initial commit of ebook 14161HEADmain

9 files changed, 26363 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14161-0.txt b/14161-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..2daf0b3
--- /dev/null
+++ b/14161-0.txt
@@ -0,0 +1,5066 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14161 ***
+
+KOSKENLASKIJAN MORSIAN
+
+Romaani peräpohjolasta
+
+
+Kirj.
+
+Väinö Kataja
+
+
+1914.
+
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+ELETTIIN vuoden pimeintä aikaa, sillä joulukuu oli alkanut.
+Nuottaniemessä, Korpikosken niskassa, oli vilkasta liikettä, kun
+taloon varrottiin kuuluisaa saarnamiestä Kero-Pietiä, joka ei ollut
+moneen vuoteen joutanut poikkeamaan näille seuduille.
+Pohjois-Ruotsissa ja laajoissa Suomen Lapin pitäjissä hän oli
+kierrellyt vuosikausia lepoa nauttimatta.
+
+Monet kerrat oli häntä, kuuluisinta kristittyä ja lahjakkainta
+saarnamiestä, näille seuduille kutsuttu, mutta nyt vasta hän jouti
+tulemaan. Jo viikkoja ennen oli saapunut tieto, että saarnamies oli
+Nuottaniemeen päin tulossa. Matka kului kuitenkin hitaasti, sillä
+joka kylässä pidettiin seuroja, syntisiä heräsi ja tuli
+kristityiksi, ja entisten usko voimistui. Hänen tulonsa Lapista päin
+oli ollut yhtämittaista riemukulkua, sillä hänen kanssaan saapui
+valoa pimeyteen, ja hän opasti horjuvat ja vähäuskoiset oikealle
+tielle, joka vei ijankaikkiseen iloon.
+
+Myöhään edellisenä iltana oli Nuottaniemeen tullut tieto, että
+saarnamies seurueineen oli saapunut Paloniemeen Ruotsin puolelle.
+Viestin oli tuonut Peura-Joopi, joka oli sattunut silloin käymään
+Paloniemessä. Tämän isäntä Heikki oli pyytänyt Joopia viemään
+Nuottaniemeen sanan, että kauan kaivattu saarnamies oli jo tullut...
+
+Nuottaniemen isäntä Iisakki tiesi, mitä se merkitsi. Ei ollut koko
+Torniojoki-varrella missään muussa talossa niin kookasta ja tilavaa
+pirttiä kuin Nuottaniemessä nykyisen isännän Iisakin laittama.
+Senvuoksi olikin seuroja aina pidetty Nuottaniemessä, milloin joku
+kuuluisampi saarnamies oli liikkeellä joko etelästä päin
+saarnaretkiltään palaamassa tai sinne päin menossa. Silloin
+kerääntyi sanankuulijoita monesta kylästä sekä Ruotsin että Suomen
+puolelta, ja silloin täyttyivät aina kaikki suojat tungokseen asti.
+
+Vuosikymmen oli melkein kulunut siitä, kun Kaaressuvannon Kero-Pieti
+oli Nuottaniemen suuressa pirtissä pitänyt seuroja. Viikon päivät
+hän oli silloin näillä paikoin viipynyt, vuoroiltoina Nuottaniemessä
+ja Paloniemessä, Mutta siitä ajasta olivat olot ja elämä paljon
+muuttuneet. Tukkiliikkeet olivat kasvaneet suuriksi, ja vierasta
+väkeä oli saapunut paljon Pohjan perälle. Tavat olivat raaistuneet,
+nuoret vietteli maailman ilo, eivätkä vanhatkaan jaksaneet uskossaan
+kilvoitella. Yhteiset kylänkeskiset seura-illatkin näyttivät
+menettäneen merkityksensä. Sillä niihinkään ei saapunut kuin jokunen
+vanha kristitty virtensä veisaamaan ja kuulemaan Laestadiuksen
+postillasta jonkun luvun.
+
+Mutta milloin joku kauttakulkeva saarnamies oli sattunut liikkeelle
+ja piti seuroja, kokoontui kuulijoita pirtti ahdinkoon asti. Ja
+vaikkei semmoinen yksi-iltainen saarnamies, joka saattoi olla
+hyvinkin lahjaton, saanut paatuneita heräämään eikä muutenkaan
+saarnallaan erinomaista vaikutusta tehnyt, saivat häneltä vanhemmat
+kristityt kuitenkin lohdun sanoja ja virvoitusta alakuloiselle
+uskolleen.
+
+Kero-Pietin tuloa oli jo varrottu syystalvi. Ja kulkijain matkassa
+tuli tietoja, että siellä ja siellä hän oli tulossa, siellä ja
+siellä nyt kokoonnuttiin.
+
+Nuottaniemessä oli aamusta alkaen oltu hommassa. Suuresta pirtistä
+oli kannettu liiat huonekalut muihin huoneisiin ja asetettu penkkejä
+sijalle. Huoneen perällä, kahden ison ikkunan välissä, oli jykevä
+pöytäkaappi, johon oli kannettu talon uskonnolliset kirjat. Huone
+oli muutenkin siistitty ja seinillä riippuvat työkapineetkin viety
+ulkohuoneisiin.
+
+Sillä aikaa kun isäntä Iisakki puuhaili ja asetteli penkkejä
+taattujen pölkkyjen varaan, puuhaili talon tytär Hanna muissa
+huoneissa, pihasalla ja keittiössä.
+
+Saarnamiehen matkassa näet oli valiojoukkue, joka oli seurannut
+häntä pitkin Lappia niin Ruotsin kuin Suomenkin puolella ja nyt
+aikoi jatkaa matkaa pitkin Perä-Pohjolan pitäjiä. Heillä oli, samoin
+kuin saarnamiehellä itsellään, vapaat kyydit ja seurataloissa
+kestitykset ja yösijat. Nyt olikin tiedossa, että saarnamiehen
+matkassa oli tavallista lukuisampi saattue.
+
+Työtä ja hommaa oli siis talossa, johon muutaman tunnin kuluttua
+kokoontuisi saarnamies joukkoineen ja sanankuulijoita kaukaa
+metsäkylistä asti. Ruokaa piti varata ja huolehtia yösijoista.
+
+Kun isäntä oli saanut kaikki penkit paikoilleen, oikaisihe hän ja
+pani piippuunsa. Saisivat tulla nyt, pirtti oli penkitetty!
+
+Iisakki isäntä oli keskikokoinen, vaaleaverinen mies,
+leveähartiainen, ja tanakkaa tekoa. Kasvojen ilme oli
+hyväntahtoinen, ja sinisissä silmissä näytti ilo aina pysyvän. Mutta
+tänään hän oli vähäpuheinen, ja usein hän oli näyttänyt olevan
+pitkissä mietteissä.
+
+Oikeastaan hän ei ollut näinä viime vuosina päässytkään entiseen
+iloiseen mielentilaansa. Kovaa oli talossa koettu näinä aikoina.
+Talon toimelias, kaikkien rakastama emäntä oli kuollut kolmantena
+talvena, ja seuraavana kesänä hukkui ainoa poika Korpikoskeen.
+
+Isännän mieli oli siitä saakka ollut lamaannuksissa. Varsinkin oli
+pojan hukkuminen häneen kovasti koskenut, vaikkei hän koskaan
+murheitaan muille huutanut. Mutta suru löi häneen leimansa. Hän oli
+parina vuonna käynyt harmaahiuksiseksi, ja hänen ennen vilkkaat,
+voimaa ja notkeutta osoittavat liikkeensä olivat kangistuneet ja
+ikäänkuin veltostuneet. Hän tunsi sen itsekin ja puhui usein
+tyttärelleen, että vanhuus alkoi häntä vaivata. Mutta itse hän kyllä
+tiesi, ettei häntä vielä ikä painanut, vaan muu raskas murhe hänen
+voimiaan nakerteli. Ja aavisti sitä tytärkin, vaikkeivät he olleet
+asiasta monta sanaa vaihtaneet.
+
+Hän istahti nyt, Iisakki, penkille ja katseli peräikkunasta ulos
+joen toiselle rannalle Paloniemeen päin. Joulukuun päivä oli jo
+alkanut hämärtää, mutta Nuottaniemen ikkunaan näkyi vielä selvästi,
+että Paloniemen pihassa liikkui ihmisiä tavallista enemmän ja että
+huoneiden seinillä oli hevosia valjaissa. Ne olivat kaikki
+kristittyjen roikkaa, jotka pian ajaisivat poikki tänne Suomen
+puolelle. Iisakin katse synkkeni, kun hän katseli Paloniemeen...
+
+Se se oli, tuo Paloniemen Heikki, perämiehenä, kun lautta jyskähti
+kallioon ja kaikki jälkipäänmiehet hukkuivat, joukossa Nuottaniemen
+ainoa poika Niilo Iisakki...
+
+Isäntä veti piipustaan savuja äkäisesti, ikäänkuin nielläkseen
+karvaan palan, joka oli kurkkuun tarttunut...
+
+Mutta samassa hän kuuli poronkellojen kalkatusta pihalta, ja kun hän
+nousi sivuikkunaan katsomaan, näki hän useita poroja saapuneen
+kelkkoineen. Ne olivat järvikyläläisiä, jotka olivat Peura-Joopilta
+saaneet kuulla saarnamiehen tulosta ja kiireesti poroillaan
+lähteneet Nuottaniemeen rakasta kristittyä kuulemaan. Jokaisen poron
+kelkassa oli pari henkeä, mies ja vaimo. Nuorempaa väkeä ei vielä
+näkynyt, mutta kyliltäkin oli jo jokunen hevonen saapunut, reki
+kukkuroillaan sanankuulijoita.
+
+Isäntä katsahti ikkunasta pihalle ja lähti sitten keittiöön, johon
+ovi vei pirtistä.
+
+Siellä hääräsi Hanna, talon ainoa tytär. Hän oli nuori,
+parinkymmenen ikäinen, vaaleahiuksinen nainen, jonka kasvot olivat
+hyvin herttaiset ja miellyttävät. Silmät olivat samanlaiset kuin
+isällä, mutta suun ympärillä oli jotakin kovempaa, ikäänkuin
+rautaisempaa luontoa. Otsa oli matalahko ja hiukset tuuheat, ja
+vaikka ne olivat sileäksi kammatut, oli koko pää pieninä
+kiharalaineina. Vikkelästi hän liikkui, kasvojen punoittaessa, ja
+oli juuri nostamassa tavattoman isoa kahvipannua tulelle, kun isäntä
+tuli.
+
+"Kuinka täällä ehdit?" kysyi isäntä. "Pian kai tulevat... Olisiko
+pitänyt pyytää kylältä enemmän apulaisia?"
+
+"Kyllä minä ehdin", vastasi Hanna. "Ja onhan Maija-muori ollut koko
+päivän apunani."
+
+"Eikö Paloniemestä ole mitään kuulunut?" kysyi isäntä taas ja
+istahti tuolille, melkein kuin olisi hyvin väsyksissä.
+
+"Tuli sieltä sana, että ne lähettävät piika Ulriikan avukseni, mutta
+minä käskin sanoa terveiset, etten tarvitse..."
+
+Tytär silmäsi isäänsä ja näki hänen silmistään että niin juuri
+pitikin tehdä: ei tarvinnut huolia Paloniemen avusta...
+
+Pirttiin oli sillä aikaa tullut ihmisiä. Talon parhaat tuttavat
+käskettiin vierashuoneisiin, jotka pian täyttyivät paksuista
+turkeista ja muista villaisista talvitamineista.
+
+Hannalla ei ollut aikaa monta sanaa vaihtaa vierasten kanssa, mutta
+isäntä kävi tervehtimään ja puheli pitempimatkaisten kanssa.
+
+Päivä kului, hämy muuttui pimeäksi, ja Nuottaniemen pihaan ajoi yhä
+hevosia, ja joka kujasta pyörähti poro- ja suksimiehiä.
+
+Tulet sytytettiin, ja silloin kuultiin joelta monen hevosen tiu'ut.
+Siinä tuli saarnamies valiojoukkoineen, ja muita Ruotsin puolen
+kyläläisiä seurasi perässä, kaikki reet täpösen täynnä väkeä. Edellä
+ajoi saarnamies, istuen reessä Paloniemen isännän Heikin kanssa, ja
+ajajana oli talon poika Juhani.
+
+Iisakki riensi kuistin eteen vastaanottamaan.
+
+"Tervehdin sinua, veljeni Iisakki, Jeesuksen Kristuksen nimessä!
+Syntisi anteeksi ja rauha talossasi!"
+
+Kero-Pieti oli jo ikämies, lyhyenläntä; pienet, mustat silmät
+kiiluivat, ja hyväntahtoiset kasvot hymyilivät. Hän oli rivakka
+liikkeissään, ja hänen äänessään oli miellyttävä sointu.
+Tervehdittyään Iisakkia laestadiolaisten tavoin laskien kätensä
+toisen olkapäälle hän hyppäsi ketterästi reestä ja lähti nousemaan
+sisälle. Mutta ennenkuin hän ehti kuistiinkaan, ympäröivät hänet
+kristityt, jotka huutaen ja itkien, tarttuivat hänen peurapeskiinsä
+ja riuhtoivat joka puolelle. Hän ojenteli käsiään heitä kohti,
+todisteli heidän syntejään anteeksi ja nauraa hökerteli heidän
+riemulleen...
+
+Paloniemen Heikki oli pitkä, mustaverinen mies. Hänen kasvonsa
+olivat kylmät ja ilmeettömät, ja musta parta antoi hänen muodolleen
+villin näön. Hänen poikansa Juhani oli vielä pitempi isäänsä,
+mustaverinen hänkin ja isänsä muotoinen.
+
+Naapuritkin tervehtivät toisiaan kristittyjen tavoin, ja Iisakki
+virkkoi Juhanille:
+
+"Viehän sinne talon luo hevosesi, kyllä renki Aukusti siitä
+huolehtii."
+
+Nuottaniemen suuren rakennuksen tilavat huoneet täyttyivät. Pirtti
+oli jo ahdinkoon asti täynnä, ja suuressa salissa, jossa saarnamies
+istui keinutuolissa keskilattialla, oli niinikään jo tungosta. Ja
+yhä karttui väkeä.
+
+Saarnamiehen ympärille kokoontuivat vanhimmat kristityt ja
+kuuntelivat hänen puheitaan, sillä varsinainen saarna ei vielä ollut
+alkanut. Jotkut vanhemmista naisista alkoivat jo ääneensä iloita,
+toiset itkien, toiset nauraen. Kaikki, mitä saarnamies sanoi, oli
+ihmeellistä, kirkastettua totuutta, niinkuin Jumalan omasta suusta
+suoraan tullutta.
+
+Paloniemen isäntäkin oli päässyt saarnamiehen viereen, ja raskaasti
+huokaillen hän ilmaisi suuren kunnioituksensa.
+
+Nuottaniemen Iisakki ei vielä joutanut saarnamiehen puheita
+kuuntelemaan. Hänellä oli sekä pirtissä että pihasalla minkä mitäkin
+järjestämistä. Mutta kulkiessaan salin läpi hän näki naapurinsa,
+Paloniemen Heikin, istuvan saarnamiehen vieressä...
+
+Ja silloin hän tunsi omituisen piston sydämessään. Hän kiirehti ulos
+ja tunsi tällä hetkellä olevansa loitolla sekä saarnamiehestä että
+naapuristaan.
+
+Hanna kulki kahvitarjotin käsissään pitkin ja poikin salissa ja
+hänen jäljessään joku kylän tyttäristä vehnäistarjotinta kantaen.
+
+Kun hän tuli saarnamiehen luokse, virkkoi tämä:
+
+"Nuori sisareni... Onko Jeesus sydämessäsi? Vai onko perkele sinne
+pesänsä tehnyt ja sikiönsä synnyttänyt?"
+
+Hän tähtäsi pienine, liukkaine silmineen Hannaa, mutta Hanna katsoi
+häneen pitkään ja totisesti, niin että toisen katse kilpistyi
+syrjään.
+
+"Olen kuullut, että maailman ilossa ja lihansa himossa elää
+täälläkin nuori väki. Senvuoksi on iloni suuri nähdessäni tämän
+ihanan Saaronin ruusun olevan Jeesuksen morsiamen..."
+
+Saarnamiehen ääni oli lempeä, ja hän laski lihavan kätensä veltosti
+Hannan olkapäälle.
+
+"Sinun äiti-vainajasi oli totinen Jumalan lapsi", sanoi hän sitten,
+nähtävästi liikutettuna.
+
+Se koski Hannaan niin, että hän pillahti itkuun.
+
+"Äitisi kuoleman kautta Jeesus kutsuu sinua morsiamekseen..."
+
+Hän painoi kätensä Hannan kaulaan, ja hänestä löyhkäsi hien ja
+pikanellin lemu.
+
+Hanna kuivasi kyyneleensä. Hänelle teki pahaa saarnamiehen musta,
+kiiluva silmä, joka paloi kuin hiili. Kun hän silmäsi toisaalle,
+seisoi Paloniemen Juhani melkein hänen vieressään Hän tarttui
+tarjottimeensa ja riensi keittiöön lisää kahvia hankkimaan.
+
+Kahvia juotaessa osui Iisakki taas saliin.
+
+"Veljeni Iisakki", sanoi saarnamies, isännän puoleen kääntyen.
+"Kuinka on uskosi laita? Kuinka olet jaksanut kilvoitella?"
+
+Saarnamies tiesi, mitä Nuottaniemessä oli näinä vuosina tapahtunut,
+tiesi emännän kuoleman ja ainoan pojan, Niilo Iisakin, hukkumisen.
+Ja hänelle oli kerrottu, että Paloniemen Juhani kosiskeli Hannaa.
+Senkin hän tiesi, ettei naapurusten rakkaus ollut nyt sen lämpimämpi
+kuin entisinä aikoina.
+
+Kaikki syy oli nyt, samoin kuin ennenkin, pantu Nuottaniemen isännän
+laskuun. Häntä ei pidetty niin totisena kristittynä kuin Paloniemen
+Heikkiä, joka oli saarnamieskin ja kulki talvisin saarnamatkoilla.
+Iisakkia vaivasi kateuden piru, sillä Paloniemen Heikki oli yhtä
+kysytty perämies kuin hänkin!--Niin arveltiin.
+
+Kaiken sen ja paljon muutakin tiesi maailma ja saarnamieskin.
+Semmoisiakin puheita oli, että Paloniemen Heikillä oli nuorempana
+ollut tapana lähennellä Nuottaniemen pulskaa emäntää, ja että
+naapurien suhteet olivat siitä rikkoutuneet. Se oli kuitenkin vain
+huhupuhetta, joka ei koskaan ollut saanut vahvistusta.
+
+Saarnamies uudisti kysymyksensä Iisakille ja puhui kehoittavasti:
+
+"Syntisiä olemme kaikki ja joka hetki saamme olla varuillamme
+sydämemme pahuuden vuoksi... Jumala on nähnyt hyväksi lähettää sinun
+osallesi, veljeni Iisakki, raskaita koettelemuksia, ettäs nöyrtyisit
+ja polvistuisit vanhurskaan Herran edessä. Puolisosi temmattiin pois
+parhaana työpäivänään. Herra tahtoi näyttää sillä, että olet Hänestä
+loitonnut ja maallista hyvyyttä himoitset! Et vielä nöyrtynyt! Et
+huutanut avuksesi Herraa, et Golgatan veristä tietä muistanut.
+Paadutit sydämesi ja Herra lähetti toisen raskaan murheen: ainoa
+poikasi hukkui ... hukkui uskottomana..."
+
+Iisakin kasvot värähtelivät, rinnasta tuntui nousevan karvas pala,
+mutta hän sai sen niellyksi takaisin.
+
+"Mutta Herra rakastaa sinua ja omaksensa tahtoo... Naapurisi, tämä
+Paloniemen Heikki, on kaikki sinulle anteeksi antanut ja tahtoo
+kylmän ystävyytesi unohtaa", jatkoi saarnamies.
+
+Iisakki silmäsi Heikkiin, joka istui saarnamiehen vieressä. Heikin
+kasvojen ilmeessä hän oli lukevinaan: "Siinä nyt kuulet ... niin
+jalomielinen minä olen..."
+
+Iisakki alkoi ymmärtää, mitä saarnamies oikeastaan tahtoi sanoa, ja
+häntä inhotti. Niin kauan kuin Heikissä ei tapahtuisi suurempaa
+muutosta, ei hän voisi näin äkkiä antaa kaikkea anteeksi ja
+unhottaa! Heikin omallatunnolla pitäisi olla hyvinkin raskasta...
+
+Ja kesken saarnamiehen puheen hän nousi ja lähti ulos. Pirtin ovi
+porstuaan oli auki, ja sieltä tunki kuumaa hikistä höyryä, niin että
+vesi tippui katosta.
+
+Ulkona oli himmeä kuutamo ja lauha pakkanen. Korpikosken pauhu
+kuului selvästi, tohisten ja ulvomalla huutaen. Silloin tiesi koski
+suoja-ilmoja.
+
+Piha oli täynnä hevosia, joka kujalla poroja, joiden kellot
+kajahtivat silloin tällöin, ja rakennuksen seinämät täyttyivät
+pystyyn nostetuista suksista.
+
+Iisakki nousi kuistiin ja meni keittiöön. Hanna puuhasi
+taloustoimissaan, ja keittiökin oli täynnä väkeä. Iisakki näki
+Paloniemen Juhaninkin siellä istuvan.
+
+Silloin kuului kuiske, että saarnamies aloittaa seurat.
+
+Verkkaan ja juhlallisesti astui Kero-Pieti läpi vettä tippuvan
+porstuan, ja väkijoukko jakaantui, niin että peräpöydän luo ilmestyi
+kuja. Hän oli puseroisillaan, jätettyään paksun villaisen
+kaulahuivinsakin saliin. Hänen perässään käveli Paloniemen Heikki,
+ja muita vanhempia kristittyjä tuli heidän jäljestään niin sakeana
+joukkona kuin mahdollista.
+
+Huoneessa oli hiljaista, ja kuulijakunta katsoi saarnamieheen, joka
+ryiskeli ja siveli sileitä, parrattomia kasvojaan.
+
+Paksu-Olli selaili virsikirjaa, hänkin kurkkuansa korjaten.
+
+"Jospa veisaamme virren", sanoo Kero-Pieti.
+
+Olli aloitti virren kimakalla naisäänellään, ja Paloniemen Heikki
+yhtyi siihen heti ulkomuististaan. Joku nainenkin kirkui joukkoon,
+ja vaivaloisesti ja surkean väärässä äänessä loppui vihdoin ensi
+värssy.
+
+Sitten veisattiin vielä toinenkin värssy.
+
+Virren loputtua Olli luki virsikirjasta monta eri kohtaa, ja kun hän
+vihdoin oli sanonut aamen, oli suuressa pirtissä niin hiljaista,
+ettei kuulunut hiiskaustakaan.
+
+Saarnamies silmäili ihmisiä, ja hänen tutkiva, kiiltävä katseensa
+tunkeutui kuin nuoli toisen sydämeen. Moni vanhempikin kristitty
+väisti tätä tutkistelua, ja ruti uskottomat istuivat allapäin kuin
+jostakin syytettyinä.
+
+"Jospa katsomme, mitä rakastettu opettajamme sanoo", puhui
+Kero-Pieti hetken päästä. Ja vaikka hän puhui hyvin matalalla
+äänellä, kuulivat sen nekin, jotka seisoivat porstuassa.
+
+Olli avasi Laestadiuksen postillan, ryki ja alkoi lukea:
+
+"_Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä._
+Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan
+merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa ennenkuin tämä maailma loppuu;
+ja nämä merkit pitää oleman auringossa, kuussa ja tähdissä. Meidän
+pitää nyt ensinnä tietämän, että auringon kanssa ymmärretään
+hengellisessä tarkoituksessa kristillisyyden valkeus, joka on
+niinkuin aurinko niille, jotka matkustavat iankaikkisuuteen; jos
+tämä aurinko pimenee, silloin tulee hengellinen pimeys maan päälle
+niin, että matkustavaiset ei näe enää mistä tie menee taivaaseen.
+Aurinko ei pimenisi muutoin, mutta kun kuu menee auringon eteen,
+silloin tulee aurinko pimeäksi. Mutta kuun kanssa ymmärretään
+hengellisessä tarkoituksessa se luonnollinen järki, joka on suurena
+esteenä niille, jotka aikovat katumuksen ja parannuksen tehdä;
+luonnollinen järki on sokea ja pimitetty synnin himoilta, niinkuin
+myös se luonnollinen kuu on itsestänsä musta ja pimeä; mutta tulee
+hänestä sentähden vähän valoa, koska aurinko paistaa kuun päälle:
+niin tulee myös siitä hengellisestä auringosta ylösvalaistus
+järjelle, että ihminen ymmärtää joltisesti järjellä toimittaa ne
+maalliset askareet ja niin asettaa elämän, että hän tulis tässä
+maailmassa joltisesti aikaan, Mutta ei ihmisen järjellä eikä
+viisaudella näe, mistä tie menee taivaaseen. Järjen eli pääkallon
+tieto on se kuutamo, jonka himminlaisessa valossa ihminen näkee
+kulkea sitä laveata tietä, joka viepi kadotukseen. Mutta sitä
+kaitaista tietä ei näe kukaan kuutamolla eli järjen viisaudella; se
+pitää oleman täysi päivä eli täydellinen ylösvalaistus Jumalan
+sanasta, ennenkuin ihminen näkee, mistä tie menee taivaaseen..."
+
+Olli piti hetken väliä, korjasi kurkkuaan, ja kun hän jatkoi
+lukuaan, muuttui hänen äänensä surkean laulavaksi nuotiksi,
+ikäänkuin valitukseksi. Ollin lukiessa Kero-Pieti silmäili ympäri
+pirttiä, lähetellen tulisia katseita. Ovenpieleen ja porstuaan,
+jossa hän tiesi pahimpain uskottomien piilevän, lensivät hänen
+silmäyksensä kuin salamat.
+
+Iisakkikin oli joutunut sisälle ja saanut paikan lähellä
+saarnamiehen pöytää. Hanna oli istuutunut karsinan puolelle jonkun
+metsäkylän emännän viereen.
+
+Ollin lukua kuuntelivat kaikki, vaikka he olivatkin saarnan joko
+itse postillasta lukeneet tai kuulleet muiden lukevan.
+
+Ja Olli jatkoi:
+
+"Koska Vapahtaja tämän evankeliumin alussa puhuu viimeisistä ajan
+merkeistä, varoittaa hän viimein opetuslapsiansa niistä synneistä,
+jotka erinomattain ovat hallitsevaiset silloin, koska viimeisen ajan
+merkit rupeavat näkymään. _Kavahtakaa teitänne ylönsyömisestä,
+juopumisesta ja elatuksen murheesta, ettei se päivä tule äkisti
+päällenne._ Me näemme, että ylönsyöminen ja juopumus ovat maailmassa
+hallitsevaiset synnit; maailman herrat käyvät edellä hyvillä
+esimerkeillä, ja talonpojat seuraavat perässä. Koska yksi ihminen
+syntyy, niin ne palvelevat sitä Jumalata, joka on peräsuolessa; jos
+ihminen kuolee, silloin taas palvellaan samaa peräsuolen Jumalaa;
+nimipäivät ja syntymäpäivät pyhitetään peräsuolen Jumalalle
+huvitukseksi. Onkos sitte Jumala luonut ihmisen syömään ja
+paskantamaan, juomaan ja tappelemaan? Vai mitä varten ihminen on
+luotu tähän maailmaan? Maailman herrat voitelevat kurkkunsa
+vuotavalla pirunpaskalla, ja talonpojat seuraavat heidän
+esimerkkiänsä. Niin eletään nyt maailmassa, ja sillä elämällä he
+luulevat kelpaavansa Jumalalle."
+
+Ollin lukiessa alkoi naisten penkeistä kuulua nyyhkytyksiä ja
+raskaita huokauksia. Hannan vieressä istuva metsäkylän emäntä itki
+ääneensä. Hanna silmäsi isäänsä, joka istui aivan häntä vastapäätä.
+Iisakin kasvot olivat vakavat, ja silmäin välissä oli ryppy, joka
+siihen ilmestyi aina silloin, kun hän oli tyytymätön.
+
+Ollin ääni häipyi, niin etteivät lähellä olevatkaan kuulleet eri
+sanoja.
+
+Ihan lopulla saarnaa Olli koetti korottaa ääntänsä niin kuuluvaksi
+kuin voi, ja nyt kajahti ympäri pirtin:
+
+"Olkaa siis valppaat ja valmiit rukoilemaan, että se suuri
+ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on, auttaisi teitä
+vielä viimeisessä hengen kilvoituksessa, ja koska nämä luonnolliset
+silmät kiinni pannaan, ne kirkkaat silmät aukenisivat, jotka näkevät
+Jumalan ja kaikki pyhät enkelit. Aamen!"
+
+Olli painoi kirjan kiinni ja hengitti helpotuksesta.
+
+Kero-Pieti silmäili ympäri pirttiä.
+
+"Että se suuri ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on,
+auttais teitä", toisti hän verkkaan. Mutta jo hänen äänensä sointu,
+silmäin ilme ja ojentuvan käden siunaava liike vaikutti, että
+naisten puolelta alkoi kuulua itkua ja voivotuksia...
+
+"Tehkää parannus", kuului Kero-Pietin ääni. "Tehkää parannus, koska
+armon aurinko vielä paistaa ja suuri ristinkantaja apua lupaa!...
+Lyhyt on armon aika. Kuolema kolkuttaa ja monen rintoja, monessa on
+hyvä työ aloitettu."
+
+Hannan vieressä istuva metsäkylän emäntä alkoi uikuttaa ja huutaa,
+hyppäsi seisomaan, roivi käsiään yhteen ja kirkui, niin että korvia
+viilsi:
+
+"Kiitetty olkoon Jeesus Kristus!"
+
+Hän pyrki pois paikaltaan, loikkasi kuin taikavoimalla yli penkkien
+ja riensi saarnamiehen kaulaan...
+
+Kero-Pieti lohdutteli, todisti syntejä anteeksi ja puhui jotakin,
+mitä Hanna ei kuullut.
+
+Muutkin naiset alkoivat kirkua, ja kaikki pyrkivät pois paikoiltaan.
+
+Valtava liikutus käy miestenkin puolella. Paloniemen Heikki innostui
+myös ja alkoi saarnata...
+
+Paksu Olli oli joutunut pois pöydän takaa, ja hänenkin kaulassaan
+riippui neljä tai viisi emäntää...
+
+Hanna työnnettiin syrjemmäksi. Joku tarttui hänen kaulaansa ja
+huusi:
+
+"Herra Jeesus, ole kiitetty!"
+
+Iisakkikin oli noussut seisaalle, ja kun Hanna katsoi isäänsä
+silmiin, näki hän, että ryppy silmäin välissä oli yhä syventynyt.
+
+"Te paatuneet uskottomat", kuului Kero-Pietin ääni, "tehkää
+parannus, koska aika vielä on..."
+
+Nuoria naisia ja miehiä tunkeutui lähelle saarnamiestä. Joku itki
+katkerasti, pyytäen anteeksi pahoja tekojaan...
+
+Hanna näki isänsä kaulassa riippuvan jonkun naisen, ja kun nainen
+käänsi kasvonsa Hannaan päin, tunsi Hanna, että se oli Paloniemen
+vanha emäntä. Iisakin kasvojen ilmeessä Hanna ei huomannut
+tapahtuneen muutosta...
+
+Äkkiä,--Hanna ei ymmärtänyt millä liikkeellä,--saarnamies sai äänet
+ja uikutukset vaikenemaan ja alkoi saarnata vähäuskoisille ja
+uskostaan langenneille. Hänen äänensä kuului porstuaan ja pihalle
+asti, ja hänen sanansa tunkeutuivat luihin ja ytimiin.
+
+Totuutta, suoraa totuutta puhui saarnamies,--sen myönsi Hannakin,
+mutta hän ei jaksanut nousta niin väkevään tunnelmaan kuin muut.
+
+Hän kuunteli miettiväisenä saarnamiehen puhetta, joka vähitellen
+taas lakkasi kuulumasta yleisten liikutusten enetessä.
+
+Paloniemen Heikki selitti joillekuille nuorille, vastaheränneille
+autuuden oppia. Hanna tunsi ne samoiksi, jotka joka talvi suurempina
+seurailtoina tekivät parannuksen ja kesän tullen lankesivat entiseen
+uskottomuuteensa. Hänen katseensa haki isää, mutta tätä ei enää
+näkynyt. Iisakki oli liikutusten aikana poistunut.
+
+Hannakin alkoi pyrkiä ovea kohden.
+
+Koko pirtti oli täynnä hikistä ilmaa. Ihmiset olivat liikkeellä.
+Toiset itkivät, toiset rukoilivat syntejään anteeksi.
+
+Hanna pääsi vähitellen ovensuuhun, veti huivin päähänsä ja saattoi
+hengittää helpommin. Mutta porstuassakin oli väkeä, ja raskas ilma
+oli sielläkin, ja välikatosta tippui vettä. Hanna riensi ulos.
+
+Pilvien takaa valaisi kuu himmeällä valolla pihamaata. Koski kuului
+pauhaavan.
+
+Hannan sydämessä hytkähti kummasti. Hänen eteensä ilmestyi
+Paloniemen Heikki, joka totisin kasvoin ja merkillisin katsein
+saarnasi parannusta nuorille.
+
+Saattaisiko niin puhua muille, ellei itse uskoisi ja ellei itse
+olisi valmis kuolemaan? kysyi Hanna itseltään. Puhdas omatunto
+Heikillä kai sittenkin oli. Isä ja hän epäilivät syyttä Heikkiä
+Niilo Iisakin hukkumisesta...
+
+Hannan tuli melkein paha olla, ja hänestä tuntui kuin jokin ääni
+sydämessä soimaisi häntä...
+
+Oli tullut olluksi niin tyly Juhanillekin, joka saattoi olla totinen
+kristitty! Syyttä hän ja isä paloniemeläisiä epäilivät!
+
+Talvinen ilma raitisti Hannan kuumia ohimoita. Hän alkoi virkistyä,
+ja polttava sydämentuska vaimeni.
+
+Kun hän lähti takaisin sisälle, seisoi Paloniemen Juhani melkein
+hänen vieressään.
+
+"Hanna", sanoi Juhani omituisen pehmeällä äänellä.
+
+Hanna pysähtyi ja vastoin entistä tapaa antoi kätensä olla Juhanin
+kourassa pitkän aikaa.
+
+"Onko sinulla mitään erityisempää minua vastaan, kun usein olet niin
+tyly ... nyt tänä iltana varsinkin?" puhui Juhani, ja ihmeellisen
+pehmeältä kajahti hänen äänensä. Koko olennossa oli jotakin
+alakuloista, mitä Hanna ei ollut hänessä ennen huomannut.
+
+Hanna katseli hänen kasvoihinsa, jotka kuun kalpeassa valossa olivat
+valjut ja totiset.
+
+"Isä ei jaksa uskoa sitä Niilo Iisakin hukkumista", alkoi Hanna
+puhua. "Se on niin kummallista... Isä epäilee, ettei sinun isäsi
+tahtonut laskea paremmin sitä lauttaa, jossa velivainaja oli..."
+
+Juhani ymmärsi, mitä Hanna tarkoitti, ja hänen kasvonsa kävivät yhä
+kalpeammiksi.
+
+Pihalle asti kuului pirtistä ruikutusta ja huutoja, ja kuistin
+ovesta tuli höyryä sakeana.
+
+Hanna tunsi Juhanin käden omassaan vapisevan ja kuuli hänen sanovan:
+
+"En minä siitä asiasta mitään tiedä... Hukkuivathan muutkin
+jälkipään miehet..."
+
+Hanna katsoi Juhanin tummiin silmiin, joihin hänen mielestään
+ilmestyi kummallinen kiilto.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+NUOTTANIEMEN talo oli korkean niemen nenässä jossa joki teki
+kaarevan polven kuin hevosenkengän. Talon ikkunoista näkyi suoraan
+pohjoisesta tuleva väylä, joka lankasuorana laski jyrkkien
+rantojensa välissä virtaavaa uomaansa pitkin taloon päin. Se oli
+kuin läikkyvä tie, joka lähti kaukaa ikäänkuin tunturin huipulta ja
+suuntaansa muuttamatta vei Nuottanientä kohti. Mutta taloa
+lähestyessään se näytti remahtavan suureen nauruun, leveten
+vähävirtaiseksi, korkearantaiseksi suvannoksi. Siinä se levähti
+vauhdistaan ja kokosi uusia voimia.
+
+Nuottaniemen suvanto oli mainio lauttasatama.
+
+Mutta vähän alempana taloa, toisella puolen niemen nenää, suvanto
+äkkiä kapeni, muuttuen väkeväksi virraksi, joka kiihtyen ja
+vauhtiaan enentäen riensi vaahtoisin harjoin mutkistaan kuuluisaan
+Korpikoskeen.
+
+Paloniemi oli alempana Nuottanientä joen länsipuolella, missä väkevä
+virta kulki pitkin jyrkkää ja kivikkoista rantaa. Senvuoksi eivät
+ylempää tulevat lautat koskaan uskaltaneet Ruotsin puoliselle
+rannalle, missä kosken virta jo alkoi niellä, vaan laskivat maihin
+Nuottaniemen suvannon kohdalla, ja täällä ne varustettiin kosken
+kuohuja varten.
+
+Kylän talot olivat loitompana näistä molemmista Korpikosken
+taloista, jotka kumpikin olivat manttaaliltaan pitäjän suurimpia.
+Nuottaniemen maita oli koko idänpuolinen metsärikas Korpikosken
+ranta, samoin kuin Ruotsin puolinen ranta oli Paloniemen aluetta.
+Mutta Paloniemen maat olivat kuitenkin pienemmät ja laadultaan
+karummat, ja talon metsät olivat entiset isännät joko myyneet tai
+muuten raiskanneet.
+
+Nuottaniemi oli metsärikas.
+
+Heti Korpikosken rannalta ja talon vainion takaa alkoivat äärettömät
+mäntymetsät, jotka ulottuivat penikulman leveydeltä synkkiin
+sydänmaihin päin Maanlaatu oli talon ympäristöllä hyvää, lihavaa
+savimultaa ja koko niemi seudun parasta peltomaata.
+
+Molempien talojen isännät olivat monta miespolvea olleet
+koskenlaskijoita, verrattomia perämiehiä. Ne olivat uskaltaneet
+lähteä juonikkaalle Korpikoskelle silloinkin, kun koski oli
+pahimmillaan. Eikä muistanut tämä polvi, että entisten isäntäin
+lauttoja ohjatessa olisi sattunut onnettomuuksia. Raskaat
+tukkilautat viilsivät hyrskyissä, vilahtivat vaarallisten kallioiden
+ohi ja notkistivat kankeita kylkiään perämiesten tahdon mukaan
+äkkimutkissakin.
+
+Paloniemen isännät olivat aina olleet rajumpia ja rohkeampia kuin
+Nuottaniemen miehet. Ulkomuodoltaankin olivat nämä naapurit kovin
+erinäköisiä. Paloniemen miehet olivat pitkiä ja mustaverisiä, joiden
+kantaisän sanottiin muuttaneen tänne Kolarin kylmistä korvista. He
+olivat olleet rajuja miehiä, sydämettömiä ja raakoja. Tämän nykyisen
+isännän isoisä oli ollut maankuulu juoppo ja tappelija, joka oli
+Lapinretkelleen iäksi jäänyt.
+
+Nuottaniemeläiset taas olivat hiljaisia, lyhytkasvuisia,
+vaaleaverisiä miehiä, jotka rakastivat kotiaan ja olivat innokkaita
+maanviljelijöitä. Heidän kantaisänsä kerrottiin olleen
+kotalappalaisen, jolla oli Nuottaniemen juurella ollut kota ja joka
+kalasteli sekä koskessa että suvannolla. Hän oli sitten nainut
+suomalaisen tytön, ja heistä polveutuivat nuottaniemeläiset.
+
+Rohkeita perämiehiä olivat nämä nykyisetkin isännät, Heikki ja
+Iisakki.
+
+Mutta Nuottaniemen Iisakkiin luotettiin kuitenkin paremmin, vaikkei
+Heikinkään perämiehenä ollessa ollut sattunut vahingoita.
+
+Vaikka naapurit olivatkin niin erilaisia luonteeltaan, oli heidän
+kesken aina vallinnut sovinto ja naapurirakkaus. Ei ollut tullut
+tinkoja kalastuspaikoista, jotka molemmilla olivat yhtä hyvät.
+Nuottaniemeläiset olivat ymmärtäneet vaieta silloin, kun
+paloniemeläisten villi veri alkoi kiehua.
+
+Sovinnossa olivat nämä nykyisetkin isännät eläneet ja näennäisesti
+vieläkin elivät, vaikka silloin tällöin lauttojen laskuaikana olikin
+sattunut pieniä kinoja.
+
+Mutta sen tiesi jo monta kylää, että Paloniemessä kadehdittiin
+Nuottaniemen rikkauksia. Satumaisia summia oli Iisakille jo tarjottu
+metsistä, mutta Iisakki ei ollut myynyt. Mitäpä hänen tarvitsikaan
+myydä, jolla oli yllin kyllin maallista hyvyyttä muutenkin!
+
+Eikä ollut kuin kaksi lasta perimässä!
+
+Näinä parina viime vuonna olivat naapurien suhteet kuitenkin
+kylmenneet.
+
+Ja Nuottaniemen Iisakin syyksi se pantiin. Iisakki ei ollut pariin
+vuoteen käynyt Paloniemessä, ei siitä päivästä saakka, jolloin Niilo
+Iisakki hukkui.
+
+Ja siitä päivästä alkaen oli isäntä alkanut tuntuvasti vanheta.
+
+Niilo Iisakki oli ollut reipas nuorukainen, tarkkasilmäinen ja
+rohkeamielinen. Hänestä toivottiin yhtä taitavaa perämiestä kuin oli
+ollut hänen isoisänsä, Nuottaniemen Mooses, joka osasi laskea kaikki
+Tornionjoen kosket. Mutta toisin oli kova kohtalo määrännyt. Kesän
+kirkkaimmillaan ollessa oli Niilo Iisakkikin lähtenyt lauttaa
+soutamaan kosken alle. Miehistä oli puute, sillä lauttoja oli paljon
+odottamassa. Niilo Iisakki sattui sille lautalle, jossa Paloniemen
+Heikki oli perämiehenä...
+
+Hetkeä ennen oli rannasta lähtenyt lautta, jossa Nuottaniemen
+Iisakki oli perämiehenä. Koski oli pahalla päällä, ja
+Varsankalliossa, joka oli Korpikosken vaarallisin paikka, hipaisi
+Iisakinkin ohjaama lautta kallion kylkeä...
+
+Toiset viilettivät perästä...
+
+Oli valoisa juhannusyö. Jälkipään miehet, joihin Niilo Iisakkikin
+kuului, olivat etelänpuolen väkeä, mutta etupäässä siinä oli
+paikkakuntalaisia. Silloin, kun lähestyttiin Varsankalliota, kääntyi
+lautta äkkiä kalliota kohden, ja jälkipää jysähti siihen niin, että
+pohja hajosi yksin puin...
+
+Kaikki jälkipään miehet joutuivat koskeen, ja raskas lautta painoi
+heidät kuohuihin. Etupään miehet pääsivät onnellisesti kosken
+alle...
+
+Kukaan ei pannut sitä onnettomuutta perämiehen syyksi. Parastansa
+oli Paloniemen Heikki koettanut, mutta raskas lautta ei totellut,
+sillä väkevä virta painoi Varsankalliota kohti. Ja ensi kertaa nyt
+semmoinen onnettomuus Heikillekin sattui.
+
+Sen ymmärsi Nuottaniemen Iisakkikin, mutta sittenkin jäi hänen
+mielensä pohjalle kummallinen epäluulo, jota hän ei saanut
+kitketyksi pois, mutta joka ajan kuluessa yhä vahvistui. Oliko
+Heikki tehnyt sillä kerralla kaikki, mitä olisi voinut tehdä?
+
+Etupään miehet vakuuttivat, ettei se ollut Heikin syytä. Kaikki
+miehet olivat soutaneet niin, että silmät tulta iskivät. Mutta
+taitavana perämiehenä Iisakki ymmärsi, ettei tarvinnutkaan enempää
+kuin jonkun sekunnin viivytys soutukäskyn antamisessa ... silloin
+oli varmaa, ettei lautta ehtisi ohi Varsakallion.
+
+Hän ei ollut koskaan ilmaissut epäluulojaan, mutta siitä asti hän ei
+enää käynyt Paloniemessä, vaikka Heikki puolestaan lauttojen laskun
+aikana oleskeli Nuottaniemessä viikonkin päivät yhtä mittaa.
+
+Samana kesänä syyspuolella alkoi Paloniemen Juhani lähennellä
+Hannaa, ja siitä saivat Iisakin epäilykset uutta vauhtia.
+
+Ilokseen hän kuitenkin huomasi, ettei Hanna näyttänyt paljonkaan
+välittävän Juhanista.
+
+Nyt viime syksynä oli Juhani kosinut, mutta Hanna oli pyytänyt vielä
+miettimisen aikaa. Hän tahtoi vielä olla nuorena ja huolettomana.
+
+Poikansa kosinnasta ei Paloniemen Heikki ollut tietävinäänkään,
+mutta Iisakki arvasi, että Heikki sittenkin ohjaili ja neuvoi
+poikaansa. Paloniemen asioiden tiedettiin olevan huonolla tolalla.
+Jos saamamiehet ryhtyisivät omaansa ottamaan, menisi talo ja
+irtaimisto velkamiehille. Mutta Paloniemen Heikki oli kristitty
+mies, joka kulki saarnamatkoilla ja uhrasi paljon kristittyjen
+hyväksi. Siksi velkojat, jotka olivat kristittyjä, eivät ruvenneet
+ulosotolla hätyyttelemään.
+
+Nuottaniemen Iisakki oli kyllä kristittyjen kirjoissa, ja heränneenä
+miehenä häntäkin pidettiin, mutta moitittiin liian itaraksi ja
+maallisen tavaran himoojaksi. Hän ei koskaan riemuinnut silloinkaan,
+kun valitut saarnamiehet pitivät seuroja, ei tunnustanut syntejään
+eikä niitä anteeksi pyytänyt. Senvuoksi häntä pidettiin huonompana
+kristittynä kuin hänen naapuriansa, Paloniemen Heikkiä.
+
+Nyt hän oli kuitenkin, kun tiesi Kero-Pietin taloonsa tulevan,
+päättänyt runsain käsin kestitä sekä saarnamiestä että muitakin
+kristityitä. Häntä ei saataisi moittia itaraksi, sillä sitä hän ei
+ollut koskaan ollut eikä liioin maallista tavaraa himoinnut. Senkö
+vuoksi häntä itaraksi uskottiin, että hän hoiti taloansa parhaan
+ymmärryksen mukaan eikä suostunut puulaakeille metsiään myymään?
+
+Iisakki hymähti koko jutulle ja palveli Jumalaansa sydämensä äänen
+mukaan.
+
+
+
+Seurat olivat loppuneet. Yö oli puolessa, ja seuramiehet tekivät
+lähtöä kukin kotiinsa. Kaikille oli ilmoitettu, että vielä
+seuraavanakin iltana kokoonnuttaisiin Nuottaniemessä.
+
+Saarnamies joukkoineen jäi taloon yöksi.
+
+Suuri ja ihmeellinen oli tämä ilta ollut. Paljon nuoria oli
+herännyt, ja vähäuskoiset ja langenneet olivat uudistaneet uskonsa.
+Kero-Pieti saattoi olla kaikin puolin tyytyväinen. Hänen tulinen,
+nuhteleva ja sydämeenkäypä saarnansa ei ollut sattunut kuuroille
+korville.
+
+Kun muut jo olivat käyneet nukkumaan, juttelivat saarnamies ja
+Iisakki kahden kesken pienessä pihanpuolisessa salinkamarissa.
+
+"Minun tapani on aina puhua suoraan ja peittelemättä", jatkoi
+saarnamies sikaaria poltellen. "Ihmisen viat ja sydämen pahuus eivät
+lähde pois, ellei korva saa kuulla suoraa totuutta, sitä totuutta,
+joka on Jumalasta. Sen vuoksi nyt sinultakin kysyn, veljeni Iisakki:
+Miksi kannat kainia veljeäsi Paloniemen Heikkiä kohtaan, jonka uskon
+vilpittömäksi kristityksi?"
+
+Kero-Pieti teki kysymyksensä äkkiä ja esipuheitta, niin että Iisakki
+hätkähti. Hän ei ollut odottanut niin suoraa puhetta. Mitä hän
+vastaisi? Sanoisiko suoraan saarnamiehelle, mitä oli ruvennut ensin
+epäilemään ja sitten uskomaan? Mutta eihän hänellä, kun oikein asiaa
+ajatteli, ollut minkäänlaista tukea otaksumisilleen!
+
+Hän pysyi vaiti ja saarnamies jatkoi:
+
+"Veljesi Heikki puhui minulle, että olet muuttunut kummallisen
+kylmäksi häntä kohtaan. Kaiketi luulet itselläsi olevan siihen
+syytä. Mutta oletkos tunnustellut oman sydämesi kovuutta? Oletkos
+antanut anteeksi niin monta kertaa kuin taivaallinen isä neuvoo?
+Katso omaan poveesi ja tutkistele! Oletko lähtövalmis, kun
+arkkienkeli pasuunaansa puhaltaa suurena lähtöpäivänä?"
+
+Iisakki tuijotti lattiaan eikä vastannut mitään.
+
+"Herra on sinua kovasti koetellut, mutta kaikki me tarvitsemme
+tulivasaraa tässä elämässä... Pian me unhotamme taivaallisen isämme,
+jolta kaikki hyvyys vuotaa, ellei Hän pane päällemme väkeviä
+murheita, jotka meitä saattavat Häntä rukouksilla lähenemään."
+
+Mutta Iisakki ei vieläkään virkkanut mitään. Kerran jo nousi sana
+suuhun, ja hän aikoi kertoa saarnamiehelle kaikki. Jos Heikki voisi
+vanhurskaan Jumalan kasvojen edessä vakuuttaa, ettei hänessä ollut
+pienintäkään syytä Niilo Iisakin kuolemaan, anoisi hän anteeksi
+kaiken epäilyksensä ja sydämensä pahat ajatukset--ja alkaisi taas
+sydämestään saakka rakastaa naapuriaan. Mutta kun sana oli noussut
+suuhun, nielaisi Iisakki sen takaisin ja virkkoi melkein kuin
+pakosta:
+
+"Enpä minä tällä kertaa haluaisi meidän suhteestamme haastella."
+
+"Tee kuin tahdot", arveli saarnamies. "Mutta raskasta on sinunkin
+kantaa pahaa sydäntä veljeäsi vastaan..."
+
+"Niin onkin. Enkä mitään niin toivoisi kuin sitä, että
+naapurisuhteemme tulisivat entiselleen", sanoi Iisakki.
+
+"No ehkäpä Jumalan avulla tulevat. Katso: Paloniemen Heikillä on
+nuori uljas poika, totinen kristitty ja hiljaluontoinen Juhani, joka
+neitsykäistä, tytärtäsi Hannaa, rakastaa... Ehkä se on viittaus
+Herralta, että sovintoon ja rakkauteen kävisitte!"
+
+"Saattaa olla viittaus", myönsi Iisakki. "Muuten minä en tiedä
+siitä. Se olkoon heidän oma asiansa."
+
+Saarnamies herkesi hetkeksi. Hän oli kyllin tarkka ihmistuntija
+huomatakseen, ettei Iisakki pitänyt siitä puheesta.
+
+"Juhani on nuhteeton nuorimies", sanoi Kero-Pieti. "Ja työtätekevä
+ja työtärakastava."
+
+"Mitä varten häntä minulle kehut?" kysyi nyt Iisakkikin vuorostaan
+äkkiä. "Paloniemeläisetkö ovat käskeneet häntä täällä kehumaan?"
+
+Nyt oli Kero-Pietin vuoro hämmästyä. Eikä hän heti pystynytkään
+Iisakille vastaamaan.
+
+"Paha on sydämesi", sanoi hän vain ja arveli sitten haukotellen:
+"Taitaa olla jo aamuyö."
+
+"Aamupuoli jo on", vastasi Iisakki, nousi, toivotti Herran rauhaa ja
+poistui pirttiin omaan vuoteeseensa.
+
+Hanna makasi valveilla ja tiesi isän olevan kahdenkesken
+saarnamiehen kanssa. Mitä he siellä puhuivat? Puhuivatko
+taivaallisia vai velivainajan hukkumisesta?
+
+Mitähän jos isä selitti koko asian Kero-Pietille!
+
+Ja Kero-Pieti todisti kaikki isän ja hänen epäilyksensä turhiksi,
+vakuutti, että Paloniemen Heikki oli viaton, ja he olivat pahaa
+sydäntä kantaneet syyttömästi paloniemeläisiä vastaan!
+
+Ja huomenna isä menisi Paloniemeen, ja sitten tulisi suuri sovinnon
+päivä...! Juhani ehkä tulisi tänne...
+
+Hanna muisti Juhanin kalpeat kasvot ja tummat silmät, jotka
+kiilsivät niin kummasti tuon pitkän miehen päästä...
+
+Hän tunsi kuin sääliä Juhania kohtaan. Mutta rakkautta hän ei
+jaksanut kuvitellakaan. Sillä sydämen pohjalla pyrkivät esille
+nuoren, reippaan ja vaaleaverisen miehen lempeät silmät ja naurava
+suu ... leveät hartiat ja tanakat kädet... Se kuva oli siellä ollut
+jo kauan, ja hyvin usein se sieltä tuli näkyviin ... silloin
+varsinkin, kun tuntui jotakin olevan ikävä...
+
+Nyt hän ilmestyi ilmielävänä, niinkuin syyskierän aikana oli, kun
+ylös Lappiin, tukkimetsään lähti. Tästä kodin kautta he menivät,
+monta nuorta miestä yhdessä roikassa, hiihtäen, laukut selässä.
+Kuistissa hän sai kahden kesken puhutella.
+
+"No muista sitten minua!" sanoi hän ja puristi sormia.
+
+"Muistan minä ... aina muistan."
+
+"Ensi lauttojen matkassa palaan ... silloin on kevät."
+
+"Varron ensimmäisiä lauttoja..."
+
+Puristi kättä lämpimästi... Tuntui siltä kuin riemu halkaisisi
+sydämen...
+
+Sitten he lähtivät. Hän ja isä katselivat pirtin ikkunasta, kuinka
+he laskivat korkeaa törmää alas jäälle ja lähtivät taivaltamaan
+pitkin vähälumista joenuomaa ylöspäin. Reippaasti he hiihtivät,
+vaikka vinkeä pohjoinen puski vastaan.
+
+"On se hiihtomies, tuo Koskenalustan Antti", sanoi isä.
+
+Hänelle teki hyvää isän sana. Edelle muista oli Antti lykännyt. Hän
+näki pitkän hiihtäjärivin yhä pienenevän, kunnes ei enää näkynyt
+muuta kuin musta viiru halkaisemassa ylöspäin kapenevaa joen uomaa.
+Lopulta katosi viirukin, nousi kuin tuntureille siellä, missä
+joenuomakin katosi näköpiiristä...
+
+Haima makasi valveilla ja mietti. Kuinka kauan isä viipyisi
+saarnamiehen luona?
+
+Sinne oli Antti mennyt tukkimetsään, eikä Hanna ollut hänestä mitään
+kuullut. Ja kevääseen ja jäänlähtöön oli vielä pitkän pitkiä talven
+kuukausia...
+
+Silloin kuuli Hannan odottava korva, että porstuassa kulki joku, ja
+hän arvasi, että isä palasi saarnamiehen luota. Hänen teki mieli
+mennä isältä kysymään, mutta kun hän kuuli isän rykäisevän samaan
+tapaan kuin iltaisin levolle mennessä, otaksui hän, ettei isälle
+ollut mitään oudompaa tapahtunut.
+
+Ja Hannakin vaipui levottomaan uneen.
+
+Aamulla, ennenkuin puolipimeä talvinen päivä alkoi tuntua, rupesi
+väkeä jo karttumaan taloon.
+
+Kaikki tahtoivat puhutella kauan kaivattua ja odotettua saarnamiestä
+ja saada häneltä lohdun sanoja. Ja kaikille oli hänellä ystävällinen
+sana varastossa, suurimmallekin syntiselle hän neuvoi tien armoon ja
+Kristuksen luo.
+
+Hän ei pitänyt aamupäivällä mitään erityistä saarnaa, vaan puheli
+vähän kunkin kanssa, todistaen vähäuskoisuutta ja syntejä anteeksi.
+
+Isännällä ja Hannalla oli paljon hommaa, sillä talon piha oli kuin
+markkinapaikka ja joka huone täynnä väkeä.
+
+Hanna päätti isänsä kasvojen ilmeestä, ettei saarnamiehen ja isän
+kesken ollut sattunut mitään erinomaista. Isän otsaryppy oli hyvin
+syvä, ja siitä Hanna tiesi, että isää vaivasi väen paljous ja
+kuhina. Väsyneeltäkin hän näytti. Tuskin oli nukkunut koko yönä.
+
+Aamiaista syödessä saarnamies puhui siitä, kuinka vaikea on
+maallista tavaraa rakastavan ihmisen tulla Jumalan valtakuntaan. Ja
+kuitenkin neuvoo Jeesus jättämään kaikki ja seuraamaan häntä. Hän
+kertoi monta esimerkkiä. Puhuessaan hän silmäili Iisakkiin, ja
+Iisakki ymmärsi, että saarnamies rikkaalla miehellä tarkoitti häntä.
+
+"Jättää kaikki ja seurata Jeesusta", jatkoi saarnamies. "Se on
+raskasta syntiselle ihmiselle, ja kuitenkin se on tehtävä, jos
+Jeesusta seurata tahtoo. Hyvä on maallinenkin tavara, mutta siihen
+ei saa sydäntään kiinnittää..."
+
+Ja kääntyen Iisakin puoleen hän jatkoi:
+
+"Kuinka on sinun sydämesi irti maallisesta tavarasta, jota Jumala on
+sinulle yllin kyllin suonut?"
+
+"En ole sitä vääryydellä enkä minkään varjon alla kerännyt", vastasi
+Iisakki vakavin kasvoin. "Mutta en ole tahtonut myöskään sitä
+tuhlata enkä joutavaan kuluttaa, kun elämässäni olen vähemmälläkin
+toimeen tullut. Olen koettanut hoitaa maatani ja metsiäni ja uskon
+varmaan, että taivaallinen isä on töitäni siunannut..."
+
+Saarnamies ei ehtinyt vastata, sillä samassa ajoi pihaan niitä
+kristityitä, jotka olivat olleet Paloniemessä yötä.
+
+Siinä roikassa oli Paloniemen Heikki emäntineen ja myös hänen
+poikansa Juhani.
+
+Hanna näki Paloniemen Heikin katseesta, että se tähysteli kuin olisi
+jotakin erinomaisempaa odottanut.
+
+Iisakki näytti tervehtivän Heikkiä melkein kylmästi, ja Hanna
+huomasi, etteivät he katsoneet toisiaan silmiin.
+
+Juhani tervehti Hannaa lämpimämmin kuin ennen, mutta Hanna tunsi,
+että jotakin kylmää liikkui hänen sydämessään.
+
+Aamiainen oli syöty, ja saarnamies istui keinutuoliin ja alkoi puhua
+Jumalan sanaa.
+
+Iisakki ja Hanna poistuivat taloustoimiinsa.
+
+Päivä kului, ja väkeä karttui yhä lisää, niin että ennenkuin
+varsinainen selitys alkoi, oli Nuottaniemen kookas pirtti kuin
+sullottu väkeä täyteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+TOISTA viikkoa viipyi Kero-Pieti Nuottaniemen ja Paloniemen
+taloissa, vuoro-illoin kummassakin seuroja pitäen.
+
+Ihmeitä oli tapahtunut. Lukuunottamatta monia nuoria, jotka tulivat
+herätykseen, oli monta vanhaa paatunutta, uppouskotonta pehminnyt ja
+tehnyt totisen parannuksen. Kero-Pieti oli parhaansa koettanut
+saadakseen Nuottaniemen Iisakin ja Paloniemen Heikin suhteet
+entiselleen. Alussa hän uskoi kaiken syyn olevan Iisakissa, mutta
+kuta useammin hän kumpaakin naapuria puhutteli, sitä enemmän hän
+alkoi epäillä, ettei Heikkikään voinut olla aivan viaton. Mutta
+Iisakki vaikeni siitä, mistä oli pahan sydämen Heikkiä kohtaan
+ottanut, ja Heikki puolestaan vakuutti, ettei hän tiennyt tehneensä
+mitään pahaa naapurilleen. Niin jäi saarnamiehelle epäselväksi,
+kummassako miehessä vika oli. Mutta syvällä omassa sydämessään hän
+tunsi, ettei kumpikaan ollut vielä kylliksi nöyrtynyt.
+
+Hyvästellessään hän sanoi Paloniemen Heikille:
+
+"Jos tunnet loukanneesi naapuriasi ja veljeäsi Iisakkia ... käy
+kohti, puhu puhtaaksi tuntosi, tunnusta vikasi ja rukoile anteeksi!"
+
+Ja Iisakkia hyvästellessään hän puhui:
+
+"Minä kiittäisin Jumalaani vielä enemmän tästäkin armon ajasta,
+jonka olen viettänyt näiden naapurusten vieraanvaraisessa kodeissa,
+jos saisin viedä tiedon kanssani, että olisin rakkauden siteet
+lujittanut heidän kesken. Mutta nyt lähden luotanne mustin mielin.
+Rukoilen armon ja valkeuden Herraa, että hän avaisi teidän sydämenne
+näkemään ja tuntemaan, että ainoastaan rakastaen toisiamme me toinen
+toistamme turvaamme matkatessamme täältä murheen laaksosta
+ijankaikkisuuden ihanalle rannalle."
+
+"Niin on tosi", sanoi Iisakki liikutettuna.
+
+"Puhu tuntosi puhtaaksi!" kehoitti Kero-Pieti ja laski kätensä
+Iisakin olkapäälle.
+
+Iisakille nousi sana suuhun, mutta hän nielaisi sen takaisin.
+
+"Ellei Heikki ensin puhu, on minun mahdotonta mitään sanoa", virkkoi
+hän.
+
+Kero-Pieti katsoi Iisakkiin pitkään, ja nyt hän oli ymmärtävinään,
+että Iisakki oli syvällä sydämessään loukkaantunut naapuriinsa.
+
+Ja niin hän lähti Nuottaniemestä, eikä hänelle ollut valjennut se
+asia, josta Iisakki piti Heikkiä kohtaan pahaa sydäntä.
+
+Peninkulmien päähän toiseen pitäjään hän matkusti valiojoukkoineen.
+Sinne oli häntä jo viikkomääriä varrottu.
+
+Nuottaniemessä alkoi arkielämä kulua entistä latuaan, kun kaikki
+paikat ja kompeet oli saatu kuntoon seurojen loputtua.
+
+Iisakki-isäntä pysyi yhtä totisena, niinkuin oli näinä vuosina
+ollut. Hanna huomasi, ettei saarnamiehen käynti ollut isässä mitään
+muutosta vaikuttanut. Hän ei enää koskaan ollut niin iloinen kuin
+silloin, kun Niilo Iisakki eli. Silloin hän laski leikkiä, ja joskus
+iltaisin he koettelivat voimiaan.
+
+Mutta erinomaisen hellä hän oli Hannalle ja puhui lempeällä äänellä.
+Hanna arvasi isän murehtivan Niilo Iisakkia, mutta hän ei koskaan
+puhunut siitä Hannalle.
+
+Sydäntalvella sattui sentään päiviä, että hän innostui työhön ja
+läksi aamuvarhaisella metsään. Mutta sieltä palatessaan hän valitti
+väsymystä ja päänkipua.
+
+Hanna hoiti taloutta jäntevästi, huolehti isännänkin asioista, ja
+talossa kävi työ ja toimi mainiosti.
+
+Nuottaniemen palvelusväki oli myös tullut herätykseen. Nuoret piiat
+heittivät joutavat koristukset puvuistaan pois, eikä renkipoikia
+enää tavattu iltaisin korttia lyömässä.
+
+Hanna kertoi muutoksesta isälleen.
+
+Iisakki hymähti:
+
+"Semmoistahan se on aina ennenkin ollut", sanoi hän. "Jonkun viikon
+ne ovat totisia, mutta ennenkuin käki kukkuu, ovat he entisenlaisia.
+Ne parannuksen teot eivät ole sydämestä lähteneitä. Jospa heidän
+mielensä muuttuisikin!"
+
+Ja totta olikin Iisakki puhunut. Jo parin viikon päästä juoksivat
+piiat kylälle, ja renkipojat laulelivat rivoja rekilauluja metsään
+mennessään.
+
+Niin kuluivat viikot, ja talven pitkät pimeät alkoivat lyhetä.
+
+Iisakki istui etelänpuolisen ikkunan luona, kun päivä oli
+kirkkaimmillaan, ja lueskeli raamattua. Hän syventyi lukemiseensa
+niin, ettei kuullut, mitä hänen ympärillään tapahtui.
+
+Mutta luettuaan hän nousi ja meni peräikkunan luo, josta näkyi
+korkearantainen Ruotsin puoli ja Paloniemen punainen talo kivisine
+navettoineen.
+
+Hanna pani merkille, ettei hänen katseensa kauan viipynyt
+Paloniemessä, vaan siirtyi pian Korpikoskelle päin, josta nousi
+vaaleaa usvaa taivasta kohti, metsän yli näkyen.
+
+Saarnamiehen lähdettyä oli Paloniemen Juhani joka sunnuntai hiihtäen
+käynyt Nuottaniemessä. Silloin hän puheli pirtissä renkien ja
+Iisakin kanssa kaikenlaisista asioista, viipyi pari kolme tuntia ja
+hiihteli sitten takaisin kotiansa. Hyvin monena sunnuntaina sattui,
+ettei Juhani tavannut Hannaa ollenkaan. Näytti ikäänkuin Hanna olisi
+vasiten välttänyt tulemasta Juhanin puheille.
+
+Vähäpuheinen oli Iisakkikin. Ja sattui niinkin, että kun Juhani tuli
+taloon ja Iisakki istui yksin pirtissä raamattua lukien, hän ei
+ollut näkevinäänkään Juhanin tuloa. Ja kun Juhani jostakin aloitti
+puheen, ei Iisakki arvellut siihen mitään, joten Juhanin oli
+lopetettava.
+
+Niin oli eletty helmikuuhun, jolloin päivät jo Perä-Pohjolassakin
+alkavat pidetä.
+
+Oli kirkas päivä, ja etelänpuolisista ikkunoista paistoi aurinko
+kuin riemuiten suuren pirtin lattialle. Iisakki istui tavallisella
+paikallaan raamattua lukien, Hanna hommaili jotakin karsinan
+puolella, ja talossa oli muuten talvisen pakkassunnuntain jäykkä
+jykevä rauha. Palvelusväki oli mennyt kylälle, niin ettei ollut
+muita kotona kuin isäntä ja Hanna.
+
+Isän lukiessa Hanna unohtui katselemaan pohjoisenpuolisesta
+ikkunasta pitkin valkoista joen uomaa, jolle päivä paistoi, niin
+että hanki kimmelsi. Kapenevana nauhana se painui suoraan pohjoiseen
+ja katosi näköpiirin rajassa kaukaiseen, lumivalkoiseen kiveliöön.
+
+Hiljaisena, kylmän jään peitossa oli nyt välkkyvä, virtaisa joki,
+joka kesäisin juoksi uljaana ja voimakkaana, raskaita tukkilauttoja
+kuljetellen kuin kuivia lastuja selässään... Siellä oli joen
+latvoilla, tuonnimmaisten tunturien takana Anttikin...
+
+Hanna nojasi ikkunaa vasten, ja hänen ilmeikkäissä silmissään
+kuvastui ikävä. Liikahtamatta hän katseli pohjoista taivaanrantaa,
+ja ajatukset liitelivät kauas tunturien taakse... Oli vielä pitkiä
+kuukausia kevääseen, siihenkin, kunnes ensimmäiset poreet nousisivat
+kotirantaan... Mutta pian sitten sulaisi, rutosti nousisi tulva,
+pauhinalla ja ryskien väylä loisi jäänsä ja Korpikoski murentaisi ne
+pieniksi hilseiksi...
+
+Silloin saisi jo lauttoja odottaa!
+
+Koko pitkänä sydäntalvena hän ei ollut mitään kuullut Antista. Ei
+ollut sattunut sieltäpäin yhtään tulevaa eikä kauttakulkijaa!
+Eläneekö? Terveiset lupasi laittaa ... ei mitään ole kuulunut. Mutta
+varmaankaan ei ole unhottanut, jos on elävien joukossa...!
+
+Kun Iisakki nosti katseensa kirjasta, näki hän tyttärensä seisovan
+otsa kiinni ikkunassa ja katselevan pohjoiseen päin. Hän arvasi
+Hannan ajatukset, oli nähnyt, että tytön silmät loistivat
+kirkkaammin aina silloin, kun Koskenalustan Antti tuli saapuville.
+Nyt viimeksi, kun Antti syyskierällä miesjoukossa meni Lappiin, hän
+oli huomannut tyttärensä ilmeistä, että Antti oli hänelle mieluinen.
+
+Isä ja tytär eivät olleet keskenään tunnonasioistansa puhuneet;
+tuntui siltä kuin kumpaakin olisi ujous estänyt, vaikka kumpikin
+kyllä tiesi, mitä toinen ajatteli. Äidin kuoleman ja veljen
+hukkumisen jälkeen isä ja tytär olivat tulleet lähemmäksi toisiaan,
+mutta heille molemmille oli luonteenomaista, etteivät he saattaneet
+ilmaista sitä, mikä oli sydäntä lähinnä. Mutta nyt tuntui isästä,
+että Hannan varmaankin oli hyvin ikävä, muistellessaan Anttia,
+reipasta miestä. Iisakki ajatteli omaa nuoruutensa aikaa...
+
+Hän rykäisi ja nousi ottamaan piippuaan pöydältä.
+
+Isän äänen kuultuaan Hanna säpsähti ikäänkuin olisi ollut
+pahanteossa. Hän katsahti isää silmiin ja näki tämän hymyävistä
+kasvoista, että isä aavisti jotakin. Hanna punastui ja alkoi jotakin
+puuhata.
+
+Onneksi ei isä virkkanut mitään, mutta hänen otsaryppynsä oli sileä,
+ja hän sytytti piippunsa kuin hyvillään.
+
+"Pian tässä alkaa kevättalvi", puheli hän. "Mattiin ei enää ole kuin
+viikko."
+
+"Ja siitä neljä Maarianpäivään", lisäsi Hanna. "Ja sitten se jo
+alkaakin olla kevät!"
+
+Keskustelu jäi siihen, sillä Hanna sattui katsomaan joelle, jonka
+poikki viitoitettu tie vei Nuottaniemestä Paloniemeen päin.
+
+"Tuleeko sieltä ketään?" kysäisi Iisakki, kun näki tyttärensä
+katselevan joelle.
+
+"Ellen väärin tunne, on tuo hiihtäjä Paloniemen Juhani."
+
+Iisakki ei siihen puhunut mitään, rykäisi kerran, kaksi ja meni
+maata omaan sänkyynsä, jossa hänen oli päivälläkin tapana levähtää.
+
+Pois siirtyi Hannakin ikkunasta ja painui keittiöön. Tuntui kuin
+jokin kylmä viima olisi puhaltanut sydämeen ja hän joutui siinä
+huokaamaan: jospa joella hiihtävä mies olisi Antti eikä Juhani!
+
+Mutta kun hän juuri sitä parhaillaan oli miettimässä, kuuli hän
+Juhanin kolistelevan kuistissa ja tulevan pirttiin rohkeammin
+askelin kuin tavallisesti.
+
+Uteliaana hän aukaisi pirttiin vievän oven ja tervehdittyään Juhania
+huomasi tämän hiihtäneen kiivaasti.
+
+"Läksin tuomaan uutisia", alkoi Juhani puhua. "Ja terveisiä
+Kero-Pietiltä... Hän makaa kovin sairaana Torniossa... Lähetti
+sanan, että isän pitäisi tulla sinne aivan heti, ja tähän taloon oli
+pyytänyt terveisensä viemään..."
+
+Juhani kertoi uutista hätäilevällä äänellä ja ikäänkuin pakosta niin
+nopeasi kuin ehti.
+
+Iisakki nousi sängystään.
+
+"Vai makaa Kero-Pieti sairaana!" sanoi hän hyvin vakavana. "Lieneekö
+kovakin taudintapaus?"
+
+"Sitä en tiedä", selitti Juhani. "Mutta terveisiä lähettäessään hän
+oli maininnut, että ne voivat olla hänen viimeisensä. Isälle oli
+lisäksi pyyntö tulla heti hänen luokseen. Hänellä olisi paljon
+puhumista."
+
+"No mitä isäsi?" kysyi Iisakki vilkkaammin.
+
+"Viime yönä isä läksi ja käski tänne viemään Kero-Pietin terveiset."
+
+Juhani oli istunut penkille ja pyyhki hikeä otsaltaan. Iisakki
+seisoi keskellä lattiaa miettiväisenä, ja Hanna nojasi keittiön ovea
+vasten entistään vähän kalpeampana.
+
+"Johan se alkaakin Kero-Pieti olla ikämies ja on kai talvisilla
+matkoilla rasittunut ja vilustunut", alkoi Iisakki puhua. "Ja ehkäpä
+Herra jo tahtoo pois omansa, joka on Hänen pyhää sanaansa
+suruttomille esittänyt ja loppuun asti kilvoitellut... Pieti on
+totinen kristitty, ja hänen poismenonsa on valon sammuminen pohjan
+perältä. Herra, ole meille kaikille armollinen!"
+
+Iisakki oli nähtävästi liikutettu, enemmän kuin pitkiin aikoihin.
+Hannallekin tulivat kyyneleet silmiin.
+
+Mutta hetken päästä Iisakki vaipui omiin mietteisiinsä. Juhani
+poistui pirtistä keittiöön, ja talon muu väki alkoi palata kylältä.
+
+
+
+Vasta iltamyöhällä Juhani läksi kotiinsa.
+
+Hannan kanssa hän oli puhellut useita tunteja. Iisakki oli koko
+illan istunut omissa mietteissään eikä ollut näyttänyt välittävän
+Juhanin läsnäolosta.
+
+Mutta Juhanin mentyä Hanna alkoi muistella, mitä he olivat
+puhelleet. Juhani oli ensiksi kääntänyt puheen siihen. Ei ollut isän
+syytä, että Niilo Iisakki hukkui, niin oli Juhani vakuuttanut. Hän
+oli isänsä kanssa puhunut asiasta, ja isä oli vakuuttanut, ettei hän
+itsekään ymmärtänyt, kuinka onnettomuus niin sattui, sillä kaiken
+taitonsa ja kokemuksensa hän oli silläkin kerralla käyttänyt...
+
+Juhani itse oli varma isänsä viattomuudesta ja koetti saada
+Hannankin uskomaan.
+
+Mutta vuoteessaan Hanna mietiskeli vielä, ja silloin hänelle äkkiä
+muistui mieleen eräs tapaus, joka oli aivan unohtunut, mutta nyt
+sukelsi esiin selvänä kuin eilinen päivä.
+
+Saman päivän iltapäivänä, jona Niilo Iisakki hukkui, he olivat
+kosken alla ruumiita naaraamassa. Kaikki ruumiit oli jo löydetty ja
+viety rannalle...
+
+Hanna muisti nyt selvästi, että kun hän istui veneessä, jossa oli
+jälkipään miehiä, niiden joukossa Koskenalustan Anttikin, tämä oli
+sanonut, veneen töksähtäessä rantaan:
+
+"Jos soutumääräys olisi annettu ennemmin, ei lautta olisi
+Varsankallioon ehtinyt."
+
+Sitä eivät kai toiset miehet ottaneet huomioon, sillä Hanna ei
+muistanut, että Antin puheeseen olisi kukaan mitään virkkanut. Mutta
+törmällä, jolle hukkuneet oli kannettu, hän kyllä kuuli monen
+vakuuttavan, ettei siinä olisi auttanut mikään, sillä koski oli
+vaarallisella vedellä ja virta hirvittävän voimakas...
+
+Mutta Antti?
+
+Hanna tiesi, että Antti oli taitava koskimies ja tunsi Korpikosken
+mutkat ja väkevät korvat yhtä hyvin kuin vanhemmatkin miehet. Mistä
+Antti olisi muuten huomannut, että soutumääräys annettiin liian
+myöhään!
+
+Hannalta oli siinä surun ja murheen keskellä unohtunut koko asia. Ei
+tullut Antinkaan kanssa jälestäpäin siitä puhutuksi. Nyt vasta se
+taas muistui.
+
+Hannan tuli paha olla, ja kun hän muisti, että vielä oli pitkä aika
+kevääseen, jolloin hän saisi Anttia puhutella ja tarkoin
+tiedustella, kuinka Antti oli tuon tapauksen ymmärtänyt, tuntui
+hänestä, ettei hän jaksaisi siihen asti elää. Isä ei tiennyt mitään
+siitä, mitä Antti oli arvellut.
+
+Mutta nyt hänen sopisi kertoa isälle! Tahi jos sentään jättäisi
+kertomatta siihen asti, kunnes Antti saapuisi!
+
+Hanna oli jo sammuttanut tulen. Mutta kun hän ei saanut unta,
+sytytti hän lampun ja mietti.
+
+Hänen mieleensä muistui Niilo Iisakki, ainoa rakas veli, josta isä
+piti niin paljon. Hyvä poika hän oli ollutkin, vankka ja rohkea. Hän
+oli äiti-vainajan näköinen ja lempeäluontoinen, ystävällinen
+kaikille... Eipä ollut kumma, että isä murehti Niilo Iisakista,
+josta piti tulla tämän talon isäntä...
+
+Mutta sitten Hannan ajatukset siirtyivät seura-iltoihin ja Juhanin
+puheisiin. Hän muisti, mitä saarnamies oli puhunut keskinäisestä
+rakkaudesta, ja taas alkoi tunto soimata siitä, että kenties he
+sittenkin syyttömästi pitivät paloniemeläisiä vastaan pahaa
+sydäntä...
+
+Isästä se oli häneenkin tarttunut, tuo kylmyys paloniemeläisiä
+kohtaan. Vaikkei isä itse tapauksesta ollut monta sanaa sanonut,
+ymmärsi Hanna vallan hyvin isän ajatukset. Kun se Juhanin kosintakin
+tapahtui vasta sen jälkeen!
+
+Hän käänteli vuoteessaan, ja hänen oli paha olla. Kunpa joutuisi
+kevät! Lähtisivät jäät ja saapuisivat ensimmäiset lautat! Silloin
+hän saisi tietää, mitä Antti asiasta arveli!
+
+Samassa hän kuuli, että ovi kävi, ja Iisakki astui Hannan
+huoneeseen.
+
+"Näin, että sinulla vielä oli tulta, ja tulin puheillesi", sanoi
+Iisakki ja istuutui lampun ääreen. "Tuli tässä yhtä ja toista
+mieleen, kun tuo Juhani kulkee täällä... ja muutenkin..."
+
+Iisakin näytti olevan paha sanoa, mitä oikein ajatteli. Mutta nyt
+tuntui sekä isästä että tyttärestä että kummankin täytyi toisilleen
+kertoa sydämensä mietteet.
+
+Iisakki ryki vähän ja sanoi:
+
+"Kaiketi hän sinun vuoksesi käy. Olemme ehkä turhaan epäilleet
+paloniemeläisiä... Tulin äsken ajatelleeksi, kun kuulin, että
+Paloniemen Heikki oli matkustanut sairaan Kero-Pietin luo..."
+
+"Niinkö, ettei olisi hänen syytään Niilo Iisakin hukkumiseen?"
+keskeytti Hanna. "Kuinka siihen uskoon tulitte?"
+
+"En tiedä. Joskus se tuntuu mahdottomalta, ja taas toisin vuoroin on
+asia mielestäni aivan selvä", sanoi Iisakki huoaten.
+
+"Semmoista on minunkin mielessäni", tunnusti Hanna. "Joskus uskon,
+joskus en."
+
+"Yhtä minä ajattelen", jatkoi isä. "Miksi ei Heikki koskaan ota sitä
+asiaa puheeksi, ja miksi hän ei uskalla oikein katsoa silmiin?"
+
+"Mitä te muuten Heikki-isännästä arvelette?" kysyi Hanna.
+
+Iisakki huokasi.
+
+"Jos hänellä ei olisi jumalanpelkoa, uskoisin hänestä hyvin pahaa...
+Onhan heidän suvussaan ollut niin monenlaisia rikoksentekijöitä.
+Mutta kuinka lieneekään! Ehkä olen ihan erehtynyt. Mitä hyötyä
+Heikillä olisi ollut Niilo Iisakin kuolemasta? Ja niin olen
+arvellut, että kun Heikki tulee kotiin, kysyn suoraan ja sanon
+epäilykseni..."
+
+Hanna näki, että isän mieli oli muuttunut.
+
+"Sittenhän saisi varmuuden, ettei syyttömästi heitä vihaisi", sanoi
+Hanna, mutta hänen äänensä oli epävarma, ja hän oli juuri
+sanomaisillaan, mitä muisti Koskenalustan Antin kertoneen, mutta
+Iisakki sanoi samassa itseään nuhdellen:
+
+"On tullut olluksi niin tyly sille Juhanillekin... Siivohan se on
+mies, eikä hänestä ole kenelläkään pahaa puhumista..."
+
+"Siivohan se on mies, Juhani", myönsi Hanna, mutta näytti miettivän
+kokonaan muuta.
+
+Iisakki oli sytyttänyt piippunsa ja istui pitkissä mietteissä.
+
+"Kerran olin ymmärtävinäni Kero-Pietin puheista, että hän oli
+Heikiltäkin vaatimassa puhtaampaa sydäntä, mutta aina sattui niin,
+ettei tullut Niilo Iisakin hukkumisesta puhetta", jatkoi Iisakki
+hetken päästä. "Niinpä luulen, ettei Kero-Pieti aavistanut, kuinka
+minä Heikkiä epäilin..."
+
+"Jos ei tahtonut sanoa?" tuumi Hanna.
+
+"Sitä en usko. Siksi suora kristitty on Kero-Pieti, että olisi
+sanonut, jos olisi tiennyt. Mutta rauhaan pitää minun siitä asiasta
+päästä, ei ole muuten minun elämäni semmoista kuin omatuntoni
+vaatii. Suoraan nyt tunnustan epäilykseni Heikille ja rukoilen
+anteeksi pahaa sydäntäni... Rauhaan tarvitsee minun päästä! Ties
+koska Jumala elämänlankani katkaisee..."
+
+Hanna ei muistanut koskaan ennen nähneensä isää niin liikutettuna ja
+avomielisenä.
+
+"Sillä syntiä minä olen tehnyt Heikkiä vihatessani, ja synnilliset
+ovat ajatukseni olleet. Kiitetty olkoon Herra, joka nyt vihdoin on
+silmäni avannut", puhui hän semmoisella äänellä kuin tahtoisi itkuun
+laueta.
+
+Hanna katsoi häneen pitkään, ja Iisakki jatkoi:
+
+"Kuinka kummasti se paha osaa ihmisen silmät sokaista ja kuvailla
+hänen eteensä asiat. Kun Niilo Iisakki hukkui, ajattelin minä:
+Tahallaan se kettu laski lautan Varsankallioon, kun Niilo Iisakki
+oli jälkipään miehenä, tahallaan teki ja uskoi siten valmistavansa
+isännän paikkaa omalle pojalleen. Sillä tavalla hänkin pääsisi
+veloistaan, kun hänen Juhaninsa saisi Nuottaniemen metsiä myydä!
+Edeltäpäin oli kaikki mietittyä! Mutta Niilo Iisakki oli ensin
+tuhottava!
+
+--Semmoisia ajatuksia ja uskoja minulle piru mieleen toi, ja vielä
+seura-iltoina ajattelin: Se kettu on olevinaan kristitty ja pettää
+Kero-Pietinkin. Kummako se olisi häneltä! Neljännessä polvessa on
+hänen esi-isänsä, Aaro-niminen, Lapin matkalla tappanut oman
+veljensä ja ryöstänyt rahat...
+
+--Sillä tavalla piru on minua riivannut ja kiusannut yötä päivää
+siitä saakka, kun Niilo hukkui... Mutta nyt tahdon päästä rauhaan!"
+
+Iisakki hengitti kuin helpommin. Hän laski kätensä Hannan olkapäälle
+ja kysyi:
+
+"Eikö niin, lapseni ... tahdothan sinäkin, että isäsi pääsee
+rauhaan?"
+
+"Tahdon... Rauhaan tahtoisin itsekin", vastasi Hanna, tullen hänkin
+liikutetuksi isänsä mielenmuutoksesta.
+
+"Niin lapseni... Ainoastaan silloin, kun meillä on hyvä omatunto, on
+meillä rauha Jumalassa."
+
+Ja hetken päästä, kun Iisakki jo alkoi poistua, hän lisäsi:
+
+"Ja ole Juhania kohtaan minun puolestani niinkuin itse tahdot!"
+
+Hän läksi, vetäen oven hiljaa kiinni, ja Hanna kuuli hänen tasaisten
+askeliensa äänen, kun hän verkkaan käveli salin ja keittiön läpi
+pirttiin.
+
+Mutta Hannalta katosi uni kerrassaan.
+
+Hän mietti isän äkillistä mielenmuutosta ja avomielisyyttä ja
+ymmärsi, että isä oli näinä vuosina hirveästi kärsinyt. Ja ehkä
+olivatkin isän olettamukset ja uskot olleet aivan vääriä! Ehkä
+paloniemeläiset olivat yhtä hyviä kristityitä kuin he itse,
+parempiakin!
+
+Mutta kun hän muisteli sekä isän että pojan pitkää vartta,
+kulmikkaita kasvoja ja mustien silmien kiiltoa, joka varsinkin
+muutamina hetkinä tuntui niin viistolta ja ilkeältä, ei hän omasta
+puolestaan vieläkään täydellisesti jaksanut uskoa isä-Heikin
+viattomuutta.
+
+Eikä hän siihen uskoon päässyt vielä aamulla eikä seuraavinakaan
+päivinä. Mutta hän ei isälleen kuitenkaan mitään puhunut
+epäilyksistään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+PARIN viikon päästä saapui Nuottaniemeen tieto, että Kero-Pieti,
+joka yhä makasi huonona sairaana, oli toivonut Iisakkia puheilleen.
+
+Se oli Iisakille mieluinen uutinen, sillä hän tiesi Paloniemen
+Heikinkin vielä viipyvän saarnamiehen vuoteen ääressä.
+
+"Jumala auttaa minua tuskassani", sanoi hän tyttärelleen. "Herra
+kaikkitietävä tuntee ja näkee, että sydämestäni tippuu katumuksen
+pisaroita ja että tuntoni on sairas."
+
+Ja iloisin mielin Iisakki läksi sairaan saarnamiehen luokse,
+tunnolleen rauhaa etsimään.
+
+Hanna jäi yksin talonhoitajaksi.
+
+Hän oli näinä päivinä miettinyt isänsä mielenmuutoksen syytä ja
+ymmärsi, että isällä oli totinen, katuvainen mieli. Mutta itse hän
+ei jaksanut ruveta uskomaan isän lailla, vaikka kuinka olisi
+koettanut. Aina hän muisti Paloniemen isännän kavalan, kiiltävän
+katseen, ja silloin hän tunsi kylmiä väreitä ruumiissaan. Ja samalla
+vahvistui hänen epäluulonsa.
+
+Iisakin poissaollessa kävi Paloniemen Juhani joka sunnuntai
+Nuottaniemessä. Mutta sattui usein, että hän viikon muinakin päivinä
+hiihteli Hannan puheille. Pitkiin puheisiin Hanna ei kuitenkaan
+antautunut, ja kun Juhani koetti aloittaa keskustelua
+naima-aikeistaan, johdatti Hanna sen muihin asioihin.
+
+Kylällä puhuttiin jo, että Kero-Pieti oli saanut sovinnon aikaan
+Heikin ja Iisakin kesken, ja sen tuloksena huhuttiin Paloniemen
+Juhanin naivan Nuottaniemen rikkaan perijättären Eikä siihen ollut
+mitään sanomista. Hyvin he sopivat toisilleen, ja Nuottaniemessä
+tarvittiinkin jo nuorempaa isäntää, kun Iisakki oli alkanut käydä
+kivuloiseksi.
+
+Hanna sai siitä kuulla kylällä käydessään, ja hänelle toivotettiin
+onnea, sillä Juhani oli tunnettu vireäksi ja toimeliaaksi
+työmieheksi, joka varmaan jatkaisi kunnialla Iisakin aloittamia
+uutisviljelyksiäkin. Hanna ei myöntänyt, mutta ei myöskään
+kieltänyt.
+
+Niin oli eletty jo huhtikuuhun, ja kevään kirkkaat päivät olivat
+alkaneet. Iisakki ja Heikki viipyivät vielä Kero-Pietin luona, josta
+oli kuulunut sanomia, että hän oli toipumaan päin. Kerran oli
+Iisakki kirjoittanut Hannalle kirjeen, mutta ei ollut siinä
+maininnut muista kuin maallisista asioista.
+
+Hannan päivät eivät olleet hauskat. Hän ei ollut kuullut mitään
+Antista, joka oli koko pitkän talven ollut tukinhakkuussa. Ja häntä
+väsytti Juhanin käynti ja kosinta.
+
+Eräänä heleänä huhtikuun sunnuntaina, jolloin keväiset hanget
+kimmelsivät silmää ilahduttaen, sydäntä virvoittaen, tuntui
+Hannastakin elämä hauskemmalta. Hän oli varhain aamulla käynyt,
+hankea pitkin hiihtäen, Koskenalustassa Antin kotona. Oli tehnyt
+tikusta asian, mutta tarkoitus oli saada tietää, oliko Antista sinne
+mitään kuulunut. Mutta vanhemmatkaan eivät tienneet mitään. Joulun
+aikana tosin olivat kuulleet, että Antti oli Sodankylässä
+Sotatunturilla tukinhakkuussa.
+
+Mutta vaikka Hanna ei saanutkaan sen parempia uutisia, hiihteli hän
+takaisin reippain mielin ja oli kotiin saapuessaan kuin toinen
+ihminen. Kevään maailma oli virkistänyt hänen alakuloista mieltään,
+ja kesän toivo vahvisti hänen sydäntään. Kosken virta iloitsi jo,
+railot olivat levenneet, ja rantakalliot kiiltelivät aamukylmän
+kynsissä! Kevät ja kesä oli tulossa.
+
+Hän oli Koskenalustassa käydessään noudattanut joen rantatörmää,
+katsellen kosken kuohuja. Varsakallion kohdalla hän oli seisahtunut
+ja katsellut. Kallio kiilteli kosken öisen mellastuksen jälkeen, ja
+virta puski sitä vastaan kuin vihapäissään. Kesäisiä iloja hän siinä
+muisteli ja veli-vainajan surullista kohtaloa. Viuhkuraisen virrasta
+alkaen, johon Iso-Korpikoski loppui, hän oli hiihtänyt pitkin rantaa
+Koskenalustaan asti.
+
+Kun hän hiihti kotipihaan, näki hän tallin luona poron, jolla oli
+vastikään saavuttu pihaan. Poron ajoneuvoista Hanna tunsi, ettei se
+ollut oman kylän poroja.
+
+"Se on outo nuori mies, joka sanoi itsellään olevan asiaa Hannalle",
+selittivät karjapiiat, jotka vielä antoivat viimeisiä aamiaisvihkoja
+lehmille.
+
+"Vasta tuli, ja me neuvoimme menemään pirttiin vartomaan ja
+sanoimme, että Hanna tulee pian."
+
+Iloinen aavistus täytti Hannan mielen. Ehkäpä oli viesti Antilta!
+
+Hänen silmänsä loistivat ja poskilla hohtivat kauniit punat.
+Nuottaniemessä ei ollut sitten saarnamiehen käynnin ollut yhtään
+pitempiaikaista vierasta, ja se jo itsestään tuntui hauskalta.
+
+Kun Hanna tuli pirttiin, tapasi hän oudon nuoren miehen, joka
+pauloitti kenkiään ja näytti matkasta väsyneeltä.
+
+"Tekö olette tämän Nuottaniemen talon tytär Hanna?" kysyi hän.
+
+Hanna myönsi.
+
+"Minulla on terveisiä tukkimetsästä ja kirjekin teille", kertoi
+nuori mies, tähystellen Hannaa suoraan silmiin.
+
+Hanna pysyi kuitenkin levollisena, vaikka tunsikin, että sydän
+tahtoi rinnasta pulpahtaa, ja vaikka hänen teki mieli kuulla
+enemmän.
+
+"Vai niin", vastasi hän niin levollisella äänellä kuin voi.
+
+"Niin on", jatkoi mies ja hymyili. "Ehkäpä ne ovat hyvinkin
+odotettuja terveisiä!"
+
+Hän tähtäsi Hannaa silmiin, mutta Hannan kasvojen ilme ei muuttunut
+vähääkään.
+
+"Onhan siellä tämänkin kylän poikia tukkimetsissä", sanoi Hanna,
+mutta meni kiireesti keittiöön ja alkoi toimittaa tulta hellaan.
+
+Nuori mies näytti tahallaan viivyttelevän pääasiaa. Hän kertoi
+olevansa työnjohtaja, jolla oli asioita kaupunkiin asti, ja sen
+vuoksi hän oli ostanut poron, jotta taival nopeammin katkeisi...
+
+Kiire oli.
+
+"No niin. Koskenalustan Antti laittoi terveisiä", sanoi hän vihdoin.
+
+Hän katsoi Hannaan ja hymyili. Hanna tunsi nyt punastuvansa.
+
+"Ja kirjeen", lisäsi hän sitten ja kaivoi povitaskustaan rutistuneen
+kuoren.
+
+"Kiitoksia", sanoi Hanna ja otti nopeasti kirjeen toisen ojennetusta
+kädestä, työnsi sen taskuunsa.
+
+"Hyvin siellä Antti jaksaa", jatkoi nyt työnjohtaja pyytämättä.
+"Miesten parhaita hän on ja onkin ansainnut enimmän. Ja siitä hyvä
+mies, ettei hukkaa ansioitaan viinaan eikä muuhun joutavaan... Hyvä
+mies."
+
+Työnjohtaja oli saanut paulat paremmin kiinni ja virkkoi:
+
+"Olisipa tätä aamukylmässä vielä ehtinyt jonkun matkaa."
+
+"No totta kai vieras sentään ensin levähtää ja syö talossa!" pyysi
+Hanna eikä osannut iloaan salata.
+
+"Ähä... taisivatpa olla hyviä terveisiä!" ilveili työnjohtaja
+nähtyään Hannan riemuisat katseet.
+
+"Taisivat olla", myönsi Hanna suu naurussa ja hommaili keittoa
+tulelle.
+
+Hyvänä Hanna piti viestintuojaa ja parhaansa mukaan kestitsi. Mutta
+niin ujo hän oli, ettei itse Antista sanaakaan kysynyt, ja päätti
+lukea kirjeenkin vasta yksin jäätyään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Työnjohtaja oli lähtenyt porollaan, jonka oli aikonut jättää
+Koskenalustaan levähtämään, jatkaen siitä matkaansa hevoskyydillä,
+sillä poro alkoi jo päivillä pitää kevättä.
+
+Kun vieras oli kujasta kadonnut, riensi Hanna omaan huoneeseensa ja
+alkoi lukea Antin kirjettä.
+
+Se oli likainen ja kirjoitettu kankealla käsialalla, mutta Hanna
+tunsi sen Antin kirjoitukseksi.
+
+Eipä kumma, että se oli mustunut!
+
+"... tätä kirjoitan mustassa maakodassa, ja miehet tarinoivat
+ympärilläni. Saanetko selvää tästä, jos käteesi sattuisikin..." luki
+Hanna.
+
+Antti kertoi olostaan tukkimetsässä ja hyvästä ansiostaan. Terveenä
+oli pysynyt, vaikka työ olikin raskasta ja yösijat kurjanlaiset.
+
+"... Sinua muistan ja ihanaa kesän aikaa. Jospa vielä saisimme
+iloita Viuhkuraisen rannassa ensi juhannusyönäkin... Silloin, viime
+kesänä, oli hauskin hetkeni, kun tunsin kätesi puristuksen..."
+
+Antti kuvaili kirjeessään mennyttä kesää ja sen iloja, jotka kaikki
+olivat hänen mieleensä painuneet.
+
+"... kun tulen, niin kyllä uskallan lähteä perämieheksi
+Korpikoskelle, vaikka sattuisi pahemmalla vedelläkin olemaan..."
+
+Vasta kolmannessa arkissa Antti kertoi, että hän oli puhutellut
+erästä Laukku-Matti nimistä miestä, joka oli sattunut olemaan
+Nuottaniemessä silloin, kun Kero-Pieti piti siellä seuroja. Matti
+oli tiennyt kertoa paljon, oli sanonut nähneensä Hannankin ja oli
+kertonut siitäkin, että vuoro-illoin pidettiin seuroja Paloniemessä
+ja Nuottaniemessä.
+
+"... niin siitä päätin, että isäsi ja Nuottaniemen Heikki ovat
+sopineet. Kaiketi on Heikki tunnustanut tekonsa. Minä kysyin
+Matilta, mutta niistä asioista Matti ei tuntunut tietävän mitään.
+Mutta siinä uskossa olen aina ja siihen uskoon kuolen, että jos ei
+Heikki olisi viivyttänyt soutumääräystään, ennenkuin lautta
+Varsakallion virtaan joutui, eläisi veljesi Niilo Iisakki tänäkin
+päivänä. Minä kyllä näin, että lautan etupää oli virrassa ja huusin
+ja tartuin airoon, mutta silloin oli jo myöhäistä. Nyt on asia
+minullekin selvinnyt, kun täällä olen oikein muistellut. No niin,
+itsehän Heikki parhaiten tietää..."
+
+Hannan posket paloivat kuumina, ja hänen mielensä kipinöitsi. Tuskin
+hän malttoi kirjeen loppua lukea.
+
+"...Muistanetko minua niinkuin lupasit? Ja odottanetko kesää ja
+ensimmäisiä lauttoja? Silloin tulen, Nuottaniemen rantaan lautat
+laskemme..."
+
+Hanna luki sitten kirjeen moneen kertaan ja kätki sen vihdoin
+salaiseen paikkaan.
+
+Päivä olikin jo puolessa, ja talon väki oli syönyt päivällistä.
+Hanna ei ollut koko päivänä muistanut Paloniemen Juhania.
+Merkillistä, ettei Juhani ollut jo tullut. Hänen oli tapana joka
+sunnuntai saapua ennen puoltapäivää ja viipyä iltaan asti.--Kunpa ei
+tulisikaan tänä sunnuntaina!--toivoi Hanna,--eikä tulisi
+koskaan!--Häntä inhotti koko mies! Hän tunsi vihaavansa koko Ruotsin
+rantaa ja erittäin paloniemeläisiä.
+
+Arkana hän vilkaisi joelle, näkyisikö ketään hiihtämässä. Mutta ei
+näkynyt, ja tunnit kuluivat, tuli ilta.
+
+Silloin tiesi joku kertoa, että Paloniemen Juhani oli mennyt
+noutamaan isäänsä Kero-Pietin luota, joka oli taudistaan parantunut
+ja kykeni jo seurojakin pitämään.
+
+--Varmaan saapuu isäkin sitten pian--toivoi Hanna.
+
+Näyttäisikö hän Antin kirjeen isälle?
+
+Sitä hän oli miettinyt koko päivän ja mietti vielä seuraavana
+yönäkin.
+
+Olivatko isä ja Heikki sopineet! Ja kuinka Heikki oli asian
+selittänyt?
+
+Mitä isä sanoisi, kun näkisi Antin kirjeen?
+
+Mutta sitten hän muisti, ettei hän ollut isälle ennen puhunut
+Antista mitään erityisempää. Voisihan isä ruveta ajattelemaan, että
+Antti oli erehtynyt taikka muista syistä koettaisi kääntää asiaa
+paloniemeläisille epäedulliseksi.
+
+Niissä mietteissä Hanna kulki koko seuraavan päivän. Mutta
+mielessään hän päätti, että vaikka isä olisikin muuttunut
+paloniemeläisiä kohtaan, hän sittenkin pitäisi oman uskonsa,
+luottaen siihen, mitä Antti sanoi.
+
+Ja isäkin piti Antista, vaikkei Antti ollutkaan kristitty. Piti
+senvuoksi, että tiesi ja tunsi Antin kelpo mieheksi, joka pyrki
+elämään rehellisellä työllä.
+
+Niin kului päivä, ja iltapuolella Hanna alkoi mietteissään selvitä,
+tehden päätöksiään. Juhanille hän ei koskaan menisi vaimoksi, vaikka
+isäkin tahtoisi. Ja vaikka Paloniemen Heikki vannoisikin
+syyttömyytensä, uskoisi hän sittenkin paremmin Anttia...
+
+Mutta jos isä alkaisi hylkiä Anttia?
+
+Se pelko tuli äkkiä hänen mieleensä ja toi mukanaan kipeän tuskan.
+
+--Mutta lupauksestani en sittenkään luovu,--sanoi hän itselleen
+päättävästi, ja hänen kasvoilleen ilmestyi ankaran totinen ilme, ja
+jotakin kivenkovaa välähti syvissä silmissä.
+
+Hän nousi päättävästi ja ryhtyi taas toimiinsa.
+
+Silloin hän osui katsomaan joelle ja näki hevosen laskeutuvan
+Paloniemen jyrkästä rantatörmästä joen jäälle. Hän tunsi sen heti
+Paloniemen vanhaksi raudikoksi. Mutta miehiä hän ei vielä tuntenut.
+Kaksi istui reessä, kolmas ajajana kuskipallilla. Kun hevonen ehti
+puolijokeen, tunsi Hanna tulijat varmasti. Perässäistuvat olivat
+Paloniemen Heikki ja isä, ja ajajana Juhani!
+
+Heti kun Hanna heidät tunsi, ymmärsi hän, että sovinto oli tehty.
+Vierekkäin istuivat nyt samassa reessä Heikki ja isä!
+
+Ja kun hän lisäksi tunsi Juhanin, kylmeni hänen katseensa, ja suun
+ympärille ilmestyi jäykkä piirre.
+
+--Mitähän ne nyt niin miehissä tänne tulevat!--ajatteli hän niin
+kylmästi, että häntä itseäänkin pelotti.--Varmaankin ne saivat isän
+uskomaan!
+
+Hän ei ollut tulijoista millänsäkään, toimitteli asioitaan eikä
+ollut huomaavinaan, vaikka hevonen ajettiin kuistin eteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iisakki-isäntä oli erinomaisen hyvällä tuulella eikä pannut
+merkille, että Hanna kohteli paloniemeläisiä kylmemmin kuin
+seurailtoina.
+
+Sovinto oli tehty. Heikki ja Iisakki olivat sairaan saarnamiehen
+vuoteen ääressä sopineet keskinäiset asiansa, toinen toiselleen
+tunnustaneet ja anteeksi antaneet.
+
+Naurusuin he nyt juttelivat olostaan saarnamiehen luona, joka
+sairasvuoteellaankin puhui erityisesti heille. Oli rukoillut Herraa
+antamaan hänen elää niin kauan, että hänen silmänsä näkisivät Heikin
+ja Iisakin keskinäisen rakkauden tulevan heille itselleen
+siunaukseksi ja Herralle otolliseksi.
+
+Suuri oli hänen ilonsa ollut, ja sinä päivänä, jolloin Heikki ja
+Iisakki toisilleen avasivat sydämensä, hän rupesi paranemaan ja
+virkistyi siitä alkaen ihmeen nopeasti.
+
+Niin juttelivat vanhat isännät, ja Juhani istui heidän luonaan
+kuunnellen. Mutta harvasanaisena toimitti Hanna vieraille kahvia
+eikä näyttänyt erityisesti ilostuvan tästä uutisesta.
+
+Kahvia tarjotessaan hän katsoi Paloniemen Heikkiä silmiin, mutta
+niissä päilyi Hannan mielestä vieläkin sama ilkeä kiilto kuin
+ennenkin, ja pian Heikki käänsi katseensa muualle.
+
+Juhaninkin silmät kiilsivät samalla tavalla. Ja Hannasta tuntui,
+että hän nyt inhosi sekä isää että poikaa enemmän kuin koskaan
+ennen.
+
+Koko iltapäivän viipyivät paloniemeläiset Nuottaniemessä ja
+lähtiessään sanoivat rakkaat hyvästit. Molemmin puolin luvattiin
+usein käydä tervehtimässä.
+
+Kun Paloniemen hevonen oli painunut törmästä alas joen jäälle ja
+Hanna jäi kahden isänsä kanssa, sanoi hän:
+
+"Viattomasti taisimmekin vihata paloniemeläisiä!"
+
+"Aivan viattomasti", vastasi Iisakki. "Heikki selitti koko asian:
+hän ei ollut ymmärtänyt, että lautan tukit olivat niin isoja, eikä
+ottanut huomioon, että vesi oli noussut... Samalla kerrallahan
+meidänkin lautta hipaisi Varsankallioon..."
+
+Hanna katsoi isäänsä ja huomasi, että tämän epäilykset olivat
+haihtuneet.
+
+"Minun on nyt hyvä olla ja minulla on rauha Herrassa", jatkoi isä
+tyynen näköisenä.
+
+Hanna oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:
+
+"Entä jos sitä Heikin selitystä eivät muut usko kuin saarnamies ja
+te?"
+
+Iisakki kalpeni ja virkkoi:
+
+"Ei Heikki voisi sillä tavalla puhua ... ja Heikki on kristitty..."
+
+"Kristittyhän se on ollut koko elinaikansa!" huomautti Hanna.
+"Niinkuin hänen poikansakin", lisäsi hän, kun isä ei virkkanut
+mitään.
+
+"Jumala hänen sydämensä näkee! Itseänsä pettää, ellei oikein puhu.
+Ei Herraa Jumalaa petetä!"
+
+Iisakin ääni oli pehmeä.
+
+"Minä olen pyytänyt anteeksi pahaa sydäntäni, ja hän on anteeksi
+antanut. Herra taivaassa tietää, että minun tuntoni on puhdas!"
+
+Ja Iisakki otti vanhan, tutun raamattunsa hyllyltä ja istui
+tavalliselle paikalleen sitä lukemaan.
+
+Mutta illallisen aikana, kun he olivat kahden kesken kysyi Hanna:
+
+"Puhuiko Heikki mitään Juhanista?"
+
+Hän tunsi, että hänen sydämensä sykki tavallista kovemmin, kun hän
+odotti isänsä vastausta.
+
+"Puhui", vastasi Iisakki verkkaan. "Niin hän sanoi: Minun poikani on
+herännyt ja rakastaa tytärtäsi. Meidän molempain ilo olisi suuri,
+jos Herra heidät yhteen liittäisi..."
+
+Hanna kalpeni ja loi isäänsä pitkän, pelästyneen silmäyksen.
+
+Kun Iisakki ei jatkanut, kysyi Hanna:
+
+"Niin ... sehän on meidän kahden asia?"
+
+"Niin minäkin sitä arvelen", vastasi Iisakki.
+
+Mutta sitten hän huokasi kuin väsymyksestä ja rupesi riisuutumaan
+makuulle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+KEVÄT teki tuloaan.
+
+Joka aamu, kun Hanna meni pihalle, kuului kosken pauhu kovemmalta,
+vaikkeivät sen vaahtoiset laineet näkyneetkään pihalle. Joka päivä
+levenivät rantaporeet, jään valkoinen pinta muuttui ensin
+harmaantäplikkääksi ja sitten kevätsoseen väriseksi. Paloniemestä
+tuovan tien varrelta kaatuivat viitat molemmin puolin tietä, ja
+korkeat jokitörmät paljastuivat.
+
+Luonnossa alkoi riemun ja ilon aika. Yöt loppuivat ja valot
+väikkyivät nyt sieltä, mistä talvinen pimeäkin oli tummuutensa
+saanut. Kuta pohjoisemmaksi päivä laski, sitä valoisammaksi kävi
+taivaankansi ja sitä kuultavammaksi yön verho.
+
+Eräänä aamuna kuului jo ryskettä koskelta, ja Hanna tiesi siitä,
+että rantajäät lohkeilivat paikoiltaan ja huristivat alas
+Isoonkoskeen, murskaantuen Varsankallioon.
+
+Elämä muuttui muutenkin. Nuottaniemessä liikkui joka päivä ihmisiä,
+joilla kaikilla oli tekemistä tukkiliikkeen kanssa. Milloin kävi
+työnjohtajia, milloin suurempia puulaakin herroja. Milloin toivat
+kyläläiset lauttavitsoja kuormittain, milloin kaskia, runkkia,
+airoja. Iisakki-isäntä hoiti sellaiset asiat,--oli jo vuosikymmeniä
+hoitanut. Hän osti puulaakin puolesta kaikkia lauttatarpeita, joita
+lauttausta varten talven aikana keräiltiin koskenniskaan. Joen
+törmällä törrötti jo mahtavia läjiä airoja ja runkkia, ja laaja
+halkovaja oli täynnä vitsakimppuja.
+
+Ne kaikki olivat kevään ja kesän enteitä. Ja kesän tuloa ennusti
+sekin, että ihmisten mielet virkistyivät ja kaikille tuli kuin kiire
+johonkin. Talven uneliaisuus katosi sitä mukaa kuin päivä piteni.
+Kaikki virkosi uuteen eloon.
+
+Hannan mieli oli nyt raskas, vaikka hän aina keväisin oli ollut
+kaikkia muita iloisempi.
+
+Juhani oli tavantakaa käynyt Nuottaniemessä, ja Hannan oli täytynyt
+hänen pyyntöönsä vihdoin vastata, että hän tahtoi vasta syksyllä
+antaa varman vastauksen. Hän oli selittänyt syyksi, ettei hän
+hennonnut erota isästä, joka kävi vanhaksi ja kivuloiseksi, ja jolla
+ei ollut ketään muuta läheistä hoitajaa.
+
+Siihen oli Juhanin täytynyt tyytyä. Mutta Hanna oli silloin nähnyt
+hänen silmissään semmoisen ilmeen, joka häntä puistatti, melkein
+peloittikin. Ja silloin varmistui hänen uskonsa, että Juhanissakin
+oli samaa raivoluontoa, josta koko hänen sukunsa oli tunnettu, ja
+yhä lujemmiksi kävivät hänen epäilyksensä.
+
+Hanna oli niinikään pannut merkille, että joka kerta, kun Paloniemen
+Heikki kävi isän puheilla, hän hyvin harvoin puhui uskonasioista,
+jutellen sensijaan maallisia ja aina siihen suuntaan, että
+Iisakkikin jo tarvitsisi avukseen nuoremman miehen. Joskus tuntui
+Hannasta, että Heikki jo pyrki talossa isännöimään. Häntä suututti,
+ja hän ymmärsi, ettei isäkään pitänyt Heikin puheista. Isän
+otsaryppy syveni silloin, eikä hän Heikin puheisiin vastannut sitä
+eikä tätä.
+
+Takavuosina oli ollut tapana, että kiireisimpänä lauttojen
+laskuaikana Paloniemen Heikki oli asumassa Nuottaniemessä, sillä
+hankalaksi olisi käynyt sekä lauttamiehille ja perämiehille
+itselleen, jos joka kerta olisi pitänyt soutaa Paloniemeen
+perämiestä hakemaan. Kaikki lautat näet otettiin maihin Nuottaniemen
+rantaan ja kosken alta palattiin Suomen puolta, niin että
+Korpikosken lauttaliike ei varsinaisesti liikuttanut Ruotsin puolta.
+Joskus oli sattunut keväitä ja kesiä, jolloin Heikki oli majaillut
+Nuottaniemessä monta viikkoa eikä ollut ehtinyt koko sinä aikana
+käydä kotonaan kuin pikimältään.
+
+Tänä kesänä kai kävisi samoin, sillä Iisakki oli arvellut, ettei hän
+enää rupeisi perämieheksi.
+
+"Ei ole silmä enää niin tarkka kuin nuorempana, ja väsymyskin
+vaivaa", sanoi hän.
+
+Korpikosken lasku jäisi siis Paloniemen Heikin ja Juhanin niskoille,
+sillä muita perämiehiä ei ollut. Ei ainakaan sellaisia, jotka kosken
+ollessa pahalla päällä olisivat siitä uskaltaneet laskea.
+
+--Tähän ne siis tulevat viikkomääriksi, sekä isä että
+poika!--ajatteli Hanna, kun näki porevesien levenevän joka päivä ja
+kuuli koskelta ryskettä, joka kovenemistaan koveni.
+
+Ja eräänä päivänä lohkesi suuri jääteli Paloniemeen menevän tien
+vierestä, ja silloin tiedettiin, ettei enää ollut kuin kolme päivää
+jäänlähtöön.
+
+Talvi oli tullut paksuluminen, ja vanhat miehet ennustivat korkeaa
+kevättulvaa.
+
+Iisakki-isäntä tarkasteli vanhoja merkkejään joka päivä rannassa
+käyden ja kuulostellen, millä äänellä koski kulloinkin ulvoi.
+Tiesikö kylmiä pohjatuulia vai lauhoja eteläisiä? Hän kuuli sen
+kosken pauhusta.
+
+Eräänä iltana, kun hän oli käynyt koskella asti, virkkoi hän sieltä
+palatessaan:
+
+"Jos entiset merkkini eivät petä, pitäisi jäiden huomenna liikkua
+suvannolla."
+
+Isä ei ollut koskaan erehtynyt jäiden lähdön ajasta, sen Hanna
+tiesi. Ja hän alkoi laskea pitkäkö aika olisi vielä siihen, kunnes
+ensimmäiset lautat tulla huristaisivat.
+
+"Tulevathan ne joskus heti jäiden perästä, seuraavana päivänä",
+huomautti Iisakki.
+
+Kun Hanna tiesi olevansa yksin, katseli hän pitkän aikaa
+kevätharmaalle jäälle ja joen uomaa pitkin tuntureille, joissa vielä
+ilta-auringon valossa välkkyivät lumen peittämät huiput. Ja hän
+toivoi jäiden lähtöä niin kuin ei koskaan ennen, toivoi lauttojen
+heti perässä tulevan ja Antin saapuvan!
+
+Kun hän ajatteli sitä hetkeä, jolloin Antti isälle kertoisi Niilo
+Iisakin hukkumisesta,--ja se oli Antin kerrottava,--vavahteli hänen
+sydämensä; hänellä oli ollut monta hetkeä, jolloin hän oli aikonut
+lukea isälle Antin kirjeen. Mutta lopulta hän sittenkin päätti:--Ei,
+kertokoon itse, omin sanoin, kun omin silmin on nähnyt ja omin
+korvin kuullut!
+
+Kun Hanna seuraavana aamuna heräsi, vilkaisi hän vuoteestaan heti
+suvannolle...
+
+Koko suvanto oli melkein ihan sulana. Päivä paistoi jo sinertäville
+laineille, ja jääteleitä kulki ylempää.
+
+Hän nousi kiireesti aamuvirkkuna. Nyt oli vielä niin varhaista, että
+talon muu väki nukkui. Hän ei herättänyt ketään, vaan meni hiljaa
+ulos.
+
+Aamuaurinko paistoi yli vaaran ja metsäin, ja koskelta kuului
+riemullinen pauhu. Se soi kuin yhtä säveltä Hannan sydämen riemun
+kanssa.
+
+Kesä! Kesä!
+
+Pitkästä aikaa Hannan valtasi lapsellinen ilo, ja hän lähti rientäen
+koskelle, jonka jyrkänkorkealta rantatörmältä oli monena keväänä
+velivainajan kanssa katsellut jäiden lähtöä. Talosta vei polku
+koskelle hauskan männikön poikki, joka oli elättipuistoksi siihen
+jätetty ja jota Iisakki hoiti kuin silmäteräänsä. Kosken rannalla,
+Varsankallion kohdalla, polku alkoi painua pitkin törmää, väliin
+poiketen metsään, väliin taas käväisten kosken törmällä niissä
+paikoin, missä se oli tasaisempaa.
+
+Hanna ei ollut käynyt koskella sitten viime syksyn. Raitis ja rohkea
+tunne puhalsi häntä vastaan, kun hän törmälle päästyään näki
+hyrskyävät laineet ja aamuauringossa kimaltelevan Varsakallion, joka
+keskellä kovinta koskea halkaisi veden voimat ja listi jäätelit
+hilseiksi. Tulva oli jo noussut, ja suurimmat kuohut rynnistivät
+hirveällä voimalla Varsakallion kiiltävää kylkeä vasten ja
+roiskahtivat takaisin kuin vihapäissään. Ylempää tulevat jäätelit
+painoi väkevä virta suoraan kalliota kohti... ja kun ne siihen
+jyskähtivät, tömisi törmällä maa, ja Hanna näki suurien jääpuikkojen
+koettavan loikata kallion yli...
+
+Kosken väkevät voimat saivat hänenkin lannistuneen rohkeutensa
+uudestaan eloon. Tuntui kuin joka hetki olisi rinnan riemu kasvanut
+ja luottamus omaan voimaan enentynyt. Noin vain! Tuolla tavalla!
+
+Hän istui ihan törmän kamaralle, johon ulottui vaahtojen vesi, ja
+katseli luonnon rohkeaa elämää. Noin koski riemuitsi kesän tullen,
+noin roimasti vaahto roivi, kun jään alta vapauteensa pääsi!--Noin
+riemuitsee kerran minunkin mieleni, kun rakkain ystäväni vierelläni
+istuu... noin!
+
+Mutta Varsakallion kyljeltä hänen katseensa siirtyi vastaiselle
+rannalle, joka siltä kohdalta oli jyrkkärantainen ja kivinen. Siitä
+taas eteni Paloniemeen päin, jonka asuinrakennuksen punainen pääty
+ja valkoinen ikkuna näkyivät tänne asti.
+
+Hän nousi, taittoi kepin, jonka oli männiköstä käteensä ottanut, ja
+heitti molemmat palaset kuohuihin. Ja hänestä tuntui, kuin hän olisi
+tehnyt erinomaisen päätöksen, vaikkei itsekään tiennyt minkä.
+
+Kun hän palasi kotiin, oli muu talon väki jo toimissaan.
+
+Ja Paloniemen Heikki, joka ei kelirikon takia ollut viikkoon päässyt
+Nuottaniemessä käymään oli heti käyttänyt suvannon aukeamista
+hyväkseen ja saapunut veneellä Nuottaniemen rantaan.
+
+Hanna näki hänen päivettyneet kasvonsa ikkunan läpi, kun hän
+penkillä istuen jutteli Iisakin kanssa. Ei sentään näkynyt Juhania!
+
+Viikon verran oli heistä kumpaisestakin saanut olla rauhassa!
+
+Heikki vilkaisi pihalle, ja Hanna huomasi hänen katseensa, mutta ei
+mennyt pirttiin, vaan keittiöön. Sinne hän kuuli miesten juttelevan
+lautoista.
+
+Heikki tiesi kertoa, että tavattoman paljon oli lauttoja
+odotettavissa. Tuskin oli koskaan heidän--hänen ja Iisakin--
+eläessä yhtenä kesänä ollut niin paljon.
+
+"Laskumiehistä tulee nyt puute, kun sinäkin aiot perämiehen viran
+heittää", kuuli Hanna Heikin sanovan. "Koko Korpikosken lasku jää
+minun ja Juhanin niskoille. Sillä eipä taitaisi olla miestä, joka
+uskaltaisi..."
+
+"Tuskinpa on, kun tämänkään kylän nuoret miehet eivät näy
+perämieheksi pyrkivän, vaikka niiden olisi kesäkaudet soutumiehinä
+ollen pitänyt oppia, kuinka Korpikoski lasketaan", sanoi siihen
+Iisakki.
+
+"Sepä se. Koski se on meidätkin opettanut. Mutta niillä ei ole
+uskallusta eikä haluakaan. Ei ole kylässä yhtään nuorta miestä,
+josta olisi toivetta perämieheksi."
+
+Hanna seisoi hiljaa ja kuunteli. Mitä isä sanoisi? Isä oli viikko
+sitten sanonut, että hän Koskenalustan Antista toivoi kelpo
+perämiestä.
+
+"Se Koskenalustan Antti-poika on mielestäni rohkea ja
+tarkkasilmäinen", kuuli Hanna isän sanovan. "Hänestä minä uskon
+perämiehen tulevan."
+
+"Koskenalustan Antistako?" ihmetteli Heikki.
+
+"Niin", vakuutti Iisakki. "Minä olen nähnyt, että hän on hyvin
+hoksaava koskella."
+
+"Jopa puhut joutavia", sanoi Heikki.
+
+Hanna teki samalla asiaa pirttiin. Katsahtaessaan Heikkiin hän näki
+tämän silmissä oudon ilmeen, joka oli melkein samanlainen kuin
+Juhanilla silloin, kun Hanna antoi hänelle vastauksensa. Heikki
+tuijotti eteensä, ja hänen suupielessä roikkuva piippunsa oli
+sammunut. Mustat silmät kiilsivät.
+
+"No koettakoonpa nyt tänä kesänä", sanoi Heikki vihdoin. "Mutta minä
+luulen, että siitä ei tule mitään."
+
+"Ensi kerta se on ollut meilläkin", sanoi Iisakki.
+
+Heikki ei enää jatkanut, vaan kysyi sensijaan:
+
+"No saanen kai minä taas tulla taloon laskun ajaksi?"
+
+Hän kysyi sen sillä äänellä, että vastaus oli selvä,--muodon
+vuoksi vain oli kysynyt.
+
+"Tietysti saat olla kuin kotonasi. Ja samat terveiset vie
+Juhanillekin, jonka tietenkin tulee olla yötä päivää liikkeellä",
+vastasi Iisakki.
+
+Sitten he alkoivat taas jutella lautoista ja lopulta tukkimetsistä.
+
+Sillä välin oli joen jää ylempää katkennut niin, että kun he
+katsoivat suvannolle, oli se ihan sakeanaan jäätelejä. Ja tulva yhä
+nousi.
+
+Nuottaniemen rannassa oli vesi jo niin korkealla kuin menneinä
+vuosina oli ollut korkeimman tulvan aikana. Vihaista vauhtia
+soluivat jäätelit kivistä rantatörmää vasten ja jatkoivat sitten
+matkaansa kapenevalle väylälle, jossa virta alkoi niitä painaa
+koskelle päin.
+
+Paloniemen Heikin vene oli vedetty kauas törmälle, ja hän itse oli
+kuin arestissa, sillä poikki suvannon ei ollut yrittämistäkään,
+ennenkuin jäiden kulku vähenisi.
+
+Koskelta kuului kauhean kova pauhu, semmoinen jyske ja tohina, että
+korkea rantatörmä tuntui tärisevän.
+
+Näin mahtavaa ja pikaista jäänlähtöä ei ollut sattunut moneen
+vuoteen. Hanna ei muistanut kuin yhden, ennen pienenä tyttönä
+ollessaan, jolloin äitikin vielä eli.
+
+Illalla, kun aurinko jo paistoi melkein suoraan pohjoisesta, alkoi
+jäiden kulku suvannolla harveta. Ja joki virtasi tulvasta väkevänä
+niin kaukaa kuin silmä kantoi.
+
+Hanna seisoi muiden seurassa rantatörmällä ja katseli pohjoiseen
+jokea pitkin, joka välkkyi kultaisena kenttänä ilta-auringon
+ihanassa paisteessa, ja hänestä näytti, kuin se virtaisi suoraan
+päivän juurelta voimakkaana ja kevätriemuissaan.
+
+Mutta vielä tiedettiin tulevan jäitä, sillä ylempänä oli joki yhä
+jään peitossa. Mutta kun jäätelit suvannolta vähenivät, työnsi
+Paloniemen Heikki venheensä vesille ja läksi soutamaan
+kotirannalleen.
+
+Ottaen tulvan voiman lukuun hänen täytyi ensin soutaa suvantoa
+ylöspäin ja sitten vasta kääntää Ruotsin puolen rantaa kohti.
+
+Iisakki ja Hanna seisoivat rantatörmällä Heikin menoa katsellen.
+Hyvin meni. Heikki tunsi kevättulvan voimat ja arvasi soutaa
+kylliksi ylös, ettei kosken virta ulottunut puoleensa vetämään.
+
+"Koskimies se on tuo Heikki!" kehui Iisakki, kun näki Heikin veneen
+lähenevän Paloniemen rantaa.
+
+Mutta kun hän katsoi tytärtään silmiin, näki hän, että Hannan katse
+oli jääkylmä ja silmäin ilme melkein eloton.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+NUOTTANIEMESSÄ kävi liike yhä vilkkaammaksi. Vaikkei lauttoja vielä
+ollutkaan ylhäältä saapunut, oli kylään jo alkanut karttua
+tukkilaisia. Kerrottiin olevan etelänpuolen miehiä, jotka korttia
+lyöden kuluttivat aikaansa lauttoja odottaessaan.
+
+Nuottaniemessä ei sallittu minkäänlaista jumalatonta menoa.
+Senvuoksi ei taloon tullutkaan kuin tuttuja miehiä, joiden tavat
+entisestään tiedettiin. Useimmat heistä olivatkin paikkakuntalaisia.
+
+Iisakki-isäntä toimitteli asioitaan niinkuin ennenkin. Mutta kaikki
+huomasivat, että hänessä oli tapahtunut kummallinen muutos. Vaikka
+hän nyt oli ystävyydessä naapuriensa kanssa, ei hän enää kuitenkaan
+päässyt entiseen pirteyteensä. Kukaan ei tiennyt, mikä häntä
+oikeastaan vaivasi. Mutta raskasmielinen hän oli, ja silmien ennen
+iloinen ilme oli kuin lakastunut ja himmennyt. Eikä häntä näyttänyt
+mikään suuresti liikuttavan.
+
+Kun tukkilaiset kertoivat hänelle, että se ja sekin, joka
+talvellisissa seuroissa oli syntinsä tuntoon tullut, herännyt ja
+uskonut itsensä kristityksi, nyt jo oli langennut, maistellen viinaa
+ja lyöden korttia etelänpuolen miesten kanssa, ei hän siihen mitään
+sanonut, hymähti vain. Sen verran hän kuitenkin oli jollekulle
+sanonut, että hän jo seurailtoina oli samaa itsekseen odottanut.
+Sillä olihan sellaista aina tapahtunut.
+
+Näinä päivinä oli ruvettu todenteolla odottamaan lauttoja. Sanomia
+oli kuulunut, että niitä jo oli valmiiksi lautattuina metsäjokien
+suilla.
+
+Hanna teki usein asiaa rantatörmälle siihen, mistä näki pisimmän
+matkaa jokea pitkin pohjoiseen. Iisakki oli monta kertaa tavannut
+hänet siellä istumasta syvissä mietteissä. Mutta isän ja tyttären
+kesken ei ollut näinä aikoina puhetta Antista eikä isä liioin ollut
+paloniemeläisiäkään maininnut.
+
+Eräänä aamuna, kun Iisakki puuhaili rannassa, hän huomasi kaksi
+tukkilauttaa, jotka vinhaa vauhtia laskivat suvantoa kohden.
+
+Melkein samalla hetkellä havaitsi ne Hannakin, joka ei unhottanut
+katsella joelle. Hän riensi rantaan, johon kokoontui joutilaita
+tukkilaisiakin.
+
+"Jo tulevat ensimmäiset lautat!" huudettiin.
+
+"Päivälleen viikkoa ennen kuin viime keväänä", sanoi Iisakki, ja
+kääntyen miesten puoleen hän lisäsi:
+
+"Mutta tulva on nyt niin korkea, ettei sovi mennä Korpikoskelle.
+Tässä saavat odottaa niin kauan, että tulva laskee."
+
+Ne miehet, jotka tiesivät ja ymmärsivät asian, vastasivat:
+
+"Eipä ole tämmöisessä tulvassa Korpikoskea laskettu."
+
+Hanna tähysteli tulevia lauttoja jännittynein silmin ja mielin. Hän
+eroitti jo miehet, jotka pitkien airojen avulla koettivat ohjata
+lauttojansa Nuottaniemen rantaan päin. Jo ylempänä heidän oli
+ohjattava rantavesille, ettei suvanto, joka sekin näin korkean
+tulvan ollessa oli virtava, pääsisi lauttoja painamaan Ruotsia
+kohti, jolloin virta vuorostaan olisi vetänyt koskeen.
+
+Mutta nöyrästi tottelivat raskaat, kankeakylkiset tukkilautat
+pitkien airojen komentoa, ja niin ne rantavesiä pitkin hiljakseen
+lipuivat Nuottaniemen lauttapaikkaa kohden.
+
+Hanna tunsi pitkän matkan päähän, ettei Antinlaista miestä ollut
+näiden lauttojen päällä. Hänen kauniissa silmissään vilahti katkera
+pettymys, ja kuin vihassa hän pyyhkäisi vaalean kiharan huivinsa
+alle.
+
+Antti ei ollutkaan ehtinyt ensimmäisten lauttojen mukaan!
+
+Kun lautat saapuivat likemmäksi, syntyi jätkälaumassa liikettä, ja
+huutoja alkoi kuulua.
+
+"Laskekaa maihin sinne ylemmäksi, siellä on virrattomampaa", huusi
+Iisakki, ja hänen käskyään toteltiin heti.
+
+Kun lautat iskivät rantaan, juoksi mies köysi sylissä jyrkälle
+törmälle ja ehti kietoa köyden paksuun vaajaan, jollaisia sitä
+varten oli pystytetty pitkä jono. Mutta vaikka virta siinä olikin
+vähäinen, vinkui käsivarren vahvuinen köysi kuin viulunjänne, kun
+lautta irtaantui maasta ja yritti eteenpäin.
+
+"Pysyy se... kyllä vaajat kestävät!" huudettiin.
+
+Lauttamiehet eivät olleet paikkakuntalaisia, mutta Iisakki tunsi
+heidät ja kyseli kuulumisia ylimaista.
+
+Hannan teki mieli kysyä Antista, mutta malttoi mielensä ja käveli
+pettyneenä pihaan.
+
+Hetken perästä palasi Iisakkikin lauttamiesten kanssa, jotka
+aamiaista syötyään vetäytyivät suureen karjataloon nukkumaan. Siellä
+oli viileä ja hyvä maata; he olivatkin valvoneet yhteen menoon monta
+vuorokautta.
+
+"Kuuluivat sanovan, että jo tänä iltana saapuu lisää lauttoja",
+virkkoi Iisakki tyttärelleen.
+
+"Niinkö?" sanoi Hanna aivan arvaamattaan vilkkaammin kuin hänen
+tapansa oli. Mutta samalla hänelle johtui mieleen kysymys, minkä
+vuoksi isä hänelle sen nyt juuri mainitsi. Hän ei kuitenkaan sen
+pitemmälti tiedustellut.
+
+"Taisit jo odottaa Anttia?" sanoi isä hetken päästä.
+
+Hanna rohkaisi mielensä ja vastasi:
+
+"Odotin kyllä... monestakin syystä!"
+
+Hän pani painoa viimeisille sanoilleen, mutta Iisakki ei näyttänyt
+sitä huomaavan. Sensijaan hän alkoi puhua:
+
+"Kun minulle tänä aamuna muistui Koskenalustan Antti mieleen...
+kuinka minusta se Antin kävely ja muutkin liikkeet tuntuivat
+muistuttavan niin ihmeesti Niilo Iisakki-vainajata... En tiedä,
+oliko minun paha vai hyvä, kun semmoinen mieleen juolahti... se oli
+niin kummallista... Onko sinusta siltä näyttänyt... Muistelehan
+Antin kävelyä ja päänliikkeitä!"
+
+Hanna säpsähti isänsä puheesta. Isä ei ollut sentapaisista asioista
+koskaan puhunut. Ja rajatonta riemua Hanna tunsi sydämessään.
+
+Hän seisoi hetkisen ja mietti, silmät loistavina ja suu hiukan
+hymyssä.
+
+"Kun nyt oikein muistelen, niin kyllä niin onkin. Antti kävelee
+aivan niinkuin Niilo Iisakki-vainajakin! Mutta en minäkään ole ennen
+sitä ajatellut..."
+
+"Kummasti se johtui minunkin mieleeni, aivan kesken muiden
+ajatusten", sanoi Iisakki.
+
+He olivat jutelleet pihalla ja lähtivät nousemaan sisälle. Silloin
+he havaitsivat, että Paloniemen rannasta lähti vene Nuottanientä
+kohti. Siinä istui kaksi miestä, toinen soutaen, toinen pitäen
+perää.
+
+Ja Iisakki ja Hanna arvasivat, että ne olivat paloniemeläisiä, isä
+ja poika, jotka olivat tulossa taloon lauttojen laskun ajaksi.
+
+Mutta kumpikaan ei virkkanut näkemästään mitään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Illalla ja seuraavana yönä saapui lisää lauttoja. Nuottaniemessä
+oltiin valveilla koko yö. Kevätkesällä, lauttojen kulun aikana, ei
+ollutkaan eroa yöllä ja päivällä. Liikettä ja humua oli öisin
+niinkuin päivinäkin, öisin melkein vielä enemmän. Kiire oli, ja
+Pohjolan kesä on lyhyt.
+
+Mutta alkukesästä ovat yöt yhtä valoisia kuin päivätkin, ja ihmiset
+nukkuvat silloin vain nimeksi.
+
+Hannakin oli valvonut koko yön. Paloniemeläiset olivat hekin olleet
+lauttoja vastaanottamassa; ainoastaan Iisakki oli aamupuolella yötä
+mennyt nukkumaan.
+
+Eräiltä tuttavilta lauttamiehiltä Hanna oli saanut kuulla, että
+Antti oli tulossa; aamupäivällä hänen arveltiin saapuvan. Se tieto
+lohdutti Hannaa, ja nyt hän odotti Antin tuloa verrattain
+levollisena. Hän ei kuitenkaan juossut rantaan, kun näki taas uuden
+lautan tulevan, vaan katseli ikkunasta, josta näki yhtä kauas ja
+yhtä hyvin kuin rantatörmältäkin. Paloniemeläisten silmät seurasivat
+häntä ja hänen liikkeitään; siltä hänestä ainakin tuntui.
+
+Huh, kuinka hänestä oli ilkeätä, kun hän arveli sekä isän että pojan
+mustankiiltävien silmien häntä katselevan! Vastenmieliseltä oli
+tuntunut sekin, kun Juhani, tietäessään, ettei ollut ketään
+näkösällä, koetti tarttua häneen pitkällä luisevalla kädellään,
+jonka sormet olivat suipot kuin talikonpiikit. Se puistatti, ja
+kylmät väreet tuntuivat sydämessä asti.
+
+Mitähän ne miettivät!
+
+Ja mitä sitten miettinevät...!
+
+Hanna oli toivonut, että paloniemeläisetkin menisivät nukkumaan
+huoneeseensa, joka oli heitä varten lauttojen laskun ajaksi
+varustettu. Mutta yhä he hommailivat lautoilla, vaikka päivä jo oli
+korkealla.
+
+Eivätkö he poistuisikaan, ennenkuin Antti saapuisi? Kerran hän jo
+kävi rannassa ikäänkuin jollakin asialla ja sanoi heille sivumennen,
+että vuoteet olivat molemmille valmiina.
+
+Mutta tulva oli alkanut laskea, eikä sen tarvitsisi enää paljoa
+pudotakaan, että uskaltaisi lähteä koskelle.
+
+Miehet viipyivät siinä ja kyhnäilivät soutukantoja paikoilleen!
+Aivan kuin tietäisivät, että hän odotti Anttia!
+
+Hannaa suututti. Mutta hän päätti mielessään olla sen enempää
+ujostelematta, jos he olisivat siinä lautalla vielä silloinkin, kun
+Antti ilmestyisi.
+
+Yhä uusia lauttoja tuli, niin että koko suvannon ranta oli tukkien
+vallassa.
+
+Ja vihdoin nousivat Heikki ja Juhani törmälle ja läksivät astumaan
+pihaan. Hanna kuuli heidän menevän huoneeseensa keskenään jutellen.
+
+Samalla hän silmäsi joelle ja näki taas lautan kulkevan juuri siinä
+kohden, jossa joki leveni suvannoksi. Kolme oli siinä miestä, ja
+Hanna tunsi jo näin pitkän matkan päähän Antin. Tunsi siitä, että
+Antin asento lautan airoa painaessa oli miehekkäämpi kuin toisten.
+
+Hänen sydämensä alkoi sykkiä riemusta, ja vaikka lautta vielä olikin
+verrattain kaukana, ei hän malttanut olla sisällä, vaan läksi
+törmälle.
+
+Onneksi oli paloniemeläisten huoneen ikkuna pihalle päin. He eivät
+näkisi Antin tuloa.
+
+Kun Hanna ilmestyi rantatörmälle, heilautti yksi miehistä lakkiaan
+sinne päin...
+
+Se oli Koskenalustan Antti!
+
+Hanna heilautti huiviaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koskenalustan Antti oli miesten komeimpia. Hänen vartalonsa tosin ei
+ollut pitkä, mutta voimakas ja siro. Kasvot olivat miehekkäät, ja
+sinisissä silmissä oli lempeä ilme. Hän oli niin ahavoittunut, että
+iho oli ruskea kuin solanahka. Puhuessa välkkyivät hänen lujat,
+valkoiset hampaansa, ja hänen hymynsä oli miellyttävää.
+
+Hanna painoi hänen kättänsä lujasti ja katsoi syvälle silmiin. Antin
+sinisilmissä leimahti ilo, ja kasvoille ilmestyi kuin päiväpaiste.
+
+Kun heidän lauttansa oli saatu kiinni, läksivät he nousemaan
+törmälle.
+
+Siinä tuli Iisakki vastaan.
+
+"Terveisiä ylimailta!" tervehti Antti.
+
+"Niinpä sieltä pojat taitavat hengissä palata", tervehti Iisakkikin
+nähtävästi hyvällä tuulella. Harma huomasi, että isän otsaryppy oli
+kokonaan kadonnut ja että hän katseli Anttia tyytyväisenä.
+
+"Lienetkö ajatellut, että Jumala on vaaroissasi sinua varjellut ja
+vielä armon aikaa sinulle antanut?" sanoi Iisakki hetken päästä, kun
+Antti oli kertonut, minkälaisista vaaroista hän oli sattunut
+pelastumaan.
+
+Kysymys koski Anttiin, sillä hänen kasvojensa ilme kävi vakavaksi.
+Hän ei kuitenkaan ehtinyt mitään vastata, sillä samalla tulivat
+siihen paloniemeläiset, isä ja poika, kuin rantaan menossa.
+
+"No käskehän nyt Antti sisälle ja tarjoa ruokaa. Arvatenkin hän
+tahtoo talossa levähtää."
+
+Iisakki sanoi sen erinomaisella äänenpainolla, vuoroin Hannaan,
+vuoroin Anttiin katsahtaen.
+
+Paloniemeläiset seisoivat vieressä, ja kun Hanna silmäsi heihin,
+pälyivät molempain miesten silmät samalla tavalla kuin Hanna joskus
+ennenkin oli nähnyt niiden tähystelevän, kylmänilkeästi. Heikin
+katseessa varsinkin oli kuin pirullista vihan liekkiä.
+
+Lieneekö isä sitä huomannut?
+
+Hän itse koetti olla levollinen niinkuin tavallisesti, mutta
+sittenkin näkivät paloniemeläiset, että Hannan kasvot loistivat ja
+että hän äkkiä oli kuin muuttunut nuoremmaksi ja vilkkaammaksi.
+
+Iisakkikin näytti pirteältä kuin nuoret miehet.
+
+Hanna ja Antti menivät taloon, mutta paloniemeläiset ja Iisakki
+kävelivät rantaan.
+
+"Onko vesi kääntynyt menemään?" kysyi Iisakki, joka oli yöllä
+nukkunut.
+
+"Toista korttelia on mennyt sitten eilisillan, ja kun toisen
+korttelin vielä menee, niin..." vastasi Heikki.
+
+"Ei, ei vielä", varoitti Iisakki. "Nyt on Varsankallion virta
+väkevimmillään... Eiköhän virta paina vielä kallioon..."
+
+"On niitä lauttoja tällä vedellä ennenkin laskettu", sanoi Heikki.
+"Mutta saisihan tulva vielä laskea."
+
+Lauttamiehet, jotka kuulivat perämiesten keskustelun, sanoivat:
+
+"On vainkin näin korkean tulvan ollessa ennenkin Korpikoskelle
+uskallettu."
+
+Ja muun puheen puutteessa he alkoivat leikillään syyttää Iisakkia
+arkuudesta, kun ei enää uskaltanut perämieheksi lähteä.
+
+"Vanhuus tulee", sanoi Iisakki, "eivätkä silmäni enää ole niin
+tarkat kuin ennen. Jo saavat nuoremmat miehet minun puolestani
+laskea lautat..."
+
+"Tottahan sentään jonkun lautan laskette", toivoivat lauttamiehet.
+
+"No niin olen ajatellut, että minulta se jo jää", vastasi Iisakki.
+
+Paloniemen Heikki ja Juhani olivat sillä aikaa menneet niiden
+lauttojen päälle, joita jo oli koskea varten varattu. Kumpikaan ei
+puhunut mitään, mutta molemmat ymmärsivät, että se, mitä huhuna
+olivat kuulleet, olikin totta ja että heidän toiveensa olivat varsin
+vähäiset. Hannan käytös Anttia kohtaan ja Iisakin erinomainen
+iloisuus todistivat, että Antti oli tervetullut mies taloon.
+
+Isään näytti asia koskevan vielä kipeämmin kuin poikaan, sillä hän
+käsitti nyt hyvin, minkä vuoksi Hanna oli vastauksensa antamisen
+lykännyt syksyyn. Mutta pojalleen hän ei ilmaissut ajatuksiaan.
+
+Hänen mustissa silmissään syttyi vain outo palo, ja hänen
+sieraimensa levenivät tuontuostakin. Hänen ajatuksissaan poltti, ja
+hän alkoi pelätä, että hänen viisaasti laskettu verkkonsa sattuikin
+väärin päin. Sillä hän se oli toimittanut Iisakin sairaan
+Kero-Pietin viereen... siinä ensin vakuuttaakseen syyttömyyttään
+Niilo Iisakin kuolemaan... ja saadakseen saarnamiehen puhumaan
+Juhanin ja Hannan naimisesta, josta piti tulla heidän ikuisen
+ystävyytensä merkki...
+
+Ja myöntänythän olikin Iisakki, toivonut samaa kuin hänkin...
+
+Mutta nyt Iisakki käyttäytyi Koskenalustan Anttia kohtaan kuin tämä
+olisi ollut hänen paras poikansa! Sillä jo keväällä hän kehui
+Anttia, vanha kelmi!
+
+Heikki puri hammasta ja käänteli mälliä suussaan, mutta koetti pysyä
+tyynenä, ettei poika mitään huomaisi. Kun hän oli panemassa airoa
+paikoilleen, kirkastuivat kuitenkin äkkiä hänen kasvonsa, ja
+mustissa silmissä leimahti tuli. Hänen aivoissaan oli syntynyt
+rohkea tuuma, ja jos se menestyisi,--ja sen täytyi menestyä,--ei
+mikään olisi esteenä hänen toiveittensa toteutumiselle. Siihen
+mennessä oli kärsittävä ja nieltävä kaikki karvaat palat,
+teeskenneltävä, niinkuin ei Antin olo heihin mitään vaikuttaisi,
+ikäänkuin eivät ymmärtäisi, että Antti...
+
+Mutta Juhanille oli asia valaistava!
+
+Hän oli jo ehtinyt miettiä, kuinka kaikki tapahtuisi ja pitikin
+toimittaa. Niin vain! Juhanin tuli olla samalla lautalla, sitten ei
+mitään epäiltäisi... eikä osattaisi epäillä...
+
+"Elä sinä ole milläsikään, vaikka Hanna näyttää pitävän
+Koskenalustan Antista", alkoi hän puhua Juhanille. "Isänsä tahtoa
+täytyy Hannan noudattaa, ja Iisakin kanssa olemme asian sopineet.
+(Itsekseen hän mietti: Mainio mies se Kero-Pieti! Hän se sai Iisakin
+suostumaan!) Olehan vain, niinkuin et Antista mitään tietäisi... Ja
+kun Kero-Pieti syksyllä kulkee tämän kautta, toimitan minä, että
+pannaan kuulutuksille..."
+
+Poika ei vastannut isänsä puheisiin, mutta sen hän kyllä tunsi, että
+Hanna nyt oli loitommalla hänestä kuin koskaan ennen. Mutta hän ei
+myöskään käsittänyt, mitä isä tarkoitti.
+
+Heikki oli nähtävästi tyytyväinen äsken tekemäänsä päätökseen, sillä
+hänen synkät ilmeensä muuttuivat iloisemmiksi, ja mälli pysyi
+pitemmän aikaa paikoillaan.
+
+Saatuaan lauttansa koskikuntoon molemmat lähtivät pihaan. He eivät
+vieläkään menneet nukkumaan, vaan astuivat pirttiin.
+
+Antti oli jo syönyt ja istui nyt pirtissä Iisakin ja muutamien
+muiden lauttamiesten seurassa juttelemassa.
+
+Heikki ja Juhani istuivat joukkoon, ja siinä puheltiin
+koskenlaskusta. Hanna kuului puuhailevan keittiössä.
+
+Paloniemen Heikki tuntui olevan erinomaisen puheliaalla ja hyvällä
+tuulella.
+
+"Äsken kun juteltiin, että Korpikosken perää ei enää ole muita kuin
+me, Juhani ja minä, tämän talon Iisakki kun ei enää aio perämieheksi
+ruveta, niin nyt hoksaankin, että tässähän on nuori perämies, tämä
+Koskenalustan Antti..."
+
+Heikki katsoi sitä sanoessaan Anttiin. Iisakki vaikeni ihmetyksestä,
+mutta lautankuljettajista sanovat jotkut:
+
+"No, Antista kyllä Korpikosken perämieskin tulee, jos tahtoo.
+Muoniosta asti on laskenut kaikki kosket!"
+
+Antti itse ei virkkanut mitään, mutta Iisakki sanoi:
+
+"Miksi ei? Tarkkasilmäinenhän se on Antti, ja onhan hän pienestä
+pojasta asti Korpikoskea alas viiltänyt..."
+
+"Sepä se", sanoivat lauttamiehet. "Ei siinä muuta ole kuin että ensi
+kerta on ensi kerta... ja ensin käy joitakuita lauttoja soutamassa,
+kun Paloniemen Heikki on perämiehenä..."
+
+"Uskaltaisikohan koettaa", sanoi nyt Anttikin.
+
+"Kyllä sinä uskallat. Ensi kerta on ollut meidänkin Juhanilla ja
+niin Iisakilla ja minullakin", sanoi Antin puheeseen Paloniemen
+Heikki. "Ja perämiehiä nyt tarvitaan!"
+
+"Ensi kerta oli meilläkin", myönsi myös Iisakki.
+
+Ja lauttamiehet selittivät, että näillä lautoilla, jotka jo olivat
+talon rannassa, oli tavaton kiire, ja toisia varisi alas ylimaista.
+Elleivät nämä edestä ehtisi, syntyisi Nuottaniemen suvannossa
+semmoinen tungos, että pian tulisi tiukka paikka...
+
+"Niinkuin kerran tuli", muisteli Paloniemen Heikki. "Oli samanlainen
+tulva kuin nyt, ja koskessa kovasti vettä. Lauttoja karttui
+suvantoon yhä lisää. Tämä Iisakki makasi silloin sairaana enkä
+minäkään uskaltanut lähteä laskemaan, vaan odottelimme tulvan
+alenemista... Silloin eräänä yönä tuli kova pohjatuuli, repi lautat
+irti ja vei koskeen, yksin puin hajoittaen... Se maksoi puulaakeille
+tuhansia..."
+
+"Niin kävi", vakuutti Iisakki. "Kyllä minäkin muistan, minkälaista
+se oli."
+
+Sen olivat nämäkin lauttamiehet kuulleet, ja siitä asti oli koetettu
+kaikin voimin semmoista ääretöntä vahinkoa estää. Mutta voisihan
+niin vieläkin tapahtua tulvan ollessa näin korkealla, jos lauttoja
+paljon karttuisi.
+
+"Voi hyvinkin!" myönsi Paloniemen Heikki.
+
+Niin siinä juteltiin, mutta vähitellen poistuivat lauttamiehet mikä
+minnekin levähtämään. Heikki ja Juhanikin menivät huoneeseensa, ja
+edellinen arveli veden jo vuorokauden kuluttua alkavan olla sillä
+määrällä, että uskaltaisi ryhtyä lauttoja koskesta laskemaan. Sillä
+tulva oli hyvää vauhtia vähenemässä. Iisakki poistui myös
+ulkohommiinsa, ja Hanna ja Antti jäivät kahden. Heillä oli paljon
+selittämistä toisilleen.
+
+Hanna oli kuullut heidän äskeisen keskustelunsa ja kysyi nyt
+Antilta:
+
+"Uskallatko omin päin ruveta perämieheksi?"
+
+"Uskallan. Olisin tahtonut jo viime kesänä ja sitäkin ennen."
+
+Hannan silmät loistivat.
+
+"Saisi niille paloniemeläisille näyttää, että on niitä muitakin kuin
+he, jotka perämieheksi pystyvät. Jos minä olisin mies, uskaltaisin
+milloin hyvänsä", puhui hän innoissaan.
+
+"Koetan minä", sanoi Antti.
+
+Hanna istuutui hänen viereensä penkille.
+
+He olivat hetken hiljaa.
+
+"Kaiketi olet kuullut huhuja Paloniemen Juhanista ja minusta?" sanoi
+sitten Hanna, katsoen Anttia suoraan silmiin.
+
+"Olen minä kuullut..."
+
+"Uskoitko?"
+
+"Ajattelin: isänsä tytär on Hanna, ei saata valehdella, ei tahdo
+pettää! Ei olisi kättä pusertanut erotessa, ei olisi sanonut: muista
+minua! jos toista ajatteli..."
+
+"Ei petäkään eikä tahdo valhetta puhua..."
+
+Ja Hanna laski pehmeän käsivartensa Antin kaulaan.
+
+"Minun olet, jos et muita muista!" sanoi hän.
+
+"En koskaan ole muita ajatellutkaan!"
+
+He katsoivat toisiaan syvälle silmiin, ja molempien sydän täyttyi
+puhtaan lemmen tunteilla.
+
+"Et vielä isälle puhunut Niilo Iisakin asiasta?" kysyi Hanna hetken
+päästä.
+
+"En vielä. Mutta puhun, kun kahden kesken pääsemme!"
+
+"Sinun se onkin puhuttava, sinua hän parhaiten uskoo."
+
+Antti mietti hetken ja sanoi sitten:
+
+"Ja Paloniemen Heikkikö vakuuttaa syyttömyyttään?"
+
+"Niin tekee... ja isä uskoo Heikkiä, he ovat tehneet sovinnon..."
+
+Ja Hanna kertoi Iisakin talvellisesta matkasta sairaan saarnamiehen
+luokse.
+
+"Jo on kummaa!" arveli Hannan puheisiin Antti, sinisissä silmissään
+miettivä ilme.
+
+Samassa aukeni pirtin vankka ovi, ja Iisakki tuli sisälle. Antti
+punastui, mutta Hanna ei liikahtanutkaan, siinä kun istui Antin
+vieressä. Eikä Iisakki näyttänyt olevan tietävinänsäkään siitä, että
+he niin vierekkäin istuivat.
+
+"Jopa kuulin hyvän uutisen", sanoi Iisakki, kun oli kävellyt
+puoliväliin pirtin lattiaa. "Kero-Pieti on kotiinsa päin menossa
+tätä jokivartta ja kuuluu pitävän seuroja täällä, ainakin parina
+iltana..."
+
+"Kuka kertoi?" kysyi Hanna, uutisen johdosta vilkastuen.
+
+"Tuohon saapui äsken pihalle kaksi Alakylän miestä, lautansoutajia,
+ja ne kertoivat. Alakylässä kuuluu jo olevan tulossa."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Paloniemen Heikki heräsi nukkumasta, meni Iisakki hänelle hyvänä
+uutisena kertomaan Kero-Pietin tulosta.
+
+Mutta Heikki murjotti synkkänä, ja uutinen näytti vaikuttavan häneen
+päinvastoin kuin Iisakkiin.
+
+"Tuleepa sopimattomaan aikaan näin kiireellisimmän lauttojen laskun
+päivinä", sanoi hän:
+
+"Ei hän täällä kauan jouda viipymään", sanoi Iisakki nuhtelevalla
+äänellä.
+
+"Enpä joutaisi nyt minäkään", vastasi Heikki tyytymättömin ilmein,
+"en joutaisi seuroissa istumaan..."
+
+"Ei Herra katso aikaa eikä paikkaa silloin, kun Hän meidät pois
+kutsuu", sanoi Iisakki.
+
+Nyt Heikkikin vasta heräsi omista mietteistään ja myönsi Iisakin
+olevan oikeassa.
+
+Mutta Iisakin tuntoon jäi kummallinen pistos, ja hänkin huomasi,
+että Heikin silmissä oli erinomaisempi kiilto.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+TULVA alkoi aleta. Joki oli luonut jääpeitteensä jo tuntureilta
+asti, ja kesä kiirehti tuloaan. Nuottaniemessäkin oli kevätkylvöjen
+teko näinä päivinä lopetettu, ja varsinainen lauttojen lasku alkoi.
+
+Paloniemen Heikin ollessa perämiehenä oli jo parina yönä laskettu
+lauttoja, vaikkei koski vielä ollutkaan hyvällä vedellä. Juhani ei
+ollut vielä omin päin laskenut, ja Antti oli vasta jonkun kerran
+soutumiehenä käynyt kosken alla.
+
+Mutta yhä karttui lauttoja.
+
+Oli ilta.
+
+Paloniemen Heikki oli esitellyt, että Juhani ja Antti lähtisivät nyt
+kosken alle samalla lautalla. Silloin he saisivat yhdessä tarkata,
+kuinka oli laskettava, jotta lautta ei iskisi Puurnunleukaan eikä
+syöksisi Varsankallioon. Sitten heidän sopisi kummankin ominpäin
+laskea. Heikkiäkin alkoi jo väsyttää.
+
+Nuottaniemessä oli paljon väkeä, sillä Kero-Pietin odotettiin samana
+iltana tulevan. Oli kokoontunut kristityitä etäämpääkin, ja Ruotsin
+puolelta oli paljon kansaa soutanut. Ei ollut koskaan ennen
+tapahtunut, että kukaan saarnamies olisi näin lauttojen laskun
+aikana osunut seuroja pitämään Nuottaniemeen. Eikä suinkaan olisi
+nytkään niin käynyt, ellei Kero-Pietin, huonontuneen terveytensä
+takia, olisi ollut palattava aikomaltaan pitkältä saarnamatkalta.
+
+Lauttamiesten mieliin ei Kero-Pietin tulo näyttänyt vaikuttavan.
+Heillä ei ollut aikaa ajatella Kero-Pietin saarnoja eikä odottaa
+seura-iltoja, sillä tukeilla oli kiire maailman markkinoille.
+Eivätkä he juuri välittäneetkään. Useimmat heistä olivat uppo
+uskottomia, joihin Jumalan sanan kuuleminen ei näin kesän aikana
+vähääkään tehonnut. Iisakki tunsi heidät jo entisestään. Eikä siitä
+heille paljon puhunutkaan. Mainitsi kuitenkin, että Kero-Pieti aikoi
+täällä saarnata.
+
+Joukossa oli sentään joku, joka kunnioituksesta vanhaa perämiestä
+kohtaan aikoi tulla kuuntelemaan.
+
+"Ellei teillä itsellänne ole halua, elkää tulko... Ei Jumala anna
+itseänsä pilkata", sanoi heille Iisakki.
+
+Siihen eivät suulaimmatkaan vastanneet mitään.
+
+Laskettava lautta oli jo lähtövalmiina rannassa. Siihen oli
+varustettu uudet soutukannot ja pantu vankimmat airot. Kyllä se nyt
+Korpikosken kuohutkin kestäisi!
+
+Miehet olivat myös valmiina, ja suuri joukko seuramiehiäkin
+kokoontui rantatörmälle.
+
+Hanna ja Antti olivat jääneet muista jälkeen.
+
+"Huomenna, kun sinä olet perämiehenä, lähden minäkin kosken alle",
+kuiskasi Hanna Antille. "Nytkin lähtisin, mutta en jouda...
+Kero-Pieti on kai pian talossa..."
+
+"Uskallatko lähteä minun ollessani perämiehenä?" kysyi Antti, ja
+hänen silmänsä säteilivät riemusta.
+
+"Sinun kanssasi uskallan mihin hyvänsä!"
+
+Hannan ääni oli varma.
+
+"Tulen koskentaipaleelle vastaasi, jos joudan", lupasi hän.
+
+"Tule! Poikkeamme Viuhkuraiseen kahvia juomaan", sanoi Antti
+iloisesti.
+
+Anttia kiirehdittiin lautalle. Muut soutumiehet olivat jo
+paikoillaan.
+
+Kun Hanna ja Antti joutuivat törmälle, osuivat Hannan silmät
+Paloniemen Heikkiin, joka seisoi jo etupäässä lauttaa, perämiehen
+paikalla. Heikin silmät pälyivät niin kummasti. Hanna yritti jotakin
+sanoa Antille, mutta tämä meni jo törmän alle.
+
+"Löysätkää köydet", kuului Paloniemen Heikin komento.
+
+Lautta irtaantui pian jyrkästä törmän kupeesta ja lähti hitaasti
+kulkemaan loitoten rannasta.
+
+Juhani oli etupään miehenä, mutta jälkipäässä oli Antti ja kolme
+muuta paikkakuntalaista.
+
+Ilta-auringon valaisemaa suvantoa pitkin kulki lautta verkkaan
+niemen ohi ja painui sen kohdalla Ruotsin puoliselle rannalle, jossa
+virta jo alkoi olla voimakkaampi, vieden lauttaa mukanaan. Miehet
+seisoivat jouten airoissaan, mutta niemen kohdalla käännettiin
+etupäästä Ruotsin puolen virtaan, josta oikea reitti veti koskelle.
+
+Rannalla seisojat poistuivat vähitellen pihaan, ja lauttamiehet
+alkoivat varustella toisia lauttoja koskea varten.
+
+Hanna seisoi rantatörmällä niin kauan kuin näki lautan joutuvan
+Ruotsin virtaan, josta alkoi vihaisempi vauhti. Mutta sitten se
+katosi näkyvistä rantatörmän ja männikön taakse.
+
+Hanna katseli hetken aikaa nuoressa lehdessä olevia puita, jotka
+kesäisen ihanina seisoivat männikön laidassa ja vaarojen kupeilla.
+Tuntui olevan tämän alkukesän kaikkein ihanin ilta.
+
+Koski ulvoi, sen pauhu kuului merkillisen hyvin kuin männikön yli
+lentäen.
+
+Hannan teki mieli lähteä koskelle nähdäkseen, kuinka lautta huristi
+hyrskyissä. Olihan hän nähnyt lauttojen satoja kertoja vilahtavan
+Korpikosken alle, kun rannalta katseli. Mutta nyt tuli erikoinen
+halu, vaikkei olisi aikaakaan ollut.
+
+Hän ei mennyt enää sisälle, vaan käveli suoraan polulle, joka
+männikön halki vei kosken rannalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hanna saapui Varsankallion kohdalle. Kallio seisoi yhtä vankkana
+kuin ennenkin keskellä kovimpia hyrskyjä. Vaikka tulva olikin
+alentunut, roiskahteli vieläkin sen kylkiin iskevistä laineista
+vaahto kallion räystäälle saakka...
+
+Sen kallion kupeella oli nuoren miehen hauta!
+
+Hannaa vähän puistatti, kun hän muisti Niilo Iisakkia ja niitä
+toisia, jotka lautan hajotessa painuivat kallion kyljessä pohjaan.
+
+Hän katseli ylöspäin, mutta lauttaa ei vielä näkynyt. Ruotsin
+virrassa se kulki verrattain hitaasti, sen hän tiesi. Hän lähti
+huvikseen kävelemään kosken törmää ylöspäin. Nyt hän oli
+vihaisimpien hyrskyjen kohdalla.
+
+...Hän muisti, kuinka he menneenä kesänä, hän ja joukko toisia kylän
+tyttöjä, juhannusyönä kävivät lautalla kosken alla. Tulva oli
+silloin näin korkea kuin nytkin. Antti oli ollut samalla lautalla.
+Aallot löivät heitä vastaan niin, että heiltä kastuivat kaikki
+vaatteet... Tukkilaiset nauroivat... Se oli hauska juhannusyö. Hän
+palasi kosken alta kahden kesken Antin kanssa...
+
+Silloin he puhuivat ensi kerran lämpimämmin, Viuhkuraisen luona
+istuessaan...
+
+Hän oli jo ehtinyt Puurnunleuan luo, joka pitkänä, teräväkärkisenä
+kielekkeenä pistää Ruotsin puolen korkeasta rantatörmästä melkein
+puolikoskeen. Siinä on vaarallinen paikka. Sen luota virta syöksee
+kuin vihainen peto suoraan Varsankalliota kohti. Senvuoksi oli
+lautat näin korkealla vedellä jo Puurnunleukaa ylenmpänä saatava
+kääntymään siihen virtaan, joka painoi Suomen rantaa vasten, ja
+siitä ohjattava Suomen puolista reittiä ohi Varsankallion... Mutta
+tulvan laskettua vei syvempi väylä Varsankallion ohi Ruotsin
+puolista rantaa pitkin...
+
+Puurnunleuka välkkyi ilta-auringon valossa ja vaahdot myllersivät
+sen terävää kärkeä vasten. Koko koski oli kuin monipäinen peto, joka
+vihansa vimmassa kiiti alas tuntureilta, sieraimistaan vaahtoa
+pärskyen.
+
+Puurnunleukaa ylempänä näkyi Paloniemen talo, jonka kohdalta vasta
+oikea koski alkoi...
+
+Mutta lautta oli vieläkin niemen takana, niin ettei Hanna sitä
+nähnyt. Mutta hän tiesi, että se pian tulisi näkyviin talon
+rannassa, loitoten keskiväylälle, jossa vauhti kiihtyi, niin että
+rannat vilkkuivat.
+
+Hanna ei mennyt enää ylemmäksi. Hän istahti kivelle ja varjosti
+kädellä silmiään nähdäkseen milloin lautta tulisi Paloniemen
+näkyviin. Siitä, missä Hanna nyt istui, näkyi parhaiten koko väkevin
+koski. Uhkaavana näkyi terävä Puurnunleuka, Varsankallion
+tummanruskea, koloinen kylki ja alempana Viuhkuraisen mutka, joka
+väkisten kiskoi lauttoja ranta-kallioita vasten. Mutta Viuhkuraisen
+mutkassa silisivät kosken kyljet, ja veden voimat vilistivät
+valkoisena harjana kapenevaan korkearantaiseen uomaan, joka näytti
+painuvan kuin maan alle.
+
+Hanna joutui siinä vielä jatkamaan mietteitään, niitä, joita oli
+näinä päivinä mielessään hautonut. Hänelle oli johtunut mieleen
+montakin kysymystä, joihin hän oli koettanut löytää vastausta ja
+selvitystä, mutta jotka yhä tuntuivat epäselviltä ja kummallisilta.
+
+Hän oli odottanut paloniemeläisten puolelta jotakin erinomaisempaa,
+kun nämä saivat tietää ja nähdä hänen suhteensa Anttiin. Oli
+kuvitellut, että isä ainakin viime tingassa kallistuisi
+paloniemeläisten puolelle ja rupeisi häntä kehoittamaan... Hän oli
+Antin tuloa odottanut pelon ja toivon vallassa... ja nyt!
+
+Paloniemeläisissä hän ei ollut huomannut muuta erinomaisempaa kuin
+että isä-Heikin silmät päilyivät niin oudosti. He olivat niinkuin
+eivät olisi aavistaneetkaan, että hänen ja Antin suhteet olivat niin
+läheiset... niinkuin olisi muitta mutkitta selvää, että Juhani ja
+hän syksyn tullessa menisivät naimisiin...
+
+Se tuntui kummalliselta, eikä Hanna osannut sitä selittää. Hän ei
+siitä kuitenkaan suuresti huolehtinut. He saisivat sen kyllä tietää
+aikanaan, jollei ennen, niin ainakin syksyllä. Hän oli varma
+itsestään ja Antista myöskin!
+
+Sen hän kuitenkin oli selvästi nähnyt, että Antti oli isästäkin
+mieluinen. Hän oli monta kertaa näinä päivinä pannut merkille, että
+isä aina tuli hyvälle tuulelle, kun Antti sattui olemaan
+näkösällä...
+
+Mitä isä sanoisi kuullessaan, kuinka Antti uskoi veli-vainajan
+hukkuneen? Alkaisiko uudestaan epäillä Paloniemen Heikkiä vai
+otaksuisiko Antin erehtyneen?
+
+Hanna oli hetkeksi unohtanut katsoa koskelle, niemelle päin. Mutta
+kun hän nyt, kesken kuumimpia mietteitänsä, sinne päin silmäsi, näki
+hän lautan tulevan vihaista vauhtia jo tällä puolen niemen... näki
+miesten soutavan voimansa takaa kauemmaksi rannasta.
+
+Hän nousi istumaan kiveltä, huivi valahti hartioille ja hänen
+aaltoilevat hiuksensa välkkyivät ilta-auringossa. Hänen silmiinsä
+ilmestyi tarkkaava, melkein tuima ilme, kun hän tähysti lautan
+tuloa.
+
+Nyt he herkesivät soutamasta!
+
+--Sepä kummaa!--mietti Hanna.--Liian varhain heittivät
+soutamasta...edemmäksi olisi pitänyt lautan päästä!
+
+Hanna muisti, kuinka isä laski... niemen nenän kohdalla melkein
+poikittain... Nyt se menisi ehkä liian likeltä Puurnunleukaa,
+joutuisi virtaan ja äkkiä painaisi etupään leuan nokkaan...
+
+Varomattomasti he laskivat!
+
+Hannan jännitys kasvoi, hermot jäykistyivät, katse kirkastui.
+
+Nyt vesi jo vaahtosi lautan etupäässä, se keinui keveänä kuin
+pärekori... nyt oltiin jo Puurnun virrassa...
+
+Hannasta näytti, että etupää viilsi suoraan Purnunleukaa kohti...
+lautta keinui, miehet seisoivat airojen ponsissa, valkoisiin
+hyrskyihin paistoi päivä...
+
+Hanna tunsi miehet lautalla, mutta sieltä ei voitu huomata häntä
+eikä kenelläkään ollut aikaa maalle päin silmäillä...
+
+Koski ulvoi. Puurnunleuassa roivi valkoinen vaahto, ja kuohut
+viskautuivat keskelle lauttaa.
+
+Nyt he olivat jo ihan likellä Puurnunleukaa... Hyvä Jumala, kuinka
+likellä! Näytti siltä, että etupää oli menossa suoraan leukaan,
+ainakin leuan puolinen nurkka... Jälkipään miehet näyttivät
+soutavan... etupään miehet peittyivät äkkiä Puurnunleuan vaahtoon.
+
+Vähään aikaan Hanna ei nähnyt yhtään miestä eikä lauttaa...
+
+Hän ymmärsi siitä, että etupää oli koskenut Puurnunleukaan...
+
+Hänen ajatuksensa paloivat kun tulessa... Koski huusi ja ulvoi,
+vaahto roivi...
+
+Äkkiä virta heitti lautan jälkipään selälle päin... lautta kääntyi
+silmänräpäyksessä, ja äskeinen jälkipää viilsi hirmuista vauhtia
+etupäänä siihen vuolteeseen, joka vei suoraan Varsankallioon...
+
+Miehille tuli silloin hätä ja hoppu. He juoksivat edestakaisin...
+Jotkut soutivat... Hanna ei eroittanut heistä muuta kuin vilkkuvat
+puserot ja lakit, ei tuntenut ketään varmasti...
+
+Maailma alkoi musteta hänen silmissään... Hirveä hätä oli
+pakahduttaa sydämen, ja hän syöksi törmän alle ikäänkuin avuksi
+rientäen...
+
+Mutta siinä hän tuli tajuihinsa... hän ymmärsi, etteivät mitkään
+ihmisvoimat enää pystyisi estämään lauttaa törmäämästä
+Varsankallioon...
+
+Hän nousi juosten törmälle, koetti huutaa, mutta koski nieli hänen
+äänensä, niin ettei hän sitä itsekään kuullut.
+
+Nyt hän tunsi Antin, joka seisoi ihan etupäässä...
+
+Hyvä Jumala! Armahda heitä!
+
+Mutta koski nieli, lautta kiiti nyt nuolena suoraan Varsankalliota
+kohti... Pian oli etupää yksin puin hajallaan... miehet koskessa...
+
+Silmänräpäys vielä...
+
+Hanna koetti sulkea silmänsä, huusi ja painoi molemmin käsin
+rintaansa, mutta hän näki kuitenkin...
+
+Lautan etupää jyskähti hirmuisella vauhdilla kallion kylkeen, niin
+että tukit syöksyivät pystyyn kalliota vasten...
+
+Äkkiä hän näki, että miehiä nousi oravina tukkeja myöten kallion
+laelle... Lautan etupää halkesi samalla, tukit hajosivat molemmin
+puolin kalliota ja painuivat koskeen. Toinen pää kääntyi oikealle
+reitille ja lähti painumaan Viuhkuraisen mutkaa kohden...
+
+Yksi ainoa mies seisoi lautalla. Hanna tunsi hänet. Se oli
+Paloniemen Heikki, yksin airo kädessä vääntäen minkä jaksoi...
+
+Hanna tunsi myös Varsankalliolle pelastuneet miehet, jotka siinä
+yhdessä rykelmässä kuohujen keskellä värjöttivät liukkaalla kivellä.
+
+Siellä seisoivat Antti ja Paloniemen Juhani ja kaikki muutkin.
+
+Ei ollut yksikään vielä joutunut koskeen!
+
+Hän alkoi huutaa, ja hänestä näytti, että miehet huomasivat hänet.
+Mutta yksikään ihmisääni ei sinne kuulunut, sillä koski huusi kuin
+riemuissaan, vaahto roivi kalliolla seisoviin miehiin asti.
+
+Hanna juoksi pitkin rantaa kuin apua hakien. Mutta yhtään ihmistä ei
+näkynyt kummallakaan puolen koskea.
+
+Mutta äkkiä Hanna taas alkoi käsittää, kuinka tässä kävisi.
+
+Sitä voimaa ei ollut saatavissa, joka miehet pelastaisi!
+
+Silloin vasta hänet valtasi villi tuska. Hän koetti viittoa, että
+hän aikoi rientää apua hakemaan!
+
+Mutta yksikään miehistä ei vastannut minkäänlaisella merkillä
+ymmärtävänsä... Hanna huomasi nyt, että he olivat avopäin ja
+pitelivät toinen toisestaan kiinni.
+
+Silloin hän oli huomaavinaan, että joku käsi nousi ja ikäänkuin
+merkiksi viittasi häneen päin...
+
+Hän kerkisi vielä silmätä, että hajonnut lautta painui hirmuista
+vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti, ja eroitti, että mies seisoi
+tanakkana airon ponnessa...
+
+Hän kokosi kaiken voimansa ja mielensä maltin, viittasi vielä kerran
+miehille, huiskutti huiviaan ja lähti avopäin juoksemaan taloon,
+hiusten hulmutessa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kero-Pieti oli sillä välin saapunut taloon, ja kristittyjen seura
+oli jo kokoontunut suureen pirttiin.
+
+Silloin Hanna saapui läähättäen koskelta päin ja huusi pihalla:
+
+"Apuun! Apuun! Miehet ovat pelastuneet Varsankalliolle..."
+
+Ja hän painoi rintaansa, ikäänkuin sydän olisi sieltä pulpahtaa.
+
+Äkkiä tulvahti koko pirtillinen väkeä pihalle. Jotkut juoksivat
+paljain päin poikki metsän koskelle...
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+VIIMEISINÄ tulivat pirtistä Kero-Pieti ja Iisakki.
+
+Väkijoukko oli kokoontunut Hannan ympärille kysyen ja siunaten.
+
+Hanna oli vähän tyyntynyt ja kertoi nyt lyhyesti kuinka lautan ja
+miesten oli käynyt.
+
+"Liian likeltä laski Puurnunleukaa," sanoi Iisakki koettaen olla
+levollisena. "Siinä käänsi lautan, ja silloin on selvä matka
+Varsankallioon."
+
+Kero-Pieti kuunteli mitä toiset puhuivat, mutta ei osannut sanoa
+mitään.
+
+Hetken päästä olivat kaikki seuramiehet juosseet koskelle ja jotkut
+vieneet pitkiä köysiä matkassaan.
+
+Hanna, Iisakki ja Kero-Pieti seisoivat vielä pihalla.
+
+"Onko mitään mahdollisuutta heitä pelastaa?" kysyi Hanna isältään
+väräjävällä äänellä, silmän omituisesti leimutessa.
+
+"Sitä en osaa vielä sanoa, mutta koetetaan."
+
+Iisakin ääni oli epävarma, ja Hanna huomasi hänessä outoa
+mielenliikutusta. Iisakki ymmärsi parhaiten miesten vaaran ja tiesi,
+että Varsankalliolta oli melkein mahdotonta ketään pelastaa.
+
+Kerran ennen oli käynyt samalla tavalla, mutta siitä oli aikaa jo
+lähes kuusikymmentä vuotta. Iisakin isä-vainaja oli siitä
+tapauksesta kertonut. Silloin joutui kalliolle kaksi miestä. Kaksi
+vuorokautta he jaksoivat siinä pysytellä. Toinen koetti pelastua
+uimalla, mutta hukkui heti koskeen hypättyään, toinen värjötti vielä
+vähän aikaa, mutta putosi sitten hänkin kuin pyörtyneenä koskeen.
+Kaikkiin mahdollisiin pelastuskeinoihin oli ryhdytty, mutta mikään
+ei ollut onnistunut. Iisakin isä-vainaja oli laskenut lautalla niin
+läheltä kalliota, kuin mahdollista oli, ja koettanut huutaa miehiä
+pysyttelemään kivellä, jotta ehdittäisiin ryhtyä toimiin. Mutta
+kosken pauhu nieli äänen, ja miehet kai tulivat siinä kuohujen
+keskellä lopulta mielenvikaan...
+
+Iisakki ei ollut siitä tapauksesta kertonut, eikä siitä tiennyt
+Hannakaan ja tuskin kukaan muu nyt elävistä kuin Paloniemen Heikki,
+jos hänkään.
+
+Iisakki muisti sen nyt ja mitä muuta isä-vainaja oli siitä
+kertonut... kuinka oli yritetty... Oli laskettu lauttoja niin
+läheltä kalliota kuin mahdollista oli, koetettu Puurnunleuasta
+löysätä lautta omin valloin Varsankalliota kohti... Se menikin,
+mutta hajosi kallioon iskeytyessään yksin puin...
+
+Mutta Hannan hätä pakotti Iisakin lähtemään koskelle, vaikka hän
+tiesikin, että rannoilta päin oli mahdotonta minkäänlaista apua
+miehille saada...
+
+He menivät kolmisin rantaan, Kero-Pieti aivan puhumattomana. Siellä
+oli paljon väkeä. Ruotsin puoleltakin oli huomattu onnettomuus ja
+riennetty Varsankallion kohdalle.
+
+Miehet värjöttivät kalliolla, ja muutamat suurimmat kuohut viskoivat
+heihin vaahtoa; Koski pauhasi vimmatusti. Joku miehistä huusi ja
+viittasi kuin apua pyytäen. Hirmuinen hätä oli kaikilla.
+
+Yksi esitti yhtä, toinen toista. Lauttamiehistä koetti joku heittää
+köyttä kalliota kohti: hullun yritystä, köysi ei jaksanut lentää
+kuin palasen matkaa rannasta.
+
+Kun kuultiin Iisakilta, että kallion läheltä oli mahdotonta lautalla
+laskea niin, ettei se paiskautuisi kallion kylkeen, ja kun oli
+selvää, että se, joka semmoista uskaltaisi yrittää, olisi
+epäilemättä kosken oma, alkoi väki ymmärtää, että pelastus taisi
+olla mahdotonta.
+
+Uimalla!
+
+Vaikka rohkenisikin antautua kosken valtaan, ei ollut semmoista
+uimaria, joka Varsankallion pyörteistä hengissä pääsisi. Kuohut
+löisivät heti upoksiin tai murskaisivat kalliota vasten...
+
+Naiset itkivät ja voivottelivat.
+
+Kero-Pieti tointui lamaannuksestaan ja alkoi puhua. Nyt olikin
+erinomainen aihe ja tilanne.
+
+Ja vaikka Pietin saarnat tavallisesti olivat jyrkkiä ja ankaran
+tuomitsevia ja vaikka hän tiesi, että onnettomuuden uhrit olivat
+kaikki suruttomia, ei hän heitä tuominnut helvettiin.
+
+"Emme tiedä, mitä Herra tällä kauhealla onnettomuudella tarkoittaa",
+puhui hän hyvin liikutettuna. "Emme myöskään tiedä, mitä noiden
+sielussa liikkuu, noiden kovaonnisten, jotka nyt katsovat kuolemaa
+vasten silmiä. Herra armahtaa! Hänen pitkämielisyytensä on suuri. Ei
+ollut ristin-ryövärilläkään monta tuntia aikaa parannuksen tekoon...
+Ehkä Herra heidät noin kutsuu omikseen..."
+
+Yleinen liikutuksen hyrskinä kävi väkijoukossa, ja moni uskoton
+halaili saarnamiestä.
+
+Ruotsin puolelta, Puurnunleukaa alempaa, työnnettiin Paloniemen
+kookkainta venettä vesille.
+
+"Hullun yritystä!" sanoi Iisakki. "Se on yhtä kuin pärekori,
+tuommoinenkin vene..."
+
+Ja niin näkyi olevankin. Ennenkuin vene oli kunnollisesti irti
+rannasta, löi kosken vimma sen rantakiviin, niin että laitalaudat
+katkesivat.
+
+Iisakki rupesi Hannan kehoituksesta perämieheksi ja kaikkein
+tottuneimmat ja vankimmat miehet lupautuivat soutajiksi.
+Tarkoituksena oli laskea lautalla Varsankallion ohi ja heittää köysi
+hätään joutuneille.
+
+Iisakki tiesi sen kyllä mahdottomaksi: kukaan ei ehtisi siinä
+vauhdissa köyttä heittää; jos sen kalliolle saisikin, olisi lautan
+vauhti siksi nopea, ettei sille ketään ehtisi pelastaa.
+
+Iisakki lähti miehineen, mutta muut jäivät vielä kosken rannalle
+lauttaa odottamaan.
+
+Miehille koetettiin huutaa ja viittoilla, että lautta oli tulossa...
+He näyttivätkin ymmärtävänsä, sillä heidän liikkeensä tasaantuivat,
+eivätkä he enää reuhtoneet niin epätoivoisina kuin äsken.
+
+Hanna kulki edestakaisin pitkin rantaa. Hän tunsi kyllä joukosta
+Antin, mutta ei tiennyt, oliko Antti häntä huomannut. Siitä hän
+kuitenkin tahtoi päästä selville, ja kun hän laskeutui rantatörmän
+hyrskyjen partaalle, näki hän, että Antti viittoi kädellään
+ikäänkuin varoittaen.
+
+Antti oli hänet huomannut!
+
+Hänen tuli kuin helpompi olla, ja pieni toivo alkoi viritä hänen
+sydämessään.
+
+Hänen toimelias luonteensa voitti sydämen tuskat, ja hän riensi
+isänsä ja äsken lähteneiden lauttamiesten jäljestä.
+
+Isä oli jo vanha... Entä jos hän viime tingassa peräytyisi! Mutta
+jos ei isä lähtisi perämieheksi, päätti hän lähteä itse!
+
+Niin hän mietti juostessaan kotiinsa päin.
+
+Rannassa olivat miehet jo lähtövalmiina.
+
+Iisakki liikkui notkeasti niinkuin ennen nuorena. Hänen kasvoilleen
+oli noussut heleä vanhanmiehen puna, ja silmät loistivat. Lautta oli
+parhaiten varustettuja, ja soutumiehet, jotka lähtivät mukaan,
+olivat kaikki kokeneita koskimiehiä, Iisakille hyvinkin tuttuja,
+jotka olivat satoja kertoja soutaneet Korpikoskea, Iisakin ollessa
+perämiehenä. Vielä he varustivat kaikkia tarpeita entistä
+lujemmiksi, kun Hanna juosten törmältä alas tuli lautalle.
+
+"Kuinka lienee käynyt Heikin?" sanoi Iisakki, kun Hanna ehti hänen
+viereensä.
+
+"Kaiketi pääsi hengissä kosken alle, sillä yksi lautan pohja näytti
+olevan eheänä."
+
+Isä ja tytär katsoivat samalla toisiaan silmiin, ja tuntui siltä
+kuin kumpikin ymmärtäisi toisensa ajatukset.
+
+"Minä lähden mukaan", sanoi Hanna varmalla äänellä.
+
+"Minä teen mitä voin... Tällä kertaa elä lähde!" vastasi Iisakki.
+"Jos Jumala ei ole Anttia eikä toisia vielä määrännyt kuolemaan,
+pelastuvat he kyllä, vaikken ymmärrä, millä lailla..."
+
+Lauttamiehet olivat myös liikutettuja, vakava ilme silmissä. Kaikki
+pitivät kovaa kiirettä.
+
+"Jumala kanssanne!" sanoi Hanna ja palasi isäänsä totellen törmälle.
+
+Lautta loittoni rannasta, ja Hanna lähti oikaisemaan läpi männikön
+koskelle. Sieltä kuului jo metsään asti naisten uikutuksia ja
+Kero-Pietin saarnaava ääni.
+
+Hannan silmät osuivat ensiksi Varsankallioon, jolla miehet nyt
+kyyröttivät istuvassa asennossa.
+
+Oli jo tullut myöhäinen ilta, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, ja
+veden voimat työnsivät vielä kylmää usvaa, viimeisiä talven
+jäännöksiä öiseen ilmaan...
+
+Hanna jaksoi olla merkillisen levollinen. Yksi ainoa ajatus poltti
+sydäntä. Laskiko Paloniemen Heikki tahallaan ensin Puurnunleukaan,
+että saisi lautan kääntymään, kun tiesi sen siten joutuvan
+Varsankallion virtaan?
+
+Isän silmissä oli Hanna nähnyt kummallisen ilmeen. Anttiko aiottiin
+hukuttaa ja oma poika pelastaa?
+
+Hannan rintaa poltti, hirmuinen viha leimusi sydämessä. Hän muisti
+Heikin ilkeän kiiltävät silmät, ja kamala aavistus johtui mieleen.
+
+Totta se oli sittenkin! Tosi oli Antin sanoma Niilo Iisakin
+hukkumisesta!
+
+Mutta sitten Hanna muisti, että Juhani oli joukossa. Kuinka Heikki
+aikoi oman poikansa pelastaa?
+
+Hanna ei saanut kysymyksilleen vastausta, mutta nyt hän ainakin oli
+täydessä tajussaan. Häntä hermostutti Kero-Pietin saarnaava ääni ja
+naisten uikutus.
+
+Eipä siinä kuitenkaan senvuoksi uikutettu, että nuo onnettomat
+tuolla taistelivat kylmää ja kuolemaa vastaan, vaan naiset
+valittivat omaa syntisyyttään, jonka nyt taas tunsivat paremmin, kun
+Kero-Pieti heidän mustia mieliään kolkutti!
+
+Kunpa miettisivät pelastusta eivätkä tuossa huutaisi!
+
+Yö oli jo ehtinyt, valoisa kevätkesän yö, kylmähkö ja kirkas.
+Vesipisarat jäätyivät koskikiviin...
+
+Miehet värjöttivät kylmän kosken keskellä...
+
+Silloin näkyi Iisakin ohjaama lautta jo tällä puolen Puurnunleuan.
+
+"Jo tulee lautta!" kuului huudettavan.
+
+Rannalla olijat koettivat viittoilla miehille, jotta nämä
+huomaisivat...
+
+Jopa miehet huomasivatkin ja nousivat seisomaan.
+
+Lautta tuli oikeaa reittiä. Hannan silmät seurasivat sen tuloa kuin
+tähdenlentoa. Hän tiesi, että jos se tuota suuntaa pitäisi, se ei
+pääsisi lähellekään Varsankalliota, vaan painuisi Suomen rantaa
+vasten... Mutta Iisakin ainoa toivo oli ollut, että miesvoimalla
+saataisiin lautan suunta lähellä kalliota muuttumaan, jolloin se
+kallion kohdalla joutuisi pois maihin päin vetävästä virrasta... ja
+siten sivuuttaisi sen niin läheltä kuin mahdollista. Tällöin
+ehtisivät miehet hypätä lautalle...
+
+Niin oli Iisakki soutumiehille ja Hannalle selittänyt. Se oli kyllä
+uhkarohkea yritys, joka voisi onnistuakin, mutta samalla siinä
+olivat kaikki hengenvaarassa, niin pelastajat kuin pelastettavatkin.
+
+Hanna näki miesten rupeavan soutamaan... Iisakki seisoi vakavana
+perämiehen paikalla, vaikka vaahto roiskui vasten silmiä.
+
+Nyt he pyrkivät pois oikealta reitiltä, koettaen saada lauttaa
+kääntymään Varsankallioon päin. Mutta rantaan vetävä virta oli
+väkevä, lautan vauhti hirmuisen nopea... Silmänräpäykset kuluivat...
+Rannalla olijat seisoivat kuin tuomitut, mutta kalliolla
+värjöttävien miesten hätä näytti kasvavan.
+
+Vähän vain lautta notkisti kankeita kylkiään, etupää kääntyi vain
+nimeksi kalliota kohti, vaikka miehet kiskoivat airoista kuin
+kuolemantuskassa... Kuohut pärskyivät soutumiesten silmille...
+lautta kiiti nuolena Varsakallion ohi ja virta veti sitä maihin
+päin...
+
+Jännitys ja hätä oli hirmuinen...
+
+Äkkiä muuan kalliolla seisovista miehistä heittäytyi koskeen, kädet
+levällään kuin lentoon pyrkien, uskoen osuvansa lautalle... Mutta
+lautta viilsi jo kaukana, ja kun mies oli koskeen pudonnut, ei
+hänestä enää näkynyt mitään...
+
+Pettymyksen ja tuskan huudot parahtivat rannalta, ja kalliolla
+viittoivat miehet kuin hyvästiä jättäen... Lautta painui nyt oikeaa
+reittiä alas Viuhkuraisen mutkaa kohti...
+
+Kostea kiilto oli Hannankin silmissä, mutta vieläkään hän ei
+näyttänyt epätoivoiselta. Hän tiesi kyllä, että isä ja lauttamiehet
+olivat koettaneet parastaan, mutta se ei auttanut... Onnistuisiko
+vielä toisella tai kolmannellakaan kerralla...
+
+Mutta kaikesta huolimatta hän viittoi kalliolle. Antti heilautti
+kättään reippaasti, niinkuin Hannasta näytti.
+
+Mutta sen ymmärsivät kaikki, että miesten tila kävi joka hetki
+kamalammaksi. Toivoton asema, kosken kova pauhu, kylmähkö ja kostea
+yö--kaikki ne lamauttivat hermoja, ja päässä alkoi pyöriä, korvissa
+tohisi ja pian siinä menetti tajuntansakin...
+
+Niin arveltiin käyneen sen, joka epätoivoisena hyppäsi koskeen,
+vaikka näki kuohut allaan, ja lautan kiitävän kaukana.
+
+Yö kului, päivä alkoi nousta, ja sen ensimmäiset kultaiset säteet
+osuivat Varsankalliolla kuolemaan tuomittuihin miehiin.
+
+Aamuauringon heleässä valossa näytti miesten tila vielä
+surkeammalta.
+
+"Ei ole enää kuin viisi miestä kalliolla! Herra Jumala! Katsokaa!"
+
+Niin olikin laita. Kaksi miestä oli kadonnut.
+
+Hanna huiskutti huiviaan. Antti nosti vieläkin kättään, nosti
+reippaasti... Hanna lähti juoksemaan taloon. Uusi yritys oli
+tehtävä...
+
+Väsyneenä istui Kero-Pieti kivellä, ja hänen kasvoillaan oli
+kärsivän miettivä ilme... Suurin joukko seuramiehiä oli poistunut,
+jotkut naisista olivat pyörtyneet.
+
+Samalla kun Hanna katosi polulle, joka vei taloon, ilmestyi kosken
+alta tulevaa polkua pitkin Paloniemen Heikki kalpeana, läähättäen
+silmissä levoton palo. Kun Kero-Pieti katsahti häneen, käänsi hän
+silmänsä poispäin... Hänelle kerrottiin kaikki, ja naisväki ruikutti
+hänen ympärillään.
+
+Hän näki poikansa Juhanin seisovan toisten kanssa kalliolla ja tunsi
+siellä myöskin Antin. Hänen sieraimensa kohoilivat levottomasti,
+silmät kiiluivat, ja rinnasta kohosi kamala huokaus.
+
+"Uusi yritys... uusi yritys", hoki hän. "Lautta on laskettava
+suoraan kallioon... muu ei auta... Onko täällä soutumiehiä?" kysyi
+hän ja vilkuili ympärilleen.
+
+Mutta soutumiehiä ei näkynyt, ja joku tiesi, että he olivat menneet
+taloon.
+
+Heikki kiskaisi itsensä irti naisista, jotka pidättivät häntä
+käsistä ja takinpielestä.
+
+"Pois siitä!"
+
+Heikki oli kuin vihassa ja näytti menettäneen kaiken entisen
+malttinsa. Mutta naiset seurasivat hänen perässään polkua pitkin,
+itkivät ja uikuttivat.
+
+Kero-Pieti oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hän rukoili niiden
+sielujen puolesta, jotka tuolla kalliolla odottivat kuolemaansa. Hän
+kuvitteli itse olevansa tuolla...
+
+--Olenko otollinen sinulle, Herra?--kysyi hän itseltään.--Sinun
+aamuaurinkosi paistaa ja lämmittää... Sinun kätesi lepää
+päällämme...
+
+Hän tunsi syntisyytensä, tunsi syvällä sydämessään, että raskas,
+kovin raskas oli hänenkin syntitaakkansa. Eipä ollut hänkään
+jaksanut elää Herran tahdon mukaan... Suuri syntinen, suurempi,
+riettaampi hän oli kuin yksikään muu...
+
+--Herra, armahda minua! Herra, anna minulle raskaat syntini
+anteeksi!
+
+Hänen rintansa rauhottui, ja silmät loistivat taas. Ja hänen
+mieleensä johtui, että Jumala kaikella tuolla vain tahtoi huutaa
+kivikoviin sydämiin: Olkaa valmiit, kuolema kolkuttaa rintojanne!
+
+Silloin kuului huuto:
+
+"Yksi miehistä lähti uimaan... ei näy... koskeen painui..."
+
+Nyt ei enää ollutkaan monta henkeä kosken rannalla. Ei siedetty olla
+katsomassa, kuinka toiset kuoleman kanssa kamppailivat. Mutta
+Kero-Pietin katse yhä kirkastui, hänen rinnassaan oli ihana rauha,
+hän tunsi, että häntä varten... juuri häntä varten Jumala oli tämän
+kovan kuolemanmuodon näyttänyt... että hänenkin, syntisen, silmät
+aukenisivat oman sielunsa mustuutta näkemään...
+
+Silloin juuri Iisakki palasi miehineen kosken alta. Iisakki näki
+heti kalliolle katsottuaan, kuinka oli käynyt. Sitä hän oli
+ajatellutkin. Siinä eivät kestäneet kenenkään hermot: kosken pauhu
+lumosi korvat, kuolemanpelko ahdisti, silmissä alkoi välähdellä,
+jäsenet kangistuivat, tahto herposi, ja silloin ihminen oli kosken
+oma...
+
+Iisakin nähtyään Kero-Pieti riensi hänen kaulaansa ja itki... omaa
+syntisyyttään.
+
+"Muille tietä Jumala luo neuvoin... itse, raukka, parhaiten opasta
+tarvitsisin... Iisakki veljeni, anna minulle kaikki anteeksi...
+Herra, kuule nöyrä rukoukseni!"
+
+Liikutettu oli Iisakkikin, mutta hänen selvä järkensä sanoi, että
+vielä oli toivoa pelastaa nuo neljä, jotka miehuullisesti kestivät
+kalliolla.
+
+He koettivat antaa miehille merkkiä, nostaen riu'un päähän
+nenäliinan.
+
+Antti näytti ymmärtävän, viittasi kädellään ylös koskelle päin,
+ikäänkuin tarkoittaisi, että sieltä oli apu tulossa. Paloniemen
+Juhanakin nosti kättään. Toiset kaksi istuivat kuin herpaantuneina,
+toivottomina...
+
+Iisakki sai Kero-Pietin innostumaan pelastushommin. Hän itse oli
+virkku ja selitti, että jos olisi arvannut vähää ennen antaa
+soutumääräyksen Varsankalliolle päin, olisi lautan toinen sivu
+epäilemättä joutunut hyvin likelle kallion kylkeä, vaikkei olisikaan
+ihan viereen päässyt.
+
+He lähtivät nopein askelin pitkin polkua taloon, ja Iisakki viittoi
+yhä kalliolle päin: Vielä koetamme!
+
+Ja Antti nosti hänelle kättään merkiksi, että oli ymmärtänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+KUN Kero-Pieti ja Iisakki saapuivat Nuottaniemeen, oli siellä
+Paloniemen Heikki koskelle lähdössä. Olisi jo lähtenytkin, mutta ei
+ollut saanut soutumiehiä. Ei kukaan tahtonut lähteä henkeään
+menettämään, sillä Heikin aikomus oli laskea suoraan Varsankallioon
+ja pelastaa miehet. Mutta soutumiehet eivät luottaneet Heikkiin
+muulloinkaan, ja nyt heistä tuntui kuin suoraan kuolemaan
+menemiseltä, jos Heikin matkaan lähtisivät.
+
+"Raukkoja olette!" sanoi Heikki heille tylysti. "Toiset ovat
+kuoleman hädässä, ettekä uskalla."
+
+Lauttamiehet näkivät, että Heikin villi veri kiehui; hänen
+jättiläisvartalonsa oikeni suoraksi, ja mustat silmät iskivät tulta.
+Pelottavan näköinen hän oli, kasvot kalpeina, musta parta
+liehumassa.
+
+"Raukkoja ja lurjuksia te olette!"
+
+Mutta ylhäällä oli Nuottamiehen suvantoon vasta saapunut kaksi
+lauttaa, joilla oli kiire alas merensuulle. Heikki tunsi miehet
+ylimaan rohkeiksi pojiksi, jotka eivät pelänneet kosken kuohuja. Hän
+meni miesten puheille. He lupasivat lähteä, ja Heikki puolestaan
+lupasi laskea heidän kuljettamansa lautat ensi vuoroilla kosken
+alle, vaikka toiset olivat jo vuorokausia odotelleet.
+
+Kiire oli, eikä lauttaa joudettu oikein varustelemaan.
+
+Kun Kero-Pieti ja Iisakki ehtivät rantatörmälle loittoni lautta jo
+Ruotsin virtaan päin. Heikki miehineen oli menossa pelastamaan.
+
+"Liian vähällä voimalla läksi!" sanoi Iisakki. "Kumma mies!"
+
+"Ei se näyttänyt olevan entisellään koko mies", sanoivat
+lauttamiehet.
+
+Iisakki huusi Heikille, että piti soutaa maihin, varustettaisiin
+lautta uudestaan. Mutta Heikki ei näyttänyt kuulevan Iisakin huutoa,
+vaikka toiset lautalla olijat sen kuulivat.
+
+Sillä välin oli Hannan päähän johtunut uusi tuuma. Ja hän oli saanut
+muutamia nuoria miehiä siihen suostumaan ja innostumaan.
+
+Hanna hääräsi siellä miesten joukossa, lauttojen selkäpuolella, ja
+miehet näyttivät olevan kovassa touhussa.
+
+Kero-Pieti ja Iisakki menivät tukkilauttoja pitkin paikalle.
+
+Nyt he saivat kuulla, mitä Hanna oli toimittanut. Kaksi pohjaa
+siroja tukkeja piti koota lujiksi lautoiksi ja sitten laskea
+Varsankallioon. Jos toinen pohja särkyisi, jäisi toinen eheäksi, ja
+silloin oli se mahdollisuus, että miehet ehtisivät hypätä lautalle.
+Köysiä ja vara-airoja oli otettava mukaan.
+
+Hanna kertoi isälle aatteestaan loistavin silmin, vaikka tuska ja
+epätoivo viilsivätkin rintaa.
+
+Iisakki mietti hetkisen, katsellen, kuinka nuoret miehet sitoivat
+vitsoilla tukkeja. Hän ymmärsi hyvin, että hengenvaara siinä oli,
+olkoon lautta kuinka luja tahansa. Mutta parhaassa tapauksessa voisi
+jälkimäinen pohja pysyä koossa ja siten olisi mahdollista pelastaa
+miehet. Kuitenkin hän hyväksyi Hannan tuuman, hyvin tietäen, kuinka
+vähän toiveita oli muutenkaan Varsankallion luokse päästä.
+
+Hanna joudutti miehiä. Joka minuutti oli kallis. Eiväthän enää
+jaksaisi kauan kestää nekään, jotka vielä kalliolla taistelivat!
+Nuoret miehet ymmärsivät sen hyvin ja panivat parastaan. Eräs
+heistä, Koskenalustan Aukusti, Antin vanhempi veli, joka vasta
+aamulla oli lautalla ylimaasta saapunut ja nyt Nuottaniemen rannassa
+kuullut, kuinka onnettomasti oli käynyt, ja keitä onnettomuuden
+uhrit olivat, hääri muita vikkelämpänä ja neuvoi ja kannusti
+toisiakin.
+
+"Kuka teistä rupeaa perämieheksi?" kysyi Iisakki, sillä hän oli
+ymmärtänyt miesten puheista, etteivät he ottaisi eivätkä tahtoneet
+ottaa vanhaa Iisakkia hengenvaaraan.
+
+"Minä aion ohjata lautan suoraan Varsankallioon", vastasi Aukusti,
+rohkea ilme kasvoillaan.
+
+Iisakki tiesi Aukustin olevan taitavan koskimiehen, jonka kyllä voi
+uskoa osaavan, jollei mielensä malttia menettäisi.
+
+Iisakki nyökäytti päätänsä, ikäänkuin sanoen: En voi kieltää
+lähtemästä, vaikka järki sanoo, että pitäisi kieltää ja varoittaa.
+
+Kaikki alkoi jo vihdoin olla kunnossa. Päivä oli puolessa, ja
+aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
+
+Äsken lähtenyt pelastuslautta oli jo painunut näkyvistä ja ehkä,
+Iisakin luulon mukaan, sivuuttanut Puurnunleuan, saattoipa olla
+Varsankalliolla asti...
+
+"Jos heille onnistuukin... Jos Heikki osaakin laskea niin
+laitavasti, että pääsevät Varsankallion kylkeen!" sanoi Hanna, ja
+merkillinen toivo syttyi hänen sydämessään.
+
+"Sitä en jaksa uskoa", sanoi Iisakki. "Eikä Heikki ole sitä voinut
+itsekään uskoa... siksi tarkoin hän tuntee kosken voiman..."
+
+Kero-Pieti oli taas lamautunut. Hän puhui hiljaisella äänellä
+ikäänkuin rukoilisi. Onnettomuusuhrien kova kohtalo oli häntä niin
+järkyttänyt, että hän oli kuin suunniltaan.
+
+Hannan posket hehkuivat, ja silmät loistivat. Iisakki huomasi vasta
+nyt, että hän oli muuttanut pukua ja vetänyt jalkaansa varsikengät,
+joita hänen oli kesäisin tapana pitää, kun huvikseen lautalla
+huristi kosken alle.
+
+"Aiotko mukaan?"
+
+Iisakki kalpeni.
+
+"Aion. Minun henkeni ei ole sen kalliimpi kuin toistenkaan!"
+
+Iisakki ymmärsi Hannan äänestä, että vastaansanominen ei auttaisi.
+Hän tunsi Hanna-tyttärensä: tämä oli yhtä päättävä kuin hän itsekin
+oli nuorena.
+
+Eikä hän virkkanut sanaakaan. Mutta silloin hän muisti
+poika-vainajansa, ja raskaana huokauksena nousi hänen rinnastaan:
+
+"Koskiko, jota itse rakastan, vie molemmat lapseni?"
+
+Mutta hän ei sanonut sitä ääneen, vaan koetti huokaustaankin
+tukehduttaa.
+
+Silloin juoksi eräs lauttamiehistä, joka oli ollut kosken rannalla
+Paloniemen Heikin pelastuslautan kohtaloa katsomassa, suoraan sinne
+ja huusi:
+
+"Onnettomasti kävi... Heikin lautta hajosi yksin puin... Sinne
+suistui koskeen Heikkikin..."
+
+Kun hän kerkisi vähän hengähtää ja aikoi jatkaa, riensi Hanna
+kysymään:
+
+"Entäs miehet?"
+
+Hanna oli kalvennut, ja hänestä tuntui kuin jalat vapisisivat.
+
+"Kaksi niistä katosi juuri silloin, kun Heikin lautta iski
+kallioon... Emme nähneet, mihin he joutuivat, kun tukit myllersivät
+sinne tänne... Juhani ja Antti ovat vielä jäljellä..."
+
+Taas nousi puna Hannan vaalenneille poskille, silmät loistivat kuin
+ennen, ja jalat seisoivat tanakasti.
+
+"Pian, pian!" hoki hän, ja hänen tarmokas kätensä hellitti köysiä
+vieressä olevasta lautasta, jossa heidän pelastuslauttansa oli
+kiinni. Mutta sillä aikaa hän ehti selittää isälleen: "Menkää
+koskelle... viittokaa... viittokaa... että me tulemme..."
+
+Iisakki lähti, ikäänkuin hänen nyt olisi pakko totella tyttärensä
+määräyksiä, nousi nopeasti rantatörmälle ja katosi männikön polulle.
+
+Kaksiosainen pelastuslautta lähti liikkeelle. Hanna ja Koskenalustan
+Aukusti olivat reippaalla tuulella ja rohkaisivat toistenkin mieliä.
+
+Kero-Pieti oli jäänyt yksin rantalautan nurkalle, airon ponnelle,
+istumaan käsi silmällä.
+
+Vasta kun pelastuslautta oli pitkän matkan päässä, näytti hän
+ymmärtävän, mitä oli tekeillä. Ja hän ojensi kättään heitä kohden ja
+huusi jotakin, mitä lautalla olijat eivät kuulleet.
+
+He joutuivat Ruotsin virtaan. Hanna oli avopäin hiukset liehuivat
+epäjärjestyksessä. Nuoret miehet näyttivät luottavan tähän
+uskaliaaseen naiseen paremmin kuin Aukustiin.
+
+He puhuivat kaikki seikat selviksi. Lautta oli Puurnunleuan kohdalla
+käännettävä suoraan Varsankallion virtaan... Kaikkien piti olla
+jälkimäisellä lautalla, johon oli kiinnitetty lujat köydet poikki ja
+pitkin ja varattu kaksi lisäairoa. Kun etumainen pohja jyskähtäisi
+kallioon, silloin juuri heitettäisiin köysi hädässä oleville.
+Jälkimäisen lautan täytyisi--jos se pysyisi hajoomatta,--kääntyä
+Suomen rantaan päin... Jos Juhani ja Antti saisivat köydestä kiinni,
+ohjaisi vain yksi miehistä lauttaa Viuhkuraisen mutkaa kohti, ja
+toiset koettaisivat pelastaa molemmat miehet...
+
+Hanna selitti jokaiselle, mitä oli tehtävä, ja kun koski alkoi
+vetää, kasvoi heidän jännityksensä niin, etteivät he kuulleet
+pauhujenkaan ääntä. Kukaan ei joutanut katsomaan rannalle, missä
+jännitys oli melkein yhtä suuri. Väkevä koski nieli kuin vihassa
+vaahdoten, lautta pysyi ohjaamatta Varsankallion uomalla, johon
+Puurnunleuan luona suunnattiin, heilahteli, keinui, rotkui ja
+liitteissään lotkahteli...
+
+Vauhti kiihtyi yhä hurjemmaksi. Kaikki olivat asettuneet
+jälkimäiselle lautalle, pitäen köysistä kiinni. Hannan silmät
+leimusivat, posket hehkuivat, jalka oli varma... Hän katsoi
+rohkaisevasti Aukustiin, joka seisoi valmiina ratkaisevan hetken
+varalta.
+
+Hirveän pitkä silmänräpäys vielä!
+
+Hanna näki aurinkoa vasten kaksi miestä seisomassa Varsankalliolla.
+Ne olivat kuin haamuja, joita kuohut kastelivat... Lautta kiiti
+hirveää vauhtia suoraan kalliota kohti... Sydäntä kouristi, silmissä
+musteni...
+
+Kuului hirmuinen rytinä... etupää halkesi kahtia, tukit levisivät
+molemmin puolin kalliota...
+
+"Nyt!" huusi Hanna, jonka mielenmaltti oli pysynyt järkkymättä.
+
+Köydet heitettiin kalliolle, mutta heitto epäonnistui, kalliolla
+seisovat eivät niihin ulottuneet...
+
+Silmänräpäys vielä!
+
+Jälkimäinen lautta ei ehtinytkään kääntyä niin nopeasti virtaan,
+sillä etupään tukit eivät kohta irtaantuneet kalliosta... Se kulki
+samaan suuntaan.
+
+Silloin Antti loikkasi kalliolta lautalle, jotakin Juhanille
+huutaen. Juhani hyppäsi perässä, ja melkein yhtaikaa he putosivat
+lautan laidalle, josta heidät vedettiin keskemmälle.
+
+Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin oli jälkimäinen lautta, joka oli
+jäänyt eheäksi, joutunut omia aikojaan Suomen puolen virtaan ja
+kiiti hirveää vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti.
+
+"Ohjatkaa oikealle väylälle!" kuului Hannan ääni.
+
+Hyrskyt kävivät yli koko lautan. Toiset pitivät köysistä kiinni,
+toiset hoitelivat Anttia ja Juhania.
+
+Aukusti pääsi vihdoin pitelemään airoa, veti rivakasti jonkun
+kerran, ja lautta kääntyi oikealle kulkuväylälle. Mutta vettä
+ryöppysi joka taholta, niin että miehet ja Hanna kastuivat
+likomäriksi.
+
+Onnellisesti lautta huristi Viuhkuraisen mutkassa ja painui Aukustin
+ohjaamana Sarvonränniin, jossa virta taas kiihtyi... Rantojen metsät
+vilahtivat ohi, väylä alkoi levitä, virran voima väheni, hyrskyt
+loppuivat... Sitten tuli äkkiä vähävirtainen suvanto, edessä näkyi
+korkea rinne ja sen juurella lauttoja, joilla liikkui ihmisiä.
+
+Silloin vasta laukesi miesten ja Hannan mielenjännitys, ja ääretön
+elämänilo pulpahti sydämeen.
+
+"Pelastetut!"
+
+Hanna silmäsi rannalle, missä näkyi pienoinen punainen talo, Antin
+koti... Joku juoksi pihasta rantatörmälle, jolla jo ennestään seisoi
+paljon väkeä.
+
+Antti toipui ensiksi. Hän oli kalpea kuin palttina, mutta hänen
+katseensa kirkastui, kun hän tarttui Hannan käteen.
+
+Juhani makasi vielä kuin tiedottomana, kasvot vaaleina, vaatteet
+läpimärkinä.
+
+Hänkin avasi rantaan tullessa silmänsä ja hetken päästä hän tajusi
+pelastuneensa ja vielä olevansa elossa.
+
+Lauttamiehet riensivät vastaan. Juhania piti tukea, kun he lähtivät
+rinnettä ylös taloon. Mutta Antti käveli omin voimin Hannan
+vieressä. Hannan silmät loistivat, posket punoittivat, tukka oli yhä
+epäjärjestyksessä, ja likomärät vaatteet olivat repeentyneet.
+
+Kukaan ei puhunut, mutta joku itki.
+
+Vaivoin Antti sai selitetyksi Hannalle:
+
+"Ne eivät jaksaneet enää... joutuivat suunniltaan ja menivät
+väkisten koskeen... Me toivoimme, vaikka vähissä oli meidänkin
+voimamme... Mutta kun näin, että sinä olit lautalla, sain
+ihmeellisen voimanpuuskan, järkeni ja tahtoni oli kunnossa.
+Kannustin Juhania... Elämä ja pelastus on edessämme, sanoin..."
+
+Kun he jo nousivat pihaan, kysyi Hanna:
+
+"Tiedätkö, että Paloniemen Heikki on hukkunut?"
+
+"Minä näin sen omin silmin, ja näki sen Juhanikin... Kallion
+vieressä painui koskeen eikä enää noussut."
+
+He menivät sisälle, mutta niin kova oli ollut mielenjännitys, niin
+suuri tuska oli sydämen lamauttanut, etteivät he vielä oikein
+käsittäneet onnensa suurta päivää.
+
+Rannassa juttelivat lauttamiehet järkyttävästä tapauksesta. Heidän
+joukossaan oli paljon sellaisia miehiä, jotka olivat nähneet
+toveriensa hukkuvan, putoavan koskeen ihan silmäinsä edessä. Mutta
+se ei ollut heitä liikuttanut. He olivat jatkaneet hurjaa elämäänsä
+niinkuin ennenkin. Eikä kuolema ollut heitä koskaan kammottanut. He
+olivat vain ilveilleet, kun kuulivat miehen hengenhädässä apua
+rukoilevan.
+
+Mutta nyt he eivät laskeneet leikkiä, ja kuolema herätti kauhua.
+Varsankallion uhrien perikato koski mieliin niin, että ohimot
+jyskyivät. Hannan maltti ja rohkeus pani heidät ihmettelemään.
+
+"Isänsä tytär se on", puhui eräs vanhempi mies. "Niin on ollut
+rohkea Iisakkikin... Olisipa pojaksi syntynyt tämä Hanna, niin jo
+olisi Korpikoskessa mainio perämies..."
+
+"Niin olisi... Mutta kuka nyt lautat laskee, kun Heikki hukkui eikä
+Iisakki enää lähde perämieheksi?" arveli joku.
+
+Mutta toiset, jotka jo olivat saaneet lauttansa kosken alle,
+sitoivat irtipäässeitä tukkeja kiinni lauttaan ja aikoivat lähteä
+matkaansa jatkamaan alas meren suulle, vielä monen muun kovan
+koetuksen lävitse.
+
+Siellä odotti lauttamiehiä iloinen satama, jossa monen hikisen
+päivän ansiot pian menetettäisiin.
+
+"Mitäpä siitä", puheli nuori tukkilainen, jonka lautta alkoi olla
+lähtövalmiina. "Mitäpä siitä, yksi koski vie niin monta, toinen näin
+monta... Monta on vielä kovaa kuohua edessä... Kenpä tietää, kuka
+meistä niihin jää... vaikka ei yhtään tästä joukosta kaupungin
+viinoille joutuisi. Niin miehiä menee, ja toisia astuu sijaan...
+niin virtaa elämä eteenpäin, eikä meitä kauan missään kaivata.
+Työnnetäänpä vesille, miehet!"
+
+He saivat lauttansa vesille. Joki oli tyven, ilta kaunis, väylä
+parhaiksi virtava ja mutkaton.
+
+Päästyään vähän matkaa rannasta he alkoivat rallatella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+NUOTTANIEMEN Iisakki ja Kero-Pieti tekivät lähtöä kosken alle, josta
+jo kuului löydetyn parin hukkuneen ruumiit.
+
+Kero-Pieti ei ollut jaksanut jatkaa matkaansa vaan oli jäänyt
+levähtämään. Häneen oli Varsankallion onnettomuus kovasti koskenut,
+ja Iisakki oli monta kertaa tavannut hänet itkemässä.
+
+Oli jo yö, ennenkuin he pääsivät liikkeelle. Sillä aikaa, kun
+Iisakki vielä viipyi rannassa lauttamiehiä puhuttelemassa, ehti
+Kero-Pieti mietiskellä sitä, mikä oli alkanut kummallisella voimalla
+painaa hänen mieltään. Yhä uusia kysymyksiä nousi eteen, ja monta
+kertaa tuntui hänestä, että hän itse oli meren selälle joutunut
+hylky, jolla ei ollut minkäänlaista pelastuksen mahdollisuutta.
+Mutta äsken tapahtuneessa onnettomuudessa hän näki Kaikkivaltiaan
+sormen jäljet ja alkoi ymmärtää, että siinä oli annettu opetusta
+hänellekin. Herran tiet olivat tutkimattomat, eivätkä ihmisen
+parhaatkaan pyyteet olleet Hänen mieleensä, mietiskeli hän. Kenet
+Herra aikoi hävittää, sen Hän löi sokeudella... Sokeudella oli Herra
+Heikin lyönyt ja pannut hänet vartavasten omaa hautaansa hakemaan...
+
+Oliko hän suuresti erehtynyt Paloniemen Heikistä, jonka oli uskonut
+kristityksi ja jonka synnit hän oli todistanut anteeksiannetuiksi?
+Erehtynyt oli Heikistä, niin hän nyt myönsi. Oli ehkä erehtynyt
+monesta muustakin, joiden sydämeen luuli näkevänsä eikä nähnytkään
+kuin silmiin asti! Iisakkia hän oli pitänyt vähäuskoisena, joskus
+heräämättömänäkin, joka vain kunnian vuoksi koetti näytellä
+kristittyä...
+
+Eikö hän ollut puhunut ja opettanut, niinkuin raamattu neuvoi ja
+omatunto opasti? Olivatko kaikki hänen opetuksensa langenneet
+huonoon maahan? Olivatko kaikki seura-illat ja suuret liikutukset
+olleet narripeliä?
+
+Kummalliset keskinäiset suhteet oli ollut näillä naapureilla. Hän
+oli toivonut voivansa molempiin vaikuttaa... saada molempien miesten
+sydämet vertavuotaviksi ja rakkauden paisumaan heidän keskensä
+suureksi ja kaikkikestäväksi.
+
+Niin hän oli itse uskonutkin, kun naapurit hänen vuoteensa vieressä
+puhuivat...
+
+Hän oli silloin itse sanonut, että se olisi merkki Jumalalta, jos
+heidän lapsensa Juhani ja Hanna kristillisellä avioliitolla
+vahvistaisivat heidän sovintonsa... Oliko semmoinen toivo ollut
+Jumalan kiusaamista?
+
+Sillä nyt hän tunsi selvästi pitäneensä paremmin Heikin puolta ja
+samalla ajatelleensa myös Heikin maallista etua...
+
+Yhdellä iskulla oli Herra hajoittanut sekä Heikin että hänen
+suunnitelmansa.
+
+Hän tunsi sen nyt ja uskoi varmasti, että tässä oli Herra tahtonut
+häntä nuhdella ja oikealle tielle, Herran omalle tielle, ohjata.
+
+Sillä vaikkei hän vielä tiennytkään kaikkea, oli hän Iisakin
+katkonaisista puheista päässyt siihen käsitykseen, että Heikin
+pyyteet olivat olleet rikollisia...
+
+Kyllä hänelle nyt, kun hän muisteli talvellisia iltoja, molempien
+miesten istuessa hänen vuoteensa vieressä, johtui mieleen, että hän
+oli joinakin hetkinä epäillyt Heikin sieluntilaa. Joskus oli myös
+sattunut, että hän oli Heikin kasvojen ilmeessä ollut näkevinään
+vilahduksen, ilon leimun, joka ei ollut Jumalasta. Mutta silloin hän
+luulotteli, että piru toi hänen mieleensä sellaisia epäluuloja.
+
+Nyt oli Heikki, kuin tahallaan kuolemaa hakien, uhkarohkeana
+hukkunut koskeen, ja hänen poikansa oli pelastunut.
+
+Iisakki tuli kuistille, missä Kero-Pieti istui. Nyt piti jo
+lopultakin lähdettämän liikkeelle.
+
+Valoisa oli yö.
+
+Iisakki käveli edellä männikköön vievälle polulle, Kero-Pieti
+köpitti perässä, harmaa villapusero yllään, takki käsivarrella.
+Iisakin jalka nousi vielä keveästi, ja hän käveli joutuisasti.
+Saarnamiehen askel oli lyhyt ja epävarma.
+
+"Elähän kävele niin nopeasti", pyysi Kero-Pieti.
+
+Iisakki hiljensi kulkuaan.
+
+He saapuivat kosken rannalle, sille kohdalle, josta näki suoraan
+Varsankalliolle.
+
+"Siinä se on", sanoi Iisakki.
+
+"Siinä se on", vastasi saarnaaja omituisella äänenpainolla.
+
+He jatkoivat matkaansa pitkin polkua, joka Varsankallion kohdalla
+seurasi rantatörmän lakea, mutta painui jonkun matkan päästä
+metsään.
+
+Kosken pauhu kuului tohisten ja valittaen.
+
+Kero-Pieti oli aikonut kysyä Iisakilta montakin asiaa. Nyt hän ei
+kuitenkaan tiennyt, mitä ensiksi kysyisi. Hänestä tuntui kuin ei
+voisi oikein puhua näin kävellessä. Jospa saisi istahtaa, silloin
+sopisi paremmin keskustella.
+
+"Mitähän, jos istahdamme levähtämään", esitteli hän, kun he olivat
+metsän peitosta taas tulleet lähelle törmää, josta näkyivät
+Viuhkuraisen mutkan vaahtolaineet ja synkkä, jyrkkärinteinen kosken
+ranta.
+
+He istuivat kivelle vierekkäin, Kero-Pieti pyyhkien hikeä
+kasvoiltaan.
+
+"Mitä sinä ajattelet Heikki-vainajasta?" kysyi hän. "Pääsikö
+autuaasti pois?"
+
+Iisakki vastasi vältellen:
+
+"Itse lienet hänet paremmin tuntenut. Anteeksi minä hänelle kaikki
+annoin, mutta lieneekö hän antanut minulle...?"
+
+"Toivoi poikaansa vävyksesi, kuten minäkin toivoin... Taisi olla
+synnillinen ajatus. Kerro, mitä tiedät... ja arvelet!"
+
+"Omia luulojani ne ovat ja ajatuksiani. Herran kasvojen edessä hän
+tehnee nyt tiliä töistään..."
+
+"Mitä luulet?" tiedusteli yhä Kero-Pieti ikäänkuin hakien Iisakilta
+omille ajatuksilleen tukea.
+
+"En tahtoisi hänestä enää uskoa pahaa... kuolleesta, joka ei saata
+puolestaan puhua. Mutta raskas on sentään tuntoni, ja uskoksi
+epäilykseni käyvät... niin entiset kuin nykyisetkin. Niiltä en enää
+koskaan pääse rauhaan... sen tunnen. Eloni loppuun ne minua
+vaivaavat. Kertoisin sinulle, ehkä voisit minua oikeaan opastaa.
+Tiedät: raskasta on epäillä naapuria, jonka uskoi olevan kristityn
+ja jolle on puolestaan kaikki anteeksi antanut..."
+
+"Kerro minulle! Sokea olen ollut ja pinnalta vain ihmisiä tuntenut.
+Koskaan en nähnyt Heikin sieluun. Salaperäinen, itseensä sulkeutunut
+mies hän oli. Pettynyt olen... Kerro siis meille molemmille
+opiksi..."
+
+"Salaperäinen hän oli... Kun poika-vainajani hukkui, epäilin sitä
+hänen työkseen, ja siitä tuli vuosikausien katkeruus välillemme.
+Mutta vuoteesi vieressä uskoin erehtyneeni, oman pahan sydämeni
+tunsin... Katumus vaivasi, kaikki annoin anteeksi ja uskoin pahoin
+erehtyneeni. Niin silloin. Mutta vähitellen alkoivat epäilykseni
+taas kasvaa, ja rukoilin Jumalalta voimia ne karkoittaakseni... En
+onnistunut. Näin taas hänen omituisissa kiiltävissä silmissään
+palon, jota en saattanut kärsiä, ja jonka epäilin niihin silloin
+ilmenevän, kun hänellä oli paha mielessä..."
+
+"Se on sitä samaa, mitä minäkin olen nähnyt", sanoi saarnamies
+huokaisten. "Se on koko hänen sukukunnalleen ominaista..."
+
+"Niinkö lienee", jatkoi Iisakki, kerran päästyään tuntoaan
+keventämään. "Silloin minä näin, kun Koskenalustan Antti ylhäältä
+saapui lautalla... Pahoin järkytti mieltäni, tuntooni iski kuin
+kirveellä, mutta en kenellekään osannut sanoa, mitä ajattelin. Eipä
+ymmärtänyt Hannakaan... Olisi Anttia sillä kerralla kieltänyt kosken
+alle lähtemästä..."
+
+Saarnamies säpsähti ja katsoi Iisakkia pitkään.
+
+"Tarkoitatko, että hän aikoi Antinkin tuhota niinkuin
+poikavainajasikin?" kysyi hän ja vapisi mielenliikutuksesta.
+
+"Semmoiseen uskoon jäin", vastasi Iisakki.
+
+"Mutta olihan Juhanikin samalla lautalla", muistutti saarnamies.
+
+"Olipa kyllä", sanoi Iisakki. "Se oli kaikki mietittyä... Minä
+ymmärsin kaikki, kun lautta rannasta irtaantui..."
+
+"Etkä sanonut Heikille!"
+
+"En... En tiedä, uskoinko itsekään silloin vai luulinko
+ainoastaan... Pahan sisuni syyksi ne epäilykseni silloin panin..."
+
+"Mutta nyt uskot?"
+
+"Uskon, Jumala minua auttakoon!"
+
+Saarnamies oli hetken hiljaa, sitten hän nosti katseensa ja virkkoi:
+
+"Ja minä olin aina uskonut Heikin totiseksi kristityksi. Semmoistako
+olikin hänen heräämisensä! Mutta jos kuitenkin olet erehtynyt!
+Olisiko Heikki kuitenkaan niin... kun tiesi oman ja poikansa hengen
+olevan vaarassa!"
+
+Kumpikin oli hetken vaiti, omissa mietteissään.
+
+"Muistan hänet siltä ajalta, jolloin olimme nuoria", alkoi Iisakki
+taas puhua. "Muistan, kun suuri herätys kulki Lapista päin... Heikki
+oli silloin jo valmis kristitty, ja minä vielä elelin suruttomana...
+Kuinka lieneekään? Hän oli kuin syntynyt kristittynä..."
+
+Saarnamies istui synkissä mietteissä. Hänestä tuntui, että kaikki se
+työ, jota hän oli Jumalan kunniaksi tehnyt, olikin ollut
+itsepetosta.
+
+Hän tarttui Iisakkia kaulaan ja puhui pakahtuvan sydämensä
+puhtaaksi. Heikin puolta hän oli pitänyt... Heikki oli häntä
+pyytänyt vaikuttamaan Iisakkiin.
+
+"Maallisen elämän... maallisen onnen vuoksi!"
+
+Senvuoksi Herra oli kätensä väliin pannut, tahtonut näyttää hänelle,
+että hän oli väärällä tiellä.
+
+Miehet olivat istuneet niin kauan tärkeässä keskustelussa, että
+heidän havahtuessaan aurinko alkoi jo nousta, metsän yli idän
+taivaalta paistaen.
+
+He nousivat ja läksivät jatkamaan matkaansa kosken alle.
+
+"Luulin tuntevani ihmissydämet", puhui saarnamies Iisakin perässä
+kävellen. "En ole mitään tuntenut. Perkele on ollut omassa
+povessani, sokaissut silmäni ja tuntoni... Kuinka kaukana lienenkään
+ollut elävästä Jumalasta..."
+
+"Ja kuinka paljon lieneekään niitä, jotka huulillaan tunnustavat,
+ollakseen kristityn nimessä, vaikka sydämessä on epäuskon ja vilpin
+pesä", sanoi Iisakki.
+
+He saapuivat kosken alle ja näkivät naarausveneitä olevan liikeellä,
+suvannolla edestakaisin soudellen.
+
+Kun he ehtivät Koskenalustan pihalle, tuli emäntä siinä vastaan ja
+kutsui heidät aamukahville.
+
+Antti ja Juhani nukkuivat kamarissa. Hanna oli myös vihdoin
+nukahtanut emännän sänkyyn,
+
+"Kaikki muut ruumiit on löydetty, paitsi Paloniemen Heikin", selitti
+emäntä itkusilmin.
+
+Iisakki ja Kero-Pieti noudattivat emännän kutsua ja menivät sisälle.
+
+Hanna nukkui rauhallisesti, Iisakki katsoi häneen iloisena ja
+ylpeänä. Hänestä tuntui, että nyt vasta hän rakasti lastaan. Hanna
+oli hänen luontoisensa, rohkea ja päättävä...
+
+"Häntä saavat Antti ja Juhani kiittää hengestään", sanoi emäntä
+Iisakille. "Oli se jotakin nuoren naisen työksi! Mutta isänsä tytär
+taitaa olla muutenkin..."
+
+"Lienenkö ollut niinkään rohkea!" arveli Iisakki.
+
+He joutuivat rantaan, jossa lajiteltiin irrallisia tukkeja ja
+korjattiin kosken repimiä.
+
+Silloin saapui rantaan vene, jonka väki oli ollut Ruotsin rannalla
+naaraamassa. Joku lauttamiehistä oli soutamassa, ja Koskenalustan
+Petteri, Antin isä, istui perässä.
+
+Korkealla rantatörmällä seisoen näkivät Iisakki ja Kero-Pieti, että
+veneen pohjalla makasi mies, ja arvasivat, että Paloniemen Heikin
+ruumis nyt oli löydetty.
+
+Vene sivuutti lautat ja laski maihin. Iisakki ja Kero-Pieti menivät
+katsomaan.
+
+Heikki makasi selällään. Pitkästä parrasta tippui vielä vettä.
+Aurinko paistoi hänen kalpeille kasvoilleen. Kädet olivat nyrkissä,
+ja toinen silmä puoliummessa. Sen kiiltävä palo oli tosin sammunut,
+mutta elottoman lasimaisena se vieläkin välähteli. Jättiläisvarsi
+oli kuin lyhentynyt, toinen saapas oli poissa.
+
+"Korpikoskesta löysi hautansa tämäkin koskimies", puhui se
+tukkilainen, joka oli Petterillä kumppanina. "Sanotaan, että koski
+ottaa viimein omakseen sen, jota on aikansa hoivannut..."
+
+Kero-Pieti katsahti Iisakkiin. Tämän kasvoissa hän näki säälin ja
+murheen ilmeen. Ja hänelle itselleen tuli mieleen, ettei hänen
+asianaan ollut päätellä, kuinka vanhurskas tuomari Heikin kohtalon
+oli määrännyt. Mutta Heikin vääntyneistä piirteistä ja nyrkkiin
+puserretuista käsistä hän otaksui ja uskoikin, että Heikki oli
+kovasti kuolemaa vastaan tapellut.
+
+Iisakin silmään nousi kyynel, mutta Kero-Pietin kasvot olivat kovat
+ja silmäin ilme kylmä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuli taas kirkas yö, kevättuoksuinen, lauha kuin kesällä.
+Korpikosken rannat hymyilivät, tuomet olivat jo kukkaan puhkeamassa.
+Koski vaahtosi ja pauhasi, mutta siinä oli jo kesäveden pehmeä
+sointu. Metsässä huhuili kaiku, hypellen riemuisena kukkulalta
+toiselle.
+
+Hiekkapolkua käveli viisihenkinen joukko kosken alta Nuottaniemeen
+päin. Yö oli valoisa, rastas ruikutti, käet kukkuivat.
+
+Edellä astui Iisakki ja hänen jäljessään Paloniemen Juhani, jota
+seurasivat Hanna ja Antti, Kero-Pieti viimeisenä vähän matkan
+päässä.
+
+Heidän keskensä ei oltu monta sanaa vaihdettu, sittenkun oli
+Koskenalustasta lähdetty.
+
+Paloniemen Juhani käveli synkkänä ja oli pysynyt merkillisen
+vähäpuheisena. Isänsä ruumiiseen hän oli vain vilkaissut, kääntäen
+heti katseensa syrjään. Kummallisesti olivat hänen silmänsä
+palaneet, eikä hän näyttänyt osaavan iloita siitä, että oli
+kuolemasta pelastunut.
+
+Hanna, joka kulki hänen jäljessään, ihmetteli hänen käytöstään. Hän
+näki takaapäin pitkän, hoikan varren ja mustat hiukset, jotka osaksi
+peittivät kapeaa, mustanlaihaa niskaa. Takaapäin Juhani oli kuin
+isävainajansa...
+
+Kun polku teki mutkan, katsahti Juhani taakseen Hannaan. Hänen
+silmissään oli kumma kiilto, ja kasvot olivat kalpeat. Suukin oli
+kuin väärässä. Hän näytti aikovan sanoa jotakin Hannalle, mutta ei
+sanonutkaan, vaan kääntyi jatkamaan matkaa Iisakin perässä.
+
+Hannaa puistatti. Tuntui kuin pelko ahdistaisi rintaa. Nyt hän ei
+tahtoisi kahden kesken Juhanin kanssa kävellä tätä polkua. Siinä
+johtui mieleen entisten paloniemeläisten villi veri... Ja melkein
+kuin tietämättään Hanna jäi isästänsä ja Juhanista jälkeen.
+
+Kero-Pieti ja Antti, jotka kävelivät viimeisinä, olivat alkaneet
+keskustella, ja kun saarnamiehen kävely oli hidasta, jäivät he
+pitkän matkaa toisista.
+
+"Kuinka oli sitten sinun laitasi, nuori ystäväni?" jatkoi Kero-Pieti
+kyselyjään. "Etkö arvannut viimeisen hetkesi tulleen? Etkö tiennyt
+olevasi pian Herran kasvojen edessä tiliä töistäsi tekemässä?"
+
+"En pelännyt kuolemaa", vastasi Antti ja kääntyi katsomaan
+saarnamiestä, joka astui hänen perässään. "En muista, että
+yhtenäkään hetkenä olisin uskonut hukkuvani... olin niin varma
+pelastumisestani..."
+
+"Vaikka näit toisten koskeen katoavan?", kysyi saarnamies
+kummissaan.
+
+"Vaikka, ja vaikka jo viimeisillä tunneilla tunsin voimani
+vähenevän", vakuutti Antti.
+
+"Kuinka ja mistä arvelit pelastuksen tulevan?" uteli saarnamies.
+
+"En sitä ajatellut, niistä ja kuinka tulisi... uskoin vain, että
+jotakin tulee... etten vielä kuole..."
+
+Saarnamies mietti. Hänen mieleensä oli johtunut niin monta
+merkillistä arvoitusta, ettei hän tuntunut niistä pääsevän selville.
+
+"Mutta olithan sinä heräämätön, uskoton mies?" ihmetteli hän yhä.
+"Rukoilitko Jumalaa auttamaan?"
+
+Antti oli hetken vaiti ja sanoi sitten liikutettuna:
+
+"Ei tiedä toinen, mitä toinen silloin tekee, kun kuoleman näkee
+silmäinsä edessä... Ei tiedä muut kuin Jumala, miten ne taistelivat,
+jotka koskeen joutuivat. Jumala on armollinen, minun hetkeni ei
+ollut tullut... Mutta jos elänen, niin kerron teille kaikki kerran.
+Sanon vain: pieni, vähäpätöinen on ihmisten apu silloin, kun Herra
+kätensä ojentaa..."
+
+Kun saarnamies kuuli Antin näin puhuvan, nousi hänen mieleensä taas
+uusia kysymyksiä.--Herra näkee ja kuulee muuallekin kuin kuumaan
+seurapirttiin, mietti hän.
+
+Nuoren miehen katse oli kirkas, ja silmästä loisti riemu.
+
+"Ketä kiität pelastuksestasi?" kysyi saarnamies.
+
+"Jumalaani kiitän. Hän on ennenkin kuullut rukoukseni... Häneen
+luotin, en ihmisiin", vastasi Antti varmana.
+
+He kävelivät hetkisen äänettöminä.
+
+"Aavistitko, että Paloniemen Heikki-vainajalla oli paha mielessä,
+kun koskelle lähditte?" tiedusti sitten Kero-Pieti.
+
+"Luulin niin olevan, näin Heikin katseesta ja myös, silmien
+kiiluvasta palosta... Tiesin myös miksi hän minut tuhota tahtoi.
+Hänen tielleen ja hänen poikansa tielle olin joutunut..."
+
+"Etkä pelännyt!"
+
+"En. Tunsin jo silloin, ettei hän mitään voisi minulle. En ole
+hänelle tehnyt enkä toivonut pahaa. Hän ei voi minua hukuttaa, jos
+Jumalani minua suojelee, niin itseäni lohduttelin..."
+
+"Ja uskossasi pysyit Varsankalliollakin?"
+
+"Loppuun asti, ja aina siinä uskossa pysyn... siihen uskoon
+kuolenkin..."
+
+Saarnamies ei ymmärtänyt Anttia. Mistä tämä uskoton mies oli
+semmoisen uskonvoiman saanut?
+
+Siinä oli taas arvoitus, jolle hän koetti etsiä selitystä.
+
+Edellä menevät olivat jo kadonneet näkyvistä, Kero-Pieti ja Anttikin
+jouduttivat kulkuaan.
+
+"Vielä kysyn yhtä", puhui saarnamies perässä läähättäen. "Eikö
+tunnollasi ole, että toisen morsiamen itseesi suostutit? Kysyn sitä
+senvuoksi..."
+
+"Hanna ei ole koskaan ollut Juhanin morsian", vastasi Antti hiukan
+jäykemmällä äänellä. "Vaikka semmoinen taisi olla Iisakin ja
+Heikki-vainajan toivo..."
+
+Silloin he jo saapuivat sille aukealle törmälle, johon Varsankallio
+alkoi näkyä. Iisakki ja Juhani istuivat kivellä, mutta Hanna seisoi
+heidän vieressään ikäänkuin odotellen.
+
+Muut puhelivat jotakin, mutta Juhani istui ääneti selkä
+Varsankallioon päin...
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+KOSKENALUSTAN pojat, Antti ja Aukusti, olivat ruvenneet Korpikosken
+perämiehiksi, pakostakin. Lauttoja kasaantui Nuottaniemen suvantoon,
+eikä kukaan muu uskaltanut lähteä laskemaan. Tiedettiin, että
+ainoat, jotka siihen pystyisivät, olivat Koskenalustan veljekset.
+
+Antti toipui pian entiselleen. Kun hän ensi kertaa omin päin laski
+lauttaa, vavahteli sydän vähän, mutta silmä oli tarkka ja käsi
+tarmokas. Notkeana totteli lautta. Puurnunleuka kyllä viskoi
+vaahtojaan, Varsankallion kyljet kiiltelivät, mutta uljaana seisoi
+Antti perä paikalla, ja oikeita vesiä pitkin lautta osasi kosken
+alle.
+
+Iisakki meni huvikseen Varsankallion kohdalle nähdäkseen, kuinka
+lautta totteli, osaisiko poika oikealla hetkellä antaa
+soutumääräyksen. Hyvin näytti käyvän. Iisakki hymähti, ja hänen
+silmissään loisti ilo. Hänestä näytti kuin olisi Niilo
+Iisakki-vainaja ollut lautalla... Ja hymysilmin hän palasi ja kertoi
+Hannalle havainnoistaan.
+
+Kun Antti ensi kertaa lähti perämieheksi ja lautta oli jo kaukana
+Nuottaniemen rannasta, oli Iisakki sanonut tyttärelleen:
+
+"Eikö Anttia pelottanut lähteä samalle retkelle, jossa kuolema oli
+häntäkin vaaninut? Eikö sanonut Varsankallion puistattavan?"
+
+"Ei se olisikaan Antti, jos pelkäisi", oli Hanna siihen rohkeasti
+vastannut.
+
+Ja Iisakki ymmärsi, minkä vuoksi Hanna rakasti Anttia. Ehkä rakasti
+nyt enemmän kuin koskaan ennen. Ja Iisakki itse mieltyi Anttiin yhä
+lujemmin.
+
+Lauttojen lasku alkoi käydä niinkuin ennenkin. Aukusti oli kyllä
+yhtä taitava perämies, kuin Anttikin, mutta hänessä ei ollut Antin
+ryhtiä eikä päättäväisyyttä. Sattui joskus, että Aukustin laskiessa
+Puurnunleuka hipaisi lautan nurkkaa ja vaahto kasteli miehet.
+
+Yötä päivää laskettiin lauttoja. Olipa saatu vanha Iisakkikin
+joskus, kun Antti ja Aukusti levähtivät, perämieheksi. Mutta
+ainoastaan Iisakin vanhat tuttavat rohkenivat häntä siihen pyytää.
+
+Viikon päivät oli Kero-Pieti vielä viipynyt Nuottaniemessä, pitäen
+seuroja Paloniemessäkin ja puhuen Heikin kuolemasta ja toisten
+hukkuneiden kovasta kohtalosta.
+
+Mutta vähän kerääntyi kuulijoita. Kesän aikana oli kaikilla kiire,
+eivätkä tukkilaiset joutaneet kertaakaan seuroihin. Sillä työtä
+riitti vuorokaudet umpeensa. Jokainen tiesi, että pohjolan kesä on
+lyhyt kuin unelma. Se on kuin lentävä lintu, joka kerran irti
+päästyään jatkaa matkaansa pysähtymättä eikä ehdi kiertää tai
+kaartaa, vaan lentää suoraan muille maille. Linnunlentoa oli
+ihmisten kiire, valoisan kesän riemuisa kulku.
+
+Kero-Pieti lähti Lappiin päin viettämään kesän kuuminta aikaa. Mutta
+hänen valiojoukkonsa oli nyt supistunut kolmeen henkeen, jotka
+uskollisesti seurasivat saarnamiestä Lapin vilpoisille
+kesälaitumille. Nuottaniemestä lähtiessään hän ei tällä kertaa
+tuntenut rinnassaan sitä voitonvarmuutta, joka hänellä oli aina
+ennen ollut, kun hän saarnamatkoiltaan palasi. Oli tapahtunut paljon
+sellaista, mitä hän ei käsittänyt, jopa hänessä itsessäänkin.
+Hänestä tuntui kuin hän nyt vasta olisi löytänyt sielunsa pohjalta
+rikkaläjän, jota ei ennen tiennyt siellä olevan, ja nyt ensi kerran
+näkisi Herran tien, joka oli yksinkertainen totuuden tie. Ja
+mielessään hän päätti, että kaikki, mitä Nuottaniemessä oli
+sattunut, oli kuin hänen sielunsa pelastukseksi sallittu. Ja
+lähtiessään hän sanoi Iisakille tarvitsevansa yksinäisyyttä ja lepoa
+Jumalansa kanssa keskustellakseen. Jumala veti häntä sormesta,
+kolkutti sydämeen. Ja niin hän lähti.
+
+Päivät kuluivat.
+
+Äkkiä oli juhannus mennyt, kosken tulva painui hyville vesille, ja
+lauttojen lasku oli vaivatonta ja vaaratonta.
+
+Paloniemen Juhani ei näyttänyt toipuvan entiselleen. Pari viikkoa
+hän makaili kotonaan synkkänä ja vähäpuheisena. Mutta sittenkun
+voimia karttui, souti hän Nuottaniemeen, jossa lauttojen lasku oli
+parhaillaan.
+
+Hän istui törmällä, katsellen alas suvantoon.
+
+Koskenalustan veljekset puuhasivat siellä, vuoroin perämiehinä
+koskelle lähtien.
+
+Iisakin kanssa Juhani jutteli milloin mitäkin, mutta kun Iisakki
+kysyi, eikö hänkin rupeisi perämieheksi pudisti hän päätänsä, ja
+hänen silmissään leimusi omituinen palo.
+
+Hanna vältti häntä, koettaen hänen törmällä istuessaan pysytellä
+syrjässä.
+
+Jotakin outoa oli Juhanin katseessa. Hanna oli pannut merkille, että
+hänen silmänsä paloivat, sieraimet kohosivat levottomina ja
+kasvolihakset värähtelivät silloin, kun hän näki Antin painuvan
+lauttoineen koskelle.
+
+Mitä hänellä olikaan mielessä? Ja miksi hän oli niin muuttunut? Kun
+Kero-Pieti oli häntä puhutellut, oli hän itsepäisesti vaiennut,
+vaikka saarnamies olisi tehnyt minkälaisia kysymyksiä hyvänsä.
+
+Jotakin pahaa Hanna arveli olevan hänen mieltään painamassa.
+Sentähden hän nyt oli tuommoinen, mustien silmien palo kuin polttava
+hiillos, poskilihakset värähtelivät, ja hartiat vääntyivät vinoon...
+
+Vihasiko Juhani Anttia vai häntä? Mitähän jos koettaisi puhutella ja
+lepyttää! Ehkä siitä tasaantuisi ja alkaisi rauhoittua!
+
+Eräänä aamuna hyvin varhain, kun Antti juuri oli koskelle lähdössä,
+ilmestyi Juhani äkkiä törmälle. Illalla oli Hanna nähnyt hänen
+soutavan kotiinsa päin... Mistä hän nyt niin äkkiä ilmestyi?
+
+Tuntui melkein siltä kuin hän olisi jostakin huoneiden takaa
+tullut...
+
+Siihen hän istahti nytkin törmälle entiselle paikalleen ja katseli
+alta kulmain suvannolle ja Ruotsin virralle.
+
+Iisakki saapui sinne myös ja rupesi juttelemaan. Sillä kerralla
+hänkin huomasi Juhanin suuresti muuttuneen. Mihinkään kysymyksiin ei
+häneltä saanut vastausta.
+
+Hän tuijotti vain eteensä ja lähti sanaa puhumatta soutamaan joen
+poikki kotiinsa.
+
+"Mitä se tuo Juhani sairastelee... ei se vain entiselleen näytä
+toipuvan", sanoi Iisakki sisälle tultuaan. "Taitaa hyvinkin murehtia
+isäänsä... eikä kummakaan."
+
+"Niin, jos ei sillä muuta ole mielessä", virkkoi Hanna.
+
+Iisakki katsahti tyttäreensä. Mutta kumpikaan ei siitä sen
+pitemmälti puhunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saatuansa aamutyöt tehdyiksi Hanna lähti huvikseen koskenrannan
+polkua pitkin Anttia vastaan. Heillä oli ollut niin vähän aikaa
+puhella kahden kesken, että oli mennyt monta päivää jolloin he
+tuskin tapasivat toisiaan.
+
+Mutta nyt hän päätti koettaa, sattuisiko kohtaamaan Antin. Oli
+montakin asiaa, joista teki mieli kertoa.
+
+Ohut kesäpuku yllään Hanna käveli reippaasti suoraan männikköön ja
+joutui siitä polulle.
+
+Nämä viikot olivat olleet Hannan mielestä niin kummallisia. Siihen
+riemun ja onnen tunteeseen, joka Antin pelastumisesta oli
+pulppuavana lähteenä virkistänyt hänen sydäntään, sekaantui
+muutakin, epäilyksiä ja otaksumisia. Hän oli heti, kun Antti ja
+Juhani hädästä päästyään toipuivat, huomannut Juhanin silmissä oudon
+ilmeen, joka koski sieluun asti, ja jonka hän luulotteli tietävän
+pahaa. Sensijaan että Juhani olisi iloinnut vältettyään läheltä
+uhkaavan kuoleman, näytti siltä kuin hän ei siitä lainkaan
+välittäisi... Murjotti vain synkkänä ja milloin hän katsoi Anttiin,
+tuli hänen silmiinsä selvä vihan ilme.
+
+Hanna oli jälestäpäin itsekin kummastellut, mistä oli tuona hetkenä
+saanut ne voimat, että uskalsi kuohuvaan koskeen lähteä
+pelastustoimiin, joita miehiset miehetkin pitivät melkein
+mahdottomina, jopa järjettöminä... Nyt kun jännitys oli lauennut,
+tuntui siltä, ettei hänestä olisi enää toistamiseen lähtijää.
+
+Kun hän saapui kosken partaalle ja katseli Varsankalliota, kammotti
+häntä, ja sydämessä tuntui vihlaisu. Vaikka tulva oli jo laskenut
+eikä kallio nyt ollutkaan niin uhkaavan näköinen kuin silloin, kun
+hyrskyt sen yli hyppelivät, hirvittivät häntä sen kiiltävä kylki ja
+syvät pyörteet, jotka näyttivät yhä nielevän...
+
+Hän istahti kivelle ja katseli hyrskyihin. Mietti siinä elämäänsä,
+kuvitteli tulevia päiviä.
+
+Eipä ollut hänen elämänsä hauskaa kuten pienenä tyttönä,--silloin,
+kun äiti ja veli vielä olivat elossa ja päivät huolettomia. Ikävä
+oli siitä asti vaivannut. Yhden ystävän hän tuli tuntemaan, mutta
+tämänkin kanssa sai harvoin yksissä olla ja vain joskus puhella...
+Ja toista hänelle toimitettiin, tylyä miestä, jota ei koskaan voisi
+rakastaa. Mutta isä alkoi nyt ymmärtää, piti Anttia nyt hyvänä, oli
+hänelle ystävällinen... Ottaisi Antin pojakseen...
+
+Sitä hän ei enää epäillytkään. Ja se ilo lievitti kaikki murheiset
+mietteet.
+
+Mutta juuri näinä päivinä oli johtunut mieleen pelko, joka jäyti
+yötä päivää. Juhani vaani Antin henkeä. Niin hän oli Juhanin
+silmistä lukenut. Senvuoksi kulki Juhani synkkänä, kierteli täällä
+ja odotti sopivaa hetkeä...
+
+Ensin toimitti Heikki Anttia hautaan, nyt taas Juhani uhkasi hänen
+henkeään.
+
+Mutta kesken mustien mietteitten elpyi Hannan luonto jälleen täysiin
+voimiin, ja häneen tuli luja usko, ettei Juhanikaan mahtaisi Antille
+mitään, ei niin kauan kuin hän itse oli lähellä ja lämmin veri
+kierteli hänen rinnassaan.
+
+Hänen tuli hauskempi olla, ja pirteänä hän käveli edelleen Anttia
+vastaan.
+
+Siinä, missä näkyi Viuhkuraisen vaarallisin mutka ja vaahto roivi
+korkeaa rantaa, tuli Antti puiden takaa esille,
+
+Molempien ilo oli suuri.
+
+"Lähdin... kun ei kotona ehdi monta sanaa puhua. Paljon on mieltäni
+painamassa, yksi asia sentään kaikkein kamalin", sanoi Hanna.
+
+He istuivat polun viereen.
+
+"Juhaniako tarkoitat?" kysyi Antti.
+
+"Häntä. Sinun henkeäsi hän vaanii... siitä olen varma..."
+
+"Kumma mies", virkkoi Antti. "En ymmärrä lainkaan. Kun
+Varsankalliolla yhdessä tappelimme kuolemaa vastaan, lupasi hän itse
+ikuista ystävyyttä. Monta kertaa hän olisi suistunut koskeen, mutta
+aina tartuin kiinni, rohkaisin ja sanoin: pelastus tulee... Mutta
+minulle hän ei mitään voi... minä en häntä pelkää..."
+
+"Kauhea ilme hänellä on, ja muutenkin hän on muuttunut..."
+
+"Niinpä olkoon..."
+
+"Mutta varuillasi saat olla... ties mitä ja milloin yrittää. Hän on
+niin raakaa sukua, että voi puukollakin iskeä..."
+
+"Elähän ole levoton! Minun on nyt hauska olla. Isäsi sanoi..."
+
+"Isä! Onko isä mitään sanonut?" kysyi Hanna vilkastuen ja tarttui
+Antin kovaan känsäiseen käteen.
+
+"On", vastasi Antti, ja hänen silmissään oli kujeellinen välke.
+"Tänä aamuna hän sanoi: 'Olen tässä ajatellut, että jäisit meille
+kesäksi... Heinäaikakin lähestyy, eikä tässä ole täyttä miestä
+niitylle... ja pianhan lauttojen laskukin loppuu'..."
+
+"Niinkö sanoi?" ihmetteli Hanna ja unohti äskeiset mietteensä. Hän
+katsoi Anttia silmiin, ja sydämessä tuntui niin sanomattoman
+suloiselta. Kuinka Antilla olikin hieno, päivettenyt hipiä ja
+kauniit silmät, vaikka kämmenet olivatkin kovat ja känsäiset!
+
+"Sanoi muutakin", jatkoi Antti hyvillä mielin. "Puhui kuin
+leikillään: 'Jospa hyvinkin rupeat olostasi pitämään, olisi tässä
+työtä muulloinkin kuin kesällä... kun Hannan kanssa sopinette... se
+on tiukka vaatimaan...' Niin hän virkkoi ja naureskeli..."
+
+He purskahtivat kumpikin nauramaan.
+
+"Voi, voi sitä hyvää isää!"
+
+Mutta hetken päästä Hanna kysyi vakavana:
+
+"Oletko mitään puhunut Niilo-vainajan hukkumisesta?"
+
+"En ole... näyttää jo tietävän. En ole tahtonut... Kero-Pietikin
+tietää kaikki..."
+
+"Semmoinen se oli hänen kristittynsä!"
+
+Hanna sanoi sen katkerin mielin, melkein kuin Kero-Pietiä syyttäen.
+
+Antti ei virkkanut siihen mitään, mutta raskas huokaus nousi hänen
+rinnastaan.
+
+"En ole heille pahaa pyytänyt", sanoi hän sitten. "En heitä
+vihannut, vaikka kuulin, mitä hommailivat Kero-Pietin kanssa. Mutta
+sille en mitään voi, että sinua rakastan ja aina tahdon rakastaa. En
+olisi heittänyt, vaikka isäsikin olisi heidän puolelleen mennyt.
+Luulivatko minun himoitsevan sinun rikkauksiasi! Siinä he pettyivät.
+Yhtä rakas olet minulle, vaikka olisin sinut löytänyt tunturin
+takaa. Tuntuuko sinusta samalla tavalla?"
+
+"Niin minustakin tuntuu", rohkeni Hanna nyt sanoa, "ja niin on aina
+tuntunut. Voi, talvella ja keväällä ikävöin sinua... öisinkin olit
+unissani..."
+
+       *       *       *       *       *
+
+He menivät yhdessä taloon. Hetken aikaa viipyessään Varsankallion
+kohdalla he olivat vannoneet ikuisen valan ja kumpikin tunteneet
+nuoren onnensa olevan lujalla pohjalla.
+
+Puolipihassa tuli Paloniemen Juhani heitä vastaan.
+
+Hänen katseensa oli maahan luotuna, eikä hänessä huomannut muuta
+merkillistä kuin että poskilihakset värisivät. Kun Hanna kääntyi
+katsomaan taakseen, näki hän Juhanin kävelevän sitä kujaa kohti,
+josta polku lähti viemään koskelle.
+
+Hän puristi Antin kättä, ja Antti katsahti hänen silmiinsä,
+ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
+
+"Yhtä miestä en pelkää, vaikka olisi vieläkin pitempi!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+KUUMAT keskikesän päivät olivat alkaneet. Lauttojen tulo Lapista
+päin oli vähentynyt niin, että vain silloin tällöin joku saapui
+Nuottaniemen rantaan. Ja sekin laskettiin melkein heti kosken alle,
+eikä niitä enää ollut ainoatakaan odottamassa vuoroaan.
+
+Joen ja kosken vesi oli laskenut kesäkuivalle, ja reitti oli käynyt
+niin kapeaksi, että lautat mennessään hipaisivat kalliota.
+Varsankallio näkyi melkein kokonaan, ja lautat laskettiin nyt pitkin
+sen Ruotsin puolista uomaa. Liike ja hyörinä hiljeni. Tukkilaiset
+katosivat lauttojen matkassa alas myötävirralle, ja Nuottaniemen
+suvannossa saivat kalat rauhassa leikkiä lyödä.
+
+Heinänteon aika oli käsissä.
+
+Viikkomäärin oli riittänyt poutia, ja kuivuus rasitti. Metsäjoet
+kuivuivat, ja kiveliöiden kanervakankaat ruskottivat. Iltasin peitti
+taivaanrantoja sakea usva, ja ilmassa lemusi palaneen metsän käry.
+Sanomia oli kuulunut Lapista päin, että kulovalkea raivosi siellä
+äärettömissä kiveliöissä, joissa ei ollut yhtään ihmisasuntoa. Olipa
+jo sattunut pienempiä metsäpaloja rantamaillakin, mutta suurempaan
+vauhtiin ne eivät olleet päässeet.
+
+Kuivuutta riitti yhä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kulunut pari viikkoa, eikä Paloniemestä ollut kukaan käynyt
+Nuottaniemessä. Täältä päin ei myöskään oltu Paloniemessä käyty.
+Juhanin sanottiin sairastelevan. Mutta huhut kertoivat, että hän oli
+öisin liikkeellä ja yksin toimitteli, mitä lienee toimitellut.
+
+Antin ja Hannan päivät vierivät hauskasti, niinkuin virran juoksu.
+Iisakkikin alkoi kuin nuortua. Hän saattoi jo laskea leikkiä ja
+puuhaili töissä mukana kuten ennenkin. Ja ympäri pitäjää oli jo
+tietona, että Hanna, Nuottaniemen rikas, ainoa perillinen, rakasti
+Koskenalustan uljasta poikaa. Hän ei huolinut Paloniemen Juhanista,
+vaikka Kero-Pietikin kuului asiaan sekaantuneen...
+
+Liikkuipa kuiskeita siitäkin, että Heikki-vainaja oli tahallaan
+koettanut saattaa Anttia kosken omaksi. Mutta kummasti kävi: oma
+poikakin joutui Varsankalliolle, ja itse koskeen hukkui...
+
+Siinä eivät auttaneet Kero-Pietin rukoukset!
+
+Niin arveltiin kylällä. Ja monenlaiset huhut sekaantuivat toisiinsa.
+
+Anttia suosi Iisakkikin, kaikesta se näkyi. Nuottaniemessä oli Antti
+koko lauttojen laskuajan viipynyt ja sitten jäänyt kesämieheksi.
+Jopa ymmärrettiin, miksi Hanna oli itsensä hengenvaaraan pannut.
+Oikean omansa tahtoi pelastaa! Kuohujen keskeltä, kuoleman
+partaalta, omansa otti! Ja nyt se asia oli päätetty.
+
+Yksi ainoa huoli himmensi Hannan onnea. Usein hänelle muistui
+mieleen Paloniemen Juhani, ja silloin hän aina kuvitteli vaikka
+mitä. Kaikkia näitä mietteitään hän ei puhunut Antillekaan, kun
+itsekin käsitti ne lapsellisiksi. Mutta hän ei sittenkään jaksanut
+niistä irtaantua.
+
+Kun hän joskus otti ne puheeksi, lohdutteli Antti ja nauroi
+sellaiselle pelolle. Mutta Hanna piti sittenkin uskonsa.
+
+Eräänä iltana Hanna valvoi myöhään. Seuraavana aamuna oli määrä
+lähteä jokivarsiniitylle, joka oli talosta penikulman päässä. Hanna
+valmisteli niittyeväitä, täyttäen kontteja ja leilejä. Muu talon
+väki oli mennyt nukkumaan.
+
+Päivä oli ollut kuuma ja illan tullessa täyttyi ilma taas niin
+sakeasta kulovalkean savusta, ettei joelle astikaan nähnyt.
+Pihallakin oli kuin säkissä.
+
+Saatuaan kaikki niittyeväät valmiiksi ja kannettuaan ne
+kesäkellariin, joka oli joen puolella rakennuksen alla, aikoi
+Hannakin käydä levolle. Mutta hän seisahtui vielä törmälle. Silloin
+hän kuuli, että suvannolla soudettiin, mutta sakean sumun vuoksi ei
+erottanut mitään. Hänestä tuntui, että soutaja oli lähestynyt
+Nuottaniemen rantaa, sillä soutu kuului yhä selvemmin. Äkkiä Hanna
+oli kuulevinaan, että vene muutti suuntaa ja pyrki maihin paljoa
+ylemmäksi...
+
+Siellä päin ei ollut venevalkamia, eikä sinne yleensä kukaan Ruotsin
+puolelta tuleva poikennut, vaan laski suoraan talon rantaan.
+Omituinen uteliaisuus valtasi Hannan, ja hän lähti törmää pitkin
+kävelemään sinne päin, missä kuului hiljaista loisketta.
+
+Nyt hän eroitti selvästi, että vene iski kiinni rantaan. Pian sitten
+kalahtelivat airot, kun niitä nostettiin hangoista, ja veneen pohja
+raapi kivikkorantaa. Hanna käveli tasaista törmänkamaraa pitkin
+ääntä kohden.
+
+Silloin hän näki maata vasten, missä sumu ei ollut niin sakea,
+miehen jalat, mutta muu ruumis oli peitossa.
+
+Enempää hänen ei tarvinnutkaan nähdä. Hän pyörähti takaisin kuin
+pelästyneenä, sillä hän oli tuntenut Paloniemen Juhanin
+pitkävartiset pieksut, jotka polven alta olivat kintturemmeillä
+kiinni. Ihan varmasti oli se Juhani. Kenelläkään muulla miehellä ei
+ollut niin pitkiä sääriä...
+
+Mutta Juhani ei ollut häntä huomannut, eikä Hannakaan ehtinyt nähdä,
+mihin päin Juhani meni, usvan sekaan kadottuaan.
+
+Mitä täällä nyt yöllä haettiin ja hommattiin? Mitä Juhanilla nyt oli
+tällä rannalla tekemistä?
+
+Sekavin tuntein Hanna riensi pihaan.
+
+Hän muisti, että Antti nukkui latopuodissa, joka oli tallin
+vieressä. Siellä oli vilpoisempaa näin kesän aikana. Hän seisahtui
+hetkiseksi puodin oven eteen, mutta sisältä ei kuulunut mitään.
+
+--Entä jos Juhani vaanii,--mietti Hanna yksin pihalla
+seisoessaan.--Jos hän kiertää... tulee metsästä päin ja tietää,
+missä Antti nukkuu... rynnistää sisälle... ja iskee nukkuvaa...
+
+Hän tunnusteli ovea. Se oli lukossa. Hän aikoi jo koputtaa
+saadakseen Antin hereille, mutta malttoi kuitenkin mielensä ja meni
+huoneeseensa nukkumaan.
+
+Aamulla hän oli valveilla ennenkuin muut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuuma päivä tuntui tänäänkin tulevan. Aurinko paistoi pitkäksi
+kasvaneelle pihanurmelle, niin että öinen kaste höyrysi. Ilmasta oli
+usva ja savu kadonnut, ainoastaan korkeiden vaarain liepeillä viipyi
+vielä vaaleaa savua, joka ei näyttänyt jaksavan nousta mihinkään
+päin.
+
+Hanna oli päättänyt heti aamulla kertoa Antille yöllisen
+havaintonsa. Mutta niitylle lähtemisen hommassa hän ei saanut aikaa,
+ja sitäpaitsi hän oli alkanut epäillä, tokko hänen näkemänsä miehen
+jalat olivatkaan Juhanin. Olihan niitä muitakin pitkiä
+miehenroikaleita...
+
+Mutta sitten hän kesken muun toimen muisti, että kintturemmit olivat
+olleet samanlaiset kuin Juhanilla...
+
+Aamu kului lähtöpuuhissa, aurinko paistoi jo kuumasti, eikä koskelta
+kuulunut muuta kuin hiljaista, valittavaa pauhua ikäänkuin
+tukehtumaisillaan olevan rinnasta.
+
+Antti oli vielä ennen lähtöään kiivennyt aitan ullakolle. Siellä
+säilytettiin viikatteiden siipiä, jotka jänkkäniittyä niittäessä
+kiinnitettiin varsiin. Kun hän oli avannut ullakon ikkunan, näki hän
+talon takalistolta, Tievanperän paikoilta, nousevan hirveän mustaa
+savua ja ymmärsi heti, että siellä oli syttynyt kulovalkea. Hän
+tiesi, että niillä mailla olivat talon parhaat metsät, siroimmat
+männiköt...
+
+--Ja tämmöisenä kuivana aikana!--huudahti hän itsekseen.
+
+Samassa hän huomasi pihalla kävelevän Iisakin ja ilmoitti, mitä oli
+nähnyt.
+
+"Suoraan idästäkö savu nousee?" kysyi Iisakki.
+
+"Aivan suoraan idästä!" vastasi Antti kiirehtien pois aitasta.
+
+"Sitten on tuli syttynyt meidän Tievanperässä," sanoi Iisakki. "Näin
+kuivana aikana, ja koko kylä on niityllä!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talossa syntyi hälinä ja hätä. Sillä kaikki ymmärsivät, että
+tämmöisellä poutasäällä, kun metsä jo ennestään oli kuiva kuin
+pakkula, tuli leviäisi tavattoman nopeasti.
+
+Niitylle lähtö jäi sikseen.
+
+Antti riensi suoraan metsän halki Tievanperään päin ja Iisakki
+kylälle hakeakseen ihmisiä apuun.
+
+Tievanperän metsän jakoi kahtia luikerteleva Koirajoki. Taloon oli
+näyttänyt, että kulovalkea riehui kiveliön puolella jokea, joten oli
+toiveita, että sen vauhti saataisiin pysähtymään Koirajokeen, joka
+ei kuivinakaan kesinä ollut kokonaan vedetön.
+
+Siinä toivossa juoksi Antti kulovalkeaa kohti. Metsässä tuntui jo
+kitkerää savunhajua, päivä paistoi kuumasti, eikä tuulenhenki käynyt
+mistään päin...
+
+Savu tuprusi yhä sakeampana, kun Antti lähestyi Koirajokea. Kuului
+jo korpikuusien pahaa rätinää, kun tuli nuolena kiiti oksia pitkin
+latvaan asti... Outo tohina yltyi metsässä, ja savu kietoi tämänkin
+puolen Koirajokea sakeaan peittoon. Vihdoin Antti ehti joelle, jossa
+oli vielä melkoisen paljon vettä, ja ruohoisilla rantatörmillä
+kasvoi lehtipuita. Antista näytti kuin kulovalkea olisi syttynyt
+keskeltä korpea, sillä itse Tievanperä, pulskin männikkökangas, oli
+ylempänä loivan vaaran laidassa, eikä tuli ollut vielä sinne
+ehtinyt.
+
+Muutamin paikoin oli palo jo päässyt Koirajoen törmälle asti, jonne
+se kaiketi pysähtyisi. Antti kiersi tulen, tunkeakseen Tievanperän
+puolelle.
+
+Kuinka korpeen oli syttynyt tulipalo? Sitä hän mietti kuumana ja
+hikisenä eteenpäin pyrkien. Hän tiesi korven olevan märkäpohjaista,
+eikä Tievanperän kautta mennyt kesäpolkuja mihinkään päin. Kuka oli
+liikkunut täällä niin varomattomasti ja jättänyt tulen, joka voisi
+levitä kylään ja Korpikoskelle asti?
+
+Kun Antti joutui sille kohtaa, missä korpi loppui, antaen tilaa
+kuivalle mäntymetsälle ja kanervikolle, kauhistui hän oudosta
+näystä, ja veri oli pysähtyä hänen suonissaan.
+
+Hän näki pitkän miehen, jonka heti tunsi Paloniemen Juhaniksi,
+liehuvan kanervakangasta pitkin, roihuva terva käsissään, ja
+sytyttävän tulta kuivimpiin puihin ja katajapensaisiin... Siinä hän
+hääri kuin hullu, avopäin, musta tukka kuin peikon päässä, kasvot
+noen peittäminä.
+
+"Onneton! Mitä sinä olet tekemässä!" huusi Antti.
+
+Juhani kääntyi häneen päin, purskahti hirveään, kaiuttomaan
+mielipuolen nauruun, niin että kylmä karmi Antin selkäpiitä pitkin.
+
+Äkkiä Juhani heilautti palavaa tervasta ympäri ilmassa ja rynnisti
+täyttä vauhtia Anttia kohti.
+
+Tervas lensi hänen käsistään kuivaan metsään. Hän sai kiinni Antin
+kurkusta... karjui kuin peto ja paiskasi Antin alleen... nokinen
+naama Antin kasvoissa kiinni ja mustat silmät villeinä kiilumassa.
+
+Antti käsitti kauhean kohtalonsa... Kulo levisi heidän
+ympärilleen...
+
+Ponnistaen kaikki voimansa hän kuitenkin sai vainoojansa rautakouran
+kurkustaan irti ja henkeä keuhkoihinsa. Hän veti polvensa koukkuun,
+Juhanin raskas ruumis kohosi hänen päältään sitten hän potkaisi
+molemmin jaloin rinnan alle niin, että mielipuoli suistui ulvahtaen
+selälleen.
+
+Kulo oli saartanut heidät. Antti näki jo tulta Juhanin hiuksissa ja
+tunsi oman takkinsa palavan.
+
+Silloin hän kuuli huutoja vierestään, ja läähättäen ilmestyivät
+Hanna ja Aukusti savun seasta.
+
+"Pois... pois tästä! Palamme kaikki!" huusi Hanna tarttuen Antin
+käteen.
+
+He rynnistivät savun halki männikköön päin. Aukusti oli tarttunut
+Juhaniin ja laahasi häntä mukaansa.
+
+"Nyt ymmärrän asian... näin hänet yöllä liikkeellä!" ehti Hanna
+sanoa.
+
+Juhani ulvoi kuin susi. Hänen hiuksensa olivat palaneet, ja kauhea
+mielipuolen ilme leimusi hänen silmissään.
+
+"Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä, pojat!"
+kirkui hän hirveällä äänellä. "Ja tuli ehtoosta ja aamusta
+ensimmäinen päivä..."
+
+Hetken päästä oli koko kylän väki sammutushommissa. Onneksi pysyi
+ilma tyynenä. Kulo kierrettiin ja saatiin vähitellen pysähtymään,
+ennenkuin se ehti nousta Tievanperän männikköön.
+
+Juhani oli viety loitolle suuren kuusen alle, missä oli viileä
+varjo.
+
+"Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä, pojat!"
+hoki hän niin kauan kuin jaksoi. Sitten hän sulki silmänsä ja makasi
+kuin kuollut, laihat kasvot nokisina, rinta raskaasti koristen.
+
+Siitä tapasi Iisakki naapurivainajansa pojan mielenvikaisena. Tätä
+olivat jotkut odottaneetkin, kun sellaisia oireita alkoi Juhanissa
+yhä tiheämmin näkyä.--Varsankalliolla se vika jo tuli,--
+pääteltiin.--Siitä saakka hän on ollut erilaisempi...
+
+Iisakki seisoi pitkän aikaa miettiväisenä Juhanin vieressä kuusen
+alla. Sääli hänen tuli Juhania.--Isäin pahat teot lasten päälle
+kolmanteen ja neljänteen polveen!
+
+Se johtui Iisakille mieleen, ja raskas tunne painoi hänen sydäntään.
+
+Väkeä oli karttunut yhä lisää, ja rivakasti jatkettiin
+sammutustoimia. Ennen iltaa oli tulen voima saatu rajoitetuksi ja
+syvä oja kaivetuksi palaneen alan ympärille.
+
+Yöksi jätettiin vartijoita palopaikalle. Mutta nuottaniemeläiset
+palasivat kotiin. Juhania kuljetti kaksi miestä.
+
+Hänen raivonsa oli loppunut. Nyt hän vain naureskeli, ja vaikka hän
+näki Antinkin, ei hän ollut milläänkään, vaan höpisi jotakin, mitä
+ei kukaan ymmärtänyt.
+
+Mutta kun tultiin niin likelle valtaväylää, että kosken pauhu alkoi
+kuulua, huusi Juhani:
+
+"Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä,
+pojat..."
+
+Hanna ja Antti kävelivät jäljessä.
+
+"Mitä nyt sanot epäluuloistani?" kysyi Hanna. "Näin hänen villistä
+ilmeestään, että paha hänellä oli mielessään."
+
+Antti katseli miettiväisenä eteensä.
+
+"Ei hän olisi kaikkea tätä tehnyt, mutta hänen järkensä pimeni.
+Tunsin hänen sydämensä lämmön, kun Varsankalliolle kahden jäimme,
+enkä vieläkään osaa häntä vihata."
+
+Nyt Hanna ei oikein ymmärtänyt Anttia.
+
+"Sääli on häntä, kovaonnista, joka on kaikki menettänyt", puhui
+Antti Hannalle, joka oli kysyvän näköinen. "Kaikki hän menetti:
+isänsä, sinut ja nyt lopuksi järkensä..."
+
+"Eipä säälinyt hänen isänsä sinua, kun aikoi kuohuvaan koskeen
+upottaa. Yhteinen tuuma on isällä ja pojalla ollut!"
+
+Antti mietti hetken ja sanoi sitten varmalla äänellä:
+
+"En usko pojan tietäneen isän aikeista!"
+
+Hanna ei väittänyt vastaan, mutta kysyi vuorostaan:
+
+"Mutta nyt olisi polttanut elävältä... Eikö hän sittenkin ole
+vaaninut sinun henkeäsi, vaikkei ole ennen uskaltanut...?"
+
+Nyt oli Antin vuoro vaieta, ja raskain miettein he saapuivat
+kotipihalle.
+
+Kosken pauhu kuului nyt kovemmalta kuin aamulla.
+
+Johtuiko se ehkä siitä, että vene, jossa Juhania vietiin Paloniemen
+puolelle, oli joutunut melkein kosken niskalle?
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+JOULUNPYHIKSI oli Kero-Pieti saapunut Nuottaniemeen, jossa aikoi
+viipyä viikon tai kaksi, sitten taas jatkaakseen saarnamatkaansa
+etelään päin. Väkeä täynnä oli Nuottaniemen kookas pirtti, piha
+puolillaan hevosia ja poroja, seinämät suksia.
+
+Antti puuhaili nyt talossa niinkuin isäntä ainakin, ja
+taloustoimissa hyöri Hanna, talon nuori emäntä.
+
+Mutta salin keinustuolissa istui Kero-Pieti, vihreä villainen pusero
+yllään ja musta silkkihuivi kaulassa, ja selitti kuulijoille Jumalan
+sanaa. Joukossa istui Iisakkikin, pirteänä ja hyväntuulisen
+näköisenä.
+
+Kun muu väki oli jo poistunut pirttiin, jäivät Kero-Pieti ja Iisakki
+kahden kesken suureen saliin.
+
+Kero-Pieli oli kuullut sanomia täältä Nuottaniemestä. Hän tiesi,
+että Juhani mielenvikaisena yritti tahallaan polttaa talon parhaan
+metsän ja tappaa Antin. Senkin hän oli kuullut, että Paloniemi, joka
+oli ylimuistoisista ajoista ollut saman suvun hallussa, nyt oli
+myyty. Vanha emäntä ja Juhani olivat saaneet eläkkeen. Uusi isäntä
+oli kaukaa Lapista, uskoton, viinaan menevä mies.
+
+Nyt ei Kero-Pietin sopinut siihen taloon mennä, ei käynyt päinsä
+pitää vuoro-illoin seuroja Paloniemessä ja Nuottaniemessä. Entiset
+ajat olivat muuttuneet.
+
+Niistä asioista ja paloniemeläisten kovasta kohtalosta he nyt
+puhelivat ja Kero-Pieti tiedusteli yksityiskohtia.
+
+"Ja mitä Juhaniin nykyään tulee", jatkoi Iisakki tietojaan, "on hän
+nyt tasaantunut, eikä hänellä ole sitten metsäpalon ollut
+minkäänlaista raivokohtausta. Itsekseen höpisee ja vuoleskelee
+puulusikoita. Usein hän käy Nuottaniemessä, mutta ei näytä muistavan
+entisestä mitään. Hannaa hän sanoo Maria-emännäksi ja Anttia
+Niilo-Iisakiksi... Kun vain semmoisena pysyisi, ei hänestä olisi
+kenellekään haittaa..."
+
+"Joo-joo, joo-joo", huokaili Kero-Pieti, ja Iisakista näytti siltä,
+että Juhanin kohtalo koski häneen kovasti.
+
+"Minkähän pani pahimmaksi, isänsä hukkumisen vaiko sen, ettei
+vävyksesi päässyt?" kysyi Kero-Pieti ikäänkuin omille teoilleen
+selvitystä hakien.
+
+"Kuinka lienee. Antti arvelee hänen saaneen vian jo Varsankalliolla
+... ja siitä alkaen se kävi viikko viikolta huonommaksi."
+
+"Niinpä saattaa olla ... ja onhan siinä suvussa ollut ennenkin
+päävikaisia", virkkoi saarnamies.
+
+Hartaushetki alkoi. Paksu-Ollikin oli taas liittynyt saarnamiehen
+valiojoukkoon ja aikoi seurata mukana etelään päin.
+
+Kun ensimmäinen virrenvärssy oli loppunut, ilmestyi Paloniemen
+Juhani ovensuuhun väkijoukkoon. Hän höpisi jotakin itsekseen, silmät
+paloivat levottomasti, ja laihat kasvot värisivät. Kun hänelle
+toimitettiin sija penkille, istui hän siihen varovasti, ympärilleen
+tähyillen.
+
+Sitten veisattiin toinenkin värssy. Juhani ei liikkunut paikaltaan,
+mutta katseli yhä eri tahoille.
+
+Kun Kero-Pieti alkoi lukea rukousta, sai Juhani kuin sähköiskun.
+
+Hän hyppäsi pystyyn penkille, jolla oli istunut, ja huusi niin, että
+seinät tärisivät:
+
+"Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä
+pojat..."
+
+Hän huitoi käsillään kuin uintia tavoitellen... Loikkasi sitten
+nopeasti kuin orava yli penkkien pöydän luo saarnamiehen eteen, löi
+nyrkkiä pöytään, niin että kynttilät sammuivat ja kirjakasa kaatui,
+ja huusi hirvittävällä äänellä:
+
+"Sinä saatana... Oletkos uskomassa..."
+
+Sitten hän kääntyi väkijoukkoon päin ja sanoi hiljempää:
+
+"Ja maaksi pitää sinun tuleman, vaikka olet koskeen hukkunut!"
+
+Hirmuinen hälinä ja hätä syntyi ihmisjoukossa.
+
+"Sillä on puukko... puukko... se tappaa!" huudettiin.
+
+Nyt tuli hirmuinen tungos, ovet remahtivat auki, ikkunat
+helisivät... Joka reiästä pyrki ihmisiä ulos.
+
+Juhani kirkui, yritti tarttua kurkusta Kero-Pietiin... Tämä hyökkäsi
+ikkunaan, jonka ruudut oli jo särjetty, ja loikkasi pihalle huutaen:
+
+"Ottakaa kiinni... pankaa köysiin..."
+
+Kero-Pieti pakeni navetan puolelle, jonne muitakin riensi turvaan.
+
+Vihdoin ehti Antti paikalle, kun Juhani juuri oli hypännyt
+ikkunasta.
+
+"Niilo Iisakki", hoki mielipuoli Antin nähtyään. "Minne se katosi?
+Näitkö saatanaa? Koskeenko juoksi?"
+
+"Koskeen se juoksi", myönsi Antti häntä tyynnyttääkseen. "Elä huoli
+siitä... anna olla, tule sisälle... saat pikanellia..."
+
+Mutta Juhani ei tällä kertaa huolinut pikanellista. Hänen silmänsä
+näyttivät kauheilta, ja kasvot olivat tuhkanharmaat.
+
+"Niilo Iisakki... koskeenko se juoksi...? Voi meitä pojat..."
+
+Äkkiä hän lähti juoksemaan rantaan päin ja huusi yhä.
+
+Antti alkoi aavistaa pahaa, kutsui muutamia nuoria miehiä avukseen,
+ja niin lähdettiin yhdessä ajamaan Juhania takaa.
+
+Maassa oli lunta, niin että takaa-ajajat voivat valjun kuutamon
+valossa seurata jälkiä, jotka veivät rantatörmälle ja siitä jäälle.
+
+"Juoksiko se koskelle?" kysyivät he toinen toiseltaan.
+
+"Kero-Pietillekö se niin suuttui?" utelivat toiset.
+
+Jäljet näyttivät tietä koskelle jäätä pitkin.
+
+Miehet riensivät läähättäen, mutta eivät erottaneet edellä menevää.
+Kosken pauhu alkoi kuulua. Puurnunleuan terävä kärki pohotti mustana
+valkoista jokea vasten..."
+
+"Juhani, hoi!" huusi Antti niin kovaa kuin jaksoi.
+
+Kaukaa, Varsankallion luota, kuului Juhanin huuto:
+
+"Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä,
+pojat..."
+
+"Koskeen se hyppää!" hätäili Antti, ja kaikki kääntyivät juoksemaan
+Varsankalliolle päin.
+
+Koski oli siellä päin aivan sula, ja Varsankallion molemmin puolin
+kuohuivat hyrskyt niinkuin kesälläkin.
+
+"Juhani, hoi!"
+
+He huusivat kaikki ja menivät niin likelle sulan laitaa kuin suinkin
+uskalsivat.
+
+Silloin kuului sulan takaa, Varsankallion alapuolelta katkonainen,
+läähättävä huuto:
+
+"... ja toiset huusivat, että..."
+
+Samassa pilvi katosi kuun edestä. Ja Antti näki sulan perässä
+ihmisen pään, jota virta painoi jään alle...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamulla varhain valmisteli Kero-Pieti lähtöänsä. Hän ei millään
+ehdolla suostunut enää jäämään seuroja pitämään.
+
+Hän ei selittänyt syytä kiireeseensä, mutta hänellä oli semmoinen
+hätä päästä pois tästä talosta, ettei ehditty hankkia hevosia
+valjaisiin. Iisakillekaan hän ei ollut monta sanaa puhunut. Juhanin
+hyppäämisestä koskeen hän ei sanonut sanaakaan.
+
+Mutta Iisakki oli huomaavinaan hänessä semmoista hätää, jota ei
+koskaan ennen ollut hänessä nähnyt. Hän ei siitä kuitenkaan
+saarnamiehelle puhunut, ennenkuin tämä jo istui reessä.
+
+"Niinkö otit pahaksesi sen Juhanin itsemurhan?"
+
+"En ymmärrä Herran tarkoitusta", vastasi saarnamies murheellisesti.
+"Herran tiet ovat käsittämättömät... Onko kaikki paloniemeläisten
+onnettomuus minun syyni, kun en..."
+
+"Sinunko syysi!"
+
+"Niin, kun en Heikki-vainajalle uskaltanut oikeaa totuutta julistaa,
+vaikka kyllä tiesin..."
+
+Hevonen lähti. Kero-Pieti nosti kättään hyvästiksi reen vieressä
+seisoville.
+
+Iisakki sanoi:
+
+"Jumalan rauha kanssasi!"
+
+Talvinen aamu oli vielä pimeä. Tähdet kiiluivat, ja koski pauhasi.
+
+Hanna ja Antti seisoivat hetken aikaa pihalla, katsellen poistuvien
+jälkeen.
+
+Mutta kuin hevosen tiu'ut lakkasivat kuulumasta, katsahtivat he
+toisiinsa.
+
+Äärettömän onnen tunne täytti kummankin sydämen. Molemmista tuntui
+kuin vasta nyt heidän onnensa olisi kirkas... ikäänkuin ne
+painajaiset, jotka olivat heitä öin ja päivin ahdistaneet, nyt vasta
+kaikkoisivat heidän rakkautensa pyhätöstä.
+
+Ja melkein kuin villinä riemusta sulki Antti Hannan syliinsä ja
+kantoi hänet korkeita kuistin portaita ylös.
+
+"Nyt olen varma omastani", kuiskasi hän.
+
+Iisakki rykäisi tyytyväisenä, hänen otsaryppynsä silisi, niinkuin
+sitä ei olisikaan koskaan ollut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta reessä, aamukylmässä istuessaan laukesi Kero-Pietin
+mielenjännistys, ja hän purskahti itkuun... Vähän tyynnyttyään hän
+painoi päänsä rukkaan, risti kätensä ja lähetti palavimman
+rukouksensa Herran luo... Ja siltä hänestä tuntui kuin suurin totuus
+olisi hänessä kirkastunut. Ja hän nyt näkisi oikean autuuden tien
+paljoa suorempana kuin ennen. Hänen oman mielensä mustuus oli sitä
+ennen himmentänyt, mutta nyt Herra oli hänen sielunsa valaissut.
+
+Ja äskeinen raudanraskas paino tuntui vähitellen kevenevän, ja
+vanhan saarnamiehen silmään tuli kirkas ilme, kun hän nosti päänsä
+ja katsoi aamunsarastusta.
+
+"Herra! Herra! Kaukana, kovin kaukana olen Sinun oikealta tieltäsi
+vaeltanut!" huokasi hän.
+
+Mutta kun oli sivuutettu Korpikoski ja tie kääntyi suurta kylää
+kohti, josta aamupakkaseen nousi savuja, tuntui saarnamiehestä, että
+hänellä nyt vasta oli itselläänkin selvillä kaikki se, mitä hän oli
+totuutena saarnannut.
+
+Eikä hänellä enää ollut epäilyksiä siitä, että hän nyt oli
+kutsumustaan täyttämässä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Koskenlaskijan morsian, by Väinö Kataja
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14161 ***
diff --git a/14161-h/14161-h.htm b/14161-h/14161-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..dbb78dc
--- /dev/null
+++ b/14161-h/14161-h.htm
@@ -0,0 +1,7705 @@
+ <!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN" "http://www.w3.org/TR/1999/REC-html401-19991224/loose.dtd">
+
+<html>
+<head>
+	<title>Koskenlaskijan Morsian</title>
+	<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=UTF-8">
+	<style type="text/css">
+
+div.paragraph{
+  margin-bottom:0.5em;}
+
+div.title{
+text-align:center;
+font-size:2em;
+font-weight:bold;
+margin-top:0.3em;
+margin-bottom:0.3em;
+}
+
+div.subtitle{
+text-align:center;
+font-size:1.4em;
+font-weight:bold;
+}
+
+div.author{
+text-align:center;
+font-size:1.7em;
+}
+
+div.head{
+text-align:center;
+margin:2em;
+}
+
+
+div.extra_space{
+margin:1em;
+}
+
+div.start_chapter{
+margin:4em;
+}
+
+body{
+	font-family:Times New Roman;
+	font-size:16px;
+	margin: 1em;
+	margin-top: 3em;
+	border: 0px;
+	padding: 0px;
+}
+
+
+
+div{
+	font-size:1.0em;
+}
+
+.footnote{
+  font-size:15px;
+}
+
+
+
+span.small_caps{
+  font-variant: small-caps;}
+
+
+	</style>
+</head>
+<body>
+<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14161 ***</div>
+
+<div class='head'>
+  <div class='author'>Väinö Kataja</div>
+  <div class='title'>Koskenlaskijan morsian</div>
+  <div class='subtitle'>Romaani peräpohjolasta</div>
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Elettiin
+
+</span>vuoden pimeintä aikaa, sillä joulukuu oli alkanut. Nuottaniemessä,
+Korpikosken niskassa, oli vilkasta liikettä, kun taloon varrottiin
+kuuluisaa saarnamiestä Kero-Pietiä, joka ei ollut moneen vuoteen
+joutanut poikkeamaan näille seuduille. Pohjois-Ruotsissa ja
+laajoissa Suomen Lapin pitäjissä hän oli kierrellyt vuosikausia
+lepoa nauttimatta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Monet kerrat oli häntä, kuuluisinta kristittyä ja lahjakkainta
+saarnamiestä, näille seuduille kutsuttu, mutta nyt vasta hän jouti
+tulemaan. Jo viikkoja ennen oli saapunut tieto, että saarnamies oli
+Nuottaniemeen päin tulossa. Matka kului kuitenkin hitaasti, sillä
+joka kylässä pidettiin seuroja, syntisiä heräsi ja tuli
+kristityiksi, ja entisten usko voimistui. Hänen tulonsa Lapista päin
+oli ollut yhtämittaista riemukulkua, sillä hänen kanssaan saapui
+valoa pimeyteen, ja hän opasti horjuvat ja vähäuskoiset oikealle
+tielle, joka vei ijankaikkiseen iloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Myöhään edellisenä iltana oli Nuottaniemeen tullut tieto, että
+saarnamies seurueineen oli saapunut Paloniemeen Ruotsin puolelle.
+Viestin oli tuonut Peura-Joopi, joka oli sattunut silloin käymään
+Paloniemessä. Tämän isäntä Heikki oli pyytänyt Joopia viemään
+Nuottaniemeen sanan, että kauan kaivattu saarnamies oli jo tullut...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen isäntä Iisakki tiesi, mitä se merkitsi. Ei ollut koko
+Torniojoki-varrella missään muussa talossa niin kookasta ja tilavaa
+pirttiä kuin Nuottaniemessä nykyisen isännän Iisakin laittama.
+Senvuoksi olikin seuroja aina pidetty Nuottaniemessä, milloin joku
+kuuluisampi saarnamies oli liikkeellä joko etelästä päin
+saarnaretkiltään palaamassa tai sinne päin menossa. Silloin
+kerääntyi sanankuulijoita monesta kylästä sekä Ruotsin että Suomen
+puolelta, ja silloin täyttyivät aina kaikki suojat tungokseen asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vuosikymmen oli melkein kulunut siitä, kun Kaaressuvannon Kero-Pieti
+oli Nuottaniemen suuressa pirtissä pitänyt seuroja. Viikon päivät
+hän oli silloin näillä paikoin viipynyt, vuoroiltoina Nuottaniemessä
+ja Paloniemessä, Mutta siitä ajasta olivat olot ja elämä paljon
+muuttuneet. Tukkiliikkeet olivat kasvaneet suuriksi, ja vierasta
+väkeä oli saapunut paljon Pohjan perälle. Tavat olivat raaistuneet,
+nuoret vietteli maailman ilo, eivätkä vanhatkaan jaksaneet uskossaan
+kilvoitella. Yhteiset kylänkeskiset seura-illatkin näyttivät
+menettäneen merkityksensä. Sillä niihinkään ei saapunut kuin jokunen
+vanha kristitty virtensä veisaamaan ja kuulemaan Laestadiuksen
+postillasta jonkun luvun.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta milloin joku kauttakulkeva saarnamies oli sattunut liikkeelle
+ja piti seuroja, kokoontui kuulijoita pirtti ahdinkoon asti. Ja
+vaikkei semmoinen yksi-iltainen saarnamies, joka saattoi olla
+hyvinkin lahjaton, saanut paatuneita heräämään eikä muutenkaan
+saarnallaan erinomaista vaikutusta tehnyt, saivat häneltä vanhemmat
+kristityt kuitenkin lohdun sanoja ja virvoitusta alakuloiselle
+uskolleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pietin tuloa oli jo varrottu syystalvi. Ja kulkijain matkassa
+tuli tietoja, että siellä ja siellä hän oli tulossa, siellä ja
+siellä nyt kokoonnuttiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemessä oli aamusta alkaen oltu hommassa. Suuresta pirtistä
+oli kannettu liiat huonekalut muihin huoneisiin ja asetettu penkkejä
+sijalle. Huoneen perällä, kahden ison ikkunan välissä, oli jykevä
+pöytäkaappi, johon oli kannettu talon uskonnolliset kirjat. Huone
+oli muutenkin siistitty ja seinillä riippuvat työkapineetkin viety
+ulkohuoneisiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä aikaa kun isäntä Iisakki puuhaili ja asetteli penkkejä
+taattujen pölkkyjen varaan, puuhaili talon tytär Hanna muissa
+huoneissa, pihasalla ja keittiössä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamiehen matkassa näet oli valiojoukkue, joka oli seurannut
+häntä pitkin Lappia niin Ruotsin kuin Suomenkin puolella ja nyt
+aikoi jatkaa matkaa pitkin Perä-Pohjolan pitäjiä. Heillä oli, samoin
+kuin saarnamiehellä itsellään, vapaat kyydit ja seurataloissa
+kestitykset ja yösijat. Nyt olikin tiedossa, että saarnamiehen
+matkassa oli tavallista lukuisampi saattue.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Työtä ja hommaa oli siis talossa, johon muutaman tunnin kuluttua
+kokoontuisi saarnamies joukkoineen ja sanankuulijoita kaukaa
+metsäkylistä asti. Ruokaa piti varata ja huolehtia yösijoista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun isäntä oli saanut kaikki penkit paikoilleen, oikaisihe hän ja
+pani piippuunsa. Saisivat tulla nyt, pirtti oli penkitetty!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki isäntä oli keskikokoinen, vaaleaverinen mies,
+leveähartiainen, ja tanakkaa tekoa. Kasvojen ilme oli
+hyväntahtoinen, ja sinisissä silmissä näytti ilo aina pysyvän. Mutta
+tänään hän oli vähäpuheinen, ja usein hän oli näyttänyt olevan
+pitkissä mietteissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oikeastaan hän ei ollut näinä viime vuosina päässytkään entiseen
+iloiseen mielentilaansa. Kovaa oli talossa koettu näinä aikoina.
+Talon toimelias, kaikkien rakastama emäntä oli kuollut kolmantena
+talvena, ja seuraavana kesänä hukkui ainoa poika Korpikoskeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isännän mieli oli siitä saakka ollut lamaannuksissa. Varsinkin oli
+pojan hukkuminen häneen kovasti koskenut, vaikkei hän koskaan
+murheitaan muille huutanut. Mutta suru löi häneen leimansa. Hän oli
+parina vuonna käynyt harmaahiuksiseksi, ja hänen ennen vilkkaat,
+voimaa ja notkeutta osoittavat liikkeensä olivat kangistuneet ja
+ikäänkuin veltostuneet. Hän tunsi sen itsekin ja puhui usein
+tyttärelleen, että vanhuus alkoi häntä vaivata. Mutta itse hän kyllä
+tiesi, ettei häntä vielä ikä painanut, vaan muu raskas murhe hänen
+voimiaan nakerteli. Ja aavisti sitä tytärkin, vaikkeivät he olleet
+asiasta monta sanaa vaihtaneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän istahti nyt, Iisakki, penkille ja katseli peräikkunasta ulos
+joen toiselle rannalle Paloniemeen päin. Joulukuun päivä oli jo
+alkanut hämärtää, mutta Nuottaniemen ikkunaan näkyi vielä selvästi,
+että Paloniemen pihassa liikkui ihmisiä tavallista enemmän ja että
+huoneiden seinillä oli hevosia valjaissa. Ne olivat kaikki
+kristittyjen roikkaa, jotka pian ajaisivat poikki tänne Suomen
+puolelle. Iisakin katse synkkeni, kun hän katseli Paloniemeen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se se oli, tuo Paloniemen Heikki, perämiehenä, kun lautta jyskähti
+kallioon ja kaikki jälkipäänmiehet hukkuivat, joukossa Nuottaniemen
+ainoa poika Niilo Iisakki...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isäntä veti piipustaan savuja äkäisesti, ikäänkuin nielläkseen
+karvaan palan, joka oli kurkkuun tarttunut...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta samassa hän kuuli poronkellojen kalkatusta pihalta, ja kun hän
+nousi sivuikkunaan katsomaan, näki hän useita poroja saapuneen
+kelkkoineen. Ne olivat järvikyläläisiä, jotka olivat Peura-Joopilta
+saaneet kuulla saarnamiehen tulosta ja kiireesti poroillaan
+lähteneet Nuottaniemeen rakasta kristittyä kuulemaan. Jokaisen poron
+kelkassa oli pari henkeä, mies ja vaimo. Nuorempaa väkeä ei vielä
+näkynyt, mutta kyliltäkin oli jo jokunen hevonen saapunut, reki
+kukkuroillaan sanankuulijoita.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isäntä katsahti ikkunasta pihalle ja lähti sitten keittiöön, johon
+ovi vei pirtistä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siellä hääräsi Hanna, talon ainoa tytär. Hän oli nuori,
+parinkymmenen ikäinen, vaaleahiuksinen nainen, jonka kasvot olivat
+hyvin herttaiset ja miellyttävät. Silmät olivat samanlaiset kuin
+isällä, mutta suun ympärillä oli jotakin kovempaa, ikäänkuin
+rautaisempaa luontoa. Otsa oli matalahko ja hiukset tuuheat, ja
+vaikka ne olivat sileäksi kammatut, oli koko pää pieninä
+kiharalaineina. Vikkelästi hän liikkui, kasvojen punoittaessa, ja
+oli juuri nostamassa tavattoman isoa kahvipannua tulelle, kun isäntä
+tuli.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka täällä ehdit?» kysyi isäntä. »Pian kai tulevat... Olisiko
+pitänyt pyytää kylältä enemmän apulaisia?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kyllä minä ehdin», vastasi Hanna. »Ja onhan Maija-muori ollut koko
+päivän apunani.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eikö Paloniemestä ole mitään kuulunut?» kysyi isäntä taas ja
+istahti tuolille, melkein kuin olisi hyvin väsyksissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuli sieltä sana, että ne lähettävät piika Ulriikan avukseni, mutta
+minä käskin sanoa terveiset, etten tarvitse...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tytär silmäsi isäänsä ja näki hänen silmistään että niin juuri
+pitikin tehdä: ei tarvinnut huolia Paloniemen avusta...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pirttiin oli sillä aikaa tullut ihmisiä. Talon parhaat tuttavat
+käskettiin vierashuoneisiin, jotka pian täyttyivät paksuista
+turkeista ja muista villaisista talvitamineista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannalla ei ollut aikaa monta sanaa vaihtaa vierasten kanssa, mutta
+isäntä kävi tervehtimään ja puheli pitempimatkaisten kanssa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivä kului, hämy muuttui pimeäksi, ja Nuottaniemen pihaan ajoi yhä
+hevosia, ja joka kujasta pyörähti poro- ja suksimiehiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tulet sytytettiin, ja silloin kuultiin joelta monen hevosen tiu'ut.
+Siinä tuli saarnamies valiojoukkoineen, ja muita Ruotsin puolen
+kyläläisiä seurasi perässä, kaikki reet täpösen täynnä väkeä. Edellä
+ajoi saarnamies, istuen reessä Paloniemen isännän Heikin kanssa, ja
+ajajana oli talon poika Juhani.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki riensi kuistin eteen vastaanottamaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tervehdin sinua, veljeni Iisakki, Jeesuksen Kristuksen nimessä!
+Syntisi anteeksi ja rauha talossasi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli jo ikämies, lyhyenläntä; pienet, mustat silmät
+kiiluivat, ja hyväntahtoiset kasvot hymyilivät. Hän oli rivakka
+liikkeissään, ja hänen äänessään oli miellyttävä sointu.
+Tervehdittyään Iisakkia laestadiolaisten tavoin laskien kätensä
+toisen olkapäälle hän hyppäsi ketterästi reestä ja lähti nousemaan
+sisälle. Mutta ennenkuin hän ehti kuistiinkaan, ympäröivät hänet
+kristityt, jotka huutaen ja itkien, tarttuivat hänen peurapeskiinsä
+ja riuhtoivat joka puolelle. Hän ojenteli käsiään heitä kohti,
+todisteli heidän syntejään anteeksi ja nauraa hökerteli heidän
+riemulleen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki oli pitkä, mustaverinen mies. Hänen kasvonsa
+olivat kylmät ja ilmeettömät, ja musta parta antoi hänen muodolleen
+villin näön. Hänen poikansa Juhani oli vielä pitempi isäänsä,
+mustaverinen hänkin ja isänsä muotoinen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Naapuritkin tervehtivät toisiaan kristittyjen tavoin, ja Iisakki
+virkkoi Juhanille:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Viehän sinne talon luo hevosesi, kyllä renki Aukusti siitä
+huolehtii.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen suuren rakennuksen tilavat huoneet täyttyivät. Pirtti
+oli jo ahdinkoon asti täynnä, ja suuressa salissa, jossa saarnamies
+istui keinutuolissa keskilattialla, oli niinikään jo tungosta. Ja
+yhä karttui väkeä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamiehen ympärille kokoontuivat vanhimmat kristityt ja
+kuuntelivat hänen puheitaan, sillä varsinainen saarna ei vielä ollut
+alkanut. Jotkut vanhemmista naisista alkoivat jo ääneensä iloita,
+toiset itkien, toiset nauraen. Kaikki, mitä saarnamies sanoi, oli
+ihmeellistä, kirkastettua totuutta, niinkuin Jumalan omasta suusta
+suoraan tullutta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen isäntäkin oli päässyt saarnamiehen viereen, ja raskaasti
+huokaillen hän ilmaisi suuren kunnioituksensa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen Iisakki ei vielä joutanut saarnamiehen puheita
+kuuntelemaan. Hänellä oli sekä pirtissä että pihasalla minkä mitäkin
+järjestämistä. Mutta kulkiessaan salin läpi hän näki naapurinsa,
+Paloniemen Heikin, istuvan saarnamiehen vieressä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja silloin hän tunsi omituisen piston sydämessään. Hän kiirehti ulos
+ja tunsi tällä hetkellä olevansa loitolla sekä saarnamiehestä että
+naapuristaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kulki kahvitarjotin käsissään pitkin ja poikin salissa ja
+hänen jäljessään joku kylän tyttäristä vehnäistarjotinta kantaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän tuli saarnamiehen luokse, virkkoi tämä:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Nuori sisareni... Onko Jeesus sydämessäsi? Vai onko perkele sinne
+pesänsä tehnyt ja sikiönsä synnyttänyt?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tähtäsi pienine, liukkaine silmineen Hannaa, mutta Hanna katsoi
+häneen pitkään ja totisesti, niin että toisen katse kilpistyi
+syrjään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olen kuullut, että maailman ilossa ja lihansa himossa elää
+täälläkin nuori väki. Senvuoksi on iloni suuri nähdessäni tämän
+ihanan Saaronin ruusun olevan Jeesuksen morsiamen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamiehen ääni oli lempeä, ja hän laski lihavan kätensä veltosti
+Hannan olkapäälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sinun äiti-vainajasi oli totinen Jumalan lapsi», sanoi hän sitten,
+nähtävästi liikutettuna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se koski Hannaan niin, että hän pillahti itkuun.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Äitisi kuoleman kautta Jeesus kutsuu sinua morsiamekseen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän painoi kätensä Hannan kaulaan, ja hänestä löyhkäsi hien ja
+pikanellin lemu.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kuivasi kyyneleensä. Hänelle teki pahaa saarnamiehen musta,
+kiiluva silmä, joka paloi kuin hiili. Kun hän silmäsi toisaalle,
+seisoi Paloniemen Juhani melkein hänen vieressään Hän tarttui
+tarjottimeensa ja riensi keittiöön lisää kahvia hankkimaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kahvia juotaessa osui Iisakki taas saliin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Veljeni Iisakki», sanoi saarnamies, isännän puoleen kääntyen.
+»Kuinka on uskosi laita? Kuinka olet jaksanut kilvoitella?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies tiesi, mitä Nuottaniemessä oli näinä vuosina tapahtunut,
+tiesi emännän kuoleman ja ainoan pojan, Niilo Iisakin, hukkumisen.
+Ja hänelle oli kerrottu, että Paloniemen Juhani kosiskeli Hannaa.
+Senkin hän tiesi, ettei naapurusten rakkaus ollut nyt sen lämpimämpi
+kuin entisinä aikoina.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaikki syy oli nyt, samoin kuin ennenkin, pantu Nuottaniemen isännän
+laskuun. Häntä ei pidetty niin totisena kristittynä kuin Paloniemen
+Heikkiä, joka oli saarnamieskin ja kulki talvisin saarnamatkoilla.
+Iisakkia vaivasi kateuden piru, sillä Paloniemen Heikki oli yhtä
+kysytty perämies kuin hänkin!&mdash;Niin arveltiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaiken sen ja paljon muutakin tiesi maailma ja saarnamieskin.
+Semmoisiakin puheita oli, että Paloniemen Heikillä oli nuorempana
+ollut tapana lähennellä Nuottaniemen pulskaa emäntää, ja että
+naapurien suhteet olivat siitä rikkoutuneet. Se oli kuitenkin vain
+huhupuhetta, joka ei koskaan ollut saanut vahvistusta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies uudisti kysymyksensä Iisakille ja puhui kehoittavasti:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Syntisiä olemme kaikki ja joka hetki saamme olla varuillamme
+sydämemme pahuuden vuoksi... Jumala on nähnyt hyväksi lähettää sinun
+osallesi, veljeni Iisakki, raskaita koettelemuksia, ettäs nöyrtyisit
+ja polvistuisit vanhurskaan Herran edessä. Puolisosi temmattiin pois
+parhaana työpäivänään. Herra tahtoi näyttää sillä, että olet Hänestä
+loitonnut ja maallista hyvyyttä himoitset! Et vielä nöyrtynyt! Et
+huutanut avuksesi Herraa, et Golgatan veristä tietä muistanut.
+Paadutit sydämesi ja Herra lähetti toisen raskaan murheen: ainoa
+poikasi hukkui ... hukkui uskottomana...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin kasvot värähtelivät, rinnasta tuntui nousevan karvas pala,
+mutta hän sai sen niellyksi takaisin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta Herra rakastaa sinua ja omaksensa tahtoo... Naapurisi, tämä
+Paloniemen Heikki, on kaikki sinulle anteeksi antanut ja tahtoo
+kylmän ystävyytesi unohtaa», jatkoi saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki silmäsi Heikkiin, joka istui saarnamiehen vieressä. Heikin
+kasvojen ilmeessä hän oli lukevinaan: »Siinä nyt kuulet ... niin
+jalomielinen minä olen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki alkoi ymmärtää, mitä saarnamies oikeastaan tahtoi sanoa, ja
+häntä inhotti. Niin kauan kuin Heikissä ei tapahtuisi suurempaa
+muutosta, ei hän voisi näin äkkiä antaa kaikkea anteeksi ja
+unhottaa! Heikin omallatunnolla pitäisi olla hyvinkin raskasta...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja kesken saarnamiehen puheen hän nousi ja lähti ulos. Pirtin ovi
+porstuaan oli auki, ja sieltä tunki kuumaa hikistä höyryä, niin että
+vesi tippui katosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ulkona oli himmeä kuutamo ja lauha pakkanen. Korpikosken pauhu
+kuului selvästi, tohisten ja ulvomalla huutaen. Silloin tiesi koski
+suoja-ilmoja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Piha oli täynnä hevosia, joka kujalla poroja, joiden kellot
+kajahtivat silloin tällöin, ja rakennuksen seinämät täyttyivät
+pystyyn nostetuista suksista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki nousi kuistiin ja meni keittiöön. Hanna puuhasi
+taloustoimissaan, ja keittiökin oli täynnä väkeä. Iisakki näki
+Paloniemen Juhaninkin siellä istuvan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin kuului kuiske, että saarnamies aloittaa seurat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Verkkaan ja juhlallisesti astui Kero-Pieti läpi vettä tippuvan
+porstuan, ja väkijoukko jakaantui, niin että peräpöydän luo ilmestyi
+kuja. Hän oli puseroisillaan, jätettyään paksun villaisen
+kaulahuivinsakin saliin. Hänen perässään käveli Paloniemen Heikki,
+ja muita vanhempia kristittyjä tuli heidän jäljestään niin sakeana
+joukkona kuin mahdollista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Huoneessa oli hiljaista, ja kuulijakunta katsoi saarnamieheen, joka
+ryiskeli ja siveli sileitä, parrattomia kasvojaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paksu-Olli selaili virsikirjaa, hänkin kurkkuansa korjaten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jospa veisaamme virren», sanoo Kero-Pieti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olli aloitti virren kimakalla naisäänellään, ja Paloniemen Heikki
+yhtyi siihen heti ulkomuististaan. Joku nainenkin kirkui joukkoon,
+ja vaivaloisesti ja surkean väärässä äänessä loppui vihdoin ensi
+värssy.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten veisattiin vielä toinenkin värssy.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Virren loputtua Olli luki virsikirjasta monta eri kohtaa, ja kun hän
+vihdoin oli sanonut aamen, oli suuressa pirtissä niin hiljaista,
+ettei kuulunut hiiskaustakaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies silmäili ihmisiä, ja hänen tutkiva, kiiltävä katseensa
+tunkeutui kuin nuoli toisen sydämeen. Moni vanhempikin kristitty
+väisti tätä tutkistelua, ja ruti uskottomat istuivat allapäin kuin
+jostakin syytettyinä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jospa katsomme, mitä rakastettu opettajamme sanoo», puhui
+Kero-Pieti hetken päästä. Ja vaikka hän puhui hyvin matalalla
+äänellä, kuulivat sen nekin, jotka seisoivat porstuassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olli avasi Laestadiuksen postillan, ryki ja alkoi lukea:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»
+
+<i>Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä.
+
+</i>Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan
+merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa ennenkuin tämä maailma loppuu;
+ja nämä merkit pitää oleman auringossa, kuussa ja tähdissä. Meidän
+pitää nyt ensinnä tietämän, että auringon kanssa ymmärretään
+hengellisessä tarkoituksessa kristillisyyden valkeus, joka on
+niinkuin aurinko niille, jotka matkustavat iankaikkisuuteen; jos
+tämä aurinko pimenee, silloin tulee hengellinen pimeys maan päälle
+niin, että matkustavaiset ei näe enää mistä tie menee taivaaseen.
+Aurinko ei pimenisi muutoin, mutta kun kuu menee auringon eteen,
+silloin tulee aurinko pimeäksi. Mutta kuun kanssa ymmärretään
+hengellisessä tarkoituksessa se luonnollinen järki, joka on suurena
+esteenä niille, jotka aikovat katumuksen ja parannuksen tehdä;
+luonnollinen järki on sokea ja pimitetty synnin himoilta, niinkuin
+myös se luonnollinen kuu on itsestänsä musta ja pimeä; mutta tulee
+hänestä sentähden vähän valoa, koska aurinko paistaa kuun päälle:
+niin tulee myös siitä hengellisestä auringosta ylösvalaistus
+järjelle, että ihminen ymmärtää joltisesti järjellä toimittaa ne
+maalliset askareet ja niin asettaa elämän, että hän tulis tässä
+maailmassa joltisesti aikaan, Mutta ei ihmisen järjellä eikä
+viisaudella näe, mistä tie menee taivaaseen. Järjen eli pääkallon
+tieto on se kuutamo, jonka himminlaisessa valossa ihminen näkee
+kulkea sitä laveata tietä, joka viepi kadotukseen. Mutta sitä
+kaitaista tietä ei näe kukaan kuutamolla eli järjen viisaudella; se
+pitää oleman täysi päivä eli täydellinen ylösvalaistus Jumalan
+sanasta, ennenkuin ihminen näkee, mistä tie menee taivaaseen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olli piti hetken väliä, korjasi kurkkuaan, ja kun hän jatkoi
+lukuaan, muuttui hänen äänensä surkean laulavaksi nuotiksi,
+ikäänkuin valitukseksi. Ollin lukiessa Kero-Pieti silmäili ympäri
+pirttiä, lähetellen tulisia katseita. Ovenpieleen ja porstuaan,
+jossa hän tiesi pahimpain uskottomien piilevän, lensivät hänen
+silmäyksensä kuin salamat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakkikin oli joutunut sisälle ja saanut paikan lähellä
+saarnamiehen pöytää. Hanna oli istuutunut karsinan puolelle jonkun
+metsäkylän emännän viereen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ollin lukua kuuntelivat kaikki, vaikka he olivatkin saarnan joko
+itse postillasta lukeneet tai kuulleet muiden lukevan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Olli jatkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koska Vapahtaja tämän evankeliumin alussa puhuu viimeisistä ajan
+merkeistä, varoittaa hän viimein opetuslapsiansa niistä synneistä,
+jotka erinomattain ovat hallitsevaiset silloin, koska viimeisen ajan
+merkit rupeavat näkymään.
+
+<i>Kavahtakaa teitänne ylönsyömisestä, juopumisesta ja elatuksen
+murheesta, ettei se päivä tule äkisti päällenne.
+
+</i>Me näemme, että ylönsyöminen ja juopumus ovat maailmassa
+hallitsevaiset synnit; maailman herrat käyvät edellä hyvillä
+esimerkeillä, ja talonpojat seuraavat perässä. Koska yksi ihminen
+syntyy, niin ne palvelevat sitä Jumalata, joka on peräsuolessa; jos
+ihminen kuolee, silloin taas palvellaan samaa peräsuolen Jumalaa;
+nimipäivät ja syntymäpäivät pyhitetään peräsuolen Jumalalle
+huvitukseksi. Onkos sitte Jumala luonut ihmisen syömään ja
+paskantamaan, juomaan ja tappelemaan? Vai mitä varten ihminen on
+luotu tähän maailmaan? Maailman herrat voitelevat kurkkunsa
+vuotavalla pirunpaskalla, ja talonpojat seuraavat heidän
+esimerkkiänsä. Niin eletään nyt maailmassa, ja sillä elämällä he
+luulevat kelpaavansa Jumalalle.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ollin lukiessa alkoi naisten penkeistä kuulua nyyhkytyksiä ja
+raskaita huokauksia. Hannan vieressä istuva metsäkylän emäntä itki
+ääneensä. Hanna silmäsi isäänsä, joka istui aivan häntä vastapäätä.
+Iisakin kasvot olivat vakavat, ja silmäin välissä oli ryppy, joka
+siihen ilmestyi aina silloin, kun hän oli tyytymätön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ollin ääni häipyi, niin etteivät lähellä olevatkaan kuulleet eri
+sanoja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ihan lopulla saarnaa Olli koetti korottaa ääntänsä niin kuuluvaksi
+kuin voi, ja nyt kajahti ympäri pirtin:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olkaa siis valppaat ja valmiit rukoilemaan, että se suuri
+ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on, auttaisi teitä
+vielä viimeisessä hengen kilvoituksessa, ja koska nämä luonnolliset
+silmät kiinni pannaan, ne kirkkaat silmät aukenisivat, jotka näkevät
+Jumalan ja kaikki pyhät enkelit. Aamen!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olli painoi kirjan kiinni ja hengitti helpotuksesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti silmäili ympäri pirttiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Että se suuri ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on,
+auttais teitä», toisti hän verkkaan. Mutta jo hänen äänensä sointu,
+silmäin ilme ja ojentuvan käden siunaava liike vaikutti, että
+naisten puolelta alkoi kuulua itkua ja voivotuksia...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tehkää parannus», kuului Kero-Pietin ääni. »Tehkää parannus, koska
+armon aurinko vielä paistaa ja suuri ristinkantaja apua lupaa!...
+Lyhyt on armon aika. Kuolema kolkuttaa ja monen rintoja, monessa on
+hyvä työ aloitettu.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan vieressä istuva metsäkylän emäntä alkoi uikuttaa ja huutaa,
+hyppäsi seisomaan, roivi käsiään yhteen ja kirkui, niin että korvia
+viilsi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kiitetty olkoon Jeesus Kristus!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän pyrki pois paikaltaan, loikkasi kuin taikavoimalla yli penkkien
+ja riensi saarnamiehen kaulaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti lohdutteli, todisti syntejä anteeksi ja puhui jotakin,
+mitä Hanna ei kuullut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Muutkin naiset alkoivat kirkua, ja kaikki pyrkivät pois paikoiltaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Valtava liikutus käy miestenkin puolella. Paloniemen Heikki innostui
+myös ja alkoi saarnata...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paksu Olli oli joutunut pois pöydän takaa, ja hänenkin kaulassaan
+riippui neljä tai viisi emäntää...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna työnnettiin syrjemmäksi. Joku tarttui hänen kaulaansa ja
+huusi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Herra Jeesus, ole kiitetty!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakkikin oli noussut seisaalle, ja kun Hanna katsoi isäänsä
+silmiin, näki hän, että ryppy silmäin välissä oli yhä syventynyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Te paatuneet uskottomat», kuului Kero-Pietin ääni, »tehkää
+parannus, koska aika vielä on...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuoria naisia ja miehiä tunkeutui lähelle saarnamiestä. Joku itki
+katkerasti, pyytäen anteeksi pahoja tekojaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki isänsä kaulassa riippuvan jonkun naisen, ja kun nainen
+käänsi kasvonsa Hannaan päin, tunsi Hanna, että se oli Paloniemen
+vanha emäntä. Iisakin kasvojen ilmeessä Hanna ei huomannut
+tapahtuneen muutosta...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä,&mdash;Hanna ei ymmärtänyt millä liikkeellä,&mdash;saarnamies sai äänet
+ja uikutukset vaikenemaan ja alkoi saarnata vähäuskoisille ja
+uskostaan langenneille. Hänen äänensä kuului porstuaan ja pihalle
+asti, ja hänen sanansa tunkeutuivat luihin ja ytimiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Totuutta, suoraa totuutta puhui saarnamies,&mdash;sen myönsi Hannakin,
+mutta hän ei jaksanut nousta niin väkevään tunnelmaan kuin muut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän kuunteli miettiväisenä saarnamiehen puhetta, joka vähitellen
+taas lakkasi kuulumasta yleisten liikutusten enetessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki selitti joillekuille nuorille, vastaheränneille
+autuuden oppia. Hanna tunsi ne samoiksi, jotka joka talvi suurempina
+seurailtoina tekivät parannuksen ja kesän tullen lankesivat entiseen
+uskottomuuteensa. Hänen katseensa haki isää, mutta tätä ei enää
+näkynyt. Iisakki oli liikutusten aikana poistunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannakin alkoi pyrkiä ovea kohden.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koko pirtti oli täynnä hikistä ilmaa. Ihmiset olivat liikkeellä.
+Toiset itkivät, toiset rukoilivat syntejään anteeksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna pääsi vähitellen ovensuuhun, veti huivin päähänsä ja saattoi
+hengittää helpommin. Mutta porstuassakin oli väkeä, ja raskas ilma
+oli sielläkin, ja välikatosta tippui vettä. Hanna riensi ulos.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pilvien takaa valaisi kuu himmeällä valolla pihamaata. Koski kuului
+pauhaavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan sydämessä hytkähti kummasti. Hänen eteensä ilmestyi
+Paloniemen Heikki, joka totisin kasvoin ja merkillisin katsein
+saarnasi parannusta nuorille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saattaisiko niin puhua muille, ellei itse uskoisi ja ellei itse
+olisi valmis kuolemaan? kysyi Hanna itseltään. Puhdas omatunto
+Heikillä kai sittenkin oli. Isä ja hän epäilivät syyttä Heikkiä
+Niilo Iisakin hukkumisesta...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan tuli melkein paha olla, ja hänestä tuntui kuin jokin ääni
+sydämessä soimaisi häntä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli tullut olluksi niin tyly Juhanillekin, joka saattoi olla totinen
+kristitty! Syyttä hän ja isä paloniemeläisiä epäilivät!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Talvinen ilma raitisti Hannan kuumia ohimoita. Hän alkoi virkistyä,
+ja polttava sydämentuska vaimeni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän lähti takaisin sisälle, seisoi Paloniemen Juhani melkein
+hänen vieressään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Hanna», sanoi Juhani omituisen pehmeällä äänellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna pysähtyi ja vastoin entistä tapaa antoi kätensä olla Juhanin
+kourassa pitkän aikaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onko sinulla mitään erityisempää minua vastaan, kun usein olet niin
+tyly ... nyt tänä iltana varsinkin?» puhui Juhani, ja ihmeellisen
+pehmeältä kajahti hänen äänensä. Koko olennossa oli jotakin
+alakuloista, mitä Hanna ei ollut hänessä ennen huomannut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katseli hänen kasvoihinsa, jotka kuun kalpeassa valossa olivat
+valjut ja totiset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Isä ei jaksa uskoa sitä Niilo Iisakin hukkumista», alkoi Hanna
+puhua. »Se on niin kummallista... Isä epäilee, ettei sinun isäsi
+tahtonut laskea paremmin sitä lauttaa, jossa velivainaja oli...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani ymmärsi, mitä Hanna tarkoitti, ja hänen kasvonsa kävivät yhä
+kalpeammiksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pihalle asti kuului pirtistä ruikutusta ja huutoja, ja kuistin
+ovesta tuli höyryä sakeana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tunsi Juhanin käden omassaan vapisevan ja kuuli hänen sanovan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En minä siitä asiasta mitään tiedä... Hukkuivathan muutkin
+jälkipään miehet...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katsoi Juhanin tummiin silmiin, joihin hänen mielestään
+ilmestyi kummallinen kiilto.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Nuottaniemen
+
+</span>talo oli korkean niemen nenässä jossa joki teki kaarevan polven kuin
+hevosenkengän. Talon ikkunoista näkyi suoraan pohjoisesta tuleva
+väylä, joka lankasuorana laski jyrkkien rantojensa välissä virtaavaa
+uomaansa pitkin taloon päin. Se oli kuin läikkyvä tie, joka lähti
+kaukaa ikäänkuin tunturin huipulta ja suuntaansa muuttamatta vei
+Nuottanientä kohti. Mutta taloa lähestyessään se näytti remahtavan
+suureen nauruun, leveten vähävirtaiseksi, korkearantaiseksi
+suvannoksi. Siinä se levähti vauhdistaan ja kokosi uusia voimia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen suvanto oli mainio lauttasatama.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vähän alempana taloa, toisella puolen niemen nenää, suvanto
+äkkiä kapeni, muuttuen väkeväksi virraksi, joka kiihtyen ja
+vauhtiaan enentäen riensi vaahtoisin harjoin mutkistaan kuuluisaan
+Korpikoskeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemi oli alempana Nuottanientä joen länsipuolella, missä väkevä
+virta kulki pitkin jyrkkää ja kivikkoista rantaa. Senvuoksi eivät
+ylempää tulevat lautat koskaan uskaltaneet Ruotsin puoliselle
+rannalle, missä kosken virta jo alkoi niellä, vaan laskivat maihin
+Nuottaniemen suvannon kohdalla, ja täällä ne varustettiin kosken
+kuohuja varten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kylän talot olivat loitompana näistä molemmista Korpikosken
+taloista, jotka kumpikin olivat manttaaliltaan pitäjän suurimpia.
+Nuottaniemen maita oli koko idänpuolinen metsärikas Korpikosken
+ranta, samoin kuin Ruotsin puolinen ranta oli Paloniemen aluetta.
+Mutta Paloniemen maat olivat kuitenkin pienemmät ja laadultaan
+karummat, ja talon metsät olivat entiset isännät joko myyneet tai
+muuten raiskanneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemi oli metsärikas.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heti Korpikosken rannalta ja talon vainion takaa alkoivat äärettömät
+mäntymetsät, jotka ulottuivat penikulman leveydeltä synkkiin
+sydänmaihin päin Maanlaatu oli talon ympäristöllä hyvää, lihavaa
+savimultaa ja koko niemi seudun parasta peltomaata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Molempien talojen isännät olivat monta miespolvea olleet
+koskenlaskijoita, verrattomia perämiehiä. Ne olivat uskaltaneet
+lähteä juonikkaalle Korpikoskelle silloinkin, kun koski oli
+pahimmillaan. Eikä muistanut tämä polvi, että entisten isäntäin
+lauttoja ohjatessa olisi sattunut onnettomuuksia. Raskaat
+tukkilautat viilsivät hyrskyissä, vilahtivat vaarallisten kallioiden
+ohi ja notkistivat kankeita kylkiään perämiesten tahdon mukaan
+äkkimutkissakin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen isännät olivat aina olleet rajumpia ja rohkeampia kuin
+Nuottaniemen miehet. Ulkomuodoltaankin olivat nämä naapurit kovin
+erinäköisiä. Paloniemen miehet olivat pitkiä ja mustaverisiä, joiden
+kantaisän sanottiin muuttaneen tänne Kolarin kylmistä korvista. He
+olivat olleet rajuja miehiä, sydämettömiä ja raakoja. Tämän nykyisen
+isännän isoisä oli ollut maankuulu juoppo ja tappelija, joka oli
+Lapinretkelleen iäksi jäänyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemeläiset taas olivat hiljaisia, lyhytkasvuisia,
+vaaleaverisiä miehiä, jotka rakastivat kotiaan ja olivat innokkaita
+maanviljelijöitä. Heidän kantaisänsä kerrottiin olleen
+kotalappalaisen, jolla oli Nuottaniemen juurella ollut kota ja joka
+kalasteli sekä koskessa että suvannolla. Hän oli sitten nainut
+suomalaisen tytön, ja heistä polveutuivat nuottaniemeläiset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rohkeita perämiehiä olivat nämä nykyisetkin isännät, Heikki ja
+Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Nuottaniemen Iisakkiin luotettiin kuitenkin paremmin, vaikkei
+Heikinkään perämiehenä ollessa ollut sattunut vahingoita.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vaikka naapurit olivatkin niin erilaisia luonteeltaan, oli heidän
+kesken aina vallinnut sovinto ja naapurirakkaus. Ei ollut tullut
+tinkoja kalastuspaikoista, jotka molemmilla olivat yhtä hyvät.
+Nuottaniemeläiset olivat ymmärtäneet vaieta silloin, kun
+paloniemeläisten villi veri alkoi kiehua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sovinnossa olivat nämä nykyisetkin isännät eläneet ja näennäisesti
+vieläkin elivät, vaikka silloin tällöin lauttojen laskuaikana olikin
+sattunut pieniä kinoja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sen tiesi jo monta kylää, että Paloniemessä kadehdittiin
+Nuottaniemen rikkauksia. Satumaisia summia oli Iisakille jo tarjottu
+metsistä, mutta Iisakki ei ollut myynyt. Mitäpä hänen tarvitsikaan
+myydä, jolla oli yllin kyllin maallista hyvyyttä muutenkin!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikä ollut kuin kaksi lasta perimässä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Näinä parina viime vuonna olivat naapurien suhteet kuitenkin
+kylmenneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Nuottaniemen Iisakin syyksi se pantiin. Iisakki ei ollut pariin
+vuoteen käynyt Paloniemessä, ei siitä päivästä saakka, jolloin Niilo
+Iisakki hukkui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja siitä päivästä alkaen oli isäntä alkanut tuntuvasti vanheta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niilo Iisakki oli ollut reipas nuorukainen, tarkkasilmäinen ja
+rohkeamielinen. Hänestä toivottiin yhtä taitavaa perämiestä kuin oli
+ollut hänen isoisänsä, Nuottaniemen Mooses, joka osasi laskea kaikki
+Tornionjoen kosket. Mutta toisin oli kova kohtalo määrännyt. Kesän
+kirkkaimmillaan ollessa oli Niilo Iisakkikin lähtenyt lauttaa
+soutamaan kosken alle. Miehistä oli puute, sillä lauttoja oli paljon
+odottamassa. Niilo Iisakki sattui sille lautalle, jossa Paloniemen
+Heikki oli perämiehenä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hetkeä ennen oli rannasta lähtenyt lautta, jossa Nuottaniemen
+Iisakki oli perämiehenä. Koski oli pahalla päällä, ja
+Varsankalliossa, joka oli Korpikosken vaarallisin paikka, hipaisi
+Iisakinkin ohjaama lautta kallion kylkeä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Toiset viilettivät perästä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli valoisa juhannusyö. Jälkipään miehet, joihin Niilo Iisakkikin
+kuului, olivat etelänpuolen väkeä, mutta etupäässä siinä oli
+paikkakuntalaisia. Silloin, kun lähestyttiin Varsankalliota, kääntyi
+lautta äkkiä kalliota kohden, ja jälkipää jysähti siihen niin, että
+pohja hajosi yksin puin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaikki jälkipään miehet joutuivat koskeen, ja raskas lautta painoi
+heidät kuohuihin. Etupään miehet pääsivät onnellisesti kosken
+alle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kukaan ei pannut sitä onnettomuutta perämiehen syyksi. Parastansa
+oli Paloniemen Heikki koettanut, mutta raskas lautta ei totellut,
+sillä väkevä virta painoi Varsankalliota kohti. Ja ensi kertaa nyt
+semmoinen onnettomuus Heikillekin sattui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sen ymmärsi Nuottaniemen Iisakkikin, mutta sittenkin jäi hänen
+mielensä pohjalle kummallinen epäluulo, jota hän ei saanut
+kitketyksi pois, mutta joka ajan kuluessa yhä vahvistui. Oliko
+Heikki tehnyt sillä kerralla kaikki, mitä olisi voinut tehdä?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Etupään miehet vakuuttivat, ettei se ollut Heikin syytä. Kaikki
+miehet olivat soutaneet niin, että silmät tulta iskivät. Mutta
+taitavana perämiehenä Iisakki ymmärsi, ettei tarvinnutkaan enempää
+kuin jonkun sekunnin viivytys soutukäskyn antamisessa ... silloin
+oli varmaa, ettei lautta ehtisi ohi Varsakallion.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei ollut koskaan ilmaissut epäluulojaan, mutta siitä asti hän ei
+enää käynyt Paloniemessä, vaikka Heikki puolestaan lauttojen laskun
+aikana oleskeli Nuottaniemessä viikonkin päivät yhtä mittaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samana kesänä syyspuolella alkoi Paloniemen Juhani lähennellä
+Hannaa, ja siitä saivat Iisakin epäilykset uutta vauhtia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ilokseen hän kuitenkin huomasi, ettei Hanna näyttänyt paljonkaan
+välittävän Juhanista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt viime syksynä oli Juhani kosinut, mutta Hanna oli pyytänyt vielä
+miettimisen aikaa. Hän tahtoi vielä olla nuorena ja huolettomana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Poikansa kosinnasta ei Paloniemen Heikki ollut tietävinäänkään,
+mutta Iisakki arvasi, että Heikki sittenkin ohjaili ja neuvoi
+poikaansa. Paloniemen asioiden tiedettiin olevan huonolla tolalla.
+Jos saamamiehet ryhtyisivät omaansa ottamaan, menisi talo ja
+irtaimisto velkamiehille. Mutta Paloniemen Heikki oli kristitty
+mies, joka kulki saarnamatkoilla ja uhrasi paljon kristittyjen
+hyväksi. Siksi velkojat, jotka olivat kristittyjä, eivät ruvenneet
+ulosotolla hätyyttelemään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen Iisakki oli kyllä kristittyjen kirjoissa, ja heränneenä
+miehenä häntäkin pidettiin, mutta moitittiin liian itaraksi ja
+maallisen tavaran himoojaksi. Hän ei koskaan riemuinnut silloinkaan,
+kun valitut saarnamiehet pitivät seuroja, ei tunnustanut syntejään
+eikä niitä anteeksi pyytänyt. Senvuoksi häntä pidettiin huonompana
+kristittynä kuin hänen naapuriansa, Paloniemen Heikkiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt hän oli kuitenkin, kun tiesi Kero-Pietin taloonsa tulevan,
+päättänyt runsain käsin kestitä sekä saarnamiestä että muitakin
+kristityitä. Häntä ei saataisi moittia itaraksi, sillä sitä hän ei
+ollut koskaan ollut eikä liioin maallista tavaraa himoinnut. Senkö
+vuoksi häntä itaraksi uskottiin, että hän hoiti taloansa parhaan
+ymmärryksen mukaan eikä suostunut puulaakeille metsiään myymään?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki hymähti koko jutulle ja palveli Jumalaansa sydämensä äänen
+mukaan.
+
+</div><div class='extra_space'></div>
+
+<div class='paragraph'>Seurat olivat loppuneet. Yö oli puolessa, ja seuramiehet tekivät
+lähtöä kukin kotiinsa. Kaikille oli ilmoitettu, että vielä
+seuraavanakin iltana kokoonnuttaisiin Nuottaniemessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies joukkoineen jäi taloon yöksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Suuri ja ihmeellinen oli tämä ilta ollut. Paljon nuoria oli
+herännyt, ja vähäuskoiset ja langenneet olivat uudistaneet uskonsa.
+Kero-Pieti saattoi olla kaikin puolin tyytyväinen. Hänen tulinen,
+nuhteleva ja sydämeenkäypä saarnansa ei ollut sattunut kuuroille
+korville.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun muut jo olivat käyneet nukkumaan, juttelivat saarnamies ja
+Iisakki kahden kesken pienessä pihanpuolisessa salinkamarissa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minun tapani on aina puhua suoraan ja peittelemättä», jatkoi
+saarnamies sikaaria poltellen. »Ihmisen viat ja sydämen pahuus eivät
+lähde pois, ellei korva saa kuulla suoraa totuutta, sitä totuutta,
+joka on Jumalasta. Sen vuoksi nyt sinultakin kysyn, veljeni Iisakki:
+Miksi kannat kainia veljeäsi Paloniemen Heikkiä kohtaan, jonka uskon
+vilpittömäksi kristityksi?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti teki kysymyksensä äkkiä ja esipuheitta, niin että Iisakki
+hätkähti. Hän ei ollut odottanut niin suoraa puhetta. Mitä hän
+vastaisi? Sanoisiko suoraan saarnamiehelle, mitä oli ruvennut ensin
+epäilemään ja sitten uskomaan? Mutta eihän hänellä, kun oikein asiaa
+ajatteli, ollut minkäänlaista tukea otaksumisilleen!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän pysyi vaiti ja saarnamies jatkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Veljesi Heikki puhui minulle, että olet muuttunut kummallisen
+kylmäksi häntä kohtaan. Kaiketi luulet itselläsi olevan siihen
+syytä. Mutta oletkos tunnustellut oman sydämesi kovuutta? Oletkos
+antanut anteeksi niin monta kertaa kuin taivaallinen isä neuvoo?
+Katso omaan poveesi ja tutkistele! Oletko lähtövalmis, kun
+arkkienkeli pasuunaansa puhaltaa suurena lähtöpäivänä?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki tuijotti lattiaan eikä vastannut mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Herra on sinua kovasti koetellut, mutta kaikki me tarvitsemme
+tulivasaraa tässä elämässä... Pian me unhotamme taivaallisen isämme,
+jolta kaikki hyvyys vuotaa, ellei Hän pane päällemme väkeviä
+murheita, jotka meitä saattavat Häntä rukouksilla lähenemään.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Iisakki ei vieläkään virkkanut mitään. Kerran jo nousi sana
+suuhun, ja hän aikoi kertoa saarnamiehelle kaikki. Jos Heikki voisi
+vanhurskaan Jumalan kasvojen edessä vakuuttaa, ettei hänessä ollut
+pienintäkään syytä Niilo Iisakin kuolemaan, anoisi hän anteeksi
+kaiken epäilyksensä ja sydämensä pahat ajatukset&mdash;ja alkaisi taas
+sydämestään saakka rakastaa naapuriaan. Mutta kun sana oli noussut
+suuhun, nielaisi Iisakki sen takaisin ja virkkoi melkein kuin
+pakosta:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Enpä minä tällä kertaa haluaisi meidän suhteestamme haastella.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tee kuin tahdot», arveli saarnamies. »Mutta raskasta on sinunkin
+kantaa pahaa sydäntä veljeäsi vastaan...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin onkin. Enkä mitään niin toivoisi kuin sitä, että
+naapurisuhteemme tulisivat entiselleen», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No ehkäpä Jumalan avulla tulevat. Katso: Paloniemen Heikillä on
+nuori uljas poika, totinen kristitty ja hiljaluontoinen Juhani, joka
+neitsykäistä, tytärtäsi Hannaa, rakastaa... Ehkä se on viittaus
+Herralta, että sovintoon ja rakkauteen kävisitte!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Saattaa olla viittaus», myönsi Iisakki. »Muuten minä en tiedä
+siitä. Se olkoon heidän oma asiansa.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies herkesi hetkeksi. Hän oli kyllin tarkka ihmistuntija
+huomatakseen, ettei Iisakki pitänyt siitä puheesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juhani on nuhteeton nuorimies», sanoi Kero-Pieti. »Ja työtätekevä
+ja työtärakastava.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä varten häntä minulle kehut?» kysyi nyt Iisakkikin vuorostaan
+äkkiä. »Paloniemeläisetkö ovat käskeneet häntä täällä kehumaan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt oli Kero-Pietin vuoro hämmästyä. Eikä hän heti pystynytkään
+Iisakille vastaamaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Paha on sydämesi», sanoi hän vain ja arveli sitten haukotellen:
+»Taitaa olla jo aamuyö.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aamupuoli jo on», vastasi Iisakki, nousi, toivotti Herran rauhaa ja
+poistui pirttiin omaan vuoteeseensa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna makasi valveilla ja tiesi isän olevan kahdenkesken
+saarnamiehen kanssa. Mitä he siellä puhuivat? Puhuivatko
+taivaallisia vai velivainajan hukkumisesta?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitähän jos isä selitti koko asian Kero-Pietille!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Kero-Pieti todisti kaikki isän ja hänen epäilyksensä turhiksi,
+vakuutti, että Paloniemen Heikki oli viaton, ja he olivat pahaa
+sydäntä kantaneet syyttömästi paloniemeläisiä vastaan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja huomenna isä menisi Paloniemeen, ja sitten tulisi suuri sovinnon
+päivä...! Juhani ehkä tulisi tänne...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna muisti Juhanin kalpeat kasvot ja tummat silmät, jotka
+kiilsivät niin kummasti tuon pitkän miehen päästä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunsi kuin sääliä Juhania kohtaan. Mutta rakkautta hän ei
+jaksanut kuvitellakaan. Sillä sydämen pohjalla pyrkivät esille
+nuoren, reippaan ja vaaleaverisen miehen lempeät silmät ja naurava
+suu ... leveät hartiat ja tanakat kädet... Se kuva oli siellä ollut
+jo kauan, ja hyvin usein se sieltä tuli näkyviin ... silloin
+varsinkin, kun tuntui jotakin olevan ikävä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt hän ilmestyi ilmielävänä, niinkuin syyskierän aikana oli, kun
+ylös Lappiin, tukkimetsään lähti. Tästä kodin kautta he menivät,
+monta nuorta miestä yhdessä roikassa, hiihtäen, laukut selässä.
+Kuistissa hän sai kahden kesken puhutella.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No muista sitten minua!» sanoi hän ja puristi sormia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Muistan minä ... aina muistan.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ensi lauttojen matkassa palaan ... silloin on kevät.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Varron ensimmäisiä lauttoja...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Puristi kättä lämpimästi... Tuntui siltä kuin riemu halkaisisi
+sydämen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten he lähtivät. Hän ja isä katselivat pirtin ikkunasta, kuinka
+he laskivat korkeaa törmää alas jäälle ja lähtivät taivaltamaan
+pitkin vähälumista joenuomaa ylöspäin. Reippaasti he hiihtivät,
+vaikka vinkeä pohjoinen puski vastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»On se hiihtomies, tuo Koskenalustan Antti», sanoi isä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänelle teki hyvää isän sana. Edelle muista oli Antti lykännyt. Hän
+näki pitkän hiihtäjärivin yhä pienenevän, kunnes ei enää näkynyt
+muuta kuin musta viiru halkaisemassa ylöspäin kapenevaa joen uomaa.
+Lopulta katosi viirukin, nousi kuin tuntureille siellä, missä
+joenuomakin katosi näköpiiristä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Haima makasi valveilla ja mietti. Kuinka kauan isä viipyisi
+saarnamiehen luona?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sinne oli Antti mennyt tukkimetsään, eikä Hanna ollut hänestä mitään
+kuullut. Ja kevääseen ja jäänlähtöön oli vielä pitkän pitkiä talven
+kuukausia...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin kuuli Hannan odottava korva, että porstuassa kulki joku, ja
+hän arvasi, että isä palasi saarnamiehen luota. Hänen teki mieli
+mennä isältä kysymään, mutta kun hän kuuli isän rykäisevän samaan
+tapaan kuin iltaisin levolle mennessä, otaksui hän, ettei isälle
+ollut mitään oudompaa tapahtunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Hannakin vaipui levottomaan uneen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamulla, ennenkuin puolipimeä talvinen päivä alkoi tuntua, rupesi
+väkeä jo karttumaan taloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaikki tahtoivat puhutella kauan kaivattua ja odotettua saarnamiestä
+ja saada häneltä lohdun sanoja. Ja kaikille oli hänellä ystävällinen
+sana varastossa, suurimmallekin syntiselle hän neuvoi tien armoon ja
+Kristuksen luo.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei pitänyt aamupäivällä mitään erityistä saarnaa, vaan puheli
+vähän kunkin kanssa, todistaen vähäuskoisuutta ja syntejä anteeksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isännällä ja Hannalla oli paljon hommaa, sillä talon piha oli kuin
+markkinapaikka ja joka huone täynnä väkeä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna päätti isänsä kasvojen ilmeestä, ettei saarnamiehen ja isän
+kesken ollut sattunut mitään erinomaista. Isän otsaryppy oli hyvin
+syvä, ja siitä Hanna tiesi, että isää vaivasi väen paljous ja
+kuhina. Väsyneeltäkin hän näytti. Tuskin oli nukkunut koko yönä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamiaista syödessä saarnamies puhui siitä, kuinka vaikea on
+maallista tavaraa rakastavan ihmisen tulla Jumalan valtakuntaan. Ja
+kuitenkin neuvoo Jeesus jättämään kaikki ja seuraamaan häntä. Hän
+kertoi monta esimerkkiä. Puhuessaan hän silmäili Iisakkiin, ja
+Iisakki ymmärsi, että saarnamies rikkaalla miehellä tarkoitti häntä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jättää kaikki ja seurata Jeesusta», jatkoi saarnamies. »Se on
+raskasta syntiselle ihmiselle, ja kuitenkin se on tehtävä, jos
+Jeesusta seurata tahtoo. Hyvä on maallinenkin tavara, mutta siihen
+ei saa sydäntään kiinnittää...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja kääntyen Iisakin puoleen hän jatkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka on sinun sydämesi irti maallisesta tavarasta, jota Jumala on
+sinulle yllin kyllin suonut?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En ole sitä vääryydellä enkä minkään varjon alla kerännyt», vastasi
+Iisakki vakavin kasvoin. »Mutta en ole tahtonut myöskään sitä
+tuhlata enkä joutavaan kuluttaa, kun elämässäni olen vähemmälläkin
+toimeen tullut. Olen koettanut hoitaa maatani ja metsiäni ja uskon
+varmaan, että taivaallinen isä on töitäni siunannut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies ei ehtinyt vastata, sillä samassa ajoi pihaan niitä
+kristityitä, jotka olivat olleet Paloniemessä yötä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä roikassa oli Paloniemen Heikki emäntineen ja myös hänen
+poikansa Juhani.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki Paloniemen Heikin katseesta, että se tähysteli kuin olisi
+jotakin erinomaisempaa odottanut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki näytti tervehtivän Heikkiä melkein kylmästi, ja Hanna
+huomasi, etteivät he katsoneet toisiaan silmiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani tervehti Hannaa lämpimämmin kuin ennen, mutta Hanna tunsi,
+että jotakin kylmää liikkui hänen sydämessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamiainen oli syöty, ja saarnamies istui keinutuoliin ja alkoi puhua
+Jumalan sanaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ja Hanna poistuivat taloustoimiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivä kului, ja väkeä karttui yhä lisää, niin että ennenkuin
+varsinainen selitys alkoi, oli Nuottaniemen kookas pirtti kuin
+sullottu väkeä täyteen.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Toista
+
+</span>viikkoa viipyi Kero-Pieti Nuottaniemen ja Paloniemen taloissa,
+vuoro-illoin kummassakin seuroja pitäen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ihmeitä oli tapahtunut. Lukuunottamatta monia nuoria, jotka tulivat
+herätykseen, oli monta vanhaa paatunutta, uppouskotonta pehminnyt ja
+tehnyt totisen parannuksen. Kero-Pieti oli parhaansa koettanut
+saadakseen Nuottaniemen Iisakin ja Paloniemen Heikin suhteet
+entiselleen. Alussa hän uskoi kaiken syyn olevan Iisakissa, mutta
+kuta useammin hän kumpaakin naapuria puhutteli, sitä enemmän hän
+alkoi epäillä, ettei Heikkikään voinut olla aivan viaton. Mutta
+Iisakki vaikeni siitä, mistä oli pahan sydämen Heikkiä kohtaan
+ottanut, ja Heikki puolestaan vakuutti, ettei hän tiennyt tehneensä
+mitään pahaa naapurilleen. Niin jäi saarnamiehelle epäselväksi,
+kummassako miehessä vika oli. Mutta syvällä omassa sydämessään hän
+tunsi, ettei kumpikaan ollut vielä kylliksi nöyrtynyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hyvästellessään hän sanoi Paloniemen Heikille:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos tunnet loukanneesi naapuriasi ja veljeäsi Iisakkia ... käy
+kohti, puhu puhtaaksi tuntosi, tunnusta vikasi ja rukoile anteeksi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Iisakkia hyvästellessään hän puhui:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä kiittäisin Jumalaani vielä enemmän tästäkin armon ajasta,
+jonka olen viettänyt näiden naapurusten vieraanvaraisessa kodeissa,
+jos saisin viedä tiedon kanssani, että olisin rakkauden siteet
+lujittanut heidän kesken. Mutta nyt lähden luotanne mustin mielin.
+Rukoilen armon ja valkeuden Herraa, että hän avaisi teidän sydämenne
+näkemään ja tuntemaan, että ainoastaan rakastaen toisiamme me toinen
+toistamme turvaamme matkatessamme täältä murheen laaksosta
+ijankaikkisuuden ihanalle rannalle.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin on tosi», sanoi Iisakki liikutettuna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Puhu tuntosi puhtaaksi!» kehoitti Kero-Pieti ja laski kätensä
+Iisakin olkapäälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakille nousi sana suuhun, mutta hän nielaisi sen takaisin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ellei Heikki ensin puhu, on minun mahdotonta mitään sanoa», virkkoi
+hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti katsoi Iisakkiin pitkään, ja nyt hän oli ymmärtävinään,
+että Iisakki oli syvällä sydämessään loukkaantunut naapuriinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja niin hän lähti Nuottaniemestä, eikä hänelle ollut valjennut se
+asia, josta Iisakki piti Heikkiä kohtaan pahaa sydäntä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Peninkulmien päähän toiseen pitäjään hän matkusti valiojoukkoineen.
+Sinne oli häntä jo viikkomääriä varrottu.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemessä alkoi arkielämä kulua entistä latuaan, kun kaikki
+paikat ja kompeet oli saatu kuntoon seurojen loputtua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki-isäntä pysyi yhtä totisena, niinkuin oli näinä vuosina
+ollut. Hanna huomasi, ettei saarnamiehen käynti ollut isässä mitään
+muutosta vaikuttanut. Hän ei enää koskaan ollut niin iloinen kuin
+silloin, kun Niilo Iisakki eli. Silloin hän laski leikkiä, ja joskus
+iltaisin he koettelivat voimiaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta erinomaisen hellä hän oli Hannalle ja puhui lempeällä äänellä.
+Hanna arvasi isän murehtivan Niilo Iisakkia, mutta hän ei koskaan
+puhunut siitä Hannalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sydäntalvella sattui sentään päiviä, että hän innostui työhön ja
+läksi aamuvarhaisella metsään. Mutta sieltä palatessaan hän valitti
+väsymystä ja päänkipua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna hoiti taloutta jäntevästi, huolehti isännänkin asioista, ja
+talossa kävi työ ja toimi mainiosti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen palvelusväki oli myös tullut herätykseen. Nuoret piiat
+heittivät joutavat koristukset puvuistaan pois, eikä renkipoikia
+enää tavattu iltaisin korttia lyömässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kertoi muutoksesta isälleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki hymähti:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Semmoistahan se on aina ennenkin ollut», sanoi hän. »Jonkun viikon
+ne ovat totisia, mutta ennenkuin käki kukkuu, ovat he entisenlaisia.
+Ne parannuksen teot eivät ole sydämestä lähteneitä. Jospa heidän
+mielensä muuttuisikin!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja totta olikin Iisakki puhunut. Jo parin viikon päästä juoksivat
+piiat kylälle, ja renkipojat laulelivat rivoja rekilauluja metsään
+mennessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin kuluivat viikot, ja talven pitkät pimeät alkoivat lyhetä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki istui etelänpuolisen ikkunan luona, kun päivä oli
+kirkkaimmillaan, ja lueskeli raamattua. Hän syventyi lukemiseensa
+niin, ettei kuullut, mitä hänen ympärillään tapahtui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta luettuaan hän nousi ja meni peräikkunan luo, josta näkyi
+korkearantainen Ruotsin puoli ja Paloniemen punainen talo kivisine
+navettoineen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna pani merkille, ettei hänen katseensa kauan viipynyt
+Paloniemessä, vaan siirtyi pian Korpikoskelle päin, josta nousi
+vaaleaa usvaa taivasta kohti, metsän yli näkyen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamiehen lähdettyä oli Paloniemen Juhani joka sunnuntai hiihtäen
+käynyt Nuottaniemessä. Silloin hän puheli pirtissä renkien ja
+Iisakin kanssa kaikenlaisista asioista, viipyi pari kolme tuntia ja
+hiihteli sitten takaisin kotiansa. Hyvin monena sunnuntaina sattui,
+ettei Juhani tavannut Hannaa ollenkaan. Näytti ikäänkuin Hanna olisi
+vasiten välttänyt tulemasta Juhanin puheille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vähäpuheinen oli Iisakkikin. Ja sattui niinkin, että kun Juhani tuli
+taloon ja Iisakki istui yksin pirtissä raamattua lukien, hän ei
+ollut näkevinäänkään Juhanin tuloa. Ja kun Juhani jostakin aloitti
+puheen, ei Iisakki arvellut siihen mitään, joten Juhanin oli
+lopetettava.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin oli eletty helmikuuhun, jolloin päivät jo Perä-Pohjolassakin
+alkavat pidetä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli kirkas päivä, ja etelänpuolisista ikkunoista paistoi aurinko
+kuin riemuiten suuren pirtin lattialle. Iisakki istui tavallisella
+paikallaan raamattua lukien, Hanna hommaili jotakin karsinan
+puolella, ja talossa oli muuten talvisen pakkassunnuntain jäykkä
+jykevä rauha. Palvelusväki oli mennyt kylälle, niin ettei ollut
+muita kotona kuin isäntä ja Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isän lukiessa Hanna unohtui katselemaan pohjoisenpuolisesta
+ikkunasta pitkin valkoista joen uomaa, jolle päivä paistoi, niin
+että hanki kimmelsi. Kapenevana nauhana se painui suoraan pohjoiseen
+ja katosi näköpiirin rajassa kaukaiseen, lumivalkoiseen kiveliöön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hiljaisena, kylmän jään peitossa oli nyt välkkyvä, virtaisa joki,
+joka kesäisin juoksi uljaana ja voimakkaana, raskaita tukkilauttoja
+kuljetellen kuin kuivia lastuja selässään... Siellä oli joen
+latvoilla, tuonnimmaisten tunturien takana Anttikin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna nojasi ikkunaa vasten, ja hänen ilmeikkäissä silmissään
+kuvastui ikävä. Liikahtamatta hän katseli pohjoista taivaanrantaa,
+ja ajatukset liitelivät kauas tunturien taakse... Oli vielä pitkiä
+kuukausia kevääseen, siihenkin, kunnes ensimmäiset poreet nousisivat
+kotirantaan... Mutta pian sitten sulaisi, rutosti nousisi tulva,
+pauhinalla ja ryskien väylä loisi jäänsä ja Korpikoski murentaisi ne
+pieniksi hilseiksi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin saisi jo lauttoja odottaa!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koko pitkänä sydäntalvena hän ei ollut mitään kuullut Antista. Ei
+ollut sattunut sieltäpäin yhtään tulevaa eikä kauttakulkijaa!
+Eläneekö? Terveiset lupasi laittaa ... ei mitään ole kuulunut. Mutta
+varmaankaan ei ole unhottanut, jos on elävien joukossa...!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Iisakki nosti katseensa kirjasta, näki hän tyttärensä seisovan
+otsa kiinni ikkunassa ja katselevan pohjoiseen päin. Hän arvasi
+Hannan ajatukset, oli nähnyt, että tytön silmät loistivat
+kirkkaammin aina silloin, kun Koskenalustan Antti tuli saapuville.
+Nyt viimeksi, kun Antti syyskierällä miesjoukossa meni Lappiin, hän
+oli huomannut tyttärensä ilmeistä, että Antti oli hänelle mieluinen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isä ja tytär eivät olleet keskenään tunnonasioistansa puhuneet;
+tuntui siltä kuin kumpaakin olisi ujous estänyt, vaikka kumpikin
+kyllä tiesi, mitä toinen ajatteli. Äidin kuoleman ja veljen
+hukkumisen jälkeen isä ja tytär olivat tulleet lähemmäksi toisiaan,
+mutta heille molemmille oli luonteenomaista, etteivät he saattaneet
+ilmaista sitä, mikä oli sydäntä lähinnä. Mutta nyt tuntui isästä,
+että Hannan varmaankin oli hyvin ikävä, muistellessaan Anttia,
+reipasta miestä. Iisakki ajatteli omaa nuoruutensa aikaa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän rykäisi ja nousi ottamaan piippuaan pöydältä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isän äänen kuultuaan Hanna säpsähti ikäänkuin olisi ollut
+pahanteossa. Hän katsahti isää silmiin ja näki tämän hymyävistä
+kasvoista, että isä aavisti jotakin. Hanna punastui ja alkoi jotakin
+puuhata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Onneksi ei isä virkkanut mitään, mutta hänen otsaryppynsä oli sileä,
+ja hän sytytti piippunsa kuin hyvillään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pian tässä alkaa kevättalvi», puheli hän. »Mattiin ei enää ole kuin
+viikko.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja siitä neljä Maarianpäivään», lisäsi Hanna. »Ja sitten se jo
+alkaakin olla kevät!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Keskustelu jäi siihen, sillä Hanna sattui katsomaan joelle, jonka
+poikki viitoitettu tie vei Nuottaniemestä Paloniemeen päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuleeko sieltä ketään?» kysäisi Iisakki, kun näki tyttärensä
+katselevan joelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ellen väärin tunne, on tuo hiihtäjä Paloniemen Juhani.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ei siihen puhunut mitään, rykäisi kerran, kaksi ja meni
+maata omaan sänkyynsä, jossa hänen oli päivälläkin tapana levähtää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pois siirtyi Hannakin ikkunasta ja painui keittiöön. Tuntui kuin
+jokin kylmä viima olisi puhaltanut sydämeen ja hän joutui siinä
+huokaamaan: jospa joella hiihtävä mies olisi Antti eikä Juhani!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun hän juuri sitä parhaillaan oli miettimässä, kuuli hän
+Juhanin kolistelevan kuistissa ja tulevan pirttiin rohkeammin
+askelin kuin tavallisesti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Uteliaana hän aukaisi pirttiin vievän oven ja tervehdittyään Juhania
+huomasi tämän hiihtäneen kiivaasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Läksin tuomaan uutisia», alkoi Juhani puhua. »Ja terveisiä
+Kero-Pietiltä... Hän makaa kovin sairaana Torniossa... Lähetti
+sanan, että isän pitäisi tulla sinne aivan heti, ja tähän taloon oli
+pyytänyt terveisensä viemään...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani kertoi uutista hätäilevällä äänellä ja ikäänkuin pakosta niin
+nopeasi kuin ehti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki nousi sängystään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vai makaa Kero-Pieti sairaana!» sanoi hän hyvin vakavana. »Lieneekö
+kovakin taudintapaus?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitä en tiedä», selitti Juhani. »Mutta terveisiä lähettäessään hän
+oli maininnut, että ne voivat olla hänen viimeisensä. Isälle oli
+lisäksi pyyntö tulla heti hänen luokseen. Hänellä olisi paljon
+puhumista.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No mitä isäsi?» kysyi Iisakki vilkkaammin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Viime yönä isä läksi ja käski tänne viemään Kero-Pietin terveiset.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani oli istunut penkille ja pyyhki hikeä otsaltaan. Iisakki
+seisoi keskellä lattiaa miettiväisenä, ja Hanna nojasi keittiön ovea
+vasten entistään vähän kalpeampana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Johan se alkaakin Kero-Pieti olla ikämies ja on kai talvisilla
+matkoilla rasittunut ja vilustunut», alkoi Iisakki puhua. »Ja ehkäpä
+Herra jo tahtoo pois omansa, joka on Hänen pyhää sanaansa
+suruttomille esittänyt ja loppuun asti kilvoitellut... Pieti on
+totinen kristitty, ja hänen poismenonsa on valon sammuminen pohjan
+perältä. Herra, ole meille kaikille armollinen!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki oli nähtävästi liikutettu, enemmän kuin pitkiin aikoihin.
+Hannallekin tulivat kyyneleet silmiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta hetken päästä Iisakki vaipui omiin mietteisiinsä. Juhani
+poistui pirtistä keittiöön, ja talon muu väki alkoi palata kylältä.
+
+</div><div class='extra_space'></div>
+
+<div class='paragraph'>Vasta iltamyöhällä Juhani läksi kotiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan kanssa hän oli puhellut useita tunteja. Iisakki oli koko
+illan istunut omissa mietteissään eikä ollut näyttänyt välittävän
+Juhanin läsnäolosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Juhanin mentyä Hanna alkoi muistella, mitä he olivat
+puhelleet. Juhani oli ensiksi kääntänyt puheen siihen. Ei ollut isän
+syytä, että Niilo Iisakki hukkui, niin oli Juhani vakuuttanut. Hän
+oli isänsä kanssa puhunut asiasta, ja isä oli vakuuttanut, ettei hän
+itsekään ymmärtänyt, kuinka onnettomuus niin sattui, sillä kaiken
+taitonsa ja kokemuksensa hän oli silläkin kerralla käyttänyt...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani itse oli varma isänsä viattomuudesta ja koetti saada
+Hannankin uskomaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vuoteessaan Hanna mietiskeli vielä, ja silloin hänelle äkkiä
+muistui mieleen eräs tapaus, joka oli aivan unohtunut, mutta nyt
+sukelsi esiin selvänä kuin eilinen päivä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saman päivän iltapäivänä, jona Niilo Iisakki hukkui, he olivat
+kosken alla ruumiita naaraamassa. Kaikki ruumiit oli jo löydetty ja
+viety rannalle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna muisti nyt selvästi, että kun hän istui veneessä, jossa oli
+jälkipään miehiä, niiden joukossa Koskenalustan Anttikin, tämä oli
+sanonut, veneen töksähtäessä rantaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos soutumääräys olisi annettu ennemmin, ei lautta olisi
+Varsankallioon ehtinyt.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitä eivät kai toiset miehet ottaneet huomioon, sillä Hanna ei
+muistanut, että Antin puheeseen olisi kukaan mitään virkkanut. Mutta
+törmällä, jolle hukkuneet oli kannettu, hän kyllä kuuli monen
+vakuuttavan, ettei siinä olisi auttanut mikään, sillä koski oli
+vaarallisella vedellä ja virta hirvittävän voimakas...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Antti?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tiesi, että Antti oli taitava koskimies ja tunsi Korpikosken
+mutkat ja väkevät korvat yhtä hyvin kuin vanhemmatkin miehet. Mistä
+Antti olisi muuten huomannut, että soutumääräys annettiin liian
+myöhään!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannalta oli siinä surun ja murheen keskellä unohtunut koko asia. Ei
+tullut Antinkaan kanssa jälestäpäin siitä puhutuksi. Nyt vasta se
+taas muistui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan tuli paha olla, ja kun hän muisti, että vielä oli pitkä aika
+kevääseen, jolloin hän saisi Anttia puhutella ja tarkoin
+tiedustella, kuinka Antti oli tuon tapauksen ymmärtänyt, tuntui
+hänestä, ettei hän jaksaisi siihen asti elää. Isä ei tiennyt mitään
+siitä, mitä Antti oli arvellut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nyt hänen sopisi kertoa isälle! Tahi jos sentään jättäisi
+kertomatta siihen asti, kunnes Antti saapuisi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli jo sammuttanut tulen. Mutta kun hän ei saanut unta,
+sytytti hän lampun ja mietti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen mieleensä muistui Niilo Iisakki, ainoa rakas veli, josta isä
+piti niin paljon. Hyvä poika hän oli ollutkin, vankka ja rohkea. Hän
+oli äiti-vainajan näköinen ja lempeäluontoinen, ystävällinen
+kaikille... Eipä ollut kumma, että isä murehti Niilo Iisakista,
+josta piti tulla tämän talon isäntä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten Hannan ajatukset siirtyivät seura-iltoihin ja Juhanin
+puheisiin. Hän muisti, mitä saarnamies oli puhunut keskinäisestä
+rakkaudesta, ja taas alkoi tunto soimata siitä, että kenties he
+sittenkin syyttömästi pitivät paloniemeläisiä vastaan pahaa
+sydäntä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isästä se oli häneenkin tarttunut, tuo kylmyys paloniemeläisiä
+kohtaan. Vaikkei isä itse tapauksesta ollut monta sanaa sanonut,
+ymmärsi Hanna vallan hyvin isän ajatukset. Kun se Juhanin kosintakin
+tapahtui vasta sen jälkeen!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän käänteli vuoteessaan, ja hänen oli paha olla. Kunpa joutuisi
+kevät! Lähtisivät jäät ja saapuisivat ensimmäiset lautat! Silloin
+hän saisi tietää, mitä Antti asiasta arveli!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samassa hän kuuli, että ovi kävi, ja Iisakki astui Hannan
+huoneeseen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Näin, että sinulla vielä oli tulta, ja tulin puheillesi», sanoi
+Iisakki ja istuutui lampun ääreen. »Tuli tässä yhtä ja toista
+mieleen, kun tuo Juhani kulkee täällä... ja muutenkin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin näytti olevan paha sanoa, mitä oikein ajatteli. Mutta nyt
+tuntui sekä isästä että tyttärestä että kummankin täytyi toisilleen
+kertoa sydämensä mietteet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ryki vähän ja sanoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaiketi hän sinun vuoksesi käy. Olemme ehkä turhaan epäilleet
+paloniemeläisiä... Tulin äsken ajatelleeksi, kun kuulin, että
+Paloniemen Heikki oli matkustanut sairaan Kero-Pietin luo...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö, ettei olisi hänen syytään Niilo Iisakin hukkumiseen?»
+keskeytti Hanna. »Kuinka siihen uskoon tulitte?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En tiedä. Joskus se tuntuu mahdottomalta, ja taas toisin vuoroin on
+asia mielestäni aivan selvä», sanoi Iisakki huoaten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Semmoista on minunkin mielessäni», tunnusti Hanna. »Joskus uskon,
+joskus en.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Yhtä minä ajattelen», jatkoi isä. »Miksi ei Heikki koskaan ota sitä
+asiaa puheeksi, ja miksi hän ei uskalla oikein katsoa silmiin?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä te muuten Heikki-isännästä arvelette?» kysyi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki huokasi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos hänellä ei olisi jumalanpelkoa, uskoisin hänestä hyvin pahaa...
+Onhan heidän suvussaan ollut niin monenlaisia rikoksentekijöitä.
+Mutta kuinka lieneekään! Ehkä olen ihan erehtynyt. Mitä hyötyä
+Heikillä olisi ollut Niilo Iisakin kuolemasta? Ja niin olen
+arvellut, että kun Heikki tulee kotiin, kysyn suoraan ja sanon
+epäilykseni...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki, että isän mieli oli muuttunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sittenhän saisi varmuuden, ettei syyttömästi heitä vihaisi», sanoi
+Hanna, mutta hänen äänensä oli epävarma, ja hän oli juuri
+sanomaisillaan, mitä muisti Koskenalustan Antin kertoneen, mutta
+Iisakki sanoi samassa itseään nuhdellen:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>«On tullut olluksi niin tyly sille Juhanillekin... Siivohan se on
+mies, eikä hänestä ole kenelläkään pahaa puhumista...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Siivohan se on mies, Juhani», myönsi Hanna, mutta näytti miettivän
+kokonaan muuta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki oli sytyttänyt piippunsa ja istui pitkissä mietteissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kerran olin ymmärtävinäni Kero-Pietin puheista, että hän oli
+Heikiltäkin vaatimassa puhtaampaa sydäntä, mutta aina sattui niin,
+ettei tullut Niilo Iisakin hukkumisesta puhetta», jatkoi Iisakki
+hetken päästä. »Niinpä luulen, ettei Kero-Pieti aavistanut, kuinka
+minä Heikkiä epäilin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos ei tahtonut sanoa?» tuumi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitä en usko. Siksi suora kristitty on Kero-Pieti, että olisi
+sanonut, jos olisi tiennyt. Mutta rauhaan pitää minun siitä asiasta
+päästä, ei ole muuten minun elämäni semmoista kuin omatuntoni
+vaatii. Suoraan nyt tunnustan epäilykseni Heikille ja rukoilen
+anteeksi pahaa sydäntäni... Rauhaan tarvitsee minun päästä! Ties
+koska Jumala elämänlankani katkaisee...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei muistanut koskaan ennen nähneensä isää niin liikutettuna ja
+avomielisenä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sillä syntiä minä olen tehnyt Heikkiä vihatessani, ja synnilliset
+ovat ajatukseni olleet. Kiitetty olkoon Herra, joka nyt vihdoin on
+silmäni avannut», puhui hän semmoisella äänellä kuin tahtoisi itkuun
+laueta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katsoi häneen pitkään, ja Iisakki jatkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka kummasti se paha osaa ihmisen silmät sokaista ja kuvailla
+hänen eteensä asiat. Kun Niilo Iisakki hukkui, ajattelin minä:
+Tahallaan se kettu laski lautan Varsankallioon, kun Niilo Iisakki
+oli jälkipään miehenä, tahallaan teki ja uskoi siten valmistavansa
+isännän paikkaa omalle pojalleen. Sillä tavalla hänkin pääsisi
+veloistaan, kun hänen Juhaninsa saisi Nuottaniemen metsiä myydä!
+Edeltäpäin oli kaikki mietittyä! Mutta Niilo Iisakki oli ensin
+tuhottava!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Semmoisia ajatuksia ja uskoja minulle piru mieleen toi, ja vielä
+seura-iltoina ajattelin: Se kettu on olevinaan kristitty ja pettää
+Kero-Pietinkin. Kummako se olisi häneltä! Neljännessä polvessa on
+hänen esi-isänsä, Aaro-niminen, Lapin matkalla tappanut oman
+veljensä ja ryöstänyt rahat...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Sillä tavalla piru on minua riivannut ja kiusannut yötä päivää
+siitä saakka, kun Niilo hukkui... Mutta nyt tahdon päästä rauhaan!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki hengitti kuin helpommin. Hän laski kätensä Hannan olkapäälle
+ja kysyi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eikö niin, lapseni ... tahdothan sinäkin, että isäsi pääsee
+rauhaan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tahdon... Rauhaan tahtoisin itsekin», vastasi Hanna, tullen hänkin
+liikutetuksi isänsä mielenmuutoksesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin lapseni... Ainoastaan silloin, kun meillä on hyvä omatunto, on
+meillä rauha Jumalassa.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja hetken päästä, kun Iisakki jo alkoi poistua, hän lisäsi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja ole Juhania kohtaan minun puolestani niinkuin itse tahdot!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän läksi, vetäen oven hiljaa kiinni, ja Hanna kuuli hänen tasaisten
+askeliensa äänen, kun hän verkkaan käveli salin ja keittiön läpi
+pirttiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Hannalta katosi uni kerrassaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän mietti isän äkillistä mielenmuutosta ja avomielisyyttä ja
+ymmärsi, että isä oli näinä vuosina hirveästi kärsinyt. Ja ehkä
+olivatkin isän olettamukset ja uskot olleet aivan vääriä! Ehkä
+paloniemeläiset olivat yhtä hyviä kristityitä kuin he itse,
+parempiakin!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun hän muisteli sekä isän että pojan pitkää vartta,
+kulmikkaita kasvoja ja mustien silmien kiiltoa, joka varsinkin
+muutamina hetkinä tuntui niin viistolta ja ilkeältä, ei hän omasta
+puolestaan vieläkään täydellisesti jaksanut uskoa isä-Heikin
+viattomuutta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikä hän siihen uskoon päässyt vielä aamulla eikä seuraavinakaan
+päivinä. Mutta hän ei isälleen kuitenkaan mitään puhunut
+epäilyksistään.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Parin
+
+</span>viikon päästä saapui Nuottaniemeen tieto, että Kero-Pieti, joka yhä
+makasi huonona sairaana, oli toivonut Iisakkia puheilleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se oli Iisakille mieluinen uutinen, sillä hän tiesi Paloniemen
+Heikinkin vielä viipyvän saarnamiehen vuoteen ääressä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumala auttaa minua tuskassani», sanoi hän tyttärelleen. »Herra
+kaikkitietävä tuntee ja näkee, että sydämestäni tippuu katumuksen
+pisaroita ja että tuntoni on sairas.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja iloisin mielin Iisakki läksi sairaan saarnamiehen luokse,
+tunnolleen rauhaa etsimään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna jäi yksin talonhoitajaksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli näinä päivinä miettinyt isänsä mielenmuutoksen syytä ja
+ymmärsi, että isällä oli totinen, katuvainen mieli. Mutta itse hän
+ei jaksanut ruveta uskomaan isän lailla, vaikka kuinka olisi
+koettanut. Aina hän muisti Paloniemen isännän kavalan, kiiltävän
+katseen, ja silloin hän tunsi kylmiä väreitä ruumiissaan. Ja samalla
+vahvistui hänen epäluulonsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin poissaollessa kävi Paloniemen Juhani joka sunnuntai
+Nuottaniemessä. Mutta sattui usein, että hän viikon muinakin päivinä
+hiihteli Hannan puheille. Pitkiin puheisiin Hanna ei kuitenkaan
+antautunut, ja kun Juhani koetti aloittaa keskustelua
+naima-aikeistaan, johdatti Hanna sen muihin asioihin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kylällä puhuttiin jo, että Kero-Pieti oli saanut sovinnon aikaan
+Heikin ja Iisakin kesken, ja sen tuloksena huhuttiin Paloniemen
+Juhanin naivan Nuottaniemen rikkaan perijättären Eikä siihen ollut
+mitään sanomista. Hyvin he sopivat toisilleen, ja Nuottaniemessä
+tarvittiinkin jo nuorempaa isäntää, kun Iisakki oli alkanut käydä
+kivuloiseksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna sai siitä kuulla kylällä käydessään, ja hänelle toivotettiin
+onnea, sillä Juhani oli tunnettu vireäksi ja toimeliaaksi
+työmieheksi, joka varmaan jatkaisi kunnialla Iisakin aloittamia
+uutisviljelyksiäkin. Hanna ei myöntänyt, mutta ei myöskään
+kieltänyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin oli eletty jo huhtikuuhun, ja kevään kirkkaat päivät olivat
+alkaneet. Iisakki ja Heikki viipyivät vielä Kero-Pietin luona, josta
+oli kuulunut sanomia, että hän oli toipumaan päin. Kerran oli
+Iisakki kirjoittanut Hannalle kirjeen, mutta ei ollut siinä
+maininnut muista kuin maallisista asioista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan päivät eivät olleet hauskat. Hän ei ollut kuullut mitään
+Antista, joka oli koko pitkän talven ollut tukinhakkuussa. Ja häntä
+väsytti Juhanin käynti ja kosinta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä heleänä huhtikuun sunnuntaina, jolloin keväiset hanget
+kimmelsivät silmää ilahduttaen, sydäntä virvoittaen, tuntui
+Hannastakin elämä hauskemmalta. Hän oli varhain aamulla käynyt,
+hankea pitkin hiihtäen, Koskenalustassa Antin kotona. Oli tehnyt
+tikusta asian, mutta tarkoitus oli saada tietää, oliko Antista sinne
+mitään kuulunut. Mutta vanhemmatkaan eivät tienneet mitään. Joulun
+aikana tosin olivat kuulleet, että Antti oli Sodankylässä
+Sotatunturilla tukinhakkuussa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vaikka Hanna ei saanutkaan sen parempia uutisia, hiihteli hän
+takaisin reippain mielin ja oli kotiin saapuessaan kuin toinen
+ihminen. Kevään maailma oli virkistänyt hänen alakuloista mieltään,
+ja kesän toivo vahvisti hänen sydäntään. Kosken virta iloitsi jo,
+railot olivat levenneet, ja rantakalliot kiiltelivät aamukylmän
+kynsissä! Kevät ja kesä oli tulossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli Koskenalustassa käydessään noudattanut joen rantatörmää,
+katsellen kosken kuohuja. Varsakallion kohdalla hän oli seisahtunut
+ja katsellut. Kallio kiilteli kosken öisen mellastuksen jälkeen, ja
+virta puski sitä vastaan kuin vihapäissään. Kesäisiä iloja hän siinä
+muisteli ja veli-vainajan surullista kohtaloa. Viuhkuraisen virrasta
+alkaen, johon Iso-Korpikoski loppui, hän oli hiihtänyt pitkin rantaa
+Koskenalustaan asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän hiihti kotipihaan, näki hän tallin luona poron, jolla oli
+vastikään saavuttu pihaan. Poron ajoneuvoista Hanna tunsi, ettei se
+ollut oman kylän poroja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Se on outo nuori mies, joka sanoi itsellään olevan asiaa Hannalle»,
+selittivät karjapiiat, jotka vielä antoivat viimeisiä aamiaisvihkoja
+lehmille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vasta tuli, ja me neuvoimme menemään pirttiin vartomaan ja
+sanoimme, että Hanna tulee pian.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iloinen aavistus täytti Hannan mielen. Ehkäpä oli viesti Antilta!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen silmänsä loistivat ja poskilla hohtivat kauniit punat.
+Nuottaniemessä ei ollut sitten saarnamiehen käynnin ollut yhtään
+pitempiaikaista vierasta, ja se jo itsestään tuntui hauskalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna tuli pirttiin, tapasi hän oudon nuoren miehen, joka
+pauloitti kenkiään ja näytti matkasta väsyneeltä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tekö olette tämän Nuottaniemen talon tytär Hanna?» kysyi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna myönsi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minulla on terveisiä tukkimetsästä ja kirjekin teille», kertoi
+nuori mies, tähystellen Hannaa suoraan silmiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna pysyi kuitenkin levollisena, vaikka tunsikin, että sydän
+tahtoi rinnasta pulpahtaa, ja vaikka hänen teki mieli kuulla
+enemmän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vai niin», vastasi hän niin levollisella äänellä kuin voi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin on», jatkoi mies ja hymyili. »Ehkäpä ne ovat hyvinkin
+odotettuja terveisiä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tähtäsi Hannaa silmiin, mutta Hannan kasvojen ilme ei muuttunut
+vähääkään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onhan siellä tämänkin kylän poikia tukkimetsissä», sanoi Hanna,
+mutta meni kiireesti keittiöön ja alkoi toimittaa tulta hellaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuori mies näytti tahallaan viivyttelevän pääasiaa. Hän kertoi
+olevansa työnjohtaja, jolla oli asioita kaupunkiin asti, ja sen
+vuoksi hän oli ostanut poron, jotta taival nopeammin katkeisi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kiire oli.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No niin. Koskenalustan Antti laittoi terveisiä», sanoi hän vihdoin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän katsoi Hannaan ja hymyili. Hanna tunsi nyt punastuvansa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja kirjeen», lisäsi hän sitten ja kaivoi povitaskustaan rutistuneen
+kuoren.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kiitoksia», sanoi Hanna ja otti nopeasti kirjeen toisen ojennetusta
+kädestä, työnsi sen taskuunsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Hyvin siellä Antti jaksaa», jatkoi nyt työnjohtaja pyytämättä.
+»Miesten parhaita hän on ja onkin ansainnut enimmän. Ja siitä hyvä
+mies, ettei hukkaa ansioitaan viinaan eikä muuhun joutavaan... Hyvä
+mies.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Työnjohtaja oli saanut paulat paremmin kiinni ja virkkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olisipa tätä aamukylmässä vielä ehtinyt jonkun matkaa.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No totta kai vieras sentään ensin levähtää ja syö talossa!» pyysi
+Hanna eikä osannut iloaan salata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ähä... taisivatpa olla hyviä terveisiä!» ilveili työnjohtaja
+nähtyään Hannan riemuisat katseet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Taisivat olla», myönsi Hanna suu naurussa ja hommaili keittoa
+tulelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hyvänä Hanna piti viestintuojaa ja parhaansa mukaan kestitsi. Mutta
+niin ujo hän oli, ettei itse Antista sanaakaan kysynyt, ja päätti
+lukea kirjeenkin vasta yksin jäätyään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Työnjohtaja oli lähtenyt porollaan, jonka oli aikonut jättää
+Koskenalustaan levähtämään, jatkaen siitä matkaansa hevoskyydillä,
+sillä poro alkoi jo päivillä pitää kevättä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun vieras oli kujasta kadonnut, riensi Hanna omaan huoneeseensa ja
+alkoi lukea Antin kirjettä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se oli likainen ja kirjoitettu kankealla käsialalla, mutta Hanna
+tunsi sen Antin kirjoitukseksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eipä kumma, että se oli mustunut!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»... tätä kirjoitan mustassa maakodassa, ja miehet tarinoivat
+ympärilläni. Saanetko selvää tästä, jos käteesi sattuisikin...» luki
+Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti kertoi olostaan tukkimetsässä ja hyvästä ansiostaan. Terveenä
+oli pysynyt, vaikka työ olikin raskasta ja yösijat kurjanlaiset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»... Sinua muistan ja ihanaa kesän aikaa. Jospa vielä saisimme
+iloita Viuhkuraisen rannassa ensi juhannusyönäkin... Silloin, viime
+kesänä, oli hauskin hetkeni, kun tunsin kätesi puristuksen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti kuvaili kirjeessään mennyttä kesää ja sen iloja, jotka kaikki
+olivat hänen mieleensä painuneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»... kun tulen, niin kyllä uskallan lähteä perämieheksi
+Korpikoskelle, vaikka sattuisi pahemmalla vedelläkin olemaan...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vasta kolmannessa arkissa Antti kertoi, että hän oli puhutellut
+erästä Laukku-Matti nimistä miestä, joka oli sattunut olemaan
+Nuottaniemessä silloin, kun Kero-Pieti piti siellä seuroja. Matti
+oli tiennyt kertoa paljon, oli sanonut nähneensä Hannankin ja oli
+kertonut siitäkin, että vuoro-illoin pidettiin seuroja Paloniemessä
+ja Nuottaniemessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»... niin siitä päätin, että isäsi ja Nuottaniemen Heikki ovat
+sopineet. Kaiketi on Heikki tunnustanut tekonsa. Minä kysyin
+Matilta, mutta niistä asioista Matti ei tuntunut tietävän mitään.
+Mutta siinä uskossa olen aina ja siihen uskoon kuolen, että jos ei
+Heikki olisi viivyttänyt soutumääräystään, ennenkuin lautta
+Varsakallion virtaan joutui, eläisi veljesi Niilo Iisakki tänäkin
+päivänä. Minä kyllä näin, että lautan etupää oli virrassa ja huusin
+ja tartuin airoon, mutta silloin oli jo myöhäistä. Nyt on asia
+minullekin selvinnyt, kun täällä olen oikein muistellut. No niin,
+itsehän Heikki parhaiten tietää...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan posket paloivat kuumina, ja hänen mielensä kipinöitsi. Tuskin
+hän malttoi kirjeen loppua lukea.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»...Muistanetko minua niinkuin lupasit? Ja odottanetko kesää ja
+ensimmäisiä lauttoja? Silloin tulen, Nuottaniemen rantaan lautat
+laskemme...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna luki sitten kirjeen moneen kertaan ja kätki sen vihdoin
+salaiseen paikkaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivä olikin jo puolessa, ja talon väki oli syönyt päivällistä.
+Hanna ei ollut koko päivänä muistanut Paloniemen Juhania.
+Merkillistä, ettei Juhani ollut jo tullut. Hänen oli tapana joka
+sunnuntai saapua ennen puoltapäivää ja viipyä iltaan asti.&mdash;Kunpa ei
+tulisikaan tänä sunnuntaina!&mdash;toivoi Hanna,&mdash;eikä tulisi
+koskaan!&mdash;Häntä inhotti koko mies! Hän tunsi vihaavansa koko Ruotsin
+rantaa ja erittäin paloniemeläisiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Arkana hän vilkaisi joelle, näkyisikö ketään hiihtämässä. Mutta ei
+näkynyt, ja tunnit kuluivat, tuli ilta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin tiesi joku kertoa, että Paloniemen Juhani oli mennyt
+noutamaan isäänsä Kero-Pietin luota, joka oli taudistaan parantunut
+ja kykeni jo seurojakin pitämään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Varmaan saapuu isäkin sitten pian&mdash;toivoi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Näyttäisikö hän Antin kirjeen isälle?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitä hän oli miettinyt koko päivän ja mietti vielä seuraavana
+yönäkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olivatko isä ja Heikki sopineet! Ja kuinka Heikki oli asian
+selittänyt?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitä isä sanoisi, kun näkisi Antin kirjeen?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten hän muisti, ettei hän ollut isälle ennen puhunut
+Antista mitään erityisempää. Voisihan isä ruveta ajattelemaan, että
+Antti oli erehtynyt taikka muista syistä koettaisi kääntää asiaa
+paloniemeläisille epäedulliseksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niissä mietteissä Hanna kulki koko seuraavan päivän. Mutta
+mielessään hän päätti, että vaikka isä olisikin muuttunut
+paloniemeläisiä kohtaan, hän sittenkin pitäisi oman uskonsa,
+luottaen siihen, mitä Antti sanoi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja isäkin piti Antista, vaikkei Antti ollutkaan kristitty. Piti
+senvuoksi, että tiesi ja tunsi Antin kelpo mieheksi, joka pyrki
+elämään rehellisellä työllä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin kului päivä, ja iltapuolella Hanna alkoi mietteissään selvitä,
+tehden päätöksiään. Juhanille hän ei koskaan menisi vaimoksi, vaikka
+isäkin tahtoisi. Ja vaikka Paloniemen Heikki vannoisikin
+syyttömyytensä, uskoisi hän sittenkin paremmin Anttia...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta jos isä alkaisi hylkiä Anttia?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se pelko tuli äkkiä hänen mieleensä ja toi mukanaan kipeän tuskan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Mutta lupauksestani en sittenkään luovu,&mdash;sanoi hän itselleen
+päättävästi, ja hänen kasvoilleen ilmestyi ankaran totinen ilme, ja
+jotakin kivenkovaa välähti syvissä silmissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi päättävästi ja ryhtyi taas toimiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin hän osui katsomaan joelle ja näki hevosen laskeutuvan
+Paloniemen jyrkästä rantatörmästä joen jäälle. Hän tunsi sen heti
+Paloniemen vanhaksi raudikoksi. Mutta miehiä hän ei vielä tuntenut.
+Kaksi istui reessä, kolmas ajajana kuskipallilla. Kun hevonen ehti
+puolijokeen, tunsi Hanna tulijat varmasti. Perässäistuvat olivat
+Paloniemen Heikki ja isä, ja ajajana Juhani!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heti kun Hanna heidät tunsi, ymmärsi hän, että sovinto oli tehty.
+Vierekkäin istuivat nyt samassa reessä Heikki ja isä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja kun hän lisäksi tunsi Juhanin, kylmeni hänen katseensa, ja suun
+ympärille ilmestyi jäykkä piirre.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Mitähän ne nyt niin miehissä tänne tulevat!&mdash;ajatteli hän niin
+kylmästi, että häntä itseäänkin pelotti.&mdash;Varmaankin ne saivat isän
+uskomaan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei ollut tulijoista millänsäkään, toimitteli asioitaan eikä
+ollut huomaavinaan, vaikka hevonen ajettiin kuistin eteen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki-isäntä oli erinomaisen hyvällä tuulella eikä pannut
+merkille, että Hanna kohteli paloniemeläisiä kylmemmin kuin
+seurailtoina.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sovinto oli tehty. Heikki ja Iisakki olivat sairaan saarnamiehen
+vuoteen ääressä sopineet keskinäiset asiansa, toinen toiselleen
+tunnustaneet ja anteeksi antaneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Naurusuin he nyt juttelivat olostaan saarnamiehen luona, joka
+sairasvuoteellaankin puhui erityisesti heille. Oli rukoillut Herraa
+antamaan hänen elää niin kauan, että hänen silmänsä näkisivät Heikin
+ja Iisakin keskinäisen rakkauden tulevan heille itselleen
+siunaukseksi ja Herralle otolliseksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Suuri oli hänen ilonsa ollut, ja sinä päivänä, jolloin Heikki ja
+Iisakki toisilleen avasivat sydämensä, hän rupesi paranemaan ja
+virkistyi siitä alkaen ihmeen nopeasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin juttelivat vanhat isännät, ja Juhani istui heidän luonaan
+kuunnellen. Mutta harvasanaisena toimitti Hanna vieraille kahvia
+eikä näyttänyt erityisesti ilostuvan tästä uutisesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kahvia tarjotessaan hän katsoi Paloniemen Heikkiä silmiin, mutta
+niissä päilyi Hannan mielestä vieläkin sama ilkeä kiilto kuin
+ennenkin, ja pian Heikki käänsi katseensa muualle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhaninkin silmät kiilsivät samalla tavalla. Ja Hannasta tuntui,
+että hän nyt inhosi sekä isää että poikaa enemmän kuin koskaan
+ennen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koko iltapäivän viipyivät paloniemeläiset Nuottaniemessä ja
+lähtiessään sanoivat rakkaat hyvästit. Molemmin puolin luvattiin
+usein käydä tervehtimässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Paloniemen hevonen oli painunut törmästä alas joen jäälle ja
+Hanna jäi kahden isänsä kanssa, sanoi hän:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Viattomasti taisimmekin vihata paloniemeläisiä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aivan viattomasti», vastasi Iisakki. »Heikki selitti koko asian:
+hän ei ollut ymmärtänyt, että lautan tukit olivat niin isoja, eikä
+ottanut huomioon, että vesi oli noussut... Samalla kerrallahan
+meidänkin lautta hipaisi Varsankallioon...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katsoi isäänsä ja huomasi, että tämän epäilykset olivat
+haihtuneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minun on nyt hyvä olla ja minulla on rauha Herrassa», jatkoi isä
+tyynen näköisenä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Entä jos sitä Heikin selitystä eivät muut usko kuin saarnamies ja
+te?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki kalpeni ja virkkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei Heikki voisi sillä tavalla puhua ... ja Heikki on kristitty...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kristittyhän se on ollut koko elinaikansa!» huomautti Hanna.
+»Niinkuin hänen poikansakin», lisäsi hän, kun isä ei virkkanut
+mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumala hänen sydämensä näkee! Itseänsä pettää, ellei oikein puhu.
+Ei Herraa Jumalaa petetä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin ääni oli pehmeä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä olen pyytänyt anteeksi pahaa sydäntäni, ja hän on anteeksi
+antanut. Herra taivaassa tietää, että minun tuntoni on puhdas!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Iisakki otti vanhan, tutun raamattunsa hyllyltä ja istui
+tavalliselle paikalleen sitä lukemaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta illallisen aikana, kun he olivat kahden kesken kysyi Hanna:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Puhuiko Heikki mitään Juhanista?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunsi, että hänen sydämensä sykki tavallista kovemmin, kun hän
+odotti isänsä vastausta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Puhui», vastasi Iisakki verkkaan. »Niin hän sanoi: Minun poikani on
+herännyt ja rakastaa tytärtäsi. Meidän molempain ilo olisi suuri,
+jos Herra heidät yhteen liittäisi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kalpeni ja loi isäänsä pitkän, pelästyneen silmäyksen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Iisakki ei jatkanut, kysyi Hanna:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin ... sehän on meidän kahden asia?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin minäkin sitä arvelen», vastasi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten hän huokasi kuin väsymyksestä ja rupesi riisuutumaan
+makuulle.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Kevät
+
+</span>teki tuloaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Joka aamu, kun Hanna meni pihalle, kuului kosken pauhu kovemmalta,
+vaikkeivät sen vaahtoiset laineet näkyneetkään pihalle. Joka päivä
+levenivät rantaporeet, jään valkoinen pinta muuttui ensin
+harmaantäplikkääksi ja sitten kevätsoseen väriseksi. Paloniemestä
+tuovan tien varrelta kaatuivat viitat molemmin puolin tietä, ja
+korkeat jokitörmät paljastuivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Luonnossa alkoi riemun ja ilon aika. Yöt loppuivat ja valot
+väikkyivät nyt sieltä, mistä talvinen pimeäkin oli tummuutensa
+saanut. Kuta pohjoisemmaksi päivä laski, sitä valoisammaksi kävi
+taivaankansi ja sitä kuultavammaksi yön verho.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä aamuna kuului jo ryskettä koskelta, ja Hanna tiesi siitä,
+että rantajäät lohkeilivat paikoiltaan ja huristivat alas
+Isoonkoskeen, murskaantuen Varsankallioon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Elämä muuttui muutenkin. Nuottaniemessä liikkui joka päivä ihmisiä,
+joilla kaikilla oli tekemistä tukkiliikkeen kanssa. Milloin kävi
+työnjohtajia, milloin suurempia puulaakin herroja. Milloin toivat
+kyläläiset lauttavitsoja kuormittain, milloin kaskia, runkkia,
+airoja. Iisakki-isäntä hoiti sellaiset asiat,&mdash;oli jo vuosikymmeniä
+hoitanut. Hän osti puulaakin puolesta kaikkia lauttatarpeita, joita
+lauttausta varten talven aikana keräiltiin koskenniskaan. Joen
+törmällä törrötti jo mahtavia läjiä airoja ja runkkia, ja laaja
+halkovaja oli täynnä vitsakimppuja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ne kaikki olivat kevään ja kesän enteitä. Ja kesän tuloa ennusti
+sekin, että ihmisten mielet virkistyivät ja kaikille tuli kuin kiire
+johonkin. Talven uneliaisuus katosi sitä mukaa kuin päivä piteni.
+Kaikki virkosi uuteen eloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan mieli oli nyt raskas, vaikka hän aina keväisin oli ollut
+kaikkia muita iloisempi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani oli tavantakaa käynyt Nuottaniemessä, ja Hannan oli täytynyt
+hänen pyyntöönsä vihdoin vastata, että hän tahtoi vasta syksyllä
+antaa varman vastauksen. Hän oli selittänyt syyksi, ettei hän
+hennonnut erota isästä, joka kävi vanhaksi ja kivuloiseksi, ja jolla
+ei ollut ketään muuta läheistä hoitajaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siihen oli Juhanin täytynyt tyytyä. Mutta Hanna oli silloin nähnyt
+hänen silmissään semmoisen ilmeen, joka häntä puistatti, melkein
+peloittikin. Ja silloin varmistui hänen uskonsa, että Juhanissakin
+oli samaa raivoluontoa, josta koko hänen sukunsa oli tunnettu, ja
+yhä lujemmiksi kävivät hänen epäilyksensä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli niinikään pannut merkille, että joka kerta, kun Paloniemen
+Heikki kävi isän puheilla, hän hyvin harvoin puhui uskonasioista,
+jutellen sensijaan maallisia ja aina siihen suuntaan, että
+Iisakkikin jo tarvitsisi avukseen nuoremman miehen. Joskus tuntui
+Hannasta, että Heikki jo pyrki talossa isännöimään. Häntä suututti,
+ja hän ymmärsi, ettei isäkään pitänyt Heikin puheista. Isän
+otsaryppy syveni silloin, eikä hän Heikin puheisiin vastannut sitä
+eikä tätä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Takavuosina oli ollut tapana, että kiireisimpänä lauttojen
+laskuaikana Paloniemen Heikki oli asumassa Nuottaniemessä, sillä
+hankalaksi olisi käynyt sekä lauttamiehille ja perämiehille
+itselleen, jos joka kerta olisi pitänyt soutaa Paloniemeen
+perämiestä hakemaan. Kaikki lautat näet otettiin maihin Nuottaniemen
+rantaan ja kosken alta palattiin Suomen puolta, niin että
+Korpikosken lauttaliike ei varsinaisesti liikuttanut Ruotsin puolta.
+Joskus oli sattunut keväitä ja kesiä, jolloin Heikki oli majaillut
+Nuottaniemessä monta viikkoa eikä ollut ehtinyt koko sinä aikana
+käydä kotonaan kuin pikimältään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tänä kesänä kai kävisi samoin, sillä Iisakki oli arvellut, ettei hän
+enää rupeisi perämieheksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei ole silmä enää niin tarkka kuin nuorempana, ja väsymyskin
+vaivaa», sanoi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Korpikosken lasku jäisi siis Paloniemen Heikin ja Juhanin niskoille,
+sillä muita perämiehiä ei ollut. Ei ainakaan sellaisia, jotka kosken
+ollessa pahalla päällä olisivat siitä uskaltaneet laskea.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Tähän ne siis tulevat viikkomääriksi, sekä isä että
+poika!&mdash;ajatteli Hanna, kun näki porevesien levenevän joka päivä ja
+kuuli koskelta ryskettä, joka kovenemistaan koveni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja eräänä päivänä lohkesi suuri jääteli Paloniemeen menevän tien
+vierestä, ja silloin tiedettiin, ettei enää ollut kuin kolme päivää
+jäänlähtöön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Talvi oli tullut paksuluminen, ja vanhat miehet ennustivat korkeaa
+kevättulvaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki-isäntä tarkasteli vanhoja merkkejään joka päivä rannassa
+käyden ja kuulostellen, millä äänellä koski kulloinkin ulvoi.
+Tiesikö kylmiä pohjatuulia vai lauhoja eteläisiä? Hän kuuli sen
+kosken pauhusta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä iltana, kun hän oli käynyt koskella asti, virkkoi hän sieltä
+palatessaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos entiset merkkini eivät petä, pitäisi jäiden huomenna liikkua
+suvannolla.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isä ei ollut koskaan erehtynyt jäiden lähdön ajasta, sen Hanna
+tiesi. Ja hän alkoi laskea pitkäkö aika olisi vielä siihen, kunnes
+ensimmäiset lautat tulla huristaisivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tulevathan ne joskus heti jäiden perästä, seuraavana päivänä»,
+huomautti Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna tiesi olevansa yksin, katseli hän pitkän aikaa
+kevätharmaalle jäälle ja joen uomaa pitkin tuntureille, joissa vielä
+ilta-auringon valossa välkkyivät lumen peittämät huiput. Ja hän
+toivoi jäiden lähtöä niin kuin ei koskaan ennen, toivoi lauttojen
+heti perässä tulevan ja Antin saapuvan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän ajatteli sitä hetkeä, jolloin Antti isälle kertoisi Niilo
+Iisakin hukkumisesta,&mdash;ja se oli Antin kerrottava,&mdash;vavahteli hänen
+sydämensä; hänellä oli ollut monta hetkeä, jolloin hän oli aikonut
+lukea isälle Antin kirjeen. Mutta lopulta hän sittenkin päätti:&mdash;Ei,
+kertokoon itse, omin sanoin, kun omin silmin on nähnyt ja omin
+korvin kuullut!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna seuraavana aamuna heräsi, vilkaisi hän vuoteestaan heti
+suvannolle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koko suvanto oli melkein ihan sulana. Päivä paistoi jo sinertäville
+laineille, ja jääteleitä kulki ylempää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi kiireesti aamuvirkkuna. Nyt oli vielä niin varhaista, että
+talon muu väki nukkui. Hän ei herättänyt ketään, vaan meni hiljaa
+ulos.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamuaurinko paistoi yli vaaran ja metsäin, ja koskelta kuului
+riemullinen pauhu. Se soi kuin yhtä säveltä Hannan sydämen riemun
+kanssa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kesä! Kesä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pitkästä aikaa Hannan valtasi lapsellinen ilo, ja hän lähti rientäen
+koskelle, jonka jyrkänkorkealta rantatörmältä oli monena keväänä
+velivainajan kanssa katsellut jäiden lähtöä. Talosta vei polku
+koskelle hauskan männikön poikki, joka oli elättipuistoksi siihen
+jätetty ja jota Iisakki hoiti kuin silmäteräänsä. Kosken rannalla,
+Varsankallion kohdalla, polku alkoi painua pitkin törmää, väliin
+poiketen metsään, väliin taas käväisten kosken törmällä niissä
+paikoin, missä se oli tasaisempaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei ollut käynyt koskella sitten viime syksyn. Raitis ja rohkea
+tunne puhalsi häntä vastaan, kun hän törmälle päästyään näki
+hyrskyävät laineet ja aamuauringossa kimaltelevan Varsakallion, joka
+keskellä kovinta koskea halkaisi veden voimat ja listi jäätelit
+hilseiksi. Tulva oli jo noussut, ja suurimmat kuohut rynnistivät
+hirveällä voimalla Varsakallion kiiltävää kylkeä vasten ja
+roiskahtivat takaisin kuin vihapäissään. Ylempää tulevat jäätelit
+painoi väkevä virta suoraan kalliota kohti... ja kun ne siihen
+jyskähtivät, tömisi törmällä maa, ja Hanna näki suurien jääpuikkojen
+koettavan loikata kallion yli...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kosken väkevät voimat saivat hänenkin lannistuneen rohkeutensa
+uudestaan eloon. Tuntui kuin joka hetki olisi rinnan riemu kasvanut
+ja luottamus omaan voimaan enentynyt. Noin vain! Tuolla tavalla!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän istui ihan törmän kamaralle, johon ulottui vaahtojen vesi, ja
+katseli luonnon rohkeaa elämää. Noin koski riemuitsi kesän tullen,
+noin roimasti vaahto roivi, kun jään alta vapauteensa pääsi!&mdash;Noin
+riemuitsee kerran minunkin mieleni, kun rakkain ystäväni vierelläni
+istuu... noin!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Varsakallion kyljeltä hänen katseensa siirtyi vastaiselle
+rannalle, joka siltä kohdalta oli jyrkkärantainen ja kivinen. Siitä
+taas eteni Paloniemeen päin, jonka asuinrakennuksen punainen pääty
+ja valkoinen ikkuna näkyivät tänne asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi, taittoi kepin, jonka oli männiköstä käteensä ottanut, ja
+heitti molemmat palaset kuohuihin. Ja hänestä tuntui, kuin hän olisi
+tehnyt erinomaisen päätöksen, vaikkei itsekään tiennyt minkä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän palasi kotiin, oli muu talon väki jo toimissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Paloniemen Heikki, joka ei kelirikon takia ollut viikkoon päässyt
+Nuottaniemessä käymään oli heti käyttänyt suvannon aukeamista
+hyväkseen ja saapunut veneellä Nuottaniemen rantaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki hänen päivettyneet kasvonsa ikkunan läpi, kun hän
+penkillä istuen jutteli Iisakin kanssa. Ei sentään näkynyt Juhania!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Viikon verran oli heistä kumpaisestakin saanut olla rauhassa!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki vilkaisi pihalle, ja Hanna huomasi hänen katseensa, mutta ei
+mennyt pirttiin, vaan keittiöön. Sinne hän kuuli miesten juttelevan
+lautoista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki tiesi kertoa, että tavattoman paljon oli lauttoja
+odotettavissa. Tuskin oli koskaan heidän&mdash;hänen ja Iisakin&mdash;
+eläessä yhtenä kesänä ollut niin paljon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Laskumiehistä tulee nyt puute, kun sinäkin aiot perämiehen viran
+heittää», kuuli Hanna Heikin sanovan. »Koko Korpikosken lasku jää
+minun ja Juhanin niskoille. Sillä eipä taitaisi olla miestä, joka
+uskaltaisi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuskinpa on, kun tämänkään kylän nuoret miehet eivät näy
+perämieheksi pyrkivän, vaikka niiden olisi kesäkaudet soutumiehinä
+ollen pitänyt oppia, kuinka Korpikoski lasketaan», sanoi siihen
+Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sepä se. Koski se on meidätkin opettanut. Mutta niillä ei ole
+uskallusta eikä haluakaan. Ei ole kylässä yhtään nuorta miestä,
+josta olisi toivetta perämieheksi.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna seisoi hiljaa ja kuunteli. Mitä isä sanoisi? Isä oli viikko
+sitten sanonut, että hän Koskenalustan Antista toivoi kelpo
+perämiestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Se Koskenalustan Antti-poika on mielestäni rohkea ja
+tarkkasilmäinen», kuuli Hanna isän sanovan. »Hänestä minä uskon
+perämiehen tulevan.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskenalustan Antistako?» ihmetteli Heikki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin», vakuutti Iisakki. »Minä olen nähnyt, että hän on hyvin
+hoksaava koskella.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jopa puhut joutavia», sanoi Heikki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna teki samalla asiaa pirttiin. Katsahtaessaan Heikkiin hän näki
+tämän silmissä oudon ilmeen, joka oli melkein samanlainen kuin
+Juhanilla silloin, kun Hanna antoi hänelle vastauksensa. Heikki
+tuijotti eteensä, ja hänen suupielessä roikkuva piippunsa oli
+sammunut. Mustat silmät kiilsivät.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No koettakoonpa nyt tänä kesänä», sanoi Heikki vihdoin. »Mutta minä
+luulen, että siitä ei tule mitään.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ensi kerta se on ollut meilläkin», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki ei enää jatkanut, vaan kysyi sensijaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No saanen kai minä taas tulla taloon laskun ajaksi?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän kysyi sen sillä äänellä, että vastaus oli selvä,&mdash;muodon
+vuoksi vain oli kysynyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tietysti saat olla kuin kotonasi. Ja samat terveiset vie
+Juhanillekin, jonka tietenkin tulee olla yötä päivää liikkeellä»,
+vastasi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten he alkoivat taas jutella lautoista ja lopulta tukkimetsistä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä välin oli joen jää ylempää katkennut niin, että kun he
+katsoivat suvannolle, oli se ihan sakeanaan jäätelejä. Ja tulva yhä
+nousi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen rannassa oli vesi jo niin korkealla kuin menneinä
+vuosina oli ollut korkeimman tulvan aikana. Vihaista vauhtia
+soluivat jäätelit kivistä rantatörmää vasten ja jatkoivat sitten
+matkaansa kapenevalle väylälle, jossa virta alkoi niitä painaa
+koskelle päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikin vene oli vedetty kauas törmälle, ja hän itse oli
+kuin arestissa, sillä poikki suvannon ei ollut yrittämistäkään,
+ennenkuin jäiden kulku vähenisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koskelta kuului kauhean kova pauhu, semmoinen jyske ja tohina, että
+korkea rantatörmä tuntui tärisevän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Näin mahtavaa ja pikaista jäänlähtöä ei ollut sattunut moneen
+vuoteen. Hanna ei muistanut kuin yhden, ennen pienenä tyttönä
+ollessaan, jolloin äitikin vielä eli.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Illalla, kun aurinko jo paistoi melkein suoraan pohjoisesta, alkoi
+jäiden kulku suvannolla harveta. Ja joki virtasi tulvasta väkevänä
+niin kaukaa kuin silmä kantoi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna seisoi muiden seurassa rantatörmällä ja katseli pohjoiseen
+jokea pitkin, joka välkkyi kultaisena kenttänä ilta-auringon
+ihanassa paisteessa, ja hänestä näytti, kuin se virtaisi suoraan
+päivän juurelta voimakkaana ja kevätriemuissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vielä tiedettiin tulevan jäitä, sillä ylempänä oli joki yhä
+jään peitossa. Mutta kun jäätelit suvannolta vähenivät, työnsi
+Paloniemen Heikki venheensä vesille ja läksi soutamaan
+kotirannalleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ottaen tulvan voiman lukuun hänen täytyi ensin soutaa suvantoa
+ylöspäin ja sitten vasta kääntää Ruotsin puolen rantaa kohti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ja Hanna seisoivat rantatörmällä Heikin menoa katsellen.
+Hyvin meni. Heikki tunsi kevättulvan voimat ja arvasi soutaa
+kylliksi ylös, ettei kosken virta ulottunut puoleensa vetämään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskimies se on tuo Heikki!» kehui Iisakki, kun näki Heikin veneen
+lähenevän Paloniemen rantaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun hän katsoi tytärtään silmiin, näki hän, että Hannan katse
+oli jääkylmä ja silmäin ilme melkein eloton.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Nuottaniemessä
+
+</span>kävi liike yhä vilkkaammaksi. Vaikkei lauttoja vielä ollutkaan
+ylhäältä saapunut, oli kylään jo alkanut karttua tukkilaisia.
+Kerrottiin olevan etelänpuolen miehiä, jotka korttia lyöden
+kuluttivat aikaansa lauttoja odottaessaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemessä ei sallittu minkäänlaista jumalatonta menoa.
+Senvuoksi ei taloon tullutkaan kuin tuttuja miehiä, joiden tavat
+entisestään tiedettiin. Useimmat heistä olivatkin paikkakuntalaisia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki-isäntä toimitteli asioitaan niinkuin ennenkin. Mutta kaikki
+huomasivat, että hänessä oli tapahtunut kummallinen muutos. Vaikka
+hän nyt oli ystävyydessä naapuriensa kanssa, ei hän enää kuitenkaan
+päässyt entiseen pirteyteensä. Kukaan ei tiennyt, mikä häntä
+oikeastaan vaivasi. Mutta raskasmielinen hän oli, ja silmien ennen
+iloinen ilme oli kuin lakastunut ja himmennyt. Eikä häntä näyttänyt
+mikään suuresti liikuttavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun tukkilaiset kertoivat hänelle, että se ja sekin, joka
+talvellisissa seuroissa oli syntinsä tuntoon tullut, herännyt ja
+uskonut itsensä kristityksi, nyt jo oli langennut, maistellen viinaa
+ja lyöden korttia etelänpuolen miesten kanssa, ei hän siihen mitään
+sanonut, hymähti vain. Sen verran hän kuitenkin oli jollekulle
+sanonut, että hän jo seurailtoina oli samaa itsekseen odottanut.
+Sillä olihan sellaista aina tapahtunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Näinä päivinä oli ruvettu todenteolla odottamaan lauttoja. Sanomia
+oli kuulunut, että niitä jo oli valmiiksi lautattuina metsäjokien
+suilla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna teki usein asiaa rantatörmälle siihen, mistä näki pisimmän
+matkaa jokea pitkin pohjoiseen. Iisakki oli monta kertaa tavannut
+hänet siellä istumasta syvissä mietteissä. Mutta isän ja tyttären
+kesken ei ollut näinä aikoina puhetta Antista eikä isä liioin ollut
+paloniemeläisiäkään maininnut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä aamuna, kun Iisakki puuhaili rannassa, hän huomasi kaksi
+tukkilauttaa, jotka vinhaa vauhtia laskivat suvantoa kohden.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Melkein samalla hetkellä havaitsi ne Hannakin, joka ei unhottanut
+katsella joelle. Hän riensi rantaan, johon kokoontui joutilaita
+tukkilaisiakin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jo tulevat ensimmäiset lautat!» huudettiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Päivälleen viikkoa ennen kuin viime keväänä», sanoi Iisakki, ja
+kääntyen miesten puoleen hän lisäsi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta tulva on nyt niin korkea, ettei sovi mennä Korpikoskelle.
+Tässä saavat odottaa niin kauan, että tulva laskee.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ne miehet, jotka tiesivät ja ymmärsivät asian, vastasivat:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eipä ole tämmöisessä tulvassa Korpikoskea laskettu.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tähysteli tulevia lauttoja jännittynein silmin ja mielin. Hän
+eroitti jo miehet, jotka pitkien airojen avulla koettivat ohjata
+lauttojansa Nuottaniemen rantaan päin. Jo ylempänä heidän oli
+ohjattava rantavesille, ettei suvanto, joka sekin näin korkean
+tulvan ollessa oli virtava, pääsisi lauttoja painamaan Ruotsia
+kohti, jolloin virta vuorostaan olisi vetänyt koskeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nöyrästi tottelivat raskaat, kankeakylkiset tukkilautat
+pitkien airojen komentoa, ja niin ne rantavesiä pitkin hiljakseen
+lipuivat Nuottaniemen lauttapaikkaa kohden.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tunsi pitkän matkan päähän, ettei Antinlaista miestä ollut
+näiden lauttojen päällä. Hänen kauniissa silmissään vilahti katkera
+pettymys, ja kuin vihassa hän pyyhkäisi vaalean kiharan huivinsa
+alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti ei ollutkaan ehtinyt ensimmäisten lauttojen mukaan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun lautat saapuivat likemmäksi, syntyi jätkälaumassa liikettä, ja
+huutoja alkoi kuulua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Laskekaa maihin sinne ylemmäksi, siellä on virrattomampaa», huusi
+Iisakki, ja hänen käskyään toteltiin heti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun lautat iskivät rantaan, juoksi mies köysi sylissä jyrkälle
+törmälle ja ehti kietoa köyden paksuun vaajaan, jollaisia sitä
+varten oli pystytetty pitkä jono. Mutta vaikka virta siinä olikin
+vähäinen, vinkui käsivarren vahvuinen köysi kuin viulunjänne, kun
+lautta irtaantui maasta ja yritti eteenpäin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pysyy se... kyllä vaajat kestävät!» huudettiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet eivät olleet paikkakuntalaisia, mutta Iisakki tunsi
+heidät ja kyseli kuulumisia ylimaista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan teki mieli kysyä Antista, mutta malttoi mielensä ja käveli
+pettyneenä pihaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hetken perästä palasi Iisakkikin lauttamiesten kanssa, jotka
+aamiaista syötyään vetäytyivät suureen karjataloon nukkumaan. Siellä
+oli viileä ja hyvä maata; he olivatkin valvoneet yhteen menoon monta
+vuorokautta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuuluivat sanovan, että jo tänä iltana saapuu lisää lauttoja»,
+virkkoi Iisakki tyttärelleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö?» sanoi Hanna aivan arvaamattaan vilkkaammin kuin hänen
+tapansa oli. Mutta samalla hänelle johtui mieleen kysymys, minkä
+vuoksi isä hänelle sen nyt juuri mainitsi. Hän ei kuitenkaan sen
+pitemmälti tiedustellut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Taisit jo odottaa Anttia?» sanoi isä hetken päästä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna rohkaisi mielensä ja vastasi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Odotin kyllä... monestakin syystä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän pani painoa viimeisille sanoilleen, mutta Iisakki ei näyttänyt
+sitä huomaavan. Sensijaan hän alkoi puhua:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kun minulle tänä aamuna muistui Koskenalustan Antti mieleen...
+kuinka minusta se Antin kävely ja muutkin liikkeet tuntuivat
+muistuttavan niin ihmeesti Niilo Iisakki-vainajata... En tiedä,
+oliko minun paha vai hyvä, kun semmoinen mieleen juolahti... se oli
+niin kummallista... Onko sinusta siltä näyttänyt... Muistelehan
+Antin kävelyä ja päänliikkeitä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna säpsähti isänsä puheesta. Isä ei ollut sentapaisista asioista
+koskaan puhunut. Ja rajatonta riemua Hanna tunsi sydämessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän seisoi hetkisen ja mietti, silmät loistavina ja suu hiukan
+hymyssä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kun nyt oikein muistelen, niin kyllä niin onkin. Antti kävelee
+aivan niinkuin Niilo Iisakki-vainajakin! Mutta en minäkään ole ennen
+sitä ajatellut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kummasti se johtui minunkin mieleeni, aivan kesken muiden
+ajatusten», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He olivat jutelleet pihalla ja lähtivät nousemaan sisälle. Silloin
+he havaitsivat, että Paloniemen rannasta lähti vene Nuottanientä
+kohti. Siinä istui kaksi miestä, toinen soutaen, toinen pitäen
+perää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Iisakki ja Hanna arvasivat, että ne olivat paloniemeläisiä, isä
+ja poika, jotka olivat tulossa taloon lauttojen laskun ajaksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kumpikaan ei virkkanut näkemästään mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Illalla ja seuraavana yönä saapui lisää lauttoja. Nuottaniemessä
+oltiin valveilla koko yö. Kevätkesällä, lauttojen kulun aikana, ei
+ollutkaan eroa yöllä ja päivällä. Liikettä ja humua oli öisin
+niinkuin päivinäkin, öisin melkein vielä enemmän. Kiire oli, ja
+Pohjolan kesä on lyhyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta alkukesästä ovat yöt yhtä valoisia kuin päivätkin, ja ihmiset
+nukkuvat silloin vain nimeksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannakin oli valvonut koko yön. Paloniemeläiset olivat hekin olleet
+lauttoja vastaanottamassa; ainoastaan Iisakki oli aamupuolella yötä
+mennyt nukkumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräiltä tuttavilta lauttamiehiltä Hanna oli saanut kuulla, että
+Antti oli tulossa; aamupäivällä hänen arveltiin saapuvan. Se tieto
+lohdutti Hannaa, ja nyt hän odotti Antin tuloa verrattain
+levollisena. Hän ei kuitenkaan juossut rantaan, kun näki taas uuden
+lautan tulevan, vaan katseli ikkunasta, josta näki yhtä kauas ja
+yhtä hyvin kuin rantatörmältäkin. Paloniemeläisten silmät seurasivat
+häntä ja hänen liikkeitään; siltä hänestä ainakin tuntui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Huh, kuinka hänestä oli ilkeätä, kun hän arveli sekä isän että pojan
+mustankiiltävien silmien häntä katselevan! Vastenmieliseltä oli
+tuntunut sekin, kun Juhani, tietäessään, ettei ollut ketään
+näkösällä, koetti tarttua häneen pitkällä luisevalla kädellään,
+jonka sormet olivat suipot kuin talikonpiikit. Se puistatti, ja
+kylmät väreet tuntuivat sydämessä asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitähän ne miettivät!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja mitä sitten miettinevät...!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli toivonut, että paloniemeläisetkin menisivät nukkumaan
+huoneeseensa, joka oli heitä varten lauttojen laskun ajaksi
+varustettu. Mutta yhä he hommailivat lautoilla, vaikka päivä jo oli
+korkealla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eivätkö he poistuisikaan, ennenkuin Antti saapuisi? Kerran hän jo
+kävi rannassa ikäänkuin jollakin asialla ja sanoi heille sivumennen,
+että vuoteet olivat molemmille valmiina.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta tulva oli alkanut laskea, eikä sen tarvitsisi enää paljoa
+pudotakaan, että uskaltaisi lähteä koskelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet viipyivät siinä ja kyhnäilivät soutukantoja paikoilleen!
+Aivan kuin tietäisivät, että hän odotti Anttia!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannaa suututti. Mutta hän päätti mielessään olla sen enempää
+ujostelematta, jos he olisivat siinä lautalla vielä silloinkin, kun
+Antti ilmestyisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yhä uusia lauttoja tuli, niin että koko suvannon ranta oli tukkien
+vallassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja vihdoin nousivat Heikki ja Juhani törmälle ja läksivät astumaan
+pihaan. Hanna kuuli heidän menevän huoneeseensa keskenään jutellen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samalla hän silmäsi joelle ja näki taas lautan kulkevan juuri siinä
+kohden, jossa joki leveni suvannoksi. Kolme oli siinä miestä, ja
+Hanna tunsi jo näin pitkän matkan päähän Antin. Tunsi siitä, että
+Antin asento lautan airoa painaessa oli miehekkäämpi kuin toisten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen sydämensä alkoi sykkiä riemusta, ja vaikka lautta vielä olikin
+verrattain kaukana, ei hän malttanut olla sisällä, vaan läksi
+törmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Onneksi oli paloniemeläisten huoneen ikkuna pihalle päin. He eivät
+näkisi Antin tuloa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna ilmestyi rantatörmälle, heilautti yksi miehistä lakkiaan
+sinne päin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se oli Koskenalustan Antti!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna heilautti huiviaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koskenalustan Antti oli miesten komeimpia. Hänen vartalonsa tosin ei
+ollut pitkä, mutta voimakas ja siro. Kasvot olivat miehekkäät, ja
+sinisissä silmissä oli lempeä ilme. Hän oli niin ahavoittunut, että
+iho oli ruskea kuin solanahka. Puhuessa välkkyivät hänen lujat,
+valkoiset hampaansa, ja hänen hymynsä oli miellyttävää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna painoi hänen kättänsä lujasti ja katsoi syvälle silmiin. Antin
+sinisilmissä leimahti ilo, ja kasvoille ilmestyi kuin päiväpaiste.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun heidän lauttansa oli saatu kiinni, läksivät he nousemaan
+törmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä tuli Iisakki vastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Terveisiä ylimailta!» tervehti Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinpä sieltä pojat taitavat hengissä palata», tervehti Iisakkikin
+nähtävästi hyvällä tuulella. Harma huomasi, että isän otsaryppy oli
+kokonaan kadonnut ja että hän katseli Anttia tyytyväisenä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Lienetkö ajatellut, että Jumala on vaaroissasi sinua varjellut ja
+vielä armon aikaa sinulle antanut?» sanoi Iisakki hetken päästä, kun
+Antti oli kertonut, minkälaisista vaaroista hän oli sattunut
+pelastumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kysymys koski Anttiin, sillä hänen kasvojensa ilme kävi vakavaksi.
+Hän ei kuitenkaan ehtinyt mitään vastata, sillä samalla tulivat
+siihen paloniemeläiset, isä ja poika, kuin rantaan menossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No käskehän nyt Antti sisälle ja tarjoa ruokaa. Arvatenkin hän
+tahtoo talossa levähtää.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki sanoi sen erinomaisella äänenpainolla, vuoroin Hannaan,
+vuoroin Anttiin katsahtaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemeläiset seisoivat vieressä, ja kun Hanna silmäsi heihin,
+pälyivät molempain miesten silmät samalla tavalla kuin Hanna joskus
+ennenkin oli nähnyt niiden tähystelevän, kylmänilkeästi. Heikin
+katseessa varsinkin oli kuin pirullista vihan liekkiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lieneekö isä sitä huomannut?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän itse koetti olla levollinen niinkuin tavallisesti, mutta
+sittenkin näkivät paloniemeläiset, että Hannan kasvot loistivat ja
+että hän äkkiä oli kuin muuttunut nuoremmaksi ja vilkkaammaksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakkikin näytti pirteältä kuin nuoret miehet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ja Antti menivät taloon, mutta paloniemeläiset ja Iisakki
+kävelivät rantaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onko vesi kääntynyt menemään?» kysyi Iisakki, joka oli yöllä
+nukkunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Toista korttelia on mennyt sitten eilisillan, ja kun toisen
+korttelin vielä menee, niin...» vastasi Heikki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei, ei vielä», varoitti Iisakki. »Nyt on Varsankallion virta
+väkevimmillään... Eiköhän virta paina vielä kallioon...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»On niitä lauttoja tällä vedellä ennenkin laskettu», sanoi Heikki.
+»Mutta saisihan tulva vielä laskea.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet, jotka kuulivat perämiesten keskustelun, sanoivat:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»On vainkin näin korkean tulvan ollessa ennenkin Korpikoskelle
+uskallettu.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja muun puheen puutteessa he alkoivat leikillään syyttää Iisakkia
+arkuudesta, kun ei enää uskaltanut perämieheksi lähteä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vanhuus tulee», sanoi Iisakki, »eivätkä silmäni enää ole niin
+tarkat kuin ennen. Jo saavat nuoremmat miehet minun puolestani
+laskea lautat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tottahan sentään jonkun lautan laskette», toivoivat lauttamiehet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No niin olen ajatellut, että minulta se jo jää», vastasi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki ja Juhani olivat sillä aikaa menneet niiden
+lauttojen päälle, joita jo oli koskea varten varattu. Kumpikaan ei
+puhunut mitään, mutta molemmat ymmärsivät, että se, mitä huhuna
+olivat kuulleet, olikin totta ja että heidän toiveensa olivat varsin
+vähäiset. Hannan käytös Anttia kohtaan ja Iisakin erinomainen
+iloisuus todistivat, että Antti oli tervetullut mies taloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isään näytti asia koskevan vielä kipeämmin kuin poikaan, sillä hän
+käsitti nyt hyvin, minkä vuoksi Hanna oli vastauksensa antamisen
+lykännyt syksyyn. Mutta pojalleen hän ei ilmaissut ajatuksiaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen mustissa silmissään syttyi vain outo palo, ja hänen
+sieraimensa levenivät tuontuostakin. Hänen ajatuksissaan poltti, ja
+hän alkoi pelätä, että hänen viisaasti laskettu verkkonsa sattuikin
+väärin päin. Sillä hän se oli toimittanut Iisakin sairaan
+Kero-Pietin viereen... siinä ensin vakuuttaakseen syyttömyyttään
+Niilo Iisakin kuolemaan... ja saadakseen saarnamiehen puhumaan
+Juhanin ja Hannan naimisesta, josta piti tulla heidän ikuisen
+ystävyytensä merkki...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja myöntänythän olikin Iisakki, toivonut samaa kuin hänkin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nyt Iisakki käyttäytyi Koskenalustan Anttia kohtaan kuin tämä
+olisi ollut hänen paras poikansa! Sillä jo keväällä hän kehui
+Anttia, vanha kelmi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki puri hammasta ja käänteli mälliä suussaan, mutta koetti pysyä
+tyynenä, ettei poika mitään huomaisi. Kun hän oli panemassa airoa
+paikoilleen, kirkastuivat kuitenkin äkkiä hänen kasvonsa, ja
+mustissa silmissä leimahti tuli. Hänen aivoissaan oli syntynyt
+rohkea tuuma, ja jos se menestyisi,&mdash;ja sen täytyi menestyä,&mdash;ei
+mikään olisi esteenä hänen toiveittensa toteutumiselle. Siihen
+mennessä oli kärsittävä ja nieltävä kaikki karvaat palat,
+teeskenneltävä, niinkuin ei Antin olo heihin mitään vaikuttaisi,
+ikäänkuin eivät ymmärtäisi, että Antti...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Juhanille oli asia valaistava!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli jo ehtinyt miettiä, kuinka kaikki tapahtuisi ja pitikin
+toimittaa. Niin vain! Juhanin tuli olla samalla lautalla, sitten ei
+mitään epäiltäisi... eikä osattaisi epäillä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Elä sinä ole milläsikään, vaikka Hanna näyttää pitävän
+Koskenalustan Antista», alkoi hän puhua Juhanille. »Isänsä tahtoa
+täytyy Hannan noudattaa, ja Iisakin kanssa olemme asian sopineet.
+(Itsekseen hän mietti: Mainio mies se Kero-Pieti! Hän se sai Iisakin
+suostumaan!) Olehan vain, niinkuin et Antista mitään tietäisi... Ja
+kun Kero-Pieti syksyllä kulkee tämän kautta, toimitan minä, että
+pannaan kuulutuksille...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Poika ei vastannut isänsä puheisiin, mutta sen hän kyllä tunsi, että
+Hanna nyt oli loitommalla hänestä kuin koskaan ennen. Mutta hän ei
+myöskään käsittänyt, mitä isä tarkoitti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki oli nähtävästi tyytyväinen äsken tekemäänsä päätökseen, sillä
+hänen synkät ilmeensä muuttuivat iloisemmiksi, ja mälli pysyi
+pitemmän aikaa paikoillaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saatuaan lauttansa koskikuntoon molemmat lähtivät pihaan. He eivät
+vieläkään menneet nukkumaan, vaan astuivat pirttiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti oli jo syönyt ja istui nyt pirtissä Iisakin ja muutamien
+muiden lauttamiesten seurassa juttelemassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki ja Juhani istuivat joukkoon, ja siinä puheltiin
+koskenlaskusta. Hanna kuului puuhailevan keittiössä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki tuntui olevan erinomaisen puheliaalla ja hyvällä
+tuulella.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Äsken kun juteltiin, että Korpikosken perää ei enää ole muita kuin
+me, Juhani ja minä, tämän talon Iisakki kun ei enää aio perämieheksi
+ruveta, niin nyt hoksaankin, että tässähän on nuori perämies, tämä
+Koskenalustan Antti...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki katsoi sitä sanoessaan Anttiin. Iisakki vaikeni ihmetyksestä,
+mutta lautankuljettajista sanovat jotkut:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No, Antista kyllä Korpikosken perämieskin tulee, jos tahtoo.
+Muoniosta asti on laskenut kaikki kosket!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti itse ei virkkanut mitään, mutta Iisakki sanoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Miksi ei? Tarkkasilmäinenhän se on Antti, ja onhan hän pienestä
+pojasta asti Korpikoskea alas viiltänyt...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sepä se», sanoivat lauttamiehet. »Ei siinä muuta ole kuin että ensi
+kerta on ensi kerta... ja ensin käy joitakuita lauttoja soutamassa,
+kun Paloniemen Heikki on perämiehenä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskaltaisikohan koettaa», sanoi nyt Anttikin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kyllä sinä uskallat. Ensi kerta on ollut meidänkin Juhanilla ja
+niin Iisakilla ja minullakin», sanoi Antin puheeseen Paloniemen
+Heikki. »Ja perämiehiä nyt tarvitaan!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ensi kerta oli meilläkin», myönsi myös Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja lauttamiehet selittivät, että näillä lautoilla, jotka jo olivat
+talon rannassa, oli tavaton kiire, ja toisia varisi alas ylimaista.
+Elleivät nämä edestä ehtisi, syntyisi Nuottaniemen suvannossa
+semmoinen tungos, että pian tulisi tiukka paikka...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkuin kerran tuli», muisteli Paloniemen Heikki. »Oli samanlainen
+tulva kuin nyt, ja koskessa kovasti vettä. Lauttoja karttui
+suvantoon yhä lisää. Tämä Iisakki makasi silloin sairaana enkä
+minäkään uskaltanut lähteä laskemaan, vaan odottelimme tulvan
+alenemista... Silloin eräänä yönä tuli kova pohjatuuli, repi lautat
+irti ja vei koskeen, yksin puin hajoittaen... Se maksoi puulaakeille
+tuhansia...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin kävi», vakuutti Iisakki. »Kyllä minäkin muistan, minkälaista
+se oli.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sen olivat nämäkin lauttamiehet kuulleet, ja siitä asti oli koetettu
+kaikin voimin semmoista ääretöntä vahinkoa estää. Mutta voisihan
+niin vieläkin tapahtua tulvan ollessa näin korkealla, jos lauttoja
+paljon karttuisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Voi hyvinkin!» myönsi Paloniemen Heikki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin siinä juteltiin, mutta vähitellen poistuivat lauttamiehet mikä
+minnekin levähtämään. Heikki ja Juhanikin menivät huoneeseensa, ja
+edellinen arveli veden jo vuorokauden kuluttua alkavan olla sillä
+määrällä, että uskaltaisi ryhtyä lauttoja koskesta laskemaan. Sillä
+tulva oli hyvää vauhtia vähenemässä. Iisakki poistui myös
+ulkohommiinsa, ja Hanna ja Antti jäivät kahden. Heillä oli paljon
+selittämistä toisilleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli kuullut heidän äskeisen keskustelunsa ja kysyi nyt
+Antilta:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskallatko omin päin ruveta perämieheksi?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskallan. Olisin tahtonut jo viime kesänä ja sitäkin ennen.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan silmät loistivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Saisi niille paloniemeläisille näyttää, että on niitä muitakin kuin
+he, jotka perämieheksi pystyvät. Jos minä olisin mies, uskaltaisin
+milloin hyvänsä», puhui hän innoissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koetan minä», sanoi Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna istuutui hänen viereensä penkille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He olivat hetken hiljaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaiketi olet kuullut huhuja Paloniemen Juhanista ja minusta?» sanoi
+sitten Hanna, katsoen Anttia suoraan silmiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olen minä kuullut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskoitko?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ajattelin: isänsä tytär on Hanna, ei saata valehdella, ei tahdo
+pettää! Ei olisi kättä pusertanut erotessa, ei olisi sanonut: muista
+minua! jos toista ajatteli...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei petäkään eikä tahdo valhetta puhua...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Hanna laski pehmeän käsivartensa Antin kaulaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minun olet, jos et muita muista!» sanoi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En koskaan ole muita ajatellutkaan!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He katsoivat toisiaan syvälle silmiin, ja molempien sydän täyttyi
+puhtaan lemmen tunteilla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Et vielä isälle puhunut Niilo Iisakin asiasta?» kysyi Hanna hetken
+päästä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En vielä. Mutta puhun, kun kahden kesken pääsemme!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sinun se onkin puhuttava, sinua hän parhaiten uskoo.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti mietti hetken ja sanoi sitten:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja Paloniemen Heikkikö vakuuttaa syyttömyyttään?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin tekee... ja isä uskoo Heikkiä, he ovat tehneet sovinnon...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Hanna kertoi Iisakin talvellisesta matkasta sairaan saarnamiehen
+luokse.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jo on kummaa!» arveli Hannan puheisiin Antti, sinisissä silmissään
+miettivä ilme.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samassa aukeni pirtin vankka ovi, ja Iisakki tuli sisälle. Antti
+punastui, mutta Hanna ei liikahtanutkaan, siinä kun istui Antin
+vieressä. Eikä Iisakki näyttänyt olevan tietävinänsäkään siitä, että
+he niin vierekkäin istuivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jopa kuulin hyvän uutisen», sanoi Iisakki, kun oli kävellyt
+puoliväliin pirtin lattiaa. »Kero-Pieti on kotiinsa päin menossa
+tätä jokivartta ja kuuluu pitävän seuroja täällä, ainakin parina
+iltana...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuka kertoi?» kysyi Hanna, uutisen johdosta vilkastuen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuohon saapui äsken pihalle kaksi Alakylän miestä, lautansoutajia,
+ja ne kertoivat. Alakylässä kuuluu jo olevan tulossa.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Paloniemen Heikki heräsi nukkumasta, meni Iisakki hänelle hyvänä
+uutisena kertomaan Kero-Pietin tulosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Heikki murjotti synkkänä, ja uutinen näytti vaikuttavan häneen
+päinvastoin kuin Iisakkiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuleepa sopimattomaan aikaan näin kiireellisimmän lauttojen laskun
+päivinä», sanoi hän:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei hän täällä kauan jouda viipymään», sanoi Iisakki nuhtelevalla
+äänellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Enpä joutaisi nyt minäkään», vastasi Heikki tyytymättömin ilmein,
+»en joutaisi seuroissa istumaan...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei Herra katso aikaa eikä paikkaa silloin, kun Hän meidät pois
+kutsuu», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt Heikkikin vasta heräsi omista mietteistään ja myönsi Iisakin
+olevan oikeassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Iisakin tuntoon jäi kummallinen pistos, ja hänkin huomasi,
+että Heikin silmissä oli erinomaisempi kiilto.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Tulva
+
+</span>alkoi aleta. Joki oli luonut jääpeitteensä jo tuntureilta asti, ja
+kesä kiirehti tuloaan. Nuottaniemessäkin oli kevätkylvöjen teko
+näinä päivinä lopetettu, ja varsinainen lauttojen lasku alkoi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikin ollessa perämiehenä oli jo parina yönä laskettu
+lauttoja, vaikkei koski vielä ollutkaan hyvällä vedellä. Juhani ei
+ollut vielä omin päin laskenut, ja Antti oli vasta jonkun kerran
+soutumiehenä käynyt kosken alla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta yhä karttui lauttoja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli ilta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki oli esitellyt, että Juhani ja Antti lähtisivät nyt
+kosken alle samalla lautalla. Silloin he saisivat yhdessä tarkata,
+kuinka oli laskettava, jotta lautta ei iskisi Puurnunleukaan eikä
+syöksisi Varsankallioon. Sitten heidän sopisi kummankin ominpäin
+laskea. Heikkiäkin alkoi jo väsyttää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemessä oli paljon väkeä, sillä Kero-Pietin odotettiin samana
+iltana tulevan. Oli kokoontunut kristityitä etäämpääkin, ja Ruotsin
+puolelta oli paljon kansaa soutanut. Ei ollut koskaan ennen
+tapahtunut, että kukaan saarnamies olisi näin lauttojen laskun
+aikana osunut seuroja pitämään Nuottaniemeen. Eikä suinkaan olisi
+nytkään niin käynyt, ellei Kero-Pietin, huonontuneen terveytensä
+takia, olisi ollut palattava aikomaltaan pitkältä saarnamatkalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiesten mieliin ei Kero-Pietin tulo näyttänyt vaikuttavan.
+Heillä ei ollut aikaa ajatella Kero-Pietin saarnoja eikä odottaa
+seura-iltoja, sillä tukeilla oli kiire maailman markkinoille.
+Eivätkä he juuri välittäneetkään. Useimmat heistä olivat uppo
+uskottomia, joihin Jumalan sanan kuuleminen ei näin kesän aikana
+vähääkään tehonnut. Iisakki tunsi heidät jo entisestään. Eikä siitä
+heille paljon puhunutkaan. Mainitsi kuitenkin, että Kero-Pieti aikoi
+täällä saarnata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Joukossa oli sentään joku, joka kunnioituksesta vanhaa perämiestä
+kohtaan aikoi tulla kuuntelemaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ellei teillä itsellänne ole halua, elkää tulko... Ei Jumala anna
+itseänsä pilkata», sanoi heille Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siihen eivät suulaimmatkaan vastanneet mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Laskettava lautta oli jo lähtövalmiina rannassa. Siihen oli
+varustettu uudet soutukannot ja pantu vankimmat airot. Kyllä se nyt
+Korpikosken kuohutkin kestäisi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet olivat myös valmiina, ja suuri joukko seuramiehiäkin
+kokoontui rantatörmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ja Antti olivat jääneet muista jälkeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Huomenna, kun sinä olet perämiehenä, lähden minäkin kosken alle»,
+kuiskasi Hanna Antille. »Nytkin lähtisin, mutta en jouda...
+Kero-Pieti on kai pian talossa...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskallatko lähteä minun ollessani perämiehenä?» kysyi Antti, ja
+hänen silmänsä säteilivät riemusta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>«Sinun kanssasi uskallan mihin hyvänsä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan ääni oli varma.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tulen koskentaipaleelle vastaasi, jos joudan», lupasi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tule! Poikkeamme Viuhkuraiseen kahvia juomaan», sanoi Antti
+iloisesti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Anttia kiirehdittiin lautalle. Muut soutumiehet olivat jo
+paikoillaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna ja Antti joutuivat törmälle, osuivat Hannan silmät
+Paloniemen Heikkiin, joka seisoi jo etupäässä lauttaa, perämiehen
+paikalla. Heikin silmät pälyivät niin kummasti. Hanna yritti jotakin
+sanoa Antille, mutta tämä meni jo törmän alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Löysätkää köydet», kuului Paloniemen Heikin komento.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lautta irtaantui pian jyrkästä törmän kupeesta ja lähti hitaasti
+kulkemaan loitoten rannasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani oli etupään miehenä, mutta jälkipäässä oli Antti ja kolme
+muuta paikkakuntalaista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ilta-auringon valaisemaa suvantoa pitkin kulki lautta verkkaan
+niemen ohi ja painui sen kohdalla Ruotsin puoliselle rannalle, jossa
+virta jo alkoi olla voimakkaampi, vieden lauttaa mukanaan. Miehet
+seisoivat jouten airoissaan, mutta niemen kohdalla käännettiin
+etupäästä Ruotsin puolen virtaan, josta oikea reitti veti koskelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rannalla seisojat poistuivat vähitellen pihaan, ja lauttamiehet
+alkoivat varustella toisia lauttoja koskea varten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna seisoi rantatörmällä niin kauan kuin näki lautan joutuvan
+Ruotsin virtaan, josta alkoi vihaisempi vauhti. Mutta sitten se
+katosi näkyvistä rantatörmän ja männikön taakse.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katseli hetken aikaa nuoressa lehdessä olevia puita, jotka
+kesäisen ihanina seisoivat männikön laidassa ja vaarojen kupeilla.
+Tuntui olevan tämän alkukesän kaikkein ihanin ilta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koski ulvoi, sen pauhu kuului merkillisen hyvin kuin männikön yli
+lentäen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan teki mieli lähteä koskelle nähdäkseen, kuinka lautta huristi
+hyrskyissä. Olihan hän nähnyt lauttojen satoja kertoja vilahtavan
+Korpikosken alle, kun rannalta katseli. Mutta nyt tuli erikoinen
+halu, vaikkei olisi aikaakaan ollut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei mennyt enää sisälle, vaan käveli suoraan polulle, joka
+männikön halki vei kosken rannalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna saapui Varsankallion kohdalle. Kallio seisoi yhtä vankkana
+kuin ennenkin keskellä kovimpia hyrskyjä. Vaikka tulva olikin
+alentunut, roiskahteli vieläkin sen kylkiin iskevistä laineista
+vaahto kallion räystäälle saakka...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sen kallion kupeella oli nuoren miehen hauta!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannaa vähän puistatti, kun hän muisti Niilo Iisakkia ja niitä
+toisia, jotka lautan hajotessa painuivat kallion kyljessä pohjaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän katseli ylöspäin, mutta lauttaa ei vielä näkynyt. Ruotsin
+virrassa se kulki verrattain hitaasti, sen hän tiesi. Hän lähti
+huvikseen kävelemään kosken törmää ylöspäin. Nyt hän oli
+vihaisimpien hyrskyjen kohdalla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>...Hän muisti, kuinka he menneenä kesänä, hän ja joukko toisia kylän
+tyttöjä, juhannusyönä kävivät lautalla kosken alla. Tulva oli
+silloin näin korkea kuin nytkin. Antti oli ollut samalla lautalla.
+Aallot löivät heitä vastaan niin, että heiltä kastuivat kaikki
+vaatteet... Tukkilaiset nauroivat... Se oli hauska juhannusyö. Hän
+palasi kosken alta kahden kesken Antin kanssa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin he puhuivat ensi kerran lämpimämmin, Viuhkuraisen luona
+istuessaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli jo ehtinyt Puurnunleuan luo, joka pitkänä, teräväkärkisenä
+kielekkeenä pistää Ruotsin puolen korkeasta rantatörmästä melkein
+puolikoskeen. Siinä on vaarallinen paikka. Sen luota virta syöksee
+kuin vihainen peto suoraan Varsankalliota kohti. Senvuoksi oli
+lautat näin korkealla vedellä jo Puurnunleukaa ylenmpänä saatava
+kääntymään siihen virtaan, joka painoi Suomen rantaa vasten, ja
+siitä ohjattava Suomen puolista reittiä ohi Varsankallion... Mutta
+tulvan laskettua vei syvempi väylä Varsankallion ohi Ruotsin
+puolista rantaa pitkin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Puurnunleuka välkkyi ilta-auringon valossa ja vaahdot myllersivät
+sen terävää kärkeä vasten. Koko koski oli kuin monipäinen peto, joka
+vihansa vimmassa kiiti alas tuntureilta, sieraimistaan vaahtoa
+pärskyen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Puurnunleukaa ylempänä näkyi Paloniemen talo, jonka kohdalta vasta
+oikea koski alkoi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta lautta oli vieläkin niemen takana, niin ettei Hanna sitä
+nähnyt. Mutta hän tiesi, että se pian tulisi näkyviin talon
+rannassa, loitoten keskiväylälle, jossa vauhti kiihtyi, niin että
+rannat vilkkuivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei mennyt enää ylemmäksi. Hän istahti kivelle ja varjosti
+kädellä silmiään nähdäkseen milloin lautta tulisi Paloniemen
+näkyviin. Siitä, missä Hanna nyt istui, näkyi parhaiten koko väkevin
+koski. Uhkaavana näkyi terävä Puurnunleuka, Varsankallion
+tummanruskea, koloinen kylki ja alempana Viuhkuraisen mutka, joka
+väkisten kiskoi lauttoja ranta-kallioita vasten. Mutta Viuhkuraisen
+mutkassa silisivät kosken kyljet, ja veden voimat vilistivät
+valkoisena harjana kapenevaan korkearantaiseen uomaan, joka näytti
+painuvan kuin maan alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna joutui siinä vielä jatkamaan mietteitään, niitä, joita oli
+näinä päivinä mielessään hautonut. Hänelle oli johtunut mieleen
+montakin kysymystä, joihin hän oli koettanut löytää vastausta ja
+selvitystä, mutta jotka yhä tuntuivat epäselviltä ja kummallisilta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli odottanut paloniemeläisten puolelta jotakin erinomaisempaa,
+kun nämä saivat tietää ja nähdä hänen suhteensa Anttiin. Oli
+kuvitellut, että isä ainakin viime tingassa kallistuisi
+paloniemeläisten puolelle ja rupeisi häntä kehoittamaan... Hän oli
+Antin tuloa odottanut pelon ja toivon vallassa... ja nyt!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemeläisissä hän ei ollut huomannut muuta erinomaisempaa kuin
+että isä-Heikin silmät päilyivät niin oudosti. He olivat niinkuin
+eivät olisi aavistaneetkaan, että hänen ja Antin suhteet olivat niin
+läheiset... niinkuin olisi muitta mutkitta selvää, että Juhani ja
+hän syksyn tullessa menisivät naimisiin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se tuntui kummalliselta, eikä Hanna osannut sitä selittää. Hän ei
+siitä kuitenkaan suuresti huolehtinut. He saisivat sen kyllä tietää
+aikanaan, jollei ennen, niin ainakin syksyllä. Hän oli varma
+itsestään ja Antista myöskin!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sen hän kuitenkin oli selvästi nähnyt, että Antti oli isästäkin
+mieluinen. Hän oli monta kertaa näinä päivinä pannut merkille, että
+isä aina tuli hyvälle tuulelle, kun Antti sattui olemaan
+näkösällä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitä isä sanoisi kuullessaan, kuinka Antti uskoi veli-vainajan
+hukkuneen? Alkaisiko uudestaan epäillä Paloniemen Heikkiä vai
+otaksuisiko Antin erehtyneen?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli hetkeksi unohtanut katsoa koskelle, niemelle päin. Mutta
+kun hän nyt, kesken kuumimpia mietteitänsä, sinne päin silmäsi, näki
+hän lautan tulevan vihaista vauhtia jo tällä puolen niemen... näki
+miesten soutavan voimansa takaa kauemmaksi rannasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi istumaan kiveltä, huivi valahti hartioille ja hänen
+aaltoilevat hiuksensa välkkyivät ilta-auringossa. Hänen silmiinsä
+ilmestyi tarkkaava, melkein tuima ilme, kun hän tähysti lautan
+tuloa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt he herkesivät soutamasta!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Sepä kummaa!&mdash;mietti Hanna.&mdash;Liian varhain heittivät
+soutamasta...edemmäksi olisi pitänyt lautan päästä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna muisti, kuinka isä laski... niemen nenän kohdalla melkein
+poikittain... Nyt se menisi ehkä liian likeltä Puurnunleukaa,
+joutuisi virtaan ja äkkiä painaisi etupään leuan nokkaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Varomattomasti he laskivat!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan jännitys kasvoi, hermot jäykistyivät, katse kirkastui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt vesi jo vaahtosi lautan etupäässä, se keinui keveänä kuin
+pärekori... nyt oltiin jo Puurnun virrassa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannasta näytti, että etupää viilsi suoraan Purnunleukaa kohti...
+lautta keinui, miehet seisoivat airojen ponsissa, valkoisiin
+hyrskyihin paistoi päivä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tunsi miehet lautalla, mutta sieltä ei voitu huomata häntä
+eikä kenelläkään ollut aikaa maalle päin silmäillä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koski ulvoi. Puurnunleuassa roivi valkoinen vaahto, ja kuohut
+viskautuivat keskelle lauttaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt he olivat jo ihan likellä Puurnunleukaa... Hyvä Jumala, kuinka
+likellä! Näytti siltä, että etupää oli menossa suoraan leukaan,
+ainakin leuan puolinen nurkka... Jälkipään miehet näyttivät
+soutavan... etupään miehet peittyivät äkkiä Puurnunleuan vaahtoon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vähään aikaan Hanna ei nähnyt yhtään miestä eikä lauttaa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ymmärsi siitä, että etupää oli koskenut Puurnunleukaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen ajatuksensa paloivat kun tulessa... Koski huusi ja ulvoi,
+vaahto roivi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä virta heitti lautan jälkipään selälle päin... lautta kääntyi
+silmänräpäyksessä, ja äskeinen jälkipää viilsi hirmuista vauhtia
+etupäänä siihen vuolteeseen, joka vei suoraan Varsankallioon...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehille tuli silloin hätä ja hoppu. He juoksivat edestakaisin...
+Jotkut soutivat... Hanna ei eroittanut heistä muuta kuin vilkkuvat
+puserot ja lakit, ei tuntenut ketään varmasti...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Maailma alkoi musteta hänen silmissään... Hirveä hätä oli
+pakahduttaa sydämen, ja hän syöksi törmän alle ikäänkuin avuksi
+rientäen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta siinä hän tuli tajuihinsa... hän ymmärsi, etteivät mitkään
+ihmisvoimat enää pystyisi estämään lauttaa törmäämästä
+Varsankallioon...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi juosten törmälle, koetti huutaa, mutta koski nieli hänen
+äänensä, niin ettei hän sitä itsekään kuullut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt hän tunsi Antin, joka seisoi ihan etupäässä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hyvä Jumala! Armahda heitä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta koski nieli, lautta kiiti nyt nuolena suoraan Varsankalliota
+kohti... Pian oli etupää yksin puin hajallaan... miehet koskessa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silmänräpäys vielä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna koetti sulkea silmänsä, huusi ja painoi molemmin käsin
+rintaansa, mutta hän näki kuitenkin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lautan etupää jyskähti hirmuisella vauhdilla kallion kylkeen, niin
+että tukit syöksyivät pystyyn kalliota vasten...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä hän näki, että miehiä nousi oravina tukkeja myöten kallion
+laelle... Lautan etupää halkesi samalla, tukit hajosivat molemmin
+puolin kalliota ja painuivat koskeen. Toinen pää kääntyi oikealle
+reitille ja lähti painumaan Viuhkuraisen mutkaa kohden...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yksi ainoa mies seisoi lautalla. Hanna tunsi hänet. Se oli
+Paloniemen Heikki, yksin airo kädessä vääntäen minkä jaksoi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tunsi myös Varsankalliolle pelastuneet miehet, jotka siinä
+yhdessä rykelmässä kuohujen keskellä värjöttivät liukkaalla kivellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siellä seisoivat Antti ja Paloniemen Juhani ja kaikki muutkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ei ollut yksikään vielä joutunut koskeen!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän alkoi huutaa, ja hänestä näytti, että miehet huomasivat hänet.
+Mutta yksikään ihmisääni ei sinne kuulunut, sillä koski huusi kuin
+riemuissaan, vaahto roivi kalliolla seisoviin miehiin asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna juoksi pitkin rantaa kuin apua hakien. Mutta yhtään ihmistä ei
+näkynyt kummallakaan puolen koskea.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta äkkiä Hanna taas alkoi käsittää, kuinka tässä kävisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitä voimaa ei ollut saatavissa, joka miehet pelastaisi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin vasta hänet valtasi villi tuska. Hän koetti viittoa, että
+hän aikoi rientää apua hakemaan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta yksikään miehistä ei vastannut minkäänlaisella merkillä
+ymmärtävänsä... Hanna huomasi nyt, että he olivat avopäin ja
+pitelivät toinen toisestaan kiinni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin hän oli huomaavinaan, että joku käsi nousi ja ikäänkuin
+merkiksi viittasi häneen päin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän kerkisi vielä silmätä, että hajonnut lautta painui hirmuista
+vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti, ja eroitti, että mies seisoi
+tanakkana airon ponnessa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän kokosi kaiken voimansa ja mielensä maltin, viittasi vielä kerran
+miehille, huiskutti huiviaan ja lähti avopäin juoksemaan taloon,
+hiusten hulmutessa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli sillä välin saapunut taloon, ja kristittyjen seura
+oli jo kokoontunut suureen pirttiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin Hanna saapui läähättäen koskelta päin ja huusi pihalla:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Apuun! Apuun! Miehet ovat pelastuneet Varsankalliolle...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja hän painoi rintaansa, ikäänkuin sydän olisi sieltä pulpahtaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä tulvahti koko pirtillinen väkeä pihalle. Jotkut juoksivat
+paljain päin poikki metsän koskelle...
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Viimeisinä
+
+</span>tulivat pirtistä Kero-Pieti ja Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Väkijoukko oli kokoontunut Hannan ympärille kysyen ja siunaten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli vähän tyyntynyt ja kertoi nyt lyhyesti kuinka lautan ja
+miesten oli käynyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Liian likeltä laski Puurnunleukaa,» sanoi Iisakki koettaen olla
+levollisena. »Siinä käänsi lautan, ja silloin on selvä matka
+Varsankallioon.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti kuunteli mitä toiset puhuivat, mutta ei osannut sanoa
+mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hetken päästä olivat kaikki seuramiehet juosseet koskelle ja jotkut
+vieneet pitkiä köysiä matkassaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna, Iisakki ja Kero-Pieti seisoivat vielä pihalla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onko mitään mahdollisuutta heitä pelastaa?» kysyi Hanna isältään
+väräjävällä äänellä, silmän omituisesti leimutessa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitä en osaa vielä sanoa, mutta koetetaan.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin ääni oli epävarma, ja Hanna huomasi hänessä outoa
+mielenliikutusta. Iisakki ymmärsi parhaiten miesten vaaran ja tiesi,
+että Varsankalliolta oli melkein mahdotonta ketään pelastaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kerran ennen oli käynyt samalla tavalla, mutta siitä oli aikaa jo
+lähes kuusikymmentä vuotta. Iisakin isä-vainaja oli siitä
+tapauksesta kertonut. Silloin joutui kalliolle kaksi miestä. Kaksi
+vuorokautta he jaksoivat siinä pysytellä. Toinen koetti pelastua
+uimalla, mutta hukkui heti koskeen hypättyään, toinen värjötti vielä
+vähän aikaa, mutta putosi sitten hänkin kuin pyörtyneenä koskeen.
+Kaikkiin mahdollisiin pelastuskeinoihin oli ryhdytty, mutta mikään
+ei ollut onnistunut. Iisakin isä-vainaja oli laskenut lautalla niin
+läheltä kalliota, kuin mahdollista oli, ja koettanut huutaa miehiä
+pysyttelemään kivellä, jotta ehdittäisiin ryhtyä toimiin. Mutta
+kosken pauhu nieli äänen, ja miehet kai tulivat siinä kuohujen
+keskellä lopulta mielenvikaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ei ollut siitä tapauksesta kertonut, eikä siitä tiennyt
+Hannakaan ja tuskin kukaan muu nyt elävistä kuin Paloniemen Heikki,
+jos hänkään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki muisti sen nyt ja mitä muuta isä-vainaja oli siitä
+kertonut... kuinka oli yritetty... Oli laskettu lauttoja niin
+läheltä kalliota kuin mahdollista oli, koetettu Puurnunleuasta
+löysätä lautta omin valloin Varsankalliota kohti... Se menikin,
+mutta hajosi kallioon iskeytyessään yksin puin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Hannan hätä pakotti Iisakin lähtemään koskelle, vaikka hän
+tiesikin, että rannoilta päin oli mahdotonta minkäänlaista apua
+miehille saada...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He menivät kolmisin rantaan, Kero-Pieti aivan puhumattomana. Siellä
+oli paljon väkeä. Ruotsin puoleltakin oli huomattu onnettomuus ja
+riennetty Varsankallion kohdalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet värjöttivät kalliolla, ja muutamat suurimmat kuohut viskoivat
+heihin vaahtoa; Koski pauhasi vimmatusti. Joku miehistä huusi ja
+viittasi kuin apua pyytäen. Hirmuinen hätä oli kaikilla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yksi esitti yhtä, toinen toista. Lauttamiehistä koetti joku heittää
+köyttä kalliota kohti: hullun yritystä, köysi ei jaksanut lentää
+kuin palasen matkaa rannasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun kuultiin Iisakilta, että kallion läheltä oli mahdotonta lautalla
+laskea niin, ettei se paiskautuisi kallion kylkeen, ja kun oli
+selvää, että se, joka semmoista uskaltaisi yrittää, olisi
+epäilemättä kosken oma, alkoi väki ymmärtää, että pelastus taisi
+olla mahdotonta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Uimalla!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vaikka rohkenisikin antautua kosken valtaan, ei ollut semmoista
+uimaria, joka Varsankallion pyörteistä hengissä pääsisi. Kuohut
+löisivät heti upoksiin tai murskaisivat kalliota vasten...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Naiset itkivät ja voivottelivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti tointui lamaannuksestaan ja alkoi puhua. Nyt olikin
+erinomainen aihe ja tilanne.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja vaikka Pietin saarnat tavallisesti olivat jyrkkiä ja ankaran
+tuomitsevia ja vaikka hän tiesi, että onnettomuuden uhrit olivat
+kaikki suruttomia, ei hän heitä tuominnut helvettiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Emme tiedä, mitä Herra tällä kauhealla onnettomuudella tarkoittaa»,
+puhui hän hyvin liikutettuna. »Emme myöskään tiedä, mitä noiden
+sielussa liikkuu, noiden kovaonnisten, jotka nyt katsovat kuolemaa
+vasten silmiä. Herra armahtaa! Hänen pitkämielisyytensä on suuri. Ei
+ollut ristin-ryövärilläkään monta tuntia aikaa parannuksen tekoon...
+Ehkä Herra heidät noin kutsuu omikseen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yleinen liikutuksen hyrskinä kävi väkijoukossa, ja moni uskoton
+halaili saarnamiestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ruotsin puolelta, Puurnunleukaa alempaa, työnnettiin Paloniemen
+kookkainta venettä vesille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Hullun yritystä!» sanoi Iisakki. »Se on yhtä kuin pärekori,
+tuommoinenkin vene...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja niin näkyi olevankin. Ennenkuin vene oli kunnollisesti irti
+rannasta, löi kosken vimma sen rantakiviin, niin että laitalaudat
+katkesivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki rupesi Hannan kehoituksesta perämieheksi ja kaikkein
+tottuneimmat ja vankimmat miehet lupautuivat soutajiksi.
+Tarkoituksena oli laskea lautalla Varsankallion ohi ja heittää köysi
+hätään joutuneille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki tiesi sen kyllä mahdottomaksi: kukaan ei ehtisi siinä
+vauhdissa köyttä heittää; jos sen kalliolle saisikin, olisi lautan
+vauhti siksi nopea, ettei sille ketään ehtisi pelastaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki lähti miehineen, mutta muut jäivät vielä kosken rannalle
+lauttaa odottamaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehille koetettiin huutaa ja viittoilla, että lautta oli tulossa...
+He näyttivätkin ymmärtävänsä, sillä heidän liikkeensä tasaantuivat,
+eivätkä he enää reuhtoneet niin epätoivoisina kuin äsken.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kulki edestakaisin pitkin rantaa. Hän tunsi kyllä joukosta
+Antin, mutta ei tiennyt, oliko Antti häntä huomannut. Siitä hän
+kuitenkin tahtoi päästä selville, ja kun hän laskeutui rantatörmän
+hyrskyjen partaalle, näki hän, että Antti viittoi kädellään
+ikäänkuin varoittaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti oli hänet huomannut!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen tuli kuin helpompi olla, ja pieni toivo alkoi viritä hänen
+sydämessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen toimelias luonteensa voitti sydämen tuskat, ja hän riensi
+isänsä ja äsken lähteneiden lauttamiesten jäljestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isä oli jo vanha... Entä jos hän viime tingassa peräytyisi! Mutta
+jos ei isä lähtisi perämieheksi, päätti hän lähteä itse!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin hän mietti juostessaan kotiinsa päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rannassa olivat miehet jo lähtövalmiina.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki liikkui notkeasti niinkuin ennen nuorena. Hänen kasvoilleen
+oli noussut heleä vanhanmiehen puna, ja silmät loistivat. Lautta oli
+parhaiten varustettuja, ja soutumiehet, jotka lähtivät mukaan,
+olivat kaikki kokeneita koskimiehiä, Iisakille hyvinkin tuttuja,
+jotka olivat satoja kertoja soutaneet Korpikoskea, Iisakin ollessa
+perämiehenä. Vielä he varustivat kaikkia tarpeita entistä
+lujemmiksi, kun Hanna juosten törmältä alas tuli lautalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka lienee käynyt Heikin?» sanoi Iisakki, kun Hanna ehti hänen
+viereensä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaiketi pääsi hengissä kosken alle, sillä yksi lautan pohja näytti
+olevan eheänä.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isä ja tytär katsoivat samalla toisiaan silmiin, ja tuntui siltä
+kuin kumpikin ymmärtäisi toisensa ajatukset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä lähden mukaan», sanoi Hanna varmalla äänellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä teen mitä voin... Tällä kertaa elä lähde!» vastasi Iisakki.
+»Jos Jumala ei ole Anttia eikä toisia vielä määrännyt kuolemaan,
+pelastuvat he kyllä, vaikken ymmärrä, millä lailla...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet olivat myös liikutettuja, vakava ilme silmissä. Kaikki
+pitivät kovaa kiirettä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumala kanssanne!» sanoi Hanna ja palasi isäänsä totellen törmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lautta loittoni rannasta, ja Hanna lähti oikaisemaan läpi männikön
+koskelle. Sieltä kuului jo metsään asti naisten uikutuksia ja
+Kero-Pietin saarnaava ääni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan silmät osuivat ensiksi Varsankallioon, jolla miehet nyt
+kyyröttivät istuvassa asennossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli jo tullut myöhäinen ilta, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, ja
+veden voimat työnsivät vielä kylmää usvaa, viimeisiä talven
+jäännöksiä öiseen ilmaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna jaksoi olla merkillisen levollinen. Yksi ainoa ajatus poltti
+sydäntä. Laskiko Paloniemen Heikki tahallaan ensin Puurnunleukaan,
+että saisi lautan kääntymään, kun tiesi sen siten joutuvan
+Varsankallion virtaan?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isän silmissä oli Hanna nähnyt kummallisen ilmeen. Anttiko aiottiin
+hukuttaa ja oma poika pelastaa?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan rintaa poltti, hirmuinen viha leimusi sydämessä. Hän muisti
+Heikin ilkeän kiiltävät silmät, ja kamala aavistus johtui mieleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Totta se oli sittenkin! Tosi oli Antin sanoma Niilo Iisakin
+hukkumisesta!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten Hanna muisti, että Juhani oli joukossa. Kuinka Heikki
+aikoi oman poikansa pelastaa?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei saanut kysymyksilleen vastausta, mutta nyt hän ainakin oli
+täydessä tajussaan. Häntä hermostutti Kero-Pietin saarnaava ääni ja
+naisten uikutus.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eipä siinä kuitenkaan senvuoksi uikutettu, että nuo onnettomat
+tuolla taistelivat kylmää ja kuolemaa vastaan, vaan naiset
+valittivat omaa syntisyyttään, jonka nyt taas tunsivat paremmin, kun
+Kero-Pieti heidän mustia mieliään kolkutti!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kunpa miettisivät pelastusta eivätkä tuossa huutaisi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yö oli jo ehtinyt, valoisa kevätkesän yö, kylmähkö ja kirkas.
+Vesipisarat jäätyivät koskikiviin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet värjöttivät kylmän kosken keskellä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin näkyi Iisakin ohjaama lautta jo tällä puolen Puurnunleuan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jo tulee lautta!» kuului huudettavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rannalla olijat koettivat viittoilla miehille, jotta nämä
+huomaisivat...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jopa miehet huomasivatkin ja nousivat seisomaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lautta tuli oikeaa reittiä. Hannan silmät seurasivat sen tuloa kuin
+tähdenlentoa. Hän tiesi, että jos se tuota suuntaa pitäisi, se ei
+pääsisi lähellekään Varsankalliota, vaan painuisi Suomen rantaa
+vasten... Mutta Iisakin ainoa toivo oli ollut, että miesvoimalla
+saataisiin lautan suunta lähellä kalliota muuttumaan, jolloin se
+kallion kohdalla joutuisi pois maihin päin vetävästä virrasta... ja
+siten sivuuttaisi sen niin läheltä kuin mahdollista. Tällöin
+ehtisivät miehet hypätä lautalle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin oli Iisakki soutumiehille ja Hannalle selittänyt. Se oli kyllä
+uhkarohkea yritys, joka voisi onnistuakin, mutta samalla siinä
+olivat kaikki hengenvaarassa, niin pelastajat kuin pelastettavatkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki miesten rupeavan soutamaan... Iisakki seisoi vakavana
+perämiehen paikalla, vaikka vaahto roiskui vasten silmiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt he pyrkivät pois oikealta reitiltä, koettaen saada lauttaa
+kääntymään Varsankallioon päin. Mutta rantaan vetävä virta oli
+väkevä, lautan vauhti hirmuisen nopea... Silmänräpäykset kuluivat...
+Rannalla olijat seisoivat kuin tuomitut, mutta kalliolla
+värjöttävien miesten hätä näytti kasvavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vähän vain lautta notkisti kankeita kylkiään, etupää kääntyi vain
+nimeksi kalliota kohti, vaikka miehet kiskoivat airoista kuin
+kuolemantuskassa... Kuohut pärskyivät soutumiesten silmille...
+lautta kiiti nuolena Varsakallion ohi ja virta veti sitä maihin
+päin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jännitys ja hätä oli hirmuinen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä muuan kalliolla seisovista miehistä heittäytyi koskeen, kädet
+levällään kuin lentoon pyrkien, uskoen osuvansa lautalle... Mutta
+lautta viilsi jo kaukana, ja kun mies oli koskeen pudonnut, ei
+hänestä enää näkynyt mitään...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pettymyksen ja tuskan huudot parahtivat rannalta, ja kalliolla
+viittoivat miehet kuin hyvästiä jättäen... Lautta painui nyt oikeaa
+reittiä alas Viuhkuraisen mutkaa kohti...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kostea kiilto oli Hannankin silmissä, mutta vieläkään hän ei
+näyttänyt epätoivoiselta. Hän tiesi kyllä, että isä ja lauttamiehet
+olivat koettaneet parastaan, mutta se ei auttanut... Onnistuisiko
+vielä toisella tai kolmannellakaan kerralla...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kaikesta huolimatta hän viittoi kalliolle. Antti heilautti
+kättään reippaasti, niinkuin Hannasta näytti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sen ymmärsivät kaikki, että miesten tila kävi joka hetki
+kamalammaksi. Toivoton asema, kosken kova pauhu, kylmähkö ja kostea
+yö&mdash;kaikki ne lamauttivat hermoja, ja päässä alkoi pyöriä, korvissa
+tohisi ja pian siinä menetti tajuntansakin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin arveltiin käyneen sen, joka epätoivoisena hyppäsi koskeen,
+vaikka näki kuohut allaan, ja lautan kiitävän kaukana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yö kului, päivä alkoi nousta, ja sen ensimmäiset kultaiset säteet
+osuivat Varsankalliolla kuolemaan tuomittuihin miehiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamuauringon heleässä valossa näytti miesten tila vielä
+surkeammalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei ole enää kuin viisi miestä kalliolla! Herra Jumala! Katsokaa!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin olikin laita. Kaksi miestä oli kadonnut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna huiskutti huiviaan. Antti nosti vieläkin kättään, nosti
+reippaasti... Hanna lähti juoksemaan taloon. Uusi yritys oli
+tehtävä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Väsyneenä istui Kero-Pieti kivellä, ja hänen kasvoillaan oli
+kärsivän miettivä ilme... Suurin joukko seuramiehiä oli poistunut,
+jotkut naisista olivat pyörtyneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samalla kun Hanna katosi polulle, joka vei taloon, ilmestyi kosken
+alta tulevaa polkua pitkin Paloniemen Heikki kalpeana, läähättäen
+silmissä levoton palo. Kun Kero-Pieti katsahti häneen, käänsi hän
+silmänsä poispäin... Hänelle kerrottiin kaikki, ja naisväki ruikutti
+hänen ympärillään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän näki poikansa Juhanin seisovan toisten kanssa kalliolla ja tunsi
+siellä myöskin Antin. Hänen sieraimensa kohoilivat levottomasti,
+silmät kiiluivat, ja rinnasta kohosi kamala huokaus.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uusi yritys... uusi yritys», hoki hän. »Lautta on laskettava
+suoraan kallioon... muu ei auta... Onko täällä soutumiehiä?» kysyi
+hän ja vilkuili ympärilleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta soutumiehiä ei näkynyt, ja joku tiesi, että he olivat menneet
+taloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki kiskaisi itsensä irti naisista, jotka pidättivät häntä
+käsistä ja takinpielestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pois siitä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki oli kuin vihassa ja näytti menettäneen kaiken entisen
+malttinsa. Mutta naiset seurasivat hänen perässään polkua pitkin,
+itkivät ja uikuttivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hän rukoili niiden
+sielujen puolesta, jotka tuolla kalliolla odottivat kuolemaansa. Hän
+kuvitteli itse olevansa tuolla...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Olenko otollinen sinulle, Herra?&mdash;kysyi hän itseltään.&mdash;Sinun
+aamuaurinkosi paistaa ja lämmittää... Sinun kätesi lepää
+päällämme...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunsi syntisyytensä, tunsi syvällä sydämessään, että raskas,
+kovin raskas oli hänenkin syntitaakkansa. Eipä ollut hänkään
+jaksanut elää Herran tahdon mukaan... Suuri syntinen, suurempi,
+riettaampi hän oli kuin yksikään muu...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Herra, armahda minua! Herra, anna minulle raskaat syntini
+anteeksi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen rintansa rauhottui, ja silmät loistivat taas. Ja hänen
+mieleensä johtui, että Jumala kaikella tuolla vain tahtoi huutaa
+kivikoviin sydämiin: Olkaa valmiit, kuolema kolkuttaa rintojanne!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin kuului huuto:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Yksi miehistä lähti uimaan... ei näy... koskeen painui...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt ei enää ollutkaan monta henkeä kosken rannalla. Ei siedetty olla
+katsomassa, kuinka toiset kuoleman kanssa kamppailivat. Mutta
+Kero-Pietin katse yhä kirkastui, hänen rinnassaan oli ihana rauha,
+hän tunsi, että häntä varten... juuri häntä varten Jumala oli tämän
+kovan kuolemanmuodon näyttänyt... että hänenkin, syntisen, silmät
+aukenisivat oman sielunsa mustuutta näkemään...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin juuri Iisakki palasi miehineen kosken alta. Iisakki näki
+heti kalliolle katsottuaan, kuinka oli käynyt. Sitä hän oli
+ajatellutkin. Siinä eivät kestäneet kenenkään hermot: kosken pauhu
+lumosi korvat, kuolemanpelko ahdisti, silmissä alkoi välähdellä,
+jäsenet kangistuivat, tahto herposi, ja silloin ihminen oli kosken
+oma...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin nähtyään Kero-Pieti riensi hänen kaulaansa ja itki... omaa
+syntisyyttään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Muille tietä Jumala luo neuvoin... itse, raukka, parhaiten opasta
+tarvitsisin... Iisakki veljeni, anna minulle kaikki anteeksi...
+Herra, kuule nöyrä rukoukseni!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Liikutettu oli Iisakkikin, mutta hänen selvä järkensä sanoi, että
+vielä oli toivoa pelastaa nuo neljä, jotka miehuullisesti kestivät
+kalliolla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He koettivat antaa miehille merkkiä, nostaen riu'un päähän
+nenäliinan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti näytti ymmärtävän, viittasi kädellään ylös koskelle päin,
+ikäänkuin tarkoittaisi, että sieltä oli apu tulossa. Paloniemen
+Juhanakin nosti kättään. Toiset kaksi istuivat kuin herpaantuneina,
+toivottomina...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki sai Kero-Pietin innostumaan pelastushommin. Hän itse oli
+virkku ja selitti, että jos olisi arvannut vähää ennen antaa
+soutumääräyksen Varsankalliolle päin, olisi lautan toinen sivu
+epäilemättä joutunut hyvin likelle kallion kylkeä, vaikkei olisikaan
+ihan viereen päässyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He lähtivät nopein askelin pitkin polkua taloon, ja Iisakki viittoi
+yhä kalliolle päin: Vielä koetamme!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Antti nosti hänelle kättään merkiksi, että oli ymmärtänyt.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Kun
+
+</span>Kero-Pieti ja Iisakki saapuivat Nuottaniemeen, oli siellä Paloniemen
+Heikki koskelle lähdössä. Olisi jo lähtenytkin, mutta ei ollut
+saanut soutumiehiä. Ei kukaan tahtonut lähteä henkeään menettämään,
+sillä Heikin aikomus oli laskea suoraan Varsankallioon ja pelastaa
+miehet. Mutta soutumiehet eivät luottaneet Heikkiin muulloinkaan, ja
+nyt heistä tuntui kuin suoraan kuolemaan menemiseltä, jos Heikin
+matkaan lähtisivät.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Raukkoja olette!» sanoi Heikki heille tylysti. »Toiset ovat
+kuoleman hädässä, ettekä uskalla.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet näkivät, että Heikin villi veri kiehui; hänen
+jättiläisvartalonsa oikeni suoraksi, ja mustat silmät iskivät tulta.
+Pelottavan näköinen hän oli, kasvot kalpeina, musta parta
+liehumassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Raukkoja ja lurjuksia te olette!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta ylhäällä oli Nuottamiehen suvantoon vasta saapunut kaksi
+lauttaa, joilla oli kiire alas merensuulle. Heikki tunsi miehet
+ylimaan rohkeiksi pojiksi, jotka eivät pelänneet kosken kuohuja. Hän
+meni miesten puheille. He lupasivat lähteä, ja Heikki puolestaan
+lupasi laskea heidän kuljettamansa lautat ensi vuoroilla kosken
+alle, vaikka toiset olivat jo vuorokausia odotelleet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kiire oli, eikä lauttaa joudettu oikein varustelemaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Kero-Pieti ja Iisakki ehtivät rantatörmälle loittoni lautta jo
+Ruotsin virtaan päin. Heikki miehineen oli menossa pelastamaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Liian vähällä voimalla läksi!» sanoi Iisakki. »Kumma mies!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei se näyttänyt olevan entisellään koko mies», sanoivat
+lauttamiehet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki huusi Heikille, että piti soutaa maihin, varustettaisiin
+lautta uudestaan. Mutta Heikki ei näyttänyt kuulevan Iisakin huutoa,
+vaikka toiset lautalla olijat sen kuulivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä välin oli Hannan päähän johtunut uusi tuuma. Ja hän oli saanut
+muutamia nuoria miehiä siihen suostumaan ja innostumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna hääräsi siellä miesten joukossa, lauttojen selkäpuolella, ja
+miehet näyttivät olevan kovassa touhussa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti ja Iisakki menivät tukkilauttoja pitkin paikalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt he saivat kuulla, mitä Hanna oli toimittanut. Kaksi pohjaa
+siroja tukkeja piti koota lujiksi lautoiksi ja sitten laskea
+Varsankallioon. Jos toinen pohja särkyisi, jäisi toinen eheäksi, ja
+silloin oli se mahdollisuus, että miehet ehtisivät hypätä lautalle.
+Köysiä ja vara-airoja oli otettava mukaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kertoi isälle aatteestaan loistavin silmin, vaikka tuska ja
+epätoivo viilsivätkin rintaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki mietti hetkisen, katsellen, kuinka nuoret miehet sitoivat
+vitsoilla tukkeja. Hän ymmärsi hyvin, että hengenvaara siinä oli,
+olkoon lautta kuinka luja tahansa. Mutta parhaassa tapauksessa voisi
+jälkimäinen pohja pysyä koossa ja siten olisi mahdollista pelastaa
+miehet. Kuitenkin hän hyväksyi Hannan tuuman, hyvin tietäen, kuinka
+vähän toiveita oli muutenkaan Varsankallion luokse päästä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna joudutti miehiä. Joka minuutti oli kallis. Eiväthän enää
+jaksaisi kauan kestää nekään, jotka vielä kalliolla taistelivat!
+Nuoret miehet ymmärsivät sen hyvin ja panivat parastaan. Eräs
+heistä, Koskenalustan Aukusti, Antin vanhempi veli, joka vasta
+aamulla oli lautalla ylimaasta saapunut ja nyt Nuottaniemen rannassa
+kuullut, kuinka onnettomasti oli käynyt, ja keitä onnettomuuden
+uhrit olivat, hääri muita vikkelämpänä ja neuvoi ja kannusti
+toisiakin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuka teistä rupeaa perämieheksi?» kysyi Iisakki, sillä hän oli
+ymmärtänyt miesten puheista, etteivät he ottaisi eivätkä tahtoneet
+ottaa vanhaa Iisakkia hengenvaaraan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä aion ohjata lautan suoraan Varsankallioon», vastasi Aukusti,
+rohkea ilme kasvoillaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki tiesi Aukustin olevan taitavan koskimiehen, jonka kyllä voi
+uskoa osaavan, jollei mielensä malttia menettäisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki nyökäytti päätänsä, ikäänkuin sanoen: En voi kieltää
+lähtemästä, vaikka järki sanoo, että pitäisi kieltää ja varoittaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaikki alkoi jo vihdoin olla kunnossa. Päivä oli puolessa, ja
+aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äsken lähtenyt pelastuslautta oli jo painunut näkyvistä ja ehkä,
+Iisakin luulon mukaan, sivuuttanut Puurnunleuan, saattoipa olla
+Varsankalliolla asti...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos heille onnistuukin... Jos Heikki osaakin laskea niin
+laitavasti, että pääsevät Varsankallion kylkeen!» sanoi Hanna, ja
+merkillinen toivo syttyi hänen sydämessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitä en jaksa uskoa«, sanoi Iisakki. »Eikä Heikki ole sitä voinut
+itsekään uskoa... siksi tarkoin hän tuntee kosken voiman...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli taas lamautunut. Hän puhui hiljaisella äänellä
+ikäänkuin rukoilisi. Onnettomuusuhrien kova kohtalo oli häntä niin
+järkyttänyt, että hän oli kuin suunniltaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan posket hehkuivat, ja silmät loistivat. Iisakki huomasi vasta
+nyt, että hän oli muuttanut pukua ja vetänyt jalkaansa varsikengät,
+joita hänen oli kesäisin tapana pitää, kun huvikseen lautalla
+huristi kosken alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aiotko mukaan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki kalpeni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aion. Minun henkeni ei ole sen kalliimpi kuin toistenkaan!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ymmärsi Hannan äänestä, että vastaansanominen ei auttaisi.
+Hän tunsi Hanna-tyttärensä: tämä oli yhtä päättävä kuin hän itsekin
+oli nuorena.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikä hän virkkanut sanaakaan. Mutta silloin hän muisti
+poika-vainajansa, ja raskaana huokauksena nousi hänen rinnastaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskiko, jota itse rakastan, vie molemmat lapseni?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta hän ei sanonut sitä ääneen, vaan koetti huokaustaankin
+tukehduttaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin juoksi eräs lauttamiehistä, joka oli ollut kosken rannalla
+Paloniemen Heikin pelastuslautan kohtaloa katsomassa, suoraan sinne
+ja huusi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onnettomasti kävi... Heikin lautta hajosi yksin puin... Sinne
+suistui koskeen Heikkikin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän kerkisi vähän hengähtää ja aikoi jatkaa, riensi Hanna
+kysymään:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Entäs miehet?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli kalvennut, ja hänestä tuntui kuin jalat vapisisivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaksi niistä katosi juuri silloin, kun Heikin lautta iski
+kallioon... Emme nähneet, mihin he joutuivat, kun tukit myllersivät
+sinne tänne... Juhani ja Antti ovat vielä jäljellä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Taas nousi puna Hannan vaalenneille poskille, silmät loistivat kuin
+ennen, ja jalat seisoivat tanakasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pian, pian!» hoki hän, ja hänen tarmokas kätensä hellitti köysiä
+vieressä olevasta lautasta, jossa heidän pelastuslauttansa oli
+kiinni. Mutta sillä aikaa hän ehti selittää isälleen: »Menkää
+koskelle... viittokaa... viittokaa... että me tulemme...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki lähti, ikäänkuin hänen nyt olisi pakko totella tyttärensä
+määräyksiä, nousi nopeasti rantatörmälle ja katosi männikön polulle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaksiosainen pelastuslautta lähti liikkeelle. Hanna ja Koskenalustan
+Aukusti olivat reippaalla tuulella ja rohkaisivat toistenkin mieliä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli jäänyt yksin rantalautan nurkalle, airon ponnelle,
+istumaan käsi silmällä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vasta kun pelastuslautta oli pitkän matkan päässä, näytti hän
+ymmärtävän, mitä oli tekeillä. Ja hän ojensi kättään heitä kohden ja
+huusi jotakin, mitä lautalla olijat eivät kuulleet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He joutuivat Ruotsin virtaan. Hanna oli avopäin hiukset liehuivat
+epäjärjestyksessä. Nuoret miehet näyttivät luottavan tähän
+uskaliaaseen naiseen paremmin kuin Aukustiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He puhuivat kaikki seikat selviksi. Lautta oli Puurnunleuan kohdalla
+käännettävä suoraan Varsankallion virtaan... Kaikkien piti olla
+jälkimäisellä lautalla, johon oli kiinnitetty lujat köydet poikki ja
+pitkin ja varattu kaksi lisäairoa. Kun etumainen pohja jyskähtäisi
+kallioon, silloin juuri heitettäisiin köysi hädässä oleville.
+Jälkimäisen lautan täytyisi&mdash;jos se pysyisi hajoomatta,&mdash;kääntyä
+Suomen rantaan päin... Jos Juhani ja Antti saisivat köydestä kiinni,
+ohjaisi vain yksi miehistä lauttaa Viuhkuraisen mutkaa kohti, ja
+toiset koettaisivat pelastaa molemmat miehet...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna selitti jokaiselle, mitä oli tehtävä, ja kun koski alkoi
+vetää, kasvoi heidän jännityksensä niin, etteivät he kuulleet
+pauhujenkaan ääntä. Kukaan ei joutanut katsomaan rannalle, missä
+jännitys oli melkein yhtä suuri. Väkevä koski nieli kuin vihassa
+vaahdoten, lautta pysyi ohjaamatta Varsankallion uomalla, johon
+Puurnunleuan luona suunnattiin, heilahteli, keinui, rotkui ja
+liitteissään lotkahteli...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vauhti kiihtyi yhä hurjemmaksi. Kaikki olivat asettuneet
+jälkimäiselle lautalle, pitäen köysistä kiinni. Hannan silmät
+leimusivat, posket hehkuivat, jalka oli varma... Hän katsoi
+rohkaisevasti Aukustiin, joka seisoi valmiina ratkaisevan hetken
+varalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hirveän pitkä silmänräpäys vielä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki aurinkoa vasten kaksi miestä seisomassa Varsankalliolla.
+Ne olivat kuin haamuja, joita kuohut kastelivat... Lautta kiiti
+hirveää vauhtia suoraan kalliota kohti... Sydäntä kouristi, silmissä
+musteni...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kuului hirmuinen rytinä... etupää halkesi kahtia, tukit levisivät
+molemmin puolin kalliota...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Nyt!» huusi Hanna, jonka mielenmaltti oli pysynyt järkkymättä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Köydet heitettiin kalliolle, mutta heitto epäonnistui, kalliolla
+seisovat eivät niihin ulottuneet...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silmänräpäys vielä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jälkimäinen lautta ei ehtinytkään kääntyä niin nopeasti virtaan,
+sillä etupään tukit eivät kohta irtaantuneet kalliosta... Se kulki
+samaan suuntaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin Antti loikkasi kalliolta lautalle, jotakin Juhanille
+huutaen. Juhani hyppäsi perässä, ja melkein yhtaikaa he putosivat
+lautan laidalle, josta heidät vedettiin keskemmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin oli jälkimäinen lautta, joka oli
+jäänyt eheäksi, joutunut omia aikojaan Suomen puolen virtaan ja
+kiiti hirveää vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ohjatkaa oikealle väylälle!» kuului Hannan ääni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hyrskyt kävivät yli koko lautan. Toiset pitivät köysistä kiinni,
+toiset hoitelivat Anttia ja Juhania.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aukusti pääsi vihdoin pitelemään airoa, veti rivakasti jonkun
+kerran, ja lautta kääntyi oikealle kulkuväylälle. Mutta vettä
+ryöppysi joka taholta, niin että miehet ja Hanna kastuivat
+likomäriksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Onnellisesti lautta huristi Viuhkuraisen mutkassa ja painui Aukustin
+ohjaamana Sarvonränniin, jossa virta taas kiihtyi... Rantojen metsät
+vilahtivat ohi, väylä alkoi levitä, virran voima väheni, hyrskyt
+loppuivat... Sitten tuli äkkiä vähävirtainen suvanto, edessä näkyi
+korkea rinne ja sen juurella lauttoja, joilla liikkui ihmisiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin vasta laukesi miesten ja Hannan mielenjännitys, ja ääretön
+elämänilo pulpahti sydämeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pelastetut!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna silmäsi rannalle, missä näkyi pienoinen punainen talo, Antin
+koti... Joku juoksi pihasta rantatörmälle, jolla jo ennestään seisoi
+paljon väkeä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti toipui ensiksi. Hän oli kalpea kuin palttina, mutta hänen
+katseensa kirkastui, kun hän tarttui Hannan käteen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani makasi vielä kuin tiedottomana, kasvot vaaleina, vaatteet
+läpimärkinä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänkin avasi rantaan tullessa silmänsä ja hetken päästä hän tajusi
+pelastuneensa ja vielä olevansa elossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet riensivät vastaan. Juhania piti tukea, kun he lähtivät
+rinnettä ylös taloon. Mutta Antti käveli omin voimin Hannan
+vieressä. Hannan silmät loistivat, posket punoittivat, tukka oli yhä
+epäjärjestyksessä, ja likomärät vaatteet olivat repeentyneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kukaan ei puhunut, mutta joku itki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vaivoin Antti sai selitetyksi Hannalle:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ne eivät jaksaneet enää... joutuivat suunniltaan ja menivät
+väkisten koskeen... Me toivoimme, vaikka vähissä oli meidänkin
+voimamme... Mutta kun näin, että sinä olit lautalla, sain
+ihmeellisen voimanpuuskan, järkeni ja tahtoni oli kunnossa.
+Kannustin Juhania... Elämä ja pelastus on edessämme, sanoin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun he jo nousivat pihaan, kysyi Hanna:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tiedätkö, että Paloniemen Heikki on hukkunut?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä näin sen omin silmin, ja näki sen Juhanikin... Kallion
+vieressä painui koskeen eikä enää noussut.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He menivät sisälle, mutta niin kova oli ollut mielenjännitys, niin
+suuri tuska oli sydämen lamauttanut, etteivät he vielä oikein
+käsittäneet onnensa suurta päivää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rannassa juttelivat lauttamiehet järkyttävästä tapauksesta. Heidän
+joukossaan oli paljon sellaisia miehiä, jotka olivat nähneet
+toveriensa hukkuvan, putoavan koskeen ihan silmäinsä edessä. Mutta
+se ei ollut heitä liikuttanut. He olivat jatkaneet hurjaa elämäänsä
+niinkuin ennenkin. Eikä kuolema ollut heitä koskaan kammottanut. He
+olivat vain ilveilleet, kun kuulivat miehen hengenhädässä apua
+rukoilevan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nyt he eivät laskeneet leikkiä, ja kuolema herätti kauhua.
+Varsankallion uhrien perikato koski mieliin niin, että ohimot
+jyskyivät. Hannan maltti ja rohkeus pani heidät ihmettelemään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Isänsä tytär se on», puhui eräs vanhempi mies. »Niin on ollut
+rohkea Iisakkikin... Olisipa pojaksi syntynyt tämä Hanna, niin jo
+olisi Korpikoskessa mainio perämies...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin olisi... Mutta kuka nyt lautat laskee, kun Heikki hukkui eikä
+Iisakki enää lähde perämieheksi?» arveli joku.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta toiset, jotka jo olivat saaneet lauttansa kosken alle,
+sitoivat irtipäässeitä tukkeja kiinni lauttaan ja aikoivat lähteä
+matkaansa jatkamaan alas meren suulle, vielä monen muun kovan
+koetuksen lävitse.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siellä odotti lauttamiehiä iloinen satama, jossa monen hikisen
+päivän ansiot pian menetettäisiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitäpä siitä», puheli nuori tukkilainen, jonka lautta alkoi olla
+lähtövalmiina. »Mitäpä siitä, yksi koski vie niin monta, toinen näin
+monta... Monta on vielä kovaa kuohua edessä... Kenpä tietää, kuka
+meistä niihin jää... vaikka ei yhtään tästä joukosta kaupungin
+viinoille joutuisi. Niin miehiä menee, ja toisia astuu sijaan...
+niin virtaa elämä eteenpäin, eikä meitä kauan missään kaivata.
+Työnnetäänpä vesille, miehet!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He saivat lauttansa vesille. Joki oli tyven, ilta kaunis, väylä
+parhaiksi virtava ja mutkaton.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päästyään vähän matkaa rannasta he alkoivat rallatella.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Nuottaniemen
+
+</span>Iisakki ja Kero-Pieti tekivät lähtöä kosken alle, josta jo kuului
+löydetyn parin hukkuneen ruumiit.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti ei ollut jaksanut jatkaa matkaansa vaan oli jäänyt
+levähtämään. Häneen oli Varsankallion onnettomuus kovasti koskenut,
+ja Iisakki oli monta kertaa tavannut hänet itkemässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli jo yö, ennenkuin he pääsivät liikkeelle. Sillä aikaa, kun
+Iisakki vielä viipyi rannassa lauttamiehiä puhuttelemassa, ehti
+Kero-Pieti mietiskellä sitä, mikä oli alkanut kummallisella voimalla
+painaa hänen mieltään. Yhä uusia kysymyksiä nousi eteen, ja monta
+kertaa tuntui hänestä, että hän itse oli meren selälle joutunut
+hylky, jolla ei ollut minkäänlaista pelastuksen mahdollisuutta.
+Mutta äsken tapahtuneessa onnettomuudessa hän näki Kaikkivaltiaan
+sormen jäljet ja alkoi ymmärtää, että siinä oli annettu opetusta
+hänellekin. Herran tiet olivat tutkimattomat, eivätkä ihmisen
+parhaatkaan pyyteet olleet Hänen mieleensä, mietiskeli hän. Kenet
+Herra aikoi hävittää, sen Hän löi sokeudella... Sokeudella oli Herra
+Heikin lyönyt ja pannut hänet vartavasten omaa hautaansa hakemaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oliko hän suuresti erehtynyt Paloniemen Heikistä, jonka oli uskonut
+kristityksi ja jonka synnit hän oli todistanut anteeksiannetuiksi?
+Erehtynyt oli Heikistä, niin hän nyt myönsi. Oli ehkä erehtynyt
+monesta muustakin, joiden sydämeen luuli näkevänsä eikä nähnytkään
+kuin silmiin asti! Iisakkia hän oli pitänyt vähäuskoisena, joskus
+heräämättömänäkin, joka vain kunnian vuoksi koetti näytellä
+kristittyä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikö hän ollut puhunut ja opettanut, niinkuin raamattu neuvoi ja
+omatunto opasti? Olivatko kaikki hänen opetuksensa langenneet
+huonoon maahan? Olivatko kaikki seura-illat ja suuret liikutukset
+olleet narripeliä?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kummalliset keskinäiset suhteet oli ollut näillä naapureilla. Hän
+oli toivonut voivansa molempiin vaikuttaa... saada molempien miesten
+sydämet vertavuotaviksi ja rakkauden paisumaan heidän keskensä
+suureksi ja kaikkikestäväksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin hän oli itse uskonutkin, kun naapurit hänen vuoteensa vieressä
+puhuivat...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli silloin itse sanonut, että se olisi merkki Jumalalta, jos
+heidän lapsensa Juhani ja Hanna kristillisellä avioliitolla
+vahvistaisivat heidän sovintonsa... Oliko semmoinen toivo ollut
+Jumalan kiusaamista?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä nyt hän tunsi selvästi pitäneensä paremmin Heikin puolta ja
+samalla ajatelleensa myös Heikin maallista etua...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yhdellä iskulla oli Herra hajoittanut sekä Heikin että hänen
+suunnitelmansa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunsi sen nyt ja uskoi varmasti, että tässä oli Herra tahtonut
+häntä nuhdella ja oikealle tielle, Herran omalle tielle, ohjata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä vaikkei hän vielä tiennytkään kaikkea, oli hän Iisakin
+katkonaisista puheista päässyt siihen käsitykseen, että Heikin
+pyyteet olivat olleet rikollisia...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kyllä hänelle nyt, kun hän muisteli talvellisia iltoja, molempien
+miesten istuessa hänen vuoteensa vieressä, johtui mieleen, että hän
+oli joinakin hetkinä epäillyt Heikin sieluntilaa. Joskus oli myös
+sattunut, että hän oli Heikin kasvojen ilmeessä ollut näkevinään
+vilahduksen, ilon leimun, joka ei ollut Jumalasta. Mutta silloin hän
+luulotteli, että piru toi hänen mieleensä sellaisia epäluuloja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt oli Heikki, kuin tahallaan kuolemaa hakien, uhkarohkeana
+hukkunut koskeen, ja hänen poikansa oli pelastunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki tuli kuistille, missä Kero-Pieti istui. Nyt piti jo
+lopultakin lähdettämän liikkeelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Valoisa oli yö.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki käveli edellä männikköön vievälle polulle, Kero-Pieti
+köpitti perässä, harmaa villapusero yllään, takki käsivarrella.
+Iisakin jalka nousi vielä keveästi, ja hän käveli joutuisasti.
+Saarnamiehen askel oli lyhyt ja epävarma.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Elähän kävele niin nopeasti», pyysi Kero-Pieti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki hiljensi kulkuaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He saapuivat kosken rannalle, sille kohdalle, josta näki suoraan
+Varsankalliolle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Siinä se on», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Siinä se on», vastasi saarnaaja omituisella äänenpainolla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He jatkoivat matkaansa pitkin polkua, joka Varsankallion kohdalla
+seurasi rantatörmän lakea, mutta painui jonkun matkan päästä
+metsään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kosken pauhu kuului tohisten ja valittaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli aikonut kysyä Iisakilta montakin asiaa. Nyt hän ei
+kuitenkaan tiennyt, mitä ensiksi kysyisi. Hänestä tuntui kuin ei
+voisi oikein puhua näin kävellessä. Jospa saisi istahtaa, silloin
+sopisi paremmin keskustella.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitähän, jos istahdamme levähtämään», esitteli hän, kun he olivat
+metsän peitosta taas tulleet lähelle törmää, josta näkyivät
+Viuhkuraisen mutkan vaahtolaineet ja synkkä, jyrkkärinteinen kosken
+ranta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He istuivat kivelle vierekkäin, Kero-Pieti pyyhkien hikeä
+kasvoiltaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä sinä ajattelet Heikki-vainajasta?» kysyi hän. »Pääsikö
+autuaasti pois?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki vastasi vältellen:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Itse lienet hänet paremmin tuntenut. Anteeksi minä hänelle kaikki
+annoin, mutta lieneekö hän antanut minulle...?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Toivoi poikaansa vävyksesi, kuten minäkin toivoin... Taisi olla
+synnillinen ajatus. Kerro, mitä tiedät... ja arvelet!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Omia luulojani ne ovat ja ajatuksiani. Herran kasvojen edessä hän
+tehnee nyt tiliä töistään...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä luulet?» tiedusteli yhä Kero-Pieti ikäänkuin hakien Iisakilta
+omille ajatuksilleen tukea.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En tahtoisi hänestä enää uskoa pahaa... kuolleesta, joka ei saata
+puolestaan puhua. Mutta raskas on sentään tuntoni, ja uskoksi
+epäilykseni käyvät... niin entiset kuin nykyisetkin. Niiltä en enää
+koskaan pääse rauhaan... sen tunnen. Eloni loppuun ne minua
+vaivaavat. Kertoisin sinulle, ehkä voisit minua oikeaan opastaa.
+Tiedät: raskasta on epäillä naapuria, jonka uskoi olevan kristityn
+ja jolle on puolestaan kaikki anteeksi antanut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kerro minulle! Sokea olen ollut ja pinnalta vain ihmisiä tuntenut.
+Koskaan en nähnyt Heikin sieluun. Salaperäinen, itseensä sulkeutunut
+mies hän oli. Pettynyt olen... Kerro siis meille molemmille
+opiksi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Salaperäinen hän oli... Kun poika-vainajani hukkui, epäilin sitä
+hänen työkseen, ja siitä tuli vuosikausien katkeruus välillemme.
+Mutta vuoteesi vieressä uskoin erehtyneeni, oman pahan sydämeni
+tunsin... Katumus vaivasi, kaikki annoin anteeksi ja uskoin pahoin
+erehtyneeni. Niin silloin. Mutta vähitellen alkoivat epäilykseni
+taas kasvaa, ja rukoilin Jumalalta voimia ne karkoittaakseni... En
+onnistunut. Näin taas hänen omituisissa kiiltävissä silmissään
+palon, jota en saattanut kärsiä, ja jonka epäilin niihin silloin
+ilmenevän, kun hänellä oli paha mielessä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Se on sitä samaa, mitä minäkin olen nähnyt», sanoi saarnamies
+huokaisten. »Se on koko hänen sukukunnalleen ominaista...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö lienee», jatkoi Iisakki, kerran päästyään tuntoaan
+keventämään. »Silloin minä näin, kun Koskenalustan Antti ylhäältä
+saapui lautalla... Pahoin järkytti mieltäni, tuntooni iski kuin
+kirveellä, mutta en kenellekään osannut sanoa, mitä ajattelin. Eipä
+ymmärtänyt Hannakaan... Olisi Anttia sillä kerralla kieltänyt kosken
+alle lähtemästä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies säpsähti ja katsoi Iisakkia pitkään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tarkoitatko, että hän aikoi Antinkin tuhota niinkuin
+poikavainajasikin?» kysyi hän ja vapisi mielenliikutuksesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Semmoiseen uskoon jäin», vastasi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta olihan Juhanikin samalla lautalla», muistutti saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olipa kyllä», sanoi Iisakki. »Se oli kaikki mietittyä... Minä
+ymmärsin kaikki, kun lautta rannasta irtaantui...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Etkä sanonut Heikille!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En... En tiedä, uskoinko itsekään silloin vai luulinko
+ainoastaan... Pahan sisuni syyksi ne epäilykseni silloin panin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta nyt uskot?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskon, Jumala minua auttakoon!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies oli hetken hiljaa, sitten hän nosti katseensa ja virkkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja minä olin aina uskonut Heikin totiseksi kristityksi. Semmoistako
+olikin hänen heräämisensä! Mutta jos kuitenkin olet erehtynyt!
+Olisiko Heikki kuitenkaan niin... kun tiesi oman ja poikansa hengen
+olevan vaarassa!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kumpikin oli hetken vaiti, omissa mietteissään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Muistan hänet siltä ajalta, jolloin olimme nuoria», alkoi Iisakki
+taas puhua. »Muistan, kun suuri herätys kulki Lapista päin... Heikki
+oli silloin jo valmis kristitty, ja minä vielä elelin suruttomana...
+Kuinka lieneekään? Hän oli kuin syntynyt kristittynä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies istui synkissä mietteissä. Hänestä tuntui, että kaikki se
+työ, jota hän oli Jumalan kunniaksi tehnyt, olikin ollut
+itsepetosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tarttui Iisakkia kaulaan ja puhui pakahtuvan sydämensä
+puhtaaksi. Heikin puolta hän oli pitänyt... Heikki oli häntä
+pyytänyt vaikuttamaan Iisakkiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Maallisen elämän... maallisen onnen vuoksi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Senvuoksi Herra oli kätensä väliin pannut, tahtonut näyttää hänelle,
+että hän oli väärällä tiellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet olivat istuneet niin kauan tärkeässä keskustelussa, että
+heidän havahtuessaan aurinko alkoi jo nousta, metsän yli idän
+taivaalta paistaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He nousivat ja läksivät jatkamaan matkaansa kosken alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Luulin tuntevani ihmissydämet», puhui saarnamies Iisakin perässä
+kävellen. »En ole mitään tuntenut. Perkele on ollut omassa
+povessani, sokaissut silmäni ja tuntoni... Kuinka kaukana lienenkään
+ollut elävästä Jumalasta...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja kuinka paljon lieneekään niitä, jotka huulillaan tunnustavat,
+ollakseen kristityn nimessä, vaikka sydämessä on epäuskon ja vilpin
+pesä», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He saapuivat kosken alle ja näkivät naarausveneitä olevan liikeellä,
+suvannolla edestakaisin soudellen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun he ehtivät Koskenalustan pihalle, tuli emäntä siinä vastaan ja
+kutsui heidät aamukahville.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti ja Juhani nukkuivat kamarissa. Hanna oli myös vihdoin
+nukahtanut emännän sänkyyn,
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaikki muut ruumiit on löydetty, paitsi Paloniemen Heikin», selitti
+emäntä itkusilmin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ja Kero-Pieti noudattivat emännän kutsua ja menivät sisälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna nukkui rauhallisesti, Iisakki katsoi häneen iloisena ja
+ylpeänä. Hänestä tuntui, että nyt vasta hän rakasti lastaan. Hanna
+oli hänen luontoisensa, rohkea ja päättävä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Häntä saavat Antti ja Juhani kiittää hengestään», sanoi emäntä
+Iisakille. »Oli se jotakin nuoren naisen työksi! Mutta isänsä tytär
+taitaa olla muutenkin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Lienenkö ollut niinkään rohkea!» arveli Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He joutuivat rantaan, jossa lajiteltiin irrallisia tukkeja ja
+korjattiin kosken repimiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin saapui rantaan vene, jonka väki oli ollut Ruotsin rannalla
+naaraamassa. Joku lauttamiehistä oli soutamassa, ja Koskenalustan
+Petteri, Antin isä, istui perässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Korkealla rantatörmällä seisoen näkivät Iisakki ja Kero-Pieti, että
+veneen pohjalla makasi mies, ja arvasivat, että Paloniemen Heikin
+ruumis nyt oli löydetty.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vene sivuutti lautat ja laski maihin. Iisakki ja Kero-Pieti menivät
+katsomaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki makasi selällään. Pitkästä parrasta tippui vielä vettä.
+Aurinko paistoi hänen kalpeille kasvoilleen. Kädet olivat nyrkissä,
+ja toinen silmä puoliummessa. Sen kiiltävä palo oli tosin sammunut,
+mutta elottoman lasimaisena se vieläkin välähteli. Jättiläisvarsi
+oli kuin lyhentynyt, toinen saapas oli poissa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Korpikoskesta löysi hautansa tämäkin koskimies», puhui se
+tukkilainen, joka oli Petterillä kumppanina. »Sanotaan, että koski
+ottaa viimein omakseen sen, jota on aikansa hoivannut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti katsahti Iisakkiin. Tämän kasvoissa hän näki säälin ja
+murheen ilmeen. Ja hänelle itselleen tuli mieleen, ettei hänen
+asianaan ollut päätellä, kuinka vanhurskas tuomari Heikin kohtalon
+oli määrännyt. Mutta Heikin vääntyneistä piirteistä ja nyrkkiin
+puserretuista käsistä hän otaksui ja uskoikin, että Heikki oli
+kovasti kuolemaa vastaan tapellut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin silmään nousi kyynel, mutta Kero-Pietin kasvot olivat kovat
+ja silmäin ilme kylmä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tuli taas kirkas yö, kevättuoksuinen, lauha kuin kesällä.
+Korpikosken rannat hymyilivät, tuomet olivat jo kukkaan puhkeamassa.
+Koski vaahtosi ja pauhasi, mutta siinä oli jo kesäveden pehmeä
+sointu. Metsässä huhuili kaiku, hypellen riemuisena kukkulalta
+toiselle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hiekkapolkua käveli viisihenkinen joukko kosken alta Nuottaniemeen
+päin. Yö oli valoisa, rastas ruikutti, käet kukkuivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Edellä astui Iisakki ja hänen jäljessään Paloniemen Juhani, jota
+seurasivat Hanna ja Antti, Kero-Pieti viimeisenä vähän matkan
+päässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heidän keskensä ei oltu monta sanaa vaihdettu, sittenkun oli
+Koskenalustasta lähdetty.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Juhani käveli synkkänä ja oli pysynyt merkillisen
+vähäpuheisena. Isänsä ruumiiseen hän oli vain vilkaissut, kääntäen
+heti katseensa syrjään. Kummallisesti olivat hänen silmänsä
+palaneet, eikä hän näyttänyt osaavan iloita siitä, että oli
+kuolemasta pelastunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna, joka kulki hänen jäljessään, ihmetteli hänen käytöstään. Hän
+näki takaapäin pitkän, hoikan varren ja mustat hiukset, jotka osaksi
+peittivät kapeaa, mustanlaihaa niskaa. Takaapäin Juhani oli kuin
+isävainajansa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun polku teki mutkan, katsahti Juhani taakseen Hannaan. Hänen
+silmissään oli kumma kiilto, ja kasvot olivat kalpeat. Suukin oli
+kuin väärässä. Hän näytti aikovan sanoa jotakin Hannalle, mutta ei
+sanonutkaan, vaan kääntyi jatkamaan matkaa Iisakin perässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannaa puistatti. Tuntui kuin pelko ahdistaisi rintaa. Nyt hän ei
+tahtoisi kahden kesken Juhanin kanssa kävellä tätä polkua. Siinä
+johtui mieleen entisten paloniemeläisten villi veri... Ja melkein
+kuin tietämättään Hanna jäi isästänsä ja Juhanista jälkeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti ja Antti, jotka kävelivät viimeisinä, olivat alkaneet
+keskustella, ja kun saarnamiehen kävely oli hidasta, jäivät he
+pitkän matkaa toisista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka oli sitten sinun laitasi, nuori ystäväni?» jatkoi Kero-Pieti
+kyselyjään. »Etkö arvannut viimeisen hetkesi tulleen? Etkö tiennyt
+olevasi pian Herran kasvojen edessä tiliä töistäsi tekemässä?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En pelännyt kuolemaa», vastasi Antti ja kääntyi katsomaan
+saarnamiestä, joka astui hänen perässään. »En muista, että
+yhtenäkään hetkenä olisin uskonut hukkuvani... olin niin varma
+pelastumisestani...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vaikka näit toisten koskeen katoavan?», kysyi saarnamies
+kummissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vaikka, ja vaikka jo viimeisillä tunneilla tunsin voimani
+vähenevän», vakuutti Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka ja mistä arvelit pelastuksen tulevan?» uteli saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En sitä ajatellut, niistä ja kuinka tulisi... uskoin vain, että
+jotakin tulee... etten vielä kuole...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies mietti. Hänen mieleensä oli johtunut niin monta
+merkillistä arvoitusta, ettei hän tuntunut niistä pääsevän selville.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta olithan sinä heräämätön, uskoton mies?» ihmetteli hän yhä.
+»Rukoilitko Jumalaa auttamaan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti oli hetken vaiti ja sanoi sitten liikutettuna:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei tiedä toinen, mitä toinen silloin tekee, kun kuoleman näkee
+silmäinsä edessä... Ei tiedä muut kuin Jumala, miten ne taistelivat,
+jotka koskeen joutuivat. Jumala on armollinen, minun hetkeni ei
+ollut tullut... Mutta jos elänen, niin kerron teille kaikki kerran.
+Sanon vain: pieni, vähäpätöinen on ihmisten apu silloin, kun Herra
+kätensä ojentaa...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun saarnamies kuuli Antin näin puhuvan, nousi hänen mieleensä taas
+uusia kysymyksiä.&mdash;Herra näkee ja kuulee muuallekin kuin kuumaan
+seurapirttiin, mietti hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuoren miehen katse oli kirkas, ja silmästä loisti riemu.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ketä kiität pelastuksestasi?» kysyi saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumalaani kiitän. Hän on ennenkin kuullut rukoukseni... Häneen
+luotin, en ihmisiin», vastasi Antti varmana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He kävelivät hetkisen äänettöminä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aavistitko, että Paloniemen Heikki-vainajalla oli paha mielessä,
+kun koskelle lähditte?» tiedusti sitten Kero-Pieti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Luulin niin olevan, näin Heikin katseesta ja myös, silmien
+kiiluvasta palosta... Tiesin myös miksi hän minut tuhota tahtoi.
+Hänen tielleen ja hänen poikansa tielle olin joutunut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Etkä pelännyt!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En. Tunsin jo silloin, ettei hän mitään voisi minulle. En ole
+hänelle tehnyt enkä toivonut pahaa. Hän ei voi minua hukuttaa, jos
+Jumalani minua suojelee, niin itseäni lohduttelin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja uskossasi pysyit Varsankalliollakin?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Loppuun asti, ja aina siinä uskossa pysyn... siihen uskoon
+kuolenkin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies ei ymmärtänyt Anttia. Mistä tämä uskoton mies oli
+semmoisen uskonvoiman saanut?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä oli taas arvoitus, jolle hän koetti etsiä selitystä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Edellä menevät olivat jo kadonneet näkyvistä, Kero-Pieti ja Anttikin
+jouduttivat kulkuaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vielä kysyn yhtä», puhui saarnamies perässä läähättäen. »Eikö
+tunnollasi ole, että toisen morsiamen itseesi suostutit? Kysyn sitä
+senvuoksi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Hanna ei ole koskaan ollut Juhanin morsian», vastasi Antti hiukan
+jäykemmällä äänellä. »Vaikka semmoinen taisi olla Iisakin ja
+Heikki-vainajan toivo...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin he jo saapuivat sille aukealle törmälle, johon Varsankallio
+alkoi näkyä. Iisakki ja Juhani istuivat kivellä, mutta Hanna seisoi
+heidän vieressään ikäänkuin odotellen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Muut puhelivat jotakin, mutta Juhani istui ääneti selkä
+Varsankallioon päin...
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Koskenalustan
+
+</span>pojat, Antti ja Aukusti, olivat ruvenneet Korpikosken perämiehiksi,
+pakostakin. Lauttoja kasaantui Nuottaniemen suvantoon, eikä kukaan
+muu uskaltanut lähteä laskemaan. Tiedettiin, että ainoat, jotka
+siihen pystyisivät, olivat Koskenalustan veljekset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti toipui pian entiselleen. Kun hän ensi kertaa omin päin laski
+lauttaa, vavahteli sydän vähän, mutta silmä oli tarkka ja käsi
+tarmokas. Notkeana totteli lautta. Puurnunleuka kyllä viskoi
+vaahtojaan, Varsankallion kyljet kiiltelivät, mutta uljaana seisoi
+Antti perä paikalla, ja oikeita vesiä pitkin lautta osasi kosken
+alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki meni huvikseen Varsankallion kohdalle nähdäkseen, kuinka
+lautta totteli, osaisiko poika oikealla hetkellä antaa
+soutumääräyksen. Hyvin näytti käyvän. Iisakki hymähti, ja hänen
+silmissään loisti ilo. Hänestä näytti kuin olisi Niilo
+Iisakki-vainaja ollut lautalla... Ja hymysilmin hän palasi ja kertoi
+Hannalle havainnoistaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Antti ensi kertaa lähti perämieheksi ja lautta oli jo kaukana
+Nuottaniemen rannasta, oli Iisakki sanonut tyttärelleen:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eikö Anttia pelottanut lähteä samalle retkelle, jossa kuolema oli
+häntäkin vaaninut? Eikö sanonut Varsankallion puistattavan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei se olisikaan Antti, jos pelkäisi», oli Hanna siihen rohkeasti
+vastannut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Iisakki ymmärsi, minkä vuoksi Hanna rakasti Anttia. Ehkä rakasti
+nyt enemmän kuin koskaan ennen. Ja Iisakki itse mieltyi Anttiin yhä
+lujemmin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttojen lasku alkoi käydä niinkuin ennenkin. Aukusti oli kyllä
+yhtä taitava perämies, kuin Anttikin, mutta hänessä ei ollut Antin
+ryhtiä eikä päättäväisyyttä. Sattui joskus, että Aukustin laskiessa
+Puurnunleuka hipaisi lautan nurkkaa ja vaahto kasteli miehet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yötä päivää laskettiin lauttoja. Olipa saatu vanha Iisakkikin
+joskus, kun Antti ja Aukusti levähtivät, perämieheksi. Mutta
+ainoastaan Iisakin vanhat tuttavat rohkenivat häntä siihen pyytää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Viikon päivät oli Kero-Pieti vielä viipynyt Nuottaniemessä, pitäen
+seuroja Paloniemessäkin ja puhuen Heikin kuolemasta ja toisten
+hukkuneiden kovasta kohtalosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vähän kerääntyi kuulijoita. Kesän aikana oli kaikilla kiire,
+eivätkä tukkilaiset joutaneet kertaakaan seuroihin. Sillä työtä
+riitti vuorokaudet umpeensa. Jokainen tiesi, että pohjolan kesä on
+lyhyt kuin unelma. Se on kuin lentävä lintu, joka kerran irti
+päästyään jatkaa matkaansa pysähtymättä eikä ehdi kiertää tai
+kaartaa, vaan lentää suoraan muille maille. Linnunlentoa oli
+ihmisten kiire, valoisan kesän riemuisa kulku.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti lähti Lappiin päin viettämään kesän kuuminta aikaa. Mutta
+hänen valiojoukkonsa oli nyt supistunut kolmeen henkeen, jotka
+uskollisesti seurasivat saarnamiestä Lapin vilpoisille
+kesälaitumille. Nuottaniemestä lähtiessään hän ei tällä kertaa
+tuntenut rinnassaan sitä voitonvarmuutta, joka hänellä oli aina
+ennen ollut, kun hän saarnamatkoiltaan palasi. Oli tapahtunut paljon
+sellaista, mitä hän ei käsittänyt, jopa hänessä itsessäänkin.
+Hänestä tuntui kuin hän nyt vasta olisi löytänyt sielunsa pohjalta
+rikkaläjän, jota ei ennen tiennyt siellä olevan, ja nyt ensi kerran
+näkisi Herran tien, joka oli yksinkertainen totuuden tie. Ja
+mielessään hän päätti, että kaikki, mitä Nuottaniemessä oli
+sattunut, oli kuin hänen sielunsa pelastukseksi sallittu. Ja
+lähtiessään hän sanoi Iisakille tarvitsevansa yksinäisyyttä ja lepoa
+Jumalansa kanssa keskustellakseen. Jumala veti häntä sormesta,
+kolkutti sydämeen. Ja niin hän lähti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivät kuluivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä oli juhannus mennyt, kosken tulva painui hyville vesille, ja
+lauttojen lasku oli vaivatonta ja vaaratonta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Juhani ei näyttänyt toipuvan entiselleen. Pari viikkoa
+hän makaili kotonaan synkkänä ja vähäpuheisena. Mutta sittenkun
+voimia karttui, souti hän Nuottaniemeen, jossa lauttojen lasku oli
+parhaillaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän istui törmällä, katsellen alas suvantoon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koskenalustan veljekset puuhasivat siellä, vuoroin perämiehinä
+koskelle lähtien.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin kanssa Juhani jutteli milloin mitäkin, mutta kun Iisakki
+kysyi, eikö hänkin rupeisi perämieheksi pudisti hän päätänsä, ja
+hänen silmissään leimusi omituinen palo.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna vältti häntä, koettaen hänen törmällä istuessaan pysytellä
+syrjässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jotakin outoa oli Juhanin katseessa. Hanna oli pannut merkille, että
+hänen silmänsä paloivat, sieraimet kohosivat levottomina ja
+kasvolihakset värähtelivät silloin, kun hän näki Antin painuvan
+lauttoineen koskelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitä hänellä olikaan mielessä? Ja miksi hän oli niin muuttunut? Kun
+Kero-Pieti oli häntä puhutellut, oli hän itsepäisesti vaiennut,
+vaikka saarnamies olisi tehnyt minkälaisia kysymyksiä hyvänsä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jotakin pahaa Hanna arveli olevan hänen mieltään painamassa.
+Sentähden hän nyt oli tuommoinen, mustien silmien palo kuin polttava
+hiillos, poskilihakset värähtelivät, ja hartiat vääntyivät vinoon...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vihasiko Juhani Anttia vai häntä? Mitähän jos koettaisi puhutella ja
+lepyttää! Ehkä siitä tasaantuisi ja alkaisi rauhoittua!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä aamuna hyvin varhain, kun Antti juuri oli koskelle lähdössä,
+ilmestyi Juhani äkkiä törmälle. Illalla oli Hanna nähnyt hänen
+soutavan kotiinsa päin... Mistä hän nyt niin äkkiä ilmestyi?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tuntui melkein siltä kuin hän olisi jostakin huoneiden takaa
+tullut...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siihen hän istahti nytkin törmälle entiselle paikalleen ja katseli
+alta kulmain suvannolle ja Ruotsin virralle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki saapui sinne myös ja rupesi juttelemaan. Sillä kerralla
+hänkin huomasi Juhanin suuresti muuttuneen. Mihinkään kysymyksiin ei
+häneltä saanut vastausta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tuijotti vain eteensä ja lähti sanaa puhumatta soutamaan joen
+poikki kotiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä se tuo Juhani sairastelee... ei se vain entiselleen näytä
+toipuvan», sanoi Iisakki sisälle tultuaan. »Taitaa hyvinkin murehtia
+isäänsä... eikä kummakaan.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin, jos ei sillä muuta ole mielessä», virkkoi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki katsahti tyttäreensä. Mutta kumpikaan ei siitä sen
+pitemmälti puhunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saatuansa aamutyöt tehdyiksi Hanna lähti huvikseen koskenrannan
+polkua pitkin Anttia vastaan. Heillä oli ollut niin vähän aikaa
+puhella kahden kesken, että oli mennyt monta päivää jolloin he
+tuskin tapasivat toisiaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nyt hän päätti koettaa, sattuisiko kohtaamaan Antin. Oli
+montakin asiaa, joista teki mieli kertoa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ohut kesäpuku yllään Hanna käveli reippaasti suoraan männikköön ja
+joutui siitä polulle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nämä viikot olivat olleet Hannan mielestä niin kummallisia. Siihen
+riemun ja onnen tunteeseen, joka Antin pelastumisesta oli
+pulppuavana lähteenä virkistänyt hänen sydäntään, sekaantui
+muutakin, epäilyksiä ja otaksumisia. Hän oli heti, kun Antti ja
+Juhani hädästä päästyään toipuivat, huomannut Juhanin silmissä oudon
+ilmeen, joka koski sieluun asti, ja jonka hän luulotteli tietävän
+pahaa. Sensijaan että Juhani olisi iloinnut vältettyään läheltä
+uhkaavan kuoleman, näytti siltä kuin hän ei siitä lainkaan
+välittäisi... Murjotti vain synkkänä ja milloin hän katsoi Anttiin,
+tuli hänen silmiinsä selvä vihan ilme.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli jälestäpäin itsekin kummastellut, mistä oli tuona hetkenä
+saanut ne voimat, että uskalsi kuohuvaan koskeen lähteä
+pelastustoimiin, joita miehiset miehetkin pitivät melkein
+mahdottomina, jopa järjettöminä... Nyt kun jännitys oli lauennut,
+tuntui siltä, ettei hänestä olisi enää toistamiseen lähtijää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän saapui kosken partaalle ja katseli Varsankalliota, kammotti
+häntä, ja sydämessä tuntui vihlaisu. Vaikka tulva oli jo laskenut
+eikä kallio nyt ollutkaan niin uhkaavan näköinen kuin silloin, kun
+hyrskyt sen yli hyppelivät, hirvittivät häntä sen kiiltävä kylki ja
+syvät pyörteet, jotka näyttivät yhä nielevän...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän istahti kivelle ja katseli hyrskyihin. Mietti siinä elämäänsä,
+kuvitteli tulevia päiviä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eipä ollut hänen elämänsä hauskaa kuten pienenä tyttönä,&mdash;silloin,
+kun äiti ja veli vielä olivat elossa ja päivät huolettomia. Ikävä
+oli siitä asti vaivannut. Yhden ystävän hän tuli tuntemaan, mutta
+tämänkin kanssa sai harvoin yksissä olla ja vain joskus puhella...
+Ja toista hänelle toimitettiin, tylyä miestä, jota ei koskaan voisi
+rakastaa. Mutta isä alkoi nyt ymmärtää, piti Anttia nyt hyvänä, oli
+hänelle ystävällinen... Ottaisi Antin pojakseen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitä hän ei enää epäillytkään. Ja se ilo lievitti kaikki murheiset
+mietteet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta juuri näinä päivinä oli johtunut mieleen pelko, joka jäyti
+yötä päivää. Juhani vaani Antin henkeä. Niin hän oli Juhanin
+silmistä lukenut. Senvuoksi kulki Juhani synkkänä, kierteli täällä
+ja odotti sopivaa hetkeä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ensin toimitti Heikki Anttia hautaan, nyt taas Juhani uhkasi hänen
+henkeään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kesken mustien mietteitten elpyi Hannan luonto jälleen täysiin
+voimiin, ja häneen tuli luja usko, ettei Juhanikaan mahtaisi Antille
+mitään, ei niin kauan kuin hän itse oli lähellä ja lämmin veri
+kierteli hänen rinnassaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen tuli hauskempi olla, ja pirteänä hän käveli edelleen Anttia
+vastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä, missä näkyi Viuhkuraisen vaarallisin mutka ja vaahto roivi
+korkeaa rantaa, tuli Antti puiden takaa esille,
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Molempien ilo oli suuri.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Lähdin... kun ei kotona ehdi monta sanaa puhua. Paljon on mieltäni
+painamassa, yksi asia sentään kaikkein kamalin», sanoi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He istuivat polun viereen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juhaniako tarkoitat?» kysyi Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Häntä. Sinun henkeäsi hän vaanii... siitä olen varma...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kumma mies», virkkoi Antti. »En ymmärrä lainkaan. Kun
+Varsankalliolla yhdessä tappelimme kuolemaa vastaan, lupasi hän itse
+ikuista ystävyyttä. Monta kertaa hän olisi suistunut koskeen, mutta
+aina tartuin kiinni, rohkaisin ja sanoin: pelastus tulee... Mutta
+minulle hän ei mitään voi... minä en häntä pelkää...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kauhea ilme hänellä on, ja muutenkin hän on muuttunut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinpä olkoon...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta varuillasi saat olla... ties mitä ja milloin yrittää. Hän on
+niin raakaa sukua, että voi puukollakin iskeä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Elähän ole levoton! Minun on nyt hauska olla. Isäsi sanoi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Isä! Onko isä mitään sanonut?» kysyi Hanna vilkastuen ja tarttui
+Antin kovaan känsäiseen käteen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»On», vastasi Antti, ja hänen silmissään oli kujeellinen välke.
+»Tänä aamuna hän sanoi: 'Olen tässä ajatellut, että jäisit meille
+kesäksi... Heinäaikakin lähestyy, eikä tässä ole täyttä miestä
+niitylle... ja pianhan lauttojen laskukin loppuu'...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö sanoi?» ihmetteli Hanna ja unohti äskeiset mietteensä. Hän
+katsoi Anttia silmiin, ja sydämessä tuntui niin sanomattoman
+suloiselta. Kuinka Antilla olikin hieno, päivettenyt hipiä ja
+kauniit silmät, vaikka kämmenet olivatkin kovat ja känsäiset!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sanoi muutakin», jatkoi Antti hyvillä mielin. »Puhui kuin
+leikillään: 'Jospa hyvinkin rupeat olostasi pitämään, olisi tässä
+työtä muulloinkin kuin kesällä... kun Hannan kanssa sopinette... se
+on tiukka vaatimaan...' Niin hän virkkoi ja naureskeli...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He purskahtivat kumpikin nauramaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Voi, voi sitä hyvää isää!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta hetken päästä Hanna kysyi vakavana:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Oletko mitään puhunut Niilo-vainajan hukkumisesta?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En ole... näyttää jo tietävän. En ole tahtonut... Kero-Pietikin
+tietää kaikki...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Semmoinen se oli hänen kristittynsä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna sanoi sen katkerin mielin, melkein kuin Kero-Pietiä syyttäen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti ei virkkanut siihen mitään, mutta raskas huokaus nousi hänen
+rinnastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En ole heille pahaa pyytänyt», sanoi hän sitten. »En heitä
+vihannut, vaikka kuulin, mitä hommailivat Kero-Pietin kanssa. Mutta
+sille en mitään voi, että sinua rakastan ja aina tahdon rakastaa. En
+olisi heittänyt, vaikka isäsikin olisi heidän puolelleen mennyt.
+Luulivatko minun himoitsevan sinun rikkauksiasi! Siinä he pettyivät.
+Yhtä rakas olet minulle, vaikka olisin sinut löytänyt tunturin
+takaa. Tuntuuko sinusta samalla tavalla?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin minustakin tuntuu», rohkeni Hanna nyt sanoa, »ja niin on aina
+tuntunut. Voi, talvella ja keväällä ikävöin sinua... öisinkin olit
+unissani...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He menivät yhdessä taloon. Hetken aikaa viipyessään Varsankallion
+kohdalla he olivat vannoneet ikuisen valan ja kumpikin tunteneet
+nuoren onnensa olevan lujalla pohjalla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Puolipihassa tuli Paloniemen Juhani heitä vastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen katseensa oli maahan luotuna, eikä hänessä huomannut muuta
+merkillistä kuin että poskilihakset värisivät. Kun Hanna kääntyi
+katsomaan taakseen, näki hän Juhanin kävelevän sitä kujaa kohti,
+josta polku lähti viemään koskelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän puristi Antin kättä, ja Antti katsahti hänen silmiinsä,
+ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Yhtä miestä en pelkää, vaikka olisi vieläkin pitempi!»
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Kuumat
+
+</span>keskikesän päivät olivat alkaneet. Lauttojen tulo Lapista päin oli
+vähentynyt niin, että vain silloin tällöin joku saapui Nuottaniemen
+rantaan. Ja sekin laskettiin melkein heti kosken alle, eikä niitä
+enää ollut ainoatakaan odottamassa vuoroaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Joen ja kosken vesi oli laskenut kesäkuivalle, ja reitti oli käynyt
+niin kapeaksi, että lautat mennessään hipaisivat kalliota.
+Varsankallio näkyi melkein kokonaan, ja lautat laskettiin nyt pitkin
+sen Ruotsin puolista uomaa. Liike ja hyörinä hiljeni. Tukkilaiset
+katosivat lauttojen matkassa alas myötävirralle, ja Nuottaniemen
+suvannossa saivat kalat rauhassa leikkiä lyödä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heinänteon aika oli käsissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Viikkomäärin oli riittänyt poutia, ja kuivuus rasitti. Metsäjoet
+kuivuivat, ja kiveliöiden kanervakankaat ruskottivat. Iltasin peitti
+taivaanrantoja sakea usva, ja ilmassa lemusi palaneen metsän käry.
+Sanomia oli kuulunut Lapista päin, että kulovalkea raivosi siellä
+äärettömissä kiveliöissä, joissa ei ollut yhtään ihmisasuntoa. Olipa
+jo sattunut pienempiä metsäpaloja rantamaillakin, mutta suurempaan
+vauhtiin ne eivät olleet päässeet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kuivuutta riitti yhä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli kulunut pari viikkoa, eikä Paloniemestä ollut kukaan käynyt
+Nuottaniemessä. Täältä päin ei myöskään oltu Paloniemessä käyty.
+Juhanin sanottiin sairastelevan. Mutta huhut kertoivat, että hän oli
+öisin liikkeellä ja yksin toimitteli, mitä lienee toimitellut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antin ja Hannan päivät vierivät hauskasti, niinkuin virran juoksu.
+Iisakkikin alkoi kuin nuortua. Hän saattoi jo laskea leikkiä ja
+puuhaili töissä mukana kuten ennenkin. Ja ympäri pitäjää oli jo
+tietona, että Hanna, Nuottaniemen rikas, ainoa perillinen, rakasti
+Koskenalustan uljasta poikaa. Hän ei huolinut Paloniemen Juhanista,
+vaikka Kero-Pietikin kuului asiaan sekaantuneen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Liikkuipa kuiskeita siitäkin, että Heikki-vainaja oli tahallaan
+koettanut saattaa Anttia kosken omaksi. Mutta kummasti kävi: oma
+poikakin joutui Varsankalliolle, ja itse koskeen hukkui...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä eivät auttaneet Kero-Pietin rukoukset!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin arveltiin kylällä. Ja monenlaiset huhut sekaantuivat toisiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Anttia suosi Iisakkikin, kaikesta se näkyi. Nuottaniemessä oli Antti
+koko lauttojen laskuajan viipynyt ja sitten jäänyt kesämieheksi.
+Jopa ymmärrettiin, miksi Hanna oli itsensä hengenvaaraan pannut.
+Oikean omansa tahtoi pelastaa! Kuohujen keskeltä, kuoleman
+partaalta, omansa otti! Ja nyt se asia oli päätetty.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yksi ainoa huoli himmensi Hannan onnea. Usein hänelle muistui
+mieleen Paloniemen Juhani, ja silloin hän aina kuvitteli vaikka
+mitä. Kaikkia näitä mietteitään hän ei puhunut Antillekaan, kun
+itsekin käsitti ne lapsellisiksi. Mutta hän ei sittenkään jaksanut
+niistä irtaantua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän joskus otti ne puheeksi, lohdutteli Antti ja nauroi
+sellaiselle pelolle. Mutta Hanna piti sittenkin uskonsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä iltana Hanna valvoi myöhään. Seuraavana aamuna oli määrä
+lähteä jokivarsiniitylle, joka oli talosta penikulman päässä. Hanna
+valmisteli niittyeväitä, täyttäen kontteja ja leilejä. Muu talon
+väki oli mennyt nukkumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivä oli ollut kuuma ja illan tullessa täyttyi ilma taas niin
+sakeasta kulovalkean savusta, ettei joelle astikaan nähnyt.
+Pihallakin oli kuin säkissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saatuaan kaikki niittyeväät valmiiksi ja kannettuaan ne
+kesäkellariin, joka oli joen puolella rakennuksen alla, aikoi
+Hannakin käydä levolle. Mutta hän seisahtui vielä törmälle. Silloin
+hän kuuli, että suvannolla soudettiin, mutta sakean sumun vuoksi ei
+erottanut mitään. Hänestä tuntui, että soutaja oli lähestynyt
+Nuottaniemen rantaa, sillä soutu kuului yhä selvemmin. Äkkiä Hanna
+oli kuulevinaan, että vene muutti suuntaa ja pyrki maihin paljoa
+ylemmäksi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siellä päin ei ollut venevalkamia, eikä sinne yleensä kukaan Ruotsin
+puolelta tuleva poikennut, vaan laski suoraan talon rantaan.
+Omituinen uteliaisuus valtasi Hannan, ja hän lähti törmää pitkin
+kävelemään sinne päin, missä kuului hiljaista loisketta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt hän eroitti selvästi, että vene iski kiinni rantaan. Pian sitten
+kalahtelivat airot, kun niitä nostettiin hangoista, ja veneen pohja
+raapi kivikkorantaa. Hanna käveli tasaista törmänkamaraa pitkin
+ääntä kohden.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin hän näki maata vasten, missä sumu ei ollut niin sakea,
+miehen jalat, mutta muu ruumis oli peitossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Enempää hänen ei tarvinnutkaan nähdä. Hän pyörähti takaisin kuin
+pelästyneenä, sillä hän oli tuntenut Paloniemen Juhanin
+pitkävartiset pieksut, jotka polven alta olivat kintturemmeillä
+kiinni. Ihan varmasti oli se Juhani. Kenelläkään muulla miehellä ei
+ollut niin pitkiä sääriä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Juhani ei ollut häntä huomannut, eikä Hannakaan ehtinyt nähdä,
+mihin päin Juhani meni, usvan sekaan kadottuaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitä täällä nyt yöllä haettiin ja hommattiin? Mitä Juhanilla nyt oli
+tällä rannalla tekemistä?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sekavin tuntein Hanna riensi pihaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän muisti, että Antti nukkui latopuodissa, joka oli tallin
+vieressä. Siellä oli vilpoisempaa näin kesän aikana. Hän seisahtui
+hetkiseksi puodin oven eteen, mutta sisältä ei kuulunut mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Entä jos Juhani vaanii,&mdash;mietti Hanna yksin pihalla
+seisoessaan.&mdash;Jos hän kiertää... tulee metsästä päin ja tietää,
+missä Antti nukkuu... rynnistää sisälle... ja iskee nukkuvaa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunnusteli ovea. Se oli lukossa. Hän aikoi jo koputtaa
+saadakseen Antin hereille, mutta malttoi kuitenkin mielensä ja meni
+huoneeseensa nukkumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamulla hän oli valveilla ennenkuin muut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kuuma päivä tuntui tänäänkin tulevan. Aurinko paistoi pitkäksi
+kasvaneelle pihanurmelle, niin että öinen kaste höyrysi. Ilmasta oli
+usva ja savu kadonnut, ainoastaan korkeiden vaarain liepeillä viipyi
+vielä vaaleaa savua, joka ei näyttänyt jaksavan nousta mihinkään
+päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli päättänyt heti aamulla kertoa Antille yöllisen
+havaintonsa. Mutta niitylle lähtemisen hommassa hän ei saanut aikaa,
+ja sitäpaitsi hän oli alkanut epäillä, tokko hänen näkemänsä miehen
+jalat olivatkaan Juhanin. Olihan niitä muitakin pitkiä
+miehenroikaleita...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten hän kesken muun toimen muisti, että kintturemmit olivat
+olleet samanlaiset kuin Juhanilla...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamu kului lähtöpuuhissa, aurinko paistoi jo kuumasti, eikä koskelta
+kuulunut muuta kuin hiljaista, valittavaa pauhua ikäänkuin
+tukehtumaisillaan olevan rinnasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti oli vielä ennen lähtöään kiivennyt aitan ullakolle. Siellä
+säilytettiin viikatteiden siipiä, jotka jänkkäniittyä niittäessä
+kiinnitettiin varsiin. Kun hän oli avannut ullakon ikkunan, näki hän
+talon takalistolta, Tievanperän paikoilta, nousevan hirveän mustaa
+savua ja ymmärsi heti, että siellä oli syttynyt kulovalkea. Hän
+tiesi, että niillä mailla olivat talon parhaat metsät, siroimmat
+männiköt...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Ja tämmöisenä kuivana aikana!&mdash;huudahti hän itsekseen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samassa hän huomasi pihalla kävelevän Iisakin ja ilmoitti, mitä oli
+nähnyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Suoraan idästäkö savu nousee?» kysyi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aivan suoraan idästä!» vastasi Antti kiirehtien pois aitasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitten on tuli syttynyt meidän Tievanperässä,» sanoi Iisakki. »Näin
+kuivana aikana, ja koko kylä on niityllä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Talossa syntyi hälinä ja hätä. Sillä kaikki ymmärsivät, että
+tämmöisellä poutasäällä, kun metsä jo ennestään oli kuiva kuin
+pakkula, tuli leviäisi tavattoman nopeasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niitylle lähtö jäi sikseen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti riensi suoraan metsän halki Tievanperään päin ja Iisakki
+kylälle hakeakseen ihmisiä apuun.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tievanperän metsän jakoi kahtia luikerteleva Koirajoki. Taloon oli
+näyttänyt, että kulovalkea riehui kiveliön puolella jokea, joten oli
+toiveita, että sen vauhti saataisiin pysähtymään Koirajokeen, joka
+ei kuivinakaan kesinä ollut kokonaan vedetön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä toivossa juoksi Antti kulovalkeaa kohti. Metsässä tuntui jo
+kitkerää savunhajua, päivä paistoi kuumasti, eikä tuulenhenki käynyt
+mistään päin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Savu tuprusi yhä sakeampana, kun Antti lähestyi Koirajokea. Kuului
+jo korpikuusien pahaa rätinää, kun tuli nuolena kiiti oksia pitkin
+latvaan asti... Outo tohina yltyi metsässä, ja savu kietoi tämänkin
+puolen Koirajokea sakeaan peittoon. Vihdoin Antti ehti joelle, jossa
+oli vielä melkoisen paljon vettä, ja ruohoisilla rantatörmillä
+kasvoi lehtipuita. Antista näytti kuin kulovalkea olisi syttynyt
+keskeltä korpea, sillä itse Tievanperä, pulskin männikkökangas, oli
+ylempänä loivan vaaran laidassa, eikä tuli ollut vielä sinne
+ehtinyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Muutamin paikoin oli palo jo päässyt Koirajoen törmälle asti, jonne
+se kaiketi pysähtyisi. Antti kiersi tulen, tunkeakseen Tievanperän
+puolelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kuinka korpeen oli syttynyt tulipalo? Sitä hän mietti kuumana ja
+hikisenä eteenpäin pyrkien. Hän tiesi korven olevan märkäpohjaista,
+eikä Tievanperän kautta mennyt kesäpolkuja mihinkään päin. Kuka oli
+liikkunut täällä niin varomattomasti ja jättänyt tulen, joka voisi
+levitä kylään ja Korpikoskelle asti?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Antti joutui sille kohtaa, missä korpi loppui, antaen tilaa
+kuivalle mäntymetsälle ja kanervikolle, kauhistui hän oudosta
+näystä, ja veri oli pysähtyä hänen suonissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän näki pitkän miehen, jonka heti tunsi Paloniemen Juhaniksi,
+liehuvan kanervakangasta pitkin, roihuva terva käsissään, ja
+sytyttävän tulta kuivimpiin puihin ja katajapensaisiin... Siinä hän
+hääri kuin hullu, avopäin, musta tukka kuin peikon päässä, kasvot
+noen peittäminä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onneton! Mitä sinä olet tekemässä!» huusi Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani kääntyi häneen päin, purskahti hirveään, kaiuttomaan
+mielipuolen nauruun, niin että kylmä karmi Antin selkäpiitä pitkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä Juhani heilautti palavaa tervasta ympäri ilmassa ja rynnisti
+täyttä vauhtia Anttia kohti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tervas lensi hänen käsistään kuivaan metsään. Hän sai kiinni Antin
+kurkusta... karjui kuin peto ja paiskasi Antin alleen... nokinen
+naama Antin kasvoissa kiinni ja mustat silmät villeinä kiilumassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti käsitti kauhean kohtalonsa... Kulo levisi heidän
+ympärilleen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ponnistaen kaikki voimansa hän kuitenkin sai vainoojansa rautakouran
+kurkustaan irti ja henkeä keuhkoihinsa. Hän veti polvensa koukkuun,
+Juhanin raskas ruumis kohosi hänen päältään sitten hän potkaisi
+molemmin jaloin rinnan alle niin, että mielipuoli suistui ulvahtaen
+selälleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kulo oli saartanut heidät. Antti näki jo tulta Juhanin hiuksissa ja
+tunsi oman takkinsa palavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin hän kuuli huutoja vierestään, ja läähättäen ilmestyivät
+Hanna ja Aukusti savun seasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pois... pois tästä! Palamme kaikki!» huusi Hanna tarttuen Antin
+käteen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He rynnistivät savun halki männikköön päin. Aukusti oli tarttunut
+Juhaniin ja laahasi häntä mukaansa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Nyt ymmärrän asian... näin hänet yöllä liikkeellä!» ehti Hanna
+sanoa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani ulvoi kuin susi. Hänen hiuksensa olivat palaneet, ja kauhea
+mielipuolen ilme leimusi hänen silmissään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä, pojat!»
+kirkui hän hirveällä äänellä. »Ja tuli ehtoosta ja aamusta
+ensimmäinen päivä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hetken päästä oli koko kylän väki sammutushommissa. Onneksi pysyi
+ilma tyynenä. Kulo kierrettiin ja saatiin vähitellen pysähtymään,
+ennenkuin se ehti nousta Tievanperän männikköön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani oli viety loitolle suuren kuusen alle, missä oli viileä
+varjo.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä, pojat!»
+hoki hän niin kauan kuin jaksoi. Sitten hän sulki silmänsä ja makasi
+kuin kuollut, laihat kasvot nokisina, rinta raskaasti koristen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siitä tapasi Iisakki naapurivainajansa pojan mielenvikaisena. Tätä
+olivat jotkut odottaneetkin, kun sellaisia oireita alkoi Juhanissa
+yhä tiheämmin näkyä.&mdash;Varsankalliolla se vika jo tuli,&mdash;
+pääteltiin.&mdash;Siitä saakka hän on ollut erilaisempi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki seisoi pitkän aikaa miettiväisenä Juhanin vieressä kuusen
+alla. Sääli hänen tuli Juhania.&mdash;Isäin pahat teot lasten päälle
+kolmanteen ja neljänteen polveen!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se johtui Iisakille mieleen, ja raskas tunne painoi hänen sydäntään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Väkeä oli karttunut yhä lisää, ja rivakasti jatkettiin
+sammutustoimia. Ennen iltaa oli tulen voima saatu rajoitetuksi ja
+syvä oja kaivetuksi palaneen alan ympärille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yöksi jätettiin vartijoita palopaikalle. Mutta nuottaniemeläiset
+palasivat kotiin. Juhania kuljetti kaksi miestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen raivonsa oli loppunut. Nyt hän vain naureskeli, ja vaikka hän
+näki Antinkin, ei hän ollut milläänkään, vaan höpisi jotakin, mitä
+ei kukaan ymmärtänyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun tultiin niin likelle valtaväylää, että kosken pauhu alkoi
+kuulua, huusi Juhani:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä,
+pojat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ja Antti kävelivät jäljessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä nyt sanot epäluuloistani?» kysyi Hanna. »Näin hänen villistä
+ilmeestään, että paha hänellä oli mielessään.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti katseli miettiväisenä eteensä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei hän olisi kaikkea tätä tehnyt, mutta hänen järkensä pimeni.
+Tunsin hänen sydämensä lämmön, kun Varsankalliolle kahden jäimme,
+enkä vieläkään osaa häntä vihata.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt Hanna ei oikein ymmärtänyt Anttia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sääli on häntä, kovaonnista, joka on kaikki menettänyt», puhui
+Antti Hannalle, joka oli kysyvän näköinen. »Kaikki hän menetti:
+isänsä, sinut ja nyt lopuksi järkensä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eipä säälinyt hänen isänsä sinua, kun aikoi kuohuvaan koskeen
+upottaa. Yhteinen tuuma on isällä ja pojalla ollut!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti mietti hetken ja sanoi sitten varmalla äänellä:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En usko pojan tietäneen isän aikeista!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei väittänyt vastaan, mutta kysyi vuorostaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta nyt olisi polttanut elävältä... Eikö hän sittenkin ole
+vaaninut sinun henkeäsi, vaikkei ole ennen uskaltanut...?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt oli Antin vuoro vaieta, ja raskain miettein he saapuivat
+kotipihalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kosken pauhu kuului nyt kovemmalta kuin aamulla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Johtuiko se ehkä siitä, että vene, jossa Juhania vietiin Paloniemen
+puolelle, oli joutunut melkein kosken niskalle?
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Joulunpyhiksi
+
+</span>oli Kero-Pieti saapunut Nuottaniemeen, jossa aikoi viipyä viikon tai
+kaksi, sitten taas jatkaakseen saarnamatkaansa etelään päin. Väkeä
+täynnä oli Nuottaniemen kookas pirtti, piha puolillaan hevosia ja
+poroja, seinämät suksia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti puuhaili nyt talossa niinkuin isäntä ainakin, ja
+taloustoimissa hyöri Hanna, talon nuori emäntä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta salin keinustuolissa istui Kero-Pieti, vihreä villainen pusero
+yllään ja musta silkkihuivi kaulassa, ja selitti kuulijoille Jumalan
+sanaa. Joukossa istui Iisakkikin, pirteänä ja hyväntuulisen
+näköisenä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun muu väki oli jo poistunut pirttiin, jäivät Kero-Pieti ja Iisakki
+kahden kesken suureen saliin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieli oli kuullut sanomia täältä Nuottaniemestä. Hän tiesi,
+että Juhani mielenvikaisena yritti tahallaan polttaa talon parhaan
+metsän ja tappaa Antin. Senkin hän oli kuullut, että Paloniemi, joka
+oli ylimuistoisista ajoista ollut saman suvun hallussa, nyt oli
+myyty. Vanha emäntä ja Juhani olivat saaneet eläkkeen. Uusi isäntä
+oli kaukaa Lapista, uskoton, viinaan menevä mies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt ei Kero-Pietin sopinut siihen taloon mennä, ei käynyt päinsä
+pitää vuoro-illoin seuroja Paloniemessä ja Nuottaniemessä. Entiset
+ajat olivat muuttuneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niistä asioista ja paloniemeläisten kovasta kohtalosta he nyt
+puhelivat ja Kero-Pieti tiedusteli yksityiskohtia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja mitä Juhaniin nykyään tulee», jatkoi Iisakki tietojaan, »on hän
+nyt tasaantunut, eikä hänellä ole sitten metsäpalon ollut
+minkäänlaista raivokohtausta. Itsekseen höpisee ja vuoleskelee
+puulusikoita. Usein hän käy Nuottaniemessä, mutta ei näytä muistavan
+entisestä mitään. Hannaa hän sanoo Maria-emännäksi ja Anttia
+Niilo-Iisakiksi... Kun vain semmoisena pysyisi, ei hänestä olisi
+kenellekään haittaa...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Joo-joo, joo-joo», huokaili Kero-Pieti, ja Iisakista näytti siltä,
+että Juhanin kohtalo koski häneen kovasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minkähän pani pahimmaksi, isänsä hukkumisen vaiko sen, ettei
+vävyksesi päässyt?» kysyi Kero-Pieti ikäänkuin omille teoilleen
+selvitystä hakien.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka lienee. Antti arvelee hänen saaneen vian jo Varsankalliolla
+... ja siitä alkaen se kävi viikko viikolta huonommaksi.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinpä saattaa olla ... ja onhan siinä suvussa ollut ennenkin
+päävikaisia», virkkoi saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hartaushetki alkoi. Paksu-Ollikin oli taas liittynyt saarnamiehen
+valiojoukkoon ja aikoi seurata mukana etelään päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun ensimmäinen virrenvärssy oli loppunut, ilmestyi Paloniemen
+Juhani ovensuuhun väkijoukkoon. Hän höpisi jotakin itsekseen, silmät
+paloivat levottomasti, ja laihat kasvot värisivät. Kun hänelle
+toimitettiin sija penkille, istui hän siihen varovasti, ympärilleen
+tähyillen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten veisattiin toinenkin värssy. Juhani ei liikkunut paikaltaan,
+mutta katseli yhä eri tahoille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Kero-Pieti alkoi lukea rukousta, sai Juhani kuin sähköiskun.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän hyppäsi pystyyn penkille, jolla oli istunut, ja huusi niin, että
+seinät tärisivät:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä
+pojat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän huitoi käsillään kuin uintia tavoitellen... Loikkasi sitten
+nopeasti kuin orava yli penkkien pöydän luo saarnamiehen eteen, löi
+nyrkkiä pöytään, niin että kynttilät sammuivat ja kirjakasa kaatui,
+ja huusi hirvittävällä äänellä:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sinä saatana... Oletkos uskomassa...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten hän kääntyi väkijoukkoon päin ja sanoi hiljempää:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja maaksi pitää sinun tuleman, vaikka olet koskeen hukkunut!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hirmuinen hälinä ja hätä syntyi ihmisjoukossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sillä on puukko... puukko... se tappaa!» huudettiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt tuli hirmuinen tungos, ovet remahtivat auki, ikkunat
+helisivät... Joka reiästä pyrki ihmisiä ulos.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani kirkui, yritti tarttua kurkusta Kero-Pietiin... Tämä hyökkäsi
+ikkunaan, jonka ruudut oli jo särjetty, ja loikkasi pihalle huutaen:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ottakaa kiinni... pankaa köysiin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti pakeni navetan puolelle, jonne muitakin riensi turvaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vihdoin ehti Antti paikalle, kun Juhani juuri oli hypännyt
+ikkunasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niilo Iisakki», hoki mielipuoli Antin nähtyään. »Minne se katosi?
+Näitkö saatanaa? Koskeenko juoksi?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskeen se juoksi», myönsi Antti häntä tyynnyttääkseen. »Elä huoli
+siitä... anna olla, tule sisälle... saat pikanellia...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Juhani ei tällä kertaa huolinut pikanellista. Hänen silmänsä
+näyttivät kauheilta, ja kasvot olivat tuhkanharmaat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niilo Iisakki... koskeenko se juoksi...? Voi meitä pojat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä hän lähti juoksemaan rantaan päin ja huusi yhä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti alkoi aavistaa pahaa, kutsui muutamia nuoria miehiä avukseen,
+ja niin lähdettiin yhdessä ajamaan Juhania takaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Maassa oli lunta, niin että takaa-ajajat voivat valjun kuutamon
+valossa seurata jälkiä, jotka veivät rantatörmälle ja siitä jäälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juoksiko se koskelle?» kysyivät he toinen toiseltaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kero-Pietillekö se niin suuttui?» utelivat toiset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jäljet näyttivät tietä koskelle jäätä pitkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet riensivät läähättäen, mutta eivät erottaneet edellä menevää.
+Kosken pauhu alkoi kuulua. Puurnunleuan terävä kärki pohotti mustana
+valkoista jokea vasten...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juhani, hoi!» huusi Antti niin kovaa kuin jaksoi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaukaa, Varsankallion luota, kuului Juhanin huuto:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä,
+pojat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskeen se hyppää!» hätäili Antti, ja kaikki kääntyivät juoksemaan
+Varsankalliolle päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koski oli siellä päin aivan sula, ja Varsankallion molemmin puolin
+kuohuivat hyrskyt niink**in kesälläkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juhani, hoi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He huusivat kaikki ja menivät niin likelle sulan laitaa kuin suinkin
+uskalsivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin kuului sulan takaa, Varsankallion alapuolelta katkonainen,
+läähättävä huuto:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>«... ja toiset huusivat, että...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samassa pilvi katosi kuun edestä. Ja Antti näki sulan perässä
+ihmisen pään, jota virta painoi jään alle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamulla varhain valmisteli Kero-Pieti lähtöänsä. Hän ei millään
+ehdolla suostunut enää jäämään seuroja pitämään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei selittänyt syytä kiireeseensä, mutta hänellä oli semmoinen
+hätä päästä pois tästä talosta, ettei ehditty hankkia hevosia
+valjaisiin. Iisakillekaan hän ei ollut monta sanaa puhunut. Juhanin
+hyppäämisestä koskeen hän ei sanonut sanaakaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Iisakki oli huomaavinaan hänessä semmoista hätää, jota ei
+koskaan ennen ollut hänessä nähnyt. Hän ei siitä kuitenkaan
+saarnamiehelle puhunut, ennenkuin tämä jo istui reessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö otit pahaksesi sen Juhanin itsemurhan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En ymmärrä Herran tarkoitusta», vastasi saarnamies murheellisesti.
+»Herran tiet ovat käsittämättömät... Onko kaikki paloniemeläisten
+onnettomuus minun syyni, kun en...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sinunko syysi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin, kun en Heikki-vainajalle uskaltanut oikeaa totuutta julistaa,
+vaikka kyllä tiesin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hevonen lähti. Kero-Pieti nosti kättään hyvästiksi reen vieressä
+seisoville.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki sanoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumalan rauha kanssasi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Talvinen aamu oli vielä pimeä. Tähdet kiiluivat, ja koski pauhasi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ja Antti seisoivat hetken aikaa pihalla, katsellen poistuvien
+jälkeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kuin hevosen tiu'ut lakkasivat kuulumasta, katsahtivat he
+toisiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äärettömän onnen tunne täytti kummankin sydämen. Molemmista tuntui
+kuin vasta nyt heidän onnensa olisi kirkas... ikäänkuin ne
+painajaiset, jotka olivat heitä öin ja päivin ahdistaneet, nyt vasta
+kaikkoisivat heidän rakkautensa pyhätöstä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja melkein kuin villinä riemusta sulki Antti Hannan syliinsä ja
+kantoi hänet korkeita kuistin portaita ylös.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Nyt olen varma omastani», kuiskasi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki rykäisi tyytyväisenä, hänen otsaryppynsä silisi, niinkuin
+sitä ei olisikaan koskaan ollut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta reessä, aamukylmässä istuessaan laukesi Kero-Pietin
+mielenjännistys, ja hän purskahti itkuun... Vähän tyynnyttyään hän
+painoi päänsä rukkaan, risti kätensä ja lähetti palavimman
+rukouksensa Herran luo... Ja siltä hänestä tuntui kuin suurin totuus
+olisi hänessä kirkastunut. Ja hän nyt näkisi oikean autuuden tien
+paljoa suorempana kuin ennen. Hänen oman mielensä mustuus oli sitä
+ennen himmentänyt, mutta nyt Herra oli hänen sielunsa valaissut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja äskeinen raudanraskas paino tuntui vähitellen kevenevän, ja
+vanhan saarnamiehen silmään tuli kirkas ilme, kun hän nosti päänsä
+ja katsoi aamunsarastusta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Herra! Herra! Kaukana, kovin kaukana olen Sinun oikealta tieltäsi
+vaeltanut!» huokasi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun oli sivuutettu Korpikoski ja tie kääntyi suurta kylää
+kohti, josta aamupakkaseen nousi savuja, tuntui saarnamiehestä, että
+hänellä nyt vasta oli itselläänkin selvillä kaikki se, mitä hän oli
+totuutena saarnannut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikä hänellä enää ollut epäilyksiä siitä, että hän nyt oli
+kutsumustaan täyttämässä.
+
+</div>
+
+<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14161 ***</div>
+</body>
+</html>
+
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4a03317
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14161 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14161)
diff --git a/old/14161-8.txt b/old/14161-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..d144719
--- /dev/null
+++ b/old/14161-8.txt
@@ -0,0 +1,5456 @@
+The Project Gutenberg EBook of Koskenlaskijan morsian, by Väinö Kataja
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Koskenlaskijan morsian
+
+Author: Väinö Kataja
+
+Release Date: November 26, 2004 [EBook #14161]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSKENLASKIJAN MORSIAN ***
+
+
+
+
+Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+
+
+
+
+
+KOSKENLASKIJAN MORSIAN
+
+Romaani peräpohjolasta
+
+
+Kirj.
+
+Väinö Kataja
+
+
+1914.
+
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+ELETTIIN vuoden pimeintä aikaa, sillä joulukuu oli alkanut.
+Nuottaniemessä, Korpikosken niskassa, oli vilkasta liikettä, kun
+taloon varrottiin kuuluisaa saarnamiestä Kero-Pietiä, joka ei ollut
+moneen vuoteen joutanut poikkeamaan näille seuduille.
+Pohjois-Ruotsissa ja laajoissa Suomen Lapin pitäjissä hän oli
+kierrellyt vuosikausia lepoa nauttimatta.
+
+Monet kerrat oli häntä, kuuluisinta kristittyä ja lahjakkainta
+saarnamiestä, näille seuduille kutsuttu, mutta nyt vasta hän jouti
+tulemaan. Jo viikkoja ennen oli saapunut tieto, että saarnamies oli
+Nuottaniemeen päin tulossa. Matka kului kuitenkin hitaasti, sillä
+joka kylässä pidettiin seuroja, syntisiä heräsi ja tuli
+kristityiksi, ja entisten usko voimistui. Hänen tulonsa Lapista päin
+oli ollut yhtämittaista riemukulkua, sillä hänen kanssaan saapui
+valoa pimeyteen, ja hän opasti horjuvat ja vähäuskoiset oikealle
+tielle, joka vei ijankaikkiseen iloon.
+
+Myöhään edellisenä iltana oli Nuottaniemeen tullut tieto, että
+saarnamies seurueineen oli saapunut Paloniemeen Ruotsin puolelle.
+Viestin oli tuonut Peura-Joopi, joka oli sattunut silloin käymään
+Paloniemessä. Tämän isäntä Heikki oli pyytänyt Joopia viemään
+Nuottaniemeen sanan, että kauan kaivattu saarnamies oli jo tullut...
+
+Nuottaniemen isäntä Iisakki tiesi, mitä se merkitsi. Ei ollut koko
+Torniojoki-varrella missään muussa talossa niin kookasta ja tilavaa
+pirttiä kuin Nuottaniemessä nykyisen isännän Iisakin laittama.
+Senvuoksi olikin seuroja aina pidetty Nuottaniemessä, milloin joku
+kuuluisampi saarnamies oli liikkeellä joko etelästä päin
+saarnaretkiltään palaamassa tai sinne päin menossa. Silloin
+kerääntyi sanankuulijoita monesta kylästä sekä Ruotsin että Suomen
+puolelta, ja silloin täyttyivät aina kaikki suojat tungokseen asti.
+
+Vuosikymmen oli melkein kulunut siitä, kun Kaaressuvannon Kero-Pieti
+oli Nuottaniemen suuressa pirtissä pitänyt seuroja. Viikon päivät
+hän oli silloin näillä paikoin viipynyt, vuoroiltoina Nuottaniemessä
+ja Paloniemessä, Mutta siitä ajasta olivat olot ja elämä paljon
+muuttuneet. Tukkiliikkeet olivat kasvaneet suuriksi, ja vierasta
+väkeä oli saapunut paljon Pohjan perälle. Tavat olivat raaistuneet,
+nuoret vietteli maailman ilo, eivätkä vanhatkaan jaksaneet uskossaan
+kilvoitella. Yhteiset kylänkeskiset seura-illatkin näyttivät
+menettäneen merkityksensä. Sillä niihinkään ei saapunut kuin jokunen
+vanha kristitty virtensä veisaamaan ja kuulemaan Laestadiuksen
+postillasta jonkun luvun.
+
+Mutta milloin joku kauttakulkeva saarnamies oli sattunut liikkeelle
+ja piti seuroja, kokoontui kuulijoita pirtti ahdinkoon asti. Ja
+vaikkei semmoinen yksi-iltainen saarnamies, joka saattoi olla
+hyvinkin lahjaton, saanut paatuneita heräämään eikä muutenkaan
+saarnallaan erinomaista vaikutusta tehnyt, saivat häneltä vanhemmat
+kristityt kuitenkin lohdun sanoja ja virvoitusta alakuloiselle
+uskolleen.
+
+Kero-Pietin tuloa oli jo varrottu syystalvi. Ja kulkijain matkassa
+tuli tietoja, että siellä ja siellä hän oli tulossa, siellä ja
+siellä nyt kokoonnuttiin.
+
+Nuottaniemessä oli aamusta alkaen oltu hommassa. Suuresta pirtistä
+oli kannettu liiat huonekalut muihin huoneisiin ja asetettu penkkejä
+sijalle. Huoneen perällä, kahden ison ikkunan välissä, oli jykevä
+pöytäkaappi, johon oli kannettu talon uskonnolliset kirjat. Huone
+oli muutenkin siistitty ja seinillä riippuvat työkapineetkin viety
+ulkohuoneisiin.
+
+Sillä aikaa kun isäntä Iisakki puuhaili ja asetteli penkkejä
+taattujen pölkkyjen varaan, puuhaili talon tytär Hanna muissa
+huoneissa, pihasalla ja keittiössä.
+
+Saarnamiehen matkassa näet oli valiojoukkue, joka oli seurannut
+häntä pitkin Lappia niin Ruotsin kuin Suomenkin puolella ja nyt
+aikoi jatkaa matkaa pitkin Perä-Pohjolan pitäjiä. Heillä oli, samoin
+kuin saarnamiehellä itsellään, vapaat kyydit ja seurataloissa
+kestitykset ja yösijat. Nyt olikin tiedossa, että saarnamiehen
+matkassa oli tavallista lukuisampi saattue.
+
+Työtä ja hommaa oli siis talossa, johon muutaman tunnin kuluttua
+kokoontuisi saarnamies joukkoineen ja sanankuulijoita kaukaa
+metsäkylistä asti. Ruokaa piti varata ja huolehtia yösijoista.
+
+Kun isäntä oli saanut kaikki penkit paikoilleen, oikaisihe hän ja
+pani piippuunsa. Saisivat tulla nyt, pirtti oli penkitetty!
+
+Iisakki isäntä oli keskikokoinen, vaaleaverinen mies,
+leveähartiainen, ja tanakkaa tekoa. Kasvojen ilme oli
+hyväntahtoinen, ja sinisissä silmissä näytti ilo aina pysyvän. Mutta
+tänään hän oli vähäpuheinen, ja usein hän oli näyttänyt olevan
+pitkissä mietteissä.
+
+Oikeastaan hän ei ollut näinä viime vuosina päässytkään entiseen
+iloiseen mielentilaansa. Kovaa oli talossa koettu näinä aikoina.
+Talon toimelias, kaikkien rakastama emäntä oli kuollut kolmantena
+talvena, ja seuraavana kesänä hukkui ainoa poika Korpikoskeen.
+
+Isännän mieli oli siitä saakka ollut lamaannuksissa. Varsinkin oli
+pojan hukkuminen häneen kovasti koskenut, vaikkei hän koskaan
+murheitaan muille huutanut. Mutta suru löi häneen leimansa. Hän oli
+parina vuonna käynyt harmaahiuksiseksi, ja hänen ennen vilkkaat,
+voimaa ja notkeutta osoittavat liikkeensä olivat kangistuneet ja
+ikäänkuin veltostuneet. Hän tunsi sen itsekin ja puhui usein
+tyttärelleen, että vanhuus alkoi häntä vaivata. Mutta itse hän kyllä
+tiesi, ettei häntä vielä ikä painanut, vaan muu raskas murhe hänen
+voimiaan nakerteli. Ja aavisti sitä tytärkin, vaikkeivät he olleet
+asiasta monta sanaa vaihtaneet.
+
+Hän istahti nyt, Iisakki, penkille ja katseli peräikkunasta ulos
+joen toiselle rannalle Paloniemeen päin. Joulukuun päivä oli jo
+alkanut hämärtää, mutta Nuottaniemen ikkunaan näkyi vielä selvästi,
+että Paloniemen pihassa liikkui ihmisiä tavallista enemmän ja että
+huoneiden seinillä oli hevosia valjaissa. Ne olivat kaikki
+kristittyjen roikkaa, jotka pian ajaisivat poikki tänne Suomen
+puolelle. Iisakin katse synkkeni, kun hän katseli Paloniemeen...
+
+Se se oli, tuo Paloniemen Heikki, perämiehenä, kun lautta jyskähti
+kallioon ja kaikki jälkipäänmiehet hukkuivat, joukossa Nuottaniemen
+ainoa poika Niilo Iisakki...
+
+Isäntä veti piipustaan savuja äkäisesti, ikäänkuin nielläkseen
+karvaan palan, joka oli kurkkuun tarttunut...
+
+Mutta samassa hän kuuli poronkellojen kalkatusta pihalta, ja kun hän
+nousi sivuikkunaan katsomaan, näki hän useita poroja saapuneen
+kelkkoineen. Ne olivat järvikyläläisiä, jotka olivat Peura-Joopilta
+saaneet kuulla saarnamiehen tulosta ja kiireesti poroillaan
+lähteneet Nuottaniemeen rakasta kristittyä kuulemaan. Jokaisen poron
+kelkassa oli pari henkeä, mies ja vaimo. Nuorempaa väkeä ei vielä
+näkynyt, mutta kyliltäkin oli jo jokunen hevonen saapunut, reki
+kukkuroillaan sanankuulijoita.
+
+Isäntä katsahti ikkunasta pihalle ja lähti sitten keittiöön, johon
+ovi vei pirtistä.
+
+Siellä hääräsi Hanna, talon ainoa tytär. Hän oli nuori,
+parinkymmenen ikäinen, vaaleahiuksinen nainen, jonka kasvot olivat
+hyvin herttaiset ja miellyttävät. Silmät olivat samanlaiset kuin
+isällä, mutta suun ympärillä oli jotakin kovempaa, ikäänkuin
+rautaisempaa luontoa. Otsa oli matalahko ja hiukset tuuheat, ja
+vaikka ne olivat sileäksi kammatut, oli koko pää pieninä
+kiharalaineina. Vikkelästi hän liikkui, kasvojen punoittaessa, ja
+oli juuri nostamassa tavattoman isoa kahvipannua tulelle, kun isäntä
+tuli.
+
+"Kuinka täällä ehdit?" kysyi isäntä. "Pian kai tulevat... Olisiko
+pitänyt pyytää kylältä enemmän apulaisia?"
+
+"Kyllä minä ehdin", vastasi Hanna. "Ja onhan Maija-muori ollut koko
+päivän apunani."
+
+"Eikö Paloniemestä ole mitään kuulunut?" kysyi isäntä taas ja
+istahti tuolille, melkein kuin olisi hyvin väsyksissä.
+
+"Tuli sieltä sana, että ne lähettävät piika Ulriikan avukseni, mutta
+minä käskin sanoa terveiset, etten tarvitse..."
+
+Tytär silmäsi isäänsä ja näki hänen silmistään että niin juuri
+pitikin tehdä: ei tarvinnut huolia Paloniemen avusta...
+
+Pirttiin oli sillä aikaa tullut ihmisiä. Talon parhaat tuttavat
+käskettiin vierashuoneisiin, jotka pian täyttyivät paksuista
+turkeista ja muista villaisista talvitamineista.
+
+Hannalla ei ollut aikaa monta sanaa vaihtaa vierasten kanssa, mutta
+isäntä kävi tervehtimään ja puheli pitempimatkaisten kanssa.
+
+Päivä kului, hämy muuttui pimeäksi, ja Nuottaniemen pihaan ajoi yhä
+hevosia, ja joka kujasta pyörähti poro- ja suksimiehiä.
+
+Tulet sytytettiin, ja silloin kuultiin joelta monen hevosen tiu'ut.
+Siinä tuli saarnamies valiojoukkoineen, ja muita Ruotsin puolen
+kyläläisiä seurasi perässä, kaikki reet täpösen täynnä väkeä. Edellä
+ajoi saarnamies, istuen reessä Paloniemen isännän Heikin kanssa, ja
+ajajana oli talon poika Juhani.
+
+Iisakki riensi kuistin eteen vastaanottamaan.
+
+"Tervehdin sinua, veljeni Iisakki, Jeesuksen Kristuksen nimessä!
+Syntisi anteeksi ja rauha talossasi!"
+
+Kero-Pieti oli jo ikämies, lyhyenläntä; pienet, mustat silmät
+kiiluivat, ja hyväntahtoiset kasvot hymyilivät. Hän oli rivakka
+liikkeissään, ja hänen äänessään oli miellyttävä sointu.
+Tervehdittyään Iisakkia laestadiolaisten tavoin laskien kätensä
+toisen olkapäälle hän hyppäsi ketterästi reestä ja lähti nousemaan
+sisälle. Mutta ennenkuin hän ehti kuistiinkaan, ympäröivät hänet
+kristityt, jotka huutaen ja itkien, tarttuivat hänen peurapeskiinsä
+ja riuhtoivat joka puolelle. Hän ojenteli käsiään heitä kohti,
+todisteli heidän syntejään anteeksi ja nauraa hökerteli heidän
+riemulleen...
+
+Paloniemen Heikki oli pitkä, mustaverinen mies. Hänen kasvonsa
+olivat kylmät ja ilmeettömät, ja musta parta antoi hänen muodolleen
+villin näön. Hänen poikansa Juhani oli vielä pitempi isäänsä,
+mustaverinen hänkin ja isänsä muotoinen.
+
+Naapuritkin tervehtivät toisiaan kristittyjen tavoin, ja Iisakki
+virkkoi Juhanille:
+
+"Viehän sinne talon luo hevosesi, kyllä renki Aukusti siitä
+huolehtii."
+
+Nuottaniemen suuren rakennuksen tilavat huoneet täyttyivät. Pirtti
+oli jo ahdinkoon asti täynnä, ja suuressa salissa, jossa saarnamies
+istui keinutuolissa keskilattialla, oli niinikään jo tungosta. Ja
+yhä karttui väkeä.
+
+Saarnamiehen ympärille kokoontuivat vanhimmat kristityt ja
+kuuntelivat hänen puheitaan, sillä varsinainen saarna ei vielä ollut
+alkanut. Jotkut vanhemmista naisista alkoivat jo ääneensä iloita,
+toiset itkien, toiset nauraen. Kaikki, mitä saarnamies sanoi, oli
+ihmeellistä, kirkastettua totuutta, niinkuin Jumalan omasta suusta
+suoraan tullutta.
+
+Paloniemen isäntäkin oli päässyt saarnamiehen viereen, ja raskaasti
+huokaillen hän ilmaisi suuren kunnioituksensa.
+
+Nuottaniemen Iisakki ei vielä joutanut saarnamiehen puheita
+kuuntelemaan. Hänellä oli sekä pirtissä että pihasalla minkä mitäkin
+järjestämistä. Mutta kulkiessaan salin läpi hän näki naapurinsa,
+Paloniemen Heikin, istuvan saarnamiehen vieressä...
+
+Ja silloin hän tunsi omituisen piston sydämessään. Hän kiirehti ulos
+ja tunsi tällä hetkellä olevansa loitolla sekä saarnamiehestä että
+naapuristaan.
+
+Hanna kulki kahvitarjotin käsissään pitkin ja poikin salissa ja
+hänen jäljessään joku kylän tyttäristä vehnäistarjotinta kantaen.
+
+Kun hän tuli saarnamiehen luokse, virkkoi tämä:
+
+"Nuori sisareni... Onko Jeesus sydämessäsi? Vai onko perkele sinne
+pesänsä tehnyt ja sikiönsä synnyttänyt?"
+
+Hän tähtäsi pienine, liukkaine silmineen Hannaa, mutta Hanna katsoi
+häneen pitkään ja totisesti, niin että toisen katse kilpistyi
+syrjään.
+
+"Olen kuullut, että maailman ilossa ja lihansa himossa elää
+täälläkin nuori väki. Senvuoksi on iloni suuri nähdessäni tämän
+ihanan Saaronin ruusun olevan Jeesuksen morsiamen..."
+
+Saarnamiehen ääni oli lempeä, ja hän laski lihavan kätensä veltosti
+Hannan olkapäälle.
+
+"Sinun äiti-vainajasi oli totinen Jumalan lapsi", sanoi hän sitten,
+nähtävästi liikutettuna.
+
+Se koski Hannaan niin, että hän pillahti itkuun.
+
+"Äitisi kuoleman kautta Jeesus kutsuu sinua morsiamekseen..."
+
+Hän painoi kätensä Hannan kaulaan, ja hänestä löyhkäsi hien ja
+pikanellin lemu.
+
+Hanna kuivasi kyyneleensä. Hänelle teki pahaa saarnamiehen musta,
+kiiluva silmä, joka paloi kuin hiili. Kun hän silmäsi toisaalle,
+seisoi Paloniemen Juhani melkein hänen vieressään Hän tarttui
+tarjottimeensa ja riensi keittiöön lisää kahvia hankkimaan.
+
+Kahvia juotaessa osui Iisakki taas saliin.
+
+"Veljeni Iisakki", sanoi saarnamies, isännän puoleen kääntyen.
+"Kuinka on uskosi laita? Kuinka olet jaksanut kilvoitella?"
+
+Saarnamies tiesi, mitä Nuottaniemessä oli näinä vuosina tapahtunut,
+tiesi emännän kuoleman ja ainoan pojan, Niilo Iisakin, hukkumisen.
+Ja hänelle oli kerrottu, että Paloniemen Juhani kosiskeli Hannaa.
+Senkin hän tiesi, ettei naapurusten rakkaus ollut nyt sen lämpimämpi
+kuin entisinä aikoina.
+
+Kaikki syy oli nyt, samoin kuin ennenkin, pantu Nuottaniemen isännän
+laskuun. Häntä ei pidetty niin totisena kristittynä kuin Paloniemen
+Heikkiä, joka oli saarnamieskin ja kulki talvisin saarnamatkoilla.
+Iisakkia vaivasi kateuden piru, sillä Paloniemen Heikki oli yhtä
+kysytty perämies kuin hänkin!--Niin arveltiin.
+
+Kaiken sen ja paljon muutakin tiesi maailma ja saarnamieskin.
+Semmoisiakin puheita oli, että Paloniemen Heikillä oli nuorempana
+ollut tapana lähennellä Nuottaniemen pulskaa emäntää, ja että
+naapurien suhteet olivat siitä rikkoutuneet. Se oli kuitenkin vain
+huhupuhetta, joka ei koskaan ollut saanut vahvistusta.
+
+Saarnamies uudisti kysymyksensä Iisakille ja puhui kehoittavasti:
+
+"Syntisiä olemme kaikki ja joka hetki saamme olla varuillamme
+sydämemme pahuuden vuoksi... Jumala on nähnyt hyväksi lähettää sinun
+osallesi, veljeni Iisakki, raskaita koettelemuksia, ettäs nöyrtyisit
+ja polvistuisit vanhurskaan Herran edessä. Puolisosi temmattiin pois
+parhaana työpäivänään. Herra tahtoi näyttää sillä, että olet Hänestä
+loitonnut ja maallista hyvyyttä himoitset! Et vielä nöyrtynyt! Et
+huutanut avuksesi Herraa, et Golgatan veristä tietä muistanut.
+Paadutit sydämesi ja Herra lähetti toisen raskaan murheen: ainoa
+poikasi hukkui ... hukkui uskottomana..."
+
+Iisakin kasvot värähtelivät, rinnasta tuntui nousevan karvas pala,
+mutta hän sai sen niellyksi takaisin.
+
+"Mutta Herra rakastaa sinua ja omaksensa tahtoo... Naapurisi, tämä
+Paloniemen Heikki, on kaikki sinulle anteeksi antanut ja tahtoo
+kylmän ystävyytesi unohtaa", jatkoi saarnamies.
+
+Iisakki silmäsi Heikkiin, joka istui saarnamiehen vieressä. Heikin
+kasvojen ilmeessä hän oli lukevinaan: "Siinä nyt kuulet ... niin
+jalomielinen minä olen..."
+
+Iisakki alkoi ymmärtää, mitä saarnamies oikeastaan tahtoi sanoa, ja
+häntä inhotti. Niin kauan kuin Heikissä ei tapahtuisi suurempaa
+muutosta, ei hän voisi näin äkkiä antaa kaikkea anteeksi ja
+unhottaa! Heikin omallatunnolla pitäisi olla hyvinkin raskasta...
+
+Ja kesken saarnamiehen puheen hän nousi ja lähti ulos. Pirtin ovi
+porstuaan oli auki, ja sieltä tunki kuumaa hikistä höyryä, niin että
+vesi tippui katosta.
+
+Ulkona oli himmeä kuutamo ja lauha pakkanen. Korpikosken pauhu
+kuului selvästi, tohisten ja ulvomalla huutaen. Silloin tiesi koski
+suoja-ilmoja.
+
+Piha oli täynnä hevosia, joka kujalla poroja, joiden kellot
+kajahtivat silloin tällöin, ja rakennuksen seinämät täyttyivät
+pystyyn nostetuista suksista.
+
+Iisakki nousi kuistiin ja meni keittiöön. Hanna puuhasi
+taloustoimissaan, ja keittiökin oli täynnä väkeä. Iisakki näki
+Paloniemen Juhaninkin siellä istuvan.
+
+Silloin kuului kuiske, että saarnamies aloittaa seurat.
+
+Verkkaan ja juhlallisesti astui Kero-Pieti läpi vettä tippuvan
+porstuan, ja väkijoukko jakaantui, niin että peräpöydän luo ilmestyi
+kuja. Hän oli puseroisillaan, jätettyään paksun villaisen
+kaulahuivinsakin saliin. Hänen perässään käveli Paloniemen Heikki,
+ja muita vanhempia kristittyjä tuli heidän jäljestään niin sakeana
+joukkona kuin mahdollista.
+
+Huoneessa oli hiljaista, ja kuulijakunta katsoi saarnamieheen, joka
+ryiskeli ja siveli sileitä, parrattomia kasvojaan.
+
+Paksu-Olli selaili virsikirjaa, hänkin kurkkuansa korjaten.
+
+"Jospa veisaamme virren", sanoo Kero-Pieti.
+
+Olli aloitti virren kimakalla naisäänellään, ja Paloniemen Heikki
+yhtyi siihen heti ulkomuististaan. Joku nainenkin kirkui joukkoon,
+ja vaivaloisesti ja surkean väärässä äänessä loppui vihdoin ensi
+värssy.
+
+Sitten veisattiin vielä toinenkin värssy.
+
+Virren loputtua Olli luki virsikirjasta monta eri kohtaa, ja kun hän
+vihdoin oli sanonut aamen, oli suuressa pirtissä niin hiljaista,
+ettei kuulunut hiiskaustakaan.
+
+Saarnamies silmäili ihmisiä, ja hänen tutkiva, kiiltävä katseensa
+tunkeutui kuin nuoli toisen sydämeen. Moni vanhempikin kristitty
+väisti tätä tutkistelua, ja ruti uskottomat istuivat allapäin kuin
+jostakin syytettyinä.
+
+"Jospa katsomme, mitä rakastettu opettajamme sanoo", puhui
+Kero-Pieti hetken päästä. Ja vaikka hän puhui hyvin matalalla
+äänellä, kuulivat sen nekin, jotka seisoivat porstuassa.
+
+Olli avasi Laestadiuksen postillan, ryki ja alkoi lukea:
+
+"_Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä._
+Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan
+merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa ennenkuin tämä maailma loppuu;
+ja nämä merkit pitää oleman auringossa, kuussa ja tähdissä. Meidän
+pitää nyt ensinnä tietämän, että auringon kanssa ymmärretään
+hengellisessä tarkoituksessa kristillisyyden valkeus, joka on
+niinkuin aurinko niille, jotka matkustavat iankaikkisuuteen; jos
+tämä aurinko pimenee, silloin tulee hengellinen pimeys maan päälle
+niin, että matkustavaiset ei näe enää mistä tie menee taivaaseen.
+Aurinko ei pimenisi muutoin, mutta kun kuu menee auringon eteen,
+silloin tulee aurinko pimeäksi. Mutta kuun kanssa ymmärretään
+hengellisessä tarkoituksessa se luonnollinen järki, joka on suurena
+esteenä niille, jotka aikovat katumuksen ja parannuksen tehdä;
+luonnollinen järki on sokea ja pimitetty synnin himoilta, niinkuin
+myös se luonnollinen kuu on itsestänsä musta ja pimeä; mutta tulee
+hänestä sentähden vähän valoa, koska aurinko paistaa kuun päälle:
+niin tulee myös siitä hengellisestä auringosta ylösvalaistus
+järjelle, että ihminen ymmärtää joltisesti järjellä toimittaa ne
+maalliset askareet ja niin asettaa elämän, että hän tulis tässä
+maailmassa joltisesti aikaan, Mutta ei ihmisen järjellä eikä
+viisaudella näe, mistä tie menee taivaaseen. Järjen eli pääkallon
+tieto on se kuutamo, jonka himminlaisessa valossa ihminen näkee
+kulkea sitä laveata tietä, joka viepi kadotukseen. Mutta sitä
+kaitaista tietä ei näe kukaan kuutamolla eli järjen viisaudella; se
+pitää oleman täysi päivä eli täydellinen ylösvalaistus Jumalan
+sanasta, ennenkuin ihminen näkee, mistä tie menee taivaaseen..."
+
+Olli piti hetken väliä, korjasi kurkkuaan, ja kun hän jatkoi
+lukuaan, muuttui hänen äänensä surkean laulavaksi nuotiksi,
+ikäänkuin valitukseksi. Ollin lukiessa Kero-Pieti silmäili ympäri
+pirttiä, lähetellen tulisia katseita. Ovenpieleen ja porstuaan,
+jossa hän tiesi pahimpain uskottomien piilevän, lensivät hänen
+silmäyksensä kuin salamat.
+
+Iisakkikin oli joutunut sisälle ja saanut paikan lähellä
+saarnamiehen pöytää. Hanna oli istuutunut karsinan puolelle jonkun
+metsäkylän emännän viereen.
+
+Ollin lukua kuuntelivat kaikki, vaikka he olivatkin saarnan joko
+itse postillasta lukeneet tai kuulleet muiden lukevan.
+
+Ja Olli jatkoi:
+
+"Koska Vapahtaja tämän evankeliumin alussa puhuu viimeisistä ajan
+merkeistä, varoittaa hän viimein opetuslapsiansa niistä synneistä,
+jotka erinomattain ovat hallitsevaiset silloin, koska viimeisen ajan
+merkit rupeavat näkymään. _Kavahtakaa teitänne ylönsyömisestä,
+juopumisesta ja elatuksen murheesta, ettei se päivä tule äkisti
+päällenne._ Me näemme, että ylönsyöminen ja juopumus ovat maailmassa
+hallitsevaiset synnit; maailman herrat käyvät edellä hyvillä
+esimerkeillä, ja talonpojat seuraavat perässä. Koska yksi ihminen
+syntyy, niin ne palvelevat sitä Jumalata, joka on peräsuolessa; jos
+ihminen kuolee, silloin taas palvellaan samaa peräsuolen Jumalaa;
+nimipäivät ja syntymäpäivät pyhitetään peräsuolen Jumalalle
+huvitukseksi. Onkos sitte Jumala luonut ihmisen syömään ja
+paskantamaan, juomaan ja tappelemaan? Vai mitä varten ihminen on
+luotu tähän maailmaan? Maailman herrat voitelevat kurkkunsa
+vuotavalla pirunpaskalla, ja talonpojat seuraavat heidän
+esimerkkiänsä. Niin eletään nyt maailmassa, ja sillä elämällä he
+luulevat kelpaavansa Jumalalle."
+
+Ollin lukiessa alkoi naisten penkeistä kuulua nyyhkytyksiä ja
+raskaita huokauksia. Hannan vieressä istuva metsäkylän emäntä itki
+ääneensä. Hanna silmäsi isäänsä, joka istui aivan häntä vastapäätä.
+Iisakin kasvot olivat vakavat, ja silmäin välissä oli ryppy, joka
+siihen ilmestyi aina silloin, kun hän oli tyytymätön.
+
+Ollin ääni häipyi, niin etteivät lähellä olevatkaan kuulleet eri
+sanoja.
+
+Ihan lopulla saarnaa Olli koetti korottaa ääntänsä niin kuuluvaksi
+kuin voi, ja nyt kajahti ympäri pirtin:
+
+"Olkaa siis valppaat ja valmiit rukoilemaan, että se suuri
+ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on, auttaisi teitä
+vielä viimeisessä hengen kilvoituksessa, ja koska nämä luonnolliset
+silmät kiinni pannaan, ne kirkkaat silmät aukenisivat, jotka näkevät
+Jumalan ja kaikki pyhät enkelit. Aamen!"
+
+Olli painoi kirjan kiinni ja hengitti helpotuksesta.
+
+Kero-Pieti silmäili ympäri pirttiä.
+
+"Että se suuri ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on,
+auttais teitä", toisti hän verkkaan. Mutta jo hänen äänensä sointu,
+silmäin ilme ja ojentuvan käden siunaava liike vaikutti, että
+naisten puolelta alkoi kuulua itkua ja voivotuksia...
+
+"Tehkää parannus", kuului Kero-Pietin ääni. "Tehkää parannus, koska
+armon aurinko vielä paistaa ja suuri ristinkantaja apua lupaa!...
+Lyhyt on armon aika. Kuolema kolkuttaa ja monen rintoja, monessa on
+hyvä työ aloitettu."
+
+Hannan vieressä istuva metsäkylän emäntä alkoi uikuttaa ja huutaa,
+hyppäsi seisomaan, roivi käsiään yhteen ja kirkui, niin että korvia
+viilsi:
+
+"Kiitetty olkoon Jeesus Kristus!"
+
+Hän pyrki pois paikaltaan, loikkasi kuin taikavoimalla yli penkkien
+ja riensi saarnamiehen kaulaan...
+
+Kero-Pieti lohdutteli, todisti syntejä anteeksi ja puhui jotakin,
+mitä Hanna ei kuullut.
+
+Muutkin naiset alkoivat kirkua, ja kaikki pyrkivät pois paikoiltaan.
+
+Valtava liikutus käy miestenkin puolella. Paloniemen Heikki innostui
+myös ja alkoi saarnata...
+
+Paksu Olli oli joutunut pois pöydän takaa, ja hänenkin kaulassaan
+riippui neljä tai viisi emäntää...
+
+Hanna työnnettiin syrjemmäksi. Joku tarttui hänen kaulaansa ja
+huusi:
+
+"Herra Jeesus, ole kiitetty!"
+
+Iisakkikin oli noussut seisaalle, ja kun Hanna katsoi isäänsä
+silmiin, näki hän, että ryppy silmäin välissä oli yhä syventynyt.
+
+"Te paatuneet uskottomat", kuului Kero-Pietin ääni, "tehkää
+parannus, koska aika vielä on..."
+
+Nuoria naisia ja miehiä tunkeutui lähelle saarnamiestä. Joku itki
+katkerasti, pyytäen anteeksi pahoja tekojaan...
+
+Hanna näki isänsä kaulassa riippuvan jonkun naisen, ja kun nainen
+käänsi kasvonsa Hannaan päin, tunsi Hanna, että se oli Paloniemen
+vanha emäntä. Iisakin kasvojen ilmeessä Hanna ei huomannut
+tapahtuneen muutosta...
+
+Äkkiä,--Hanna ei ymmärtänyt millä liikkeellä,--saarnamies sai äänet
+ja uikutukset vaikenemaan ja alkoi saarnata vähäuskoisille ja
+uskostaan langenneille. Hänen äänensä kuului porstuaan ja pihalle
+asti, ja hänen sanansa tunkeutuivat luihin ja ytimiin.
+
+Totuutta, suoraa totuutta puhui saarnamies,--sen myönsi Hannakin,
+mutta hän ei jaksanut nousta niin väkevään tunnelmaan kuin muut.
+
+Hän kuunteli miettiväisenä saarnamiehen puhetta, joka vähitellen
+taas lakkasi kuulumasta yleisten liikutusten enetessä.
+
+Paloniemen Heikki selitti joillekuille nuorille, vastaheränneille
+autuuden oppia. Hanna tunsi ne samoiksi, jotka joka talvi suurempina
+seurailtoina tekivät parannuksen ja kesän tullen lankesivat entiseen
+uskottomuuteensa. Hänen katseensa haki isää, mutta tätä ei enää
+näkynyt. Iisakki oli liikutusten aikana poistunut.
+
+Hannakin alkoi pyrkiä ovea kohden.
+
+Koko pirtti oli täynnä hikistä ilmaa. Ihmiset olivat liikkeellä.
+Toiset itkivät, toiset rukoilivat syntejään anteeksi.
+
+Hanna pääsi vähitellen ovensuuhun, veti huivin päähänsä ja saattoi
+hengittää helpommin. Mutta porstuassakin oli väkeä, ja raskas ilma
+oli sielläkin, ja välikatosta tippui vettä. Hanna riensi ulos.
+
+Pilvien takaa valaisi kuu himmeällä valolla pihamaata. Koski kuului
+pauhaavan.
+
+Hannan sydämessä hytkähti kummasti. Hänen eteensä ilmestyi
+Paloniemen Heikki, joka totisin kasvoin ja merkillisin katsein
+saarnasi parannusta nuorille.
+
+Saattaisiko niin puhua muille, ellei itse uskoisi ja ellei itse
+olisi valmis kuolemaan? kysyi Hanna itseltään. Puhdas omatunto
+Heikillä kai sittenkin oli. Isä ja hän epäilivät syyttä Heikkiä
+Niilo Iisakin hukkumisesta...
+
+Hannan tuli melkein paha olla, ja hänestä tuntui kuin jokin ääni
+sydämessä soimaisi häntä...
+
+Oli tullut olluksi niin tyly Juhanillekin, joka saattoi olla totinen
+kristitty! Syyttä hän ja isä paloniemeläisiä epäilivät!
+
+Talvinen ilma raitisti Hannan kuumia ohimoita. Hän alkoi virkistyä,
+ja polttava sydämentuska vaimeni.
+
+Kun hän lähti takaisin sisälle, seisoi Paloniemen Juhani melkein
+hänen vieressään.
+
+"Hanna", sanoi Juhani omituisen pehmeällä äänellä.
+
+Hanna pysähtyi ja vastoin entistä tapaa antoi kätensä olla Juhanin
+kourassa pitkän aikaa.
+
+"Onko sinulla mitään erityisempää minua vastaan, kun usein olet niin
+tyly ... nyt tänä iltana varsinkin?" puhui Juhani, ja ihmeellisen
+pehmeältä kajahti hänen äänensä. Koko olennossa oli jotakin
+alakuloista, mitä Hanna ei ollut hänessä ennen huomannut.
+
+Hanna katseli hänen kasvoihinsa, jotka kuun kalpeassa valossa olivat
+valjut ja totiset.
+
+"Isä ei jaksa uskoa sitä Niilo Iisakin hukkumista", alkoi Hanna
+puhua. "Se on niin kummallista... Isä epäilee, ettei sinun isäsi
+tahtonut laskea paremmin sitä lauttaa, jossa velivainaja oli..."
+
+Juhani ymmärsi, mitä Hanna tarkoitti, ja hänen kasvonsa kävivät yhä
+kalpeammiksi.
+
+Pihalle asti kuului pirtistä ruikutusta ja huutoja, ja kuistin
+ovesta tuli höyryä sakeana.
+
+Hanna tunsi Juhanin käden omassaan vapisevan ja kuuli hänen sanovan:
+
+"En minä siitä asiasta mitään tiedä... Hukkuivathan muutkin
+jälkipään miehet..."
+
+Hanna katsoi Juhanin tummiin silmiin, joihin hänen mielestään
+ilmestyi kummallinen kiilto.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+NUOTTANIEMEN talo oli korkean niemen nenässä jossa joki teki
+kaarevan polven kuin hevosenkengän. Talon ikkunoista näkyi suoraan
+pohjoisesta tuleva väylä, joka lankasuorana laski jyrkkien
+rantojensa välissä virtaavaa uomaansa pitkin taloon päin. Se oli
+kuin läikkyvä tie, joka lähti kaukaa ikäänkuin tunturin huipulta ja
+suuntaansa muuttamatta vei Nuottanientä kohti. Mutta taloa
+lähestyessään se näytti remahtavan suureen nauruun, leveten
+vähävirtaiseksi, korkearantaiseksi suvannoksi. Siinä se levähti
+vauhdistaan ja kokosi uusia voimia.
+
+Nuottaniemen suvanto oli mainio lauttasatama.
+
+Mutta vähän alempana taloa, toisella puolen niemen nenää, suvanto
+äkkiä kapeni, muuttuen väkeväksi virraksi, joka kiihtyen ja
+vauhtiaan enentäen riensi vaahtoisin harjoin mutkistaan kuuluisaan
+Korpikoskeen.
+
+Paloniemi oli alempana Nuottanientä joen länsipuolella, missä väkevä
+virta kulki pitkin jyrkkää ja kivikkoista rantaa. Senvuoksi eivät
+ylempää tulevat lautat koskaan uskaltaneet Ruotsin puoliselle
+rannalle, missä kosken virta jo alkoi niellä, vaan laskivat maihin
+Nuottaniemen suvannon kohdalla, ja täällä ne varustettiin kosken
+kuohuja varten.
+
+Kylän talot olivat loitompana näistä molemmista Korpikosken
+taloista, jotka kumpikin olivat manttaaliltaan pitäjän suurimpia.
+Nuottaniemen maita oli koko idänpuolinen metsärikas Korpikosken
+ranta, samoin kuin Ruotsin puolinen ranta oli Paloniemen aluetta.
+Mutta Paloniemen maat olivat kuitenkin pienemmät ja laadultaan
+karummat, ja talon metsät olivat entiset isännät joko myyneet tai
+muuten raiskanneet.
+
+Nuottaniemi oli metsärikas.
+
+Heti Korpikosken rannalta ja talon vainion takaa alkoivat äärettömät
+mäntymetsät, jotka ulottuivat penikulman leveydeltä synkkiin
+sydänmaihin päin Maanlaatu oli talon ympäristöllä hyvää, lihavaa
+savimultaa ja koko niemi seudun parasta peltomaata.
+
+Molempien talojen isännät olivat monta miespolvea olleet
+koskenlaskijoita, verrattomia perämiehiä. Ne olivat uskaltaneet
+lähteä juonikkaalle Korpikoskelle silloinkin, kun koski oli
+pahimmillaan. Eikä muistanut tämä polvi, että entisten isäntäin
+lauttoja ohjatessa olisi sattunut onnettomuuksia. Raskaat
+tukkilautat viilsivät hyrskyissä, vilahtivat vaarallisten kallioiden
+ohi ja notkistivat kankeita kylkiään perämiesten tahdon mukaan
+äkkimutkissakin.
+
+Paloniemen isännät olivat aina olleet rajumpia ja rohkeampia kuin
+Nuottaniemen miehet. Ulkomuodoltaankin olivat nämä naapurit kovin
+erinäköisiä. Paloniemen miehet olivat pitkiä ja mustaverisiä, joiden
+kantaisän sanottiin muuttaneen tänne Kolarin kylmistä korvista. He
+olivat olleet rajuja miehiä, sydämettömiä ja raakoja. Tämän nykyisen
+isännän isoisä oli ollut maankuulu juoppo ja tappelija, joka oli
+Lapinretkelleen iäksi jäänyt.
+
+Nuottaniemeläiset taas olivat hiljaisia, lyhytkasvuisia,
+vaaleaverisiä miehiä, jotka rakastivat kotiaan ja olivat innokkaita
+maanviljelijöitä. Heidän kantaisänsä kerrottiin olleen
+kotalappalaisen, jolla oli Nuottaniemen juurella ollut kota ja joka
+kalasteli sekä koskessa että suvannolla. Hän oli sitten nainut
+suomalaisen tytön, ja heistä polveutuivat nuottaniemeläiset.
+
+Rohkeita perämiehiä olivat nämä nykyisetkin isännät, Heikki ja
+Iisakki.
+
+Mutta Nuottaniemen Iisakkiin luotettiin kuitenkin paremmin, vaikkei
+Heikinkään perämiehenä ollessa ollut sattunut vahingoita.
+
+Vaikka naapurit olivatkin niin erilaisia luonteeltaan, oli heidän
+kesken aina vallinnut sovinto ja naapurirakkaus. Ei ollut tullut
+tinkoja kalastuspaikoista, jotka molemmilla olivat yhtä hyvät.
+Nuottaniemeläiset olivat ymmärtäneet vaieta silloin, kun
+paloniemeläisten villi veri alkoi kiehua.
+
+Sovinnossa olivat nämä nykyisetkin isännät eläneet ja näennäisesti
+vieläkin elivät, vaikka silloin tällöin lauttojen laskuaikana olikin
+sattunut pieniä kinoja.
+
+Mutta sen tiesi jo monta kylää, että Paloniemessä kadehdittiin
+Nuottaniemen rikkauksia. Satumaisia summia oli Iisakille jo tarjottu
+metsistä, mutta Iisakki ei ollut myynyt. Mitäpä hänen tarvitsikaan
+myydä, jolla oli yllin kyllin maallista hyvyyttä muutenkin!
+
+Eikä ollut kuin kaksi lasta perimässä!
+
+Näinä parina viime vuonna olivat naapurien suhteet kuitenkin
+kylmenneet.
+
+Ja Nuottaniemen Iisakin syyksi se pantiin. Iisakki ei ollut pariin
+vuoteen käynyt Paloniemessä, ei siitä päivästä saakka, jolloin Niilo
+Iisakki hukkui.
+
+Ja siitä päivästä alkaen oli isäntä alkanut tuntuvasti vanheta.
+
+Niilo Iisakki oli ollut reipas nuorukainen, tarkkasilmäinen ja
+rohkeamielinen. Hänestä toivottiin yhtä taitavaa perämiestä kuin oli
+ollut hänen isoisänsä, Nuottaniemen Mooses, joka osasi laskea kaikki
+Tornionjoen kosket. Mutta toisin oli kova kohtalo määrännyt. Kesän
+kirkkaimmillaan ollessa oli Niilo Iisakkikin lähtenyt lauttaa
+soutamaan kosken alle. Miehistä oli puute, sillä lauttoja oli paljon
+odottamassa. Niilo Iisakki sattui sille lautalle, jossa Paloniemen
+Heikki oli perämiehenä...
+
+Hetkeä ennen oli rannasta lähtenyt lautta, jossa Nuottaniemen
+Iisakki oli perämiehenä. Koski oli pahalla päällä, ja
+Varsankalliossa, joka oli Korpikosken vaarallisin paikka, hipaisi
+Iisakinkin ohjaama lautta kallion kylkeä...
+
+Toiset viilettivät perästä...
+
+Oli valoisa juhannusyö. Jälkipään miehet, joihin Niilo Iisakkikin
+kuului, olivat etelänpuolen väkeä, mutta etupäässä siinä oli
+paikkakuntalaisia. Silloin, kun lähestyttiin Varsankalliota, kääntyi
+lautta äkkiä kalliota kohden, ja jälkipää jysähti siihen niin, että
+pohja hajosi yksin puin...
+
+Kaikki jälkipään miehet joutuivat koskeen, ja raskas lautta painoi
+heidät kuohuihin. Etupään miehet pääsivät onnellisesti kosken
+alle...
+
+Kukaan ei pannut sitä onnettomuutta perämiehen syyksi. Parastansa
+oli Paloniemen Heikki koettanut, mutta raskas lautta ei totellut,
+sillä väkevä virta painoi Varsankalliota kohti. Ja ensi kertaa nyt
+semmoinen onnettomuus Heikillekin sattui.
+
+Sen ymmärsi Nuottaniemen Iisakkikin, mutta sittenkin jäi hänen
+mielensä pohjalle kummallinen epäluulo, jota hän ei saanut
+kitketyksi pois, mutta joka ajan kuluessa yhä vahvistui. Oliko
+Heikki tehnyt sillä kerralla kaikki, mitä olisi voinut tehdä?
+
+Etupään miehet vakuuttivat, ettei se ollut Heikin syytä. Kaikki
+miehet olivat soutaneet niin, että silmät tulta iskivät. Mutta
+taitavana perämiehenä Iisakki ymmärsi, ettei tarvinnutkaan enempää
+kuin jonkun sekunnin viivytys soutukäskyn antamisessa ... silloin
+oli varmaa, ettei lautta ehtisi ohi Varsakallion.
+
+Hän ei ollut koskaan ilmaissut epäluulojaan, mutta siitä asti hän ei
+enää käynyt Paloniemessä, vaikka Heikki puolestaan lauttojen laskun
+aikana oleskeli Nuottaniemessä viikonkin päivät yhtä mittaa.
+
+Samana kesänä syyspuolella alkoi Paloniemen Juhani lähennellä
+Hannaa, ja siitä saivat Iisakin epäilykset uutta vauhtia.
+
+Ilokseen hän kuitenkin huomasi, ettei Hanna näyttänyt paljonkaan
+välittävän Juhanista.
+
+Nyt viime syksynä oli Juhani kosinut, mutta Hanna oli pyytänyt vielä
+miettimisen aikaa. Hän tahtoi vielä olla nuorena ja huolettomana.
+
+Poikansa kosinnasta ei Paloniemen Heikki ollut tietävinäänkään,
+mutta Iisakki arvasi, että Heikki sittenkin ohjaili ja neuvoi
+poikaansa. Paloniemen asioiden tiedettiin olevan huonolla tolalla.
+Jos saamamiehet ryhtyisivät omaansa ottamaan, menisi talo ja
+irtaimisto velkamiehille. Mutta Paloniemen Heikki oli kristitty
+mies, joka kulki saarnamatkoilla ja uhrasi paljon kristittyjen
+hyväksi. Siksi velkojat, jotka olivat kristittyjä, eivät ruvenneet
+ulosotolla hätyyttelemään.
+
+Nuottaniemen Iisakki oli kyllä kristittyjen kirjoissa, ja heränneenä
+miehenä häntäkin pidettiin, mutta moitittiin liian itaraksi ja
+maallisen tavaran himoojaksi. Hän ei koskaan riemuinnut silloinkaan,
+kun valitut saarnamiehet pitivät seuroja, ei tunnustanut syntejään
+eikä niitä anteeksi pyytänyt. Senvuoksi häntä pidettiin huonompana
+kristittynä kuin hänen naapuriansa, Paloniemen Heikkiä.
+
+Nyt hän oli kuitenkin, kun tiesi Kero-Pietin taloonsa tulevan,
+päättänyt runsain käsin kestitä sekä saarnamiestä että muitakin
+kristityitä. Häntä ei saataisi moittia itaraksi, sillä sitä hän ei
+ollut koskaan ollut eikä liioin maallista tavaraa himoinnut. Senkö
+vuoksi häntä itaraksi uskottiin, että hän hoiti taloansa parhaan
+ymmärryksen mukaan eikä suostunut puulaakeille metsiään myymään?
+
+Iisakki hymähti koko jutulle ja palveli Jumalaansa sydämensä äänen
+mukaan.
+
+
+
+Seurat olivat loppuneet. Yö oli puolessa, ja seuramiehet tekivät
+lähtöä kukin kotiinsa. Kaikille oli ilmoitettu, että vielä
+seuraavanakin iltana kokoonnuttaisiin Nuottaniemessä.
+
+Saarnamies joukkoineen jäi taloon yöksi.
+
+Suuri ja ihmeellinen oli tämä ilta ollut. Paljon nuoria oli
+herännyt, ja vähäuskoiset ja langenneet olivat uudistaneet uskonsa.
+Kero-Pieti saattoi olla kaikin puolin tyytyväinen. Hänen tulinen,
+nuhteleva ja sydämeenkäypä saarnansa ei ollut sattunut kuuroille
+korville.
+
+Kun muut jo olivat käyneet nukkumaan, juttelivat saarnamies ja
+Iisakki kahden kesken pienessä pihanpuolisessa salinkamarissa.
+
+"Minun tapani on aina puhua suoraan ja peittelemättä", jatkoi
+saarnamies sikaaria poltellen. "Ihmisen viat ja sydämen pahuus eivät
+lähde pois, ellei korva saa kuulla suoraa totuutta, sitä totuutta,
+joka on Jumalasta. Sen vuoksi nyt sinultakin kysyn, veljeni Iisakki:
+Miksi kannat kainia veljeäsi Paloniemen Heikkiä kohtaan, jonka uskon
+vilpittömäksi kristityksi?"
+
+Kero-Pieti teki kysymyksensä äkkiä ja esipuheitta, niin että Iisakki
+hätkähti. Hän ei ollut odottanut niin suoraa puhetta. Mitä hän
+vastaisi? Sanoisiko suoraan saarnamiehelle, mitä oli ruvennut ensin
+epäilemään ja sitten uskomaan? Mutta eihän hänellä, kun oikein asiaa
+ajatteli, ollut minkäänlaista tukea otaksumisilleen!
+
+Hän pysyi vaiti ja saarnamies jatkoi:
+
+"Veljesi Heikki puhui minulle, että olet muuttunut kummallisen
+kylmäksi häntä kohtaan. Kaiketi luulet itselläsi olevan siihen
+syytä. Mutta oletkos tunnustellut oman sydämesi kovuutta? Oletkos
+antanut anteeksi niin monta kertaa kuin taivaallinen isä neuvoo?
+Katso omaan poveesi ja tutkistele! Oletko lähtövalmis, kun
+arkkienkeli pasuunaansa puhaltaa suurena lähtöpäivänä?"
+
+Iisakki tuijotti lattiaan eikä vastannut mitään.
+
+"Herra on sinua kovasti koetellut, mutta kaikki me tarvitsemme
+tulivasaraa tässä elämässä... Pian me unhotamme taivaallisen isämme,
+jolta kaikki hyvyys vuotaa, ellei Hän pane päällemme väkeviä
+murheita, jotka meitä saattavat Häntä rukouksilla lähenemään."
+
+Mutta Iisakki ei vieläkään virkkanut mitään. Kerran jo nousi sana
+suuhun, ja hän aikoi kertoa saarnamiehelle kaikki. Jos Heikki voisi
+vanhurskaan Jumalan kasvojen edessä vakuuttaa, ettei hänessä ollut
+pienintäkään syytä Niilo Iisakin kuolemaan, anoisi hän anteeksi
+kaiken epäilyksensä ja sydämensä pahat ajatukset--ja alkaisi taas
+sydämestään saakka rakastaa naapuriaan. Mutta kun sana oli noussut
+suuhun, nielaisi Iisakki sen takaisin ja virkkoi melkein kuin
+pakosta:
+
+"Enpä minä tällä kertaa haluaisi meidän suhteestamme haastella."
+
+"Tee kuin tahdot", arveli saarnamies. "Mutta raskasta on sinunkin
+kantaa pahaa sydäntä veljeäsi vastaan..."
+
+"Niin onkin. Enkä mitään niin toivoisi kuin sitä, että
+naapurisuhteemme tulisivat entiselleen", sanoi Iisakki.
+
+"No ehkäpä Jumalan avulla tulevat. Katso: Paloniemen Heikillä on
+nuori uljas poika, totinen kristitty ja hiljaluontoinen Juhani, joka
+neitsykäistä, tytärtäsi Hannaa, rakastaa... Ehkä se on viittaus
+Herralta, että sovintoon ja rakkauteen kävisitte!"
+
+"Saattaa olla viittaus", myönsi Iisakki. "Muuten minä en tiedä
+siitä. Se olkoon heidän oma asiansa."
+
+Saarnamies herkesi hetkeksi. Hän oli kyllin tarkka ihmistuntija
+huomatakseen, ettei Iisakki pitänyt siitä puheesta.
+
+"Juhani on nuhteeton nuorimies", sanoi Kero-Pieti. "Ja työtätekevä
+ja työtärakastava."
+
+"Mitä varten häntä minulle kehut?" kysyi nyt Iisakkikin vuorostaan
+äkkiä. "Paloniemeläisetkö ovat käskeneet häntä täällä kehumaan?"
+
+Nyt oli Kero-Pietin vuoro hämmästyä. Eikä hän heti pystynytkään
+Iisakille vastaamaan.
+
+"Paha on sydämesi", sanoi hän vain ja arveli sitten haukotellen:
+"Taitaa olla jo aamuyö."
+
+"Aamupuoli jo on", vastasi Iisakki, nousi, toivotti Herran rauhaa ja
+poistui pirttiin omaan vuoteeseensa.
+
+Hanna makasi valveilla ja tiesi isän olevan kahdenkesken
+saarnamiehen kanssa. Mitä he siellä puhuivat? Puhuivatko
+taivaallisia vai velivainajan hukkumisesta?
+
+Mitähän jos isä selitti koko asian Kero-Pietille!
+
+Ja Kero-Pieti todisti kaikki isän ja hänen epäilyksensä turhiksi,
+vakuutti, että Paloniemen Heikki oli viaton, ja he olivat pahaa
+sydäntä kantaneet syyttömästi paloniemeläisiä vastaan!
+
+Ja huomenna isä menisi Paloniemeen, ja sitten tulisi suuri sovinnon
+päivä...! Juhani ehkä tulisi tänne...
+
+Hanna muisti Juhanin kalpeat kasvot ja tummat silmät, jotka
+kiilsivät niin kummasti tuon pitkän miehen päästä...
+
+Hän tunsi kuin sääliä Juhania kohtaan. Mutta rakkautta hän ei
+jaksanut kuvitellakaan. Sillä sydämen pohjalla pyrkivät esille
+nuoren, reippaan ja vaaleaverisen miehen lempeät silmät ja naurava
+suu ... leveät hartiat ja tanakat kädet... Se kuva oli siellä ollut
+jo kauan, ja hyvin usein se sieltä tuli näkyviin ... silloin
+varsinkin, kun tuntui jotakin olevan ikävä...
+
+Nyt hän ilmestyi ilmielävänä, niinkuin syyskierän aikana oli, kun
+ylös Lappiin, tukkimetsään lähti. Tästä kodin kautta he menivät,
+monta nuorta miestä yhdessä roikassa, hiihtäen, laukut selässä.
+Kuistissa hän sai kahden kesken puhutella.
+
+"No muista sitten minua!" sanoi hän ja puristi sormia.
+
+"Muistan minä ... aina muistan."
+
+"Ensi lauttojen matkassa palaan ... silloin on kevät."
+
+"Varron ensimmäisiä lauttoja..."
+
+Puristi kättä lämpimästi... Tuntui siltä kuin riemu halkaisisi
+sydämen...
+
+Sitten he lähtivät. Hän ja isä katselivat pirtin ikkunasta, kuinka
+he laskivat korkeaa törmää alas jäälle ja lähtivät taivaltamaan
+pitkin vähälumista joenuomaa ylöspäin. Reippaasti he hiihtivät,
+vaikka vinkeä pohjoinen puski vastaan.
+
+"On se hiihtomies, tuo Koskenalustan Antti", sanoi isä.
+
+Hänelle teki hyvää isän sana. Edelle muista oli Antti lykännyt. Hän
+näki pitkän hiihtäjärivin yhä pienenevän, kunnes ei enää näkynyt
+muuta kuin musta viiru halkaisemassa ylöspäin kapenevaa joen uomaa.
+Lopulta katosi viirukin, nousi kuin tuntureille siellä, missä
+joenuomakin katosi näköpiiristä...
+
+Haima makasi valveilla ja mietti. Kuinka kauan isä viipyisi
+saarnamiehen luona?
+
+Sinne oli Antti mennyt tukkimetsään, eikä Hanna ollut hänestä mitään
+kuullut. Ja kevääseen ja jäänlähtöön oli vielä pitkän pitkiä talven
+kuukausia...
+
+Silloin kuuli Hannan odottava korva, että porstuassa kulki joku, ja
+hän arvasi, että isä palasi saarnamiehen luota. Hänen teki mieli
+mennä isältä kysymään, mutta kun hän kuuli isän rykäisevän samaan
+tapaan kuin iltaisin levolle mennessä, otaksui hän, ettei isälle
+ollut mitään oudompaa tapahtunut.
+
+Ja Hannakin vaipui levottomaan uneen.
+
+Aamulla, ennenkuin puolipimeä talvinen päivä alkoi tuntua, rupesi
+väkeä jo karttumaan taloon.
+
+Kaikki tahtoivat puhutella kauan kaivattua ja odotettua saarnamiestä
+ja saada häneltä lohdun sanoja. Ja kaikille oli hänellä ystävällinen
+sana varastossa, suurimmallekin syntiselle hän neuvoi tien armoon ja
+Kristuksen luo.
+
+Hän ei pitänyt aamupäivällä mitään erityistä saarnaa, vaan puheli
+vähän kunkin kanssa, todistaen vähäuskoisuutta ja syntejä anteeksi.
+
+Isännällä ja Hannalla oli paljon hommaa, sillä talon piha oli kuin
+markkinapaikka ja joka huone täynnä väkeä.
+
+Hanna päätti isänsä kasvojen ilmeestä, ettei saarnamiehen ja isän
+kesken ollut sattunut mitään erinomaista. Isän otsaryppy oli hyvin
+syvä, ja siitä Hanna tiesi, että isää vaivasi väen paljous ja
+kuhina. Väsyneeltäkin hän näytti. Tuskin oli nukkunut koko yönä.
+
+Aamiaista syödessä saarnamies puhui siitä, kuinka vaikea on
+maallista tavaraa rakastavan ihmisen tulla Jumalan valtakuntaan. Ja
+kuitenkin neuvoo Jeesus jättämään kaikki ja seuraamaan häntä. Hän
+kertoi monta esimerkkiä. Puhuessaan hän silmäili Iisakkiin, ja
+Iisakki ymmärsi, että saarnamies rikkaalla miehellä tarkoitti häntä.
+
+"Jättää kaikki ja seurata Jeesusta", jatkoi saarnamies. "Se on
+raskasta syntiselle ihmiselle, ja kuitenkin se on tehtävä, jos
+Jeesusta seurata tahtoo. Hyvä on maallinenkin tavara, mutta siihen
+ei saa sydäntään kiinnittää..."
+
+Ja kääntyen Iisakin puoleen hän jatkoi:
+
+"Kuinka on sinun sydämesi irti maallisesta tavarasta, jota Jumala on
+sinulle yllin kyllin suonut?"
+
+"En ole sitä vääryydellä enkä minkään varjon alla kerännyt", vastasi
+Iisakki vakavin kasvoin. "Mutta en ole tahtonut myöskään sitä
+tuhlata enkä joutavaan kuluttaa, kun elämässäni olen vähemmälläkin
+toimeen tullut. Olen koettanut hoitaa maatani ja metsiäni ja uskon
+varmaan, että taivaallinen isä on töitäni siunannut..."
+
+Saarnamies ei ehtinyt vastata, sillä samassa ajoi pihaan niitä
+kristityitä, jotka olivat olleet Paloniemessä yötä.
+
+Siinä roikassa oli Paloniemen Heikki emäntineen ja myös hänen
+poikansa Juhani.
+
+Hanna näki Paloniemen Heikin katseesta, että se tähysteli kuin olisi
+jotakin erinomaisempaa odottanut.
+
+Iisakki näytti tervehtivän Heikkiä melkein kylmästi, ja Hanna
+huomasi, etteivät he katsoneet toisiaan silmiin.
+
+Juhani tervehti Hannaa lämpimämmin kuin ennen, mutta Hanna tunsi,
+että jotakin kylmää liikkui hänen sydämessään.
+
+Aamiainen oli syöty, ja saarnamies istui keinutuoliin ja alkoi puhua
+Jumalan sanaa.
+
+Iisakki ja Hanna poistuivat taloustoimiinsa.
+
+Päivä kului, ja väkeä karttui yhä lisää, niin että ennenkuin
+varsinainen selitys alkoi, oli Nuottaniemen kookas pirtti kuin
+sullottu väkeä täyteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+TOISTA viikkoa viipyi Kero-Pieti Nuottaniemen ja Paloniemen
+taloissa, vuoro-illoin kummassakin seuroja pitäen.
+
+Ihmeitä oli tapahtunut. Lukuunottamatta monia nuoria, jotka tulivat
+herätykseen, oli monta vanhaa paatunutta, uppouskotonta pehminnyt ja
+tehnyt totisen parannuksen. Kero-Pieti oli parhaansa koettanut
+saadakseen Nuottaniemen Iisakin ja Paloniemen Heikin suhteet
+entiselleen. Alussa hän uskoi kaiken syyn olevan Iisakissa, mutta
+kuta useammin hän kumpaakin naapuria puhutteli, sitä enemmän hän
+alkoi epäillä, ettei Heikkikään voinut olla aivan viaton. Mutta
+Iisakki vaikeni siitä, mistä oli pahan sydämen Heikkiä kohtaan
+ottanut, ja Heikki puolestaan vakuutti, ettei hän tiennyt tehneensä
+mitään pahaa naapurilleen. Niin jäi saarnamiehelle epäselväksi,
+kummassako miehessä vika oli. Mutta syvällä omassa sydämessään hän
+tunsi, ettei kumpikaan ollut vielä kylliksi nöyrtynyt.
+
+Hyvästellessään hän sanoi Paloniemen Heikille:
+
+"Jos tunnet loukanneesi naapuriasi ja veljeäsi Iisakkia ... käy
+kohti, puhu puhtaaksi tuntosi, tunnusta vikasi ja rukoile anteeksi!"
+
+Ja Iisakkia hyvästellessään hän puhui:
+
+"Minä kiittäisin Jumalaani vielä enemmän tästäkin armon ajasta,
+jonka olen viettänyt näiden naapurusten vieraanvaraisessa kodeissa,
+jos saisin viedä tiedon kanssani, että olisin rakkauden siteet
+lujittanut heidän kesken. Mutta nyt lähden luotanne mustin mielin.
+Rukoilen armon ja valkeuden Herraa, että hän avaisi teidän sydämenne
+näkemään ja tuntemaan, että ainoastaan rakastaen toisiamme me toinen
+toistamme turvaamme matkatessamme täältä murheen laaksosta
+ijankaikkisuuden ihanalle rannalle."
+
+"Niin on tosi", sanoi Iisakki liikutettuna.
+
+"Puhu tuntosi puhtaaksi!" kehoitti Kero-Pieti ja laski kätensä
+Iisakin olkapäälle.
+
+Iisakille nousi sana suuhun, mutta hän nielaisi sen takaisin.
+
+"Ellei Heikki ensin puhu, on minun mahdotonta mitään sanoa", virkkoi
+hän.
+
+Kero-Pieti katsoi Iisakkiin pitkään, ja nyt hän oli ymmärtävinään,
+että Iisakki oli syvällä sydämessään loukkaantunut naapuriinsa.
+
+Ja niin hän lähti Nuottaniemestä, eikä hänelle ollut valjennut se
+asia, josta Iisakki piti Heikkiä kohtaan pahaa sydäntä.
+
+Peninkulmien päähän toiseen pitäjään hän matkusti valiojoukkoineen.
+Sinne oli häntä jo viikkomääriä varrottu.
+
+Nuottaniemessä alkoi arkielämä kulua entistä latuaan, kun kaikki
+paikat ja kompeet oli saatu kuntoon seurojen loputtua.
+
+Iisakki-isäntä pysyi yhtä totisena, niinkuin oli näinä vuosina
+ollut. Hanna huomasi, ettei saarnamiehen käynti ollut isässä mitään
+muutosta vaikuttanut. Hän ei enää koskaan ollut niin iloinen kuin
+silloin, kun Niilo Iisakki eli. Silloin hän laski leikkiä, ja joskus
+iltaisin he koettelivat voimiaan.
+
+Mutta erinomaisen hellä hän oli Hannalle ja puhui lempeällä äänellä.
+Hanna arvasi isän murehtivan Niilo Iisakkia, mutta hän ei koskaan
+puhunut siitä Hannalle.
+
+Sydäntalvella sattui sentään päiviä, että hän innostui työhön ja
+läksi aamuvarhaisella metsään. Mutta sieltä palatessaan hän valitti
+väsymystä ja päänkipua.
+
+Hanna hoiti taloutta jäntevästi, huolehti isännänkin asioista, ja
+talossa kävi työ ja toimi mainiosti.
+
+Nuottaniemen palvelusväki oli myös tullut herätykseen. Nuoret piiat
+heittivät joutavat koristukset puvuistaan pois, eikä renkipoikia
+enää tavattu iltaisin korttia lyömässä.
+
+Hanna kertoi muutoksesta isälleen.
+
+Iisakki hymähti:
+
+"Semmoistahan se on aina ennenkin ollut", sanoi hän. "Jonkun viikon
+ne ovat totisia, mutta ennenkuin käki kukkuu, ovat he entisenlaisia.
+Ne parannuksen teot eivät ole sydämestä lähteneitä. Jospa heidän
+mielensä muuttuisikin!"
+
+Ja totta olikin Iisakki puhunut. Jo parin viikon päästä juoksivat
+piiat kylälle, ja renkipojat laulelivat rivoja rekilauluja metsään
+mennessään.
+
+Niin kuluivat viikot, ja talven pitkät pimeät alkoivat lyhetä.
+
+Iisakki istui etelänpuolisen ikkunan luona, kun päivä oli
+kirkkaimmillaan, ja lueskeli raamattua. Hän syventyi lukemiseensa
+niin, ettei kuullut, mitä hänen ympärillään tapahtui.
+
+Mutta luettuaan hän nousi ja meni peräikkunan luo, josta näkyi
+korkearantainen Ruotsin puoli ja Paloniemen punainen talo kivisine
+navettoineen.
+
+Hanna pani merkille, ettei hänen katseensa kauan viipynyt
+Paloniemessä, vaan siirtyi pian Korpikoskelle päin, josta nousi
+vaaleaa usvaa taivasta kohti, metsän yli näkyen.
+
+Saarnamiehen lähdettyä oli Paloniemen Juhani joka sunnuntai hiihtäen
+käynyt Nuottaniemessä. Silloin hän puheli pirtissä renkien ja
+Iisakin kanssa kaikenlaisista asioista, viipyi pari kolme tuntia ja
+hiihteli sitten takaisin kotiansa. Hyvin monena sunnuntaina sattui,
+ettei Juhani tavannut Hannaa ollenkaan. Näytti ikäänkuin Hanna olisi
+vasiten välttänyt tulemasta Juhanin puheille.
+
+Vähäpuheinen oli Iisakkikin. Ja sattui niinkin, että kun Juhani tuli
+taloon ja Iisakki istui yksin pirtissä raamattua lukien, hän ei
+ollut näkevinäänkään Juhanin tuloa. Ja kun Juhani jostakin aloitti
+puheen, ei Iisakki arvellut siihen mitään, joten Juhanin oli
+lopetettava.
+
+Niin oli eletty helmikuuhun, jolloin päivät jo Perä-Pohjolassakin
+alkavat pidetä.
+
+Oli kirkas päivä, ja etelänpuolisista ikkunoista paistoi aurinko
+kuin riemuiten suuren pirtin lattialle. Iisakki istui tavallisella
+paikallaan raamattua lukien, Hanna hommaili jotakin karsinan
+puolella, ja talossa oli muuten talvisen pakkassunnuntain jäykkä
+jykevä rauha. Palvelusväki oli mennyt kylälle, niin ettei ollut
+muita kotona kuin isäntä ja Hanna.
+
+Isän lukiessa Hanna unohtui katselemaan pohjoisenpuolisesta
+ikkunasta pitkin valkoista joen uomaa, jolle päivä paistoi, niin
+että hanki kimmelsi. Kapenevana nauhana se painui suoraan pohjoiseen
+ja katosi näköpiirin rajassa kaukaiseen, lumivalkoiseen kiveliöön.
+
+Hiljaisena, kylmän jään peitossa oli nyt välkkyvä, virtaisa joki,
+joka kesäisin juoksi uljaana ja voimakkaana, raskaita tukkilauttoja
+kuljetellen kuin kuivia lastuja selässään... Siellä oli joen
+latvoilla, tuonnimmaisten tunturien takana Anttikin...
+
+Hanna nojasi ikkunaa vasten, ja hänen ilmeikkäissä silmissään
+kuvastui ikävä. Liikahtamatta hän katseli pohjoista taivaanrantaa,
+ja ajatukset liitelivät kauas tunturien taakse... Oli vielä pitkiä
+kuukausia kevääseen, siihenkin, kunnes ensimmäiset poreet nousisivat
+kotirantaan... Mutta pian sitten sulaisi, rutosti nousisi tulva,
+pauhinalla ja ryskien väylä loisi jäänsä ja Korpikoski murentaisi ne
+pieniksi hilseiksi...
+
+Silloin saisi jo lauttoja odottaa!
+
+Koko pitkänä sydäntalvena hän ei ollut mitään kuullut Antista. Ei
+ollut sattunut sieltäpäin yhtään tulevaa eikä kauttakulkijaa!
+Eläneekö? Terveiset lupasi laittaa ... ei mitään ole kuulunut. Mutta
+varmaankaan ei ole unhottanut, jos on elävien joukossa...!
+
+Kun Iisakki nosti katseensa kirjasta, näki hän tyttärensä seisovan
+otsa kiinni ikkunassa ja katselevan pohjoiseen päin. Hän arvasi
+Hannan ajatukset, oli nähnyt, että tytön silmät loistivat
+kirkkaammin aina silloin, kun Koskenalustan Antti tuli saapuville.
+Nyt viimeksi, kun Antti syyskierällä miesjoukossa meni Lappiin, hän
+oli huomannut tyttärensä ilmeistä, että Antti oli hänelle mieluinen.
+
+Isä ja tytär eivät olleet keskenään tunnonasioistansa puhuneet;
+tuntui siltä kuin kumpaakin olisi ujous estänyt, vaikka kumpikin
+kyllä tiesi, mitä toinen ajatteli. Äidin kuoleman ja veljen
+hukkumisen jälkeen isä ja tytär olivat tulleet lähemmäksi toisiaan,
+mutta heille molemmille oli luonteenomaista, etteivät he saattaneet
+ilmaista sitä, mikä oli sydäntä lähinnä. Mutta nyt tuntui isästä,
+että Hannan varmaankin oli hyvin ikävä, muistellessaan Anttia,
+reipasta miestä. Iisakki ajatteli omaa nuoruutensa aikaa...
+
+Hän rykäisi ja nousi ottamaan piippuaan pöydältä.
+
+Isän äänen kuultuaan Hanna säpsähti ikäänkuin olisi ollut
+pahanteossa. Hän katsahti isää silmiin ja näki tämän hymyävistä
+kasvoista, että isä aavisti jotakin. Hanna punastui ja alkoi jotakin
+puuhata.
+
+Onneksi ei isä virkkanut mitään, mutta hänen otsaryppynsä oli sileä,
+ja hän sytytti piippunsa kuin hyvillään.
+
+"Pian tässä alkaa kevättalvi", puheli hän. "Mattiin ei enää ole kuin
+viikko."
+
+"Ja siitä neljä Maarianpäivään", lisäsi Hanna. "Ja sitten se jo
+alkaakin olla kevät!"
+
+Keskustelu jäi siihen, sillä Hanna sattui katsomaan joelle, jonka
+poikki viitoitettu tie vei Nuottaniemestä Paloniemeen päin.
+
+"Tuleeko sieltä ketään?" kysäisi Iisakki, kun näki tyttärensä
+katselevan joelle.
+
+"Ellen väärin tunne, on tuo hiihtäjä Paloniemen Juhani."
+
+Iisakki ei siihen puhunut mitään, rykäisi kerran, kaksi ja meni
+maata omaan sänkyynsä, jossa hänen oli päivälläkin tapana levähtää.
+
+Pois siirtyi Hannakin ikkunasta ja painui keittiöön. Tuntui kuin
+jokin kylmä viima olisi puhaltanut sydämeen ja hän joutui siinä
+huokaamaan: jospa joella hiihtävä mies olisi Antti eikä Juhani!
+
+Mutta kun hän juuri sitä parhaillaan oli miettimässä, kuuli hän
+Juhanin kolistelevan kuistissa ja tulevan pirttiin rohkeammin
+askelin kuin tavallisesti.
+
+Uteliaana hän aukaisi pirttiin vievän oven ja tervehdittyään Juhania
+huomasi tämän hiihtäneen kiivaasti.
+
+"Läksin tuomaan uutisia", alkoi Juhani puhua. "Ja terveisiä
+Kero-Pietiltä... Hän makaa kovin sairaana Torniossa... Lähetti
+sanan, että isän pitäisi tulla sinne aivan heti, ja tähän taloon oli
+pyytänyt terveisensä viemään..."
+
+Juhani kertoi uutista hätäilevällä äänellä ja ikäänkuin pakosta niin
+nopeasi kuin ehti.
+
+Iisakki nousi sängystään.
+
+"Vai makaa Kero-Pieti sairaana!" sanoi hän hyvin vakavana. "Lieneekö
+kovakin taudintapaus?"
+
+"Sitä en tiedä", selitti Juhani. "Mutta terveisiä lähettäessään hän
+oli maininnut, että ne voivat olla hänen viimeisensä. Isälle oli
+lisäksi pyyntö tulla heti hänen luokseen. Hänellä olisi paljon
+puhumista."
+
+"No mitä isäsi?" kysyi Iisakki vilkkaammin.
+
+"Viime yönä isä läksi ja käski tänne viemään Kero-Pietin terveiset."
+
+Juhani oli istunut penkille ja pyyhki hikeä otsaltaan. Iisakki
+seisoi keskellä lattiaa miettiväisenä, ja Hanna nojasi keittiön ovea
+vasten entistään vähän kalpeampana.
+
+"Johan se alkaakin Kero-Pieti olla ikämies ja on kai talvisilla
+matkoilla rasittunut ja vilustunut", alkoi Iisakki puhua. "Ja ehkäpä
+Herra jo tahtoo pois omansa, joka on Hänen pyhää sanaansa
+suruttomille esittänyt ja loppuun asti kilvoitellut... Pieti on
+totinen kristitty, ja hänen poismenonsa on valon sammuminen pohjan
+perältä. Herra, ole meille kaikille armollinen!"
+
+Iisakki oli nähtävästi liikutettu, enemmän kuin pitkiin aikoihin.
+Hannallekin tulivat kyyneleet silmiin.
+
+Mutta hetken päästä Iisakki vaipui omiin mietteisiinsä. Juhani
+poistui pirtistä keittiöön, ja talon muu väki alkoi palata kylältä.
+
+
+
+Vasta iltamyöhällä Juhani läksi kotiinsa.
+
+Hannan kanssa hän oli puhellut useita tunteja. Iisakki oli koko
+illan istunut omissa mietteissään eikä ollut näyttänyt välittävän
+Juhanin läsnäolosta.
+
+Mutta Juhanin mentyä Hanna alkoi muistella, mitä he olivat
+puhelleet. Juhani oli ensiksi kääntänyt puheen siihen. Ei ollut isän
+syytä, että Niilo Iisakki hukkui, niin oli Juhani vakuuttanut. Hän
+oli isänsä kanssa puhunut asiasta, ja isä oli vakuuttanut, ettei hän
+itsekään ymmärtänyt, kuinka onnettomuus niin sattui, sillä kaiken
+taitonsa ja kokemuksensa hän oli silläkin kerralla käyttänyt...
+
+Juhani itse oli varma isänsä viattomuudesta ja koetti saada
+Hannankin uskomaan.
+
+Mutta vuoteessaan Hanna mietiskeli vielä, ja silloin hänelle äkkiä
+muistui mieleen eräs tapaus, joka oli aivan unohtunut, mutta nyt
+sukelsi esiin selvänä kuin eilinen päivä.
+
+Saman päivän iltapäivänä, jona Niilo Iisakki hukkui, he olivat
+kosken alla ruumiita naaraamassa. Kaikki ruumiit oli jo löydetty ja
+viety rannalle...
+
+Hanna muisti nyt selvästi, että kun hän istui veneessä, jossa oli
+jälkipään miehiä, niiden joukossa Koskenalustan Anttikin, tämä oli
+sanonut, veneen töksähtäessä rantaan:
+
+"Jos soutumääräys olisi annettu ennemmin, ei lautta olisi
+Varsankallioon ehtinyt."
+
+Sitä eivät kai toiset miehet ottaneet huomioon, sillä Hanna ei
+muistanut, että Antin puheeseen olisi kukaan mitään virkkanut. Mutta
+törmällä, jolle hukkuneet oli kannettu, hän kyllä kuuli monen
+vakuuttavan, ettei siinä olisi auttanut mikään, sillä koski oli
+vaarallisella vedellä ja virta hirvittävän voimakas...
+
+Mutta Antti?
+
+Hanna tiesi, että Antti oli taitava koskimies ja tunsi Korpikosken
+mutkat ja väkevät korvat yhtä hyvin kuin vanhemmatkin miehet. Mistä
+Antti olisi muuten huomannut, että soutumääräys annettiin liian
+myöhään!
+
+Hannalta oli siinä surun ja murheen keskellä unohtunut koko asia. Ei
+tullut Antinkaan kanssa jälestäpäin siitä puhutuksi. Nyt vasta se
+taas muistui.
+
+Hannan tuli paha olla, ja kun hän muisti, että vielä oli pitkä aika
+kevääseen, jolloin hän saisi Anttia puhutella ja tarkoin
+tiedustella, kuinka Antti oli tuon tapauksen ymmärtänyt, tuntui
+hänestä, ettei hän jaksaisi siihen asti elää. Isä ei tiennyt mitään
+siitä, mitä Antti oli arvellut.
+
+Mutta nyt hänen sopisi kertoa isälle! Tahi jos sentään jättäisi
+kertomatta siihen asti, kunnes Antti saapuisi!
+
+Hanna oli jo sammuttanut tulen. Mutta kun hän ei saanut unta,
+sytytti hän lampun ja mietti.
+
+Hänen mieleensä muistui Niilo Iisakki, ainoa rakas veli, josta isä
+piti niin paljon. Hyvä poika hän oli ollutkin, vankka ja rohkea. Hän
+oli äiti-vainajan näköinen ja lempeäluontoinen, ystävällinen
+kaikille... Eipä ollut kumma, että isä murehti Niilo Iisakista,
+josta piti tulla tämän talon isäntä...
+
+Mutta sitten Hannan ajatukset siirtyivät seura-iltoihin ja Juhanin
+puheisiin. Hän muisti, mitä saarnamies oli puhunut keskinäisestä
+rakkaudesta, ja taas alkoi tunto soimata siitä, että kenties he
+sittenkin syyttömästi pitivät paloniemeläisiä vastaan pahaa
+sydäntä...
+
+Isästä se oli häneenkin tarttunut, tuo kylmyys paloniemeläisiä
+kohtaan. Vaikkei isä itse tapauksesta ollut monta sanaa sanonut,
+ymmärsi Hanna vallan hyvin isän ajatukset. Kun se Juhanin kosintakin
+tapahtui vasta sen jälkeen!
+
+Hän käänteli vuoteessaan, ja hänen oli paha olla. Kunpa joutuisi
+kevät! Lähtisivät jäät ja saapuisivat ensimmäiset lautat! Silloin
+hän saisi tietää, mitä Antti asiasta arveli!
+
+Samassa hän kuuli, että ovi kävi, ja Iisakki astui Hannan
+huoneeseen.
+
+"Näin, että sinulla vielä oli tulta, ja tulin puheillesi", sanoi
+Iisakki ja istuutui lampun ääreen. "Tuli tässä yhtä ja toista
+mieleen, kun tuo Juhani kulkee täällä... ja muutenkin..."
+
+Iisakin näytti olevan paha sanoa, mitä oikein ajatteli. Mutta nyt
+tuntui sekä isästä että tyttärestä että kummankin täytyi toisilleen
+kertoa sydämensä mietteet.
+
+Iisakki ryki vähän ja sanoi:
+
+"Kaiketi hän sinun vuoksesi käy. Olemme ehkä turhaan epäilleet
+paloniemeläisiä... Tulin äsken ajatelleeksi, kun kuulin, että
+Paloniemen Heikki oli matkustanut sairaan Kero-Pietin luo..."
+
+"Niinkö, ettei olisi hänen syytään Niilo Iisakin hukkumiseen?"
+keskeytti Hanna. "Kuinka siihen uskoon tulitte?"
+
+"En tiedä. Joskus se tuntuu mahdottomalta, ja taas toisin vuoroin on
+asia mielestäni aivan selvä", sanoi Iisakki huoaten.
+
+"Semmoista on minunkin mielessäni", tunnusti Hanna. "Joskus uskon,
+joskus en."
+
+"Yhtä minä ajattelen", jatkoi isä. "Miksi ei Heikki koskaan ota sitä
+asiaa puheeksi, ja miksi hän ei uskalla oikein katsoa silmiin?"
+
+"Mitä te muuten Heikki-isännästä arvelette?" kysyi Hanna.
+
+Iisakki huokasi.
+
+"Jos hänellä ei olisi jumalanpelkoa, uskoisin hänestä hyvin pahaa...
+Onhan heidän suvussaan ollut niin monenlaisia rikoksentekijöitä.
+Mutta kuinka lieneekään! Ehkä olen ihan erehtynyt. Mitä hyötyä
+Heikillä olisi ollut Niilo Iisakin kuolemasta? Ja niin olen
+arvellut, että kun Heikki tulee kotiin, kysyn suoraan ja sanon
+epäilykseni..."
+
+Hanna näki, että isän mieli oli muuttunut.
+
+"Sittenhän saisi varmuuden, ettei syyttömästi heitä vihaisi", sanoi
+Hanna, mutta hänen äänensä oli epävarma, ja hän oli juuri
+sanomaisillaan, mitä muisti Koskenalustan Antin kertoneen, mutta
+Iisakki sanoi samassa itseään nuhdellen:
+
+"On tullut olluksi niin tyly sille Juhanillekin... Siivohan se on
+mies, eikä hänestä ole kenelläkään pahaa puhumista..."
+
+"Siivohan se on mies, Juhani", myönsi Hanna, mutta näytti miettivän
+kokonaan muuta.
+
+Iisakki oli sytyttänyt piippunsa ja istui pitkissä mietteissä.
+
+"Kerran olin ymmärtävinäni Kero-Pietin puheista, että hän oli
+Heikiltäkin vaatimassa puhtaampaa sydäntä, mutta aina sattui niin,
+ettei tullut Niilo Iisakin hukkumisesta puhetta", jatkoi Iisakki
+hetken päästä. "Niinpä luulen, ettei Kero-Pieti aavistanut, kuinka
+minä Heikkiä epäilin..."
+
+"Jos ei tahtonut sanoa?" tuumi Hanna.
+
+"Sitä en usko. Siksi suora kristitty on Kero-Pieti, että olisi
+sanonut, jos olisi tiennyt. Mutta rauhaan pitää minun siitä asiasta
+päästä, ei ole muuten minun elämäni semmoista kuin omatuntoni
+vaatii. Suoraan nyt tunnustan epäilykseni Heikille ja rukoilen
+anteeksi pahaa sydäntäni... Rauhaan tarvitsee minun päästä! Ties
+koska Jumala elämänlankani katkaisee..."
+
+Hanna ei muistanut koskaan ennen nähneensä isää niin liikutettuna ja
+avomielisenä.
+
+"Sillä syntiä minä olen tehnyt Heikkiä vihatessani, ja synnilliset
+ovat ajatukseni olleet. Kiitetty olkoon Herra, joka nyt vihdoin on
+silmäni avannut", puhui hän semmoisella äänellä kuin tahtoisi itkuun
+laueta.
+
+Hanna katsoi häneen pitkään, ja Iisakki jatkoi:
+
+"Kuinka kummasti se paha osaa ihmisen silmät sokaista ja kuvailla
+hänen eteensä asiat. Kun Niilo Iisakki hukkui, ajattelin minä:
+Tahallaan se kettu laski lautan Varsankallioon, kun Niilo Iisakki
+oli jälkipään miehenä, tahallaan teki ja uskoi siten valmistavansa
+isännän paikkaa omalle pojalleen. Sillä tavalla hänkin pääsisi
+veloistaan, kun hänen Juhaninsa saisi Nuottaniemen metsiä myydä!
+Edeltäpäin oli kaikki mietittyä! Mutta Niilo Iisakki oli ensin
+tuhottava!
+
+--Semmoisia ajatuksia ja uskoja minulle piru mieleen toi, ja vielä
+seura-iltoina ajattelin: Se kettu on olevinaan kristitty ja pettää
+Kero-Pietinkin. Kummako se olisi häneltä! Neljännessä polvessa on
+hänen esi-isänsä, Aaro-niminen, Lapin matkalla tappanut oman
+veljensä ja ryöstänyt rahat...
+
+--Sillä tavalla piru on minua riivannut ja kiusannut yötä päivää
+siitä saakka, kun Niilo hukkui... Mutta nyt tahdon päästä rauhaan!"
+
+Iisakki hengitti kuin helpommin. Hän laski kätensä Hannan olkapäälle
+ja kysyi:
+
+"Eikö niin, lapseni ... tahdothan sinäkin, että isäsi pääsee
+rauhaan?"
+
+"Tahdon... Rauhaan tahtoisin itsekin", vastasi Hanna, tullen hänkin
+liikutetuksi isänsä mielenmuutoksesta.
+
+"Niin lapseni... Ainoastaan silloin, kun meillä on hyvä omatunto, on
+meillä rauha Jumalassa."
+
+Ja hetken päästä, kun Iisakki jo alkoi poistua, hän lisäsi:
+
+"Ja ole Juhania kohtaan minun puolestani niinkuin itse tahdot!"
+
+Hän läksi, vetäen oven hiljaa kiinni, ja Hanna kuuli hänen tasaisten
+askeliensa äänen, kun hän verkkaan käveli salin ja keittiön läpi
+pirttiin.
+
+Mutta Hannalta katosi uni kerrassaan.
+
+Hän mietti isän äkillistä mielenmuutosta ja avomielisyyttä ja
+ymmärsi, että isä oli näinä vuosina hirveästi kärsinyt. Ja ehkä
+olivatkin isän olettamukset ja uskot olleet aivan vääriä! Ehkä
+paloniemeläiset olivat yhtä hyviä kristityitä kuin he itse,
+parempiakin!
+
+Mutta kun hän muisteli sekä isän että pojan pitkää vartta,
+kulmikkaita kasvoja ja mustien silmien kiiltoa, joka varsinkin
+muutamina hetkinä tuntui niin viistolta ja ilkeältä, ei hän omasta
+puolestaan vieläkään täydellisesti jaksanut uskoa isä-Heikin
+viattomuutta.
+
+Eikä hän siihen uskoon päässyt vielä aamulla eikä seuraavinakaan
+päivinä. Mutta hän ei isälleen kuitenkaan mitään puhunut
+epäilyksistään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+PARIN viikon päästä saapui Nuottaniemeen tieto, että Kero-Pieti,
+joka yhä makasi huonona sairaana, oli toivonut Iisakkia puheilleen.
+
+Se oli Iisakille mieluinen uutinen, sillä hän tiesi Paloniemen
+Heikinkin vielä viipyvän saarnamiehen vuoteen ääressä.
+
+"Jumala auttaa minua tuskassani", sanoi hän tyttärelleen. "Herra
+kaikkitietävä tuntee ja näkee, että sydämestäni tippuu katumuksen
+pisaroita ja että tuntoni on sairas."
+
+Ja iloisin mielin Iisakki läksi sairaan saarnamiehen luokse,
+tunnolleen rauhaa etsimään.
+
+Hanna jäi yksin talonhoitajaksi.
+
+Hän oli näinä päivinä miettinyt isänsä mielenmuutoksen syytä ja
+ymmärsi, että isällä oli totinen, katuvainen mieli. Mutta itse hän
+ei jaksanut ruveta uskomaan isän lailla, vaikka kuinka olisi
+koettanut. Aina hän muisti Paloniemen isännän kavalan, kiiltävän
+katseen, ja silloin hän tunsi kylmiä väreitä ruumiissaan. Ja samalla
+vahvistui hänen epäluulonsa.
+
+Iisakin poissaollessa kävi Paloniemen Juhani joka sunnuntai
+Nuottaniemessä. Mutta sattui usein, että hän viikon muinakin päivinä
+hiihteli Hannan puheille. Pitkiin puheisiin Hanna ei kuitenkaan
+antautunut, ja kun Juhani koetti aloittaa keskustelua
+naima-aikeistaan, johdatti Hanna sen muihin asioihin.
+
+Kylällä puhuttiin jo, että Kero-Pieti oli saanut sovinnon aikaan
+Heikin ja Iisakin kesken, ja sen tuloksena huhuttiin Paloniemen
+Juhanin naivan Nuottaniemen rikkaan perijättären Eikä siihen ollut
+mitään sanomista. Hyvin he sopivat toisilleen, ja Nuottaniemessä
+tarvittiinkin jo nuorempaa isäntää, kun Iisakki oli alkanut käydä
+kivuloiseksi.
+
+Hanna sai siitä kuulla kylällä käydessään, ja hänelle toivotettiin
+onnea, sillä Juhani oli tunnettu vireäksi ja toimeliaaksi
+työmieheksi, joka varmaan jatkaisi kunnialla Iisakin aloittamia
+uutisviljelyksiäkin. Hanna ei myöntänyt, mutta ei myöskään
+kieltänyt.
+
+Niin oli eletty jo huhtikuuhun, ja kevään kirkkaat päivät olivat
+alkaneet. Iisakki ja Heikki viipyivät vielä Kero-Pietin luona, josta
+oli kuulunut sanomia, että hän oli toipumaan päin. Kerran oli
+Iisakki kirjoittanut Hannalle kirjeen, mutta ei ollut siinä
+maininnut muista kuin maallisista asioista.
+
+Hannan päivät eivät olleet hauskat. Hän ei ollut kuullut mitään
+Antista, joka oli koko pitkän talven ollut tukinhakkuussa. Ja häntä
+väsytti Juhanin käynti ja kosinta.
+
+Eräänä heleänä huhtikuun sunnuntaina, jolloin keväiset hanget
+kimmelsivät silmää ilahduttaen, sydäntä virvoittaen, tuntui
+Hannastakin elämä hauskemmalta. Hän oli varhain aamulla käynyt,
+hankea pitkin hiihtäen, Koskenalustassa Antin kotona. Oli tehnyt
+tikusta asian, mutta tarkoitus oli saada tietää, oliko Antista sinne
+mitään kuulunut. Mutta vanhemmatkaan eivät tienneet mitään. Joulun
+aikana tosin olivat kuulleet, että Antti oli Sodankylässä
+Sotatunturilla tukinhakkuussa.
+
+Mutta vaikka Hanna ei saanutkaan sen parempia uutisia, hiihteli hän
+takaisin reippain mielin ja oli kotiin saapuessaan kuin toinen
+ihminen. Kevään maailma oli virkistänyt hänen alakuloista mieltään,
+ja kesän toivo vahvisti hänen sydäntään. Kosken virta iloitsi jo,
+railot olivat levenneet, ja rantakalliot kiiltelivät aamukylmän
+kynsissä! Kevät ja kesä oli tulossa.
+
+Hän oli Koskenalustassa käydessään noudattanut joen rantatörmää,
+katsellen kosken kuohuja. Varsakallion kohdalla hän oli seisahtunut
+ja katsellut. Kallio kiilteli kosken öisen mellastuksen jälkeen, ja
+virta puski sitä vastaan kuin vihapäissään. Kesäisiä iloja hän siinä
+muisteli ja veli-vainajan surullista kohtaloa. Viuhkuraisen virrasta
+alkaen, johon Iso-Korpikoski loppui, hän oli hiihtänyt pitkin rantaa
+Koskenalustaan asti.
+
+Kun hän hiihti kotipihaan, näki hän tallin luona poron, jolla oli
+vastikään saavuttu pihaan. Poron ajoneuvoista Hanna tunsi, ettei se
+ollut oman kylän poroja.
+
+"Se on outo nuori mies, joka sanoi itsellään olevan asiaa Hannalle",
+selittivät karjapiiat, jotka vielä antoivat viimeisiä aamiaisvihkoja
+lehmille.
+
+"Vasta tuli, ja me neuvoimme menemään pirttiin vartomaan ja
+sanoimme, että Hanna tulee pian."
+
+Iloinen aavistus täytti Hannan mielen. Ehkäpä oli viesti Antilta!
+
+Hänen silmänsä loistivat ja poskilla hohtivat kauniit punat.
+Nuottaniemessä ei ollut sitten saarnamiehen käynnin ollut yhtään
+pitempiaikaista vierasta, ja se jo itsestään tuntui hauskalta.
+
+Kun Hanna tuli pirttiin, tapasi hän oudon nuoren miehen, joka
+pauloitti kenkiään ja näytti matkasta väsyneeltä.
+
+"Tekö olette tämän Nuottaniemen talon tytär Hanna?" kysyi hän.
+
+Hanna myönsi.
+
+"Minulla on terveisiä tukkimetsästä ja kirjekin teille", kertoi
+nuori mies, tähystellen Hannaa suoraan silmiin.
+
+Hanna pysyi kuitenkin levollisena, vaikka tunsikin, että sydän
+tahtoi rinnasta pulpahtaa, ja vaikka hänen teki mieli kuulla
+enemmän.
+
+"Vai niin", vastasi hän niin levollisella äänellä kuin voi.
+
+"Niin on", jatkoi mies ja hymyili. "Ehkäpä ne ovat hyvinkin
+odotettuja terveisiä!"
+
+Hän tähtäsi Hannaa silmiin, mutta Hannan kasvojen ilme ei muuttunut
+vähääkään.
+
+"Onhan siellä tämänkin kylän poikia tukkimetsissä", sanoi Hanna,
+mutta meni kiireesti keittiöön ja alkoi toimittaa tulta hellaan.
+
+Nuori mies näytti tahallaan viivyttelevän pääasiaa. Hän kertoi
+olevansa työnjohtaja, jolla oli asioita kaupunkiin asti, ja sen
+vuoksi hän oli ostanut poron, jotta taival nopeammin katkeisi...
+
+Kiire oli.
+
+"No niin. Koskenalustan Antti laittoi terveisiä", sanoi hän vihdoin.
+
+Hän katsoi Hannaan ja hymyili. Hanna tunsi nyt punastuvansa.
+
+"Ja kirjeen", lisäsi hän sitten ja kaivoi povitaskustaan rutistuneen
+kuoren.
+
+"Kiitoksia", sanoi Hanna ja otti nopeasti kirjeen toisen ojennetusta
+kädestä, työnsi sen taskuunsa.
+
+"Hyvin siellä Antti jaksaa", jatkoi nyt työnjohtaja pyytämättä.
+"Miesten parhaita hän on ja onkin ansainnut enimmän. Ja siitä hyvä
+mies, ettei hukkaa ansioitaan viinaan eikä muuhun joutavaan... Hyvä
+mies."
+
+Työnjohtaja oli saanut paulat paremmin kiinni ja virkkoi:
+
+"Olisipa tätä aamukylmässä vielä ehtinyt jonkun matkaa."
+
+"No totta kai vieras sentään ensin levähtää ja syö talossa!" pyysi
+Hanna eikä osannut iloaan salata.
+
+"Ähä... taisivatpa olla hyviä terveisiä!" ilveili työnjohtaja
+nähtyään Hannan riemuisat katseet.
+
+"Taisivat olla", myönsi Hanna suu naurussa ja hommaili keittoa
+tulelle.
+
+Hyvänä Hanna piti viestintuojaa ja parhaansa mukaan kestitsi. Mutta
+niin ujo hän oli, ettei itse Antista sanaakaan kysynyt, ja päätti
+lukea kirjeenkin vasta yksin jäätyään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Työnjohtaja oli lähtenyt porollaan, jonka oli aikonut jättää
+Koskenalustaan levähtämään, jatkaen siitä matkaansa hevoskyydillä,
+sillä poro alkoi jo päivillä pitää kevättä.
+
+Kun vieras oli kujasta kadonnut, riensi Hanna omaan huoneeseensa ja
+alkoi lukea Antin kirjettä.
+
+Se oli likainen ja kirjoitettu kankealla käsialalla, mutta Hanna
+tunsi sen Antin kirjoitukseksi.
+
+Eipä kumma, että se oli mustunut!
+
+"... tätä kirjoitan mustassa maakodassa, ja miehet tarinoivat
+ympärilläni. Saanetko selvää tästä, jos käteesi sattuisikin..." luki
+Hanna.
+
+Antti kertoi olostaan tukkimetsässä ja hyvästä ansiostaan. Terveenä
+oli pysynyt, vaikka työ olikin raskasta ja yösijat kurjanlaiset.
+
+"... Sinua muistan ja ihanaa kesän aikaa. Jospa vielä saisimme
+iloita Viuhkuraisen rannassa ensi juhannusyönäkin... Silloin, viime
+kesänä, oli hauskin hetkeni, kun tunsin kätesi puristuksen..."
+
+Antti kuvaili kirjeessään mennyttä kesää ja sen iloja, jotka kaikki
+olivat hänen mieleensä painuneet.
+
+"... kun tulen, niin kyllä uskallan lähteä perämieheksi
+Korpikoskelle, vaikka sattuisi pahemmalla vedelläkin olemaan..."
+
+Vasta kolmannessa arkissa Antti kertoi, että hän oli puhutellut
+erästä Laukku-Matti nimistä miestä, joka oli sattunut olemaan
+Nuottaniemessä silloin, kun Kero-Pieti piti siellä seuroja. Matti
+oli tiennyt kertoa paljon, oli sanonut nähneensä Hannankin ja oli
+kertonut siitäkin, että vuoro-illoin pidettiin seuroja Paloniemessä
+ja Nuottaniemessä.
+
+"... niin siitä päätin, että isäsi ja Nuottaniemen Heikki ovat
+sopineet. Kaiketi on Heikki tunnustanut tekonsa. Minä kysyin
+Matilta, mutta niistä asioista Matti ei tuntunut tietävän mitään.
+Mutta siinä uskossa olen aina ja siihen uskoon kuolen, että jos ei
+Heikki olisi viivyttänyt soutumääräystään, ennenkuin lautta
+Varsakallion virtaan joutui, eläisi veljesi Niilo Iisakki tänäkin
+päivänä. Minä kyllä näin, että lautan etupää oli virrassa ja huusin
+ja tartuin airoon, mutta silloin oli jo myöhäistä. Nyt on asia
+minullekin selvinnyt, kun täällä olen oikein muistellut. No niin,
+itsehän Heikki parhaiten tietää..."
+
+Hannan posket paloivat kuumina, ja hänen mielensä kipinöitsi. Tuskin
+hän malttoi kirjeen loppua lukea.
+
+"...Muistanetko minua niinkuin lupasit? Ja odottanetko kesää ja
+ensimmäisiä lauttoja? Silloin tulen, Nuottaniemen rantaan lautat
+laskemme..."
+
+Hanna luki sitten kirjeen moneen kertaan ja kätki sen vihdoin
+salaiseen paikkaan.
+
+Päivä olikin jo puolessa, ja talon väki oli syönyt päivällistä.
+Hanna ei ollut koko päivänä muistanut Paloniemen Juhania.
+Merkillistä, ettei Juhani ollut jo tullut. Hänen oli tapana joka
+sunnuntai saapua ennen puoltapäivää ja viipyä iltaan asti.--Kunpa ei
+tulisikaan tänä sunnuntaina!--toivoi Hanna,--eikä tulisi
+koskaan!--Häntä inhotti koko mies! Hän tunsi vihaavansa koko Ruotsin
+rantaa ja erittäin paloniemeläisiä.
+
+Arkana hän vilkaisi joelle, näkyisikö ketään hiihtämässä. Mutta ei
+näkynyt, ja tunnit kuluivat, tuli ilta.
+
+Silloin tiesi joku kertoa, että Paloniemen Juhani oli mennyt
+noutamaan isäänsä Kero-Pietin luota, joka oli taudistaan parantunut
+ja kykeni jo seurojakin pitämään.
+
+--Varmaan saapuu isäkin sitten pian--toivoi Hanna.
+
+Näyttäisikö hän Antin kirjeen isälle?
+
+Sitä hän oli miettinyt koko päivän ja mietti vielä seuraavana
+yönäkin.
+
+Olivatko isä ja Heikki sopineet! Ja kuinka Heikki oli asian
+selittänyt?
+
+Mitä isä sanoisi, kun näkisi Antin kirjeen?
+
+Mutta sitten hän muisti, ettei hän ollut isälle ennen puhunut
+Antista mitään erityisempää. Voisihan isä ruveta ajattelemaan, että
+Antti oli erehtynyt taikka muista syistä koettaisi kääntää asiaa
+paloniemeläisille epäedulliseksi.
+
+Niissä mietteissä Hanna kulki koko seuraavan päivän. Mutta
+mielessään hän päätti, että vaikka isä olisikin muuttunut
+paloniemeläisiä kohtaan, hän sittenkin pitäisi oman uskonsa,
+luottaen siihen, mitä Antti sanoi.
+
+Ja isäkin piti Antista, vaikkei Antti ollutkaan kristitty. Piti
+senvuoksi, että tiesi ja tunsi Antin kelpo mieheksi, joka pyrki
+elämään rehellisellä työllä.
+
+Niin kului päivä, ja iltapuolella Hanna alkoi mietteissään selvitä,
+tehden päätöksiään. Juhanille hän ei koskaan menisi vaimoksi, vaikka
+isäkin tahtoisi. Ja vaikka Paloniemen Heikki vannoisikin
+syyttömyytensä, uskoisi hän sittenkin paremmin Anttia...
+
+Mutta jos isä alkaisi hylkiä Anttia?
+
+Se pelko tuli äkkiä hänen mieleensä ja toi mukanaan kipeän tuskan.
+
+--Mutta lupauksestani en sittenkään luovu,--sanoi hän itselleen
+päättävästi, ja hänen kasvoilleen ilmestyi ankaran totinen ilme, ja
+jotakin kivenkovaa välähti syvissä silmissä.
+
+Hän nousi päättävästi ja ryhtyi taas toimiinsa.
+
+Silloin hän osui katsomaan joelle ja näki hevosen laskeutuvan
+Paloniemen jyrkästä rantatörmästä joen jäälle. Hän tunsi sen heti
+Paloniemen vanhaksi raudikoksi. Mutta miehiä hän ei vielä tuntenut.
+Kaksi istui reessä, kolmas ajajana kuskipallilla. Kun hevonen ehti
+puolijokeen, tunsi Hanna tulijat varmasti. Perässäistuvat olivat
+Paloniemen Heikki ja isä, ja ajajana Juhani!
+
+Heti kun Hanna heidät tunsi, ymmärsi hän, että sovinto oli tehty.
+Vierekkäin istuivat nyt samassa reessä Heikki ja isä!
+
+Ja kun hän lisäksi tunsi Juhanin, kylmeni hänen katseensa, ja suun
+ympärille ilmestyi jäykkä piirre.
+
+--Mitähän ne nyt niin miehissä tänne tulevat!--ajatteli hän niin
+kylmästi, että häntä itseäänkin pelotti.--Varmaankin ne saivat isän
+uskomaan!
+
+Hän ei ollut tulijoista millänsäkään, toimitteli asioitaan eikä
+ollut huomaavinaan, vaikka hevonen ajettiin kuistin eteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iisakki-isäntä oli erinomaisen hyvällä tuulella eikä pannut
+merkille, että Hanna kohteli paloniemeläisiä kylmemmin kuin
+seurailtoina.
+
+Sovinto oli tehty. Heikki ja Iisakki olivat sairaan saarnamiehen
+vuoteen ääressä sopineet keskinäiset asiansa, toinen toiselleen
+tunnustaneet ja anteeksi antaneet.
+
+Naurusuin he nyt juttelivat olostaan saarnamiehen luona, joka
+sairasvuoteellaankin puhui erityisesti heille. Oli rukoillut Herraa
+antamaan hänen elää niin kauan, että hänen silmänsä näkisivät Heikin
+ja Iisakin keskinäisen rakkauden tulevan heille itselleen
+siunaukseksi ja Herralle otolliseksi.
+
+Suuri oli hänen ilonsa ollut, ja sinä päivänä, jolloin Heikki ja
+Iisakki toisilleen avasivat sydämensä, hän rupesi paranemaan ja
+virkistyi siitä alkaen ihmeen nopeasti.
+
+Niin juttelivat vanhat isännät, ja Juhani istui heidän luonaan
+kuunnellen. Mutta harvasanaisena toimitti Hanna vieraille kahvia
+eikä näyttänyt erityisesti ilostuvan tästä uutisesta.
+
+Kahvia tarjotessaan hän katsoi Paloniemen Heikkiä silmiin, mutta
+niissä päilyi Hannan mielestä vieläkin sama ilkeä kiilto kuin
+ennenkin, ja pian Heikki käänsi katseensa muualle.
+
+Juhaninkin silmät kiilsivät samalla tavalla. Ja Hannasta tuntui,
+että hän nyt inhosi sekä isää että poikaa enemmän kuin koskaan
+ennen.
+
+Koko iltapäivän viipyivät paloniemeläiset Nuottaniemessä ja
+lähtiessään sanoivat rakkaat hyvästit. Molemmin puolin luvattiin
+usein käydä tervehtimässä.
+
+Kun Paloniemen hevonen oli painunut törmästä alas joen jäälle ja
+Hanna jäi kahden isänsä kanssa, sanoi hän:
+
+"Viattomasti taisimmekin vihata paloniemeläisiä!"
+
+"Aivan viattomasti", vastasi Iisakki. "Heikki selitti koko asian:
+hän ei ollut ymmärtänyt, että lautan tukit olivat niin isoja, eikä
+ottanut huomioon, että vesi oli noussut... Samalla kerrallahan
+meidänkin lautta hipaisi Varsankallioon..."
+
+Hanna katsoi isäänsä ja huomasi, että tämän epäilykset olivat
+haihtuneet.
+
+"Minun on nyt hyvä olla ja minulla on rauha Herrassa", jatkoi isä
+tyynen näköisenä.
+
+Hanna oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:
+
+"Entä jos sitä Heikin selitystä eivät muut usko kuin saarnamies ja
+te?"
+
+Iisakki kalpeni ja virkkoi:
+
+"Ei Heikki voisi sillä tavalla puhua ... ja Heikki on kristitty..."
+
+"Kristittyhän se on ollut koko elinaikansa!" huomautti Hanna.
+"Niinkuin hänen poikansakin", lisäsi hän, kun isä ei virkkanut
+mitään.
+
+"Jumala hänen sydämensä näkee! Itseänsä pettää, ellei oikein puhu.
+Ei Herraa Jumalaa petetä!"
+
+Iisakin ääni oli pehmeä.
+
+"Minä olen pyytänyt anteeksi pahaa sydäntäni, ja hän on anteeksi
+antanut. Herra taivaassa tietää, että minun tuntoni on puhdas!"
+
+Ja Iisakki otti vanhan, tutun raamattunsa hyllyltä ja istui
+tavalliselle paikalleen sitä lukemaan.
+
+Mutta illallisen aikana, kun he olivat kahden kesken kysyi Hanna:
+
+"Puhuiko Heikki mitään Juhanista?"
+
+Hän tunsi, että hänen sydämensä sykki tavallista kovemmin, kun hän
+odotti isänsä vastausta.
+
+"Puhui", vastasi Iisakki verkkaan. "Niin hän sanoi: Minun poikani on
+herännyt ja rakastaa tytärtäsi. Meidän molempain ilo olisi suuri,
+jos Herra heidät yhteen liittäisi..."
+
+Hanna kalpeni ja loi isäänsä pitkän, pelästyneen silmäyksen.
+
+Kun Iisakki ei jatkanut, kysyi Hanna:
+
+"Niin ... sehän on meidän kahden asia?"
+
+"Niin minäkin sitä arvelen", vastasi Iisakki.
+
+Mutta sitten hän huokasi kuin väsymyksestä ja rupesi riisuutumaan
+makuulle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+KEVÄT teki tuloaan.
+
+Joka aamu, kun Hanna meni pihalle, kuului kosken pauhu kovemmalta,
+vaikkeivät sen vaahtoiset laineet näkyneetkään pihalle. Joka päivä
+levenivät rantaporeet, jään valkoinen pinta muuttui ensin
+harmaantäplikkääksi ja sitten kevätsoseen väriseksi. Paloniemestä
+tuovan tien varrelta kaatuivat viitat molemmin puolin tietä, ja
+korkeat jokitörmät paljastuivat.
+
+Luonnossa alkoi riemun ja ilon aika. Yöt loppuivat ja valot
+väikkyivät nyt sieltä, mistä talvinen pimeäkin oli tummuutensa
+saanut. Kuta pohjoisemmaksi päivä laski, sitä valoisammaksi kävi
+taivaankansi ja sitä kuultavammaksi yön verho.
+
+Eräänä aamuna kuului jo ryskettä koskelta, ja Hanna tiesi siitä,
+että rantajäät lohkeilivat paikoiltaan ja huristivat alas
+Isoonkoskeen, murskaantuen Varsankallioon.
+
+Elämä muuttui muutenkin. Nuottaniemessä liikkui joka päivä ihmisiä,
+joilla kaikilla oli tekemistä tukkiliikkeen kanssa. Milloin kävi
+työnjohtajia, milloin suurempia puulaakin herroja. Milloin toivat
+kyläläiset lauttavitsoja kuormittain, milloin kaskia, runkkia,
+airoja. Iisakki-isäntä hoiti sellaiset asiat,--oli jo vuosikymmeniä
+hoitanut. Hän osti puulaakin puolesta kaikkia lauttatarpeita, joita
+lauttausta varten talven aikana keräiltiin koskenniskaan. Joen
+törmällä törrötti jo mahtavia läjiä airoja ja runkkia, ja laaja
+halkovaja oli täynnä vitsakimppuja.
+
+Ne kaikki olivat kevään ja kesän enteitä. Ja kesän tuloa ennusti
+sekin, että ihmisten mielet virkistyivät ja kaikille tuli kuin kiire
+johonkin. Talven uneliaisuus katosi sitä mukaa kuin päivä piteni.
+Kaikki virkosi uuteen eloon.
+
+Hannan mieli oli nyt raskas, vaikka hän aina keväisin oli ollut
+kaikkia muita iloisempi.
+
+Juhani oli tavantakaa käynyt Nuottaniemessä, ja Hannan oli täytynyt
+hänen pyyntöönsä vihdoin vastata, että hän tahtoi vasta syksyllä
+antaa varman vastauksen. Hän oli selittänyt syyksi, ettei hän
+hennonnut erota isästä, joka kävi vanhaksi ja kivuloiseksi, ja jolla
+ei ollut ketään muuta läheistä hoitajaa.
+
+Siihen oli Juhanin täytynyt tyytyä. Mutta Hanna oli silloin nähnyt
+hänen silmissään semmoisen ilmeen, joka häntä puistatti, melkein
+peloittikin. Ja silloin varmistui hänen uskonsa, että Juhanissakin
+oli samaa raivoluontoa, josta koko hänen sukunsa oli tunnettu, ja
+yhä lujemmiksi kävivät hänen epäilyksensä.
+
+Hanna oli niinikään pannut merkille, että joka kerta, kun Paloniemen
+Heikki kävi isän puheilla, hän hyvin harvoin puhui uskonasioista,
+jutellen sensijaan maallisia ja aina siihen suuntaan, että
+Iisakkikin jo tarvitsisi avukseen nuoremman miehen. Joskus tuntui
+Hannasta, että Heikki jo pyrki talossa isännöimään. Häntä suututti,
+ja hän ymmärsi, ettei isäkään pitänyt Heikin puheista. Isän
+otsaryppy syveni silloin, eikä hän Heikin puheisiin vastannut sitä
+eikä tätä.
+
+Takavuosina oli ollut tapana, että kiireisimpänä lauttojen
+laskuaikana Paloniemen Heikki oli asumassa Nuottaniemessä, sillä
+hankalaksi olisi käynyt sekä lauttamiehille ja perämiehille
+itselleen, jos joka kerta olisi pitänyt soutaa Paloniemeen
+perämiestä hakemaan. Kaikki lautat näet otettiin maihin Nuottaniemen
+rantaan ja kosken alta palattiin Suomen puolta, niin että
+Korpikosken lauttaliike ei varsinaisesti liikuttanut Ruotsin puolta.
+Joskus oli sattunut keväitä ja kesiä, jolloin Heikki oli majaillut
+Nuottaniemessä monta viikkoa eikä ollut ehtinyt koko sinä aikana
+käydä kotonaan kuin pikimältään.
+
+Tänä kesänä kai kävisi samoin, sillä Iisakki oli arvellut, ettei hän
+enää rupeisi perämieheksi.
+
+"Ei ole silmä enää niin tarkka kuin nuorempana, ja väsymyskin
+vaivaa", sanoi hän.
+
+Korpikosken lasku jäisi siis Paloniemen Heikin ja Juhanin niskoille,
+sillä muita perämiehiä ei ollut. Ei ainakaan sellaisia, jotka kosken
+ollessa pahalla päällä olisivat siitä uskaltaneet laskea.
+
+--Tähän ne siis tulevat viikkomääriksi, sekä isä että
+poika!--ajatteli Hanna, kun näki porevesien levenevän joka päivä ja
+kuuli koskelta ryskettä, joka kovenemistaan koveni.
+
+Ja eräänä päivänä lohkesi suuri jääteli Paloniemeen menevän tien
+vierestä, ja silloin tiedettiin, ettei enää ollut kuin kolme päivää
+jäänlähtöön.
+
+Talvi oli tullut paksuluminen, ja vanhat miehet ennustivat korkeaa
+kevättulvaa.
+
+Iisakki-isäntä tarkasteli vanhoja merkkejään joka päivä rannassa
+käyden ja kuulostellen, millä äänellä koski kulloinkin ulvoi.
+Tiesikö kylmiä pohjatuulia vai lauhoja eteläisiä? Hän kuuli sen
+kosken pauhusta.
+
+Eräänä iltana, kun hän oli käynyt koskella asti, virkkoi hän sieltä
+palatessaan:
+
+"Jos entiset merkkini eivät petä, pitäisi jäiden huomenna liikkua
+suvannolla."
+
+Isä ei ollut koskaan erehtynyt jäiden lähdön ajasta, sen Hanna
+tiesi. Ja hän alkoi laskea pitkäkö aika olisi vielä siihen, kunnes
+ensimmäiset lautat tulla huristaisivat.
+
+"Tulevathan ne joskus heti jäiden perästä, seuraavana päivänä",
+huomautti Iisakki.
+
+Kun Hanna tiesi olevansa yksin, katseli hän pitkän aikaa
+kevätharmaalle jäälle ja joen uomaa pitkin tuntureille, joissa vielä
+ilta-auringon valossa välkkyivät lumen peittämät huiput. Ja hän
+toivoi jäiden lähtöä niin kuin ei koskaan ennen, toivoi lauttojen
+heti perässä tulevan ja Antin saapuvan!
+
+Kun hän ajatteli sitä hetkeä, jolloin Antti isälle kertoisi Niilo
+Iisakin hukkumisesta,--ja se oli Antin kerrottava,--vavahteli hänen
+sydämensä; hänellä oli ollut monta hetkeä, jolloin hän oli aikonut
+lukea isälle Antin kirjeen. Mutta lopulta hän sittenkin päätti:--Ei,
+kertokoon itse, omin sanoin, kun omin silmin on nähnyt ja omin
+korvin kuullut!
+
+Kun Hanna seuraavana aamuna heräsi, vilkaisi hän vuoteestaan heti
+suvannolle...
+
+Koko suvanto oli melkein ihan sulana. Päivä paistoi jo sinertäville
+laineille, ja jääteleitä kulki ylempää.
+
+Hän nousi kiireesti aamuvirkkuna. Nyt oli vielä niin varhaista, että
+talon muu väki nukkui. Hän ei herättänyt ketään, vaan meni hiljaa
+ulos.
+
+Aamuaurinko paistoi yli vaaran ja metsäin, ja koskelta kuului
+riemullinen pauhu. Se soi kuin yhtä säveltä Hannan sydämen riemun
+kanssa.
+
+Kesä! Kesä!
+
+Pitkästä aikaa Hannan valtasi lapsellinen ilo, ja hän lähti rientäen
+koskelle, jonka jyrkänkorkealta rantatörmältä oli monena keväänä
+velivainajan kanssa katsellut jäiden lähtöä. Talosta vei polku
+koskelle hauskan männikön poikki, joka oli elättipuistoksi siihen
+jätetty ja jota Iisakki hoiti kuin silmäteräänsä. Kosken rannalla,
+Varsankallion kohdalla, polku alkoi painua pitkin törmää, väliin
+poiketen metsään, väliin taas käväisten kosken törmällä niissä
+paikoin, missä se oli tasaisempaa.
+
+Hanna ei ollut käynyt koskella sitten viime syksyn. Raitis ja rohkea
+tunne puhalsi häntä vastaan, kun hän törmälle päästyään näki
+hyrskyävät laineet ja aamuauringossa kimaltelevan Varsakallion, joka
+keskellä kovinta koskea halkaisi veden voimat ja listi jäätelit
+hilseiksi. Tulva oli jo noussut, ja suurimmat kuohut rynnistivät
+hirveällä voimalla Varsakallion kiiltävää kylkeä vasten ja
+roiskahtivat takaisin kuin vihapäissään. Ylempää tulevat jäätelit
+painoi väkevä virta suoraan kalliota kohti... ja kun ne siihen
+jyskähtivät, tömisi törmällä maa, ja Hanna näki suurien jääpuikkojen
+koettavan loikata kallion yli...
+
+Kosken väkevät voimat saivat hänenkin lannistuneen rohkeutensa
+uudestaan eloon. Tuntui kuin joka hetki olisi rinnan riemu kasvanut
+ja luottamus omaan voimaan enentynyt. Noin vain! Tuolla tavalla!
+
+Hän istui ihan törmän kamaralle, johon ulottui vaahtojen vesi, ja
+katseli luonnon rohkeaa elämää. Noin koski riemuitsi kesän tullen,
+noin roimasti vaahto roivi, kun jään alta vapauteensa pääsi!--Noin
+riemuitsee kerran minunkin mieleni, kun rakkain ystäväni vierelläni
+istuu... noin!
+
+Mutta Varsakallion kyljeltä hänen katseensa siirtyi vastaiselle
+rannalle, joka siltä kohdalta oli jyrkkärantainen ja kivinen. Siitä
+taas eteni Paloniemeen päin, jonka asuinrakennuksen punainen pääty
+ja valkoinen ikkuna näkyivät tänne asti.
+
+Hän nousi, taittoi kepin, jonka oli männiköstä käteensä ottanut, ja
+heitti molemmat palaset kuohuihin. Ja hänestä tuntui, kuin hän olisi
+tehnyt erinomaisen päätöksen, vaikkei itsekään tiennyt minkä.
+
+Kun hän palasi kotiin, oli muu talon väki jo toimissaan.
+
+Ja Paloniemen Heikki, joka ei kelirikon takia ollut viikkoon päässyt
+Nuottaniemessä käymään oli heti käyttänyt suvannon aukeamista
+hyväkseen ja saapunut veneellä Nuottaniemen rantaan.
+
+Hanna näki hänen päivettyneet kasvonsa ikkunan läpi, kun hän
+penkillä istuen jutteli Iisakin kanssa. Ei sentään näkynyt Juhania!
+
+Viikon verran oli heistä kumpaisestakin saanut olla rauhassa!
+
+Heikki vilkaisi pihalle, ja Hanna huomasi hänen katseensa, mutta ei
+mennyt pirttiin, vaan keittiöön. Sinne hän kuuli miesten juttelevan
+lautoista.
+
+Heikki tiesi kertoa, että tavattoman paljon oli lauttoja
+odotettavissa. Tuskin oli koskaan heidän--hänen ja Iisakin--
+eläessä yhtenä kesänä ollut niin paljon.
+
+"Laskumiehistä tulee nyt puute, kun sinäkin aiot perämiehen viran
+heittää", kuuli Hanna Heikin sanovan. "Koko Korpikosken lasku jää
+minun ja Juhanin niskoille. Sillä eipä taitaisi olla miestä, joka
+uskaltaisi..."
+
+"Tuskinpa on, kun tämänkään kylän nuoret miehet eivät näy
+perämieheksi pyrkivän, vaikka niiden olisi kesäkaudet soutumiehinä
+ollen pitänyt oppia, kuinka Korpikoski lasketaan", sanoi siihen
+Iisakki.
+
+"Sepä se. Koski se on meidätkin opettanut. Mutta niillä ei ole
+uskallusta eikä haluakaan. Ei ole kylässä yhtään nuorta miestä,
+josta olisi toivetta perämieheksi."
+
+Hanna seisoi hiljaa ja kuunteli. Mitä isä sanoisi? Isä oli viikko
+sitten sanonut, että hän Koskenalustan Antista toivoi kelpo
+perämiestä.
+
+"Se Koskenalustan Antti-poika on mielestäni rohkea ja
+tarkkasilmäinen", kuuli Hanna isän sanovan. "Hänestä minä uskon
+perämiehen tulevan."
+
+"Koskenalustan Antistako?" ihmetteli Heikki.
+
+"Niin", vakuutti Iisakki. "Minä olen nähnyt, että hän on hyvin
+hoksaava koskella."
+
+"Jopa puhut joutavia", sanoi Heikki.
+
+Hanna teki samalla asiaa pirttiin. Katsahtaessaan Heikkiin hän näki
+tämän silmissä oudon ilmeen, joka oli melkein samanlainen kuin
+Juhanilla silloin, kun Hanna antoi hänelle vastauksensa. Heikki
+tuijotti eteensä, ja hänen suupielessä roikkuva piippunsa oli
+sammunut. Mustat silmät kiilsivät.
+
+"No koettakoonpa nyt tänä kesänä", sanoi Heikki vihdoin. "Mutta minä
+luulen, että siitä ei tule mitään."
+
+"Ensi kerta se on ollut meilläkin", sanoi Iisakki.
+
+Heikki ei enää jatkanut, vaan kysyi sensijaan:
+
+"No saanen kai minä taas tulla taloon laskun ajaksi?"
+
+Hän kysyi sen sillä äänellä, että vastaus oli selvä,--muodon
+vuoksi vain oli kysynyt.
+
+"Tietysti saat olla kuin kotonasi. Ja samat terveiset vie
+Juhanillekin, jonka tietenkin tulee olla yötä päivää liikkeellä",
+vastasi Iisakki.
+
+Sitten he alkoivat taas jutella lautoista ja lopulta tukkimetsistä.
+
+Sillä välin oli joen jää ylempää katkennut niin, että kun he
+katsoivat suvannolle, oli se ihan sakeanaan jäätelejä. Ja tulva yhä
+nousi.
+
+Nuottaniemen rannassa oli vesi jo niin korkealla kuin menneinä
+vuosina oli ollut korkeimman tulvan aikana. Vihaista vauhtia
+soluivat jäätelit kivistä rantatörmää vasten ja jatkoivat sitten
+matkaansa kapenevalle väylälle, jossa virta alkoi niitä painaa
+koskelle päin.
+
+Paloniemen Heikin vene oli vedetty kauas törmälle, ja hän itse oli
+kuin arestissa, sillä poikki suvannon ei ollut yrittämistäkään,
+ennenkuin jäiden kulku vähenisi.
+
+Koskelta kuului kauhean kova pauhu, semmoinen jyske ja tohina, että
+korkea rantatörmä tuntui tärisevän.
+
+Näin mahtavaa ja pikaista jäänlähtöä ei ollut sattunut moneen
+vuoteen. Hanna ei muistanut kuin yhden, ennen pienenä tyttönä
+ollessaan, jolloin äitikin vielä eli.
+
+Illalla, kun aurinko jo paistoi melkein suoraan pohjoisesta, alkoi
+jäiden kulku suvannolla harveta. Ja joki virtasi tulvasta väkevänä
+niin kaukaa kuin silmä kantoi.
+
+Hanna seisoi muiden seurassa rantatörmällä ja katseli pohjoiseen
+jokea pitkin, joka välkkyi kultaisena kenttänä ilta-auringon
+ihanassa paisteessa, ja hänestä näytti, kuin se virtaisi suoraan
+päivän juurelta voimakkaana ja kevätriemuissaan.
+
+Mutta vielä tiedettiin tulevan jäitä, sillä ylempänä oli joki yhä
+jään peitossa. Mutta kun jäätelit suvannolta vähenivät, työnsi
+Paloniemen Heikki venheensä vesille ja läksi soutamaan
+kotirannalleen.
+
+Ottaen tulvan voiman lukuun hänen täytyi ensin soutaa suvantoa
+ylöspäin ja sitten vasta kääntää Ruotsin puolen rantaa kohti.
+
+Iisakki ja Hanna seisoivat rantatörmällä Heikin menoa katsellen.
+Hyvin meni. Heikki tunsi kevättulvan voimat ja arvasi soutaa
+kylliksi ylös, ettei kosken virta ulottunut puoleensa vetämään.
+
+"Koskimies se on tuo Heikki!" kehui Iisakki, kun näki Heikin veneen
+lähenevän Paloniemen rantaa.
+
+Mutta kun hän katsoi tytärtään silmiin, näki hän, että Hannan katse
+oli jääkylmä ja silmäin ilme melkein eloton.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+NUOTTANIEMESSÄ kävi liike yhä vilkkaammaksi. Vaikkei lauttoja vielä
+ollutkaan ylhäältä saapunut, oli kylään jo alkanut karttua
+tukkilaisia. Kerrottiin olevan etelänpuolen miehiä, jotka korttia
+lyöden kuluttivat aikaansa lauttoja odottaessaan.
+
+Nuottaniemessä ei sallittu minkäänlaista jumalatonta menoa.
+Senvuoksi ei taloon tullutkaan kuin tuttuja miehiä, joiden tavat
+entisestään tiedettiin. Useimmat heistä olivatkin paikkakuntalaisia.
+
+Iisakki-isäntä toimitteli asioitaan niinkuin ennenkin. Mutta kaikki
+huomasivat, että hänessä oli tapahtunut kummallinen muutos. Vaikka
+hän nyt oli ystävyydessä naapuriensa kanssa, ei hän enää kuitenkaan
+päässyt entiseen pirteyteensä. Kukaan ei tiennyt, mikä häntä
+oikeastaan vaivasi. Mutta raskasmielinen hän oli, ja silmien ennen
+iloinen ilme oli kuin lakastunut ja himmennyt. Eikä häntä näyttänyt
+mikään suuresti liikuttavan.
+
+Kun tukkilaiset kertoivat hänelle, että se ja sekin, joka
+talvellisissa seuroissa oli syntinsä tuntoon tullut, herännyt ja
+uskonut itsensä kristityksi, nyt jo oli langennut, maistellen viinaa
+ja lyöden korttia etelänpuolen miesten kanssa, ei hän siihen mitään
+sanonut, hymähti vain. Sen verran hän kuitenkin oli jollekulle
+sanonut, että hän jo seurailtoina oli samaa itsekseen odottanut.
+Sillä olihan sellaista aina tapahtunut.
+
+Näinä päivinä oli ruvettu todenteolla odottamaan lauttoja. Sanomia
+oli kuulunut, että niitä jo oli valmiiksi lautattuina metsäjokien
+suilla.
+
+Hanna teki usein asiaa rantatörmälle siihen, mistä näki pisimmän
+matkaa jokea pitkin pohjoiseen. Iisakki oli monta kertaa tavannut
+hänet siellä istumasta syvissä mietteissä. Mutta isän ja tyttären
+kesken ei ollut näinä aikoina puhetta Antista eikä isä liioin ollut
+paloniemeläisiäkään maininnut.
+
+Eräänä aamuna, kun Iisakki puuhaili rannassa, hän huomasi kaksi
+tukkilauttaa, jotka vinhaa vauhtia laskivat suvantoa kohden.
+
+Melkein samalla hetkellä havaitsi ne Hannakin, joka ei unhottanut
+katsella joelle. Hän riensi rantaan, johon kokoontui joutilaita
+tukkilaisiakin.
+
+"Jo tulevat ensimmäiset lautat!" huudettiin.
+
+"Päivälleen viikkoa ennen kuin viime keväänä", sanoi Iisakki, ja
+kääntyen miesten puoleen hän lisäsi:
+
+"Mutta tulva on nyt niin korkea, ettei sovi mennä Korpikoskelle.
+Tässä saavat odottaa niin kauan, että tulva laskee."
+
+Ne miehet, jotka tiesivät ja ymmärsivät asian, vastasivat:
+
+"Eipä ole tämmöisessä tulvassa Korpikoskea laskettu."
+
+Hanna tähysteli tulevia lauttoja jännittynein silmin ja mielin. Hän
+eroitti jo miehet, jotka pitkien airojen avulla koettivat ohjata
+lauttojansa Nuottaniemen rantaan päin. Jo ylempänä heidän oli
+ohjattava rantavesille, ettei suvanto, joka sekin näin korkean
+tulvan ollessa oli virtava, pääsisi lauttoja painamaan Ruotsia
+kohti, jolloin virta vuorostaan olisi vetänyt koskeen.
+
+Mutta nöyrästi tottelivat raskaat, kankeakylkiset tukkilautat
+pitkien airojen komentoa, ja niin ne rantavesiä pitkin hiljakseen
+lipuivat Nuottaniemen lauttapaikkaa kohden.
+
+Hanna tunsi pitkän matkan päähän, ettei Antinlaista miestä ollut
+näiden lauttojen päällä. Hänen kauniissa silmissään vilahti katkera
+pettymys, ja kuin vihassa hän pyyhkäisi vaalean kiharan huivinsa
+alle.
+
+Antti ei ollutkaan ehtinyt ensimmäisten lauttojen mukaan!
+
+Kun lautat saapuivat likemmäksi, syntyi jätkälaumassa liikettä, ja
+huutoja alkoi kuulua.
+
+"Laskekaa maihin sinne ylemmäksi, siellä on virrattomampaa", huusi
+Iisakki, ja hänen käskyään toteltiin heti.
+
+Kun lautat iskivät rantaan, juoksi mies köysi sylissä jyrkälle
+törmälle ja ehti kietoa köyden paksuun vaajaan, jollaisia sitä
+varten oli pystytetty pitkä jono. Mutta vaikka virta siinä olikin
+vähäinen, vinkui käsivarren vahvuinen köysi kuin viulunjänne, kun
+lautta irtaantui maasta ja yritti eteenpäin.
+
+"Pysyy se... kyllä vaajat kestävät!" huudettiin.
+
+Lauttamiehet eivät olleet paikkakuntalaisia, mutta Iisakki tunsi
+heidät ja kyseli kuulumisia ylimaista.
+
+Hannan teki mieli kysyä Antista, mutta malttoi mielensä ja käveli
+pettyneenä pihaan.
+
+Hetken perästä palasi Iisakkikin lauttamiesten kanssa, jotka
+aamiaista syötyään vetäytyivät suureen karjataloon nukkumaan. Siellä
+oli viileä ja hyvä maata; he olivatkin valvoneet yhteen menoon monta
+vuorokautta.
+
+"Kuuluivat sanovan, että jo tänä iltana saapuu lisää lauttoja",
+virkkoi Iisakki tyttärelleen.
+
+"Niinkö?" sanoi Hanna aivan arvaamattaan vilkkaammin kuin hänen
+tapansa oli. Mutta samalla hänelle johtui mieleen kysymys, minkä
+vuoksi isä hänelle sen nyt juuri mainitsi. Hän ei kuitenkaan sen
+pitemmälti tiedustellut.
+
+"Taisit jo odottaa Anttia?" sanoi isä hetken päästä.
+
+Hanna rohkaisi mielensä ja vastasi:
+
+"Odotin kyllä... monestakin syystä!"
+
+Hän pani painoa viimeisille sanoilleen, mutta Iisakki ei näyttänyt
+sitä huomaavan. Sensijaan hän alkoi puhua:
+
+"Kun minulle tänä aamuna muistui Koskenalustan Antti mieleen...
+kuinka minusta se Antin kävely ja muutkin liikkeet tuntuivat
+muistuttavan niin ihmeesti Niilo Iisakki-vainajata... En tiedä,
+oliko minun paha vai hyvä, kun semmoinen mieleen juolahti... se oli
+niin kummallista... Onko sinusta siltä näyttänyt... Muistelehan
+Antin kävelyä ja päänliikkeitä!"
+
+Hanna säpsähti isänsä puheesta. Isä ei ollut sentapaisista asioista
+koskaan puhunut. Ja rajatonta riemua Hanna tunsi sydämessään.
+
+Hän seisoi hetkisen ja mietti, silmät loistavina ja suu hiukan
+hymyssä.
+
+"Kun nyt oikein muistelen, niin kyllä niin onkin. Antti kävelee
+aivan niinkuin Niilo Iisakki-vainajakin! Mutta en minäkään ole ennen
+sitä ajatellut..."
+
+"Kummasti se johtui minunkin mieleeni, aivan kesken muiden
+ajatusten", sanoi Iisakki.
+
+He olivat jutelleet pihalla ja lähtivät nousemaan sisälle. Silloin
+he havaitsivat, että Paloniemen rannasta lähti vene Nuottanientä
+kohti. Siinä istui kaksi miestä, toinen soutaen, toinen pitäen
+perää.
+
+Ja Iisakki ja Hanna arvasivat, että ne olivat paloniemeläisiä, isä
+ja poika, jotka olivat tulossa taloon lauttojen laskun ajaksi.
+
+Mutta kumpikaan ei virkkanut näkemästään mitään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Illalla ja seuraavana yönä saapui lisää lauttoja. Nuottaniemessä
+oltiin valveilla koko yö. Kevätkesällä, lauttojen kulun aikana, ei
+ollutkaan eroa yöllä ja päivällä. Liikettä ja humua oli öisin
+niinkuin päivinäkin, öisin melkein vielä enemmän. Kiire oli, ja
+Pohjolan kesä on lyhyt.
+
+Mutta alkukesästä ovat yöt yhtä valoisia kuin päivätkin, ja ihmiset
+nukkuvat silloin vain nimeksi.
+
+Hannakin oli valvonut koko yön. Paloniemeläiset olivat hekin olleet
+lauttoja vastaanottamassa; ainoastaan Iisakki oli aamupuolella yötä
+mennyt nukkumaan.
+
+Eräiltä tuttavilta lauttamiehiltä Hanna oli saanut kuulla, että
+Antti oli tulossa; aamupäivällä hänen arveltiin saapuvan. Se tieto
+lohdutti Hannaa, ja nyt hän odotti Antin tuloa verrattain
+levollisena. Hän ei kuitenkaan juossut rantaan, kun näki taas uuden
+lautan tulevan, vaan katseli ikkunasta, josta näki yhtä kauas ja
+yhtä hyvin kuin rantatörmältäkin. Paloniemeläisten silmät seurasivat
+häntä ja hänen liikkeitään; siltä hänestä ainakin tuntui.
+
+Huh, kuinka hänestä oli ilkeätä, kun hän arveli sekä isän että pojan
+mustankiiltävien silmien häntä katselevan! Vastenmieliseltä oli
+tuntunut sekin, kun Juhani, tietäessään, ettei ollut ketään
+näkösällä, koetti tarttua häneen pitkällä luisevalla kädellään,
+jonka sormet olivat suipot kuin talikonpiikit. Se puistatti, ja
+kylmät väreet tuntuivat sydämessä asti.
+
+Mitähän ne miettivät!
+
+Ja mitä sitten miettinevät...!
+
+Hanna oli toivonut, että paloniemeläisetkin menisivät nukkumaan
+huoneeseensa, joka oli heitä varten lauttojen laskun ajaksi
+varustettu. Mutta yhä he hommailivat lautoilla, vaikka päivä jo oli
+korkealla.
+
+Eivätkö he poistuisikaan, ennenkuin Antti saapuisi? Kerran hän jo
+kävi rannassa ikäänkuin jollakin asialla ja sanoi heille sivumennen,
+että vuoteet olivat molemmille valmiina.
+
+Mutta tulva oli alkanut laskea, eikä sen tarvitsisi enää paljoa
+pudotakaan, että uskaltaisi lähteä koskelle.
+
+Miehet viipyivät siinä ja kyhnäilivät soutukantoja paikoilleen!
+Aivan kuin tietäisivät, että hän odotti Anttia!
+
+Hannaa suututti. Mutta hän päätti mielessään olla sen enempää
+ujostelematta, jos he olisivat siinä lautalla vielä silloinkin, kun
+Antti ilmestyisi.
+
+Yhä uusia lauttoja tuli, niin että koko suvannon ranta oli tukkien
+vallassa.
+
+Ja vihdoin nousivat Heikki ja Juhani törmälle ja läksivät astumaan
+pihaan. Hanna kuuli heidän menevän huoneeseensa keskenään jutellen.
+
+Samalla hän silmäsi joelle ja näki taas lautan kulkevan juuri siinä
+kohden, jossa joki leveni suvannoksi. Kolme oli siinä miestä, ja
+Hanna tunsi jo näin pitkän matkan päähän Antin. Tunsi siitä, että
+Antin asento lautan airoa painaessa oli miehekkäämpi kuin toisten.
+
+Hänen sydämensä alkoi sykkiä riemusta, ja vaikka lautta vielä olikin
+verrattain kaukana, ei hän malttanut olla sisällä, vaan läksi
+törmälle.
+
+Onneksi oli paloniemeläisten huoneen ikkuna pihalle päin. He eivät
+näkisi Antin tuloa.
+
+Kun Hanna ilmestyi rantatörmälle, heilautti yksi miehistä lakkiaan
+sinne päin...
+
+Se oli Koskenalustan Antti!
+
+Hanna heilautti huiviaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koskenalustan Antti oli miesten komeimpia. Hänen vartalonsa tosin ei
+ollut pitkä, mutta voimakas ja siro. Kasvot olivat miehekkäät, ja
+sinisissä silmissä oli lempeä ilme. Hän oli niin ahavoittunut, että
+iho oli ruskea kuin solanahka. Puhuessa välkkyivät hänen lujat,
+valkoiset hampaansa, ja hänen hymynsä oli miellyttävää.
+
+Hanna painoi hänen kättänsä lujasti ja katsoi syvälle silmiin. Antin
+sinisilmissä leimahti ilo, ja kasvoille ilmestyi kuin päiväpaiste.
+
+Kun heidän lauttansa oli saatu kiinni, läksivät he nousemaan
+törmälle.
+
+Siinä tuli Iisakki vastaan.
+
+"Terveisiä ylimailta!" tervehti Antti.
+
+"Niinpä sieltä pojat taitavat hengissä palata", tervehti Iisakkikin
+nähtävästi hyvällä tuulella. Harma huomasi, että isän otsaryppy oli
+kokonaan kadonnut ja että hän katseli Anttia tyytyväisenä.
+
+"Lienetkö ajatellut, että Jumala on vaaroissasi sinua varjellut ja
+vielä armon aikaa sinulle antanut?" sanoi Iisakki hetken päästä, kun
+Antti oli kertonut, minkälaisista vaaroista hän oli sattunut
+pelastumaan.
+
+Kysymys koski Anttiin, sillä hänen kasvojensa ilme kävi vakavaksi.
+Hän ei kuitenkaan ehtinyt mitään vastata, sillä samalla tulivat
+siihen paloniemeläiset, isä ja poika, kuin rantaan menossa.
+
+"No käskehän nyt Antti sisälle ja tarjoa ruokaa. Arvatenkin hän
+tahtoo talossa levähtää."
+
+Iisakki sanoi sen erinomaisella äänenpainolla, vuoroin Hannaan,
+vuoroin Anttiin katsahtaen.
+
+Paloniemeläiset seisoivat vieressä, ja kun Hanna silmäsi heihin,
+pälyivät molempain miesten silmät samalla tavalla kuin Hanna joskus
+ennenkin oli nähnyt niiden tähystelevän, kylmänilkeästi. Heikin
+katseessa varsinkin oli kuin pirullista vihan liekkiä.
+
+Lieneekö isä sitä huomannut?
+
+Hän itse koetti olla levollinen niinkuin tavallisesti, mutta
+sittenkin näkivät paloniemeläiset, että Hannan kasvot loistivat ja
+että hän äkkiä oli kuin muuttunut nuoremmaksi ja vilkkaammaksi.
+
+Iisakkikin näytti pirteältä kuin nuoret miehet.
+
+Hanna ja Antti menivät taloon, mutta paloniemeläiset ja Iisakki
+kävelivät rantaan.
+
+"Onko vesi kääntynyt menemään?" kysyi Iisakki, joka oli yöllä
+nukkunut.
+
+"Toista korttelia on mennyt sitten eilisillan, ja kun toisen
+korttelin vielä menee, niin..." vastasi Heikki.
+
+"Ei, ei vielä", varoitti Iisakki. "Nyt on Varsankallion virta
+väkevimmillään... Eiköhän virta paina vielä kallioon..."
+
+"On niitä lauttoja tällä vedellä ennenkin laskettu", sanoi Heikki.
+"Mutta saisihan tulva vielä laskea."
+
+Lauttamiehet, jotka kuulivat perämiesten keskustelun, sanoivat:
+
+"On vainkin näin korkean tulvan ollessa ennenkin Korpikoskelle
+uskallettu."
+
+Ja muun puheen puutteessa he alkoivat leikillään syyttää Iisakkia
+arkuudesta, kun ei enää uskaltanut perämieheksi lähteä.
+
+"Vanhuus tulee", sanoi Iisakki, "eivätkä silmäni enää ole niin
+tarkat kuin ennen. Jo saavat nuoremmat miehet minun puolestani
+laskea lautat..."
+
+"Tottahan sentään jonkun lautan laskette", toivoivat lauttamiehet.
+
+"No niin olen ajatellut, että minulta se jo jää", vastasi Iisakki.
+
+Paloniemen Heikki ja Juhani olivat sillä aikaa menneet niiden
+lauttojen päälle, joita jo oli koskea varten varattu. Kumpikaan ei
+puhunut mitään, mutta molemmat ymmärsivät, että se, mitä huhuna
+olivat kuulleet, olikin totta ja että heidän toiveensa olivat varsin
+vähäiset. Hannan käytös Anttia kohtaan ja Iisakin erinomainen
+iloisuus todistivat, että Antti oli tervetullut mies taloon.
+
+Isään näytti asia koskevan vielä kipeämmin kuin poikaan, sillä hän
+käsitti nyt hyvin, minkä vuoksi Hanna oli vastauksensa antamisen
+lykännyt syksyyn. Mutta pojalleen hän ei ilmaissut ajatuksiaan.
+
+Hänen mustissa silmissään syttyi vain outo palo, ja hänen
+sieraimensa levenivät tuontuostakin. Hänen ajatuksissaan poltti, ja
+hän alkoi pelätä, että hänen viisaasti laskettu verkkonsa sattuikin
+väärin päin. Sillä hän se oli toimittanut Iisakin sairaan
+Kero-Pietin viereen... siinä ensin vakuuttaakseen syyttömyyttään
+Niilo Iisakin kuolemaan... ja saadakseen saarnamiehen puhumaan
+Juhanin ja Hannan naimisesta, josta piti tulla heidän ikuisen
+ystävyytensä merkki...
+
+Ja myöntänythän olikin Iisakki, toivonut samaa kuin hänkin...
+
+Mutta nyt Iisakki käyttäytyi Koskenalustan Anttia kohtaan kuin tämä
+olisi ollut hänen paras poikansa! Sillä jo keväällä hän kehui
+Anttia, vanha kelmi!
+
+Heikki puri hammasta ja käänteli mälliä suussaan, mutta koetti pysyä
+tyynenä, ettei poika mitään huomaisi. Kun hän oli panemassa airoa
+paikoilleen, kirkastuivat kuitenkin äkkiä hänen kasvonsa, ja
+mustissa silmissä leimahti tuli. Hänen aivoissaan oli syntynyt
+rohkea tuuma, ja jos se menestyisi,--ja sen täytyi menestyä,--ei
+mikään olisi esteenä hänen toiveittensa toteutumiselle. Siihen
+mennessä oli kärsittävä ja nieltävä kaikki karvaat palat,
+teeskenneltävä, niinkuin ei Antin olo heihin mitään vaikuttaisi,
+ikäänkuin eivät ymmärtäisi, että Antti...
+
+Mutta Juhanille oli asia valaistava!
+
+Hän oli jo ehtinyt miettiä, kuinka kaikki tapahtuisi ja pitikin
+toimittaa. Niin vain! Juhanin tuli olla samalla lautalla, sitten ei
+mitään epäiltäisi... eikä osattaisi epäillä...
+
+"Elä sinä ole milläsikään, vaikka Hanna näyttää pitävän
+Koskenalustan Antista", alkoi hän puhua Juhanille. "Isänsä tahtoa
+täytyy Hannan noudattaa, ja Iisakin kanssa olemme asian sopineet.
+(Itsekseen hän mietti: Mainio mies se Kero-Pieti! Hän se sai Iisakin
+suostumaan!) Olehan vain, niinkuin et Antista mitään tietäisi... Ja
+kun Kero-Pieti syksyllä kulkee tämän kautta, toimitan minä, että
+pannaan kuulutuksille..."
+
+Poika ei vastannut isänsä puheisiin, mutta sen hän kyllä tunsi, että
+Hanna nyt oli loitommalla hänestä kuin koskaan ennen. Mutta hän ei
+myöskään käsittänyt, mitä isä tarkoitti.
+
+Heikki oli nähtävästi tyytyväinen äsken tekemäänsä päätökseen, sillä
+hänen synkät ilmeensä muuttuivat iloisemmiksi, ja mälli pysyi
+pitemmän aikaa paikoillaan.
+
+Saatuaan lauttansa koskikuntoon molemmat lähtivät pihaan. He eivät
+vieläkään menneet nukkumaan, vaan astuivat pirttiin.
+
+Antti oli jo syönyt ja istui nyt pirtissä Iisakin ja muutamien
+muiden lauttamiesten seurassa juttelemassa.
+
+Heikki ja Juhani istuivat joukkoon, ja siinä puheltiin
+koskenlaskusta. Hanna kuului puuhailevan keittiössä.
+
+Paloniemen Heikki tuntui olevan erinomaisen puheliaalla ja hyvällä
+tuulella.
+
+"Äsken kun juteltiin, että Korpikosken perää ei enää ole muita kuin
+me, Juhani ja minä, tämän talon Iisakki kun ei enää aio perämieheksi
+ruveta, niin nyt hoksaankin, että tässähän on nuori perämies, tämä
+Koskenalustan Antti..."
+
+Heikki katsoi sitä sanoessaan Anttiin. Iisakki vaikeni ihmetyksestä,
+mutta lautankuljettajista sanovat jotkut:
+
+"No, Antista kyllä Korpikosken perämieskin tulee, jos tahtoo.
+Muoniosta asti on laskenut kaikki kosket!"
+
+Antti itse ei virkkanut mitään, mutta Iisakki sanoi:
+
+"Miksi ei? Tarkkasilmäinenhän se on Antti, ja onhan hän pienestä
+pojasta asti Korpikoskea alas viiltänyt..."
+
+"Sepä se", sanoivat lauttamiehet. "Ei siinä muuta ole kuin että ensi
+kerta on ensi kerta... ja ensin käy joitakuita lauttoja soutamassa,
+kun Paloniemen Heikki on perämiehenä..."
+
+"Uskaltaisikohan koettaa", sanoi nyt Anttikin.
+
+"Kyllä sinä uskallat. Ensi kerta on ollut meidänkin Juhanilla ja
+niin Iisakilla ja minullakin", sanoi Antin puheeseen Paloniemen
+Heikki. "Ja perämiehiä nyt tarvitaan!"
+
+"Ensi kerta oli meilläkin", myönsi myös Iisakki.
+
+Ja lauttamiehet selittivät, että näillä lautoilla, jotka jo olivat
+talon rannassa, oli tavaton kiire, ja toisia varisi alas ylimaista.
+Elleivät nämä edestä ehtisi, syntyisi Nuottaniemen suvannossa
+semmoinen tungos, että pian tulisi tiukka paikka...
+
+"Niinkuin kerran tuli", muisteli Paloniemen Heikki. "Oli samanlainen
+tulva kuin nyt, ja koskessa kovasti vettä. Lauttoja karttui
+suvantoon yhä lisää. Tämä Iisakki makasi silloin sairaana enkä
+minäkään uskaltanut lähteä laskemaan, vaan odottelimme tulvan
+alenemista... Silloin eräänä yönä tuli kova pohjatuuli, repi lautat
+irti ja vei koskeen, yksin puin hajoittaen... Se maksoi puulaakeille
+tuhansia..."
+
+"Niin kävi", vakuutti Iisakki. "Kyllä minäkin muistan, minkälaista
+se oli."
+
+Sen olivat nämäkin lauttamiehet kuulleet, ja siitä asti oli koetettu
+kaikin voimin semmoista ääretöntä vahinkoa estää. Mutta voisihan
+niin vieläkin tapahtua tulvan ollessa näin korkealla, jos lauttoja
+paljon karttuisi.
+
+"Voi hyvinkin!" myönsi Paloniemen Heikki.
+
+Niin siinä juteltiin, mutta vähitellen poistuivat lauttamiehet mikä
+minnekin levähtämään. Heikki ja Juhanikin menivät huoneeseensa, ja
+edellinen arveli veden jo vuorokauden kuluttua alkavan olla sillä
+määrällä, että uskaltaisi ryhtyä lauttoja koskesta laskemaan. Sillä
+tulva oli hyvää vauhtia vähenemässä. Iisakki poistui myös
+ulkohommiinsa, ja Hanna ja Antti jäivät kahden. Heillä oli paljon
+selittämistä toisilleen.
+
+Hanna oli kuullut heidän äskeisen keskustelunsa ja kysyi nyt
+Antilta:
+
+"Uskallatko omin päin ruveta perämieheksi?"
+
+"Uskallan. Olisin tahtonut jo viime kesänä ja sitäkin ennen."
+
+Hannan silmät loistivat.
+
+"Saisi niille paloniemeläisille näyttää, että on niitä muitakin kuin
+he, jotka perämieheksi pystyvät. Jos minä olisin mies, uskaltaisin
+milloin hyvänsä", puhui hän innoissaan.
+
+"Koetan minä", sanoi Antti.
+
+Hanna istuutui hänen viereensä penkille.
+
+He olivat hetken hiljaa.
+
+"Kaiketi olet kuullut huhuja Paloniemen Juhanista ja minusta?" sanoi
+sitten Hanna, katsoen Anttia suoraan silmiin.
+
+"Olen minä kuullut..."
+
+"Uskoitko?"
+
+"Ajattelin: isänsä tytär on Hanna, ei saata valehdella, ei tahdo
+pettää! Ei olisi kättä pusertanut erotessa, ei olisi sanonut: muista
+minua! jos toista ajatteli..."
+
+"Ei petäkään eikä tahdo valhetta puhua..."
+
+Ja Hanna laski pehmeän käsivartensa Antin kaulaan.
+
+"Minun olet, jos et muita muista!" sanoi hän.
+
+"En koskaan ole muita ajatellutkaan!"
+
+He katsoivat toisiaan syvälle silmiin, ja molempien sydän täyttyi
+puhtaan lemmen tunteilla.
+
+"Et vielä isälle puhunut Niilo Iisakin asiasta?" kysyi Hanna hetken
+päästä.
+
+"En vielä. Mutta puhun, kun kahden kesken pääsemme!"
+
+"Sinun se onkin puhuttava, sinua hän parhaiten uskoo."
+
+Antti mietti hetken ja sanoi sitten:
+
+"Ja Paloniemen Heikkikö vakuuttaa syyttömyyttään?"
+
+"Niin tekee... ja isä uskoo Heikkiä, he ovat tehneet sovinnon..."
+
+Ja Hanna kertoi Iisakin talvellisesta matkasta sairaan saarnamiehen
+luokse.
+
+"Jo on kummaa!" arveli Hannan puheisiin Antti, sinisissä silmissään
+miettivä ilme.
+
+Samassa aukeni pirtin vankka ovi, ja Iisakki tuli sisälle. Antti
+punastui, mutta Hanna ei liikahtanutkaan, siinä kun istui Antin
+vieressä. Eikä Iisakki näyttänyt olevan tietävinänsäkään siitä, että
+he niin vierekkäin istuivat.
+
+"Jopa kuulin hyvän uutisen", sanoi Iisakki, kun oli kävellyt
+puoliväliin pirtin lattiaa. "Kero-Pieti on kotiinsa päin menossa
+tätä jokivartta ja kuuluu pitävän seuroja täällä, ainakin parina
+iltana..."
+
+"Kuka kertoi?" kysyi Hanna, uutisen johdosta vilkastuen.
+
+"Tuohon saapui äsken pihalle kaksi Alakylän miestä, lautansoutajia,
+ja ne kertoivat. Alakylässä kuuluu jo olevan tulossa."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Paloniemen Heikki heräsi nukkumasta, meni Iisakki hänelle hyvänä
+uutisena kertomaan Kero-Pietin tulosta.
+
+Mutta Heikki murjotti synkkänä, ja uutinen näytti vaikuttavan häneen
+päinvastoin kuin Iisakkiin.
+
+"Tuleepa sopimattomaan aikaan näin kiireellisimmän lauttojen laskun
+päivinä", sanoi hän:
+
+"Ei hän täällä kauan jouda viipymään", sanoi Iisakki nuhtelevalla
+äänellä.
+
+"Enpä joutaisi nyt minäkään", vastasi Heikki tyytymättömin ilmein,
+"en joutaisi seuroissa istumaan..."
+
+"Ei Herra katso aikaa eikä paikkaa silloin, kun Hän meidät pois
+kutsuu", sanoi Iisakki.
+
+Nyt Heikkikin vasta heräsi omista mietteistään ja myönsi Iisakin
+olevan oikeassa.
+
+Mutta Iisakin tuntoon jäi kummallinen pistos, ja hänkin huomasi,
+että Heikin silmissä oli erinomaisempi kiilto.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+TULVA alkoi aleta. Joki oli luonut jääpeitteensä jo tuntureilta
+asti, ja kesä kiirehti tuloaan. Nuottaniemessäkin oli kevätkylvöjen
+teko näinä päivinä lopetettu, ja varsinainen lauttojen lasku alkoi.
+
+Paloniemen Heikin ollessa perämiehenä oli jo parina yönä laskettu
+lauttoja, vaikkei koski vielä ollutkaan hyvällä vedellä. Juhani ei
+ollut vielä omin päin laskenut, ja Antti oli vasta jonkun kerran
+soutumiehenä käynyt kosken alla.
+
+Mutta yhä karttui lauttoja.
+
+Oli ilta.
+
+Paloniemen Heikki oli esitellyt, että Juhani ja Antti lähtisivät nyt
+kosken alle samalla lautalla. Silloin he saisivat yhdessä tarkata,
+kuinka oli laskettava, jotta lautta ei iskisi Puurnunleukaan eikä
+syöksisi Varsankallioon. Sitten heidän sopisi kummankin ominpäin
+laskea. Heikkiäkin alkoi jo väsyttää.
+
+Nuottaniemessä oli paljon väkeä, sillä Kero-Pietin odotettiin samana
+iltana tulevan. Oli kokoontunut kristityitä etäämpääkin, ja Ruotsin
+puolelta oli paljon kansaa soutanut. Ei ollut koskaan ennen
+tapahtunut, että kukaan saarnamies olisi näin lauttojen laskun
+aikana osunut seuroja pitämään Nuottaniemeen. Eikä suinkaan olisi
+nytkään niin käynyt, ellei Kero-Pietin, huonontuneen terveytensä
+takia, olisi ollut palattava aikomaltaan pitkältä saarnamatkalta.
+
+Lauttamiesten mieliin ei Kero-Pietin tulo näyttänyt vaikuttavan.
+Heillä ei ollut aikaa ajatella Kero-Pietin saarnoja eikä odottaa
+seura-iltoja, sillä tukeilla oli kiire maailman markkinoille.
+Eivätkä he juuri välittäneetkään. Useimmat heistä olivat uppo
+uskottomia, joihin Jumalan sanan kuuleminen ei näin kesän aikana
+vähääkään tehonnut. Iisakki tunsi heidät jo entisestään. Eikä siitä
+heille paljon puhunutkaan. Mainitsi kuitenkin, että Kero-Pieti aikoi
+täällä saarnata.
+
+Joukossa oli sentään joku, joka kunnioituksesta vanhaa perämiestä
+kohtaan aikoi tulla kuuntelemaan.
+
+"Ellei teillä itsellänne ole halua, elkää tulko... Ei Jumala anna
+itseänsä pilkata", sanoi heille Iisakki.
+
+Siihen eivät suulaimmatkaan vastanneet mitään.
+
+Laskettava lautta oli jo lähtövalmiina rannassa. Siihen oli
+varustettu uudet soutukannot ja pantu vankimmat airot. Kyllä se nyt
+Korpikosken kuohutkin kestäisi!
+
+Miehet olivat myös valmiina, ja suuri joukko seuramiehiäkin
+kokoontui rantatörmälle.
+
+Hanna ja Antti olivat jääneet muista jälkeen.
+
+"Huomenna, kun sinä olet perämiehenä, lähden minäkin kosken alle",
+kuiskasi Hanna Antille. "Nytkin lähtisin, mutta en jouda...
+Kero-Pieti on kai pian talossa..."
+
+"Uskallatko lähteä minun ollessani perämiehenä?" kysyi Antti, ja
+hänen silmänsä säteilivät riemusta.
+
+"Sinun kanssasi uskallan mihin hyvänsä!"
+
+Hannan ääni oli varma.
+
+"Tulen koskentaipaleelle vastaasi, jos joudan", lupasi hän.
+
+"Tule! Poikkeamme Viuhkuraiseen kahvia juomaan", sanoi Antti
+iloisesti.
+
+Anttia kiirehdittiin lautalle. Muut soutumiehet olivat jo
+paikoillaan.
+
+Kun Hanna ja Antti joutuivat törmälle, osuivat Hannan silmät
+Paloniemen Heikkiin, joka seisoi jo etupäässä lauttaa, perämiehen
+paikalla. Heikin silmät pälyivät niin kummasti. Hanna yritti jotakin
+sanoa Antille, mutta tämä meni jo törmän alle.
+
+"Löysätkää köydet", kuului Paloniemen Heikin komento.
+
+Lautta irtaantui pian jyrkästä törmän kupeesta ja lähti hitaasti
+kulkemaan loitoten rannasta.
+
+Juhani oli etupään miehenä, mutta jälkipäässä oli Antti ja kolme
+muuta paikkakuntalaista.
+
+Ilta-auringon valaisemaa suvantoa pitkin kulki lautta verkkaan
+niemen ohi ja painui sen kohdalla Ruotsin puoliselle rannalle, jossa
+virta jo alkoi olla voimakkaampi, vieden lauttaa mukanaan. Miehet
+seisoivat jouten airoissaan, mutta niemen kohdalla käännettiin
+etupäästä Ruotsin puolen virtaan, josta oikea reitti veti koskelle.
+
+Rannalla seisojat poistuivat vähitellen pihaan, ja lauttamiehet
+alkoivat varustella toisia lauttoja koskea varten.
+
+Hanna seisoi rantatörmällä niin kauan kuin näki lautan joutuvan
+Ruotsin virtaan, josta alkoi vihaisempi vauhti. Mutta sitten se
+katosi näkyvistä rantatörmän ja männikön taakse.
+
+Hanna katseli hetken aikaa nuoressa lehdessä olevia puita, jotka
+kesäisen ihanina seisoivat männikön laidassa ja vaarojen kupeilla.
+Tuntui olevan tämän alkukesän kaikkein ihanin ilta.
+
+Koski ulvoi, sen pauhu kuului merkillisen hyvin kuin männikön yli
+lentäen.
+
+Hannan teki mieli lähteä koskelle nähdäkseen, kuinka lautta huristi
+hyrskyissä. Olihan hän nähnyt lauttojen satoja kertoja vilahtavan
+Korpikosken alle, kun rannalta katseli. Mutta nyt tuli erikoinen
+halu, vaikkei olisi aikaakaan ollut.
+
+Hän ei mennyt enää sisälle, vaan käveli suoraan polulle, joka
+männikön halki vei kosken rannalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hanna saapui Varsankallion kohdalle. Kallio seisoi yhtä vankkana
+kuin ennenkin keskellä kovimpia hyrskyjä. Vaikka tulva olikin
+alentunut, roiskahteli vieläkin sen kylkiin iskevistä laineista
+vaahto kallion räystäälle saakka...
+
+Sen kallion kupeella oli nuoren miehen hauta!
+
+Hannaa vähän puistatti, kun hän muisti Niilo Iisakkia ja niitä
+toisia, jotka lautan hajotessa painuivat kallion kyljessä pohjaan.
+
+Hän katseli ylöspäin, mutta lauttaa ei vielä näkynyt. Ruotsin
+virrassa se kulki verrattain hitaasti, sen hän tiesi. Hän lähti
+huvikseen kävelemään kosken törmää ylöspäin. Nyt hän oli
+vihaisimpien hyrskyjen kohdalla.
+
+...Hän muisti, kuinka he menneenä kesänä, hän ja joukko toisia kylän
+tyttöjä, juhannusyönä kävivät lautalla kosken alla. Tulva oli
+silloin näin korkea kuin nytkin. Antti oli ollut samalla lautalla.
+Aallot löivät heitä vastaan niin, että heiltä kastuivat kaikki
+vaatteet... Tukkilaiset nauroivat... Se oli hauska juhannusyö. Hän
+palasi kosken alta kahden kesken Antin kanssa...
+
+Silloin he puhuivat ensi kerran lämpimämmin, Viuhkuraisen luona
+istuessaan...
+
+Hän oli jo ehtinyt Puurnunleuan luo, joka pitkänä, teräväkärkisenä
+kielekkeenä pistää Ruotsin puolen korkeasta rantatörmästä melkein
+puolikoskeen. Siinä on vaarallinen paikka. Sen luota virta syöksee
+kuin vihainen peto suoraan Varsankalliota kohti. Senvuoksi oli
+lautat näin korkealla vedellä jo Puurnunleukaa ylenmpänä saatava
+kääntymään siihen virtaan, joka painoi Suomen rantaa vasten, ja
+siitä ohjattava Suomen puolista reittiä ohi Varsankallion... Mutta
+tulvan laskettua vei syvempi väylä Varsankallion ohi Ruotsin
+puolista rantaa pitkin...
+
+Puurnunleuka välkkyi ilta-auringon valossa ja vaahdot myllersivät
+sen terävää kärkeä vasten. Koko koski oli kuin monipäinen peto, joka
+vihansa vimmassa kiiti alas tuntureilta, sieraimistaan vaahtoa
+pärskyen.
+
+Puurnunleukaa ylempänä näkyi Paloniemen talo, jonka kohdalta vasta
+oikea koski alkoi...
+
+Mutta lautta oli vieläkin niemen takana, niin ettei Hanna sitä
+nähnyt. Mutta hän tiesi, että se pian tulisi näkyviin talon
+rannassa, loitoten keskiväylälle, jossa vauhti kiihtyi, niin että
+rannat vilkkuivat.
+
+Hanna ei mennyt enää ylemmäksi. Hän istahti kivelle ja varjosti
+kädellä silmiään nähdäkseen milloin lautta tulisi Paloniemen
+näkyviin. Siitä, missä Hanna nyt istui, näkyi parhaiten koko väkevin
+koski. Uhkaavana näkyi terävä Puurnunleuka, Varsankallion
+tummanruskea, koloinen kylki ja alempana Viuhkuraisen mutka, joka
+väkisten kiskoi lauttoja ranta-kallioita vasten. Mutta Viuhkuraisen
+mutkassa silisivät kosken kyljet, ja veden voimat vilistivät
+valkoisena harjana kapenevaan korkearantaiseen uomaan, joka näytti
+painuvan kuin maan alle.
+
+Hanna joutui siinä vielä jatkamaan mietteitään, niitä, joita oli
+näinä päivinä mielessään hautonut. Hänelle oli johtunut mieleen
+montakin kysymystä, joihin hän oli koettanut löytää vastausta ja
+selvitystä, mutta jotka yhä tuntuivat epäselviltä ja kummallisilta.
+
+Hän oli odottanut paloniemeläisten puolelta jotakin erinomaisempaa,
+kun nämä saivat tietää ja nähdä hänen suhteensa Anttiin. Oli
+kuvitellut, että isä ainakin viime tingassa kallistuisi
+paloniemeläisten puolelle ja rupeisi häntä kehoittamaan... Hän oli
+Antin tuloa odottanut pelon ja toivon vallassa... ja nyt!
+
+Paloniemeläisissä hän ei ollut huomannut muuta erinomaisempaa kuin
+että isä-Heikin silmät päilyivät niin oudosti. He olivat niinkuin
+eivät olisi aavistaneetkaan, että hänen ja Antin suhteet olivat niin
+läheiset... niinkuin olisi muitta mutkitta selvää, että Juhani ja
+hän syksyn tullessa menisivät naimisiin...
+
+Se tuntui kummalliselta, eikä Hanna osannut sitä selittää. Hän ei
+siitä kuitenkaan suuresti huolehtinut. He saisivat sen kyllä tietää
+aikanaan, jollei ennen, niin ainakin syksyllä. Hän oli varma
+itsestään ja Antista myöskin!
+
+Sen hän kuitenkin oli selvästi nähnyt, että Antti oli isästäkin
+mieluinen. Hän oli monta kertaa näinä päivinä pannut merkille, että
+isä aina tuli hyvälle tuulelle, kun Antti sattui olemaan
+näkösällä...
+
+Mitä isä sanoisi kuullessaan, kuinka Antti uskoi veli-vainajan
+hukkuneen? Alkaisiko uudestaan epäillä Paloniemen Heikkiä vai
+otaksuisiko Antin erehtyneen?
+
+Hanna oli hetkeksi unohtanut katsoa koskelle, niemelle päin. Mutta
+kun hän nyt, kesken kuumimpia mietteitänsä, sinne päin silmäsi, näki
+hän lautan tulevan vihaista vauhtia jo tällä puolen niemen... näki
+miesten soutavan voimansa takaa kauemmaksi rannasta.
+
+Hän nousi istumaan kiveltä, huivi valahti hartioille ja hänen
+aaltoilevat hiuksensa välkkyivät ilta-auringossa. Hänen silmiinsä
+ilmestyi tarkkaava, melkein tuima ilme, kun hän tähysti lautan
+tuloa.
+
+Nyt he herkesivät soutamasta!
+
+--Sepä kummaa!--mietti Hanna.--Liian varhain heittivät
+soutamasta...edemmäksi olisi pitänyt lautan päästä!
+
+Hanna muisti, kuinka isä laski... niemen nenän kohdalla melkein
+poikittain... Nyt se menisi ehkä liian likeltä Puurnunleukaa,
+joutuisi virtaan ja äkkiä painaisi etupään leuan nokkaan...
+
+Varomattomasti he laskivat!
+
+Hannan jännitys kasvoi, hermot jäykistyivät, katse kirkastui.
+
+Nyt vesi jo vaahtosi lautan etupäässä, se keinui keveänä kuin
+pärekori... nyt oltiin jo Puurnun virrassa...
+
+Hannasta näytti, että etupää viilsi suoraan Purnunleukaa kohti...
+lautta keinui, miehet seisoivat airojen ponsissa, valkoisiin
+hyrskyihin paistoi päivä...
+
+Hanna tunsi miehet lautalla, mutta sieltä ei voitu huomata häntä
+eikä kenelläkään ollut aikaa maalle päin silmäillä...
+
+Koski ulvoi. Puurnunleuassa roivi valkoinen vaahto, ja kuohut
+viskautuivat keskelle lauttaa.
+
+Nyt he olivat jo ihan likellä Puurnunleukaa... Hyvä Jumala, kuinka
+likellä! Näytti siltä, että etupää oli menossa suoraan leukaan,
+ainakin leuan puolinen nurkka... Jälkipään miehet näyttivät
+soutavan... etupään miehet peittyivät äkkiä Puurnunleuan vaahtoon.
+
+Vähään aikaan Hanna ei nähnyt yhtään miestä eikä lauttaa...
+
+Hän ymmärsi siitä, että etupää oli koskenut Puurnunleukaan...
+
+Hänen ajatuksensa paloivat kun tulessa... Koski huusi ja ulvoi,
+vaahto roivi...
+
+Äkkiä virta heitti lautan jälkipään selälle päin... lautta kääntyi
+silmänräpäyksessä, ja äskeinen jälkipää viilsi hirmuista vauhtia
+etupäänä siihen vuolteeseen, joka vei suoraan Varsankallioon...
+
+Miehille tuli silloin hätä ja hoppu. He juoksivat edestakaisin...
+Jotkut soutivat... Hanna ei eroittanut heistä muuta kuin vilkkuvat
+puserot ja lakit, ei tuntenut ketään varmasti...
+
+Maailma alkoi musteta hänen silmissään... Hirveä hätä oli
+pakahduttaa sydämen, ja hän syöksi törmän alle ikäänkuin avuksi
+rientäen...
+
+Mutta siinä hän tuli tajuihinsa... hän ymmärsi, etteivät mitkään
+ihmisvoimat enää pystyisi estämään lauttaa törmäämästä
+Varsankallioon...
+
+Hän nousi juosten törmälle, koetti huutaa, mutta koski nieli hänen
+äänensä, niin ettei hän sitä itsekään kuullut.
+
+Nyt hän tunsi Antin, joka seisoi ihan etupäässä...
+
+Hyvä Jumala! Armahda heitä!
+
+Mutta koski nieli, lautta kiiti nyt nuolena suoraan Varsankalliota
+kohti... Pian oli etupää yksin puin hajallaan... miehet koskessa...
+
+Silmänräpäys vielä...
+
+Hanna koetti sulkea silmänsä, huusi ja painoi molemmin käsin
+rintaansa, mutta hän näki kuitenkin...
+
+Lautan etupää jyskähti hirmuisella vauhdilla kallion kylkeen, niin
+että tukit syöksyivät pystyyn kalliota vasten...
+
+Äkkiä hän näki, että miehiä nousi oravina tukkeja myöten kallion
+laelle... Lautan etupää halkesi samalla, tukit hajosivat molemmin
+puolin kalliota ja painuivat koskeen. Toinen pää kääntyi oikealle
+reitille ja lähti painumaan Viuhkuraisen mutkaa kohden...
+
+Yksi ainoa mies seisoi lautalla. Hanna tunsi hänet. Se oli
+Paloniemen Heikki, yksin airo kädessä vääntäen minkä jaksoi...
+
+Hanna tunsi myös Varsankalliolle pelastuneet miehet, jotka siinä
+yhdessä rykelmässä kuohujen keskellä värjöttivät liukkaalla kivellä.
+
+Siellä seisoivat Antti ja Paloniemen Juhani ja kaikki muutkin.
+
+Ei ollut yksikään vielä joutunut koskeen!
+
+Hän alkoi huutaa, ja hänestä näytti, että miehet huomasivat hänet.
+Mutta yksikään ihmisääni ei sinne kuulunut, sillä koski huusi kuin
+riemuissaan, vaahto roivi kalliolla seisoviin miehiin asti.
+
+Hanna juoksi pitkin rantaa kuin apua hakien. Mutta yhtään ihmistä ei
+näkynyt kummallakaan puolen koskea.
+
+Mutta äkkiä Hanna taas alkoi käsittää, kuinka tässä kävisi.
+
+Sitä voimaa ei ollut saatavissa, joka miehet pelastaisi!
+
+Silloin vasta hänet valtasi villi tuska. Hän koetti viittoa, että
+hän aikoi rientää apua hakemaan!
+
+Mutta yksikään miehistä ei vastannut minkäänlaisella merkillä
+ymmärtävänsä... Hanna huomasi nyt, että he olivat avopäin ja
+pitelivät toinen toisestaan kiinni.
+
+Silloin hän oli huomaavinaan, että joku käsi nousi ja ikäänkuin
+merkiksi viittasi häneen päin...
+
+Hän kerkisi vielä silmätä, että hajonnut lautta painui hirmuista
+vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti, ja eroitti, että mies seisoi
+tanakkana airon ponnessa...
+
+Hän kokosi kaiken voimansa ja mielensä maltin, viittasi vielä kerran
+miehille, huiskutti huiviaan ja lähti avopäin juoksemaan taloon,
+hiusten hulmutessa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kero-Pieti oli sillä välin saapunut taloon, ja kristittyjen seura
+oli jo kokoontunut suureen pirttiin.
+
+Silloin Hanna saapui läähättäen koskelta päin ja huusi pihalla:
+
+"Apuun! Apuun! Miehet ovat pelastuneet Varsankalliolle..."
+
+Ja hän painoi rintaansa, ikäänkuin sydän olisi sieltä pulpahtaa.
+
+Äkkiä tulvahti koko pirtillinen väkeä pihalle. Jotkut juoksivat
+paljain päin poikki metsän koskelle...
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+VIIMEISINÄ tulivat pirtistä Kero-Pieti ja Iisakki.
+
+Väkijoukko oli kokoontunut Hannan ympärille kysyen ja siunaten.
+
+Hanna oli vähän tyyntynyt ja kertoi nyt lyhyesti kuinka lautan ja
+miesten oli käynyt.
+
+"Liian likeltä laski Puurnunleukaa," sanoi Iisakki koettaen olla
+levollisena. "Siinä käänsi lautan, ja silloin on selvä matka
+Varsankallioon."
+
+Kero-Pieti kuunteli mitä toiset puhuivat, mutta ei osannut sanoa
+mitään.
+
+Hetken päästä olivat kaikki seuramiehet juosseet koskelle ja jotkut
+vieneet pitkiä köysiä matkassaan.
+
+Hanna, Iisakki ja Kero-Pieti seisoivat vielä pihalla.
+
+"Onko mitään mahdollisuutta heitä pelastaa?" kysyi Hanna isältään
+väräjävällä äänellä, silmän omituisesti leimutessa.
+
+"Sitä en osaa vielä sanoa, mutta koetetaan."
+
+Iisakin ääni oli epävarma, ja Hanna huomasi hänessä outoa
+mielenliikutusta. Iisakki ymmärsi parhaiten miesten vaaran ja tiesi,
+että Varsankalliolta oli melkein mahdotonta ketään pelastaa.
+
+Kerran ennen oli käynyt samalla tavalla, mutta siitä oli aikaa jo
+lähes kuusikymmentä vuotta. Iisakin isä-vainaja oli siitä
+tapauksesta kertonut. Silloin joutui kalliolle kaksi miestä. Kaksi
+vuorokautta he jaksoivat siinä pysytellä. Toinen koetti pelastua
+uimalla, mutta hukkui heti koskeen hypättyään, toinen värjötti vielä
+vähän aikaa, mutta putosi sitten hänkin kuin pyörtyneenä koskeen.
+Kaikkiin mahdollisiin pelastuskeinoihin oli ryhdytty, mutta mikään
+ei ollut onnistunut. Iisakin isä-vainaja oli laskenut lautalla niin
+läheltä kalliota, kuin mahdollista oli, ja koettanut huutaa miehiä
+pysyttelemään kivellä, jotta ehdittäisiin ryhtyä toimiin. Mutta
+kosken pauhu nieli äänen, ja miehet kai tulivat siinä kuohujen
+keskellä lopulta mielenvikaan...
+
+Iisakki ei ollut siitä tapauksesta kertonut, eikä siitä tiennyt
+Hannakaan ja tuskin kukaan muu nyt elävistä kuin Paloniemen Heikki,
+jos hänkään.
+
+Iisakki muisti sen nyt ja mitä muuta isä-vainaja oli siitä
+kertonut... kuinka oli yritetty... Oli laskettu lauttoja niin
+läheltä kalliota kuin mahdollista oli, koetettu Puurnunleuasta
+löysätä lautta omin valloin Varsankalliota kohti... Se menikin,
+mutta hajosi kallioon iskeytyessään yksin puin...
+
+Mutta Hannan hätä pakotti Iisakin lähtemään koskelle, vaikka hän
+tiesikin, että rannoilta päin oli mahdotonta minkäänlaista apua
+miehille saada...
+
+He menivät kolmisin rantaan, Kero-Pieti aivan puhumattomana. Siellä
+oli paljon väkeä. Ruotsin puoleltakin oli huomattu onnettomuus ja
+riennetty Varsankallion kohdalle.
+
+Miehet värjöttivät kalliolla, ja muutamat suurimmat kuohut viskoivat
+heihin vaahtoa; Koski pauhasi vimmatusti. Joku miehistä huusi ja
+viittasi kuin apua pyytäen. Hirmuinen hätä oli kaikilla.
+
+Yksi esitti yhtä, toinen toista. Lauttamiehistä koetti joku heittää
+köyttä kalliota kohti: hullun yritystä, köysi ei jaksanut lentää
+kuin palasen matkaa rannasta.
+
+Kun kuultiin Iisakilta, että kallion läheltä oli mahdotonta lautalla
+laskea niin, ettei se paiskautuisi kallion kylkeen, ja kun oli
+selvää, että se, joka semmoista uskaltaisi yrittää, olisi
+epäilemättä kosken oma, alkoi väki ymmärtää, että pelastus taisi
+olla mahdotonta.
+
+Uimalla!
+
+Vaikka rohkenisikin antautua kosken valtaan, ei ollut semmoista
+uimaria, joka Varsankallion pyörteistä hengissä pääsisi. Kuohut
+löisivät heti upoksiin tai murskaisivat kalliota vasten...
+
+Naiset itkivät ja voivottelivat.
+
+Kero-Pieti tointui lamaannuksestaan ja alkoi puhua. Nyt olikin
+erinomainen aihe ja tilanne.
+
+Ja vaikka Pietin saarnat tavallisesti olivat jyrkkiä ja ankaran
+tuomitsevia ja vaikka hän tiesi, että onnettomuuden uhrit olivat
+kaikki suruttomia, ei hän heitä tuominnut helvettiin.
+
+"Emme tiedä, mitä Herra tällä kauhealla onnettomuudella tarkoittaa",
+puhui hän hyvin liikutettuna. "Emme myöskään tiedä, mitä noiden
+sielussa liikkuu, noiden kovaonnisten, jotka nyt katsovat kuolemaa
+vasten silmiä. Herra armahtaa! Hänen pitkämielisyytensä on suuri. Ei
+ollut ristin-ryövärilläkään monta tuntia aikaa parannuksen tekoon...
+Ehkä Herra heidät noin kutsuu omikseen..."
+
+Yleinen liikutuksen hyrskinä kävi väkijoukossa, ja moni uskoton
+halaili saarnamiestä.
+
+Ruotsin puolelta, Puurnunleukaa alempaa, työnnettiin Paloniemen
+kookkainta venettä vesille.
+
+"Hullun yritystä!" sanoi Iisakki. "Se on yhtä kuin pärekori,
+tuommoinenkin vene..."
+
+Ja niin näkyi olevankin. Ennenkuin vene oli kunnollisesti irti
+rannasta, löi kosken vimma sen rantakiviin, niin että laitalaudat
+katkesivat.
+
+Iisakki rupesi Hannan kehoituksesta perämieheksi ja kaikkein
+tottuneimmat ja vankimmat miehet lupautuivat soutajiksi.
+Tarkoituksena oli laskea lautalla Varsankallion ohi ja heittää köysi
+hätään joutuneille.
+
+Iisakki tiesi sen kyllä mahdottomaksi: kukaan ei ehtisi siinä
+vauhdissa köyttä heittää; jos sen kalliolle saisikin, olisi lautan
+vauhti siksi nopea, ettei sille ketään ehtisi pelastaa.
+
+Iisakki lähti miehineen, mutta muut jäivät vielä kosken rannalle
+lauttaa odottamaan.
+
+Miehille koetettiin huutaa ja viittoilla, että lautta oli tulossa...
+He näyttivätkin ymmärtävänsä, sillä heidän liikkeensä tasaantuivat,
+eivätkä he enää reuhtoneet niin epätoivoisina kuin äsken.
+
+Hanna kulki edestakaisin pitkin rantaa. Hän tunsi kyllä joukosta
+Antin, mutta ei tiennyt, oliko Antti häntä huomannut. Siitä hän
+kuitenkin tahtoi päästä selville, ja kun hän laskeutui rantatörmän
+hyrskyjen partaalle, näki hän, että Antti viittoi kädellään
+ikäänkuin varoittaen.
+
+Antti oli hänet huomannut!
+
+Hänen tuli kuin helpompi olla, ja pieni toivo alkoi viritä hänen
+sydämessään.
+
+Hänen toimelias luonteensa voitti sydämen tuskat, ja hän riensi
+isänsä ja äsken lähteneiden lauttamiesten jäljestä.
+
+Isä oli jo vanha... Entä jos hän viime tingassa peräytyisi! Mutta
+jos ei isä lähtisi perämieheksi, päätti hän lähteä itse!
+
+Niin hän mietti juostessaan kotiinsa päin.
+
+Rannassa olivat miehet jo lähtövalmiina.
+
+Iisakki liikkui notkeasti niinkuin ennen nuorena. Hänen kasvoilleen
+oli noussut heleä vanhanmiehen puna, ja silmät loistivat. Lautta oli
+parhaiten varustettuja, ja soutumiehet, jotka lähtivät mukaan,
+olivat kaikki kokeneita koskimiehiä, Iisakille hyvinkin tuttuja,
+jotka olivat satoja kertoja soutaneet Korpikoskea, Iisakin ollessa
+perämiehenä. Vielä he varustivat kaikkia tarpeita entistä
+lujemmiksi, kun Hanna juosten törmältä alas tuli lautalle.
+
+"Kuinka lienee käynyt Heikin?" sanoi Iisakki, kun Hanna ehti hänen
+viereensä.
+
+"Kaiketi pääsi hengissä kosken alle, sillä yksi lautan pohja näytti
+olevan eheänä."
+
+Isä ja tytär katsoivat samalla toisiaan silmiin, ja tuntui siltä
+kuin kumpikin ymmärtäisi toisensa ajatukset.
+
+"Minä lähden mukaan", sanoi Hanna varmalla äänellä.
+
+"Minä teen mitä voin... Tällä kertaa elä lähde!" vastasi Iisakki.
+"Jos Jumala ei ole Anttia eikä toisia vielä määrännyt kuolemaan,
+pelastuvat he kyllä, vaikken ymmärrä, millä lailla..."
+
+Lauttamiehet olivat myös liikutettuja, vakava ilme silmissä. Kaikki
+pitivät kovaa kiirettä.
+
+"Jumala kanssanne!" sanoi Hanna ja palasi isäänsä totellen törmälle.
+
+Lautta loittoni rannasta, ja Hanna lähti oikaisemaan läpi männikön
+koskelle. Sieltä kuului jo metsään asti naisten uikutuksia ja
+Kero-Pietin saarnaava ääni.
+
+Hannan silmät osuivat ensiksi Varsankallioon, jolla miehet nyt
+kyyröttivät istuvassa asennossa.
+
+Oli jo tullut myöhäinen ilta, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, ja
+veden voimat työnsivät vielä kylmää usvaa, viimeisiä talven
+jäännöksiä öiseen ilmaan...
+
+Hanna jaksoi olla merkillisen levollinen. Yksi ainoa ajatus poltti
+sydäntä. Laskiko Paloniemen Heikki tahallaan ensin Puurnunleukaan,
+että saisi lautan kääntymään, kun tiesi sen siten joutuvan
+Varsankallion virtaan?
+
+Isän silmissä oli Hanna nähnyt kummallisen ilmeen. Anttiko aiottiin
+hukuttaa ja oma poika pelastaa?
+
+Hannan rintaa poltti, hirmuinen viha leimusi sydämessä. Hän muisti
+Heikin ilkeän kiiltävät silmät, ja kamala aavistus johtui mieleen.
+
+Totta se oli sittenkin! Tosi oli Antin sanoma Niilo Iisakin
+hukkumisesta!
+
+Mutta sitten Hanna muisti, että Juhani oli joukossa. Kuinka Heikki
+aikoi oman poikansa pelastaa?
+
+Hanna ei saanut kysymyksilleen vastausta, mutta nyt hän ainakin oli
+täydessä tajussaan. Häntä hermostutti Kero-Pietin saarnaava ääni ja
+naisten uikutus.
+
+Eipä siinä kuitenkaan senvuoksi uikutettu, että nuo onnettomat
+tuolla taistelivat kylmää ja kuolemaa vastaan, vaan naiset
+valittivat omaa syntisyyttään, jonka nyt taas tunsivat paremmin, kun
+Kero-Pieti heidän mustia mieliään kolkutti!
+
+Kunpa miettisivät pelastusta eivätkä tuossa huutaisi!
+
+Yö oli jo ehtinyt, valoisa kevätkesän yö, kylmähkö ja kirkas.
+Vesipisarat jäätyivät koskikiviin...
+
+Miehet värjöttivät kylmän kosken keskellä...
+
+Silloin näkyi Iisakin ohjaama lautta jo tällä puolen Puurnunleuan.
+
+"Jo tulee lautta!" kuului huudettavan.
+
+Rannalla olijat koettivat viittoilla miehille, jotta nämä
+huomaisivat...
+
+Jopa miehet huomasivatkin ja nousivat seisomaan.
+
+Lautta tuli oikeaa reittiä. Hannan silmät seurasivat sen tuloa kuin
+tähdenlentoa. Hän tiesi, että jos se tuota suuntaa pitäisi, se ei
+pääsisi lähellekään Varsankalliota, vaan painuisi Suomen rantaa
+vasten... Mutta Iisakin ainoa toivo oli ollut, että miesvoimalla
+saataisiin lautan suunta lähellä kalliota muuttumaan, jolloin se
+kallion kohdalla joutuisi pois maihin päin vetävästä virrasta... ja
+siten sivuuttaisi sen niin läheltä kuin mahdollista. Tällöin
+ehtisivät miehet hypätä lautalle...
+
+Niin oli Iisakki soutumiehille ja Hannalle selittänyt. Se oli kyllä
+uhkarohkea yritys, joka voisi onnistuakin, mutta samalla siinä
+olivat kaikki hengenvaarassa, niin pelastajat kuin pelastettavatkin.
+
+Hanna näki miesten rupeavan soutamaan... Iisakki seisoi vakavana
+perämiehen paikalla, vaikka vaahto roiskui vasten silmiä.
+
+Nyt he pyrkivät pois oikealta reitiltä, koettaen saada lauttaa
+kääntymään Varsankallioon päin. Mutta rantaan vetävä virta oli
+väkevä, lautan vauhti hirmuisen nopea... Silmänräpäykset kuluivat...
+Rannalla olijat seisoivat kuin tuomitut, mutta kalliolla
+värjöttävien miesten hätä näytti kasvavan.
+
+Vähän vain lautta notkisti kankeita kylkiään, etupää kääntyi vain
+nimeksi kalliota kohti, vaikka miehet kiskoivat airoista kuin
+kuolemantuskassa... Kuohut pärskyivät soutumiesten silmille...
+lautta kiiti nuolena Varsakallion ohi ja virta veti sitä maihin
+päin...
+
+Jännitys ja hätä oli hirmuinen...
+
+Äkkiä muuan kalliolla seisovista miehistä heittäytyi koskeen, kädet
+levällään kuin lentoon pyrkien, uskoen osuvansa lautalle... Mutta
+lautta viilsi jo kaukana, ja kun mies oli koskeen pudonnut, ei
+hänestä enää näkynyt mitään...
+
+Pettymyksen ja tuskan huudot parahtivat rannalta, ja kalliolla
+viittoivat miehet kuin hyvästiä jättäen... Lautta painui nyt oikeaa
+reittiä alas Viuhkuraisen mutkaa kohti...
+
+Kostea kiilto oli Hannankin silmissä, mutta vieläkään hän ei
+näyttänyt epätoivoiselta. Hän tiesi kyllä, että isä ja lauttamiehet
+olivat koettaneet parastaan, mutta se ei auttanut... Onnistuisiko
+vielä toisella tai kolmannellakaan kerralla...
+
+Mutta kaikesta huolimatta hän viittoi kalliolle. Antti heilautti
+kättään reippaasti, niinkuin Hannasta näytti.
+
+Mutta sen ymmärsivät kaikki, että miesten tila kävi joka hetki
+kamalammaksi. Toivoton asema, kosken kova pauhu, kylmähkö ja kostea
+yö--kaikki ne lamauttivat hermoja, ja päässä alkoi pyöriä, korvissa
+tohisi ja pian siinä menetti tajuntansakin...
+
+Niin arveltiin käyneen sen, joka epätoivoisena hyppäsi koskeen,
+vaikka näki kuohut allaan, ja lautan kiitävän kaukana.
+
+Yö kului, päivä alkoi nousta, ja sen ensimmäiset kultaiset säteet
+osuivat Varsankalliolla kuolemaan tuomittuihin miehiin.
+
+Aamuauringon heleässä valossa näytti miesten tila vielä
+surkeammalta.
+
+"Ei ole enää kuin viisi miestä kalliolla! Herra Jumala! Katsokaa!"
+
+Niin olikin laita. Kaksi miestä oli kadonnut.
+
+Hanna huiskutti huiviaan. Antti nosti vieläkin kättään, nosti
+reippaasti... Hanna lähti juoksemaan taloon. Uusi yritys oli
+tehtävä...
+
+Väsyneenä istui Kero-Pieti kivellä, ja hänen kasvoillaan oli
+kärsivän miettivä ilme... Suurin joukko seuramiehiä oli poistunut,
+jotkut naisista olivat pyörtyneet.
+
+Samalla kun Hanna katosi polulle, joka vei taloon, ilmestyi kosken
+alta tulevaa polkua pitkin Paloniemen Heikki kalpeana, läähättäen
+silmissä levoton palo. Kun Kero-Pieti katsahti häneen, käänsi hän
+silmänsä poispäin... Hänelle kerrottiin kaikki, ja naisväki ruikutti
+hänen ympärillään.
+
+Hän näki poikansa Juhanin seisovan toisten kanssa kalliolla ja tunsi
+siellä myöskin Antin. Hänen sieraimensa kohoilivat levottomasti,
+silmät kiiluivat, ja rinnasta kohosi kamala huokaus.
+
+"Uusi yritys... uusi yritys", hoki hän. "Lautta on laskettava
+suoraan kallioon... muu ei auta... Onko täällä soutumiehiä?" kysyi
+hän ja vilkuili ympärilleen.
+
+Mutta soutumiehiä ei näkynyt, ja joku tiesi, että he olivat menneet
+taloon.
+
+Heikki kiskaisi itsensä irti naisista, jotka pidättivät häntä
+käsistä ja takinpielestä.
+
+"Pois siitä!"
+
+Heikki oli kuin vihassa ja näytti menettäneen kaiken entisen
+malttinsa. Mutta naiset seurasivat hänen perässään polkua pitkin,
+itkivät ja uikuttivat.
+
+Kero-Pieti oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hän rukoili niiden
+sielujen puolesta, jotka tuolla kalliolla odottivat kuolemaansa. Hän
+kuvitteli itse olevansa tuolla...
+
+--Olenko otollinen sinulle, Herra?--kysyi hän itseltään.--Sinun
+aamuaurinkosi paistaa ja lämmittää... Sinun kätesi lepää
+päällämme...
+
+Hän tunsi syntisyytensä, tunsi syvällä sydämessään, että raskas,
+kovin raskas oli hänenkin syntitaakkansa. Eipä ollut hänkään
+jaksanut elää Herran tahdon mukaan... Suuri syntinen, suurempi,
+riettaampi hän oli kuin yksikään muu...
+
+--Herra, armahda minua! Herra, anna minulle raskaat syntini
+anteeksi!
+
+Hänen rintansa rauhottui, ja silmät loistivat taas. Ja hänen
+mieleensä johtui, että Jumala kaikella tuolla vain tahtoi huutaa
+kivikoviin sydämiin: Olkaa valmiit, kuolema kolkuttaa rintojanne!
+
+Silloin kuului huuto:
+
+"Yksi miehistä lähti uimaan... ei näy... koskeen painui..."
+
+Nyt ei enää ollutkaan monta henkeä kosken rannalla. Ei siedetty olla
+katsomassa, kuinka toiset kuoleman kanssa kamppailivat. Mutta
+Kero-Pietin katse yhä kirkastui, hänen rinnassaan oli ihana rauha,
+hän tunsi, että häntä varten... juuri häntä varten Jumala oli tämän
+kovan kuolemanmuodon näyttänyt... että hänenkin, syntisen, silmät
+aukenisivat oman sielunsa mustuutta näkemään...
+
+Silloin juuri Iisakki palasi miehineen kosken alta. Iisakki näki
+heti kalliolle katsottuaan, kuinka oli käynyt. Sitä hän oli
+ajatellutkin. Siinä eivät kestäneet kenenkään hermot: kosken pauhu
+lumosi korvat, kuolemanpelko ahdisti, silmissä alkoi välähdellä,
+jäsenet kangistuivat, tahto herposi, ja silloin ihminen oli kosken
+oma...
+
+Iisakin nähtyään Kero-Pieti riensi hänen kaulaansa ja itki... omaa
+syntisyyttään.
+
+"Muille tietä Jumala luo neuvoin... itse, raukka, parhaiten opasta
+tarvitsisin... Iisakki veljeni, anna minulle kaikki anteeksi...
+Herra, kuule nöyrä rukoukseni!"
+
+Liikutettu oli Iisakkikin, mutta hänen selvä järkensä sanoi, että
+vielä oli toivoa pelastaa nuo neljä, jotka miehuullisesti kestivät
+kalliolla.
+
+He koettivat antaa miehille merkkiä, nostaen riu'un päähän
+nenäliinan.
+
+Antti näytti ymmärtävän, viittasi kädellään ylös koskelle päin,
+ikäänkuin tarkoittaisi, että sieltä oli apu tulossa. Paloniemen
+Juhanakin nosti kättään. Toiset kaksi istuivat kuin herpaantuneina,
+toivottomina...
+
+Iisakki sai Kero-Pietin innostumaan pelastushommin. Hän itse oli
+virkku ja selitti, että jos olisi arvannut vähää ennen antaa
+soutumääräyksen Varsankalliolle päin, olisi lautan toinen sivu
+epäilemättä joutunut hyvin likelle kallion kylkeä, vaikkei olisikaan
+ihan viereen päässyt.
+
+He lähtivät nopein askelin pitkin polkua taloon, ja Iisakki viittoi
+yhä kalliolle päin: Vielä koetamme!
+
+Ja Antti nosti hänelle kättään merkiksi, että oli ymmärtänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+KUN Kero-Pieti ja Iisakki saapuivat Nuottaniemeen, oli siellä
+Paloniemen Heikki koskelle lähdössä. Olisi jo lähtenytkin, mutta ei
+ollut saanut soutumiehiä. Ei kukaan tahtonut lähteä henkeään
+menettämään, sillä Heikin aikomus oli laskea suoraan Varsankallioon
+ja pelastaa miehet. Mutta soutumiehet eivät luottaneet Heikkiin
+muulloinkaan, ja nyt heistä tuntui kuin suoraan kuolemaan
+menemiseltä, jos Heikin matkaan lähtisivät.
+
+"Raukkoja olette!" sanoi Heikki heille tylysti. "Toiset ovat
+kuoleman hädässä, ettekä uskalla."
+
+Lauttamiehet näkivät, että Heikin villi veri kiehui; hänen
+jättiläisvartalonsa oikeni suoraksi, ja mustat silmät iskivät tulta.
+Pelottavan näköinen hän oli, kasvot kalpeina, musta parta
+liehumassa.
+
+"Raukkoja ja lurjuksia te olette!"
+
+Mutta ylhäällä oli Nuottamiehen suvantoon vasta saapunut kaksi
+lauttaa, joilla oli kiire alas merensuulle. Heikki tunsi miehet
+ylimaan rohkeiksi pojiksi, jotka eivät pelänneet kosken kuohuja. Hän
+meni miesten puheille. He lupasivat lähteä, ja Heikki puolestaan
+lupasi laskea heidän kuljettamansa lautat ensi vuoroilla kosken
+alle, vaikka toiset olivat jo vuorokausia odotelleet.
+
+Kiire oli, eikä lauttaa joudettu oikein varustelemaan.
+
+Kun Kero-Pieti ja Iisakki ehtivät rantatörmälle loittoni lautta jo
+Ruotsin virtaan päin. Heikki miehineen oli menossa pelastamaan.
+
+"Liian vähällä voimalla läksi!" sanoi Iisakki. "Kumma mies!"
+
+"Ei se näyttänyt olevan entisellään koko mies", sanoivat
+lauttamiehet.
+
+Iisakki huusi Heikille, että piti soutaa maihin, varustettaisiin
+lautta uudestaan. Mutta Heikki ei näyttänyt kuulevan Iisakin huutoa,
+vaikka toiset lautalla olijat sen kuulivat.
+
+Sillä välin oli Hannan päähän johtunut uusi tuuma. Ja hän oli saanut
+muutamia nuoria miehiä siihen suostumaan ja innostumaan.
+
+Hanna hääräsi siellä miesten joukossa, lauttojen selkäpuolella, ja
+miehet näyttivät olevan kovassa touhussa.
+
+Kero-Pieti ja Iisakki menivät tukkilauttoja pitkin paikalle.
+
+Nyt he saivat kuulla, mitä Hanna oli toimittanut. Kaksi pohjaa
+siroja tukkeja piti koota lujiksi lautoiksi ja sitten laskea
+Varsankallioon. Jos toinen pohja särkyisi, jäisi toinen eheäksi, ja
+silloin oli se mahdollisuus, että miehet ehtisivät hypätä lautalle.
+Köysiä ja vara-airoja oli otettava mukaan.
+
+Hanna kertoi isälle aatteestaan loistavin silmin, vaikka tuska ja
+epätoivo viilsivätkin rintaa.
+
+Iisakki mietti hetkisen, katsellen, kuinka nuoret miehet sitoivat
+vitsoilla tukkeja. Hän ymmärsi hyvin, että hengenvaara siinä oli,
+olkoon lautta kuinka luja tahansa. Mutta parhaassa tapauksessa voisi
+jälkimäinen pohja pysyä koossa ja siten olisi mahdollista pelastaa
+miehet. Kuitenkin hän hyväksyi Hannan tuuman, hyvin tietäen, kuinka
+vähän toiveita oli muutenkaan Varsankallion luokse päästä.
+
+Hanna joudutti miehiä. Joka minuutti oli kallis. Eiväthän enää
+jaksaisi kauan kestää nekään, jotka vielä kalliolla taistelivat!
+Nuoret miehet ymmärsivät sen hyvin ja panivat parastaan. Eräs
+heistä, Koskenalustan Aukusti, Antin vanhempi veli, joka vasta
+aamulla oli lautalla ylimaasta saapunut ja nyt Nuottaniemen rannassa
+kuullut, kuinka onnettomasti oli käynyt, ja keitä onnettomuuden
+uhrit olivat, hääri muita vikkelämpänä ja neuvoi ja kannusti
+toisiakin.
+
+"Kuka teistä rupeaa perämieheksi?" kysyi Iisakki, sillä hän oli
+ymmärtänyt miesten puheista, etteivät he ottaisi eivätkä tahtoneet
+ottaa vanhaa Iisakkia hengenvaaraan.
+
+"Minä aion ohjata lautan suoraan Varsankallioon", vastasi Aukusti,
+rohkea ilme kasvoillaan.
+
+Iisakki tiesi Aukustin olevan taitavan koskimiehen, jonka kyllä voi
+uskoa osaavan, jollei mielensä malttia menettäisi.
+
+Iisakki nyökäytti päätänsä, ikäänkuin sanoen: En voi kieltää
+lähtemästä, vaikka järki sanoo, että pitäisi kieltää ja varoittaa.
+
+Kaikki alkoi jo vihdoin olla kunnossa. Päivä oli puolessa, ja
+aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
+
+Äsken lähtenyt pelastuslautta oli jo painunut näkyvistä ja ehkä,
+Iisakin luulon mukaan, sivuuttanut Puurnunleuan, saattoipa olla
+Varsankalliolla asti...
+
+"Jos heille onnistuukin... Jos Heikki osaakin laskea niin
+laitavasti, että pääsevät Varsankallion kylkeen!" sanoi Hanna, ja
+merkillinen toivo syttyi hänen sydämessään.
+
+"Sitä en jaksa uskoa", sanoi Iisakki. "Eikä Heikki ole sitä voinut
+itsekään uskoa... siksi tarkoin hän tuntee kosken voiman..."
+
+Kero-Pieti oli taas lamautunut. Hän puhui hiljaisella äänellä
+ikäänkuin rukoilisi. Onnettomuusuhrien kova kohtalo oli häntä niin
+järkyttänyt, että hän oli kuin suunniltaan.
+
+Hannan posket hehkuivat, ja silmät loistivat. Iisakki huomasi vasta
+nyt, että hän oli muuttanut pukua ja vetänyt jalkaansa varsikengät,
+joita hänen oli kesäisin tapana pitää, kun huvikseen lautalla
+huristi kosken alle.
+
+"Aiotko mukaan?"
+
+Iisakki kalpeni.
+
+"Aion. Minun henkeni ei ole sen kalliimpi kuin toistenkaan!"
+
+Iisakki ymmärsi Hannan äänestä, että vastaansanominen ei auttaisi.
+Hän tunsi Hanna-tyttärensä: tämä oli yhtä päättävä kuin hän itsekin
+oli nuorena.
+
+Eikä hän virkkanut sanaakaan. Mutta silloin hän muisti
+poika-vainajansa, ja raskaana huokauksena nousi hänen rinnastaan:
+
+"Koskiko, jota itse rakastan, vie molemmat lapseni?"
+
+Mutta hän ei sanonut sitä ääneen, vaan koetti huokaustaankin
+tukehduttaa.
+
+Silloin juoksi eräs lauttamiehistä, joka oli ollut kosken rannalla
+Paloniemen Heikin pelastuslautan kohtaloa katsomassa, suoraan sinne
+ja huusi:
+
+"Onnettomasti kävi... Heikin lautta hajosi yksin puin... Sinne
+suistui koskeen Heikkikin..."
+
+Kun hän kerkisi vähän hengähtää ja aikoi jatkaa, riensi Hanna
+kysymään:
+
+"Entäs miehet?"
+
+Hanna oli kalvennut, ja hänestä tuntui kuin jalat vapisisivat.
+
+"Kaksi niistä katosi juuri silloin, kun Heikin lautta iski
+kallioon... Emme nähneet, mihin he joutuivat, kun tukit myllersivät
+sinne tänne... Juhani ja Antti ovat vielä jäljellä..."
+
+Taas nousi puna Hannan vaalenneille poskille, silmät loistivat kuin
+ennen, ja jalat seisoivat tanakasti.
+
+"Pian, pian!" hoki hän, ja hänen tarmokas kätensä hellitti köysiä
+vieressä olevasta lautasta, jossa heidän pelastuslauttansa oli
+kiinni. Mutta sillä aikaa hän ehti selittää isälleen: "Menkää
+koskelle... viittokaa... viittokaa... että me tulemme..."
+
+Iisakki lähti, ikäänkuin hänen nyt olisi pakko totella tyttärensä
+määräyksiä, nousi nopeasti rantatörmälle ja katosi männikön polulle.
+
+Kaksiosainen pelastuslautta lähti liikkeelle. Hanna ja Koskenalustan
+Aukusti olivat reippaalla tuulella ja rohkaisivat toistenkin mieliä.
+
+Kero-Pieti oli jäänyt yksin rantalautan nurkalle, airon ponnelle,
+istumaan käsi silmällä.
+
+Vasta kun pelastuslautta oli pitkän matkan päässä, näytti hän
+ymmärtävän, mitä oli tekeillä. Ja hän ojensi kättään heitä kohden ja
+huusi jotakin, mitä lautalla olijat eivät kuulleet.
+
+He joutuivat Ruotsin virtaan. Hanna oli avopäin hiukset liehuivat
+epäjärjestyksessä. Nuoret miehet näyttivät luottavan tähän
+uskaliaaseen naiseen paremmin kuin Aukustiin.
+
+He puhuivat kaikki seikat selviksi. Lautta oli Puurnunleuan kohdalla
+käännettävä suoraan Varsankallion virtaan... Kaikkien piti olla
+jälkimäisellä lautalla, johon oli kiinnitetty lujat köydet poikki ja
+pitkin ja varattu kaksi lisäairoa. Kun etumainen pohja jyskähtäisi
+kallioon, silloin juuri heitettäisiin köysi hädässä oleville.
+Jälkimäisen lautan täytyisi--jos se pysyisi hajoomatta,--kääntyä
+Suomen rantaan päin... Jos Juhani ja Antti saisivat köydestä kiinni,
+ohjaisi vain yksi miehistä lauttaa Viuhkuraisen mutkaa kohti, ja
+toiset koettaisivat pelastaa molemmat miehet...
+
+Hanna selitti jokaiselle, mitä oli tehtävä, ja kun koski alkoi
+vetää, kasvoi heidän jännityksensä niin, etteivät he kuulleet
+pauhujenkaan ääntä. Kukaan ei joutanut katsomaan rannalle, missä
+jännitys oli melkein yhtä suuri. Väkevä koski nieli kuin vihassa
+vaahdoten, lautta pysyi ohjaamatta Varsankallion uomalla, johon
+Puurnunleuan luona suunnattiin, heilahteli, keinui, rotkui ja
+liitteissään lotkahteli...
+
+Vauhti kiihtyi yhä hurjemmaksi. Kaikki olivat asettuneet
+jälkimäiselle lautalle, pitäen köysistä kiinni. Hannan silmät
+leimusivat, posket hehkuivat, jalka oli varma... Hän katsoi
+rohkaisevasti Aukustiin, joka seisoi valmiina ratkaisevan hetken
+varalta.
+
+Hirveän pitkä silmänräpäys vielä!
+
+Hanna näki aurinkoa vasten kaksi miestä seisomassa Varsankalliolla.
+Ne olivat kuin haamuja, joita kuohut kastelivat... Lautta kiiti
+hirveää vauhtia suoraan kalliota kohti... Sydäntä kouristi, silmissä
+musteni...
+
+Kuului hirmuinen rytinä... etupää halkesi kahtia, tukit levisivät
+molemmin puolin kalliota...
+
+"Nyt!" huusi Hanna, jonka mielenmaltti oli pysynyt järkkymättä.
+
+Köydet heitettiin kalliolle, mutta heitto epäonnistui, kalliolla
+seisovat eivät niihin ulottuneet...
+
+Silmänräpäys vielä!
+
+Jälkimäinen lautta ei ehtinytkään kääntyä niin nopeasti virtaan,
+sillä etupään tukit eivät kohta irtaantuneet kalliosta... Se kulki
+samaan suuntaan.
+
+Silloin Antti loikkasi kalliolta lautalle, jotakin Juhanille
+huutaen. Juhani hyppäsi perässä, ja melkein yhtaikaa he putosivat
+lautan laidalle, josta heidät vedettiin keskemmälle.
+
+Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin oli jälkimäinen lautta, joka oli
+jäänyt eheäksi, joutunut omia aikojaan Suomen puolen virtaan ja
+kiiti hirveää vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti.
+
+"Ohjatkaa oikealle väylälle!" kuului Hannan ääni.
+
+Hyrskyt kävivät yli koko lautan. Toiset pitivät köysistä kiinni,
+toiset hoitelivat Anttia ja Juhania.
+
+Aukusti pääsi vihdoin pitelemään airoa, veti rivakasti jonkun
+kerran, ja lautta kääntyi oikealle kulkuväylälle. Mutta vettä
+ryöppysi joka taholta, niin että miehet ja Hanna kastuivat
+likomäriksi.
+
+Onnellisesti lautta huristi Viuhkuraisen mutkassa ja painui Aukustin
+ohjaamana Sarvonränniin, jossa virta taas kiihtyi... Rantojen metsät
+vilahtivat ohi, väylä alkoi levitä, virran voima väheni, hyrskyt
+loppuivat... Sitten tuli äkkiä vähävirtainen suvanto, edessä näkyi
+korkea rinne ja sen juurella lauttoja, joilla liikkui ihmisiä.
+
+Silloin vasta laukesi miesten ja Hannan mielenjännitys, ja ääretön
+elämänilo pulpahti sydämeen.
+
+"Pelastetut!"
+
+Hanna silmäsi rannalle, missä näkyi pienoinen punainen talo, Antin
+koti... Joku juoksi pihasta rantatörmälle, jolla jo ennestään seisoi
+paljon väkeä.
+
+Antti toipui ensiksi. Hän oli kalpea kuin palttina, mutta hänen
+katseensa kirkastui, kun hän tarttui Hannan käteen.
+
+Juhani makasi vielä kuin tiedottomana, kasvot vaaleina, vaatteet
+läpimärkinä.
+
+Hänkin avasi rantaan tullessa silmänsä ja hetken päästä hän tajusi
+pelastuneensa ja vielä olevansa elossa.
+
+Lauttamiehet riensivät vastaan. Juhania piti tukea, kun he lähtivät
+rinnettä ylös taloon. Mutta Antti käveli omin voimin Hannan
+vieressä. Hannan silmät loistivat, posket punoittivat, tukka oli yhä
+epäjärjestyksessä, ja likomärät vaatteet olivat repeentyneet.
+
+Kukaan ei puhunut, mutta joku itki.
+
+Vaivoin Antti sai selitetyksi Hannalle:
+
+"Ne eivät jaksaneet enää... joutuivat suunniltaan ja menivät
+väkisten koskeen... Me toivoimme, vaikka vähissä oli meidänkin
+voimamme... Mutta kun näin, että sinä olit lautalla, sain
+ihmeellisen voimanpuuskan, järkeni ja tahtoni oli kunnossa.
+Kannustin Juhania... Elämä ja pelastus on edessämme, sanoin..."
+
+Kun he jo nousivat pihaan, kysyi Hanna:
+
+"Tiedätkö, että Paloniemen Heikki on hukkunut?"
+
+"Minä näin sen omin silmin, ja näki sen Juhanikin... Kallion
+vieressä painui koskeen eikä enää noussut."
+
+He menivät sisälle, mutta niin kova oli ollut mielenjännitys, niin
+suuri tuska oli sydämen lamauttanut, etteivät he vielä oikein
+käsittäneet onnensa suurta päivää.
+
+Rannassa juttelivat lauttamiehet järkyttävästä tapauksesta. Heidän
+joukossaan oli paljon sellaisia miehiä, jotka olivat nähneet
+toveriensa hukkuvan, putoavan koskeen ihan silmäinsä edessä. Mutta
+se ei ollut heitä liikuttanut. He olivat jatkaneet hurjaa elämäänsä
+niinkuin ennenkin. Eikä kuolema ollut heitä koskaan kammottanut. He
+olivat vain ilveilleet, kun kuulivat miehen hengenhädässä apua
+rukoilevan.
+
+Mutta nyt he eivät laskeneet leikkiä, ja kuolema herätti kauhua.
+Varsankallion uhrien perikato koski mieliin niin, että ohimot
+jyskyivät. Hannan maltti ja rohkeus pani heidät ihmettelemään.
+
+"Isänsä tytär se on", puhui eräs vanhempi mies. "Niin on ollut
+rohkea Iisakkikin... Olisipa pojaksi syntynyt tämä Hanna, niin jo
+olisi Korpikoskessa mainio perämies..."
+
+"Niin olisi... Mutta kuka nyt lautat laskee, kun Heikki hukkui eikä
+Iisakki enää lähde perämieheksi?" arveli joku.
+
+Mutta toiset, jotka jo olivat saaneet lauttansa kosken alle,
+sitoivat irtipäässeitä tukkeja kiinni lauttaan ja aikoivat lähteä
+matkaansa jatkamaan alas meren suulle, vielä monen muun kovan
+koetuksen lävitse.
+
+Siellä odotti lauttamiehiä iloinen satama, jossa monen hikisen
+päivän ansiot pian menetettäisiin.
+
+"Mitäpä siitä", puheli nuori tukkilainen, jonka lautta alkoi olla
+lähtövalmiina. "Mitäpä siitä, yksi koski vie niin monta, toinen näin
+monta... Monta on vielä kovaa kuohua edessä... Kenpä tietää, kuka
+meistä niihin jää... vaikka ei yhtään tästä joukosta kaupungin
+viinoille joutuisi. Niin miehiä menee, ja toisia astuu sijaan...
+niin virtaa elämä eteenpäin, eikä meitä kauan missään kaivata.
+Työnnetäänpä vesille, miehet!"
+
+He saivat lauttansa vesille. Joki oli tyven, ilta kaunis, väylä
+parhaiksi virtava ja mutkaton.
+
+Päästyään vähän matkaa rannasta he alkoivat rallatella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+NUOTTANIEMEN Iisakki ja Kero-Pieti tekivät lähtöä kosken alle, josta
+jo kuului löydetyn parin hukkuneen ruumiit.
+
+Kero-Pieti ei ollut jaksanut jatkaa matkaansa vaan oli jäänyt
+levähtämään. Häneen oli Varsankallion onnettomuus kovasti koskenut,
+ja Iisakki oli monta kertaa tavannut hänet itkemässä.
+
+Oli jo yö, ennenkuin he pääsivät liikkeelle. Sillä aikaa, kun
+Iisakki vielä viipyi rannassa lauttamiehiä puhuttelemassa, ehti
+Kero-Pieti mietiskellä sitä, mikä oli alkanut kummallisella voimalla
+painaa hänen mieltään. Yhä uusia kysymyksiä nousi eteen, ja monta
+kertaa tuntui hänestä, että hän itse oli meren selälle joutunut
+hylky, jolla ei ollut minkäänlaista pelastuksen mahdollisuutta.
+Mutta äsken tapahtuneessa onnettomuudessa hän näki Kaikkivaltiaan
+sormen jäljet ja alkoi ymmärtää, että siinä oli annettu opetusta
+hänellekin. Herran tiet olivat tutkimattomat, eivätkä ihmisen
+parhaatkaan pyyteet olleet Hänen mieleensä, mietiskeli hän. Kenet
+Herra aikoi hävittää, sen Hän löi sokeudella... Sokeudella oli Herra
+Heikin lyönyt ja pannut hänet vartavasten omaa hautaansa hakemaan...
+
+Oliko hän suuresti erehtynyt Paloniemen Heikistä, jonka oli uskonut
+kristityksi ja jonka synnit hän oli todistanut anteeksiannetuiksi?
+Erehtynyt oli Heikistä, niin hän nyt myönsi. Oli ehkä erehtynyt
+monesta muustakin, joiden sydämeen luuli näkevänsä eikä nähnytkään
+kuin silmiin asti! Iisakkia hän oli pitänyt vähäuskoisena, joskus
+heräämättömänäkin, joka vain kunnian vuoksi koetti näytellä
+kristittyä...
+
+Eikö hän ollut puhunut ja opettanut, niinkuin raamattu neuvoi ja
+omatunto opasti? Olivatko kaikki hänen opetuksensa langenneet
+huonoon maahan? Olivatko kaikki seura-illat ja suuret liikutukset
+olleet narripeliä?
+
+Kummalliset keskinäiset suhteet oli ollut näillä naapureilla. Hän
+oli toivonut voivansa molempiin vaikuttaa... saada molempien miesten
+sydämet vertavuotaviksi ja rakkauden paisumaan heidän keskensä
+suureksi ja kaikkikestäväksi.
+
+Niin hän oli itse uskonutkin, kun naapurit hänen vuoteensa vieressä
+puhuivat...
+
+Hän oli silloin itse sanonut, että se olisi merkki Jumalalta, jos
+heidän lapsensa Juhani ja Hanna kristillisellä avioliitolla
+vahvistaisivat heidän sovintonsa... Oliko semmoinen toivo ollut
+Jumalan kiusaamista?
+
+Sillä nyt hän tunsi selvästi pitäneensä paremmin Heikin puolta ja
+samalla ajatelleensa myös Heikin maallista etua...
+
+Yhdellä iskulla oli Herra hajoittanut sekä Heikin että hänen
+suunnitelmansa.
+
+Hän tunsi sen nyt ja uskoi varmasti, että tässä oli Herra tahtonut
+häntä nuhdella ja oikealle tielle, Herran omalle tielle, ohjata.
+
+Sillä vaikkei hän vielä tiennytkään kaikkea, oli hän Iisakin
+katkonaisista puheista päässyt siihen käsitykseen, että Heikin
+pyyteet olivat olleet rikollisia...
+
+Kyllä hänelle nyt, kun hän muisteli talvellisia iltoja, molempien
+miesten istuessa hänen vuoteensa vieressä, johtui mieleen, että hän
+oli joinakin hetkinä epäillyt Heikin sieluntilaa. Joskus oli myös
+sattunut, että hän oli Heikin kasvojen ilmeessä ollut näkevinään
+vilahduksen, ilon leimun, joka ei ollut Jumalasta. Mutta silloin hän
+luulotteli, että piru toi hänen mieleensä sellaisia epäluuloja.
+
+Nyt oli Heikki, kuin tahallaan kuolemaa hakien, uhkarohkeana
+hukkunut koskeen, ja hänen poikansa oli pelastunut.
+
+Iisakki tuli kuistille, missä Kero-Pieti istui. Nyt piti jo
+lopultakin lähdettämän liikkeelle.
+
+Valoisa oli yö.
+
+Iisakki käveli edellä männikköön vievälle polulle, Kero-Pieti
+köpitti perässä, harmaa villapusero yllään, takki käsivarrella.
+Iisakin jalka nousi vielä keveästi, ja hän käveli joutuisasti.
+Saarnamiehen askel oli lyhyt ja epävarma.
+
+"Elähän kävele niin nopeasti", pyysi Kero-Pieti.
+
+Iisakki hiljensi kulkuaan.
+
+He saapuivat kosken rannalle, sille kohdalle, josta näki suoraan
+Varsankalliolle.
+
+"Siinä se on", sanoi Iisakki.
+
+"Siinä se on", vastasi saarnaaja omituisella äänenpainolla.
+
+He jatkoivat matkaansa pitkin polkua, joka Varsankallion kohdalla
+seurasi rantatörmän lakea, mutta painui jonkun matkan päästä
+metsään.
+
+Kosken pauhu kuului tohisten ja valittaen.
+
+Kero-Pieti oli aikonut kysyä Iisakilta montakin asiaa. Nyt hän ei
+kuitenkaan tiennyt, mitä ensiksi kysyisi. Hänestä tuntui kuin ei
+voisi oikein puhua näin kävellessä. Jospa saisi istahtaa, silloin
+sopisi paremmin keskustella.
+
+"Mitähän, jos istahdamme levähtämään", esitteli hän, kun he olivat
+metsän peitosta taas tulleet lähelle törmää, josta näkyivät
+Viuhkuraisen mutkan vaahtolaineet ja synkkä, jyrkkärinteinen kosken
+ranta.
+
+He istuivat kivelle vierekkäin, Kero-Pieti pyyhkien hikeä
+kasvoiltaan.
+
+"Mitä sinä ajattelet Heikki-vainajasta?" kysyi hän. "Pääsikö
+autuaasti pois?"
+
+Iisakki vastasi vältellen:
+
+"Itse lienet hänet paremmin tuntenut. Anteeksi minä hänelle kaikki
+annoin, mutta lieneekö hän antanut minulle...?"
+
+"Toivoi poikaansa vävyksesi, kuten minäkin toivoin... Taisi olla
+synnillinen ajatus. Kerro, mitä tiedät... ja arvelet!"
+
+"Omia luulojani ne ovat ja ajatuksiani. Herran kasvojen edessä hän
+tehnee nyt tiliä töistään..."
+
+"Mitä luulet?" tiedusteli yhä Kero-Pieti ikäänkuin hakien Iisakilta
+omille ajatuksilleen tukea.
+
+"En tahtoisi hänestä enää uskoa pahaa... kuolleesta, joka ei saata
+puolestaan puhua. Mutta raskas on sentään tuntoni, ja uskoksi
+epäilykseni käyvät... niin entiset kuin nykyisetkin. Niiltä en enää
+koskaan pääse rauhaan... sen tunnen. Eloni loppuun ne minua
+vaivaavat. Kertoisin sinulle, ehkä voisit minua oikeaan opastaa.
+Tiedät: raskasta on epäillä naapuria, jonka uskoi olevan kristityn
+ja jolle on puolestaan kaikki anteeksi antanut..."
+
+"Kerro minulle! Sokea olen ollut ja pinnalta vain ihmisiä tuntenut.
+Koskaan en nähnyt Heikin sieluun. Salaperäinen, itseensä sulkeutunut
+mies hän oli. Pettynyt olen... Kerro siis meille molemmille
+opiksi..."
+
+"Salaperäinen hän oli... Kun poika-vainajani hukkui, epäilin sitä
+hänen työkseen, ja siitä tuli vuosikausien katkeruus välillemme.
+Mutta vuoteesi vieressä uskoin erehtyneeni, oman pahan sydämeni
+tunsin... Katumus vaivasi, kaikki annoin anteeksi ja uskoin pahoin
+erehtyneeni. Niin silloin. Mutta vähitellen alkoivat epäilykseni
+taas kasvaa, ja rukoilin Jumalalta voimia ne karkoittaakseni... En
+onnistunut. Näin taas hänen omituisissa kiiltävissä silmissään
+palon, jota en saattanut kärsiä, ja jonka epäilin niihin silloin
+ilmenevän, kun hänellä oli paha mielessä..."
+
+"Se on sitä samaa, mitä minäkin olen nähnyt", sanoi saarnamies
+huokaisten. "Se on koko hänen sukukunnalleen ominaista..."
+
+"Niinkö lienee", jatkoi Iisakki, kerran päästyään tuntoaan
+keventämään. "Silloin minä näin, kun Koskenalustan Antti ylhäältä
+saapui lautalla... Pahoin järkytti mieltäni, tuntooni iski kuin
+kirveellä, mutta en kenellekään osannut sanoa, mitä ajattelin. Eipä
+ymmärtänyt Hannakaan... Olisi Anttia sillä kerralla kieltänyt kosken
+alle lähtemästä..."
+
+Saarnamies säpsähti ja katsoi Iisakkia pitkään.
+
+"Tarkoitatko, että hän aikoi Antinkin tuhota niinkuin
+poikavainajasikin?" kysyi hän ja vapisi mielenliikutuksesta.
+
+"Semmoiseen uskoon jäin", vastasi Iisakki.
+
+"Mutta olihan Juhanikin samalla lautalla", muistutti saarnamies.
+
+"Olipa kyllä", sanoi Iisakki. "Se oli kaikki mietittyä... Minä
+ymmärsin kaikki, kun lautta rannasta irtaantui..."
+
+"Etkä sanonut Heikille!"
+
+"En... En tiedä, uskoinko itsekään silloin vai luulinko
+ainoastaan... Pahan sisuni syyksi ne epäilykseni silloin panin..."
+
+"Mutta nyt uskot?"
+
+"Uskon, Jumala minua auttakoon!"
+
+Saarnamies oli hetken hiljaa, sitten hän nosti katseensa ja virkkoi:
+
+"Ja minä olin aina uskonut Heikin totiseksi kristityksi. Semmoistako
+olikin hänen heräämisensä! Mutta jos kuitenkin olet erehtynyt!
+Olisiko Heikki kuitenkaan niin... kun tiesi oman ja poikansa hengen
+olevan vaarassa!"
+
+Kumpikin oli hetken vaiti, omissa mietteissään.
+
+"Muistan hänet siltä ajalta, jolloin olimme nuoria", alkoi Iisakki
+taas puhua. "Muistan, kun suuri herätys kulki Lapista päin... Heikki
+oli silloin jo valmis kristitty, ja minä vielä elelin suruttomana...
+Kuinka lieneekään? Hän oli kuin syntynyt kristittynä..."
+
+Saarnamies istui synkissä mietteissä. Hänestä tuntui, että kaikki se
+työ, jota hän oli Jumalan kunniaksi tehnyt, olikin ollut
+itsepetosta.
+
+Hän tarttui Iisakkia kaulaan ja puhui pakahtuvan sydämensä
+puhtaaksi. Heikin puolta hän oli pitänyt... Heikki oli häntä
+pyytänyt vaikuttamaan Iisakkiin.
+
+"Maallisen elämän... maallisen onnen vuoksi!"
+
+Senvuoksi Herra oli kätensä väliin pannut, tahtonut näyttää hänelle,
+että hän oli väärällä tiellä.
+
+Miehet olivat istuneet niin kauan tärkeässä keskustelussa, että
+heidän havahtuessaan aurinko alkoi jo nousta, metsän yli idän
+taivaalta paistaen.
+
+He nousivat ja läksivät jatkamaan matkaansa kosken alle.
+
+"Luulin tuntevani ihmissydämet", puhui saarnamies Iisakin perässä
+kävellen. "En ole mitään tuntenut. Perkele on ollut omassa
+povessani, sokaissut silmäni ja tuntoni... Kuinka kaukana lienenkään
+ollut elävästä Jumalasta..."
+
+"Ja kuinka paljon lieneekään niitä, jotka huulillaan tunnustavat,
+ollakseen kristityn nimessä, vaikka sydämessä on epäuskon ja vilpin
+pesä", sanoi Iisakki.
+
+He saapuivat kosken alle ja näkivät naarausveneitä olevan liikeellä,
+suvannolla edestakaisin soudellen.
+
+Kun he ehtivät Koskenalustan pihalle, tuli emäntä siinä vastaan ja
+kutsui heidät aamukahville.
+
+Antti ja Juhani nukkuivat kamarissa. Hanna oli myös vihdoin
+nukahtanut emännän sänkyyn,
+
+"Kaikki muut ruumiit on löydetty, paitsi Paloniemen Heikin", selitti
+emäntä itkusilmin.
+
+Iisakki ja Kero-Pieti noudattivat emännän kutsua ja menivät sisälle.
+
+Hanna nukkui rauhallisesti, Iisakki katsoi häneen iloisena ja
+ylpeänä. Hänestä tuntui, että nyt vasta hän rakasti lastaan. Hanna
+oli hänen luontoisensa, rohkea ja päättävä...
+
+"Häntä saavat Antti ja Juhani kiittää hengestään", sanoi emäntä
+Iisakille. "Oli se jotakin nuoren naisen työksi! Mutta isänsä tytär
+taitaa olla muutenkin..."
+
+"Lienenkö ollut niinkään rohkea!" arveli Iisakki.
+
+He joutuivat rantaan, jossa lajiteltiin irrallisia tukkeja ja
+korjattiin kosken repimiä.
+
+Silloin saapui rantaan vene, jonka väki oli ollut Ruotsin rannalla
+naaraamassa. Joku lauttamiehistä oli soutamassa, ja Koskenalustan
+Petteri, Antin isä, istui perässä.
+
+Korkealla rantatörmällä seisoen näkivät Iisakki ja Kero-Pieti, että
+veneen pohjalla makasi mies, ja arvasivat, että Paloniemen Heikin
+ruumis nyt oli löydetty.
+
+Vene sivuutti lautat ja laski maihin. Iisakki ja Kero-Pieti menivät
+katsomaan.
+
+Heikki makasi selällään. Pitkästä parrasta tippui vielä vettä.
+Aurinko paistoi hänen kalpeille kasvoilleen. Kädet olivat nyrkissä,
+ja toinen silmä puoliummessa. Sen kiiltävä palo oli tosin sammunut,
+mutta elottoman lasimaisena se vieläkin välähteli. Jättiläisvarsi
+oli kuin lyhentynyt, toinen saapas oli poissa.
+
+"Korpikoskesta löysi hautansa tämäkin koskimies", puhui se
+tukkilainen, joka oli Petterillä kumppanina. "Sanotaan, että koski
+ottaa viimein omakseen sen, jota on aikansa hoivannut..."
+
+Kero-Pieti katsahti Iisakkiin. Tämän kasvoissa hän näki säälin ja
+murheen ilmeen. Ja hänelle itselleen tuli mieleen, ettei hänen
+asianaan ollut päätellä, kuinka vanhurskas tuomari Heikin kohtalon
+oli määrännyt. Mutta Heikin vääntyneistä piirteistä ja nyrkkiin
+puserretuista käsistä hän otaksui ja uskoikin, että Heikki oli
+kovasti kuolemaa vastaan tapellut.
+
+Iisakin silmään nousi kyynel, mutta Kero-Pietin kasvot olivat kovat
+ja silmäin ilme kylmä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuli taas kirkas yö, kevättuoksuinen, lauha kuin kesällä.
+Korpikosken rannat hymyilivät, tuomet olivat jo kukkaan puhkeamassa.
+Koski vaahtosi ja pauhasi, mutta siinä oli jo kesäveden pehmeä
+sointu. Metsässä huhuili kaiku, hypellen riemuisena kukkulalta
+toiselle.
+
+Hiekkapolkua käveli viisihenkinen joukko kosken alta Nuottaniemeen
+päin. Yö oli valoisa, rastas ruikutti, käet kukkuivat.
+
+Edellä astui Iisakki ja hänen jäljessään Paloniemen Juhani, jota
+seurasivat Hanna ja Antti, Kero-Pieti viimeisenä vähän matkan
+päässä.
+
+Heidän keskensä ei oltu monta sanaa vaihdettu, sittenkun oli
+Koskenalustasta lähdetty.
+
+Paloniemen Juhani käveli synkkänä ja oli pysynyt merkillisen
+vähäpuheisena. Isänsä ruumiiseen hän oli vain vilkaissut, kääntäen
+heti katseensa syrjään. Kummallisesti olivat hänen silmänsä
+palaneet, eikä hän näyttänyt osaavan iloita siitä, että oli
+kuolemasta pelastunut.
+
+Hanna, joka kulki hänen jäljessään, ihmetteli hänen käytöstään. Hän
+näki takaapäin pitkän, hoikan varren ja mustat hiukset, jotka osaksi
+peittivät kapeaa, mustanlaihaa niskaa. Takaapäin Juhani oli kuin
+isävainajansa...
+
+Kun polku teki mutkan, katsahti Juhani taakseen Hannaan. Hänen
+silmissään oli kumma kiilto, ja kasvot olivat kalpeat. Suukin oli
+kuin väärässä. Hän näytti aikovan sanoa jotakin Hannalle, mutta ei
+sanonutkaan, vaan kääntyi jatkamaan matkaa Iisakin perässä.
+
+Hannaa puistatti. Tuntui kuin pelko ahdistaisi rintaa. Nyt hän ei
+tahtoisi kahden kesken Juhanin kanssa kävellä tätä polkua. Siinä
+johtui mieleen entisten paloniemeläisten villi veri... Ja melkein
+kuin tietämättään Hanna jäi isästänsä ja Juhanista jälkeen.
+
+Kero-Pieti ja Antti, jotka kävelivät viimeisinä, olivat alkaneet
+keskustella, ja kun saarnamiehen kävely oli hidasta, jäivät he
+pitkän matkaa toisista.
+
+"Kuinka oli sitten sinun laitasi, nuori ystäväni?" jatkoi Kero-Pieti
+kyselyjään. "Etkö arvannut viimeisen hetkesi tulleen? Etkö tiennyt
+olevasi pian Herran kasvojen edessä tiliä töistäsi tekemässä?"
+
+"En pelännyt kuolemaa", vastasi Antti ja kääntyi katsomaan
+saarnamiestä, joka astui hänen perässään. "En muista, että
+yhtenäkään hetkenä olisin uskonut hukkuvani... olin niin varma
+pelastumisestani..."
+
+"Vaikka näit toisten koskeen katoavan?", kysyi saarnamies
+kummissaan.
+
+"Vaikka, ja vaikka jo viimeisillä tunneilla tunsin voimani
+vähenevän", vakuutti Antti.
+
+"Kuinka ja mistä arvelit pelastuksen tulevan?" uteli saarnamies.
+
+"En sitä ajatellut, niistä ja kuinka tulisi... uskoin vain, että
+jotakin tulee... etten vielä kuole..."
+
+Saarnamies mietti. Hänen mieleensä oli johtunut niin monta
+merkillistä arvoitusta, ettei hän tuntunut niistä pääsevän selville.
+
+"Mutta olithan sinä heräämätön, uskoton mies?" ihmetteli hän yhä.
+"Rukoilitko Jumalaa auttamaan?"
+
+Antti oli hetken vaiti ja sanoi sitten liikutettuna:
+
+"Ei tiedä toinen, mitä toinen silloin tekee, kun kuoleman näkee
+silmäinsä edessä... Ei tiedä muut kuin Jumala, miten ne taistelivat,
+jotka koskeen joutuivat. Jumala on armollinen, minun hetkeni ei
+ollut tullut... Mutta jos elänen, niin kerron teille kaikki kerran.
+Sanon vain: pieni, vähäpätöinen on ihmisten apu silloin, kun Herra
+kätensä ojentaa..."
+
+Kun saarnamies kuuli Antin näin puhuvan, nousi hänen mieleensä taas
+uusia kysymyksiä.--Herra näkee ja kuulee muuallekin kuin kuumaan
+seurapirttiin, mietti hän.
+
+Nuoren miehen katse oli kirkas, ja silmästä loisti riemu.
+
+"Ketä kiität pelastuksestasi?" kysyi saarnamies.
+
+"Jumalaani kiitän. Hän on ennenkin kuullut rukoukseni... Häneen
+luotin, en ihmisiin", vastasi Antti varmana.
+
+He kävelivät hetkisen äänettöminä.
+
+"Aavistitko, että Paloniemen Heikki-vainajalla oli paha mielessä,
+kun koskelle lähditte?" tiedusti sitten Kero-Pieti.
+
+"Luulin niin olevan, näin Heikin katseesta ja myös, silmien
+kiiluvasta palosta... Tiesin myös miksi hän minut tuhota tahtoi.
+Hänen tielleen ja hänen poikansa tielle olin joutunut..."
+
+"Etkä pelännyt!"
+
+"En. Tunsin jo silloin, ettei hän mitään voisi minulle. En ole
+hänelle tehnyt enkä toivonut pahaa. Hän ei voi minua hukuttaa, jos
+Jumalani minua suojelee, niin itseäni lohduttelin..."
+
+"Ja uskossasi pysyit Varsankalliollakin?"
+
+"Loppuun asti, ja aina siinä uskossa pysyn... siihen uskoon
+kuolenkin..."
+
+Saarnamies ei ymmärtänyt Anttia. Mistä tämä uskoton mies oli
+semmoisen uskonvoiman saanut?
+
+Siinä oli taas arvoitus, jolle hän koetti etsiä selitystä.
+
+Edellä menevät olivat jo kadonneet näkyvistä, Kero-Pieti ja Anttikin
+jouduttivat kulkuaan.
+
+"Vielä kysyn yhtä", puhui saarnamies perässä läähättäen. "Eikö
+tunnollasi ole, että toisen morsiamen itseesi suostutit? Kysyn sitä
+senvuoksi..."
+
+"Hanna ei ole koskaan ollut Juhanin morsian", vastasi Antti hiukan
+jäykemmällä äänellä. "Vaikka semmoinen taisi olla Iisakin ja
+Heikki-vainajan toivo..."
+
+Silloin he jo saapuivat sille aukealle törmälle, johon Varsankallio
+alkoi näkyä. Iisakki ja Juhani istuivat kivellä, mutta Hanna seisoi
+heidän vieressään ikäänkuin odotellen.
+
+Muut puhelivat jotakin, mutta Juhani istui ääneti selkä
+Varsankallioon päin...
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+KOSKENALUSTAN pojat, Antti ja Aukusti, olivat ruvenneet Korpikosken
+perämiehiksi, pakostakin. Lauttoja kasaantui Nuottaniemen suvantoon,
+eikä kukaan muu uskaltanut lähteä laskemaan. Tiedettiin, että
+ainoat, jotka siihen pystyisivät, olivat Koskenalustan veljekset.
+
+Antti toipui pian entiselleen. Kun hän ensi kertaa omin päin laski
+lauttaa, vavahteli sydän vähän, mutta silmä oli tarkka ja käsi
+tarmokas. Notkeana totteli lautta. Puurnunleuka kyllä viskoi
+vaahtojaan, Varsankallion kyljet kiiltelivät, mutta uljaana seisoi
+Antti perä paikalla, ja oikeita vesiä pitkin lautta osasi kosken
+alle.
+
+Iisakki meni huvikseen Varsankallion kohdalle nähdäkseen, kuinka
+lautta totteli, osaisiko poika oikealla hetkellä antaa
+soutumääräyksen. Hyvin näytti käyvän. Iisakki hymähti, ja hänen
+silmissään loisti ilo. Hänestä näytti kuin olisi Niilo
+Iisakki-vainaja ollut lautalla... Ja hymysilmin hän palasi ja kertoi
+Hannalle havainnoistaan.
+
+Kun Antti ensi kertaa lähti perämieheksi ja lautta oli jo kaukana
+Nuottaniemen rannasta, oli Iisakki sanonut tyttärelleen:
+
+"Eikö Anttia pelottanut lähteä samalle retkelle, jossa kuolema oli
+häntäkin vaaninut? Eikö sanonut Varsankallion puistattavan?"
+
+"Ei se olisikaan Antti, jos pelkäisi", oli Hanna siihen rohkeasti
+vastannut.
+
+Ja Iisakki ymmärsi, minkä vuoksi Hanna rakasti Anttia. Ehkä rakasti
+nyt enemmän kuin koskaan ennen. Ja Iisakki itse mieltyi Anttiin yhä
+lujemmin.
+
+Lauttojen lasku alkoi käydä niinkuin ennenkin. Aukusti oli kyllä
+yhtä taitava perämies, kuin Anttikin, mutta hänessä ei ollut Antin
+ryhtiä eikä päättäväisyyttä. Sattui joskus, että Aukustin laskiessa
+Puurnunleuka hipaisi lautan nurkkaa ja vaahto kasteli miehet.
+
+Yötä päivää laskettiin lauttoja. Olipa saatu vanha Iisakkikin
+joskus, kun Antti ja Aukusti levähtivät, perämieheksi. Mutta
+ainoastaan Iisakin vanhat tuttavat rohkenivat häntä siihen pyytää.
+
+Viikon päivät oli Kero-Pieti vielä viipynyt Nuottaniemessä, pitäen
+seuroja Paloniemessäkin ja puhuen Heikin kuolemasta ja toisten
+hukkuneiden kovasta kohtalosta.
+
+Mutta vähän kerääntyi kuulijoita. Kesän aikana oli kaikilla kiire,
+eivätkä tukkilaiset joutaneet kertaakaan seuroihin. Sillä työtä
+riitti vuorokaudet umpeensa. Jokainen tiesi, että pohjolan kesä on
+lyhyt kuin unelma. Se on kuin lentävä lintu, joka kerran irti
+päästyään jatkaa matkaansa pysähtymättä eikä ehdi kiertää tai
+kaartaa, vaan lentää suoraan muille maille. Linnunlentoa oli
+ihmisten kiire, valoisan kesän riemuisa kulku.
+
+Kero-Pieti lähti Lappiin päin viettämään kesän kuuminta aikaa. Mutta
+hänen valiojoukkonsa oli nyt supistunut kolmeen henkeen, jotka
+uskollisesti seurasivat saarnamiestä Lapin vilpoisille
+kesälaitumille. Nuottaniemestä lähtiessään hän ei tällä kertaa
+tuntenut rinnassaan sitä voitonvarmuutta, joka hänellä oli aina
+ennen ollut, kun hän saarnamatkoiltaan palasi. Oli tapahtunut paljon
+sellaista, mitä hän ei käsittänyt, jopa hänessä itsessäänkin.
+Hänestä tuntui kuin hän nyt vasta olisi löytänyt sielunsa pohjalta
+rikkaläjän, jota ei ennen tiennyt siellä olevan, ja nyt ensi kerran
+näkisi Herran tien, joka oli yksinkertainen totuuden tie. Ja
+mielessään hän päätti, että kaikki, mitä Nuottaniemessä oli
+sattunut, oli kuin hänen sielunsa pelastukseksi sallittu. Ja
+lähtiessään hän sanoi Iisakille tarvitsevansa yksinäisyyttä ja lepoa
+Jumalansa kanssa keskustellakseen. Jumala veti häntä sormesta,
+kolkutti sydämeen. Ja niin hän lähti.
+
+Päivät kuluivat.
+
+Äkkiä oli juhannus mennyt, kosken tulva painui hyville vesille, ja
+lauttojen lasku oli vaivatonta ja vaaratonta.
+
+Paloniemen Juhani ei näyttänyt toipuvan entiselleen. Pari viikkoa
+hän makaili kotonaan synkkänä ja vähäpuheisena. Mutta sittenkun
+voimia karttui, souti hän Nuottaniemeen, jossa lauttojen lasku oli
+parhaillaan.
+
+Hän istui törmällä, katsellen alas suvantoon.
+
+Koskenalustan veljekset puuhasivat siellä, vuoroin perämiehinä
+koskelle lähtien.
+
+Iisakin kanssa Juhani jutteli milloin mitäkin, mutta kun Iisakki
+kysyi, eikö hänkin rupeisi perämieheksi pudisti hän päätänsä, ja
+hänen silmissään leimusi omituinen palo.
+
+Hanna vältti häntä, koettaen hänen törmällä istuessaan pysytellä
+syrjässä.
+
+Jotakin outoa oli Juhanin katseessa. Hanna oli pannut merkille, että
+hänen silmänsä paloivat, sieraimet kohosivat levottomina ja
+kasvolihakset värähtelivät silloin, kun hän näki Antin painuvan
+lauttoineen koskelle.
+
+Mitä hänellä olikaan mielessä? Ja miksi hän oli niin muuttunut? Kun
+Kero-Pieti oli häntä puhutellut, oli hän itsepäisesti vaiennut,
+vaikka saarnamies olisi tehnyt minkälaisia kysymyksiä hyvänsä.
+
+Jotakin pahaa Hanna arveli olevan hänen mieltään painamassa.
+Sentähden hän nyt oli tuommoinen, mustien silmien palo kuin polttava
+hiillos, poskilihakset värähtelivät, ja hartiat vääntyivät vinoon...
+
+Vihasiko Juhani Anttia vai häntä? Mitähän jos koettaisi puhutella ja
+lepyttää! Ehkä siitä tasaantuisi ja alkaisi rauhoittua!
+
+Eräänä aamuna hyvin varhain, kun Antti juuri oli koskelle lähdössä,
+ilmestyi Juhani äkkiä törmälle. Illalla oli Hanna nähnyt hänen
+soutavan kotiinsa päin... Mistä hän nyt niin äkkiä ilmestyi?
+
+Tuntui melkein siltä kuin hän olisi jostakin huoneiden takaa
+tullut...
+
+Siihen hän istahti nytkin törmälle entiselle paikalleen ja katseli
+alta kulmain suvannolle ja Ruotsin virralle.
+
+Iisakki saapui sinne myös ja rupesi juttelemaan. Sillä kerralla
+hänkin huomasi Juhanin suuresti muuttuneen. Mihinkään kysymyksiin ei
+häneltä saanut vastausta.
+
+Hän tuijotti vain eteensä ja lähti sanaa puhumatta soutamaan joen
+poikki kotiinsa.
+
+"Mitä se tuo Juhani sairastelee... ei se vain entiselleen näytä
+toipuvan", sanoi Iisakki sisälle tultuaan. "Taitaa hyvinkin murehtia
+isäänsä... eikä kummakaan."
+
+"Niin, jos ei sillä muuta ole mielessä", virkkoi Hanna.
+
+Iisakki katsahti tyttäreensä. Mutta kumpikaan ei siitä sen
+pitemmälti puhunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saatuansa aamutyöt tehdyiksi Hanna lähti huvikseen koskenrannan
+polkua pitkin Anttia vastaan. Heillä oli ollut niin vähän aikaa
+puhella kahden kesken, että oli mennyt monta päivää jolloin he
+tuskin tapasivat toisiaan.
+
+Mutta nyt hän päätti koettaa, sattuisiko kohtaamaan Antin. Oli
+montakin asiaa, joista teki mieli kertoa.
+
+Ohut kesäpuku yllään Hanna käveli reippaasti suoraan männikköön ja
+joutui siitä polulle.
+
+Nämä viikot olivat olleet Hannan mielestä niin kummallisia. Siihen
+riemun ja onnen tunteeseen, joka Antin pelastumisesta oli
+pulppuavana lähteenä virkistänyt hänen sydäntään, sekaantui
+muutakin, epäilyksiä ja otaksumisia. Hän oli heti, kun Antti ja
+Juhani hädästä päästyään toipuivat, huomannut Juhanin silmissä oudon
+ilmeen, joka koski sieluun asti, ja jonka hän luulotteli tietävän
+pahaa. Sensijaan että Juhani olisi iloinnut vältettyään läheltä
+uhkaavan kuoleman, näytti siltä kuin hän ei siitä lainkaan
+välittäisi... Murjotti vain synkkänä ja milloin hän katsoi Anttiin,
+tuli hänen silmiinsä selvä vihan ilme.
+
+Hanna oli jälestäpäin itsekin kummastellut, mistä oli tuona hetkenä
+saanut ne voimat, että uskalsi kuohuvaan koskeen lähteä
+pelastustoimiin, joita miehiset miehetkin pitivät melkein
+mahdottomina, jopa järjettöminä... Nyt kun jännitys oli lauennut,
+tuntui siltä, ettei hänestä olisi enää toistamiseen lähtijää.
+
+Kun hän saapui kosken partaalle ja katseli Varsankalliota, kammotti
+häntä, ja sydämessä tuntui vihlaisu. Vaikka tulva oli jo laskenut
+eikä kallio nyt ollutkaan niin uhkaavan näköinen kuin silloin, kun
+hyrskyt sen yli hyppelivät, hirvittivät häntä sen kiiltävä kylki ja
+syvät pyörteet, jotka näyttivät yhä nielevän...
+
+Hän istahti kivelle ja katseli hyrskyihin. Mietti siinä elämäänsä,
+kuvitteli tulevia päiviä.
+
+Eipä ollut hänen elämänsä hauskaa kuten pienenä tyttönä,--silloin,
+kun äiti ja veli vielä olivat elossa ja päivät huolettomia. Ikävä
+oli siitä asti vaivannut. Yhden ystävän hän tuli tuntemaan, mutta
+tämänkin kanssa sai harvoin yksissä olla ja vain joskus puhella...
+Ja toista hänelle toimitettiin, tylyä miestä, jota ei koskaan voisi
+rakastaa. Mutta isä alkoi nyt ymmärtää, piti Anttia nyt hyvänä, oli
+hänelle ystävällinen... Ottaisi Antin pojakseen...
+
+Sitä hän ei enää epäillytkään. Ja se ilo lievitti kaikki murheiset
+mietteet.
+
+Mutta juuri näinä päivinä oli johtunut mieleen pelko, joka jäyti
+yötä päivää. Juhani vaani Antin henkeä. Niin hän oli Juhanin
+silmistä lukenut. Senvuoksi kulki Juhani synkkänä, kierteli täällä
+ja odotti sopivaa hetkeä...
+
+Ensin toimitti Heikki Anttia hautaan, nyt taas Juhani uhkasi hänen
+henkeään.
+
+Mutta kesken mustien mietteitten elpyi Hannan luonto jälleen täysiin
+voimiin, ja häneen tuli luja usko, ettei Juhanikaan mahtaisi Antille
+mitään, ei niin kauan kuin hän itse oli lähellä ja lämmin veri
+kierteli hänen rinnassaan.
+
+Hänen tuli hauskempi olla, ja pirteänä hän käveli edelleen Anttia
+vastaan.
+
+Siinä, missä näkyi Viuhkuraisen vaarallisin mutka ja vaahto roivi
+korkeaa rantaa, tuli Antti puiden takaa esille,
+
+Molempien ilo oli suuri.
+
+"Lähdin... kun ei kotona ehdi monta sanaa puhua. Paljon on mieltäni
+painamassa, yksi asia sentään kaikkein kamalin", sanoi Hanna.
+
+He istuivat polun viereen.
+
+"Juhaniako tarkoitat?" kysyi Antti.
+
+"Häntä. Sinun henkeäsi hän vaanii... siitä olen varma..."
+
+"Kumma mies", virkkoi Antti. "En ymmärrä lainkaan. Kun
+Varsankalliolla yhdessä tappelimme kuolemaa vastaan, lupasi hän itse
+ikuista ystävyyttä. Monta kertaa hän olisi suistunut koskeen, mutta
+aina tartuin kiinni, rohkaisin ja sanoin: pelastus tulee... Mutta
+minulle hän ei mitään voi... minä en häntä pelkää..."
+
+"Kauhea ilme hänellä on, ja muutenkin hän on muuttunut..."
+
+"Niinpä olkoon..."
+
+"Mutta varuillasi saat olla... ties mitä ja milloin yrittää. Hän on
+niin raakaa sukua, että voi puukollakin iskeä..."
+
+"Elähän ole levoton! Minun on nyt hauska olla. Isäsi sanoi..."
+
+"Isä! Onko isä mitään sanonut?" kysyi Hanna vilkastuen ja tarttui
+Antin kovaan känsäiseen käteen.
+
+"On", vastasi Antti, ja hänen silmissään oli kujeellinen välke.
+"Tänä aamuna hän sanoi: 'Olen tässä ajatellut, että jäisit meille
+kesäksi... Heinäaikakin lähestyy, eikä tässä ole täyttä miestä
+niitylle... ja pianhan lauttojen laskukin loppuu'..."
+
+"Niinkö sanoi?" ihmetteli Hanna ja unohti äskeiset mietteensä. Hän
+katsoi Anttia silmiin, ja sydämessä tuntui niin sanomattoman
+suloiselta. Kuinka Antilla olikin hieno, päivettenyt hipiä ja
+kauniit silmät, vaikka kämmenet olivatkin kovat ja känsäiset!
+
+"Sanoi muutakin", jatkoi Antti hyvillä mielin. "Puhui kuin
+leikillään: 'Jospa hyvinkin rupeat olostasi pitämään, olisi tässä
+työtä muulloinkin kuin kesällä... kun Hannan kanssa sopinette... se
+on tiukka vaatimaan...' Niin hän virkkoi ja naureskeli..."
+
+He purskahtivat kumpikin nauramaan.
+
+"Voi, voi sitä hyvää isää!"
+
+Mutta hetken päästä Hanna kysyi vakavana:
+
+"Oletko mitään puhunut Niilo-vainajan hukkumisesta?"
+
+"En ole... näyttää jo tietävän. En ole tahtonut... Kero-Pietikin
+tietää kaikki..."
+
+"Semmoinen se oli hänen kristittynsä!"
+
+Hanna sanoi sen katkerin mielin, melkein kuin Kero-Pietiä syyttäen.
+
+Antti ei virkkanut siihen mitään, mutta raskas huokaus nousi hänen
+rinnastaan.
+
+"En ole heille pahaa pyytänyt", sanoi hän sitten. "En heitä
+vihannut, vaikka kuulin, mitä hommailivat Kero-Pietin kanssa. Mutta
+sille en mitään voi, että sinua rakastan ja aina tahdon rakastaa. En
+olisi heittänyt, vaikka isäsikin olisi heidän puolelleen mennyt.
+Luulivatko minun himoitsevan sinun rikkauksiasi! Siinä he pettyivät.
+Yhtä rakas olet minulle, vaikka olisin sinut löytänyt tunturin
+takaa. Tuntuuko sinusta samalla tavalla?"
+
+"Niin minustakin tuntuu", rohkeni Hanna nyt sanoa, "ja niin on aina
+tuntunut. Voi, talvella ja keväällä ikävöin sinua... öisinkin olit
+unissani..."
+
+       *       *       *       *       *
+
+He menivät yhdessä taloon. Hetken aikaa viipyessään Varsankallion
+kohdalla he olivat vannoneet ikuisen valan ja kumpikin tunteneet
+nuoren onnensa olevan lujalla pohjalla.
+
+Puolipihassa tuli Paloniemen Juhani heitä vastaan.
+
+Hänen katseensa oli maahan luotuna, eikä hänessä huomannut muuta
+merkillistä kuin että poskilihakset värisivät. Kun Hanna kääntyi
+katsomaan taakseen, näki hän Juhanin kävelevän sitä kujaa kohti,
+josta polku lähti viemään koskelle.
+
+Hän puristi Antin kättä, ja Antti katsahti hänen silmiinsä,
+ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
+
+"Yhtä miestä en pelkää, vaikka olisi vieläkin pitempi!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+KUUMAT keskikesän päivät olivat alkaneet. Lauttojen tulo Lapista
+päin oli vähentynyt niin, että vain silloin tällöin joku saapui
+Nuottaniemen rantaan. Ja sekin laskettiin melkein heti kosken alle,
+eikä niitä enää ollut ainoatakaan odottamassa vuoroaan.
+
+Joen ja kosken vesi oli laskenut kesäkuivalle, ja reitti oli käynyt
+niin kapeaksi, että lautat mennessään hipaisivat kalliota.
+Varsankallio näkyi melkein kokonaan, ja lautat laskettiin nyt pitkin
+sen Ruotsin puolista uomaa. Liike ja hyörinä hiljeni. Tukkilaiset
+katosivat lauttojen matkassa alas myötävirralle, ja Nuottaniemen
+suvannossa saivat kalat rauhassa leikkiä lyödä.
+
+Heinänteon aika oli käsissä.
+
+Viikkomäärin oli riittänyt poutia, ja kuivuus rasitti. Metsäjoet
+kuivuivat, ja kiveliöiden kanervakankaat ruskottivat. Iltasin peitti
+taivaanrantoja sakea usva, ja ilmassa lemusi palaneen metsän käry.
+Sanomia oli kuulunut Lapista päin, että kulovalkea raivosi siellä
+äärettömissä kiveliöissä, joissa ei ollut yhtään ihmisasuntoa. Olipa
+jo sattunut pienempiä metsäpaloja rantamaillakin, mutta suurempaan
+vauhtiin ne eivät olleet päässeet.
+
+Kuivuutta riitti yhä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kulunut pari viikkoa, eikä Paloniemestä ollut kukaan käynyt
+Nuottaniemessä. Täältä päin ei myöskään oltu Paloniemessä käyty.
+Juhanin sanottiin sairastelevan. Mutta huhut kertoivat, että hän oli
+öisin liikkeellä ja yksin toimitteli, mitä lienee toimitellut.
+
+Antin ja Hannan päivät vierivät hauskasti, niinkuin virran juoksu.
+Iisakkikin alkoi kuin nuortua. Hän saattoi jo laskea leikkiä ja
+puuhaili töissä mukana kuten ennenkin. Ja ympäri pitäjää oli jo
+tietona, että Hanna, Nuottaniemen rikas, ainoa perillinen, rakasti
+Koskenalustan uljasta poikaa. Hän ei huolinut Paloniemen Juhanista,
+vaikka Kero-Pietikin kuului asiaan sekaantuneen...
+
+Liikkuipa kuiskeita siitäkin, että Heikki-vainaja oli tahallaan
+koettanut saattaa Anttia kosken omaksi. Mutta kummasti kävi: oma
+poikakin joutui Varsankalliolle, ja itse koskeen hukkui...
+
+Siinä eivät auttaneet Kero-Pietin rukoukset!
+
+Niin arveltiin kylällä. Ja monenlaiset huhut sekaantuivat toisiinsa.
+
+Anttia suosi Iisakkikin, kaikesta se näkyi. Nuottaniemessä oli Antti
+koko lauttojen laskuajan viipynyt ja sitten jäänyt kesämieheksi.
+Jopa ymmärrettiin, miksi Hanna oli itsensä hengenvaaraan pannut.
+Oikean omansa tahtoi pelastaa! Kuohujen keskeltä, kuoleman
+partaalta, omansa otti! Ja nyt se asia oli päätetty.
+
+Yksi ainoa huoli himmensi Hannan onnea. Usein hänelle muistui
+mieleen Paloniemen Juhani, ja silloin hän aina kuvitteli vaikka
+mitä. Kaikkia näitä mietteitään hän ei puhunut Antillekaan, kun
+itsekin käsitti ne lapsellisiksi. Mutta hän ei sittenkään jaksanut
+niistä irtaantua.
+
+Kun hän joskus otti ne puheeksi, lohdutteli Antti ja nauroi
+sellaiselle pelolle. Mutta Hanna piti sittenkin uskonsa.
+
+Eräänä iltana Hanna valvoi myöhään. Seuraavana aamuna oli määrä
+lähteä jokivarsiniitylle, joka oli talosta penikulman päässä. Hanna
+valmisteli niittyeväitä, täyttäen kontteja ja leilejä. Muu talon
+väki oli mennyt nukkumaan.
+
+Päivä oli ollut kuuma ja illan tullessa täyttyi ilma taas niin
+sakeasta kulovalkean savusta, ettei joelle astikaan nähnyt.
+Pihallakin oli kuin säkissä.
+
+Saatuaan kaikki niittyeväät valmiiksi ja kannettuaan ne
+kesäkellariin, joka oli joen puolella rakennuksen alla, aikoi
+Hannakin käydä levolle. Mutta hän seisahtui vielä törmälle. Silloin
+hän kuuli, että suvannolla soudettiin, mutta sakean sumun vuoksi ei
+erottanut mitään. Hänestä tuntui, että soutaja oli lähestynyt
+Nuottaniemen rantaa, sillä soutu kuului yhä selvemmin. Äkkiä Hanna
+oli kuulevinaan, että vene muutti suuntaa ja pyrki maihin paljoa
+ylemmäksi...
+
+Siellä päin ei ollut venevalkamia, eikä sinne yleensä kukaan Ruotsin
+puolelta tuleva poikennut, vaan laski suoraan talon rantaan.
+Omituinen uteliaisuus valtasi Hannan, ja hän lähti törmää pitkin
+kävelemään sinne päin, missä kuului hiljaista loisketta.
+
+Nyt hän eroitti selvästi, että vene iski kiinni rantaan. Pian sitten
+kalahtelivat airot, kun niitä nostettiin hangoista, ja veneen pohja
+raapi kivikkorantaa. Hanna käveli tasaista törmänkamaraa pitkin
+ääntä kohden.
+
+Silloin hän näki maata vasten, missä sumu ei ollut niin sakea,
+miehen jalat, mutta muu ruumis oli peitossa.
+
+Enempää hänen ei tarvinnutkaan nähdä. Hän pyörähti takaisin kuin
+pelästyneenä, sillä hän oli tuntenut Paloniemen Juhanin
+pitkävartiset pieksut, jotka polven alta olivat kintturemmeillä
+kiinni. Ihan varmasti oli se Juhani. Kenelläkään muulla miehellä ei
+ollut niin pitkiä sääriä...
+
+Mutta Juhani ei ollut häntä huomannut, eikä Hannakaan ehtinyt nähdä,
+mihin päin Juhani meni, usvan sekaan kadottuaan.
+
+Mitä täällä nyt yöllä haettiin ja hommattiin? Mitä Juhanilla nyt oli
+tällä rannalla tekemistä?
+
+Sekavin tuntein Hanna riensi pihaan.
+
+Hän muisti, että Antti nukkui latopuodissa, joka oli tallin
+vieressä. Siellä oli vilpoisempaa näin kesän aikana. Hän seisahtui
+hetkiseksi puodin oven eteen, mutta sisältä ei kuulunut mitään.
+
+--Entä jos Juhani vaanii,--mietti Hanna yksin pihalla
+seisoessaan.--Jos hän kiertää... tulee metsästä päin ja tietää,
+missä Antti nukkuu... rynnistää sisälle... ja iskee nukkuvaa...
+
+Hän tunnusteli ovea. Se oli lukossa. Hän aikoi jo koputtaa
+saadakseen Antin hereille, mutta malttoi kuitenkin mielensä ja meni
+huoneeseensa nukkumaan.
+
+Aamulla hän oli valveilla ennenkuin muut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuuma päivä tuntui tänäänkin tulevan. Aurinko paistoi pitkäksi
+kasvaneelle pihanurmelle, niin että öinen kaste höyrysi. Ilmasta oli
+usva ja savu kadonnut, ainoastaan korkeiden vaarain liepeillä viipyi
+vielä vaaleaa savua, joka ei näyttänyt jaksavan nousta mihinkään
+päin.
+
+Hanna oli päättänyt heti aamulla kertoa Antille yöllisen
+havaintonsa. Mutta niitylle lähtemisen hommassa hän ei saanut aikaa,
+ja sitäpaitsi hän oli alkanut epäillä, tokko hänen näkemänsä miehen
+jalat olivatkaan Juhanin. Olihan niitä muitakin pitkiä
+miehenroikaleita...
+
+Mutta sitten hän kesken muun toimen muisti, että kintturemmit olivat
+olleet samanlaiset kuin Juhanilla...
+
+Aamu kului lähtöpuuhissa, aurinko paistoi jo kuumasti, eikä koskelta
+kuulunut muuta kuin hiljaista, valittavaa pauhua ikäänkuin
+tukehtumaisillaan olevan rinnasta.
+
+Antti oli vielä ennen lähtöään kiivennyt aitan ullakolle. Siellä
+säilytettiin viikatteiden siipiä, jotka jänkkäniittyä niittäessä
+kiinnitettiin varsiin. Kun hän oli avannut ullakon ikkunan, näki hän
+talon takalistolta, Tievanperän paikoilta, nousevan hirveän mustaa
+savua ja ymmärsi heti, että siellä oli syttynyt kulovalkea. Hän
+tiesi, että niillä mailla olivat talon parhaat metsät, siroimmat
+männiköt...
+
+--Ja tämmöisenä kuivana aikana!--huudahti hän itsekseen.
+
+Samassa hän huomasi pihalla kävelevän Iisakin ja ilmoitti, mitä oli
+nähnyt.
+
+"Suoraan idästäkö savu nousee?" kysyi Iisakki.
+
+"Aivan suoraan idästä!" vastasi Antti kiirehtien pois aitasta.
+
+"Sitten on tuli syttynyt meidän Tievanperässä," sanoi Iisakki. "Näin
+kuivana aikana, ja koko kylä on niityllä!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talossa syntyi hälinä ja hätä. Sillä kaikki ymmärsivät, että
+tämmöisellä poutasäällä, kun metsä jo ennestään oli kuiva kuin
+pakkula, tuli leviäisi tavattoman nopeasti.
+
+Niitylle lähtö jäi sikseen.
+
+Antti riensi suoraan metsän halki Tievanperään päin ja Iisakki
+kylälle hakeakseen ihmisiä apuun.
+
+Tievanperän metsän jakoi kahtia luikerteleva Koirajoki. Taloon oli
+näyttänyt, että kulovalkea riehui kiveliön puolella jokea, joten oli
+toiveita, että sen vauhti saataisiin pysähtymään Koirajokeen, joka
+ei kuivinakaan kesinä ollut kokonaan vedetön.
+
+Siinä toivossa juoksi Antti kulovalkeaa kohti. Metsässä tuntui jo
+kitkerää savunhajua, päivä paistoi kuumasti, eikä tuulenhenki käynyt
+mistään päin...
+
+Savu tuprusi yhä sakeampana, kun Antti lähestyi Koirajokea. Kuului
+jo korpikuusien pahaa rätinää, kun tuli nuolena kiiti oksia pitkin
+latvaan asti... Outo tohina yltyi metsässä, ja savu kietoi tämänkin
+puolen Koirajokea sakeaan peittoon. Vihdoin Antti ehti joelle, jossa
+oli vielä melkoisen paljon vettä, ja ruohoisilla rantatörmillä
+kasvoi lehtipuita. Antista näytti kuin kulovalkea olisi syttynyt
+keskeltä korpea, sillä itse Tievanperä, pulskin männikkökangas, oli
+ylempänä loivan vaaran laidassa, eikä tuli ollut vielä sinne
+ehtinyt.
+
+Muutamin paikoin oli palo jo päässyt Koirajoen törmälle asti, jonne
+se kaiketi pysähtyisi. Antti kiersi tulen, tunkeakseen Tievanperän
+puolelle.
+
+Kuinka korpeen oli syttynyt tulipalo? Sitä hän mietti kuumana ja
+hikisenä eteenpäin pyrkien. Hän tiesi korven olevan märkäpohjaista,
+eikä Tievanperän kautta mennyt kesäpolkuja mihinkään päin. Kuka oli
+liikkunut täällä niin varomattomasti ja jättänyt tulen, joka voisi
+levitä kylään ja Korpikoskelle asti?
+
+Kun Antti joutui sille kohtaa, missä korpi loppui, antaen tilaa
+kuivalle mäntymetsälle ja kanervikolle, kauhistui hän oudosta
+näystä, ja veri oli pysähtyä hänen suonissaan.
+
+Hän näki pitkän miehen, jonka heti tunsi Paloniemen Juhaniksi,
+liehuvan kanervakangasta pitkin, roihuva terva käsissään, ja
+sytyttävän tulta kuivimpiin puihin ja katajapensaisiin... Siinä hän
+hääri kuin hullu, avopäin, musta tukka kuin peikon päässä, kasvot
+noen peittäminä.
+
+"Onneton! Mitä sinä olet tekemässä!" huusi Antti.
+
+Juhani kääntyi häneen päin, purskahti hirveään, kaiuttomaan
+mielipuolen nauruun, niin että kylmä karmi Antin selkäpiitä pitkin.
+
+Äkkiä Juhani heilautti palavaa tervasta ympäri ilmassa ja rynnisti
+täyttä vauhtia Anttia kohti.
+
+Tervas lensi hänen käsistään kuivaan metsään. Hän sai kiinni Antin
+kurkusta... karjui kuin peto ja paiskasi Antin alleen... nokinen
+naama Antin kasvoissa kiinni ja mustat silmät villeinä kiilumassa.
+
+Antti käsitti kauhean kohtalonsa... Kulo levisi heidän
+ympärilleen...
+
+Ponnistaen kaikki voimansa hän kuitenkin sai vainoojansa rautakouran
+kurkustaan irti ja henkeä keuhkoihinsa. Hän veti polvensa koukkuun,
+Juhanin raskas ruumis kohosi hänen päältään sitten hän potkaisi
+molemmin jaloin rinnan alle niin, että mielipuoli suistui ulvahtaen
+selälleen.
+
+Kulo oli saartanut heidät. Antti näki jo tulta Juhanin hiuksissa ja
+tunsi oman takkinsa palavan.
+
+Silloin hän kuuli huutoja vierestään, ja läähättäen ilmestyivät
+Hanna ja Aukusti savun seasta.
+
+"Pois... pois tästä! Palamme kaikki!" huusi Hanna tarttuen Antin
+käteen.
+
+He rynnistivät savun halki männikköön päin. Aukusti oli tarttunut
+Juhaniin ja laahasi häntä mukaansa.
+
+"Nyt ymmärrän asian... näin hänet yöllä liikkeellä!" ehti Hanna
+sanoa.
+
+Juhani ulvoi kuin susi. Hänen hiuksensa olivat palaneet, ja kauhea
+mielipuolen ilme leimusi hänen silmissään.
+
+"Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä, pojat!"
+kirkui hän hirveällä äänellä. "Ja tuli ehtoosta ja aamusta
+ensimmäinen päivä..."
+
+Hetken päästä oli koko kylän väki sammutushommissa. Onneksi pysyi
+ilma tyynenä. Kulo kierrettiin ja saatiin vähitellen pysähtymään,
+ennenkuin se ehti nousta Tievanperän männikköön.
+
+Juhani oli viety loitolle suuren kuusen alle, missä oli viileä
+varjo.
+
+"Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä, pojat!"
+hoki hän niin kauan kuin jaksoi. Sitten hän sulki silmänsä ja makasi
+kuin kuollut, laihat kasvot nokisina, rinta raskaasti koristen.
+
+Siitä tapasi Iisakki naapurivainajansa pojan mielenvikaisena. Tätä
+olivat jotkut odottaneetkin, kun sellaisia oireita alkoi Juhanissa
+yhä tiheämmin näkyä.--Varsankalliolla se vika jo tuli,--
+pääteltiin.--Siitä saakka hän on ollut erilaisempi...
+
+Iisakki seisoi pitkän aikaa miettiväisenä Juhanin vieressä kuusen
+alla. Sääli hänen tuli Juhania.--Isäin pahat teot lasten päälle
+kolmanteen ja neljänteen polveen!
+
+Se johtui Iisakille mieleen, ja raskas tunne painoi hänen sydäntään.
+
+Väkeä oli karttunut yhä lisää, ja rivakasti jatkettiin
+sammutustoimia. Ennen iltaa oli tulen voima saatu rajoitetuksi ja
+syvä oja kaivetuksi palaneen alan ympärille.
+
+Yöksi jätettiin vartijoita palopaikalle. Mutta nuottaniemeläiset
+palasivat kotiin. Juhania kuljetti kaksi miestä.
+
+Hänen raivonsa oli loppunut. Nyt hän vain naureskeli, ja vaikka hän
+näki Antinkin, ei hän ollut milläänkään, vaan höpisi jotakin, mitä
+ei kukaan ymmärtänyt.
+
+Mutta kun tultiin niin likelle valtaväylää, että kosken pauhu alkoi
+kuulua, huusi Juhani:
+
+"Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä,
+pojat..."
+
+Hanna ja Antti kävelivät jäljessä.
+
+"Mitä nyt sanot epäluuloistani?" kysyi Hanna. "Näin hänen villistä
+ilmeestään, että paha hänellä oli mielessään."
+
+Antti katseli miettiväisenä eteensä.
+
+"Ei hän olisi kaikkea tätä tehnyt, mutta hänen järkensä pimeni.
+Tunsin hänen sydämensä lämmön, kun Varsankalliolle kahden jäimme,
+enkä vieläkään osaa häntä vihata."
+
+Nyt Hanna ei oikein ymmärtänyt Anttia.
+
+"Sääli on häntä, kovaonnista, joka on kaikki menettänyt", puhui
+Antti Hannalle, joka oli kysyvän näköinen. "Kaikki hän menetti:
+isänsä, sinut ja nyt lopuksi järkensä..."
+
+"Eipä säälinyt hänen isänsä sinua, kun aikoi kuohuvaan koskeen
+upottaa. Yhteinen tuuma on isällä ja pojalla ollut!"
+
+Antti mietti hetken ja sanoi sitten varmalla äänellä:
+
+"En usko pojan tietäneen isän aikeista!"
+
+Hanna ei väittänyt vastaan, mutta kysyi vuorostaan:
+
+"Mutta nyt olisi polttanut elävältä... Eikö hän sittenkin ole
+vaaninut sinun henkeäsi, vaikkei ole ennen uskaltanut...?"
+
+Nyt oli Antin vuoro vaieta, ja raskain miettein he saapuivat
+kotipihalle.
+
+Kosken pauhu kuului nyt kovemmalta kuin aamulla.
+
+Johtuiko se ehkä siitä, että vene, jossa Juhania vietiin Paloniemen
+puolelle, oli joutunut melkein kosken niskalle?
+
+       *       *       *       *       *
+
+
+
+
+JOULUNPYHIKSI oli Kero-Pieti saapunut Nuottaniemeen, jossa aikoi
+viipyä viikon tai kaksi, sitten taas jatkaakseen saarnamatkaansa
+etelään päin. Väkeä täynnä oli Nuottaniemen kookas pirtti, piha
+puolillaan hevosia ja poroja, seinämät suksia.
+
+Antti puuhaili nyt talossa niinkuin isäntä ainakin, ja
+taloustoimissa hyöri Hanna, talon nuori emäntä.
+
+Mutta salin keinustuolissa istui Kero-Pieti, vihreä villainen pusero
+yllään ja musta silkkihuivi kaulassa, ja selitti kuulijoille Jumalan
+sanaa. Joukossa istui Iisakkikin, pirteänä ja hyväntuulisen
+näköisenä.
+
+Kun muu väki oli jo poistunut pirttiin, jäivät Kero-Pieti ja Iisakki
+kahden kesken suureen saliin.
+
+Kero-Pieli oli kuullut sanomia täältä Nuottaniemestä. Hän tiesi,
+että Juhani mielenvikaisena yritti tahallaan polttaa talon parhaan
+metsän ja tappaa Antin. Senkin hän oli kuullut, että Paloniemi, joka
+oli ylimuistoisista ajoista ollut saman suvun hallussa, nyt oli
+myyty. Vanha emäntä ja Juhani olivat saaneet eläkkeen. Uusi isäntä
+oli kaukaa Lapista, uskoton, viinaan menevä mies.
+
+Nyt ei Kero-Pietin sopinut siihen taloon mennä, ei käynyt päinsä
+pitää vuoro-illoin seuroja Paloniemessä ja Nuottaniemessä. Entiset
+ajat olivat muuttuneet.
+
+Niistä asioista ja paloniemeläisten kovasta kohtalosta he nyt
+puhelivat ja Kero-Pieti tiedusteli yksityiskohtia.
+
+"Ja mitä Juhaniin nykyään tulee", jatkoi Iisakki tietojaan, "on hän
+nyt tasaantunut, eikä hänellä ole sitten metsäpalon ollut
+minkäänlaista raivokohtausta. Itsekseen höpisee ja vuoleskelee
+puulusikoita. Usein hän käy Nuottaniemessä, mutta ei näytä muistavan
+entisestä mitään. Hannaa hän sanoo Maria-emännäksi ja Anttia
+Niilo-Iisakiksi... Kun vain semmoisena pysyisi, ei hänestä olisi
+kenellekään haittaa..."
+
+"Joo-joo, joo-joo", huokaili Kero-Pieti, ja Iisakista näytti siltä,
+että Juhanin kohtalo koski häneen kovasti.
+
+"Minkähän pani pahimmaksi, isänsä hukkumisen vaiko sen, ettei
+vävyksesi päässyt?" kysyi Kero-Pieti ikäänkuin omille teoilleen
+selvitystä hakien.
+
+"Kuinka lienee. Antti arvelee hänen saaneen vian jo Varsankalliolla
+... ja siitä alkaen se kävi viikko viikolta huonommaksi."
+
+"Niinpä saattaa olla ... ja onhan siinä suvussa ollut ennenkin
+päävikaisia", virkkoi saarnamies.
+
+Hartaushetki alkoi. Paksu-Ollikin oli taas liittynyt saarnamiehen
+valiojoukkoon ja aikoi seurata mukana etelään päin.
+
+Kun ensimmäinen virrenvärssy oli loppunut, ilmestyi Paloniemen
+Juhani ovensuuhun väkijoukkoon. Hän höpisi jotakin itsekseen, silmät
+paloivat levottomasti, ja laihat kasvot värisivät. Kun hänelle
+toimitettiin sija penkille, istui hän siihen varovasti, ympärilleen
+tähyillen.
+
+Sitten veisattiin toinenkin värssy. Juhani ei liikkunut paikaltaan,
+mutta katseli yhä eri tahoille.
+
+Kun Kero-Pieti alkoi lukea rukousta, sai Juhani kuin sähköiskun.
+
+Hän hyppäsi pystyyn penkille, jolla oli istunut, ja huusi niin, että
+seinät tärisivät:
+
+"Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä
+pojat..."
+
+Hän huitoi käsillään kuin uintia tavoitellen... Loikkasi sitten
+nopeasti kuin orava yli penkkien pöydän luo saarnamiehen eteen, löi
+nyrkkiä pöytään, niin että kynttilät sammuivat ja kirjakasa kaatui,
+ja huusi hirvittävällä äänellä:
+
+"Sinä saatana... Oletkos uskomassa..."
+
+Sitten hän kääntyi väkijoukkoon päin ja sanoi hiljempää:
+
+"Ja maaksi pitää sinun tuleman, vaikka olet koskeen hukkunut!"
+
+Hirmuinen hälinä ja hätä syntyi ihmisjoukossa.
+
+"Sillä on puukko... puukko... se tappaa!" huudettiin.
+
+Nyt tuli hirmuinen tungos, ovet remahtivat auki, ikkunat
+helisivät... Joka reiästä pyrki ihmisiä ulos.
+
+Juhani kirkui, yritti tarttua kurkusta Kero-Pietiin... Tämä hyökkäsi
+ikkunaan, jonka ruudut oli jo särjetty, ja loikkasi pihalle huutaen:
+
+"Ottakaa kiinni... pankaa köysiin..."
+
+Kero-Pieti pakeni navetan puolelle, jonne muitakin riensi turvaan.
+
+Vihdoin ehti Antti paikalle, kun Juhani juuri oli hypännyt
+ikkunasta.
+
+"Niilo Iisakki", hoki mielipuoli Antin nähtyään. "Minne se katosi?
+Näitkö saatanaa? Koskeenko juoksi?"
+
+"Koskeen se juoksi", myönsi Antti häntä tyynnyttääkseen. "Elä huoli
+siitä... anna olla, tule sisälle... saat pikanellia..."
+
+Mutta Juhani ei tällä kertaa huolinut pikanellista. Hänen silmänsä
+näyttivät kauheilta, ja kasvot olivat tuhkanharmaat.
+
+"Niilo Iisakki... koskeenko se juoksi...? Voi meitä pojat..."
+
+Äkkiä hän lähti juoksemaan rantaan päin ja huusi yhä.
+
+Antti alkoi aavistaa pahaa, kutsui muutamia nuoria miehiä avukseen,
+ja niin lähdettiin yhdessä ajamaan Juhania takaa.
+
+Maassa oli lunta, niin että takaa-ajajat voivat valjun kuutamon
+valossa seurata jälkiä, jotka veivät rantatörmälle ja siitä jäälle.
+
+"Juoksiko se koskelle?" kysyivät he toinen toiseltaan.
+
+"Kero-Pietillekö se niin suuttui?" utelivat toiset.
+
+Jäljet näyttivät tietä koskelle jäätä pitkin.
+
+Miehet riensivät läähättäen, mutta eivät erottaneet edellä menevää.
+Kosken pauhu alkoi kuulua. Puurnunleuan terävä kärki pohotti mustana
+valkoista jokea vasten..."
+
+"Juhani, hoi!" huusi Antti niin kovaa kuin jaksoi.
+
+Kaukaa, Varsankallion luota, kuului Juhanin huuto:
+
+"Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä,
+pojat..."
+
+"Koskeen se hyppää!" hätäili Antti, ja kaikki kääntyivät juoksemaan
+Varsankalliolle päin.
+
+Koski oli siellä päin aivan sula, ja Varsankallion molemmin puolin
+kuohuivat hyrskyt niinkuin kesälläkin.
+
+"Juhani, hoi!"
+
+He huusivat kaikki ja menivät niin likelle sulan laitaa kuin suinkin
+uskalsivat.
+
+Silloin kuului sulan takaa, Varsankallion alapuolelta katkonainen,
+läähättävä huuto:
+
+"... ja toiset huusivat, että..."
+
+Samassa pilvi katosi kuun edestä. Ja Antti näki sulan perässä
+ihmisen pään, jota virta painoi jään alle...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamulla varhain valmisteli Kero-Pieti lähtöänsä. Hän ei millään
+ehdolla suostunut enää jäämään seuroja pitämään.
+
+Hän ei selittänyt syytä kiireeseensä, mutta hänellä oli semmoinen
+hätä päästä pois tästä talosta, ettei ehditty hankkia hevosia
+valjaisiin. Iisakillekaan hän ei ollut monta sanaa puhunut. Juhanin
+hyppäämisestä koskeen hän ei sanonut sanaakaan.
+
+Mutta Iisakki oli huomaavinaan hänessä semmoista hätää, jota ei
+koskaan ennen ollut hänessä nähnyt. Hän ei siitä kuitenkaan
+saarnamiehelle puhunut, ennenkuin tämä jo istui reessä.
+
+"Niinkö otit pahaksesi sen Juhanin itsemurhan?"
+
+"En ymmärrä Herran tarkoitusta", vastasi saarnamies murheellisesti.
+"Herran tiet ovat käsittämättömät... Onko kaikki paloniemeläisten
+onnettomuus minun syyni, kun en..."
+
+"Sinunko syysi!"
+
+"Niin, kun en Heikki-vainajalle uskaltanut oikeaa totuutta julistaa,
+vaikka kyllä tiesin..."
+
+Hevonen lähti. Kero-Pieti nosti kättään hyvästiksi reen vieressä
+seisoville.
+
+Iisakki sanoi:
+
+"Jumalan rauha kanssasi!"
+
+Talvinen aamu oli vielä pimeä. Tähdet kiiluivat, ja koski pauhasi.
+
+Hanna ja Antti seisoivat hetken aikaa pihalla, katsellen poistuvien
+jälkeen.
+
+Mutta kuin hevosen tiu'ut lakkasivat kuulumasta, katsahtivat he
+toisiinsa.
+
+Äärettömän onnen tunne täytti kummankin sydämen. Molemmista tuntui
+kuin vasta nyt heidän onnensa olisi kirkas... ikäänkuin ne
+painajaiset, jotka olivat heitä öin ja päivin ahdistaneet, nyt vasta
+kaikkoisivat heidän rakkautensa pyhätöstä.
+
+Ja melkein kuin villinä riemusta sulki Antti Hannan syliinsä ja
+kantoi hänet korkeita kuistin portaita ylös.
+
+"Nyt olen varma omastani", kuiskasi hän.
+
+Iisakki rykäisi tyytyväisenä, hänen otsaryppynsä silisi, niinkuin
+sitä ei olisikaan koskaan ollut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta reessä, aamukylmässä istuessaan laukesi Kero-Pietin
+mielenjännistys, ja hän purskahti itkuun... Vähän tyynnyttyään hän
+painoi päänsä rukkaan, risti kätensä ja lähetti palavimman
+rukouksensa Herran luo... Ja siltä hänestä tuntui kuin suurin totuus
+olisi hänessä kirkastunut. Ja hän nyt näkisi oikean autuuden tien
+paljoa suorempana kuin ennen. Hänen oman mielensä mustuus oli sitä
+ennen himmentänyt, mutta nyt Herra oli hänen sielunsa valaissut.
+
+Ja äskeinen raudanraskas paino tuntui vähitellen kevenevän, ja
+vanhan saarnamiehen silmään tuli kirkas ilme, kun hän nosti päänsä
+ja katsoi aamunsarastusta.
+
+"Herra! Herra! Kaukana, kovin kaukana olen Sinun oikealta tieltäsi
+vaeltanut!" huokasi hän.
+
+Mutta kun oli sivuutettu Korpikoski ja tie kääntyi suurta kylää
+kohti, josta aamupakkaseen nousi savuja, tuntui saarnamiehestä, että
+hänellä nyt vasta oli itselläänkin selvillä kaikki se, mitä hän oli
+totuutena saarnannut.
+
+Eikä hänellä enää ollut epäilyksiä siitä, että hän nyt oli
+kutsumustaan täyttämässä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Koskenlaskijan morsian, by Väinö Kataja
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSKENLASKIJAN MORSIAN ***
+
+***** This file should be named 14161-8.txt or 14161-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/1/6/14161/
+
+Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14161-8.zip b/old/14161-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..2369924
--- /dev/null
+++ b/old/14161-8.zip
diff --git a/old/14161-h.zip b/old/14161-h.zip
new file mode 100644
index 0000000..996d5b6
--- /dev/null
+++ b/old/14161-h.zip
diff --git a/old/14161-h/14161-h.htm b/old/14161-h/14161-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..fd7a98b
--- /dev/null
+++ b/old/14161-h/14161-h.htm
@@ -0,0 +1,8120 @@
+ <!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN" "http://www.w3.org/TR/1999/REC-html401-19991224/loose.dtd">
+
+<html>
+<head>
+	<title>Koskenlaskijan Morsian</title>
+	<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=iso-8859-1">
+	<style type="text/css">
+
+div.paragraph{
+  margin-bottom:0.5em;}
+
+div.title{
+text-align:center;
+font-size:2em;
+font-weight:bold;
+margin-top:0.3em;
+margin-bottom:0.3em;
+}
+
+div.subtitle{
+text-align:center;
+font-size:1.4em;
+font-weight:bold;
+}
+
+div.author{
+text-align:center;
+font-size:1.7em;
+}
+
+div.head{
+text-align:center;
+margin:2em;
+}
+
+
+div.extra_space{
+margin:1em;
+}
+
+div.start_chapter{
+margin:4em;
+}
+
+body{
+	font-family:Times New Roman;
+	font-size:16px;
+	margin: 1em;
+	margin-top: 3em;
+	border: 0px;
+	padding: 0px;
+}
+
+
+
+div{
+	font-size:1.0em;
+}
+
+.footnote{
+  font-size:15px;
+}
+
+
+
+span.small_caps{
+  font-variant: small-caps;}
+
+
+	</style>
+</head>
+<body>
+
+
+<pre>
+
+The Project Gutenberg EBook of Koskenlaskijan morsian, by Väinö Kataja
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Koskenlaskijan morsian
+
+Author: Väinö Kataja
+
+Release Date: November 26, 2004 [EBook #14161]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSKENLASKIJAN MORSIAN ***
+
+
+
+
+Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+
+
+
+
+</pre>
+
+
+<div class='head'>
+  <div class='author'>Väinö Kataja</div>
+  <div class='title'>Koskenlaskijan morsian</div>
+  <div class='subtitle'>Romaani peräpohjolasta</div>
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Elettiin
+
+</span>vuoden pimeintä aikaa, sillä joulukuu oli alkanut. Nuottaniemessä,
+Korpikosken niskassa, oli vilkasta liikettä, kun taloon varrottiin
+kuuluisaa saarnamiestä Kero-Pietiä, joka ei ollut moneen vuoteen
+joutanut poikkeamaan näille seuduille. Pohjois-Ruotsissa ja
+laajoissa Suomen Lapin pitäjissä hän oli kierrellyt vuosikausia
+lepoa nauttimatta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Monet kerrat oli häntä, kuuluisinta kristittyä ja lahjakkainta
+saarnamiestä, näille seuduille kutsuttu, mutta nyt vasta hän jouti
+tulemaan. Jo viikkoja ennen oli saapunut tieto, että saarnamies oli
+Nuottaniemeen päin tulossa. Matka kului kuitenkin hitaasti, sillä
+joka kylässä pidettiin seuroja, syntisiä heräsi ja tuli
+kristityiksi, ja entisten usko voimistui. Hänen tulonsa Lapista päin
+oli ollut yhtämittaista riemukulkua, sillä hänen kanssaan saapui
+valoa pimeyteen, ja hän opasti horjuvat ja vähäuskoiset oikealle
+tielle, joka vei ijankaikkiseen iloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Myöhään edellisenä iltana oli Nuottaniemeen tullut tieto, että
+saarnamies seurueineen oli saapunut Paloniemeen Ruotsin puolelle.
+Viestin oli tuonut Peura-Joopi, joka oli sattunut silloin käymään
+Paloniemessä. Tämän isäntä Heikki oli pyytänyt Joopia viemään
+Nuottaniemeen sanan, että kauan kaivattu saarnamies oli jo tullut...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen isäntä Iisakki tiesi, mitä se merkitsi. Ei ollut koko
+Torniojoki-varrella missään muussa talossa niin kookasta ja tilavaa
+pirttiä kuin Nuottaniemessä nykyisen isännän Iisakin laittama.
+Senvuoksi olikin seuroja aina pidetty Nuottaniemessä, milloin joku
+kuuluisampi saarnamies oli liikkeellä joko etelästä päin
+saarnaretkiltään palaamassa tai sinne päin menossa. Silloin
+kerääntyi sanankuulijoita monesta kylästä sekä Ruotsin että Suomen
+puolelta, ja silloin täyttyivät aina kaikki suojat tungokseen asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vuosikymmen oli melkein kulunut siitä, kun Kaaressuvannon Kero-Pieti
+oli Nuottaniemen suuressa pirtissä pitänyt seuroja. Viikon päivät
+hän oli silloin näillä paikoin viipynyt, vuoroiltoina Nuottaniemessä
+ja Paloniemessä, Mutta siitä ajasta olivat olot ja elämä paljon
+muuttuneet. Tukkiliikkeet olivat kasvaneet suuriksi, ja vierasta
+väkeä oli saapunut paljon Pohjan perälle. Tavat olivat raaistuneet,
+nuoret vietteli maailman ilo, eivätkä vanhatkaan jaksaneet uskossaan
+kilvoitella. Yhteiset kylänkeskiset seura-illatkin näyttivät
+menettäneen merkityksensä. Sillä niihinkään ei saapunut kuin jokunen
+vanha kristitty virtensä veisaamaan ja kuulemaan Laestadiuksen
+postillasta jonkun luvun.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta milloin joku kauttakulkeva saarnamies oli sattunut liikkeelle
+ja piti seuroja, kokoontui kuulijoita pirtti ahdinkoon asti. Ja
+vaikkei semmoinen yksi-iltainen saarnamies, joka saattoi olla
+hyvinkin lahjaton, saanut paatuneita heräämään eikä muutenkaan
+saarnallaan erinomaista vaikutusta tehnyt, saivat häneltä vanhemmat
+kristityt kuitenkin lohdun sanoja ja virvoitusta alakuloiselle
+uskolleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pietin tuloa oli jo varrottu syystalvi. Ja kulkijain matkassa
+tuli tietoja, että siellä ja siellä hän oli tulossa, siellä ja
+siellä nyt kokoonnuttiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemessä oli aamusta alkaen oltu hommassa. Suuresta pirtistä
+oli kannettu liiat huonekalut muihin huoneisiin ja asetettu penkkejä
+sijalle. Huoneen perällä, kahden ison ikkunan välissä, oli jykevä
+pöytäkaappi, johon oli kannettu talon uskonnolliset kirjat. Huone
+oli muutenkin siistitty ja seinillä riippuvat työkapineetkin viety
+ulkohuoneisiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä aikaa kun isäntä Iisakki puuhaili ja asetteli penkkejä
+taattujen pölkkyjen varaan, puuhaili talon tytär Hanna muissa
+huoneissa, pihasalla ja keittiössä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamiehen matkassa näet oli valiojoukkue, joka oli seurannut
+häntä pitkin Lappia niin Ruotsin kuin Suomenkin puolella ja nyt
+aikoi jatkaa matkaa pitkin Perä-Pohjolan pitäjiä. Heillä oli, samoin
+kuin saarnamiehellä itsellään, vapaat kyydit ja seurataloissa
+kestitykset ja yösijat. Nyt olikin tiedossa, että saarnamiehen
+matkassa oli tavallista lukuisampi saattue.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Työtä ja hommaa oli siis talossa, johon muutaman tunnin kuluttua
+kokoontuisi saarnamies joukkoineen ja sanankuulijoita kaukaa
+metsäkylistä asti. Ruokaa piti varata ja huolehtia yösijoista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun isäntä oli saanut kaikki penkit paikoilleen, oikaisihe hän ja
+pani piippuunsa. Saisivat tulla nyt, pirtti oli penkitetty!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki isäntä oli keskikokoinen, vaaleaverinen mies,
+leveähartiainen, ja tanakkaa tekoa. Kasvojen ilme oli
+hyväntahtoinen, ja sinisissä silmissä näytti ilo aina pysyvän. Mutta
+tänään hän oli vähäpuheinen, ja usein hän oli näyttänyt olevan
+pitkissä mietteissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oikeastaan hän ei ollut näinä viime vuosina päässytkään entiseen
+iloiseen mielentilaansa. Kovaa oli talossa koettu näinä aikoina.
+Talon toimelias, kaikkien rakastama emäntä oli kuollut kolmantena
+talvena, ja seuraavana kesänä hukkui ainoa poika Korpikoskeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isännän mieli oli siitä saakka ollut lamaannuksissa. Varsinkin oli
+pojan hukkuminen häneen kovasti koskenut, vaikkei hän koskaan
+murheitaan muille huutanut. Mutta suru löi häneen leimansa. Hän oli
+parina vuonna käynyt harmaahiuksiseksi, ja hänen ennen vilkkaat,
+voimaa ja notkeutta osoittavat liikkeensä olivat kangistuneet ja
+ikäänkuin veltostuneet. Hän tunsi sen itsekin ja puhui usein
+tyttärelleen, että vanhuus alkoi häntä vaivata. Mutta itse hän kyllä
+tiesi, ettei häntä vielä ikä painanut, vaan muu raskas murhe hänen
+voimiaan nakerteli. Ja aavisti sitä tytärkin, vaikkeivät he olleet
+asiasta monta sanaa vaihtaneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän istahti nyt, Iisakki, penkille ja katseli peräikkunasta ulos
+joen toiselle rannalle Paloniemeen päin. Joulukuun päivä oli jo
+alkanut hämärtää, mutta Nuottaniemen ikkunaan näkyi vielä selvästi,
+että Paloniemen pihassa liikkui ihmisiä tavallista enemmän ja että
+huoneiden seinillä oli hevosia valjaissa. Ne olivat kaikki
+kristittyjen roikkaa, jotka pian ajaisivat poikki tänne Suomen
+puolelle. Iisakin katse synkkeni, kun hän katseli Paloniemeen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se se oli, tuo Paloniemen Heikki, perämiehenä, kun lautta jyskähti
+kallioon ja kaikki jälkipäänmiehet hukkuivat, joukossa Nuottaniemen
+ainoa poika Niilo Iisakki...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isäntä veti piipustaan savuja äkäisesti, ikäänkuin nielläkseen
+karvaan palan, joka oli kurkkuun tarttunut...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta samassa hän kuuli poronkellojen kalkatusta pihalta, ja kun hän
+nousi sivuikkunaan katsomaan, näki hän useita poroja saapuneen
+kelkkoineen. Ne olivat järvikyläläisiä, jotka olivat Peura-Joopilta
+saaneet kuulla saarnamiehen tulosta ja kiireesti poroillaan
+lähteneet Nuottaniemeen rakasta kristittyä kuulemaan. Jokaisen poron
+kelkassa oli pari henkeä, mies ja vaimo. Nuorempaa väkeä ei vielä
+näkynyt, mutta kyliltäkin oli jo jokunen hevonen saapunut, reki
+kukkuroillaan sanankuulijoita.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isäntä katsahti ikkunasta pihalle ja lähti sitten keittiöön, johon
+ovi vei pirtistä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siellä hääräsi Hanna, talon ainoa tytär. Hän oli nuori,
+parinkymmenen ikäinen, vaaleahiuksinen nainen, jonka kasvot olivat
+hyvin herttaiset ja miellyttävät. Silmät olivat samanlaiset kuin
+isällä, mutta suun ympärillä oli jotakin kovempaa, ikäänkuin
+rautaisempaa luontoa. Otsa oli matalahko ja hiukset tuuheat, ja
+vaikka ne olivat sileäksi kammatut, oli koko pää pieninä
+kiharalaineina. Vikkelästi hän liikkui, kasvojen punoittaessa, ja
+oli juuri nostamassa tavattoman isoa kahvipannua tulelle, kun isäntä
+tuli.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka täällä ehdit?» kysyi isäntä. »Pian kai tulevat... Olisiko
+pitänyt pyytää kylältä enemmän apulaisia?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kyllä minä ehdin», vastasi Hanna. »Ja onhan Maija-muori ollut koko
+päivän apunani.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eikö Paloniemestä ole mitään kuulunut?» kysyi isäntä taas ja
+istahti tuolille, melkein kuin olisi hyvin väsyksissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuli sieltä sana, että ne lähettävät piika Ulriikan avukseni, mutta
+minä käskin sanoa terveiset, etten tarvitse...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tytär silmäsi isäänsä ja näki hänen silmistään että niin juuri
+pitikin tehdä: ei tarvinnut huolia Paloniemen avusta...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pirttiin oli sillä aikaa tullut ihmisiä. Talon parhaat tuttavat
+käskettiin vierashuoneisiin, jotka pian täyttyivät paksuista
+turkeista ja muista villaisista talvitamineista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannalla ei ollut aikaa monta sanaa vaihtaa vierasten kanssa, mutta
+isäntä kävi tervehtimään ja puheli pitempimatkaisten kanssa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivä kului, hämy muuttui pimeäksi, ja Nuottaniemen pihaan ajoi yhä
+hevosia, ja joka kujasta pyörähti poro- ja suksimiehiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tulet sytytettiin, ja silloin kuultiin joelta monen hevosen tiu'ut.
+Siinä tuli saarnamies valiojoukkoineen, ja muita Ruotsin puolen
+kyläläisiä seurasi perässä, kaikki reet täpösen täynnä väkeä. Edellä
+ajoi saarnamies, istuen reessä Paloniemen isännän Heikin kanssa, ja
+ajajana oli talon poika Juhani.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki riensi kuistin eteen vastaanottamaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tervehdin sinua, veljeni Iisakki, Jeesuksen Kristuksen nimessä!
+Syntisi anteeksi ja rauha talossasi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli jo ikämies, lyhyenläntä; pienet, mustat silmät
+kiiluivat, ja hyväntahtoiset kasvot hymyilivät. Hän oli rivakka
+liikkeissään, ja hänen äänessään oli miellyttävä sointu.
+Tervehdittyään Iisakkia laestadiolaisten tavoin laskien kätensä
+toisen olkapäälle hän hyppäsi ketterästi reestä ja lähti nousemaan
+sisälle. Mutta ennenkuin hän ehti kuistiinkaan, ympäröivät hänet
+kristityt, jotka huutaen ja itkien, tarttuivat hänen peurapeskiinsä
+ja riuhtoivat joka puolelle. Hän ojenteli käsiään heitä kohti,
+todisteli heidän syntejään anteeksi ja nauraa hökerteli heidän
+riemulleen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki oli pitkä, mustaverinen mies. Hänen kasvonsa
+olivat kylmät ja ilmeettömät, ja musta parta antoi hänen muodolleen
+villin näön. Hänen poikansa Juhani oli vielä pitempi isäänsä,
+mustaverinen hänkin ja isänsä muotoinen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Naapuritkin tervehtivät toisiaan kristittyjen tavoin, ja Iisakki
+virkkoi Juhanille:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Viehän sinne talon luo hevosesi, kyllä renki Aukusti siitä
+huolehtii.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen suuren rakennuksen tilavat huoneet täyttyivät. Pirtti
+oli jo ahdinkoon asti täynnä, ja suuressa salissa, jossa saarnamies
+istui keinutuolissa keskilattialla, oli niinikään jo tungosta. Ja
+yhä karttui väkeä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamiehen ympärille kokoontuivat vanhimmat kristityt ja
+kuuntelivat hänen puheitaan, sillä varsinainen saarna ei vielä ollut
+alkanut. Jotkut vanhemmista naisista alkoivat jo ääneensä iloita,
+toiset itkien, toiset nauraen. Kaikki, mitä saarnamies sanoi, oli
+ihmeellistä, kirkastettua totuutta, niinkuin Jumalan omasta suusta
+suoraan tullutta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen isäntäkin oli päässyt saarnamiehen viereen, ja raskaasti
+huokaillen hän ilmaisi suuren kunnioituksensa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen Iisakki ei vielä joutanut saarnamiehen puheita
+kuuntelemaan. Hänellä oli sekä pirtissä että pihasalla minkä mitäkin
+järjestämistä. Mutta kulkiessaan salin läpi hän näki naapurinsa,
+Paloniemen Heikin, istuvan saarnamiehen vieressä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja silloin hän tunsi omituisen piston sydämessään. Hän kiirehti ulos
+ja tunsi tällä hetkellä olevansa loitolla sekä saarnamiehestä että
+naapuristaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kulki kahvitarjotin käsissään pitkin ja poikin salissa ja
+hänen jäljessään joku kylän tyttäristä vehnäistarjotinta kantaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän tuli saarnamiehen luokse, virkkoi tämä:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Nuori sisareni... Onko Jeesus sydämessäsi? Vai onko perkele sinne
+pesänsä tehnyt ja sikiönsä synnyttänyt?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tähtäsi pienine, liukkaine silmineen Hannaa, mutta Hanna katsoi
+häneen pitkään ja totisesti, niin että toisen katse kilpistyi
+syrjään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olen kuullut, että maailman ilossa ja lihansa himossa elää
+täälläkin nuori väki. Senvuoksi on iloni suuri nähdessäni tämän
+ihanan Saaronin ruusun olevan Jeesuksen morsiamen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamiehen ääni oli lempeä, ja hän laski lihavan kätensä veltosti
+Hannan olkapäälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sinun äiti-vainajasi oli totinen Jumalan lapsi», sanoi hän sitten,
+nähtävästi liikutettuna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se koski Hannaan niin, että hän pillahti itkuun.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Äitisi kuoleman kautta Jeesus kutsuu sinua morsiamekseen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän painoi kätensä Hannan kaulaan, ja hänestä löyhkäsi hien ja
+pikanellin lemu.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kuivasi kyyneleensä. Hänelle teki pahaa saarnamiehen musta,
+kiiluva silmä, joka paloi kuin hiili. Kun hän silmäsi toisaalle,
+seisoi Paloniemen Juhani melkein hänen vieressään Hän tarttui
+tarjottimeensa ja riensi keittiöön lisää kahvia hankkimaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kahvia juotaessa osui Iisakki taas saliin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Veljeni Iisakki», sanoi saarnamies, isännän puoleen kääntyen.
+»Kuinka on uskosi laita? Kuinka olet jaksanut kilvoitella?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies tiesi, mitä Nuottaniemessä oli näinä vuosina tapahtunut,
+tiesi emännän kuoleman ja ainoan pojan, Niilo Iisakin, hukkumisen.
+Ja hänelle oli kerrottu, että Paloniemen Juhani kosiskeli Hannaa.
+Senkin hän tiesi, ettei naapurusten rakkaus ollut nyt sen lämpimämpi
+kuin entisinä aikoina.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaikki syy oli nyt, samoin kuin ennenkin, pantu Nuottaniemen isännän
+laskuun. Häntä ei pidetty niin totisena kristittynä kuin Paloniemen
+Heikkiä, joka oli saarnamieskin ja kulki talvisin saarnamatkoilla.
+Iisakkia vaivasi kateuden piru, sillä Paloniemen Heikki oli yhtä
+kysytty perämies kuin hänkin!&mdash;Niin arveltiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaiken sen ja paljon muutakin tiesi maailma ja saarnamieskin.
+Semmoisiakin puheita oli, että Paloniemen Heikillä oli nuorempana
+ollut tapana lähennellä Nuottaniemen pulskaa emäntää, ja että
+naapurien suhteet olivat siitä rikkoutuneet. Se oli kuitenkin vain
+huhupuhetta, joka ei koskaan ollut saanut vahvistusta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies uudisti kysymyksensä Iisakille ja puhui kehoittavasti:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Syntisiä olemme kaikki ja joka hetki saamme olla varuillamme
+sydämemme pahuuden vuoksi... Jumala on nähnyt hyväksi lähettää sinun
+osallesi, veljeni Iisakki, raskaita koettelemuksia, ettäs nöyrtyisit
+ja polvistuisit vanhurskaan Herran edessä. Puolisosi temmattiin pois
+parhaana työpäivänään. Herra tahtoi näyttää sillä, että olet Hänestä
+loitonnut ja maallista hyvyyttä himoitset! Et vielä nöyrtynyt! Et
+huutanut avuksesi Herraa, et Golgatan veristä tietä muistanut.
+Paadutit sydämesi ja Herra lähetti toisen raskaan murheen: ainoa
+poikasi hukkui ... hukkui uskottomana...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin kasvot värähtelivät, rinnasta tuntui nousevan karvas pala,
+mutta hän sai sen niellyksi takaisin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta Herra rakastaa sinua ja omaksensa tahtoo... Naapurisi, tämä
+Paloniemen Heikki, on kaikki sinulle anteeksi antanut ja tahtoo
+kylmän ystävyytesi unohtaa», jatkoi saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki silmäsi Heikkiin, joka istui saarnamiehen vieressä. Heikin
+kasvojen ilmeessä hän oli lukevinaan: »Siinä nyt kuulet ... niin
+jalomielinen minä olen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki alkoi ymmärtää, mitä saarnamies oikeastaan tahtoi sanoa, ja
+häntä inhotti. Niin kauan kuin Heikissä ei tapahtuisi suurempaa
+muutosta, ei hän voisi näin äkkiä antaa kaikkea anteeksi ja
+unhottaa! Heikin omallatunnolla pitäisi olla hyvinkin raskasta...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja kesken saarnamiehen puheen hän nousi ja lähti ulos. Pirtin ovi
+porstuaan oli auki, ja sieltä tunki kuumaa hikistä höyryä, niin että
+vesi tippui katosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ulkona oli himmeä kuutamo ja lauha pakkanen. Korpikosken pauhu
+kuului selvästi, tohisten ja ulvomalla huutaen. Silloin tiesi koski
+suoja-ilmoja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Piha oli täynnä hevosia, joka kujalla poroja, joiden kellot
+kajahtivat silloin tällöin, ja rakennuksen seinämät täyttyivät
+pystyyn nostetuista suksista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki nousi kuistiin ja meni keittiöön. Hanna puuhasi
+taloustoimissaan, ja keittiökin oli täynnä väkeä. Iisakki näki
+Paloniemen Juhaninkin siellä istuvan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin kuului kuiske, että saarnamies aloittaa seurat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Verkkaan ja juhlallisesti astui Kero-Pieti läpi vettä tippuvan
+porstuan, ja väkijoukko jakaantui, niin että peräpöydän luo ilmestyi
+kuja. Hän oli puseroisillaan, jätettyään paksun villaisen
+kaulahuivinsakin saliin. Hänen perässään käveli Paloniemen Heikki,
+ja muita vanhempia kristittyjä tuli heidän jäljestään niin sakeana
+joukkona kuin mahdollista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Huoneessa oli hiljaista, ja kuulijakunta katsoi saarnamieheen, joka
+ryiskeli ja siveli sileitä, parrattomia kasvojaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paksu-Olli selaili virsikirjaa, hänkin kurkkuansa korjaten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jospa veisaamme virren», sanoo Kero-Pieti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olli aloitti virren kimakalla naisäänellään, ja Paloniemen Heikki
+yhtyi siihen heti ulkomuististaan. Joku nainenkin kirkui joukkoon,
+ja vaivaloisesti ja surkean väärässä äänessä loppui vihdoin ensi
+värssy.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten veisattiin vielä toinenkin värssy.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Virren loputtua Olli luki virsikirjasta monta eri kohtaa, ja kun hän
+vihdoin oli sanonut aamen, oli suuressa pirtissä niin hiljaista,
+ettei kuulunut hiiskaustakaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies silmäili ihmisiä, ja hänen tutkiva, kiiltävä katseensa
+tunkeutui kuin nuoli toisen sydämeen. Moni vanhempikin kristitty
+väisti tätä tutkistelua, ja ruti uskottomat istuivat allapäin kuin
+jostakin syytettyinä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jospa katsomme, mitä rakastettu opettajamme sanoo», puhui
+Kero-Pieti hetken päästä. Ja vaikka hän puhui hyvin matalalla
+äänellä, kuulivat sen nekin, jotka seisoivat porstuassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olli avasi Laestadiuksen postillan, ryki ja alkoi lukea:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»
+
+<i>Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä.
+
+</i>Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan
+merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa ennenkuin tämä maailma loppuu;
+ja nämä merkit pitää oleman auringossa, kuussa ja tähdissä. Meidän
+pitää nyt ensinnä tietämän, että auringon kanssa ymmärretään
+hengellisessä tarkoituksessa kristillisyyden valkeus, joka on
+niinkuin aurinko niille, jotka matkustavat iankaikkisuuteen; jos
+tämä aurinko pimenee, silloin tulee hengellinen pimeys maan päälle
+niin, että matkustavaiset ei näe enää mistä tie menee taivaaseen.
+Aurinko ei pimenisi muutoin, mutta kun kuu menee auringon eteen,
+silloin tulee aurinko pimeäksi. Mutta kuun kanssa ymmärretään
+hengellisessä tarkoituksessa se luonnollinen järki, joka on suurena
+esteenä niille, jotka aikovat katumuksen ja parannuksen tehdä;
+luonnollinen järki on sokea ja pimitetty synnin himoilta, niinkuin
+myös se luonnollinen kuu on itsestänsä musta ja pimeä; mutta tulee
+hänestä sentähden vähän valoa, koska aurinko paistaa kuun päälle:
+niin tulee myös siitä hengellisestä auringosta ylösvalaistus
+järjelle, että ihminen ymmärtää joltisesti järjellä toimittaa ne
+maalliset askareet ja niin asettaa elämän, että hän tulis tässä
+maailmassa joltisesti aikaan, Mutta ei ihmisen järjellä eikä
+viisaudella näe, mistä tie menee taivaaseen. Järjen eli pääkallon
+tieto on se kuutamo, jonka himminlaisessa valossa ihminen näkee
+kulkea sitä laveata tietä, joka viepi kadotukseen. Mutta sitä
+kaitaista tietä ei näe kukaan kuutamolla eli järjen viisaudella; se
+pitää oleman täysi päivä eli täydellinen ylösvalaistus Jumalan
+sanasta, ennenkuin ihminen näkee, mistä tie menee taivaaseen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olli piti hetken väliä, korjasi kurkkuaan, ja kun hän jatkoi
+lukuaan, muuttui hänen äänensä surkean laulavaksi nuotiksi,
+ikäänkuin valitukseksi. Ollin lukiessa Kero-Pieti silmäili ympäri
+pirttiä, lähetellen tulisia katseita. Ovenpieleen ja porstuaan,
+jossa hän tiesi pahimpain uskottomien piilevän, lensivät hänen
+silmäyksensä kuin salamat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakkikin oli joutunut sisälle ja saanut paikan lähellä
+saarnamiehen pöytää. Hanna oli istuutunut karsinan puolelle jonkun
+metsäkylän emännän viereen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ollin lukua kuuntelivat kaikki, vaikka he olivatkin saarnan joko
+itse postillasta lukeneet tai kuulleet muiden lukevan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Olli jatkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koska Vapahtaja tämän evankeliumin alussa puhuu viimeisistä ajan
+merkeistä, varoittaa hän viimein opetuslapsiansa niistä synneistä,
+jotka erinomattain ovat hallitsevaiset silloin, koska viimeisen ajan
+merkit rupeavat näkymään.
+
+<i>Kavahtakaa teitänne ylönsyömisestä, juopumisesta ja elatuksen
+murheesta, ettei se päivä tule äkisti päällenne.
+
+</i>Me näemme, että ylönsyöminen ja juopumus ovat maailmassa
+hallitsevaiset synnit; maailman herrat käyvät edellä hyvillä
+esimerkeillä, ja talonpojat seuraavat perässä. Koska yksi ihminen
+syntyy, niin ne palvelevat sitä Jumalata, joka on peräsuolessa; jos
+ihminen kuolee, silloin taas palvellaan samaa peräsuolen Jumalaa;
+nimipäivät ja syntymäpäivät pyhitetään peräsuolen Jumalalle
+huvitukseksi. Onkos sitte Jumala luonut ihmisen syömään ja
+paskantamaan, juomaan ja tappelemaan? Vai mitä varten ihminen on
+luotu tähän maailmaan? Maailman herrat voitelevat kurkkunsa
+vuotavalla pirunpaskalla, ja talonpojat seuraavat heidän
+esimerkkiänsä. Niin eletään nyt maailmassa, ja sillä elämällä he
+luulevat kelpaavansa Jumalalle.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ollin lukiessa alkoi naisten penkeistä kuulua nyyhkytyksiä ja
+raskaita huokauksia. Hannan vieressä istuva metsäkylän emäntä itki
+ääneensä. Hanna silmäsi isäänsä, joka istui aivan häntä vastapäätä.
+Iisakin kasvot olivat vakavat, ja silmäin välissä oli ryppy, joka
+siihen ilmestyi aina silloin, kun hän oli tyytymätön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ollin ääni häipyi, niin etteivät lähellä olevatkaan kuulleet eri
+sanoja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ihan lopulla saarnaa Olli koetti korottaa ääntänsä niin kuuluvaksi
+kuin voi, ja nyt kajahti ympäri pirtin:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olkaa siis valppaat ja valmiit rukoilemaan, että se suuri
+ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on, auttaisi teitä
+vielä viimeisessä hengen kilvoituksessa, ja koska nämä luonnolliset
+silmät kiinni pannaan, ne kirkkaat silmät aukenisivat, jotka näkevät
+Jumalan ja kaikki pyhät enkelit. Aamen!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olli painoi kirjan kiinni ja hengitti helpotuksesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti silmäili ympäri pirttiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Että se suuri ristinkantaja, joka teissä hyvän työn alkanut on,
+auttais teitä», toisti hän verkkaan. Mutta jo hänen äänensä sointu,
+silmäin ilme ja ojentuvan käden siunaava liike vaikutti, että
+naisten puolelta alkoi kuulua itkua ja voivotuksia...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tehkää parannus», kuului Kero-Pietin ääni. »Tehkää parannus, koska
+armon aurinko vielä paistaa ja suuri ristinkantaja apua lupaa!...
+Lyhyt on armon aika. Kuolema kolkuttaa ja monen rintoja, monessa on
+hyvä työ aloitettu.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan vieressä istuva metsäkylän emäntä alkoi uikuttaa ja huutaa,
+hyppäsi seisomaan, roivi käsiään yhteen ja kirkui, niin että korvia
+viilsi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kiitetty olkoon Jeesus Kristus!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän pyrki pois paikaltaan, loikkasi kuin taikavoimalla yli penkkien
+ja riensi saarnamiehen kaulaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti lohdutteli, todisti syntejä anteeksi ja puhui jotakin,
+mitä Hanna ei kuullut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Muutkin naiset alkoivat kirkua, ja kaikki pyrkivät pois paikoiltaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Valtava liikutus käy miestenkin puolella. Paloniemen Heikki innostui
+myös ja alkoi saarnata...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paksu Olli oli joutunut pois pöydän takaa, ja hänenkin kaulassaan
+riippui neljä tai viisi emäntää...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna työnnettiin syrjemmäksi. Joku tarttui hänen kaulaansa ja
+huusi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Herra Jeesus, ole kiitetty!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakkikin oli noussut seisaalle, ja kun Hanna katsoi isäänsä
+silmiin, näki hän, että ryppy silmäin välissä oli yhä syventynyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Te paatuneet uskottomat», kuului Kero-Pietin ääni, »tehkää
+parannus, koska aika vielä on...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuoria naisia ja miehiä tunkeutui lähelle saarnamiestä. Joku itki
+katkerasti, pyytäen anteeksi pahoja tekojaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki isänsä kaulassa riippuvan jonkun naisen, ja kun nainen
+käänsi kasvonsa Hannaan päin, tunsi Hanna, että se oli Paloniemen
+vanha emäntä. Iisakin kasvojen ilmeessä Hanna ei huomannut
+tapahtuneen muutosta...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä,&mdash;Hanna ei ymmärtänyt millä liikkeellä,&mdash;saarnamies sai äänet
+ja uikutukset vaikenemaan ja alkoi saarnata vähäuskoisille ja
+uskostaan langenneille. Hänen äänensä kuului porstuaan ja pihalle
+asti, ja hänen sanansa tunkeutuivat luihin ja ytimiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Totuutta, suoraa totuutta puhui saarnamies,&mdash;sen myönsi Hannakin,
+mutta hän ei jaksanut nousta niin väkevään tunnelmaan kuin muut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän kuunteli miettiväisenä saarnamiehen puhetta, joka vähitellen
+taas lakkasi kuulumasta yleisten liikutusten enetessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki selitti joillekuille nuorille, vastaheränneille
+autuuden oppia. Hanna tunsi ne samoiksi, jotka joka talvi suurempina
+seurailtoina tekivät parannuksen ja kesän tullen lankesivat entiseen
+uskottomuuteensa. Hänen katseensa haki isää, mutta tätä ei enää
+näkynyt. Iisakki oli liikutusten aikana poistunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannakin alkoi pyrkiä ovea kohden.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koko pirtti oli täynnä hikistä ilmaa. Ihmiset olivat liikkeellä.
+Toiset itkivät, toiset rukoilivat syntejään anteeksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna pääsi vähitellen ovensuuhun, veti huivin päähänsä ja saattoi
+hengittää helpommin. Mutta porstuassakin oli väkeä, ja raskas ilma
+oli sielläkin, ja välikatosta tippui vettä. Hanna riensi ulos.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pilvien takaa valaisi kuu himmeällä valolla pihamaata. Koski kuului
+pauhaavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan sydämessä hytkähti kummasti. Hänen eteensä ilmestyi
+Paloniemen Heikki, joka totisin kasvoin ja merkillisin katsein
+saarnasi parannusta nuorille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saattaisiko niin puhua muille, ellei itse uskoisi ja ellei itse
+olisi valmis kuolemaan? kysyi Hanna itseltään. Puhdas omatunto
+Heikillä kai sittenkin oli. Isä ja hän epäilivät syyttä Heikkiä
+Niilo Iisakin hukkumisesta...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan tuli melkein paha olla, ja hänestä tuntui kuin jokin ääni
+sydämessä soimaisi häntä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli tullut olluksi niin tyly Juhanillekin, joka saattoi olla totinen
+kristitty! Syyttä hän ja isä paloniemeläisiä epäilivät!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Talvinen ilma raitisti Hannan kuumia ohimoita. Hän alkoi virkistyä,
+ja polttava sydämentuska vaimeni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän lähti takaisin sisälle, seisoi Paloniemen Juhani melkein
+hänen vieressään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Hanna», sanoi Juhani omituisen pehmeällä äänellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna pysähtyi ja vastoin entistä tapaa antoi kätensä olla Juhanin
+kourassa pitkän aikaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onko sinulla mitään erityisempää minua vastaan, kun usein olet niin
+tyly ... nyt tänä iltana varsinkin?» puhui Juhani, ja ihmeellisen
+pehmeältä kajahti hänen äänensä. Koko olennossa oli jotakin
+alakuloista, mitä Hanna ei ollut hänessä ennen huomannut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katseli hänen kasvoihinsa, jotka kuun kalpeassa valossa olivat
+valjut ja totiset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Isä ei jaksa uskoa sitä Niilo Iisakin hukkumista», alkoi Hanna
+puhua. »Se on niin kummallista... Isä epäilee, ettei sinun isäsi
+tahtonut laskea paremmin sitä lauttaa, jossa velivainaja oli...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani ymmärsi, mitä Hanna tarkoitti, ja hänen kasvonsa kävivät yhä
+kalpeammiksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pihalle asti kuului pirtistä ruikutusta ja huutoja, ja kuistin
+ovesta tuli höyryä sakeana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tunsi Juhanin käden omassaan vapisevan ja kuuli hänen sanovan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En minä siitä asiasta mitään tiedä... Hukkuivathan muutkin
+jälkipään miehet...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katsoi Juhanin tummiin silmiin, joihin hänen mielestään
+ilmestyi kummallinen kiilto.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Nuottaniemen
+
+</span>talo oli korkean niemen nenässä jossa joki teki kaarevan polven kuin
+hevosenkengän. Talon ikkunoista näkyi suoraan pohjoisesta tuleva
+väylä, joka lankasuorana laski jyrkkien rantojensa välissä virtaavaa
+uomaansa pitkin taloon päin. Se oli kuin läikkyvä tie, joka lähti
+kaukaa ikäänkuin tunturin huipulta ja suuntaansa muuttamatta vei
+Nuottanientä kohti. Mutta taloa lähestyessään se näytti remahtavan
+suureen nauruun, leveten vähävirtaiseksi, korkearantaiseksi
+suvannoksi. Siinä se levähti vauhdistaan ja kokosi uusia voimia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen suvanto oli mainio lauttasatama.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vähän alempana taloa, toisella puolen niemen nenää, suvanto
+äkkiä kapeni, muuttuen väkeväksi virraksi, joka kiihtyen ja
+vauhtiaan enentäen riensi vaahtoisin harjoin mutkistaan kuuluisaan
+Korpikoskeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemi oli alempana Nuottanientä joen länsipuolella, missä väkevä
+virta kulki pitkin jyrkkää ja kivikkoista rantaa. Senvuoksi eivät
+ylempää tulevat lautat koskaan uskaltaneet Ruotsin puoliselle
+rannalle, missä kosken virta jo alkoi niellä, vaan laskivat maihin
+Nuottaniemen suvannon kohdalla, ja täällä ne varustettiin kosken
+kuohuja varten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kylän talot olivat loitompana näistä molemmista Korpikosken
+taloista, jotka kumpikin olivat manttaaliltaan pitäjän suurimpia.
+Nuottaniemen maita oli koko idänpuolinen metsärikas Korpikosken
+ranta, samoin kuin Ruotsin puolinen ranta oli Paloniemen aluetta.
+Mutta Paloniemen maat olivat kuitenkin pienemmät ja laadultaan
+karummat, ja talon metsät olivat entiset isännät joko myyneet tai
+muuten raiskanneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemi oli metsärikas.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heti Korpikosken rannalta ja talon vainion takaa alkoivat äärettömät
+mäntymetsät, jotka ulottuivat penikulman leveydeltä synkkiin
+sydänmaihin päin Maanlaatu oli talon ympäristöllä hyvää, lihavaa
+savimultaa ja koko niemi seudun parasta peltomaata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Molempien talojen isännät olivat monta miespolvea olleet
+koskenlaskijoita, verrattomia perämiehiä. Ne olivat uskaltaneet
+lähteä juonikkaalle Korpikoskelle silloinkin, kun koski oli
+pahimmillaan. Eikä muistanut tämä polvi, että entisten isäntäin
+lauttoja ohjatessa olisi sattunut onnettomuuksia. Raskaat
+tukkilautat viilsivät hyrskyissä, vilahtivat vaarallisten kallioiden
+ohi ja notkistivat kankeita kylkiään perämiesten tahdon mukaan
+äkkimutkissakin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen isännät olivat aina olleet rajumpia ja rohkeampia kuin
+Nuottaniemen miehet. Ulkomuodoltaankin olivat nämä naapurit kovin
+erinäköisiä. Paloniemen miehet olivat pitkiä ja mustaverisiä, joiden
+kantaisän sanottiin muuttaneen tänne Kolarin kylmistä korvista. He
+olivat olleet rajuja miehiä, sydämettömiä ja raakoja. Tämän nykyisen
+isännän isoisä oli ollut maankuulu juoppo ja tappelija, joka oli
+Lapinretkelleen iäksi jäänyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemeläiset taas olivat hiljaisia, lyhytkasvuisia,
+vaaleaverisiä miehiä, jotka rakastivat kotiaan ja olivat innokkaita
+maanviljelijöitä. Heidän kantaisänsä kerrottiin olleen
+kotalappalaisen, jolla oli Nuottaniemen juurella ollut kota ja joka
+kalasteli sekä koskessa että suvannolla. Hän oli sitten nainut
+suomalaisen tytön, ja heistä polveutuivat nuottaniemeläiset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rohkeita perämiehiä olivat nämä nykyisetkin isännät, Heikki ja
+Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Nuottaniemen Iisakkiin luotettiin kuitenkin paremmin, vaikkei
+Heikinkään perämiehenä ollessa ollut sattunut vahingoita.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vaikka naapurit olivatkin niin erilaisia luonteeltaan, oli heidän
+kesken aina vallinnut sovinto ja naapurirakkaus. Ei ollut tullut
+tinkoja kalastuspaikoista, jotka molemmilla olivat yhtä hyvät.
+Nuottaniemeläiset olivat ymmärtäneet vaieta silloin, kun
+paloniemeläisten villi veri alkoi kiehua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sovinnossa olivat nämä nykyisetkin isännät eläneet ja näennäisesti
+vieläkin elivät, vaikka silloin tällöin lauttojen laskuaikana olikin
+sattunut pieniä kinoja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sen tiesi jo monta kylää, että Paloniemessä kadehdittiin
+Nuottaniemen rikkauksia. Satumaisia summia oli Iisakille jo tarjottu
+metsistä, mutta Iisakki ei ollut myynyt. Mitäpä hänen tarvitsikaan
+myydä, jolla oli yllin kyllin maallista hyvyyttä muutenkin!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikä ollut kuin kaksi lasta perimässä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Näinä parina viime vuonna olivat naapurien suhteet kuitenkin
+kylmenneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Nuottaniemen Iisakin syyksi se pantiin. Iisakki ei ollut pariin
+vuoteen käynyt Paloniemessä, ei siitä päivästä saakka, jolloin Niilo
+Iisakki hukkui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja siitä päivästä alkaen oli isäntä alkanut tuntuvasti vanheta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niilo Iisakki oli ollut reipas nuorukainen, tarkkasilmäinen ja
+rohkeamielinen. Hänestä toivottiin yhtä taitavaa perämiestä kuin oli
+ollut hänen isoisänsä, Nuottaniemen Mooses, joka osasi laskea kaikki
+Tornionjoen kosket. Mutta toisin oli kova kohtalo määrännyt. Kesän
+kirkkaimmillaan ollessa oli Niilo Iisakkikin lähtenyt lauttaa
+soutamaan kosken alle. Miehistä oli puute, sillä lauttoja oli paljon
+odottamassa. Niilo Iisakki sattui sille lautalle, jossa Paloniemen
+Heikki oli perämiehenä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hetkeä ennen oli rannasta lähtenyt lautta, jossa Nuottaniemen
+Iisakki oli perämiehenä. Koski oli pahalla päällä, ja
+Varsankalliossa, joka oli Korpikosken vaarallisin paikka, hipaisi
+Iisakinkin ohjaama lautta kallion kylkeä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Toiset viilettivät perästä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli valoisa juhannusyö. Jälkipään miehet, joihin Niilo Iisakkikin
+kuului, olivat etelänpuolen väkeä, mutta etupäässä siinä oli
+paikkakuntalaisia. Silloin, kun lähestyttiin Varsankalliota, kääntyi
+lautta äkkiä kalliota kohden, ja jälkipää jysähti siihen niin, että
+pohja hajosi yksin puin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaikki jälkipään miehet joutuivat koskeen, ja raskas lautta painoi
+heidät kuohuihin. Etupään miehet pääsivät onnellisesti kosken
+alle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kukaan ei pannut sitä onnettomuutta perämiehen syyksi. Parastansa
+oli Paloniemen Heikki koettanut, mutta raskas lautta ei totellut,
+sillä väkevä virta painoi Varsankalliota kohti. Ja ensi kertaa nyt
+semmoinen onnettomuus Heikillekin sattui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sen ymmärsi Nuottaniemen Iisakkikin, mutta sittenkin jäi hänen
+mielensä pohjalle kummallinen epäluulo, jota hän ei saanut
+kitketyksi pois, mutta joka ajan kuluessa yhä vahvistui. Oliko
+Heikki tehnyt sillä kerralla kaikki, mitä olisi voinut tehdä?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Etupään miehet vakuuttivat, ettei se ollut Heikin syytä. Kaikki
+miehet olivat soutaneet niin, että silmät tulta iskivät. Mutta
+taitavana perämiehenä Iisakki ymmärsi, ettei tarvinnutkaan enempää
+kuin jonkun sekunnin viivytys soutukäskyn antamisessa ... silloin
+oli varmaa, ettei lautta ehtisi ohi Varsakallion.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei ollut koskaan ilmaissut epäluulojaan, mutta siitä asti hän ei
+enää käynyt Paloniemessä, vaikka Heikki puolestaan lauttojen laskun
+aikana oleskeli Nuottaniemessä viikonkin päivät yhtä mittaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samana kesänä syyspuolella alkoi Paloniemen Juhani lähennellä
+Hannaa, ja siitä saivat Iisakin epäilykset uutta vauhtia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ilokseen hän kuitenkin huomasi, ettei Hanna näyttänyt paljonkaan
+välittävän Juhanista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt viime syksynä oli Juhani kosinut, mutta Hanna oli pyytänyt vielä
+miettimisen aikaa. Hän tahtoi vielä olla nuorena ja huolettomana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Poikansa kosinnasta ei Paloniemen Heikki ollut tietävinäänkään,
+mutta Iisakki arvasi, että Heikki sittenkin ohjaili ja neuvoi
+poikaansa. Paloniemen asioiden tiedettiin olevan huonolla tolalla.
+Jos saamamiehet ryhtyisivät omaansa ottamaan, menisi talo ja
+irtaimisto velkamiehille. Mutta Paloniemen Heikki oli kristitty
+mies, joka kulki saarnamatkoilla ja uhrasi paljon kristittyjen
+hyväksi. Siksi velkojat, jotka olivat kristittyjä, eivät ruvenneet
+ulosotolla hätyyttelemään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen Iisakki oli kyllä kristittyjen kirjoissa, ja heränneenä
+miehenä häntäkin pidettiin, mutta moitittiin liian itaraksi ja
+maallisen tavaran himoojaksi. Hän ei koskaan riemuinnut silloinkaan,
+kun valitut saarnamiehet pitivät seuroja, ei tunnustanut syntejään
+eikä niitä anteeksi pyytänyt. Senvuoksi häntä pidettiin huonompana
+kristittynä kuin hänen naapuriansa, Paloniemen Heikkiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt hän oli kuitenkin, kun tiesi Kero-Pietin taloonsa tulevan,
+päättänyt runsain käsin kestitä sekä saarnamiestä että muitakin
+kristityitä. Häntä ei saataisi moittia itaraksi, sillä sitä hän ei
+ollut koskaan ollut eikä liioin maallista tavaraa himoinnut. Senkö
+vuoksi häntä itaraksi uskottiin, että hän hoiti taloansa parhaan
+ymmärryksen mukaan eikä suostunut puulaakeille metsiään myymään?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki hymähti koko jutulle ja palveli Jumalaansa sydämensä äänen
+mukaan.
+
+</div><div class='extra_space'></div>
+
+<div class='paragraph'>Seurat olivat loppuneet. Yö oli puolessa, ja seuramiehet tekivät
+lähtöä kukin kotiinsa. Kaikille oli ilmoitettu, että vielä
+seuraavanakin iltana kokoonnuttaisiin Nuottaniemessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies joukkoineen jäi taloon yöksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Suuri ja ihmeellinen oli tämä ilta ollut. Paljon nuoria oli
+herännyt, ja vähäuskoiset ja langenneet olivat uudistaneet uskonsa.
+Kero-Pieti saattoi olla kaikin puolin tyytyväinen. Hänen tulinen,
+nuhteleva ja sydämeenkäypä saarnansa ei ollut sattunut kuuroille
+korville.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun muut jo olivat käyneet nukkumaan, juttelivat saarnamies ja
+Iisakki kahden kesken pienessä pihanpuolisessa salinkamarissa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minun tapani on aina puhua suoraan ja peittelemättä», jatkoi
+saarnamies sikaaria poltellen. »Ihmisen viat ja sydämen pahuus eivät
+lähde pois, ellei korva saa kuulla suoraa totuutta, sitä totuutta,
+joka on Jumalasta. Sen vuoksi nyt sinultakin kysyn, veljeni Iisakki:
+Miksi kannat kainia veljeäsi Paloniemen Heikkiä kohtaan, jonka uskon
+vilpittömäksi kristityksi?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti teki kysymyksensä äkkiä ja esipuheitta, niin että Iisakki
+hätkähti. Hän ei ollut odottanut niin suoraa puhetta. Mitä hän
+vastaisi? Sanoisiko suoraan saarnamiehelle, mitä oli ruvennut ensin
+epäilemään ja sitten uskomaan? Mutta eihän hänellä, kun oikein asiaa
+ajatteli, ollut minkäänlaista tukea otaksumisilleen!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän pysyi vaiti ja saarnamies jatkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Veljesi Heikki puhui minulle, että olet muuttunut kummallisen
+kylmäksi häntä kohtaan. Kaiketi luulet itselläsi olevan siihen
+syytä. Mutta oletkos tunnustellut oman sydämesi kovuutta? Oletkos
+antanut anteeksi niin monta kertaa kuin taivaallinen isä neuvoo?
+Katso omaan poveesi ja tutkistele! Oletko lähtövalmis, kun
+arkkienkeli pasuunaansa puhaltaa suurena lähtöpäivänä?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki tuijotti lattiaan eikä vastannut mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Herra on sinua kovasti koetellut, mutta kaikki me tarvitsemme
+tulivasaraa tässä elämässä... Pian me unhotamme taivaallisen isämme,
+jolta kaikki hyvyys vuotaa, ellei Hän pane päällemme väkeviä
+murheita, jotka meitä saattavat Häntä rukouksilla lähenemään.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Iisakki ei vieläkään virkkanut mitään. Kerran jo nousi sana
+suuhun, ja hän aikoi kertoa saarnamiehelle kaikki. Jos Heikki voisi
+vanhurskaan Jumalan kasvojen edessä vakuuttaa, ettei hänessä ollut
+pienintäkään syytä Niilo Iisakin kuolemaan, anoisi hän anteeksi
+kaiken epäilyksensä ja sydämensä pahat ajatukset&mdash;ja alkaisi taas
+sydämestään saakka rakastaa naapuriaan. Mutta kun sana oli noussut
+suuhun, nielaisi Iisakki sen takaisin ja virkkoi melkein kuin
+pakosta:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Enpä minä tällä kertaa haluaisi meidän suhteestamme haastella.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tee kuin tahdot», arveli saarnamies. »Mutta raskasta on sinunkin
+kantaa pahaa sydäntä veljeäsi vastaan...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin onkin. Enkä mitään niin toivoisi kuin sitä, että
+naapurisuhteemme tulisivat entiselleen», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No ehkäpä Jumalan avulla tulevat. Katso: Paloniemen Heikillä on
+nuori uljas poika, totinen kristitty ja hiljaluontoinen Juhani, joka
+neitsykäistä, tytärtäsi Hannaa, rakastaa... Ehkä se on viittaus
+Herralta, että sovintoon ja rakkauteen kävisitte!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Saattaa olla viittaus», myönsi Iisakki. »Muuten minä en tiedä
+siitä. Se olkoon heidän oma asiansa.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies herkesi hetkeksi. Hän oli kyllin tarkka ihmistuntija
+huomatakseen, ettei Iisakki pitänyt siitä puheesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juhani on nuhteeton nuorimies», sanoi Kero-Pieti. »Ja työtätekevä
+ja työtärakastava.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä varten häntä minulle kehut?» kysyi nyt Iisakkikin vuorostaan
+äkkiä. »Paloniemeläisetkö ovat käskeneet häntä täällä kehumaan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt oli Kero-Pietin vuoro hämmästyä. Eikä hän heti pystynytkään
+Iisakille vastaamaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Paha on sydämesi», sanoi hän vain ja arveli sitten haukotellen:
+»Taitaa olla jo aamuyö.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aamupuoli jo on», vastasi Iisakki, nousi, toivotti Herran rauhaa ja
+poistui pirttiin omaan vuoteeseensa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna makasi valveilla ja tiesi isän olevan kahdenkesken
+saarnamiehen kanssa. Mitä he siellä puhuivat? Puhuivatko
+taivaallisia vai velivainajan hukkumisesta?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitähän jos isä selitti koko asian Kero-Pietille!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Kero-Pieti todisti kaikki isän ja hänen epäilyksensä turhiksi,
+vakuutti, että Paloniemen Heikki oli viaton, ja he olivat pahaa
+sydäntä kantaneet syyttömästi paloniemeläisiä vastaan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja huomenna isä menisi Paloniemeen, ja sitten tulisi suuri sovinnon
+päivä...! Juhani ehkä tulisi tänne...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna muisti Juhanin kalpeat kasvot ja tummat silmät, jotka
+kiilsivät niin kummasti tuon pitkän miehen päästä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunsi kuin sääliä Juhania kohtaan. Mutta rakkautta hän ei
+jaksanut kuvitellakaan. Sillä sydämen pohjalla pyrkivät esille
+nuoren, reippaan ja vaaleaverisen miehen lempeät silmät ja naurava
+suu ... leveät hartiat ja tanakat kädet... Se kuva oli siellä ollut
+jo kauan, ja hyvin usein se sieltä tuli näkyviin ... silloin
+varsinkin, kun tuntui jotakin olevan ikävä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt hän ilmestyi ilmielävänä, niinkuin syyskierän aikana oli, kun
+ylös Lappiin, tukkimetsään lähti. Tästä kodin kautta he menivät,
+monta nuorta miestä yhdessä roikassa, hiihtäen, laukut selässä.
+Kuistissa hän sai kahden kesken puhutella.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No muista sitten minua!» sanoi hän ja puristi sormia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Muistan minä ... aina muistan.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ensi lauttojen matkassa palaan ... silloin on kevät.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Varron ensimmäisiä lauttoja...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Puristi kättä lämpimästi... Tuntui siltä kuin riemu halkaisisi
+sydämen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten he lähtivät. Hän ja isä katselivat pirtin ikkunasta, kuinka
+he laskivat korkeaa törmää alas jäälle ja lähtivät taivaltamaan
+pitkin vähälumista joenuomaa ylöspäin. Reippaasti he hiihtivät,
+vaikka vinkeä pohjoinen puski vastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»On se hiihtomies, tuo Koskenalustan Antti», sanoi isä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänelle teki hyvää isän sana. Edelle muista oli Antti lykännyt. Hän
+näki pitkän hiihtäjärivin yhä pienenevän, kunnes ei enää näkynyt
+muuta kuin musta viiru halkaisemassa ylöspäin kapenevaa joen uomaa.
+Lopulta katosi viirukin, nousi kuin tuntureille siellä, missä
+joenuomakin katosi näköpiiristä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Haima makasi valveilla ja mietti. Kuinka kauan isä viipyisi
+saarnamiehen luona?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sinne oli Antti mennyt tukkimetsään, eikä Hanna ollut hänestä mitään
+kuullut. Ja kevääseen ja jäänlähtöön oli vielä pitkän pitkiä talven
+kuukausia...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin kuuli Hannan odottava korva, että porstuassa kulki joku, ja
+hän arvasi, että isä palasi saarnamiehen luota. Hänen teki mieli
+mennä isältä kysymään, mutta kun hän kuuli isän rykäisevän samaan
+tapaan kuin iltaisin levolle mennessä, otaksui hän, ettei isälle
+ollut mitään oudompaa tapahtunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Hannakin vaipui levottomaan uneen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamulla, ennenkuin puolipimeä talvinen päivä alkoi tuntua, rupesi
+väkeä jo karttumaan taloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaikki tahtoivat puhutella kauan kaivattua ja odotettua saarnamiestä
+ja saada häneltä lohdun sanoja. Ja kaikille oli hänellä ystävällinen
+sana varastossa, suurimmallekin syntiselle hän neuvoi tien armoon ja
+Kristuksen luo.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei pitänyt aamupäivällä mitään erityistä saarnaa, vaan puheli
+vähän kunkin kanssa, todistaen vähäuskoisuutta ja syntejä anteeksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isännällä ja Hannalla oli paljon hommaa, sillä talon piha oli kuin
+markkinapaikka ja joka huone täynnä väkeä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna päätti isänsä kasvojen ilmeestä, ettei saarnamiehen ja isän
+kesken ollut sattunut mitään erinomaista. Isän otsaryppy oli hyvin
+syvä, ja siitä Hanna tiesi, että isää vaivasi väen paljous ja
+kuhina. Väsyneeltäkin hän näytti. Tuskin oli nukkunut koko yönä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamiaista syödessä saarnamies puhui siitä, kuinka vaikea on
+maallista tavaraa rakastavan ihmisen tulla Jumalan valtakuntaan. Ja
+kuitenkin neuvoo Jeesus jättämään kaikki ja seuraamaan häntä. Hän
+kertoi monta esimerkkiä. Puhuessaan hän silmäili Iisakkiin, ja
+Iisakki ymmärsi, että saarnamies rikkaalla miehellä tarkoitti häntä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jättää kaikki ja seurata Jeesusta», jatkoi saarnamies. »Se on
+raskasta syntiselle ihmiselle, ja kuitenkin se on tehtävä, jos
+Jeesusta seurata tahtoo. Hyvä on maallinenkin tavara, mutta siihen
+ei saa sydäntään kiinnittää...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja kääntyen Iisakin puoleen hän jatkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka on sinun sydämesi irti maallisesta tavarasta, jota Jumala on
+sinulle yllin kyllin suonut?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En ole sitä vääryydellä enkä minkään varjon alla kerännyt», vastasi
+Iisakki vakavin kasvoin. »Mutta en ole tahtonut myöskään sitä
+tuhlata enkä joutavaan kuluttaa, kun elämässäni olen vähemmälläkin
+toimeen tullut. Olen koettanut hoitaa maatani ja metsiäni ja uskon
+varmaan, että taivaallinen isä on töitäni siunannut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies ei ehtinyt vastata, sillä samassa ajoi pihaan niitä
+kristityitä, jotka olivat olleet Paloniemessä yötä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä roikassa oli Paloniemen Heikki emäntineen ja myös hänen
+poikansa Juhani.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki Paloniemen Heikin katseesta, että se tähysteli kuin olisi
+jotakin erinomaisempaa odottanut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki näytti tervehtivän Heikkiä melkein kylmästi, ja Hanna
+huomasi, etteivät he katsoneet toisiaan silmiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani tervehti Hannaa lämpimämmin kuin ennen, mutta Hanna tunsi,
+että jotakin kylmää liikkui hänen sydämessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamiainen oli syöty, ja saarnamies istui keinutuoliin ja alkoi puhua
+Jumalan sanaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ja Hanna poistuivat taloustoimiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivä kului, ja väkeä karttui yhä lisää, niin että ennenkuin
+varsinainen selitys alkoi, oli Nuottaniemen kookas pirtti kuin
+sullottu väkeä täyteen.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Toista
+
+</span>viikkoa viipyi Kero-Pieti Nuottaniemen ja Paloniemen taloissa,
+vuoro-illoin kummassakin seuroja pitäen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ihmeitä oli tapahtunut. Lukuunottamatta monia nuoria, jotka tulivat
+herätykseen, oli monta vanhaa paatunutta, uppouskotonta pehminnyt ja
+tehnyt totisen parannuksen. Kero-Pieti oli parhaansa koettanut
+saadakseen Nuottaniemen Iisakin ja Paloniemen Heikin suhteet
+entiselleen. Alussa hän uskoi kaiken syyn olevan Iisakissa, mutta
+kuta useammin hän kumpaakin naapuria puhutteli, sitä enemmän hän
+alkoi epäillä, ettei Heikkikään voinut olla aivan viaton. Mutta
+Iisakki vaikeni siitä, mistä oli pahan sydämen Heikkiä kohtaan
+ottanut, ja Heikki puolestaan vakuutti, ettei hän tiennyt tehneensä
+mitään pahaa naapurilleen. Niin jäi saarnamiehelle epäselväksi,
+kummassako miehessä vika oli. Mutta syvällä omassa sydämessään hän
+tunsi, ettei kumpikaan ollut vielä kylliksi nöyrtynyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hyvästellessään hän sanoi Paloniemen Heikille:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos tunnet loukanneesi naapuriasi ja veljeäsi Iisakkia ... käy
+kohti, puhu puhtaaksi tuntosi, tunnusta vikasi ja rukoile anteeksi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Iisakkia hyvästellessään hän puhui:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä kiittäisin Jumalaani vielä enemmän tästäkin armon ajasta,
+jonka olen viettänyt näiden naapurusten vieraanvaraisessa kodeissa,
+jos saisin viedä tiedon kanssani, että olisin rakkauden siteet
+lujittanut heidän kesken. Mutta nyt lähden luotanne mustin mielin.
+Rukoilen armon ja valkeuden Herraa, että hän avaisi teidän sydämenne
+näkemään ja tuntemaan, että ainoastaan rakastaen toisiamme me toinen
+toistamme turvaamme matkatessamme täältä murheen laaksosta
+ijankaikkisuuden ihanalle rannalle.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin on tosi», sanoi Iisakki liikutettuna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Puhu tuntosi puhtaaksi!» kehoitti Kero-Pieti ja laski kätensä
+Iisakin olkapäälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakille nousi sana suuhun, mutta hän nielaisi sen takaisin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ellei Heikki ensin puhu, on minun mahdotonta mitään sanoa», virkkoi
+hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti katsoi Iisakkiin pitkään, ja nyt hän oli ymmärtävinään,
+että Iisakki oli syvällä sydämessään loukkaantunut naapuriinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja niin hän lähti Nuottaniemestä, eikä hänelle ollut valjennut se
+asia, josta Iisakki piti Heikkiä kohtaan pahaa sydäntä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Peninkulmien päähän toiseen pitäjään hän matkusti valiojoukkoineen.
+Sinne oli häntä jo viikkomääriä varrottu.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemessä alkoi arkielämä kulua entistä latuaan, kun kaikki
+paikat ja kompeet oli saatu kuntoon seurojen loputtua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki-isäntä pysyi yhtä totisena, niinkuin oli näinä vuosina
+ollut. Hanna huomasi, ettei saarnamiehen käynti ollut isässä mitään
+muutosta vaikuttanut. Hän ei enää koskaan ollut niin iloinen kuin
+silloin, kun Niilo Iisakki eli. Silloin hän laski leikkiä, ja joskus
+iltaisin he koettelivat voimiaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta erinomaisen hellä hän oli Hannalle ja puhui lempeällä äänellä.
+Hanna arvasi isän murehtivan Niilo Iisakkia, mutta hän ei koskaan
+puhunut siitä Hannalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sydäntalvella sattui sentään päiviä, että hän innostui työhön ja
+läksi aamuvarhaisella metsään. Mutta sieltä palatessaan hän valitti
+väsymystä ja päänkipua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna hoiti taloutta jäntevästi, huolehti isännänkin asioista, ja
+talossa kävi työ ja toimi mainiosti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen palvelusväki oli myös tullut herätykseen. Nuoret piiat
+heittivät joutavat koristukset puvuistaan pois, eikä renkipoikia
+enää tavattu iltaisin korttia lyömässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kertoi muutoksesta isälleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki hymähti:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Semmoistahan se on aina ennenkin ollut», sanoi hän. »Jonkun viikon
+ne ovat totisia, mutta ennenkuin käki kukkuu, ovat he entisenlaisia.
+Ne parannuksen teot eivät ole sydämestä lähteneitä. Jospa heidän
+mielensä muuttuisikin!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja totta olikin Iisakki puhunut. Jo parin viikon päästä juoksivat
+piiat kylälle, ja renkipojat laulelivat rivoja rekilauluja metsään
+mennessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin kuluivat viikot, ja talven pitkät pimeät alkoivat lyhetä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki istui etelänpuolisen ikkunan luona, kun päivä oli
+kirkkaimmillaan, ja lueskeli raamattua. Hän syventyi lukemiseensa
+niin, ettei kuullut, mitä hänen ympärillään tapahtui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta luettuaan hän nousi ja meni peräikkunan luo, josta näkyi
+korkearantainen Ruotsin puoli ja Paloniemen punainen talo kivisine
+navettoineen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna pani merkille, ettei hänen katseensa kauan viipynyt
+Paloniemessä, vaan siirtyi pian Korpikoskelle päin, josta nousi
+vaaleaa usvaa taivasta kohti, metsän yli näkyen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamiehen lähdettyä oli Paloniemen Juhani joka sunnuntai hiihtäen
+käynyt Nuottaniemessä. Silloin hän puheli pirtissä renkien ja
+Iisakin kanssa kaikenlaisista asioista, viipyi pari kolme tuntia ja
+hiihteli sitten takaisin kotiansa. Hyvin monena sunnuntaina sattui,
+ettei Juhani tavannut Hannaa ollenkaan. Näytti ikäänkuin Hanna olisi
+vasiten välttänyt tulemasta Juhanin puheille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vähäpuheinen oli Iisakkikin. Ja sattui niinkin, että kun Juhani tuli
+taloon ja Iisakki istui yksin pirtissä raamattua lukien, hän ei
+ollut näkevinäänkään Juhanin tuloa. Ja kun Juhani jostakin aloitti
+puheen, ei Iisakki arvellut siihen mitään, joten Juhanin oli
+lopetettava.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin oli eletty helmikuuhun, jolloin päivät jo Perä-Pohjolassakin
+alkavat pidetä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli kirkas päivä, ja etelänpuolisista ikkunoista paistoi aurinko
+kuin riemuiten suuren pirtin lattialle. Iisakki istui tavallisella
+paikallaan raamattua lukien, Hanna hommaili jotakin karsinan
+puolella, ja talossa oli muuten talvisen pakkassunnuntain jäykkä
+jykevä rauha. Palvelusväki oli mennyt kylälle, niin ettei ollut
+muita kotona kuin isäntä ja Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isän lukiessa Hanna unohtui katselemaan pohjoisenpuolisesta
+ikkunasta pitkin valkoista joen uomaa, jolle päivä paistoi, niin
+että hanki kimmelsi. Kapenevana nauhana se painui suoraan pohjoiseen
+ja katosi näköpiirin rajassa kaukaiseen, lumivalkoiseen kiveliöön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hiljaisena, kylmän jään peitossa oli nyt välkkyvä, virtaisa joki,
+joka kesäisin juoksi uljaana ja voimakkaana, raskaita tukkilauttoja
+kuljetellen kuin kuivia lastuja selässään... Siellä oli joen
+latvoilla, tuonnimmaisten tunturien takana Anttikin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna nojasi ikkunaa vasten, ja hänen ilmeikkäissä silmissään
+kuvastui ikävä. Liikahtamatta hän katseli pohjoista taivaanrantaa,
+ja ajatukset liitelivät kauas tunturien taakse... Oli vielä pitkiä
+kuukausia kevääseen, siihenkin, kunnes ensimmäiset poreet nousisivat
+kotirantaan... Mutta pian sitten sulaisi, rutosti nousisi tulva,
+pauhinalla ja ryskien väylä loisi jäänsä ja Korpikoski murentaisi ne
+pieniksi hilseiksi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin saisi jo lauttoja odottaa!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koko pitkänä sydäntalvena hän ei ollut mitään kuullut Antista. Ei
+ollut sattunut sieltäpäin yhtään tulevaa eikä kauttakulkijaa!
+Eläneekö? Terveiset lupasi laittaa ... ei mitään ole kuulunut. Mutta
+varmaankaan ei ole unhottanut, jos on elävien joukossa...!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Iisakki nosti katseensa kirjasta, näki hän tyttärensä seisovan
+otsa kiinni ikkunassa ja katselevan pohjoiseen päin. Hän arvasi
+Hannan ajatukset, oli nähnyt, että tytön silmät loistivat
+kirkkaammin aina silloin, kun Koskenalustan Antti tuli saapuville.
+Nyt viimeksi, kun Antti syyskierällä miesjoukossa meni Lappiin, hän
+oli huomannut tyttärensä ilmeistä, että Antti oli hänelle mieluinen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isä ja tytär eivät olleet keskenään tunnonasioistansa puhuneet;
+tuntui siltä kuin kumpaakin olisi ujous estänyt, vaikka kumpikin
+kyllä tiesi, mitä toinen ajatteli. Äidin kuoleman ja veljen
+hukkumisen jälkeen isä ja tytär olivat tulleet lähemmäksi toisiaan,
+mutta heille molemmille oli luonteenomaista, etteivät he saattaneet
+ilmaista sitä, mikä oli sydäntä lähinnä. Mutta nyt tuntui isästä,
+että Hannan varmaankin oli hyvin ikävä, muistellessaan Anttia,
+reipasta miestä. Iisakki ajatteli omaa nuoruutensa aikaa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän rykäisi ja nousi ottamaan piippuaan pöydältä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isän äänen kuultuaan Hanna säpsähti ikäänkuin olisi ollut
+pahanteossa. Hän katsahti isää silmiin ja näki tämän hymyävistä
+kasvoista, että isä aavisti jotakin. Hanna punastui ja alkoi jotakin
+puuhata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Onneksi ei isä virkkanut mitään, mutta hänen otsaryppynsä oli sileä,
+ja hän sytytti piippunsa kuin hyvillään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pian tässä alkaa kevättalvi», puheli hän. »Mattiin ei enää ole kuin
+viikko.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja siitä neljä Maarianpäivään», lisäsi Hanna. »Ja sitten se jo
+alkaakin olla kevät!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Keskustelu jäi siihen, sillä Hanna sattui katsomaan joelle, jonka
+poikki viitoitettu tie vei Nuottaniemestä Paloniemeen päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuleeko sieltä ketään?» kysäisi Iisakki, kun näki tyttärensä
+katselevan joelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ellen väärin tunne, on tuo hiihtäjä Paloniemen Juhani.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ei siihen puhunut mitään, rykäisi kerran, kaksi ja meni
+maata omaan sänkyynsä, jossa hänen oli päivälläkin tapana levähtää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pois siirtyi Hannakin ikkunasta ja painui keittiöön. Tuntui kuin
+jokin kylmä viima olisi puhaltanut sydämeen ja hän joutui siinä
+huokaamaan: jospa joella hiihtävä mies olisi Antti eikä Juhani!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun hän juuri sitä parhaillaan oli miettimässä, kuuli hän
+Juhanin kolistelevan kuistissa ja tulevan pirttiin rohkeammin
+askelin kuin tavallisesti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Uteliaana hän aukaisi pirttiin vievän oven ja tervehdittyään Juhania
+huomasi tämän hiihtäneen kiivaasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Läksin tuomaan uutisia», alkoi Juhani puhua. »Ja terveisiä
+Kero-Pietiltä... Hän makaa kovin sairaana Torniossa... Lähetti
+sanan, että isän pitäisi tulla sinne aivan heti, ja tähän taloon oli
+pyytänyt terveisensä viemään...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani kertoi uutista hätäilevällä äänellä ja ikäänkuin pakosta niin
+nopeasi kuin ehti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki nousi sängystään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vai makaa Kero-Pieti sairaana!» sanoi hän hyvin vakavana. »Lieneekö
+kovakin taudintapaus?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitä en tiedä», selitti Juhani. »Mutta terveisiä lähettäessään hän
+oli maininnut, että ne voivat olla hänen viimeisensä. Isälle oli
+lisäksi pyyntö tulla heti hänen luokseen. Hänellä olisi paljon
+puhumista.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No mitä isäsi?» kysyi Iisakki vilkkaammin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Viime yönä isä läksi ja käski tänne viemään Kero-Pietin terveiset.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani oli istunut penkille ja pyyhki hikeä otsaltaan. Iisakki
+seisoi keskellä lattiaa miettiväisenä, ja Hanna nojasi keittiön ovea
+vasten entistään vähän kalpeampana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Johan se alkaakin Kero-Pieti olla ikämies ja on kai talvisilla
+matkoilla rasittunut ja vilustunut», alkoi Iisakki puhua. »Ja ehkäpä
+Herra jo tahtoo pois omansa, joka on Hänen pyhää sanaansa
+suruttomille esittänyt ja loppuun asti kilvoitellut... Pieti on
+totinen kristitty, ja hänen poismenonsa on valon sammuminen pohjan
+perältä. Herra, ole meille kaikille armollinen!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki oli nähtävästi liikutettu, enemmän kuin pitkiin aikoihin.
+Hannallekin tulivat kyyneleet silmiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta hetken päästä Iisakki vaipui omiin mietteisiinsä. Juhani
+poistui pirtistä keittiöön, ja talon muu väki alkoi palata kylältä.
+
+</div><div class='extra_space'></div>
+
+<div class='paragraph'>Vasta iltamyöhällä Juhani läksi kotiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan kanssa hän oli puhellut useita tunteja. Iisakki oli koko
+illan istunut omissa mietteissään eikä ollut näyttänyt välittävän
+Juhanin läsnäolosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Juhanin mentyä Hanna alkoi muistella, mitä he olivat
+puhelleet. Juhani oli ensiksi kääntänyt puheen siihen. Ei ollut isän
+syytä, että Niilo Iisakki hukkui, niin oli Juhani vakuuttanut. Hän
+oli isänsä kanssa puhunut asiasta, ja isä oli vakuuttanut, ettei hän
+itsekään ymmärtänyt, kuinka onnettomuus niin sattui, sillä kaiken
+taitonsa ja kokemuksensa hän oli silläkin kerralla käyttänyt...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani itse oli varma isänsä viattomuudesta ja koetti saada
+Hannankin uskomaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vuoteessaan Hanna mietiskeli vielä, ja silloin hänelle äkkiä
+muistui mieleen eräs tapaus, joka oli aivan unohtunut, mutta nyt
+sukelsi esiin selvänä kuin eilinen päivä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saman päivän iltapäivänä, jona Niilo Iisakki hukkui, he olivat
+kosken alla ruumiita naaraamassa. Kaikki ruumiit oli jo löydetty ja
+viety rannalle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna muisti nyt selvästi, että kun hän istui veneessä, jossa oli
+jälkipään miehiä, niiden joukossa Koskenalustan Anttikin, tämä oli
+sanonut, veneen töksähtäessä rantaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos soutumääräys olisi annettu ennemmin, ei lautta olisi
+Varsankallioon ehtinyt.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitä eivät kai toiset miehet ottaneet huomioon, sillä Hanna ei
+muistanut, että Antin puheeseen olisi kukaan mitään virkkanut. Mutta
+törmällä, jolle hukkuneet oli kannettu, hän kyllä kuuli monen
+vakuuttavan, ettei siinä olisi auttanut mikään, sillä koski oli
+vaarallisella vedellä ja virta hirvittävän voimakas...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Antti?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tiesi, että Antti oli taitava koskimies ja tunsi Korpikosken
+mutkat ja väkevät korvat yhtä hyvin kuin vanhemmatkin miehet. Mistä
+Antti olisi muuten huomannut, että soutumääräys annettiin liian
+myöhään!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannalta oli siinä surun ja murheen keskellä unohtunut koko asia. Ei
+tullut Antinkaan kanssa jälestäpäin siitä puhutuksi. Nyt vasta se
+taas muistui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan tuli paha olla, ja kun hän muisti, että vielä oli pitkä aika
+kevääseen, jolloin hän saisi Anttia puhutella ja tarkoin
+tiedustella, kuinka Antti oli tuon tapauksen ymmärtänyt, tuntui
+hänestä, ettei hän jaksaisi siihen asti elää. Isä ei tiennyt mitään
+siitä, mitä Antti oli arvellut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nyt hänen sopisi kertoa isälle! Tahi jos sentään jättäisi
+kertomatta siihen asti, kunnes Antti saapuisi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli jo sammuttanut tulen. Mutta kun hän ei saanut unta,
+sytytti hän lampun ja mietti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen mieleensä muistui Niilo Iisakki, ainoa rakas veli, josta isä
+piti niin paljon. Hyvä poika hän oli ollutkin, vankka ja rohkea. Hän
+oli äiti-vainajan näköinen ja lempeäluontoinen, ystävällinen
+kaikille... Eipä ollut kumma, että isä murehti Niilo Iisakista,
+josta piti tulla tämän talon isäntä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten Hannan ajatukset siirtyivät seura-iltoihin ja Juhanin
+puheisiin. Hän muisti, mitä saarnamies oli puhunut keskinäisestä
+rakkaudesta, ja taas alkoi tunto soimata siitä, että kenties he
+sittenkin syyttömästi pitivät paloniemeläisiä vastaan pahaa
+sydäntä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isästä se oli häneenkin tarttunut, tuo kylmyys paloniemeläisiä
+kohtaan. Vaikkei isä itse tapauksesta ollut monta sanaa sanonut,
+ymmärsi Hanna vallan hyvin isän ajatukset. Kun se Juhanin kosintakin
+tapahtui vasta sen jälkeen!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän käänteli vuoteessaan, ja hänen oli paha olla. Kunpa joutuisi
+kevät! Lähtisivät jäät ja saapuisivat ensimmäiset lautat! Silloin
+hän saisi tietää, mitä Antti asiasta arveli!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samassa hän kuuli, että ovi kävi, ja Iisakki astui Hannan
+huoneeseen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Näin, että sinulla vielä oli tulta, ja tulin puheillesi», sanoi
+Iisakki ja istuutui lampun ääreen. »Tuli tässä yhtä ja toista
+mieleen, kun tuo Juhani kulkee täällä... ja muutenkin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin näytti olevan paha sanoa, mitä oikein ajatteli. Mutta nyt
+tuntui sekä isästä että tyttärestä että kummankin täytyi toisilleen
+kertoa sydämensä mietteet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ryki vähän ja sanoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaiketi hän sinun vuoksesi käy. Olemme ehkä turhaan epäilleet
+paloniemeläisiä... Tulin äsken ajatelleeksi, kun kuulin, että
+Paloniemen Heikki oli matkustanut sairaan Kero-Pietin luo...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö, ettei olisi hänen syytään Niilo Iisakin hukkumiseen?»
+keskeytti Hanna. »Kuinka siihen uskoon tulitte?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En tiedä. Joskus se tuntuu mahdottomalta, ja taas toisin vuoroin on
+asia mielestäni aivan selvä», sanoi Iisakki huoaten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Semmoista on minunkin mielessäni», tunnusti Hanna. »Joskus uskon,
+joskus en.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Yhtä minä ajattelen», jatkoi isä. »Miksi ei Heikki koskaan ota sitä
+asiaa puheeksi, ja miksi hän ei uskalla oikein katsoa silmiin?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä te muuten Heikki-isännästä arvelette?» kysyi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki huokasi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos hänellä ei olisi jumalanpelkoa, uskoisin hänestä hyvin pahaa...
+Onhan heidän suvussaan ollut niin monenlaisia rikoksentekijöitä.
+Mutta kuinka lieneekään! Ehkä olen ihan erehtynyt. Mitä hyötyä
+Heikillä olisi ollut Niilo Iisakin kuolemasta? Ja niin olen
+arvellut, että kun Heikki tulee kotiin, kysyn suoraan ja sanon
+epäilykseni...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki, että isän mieli oli muuttunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sittenhän saisi varmuuden, ettei syyttömästi heitä vihaisi», sanoi
+Hanna, mutta hänen äänensä oli epävarma, ja hän oli juuri
+sanomaisillaan, mitä muisti Koskenalustan Antin kertoneen, mutta
+Iisakki sanoi samassa itseään nuhdellen:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>«On tullut olluksi niin tyly sille Juhanillekin... Siivohan se on
+mies, eikä hänestä ole kenelläkään pahaa puhumista...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Siivohan se on mies, Juhani», myönsi Hanna, mutta näytti miettivän
+kokonaan muuta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki oli sytyttänyt piippunsa ja istui pitkissä mietteissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kerran olin ymmärtävinäni Kero-Pietin puheista, että hän oli
+Heikiltäkin vaatimassa puhtaampaa sydäntä, mutta aina sattui niin,
+ettei tullut Niilo Iisakin hukkumisesta puhetta», jatkoi Iisakki
+hetken päästä. »Niinpä luulen, ettei Kero-Pieti aavistanut, kuinka
+minä Heikkiä epäilin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos ei tahtonut sanoa?» tuumi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitä en usko. Siksi suora kristitty on Kero-Pieti, että olisi
+sanonut, jos olisi tiennyt. Mutta rauhaan pitää minun siitä asiasta
+päästä, ei ole muuten minun elämäni semmoista kuin omatuntoni
+vaatii. Suoraan nyt tunnustan epäilykseni Heikille ja rukoilen
+anteeksi pahaa sydäntäni... Rauhaan tarvitsee minun päästä! Ties
+koska Jumala elämänlankani katkaisee...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei muistanut koskaan ennen nähneensä isää niin liikutettuna ja
+avomielisenä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sillä syntiä minä olen tehnyt Heikkiä vihatessani, ja synnilliset
+ovat ajatukseni olleet. Kiitetty olkoon Herra, joka nyt vihdoin on
+silmäni avannut», puhui hän semmoisella äänellä kuin tahtoisi itkuun
+laueta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katsoi häneen pitkään, ja Iisakki jatkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka kummasti se paha osaa ihmisen silmät sokaista ja kuvailla
+hänen eteensä asiat. Kun Niilo Iisakki hukkui, ajattelin minä:
+Tahallaan se kettu laski lautan Varsankallioon, kun Niilo Iisakki
+oli jälkipään miehenä, tahallaan teki ja uskoi siten valmistavansa
+isännän paikkaa omalle pojalleen. Sillä tavalla hänkin pääsisi
+veloistaan, kun hänen Juhaninsa saisi Nuottaniemen metsiä myydä!
+Edeltäpäin oli kaikki mietittyä! Mutta Niilo Iisakki oli ensin
+tuhottava!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Semmoisia ajatuksia ja uskoja minulle piru mieleen toi, ja vielä
+seura-iltoina ajattelin: Se kettu on olevinaan kristitty ja pettää
+Kero-Pietinkin. Kummako se olisi häneltä! Neljännessä polvessa on
+hänen esi-isänsä, Aaro-niminen, Lapin matkalla tappanut oman
+veljensä ja ryöstänyt rahat...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Sillä tavalla piru on minua riivannut ja kiusannut yötä päivää
+siitä saakka, kun Niilo hukkui... Mutta nyt tahdon päästä rauhaan!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki hengitti kuin helpommin. Hän laski kätensä Hannan olkapäälle
+ja kysyi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eikö niin, lapseni ... tahdothan sinäkin, että isäsi pääsee
+rauhaan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tahdon... Rauhaan tahtoisin itsekin», vastasi Hanna, tullen hänkin
+liikutetuksi isänsä mielenmuutoksesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin lapseni... Ainoastaan silloin, kun meillä on hyvä omatunto, on
+meillä rauha Jumalassa.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja hetken päästä, kun Iisakki jo alkoi poistua, hän lisäsi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja ole Juhania kohtaan minun puolestani niinkuin itse tahdot!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän läksi, vetäen oven hiljaa kiinni, ja Hanna kuuli hänen tasaisten
+askeliensa äänen, kun hän verkkaan käveli salin ja keittiön läpi
+pirttiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Hannalta katosi uni kerrassaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän mietti isän äkillistä mielenmuutosta ja avomielisyyttä ja
+ymmärsi, että isä oli näinä vuosina hirveästi kärsinyt. Ja ehkä
+olivatkin isän olettamukset ja uskot olleet aivan vääriä! Ehkä
+paloniemeläiset olivat yhtä hyviä kristityitä kuin he itse,
+parempiakin!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun hän muisteli sekä isän että pojan pitkää vartta,
+kulmikkaita kasvoja ja mustien silmien kiiltoa, joka varsinkin
+muutamina hetkinä tuntui niin viistolta ja ilkeältä, ei hän omasta
+puolestaan vieläkään täydellisesti jaksanut uskoa isä-Heikin
+viattomuutta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikä hän siihen uskoon päässyt vielä aamulla eikä seuraavinakaan
+päivinä. Mutta hän ei isälleen kuitenkaan mitään puhunut
+epäilyksistään.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Parin
+
+</span>viikon päästä saapui Nuottaniemeen tieto, että Kero-Pieti, joka yhä
+makasi huonona sairaana, oli toivonut Iisakkia puheilleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se oli Iisakille mieluinen uutinen, sillä hän tiesi Paloniemen
+Heikinkin vielä viipyvän saarnamiehen vuoteen ääressä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumala auttaa minua tuskassani», sanoi hän tyttärelleen. »Herra
+kaikkitietävä tuntee ja näkee, että sydämestäni tippuu katumuksen
+pisaroita ja että tuntoni on sairas.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja iloisin mielin Iisakki läksi sairaan saarnamiehen luokse,
+tunnolleen rauhaa etsimään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna jäi yksin talonhoitajaksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli näinä päivinä miettinyt isänsä mielenmuutoksen syytä ja
+ymmärsi, että isällä oli totinen, katuvainen mieli. Mutta itse hän
+ei jaksanut ruveta uskomaan isän lailla, vaikka kuinka olisi
+koettanut. Aina hän muisti Paloniemen isännän kavalan, kiiltävän
+katseen, ja silloin hän tunsi kylmiä väreitä ruumiissaan. Ja samalla
+vahvistui hänen epäluulonsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin poissaollessa kävi Paloniemen Juhani joka sunnuntai
+Nuottaniemessä. Mutta sattui usein, että hän viikon muinakin päivinä
+hiihteli Hannan puheille. Pitkiin puheisiin Hanna ei kuitenkaan
+antautunut, ja kun Juhani koetti aloittaa keskustelua
+naima-aikeistaan, johdatti Hanna sen muihin asioihin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kylällä puhuttiin jo, että Kero-Pieti oli saanut sovinnon aikaan
+Heikin ja Iisakin kesken, ja sen tuloksena huhuttiin Paloniemen
+Juhanin naivan Nuottaniemen rikkaan perijättären Eikä siihen ollut
+mitään sanomista. Hyvin he sopivat toisilleen, ja Nuottaniemessä
+tarvittiinkin jo nuorempaa isäntää, kun Iisakki oli alkanut käydä
+kivuloiseksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna sai siitä kuulla kylällä käydessään, ja hänelle toivotettiin
+onnea, sillä Juhani oli tunnettu vireäksi ja toimeliaaksi
+työmieheksi, joka varmaan jatkaisi kunnialla Iisakin aloittamia
+uutisviljelyksiäkin. Hanna ei myöntänyt, mutta ei myöskään
+kieltänyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin oli eletty jo huhtikuuhun, ja kevään kirkkaat päivät olivat
+alkaneet. Iisakki ja Heikki viipyivät vielä Kero-Pietin luona, josta
+oli kuulunut sanomia, että hän oli toipumaan päin. Kerran oli
+Iisakki kirjoittanut Hannalle kirjeen, mutta ei ollut siinä
+maininnut muista kuin maallisista asioista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan päivät eivät olleet hauskat. Hän ei ollut kuullut mitään
+Antista, joka oli koko pitkän talven ollut tukinhakkuussa. Ja häntä
+väsytti Juhanin käynti ja kosinta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä heleänä huhtikuun sunnuntaina, jolloin keväiset hanget
+kimmelsivät silmää ilahduttaen, sydäntä virvoittaen, tuntui
+Hannastakin elämä hauskemmalta. Hän oli varhain aamulla käynyt,
+hankea pitkin hiihtäen, Koskenalustassa Antin kotona. Oli tehnyt
+tikusta asian, mutta tarkoitus oli saada tietää, oliko Antista sinne
+mitään kuulunut. Mutta vanhemmatkaan eivät tienneet mitään. Joulun
+aikana tosin olivat kuulleet, että Antti oli Sodankylässä
+Sotatunturilla tukinhakkuussa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vaikka Hanna ei saanutkaan sen parempia uutisia, hiihteli hän
+takaisin reippain mielin ja oli kotiin saapuessaan kuin toinen
+ihminen. Kevään maailma oli virkistänyt hänen alakuloista mieltään,
+ja kesän toivo vahvisti hänen sydäntään. Kosken virta iloitsi jo,
+railot olivat levenneet, ja rantakalliot kiiltelivät aamukylmän
+kynsissä! Kevät ja kesä oli tulossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli Koskenalustassa käydessään noudattanut joen rantatörmää,
+katsellen kosken kuohuja. Varsakallion kohdalla hän oli seisahtunut
+ja katsellut. Kallio kiilteli kosken öisen mellastuksen jälkeen, ja
+virta puski sitä vastaan kuin vihapäissään. Kesäisiä iloja hän siinä
+muisteli ja veli-vainajan surullista kohtaloa. Viuhkuraisen virrasta
+alkaen, johon Iso-Korpikoski loppui, hän oli hiihtänyt pitkin rantaa
+Koskenalustaan asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän hiihti kotipihaan, näki hän tallin luona poron, jolla oli
+vastikään saavuttu pihaan. Poron ajoneuvoista Hanna tunsi, ettei se
+ollut oman kylän poroja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Se on outo nuori mies, joka sanoi itsellään olevan asiaa Hannalle»,
+selittivät karjapiiat, jotka vielä antoivat viimeisiä aamiaisvihkoja
+lehmille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vasta tuli, ja me neuvoimme menemään pirttiin vartomaan ja
+sanoimme, että Hanna tulee pian.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iloinen aavistus täytti Hannan mielen. Ehkäpä oli viesti Antilta!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen silmänsä loistivat ja poskilla hohtivat kauniit punat.
+Nuottaniemessä ei ollut sitten saarnamiehen käynnin ollut yhtään
+pitempiaikaista vierasta, ja se jo itsestään tuntui hauskalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna tuli pirttiin, tapasi hän oudon nuoren miehen, joka
+pauloitti kenkiään ja näytti matkasta väsyneeltä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tekö olette tämän Nuottaniemen talon tytär Hanna?» kysyi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna myönsi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minulla on terveisiä tukkimetsästä ja kirjekin teille», kertoi
+nuori mies, tähystellen Hannaa suoraan silmiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna pysyi kuitenkin levollisena, vaikka tunsikin, että sydän
+tahtoi rinnasta pulpahtaa, ja vaikka hänen teki mieli kuulla
+enemmän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vai niin», vastasi hän niin levollisella äänellä kuin voi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin on», jatkoi mies ja hymyili. »Ehkäpä ne ovat hyvinkin
+odotettuja terveisiä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tähtäsi Hannaa silmiin, mutta Hannan kasvojen ilme ei muuttunut
+vähääkään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onhan siellä tämänkin kylän poikia tukkimetsissä», sanoi Hanna,
+mutta meni kiireesti keittiöön ja alkoi toimittaa tulta hellaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuori mies näytti tahallaan viivyttelevän pääasiaa. Hän kertoi
+olevansa työnjohtaja, jolla oli asioita kaupunkiin asti, ja sen
+vuoksi hän oli ostanut poron, jotta taival nopeammin katkeisi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kiire oli.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No niin. Koskenalustan Antti laittoi terveisiä», sanoi hän vihdoin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän katsoi Hannaan ja hymyili. Hanna tunsi nyt punastuvansa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja kirjeen», lisäsi hän sitten ja kaivoi povitaskustaan rutistuneen
+kuoren.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kiitoksia», sanoi Hanna ja otti nopeasti kirjeen toisen ojennetusta
+kädestä, työnsi sen taskuunsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Hyvin siellä Antti jaksaa», jatkoi nyt työnjohtaja pyytämättä.
+»Miesten parhaita hän on ja onkin ansainnut enimmän. Ja siitä hyvä
+mies, ettei hukkaa ansioitaan viinaan eikä muuhun joutavaan... Hyvä
+mies.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Työnjohtaja oli saanut paulat paremmin kiinni ja virkkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olisipa tätä aamukylmässä vielä ehtinyt jonkun matkaa.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No totta kai vieras sentään ensin levähtää ja syö talossa!» pyysi
+Hanna eikä osannut iloaan salata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ähä... taisivatpa olla hyviä terveisiä!» ilveili työnjohtaja
+nähtyään Hannan riemuisat katseet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Taisivat olla», myönsi Hanna suu naurussa ja hommaili keittoa
+tulelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hyvänä Hanna piti viestintuojaa ja parhaansa mukaan kestitsi. Mutta
+niin ujo hän oli, ettei itse Antista sanaakaan kysynyt, ja päätti
+lukea kirjeenkin vasta yksin jäätyään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Työnjohtaja oli lähtenyt porollaan, jonka oli aikonut jättää
+Koskenalustaan levähtämään, jatkaen siitä matkaansa hevoskyydillä,
+sillä poro alkoi jo päivillä pitää kevättä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun vieras oli kujasta kadonnut, riensi Hanna omaan huoneeseensa ja
+alkoi lukea Antin kirjettä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se oli likainen ja kirjoitettu kankealla käsialalla, mutta Hanna
+tunsi sen Antin kirjoitukseksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eipä kumma, että se oli mustunut!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»... tätä kirjoitan mustassa maakodassa, ja miehet tarinoivat
+ympärilläni. Saanetko selvää tästä, jos käteesi sattuisikin...» luki
+Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti kertoi olostaan tukkimetsässä ja hyvästä ansiostaan. Terveenä
+oli pysynyt, vaikka työ olikin raskasta ja yösijat kurjanlaiset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»... Sinua muistan ja ihanaa kesän aikaa. Jospa vielä saisimme
+iloita Viuhkuraisen rannassa ensi juhannusyönäkin... Silloin, viime
+kesänä, oli hauskin hetkeni, kun tunsin kätesi puristuksen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti kuvaili kirjeessään mennyttä kesää ja sen iloja, jotka kaikki
+olivat hänen mieleensä painuneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»... kun tulen, niin kyllä uskallan lähteä perämieheksi
+Korpikoskelle, vaikka sattuisi pahemmalla vedelläkin olemaan...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vasta kolmannessa arkissa Antti kertoi, että hän oli puhutellut
+erästä Laukku-Matti nimistä miestä, joka oli sattunut olemaan
+Nuottaniemessä silloin, kun Kero-Pieti piti siellä seuroja. Matti
+oli tiennyt kertoa paljon, oli sanonut nähneensä Hannankin ja oli
+kertonut siitäkin, että vuoro-illoin pidettiin seuroja Paloniemessä
+ja Nuottaniemessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»... niin siitä päätin, että isäsi ja Nuottaniemen Heikki ovat
+sopineet. Kaiketi on Heikki tunnustanut tekonsa. Minä kysyin
+Matilta, mutta niistä asioista Matti ei tuntunut tietävän mitään.
+Mutta siinä uskossa olen aina ja siihen uskoon kuolen, että jos ei
+Heikki olisi viivyttänyt soutumääräystään, ennenkuin lautta
+Varsakallion virtaan joutui, eläisi veljesi Niilo Iisakki tänäkin
+päivänä. Minä kyllä näin, että lautan etupää oli virrassa ja huusin
+ja tartuin airoon, mutta silloin oli jo myöhäistä. Nyt on asia
+minullekin selvinnyt, kun täällä olen oikein muistellut. No niin,
+itsehän Heikki parhaiten tietää...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan posket paloivat kuumina, ja hänen mielensä kipinöitsi. Tuskin
+hän malttoi kirjeen loppua lukea.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»...Muistanetko minua niinkuin lupasit? Ja odottanetko kesää ja
+ensimmäisiä lauttoja? Silloin tulen, Nuottaniemen rantaan lautat
+laskemme...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna luki sitten kirjeen moneen kertaan ja kätki sen vihdoin
+salaiseen paikkaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivä olikin jo puolessa, ja talon väki oli syönyt päivällistä.
+Hanna ei ollut koko päivänä muistanut Paloniemen Juhania.
+Merkillistä, ettei Juhani ollut jo tullut. Hänen oli tapana joka
+sunnuntai saapua ennen puoltapäivää ja viipyä iltaan asti.&mdash;Kunpa ei
+tulisikaan tänä sunnuntaina!&mdash;toivoi Hanna,&mdash;eikä tulisi
+koskaan!&mdash;Häntä inhotti koko mies! Hän tunsi vihaavansa koko Ruotsin
+rantaa ja erittäin paloniemeläisiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Arkana hän vilkaisi joelle, näkyisikö ketään hiihtämässä. Mutta ei
+näkynyt, ja tunnit kuluivat, tuli ilta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin tiesi joku kertoa, että Paloniemen Juhani oli mennyt
+noutamaan isäänsä Kero-Pietin luota, joka oli taudistaan parantunut
+ja kykeni jo seurojakin pitämään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Varmaan saapuu isäkin sitten pian&mdash;toivoi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Näyttäisikö hän Antin kirjeen isälle?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitä hän oli miettinyt koko päivän ja mietti vielä seuraavana
+yönäkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Olivatko isä ja Heikki sopineet! Ja kuinka Heikki oli asian
+selittänyt?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitä isä sanoisi, kun näkisi Antin kirjeen?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten hän muisti, ettei hän ollut isälle ennen puhunut
+Antista mitään erityisempää. Voisihan isä ruveta ajattelemaan, että
+Antti oli erehtynyt taikka muista syistä koettaisi kääntää asiaa
+paloniemeläisille epäedulliseksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niissä mietteissä Hanna kulki koko seuraavan päivän. Mutta
+mielessään hän päätti, että vaikka isä olisikin muuttunut
+paloniemeläisiä kohtaan, hän sittenkin pitäisi oman uskonsa,
+luottaen siihen, mitä Antti sanoi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja isäkin piti Antista, vaikkei Antti ollutkaan kristitty. Piti
+senvuoksi, että tiesi ja tunsi Antin kelpo mieheksi, joka pyrki
+elämään rehellisellä työllä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin kului päivä, ja iltapuolella Hanna alkoi mietteissään selvitä,
+tehden päätöksiään. Juhanille hän ei koskaan menisi vaimoksi, vaikka
+isäkin tahtoisi. Ja vaikka Paloniemen Heikki vannoisikin
+syyttömyytensä, uskoisi hän sittenkin paremmin Anttia...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta jos isä alkaisi hylkiä Anttia?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se pelko tuli äkkiä hänen mieleensä ja toi mukanaan kipeän tuskan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Mutta lupauksestani en sittenkään luovu,&mdash;sanoi hän itselleen
+päättävästi, ja hänen kasvoilleen ilmestyi ankaran totinen ilme, ja
+jotakin kivenkovaa välähti syvissä silmissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi päättävästi ja ryhtyi taas toimiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin hän osui katsomaan joelle ja näki hevosen laskeutuvan
+Paloniemen jyrkästä rantatörmästä joen jäälle. Hän tunsi sen heti
+Paloniemen vanhaksi raudikoksi. Mutta miehiä hän ei vielä tuntenut.
+Kaksi istui reessä, kolmas ajajana kuskipallilla. Kun hevonen ehti
+puolijokeen, tunsi Hanna tulijat varmasti. Perässäistuvat olivat
+Paloniemen Heikki ja isä, ja ajajana Juhani!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heti kun Hanna heidät tunsi, ymmärsi hän, että sovinto oli tehty.
+Vierekkäin istuivat nyt samassa reessä Heikki ja isä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja kun hän lisäksi tunsi Juhanin, kylmeni hänen katseensa, ja suun
+ympärille ilmestyi jäykkä piirre.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Mitähän ne nyt niin miehissä tänne tulevat!&mdash;ajatteli hän niin
+kylmästi, että häntä itseäänkin pelotti.&mdash;Varmaankin ne saivat isän
+uskomaan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei ollut tulijoista millänsäkään, toimitteli asioitaan eikä
+ollut huomaavinaan, vaikka hevonen ajettiin kuistin eteen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki-isäntä oli erinomaisen hyvällä tuulella eikä pannut
+merkille, että Hanna kohteli paloniemeläisiä kylmemmin kuin
+seurailtoina.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sovinto oli tehty. Heikki ja Iisakki olivat sairaan saarnamiehen
+vuoteen ääressä sopineet keskinäiset asiansa, toinen toiselleen
+tunnustaneet ja anteeksi antaneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Naurusuin he nyt juttelivat olostaan saarnamiehen luona, joka
+sairasvuoteellaankin puhui erityisesti heille. Oli rukoillut Herraa
+antamaan hänen elää niin kauan, että hänen silmänsä näkisivät Heikin
+ja Iisakin keskinäisen rakkauden tulevan heille itselleen
+siunaukseksi ja Herralle otolliseksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Suuri oli hänen ilonsa ollut, ja sinä päivänä, jolloin Heikki ja
+Iisakki toisilleen avasivat sydämensä, hän rupesi paranemaan ja
+virkistyi siitä alkaen ihmeen nopeasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin juttelivat vanhat isännät, ja Juhani istui heidän luonaan
+kuunnellen. Mutta harvasanaisena toimitti Hanna vieraille kahvia
+eikä näyttänyt erityisesti ilostuvan tästä uutisesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kahvia tarjotessaan hän katsoi Paloniemen Heikkiä silmiin, mutta
+niissä päilyi Hannan mielestä vieläkin sama ilkeä kiilto kuin
+ennenkin, ja pian Heikki käänsi katseensa muualle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhaninkin silmät kiilsivät samalla tavalla. Ja Hannasta tuntui,
+että hän nyt inhosi sekä isää että poikaa enemmän kuin koskaan
+ennen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koko iltapäivän viipyivät paloniemeläiset Nuottaniemessä ja
+lähtiessään sanoivat rakkaat hyvästit. Molemmin puolin luvattiin
+usein käydä tervehtimässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Paloniemen hevonen oli painunut törmästä alas joen jäälle ja
+Hanna jäi kahden isänsä kanssa, sanoi hän:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Viattomasti taisimmekin vihata paloniemeläisiä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aivan viattomasti», vastasi Iisakki. »Heikki selitti koko asian:
+hän ei ollut ymmärtänyt, että lautan tukit olivat niin isoja, eikä
+ottanut huomioon, että vesi oli noussut... Samalla kerrallahan
+meidänkin lautta hipaisi Varsankallioon...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katsoi isäänsä ja huomasi, että tämän epäilykset olivat
+haihtuneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minun on nyt hyvä olla ja minulla on rauha Herrassa», jatkoi isä
+tyynen näköisenä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Entä jos sitä Heikin selitystä eivät muut usko kuin saarnamies ja
+te?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki kalpeni ja virkkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei Heikki voisi sillä tavalla puhua ... ja Heikki on kristitty...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kristittyhän se on ollut koko elinaikansa!» huomautti Hanna.
+»Niinkuin hänen poikansakin», lisäsi hän, kun isä ei virkkanut
+mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumala hänen sydämensä näkee! Itseänsä pettää, ellei oikein puhu.
+Ei Herraa Jumalaa petetä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin ääni oli pehmeä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä olen pyytänyt anteeksi pahaa sydäntäni, ja hän on anteeksi
+antanut. Herra taivaassa tietää, että minun tuntoni on puhdas!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Iisakki otti vanhan, tutun raamattunsa hyllyltä ja istui
+tavalliselle paikalleen sitä lukemaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta illallisen aikana, kun he olivat kahden kesken kysyi Hanna:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Puhuiko Heikki mitään Juhanista?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunsi, että hänen sydämensä sykki tavallista kovemmin, kun hän
+odotti isänsä vastausta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Puhui», vastasi Iisakki verkkaan. »Niin hän sanoi: Minun poikani on
+herännyt ja rakastaa tytärtäsi. Meidän molempain ilo olisi suuri,
+jos Herra heidät yhteen liittäisi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kalpeni ja loi isäänsä pitkän, pelästyneen silmäyksen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Iisakki ei jatkanut, kysyi Hanna:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin ... sehän on meidän kahden asia?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin minäkin sitä arvelen», vastasi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten hän huokasi kuin väsymyksestä ja rupesi riisuutumaan
+makuulle.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Kevät
+
+</span>teki tuloaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Joka aamu, kun Hanna meni pihalle, kuului kosken pauhu kovemmalta,
+vaikkeivät sen vaahtoiset laineet näkyneetkään pihalle. Joka päivä
+levenivät rantaporeet, jään valkoinen pinta muuttui ensin
+harmaantäplikkääksi ja sitten kevätsoseen väriseksi. Paloniemestä
+tuovan tien varrelta kaatuivat viitat molemmin puolin tietä, ja
+korkeat jokitörmät paljastuivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Luonnossa alkoi riemun ja ilon aika. Yöt loppuivat ja valot
+väikkyivät nyt sieltä, mistä talvinen pimeäkin oli tummuutensa
+saanut. Kuta pohjoisemmaksi päivä laski, sitä valoisammaksi kävi
+taivaankansi ja sitä kuultavammaksi yön verho.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä aamuna kuului jo ryskettä koskelta, ja Hanna tiesi siitä,
+että rantajäät lohkeilivat paikoiltaan ja huristivat alas
+Isoonkoskeen, murskaantuen Varsankallioon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Elämä muuttui muutenkin. Nuottaniemessä liikkui joka päivä ihmisiä,
+joilla kaikilla oli tekemistä tukkiliikkeen kanssa. Milloin kävi
+työnjohtajia, milloin suurempia puulaakin herroja. Milloin toivat
+kyläläiset lauttavitsoja kuormittain, milloin kaskia, runkkia,
+airoja. Iisakki-isäntä hoiti sellaiset asiat,&mdash;oli jo vuosikymmeniä
+hoitanut. Hän osti puulaakin puolesta kaikkia lauttatarpeita, joita
+lauttausta varten talven aikana keräiltiin koskenniskaan. Joen
+törmällä törrötti jo mahtavia läjiä airoja ja runkkia, ja laaja
+halkovaja oli täynnä vitsakimppuja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ne kaikki olivat kevään ja kesän enteitä. Ja kesän tuloa ennusti
+sekin, että ihmisten mielet virkistyivät ja kaikille tuli kuin kiire
+johonkin. Talven uneliaisuus katosi sitä mukaa kuin päivä piteni.
+Kaikki virkosi uuteen eloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan mieli oli nyt raskas, vaikka hän aina keväisin oli ollut
+kaikkia muita iloisempi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani oli tavantakaa käynyt Nuottaniemessä, ja Hannan oli täytynyt
+hänen pyyntöönsä vihdoin vastata, että hän tahtoi vasta syksyllä
+antaa varman vastauksen. Hän oli selittänyt syyksi, ettei hän
+hennonnut erota isästä, joka kävi vanhaksi ja kivuloiseksi, ja jolla
+ei ollut ketään muuta läheistä hoitajaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siihen oli Juhanin täytynyt tyytyä. Mutta Hanna oli silloin nähnyt
+hänen silmissään semmoisen ilmeen, joka häntä puistatti, melkein
+peloittikin. Ja silloin varmistui hänen uskonsa, että Juhanissakin
+oli samaa raivoluontoa, josta koko hänen sukunsa oli tunnettu, ja
+yhä lujemmiksi kävivät hänen epäilyksensä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli niinikään pannut merkille, että joka kerta, kun Paloniemen
+Heikki kävi isän puheilla, hän hyvin harvoin puhui uskonasioista,
+jutellen sensijaan maallisia ja aina siihen suuntaan, että
+Iisakkikin jo tarvitsisi avukseen nuoremman miehen. Joskus tuntui
+Hannasta, että Heikki jo pyrki talossa isännöimään. Häntä suututti,
+ja hän ymmärsi, ettei isäkään pitänyt Heikin puheista. Isän
+otsaryppy syveni silloin, eikä hän Heikin puheisiin vastannut sitä
+eikä tätä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Takavuosina oli ollut tapana, että kiireisimpänä lauttojen
+laskuaikana Paloniemen Heikki oli asumassa Nuottaniemessä, sillä
+hankalaksi olisi käynyt sekä lauttamiehille ja perämiehille
+itselleen, jos joka kerta olisi pitänyt soutaa Paloniemeen
+perämiestä hakemaan. Kaikki lautat näet otettiin maihin Nuottaniemen
+rantaan ja kosken alta palattiin Suomen puolta, niin että
+Korpikosken lauttaliike ei varsinaisesti liikuttanut Ruotsin puolta.
+Joskus oli sattunut keväitä ja kesiä, jolloin Heikki oli majaillut
+Nuottaniemessä monta viikkoa eikä ollut ehtinyt koko sinä aikana
+käydä kotonaan kuin pikimältään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tänä kesänä kai kävisi samoin, sillä Iisakki oli arvellut, ettei hän
+enää rupeisi perämieheksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei ole silmä enää niin tarkka kuin nuorempana, ja väsymyskin
+vaivaa», sanoi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Korpikosken lasku jäisi siis Paloniemen Heikin ja Juhanin niskoille,
+sillä muita perämiehiä ei ollut. Ei ainakaan sellaisia, jotka kosken
+ollessa pahalla päällä olisivat siitä uskaltaneet laskea.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Tähän ne siis tulevat viikkomääriksi, sekä isä että
+poika!&mdash;ajatteli Hanna, kun näki porevesien levenevän joka päivä ja
+kuuli koskelta ryskettä, joka kovenemistaan koveni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja eräänä päivänä lohkesi suuri jääteli Paloniemeen menevän tien
+vierestä, ja silloin tiedettiin, ettei enää ollut kuin kolme päivää
+jäänlähtöön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Talvi oli tullut paksuluminen, ja vanhat miehet ennustivat korkeaa
+kevättulvaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki-isäntä tarkasteli vanhoja merkkejään joka päivä rannassa
+käyden ja kuulostellen, millä äänellä koski kulloinkin ulvoi.
+Tiesikö kylmiä pohjatuulia vai lauhoja eteläisiä? Hän kuuli sen
+kosken pauhusta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä iltana, kun hän oli käynyt koskella asti, virkkoi hän sieltä
+palatessaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos entiset merkkini eivät petä, pitäisi jäiden huomenna liikkua
+suvannolla.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isä ei ollut koskaan erehtynyt jäiden lähdön ajasta, sen Hanna
+tiesi. Ja hän alkoi laskea pitkäkö aika olisi vielä siihen, kunnes
+ensimmäiset lautat tulla huristaisivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tulevathan ne joskus heti jäiden perästä, seuraavana päivänä»,
+huomautti Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna tiesi olevansa yksin, katseli hän pitkän aikaa
+kevätharmaalle jäälle ja joen uomaa pitkin tuntureille, joissa vielä
+ilta-auringon valossa välkkyivät lumen peittämät huiput. Ja hän
+toivoi jäiden lähtöä niin kuin ei koskaan ennen, toivoi lauttojen
+heti perässä tulevan ja Antin saapuvan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän ajatteli sitä hetkeä, jolloin Antti isälle kertoisi Niilo
+Iisakin hukkumisesta,&mdash;ja se oli Antin kerrottava,&mdash;vavahteli hänen
+sydämensä; hänellä oli ollut monta hetkeä, jolloin hän oli aikonut
+lukea isälle Antin kirjeen. Mutta lopulta hän sittenkin päätti:&mdash;Ei,
+kertokoon itse, omin sanoin, kun omin silmin on nähnyt ja omin
+korvin kuullut!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna seuraavana aamuna heräsi, vilkaisi hän vuoteestaan heti
+suvannolle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koko suvanto oli melkein ihan sulana. Päivä paistoi jo sinertäville
+laineille, ja jääteleitä kulki ylempää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi kiireesti aamuvirkkuna. Nyt oli vielä niin varhaista, että
+talon muu väki nukkui. Hän ei herättänyt ketään, vaan meni hiljaa
+ulos.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamuaurinko paistoi yli vaaran ja metsäin, ja koskelta kuului
+riemullinen pauhu. Se soi kuin yhtä säveltä Hannan sydämen riemun
+kanssa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kesä! Kesä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pitkästä aikaa Hannan valtasi lapsellinen ilo, ja hän lähti rientäen
+koskelle, jonka jyrkänkorkealta rantatörmältä oli monena keväänä
+velivainajan kanssa katsellut jäiden lähtöä. Talosta vei polku
+koskelle hauskan männikön poikki, joka oli elättipuistoksi siihen
+jätetty ja jota Iisakki hoiti kuin silmäteräänsä. Kosken rannalla,
+Varsankallion kohdalla, polku alkoi painua pitkin törmää, väliin
+poiketen metsään, väliin taas käväisten kosken törmällä niissä
+paikoin, missä se oli tasaisempaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei ollut käynyt koskella sitten viime syksyn. Raitis ja rohkea
+tunne puhalsi häntä vastaan, kun hän törmälle päästyään näki
+hyrskyävät laineet ja aamuauringossa kimaltelevan Varsakallion, joka
+keskellä kovinta koskea halkaisi veden voimat ja listi jäätelit
+hilseiksi. Tulva oli jo noussut, ja suurimmat kuohut rynnistivät
+hirveällä voimalla Varsakallion kiiltävää kylkeä vasten ja
+roiskahtivat takaisin kuin vihapäissään. Ylempää tulevat jäätelit
+painoi väkevä virta suoraan kalliota kohti... ja kun ne siihen
+jyskähtivät, tömisi törmällä maa, ja Hanna näki suurien jääpuikkojen
+koettavan loikata kallion yli...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kosken väkevät voimat saivat hänenkin lannistuneen rohkeutensa
+uudestaan eloon. Tuntui kuin joka hetki olisi rinnan riemu kasvanut
+ja luottamus omaan voimaan enentynyt. Noin vain! Tuolla tavalla!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän istui ihan törmän kamaralle, johon ulottui vaahtojen vesi, ja
+katseli luonnon rohkeaa elämää. Noin koski riemuitsi kesän tullen,
+noin roimasti vaahto roivi, kun jään alta vapauteensa pääsi!&mdash;Noin
+riemuitsee kerran minunkin mieleni, kun rakkain ystäväni vierelläni
+istuu... noin!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Varsakallion kyljeltä hänen katseensa siirtyi vastaiselle
+rannalle, joka siltä kohdalta oli jyrkkärantainen ja kivinen. Siitä
+taas eteni Paloniemeen päin, jonka asuinrakennuksen punainen pääty
+ja valkoinen ikkuna näkyivät tänne asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi, taittoi kepin, jonka oli männiköstä käteensä ottanut, ja
+heitti molemmat palaset kuohuihin. Ja hänestä tuntui, kuin hän olisi
+tehnyt erinomaisen päätöksen, vaikkei itsekään tiennyt minkä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän palasi kotiin, oli muu talon väki jo toimissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Paloniemen Heikki, joka ei kelirikon takia ollut viikkoon päässyt
+Nuottaniemessä käymään oli heti käyttänyt suvannon aukeamista
+hyväkseen ja saapunut veneellä Nuottaniemen rantaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki hänen päivettyneet kasvonsa ikkunan läpi, kun hän
+penkillä istuen jutteli Iisakin kanssa. Ei sentään näkynyt Juhania!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Viikon verran oli heistä kumpaisestakin saanut olla rauhassa!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki vilkaisi pihalle, ja Hanna huomasi hänen katseensa, mutta ei
+mennyt pirttiin, vaan keittiöön. Sinne hän kuuli miesten juttelevan
+lautoista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki tiesi kertoa, että tavattoman paljon oli lauttoja
+odotettavissa. Tuskin oli koskaan heidän&mdash;hänen ja Iisakin&mdash;
+eläessä yhtenä kesänä ollut niin paljon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Laskumiehistä tulee nyt puute, kun sinäkin aiot perämiehen viran
+heittää», kuuli Hanna Heikin sanovan. »Koko Korpikosken lasku jää
+minun ja Juhanin niskoille. Sillä eipä taitaisi olla miestä, joka
+uskaltaisi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuskinpa on, kun tämänkään kylän nuoret miehet eivät näy
+perämieheksi pyrkivän, vaikka niiden olisi kesäkaudet soutumiehinä
+ollen pitänyt oppia, kuinka Korpikoski lasketaan», sanoi siihen
+Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sepä se. Koski se on meidätkin opettanut. Mutta niillä ei ole
+uskallusta eikä haluakaan. Ei ole kylässä yhtään nuorta miestä,
+josta olisi toivetta perämieheksi.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna seisoi hiljaa ja kuunteli. Mitä isä sanoisi? Isä oli viikko
+sitten sanonut, että hän Koskenalustan Antista toivoi kelpo
+perämiestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Se Koskenalustan Antti-poika on mielestäni rohkea ja
+tarkkasilmäinen», kuuli Hanna isän sanovan. »Hänestä minä uskon
+perämiehen tulevan.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskenalustan Antistako?» ihmetteli Heikki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin», vakuutti Iisakki. »Minä olen nähnyt, että hän on hyvin
+hoksaava koskella.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jopa puhut joutavia», sanoi Heikki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna teki samalla asiaa pirttiin. Katsahtaessaan Heikkiin hän näki
+tämän silmissä oudon ilmeen, joka oli melkein samanlainen kuin
+Juhanilla silloin, kun Hanna antoi hänelle vastauksensa. Heikki
+tuijotti eteensä, ja hänen suupielessä roikkuva piippunsa oli
+sammunut. Mustat silmät kiilsivät.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No koettakoonpa nyt tänä kesänä», sanoi Heikki vihdoin. »Mutta minä
+luulen, että siitä ei tule mitään.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ensi kerta se on ollut meilläkin», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki ei enää jatkanut, vaan kysyi sensijaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No saanen kai minä taas tulla taloon laskun ajaksi?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän kysyi sen sillä äänellä, että vastaus oli selvä,&mdash;muodon
+vuoksi vain oli kysynyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tietysti saat olla kuin kotonasi. Ja samat terveiset vie
+Juhanillekin, jonka tietenkin tulee olla yötä päivää liikkeellä»,
+vastasi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten he alkoivat taas jutella lautoista ja lopulta tukkimetsistä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä välin oli joen jää ylempää katkennut niin, että kun he
+katsoivat suvannolle, oli se ihan sakeanaan jäätelejä. Ja tulva yhä
+nousi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemen rannassa oli vesi jo niin korkealla kuin menneinä
+vuosina oli ollut korkeimman tulvan aikana. Vihaista vauhtia
+soluivat jäätelit kivistä rantatörmää vasten ja jatkoivat sitten
+matkaansa kapenevalle väylälle, jossa virta alkoi niitä painaa
+koskelle päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikin vene oli vedetty kauas törmälle, ja hän itse oli
+kuin arestissa, sillä poikki suvannon ei ollut yrittämistäkään,
+ennenkuin jäiden kulku vähenisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koskelta kuului kauhean kova pauhu, semmoinen jyske ja tohina, että
+korkea rantatörmä tuntui tärisevän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Näin mahtavaa ja pikaista jäänlähtöä ei ollut sattunut moneen
+vuoteen. Hanna ei muistanut kuin yhden, ennen pienenä tyttönä
+ollessaan, jolloin äitikin vielä eli.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Illalla, kun aurinko jo paistoi melkein suoraan pohjoisesta, alkoi
+jäiden kulku suvannolla harveta. Ja joki virtasi tulvasta väkevänä
+niin kaukaa kuin silmä kantoi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna seisoi muiden seurassa rantatörmällä ja katseli pohjoiseen
+jokea pitkin, joka välkkyi kultaisena kenttänä ilta-auringon
+ihanassa paisteessa, ja hänestä näytti, kuin se virtaisi suoraan
+päivän juurelta voimakkaana ja kevätriemuissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vielä tiedettiin tulevan jäitä, sillä ylempänä oli joki yhä
+jään peitossa. Mutta kun jäätelit suvannolta vähenivät, työnsi
+Paloniemen Heikki venheensä vesille ja läksi soutamaan
+kotirannalleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ottaen tulvan voiman lukuun hänen täytyi ensin soutaa suvantoa
+ylöspäin ja sitten vasta kääntää Ruotsin puolen rantaa kohti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ja Hanna seisoivat rantatörmällä Heikin menoa katsellen.
+Hyvin meni. Heikki tunsi kevättulvan voimat ja arvasi soutaa
+kylliksi ylös, ettei kosken virta ulottunut puoleensa vetämään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskimies se on tuo Heikki!» kehui Iisakki, kun näki Heikin veneen
+lähenevän Paloniemen rantaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun hän katsoi tytärtään silmiin, näki hän, että Hannan katse
+oli jääkylmä ja silmäin ilme melkein eloton.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Nuottaniemessä
+
+</span>kävi liike yhä vilkkaammaksi. Vaikkei lauttoja vielä ollutkaan
+ylhäältä saapunut, oli kylään jo alkanut karttua tukkilaisia.
+Kerrottiin olevan etelänpuolen miehiä, jotka korttia lyöden
+kuluttivat aikaansa lauttoja odottaessaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemessä ei sallittu minkäänlaista jumalatonta menoa.
+Senvuoksi ei taloon tullutkaan kuin tuttuja miehiä, joiden tavat
+entisestään tiedettiin. Useimmat heistä olivatkin paikkakuntalaisia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki-isäntä toimitteli asioitaan niinkuin ennenkin. Mutta kaikki
+huomasivat, että hänessä oli tapahtunut kummallinen muutos. Vaikka
+hän nyt oli ystävyydessä naapuriensa kanssa, ei hän enää kuitenkaan
+päässyt entiseen pirteyteensä. Kukaan ei tiennyt, mikä häntä
+oikeastaan vaivasi. Mutta raskasmielinen hän oli, ja silmien ennen
+iloinen ilme oli kuin lakastunut ja himmennyt. Eikä häntä näyttänyt
+mikään suuresti liikuttavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun tukkilaiset kertoivat hänelle, että se ja sekin, joka
+talvellisissa seuroissa oli syntinsä tuntoon tullut, herännyt ja
+uskonut itsensä kristityksi, nyt jo oli langennut, maistellen viinaa
+ja lyöden korttia etelänpuolen miesten kanssa, ei hän siihen mitään
+sanonut, hymähti vain. Sen verran hän kuitenkin oli jollekulle
+sanonut, että hän jo seurailtoina oli samaa itsekseen odottanut.
+Sillä olihan sellaista aina tapahtunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Näinä päivinä oli ruvettu todenteolla odottamaan lauttoja. Sanomia
+oli kuulunut, että niitä jo oli valmiiksi lautattuina metsäjokien
+suilla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna teki usein asiaa rantatörmälle siihen, mistä näki pisimmän
+matkaa jokea pitkin pohjoiseen. Iisakki oli monta kertaa tavannut
+hänet siellä istumasta syvissä mietteissä. Mutta isän ja tyttären
+kesken ei ollut näinä aikoina puhetta Antista eikä isä liioin ollut
+paloniemeläisiäkään maininnut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä aamuna, kun Iisakki puuhaili rannassa, hän huomasi kaksi
+tukkilauttaa, jotka vinhaa vauhtia laskivat suvantoa kohden.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Melkein samalla hetkellä havaitsi ne Hannakin, joka ei unhottanut
+katsella joelle. Hän riensi rantaan, johon kokoontui joutilaita
+tukkilaisiakin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jo tulevat ensimmäiset lautat!» huudettiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Päivälleen viikkoa ennen kuin viime keväänä», sanoi Iisakki, ja
+kääntyen miesten puoleen hän lisäsi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta tulva on nyt niin korkea, ettei sovi mennä Korpikoskelle.
+Tässä saavat odottaa niin kauan, että tulva laskee.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ne miehet, jotka tiesivät ja ymmärsivät asian, vastasivat:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eipä ole tämmöisessä tulvassa Korpikoskea laskettu.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tähysteli tulevia lauttoja jännittynein silmin ja mielin. Hän
+eroitti jo miehet, jotka pitkien airojen avulla koettivat ohjata
+lauttojansa Nuottaniemen rantaan päin. Jo ylempänä heidän oli
+ohjattava rantavesille, ettei suvanto, joka sekin näin korkean
+tulvan ollessa oli virtava, pääsisi lauttoja painamaan Ruotsia
+kohti, jolloin virta vuorostaan olisi vetänyt koskeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nöyrästi tottelivat raskaat, kankeakylkiset tukkilautat
+pitkien airojen komentoa, ja niin ne rantavesiä pitkin hiljakseen
+lipuivat Nuottaniemen lauttapaikkaa kohden.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tunsi pitkän matkan päähän, ettei Antinlaista miestä ollut
+näiden lauttojen päällä. Hänen kauniissa silmissään vilahti katkera
+pettymys, ja kuin vihassa hän pyyhkäisi vaalean kiharan huivinsa
+alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti ei ollutkaan ehtinyt ensimmäisten lauttojen mukaan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun lautat saapuivat likemmäksi, syntyi jätkälaumassa liikettä, ja
+huutoja alkoi kuulua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Laskekaa maihin sinne ylemmäksi, siellä on virrattomampaa», huusi
+Iisakki, ja hänen käskyään toteltiin heti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun lautat iskivät rantaan, juoksi mies köysi sylissä jyrkälle
+törmälle ja ehti kietoa köyden paksuun vaajaan, jollaisia sitä
+varten oli pystytetty pitkä jono. Mutta vaikka virta siinä olikin
+vähäinen, vinkui käsivarren vahvuinen köysi kuin viulunjänne, kun
+lautta irtaantui maasta ja yritti eteenpäin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pysyy se... kyllä vaajat kestävät!» huudettiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet eivät olleet paikkakuntalaisia, mutta Iisakki tunsi
+heidät ja kyseli kuulumisia ylimaista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan teki mieli kysyä Antista, mutta malttoi mielensä ja käveli
+pettyneenä pihaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hetken perästä palasi Iisakkikin lauttamiesten kanssa, jotka
+aamiaista syötyään vetäytyivät suureen karjataloon nukkumaan. Siellä
+oli viileä ja hyvä maata; he olivatkin valvoneet yhteen menoon monta
+vuorokautta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuuluivat sanovan, että jo tänä iltana saapuu lisää lauttoja»,
+virkkoi Iisakki tyttärelleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö?» sanoi Hanna aivan arvaamattaan vilkkaammin kuin hänen
+tapansa oli. Mutta samalla hänelle johtui mieleen kysymys, minkä
+vuoksi isä hänelle sen nyt juuri mainitsi. Hän ei kuitenkaan sen
+pitemmälti tiedustellut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Taisit jo odottaa Anttia?» sanoi isä hetken päästä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna rohkaisi mielensä ja vastasi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Odotin kyllä... monestakin syystä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän pani painoa viimeisille sanoilleen, mutta Iisakki ei näyttänyt
+sitä huomaavan. Sensijaan hän alkoi puhua:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kun minulle tänä aamuna muistui Koskenalustan Antti mieleen...
+kuinka minusta se Antin kävely ja muutkin liikkeet tuntuivat
+muistuttavan niin ihmeesti Niilo Iisakki-vainajata... En tiedä,
+oliko minun paha vai hyvä, kun semmoinen mieleen juolahti... se oli
+niin kummallista... Onko sinusta siltä näyttänyt... Muistelehan
+Antin kävelyä ja päänliikkeitä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna säpsähti isänsä puheesta. Isä ei ollut sentapaisista asioista
+koskaan puhunut. Ja rajatonta riemua Hanna tunsi sydämessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän seisoi hetkisen ja mietti, silmät loistavina ja suu hiukan
+hymyssä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kun nyt oikein muistelen, niin kyllä niin onkin. Antti kävelee
+aivan niinkuin Niilo Iisakki-vainajakin! Mutta en minäkään ole ennen
+sitä ajatellut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kummasti se johtui minunkin mieleeni, aivan kesken muiden
+ajatusten», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He olivat jutelleet pihalla ja lähtivät nousemaan sisälle. Silloin
+he havaitsivat, että Paloniemen rannasta lähti vene Nuottanientä
+kohti. Siinä istui kaksi miestä, toinen soutaen, toinen pitäen
+perää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Iisakki ja Hanna arvasivat, että ne olivat paloniemeläisiä, isä
+ja poika, jotka olivat tulossa taloon lauttojen laskun ajaksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kumpikaan ei virkkanut näkemästään mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Illalla ja seuraavana yönä saapui lisää lauttoja. Nuottaniemessä
+oltiin valveilla koko yö. Kevätkesällä, lauttojen kulun aikana, ei
+ollutkaan eroa yöllä ja päivällä. Liikettä ja humua oli öisin
+niinkuin päivinäkin, öisin melkein vielä enemmän. Kiire oli, ja
+Pohjolan kesä on lyhyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta alkukesästä ovat yöt yhtä valoisia kuin päivätkin, ja ihmiset
+nukkuvat silloin vain nimeksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannakin oli valvonut koko yön. Paloniemeläiset olivat hekin olleet
+lauttoja vastaanottamassa; ainoastaan Iisakki oli aamupuolella yötä
+mennyt nukkumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräiltä tuttavilta lauttamiehiltä Hanna oli saanut kuulla, että
+Antti oli tulossa; aamupäivällä hänen arveltiin saapuvan. Se tieto
+lohdutti Hannaa, ja nyt hän odotti Antin tuloa verrattain
+levollisena. Hän ei kuitenkaan juossut rantaan, kun näki taas uuden
+lautan tulevan, vaan katseli ikkunasta, josta näki yhtä kauas ja
+yhtä hyvin kuin rantatörmältäkin. Paloniemeläisten silmät seurasivat
+häntä ja hänen liikkeitään; siltä hänestä ainakin tuntui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Huh, kuinka hänestä oli ilkeätä, kun hän arveli sekä isän että pojan
+mustankiiltävien silmien häntä katselevan! Vastenmieliseltä oli
+tuntunut sekin, kun Juhani, tietäessään, ettei ollut ketään
+näkösällä, koetti tarttua häneen pitkällä luisevalla kädellään,
+jonka sormet olivat suipot kuin talikonpiikit. Se puistatti, ja
+kylmät väreet tuntuivat sydämessä asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitähän ne miettivät!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja mitä sitten miettinevät...!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli toivonut, että paloniemeläisetkin menisivät nukkumaan
+huoneeseensa, joka oli heitä varten lauttojen laskun ajaksi
+varustettu. Mutta yhä he hommailivat lautoilla, vaikka päivä jo oli
+korkealla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eivätkö he poistuisikaan, ennenkuin Antti saapuisi? Kerran hän jo
+kävi rannassa ikäänkuin jollakin asialla ja sanoi heille sivumennen,
+että vuoteet olivat molemmille valmiina.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta tulva oli alkanut laskea, eikä sen tarvitsisi enää paljoa
+pudotakaan, että uskaltaisi lähteä koskelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet viipyivät siinä ja kyhnäilivät soutukantoja paikoilleen!
+Aivan kuin tietäisivät, että hän odotti Anttia!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannaa suututti. Mutta hän päätti mielessään olla sen enempää
+ujostelematta, jos he olisivat siinä lautalla vielä silloinkin, kun
+Antti ilmestyisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yhä uusia lauttoja tuli, niin että koko suvannon ranta oli tukkien
+vallassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja vihdoin nousivat Heikki ja Juhani törmälle ja läksivät astumaan
+pihaan. Hanna kuuli heidän menevän huoneeseensa keskenään jutellen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samalla hän silmäsi joelle ja näki taas lautan kulkevan juuri siinä
+kohden, jossa joki leveni suvannoksi. Kolme oli siinä miestä, ja
+Hanna tunsi jo näin pitkän matkan päähän Antin. Tunsi siitä, että
+Antin asento lautan airoa painaessa oli miehekkäämpi kuin toisten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen sydämensä alkoi sykkiä riemusta, ja vaikka lautta vielä olikin
+verrattain kaukana, ei hän malttanut olla sisällä, vaan läksi
+törmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Onneksi oli paloniemeläisten huoneen ikkuna pihalle päin. He eivät
+näkisi Antin tuloa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna ilmestyi rantatörmälle, heilautti yksi miehistä lakkiaan
+sinne päin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se oli Koskenalustan Antti!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna heilautti huiviaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koskenalustan Antti oli miesten komeimpia. Hänen vartalonsa tosin ei
+ollut pitkä, mutta voimakas ja siro. Kasvot olivat miehekkäät, ja
+sinisissä silmissä oli lempeä ilme. Hän oli niin ahavoittunut, että
+iho oli ruskea kuin solanahka. Puhuessa välkkyivät hänen lujat,
+valkoiset hampaansa, ja hänen hymynsä oli miellyttävää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna painoi hänen kättänsä lujasti ja katsoi syvälle silmiin. Antin
+sinisilmissä leimahti ilo, ja kasvoille ilmestyi kuin päiväpaiste.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun heidän lauttansa oli saatu kiinni, läksivät he nousemaan
+törmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä tuli Iisakki vastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Terveisiä ylimailta!» tervehti Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinpä sieltä pojat taitavat hengissä palata», tervehti Iisakkikin
+nähtävästi hyvällä tuulella. Harma huomasi, että isän otsaryppy oli
+kokonaan kadonnut ja että hän katseli Anttia tyytyväisenä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Lienetkö ajatellut, että Jumala on vaaroissasi sinua varjellut ja
+vielä armon aikaa sinulle antanut?» sanoi Iisakki hetken päästä, kun
+Antti oli kertonut, minkälaisista vaaroista hän oli sattunut
+pelastumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kysymys koski Anttiin, sillä hänen kasvojensa ilme kävi vakavaksi.
+Hän ei kuitenkaan ehtinyt mitään vastata, sillä samalla tulivat
+siihen paloniemeläiset, isä ja poika, kuin rantaan menossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No käskehän nyt Antti sisälle ja tarjoa ruokaa. Arvatenkin hän
+tahtoo talossa levähtää.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki sanoi sen erinomaisella äänenpainolla, vuoroin Hannaan,
+vuoroin Anttiin katsahtaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemeläiset seisoivat vieressä, ja kun Hanna silmäsi heihin,
+pälyivät molempain miesten silmät samalla tavalla kuin Hanna joskus
+ennenkin oli nähnyt niiden tähystelevän, kylmänilkeästi. Heikin
+katseessa varsinkin oli kuin pirullista vihan liekkiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lieneekö isä sitä huomannut?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän itse koetti olla levollinen niinkuin tavallisesti, mutta
+sittenkin näkivät paloniemeläiset, että Hannan kasvot loistivat ja
+että hän äkkiä oli kuin muuttunut nuoremmaksi ja vilkkaammaksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakkikin näytti pirteältä kuin nuoret miehet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ja Antti menivät taloon, mutta paloniemeläiset ja Iisakki
+kävelivät rantaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onko vesi kääntynyt menemään?» kysyi Iisakki, joka oli yöllä
+nukkunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Toista korttelia on mennyt sitten eilisillan, ja kun toisen
+korttelin vielä menee, niin...» vastasi Heikki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei, ei vielä», varoitti Iisakki. »Nyt on Varsankallion virta
+väkevimmillään... Eiköhän virta paina vielä kallioon...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»On niitä lauttoja tällä vedellä ennenkin laskettu», sanoi Heikki.
+»Mutta saisihan tulva vielä laskea.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet, jotka kuulivat perämiesten keskustelun, sanoivat:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»On vainkin näin korkean tulvan ollessa ennenkin Korpikoskelle
+uskallettu.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja muun puheen puutteessa he alkoivat leikillään syyttää Iisakkia
+arkuudesta, kun ei enää uskaltanut perämieheksi lähteä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vanhuus tulee», sanoi Iisakki, »eivätkä silmäni enää ole niin
+tarkat kuin ennen. Jo saavat nuoremmat miehet minun puolestani
+laskea lautat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tottahan sentään jonkun lautan laskette», toivoivat lauttamiehet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No niin olen ajatellut, että minulta se jo jää», vastasi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki ja Juhani olivat sillä aikaa menneet niiden
+lauttojen päälle, joita jo oli koskea varten varattu. Kumpikaan ei
+puhunut mitään, mutta molemmat ymmärsivät, että se, mitä huhuna
+olivat kuulleet, olikin totta ja että heidän toiveensa olivat varsin
+vähäiset. Hannan käytös Anttia kohtaan ja Iisakin erinomainen
+iloisuus todistivat, että Antti oli tervetullut mies taloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isään näytti asia koskevan vielä kipeämmin kuin poikaan, sillä hän
+käsitti nyt hyvin, minkä vuoksi Hanna oli vastauksensa antamisen
+lykännyt syksyyn. Mutta pojalleen hän ei ilmaissut ajatuksiaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen mustissa silmissään syttyi vain outo palo, ja hänen
+sieraimensa levenivät tuontuostakin. Hänen ajatuksissaan poltti, ja
+hän alkoi pelätä, että hänen viisaasti laskettu verkkonsa sattuikin
+väärin päin. Sillä hän se oli toimittanut Iisakin sairaan
+Kero-Pietin viereen... siinä ensin vakuuttaakseen syyttömyyttään
+Niilo Iisakin kuolemaan... ja saadakseen saarnamiehen puhumaan
+Juhanin ja Hannan naimisesta, josta piti tulla heidän ikuisen
+ystävyytensä merkki...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja myöntänythän olikin Iisakki, toivonut samaa kuin hänkin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nyt Iisakki käyttäytyi Koskenalustan Anttia kohtaan kuin tämä
+olisi ollut hänen paras poikansa! Sillä jo keväällä hän kehui
+Anttia, vanha kelmi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki puri hammasta ja käänteli mälliä suussaan, mutta koetti pysyä
+tyynenä, ettei poika mitään huomaisi. Kun hän oli panemassa airoa
+paikoilleen, kirkastuivat kuitenkin äkkiä hänen kasvonsa, ja
+mustissa silmissä leimahti tuli. Hänen aivoissaan oli syntynyt
+rohkea tuuma, ja jos se menestyisi,&mdash;ja sen täytyi menestyä,&mdash;ei
+mikään olisi esteenä hänen toiveittensa toteutumiselle. Siihen
+mennessä oli kärsittävä ja nieltävä kaikki karvaat palat,
+teeskenneltävä, niinkuin ei Antin olo heihin mitään vaikuttaisi,
+ikäänkuin eivät ymmärtäisi, että Antti...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Juhanille oli asia valaistava!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli jo ehtinyt miettiä, kuinka kaikki tapahtuisi ja pitikin
+toimittaa. Niin vain! Juhanin tuli olla samalla lautalla, sitten ei
+mitään epäiltäisi... eikä osattaisi epäillä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Elä sinä ole milläsikään, vaikka Hanna näyttää pitävän
+Koskenalustan Antista», alkoi hän puhua Juhanille. »Isänsä tahtoa
+täytyy Hannan noudattaa, ja Iisakin kanssa olemme asian sopineet.
+(Itsekseen hän mietti: Mainio mies se Kero-Pieti! Hän se sai Iisakin
+suostumaan!) Olehan vain, niinkuin et Antista mitään tietäisi... Ja
+kun Kero-Pieti syksyllä kulkee tämän kautta, toimitan minä, että
+pannaan kuulutuksille...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Poika ei vastannut isänsä puheisiin, mutta sen hän kyllä tunsi, että
+Hanna nyt oli loitommalla hänestä kuin koskaan ennen. Mutta hän ei
+myöskään käsittänyt, mitä isä tarkoitti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki oli nähtävästi tyytyväinen äsken tekemäänsä päätökseen, sillä
+hänen synkät ilmeensä muuttuivat iloisemmiksi, ja mälli pysyi
+pitemmän aikaa paikoillaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saatuaan lauttansa koskikuntoon molemmat lähtivät pihaan. He eivät
+vieläkään menneet nukkumaan, vaan astuivat pirttiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti oli jo syönyt ja istui nyt pirtissä Iisakin ja muutamien
+muiden lauttamiesten seurassa juttelemassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki ja Juhani istuivat joukkoon, ja siinä puheltiin
+koskenlaskusta. Hanna kuului puuhailevan keittiössä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki tuntui olevan erinomaisen puheliaalla ja hyvällä
+tuulella.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Äsken kun juteltiin, että Korpikosken perää ei enää ole muita kuin
+me, Juhani ja minä, tämän talon Iisakki kun ei enää aio perämieheksi
+ruveta, niin nyt hoksaankin, että tässähän on nuori perämies, tämä
+Koskenalustan Antti...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki katsoi sitä sanoessaan Anttiin. Iisakki vaikeni ihmetyksestä,
+mutta lautankuljettajista sanovat jotkut:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»No, Antista kyllä Korpikosken perämieskin tulee, jos tahtoo.
+Muoniosta asti on laskenut kaikki kosket!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti itse ei virkkanut mitään, mutta Iisakki sanoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Miksi ei? Tarkkasilmäinenhän se on Antti, ja onhan hän pienestä
+pojasta asti Korpikoskea alas viiltänyt...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sepä se», sanoivat lauttamiehet. »Ei siinä muuta ole kuin että ensi
+kerta on ensi kerta... ja ensin käy joitakuita lauttoja soutamassa,
+kun Paloniemen Heikki on perämiehenä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskaltaisikohan koettaa», sanoi nyt Anttikin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kyllä sinä uskallat. Ensi kerta on ollut meidänkin Juhanilla ja
+niin Iisakilla ja minullakin», sanoi Antin puheeseen Paloniemen
+Heikki. »Ja perämiehiä nyt tarvitaan!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ensi kerta oli meilläkin», myönsi myös Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja lauttamiehet selittivät, että näillä lautoilla, jotka jo olivat
+talon rannassa, oli tavaton kiire, ja toisia varisi alas ylimaista.
+Elleivät nämä edestä ehtisi, syntyisi Nuottaniemen suvannossa
+semmoinen tungos, että pian tulisi tiukka paikka...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkuin kerran tuli», muisteli Paloniemen Heikki. »Oli samanlainen
+tulva kuin nyt, ja koskessa kovasti vettä. Lauttoja karttui
+suvantoon yhä lisää. Tämä Iisakki makasi silloin sairaana enkä
+minäkään uskaltanut lähteä laskemaan, vaan odottelimme tulvan
+alenemista... Silloin eräänä yönä tuli kova pohjatuuli, repi lautat
+irti ja vei koskeen, yksin puin hajoittaen... Se maksoi puulaakeille
+tuhansia...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin kävi», vakuutti Iisakki. »Kyllä minäkin muistan, minkälaista
+se oli.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sen olivat nämäkin lauttamiehet kuulleet, ja siitä asti oli koetettu
+kaikin voimin semmoista ääretöntä vahinkoa estää. Mutta voisihan
+niin vieläkin tapahtua tulvan ollessa näin korkealla, jos lauttoja
+paljon karttuisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Voi hyvinkin!» myönsi Paloniemen Heikki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin siinä juteltiin, mutta vähitellen poistuivat lauttamiehet mikä
+minnekin levähtämään. Heikki ja Juhanikin menivät huoneeseensa, ja
+edellinen arveli veden jo vuorokauden kuluttua alkavan olla sillä
+määrällä, että uskaltaisi ryhtyä lauttoja koskesta laskemaan. Sillä
+tulva oli hyvää vauhtia vähenemässä. Iisakki poistui myös
+ulkohommiinsa, ja Hanna ja Antti jäivät kahden. Heillä oli paljon
+selittämistä toisilleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli kuullut heidän äskeisen keskustelunsa ja kysyi nyt
+Antilta:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskallatko omin päin ruveta perämieheksi?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskallan. Olisin tahtonut jo viime kesänä ja sitäkin ennen.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan silmät loistivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Saisi niille paloniemeläisille näyttää, että on niitä muitakin kuin
+he, jotka perämieheksi pystyvät. Jos minä olisin mies, uskaltaisin
+milloin hyvänsä», puhui hän innoissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koetan minä», sanoi Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna istuutui hänen viereensä penkille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He olivat hetken hiljaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaiketi olet kuullut huhuja Paloniemen Juhanista ja minusta?» sanoi
+sitten Hanna, katsoen Anttia suoraan silmiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olen minä kuullut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskoitko?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ajattelin: isänsä tytär on Hanna, ei saata valehdella, ei tahdo
+pettää! Ei olisi kättä pusertanut erotessa, ei olisi sanonut: muista
+minua! jos toista ajatteli...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei petäkään eikä tahdo valhetta puhua...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Hanna laski pehmeän käsivartensa Antin kaulaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minun olet, jos et muita muista!» sanoi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En koskaan ole muita ajatellutkaan!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He katsoivat toisiaan syvälle silmiin, ja molempien sydän täyttyi
+puhtaan lemmen tunteilla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Et vielä isälle puhunut Niilo Iisakin asiasta?» kysyi Hanna hetken
+päästä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En vielä. Mutta puhun, kun kahden kesken pääsemme!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sinun se onkin puhuttava, sinua hän parhaiten uskoo.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti mietti hetken ja sanoi sitten:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja Paloniemen Heikkikö vakuuttaa syyttömyyttään?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin tekee... ja isä uskoo Heikkiä, he ovat tehneet sovinnon...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Hanna kertoi Iisakin talvellisesta matkasta sairaan saarnamiehen
+luokse.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jo on kummaa!» arveli Hannan puheisiin Antti, sinisissä silmissään
+miettivä ilme.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samassa aukeni pirtin vankka ovi, ja Iisakki tuli sisälle. Antti
+punastui, mutta Hanna ei liikahtanutkaan, siinä kun istui Antin
+vieressä. Eikä Iisakki näyttänyt olevan tietävinänsäkään siitä, että
+he niin vierekkäin istuivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jopa kuulin hyvän uutisen», sanoi Iisakki, kun oli kävellyt
+puoliväliin pirtin lattiaa. »Kero-Pieti on kotiinsa päin menossa
+tätä jokivartta ja kuuluu pitävän seuroja täällä, ainakin parina
+iltana...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuka kertoi?» kysyi Hanna, uutisen johdosta vilkastuen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuohon saapui äsken pihalle kaksi Alakylän miestä, lautansoutajia,
+ja ne kertoivat. Alakylässä kuuluu jo olevan tulossa.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Paloniemen Heikki heräsi nukkumasta, meni Iisakki hänelle hyvänä
+uutisena kertomaan Kero-Pietin tulosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Heikki murjotti synkkänä, ja uutinen näytti vaikuttavan häneen
+päinvastoin kuin Iisakkiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tuleepa sopimattomaan aikaan näin kiireellisimmän lauttojen laskun
+päivinä», sanoi hän:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei hän täällä kauan jouda viipymään», sanoi Iisakki nuhtelevalla
+äänellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Enpä joutaisi nyt minäkään», vastasi Heikki tyytymättömin ilmein,
+»en joutaisi seuroissa istumaan...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei Herra katso aikaa eikä paikkaa silloin, kun Hän meidät pois
+kutsuu», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt Heikkikin vasta heräsi omista mietteistään ja myönsi Iisakin
+olevan oikeassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Iisakin tuntoon jäi kummallinen pistos, ja hänkin huomasi,
+että Heikin silmissä oli erinomaisempi kiilto.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Tulva
+
+</span>alkoi aleta. Joki oli luonut jääpeitteensä jo tuntureilta asti, ja
+kesä kiirehti tuloaan. Nuottaniemessäkin oli kevätkylvöjen teko
+näinä päivinä lopetettu, ja varsinainen lauttojen lasku alkoi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikin ollessa perämiehenä oli jo parina yönä laskettu
+lauttoja, vaikkei koski vielä ollutkaan hyvällä vedellä. Juhani ei
+ollut vielä omin päin laskenut, ja Antti oli vasta jonkun kerran
+soutumiehenä käynyt kosken alla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta yhä karttui lauttoja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli ilta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Heikki oli esitellyt, että Juhani ja Antti lähtisivät nyt
+kosken alle samalla lautalla. Silloin he saisivat yhdessä tarkata,
+kuinka oli laskettava, jotta lautta ei iskisi Puurnunleukaan eikä
+syöksisi Varsankallioon. Sitten heidän sopisi kummankin ominpäin
+laskea. Heikkiäkin alkoi jo väsyttää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuottaniemessä oli paljon väkeä, sillä Kero-Pietin odotettiin samana
+iltana tulevan. Oli kokoontunut kristityitä etäämpääkin, ja Ruotsin
+puolelta oli paljon kansaa soutanut. Ei ollut koskaan ennen
+tapahtunut, että kukaan saarnamies olisi näin lauttojen laskun
+aikana osunut seuroja pitämään Nuottaniemeen. Eikä suinkaan olisi
+nytkään niin käynyt, ellei Kero-Pietin, huonontuneen terveytensä
+takia, olisi ollut palattava aikomaltaan pitkältä saarnamatkalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiesten mieliin ei Kero-Pietin tulo näyttänyt vaikuttavan.
+Heillä ei ollut aikaa ajatella Kero-Pietin saarnoja eikä odottaa
+seura-iltoja, sillä tukeilla oli kiire maailman markkinoille.
+Eivätkä he juuri välittäneetkään. Useimmat heistä olivat uppo
+uskottomia, joihin Jumalan sanan kuuleminen ei näin kesän aikana
+vähääkään tehonnut. Iisakki tunsi heidät jo entisestään. Eikä siitä
+heille paljon puhunutkaan. Mainitsi kuitenkin, että Kero-Pieti aikoi
+täällä saarnata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Joukossa oli sentään joku, joka kunnioituksesta vanhaa perämiestä
+kohtaan aikoi tulla kuuntelemaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ellei teillä itsellänne ole halua, elkää tulko... Ei Jumala anna
+itseänsä pilkata», sanoi heille Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siihen eivät suulaimmatkaan vastanneet mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Laskettava lautta oli jo lähtövalmiina rannassa. Siihen oli
+varustettu uudet soutukannot ja pantu vankimmat airot. Kyllä se nyt
+Korpikosken kuohutkin kestäisi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet olivat myös valmiina, ja suuri joukko seuramiehiäkin
+kokoontui rantatörmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ja Antti olivat jääneet muista jälkeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Huomenna, kun sinä olet perämiehenä, lähden minäkin kosken alle»,
+kuiskasi Hanna Antille. »Nytkin lähtisin, mutta en jouda...
+Kero-Pieti on kai pian talossa...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskallatko lähteä minun ollessani perämiehenä?» kysyi Antti, ja
+hänen silmänsä säteilivät riemusta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>«Sinun kanssasi uskallan mihin hyvänsä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan ääni oli varma.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tulen koskentaipaleelle vastaasi, jos joudan», lupasi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tule! Poikkeamme Viuhkuraiseen kahvia juomaan», sanoi Antti
+iloisesti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Anttia kiirehdittiin lautalle. Muut soutumiehet olivat jo
+paikoillaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Hanna ja Antti joutuivat törmälle, osuivat Hannan silmät
+Paloniemen Heikkiin, joka seisoi jo etupäässä lauttaa, perämiehen
+paikalla. Heikin silmät pälyivät niin kummasti. Hanna yritti jotakin
+sanoa Antille, mutta tämä meni jo törmän alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Löysätkää köydet», kuului Paloniemen Heikin komento.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lautta irtaantui pian jyrkästä törmän kupeesta ja lähti hitaasti
+kulkemaan loitoten rannasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani oli etupään miehenä, mutta jälkipäässä oli Antti ja kolme
+muuta paikkakuntalaista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ilta-auringon valaisemaa suvantoa pitkin kulki lautta verkkaan
+niemen ohi ja painui sen kohdalla Ruotsin puoliselle rannalle, jossa
+virta jo alkoi olla voimakkaampi, vieden lauttaa mukanaan. Miehet
+seisoivat jouten airoissaan, mutta niemen kohdalla käännettiin
+etupäästä Ruotsin puolen virtaan, josta oikea reitti veti koskelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rannalla seisojat poistuivat vähitellen pihaan, ja lauttamiehet
+alkoivat varustella toisia lauttoja koskea varten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna seisoi rantatörmällä niin kauan kuin näki lautan joutuvan
+Ruotsin virtaan, josta alkoi vihaisempi vauhti. Mutta sitten se
+katosi näkyvistä rantatörmän ja männikön taakse.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna katseli hetken aikaa nuoressa lehdessä olevia puita, jotka
+kesäisen ihanina seisoivat männikön laidassa ja vaarojen kupeilla.
+Tuntui olevan tämän alkukesän kaikkein ihanin ilta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koski ulvoi, sen pauhu kuului merkillisen hyvin kuin männikön yli
+lentäen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan teki mieli lähteä koskelle nähdäkseen, kuinka lautta huristi
+hyrskyissä. Olihan hän nähnyt lauttojen satoja kertoja vilahtavan
+Korpikosken alle, kun rannalta katseli. Mutta nyt tuli erikoinen
+halu, vaikkei olisi aikaakaan ollut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei mennyt enää sisälle, vaan käveli suoraan polulle, joka
+männikön halki vei kosken rannalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna saapui Varsankallion kohdalle. Kallio seisoi yhtä vankkana
+kuin ennenkin keskellä kovimpia hyrskyjä. Vaikka tulva olikin
+alentunut, roiskahteli vieläkin sen kylkiin iskevistä laineista
+vaahto kallion räystäälle saakka...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sen kallion kupeella oli nuoren miehen hauta!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannaa vähän puistatti, kun hän muisti Niilo Iisakkia ja niitä
+toisia, jotka lautan hajotessa painuivat kallion kyljessä pohjaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän katseli ylöspäin, mutta lauttaa ei vielä näkynyt. Ruotsin
+virrassa se kulki verrattain hitaasti, sen hän tiesi. Hän lähti
+huvikseen kävelemään kosken törmää ylöspäin. Nyt hän oli
+vihaisimpien hyrskyjen kohdalla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>...Hän muisti, kuinka he menneenä kesänä, hän ja joukko toisia kylän
+tyttöjä, juhannusyönä kävivät lautalla kosken alla. Tulva oli
+silloin näin korkea kuin nytkin. Antti oli ollut samalla lautalla.
+Aallot löivät heitä vastaan niin, että heiltä kastuivat kaikki
+vaatteet... Tukkilaiset nauroivat... Se oli hauska juhannusyö. Hän
+palasi kosken alta kahden kesken Antin kanssa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin he puhuivat ensi kerran lämpimämmin, Viuhkuraisen luona
+istuessaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli jo ehtinyt Puurnunleuan luo, joka pitkänä, teräväkärkisenä
+kielekkeenä pistää Ruotsin puolen korkeasta rantatörmästä melkein
+puolikoskeen. Siinä on vaarallinen paikka. Sen luota virta syöksee
+kuin vihainen peto suoraan Varsankalliota kohti. Senvuoksi oli
+lautat näin korkealla vedellä jo Puurnunleukaa ylenmpänä saatava
+kääntymään siihen virtaan, joka painoi Suomen rantaa vasten, ja
+siitä ohjattava Suomen puolista reittiä ohi Varsankallion... Mutta
+tulvan laskettua vei syvempi väylä Varsankallion ohi Ruotsin
+puolista rantaa pitkin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Puurnunleuka välkkyi ilta-auringon valossa ja vaahdot myllersivät
+sen terävää kärkeä vasten. Koko koski oli kuin monipäinen peto, joka
+vihansa vimmassa kiiti alas tuntureilta, sieraimistaan vaahtoa
+pärskyen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Puurnunleukaa ylempänä näkyi Paloniemen talo, jonka kohdalta vasta
+oikea koski alkoi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta lautta oli vieläkin niemen takana, niin ettei Hanna sitä
+nähnyt. Mutta hän tiesi, että se pian tulisi näkyviin talon
+rannassa, loitoten keskiväylälle, jossa vauhti kiihtyi, niin että
+rannat vilkkuivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei mennyt enää ylemmäksi. Hän istahti kivelle ja varjosti
+kädellä silmiään nähdäkseen milloin lautta tulisi Paloniemen
+näkyviin. Siitä, missä Hanna nyt istui, näkyi parhaiten koko väkevin
+koski. Uhkaavana näkyi terävä Puurnunleuka, Varsankallion
+tummanruskea, koloinen kylki ja alempana Viuhkuraisen mutka, joka
+väkisten kiskoi lauttoja ranta-kallioita vasten. Mutta Viuhkuraisen
+mutkassa silisivät kosken kyljet, ja veden voimat vilistivät
+valkoisena harjana kapenevaan korkearantaiseen uomaan, joka näytti
+painuvan kuin maan alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna joutui siinä vielä jatkamaan mietteitään, niitä, joita oli
+näinä päivinä mielessään hautonut. Hänelle oli johtunut mieleen
+montakin kysymystä, joihin hän oli koettanut löytää vastausta ja
+selvitystä, mutta jotka yhä tuntuivat epäselviltä ja kummallisilta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli odottanut paloniemeläisten puolelta jotakin erinomaisempaa,
+kun nämä saivat tietää ja nähdä hänen suhteensa Anttiin. Oli
+kuvitellut, että isä ainakin viime tingassa kallistuisi
+paloniemeläisten puolelle ja rupeisi häntä kehoittamaan... Hän oli
+Antin tuloa odottanut pelon ja toivon vallassa... ja nyt!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemeläisissä hän ei ollut huomannut muuta erinomaisempaa kuin
+että isä-Heikin silmät päilyivät niin oudosti. He olivat niinkuin
+eivät olisi aavistaneetkaan, että hänen ja Antin suhteet olivat niin
+läheiset... niinkuin olisi muitta mutkitta selvää, että Juhani ja
+hän syksyn tullessa menisivät naimisiin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se tuntui kummalliselta, eikä Hanna osannut sitä selittää. Hän ei
+siitä kuitenkaan suuresti huolehtinut. He saisivat sen kyllä tietää
+aikanaan, jollei ennen, niin ainakin syksyllä. Hän oli varma
+itsestään ja Antista myöskin!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sen hän kuitenkin oli selvästi nähnyt, että Antti oli isästäkin
+mieluinen. Hän oli monta kertaa näinä päivinä pannut merkille, että
+isä aina tuli hyvälle tuulelle, kun Antti sattui olemaan
+näkösällä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitä isä sanoisi kuullessaan, kuinka Antti uskoi veli-vainajan
+hukkuneen? Alkaisiko uudestaan epäillä Paloniemen Heikkiä vai
+otaksuisiko Antin erehtyneen?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli hetkeksi unohtanut katsoa koskelle, niemelle päin. Mutta
+kun hän nyt, kesken kuumimpia mietteitänsä, sinne päin silmäsi, näki
+hän lautan tulevan vihaista vauhtia jo tällä puolen niemen... näki
+miesten soutavan voimansa takaa kauemmaksi rannasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi istumaan kiveltä, huivi valahti hartioille ja hänen
+aaltoilevat hiuksensa välkkyivät ilta-auringossa. Hänen silmiinsä
+ilmestyi tarkkaava, melkein tuima ilme, kun hän tähysti lautan
+tuloa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt he herkesivät soutamasta!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Sepä kummaa!&mdash;mietti Hanna.&mdash;Liian varhain heittivät
+soutamasta...edemmäksi olisi pitänyt lautan päästä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna muisti, kuinka isä laski... niemen nenän kohdalla melkein
+poikittain... Nyt se menisi ehkä liian likeltä Puurnunleukaa,
+joutuisi virtaan ja äkkiä painaisi etupään leuan nokkaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Varomattomasti he laskivat!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan jännitys kasvoi, hermot jäykistyivät, katse kirkastui.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt vesi jo vaahtosi lautan etupäässä, se keinui keveänä kuin
+pärekori... nyt oltiin jo Puurnun virrassa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannasta näytti, että etupää viilsi suoraan Purnunleukaa kohti...
+lautta keinui, miehet seisoivat airojen ponsissa, valkoisiin
+hyrskyihin paistoi päivä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tunsi miehet lautalla, mutta sieltä ei voitu huomata häntä
+eikä kenelläkään ollut aikaa maalle päin silmäillä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koski ulvoi. Puurnunleuassa roivi valkoinen vaahto, ja kuohut
+viskautuivat keskelle lauttaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt he olivat jo ihan likellä Puurnunleukaa... Hyvä Jumala, kuinka
+likellä! Näytti siltä, että etupää oli menossa suoraan leukaan,
+ainakin leuan puolinen nurkka... Jälkipään miehet näyttivät
+soutavan... etupään miehet peittyivät äkkiä Puurnunleuan vaahtoon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vähään aikaan Hanna ei nähnyt yhtään miestä eikä lauttaa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ymmärsi siitä, että etupää oli koskenut Puurnunleukaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen ajatuksensa paloivat kun tulessa... Koski huusi ja ulvoi,
+vaahto roivi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä virta heitti lautan jälkipään selälle päin... lautta kääntyi
+silmänräpäyksessä, ja äskeinen jälkipää viilsi hirmuista vauhtia
+etupäänä siihen vuolteeseen, joka vei suoraan Varsankallioon...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehille tuli silloin hätä ja hoppu. He juoksivat edestakaisin...
+Jotkut soutivat... Hanna ei eroittanut heistä muuta kuin vilkkuvat
+puserot ja lakit, ei tuntenut ketään varmasti...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Maailma alkoi musteta hänen silmissään... Hirveä hätä oli
+pakahduttaa sydämen, ja hän syöksi törmän alle ikäänkuin avuksi
+rientäen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta siinä hän tuli tajuihinsa... hän ymmärsi, etteivät mitkään
+ihmisvoimat enää pystyisi estämään lauttaa törmäämästä
+Varsankallioon...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän nousi juosten törmälle, koetti huutaa, mutta koski nieli hänen
+äänensä, niin ettei hän sitä itsekään kuullut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt hän tunsi Antin, joka seisoi ihan etupäässä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hyvä Jumala! Armahda heitä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta koski nieli, lautta kiiti nyt nuolena suoraan Varsankalliota
+kohti... Pian oli etupää yksin puin hajallaan... miehet koskessa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silmänräpäys vielä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna koetti sulkea silmänsä, huusi ja painoi molemmin käsin
+rintaansa, mutta hän näki kuitenkin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lautan etupää jyskähti hirmuisella vauhdilla kallion kylkeen, niin
+että tukit syöksyivät pystyyn kalliota vasten...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä hän näki, että miehiä nousi oravina tukkeja myöten kallion
+laelle... Lautan etupää halkesi samalla, tukit hajosivat molemmin
+puolin kalliota ja painuivat koskeen. Toinen pää kääntyi oikealle
+reitille ja lähti painumaan Viuhkuraisen mutkaa kohden...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yksi ainoa mies seisoi lautalla. Hanna tunsi hänet. Se oli
+Paloniemen Heikki, yksin airo kädessä vääntäen minkä jaksoi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna tunsi myös Varsankalliolle pelastuneet miehet, jotka siinä
+yhdessä rykelmässä kuohujen keskellä värjöttivät liukkaalla kivellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siellä seisoivat Antti ja Paloniemen Juhani ja kaikki muutkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ei ollut yksikään vielä joutunut koskeen!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän alkoi huutaa, ja hänestä näytti, että miehet huomasivat hänet.
+Mutta yksikään ihmisääni ei sinne kuulunut, sillä koski huusi kuin
+riemuissaan, vaahto roivi kalliolla seisoviin miehiin asti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna juoksi pitkin rantaa kuin apua hakien. Mutta yhtään ihmistä ei
+näkynyt kummallakaan puolen koskea.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta äkkiä Hanna taas alkoi käsittää, kuinka tässä kävisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitä voimaa ei ollut saatavissa, joka miehet pelastaisi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin vasta hänet valtasi villi tuska. Hän koetti viittoa, että
+hän aikoi rientää apua hakemaan!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta yksikään miehistä ei vastannut minkäänlaisella merkillä
+ymmärtävänsä... Hanna huomasi nyt, että he olivat avopäin ja
+pitelivät toinen toisestaan kiinni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin hän oli huomaavinaan, että joku käsi nousi ja ikäänkuin
+merkiksi viittasi häneen päin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän kerkisi vielä silmätä, että hajonnut lautta painui hirmuista
+vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti, ja eroitti, että mies seisoi
+tanakkana airon ponnessa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän kokosi kaiken voimansa ja mielensä maltin, viittasi vielä kerran
+miehille, huiskutti huiviaan ja lähti avopäin juoksemaan taloon,
+hiusten hulmutessa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli sillä välin saapunut taloon, ja kristittyjen seura
+oli jo kokoontunut suureen pirttiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin Hanna saapui läähättäen koskelta päin ja huusi pihalla:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Apuun! Apuun! Miehet ovat pelastuneet Varsankalliolle...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja hän painoi rintaansa, ikäänkuin sydän olisi sieltä pulpahtaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä tulvahti koko pirtillinen väkeä pihalle. Jotkut juoksivat
+paljain päin poikki metsän koskelle...
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Viimeisinä
+
+</span>tulivat pirtistä Kero-Pieti ja Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Väkijoukko oli kokoontunut Hannan ympärille kysyen ja siunaten.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli vähän tyyntynyt ja kertoi nyt lyhyesti kuinka lautan ja
+miesten oli käynyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Liian likeltä laski Puurnunleukaa,» sanoi Iisakki koettaen olla
+levollisena. »Siinä käänsi lautan, ja silloin on selvä matka
+Varsankallioon.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti kuunteli mitä toiset puhuivat, mutta ei osannut sanoa
+mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hetken päästä olivat kaikki seuramiehet juosseet koskelle ja jotkut
+vieneet pitkiä köysiä matkassaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna, Iisakki ja Kero-Pieti seisoivat vielä pihalla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onko mitään mahdollisuutta heitä pelastaa?» kysyi Hanna isältään
+väräjävällä äänellä, silmän omituisesti leimutessa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitä en osaa vielä sanoa, mutta koetetaan.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin ääni oli epävarma, ja Hanna huomasi hänessä outoa
+mielenliikutusta. Iisakki ymmärsi parhaiten miesten vaaran ja tiesi,
+että Varsankalliolta oli melkein mahdotonta ketään pelastaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kerran ennen oli käynyt samalla tavalla, mutta siitä oli aikaa jo
+lähes kuusikymmentä vuotta. Iisakin isä-vainaja oli siitä
+tapauksesta kertonut. Silloin joutui kalliolle kaksi miestä. Kaksi
+vuorokautta he jaksoivat siinä pysytellä. Toinen koetti pelastua
+uimalla, mutta hukkui heti koskeen hypättyään, toinen värjötti vielä
+vähän aikaa, mutta putosi sitten hänkin kuin pyörtyneenä koskeen.
+Kaikkiin mahdollisiin pelastuskeinoihin oli ryhdytty, mutta mikään
+ei ollut onnistunut. Iisakin isä-vainaja oli laskenut lautalla niin
+läheltä kalliota, kuin mahdollista oli, ja koettanut huutaa miehiä
+pysyttelemään kivellä, jotta ehdittäisiin ryhtyä toimiin. Mutta
+kosken pauhu nieli äänen, ja miehet kai tulivat siinä kuohujen
+keskellä lopulta mielenvikaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ei ollut siitä tapauksesta kertonut, eikä siitä tiennyt
+Hannakaan ja tuskin kukaan muu nyt elävistä kuin Paloniemen Heikki,
+jos hänkään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki muisti sen nyt ja mitä muuta isä-vainaja oli siitä
+kertonut... kuinka oli yritetty... Oli laskettu lauttoja niin
+läheltä kalliota kuin mahdollista oli, koetettu Puurnunleuasta
+löysätä lautta omin valloin Varsankalliota kohti... Se menikin,
+mutta hajosi kallioon iskeytyessään yksin puin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Hannan hätä pakotti Iisakin lähtemään koskelle, vaikka hän
+tiesikin, että rannoilta päin oli mahdotonta minkäänlaista apua
+miehille saada...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He menivät kolmisin rantaan, Kero-Pieti aivan puhumattomana. Siellä
+oli paljon väkeä. Ruotsin puoleltakin oli huomattu onnettomuus ja
+riennetty Varsankallion kohdalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet värjöttivät kalliolla, ja muutamat suurimmat kuohut viskoivat
+heihin vaahtoa; Koski pauhasi vimmatusti. Joku miehistä huusi ja
+viittasi kuin apua pyytäen. Hirmuinen hätä oli kaikilla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yksi esitti yhtä, toinen toista. Lauttamiehistä koetti joku heittää
+köyttä kalliota kohti: hullun yritystä, köysi ei jaksanut lentää
+kuin palasen matkaa rannasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun kuultiin Iisakilta, että kallion läheltä oli mahdotonta lautalla
+laskea niin, ettei se paiskautuisi kallion kylkeen, ja kun oli
+selvää, että se, joka semmoista uskaltaisi yrittää, olisi
+epäilemättä kosken oma, alkoi väki ymmärtää, että pelastus taisi
+olla mahdotonta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Uimalla!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vaikka rohkenisikin antautua kosken valtaan, ei ollut semmoista
+uimaria, joka Varsankallion pyörteistä hengissä pääsisi. Kuohut
+löisivät heti upoksiin tai murskaisivat kalliota vasten...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Naiset itkivät ja voivottelivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti tointui lamaannuksestaan ja alkoi puhua. Nyt olikin
+erinomainen aihe ja tilanne.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja vaikka Pietin saarnat tavallisesti olivat jyrkkiä ja ankaran
+tuomitsevia ja vaikka hän tiesi, että onnettomuuden uhrit olivat
+kaikki suruttomia, ei hän heitä tuominnut helvettiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Emme tiedä, mitä Herra tällä kauhealla onnettomuudella tarkoittaa»,
+puhui hän hyvin liikutettuna. »Emme myöskään tiedä, mitä noiden
+sielussa liikkuu, noiden kovaonnisten, jotka nyt katsovat kuolemaa
+vasten silmiä. Herra armahtaa! Hänen pitkämielisyytensä on suuri. Ei
+ollut ristin-ryövärilläkään monta tuntia aikaa parannuksen tekoon...
+Ehkä Herra heidät noin kutsuu omikseen...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yleinen liikutuksen hyrskinä kävi väkijoukossa, ja moni uskoton
+halaili saarnamiestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ruotsin puolelta, Puurnunleukaa alempaa, työnnettiin Paloniemen
+kookkainta venettä vesille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Hullun yritystä!» sanoi Iisakki. »Se on yhtä kuin pärekori,
+tuommoinenkin vene...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja niin näkyi olevankin. Ennenkuin vene oli kunnollisesti irti
+rannasta, löi kosken vimma sen rantakiviin, niin että laitalaudat
+katkesivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki rupesi Hannan kehoituksesta perämieheksi ja kaikkein
+tottuneimmat ja vankimmat miehet lupautuivat soutajiksi.
+Tarkoituksena oli laskea lautalla Varsankallion ohi ja heittää köysi
+hätään joutuneille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki tiesi sen kyllä mahdottomaksi: kukaan ei ehtisi siinä
+vauhdissa köyttä heittää; jos sen kalliolle saisikin, olisi lautan
+vauhti siksi nopea, ettei sille ketään ehtisi pelastaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki lähti miehineen, mutta muut jäivät vielä kosken rannalle
+lauttaa odottamaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehille koetettiin huutaa ja viittoilla, että lautta oli tulossa...
+He näyttivätkin ymmärtävänsä, sillä heidän liikkeensä tasaantuivat,
+eivätkä he enää reuhtoneet niin epätoivoisina kuin äsken.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kulki edestakaisin pitkin rantaa. Hän tunsi kyllä joukosta
+Antin, mutta ei tiennyt, oliko Antti häntä huomannut. Siitä hän
+kuitenkin tahtoi päästä selville, ja kun hän laskeutui rantatörmän
+hyrskyjen partaalle, näki hän, että Antti viittoi kädellään
+ikäänkuin varoittaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti oli hänet huomannut!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen tuli kuin helpompi olla, ja pieni toivo alkoi viritä hänen
+sydämessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen toimelias luonteensa voitti sydämen tuskat, ja hän riensi
+isänsä ja äsken lähteneiden lauttamiesten jäljestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isä oli jo vanha... Entä jos hän viime tingassa peräytyisi! Mutta
+jos ei isä lähtisi perämieheksi, päätti hän lähteä itse!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin hän mietti juostessaan kotiinsa päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rannassa olivat miehet jo lähtövalmiina.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki liikkui notkeasti niinkuin ennen nuorena. Hänen kasvoilleen
+oli noussut heleä vanhanmiehen puna, ja silmät loistivat. Lautta oli
+parhaiten varustettuja, ja soutumiehet, jotka lähtivät mukaan,
+olivat kaikki kokeneita koskimiehiä, Iisakille hyvinkin tuttuja,
+jotka olivat satoja kertoja soutaneet Korpikoskea, Iisakin ollessa
+perämiehenä. Vielä he varustivat kaikkia tarpeita entistä
+lujemmiksi, kun Hanna juosten törmältä alas tuli lautalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka lienee käynyt Heikin?» sanoi Iisakki, kun Hanna ehti hänen
+viereensä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaiketi pääsi hengissä kosken alle, sillä yksi lautan pohja näytti
+olevan eheänä.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isä ja tytär katsoivat samalla toisiaan silmiin, ja tuntui siltä
+kuin kumpikin ymmärtäisi toisensa ajatukset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä lähden mukaan», sanoi Hanna varmalla äänellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä teen mitä voin... Tällä kertaa elä lähde!» vastasi Iisakki.
+»Jos Jumala ei ole Anttia eikä toisia vielä määrännyt kuolemaan,
+pelastuvat he kyllä, vaikken ymmärrä, millä lailla...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet olivat myös liikutettuja, vakava ilme silmissä. Kaikki
+pitivät kovaa kiirettä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumala kanssanne!» sanoi Hanna ja palasi isäänsä totellen törmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lautta loittoni rannasta, ja Hanna lähti oikaisemaan läpi männikön
+koskelle. Sieltä kuului jo metsään asti naisten uikutuksia ja
+Kero-Pietin saarnaava ääni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan silmät osuivat ensiksi Varsankallioon, jolla miehet nyt
+kyyröttivät istuvassa asennossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli jo tullut myöhäinen ilta, tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, ja
+veden voimat työnsivät vielä kylmää usvaa, viimeisiä talven
+jäännöksiä öiseen ilmaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna jaksoi olla merkillisen levollinen. Yksi ainoa ajatus poltti
+sydäntä. Laskiko Paloniemen Heikki tahallaan ensin Puurnunleukaan,
+että saisi lautan kääntymään, kun tiesi sen siten joutuvan
+Varsankallion virtaan?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Isän silmissä oli Hanna nähnyt kummallisen ilmeen. Anttiko aiottiin
+hukuttaa ja oma poika pelastaa?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan rintaa poltti, hirmuinen viha leimusi sydämessä. Hän muisti
+Heikin ilkeän kiiltävät silmät, ja kamala aavistus johtui mieleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Totta se oli sittenkin! Tosi oli Antin sanoma Niilo Iisakin
+hukkumisesta!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten Hanna muisti, että Juhani oli joukossa. Kuinka Heikki
+aikoi oman poikansa pelastaa?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei saanut kysymyksilleen vastausta, mutta nyt hän ainakin oli
+täydessä tajussaan. Häntä hermostutti Kero-Pietin saarnaava ääni ja
+naisten uikutus.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eipä siinä kuitenkaan senvuoksi uikutettu, että nuo onnettomat
+tuolla taistelivat kylmää ja kuolemaa vastaan, vaan naiset
+valittivat omaa syntisyyttään, jonka nyt taas tunsivat paremmin, kun
+Kero-Pieti heidän mustia mieliään kolkutti!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kunpa miettisivät pelastusta eivätkä tuossa huutaisi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yö oli jo ehtinyt, valoisa kevätkesän yö, kylmähkö ja kirkas.
+Vesipisarat jäätyivät koskikiviin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet värjöttivät kylmän kosken keskellä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin näkyi Iisakin ohjaama lautta jo tällä puolen Puurnunleuan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jo tulee lautta!» kuului huudettavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rannalla olijat koettivat viittoilla miehille, jotta nämä
+huomaisivat...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jopa miehet huomasivatkin ja nousivat seisomaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lautta tuli oikeaa reittiä. Hannan silmät seurasivat sen tuloa kuin
+tähdenlentoa. Hän tiesi, että jos se tuota suuntaa pitäisi, se ei
+pääsisi lähellekään Varsankalliota, vaan painuisi Suomen rantaa
+vasten... Mutta Iisakin ainoa toivo oli ollut, että miesvoimalla
+saataisiin lautan suunta lähellä kalliota muuttumaan, jolloin se
+kallion kohdalla joutuisi pois maihin päin vetävästä virrasta... ja
+siten sivuuttaisi sen niin läheltä kuin mahdollista. Tällöin
+ehtisivät miehet hypätä lautalle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin oli Iisakki soutumiehille ja Hannalle selittänyt. Se oli kyllä
+uhkarohkea yritys, joka voisi onnistuakin, mutta samalla siinä
+olivat kaikki hengenvaarassa, niin pelastajat kuin pelastettavatkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki miesten rupeavan soutamaan... Iisakki seisoi vakavana
+perämiehen paikalla, vaikka vaahto roiskui vasten silmiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt he pyrkivät pois oikealta reitiltä, koettaen saada lauttaa
+kääntymään Varsankallioon päin. Mutta rantaan vetävä virta oli
+väkevä, lautan vauhti hirmuisen nopea... Silmänräpäykset kuluivat...
+Rannalla olijat seisoivat kuin tuomitut, mutta kalliolla
+värjöttävien miesten hätä näytti kasvavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vähän vain lautta notkisti kankeita kylkiään, etupää kääntyi vain
+nimeksi kalliota kohti, vaikka miehet kiskoivat airoista kuin
+kuolemantuskassa... Kuohut pärskyivät soutumiesten silmille...
+lautta kiiti nuolena Varsakallion ohi ja virta veti sitä maihin
+päin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jännitys ja hätä oli hirmuinen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä muuan kalliolla seisovista miehistä heittäytyi koskeen, kädet
+levällään kuin lentoon pyrkien, uskoen osuvansa lautalle... Mutta
+lautta viilsi jo kaukana, ja kun mies oli koskeen pudonnut, ei
+hänestä enää näkynyt mitään...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Pettymyksen ja tuskan huudot parahtivat rannalta, ja kalliolla
+viittoivat miehet kuin hyvästiä jättäen... Lautta painui nyt oikeaa
+reittiä alas Viuhkuraisen mutkaa kohti...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kostea kiilto oli Hannankin silmissä, mutta vieläkään hän ei
+näyttänyt epätoivoiselta. Hän tiesi kyllä, että isä ja lauttamiehet
+olivat koettaneet parastaan, mutta se ei auttanut... Onnistuisiko
+vielä toisella tai kolmannellakaan kerralla...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kaikesta huolimatta hän viittoi kalliolle. Antti heilautti
+kättään reippaasti, niinkuin Hannasta näytti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sen ymmärsivät kaikki, että miesten tila kävi joka hetki
+kamalammaksi. Toivoton asema, kosken kova pauhu, kylmähkö ja kostea
+yö&mdash;kaikki ne lamauttivat hermoja, ja päässä alkoi pyöriä, korvissa
+tohisi ja pian siinä menetti tajuntansakin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin arveltiin käyneen sen, joka epätoivoisena hyppäsi koskeen,
+vaikka näki kuohut allaan, ja lautan kiitävän kaukana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yö kului, päivä alkoi nousta, ja sen ensimmäiset kultaiset säteet
+osuivat Varsankalliolla kuolemaan tuomittuihin miehiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamuauringon heleässä valossa näytti miesten tila vielä
+surkeammalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei ole enää kuin viisi miestä kalliolla! Herra Jumala! Katsokaa!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin olikin laita. Kaksi miestä oli kadonnut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna huiskutti huiviaan. Antti nosti vieläkin kättään, nosti
+reippaasti... Hanna lähti juoksemaan taloon. Uusi yritys oli
+tehtävä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Väsyneenä istui Kero-Pieti kivellä, ja hänen kasvoillaan oli
+kärsivän miettivä ilme... Suurin joukko seuramiehiä oli poistunut,
+jotkut naisista olivat pyörtyneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samalla kun Hanna katosi polulle, joka vei taloon, ilmestyi kosken
+alta tulevaa polkua pitkin Paloniemen Heikki kalpeana, läähättäen
+silmissä levoton palo. Kun Kero-Pieti katsahti häneen, käänsi hän
+silmänsä poispäin... Hänelle kerrottiin kaikki, ja naisväki ruikutti
+hänen ympärillään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän näki poikansa Juhanin seisovan toisten kanssa kalliolla ja tunsi
+siellä myöskin Antin. Hänen sieraimensa kohoilivat levottomasti,
+silmät kiiluivat, ja rinnasta kohosi kamala huokaus.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uusi yritys... uusi yritys», hoki hän. »Lautta on laskettava
+suoraan kallioon... muu ei auta... Onko täällä soutumiehiä?» kysyi
+hän ja vilkuili ympärilleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta soutumiehiä ei näkynyt, ja joku tiesi, että he olivat menneet
+taloon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki kiskaisi itsensä irti naisista, jotka pidättivät häntä
+käsistä ja takinpielestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pois siitä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki oli kuin vihassa ja näytti menettäneen kaiken entisen
+malttinsa. Mutta naiset seurasivat hänen perässään polkua pitkin,
+itkivät ja uikuttivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hän rukoili niiden
+sielujen puolesta, jotka tuolla kalliolla odottivat kuolemaansa. Hän
+kuvitteli itse olevansa tuolla...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Olenko otollinen sinulle, Herra?&mdash;kysyi hän itseltään.&mdash;Sinun
+aamuaurinkosi paistaa ja lämmittää... Sinun kätesi lepää
+päällämme...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunsi syntisyytensä, tunsi syvällä sydämessään, että raskas,
+kovin raskas oli hänenkin syntitaakkansa. Eipä ollut hänkään
+jaksanut elää Herran tahdon mukaan... Suuri syntinen, suurempi,
+riettaampi hän oli kuin yksikään muu...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Herra, armahda minua! Herra, anna minulle raskaat syntini
+anteeksi!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen rintansa rauhottui, ja silmät loistivat taas. Ja hänen
+mieleensä johtui, että Jumala kaikella tuolla vain tahtoi huutaa
+kivikoviin sydämiin: Olkaa valmiit, kuolema kolkuttaa rintojanne!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin kuului huuto:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Yksi miehistä lähti uimaan... ei näy... koskeen painui...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt ei enää ollutkaan monta henkeä kosken rannalla. Ei siedetty olla
+katsomassa, kuinka toiset kuoleman kanssa kamppailivat. Mutta
+Kero-Pietin katse yhä kirkastui, hänen rinnassaan oli ihana rauha,
+hän tunsi, että häntä varten... juuri häntä varten Jumala oli tämän
+kovan kuolemanmuodon näyttänyt... että hänenkin, syntisen, silmät
+aukenisivat oman sielunsa mustuutta näkemään...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin juuri Iisakki palasi miehineen kosken alta. Iisakki näki
+heti kalliolle katsottuaan, kuinka oli käynyt. Sitä hän oli
+ajatellutkin. Siinä eivät kestäneet kenenkään hermot: kosken pauhu
+lumosi korvat, kuolemanpelko ahdisti, silmissä alkoi välähdellä,
+jäsenet kangistuivat, tahto herposi, ja silloin ihminen oli kosken
+oma...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin nähtyään Kero-Pieti riensi hänen kaulaansa ja itki... omaa
+syntisyyttään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Muille tietä Jumala luo neuvoin... itse, raukka, parhaiten opasta
+tarvitsisin... Iisakki veljeni, anna minulle kaikki anteeksi...
+Herra, kuule nöyrä rukoukseni!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Liikutettu oli Iisakkikin, mutta hänen selvä järkensä sanoi, että
+vielä oli toivoa pelastaa nuo neljä, jotka miehuullisesti kestivät
+kalliolla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He koettivat antaa miehille merkkiä, nostaen riu'un päähän
+nenäliinan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti näytti ymmärtävän, viittasi kädellään ylös koskelle päin,
+ikäänkuin tarkoittaisi, että sieltä oli apu tulossa. Paloniemen
+Juhanakin nosti kättään. Toiset kaksi istuivat kuin herpaantuneina,
+toivottomina...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki sai Kero-Pietin innostumaan pelastushommin. Hän itse oli
+virkku ja selitti, että jos olisi arvannut vähää ennen antaa
+soutumääräyksen Varsankalliolle päin, olisi lautan toinen sivu
+epäilemättä joutunut hyvin likelle kallion kylkeä, vaikkei olisikaan
+ihan viereen päässyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He lähtivät nopein askelin pitkin polkua taloon, ja Iisakki viittoi
+yhä kalliolle päin: Vielä koetamme!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Antti nosti hänelle kättään merkiksi, että oli ymmärtänyt.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Kun
+
+</span>Kero-Pieti ja Iisakki saapuivat Nuottaniemeen, oli siellä Paloniemen
+Heikki koskelle lähdössä. Olisi jo lähtenytkin, mutta ei ollut
+saanut soutumiehiä. Ei kukaan tahtonut lähteä henkeään menettämään,
+sillä Heikin aikomus oli laskea suoraan Varsankallioon ja pelastaa
+miehet. Mutta soutumiehet eivät luottaneet Heikkiin muulloinkaan, ja
+nyt heistä tuntui kuin suoraan kuolemaan menemiseltä, jos Heikin
+matkaan lähtisivät.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Raukkoja olette!» sanoi Heikki heille tylysti. »Toiset ovat
+kuoleman hädässä, ettekä uskalla.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet näkivät, että Heikin villi veri kiehui; hänen
+jättiläisvartalonsa oikeni suoraksi, ja mustat silmät iskivät tulta.
+Pelottavan näköinen hän oli, kasvot kalpeina, musta parta
+liehumassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Raukkoja ja lurjuksia te olette!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta ylhäällä oli Nuottamiehen suvantoon vasta saapunut kaksi
+lauttaa, joilla oli kiire alas merensuulle. Heikki tunsi miehet
+ylimaan rohkeiksi pojiksi, jotka eivät pelänneet kosken kuohuja. Hän
+meni miesten puheille. He lupasivat lähteä, ja Heikki puolestaan
+lupasi laskea heidän kuljettamansa lautat ensi vuoroilla kosken
+alle, vaikka toiset olivat jo vuorokausia odotelleet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kiire oli, eikä lauttaa joudettu oikein varustelemaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Kero-Pieti ja Iisakki ehtivät rantatörmälle loittoni lautta jo
+Ruotsin virtaan päin. Heikki miehineen oli menossa pelastamaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Liian vähällä voimalla läksi!» sanoi Iisakki. »Kumma mies!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei se näyttänyt olevan entisellään koko mies», sanoivat
+lauttamiehet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki huusi Heikille, että piti soutaa maihin, varustettaisiin
+lautta uudestaan. Mutta Heikki ei näyttänyt kuulevan Iisakin huutoa,
+vaikka toiset lautalla olijat sen kuulivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä välin oli Hannan päähän johtunut uusi tuuma. Ja hän oli saanut
+muutamia nuoria miehiä siihen suostumaan ja innostumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna hääräsi siellä miesten joukossa, lauttojen selkäpuolella, ja
+miehet näyttivät olevan kovassa touhussa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti ja Iisakki menivät tukkilauttoja pitkin paikalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt he saivat kuulla, mitä Hanna oli toimittanut. Kaksi pohjaa
+siroja tukkeja piti koota lujiksi lautoiksi ja sitten laskea
+Varsankallioon. Jos toinen pohja särkyisi, jäisi toinen eheäksi, ja
+silloin oli se mahdollisuus, että miehet ehtisivät hypätä lautalle.
+Köysiä ja vara-airoja oli otettava mukaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna kertoi isälle aatteestaan loistavin silmin, vaikka tuska ja
+epätoivo viilsivätkin rintaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki mietti hetkisen, katsellen, kuinka nuoret miehet sitoivat
+vitsoilla tukkeja. Hän ymmärsi hyvin, että hengenvaara siinä oli,
+olkoon lautta kuinka luja tahansa. Mutta parhaassa tapauksessa voisi
+jälkimäinen pohja pysyä koossa ja siten olisi mahdollista pelastaa
+miehet. Kuitenkin hän hyväksyi Hannan tuuman, hyvin tietäen, kuinka
+vähän toiveita oli muutenkaan Varsankallion luokse päästä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna joudutti miehiä. Joka minuutti oli kallis. Eiväthän enää
+jaksaisi kauan kestää nekään, jotka vielä kalliolla taistelivat!
+Nuoret miehet ymmärsivät sen hyvin ja panivat parastaan. Eräs
+heistä, Koskenalustan Aukusti, Antin vanhempi veli, joka vasta
+aamulla oli lautalla ylimaasta saapunut ja nyt Nuottaniemen rannassa
+kuullut, kuinka onnettomasti oli käynyt, ja keitä onnettomuuden
+uhrit olivat, hääri muita vikkelämpänä ja neuvoi ja kannusti
+toisiakin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuka teistä rupeaa perämieheksi?» kysyi Iisakki, sillä hän oli
+ymmärtänyt miesten puheista, etteivät he ottaisi eivätkä tahtoneet
+ottaa vanhaa Iisakkia hengenvaaraan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä aion ohjata lautan suoraan Varsankallioon», vastasi Aukusti,
+rohkea ilme kasvoillaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki tiesi Aukustin olevan taitavan koskimiehen, jonka kyllä voi
+uskoa osaavan, jollei mielensä malttia menettäisi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki nyökäytti päätänsä, ikäänkuin sanoen: En voi kieltää
+lähtemästä, vaikka järki sanoo, että pitäisi kieltää ja varoittaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaikki alkoi jo vihdoin olla kunnossa. Päivä oli puolessa, ja
+aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äsken lähtenyt pelastuslautta oli jo painunut näkyvistä ja ehkä,
+Iisakin luulon mukaan, sivuuttanut Puurnunleuan, saattoipa olla
+Varsankalliolla asti...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jos heille onnistuukin... Jos Heikki osaakin laskea niin
+laitavasti, että pääsevät Varsankallion kylkeen!» sanoi Hanna, ja
+merkillinen toivo syttyi hänen sydämessään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitä en jaksa uskoa«, sanoi Iisakki. »Eikä Heikki ole sitä voinut
+itsekään uskoa... siksi tarkoin hän tuntee kosken voiman...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli taas lamautunut. Hän puhui hiljaisella äänellä
+ikäänkuin rukoilisi. Onnettomuusuhrien kova kohtalo oli häntä niin
+järkyttänyt, että hän oli kuin suunniltaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannan posket hehkuivat, ja silmät loistivat. Iisakki huomasi vasta
+nyt, että hän oli muuttanut pukua ja vetänyt jalkaansa varsikengät,
+joita hänen oli kesäisin tapana pitää, kun huvikseen lautalla
+huristi kosken alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aiotko mukaan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki kalpeni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aion. Minun henkeni ei ole sen kalliimpi kuin toistenkaan!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ymmärsi Hannan äänestä, että vastaansanominen ei auttaisi.
+Hän tunsi Hanna-tyttärensä: tämä oli yhtä päättävä kuin hän itsekin
+oli nuorena.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikä hän virkkanut sanaakaan. Mutta silloin hän muisti
+poika-vainajansa, ja raskaana huokauksena nousi hänen rinnastaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskiko, jota itse rakastan, vie molemmat lapseni?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta hän ei sanonut sitä ääneen, vaan koetti huokaustaankin
+tukehduttaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin juoksi eräs lauttamiehistä, joka oli ollut kosken rannalla
+Paloniemen Heikin pelastuslautan kohtaloa katsomassa, suoraan sinne
+ja huusi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onnettomasti kävi... Heikin lautta hajosi yksin puin... Sinne
+suistui koskeen Heikkikin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän kerkisi vähän hengähtää ja aikoi jatkaa, riensi Hanna
+kysymään:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Entäs miehet?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli kalvennut, ja hänestä tuntui kuin jalat vapisisivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaksi niistä katosi juuri silloin, kun Heikin lautta iski
+kallioon... Emme nähneet, mihin he joutuivat, kun tukit myllersivät
+sinne tänne... Juhani ja Antti ovat vielä jäljellä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Taas nousi puna Hannan vaalenneille poskille, silmät loistivat kuin
+ennen, ja jalat seisoivat tanakasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pian, pian!» hoki hän, ja hänen tarmokas kätensä hellitti köysiä
+vieressä olevasta lautasta, jossa heidän pelastuslauttansa oli
+kiinni. Mutta sillä aikaa hän ehti selittää isälleen: »Menkää
+koskelle... viittokaa... viittokaa... että me tulemme...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki lähti, ikäänkuin hänen nyt olisi pakko totella tyttärensä
+määräyksiä, nousi nopeasti rantatörmälle ja katosi männikön polulle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaksiosainen pelastuslautta lähti liikkeelle. Hanna ja Koskenalustan
+Aukusti olivat reippaalla tuulella ja rohkaisivat toistenkin mieliä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli jäänyt yksin rantalautan nurkalle, airon ponnelle,
+istumaan käsi silmällä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vasta kun pelastuslautta oli pitkän matkan päässä, näytti hän
+ymmärtävän, mitä oli tekeillä. Ja hän ojensi kättään heitä kohden ja
+huusi jotakin, mitä lautalla olijat eivät kuulleet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He joutuivat Ruotsin virtaan. Hanna oli avopäin hiukset liehuivat
+epäjärjestyksessä. Nuoret miehet näyttivät luottavan tähän
+uskaliaaseen naiseen paremmin kuin Aukustiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He puhuivat kaikki seikat selviksi. Lautta oli Puurnunleuan kohdalla
+käännettävä suoraan Varsankallion virtaan... Kaikkien piti olla
+jälkimäisellä lautalla, johon oli kiinnitetty lujat köydet poikki ja
+pitkin ja varattu kaksi lisäairoa. Kun etumainen pohja jyskähtäisi
+kallioon, silloin juuri heitettäisiin köysi hädässä oleville.
+Jälkimäisen lautan täytyisi&mdash;jos se pysyisi hajoomatta,&mdash;kääntyä
+Suomen rantaan päin... Jos Juhani ja Antti saisivat köydestä kiinni,
+ohjaisi vain yksi miehistä lauttaa Viuhkuraisen mutkaa kohti, ja
+toiset koettaisivat pelastaa molemmat miehet...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna selitti jokaiselle, mitä oli tehtävä, ja kun koski alkoi
+vetää, kasvoi heidän jännityksensä niin, etteivät he kuulleet
+pauhujenkaan ääntä. Kukaan ei joutanut katsomaan rannalle, missä
+jännitys oli melkein yhtä suuri. Väkevä koski nieli kuin vihassa
+vaahdoten, lautta pysyi ohjaamatta Varsankallion uomalla, johon
+Puurnunleuan luona suunnattiin, heilahteli, keinui, rotkui ja
+liitteissään lotkahteli...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vauhti kiihtyi yhä hurjemmaksi. Kaikki olivat asettuneet
+jälkimäiselle lautalle, pitäen köysistä kiinni. Hannan silmät
+leimusivat, posket hehkuivat, jalka oli varma... Hän katsoi
+rohkaisevasti Aukustiin, joka seisoi valmiina ratkaisevan hetken
+varalta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hirveän pitkä silmänräpäys vielä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna näki aurinkoa vasten kaksi miestä seisomassa Varsankalliolla.
+Ne olivat kuin haamuja, joita kuohut kastelivat... Lautta kiiti
+hirveää vauhtia suoraan kalliota kohti... Sydäntä kouristi, silmissä
+musteni...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kuului hirmuinen rytinä... etupää halkesi kahtia, tukit levisivät
+molemmin puolin kalliota...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Nyt!» huusi Hanna, jonka mielenmaltti oli pysynyt järkkymättä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Köydet heitettiin kalliolle, mutta heitto epäonnistui, kalliolla
+seisovat eivät niihin ulottuneet...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silmänräpäys vielä!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jälkimäinen lautta ei ehtinytkään kääntyä niin nopeasti virtaan,
+sillä etupään tukit eivät kohta irtaantuneet kalliosta... Se kulki
+samaan suuntaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin Antti loikkasi kalliolta lautalle, jotakin Juhanille
+huutaen. Juhani hyppäsi perässä, ja melkein yhtaikaa he putosivat
+lautan laidalle, josta heidät vedettiin keskemmälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin oli jälkimäinen lautta, joka oli
+jäänyt eheäksi, joutunut omia aikojaan Suomen puolen virtaan ja
+kiiti hirveää vauhtia Viuhkuraisen mutkaa kohti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ohjatkaa oikealle väylälle!» kuului Hannan ääni.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hyrskyt kävivät yli koko lautan. Toiset pitivät köysistä kiinni,
+toiset hoitelivat Anttia ja Juhania.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aukusti pääsi vihdoin pitelemään airoa, veti rivakasti jonkun
+kerran, ja lautta kääntyi oikealle kulkuväylälle. Mutta vettä
+ryöppysi joka taholta, niin että miehet ja Hanna kastuivat
+likomäriksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Onnellisesti lautta huristi Viuhkuraisen mutkassa ja painui Aukustin
+ohjaamana Sarvonränniin, jossa virta taas kiihtyi... Rantojen metsät
+vilahtivat ohi, väylä alkoi levitä, virran voima väheni, hyrskyt
+loppuivat... Sitten tuli äkkiä vähävirtainen suvanto, edessä näkyi
+korkea rinne ja sen juurella lauttoja, joilla liikkui ihmisiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin vasta laukesi miesten ja Hannan mielenjännitys, ja ääretön
+elämänilo pulpahti sydämeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pelastetut!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna silmäsi rannalle, missä näkyi pienoinen punainen talo, Antin
+koti... Joku juoksi pihasta rantatörmälle, jolla jo ennestään seisoi
+paljon väkeä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti toipui ensiksi. Hän oli kalpea kuin palttina, mutta hänen
+katseensa kirkastui, kun hän tarttui Hannan käteen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani makasi vielä kuin tiedottomana, kasvot vaaleina, vaatteet
+läpimärkinä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänkin avasi rantaan tullessa silmänsä ja hetken päästä hän tajusi
+pelastuneensa ja vielä olevansa elossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttamiehet riensivät vastaan. Juhania piti tukea, kun he lähtivät
+rinnettä ylös taloon. Mutta Antti käveli omin voimin Hannan
+vieressä. Hannan silmät loistivat, posket punoittivat, tukka oli yhä
+epäjärjestyksessä, ja likomärät vaatteet olivat repeentyneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kukaan ei puhunut, mutta joku itki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vaivoin Antti sai selitetyksi Hannalle:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ne eivät jaksaneet enää... joutuivat suunniltaan ja menivät
+väkisten koskeen... Me toivoimme, vaikka vähissä oli meidänkin
+voimamme... Mutta kun näin, että sinä olit lautalla, sain
+ihmeellisen voimanpuuskan, järkeni ja tahtoni oli kunnossa.
+Kannustin Juhania... Elämä ja pelastus on edessämme, sanoin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun he jo nousivat pihaan, kysyi Hanna:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tiedätkö, että Paloniemen Heikki on hukkunut?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minä näin sen omin silmin, ja näki sen Juhanikin... Kallion
+vieressä painui koskeen eikä enää noussut.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He menivät sisälle, mutta niin kova oli ollut mielenjännitys, niin
+suuri tuska oli sydämen lamauttanut, etteivät he vielä oikein
+käsittäneet onnensa suurta päivää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Rannassa juttelivat lauttamiehet järkyttävästä tapauksesta. Heidän
+joukossaan oli paljon sellaisia miehiä, jotka olivat nähneet
+toveriensa hukkuvan, putoavan koskeen ihan silmäinsä edessä. Mutta
+se ei ollut heitä liikuttanut. He olivat jatkaneet hurjaa elämäänsä
+niinkuin ennenkin. Eikä kuolema ollut heitä koskaan kammottanut. He
+olivat vain ilveilleet, kun kuulivat miehen hengenhädässä apua
+rukoilevan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nyt he eivät laskeneet leikkiä, ja kuolema herätti kauhua.
+Varsankallion uhrien perikato koski mieliin niin, että ohimot
+jyskyivät. Hannan maltti ja rohkeus pani heidät ihmettelemään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Isänsä tytär se on», puhui eräs vanhempi mies. »Niin on ollut
+rohkea Iisakkikin... Olisipa pojaksi syntynyt tämä Hanna, niin jo
+olisi Korpikoskessa mainio perämies...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin olisi... Mutta kuka nyt lautat laskee, kun Heikki hukkui eikä
+Iisakki enää lähde perämieheksi?» arveli joku.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta toiset, jotka jo olivat saaneet lauttansa kosken alle,
+sitoivat irtipäässeitä tukkeja kiinni lauttaan ja aikoivat lähteä
+matkaansa jatkamaan alas meren suulle, vielä monen muun kovan
+koetuksen lävitse.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siellä odotti lauttamiehiä iloinen satama, jossa monen hikisen
+päivän ansiot pian menetettäisiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitäpä siitä», puheli nuori tukkilainen, jonka lautta alkoi olla
+lähtövalmiina. »Mitäpä siitä, yksi koski vie niin monta, toinen näin
+monta... Monta on vielä kovaa kuohua edessä... Kenpä tietää, kuka
+meistä niihin jää... vaikka ei yhtään tästä joukosta kaupungin
+viinoille joutuisi. Niin miehiä menee, ja toisia astuu sijaan...
+niin virtaa elämä eteenpäin, eikä meitä kauan missään kaivata.
+Työnnetäänpä vesille, miehet!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He saivat lauttansa vesille. Joki oli tyven, ilta kaunis, väylä
+parhaiksi virtava ja mutkaton.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päästyään vähän matkaa rannasta he alkoivat rallatella.
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Nuottaniemen
+
+</span>Iisakki ja Kero-Pieti tekivät lähtöä kosken alle, josta jo kuului
+löydetyn parin hukkuneen ruumiit.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti ei ollut jaksanut jatkaa matkaansa vaan oli jäänyt
+levähtämään. Häneen oli Varsankallion onnettomuus kovasti koskenut,
+ja Iisakki oli monta kertaa tavannut hänet itkemässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli jo yö, ennenkuin he pääsivät liikkeelle. Sillä aikaa, kun
+Iisakki vielä viipyi rannassa lauttamiehiä puhuttelemassa, ehti
+Kero-Pieti mietiskellä sitä, mikä oli alkanut kummallisella voimalla
+painaa hänen mieltään. Yhä uusia kysymyksiä nousi eteen, ja monta
+kertaa tuntui hänestä, että hän itse oli meren selälle joutunut
+hylky, jolla ei ollut minkäänlaista pelastuksen mahdollisuutta.
+Mutta äsken tapahtuneessa onnettomuudessa hän näki Kaikkivaltiaan
+sormen jäljet ja alkoi ymmärtää, että siinä oli annettu opetusta
+hänellekin. Herran tiet olivat tutkimattomat, eivätkä ihmisen
+parhaatkaan pyyteet olleet Hänen mieleensä, mietiskeli hän. Kenet
+Herra aikoi hävittää, sen Hän löi sokeudella... Sokeudella oli Herra
+Heikin lyönyt ja pannut hänet vartavasten omaa hautaansa hakemaan...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oliko hän suuresti erehtynyt Paloniemen Heikistä, jonka oli uskonut
+kristityksi ja jonka synnit hän oli todistanut anteeksiannetuiksi?
+Erehtynyt oli Heikistä, niin hän nyt myönsi. Oli ehkä erehtynyt
+monesta muustakin, joiden sydämeen luuli näkevänsä eikä nähnytkään
+kuin silmiin asti! Iisakkia hän oli pitänyt vähäuskoisena, joskus
+heräämättömänäkin, joka vain kunnian vuoksi koetti näytellä
+kristittyä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikö hän ollut puhunut ja opettanut, niinkuin raamattu neuvoi ja
+omatunto opasti? Olivatko kaikki hänen opetuksensa langenneet
+huonoon maahan? Olivatko kaikki seura-illat ja suuret liikutukset
+olleet narripeliä?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kummalliset keskinäiset suhteet oli ollut näillä naapureilla. Hän
+oli toivonut voivansa molempiin vaikuttaa... saada molempien miesten
+sydämet vertavuotaviksi ja rakkauden paisumaan heidän keskensä
+suureksi ja kaikkikestäväksi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin hän oli itse uskonutkin, kun naapurit hänen vuoteensa vieressä
+puhuivat...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän oli silloin itse sanonut, että se olisi merkki Jumalalta, jos
+heidän lapsensa Juhani ja Hanna kristillisellä avioliitolla
+vahvistaisivat heidän sovintonsa... Oliko semmoinen toivo ollut
+Jumalan kiusaamista?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä nyt hän tunsi selvästi pitäneensä paremmin Heikin puolta ja
+samalla ajatelleensa myös Heikin maallista etua...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yhdellä iskulla oli Herra hajoittanut sekä Heikin että hänen
+suunnitelmansa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunsi sen nyt ja uskoi varmasti, että tässä oli Herra tahtonut
+häntä nuhdella ja oikealle tielle, Herran omalle tielle, ohjata.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sillä vaikkei hän vielä tiennytkään kaikkea, oli hän Iisakin
+katkonaisista puheista päässyt siihen käsitykseen, että Heikin
+pyyteet olivat olleet rikollisia...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kyllä hänelle nyt, kun hän muisteli talvellisia iltoja, molempien
+miesten istuessa hänen vuoteensa vieressä, johtui mieleen, että hän
+oli joinakin hetkinä epäillyt Heikin sieluntilaa. Joskus oli myös
+sattunut, että hän oli Heikin kasvojen ilmeessä ollut näkevinään
+vilahduksen, ilon leimun, joka ei ollut Jumalasta. Mutta silloin hän
+luulotteli, että piru toi hänen mieleensä sellaisia epäluuloja.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt oli Heikki, kuin tahallaan kuolemaa hakien, uhkarohkeana
+hukkunut koskeen, ja hänen poikansa oli pelastunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki tuli kuistille, missä Kero-Pieti istui. Nyt piti jo
+lopultakin lähdettämän liikkeelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Valoisa oli yö.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki käveli edellä männikköön vievälle polulle, Kero-Pieti
+köpitti perässä, harmaa villapusero yllään, takki käsivarrella.
+Iisakin jalka nousi vielä keveästi, ja hän käveli joutuisasti.
+Saarnamiehen askel oli lyhyt ja epävarma.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Elähän kävele niin nopeasti», pyysi Kero-Pieti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki hiljensi kulkuaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He saapuivat kosken rannalle, sille kohdalle, josta näki suoraan
+Varsankalliolle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Siinä se on», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Siinä se on», vastasi saarnaaja omituisella äänenpainolla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He jatkoivat matkaansa pitkin polkua, joka Varsankallion kohdalla
+seurasi rantatörmän lakea, mutta painui jonkun matkan päästä
+metsään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kosken pauhu kuului tohisten ja valittaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti oli aikonut kysyä Iisakilta montakin asiaa. Nyt hän ei
+kuitenkaan tiennyt, mitä ensiksi kysyisi. Hänestä tuntui kuin ei
+voisi oikein puhua näin kävellessä. Jospa saisi istahtaa, silloin
+sopisi paremmin keskustella.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitähän, jos istahdamme levähtämään», esitteli hän, kun he olivat
+metsän peitosta taas tulleet lähelle törmää, josta näkyivät
+Viuhkuraisen mutkan vaahtolaineet ja synkkä, jyrkkärinteinen kosken
+ranta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He istuivat kivelle vierekkäin, Kero-Pieti pyyhkien hikeä
+kasvoiltaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä sinä ajattelet Heikki-vainajasta?» kysyi hän. »Pääsikö
+autuaasti pois?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki vastasi vältellen:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Itse lienet hänet paremmin tuntenut. Anteeksi minä hänelle kaikki
+annoin, mutta lieneekö hän antanut minulle...?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Toivoi poikaansa vävyksesi, kuten minäkin toivoin... Taisi olla
+synnillinen ajatus. Kerro, mitä tiedät... ja arvelet!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Omia luulojani ne ovat ja ajatuksiani. Herran kasvojen edessä hän
+tehnee nyt tiliä töistään...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä luulet?» tiedusteli yhä Kero-Pieti ikäänkuin hakien Iisakilta
+omille ajatuksilleen tukea.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En tahtoisi hänestä enää uskoa pahaa... kuolleesta, joka ei saata
+puolestaan puhua. Mutta raskas on sentään tuntoni, ja uskoksi
+epäilykseni käyvät... niin entiset kuin nykyisetkin. Niiltä en enää
+koskaan pääse rauhaan... sen tunnen. Eloni loppuun ne minua
+vaivaavat. Kertoisin sinulle, ehkä voisit minua oikeaan opastaa.
+Tiedät: raskasta on epäillä naapuria, jonka uskoi olevan kristityn
+ja jolle on puolestaan kaikki anteeksi antanut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kerro minulle! Sokea olen ollut ja pinnalta vain ihmisiä tuntenut.
+Koskaan en nähnyt Heikin sieluun. Salaperäinen, itseensä sulkeutunut
+mies hän oli. Pettynyt olen... Kerro siis meille molemmille
+opiksi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Salaperäinen hän oli... Kun poika-vainajani hukkui, epäilin sitä
+hänen työkseen, ja siitä tuli vuosikausien katkeruus välillemme.
+Mutta vuoteesi vieressä uskoin erehtyneeni, oman pahan sydämeni
+tunsin... Katumus vaivasi, kaikki annoin anteeksi ja uskoin pahoin
+erehtyneeni. Niin silloin. Mutta vähitellen alkoivat epäilykseni
+taas kasvaa, ja rukoilin Jumalalta voimia ne karkoittaakseni... En
+onnistunut. Näin taas hänen omituisissa kiiltävissä silmissään
+palon, jota en saattanut kärsiä, ja jonka epäilin niihin silloin
+ilmenevän, kun hänellä oli paha mielessä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Se on sitä samaa, mitä minäkin olen nähnyt», sanoi saarnamies
+huokaisten. »Se on koko hänen sukukunnalleen ominaista...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö lienee», jatkoi Iisakki, kerran päästyään tuntoaan
+keventämään. »Silloin minä näin, kun Koskenalustan Antti ylhäältä
+saapui lautalla... Pahoin järkytti mieltäni, tuntooni iski kuin
+kirveellä, mutta en kenellekään osannut sanoa, mitä ajattelin. Eipä
+ymmärtänyt Hannakaan... Olisi Anttia sillä kerralla kieltänyt kosken
+alle lähtemästä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies säpsähti ja katsoi Iisakkia pitkään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Tarkoitatko, että hän aikoi Antinkin tuhota niinkuin
+poikavainajasikin?» kysyi hän ja vapisi mielenliikutuksesta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Semmoiseen uskoon jäin», vastasi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta olihan Juhanikin samalla lautalla», muistutti saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Olipa kyllä», sanoi Iisakki. »Se oli kaikki mietittyä... Minä
+ymmärsin kaikki, kun lautta rannasta irtaantui...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Etkä sanonut Heikille!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En... En tiedä, uskoinko itsekään silloin vai luulinko
+ainoastaan... Pahan sisuni syyksi ne epäilykseni silloin panin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta nyt uskot?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Uskon, Jumala minua auttakoon!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies oli hetken hiljaa, sitten hän nosti katseensa ja virkkoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja minä olin aina uskonut Heikin totiseksi kristityksi. Semmoistako
+olikin hänen heräämisensä! Mutta jos kuitenkin olet erehtynyt!
+Olisiko Heikki kuitenkaan niin... kun tiesi oman ja poikansa hengen
+olevan vaarassa!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kumpikin oli hetken vaiti, omissa mietteissään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Muistan hänet siltä ajalta, jolloin olimme nuoria», alkoi Iisakki
+taas puhua. »Muistan, kun suuri herätys kulki Lapista päin... Heikki
+oli silloin jo valmis kristitty, ja minä vielä elelin suruttomana...
+Kuinka lieneekään? Hän oli kuin syntynyt kristittynä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies istui synkissä mietteissä. Hänestä tuntui, että kaikki se
+työ, jota hän oli Jumalan kunniaksi tehnyt, olikin ollut
+itsepetosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tarttui Iisakkia kaulaan ja puhui pakahtuvan sydämensä
+puhtaaksi. Heikin puolta hän oli pitänyt... Heikki oli häntä
+pyytänyt vaikuttamaan Iisakkiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Maallisen elämän... maallisen onnen vuoksi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Senvuoksi Herra oli kätensä väliin pannut, tahtonut näyttää hänelle,
+että hän oli väärällä tiellä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet olivat istuneet niin kauan tärkeässä keskustelussa, että
+heidän havahtuessaan aurinko alkoi jo nousta, metsän yli idän
+taivaalta paistaen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He nousivat ja läksivät jatkamaan matkaansa kosken alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Luulin tuntevani ihmissydämet», puhui saarnamies Iisakin perässä
+kävellen. »En ole mitään tuntenut. Perkele on ollut omassa
+povessani, sokaissut silmäni ja tuntoni... Kuinka kaukana lienenkään
+ollut elävästä Jumalasta...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja kuinka paljon lieneekään niitä, jotka huulillaan tunnustavat,
+ollakseen kristityn nimessä, vaikka sydämessä on epäuskon ja vilpin
+pesä», sanoi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He saapuivat kosken alle ja näkivät naarausveneitä olevan liikeellä,
+suvannolla edestakaisin soudellen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun he ehtivät Koskenalustan pihalle, tuli emäntä siinä vastaan ja
+kutsui heidät aamukahville.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti ja Juhani nukkuivat kamarissa. Hanna oli myös vihdoin
+nukahtanut emännän sänkyyn,
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kaikki muut ruumiit on löydetty, paitsi Paloniemen Heikin», selitti
+emäntä itkusilmin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki ja Kero-Pieti noudattivat emännän kutsua ja menivät sisälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna nukkui rauhallisesti, Iisakki katsoi häneen iloisena ja
+ylpeänä. Hänestä tuntui, että nyt vasta hän rakasti lastaan. Hanna
+oli hänen luontoisensa, rohkea ja päättävä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Häntä saavat Antti ja Juhani kiittää hengestään», sanoi emäntä
+Iisakille. »Oli se jotakin nuoren naisen työksi! Mutta isänsä tytär
+taitaa olla muutenkin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Lienenkö ollut niinkään rohkea!» arveli Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He joutuivat rantaan, jossa lajiteltiin irrallisia tukkeja ja
+korjattiin kosken repimiä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin saapui rantaan vene, jonka väki oli ollut Ruotsin rannalla
+naaraamassa. Joku lauttamiehistä oli soutamassa, ja Koskenalustan
+Petteri, Antin isä, istui perässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Korkealla rantatörmällä seisoen näkivät Iisakki ja Kero-Pieti, että
+veneen pohjalla makasi mies, ja arvasivat, että Paloniemen Heikin
+ruumis nyt oli löydetty.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vene sivuutti lautat ja laski maihin. Iisakki ja Kero-Pieti menivät
+katsomaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heikki makasi selällään. Pitkästä parrasta tippui vielä vettä.
+Aurinko paistoi hänen kalpeille kasvoilleen. Kädet olivat nyrkissä,
+ja toinen silmä puoliummessa. Sen kiiltävä palo oli tosin sammunut,
+mutta elottoman lasimaisena se vieläkin välähteli. Jättiläisvarsi
+oli kuin lyhentynyt, toinen saapas oli poissa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Korpikoskesta löysi hautansa tämäkin koskimies», puhui se
+tukkilainen, joka oli Petterillä kumppanina. »Sanotaan, että koski
+ottaa viimein omakseen sen, jota on aikansa hoivannut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti katsahti Iisakkiin. Tämän kasvoissa hän näki säälin ja
+murheen ilmeen. Ja hänelle itselleen tuli mieleen, ettei hänen
+asianaan ollut päätellä, kuinka vanhurskas tuomari Heikin kohtalon
+oli määrännyt. Mutta Heikin vääntyneistä piirteistä ja nyrkkiin
+puserretuista käsistä hän otaksui ja uskoikin, että Heikki oli
+kovasti kuolemaa vastaan tapellut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin silmään nousi kyynel, mutta Kero-Pietin kasvot olivat kovat
+ja silmäin ilme kylmä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tuli taas kirkas yö, kevättuoksuinen, lauha kuin kesällä.
+Korpikosken rannat hymyilivät, tuomet olivat jo kukkaan puhkeamassa.
+Koski vaahtosi ja pauhasi, mutta siinä oli jo kesäveden pehmeä
+sointu. Metsässä huhuili kaiku, hypellen riemuisena kukkulalta
+toiselle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hiekkapolkua käveli viisihenkinen joukko kosken alta Nuottaniemeen
+päin. Yö oli valoisa, rastas ruikutti, käet kukkuivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Edellä astui Iisakki ja hänen jäljessään Paloniemen Juhani, jota
+seurasivat Hanna ja Antti, Kero-Pieti viimeisenä vähän matkan
+päässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heidän keskensä ei oltu monta sanaa vaihdettu, sittenkun oli
+Koskenalustasta lähdetty.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Juhani käveli synkkänä ja oli pysynyt merkillisen
+vähäpuheisena. Isänsä ruumiiseen hän oli vain vilkaissut, kääntäen
+heti katseensa syrjään. Kummallisesti olivat hänen silmänsä
+palaneet, eikä hän näyttänyt osaavan iloita siitä, että oli
+kuolemasta pelastunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna, joka kulki hänen jäljessään, ihmetteli hänen käytöstään. Hän
+näki takaapäin pitkän, hoikan varren ja mustat hiukset, jotka osaksi
+peittivät kapeaa, mustanlaihaa niskaa. Takaapäin Juhani oli kuin
+isävainajansa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun polku teki mutkan, katsahti Juhani taakseen Hannaan. Hänen
+silmissään oli kumma kiilto, ja kasvot olivat kalpeat. Suukin oli
+kuin väärässä. Hän näytti aikovan sanoa jotakin Hannalle, mutta ei
+sanonutkaan, vaan kääntyi jatkamaan matkaa Iisakin perässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hannaa puistatti. Tuntui kuin pelko ahdistaisi rintaa. Nyt hän ei
+tahtoisi kahden kesken Juhanin kanssa kävellä tätä polkua. Siinä
+johtui mieleen entisten paloniemeläisten villi veri... Ja melkein
+kuin tietämättään Hanna jäi isästänsä ja Juhanista jälkeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti ja Antti, jotka kävelivät viimeisinä, olivat alkaneet
+keskustella, ja kun saarnamiehen kävely oli hidasta, jäivät he
+pitkän matkaa toisista.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka oli sitten sinun laitasi, nuori ystäväni?» jatkoi Kero-Pieti
+kyselyjään. »Etkö arvannut viimeisen hetkesi tulleen? Etkö tiennyt
+olevasi pian Herran kasvojen edessä tiliä töistäsi tekemässä?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En pelännyt kuolemaa», vastasi Antti ja kääntyi katsomaan
+saarnamiestä, joka astui hänen perässään. »En muista, että
+yhtenäkään hetkenä olisin uskonut hukkuvani... olin niin varma
+pelastumisestani...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vaikka näit toisten koskeen katoavan?», kysyi saarnamies
+kummissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vaikka, ja vaikka jo viimeisillä tunneilla tunsin voimani
+vähenevän», vakuutti Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka ja mistä arvelit pelastuksen tulevan?» uteli saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En sitä ajatellut, niistä ja kuinka tulisi... uskoin vain, että
+jotakin tulee... etten vielä kuole...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies mietti. Hänen mieleensä oli johtunut niin monta
+merkillistä arvoitusta, ettei hän tuntunut niistä pääsevän selville.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta olithan sinä heräämätön, uskoton mies?» ihmetteli hän yhä.
+»Rukoilitko Jumalaa auttamaan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti oli hetken vaiti ja sanoi sitten liikutettuna:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei tiedä toinen, mitä toinen silloin tekee, kun kuoleman näkee
+silmäinsä edessä... Ei tiedä muut kuin Jumala, miten ne taistelivat,
+jotka koskeen joutuivat. Jumala on armollinen, minun hetkeni ei
+ollut tullut... Mutta jos elänen, niin kerron teille kaikki kerran.
+Sanon vain: pieni, vähäpätöinen on ihmisten apu silloin, kun Herra
+kätensä ojentaa...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun saarnamies kuuli Antin näin puhuvan, nousi hänen mieleensä taas
+uusia kysymyksiä.&mdash;Herra näkee ja kuulee muuallekin kuin kuumaan
+seurapirttiin, mietti hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nuoren miehen katse oli kirkas, ja silmästä loisti riemu.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ketä kiität pelastuksestasi?» kysyi saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumalaani kiitän. Hän on ennenkin kuullut rukoukseni... Häneen
+luotin, en ihmisiin», vastasi Antti varmana.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He kävelivät hetkisen äänettöminä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aavistitko, että Paloniemen Heikki-vainajalla oli paha mielessä,
+kun koskelle lähditte?» tiedusti sitten Kero-Pieti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Luulin niin olevan, näin Heikin katseesta ja myös, silmien
+kiiluvasta palosta... Tiesin myös miksi hän minut tuhota tahtoi.
+Hänen tielleen ja hänen poikansa tielle olin joutunut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Etkä pelännyt!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En. Tunsin jo silloin, ettei hän mitään voisi minulle. En ole
+hänelle tehnyt enkä toivonut pahaa. Hän ei voi minua hukuttaa, jos
+Jumalani minua suojelee, niin itseäni lohduttelin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja uskossasi pysyit Varsankalliollakin?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Loppuun asti, ja aina siinä uskossa pysyn... siihen uskoon
+kuolenkin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saarnamies ei ymmärtänyt Anttia. Mistä tämä uskoton mies oli
+semmoisen uskonvoiman saanut?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä oli taas arvoitus, jolle hän koetti etsiä selitystä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Edellä menevät olivat jo kadonneet näkyvistä, Kero-Pieti ja Anttikin
+jouduttivat kulkuaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Vielä kysyn yhtä», puhui saarnamies perässä läähättäen. »Eikö
+tunnollasi ole, että toisen morsiamen itseesi suostutit? Kysyn sitä
+senvuoksi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Hanna ei ole koskaan ollut Juhanin morsian», vastasi Antti hiukan
+jäykemmällä äänellä. »Vaikka semmoinen taisi olla Iisakin ja
+Heikki-vainajan toivo...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin he jo saapuivat sille aukealle törmälle, johon Varsankallio
+alkoi näkyä. Iisakki ja Juhani istuivat kivellä, mutta Hanna seisoi
+heidän vieressään ikäänkuin odotellen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Muut puhelivat jotakin, mutta Juhani istui ääneti selkä
+Varsankallioon päin...
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Koskenalustan
+
+</span>pojat, Antti ja Aukusti, olivat ruvenneet Korpikosken perämiehiksi,
+pakostakin. Lauttoja kasaantui Nuottaniemen suvantoon, eikä kukaan
+muu uskaltanut lähteä laskemaan. Tiedettiin, että ainoat, jotka
+siihen pystyisivät, olivat Koskenalustan veljekset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti toipui pian entiselleen. Kun hän ensi kertaa omin päin laski
+lauttaa, vavahteli sydän vähän, mutta silmä oli tarkka ja käsi
+tarmokas. Notkeana totteli lautta. Puurnunleuka kyllä viskoi
+vaahtojaan, Varsankallion kyljet kiiltelivät, mutta uljaana seisoi
+Antti perä paikalla, ja oikeita vesiä pitkin lautta osasi kosken
+alle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki meni huvikseen Varsankallion kohdalle nähdäkseen, kuinka
+lautta totteli, osaisiko poika oikealla hetkellä antaa
+soutumääräyksen. Hyvin näytti käyvän. Iisakki hymähti, ja hänen
+silmissään loisti ilo. Hänestä näytti kuin olisi Niilo
+Iisakki-vainaja ollut lautalla... Ja hymysilmin hän palasi ja kertoi
+Hannalle havainnoistaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Antti ensi kertaa lähti perämieheksi ja lautta oli jo kaukana
+Nuottaniemen rannasta, oli Iisakki sanonut tyttärelleen:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eikö Anttia pelottanut lähteä samalle retkelle, jossa kuolema oli
+häntäkin vaaninut? Eikö sanonut Varsankallion puistattavan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei se olisikaan Antti, jos pelkäisi», oli Hanna siihen rohkeasti
+vastannut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja Iisakki ymmärsi, minkä vuoksi Hanna rakasti Anttia. Ehkä rakasti
+nyt enemmän kuin koskaan ennen. Ja Iisakki itse mieltyi Anttiin yhä
+lujemmin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Lauttojen lasku alkoi käydä niinkuin ennenkin. Aukusti oli kyllä
+yhtä taitava perämies, kuin Anttikin, mutta hänessä ei ollut Antin
+ryhtiä eikä päättäväisyyttä. Sattui joskus, että Aukustin laskiessa
+Puurnunleuka hipaisi lautan nurkkaa ja vaahto kasteli miehet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yötä päivää laskettiin lauttoja. Olipa saatu vanha Iisakkikin
+joskus, kun Antti ja Aukusti levähtivät, perämieheksi. Mutta
+ainoastaan Iisakin vanhat tuttavat rohkenivat häntä siihen pyytää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Viikon päivät oli Kero-Pieti vielä viipynyt Nuottaniemessä, pitäen
+seuroja Paloniemessäkin ja puhuen Heikin kuolemasta ja toisten
+hukkuneiden kovasta kohtalosta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta vähän kerääntyi kuulijoita. Kesän aikana oli kaikilla kiire,
+eivätkä tukkilaiset joutaneet kertaakaan seuroihin. Sillä työtä
+riitti vuorokaudet umpeensa. Jokainen tiesi, että pohjolan kesä on
+lyhyt kuin unelma. Se on kuin lentävä lintu, joka kerran irti
+päästyään jatkaa matkaansa pysähtymättä eikä ehdi kiertää tai
+kaartaa, vaan lentää suoraan muille maille. Linnunlentoa oli
+ihmisten kiire, valoisan kesän riemuisa kulku.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti lähti Lappiin päin viettämään kesän kuuminta aikaa. Mutta
+hänen valiojoukkonsa oli nyt supistunut kolmeen henkeen, jotka
+uskollisesti seurasivat saarnamiestä Lapin vilpoisille
+kesälaitumille. Nuottaniemestä lähtiessään hän ei tällä kertaa
+tuntenut rinnassaan sitä voitonvarmuutta, joka hänellä oli aina
+ennen ollut, kun hän saarnamatkoiltaan palasi. Oli tapahtunut paljon
+sellaista, mitä hän ei käsittänyt, jopa hänessä itsessäänkin.
+Hänestä tuntui kuin hän nyt vasta olisi löytänyt sielunsa pohjalta
+rikkaläjän, jota ei ennen tiennyt siellä olevan, ja nyt ensi kerran
+näkisi Herran tien, joka oli yksinkertainen totuuden tie. Ja
+mielessään hän päätti, että kaikki, mitä Nuottaniemessä oli
+sattunut, oli kuin hänen sielunsa pelastukseksi sallittu. Ja
+lähtiessään hän sanoi Iisakille tarvitsevansa yksinäisyyttä ja lepoa
+Jumalansa kanssa keskustellakseen. Jumala veti häntä sormesta,
+kolkutti sydämeen. Ja niin hän lähti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivät kuluivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä oli juhannus mennyt, kosken tulva painui hyville vesille, ja
+lauttojen lasku oli vaivatonta ja vaaratonta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Paloniemen Juhani ei näyttänyt toipuvan entiselleen. Pari viikkoa
+hän makaili kotonaan synkkänä ja vähäpuheisena. Mutta sittenkun
+voimia karttui, souti hän Nuottaniemeen, jossa lauttojen lasku oli
+parhaillaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän istui törmällä, katsellen alas suvantoon.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koskenalustan veljekset puuhasivat siellä, vuoroin perämiehinä
+koskelle lähtien.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakin kanssa Juhani jutteli milloin mitäkin, mutta kun Iisakki
+kysyi, eikö hänkin rupeisi perämieheksi pudisti hän päätänsä, ja
+hänen silmissään leimusi omituinen palo.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna vältti häntä, koettaen hänen törmällä istuessaan pysytellä
+syrjässä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jotakin outoa oli Juhanin katseessa. Hanna oli pannut merkille, että
+hänen silmänsä paloivat, sieraimet kohosivat levottomina ja
+kasvolihakset värähtelivät silloin, kun hän näki Antin painuvan
+lauttoineen koskelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitä hänellä olikaan mielessä? Ja miksi hän oli niin muuttunut? Kun
+Kero-Pieti oli häntä puhutellut, oli hän itsepäisesti vaiennut,
+vaikka saarnamies olisi tehnyt minkälaisia kysymyksiä hyvänsä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jotakin pahaa Hanna arveli olevan hänen mieltään painamassa.
+Sentähden hän nyt oli tuommoinen, mustien silmien palo kuin polttava
+hiillos, poskilihakset värähtelivät, ja hartiat vääntyivät vinoon...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vihasiko Juhani Anttia vai häntä? Mitähän jos koettaisi puhutella ja
+lepyttää! Ehkä siitä tasaantuisi ja alkaisi rauhoittua!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä aamuna hyvin varhain, kun Antti juuri oli koskelle lähdössä,
+ilmestyi Juhani äkkiä törmälle. Illalla oli Hanna nähnyt hänen
+soutavan kotiinsa päin... Mistä hän nyt niin äkkiä ilmestyi?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tuntui melkein siltä kuin hän olisi jostakin huoneiden takaa
+tullut...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siihen hän istahti nytkin törmälle entiselle paikalleen ja katseli
+alta kulmain suvannolle ja Ruotsin virralle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki saapui sinne myös ja rupesi juttelemaan. Sillä kerralla
+hänkin huomasi Juhanin suuresti muuttuneen. Mihinkään kysymyksiin ei
+häneltä saanut vastausta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tuijotti vain eteensä ja lähti sanaa puhumatta soutamaan joen
+poikki kotiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä se tuo Juhani sairastelee... ei se vain entiselleen näytä
+toipuvan», sanoi Iisakki sisälle tultuaan. »Taitaa hyvinkin murehtia
+isäänsä... eikä kummakaan.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin, jos ei sillä muuta ole mielessä», virkkoi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki katsahti tyttäreensä. Mutta kumpikaan ei siitä sen
+pitemmälti puhunut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saatuansa aamutyöt tehdyiksi Hanna lähti huvikseen koskenrannan
+polkua pitkin Anttia vastaan. Heillä oli ollut niin vähän aikaa
+puhella kahden kesken, että oli mennyt monta päivää jolloin he
+tuskin tapasivat toisiaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta nyt hän päätti koettaa, sattuisiko kohtaamaan Antin. Oli
+montakin asiaa, joista teki mieli kertoa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ohut kesäpuku yllään Hanna käveli reippaasti suoraan männikköön ja
+joutui siitä polulle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nämä viikot olivat olleet Hannan mielestä niin kummallisia. Siihen
+riemun ja onnen tunteeseen, joka Antin pelastumisesta oli
+pulppuavana lähteenä virkistänyt hänen sydäntään, sekaantui
+muutakin, epäilyksiä ja otaksumisia. Hän oli heti, kun Antti ja
+Juhani hädästä päästyään toipuivat, huomannut Juhanin silmissä oudon
+ilmeen, joka koski sieluun asti, ja jonka hän luulotteli tietävän
+pahaa. Sensijaan että Juhani olisi iloinnut vältettyään läheltä
+uhkaavan kuoleman, näytti siltä kuin hän ei siitä lainkaan
+välittäisi... Murjotti vain synkkänä ja milloin hän katsoi Anttiin,
+tuli hänen silmiinsä selvä vihan ilme.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli jälestäpäin itsekin kummastellut, mistä oli tuona hetkenä
+saanut ne voimat, että uskalsi kuohuvaan koskeen lähteä
+pelastustoimiin, joita miehiset miehetkin pitivät melkein
+mahdottomina, jopa järjettöminä... Nyt kun jännitys oli lauennut,
+tuntui siltä, ettei hänestä olisi enää toistamiseen lähtijää.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän saapui kosken partaalle ja katseli Varsankalliota, kammotti
+häntä, ja sydämessä tuntui vihlaisu. Vaikka tulva oli jo laskenut
+eikä kallio nyt ollutkaan niin uhkaavan näköinen kuin silloin, kun
+hyrskyt sen yli hyppelivät, hirvittivät häntä sen kiiltävä kylki ja
+syvät pyörteet, jotka näyttivät yhä nielevän...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän istahti kivelle ja katseli hyrskyihin. Mietti siinä elämäänsä,
+kuvitteli tulevia päiviä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eipä ollut hänen elämänsä hauskaa kuten pienenä tyttönä,&mdash;silloin,
+kun äiti ja veli vielä olivat elossa ja päivät huolettomia. Ikävä
+oli siitä asti vaivannut. Yhden ystävän hän tuli tuntemaan, mutta
+tämänkin kanssa sai harvoin yksissä olla ja vain joskus puhella...
+Ja toista hänelle toimitettiin, tylyä miestä, jota ei koskaan voisi
+rakastaa. Mutta isä alkoi nyt ymmärtää, piti Anttia nyt hyvänä, oli
+hänelle ystävällinen... Ottaisi Antin pojakseen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitä hän ei enää epäillytkään. Ja se ilo lievitti kaikki murheiset
+mietteet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta juuri näinä päivinä oli johtunut mieleen pelko, joka jäyti
+yötä päivää. Juhani vaani Antin henkeä. Niin hän oli Juhanin
+silmistä lukenut. Senvuoksi kulki Juhani synkkänä, kierteli täällä
+ja odotti sopivaa hetkeä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ensin toimitti Heikki Anttia hautaan, nyt taas Juhani uhkasi hänen
+henkeään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kesken mustien mietteitten elpyi Hannan luonto jälleen täysiin
+voimiin, ja häneen tuli luja usko, ettei Juhanikaan mahtaisi Antille
+mitään, ei niin kauan kuin hän itse oli lähellä ja lämmin veri
+kierteli hänen rinnassaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen tuli hauskempi olla, ja pirteänä hän käveli edelleen Anttia
+vastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä, missä näkyi Viuhkuraisen vaarallisin mutka ja vaahto roivi
+korkeaa rantaa, tuli Antti puiden takaa esille,
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Molempien ilo oli suuri.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Lähdin... kun ei kotona ehdi monta sanaa puhua. Paljon on mieltäni
+painamassa, yksi asia sentään kaikkein kamalin», sanoi Hanna.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He istuivat polun viereen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juhaniako tarkoitat?» kysyi Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Häntä. Sinun henkeäsi hän vaanii... siitä olen varma...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kumma mies», virkkoi Antti. »En ymmärrä lainkaan. Kun
+Varsankalliolla yhdessä tappelimme kuolemaa vastaan, lupasi hän itse
+ikuista ystävyyttä. Monta kertaa hän olisi suistunut koskeen, mutta
+aina tartuin kiinni, rohkaisin ja sanoin: pelastus tulee... Mutta
+minulle hän ei mitään voi... minä en häntä pelkää...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kauhea ilme hänellä on, ja muutenkin hän on muuttunut...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinpä olkoon...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta varuillasi saat olla... ties mitä ja milloin yrittää. Hän on
+niin raakaa sukua, että voi puukollakin iskeä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Elähän ole levoton! Minun on nyt hauska olla. Isäsi sanoi...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Isä! Onko isä mitään sanonut?» kysyi Hanna vilkastuen ja tarttui
+Antin kovaan känsäiseen käteen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»On», vastasi Antti, ja hänen silmissään oli kujeellinen välke.
+»Tänä aamuna hän sanoi: 'Olen tässä ajatellut, että jäisit meille
+kesäksi... Heinäaikakin lähestyy, eikä tässä ole täyttä miestä
+niitylle... ja pianhan lauttojen laskukin loppuu'...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö sanoi?» ihmetteli Hanna ja unohti äskeiset mietteensä. Hän
+katsoi Anttia silmiin, ja sydämessä tuntui niin sanomattoman
+suloiselta. Kuinka Antilla olikin hieno, päivettenyt hipiä ja
+kauniit silmät, vaikka kämmenet olivatkin kovat ja känsäiset!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sanoi muutakin», jatkoi Antti hyvillä mielin. »Puhui kuin
+leikillään: 'Jospa hyvinkin rupeat olostasi pitämään, olisi tässä
+työtä muulloinkin kuin kesällä... kun Hannan kanssa sopinette... se
+on tiukka vaatimaan...' Niin hän virkkoi ja naureskeli...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He purskahtivat kumpikin nauramaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Voi, voi sitä hyvää isää!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta hetken päästä Hanna kysyi vakavana:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Oletko mitään puhunut Niilo-vainajan hukkumisesta?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En ole... näyttää jo tietävän. En ole tahtonut... Kero-Pietikin
+tietää kaikki...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Semmoinen se oli hänen kristittynsä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna sanoi sen katkerin mielin, melkein kuin Kero-Pietiä syyttäen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti ei virkkanut siihen mitään, mutta raskas huokaus nousi hänen
+rinnastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En ole heille pahaa pyytänyt», sanoi hän sitten. »En heitä
+vihannut, vaikka kuulin, mitä hommailivat Kero-Pietin kanssa. Mutta
+sille en mitään voi, että sinua rakastan ja aina tahdon rakastaa. En
+olisi heittänyt, vaikka isäsikin olisi heidän puolelleen mennyt.
+Luulivatko minun himoitsevan sinun rikkauksiasi! Siinä he pettyivät.
+Yhtä rakas olet minulle, vaikka olisin sinut löytänyt tunturin
+takaa. Tuntuuko sinusta samalla tavalla?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin minustakin tuntuu», rohkeni Hanna nyt sanoa, »ja niin on aina
+tuntunut. Voi, talvella ja keväällä ikävöin sinua... öisinkin olit
+unissani...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He menivät yhdessä taloon. Hetken aikaa viipyessään Varsankallion
+kohdalla he olivat vannoneet ikuisen valan ja kumpikin tunteneet
+nuoren onnensa olevan lujalla pohjalla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Puolipihassa tuli Paloniemen Juhani heitä vastaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen katseensa oli maahan luotuna, eikä hänessä huomannut muuta
+merkillistä kuin että poskilihakset värisivät. Kun Hanna kääntyi
+katsomaan taakseen, näki hän Juhanin kävelevän sitä kujaa kohti,
+josta polku lähti viemään koskelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän puristi Antin kättä, ja Antti katsahti hänen silmiinsä,
+ikäänkuin olisi tahtonut sanoa:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Yhtä miestä en pelkää, vaikka olisi vieläkin pitempi!»
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Kuumat
+
+</span>keskikesän päivät olivat alkaneet. Lauttojen tulo Lapista päin oli
+vähentynyt niin, että vain silloin tällöin joku saapui Nuottaniemen
+rantaan. Ja sekin laskettiin melkein heti kosken alle, eikä niitä
+enää ollut ainoatakaan odottamassa vuoroaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Joen ja kosken vesi oli laskenut kesäkuivalle, ja reitti oli käynyt
+niin kapeaksi, että lautat mennessään hipaisivat kalliota.
+Varsankallio näkyi melkein kokonaan, ja lautat laskettiin nyt pitkin
+sen Ruotsin puolista uomaa. Liike ja hyörinä hiljeni. Tukkilaiset
+katosivat lauttojen matkassa alas myötävirralle, ja Nuottaniemen
+suvannossa saivat kalat rauhassa leikkiä lyödä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Heinänteon aika oli käsissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Viikkomäärin oli riittänyt poutia, ja kuivuus rasitti. Metsäjoet
+kuivuivat, ja kiveliöiden kanervakankaat ruskottivat. Iltasin peitti
+taivaanrantoja sakea usva, ja ilmassa lemusi palaneen metsän käry.
+Sanomia oli kuulunut Lapista päin, että kulovalkea raivosi siellä
+äärettömissä kiveliöissä, joissa ei ollut yhtään ihmisasuntoa. Olipa
+jo sattunut pienempiä metsäpaloja rantamaillakin, mutta suurempaan
+vauhtiin ne eivät olleet päässeet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kuivuutta riitti yhä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Oli kulunut pari viikkoa, eikä Paloniemestä ollut kukaan käynyt
+Nuottaniemessä. Täältä päin ei myöskään oltu Paloniemessä käyty.
+Juhanin sanottiin sairastelevan. Mutta huhut kertoivat, että hän oli
+öisin liikkeellä ja yksin toimitteli, mitä lienee toimitellut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antin ja Hannan päivät vierivät hauskasti, niinkuin virran juoksu.
+Iisakkikin alkoi kuin nuortua. Hän saattoi jo laskea leikkiä ja
+puuhaili töissä mukana kuten ennenkin. Ja ympäri pitäjää oli jo
+tietona, että Hanna, Nuottaniemen rikas, ainoa perillinen, rakasti
+Koskenalustan uljasta poikaa. Hän ei huolinut Paloniemen Juhanista,
+vaikka Kero-Pietikin kuului asiaan sekaantuneen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Liikkuipa kuiskeita siitäkin, että Heikki-vainaja oli tahallaan
+koettanut saattaa Anttia kosken omaksi. Mutta kummasti kävi: oma
+poikakin joutui Varsankalliolle, ja itse koskeen hukkui...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä eivät auttaneet Kero-Pietin rukoukset!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niin arveltiin kylällä. Ja monenlaiset huhut sekaantuivat toisiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Anttia suosi Iisakkikin, kaikesta se näkyi. Nuottaniemessä oli Antti
+koko lauttojen laskuajan viipynyt ja sitten jäänyt kesämieheksi.
+Jopa ymmärrettiin, miksi Hanna oli itsensä hengenvaaraan pannut.
+Oikean omansa tahtoi pelastaa! Kuohujen keskeltä, kuoleman
+partaalta, omansa otti! Ja nyt se asia oli päätetty.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yksi ainoa huoli himmensi Hannan onnea. Usein hänelle muistui
+mieleen Paloniemen Juhani, ja silloin hän aina kuvitteli vaikka
+mitä. Kaikkia näitä mietteitään hän ei puhunut Antillekaan, kun
+itsekin käsitti ne lapsellisiksi. Mutta hän ei sittenkään jaksanut
+niistä irtaantua.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun hän joskus otti ne puheeksi, lohdutteli Antti ja nauroi
+sellaiselle pelolle. Mutta Hanna piti sittenkin uskonsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eräänä iltana Hanna valvoi myöhään. Seuraavana aamuna oli määrä
+lähteä jokivarsiniitylle, joka oli talosta penikulman päässä. Hanna
+valmisteli niittyeväitä, täyttäen kontteja ja leilejä. Muu talon
+väki oli mennyt nukkumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Päivä oli ollut kuuma ja illan tullessa täyttyi ilma taas niin
+sakeasta kulovalkean savusta, ettei joelle astikaan nähnyt.
+Pihallakin oli kuin säkissä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Saatuaan kaikki niittyeväät valmiiksi ja kannettuaan ne
+kesäkellariin, joka oli joen puolella rakennuksen alla, aikoi
+Hannakin käydä levolle. Mutta hän seisahtui vielä törmälle. Silloin
+hän kuuli, että suvannolla soudettiin, mutta sakean sumun vuoksi ei
+erottanut mitään. Hänestä tuntui, että soutaja oli lähestynyt
+Nuottaniemen rantaa, sillä soutu kuului yhä selvemmin. Äkkiä Hanna
+oli kuulevinaan, että vene muutti suuntaa ja pyrki maihin paljoa
+ylemmäksi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siellä päin ei ollut venevalkamia, eikä sinne yleensä kukaan Ruotsin
+puolelta tuleva poikennut, vaan laski suoraan talon rantaan.
+Omituinen uteliaisuus valtasi Hannan, ja hän lähti törmää pitkin
+kävelemään sinne päin, missä kuului hiljaista loisketta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt hän eroitti selvästi, että vene iski kiinni rantaan. Pian sitten
+kalahtelivat airot, kun niitä nostettiin hangoista, ja veneen pohja
+raapi kivikkorantaa. Hanna käveli tasaista törmänkamaraa pitkin
+ääntä kohden.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin hän näki maata vasten, missä sumu ei ollut niin sakea,
+miehen jalat, mutta muu ruumis oli peitossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Enempää hänen ei tarvinnutkaan nähdä. Hän pyörähti takaisin kuin
+pelästyneenä, sillä hän oli tuntenut Paloniemen Juhanin
+pitkävartiset pieksut, jotka polven alta olivat kintturemmeillä
+kiinni. Ihan varmasti oli se Juhani. Kenelläkään muulla miehellä ei
+ollut niin pitkiä sääriä...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Juhani ei ollut häntä huomannut, eikä Hannakaan ehtinyt nähdä,
+mihin päin Juhani meni, usvan sekaan kadottuaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mitä täällä nyt yöllä haettiin ja hommattiin? Mitä Juhanilla nyt oli
+tällä rannalla tekemistä?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sekavin tuntein Hanna riensi pihaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän muisti, että Antti nukkui latopuodissa, joka oli tallin
+vieressä. Siellä oli vilpoisempaa näin kesän aikana. Hän seisahtui
+hetkiseksi puodin oven eteen, mutta sisältä ei kuulunut mitään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Entä jos Juhani vaanii,&mdash;mietti Hanna yksin pihalla
+seisoessaan.&mdash;Jos hän kiertää... tulee metsästä päin ja tietää,
+missä Antti nukkuu... rynnistää sisälle... ja iskee nukkuvaa...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän tunnusteli ovea. Se oli lukossa. Hän aikoi jo koputtaa
+saadakseen Antin hereille, mutta malttoi kuitenkin mielensä ja meni
+huoneeseensa nukkumaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamulla hän oli valveilla ennenkuin muut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kuuma päivä tuntui tänäänkin tulevan. Aurinko paistoi pitkäksi
+kasvaneelle pihanurmelle, niin että öinen kaste höyrysi. Ilmasta oli
+usva ja savu kadonnut, ainoastaan korkeiden vaarain liepeillä viipyi
+vielä vaaleaa savua, joka ei näyttänyt jaksavan nousta mihinkään
+päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna oli päättänyt heti aamulla kertoa Antille yöllisen
+havaintonsa. Mutta niitylle lähtemisen hommassa hän ei saanut aikaa,
+ja sitäpaitsi hän oli alkanut epäillä, tokko hänen näkemänsä miehen
+jalat olivatkaan Juhanin. Olihan niitä muitakin pitkiä
+miehenroikaleita...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta sitten hän kesken muun toimen muisti, että kintturemmit olivat
+olleet samanlaiset kuin Juhanilla...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamu kului lähtöpuuhissa, aurinko paistoi jo kuumasti, eikä koskelta
+kuulunut muuta kuin hiljaista, valittavaa pauhua ikäänkuin
+tukehtumaisillaan olevan rinnasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti oli vielä ennen lähtöään kiivennyt aitan ullakolle. Siellä
+säilytettiin viikatteiden siipiä, jotka jänkkäniittyä niittäessä
+kiinnitettiin varsiin. Kun hän oli avannut ullakon ikkunan, näki hän
+talon takalistolta, Tievanperän paikoilta, nousevan hirveän mustaa
+savua ja ymmärsi heti, että siellä oli syttynyt kulovalkea. Hän
+tiesi, että niillä mailla olivat talon parhaat metsät, siroimmat
+männiköt...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;Ja tämmöisenä kuivana aikana!&mdash;huudahti hän itsekseen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samassa hän huomasi pihalla kävelevän Iisakin ja ilmoitti, mitä oli
+nähnyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Suoraan idästäkö savu nousee?» kysyi Iisakki.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Aivan suoraan idästä!» vastasi Antti kiirehtien pois aitasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sitten on tuli syttynyt meidän Tievanperässä,» sanoi Iisakki. »Näin
+kuivana aikana, ja koko kylä on niityllä!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Talossa syntyi hälinä ja hätä. Sillä kaikki ymmärsivät, että
+tämmöisellä poutasäällä, kun metsä jo ennestään oli kuiva kuin
+pakkula, tuli leviäisi tavattoman nopeasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niitylle lähtö jäi sikseen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti riensi suoraan metsän halki Tievanperään päin ja Iisakki
+kylälle hakeakseen ihmisiä apuun.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tievanperän metsän jakoi kahtia luikerteleva Koirajoki. Taloon oli
+näyttänyt, että kulovalkea riehui kiveliön puolella jokea, joten oli
+toiveita, että sen vauhti saataisiin pysähtymään Koirajokeen, joka
+ei kuivinakaan kesinä ollut kokonaan vedetön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siinä toivossa juoksi Antti kulovalkeaa kohti. Metsässä tuntui jo
+kitkerää savunhajua, päivä paistoi kuumasti, eikä tuulenhenki käynyt
+mistään päin...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Savu tuprusi yhä sakeampana, kun Antti lähestyi Koirajokea. Kuului
+jo korpikuusien pahaa rätinää, kun tuli nuolena kiiti oksia pitkin
+latvaan asti... Outo tohina yltyi metsässä, ja savu kietoi tämänkin
+puolen Koirajokea sakeaan peittoon. Vihdoin Antti ehti joelle, jossa
+oli vielä melkoisen paljon vettä, ja ruohoisilla rantatörmillä
+kasvoi lehtipuita. Antista näytti kuin kulovalkea olisi syttynyt
+keskeltä korpea, sillä itse Tievanperä, pulskin männikkökangas, oli
+ylempänä loivan vaaran laidassa, eikä tuli ollut vielä sinne
+ehtinyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Muutamin paikoin oli palo jo päässyt Koirajoen törmälle asti, jonne
+se kaiketi pysähtyisi. Antti kiersi tulen, tunkeakseen Tievanperän
+puolelle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kuinka korpeen oli syttynyt tulipalo? Sitä hän mietti kuumana ja
+hikisenä eteenpäin pyrkien. Hän tiesi korven olevan märkäpohjaista,
+eikä Tievanperän kautta mennyt kesäpolkuja mihinkään päin. Kuka oli
+liikkunut täällä niin varomattomasti ja jättänyt tulen, joka voisi
+levitä kylään ja Korpikoskelle asti?
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Antti joutui sille kohtaa, missä korpi loppui, antaen tilaa
+kuivalle mäntymetsälle ja kanervikolle, kauhistui hän oudosta
+näystä, ja veri oli pysähtyä hänen suonissaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän näki pitkän miehen, jonka heti tunsi Paloniemen Juhaniksi,
+liehuvan kanervakangasta pitkin, roihuva terva käsissään, ja
+sytyttävän tulta kuivimpiin puihin ja katajapensaisiin... Siinä hän
+hääri kuin hullu, avopäin, musta tukka kuin peikon päässä, kasvot
+noen peittäminä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Onneton! Mitä sinä olet tekemässä!» huusi Antti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani kääntyi häneen päin, purskahti hirveään, kaiuttomaan
+mielipuolen nauruun, niin että kylmä karmi Antin selkäpiitä pitkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä Juhani heilautti palavaa tervasta ympäri ilmassa ja rynnisti
+täyttä vauhtia Anttia kohti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Tervas lensi hänen käsistään kuivaan metsään. Hän sai kiinni Antin
+kurkusta... karjui kuin peto ja paiskasi Antin alleen... nokinen
+naama Antin kasvoissa kiinni ja mustat silmät villeinä kiilumassa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti käsitti kauhean kohtalonsa... Kulo levisi heidän
+ympärilleen...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ponnistaen kaikki voimansa hän kuitenkin sai vainoojansa rautakouran
+kurkustaan irti ja henkeä keuhkoihinsa. Hän veti polvensa koukkuun,
+Juhanin raskas ruumis kohosi hänen päältään sitten hän potkaisi
+molemmin jaloin rinnan alle niin, että mielipuoli suistui ulvahtaen
+selälleen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kulo oli saartanut heidät. Antti näki jo tulta Juhanin hiuksissa ja
+tunsi oman takkinsa palavan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin hän kuuli huutoja vierestään, ja läähättäen ilmestyivät
+Hanna ja Aukusti savun seasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Pois... pois tästä! Palamme kaikki!» huusi Hanna tarttuen Antin
+käteen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He rynnistivät savun halki männikköön päin. Aukusti oli tarttunut
+Juhaniin ja laahasi häntä mukaansa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Nyt ymmärrän asian... näin hänet yöllä liikkeellä!» ehti Hanna
+sanoa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani ulvoi kuin susi. Hänen hiuksensa olivat palaneet, ja kauhea
+mielipuolen ilme leimusi hänen silmissään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä, pojat!»
+kirkui hän hirveällä äänellä. »Ja tuli ehtoosta ja aamusta
+ensimmäinen päivä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hetken päästä oli koko kylän väki sammutushommissa. Onneksi pysyi
+ilma tyynenä. Kulo kierrettiin ja saatiin vähitellen pysähtymään,
+ennenkuin se ehti nousta Tievanperän männikköön.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani oli viety loitolle suuren kuusen alle, missä oli viileä
+varjo.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä, pojat!»
+hoki hän niin kauan kuin jaksoi. Sitten hän sulki silmänsä ja makasi
+kuin kuollut, laihat kasvot nokisina, rinta raskaasti koristen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Siitä tapasi Iisakki naapurivainajansa pojan mielenvikaisena. Tätä
+olivat jotkut odottaneetkin, kun sellaisia oireita alkoi Juhanissa
+yhä tiheämmin näkyä.&mdash;Varsankalliolla se vika jo tuli,&mdash;
+pääteltiin.&mdash;Siitä saakka hän on ollut erilaisempi...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki seisoi pitkän aikaa miettiväisenä Juhanin vieressä kuusen
+alla. Sääli hänen tuli Juhania.&mdash;Isäin pahat teot lasten päälle
+kolmanteen ja neljänteen polveen!
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Se johtui Iisakille mieleen, ja raskas tunne painoi hänen sydäntään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Väkeä oli karttunut yhä lisää, ja rivakasti jatkettiin
+sammutustoimia. Ennen iltaa oli tulen voima saatu rajoitetuksi ja
+syvä oja kaivetuksi palaneen alan ympärille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Yöksi jätettiin vartijoita palopaikalle. Mutta nuottaniemeläiset
+palasivat kotiin. Juhania kuljetti kaksi miestä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hänen raivonsa oli loppunut. Nyt hän vain naureskeli, ja vaikka hän
+näki Antinkin, ei hän ollut milläänkään, vaan höpisi jotakin, mitä
+ei kukaan ymmärtänyt.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun tultiin niin likelle valtaväylää, että kosken pauhu alkoi
+kuulua, huusi Juhani:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi hyppäsi koskeen ja toiset huusivat, että voi meitä,
+pojat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ja Antti kävelivät jäljessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mitä nyt sanot epäluuloistani?» kysyi Hanna. »Näin hänen villistä
+ilmeestään, että paha hänellä oli mielessään.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti katseli miettiväisenä eteensä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ei hän olisi kaikkea tätä tehnyt, mutta hänen järkensä pimeni.
+Tunsin hänen sydämensä lämmön, kun Varsankalliolle kahden jäimme,
+enkä vieläkään osaa häntä vihata.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt Hanna ei oikein ymmärtänyt Anttia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sääli on häntä, kovaonnista, joka on kaikki menettänyt», puhui
+Antti Hannalle, joka oli kysyvän näköinen. »Kaikki hän menetti:
+isänsä, sinut ja nyt lopuksi järkensä...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Eipä säälinyt hänen isänsä sinua, kun aikoi kuohuvaan koskeen
+upottaa. Yhteinen tuuma on isällä ja pojalla ollut!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti mietti hetken ja sanoi sitten varmalla äänellä:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En usko pojan tietäneen isän aikeista!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ei väittänyt vastaan, mutta kysyi vuorostaan:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Mutta nyt olisi polttanut elävältä... Eikö hän sittenkin ole
+vaaninut sinun henkeäsi, vaikkei ole ennen uskaltanut...?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt oli Antin vuoro vaieta, ja raskain miettein he saapuivat
+kotipihalle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kosken pauhu kuului nyt kovemmalta kuin aamulla.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Johtuiko se ehkä siitä, että vene, jossa Juhania vietiin Paloniemen
+puolelle, oli joutunut melkein kosken niskalle?
+
+</div><hr><div class='start_chapter'></div>
+
+<div class='paragraph'><span class='small_caps'>Joulunpyhiksi
+
+</span>oli Kero-Pieti saapunut Nuottaniemeen, jossa aikoi viipyä viikon tai
+kaksi, sitten taas jatkaakseen saarnamatkaansa etelään päin. Väkeä
+täynnä oli Nuottaniemen kookas pirtti, piha puolillaan hevosia ja
+poroja, seinämät suksia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti puuhaili nyt talossa niinkuin isäntä ainakin, ja
+taloustoimissa hyöri Hanna, talon nuori emäntä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta salin keinustuolissa istui Kero-Pieti, vihreä villainen pusero
+yllään ja musta silkkihuivi kaulassa, ja selitti kuulijoille Jumalan
+sanaa. Joukossa istui Iisakkikin, pirteänä ja hyväntuulisen
+näköisenä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun muu väki oli jo poistunut pirttiin, jäivät Kero-Pieti ja Iisakki
+kahden kesken suureen saliin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieli oli kuullut sanomia täältä Nuottaniemestä. Hän tiesi,
+että Juhani mielenvikaisena yritti tahallaan polttaa talon parhaan
+metsän ja tappaa Antin. Senkin hän oli kuullut, että Paloniemi, joka
+oli ylimuistoisista ajoista ollut saman suvun hallussa, nyt oli
+myyty. Vanha emäntä ja Juhani olivat saaneet eläkkeen. Uusi isäntä
+oli kaukaa Lapista, uskoton, viinaan menevä mies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt ei Kero-Pietin sopinut siihen taloon mennä, ei käynyt päinsä
+pitää vuoro-illoin seuroja Paloniemessä ja Nuottaniemessä. Entiset
+ajat olivat muuttuneet.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Niistä asioista ja paloniemeläisten kovasta kohtalosta he nyt
+puhelivat ja Kero-Pieti tiedusteli yksityiskohtia.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja mitä Juhaniin nykyään tulee», jatkoi Iisakki tietojaan, »on hän
+nyt tasaantunut, eikä hänellä ole sitten metsäpalon ollut
+minkäänlaista raivokohtausta. Itsekseen höpisee ja vuoleskelee
+puulusikoita. Usein hän käy Nuottaniemessä, mutta ei näytä muistavan
+entisestä mitään. Hannaa hän sanoo Maria-emännäksi ja Anttia
+Niilo-Iisakiksi... Kun vain semmoisena pysyisi, ei hänestä olisi
+kenellekään haittaa...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Joo-joo, joo-joo», huokaili Kero-Pieti, ja Iisakista näytti siltä,
+että Juhanin kohtalo koski häneen kovasti.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Minkähän pani pahimmaksi, isänsä hukkumisen vaiko sen, ettei
+vävyksesi päässyt?» kysyi Kero-Pieti ikäänkuin omille teoilleen
+selvitystä hakien.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kuinka lienee. Antti arvelee hänen saaneen vian jo Varsankalliolla
+... ja siitä alkaen se kävi viikko viikolta huonommaksi.»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinpä saattaa olla ... ja onhan siinä suvussa ollut ennenkin
+päävikaisia», virkkoi saarnamies.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hartaushetki alkoi. Paksu-Ollikin oli taas liittynyt saarnamiehen
+valiojoukkoon ja aikoi seurata mukana etelään päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun ensimmäinen virrenvärssy oli loppunut, ilmestyi Paloniemen
+Juhani ovensuuhun väkijoukkoon. Hän höpisi jotakin itsekseen, silmät
+paloivat levottomasti, ja laihat kasvot värisivät. Kun hänelle
+toimitettiin sija penkille, istui hän siihen varovasti, ympärilleen
+tähyillen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten veisattiin toinenkin värssy. Juhani ei liikkunut paikaltaan,
+mutta katseli yhä eri tahoille.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kun Kero-Pieti alkoi lukea rukousta, sai Juhani kuin sähköiskun.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän hyppäsi pystyyn penkille, jolla oli istunut, ja huusi niin, että
+seinät tärisivät:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä
+pojat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän huitoi käsillään kuin uintia tavoitellen... Loikkasi sitten
+nopeasti kuin orava yli penkkien pöydän luo saarnamiehen eteen, löi
+nyrkkiä pöytään, niin että kynttilät sammuivat ja kirjakasa kaatui,
+ja huusi hirvittävällä äänellä:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sinä saatana... Oletkos uskomassa...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Sitten hän kääntyi väkijoukkoon päin ja sanoi hiljempää:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja maaksi pitää sinun tuleman, vaikka olet koskeen hukkunut!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hirmuinen hälinä ja hätä syntyi ihmisjoukossa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sillä on puukko... puukko... se tappaa!» huudettiin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Nyt tuli hirmuinen tungos, ovet remahtivat auki, ikkunat
+helisivät... Joka reiästä pyrki ihmisiä ulos.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Juhani kirkui, yritti tarttua kurkusta Kero-Pietiin... Tämä hyökkäsi
+ikkunaan, jonka ruudut oli jo särjetty, ja loikkasi pihalle huutaen:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ottakaa kiinni... pankaa köysiin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kero-Pieti pakeni navetan puolelle, jonne muitakin riensi turvaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Vihdoin ehti Antti paikalle, kun Juhani juuri oli hypännyt
+ikkunasta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niilo Iisakki», hoki mielipuoli Antin nähtyään. »Minne se katosi?
+Näitkö saatanaa? Koskeenko juoksi?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskeen se juoksi», myönsi Antti häntä tyynnyttääkseen. »Elä huoli
+siitä... anna olla, tule sisälle... saat pikanellia...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Juhani ei tällä kertaa huolinut pikanellista. Hänen silmänsä
+näyttivät kauheilta, ja kasvot olivat tuhkanharmaat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niilo Iisakki... koskeenko se juoksi...? Voi meitä pojat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äkkiä hän lähti juoksemaan rantaan päin ja huusi yhä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Antti alkoi aavistaa pahaa, kutsui muutamia nuoria miehiä avukseen,
+ja niin lähdettiin yhdessä ajamaan Juhania takaa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Maassa oli lunta, niin että takaa-ajajat voivat valjun kuutamon
+valossa seurata jälkiä, jotka veivät rantatörmälle ja siitä jäälle.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juoksiko se koskelle?» kysyivät he toinen toiseltaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Kero-Pietillekö se niin suuttui?» utelivat toiset.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Jäljet näyttivät tietä koskelle jäätä pitkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Miehet riensivät läähättäen, mutta eivät erottaneet edellä menevää.
+Kosken pauhu alkoi kuulua. Puurnunleuan terävä kärki pohotti mustana
+valkoista jokea vasten...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juhani, hoi!» huusi Antti niin kovaa kuin jaksoi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Kaukaa, Varsankallion luota, kuului Juhanin huuto:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Ja yksi mies hyppäsi koskeen, ja toiset huusivat, että voi meitä,
+pojat...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Koskeen se hyppää!» hätäili Antti, ja kaikki kääntyivät juoksemaan
+Varsankalliolle päin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Koski oli siellä päin aivan sula, ja Varsankallion molemmin puolin
+kuohuivat hyrskyt niink**in kesälläkin.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Juhani, hoi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>He huusivat kaikki ja menivät niin likelle sulan laitaa kuin suinkin
+uskalsivat.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Silloin kuului sulan takaa, Varsankallion alapuolelta katkonainen,
+läähättävä huuto:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>«... ja toiset huusivat, että...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Samassa pilvi katosi kuun edestä. Ja Antti näki sulan perässä
+ihmisen pään, jota virta painoi jään alle...
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Aamulla varhain valmisteli Kero-Pieti lähtöänsä. Hän ei millään
+ehdolla suostunut enää jäämään seuroja pitämään.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hän ei selittänyt syytä kiireeseensä, mutta hänellä oli semmoinen
+hätä päästä pois tästä talosta, ettei ehditty hankkia hevosia
+valjaisiin. Iisakillekaan hän ei ollut monta sanaa puhunut. Juhanin
+hyppäämisestä koskeen hän ei sanonut sanaakaan.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta Iisakki oli huomaavinaan hänessä semmoista hätää, jota ei
+koskaan ennen ollut hänessä nähnyt. Hän ei siitä kuitenkaan
+saarnamiehelle puhunut, ennenkuin tämä jo istui reessä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niinkö otit pahaksesi sen Juhanin itsemurhan?»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»En ymmärrä Herran tarkoitusta», vastasi saarnamies murheellisesti.
+»Herran tiet ovat käsittämättömät... Onko kaikki paloniemeläisten
+onnettomuus minun syyni, kun en...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Sinunko syysi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Niin, kun en Heikki-vainajalle uskaltanut oikeaa totuutta julistaa,
+vaikka kyllä tiesin...»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hevonen lähti. Kero-Pieti nosti kättään hyvästiksi reen vieressä
+seisoville.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki sanoi:
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Jumalan rauha kanssasi!»
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Talvinen aamu oli vielä pimeä. Tähdet kiiluivat, ja koski pauhasi.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Hanna ja Antti seisoivat hetken aikaa pihalla, katsellen poistuvien
+jälkeen.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kuin hevosen tiu'ut lakkasivat kuulumasta, katsahtivat he
+toisiinsa.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Äärettömän onnen tunne täytti kummankin sydämen. Molemmista tuntui
+kuin vasta nyt heidän onnensa olisi kirkas... ikäänkuin ne
+painajaiset, jotka olivat heitä öin ja päivin ahdistaneet, nyt vasta
+kaikkoisivat heidän rakkautensa pyhätöstä.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja melkein kuin villinä riemusta sulki Antti Hannan syliinsä ja
+kantoi hänet korkeita kuistin portaita ylös.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Nyt olen varma omastani», kuiskasi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Iisakki rykäisi tyytyväisenä, hänen otsaryppynsä silisi, niinkuin
+sitä ei olisikaan koskaan ollut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>&mdash;&mdash;&mdash;
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta reessä, aamukylmässä istuessaan laukesi Kero-Pietin
+mielenjännistys, ja hän purskahti itkuun... Vähän tyynnyttyään hän
+painoi päänsä rukkaan, risti kätensä ja lähetti palavimman
+rukouksensa Herran luo... Ja siltä hänestä tuntui kuin suurin totuus
+olisi hänessä kirkastunut. Ja hän nyt näkisi oikean autuuden tien
+paljoa suorempana kuin ennen. Hänen oman mielensä mustuus oli sitä
+ennen himmentänyt, mutta nyt Herra oli hänen sielunsa valaissut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Ja äskeinen raudanraskas paino tuntui vähitellen kevenevän, ja
+vanhan saarnamiehen silmään tuli kirkas ilme, kun hän nosti päänsä
+ja katsoi aamunsarastusta.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>»Herra! Herra! Kaukana, kovin kaukana olen Sinun oikealta tieltäsi
+vaeltanut!» huokasi hän.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Mutta kun oli sivuutettu Korpikoski ja tie kääntyi suurta kylää
+kohti, josta aamupakkaseen nousi savuja, tuntui saarnamiehestä, että
+hänellä nyt vasta oli itselläänkin selvillä kaikki se, mitä hän oli
+totuutena saarnannut.
+
+</div>
+
+<div class='paragraph'>Eikä hänellä enää ollut epäilyksiä siitä, että hän nyt oli
+kutsumustaan täyttämässä.
+
+</div>
+
+
+
+
+
+
+
+
+<pre>
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Koskenlaskijan morsian, by Väinö Kataja
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOSKENLASKIJAN MORSIAN ***
+
+***** This file should be named 14161-h.htm or 14161-h.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/1/6/14161/
+
+Produced by Sami Sieranoja, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+
+</pre>
+
+</body>
+</html>
+