initial commit of ebook 13850HEADmain

6 files changed, 31001 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13850-0.txt b/13850-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..d2827ea
--- /dev/null
+++ b/13850-0.txt
@@ -0,0 +1,15300 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13850 ***
+
+PANU
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+»Jos esi-isillämme alkuansa lienee ollutkin parempi tieto Jumalasta ja
+hänen vaikutuksestaan maailman hallinnossa, niin se tieto vähitellen
+hämmentyi tarun sekaiseksi taikauskoksi, joka esivanhemmillamme
+pakanuuden aikana oli vallallansa.»
+
+E. Lönnrot.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kontojärven kirkko on siinä, missä koskirikas Kontojoki, etäisistä ja
+vuorisista ylimaista tullen, katkaisee korkean Kontoharjun, kuohahtaa
+rajuksi putoukseksi, leventää väylänsä ja avartuu pienoiseksi
+suvantojärveksi jatkaakseen siitä sitten matkaansa virtojen, salmien ja
+yhä laajenevien selkien kautta suuriin alavesiin. Kirkko on ahteen
+tapaisella töyräällä, tasaisella kentällä, jonka takana kohoaa korkea,
+suuria honkia kasvava vuoren selänne.
+
+Lähellä kirkkoa on pappila ja sen ympärillä pienoinen kirkonkylä
+taloineen ja peltoineen, mutta toisella puolen suvantojärven virran
+niemessä on kaikkia muita komeampi kuninkaan voudin kartano.
+
+Vaikkakin kirkon ympärillä ja voudin niemellä on peltoja ja
+luonnonniittyjä siellä täällä järven rannalla, ei seutu vielä
+kuitenkaan ole vakaantuneen viljelyksen hallussa. Metsä ulottuu
+useimmin paikoin rantaan saakka, ihan kirkon aidan takana on vielä
+kannokkoa ahoa, ja kaski on hakattu heti pappilan ulkohuoneiden taa.
+Talot ovat pieniä kuin uudistorpat. Synkkä, metsäinen sydänmaa leviää
+niin pitkälle kuin silmä kantaa. Harjulta kirkon takaa näkyy etelästä
+päin savuja kohoilevan, kesällä kaskista ja talvella tupien lakeisista,
+mutta pohjoisessa ja idässä ovat erämaat asumattomat, korkeiden vaarain
+väliset suot ja notkot kasvavat vain havumetsää, ja honkien rungot
+ruskottavat yksitotisesti aamun ja illan paisteessa. Etelästä päin tuo
+kyllä talvisin kaitainen rekitie kirkonkylään, mutta päättyy siihen, ja
+siitä jatkuu ainoastaan ujo suksen latu, joka korpimaille päin ujuen
+näyttää, että on ollut sinnekin joku kulkeva; mutta suurimman osan
+talvea on sekin ummessa, jolloin asuttu maailma näyttää Kontojärven
+ympärillä olevan lopussa.
+
+Kirkko, joka on rakennettu paksuista, silittämättömistä ristihongista
+ja luukuilla varustettu, on tällä paikalla toinen, mutta pappila on
+vasta ensimmäinen. Katolisen ajan lopulla oli pienoinen sydänmaan
+kappeli rakennettu sille sijalle, missä nyt seisoo uusi ja isompi
+luterilainen kirkko. Sen oli siihen omin käsin salvanut hurskas munkki,
+joka eteläisiltä ilmoilta tullen ja kalastajain kera suuria vesiä
+soudellen oli asettunut tähän asumaan. Kun hänen seuralaisensa, kaikki
+savolaisia erämaan kävijöitä, pysähtyivät lohirikkaan kosken alle
+kalastamaan, metsästämään ja kaskeamaankin, pysähtyi hänkin, ja kun he
+veistivät kalasaunojaan rannalle, veisteli hän vähän matkaa ylempänä
+kappelinsa seiniä.
+
+Maalle noustessaan olivat tulokkaat tavanneet havumajoja hiukan matkaa
+rannasta, tulensijoja ja jälkiä aikaisemmasta asutuksesta. Ja kun he
+tutkivat rantoja ja metsää tarkemmin, löysivät he järven ja virran
+niemestä tuuhean kuusikon, jonka keskellä oli karsituita puita ja
+puissa oksiin ripustettuja suurten kalojen luurankoja, metsäeläinten
+nahkoja ja pääkalloja. Kuusikon sisässä oli vielä puun ympärille
+rakennettu aittanen, jossa näkivät kivimaljassa hopearahoja kiiltävän.
+
+Mutta tuskin he olivat ehtineet kirveensä iskeä pakanallisen uhripaikan
+ikihonkiin, kun hyökkäsi miehiä metsästä ja toisia tuli koskea alas
+viilettäen. Siinä syntyi tappelu, ja verta jo vuoti. Mutta kun munkki
+kuuli kahakan, niin ruuhellaan suvannon poikki souti ja sai sovinnon
+aikaan. Valmistettuaan aterian järven rannalle tarjosi hän savolaisten
+puolesta karjalaisille ikirauhan niillä ehdoilla, että toinen ei toisen
+kalastusta häiritsisi ja että jos Karjalan miehet sallisivat rakentaa
+Neitsyt Maaria emoselle kappelin, jättäisivät Savon miehet rauhaan
+heidän haltijansa pyhätön.
+
+Eikä näitä ehtoja rikottukaan munkin eläessä eikä pitkään aikaan hänen
+kuolemansa jälkeenkään. Kummallakin heimolla oli vakinaiset asuntonsa
+loitolla yhteisestä kalastuspaikasta. Savolaiset palasivat talveksi
+suveen päin, jossa heillä oli talonsa ja tavaransa, ja karjalaiset
+poistuivat pohjoista kohti, jossa heillä korpien, soiden ja monien
+koskien takana kuului olevan asuntopaikkansa.
+
+Munkki yksin jäi erakkona saunaansa lähelle kappelia asumaan ja
+yhteistä aarretta vartioimaan.
+
+Paljon oli erakko vanhus nähnyt riitaa ja taistelua kristittyjen ja
+pakanain välillä. Nuoruutensa päivinä oli hän ollut mukana Hämeen
+pakanallisia uhrilehtoja maahan kaatamassa ja miekalla pakottamassa
+kansaa oikean uskon kuuliaisuuteen. Mutta vähäisen oli hän siitä nähnyt
+menestyksen: oli nähnyt kastamattomien kastetuita sukulaisiaan
+kiduttavan, juoksuttavan heitä kuoliaaksi uhripuitten ympärillä ja
+sitten metsiin pakenevan. Nyt tahtoi hän voittaa hyvyydellä ja ottaa
+Herransa haltuun ainoastaan ne, jotka mielisuosiolla siihen taipuvat.
+Eikä kulunutkaan kauan, ennenkuin hän näki taimia niihin hedelmiin,
+joiden hän toivoi tuleentuneina kirkon helmaan putoavan.
+
+Kevään tullen saapuivat taas molemmat heimot eri haaroiltaan. Ja
+kalastettuaan kukin apajoillaan kantoivat kristityt rannalla seisovan
+Pyhän Henrikin kuvan eteen osuuden saaliistaan, samalla kun pakanat
+veivät Vellamon antimista upeimman uhrikarsikkoon ja sen pyhän puun
+oksaan ripustivat. Kun pyhä savu suitsusi erakon kappelista, jossa hän
+polvillaan luki messujaan pyhän neitsyen kuvan ääressä, tuprusi
+uhripadan alta savupilvi pyhän lehdon helmasta, jossa tietäjä lepytteli
+haltijoita yhä paremman kalaonnen antamiseen. Ja kun kalaonni sattui
+huono karjalaisille, niin saattoi tapahtua, että he tulivat munkin luo
+ja hänen pyhimyksiinsä turvautuivat ja kantoivat niille antimiaan. Kun
+sopi, niin tulivat he vielä hänen messuaankin kuuntelemaan ja antoivat
+hänen kesäöinä nuotion ääressä kertoa itselleen tarinoita pyhistä
+miehistä ja Ristin-Kiesuksesta ja Pyhästä Mataleenasta, joita tarinoita
+jo seuraavana kesänä runoina lauloivat tyyniä salmia soudellessaan.
+Heimot veljeytyivät, antoivatpa toisilleen tyttäriäänkin avioksi,--
+munkki välitti kaupat ja vahvisti ne omilla pyhillä menoillaan. Hyvässä
+sovussa he siis palvelivat kukin jumaliaan saman veden vieremillä ja
+kalastelivat toisiaan kadehtimatta, ja oli viljaa vedessä molemmille.
+
+Mutta sitten kuoli Kontojärven erakko, ja hänen kyntämänsä vainio alkoi
+rikkaruohoa työntää. Sopu etelän ja pohjan miesten välillä huononi ja
+hävisi lopulta tyynni, kun savolaiset asettuivat vakinaisesti asumaan
+Kontojärven ympärille ja toivat toisia tullessaan. He sanoivat maita
+omikseen, alkoivat kaataa laajalti kaskia ja anastivat itselleen
+kalapaikoista parhaat. Syntyi sotia, joita käytiin vaihtelevalla
+onnella, ja milloin oli mikin heimo Kontosuvannon haltija. Vähitellen
+kaikkoutuivat kuitenkin karjalaiset pois, kun saaliskin vedestä väheni
+sitä mukaa kuin savolaisten luku lisääntyi. Yhä harvemmin he enää
+kalaan tulivat. Mutta kun tulivat, tulivat he toisina aikoina ja
+toisille asioille kuin ennen: tulivat talvella ja toivat nahkoja
+kaupaksi, saaden suolaa ja piitä ja aseita palkkioksi. Sillä tavoin
+syntyi, sitä mukaa kuin asutus Kontojärven ympärillä vakaantui, sen
+rannalla markkinapaikka, jonne aikain kuluessa etäisten Vienain ja
+Venäjän miehetkin oppivat poroineen ajamaan.
+
+Mutta vaikka karjalaiset olivat siirtyneetkin pois vanhoilta
+kalasaunoiltaan, jäi heidän haltijansa kuitenkin vanhalle paikalleen
+asumaan. Ei yksikään kauppamatkoillaan kulkeva karjalainen sen ohitse
+astunut pistäytymättä sen puiden siimekseen ja heittämättä rahoistaan
+osaa kiviseen maljaan, joka oli pyhän puun juurelle asetettu jumalan
+uhria vastaanottamaan. Siitä tuli aikaa myöten rikas haltija, sillä sen
+antama kauppaonni oli suuri, suurempi usein yhtenä päivänä kuin oli
+ollut ennen kalaonni kokonaisena kesänä, niin ettei enää taaskaan ollut
+nurkumista kenelläkään. Eikä uskaltanut kukaan jumalan aarretta
+anastaa, sillä taru kulki sellainen kontojärveläisten kesken, että
+syttyy sota ja puhkee vaino ja viha liekehtimään, jos äyrinenkään katoo
+Karjalan jumalan vanhasta aarteesta.
+
+Mutta muuttuivat aikain kuluessa uskot ja hallitukset. Luterilaisuus
+hävitti pyhimysten kuvat, ja uhripuut hakattiin maahan. Revittiin
+myöskin erakon vanha kappeli ja sijalle rakennettiin rukoushuone, jonne
+piispa kerran pari vuodessa lähetti papin jumalanpalvelusta pitämään.
+Vuosittain lähetti myöskin kuningas voutinsa veroa kantamaan, ja
+uhripyhätöstä katosi jumalan aarre. Eikä kestänyt kauan, ennenkuin
+syttyi sota. Venäläisten karatessa rajan yli Suomeen olivat karjalaiset
+heille oppaina ja asetovereina, ja kun entiset kalastustoverit ja
+kauppaystävät tapasivat toisensa metsissä, vinkuivat vihaiset nuolet,
+eikä kukaan muistanut enää sitä rauhaa olleenkaan, jonka entisinä
+aikoina elänyt erakko oli kahden heimon välille rakentanut.
+
+Vuosia oli autiona Kontojärven poroksi poltetun kirkon ja kirkonkylän
+paikka. Itsekseen kohisi koski, loiski laine ja humisi metsä, ja
+asumattomat korvet erottivat pitkiksi ajoiksi toisistaan savolaiset ja
+karjalaiset.
+
+Mutta taas vetivät yhteiset edut ja tarpeet heitä toisiinsa. Taas
+rakennettiin tuvat ja saunat ja kirkko, entistään suurempi. Joukoittain
+tuli savolaisia isiensä asuinpaikoille, ja heitä seurasi pappi ja vouti
+vakinaisina asujina, ottaakseen toinen Jumalalle, mikä oli oleva
+Jumalan, ja toinen kuninkaalle, mikä oli oleva kuninkaan. Karjalaiset
+laskettiin veronalaisiksi ja kastettiin, mikä heistä kastetuiksi
+saatiin, ja nyt kuuluivat riitaveljet samaan kihlakuntaan ja samaan
+pitäjään.
+
+Mutta suuri ei ollut karjalaisista sato valtakunnalle, ja vielä
+pienempi se oli kirkolle. Metsissään he elivät omaa elämäänsä ja
+palvelivat omia jumaliaan. Harvoin heitä nähtiin kirkon seutuvilla
+muulloin kuin suurilla talvimarkkinoilla, jonne tulivat kuin tuiskuna
+ylimaistaan hiihtäen ja katosivat taas kuin pyrypilvi kauppapäiväin
+päätyttyä.
+
+Heillä oli siellä suuri kylä useiden päivien hiihtomatkan päässä
+Kontojärven kirkolta lähellä Maanselän lähdevesiä ja vieraan
+valtakunnan rajaa. Talvella kulki tie sinne soita pitkin, läpi
+laidattomien korpien, poikki hiekkaisten harjujen ja yli huimaavien
+vaarojen; kesällä koskia sauvoen ja suuria soikulaisia selkiä
+soudellen. Mutta harva oli se vieras, joka heidän maassaan oli käynyt.
+Kirkonkylän asukkaiden ja muiden Savon miesten asiat olivat aina
+etelään päin, eivätkä oravan nahkain ja muiden turkisten ostajatkaan
+menneet Kontojärveä pohjoisemmaksi. Ainoastaan metsäin kävijät
+joutuivat joskus karjalaisten kyliin milloin eksyksissään, milloin
+ilveksiä, susia, karhuja tai hirviä vainotessaan. Ei sanottu olevan
+hyvä niille taipalille lähteä; kolme oli vaaraa voitettavana: tulinen
+koski tulisessa joessa, jonka tulikivellä istui tulinen kokko, tulinen
+kuoppa keskellä kaitaisinta kannasta kahden pohjattoman suon välissä;
+pilviin ulottuva rauta-aita, jonka veräjätä kipeniä haukkuva susi-ilves
+yöt ja päivät vartioi. Mutta ne, jotka olivat käyneet, ne kertoivat,
+että perillä asui siellä suuri sukukunta ison järven rannikoilla ja
+sitä ympäröivien korkeiden vaarojen rinteillä. Sukukuntaa johtamassa
+kuului olevan vanha tietäjäsuku, jonka valta kulki isästä poikaan. Hän
+oli käräjäin istuja ja ratkaisi vanhimpain miesten kanssa kaikki
+yhteiset asiat, riita-asiat ja muut. Hän oli ylimmäinen pappi, joka
+uhrasi jumalille, rukoili niitä muidenkin edestä, hankki niiltä avun
+ihmisille ja hoiti uhrilehtoa. Uhrilehto oli tuuhean uhrivaaran
+korkeimmalla kukkulalla, suuren selän pitkässä niemessä, josta ei
+saanut puuta kaataa, jossa ei saanut metsällistä ampua ja jonka
+rannalla kalastaminen oli kielletty. Vielä kertoivat metsämiehet
+kuulleensa kummia runotarinoita suurista sankareista, joista
+pitopaikoissa illasta aamuun laulettiin ja joita kansa hartaasti
+kuunteli. Lapsensa toivat he joskus kirkolle kastettaviksi, mutta
+kotiin tultua pesi tietäjä kastetun päästä pyhän veden ja kastoi
+uudelleen uhrivuoren huipulla olevassa oman jumalansa lähteessä ja
+antoi lapselle uuden nimen.
+
+Tiesihän kuninkaan vouti kaikesta tästä, ja tiesi pappikin. Mutta
+molemmat antoivat heidän olla aloillaan, sillä niin oli neuvo
+kuninkaalta, ettei heidän kanssaan olisi riitaa rakennettava, jos
+nimeksikään veronsa suorittavat ja näönkään vuoksi Ruotsin uskon
+omistavat.
+
+Vaikka savolaiskansa piti itseään noita metsäläisiä parempana ja oli
+ylenkatsovinaan noita, jotka heidän esi-isänsä olivat tieltään
+karkoittaneet, niinkuin tulee karkoittaa pakanoita ja epäjumalain
+palvelijoita, oli heidän joukossaan kuitenkin niitä kalastajia ja
+metsämiehiä, jotka heiltä saamallaan opilla ja taikatiedolla
+pyyntionneaan kartuttelivat. Saattoi tapahtua sekin, että kun salomaan
+suuri tietäjä markkina- ja veronmaksuaikana saapui kirkolle, kutsuttiin
+häntä salaa suurimpiinkin taloihin sairastavaa lehmää parantamaan,
+lukemaan lukuja karhun kuolemaksi, usein ihmistenkin kipuja
+lieventämään. Runsaat antimet hiihtoahkiossaan palasi tietäjä
+kotikyläänsä kertomaan, että jos lienee Savon rikkaus ollutkin
+suurempi, ei sen tieto kuitenkaan ole Karjalan tietoa. Eivätkä salomaan
+tietäjät suotta mahtiaan kehahdelleet. Moni heistä oli suksensa
+voudinkin saunan seinämälle pystyttänyt ja yön pitkän hänen emäntänsä,
+välistä hänen itsensäkin kipuja loihtinut. Kulkipa kuiskeita siitäkin,
+että nykyisen voudin puoliso, joka aina valtakunnan pääkaupungista
+saakka oli turhaan hakenut apua sisällisiin vaivoihinsa, oli
+lämmityttänyt kylynsä ukkosen nuolen kaatamilla haloilla ja tietäjän
+käsissä tuskistaan parantunut. Ja se oli tapahtunut aivan äsken, vuotta
+ennen kuin kuoli Kontojärven vanha pappi ja hänen sijaansa tuli tämä
+nykyinen, Martinus Olai eli Martti Olavinpoika nimeltään, jolloin
+salomaiden tietäjänä oli Korpivaaran kuuluisa Panu.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Talvinen aamuhämärä peitti vielä maan, ja tähdet tuikkivat, ja
+revontulet loimottivat kirkkaalla pakkastaivaalla. Kuun viimeinen
+neljännes vaelteli kuin eksyksissään ja kylmästä kutistuneena
+rannatonta ulappaansa. Keskiyön aikana se oli noussut metsänrannan
+takaa kykenemättä voittamaan sitä valoa, joka liekehti takaisilta
+taivahilta.
+
+Heikko päivänkoitto alkoi jo kalventaa taivaankantta, tähtien tuike
+kävi uneliaammaksi, revontulten loimo heikkeni heikkenemistään kuin
+sammuva kokkovalkea ja painui yhä pienemmäksi.
+
+Mutta metsässä vallitsi vielä yön pimeys. Huurteisten, kuuran ja lumen
+painosta luokistuneiden lehtipuiden alla hyppelivät vielä jänikset
+ruokapaikasta toiseen, linnut nukkuivat nietoksien sisässä, eikä
+oravakaan ollut vielä yöpuultaan liikkeelle lähtenyt.
+
+Mutta aamu alkoi valkenemistaan valjeta. Pölähti lumi ahon laidassa, ja
+lenti huriseva teiri korkeimman urpukoivun latvaan; pölähti lumi
+samalla lailla toisen ja kolmannen kerran, ja kohta oli ruokainen puun
+latva mustanaan kuhertelevia, pörröisiä lintuja.
+
+Synkimmän kuusikon sisässä kahden mäen notkelmassa pienen aukeaman
+keskellä, minne eivät puhurin pisimmätkään piikit ulottuneet läpi
+metsän naavaisen turkin, tuikahteli hiiltyvä nuotio sulattamassaan
+lumikuopassa. Vähän matkaa nuotiosta, joka oli tehty kahdesta kuivan
+kelohongan pölkystä, seisoi suksia kuin seipäitä pistekodassa
+asetettuina käret toisiaan vasten. Suksikodan ympärillä oli pieniä
+kelkkapulkkia täynnä nahkoja ja turkiksia. Nuotion ympärillä makasi
+havujen päällä, jalat tuleen päin, turkkeihin käärityitä miehiä kuin
+säteitä ympyrässä. Yöllä oli vähäsen lunta vihmonut ja pudotellut sitä
+nukkuvien päälle.
+
+Kun teiriparvi pyrähti lentoon, heräsi siitä yksi nukkuvista miehistä,
+pudisti kohmettuneita jäseniään, siivosi lumen tuuheasta parrastaan ja
+kiiruhti heittämään tervaksia nuotioon, joka leimahti siitä isoon
+liekkiin ja karkoitti hetkeksi ympäriltään päivän valon, joka oli
+alkanut tunkea kuusienkin alle.
+
+Hän oli tanakkatekoinen ja samalla kookas mies, puettuna punaisella
+reunustettuun poronnahkaturkkiin ja poronnahkasaappaihin. Turkin alta
+näkyi hänen liikkuessaan vaalea, koreilla veroilla päärmetty
+sarkakauhtana, rinnassa välkkyi suuri hopeasolki ja vyöllä pitkä
+kirjaeltu tuppi. Hetken aikaa ilmaa tähysteltyään kääntyi hän taas
+lämmittelemään. Silmät kiiluivat terävästi tulta vasten, mutta oli
+katse samalla arka ja vilkkuva, niinkuin olisi se aina tottunut
+ympäristöään varomaan. Mutta yht'äkkiä ilme hänen kasvoissaan muuttui,
+hän hymähti veitikkamaisesti, tarttui räiskyvään halkoon ja heilauttaen
+sitä päänsä päällä niin, että kipinät sinkoilivat ympärille kuin
+vesipisarat myllynrattaassa, huusi hän iloisesti:
+
+    --Ylös miehet, karvaturvat,
+    ylös untelot urohot,
+    nouskaatte makoamasta,
+-    viikon unta ottamasta.
+
+Nukkuvat urahtelivat, oikoivat jäseniään, pyyhkivät huurteisia
+partojaan ja nousivat vähitellen istumaan.
+
+--Hei, hai! haukotteli heistä polvilleen kohoten muudan pitkäjäseninen
+mies.--Mitäpäs ajelet, seppä, eihän ole vielä Päivätärkään päätään
+nostanut, ja vielähän tuolla Kuuttarenkin silmä kiiluu.--Ja silmät
+soikeina haukotteli hän vielä toisenkin kerran niin, että metsä vastaan
+kiljahti.
+
+--Ylös, Kuisma, pata tulelle, sinun on vuorosi!
+
+--Tee, Jouko, minun puolestani, pyyteli hän vieressään istuvaa nuorta
+miestä, melkein poikaa vielä,--minä sinut sitten kymmenkertaisesti
+palkitsen,--ja haukotellen, kädet niskan takana, heittäytyi Kuisma
+havuiselle vuoteelleen.
+
+--Joukon on hankittava pataan pantavaa, virkkoi hänen isänsä, tuo ennen
+muita makuulta noussut mies.
+
+--Jäihän vielä metson puolikas ja kokonainen teiri eilisestä, neuvoi
+Kuisma.
+
+--Ei pyystä kahden jakoa.
+
+--Ka, pane sitten se karhun lapa.
+
+--Se tarvitaan markkinoilla ja paluumatkalla... Tuoll' on, Jouko, puu
+täynnä teiriä, ota jousesi ja käy pudottamassa muudan. Kuuluivat
+nousevan harjun selälle koivuun, missä eilen illalla tullessamme
+istuivat.
+
+Jouko otti jousen päänsä pohjista ja tarkasteli nuolia viinessään, joka
+oli tehty hienosta läpikuultavasta luusta ja eläimen kuvilla kirjaeltu.
+
+--Ne nuolet tappaa, ne ovat sen miehen terästämät ja hiomat, että
+tappavat, virkkoi Kuisma.
+
+--Hullu omia töitään kiittää, sanoi muudan miehistä.
+
+--Vaikk' olet, Tiera, itsekin kehunut, mitä olet pajassani teettänyt.
+
+--Vähän taitaisi rautasi tehota, jos ei muu tehoisi.
+
+--Mikä muu se sitten paremmin tehoisi?
+
+--Luetathan itsekin nuolesi Panulla.
+
+--Osaisin ne minäkin lukea, mutta kun minulla ei ole niitä mujuja ...
+sillä on lemmolla niin mainiot mujut, joihin kastelee ... sanoisit,
+Panu, kerran, miten mujusi laitat.
+
+--Liian olet vanha tietäjän oppiin, vastasi Panu.
+
+--Aina ne muutkin mujuja keittäisi, mutta ei ole sanoin suolaajata,
+puuttui puheeseen Ilpo, vanha, harmaapartainen, tihrusilmäinen äijä.
+Sanoissa ja taioissa se on se, joka tehoo.
+
+--On se vähän miehen kädessä ja silmässäkin, intti yhä Kuisma.
+
+Miehet katsahtivat Panuun, ikäänkuin odottaen häneltä vastausta.
+
+--Silmä teroo taiasta, ja käsivarsi vakaantuu, virkkoi hän ja lisäsi:--
+Ja on siinä vähän muutakin voimaa.
+
+--Jota ei joka mies tiedä eikä opi tietämään, jolla ei ole niitä
+lahjoja, säesti Ilpo ojentavasti.
+
+Jouko oli sillä välin järjestänyt nuolensa, kiinnittänyt jousensa
+jänteen ja haettuaan suksensa käsiinsä, sujahutti hän sanaakaan
+sanomatta metsän peittoon.
+
+Toinen toisensa perästä olivat miehet kohoilleet pystyyn ja asettuneet
+nuotion ääreen mikä mitenkin päin jäseniään lämmittelemään. Ne olivat
+kaikki tuuheapartaisia, useimmat rotevia miehiä, puettuina samalla
+tavalla kuin se, joka oli heidät herättänyt ja jota kaikki näkyivät
+johtajanaan kunnioittavan--se vain eroa, että muiden kauhtanat eivät
+olleet punaisella reunustetut.
+
+Kuisma otti padan kuusen oksasta, ahtoi sen lunta täyteen ja ripusti
+puuvipuun nuotiotulen päälle.
+
+--Joko lienee päivä missä asti tulossa? kysyi joku miehistä.
+
+--Ei ole kaukana enää, johan tuolla aholla lumi sinertelee, arveli
+toinen.
+
+--Eiköhän olisi paras heittäytyä suksilleen ja lähteä heti paikalla
+painaltamaan?
+
+--Vielä sinne ehditään, ei ole enää kuin aamurupeaman hiihto, ja
+vastahan on tänään aattopäivä.
+
+--Tulleeko paljon ostajia markkinoille?
+
+--Nahkain ostajia luulen tulevan, arveli Panu,--niin ainakin vouti
+päätteli syksyllä tavatessani. Mutta tulipa heitä tai ei, kun ei ole
+mitä myydä ... tuoss' ovat koko heimon vuosinahkat.
+
+--Onhan niitä siinäkin ... mutta yhähän vähenee vilja metsistä. Minne
+lieneekään Tapio karjansa ajanut?
+
+Joka kerta, kun siitä tuli puhe, ja useinhan tuli puhe metsänriistan
+vähenemisestä, otti vanha Ilpo siihen syytä selittääkseen.
+
+--Tietäähän sen, minne se ne ajaa: mennessään vie, kuljettaa edellään
+näiltä mailta poistuessaan eikä käy kuin välistä vanhoilla sijoillaan,
+mutta ei ota silloinkaan parasta väkeään kerallaan. Ja syy kyllä
+tiedetään.
+
+Ja ikäänkuin odottaen Panulta vahvistusta puheelleen, jatkoi hän, tuon
+tuostakin häntä silmäten:
+
+--Syy kyllä tiedetään. Ei lepytellä enää Tapiota, ei uhrata ukon iloksi
+eikä miellytellä Mielikkiä yhtä ahkerasti kuin ennen ... ei tehdä
+taikoja metsään mennessä, ei tärkeitä menoja noudateta, vaan
+huolettomasti ja varautumatta röyhkeästi metsään mennään ... ei osaa
+haltija pelätä, tekee mitä tahtoo, antaa minkä antaa ... on niitäkin,
+jotka pyhillä vuorilla pyydystelevät ... kummako, jos vanhus vihastuu
+ja muuttaa muille maailmoille asumaan. Siin' on syy viljan vähyyteen--
+vai mitä arvelet, Panu?
+
+--Niin on, kuin Ilpo puhuu. Paha on, kun ei omia jumalia palvella,
+mutta pahempi vielä, kun vieraita suositellaan. Ei tahdo Tapio niistä,
+jotka muukalaisilta apua anovat. Ristin-Kiesus on tunkenut Tapion
+metsiin, häntä siellä monet jo avukseen huutavat, mutta jos ei häntä jo
+ajoissa rajalta käännytetä, niin ei ole kohta jalan neljän hyppivätä,
+ei pahaista jäniksen poikaa Tapion vainiolla, joka...
+
+Miehet kuuntelivat hyväksyvällä hartaudella esimiehensä puhetta, kun
+Kuisma teki nopean varottavan liikkeen kädellään.
+
+--Mitä nyt?
+
+--Olehan vaiti ja anna tänne jousi!
+
+Jousi kulki kädestä käteen, Kuisma tarttui siihen jäsentä
+liikauttamatta ja jännitti sen; kuului heikko helähdys ja jänis, joka
+korvat pystyssä oli kuukkinut metsästä melkein tulen ääreen, kellähti
+rääkäisten hangelle.
+
+--Suotta tässä Tapiota soimailette, sanoi Kuisma, jänistään jaloista
+riiputtaen.
+
+--Lieneekö nuo enää Tapion jäniksiä, jotka tällä puolen Rajavaaran
+koikkivat.
+
+--Kenenkäs sitten?
+
+--Ristin-Kiesuksen parasta karjaa on jänis, ristiturpa, ja toinen
+harakka, silkkiselkä!--nauroi Panu yleisen hilpeyden vallitessa. Nyt
+sinut hukka perii, kun papin karjaan koskit!
+
+--Pataan papin keitto!--ja Kuisma valmistautui jo nylkemään jänistä.
+
+--Maltahan, mies, huusi Panu, ilkamoinen ilme kasvoissaan.
+
+--Mikä hätänä?
+
+--Annatko minulle riistasi, niin vien papille uhriksi, että leppyy?
+
+--Mutta jos ei lepykään jäniksestä?
+
+--Niin ammutaan hänelle sitten harakka.
+
+--Et niin vähällä Ristin-Kiesusta lepytä ... katso, ettei vaadi itseäsi
+sinua, salojen parasta miestä uhriksensa, niinkuin kerran kuului oman
+poikansa vaatineen, kun mielensä vihoittivat.
+
+--Mutta olipa se sillä kertaa poroon tyytynyt, joka oli sarvistaan
+pensaaseen takertunut.
+
+--Kuuluu olevan ankara mies tämä nykyinen pappi. Uhanneen kuului jo
+heti tultuaan Karjalan vanhan tiedon hävittää, ajaa tiehensä tiedon ja
+tietomiehet ja pakottaa kaikki omaan uskoonsa, hävittää uhrilehdot ja
+hakata maahan pyhät karsikot.
+
+--Vai hakata maahan pyhät karsikot! matki Panu. Sitten lisäsi hän
+totisemmin:--Ovatko miehet niin mitättömiä, etteivät torju turjalaista
+luotaan, jos semmoisin tuumin tulisi?
+
+--Torjuvatpa tietenkin.
+
+--Olen monesti sanonut, ettei vieraista valloista hätää, niin kauan
+kuin miehet miehuutensa pitävät ja tietänevät tehtävänsä.
+
+--Aiotko käydä puheillaan?
+
+--Senpähän nähnen.
+
+--Loihdi suohon suuta myöten, niittyhyn nivuslihoista tai nosta suuri
+tuuli ja lennätä niin pitkälle, kuin länttä riittää, lasketteli Kuisma.
+
+--Kuisma se keinot tietäisi, naurahtelivat miehet.
+
+--Minkäs teet?
+
+--Ei ole pakko siitä puhua eikä tarviskaan, vastasi Panu kuivasti.
+
+--Eikä ole muiden asia sitä Panulta kysellä, lisäsi Ilpo, Panun
+ainainen säestelijä. Kyllä kaikki hyvin käy, kun häntä tottelemme.
+
+--Sen tietää, että häntä tottelemme, vahvistivat miehet.
+
+--Ei minua totella tarvitse, kun vain otatte vaaria vanhoista menoista,
+uhraatte aikananne haltijoille, teette temput täsmälleen, niinkuin olen
+tekemään neuvonut--silloin metsola aarreaittansa avaa ja Ahtola
+antimiaan jakaa. Minäkin parastani koetan, teen minkä taidan tietoni
+avulla enkä kateista huoli, vaikka tiedänkin monen minua kadehtivan ja
+vihan kierontamin silmin katselevan.
+
+--Eivät sinua muut kadehdi eikä vihaa kuin Reidan suku, alkoi Ilpo.
+Koko muu Karjala on puolellasi. Mitä ne muutamat huonokuntoiset monia
+vastaan. Huonosti olisivatkin asiat, jos et olisi melaan tarttunut.
+Mitä taisi Reita? Lovehen lankeili, menneitä muisteli ja tulevia tutki,
+mutta heimon tänäiset asiat menivät menojaan. Ei kukaan oikeutta
+jakanut, ei pidetty yhteisiä uhreja, ei yhteisiä karhunajoja, siellä
+sikisi sudet ja karhut, ei saatu hintoja nahoista, kun kukin omin päin
+markkinoille kulki, eikä kauppaan kyetty. Tuhosit toimettoman tietäjän,
+ja siitä olkoon sinulle kiitos.
+
+--Nyt on toisin kaikki. Nyt on voutikin ystävämme ja puoltaa meitä.
+
+--Mitenhän saitkaan sen puoleesi lumotuksi, karilaan? kysyi Kuisma.
+
+--Olkoon minun puolestani vallassa kuka tahansa, virkkoi Panu
+kysymykseen vastaamatta. Kernaasti olisi saanut Reitakin olla, jos
+olisi ollut hänessä miestä siihen. Mutta olisitte häntä vielä vähän
+aikaa seuranneet, mennyttä olisi pian ollut oma tieto ja uusi sijassa.
+Se lapsianne salli kirkolla kastaa, antoi akkojen vaeltaa rippiin ja
+messuun ja semmoiseen saastaiseen menoon eikä ollut miestä estämään
+omaa vaimoaankaan Ristin-Kiesusta kumartamasta. Salaa lie tehnyt sen
+vaimo, ja salaa tekivät sen monet muut, mutta siinä sen miehen näki,
+näki heikon ja nahjuksen. Pian olisi käynyt meille niinkuin on käynyt
+monelle heimolle Inkerissä ja Aunuksessa. Vähät minä vallasta välitän,
+parempi olisi ollakseni, jos saisin elää niinkuin mieleni tekisi:
+metsääni kulkea, kalaani pyytää, kaskeani viljellä ja vain omaa
+tavaraani kaupita. Niissä nyt aikani kuluu: ole kaikkien neuvonantaja,
+kaiken maailman pahan parantaja, loihdi, taio, lääkitse ... ei yön
+lepoa, ei päivän rauhaa.
+
+--Turhaan aina puhelet ja puolustelet,--ei kukaan sinua soimaa, sanoi
+Ilpo.
+
+--Kun ei oltaisi niin köyhiä, kun ei eläminen olisi niin raskasta kuin
+usein on kovina talvina ja huonoina riistavuosina, virkkoi miesten
+joukosta munan, joka tähän saakka oli äänetönnä istunut. Ristityt
+rikastuvat, heitä onni seuraa, mutta meitä pakenee. Täydet ovat heidän
+aittansa, minulla ei tietoa, miten talven yli päästä. Lieneekö syy
+jumalissa vai miehissä?
+
+--On se miehissäkin, Patvaseni, miehissä se on, huono olet metsän
+kävijä.
+
+--En jaksa, vanha mies, nuorten perässä hiihtää, kun karhu pohkeeni
+puraisi; edestäni ottavat, eivätkä meidän jumalat käske voimallisten
+huonoja auttamaan, niinkuin kuuluu käskevän Ristin jumala.
+
+--Ei huolehdita, vielä siihenkin keinot keksitään. Uskon parempien
+aikain koittavan. Yhteisiin toimiin rupeamme, ja'amme saaliit miehiä
+myöten. Vouti on puolellamme ja on uhannut auttaa, kun tarvitaan. Hän
+on mahtavampi kuin pappi, hänellä on maat ja metsät, ja hän tekee, mitä
+tahtoo. Vielä kuulette, jahka odotatte ja luotatte minuun.
+
+--Ka, luotamme sinuun, luotamme!
+
+Hanki karahti miesten takana, jotka kehään kerääntyneinä olivat nuotion
+ympärillä istuneet, ja Jouko hyppäsi suksiltaan heittäen kannannaisen
+teiriä isänsä eteen.
+
+--Viisi teirtä! huudahti Kuisma. Kas oivaa jousimiestä!
+
+Kaikki kummastelemaan, milloin hän ne oli ehtinyt ampua, ja Jouko
+kertoi, että hän kerran puun juurelle hiivittyään oli ne yksien
+jalkainsa sijoilta kolkannut toisen toisensa perästä.
+
+--Eivätkö lentäneet pois?
+
+--Eivät liikahtaneetkaan.
+
+--Kolkkasitko kaikki?
+
+--Yhden jätin.
+
+--Niin oli jätettäväkin.
+
+Sitä ei muistanut kukaan itselleen tapahtuneen, että olisi niin monta
+talviteirtä yhdestä puusta ampunut, ja miehet päättelivät Panua
+silmäillen, että hänellä, tietäjällä, oli osanna tässä poikansa oudossa
+saaliissa. Välistä oli ennenkin hänen mukana ollessaan sattunut
+samantapaista.--Kerrankin oli eräs metsämiehistä, ollen yhtä pyytä
+ampuvinaan, lävistänyt yhdellä nuolellaan kaksi, niin että jäivät
+molemmat siihen kaulastaan riippumaan. Toisen kerran oli yhtä oravaa
+kolkatessa pudonnut puusta toinenkin; nuoli oli yhteen oravaan
+satuttuaan kimmonnut kuusen oksasta toiseen. Mutta ei Panu sallinut
+näistä tämmöisistä puheltavan.
+
+Teiret kynittiin miehissä, siivottiin, täytettiin voilla ja suolalla ja
+heitettiin pataan, joka oli alkanut kiehua. Kuisma oli lähennellyt
+Joukoa ja kuiskasi hänen korvaansa:
+
+--Teitkö taikaa ennenkuin ammuit?
+
+--Mitäpäs minä olisin hänestä taikaa tehnyt.
+
+--Ei tule lintu loitsimatta, tetri taian tekemättä. Jos neuvot minulle,
+niin taon tusinan nuolia ilmaiseksi. Jos pelännet sitä, että taikasi
+käy tehottomaksi, niin saathan isältäsi uusia.
+
+--Isä on kieltänyt.
+
+--Ei se saa tietää.
+
+--Isä tietää kaikki.
+
+--Jos sanot, niin neuvon sinulle lauluja, joilla kaiken maailman
+neitojen aittain ovet avautuvat. Vielä niitä niitäkin tarvitset, eikä
+osaa isäsi niitä neuvoa.
+
+Jouko, joka oli totinen, suorakasvoinen poika, hymähti vähän, mutta ei
+vastannut. Usein laski Kuisma hänen kanssaan tuollaista todensekaista
+leikkiä, usein kärtti hän sanoja ja taikoja, mutta ei ollut Jouko
+kuitenkaan varma siitä, uskoiko se niihin, vai pitikö vain pilkkanaan
+sekä isää että häntä ja kaikkia, jotka taikoihin luottivat.
+
+--Teitkö tämmöisen taian,--ahdisteli Kuisma yhä edelleen,--oliko
+sinulla pussissasi kolme kynää kolmen pyytäjän pyydyksestä otetun
+linnun siivestä, majavan hammas ja sipale vanhan ruumiin vasemmasta
+korvalehdestä, panitko pussin kainaloosi ja kiersitkö sillä
+lintuparven? Oliko?
+
+--Ei ollut.
+
+--Sitten oli sinulla mustan kissan pää, ja sillä kiersit ja panit sen
+kannon päähän?
+
+Panun terävä silmä, joka pälyi kaikkialle, oli muiden syödessä ja ääntä
+pitäessä seurannut Kuismaa ja Joukoa ja sai hänen tarkka korvansa
+muutamista sanoista selville, mistä oli puhe.
+
+--Ne on niitä Kuisman taikoja ne, virkkoi hän pilkallisesti.
+
+--Kun ei kelvanne, niin neuvo parempia ... ota oppiisi minut!
+
+--Ei ole sinusta tietäjäksi ... olet liiaksi laajasuinen, haastaisit
+kaikelle maailmalle tietosi, ja sinne ne sitten menisivät, ja voima
+hajoisi kuin sumu ilmaan.
+
+--Sinne ne vielä menevät muidenkin tiedot ... en ole ikipäivinä taikaa
+tehnyt enkä loitsua lukenut.
+
+--Aina sillä kehut, mutta edestäsi löydät, minkä taaksesi kylvät.
+
+Jouko näki isänsä silmän välähtävän. Ei suottakaan olisi hän sallinut
+taikoja halvennettavan ja niistä kevytmielisesti puhuttavan. Mutta
+paljon oli niitä sellaisia, jotka niin tekivät. Monet nuoret miehet
+pitivät niitä pilkkanaan, varsinkin hänen kuultensa, joka oli suuren
+tietäjän poika. Ei vanha setä Jormakaan niitä viljellyt, ja usein siitä
+hänen kanssaan väittelivät. Mutta Joukon täytyi niitä noudattaa joka
+asiassa, mihin ryhtyi. Menipä hän kalaan tai metsälle, aina neuvoi isä,
+mitä oli tehtävä, ja kyseli ja muistutteli entisiä ja uusia opetti. Ei
+voisi hän ainoatakaan tekemättä jättää. Jos jää tekemättä tehtävä taika
+ja paha haltija sitomatta, alkaa se jäljessä kulkea ja ympärillä hiipiä
+ja viimein tekevät tuhon, kun niitä niin paljon kertyy, että jaksavat.
+Mutta kun tekee taian, lukee luvun siinä, missä se on tehtävä, niin
+tottelee kuin koira isäntäänsä ja tekee, mitä teettää.
+
+--Liepeesi palaa! kuuli Jouko jonkun huudahtavan. Hajamielisenä hän oli
+istunut tulen ääressä ja antanut paukun kyteä viittansa liepeessä.
+
+--Ei ollut varattu tulta vastaan, pisti Kuisma. Onko totta, Panu, ettei
+sinulla ole tulenvaraustaikoja ... että tulelle et mitään taida?
+
+--Kuka sen on sanonut?
+
+--Reita vainaja kuului kehuneen ... hänellä oli ... jos tuleen vielä
+hukut!
+
+Panu ei vastannut.
+
+Liha oli padassa pehmeäksi kiehunut, ja miehet seivästivät terävään
+tikkuun palasensa kukin. Pian oli aamiainen syöty, tavarat koossa, tuli
+sammutettu ja miehet valmiina lähtemään. Heitettyään turkit yltään ja
+sidottuaan ne ahkioihin asettuivat he suksilleen, vetäisivät
+kaksisäikeisen ahkiojukon olkapäittensä yli, kiinnittivät sen
+vyötäisiinsä ja aikoivat jo lähteä liukumaan, kun Panu virkkoi
+lyhyesti, melkein käskevästi:
+
+--Ei taiatta taipaleelle, jumalatta juoksemahan; viime mutka koskessa
+pahin, huippu tiessä jyrkin kohta.
+
+Miehet asettuivat puolikehään johtajansa ympärille. Irrotettuaan pienen
+kirveen pulkkansa seviltä karsi hän sillä ensimmäisestä matkan
+suunnassa olevasta kuusesta alimman oksan ja lausui puoleksi laulavalla
+äänellä:
+
+    --Tepposeni tiejumala,
+    ainoa avittajani,
+    kun minää kotoa kuljen,
+    isoni ilopihoilta,
+    mammoni makuusijoilta,
+    käyös kanssani keralla,
+    veräjillä vierahilla,
+    oudoilla tuvan ovilla,
+    jottei keksis kierosilmä,
+    kadesilmä sinkahuttais,
+    kirkonväki viskeleisi,
+    kellopeikko paiskeleisi,
+    jottei pystyis papin juonet,
+    manaukset mustan miehen.
+    Anna viekkaus väkevä,
+    anna taito, taikatieto,
+    jolla tyhmät tyrmistellä,
+    hölmön kansa kaikenlainen;
+    pidä tiellä tervehenä,
+    matkan päässä mairehena,
+    saata kauniisti kotihin,
+    omille olomajoille,
+    isän tuomille tuville,
+    emon saunan lämpimille.
+
+Koko seurue kertasi viimeiset säkeet, samassa ponnistivat miehet
+sauvojaan ja suksiaan ja hurahtivat hongikon läpi rinnettä alas.
+Rinteen alla oli suuri suo. Juuri kun suksien vauhti oli hiljennyt ja
+miehet alkoivat todenteolla kiskoa kuormiaan, kuului huikkaus
+takaapäin, ja humisten kiiti heidän ohitsensa pyryävänä lumipilvenä
+poroilla ajava matkue, puolikymmentä pulkkaa, yksi pulkka tyhjänä.
+
+--Hei, hai, Korpivaaran kopeat miehet! huusi jälkimmäisen pulkan ajaja
+taakseen kääntyen. Jo on joukko joutavassa, kun on lunta soutamassa!
+
+--Akka lehmällä ajavi, uros itse hiihtelevi! huusi Kuisma vastaan.
+
+--Hoi, Panu pahanniminen, kohta on valtasi vähissä! Reidan poika on
+löydetty ja ajaa huomenna kotikyläänsä!
+
+--Valehtelet vääräsääri, laskettelet laajasuinen!
+
+--Koston päivä on koittanut!
+
+--Laitanko, Panu, nuolen tuon sekasikiön selkään? kysyi Kuisma.
+
+--Anna hurjien humata!
+
+Mutta Panu ei ollut niin rauhallinen, kuin miksi tekihe. Miehet, jotka
+hänen ohitsensa ajoivat, olivat vähän väliä hänen tiellään, milloin
+pitkin, milloin poikki. Ne olivat sekalaista, kesytöntä lappalaista
+rotua, joiden keskuudesta monena miespolvena oli syntynyt taikureita ja
+tietäjiä. Reidan, heidän viimeisen noitansa, oli hän kukistanut ja
+uudistanut Panujen vanhan vallan, mutta eivät reitalaiset, joiksi heitä
+kutsuttiin, vieläkään hänen valtaansa tunnustaneet.
+
+--Sanoiko se Reidan pojan löytyneen? kysyi Ilpo Panun vieressä
+hiihtäessään.
+
+--Niin huusi, mutta sitähän ne ovat ikänsä kaiken huutaneet.
+
+Mutta jos Reita sittenkin olisi löytynyt ja palannut kadoksistaan? Jos
+hän olisi perinyt isänsä tiedot ja tulisi sukunsa surmaa kostamaan?
+
+--Akkamieltä minua, kun en jäljestä ajanut ja syössyt surman suuhun.
+sitäkin!
+
+Panu painoi liikkeeseen joutuneen mielensä ajamana eteenpäin niin, että
+toisten oli työläs hänen rinnallaan pysyä, ja ajan ollen jätätti hän
+niin, että kun oli tullut kirkkoharjulle, täytyi hänen pysähtyä toisia
+odottamaan.
+
+Ei ollut päivä vielä kokonaan valjennut, kun Panu, niinkuin ilves
+kukkulan laelta korkeimman kiven päältä tarkastaa, onko pääsy laakson
+kautta vapaa, katseli edessään olevaa alankoa. Aamuruskon valossa
+punertelevia savupatsaita kumpuili sieltä sekä lakeistorvista että
+nuotioista, joita markkinamiehet olivat sytytelleet. Niistä päättäen
+oli kansaa lukuisasti saapunut ja toisia näkyi tulevan jäätä pitkin,
+mitkä poroilla viiletellen, mitkä suksilla pitkissä jonoissa hiihtäen.
+Markkinapaikka oli jäällä Kirkko- ja Voudinniemen välissä, ja hyöri
+siellä jo mustia olennoita kuin muurahaisia. Hiljaista hyminää kuului,
+koirat haukkuivat, kelloja kilisi, ja koski kohisi tuolla, missä näkyi
+musta suvanto valkean jään reunassa ja paksu usvapilvi nousi mustan
+metsärinnan alta. Monta kertaa ennen hän oli tämän saman harjun päällä
+katsellut tuonne, missä alkoi se maailma, joka aina oli ollut hänelle
+vihollisten maa. Kuta useammin hän siellä kävi, sitä sankemmaksi se
+hänen sydäntään paisutti. Sinne se oli asettunut, ja sieltä se
+valtaansa levitti, se paha haltija, joka jäyti kansan vanhaa tietoa.
+Eivät sitä vastaan mitkään taiat auttaneet, tuossa oli sen asumus,
+suuressa omituisessa huoneessa ristin alla, ja tuolla vähän tuonnempana
+asui sen turvissa se sen suuri tietäjä, johonka eivät mitkään
+silmänteet eivätkä taiat pystyneet. Houkkoja olivat olleet ne, jotka
+eivät sitä silloin, kun se vielä oli vähävoimainen, käännyttäneet pois
+näiltä mailta. Mutta tästä se ei edemmäksi pääse, tämän harjun yli se
+ei harppaa niin kauan kuin hänen keuhkoissaan henki kulkee. Keinot hän
+tiesi ja niitä aikoi hän käyttää.
+
+Miehet saapuivat vähitellen toinen toisensa perästä pulkkiaan mäen
+päälle kiskoen. Kun kaikki olivat koolla, pidettiin neuvottelu ja
+päätettiin jättää tavarat piiloon harjulle siksi aikaa, kunnes
+nähtäisiin, minne päin kaupat alkaisivat kallistua. Eivät saisi ostajat
+tietää, minkä verran on nahkoja saatavana. Vasta sitten, kun hinnat on
+markkinain kuluessa saatu nousemaan, tuodaan varastot esiin. Se oli
+Panun neuvo, ja kaikki siihen suostuivat. Pulkat vedettiin syrjään,
+kätkettiin tiheään näreikköön ja jälki lakaistiin havuluudalla umpeen.
+
+Kun taas seistiin suksilla, valmiina alas lähtöön, näyttivät miehet
+odottavan käskyä, ennenkuin laskivat suksensa menemään. Seistessään
+siinä he olivat kuin joukko sydänmaitten sissejä ryöstöretkellä,
+aikeissa karata viljeltyjä seutuja hävittämään.
+
+--Hii--heijaa! huudahti Panu ja potkaisihe rinnettä menemään muiden
+seuratessa.
+
+Mutta juuri, kun hän oli parhaaseen vauhtiinsa päässyt, helähti häntä
+vastaan laaksosta ääni, joka sai hänet vaistomaisesti sauvoillaan
+kaikin voimin vastaan karustamaan. Se oli kirkonkellon soitto, joka
+kutsui kansaa markkinamessuun. Mutta ei saanut Panu enää suksiaan
+seisahtumaan, ja huimaavaa vauhtia kiidättivät ne häntä sankassa
+lumipilvessä laaksoa kohti. Hän näki suuren kookkaan miehen astuvan
+tietä myöten, jonka poikki hänen oli mentävä. Se pysähtyi katsomaan, ja
+sen jäljessä tuleva väkijoukko pysähtyi myöskin. Siksi sai Panu
+suksensa käännetyksi, ettei päälle ajanut, mutta tien yli päästyä
+irtautui toinen suksi hänen allaan, ja karkeasti kiroten lensi hän
+vyötäisiään myöten seisoalleen hankeen.
+
+--Älä kiroo! kuuli hän jonkun väkijoukosta huutavan.
+
+--Kiroon kirottuanikin, joka tielleni asettuu!
+
+--Ei kirosi kirkonmieheen pysty!
+
+Väkijoukko riensi papin jäljessä kirkkoon, kello kirkon tornissa heilui
+vimmatusti, ja sekava kiukun ja nolon mielen tunne rinnassaan
+puhdisteli Panu lunta suustaan ja silmistään. Enne oli ilkeä, hän oli
+kaatunut kaiken kansan nähden, ja hänen miestensä oli useiden käynyt
+samalla tavalla. Hän nousi taas suksilleen ja laski alas jäälle, jossa
+markkinapaikka tyhjenemistään tyhjeni kaikkien kirkkoon rientäessä.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Kontojärven pappilan huoneet olivat kaksi toisiaan vastapäätä olevaa
+pirttiä, porstua väliä, jonka pohjassa oli yksi ainoa kamari. Vanhempi
+ja pienempi tupa oli aikoinaan, ennenkuin vakinainen pappi
+Kontojärvelle asettui, ollut tänne silloin tällöin suuriksi juhliksi ja
+markkinapäiviksi saapuneen saarnamiehen asunto, jossa väliajoilla
+kirkonvartija oleskeli. Nykyisen papin edeltäjän aikana oli tehty
+toinen tupa, sisäänlämpiäväksi sekin ja vasta nyt uudelleen sisustettu
+saliksi. Uusi salin sisustus oli siinä, että uuni laitettiin
+uloslämpiäväksi, lakeinen tukittiin ja nahkan kedestä ja hienoista
+päreistä tehdyt ikkunat muutettiin lasi-ikkunoiksi. Ne olivat
+ensimmäiset niillä seuduin, eikä sellaista oltu vielä kirkkoonkaan
+hankittu. Vasta sen jälkeen, kun pappi sai lasi-ikkunat, laitatti
+voutikin samanlaiset.
+
+Tuvan takassa palaa kirkas pystyvalkea hienoiksi halkastuista
+oksattomista koivuhaloista tehty, valaisten suurta huonetta, jonka
+pienistä ikkunoista samalla tunkee sisään hiukan tammikuun niukkaa
+päivää. Seiniä sitovat toisiinsa paksut orret, joille on nostettu
+kaikenlaista tavaraa: pärekoreja, hevoskaluja, reen jalaksia, tankoihin
+pistettyjä reikäleipiä y.m.s. Peräseinällä on pitkä pöytä, yhdestä
+hongasta halkaistu, tyvipuoli leveämpi kuin latva. Seiniä pitkin
+kulkevat pitkät penkit, katketen pöydän päässä, jossa karhun taijan
+päällä on suuri, korkeaselustiminen, nahkalla päällystetty ja
+nähtävästi muualta tuotu nojatuoli. Tuolin edessä pöydän tyvellä on
+paksu raamattu, joitakuita muitakin tanakkakantisia kirjoja ja
+kirjoitusneuvot; sen takana on kirjahylly ja sen kahden puolen
+Luteruksen ja Kustaa Waasan muotokuvat kuparipiirroksissa. Ovensuussa
+on höyläpenkki ja seinällä höyliä, kirveitä, sahoja ja muita työkaluja.
+
+Karsinapuoli pirttiä on muodostettu kuin eri huoneeksi omaa erikoista
+asujataan varten. Ikkunan alla on pienoinen, kiiltomaalilla maalattu
+naisen ompelupöytä ja sen molemmin puolen kaksi suorapiistä, vaalealla,
+raitaisella vaatteella katettua tuolia ja nurkassa samantekoinen sohva,
+jonka takana kultakehyksinen soikea peili kynttiläjalkoineen. Pöydän ja
+sohvan välissä on messinkihelainen piironki. Koko karsina on muusta
+huoneesta erotettu ortta myöten uunin nurkasta peräikkunaan kulkevalla
+uutimella.
+
+Huoneessa käyskentelee sitä järjestellen nuori nainen. Suuresta
+matka-arkusta ottaa hän esille kapineen toisensa perästä: uutimia,
+mattoja, peitteitä, liinoja ja lakanoita, jotka äsken juuri olivat
+tulleet Turusta markkinamiesten mukana.
+
+--Nythän tämä alkaa vähän ihmisasunnolta näyttää, huokaa hän.
+
+Hän on solakka, hienon näköinen ihminen, liikkeet vähän uupuneet ja
+kasvoissa alakuloinen, vähän tyytymätön ilme. Otettuaan esille suuren
+kauniin ryijyn levittelee hän sitä käsissään, katsellen, mihin sen
+asettaisi. Mutta ei sitä näyttänyt voivan oikein mihinkään asettaa.
+Lattia on musta ja epätasainen, seinät samoin. Kaikki täällä on niin
+mustaa ja nokeentunutta. Ihmisetkin näyttävät, kuin olisivat kaikki
+savustettuja. Joka paikassa ammottaa täällä raaka puu ja silittämätön
+kivi. Tuokin, tuo uunin kylki ... mutta senhän minä peitänkin tällä ja
+seiniä varten täytyy keksiä jotakin muuta. Hän mittaa, ja se sopii.
+Innostuen siitä rupee hän laajentelemaan järjestelysuunnitelmaansa.
+
+--Tuohon kun siirrän pöydän ja nuo tuolit ja levitän hirven taljan
+jalkain alle, niin tulee tästä lämmin, soma nurkka.--Kaarina, huutaa
+hän ovesta, tulehan tänne, mitä teet siellä ulkona?
+
+--Terveisiä kirkosta! Lakaisen tullessani lunta täältä porstuasta, kun
+on taas ajanut kynnyksen tasalle.
+
+Sitäkin on täällä niin, että tahtoo siihen hukkua, jos minne liikahtaa.
+Se tunkee huoneisiin, sataa sisään piipuista, nietostaa lasit umpeen,
+sulkee tien kaikkialle. Ja kun ei sitä ole, silloin ei pääse senkään
+vertaa: soita ja korpia kaikkialla, jotka näyttävät ulottuvan maailman
+laitaan.
+
+--Tulehan auttamaan minua, Kaarina!
+
+Kaarina siunasi sitä ihmettä, että matto ripustetaan uunin kylkeä
+koristamaan. Mutta paljon oli Kaarinalla ollut muutakin kummastelemista
+tästä kaukaa tulleesta rouvasta, jonka käytös, vaatteet ja kaikki
+tuumat olivat niin toisenlaisia kuin kenenkään, joita oli ennen nähnyt.
+
+--Kas niin, ja nyt asetamme nämä muut.
+
+He alkoivat purkaa ja tyhjennellä lattialla olevia matkalaatikoita
+levitellen penkeille, tuoleille ja pöydille kapineita, jotka Kaarinasta
+olivat toiset toisiaan somempia. Sieltä löytyi posliiniastioita,
+lasisia kuppeja, hopealusikoita ja vaatteita, kaikki rouvan
+myötäjäistavarat, koko hänen entisen neitokammionsa sisustus Turusta,
+jotka hän oli jättänyt sinne, mutta jotka hänen ystäviensä toimesta oli
+kelin tultua lähetetty tänne hänen synkkää sydänmaan elämäänsä
+valaisemaan.
+
+--Kylläpä te olette rikas! huudahti Kaarina silmät säteillen. Ei
+saksoillakaan ole niin paljon koreita kaluja kuin teillä. Menettekö
+markkinoita katsomaan?
+
+--En tiedä. Onko tullut paljon väkeä?
+
+--Koko aamun niitä on hiihtänyt ja poroilla ajanut. Äsken kun messuun
+menin, tuli Korpivaaran Panukin miehineen.
+
+--Kuka hän on?
+
+--Ettekö tiedä, kuka on Korpivaaran tietäjä? Sillä on erilaiset
+vaatteet kuin muilla ... se laski juur'ikään suksillaan kirkkoharjun
+rinteestä ja oli vähällä kaataa pastorin, mutta kaatuikin itse. Jos
+minkä vielä tekee, kun kirosi pahasti.
+
+--Minkä hän tekisi?
+
+--Mene tiedä, minkä tekee velho. Pastori sen taitaa teille paremmin
+selittää kuin minä. Mutta osaa ne tehdä hyvääkin, kun tahtovat. Vouti
+oli äidille sanonut...
+
+--Mitä on vouti äidillesi sanonut?
+
+--Eihän se paljon mitään ... paremminhan sen pastori tiennee.
+
+--Sano nyt sentään, mitä vouti on sanonut.
+
+--Korpivaaran Panu osaa parantaa tauteja, mutta paha vie sen sielun,
+jonka ruumiin se parantaa.
+
+--Voutiko niin sanoi?
+
+--Ei, vaan pastoripa.
+
+--Tietääkö Kaarina ketään, jonka hän on parantanut?
+
+--Ka, voudin emännän paransi toisilla markkinoilla, kuiskasi Kaarina.
+
+--Mikä häntä vaivasi?
+
+--Heittäjä nakkeli välistä monta kertaa päivässä niin, että oli koko
+ruumis sinelmillä, eikä se siihen saanut apua parhailta Ruotsin
+tohtoreiltakaan, kun oli tauti panentatauti ... niin kun sitten tuli
+takaisin tänne kuolemaan, niin kutsui vouti Panun, ja kun se vei
+saunaan ja antoi voiteet ja luki luvut, niin ei sen koommin nakellut.
+
+--Veikö se paha sitten sen sielun?
+
+--Pyhä Maaria varjelkoon, mistäs minä sen tiedän ... vuoden perästä
+kuoli ja kelloilla haudattiin ... mutta kyllä se paljon kummitteli ...
+mutta älkää, hyvä rouva, kenellekään sanoko, että minä olen sanonut!
+
+--Ei sinun sitä tarvitse pelätä.
+
+--Ette saa sanoa pastorillekaan. Sitä ei tiedä kukaan.
+
+--Mistäs sinä sen sitten tiedät?
+
+--Ka, kun minä palvelin siellä, niin pani lämmittämään saunaa ja käski
+keräämään metsästä ukkosen kaatamia puita ja noutamaan vettä purosta,
+joka kolmesti maan alaitse juoksee, eikä sitä tekemään kelvannut kuin
+semmoinen, jonka luona ei ole sulhasia käynyt. Kielsi kiven kovaan,
+ettei saa tulla saunaan, kun hän kylvettää, muuten uhkasi minut
+menettävänsä; mutta minä menin luukun raosta tirkistämään, ja rouva oli
+selällään olkien päällä lattialla, ja Panu huitoi ja loihti ... kyllä
+se nyt laittaa suden tai karhun tai nostaa merestä Turson. Pelkäisin
+pahemminkin, jos en olisi pappilassa piikana.
+
+--Mikä on Turso?
+
+--Mistäs minä sen tiedän, mutta se on vain semmoinen, joka viepi...
+
+--Ja sinä uskot, että se sen voi?
+
+--Ettekös te usko?
+
+--Saattoihan sen Jumalakin parantaa.
+
+--Ka, saattoihan Jumalakin tai Neitsyt Maaria emonen. Äiti sanoo, että
+Neitsyt Maaria emonen on yhtä hyvä jumala kuin oikea Jumalakin, ja pyhä
+Henrikki ja pyhä Pirkitta, joka karjaa varjelee... Sillä on sen kuva
+navetan parressa piilossa, ja siellä se sitä rukoilee, kun ei isä
+suvaitse. Isä on papin uskossa ja rukoilee niinkuin kirkossa.
+
+--Mitenkäs Kaarina rukoilee?
+
+--Minä rukoilen niinkuin äiti pienenä opetti:
+
+    Anna emoni, suo Jumala,
+    laita lapselle osoa.
+    viluhista lämmitellä,
+    anna maata Maariainen,
+    Kiesus leppein levätä,
+    syötelläni nälkähistä,
+    niinkuin Maaria makasit.
+    Kiesus leppein lepäsit!
+
+--Nyt on messu pidetty! Jo tulevat muutkin kirkosta.
+
+Rouva ja Kaarina menivät ikkunaan, josta näkyi kirkko ja sen alla oleva
+jää. Oven täydeltä tunki väkeä kirkosta ulos painuen vahvana mustana
+vyörynä alas rantaan.
+
+Ainoastaan yksi roteva mies näkyi eroten muista, joiden edellä oli
+kulkenut, tulevan pappilaan tuovaa tietä myöten. Voimakkaasti ja
+varmasti hän astui pää pystyssä ja selkä suorana, silloin kun nuo
+pienet, vähäpätöisen näköiset olennot pyörivät kuin kääpiöt hänen
+jäljessään...
+
+Tuommoisena, juuri noin suorana ja komeana ja voimakkaan varmana ja
+samalla noin miettiväisen näköisenä oli hän astunut Tuomiokirkon torin
+poikki Turussa, palatessaan luennoiltaan yliopistossa. Hän tuli
+portista sisään ja meni omaan pieneen kamariinsa pihan perällä, jossa
+hänellä oli asunto ilmaiseksi ja päivälliset vapaat lasten opetuksesta
+professorin perheessä. Hän oli niin urhokkaan, niin sankarimaisen
+näköinen eikä ollenkaan niinkuin ne muut papin kokelaat. Hän luki
+jumaluusoppia, ja Turun parhaat perheet olivat ottaneet hänet
+huostaansa, auttoivat häntä ja hankkivat hänelle tilaisuuden opinnoiden
+jatkamiseen vielä papintutkinnonkin suoritettua. Hän väitteli, hänestä
+toivottiin paljon ja hänet tahdottiin kiinnittää yliopistoon. Ja johan
+hänellä oli paikkakin tiedossa, jota odottaessa ja kun häät oli
+vietetty, hän sai papin paikan Ahvenanmaalla. Mutta yht'äkkiä hän
+sitten muuttui, palattuaan matkoilta sisämaahan, jossa piispan
+notariona oli ollut tarkastuksilla mukana. Synkkänä ja sanatonna hän
+kulki ja silloin, kun joskus puhui, puhui velvollisuuksista, joita
+tunsi olevansa kutsuttu täyttämään. Puhui siitä, ettei hänen paikkansa
+pitäisi olla täällä, vaan tuolla kaukana, jossa Jumalan valtakunnan
+hyväksi ei vielä ole paljon mitään tehty. Silloinhan kuoli heidän
+lapsena ... ja silloinhan hän sanoi tulleensa selvyyteen siitä, että se
+oli otettu häneltä pois sentähden, että hän sitä liiaksi rakasti,
+enemmän kuin Jumalaa ja kansaansa, joka pimeydessä vaelti. Lähdettiin
+tänne, ja samahan tuo oli, missä oltiin. Yhteisestä päätöksestähän,
+vaikkakin kaikkein sukulaisten ja suosijain mieltä vastaan lähdettiin,
+paikan auettua, tänne kaukaisille rajamaille, erämaahan, jossa ihmiset
+vielä puolittain pakanoina elivät, uskoivat noitiinsa ja taikoihinsa,
+ja epäjumaliaan palvelivat. Ja täällä sitä nyt oltiin.
+
+Kun ei täällä vain olisi niin kylmää ja kolkkoa ja autiota ja ihmiset
+niin suljetuita ja juroja. Usein oli hän jo katunut tänne tuloaan, oli
+katunut taas sitä katumistaankin, mutta kotiutua tänne ei hän koskaan
+luullut voivansa. Ainoastaan silloin, kun hänen mielensä innostus
+häneenkin tarttui, kun hän tuli vakuutetuksi hänen tehtävänsä
+suuruudesta, sai hän mielensä viihtymään. Se voikin puhua siitä niin,
+että maailma ainakin siksi hetkeksi kokonaan näytti muuttuvan. Peikot
+hän korpien pimeydestä karkoittaa, uskoon ja valoon ja vapauteen
+pakanuuden orjuudesta hän kansan vie, Jumalan työtä tekee, kirkon
+ympäristöä perkkaa ja sen kellojen äänen kaukaisimpiinkin rotkoihin
+kaiuttaa! Sellaisia olivat aina hänen sanansa, ja silloin tuntuivat
+hänen omat huolensa hänestä niin pieniltä ja itsekkäiltä. Jos ne vain
+taas toisina hetkinä eivät olisi tulleet kahta voimakkaampina takaisin
+... jos häntä välistä ei olisi peloittanut niin, että sydän oli
+jähmettyä, ja jos hän olisi voinut olla aavistuksiaan uskomatta. Mutta
+välistä, kun hän yöllä kuuli tuon heti talon takaa alkavan korven
+ryskävän ja paukkavan, tuntui hänestä kuin harjun puut syöksyisivät
+hänen päälleen ja hän rutistuisi kuin karitsa kaatuvan hongan alle,
+vaikka hänen miehensä seisoi häntä varjelemassa ja torjui niitä kädet
+ojoina hänen luotaan. Vääristyneet petäjät olivat välistä hänen
+unissaan noita-akkoja, joiden keskellä hänen miehensä taaskin tappeli
+ja riuhtoi eikä huomannut, kun toiset hänet kiertäen tarttuivat hänen
+vaimoaan hiuksiin ja jalkoihin ja raahasivat hänet palavaan kirkkoon,
+joka välistä oli kuin Turun tuomiokirkko, välistä kuin oma kirkko,
+mutta lopuksi aina niinkuin se polttorovio, jonka päällä hän oli nähnyt
+velhovaimoja Turun tullissa poltettavan. Yhtä mittaa kuuli hän täällä
+taikuudesta ja noituudesta puhuttavan, ja yhä useammin häntä nuo
+painajaiset rasittivat.
+
+Ei hän niistä huoli, ei hän niitä tahdo pelätä, eivät ne hänelle mitään
+mahda, kun hänen luja, voimakas, hellä miehensä on häntä niiltä
+suojelemassa ... mutta sittenkin hän vapisi noita ihmisiä, joiden
+silmissä oli niin kumma kiilto, salaperäinen syrjä-ilme, niinkuin
+olisivat aina joitakin mustia mietteitä hautoneet, että ne välistä
+värisyttivät häntä selvällä päivälläkin. Eikä hän kuolemakseenkaan
+olisi uskaltanut heille kättä antaa.
+
+Kuului askelia porstuasta. Pudistaen kaikki synkät kuvat mielestään
+kiiruhti hän uunin luo, kaatoi padasta lämmintä maitoa kupposeen ja
+ojensi sen tulijalle. Tämä näytti ilostuvan, hänen otsansa kirkastui,
+hän heitti turkin yltään, pani kupin syrjään ja sulki syliinsä
+vaimonsa.
+
+--Ethän ole enää tyytymätön minuun, sanoi tämä.
+
+--Enhän toki, jos et vain sinä.
+
+--Olin eilen taas niin paha ja kärtyisä ja pahoitin mielesi ... vaan
+elä siitä välitä ... se tulee tuo mieli aina, kun minua peloittaa enkä
+minä voi itseäni voittaa, mutta elä sinä sitä enää muistele.
+
+--Enhän minä, rakas ystäväni ... ymmärränhän, että mielesi voi murtua
+... mutta kyllä päivät vielä pitenevät, ja maailma valkenee. Eikä sinun
+tarvitse peikkoja eikä noitia pelätä ... minä karkoitan ne, voitan ne
+... hävitän ne sukupuuttoon--sinunkin tähtesi!
+
+--En minä nyt taas pelkääkään...
+
+--Yhtä sinulta kuitenkin pyytäisin...
+
+--Sano, mitä.
+
+--Älä sano vast'edes niin kuin sanoit eilen: »Olkoot pakanat pakanoita,
+mitä meidän oli heidän kanssaan tekemistä?»
+
+--Enhän minä ... enkä sitä niin pahasti tarkoittanut ... nämä
+kotipuoleni muistot ne vain johdattivat mieleeni toisia ihmisiä ja
+oloja.
+
+--Tiedänhän minä sen ... ja tiedän sen tulevan siitä, ettet näitä
+ihmisiä vielä käsitä etkä vielä ole oppinut heitä rakastamaan ...
+eiväthän ne olekaan noita meidän hauskoja ja hilpeitä
+saaristolaisiamme, joihin olimme jo niin kiintyneet ja jotka olivat jo
+muuttuneet ystäviksemme. Mutta kuitenkin koskee se minuun, enkä soisi,
+kun olemme päättäneet koko elämämme pyhittää...
+
+--Niin, niin, tahdon minäkin pyhittää elämäni, mikäli voin ... oletko
+jo tavannut niitä miehiä, joista eilen puhuit?
+
+--He tulevat kohta tänne ... toivon heidän kauttansa voivani ruveta
+jotakin vaikuttamaan ... paljonhan en vielä ole saanut aikaan ...
+täällä ei voi tehdä rynnäköitä, niinkuin luulin, täytyy ryhtyä
+valloittamaan piirittämällä...
+
+--Ja piiritys kestää kauan?
+
+--Pelkään sen kestävän kauemmin kuin--luulinkaan ... vaikka toisaalta
+enteet ovat hyvätkin.
+
+--Kerro niistä ... mutta juohan toki maitosi ennenkuin se jäähtyy ...
+tules tänne katsomaan, miten olen aikonut järjestää.
+
+Hän vei hänet karsinaansa verhon taa, sai hänen suostumuksensa uusiin
+järjestelyihinsä, pani hänet auttamaan itseään, ja, kun uunin kylki oli
+saatu uuteen asuunsa, virkkoi hän, heidän vierekkäin sohvalle
+istuutuessaan:
+
+--Kas niin, kerrohan nyt hyvistä enteistäsi!
+
+--Niin, minä tarkoitin sitä nuorta miestä, Reita on hänen nimensä, joka
+tuli jo joulun aikana tänne ja pyysi saada asua saunassamme. Hän on
+kertonut...
+
+--Hänen kalpeat kasvonsa ja palavat silmänsä ovat minua aina
+peloittaneet.
+
+--Olet niin herkkä ottamaan epäedullisia vaikutuksia... Hän on kertonut
+olevansa entisen noidan poika.
+
+--Olinhan siis kuitenkin oikeassa.
+
+--Hänen isänsä oli noita ja pakana, mutta itse hän on kristitty, vaikka
+muutamia vuosia sitten hänkin oli täysi pakana. Hänet oli määrätty
+noidaksi isänsä jälkeen, ja hän olisi kai siksi tullutkin, ellei hänen
+äitinsä Jumalan ihmeellisten ohjausten vaikutuksesta olisi tuonut häntä
+Turkuun, jossa hänet kastettiin. Nyt tulee hän tarjoutumaan
+palvelukseeni ja olemaan avullisena heimolaistensa kristitsemisessä.
+
+--Sehän oli onni, sanoi rouva hajamielisesti,--mutta pastori jatkoi
+innostuen:
+
+--Se oli todellakin onni, kun en tähän saakka ole saanut käsiini
+ketään, joka tuntisi ihmisiä ja elämää tuolla laajalla perukalla, mikä
+melkein järjestään kuuluu olevan pakanallista seutua, vaikka nimeksi
+kyllä kristinuskon tunnustavat. Heillä on epäjumalansa, joille
+uhraavat, ja omat noitapappinsa ja taikatemppujen tekijät. Täällä ei
+ole mitään toimitettu ... koskematon korpi kaikkialla.
+
+--Tiedätkö, mitä Kaarina minulle juuri ikään kertoi, keskeytti hänet
+rouva, johon hänen miehensä innostus tarttui. Hän on täällä nyt, se
+mies sieltä sydänmaalta, joka on se suuri tietäjä ja joka oli
+parantanut voudin rouva vainajan. Eikö hän ollut vähällä hiihtää sinua
+kumoon?
+
+--Vai hän se oli ... kysyin häntä miehiltä, mutta ne eivät sanoneet
+tuntevansa.
+
+--Kaarina pelkää hänen kostoaan.
+
+--Sitähän ne kaikki täällä pelkäävät ... en saa mitään tietoja ...
+mutta nyt minun täytyy saada käsiini se mies.
+
+--Älä suututa häntä ... et tiedä, mitä pahaa hän vielä voi tehdä
+sinulle.
+
+--Ei hän minulle mitään voi...
+
+Kaarina, joka pastorin tullessa oli poistunut huoneesta, tuli
+ilmoittamaan, että ne miehet, jotka pastori oli kutsunut, olivat nyt
+pirtissä.
+
+--Kaarina, tule tänne!--Mistä olet saanut tietää sen, mitä äsken olit
+kertonut voudin vaimosta.
+
+--Pyhä Maaria, onko rouva kuitenkin...
+
+--Mikset ole siitä minulle ennen puhunut?
+
+--Voi hyvä isä...!
+
+--Älä peloita häntä, Martti. Kaarina, mene noutamaan kamarista olutta
+ja vie se tuvan pöydälle.--Noita on kieltänyt häntä puhumasta, ja siksi
+hän pelkää. Hän on itse nähnyt, kuinka velho voudin saunassa hänen
+vaimoaan loihti. Senkin sain tietää, että Kaarinan äiti pyhimyksiä
+palvelee. Mutta sinä et saa kiivastua heihin etkä olla siitä ankara.
+
+--Pelkään, ettei tässä ilman kiivautta ja ankaruutta saa mitään aikaan.
+Päivä päivältä huomaan, että täällä on yhä enemmän tekemistä, paljon
+enemmän kuin luulinkaan. Tarvitaan raskaita aseita.
+
+Hän otti joukon pieniä kirjasia avatusta laatikosta ja pisti ne
+kainaloonsa..
+
+--Olkoot ne aseesi! sanoi rouva.
+
+--Kun ne eivät vain olisi liian köykäisiä, mutta koettaa tahdon.
+
+Kun pastori oli poistunut ja rouva kuuli hänen menevän porstuan yli,
+kiiruhti hän panemaan oven säppiin ja vetäytyi karsinaansa sitä
+edelleen somistamaan. Mutta joka kerta, kun hän kuuli askelia porstuan
+loukkuvilla laudoilla, säpsähti hän ja keskeytti työnsä eikä
+rauhoittunut ennen kuin ei taas mitään kuullut.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Miehet, jotka pastoria odottivat, istuivat pappilan vanhassa
+savupirtissä, jonka ikää eivät enää vanhimmatkaan ukot muistaneet.
+Arveltiin sen olevan niiltä ajoilta, jolloin ensimmäiset asukkaat
+etelästä tullen tänne vakinaisesti asettuivat. Luultiin siinä olevan
+kivijalankin, vaikkei sitä enää näkynyt. Huone oli leveä ja matala,
+katto luuhotti orsiensa päällä kuin musta sadepilvi syksyllä. Ikkunoita
+oli vain kaksi pienoista reikää, joista toinen pöydän päässä
+lasiruudulla varustettuna. Kun karsinaluukku oli suljettu, oli toinen
+puoli pirttiä pimeä kuin saunan lauteitten alus. Lauteet siinä oli
+ennen ollutkin, ja uuni oli vieläkin kiuas.
+
+Joka kerta, kun pastori Martinus Olai astui tähän huoneeseen, muistui
+hänen mieleensä tapahtuma hänen aikaisemmilta lapsuutensa ajoilta.
+Samanlaisessa mustassa sijassa oli hän kerran elänyt hetken, joka
+vieläkin hänen mieltään karmi. Hänen äitinsä oli eräänä yönä vienyt
+hänet tietäjän saunaan, saadakseen selkoa siitä, mikä hänen pojastaan
+oli tuleva. Rumpua päristäen ja kamalasti ulvahdellen ja silmiään
+mulkoillen oli mies vähitellen mennyt tainnoksiin, kaatunut selälleen
+lattialle ja vaahto suussa ja kämmeniään yhteen lyöden alkanut
+ennustaa, että pojasta oli kasvava sukunsa suuri ja maan kuulu, että
+hänestä oli tuleva tietomies ja taikoja mainio. Mutta poika oli ollut
+pelkoonsa menehtyä, oli karannut kotoaan ja juossut pappilaan
+itkemään.--»Tehdään sinusta vain tietomies», oli rovasti sanonut ja
+opettanut hänet lukemaan. Pojan opinhalu ja hyvä pää vaikuttivat, että
+rovasti auttoi häntä kouluun, ensin Ouluun ja sitten Turkuun. Kuta
+enemmän hän oppia sai, luki ja tutki, sitä kamalampana tuo muisto hänen
+mieltään painoi. Sellaisessako pimeydessä hänen kansansa vaelsi, noin
+synkkiäkö sen keskuudessa tapahtui? Vielä nytkin se välistä kammotti
+häntä niin, että oli kuin pahat henget olisivat hänen ympärillään
+kiisseet. Silloin ymmärsi hän täydellisesti vaimonsa kammon näitä
+salamyhkäisiä sydänmaan asukkaita ja näitä synkkiä seutuja kohtaan, ja
+hänet valtasi välistä tunne, että ne kaikki olivat täällä noitia ja
+velhoja.
+
+Mutta joka kerta, kun sellainen tunne uhkasi hänen mielensä täyttää,
+pudisti hän sen pois äänettömällä uhkauksella, että säälittä ja armotta
+hän on käyvä pahoja henkiä karkoittamaan, vaikkakin ne tulta hänen
+päälleen tuiskuaisivat. Joskus hänkin, kun työalansa laajuutta
+ajatteli, tunsi joutuvansa samanlaiseen mielentilaan kuin vaimonsa ja
+ajatteli, eikö ehkä olisi ollut parempi jäädä Turkuun. Mutta pian siitä
+aina päästyään oli hän joka kerta elämänsä kutsumuksesta yhä
+selvemmällä, hän seisoi lujana ja suorana, ja silloin oli hänestä,
+niinkuin mustain karsinain peikot jo olisivat hänen kantapäänsä alla
+kiemurrelleet.
+
+Seisoalleen nousten ja lakit päästään pyyhkäisten tervehtivät miehet
+häntä hänen tupaan astuessaan. Lakea tavoitti hänen tukkansa matalassa
+huoneessa. Käteltyään miehiä asettui hän pöydän päähän istumaan.
+
+--Vähän olen vielä ehtinyt teihin ja muihin seurakuntalaisiin tutustua,
+puhui hän heille. Ymmärrän, ettette ole ennen voineet saapua tänne
+kaukaisilta perukoiltanne. Vasta täksi päiväksi olen saanut tänne
+kootuksi teidät, joita minulle on mainittu pitäjän parhaina ja
+kristillismielisimpinä miehinä, keskustellakseni kanssanne tärkeistä
+seurakuntaamme koskevista asioista ja saadakseni teiltä tietoja sen
+tilasta. Sanon teidät sentähden tervetulleiksi ja toivotan teille
+rauhaa Herrassa Jumalassa ja Vapahtajassamme. Terve tuloa teille!
+
+--Jumala antakoon sitä samaa sinulle itsellesi ja sinun huoneellesi,
+virkkoi seisoalleen nousten ja kumartaen vanha, vaaleapartainen,
+kirkkoherraa lähinnä oleva mies.
+
+--Nimenne kyllä tiedän, mutta en tiedä, kuka teistä mitäkin kantaa.
+
+He esittelivät kukin itsensä ja mainitsivat asuinpaikkansa. Vanha mies,
+Antero Vaaralainen, asui suurien selkien takana neljä penikulmaa
+kirkolta etelään. Toinen suuri, jyhkeä ja paksuluinen kuin satain
+vuosien petäjä, asui kahdeksan penikulmaa pohjoiseen.
+
+--Viisi vuotta on siitä, kun kirkossa kävin.
+
+Kolmannen, nuorenlaisen, solakan ja avosilmäisen isännän talo oli
+lännessä toisen pitäjän rajaa vasten. Mutta idän kulmalta ei ollut
+ketään saapuvilla.
+
+--Se on sitä Korpivaaran kulmaa, kastamatonta kansaa, selitti
+Vaaralainen.
+
+--Ovatkos kaikki teidän seutujenne lapset kastetut? kysyi pastori.
+
+--Eivätpä ole, vastasi Vilhelmi Kailanen, pohjan mies. Täytyy odottaa,
+että itse kirkolle hiihtävät. Taitaa olla nytkin kymmenkunta poikaa,
+jotka ovat tänne kastettaviksi tulleet.
+
+--Tuotakoon heidät tänä iltana luokseni, tahdon puhua heidän kanssaan;
+kaste toimitetaan huomenna kirkossa ennen jumalanpalveluksen alkamista.
+Mutta eikö entinen pappinne kulkenut seurakunnassa?
+
+--Harvoin kulki, sairas oli ja saamaton vanhoillaan. Silloin tällöin
+piti lukusia, missä sattui, mutta etäisemmillä perukoilla ei koskaan.
+
+--Onko teidän tietenne kuollut paljon lapsia kastamattomina?
+
+Miehet katsoivat toisiinsa ja heistä nuorin, länsipitäjän mies, Heikki
+Haavisto virkkoi, että ketä kuollut lie, kastamattomina niistä oli
+suurin osa kuollut.
+
+--Miksei ole panta hätäkasteeseen?
+
+--Ei ole osattu niitä lukuja lukea eikä ole uskallettu pyhiä
+sakramenttejä käyttää, jos mikä riena siitä vielä tulisi.
+
+--Onko teillä kirjoja ja osaatteko kaikki lukea?
+
+Länsipitäjän mies, Heikki Haavisto, vastasi:
+
+--Meillä juuri lienee, jotka nyt tässä olemme, mutta ei monellakaan
+muulla.
+
+--Ettei sellainen surkeus kuin lasten kastamattomuus saisi heidän
+sielujensa vahingoksi jatkua, niin annan minä teille ja kaikille, jotka
+siihen kykeneviksi huomaan ja joiden elämä on siveä ja nuhteeton,
+vallan ristiä ja pyhään kasteeseen panna kaikki ne lapset, joiden
+luullaan kuolevan, ennenkuin papillinen kaste heille voidaan antaa.
+Itse tulen minä määräaikoina matkustamaan seurakunnassa papillisia
+toimia pitämässä. Teidät nimitän minä lukutaidon opettajiksi ja
+kirkollisen järjestyksen ylläpitäjiksi, kuudennusmiehiksi eli
+ontereiksi kunkin paikkakunnallenne, niin paljon kuin voimanne
+riittävät. Tässä myös lahjoitan teille nämä kirjat, Uudet Testamentit
+itsellenne ja »Lasten parhaat tavarat» lapsillenne, sekä omillenne että
+sen verran kuin ulottuu muiden lapsille, joita teidän on opetettava
+niitä lukemaan. Ottakaa nämä!
+
+Miehet astuivat kukin vuorollaan pöydän eteen ja vastaanottivat
+juhlallisina ja totisina kirjat, jotka pastori heidän kankeihin
+käsiinsä pisti.
+
+Kun kaikki taas olivat istuutuneet, virkkoi Vaaralainen:
+
+--Hyvin on tarpeen, että kirjoja annat, kovin on ollut usko heikkoa
+täällä ja opetus leväperäistä. Kiitämme sinua kirjoistamme ja toivomme,
+että meitä opastaisit. Vähän me tiedämme ja pimeydessä vielä vaellamme.
+
+Hän oli liikutettu, ja hänen kätensä vapisivat vähän, kun hän kahden
+kouran puristi kirjapakkaa, jonka oli saanut.--Sama salainen liikutus,
+joka näkyi vain siinä, että mikä pyyhkäisi hiukset otsaltaan, mikä
+sipaisi suutaan tai partaansa kosketti, oli vallannut muutkin. Kirkossa
+olivat he äsken kuulleet hänen puhuvan ja toimitusta pitävän tavalla,
+jota eivät olleet ennen nähneet. Sitä kaunopuheisuutta, sanain
+selvyyttä ja voimaa, sitä varmuutta ja vakavuutta ei ollut entisillä
+papeilla ollut. Ymmärtämättömiä, outoja asioita oli se entinen
+oudonsekaisella kielellä puhunut ja lopulta ollut heikkoutensa tähden
+kaikkeen kykenemätön. Niinkuin lapset vanhempainsa puhetta seurasivat
+he nyt hänen sanojaan ja liikkeitään riippuen kuin kiinni hänen
+huulillaan. Tällä oli ryhtiä asennossaan, hän oli pitkä kuin
+korpikuusi, ja silmäterässä oli vaikutus semmoinen, ettei tahtonut
+voida kauan kestää, kun katse kohti sattui, ja kun hän puhui, niin pani
+kuin hervottomaksi.
+
+Hän näkyi miettivän jotakin, ilme hänen kasvoillaan kävi yhä
+totisemmaksi, otsa rypistyi hetkeksi, ja kulmakarvat lähenivät
+toisiaan. Hetken vaiettuaan virkkoi pastori:
+
+--Pimeydessä vaellatte, sanoitte, ja totta sanoitte. Heikosti sattuvat
+keskeenne vielä taivaallisen valon säteet. Siitä tahdomme kanssanne
+vielä puhua. Minä tiedän, että taikausko, noitiin ja poppamiehiin
+luottaminen on suuri Suomen kansassa, josta siitä monin paikoin paha
+maine kulkee. Sielläkin, missä usko omaan Jumalaan ja hänen oikeaan
+oppiinsa ovat ehtineet enemmänkin vaikuttaa kuin täällä, se vielä
+salassa piilee. Mutta täällä tiedän minä sen vielä vallan kauheasti
+rehoittavan, niinkuin olen kuullut ja tällä lyhyellä ajalla itsekin
+huomannut. Onko niin?
+
+Hän oli kääntynyt miehiin ja tarkasteli heitä terävästi. Mutta he
+tekivät samoin kuin kaikki muutkin, joiden kanssa hän oli tuosta arasta
+asiasta puhunut: vaikenivat ja katselivat poispäin.
+
+--Onko niinkuin sanoin? Sanokaa suoraan ja pelkäämättä, Antero
+Vaaralainen.
+
+--Enhän tiedä, vastasi vanhus vältellen. Ei sitä kai meidän talossamme.
+
+--Eikä meidänkään, urahtivat jotkut toiset.
+
+--Enhän ole teitä enkä talojanne siitä syyttänytkään, mutta sitä ette
+kieltäne, ettei noituutta ja taikuutta ylt'yleensä harjoitettaisi.
+
+--Emmehän niin tarkoin tiedä.
+
+--Mutta minä tiedän, että sitä harjoitetaan, ja harjoitetaan sielläkin,
+missä voisi kaikkein vähimmin luulla niin tapahtuvan, ja se kai pitänee
+teidänkin tietää. Minä tahdon, että minulle totta puhutte, ettekä
+minulta mitään salaa, te, joiden tulee täällä minua auttaa pahuuden
+voimia vastustamaan. Se ainakin on tuttua teille, niinkuin se on jo
+minullekin, ja piispakin Turussa sen tietää, että koko itäpuoli
+pitäjää, koko Korpivaaran kulma on vielä kokonaan pakanuuden
+pimeydessä, että heillä ovat omat velhonsa, jotka heidän lapsillensa
+nimet antavat ja uudelleen kastavat, että kansa siellä haltijoita
+palvelee ja muka heille pyhitetyissä lehdoissa uhraa. Vai ettekö ole
+kaikesta siitä mitään kuulleet?
+
+Niinkuin olisivat jostakin painavasta taakasta päässeet, vastasivat
+kaikki miehet melkein yhteen ääneen:
+
+--Se on kyllä se, niinkuin sanot! Niin on siellä.
+
+--Eikö myöskin ole totta, että noitia sieltä kuljetetaan tännekin
+sydänpitäjään taikomuksiaan tekemään?
+
+Taas vaikenivat miehet ja sulkeutuivat itseensä. Vähän ajan päästä
+virkkoi Kailanen:
+
+--Lienee niin ollut ennen vanhaan, vaan ei nyt ole kuultu.
+
+Mutta silloin astui esiin miehistä muuan, joka ei ollut tähän saakka
+mitään puhunut. Hän oli synkän ja totisen näköinen, juro, suuri mies,
+puettu kuluneeseen turkkiin, jonka aukoista näkyivät lammasnahkaiset
+liivit.
+
+--Jos nyt puhutaan asiat, niinkuin ne ovat ... ja minä en heitä pelkää
+enkä sentähden salaa ... tehkööt mitä tahtovat, jos taitavat ... mutta
+niin on laita, että tietäjiä kuullaan ja kysellään ja pitkätkin matkat
+niiden jäljessä juostaan. Eikä ole se tapa vähenemässä, vaan leviää, kun
+ovat alkaneet Korpivaaran kulmalta enemmän muussa pitäjässä liikkua. En
+ole itse siellä käynyt, laitan asiani aina toisapäin, mutta kummia olen
+sieltä kuullut, vaikken heitä haastella huoli, suutani pilatakseni. Sen
+vain sanon, että kun tahtovat, saavat silmät päässä kääntymään, että
+lahopökkelö mieheltä näyttää ja tukkaan oksa tarttuu kuin käsi, jos ei
+ennätä Herran siunausta hokea, ennenkuin alaitse astuu. Ei ole sinne
+kenenkään hyvä mennä eikä apua heiltä hakea. En ole hakenut enkä hae.
+
+--Ei se ole muuta kuin oma pelko, joka sen tekee. Joka Jumalaan luottaa
+ja häneltä suojelusta anoo, sille eivät taikurit mitään mahda.
+
+--On täällä rukoiltukin, mutta ei ole auttanut, eikö liene osattu
+oikein sanoin rukoilla? Ovat sieltä ajaneet räähkän karjaan tänne asti
+ja laittaneet tauteja ihmisiin ja viljankasvun taioilla turmelleet.
+Siitä on rasitus koko seurakunnalle ... sanon suoraan ... tehkööt mitä
+tahtovat ... eivät minuun panennaiset pysty, eikä minulta köyhältä
+metsänkävijältä, yksinäiseltä mieheltä ole mitään ottamista...
+
+--Hyvähän sinun on puhuaksesi, mutta entäpä meidän? Jos polttaa meiltä
+talot ukontulella...
+
+--Tai ajaa sudet karjaan...
+
+--Kuka niin tekisi? kysyi pastori, yhä enemmän ihmeissään näitä puheita
+kuullessaan.
+
+--Korpivaaran Panupa tietenkin, joka kaikilla markkinoilla täällä
+taikoja tekee ja taaskin on tänne saapunut. Kuka meidät häneltä
+varjelee, jos hänet suututamme?
+
+Pastori taisteli hetken aikaa itsensä kanssa, hillitäkseen kuohahtavaa
+mieltään. Annettuaan miesten väitellä puhui hän heidän vaiettuaan:
+
+--Hyvät miehet ... minua surettaa syvästi se, mitä nyt olen kuullut,
+että teissäkin, pitäjän valistuneimmissa miehissä, vielä elää usko ja
+pelko taikurien ja tietäjäin voimaan. Tietäkää kuitenkin, että taikuus
+on perkeleestä, mutta perkeleen valta on kukistettu. Vangittu on
+pimeyden ruhtinas ja istuu kahlehdittuna alimmaisessa helvetissään eikä
+hän saa haltuunsa enemmän kuin kahlekoira ketään, joka ei itse häntä
+lähesty. Uskomalla noitiin ja velhoihin te häntä lähestytte. Mutta se
+on Herralle kauhistus, ja minä varoitan teitä siitä. Se, joka ei
+tottele hyvällä, hän on voimalla ja vallalla siihen pakotettava. Pankaa
+mieleenne tämä ja kuulkaa, mitä hänen ylhäisyytensä Turun piispa tässä
+kirjeessä, joka on jouluaattona päivätty ja minulle lähetetty, sanoo.
+Näin sanoo hän: »Teidän tulee ennen kaikkea tarkasti edeskatsoman, että
+noidat ja taikurit ja poppamiehet, velhot, tietäjät ja myrrysmiehet
+ankarasti pirullisia konstejaan harjoittamasta kielletään. Missä vain
+heidän liikkuvan kuulette, menkää sinne heidän tekojansa tutkimaan ja
+paljastamaan. Jos he eivät vapaaehtoisesti lakkaa pimeyden töitänsä
+tekemästä, osoittautuen uppiniskaisiksi sanoillenne, on teidän heidät
+kiinni pantava ja tänne ruunun kyydillä tutkittavaksemme ja
+tuomittavaksemme lähetettävä, jossa kuninkaan voudin tulee teille
+apuansa antaa. Yhtäläinen olkoon menettelynne niiden kanssa, jotka
+uudistetuista varoituksista huolimatta noitia ja velhoja suosivat ja
+heidän apuansa käyttävät.»
+
+--Ankarat on siinä mies sanat pannut, virkkoi outo ääni oven puolelta
+tupaa.
+
+Pastori katsoi ylös paperistaan ja näki oven suussa parrakkaan,
+rotevan, pitkän miehen, jonka suippolakki melkein lakea hipoi. Kädessä
+oli hänellä suuri valkoinen jänis, jota korvista riiputti.
+
+--Kuka sinä olet? kysyi pastori.
+
+--Terve talohon, sanoi mies rehevästi. Etkö tunne Korpivaaran Panua?
+
+--Mikä on asiasi?
+
+--Lähdin katsomaan uutta kirkon herraa ja hänelle tulolahjoja tuomaan.
+Käkesin sinua näkemään, josta olen jo paljon puhuttavan kuullut.
+
+--En huoli minä lahjoistasi.
+
+--Ka, mikset huoli ... sen vähyyttä jos katsonet, niin sano, minä tuon
+mitä haluat ... tahdotko hirven, vai karhunko tahdot? Kelpasipa
+entiselle papille metsämiehen tuomiset.
+
+--Mutta nykyiselle ei kelpaa. Erehdyt, jos luulet pilkkasi minuun
+pystyvän. Sanon sinulle muuten, että kristittyjen on tapana riisua
+lakkinsa vieraaseen tupaan tullessa.
+
+--Jos en liene vieras mielitietty, niin pääsenhän pois sitä tietä, jota
+tulin, virkkoi Panu, lähtöä tehden, mutta ottamatta lakkia päästään.
+
+--Tulit kuin kutsuttu, minulla on kanssasi sana vaihtamatta.--Jääkää
+miehet, virkkoi hän nähdessään, että nämä tekivät lähtöä poistuakseen
+tuvasta.
+
+--Ettehän minua pelänne? sanoi Panu.
+
+--Ajattelimme, että olit meille sanonut sanottavasi, sanoi Vaaralainen.
+
+--Vielä on minulla hiukan lisättävää. Istukaa vain paikoillenne.
+
+Miehet istuutuivat vähän väkinäisesti, ja jonkinlainen levottomuus
+kuvastui heidän katseissaan.
+
+--Kuulit äsken, mitä luin, virkkoi pastori Panun puoleen kääntyen. Se
+oli sinua varten. Ellen erehdy, olet sinä se samainen Korpivaaran
+tietäjä, josta olen kuullut puhuttavan.
+
+--Tietänen yhtä toista minäkin, vaikken äijeä enemmän.
+
+--Tiedät nyt siis senkin, että aion tehdä elkeistäsi lopun, joita
+täällä koko kristityn kansan kauhistukseksi harjoittanut olet, ja
+saattaa sinut noidantöistäsi edesvastuuseen, ellet niistä lakkaa.
+
+--Mitäpä noitasi minuun, vastasi Panu pankon nurkalle istuutuen.
+
+--Kiellätkö olevasi noita?
+
+--Kuka on sanonut, että olen noita?
+
+--Röyhkeytesi sen minulle jo sanoo, ellen muuten sitä tietäisi. Nämä
+miehet sen myöskin taitavat todistaa, että täällä taikurina kuljet ja
+että taaskin olet tullut herkkäuskoisia pettämään. Mutta minä varoitan
+sinua: lakkaa, jos henkesi on kallis.
+
+--Minkähän minulle tainnet. Vai sanovat nämä miehet...?
+
+--Emmehän mitään ole sanoneet ... emme tunne koko miestä.
+
+--Pelkonne on turha, ei hän teille mitään mahda. Mutta jos ette te
+tunne tätä miestä velhoksi, niin on täällä niitäkin, jotka sen tekevät.
+Astu esiin, Reita!
+
+Panu hätkähti sen nimen kuultuaan. Arka ilme silmissään, niinkuin
+otuksella, joka kuulee oudon risahduksen metsästä, mutta ei tiedä,
+mistä se tulee, eikä osaa sitä pakoonkaan lähteä, katsahti hän samalla
+kuin kokoon kyyristyen ympärilleen ja näki karsinan pimeästä uunin
+suojasta astuvan esiin nuoren miehen. Tuokion häntä värähtämättä
+katsottuaan katosi säikähdys hänen silmistään, ja ilme vaihtui
+pistäväksi, väijyväksi vihaksi.
+
+--Tunnetteko toisenne? kysyi pastori.
+
+--Tunnenhan Panun, vastasi Reita.
+
+--Tunteekos Panu tämän nuoren miehen?
+
+--En tunne, vastasi Panu, silmiänsä räpyttäen.
+
+--Sano, Reita, hänelle sitten, ken olet.
+
+--Olen Reita Reidanpoika, jonka isän tuhosit epärehellisessä
+taistelussa.
+
+--Lienet, kuka lienetkin, virkkoi nyt Panu yhä enemmän tointuen, mutta
+Reita kaatui miesten ottelussa.
+
+--Kavalasti hänen kimppuunsa karkasit, vaikka taistosille vaadit.
+Metsärosvo olet, vaikka sanot tietäjä olevasi. Eikä ole sinulla oikean
+tietäjän lahjoja.
+
+--Sinullakos ne on?
+
+--Ei ole minulla, enkä niistä välitä. Mutta isälläni oli, jonka
+tuhosit. Luulit saavasi hänen tietonsa, mutta mennessään hän ne vei. Et
+osaa loveen langeta, et tulevia tiedustella, et oikeata taikaa tehdä,
+niinkuin isäni osasi.
+
+--Hammas suussa synnyin minäkin, kehahti Panu.
+
+--Siksi oletkin peto semmoinen kuin olet.
+
+--Nyt jo kehut, Panu, sillä, minkä äsken kielsit, virkkoi pastori.--
+Olet siis kuitenkin tietäjä?
+
+--En kiellä sitä, mikä tosi on. Tietäjä olen.
+
+--Ja myönnät pirun väellä liikkuvasi?
+
+--Liikun väellä Väinämöisen, väellä kaiken kaikkivallan.
+
+--Jo vainen valehtelitkin ... Lempo auttajasi, huusi Reita.
+
+--Minä kiellän sinua täällä millään väellä liikkumasta, kuohahti
+pastori seisoalleen nousten.
+
+--Ja minä kielloistasi viis!
+
+--Ellet minua tottele, etkö luule esivallan käden sinua saavuttavan?
+
+--Pitkät pihdit, mutta huonot pitäjät.
+
+--Kuolema sinulle, jos sinut noituudesta tavoitan! Tiedä se, että voin
+sinut jo oman tunnustuksesi nojalla Turkuun poltettavaksi lähettää!
+huusi pastori yhä enemmän kiihtyen ja piispan kirjoitusta kädessään
+ojentaen.
+
+--Mutta jos minä en pala!
+
+Sen sanottuaan pyörähti Panu kantapäillään ja astui ulos porstuaan,
+johon kokoontunut väki väistyi hänen tieltään kuin ruhtinaan.
+
+--Ota jäniksesi! huusi pastori hänen jälkeensä.
+
+--Kun et itse syöne, niin syötä koirallasi! vastasi Panu taakseen
+katsahtamatta.
+
+Häntä ennen olivat tuvassa olleet miehet yksi toisensa perästä
+väittelyn kestäessä hiipineet ulos, ja kun pastori aikoi kääntyä heidän
+puoleensa, huomasi hän olevansa Reidan kanssa kahden.
+
+--Reita, sanoi hän, olet tarjoutunut palvelukseeni. Otan vastaan
+tarjouksesi. Ensi työksesi määrään, että pidät silmällä tuota miestä ja
+heti kohta minulle ilmaiset, jos saat tietää hänen täällä taikuuttaan
+harjoittavan. Vai pelkäätkö sinäkin häntä?
+
+--En pelkää! vastasi Reita.
+
+Pastori nousi ylös ja kokosi kirjansa. Katsahtaessaan ulos porstuan
+ovesta näki hän Panun suorana ja ylpeänä astuvan jäälle päin. Tähän
+saakka oli hän niiden noitien mukaan, joita oli nähnyt Turussa
+tutkittavina, kuvaillut heitä kaikkia pieniksi, tihru- ja
+kierosilmäisiksi, rumiksi kummituksiksi. Tämähän oli kuin sotilas ja
+esiintyi itsetietoisella varmuudella. Eivät häntä ehkä syyttä
+pelänneet. Mutta nyt tiesi hän ainakin, mistä vihollinen oli etsittävä.
+Ei nyt enää tarvitsisi taistella väistyviä varjoja vastaan, vaan oli
+vastustaja itse tullut häntä taisteluun vaatimaan. Ei ollut se
+ylenkatsottava vastustaja. Mutta sitä suurempi on vaikutus oleva, kun
+hän kukistuu.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Niin pian kuin Panu oli ehtinyt vähän matkaa pappilasta, keräytyivät
+hänen miehensä, joista toiset olivat häntä porstuaan saakka seuranneet,
+toiset jääneet vähän ulommaksi odottamaan, hänen ympärilleen.
+
+--Mitenkäs kävi? Mitäs sanoi?
+
+Mutta huoletonna jatkoi Panu matkaansa virkkaen olkansa yli:
+
+--Poika se on parraton nulikka, vaikka on pitkä. Uhkasi elävältä
+polttaa.
+
+Ilpo, joka oli ollut porstuassa väittelyä kuulemassa, jouduttautui
+kertomaan kuulemiaan:
+
+--Suorat sanoi sanat Panu ... voi miestä sitä, mitenkä hyvästi sanoi.
+
+--Mitenkä sanoi?
+
+--Näin sanoi: »Liikun väellä Väinämöisen, väellä kaiken kaikkivallan».
+
+--Mainiostipa sanoi!
+
+Panu hymyili tyytyväisenä edellä kulkiessaan.
+
+--Honkaan taittaa päänsä semmoinen pässi ... luulin kummemmaksikin.
+
+--Mutta jos vielä minkä tekee?
+
+--Ei ole minkään tekijätä.
+
+--Mutta silmä on tuima...
+
+--Mutta loihtu huono. Kaikki lauloi tietonsa yhteen läjään.
+
+--Lauloiko?
+
+--Ka, lauloipa tuo tai lateli. Vihoitteli ja uhkaili. Ei uhaten orava
+putoa, tuskitellen teiri puusta. Tietäisi kai nyt sitä vaaraa vasten
+varautua, jos viitsisi... Onko voutia näkynyt?
+
+--Tuoll' oli jäällä äsken ja kuului jo kyselleen.
+
+--Onko nahkasaksoja paljon?
+
+--Vähän on vielä, mutta tulossa sanotaan olevan; pyry on viivyttänyt
+Viipurin miehiä.
+
+--Hyvä on. Olkaahan täällä saapuvilla. Kun puhuttelen voutia, niin
+sitten taas tarvitsen teitä, sanoi Panu ja lähti jäälle.
+
+Lahden pohjukassa, jonka suvanto muodosti kirkon rantaan, liikkui
+markkinaväki. Paitsi muutamia reellisiä rihkamatavaraa oli siellä
+kaupaksi suoloja, sarkaa, pellavaa ja rautakaluja. Eniten kuitenkin
+näkyi turkiksia, joita myyjät kantoivat suurissa rykelmissä kaulansa
+ympärillä, niin ettei miehistä näkynyt muuta kuin pää ja vähän jalkoja.
+Siinä oli karhumies kokonaan karhunnahkain peitossa, kettumies,
+susimies, ilvesmies, mutta oravamiehiä enimmin. Pohjanmaalta oli
+saapunut laumoittain poroja, joita torniolaiset poromiehet, renkeinään
+tihrusilmäisiä, pieniä lappalaisia, kuljettivat markkinoilta
+markkinoille. Hevosia, joita ei tiettömillä erämaan taipalilla kyetty
+paljon käyttämään, oli vain jokunen siellä täällä. Suurin osa
+markkinamiehiä oli saapunut suksilla hiihtäen, ja suksia ja sauvoja
+seisoi pystymetsänä jäällä ja rantatörmällä. Väkeä oli kahta eri rotua
+paitsi lappalaisia: puheliaita, vaaleakasvoisia, vähän velttoja
+savolaisia lammasnahkaturkeissaan, ja tummaverisempiä,
+solakkaruumiisia, kauhtanoihin ja metsällisten nahkoihin puetuita
+karjalaisia. Savolaiset tallustelivat raavaannahkaisissa,
+pitkävartisissa pieksuissaan, karjalaiset keikkuivat keveissä,
+punaisella reunustetuissa poronnahkajalkineissaan. Siellä täällä
+astuskeli joku venäläinen pitkässä, laajahihaisessa turkkihameessaan,
+päässä suunnattoman suuri ja korkea karvalakki. Kotokeittoviinaa,
+olutta ja lämmintä siirappivettä anniskeltiin kirkon rannassa olevasta
+havumajasta, ja pappilan nuottakodan ovella seisoi säkkipillin
+puhaltaja soittaen tanssinuottia jäällä pyörähteleville, joiden
+joukossa Kuisma ylinnä keikkui.
+
+Kun Panu miehineen laskeutui jäälle, herätti hänen tulonsa heti
+huomiota. Joutilas väki kerääntyi häntä katsomaan, ja hänen takanaan
+kuiskailtiin: »Korpivaaran tietäjä»; kauppiaat huusivat häntä
+tavaroilleen, ja toiset kiiruhtivat häneltä nahkoja kyselemään, sillä
+hän oli aina ollut hyvä sekä ostamaan että myymään. Oli myöskin jo
+alkanut tieto levitä kohtauksesta pappilan pirtissä. Hän näki sen
+huomion, minkä herätti, kulki reeltä reelle, miesryhmästä toiseen,
+hintoja kysellen ja tuttavia puhutellen. Silloin tällöin nykäisi häntä
+joku kauhtanan liepeestä, veti hänet syrjään ja puheli kuiskaten ja
+salaperäisesti hänen kanssaan.
+
+Hänen erään reen luona seistessään ajoi siitä sivu täyttä karkua muuan
+torniolainen poromies. Huomattuaan Panun heitti hän hihnan poron
+selältä maahan ja hyppäsi pulkastaan. Asettuen tietäjän eteen ja
+tarkastellen tätä huusi hän:
+
+--Vai sinä se olet se maan kuulu tietoniekka? Terveisiä Lapista! Et
+sinä sentään Lapin velhoille vertoja vedä!
+
+--Enhän pyrikään, kuomaseni!
+
+--Kuomaseni! Koira kuomasi ... mutta minä en usko tietäjiin, minä uskon
+paaviin!
+
+--Ei ole enää paavin usko oikea usko, huomautti joku mies kehästä, joka
+oli siihen ympärille syntynyt.
+
+--Kenenkäs on oikea?
+
+--Luteruksen.
+
+--Sitten minä uskon siihen, mutta noitiin pilasen--ja hän kääntyi perin
+ja teki häpäisevän liikkeen Panun edessä. Panu kääntyi pois, mutta
+silloin huusi pohjalainen hänen jälkeensä:
+
+--Älä mene, Panu pahanniminen, osta poro! Älä mene, kuuletko!
+
+Mutta kun Panu ei ollut kuulevinaan, juoksi mies hänen jälkeensä,
+tempasi lakin hänen päästään ja painoi sen omaan päähänsä:
+
+--Tämäkö on se tiedon lakki? Nyt olen minä yhtä hyvä tietäjä kuin
+sinäkin!
+
+Panu koppasi lakkinsa pois ja sysäsi luotaan juopuneen miehen. Tarttuen
+sitten hänen poronsa kuonoon, puhalsi hän sitä sieraimiin ja virkkoi
+piloillaan, niinkuin näytti:
+
+--Aja koskeen isäntäsi!
+
+Pohjalainen hyppäsi pulkkaansa ja huusi mennessään:
+
+--Jos ajaakin, niin ei se sinun käskystäsi aja. En pelkää taikojasi!
+
+Hän ajoi täyttä laukkaa poispäin jäätä pitkin.
+
+Ryhmä hajosi, ja Panu jatkoi kävelyään. Hän oli keksinyt loitompaa
+voudin tuuhean turkiskauluksen ja meni häntä tapaamaan.
+
+Vouti oli suuri, lihava, pitkäviiksinen herra, puoleksi sotapuvussa.
+Päällä oli hänellä väljä sudennahkaturkki, jonka vyötäisiä sitomassa
+oli paksu hirvennahkahihna ja siitä riippumassa pitkä, käyrä miekka.
+Kaikki, joita hän puhutteli tai joiden ohitse hän kulki, paljastivat
+päänsä hänen edessään. Hän kulki kuin halliten markkinapaikalla,
+tarkastellen, järjestellen ja toruenkin, kun sille päälle sattui.
+Nähtyään Panun viittasi hän häntä luokseen. Panu lähestyi häntä
+kumarrellen ja avopäin. Armollisesti otti vouti hänet vastaan.
+
+--Panehan lakki päähäsi ja kerro mitä kuuluu. Mitäs nyt nahkoista
+tarjotaan?
+
+--Ei ole vielä mitään tarjottu, kun ei ole kysyttykään.
+
+--Onkos paljon nahkoja?
+
+--Ei ole paljon ... mikähän lienee pari ahkiollista.
+
+--Sano kymmenen, sinä vanha kettu.
+
+--Huonot taitaa tulla markkinat, kun ei ostajiakaan näy.
+
+--Ja minä sanon, että hyvät tulee. Nahka nousee vielä toisen puolen
+hinnassa. Tulee kuninkaan ostaja.
+
+--Joka sille saanee myydä...
+
+Vouti kuiskasi jotakin Panun korvaan.
+
+--Tehdään vain, jos teidän armonne suostuu.
+
+--Suostuinhan viime talvenakin. Onko sinulla miehet varattu?
+
+--On kymmenkunta.
+
+--Se riittää. Minä annan rahat. Ennätätte hyvinkin ostaa edeltäkäsin.
+Ne eivät ole täällä ennen iltaa. Mutta nyt minä vaadin paritsat, en
+suostu enää ilman antamaan.
+
+--Ka, enhän minä paritsoitta. Paljonko tahdot?
+
+--En tahdo rahassa mitään.
+
+--Ka, missäs sitten, jos et rahassa?
+
+--Onko sinulla monta karhua kierroksessa tänä vuonna?
+
+--On kolme.
+
+--Sano viisi! Tahdon kaikki viisi karhua siitä rahasta, minkä nyt
+lainaan, ja avusta, jota annan. Näiden on sinun annettava rauhassa
+maata maaliskuuhun asti. Silloin tulen tappamaan. Itsesi ja
+suksimiestesi tulee olla minulle ja miehilleni apuna ajossa ja
+majoittaa meidät niinkuin ennenkin.
+
+--Niinhän toki, kuten vain parhaiten voidaan.
+
+--Ja sitten ... mitä sinä, moukka, sinne suu auki töllistelet!--ärjäisi
+hän muutamalle talonpojalle, joka häntä katseli, mutta nyt säikähtäen
+vetäytyi syrjään,--sitten tahdon minä paljon paremman saunoittajan kuin
+viime vuonna.
+
+--Hyvähän se oli. Kylän pullehin emäntä.
+
+--Vanha akka oli. Nyt tahdon Annikin, sen tytön, joka on orjana
+talossasi.
+
+--Kovin on nuori vielä ja toiselle luvattu...
+
+--Sen parempi.
+
+--Enhän tiedä, lähteekö saunoittamaan.
+
+--Ellet anna, jääkööt kauppamme.
+
+--Älkäähän, parastani koetan.
+
+--Lupaatko varmaan?
+
+--Luvatahan saanen.
+
+Vouti vei Panun leveälle reelleen, jonka eteen oli komea ori
+valjastettu, otti kuomin taskusta pussillisen hopeariksejä ja luki
+niitä ison koon Panulle.
+
+--Mutta katsokin, ettei karhuja peloitella makuuksistaan, varoitteli
+vouti vielä. Oletko manannut metsän väen vartioimaan?
+
+--Manatut ovat, jos eivät paremmat manaajat pois säikyttäne.
+
+--Mitkä paremmat?
+
+--Täällä on teillä kovat manaajat, sanoi Panu ja viittasi päällään
+pappilaan päin.
+
+Vouti rehahti nauramaan.
+
+--Sen manuista, sinä irvihammas! Ei sen jumalat näissä asioissa auta.
+
+--Autatteko meitä, jos alkaa ahdistaa, niinkuin on uhannut?
+
+--Niin kuuluu tehneen. Mutta ole huoletta. Minä olen kaikkien niiden
+ystävä, jotka antavat kuninkaalle, kuin kuninkaan on ja--minulle kuin
+minun on. Onko sinulla veronahkat?
+
+--On ... ja vähän päällekin.
+
+Vouti aikoi mennä, mutta vielä oli Panulla asiaa.
+
+--Tuota, kuulehan ... annathan saunasi?
+
+--Aiotko siellä taas taikojasi tehdä...
+
+--Täytyyhän auttaa tarvitsevia...
+
+--Saanethan tuon. Mutta katso, ettei tule puheita.
+
+Silloin syntyi hälinää jäällä, ja väki lähti huutaen juoksemaan
+koskelle päin. Porohuijari pohjalainen oli ajanut suvantoon ja hupparoi
+siellä avutonna jääpalasien välissä, sill'aikaa kuin poro, joka oli
+pulkkineen päässyt jäälle, karkasi hurjassa laukassa rantaa kohti.
+Surkeasti uikuttaen huusi pohjalainen ihmisiä apuunsa ja rukoili
+tietäjää päästämään häntä kiroistaan. Ei kukaan uskaltanut mennä
+jäälle, joka rutisi ja ulahteli. Silloin tempasi Panu nuorakimpun
+lähimmästä reestä, sitoi sen suksen varpaalliseen, lähetti suksen
+hankea pitkin menemään hukkuvata kohden ja veti hänet ylös suvannosta.
+
+--Tekeekö toisen kerran mielesi häväistä Korpivaaran tietäjää? virkkoi
+hänelle Panu.
+
+Vilusta väristen ei torniolainen osannut muuta kuin itkeä. Vouti
+komensi miehensä hoitamaan hänet kotiinsa, ja kiinniotetun poron
+pulkassa ajettiin Tornion mies voudin pirttiin.
+
+Mutta yhä suuremmalla ihmetyksellä ja pelolla katselivat markkinamiehet
+Panua.
+
+Pitkän aikaa oli eräs hätäisen näköinen nainen seuraillut häntä hakien
+tilaisuutta häntä puhutellakseen. Viimein rohkaisi hän mielensä.
+
+--Kuulehan, Panu, kuiskasi hän. Se on ollut siinä tuskassa taas monta
+päivää, ei pääse mihinkään, hervotonna makaa. Kuuli sinun olevan
+täällä, niin vaati hakemaan. Tule, hyvä mies, meitä auttamaan!
+
+Panu tarkasteli vaimoa, antoi hänen hätäillä ja virkkoi sitten:
+
+--Taidat olla se sama, joka viime talvena sanoit ennen itse kuolevasi
+kuin Korpivaaran tietäjältä lähdet apua hakemaan.
+
+--Älä nyt sitä muistele... mikä lienee mieleni sokaissut.
+
+--Mene sen pappisi luo, jota odotit... Nythän se on tullut.
+
+--Eihän se mitään mahda...
+
+--Mahdankos minä?
+
+--Sinä mahdat ... voi, kyllä sinä mahdat ... se kuolee, jos et tule ...
+minä annan vaikka ainoan lehmäni, jos tahdot.
+
+--Viehän sitten voudin saunaan, sinne vanhaan uhrilehtoon... Jos on
+aikaa, niin tulen. Mutta muista se, ettet kenellekään hiisku sanaakaan,
+muuten ei taika tehoa.
+
+Vaimo lähti juoksujalassa jäältä. Panu kääntyi itsekseen hymyillen
+nahkain ostoa järjestämään.
+
+--Tuokin ristitty, naurahti hän, asuu ihan kirkon nurkkajuuressa...
+
+Yht'äkkiä muisti hän jotakin nähdessään poikansa miesjoukossa.
+Otettuaan hänet syrjään virkkoi hän:
+
+--Minä tarvitsen kolme vaskirahaa kolmen kuninkaan valtakunnasta, yhden
+kustakin. Tarvitsen ne sairaan pesuveteen pantavaksi. Tuoss' on riksi,
+vaihda sillä yksi raha tuon ryssän reestä, toinen saksalaiselta, joka
+saippuoita kaupittelee, ruotsin raha on mulla itselläni. Ja kun näet
+meikäläisiä, sano, että odotan nuottakodan kupeella.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Ilta alkoi pimetä, ja vähitellen tyhjeni jää. Siellä täällä nuuskiskeli
+vain jokin tuuheakarvainen koira rekien sijoja, ja hoilotteli joku
+kotiteko-oluesta juopunut markkinamies. Vähitellen vetäysivät nekin
+maihin, eikä kuulunut enää muita ääniä kuin kosken kohina suvannon
+päässä.
+
+Samassa kun päivä pimeni, syttyi tulia taloissa, rannoilla ja metsissä.
+Huoneita kun oli vain vähän ja nekin vuokratut rikkaimmille ja
+kaukaisimmille kaupustelijoille, täytyi suurimman osan markkinaväestä
+viettää yönsä päivänsä taivasalla. Sakea, suojaava kuusikko rannalla
+oli kuin sotaleiri nuotiotulineen, joita roihusi vieri vieressään
+kiinni. Metsä, josta ei saanut puuta kaataa, oli ikivanhoista ajoista
+tähän tarpeeseen rauhoitettu. Vuoteena oli makaavilla havuja, niiden
+päällä nahkoja ja peitteenä taas nahkoja niillä, jotka niitä
+tarvitsivat. Lappalaiset ja muut, joilla oli poroja, olivat niiden
+kanssa sijoittuneet vähän ylemmä rannasta petäjikkökankaalle, jossa
+kasvoi jäkälää.
+
+Suuren kankaalle kaatuneen hongan kylkeen oli sijoittunut puolikymmentä
+miestä. Suuri tervasnuotio roihusi heidän keskellään valaisten laajalti
+harvaa metsää, jossa puuhun kytketyn poron sarvet häämöttivät.
+
+Ympäriltä kuului toisten porojen kellojen kilinää, ja silloin tällöin
+usahti koira metsässä estäen irtaimia liian kauaksi loittonemasta.
+Miehet olivat juuri ateriansa lopettaneet, siirtäneet padan hankeen
+kannon päästä ja istuutuneet höyryävän oluthaarikan ympärille, jonka
+sisältöä olivat padassa lämmittäneet. He olivat kaikki poronnahkoihin
+puetuita, mustanpuhuvia ja pieniä, vaikka joukossa oli joku
+kookkaampikin.
+
+--Huonot markkinat! virkkoi miehistä muuan.
+
+--Eihän ollut meillä paljon myydäkään.
+
+--Jos olisi odotettu huomiseen, ehkä olisi hinta noussut.
+
+--Tuskinpa olisi, ainahan se on aattona ylinnä. Eikä kuulu tulevan
+ulkolaisia ostajiakaan.
+
+--Mistä sen oikein kuulitkaan, Hilppa?
+
+--Panulainen sanoi voudin miesten tienneen.
+
+--Siinä oli! Ne vanhat liittolaiset! Pyyhitään, miehet, partojamme.
+
+--Olipa tuo nyt tuon vertaisilla hintana mikä tahansa ... emmehän ole
+oikeastaan kaupantekoon tulleetkaan.
+
+--Tokkohan tulee Reita?
+
+--Lupasi tulla.
+
+--Tunsiko sinut, kun häntä puhuttelit?
+
+--Mistä olisi minut tuntenut. Poikanenhan tuo vielä oli lähtiessään ...
+ei ollut pulkassa pysyä, kun häntä kyyditsin vetten taa. Esteli ensin
+tullakseen, mutta sitten lupasi.
+
+--Hänen äitinsäkö kuului kuolleen?
+
+--Kuolleen kuului.
+
+--Hullu sitäkin, kun jätti heimonsa ja lähti muualta apua hakemaan.
+
+--Ei se sanonut silloin uskaltavansa tälle puolen vesien jäädä, niin
+pelkäsi Panua.
+
+--Olisi heidät piilotettu. Mutta olla sillä Reidalla isänsä luonto,
+niin muuttuisivat tässä menot.
+
+--Kun ei vain Panu kerkiäisi saada pahaa aikaan. Jos lumoaa tai
+lopettaa?
+
+--Ei sen taiat Reitaan pysty. Ei sanonut poika pelkäävänsä.
+
+--Täällä on mies! huudahti iloinen ääni pimeässä, ja samassa paarusti
+kaksi miestä puitten välitse tulen piiriin.
+
+--Terveheksesi, Reita! huudahtivat miehet. Käy istumaan keskellemme,
+tuoss' on poron talja puun tyvellä. Juomme tervehdykseksesi!
+
+--Juomme tervehdykseksesi!
+
+--Tunnetko meidät kaikki!
+
+--Äiän tuntenen, äijeä en, vaan kuulenhan teidät kotipuoleni miehiksi.
+
+--Kauan olit maailmalla, lienet missä asti matkannutkaan?
+
+--Läpi Suomen olen kulkenut, Turkuun tulin, siellä kuoli äiti ja
+siskot, minä nuorin eloon jäin.
+
+--Panulassa on siskosi orjana.
+
+--Vai ei ole Annikkia hengiltä pannut?
+
+--Ei olisi annettu orjaksi, mutta metsästä löysi ja hallussaan piti.
+Mutta hänen ei lienekään aivan huono ollakseen; hyvä on emäntä
+heimolaiselleen kuten muillekin; pitää lasta kuin omaansa. Muistatko
+lähtösi?
+
+--Enhän paljon muuta muista, kuin mitä äiti kertoi. Heimot
+riitautuivat, syntyi viha, isäni tapettiin. Eivät meitä jaksaneet
+suojella sukulaiset, pois täytyi paeta.
+
+--Huono se oli teko suvultamme, mutta heikkoja oltiin silloin. Nyt ovat
+miehet muuttuneet ja miehet miehistyneet.
+
+--Mitenkäpä lienevät? Kahta mahtavampihan lienee Panu nyt; pappiakin
+uhkaa.
+
+--Kuule, kun haastan, vai haastaako joku muu?
+
+--Haasta, Aslo, sinä parhaiten tiedät, sinä kielevin miehistä.
+
+--Ja tuumissa taitavin ... haasta!
+
+Hän, joka koko ajan oli keskustelua johtanut, nuorenpuoleinen mies,
+alkoi:
+
+--Toistakymmentä vuotta on nyt Panu hallinnut, pitänyt anastamaansa
+valtaa kuin paras pajari. Uhria uhrauttaa, taikoja teetättää,
+uhrimenoilla kansaa rasittaa, mutta kansa on kyllääntynyt, eikä lähde
+apua Panun uhreista eikä taioista. Eivät ole haltijat hänen vallassaan,
+ei ole Tapio kuulevinaan, eikä mielly metinen Mielikki. Paljon povaa,
+arpoo, ennustaa, taikoo, mutta ei ole oikeita tietäjän tietoja, eivät
+kuule jumalat, eivät anna vastauksiaan isäin henget, kun ei kykene
+heidän luonaan käymään, ei taida loveen langeta. Toista oli isäsi. Sen
+tiedot olivat perintötietoja, tarkka oli hänen aavistustensa vainu,
+häntä haltijat lempi. Kaivaten häntä muistaa kansa, alkaa nurista jo
+Panun omakin heimo. Sinua vuottavat, ja sinua vuotamme me. Tule sinä
+takaisin, sinut huudamme ensi käräjissä tietäjäksi.
+
+--Minut tietäjäksi?
+
+--Sinutpa tietenkin. Vanhaa sukua olet, voimaa on verissäsi, tietosi
+synnynnäistä, sinulla on isäsi neuvot, jonka oppiakin jo kävit.
+
+--Sen jälkeen olen käynyt parempaa oppia.
+
+--Sitä parempi.
+
+--Olen kastettu!
+
+--Ka, kastetuitahan mekin, tulet kotiin ja peseyt pyhässä lähteessä ...
+sillähän siitä pääset.
+
+--Mutta minä en tahdo siitä päästä.
+
+--Ka, mikset?
+
+--Velhot, taikurit ja noidat ovat Jumalalle kauhistus. Minä en tahdo
+olla velho.
+
+--Mutta olihan isäsikin velho?
+
+--Minä olen oppinut sen, mikä on parempi.
+
+--Emmehän ymmärrä. Mutta tule pois ja rupea johtajaksemme. Kukistamme
+Panun, rakennamme sinulle isäsi tuvan, annamme sinulle, mitä tarvitset.
+Me työtä teemme, kalastamme, metsästelemme, sinä jumalia lepyttelet,
+kyselet onnea Ukolta ja Ahdilta.
+
+--Ne ovat helvetin henkiä, ei ole kuin yksi Jumala: isä, poika ja pyhä
+henki.
+
+--Viemme onnen Panun väeltä. Kostamme sukusi surman. Tapamme hänet,
+joka taattosi tappoi.
+
+--Ei sinun pidä tappaman, sanoo Herra. Kostaa tahdon, mutta toisella
+tavalla.
+
+--Sano, millä tavalla.
+
+Reita, joka oli istunut puun tyvellä, syrjin miehiin, käänsi nyt
+kasvonsa päin nuotioon ja alkoi puhua:
+
+--Jättäkää nämä tuumanne ja luopukaa pakanallisista, pahoista
+menoistanne. Särkekää epäjumalanne ja kirotkaa ne; kääntykää ainoan
+oikean Jumalan puoleen, joka on kaikkivaltias ja väkevä ja vanhurskas
+ja iankaikkinen ja joka lähetti ainoan poikansa meidän syntejämme
+sovittamaan. Hän antaa paistaa päivänsä niin hyville kuin pahoillekin.
+Jos hänet otatte, niin tulen minä kanssanne ja opetan teille uudet
+tiedot ja uudet uskot ja opetan teitä rukoilemaan ja iankaikkisen
+autuuden taivaassa saavuttamaan.
+
+Kuunneltuaan tätä puhetta, kasvoissa ilme niinkuin eivät olisi
+sanaakaan siitä käsittäneet, vaikenivat miehet toisiaan ikäänkuin
+ujostellen silmäillen. Sitten luuli Aslo hänet oikein käsittäneensä ja
+virkkoi:
+
+--Ilakoit kanssamme, leikkiä lasket.
+
+--Tosia totisia puhun.
+
+--Sano suotta puhuneesi ja tule kerallamme, niin valjastamme porot ja
+lähdemme yötä myöten pyyhkimään.
+
+--Niin on, kuin sanoin ... lähtenette ensin papin luo, niin sitten
+tulen.
+
+Syntyi pitkä äänettömyys. Sitten virkkoi Aslo surunvoittoisella
+äänellä:
+
+--Ei ole sinusta mieheksemme. Etpä ollutkaan isäsi poika. Isäsi oli
+toista miestä.
+
+--Se oli jalo mies! lisäsi eräs toinen miehistä.
+
+--Ja isoisäsi sitäkin jalompi! virkkoi kolmas.--Sotia käydä osasi,
+vihollisen sanoin sokaisi, kuohuviin koskiin juoksutti, korkeiden
+vaarain harjuilta pohjattomiin kuiluihin syöksi.
+
+--Mutta on sitä minussakin vielä miestä! huudahti Reita.
+
+--Lieneekö mihinkään ... toisen orjaksi, papin rengiksi ... siinä
+miehuutesi.
+
+--Uuden uskon teille annan ja uudet opit neuvon!
+
+--Ei ole uusista usoista, vierahista valtiaista. Käydään levolle,
+miehet, ja huomenna lähdetään. Ei ollut meillä asiata tänne. Tulimmehan
+koettamaan, kun saapuneesi kuulimme. Palvellaan itse jumaliamme ja
+haltijoitamme lepytellään niinkuin osataan.
+
+Miehet eivät sen enempää Reidasta välittäneet, kääriytyivät
+vaatteisiinsa ja heittäytyivät hankeen levähtääkseen.
+
+Vähän nolostuneena poistui Reita heimolaistensa luota. Ne kai häntä nyt
+halveksivat ja ylenkatsovat ja kertovat kaikelle suvulle, että hän on
+raukka ja pelkuri, joka ei isänsä kuolemata kosta. Liekö totta,
+niinkuin sanotaan, ajatteli Reita kulkiessaan kylää kohti, etteivät
+kostamattomat vainajat saa rauhaa haudoissaan? Sitä oli äiti puhunut ja
+aina kostamaan kiihoittanut, teroittanut sitä vielä viimeisessä
+hengenvedossaankin, hankeen vaipuessaan, kun voimat pettivät ja hän
+siihen nääntyi.--Kosta isäsi surmaajalle! oli kuiskannut. Ja usein oli
+äiti näin puhunut:--Eivät kyenneet isääsi jumalansa auttamaan. Ota sinä
+itsellesi toinen jumala, joka on voimakkaampi, ota Ruotsin Jumala.--Se
+olikin mahtava Jumala, ja suuri oli sen huone, katto niin korkealla,
+että päätä huimasi, ja koreita kuvia täynnä; kullalle ja hopealle
+kiilsivät pappien puvut kynttiläkruunujen valossa, ja ihanasti
+helisivät veisuu ja soitto. Ne, jotka hänet tiepuolesta korjasivat ja
+lämpimään veivät ja huostaansa ottivat, nuo hyvät ihmiset Turussa, ne
+olivat jouluna hänet ensi kerran kirkkoon vieneet. Ja siellä oli
+puhuttu lapsesta, joka toi rauhan maailmaan ja ihmisille hyvän tahdon
+ja käski vihamiehiäänkin rakastamaan. Eikä hän pitkään aikaan äitiään
+muistanut eikä kostoa ajatellut, vaan ajatteli, kuta enemmän miehistyi
+näiden hurskaiden ihmisten seurassa, miten kerran vielä kotiinsa
+pääsisi ja saisi heimolleen ilmoitetuksi, mitä tiesi Ruotsin suuresta
+Jumalasta. Muistui kuitenkin kostokin mieleen ja äidin manaus,
+varsinkin silloin, kun näki noitia poltettavan Turun tullin takana. Nyt
+se ajatus taas häntä puristi, mutta ei hän tahtonut päästä siitä
+selvyyteen. Mutta olihan pappikin puhunut kostosta, joka ei velhoja
+säästä, ja äsken oli hän uhannut Panua: »Kuolema sinulle, jos sinut
+taikuudesta tavataan!» Kosto, Ristin-Kiesuksen kosto taikurille! Ja
+ikäänkuin sisällisen leimauksen valossa selvisi hänelle yht'äkkiä hänen
+tehtävänsä. Hänen herkkä mielensä innostui siitä niin, että hän
+juoksujalassa riensi jatkamaan tehtäväänsä, jonka oli pastorilta
+saanut.
+
+Päiväkauden oli hän hiipiellyt Panun kintereillä vakoillen hänen
+toimiaan. Äsken oli hän hänet kadottanut näkyvistään, ja Panu oli
+haihtunut kuin aave näkymättömiin. Mutta yht'äkkiä välähti hänen
+päähänsä vaistomainen ajatus siitä, minne Panu oli kadonnut, niinkuin
+se välistä välähtää tarkalle metsämiehelle, joka on riistan jäljiltä
+eksynyt. Ja suoraan kuin nuoli riensi hän jään yli voudin niemeen,
+jossa oli kuullut olevan vanhan pyhän lehdon ja pakanallisen
+uhripaikan.
+
+Kierrettyään ensin voudin talon, jonka pihalla paloi tervassoihtuja ja
+joka oli täynnä hevosia, rekiä ja pulkkia, ja josta kuului isoäänistä
+haastelua ja väliin ruotsinkielistä puhetta, kulki hän pienen pellon
+poikki sakeaan kuusikkoon, josta vain kaitainen polku vei niemen
+kärkeen päin. Sitä kulkiessaan kuuli hän ääniä jäljeltä päin ja
+kätkeytyi näreen juureen, jossa hänen ohitsensa samassa kulki kaksi
+henkilöä, mies ja nainen. Reita tunsi heti heidät molemmat, toinen oli
+Panu, toinen eräs kirkonkylän vaimoja.
+
+--Kyllähän minä sitä niillä puilla lämmitin, kuului vaimo puhuvan. En
+luullut enää tulevasikaan ... siunatkoon sinua, että tulit ... ukon
+kaatamilla puilla lämmitin niinkuin käskit, ja kosken vaahdosta
+vesikiven päältä on vesi kerätty ... vastat ovat kolmen verotalon
+maalta... Lieneekö ollut pahaksi, kun Kiesuksen nimeen löylyn löin,
+toisen löylyn Maahisen...
+
+Enempää ei Reita kuullut. Kun menijät katosivat, lähti hän heidän
+jälkeensä hiipimään ja tuli pian pienelle pyöreälle aukealle, jonka
+keskessä kasvoi suuri kuusi, ja sen juuresta häämötti vähäinen, musta
+sauna. Sen ovi avautui juuri, ja paksu huuru pullahti ulos. Reita hiipi
+lähemmä, painoi kasvonsa savureikään, joka oli vastalla tukittu,
+siirtyi ikkunaluukulle, löysi siitä raon, tähysteli sisään, muuttautui
+taas savureiälle ja poistui sitten kiireisin askelin samaa tietä, jota
+oli tullut.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Yksinään istui pastori suuressa tuvassaan pöydän takana talikynttilän
+ääressä saarnaansa valmistellen. Edessään oli hänellä raamattu ja pieni
+paperipalanen, johon tuon tuostakin teki muistiinpanoja. Mutta
+ajatellessaan saarnansa sisältöä ja sen muotoa tunsi hän
+kykenemättömyytensä saada ne sellaisiksi kuin olisi tahtonut. Kuta
+useammin hän täällä saarnasi, sitä vaikeampaa oli hänestä saada sanansa
+asetetuiksi niin, että ne kuulijakunnasta häntä vastaan kajahtaisivat.
+Ne istuivat kuin aholla mustat kannot jäykkinä ja tönkköinä.
+Puolinaisesti ne vain häntä ymmärsivät, eikä ollut parhaimmissakaan
+muuta kuin kuori kristinuskoa, kun alla oli vielä musta, paksu pakanuus
+melkein rikkomatonna.
+
+Työ oli vielä melkein aloittamatonta, suuri korpi kaatamaton, ja mitä
+siellä lieneekin ollut viljelemättömiä aukkoja, sinne ne haihtuivat
+kuin pälvet puitten juurille.
+
+Hän oli ajatellut kohtaustaan Panun kanssa. Vaikkei hän tahtonut sitä
+itselleen myöntää, oli se kuitenkin vaikuttanut häneen masentavasti.
+Tähän saakka hän oli tavannut nöyriä ja väistyviä olennoita, jotka
+häntä pelkäsivät. Tämä oli asiastaan niin varma, että uskalsi tulla
+häntä uhkaamaan hänen omassa kodissaan. Ellei hän olisi niin varma
+vallastaan, ei hän niin esiintyisi. Voisiko koskaan sen miehen niskat
+taittaa? Uskaltaisiko täällä kukaan ojentaa auttavaa kättä hänen
+kukistamisekseen?
+
+Tultuaan äsken tuvasta oli hän tavannut vaimonsa vapisemassa tuolla
+karsinassaan. Kerrottuaan hänelle, mitä oli tapahtunut, oli hän
+heittäytynyt hänen syliinsä ja pyytänyt itseään suojelemaan.--»Sinulle
+ei hän mitään voi, mutta minulle hän kostaa ... minä näin sen hänen
+silmistään, kun raotin ovea, silloin kun hän porstuan läpi kulki.» Ja
+hän alkoi pyytää ja rukoilua, ettei hän rakentaisi riitaa sen miehen
+kanssa, ettei käyttäisi väkivaltaa; se ei mitään hyödyttäisi ...
+saarnaamalla, opettamalla ja neuvomalla, hyvyydellä ja hellyydellä he
+olisivat voitettavat. Voisiko se mitään tehdä, voivatko velhot yleensä
+tehdä pahaa sillä salaperäisellä tavalla kuin luullaan? Mutta olivathan
+ystävät ja sukulaiset heitä kaikilla Lapin noidilla peloittaneet! Yksin
+piispakin oli jäähyväispuheessaan varoittanut ja kehoittanut aina
+rukoilemaan ja heitä vastaan valveillaan olemaan. Hänen vaimollaan oli
+heikko usko, sen hän tiesi itsekin, ja siksi hän ehkä niin pelkäsi.
+Sillä miehellä oli ilkeä silmä, siksi ne häntä niin pelkäsivät. Paha
+henki on heikompi kuin hyvä, mutta jonkin aikansa voi hän tuhoa
+tuottaa.
+
+Pastori oli noussut tuoliltaan ja mitteli pitkin askelin tuvan lattiaa.
+Sitten kuulosti hän karsinaan. Rauhallisesti siellä hänen nukkuva
+vaimonsa hengitti. Taas meni hän pöytänsä päähän istuakseen työnsä
+ääreen. Hänen silmänsä sattuivat Luteruksen kuvaan. Sillä miehellä oli
+rohkeutta, ei pelännyt itseään piruakaan iskemästä...
+
+Kuului askelia porstuasta, ja joku raotti ovea.
+
+--Kuka siellä?
+
+--Minä, vastasi Reidan ääni. Kuulkaahan, kuiskasi hän, nyt se on
+satimessa.
+
+--Kuka?
+
+--Panu on voudin saunassa ... tekee taikojaan ... sillä on sairas
+käsissään ... minä kuulin sen hokevan ja loitsivan ja näin ruumistaan
+vääntelevän ja käsillään huitovan...
+
+Temmaten lakkinsa ja turkkinsa riensi pastori sanaakaan sanomatta ulos
+Reidan jäljestä.
+
+Ulkona oli alkanut lunta pudotella, ja nuotiovalkeista metsän reunassa
+ja järven niemessä kohosi punaisia tulen heijastamia patsaita korkealle
+ilmaan. Ne kohosivat kuin aukoista maan alta, niinkuin olisivat manalan
+syvyyksistä tulleet ja sen läsnäoloa loistaneet.
+
+--Ketä se taikoi? kysyi pastori, kun olivat jäälle tulleet.
+
+--Sitä rampaa tyttöä, jonka äiti aina juoksee puheillanne.
+
+Yhtä mittaa oli Rampa-Riitan äiti juossut apua anomassa tyttärensä
+tautiin ja vielä eilen rukoillut häntä parantamaan. Oli kärttänyt käsiä
+hänen päällensä panemaan ja lukuja lukemaan. Ja nyt on hän kääntynyt
+taikurin puoleen!
+
+Hänen jäsenensä jännittyivät, ja hän puristi nyrkkejään kulkuansa
+kiinnittäen.
+
+--Tästä mennään! sanoi Reita ja oikaisi voudin taloon vievältä tieltä
+suoraan niemen nenään.
+
+--Onko sinussa miestä minua auttamaan, jos tarvitaan? kysyi pastori.
+
+--Käyn kiinni kuin ahma poron niskaan! vakuutti Reita, joka oli yhä
+enemmän innostunut.
+
+Pastori ja Reita kulkivat jäätä myöten voudin niemeen erään rannassa
+olevan johteen kohdalle ja hiipivät aitovartta pitkin, kunnes tulivat
+tielle, joka vei saunalle. Reita tutki jälkiä: ei ollut vielä poispäin
+johtavia. Mutta kun he tulivat aukon reunaan, avautui saunan ovi ja
+mies astui ulos. Samassa pyörähti hän ympäri ja katosi saunan taa. Sen
+nähtyään ampui Reita kuin nuoli jälkeen, ja molemmat katosivat niemen
+kärkeen päin.
+
+Pastori kiirehti saunaa kohti, mutta ei ehtinyt vielä oven ripaan
+tarttua, kun ovi lensi uudelleen auki ja valoa tulvahti sen täydeltä
+ulos pimeyteen.
+
+Ovessa seisoi Rampa-Riitta omilla jaloillaan, pitäen pihtipielistä
+kiinni. Hänen äitinsä seisoi takana tukien häntä käsipuolesta, vaikkei
+sairas nähtävästi tukea tarvinnut.
+
+--Herra Jumala, pastori! huusi vaimo.
+
+--Pastori! Pastori! huudahti tyttö. Minä olen terve! Minä osaan
+kävellä! Jalka ei ole enää kuolluksissa eikä käsikään ... katsokaahan,
+minä saatan sitä liikuttaa, miten tahdon ... voi, voi, kuinka siinä
+pihisee kummasti ... se kun siveli ja viiletteli ... ja sitten manasi
+rienaa pois ja kiljaisi ja käski nousta, ihan oli kuin olisi joku
+ponnahuttanut seisoalleen ... minnekä se meni? ... vai pastoriko se
+minut parantikin?
+
+--Eihän, vaan Panu ... sanoi äiti.
+
+Mutta pastori seisoi siinä ihan tyrmetyksissään. Aamulla oli tyttö
+ollut vielä liikkumatonna ja puhumatonna vuoteessaan. Nyt hän käveli ja
+puhui. Eikä pastori tointunut sanaa sanomaan.
+
+--Minnekä se Panu meni? soperteli tyttö yhä. Tahtoisin sen polvia
+halata. Pastoriko se on? Sanoitte eilen äidille, että Jumalalle ei ole
+mikään mahdotonta ... nyt on Jumala minut parantanut ...!
+
+--Perkele sinut on parantanut eikä Jumala ... kirous sinulle ja
+parantajallesi, pakana! huusi pastori kättään päänsä yli kohottaen.
+
+--Älä kiroo häntä ... älä kiroo! kiljaisi äiti tarttuen pastoria käteen
+ja painaen sen alas. Älä Jumalan nimessä säikäytä häneen tautia
+takaisin.
+
+--Parempi, että kristillisesti kuolee kuin pakanakeinoilla paranee.
+
+Tyttö alkoi vapista ja horjua. Äiti riensi häntä tukemaan ja kiljui:
+
+--Mene hiiteen täältä, pappi! Anna olla meidän rauhassa, kun et, tyhmä,
+itse kuitenkaan mitään mahtanut... Älä pelkää, Riitta, ei se sinulle
+mitään taida ... mene tiehesi täältä, kuuletko... Tule pois, Riitta!
+
+Ja hän kääräisi hänet turkkiinsa, talutti ulos ja istutti kelkkaan,
+jolla oli hänet tänne vetänyt.
+
+Silloin ilmaantui Reita ovelle.
+
+--Karkuun pääsi! huohotti hän. Sukset oli rannassa ... en saavuttanut.
+
+--Sama se, kyllä me hänet vielä saavutamme.
+
+--Kyllä hän teiltä päänsä säilyttää ... Panu! huusi vaimo mennessään.
+
+Ei ollut pastori vieläkään hämmästyksestään kokonaan selvinnyt. Tyttö
+oli parantunut, ihme oli tapahtunut. Ja se ihme oli perkeleestä.
+
+--Onko pimeyden ruhtinas sitten vielä kerran päässyt kahleistaan irti!
+huudahti hän otsaansa pyyhkäisten ja seisten saunan kupeella hangessa,
+raskaan, märän lumen salaperäisesti kuiskiessa pimeään metsään
+putoellessaan. Onko hänet lähetetty tänne varta vasten minua
+vastustamaan? Olkoon! Mutta minä sidon kuin sidonkin hänet uudelleen!
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Voudin talo oli suuren koivikon keskessä, korkean teräväpäisistä
+laudoista tehdyn pystyaidan ympäröimänä. Portti oli raskas ja
+raudoitettu, paksuilla tammisilla salvoilla varustettu. Sen eteen oli
+kytketty kaksi vihaista susikoiraa, joiden rautariimut olivat niin
+asetetut, että vieras parahiksi pääsi välitse niiden molemmin puolin
+terhentäessä. Nyt oli portti auki, piha täynnä hevosia, rekiä ja poron
+pulkkia.
+
+Äsken juuri oli kuninkaan ostaja saapunut ja vouti oli talonsa
+vartijalle, joka rappusten edessä käyskenteli pertuska olallaan,
+antanut käskyn, ettei pyrkijöitä enää tänä yönä olisi hänen puheilleen
+päästettävä.
+
+Vartija juuri selitti sitä miehelle, jonka rappusten edessä oli
+pysähyttänyt, sulkien häneltä pertuskan varrella tien.
+
+--Ilmoittakaa, että se on pastori Martinus Olai, joka tahtoo häntä
+tavata.
+
+Kun vartija avasi tuvan oven, kuului sieltä hoilotusta, naurua ja
+isoäänistä haastelua. Yht'äkkiä se taukosi, ja voudin ääni kuului
+sanovan:
+
+--Anna vaan Martti-papin tulla!
+
+Suuressa uunissa palaa roihusi iso pystyvalkea, jotapaitsi huone oli
+valaistu raskaisiin metallijalkoihin asetetuilla kynttilöillä. Isolla
+verkapeitteisellä pöydällä oli toisessa päässä aterian tähteitä, toinen
+pää oli katettu juomatavaroilla, joiden ääressä istuivat vouti ja eräs
+tuntematon vieras. Pöydän alla oli karhun talja ja melkein koko huone
+oli sisustettu nahkoilla, joiden päällä riippui aseita: kirveitä,
+pertuskoita, jousia ja niiden keskellä hirven sarvissa
+hylkeennahkaiseen huotraan pistetty pitkä kivääri.
+
+Vouti nousi seisoalleen ja koetti vakavasti kulkea puolilattiaan
+tulijaa vastaan.
+
+--Mikä tuottaa minulle kunnian tällä tavattomalla tunnilla saada
+matalassa majassani sanoa tervetulleeksi korkea-arvoinen naapurini?
+Terve tuloa tupaani! Saan kunnian esittää toisilleen pastori Martinus
+Olain ja harvinaisen vieraani, hänen majesteettinsa kuninkaan
+vaatekammion vartijan, mestari Erik Pehrssonin.
+
+Vieras nousi tervehtimään. Hän oli kookas, pullea mies, silmät pienet
+ja hyväntahtoisen näköiset.
+
+--Olkaa hyvä ja istukaa!--Pirkko hoi! huusi vouti sitten unohtaen
+juhlallisuutensa.
+
+Sisään tuli keski-ikäinen, pulska nainen, vyötäisillään avainnippu,
+jota hän emännän vallalla oli kantanut jo voudin vaimon eläessä.
+
+--Tuo olutta, Pirkko!--Pyydän saada juoda terveydeksenne!
+
+--Tulen virka-asiassa, sanoi pastori, kun tervetuliaismenot vihdoin oli
+suoritettu ja hän hiukan kostuttanut huuliaan oluthaarikassa. Tulen
+pyytämään apuanne.
+
+--Kuninkaallisen majesteetin käskynhaltijana olen minä yhtä velvollinen
+kuin halullinenkin ojentamaan avullista kättäni ... onko markkinaväki
+rauhaanne häirinnyt? Jos niin on, niin sanokaa vain, ja syyllinen on
+saava rangaistuksensa.
+
+--Minun rauhaani ei kukaan ole häirinnyt, mutta sitä pahemmin on täällä
+häiritty kirkon ja kristillisen seurakunnan rauhaa, loukattu sen arvoa
+tavalla, joka on Herralle kauhistus. Täällä on läheisyydessämme
+harjoitettu törkeintä noituutta.
+
+--Noituutta? Vai noituutta? Velhoutta? Ainahan ne näin
+markkina-aikoina...
+
+--Tulen pyytämään, että pahennuksen aikaansaaja ja rikoksen tekijä,
+joka minun on onnistunut saada paljastetuksi, vangittaisiin. Kun
+tehtäviini kuninkaallisen majesteetin ja korkea-arvoisen
+tuomiokapitulin käskyn mukaan kuuluu ei ainoastaan ilmianto-oikeus,
+vaan myöskin--velvollisuus, pyydän teitä antamaan minulle sitä
+avustusta, jota kirkko tällaisissa asioissa on maalliselta vallalta
+oikeutettu saamaan.
+
+--On varmaan oikeutettu. Mutta kuka on noitunut? Ku--ketä on noiduttu?
+
+--Tulen juuri metsäsaunasta tästä läheltä, tältä niemeltä, muutamia
+kivenheittoja asunnostanne.
+
+--Sitä sanotaan suuren kuusen saunaksi ... vai siellä ne taas?
+
+--Siellä on juuri nyt, hetki sitten tapahtunut jumalaton teko ...
+siellä on pirun voimalla rampa parannettu.
+
+Vouti virnisti ikeniään niinkuin hänen tapansa oli, kun oli jotakin
+pulmallista tapahtunut, ja raapi korvallistaan.
+
+--Jopahan on taas se Panu ... mutta paransiko se todellakin! Noh, kah,
+osaahan se, mutta mitäs pahaa siinä, jos paransi? Antaa tohtorin tehdä
+terveeksi.
+
+--Asia on minusta liian totinen leikin laskuksi.
+
+--En minä leikkiä ... se Panuko minun pitäisi vangita?
+
+--Ette suinkaan tahtone puolustaa sitä, että täällä kirkon
+nurkkajuuressa taiotaan ja noidutaan ja inhoittavaa, pakanallista menoa
+harjoitetaan.
+
+--Panu on hyvä mies, mainio metsästäjä ja verojen maksaja, kuningaskin
+on kiittänyt hänen nahkojaan, niinkuin mestari Eerikki voi todistaa, ja
+hän pitää hyvää järjestystä erämaillaan.
+
+--Hän on liitossa pahojen henkien kanssa, on noita ja velho ja
+kristinuskon pahin vihollinen.
+
+--Mitä te sitten minulta tahdotte?
+
+--Tahdon, että jo tänä yönä panetatte hänet kiinni ja toimitatte hänet
+Turkuun tutkittavaksi ja tuomittavaksi.
+
+--En tee kumpaakaan.
+
+--Sallitteko minun kysyä, miksette?
+
+--Se ei kuulu tähän.
+
+--Oletteko hänelle ehkä jossakin kiitollisuuden velassa? Vai
+pelkäättekö häntä?
+
+--Parasta olisi, jos tekin häntä pelkäisitte.
+
+--Minulla ei ole mitään omallatunnollani niinkuin teillä ehkä on.
+
+--En ole kutsunut teitä tänne ripittämään itseäni.
+
+--Hyvä olisi, jos joskus senkin tekisitte.
+
+Vouti ja pastori olivat nousseet seisomaan.
+
+--Mitä tarkoitatte? kivahti vouti.
+
+--Varoitan teitä asettumasta kirkkoa ja papistoa vastaan sille
+kannalle, jolle olette osoittanut taipumusta asettua. En ole teitä
+vielä kirkossa nähnyt, herra Fincke, te suojelette noitia ja velhoja,
+vieläpä niitä käytättekin.
+
+--Kuka sen on sanonut?
+
+--Minulle ei ole tuntematonta, minkä koko maailma tietää, että vaimo
+vainajaanne parantaaksenne noitaan turvasitte.
+
+--Olette kai sitten myöskin kuullut, että hän parani, vaikka sitten
+taas muuta heikkouttaan kuolikin. Panu on mainio tohtori.
+
+--Se on siis totta kuitenkin?
+
+--Ka, miksei tosi totta olisi!
+
+--Tiedättekö, mikä rangaistus niitä odottaa, jotka noitiin turvauvat?
+
+--Tiedän olevan kaikenlaisia vanhoja, tyhmiä asetuksia, jotka eivät
+minua liikuta.
+
+--Ette siis suostu vangitsemaan Panua?
+
+--Ei maksa vaivaa.
+
+Pastori nousi lähteäkseen.
+
+--Silloin täytyy minun valittaa piispalle ja jättää asia hänen edemmä
+ajettavakseen.
+
+--Valittakaa minkä mielenne tekee!
+
+--Eräs toinenkin teitä koskeva asia on minun ilmoitettava. Olen kuullut
+teidän mitä väkivaltaisimmalla tavalla talonpojan naisia kohtelevan,
+raiskaavan kaikki vihille vietävät neitoset. Olette häpeämätön mies,
+jonka menosta on tehtävä loppu.
+
+--Ja kuka on se mies, joka estää minua elämästä niinkuin tahdon?
+
+--Minä olen se mies! Ja voitte olla vakuutettu siitä, että minä pidän,
+mitä olen luvannut.
+
+Ja hyvästiä heittämättä poistui pastori.
+
+--Pöh! tuhkaisi vouti hänen jälkeensä. Sitten meni hän pöydän päähän,
+tarttui oluthaarikkaansa, tyhjensi sen yhdellä siemauksella ja paiskasi
+pöytään niin, että siitä vanteet valahtivat.
+
+--Vai tämä uusikas rupee täällä pöyhisteleimään ja komentamaan! Minä
+sille näytän!--Panu! huusi hän ovesta porstuaan.--Käy tänne, mies!--
+Pirkko hoi! Olutta Panulle!--Lempo sinua, mihin välikäteen minut
+saatoit. Nyt on naapuriviha ilmitulessa sinun tauttasi. Mutta sama se!
+Parempi olla papin vihoissa kuin sepän vihoissa! Nyt nahkakaupan tekoon
+... täss' on kuninkaan ostaja. Minä olen jo hinnoista sopinut ... saat
+enempi vielä kuin mennä vuonna.--Tiedätkö, mitä me huomenna teemme! Se
+haukkui sinua noidaksi ja minua noitain suojelijaksi. Me ajamme
+karahutamme huomenna kaksivaljakolla kirkkoon.
+
+Panu esteli, sanoi olevan jo aamulla varhain aikomuksensa lähteä
+kotiin.
+
+--Ei auta, tule pois vain, saat kunnian kuninkaan voudin kuskipukilla
+istua! Vai peloittaako sinua? Pidä sinä vain varasi! Se on yhtä suuri
+tietäjä kuin sinäkin. Katsoo niin julmasti kuin paras loihtija. Jos
+laulaa sinut vielä kainaloita myöten alimmaiseen helvettiin.
+
+Panu loi oven suusta voutiin tutkivan, hiukan epävarman katseen
+saadakseen selville, puhuiko vouti totta vai pilas. Kirkkoon meno ei
+häntä miellyttänyt. Mutta ei auttanut sitä vastaan sanominen, kun se
+tuolla päällä oli.
+
+Mutta kun pastori tuli kotiinsa, rutisti hän kourassaan paperilapun,
+johon oli alkanut saarnaansa kirjoittaa.
+
+--Nyt minä puhun niin, että kivetkin heräävät ... ja toivottavasti he
+nyt minua ymmärtävät.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Voudin talossa oli sinä yönä suuret juomingit ja karkelot rahvaankin
+tuvassa. Iso oluttynnyri vuoti tuvan karsinassa kaikille, jotka sitä
+tahtoivat. Panu oli kieltänyt miehiään päihtymästä, mutta salli heidän
+hyppyyn osaa ottaa. Ylinnä muista keikkui Kuisma. Vouti itsekin kävi
+iloa katsomassa ja naisia tarkastamassa, joista aina kauneimmat
+valitsi.
+
+Jouko seisoi ujona muiden takana katsellen kummastunein silmin outoja
+ihmisiä ja menoja. Aamupuoleen yötä kutsui hänen isänsä hänet pois ja
+määräsi hänet menemään pappilaan ja siellä metsän rantaan piiloutuen
+pitämään silmällä, mitä tapahtui. Aamun tultua tulisi hänen mennä
+kirkolle ja kuulostella, mitä ihmiset puhuisivat, mutta kirkkoon ei hän
+saisi mennä.
+
+Kun Jouko lähestyi pappilaa, tapasi hän pihalla seisomassa ryhmän
+kokoisiaan nuoria poikia, jotka näkyivät jotakin odottavan.
+
+Tuli paloi pappilan salin pöydällä. Ikkunasta voi nähdä, että pappi
+siellä käyskenteli edestakaisin pöydän ja uunin pankon väliä.
+
+--Mitähän tuo meille sanoo? kuului muuan pojista virkkavan pelokkaan
+kunnioittavalla äänellä.
+
+--Peloittaako sinua? kysyi toinen.
+
+--Ei peloita, mutta ei tiedä, osaako sen edessä olla.
+
+--Ei sitä tarvitse pelätä, se kuuluu olevan lapsille hyvä ja antavan
+kirjat.
+
+--Pitääkö sille osata lukea? Minä kai en osaa.
+
+--Minä osaan Isämeidän ja Siunauksen, vaikkei kuulu tarvitsevan ennen
+kuin ripille mennessä.
+
+--Mene sinä eturintaan, kun osaat...
+
+--Ei siinä ole muuta osaamista, kun vain sanoo kolme kertaa uskon, kun
+se kolme kertaa kysyy: uskotko?
+
+--Mutta muistetaankin kolme kertaa sanoa. Isä sanoi, ettei kaste mitään
+vaikuta, jos ei kolme kertaa sano. Kolmesti se vettäkin päähän valelee.
+Siinä se on taika.
+
+--Jokohan meidän pitäisi mennä sisään?
+
+--Odotetaan, kunhan itse kutsuu.
+
+Kaarina ilmaantui ovelle ja kysyi, olivatko he niitä papin puheille
+pyrkiviä. Pojat sanoivat olevansa kastettavia. Silloin Kaarina heitä
+tutkimaan, mikä heille millekin nimeksi. Yksi sanoo käsketyn kastaa
+Tuomaaksi, toinen Juhanaksi, kolmas Taavetiksi.
+
+--Entäs tuo poika, joka tuolla nurkkajuuressa seisoo? Mikäs sinulle
+nimeksi? huusi Kaarina Joukolle.
+
+Jouko pyörähti nurkan taa ja katosi näkyvistä. Samassa tuli pastori
+kutsumaan poikia sisään ja vei heidät vanhaan pirttiin. Kun ei ketään
+näkynyt pihalla, hiipi Jouko sinne takaisin ja asettui tuvan pienen
+ikkunan taa, siitä katsomaan ja kuuntelemaan. Painaen otsansa ikkunan
+ruutuun kiinni näki hän poikain seisovan kehässä pöydän edessä ja papin
+istuvan penkin päässä heidän keskessään. Kaikkia papin sanoja hän ei
+erottanut, kuuli tämän vain puhuvan armosta ja laupeudesta ja
+kiiltävistä vaatteista. Äänen hän kuuli lempeäksi ja sydämelliseksi.
+Sitten se antoi heille kullekin käteen neliskulmaisen kalun, joka oli
+kuin lauta. Yhä uteliaampana painoi Jouko korvaansa ikkunaan ja kuuli
+nyt selvemmin papin sanat.
+
+--Nämä ottakaa ja näistä oppikaa. Te olette tähän saakka pimeydessä
+vaeltaneet, mutta tänä päivänä on taivaallinen isä teidät lapsiksensa
+tekevä ja teille taivaan oven avaava ja iankaikkisen elämän antava. Kun
+olette kirkossa pyhän kasteen saaneet, olette te mahdolliset sinne
+sisälle tulemaan ja Jumalan lapsiksi kutsuttaa, eikä perkele eivätkä
+pahat henget teille mitään mahda, jos uskonne lujana pysyy. Sen uskon
+mahdollisuus teille nyt tänäpänä annetaan.--Odottakaa täällä ja
+seuratkaa minua, kun näette minun kirkkoon menevän.
+
+Sanat kumisivat ikkunan läpi oudosti Joukon kuuntelevaan korvaan. Se
+oli hänelle käsittämätöntä puhetta. Oliko se loihtua, jonka sanat hän
+kuuli, mutta jonka merkitystä hän ei ymmärtänyt? Mitä oli »usko», josta
+pojat olivat puhuneet ja josta pappikin puhui? Oliko se joku syntysana?
+Hän painoi sen mieleensä. Ja mitä »taivas» ja nuo neliskulmaiset kalut,
+jotka pappi pojille antoi?--Isä oli kieltänyt häntä kirkkoon menemästä.
+
+--Mutta minä menen! päätti hänessä outo voima, ja hän lähti kirkolle
+päin, kun näki papin menevän omaan tupaansa.
+
+Jo varhain aamulla ennen auringon nousua seisoskeli markkinaväkeä
+kirkon oven edustalla. Niinkuin edellisenäkin päivänä alettiin
+markkinat tänäänkin jumalanpalveluksella, eikä ollut tapana mitään
+kauppoja tehdä, ennenkuin toimitus kirkossa oli päättynyt. Messun
+tiettiin tänään tulevan tavallista juhlallisemman. Se oli oleva
+täydellinen jumalanpalvelus saarnoineen. Sitäpaitsi tulisi kymmenen
+omine voimineen kirkolle hiihtäneen lapsen kaste toimitettavaksi.
+Varmaankin tulisi pappi saarnassaan myöskin puhumaan siitä, mitä yöllä
+tiedettiin tapahtuneen.
+
+Tieto Korpivaaran tietäjän ihmeteosta oli jo alkanut levitä. Olihan
+useinkin kuultu tietäjän pikku tauteja parannelleen, mutta sellaisista
+kuin rampain nostamisesta jaloilleen kerrottiin vain muinaisina
+taruina. Olivat myöskin jotkut kuulleet kuiskailtavan pastorin
+saapumisesta taikasaunalle ja hänen yöllisestä käynnistään voudin
+luona, jossa olivat riitautuneet. Toiset sanoivat Panun jo olevan
+nuoriin lyödyn ja lähetetyn Turkuun mestattavaksi. Mutta toiset olivat
+nähneet hänet aivan ikään voudin pihalla eikä olevan niinä
+miehinäänkään.
+
+Tuosta kaikesta keskustelivat kirkon ympärillä seisojat, joista suurin
+osa oli kokoontunut oven eteen sen avautumista odottamaan. Jouko seisoi
+erään toisen panulaisen kanssa miesten puhetta kuunnellen.
+
+--Panun mieshän tuon parhaiten tietänee. Sano sinä!
+
+--Ei sitä niin vain Panua kiinni panna.
+
+--Minkäs taitaisi, jos pantaisiin?
+
+--Ei taitaisi olla sidettä, joka sen kalvosissa kestäisi.
+
+--Mutta lipettiinhän lähti, kun kuuli papin tulevan.
+
+--Ja kirkkoon ei uskalla tulla.
+
+--Ei ole vielä aika tullakaan. Jos tahtoisi, ei tarvitsisi se mies
+avaimia odottaa.
+
+--Ettäkö ilman aukaisisi?
+
+--Saattaisi se senkin tehdä, jos tahtoisi, ja on saattanut tehdäkin.
+
+--Ettäkö korpin valkoisen höyhenen lukkoon pistäisi...
+
+--Minkäpähän pistäisi.
+
+--Mutta jos jalka väliin jäisi.
+
+--Mitenkäpähän jäisi, kun tasakäpälässä yli hyppäisi.
+
+--Ei tunnu olevan teidän tietäjällä kirkonväki hallussaan, virkkoi
+muuan Vienan mies.
+
+--Onkos teidän?
+
+--Meillä oli tietäjä, ja elää se vieläkin. Lappalainen on... Vienan ja
+Lapin rajamailla asuu, jolla on se voima, että papille itselleenkin
+kirkon haltijat näytti.--Ollet se mies, mikä olevasi sanot, niin näytä,
+sanoi Ryssän pappi.--Mutta jos pelästyt ja alat huutaa?--En omaa
+väkeäni pelkää.--Kättään tietäjä käännähytti ja sanoi: Katasta tuonne!
+--Katsoi pappi, ja alkoi kirkkomaalta purkaa tien täydeltä pientä ja
+suurta, elävää ja kuollutta. Jo luulee pappi tuomion tulevan ja alkaa
+rukoilla:--Aseta väkesi, aseta väkesi!--Viittasi vain tietäjä
+kädellään, ja kirkonväki katosi.
+
+--Ei meidän papille näyttäisi.
+
+--Ei tiedä, mitä vielä näyttää.
+
+--Vapisee siinä vankkakin hänen haastaessaan.
+
+--Hyvä olisi, kun saisi manatuksi pois noidat ja velhot.
+
+--Kukas antaisi karjaonnen emännille, jos tietäjät pois?
+
+--Pappi siunaisi...
+
+--Ei papin siunaus auta... Eivät kuule häntä metsän väet... Eivät
+tottele kontio eivätkä sudet.
+
+--Kuuluvatpa tottelevan. Kun kirkonkellojen soidessa karjan ensikerran
+laitumelle lasket, kaikkoo karhu sinä kesänä kirkonkellon kuuluvilta.
+
+--Ei tarvitse kelloakaan, kun uskoo ja Ristin-Kiesuksen nimeä hokee.
+
+--Huonot taiat! hymähti Panun mies.
+
+--Käyhän kirkkoon, niin kuulet.
+
+--Oliko uhrit isot Vienassa viime kesänä? kysyi Panun mies.
+
+--Sata poroa tapatti Jyskyjärven rikas. Mutta Permissä ei enää
+uskalleta uhrata, sittenkun Ilja-munkki lehdon poltti. Suuri on siellä
+pappien valta.
+
+--Kun antoivat polttaa.
+
+--Poltetaan ne vielä täälläkin.
+
+Päivä oli alkanut valjeta. Kun auringon ensimmäinen säde murtautui
+metsän takaa, lensivät pakkasesta ulvahtaen auki kirkontornin luukut,
+ja samassa helähti kello soimaan, jolloin toiset päänsä paljastivat,
+toiset vielä vanhan tavan mukaan silmänsä ristivät.
+
+Niin kauan kuin kello soi, ei kuulunut hiiskahdustakaan ympärillä
+seisovasta väkijoukosta. Paljon oli siinä niitä, jotka kerran tai kaksi
+elämässään olivat sen äänen kuulleet, mutta joille se oli käynyt heidän
+uskontonsa ylimmäksi ilmaukseksi. Kellon äänessä se oli se salainen
+Jumalan voima, joka pakanuuden peikot oli voittanut, julmat jättiläiset
+karkoittanut ja joka suojeli kaikista pahain henkien juonista.
+
+Jouko oli säpsähtänyt kellon ääntä. Usein oli hän kuullut miesten
+kirkkoa ja kelloa kiroavan. Isä sitä vihasi, mutta häntä alkoi
+peloittaa sen liikunta, hän luuli sen päällensä putoavan joka kerta,
+kun sen ammottava kita matalasta tornista häneen päin kääntyi. Mutta
+kun kello oli ensimmäiset vihansa purkanut, kun se rauhoittui ja
+tyynemmin ja säännöllisemmin lekkui, valtasi hänet niinkuin muutkin
+viehkeä, harras mieli, ja hän kääntyi arka hymyily huulillaan
+katsahtaakseen toveriaan, johon oli kirkolle tullessaan yhtynyt ja joka
+äsken oli toisten kanssa väitellyt. Mutta toveri oli poissa eikä
+näkynyt täällä muitakaan hänen heimolaisiaan.
+
+Kun aamusoitto lakkasi, avautui samassa kirkon ovi, ja sen ikkunalaudat
+lensivät selälleen. Silmänräpäyksessä täyttyi pieni kirkko kuoriaan
+myöten, eivätkä sittenkään sinne mahtuneet tuskin puoletkaan
+pyrkijöistä. Ulosjääneet asettuivat seinämille avonaisten ikkunain alle
+kuunnellakseen ja jumalanpalvelukseen osaa ottaakseen. Jouko oli
+päässyt tunkeutumaan ovensuuhun. Kirkko täytyi hänen nähdä, isän
+kiellosta huolimatta. Äiti oli lähtiessä salavihkaa kuiskannut:
+
+--Käy kirkossa, että tiedät tultuasi kertoa.
+
+Kirkko oli pieni ja ahdas, penkit ilman selustimia, alttarin ympärys
+kömpelö häkki, alttari itse kuin kumollaan oleva puulaatikko
+alastomassa seinässä kiinni, saarnastuoli »pönttö», kaikki
+maalaamatonta, höyläämätöntä puuta; ainoat koristeet olivat valkoinen
+liina alttarilla ja sininen saarnastuolissa, alttarin päällä seinässä
+musta risti ja katossa keskellä kirkkoa pieni kynttiläkruunu
+riippumassa.
+
+Mutta Joukon mielestä oli kirkko huimaavan korkea, ja kaikki sen
+laitokset, mutta etenkin katon kannattimet ja ristiorret, ihmeelliset.
+Hänen sitä silmäellessään alkoivat orret ja ristit natista, ja taas
+yllähti kello soimaan hänen päänsä päällä. Ei ollut se kauan soinut,
+kun väki ulkona ja porstuassa ja kirkossa alkaa liikkua ja äännähdellä:
+»Pappi tulee! pappi tulee!»
+
+Väkijoukon keskeen avautunutta käytävää myöten astuu Martti Olavinpoika
+kirkkoon, pitkä musta kauhtana yllään, kaulan ympärillä valkoinen kehä
+kuin päivänkakkara. Hänen jäljessään tulevat kastettavat pojat
+kaksittain, kirjat käsissään, ja heitä seuraa suntio suurta kiiltävätä
+astiaa kantaen. Ulkona ovat päät paljastuneet, ja kirkossa olijat
+kumartavat sitä mukaa, kuin pappi seurueineen etenee. Kuoriin tultuaan
+sijoittaa hän pojat alttarin eteen, nousee itse alttarille, polvistuu
+siinä, nousee ylös ja yhtyy voimakkaalla äänellä virteen, minkä suntio,
+joka samalla on lukkari, on aloittanut. Kauan saavat he kahden veisata,
+eikä osaa seurakunta yhtyä. Mutta virsi on sama kuin oli eilen,
+kirkossa on niitä, jotka ovat sen ennenkin kuulleet, nuotti on tuttu,
+ja ennenkuin virsi on lopussa, on siihen yhtynyt ääniä kirkossa ja
+joitakuita sen ulkopuolella. Jouko seisoo ovensuussa yhä enemmän
+ihmeisiinsä vaipuneena siitä, mitä kuulee ja näkee. Hän kuulee virren
+lakkaavan, näkee papin panevan kätensä ristiin, muut tekevät samalla
+tavalla, ja eräs vaimo, joka Joukon vieressä seisoo, nykäisee häntäkin
+panemaan. Pappi puhuu jotakin, rukoilee, ja Jouko rukoilee muiden
+mukana, ymmärtäen sanat, mutta ei niiden sisältöä tajuten.
+
+Mutta nyt tajuaa hän, mitä pappi puhuu. Hän käskee pojat alttarin eteen
+astumaan ja kastetta vastaanottamaan. Pojat astuvat esiin, ja kun pappi
+taas on jotakin lukenut ja puhunut sillä samalla hellällä
+ystävällisellä äänellä, jolla Jouko kuuli hänen heitä pappilan tuvassa
+puhuttelevan, kysyy hän heiltä kolmeen kertaan: »uskotteko?»--ja päätään
+syvään kumartaen vastaavat he: »uskomme». Vuorotellen menevät he hänen
+luokseen, hän valaa kolmesti vettä heidän päähänsä ja antaa heille
+nimet.
+
+»Minä kastan sinut Tuomas nimeen Isän, Pojan ja Pyhänhengen... Minä
+kastan sinut Juhana, Taavetti ... Paavali.»--Kirkkoväki kertaa nimet
+Tuomas, Juhana, Paavali ja jokaisen kymmenen nimet ja lopulta Joukokin
+liikauttaa huuliaan outojen sanojen mukaan ja kummastelee taas taikaa
+sanoissa »Isän, Pojan ja Pyhänhengen», joiden perille hän tahtoisi
+päästä.
+
+Ja sitten astuu pappi takaisin alttarille ja puhuu niin, että Joukon
+sydäntä sykeröitsee, puhuu jostakin miehestä, jonka luokse eivät
+sallineet lasten tulla, mutta joka sanoi: »Sallikaa lasten tulla minun
+tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta, ja hän otti heidät
+syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.» Ja sen
+tykö olivat nyt tulleet ne, jotka nyt kastetut olivat.
+
+»Rukoilkaamme näiden lapsukaisien puolesta, jotka Herran pyhään
+seurakuntaan otetut ovat»,--sanoi hän lopuksi, polvistuen alttarin
+eteen, ja kaikki muutkin polvistuivat.--Jokaista hänen liikettään
+seurasi Jouko, näki jokaisen väreen hänen kasvoissaan, jokaisen
+silmänluonnin ja välähdyksen hänen katseessaan. Polvistuvan oli hän
+nähnyt ennenkin kotoisten uhripappien, hokeneet ja loihtineet ja
+puhuneet ne olivat nekin, ja kastettavankin oli hän monesti nähnyt
+isänsä kotona pyhässä lehdossa lähteen reunalla, mutta tämä ei
+irvistellyt, ei silmiään mulkoillut, ei ruumistaan väännellyt, vaan
+seisoi suorana, sanoi sanansa helakasti, voimakkaasti--ja yhä enemmän
+ihmetteli häntä Jouko. Mutta nyt astui pappi alas alttarilta, avasi
+oven sakaristoon ja katosi sinne.
+
+Suntio aloitti virren. Silloin syntyi melua ovella, jonka suussa Jouko
+seisoi. Kuului kovaa aisakellon soittoa, hevosten korskunaa ja huutoja.
+»Tietä kuninkaan voudille!» Väkeä komennettiin ulos, toiset tungettiin
+tiukemmalle penkkeihin ja isona ja leveänä, kyynärpäillään tietä
+tehden, astui vouti kirkkoon Panun seuraamana.
+
+--Pois minun penkistäni! komensi hän keskelle kirkkoa tultuaan ja ajoi
+saarnastuolin edessä olevan penkin tyhjäksi, istuutuen sen keskelle ja
+katsellen tahmeilla ja kohmeloittuneilla silmillä ympärilleen.
+
+--Vai te voudin penkkiin, moukat! Missä täällä ovat kirkonmiehet?--Ka,
+Panu, istu vain siihen! Älä ole milläsikään! Ei ole hätää, kun minä
+olen mukana.
+
+Seurakunta oli lakannut veisaamasta, ja suntio yksin sai lopettaa
+virren. Kun hämmennys vähitellen oli asettunut, avautui viimeistä
+värssyä veisattaessa sakariston ovi, ja hitain, mutta varmoin ja
+arvokkain askelin astui pastori saarnastuoliin.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Nähdessään papin saarnastuolin reunan takaa nousevan vavahti Jouko.
+Ensin nousi sieltä otsa, sitten kasvot ja rinta, nousivat niinkuin outo
+olento ontosta puusta, ja Jouko luuli jo hänen jalkojaan myöten
+nousevan, kun voimakkaat, rystyiset kädet tarttuivat saarnastuolin
+laitaan ja silmistä, rypistyneiden kulmien alta ampui tuima,
+läpitunkeva katse halki kirkon. Ei näyttänyt se enää olevan sama lempeä
+mies, mikä äsken.
+
+Eikä hän ollutkaan sama mies. Se hetkellinen mielen hellyys, joka oli
+pastorin vallannut hänen ensi kerran eläessään kastaessaan omilla
+jaloillaan seisovia lapsia ja joka oli Joukoakin niin lämmittänyt, oli
+poissa, ja nyt hän seisoi siinä niinkuin sotilas rintamassaan otsa
+otsaa vastaan vastustajainsa ja vihollistensa kanssa, jotka
+hävyttömyydessään olivat kokonaisen penkin hänen omassa kirkossaan
+anastaneet. Hänen mielensä kuohahti, veret kiehuivat hänen poskillaan,
+ja unohtaen rukoukseensakaan painua karkasi hän arvelematta heidän
+kimppuunsa niinkuin olisi yhdellä iskulla heidät musertaa tahtonut.
+Vaistomaisesti tunsi seurakunta, mitä oli tulossa, niinkuin herkät
+metsäläiset jo päivää ennen ukonilman aavistavat. Voudin silmäkään ei
+katsetta kestänyt, vaan lähti seiniä pitkin harhailemaan.
+
+Panu siveli partaansa ja kirosi mielessään voutia, joka oli saattanut
+hänet tähän kiusalliseen asemaan. Mutta Jouko ei voinut kyllin
+kummastella, mitä varten isä oli tullut kirkkoon.
+
+--Nimeen Isän, Pojan ja Pyhänhengen! sanoi hän tuimasti ja uhkaavasti,
+--piti vähän väliä ja jatkoi:
+
+--»Sillä tietäkää se, ettei yksikään huorintekijä taikka saastainen eli
+ahne ja epäjumalan palvelija ole Kristuksen ja Jumalan valtakunnan
+perillinen, sanoo pyhä Paavali», alkoi pastori.
+
+Ja pitäen vähän lomaa hän taas jatkoi:
+
+»Mutta pettureille ja hirmuisille ja murhaajille ja salavuoteisille ja
+velhoille pitää sija oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä
+palaa ja joka on toinen kuolema.»
+
+Se oli kuin ensi puuskaus alkavasta myrskystä, kaksi kovaa rajua
+hyökkäystä, jonka jälkeen ilma hiukan asettuu, noustakseen
+säännöllisesti ja asteettain yhä suurempaan voimaan.
+
+--Enkä minä taida eikä minun pidä enää vaikeneman niistä
+kauhistuksista, joita täällä kuullut ja katkeralla mielikarvaudella
+havainnut olen, kuinka useat sanankuulijoistani vastoin kaikkea
+kristillistä menoa surkuteltavassa ja suurimmassa pimeydessä vaeltavat,
+niin etteivät pahaa hyvästä ja valhetta totuudesta erottaa taida, vaan
+antavat itsensä hävyttömäin viettelijäin ja velhojen ja muiden
+taikuuden hengeltä riivattujen kautta johdattaa ja taluttaa. Täällä
+tiedän minä joka nurkassa vielä tänä Herran valistuksen aikana pimeyden
+töitä harjoitettavan ja kalliisti ostettuja sieluja perkeleelle
+pyydystettävän kaikenlaisilla lukulangoilla ja muilla pimeydessä
+kudotuilla verkoilla, niinkuin lintuja pauloilla ja kaloja ongella. En
+tahtoisi minä korviani uskoa siitä, mitä näistä perkeleen konsteista
+kuullut olen ja mitä hävyttömiä asioita teidän seassanne tapahtuu. Jos
+Jumala siunaa yhden nuoren aviovaimon kohdun hedelmällä ja antaa hänen
+synnyttämisen aikansa joutua, kuinka ei vanhain ämmäin kärkäs ja
+hävytön joukko piiritä ja saarra häntä? Ensin peljätetään häntä
+synnyttämisen kivun raskaudella ja kovuudella, sitten opetetaan tuhatta
+naurettavaa asiata: syötetään lukusuoloilla ja vyötetään langoilla
+solmituilla niinillä ja käärmeen nahkoilla, niinkuin minulle kerrottu
+on, ja se kaikki siinä järjettömässä tarkoituksessa, että sen kautta
+kipuja vähentää ja estää.
+
+--Jos Jumala tutkimattomassa viisaudessaan antaa jonkun ihmisen
+sairauteen langeta, liioitenkin johonkin äkilliseen ja senkaltaiseen,
+jota harvemmin nähdään, niinkuin halvaukseen, päänheikkouteen ja
+lankeavan tautiin, niin luulette te niiden olevan noitain ja taikurien
+nostattamia ja taitavan heidän avullaan parannetuiksi tulla. Sentähden
+kutsutte te nämä perkeleen palvelijat kylvettämään, loihtuja lukemaan,
+arpomaan ja saatanan juonia tekemään. Eikö tämä ole perkeleellistä
+menoa ja Jumalan töihin tunkeutumista? Voi, pitkämielinen Herra Jumala,
+joka sen kaltaisia vihasi asioita niin kauan kärsit! Sillä se
+pirullisin asia on, että se sairasten kallis aika, jonka Jumala vielä
+heidän viimeisilläänkin ja tautivuoteellaan heille lahjoittaa, tällä
+helvetin liekillä kulutetaan niin kauan, että voima raukee, aika raukee
+ja sieluparkain ilman yhtäkään parannusta Jumalan eteen astuman pitää!
+
+Naiset alkoivat nyyhkyttää siellä täällä kirkossa. Miehet
+käännähtelivät. Sitten oli taas hiljaa kirkossa ja ulkona. Joku koira
+siellä vain ulvahti.
+
+--Mutta mitä on tämä kaikki siihen epäjumalain palvelukseen verraten,
+jota harjoitetaan, ei tosin enää kaikkialla, mutta monin paikoin
+tässäkin pitäjässä! Yksi on Jumala ja ainoa hänen poikansa, mutta
+täällä on niitä, jotka monenlaisia haltijoita ja helvetin henkiä
+palvelevat ja kumartavat ja uhreilla lepyttävät, jotka heille puita ja
+metsiä pyhittävät ja eläimiä teurastavat. Mutta Jumala on kerran heidät
+ruhjova, ja taivaan tuli on polttava tuhkaksi heidän epäjumalansa--
+olkaa siitä varmat!
+
+--Oo, te taikurit ja velhot ja noidat, joiden kautta kaikki tämä
+pahennus ylläpidetään, jotka petätte ja hengellisesti murhaatte ja
+tapatte, kuinka luulette te kadotuksen välttävänne, jotka niin monet
+sinne saattaneet olette ja lähimmäisetkin sukulaisenne, lapsenne ja
+heimolaisenne sinne viette ja saatatte! Jos ei ikänänsä helvettiä siinä
+katsannossa, kuin Jumalan sana ilmoittaa, nimittäin perkeleille ja
+hänen enkeleillensä valmistettu olisi, niin pitäisi sen vanhurskaan
+Jumalan sen teidän tähtenne valmistaman, sillä te olette riettaammat ja
+pahemmat häntä. Mutta teidän hetkenne on lyönyt, koston ja
+rangaistuksen päivä on tullut. Minä voisin teidät lain vasaralla
+murskata, voisin teidät kahleisiin panettaa ja maalliseen ansaittuun
+rangaistukseen saattaa sekä ynnä auttajainne ja suosijainne kanssa,
+jotka ovat esivallalta käskyn saaneet kirkon puolesta sotia, mutta
+jotka näitä käskyjä ylenkatsovat.
+
+--Ketä pastori tarkoittaa? örähti vouti ja kohentautui suoremmaksi
+selkäänsä oikaisten.
+
+Joko ei pastori kuullut tai ei siitä välittänyt. Hän jatkoi kiihtyvällä
+voimalla:
+
+--Mutta Herra ei maallisen esivallan apua tarvitse, silloin kun hän
+tahtonsa täytäntöön panee. Hänen kätensä on voimallinen ja väkevä, ja
+sillä on hän teidät murskaava, kuni maan matoset, kun hänen aikansa on
+tullut, joka ei ole kauan viipyvä. Ole siis varuillasi, sinäkin
+häpeämätön noita, joka, vaikka saatanan hengen töillä olet Herraa
+kiusannut, uskallat hänen omaan huoneeseensa astua! Astu ulos täältä
+äläkä palaja tänne, ennenkuin katuvaisena syntisenä sen teet!
+
+Kaikki väki kohahti seisoalleen ja tunki voudin penkkiä kohti, jonka
+päässä Panukin istui. Vouti oli noussut hänkin ylös.
+
+--Pysykää paikoillanne siellä ja antakaa tietä hänelle! komensi pastori
+kuivalla, käskevällä äänellä, joka vaikutti kuin tikarin kylmä pisto
+nuijan iskujen perästä.
+
+Kun oli vähän asetuttu, huusi pastori taas uudelleen jylisevällä
+äänellä:
+
+--Astu ulos, saatana, sanon minä! Mitä viivyttelet?
+
+--Jos Panu menee, sitten menen minäkin! huusi vouti.
+
+--Mene! Ja mitäs tulitkaan?
+
+--Mutta nyt en menekään! Panu, älä mene sinäkään!--Ja vouti rehahti
+taas istumaan.
+
+--Ulos, noita, joka perkeleen voimaa olet uskaltanut apunasi käyttää!
+
+Panu oli noussut lähteäkseen. Mutta kun ei hän väen tungokselta
+päässyt, kääntyi hän yht'äkkiä päin saarnastuoliin ja huusi:
+
+--Mutta minä paransin hänet!
+
+--Rohkenetko vielä suutasi avata täällä, murhamies! karjaisi pastori,
+kumartuen eteenpäin yli saarnastuolin reunan. Kuule sitten, mitä et
+ehkä tiedä, ja kuulkaa se koko seurakunta! Sairas, jonka luulit
+jaloillensa nostaneesi, on Herran voimasta kaatunut takaisin maahan ja
+makaa nyt kuoleman kielissä!--Tehkää tietä siellä oven suussa!
+
+Väki ryntäili esiin, toiset työnsivät eteen, toiset taa, ja siinä
+sekasorrossa katosi Panu penkistä. Laajalla, käskevällä käden
+liikkeellä komensi pappi käytävän puhtaaksi, ja nopeasti nähtiin nyt
+Panun pujahtavan ulos ovensuusta, jonne oli häiriön aikana
+tunkeutunut.
+
+Sanaakaan sanomatta nousi vouti penkistään ja seurasi mukana. Ulos
+tultuaan katseli hän etsien ympärilleen, mutta kun ei Panua missään
+näkynyt, heittäysi hän koko painollaan rekeensä ja käski karkeasti
+kiroten ajamaan.
+
+Mutta kun väki Panun ja voudin poistuttua oli kirkossa asettunut,
+korotti pappi äänensä ja virkkoi:
+
+--Rukoilkaamme! sanoi hän. Langetkaamme meidän polvillemme ja
+rukoilkaamme Häntä, joka pahat rankaisee, hyvät palkitsee, mutta
+anteeksi antaa kaikille, jotka katuvaisina hänen kasvojensa eteen
+polvistuvat. Rukoilkaamme niiden puolesta, joita piru kätyriensä kautta
+pyytää pauloihinsa vangita ja joiden heikkoutta, sokeutta ja
+ymmärtämättömyyttä hän hyväkseen käyttää. Rukoilkaamme, että hän heidät
+valaiseisi ja heille voimia antaisi hänen juoniansa vastaan seisomaan
+ja puhdistaisi heidän kotonsa ja kartanonsa niistä saastaisista
+kiusaajista, niinkuin minä nyt hänen huoneensa puhdistanut olen. Amen!
+
+Joukon oli vallannut kasvava kauhistus papin pauhatessa, ja hänestä oli
+ollut, niinkuin olisi kirous häntäkin tarkoittanut, niinkuin olisi
+pappi häneen koko ajan silmänsä teroittanut, ja kun väki kirkossa
+kohahti seisoalleen, luuli hän niiden hänen päälleen hyökkäävän
+musertaakseen hänet seinää vasten. Kun hänen isänsä nousi ylös, sai hän
+viimeiset voimansa ponnistetuksi, tunki ulos ja lähti sen, minkä jalat
+kantoivat, kiitämään toverien luo nuotiopaikalle. Tuli oli siellä
+sammutettu ja toverit poissa. Iskien sukset jalkaansa lähti hän latua
+myöten hiihtämään ja tapasi miehet harjun rinteellä, jonne Panu oli
+käskenyt heidän mennä edeltäpäin häntä odottamaan, sill'aikaa kun hän
+vielä vähän voudin kanssa asioisi. Ei kukaan heistä ollut kirkossa
+ollut, eivätkä he näkyneet tietävän, mitä siellä oli tapahtunut. Ei
+Joukokaan käynyt siitä kertomaan. Hajalla silmin seisoi hän harjun
+selällä ja katseli puitten aukosta alas laaksoon, jossa kirkko höyrysi
+sisällä olevain henkeä, niinkuin Jouko välistä oli nähnyt märkäin
+vuortenrotkojen höyryävän, joiden sisässä haltijat asuvat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun pastori astui alas saarnastuolista, uikuttivat naiset sekä sisällä
+että ulkona, ja miehet istuivat synkkinä ja totisina penkkeihinsä
+painautuneina. Hän tunsi vaikuttaneensa, puhuessaan oli hänestä ollut,
+niinkuin joka sana olisi oikeaan paikkaansa iskenyt, niinkuin ne
+olisivat maan alle tunkeneet pahojen henkien omiin asuntoihin, niinkuin
+olisi kaiku niihin kaukaisimmasta korven kolkasta vastannut. Voimakas
+itseluottamuksen tunne hänen rintaansa paisutti. Hän oli mielestään
+ensimmäisen voittonsa voittanut, murtanut vihollisen rintaman, heidät
+pakosalle peloittanut. Samaan tapaan hän tahtoi jatkaa, tahtoi ajaa
+heitä takaa heidän viimeisiin piilopaikkoihinsa. Panu oli peloitettu,
+hänen silmänsä oli arasti välähtänyt, ja selkä oli hänen kirkosta
+poistuessaan ollut kuin pakenevan, häpeävän otuksen. Ei hän varmaankaan
+enää ole tänne uskaltava, mutta minä ajan häntä takaa, niinkuin
+metsästäjä sutta ajaa, ja seivästän hänet luolansa suulla! Ja hänestä
+oli, niinkuin el hän siihen olisi tarvinnut muuta asetta kuin sanansa
+ja sen voiman.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Äänettöminä ja nopeasti, niinkuin olisi tuuli heitä takaa työntänyt,
+hiihtivät Panu ja hänen miehensä samaa latua, jota tulleetkin olivat.
+Ensimmäisenä hiihti Panu itse, viimeiseksi jäi vähitellen Jouko.
+Ehdittyään harjun laelle häntä odottavan joukkonsa luo oli Panu
+sanaakaan sanomatta antanut merkin lähtöön ja puhaltanut muista edelle,
+eikä kukaan rohjennut hiihtää hänen kupeellaan eikä puhutella häntä.
+
+Panulla oli paljon mietittävää, ja yhä kiivaammin lykkäsi hän lylyä ja
+sauvan sompaa hankeen iski.
+
+Pappi oli näyttäytynyt voimakkaammaksi kuin miksi Panu oli hänet
+luullut. Hänen sanansa oli sattuva, puhe voimakasta ja katse tuima.
+Tietäjä hän on, ja hänen tietonsa on tehoisa, millä voimalla hän sitten
+liikkuneekin. Ei hän muuten olisi voinut Rampa-Riitan parannusta
+tyhjäksi tehdä.
+
+Oli alkanut raskaasti tuulla, suurilla soilla yltyi se pistäväksi
+viimaksi, ajoi lunta edellään ja karisteli sitä puista, samalla kun
+metsä vihaisesti ja kärtyisästi usahteli.
+
+Tiesi mikä vaara hänestä vielä koituisi. Eikä näyttänyt olevan mitään
+keinoja hänen kukistamisekseen. Kaikkia muita vihoja ja kiroja vastaan
+tiesi Panu taiat ja loihdut, mutta kirkkotaikoja, ristintaikoja ja
+papin silmänteiden lumouksia vastaan ei hän taitanut ainoatakaan.
+
+Hetken hiihti hän epävarmana, miltei pelokkaana, niinkuin vaaran
+uhkaamana, jota ei tuntunut voivan torjua.
+
+Jos ne pääsevät tietoon sen voimasta, jos kansa lähtee sitä kulkemaan
+ja joutuu sen tenhottavaksi... Se on siitä estettävä, kiellettävä. Viha
+vihaa, kirot kiroja vastaan!
+
+Hän tunsi jo alkavansa olla selvillä siitä, mitä ainakin ensi aluksi
+olisi tehtävä. Ja kuta syvemmälle hän omiin metsiinsä painui ja
+kirkolta urkeni, sitä myöten kasvoi myöskin hänen luottamuksensa ja hän
+tunsi voimainsa paisuvan. Sinne meneväin tie nostetaan pystyyn, ladut
+lumotaan, ja jos hän tänne uskaltaa ... ei silloin ehkä lisätaikoja
+tarvitakaan ... ei tarvittu Reidallekaan.
+
+Lyhyt talvinen päivä alkoi pimetä. Tuuli oli alkanut kiihtyä
+lumimyrskyksi. Panu hiljensi hiihdäntäänsä ja odotti miehiään suuren
+suon reunassa. Toinen toisensa jäljestä tulivat ne lumisina haamuina
+esiin petäjiköstä.
+
+--Missä on Jouko? kysyi hän.
+
+--Siellä se perässä painaa.
+
+--Eikö jo tehdä nuotiota? kysyi Kuisma, joka oli hiukan uuvahtanut yön
+valvottuaan markkinailoissa.
+
+Mutta kun Panu oli sitä mieltä, että kuljettaisiin vielä suoaukon
+poikki ja asetuttaisiin yöksi sen toisella puolella olevan korkean
+Rajavaaran suojaan, jatkettiin taas matkaa. Vähän matkaa hiihdettyään
+huusi Panu jälleen:
+
+--On kai Jouko siellä?
+
+--Näytti vähän väsähtyneeltä, mutta tottapahan tulee, vastattiin.
+
+--Kyllä Jouko aina tulee! huusi toinen.
+
+Mutta yhä enemmän jäi Jouko jäljelle muusta seurueesta.
+
+Luihin ja ytimiin olivat häneen papin sanat tunkeneet. Hän oli kuin
+lamautunut niiden painon alle. Tähän saakka oli hänen isänsä hänestä
+ollut voimakkain, mahtavin mies maailmassa. Nyt oli hänestä, kuin olisi
+isä voitettu, nujerrettu, niinkuin hän tuolla peloitettuna pakenisi sitä
+pahaa, mitä oli tehnyt. Entä jos se pappi koko markkinaväen heidän
+jälkeensä ajaa? Häntä peloitti niin, että jalkaa herpaisi, ja hän luuli
+muidenkin pelkäävän, kun niin tuimasti hiihtivät, isän kaikista
+enimmin, jota ei näkynyt kuin vilahdukselta suurimmilla aukeilla.
+Myrsky kiihtyi, hongat ruskivat, metsä möyrysi. Se ei tulekaan itse,
+lähettää henkensä ja haltijansa... Miksei minua ole kastettu, etteivät
+perkeleet ja paholaiset mitään mahtaisi?... Suksen jäljen nietosti
+umpeen, yhä vaikeampi oli Joukon sitä seurata. Suuria lumipalloja
+putoili puista hänen ympärilleen, milloin eteen milloin taakse, milloin
+aivan suksien kannoille. Kun ennättäisi Rajavaaran turviin, joka on
+pyhä paikka, hyväin haltijain asumus, siellä eivät mitään mahtaisi! Ne
+ottavat hänet, kun eivät isää tavoita. Hän huusi, mutta ei kukaan
+vastannut. Silloin oli hän kuulevinaan niinkuin susien ulvontaa
+takaansa korvesta. Tultuaan suolle luuli hän näkevänsä niitä
+laumoittain istumassa petäjäin takana. Hän koetti rauhoittua, muistaa
+jotakin taikaa, niinkuin isä oli neuvonut siltä varalta, että metsä
+alkaisi peittää. Ei muistanut mitään ja ponnisti kaikki voimansa. Kohta
+huomasi hän ei enää tietävänsä, minne hiihti. Äsken oli tuuli ollut
+takaa päin, nyt se tuli kupeelta. Mutta kun hän aikoi kääntyä, näki hän
+karhun kahdella jalalla seisomassa siellä, minne olisi ollut mentävä.
+Nyt muisti hän, että täytyi heittää hattu olkansa yli jäljelleen, jos
+pedot ahdistivat. Mutta tuskin oli hän sen tehnyt, kun tunsi maan
+edessään kohoavan ja suksien vaipuvan edessään pehmeään, upottavaan
+umpeen. Ponnistellessaan luuli hän näkevänsä suksien kärkien edessään
+käärmeiksi muuttuvan ja häntä tavoitellen kiemurtelevan. Häntä alkoi
+kantaa taapäin, hän el saanut kantahihnoja irti, kaatui selälleen,
+siitä syrjälleen, eikä ollut hänessä enää miestä nousemaan.
+
+Kun el Joukoa alkanut nuotiolle kuulua, lähdettiin häntä etsimään ja
+löydettiin tiedotonna vaaran alta. Kun hänet nahkoihin käärittyä ja
+tulen ääressä lämmitettyä saatiin hiukan tointumaan, alkoi hän
+hourailla papista ja huusi: »Polttaa! polttaa!»
+
+--Kuka polttaa?
+
+--Isä polttaa, polttaa ... kiroo ... kiroo!
+
+--Oliko Jouko teidän kanssanne minun poissa ollessani? tiedusteli Panu
+Ilpolta.
+
+El ollut,--tuli vähän ennen kuin sinä.
+
+Panu oli pian selvillä siitä, että Jouko oli ollut kirkossa ja luuli
+nyt itsensä kirotuksi. Hän koetti puhaltamalla häntä kasvoihin,
+hieromalla ohimoita ja hiljaa lukemalla herättää häntä ja päästää papin
+piloista, joihin poika silminnähtävästi oli joutunut, mutta tunsi
+voimattomuutensa. Kirkkohiisi el ollut hänen lumottavissaan. Vähän ajan
+perästä Jouko kuitenkin nukkui ja alkoi hengittää rauhallisesti.
+
+Kun oli illastettu ja miehet laittelivat tilojaan, kutsui Panu, joka
+koko ajan oli totisena ja vähäpuheisena istunut, mukaansa vanhimman
+miehistään, Ilpon, astui suksilleen ja hiihti pois. Kukaan el tiennyt,
+minne hän meni, mutta että hänellä oli jotakin tavatonta tekeillä, sen
+he ymmärsivät.
+
+Myrsky oli yhä kiihtynyt. Luokkina taipuivat hongat, ja kuuset
+huojuivat katketakseen, lumen ryöpytessä vihaisina kuohuina, missä
+vähänkään oli aukeaa paikkaa.
+
+--Lapin myrsky, virkkoi Ilpo.
+
+--Sano paremminkin papin, vastasi Panu.
+
+--Senkö olisi nostama?
+
+--Mutta kohta asettuu.
+
+--Mitä aiot, Panu?
+
+--Aion asettaa.
+
+Panu hiihti vaaran rinnettä vähän viistoon, kohoten hiljalleen
+ylöspäin. Keskiyön aikana ehtivät he vaaran laelle, joka oli kallioinen
+ja jylhä, kasvaen paikoitellen sakeaa läpipääsemätöntä näreikköä.
+Hiihdellen edestakaisin ikäänkuin etsien jotakin pysähtyi Panu viimein
+korkean yksinäisen kiven juureen.
+
+--Tässä levätään vähän, viekööt vihurinsa, jos voivat, meidän täytyy
+näyttää, ettei pelätä. Myrskyillään luuli Reitakin voittavansa, mutta
+tuuli puhaltaa, ja mies seisoo vastaan. Tunnetko paikan?
+
+--Tuntenenhan Rajakiven.
+
+--Ulvokoonhan nyt, mitä ulvoo. Kohta lakkaa.
+
+--Onko sinulla ne sanat?
+
+--El ole ennen tehtyjä. Mutta vereksistä vara parempi.
+
+--Kuulletko myrskyssä, mitä haltija sanoo?
+
+--Painan korvani kiven kylkeen. Nyt nukutaan. Johan myrskykin
+heikkenee. Tuiman laukan varsa tekee, pian väsähtyy.
+
+Miehet painuivat pitkäkseen havuvuoteelleen. Kun Ilpo jonkin aikaa
+nukuttuaan heräsi, oli Panu poissa.
+
+Myrsky oli laannut, ja taivas oli poudassa. Heleän punainen aamurusko.
+kuumotti jo taivaan rannalta ja punaili heikolla punallaan näreitä
+vaaran laella, joihin myrsky oli iskenyt lunta niin, että ne olivat
+kuin lumipatsaita.
+
+Ilpo seurasi Panun jälkiä, jotka lähtivät kiven ympäri kiertämään. Ne
+kulkivat sen ympäri kolmeen kertaan yhä ahtaammassa piirissä, ja
+viimein veivät ne ylös kivelle. Hän kiipesi jäljestä ja näki Panun
+kiven korkeimmalla laella loitsijan liikkeitä tekemässä. Hän
+kumartelihe, heittäytyi taapäin, nakkasihe suulleen ja mutisi epäselviä
+sanoja; yht'äkkiä tempasi hän pienen matkarummun poveltaan, pärisytti
+sitä ensin hiljemmin, sitten kovemmin ja kovemmin samalla pyörien yhä
+kiihtyvällä vauhdilla, kunnes seisahtui silmänräpäyksessä yhteen kohti,
+ojensi molemmat kätensä, toisessa rumpu, toisessa sen kalikka, etelään
+päin, jossa kohoavista kosken usvista päättäen kirkonkylä sijaitsi, ja
+melkein kiljumalla loihti:
+
+    --Ole Kiesunen kirottu,
+    manattu Marian poika,
+    ällös ylös uskaltako,
+    tästä kautta poikki tulko,
+    ei ylitse, ei alitse,
+    eikä ympäri ikänä!
+    Tähän suistukoon sukusi,
+    kaatukohon kaikki kansa--
+    Tuonne ma sisun manoan
+    kirkkoinesi, kelloinesi
+    pimeähän Pohjolahan,
+    Lapin laajoille perille,
+    paikoille pohjattomille,
+    maille ristimättömille.
+    Kiveks kirkko muuttukohon
+    paaeks huone haihtukohon.
+    kirkon risti kuusen latvaks,
+    kello kaheks haljetkohon,
+    palaset papille päähän----
+
+Tuskin oli Panu loitsunsa lopettanut, kun auringon juuri laitaansa
+nostaessa ilmaantui ihmeellinen näky taivaalle. Vähän yläpuolella
+metsäistä taivaan rantaa sillä kohdalla, missä usva Kirkkokoskesta
+kohosi, alkoivat yht'äkkiä kirkko, tapuli ja kirkonkylän talot ilmaan
+kangastua.
+
+Panu näki sen, hän jähmettyi yhteen kohtaan seisomaan ja tuijotti
+kauhistuksissaan uhkaavaa ennettä.
+
+Mutta silloin tapahtui toinen ihme. Kirkko katosi, ilmaantuakseen
+samassa ylösalaisin, katto ja torni maata vasten.
+
+Riemuiten huusi Panu Ilpon todistamaan, että kirkko oli kumollaan.
+
+Sen voivat muutkin miehet todistaa. Kun he olivat Panun kanssa vaaran
+selälle hiihtäneet, näkyi, kangastus vielä semmoisenaan etelän
+ilmoilta. Ilpo saattoi vakuuttaa todeksi, että enne oli Panun
+loihtiessa siihen sellaisena ilmaantunut.
+
+Sanattomina seisoivat miehet. Kuismakin, joka ei tähän saakka ollut
+Panua enemmän kuin muitakaan noitia uskonut, seisoi totisena ja
+hämmästyneenä. Herättyään ja kuultuaan, mitä oli tapahtunut, oli Jouko
+samassa päässyt piloistaan. Pappi ja hänen puheensa olivat kuin pahaa
+unta, ja usko isään ja hänen voimaansa oli tullut takaisin.
+
+Miesten hiihtämään hankkiutuessa virkkoi Ilpo:
+
+--Ihme on, jos nyt Rajavaaran yli uskaltaa.
+
+--Ja jos uskaltaa, niin olkoon oma asiansa, osaako takaisin, sanoi
+Panu.--Ja tästä päivästä kutsuttakoon tätä vaaraa Kirovaaraksi, lisäsi
+hän suksilleen nousten. Kutsuttakoon kahdestakin syystä: kirottu olkoon
+tästä lähtien Ristin-Kiesuksen kirkko ja kirottu jokainen, joka tästä
+kirkolle kulkee.
+
+--Olkoon, kuten Panu sanoo, vahvisti Ilpo ja muut miehet hänen
+mukanaan.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Kolme hyvän hiihtomiehen päivämatkaa kirkonkylästä koillisia ilmoja
+kohti oli Korpivaaran suuri karjalaiskylä ison selän pohjukassa.
+Kahtaalta tulevat ylimaiden vedet muodostivat korkean vuorisen niemen,
+jonka juuressa mantereen puolella kaitaa kannasta oli Panulan kaikkia
+muita isompi talo. Kesällä meni kaikkien koskia myöten kulkevain tie
+siitä sivu, ja talvella toivat siihen kaikki suksenladut ja porotiet.
+Kaikki liike, mikä Venäjältä ja Vienasta kulki Suomeen, kävi tästä
+ohitse.
+
+Korpivaaran kylä oli ammoisista ajoista ollut kaiken pohjoisen Karjalan
+keskusta ja yhtymäpaikka. Siinä he keskinäiset kauppansa kävivät ja
+siihen kokoontuivat jokavuotisia uhrejaan viettämään. Vasta sitten, kun
+kirkko Kontojärvelle rakennettiin, siirtyi kaupan keskusta sinne, ja
+paikan merkitys väheni. Mutta uhripaikkana pysyi se yhä niinkuin
+ennenkin.
+
+Tietäjäsuku, joka niemen talossa asui, oli niin vanha, ettei sen
+alkujuurista vanhimmatkaan miehet tainneet selvää saada. Arveltiin sen
+siinä asuneen satoja vuosia aina siitä alkaen, kun lappalaiset järven
+rannoilta karkoitettiin ja karkoittajat vakinaisen asumuksen laativat.
+Se oli rikastunut metsän käynnillä ja turkisten kaupalla, mutta
+maanviljelykseen ei vielä ollut suuremmassa määrin perehdytty, kun maat
+olivat vuorisia ja soisia. Siellä täällä rusotti jokin pieni kaski
+vaaran rinteellä, mutta peltoa ei ollut ollenkaan, ei Panun talon
+ympärillä eikä muuallakaan. Suurimman rikkautensa ja mahtavuutensa
+olivat Panut kuitenkin hankkineet tietäjäammatillaan. Panulan isäntä
+oli aina niin kauan kuin muistettiin ollut taikuri. Kaikki olivat he
+olleet kuuluja noitia, muutamat kuuluja kautta koko Karjalan.
+Kotipuolessa kerrottiin lukemattomia taruja vanhain Panujen taidosta.
+He osasivat sairaita parantaa paljaan sanan voimalla ja, jos
+tarvittiin, myöskin terveet ihmiset tai eläimet sairaiksi saattaa.
+Metsästys-, kalastus-, karja- ja kauppaonnea he jakoivat kaikille
+tarvitseville, eikä kukaan viisas ja mielevä mies lähtenyt pitemmälle
+matkalle käymättä vaaroja vastaan varautumassa Panunniemessä. Tulevia
+asioita tiesivät he arpaseulan ja taikarummun avulla ilmoitella,
+varkaita ilmiantaa ja varastettuja tavaroita takaisin tuottaa. Silmä
+oli Panuilla terävä ja sen luonti niin voimakas, että kerrottiin sitä
+rohkeimpainkin vavahdelleen. Mutta kuta kauempana heistä kerrottiin,
+sitä suurempia sanottiin heidän tehneen. Sanottiin heidän osaavan oma
+haamunsa muuttaa, tekeytyä karhuiksi, susiksi, kotkiksi, käärmeiksi,
+jopa ankeriainakin järvien poikki uiskennella. Lapin kuuluisimpiin
+noitiin heitä verrattiin, vaikkeivät voineetkaan loveen langeten ja
+tainnoksiin heittäytyen antaa hengen ruumiista irrallaan vaeltaa ja sen
+sinne aikansa oltua taas palata näkemiään kertomaan. Mutta loihduissa
+ja sanainsa voimassa olivat he Lapin noitia etevämmät. Monet olivat ne
+tarinat, joita kerrottiin Panujen ja lappalaisnoitain välisistä
+taisteluista. Kerrankin olivat muuan vanha muinainen Panu ja
+lappalainen olleet kalassa toinen toisella puolella järven. Lompsalo
+oli lappalaisen nimi, ja hänellä oli seita niemen nenässä, jossa
+kalasti ja jota palveli. Mutta Panulla ei ollut seitaa, eikä hän
+semmoisia lähitienoillakaan suvainnut, kun tiesi pilaavan kalaonnea.
+Silloin meni Panu salaa yöllä ja särki seidan. Lompsalon kalaonni
+katosi, mutta nyt sai Panu kaloja niin runsaasti kuin ottaa tahtoi.
+Uuden rakensi Lompsalo seidan ja paransi onnensa, pilasi toisen. Vielä
+senkin repi vihollinen. Mutta silloin suuttui Lompsalo ja vaati Panun
+taisteluun korkealle vuorelle, jossa sanan voimalla tapeltaisiin,
+loihtuja ja taikoja tehden. Panu suostui vaatimukseen ja varasi parhaat
+sanansa ja tietonsa terävimmät. Mutta Lompsalo pukeutui porohäräksi ja
+aikoi sillä tavalla yllättäen säikäyttää luonnon Panulta. Mutta Panu
+seisoi jo vaaran laella valmiina, ja kun näki poron juoksevan vuoren
+rinnettä ylös, huusi hän: »Sinä olet Lompsalo!» Silloin muuttui
+Lompsalo siitä manauksesta takaisin omaksi itsekseen ja tunnusti
+itsensä voitetuksi, eivätkä lappalaiset sen kerran perästä rakentaneet
+seitojaan sinne, missä panulaiset liikkuivat.
+
+Isästä poikaan kulki tieto, ja oli yhä karttumaan päin, sillä he
+hankkivat sitä muiltakin tietäjiltä läheltä ja kaukaa anastamalla
+heidän haltijansa joko väkivallalla tai ostamalla ottaen. Ei ollut
+tietäjän toimi perinnöllinen, mutta heimon yhteisissä käräjissä
+valittiin kuitenkin aina isänsä seuraajaksi Panulan vanhin poika, jolle
+isä parhaat ja salaisimmat tietonsa antoi perinnöksi. Mutta vaikka
+vanhin poika sai parhaat tiedot, pirahteli siitä muruja nuoremmillekin,
+jotka suvun kasvaessa eroilivat emätalosta ja rakensivat itsekseen
+talonsa sen läheisyyteen, niin että vähitellen kasvoi kylä toisensa
+perästä järven rannoille kalaisimpien lahtien pohjaan. Yhtä heimoa
+olivat kaikki, mutta eivät etäisimmät talot enää pitkiin aikoihin
+olleet sukulaisuuden polvekkeista osanneet lukua pitää. Mutta
+pikkutietäjiä olivat kaikki panulaiset. Kannustaan osasi jokaisen talon
+isäntä kotitarpeikseen päristää, osasi kysyä arvalta neuvoa
+yksinkertaisemmissa asioissa ja loihtia ja vihoja parannella. Suvun
+vanhemmilla miehillä oli vielä useammilla oma määrätty tehtävänsä
+jokavuotisissa suurissa uhrijuhlissa; mutta ylimmäisenä uhripappina
+toimi aina Panulan isäntä.
+
+Muissakin asioissa oli hän kansansa ensimmäinen mies ja sen johtaja.
+Jokatalviset karhun tapot, suden ja hirven hiihdännät ja suuremmat
+kaupparetket hän järjesti ja ohjasi. Käräjissä hän oli ylimmäinen
+tuomari ja tuomion toimeenpanija.
+
+Eikä missään talossa ollut soitto- ja laulutaito niin viljelty kuin
+Panulassa. Siellä ne enimmät laulut taidettiin, ja siellä oli parhaat
+soittajat ja soittokoneet. Tuvan seinämällä riippui vanha kannel, jota
+sanottiin samaksi, minkä Wäinämöinen heitti rannalle Suomesta
+lähtiessään; toiset arvelivat sitä vain sen mukaan tehdyksi. Pitkät
+talvipuhteet suurissa tuvissa laulettiin ja soitettiin ja kisailtiin,
+sillä yhtä varakas kuin oli talo, yhtä vieraanvarainen se myöskin oli.
+
+Mutta suurimman maineensa ja merkityksensä olivat panulaiset saaneet
+siitä, että he uhripaikkaa hoitivat ja pyhää vuorta vartioivat.
+Korpivaaran korkeimmalla kukkulalla oli tuuhean näreikön ympäröimänä
+tasainen kenttä ja sen keskellä suunnattoman suuri koivu, mikä näkyi
+penikulmien päähän etäisimpien vaarojen harjanteille ja yli aavojen
+ulappain. Koivun oksille ripusteltiin jumalalle uhratut turkikset,
+kalliit ostokankaat ja helyt kiitokseksi metsästyksen onnistumisesta ja
+onnistuneista kaupparetkistä, mutta sen juuresta pulppuavan kiiltävän
+lähteen pohjaan upotettuun hopeakattilaan heitettiin kullat, hopeat,
+vasket ja tinat. Koivun alla oli kivinen alttari, jonka edessä teuraat
+tapettiin ja jonka päällä ne paistettiin; alttarin ympärillä oli suuri
+kehä tasaisia kiviä, joiden päällä istuen tietäjät uhriateriansa
+nauttivat, mutta muu väki asettui niiden ulkopuolelle. Samain kivien
+päällä istuttiin käräjätkin.
+
+Paikka oli pyhä, ja pyhitetty oli koko laaja niemi kärjestään alkaen
+aina siihen, missä metsä loppui nuolen ampuman päässä Panulan talosta.
+Ei saanut niemen rannoilla kalaa pyytää, ei vaaran rinteiltä
+metsällistä ampua. Hiljaa, airoja kolistelematta soudettiin sen
+rantoja, eikä metsässä saanut huhuta eikä tulta virittää muuta kuin
+uhritulen uhrien aikana. Sillä vuori oli haltijain asuma ja
+Tapiolaisten käymäpaikka, ja he tahtoivat siellä häiritsemättä
+lepäillä. Sinne ajoi Tapio karjansa, minkä tahtoi metsämiehiltä
+säilyttää. Kun hirvi ui lahden poikki tai ilves jään yli niemeen
+juoksi, turvautuen sen rotkoihin ja louhuihin, jotka yhdeltä puolelta
+veitsiviilo-kallioina veteen putosivat, tuli ajomiehen jättää riista
+rauhaan ja avopäin astua pyhän puun juurelle uhraamaan ja lepyttämään
+metsän haltijata siitä, että oli hänen elukkaansa ahdistellut. Siellä
+kukutteli Mielikki kaunisäänisimpiä käkösiään, ja sinne vihelteli
+Tellervo pikkukarjansa: oravat, teiret ja pyyt. Mutta kun salon väki
+sattui simasuulle, ajoi se vuorenrinteiltä linnut lentoon ja pani
+kiirettä neljän jalan juokseville, joita silloin kaikki läheiset metsät
+vilisi. Itse olivat jumalat vuoren asunnokseen pyhittäneet. Vanha
+tarina näet kertoi, että kun ensimmäinen Panu tähän asettui ja kysyi
+arvalta, mihin haltija tahtoisi uhrilehdon asettaa, niin vastasi arpa
+ja neuvoi valjastamaan nuoren poron, joka ei ennen ollut pulkan edessä
+ollut, ja ajamaan sillä, kunnes pysähtyi. Kuhun poro pysähtyy, siihen
+tehköön Panu karsikon. Valjasti Panu poronvarsan ja hyppäsi pulkkaan.
+Hihnaton varsa kiiti kuin myrskytuuli ulos järven jäälle, laukkasi
+niemen vartta ja sen nenän ympäritse ja kun oli kierroksen tehnyt,
+heitti tiukan mutkan ja kiisi jyrkimmästä kohti vaaran rinnettä ylös.
+Jo luuli ajaja tuhonsa tulleen ja viimeisen päivänsä valjenneen; kivet
+kipenöitsivät ja kaarna puista sinkoili. Mutta päästyään vaaran
+korkeimmalle kukkulalle pysähtyi poro korkean koivun alle, särpäisi
+vettä sen lähteestä ja kaatui kuoliaana sen partaalle. Siitä tiesi Panu
+vaaran ja niemen pyhitettäväksi ja pyhitti tässä lähteen ja koivun, ja
+uhrasi joka vuosi poronvarsan sillä sijalla, missä haltijat olivat
+omansa ottaneet.
+
+Häiritsemättä olivat Panulaiset saaneet hallita heimoaan, ja
+vapaaehtoisesti taipuivat muutkin heimot kuuluisain uhripaikan
+hoitajain hengellisen johdon alle. Syntyi silloin muutamia miespolvia
+takaperin Panulan tietäjälle, joka oli sukunsa voimakkaimpia ja
+taitavimpia, kaksoispojat, joista toiselle pantiin nimeksi Panu,
+toiselle Reita. Yhtä suuria tietäjiä tuli molemmista, yhtä hyviä
+laulajia, metsämiehiä ja kaupantekijöitä he olivat. Vuorovuosin
+toimittivat he isänsä kuoltua uhripapin tehtäviä, vuoroin hoitivat he
+heimon ja talonsa asioita kylässä ja kotosalla, ja heimo oli
+mahtavimmillaan ja sen maine korkeimmillaan. Panu oli ehkä voimiltaan
+väkevämpi, mutta Reita oli terävämpi tiedoiltaan ja taitavampi loihtuja
+lukemaan, mutta seppiä olivat he yhtä mainioita molemmat, niinkuin
+kaikki Panulan miehet aina ammoisista ajoista olivat olleet. Mutta
+naiset häiritsivät veljien välin. Lapinretkiä vielä käytiin, ja joka
+talvi samoilivat Panun heimon miehet pohjoisissa seuduissa verottamassa
+ja nahkoja ostamassa. Eräänä talvena, kun Panu oli itselleen naisen
+naapurista ottanut, iski Reita sukset jalkaansa ja lähti Lappia kohti
+hiihtämään. Mieli apeana hän lähti, ei enää veli veljelle tuntunut,
+joka yöt päivät naisensa kanssa eleli. Kauan oli hän retkellään ja
+hyviä huomenlahjoja, joita oli sanonut lähtevänsä hankkimaan, häneltä
+nuorikolle odotettiin, sitä parempia kuta viikomman viipyi. Kului
+sydäntalvi, tuli hankiaisten aika, mutta ei kuulunut Reitaa tulevaksi.
+Olisiko Turja tuhonnut miehen? Suuri oli levottomuus Panulassa, kun
+lumet sulivat eikä miestä vieläkään kotiin kuulunut, ja kovin alkoi
+tulla veljellekin ikävä. Hän uhraili, kysyi tietoja taikarummulta,
+helisteli, ravisteli, mutta aina pysähtyi arpanappula lappalaiskodan
+kohdalle eikä kotitietä koskaan tavoitellut. Luultiin Lapin hänet jo
+tuhonneen ja varustauduttiin retkelle häntä etsimään.
+
+Aina oli arpa totta puhunut, ja totta se puhui nytkin. Kotiin Reita
+kyllä tuli, viiletteli koskia myöten ensimmäisillä avovesillä, mutta
+toi tullessaan nuoren Lapin naisen, jonka oli omakseen ostanut, ja
+venheellinen tavaraa seurasi mukana, ynnä saattoväkeä suuri seurue.
+Pahastui veli vierasta väkeä, ja Panun vaimo vieroi halveksitun heimon
+naista tuvastaan, eikä olisi suku suvainnut outolaisia omalle
+alueelleen. Reita kokosi tavaransa isänsä vanhasta talosta, niinkuin
+olivat nuoremmat veljet ennen häntä tehneet, souti järven yli ja teki
+sinne oman tupansa, mutta vaimonsa heimolaisille oli hän luvannut
+kotopaikan, kalavedet ja oravimetsät järven etäisimmässä pohjukassa,
+jota siitä pitäen alettiin Lapin pohjaksi kutsua.--»Miksi riista on
+vähennyt, miksi karhut kaikkoavat ja hirvet korpimaille kiertävät?»
+kysyi hän käräjissä, jossa hänen veljensä ja muut miehet häntä
+koettivat taivuttaa lupauksestaan luopumaan. »Siksi», vastasi hän,
+»että Lapin mies ne luokseen lumoo. Mutta nyt se tuo ne takaisin.» Ei
+saatu häntä hyvällä luopumaan, eikä veli suostunut veljeä vastaan
+väkivaltaankaan ryhtymään. Ja alussa näyttikin siltä kuin olisivat
+oravat sakeammassa juosseet ja niinkuin olisi suurta riistaa: karhua,
+hirveä ja ilvestä ja ahmaa ollut enemmän kuin pitkään aikaan ennen.
+
+Ilmiriitaa ei veljesten välillä syntynyt, vaikkei ollutkaan väli niin
+lämmin kuin ennen ja vaikka molemmat omaan aittaansa kokosivat.
+Yhteistä oli tähän asti ollut metsänpyynti, kalastus, kaskenpoltto ja
+kauppa koko heimon. Nyt käytiin kahtaalla kalassa ja metsällä, kaskessa
+ja kaupalla, ja kohta kulki joka talo omia asioitaan. Ja Panun pojat
+haukkuivat Reidan poikia »Lagin kissoiksi», ja Reidan pojat kostivat
+toisten ansoja hävittämällä ja onkipaikkoja pilaamalla, josta syntyi
+tappeluja ja alituisia naisten kielien kanteluita.
+
+Reita oli luopunut uhripapin toimesta, ja Panu sai silloin hoitaa
+vuorta ja sen haltijoita. Mutta vanhimmasta pojastaan Reidasta hän
+tietäjätä kasvatteli ja antoi hänelle kaikki viisaudet, mitkä oli
+isältään saanut, ja paljon vielä lisää, mitä oli lappalaisilta oppinut.
+Vaan kun ei isän mielestä sekään riittänyt, sanoi hän pojalle
+kuollessaan: »Ota sukseni», sanoi hän, »ja kun minut olet pyhän vuoren
+rinteelle haudannut, niin lähde hiihtämään ja hiihdä viikko pohjoiseen
+ja toinen luoteeseen, niin näet huimaavan vaaran ja sen alla kuohuvan
+kosken, jossa äitisi taatto asuu. Se neuvoo sinulle, mitä ei neuvonut
+minulle.»
+
+Nuori Reita oli kauan kateissa, ja kun tuli takaisin, ei kenellekään
+kertonut, missä oli ollut. Mutta hänen tulostaan kerrottiin kohta kumma
+tarina. Pitkäksi oli alkanut käydä aika oudoilla mailla ollessa, mutta
+pitkä oli matka, eikä osannut tietä kotiin. Kutsuu kyytimiehet ja lupaa
+parhaan lehmänsä palkkioksi. Munan sanoi kulkevansa kuin teiri, mutta
+ei siitä huolinut, toinen kuin metso, mutta ei metsokaan kelvannut;
+mutta kolmas tuli kotkana, ja sen selkään istui. Tuskin oli liikkeelle
+lähdetty, niin jäi hattu taipaleelle.--»Pysäytä, hattu putosi!» pyysi
+hän.--»Ei ole aikaa kääntyä, jo on seitsemän kirkon ohi tultu», sanoi
+kokko, ja samassa oltiin kotona. Kokko iski kyntensä lehmään ja kantoi
+uhrivuorelle, ja siellä ovat sen luut vieläkin.--Eikä kertonut Reita
+sitäkään, mitä oli oppinut, mutta pian nähtiin, että hänellä oli henget
+hallussaan. Milloin hän tahtoi, saattoi hän tiedottomaksi heittäytyä,
+hengen ruumiistaan irtauttaa ja vaelluttaa sitä kaukaisissa maissa ja
+tulevissa ajoissa vast'edes tapahtuvia asioita tiedustelemassa. Toi hän
+myöskin aivan uusia salaisia tietoja tullessaan: oli oppinut taikain
+taidon ja alkoi niitä apunaan käyttää ja tarvitseville neuvoa. Ei
+sanonut metsällä, kalassa, taudeissa, matkoilla eikä missään enää
+loihtuja ja lukuja ja kolmen sanan salaisuutta tarvittavan. Ken taisi
+taian, käsitempun tenhon, sekä taian salaisen avaimen, joka saattoi
+olla kivi, hammas, luu, ukontaltta tai sen semmoinen, tietäjältä
+lunasti, hän saattoi sillä haltijat sitoa tai päästää, miten milloinkin
+tarkoituksiinsa soveltui, eikä siihen sen parempaa viisautta tarvittu.
+Loihtu ja laulu oli tietoa, jota ei joka miehellä ollut, taika oli
+taitoa, jonka jokainen voi oppia.
+
+Kummana Reitaa ensin katseltiin ja kummia hänen taioistaan kerrottiin.
+Mutta vähitellen tuli Reitala kansan käymäpaikaksi, sekä oman heimon
+että kaukalaisten. Panulan veljesten tietoja alettiin pitää pikku
+tietoina Reitalan taitoihin verraten, niissä oli salaperäisyyden ja
+uutuuden viehätys, ja niitä pidettiin Lapin tietojen vertaisina.
+Panulan miesten mielestä, joita oli kaksi veljestä Panu ja Jorma, oli
+heidän setänsä poika houkko ja haaveilija, jolle totisten miesten sopi
+naurahtaa. Ruumiin heikkoutta ja hengen sairautta olivat hänen loveen
+lankeamisensa ja naisten tietoja taikatiedot. Missä ei syntysana ja
+miehen manaus auttanut, siinä eivät auttaneet käsitemput eivätkä
+taikakalut. Ne olivat heistä yhdenlaista hulluutta kuin ristinmerkit ja
+kaulassa kannettavat helminauhat ja ripit ja sen semmoiset, joita
+olivat toisia matkoillaan rajan takaisissa Venäjän maanpaikoissa,
+toisia Kontojärven kirkolla nähneet. Yhtä mielettömiä olivat heistä ne,
+jotka tuommoisten jäljessä juoksivat. Olisihan sitä ollut estettävä
+tuota uutta menoa, ja johan välistä käräjissäkin oli kysymys tuon uuden
+Lapin vallan vähentämisestä ja sen tuottaman villityksen poistamisesta,
+mutta kun siitä olisi saattanut heimosota syttyä eivätkä Panun miehet
+tahtoneet sen johtoon ryhtyä, ei siitä mitään tullut.
+
+Panu kuoli aikaisin, vanhimman poikansa vielä lapsena ollessa, ja
+uhripaikan hoito, uhrien toimitus ja tietäjän ammatti siirtyi Jormalle.
+Jorma hoiti näitä toimiaan niinkuin taisi, mutta kun hän oli enemmän
+soittaja ja laulaja kuin tietäjä, joutui Panulan tietäjäin vanha maine
+yhä heikompaan huutoon sitä mukaa kuin Reidan maine kasvoi. Johan
+olivat muutamat tietävinään, että tieto oli Panulasta kokonaan
+Reitalaan siirtynyt ja haltijat muuttaneet toiselle puolelle järven.
+
+Sattuivat vielä huonot riistavuodet, eivätkä järvetkään kalaa antaneet
+niinkuin ennen, ja siitä syntyi kuiskeita ja nurinaa. Kun miehet
+päiväkauden metsiä samottuaan eivät puoltakaan rihmaa oravia kotiinsa
+tuoneet tai kun tyhjän nuotanperän nostettuaan kalasaunassa nurein
+mielin istuivat entisiä aikoja muistellen, silloin otettiin
+tuumittavaksi, mikä mahtoi syynä olla kaikkeen tähän haltijain
+nurjuuteen. Ja syyksi saatiin se, että uhreja ei enää hoidettu samalla
+huolella kuin ennen, eikä puhdasta isäin tietoa arvossa pidetty, vaan
+turvauduttiin kaikenlaiseen sekatietoon, joka oli kotoisin mistä lienee
+ollut. Saihan Reita kulkea vainajain henkiä häiritsemässä, saivathan
+hänen vaimonsa heimolaiset puisia jumaliaan pystytellä ja niille
+uhrejaan tehdä; alkoivathan muutkin niihin turvata. Toiset taas
+turvasivat yhä enemmän Ristin-Kiesukseen, veivät lapsensa sen nimeen
+kastettaviksi eivätkä enää pyhässä lähteessä pesettäneet pois papin
+panemaa nimeä, niinkuin ennen oli ollut tapana. Taioillaan pilasivat
+kalavesiä ja riistaa lumosivat. Olipa heitä välistä tavattu pyhällä
+vuorellakin metsästelemässä. Se olisi ollut tietäjän estettävä, mutta
+ei olut hänessä miestä siihen. Tieto näkyi kadonneen Panulasta. Hyvähän
+siellä oli elää vanhoilla saaliilla, mutta mitäs niiden, joilla oli
+metsä vuosittain varana. Uusi olisi tietäjä valittava, uusi uhripappi.
+Kun ei liene kotikylässä, ulkoa hakekaamme! Niin arvelivat muutamat,
+mutta toiset arvelivat, että Reita suojelee omiaan ja auttaa niitä.
+Miksei tässä Reitaan turvata? Valitaan hänet uhripapiksi. Onhan se
+lappalaissukua. Olkoon, kun ei oma suku auta. Usein on nähty sen
+salataikain taudeissa ja muissa tehoavan, kun ei Panujen loihduista
+mitään apua. Eikös kaatanut karhu viime kesänä Panulan karjaa ja monen
+muun, mutta niiden lehmät, jotka Reita varasi, säilyivät? Taika on
+salainen tieto, hiipii kuin käärme sammalessa, eikä tiedä, milloin se
+jalkaasi pistää. Ei osaa paha haltija sitä vastaan varautua, ei tiedä,
+missä se väijyy, sen tähden se karttaa ja pelkää sitä, jonka luulee
+taikoja taitavan. Loihtua ei enää paha haltija pelkää; ennen pelkäsi,
+kun oli voimaa miehissä, mutta nyt on voima miehistä poissa, ei ole
+terää silmässä, heikkoja ovat hengeltään.
+
+Ja yhä useammat hylkäsivät vanhan tiedon ja liittyivät Reidan väkeen.
+
+Jorma oli hiljainen ja hyväluontoinen mies, ja raskaasti painoivat
+häntä ne velvollisuudet, jotka hän veljensä kuoleman johdosta oli
+saanut. Ei hän ollut tietäjäksi valmistautunut, ei hänestä ollut
+loihtijaksi kaiken kansan; metsissä oli hän ikänsä kaiken samoillut,
+kesäkaudet kalassa kaukaisilla saarilla asustellut ja sillä välin istui
+hän mieluimmin kantelonsa ääressä soitellen ja laulua laatien. Joutuisi
+edes nuori Panu siihen ikään, että hänestä uhripapiksi olisi. Olihan
+hän hammas suussa syntynyt ja suurta tietäjää hänestä äitinsä odotti.
+Mutta suotta aikojaan oli tainnut hammas suussa syntyä. Ei ollut
+hänessä sitä vakavuutta, joka olisi tietäjäksi tulevalla olla pitänyt.
+Hurjaluontoinen oli, tappelunhaluinen ja riiviö, ei jumalisista
+menoista välittänyt, pilkkasi haltijoita, uhreja ja vanhoja pyhiä
+loihtuja ja lauluja. Ei ollut hänessäkään Jorman mielestä miestä
+parempain aikain alkajaksi.
+
+Mutta kahteenkymmeneen päästyään oli Panu kerran hirven ajossa. Hirven
+oli hän nähnyt järven poikki loikkivan ja paikalla jälkeen puhaltanut.
+Nopeajalkainen oli hirvi, teki pitkiä taipalia, juoksi suuria mutkia,
+välistä näyttihe, mutta katosi taas niin, että lumi vain kuin savuna
+pölähti. Kerran luuli Panu päässeensä ampumamatkan päähän ja laukaisi,
+mutta löysi nuolen edestään pökkelöstä, jota oli ampunut. Talvisen
+päivän Panu ponnistelee, alkaa lunta sataa, keli takkaloituu, eikä
+tunne ajaja maita, joita hiihtää. Silloin alkaa korkea vaara edestä
+häämöttää, jäljet katoavat vuoren rintaan kuin olisivat siitä sisään
+menneet. Yö on pilvinen, pehmoista lunta putoilee ilmasta, metsässä
+kuiskahtelee ja hiiskahtelee niinkuin haltijat haastelisivat, ja
+ylempää vaaran laelta kuuluu tohauksia, heikompia ja kovempia. Mutta
+Panu ei löydä tietä takaisin ja alkaa eksyksissään harhailla. Kiipee
+ylös vuoren rinnettä, laskeutuu alas, kulkee poikki ja pitkin, mutta
+kun aamu koittaa, seisoo hän avonaisella vuoren laella, suuren koivun
+alla, jonka tuntee kotoisen uhrivuoren laeksi, ja tuolla alempana näkyy
+Panula, ja siellä haukahtelee koira. Tapion hirveä oli hän tietämättään
+ajanut sitä tappaakseen, ja pyhälle vuorelle oli se hänet kuljettanut.
+
+Siitä yöstä alkaen oli Panu muuttunut ja hänen tehtävänsä hänelle
+selvinnyt. Talon asiat huostaansa otettuaan ja tehtyään onnistuneita
+kaupparetkiä toimitti hän kevään tullen Jorman apuna uhrit ja toimitti
+ne niinkuin vanha tietäjä. Silmäänkin oli ilmaantunut se terävä kiilto,
+joka oli synnynnäinen Panujen suvussa, eikä aikaakaan, kun alettiin
+kuulla hänen tehneen tekoja, jotka osoittivat, että hän oli valmis
+tietäjä. Hänen loihdussaan oli voimaa, ja hänen manauksensa sai
+vapisemaan, ja pian oli taas moni tauti parantunut Panulan saunassa
+niinkuin entisinäkin aikoina. Ja kun olivat seuraavat käräjät,
+valittiin Panu heimon ylimmäksi tietäjäksi Jorman sijaan, joka siitä
+toimesta mielellään luopui.
+
+Otettuaan haltuunsa uhrivaaran hoidon vartioi hän sitä entistä
+tarkemmin eikä koskaan laiminlyönyt haltijoita lepytellä. Haltijan puun
+juurelle rakensi hän puisen aitan hänen asunnokseen, josta ei koskaan
+saanut puuttua sitä, mitä oli talossa tuoreinta. Esikoiset kaikista
+antimista hän sinne omasta talosta kantoi ja sai muutkin tuomaan.
+Haltijakin tahtoo huoneessa asua niinkuin ihminen, sanoi hän, kun syytä
+tuohon uuteen laitokseen kyseltiin. Mutta muutamille uskotuilleen
+selitti hän, että kun haltija on saatu perehtymään ihmisten tekemään
+huoneeseen, katoo siltä oma voima, ja se tottuu kuin kesytetty
+kotieläin ihmistä tottelemaan. Ristin-Kiesuksenkin palvelijat olivat
+tehneet samoin, ja heidän jumalansa oli heille aina hyvä. Mistä oli hän
+nuo tiedot saanut? Sitä ei hän selittänyt, mutta niin kuului vain
+pitävän olla. Hyvä olisi, jos kotihaltijoillekin kunkin talon
+karsikkoon samanlaiset asumukset tehtäisiin. Ihmiset alkoivat noudattaa
+hänen neuvojaan, ja jo näytti siltä kuin olisi niistä apua ollut.
+Riistaa alkoi taas juoksennella viljemmältä metsissä, ja kalat alkoivat
+kutea vanhoilla apajillaan.
+
+Ennen tietäjäksi tuloaan oli Panu ollut jotakuinkin hyvissä väleissä
+Reidan kanssa ja välistä seurustellut hänen kanssaan, niin että
+luultiin jo opissa käyvän.
+
+Mutta kun tuli tietäjäksi, kielsi hän heimoltaan kaiken seurustelun
+reitalaisten kanssa ja julisti vihamiehekseen jokaisen, joka Reitalasta
+apua haki. Ilmivainoksi muuttui väli, kun Panu tapasi lappalaisen
+pyhällä vuorella metsästämästä. Kuin sutta ajoi Panu häntä takaa ja
+iski keihäällään hänet hengiltä keskellä Reidan pihaa, jonne kurja
+turvautui. Kun Reita juoksi joukkoineen hätään, häpäisi hän Panun
+kunniattomaksi siitä, että oli rikkonut kotirauhan. Panu uhkasi
+tappavansa jokaisen, joka pyhää vuorta saastutti. Reita puhui pilkkaa
+Panulan tietäjistä, jotka eivät tienneet mitään muuta kuin mitä
+silmillään näkivät ja korvillaan kuulivat, jotka olivat kuin
+vainuttomia koiria ja joiden tieto maata myöten kulki kuin siipisato
+lintu. Paljon kokoontui kansaa kuulemaan, Panu ei saanut sanaa
+suustaan, kun viha hänessä kuohui ja hidas oli hänen kielensä, hän
+sydämistyi yhä enemmän ja julisti mennessään tuhoavansa Reidan, missä
+ikinä hän hänen tiellensä sattui.--»Olisit oikea tietäjä, et aseihin
+turvaisi, vaan sanaiseen sotaan vaatisit, jos vihasi hyvitystä
+haluaa.»--»Suohon sinut laulan, jos edestäni tavoitan!» huusi Panu.--
+»Milloin tavataan?» huusi Reita.--»Milloin edestäni tavoitan!»--ja
+sillä uhkauksella hän meni reitalaisten pilkatessa häntä siitä, että
+aikoi vanhan Lapin tietäjän kanssa sanataistosille ruveta.
+
+Taistelu siitä tuli, jossa Reita sai surmansa, vaikkei kukaan tietänyt
+kuinka. Ruumista ei mistään löydetty, ja Panu kertoi hänet suohon
+laulaneensa, kun metsässä tuli vastaan ja koettelemaan vaati. Mutta
+reitalaiset väittivät karjanpaimenen nähneen, kuinka Panu Reidan jälkiä
+vainusi ja häntä nuolella selkään ampui. Reidan talo poltettiin, ja
+joukko hajosi, ja vaimo pakeni lapsineen. Yksi tytöistä oli eksynyt
+muista ja tuotiin Panulaan, jossa otettiin orjaksi.
+
+Kun Reita oli tuhottu, oli Panu yksinvaltias Korpijärven ympärillä. Hän
+oli anastanut Reidan vallan, ja puhuttiin niin, että hän oli hänen
+haltijansa ja kaikki taitonsakin omakseen ottanut. Se ainakin nähtiin,
+että hän uhriaitan eteen pyhälle vuorelle pystytti puujumalan,
+samantapaisen kuin ne, joita lappalaiset rakentelivat uhripaikoilleen,
+mutta suuremman ja tukevamman. Ja sen sanoi hän sitä varten tehneensä,
+että jos haltija ottaa ihmisen muodon ja siihen suostuu asettumaan, se
+ei koskaan pääse siitä haahmostaan pois, vaan pysyy ainaisena
+palvelijana ja tulee mukaan, mihin tahtoo.
+
+Panun hallitus osoittautui heimolle yhä hyödyllisemmäksi, kuta enemmän
+hän itse varttui. Panula muuttui taas vuosien kuluessa kaiken Karjalan
+keskustaksi. Siellä käytiin uhraamassa, siellä saamassa neuvoja ja
+uutta oppia pulmista päästäkseen ja taudeista paratakseen. Laittautui
+Panu vielä Kontojärven voudin hyväksi ystäväksi ja sai häneltä aikaan
+kiellon semmoisen, etteivät savolaiset saaneet itäpuolella Rajavaaran
+olevia maita ominaan pitää, ei kasketa niitä, ei metsällä kulkea eikä
+yläjärvissä kalassa, jonne yksi ja toinen jo oli alkanut tunkeutua.
+Vielä nimitti vouti hänet käräjäin istujaksi, antoi hänelle luvan
+ylläpitää kuninkaan valtaa salomailla ja käski kaiken kansan totella
+häntä niinkuin itseään.
+
+Oli kuitenkin metsissä niitä vanhan Reidan mukanaan tuomia lappalaisia,
+jotka eivät alistuneet. Rauhan vuoksi oli voudilta kielto heitä
+ahdistamasta, kun eivät mitään pahaa tehneet. Köyhiä olivatkin ja
+vähävoimaisia ja harhailivat milloin missäkin. Oli myöskin taika heitä
+suojelemassa: pelättiin riistan metsistä katoavan, jos lappalaiset
+karkoitettaisiin tai sukupuuttoon hävitettäisiin.
+
+Oli joitakuita muitakin, jotka eivät Panun menoa hyväksyneet. Niitä oli
+vanha Jormakin, ja heidän suurin nurinansa oli siitä, että Reidan tuoma
+taikausko oli uudistettu ja rehoitti entistä enemmän ja että pyhälle
+vuorelle oli palveltavaksi pystytetty inhoittava puujumala. Eikä ollut
+heistä Panussa oikeata henkeä eikä sisäistä voimaa. Liiaksi pani painoa
+ulkonaisiin temppuihin, niitä joka tilassa vaatien. Mutta näitä
+nurkujoita oli harvassa. Kaikki muut ylistivät Panua siitä, että oli
+heimo taas koottu yhteen johtoon ja yhteen tietoon. Eikä nyt ollut
+pelkoa siitäkään, että Ristin-Kiesus salaa rajan yli tunkisi ja
+puoleensa viettelisi.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Korpivaaran Panulassa oli pidetty pitoja ja kestejä jo useampia päiviä
+markkinamiehiä kotiin odoteltaessa. Paitsi lähiseudun heimolaisia
+järven rannoilta ja jokivarsilta oli sinne kokoutunut kauempaakin
+kansaa metsäin sisästä ja ylävesien varsilta. Eivät kaikki, joilla
+olisi ollut nahkoja markkinoille vietäväksi, sinne lähteneet hiihtämään
+ummessa kelissä, vaan antoivat ne Panun kaupittavaksi, joka niistä sai
+korkeamman hinnan kuin kukaan muu, ja jäivät siksi ajaksi hänen
+taloonsa, jossa heitä kaikkia vanhan tavan mukaan kestitettiin ja
+vieraina pidettiin. Talossa oli teurastettu härkä ja olutta tehty
+tynnyrittäin. Kukin oli tuonut eväitä mukanaan. Kahdessa suuressa
+tuvassa pidettiin iloja päiväkaudet, toisessa kisaten ja laulaen,
+toisessa juoden ja aterioiden, sill'aikaa kun vanhat saunassa turisivat
+ja pikkupojat pihalla melakoivat rantatörmältä jäälle laskien. Talon
+takana olevan kallion laella oli mies aina tähystämässä antaakseen
+sieltä luikulla muille merkin kohta paikalla, kun tulijat järven
+selälle ilmaantuivat.
+
+On juuri kisaloma, ja uutta tanssia odottaessa kiertelee oluthaarikka
+etupuolella tupaa miehestä mieheen, sill'aikaa kun tytöt karsinan
+seinämällä vaatteitaan järjestelevät ja tukkanauhojaan sitelevät.
+Ikkunaluukut on sysätty auki, ja ulkoa kuuluu poikain temmellys, jotka
+leikkivät siellä Pohjolan isännän ja Lemminkäisen kaksintaistelua
+vanhan poronnahkan päällä.
+
+Uunin kyljessä karsinanurkassa hurisee jauhinkivi, jota orjatytöt
+aamusta alkaen ovat toisten tanssiessa vääntäneet. Hajamielisinä ja
+ympäristöstään välittämättä kiertävät uupuneet tytöt kampia, silmät
+ajatuksettomina ja tuntemattomina laimeasti ikkunanvaloon tuijottaen.
+Ainoastaan silloin, kun toinen heistä kiven silmän tuohisesta täyttää
+ja toinen siivellä pyyhkäistyään jauhot vakkaseen kiven kupeelta menee
+niitä toiseen tupaan emännälle viemään, herkeää kivi hetkeksi
+pyörimästä.
+
+Tanssin tauotessa on nyt kivikin pysähtynyt. Toinen orjatytöistä ottaa
+vakkasen ja vie sen, uunin kylkeen painautuen, ettei tanssityttöjen
+vaatteita tahraisi, porstuan yli toiseen tupaan.
+
+Siellä on lieden päällä haahlassa riippumassa suuri musta pata, jota
+emäntä hämmentelee. Emäntä on pieni, lempeän näköinen ihminen, kasvot
+pienet ja kalpeat, silmissä kärsivä ilme ja ruumiissa alakuloinen
+raukeus.
+
+--Johan nuo nyt riittänee. Käyhän nyt sinäkin, Annikki, pukusi
+muuttamassa, niin saat mennä muiden kanssa karkelemaan, sanoo hän
+tytölle, joka jauhoja toi.
+
+--Mitäpä minä heidän karkeloistaan. Käyn kynimään nuo metsot?
+
+--Käy, ja käy pian, saattaa sieltä Panu millä hetkellä tahansa palata,
+ja parasta pitää urhoille olla!
+
+Sen sanoo Ilpotar, naapurin emäntä, joka apumiehenä häärii niinkuin
+kotonaan tietäjän talossa ja on ottanut puolet emännyydestä omiin
+käsiinsä.
+
+--Antaa heidän nyt näiden levätä, koko päivän ovat kiveä vääntäneet,
+onhan täällä muitakin,--uskaltaa talon emäntä virkkaa.
+
+Mutta Annikki on jo ottanut linnut ja lähtee kotaan.
+
+--Liian hyvänä orjiasi pidät ... vai vielä karkelemaan! kivahtaa
+Ilpotar.
+
+--Ihminen se on orjakin.
+
+--Lieneekö puolikaan, mokoma lappalaiskakara.
+
+--Annikki ei ole orja enemmän kuin muutkaan ... kasvattina on pidetty,
+sukulaisena hoidettu, vaikk' on työtäkin tehdä saanut.
+
+--Orjaksi ennen sodassa saatu katsottiin, lienevätkö nyt ajat
+muuttuneet. Orjaksi tiedän vainen Panunkin tyttöä tähän saakka
+sanoneen.
+
+--Tietänetkö, Ilpotar, Panun mielen paremmin kuin minä, vaan minä en
+orjankaan selkää katkaise.
+
+--Välipä tuolla vähävoimaisella. Taidat vielä Reita vainajan taikoja
+pelätä. Turhaan niitä pelkäät, ne taiat on nyt paremman miehen käsissä.
+
+Emäntä ei vastannut, jätti hierimen apulaisen käteen ja pistäytyi ulos.
+Ilpotar raotti ikkunaluukkua ja katsahti hänen jälkeensä. Emäntä näkyi
+menevän pihan yli kotaan ja alkoi siellä Annikin kanssa lintuja
+siivota.
+
+--On siinä askareissa tietäjän nainen, orjan töille työnteleikse,
+naurahti Ilpotar. Mitähän olisi näistäkin pidoista tullut, jos en minä
+olisi auttamassa ollut! Kädestä pitäen tuli Panu itse noutamaan oluen
+panoon. Nahjukseksi sanoi naistaan. Arvaatteko, tytöt, mitä minä siihen
+sanoin... »Sitäpähän lähdit sieltä kaukaisilta mailta noutamaan ... ei
+olisi tainnut likempänä olla.»--Ei virkkanut siihen mitään, mutta
+tiedän hänen jo kauan katuneen mokomia kauppojaan.
+
+--Lieneekö mitkä lumot käyneet?
+
+--Rahalumot. Ahne se on Panu, perso tavaralle. Mutta sinne menivät
+ennenkuin osansa sai. Yksin jäätyään kääntyi isänsä Ristin-Kiesuksen
+oppiin, vei kultansa, hopeansa Valamoon ja antoi munkeille talonsa. Sen
+sai, kun lähti merta edemmä kalaan.
+
+--Mutta eihän nyt omastakaan suvusta ole naiden.
+
+--Minkä tähden ei? Toiselle puolen Rajavaaran se on jo tapana. Silloin
+tietää, minkä saa, eikä käy niinkuin Panun.
+
+--Onhan tuo hyvä ihminen emäntäkin.
+
+--Parempi ilki paha kuin liian hyvä.--Laiskoittelette täällä kaikki
+orjat. Pöytää kattamaan!
+
+--Kun ei tuo teitä ottanut?
+
+--Hyvät olisi kaupat tehnytkin, mutta oli kieliä välissä. Ei ole
+osannut lapsiakaan tehdä kuin tuon yhden poika ruikaleen. Sekin on
+tullut äitiinsä. Saas nähdä, mikä tietäjä siitäkin tulee.--Mitä siinä
+naurattelette? Sitäkö, etteihän minullakaan ole kuin ainoa tyttö. Mitäs
+semmoisen ukko rahjuksen kanssa ... hyväksikin luulin, mutta ei ole
+mihinkään.
+
+--Olihan Ilpottarella poikakin.
+
+Kovakasvoisen ja ravakkaluontoisen naisen muoto muuttui yht'äkkiä. Se
+heltyi. Suussa värähti, mutta sitten hän taas voitti mielensä ja
+kivahti:
+
+--Suunne kiinni ja hämmennä pataasi, ettei pohjaan pala!
+
+Ei sallinut Ilpotar siitä asiasta puhuttavan, ja arkaan paikkaan siinä
+aina sana sattui.
+
+Annikki ja emäntä istuivat kodan kynnyksellä lintuja kynien.
+
+--Annahan nyt olla, sanoi emäntä. Saan minä nämä yksinkin
+höyhennetyksi. Käyhän nyt siistiymään... Karikin on täällä ... nämä on
+sen tuomia lintuja ... etkö nähnyt häntä tuvassa?
+
+--Istuvanhan tuo siellä näkyi.
+
+--Älä huoli siitä, mitä mieron hampaat hakkaa, tiedäthän Ilpottaren. Se
+tahtoo Karia tyttärelleen, muttei Kari Ilpon naiseen suostu, vaikka
+kaikki kullat saisi. Puhui kanssani äsken ja toi lunnaitasi taas kolme
+komeata ilvestä ja sinulle äitinsä laittamat uudet vaatteet, ne ovat
+nyytissä ullakolla, käy siellä pukemassa yllesi ja mene sitten
+karkelemaan.
+
+Annikin totiset kasvot välähtivät ilosta, mutta sitten taas
+synkistyivät, ja hän painautui takaisin istumaan.
+
+--Alkavat taas toiset tytöt herjata, sanoi hän itku kurkussa.
+
+--Eivät nyt uskalla Karilta, ja niskan nakkeluista älä välitä. Silmäisi
+sirkeyttä ja poskiesi puhtoisuutta kadehtivat, mutta se on sinulle vain
+maineeksi. Saatan sanoa, mitä Kari minulle äsken uskoi. Sanoi aikovansa
+Panun tultua sinua uudelleen pyytää. Jos Panu suostuu, ei tiedä, ehkä
+täällä karkeloissa vielä morsiamena keikut.
+
+--Ei suostu Panu, kun ei ole lunnaat vielä täydet.
+
+--Sanoi olevan itsellään takausmiehet, että vuoden kuluessa maksaa sen,
+mikä puuttuu. Menehän nyt vain ilotupaan, ei ole sitten aikaa, kun
+markkinamiehet tulevat.
+
+Annikki nousi, puhdisti kätensä, pesi kasvonsa ja meni pihan poikki
+aittaan.
+
+Emäntä jäi loppulintuja höyhentelemään ja alkoi sitten kärvennellä
+niitä tulen lieskassa. Annikin naittaminen oli hänen lempiaatteitaan.
+Itse oli hän tytön metsästä löytänyt, kuullut korvesta ruikutuksen,
+mennyt luo ja kotiin kantanut. Panu olisi tahtonut salaa tuhota, mutta
+vaimo ei antanut. Siitä pitäen, kun tyttö taloon tuotiin, oli hän
+kohdellut häntä niinkuin omaa lastaan, sikäli kuin voi, mutta vähän oli
+hänellä valtaa talossa ja sanomista sen asioissa. Miksi oli hän
+lähtenyt tänne tulemaan kaukaisesta kodista, jossa oli kukkana
+kulkenut? Toiselle olisi hän tahtonut, mutta toiselle työnnettiin,
+kaukaa tulleelle pohatalle. Ynseää oli ollut olo täällä, raskasta
+elämä, ei paljon orjan osaa parempi. Olisi parempi ollut veteen juosta,
+Kaatrakosken aaltoihin, joka kodin alaitse kuohui. Toiset olivat täällä
+ihmiset kuin kotona Laatokan ihanilla rannoilla, toiset tiedot, toiset
+tavat. Siellä mehevät maat, vihertävät lehdot, aukeat ahot, täällä
+soita ja karuja kankaita ja rotkoisia vaaroja. Jöröjä ja kovasydämisiä
+olivat miehet, naiset kateita ja ilkeäkielisiä. Vieraat naiset tunkivat
+hänen ortensa alle emännöimään. Ja ainainen pelko rinnassa ... jos Panu
+tietäisi, huonosti hänen kävisi.
+
+Nyt hän uskalsi, nyt ei kukaan joutanut hänen askeliaan vaanimaan. Hän
+nousi, meni navettaan, piilousi sen pimeimpään parteen, lankesi siellä
+polvilleen ja rukoili. Ei itselleen mitään rukoillut, Annikille onnea
+anoi, kumarsi lattiaan, vaikkei ollut toivoa liioin, että Jumala
+kuulisi, kun ei tuohusta sytyttää tohtinut...
+
+Mutta tuvassa oli uusi karkelo alkamassa, ja kanteleen soittaja pöydän
+päässä juohatteli sormiaan kieliä myöten alkusoitoksi. Annikki oli
+pukeutunut ullakossa, pistäytynyt tupaan ja hiipinyt pankon nurkitse
+toisten tyttöjen taa uunin syrjään ja istuutui jauhinkiven laidalle.
+Mutta hänen uudet vaatteensa olivat huomiota herättäneet.
+
+--Katsohan orjaa, aikoo tanssiin tarjoutua, sanoi Kylli, Ilpottaren
+tyttö, joka tyttöjen parvessa ylinnä keikkui.
+
+Poikain puolella valittiin kisain johtajaa.
+
+--Kari kisakuninkaaksi! huudettiin.
+
+--Ei minusta, valitkaa joku toinen.
+
+--Ketä tytöt tahtovat?
+
+--Karia! Karia! huudettiin karsinan puolelta, ja tytöt harvensivat
+rivinsä niin, että jokainen tuli näkyviin.
+
+Karin täytyi suostua. Heittäen pois helähtelevän miekkavyönsä ja
+riisuen pitkän valkean sarkakauhtanansa astui hän esiin lattialle. Hän
+oli heimon kauneimpia poikia, solakka, pitkä, puhdasmuotoinen, vähän
+vaaleata partaa leuassa ja ylähuulessa, mutta ruskeasilmäinen,
+hartioille ulottuva liinatukka keskeltä jakauksella, oli uljas, urhea
+metsämies ja tunnettu nopeaksi hiihtäjäksi, josta sanottiin, että
+hiiden hirvellekin tulisi kiire hänen edessään.
+
+--Tytöt riviin! käski hän.
+
+Kisakuninkaan oli etuoikeus ennen muita valita tanssitoverinsa, ja
+tytöt seisoivat odotellen, kenen Kari ottaisi.
+
+--Soitto soimaan! komensi Kari, ja kun kannel helähti iloiseen alkuun,
+liukui hän notkuvin polvin karsinanurkkaa kohti, jossa Annikki seisoi,
+tempasi hänen vasemman kätensä oikeaansa ja vei hänet kisakuninkaan
+kunniapaikalle peräikkunan alle.
+
+--Orjan otti! tirskahti Kylli palmikoitaan heitellen, ja nurinaa kuului
+muidenkin tyttöjen joukosta.
+
+--Entäpä orjastakin kerran kuninkaatar koituu! virkkoi hyväntahtoinen
+kanteleensoittaja, Jorma ukko, jonka sormet nyt kuin virman sorsan
+sorkat alkoivat kieleltä toiselle hypellä.
+
+Mutta pää pystyssä ja otsa korkeana, nurinasta ja syrjäsilmistä
+huolimatta alkoi Kari tuvan lattiaa pitkin neitoaan kuljetella, joka
+alla päin ja silmät maahan luotuina häntä nöyrästi seurasi, hiukan
+mustanpuhuvat poskensa tummasti punoittaen. Kierrellen, kaarrellen,
+maanitellen eteen ja peräytyen taa kiertelivät parit laattiaa sanaakaan
+toisilleen sanomatta, niinkuin tapa oli. Mutta penkillä istuivat
+vanhemmat miehet ja miehet keski-ikäiset, ja naiset tunkeutuivat
+toisesta tuvasta oven suuhun karkeloa katselemaan. Huulet
+hyväntahtoisessa hymyssä seisoi siinä pankon nurkalla Panun emäntä
+suosikkiensa tanssia seuraten. Hyvin sopivat Annikin uudet vaatteet,
+somasti vilahti uusi valkea kenkä. Ja miksei olisi sopinut, kun oli
+Annikin mitalla tehty, emännän omasta toimesta, salaa tytön
+arkivaatteiden mukaan. Kohta ei Annikkia enää orjana pidetä, kohta saa
+pää katettuna nuorten emäntäin arvossa astella ... varmastikin Panu nyt
+suostuu, kun on lunnaat tiedossa, ja upeat häät heille vietetään.
+
+Ei uskaltanut Annikki silmiään maasta nostaa eikä niitä Kariin luoda.
+Ei muistanut häntä vielä milloinkaan oikein kasvoihin katsoneensa,
+kaukaa vain oli hänen käyntiään seurannut, vartaloaan ihaellut,
+kuunnellut hänen puheensa sointua ja hänen laulujaan, kun toinen
+paimenessa kulki, toinen metsälle meni. Olihan kerran kuitenkin
+silmiinkin katsahtanut sinä kuutamoisena syysyönä, kun oli eksynyttä
+lammasta korvesta etsinyt ja Kari tullut tiellä vastaan. Oli hän ensin
+säikähtänyt, oli luullut ryöstäjän tulevan ja oli häntä metsään
+paennut, mutta ei poika pahaa tehnyt, hellästi puhutteli, seuraan
+yhtyi, ja yhdessä he vuonan jälkiä noudattivat ja sen näreen juuresta
+määkimästä löysivät. Kari kantoi lampaan pihaan, erosi veräjällä ja
+katsahti erotessaan niin oudosti, että tytön sydäntä sykkyrälle veti.
+Miekka oli hänellä vyöllään, jousi olalla, kupeella viini, ja siitä
+katosi hän metsään kauniina kuin Tapion poika, sanaakaan sanomatta
+poistui. Olisi Annikin häntä metsän neitona seurata mieli tehnyt, ajaa
+riista hänen eteensä, hänet hilpeille, viljaisille maille houkutella ja
+siellä viileässä viidassa päänsä hänen rinnoilleen painaa.
+
+Ei ollut hän alussa uskaltanut luottaa siihen, mitä emäntä tuli
+kertomaan, että Kari oli häntä Panulta kosinut ja luvannut lunnaita
+maksaa, niin paljon kuin Panu tahtoo. Mutta kun Kari aina omakseen
+kutsui ja kaivotiellä tavatessaan karitsakseen nimitti, jonka kerran
+olallaan kotiinsa vie, niin herahti ilokyynel silmästä, ja monet yöt se
+ajatus ullakossa valvotti. Vähät siitä, saisiko Kari lunnaansa
+kootuksi, kunhan häntä lempi! Se lempi, otti niin hellästi kädestä nyt
+ja luokseen kohotti, pää tuolla ylhäällä, jonne ei uskaltanut silmiään
+nostaa. Ja ikäänkuin autuaassa unessa hän nyt Karin rinnalla karkeli ja
+tunsi rohkeutensa ja luottamuksensa kasvavan eikä enää huolinut
+välittää niistä, jotka häntä halveksivat ja pitivät liian huonona
+Karille.
+
+Tanssi taukosi, ja Annikki tapasi itsensä taas karsinassa, josta
+kiireen kautta pujahti pirttiin ollakseen apuna emännälle. Porstuassa
+seisoi Ilpotar kädet puuskassa ja loi häneen pahansuovan katseen,
+sähähtäen korvaan:--Keiku, mitä keikut, vaan oksalla et keiku!--Entäpä
+kerran keikkuisin minäkin, ajatteli Annikki, mutta ei huolinut vastata,
+solahti mahtavan emännän sivuitse pirttiin, tempasi siellä piakan
+toisen naisen kädestä ja alkoi sillä riemuavin mielin piiraita uuniin
+kiidätellä.
+
+--Tule kuulemaan, kun Kari laulaa ... sinulle laulaa! kuiskasi hänelle
+hetken päästä korvaan toveri, toinen orjatyttö ... minä vartioin
+piiraita, etteivät pala ... käy pian!--ja tyttö työnsi hänet pois
+pankon äärestä porstuaan.
+
+Karkelojen välillä helskytteli Jorma kanneltaan ja hyräili
+säestykseensä. Nuoren väen iloksi lauloi hän Lemminkäisen lemmentöistä
+ja hänen seikkailuistaan saaren impien iloissa, kassapäiden
+karkeloissa. Vähän aikaa laulettuaan työnsi hän kanteleen Karille, joka
+hänen vieressään istui, ja virkkoi:
+
+--Käheä on ääneni ja virteni vanhat ... laula nuoremmuuttasi, paremmin
+osaat.
+
+--Hyvät on laulusi, kauneimmat Karjalassa...
+
+--Laulahan nyt kuitenkin.
+
+--Laula, Kari, kehoittivat muutkin.
+
+Kari oli jo laulamassa, kun näki Annikin oven suussa. Lopetettuaan
+lyhyeen ensimmäisen laulunsa, vaikeni hän vähän aikaa, juoksutteli
+vanhaa säveltä ylitse uuteen ja alkoi:
+
+    --Yks on ystävä minulla
+    tämän ilman kannen alla,
+    yksi armas ainokainen
+    koko kolmessa kylässä.
+    Muut ne mustaksi sanovat,
+    kekäleeksi kellertävät;
+    minun on silmästä simana,
+    mesimarja mielestäni,
+    vaan on vaiva vuottaessa,
+    yksin ollessa ikävä;
+    harvoin yhtehen yhymme,
+    harvoin näemme toisiamme,
+    vesi on virtainen välissä
+    mieron vihat virtaisemmat,
+    vihat voitan, virrat kierrän,
+    kannan kotihin omani.
+
+--Semmoinen oli se laulu!
+
+--Laula vielä!
+
+--Laulakoot nyt muut.
+
+Mutta kaikki Karilta vielä toista laulua vaatimaan, Taas juoksutteli
+hän säveltä suruvoittoisesta ilonvoittoiseen ja lauloi:
+
+    --Konsa istuit, maa iloitsi,
+    kun kävit, käki kukahti,
+    kussa seisoit, seinä paistoi,
+    kussa tanssit, tanhut keikkui,
+    tuost' olet tullut, tuosta mennyt,
+    tuossa istunut kivellä,
+    tuossa astunut aholla,
+    kivi on tullut kirjavaksi,
+    paasi on toistansa parempi,
+    korpi kuutta kukkelampi,
+    lehto viittä lempeämpi.
+
+--Kenestä on Kari laulunsa tehnyt? kysyi Panun emäntä.
+
+--Eihän ole kuin yksi musta tyttö kylässä, pisti Ilpotar.
+
+--Mutta se onkin virtensä veroinen, virkkoi Jorma. Mutta Annikki oli
+luikahtanut tiehensä, liikutustaan pakoon.
+
+--Laula vielä! Ei kahta kolmannetta! kehoitettiin yhä, ja Kari oli jo
+aikeissa kolmatta lauluaan aloittaa, kun kuului toitahdus tuvan seinän
+takaa ja pojat alkoivat ulkona huutaa:
+
+--Markkinamiehet tulevat! markkinamiehet tulevat!
+
+Soitto keskeytyi, ja kaikki väki pullahti tanhualle tulijoita
+vastaanottamaan. Järven päässä näkyi musta joukko lähenevän. Pian
+huomattiin kuitenkin, etteivät tulijat olleetkaan Panun väkeä, vaan
+reitalaisia poroineen.
+
+Missä panulaiset ja reitalaiset vastakkain sattuivat, siellä oli aina
+tappelu valmis, ja nyt olivat oluet ja hyvät ruuat mieliä
+kiihoitelleet.
+
+--Annetaanko vähän tuliaismaistiaisia! huusi Taru, nuorista miehistä
+suurisuisin, ja kohta oli vanhempain miesten ja Karin kiellosta
+huolimatta hurjimmilla sukset jalassa ja jouset olalla. Koirineen
+karkasivat he jäälle tulevia vastuuseen ja piiloutuivat pienoisen
+saaren suojaan, jonka taitse tie kulki.
+
+Pahaa aavistamatta ja luottaen markkinarauhaan, jota pyhänä pidettiin,
+ajoivat reitalaiset hölkkäjuoksua suurta selkää pitkin. Saarta
+lähetessä höröstyivät porot, päät nousivat pystyyn, ja jalat
+notkahtelivat levottomasti. Vaan eivät ennättäneet ajajat, jotka
+oudostellen tarkastelivat väen paljoutta Panulan kartanolla, pyöräyttää
+porojaan takaisin, kun mieslauma haukkuvine koirineen huutaen ja
+kiljuen karkasi saaren suojasta heiltä tietä tukkeamaan. Koiria
+pillastuneet porot puhalsivat hurjaan laukkaan ja etumaiset ehtivätkin
+ohi, mutta kahdesta viimeisestä pulkasta putosivat ajajat, Hilappa ja
+Aslo, lumeen ja estivät, käsivarsistaan hihnoissa kiikkuen, porojaan
+pakenemasta. Heidät saavutettiin, heitä mukuroitiin jousien ponsilla ja
+lumessa ryveteltiin, porojen kimpuroidessa ja koirien niiden ympärillä
+häristessä. Pienet lappalaiset puolustivat itseään, minkä taisivat,
+koettivat pujahtaa pakoon ja hypätä pulkkiinsa, mutta aina syöstiin
+heidät suulleen lumeen. Sen saivat kuitenkin puolustautuneiksi, ettei
+hihnoja heidän käsistään saatu.
+
+--Ei saa syyttä repiä ... älkää, hyvät miehet, repikö! vaikeroi Hilappa
+ollen armoille antauvinaan.
+
+--Saa syyttäkin reitalaista repiä! huusi Taru. Tänne tievero! Anna
+viinasi, niin pääset!
+
+--Riisutaan poro ja viedään pulkka pihaan!
+
+Toiset reitalaiset olivat telmeen kestäessä tehneet kierroksen jäällä,
+mutta eivät saaneet vauhkoutuneita porojaan menemään päin, apuun
+päästäkseen. Ahdistelijat usuttivat koiriaan heidän kimppuunsa ja
+ammuskelivat heitä tylsillä nuolilla. Mutta silloin kuului vihainen
+vingahdus ilmassa ja samassa parahdus.
+
+--Voi lempoa, kun rautanuolella ampui! huusi Taru.
+
+Kaikki kokoontuivat Tarun ympärille ja unohtivat hetkeksi
+ahdistettavansa. Hilappa ja Aslo käyttivät tilaisuutta hyväkseen,
+nakkautuivat vikkelästi kuin kissat pulkkiinsa ja ehtivät toisten luo,
+ennenkuin heidät uudelleen saavutettiin. Ja pyrypilvenä kiisi
+lappalaisseurue tiehensä.
+
+Taru kirkui ja kiroili niin, että sanat säkeniä iskivät. Hänen vasen
+kätensä riippui hervotonna, ja olkapäästä, jonka pitkä, terävä nuoli
+oli lävistänyt, valui verta virtanaan valkoiselle sarkakauhtanalle.
+
+--Jälkeen joka mies niiden riettojen! huusi hän hammasta kiristäen.
+
+--Ette niitä enää saavuta! virkkoi Kari, joka useiden muiden kanssa oli
+rientänyt jäälle tappelua asettamaan.
+
+--Raukkoja teitä! kähisi Taru,--mutta vielä minä kerran sen...
+
+--Näitkö, kuka ampui?
+
+--Lie ampunut kuka tahansa, mutta sen vannon, että maksa höyryää, missä
+heistä yhdenkään tavannen ... ja täss' on ase,--ja samassa kiskaisi hän
+nuolen haavasta ja pisti sen verta tippuvana viineensä.
+
+--Siinä sen nyt näette: viha vihasta kytee, virkkoi Jorma taloon
+noustaessa.
+
+--Eikä sammu ennenkuin joka sauna Lapinpohjassa taivaalle lämpiää,
+vastasi Taru toista kättään toisella hihasta kannattaen.
+
+--Ei saa sotaan yllyttää, nuhteli Jorma. Reitalaisten kanssa on rauha.
+
+--Mitäs ampui!
+
+--Itsehän ensin menitte, huomautti Kari.
+
+--Suus kiinni, salareitalainen!
+
+Kari kuohahti, ja hänen silmänsä välähtivät. Taru väisti päätään kuin
+iskua välttäen. Mutta Kari hillitsi suuttumuksensa ja virkkoi
+rauhallisesti:
+
+--Eto haavasta aikamies kiukuttelee.
+
+Vähitellen miehet pihaan noustessa tyyntyivät, ja kun huudettiin
+ruualle suureen tupaan, unohtuivat reitalaiset ja äskeinen kahakka
+höyryävän naurispuuron ja piirakkain ääressä.
+
+Syötyä pantiin taas karkeloksi ja lauluksi. Mutta Kari oli ottanut
+pitääkseen vartiota vuorella, kun luultavaa oli, etteivät
+markkinamiehet enää metsään yöpyisi, vaan painaisivat pimeänkin tultua
+kotia kohti. Miehet laskivat, että he jo iltayöstä ja ennen kuun nousua
+saapuisivat. Sitä varten, että markkinamiehet pimeän aikana
+saapuisivat, oli tervaisia tuohuksia varattu pinollinen tuvan nurkkaan,
+jotka sytytettäisiin niin pian kuin vartija merkin antaisi, ja
+mentäisiin sitten miehissä vastaan ja riemukulussa tulijat kotiin
+tuotaisiin. Vartijalla oli hänelläkin tuohus mukana, jonka hän
+sytyttäisi, kun näkisi järven päästä tulen, jolla miehet tulonsa
+ilmaisisivat.
+
+Karkelossa oli Kari saanut Annikille kuiskatuksi menevänsä vartijaksi
+ja pyytänyt häntä tulemaan toverikseen. Annikki ei ollut mitään
+vastannut, puristanut vain heikosti Karin kättä suostumukseksi. Mutta
+karkelon jälkeen oli tyttö kadonnut. Ei häntä näkynyt tuvassa
+kummassakaan, ei ollut saunassa eikä aitoissa, joista Kari häntä
+katseli. Ehkä oli mennyt edeltä yhtymäpaikalle. Mutta ei hän ollut
+sielläkään. Kukkulalle tultuaan Kari istuutui korkean kiven kylkeen,
+jonne oli tuotu poron nahka lattiaksi. Hän istui ja kuulosti metsän
+rantaa. Huurteiset, jäiset puut nasahtivat tuon tuostakin hänen
+takanaan, tuulen hengen niitä silloin tällöin liikauttaessa. Alhaalla
+oli talo, josta kuului koirain haukuntaa, ovien käyntiä ja hoilotusta
+ja välistä kanteleen helähdys. Taampana kohosi kuun neljänneksen ja
+tähtien sitä heikosti valaistessa korkea uhrivaara avopäine
+kallioineen, joiden lumiset laet erotti rinteillä olevan metsän
+mustasta. Kari ei tahtonut saada paikallaan pysytyksi, ja yhä
+levottomammaksi hän kävi, kuta kauemmin Annikki viipyi. Jos se oli jo
+ollut täällä ja mennyt pois, eikä taaskaan saisi kahden kesken tavata.
+Hän nousi ylös, meni metsän rantaan, kuulosti, palasi taas kiven luo ja
+pudisteli lumen poron nahkasta levittäen sen siististi hangelle. Siihen
+hän sen istuttaa, kun se tulee, siinä häntä katselee ja kuuntelee hänen
+äänensä liritystä, sitä kaikkea sitten taas moneen kertaan jälkeenpäin
+muistellakseen.
+
+Siitä pitäen, kun Kari hänet ensi kerran tapasi ja kietaisi kätensä
+hänen vyötäistensä ympäri, oli Annikki yksinäisillä metsäretkillä aina
+hänen mielessään väikkynyt, hiihtänyt hänen edellään tai vierellään ja
+öitä hänen nuotiollaan istunut. Mutta harvoin hän oli saanut häntä
+nähdä, vielä harvemmin puhutella. Usein hän tästä kulki ja taloa
+kierteli. Välistä näki tytön saunapolulla, välistä kaivotiellä, silloin
+tällöin rannalla poukkujen pesussa. Lumotuksi hän välistä luuli
+itsensä, lumotuksi sanoi häntä äitikin. Ja sen jälkeen lienee hän
+ollutkin lumottu, kun tytön lehdossa tapasi lehdeksiä taittamassa ja
+kiersi kätensä hänen ympärilleen. Oli, niinkuin olisi tyttö siihen
+sulanut, huvennut hänen käsivarsiensa väliin puhtoisena ja notkeana
+kuin talvinen orava. Tummat olivat sen silmät ja mustat kulmat, ja ne
+loistivat niin toisin kuin muiden tyttöjen. Se meni hetkeksi kuin
+tainnoksiin, heräsi sitten ja pujahti nopeasti kuin lumikko puiden
+väliin. Mutta siitä pitäen oli Annikki Karin edessä niin ilmielävänä,
+että hän ojensi kätensä häntä tavoittaakseen ei ainoastaan unessa
+yöllä, vaan ilmisissä päivälläkin. Ja Kari oli vakuutettu siitä, että
+joku hyvä haltija hänelle näytti sitä, mitä tiesi hänen toivovan
+näkevänsä--eikä hän pyrkinyt pois lumoista, vaan tahtoi mielessään sen
+suojeluksessa kulkea.
+
+Ensi kerran, kun Kari Annikkia Panulta pyysi, sanoi Panu:--»Millä sinä,
+tyhjä mies, semmoisen tytön ostat?»--»Paljonko tahdot?» kysyi Kari
+jouseensa nojaten, sillä he olivat tavanneet toisensa metsässä. Panu
+määräsi kaksi karhun nahkaa, kolme ilvestä ja viisi rihmaa oravia.
+Mutta kun Kari ne vei, vaati lisää vielä kaksi karhunnahkaa, sanoen
+olevan tytöllä muitakin tahtojia. Mutta kun nekin oli saanut, ei
+sanonut antavansa ennen kuin vuoden päästä tytön nuoruuden takia. Nyt
+oli vuosi kulunut, eikä hän niin paljon voisi lisätä, ettei Kari niitä
+hankkisi. Johan oli Annikkikin kihlavaatteet yllensä pukenut.
+
+Mutta missä hän viipyy? Taas kavahti Kari ylös luullen kuulleensa
+kahauksen lumessa. Jos ei uskalla tulla esiin metsän rannasta näkijöitä
+peläten? Kari meni metsän rantaan ja vihelsi hiljaa. Ei kuulunut
+vastausta. Mutta kun hän taas palasi tähystyskivelle, istui Annikki
+poron nahkan päällä sukset vierellään.
+
+--Missä olet niin kauan viipynyt?
+
+Annikki oli hengästyksissään, ettei ensin kyennyt vastaamaan.
+
+--Tuollahan minä ... reitalaisten puheilla, sai hän viimein sanotuksi.
+
+--Mitä sinä heistä ... ja missä heidät saavutit?
+
+--Mikä se oli?
+
+--Tuuli se vain...
+
+--Hiihdin perästä ja saavutin vasta yönuotiolta. Veljestäni kävin
+viestiä. Veli on tullut näille maille, Reita veli, mutta emo on
+kuollut.
+
+--Mistäpä tiesivät veljestäsi?
+
+--Tapasin heidät markkinoille mennessään ja sanoivat hakevansa häntä
+kostamaan ... mutta ei ole Reidasta kostajaksi ... Ristin-Kiesusta
+kumartaa ... niin kertoivat ... ei ole meidän suvussa miehiä.
+
+--Älä sitä sure.
+
+--Hukka minut perii, jos tietävät heimolaisteni puheilla olleeni ja
+siitä Panulle puhuvat. Ilpotar väijyy minua joka askeleella ... sinua
+tytölleen toivoo ja minua vainoo.
+
+--Älä pelkää hänen vainojaan, ei sinulle mitään tehdä, ja kohta olet
+omani.
+
+--Minua peloittaa väliin, ettei anna minua lunnailla millään.
+
+--Silloin otan sinut lunnaitta.
+
+--Sitä älä tee. Panu saavuttaa meidät, vaikka minne paennemme. Tuhoo
+taioillaan. Sillä on isäni taiat. Saa vaikka kivet taivaasta päällemme
+putoamaan.
+
+--Ei ne taiat sinuun pystyne.
+
+--Mutta sinuun pystyvät. Parempi, kun vielä varrotaan.
+
+--Huomiseen varron, jos ei silloin pidä puhettaan, niin tiedän, mitä
+teen.
+
+--Nyt minä menen, alkavat kaivata.
+
+--Älä mene, istu vielä hetkinen. Istu tähän polvelleni, niin on
+lämpimämpi.
+
+--Istuisin ikäni, kun saisin. Sinua öillä unelmoin, sinua päivät
+päästänsä ajattelen,--ja painuen Karin syliin pillahti Annikki
+katkeraan itkuun.
+
+--Mitä itket?
+
+--Itken sukuni surkeutta, ja oman mieleni aavistuksia itken. Kun niin
+isot lunnaat tahtoo, mihin vielä aikonee myydä, toiselle eikä sinulle.
+
+--Toteutukoon aavistuksesi, silloin tartun tapparaani ja isken, vaikka
+kehen sattunee.
+
+--Älä uhkaa, ehkei äitisikään minusta tahdo, mustasta tytöstä.
+
+--Äitini ovat tekemät ne vaatteesikin, jotka toin. Hän vuottaa sinua
+hartaasti ja kysyy, etkö jo tule. Tupani vuottaa sinua, aittasi
+vuottaa.
+
+--Vuottaneeko Karikin?
+
+Ihastuksissaan kietaisi Kari hänet väljään kauhtanaansa ja painoi hänet
+rintaansa vasten, eikä Annikkikaan pyrkinyt irtautumaan.
+
+Mutta samassa tuikahti kaukaa järven päästä tuli, jonka molemmat
+yht'aikaa näkivät. Annikki hyppäsi suksilleen ja katosi siitä kuin
+maata pitkin lentävä yölintu mäen alle. Kari sytytti soihtunsa ja
+pystytti sen hankeen heilautettuaan sitä kolme kertaa päänsä päällä.
+Sitten riensi hän alas taloon ilmoittamaan, että kauan odotetut
+markkinamiehet olivat saapumassa. Nuoret miehet tempasivat sanoman
+kuultuaan tuohuksensa sopelta, sytyttivät ne uunin lieskasta ja
+kiirehtivät ulos, toiset mennen jäälle vastaan, toiset muodostaen
+käytävän tuvan rappujen edestä saunalle saakka. Koirat hulakehtelivat
+iloissaan, ja kesy karhunpenikka, joka oli päivällä maannut
+havumajassaan, kömpi sieltä outoa tulitusta oukailemaan ja juosta
+ruhvelsi rantatörmästä alas jäälle isäntäänsä vastaanottamaan.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Hetken päästä ilmaantui tulijain jono saaren luo, jossa vastaanottajat
+olivat heitä odottamassa, ja ottivat matkamiehiltä heidän ahkionsa
+niitä pihaan vetääkseen. Kun Panu, joka astui eillimmäisenä, oli
+saapunut ensimmäisen soihdun pitäjän luo saunan eteen, ojensi tämä
+hänelle soihtunsa ja virkkoi:
+
+    --Terve teille suuret urhot,
+    terve tultua talohon
+    matkan pitkän käytyänne,
+    suorittua suuret kaupat.
+
+Panu otti soihdun hänen kädestään, taittoi kolme oksaa saunan edessä
+olevasta suuresta kuusesta, joka sanottiin siihen muinaisina aikoina
+pyhältä vuorelta istutetuksi ja jossa talon kotihaltija asui ja
+virkkoi:
+
+    --Terveytän tienottani,
+    maireutan mannertani,
+    terve maa ja terve manner,
+    terve tervehyttäjälle!
+    Akka manteren alainen,
+    manun eukko, maan emäntä,
+    älä viskele vihoja,
+    älä pura puhkujasi
+    kohti miestä meikäläistä,
+    emon lasta laadullista,
+    ota suojaasi omaasi,
+    hoitohosi, huostahasi,
+    tähän korjahan kotihin,
+    asuntohon armahasen.
+
+Sitten vuolaisi Panu muutamia lastuja hopeisesta rintasoljestaan puun
+juureen ja jatkoi:
+
+    --Tuoss' on tuomiset tulijan,
+    matkamiehen maistiaiset.
+    Suuri kiitos suojastasi,
+    kaunis kaupoista hyvistä.
+    Hyvin hoidit, varsin vaalit,
+    onnen teitä ohjaelit.
+
+Toimituksen tehtyään astui Panu miehineen soihtujen keskitse tupaan.
+Siellä olivat naiset valmiina vastassa auttaakseen miehiä vaatteiden
+riisunnassa. Mieliala oli muuttunut juhlalliseksi ja väen käytös
+arvokkaaksi. Ei kukaan liikahtanut paikaltaan eikä käynyt tulijoita
+vastaan ennenkuin Panu keskelle lattiaa pysähtyen virkkoi:
+
+--Sanon terveisiä markkinoilta!--jolloin kaikki tuvassa olijat yhteen
+ääneen vastasivat:
+
+--Terve tervehyttäjälle!
+
+Naiset odottivat vielä kehoitusta Panulta ennenkuin kävivät vaatteita
+ottamaan.
+
+--Tuoss' on lakkini, sanoi hän ojentaen sen vaimolleen ja lisäsi:--
+Autahan Joukoa, poika on vähän matkasta väsynyt.--Ja kääntyen
+Ilpottaren puoleen:
+
+--Siin' on kintaani ... siinä kauhtanani...
+
+Ilpotar auttoi vaatteet hänen yltään, veti kengät jalasta, ja samalla
+tavalla päästelivät muut naiset muilta miehiltä heidän tamineensa.
+
+--Onko sauna valmis? kysyi Panu.
+
+--Valmispa vallan ... puolilta päivin on seestymässä ollut ja metsän
+parhailla puilla lämmitetty, ehätti Ilpotar vastaamaan.
+
+--Kuka lähtee kylvettäjäkseni?
+
+--Oiva löyly oman eukon, vielä vierahan parempi, vastasi Ilpotar, ja
+kaikki remahtivat nauramaan.
+
+--Mitäs emäntä sanoo?
+
+--Minä kylvetän vuorostani Ilpoa! vastasi emäntä pilaan yhtyen.
+
+--Niinpä tule sitten!
+
+Saunaan lähtiessään huomasi Panu tuvan ovella miehen, jolla oli hiha
+veressä.
+
+--Missä olet hihasi verennyt?
+
+--Reitalaisten kanssa tässä vähän kisailtiin, vastasi Taru arasti,
+peläten nuhteita, sillä Panu oli aina kieltänyt ilmiriitaa
+rakentamasta, vaikka oltiinkin vihoin.
+
+Mutta kun tapaus oli kerrottu, virkkoi Panu, ammuttua nuolta katsellen:
+
+--Pidä tallessa nuoli ... sitä ehkä vielä tarvitaan.
+
+Ilpotar saattoi Panun soihdun valolla saunaan, ja soihtu pistettiin
+saunan oven eteen lumihankeen kylventäajaksi. Se oli Panun määräämä
+taika, joka vaati pitkältä matkalta palanneen tällä tavoin tekemään,
+ettei räähkä kylpiessä pääsisi uupuneeseen ruumiiseen. Sill'aikaa kun
+kylpijä oli saunassa, ei kukaan saanut sitä lähestyä, ja parasta oli,
+että kaikki väki pysyi pirtissä sen aikaa, etteivät vihat, jotka ulkona
+väijyvät, pääsisi heidän kimppuunsa käymään.
+
+Hienoksi ja hempeäksi oli Ilpotar saunan sisustanut, lattian ja lauteet
+oljilla peittänyt ja kesällä kerätyitä hajuheinäkimppuja pistellyt
+seinänrakoihin, kiukaan ympärille. Lempeästi hiveli tuoksuva, hauteleva
+löyly miehen kontistuneita, jäykkiä jäseniä, kun se Ilpon emännän
+taitavan käden heittämänä kohoili tasaisesti lämminneestä kiukaasta yhä
+täyteläisempänä, ensin vastan päältä ja sitten paljaalta kiukaasta.
+Haudottuaan vastan ja saatuaan tasaisen lämpimän saunaan, nousi Ilpotar
+itse lauteille ja hauteli, veteli ja ripsui. Sitten kävi hän käsiksi
+mieheen ja hieroskeli ja paineli pitkästä hiihdon ponnistuksesta
+kipeytyneitä jäntereitä.
+
+--On siinä pulska mies vielä pulskemman naisen käsissä, puheli Ilpotar
+Panun äänetönnä loikoessa. Sitä selkää ja noita hartioita, kun ovat
+kuin visasta ... ja entä nämä pohkeet, niin joustavat kuin jousen ponsi
+... ei ole huonot hyppyset minullakaan, mutta hohtimet pitäisi olla
+erää saadakseen.
+
+--Älähän sentään niin puristele.
+
+--Äläjämään kenen hieroja saisi, se hänestä mieleen. Käännyhän
+kyljellesi, niin nivusiasi vetelen. Olla minulla tuommoinen mies omana
+omituisena ... vaan vanha on rähjä; kun kiinni tarttuu, hajoovan
+käsiinsä luulee.
+
+--Vielähän Ilpo miesten rinnalla hiihtää ja asiansa ajaa.
+
+--Ei aja miesten asioita, sen tietänen paremmin kuin sinä. Etpä vielä
+ole halannutkaan hierojaasi.
+
+--Vielähän tässä ehdin, jahka jäsenet vertyy.
+
+--Vertymän pitää!--Neuvosta minulle lemmen nosto.
+
+--Ei tehoo taika antajaansa.
+
+--En sitä sinua varten. Kylliin tahtoisin Karin lemmen nostaa. Ei ole
+näkevinäänkään tyttöä, Annikin lumoissa on. Äsken toi taas lunnaitaan.
+
+--Ei tule niistä kaupoista.
+
+--Jos ei tullekaan, niin ei sillä ole pojan lempi toiseen nostettu.
+Neuvohan nyt hyvä taika.
+
+--Tiedäthän lemmen nostosanat?
+
+    --Pala tuli, pala taula,
+    pala rätsinää räpäle,
+    pala vatsa valkeaisen,
+    pala mieli nuorten miesten!
+
+--Osaanhan niitä, vaan ei sanoista apua, taika sille olla pitää.
+
+--Kun nyt muistaisin ... huomenna saat.
+
+--Muistat, kun muistelet, jo tänä iltana tarvitseisin.
+
+--Ei se nyt tähän hätään joudu, mutta otat yölinnun ja annat sen
+tytöllesi...
+
+--Mistäs minä sen keskellä talvea saan?
+
+--Minulla on varastossa.
+
+--Kaikkia sinulla onkin.
+
+--Kaikkia pitää olla ... annat sen tytöllesi ja käsket pitää kolme yötä
+vasemmassa kainalossa ja sillä kiertää kolme kertaa toivottuansa--hyvin
+kauaitse ei saa kiertää--ja sitten pankoon sen salaa pojan vuoteen
+alle, niin kyllä tulee ikävä ja alkaa kiertää tyttöä samalla lailla ...
+mutta miksi Karia tytöllesi?
+
+--Ei ole parempaa poikaa koko heimossa. Saisinhan talooni miehen, joka
+johonkin kykenisi.
+
+--En luule saavasi, vaikka mitä taikoja tekisit. Kari on niitä miehiä,
+joihin ei taika pure. Se on sitä Jorman lahkoa.
+
+--Oletko koettanut?
+
+--Koetin taikoa irti Annikista. Syötin salaa karhun aivoja ja sydäntä
+ja käärmeen pään läpi laskettua vettä juotin, mutta yhä enemmän alkoi
+antimia lunnaiksi kantaa.
+
+--Et ottaisi vastaan.
+
+--Kari on hurjapää, vaikk' on niin tyynen näköinen ... saattaisi
+ryöstää tytön.
+
+--Olisiko tuosta niin suuri vahinko, jos ryöstäisi?
+
+--Siin' on taika, jota et ymmärrä.
+
+--Mutta lupaahan se, ettet häntä Karille anna.
+
+--En anna.
+
+Panu astui alas lauteilta ja istuutui penkille kuivailemaan. Ilpotar
+pyyhkeili häntä kiireestä kantapäähän ja ojensi hänelle paidan, housut
+ja kauhtanan, vetäisi vielä vyönkin ympärille ja kiinnitti soljen.
+
+--Kourista nyt kiitokseksi!
+
+Panu kouristi kylvettäjäänsä.
+
+--Kouristaisin enempikin, jos en olisi matkasta väsynyt.
+
+--Et ole niin väsynyt, muuta mielessäsi hautelet.
+
+--On totisia tuumia tekeillä huomenna, ja silloin ei saa naista
+lähestyä, onni menee, sen tiedät.
+
+--Ethän karhun ajoon aikone?
+
+--Suurempi peto karjaani vaanii.
+
+Kylvettyä saatteli Ilpotar Panun taas soihdun valolla pirttiin. Siellä
+otettiin hänet riemuhuudoilla vastaan. Kuisma oli matkalla miettinyt
+runon kaikista markkinamatkan tapahtumista ja lauloi sitä parhaillaan.
+Jo oli hän laulanut Joukon suuresta linnustuksesta, hyvistä kaupoista
+ja siitä, miten oli kuninkaan ostajia petkutettu, kuinka Panu oli
+pappia pilkannut ja taikonut torniolaisen koskeen. Viimeksi oli hän
+laulanut:
+
+    --Panu sairahat paranti,
+    rammat kulkuhun kohotti,
+
+ja jokaisen tapauksen kerrottuaan kysyi hän toisten miesten puoleen
+kääntyen:
+
+    --Sanokaatte, suuret urhot,
+    va'at miehet, vastatkaatte,
+    puhunko totta vai valetta?
+
+    --Totta puhut ja pajatat,
+    totta laulat laadullista,
+
+vastasivat toverit yhteen ääneen, kaiken tuvan väen heitä säestäessä.
+
+Mutta vielä oli viimeinen urotyö laulamatta, ja Kuisma jatkoi:
+
+    --Vielä kerron kaiken kumman,
+    ihmehen oman näkemän:
+    Panu seisoi paaden päällä,
+    Rajavaaralla vihainen,
+    loi on silmät lounahasen,
+    läntehen käet kohotti,
+    taikoi templin taivahalle,
+    ylös pilvihin ylensi.
+    Kumohon kirosi kirkon,
+    ilmahan ylösalaisin.
+    Sanokaatte, suuret urhot,
+    va'at miehet, vastatkaatte,
+    puhunko totta vai valetta?
+
+    --Totta puhut ja pajatat,
+    totta laulat laadullista!
+
+Hämmästys oli yhtä suuri kuin ihastus. Kummia oli aina Panun retkiltä
+kuulunut, mutta ei niin suuria ihmeitä ennen. Se oli tekonen, jolla ei
+ollut vertoja vanhimpainkaan Panujen urotöissä. Olihan kuultu, että
+sana vaikutti ihmisiin ja eläimiinkin, että sana siirteli kiviä ja repi
+puita juuriltaan, eikä kukaan epäillyt sitä, että hyvä tietäjä sai
+ilmat ja vedet mielensä mukaan läikähtelemään, mutta sitä ei oltu ennen
+kuultu, että isot kirkot olisivat ilmaan nousseet ja siellä kumolleen
+keikahtaneet. Jo piti mennä etsimään Väinämöisen laulusta asti, jota
+kuu ja aurinko tulivat kuulemaan, tähän tapaukseen vertoja saadakseen.
+
+--Ei ole semmoista ennen kuultu eikä nähty, uudisti Ilpo miesten
+ihmettelyjen vahvistukseksi. Itse näin, kun ensin ilmaantui kuin
+kohdalleen ja sitten manauksen kuultuaan kumoon keikahti.
+
+--Vaan jos silmäsi valehteli? kysyi Jorma.
+
+--Mitenkä voi kymmenen miehen silmä valehdella? puhalsivat mukana
+olleet melkein yhteen ääneen.
+
+Panu oli väkijoukon häntä ja hänen tekojaan ihmetellessä istunut pöydän
+päässä ja alkanut nauttia siihen kannetuita ruokia. Päretuohukset,
+jotka roihuten paloivat pöydän ympärillä, valaisivat hänen kasvojaan,
+kun muu osa tuvasta jäi puolipimeäksi. Hänen musta ja sileä, saunan
+jäljeltä vielä kostea tukkansa, joka hartioille valahti, kiilteli tulen
+valossa, hänen partansa sojotti totisena valkeata rintaa vastaan, ja
+silmä katsoi suoraan pöytään, ja hän istui, niinkuin eivät olisi nuo
+puheet häntä vähääkään liikuttaneet. Tanakkana ja voimakkaana hän istui
+ja virkkoi viimein katkaisten kaikki kiitospuheet:
+
+--Vetäkää ahkioni pirttiin.
+
+Kun ahkio oli tuotu ja asetettu keskelle lattiaa, käski Panu, yhä
+pöydän päässä istuen, avata nuorat, joilla päällysnahka oli siihen
+kiinnitetty.
+
+--Antakaa lipas tänne.
+
+Hienoa tuohitekoa oleva ja messinkiheloilla koristettu lipas otettiin
+esille pulkan perästä, jonka istuimen aluksen se täsmällensä täytti, ja
+vietiin Panun eteen pöydälle. Jännittävän hiljaisuuden vallitessa avasi
+Panu lippaan. Lipas sisälsi rahat, jotka oli nahkoista saatu,
+kallisarvoisimmat ostokset ja Panun markkinatuomiset. Rahoista sai
+jokainen heimon mies osansa sen mukaan, miten paljon hänellä oli
+nahkoja ollut, niistä kuitenkin pois luettuna uhrivuoren haltijalle
+tuleva uhrilahja, jonka Panu otti huostaansa ja heitti pöydällä olevaan
+hopeamaljaan. Karin vuoro kun tuli astua esiin osuuttaan
+vastaanottamaan, ei hän liikahtanut paikoiltaan ovensuupenkin alta,
+johon oli istuutunut, vaan sen sijaan nousi hänen vierestään Jorma ja
+sanoi Karin ei tahtovankaan osaansa, vaan jättävän ne taloon Annikin
+lunnaiksi, jota hän nyt julkisesti pyytää naisekseen.
+
+--Mikä tämä nyt on aika naimakaupan hierontaan, vastasi Panu ynseästi.
+
+--Rahat kun sattuivat saapuville ja heimo koolle.
+
+--Ei tähän asiaan heimon päätöstä tarvita.
+
+--Antanet sitten heimoa kysymättä.
+
+--Ei ole rahoista vielä riittämäänkään.
+
+--Sanonet, paljonko tahdot, niin vuoden päästä Kari suorittaa.
+
+--Ei naista velkakaupalla.
+
+--Jorma menee takuuseen, virkkoi nyt Kari.
+
+--Jorman takuista ... naurahti Panu pilkallisesti, ja puhe katkesi
+siihen.
+
+Kun rahat oli jaettu, jakoi Panu tuomiset. Emäntä sai kaulasoljen,
+Ilpotar rintakoristeen ja muut naapurin naiset minkä pienen kalun
+mikin. Kaikille saapuvilla oleville miehille ilman erotusta antoi Panu
+piiharkon ja murusen tulikiveä. Sitäpaitsi oli tilattu vaskea heloiksi,
+nuolenpäitä y.m.
+
+Lopuksi otti Panu lippaansa pohjalta hienoon vaatteeseen huolellisesti
+käärityn myttysen, joka avattuna näyttäytyi olevan korea helminauha.
+
+--Tule tänne, Annikki, sanoi hän.
+
+--Annikille helminauha! huudahdettiin pirtissä, ja kaikki
+kurottautuivat katsomaan.
+
+--Mitäs te minulle tämmöisiä lahjoja, soperti Annikki sekä hyvillään
+että hämillään, ymmärtäen yhtä vähän kuin muutkaan, mistä hyvästä häntä
+yht'äkkiä tämmöinen onni kohtasi.
+
+--Ei se ole minulta, vaan voudilta ... vouti pestaa sinut
+saunapiiakseen.
+
+--En huoli voudin pestistä, sanoi Annikki ja tarjosi takaisin lahjat.
+
+--Pidä, kun olet saanut, tyrkytti Ilpotar.
+
+--Vaan minä en huoli, siin' on omanne.
+
+--Ei minun ole lupa takaisin ottaa, sanoi Panu.
+
+--Niinpä panen tuohon,--ja Annikki aikoi heittää helmet uhrimaljaan.
+
+--Älä saastuta, orjanainen, haltijan pyhää astiaa! ärjäisi Panu ja
+vetäisi maljan syrjään.
+
+--Luulin voudin kalun kelpaavan ... niinpä pankaa, mihin tahdotte, ja
+päättävästi, melkein vihaisesti sysäsi Annikki koristeen kädestään
+Panun eteen pöydälle.
+
+--Pannaan sitten talteen, niin saa itse antaa, kun tulee, virkkoi Panu,
+kaksimielisesti hymähtäen orjatytön jälkeen, joka itkua tehden livahti
+ulos pirtistä.
+
+Hetken kuluttua seisoivat Kari ja Annikki saunan seinämällä. Kari oli
+aseissa ja pois lähdössä.
+
+--Älä vielä tee sitä, rukoili Annikki, odota vielä vuosi niinkuin
+lupasit. En minä uskalla ... tekee, minkä tahtoo, kun kirkotkin ilmaan
+nostaa.
+
+Kari seisoi synkkiä tuumia hautoen. Mutta eihän hänellä ollut, mihin
+paeta tytön kanssa keskellä talvea. Hänen majastaan heidät pian
+saavuttaisivat, kun kaikki heimon miehet tietysti olisivat Panun
+puolella. Ja häntä itseäänkin jo kammotti Panun salainen voima.
+
+--Kun vain tietäisin, etteivät lahjoillaan saa sinua lumotuksi?
+
+--Vaikka heittäisivät helmaani kaikki Ruotsin kuninkaan rikkaudet, niin
+en sittenkään.
+
+Kari veti tytön puoleensa, Annikki kurkottautui käsillään häntä
+olkapäihin, ja sanattomina seisoivat he hetken aikaa heikon kuutamon
+kuvatessa heidät pitkäksi varjoksi hangelle, jossa tuuli lunta
+juoksutteli. Varjo erosi kahdeksi, toinen katosi saunan suojaan, mutta
+toinen lähti nopeasti liukumaan jäälle päin.
+
+Se katosi rantatörmän alle, ilmaantui taas jäälle ja hoippui siellä yhä
+himmeten, kunnes kokonaan katosi.
+
+Tuvassa oli Panu käskenyt väkensä levolle käymään, ilmoitettuaan
+miehille, että huomenna oli tähdellisiä asioita keskusteltava, ja pian
+olivat soihdut sammutetut ja talo unen hiljaisuuteen vaipunut.
+
+Ennenkuin itse paneutui levolle, pistäytyi Panu kuitenkin pihalle
+kuulostamaan ja katsomaan, olisiko haltijoilla jotakin outoa tekeillä.
+Seisoen tuvan nurkalla kuuli hän silloin huuhkaimen uhrivuoren
+rinteellä huutavan. Nopeasti palasi hän tupaan takaisin, vetäisi kengät
+jalkaansa, otti uhrimaljasta muutamia rahoja ja lähti kiireesti
+hiihtämään vuorta kohti ehtiäkseen ennen puolta yötä antamaan
+haltijalle omansa ja suositellakseen häntä niihin tärkeihin tuumiin,
+joita hän oli alkanut mielessään hautoa.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Seuraavana aamuna, kun tupa oli puhdistettu ja eine otettu, ajettiin
+kaikki nuoret miehet ja naiset tanhualle, ja vanhemmat miehet
+vetäytyivät tupaan. Panu istui pöydän päässä, heimon kaksitoista
+vanhinta penkeillä sen edessä ja takana, kuusi kummallakin puolella, ja
+muu heimo pitkin seiniä. Kesäiseen aikaan pidettiin käräjät ja
+kokoukset pyhällä uhrivaaralla, käräjäkivien päällä, mutta talvella
+Panulan suuressa tuvassa, johon silloin tunnusmerkiksi asetettiin
+kaksitoista pyhältä vuorelta käräjäaituuksen sisästä poimittua pyöreätä
+kiveä, yksi kunkin vanhimman eteen. Panun edessä oli kannus eli
+taikarumpu, arpavasara ja arpanappulat, jotka hän ennen toimituksen
+alkamista, niin kauan kuin naiset tuvassa vielä askaroivat, oli
+vaatteella peittänyt. Ilotuli oli sytytetty takkaan, ja luukut oli
+suljettu, niin ettei päivä päässyt sisään muualta kuin vähän
+lakeisesta.
+
+Astuttuaan pöydän päähän korotti Panu oikean kätensä kattoa kohti,
+jossa se hukkui miesten päiden tasalla lainehtivaan savuun niinkuin
+pilveen, painoi toisen poikkiteloin rinnoilleen ja rukoili:
+
+    --Oi, Ukko ylijumala,
+    tahi taatto taivahinen,
+    vallan pilvissä pitäjä,
+    hattaroiden hallitsija,
+    pidä pilvissä käräjät,
+    säkehissä neuvot selvät,
+    laita tuumas tuumiksemme,
+    aattehesi meille anna,
+    pannos mieltä miesten päihin,
+    oikeahan osatamme,
+    väärä tieto väistäksemme.
+
+Rukouksen luettuaan virkkoi Panu:
+
+--Tietänevätkö heimon miehet, mistä neuvo on tänä päivänä pidettävä?
+Toiset tietänevät, toiset eivät. Sanonen siis, mitä varten olen teidät
+tänne pysähyttänyt.
+
+--Sano, sano, esitä asia, kuuntelemme, korvamme teroitamme! kuului
+kehoittavia ääniä eri haaroilta miesten joukosta, jotka istuivat
+totisina lattiaan katsoen, kyynärpäät polvien varassa.
+
+--Kontojärvellä kävimme, alkoi Panu, ja kuulleet olette, mitä siellä on
+tapahtunut ja mitä sieltä tullessa. Menimme markkinoita pitämään ja
+hyvät pidimme. Eivät olleet kaupat äijän hyvät, eivät äijän huonotkaan.
+Vaan en nyt siitä tahdo puhua, jokainen on saanut osansa ansionsa
+mukaan, ja haltijakin on saanut osansa. Tahdon puhua teille, heimoni
+miehet, vaarasta, joka meitä uhkaa Karjalan miehiä, jotka isäin
+haltijoita vielä palvelemme emmekä tyyten vielä ole vieraisiin jumaliin
+taipuneet.
+
+--Lieneekö vihollinen tienoillemme tulossa ... rauhanhan maassa olevan
+luulimme? virkkoi joku ääni.
+
+--Rauha on maassa, mutta vihollinen kuitenkin veräjällämme väijyy.
+
+--Väijyy ja on jo kauankin väijynyt, vaikkemme ole häntä vastustella
+osanneet, puuttui Ilpo selittämään.
+
+--Osata olisi pitänyt, jatkoi Panu, jos olisi ollut mieltä miesten
+päässä.
+
+--Ristin-Kiesuksesta puhuu Panu, selitti taas Ilpo.
+
+--Paljon hän on meille tuhoa tehnyt ja vielä enemmällä uhkaa. Ennenkuin
+tänne tuli, olivat kaikki maat ja vedet viljoineen ja aarteineen meidän
+heimon hallussa aina Kontojärvelle ja sen toiselle puolelle. Kontokoski
+oli Karjalan kansan ja meidän panulaisten paras kalastuspaikka, siellä
+lohiapajat meidän, majavavedet meidän. Pois meidät sieltä Kiesuksen
+miehet karkoittivat, alkoivat metsämaitamme maahan hakata ja tulella
+polttaa, eikä ollut Karjalan miehissä haltijoittensa puolustajia eikä
+etujensa valvojia. Siivosti suostuivat jakamaan vieraiden kanssa ja
+sovintoa hieromaan. Sai Kiesus huoneen itselleen rakentaa ja sai
+Karjalan miehet itseään kumartamaan. Suuttuivat siitä omat haltijat,
+nurjeni heidän mielensä, pienensivät viljan saannin sekä maasta että
+vedestä. Eikö ole, niinkuin puhun?
+
+--Niin on, Panu, oikein puhut. Nähtiinpä se Reidan aikana.
+
+--Kaiken tämän tiedätte, usein on siitä pakinaa ollut. Mutta kuitenkin,
+kaikitenkin ... pahempia vielä aikoo, uhkaa karkoittaa meidät
+täältäkin. Näin ovat asiat. Uusi on pappi tullut Kontojärvelle, uusi on
+tietäjä Kiesuksella, entisiä taitavampi, ja iso on nousemassa hänellä
+voima. Ei Kiesus yksinään mitään mahda, se on nähty, jos ei ole
+käskyjensä kävijää. Poikaseksi häntä kutsuin, kun en tuntenut.
+Sileäturpaiseksi lahnaksi luulin, joka tyyniä vesiä ui, mutta potkiva
+onkin lohi, joka kovimmat kosket soutaa, nousee Konnosta Korpiselkään,
+ellei patoja rakenneta ja rakenneta korkeita. Karjalan jumalat kirosi,
+pyhät taiat kirosi, kirosi minut ja kaikki tietomiehet.
+
+--Lieneekö tehoa hänen sanoillaan?
+
+--Ei minuun hänen kironsa pysty eikä muihinkaan miehiin, jotka varansa
+pitävät, mutta heikkoja huimata voipi, ja vaimoisiin veriin vaikuttaa,
+jos silmätyksi saa.
+
+--Niin on, kuin Panu puhuu, vahvisti Ilpo. Vaan kun vaaran tiennet,
+niin tiennet keinon, millä torjutaan.
+
+--Tietänen senkin. Näin olen miettinyt: viha vihasta, kirot kirosta, ja
+jos sotaan käy, niin sota sodasta. Älköön kukaan tästä lähin antimia
+papille kantako, älköön viekö lapsiaan kastettavaksi, niinkuin vanhan
+tavan mukaan eräät ovat tehneet, älkööt kukaan käykö kuulemassa häntä
+ja kieltäköön sen naisiltaan. Siten hänen tiensä tukkeamme. Se on
+mieleni. Sanokaa, onko sama mielenne teidänkin?
+
+--Sama on mielemme meidänkin, virkkoivat vanhimmat, ja koko muu tupa
+yhtyi heihin.
+
+Silloin kuului Jorman ääni uunin kupeelta, jossa hän istui portaitten
+päässä kumarissaan:
+
+--Saaneeko vanha mies eroavan mielensä virkkaa?
+
+--Sano, setä, mielesi, kehoitteli Panu.
+
+--Enhän tiedä, millainen mahtaja lienee Kontolan uusi pappi, lienee
+hyvinkin pelättävä, Panuhan sen tiennee. Enkä tiedä, kun en ole hänen
+voimaansa kokenut, miten lienee iso haltija Ristin-Kiesus. Toiset
+sanovat hyväksi, joka onnea antaa, toiset pahaksi kelleävät. En osaa
+häntä pelätä, ei ole haluni hyvitelläkään. Ei minulle mitään mahda.
+Ukon tiedän, Tapion tunnen, heitä lepyttelen, heille vähät uhrini
+kannan ja Väinön viisauden askeleitani johtaa annan. Niissä suojani
+tähän saakka ja niihin vieläkin varaan. Mutta lienee tämä Kiesus samoja
+Kiesuksia, joita Väinö väisti, niin on mieleni se, että mitä Väinö
+väisti, sitä minäkin. Lienettekö nuorempi polvi väkevämpiä häntä
+vastaan astumaan? Kaiketikin voimanne tiennette, ja kovinhan taikojansa
+kehuu Panu. Mutta en minä kiroisi kenenkään jumalia, en uskaltaisi
+vihoittaa haltijaa, vaikka olisi kuinkakin heikko, saati sitten niin
+voimallista kuin Kiesuksen olevan luulen ... ystäväkseni tekisin ja
+puoleeni suosittelisin. Tietoni mukaan puhun, puhukoot muut paremmin.
+
+--Mitenkä sitten menetellä tahtoisit, Jorma, palveltavanko tahtoisit?
+
+--Parempi palvella kuin riitaa rakentaa, koska häntä kuitenkin
+pelkäävän näytte. Minä en pelkää, en rakenna riitaa enkä palvele.
+Palvelisitte häntä parhaanne mukaan, suosittelisitte, lepyttäisitte
+siksi, kunnes teitä tottelisi ja tietäjän mieltä noutaisi. Mahtaisiko
+olla Kiesus kovempi lumota kuin muutkaan vieraat haltijat? Niinhän
+tekivät vanhat Panutkin siihen aikaan, kun Kontokosken suvannossa
+kalastelivat, ja rauhan antoi miehille, sanotaan kalaonneakin suoneen.
+
+--Rauhan antoi ja rauhan soi silloin, mutta nyt ovat ajat toiset, nyt
+on sotaa uhannut ja sotaa tahtoo. Ennen antoi omiin jumaliimmekin
+turvata, nyt niitä kukistaa tahtoo. Ennen hyväksi herkesi, nyt näyttää
+hampaitaan kuin peto.
+
+--Kesyttäkää peto!
+
+--Emme tiedä hänen taikojansa. Jos Kiesukselle hyväksi herkeämme, pappi
+meidät valtaansa saa niinkuin hänetkin. Papilla on hänen taikansa, se
+häntä hallita osaa. Ei ole meissä hänen kesyttäjäänsä.
+
+--Opittaisiin taikansa. Panisit nuoren miehen hänen oppiinsa, se tiedot
+ja syntysanat tänne toisi. Lähettäisit Joukon Kiesusta oppimaan, jota
+muutenkin tietäjäksi neuvot.
+
+--Emme tarvitse hänen tietojansa ... ja kun kirosi minut, kiroisi
+poikanikin.
+
+--Ei ole aika silloin toisen sovintoa hieroa, kun toinen aseitaan hioo,
+säesti Ilpo.
+
+--Vaan jos kironsa peruuttaisi, jos pyörtäisi pyhät sanansa?
+
+--Pyörtäköön hän, vaan minä en pyörrä.
+
+--Teet, niinkuin tahtonet, minä sanoin mieleni, kun mieliä kysyttiin.
+
+--Ei tohise tuulena Jormankaan tuumat ... järkeä puhuu Jorma, järkeä
+Panu. Ajattelen, että arpaa kysymme, virkkoi Patva-vanhus.
+
+--Arpa toden tietänevi, vahvistivat muut.
+
+--Arpaa on kysytty ja arvan mieltä olen ilmoitellut, vaan kun
+tahtonette, kysyn kerran kysyttyänikin, sanoi Panu.
+
+--Kysy arpaa, arpa paras neuvojista, kannus varmin viisahista.
+
+Panu nousi heti ylös ja ryhtyi arpomista toimeen panemaan. Kun kannusta
+kattava vaate oli pois otettu, ilmaantui sen alta pyöreä suuren seulan
+kokoinen kapine, joka oli päällystetty hienolla helähtelevällä kalvolla
+kuin rumpu. Kalvo oli täynnä kuvia, lepänkuorivedellä maalattuja. Siinä
+näkyi aurinko, kuu ja tähdet; haltijat, pyhä uhrivuori, kirkko; metsän
+eläviä karhu, susi, ilves, hirvi, lintuja, kaloja; kalajärvi ja koski
+ynnä muita kuvioita; näkyi vielä markkinatie, joka oli merkitty
+hiihtäjän vetämällä pulkalla, vihan tie, joka oli keihäällä merkitty,
+ja sitä poikkiteloin oleva sovinnon tie, joka oli merkitty lehdellä.
+Uteliaina kurkottautuivat miehet katsomaan tietäjän suurta kannusta,
+joka ainoastaan tärkeimmissä tiloissa otettiin esille. Joka talossa oli
+kyllä oma kannuksensa, jolta isäntä kysyi neuvoja pienemmissä,
+jokapäiväisissä pulmissa, mutta ne olivat pienempiä ja kuvat niissä
+harvalukuisemmat. Eikä ollut kaikkien kannuksissa sitä kulta- ja
+hopeahelyjen paljoutta, mikä tässä. Ne olivat toiset kannuksen kehään
+kiinnitetyt, toiset sen alla olevaan ristikkoon, kaikki lahjoja niiltä,
+joille tämä arpakalu oli apua tai hyviä neuvoja suonut.
+
+--Lisää puita valkeaan, Jouko! käski Panu, ja kun tuli lieskasi
+kirkkaammin takassa, työnsi hän vasemman kätensä kannuksen alle,
+tarttui päristimeen, joka oli nahkalla päällystetty kaksihaarainen
+vasara, ja kosketti sillä muutamia kertoja rumpukalvoa, joka antoi
+kumean äänen samalla, kun helyt kalahtelivat. Ääni ei ollut mieleinen,
+oli liian alhainen ja veltto. Sentähden oli kalvoa tulessa
+lämmitettävä. Pidettyään kannusta vähän aikaa tulen ääressä, kunnes sen
+kalvo hänen mielestään antoi oikean äänen, oli oikeassa vireessä,
+lähetti Panu sen kiertämään miehestä mieheen heidänkin koeteltavakseen.
+
+--Kun kaikkien korvaan saman äänen sanonee, siitä tiedämme Jumalan
+äänen olevan.
+
+--Saman sanoo, minkä sinullekin, kertoivat miehet, kalvos vasaralla
+koeteltuaan.
+
+Sill'aikaa kun kannus kulki miehestä mieheen, pukeutui Panu pöydän
+päässä tamineisiin. Päähänsä asetti hän huuhkaimen nahkasta tehdyn
+lakin, jonka siivet hartioille valahtivat, ja kiinnitti vasemman
+olkapään yli ja oikean kainalon alaitse vyön, jossa riippui
+messinkirenkaita, rautaisia nuolenpäitä, käärmeen niveliä, karhun
+hampaita ja haukan kynsiä.
+
+Kun kannus oli saapunut pöydälle takaisin, asetti Panu sen päälle
+messingistä valetun, sammakon kuvan näköisen nappulan, tarttui
+hyppysillään päristimeen ja loihti:
+
+    --Kysyn Luojalta lupoa,
+    anon taatolta apua,
+    tahon taivon haltijalta,
+    maakamaran katkojalta;
+    sano arvalle, Jumala,
+    arpa ilmoita minulle,
+    miten pulma poistetahan,
+    kuten kulma kierretähän,
+    lähde nyt arpa myötäpäivän,
+    sovun tielle singahtele,
+    rauhan poikete polulle,
+    jos sovussa suoritahan,
+    taikka rauha raketahan,--
+    lähe silloin vastapäivän,
+    jos kiroten kuljetahan,
+    sodan käyden suoritahan.
+
+Viimeisiä sanoja sanoessaan napahutti Panu vasaralla kalvoon. Sammakon
+muotoinen arpanappula harppasi ympyrän keskestä askeleen ilmaan ja
+asettui keskelle vihan tietä.
+
+--Ei suorita sovussa! huudahtivat miehet, jotka kaikki olivat
+kokoontuneet pöydän ympärille.
+
+Mutta arpaa oli pantava kolme kertaa. Panu siirsi sammakon entiselle
+sijalleen ja loihti:
+
+    --Kysyn Luojalta lupoa,
+    anon taatolta apua,
+    sano arvalle, Jumala,
+    arpa ilmoita minulle,
+    lähde arpa myötäpäivän,
+    jos sovussa suoritahan,
+    lähe silloin vastapäivän,
+    jos kiroten kuljetahan.
+
+Vasara helähytti kalvoa, kalvo jousesi, ja sammakko istahti keskelle
+sovun tietä.
+
+--Sovussahan suoritahan! riemahti Jorma.
+
+--Kolmas kerta tosi kerta!
+
+Panu nosti sammakon pois kalvon päältä, nappaili vasaralla kalvoa
+varovasti joka taholta, tunnustellakseen, oliko se yhä vireessä, ja kun
+huomasi olevan, sovitteli hän nappulan hyvin huolellisesti paikoilleen
+ja loihti ääntään yhä uhkaavammaksi kiihottaen:
+
+    --Sano totta, Luojan merkki,
+    juttele, Jumalan arpa,
+    sano arpa syytä myöten,
+    älä miehen mieltä myöten;
+    jos arpa toen sanovi,
+    niin arvo ylennetähän,
+    ylös arpa nostetahan,
+    polville pyhän Jumalan!
+
+Miehet kertoivat yhdestä suusta:
+
+--Polville pyhän Jumalan!--ja samassa harppasi sammakko pitkän askelen
+pudoten vihan tien ja sovun tien risteykseen.
+
+--Sopuun neuvoo! Suurin osa ruumistaan on sovun tiellä, riensi Jorma
+selittämään.
+
+--Vihaan vaatii, päänsä on vihan polulla! intteli Ilpo.
+
+Miehet seisoivat katsellen toisiaan epätietoisina siitä, mitä arpa
+oikeastaan oli vastannut.
+
+--Sano, Panu, mielesi ... sinä, panija arvan, arvan mielen parhaiten
+ymmärrät.
+
+Panu mietti vähän aikaa ja virkkoi sitten:
+
+    --Päin vihaan, sopuhun syrjin,
+    minne pää on päättelevi,
+    sinne mielikin menevi.
+
+Eikä sen sanan jälkeen enää ollut ketään, joka olisi epäillyt oikeaksi
+Panun panemaa arpaa. Ei ollut muita kuin vanha Jorma, mutta Jorma oli
+aina vastaan, ja pois olivat heimon miehet tottuneet panemasta arvoa
+hänen sanoihinsa.
+
+Niin oli siis nyt Panulan neuvottelussa päätetty se, mitä heimon
+tietäjä oli pitkät ajat mielessään kantanut, oli päätetty sekä
+miesten yhteisen mielen että haltijain pyhän arvan ilmoituksen mukaan,
+ettei mitään yhteyttä olisi ylläpidettävä Kontojärven papin kanssa,
+vaan vihoin häntä kohdeltava ja vihoin oltava hänen haltijaansa
+Ristin-Kiesukseen, joka jo oli paljon tuhoa tuottanut Karjalan vanhalle
+tiedolle ja yhä uudella tuholla uhkasi. Tämä päätös olisi kaikkien
+miesten voimalla toimeen pantava, ja heimon yhteisiin käräjiin olisivat
+haastettavat kaikki, jotka sitä vastaan rikkoisivat, ja tuomittavat,
+niinkuin esi-isäin vanha tapa vaatii haltijain vihoittajia
+tuomitsemaan. Ja kun Panu sen juhlallisella äänellä julisti, kohottaen
+oikean kätensä taivasta kohti ja vasemman poikkiteloin rinnalleen
+painaen, vahvistivat miehet hänen sanansa:
+
+--Niin olkoon kuin Panu oikein sanoo!
+
+--Älköön ainoastaan siihen tyydyttäkö, lisäsi hän, vaan uhrattakoon yhä
+ahkerammin, turvauttakoon taikoihin ja loitsuihin kaikissa tiloissa,
+etteivät haltijat tympenemään pääsisi ja vieraan jumalan tietäjä heitä
+saisi puoleensa temmatuksi. Uhrattakoon kotohaltijoille kaikista
+uutisista ja esikoisista osa suurempi kuin ennen ja kaikesta metsän
+riistasta ja veden viljasta parhaat. Ja saapukoot ensi kevännä kaikki
+heimon miehet tänne pyhälle vaaralle uhraamaan ja antimiaan haltijalle
+kantamaan!
+
+Unessa oli haltija Panulle ilmaantunut ja uhrien vähyyttä nurkunut.
+
+Mutta tällä kertaa eivät miehet ilmaisseetkaan mielihyväänsä siitä,
+mitä Panu esitti. Uhrit olivat suuri rasitus, ja yhä suurempia uhreja
+oli Panu alkanut vaatia, mutta monessa talossa laiminlyötiin kotouhrit
+kokonaan tai toimitettiin ne vain näön vuoksi. Varsinkin olivat heimon
+suuret kevätuhrit raskaat, jotka Panu oli uuteen voimaansa nostanut ja
+joihin hän vaati tuotavaksi eläimiä, nahkoja, kultaa ja hopeata
+kymmeneksen kaikesta ansiosta. Eläimet teurastettiin ja syötiin
+yhteisessä uhriateriassa, ja mikä teurastamatta jäi, sen otti Panu
+haltijain talteen toiseen aikaan säilytettäväksi. Nahkat myytiin, ja
+rahat kätki Panu aarteena haltijan aittaan pyhän uhripuun juurelle.
+
+--Uhrataan, mikä jaksetaan, urahti muuan miehistä.
+
+--Enempää ei voida kuin on voitu, säesti toinen.
+
+--Liian paljon vaadit, kun kymmeneksen vaadit.
+
+--Kymmeneksen vaatii pappikin Kiesukselleen.
+
+--En usko olevan uhrien paljoudesta, virkkoi Jorma. Ei Ukko uhria kysy,
+taivon taatto tuomisia. Ei häntä rahalla osteta eikä rikkaudella.
+Rukouksilla lepytti vanha Väinämöinen pilvien pitäjän, niinkuin
+virsissä lauletaan, virsillä puoleensa viehätteli. Väinön tavoin
+neuvoisin minäkin tekemään, jos neuvojani kysyttäisiin ja kuultaisiin.
+
+--Ennen muinoin lienevät haltijat sanan mairitteluun tyytyneet, nyt
+vaativat lihaa ja verta ja rahaa ja tavaraa. Ei ole Väinön neuvoista
+nykyiselle kansalle. Itsekin tietonsa tehottomaksi näki, kun pakeni
+pois ja valtansa vastasyntyneelle lapselle jätti, virkkoi Panu.
+
+--Oikeita tietoja puuttui Väinöltä, vahvisti Ilpo.
+
+--Olisi Väinö oikea tietäjä ollut, tuhonnut olisi Marjatan pojan. Sanat
+oli miehellä hyvät, mutta taiat puuttuivat. Nähtiin se, mihin Väinön
+tiedoilla päästiin, Jorman tietäjänä ollessa. Toiset ovat nyt ajat ja
+toiset tiedot. Minä puhun niinkuin tietoni käskee, vaan vallassanne
+olkoon, tehkää, niin kuin älyätte. Auttakaa itseänne ja tulkaa itse
+toimeen haltijainne kera, en pyri auttamaan enkä kykene, jos heidät
+vihoitatte. Minä teen niinkuin arpani käskee.
+
+--Ja minä! vakuutti Ilpo.
+
+--Tehdään niin kuin Panu käskee.
+
+Ja toinen toisensa perästä ilmoittivat miehet suostumuksensa Panun
+ehdotukseen, että uhreja enennetään ja koetetaan miehissä saapua
+ensikeväiseen uhrijuhlaan, josta on tuleva entistään ehompi. Jorma
+yksin ei mitään luvannut, nousi ylös, otti sauvansa ja pisti
+kanteleensa, joka oli ketun nahkaan kääritty, kainaloonsa ja virkkoi
+mennessään:
+
+--Kun lienette Väinöä viisaammat, ette minunkaan, pahaisen
+palvelijansa, neuvoja kuunnelle. Sanon vain niinkuin sanoi kerran Väinö
+lähtiessään:
+
+    Annapas ajan kulua,
+    taas minua tarvitahan,
+    uuen sammon saattajaksi,
+    uuen päivän päästäjäksi,
+    kun ei kuuta, aurinkoa,
+    eikä ilmaista iloa.
+
+--Ei siedä Väinöään soimattavan, naurahtelivat miehet hyväntahtoisesti
+Jorman jälkeen.
+
+--Ainahan se sen Väinönsä kanssa.
+
+--Mitäs hampaattoman houreista, virkkoi Panu.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Kun suuret syysmetsästykset olivat lopussa ja nahkat kaupattu
+Kontojärven markkinoilla, olivat salon kansan talvitoimet jonkin aikaa
+tauoksissa. Ei ollut vielä varsinaisen talvimetsästyksen aika, suurten
+otusten ajon aika käsissä. Lumi oli liiaksi pehmeää ja hiihtokeli
+huonoa karhun ja hirven ajamiseen. Karhun kaadantaan ei sitäpaitsi
+ryhdytty, ennenkuin kuninkaan vouti oli käynyt itselleen pyhittämänsä
+karhut ampumassa.
+
+Talvimetsästystä ja voudin tuloa odotellessa valmistelihe Panu ja
+varustelihe. Hän takoi nuolia, jousia ja kirveitä, apunaan Jouko, jota
+hän siitä lähtien, kun luuli papin häntä silmänneen, aina piti
+läheisyydessään, neuvoen hänelle taikomisen taitoa ja opettaen hänelle
+taikoja ja kaikkea muuta tietoaan. Joukosta piti tulla taikuri yhtä
+hyvä kuin isästäänkin. Ja häneen piti Panun kaikkien tietojen ja
+taitojen keskittymän, ei kenellekään muulle niitä neuvottu, ei ketään
+muuta tahtonut Panu opissaan pitää. Paitsi takomataidon salaisuuksia
+pääsi Jouko perille siitä, miten kannuksia oli valmistettava ja miten
+niitä käytettävä. Vähänhän nuorelta Jouko välistä tuntui tietoja
+vastaanottamaan. Mutta oli hän jo monet rummut omin päinsä valmistanut
+ja helpommissa asioissa sen avulla haltijain vastauksia tulkinnutkin.
+
+Tuskin kuluikaan sitä päivää, ettei Panun luona käynyt avun etsijöitä.
+Kaikki lähiseudun miehet, jotka suuriin talvimetsästyksiin
+valmistautuivat, kävivät Panun pajassa vanhoja aseitaan korjauttamassa,
+uusia taottamassa ja niitä kaikkia taiottamassa. Vaarallisemmalle
+retkelle ei kukaan lähtenyt ennenkuin sukset, aseet ja koko mies oli
+loihduilla, luvuilla ja taioilla varattu kaikkia vihoja vastaan. Ja jos
+oli suurempi sairaus ihmisissä tai elukoissa, aina tultiin Panulta apua
+hakemaan. Aamusta iltaan oli hän toimessaan. Helpommat taiat toimitti
+hän kotisaunassa ja pajassaan, mutta kun oli suuremmat vihat
+voitettavana, vaikeampaan tautiin lääkkeet valmistettava ja
+pulmallisemmassa asiassa arvalta neuvoa kysyttävä, otti hän suksensa,
+poistui illan suussa kotoaan ja hiihti pyhälle vuorelle päin, josta
+palasi vasta keskiyön aikoina, kun illalla lähti. Ei kukaan uskaltanut
+häntä sinne seurata eikä hänen jälkiään vakoilla. Vuoren alla niemessä
+tiettiin vain jossakin metsän peitossa olevan majan, jossa hän
+tehoisimmat taikansa teki ja vaikuttavimmat taikakalunsa säilytti. Ei
+ollut Joukokaan vielä päässyt tätä salaista paikkaa näkemään; vasta
+sitten, kun oli oppinut sen, mitä kotona oli opittavaa, lupasi isä
+ottaa hänet sinne, ja sitten oli hän kohta oleva täysi tietäjä, valmis
+toimeensa kastettavaksi.
+
+Voudin tuloaika oli käsissä. Jo oli hän lähettänyt hiihtäjänsä tuomaan
+sanaa saapumisestaan, jonka piti tapahtua ensimmäisen täyden kuun
+aikana, että nähtäisiin öitäkin metsissä kulkea, jos ilmat silloin
+olisivat suotuisat. Ja oli Panu pannut viestit siitä heimon parhaille
+metsämiehille, että koirineen ja kaarineen, keihäineen ja kirveineen
+saapuisivat karhun ajoon osaa ottamaan. Heimon parhaalle hiihtäjälle ja
+urhokkaimmalle metsän kävijälle Karille ei sanaa annettu. Mutta kun
+Jorma sen sai kuulla--Panun oma emäntä sen hänen korvaansa kuiskasi ja
+pisti mukaan terveisiä Annikilta--päätti hän ensi kerran pyydyksille
+hiihtäessään ulottaa matkana Karin majalle saakka.
+
+Vanha ukko Jorma eleli omia aikojaan omassa salvamassaan metsäsaunassa
+vähän matkaa Panulasta, josta oli muuttanut pois, niin pian kuin
+veljenpoika oli ottanut siellä isännyyden haltuunsa. Ilta- ja
+aamupuhteet hän verkkoja kutoi, ansoja punoi, suksia valmisteli ja
+nahkoja muokkasi, eikä kellään ollut verkot niin hienot, ansat niin
+näpsät, sukset niin sujakat ja nahkat niin hienot. Päivät hän metsissä
+hiihti pyydystellen jäniksiä ja metsäkanoja langoilla ja loukuilla ja
+kettuja raudoilla, ja läpi talven oli hänen latunsa auki, kulkien ensin
+järven yli, sitten erään lahden pohjasta metsään, upoten ja noudatellen
+puron vartta, kunnes vei pienen jyrkkärantaisen metsälammen luo, jossa
+oli hänen pyydysmaansa ja jonne eivät muut kunnioituksesta vanhaa
+miestä kohtaan käyneet ansojaan virittämään. Vaikka olikin Jorma ukko
+useimmassa asiassa toista mieltä kuin heimon johtajat, suosi häntä
+hänen sukunsa, sillä oikeat olivat usein ukolla tuumat, aina hän
+nuorten iloissa soitteli ja lauloi, opetti muillekin laulujaan ja jakoi
+tarvitseville saaliistaan sen, mikä itseltä tähteeksi jäi.
+
+Oli vielä varhainen aamuyö, kun Jorma majansa ovella asetti sukset
+jalkaansa ja valmistautui pyydyksilleen lähtemään ja samalla Karin
+majalla käydäkseen. Kontti selässään, kupeellaan jousi ja kädessä sauva
+solahutti hän alas tuttua latuaan järven jäälle. Ketterästi nouseskeli
+vielä vanhuksen jalka ja säännöllisesti loksahteli suksi ennen tehdyn
+ladun kovaan pohjaan. Aamu oli kirkas ja kylmä, ja tähdet leimusivat
+taivaalla revontulten kanssa kilvan. Kun mäen antama vauhti loppui ja
+sileä jää oli alla, hiljeni hiihtokin, ja verkkaisata kulkua eteni
+iäkäs suksimies tarttuen tuumiinsa kiinni, jotka näin aamusta päivin
+aina olivat virkeimmillään.
+
+Paljon olivat tapahtumat ja puheet Panulan neuvottelussa hänen
+mielessään viime aikoina askaroineet, mutta enimmän kaikista se, mitä
+oli Väinöstä puhuttu. Tahtoi suuttumus siitä välistä sanoiksikin
+pukeutua yksinäisiä taipalia hiihtäessä, teki mieli siitä metsän puille
+puhella.
+
+Vähät minä siitä, etteivät minua kuule, haasteli hän hiihtäessään.
+Mutta se on paha, kun ei enää korvaa kallisteta Väinönkään viisaudelle,
+joka sananparsiin puki ajatuksensa aarteet ja soiton ja laulun opetti.
+Mikä mies on Panu hänestä pilkaten puhumaan? Eivät olleet asiat Jorman
+mielestä oikein olleet siitä pitäen, kun Panu oli ne ajaakseen ottanut.
+Hyvähän saattoi olla kaupanmies ja hyvässä kurissa piti kansaa, mutta
+ne sen taiat ja temput, jotka Väinön tietojen rinnalle asetti--julkeata
+oli se Jormasta, ja kerran jumalat kostaisivat. Ei nykykansa osaa
+jumalien kera seurustella eikä haltijain tahtoa tajua. Luulevat Tapiota
+ja Mielikkiä ahneiksi pohatoiksi, jotka ihmisten tavaroita himoitsevat,
+kultaa, hopeaa ja herkkuisia uhreja kysyvät. Eivät ne niitä kysy,
+kysyvät sitä, miten mieli on herkkä, miten heitä sydämessäsi hyvittelet
+ja miten rinnassasi hellänä pitelet--niille näyttäytyvät ja
+mielihyvänsä hymähtävät. Eivät kaikille näyttäy, vaikka mitä temppuja
+tekisivät ja mitä antimia tahansa eteensä levittäisivät. Sille, joka
+osaa oikein katsoa, ilmaantuu haltija siinä, missä et luulekaan. Mutta
+ei osaa nykykansa enää haltijata huomata.
+
+Jorma oli hiihtänyt joen poikki ja läheni rantaa, joka korkeana
+metsäisenä rinteenä kohosi hänen edessään muodostuen vähitellen
+kaitaiseksi lahdeksi, minkä pohjassa oleva puro vei syvemmälle metsään.
+
+Haltija on kuin otus metsässä, jatkoi hän mietteitään, saattaa olla
+lähellä, saatat kulkea ihan sen ohitse etkä huomaa ennenkuin jo on
+pakosalla--voi katsella sinua kuin metso puun mallosta ja säikäyttää
+sinua pääsi päältä lentoon lähtiessään; hänen jälkeensä lähdet, mutta
+et enää saavuta.
+
+Mutta mikä siinä on, ettei nykyisen kansan silmä näe haltijata niin
+hyvin kuin niitä ennen nähtiin, jolloin heitä joka oksalla istui,
+jolloin ne joka aholla iloaan pitivät? kysyi Jorma itseltään, kun latu
+vei hongikkoon, jonka katon läpi tähdet tuikkivat. Paljon oli Jorma
+sitä miettinyt ... lie siinä syy, että silmä on huiennut metsän väen
+aarteita liiaksi tähystellessä. Ei huolita Tapiosta, vaan hänen
+tavaroistaan. Tapetaan kaikki, mitä eteen ilmaantuu. Siitä Jumala
+työlästyy ja riistansa arkiuttaa. Ei metsän ukko itsekään teurasta
+karjastaan enempää kuin tarvitsee. Niin tehtiin ennen, ja niin teki
+Jorma vieläkin. Kun oli tarpeekseen saanut, nosti loukkunsa puun oksaan
+ja viritti taas, kun tuli puute. Aina sai hän siten, mitä tarvitsi.
+Siinä se oli. Mutta oli se siinäkin, että vaikka heimo tietäjänsä Panun
+käskemänä suuria uhria suitsutteli, eivät metsämiehet Mielikin mieltä
+lepytelleet, niinkuin esi-isäin oli tapana. Eivät puhtoisimpiinsa
+pukeuneet, eivät lauluilla lumoilleet, vaan rumilla Lapin taioilla
+pettää pyysivät. Mielikki rakastaa sitä, joka metsälle lähtiessään
+hienoimman paitansa ja kauneimman kauhtanansa yllensä pukee ja uusimmat
+kenkänsä jalkaansa vetää eikä haisevissa vaatteissa hänen siistityissä
+huoneissaan värjöttele. Mutta enimmän kaikesta ihastuu salon emäntä
+metsämieheen, joka hänen tyttäriensä iloksi virtensä virittää.
+
+Eikä sitä kertaa hiihtänyt Jorma metsässä, ettei jotakuta vähän
+hyräillyt.
+
+     »Mielikki metsän emäntä,
+     metsän muori muoto kaunis,
+     lyöte lykkyvaattehisin
+     antipaitoihin paneite,
+     sormet kullan sormuksihin,
+     käet kullan käärehisin,
+     pää kullan vipalehisin,
+     tukka kullan suortuvihin,
+     korvat kullan koltuskoihin,
+     kaula helmihin hyvihin.»
+
+--Eihän se minun ääneni enää metsässä kajahda, mutta tarkka on korva
+metsän väellä, kyllä kuulevat, kun tahtovat...
+
+    »Tuo'os, metsä, tuonnempata,
+    etsiös etempätäkin,
+    saata tälle saarekselle,
+    tälle kummulle kuleta,
+    saata poikki salmistakin,
+    vetele vesien poikki.»
+
+Aamu alkoi vähitellen kuultaa puiden läpi. Pakkanen oli kiihtynyt, ja
+tähdet liekehtivät niinkuin olisivat vilun käsissä hyppineet. Jorma oli
+puron vartta noudatellen tullut lammelle, josta puro lähti. Lampi oli
+korkeiden harjujen välissä, ja sen rinteet kasvoivat tuuheata
+lehtimetsää ja toisin paikoin sakeata näreikköä. Puron niskassa oli
+lumen alla patoja, sillä keväisin tulvaveden aikana oli purossa Jorman
+paras kalastuspaikka ja lähellä sitä havumaja suuren kuusen alla, johon
+hän oli talviteloilleen ripustanut pyydyksiään: vitsamertoja,
+ongenvapoja, linnunrihmoja ja loukkujen lukkoja. Aina pistihe Jorma
+sitä kautta kulkiessaan ennenkuin edemmä meni, katsomaan, olivatko
+kaikki paikoillaan. Ja aina uhrasi hän puunsa alle palasen hopeaa,
+toisen vaskea. Ei ollut nyt viimeisestään muuta muutosta tapahtunut,
+kuin että jänö oli käynyt puun juurella tepastelemassa ja kettu sen
+jälkiä nuuskimassa. Päivä oli valkenemistaan valjennut, ja metsässä
+alkoivat sen eläjät liikkeelle lähteä. Palokärki huuteli, oravat
+kurahtelivat, ja ylhäällä harjulla kuherteli teiri toverejaan
+houkutellen. Jorma nousi suksilleen ja lähti pyydyksiään kokemaan.
+Lammen rannalle pajukkoon oli hän laittanut riekkopihan risuista. Kaksi
+valkoista kanaa oli käynyt lankaan. Ylempänä rinteellä olivat
+jänislangat maahan kaadettujen haapojen ympärillä. Puolikymmentä lankaa
+oli Jormalla vireessä, ja kahteen oli käynyt. Mutta kokonainen karja
+niitä näytti vielä jäljellä olevan, tantereeksi oli lumi haapojen
+ympärillä polkeutunut. Jorma myhäili siinä jänöjen yöllistä
+temmellystä, myhähteli hangen pinnalla kelluvia papanoita ja siististi
+nakerrettuja haavan oksia, joissa näkyi hampaitten sijat ja milteipä
+hennon turpasenkin jälki. Kohta olivat kaikki hipleimmät ja hienoimmat
+oksat jyrsityt, uutta elämistä pitää antaa ... ja Jorma kaatoi maahan
+muutamia vereksiä haavan vesoja lehdosta. Keskelle aukkoa oli jäänyt
+saareke haapoja ja pikku näreitä. Tuuheimman näreen juuressa vilkkuivat
+nytkin nuo ruskeat silmät ja mustat korvan päät, jotka siinä olivat
+koko talven näkyneet. Se oli suuri, kesy jänis, joka ei koskaan käynyt
+pyydykseen, loikkasi aina loukkujen yli ja liisi langat. Milloin
+tahansa olisi Jorma saanut sen nuolella makuukseensa kolkatuksi, mutta
+ei kolkannut asentojänistä, jolla oli siinä kotonsa; ja hän alkoi
+uskoa, että se on haltijan jänis, kun ei pyydykseen mene, saattaa olla
+haltija itsekin, jota jos hätyyttää, kaikkoo muille maailmoille ja vie
+kaiken riistan mukaan. Ja varovasti, ettei pyhä elävä turhaan
+pelästyisi, vetäytyi Jorma viidakkoon ruskeain silmäin häntä seuratessa
+ja mustakärkisten korvain hörhällään seistessä.
+
+Koettuaan pyydyksensä vei Jorma saaliinsa suuren majakuusen alle lammen
+rannalle ja ripusti ne puun oksaan niin korkealle kuin yletti. Sen
+tehtyään läksi hän Karin mökille hiihtämään.
+
+Korkean hiekkaharjun selkää hän hiihteli, joka kulki kahden suon
+välitse. Pitkät hoikat hongat pyrkivät rinteiden alta aina sen tasalle
+kohoamaan. Alempana oli metsä sakeaa, mutta harjun selällä harvempaa,
+ja puitten välitse näkyi etäisiä vaaroja. Karin mökki oli siellä
+vuoristossa korkeimman vaaran vierteellä, mistä savupatsas ilmaan
+suitsusi.
+
+Ei ollut nuoressa kansassa Jorman mieleisiä miehiä muita kuin Kari.
+Kari oli puhdas poika, äitinsä kanssa kahden eleli. Ei kukaan osannut
+Jorman mielestä niin laulaa ja soittaa kuin Kari. Kaikki Jorman laulut
+oli hän oppinut, ja uusiakin hän sepitteli, niin soinnukkaita, ettei
+aina isäin vanhoista virsistä erottaa tiennyt; vanhoillaankin oli niitä
+vielä Jormankin pitänyt ruveta oppimaan, niin ne häntä viehättivät.
+Puhdas oli poika sekä mieleltään että tavoiltaan ja taisi ja tahtoi
+metsolaa miellytellä, niinkuin Kalevan miesten ennen oli tapana. Ei
+hänkään taikoihin ja temppuihin luottanut, sanaan uskoi ja sanaa
+viljeli ja Väinön tietoa piti tiedoista korkeimpana. Sentähden kantoi
+Panu häntä kohtaan kannemieltä eikä Annikkia antanut....
+
+Olisi Jorman mielestä ollut Karille parempiakin neitoja kuin tuo
+lappalaisrotuinen, joka oli pahainen ja pieni ja liiaksi musta. Oli
+Jorma siitä Karille ja hänen äidilleen puhunutkin, mutta siitä pitäen,
+kun Kari varmasti mielensä ilmaisi, oli Jorma apuna siinä, missä voi.
+
+Kun Jorma oli harjun selkää kappaleen hiihtänyt ja maat alkoivat
+kohoilla sille vaaralle, missä oli Karin maja, kohahti yht'äkkiä
+hiihtäjän edestä iso metso lentoon. Kuulostettuaan, minne se asettui,
+lähti Jorma jäljestä hiihtämään. Metso on iso, komea lintu, se olisi
+mainio tuomisiksi Karin emännälle, ja ollakseen oikein varma siitä,
+ettei metso keksisi häntä ennen kuin hän metson, laskeutui ukko
+suksiltaan, heitti pois tuuhean ketunhäntähattunsa ja hiipi
+metsästysintoa palaen sinnepäin, minne metso oli lentänyt. Korpi oli
+sakeaa, puut korkeita ja tuuheita, ja tiheimpään kuuseen lentää Tapion
+kukko, katselee sieltä maurottaa, pää kallellaan ja nokkaansa väliin
+hipaisten huomatessaan puitten juurilla paarustelevan vaanijan, joka ei
+näe, vaikka hänet nähdään. Liian laiska on lentoon lähtemään raskas
+lintu, puun maltoa vain kiertää sitä mukaa kuin toinen puuta kiertää.
+Mutta jo on Jorma saanut vihiä linnusta, ei pysäytä kulkuaan, vaan
+virittää salaa jousensa, maahan painuu mättään taa ja tähtää, mutta ei
+ennätä laukaista, kun suhahtaa ilmassa ja Jorman varma saalis vieraan
+nuolen lävistämänä tulla rumistaa puusta alas.
+
+Eihän ole Jorma kiivas mies eikä kiroisa, mutta kun ei ole vielä ennen
+sattunut, että toinen hänen saartamansa riistan viepi, niin jo kiraisee
+hän metsään ja kysyy, kuka lempo se siellä hänen lintujaan ampuu.
+
+Ei kuulu metsästä vastausta, ja Jorma rientää vähän kiireemmin kuin
+vanha mies tavallisessa menossa katsoo arvolleen soveltuvaksi
+anastamaan otusta, jonka hän pitää omanaan, oli ampuja kuka tahansa.
+
+--Äläpä vie toisen lintua! kuulee hän tutunomaisen äänen sanovan, ja
+kun kääntyy jäljelleen, näkee hän Karin astuvan esiin paksun puun
+suojasta.
+
+Jorma on olevinaan vihainen ja tiuskaisee:
+
+--Minun on lintu!
+
+Kari on myöskin olevinaan tiukkana ja vastaa:
+
+--Sen on lintu, joka linnun ampuu.
+
+--Sen se on, joka löytää ja saartaa!
+
+Mutta sitten he molemmat nauramaan ja käteltyään kyselemään, miten
+kumman lailla olivat tulleet samaa riistaa ampuneeksi.
+
+Kari kertoi jo kauan tienneensä suuren metson näillä paikoin telmettään
+pitävän, oli kuullut sen soitimen aikana ja kuullut kesällä
+kotkottelevan, ja kun viime kerran Panulasta hiihti, niin siinä se oli
+taas. Lähti nyt lintuun ja kun harjua hiihtäessään kuuli metsän
+rumisevan, niin hiipi kohti. Näki siinä toisenkin vaanivan, ajatteli:
+autan vanhaa miestä, jos ei sattuisi osumaan.
+
+--Kyll' olisin osannut, mutta siin' on lintusi.
+
+--Ei minun ole.
+
+--Ei ole minunkaan. Mutta nuoremmakseni pistän konttiini, niin pääsee
+vanhus kantamasta.
+
+Niin oli ystäväin riita ratkaistu, ja yhdessä lähtivät he metsästystään
+jatkamaan.
+
+--Vouti tulee pian karhun ajoon, sanoi Jorma heidän hetken aikaa
+hiihdettyään, sanoi niinkuin jotakin asiaa, joka oli vain ohimennen
+mieleen juolahtanut. Ja vaikka Kari kohta käsitti, että sitä sanaa se
+on Jorma näin pitkän matkan lähtenyt tuomaan, virkkoi hänkin yhtä
+välinpitämättömästi:
+
+--Tulleeko piankin?
+
+--Täyden kuun aikana, kun lienevät ilmat suotuisat.
+
+--Sehän on huomenna.
+
+Ainoastaan hiukan kiireemmin kuin tavallista hiihti Kari uutisen
+kuultuaan ja lykkäsi sauvallaan muutamia kertoja voimakkaammin kuin
+ehkä olisi ollut tarpeellista. Mutta Jorman tarkka silmä näki ja korva
+kuuli, ettei nuoren miehen mieli ollut niin levollinen kuin mitä hän
+tahtoi näyttää. Annikin oli vouti tahtonut saunapiiakseen pestata,
+niinkuin oli jo niin monen tytön tätä ennen pestannut ja siihen
+pilannut, ja yhdessä liitossa näkyi olevan Panu. Orjatyttärillä hän
+heimolle etuja osti, eikä kukaan käynyt kurjia puolustamaan. Mutta
+Annikilla oli puolustaja. Ei se mies, joka heittäysi karhun kanssa
+painisille ja yksin hänen käsistään hiehon ryösti, niinkuin Kari oli
+tehnyt, heittäisi omaansa vieraan herran haltuun, vaikka olisi koko
+heimo vastassaan. Ei olisi luullut tuossa solakassa varressa olevan
+sitä voimaa, mikä siinä oli, eikä tuossa lauhkeassa luonnossa sitä
+kiukkua, minkä Jorma oli nähnyt siitä purkautuvan. Auta Ilmari, miten
+hän kerran oli suuttunut, kun markkinakansa oli päihtynyttä lappalaista
+rääkännyt: aseensa oli hän luotaan nakannut ja hyökännyt miesten
+kimppuun nakellen heitä yksillä jalkainsa sijoilla hankeen kymmenkunnan
+yhteen menoon, minkä päälleen, minkä pitkälleen--ja se oli Jorman
+mielestä jalo teko.
+
+--Lähdemme lintuun vielä, ehdotti Kari. Kierrämme vaaran ja menemme
+toiselta rinteeltä kotiin.
+
+He lähtevät hiihtämään, mutta muissa mietteissään on Kari, kun päästää
+teiriparven toisensa perästä päänsä päältä lentoon lähtemään.
+
+--Taitavat sinulla olla isommat otukset mielessäsi. Heitämme nämä ja
+lähdemme toisten tappoon varusteleimaan, ehdottaa Jorma.
+
+--Aina ovat valmiina aseeni ja tamineeni, lie otus otettava kuinka
+suuri tahansa, vastaa Kari, ja he jatkavat metsästystään iltaan asti.
+
+Oli jo pimenemässä ilta, kun metsämiehet saapuivat Karin majalle,
+kontit täynnä riistaa. Maja oli viettävällä, aukealla rinteeltä ja
+tuvan ovelle näkyi koko Korpiselkä ja Uhrivaara ja Panulan kylä
+takaisine maineen. Kaikki matkan tekijät, jotka jäätä pitkin Panulaan
+samosivat--ja siitä kulki talvitie--voi täältä ylhäältä nähdä.
+Asettaessaan suksiaan kotaa vasten pystyyn, sanoi Kari Jormalle:
+
+--Ei huoli äidille puhua voudin lahjasta Annikille...
+
+Aina on Jorma tervetullut vieras Karilaan ja aina häntä siellä hyvänä
+pidetään. Lämpimin käsin ottaa emäntä hänet vastaan, saunaan vie,
+hyväksi kylvettää ja saunasta tultua pöydän päähän istuttaa. Myhäellen
+katselee Jorma siinä eteensä katettua ruokapöytää, johon emäntä
+kiidättää uunin arinalla hautuvia hutturoppeita toisen toisensa perästä
+niin pian kuin entiset tyhjenevät. Mutta kun vieras on veronsa saanut
+ja pöytä pyyhitty, istuu emäntä takan viereen karsinanpuolelle
+värttinöineen, ja Jorma nostaa kanteleen seinältä eteensä pöydälle ja
+sitä virittelee. Kari käy karhukeihäänsä aitasta ja alkaa sitä
+lujitella ja kärkeä hijoa. Siinä on vielä terässä ja varressa
+kuivanutta verta viimeisen karhun jäljeltä, ja siitä muistuu emännälle
+jotakin mieleen. Hän pistäikse ulos ja kun tulee takaisin, heittää hän
+ovesta sisään kannannaisensa mytyn, suuren karhun nahkan, joka peittää
+puolet pienen pirtin lattiaa.
+
+On Jorma isojakin nahkoja nähnyt, mutta ei koskaan niin isoa ja komeaa.
+
+--Olet malttanut myymättä jättää?
+
+--Tätä nahkaa ei myydä, tämä on nuoren naisen vuoteeksi pyydetty. Ja
+siitä emäntä selittämään, millä lailla se oli saatu.
+
+Monena kesänä oli se näillä mailla maleksinut, välistä kotoahollakin
+kellehtinyt, mutta ei koskaan saatu sitä kierretyksi. Luultiin sen jo
+niinkuin aina ennenkin ennen lumien tuloa makuilleen menneen, kun viime
+talvena Kari näki Panulasta tullessaan karhun jäljet Uhrivuorelta
+tulevan ja puhalsihe jälkeen. Monta päivää ajatti, kerran juoksi
+Uhrivaarankin poikki, mutta pois hylkäsi Tapio koiransa ja tänne
+kuljetti. Kotiahon alle ajaessaan teki Kari sen lupauksen, ettei myy
+turkkia, vaan morsiusvuoteeksi pyhittää. Jo alkaa uupua metsolan ukko,
+siinä odottaa läähättäen suuren kiven kupeella, ja kun Kari keihäineen
+kohti käy, niin suin päin syöksähtää rautaan, niinkuin olisi elämäänsä
+kyllästynyt, ja hangelle kellahtaa.
+
+--Tuoss' on vielä haavan jälki rinnassa.
+
+--Tapion huomenlahja se on, siksi sitä ei myydä.
+
+--Hyvä on siinä nuorikon kanssa kelliä.
+
+--Kun tuon nyt tuoduksi saisi, huokasi Karin emäntä.
+
+--Anopiksi mielesi tekisi!
+
+--Olisihan rattoisampi ollakseni, kun Kari metsiä kiertää, ja saisinhan
+kerran soudateltavani minäkin.
+
+--Mutta metsäonnesi sinä menetät, Kari, kussa naisen kotiisi kuljetat.
+Kateita ovat sinipiiat, eivät näyttäy, pois kaikottavat edestäsi
+riistan ja harakan tiellesi ajavat, laski Jorma leikkiään.
+
+--Eivät aja sen edestä, joka ei metsäaamuna päivän nousuun vuoteellansa
+virune, niin sanoi ennen isä vanha.
+
+--Ei sillä kuulu väliä olevan, kunhan mies puhtoisena metsään menee ja
+viljavirret hyvin helkytellä taitaa.
+
+--Puhdas on mies tämä Kari ja pulska ja virsikäs verraton.
+
+--Ei ole Jorman virsille vertojen vetäjää, kehahti Kari puolestaan.
+
+--Nähnettekö noita sinipiikoja ja metsän väkiä, vaikka aina kehutte?
+arveli Karilan emäntä.
+
+--Monesti on nähty, hyvä emäntä. Olen Tapiotakin vilahdukselta saanut
+silmätä. Talvella Tapion parhaiten näkee, kovana pakkasaamuna, kun
+päivä vaarojen välistä kiiluu, silloin se suuren kuusen takana seisoo,
+ja partaansa sukii... Mielikki syksyllä näytäkse, kun lehtoisen vaaran
+rinne koreimmillaan paistaa, punaisena ja keltaisena hohtaa, silloin se
+vähän ennen auringon laskua samannäköisissä kirjavissa vaatteissa
+vaaran rinteellä istuu. Silloin kun metsään menee, metsä niillä mailla
+viljaa vilisee, on kuin kaiken metsän elävät mukanaan kuljettaisi:
+oravat kurahtelevat, teeret kukertavat, metso kotkottaa, metsäkana
+kokkaa pekkaa panee, ja palokärki huilauttelee.
+
+--Sinipiiat, Tapion tyttäret, liikkuvat kesäilloin, kun käki vielä
+kukkuu ja lahorastas laulaa, virkkoi Kari ... vetten vaiheilla ne näkee
+tai luhtain ranteilla metsän rinnassa ... sumuhameisiin pukeutuvat, ja
+jos kaukaa laulat toiselta rannalta tai hiljaa kannelta järvellä
+soittelet, niin karkeloon käyvät...
+
+--Muttei niitä joka mies näe, ei näe nykykansa.
+
+--Mikä lienee siihen syynä, etteivät näe?
+
+--Eivät katsoa osaa, ei ole silmä siihen teroittunut, ei mieli
+haltijoita kohtaan herkistynyt. Ystävinä ennen haltijoita pidettiin,
+jotka hyvää soivat, nyt vihamiehinä kohdellaan, joita manataan ja
+penätään ja taioilla ja tempuilla vangita ja sitoa koetetaan.
+
+--Mutta eikö ole tehona taioissakin?
+
+--Ei tehoa taika muihin kuin tyhmään kansaan, jolla Panu niitä
+teetättää. Manaukset ovat tarpeen, aseet pitää olla puhtaat, pyydykset
+siistit ja mies hajuton, ja kun sitten metsän väen iloksi laulaa tai
+soittaa, niin siinä on taikain taika. Muuta ei tarvita, kun mies muuten
+kykenee. Mutta kymmeniä kujeita, satoja sotkuja vaatii nyt Panu ja
+niitä opettaa ja on ne kaiken kansan uskoksi ylentänyt. Ei nyt olekaan
+ylempää tietoa, ei korkeampaa viisautta muuta. Katsokaahan, mitä
+teetättää jäniksen pyytäjällä. Minä kun vien langat metsään, pyyhin
+havuilla, poltan pois pirtin hajun enkä paljaalla kädellä koskettele.
+Kun olen ne virittänyt, loihdin näin:
+
+    »Minä laitan lankojani,
+    liitän näitä liinojani,
+    liitän liinani lumelle,
+    lasken langat hangen päälle.
+    Jänön poika kyykelöinen,
+    juokse noron notkokkeita,
+    painakkeita painattele,
+    juoskos kullaisna käkenä,
+    hopeaisna möykkyränä
+    vasten minun pyytöäni,
+    kohen kultalankojani.»
+
+En sen enempää pakottele enkä pinnistele, annan vallan, menköön, jos
+tahtoo, ja useimmiten se menee. Mutta millainen on Panun opettama
+taika? No, puhdistaa hänkin käskee pyydykset ja sitten panna tuvan
+pohjoisnurkalle, joka on hyvä, mutta sitten kun metsään lähtee, niin
+pitää kolmesti vasemmalla kantapäällään painaa ovea lähtiessään ja
+sitten kirveellä tehdä tiehen kolme viisikantaa, joiden päällitse
+astua. Sitten kun menee pyytäjä näreikköön, niin siellä pitää katkaista
+kolme kolmikantaista näreen lehvää ja ne tielle viskata ja niiden
+päälle polkea, jotta ne kolmeen askeleeseen tulevat. Sitten hän ottaa
+yhden havunlehvän käteensä, ja minkä langan panee polulle, sillä
+pyyhkii se sen lankansa ja panee vyönsä alle sen havunlehvän niin
+kauaksi kuin toisen saa pannuksi. Sitten kun tulee kotiinsa, niin
+heittää aitan taa sen havunlehvän. Kun menee katsomaan lankojaan ja jos
+on siellä jänis, niin sen pitää olla vyön alla sen havunlehvän. Sitten
+pitää se jänis pyyhkiä myötäkarvaan joka paikasta, ja ennenkuin sitä
+liikuttaa, niin pitää painaa lehvä siihen jäniksen tilalle, tyvipuoli
+päähän päin ja vasemmalla kantapäällään polkea sitä havunlehvää. Sitten
+kun ottaa siitä sen jäniksen, pitää vielä kerran taittaa kolmikantainen
+näreen oksa ja panna molempiin korviin ... ja tiesi hänen, mitä kaikkea
+sitten vielä täytyy tehdä!
+
+Ja Jorma nauroi niin makeasti, että vesi silmään kihosi. Mutta sitten
+hän suuttui, kun taas muisti, mitä Panu oli sanonut:
+
+--Ja näitä mielettömyyksiä niitä nyt korotellaan Väinön tietoja ylemmä!
+Vaan eivät ole Väinön tietojen veroisia, jolle Ilmatar emo viisautensa
+neuvoi ja hän sen meille säilytti. Mutta niitä nyt halveksitaan,
+sanotaan: se on sitä joka miehen tietoa, mutta taika se on salaperäistä
+ja voimallista, sillä ne henget hallitaan.
+
+--Kuka hänen tiennee, huokaisi Karin emäntä, paljon on nykyaikana
+tietoja, mitkä heistä oikeita lienevät. Kuka hänen tiennee sen
+Kiesuksenkaan, paljon on hänelläkin palvelijoita.
+
+--En tiedä hänestä enkä hänestä kysy ... vieras on minulle ja
+muukalainen. Sen vain tiedän, että kun Väinön tavoin haltijoita
+palvelee ja pitää hänen tietonsa suurinna tietonaan, ei oikeista
+tiedoista puutetta ole. Mutta mitä pajatan samoista asioista joka kerta
+käydessäni ... vanhan aatos entisiä latujaan hiihtää.
+
+--Pajata, taatto, pajata, harvoin käyt, mutta viisaita puhut. Hupainen
+on sinua kuullaksemme.
+
+Puhellessaan oli Jorma kannelta sormiellut ja säveliä juoksetellut.
+
+--Laulamme, Kari, ei ole viikkoihin taas virsikkäin oltu, virkkoi
+Jorma.
+
+--Laulakaatte! kehoitteli Karin äiti.
+
+--Laulamme, kun äiti säestänet.
+
+Pöydän nurkalle asettuivat miehet, liittivät sormensa sormien lomahan
+ja kävivät laulamaan, Karin äidin, kantele polvellaan, heitä takan
+ääressä säestäessä.
+
+--Mistä laulamme? kysyi Kari.
+
+--Laulamme Väinöstä, joka venettä rakenti, vaan ei saanut valmiiksi,
+kun kolmea sanaa puuttui.
+
+Ja he lauloivat Väinöstä, joka lähti sanojansa Tuonelasta hakemaan ja,
+kun ei sieltä saanut, upposi Vipusen vatsaan ja sieltä ne toi. Innosta
+tutisi Jorman harmaa parta hänen Väinön vaelluksia laulaessaan, ja
+riemuiten lopetti hän laulunsa Väinön sanoilla:
+
+    »jo nyt sain sadan sanoja,
+    tuhansia tutkelmia,
+    sain sanat salasta ilmi,
+    julki luottehet lovesta!»
+
+Mutta kun laulu oli lopussa, muistui hänelle mieleen entiset ajat ja
+nykyiset, ja huoaten hän virkkoi:
+
+--Sieltä hän ne haki, ja sieltä hän ne sai viisauden sanat. Mutta sinne
+ne taas katosivat, vainajain kera manalle menivät, eikä ole nuorisossa
+nousevassa, kansassa kasvavassa miestä, joka tietojen oikeat ongelmat
+uudelleen ilmi toisi. Ei ole eikä taida tulla. Pirstaleina on sanojen
+sampo.
+
+Pitkälle karstalle oli päre pihdissään palanut, uupumus valtasi mielet
+ja uupumus miehet, ja levolle laskeutuivat Jorma, Kari ja hänen
+äitinsä. Vanhukset nukkuivat pian, mutta Kari valvoi kauan
+mietteissään. Eikä hän saanut rauhaa ennenkuin nousi ylös, pistäytyi
+pihalle ja tuvan nurkalta kuulosteli. Mutta ei kuulunut jäältä
+liikettä, eikä näkynyt Panulasta valkeata--ei ollut vouti siis vielä
+saapunut.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Seuraavana aamuna varhain herätti Karin äiti miehet kiireesti
+ilmoittaen, että oli nähnyt verekset ilveksen jäljet käydessään
+lähteellä vettä noutamassa. Nopeasti nakkasi Kari keveimmät
+hiihtovaatteensa ylleen, heittäytyi suksilleen ja puhalsi otuksen
+perään, jonka jäljet johtivat talosta vuoren rinnettä alaspäin.
+
+--Jos voudin väen näet jäätä ajavan, pane musta tervassavu tuvan
+lakeisesta nousemaan, virkkoi hän lähtiessään äidilleen, ja sen
+sanottuaan potkaisi hän menemään.
+
+Jorma lähti jäljestä hiihtämään kiinnitettyään emännän täyttämän
+eväskontin selkäänsä ja sen päälle sidottuaan Karin turkin.
+
+Verkalleen hiihteli Jorma Karin latua, joka noudatteli ilveksen jälkiä.
+Huimaa vauhtia oli Kari mennyt, ja pitkät matkat oli sauvan somman
+jälkien välillä. Ei yrittänytkään Jorma häntä saavuttaa, oli vain
+tarkoituksena ehtiä siihen, kun Kari otuksen yllätettyään ja
+hiihtämästä herettyään tarvitsisi paksumpia vaatteita hiestyneen
+ruumiinsa verhoksi.
+
+Ilveksen jälkiä tarkastellessaan oli Jorma huomaavinaan, että se oli
+suuri koirasilves, joka alussa ei ollut kiirettä pitänyt, vaan juosta
+jolkutellut omia aikojaan kuutamoisen yön paisteessa. Välistä oli vähän
+syrjään poikennut, haavikoita ja ahoja kierrellyt jäniksiä vaanien ja
+eräässä paikassa oli ensin maahan kyykistynyt ja siitä kolme pitkää
+laukkaa ottanut, mutta pelastunut oli jänis hirvittävän pitkiä
+harppauksia tehtyään. Pitkältä olikin ilves juossut, ei ollut vielä
+aikeissakaan asettua päiväuntaan ottamaan. Eikä ollut omia aikojaan
+kulkenut, joku matkan pää sillä oli varmasti mielessä, koska laski
+suoraan ja väistämättä yhtä ilmansuuntaa kohti. Juoksijailves se
+nähtävästi oli, kotoisin muualta ja muille maille menossa. Yhä
+uteliaammin alkoi Jorma seurata jälkiä, kun hänen omat pyydysmaansa
+lähenivät. Jos ei ilves kohta tee äkkimutkaa, niin on se kulkenut
+suoraan hänen lammelleen.--Tultuaan sille paikalle, missä hän eilen
+Kariin yhtyi, näki hän, ettei ilves ainoastaan ollut juossut entistä
+suuntaansa lampea kohti, vaan asettunut vielä hänen omille eilisille
+suksen jäljilleen. Jo kiihtyi Jormankin kulku tavallista kiivaampaan
+menoon. Kun saapui metsämajalleen, näki hän, että ilves oli juossut sen
+editse, ja lammen yli loikattuaan ojentanut suoraan Jorman jänismaalle.
+Mutta kun Jorma sinne saapui, pääsi häneltä hiljainen huudahdus,
+huudahdus, joka pääsee varovaisimmaltakin metsämieheltä odottamattoman
+ilmiön edessä. Ilves oli vienyt haltijan jäniksen, iskenyt sen
+makuukseensa ... tuosta oli loikannut kaatuneiden haapojen yli,
+laskenut jäniksen maahan, veren juonut ja sitten sen kanssa matkaansa
+jatkanut, veripilkkuja lumeen tiputellen.
+
+Siinä oli Jormalla ongelma, jota hän, hangessa polviaan myöten seisten,
+turhaan koetti ratkaista. Jäniksenhän piti olla haltijan jänis, jota ei
+ollut uskaltanut tappaa, saattoihan se olla haltija itsekin, jäniksen
+turkkiin pistäytynyt. Jos se ei olisi ollut, miten se olisi säilynyt
+lankain keskessä koko talven niihin tarttumatta. Mutta jos se oli
+haltijan oma tai haltija itse, kuinka oli ilves saanut sen otetuksi, ja
+kuinka se ei ollut saanut vaaraa väistetyksi?
+
+Jorma lähti jälkiä tarkastamaan ja huomasi uudeksi ihmeekseen, että se
+ei enää jatkanutkaan suoraan pohjoista kohti, vaan kääntyi itään
+Korpijärveä kohti. Ilves oli tullut tähän kuin tietylle kassalleen ja
+tästä kääntynyt. Entäpä oli ilveskin haltijan eläin? Entäpä oli jänis
+sitä varten siihen varattu ja sentähden pyydyksistä säilynyt? Yhä
+mutkaisemmaksi kävi ongelma, mutta siitä oli Jorman hyvä mieli, ettei
+ollut jänistä tappanut.
+
+Mutta jos Kari tappaa ilveksen? Jos hän tietämättä, millainen otus on
+edessään, ajaa sitä takaa ja saavuttaa ja tappaa haltijan pyhittämän?
+Jos se oli sitä varten pantu pirtin peräitse juoksemaan, jos oli siinä
+pahansuovan ansa, sinipiikain kateudesta virittämä tai turma jonkun
+tietäjän nostama? Olisiko Panulla sitä voimaa?
+
+Kiireesti suki Jorma sukset jalkaansa ja lähti lykkimään lylyään Karin
+jälkeen, minkä vain jaksoi.
+
+Vaikeita taipalia oli nyt ilves juossut, kohonnut kallioisille
+kukkuloille jyrkimmistä paikoista ja laskeutunut yhtä jyrkistä alas.
+Karinkin oli täytynyt ne kiertää ja etsiä matalampia kohtia.
+Korpijärven rannalla, joka oli korkeata ja jyrkkää louhikkokalliota ja
+jossa kasvoi pitkiä honkia, oli Kari ollut otuksen saavuttamaisillaan.
+Suuren kiven päälle se oli nähtävästi ruvennut maata. Kari oli
+kiertänyt sen ja suksilta laskettuaan päässyt louhikossa hiipien
+ilvestä niin likelle, että sai sitä ammutuksi. Karvat olivat
+pölähtäneet, vertakin oli jäänyt, mutta nahkansa oli ilves pelastanut,
+juosten jään yli vastapäätä olevalle Uhrivuorelle.
+
+Haltijan eläin se siis sittenkin oli! Ja siihen oli Kari nyt siis
+nuolensa laukaissut!
+
+Kovin kävi Jorman mieli pahaksi tätä pojan onnettomuutta.
+
+Tuolta hän tulikin järven poikki, oli nolostuneen ja uupuneen näköinen.
+
+--Haltijan eläin, jota ajoin, sanoi Kari. Vuoreen juoksi, ja sinne
+jätin.
+
+--Kenen luulet työksi tätä?
+
+--Pahansuovan työtä.
+
+--Olisiko Panun?
+
+Karikin uskoi, että se oli Panun työtä.
+
+Vaikkeivät kumpainenkaan pitäneet Panun tietoja suuressa arvossa,
+uskoivat he kumminkin, että Panu kykeni tämmöisen pahan saamaan aikaan.
+Haltijain karjan hätyyttäminen oli pahinta, mitä metsämiehelle saattoi
+tapahtua. Se pilasi metsäonnen ja sai muutakin pahaa aikaan. Ei se aina
+heti näyttäytynyt, saattoi välistä vuosiakin kulua ennenkuin kosti.
+Mutta pahan edellä se varmaan tapahtui. Se olisi kuitenkin Jorman
+mielestä pitänyt olla lieventämässä Karin rikosta metsän haltijan
+silmissä, ettei hän ollut tiennyt pyhitettyä otusta ajavansa ja että
+hän oli jättänyt varman saaliinsa haltijalle, kun sen kerran oli nähnyt
+pyhälle vuorelle juoksevan. Vaikkei sitä nyt sentään tiennyt, mille
+tuulelle Tapio sattui...
+
+Mutta siitä olivat nyt kumpainenkin selvillä, että uhri on tarpeen. Se
+oli tarpeen aina, kun riista vuoreen meni, saati sitten, kun sitä oli
+haavoitettu.
+
+Oli jo iltapäivä ja aurinko laskemaisillaan. Päivä oli ollut kirkas ja
+kylmä. Korkea uhrivaara kohosi siinä jylhänä ja synkkänä ikäänkuin
+kulmiaan rypistäen, lehdot valkoiseen huuruun kiedottuina, mutta
+havumetsä mustan viheriänä seisten. Korkein huippu oli kallioinen ja
+paljas, ja sen keskeltä kohosi yksinäisenä tupsuna tuuhea koivu,
+haltijan pyhä puu, rusottaen mailleen menevän auringon valossa. Ei
+hiiskaustakaan kuulunut, ei muuta kuin vaaran toisella puolella olevan
+kosken kohina, joka tuntui tulevan kuin vuoren sisästä, olevan niinkuin
+sen sisässä olevain haltijain hiljaista pidätettyä murinaa.
+Kunnioituksen ja hiljaisen pelon tunne povessaan lähestyivät miehet
+pyhää tienoota, jossa sanottiin metsän haltijain asuvan ja jossa
+Tapiokin maita matkatessaan vieraili. Maan alla louhujen sisässä
+luultiin hänen asuntonsa olevan, kolme linnaa, yksi puinen, toinen
+luinen, kolmansi kivinen linna, niinkuin runossa laulettiin.
+
+Tultuaan vuoren juurelle järven rantaan riisuivat miehet aseensa ja
+heittivät ne lumelle kolme sauvan pituutta vuoren rajasta. Oli
+kielletty aseellisena pyhän vuoren piiriin astumasta. Ei saanut keihään
+kärjellä varustettua suksisauvaakaan ottaa mukaansa.
+
+Tavallisesti tuli uhraajan nousta vuorelle maan puolelta Panulasta
+päin, josta oli tarkoin pilkottu tie vaaran huipulle. Uhripappien oli
+kuitenkin lupa nousta maihin niemen puoleltakin, ja kun Jorma aikoinaan
+oli ollut ylin uhrien toimittaja ja pyhän vuoren korkein kaitsija,
+astuivat miehet vuoren piiriin lähimmästä paikasta läheltä niemen
+kärkeä. Ei ollut Jorma, sitten kun heitti tietäjän toimen veljensä
+pojalle, näiltä paikoin moniin vuosiin vuorta lähestynyt.
+
+Vuoren alla oli tasaista vesijättörantaa, luhtaniityksi muodostunutta,
+jossa kasvoi paikka paikoin sakeata pajukkoa. Rantaa seuratessaan
+niemen kärkeen päin, josta oli vähemmän jyrkkä tie vuorelle, yhtyivät
+miehet latuun, jonka Jorma heti tunsi Panun laduksi. Se oli äsken
+hiihdetty, eikä ollut hiihtäjä siitä kautta vielä palannut.
+Taikatoimissaan oli tietäjä täällä nähtävästi liikkeessä.
+
+Ladulle tultuaan miehet pysähtyivät. Kun tietäjän latuun yhtyi, ei
+ollut hyvä lähteä sitä seuraamaan.
+
+--Olisiko tuossa mitään, jos mentäisiin? arveli Jorma.
+
+--Minä en häntä pelkää.
+
+Jorma näki, että Kari oli äkeissään ja että hänessä alkoi nousta uhka,
+joka, kun hänen luontonsa pääsi liikkeelle, nousi hiljaa, mutta
+varmasti kuin keväinen tulva.
+
+--Minua hän välistä kammottaa, vaikka onkin veljeni poika. Mutta
+minkäpä hän tehnee meille kahdelle miehelle.
+
+Ja he lähtivät hiihtämään samaan suuntaan kuin Panu oli hiihtänyt,
+kuitenkaan hänen latuunsa liittymättä. Kari hiihti edellä, Jorma
+jäljestä. Tultuaan niemen kärkeen näkivät he tuuhean kuusikon sisässä
+olevan aukon keskessä pienoisen huoneen, jonka nurkkiin oli räystään
+kohdalle naulattu karhun pääkallo kuhunkin ja sen alle pienempäin
+petoeläinten pääkalloja, kaikilla kidat auki ja hampaat irvellään.
+Miehet seisahtuivat metsän rintaan outoa asuntoa katselemaan.
+
+--Panun taikasauna, kuiskasi Jorma.
+
+Hetken aikaa he kuulostivat, mutta ei sieltä mitään kuulunut. Savusta
+päättäen, jota lakeisesta nousi, oli Panu siellä vast'ikään ollut,
+mutta sitten nähtävästi poistunut, koska veres latu vei ylös vuorelle.
+
+--Lähdemme, virkkoi Jorma.
+
+Tie oli jyrkkä ja kaitainen, kulkien toinen toistaan suurempien kivien
+ja kallionlohkareiden lomitse ja tuuheain, maahan saakka ulottuvien
+kuusenoksien alitse. Joskus aikoinaan oli Jorma tästä kautta kulkenut,
+mutta olisi tuskin enää osannut, ellei Panun latu olisi ollut
+ohjaamassa. Lopulta muuttui latu ahtaaksi poluksi kahden vuorenseinän
+välissä, jonne vain vähän taivasta siinti. Miesten täytyi astua alas
+suksiltaan ja kantaa niitä käsissään. Noustuaan viimeisen nikaman
+olivat he samassa vuoren korkeimmalla kukkulalla, tullen sinne kuin
+takatietä linnan torniin.
+
+Vuoren laki oli tasainen kuin lattia, matalan kivisen aituuksen
+ympäröimä. Alempana jyrkänteen rinteellä kasvavien kuusien latvojen
+yli, jotka olivat myrskyistä kokoon kähertyneet, näkyi kaikille
+haaroille, niin kauas kuin silmä kantoi, synkkää, ruskean viheriää
+saloa, kaukaisia vaalean sinertäviä vaaroja ja niiden välissä repaleita
+suurista metsäjärvistä. Aituuksen keskessä kasvoi suunnattoman suuri,
+tuuhea ja paksu kolmeksi haarautuva ikikoivu, jonka oksille oli
+ripusteltu metsällisten nahkoja ja pääkalloja, jousia, viiniä ja
+keihäitä, ja koivun juuresta kumpuili kovimmallakin pakkasella sula,
+höyryävä, kirkasvetinen lähde, joka vuoren halkeamasta alas valuen
+muodosti sen kuin kuohussaan jäätyneeksi koskeksi.
+
+Jorma ja Kari olivat päänsä paljastaneet ja lähenivät koivua ja
+lähdettä, Kari ripustaakseen koivuun jousen, jolla oli ilvestä ampunut,
+Jorma vuollakseen lähteeseen lastuja tuluksissaan riippuvasta
+hopeatangosta, joka hänellä aina oli metsäretkillä mukanaan sitä
+tarvetta varten, että olisi haltijoille uhrattava.
+
+Mutta kun miehet olivat tulleet niin lähelle puuta, että voivat nähdä
+sen ympäri, pysähtyivät he molemmat, jääden hämmästyksissään katsomaan
+outoa laitosta, joka oli koivun toiselle puolelle rakennettu. Se oli
+kiviselle jalustalle vähän matkaa koivusta asetettu puunhaarukasta
+tehty ihmisen muotoinen kuva, jonka pää oli suuri ja pyöreä koivun
+pahka, kädet--kaksi puuhun kasvanutta oksaa--väännetyt yhteen pitämään
+sitä hopeaista maljaa, johon Panu markkinoilta palattuaan oli miesten
+rahauhrit ottanut--silmät, suu ja nenä puuhun leikatut, silmät vielä
+kiiltävillä helmillä varustetut ja parta naavasta kyhätty. Hartioillaan
+oli kummituksella karhunnahka ja selässä hihnasta riippumassa
+arpakannus. Sittenkun Panu oli kuvan paikoilleen asettanut, eivät
+olleet Jorma eikä Kari uhrivuorella käyneet. Jorma teki uhrinsa
+kalalampensa kuuselle, Kari milloin millekin puulle, minkä metsässä
+tapasi ja missä hänestä haltija näytti asuvan.
+
+Säälin, suuttumuksen ja äitelän mielen ilme kasvoissaan katseli Jorma
+hetken aikaa heimonsa jumalaa, kunnes puhkesi sanomaan:
+
+--Voi sinuas, variksen pelätti, mikä olet! Voi sinuas, narrikansan
+kuvatus, minkä tietäjäsi on tehnyt! Sinulleko, puupökkelölle minun
+uhrata pitäisi, kymmenykset kaikesta saaliistani kantaa, kun pääni
+päällä humisee taivasta tavoittava jumalieni puu ja sen alla kumpuaa
+haltijan lähteen silmä. Kari, ripusta uhrisi koivun haltijalle, ja minä
+annan kaikki hopeani lähteen haltijalle.
+
+Ja niin oli tuohtunut Jorma-vanhus, että riipaisi irti koko
+hopeatankonsa, josta vain kulloinkin muutamia lastuja uhriksi vuolaisi
+ja pudotti sen lähteen pohjalla olevaan kattilaan, ottipa vielä
+hopeaisen solkensakin paidan kauluksesta ja uhrasi senkin, loihtien:
+
+    »Tapio talon isäntä,
+    metsän ukko halliparta,
+    Mielikki metsän emäntä,
+    metsän armas antimuori,
+    tule jo kullat ottamahan,
+    hopeat valitsemahan,
+    ota kullat kullastasi,
+    hopeat hopeistasi,
+    kullat annan kynsillesi,
+    kämmenillesi hopeat
+    Tapion talon hyväksi,
+    Metsolan ihastukseksi.»
+
+Kari oli hänkin ottanut uhrikalunsa esiin, kun hänen nenäänsä sattui
+veren haju ja hän samassa näki ilveksen riippumassa jumalankuvan
+sivulla.
+
+--Mikäs täällä on?
+
+Kuvan oikean käden kainalossa riippui ristiin sidotuista takasääristään
+suuri komea susi-ilves.
+
+--Katsohan tätä, sanoi Kari, osoittaen nuolta, joka oli selkään
+sattunut ja jonka Jorma heti tunsi Karin nuoleksi.
+
+--Kenenkäs tämä toinen nuoli?--se oli uponnut rintaan, ammuttuna
+alhaalta päin.
+
+Jorma tarkasteli toista nuolta ja virkkoi sitten:
+
+--Jos ei liene toisen nuoli niin yhdennäköinen, niin on tämä Panun
+jousesta ammuttu.
+
+Kari ei mitään virkkanut, mutta loi Jormaan katseen, jonka tämä
+tulkitsi:
+
+--Tietäjä itse ampuu otuksia pyhältä vuorelta, mutta muilta hän sen
+kaikkien haltijain koston uhalla kieltää.
+
+Kari oli irtauttanut ilveksen naulasta ja heitti sen selkäänsä.
+
+--Itsellesikö omistat?
+
+--En omista itselleni enkä anna Panulle, haltijalle vien omansa.
+
+--Oikein teet, vakuutti Jorma. Ehkä sillä haltijan sovitat. Muuta uhria
+ei sinun enää tarvinne tehdä.
+
+Mutta taas palasi Jorma kuvan eteen ja puheli, sill'aikaa kun Kari
+kiinnitti ilvestä puuhun niin korkealle, kuin yletti:
+
+--Mikä rähjä ja haltijan pilkka, sinä vinosuu, vääräsääri, kierosilmä!
+Sinussako, ihmiskäsin tehdyssä rumassa rakkineessa, muka haltija asuisi
+mieluummin kuin omassa kasvattamassaan koivussa, jonka siemenen kylvi
+siihen silloin, kun metsät ensi kerran kylvettiin, ja jonka suojassa on
+siitä lähtien asunut. Näetkö, kuinka tuo ahneesti kättään ojentaa uhria
+anoen kuin kerjäläinen--omansa olet jumala nykyiselle kansalle, joka ei
+muusta tiedä kuin voitosta ja saaliista ja semmoisiksi kaltaisikseen
+jumalansakin laatii.
+
+--Iskemme hänet suulleen maahan! sanoi Kari.
+
+--Paikka on pyhä, virkkoi Jorma vakavasti. Ei saa pyhällä vuorella
+tehdä väkivaltaa pedollekaan, vaikka karjaasi olisi kaatanut.
+Vastatkoot siitä, mitä tekevät, vastatkoot haltijan kostostakin.
+
+--Virkammeko heimolle Panun teosta?
+
+--Emme virka vielä, emme ennen kuin tarvitaan.
+
+--Mieleeni painan, ehkä piankin tarvitaan.
+
+Aurinko oli mailleen mennyt, ja etelän ilmoilla nukkui illan rusko
+öiseen uneensa kuun alkaessa samalla saloisia maailmoita valaista.
+Hopeisena hohti jo sen heleässä valossa tuuhealehväinen, hienorihvainen
+haltijan koivu. Vielä kerran kääntyi Jorma päin pyhään puuhun, joka
+seisoi siinä suurena ja mahtavana, varjoonsa peittäen käsin tehdyn
+jumalankuvan, ojensi molemmat kätensä koivua kohti ja laulahti siinä
+keksimänsä sanat:
+
+    »Metsän ukko halliparta,
+    metsän kultainen kuningas,
+    nouse koivun konkelolle,
+    lepän lengolle ylene
+    laulujani kuulemahan,
+    onko laulut laaulliset,
+    onko virret viehkeyiset,
+    onko mieluiset sanani,
+    otolliset uhrityöni.
+    Lepy lehto, kostu koivu,
+    ällös suuttuko, jumala,
+    maanpitäjä pillastuko
+    uhrityöstä uhrimiesten,
+    typeristä tyhmän kansan,
+    lepy metsä miehilleni,
+    lepy näillä leppysillä,
+    lauhdu näillä lauleluilla.»
+
+Iltatuuli, suvisilta ilmoilta tullen, kosketti koivua mennessään, ja
+ikäänkuin olisi sen haltija unestaan herännyt, karisti se puun oksilta
+miesten päälle pilven hienoista huurua.
+
+--Otolliseksi uhrimme arvelen, sanoi Jorma hyvillä mielin, ja
+noudettuaan suksensa solasta, jonne olivat ne tullessaan jättäneet,
+lähtivät miehet laskemaan alas vaaran pohjoista rinnettä, josta kaiken
+kansan uhritie vei harvan hongikon läpi loivaa rinnettä Panulaa kohti.
+Huimaa vauhtia kiisivät sukset alas kannakselle, joka erotti Panulan
+talon pyhitetystä alueesta, läpi kannakselle laitetun aidanveräjän,
+missä oli kaksi karhun pääkalloa pitkäin riukujen nenässä ja ylös
+Panulan pellolle liki pajaa, jossa vasta siinä vauhdistaan pysähtyivät.
+
+Panu oli jo pihalla ja kysyi heitä huutaen, ketä miehiä olivat ja mistä
+tulivat. Tunnettuaan heidät ja kuultuaan heidän uhria tekemästä
+tulevan, kysyi hän mielihyvää ilmaisevalla äänellä, mitä olivat
+uhranneet.
+
+--Veimme haltijalle omansa, vastasi Kari.--Ja sen pitempiin puheisiin
+puuttumatta sujuttivat miehet suksensa liikkeelle ja käänsivät alas
+rantaan, jossa nuottakodan luona erosivat, Kari vielä yötä myöten
+kotiinsa hiihtääkseen ja Jorma mennäkseen tupaseensa toisella puolen
+lahden.
+
+Mutta kun Kari oli vähän matkaa viiletellyt Korpijärven sileää pintaa,
+kuuli hän tulijain meteliä ja aisakellon isoa ääntä edestään ulapalta.
+Vetäytyen lähellä olevan saaren suojaan näki hän kaksi hevosta
+vaivalloisesti pyrkivän ummessa hangessa eteenpäin. Arvattuaan heidät
+voudin miehiksi yhtyi hän takaapäin heidän seuraansa ja sai kuulla,
+että tulijat olivat voudin lähettämiä ummen aukaisijoita ja että vouti
+itse saapuisi huomenna iltapäivällä. Sen tiedon saatuaan jätti Kari
+kotiinsa menon ja hiihti yöksi Jorman majalle, jonne oli jo muitakin
+heimon miehiä saapunut olemaan avullisina kuninkaan voudin huomenna
+alkavissa suurissa karhunajoissa.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Seinämät täynnä seisoi suksia Panulan pihalla seuraavana päivänä, ja
+tupa oli täynnä odottavia miehiä. Päivän alkaessa laskuilleen painua
+ilmoitti tähystäjä voudin olevan näkyvissä järven selällä. Vaahtoisin,
+huohottavin hevosin karkuutti korkea herra täyttä laukkaa rannasta
+pihaan rappujen eteen. Karhunnahka oli porstuan kynnykselle levitetty
+ja toinen tuvan kynnykselle. Pirtin keskilattialla seisoi Panu
+komeimpaan juhlapukuunsa puettuna: punaisella päärmettyyn ja
+näädännahalla reunustettuun valkoiseen sarkakauhtanaan, voutia
+vastaanottamassa.
+
+    --Terve sulle, suuri herra,
+    terve tänne tultuasi
+    matalaisehen majahan,
+    asuntooni ahtahasen!
+
+Ja isolla kädenliikkeellä hän osoitti voudille hirvennahkalla
+päällystetyn peräpenkin istuttavaksi, samalla kun kääntyen miesten
+puoleen käski heistä Ilpon, Kuisman ja Joukon käymään tulijalta hänen
+tamineitaan riisumaan.
+
+Vouti antoi ottaa turkin yltään, vedätti peurakkaat jalastaan, heitti
+helähtelevän miekkavyönsä penkille, oikoi jäseniään, uhkuili ja
+puhkuili ja tyhjensi sitten yhteen henkäykseen höyryävän oluthaarikan,
+jonka Panu hänelle tarjosi. Pyyhittyään partansa ja istuttuaan
+osoitetulle sijalle pöydän päähän oli hän Panun mielestä valmis
+tavantakaisia isännän kuulumiskyselyjä vastaanottamaan.
+
+--Tiennetkö vereksiä, vierahani? kysyi Panu. Lieneekö rauha maassa,
+olleeko elossa kuningas?
+
+--Elää kuningas ... rauha on maassa, vaikka lempo sen venäläisen
+tiennee, milloin rajan yli ryntää. Mutta minnekä sinä, Panu, sieltä
+kirkosta hävisit silloin, kun se pappi meitä kumpaakin kirosi?
+
+--Ka, kiire oli kotiin, miehet odottivat, vastasi Panu, ja kääntääkseen
+puheet toisaalle kehoitti hän voutia pöytään käymään, leipää, lihaa
+haukkaamaan ja pitämään hyvänään, mitä talon vähät varat tarjota
+taisivat.
+
+Pöytä oli koko päivän katettuna ollut, lihat vartaissa paistuneet,
+puuroastiat uunin arinalla lämminneet. Yksin asettui vouti pöydän
+päähän aterioimaan Panun itsensä häntä palvellessa. Naiset olivat
+kaiken valmiiksi laittaneet, mutta ei yksikään heistä näkyviin tullut,
+sillä niin vaati vanha taika, etteivät karhumiehet saa ajopäivänä
+eivätkä sen aattonakaan olla naisten kanssa missään tekemisissä. Ei
+ollut voudin käydessä ennen tätä tapaa noudatettu, mutta peläten hänen
+Annikkia itselleen vaativan ja nähtyään Karin tulleen saapuville,
+vaikkei ollut sanaa saanut, oli Panu mahdollista törmäystä välttääkseen
+ulottanut voutiinkin heimon vanhan tavan ja lähettänyt voudin pihaan
+ajaessa kaikki naisensa Ilpolaan.
+
+--Miehetkö ne nyt Panulassa naisten töitä tekevätkin? kysyi vouti
+viimein, kun oli pahimman nälkänsä sammuttanut.
+
+Panu selitti, että se oli taika ylen tähdellinen, jota ei saanut kukaan
+laimin lyödä:
+
+--Liekö tuo taika tuommoinen niin tähdellinen.
+
+--Ka, usko tai älä, armollinen herra, mutta ylen tähdellinen on
+naistaika, tuiki on tärkeä ja tehokas. On taikoja, joista ei ole pahaa,
+jos ne joskus rikkonetkin, mutta tätä älä riko, älä kosketa ajohon
+lähtiessäsi mitään, mikä on naisen käden kautta kulkenut, mesikämmen
+tuntee sen heti, ja paha sinut perii.
+
+--Minkähän tekee?
+
+--Tekee, armollinen herra, kahtalaisen tempun. Jos on paetakseen, niin
+pakenee, ettet nähdä saa, mutta jos on päälle tullakseen, niin töyttää
+päälle semmoisella raivolla, ettei mikään edessä kestä. Mitenkäs kävi
+viime talvena, kun naisen kädestä illallisen nautit? Siihen olisit ukon
+alle jäänyt, jos eivät koirat ja miehet hätään joutuneet?
+
+--Senkö syyksi luulet?
+
+--Sen syy se oli! vakuutti Panu, ja kaikki muut miehet siihen hartaasti
+yhtyivät.
+
+--Olkoon sitten... Mutta ovatko nyt saaliit tiedossanne?
+
+--Tiedossa ovat.
+
+Vouti kun oli aterioinut ja oluthaarikan eteen kyynärpäät pöytää vasten
+asettanut, pani hän miehet kertomaan, missä karhut olivat ja miten
+kierretyt, miten olivat jälkensä kulkeneet ja kuinka makuilleen
+asettuneet.
+
+--Ensimmäisen kiersi tämä Jouko pikkupoikain kera. Jänislangoilla
+kulkiessaan löysivät jäljen ja sitä seurasivat kuin karjan uraa.
+Lähivaaroja otso oli kierrellyt, niinkuin tässä koko kesän kierteli
+näyttäytyen ja kuuluutuen milloin millekin; näkivät sen naiset, näkivät
+lapset, ja koirat ajaa pölyyttelivät kuin pihajänistä. Näkevät nyt
+pojat mesikämmenen suota tarsivan, ilmaa nuuskivan, kavahtaa se tuolla
+Kokkokalliolla suureen kelohonkaan ja sieltä maailmaa tähystelee. Pojat
+vähän matkan päässä puun suojassa tarkastelevat. Laskeutuu ukko alas
+puusta, viheltää pojille kuin olisi koiriaan viheltänyt ja vierii
+suolle, pojat perässä. Suolla on heinäsuova kuivan maan laidassa; sen
+hajoittaa, sitä penkoo ja pahnustaa ja kiertäiksen kuin koira
+käppyrään. Huomenna kun mennään katsomaan, siinä vielä makaa eikä ole
+liikkunut koko talvena.
+
+--Sen otamme sieltä kuin orrelta.
+
+--Ka, Tapio hänet tiennee.
+
+--Entä toinen karhu?
+
+--Toinen on saman suon saarekkeessa, tiheässä näreikössä, helppo oli
+sekin kiertää, mutta kolmas on iso ja arka ja vaikea oli saada hänet
+asettumaan. Viimein piiloutui luolaansa vuoren rinteeseen. Itse hänet
+kiersin, mutta monet taiat tarvittiin ennenkuin tepsivät.
+
+--Millaisia taikoja teit?
+
+--Ei ole tapa taioista kertoa, mutta kun et Kontojärven miehille
+kertone, miten Panu karhunsa kiehtoo, niin jutellen. Arka kun oli, kun
+oli purojen pohjia kulkenut, takaisin jälkiään astellut ja sen
+semmoista peliä pitänyt, en umpeen kiertänyt, vaan jätin nenät auki.
+Jos aivan umpeen kiersin, niin kohta olisi myyrä metsänhaltija, joka
+sitä maan alitse talven pitkän pesään elättää, rientänyt sen korvaan
+kuiskaamaan: »Nyt olet kierroksessa, pakene pois!» Mutta vielä olisi
+siltäkin taialta liikkeelle lähtenyt, ellen toista tehoisampaa tehnyt.
+
+--Minkäpähän teit?
+
+--En suuren suurta, en pienen pientä, paninhan kolme palokärjen päätä
+kolmennäköiseen ja kolminkertaiseen villalankaan ja sitä vetelin
+perässäni ympäri kierroksen. Palokärki kun on otson lemmikki ja saman
+haltijan joukkoon kuuluva kuin hänkin, niin turvelo tietää olevansa
+turvassa, kun on palokärki kiertänyt. Oli siinä vielä kolmaskin temppu,
+vaan en tiedä, kertonenko.
+
+--Kerrohan nyt kaikki, soma on temppujasi kuunnella.
+
+--On sillä temput Panulla!
+
+--Vielä oli muassani elävän puun pakkulata ja vanha sodassa ollut
+miekka. Kun jäljet löysin, käänsin nurin kolme jälkeä ja luin
+mesikämmenen synnyn. Sitten sillä miekalla piirsin jäljille kolme
+viisikantaa miekan kärkeä maasta nostamatta, sytytin tulen pakkulaan ja
+lähdin sen palavan pakkulan kanssa kiertämään. Kun kierros oli valmis,
+tein taas viisikannat maahan ja sammutin tulen. Semmoinen oli kolmas
+taika, ja paikoillaan on pysynyt, sikeätä unta on kiskonut, eikä ole
+mikään häntä häirinnyt.
+
+--Etkö enää muuta temppua tehnyt?
+
+--Teinhän vielä, mutta sitä en sano.
+
+--Sano pois kaikki.
+
+--Saanenhan sanoa, vaan et siitä minua kiitä ... haltija kuulisi, sanan
+veisi, ja huomenna olisi kaiossa karhu.
+
+--Älä sano sitten. Mutta mistä sinä, Panu, olet nuo tietosi saanut?
+
+--Ka, haltijat unessa ilmoittavat, toiset tiedot arpa neuvoo.
+
+Uteliaasti olivat tuvassa istuneet miehet kuunnelleet Panun puhetta, ja
+voutikin oli varmasti vakuutettu siitä, ettei karhua käynyt taikoja
+tekemättä pyytäminen. Jorma ei nyt huolinut ruveta mieltään
+ilmaisemaan, virkkoihan vain vieressään istuvalle miehelle:
+
+--En tiedä Väinön linnun raatoja kuljetelleen ... luvut luki ja anoi
+apua Ukolta...
+
+Mutta vouti oli matkasta väsynyt ja käski tilaa laittamaan. Yksin
+pantiin herra suureen tupaan nukkumaan, muut miehet poistuivat toiseen
+pirttiin yötään viettämään. Tarjosi vouti kuitenkin Panulle itselleen
+sijan samassa huoneessa. Mutta ei sanonut Panu tänä yönä makuupaikkaa
+tarvitsevansa. Varautua täytyi hänen huomiseen karhunajoon, oma ja
+miestensä henki turvata aseita tehoisiksi taikomalla. Ase saattoi olla
+näöltään uusi ja oivallinen, keihäs vankka varreltaan ja terä purevan
+näköinen, nuoli niin menevä, että luulisi itsestään ilmassa lentävän,
+eivätkä kuitenkaan mihinkään kelvanneet, varsi katkesi, kärki murtui
+eikä haavaa tehnyt, ellei ollut oikeissa mujuissa kasteltu, ja ellei
+sen päälle oltu oikeita lukuja luettu.
+
+--Otahan minunkin aseeni, virkkoi vouti.
+
+Panu toivotti hyvää yötä ja pehmoisia pahnoja, mutta ovesta käännytti
+hänet vouti vielä takaisin.
+
+--Annoitko Annikille lahjani?
+
+--Tarjosin, mutta ei kelvannut.
+
+--Etkö luule hyvällä suostuvan?
+
+--Kun ei suostune, vienet hänet väkisin.
+
+--Takaatko miehesi, etteivät vastarintaa tee?
+
+--Jos sulhonsa tehneekin, et siitä välittää huoli.
+
+--Sano sulhaselleen, ettei piikaa iäksi pestata.
+
+--Et huoli olla levoton, vaan antanet asian minun huostaani.
+
+--Tiedät tahtoni ja toimi sen mukaan.
+
+--Luottanet minuun.--Mutta sano minulle, mitä pappi mielii?
+
+--En tiedä, mitä mielinee, viha on välillämme. Valitukset on käymässä
+meidän kummankin, hänen piispalle, minun kuninkaalle. Hän siitä, että
+minä velhoja suojelen, minä siitä, että minua kirkossa häpäisi.
+
+--Eikö kuningas ole mahtavampi kuin piispa?
+
+--Mahtavampi on.
+
+--Mutta vielä on Moskovan tsaari kuningastakin mahtavampi. Ja hyvä
+kuuluu olevan mies, antaa kunkin rauhassa haltijoitaan palvella.
+
+--Antaahan kuningaskin.
+
+--Miksei sitten estä Kontojärven koiraa haukkumasta?
+
+--Eihän hänkään kaikkia koiria. Mutta huoleti ollos, me häneltä suun
+salpaamme.
+
+Vouti heittäysi lattialle tehdylle kaislavuoteelle, Panu otti hänen
+keihäänsä ja kirveensä, mutta pyssyä ei ottanut, jolle ei sanonut
+mitään taitavansa.
+
+Toisessa tuvassa odottivat miehet Panua aseineen. Panu keräsi niitä
+kainaloonsa ja toisia olalleen viedäkseen ne yöksi pyhälle vuorelle
+taikasaunaansa ja siellä ne lukeakseen, loihtiakseen ja taikomalla
+tehoisiksi tehdäkseen.
+
+--Entä Kari? kysyi Panu kaikkien muiden aseet koottuaan.
+
+--Ei taida tarvita.
+
+--Entä Jorma-setä?
+
+--Kun ei tekoaan tehonne, ei taioistakaan terone.
+
+--Ette minua halveksi, vaan haltijoita.
+
+--En luule haltijain avun avaimen yhden miehen takana olevan.
+
+--Vaan el ole kaikista avaimen käyttäjiksi.
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Otettuaan Joukon mukaansa lähti Panu, aseitaan kantaen, pyhälle
+vuorelle päin hiihtämään. Tultuaan sisään pyhästä veräjästä, jonka
+pielissä oli karhun kallo kussakin, ei hän lähtenyt vuorelle
+kiipeämään, vaan liukui sen sivua pitkin rantaa myöten, noudattaen
+entistä suksenjälkeä. Kun oli tultu niin kauaksi talosta, etteivät
+tulet sieltä enää näkyneet, kääntyi Panu poikansa puoleen ja alkoi
+hänelle puhua ja asioita selittää, niinkuin hänen tapansa oli aina nyt,
+kun oli alkanut häntä taikamatkoilla muassaan kuljettaa.
+
+--Nyt vien sinut paikkaan, missä et ole ennen käynyt, ja neuvon
+tietoja, joista et ole ennen oppia saanut. Huomaa tarkkaan, mitä näet,
+ja pane visusti mieleesi, mitä kuulet. Taika on yhdellä erällä
+opittava, tiedon on mieleen painuminen kuin jalan jäljen tuoreeseen
+lumeen: jos monesti kuljet, sotkeutuu, etkä tiedä, mistä on tullut ja
+minne mennyt. Älä kysy äläkä puhuttele. Minä tiedän, mitä ajattelet, ja
+selitän sen, mikä sinun tarvitsee tietää.
+
+Äänetönnä hiihtää lipitti poika isänsä jäljessä, joka, vaikka olikin
+hänellä raskas kuorma olallaan, pitkissä ponnahduksissa luisutteli
+suksiaan tasaisella maalla jyrkän kallion rinnettä.
+
+--Olet taikoja oppinut, puheli Panu, mutta parhaat ovat oppimatta.
+Taioista suurimmat ovat ne, joilla ihmisiä lumotaan, mutta niitä
+lähinnä on otsotaiat, sillä otso on tietäjä eläinten joukossa ja monet
+haltijat ovat hänellä hallussaan, myyrä häntä talvella elättää ja
+hunajaa mehiläispesästä kantaa, palokärki kesällä hänen iloikseen
+viheltää ja edellään lentää. Mutta vaikka taikoja koko joukon tunnet,
+et tiedä vielä, mikä on taika, ja mikä on sen tarkoitus. Taika sitoo ja
+päästää, sulkee ja avaa. Taika on tiirikka, jolla salaa oven
+umpilukkoon panet ja jolla sen siitä salaa avaat. Se on kuin pyydys
+pahan haltijan polulle pantu, lanka aidan raossa, loukku tiellä, rauta
+lumessa jäljen alla. Ennen, kun haltijat hyviä olivat, tottelivat
+kolmea sanaa, loihdulla heidät hillitsit. Jorma luulee, ettei vieläkään
+muuta tarvita. Mutta sitä pitäen, kun Ristin-Kiesus Karjalaan tuli,
+ovat pahat haltijat irti päässeet, jotka ennen Kipuvuoressa vangittuina
+olivat taikka kahden puun välissä tuulisella säällä ruikuttivat. Ne
+eivät sanasta säikähdä, vaan ne pitää tekotempulla voitettaman. Kuta
+kummempi temppu on, sitä vaikeampi on sen sitä välttää, kuta ovelammin
+osaat sen tehdä, sitä helpommin se siihen lankee. Ne ovat vainajia
+kaikki pahat haltijat. Vainaja kun haltijaksi pääsee, on paha
+kiusaamaan, sitä pahempi, kuta läheisempi. Reita on tätä nykyä
+vainajista vainolaisin. Joka paikassa se piilee ja väijyy, ole varma
+siitä, että otson ajossa huomennakin kantapäillämme hiihtää. Missä
+sauvattoman suksen jäljen näet, joka on nietoksien harjoja hiponut,
+siitä on hiihtänyt. Jos ei minulla ollut sen tietoja, monta kertaa olin
+hukassa.
+
+--Millä lailla sait Reidan tiedot, isä? kysyi Jouko ponnistellen Panun
+perässä, joka hiihti sitä kiivaammin, kuta enemmän puhui.
+
+--Sen sinulle tänä yönä ilmaisen. Ilmaisen sinulle kerran kaikki
+tietoni ja kaikki taikani siirrän. Vielä en sitä tee, et jaksa kaikkea
+muistaa. Mutta seuraa nyt tarkoin ja näe, miten otsoa vastaan varaime.
+
+Panu pysähtyi suunnattoman suuren muurahaiskeon luo, joka oli tuuhean
+kuusen ympärille rakennettu. Yhden toisensa perästä pisti hän keihäät
+ja nuolet kekoon, keihäät sen juureen ja nuolet huippuun ja käänteli
+niitä kuin rautaa ahjossa, kuulumattomia sanoja hymisten. Sen tehtyään
+otti hän hopeaisen uhritankonsa tuluslaukusta ynnä sitä varten tehdyn
+pienen veitsen, käski Joukon tekemään samoin ja astumaan hänen
+askeliinsa, kun hän kekoa kiersi. Kolme kertaa kiersi hän keon
+myötä- ja vastapäivään, vuolaisi joka kerralla murusen hopeata kekoon
+ja loihti:
+
+    »Ota teräs tenhojasi,
+    ime muuraisen mujuja,
+    väkeviä, vihavia
+    myrkkynesteitä nenähäs.
+    Kerran raapaisen kärellä,
+    ihon auki irtautan,
+    verisuonet puhki pistän,--
+    Jo on verissä vihani,
+    kuolon kalma kalvamassa,
+    et kuin kerran kellahtanet
+    hangen päällä hengetönnä.»
+
+Otettuaan aseen itsekunkin nopealla nykäisyllä pois keosta ja
+pistettyään ne hankeen ikäänkuin niitä siinä terästääkseen antoi hän ne
+Joukolle ja käski viemään ladulle suksien luo. Itse nyhtäisi hän keolle
+jääden vasemmasta pohkeestaan, vasemmasta kainalostaan ja vasemmalta
+puolen rintaansa kolme karvaa kustakin ja ripotteli ne uhriksi kekoon.
+Sitten taittoi hän oksan kuusesta, ripsui sillä aseiden jäljet umpeen
+ja lakaisi lumenkin askelilleen, peräytyessään takaperin suksien luo.
+
+--Nyt on aseet varattu, omamme ja muiden. Itse olemme vielä varaamatta.
+Jätämme aseet tähän ja otamme ne palatessa. Käymme pajanväen avuksemme
+ottamaan. Ne otamme sijasta siitä, jota et ole ennen nähnyt, mutta
+jonne sinut nyt saatan. Hiihdämme tässä nyt pyhän vuoren rinteelle.
+Tämän laella tai tämän ympärillä, mutta paras kaikista, jos tämän
+niemen kärjessä, ovat taiat tehtävät. Täällä kaikki haltijat asuvat,
+täällä ne ovat lumottavat, lepytettävät ja sidottavat. Täällä ne
+parhaiten rukouksia ja taikoja tottelevat. Monet luulevat, että saman
+tehon tekee, missä rukoilit, uhrasit tai taikasi toimitit. Saattaahan
+joskus muuallakin haltija asua, mutta yhtä hyvin sattuu, että on
+poissa. Mutta uhrivuorella hänet aina tapaat. Tänne pitäisi kaiken
+kansan uhraamaan saapua, tänne antimensa kantaa. Ei kunkin kotoinen
+uhri ole aina tarpeen, ei ole aina hyväkään. Ei tiedä tavallinen mies,
+milloin uhri on otollinen, tietäjä yksin sen tietää ja uhraa muiden
+edestä. Hän on haltijoihin tottunut ja haltijat häneen. Uhri, olipa
+kuinka oivallinen tahansa, ei vaikuta sopimattomalla ajalla: kuusta,
+auringosta, tähdistä, tuulista tietää arvata tietäjä ajan oikean. Kun
+on aika oikea, ei tarvitse kovinkaan paljon uhrata, saatat vasken
+kullasta, tinan hopeasta vuolaista... Mutta nyt olemme perillä.
+
+Jouko näki tuuhean kuusikon edessään häämöttävän. Sen läpi tungettua
+oltiin aukealla, jossa Panun taikamaja seisoi. Vaikka oli mieltään
+karaissut, vapisivat vähän hänen sydämyksensä tätä salaperäistä
+huonetta lähestyessään, jonka jokaisesta nurkasta petoeläinten
+avonaiset luukidat ja silmäkuopat vastaan irvistivät, näyttäen kuutamon
+valossa kahta kamalammilta ja suuremmilta.
+
+--Et heitä huoli pelätä, eivät ne ihmisille mitään mahda. Haltijoita
+vastaan ovat siihen asetetut, kuolleet kuolleita peloittamaan. Koko
+saunakin on itsestään metsään kuivaneista ja ukonnuolen tappamista
+puista tehty. Semmoiseen eivät pysty maan vihat, eivät ilman eivätkä
+vedenkään vihat. Se on tehty satoja vuosia seisomaan, ja niin kauan,
+kun saanee tulen vihoilta säilyä, ei häviä, vaan pysyy Karjalan
+tietojen tukena ja turvana.
+
+Astuttuaan alas suksiltaan oven edessä ja nostettuaan ne seinää vasten
+kahden puolen ovea otti Panu kynnyksen alta lumesta keppiin pistetyn
+koiran kallon ja pystytti sen oven alle hankeen. Sitten hän veti pienen
+metsäkirveensä huotrastaan, iski sen oven kamanaan ja virkkoi:
+
+    --Anna onni ollakseni,
+    rauha rakas asuakseni
+    tässä koissa kultaisessa,
+    petäjäisessä pesässä,
+    honkaisessa huonehessa.
+
+Ovi oli matala ja ahdas, niin että sisäänmenijän täytyi kumartua siitä
+kulkiessaan, ja sen kynnys oli korkea kuin riihen kynnys. Sisästä oli
+huone puoleksi paja, puoleksi sauna. Katon rajassa oli lauteet ja
+kiukaan kupeessa ahjo. Palje, alasin, vasarat, pihdit ja muut pajakalut
+olivat kaikki pienoiskokoa kuin leikkikaluja.
+
+Kun tuli oli viritetty takkaan, näki Jouko tarkemmin katsella
+ympärilleen. Seinillä oli nauloissa riippumassa tai rakoihin pistettynä
+kaikenlaista tietäjän tavaraa suuret varastot: käärmeennahkoja,
+petoeläinten hampaita ja kynsiä, ketunhäntiä, kiviaseita ja joukko
+valmiita ja keskentekoisia kannuksia. Kaikkia näitä taikakaluja keräsi
+ja valmisti Panu ja möi tarvitseville.
+
+--Nyt käymme pajan väkeä mukaamme ottamaan, sanoi hän. Metsämies kun
+metsään lähtiessään ottaa pajan väen mukaansa, eivät pysty
+minkäänmoiset kateet eivätkä lointeet. Seuraa tarkkaan, mitä teen,
+kerran näytän, en monesti.
+
+Jouko näki isänsä veitsen kärjellä kaivavan palkeen pohjaläpän kautta
+tomua ja vuolevan hopeata sijaan kolme sirua. Pajapölkyltä alasimen
+kannen alta hän otti samalla tavalla raudan kuonaa ja niinikään ahjosta
+hormin suun kohdalta, vuollen aina hopeaa sijaan ja joka kerta
+loihtien:
+
+    »Tulen tyttö, tuima neito,
+    nouse huonoa hoitamahan,
+    voimatonta vaalimahan,
+    varten vastuksen väkeä,
+    noidan nuolia kovia;
+    ettei noidat kyllin saisi,
+    velhot viljalta vetäisi.»
+
+--Nyt minä sekoitan nämä tomut ja panen tähän myttyyn ja mytyn
+tuluksiini, niin eivät pysty mitkään noitumiset, vaikka olisi kontio
+itse haltijan oma. Siinä on sinun osasi. Anna tänne tuluksesi. Näytän
+sinulle nyt ja annan omaksesi yhden kutakin tehoavaa taikakalua ... ja
+tämän kissannahkakukkaron, jossa ne säilyvät.
+
+Ja Panu otti esille uuden nahkapussin, johon sitten noukki seinältä
+seuraavat esineet ilmoitellen, mihin niitä mitäkin tarvittiin: ukon
+taltan ilman vihoja vastaan, hiiren pään maanväen vihoja vastaan,
+kiisken kuivuneen evän veden väen vihoja vastaan, sitten vielä kotkan
+kynnen, murusen kääpää pyhästä uhripuusta ja lopuksi palasen puuta
+kirkon seinästä kirkonväen vihoja vastaan.
+
+--Nämä on tehoavia kaluja kaikki muut paitsi kirkonväen taika. Ennen
+auttoi kirkonseinästä otettu lastupala, ottipa sen mistä paikasta
+tahansa, mutta nyt on uusi herra kirkolla, ja pitäisi olla sen oman
+paidan lievettä taikka rippiöylätti, ennenkuin sait kirkonväen vihat
+torjutuksi. Minä en niitä saa käsiini, mutta sinun ne on hankittava,
+kun kerran tietäjäksi tulet.
+
+Hajamielisesti oli Jouko kuunnellut isänsä selityksiä, huomio
+kiintyneenä seinällä oleviin esineihin, joista hän kaikista uteliaimmin
+tarkasti nurkassa riippuvaa outoa pukua. Ensin siinä oli naulassa
+suippopäinen lakki, joka oli punaisella veralla päärmetty ja josta
+riippui monenvärisiä silkkisiä ja samettisia nauhoja. Hatun alla oli
+peurannahkainen peski, jonka kauluksesta, hihoista ja kainalojen alta
+riippui koristeina helmiä, näkinkenkiä, rahoja ja pieniä tiukusia.
+Peskin alla oli pienoinen kolmijalkajakkara, ja kahteen sen jaloista
+oli pistetty pukuun kuuluvat peurakkaat. Ne olivat Joukosta tutut
+vaatteet, jossakin oli hän ne kauan sitten nähnyt, mutta ei muistanut
+missä.
+
+--Mitä nämä ovat? kysyi hän nostaen kauhtanan lievettä. Mutta samassa
+hän hiljaa huudahtaen pudotti sen takaisin ja peräytyi äkisti. Liepeen
+alla oli hän nähnyt tuohisen ja tuohisessa ihmisen pääkallon, jonka
+irvistelevien ikenien välistä näkyi elävän käärmeen kiemuroita.
+
+Panu naurahti poikansa säikähdystä, kaivoi kontistaan pullosen, nosti
+kauhtanan lievettä ja kaatoi maitoa tuohiseen. Silloin alkoi kiemura
+kallon sisässä liikkua, ja pistäen päänsä vasemmasta silmän reiästä
+lakki käärme maitoa astiasta suuhunsa.
+
+--Ei tämä mitään tee, tämä on lumottu. Ei ole oikea käärme, vaan
+käärmeeksi muuttunut ihmisen henki.
+
+--Kenen ihmisen? kysyi Jouko, huulet ja ääni vielä vavisten.
+
+--Pitänet nyt takanasi, ilmoitan sinulle tiedoistani salaisimman.
+Reidan ovat vaatteet, sen on pääkallo, ja sen henki on käärmeeksi
+muuttunut. Kun kuolemata teki ja henkensä lähtöään, manasin minä:--
+Henkesi mua palvelkoon!--Sen kuuli vielä ja kirosi:--Käärmeeksi henkeni
+maan alle matelemaan ja kantapäähäsi puremaan! Ja sinne meni, henkensä
+heitti ja kaikki haltijansa mukanaan vei. Kaiken ikäni olisi minua
+vainonnut, ellen ottanut vaatteitaan, joita tietäjänä toimissaan piti,
+ja kaivanut kalloaan haudasta ja niitä tänne talteeni tuonut. Mutta
+käärmeen kera henkensä kuljeksi.
+
+--Miten sait sen?
+
+--Ikävystynytkö lie henki erillään ruumiista harhailemaan, kun käärmeen
+nahkaan kätkihe, taikojakin lienee totellut, päivänä muutamana tämän
+huoneen kynnyksellä loikoi ja sähisten päätään kohotti. Maidon kotoa
+juoksin, houkuttelin, kesyttelin, sain kalloon solahtamaan, ja siinä on
+siitä päivin lämpimissä valkeissa villoissa asuntoaan pitänyt entisessä
+sijassaan, ja hallussani on minulla Reidan haltijat ja turva kaikkia
+Lapin taikoja vastaan, ellen käärmettä tapa ja ellei kukaan muukaan
+talossani sitä tee. Kolmella suurella uhrilla sen lupasin ja jos lupaus
+rikottanee, katoaa käärme ja Lapin nuolena näkymättömän kaaren päällä
+minua ja sukuani väijyy. Muista tarkkaan, ettet käärmettä koskaan tapa,
+missä hän sinua vastaan tulleekaan.
+
+--En tapa.
+
+--Ettet erehdyksestäkään sitä tekisi ja aina muistaisit, annan Reidan
+käärmeen tästä päivästä hoitoosi. Maitoa hänelle tänne kanna.
+
+Ei uskaltanut Jouko pyytää tästä toimesta päästäkseen, vaikka häntä
+kammotti lähestyä sen henkeä, jonka hänen isänsä oli surmannut,
+niinkuin puhuttiin. Olisi tehnyt mieli sitä kysyä, vaan ei tohtinut. Ja
+outoja ja tukalia olivat hänestä kaikki nämä mutkat ja menot. Siitä
+pitäen, kun hänen isänsä häntä taikoihin neuvoi ja tietojensa
+salapoluilla kuljetti, seurasi hän häntä kammo käärönä rinnan alla ja
+mielessä alituinen ahdistus. Tietäjää tahtoi hänestä isä, mutta ei
+tuntenut Jouko kykyä siksi tullakseen eikä voimaa henkiä hallitakseen.
+Isä oli sanonut: jos taian opit ja unhotat, itseäsi vastaan se kääntyy.
+Päiväkaudet kulki hän alituisessa pelossa, että jotakin tärkeää
+unohtaisi, ja unensa yöllä oli täynnä sekavia taikoja ja haltijain
+lähettämiä outoja näkyjä. Eikä ollut ketään, jolle huolensa haastaisi,
+sillä kielto oli ankara isältä kenellekään niistä mitään puhumasta.
+Pyysi hän nyt ulos päästäkseen, kun näki Panun uusien taikain tekoon
+valmistauvan.
+
+--Yövymme tänne, vastasi Panu. Perehdyttävä on sinun haltijoihin ja
+haltijain sinuun. Jos sinulle Maahinen unessa ilmaantunee, tietää se,
+että sinulle alamaiseksi tarjoutuu. Ellet häntä nähne, kerran kuun
+vaiheessa on sinun täällä yö nukuttava, kunnes nähnet. Nouse lauteille,
+ummista silmäsi ja nuku.
+
+Jouko totteli, sydän vapisten. Kauan askaroi hänen isänsä vielä
+alhaalla taikoja tehden, loihtuja hymisten ja täytellen taikakaluilla
+pienoisia pusseja, samanlaisia kuin se, jonka oli Joukolle antanut.
+Mutta Jouko ummisti silmänsä, veti kauhtanansa korvilleen, ettei tulisi
+tuhoa, jos näkisi eikä muistaisi, ja siihen nukkui, kun kuuli aikainsa
+päästä isänsäkin lauteille nousevan.
+
+Pimeä oli huone ja tuli takassa sammunut, kun Jouko kiljahtaen ylös
+kavahti heräten uneen, jonka oli nähnyt.
+
+--Haltijanko näit? kysyi hänen isänsä.
+
+--En nähnyt.
+
+--Etkö mitään nähnyt?
+
+--Näin.
+
+--Mitä näit?
+
+--Näin papin.
+
+--Tuliko sisään?
+
+--Ei, vaan ikkunasta katsoi.
+
+--Ei uskaltanut, kun koiran kallo ulkona irvisti.
+
+Mutta paha oli se merkki, että Jouko sinä yönä, jonka taikamajassa ensi
+kerran vietti ja jolloin olisi ollut haltijain tuttavuuteen saatettava,
+oli papin nähnyt.
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Vasta aamupuoleen yötä vaipuivat karhumiehet Panulan suuressa tuvassa
+pitkäkseen lattialle. Yön pitkän, kun tuli takassa roihusi,
+istuskelivat he sen ympärillä hilpeätä puhetta pitäen, satuja ja
+tarinoita ja metsästysseikkailuja toisilleen kertoen ja karhuvirsiä
+laulaen. Mutta ei kukaan karhua nimeltään maininnut, otsoksi,
+mesikämmeneksi, metsänkuninkaaksi puhuttelivat. Oluthaarikka kierteli
+miehestä mieheen ja palasi tyhjänä ikkunaluukulle, josta naiset ulkona
+seisten ja huivit silmillä sen sieppasivat ja kävivät täyttämässä. Kari
+väijyi Annikkia nähdäkseen, ja kun luuli hänen kurottavan kätösensä
+tuntevansa, livahti ulos. Mutta Annikki juoksi kotaan, sulki oven ja
+sieltä nauraen vastaan tenäsi, kun Kari häntä tavatakseen houkutteli.
+Ei, ei millään lailla tahtonut hän tuhoa karhumiehelle tuottaa hänen
+puheilleen antautuen tappopäivän aattoyönä. Huomenna vasta hän
+tuliaisvirsiä laulaessa tulee häntä vastaan karhuveräjällä.
+
+Nukkuivat miehet tuvassakin viimein. Sikeimpään uneensa olivat juuri
+ehtineet vaipua,--kun Panu levähdytti oven selälleen ja isolla äänellä
+huutaen romahutti keihässylyyksensä lattiaan. Ken ensimmäiseksi
+tietäjän kädestä ehtinee keihäänsä temmata, sen on oikeus ensimmäisenä
+karhun kimppuun pesälle käydä. Syntyi siinä ryty, huuto ja survinta, ja
+Kuisma oli ennen muita omansa löytänyt.
+
+Ei vielä ruskottanutkaan päivä, kun kaikki karhumiehet seisoivat
+aseineen ja suksineen valmiina soihtujen valaisemalla pihalla.
+Etumaisena seisoi vouti, vierellään aseenkantajansa, jolla oli toisella
+olalla hänen kiiltelevä keihäänsä, toisella hänen kiväärinsä, ase outo
+ja kummallinen, jota eivät Karjalan miehet vielä olleet kukaan
+itselleen kyenneet hankkimaan, mutta jota he kunnioituksella ja pelolla
+katselivat.
+
+Ennenkuin liikkeelle lähdettiin, kulki Panu miehestä mieheen, pisti
+kullekin käteen pienoisen pussin ja pyyhkäisi keihäiden kärkiä
+kouraansa, johon Jouko huomasi kätketyn samoja valkeita villoja, joita
+oli nähnyt Reidan pääkallossa käärmeen vuoteena. Mutta Kuismalle pisti
+Panu käteen vielä renkailla varustetun kepin, jolla karhu oli pesästään
+herätettävä, ellei ilman nousisi.
+
+Jo antoi Panu voudin viereen asettuen merkin liikkeelle lähtöön, mutta
+silloin vaati Jorma miehet vielä pysähtymään ja kuulemaan vanhan Väinön
+karhuvirttä, jota laulamatta ei kenenkään pitänyt metsälle lähteä.
+
+--Tyhjää lallatusta, joka ei mihinkään tehoa, virkkoi Panu.
+
+--Jo on Panu tarpeelliset taiat tehnyt, ei tässä enää muiden tarvitse,
+säesti Ilpo.
+
+Mutta mistään huolimatta asettui Jorma miesten keskeen ja lauloi
+ikivanhat kaikille tunnetut karhunpyytäjän sanat, joihin vähitellen
+kaikki muutkin yhtyivät. Näin lauloi hän suurella hartaudella ja
+innolla, vaikkakin vapisevalla äänellä:
+
+    --Mieleni minun tekevi,
+    mieli käydä Metsolassa,
+    metsän tyttöjen tykönä,
+    sinipiikojen puheilla.
+    Lähden miehistä metsälle,
+    urohista ulkotöille.
+    ota, metsä, miehiksesi,
+    urohiksesi, Tapio,
+    auta onni ottamahan,
+    metsän kaunis katsomahan.
+    Mielikki metsän emäntä,
+    Tellervo Tapion vaimo,
+    kytke kiinni koiroasi,
+    rakentele rakkiasi,
+    kuusamisehen kujahan,
+    talahasen tammisehen.
+    Otsonen mesän omena,
+    mesikämmen källeröinen,
+    kun kuulet minun tulevan,
+    miehen aimo astelevan,
+    kätke kynnet karvoihisi,
+    hampahat ikenihisi,
+    ettei koske konsakana,
+    liikuta lipeänä.
+    Otsoseni, ainoiseni,
+    mesikämmen kaunoiseni,
+    lyöte maata mättähälle,
+    kaunihille kalliolle,
+    hongat päällä huojumassa,
+    kuuset päällä kuulemassa,
+    siinä otso pyörteleite,
+    mesikämmen käänteleite,
+    kuni pyy pesänsä päällä,
+    hanhi hautomaisillansa!
+
+--Joko nyt saa lähteä? huusi Panu ivaten.
+
+--Nyt saa! huusi Jorma vastaan.
+
+Kylmä oli aamu ja tähdessä taivas. Huuruna kohosi ilmaan miesten henki,
+kun he pihalta soihtujen keskestä lähtöön ponnahtivat.
+
+Jouko oli tien näyttäjänä ensimmäisen karhun kierrokseen. Vaikka
+tiedettiin, miten karhu oli kierretty, ja seutu, missä kierros oli, ei
+makuu ollut muiden tiedossa kuin Joukon, joka ei ollut sitä kenellekään
+ilmaissut. Joukon jäljessä tuli Panu ja vähän matkaa heistä muut
+miehet. Kiirettä ei pidetty, lähellä oli saalis, ja vasta päivän
+valjetessa sopi sen kimppuun käydä.
+
+Kun oli järven yli hiihdetty ja sitten erään harjun poikki jo saavuttu
+suuren suon laitaan, erosi Jouko muista, lähtien edeltäpäin kierrosta
+tarkastamaan. Sieltä palattuaan ilmoitti hän kontion yhäkin paikoillaan
+nukkuvan ja sanoi siinä syksyisen kierroksensa olevan, mihin oli nyt
+ladun hiihtänyt. Ladulle tultuaan eivät metsästäjät sen sisään
+astuneet, ennenkuin olivat Panun kehoituksesta kaikki vaatteensa
+havuilla pyyhkineet ja sen tehtyään havut kierroksen sisään heittäneet,
+ettei karhu tuvan hajuja vainuten suuttuisi ja intoihinsa yltyisi.
+
+Aamupuhde jo valkeni ja eri haaroille hajautuivat miehet ollakseen
+vastassa, jos karhu ennen pesälle joutumista heräisi ja liikkeelle
+lähtisi. Mutta Kuisma läheni keppiään helistellen Joukon kanssa karhun
+makuupaikkaa, samalla kun muut miehet karhuvirsiä hiljaa hyristen
+kehäänsä pienentivät, tullen askel askeleelta lähemmäksi sekä toisiaan
+että makuuta. Heinäpieleksen kupeessa sulanut lumi osoitti kohta
+Joukolle ja Kuismalle kontion talvitilan. Mutta ei liikahtanut nukkuja,
+vaikka messinkirenkaat kepin päässä helisivät ja vaikka jo Jouko ja
+Kuismakin muiden yhä lähenevään lauluun yhtyivät. Ei liikahtanut vielä
+sittenkään, kun kaikki metsämiehet kaaressa seisten pesän edessä
+kohottivat isoäänisen huudon otusta unestaan nousemaan manaten. Vasta
+sitten, kun Kuisma rengaspäisen keppinsä kinoksen läpi pesään syöksi ja
+koirat irti laskettuina kohti karkasivat, pölähti karvainen, lumettunut
+käärö piilostaan esille kauheasti karjaisten. Samassa tuokiossa iski
+Kuisma lähinnä seisten keihäänsä karhun rintaan, mutta lensi sen
+ponnessa korkealle ilmaan ja sieltä päälleen hankeen putosi. Samoin
+kävi toisen ja kolmannen miehen, jotka karhun kohti harpatessa saivat
+häntä keihäällä tavoitetuksi. Mutta kun Panun, Jorman ja voudin keihäät
+samassa sydäntä kohti suunnattiin, pysyikin jo ponsi miehen kainalon
+alla, ja kyljelleen kaatui karhu raikkaimman verensä hangelle
+vuodattaen.
+
+Helppo saalis oli se miesten mielestä, ja Panun taikain ansioksi tämä
+luettiin.
+
+Ei ollut nyt aikaa käydä kaatunutta suuremmilla tempuilla
+kunnioittamaan. Vasta illalla määräsi Panu sen tapahtuvaksi, ehkä
+muutkin otukset siihen mennessä oli saatu pyydetyiksi.
+
+Toisessa päässä samaa suota, pienessä saarekkeessa, tuuhean kuusen alla
+oli tietyssä paikassa toisen kierretyn karhun talvimaja. Mutta
+ennenkuin metsästäjäin kehä ennätti oikein muodostua ja pesää lähetä,
+pölähti karhu ylös ja karkasi voutia kohti. Saatuaan kivääristä kuulan
+lanteilleen, josta veri lumelle pirskahti, kääntyi se pois ja pääsi
+murtautumaan läpi, vieden vielä selässään nuolen, joka oli Karin
+kaaresta singahtanut.
+
+Koirain seuraamana katosi karhu väen näkyvistä ja tuntui kohoavan
+suolta sitä ympäröiville vaaroille. Panu, Kari, Kuisma ja useimmat muut
+nuoret miehet syöksyivät heti pakenevata takaa ajamaan, jotavastoin
+vouti, Jorma, Ilpo, Jouko ynnä muut jäivät pesälle odottamaan karhun
+takaisin tuloa.
+
+Vinhasti hiihtivät karhun ajajat ehtiäkseen paikalle siihen, kun karhu
+koirain eteen ensi kertaa pysähtyen rupeisi vastarintaa tekemään. Pian
+jäivät muut Panusta ja Karista jäljelle, mutta eivät nämäkään siihen
+joutuneet, kun ensimmäinen rähäkkä koirain kanssa syntyi mäen
+kukkulalla olevan korkean kiven päällä. Kun tulivat kisapaikalle,
+kiuotti yksi koirista hengetönnä hangella, ja toisten haukku kuului jo
+keskeltä alavata metsämaata edeten yhä syvemmälle korven sisään.
+
+Sanaakaan toisilleen virkkamatta, mutta molemmat tietäen, ettei kontio
+näin jaloilleen päästyään tulisi piankaan kääntymään, ponnistivat Panu
+ja Kari sen jälkeen vuorotellen kumpikin latua aukaisten. Korpia,
+soita, vaarain rinteitä, metsäjärvien ja lampien poikki viiletteli
+karhu, poistuen yhä enemmän lähtösijaltaan.
+
+Päivä oli jo aikoja sitten noussut ja oli aamusta varhaisesta
+puolilleen kulunut, kun haukku, joka pitkän aikaa oli vaarojen takana
+kuulumattomissa ollut, vihdoinkin alkoi kampeutua takaisin päin. Mutta
+kauaitse se yhä miehistä kulki, ja vaikka viimein pistihekin sen suon
+laidassa, josta oli lähtenyt, oikaisi se sivu makuusta ja lähti entistä
+nopeammin uusille ilmoille etenemään.
+
+Suon päässä kuulivat ajajat, joita ankara hiihto jo alkoi uuvuttaa,
+kuitenkin yht'äkkiä ankaran rähinän varmana merkkinä siitä, että kontio
+oli pysähtynyt. Melkein kuin kohona lentäen ponnisti Kari nyt kaikki
+voimansa ja pyyhkäisi hatuttomin päin ja avorinnoin Panun ohitse. Panu
+kumarsihe hänkin viimeiseen koetukseen, mutta pysähtyi ja heitti
+hiihtonsa. Siinä oli paikka, jossa koirat hetkeksi olivat jäljiltä
+haihtuneet, ja karhun jäljet esiintyivät selvinä ja tarkkapiirteisinä
+sotkemattomassa lumessa. Hypäten suksiltaan asetti hän ne rinnan kuin
+lapioksi, työnsi kannat karhun jäljen alle ja käänsi sen takaisin päin,
+kääntäen sillä tavalla kolme jälkeä. Sen tehtyään nakkasi hän sukset
+maahan, harppasi keihään varassa niiden perään ja kuulosti.
+
+Tuskin oli Panu saanut taikansa tehdyksi, kun huomasi sen tehonneen.
+Karhu oli kääntynyt suon päässä ja tuli nyt sen vastaista rantaa
+pesälleen päin. Kun suo oli siltä kohti kapea ja keskellä vielä oli
+saareke, missä karhun makuu oli ollut, riensi Panu sen, minkä kerkesi,
+saarekkeelle, ollakseen sinne piilouneena karhua vastassa.
+
+Hän ennätti täyttää tuumansa ja oli juuri päässyt aukean suosalmekkeen
+yli kuusen juurelle, kun näki kontion suota myöten tulla huppuroivan
+vajoten ja aina ylös hypähtäen syvässä lumessa. Metsämiehiä, jotka
+olivat tähän jääneet, ei näkynyt eikä kuulunut; olivat kai kyllästyneet
+odottamiseen ja lähteneet jälkeen hekin. Eikä Karikaan, joka jo näkyi
+tuolla suon päässä tulevan, ehtisi tänne, ennenkuin saalis ja kunnia jo
+olivat Panun.
+
+Uupuneelta näytti jo karhu, tuon tuostakin se käännähti jäljelleen
+koiria kinttukarvoistaan hätistäen ja sitten aina hiljalleen edeten.
+Ärtynyt se oli, mörisi ja karjui tullessaan, ja päälle se olisi tuleva,
+niin pian kuin miehen edessään näkisi.
+
+Luontonsa karkaisi Panu, veistään puraisi ja kävi tekemään viimeistä ja
+tehoisinta taikaansa. Astuen kolme askelta tulijata vastaan teki hän
+vasemmalla kantapäällään kolme viisikantaa lumeen ja manasi:
+
+     »Villa suusi, villa paasi,
+     villa viisi hammastasi,
+     villaiset sinun vihasi,
+     katke kynnet karvoihisi,
+     hampahat ikenihisi!»
+
+Ne tehtyään peräytyi Panu yhdeksän askelta ja odotti keihäs tanassa
+karhun tuloa, varmana siitä, ettei se viisikantain yli uskaltaisi
+tulla.
+
+Siihen se pysähtyikin koirain taas kinttuja repiessä. Mutta kun samassa
+keksi Panun edessään, karkasi se suu selällään häntä kohti.
+
+Ennätti Panu vielä keihästä karhun rintaa kohti iskiessään kiljaista
+sen syntysanat: »Hiien honka, älä mieheen koske!», jotka hän yksin koko
+heimossaan tunsi, kun karhu vikkelällä liikkeellä keihään kärjen väisti
+ja saaden varren kämmeniensä väliin rutaisi sen poikki kuin kortteen.
+Suulleen suistui Panu samassa lumeen, tunsi raskaan kämmenen pohkeensa
+päälle putoavan, toisen olkapäästä puristavan ja luuli jo viimeisen
+hetkensä tulleen.
+
+Kun hän huumauksestaan heräsi, näki hän karhun selällään hangessa
+keihäs rinnassa ja sukset ristissä selän päällä ja vähän matkaa siitä
+kaatuneen puun päällä Karin istumassa.
+
+Jo oli karhu kohottanut kämmenensä Panun pään päällä, kun Kari
+huudoillaan sai sen huomion itseensä käännetyksi. Kahdelle jalalle
+kohoten oli se vastarintaan asettunut. Tarkkaan oli Kari tähdännyt,
+suoraan sydämeen rautansa upottanut, ja siihen oli metsän kuningas
+ensin istualleen lyykistynyt ja siitä kyljelleen kaatunut.
+
+Panua Kari siitä kohta tunnustelemaan, vaan ei ollut vahinkoa tullut.
+Mutta mielessään hymähti Kari taiotuille aseille ja karhun vihoja
+vastaan varatulle miehelle, joka olisi saanut henkensä heittää, ellei
+taikomaton keihäs ja varaumaton mies olisi apuun ehtinyt. Myhähti vielä
+omaa onneaankin, joka oli antanut hänen päästä Panua pelastamaan,
+tietäen vanhan tavan olevan, että joka kuoleman kynsistä toisen
+pelastaa, hän saa vaatia kaiken, mikä on toisen voimassa antaa. Ehkä
+nyt jo Annikin lunnaiksi riistäisi?
+
+--Tuliko mitään? kysyi Kari, kun näki Panun istualleen nousevan.
+
+--Ei mitään ... hyvähän tuo, että viimeinkin kaatui ... olisi
+minultakin siihen jäänyt, jos ei kenkäni kärki irtonaisen puun juureen
+tarttunut.
+
+--Keihääsi katkesi.
+
+--Vielä minulla kirves varana ... vaan missä lienevät muut miehet?
+
+--Tuolta tulevan kuuluvat.
+
+Suon rannasta kohoavan vaaran rinteeltä kuului huutoa, isoja ääniä,
+kiihkeätä puhelua, pauketta ja rusketta, kun miehet korentoon pantua
+karhua kiskoivat alas jyrkästä louhikosta.
+
+Se oli kolmas kaadettu karhu. Vouti kun oli kyllästynyt odottamaan
+miehiä toisen karhun ajosta, oli vaatinut käymään uuden kimppuun. Sen
+tiettiin makaavan luolassa vaaran rinteellä. Luolan suulle asettuen oli
+vouti ampunut sinne sisään. Suoliin oli sattunut, ja kiljuen oli karhu
+luolan sisästä syössyt kaataen voudin alleen. Muut miehet hölmäytyivät,
+mutta Jorma riensi esiin ja sai vielä vanhoillaankin tanakkana seisten
+karhua keihäänsä kärjellä pidätetyksi, kunnes vouti ja muut miehet
+apuun ennättäen keihäillään tekivät karhusta lopun. Eikä malttanut
+Jorma olla kehahtamatta, kun Karilta kuuli, miten Panun oli käynyt.
+
+--Eivätpä siinä nyt taiotut aseet tehonneetkaan.
+
+Eikä ollut siihen Panulla mitään sanomista.
+
+Mutta alas hinattiin nyt suolle saalis ja vietiin samaan paikkaan,
+missä toinenkin kontio lumella loikoi. Ei ollut matka pitkä
+ensimmäisenkään karhun luo, ja ennen yön tulos olivat kaikki kolme
+samassa paikassa suuren kuusen alla, johon nuotio tehtiin ja asetuttiin
+yötä viettämään, sillä niin vaati vanha tapa ja kunnioitus metsän
+kuningasta kohtaan, etteivät kaatajat ennen kaadettuja taloon menisi.
+Lähetettiin vain Jouko kotiin hiihtämään ja sieltä hevosia ja rekiä
+noutamaan.
+
+Kohta kun tulet oli tehty ja hiestyneet miehet vaatteensa kuivanneet ja
+mukana tuoduista konteista aterian nauttineet, ryhtyivät he
+karhunkaatotemppuja tekemään. Kunkin karhun selkään heitettiin sukset
+ristiin. Sitten kierrettiin näre kunkin turvan ympäri ja näreiden
+silmukkain läpi pujotettiin ja kuuseen kiinnitettiin arvokkaimman
+metsämiehen, voudin, vyö. Kari, Jorma ja Kuisma taittoivat sujuvia
+pajun vitsoja, kiinnittivät niihin kuhunkin messinkirenkaan ja kävivät
+niillä kukin karhuaan turkkiin huitomaan, sill'aikaa kun toiset
+keihäisiinsä tarttuivat ja kääntäen ne kolme kertaa karhun kuonoa kohti
+lauloivat:
+
+    »Ole kiitetty, Jumala,
+    ylistetty Luoja yksin,
+    kun annoit otson omaksi,
+    salon kullan saalihiksi.
+    Otsoseni ainoiseni,
+    mesikämmen kaunoiseni,
+    älä suutu suottakana,
+    en minä sinua kaannut,
+    itse vierit vempeleitä,
+    hairahit havun selältä,
+    puhki puiset kaatiosi,
+    halki haljakan havuisen.»
+
+Vielä oli huuliparta leikkaamatta. Se oli kaatajan leikattava ympäri
+turvan ja hattuunsa kiinnitettävä. Ensimmäisen karhun kaatajina kun
+olivat kaikki yhdessä olleet, annettiin kunnia Kuismalle, joka oli
+ensimmäiseksi keihäänsä ojentanut. Toisen karhun kaatamiskunnia
+tunnustettiin Jormalle, joka oli estänyt karhun pakenemasta. Kolmas oli
+Karin.
+
+--Olihan siinä Panukin osallisena, pistätteli Jorma.
+
+--Karin oli kaatama, virkkoi yhä vähän häpeissään Panu.
+
+Mutta nyt tahtoi vouti, joka havuisella vuoteella tulen ääressä loikoi
+ja hyvillä mielin siinä jäseniään oikoili, tietää, miksi piti karhua
+rengasvitsoilla hutkittaman ja miksi ei saanut naisia nähdä ennen
+metsään menoa.
+
+--Sen tietänet, sanoi Jorma, että taikoja ovat ne, joita minäkin
+taioiksi tunnustan ... vanhaan tarinaan perustuvat ja isäin perintönä
+kulkevat.
+
+--Kerro, Jorma, voudille tarina ... kerro yön kuluksi, illan iloksi.
+
+--Ka, kertonen, kun kuunnellette. Tämä on tarina: Oli kerran kolme
+veljeä, joilla oli vain yksi ainoa sisar. Mutta veljet vihasivat
+sisartaan ja niin pahoin pitelivät, että täytyi tytön erämaahan paeta,
+pois kotoaan korpeen painua. Kulki päivän, kulki toisen, niin jopa
+päivänä kolmantena kontion pesähän yhtyi. Uupuneena paneutui tyttö
+siihen levähtämään. Tuli kontio pesälleen, otti tytön vaimokseen, ja
+sai tyttö kontiolle pojan. Kului aikaa vähäisen, pirahteli pikkuruisen,
+niin jo kasvoi poika mieheksi, ja isä vanheni. Sanoi isä eräänä päivänä
+vaimolleen:--»En jaksa elää minä, vanhuus vaivaa, ikä uuvuttaa. Lähden
+ensi vitilumella liikkeelle, kierrän soita, kierrän maita, jotta
+veljesi jälkeni löytäisivät ja minulle surman antaisivat.» Kielteli
+vaimo, vaan el totellut, teki niinkuin oli luvannut, ja lähti
+liikkeelle vitilumen langettua. Vieri soita, vieri maita ja viimein
+pesällensä takaisin päätyi. Pian löysivät vaimon veljet jäljen ja otson
+pesään kiersivät. Silloin sanoo otso vaimolleen:--»Kiinnitä otsaani
+tämä messinkirengas, että poikani minut muista karhuista tuntisi eikä
+tappaisi minua, jos vastahani tulemaan sattuisi.» Vaimo teki, niinkuin
+kontio käski, mutta aina itki katkerasti. Satoi siitä paksun lumen,
+niin jo kuulee kontio vaimonsa veljien häntä tappamaan tulevan. Kysyy
+vaimoltaan:--»Kuka sinulle ilkein veljistäsi?»--»Kaksi vanhinta
+ilkeämpiä kuin nuorin», vastaa vaimo. Kun veljet tulevat pesälle,
+hyökkää otso ulos, puree pahasti vanhinta veljeä ja peräytyy takaisin
+pesäänsä. Hyökkää kohta taas toisen kerran ulos ja puree keskimmäistä
+veljeä yhtä pahasti. Mutta kolmatta kertaa ulos lähtiessään ottaa otso
+vaimonsa syliinsä ja kantaa hänet ulos pesästä asettaen hänet vähän
+matkan päähän kannon nenään istumaan. Mutta kun ei uskalla vaimo katsoa
+kontion kuolemaa, niin peittää silmänsä esiliinallaan. Ja siitä on
+tullut tapa, ettei nainen saa katsoa otsoa ja otson tappajia.
+
+--Entä vitsat? kysyi vouti.
+
+--Ka, kun veljekset olivat otson tappaneet ja nahkan nylkeneet ja lihat
+panneet kattilaan kiehumaan, niin jo tulee otson oma poika metsältä,
+missä oli ollut sill'aikaa, kun hänen isänsä tapettiin. Veljekset
+kaikki kertomaan tappaneensa kummallisen elukan, jolla oli
+messinkirengas otsassa. Poika siitä sanomaan, että isäni tapoitte ja
+vaatimaan osaansa lihoista. Eivät suostu veljekset antamaan. Mutta
+silloin poika uhkaamaan, että jollette osaani anna, eloon isäni
+herätän.--»Mitenkäpähän tapetun henkiin herättänet?» ivaavat veljet.
+Ottaa poika hienon vitsaksen, solmeaa sen messinkirenkaaseen ja alkaa
+sillä otson nahkaa piestä loihtien:
+
+    »Nouse, luojani, lovesta,
+    tekijäni tainnoksista,
+    ylös ilmoille, isäni!»
+
+Silloin alkaa liha kattilassa keikkua ja kiehua, niinkuin tuossa
+paikassa pois hypätäkseen. Jo tulee veljille hätä käteen, ja kiireen
+kautta he pojalle osaansa antamaan. Siitä on tullut tapa, että
+metsämiehet kohta, kun otso on kaadettu, alkavat sitä hutkia vitsoilla,
+joihin on messinkirengas solmittu. Ja sen pituinen oli se vanhain
+tarina, jota nuoretkin aina mielessään pitäkööt!
+
+Niin puhui Jorma, miesten tuttua tarinata uteliain korvin kuunnellessa.
+Ja vielä monta muutakin karhutarinaa kerrottiin roihuavien nuotioiden
+ympärillä pitkän talvisen yön kuluksi, niinkuin oli tapana tehdä, kun
+saaliit olivat korjuussa hyvät ja miesten mieli siitä iloisena
+keikahteli.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Monin tempoin ja juhlallisin menoin valmistautuvat metsämiehet aamun
+sarastaessa saaliitaan kotiin kuljettamaan. Kun reet ja hevoset ovat
+saapuneet ja karhu kuhunkin niistä nostettu, lähtee jono liikkeelle
+Jorman laulaessa ja toisten säestäessä vanhaa karhuvirttä, jonka hän
+sanan muuttamatta sanoo olevan Väinön itsensä sepittämän.
+
+    --Lähe nyt tästä, kuin lähetkin,
+    tästä pienestä pesästä,
+    alle kuulun kurkihirren,
+    alle kaunihin katoksen.
+    Siell' on aitta ammoin tehty
+    hopeaisille jaloille,
+    kultaisille patsahille.
+
+Vouti istuu keskimmäisessä reessä, kahareisin karhun selässä, muut
+miehet hiihtävät edessä ja takana ja kummallakin kupeella karhuvirsiä
+laulaen. Mutta kaikista eillimmäisenä hiihtää Kari, paras sankari
+näissä karhunajoissa, ja lyöpi tuon tuostakin pilkkoja puihin merkiksi
+tiestä, jota metsän kuninkaat kulkivat.
+
+Jo saapuu saattoväki Korpijärven rannalle, ja tuolla kohoo pyhä
+uhrivuori ja sen juurella Panula, josta nousevan auringon punaamat
+savupatsaat verkalleen kiemurtelevat ylös tyyneen ilmaan. Yli järven
+siitä ajavat Panulan rantaan, mutta ennenkuin pihaan nousevat,
+pysähtyvät nuottakodan luo, kahden jäälle pystytetyn kuusen väliin.
+Mustanaan seisoo kansaa Panulan pihalla karhumiehiä odottamassa. Eroo
+sieltä ryhmä naisia, Annikki etunenässä, kaikki parhaimpiinsa
+pukeutuneina, ja lähtevät rantaan. Lähestyessään laulavat naiset
+Annikin esilaulajana ollen:
+
+    --Jopa on kulta kulkemassa,
+    hopea vaeltamassa,
+    rahan armas astumassa.
+    Mesiänkö metsä antoi,
+    ilveksen salon isäntä,
+    koska laulaen tulette,
+    hyreksien hiihtelette?
+
+Kari on astunut askeleen tulijoita kohden ja vastaa laululla:
+
+    --Sanomiksi on saukko saatu,
+    virsiksi jumalan vilja,
+    sillä laulaen tulemme,
+    hyreksien hiihtelemme.
+    Eikä saukko ollekans,
+    eikä saukko eikä ilves,
+    itse on kuulu kulkemassa,
+    salon auvo astumassa,
+    mies vanha vaeltamassa,
+    verkanuttu vierimässä.
+    Kun lie suotu vierahamme,
+    ovet auki paiskatkaatte.
+
+Annikki vastaa:
+
+    --Terve, otso, tultuasi,
+    mesikämmen käytyäsi
+    näille pestyille pihoille,
+    kaunoisille kartanoille.
+
+Kari:
+
+    --Minne vienen vierahani,
+    kulettanen kultaseni,
+    tokko laittanen latohon,
+    pannen pahnahuonehesen?
+
+Annikki:
+
+    --Tuonne vienet vierahamme,
+    kulettanet kultasemme,
+    alle kuulun kurkihirren,
+    alle kaunihin katoksen.
+    Siell' on syömät suoritettu,
+    juomaneuvot jou'utettu,
+    kaikki sillat siivottuna,
+    lakaistuna lattiaiset.
+
+Sen laulettuaan heittävät naiset esiliinansa silmilleen, asettuvat
+kahden puolen tietä ja antavat karhusaattueen välistään kulkea,
+liittyen sitten jälkijoukkona miesten perään.
+
+Mutta vouti, joka on reestään naisia tähystellyt ja Annikilla,
+hentovartisella, silmiään ilahuttanut, nostaa huntua hänen kasvoiltaan
+ja virkkaa hänelle vetisesti silmää iskien:
+
+--Joko on tyttöseni minulle saunan lämmittänyt?
+
+Ei osaa Annikki hätäyksissään muuta kuin huudahtaa hiukan, mutta Kari,
+joka on eillimmäisen reen seville hypännyt metsän suuria vieraita
+pihaan ajaakseen, heläyttää hevosta selkään, ja vouti retkahtaa
+selälleen rekeen jalkapohjat edellä pihaan tullen.
+
+Kiroo vouti ja toraa mielessään, mutta kun ei tahdo riitaa rakentaa,
+yhtyy muiden nauruun.
+
+Tuvan eteen ajetaan reet, ja siitä karhut miesvoimalla sisään
+kannetaan, kotona olleiden heitä laululla yhä tervehtiessä.
+
+Kehänä seisovat kaikki karvaisten kontioiden ympärillä, miehet
+etupuolella tupaa, naiset karsinassa peitot silmillä, sillä eivät saa
+he avosilmin karhuun katsoa eivätkä häneen koskea, ennenkuin pää on
+pyhälle vuorelle viety ja karsikko sinne vainajille tehty. Mutta
+liedellä kiehuu jo pata, ja Ilpo odottaa kapusta kädessä.
+
+Ottaa Panu veitsen, jonka ensimmäisen karhun sydämen kohdalle upottaa
+ja verta laskiessaan laulaa:
+
+    --Ei ole veitsi minun tekemä
+    eikä toisten kumppanien.
+    Virossa on veitsi tehty,
+    saatu Saksan kaupungista.
+
+Veren laskettuaan ottaa Panu vispilän ja pirskoittaa sillä ensin
+itseään ja sitten muita ja käy sen tehtyään käpälää nylkemään, joka
+ensiksi on pataan pantava, ja laulaa:
+
+    --Älä, otso, tuosta huoli,
+    äläkä pane pahaksi,
+    jos tulevi turkin tunti,
+    karvojen katsanto-aika,
+    Ei tuhota turkkiasi,
+    karvojasi ei katsota,
+    herjojen hetalehiksi,
+    vaivaisien vaattehiksi.
+
+Niin tehdään joka karhulle, ja vasta sitten käyvät muut miehet
+nylkemiseen käsiksi. Luuta ei rikota, jännettä ei katkaista, jota
+kaikkea Panu suurella huolella ja tarkkuudella valvoo ja ottaa omaan
+haltuunsa nenän, silmät, turvan, kielen, kallon ja hampaat, jotka
+kaikki on uhriksi pyhälle vuorelle vietävä.
+
+Mutta sill'aikaa, kun karhuja tuvassa nyljetään, istuu toisessa tuvassa
+vouti, viinaansa nauttii ja niitä maistamaan muutkin miehet toisesta
+tuvasta huudattaa.
+
+Punoittavat herran posket, ja isoon ääneen hän porisee, mutta tuon
+tuostakin haettaa hän Panun ja kysyy, eikö sauna jo ole hänen
+kylpeäksensä valmis.
+
+--Kohta on valmis, vakuuttelee Panu.
+
+--Joko olet käskenyt Annikin olkia viemään ... sano, että pehmoiset
+vuoteet laittaa, kuiskaa hän.
+
+--Ethän naisten kanssa saunaan, jos huomenna vielä karhun ajoon? Kaksi
+on kierrettyä vielä kaatamatta.
+
+--Minä viisi karhuistasi!
+
+--Ensin kontion kylkeä maistamme, metsämiehen aterian, miesten
+valmistaman, nautimme ... taika on tehoisa semmoinen, houkuttelee Panu.
+
+--Enkä huoli tyhmistä taioistasi, kun eivät itseäsikään auta. Kohta
+tahdon Annikin kanssa saunaan!
+
+--Et saa Annikkia saunaan, virkkaa Panu päättävästi.
+
+--Enkö saa? ärjähtää vouti, alkaen kiivastua.
+
+--Turmelet tytön.
+
+--Ja minä en kysy lupaa sinulta, otan hänet vaikka tukasta vetäen.
+
+Mutta Panu seisoi rauhallisena tuvan ovella ja sysäsi hänet tyynellä
+liikkeellä luotaan, kun vouti näkyi aikovan päälle käydä.
+
+--Olet kovin kiivasta miestä, selvitämme asian tyynesti. Istumme tähän
+lavitsalle ja haastamme niin, ettei koko heimo kuule.
+
+Vouti totteli väkinäisesti.
+
+--Mikset anna tyttöä, vaikka lupasit?
+
+--Karin on tyttö, ja hän on siitä jo suuret lunnaat maksanut.
+
+--Minun ovat lunnaani suuremmat.
+
+--Henkeni Kari pelasti eilen.
+
+--Välipuheemme oli markkinoilla selvä. Kun et puheissasi pysyne, en
+pysy minäkään. Ellet minulle tyttöä toimittane, tiedä, että verosi
+lisään ja tarkkaan otan entisetkin. Etkä saa ainoatakaan oravaa
+kaupaksi kuninkaalle. Katso, miten siitä suoriunet. Paneta hevoseni
+valjaisiin!
+
+--Mitäs maksanet tytöstä, jos saat?
+
+--En enempää kuin olet jo saanut.
+
+--En ota heimoni miesten vihoja päälleni sen vertaisesta. Mutta kun
+kymmeneksi vuodeksi kuninkaan verot lahjoittanet, kun kuninkaan
+metsästäjäksi minut miehineni ottanet ja luvannet torjuakseni tältä
+puolen Rajavuoren kaikki, jotka tänne erän ajoon muista heimoista
+työntynevät...
+
+--Ylen suuri hinta mokomasta...
+
+Mutta Panu huomasi, että vouti vielä on taipuva.
+
+--En ole häntä tarjoillut.
+
+--Viitenä vuotena verosi omasta aitastani maksan.
+
+--Otatkos kuninkaan metsästäjäksi ja annatko omine aseineni torjua
+vieraat?
+
+Vouti mietti hetkisen, käveli edestakaisin lattialla, pysähtyi, kuuli
+naisten toisessa tuvassa helein äänin ilakoivan, Annikki lauloi ja muut
+tytöt säestivät. Siellä oli piirikarkelo jo karhujen ympärillä
+käymässä.
+
+--Siitä hinnasta saat iki-omaksesi!
+
+--Olkoon menneeksi!
+
+--Kättä lyödenkö luvannet?
+
+--Tuoss' on valan veroinen sanani! Ja nyt häntä saunaan toimita.
+
+--En saunaan ... en hinnasta mistään!
+
+Jo kuohahtaa vouti uudelleen, lyö oluthaarikan pöytään, että sen
+sisältö pöydälle hulahtaa, mutta salaperäisesti Panu tarttuu häntä
+käsipuoleen, vetää luokseen ja kuiskaa jotakin korvaan.
+
+--Eikö ole parempi niin?
+
+--Mutta jos lähtevät jälkeen?
+
+--Takkala on suksen keli, eivät hevostasi saavuta.
+
+Vouti murahti väkinäisen suostumuksensa, ja Panu lähti jatkamaan
+karhujen nylkemistä.
+
+
+
+
+XXII.
+
+
+Nyljetty on karhut ja lihat kannettu aittaan orsille riippumaan.
+Suurella kattilalla, jota vain uhritoimituksissa ja suurissa
+karhunpeijaisissa käytetään, on karhurokka keitetty. Panu on sen
+keittänyt tasaisella tulella vettä lisäämättä ja tulta vähentämättä, ja
+niin taitavasti on hän sen kaikkien asiain hyväksi enteeksi osannut
+toimittaa, ettei ole vesi yli kuohunut eikä kesken loppunut. Kahteen
+pitkään pöytään on ateria katettu, toiseen naisille, toiseen miehille.
+Etteivät karhut kesällä karjaa ahdistelisi, ei ole lehmänantia
+pöydässä, vaan olutta ovat haarikat täynnä. Eikä ole lupa naisten
+lihaan koskea ennenkuin miehet sen heidän eteensä lautasilla kantavat.
+
+Kohta syötyä ottaa Panu kaikkien kontioiden päät ja suurimman karhun
+nahkan ja lähtee niitä uhriksi pyhälle vuorelle viemään, kutsuen
+mukaansa kaikki tapossa osallisina olleet miehet. Kutsuu Jorman ja
+Karinkin, mutta uupunut sanoo olevansa Jorma ja Kari sanoo lähtevänsä
+majalleen hiihtämään. Vouti heitäkse penkille pitkäkseen ja sanoo
+aikovansa ruokauntaan levätä. Mutta olkoon joku naisista toisessa
+tuvassa aina valmiina olutta laskemaan, jos häntä sattuisi janottamaan.
+
+--Annikki kuulustakoon, milloin vouti olutta tahtoo! käskee Panu.
+
+Mutta ei lähdekään Kari kotimajalleen hiihtämään, vaikka suksilleen
+astuu ja rantaan päin laskee. Eikä ole Annikki toisessa tuvassa voudin
+kutsua odottamassa. Saunan seinämällä odottaa häntä Kari ja sinne hänen
+jälkeensä Annikki hiipii muiden näkemättä ja kuulematta helliä sanoja
+haastamaan. Hilpeällä mielellä on Kari, ja mielihyvää hymähtelevät
+Annikin kasvot. Iloa ja toivoa kiiltelee kummankin silmä. Ei nyt voi
+enää Panu kauemmin esteitä panna, kun on henkensä pelastuksen velkaa.
+Eikä ole voudistakaan pelkoa, ei ole pestistään puhunut ja tänä iltana
+jo lähtenee, koska jo hevostaan valjastuttaa.
+
+Pitkän aikaa seisovat he asioistaan haastaen, eikä ole Kari nähnyt
+Annikkia koskaan ennen niin iloisella mielellä.
+
+Silloin kuuluu voudin hevonen ajavan rappujen eteen ja Annikkia
+huudetaan. Annikki ei ehdi hyvästiäkään heittää, kun kiiruhtaa pihaan.
+
+--Älä mene vielä! kuiskaa vain mennessään Karille,--minä tulen
+takaisin!
+
+--Tuo, Annikki, voudille lähtöoluet! kuulee Kari Ilpottaren käskevän.
+
+Vouti ilmaantuu rappusille ja heittäytyy rekeensä Ilpottaren häntä
+soihdulla valaistessa. Annikki juoksuttaa tuvasta oluthaarikan ja
+ojentaa sen voudille. Kari näkee voudin reen laidalle nousten tempaavan
+Annikkia vyötäisistä ja hänet rekeen heittävän. Soihtu sammuu, pimeässä
+parkaisee Annikki:
+
+--Auttakaa, auttakaa! Kari, Kari!--ja hevonen puhaltaa täyteen
+laukkaan.
+
+Kari karkaa kohti ja pääsee reen perään kiinni, mutta saa samassa
+kannoilla seisovalta voudin rengiltä iskun kasvoihinsa, kaatuu ja reki
+pääsee hänen käsistään.
+
+Ja ennenkuin hän ennättää nousta, on reki jo törmän alla rannassa.
+Raivoissaan rientää Kari jälkeen, jäältä kuuluu vielä kerran Annikin
+avunhuuto, mutta tukehdutetaan. Juostuaan itsensä hengähdyksiin, niin
+ettei pääse enää paikaltaan liikahtamaan, pysähtyy Kari eikä kuule enää
+muuta kuin omain keuhkojensa kohinan ja sydämensä jyskytyksen.
+
+Älytönnä seisoo hän hetkisen, hyökkää taas eteenpäin, pysähtyy, kääntyy
+Panulaan päin, päättää taas toisin ja lähtee perään. Mutta juostuaan
+itsensä vielä kerran voivuksiin palaa hän Panulaan.
+
+Siellä on huuto ja hälinä ylimmillään, naiset juoksevat ja
+voivottelevat ja tukkaansa repivät, sill'aikaa kun Ilpotar on Panulle,
+joka on vuorelta palannut, selittävinään, miten ryöstö oli tapahtunut.
+
+Silloin syöksee Kari tuvan ovesta sisään ja hyökkää suoraan Panun
+kimppuun.
+
+--Sinun on työtäsi tämä! kähisee hän ja kohottaa kätensä, johon on
+karhukirveensä huotrastaan temmannut.
+
+Mutta ennenkuin hän on ehtinyt iskeä, putoo hänen päähänsä semmoisella
+voimalla Panun nyrkki, että Kari luuhahtaa maahan kuin irtaunut purje.
+Ei käy kukaan Karia puolustamaan, ja kenenkään auttamatta hän
+masentuneena nilkuttaa ulos pimeään porstuaan. Kaikki ovat hätkähtäneet
+Panun voimaa, joka seisoo tuvan lattialla sieraimet suurina ja silmät
+voudin viinasta kiiluen.
+
+Mutta silloin virkkaa Jorma:
+
+--Itseäsi löit etkä Karia. Henkesi pelastajaa löit! Tuhoksesi olkoon!
+Ja sen sanottuaan hän poistuu Karin jälkeen, huutaen häntä, mutta ei
+saa vastausta. Kuulumattomiin on Kari jo kadonnut.
+
+--Annoit Annikin hyvänimisen! voivottelee karsinassa Panun emäntä huivi
+silmillä ja ruumistaan edestakaisin huojutellen.
+
+Ja tyytymättömyyttä ja paheksumista ilmaisevat miestenkin kasvot,
+vaikkeivät uskalla sitä ilmi lausua.
+
+--Välipä orjatytöstä! huutaa Panu. Naiset naisia itkekööt! Pois täältä,
+ämmät, toiseen tupaan! Me miehet karhun peijaita jatkamaan. Juomatta
+ovat vielä voudin lahjaviinat! Mäsäksi isken jokaisen, joka tässä minua
+moittivin silmin jyrää!
+
+Silloin tällöin, kun oli olutta tai viinaa liiemmältä maistanut, joutui
+Panu pois mielensä tavallisesta tasapainosta ja silloin tiesivät
+kaikki, ettei ollut häntä aika vastustaa. Naiset vaikenivat ja hiipivät
+pois, ja useimmat nuoret miehet lähtivät talosta, vaikka oli tapana
+karhunpeijaat karkeloihin päättää. Ei ollut iloista tämän illan, ei
+ollut Jorma kannelta soittamassa, ei Kari karkeloa johtamassa, ja sääli
+oli somaa Annikkia, joka oli voudin raiskattavaksi ryöstetty.
+Kuiskutellen siitä portailla puhuivat, eivätkä auttaneet Ilpottaren
+kehoitukset ja houkutukset. Pois lähtivät hiihtämään.
+
+Mutta vanhempain miesten mielet saa voudin viina vähitellen nousemaan,
+ja innostuneina kuuntelevat he, mitä Panu kertoo kurjan orjan hinnaksi
+saaneensa. Kauppoja semmoisia ei oltu ennen tehty. Nyt ei puute Panun
+heimoa paina, kun saaliinsa suoraan kuninkaalle myyvät. Kaikki nahkat
+Kontojärven markkinoilla ennakolta ostetaan, ostetaan huokeasta ja
+kalliista myydään.
+
+Eikä tällä puolen Rajavaaran saa kukaan muu joustaan jännittää. Tuho
+reitalaisillekin, jos sen tekevät!
+
+Mielistellen miehet Panulle puhuvat, ja käy jo Panu itsekin itseään
+kehumaan.
+
+--Täss' on mies, jonka tekoja vielä taruissa mainitaan ja lauluissa
+lauletaan! Ennen Väinämöstä ja seposta Ilmarista tarujen tieto loppuu
+kuin Panusta tietäjästä, kaikkien taikain taitajasta. Ja vielä senkin
+karsikkoon tuleva kansa kerran uhrinsa kantaa!
+
+Puhuvat ja porisevat, laulavat ja loilottavat miehet olkipahnoilla
+kellehtien, kun Jorma aamupuoleen yötä astuu tupaan ja jää äänetönnä
+ovensuuhun seisomaan. Haarikkaa työntää hänelle Panu, juomaan kehoittaa
+ja mielen kaiveet keventämään. Mutta Jorma työntää takaisin haarikan ja
+virkkaa liikutuksesta vapisevalla äänellä:
+
+--Annikki on juossut koskeen!
+
+--Mitä se koskeen on juossut? kysyy Panu välinpitämättömästi.
+
+--Voudin jälkiä lähdin seuraamaan, kertoo Jorma. Tulen Korpikosken
+niskaan, jossa tie jäältä maalle nousee. Siinä näen naisen jäljet,
+juoksujäljet, hangen halki suoraan koskelle vievän ja jyrkimmän kallion
+reunaan päättyvän. Irti oli raiskaajan reestä reutoutunut ja kuohuun
+kurja heittäytynyt. Siellä on Annikki ja kostoa sinulle, Panu, kosken
+kurkulla huutaa.
+
+--Lieneekö ollut Annikki?
+
+--Kenen lienee tämä päähine?--ja Jorma veti kirjaillun hunnun
+povestaan.--Katajaan oli tarttunut, siitä sen löysin.
+
+Annikin hunnuksi se tunnettiin.
+
+--Kun lienee ollut Annikki, niin olkoon!
+
+--Viattoman veren pääsi päälle ja heimosi päälle toimitit, sanoi Jorma
+uhkaavasti ja poistui.
+
+--Välipä orjattarella, Reidan sikiöllä! En naisten henkiä häikäile.
+
+Muut miehet ovat jo niin päihtyneet, että tuskin ymmärtävät, mitä on
+tapahtunut ja mistä oli ollut puhe.
+
+--Kuka koskeen? Mitä? Kuka koskeen? hoilottavat he.
+
+Mutta Ilpo on siksi älyssään, että muistuttaa pitävän kotihaltijalle
+uhrata, ennenkuin uusi päivä nousee, niin ei salli ruveta kuolleen
+kummittelemaan.
+
+--Uhrata pitää, uhrata, niin pitää, kuin sanot! myöntää Panu.--Mitä mä
+tässä sille suun tukkeeksi? Jouko, Jouko hei, tule tänne!
+
+--Jouko hoi! hoilottavat miehet.
+
+Jouko tulee toisesta tuvasta, josta oven auetessa kuuluu naisten itkua
+ja voivotusta. Annikkia kaksittain itkevät; kun yhdet lopettavat,
+toiset kaksi alkavat.
+
+--Annikki kuuluu koskeen menneen.--Pane kiinni ovi, ettei kuulu akkain
+ulina.--Vie uhri kuolleen muistiksi saunakuusen juureen haltijalle!
+Tuoss' on, kaada kaikki, valele, että kerran saa tarpeensa.--Viinaa se
+on!
+
+--Viinaa! toisti Ilpo.
+
+--Ka, viinaa on, voudin viinaa! Vouti kun tuhosi tytön, niin sen on
+viina kuolinuhriksikin omansa.
+
+Kun Jouko epäröi ja Ilpo säikähtynein silmin Panua katselee, huutaa
+tämä rivosti nauraen:
+
+--Annetaan äijälle viinaa, ei ole eläessään ennen viinaa saanut, maitoa
+on kaiken ikänsä juonut, ei ole liikaa, jos vanha mies kerran saa
+karvaampaakin.
+
+--Jos ottaa pilkaksi ja suuttuu? Tai humaltuu ja yltyy tuhojaan
+tekemään?
+
+--Olisi soma kerran nähdä haltijakin humalassa. Jouko, tee niinkuin
+käsken! Sinun pitää oppia uhraamaan. Älä pelkää, aina minä yhden
+kotohaltijan hallitsen. Annetaan äijälle viinaa!
+
+--Annetaan äijälle viinaa! huutavat miehet tietämättä, mitä huutavat.
+
+Ei uskalla Jouko olla tottelematta, ottaa haarikan, johon Panu oluen
+sekaan on viinaa kaatanut, ja menee ulos. Tuuhea, suuri kuusi, joka
+saunan edessä seisoo ja jonka alla havumajassa ensimmäiset Panut satoja
+vuosia sitten tähän tultuaan ovat ensimmäistä asuntoaan pitäneet, on
+talon pyhä puu ja sen alla kotohaltijan asunto. Siihen kaikki kotouhrit
+kannetaan. Se on tulevia, tapahtuvia asioita tietävä puu, aina pudottaa
+oksansa, kun joku talosta on kuoleva, sitä suuremman, kuta vanhempi on
+se, jonka on vuoro kuolla. Nyt se huojuu ja kaikki sen jäähileessä
+olevat oksat ritisevät niinkuin kaikki katkeamassa olisivat.
+
+Ei olisi Jouko tohtinut sitä lähestyä, itselleen luuli sen päätään
+ravistavan vihoissaan siitä, että sen pyhyyttä pilkattiin. Mutta ei
+uskaltanut olla isänsä tahtoa täyttämättäkään. Tuulen puolelle hiipien
+heittää hän nurkalta uhrin astioineen puun juurta kohti ja juoksee
+kaiken minkä kerkiää takaisin tupaan.
+
+--Mitäs sanoi? huutaa isänsä hänelle vastaan.
+
+Mutta ennenkuin Jouko ennättää mitään vastata, syöksee Ilpotar sisään
+huutaen:
+
+--Pappi tuli! Pappi tuli! Ja hengähdyksestään selvittyään kertoo hän
+heille tulleen kaksi miestä, joista toinen sanoi olevansa Kontojärven
+pappi ja toinen Reita Reidanpoika, ja että huomenna aikoo pitää
+jumalanpalveluksen ja kutsuu kaikki lapset kastettaviksi ja aviot
+Ristin-Kiesuksen nimeen vihittäviksi.
+
+--Siinä se nyt on! kuului Jorma sanovan porstuasta.
+
+Hämmästynyt on Panu eikä ensin tiedä, mitä virkkaa.
+
+--Minä hänet tapan, jos tahdot! huutaa Ilpo, joka, vaikka muuten on
+hiljainen mies, on käynyt raivopäiseksi voudin viinoista.--Viha ja sota
+on välillämme!
+
+Miehet huutavat samaa, mutta hilliten virkkaa Panu:
+
+--Et tapa etkä häneen koske! virkkaa hän varmasti ja kylmästi ja lisää
+sitten Ilpottarelle:
+
+--Mene kotiisi ja anna vieraille, mitä tarvitsevat. Mutta et mene sinä
+eivätkä muut heitä puhuttelemaan. Mutta jos huomenna tänne tullevat,
+niin kuulemme, mitä heillä on asiata.
+
+Ja sen sanottuaan korjautti hän pois juomat ja laittoi väkensä, vieraat
+ja talon joukon, levolle.
+
+
+
+
+XXIII.
+
+
+Ei ollut ainoatakaan panulaista näkynyt Kontojärven kirkolla sitten
+markkinain. Pyryilman kanssa kerran lähdettyään olivat salolaiset
+jäljettömiin kadonneet kuin villipeurat, jotka asutuille maille jonkin
+kerran eksyttyään oikaisevat kuin viivalla vetäen takaisin synkille
+sydänmaille.
+
+Lukusilla kulkiessaan pitäjänsä asutummissa osissa tiedusteli
+Martti-pappi Panusta ja hänen hankkeistaan. Ei kukaan sanonut hänestä
+mitään tietävänsä, ei kukaan mitään hänestä kuulleensa. Mutta vaikka
+Panu miehineen pysyi poissa, lumeen peittyneiden, laduttomien korpiensa
+takana, tuntui hänen läsnäolonsa kuitenkin kaikkialla, mihin pastori
+tuli. Jos hän otti hänet puheeksi, vaikenivat miehet kuin yhteisestä
+sopimuksesta, loivat silmänsä maahan ja koettivat kääntää puheen
+toisaalle. Hän heitä siitä nuhteli, mutta he vaikenivat yhä, ja silmään
+ilmaantui pelonalainen, välttelevä, kaihtiva katse. Se oli yhä sitä
+samaa, salaperäistä pelkoa, jonka hän heti tultuaan oli huomannut, ja
+markkinamessun jälkeen se oli yhä ollut kasvamassa. Vähitellen alkoi
+hänelle selvitä syykin siihen. Tuon tuostakin tiedusteli häneltä
+salamyhkäisesti ja kautta rantain milloin yksi, milloin toinen pitäjän
+mies, eikö ollut mikään vaara häntä uhannut, eikö ollut huomannut
+minkään onnettomuuden häntä väijyvän. Kun hänen vaimonsa kerran
+sairastui, ilmaisi Rampa-Riitan äiti vihdoin kaikkien ajatukset,
+selittäen taudin panentataudiksi, Korpijärven suuren tietäjän
+nostamaksi. Muutkin merkit osoittivat, että Panu oli ollut liikkeessä.
+Koko talven oli vuoroin pyrynnyt, niinkuin olisivat kaikki Lapin
+lumiseulat yltä kuohuneet, vuoroin ollut viikkomääriä niin ankara
+tulipalopakkanen, ettei muistettu miesmuistiin moisia ilmoja olleen. Se
+ei ollut enää oikeata jumalanilmaa ... pahan nostamaa oli ... ei olisi
+pitänyt noitaa kirota, se kiroo vastaan kahta kipakammin.
+
+Reita toi nämä tiedot ja kertoi vielä kuulleensa miehiltä, jotka olivat
+saloilla hirven hiihdossa olleet, miten Panu oli kirkkoa kironnut ja
+miten kirkko siitä kirouksesta oli kumolleen ilmassa keikahtanut, ja
+olivat miehet asiasta Panua ihmetellen puhuneet.
+
+--Jos on kirkko ollut kumollaan, niin on se pantava kohdalleen jälleen,
+virkkoi Martti-pappi.
+
+Ja siitä päivästä hankki hän lähtöä Korpijärven perukalle. Niin kauan
+kuin ei hän sinne mene eikä osoita uskaltavansa käydä sutta hänen
+omassa luolassaan uhkaamaan, ei se lakkaa hänen karjaansa vaanimasta.
+
+Mutta ei ollut retki Korpijärvelle helppo tehdä. Harvat olivat ne
+miehet, jotka siellä olivat liikkuneet ja jotka sinne tien osasivat.
+
+Eivät auttaneet uhkaukset, eivät houkutukset ja lupauksetkaan.
+Korpijärven perukka oli kuin manala, jonne monta oli mennehiä, harva
+sieltä tullehia. Oli nähty, että tietäjä, kun tahtoi, taisi jäljet niin
+sotkea, ettei kotiinsa osannut, vaan talvikauden korpia harhaili,
+samoja jälkiään kiersi, kunnes nääntyi ... niin oli monelle käynyt.
+
+Niin kului talvi puolilleen, ja jo oli pastori vaimonsa kieltelyistä
+huolimatta päättänyt Reidan kanssa ja ilman opasta lähteä umpimähkään
+kesäpäivän nousua kohti hiihtämään, kun tuli tieto, että vouti hankkii
+karhun ajoon Korpijärvelle.
+
+Tie oli auki ja voudin jälkiä noudatellen lähtivät Martinus Olai ja
+Reita Reidanpoika kirkkaana kevättalvi-aamuna retkelleen. Voiton
+varmuus rinnassa pappi hiihtää, on niinkuin metsästäjä, joka on otuksen
+jäljille päässyt ja seuraa sitä selvää jälkeä myöten, kunnes varmassa
+piilopaikassa tavoittaa. Kuta kauemmin hän hiihtää, sitä kauemmaksi hän
+tulee kotoaan, mutta ajon päämaali ei tulekaan sitä mukaa lähemmä. Tuon
+vaaran rinteellä hän sen saavuttaa, mutta kun sinne saapuu, jatkuu
+jälki yhä ja uppoo yhä synkemmille saloille.
+
+Kolme päivää hiihtivät pastori ja Reita, yöt aina nuotioilla väristen.
+
+Mutta kuta kauemmaksi tulivat kirkolta, sitä turvattomammaksi kävi
+mieli. Se, mikä kotona, kirkon turvissa, joka oli kuin hyvin varustettu
+linnoitus, tuntui varmalta saavuttaa, se oli täällä sen piiristä
+poistuessa sitä epätietoisempaa, kuta edemmä tultiin. Voisiko hän
+siellä mitään saada aikaan? Eikö ollut mieletöntä mennä takamaita
+kylvämään, kun rintamaatkin vielä raakaa metsää kasvoivat? Eikö olisi
+ollut tarpeeksi työtä kirkon ympäristössä ja eikö otollisempaa jo ennen
+avatulla vainiolla viljelystä parantaa? Milloin tuntui näihin
+kysymyksiin yksi vastaus oikealta, milloin toinen--mutta viimeinen oli
+aina se, että hän heitti konttinsa uupuneeseen selkäänsä, tarttui
+sauvaansa ja lähti Reidan jälkeen ponnistamaan. Korpiahan hän oli
+tullut aukaisemaan, ja korpea kohti piti hänen kulkea ... muut asutuita
+maita viljelkööt. Vaimo oli ollut alakuloinen hänen lähtiessään, oli
+silmissä ollut pyyntö, jota ei suu ilmaissut. Mutta ei saanut Jumalan
+käskyjä täyttäessä muiden mieliä kysyä ... ja tarpeen oli hänellekin,
+että uskonsa vahvistuu, että turha pelko hänestä poistuu ja että hän
+kerran käsittää, ettei ihmisen henkikään mihinkään saa kuulua, kun vain
+Isän tahto täytetään. Mitä hän pelkäsi? Minunko henkeäni? Mutta
+silloinhan hän ei luottanut suojelijaani ja siihen täytyi hänen oppia
+uskomaan. Omaa henkeäänkö? Mutta kukapa sitä pyytäisi, ja samahan oli
+suojelija hänelläkin.
+
+Lieneekö Reita arvannut hänen ajatuksensa, vai muutenko ne lienevät
+samaa jälkeä juosseet, niinkuin he samaa latua hiihtivät. Mutta heidän
+kolmantena iltana nuotiolla levätessään ja vielä valvoessaan virkkoi
+hän:
+
+--Etkö pelännyt jättää naistasi yksin!
+
+--Miksi pelkäisin?
+
+--Isä kun taikamatkoillaan kulki, jätti aina miehen kotiin äidin
+turvaksi. Kun noidan nuoli taloon kiitää, miehen karvaisesta rinnasta
+kilpistyy, mutta kun ei miestä karvarintaa talossa, naisen sydämeen
+uppoo.
+
+--Älä sinä usko, Reita, semmoisia ... eivät noidat mitään mahda, kun
+vahvasti uskot, etteivät mahda.
+
+Koetti Reita vakuuttaa itselleen vahvasti uskovansa, mutta kuta
+kauemmaksi korpiin painuttiin, sitä aremmaksi kävi hänkin, vavahtaen
+tuulen huokauksia hongikossa, säikähtäen puista putoilevaa lunta,
+kuvitellen peikoiksi kaatuneiden puiden juurikkaita ja hiipiviksi
+haltijoiksi ohi pyryäviä lumipilviä. Kirkon seinien suojassa oli
+hänestäkin ollut turvallista, mutta täällä oli, niinkuin ei Jumalan
+hengellä, sillä kaikkia kastetuita suojaavalla hyvällä haltijalla,
+olisi ollut enää mitään vaikutusta eikä valtaa. Alkumatkasta se oli
+tuntunut mukana olevan, edellä kulkevan, kupeella hiihtävän, mutta
+sitten oli kuin vähitellen jäljelle jäänyt ja viimeisestä yöpaikasta
+Rajavaaran alla lopullisesti takaisin kääntynyt.--Jos meidät tuhoovat?
+ajatteli hän, vaikkei uskaltanut sitä pelkoaan ilmaista. Ja salaa pisti
+hän aapisen kontistaan povelleen tuntien siitä vähän mielensä
+rohkenevan.
+
+Kolmannen päivän iltana he eivät enää nuotiota tehneet, vaan päättivät
+yötä myöten hiihtää, kun jo oli puolilta päivin alkanut näkyä korkea
+luminen vaara, jonka Reita luuli lapsuutensa muistolta tuntevansa
+kuuluksi uhrivuoreksi. Kuta enemmän he sitä lähenivät, sitä
+korkeammaksi se kohosi, ja Korpijärven päähän tultua se oli, kuin olisi
+siinä ihan edessä ollut.
+
+Voudin rekien jälki vei suoraan vuorta kohti, mutta vaistomaisesti
+kampesi Reita illan pimetessä siitä pois, loitoten järven toista rantaa
+hiihtämään. Raskasta oli nyt hiihto nuoskeutuneessa lumessa ja voimain
+väsähtäessä. Suksia paattoi, ja jalkaa livetti varpaallisesta.
+
+Sanaakaan vaihtamatta kulkea nujersivat he järveä pitkin, joka näytti
+ulottuvan loppumattomiin. Vasemmalla kädellä oli matala metsänranta,
+oikealla yhä uhkaavamman näköiseksi kohoava vaara.
+
+--Miksi poistut täältä? kysyi pastori nähtyään, ettei Reita enää jälkeä
+seurannut.
+
+--Ei ole hyvä tuota lähestyä, virkkoi Reita, osoittaen vaaraa.
+
+Ei tuntenut pastori tarpeeksi voimaa rinnassaan pannakseen vastaan,
+vaan seurasi Reitaa, vaikka tunsikin sen heikkoudeksi.
+
+--Millä puolen järveä tietäjä asuu? kysyi hän pitkän aikaa ääneti
+hiihdettyään.
+
+--Vuoren puolella muistelen hänen asuvan ja niin olen kuullutkin.
+
+--Sinne täytyy meidän mennä,--ja hän ponnisti viimeiset tahdonvoimansa
+rinnassaan kasvavaa epämääräistä pelkoa vastustaakseen.
+
+--En lähde yöllä noidan taloon.
+
+--Heikko on uskosi, Reita.
+
+Reita ei vastannut, vaan kuulosti outoa ääntä edestäänpäin järveltä.
+
+--Mitä se on? Mikä siellä huutaa? Näetkö mitä?
+
+--On, niinkuin naisen ääni huutaisi.
+
+Tuon tuostakin kuului kuutamon hämärästä kuin tukahdettu uikutus ja
+väliin parkaisu ja sitten ajavain meteliä.
+
+--Auttakaa! Autt...! kuului nyt selvään, ja jonkin matkaa heistä näkyi
+saaren takaa täyttä laukkaa karkaava hevonen rekineen, kadoten samassa
+toisen saaren taa ja sinne häipyen näkymättömiin ja kuulumattomiin.
+
+Pääsemättä selville siitä, oliko se harhanäkö, vai olivatko silmät ja
+korvat totta puhuneet, ei Martti-pappi enää pyrkinyt Panulaa kohden,
+vaan seurasi vastausta saamatta Reitaa, joka yhä enemmän loittoni
+tuolta epäilyttävältä rannalta. Yksi ainoa halu heitä enää elähytti:
+päästä suojaiseen paikkaan lepäämään. Ja päämäärä näytti tällä hetkellä
+olevan niin kaukana ja voimat sen saavuttamiseen niin vähissä, että hän
+tunsi pyrkivänsä sitä kohden vain siksi, ettei tiennyt muutakaan
+suuntaa, minne mennä.
+
+Silloin tuikahti tuli jostakin edestäpäin näyttäen olevan hyvin kaukana
+taivaanrannan rajassa. Se sammui kohta. Mutta kun he sen viittaamaa
+suuntaa olivat vähän aikaa hiihtäneet, ilmaantui yht'äkkiä eteen asuttu
+ranta ja rannalla talo. He olivat Ilpolassa, toisella puolen järven,
+vastapäätä Panulaa.
+
+Talossa vielä valvottiin. Koirain äkäistä haukkua katsomaan tulleelta
+emännältä pyysivät he saada yösijaa ja ruokaa. Soihtu kädessä vei hän
+heidät suureen lämpimään tupaan. Kysymättä, keitä vieraat olivat ja
+millä asioilla kulkivat, kantoi Ilpotar pöytään syötävää ja levitti
+kaislapahnat uunin kylkeen lattialle. Oli tapa saloilla semmoinen,
+ettei ennen vieraan syötyä kysytty, kuka oli ja mitä kulki. Ja jos oli
+vihamieskin vaikka mimmoinen, ei häntä sinä saanut kohdella, jos kerran
+oli tarjouksen vastaan ottanut ja jos ei omasta ehdostaan riitaan
+käynyt.
+
+Mutta kun Ilpotar vierasten syötyä ja siitä kiitettyä sai vastaukseksi
+kysymykseensä kuulla, että toinen heistä oli Kontojärven kuulu pappi ja
+toinen Reita-vainajan poika Reita--niin sanattomaksi jäi hän pöydän
+päähän seisomaan ja sai vasta hetken kuluttua esille vavahtelevan
+kysymyksen, mitä täällä kulkivat?
+
+Hän näki pitkän, solakan, korkeaotsaisen ja tuimasilmäisen miehen
+nousevan pöydän päässä seisoalleen, niin että päälaki miltei orteen
+ulottui, näki hänen luovan häneen vakavan, voimakkaan, miltei käskevän
+katseen ja kuuli hänen sanovan:
+
+--Kuljemme täällä julistamassa ainoan oikean iankaikkisen Jumalan pyhää
+sanaa ja kutsumme kaikki sitä kuulemaan ja hänen opistansa osaa
+ottamaan. Kutsumme tänne heidät kaikki, heimonne miehet, jotka sanot
+koolla olevan, huomenna, kun yömme ensin matkan vaivoista levänneet
+olemme, saapumaan luoksemme tänne jumalanpalvelukseen tähän paikkaan,
+minne Herra meidät ensin johdatti, kun luulimme jo erämaahan
+eksyneemme. Tulkoot aviot tänne vihittäviksi ja tuotakoon lapset tänne
+kastettaviksi. Sano heille se!
+
+--Sanotaan, sopersi Ilpotar tietämättä oikein, mitä lupasi. Mutta sen
+hän vain tunsi, että hänen vastustelematta täytyi totella ja tehdä,
+niinkuin käski tuo outo mies, ja viedä se sanasta sanaan perille.
+
+Ilpottaren mentyä heittäytyivät pastori ja Reita vuoteelleen ja
+nukkuivat kohta.
+
+Herättyään aamulla eivät he huomanneet talossa ainoatakaan asukasta.
+Talo oli kuin autio. Likainen, kalpea orjatyttö pilkisti vain navetan
+nurkan takaa. Ei näkynyt muita eläviä kuin koirat, jotka äreästi heidän
+ympärillään haukkuivat.
+
+--Koska he eivät tule luoksemme, on meidän mentävä heitä hakemaan,
+virkkoi pastori. Tiedätkö, missä on Panula?
+
+--Äiti sanoi sen olevan vaaran juurella, suuri uhrikuusi saunan edessä,
+vastapäätä Ilpolaa, ja jos tämä lie Ilpola, niin tuossa lienee Panula,
+--ja Reita osoitti lahden toisella puolella olevaa taloa, johon merkit
+sopivat.
+
+--Uskallatko seurata minua?
+
+--Seuraan, vaikka minne vienet.
+
+--Hyvä on. Lepo ja uni ovat uskoasi vahvistaneet.
+
+Itsekin tunsi hän niin voimistuneensa, että oli kuin olisi
+valmistautunut omaan kirkkoonsa lähtemään. Voimakas varmuus häntä
+kantoi, ja hänen rintansa täytti tunne, ikäänkuin hän nyt vasta olisi
+tehtävänsä oikealla tiellä.
+
+Haettuaan esille kontistaan papinkauhtanansa, vedettyään sen
+sarkapukunsa päälle ja pistettyään kainaloonsa Uudentestamentin ja
+virsikirjan lähti hän, Reidan yksiin jälkiin astuessa, kulkemaan jäätä
+myöten Panulaa kohti, jonne muutamat lumeen pistetyt näreet osoittivat
+heille tien.
+
+Heti Ilpolasta lähdettyään näkivät he, että heidät Panulasta
+huomattiin. Väkeä pullahti piha täyteen heitä katsomaan. Mutta heidän
+taloa lähestyessään katosivat kaikki huoneisiin kuin kärpät kiviensä
+koloihin, katosivat kuin itseensä vuoreen, jonka rinteessä talo
+Ilpolasta päin katsellen näytti olevan kiinni, rakennettuna siihen
+mustine ovineen ja ikkunoineen kuin vuoren sisäänmentävää vartioimaan.
+--Vuori itse kohosi nyt kaikessa uhkaavassa komeudessaan kirkastuen
+kirkastumistaan pakastavassa aamuilmassa, hajoitellen vain vielä
+viimeisiä suvisen sään sumuja kaljun lakensa ympäriltä. Oli kuin olisi
+ollut sitä vastaan käytävä, sitä valloittamaan ryhdyttävä. Yksinkö hän
+oli sen tekevä? Yksin--Jumalan kanssa!
+
+
+
+
+XXIV.
+
+
+Kun pastori Martinus Olai avasi Panulan tuvan oven ja astui sisään,
+näki hän sen täynnä väkeä. Väki väistyi hänen edessään, jakautui
+kahtia, ja käytävän päässä pöydän latvalla seisoi Panu. Käytyään
+keskilattialle tervehti pastori ensin isäntää ja sitten hänen väkeään
+ja vieraitaan:
+
+--Toivotan hyvää huomenta ja tuon Herran Jumalan rauhan ja tervehdyksen
+isännälle ja hänen heimolleen! sanoi hän tyynesti ja rauhallisesti.
+
+--Terve vieraalle! vastasi Panu, käymättä kuitenkaan kättä antamaan
+ja--terve vieraalle! säestivät useat äänet väkijoukosta.
+
+Hetken kuluttua, jolloin vallitsi täydellinen äänettömyys tuvassa eikä
+kukaan paikaltaan liikahtanut, uudisti Panu:
+
+--Terve vieraalle, kun rauhan vieraana kulkenet!
+
+--Rauhan vieraana kuljen, vastasi pastori.
+
+--Astuos sitten ylemmä ja nauttios, mitä talo tarjota taitaa.
+
+Emäntä astui esille ja tarjosi haarikan olutta tulijalle, joka oli
+istunut pöydän eteen penkin päähän, samalla kun Panu oli istuutunut sen
+toiseen päähän.
+
+Kun Martti Olavinpoika oli antanut haarikan takaisin, kysyi Panu:
+
+--Sallinee vieras kysyäni, millä asioilla hän kulkee?
+
+--Kuljen ainoan oikean Jumalan rauhaa ja evankeliumia julistaen ja
+kaikki kadotetut tahdon siitä osallisiksi saattaa.
+
+--Luulin sinun minua kiroten tulevan ja sotaa hankkivasi.
+
+--Väärät jumalasi kirosin, en sinua. Tuomitsin taikauskosi ja menosi,
+joilla ihmisiä pimeyteen sidot. Nyt olen tullut selittämään sinulle ja
+heimollesi, mikä on minun Jumalani ja mikä sinun ja mikä on ero heidän
+välillään.
+
+--Turhaan taisit tulla! virkkoi Panu ylenkatseellisen huolettomasti.--
+Omat jumalamme tiedämme emmekä niistä neuvoja tarvitse; sinun jumalasi
+eivät meitä liikuta. Jos sitä varten tulit, parasta kun pyörrät
+entisille jäljillesi.
+
+--Sitä varten tulin ja kysyn nyt, sallitko puhuakseni huoneessasi?
+
+Ja kun Panu ei heti vastannut, lisäsi hän:--Ei vain Panu pelänne minua
+kuulla!
+
+--Ei ole Panu vieraansa suuta koskaan sulkenut, haastoipa tai hoilotti.
+
+Uteliain silmin seurasi väki tuvassa vieraan miehen liikkeitä ja hänen
+puhettaan. Outo oli hän nähdä mustassa puvussaan, erilainen muita oli
+äänensä ja ryhtinsä ... tuoko se oli uskaltanut Panun kirota? ... mitä
+mahtoi hänellä olla puhumista, kun oikein pyytämällä pyysi sanan lupaa
+saadakseen.
+
+Mutta Panu istui kyynärpäitään polviin nojaten ja katseli tuuheiden
+kulmainsa alta syrjäsilmällä pastoria, samalla kun tutki vaikutusta
+hänen tulostaan ja esiintymisestään miestensä kasvojen ilmeissä. Oliko
+hän tehnyt viisaasti vai tyhmästi ottaessaan hänet vastaan? Olisiko
+pitänyt käännyttää ovelta takaisin? Koko yön hän oli sitä miettinyt.
+Mutta eihän käynyt koko heimon kahta miestä vastaan sotaan rupeaminen.
+Ja jos olisi pois ajanut, ovet sulkenut, pelkuriksi olisi hänet
+leimattu, ja olisivat Jorma ja hänen miehensä alkaneet hokea: »Ei
+uskaltanut Panu antaa sen puhuakaan, niin pelkäsi hänen tietojaan!» Nyt
+sanottaisiin: »Omaan taloonsa puhumaan otti, ei pelännyt hänen
+tietojaan, ei taikojaan: on itsellään paremmat!» Mutta kuka tiesi, mitä
+hän tulisi puhumaan, millä salaisella sanalla saisi kansan mielen
+lumotuksi. Mutta olihan vielä aikaa nähdä ja aikaa toimia.
+
+Panun silmät sattuivat Reitaan, joka oli istuutunut papin viereen
+penkille vähän matkaa hänestä. Ryhdittömän ja heikon näköinen hän oli,
+eikä ollut silmissä isä vainajansa voimaa. Ei ollut hänestä isänsä
+kostajaksi.
+
+Ja kalkin puolin tullen siihen päätökseen, ettei mitään oltu vielä
+menetetty ja että tuossa oli otus kierroksessa ja vielä aikaa tuumia,
+miten se olisi otettava, kävi Panu odottamaan, mitä tuleman piti.
+
+Martti-pappi oli asettanut kirjansa pöydälle ja asettunut itse pöydän
+päähän. Avattuaan niistä toisen ja selailtuaan vähän aikaa lehtiä,
+nousi hän ylös ja virkkoi:
+
+--Ennenkuin puhun, mitä minulla on teille puhuttavaa, veisatkaamme
+virsi!
+
+Hän aloitti sen ensin hiukan epävarmalla ja värähtelevällä äänellä,
+mutta varmistui pian, kun Reitakin siihen yhtyi. Muut tuvassa olijat
+eivät yhtyneet nuottiin, mutta eivät häirinneetkään. Kun hän pari
+värssyä veisattuaan vaikeni, vallitsi tuvassa yhä sama äänettömyys,
+eikä Panu liikahtanut.
+
+--Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, aloitti pastori. Jumalan armo,
+Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien
+kanssanne. Amen! Ja nyt tahdon minä puhua teille, rakkaat ystävät--
+sillä ystävänä minä tulen, niinkuin sanoin, vaikka minua on teille
+vihamiehenä esitetty--tahdon puhua teille siitä Jumalasta, joka tämän
+maailman loi ja joka sitä yhä vielä johtaa ja hallitsee. Ei ole hän
+teille tuntematon ollut, vaikka ette ole tahtoneet häntä tuntea. Usein
+on hän teitä luoksensa kutsunut, mutta te olette häntä ylenkatsoneet ja
+hänelle sydämenne paaduttaneet, ja jatkaneet niiden väärien henkien
+palvelemista, jotka teitä eksyksissä ja pimeyden harhateillä
+kuljettaneet ovat. Mutta ei hän teitä ole tahtonut jättää eikä teitä
+vielä kovakorvaisuudestanne rangaista, sillä hän on laupias ja
+pitkämielinen. Sentähden hän on lähettänyt minut teitä luoksensa
+noutamaan ja käskenyt minun teille itsestänsä ilmoittamaan. Kuulkaa
+sitten, että hän on suuri ja voimakas Jumala, joka ei asu maan päällä,
+niinkuin teidän haltijanne, joita jumaliksi luulette ja jumalina
+kunnioitatte, vaikka ovat vain pahoja henkiä ja perkeleen sikiöitä, ei
+piile kivissä eikä kannoissa, ei puissa eikä käsin tehdyissä kuvissa,
+ei maan alla eikä vesissä, vaan korkeudessa hän asuu, taivaassa tähtien
+takana, joka on hänen asuntonsa. Siksipä ei hän annakaan lumota itseään
+uhreilla eikä lahjoilla eikä loihduilla eikä taioilla, mutta jos hänen
+tahtoaan tottelette, niin on hän teille armollinen ja antaa teille
+parhaan, mitä toivoa voitte, antaa iankaikkisen elämän, niin ettette
+kuole, vaikka henkenne heitätte ja ruumiinne mullaksi muuttuu.
+
+Hän oli päässyt alkuun ja sai keskeytymättä puhua. Silmät kiinteinä ja
+kasvot jännitettyinä seurasivat kuulijat hänen sanojaan. Panukin oli
+kääntynyt päin. Kasvoissa oli tarkkaava ilme, silloin tällöin
+liikahtivat otsan rypyt ja kulmat; kerran kaksi oli hän aikonut suunsa
+avata, mutta se aikomus ikäänkuin kilpistyi takaisin puhujan puheen
+vauhdista ja sanojen voimasta.
+
+Ja pastori jatkoi yhä enenevällä ponnella ja vakaumuksella puhettaan.
+Hänen täytyi saada kaikki heille sanotuksi, sanotuksi yhdellä kertaa,
+niin että se jäisi soimaan ainaisena kaikuna heidän korvissaan. Nyt
+heti tahtoi hän heidän mielensä ja sydämensä valloittaa, ei kuitenkaan
+väkivallalla, ei kiroten heitä, ei murjoen eikä luotaan peloitellen,
+vaan niinkuin avosylin ottaen ja sydämet hellyttäen. Eikä Panu, joka
+oli varustautunut kovia sanoja vastustamaan ja niitä kumoamaan, päässyt
+keskeyttämään eikä puheeseen puuttumaan.
+
+Hän puhui ensin siitä taivaasta, jossa Jumala asuu ja jossa ihmiset,
+kurjimmat ja köyhimmätkin uusiin, ihaniin vaatteisiin puettuina yöt ja
+päivät uupumatta hänen ylistystään laulavat mitään kärsimättä, mitään
+puutetta tuntematta. Ikuinen on se ilo ja onni, joka siellä odottaa, ja
+sen voi saavuttaa jokainen, joka uskoo ainoastaan oikeaan Jumalaan ja
+tekee kaikki, mikä hänen tahtonsa on. Mutta mikä on hänen tahtonsa, ja
+mistä me sen tietää saamme? Eivät ole sitä meille ihmiset ilmaisseet,
+eivät tietäjät eivätkä taikurit hänen tahtoaan tulkinneet, vaan itse
+hän on sen meille ilmoittanut, lähettänyt tänne sitä meille julistamaan
+oman ainokaisen Poikansa, joka on ihminen, mutta on samalla Jumala,
+jota Kristukseksi Jeesukseksi sanotaan...
+
+--Ristin-Kiesukseksi--kuului kuiskauksia karsinan perästä.
+
+--Ja kun Poika oli isästään ilmoittanut ja hänen tahtonsa tietyksi
+tehnyt, niin uhrasi hän itsensä ja kuoli kaikkien ihmisten edestä,
+ettei heidän tarvitsisi iankaikkisesti kuolla, vaan Isän Jumalan viha
+lepytettäisiin. Mutta kun hän kuollut oli, nousi hän ylös kuolleista...
+
+--Nousi kuolleista, kuului taas joku ihmettelevä ääni kertovan.
+
+--Nousi kuolleista ja astui alas helvettiin, manalaan, jossa kaikki
+pahat henget ja heidän ruhtinaansa sitoi ja vangitsi--eikä heitä
+kenenkään pelätä tarvitse eikä uudelleen sitoa. Ja hän nousi ylös
+taivaaseen kirkkaana kuin aurinko ja siellä nyt istuu Isänsä oikealla
+kädellä, ja kun me rukoilemme, rukoilee hän isäänsä meidän puolestamme
+ja Isä antaa meille, mitä me pyydämme.
+
+--Antaako se metsäonnenkin? kysyi Panu.
+
+--Hän on taivaan ja maan herra ja hallitsee ja vallitsee kaiken, mikä
+taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja metsissä elää ja liikkuu; ja
+kaikesta hän antaa tarpeen mukaan sille, joka hänen tahtonsa täyttää ja
+hänen käskyjänsä noudattaa. Tähän hän on käskynsä kirjoittanut, tähän
+pyhään kirjaan, jota tahdon opettaa teidät ymmärtämään, jos luokseni
+tulette ja sitä oppia tahdotte.
+
+--Emme kirjoistasi huoli ... on arpaseula neuvomme, kun jumalien tahtoa
+tarvitsemme tietää. Pysymme siinä, mitä olemme esivanhemmiltamme
+oppineet ja jotka vanhastaan ovat olemassa olleet. Turhaan meille uusia
+jumaliasi ja heidän oppejaan tyrkyttelet, keskeytti hänet Panu.
+
+--En tahdo teille mitään tyrkyttää enkä kieltää teitä käyttämästä sitä,
+mikä vanhastaan on ollut olemassa, kun se vain hyvää ja oikeata on.
+Mutta ei ole kaikki oikeata, mitä teette, vaan pahennukseksi Jumalalle.
+Sillä ensimmäinen ja suurin käsky tässä hänen kirjassaan on: »Minä olen
+Herra sinun Jumalasi, ei sinun pidä muita jumalia palveleman» ja toinen
+on: »Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi». Esi-isänne ovat pakanoita
+olleet, niinkuin tekin vielä olette, ja istuneet pimeyden ja pakanuuden
+varjossa eivätkä mitään oikeasta Jumalasta tienneet, vaan palvelleet,
+niinkuin teidänkin palvelevan kuullut olen, oikean Jumalan asemesta
+kiviä ja kantoja ja karhuja, ja kaikenlaista taikuutta harjoittaneet.
+Mutta ei voida heidän avullaan saada aikaan muuta kuin pimeyttä ja
+erhetyksiä. Sentähden täytyy teidän heistä luopua ja kristityiksi tulla
+ja kasteen kautta hänen lapsikseen päästä, oikeaan uskoon ja totiseen
+Jumalan tuntemiseen. Ja kun kerran olette sen ihanan nimen kristityiksi
+kutsuttaa saaneet, niin on teidän elämännekin sen jälkeen asetettava ja
+pakanallisista ja synnillisistä menoistanne luovuttava.
+
+--Pysymme siinä, missä esi-isämme ovat pysyneet!
+
+Mutta pappi ei kuullut Panua eikä hänen vastaukseensa huomiota pannut.
+Ja sivuitse kuulijainkin korvien se näytti menevän. Yhä enemmän
+innostuen kävi hän puhumaan siitä toisesta suuresta käskystä, jonka
+hänen suuri Jumalansa on ihmiselle antanut. Hänen Jumalansa oli
+rakkauden Jumala, joka kielsi ketään tappamasta, ketään heikompaansa
+sortamasta, ketään orjanaan pitämästä ja jonka edessä kaikki olivat
+yhtäläiset, naiset niinkuin miehetkin. Kaikki hän otti yhtä rakkaasti
+vastaan, kutsui kaikki armo- ja uhripöytänsä ääreen. Ei ollut vaimo
+saastaisempi kuin mies, ei häntä kelvottomampi eikä huonompi, ja kuta
+heikompi ja hylätympi olit, sitä suurempi oli hänen armonsa sinua
+kohtaan.--Ja lopuksi puhui hän vielä uudelleen siitä, miten Kristus
+Jeesus oli kaikki pahat henget ja haltijat ja heidän ruhtinaansa
+sitonut ja syvimpään maanalaiseen helvettiin syössyt ja perkeleen, sen
+suurimman käärmeen pään rikki polkenut.
+
+--Häntä siis kuulkaa! huudahti hän. Ja häntä totelkaa! Ja kun häntä
+kuulette ja tottelette, eivät haltijat ja pahat henget teille mitään
+mahda, ja saatte kulkea rauha rinnassa ja toivo sydämessä sen sijaan,
+että pelko ja koston kammo teidän mieltänne yöt ja päivät jäytää.
+
+Yhä kasvavalla mielenkiinnolla oli väki häntä kuunnellut ja silmin
+korvin riippunut kiinni hänen huulillaan. Kaikkea he eivät ymmärtäneet,
+sanat olivat outoja ja oudolla tavalla ne esitettiin. Mutta se, minkä
+he käsittivät, painui mieleen ja jäi siinä soimaan.
+
+--Tulkaa siis Hänen luoksensa, joka on niin suuri ja laupias ja
+voimakas, tulkaa itse hänen huoneeseensa, jonka hän teitäkin varten on
+rakentanut, lähtekää täältä minun luokseni häntä oppimaan ja tuokaa
+lapsenne hänen nimeensä kastettaviksi! En tahdo teitä siihen
+väkivallalla pakottaa, vaikka minulla valta siihenkin olisi. En ole
+tullut luoksenne lain miekka kädessä, vaan rauhan tuoksuvaa tuomen
+oksaa kantaen. Teidän uskonne, joka vain pakanallista pimeää taikauskoa
+on, se on kuin synkkä musta kuusi, jonka sisässä huuhkaja öisin huutaa.
+Kristuksen Jeesuksen usko on kuin keväinen koivu, joka tien vieressä
+puhtaana ja valkoisena paistaa ja jonka oksilla linnut laulavat ja
+jonka siimeksessä väsynyt matkamies lepoa nauttii. Sinne minä kutsun
+teitä, kaikkia ilman eroitusta Jumalan kaikkivaltiaan ja hänen Poikansa
+Kristuksen Jeesuksen nimessä! Amen!
+
+Hän lopetti siihen ja aloitti heti virren, saman virren uudelleen,
+minkä alkaessaan oli veisannut. Nyt olivat jo sanat ja nuotti
+kuulijakunnalle tutut, ja joku ääni siellä täältä yritteli siihen
+yhtyä. Reita oli papin puhuessa sujunut hänen viereensä, hehkuvin
+kasvoin häntä kuunnellen. Ikkunan pielessä riippui kannel. Hän huomasi
+sen, tempasi sen naulasta, asetti polvelleen ja kävi sillä virren
+säveltä säestämään.
+
+Värähdys kävi läpi karsinanpuolen tupaa, joka oli naisia täynnä, ja
+miehetkin muuttivat jalkaa, kävivät kiinni partoihinsa ja katsahtivat
+toisiinsa, niinkuin olisi ollut aikomus jotakin virkkaa. Uskalsivat jo
+useammatkin äänet säveleen yhtyä, nuottia hyräillen ja sanojakin
+tapaillen. Kanteleen tuttu ääni oli mielet jännityksistään laukaissut
+ja pannut ne epämääräisesti, itsetiedottomasti uusia mielialoja
+väräjämään.
+
+Pappi kokosi kirjansa ja valmistui lähtemään. Ennenkuin poistui,
+ilmoitti hän huomenna tulevansa edelleen puhumaan niille, jotka
+halusivat kuulla. Mutta tänä päivänä odotti hän Ilpolassa lapsia
+kasteelle.
+
+Sen sanottuaan pisti hän kirjat kainaloonsa, ojensi kätensä Panulle,
+kiitti häntä siitä, että oli sallinut Jumalan pyhää sanaa kattonsa alla
+julistettavan, ja lähti, väen väistyessä hänen tieltään.
+
+Aikoivat ovensuussa olijat papin ja Reidan jälkeen lähteä, kun Panun
+ääni heille jyrähti:
+
+--Pysykää paikoillanne!
+
+Menijät peräytyivät takaisin tupaan. Panu otti uuniluudan sopelta ja
+pyyhkäisi sillä kahden puolen kynnystä. Se oli kaikille selvä merkki
+siitä, että vieras, joka oli mennyt ulos, ei toista kertaa isännän
+luvalla saisi astua samaa tietä takaisin. Samalla tavalla pyyhki hän
+penkin ja pöydänpään. Sitten otti hän kanteleen, jolla Reita oli virttä
+soittanut, ja heitti sen hiiltyvään uuniin.
+
+--Väinön vanhan kanteleen poltti! kuultiin kuiskattavan.
+
+--Annoin papin puhua, kun mielensä teki, ettei sanottaisi meidän hänen
+sanojaan pelkäävän, sanoi hän sitten äänellä, joka koetti olla tyven,
+vaikka tarkimmat tuntijat kuulivat, että hänen mielensä oli kuohuksissa
+ja silmänsä välkkyi. Tiesin loruksi luottehensa, nyt tekin ne tiedätte.
+Ensin kiroten kävi päälleni, nyt mesisuuna viehättelee. Ei pysty Panuun
+kumpikaan. Menköön rauhassa kotiinsa, jos osannee, emme kättämme
+aseetonta vastaan kohota, vaikka vihan tielle neuvoikin arpa. Pidämme
+toki arvan mielen mielessämme, jos toiste tarvitaan.
+
+Panu puhui niinkuin olisivat kaikki olleet samaa mieltä siitä, mitä
+olivat kuulleet. Eikä uskaltanutkaan kukaan papin käyntiä ottaa
+puheeksi hänen kuultensa. Olisi kuitenkin monen mieli tehnyt kuulla
+lisää siitä Jumalasta, joka oli niin suuri ja mahtava ja taisi niin
+paljon antaa. Väki hajausi, ja karhun pyyntiin tulleet miehet lähtivät
+koteihinsa hiihtämään. Mutta kauan kaikuivat heidän korvissaan oudot
+sanat ja seisoi silmien edessä pitkä ryhdikäs mies, jonka otsa melkein
+kattoon ulottui.
+
+--Olisiko tuon jumalat paremmat kuin omat? arveli Patva Jormalle
+hiihtäessään pois hänen kanssaan.
+
+--Ei ole hänen tietonsa Väinön tietojen veroiset, vastasi Jorma.
+
+--Entäpä ovatko paremmat kuin Panun?
+
+--Yhdeksi arvostelen.
+
+Mutta kun Jorma erosi omalle ladulleen kotimajalleen mennäkseen,
+virkkoi hän:
+
+--Mutta kaunis oli hänen virtensä ... oikein sydämeheni herahti.
+
+
+
+
+XXV.
+
+
+Mielissään siitä vaikutuksesta, minkä oli tehnyt, astui Martti-pappi
+jään poikki takaisin Ilpolaa kohti. Hän oli tahtonut poistua parhaimman
+vaikutuksen aikana ja jättää kuulijansa keskenään miettimään sitä, mitä
+olivat kuulleet. Ja hän oli varma siitä, että he tulisivat huomenna
+hakemaan häntä lisää kuullakseen.
+
+Mutta kun Martti-pappi ja Reita tulivat Ilpolaan, olivat ovet kiinni,
+ulkoapäin teljetyt, ja tuvan porstuaan suljetut koirat haukkuivat ja
+ulvoivat, nousten vihaisimpaan vimmaan, kun pastori lukon ripaa
+kosketti.
+
+--Menemme saunaan odottamaan, kunnes talonväki palaa.
+
+Mutta saunankin ovi oli samalla tavalla suljettu, ja kun he taas
+palasivat pirtin edustalle, huomasi Reita, että heidän suksensa ja
+konttinsa oli nostettu nurkkajuureen. Se oli selvä merkki siitä, että
+heitä ei enää tahdottu ottaa vastaan.
+
+--Odotamme sitten tässä,--ja pastori istahti ovikivelle tuvan porstuan
+eteen.
+
+Äänettöminä istuivat he molemmat katsellen lahden yli Panulaan, mutta
+ei ketään näkynyt eikä kuulunut tulevaksi. Panula ja muut talot lahden
+rannalla olivat kuin autiot ja kuolleet, ei hiiskahdusta mistään päin,
+ja taivas vetäytyi tuulen liikahtamatta yhä paksumpaan pilveen. Silloin
+tällöin leijaili lumihiude pilvistä alas. Oli kuin olisi salaisia
+uhkaavia voimia ilmassa liikkunut.
+
+Hetken kuluttua käski pastori Reidan hiihtämään muihin taloihin
+katsomaan, eikö siellä olisi ovet auki. Itse jäi hän tähän vielä
+talonväkeä odottamaan.
+
+Odottaessa alkoi ilta pimetä ja yhä enemmän lunta heittää. Metsänranta
+talon takana mustui ja tuli kuin lähemmä. Vaara toisella puolen lahden
+suureni ja suli yhdeksi ainoaksi möhkäleeksi. Hän oli ottanut kontin
+selkäänsä ja asettanut sukset maahan eteensä. Koko ajan hän kuulosti
+teroittaen korvansa pienimpäänkin ääneen, mutta ei hiiskahdustakaan, ei
+liikahdustakaan lähellä eikä kaukana. Ja kuitenkin oli hän varma siitä,
+että oli jotakin tekeillä.
+
+Reita tuli ja ilmoitti, että hän oli käynyt kolmessa talossa, mutta
+että jokaisessa oli ovet pantu säppiin hänen nenänsä edessä.
+
+--Täytyykö meidän sitten taivasalle yöpyä keskellä kylää?
+
+--Ei tarvinne. Tuoss' oli poukaman pohjassa sauna, jota kun asutuksi
+luullen kävin tarkastamaan, näin sen autioksi, vaan kun lämmitämme,
+saatamme yötä olla.
+
+Pastori ja Reita hiihtivät sinnepäin, mistä Reita oli tullut, ja
+löysivät ahon alla lähellä rantaa matalan huoneen, jonka seinämällä
+resotti vanha kaatunut halkopino. Vähän ylempänä näytti olevan palaneen
+huoneen paikka ja muutamia mustia tulensijoja. Reita seisoi vähän aikaa
+ajatuksissaan saunan kupeella, katseli ahoa ja metsänreunaa ja loi
+siitä silmänsä jäälle ja taas takaisin, ikäänkuin miettien ja mitellen
+jotakin. Sitten astui hän suksiltaan ja otettuaan sylyyksen halkoja
+meni saunaan.
+
+Sauna oli rapistunut, mutta lämmitettävässä kunnossa. Sill'aikaa, kun
+uuni lämpisi, kävivät pastori ja Reita noutamassa havuja vuoteiksi.
+
+--Tässähän voimme olla niin kauan kuin haluttaa ja odottaa, kunnes
+Herra meille uskottomien ovet avaa, virkkoi pastori iloisin mielin,
+heittäytyen uunin eteen pehmeälle havuvuoteelle, johon katossa
+lainehtiva savu ei ulottunut.
+
+--Jos eivät meitä täältä nälällä karkoittane, sanoi Reita. Kontti on
+tyhjä, ovat koirillaan syöttäneet eväämme, ei ole muuta kuin tämä
+leipäpalanen kontin pohjalla.
+
+Reita ojensi kannikan pastorille, pastori taittoi sen kahtia ja tarjosi
+Reidalle toisen puolen.
+
+--Sen syömme tänään ja annamme Jumalan pitää surua huomisesta.
+
+Ja tuskin oli hän sen sanonut, kun Reita, joka koko ajan näytti olevan
+varuillaan, teki nopean merkin kädellään, ja molemmat kuulostivat.
+Saunan seinämältä kuului liikettä ja ääni niinkuin suksensauvan lumeen
+narahtaessa. Reita hyppäsi ulos ja näki suksimiehen pyyhältävän alas
+rantaan. Saunan edessä oli mytty, joka oli juur'ikään siihen heitetty.
+Reita huusi menevän jälkeen, mutta tämä ei pysähtynyt, vaan hävisi yhä
+tihittyvään illan hämärään.
+
+Kun mytty uunin edessä tarkasteltiin, huomattiin, että se sisälsi
+leipää, voita ja suuren kimpaleen karhunlihaa ja muutamia nauriita.
+
+--Meillä on täällä salaisia, tuntemattomia ystäviäkin, sanoi pastori,--
+mutta Reita katsoi häntä ihmetellen; oli, niinkuin olisi se tiennyt sen
+äsken sanoessaan, niinkuin olisi odottanut sitä.
+
+--Ei tullut sisään tuoja ... ken mahtanee olla?
+
+Mutta Reita oli päästänyt auki mytyn ja katseli uteliain silmin
+vaatetta, johon ruoka oli kääritty. Hän levitti sen lieskaa vasten,
+käänteli sitä ja tarkasteli huolellisesti sen reunaompeluksia.
+
+--Äidillä oli samanlainen huivi, sanoi hän sitten arvellen. Katsokaa,
+täss' on poron sarvet kirjailtu ja tässä vinoristi. Se merkki oli
+kaikissa hänen vaatteissaan ... tämä on äiti vainajan huivi!
+
+--Mutta miten olisi se tänne joutunut?
+
+--Panu tuhosi isäni ja poltti talomme ... muistan vielä, kun lieska
+nousi taivaalle ja me olimme äidin kanssa kätkössä metsässä. Tavaratkin
+anasti, mitä oli, niin äiti kertoi. Tämä ruoka on Panulasta! päätti hän
+sitten yht'äkkiä.--Ja ennenkuin pastori ennätti lausua epäilynsä siitä,
+kuka heille Panulasta ruokaa lähetti, huudahti hän yhä kasvavalla
+liikutuksella:
+
+--Se on Annikin, sisareni laittama! Se on Panulassa orjana! Sisko hellä
+on veli velloaan muistanut ... muistanut on totisesti, on ... voi sisar
+hopea!
+
+Ja Reita suli kyyneliin, suuteli huivia, hyppäsi ylös ja riensi ovelle.
+
+--Näitkö hänet? Tunsitko?
+
+--En nähnyt, vaan siellä lienee ollut. Lähden kohta hänen luokseen ...
+haen hänet tänne ... viemme kirkolle siskon ... otatko hänet?
+
+--Mene! sanoi pastori. Minä täällä sill'aikaa levähdän.
+
+--Paistan sinulle nauriit ensin!
+
+Mutta kun Reita kohenteli puita saunan uunissa ja puhalsi pois arinalta
+tuhkan, nauriita siihen kivelle asettaakseen, huudahti hän taas:
+
+--Ja tämähän on meidän sauna! Täss' on vinoristi ... katsokaa ... tähän
+se on kiveen hakattu. Saunan sanoi polttamatta jääneen ... isän pyhä
+sauna, tässä taikojaan teki ja sairaita paranti ... muualla eivät
+paranneet, sanoi äiti...
+
+--Olisiko tämä siis vanha kotisi, ja sen rauniotko tuolla aholla?
+
+--On tämä, niin on. Sitä jo äsken silmäni aavisteli...
+
+--Ihmeellistä, että sen näin löysit... Reita, se oli Herra, joka meidät
+tänne toi, tästä hänen sanaansa julistaaksemme ja valtakuntaansa
+levittääksemme. Tämän huoneen ovea ei kukaan voi meiltä sulkea!
+
+Reita kantoi puita tulen vireillä pitämiseksi ja lähti. Pastori jäi
+saunaan pehmoiselle vuoteelle ja nukkui pian sikeään uneen kiukaan
+tulen häntä lempeästi selkään lämmittäessä.
+
+Otettuaan suksensa saunan seinämältä ja piilotettuaan pastorin sukset
+lumeen vähän matkaa saunasta, josta hän ovea raottaen kävi
+ilmoittamassa, lähti Reita noudattamaan sitä jälkeä, jonka outo
+ruuantuoja oli tehnyt jäälle laskeutuessaan. Kun täysikuun valo kajasti
+pilvien läpi, oli Reidan helppo jälkiä seurata. Se vei ensin rantaa
+myöten IIpolan alle, nousi pihaan, tuli takaisin ja yhtyi toisiin
+latuihin, joita nyt oli useampia Panulaan päin, vaikka aamulla ei ollut
+yhtään. Ollessaan lahden keskellä luuli Reita huomaavansa hiihtäjän
+edellään. Hiihtäjä pysähtyi ja lähti sitten taas liikkeelle, mutta
+hiljennettyä vauhtia, niin että Reita oli Panulan nuottakodan luona
+hänet saavuttamaisillaan, kun näki sen suojasta tulevan esiin olennon,
+joka näytti naiselta. Hän pysähtyi ja kuuli naisen kysyvän:
+
+--Joko veit?--Mitä hiihtäjä vastasi, sitä ei Reita kuullut, mutta
+silloin virkkoi taas nainen:--Voi hyvänen aika, Jouko!--Mutta samassa
+keksi hän Reidan ja kysyi:--Kuka se tuolta tulee?
+
+--Vieras on! virkkoi Reita ja oli parilla ponnahduksella nuottakodan
+edessä.
+
+--Tästäkö menee tie Panulaan? kysyi hän.
+
+--Tästä menee! Mutta kuka se on? kysyi nainen.
+
+--Ketäs te olette? kysyi Reita vastaan. Oletteko Panulasta?
+
+--Emäntä olen ... tulin vain vedelle ... tämä on Jouko ... mutta eikö
+se ole Reidan poika?
+
+--Se on, vastasi Reita.
+
+--Meillekö aiot?
+
+--Tulin siskoani tapaamaan.
+
+--Annikkiako?
+
+--Annikkia tulin hakemaan ... se meille ruokaa toi.
+
+--Joukohan se ... tämä Jouko ... voi, armias auttajani ... veli tuli
+siskoa tapaamaan ... et häntä nyt voi tavata.
+
+--Miksen?
+
+--Jäikö pappi saunalle? Mene pian takaisin ... tuhoja hankkivat hänelle
+... vaan en soisi.
+
+--Mitä, äiti, hätäilet? kysyi Jouko.
+
+--Isäsi on tuhotoimissa ... Ilpon kanssa hankkeita hijoi ... lähdin
+vastaasi, Jouko, että kääntyisit ja veisit sanan... Älä tule meille,
+Reita, ei ole siskosi meillä ... vouti rekeensä reutoi, ja Annikki
+koskeen juoksi,--ja Panun emäntä pillahti itkemään ja lyykistyi
+kelkkaan, huojutellen ruumistaan.--En uskalla kotona itkeä, tässä
+itken, itke, velikin, siskosi surmaa.
+
+--Ainoan siskoni ... tapaili Reita.
+
+--Sinutkin vielä tuhoavat ja papin ... puhui niin kauniisti ... joudu
+sanaa viemään! Rakastin Annia kuin omaa lastani... Heittäykäätte
+suksillenne, ette kotianne näe, jos viivytte!
+
+--Eivät papille mitään voi!
+
+--Voivat, voivat! Ensin aikoivat vilulla ja nälällä ... ei kukaan olisi
+huoneisiinsa uskaltanut ottaa, mutta kun Reidan saunan lämpiävän
+näkivät ... muita tuumia pitänevät...
+
+--Ei meihin pysty!
+
+--Ei ole sitä taikaa, johon ei terä pysty ... mene, tiedä, millä lailla
+aikonevat.
+
+--Mikä tulenrusko se tuolta nousee? virkkoi Jouko yht'äkkiä järvelle
+päin osoittaen.
+
+Heikko, mutta yhä kirkastuva tulenloimo valaisi taivasta sieltäpäin,
+mistä Reita oli tullut.
+
+--Reitalan aholla palaa!
+
+--Mikä siellä palaisi?
+
+--Sauna palaa! Joutukaa apuun! Hirmuja tekevät. Näitkö isääsi, Jouko?
+huusi emäntä.
+
+--Ilpolassa oli ollut, mutta yhdessä lähteneet, vastasi Jouko.
+
+--Vie sinä, Jouko, sana Kuismalaan ja ... minä juoksen Jorman tuvalle!
+
+--Pappi jäi saunaan nukkumaan! sanoi Reita.
+
+--Auta armias, elävältä korventavat ... yhä yltyy!
+
+Emäntä työnsi heidät menemään ja riensi itse pihaan.
+
+Reita ja Jouko lähtivät voimainsa takaa potkimaan loimoa kohti, joka
+välistä väsähti, mutta sitten taas kasvoi. Reita riensi vanhaa latuaan,
+mutta Jouko kampesi Ilpolaan päin ja katosi pian näkyvistä. Jos tuli
+oli isän sytyttämä, oli isäkin siellä. Ei ikänä uskaltaisi hän mennä
+sitä sammuttamaan ... ei edes sanaakaan viemään.
+
+Ei Reita edes huomannut Joukon eroamista hiihtäessään tulta kohti. Outo
+tunne kantoi häntä, kuin ei olisi ollut suksia alla, niinkuin sauvat
+eivät olisi maahan sattuneet ja niinkuin ei hänen matkansa olisi
+edistynyt ja hän itse ei ollut oma itsensä, vaan joku toinen, vieras,
+joka käsin ja jaloin ilmassa huitoi. Hänhän se oli kuitenkin,
+vakuutteli hän itseään epäselvästi, vaikka joku koetti häntä lumota,
+vaikka Panu koetti estää apuun pääsemästä ... hänelle tuli kurkkua
+kuristava hätä, hän pakeni petoa, joka kintereillä läähätti ...
+yht'äkkiä tuli metsä vastaan lumisateen sisästä ja suksen kärki
+töksähti rantakiveen. Hän kaatui, nousi ylös, tointui siitä, oli taas
+oma itsensä, mutta tuli oli kadonnut ja tiheä näreikkö oli edessä. Hän
+tempasi suksensa, paarusti näreikön läpi, huomasi taas tulen ja riensi
+taas hiihtäen metsän läpi, jonka tunsi edessä olevaksi niemeksi, minkä
+äsken oli kiertänyt. Ja kaitaisen kannaksen poikki tultuaan oli hän
+taas lahden rannalla, ja vähän tuonnempana lahden pohjassa paloi sauna
+täydessä tulessa liekkien hulmutessa mustalle lunta tuiskuttavalle
+taivaalle. Saunan ympärystä, aho ja metsän ranta olivat valaistut, iso
+kanki oli saunan oven edessä, mutta ei ainoatakaan ihmistä näkynyt.
+
+Mutta ahon reunassa tuuhean suuren kuusen alla, jonka oksat maahan
+ulottuvat, kyyröttää mies väijyksissä, mustat pienet silmät välkkyen
+harmaiden kulmien alta ja huulet irvistellen tulta vasten. Hän
+tuijottaa kuin lumottuna tuleen, jonka on nähnyt seinäviereltä
+tuohirykelmästä syttyvän, tarttuvan kuivaan seinään, lahonneisiin
+räystäisiin ja hienon lumen peitossa olevaan tuohikattoon, joka nyt
+rätisten hulmahtaa kolmelta taholta isoon liekkiin ja paukahtaa kuin
+kasken keskessä yhtyvä palo. Tuli huikaisee hänen silmiään, hän ei näe
+muuta kuin liekit ja niiden keskessä palan mustaa seinää ja pönkitetyn
+oven ja odottaa vain, milloin se alkaa liikkua ... mutta on se niin
+lujassa, ettei sisästä aukea, sinne palakoot, pappi ja Reidan poika ...
+sitä tulivat täältä hakemaan... Ja hän nauraa hiljaa ja äänettömästi
+työnsä menestystä ja kiitosta, jonka on saava Panulta. Katsohan, minkä
+keksi ... voi viisasta miestä, voi tietäjää mainiota ... otapas
+vastaan kuin parasta vierasta, ettei kukaan aikeitasi aavista ...
+panetapas ovet kiinni ... ja sitten lumoo vanhaan saunaan, sikeään
+uneen nukuttaa ... sitten polttaa kuin hiiret kasken lahokantoon ... ei
+kukaan aavista täällä olleenkaan.--»Kun ovat porona, vie luut
+avantoon!»--ja nostaa vielä tuiskun jälkiä peittämään...
+
+Ilpo tuijottaa tuleen yhä suuremmalla jännityksellä ja riemulla, seuraa
+silmillään liekkejä ja odottaa joka hetki katon putoamista. Yht'äkkiä
+kuulee hän huutoa ja ryskettä, mutta ei saa selkoa, mistä se tulee,
+ennenkuin savupilvi, joka on tuprahtanut saunan ympäri ja peittänyt
+ovenkin, väistyy tuulessa ja hän näkee miehen tempaavan pönkät, ovi
+potkaistaan auki, ja kaksi miestä karkaa nyt silmiään suojellen ahon
+poikki pois näkyvistä jäälle päin. Samassa putoo katto, ja musta savu
+ja pöly peittää hetkeksi tulen, ja kauhistuneena ja piiloansa peläten
+syöksee Ilpo metsään ja rientää kotiinsa.
+
+Ilpolassa odottavat häntä Panu ja Ilpotar, seisoen pirtin perässä ja
+tulen loimoa katsellen. Siinä tapaa heidät Ilpo ja saa hengästykseltään
+vaivoin kerrotuksi, mitä on tapahtunut.
+
+--Voi kuhnusta mieheksi, voi raukkaa, kurjimusta!
+
+--Pönkän panin, mutta en tiennyt toisen ulos lähteneen!--puolusteli
+Ilpo.
+
+--Ja itse pakoon juoksit?
+
+--Niinhän käski Panu, etten näyttäytyisi, jos pääsevät.
+
+--Näkivätkö sinut? kysyi Panu.
+
+--Eivät nähneet ... jäälle katosivat.
+
+--Ole vaiti, sanoi Panu Ilpottarelle, joka taas alkoi sadatella
+miestään.--Mitä ei tuli tehnyt, sen tekee pyry ja pakkanen.
+
+Tuuli tuntuikin yhä kiihtyneen ja ulvoi jo myrskynä nurkkajuurissa
+pyrytellen lunta isoissa pyörteissä. Loimo Reitalan aholla oli
+sammunut, pieni tuikahdus silloin tällöin vain vielä ruiskahti
+taivaalle.
+
+--Mitä ei tuli tehnyt, sen tekee pyry ja pakkanen, uudisti Panu vielä
+pirttiin tultuaan.
+
+Pirtissä seisoi Jorma keskellä lattiaa ja Jouko pankon kupeella. Jouko
+ei ollut uskaltanut mennä palopaikalle eikä Ilpolaan, vaan oli jäänyt
+rantaan tulen loimoa katsomaan ja odottamaan, kuulisiko kenenkään
+rientävän paloa kohti. Siellä tapasi hänet Jorma, jonka Panun emäntä
+oli ajanut liikkeelle. Molemmat kuulivat he Panun sanat ovessa.
+
+Panu säpsähti ja kysyi tiukasti:
+
+--Mitä sinä täällä, Jouko?
+
+--Tulen näin palavan ... mutta johan taisi sammua, sopersi poika.
+
+--Paloiko pappi saunaan? kysyi Jorma.
+
+--Mistä minä tiedän...
+
+--Tiennet, kun sytytit.
+
+--Ja entä, jos sytytinkin! Parempi polttaa kuin palaa. Uhkasi polttaa
+minutkin.
+
+--Pois pääsivät, virkkoi Ilpo.
+
+--Ei ollut miestä miehessä, tuhkasi pilkallisesti Ilpotar.
+
+Mutta silloin astui Jorma Panun eteen kädessä päre, jota oli ollut
+pihtiin panemassa, ja surumielisesti päivitellen ja päätään pudistaen
+virkkoi hän:
+
+--Ei ennen näin vihamiestä vastaan käyty, eivät totta tosiaan Kalevan
+urhot nukkuvaa vierasta saunaan salvanneet ja elävältä polttaneet ...
+ilmiotteluun vaativat, miekkansa mittasivat ja vuorotellen iskivät...
+Häpeän sukuani!
+
+--Aika aikaa kutakin...
+
+--Etkä sittenkään saanut surmatuksi ... katsoin miestä ja kuulin hänen
+mielensä. Suurempien suojassa on ... ei tulesi tehonnut.
+
+--Mitä ei tuli teknyt, sen tekee pyry ja pakkanen.
+
+--Et saa sitä miestä koskaan surmatuksi sinä.
+
+--Vaan sinäkö!
+
+--Minä hänet pelastan, vaikka viimeiset voimani menkööt. Älkööt
+Panulassa käynyttä ja Panun olutta juonutta saako Panun miehet tuhota.
+
+Ja sen sanottuaan otti Jorma rukkasensa ja lähti.
+
+--Mene kotiisi, Jouko! karjaisi Panu syösten vihansa ja pettymyksensä
+poikaansa; ja nyrkki vapisevan Joukon leuan alla sähisi hän:
+
+--Ja muista se, että jos tästä hiiskahdat sanankaan, niin niskasi
+nujerran.
+
+Jouko katseli isäänsä pelosta jäykistynein silmin.--Jos tietäisi, niin
+tappaisi ... ei tiedä vielä ... mutta jos saa sen tietää!
+
+--Lähden papin jälkeen,--päätti hän.--Tappaa äidinkin, jos saa
+haltijaltaan tietää,--johtui hänelle sitten mieleen. Ja hän survaisi
+suksensa jäälle, mutta kadotti sauvansa hankeen, ei kääntynyt sitä
+ottamaan ja hiihti sauvattomin suksin, kaatuen ja nousten, kotiinsa
+päin.
+
+
+
+
+XXVI.
+
+
+Sikeimmästä unesta herättyään samalta kyljeltä, mihin oli paneutunut,
+syöstyään liekkien läpi ulos aholle, jossa savu tuprusi lumen kanssa
+kilpaa korkeiden kuusien huojuessa, juuripuoli mustana ja oksien lumi
+tulessa punerrellen, karkasi Martti-pappi Reidan jäljessä alas jäälle,
+älytönnä kaikesta muusta kuin siitä, että paholaiset olivat huoneen
+hänen päänsä päällä sytyttäneet ja tahtoneet hänet elävänä polttaa ja
+nyt ajoivat häntä takaa. Ja kun hän jäälle päästyään pysähtyi ja sai
+katsotuksi taakseen, oli hänestä yhäkin, niinkuin olisivat helvetin
+henget tulen ja savun tuprunnassa kuperkeikkaa heittäneet ja ritinää,
+rääkynää ja naurun rähinää pitäneet, joihin toiset mustain kuusien
+sisästä matkien ja jätkytellen vastasivat. Ja hetkeksi valtasi hänet
+kauhistava varmuus siitä, että Jumala oli antanut hänet alttiiksi, että
+hänen tuomionsa oli luettu ja että hänet heitettäisiin takaisin tuleen,
+joka paloi pakanain vanhalla aholla. Vasta sitten, kun hän näki itsensä
+ehyenä rannassa suuren kiven suojassa ja tulen loimo hetkeksi pieneni
+ja hän tunsi lumen kasvoilleen putoilevan ja Reita seisoi hänen
+vieressään eikä Jumala siis ollut häntä hyljännyt, vaan voimakkaalla
+kädellään hänet temmannut pahain henkien käsistä--sai hän itsensä
+toinnutetuksi kysymään, miten tuli oli syttynyt.
+
+--Panun työtä, virkkoi Reita, jota puistatti kuin horkassa ja jonka
+kasvot tulen ruskossa olivat vaaleat kuin kuolleen, suurien ruskeiden
+silmien seisoessa jäykkinä päässä.
+
+--Mistä sen tiedät?
+
+--Kuulin,--sai Reita änkyttäneeksi, ja hänen hampaansa kalisivat
+vastakkain. Vaivoin sai hän sitten kerrotuksi, mitä oli Panulan
+rannassa kuullut.
+
+--Älähän nyt hätäile, Reita, lohdutteli pastori, jonka itseluottamus
+alkoi kasvaa, kun oli pahimmasta pelästyksestään tointunut. Ei ole
+Jumala meitä hyljännyt.
+
+Reita katsoi häneen arasti ja kuin jotakin epäillen, mutta ei virkkanut
+muuta kuin:
+
+--Joudutaan pois!--ja pyrki suksineen, jotka olivat siinä, mihin hän ne
+ahoa ylös rientäessään oli jättänyt ja johon he tulta pakoon
+hyökätessään olivat pysähtyneet.
+
+Silloin muisti pastori omat suksensa ja lähti niitä noutamaan. Mutta
+kun Reita jäi yksin rantaan, valtasi hänet sanomaton kauhu kaikesta
+siitä, mitä oli tapahtunut, hän luuli kuulevansa metsästä läheneviä
+ääniä ja näkevänsä palavan saunan ympärillä keihäineen hääriviä miehiä
+... pastori on lumottu menemään sinne surmansa suuhun, lumottu hän oli
+ollut jo nukkumaankin, hänen Jumalansa on hänet hyljännyt... Panu
+tappaa hänet ja tulee minutkin tappamaan, niinkuin isäni tappoi ja
+sukuni--ja kun hän luuli huutoja tulen luota kuulevansa ja näkevänsä
+miesten Martti-pappia aholla jo nujertavan, puhalsihe hän menemään
+ulapalle päin tietämättä, minnekä meni.
+
+Kun pastori palasi takaisin suksineen, joita oli saanut jotenkin kauan
+etsiä, oli Reita poissa eikä vastannut huutoon. Luullen hänen vain
+vähän matkaa poistuneen, odottaakseen tuonnempana jäällä, lähti hän
+rauhallisesti Reidan latua hiihtämään. Lunta tuprutti nyt vinha vihuri
+niin sakeasti, ettei kuutamostakaan ollut näkemisen apua, ja vaivoin
+sai pastori selkoa Reidan ladusta. Kuta kauemmin hän sitä seurasi, sitä
+oudommaksi se muuttui. Se kierteli milloin minnekin jäätä pitkin,
+yritti maihin milloin yhdessä paikassa, milloin toisessa ja kääntyi
+taas jäälle. Kaiken aikaa näytti hiihtäjä sotkuisesta ladusta päättäen
+ponnistelleen minkä pääsi, ja kerran hän oli kaatunutkin. Tuon
+tuostakin pysähtyi pastori huutamaan, mutta ääni tukehtui tuiskuun.
+Reita oli nähtävästi eksynyt eikä tiennyt, missä kulki, kun välistä oli
+kulkenut entisen latunsa poikki sitä huomaamatta. Reitaa seuratessaan
+huomasi pastorikin pian eksyneensä eikä saanut enää selkoa, missä oli,
+kun palo rannalla oli sammunut eikä hän ollut lähtiessään tullut tuulen
+suuntaakaan merkille panneeksi. Useamman kerran oli se jo puhaltanut
+sekä edestä että takaa.
+
+Yht'äkkiä näytti latu lähtevän varmaan suuntaan viemään. Se oli nyt
+säännöllisempi ja selvempi, oliko sitten niin, että hiihtäjä oli
+uupunut sinne tänne reutomasta tai saanut varmaa vihiä siitä, minne oli
+mentävä. Empimättä seurasi sitä nyt pastori varmana siitä, että pian
+saavuttaisi toverinsa.
+
+Jonkin aikaa jäätä hiihdettyään näki hän maata häämöittävän edestään ja
+tuli rantaan. Latu nousi siinä maihin ja alkoi taas koukerrella ilman
+mitään maalia milloin ahoja ja niittyjä myöten, milloin sakean metsän
+sisässä. Tultuaan kerran ulos metsästä oli hiihtäjä pyörähtänyt
+takaisin, ja pastori luuli kuulevansa koiran haukkuvan edessään päin,
+mutta kun hän pysähtyi sitä tarkemmin kuulostamaan, ei mitään kuulunut.
+
+Alkaen yhä enemmän ihmetellä, mitä varten Reita oli lähtenyt yksin
+hiihtämään eikä näyttänyt kertaakaan häntä odottaneen, kiinnitti hän
+nyt hiihtoaan niin paljon kuin voi. Mutta sakeassa pyryssä kävi
+hiihtäminen yhä hankalammaksi, kun lisäksi vielä oli vastamäki, joka
+jyrkkenemistään jyrkkeni. Mikä oli tämä vaara, ja mitä varten oli Reita
+tänne kiivennyt? Kaukana ei hän enää voinut olla; ehkä oli hän äsken
+poissa ollessaan saanut selville jonkun salaisen ystävän ja nyt etsi
+suojaa hänen kattonsa alta? Mutta mitä varten hän noin oli lähtenyt
+karkuun?
+
+Uupumuksen herpaisemaan mieleen iski silloin ajatus, että ehkä Reita
+oli hänet pettänyt, tahallaan jättänyt. Outo, synkkä ja salamielinen
+oli hän usein ollut. Olisiko hänellä kaiken aikaa ollut kavaluus
+mielessä? Hänhän oli tuonne saunaan vienyt? Poistunut oli hän
+yht'äkkiä, ja kohta oli sauna syttynyt?--Eikä hän tuon epäilyksen
+mieleensä iskettyä joutanut sitä karkoittamaan, uupumus katosi ja
+saaden kaikki voimansa kaksinkertaisina takaisin riensi hän pakenijan
+jälkeen.
+
+Latu oli vaaran rinnettä sinne tänne polvitellen kohonnut yhä
+korkeammalle ja tuli viimein soikeaan aukeamaan, joka oli kuin tien
+sija. Sitä seuraten lähti se suoraan ylös, mutta Martista näytti siltä
+kuin siinä olisi ollut jotakin vanhainkin latujen haamua uuden alla ja
+vieressä. Siitä, että tuuli nyt puhalsi yhä äkäisemmin, niin että
+puiden latvat huojuivat kuin olisivat pyrypilvien kanssa tiehensä
+lentämässä, päätti hän pian tulevansa vaaran laelle. Ja vähän aikaa
+vielä noustuaan tuli hän pienelle tasaiselle aukeamalle, jota tuuheat,
+sakeat kuuset ympäröivät. Niiden yli kohosi aukean toisessa päässä
+suuri koivu, jonka tuuheata latvaa tuuli vimmatusti riuhtoeli.
+
+Pysähtyessään aukeaman laitaan näki hän jotakin outoa koivun alla, jota
+tuuli huojutteli ja pudisteli. Astuen suksensauva kädessään lähemmä
+huomasi hän pilvien ohetessa ja kuun selvemmin kuumottaessa oudon
+rakenteen, joka vähitellen selvisi hänelle epäjumalan kuvaksi. Se oli
+ihmisen haamuun tehty olento, kädet ojona, ja hartioille oli ripustettu
+nylkemisen jäljeltä vielä punainen karhunnahka, jonka liepeitä tuuli
+nyhteli, ja pään päällä oli kallo, hampaat irvellä taivasta kohti.
+
+Kuvan jalkain juuressa oli ihminen, jota pastori ei ensin ollut
+huomannut, polvillaan maassa. Se huojutteli ruumistaan ja kumarteli
+niin syvään, että kasvot lumeen koskivat, ja hoki kiihkeitä,
+pelonsekaisia sanoja, milloin haikeasti rukoillen, milloin ruikuttaen
+ja itkien.
+
+--Anna armoa, iso jumala ... isäni haltijajumala, sukuni suuri jumala
+... eksytä ajajani, tuhoajani, tappajani ... tulitko eteeni, astuitko
+maasta minua auttamaan ... pysäytä Panu, älä minua ota, saithan papin,
+pahimman vihamiehesi ... sinua, pyhä jumala, sinua, valtija
+voimallinen, minä ... en enää Kiesusta kumarra ... ei ole auttajaksi
+... sinua minä ... laske minut menemään, älä tietäni tukkea, päästä
+lumoista latuni ... kaikki eteesi kannan, sinua kuuntelen ja kumarran
+... sinulle sieluni annan...
+
+--Reita! huusi pastorin raivoisa ääni hänen takanaan, hän tunsi
+voimakkaan käden tarttuvan itseään kaulukseen, kohottavan ylös ja
+heittävän hänet nurin niskoin lumeen. Ja kun hän kohottautui
+polvilleen, näki hän pitkän miehen seisovan lyömä-asennossa
+jumalankuvan edessä, kuuli ilman vingahtavan, näki kuvan horjahtavan
+taapäin ja kaatuvan pehmeällä lupsauksella lumeen. Hervotonna retkahti
+Reita silloin selälleen maahan ja vaipui siihen tiedottomaksi silmät
+nurin päässä.
+
+Vimmastuneena siitä, mitä oli kuullut ja nähnyt, syöksyi pastori
+kaatuneen epäjumalankuvan kimppuun, riuhtaisi karhunnahkan sen
+hartioilta, tempasi rungon maasta ja iski sen semmoisella voimalla
+koivun kylkeen, että pää ja jalat ruumiista erosivat.
+
+Mutta Panu oli Ilpolasta kotiin palatessaan kuullut koirainsa
+vimmatusti haukkuvan pyhälle vuorelle päin ja lähtenyt katsomaan, kuka
+siellä liikkui. Ja yht'äkkiä näki Martinus Olai miehen ilmaantuvan
+aukon laitaan ja kyyrysissään vilkkuilevan ja vaanivan. Oli, niinkuin
+olisi ilves siellä valmistaunut hyppyyn. Käsi haparoi puukkoa tupesta,
+terä iski tulta kuutamossa ja pyrynä karmaisi tietäjä jumalansa
+kaatajata kostamaan.
+
+Mutta tämä väisti, heittihe syrjään, hyppäsi kivelle, jonka päällä
+jumalankuva oli seisonut, ja huusi siinä, kätensä ristiin levittäen:
+
+--Pois, pakana, älä satuta kättäsi Herran voideltuun!
+
+Säpsähti Panu outoa ääntä, vavahti tulta, joka silmästä leimahti,
+vaipui ase iskevästä asennostaan elävän ristin edessä, joka seisoi
+hänen kaatuneen jumalansa jalustalla, palasina oli pyhä kuva ... ja
+Panu epäröi. Mutta taas kimmahti kiukku hänen rinnassaan, ja hän etsi
+jalan sijaa lumessa ja irroitti jo metsäkirvestä huotrastaan.
+
+Silloin kuului kimakka parkaisu melkein hänen jalkainsa juuresta, ja
+syrjään hypäten näki hän miehen hahmon hangessa, joka käsiään huitoen
+puhui outoja, ymmärtämättömiä ääniä, jotka vähitellen selvisivät
+käsittämättömiksi sanoiksi:
+
+--Kiesusta, Kiesusta, Kiesusta!.. Auta, Isä, Poika ja Pyhähenki ...
+tuli polttaa ja puhaltaa ... sikerö taivaalla ja kynttiläkruunu ...
+taloni poltti ja tuhosi ... vaan haudasta veri vuotaa ja hyrskyy ja
+hyrskyy ... Panu kaatuu, Panu kaatuu!
+
+Panu seisoi hetken aikaa kuin kivettyneenä. Hän tunsi äänen ja kasvot
+ja varren, hän alkoi vapista kuin juuresta pudistettu puu, ja luullen
+vanhan Reidan haudastaan nousseen hänelle tuhoa ennustamaan, pudotti
+hän kirveensä maahan, sai kootuksi viimeiset voimansa ja syöksyi
+kamalan pelon vallassa metsään ja alas vaaran laelta katsomatta, mistä
+meni, läpi tiheiden näreikköjen ja yli kivien ja louhujen.
+
+Reita huitoi yhä käsillään ja houraili, kiemurrellen koko ruumis, ja
+suu vaahdossa. Pastori astui alas kiveltä ja kävi häneen kiinni
+pidätellen häntä käsiään riuhtomasta. Ja vähitellen lauhtui loveen
+langenneen vimma ja suli hiljaiseen sopotukseen:
+
+--Panu kaatuu ... kaatuu ... Kiesus auttaa, auttaa...
+
+Jäsenet laukesivat pinnistyksestään, kädet putosivat alas, hengitys
+kävi säännölliseksi, ruumis veltostui, ja hetken kuluttua hän avasi
+silmänsä, kohosi istualleen ja aikoi nousta, mutta horjahti vielä
+hankeen, jossa pastori laittoi hänelle selännojaa ja riisui turkkinsa
+hänen hartioilleen.
+
+Hetken kuluttua tunsi hän pastorin, heikko ilon väre liikautti hänen
+kalpeita kasvojaan. Sitten katseli hän ympärilleen, ikäänkuin etsien
+jotakin ja kysyi viimein kuiskaten:
+
+--Menikö se maan alle?
+
+--Kuka?
+
+--Se, joka maan alta eteeni nousi...
+
+--Sinne meni, vastasi pastori.
+
+--Pitele kiinni, ettei vie.
+
+--Ei hän enää vie.
+
+--Ei vie, ei vie, kuiskasi Reita. Lähdemme täältä.
+
+--Jaksatko jo lähteä?
+
+--Kohta jaksan...
+
+Silloin kuului askelia läheltä lumessa ja pieni, tanakka mies seisoi
+suksiaan varpaallisista kannatellen heidän vierellään.
+
+--Kuka se on? kysyi pastori kavahtaen pystyyn.
+
+--Jorma olen ... tuolta kylästä.
+
+--Mitä tahdot?
+
+--Jälkiänne tulin ja näin eksyneenne ... tulin teitä opastamaan.
+
+--Missä olemme?
+
+--Pyhällä uhrivuorella olette. Kaikki näin. Oikein teit, kun kuvatuksen
+kaadoit ... kaatukoot semmoiset, kunhan pyhät puut seisovat.
+
+--Vielä nekin kaatukoot! Hyvää aioin, mutta salaa minut salvattuun
+saunaan polttaa aikoi. Joka tulen viritti, sen tuli polttakoon ...
+talonsa poltan, puunsa poltan ja itsensä poltan. Kostaman sinun pitää
+ja tulella polttaman, sanoo Herra, Herra!
+
+Oudoin, ihmettelevin silmin katseli Jorma vieraan miehen vihaa, laski
+sitten suksensa maahan ja virkkoi:
+
+--Lähde täältä ennenkuin Panu miehensä kokoo.
+
+--Kuka olet, joka apuasi tarjoot ... oletko kristitty?
+
+--Kristitty en ole, mutta kielsi vanha Väinämöinen aseetonta ampumasta,
+rauhallista raastamasta, käski vanha Väinämöinen opastamaan eksynyttä,
+haihtunutta hoitamahan.
+
+--Minnekä lähdemme?
+
+--Karin majalle teidät saatan, ja siellä levähdätte. Sieltä teidät
+Rajavaaralle vien ja siitä tien kotiinne neuvon. Siellä on Tapion
+viimeinen talo, enkä hänen pelloiltaan poistu ... en lähde vieraille
+maille, siellä vierasta väkeä ja vieraat jumalat ... ei hyvät ne, ei
+hyvät nämä... Väinö yksin tiedon toi, tiedon vei ... Ka, kun
+lähtenette, hiihtäkää jäljessäni.
+
+--Joko jaksat, Reita?
+
+Reita ei virkkanut mitään, mutta nousi ylös, haki suksensa ja seurasi
+pastoria kintereillä kuin koira, joka on eksynyt metsään ja sitten
+löytänyt isäntänsä eikä uskalla askeltakaan jäljelle jäädä uuden
+eksymisen pelossa.
+
+Mutta kun Jorma, pastori ja Reita, vuoren rinnettä viistoon laskien,
+olivat poistuneet, hiipi Panu metsästä esiin ja ryhtyi kaatunutta
+jumalaansa paikoilleen pystyttämään.
+
+
+
+
+XXVII.
+
+
+Nähdessään miehen hahmon kuin maasta nousseen ja kuullessaan sen
+jalkainsa alla outoja sanoja puhuvan, karkasi Panu vuoren rinnettä alas
+ja pysähtyi vasta, kun tapasi itsensä niemen kärjestä taikasaunansa
+edestä. Hän oli kauhistavan, päättömän pelon ajamana varmasti
+vakuutettu siitä, että vanha Reita vainaja, jonka hän oli tuhonnut ja
+iäksi ainiaaksi luullut kaikkine haltijoineen sitoneensa, nyt oli
+noussut haudastaan häntä vuorostaan tuhoamaan. Ääni oli Reidan, ja
+samalla lailla se oli loveen langetessaan huutanut ja käsillään
+huitonut. Yksin ei olisi manan alta päässyt, ei koskaan omin voimin
+ikiunestaan herännyt, ellei pappi olisi nostanut romahuttamalla maahan
+hänen vanhan, oman pystyttämänsä jumalan. Siitä oli säikähtänyt, ja se
+oli kuoleman lumouksen hänen silmiltään luonut ja hänet haudasta
+päästänyt. Sen hallussa se nyt oli, Kiesuksen papin palveluksessa, jo
+eläessään oli Kiesusta suosinut ja nyt sen kanssa käynyt kuoloaan
+kostamaan. Yhdessä he nyt hänen kimppuunsa kävisivät ja hänen ja hänen
+heimonsa ja koko Karjalan hukkaan veisivät.
+
+Kosto oli tulossa, kosto Reidan taposta, kosto Annikin surmasta, kosto
+kotohaltijan pilkasta.
+
+Vähitellen Panu kuitenkin säikähdyksestään selvisi. Tänne ne eivät
+häntä takaa ajaisi, täällä ei Reitakaan mitään mahtaisi, tässä kaikkien
+salataikain tenhoomassa paikassa eivät auttaisi kaikkien Lapin noitain
+luotteet, eivät pystyisi Kiesuksen miehen kovimmatkaan kirot.
+
+Panulle muistui mieleen jotakin. Hän riensi saunaan, viritti tulen ja
+näki Reidan vaatteet vielä paikoillaan nurkassa. Vapisevin käsin nosti
+hän kauhtanan lievettä, ja siellä oli vielä pääkallokin. Mutta käärme?
+--tallella oli sekin, longerteli esiin silmän reiästä, ja sen silmät
+kiiluivat tulta vasten, samalla kun kieli aukeilevassa kidassa kehänä
+kehräsi. Mutta jos Reidan henki siis oli yhä hänen hallussaan, niin ei
+se ollut papin hallussa.
+
+Mutta mikä se oli sieltä lovesta puhunut?
+
+Reita se ei ollut.
+
+Putosi kuin painajainen hänen päältään.
+
+Mutta samassa laskihe toinen ja kahta suuremmalla painolla.
+
+Reidan poika se oli! Itse ei päässyt, mutta poikansa lähetti. Isänsä
+lahjat hänellä on, ei ole hänen mahtinsa maan rakoon mennyt: loveen
+lankesi ja osasi ennustaa. Se sen oli papin tänne tuonut, ei olisi
+yksin uskaltanut. Se hänet oli saunalle opastanut, isänsä vanhalle
+asuinpaikalle. Se oli kanteleen seinältä temmannut ja sillä kansaa
+lumota yrittänyt. Se hänet tulesta pelasti ja tuonne vuorelle vei. Jos
+nyt sukuunsa yhtyy ja heimonsa kauan kaivatuksi tietäjäksi tekeytyy ...
+jos siitä uudelleen valtaan pääsevät ja Lapin tiedot ja papin tiedot
+yhdistävät? Ja jos tiedoksi tulee, että jo ovat jumalan kaataneet,--ja
+Panu näki jo toteutuvan sen, mitä aina oli pahimmin pelännyt: että
+valta hänen käsistään juoksee pois ja kansa kääntää hänelle selkänsä.
+
+Mutta pian hän oli siitäkin säikäyksestä tointunut. Jos on isä
+voitettu, niin voitetaan poikakin. Ei kukaan tiedä vielä Reidasta eikä
+hänen voimastaan, eikä kukaan siitä, mitä vuorella tapahtui.
+
+Mutta silloin muisti hän, että jumalankuva oli särjetty ja riensi
+takaisin vuorelle. Nähtyään papin ja Reidan poistuneen, oli hän varma
+siitä, että he olivat pakoon lähteneet. Ja kun hän tarkasteltuaan
+kaatunutta ja särjettyä kuvaa huomasi sen pian olevan korjattavissa ja
+paikoilleen pystytettävissä, palasi hän tyyntynein mielin kotiinsa.
+
+Siellä ei mitään tiedetty, ei oltu nähty pappia eikä Reitaa, luultiin
+heidän lumipyryyn eksyneen ja päätettiin pyry Panun nostamaksi.
+
+Mutta Jormalta sai Panu kuulla, että hän oli papin ja Reidan Karin
+majalle hiihtänyt. Ei ollut Kari kotona ollut, vainoteille sanoi
+äitinsä hänen lähteneen, tietämättä minne. Tässä vielä kummia syntyy.
+Karilasta oli Jorma miehet Rajavaaralle opastanut, ja siellä öisellä
+nuotiolla oli Reita loveen langennut ja kostoa ja kuolemaa Kiesuksen
+vihollisille ennustanut ... isänsä lahjat näkyi pojalla olevan.
+
+Jorma katseli tarkasti Panua tätä kertoessaan, mutta Panu katsoi
+poispäin ja murti mustaa haventa.
+
+--Reidan poika! virkkoi Jorma merkitsevästi ja lisäsi:--uhkasivat
+takaisin tullakseen!
+
+Mutta Panu kulki mietteissään sen päivää ja toisen, ja nähtiin hänen
+arpaa kysyvän ja yhtä mittaa vuorelle hiihtävän.
+
+Jo kypsyivät hänessä mietteensä päätökseksi. Sota oli Lapinpohjan
+reitalaisia vastaan nostettava, ja sukupuuttoon olivat hävitettävät.
+Silloin eivät salatietoineen ja haltijoineen mitään mahtaisi, ja yksin
+olisi Reita avuton, kun hänen sukunsa tuki olisi tyhjäksi tehty. Eikä
+silloin olisi sitä taikaa eikä tietoa, joka Panua vastaan tehoisi.
+
+Panu kutsui kokoon miehensä ja esitti asian. Kertoi uudelleen, että
+vouti oli heidät kuninkaan metsästäjiksi ottanut ja antanut luvan
+kaikilta muilta eränkäynnin kieltää, ja jolleivät hyvällä tottelisi,
+niin olisi pahalla pakotettava. Miehet vastustivat vainotielle
+lähtemistä, mutta Panu sanoi tietävänsä, että kuninkaan oli tahto se,
+ettei kaikki maailma riistaa haaskaisi. Edun oli vouti antanut, mutta
+veronkin siitä vaati. Ei jaksettaisi sitä veroa suorittaa, jos ei itse
+saataisi ottaa, mitä oli saatavissa. Nyt oli otollinen aika siihen,
+mitä oli kauan aikaa mietitty, nyt oli Lapin viimeinen valta
+kukistettava. Mene tiedä, milloin herrain mieli muuttuu, milloin vouti
+puheensa peruuttaa ja tarjoo etunsa toisille...
+
+Sinne tänne tuumittua päätettiin niin, että ensin kieltosana
+Lapinpohjan reitalaisille laitettaisiin ja vainon uhalla evättäisiin
+erää metsistä kaatamasta ja viljaa vesistä pyytämästä. Otollinen oli
+nyt aika kaikin puolin, kun hirvenajon aika oli kohta käsissä ja
+peuratkin Lapista rintamaille rantautuivat.
+
+--Kuka sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan? kysyi Kuisma.
+
+    --Kuisma sanan saatantahan,
+    Taru Kuisman kumppaniksi,
+    itse Ilpo kolmanneksi!
+
+vastasi Panu tekaisten runon runolle vastineeksi--ja hilpein mielin
+lähtivät sanansaattajat hiihtämään Lapinpohjaan.
+
+Mutta surkea oli heidän tilansa, kun he kolmen päivän kuluttua
+retkeltään palasivat. Vaatteet oli revitty, parrat pahoin sotkettu,
+aseet riistetty ja sukset katkottu, niin että jalan olivat saaneet
+hankia kahlata. Ivalla ja pilkalla oli heidät otettu vastaan, tarjottu
+tuliaisolutta haarikasta, jonka uurteissa madot matelivat, pantu eteen
+haisevaa lihaa ja homehtunutta leipää. Pahoin oli Panua pilkattu ja
+naurettu ja rähisty hänen käskyilleen, ilkeästi olivat ukot urhoja
+häväisseet, ja viimein oli Kari heidät koirina ovesta ulos heittänyt.
+
+--Kari? huudahti Panu hämmästyen.
+
+--Kari oli siellä, ja hän se kaiken aikaa heidän puolestaan puhui ja
+nämä lähetti terveiset: »Sano Panulle, pahannimiselle, ettei Kari ennen
+päätään maahan kallista kuin on Annikki kostettu, eikä sitä katso,
+kohtasiko hänet nukkuvana vai valveilla, aseetonna tai aseellisena,
+iskikö niskaan vai otsaan, ja saman sanan vieköön voudille, jos
+tahtoo!»
+
+--Vieläkö muuta virkkoi?
+
+--Näin käski sanoa vielä Kari: »Sano Panulle, että reitalaisilla on
+vanhempi oikeus metsänkäyntiin Karjalan saloilla ja että missä hirven,
+peuran, ilveksen tai majavan tapaammekin, olkoon vaikka Panun pihassa
+tai hänen pyhällä vuorellaan, tapamme kuin omamme!»
+
+--Oliko niitä siellä monta?
+
+--Tupa oli täynnä miehiä ja hirvenajoon lähdössä kaikki.
+
+--Saitteko selvän, minnepäin olivat lähdössä?
+
+--Vielä huuti Kari jälkeemme: »ja sano vielä Panulle näin: Hirvenajoon
+lähtee koko Lapinpohja, Hirviharjulle rientää, tulkoon Panu sinne
+saaliinjaolle ... hirven häntäluun hänelle pyhitämme!»
+
+--Lähdemmekö saaliinjaolle? kysyi Panu.
+
+--Lähdemme! vastasivat miehet yhteen ääneen.
+
+--Vai otammeko koko saaliin?
+
+--Koko saaliin otamme!
+
+Ja niin pian kuin olivat viimeiset valmistuksensa tehneet, ja Panu
+itsensä ja heidät kaikkia vaaroja vastaan varannut--Kuisma vain ei
+varauksista välittänyt--astuivat vainoretkelle lähtijät suksilleen
+täysissä sota- ja metsästystamineissaan ja lähtivät yön selkään
+hiihtämään, ollakseen aamun valjetessa väijyspaikallaan Hirviharjulla.
+
+Jormakin liittyi muiden seuraan, mutta aseetonna.
+
+--Mitä ukko miesten mukana tekee? kysyi Panu tyytymätönnä.
+
+--Lähtee urhojen mukaan heidän urotekojaan laulaakseen, virkkoi Jorma
+pilkallisesti.
+
+
+
+
+XXVIII.
+
+
+Hirviharju oli kapea, jyrkkäreunainen kannas, keskellä suuria selkiä,
+jotka se jakoi kahtia niin, että vedet vain kaitaisten salmien kautta
+olivat toistensa yhteydessä. Kun suuret metsäneläimet: hirvet, peurat,
+ilvekset ja sudet talvisilla retkillään pohjoisesta etelään tulivat
+selkien pohjoispuolelle ja siellä olivat aikansa oleskelleet,
+siirtyivät ne harjun honkien suojassa eteläpuolelle vesiä. Ammoisista
+ajoista oli Hirviharju ollut paras pyydyspaikka niillä seuduin, ja
+siihen viritettiin loukkuja, satimia ja verkkoja kapeimmille paikoille
+ja sudenhautoja oli useampia läpi vuoden vireessä. Joka kerta, kun
+pantiin toimeen iso ajometsästys järvien ympärillä olevilla saloilla,
+sijoitettiin osa metsämiehiä Hirviharjulle väijyksiin, sillä varmasti
+tapahtui aina niin, että ahdistetut eläimet lopulta pyrkivät harjua
+myöten järven toisella puolella oleviin metsiin.
+
+Hiihdettyään levähtämättä talvisen yön sileitä soita, tasaisia kankaita
+ja järvenselkiä, saapui Panu miehineen päivän sarastaessa Hirviharjulle
+väijyksiin. Kun hirvenajajat otuksen perässä karatessaan, nopeimmat
+hiihtäjät ensimmäisinä, yksitellen olivat saapuneet kohdalle, oli
+heidän kimppuunsa siinä salaa syrjästä käytävä. Siltä varalta, että
+useampia tulisi yhdessä jonossa, oli väijytyksiä useammissa paikoin
+pitkin harjua.
+
+Aamu oli kirkas ja tyyni, ja valkoisilla järvenjäillä ja totisissa
+liikkumattomissa metsissä ei kuulunut hiiskaustakaan, ei etäisintä
+ääntäkään kuuntelevien korviin. Mutta liikkumattomina istuivat
+vainolaiset, mitkä lumeen kaivamissaan kuopissa puitten runkojen
+suojassa, mitkä kaatuneiden honkien alla valmiina vaikka viikon
+odottamaan siinä varmaa saalistaan.
+
+Silloin alkoi kuulua saloilta kaukaa niinkuin jostakin ilmojen takaa
+koiran haukuntaa, uikkavata ja kimeätä, niinkuin koira haukkuu silloin,
+kun se otusta ajaa. Sinne tänne kulki haukku muuttuen milloin äkäiseksi
+ja rähiseväksi, joka oli merkki siitä, että otus oli vastarintaan
+pysähtynyt, milloin taas jonkin ajan kuluttua kokonaan vaieten--tietäen
+sitä, että nopea eläin oli jättänyt ajajansa kauaksi jälkeensä.
+
+Kaitainen salmi oli mantereen ja ensimmäisen kannakseen kuuluvan saaren
+välillä. Siinä oli ensimmäinen väijymäpaikka Kuisman ja erään toisen
+miehen hallussa, mutta vähän matkaa heistä ylempänä harjulla oli Jorma
+piiloutuneena ison hongan haarukkaan varmasti päättäneenä antaa Karille
+merkin, jos hän vaaraa aavistamatta tästä surmansa suuhun syöksyisi.--
+»Tappakoot sitten minut, jos tahtovat, mutta Karin pelastan»--oli ukko
+mielessään päättänyt.
+
+Haukku oli jo lähellä, ja jo luuli Jorma hirvien tulevan, mutta
+kantautui taas takaisin salolle. Sen sijaan näki hän kaksi hiihtäjää
+täyttä vauhtia laskevan metsästä jäälle. Ne kulkivat Kuisman
+väijytyksen ohi, mutta ei Kuisma liikahtanut. Heidän tultuaan hänen
+puunsa kohdalle tunsi hän Aslon ja Hilapan, reitalaisten parhaat
+miehet, varustettuina lämsillä, keihäillä ja jousilla ja nähtävästi
+lähteneinä hirviä vastuuseen. Mitään pahaa aavistamatta suhahtivat he
+puun alitse, jossa Jorma piili, rientäen kannaksen kapeimpaan paikkaan,
+asettuakseen sinne otusta odottamaan. Hiljaa ja hievahtamatta istui
+Jorma ja kuulosti ... kuului muutamia huutoja ja sitten oli kaikki
+hiljaa.
+
+Äitelä, ilkeä tunne etaisi Jorman sydäntä... Että hän tulikaan tänne!
+Pois hän lähtee, pois näiltä maailmoilta, kauas korpientakaisiin
+korpiin, erilleen kaikesta, pyydystelee ja kalastelee ja kenenkään
+tietämättä kuusen juurelle kuolemaan kallistuu...
+
+Mutta silloin ulahtivat koirat aivan lähellä korvessa ja suuri, komea
+härkähirvi loikkasi metsästä rantapensaiden yli jäälle. Se aikoi salmen
+poikki kannakselle, mutta pysähtyi yht'äkkiä ja vainusi pitkään ja
+epäluuloisesti eteensä, etujaloillaan lunta potkien. Jorma iloitsi jo
+mielessään, että se kääntyy, ei nousekaan harjulle, vaan oikaisee jään
+yli, jolloin eivät takaa tulevat ajajatkaan joudu väijyvien
+saavutettaviin.
+
+Hirvi tekikin niin ja lähti pyyhältämään harjun ohi. Mutta koirain
+haukun lähetessä tuli se kammenneeksi niin lähelle maata, että joutui
+Kuisman nuolen kantaman piiriin. Jousi rämähti, ja tarkasti tähdätty
+nuoli upposi rintaan lapojen väliin. Hirvi lyykähti polvilleen ja
+ennenkuin oli ehtinyt tointua, oli lämsän silmukka lentänyt sarviin ja
+Kuisman metsäpuukko lävistänyt sen sydämen.
+
+Tuskin oli hirvi kaatunut, kun koirat karkasivat jälkiä myöten metsästä
+esiin ja pyrynä syöksyivät kaatuneen otuksen kimppuun. Mutta ennenkuin
+ehtivät luo, huomasivat he tappajat oudoiksi miehiksi ja päästivät
+syrjään karaten äkäisen, ulvovan haukunnan. Kuisma heitä houkuttelemaan
+ja suosittelemaan, mutta siitä koirat yhä yltyivät.
+
+--Koirat on tapettava ennenkuin meidät ilmaisevat! huusi hän.
+
+Mutta ennenkuin hän oli saanut jousensa vireeseen, olivat koirat
+pyörähtäneet pois ja kiisivät täyttä kurkkua ulvoen entisiä jälkiään
+metsään.
+
+Rähinän kuultuaan oli Panu jättänyt väijymäpaikkansa ja rientänyt
+haukkua kohti, ja vähitellen tulivat siihen muutkin miehet. Kuultuaan,
+mitä oli tapahtunut, oli hän heti selvillä siitä, että hänen hankkeensa
+oli mennyt myttyyn. Isäntiään vastuuseen rientävät koirat tulevat heitä
+varoittamaan, eivätkä he enää käy ansaan.
+
+--Käykäämme mies miestä vastaan, ei ole minusta salamurhaajaksi! sanoi
+Kuisma.
+
+--Ei reitalainen koskaan avotaisteluun antau.
+
+--Jos Kari lienee heidän joukossaan, ei meille saalistaan
+mielisuosiolla heitä.
+
+--Karia vastaan en tappele.
+
+--Enkä minä.
+
+--Pois tästä piiloon! komensi Panu.--Kyllä minä Karin hoidan, kun te
+muita vastaan puolenne pitänette, mutta yksi jääköön hirven luo.
+
+Ja Panu selitti tarkoituksensa olevan, että kun reitalaiset, jotka
+varmaankin tulisivat ainakin salmen rannalle ottamaan selkoa siitä,
+mitä oli tapahtunut, näkisivät vain yhden miehen saaliin kimpussa,
+tulisivat he sitä anastamaan. Kun kaikki ovat koolla, silloin laukaisee
+joka mies nuolensa ja sitten hyökätään heidän kimppuunsa ja nujerretaan
+viimeiseen mieheen.
+
+Kuisma jäi saalistaan vartioimaan ryhtyen sitä nylkemään, ja kaikki
+muut vetäytyivät hänen äskeiseen suojukseensa suuren kaatuneen kuusen
+taa niinkuin ampumavarustuksen taa, josta voi nähdä kaikki, tulematta
+itse huomatuksi.
+
+Ja taas oli kaikki hiljaa, keväinen talvitaivas oli korkea ja sininen,
+ollen siellä täällä vain hienojen, tyynen ilman kutomien pilviharsojen
+peitossa, jotka Jorman niihin katsahtaessa näyttivät ikäänkuin
+odottavan jotakin. Jormakin istui muiden miesten mukana kuusen
+suojassa. Kuiskasi hän siinä hetken aikaa istuttuaan Joukon korvaan,
+joka oli ollut isänsä kanssa väijyksissä:
+
+--Tapettiinko ne molemmat?
+
+--Tapettiin.
+
+--Kuka tappoi?
+
+--Taru ampui Asloa sydämeen; siihen kaatui... Isä ampui Hilapan.
+
+--Entä Ilpo?
+
+--Kun kaatuivat, niin Ilpo löi kirveellä takaraivon puhki.
+
+--Sillä sen omalla nuolellako se Aslon ampui?
+
+--Sillä ampui ... selästä tuli kärki ulos.
+
+--Vaiti siellä! kähisi Panu latvapuolesta ja pudisti kirvestään.
+
+--Oliko ilo nähdä ihmisiä tapettavan? kuiskasi vielä Jorma Joukon
+korvaan, mutta Jouko ei uskaltanut vastata--hänen poskensa vain
+värähtelivät niinkuin olisivat repeillä tahtoneet suupielistä ja
+silmäkulmista.
+
+Väijyksissä olevat miehet tähystelivät kuin yhtenä silmänä salmen
+poikki toiselle rannalle, mistä hirvi oli tullut ja karistanut
+tullessaan kuin mustan portin lumiseen metsään.
+
+Yht'äkkiä karkasivat koirat taas esiin korvesta ja alkoivat Kuisman
+nähtyään hurjasti haukkua. Kohta heidän perässään ilmaantui Kari
+kyyrysissään oksien alla hiipien ja heti hänen takanaan toisia miehiä,
+jotka kirjavista lappalaislakeistaan tunnettiin reitalaisiksi.
+
+He näyttivät vartovan, vetäytyivät takaisin nähtävästi tuumimaan ja
+laskeusivat hetken kuluttua eri paikoista jäälle, jättivät suksensa
+metsän rantaan ja lähestyivät sitten puolikehäksi muodostuneessa
+rivissä ammuttua hirveä.
+
+Kuisma ei näkynyt olevan heitä huomaavinaan, veti vain rauhallisesti
+nahkaa hirven koivista. Hän oli melkein saarroksissa, kun nosti päätään
+ja virkkoi:
+
+--Ka, tulkaapa miehet auttamaan, että saan vuodan irti konin selästä.
+
+--Kenen luvalla sinä muiden riistaa nyljet? kysyi Kari.
+
+--Oma on tappamani.
+
+--Missä ovat Aslo ja Hilappa?
+
+--En ole nähnyt.--Ka, käykää lähemmä!
+
+--Hirvi on meidän!
+
+--Ei ole teillä lupa enää näillä mailla metsästää ... kuulittehan
+voudin käskyn.
+
+--Kuulit vastauksemmekin.
+
+--Siit, koirat!
+
+--Ei ole minulla vihaa vastaasi, Kuisma, enkä tahdo pahaa sinulle, jos
+astut suksillesi ja lähdet siivolla kotiisi, virkkoi Kari.
+
+--Huono olisin mies, jos omani antaisin... Mutta jos ette ilman
+tyytyne, niin tuoss' on osanne--siinä viimeisistä tarjouksistanne!--ja
+Kuisma nakkasi palasen likaista peräsuolta semmoisella tarkkuudella,
+että se sattui lähimmäistä miestä suoraan silmiin.
+
+Silloin lennähti lämsä Karin tarkasta kädestä Kuisman kaulaan ja vetäisi
+hänet kyljelleen maahan.
+
+Mutta samassa suhahti parvi nuolia ilmassa kuin yhden jousen ampumina,
+ja Kari näki kolme miestään horjahtavan hangelle. Ja heti sen perästä
+hyökkäsi rannalta mieslauma esiin.
+
+Nähtyään Panun tulevan ja käsitettyään siinä silmänräpäyksessä koko
+hänen juonensa, muistaen Annikin ja kaiken kavaluuden ja konnuuden,
+karkasi Kari hänen kimppuunsa kirves ojona. Tappara sattui tapparaan,
+tulta iskivät terät, mutta luiskahtivat ohi otsasta, johon kumpainenkin
+iskunsa tähtäsi. Panu tavoitteli puukkoaan, mutta ennenkuin sai sen
+irti, oli Kari rynnännyt häneen sylin, ja kuin koirat kierivät he
+lumessa milloin polvillaan, milloin seisoallaan, milloin pitkänään
+maassa, vuoroin päällä, vuoroin alla, estellen toisiaan teräasetta
+esille saamasta.
+
+Samanlainen sylin ottelu syntyi toistenkin miesten kesken, ja pyrynä
+pölisi lumi verisen hirven ympärillä, mutta nopeat, vikkelät,
+vetreäjäseniset reitalaiset luiskahtivat pian kankeampien
+vastustajiensa syleilystä ja lähtivät nopeasti kuin kärpät kiitämään
+pakoon. Syntyi kilpajuoksu jäällä, ristiin rastiin suikkelehtivat
+vainottavat, ollen milloin edessä, milloin takana, takertuivat
+jalkoihin, iskivät syrjästä haavoja puukoillaan, mutta väistivät itse
+aina taitavasti tähdättyjä iskuja ja pääsivät yhä lähemmä metsänrantaa,
+pyrkien sinne suksiensa luo.
+
+Panu yksin kieriskeli vielä Karin kanssa lumessa, koettaen turhaan
+irtautua vimmastuneen nuoren miehen syleilystä. Tappaa ei hän tahtonut
+Karia, oman heimon miestä, peläten toisten tyytymättömyyttä. Saatuaan
+hänet vihdoin alleen huusi Panu Kuismaa avukseen Karia sitomaan.
+Kuisma, joka ei ollut ottanut osaa koko taisteluun, vaan mistään
+välittämättä jatkanut hirven nylkemistä, jonka hän piti omana
+saaliinaan, riensi köyttä tuomaan. Mutta kun Panu näki reitalaisten
+olevan pakoon pääsemässä, heitti hän Karin irti ja riensi miestensä
+jälkeen huutaen:
+
+--Iskekää joka mies, älkää ainoatakaan hengissä päästäkö!
+
+Mutta kun Kari tunsi itsensä vapaaksi, hypähti hän polvilleen, tempasi
+jäältä kirveen ja aikoi karata Panun jälkeen. Kuisma seisoi välissä ja
+tapasi häntä lämsän silmukalla. Silloin suhahti kirves ilmassa, ja pää
+halaistuna lyykähti Kuisma hengetönnä hangelle.
+
+Karikin tahtoi estää reitalaisten pakoa.
+
+--Kostakaa, miehet, kostakaa! huusi hän ja syöksyi veristä kirvestä
+heiluttaen heidän apuunsa.--Annikki kostakaa! Reidan kuolo kostakaa!
+Sukunne surmat kostakaa!... Voi raukkoja!
+
+Turhaan huusi hän. Kuullessaan Panun ja Karin huudot, hätkähtivät Panun
+miehet ja katsahtivat taakseen. Reitalaiset pääsivät hetkeksi rauhaan,
+saavuttivat suksensa ja pelastuivat metsään.
+
+Yksin jääneenä ja huomatessaan, ettei hän enää mitään mahtaisi ja että
+Panu vielä nytkin oli päässyt hänen käsistään, raivautui Kari
+väistyvien miesten välitse ja katosi hänkin metsään.
+
+Panu oli karannut viimeisten pakenijain jäljestä metsään huutaen vielä
+kerran muille, että seuraisivat häntä. Mutta sakea näreikkö ja syvä
+lumi estivät häntä pitemmälle pääsemästä.--Vainottavat olivat
+nuljahtaneet hänen käsistään kuin talvikot kiviraunioon. Juuri kun
+jaloissa pyörivät, ei ole jälkeäkään näkyvissä.
+
+Miehet olivat kokoontuneet kaatuneen Kuisman ruumiin ympärille, kun
+Panu palasi metsästä. Kolmesta nuolten haavoittamasta reitalaisesta oli
+vain yksi kaatunut, toiset kaksi olivat taistelun aikana tointuneet ja
+kadonneet.
+
+Mutta niinkuin ei mitään olisi vielä menetetty eikä mitään
+vastoinkäymistä tapahtunut, kävi Panu jakamaan käskyjään.
+
+Hirvi nyljettiin nopeasti ja lihat kätkettiin metsään. Kuisma
+nostettiin pulkkaan ja kaksi miestä määrättiin häntä kotiin vetämään.
+Muiden tuli seurata Panua reitalaisten jälkeen Lapinpohjaan, jossa
+heitä oli uudelleen ahdistettava.
+
+--En yhtä ainoata henkiin jätä ... en niin kauan kuin tämä käsi
+tapparata heiluttaa!
+
+Hän oli ulkoa nähden rauhallinen, mutta silmissä hiillosti kiihko ja
+vika, jota ei kukaan uskaltanut vastaan sanomalla ilmiliekkiin
+yllyttää. Vanhastaan tiesivät hänen toverinsa, että häntä semmoisina
+hetkinä oli hiiskumatta seurattava.
+
+--Entä Jorma? kysyi Panu, kun tämä muiden lähtöä tehdessä seisoi
+liikkumatonna paikallaan.
+
+--Jorma jää kuolleita hautaamaan, vastasi Jorma sävyisästi ja
+surullisesti.
+
+--Tullet Lapinpohjaan, niin saat lisätyötä, kun täältä loppuu,--vastasi
+Panu pahansisuisesti naurahtaen.
+
+--En luule minua siellä tarvittavan. Et heitä saavuta.
+
+Kun Panu seuraavana iltana--yö oli täytynyt nuotiolla levätä--saapui
+reitalaisten kylään Lapinpohjassa, ei näkynyt siellä ainoatakaan elävää
+olentoa. Reitalaiskylän matalat majat, jotka oli korkean kalliorinteen
+alle rakennettu, olivat autiot. Pienellä kukkulalla suuren kuusen alla
+oleva jumalankuva oli poissa ja sen sijalla oli risuja poltettu. Kaikki
+muutkin merkit osoittivat, että asukkaat olivat lähteneet matkalle,
+jolta eivät kohta aikoneet palata. Syvä porojen polkema tie lähti
+viemään suoraan pohjoista kohti.
+
+--Sinne menivät! virkkoi Ilpo, ja Panu arvasi hänen ajatuksensa sitä
+kysymättä.
+
+Sinne olivat menneet viimeiset Karjalan lappalaiset ja vieneet
+haltijansa ja salatietonsa, jotka Panu oli aikonut heiltä heidät
+viimeiseen mieheen hävittämällä anastaa. Kovin oli keskeneräisesti
+päättynyt kauan haudottu hanke.
+
+--Sinne menivät!
+
+--Sinne olivat menevätkin ... näytetään tietä taipaleella!
+
+Miehet näkivät Panun irroittavan kirveen vyöstään, veistävän lastuja
+kunkin majan ovenpielestä ja keräävän ne kokoon kunkin kynnyksen eteen
+sen sisäpuolelle. Arvaten sitä taian teoksi seurasivat he tarkasti
+toimitusta. Nyt teki Panu tulen tervaiseen tappurasoihtuun, pyörähytti
+sitä päänsä päällä kolme kertaa, kiersi kolmesti huoneryhmää ja loihti:
+
+    Pala Lappi lapsinesi,
+    Pimentola poikinesi,
+    syty synkkä syntyinesi,
+    tapa Turja tietoinesi,
+    suistan sun suin sytehen
+    työnnän sun päin tulehen,
+    polvin kuumihin poroihin!
+
+Kolmatta kierrosta tehdessään pisti hän lastukasat tuleen, ja pian
+hulmusivat lappalaisten saunat ilmitulessa, työntäen ensin ovista ja
+rei'istä paksua, sakeata savua ja sitten heleillä, räiskyvillä
+liekeillä punaten takana kohoavaa kallioseinää ja sen harjalla kasvavia
+kääkkyrämäntyjä, jotka näyttivät kuin kauhistuksesta epätoivoisiin
+liikkeisiinsä jäykistyneiltä olennoilta.
+
+Silloin kuului miesten tuleen tuijottaessa vuorelta liekkien yli huuto
+kuin huuhkajan suusta--sitä seurasi ääni kuin ulvovan suden--ja
+yht'äkkiä nauroi harakka.
+
+Säpsähtäen vetäytyivät miehet tulen piiristä ulomma ja näkivät vuoren
+laella suuret poronsarvet ja niiden edessä lappalaisen miehen täydessä
+tulen valossa. Hän huitoi käsillään, pui nyrkkejään alas palavia
+huoneita kohti ja manasi:
+
+--Hoi, Panu pahanniminen, Lemmon saastainen sikiö... Reidan tapoit,
+Annikin anastit, surmaan olisit syössyt koko sukumme suuren, tappanut
+Tapion lapset ... meiltä tietosi opit, ei sinulla omia ollut ... yhä
+enempi himosit ... et saanut siruistana, et siruistana!
+
+--Kuka sinä olet, hullu mies? huusi Panu ylös vuorelle.
+
+--Jäin sinulle hukkaasi huutamaan... Pois lähemme, kauas kulemme ...
+pois viisautemme viemme, ikipäiviks' piilotamme! Meidät luulit
+tappavamme, oman tietosi tapoit, oman onnesi pilasit, hävitit heimosi
+onnen! Erehdyit, iso isäntä! Kun lintu edestäsi lentää, Lappiin lentää
+--kun kala apajastasi katoo, Lappihin katosi--kun orava oksalle
+kurahti, pois Karjalasta kurahti! Kirotut sinun metsämaasi, kirotut
+kalavetesi! Riista juoksi rinnallamme, erä eillämme ehätti, hiiret
+heitämme sinulle!
+
+Panu lähetti nuolen hänen jälkeensä, mutta se ei osunut. Yhä kiihtyen
+huusi ääni vuorelta tulen ja savun läpi:
+
+--Kiesus kiusaksi sinulle, ristin hiisi heimollesi! Helvetti sun
+haudaksesi, tulipätsi pojallesi! Pappi Panulle sijahan, kirkko talosi
+tanhualle! Lapin luulit polttavasi, oman pirttisi poltit! Kuule
+viimeinen vihani: huuhkaja kun huutanevi, sulle hukkaa huutakohon, kun
+susi ulvonevi, sulle surmaa ulvokohon, kun harakka nauranevi, sulle
+nurja naurakohon!
+
+Huuhkaja huusi vuorella, susi ulvahti, harakka nauroi, ja kun tuulen
+henki taivutti tulta ja savua syrjään, oli kirooja kadonnut.
+
+Oli Panu aikonut yönsä viettää sytyttämiensä nuotioiden ääressä, vaan
+ei kärsinyt jäädä. Komensi miehet suksilleen ja lähti taakseen
+katsahtamatta kotiaan kohti hiihtämään.
+
+Itsekseen jäivät sytytetyt lapinsaunat korven keskessä palamaan,
+paloivat synkkiä kummastuneita kuusia valaisten ja punaten korkeata
+kallion seinää; putosivat katot, luuhistuivat seinät, sammui tuli
+sammumistaan, kitkerää savua tupruten, haihtui savukin yön ollen
+kiukaiden ympäriltä, jotka mustina muistomerkkeinä jäivät kertomaan
+karkoitettujen lappalaisten viimeisistä asuinpaikoista Karjalan
+kankahilla.
+
+
+
+
+XXIX.
+
+
+Koko talven on Kari metsiä harhaillut rauhaansa löytämättä.
+
+Ennen keikkuivat metsät iloisina hänen ohitsensa, kun hän loivia
+rinteitä hiihti, seisoivat lehdot lempeinä ja ystävällisinä hänen
+edessään, ja onnellisina ja levollisina siintivät lumiaukot hänen
+jalkainsa alla, kun hän vaarojen huipuilta niitä silmäili
+hiihdännästään huoahtaen. Joka puun juurella oli hän hyvän haltijan
+näkevinään, joka aholla sinipiiat hänen edellään keijuivat. Laulullaan
+hän heitä hyvitteli ja aina uusilla virsillä omaa mieltäänkin
+ilahutteli. Nyt seisoivat salot synkkinä, peikot puun juurilla
+jurottivat, syöjättäret soilla ja mailla häntä seurailivat, ei tehnyt
+mieli vaarojen rinteitä nousta, eivätkä laulut pakahtuvan poven huolia
+helpottaneet. Kullervona hän kulki kostotuumia hautoen.
+
+Ei ollut hänen pyynnistään eikä metsästyksestään. Ansamailleen kun
+sattui tulemaan, maahan repi pyydyksensä ja ne metsään sirotti. Kun
+riistan jäljet löysi, lähti toki sitä ajamaan, mutta vähän aikaa
+seurailtuaan kesken jätti. Joskus kun sattumalta jotakin edestään
+ampui, kotiinsa sen kantoi äidille ruuaksi, yötä viipyi majallaan,
+unetonna vuoteellaan ujui ja lähti taas aamun tullen harhailemaan.
+
+Korpikosken niskaan hän aina lopulta päätyi, riisui suksensa jalastaan
+siinä, missä voudin reen jälki vielä häämötti lumen alta, kulki kosken
+rannalle kivelle, minkä vieritse kuohut vaahtopäinä vyöryivät ja mistä
+Annikki oli aaltoihin syössyt. Seuraili siitä rantaa myöten, johon oli
+syvän jäljen polkenut, suvannon reunaan, otti puuta vasten
+pystyttämänsä pitkän riu'un ja haroi sillä jäähän hakkaamiaan
+avannoita. Mutta ei hän mitään löydä, ei nouse Annikki aalloista.
+
+Yö yllättää, tuisku ja tuuli kohisee kilvan kosken kanssa. Poistua
+täytyy Karin, ja hän lähtee taas hiihtämään, hiihtää järviä, maita ja
+metsiä, kiertää Panulaa ja pyhää uhrivaaraa, väijyy kuin metsärosvo,
+paras nuolensa kaaren päällä, mutta ei tule tähtäimeen se, jota hän
+odottaa. Vartijansa on velholla. Hän tietää, missä vaara uhkaa, ja
+toisia teitä kiertää. Eikä Kari usko häntä vastaan mitään voivansa,
+voimakasta, taikainsa tukemaa noitaa vastaan, jonka antama isku yhä
+vieläkin hänen päätään pakottaa.
+
+Kun saisi avukseen jonkun, kun löytäisi kostotoverin jostakin? Ei ole
+Jormasta, rauhan on mies. Ei muistakaan heimon miehistä. Eikä ole
+Annikilla sukua elossa.
+
+Silloin muisti Kari reitalaiset Lapinpohjassa ja riensi sinne.
+
+Masennuksissa olivat Lapinpohjan miesten mielet. Tukalaksi oli olo jo
+heille käynyt Panun valtaan tultua. Missä vain voitiin, heille kiusaa
+tehtiin: poroja laitumilta vietiin, riista usein edestä ammuttiin,
+pyydykset hävitettiin, parhaat kalavedet anastettiin ja tierauhaa
+häirittiin. Jäkäläkin alkoi loppua, kun kuloksi oli isot alat kankaita
+poltettu. Ja jo puhuivat he lähdöstään pohjoisemmille maille.
+
+Eivät suostuneet sotaa nostamaan, eivät uskaltaneet Panua vastaan
+käydä. Yltyivät kyllä Karin puheista sen verran, että Panun kiellon ja
+uhkaukset kuultuaan hänen sanansaattajiaan häpäisivät, mutta eivät
+olisi enää kiertämiensä hirvienkään ajoon uskaltaneet lähteä, jos ei
+Kari heitä siihen kiihoittanut. Suin päin pakenivat pois, jättivät
+kaikki ja olisivat tahtoneet hänetkin mukanaan viedä.
+
+Jo miettikin Kari näiltä mailta lähteäkseen, mutta muisti taas jään
+alla koleassa koskessa olevan Annikin, muisti Panun kostamatta olevan,
+muisti voudin vielä elävän ... ja hyvästiä heittämättä lähti ja
+Korpikoskelle riensi.
+
+Yhä kohisi se yhtä kolkkona, yhtä ilkkuvan keltaisena. Tuossa oli
+Annikki voudin reestä riuhtautunut, tuossa oli hankeen harpannut,
+tuohon huivi jäi, tuohon kenkä, tuossa kaatui, tuossa suin päin koskeen
+syöksyi.
+
+Ja kosken niskasta kulki Kari suvannolle vanhaa polkuaan, haroi ja
+haki, mutta ei mitään löytänyt, ei Annikki aalloista noussut.
+
+Kosto taas karmaisi mieltä. Vouti elää vielä ja talossaan rehentelee!
+
+Majalleen taas riensi Kari valmistuakseen voutia kostamaan ennenkuin
+kevät rikkoisi kelin. Uuden teki jousen, kaaren raudasta rakensi, selän
+vaskesta valoi, että kantaisi nuolen, korpin höyhenillä sulitetun ja
+käärmeen mustissa mujuissa kastetun ilkiön rintaan, joka Annikkia
+väkivallalla vastaansa pusersi--eikä ilkiö siitä nousisi.
+
+Äiti poikaansa varoitti lähtemästä, itki lähtiessä vetreät vetoset,
+veräjälle saattoi ja siitä kauan hänen jälkeensä katseli.
+
+Mutta kun Kari retkellään voutia kostamaan kosken niskaan tuli, näki
+hän keväisen auringon jo suvantoa aukoneen ... tiesi, milloin jo virta
+peitteensä loisi ja Annikki alavesiin painuisi! Löytämättä jäisi,
+hautaamatonna harhaileisi, ei ikinä rauhaansa saisi...
+
+Kostoretki jäi, eikä Kari päiväksikään kosken varrelta poistunut.
+Suvanto hylkäsi jäänsä, mutta ei Annikkia näkynyt. Mutta toisen kosken
+alla oli isompi suvanto niinkuin pienoinen järvi, jossa jää oli vielä
+vahvaa ja johon ylhäältä tulevat jäälautat pysähtyivät röykkiöiksi ja
+korkeiksi padoiksi. Päivä sitä--vähän sulatti, yökylmä enemmän kovensi.
+Keskellä suvantoa oli pienoinen saari, koivuja ja haapoja kasvava, ja
+siihen Kari majan laittoi ja odotti.
+
+Maat sulivat, vaarain rinteet paljastuivat, ja heleästi paistoi
+keväinen aurinko, ja ensimmäiset vesilinnut istahtivat koskeen kuohujen
+alle. Joutsenkin tuli, ui lähelle saaren rantaa ja Karin havumajan
+edessä kahakäteen souteli. Kohta hänet löydän, arveli Kari.
+
+Mutta liikkumattomana, harmaana ja synkkänä jurotti vielä suvannossa
+saaren ympärillä kovan talven rautajää.
+
+Silloin, eräänä kuutamoisena yönä, kun Kari kotona käytyään taas
+koskelle palasi, oli koski paisunut niin, että sulavesi jo huuhteli
+suvantosaaren rantoja ja jää lautoissa liikahteli. Astuttuaan
+venheeseensä, jota oli kevään kuluessa kosken rannalle varustellut,
+souti hän sillä saareensa. Jää helisi ja sihisi, vesi oli työntänyt
+jääteleitä rannalle, toi toisia ja irtautti entisiä yhä kohotessaan.
+
+Pieneen poukamaan saaren alla, jossa veden kulku takavirtaan kiersi,
+oli ajautunut jäälautta, ja sen sisään oli Annikki hautautunut
+jäätyneen vaahtovaipan sisään, jonka koski kuohuistaan oli talven
+pitkän hänen ympärilleen kehrännyt. Niinkuin kirstussa, kädet rinnan
+päällä, hän rauhallisesti siinä lepäsi muuttumatonna ja kirkkaan,
+suojelevan jään ympäröimänä niinkuin olisi silmänsä vain uneen
+ummistanut.
+
+Maihin Kari hänet nosti, havuilla peitti ja lähti äidille sanaa
+viemään. Äiti vei sanan Jormalle ja Jorma Panun emännälle.
+
+Kun nämä kolmisin koskelle saapuivat, oli Kari koivun ja haavan väliin
+haudan kaivanut, havuilla ja hienoilla sammalilla sen sisustanut ja
+siihen Annikin laskenut. Karin äidin antamissa kihlavaatteissa hän
+lepäsi, kasvot itään, että tilaltaan joka aamu armaan auringon nousevan
+näkisi. Karin äiti oli tuonut mukanaan poikansa pyytämän karhuntaljan,
+ja siihen käärittiin pieni ruumis. Pantiin mukaan värttinä ja tulukset,
+pata pienoinen ja tuohivakkanen, Jorman tekemä ja kirjauksilla
+koristettu, jossa oli eväitä parhaita, piiraita ja rieskoja, toiset
+puolet Panulan emännän, toiset Karin emännän leipomia, pitkän matkan
+varaksi varatuita.
+
+Laski Kari vielä kanteleensakin lemmittynsä kupeelle.
+
+--Ethän kanneltasi ainoata? kysyi Jorma.
+
+--Ei ole soitostani enää, ei iloistani, vastasi Kari.
+
+--Ilokanteleesi entisen hautaan laskenet, soitto suurempi surustasi
+viriää, lisäsi Jorma.
+
+Toi Kari tuohia, valkeita ja sileäpintaisia, jotka oli kosken rannalta
+koivuista kiskonut ja kattoi niillä haudan. Loivat sitten sanaakaan
+sanomatta Kari ja Jorma mullan hautaan, naisten istuessa toisen
+toisessa päässä hautaa, hiljaa itkien ja hunnut silmillä ruumiitaan
+huojutellen.
+
+Kun hauta oli täytetty, kuusenhavuilla peitetty ja kehä kauniita,
+kosken hiomia kiviä, sileitä kuin helmiä, kummun ympärille ladottu,
+istahtivat Kari ja Jormakin haudan viereen kivelle. Silloin kävi Panun
+emäntä koivuun kiinni, joka vainajan pään pohjissa kasvoi, ja sitä
+halaillen valitti:
+
+--Voi ainoiseni, Annikkini, lempilapseni, tytär tuiretuinen, onneton
+sinuas:--hoidin, huolehdin äiditöntä, sanatonta vaalin, varjella
+koetin--maan alle maireheni, kosken kuohuihin kultaseni, silmäteräni
+suosittuni--voi omani, voi iloni, sinua ikäni kaiken, elinikäni suren,
+huolin, hoilaelen...
+
+Hiljaa nyyhkyttäen vaipui vaimo istualleen puun juureen, jolloin Karin
+äiti halasi haapaa ja itki ja näin valitti:
+
+--Voi toivottuni, tyttäreni, voi lapseni laatuiseni, sydänkäpyni,
+katsottuni, turpehen alainen ainoiseni--toivoin liekun liikuttajaksi,
+kehtosien keinuttajaksi, iloksi öitteni yksinäisten--sinne katosit
+kaunoiseni, kainoseni, suistuit surujen suurihin suvantoihin, et tule
+takaisin ilmoisna ikänä ilmoille näille ihaloille, kovin kurjille
+kujille, et pihoillemme pahaisille, armas Annikki omani...
+
+Jorma oli asettanut kanteleensa polvilleen ja virkkoi:
+
+--Itkekäätte te; en minä itke. En katso kuolemaa kamalaksi, ilo mieleni
+täyttäisi, kun täältä pääsisin. Kadehdin Annikkia, jonka autuaitten
+asunnoissa jo vaeltavan tiedän. Näin hänet yöllä unessa, laulan teille
+uneni.
+
+Ja Jorma lauloi:
+
+    --Sousin suoduilla vesillä,
+    melon metsärantaisilla,
+    siell' oli niitty niemen päässä,
+    aho vetten viertehillä,
+    aholla impyet ihanat,
+    niemen päässä metsänneiot,
+    sinipiiat pienet, suuret
+    siinä iloja pitivät,
+    karkeloa kassapäiset
+    siellä Annikki ylinnä,
+    hienohelma heilumassa
+    parissa metsän parasten,
+    metsän impien iloissa--
+    Ei oo kuollut, ei kaonnut,
+    ei vesihin vierähtännä--
+    Ota, poika, pyydyksesi,
+    Kari, jousesi kopaise.
+    Sua oottavi omasi,
+    sua impyes, ilosi,
+    viljateille viedäksensä,
+    kupehellas kulkeaksi--
+    Otti Mielikki omaksi,
+    tyttäreksensä Tapio--
+    Hyvä siell' on ollaksensa,
+    asuaksensa ihana.
+
+Kari istui allapäin, vesi vierähti hänen silmäänsä Jorman laulua
+kuullessa.
+
+--Laula, Karikin, hyvästisi, laulu mieltäsi lohduttaa, sävel sydämesi
+sulattaa.
+
+Kari tarttui kanteleeseen, odottaen häntä muut katselivat. Vanhan
+lempilaulunsa lauloi Kari:
+
+    --Yks oli ystävä minulla
+    tämän ilman kannen alla,
+    yksi armas ainokainen
+    koko kolmessa kylässä--
+    Kun sa istuit, maa iloitsi,
+    kun kävit, käki kukahti,
+    kussa seisoit, seinät paistoi,
+    kussa tanssit, tanhut keikkui--.
+    Tuost' olet tullut, tuost' mennyt,
+    tuossa istunut aholla.--
+
+Mutta yht'äkkiä parkaisi kieli pahasti niinkuin olisi katkennut,
+ilkeästi ulvahti kannel, luotaan Kari sen heitti ja hyppäsi pystyyn.
+
+--Käykää purteen, pois lähdemme!
+
+Hän souti heidät maihin, heitti hyvästit äidilleen ja käski mennä
+kotiin.
+
+--Minnekä aiot?
+
+Heitti hyvästi Panun emännälle, ja kun Jormaa halasi, virkkoi:
+
+--Hoida äitiäni, jos en palaisi.
+
+--Tokihan palannet?
+
+Ei vastaa Kari, majaansa menee, ottaa aseensa ja ne purteensa kantaa.
+Potkaisee purtensa rannasta ja itse siihen hypähtää, niin että suvanto
+kokan alla vaahtona irvistää. Melaan tarttuu ja kuohuihin kolmilautansa
+ohjaa suvannon alle kadoten.
+
+Sanattomina seisovat Jorma ja vaimot, eivät mitään puhu, kosken kohinaa
+kuulostavat--niin silloin sirahtaa ilmassa iloinen ääni, ja jo virittää
+ensimmäinen kevätpeippo iloisen viserryksensä suvantosaaren koivussa
+Annikin haudalla.
+
+
+
+
+XXX.
+
+
+On lämmin keväinen päivä, ensimmäisiä toukokuun helteitä, jolloin
+aurinko vesipuroina ajaa edellään viimeisiä lumen tähteitä notkoista ja
+korpien katveista. Tulvillaan on Kontokosken suvanto, ja sen rannat
+ovat metsän rajaan asti veden alla. Koski itse kuohuu ylt'yleensä
+yhtenä ainoana vaahtovyönä ahtaitten kallioiden välissä suvantoon
+syöstessään, välkkyen päivänpaisteessa, näkyen kaikkialle Kontojärven
+taloihin ja kuuluen etäälle ympärillä oleviin metsiin.
+
+Talonsa rappusilla istuu kuninkaan vouti eikä saa vaahdon välkettä
+silmistään eikä aaltojen ääntä korvistaan. Katsomattaan hän sen näkee,
+kuuntelemattaan kuulee hän sen kohinan.
+
+Voudilla on lohipato koskessa, sinne hän on lähdössä, mutta on
+istuutunut rappusilleen ja asettanut kalahaavinsa viereensä maahan,
+unohtuen siihen.
+
+Ennenkuin vouti ilmaantui huoneesta, syti renkipoika rautapikalla
+viimeisiä jäätiköitä lankkuaidan kupeelta varjopaikoista. Keittiön oven
+edessä tomuttivat talon naiset vaatteita ja karhunnahkoja, ripustellen
+niitä nuorille tuulettumaan. Mutta kun vouti istui rapuilleen, hävisi
+renkipoika ja katosivat naiset. Ei suvaitse vouti väkeään, ei siedä
+haastelua eikä toimintaa ympärillään. Vaiti ovat koiratkin kahleisiinsa
+sidottuina koppiensa edustalla portin pielessä. Äsken häntiään
+heiluttivat, kalauttivat kahleitaan, mutta paneutuivat pitkäkseen, kun
+eivät vastausta saaneet, ja seuraavat nyt silmillään isäntäänsä,
+uskaltamatta läsnäoloaan ilmaista.
+
+Synkkänä istuu vouti rappusillaan ja untelona lyhyen aamiaisleponsa
+jälkeen. Ei ole ollut pitkään aikaan voudin levosta öillä, ja levoton
+on hänen unensa päivälläkin. Tuuheat, otsan yli kulkeneiden myrskyjen
+koukistamat kulmakarvat luovat lähtemättömän varjon raukeihin silmiin.
+
+Musta on ollut voudin mieli siitä pitäen, kun karhun taposta
+Korpivaarasta palasi. Milloin hän päiväkausia joi ja hurjasti temmelsi
+uhaten särkeä itsensä ja talonsa väen; milloin jurotti pitkät ajat,
+päivät ja yöt huoneessaan ottamatta ketään vastaan ja ketään luonaan
+kärsimättä. Emäntäpiika Pirkko ei saanut tulla näkösällekään. Ei
+suvainnut hän silmiensä eteen muita kuin Helunan, nuorimman
+palvelijansa, jonka oli saunoittajakseen korottanut kohta sydänmaalta
+palattuaan. Mutta kun sattui, ajoi hänetkin ulos, niinkuin olisi
+pahaahenkeä luotaan ajanut. Hellä, hyvä, nuori ja kaunis oli Heluna, ja
+lämpimästi löi hän löylyn. Hetkeksi sai hänen kanssaan vouti
+viihdykkeen verilleen--mutta ei ollut Annikin veroinen.
+
+Sillä koko talven on vouti Annikkia viereensä vaikeroinut. Sen hipiä
+oli niin hieno, vartalo niin solakka ja hento ja kuitenkin niin
+joustava--pois ponnahti reestä, nahkasten alta ja pelasti itsensä. Ei
+lähde mielestä neito, jota ei omakseen saanut, yöt ja päivät polttaa
+kuin sammumaton jano.
+
+Kiroo vouti kipuaan, mutta ei auta kirous eikä kiukku ... ei sammu jano
+juodessakaan ... noiduttu hän on ... kiroissa on, Lapin naisen
+kiroissa, vieraan veren kiroissa.
+
+Luuli niistä jo pääsevänsä, kun Helunan otti. Mutta tuhatta tulisemmin
+polttaa vuoroin kiukku, vuoroin kaiho, jäytää ja kaivaa.
+
+Omatuntokin kalvaa, viattoman, syyttömän tytön henki huutaa kostoa,
+huutaa tuulessa, huutaa pyryn huminassa pimeinä talviöinä. Eikä ole
+ketään, kenelle kertoisi ja huoliaan haastaisi. Papin kanssa on vihoin,
+toisiaan panettelevat, missä liikkuvat. On tullut varoituskirja
+kuninkaalta ja toinen papille piispalta, että sovussa eläkööt
+virkamiehet ja yhdessä valtakunnan ja kirkon asioita ajakoot. Ja kun on
+monta yötä ja päivää kuninkaan sanantuojan kanssa juonut, haettaa papin
+luokseen, sovintoa tarjoo ja pyytää rippiä. Mutta ei anna pappi rippiä
+päihtyneelle, kahdenkertaisena painaa vain kirouksen taakan hartioille,
+ja entistään isommassa vihassa eroavat.
+
+Vouti alkaa pelätä pahoin käyvän, pelkää henkeään, pelkää Lapin noitain
+nuolia ja salavihoja. Saatuaan tietää papin rengin Reidan Annikin
+veljeksi, noudattaa hän hänetkin luokseen kerran keskellä yötä, kun
+eivät unet ota tullakseen ja näyt vaivaavat. Älköön veli kostoa
+sisarensa tähden tahtoko ... ei tahtonut surmata, ei koskeen hukuttaa,
+omakseen olisi ottanut, aviokseen, voudin rouvaksi korottanut.--»Ota
+kaikki, mitä tahdot, kunhan lumoista päästät, kirosi pyörrät!» hourii
+vouti vuoteellaan, silmät päässä hajallaan ja tukka pystyssä seisten.
+Mutta ei saa Reita sanaa suustaan, hoipertuu, ovensuuhun kaatuu
+tainnoksiin, käsiään huitoo ia kirkuu kostoa voudille ja Panulle ...
+Siitä on noussut kauhea hätä ja hälinä talossa ja kuiskeita kylässä. Ei
+ole voudin armonaika pitkä ... sen nähnette vielä, että paha pian
+omansa ottaa.
+
+Päivät pitenevät kevään tullen, yöt lyhenevät, eivätkä peikot päivällä
+ahdista niinkuin öillä.
+
+Mutta silloin alkaa Kontokoski kohista, päivä päivältä yhä kovemmin,
+kevätvesien paisuessa. Voudista on, kuin kaikki sydänmaan vesien vihat
+siinä kiehuisivat ja hänelle kiukkuaan keittäisivät ja kuin tuhotun
+tytön ääni hänelle siinä kostoa huutaisi. Päivällä valkean keltainen
+kuohu ei lähde hänen silmistään, yöllä ulvoo se hänen korvaansa
+suljettujen ovienkin läpi.
+
+Jo suuttuu vouti itseensä, soudattaa itsensä uhalla kosken alle, panee
+kaikki miehensä patoa tekemään, itse padon päällä seisoo kuin ikeenä
+sen niskassa. Mutta minne hän katsoo, vasten koskea tai myöten, aina on
+kuin ilkkuva ilme aalloissa, on kuin kuohuista nousisi milloin jalka,
+milloin polvi, milloin selkä vilahtaisi, tai mennä hulahtaisivat mustat
+hapset. Lohi lennähyttää itsensä ilmaan äkäisimmästä kuohusta kiven
+kupeelta. Ei ollut lohi, oli neito kalan hahmossa, aave Annikin
+näköinen... Ja siitä lähtien syytää vouti veteen kaikki kalat, jotka se
+padosta haaviinsa saa, heittää olkansa yli koskeen.
+
+Hulluksi alkavat katsoa voutia hänen oman talonsa väki ja vieraat.
+
+Kuiskaillen hiipivät naiset taas askareillaan pihan perällä, eivät
+uskalla ääneen puhua, mutta pitävät häntä yhteisestä tuumasta silmällä,
+ja aina on Heluna läheisyydessä valmiina juoksemaan luo, jos herra
+huutaa. Padolleen hän on taas lähdössä, istuu siinä eteensä tuijottaen,
+vierellään kalahaavi, jota ei usko kenellekään muulle, pihaan tuopi sen
+rannasta, kamariinsa viepi ja jalkapohjiinsa nurkkaan vuoteen taa
+asettaa--kaikki muutkin haavit on hävittänyt ja kieltänyt ketään
+padosta pyydystämästä.
+
+Helunaa on vouti soutajanaan pitänyt, eivät muut kelpaa. Helunan täytyy
+aina olla saapuvilla, milloin häntä huutaa, ja nukkua yöllä hänen
+ovensa edessä. Ei monta sanaa vouti hänelle virka, usein herjaa häntä,
+ajaa hänet usein piesten pois, mutta ei salli loitoksi poistua. Ja
+hellä on Heluna herralleen, kärsii nöyrästi kohlut, ei kyllästy
+Pirkonkaan kiukkuun, vaalii kuin tytär sairasta isää. Hän yksin tietää,
+mikä voutia vaivaa: on kuullut hänen yöllä nimiä huutavan ja asioitaan
+unen houreissa haastavan.
+
+--Heluna! huutaa vouti yht'äkkiä. Mutta ennenkuin Heluna huoneen
+suojasta joutuu, vaikka juosten rientää, hyppää hän jo pystyyn ja
+karjaisee uudelleen:--Heluna, herjan sikiö!--Vie airot rantaan!
+
+Heluna ottaa airot porstuan kupeelta ja aikoo mennä.
+
+--Älä mene, sanoo vouti. Tule tänne ... ka, älä pelkää, en minä nyt
+lyö.--Ympärilleen katsellen kuiskaa vouti tytölle:--Näitkö sinä mitään
+eilen, kun istuit venheessä kosken alla? Näitkö koskessa mitään ...
+näitkö sen alas tulevan?
+
+--En minä nähnyt.
+
+--Jos näet, et saa sanoa kenellekään. Ka, mene nyt ... mitä siinä
+seisot ... en minä lyö!
+
+Heluna lähti, ja vouti otti haavin hänkin lähteäkseen.
+
+Silloin rähähtivät kahlekoirat portilla vimmatusti haukkumaan, ja kun
+vouti kääntyi, näki hän Reidan seisovan ulkopuolella uskaltamatta tulla
+sisään.
+
+--Siit, koppiinne, koirat! Onko sinulla minulle asiaa? huusi vouti.
+
+--Voudille on asiaa, kuiskasi Reita luo tultuaan.
+
+--Mitä asiaa?--Epäluuloisin silmin katseli vouti tulijaa.--Pappiko
+lähetti?
+
+--Pappi lähetti. Lupasi tulla puheilleen...
+
+--Vai lupasi tulla puheilleen! Sano sinä papillesi, että ennen menen
+kaksin kerroin helvettiin kuin... Mitä sinulla on kauhtanasi alla?
+
+--Puhuttelisin kahden kesken.
+
+--Näytä tänne, mitä sinulla on siinä!
+
+--En näyttäisi, jos muut näkevät.
+
+Vouti katseli pälyen ympärilleen, sitten vetäysi hän porstuaan suojaan.
+
+--No, sano nyt!
+
+Vastaukseksi veti Reita kääreen kauhtanansa alta, avasi sen ja näytti
+voudille puusta tehtyä nukkea, joka oli vaatteella verhottu.
+
+--Mikä se on?
+
+--Tällä on kauhtana teidän kauhtananne verasta ... hattu on kuin teillä
+on talvella, ja tämä lanka tässä vyötäisten ympärillä ... eikö se ole
+teidän vyöstänne?
+
+Vouti tarkasteli nukkea, ymmärtämättä mitään, mutta hänen vaatteestaan
+oli kyllä sen kauhtana ja hänen talvivyöstään oli lanka, joka oli
+sidottu sen ympärille.
+
+--Mutta mitä tämä merkitsee?
+
+--Se on varoitus.
+
+--Mikä varoitus?
+
+--Se on tehnyt teidän kuvanne.
+
+--Kuka?
+
+--Joku, joka tahtoo teidät tuhota.
+
+--Hulluko sinä olet? Vai mitä kujeilet?
+
+--Tässä on reikä läpi ruumiin, ja siinä oli tämä rautainen nuoli, ja
+sillä oli tämä isketty kirkon oveen. Se, joka on tämän tehnyt, tahtoo
+ilmoittaa, että teidät tappaa,--mistä yhyttää.
+
+--Ja mistä sinä sen tiedät?
+
+--Tiedän, että sen tämä on merkki. Ei tahtonut varoittamatta tappaa,
+vaan nyt tappaa, mistä tavoittaa.
+
+Vouti muisteli nyt hämärästi joskus jotakin sen tapaista kuulleensa,
+että kun lappalainen aikoo tappaa jonkun vihamiehensä, laittaa hän
+nuken sen näköisen, ampuu nuolen läpi ja asettaa löydettävään paikkaan
+ja sillä lailla varoittaa.
+
+Ensin välähti hänen päähänsä, että uhkaus oli papilta, sitten, että se
+oli Reidalta itseltään, ja hänen kasvonsa jo julmistuivat. Mutta
+reväistessään kauhtanan nuken päältä, huomasi hän sen kolmikulmaiseksi
+rievuksi, jommoinen häneltä oli Annikin kanssa taistellessaan johonkin
+reslan naulaan revennyt ... ja nyt hän alkoi ymmärtää.
+
+--Mistä löysit tämän rievun? kysyi hän taas Reitaa epäillen.
+
+--En ole minä löytänyt...
+
+--Etkä tätä tehnytkään?
+
+--En ole.
+
+--Kuka sen on tehnyt?
+
+--Sitä en tiedä.
+
+--Koirillani sinut revitän, jos valehtelet!
+
+--Revitä, jos tahdot, sehän on tapasi palkita.
+
+--Et siis tahdo kostaa sisartasi sinä? Horroksissa huusit kostoa?
+
+--En tiedä, mitä horroksissa huutanen.
+
+--No, mene sitten... Kuule, älähän mene! Tunsitko sisaresi?
+
+--Pienenä pahaisena muistan.
+
+--Et isona nähnyt? Tuntisitko, jos lohena vedestä nousisi? Tule
+mukaani, mennään padolle haavimaan. Soh! Mars, lurjus!
+
+Vouti heitti nuken haaviin ja lähti rantaan. Reita seurasi häntä kammo
+mielessään sitä outoa tulta, joka voudin silmissä paloi.
+
+
+
+
+XXXI.
+
+
+Pappilan tuvan seinämällä, herttaisen paisteen siihen hellittäessä,
+istuu Anna Olai, Martinus Olain nuori rouva, kevään ensimmäisistä
+lämpimistä iloiten. Ruoho jo vihertää pihamaalla, kärpäset surisevat,
+västäräkit keikkuvat maassa ja katoilla, ja kiuru visertelee kirkon
+kohdalla korkealla ilmassa.
+
+Kevät on tullut kuin taikavoimasta. Äsken oli täysi talvi, nietokset
+huoneen korkuiset, taivas pilvessä. Siitä aukeni taivas, päivä paistoi,
+hanget sulivat, ja poissa oli talvi. Poissa oli siis viimeinkin
+kaikkine kammoineen, painajaisineen ja sielua ja sydäntä väristyttävine
+viluineen.
+
+Yksin oli Anna-rouva saanut suurimman osan talvea olla. Martti kulki
+pitäjällä, kaukaisissa kylissä vaelteli palavan uskonsa ja intonsa
+ajamana. Ei rouva häntä siitä estänyt enää, ei moittinut, mutta pelkäsi
+hänen pitkille taipalille uupuvan, useinkin yksin erämaan kylien väliä
+hiihtäessään, kun ei enää Reitaakaan tahtonut mukanaan pitää, sitten
+kun se säännöllisesti joka yö tainnoksiin kaatui, vaikka olisi hankeen
+kaatunut.
+
+Jotakin outoa oli sillä retkellä tapahtunut; uuvuksissaan, melkein
+puolikuolleina sieltä palasivat; osan kertoi pastori, mutta ei
+nähtävästi kaikkia vaarojaan. Rouva uskoi varmaan, että sen pahan
+noidan työtä oli Reidan tauti. Ja siinä uskossa Rampa-Riitan äiti häntä
+vahvisti, tuli vähän väliä pastorin poissa ollessa siitä hänelle
+ilkkuen puhumaan. Siitä saivat, kun menivät isoa tietäjää
+ahdistamaan... Reita sai jo osansa, vielä pastoriinkin nuoli iskee,
+iskee silloin, kun vähimmin varoa tietää.
+
+Mutta ei hän nyt enää mitään pelännyt, talvi oli ohi, päivä paistoi,
+kotona oli nyt taas Martti, kirkossa tuolla rippikoulua pitäen. Oli
+niin valoisaa, oli taas niin turvallista olla, ja mieli rauhallisena
+ryhtyi hän työhönsä alttariliinaa ompelemaan, kuunnellen samalla
+kevätlintujen laulun helinää ympärillään.
+
+Huomio ompelukseensa kiintyneenä ei hän kuullut, kuinka Rampa-Riitan
+äiti hiljaa hiipi huoneen nurkan taitse ja varovin askelin häntä
+läheni. Vasta kun kuuli rykäisyn vierellään, säpsähti hän
+säikäyksestään hiljaa huudahtaen. Siinä se taas oli tuo pahasilmäinen,
+katkerakielinen nainen, tietysti taas samoine ainaisine asioineen.
+
+--Eihän minua pelätä tarvitse, enhän minä mitään pahaa kellekään,
+virkkoi vaimo houkuttelevalla äänellä. Saanko istua tähän viereesi?
+
+--Miksi tulit taas, vaikka pastori on kieltänyt? vastasi rouva siirtyen
+toiseen päähän penkkiä.
+
+--Kieltänythän on, pois ajanut, mutta minä vain tulen. Tulin taas sinua
+katsomaan, silmäini iloksi sinua katselen, olet niin maire ja ihana,
+solakka kuin karitsa ja hipiäsi hieno ja valkea kuin yksiöinen kerman
+riitta, anna, kun kättäsi hivelen.
+
+--Mene pois!--ja rouva vetäisi kiivaasti pois kätensä. Vaimo siirrähti
+vähän loitommalle.
+
+--Älähän suutu ... ja itkun sekaisella äänellä virkkoi hän:--Kaunis
+olet, mutta miksi lie sydämesi niin kova; et tahdo auttaa, vaikka
+voisit.
+
+--Olenhan jo monta kertaa sanonut, etten sille asialle mitään voi.
+
+--Voisit sinä, kun tahtoisit. Kun oikein pyytäisit, niin rukoilisi
+Riitan puolesta, panisi koko seurakunnan polvilleen ja parantaisi...
+Riitan minä kuoriin kantaisin.
+
+--Ei auta toisten rukoukset, ja jos Jumala tahtoo, voi parantaa
+ilmankin.
+
+--Auttoihan ennen ... hurskas erakko, joka ennen vanhaan kuului tällä
+paikalla olleen, niin kun pani kädet päälle ja rukoili koko
+seurakuntansa polvistuessa, niin avun sai. Ka, miksei voisi terveeksi
+rukoilla, kun kipeäksi kirosi!
+
+--Ei hän tahdokaan, kun noitiin turvasit.
+
+--Siitä minua aina soimaatte,---vaimo purskahti itkuun,--vaan kun ei,
+raukka, liikahtamaan pääse, ei, onneton, osaa tarpeitaan pyytää, suu
+vääränä itkee ja silmillään vain apua anoo. Ei kärsi sydämeni nähdä.
+Terve jo oli, jaloillaan seisoi, mutta kirousta säikähti ... sitä ennen
+vielä omin voimin istualleen pääsi, nyt ei jäsen värähdä ... ettekä
+tahdo kurjan puolesta rukoilla, vaikka teitä Jumala kuulisi!
+Sydämettömiä teitänne!
+
+--Puhu itselleen pastorille, en minä mitään voi.
+
+--Puhu itselleen! Enkö ole puhunut! Vaan mitä tekee tämä: ulos ovesta
+ajaa, ei tahdo kuulla, ei nähdä. Kelvoton on, paha hänet periköön!
+
+Rouva nousi poistuakseen.
+
+--Älä mene, älä vielä mene! rukoili taas vaimo.
+
+--Jos sillä tavalla panettelet pastoria, saat heti mennä tiehesi.
+
+--Enhän panettele, en sano mitään pahaa. Kuule, ota tämä huivi!--ja
+vaimo veti poveltaan esiin vanhan kuluneen liinan.
+
+--Mitä minä sillä?
+
+--Tämä on Riitan ristihuivi ... siinä kasteelle kannettiin ... se oli
+päässään, kun ripille meni. Ota se ja pistä salaa alttariliinan alle.
+Kun rippiviinaa siunaa, sitäkin samalla siunaa. Käärin sen sitten
+lämpimiltään Riitan ympärille ... siitä nousee ja paranee.
+
+Hän oli työntänyt huivin rouvan eteen. Rouva heitti sen inholla maahan
+ja huudahti:
+
+--Hyi sinua, pyhän sakramentin saastuttaja, kirkon rangaistuksen olisit
+ansainnut, jos kertoisin!
+
+Vaimo tempasi huivin maasta ja hullu, kiihkoinen ilme silmissään astui
+hän eteenpäin kumarassa ja kädet suorina kupeellaan rouvaa kohti, sylki
+maahan ja huusi:
+
+--Hyi itseäsi, hyi pappiasi ja sen pappisi Jumalaa, jotka ette
+mihinkään kykene! Maltahan, kun Panu tulee ... taudit teihin ajakoon,
+tuhot teihin nostakoon! Sydämetön olet, mutta ei ole lasta sinulla ...
+etkä saa ... usko sanani, ette saa ... soisin saavasi ja sen käsiisi
+kuolevan ... vaan jos ei kuole, älytönnä eläköön, vaivaisena
+vaeltakoon!
+
+Kyyneliin purskahtaen lyykähti rouva istualleen penkille ja itki
+hermostunutta itkua, niin että hänen hento ruumiinsa vavahteli. Kun hän
+rauhoittui siksi, että voi katsoa ympärilleen, näki hän vaimon
+kadonneen. Talossa ei ollut kotona ketään muita kuin hän. Ottaen
+alttariliinansa, joka oli jo melkein valmis, lähti hän käymään
+kirkolle.
+
+Häntä pudistutti vielä mennessäänkin, mutta sitten alkoi häntä
+säälittää tuo onneton ihminen. Entä jos hän olisi oikeassa, entä jos
+kaikkien yhteiset rukoukset sentään voisivat sen ihmeen saada aikaan?
+Miksei voisi koettaa? Mutta joka kerta, kun hän siitä puhui ja sitä
+ehdotti, moitti Martti häntä ankarasti. Semmoinen oli Jumalan
+kiusaamista, sanoi hän, se oli sitä vanhaa pakanallista ja paavillista
+taikauskoa, joka oli hävitettävä, juurineen nyhdettävä.
+
+Tultuaan kirkolle kuuli hän miehensä äänen heleänä ja voimakkaana
+siellä rippikoululaisille puhuvan ja istuutui rappusille odottamaan.
+Puolipäivä oli kohta käsissä, ja silloin päästää hän heidät hetkeksi
+lomalle.
+
+Pastori kuului juuri puhuvan ensimmäisen käskyn johdosta ja
+selvittävän, mitä vierailla jumalilla ymmärretään.
+
+--Tälläkin paikalla, puhui hän, on vieraita jumalia palveltu ennenkuin
+tieto oikeasta Jumalasta täällä asuntonsa otti ja heidät karkoitti.
+Pakanain jumalia on täällä palveltu, Lempoja, Haltijoita, veden
+hirviöitä ja Maahisia rukoiltu ja niille uhrattu. Paavin pyhimyksiä,
+jotka eivät muuta ole kuin tavallisia syntisiä ihmisiä, ovat esi-isämme
+sokeudessaan kumartaneet.--Mutta miten kuuluu nyt ensimmäinen käsky?
+
+Hän odotti vastausta, mutta kun ei sitä kuulunut, sanoi hän sen itse.
+
+--»Minä olen Herra sinun Jumalasi; ei sinun pidä muita jumalia pitämän
+minun edessäni. Ei sinun pidä tekemän sinulles kuvaa eikä jonkun
+muotoa, niitten kuin ylhäällä taivaassa ovat, eli niitten, jotka
+alhaalla ovat maan päällä, eikä niitten, jotka vesissä maan alla ovat.»
+
+Oppilaat tarttuivat yksi toisensa perästä sanoihin kiinni, ja lopulta
+kaikki niihin yhtyivät yhdeksi ainoaksi isoksi äänen hyminäksi.
+
+Kun hyminä vaikeni, kuului taas pastori puhuvan:
+
+--Niin sanoo Herra, ja se on hänen korkein ja pyhin ja ankarin
+käskynsä. Mutta kuinka tämä Herran Jumalan korkea käsky vielä tänä
+päivänä, kuin on, täytetään ja noudatetaan? Ei kaukana täältä, ei
+edempänä, kuin että teistä jokainen sinne voi mennä, tämän Herran
+huoneen omalla alueella, asuu vielä ihmisiä, joita ainoastaan
+epäjumalan palvelijain nimellä oikein kutsua voimme. Herran käskyä
+rinnassani totellen minä menin heille ainoan Jumalan sanaa julistamaan
+ja heidän inhoittavan puisen epäjumalansa maahan kaasin. Nälällä ja
+vilulla he minut ensin tappaa aikoivat, niinkuin teille jo ennen
+puhunut olen, tulella he minua elävältä polttamaan kävivät ja salaa
+heidän noitansa päälleni karkasi. Mutta silloin nosti Herra kuin ihmeen
+kautta nuorukaisen itsestänsä todistamaan ja kostoa velholle uhkaamaan,
+ja karkoitti velhon hänen omalta uhripaikaltaan. Ja yhä vieläkin puhuu
+Herra saman nuorukaisen suun kautta, jonka isän velho tappoi, jonka
+sisaren surmaan hän syypää on, yhä kostoa ja rangaistusta hänelle,
+epäjumalan palvelijalle ja kuvain kumartajalle, huudattaa. Kenen
+korviin hän huutaa? Kenenkäpä muun kuin meidän kaikkien, jotka
+kristittyjä olemme ja joille perkeleitten ja lempojen valta on
+kauhistus, mutta jotka Jumala on asettanut kunniaansa puolustamaan ja
+valtaansa maan päällä tukemaan. Meitä kaikkia Jumala muistuttaa, mutta
+etenkin teitä, jotka valmistutte hänestä itsestään, hänen hengestään ja
+verestään osallisiksi tulemaan. Missä siis tavannettekin hänen
+valtakuntansa vihamiehiä, heidän vehkeensä paljastakaa. Ellemme
+epäjumalan palvelijoita pois karkoita, Jumalan vihan meidänkin
+päällemme kokoamme. Usein olemme täällä Suomen maassa maallisia
+vihollisia vastaan saaneet taistella, jotka kotomme ja kartanomme,
+tavaramme ja lapsemme tulella ja miekalla hävittivät. Aika voi tulla ja
+kenties lähelläkin on, jolloin meidän Jumalankin vihollisia vastaan on
+aseihin tartuttava. Sillä emme ainoastaan siten hänen ensimmäistä
+käskyään täytä, että itse emme epäjumalia kumarra, vaan meidän
+velvollisuutemme on estää muutkin sitä tekemästä.
+
+Hän lopetti siihen, ja hetken kuluttua tulvahti rippikansa kirkosta
+ulos. Joukossa oli nuoria ja vanhoja, parrakkaita ikämiehiä ja
+sileäkasvoisia poikia, jotka pastori eri haaroilta pitäjää oli
+opetettavikseen kutsunut. Rouva, joka puheen aikana oli astunut
+kirkkoon ja istunut ovensuuhun, tunsi pari niistäkin pojista, jotka
+vasta markkinamessussa olivat kasteensa saaneet. Kynnyksen yli ulos
+astuessaan kuului eräs heistä huutavan:
+
+--Minä en velhoja pelkää--tuossa kun olisi, niin tappaisin!
+
+Iloisena, silmissä tuo omituinen hehkuva ilme, joka niissä näkyi aina
+silloin, kun mieli oli täynnä hänen tehtävänsä innostusta, tuli
+Martinus Olai vaimoaan vastaan.
+
+--Kuulitko, kun heille puhuin? kysyi hän.
+
+--Kuulin, vastasi tämä--mutta miksi heitä sentään niin vihaan
+kiihoitat? Onko se hyvä?
+
+--En kiihoita vihaan. Mutta innostuttaa tahdon nuoret, saada heistä
+pois pelon ja kunnioituksen tietäjiin. Yksin en mitään voi. Tahdon
+heidät mukaani lähtemään, tahdon saarnata ristiretkeä. Kun miehissä
+menemme, on sanallani toinen voima. Voi tulla puolustuskin
+tarpeelliseksi, kun käyn heidän uhrilehtonsa hävittämään. Panu
+kiihoittaa myöskin. Siltä vanhalta mieheltä, Jormalta, josta olen
+kertonut, kuulin, että Panu on ikuisen vihan minua kohtaan vannonut.
+Hän itse on kiinni otettava, jos ei muuten taivu. Nuoret miehet
+puolelleni tahdon, vanhat eivät uskalla, yksin en voi.
+
+--Voithan olla oikeassa. Minua vain niin peloittaa. Rampa-Riitan äiti
+oli taas luonani. Hän minua kirosi ja sadatteli. Miksi olet niin kova
+hänelle?
+
+--Mutta, hyvä ystävä, olenhan niin usein selittänyt, että jos se ei
+onnistuisi ... ihmeet ovat harvinaisia ... ja olenhan muuten tehnyt
+kaikki, mitä voi tehdä, olen puhutellut häntä, olen hänelle ripin
+antanut ja hänen kanssaan rukoillut. Enhän ole niin kova kuin sanot.
+Luja ja taipumaton täytyy olla. Olen tänään ojentanut sovinnon kättä
+voudille.
+
+--Oletko? Olen siitä niin iloinen, onhan hän kuitenkin niin onneton
+ihminen.
+
+Olai kertoi, minkä merkillisen kalun hän oli kirkon oveen naulattuna
+löytänyt ja miksi hän oli Reidan voudin luo lähettänyt ja millä
+terveisillä.
+
+--Mutta kuka se voi olla, joka hänen henkeään uhkaa?
+
+--Sitä en tiedä. Yleinen on viha häntä vastaan. Ehkei se ollutkaan
+muuta kuin pahaa pilaa; mutta kun Reita luuli tietävänsä, niin tahdoin
+käyttää tilaisuutta.
+
+Hän on muuten, Reita, pyrkinyt päästäkseen kotipuoleensa, saloille
+saarnaamaan, sanoi hengen käskevän, ja minä olen ajatellut antaa hänen
+mennä. Tuolla hän tulee ... miksi hän juoksee noin? Mitä se on?
+
+He olivat tulleet pappilaan ja näkivät Reidan juoksevan, minkä kerkesi,
+voudin talolta päin, samalla kun voudin rannasta kuuluvat huudot ja
+voivotukset tiesivät, että jotakin outoa oli tapahtunut.
+
+--Vouti putosi koskeen! huusi Reita hengästyksissään pihaan tultuaan.
+
+Heidän rientäessään voudin rantaan kertoi hän, mitä oli voudin pihassa
+tapahtunut ja että vouti oli vaatinut häntä mukaansa koskelle. Sinne
+tultua komensi vouti Helunan jäämään kosken alle ja siinä edestakaisin
+suvannossa soutelemaan. Itse hän meni padolle ja alkoi haavillaan
+vimmatusti sotkea vettä, kun sai haaviinsa suuren lohen, joka potki ja
+telmi niin, että haavi repesi ja lohi pääsi padon laidalta putoamaan
+kalliolle. Silloin se sulin käsin sen kimppuun ja sai puristetuksi
+syliinsä ja alkoi huutaa:--Se on Annikki ... se on Annikki ... tule
+pitelemään, ettei pääse!--Mutta silloin vihelsi joku, niinkuin olisi
+nuoli ilmassa lentänyt, ja vouti parkaisi ja levitti kätensä ja päästi
+lohen, joka selällään, vatsa valkeana välkkyen, ui alas kuohuista ja
+vouti jäljessä mennä pullikoiden kivien välissä kuohujen keskessä.
+
+Kun Martinus Olai ja Reita joutuivat rantaan, näkivät he Helunan
+soutavan voudin ruumista maihin. Nähdessään voudin koskeen suistuvan
+oli hän soutanut vastaan ja saanut lahkeesta kiinni, juuri kun virran
+laine ruumista nosti ja toinen alkoi painaa. Ruumis vedettiin maalle,
+ja hiljaa ja äänettömästi itkien alkoi tyttö esiliinallaan kuivailla
+kuolleen kasvoja ja vettä valuvaa partaa. Tarkastaessa huomattiin
+voudin selässä hartiain välissä nuoli, jonka lehteen oli sidottu töyhtö
+mustia hiuksia, naisen hiuksia.
+
+Rampa-Riitan äiti oli muiden mukana juossut rantaan. Nähtyään ruumiin
+alkoi hän ulvoa:
+
+--Ripittä kuoli, ripittä kuoli! Synteihinsä saastainen kuoli!--ja
+nähtyään papin huusi hän:--Sinun on syysi!
+
+
+
+
+XXXII.
+
+
+Kevään tullen, kun kirret kankailta sulavat, kun mahla puun suoniin
+kihahtaa ja lehti luomensa aukaisee, herää haltijakin eloon talvisesta
+unestaan, virkoo kuin perhonen ja pyrkii siivilleen. Ja silloin on
+sillä nälkä ja jano pitkän paaston jälkeen ja silloin se vaatii uhrinsa
+ja otollisin mielin sen vastaanottaa. Silloin on suurien kevätuhrien
+aika.
+
+Laumoittain on Karjalan saloilta, missä Panulan tietäjän valtaa
+tunnustetaan, useampien päivien kuluessa rientänyt kansaa pyhää
+uhrivuorta kohti, jonka korkea koivu ja kuusiset rinteet näkyvät kauas
+yli soitten, järvien ja toisten matalampain kukkulain. Toiset ovat
+tulleet järviä soutaen ja ylävesistä koskia alas viiletellen, toiset
+jalkaisin vanhoja uhripolkuja, jotka hiekkaisia harjanteita
+noudattelevat ja pitkospuita myöten suosalmekkeiden poikki oikaisevat.
+
+Ei miesmuistiin ole uhrikansaa niin runsaasti saapunut, ei sitten
+vanhain suurten Panujen. Yhtä mittaa, öin ja päivin, toitottelevat
+tulijain tuohiluikut saloilta ja vesiltä, pajupillit soivat, ja
+leppätorvet lurikoivat. Täynnä ovat talot vierasta, tuvat, aitat,
+sannat ja ullakot.
+
+Runsain uhrin ovat he tulleet, isoja uhrieläimiä suuremmat suvut
+tuoden, pienempiä pienet, eikä kukaan ole tyhjin käsin tullut, sillä
+hyvä on ollut vuosi ja suuret saaliit ja osansa on haltijalle
+annettava.
+
+Tavattoman hyvin oli talvimetsästys ja kevätpyynti onnistunut niin
+metsän kuin vedenkin viljan.
+
+Ei ollut keskeneräinen Lapinretki pitkäksi aikaa saanut Panun mieltä
+masennetuksi. Karkoitettu oli reitalaiset ja iäksi päiväksi näiltä
+mailta ajettu, jota kaikki kansa jo kauan oli toivonut. Kiitosta sai
+Panu siitä heimoltaan, eikä Jorman tekemä suruvirsi »viattomain
+vainosta» kenenkään korvaan tarttunut, sillä ainainen oli ollut riita
+reitalaisten kanssa.
+
+Eivätkä reitalaisen kirotkaan, jotka oli lähtiessään hyvästikseen
+heittänyt, näkyneet mihinkään tuntuvan. Ei toteutunut ennustus viljan
+vähenemisestä. Oli päinvastoin, niinkuin olisi koko Lappi Karjalan
+saloille ja kankaille aarteensa tyhjentänyt. Hirviä ja peuroja
+ilmaantui laumoittain Panujärven ympärille, niiden jäljessä tuli susia,
+ilveksiä ja ahmoja. Ja kun lunta oli sauvalla mitaten metsissä, oli
+riista helppo saavuttaa. Suurempi kuin koskaan ennen muistettiin
+olleen, oli saalis tänä talvena ollut.
+
+Kaikki se luettiin Panun ansioksi. Lapin tieto oli hänellä takanaan,
+reitalaisten metsäonnen oli anastanut, papin oli peloittanut ja isot
+edut itselleen ja heimolleen voudilta hankkinut. Ei ollut hätää
+eläessä, kun semmoinen mies heimon asioita johti.
+
+Ja taitavasti oli Panu metsästyksen järjestänyt. Eivät miehet
+yksitellen hiihtäneet, eivätkä taloittainkaan erän ajoon lähteneet,
+vaan kaikki heimon miehet yksissä tuumin ja yhteisen neuvonpidon
+mukaan. Miehissä otukset saarrettiin, nopeasti kävi ajo, kun ajajat
+vaihtuivat, toiset jälkeen rientäen, toiset vastuuseen ja huonoimmat
+hiihtäjät kaadetun riistan kotiin kantaen.
+
+Eivät karhut päässeet käsistä karkaamaan, uupuivat hirvet, ja turkki
+nujerrettiin susien, ahmain ja ilvesten selästä. Miehiä myöten saaliit
+jaettiin ja sai osansa nyt vanha Patvakin ja nurisemasta lakkasi. Niin
+oli taas otuksen ajo käymässä isolla voimalla kuin ennen esi-isäin
+aikana ja vieläkin isommalla kuin ennen, sillä kun ajoaika päättyi, ei
+isomman elukan jälkeä enää lähitienoilla tavattu. Muista erillään ja
+muihin yhtymättä kulki Jorma, nurkuen liikaa haaskausta, ennustellen
+Tapion tyytymättömyyttä ja metsänviljan vähenemistä vastaisina vuosina.
+Mutta Jormaa pilkattiin, naurettiin horisevalle ukolle, joka ei ota
+silloin, kun annetaan.
+
+Kaikki saapuivat nyt Panulaan härkineen, lehmineen, hiehoineen,
+lampaineen ja lintuineen, ja ne, jotka eivät voineet elävää uhrattavaa
+kaukaisista kotipaikoistaan kuljettaa, toivat muuta tavaraa, jolla
+vaihtoivat uhrieläimiä lähempänä asuvilta, niin että oli kuin markkinat
+Panulan tanhualla. Kaikki uhrattavat elukat vietiin heti tultua pyhälle
+vuorelle laitumelle, sillä niin vaati vanha taika, että uhrinaudan piti
+saada haltijain omaa heinää maistaa ja heidän omista lähteistään juoda
+ennenkuin teurastettavaksi vietiin. Nuoret pojat, kirjavilla nauhoilla
+koristetut, pantiin Joukon johdolla pyhää karjaa paimentamaan.
+
+Paljon oli työtä Panulla uhripäivän aattopäivinä. Panulan suuressa
+tuvassa otti hän vastaan sairaita, jakoi lääkkeitä, paranti, teki
+taikoja, kyseli arpaa ja sen vastauksia tulkitsi, myi taikakaluja ja
+kannuksia ja opetti uusia taikoja: uusia kalataikoja ja uusia
+karjataikoja tämän kesän varalle. Aamusta varhaisesta myöhäiseen iltaan
+hän tuvan peräpenkillä istui, ollen tuvan luukut suljettuina ja tuli
+takassa palaen. Ja yksi oli väijyvä vihollinen ja paha haltija, josta
+sanoi kaiken pahan tänä vuonna tulevan: »Ristin-Kiesus, papin peikko,
+sitä vastaan kun varainnet, et muita vaaroja varanne».
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta jo rusottaa kevätaamu ihana. Yön lyhyen ovat laulurastaat
+uhrivaaran viidakoissa vihellelleet, aamun koittaessa yltyvät kaikki
+Mielikin käköset koivujen latvoissa kukkumaan. Hiirenkorvalla
+helottavat koivut Uhrivaaran rinteillä, tyyni on taivas, ja tyynet ovat
+vedet keväistä voimaansa yli rantainsa tulvehtien. Ei ole uhrikansa
+hennonut silmää ummistaa. Kantelot rannoilla helähtelee, kirjavissa
+vaatteissaan parveilevat nuoret pihoilla ja penkereillä, siellä täällä
+syttyy risukokko palamaan ja toitahtaa tuohitorvi tulien äärestä.
+
+Talonsa pihalla järjestää Panu uhrikulkuetta liikkeelle lähtemään.
+Eläimet on illalla kytketty ja pihaan tuotu ja asetetaan kuljettajineen
+ja ajajineen eturiviin. Uhrikarjan jälkeen asettuu Panu heimojen
+vanhimpain kanssa ja heidän jälkeensä muut miehet, kaikki
+puhtahimpiinsa, valkeihin sarkakauhtanoihin puetut, jalassa uudet ennen
+käyttämättömät virsut. Toiset heistä uhrikaluja kantavat: patoja,
+kattiloita ja hahloja, kuppeja, ropeita ja vakkasia, lusikoita ja
+kapustoja, joita kaikkia säilytetään eri uhriaitassa Panulan pirtin
+perässä ja sieltä vain uhrien aikana otetaan esille, toiset
+soittokaluja ja kannuksia. Mutta aseita ei ole muilla kuin Panulla ja
+hänen apulaisillaan uhrintoimittajilla, sillä ei saa kynttä terävämpää
+eikä hammasta purevampaa asetta kukaan pyhälle uhrivuorelle mukanaan
+viedä.
+
+Mutta jälkijoukossa, erillään muista, ovat naiset ja tyttölapset jotka
+saavat vain loitolta seurata.
+
+Mutta on heilläkin uhrinsa, joita aikovat miehillä haltijain
+hyvitykseksi annattaa: millä on kesy kana tai muu lintu, millä
+elättijänis, millä käsin tehtyjä antimia minkinlaisia.
+
+Yhä enemmän kirkastuu taivaanranta päivännousun pohjolassa. Jo heittää
+päivätär ensimmäiset säteensä ylös aamupilviin ja ruiskauttaa sieltä
+niitä kimppusen pyhän koivun latvaan korkean uhrivaaran harjalle ...
+hehkuu taivas, helottaa koivun latva ja vaaran rinteet, kirkastuvat
+maat ja vedet...
+
+Helähtää Jorman kannel saattueen etupäässä, yhtyy siihen kanteleita
+jälkijoukosta ja toisia joukon keskestä; aloittaa Jorma ikivanhan
+uhrivirren vapisevalla äänellään, joka pian peittyy miesten karkeiden
+ja naisten kimeiden äänten alle, ja kohta laulaa koko uhrikansa:
+
+    --Kuule meitä, metsän joukko,
+    Tapio, talon isäntä,
+    metsän kultainen kuningas,
+    Mielikki, metsän emäntä,
+    Kaunotar, valio vaimo,
+    sekä kaikki korven kansa.
+    Ukko pilvien pitäjä,
+    hattaroiden hallitsija,
+    Ahti aaltojen alainen,
+    Vellamo, veden emäntä,
+    edellämme astukaatte,
+    kupehella kulkekaatte,
+    tulkaatte ottamaan omanne,
+    uhrit kaikki kallihimmat,
+    lahjat suuret suotuisimmat.
+
+Ulos Panulan pihasta kulkee jono, läpi uhriportin, joka on koristettu
+lehvillä, yli alavan niittykannaksen, jonka kahden puolen tyynet vedet
+välkkyvät, ja alkaa siitä nousta uhrivuorelle leveää polkua, joka
+milloin lehtoon katoo, milloin kulkee aukean ahon laitaa, milloin vie
+harvan, viileän hongikon läpi. Kuta korkeammalle kohotaan, sitä
+jyrkemmäksi käy tie ja viepi viimein pystynä törmänä ylös kukkulan
+laelle.
+
+Tuohesta punotulla köydellä on uhrikenttä sitä ympäröivine puineen
+erotettu eri pyhätöksi, jonka sisälle miehet astuvat, mutta naiset ja
+tyttölapset jäävät ulkopuolelle. Maahan kumartuu Panu haltijan kuvan ja
+pyhän puun eteen, ja kaikki muut miehet seuraavat hänen esimerkkiään.
+Panu nousee ylös, lähestyy haltijan kuvaa, heittää hopearahoja
+kourallisen jumalan maljaan ja rukoilee, sill'aikaa kun muut miehet
+vielä polvillaan maassa odottavat:
+
+    --Annan kullat kuppihisi,
+    hopeat pikarihisi,
+    nämä on kullat kuun ikuiset,
+    päivän polviset hopeat,
+    aartehet on uhrikansan,
+    kullat kannan karjalaisen.--
+    Sulle tuovat tuomisensa,
+    antimensa ensimmäiset.
+
+Uhrikentän keskellä, haltijan kuvan edessä on kivinen arina vuoresta
+itsestään yhdeksi paadeksi lohjennut, jonka päälle on pinottu puita
+viisikannan muotoiseen kuvioon, tuohia keskessä ja tuohia halkojen
+välissä; puut ovat ukon kaatamista hongista pilkotut ja tuohet kiskotut
+pyhältä vuorelta. Uhriarinan edessä lepää ristiin pantujen puiden
+varassa pitkä riuku, johon nyt hahlat kiinnitetään ja hahlain
+koukkuihin kattilat uhrilihain keittämistä varten. Keskelle riukua
+uhrikiven kohdalle ripustetaan koko heimon yhteinen suuri uhrikattila
+ja kahden puolen sitä kylien, talojen ja yksityisten kattilat ja padat.
+
+Uhritoimitus alkaa. Kattilat ja padat kannetaan vettä täyteen suuren
+koivun alla olevasta uhrilähteestä, tulet viritetään niiden alle ja
+uhrielukat talutetaan, nuora-aitauksen takaa esiin.
+
+Ensin tuodaan koko heimon yhteinen uhri, Panulassa kasvatettu nuori
+härkä, vanhaa rotua, jota polvi polvesta on tietäjän talossa kasvatettu
+ja jonka sukuperä on yhtä vanha kuin Panujen. Se asetetaan keskelle
+kenttää, vastapäätä uhrikiveä ja haltijan kuvaa. Panu asettuu sen
+eteen. Ilpo on toisella puolella kaulaa, kädessä teurastuskirves ja
+toisella puolella on Patva, heimon miehistä vanhin, puukko kädessä, ja
+vähän syrjemmällä seisoo Jouko, hopeinen vedellä täytetty malja
+kädessä.
+
+Kääntyy Panu taas puolittain haltijan puoleen ja sanoo:
+
+    --Otollinen uhri ollos,
+    kelvollinen kaiken kansan,
+    jos vähän värähtelevi,
+    päältä vettä puistanevi.
+
+Ottaa Panu maljan Joukon kädestä ja heittää sen sisällön jääkylmää
+vettä uhrielukan selkään. Elukka pudistaa nahkansa, ja otollinen on
+uhri, kelpaa sille, jolle se tarjotaan, ja heimonsa puolesta puhuu
+Panu, uhrieläintä osoittaen:
+
+--Hyväksi katsoit, haltija, uhrimme halvan, kuitenkin parhaan, minkä
+antaa taidamme kiitokseksi kaikesta, minkä meille soit ... paljon soit,
+suuret annoit ... vierasten vihoista varjelit, kirot kiersit, kiukut
+käänsit, katehet vitahan väänsit. Kalaonnen ison annoit, metsäonnen
+sitäkin isomman, kauppaonnen kaikista isoimman. Vieras jumala vihoin
+meitä vainota tahtoi, kiitetty ole, että pois pelästyi! Siitä sinua
+kiitämme ja siitä sinulle uhrit kannamme. Anna onnea vastaistakin ...
+riista eteemme aja, kalat ainaisille apajille kutemaan kuljeta,
+kariamme kasvata ja varjele ... yhä isommat uhrit, yhä uhkeammat elukat
+sinulle siitä teurastamme ... katso, kuinka komea on elukka edessäsi,
+kuule, kuinka tuolla toiset vuoroansa vartovat ... kuule malttamatonta
+mylvintää ... sinun eteesi polvilleen pyrkivät, sinun jalkaisi juureen
+verensä vuodattavat!
+
+Panun rukoillessa soivat yhä kanteleet, ja kun hän viimeiset sanansa on
+lausunut, tempaa hän kirveen Ilpon kädestä ja iskee sillä uhrihärkää
+otsaan joka siitä maahan lyykähtää ja niitten jalkainsa sijoilla
+henkensä heittää. Patva sysää puukon sydämeen, ja Jouko jouduttaa
+astian vuotavan veren alle. Kiireesti nyhtäistään nahka uhrieläimestä
+ja pyhään puuhun ripustetaan. Lihat paloitellaan luuta rikkomatta ja
+parhaat niistä suurimpaan uhrikattilaan pannaan. Mutta sydämen ja
+keuhkot sijoittaa Panu uhripadan päälle, valelee halkoja verellä ja
+sytyttää tuohet kitkavalkealla, jonka puut ovat vuoden taikamajan
+orrella kuivaneet. Ja hyvänmielen hymähdys karehtii huulilta huulille,
+kun savu otollisen uhrin merkkinä kohoo kohtisuorana ilmaan ja
+kohotessaan pyhän koivun latvuksia pyyhkäisee.
+
+Heimon yhteinen uhri kun on haltijalle uhrattu, tuodaan toiset
+uhrielukat esiin vuorotellen siinä järjestyksessä kuin olivat
+saattueeseen asetetut, tapetaan ja paloitellaan, sydämet ja keuhkot
+annetaan haltijalle ja lihat pannaan patoihin ja kattiloihin. Siinä
+paloitellaan hiehoja, vasikoita ja lampaita, ja lopulta, kun sukujen ja
+talojen uhrit ovat tehdyt, ojentelevat naiset sulkunuoransa takaa
+kukkoja, kesyjä metsälintuja: metsoja, teiriä ja metsäkanoja
+uhrattavaksi.
+
+--Tässä paras kaluni, tätä haltijalle hoidin ja kasvatin, antakoon
+haltija parhaansa minulle,--kuiskaavat he uhrieräänsä antaessaan.
+
+--Mitä toivot haltijalta? kysyy Panu.
+
+Mikä pyytää karjaonnea, mikä onnea lapsilleen, mikä itselleen.
+
+Mutta ne, jotka eivät mitään nimitä, vaan sanovat: »Haltija itse
+tietää», ne itselleen sulho-onnea toivottavat.
+
+Juhlallinen hiljaisuus on vallinnut isompien uhrien aikana, ja alallaan
+on totisena seisonut uhrikansa. Mutta kun naisten uhria aletaan
+toimittaa, kun kukot kotkottavat, linnut siipiään räpyttävät ja padat
+iloisesti porisevat, hilpenee juhlamieli, ja kielet laukeilevat
+kantimistaan.
+
+Ilpotar, joka seisoo etumaisena naisten joukossa sulkunuoran takana,
+kutsuu Panua nimeltään ja ojentaa hänelle pienoisen valkeavillaisen
+karitsan.
+
+--Anna, Panu, uhriksi erinomaiseksi tämä ... anna, iso tietäjä, isolle
+haltijalle tämä vähäinen villavuonani.
+
+Aina oli Ilpottarella jokin erikoinen uhrinsa loppu-uhriksi varustettu,
+milloin valkea vuona, milloin musta, milloin jänösen poika.
+
+Panu ottaa vuonan, mutta kysyy piloillaan:
+
+--Antaisin, jos tietäisin, onko uhrisi otollinen.
+
+--Kaada vettä koetteheksi, tokko pudisteleisi.
+
+Vuona lasketaan maahan ja pirautetaan vettä sen selkään. Se
+kyyristäikse, ponnistaikse ja potkaiseikse irti pitäjänsä kädestä.
+Syntyy naurua ja hälinää, koetetaan ottaa kiinni karkuria, mutta se
+hyppii sinne ja hyppii tänne, pelastuu käsistä ja karkaa piirin läpi
+pensaikkoon ja katoo sinne.
+
+--Elävältä otti uhrin! huutaa riemuiten Ilpotar,--elävältä otti, ei sen
+henkeä hennonut ottaa!
+
+Ja sitä kaikki muutkin sanomaan, että elävältä haltija hempeimmän
+uhrielukan otti, ei tahtonut siitä muille osaa antaa. Eikä huoli enää
+lisätä uhrattavaa, vaan on kylläinen siihen, mitä jo on saanut.
+
+--Panuhan sen päästi! sanoo joku, mutta toinen kääntyy päin sanojaan ja
+virkkaa:--Entäpä jos päästikin, kun haltijain tahdon tiesi!
+
+Padat ovat alkaneet kiehua yhä kiivaammin. Olutta ja makeaa mahlasimaa
+lasketaan hopeamaljoihin tietäjämiehille ja heimojen vanhemmille ja
+visakupposiin ja tuohisiin muille miehille suurista tynnyreistä, joita
+on pyhän puun juurelle pinottu. Kohta ovat lihat kypsyneet, ja
+uhriateria alkaa. Suurimmasta uhrikattilasta nostelee Panu
+lihakimpaleita astioihin ja nuoremmat miehet ja poikaset kantavat niitä
+vanhempain eteen, jotka ovat istuutuneet uhrikentän vihreälle nurmelle.
+Ei riitä astioita kaikille, mutta sill'aikaa, kun toiset syövät,
+laulavat toiset odotellessa ja kanteloitaan helkyttelevät:
+
+    --Hyvä on meidän ollaksemme,
+    armas aikaellaksemme,
+    kun on ruuat, kun on juomat,
+    kun on hyvät haltijamme!
+    Haihdu huoli, poistu puute,
+    kadotkosi köyhän kiusa,
+    nääntyösi näihin nälkä,
+    näihin juhlajuominkeihin,
+    suurin uhrisyöminkeihin!
+
+Naiset ja tyttölapsetkin pääsevät nyt haltijan uhriateriasta
+osallisiksi. Mutta kuokkavieraina naisia kohdellaan ja armopalat heille
+annetaan. Alempana uhrivaaran rinteellä on vihreä niittyaho, koivujen,
+haapain ja tuomien ympäröimä. Sinne he laskeutuvat, ja sinne heille
+nuora-aituuksen yli ojennetut ruoka-astiat kannetaan. Ilpotar naisten
+niityllä emännöi, ruuat jakaa, johtaa ja järjestää, että kukin arvonsa
+mukaan kestityksi tulisi, vanhimpain naiset ensin ja nuorempain sitten,
+neidot viimeiseksi. Mutta eivät tyydy naiset yksin uhrilihoihin, on
+omat eväänsä mukanaan emännillä, on piiraita, on kakkuja, on
+kalakukkoja, voita ja juustoja on, joita ei miehillä ole, kun ei
+uhripaikalla muuta syödä saa kuin mitä haltija uhriensa ylellisyydestä
+tarjoo.
+
+Siitä on kehunta ainainen naisilla, ruokainsa paremmuudesta. Siitä puhe
+alkaa, ja sikin sokin sanat syödessä lentävät.
+
+--Tuonne meidät eväinemme päästäisivät, niin ei heiltä särvin loppuisi.
+
+--Mitä parempia lienevät poikakakarat haltijan pöydältä syömään
+kuin me.
+
+--Miehiä ovat pojatkin.
+
+--Älkää nurkuko. Parempihan meidän on täällä olla, siellä keittämään
+pantaisiin, täällä valmista nautimme, kerran meillekin muut
+keittämässä.
+
+--Sitkeätäpä tuo on miesten keitto.
+
+--Paremmin uhrimme vaikuttaisi, kun itse saisimme esille kantaa.
+
+--Peloittaisi kai minua haltijan eteen mennä ... en mitenkään
+uskaltaisi.
+
+--Mitä pyysit?
+
+--Sitä en sano.
+
+--Mitä Ilpotar pyysi?
+
+--Pyysin vanhuuden varaa. Pitää tässä sitäkin ajatella.
+
+--Voi, voi, joka toki Ilpotar on naisista nuorin, missä tarvitaan.
+
+--Vanha olen, vanha olen.
+
+Se oli aina Ilpottaren tapa: puhua vanhuudestaan, että muut nuoreksi
+kiittäisivät.
+
+--Panulan emäntä ei mitään pyytänyt.
+
+--Ei milloinkaan pyydä.
+
+--Ei ole mitään pyytämistä minulla.
+
+--Kaikkiko on onnen antimet?
+
+--Ei tiedä, olisiko antajaa sen, siksi en pyydä!
+
+--Mutta Kiesuksen kirkossa saavat naisetkin olla uhria tekemässä, kuka
+tahtoo, muistatko, mitä sanoi?
+
+--Muistan toki, näin sanoi, kun täällä puhui: »Kaikki ottaa hän yhtä
+rakkaasti vastaan, kutsuu kaikki armo- ja uhripöytänsä ääreen. Ei ole
+vaimo saastaisempi kuin mies, ei häntä kelvottomampi eikä huonompi, ja
+kuta heikompi ja hylätympi olit, sitä suurempi oli hänen armonsa sinua
+kohtaan»--niin sanoi.
+
+--Hänen virtensäkin nuotin muistan.
+
+--Soita...
+
+--Näin oli...
+
+--Herkeätkö ... sitä tässä soittelet ja suututat haltijat!
+
+--Ei sille suuria uhreja ... sääli on hiehoani ... ei muuta kuin käyt
+uskosi ilmoittamassa, niin auttaa. Se kun sitoi kaikki pahat henget...
+
+--Sen poikapa sitoi.
+
+--Ristin-Kiesusko?
+
+--Niinpä niin!
+
+--Niin, kun sitoi, niin siellä ovat maanalaisimmassa manalassa eivätkä
+taida mitään, kun et vain pelkää. Mitenkäpä sanoikaan! Näin sanoi,
+sanasta sanaan muistan...
+
+--Kumpiko lienee mahtavampi ... Panuko vai pappi?
+
+--Ei Panu papille mitään voinut, vaikka koetti. Ei palanut tulessa, ei
+paleltunut pakkasessa. Se on niitä varten varattu.
+
+--Joukon oli markkinoilla lumonnut. Ei ole siitä ollut itseensä poika
+... unissaan haastaa ja hourii usein.
+
+--Nähdä tekisi mieleni vielä kerran. Lähdemme, naiset, kerran
+Kontojärvelle katsomahan, kuulemahan.
+
+--Eivät päästä meitä miehet ... kielto on kova.
+
+--Salaa lähdemme, kun ovat miehet kevätkalaan menneet, silloin
+lähdetään.
+
+--Emme tietä tiedä...
+
+Silloin astui puun takaa nuori mies, joka siinä oli hetken seisonut.
+
+--Minä neuvon tien, kun lähtenette.
+
+--Kuka sinä olet?
+
+--Annikin veli! huudahtaa Panun emäntä hiljaa.
+
+Hämmästyneinä katselevat häntä naiset, jotka siinä lähellä istuvat.
+
+--Pois täältä! kuiskaa Panun emäntä. Ilpotar tulee! Mitä sinä täällä?
+
+--Tulin kadotettuja sieluja pelastamaan, sanoo Reita rauhallisesti.
+
+--Jos tapaavat sinut, henkesi ottavat... Mene, hyvä Reita, täältä!
+
+Naiset kurkottelevat uteliaina kaulojaan, mutta silloin tulee Ilpotar
+ilmoittamaan, että Panu miesten keskessä kivellä seisoo ja tähdellisiä
+heille puhuu.
+
+Uteliaina kiiruhtavat kaikki naiset Panua kuulemaan, sillä aina on
+Panulla uhrijuhlassa uusia tuumia tiedoksi annettavana, joista miesten
+mieltä kysyy ja heidän kanssaan keskustelee.
+
+Emäntäkin on menevinään, mutta kääntyy puolitiestä pois ja lähtee
+Reidan jälkeen, jonka oli nähnyt menevän alas vuoren rinnettä metsään.
+
+
+
+
+XXXIII.
+
+
+Panu seisoo kiven päällä, miehet ovat kokoontuneet hänen ympärilleen,
+ja hän puhuu heille näin asiasta, jota on kauan mielessään hautonut,
+mutta jonka ilmaisemiseksi hän vasta nyt katsoo sopivan tilaisuuden
+tulleen:
+
+--Karjalan miehet, miehet Panujen heimon ja heimojen kaikkien
+muidenkin! Uhrattu on jumalille ja puolellemme on haltijoita lepytelty.
+Ei ole miesmuistiin tällä vuorella näin suuria lahjoja tehty eikä näin
+runsaita antimia annettu. Hyvitetty on haltijain mieli, mielellä
+hyvällä on uhrit otettu vastaan, ihanan ilman on Ukko antanut ja savun
+kohtisuorana taivaalle kohottanut. Siitä olkoon mielemme iloinen!
+
+--Iloinen on siitä mielemme, Panu, että hyvin osasit uhrit otollisiksi
+laatia! säestää Ilpo.
+
+--Aika on käydä haltijoille loppukiitosta tekemään, viimeistä savua
+suitsuttamaan ja viimeistä uhritulta virittämään. Aika on sen tehtyä
+käydä nuorison kisakentälle karkelemaan ja vanhain ilovirsillä
+virkisteleimään, sillä siitä käy haltijain mieli hyväksi ja herttaisin
+silmin he ihmisten ilonpitoa pyhällä vuorella katselevat, kuuntelevat.
+Mutta ennenkuin huvihuilut puhaltamaan panemme, pitäkäämme totinen
+tuuma, pankaamme miesten neuvo käymään miesten asiasta.
+
+--Mikä on mielesi, Panu? Puhu, sinua kuuntelemme.
+
+--Tämä on tuumani, joka on kauan mielessäni kytenyt, sen nyt tuleen
+puhallan, kohentanette, kun tahtonette--kun ette, siihen
+sammuttanette!--Hyvä oli riistavuosi tämä, hyvä kaupan vuosi, kaiken
+vuosi. Hyvä on Tapio lapsilleen, joita suosii ja joille mielensä
+leppeänä asustaa. Mutta oikullinen on hän isäntä, ei tiedä taata hänen
+tuuliansa, milloin myötä puhaltavat, milloin vastaan. Yhtenä vuonna
+ylenmäärin antaa, toisena kaiken viljan kadottaa. Hyvä on Tapio, mutta
+vielä parempi sitäkin Pellervo. Kun kourallisen siementä maahan kylvät,
+antaa välistä vuoden viljan. Katsokaa, miten kontolaiset elävät ja
+hyötyvät. Kaskia kaatavat, polttavat ja kylvävät, viljan Viipuriin
+soutavat, hyvät hinnat kotiin tuovat, äveriäinä elävät! Miksemme mekin,
+Karjalan miehet, viljaa Viipuriin vietäväksi kylväisi! Hyötyvät ovat
+hongikot ja hikevät lehtomme vesien varsilla, niitä jo Kontojärven
+kansakin himoiten katselee. Mutta ei ole apua joka miehen pienestä
+puurojauhokaskesta, tuskin omaksi leiväksi riittää. Suuri hakatkaamme
+kaski, koko heimon yhteinen kaski miehissä kaatakaamme; yhdessä sen
+poltamme, vierrämme ja kylvämme, ja yhteen aittaan viljan korjaamme ja
+sen miehiä myöten jaamme. Se on tuumani!
+
+Kun ei kukaan mitään virkkanut, jatkoi Panu:
+
+--Käykäämme kirveinemme jo huomenna metsään! Ennen juhlapäivät
+haarikoita kallistellen vietimme, nyt kirveitä keikutellen
+viettäkäämme, suuri aukeama korpeen hakatkaamme! Sanokaa mielenne,
+miehet!
+
+Kuului ääni miesjoukosta:
+
+--Mitä Tapio sanonee, jos hänen tanhuansa poltamme?
+
+--On Tapiolla tanhuvia! vastasi Panu, kädellään metsiä ja maita
+osoittaen.
+
+--Mutta jos sattunee hänen asumuksensa siihen, mistä metsän kaadamme?
+virkkaa toinen.
+
+--Paikan olen katsonut ja siitä arvan mieltä kysynyt, eikä ole siinä
+Tapiolla taloaan. Tuolla vastapäätä Lehtoniemen rinteellä, esi-isäin
+vanhalla kaskipaikalla, siellä on kasken paikka parasta lajia.
+
+--Kyllä Panu paikat tietää ja osaa arvan ajatukset!
+
+--Osanneehan Panu, osannee, mutta syttyy tuleen salo, ryöstäikse kulo
+käsistäsi, etkä tiedä, minne karkaa.
+
+--Saataneenhan tuli sammumaan, ja onhan saloja palamaankin, paremmin
+heinää kasvaa ja helpompi on metsänkävijän kulkea.
+
+--Heitämme sen asian Panun haltuun, lie hänellä taikoja tulellekin.
+
+--Mitä miehet arvelevat? kysyy vielä kerran Panu.
+
+--Ei ole tyhmä tuumasi, voipi kasvaa vilja runsas, mutta miten
+kaukaisten paikkain miehet tänne tullemme kaatamaan ja polttamaan?
+
+--Niinkuin metsällekin tulette ja niinkuin me taas vuorostamme
+hiihdämme riistan ajoon teidän saloillenne. Nyt kasken kaadamme, ensi
+kevännä sen miehissä poltamme, kun taas uhreillenne tulette. Jos
+Pellervo nyt meille onnea antaa, käymme toiste _teidän_ korpianne
+kaatamaan. Vuoroin Karjalan kankaat viljelemme emmekä päästä vierasta
+maillemme, emme halmeillemme. Hyödymme, rikastumme, ei köyhyys paina,
+ei puutetta tule, vaikka Lappi metsän karjan veisi ja vaikka räähkän
+sana reitalaisen joskus toteen kävisikin.
+
+--Hyvä on tuumasi, Panu! Minä tulen, vaikkeivät muut tulisi!
+
+--Tulen minäkin!
+
+--Koetamme, sitten näemme!--Emmehän tässä mitään menetä. Huomenna olisi
+karkelopäivä nuorten ja meidän vanhain maljojen edessä istuminen.
+Siirtäkäämme ilot ja karkelot ja juomingit tuonne vastaisen vaaran
+rinteelle. Kirves kädessä siellä karkelemme, nuorukaiset ja neidot
+kassaroita heiluttavat.
+
+--Ja Jorma kannelta soittaa!
+
+Jorma ei ollut tähän saakka mitään virkkanut.
+
+--En minä haltijain uhripyhiä häpäise arkitöihin menemällä.
+
+--Vanha on Jorma ja viisas, mutta viisaampi on vielä haltija ja
+paremmin etunsa ymmärtää. Yhtä uhria on kaskenkaadanta, kun se haltijan
+hyväksi koituu. Karjalan kansalle kun siitä kerran valta kasvaa, kasvaa
+haltijainkin valta. Miksi ristinkansa niin hyvin elää, miksi heidän
+Kiesuksena voima kasvaa? Anna meidän saada sama valta, niin ei ole
+tarvis haltijamme väistyä. Kontokoskella on kirkko Kiesuksella, missä
+meillä ennen oli uhripyhättö. Kaskensa siihen kaasivat ja siihen
+jäivät. Olisi meillä ollut siinä heitä ennen kaski, ei olisi väistytty,
+eikä haltijamme ollut pakko perästä tulla.
+
+--Sanoin mieleni, kun kysyitte ... pidän oman pääni, pitäkööt muut
+omansa, virkkoi Jorma.
+
+--Koetammehan, koetamme!
+
+--Hyvä siitä sukeuu!
+
+--Lähdemme heti kaskea kaatamaan! huusivat herkkämieliset miehet yhdestä
+suusta.
+
+--Teemme talkoot, ettei moisia ole ennen kuultu!
+
+--Tullette, jotka tahtonette osalle päästä. Niinkuin metsän viljan
+jaamme jousia myöten, niin jaamme maan viljan kirveitä myöten.
+
+--Kaikki tulemme!
+
+--Heti lähdemme!
+
+--Hetikö lähtenemme, vaiko huomisaamuna?
+
+--Yöllä on viileä lehdossa liehua.
+
+--Olkoon päätetty! Heti lähdemme, kun ensin uhrit päättänemme.
+
+Päätetty on Panun tuuma, hyvä tuuma, ja tyytyväisin mielin astui hän
+alas kiveltä.
+
+--Nyt uhri viimeinen tehkäämme, savu viimeinen suitsuamaan pankaamme!
+
+Huolellisesti oli kaikki luut syödyistä lihoista talteen pantu ja
+koottiin nyt uhriarinan päälle. Sen tehtyä pinottiin pitkiä halkoja
+kodan muotoiseksi suippopinoksi paaden ympärille ja sytytettiin. Miehet
+seisoivat puolikehänä tulen ympärillä ja naiset sulkunuoran takana.
+Panu kohotti kätensä taivasta kohti ja kiitti vielä kerran haltijoita
+siitä, että olivat uhrit otollisin mielin vastaan ottaneet, pyysi heitä
+muistossaan pitämään, mitä heille oli annettu ja uhrattu ja kuinka
+miehet kaukaistenkin matkain takaa olivat tänne tulleet. Jos
+palkitsisivat hyvällä onnella, metsän viljan onnella, veden viljan
+onnella ja onnella kaikella muullakin, yhä upeammat uhrit ensi vuonna
+tuotaisiin, yhä tarkemmin heidän tahtoaan noudatettaisiin, minkä unessa
+ja arvan avulla ihmisille ilmaisevat. Ei vieraisiin jumaliin
+taivuttaisi, pois heidän viettelyksensä torjuttaisiin ja haltijain
+pyhiä paikkoja, lehtoja, vuoria ja karsikoita tarvittaessa
+puolustettaisiin. Vielä kiitti Panu haltijoita hyvistä neuvoista ja
+viisaista tiedoista, joita miesten mielissä herättävät ja siellä
+älykkäiksi päätöksiksi kypsyä antavat, ja lausui lopuksi:
+
+--Niinkuin aurinko nousee, kuu kohoaa ja joet ja järvet äyräittensä
+tasalle täyttyvät, niin te, hyvät haltijat, ilahuttakaa meitä viljan
+paljoudella, perheen siunauksella, karjan runsaudella ja kaikenlaisella
+yltäkylläisyydellä! Niinkuin pääsky visertelee ja käki kukkuu, niin
+olkoon elämämme huoleton ja iloinen. Niinkuin lehto leikitsee ja tuuli
+lehvissä lehahtaa, niin asukoon mielemme iloisena ja rinta riemuisena
+sykkiköön! Ja niinkuin tuo savupatsas päivää kohti kohoaa ja ilmaan
+haihtuu, niin kohotkoon toivomuksemme taivaankaaren takaisten luo.
+
+Sykkivin sydämin, riemuisin mielin ja suut ja silmät hyväksyvässä
+hymyssä otti uhrikansa osaa tietäjän rukoukseen ja kiitokseen.
+
+Tähteeksi jääneet lihat ja keitot kannettiin alas kylään seuraavina
+juhlapäivinä nautittaviksi. Vuodat vietiin Panulan uhriaittaan ja
+nostettiin orsille kuivamaan.
+
+Panu jäi vielä muiden mentyä vuorelle. Ilpon ja Joukon avulla pingoitti
+hän ensimmäisen uhrihärän vuodan, karva ulospäin, ja asetti sen
+telineen päälle haltijan kuvan eteen, ettei tämä saamaansa uhria
+unohtaisi. Kun se oli tehty, lähetti hän pois Joukon ja Ilpon ja jäi
+vuorelle tekemään taikoja, joita paitsi ei uskonut uhrin suurimmankaan
+tepsivän: keräili tuhkaa uhrikiveltä, sekoitteli sitä maan multaan,
+puun lehtiin, heitteli ilmaan, lähteeseen upotti. Kokosi hiilet, keräsi
+sitten vuoden varat sarvia, kynsiä, rakkoja ja muita taika-aineita ja
+vei ne taikapajaansa niemen nenässä.
+
+Kun Panu yön tultua palasi kylään, soivat siellä kanteleet ja pillit,
+nuoriso karkeli Panulan tanhualla, ja vanhat miehet kellettelivät
+penkereillä maljain ja haarikkain keskessä olutta ja simaa
+ryypiskellen.
+
+Mutta kun Panun näkivät tulevan, ottivat he hänet ilohuudoilla vastaan,
+ylistivät hänet ikihyväksi, kirveensä tempasivat ja olivat valmiit
+kaskimaalle lähtemään.
+
+--Yön kun miehissä riehumme,--olivat keskenään tuumineet ja sen nyt
+Panulle ilmaisivat,--niin on aamulla metsä jo maan tasalla ja huominen
+päivä on karkelon ja ilon päivä koskematon!
+
+Ja siitä kaikki kaskimaalle hankkiutumaan. Kirveet olalla he rantaan
+riensivät ja siitä itsensä salmen yli soudattivat. Laulaen, soittaen ja
+iloa pitäen siirtyi uhrikansa täysissä venheissä tyyntä järven pintaa
+pitkin Lehtoniemen nenään, josta Panu heidät hakkauspaikalle opasti,
+itse edellä kulkien.
+
+Hyötyvää lehtoa, raitaa, pihlajaa, tuomea ja pajua kasvoi niemen nenä
+ja ranta kahdenpuolinen. Maan yletessä muuttui metsä koivikoksi, sitä
+komeammaksi, kuta ylemmäksi tultiin kukkulalle, joksi maa niemen
+keskikohdalla kohosi, mutta kukkulan takana maan puolella kohoili
+kuusia ja honkia lehdon sisästä, ja etäämpänä alkoi havumetsä suureen
+saloon yhtyen.
+
+Kukkulan korkeimmalle kohdalle johdattaa Panu miehet; siinä suuren
+koivun ympärillä, joka itse käen kukkumapuuksi pyhitetään, osoittaa hän
+jokaiselle puun, mihin ensin kirveensä iskeä. Vuolaisee Panu sitten
+koivun alle palan hopeaa, toisen kultaa ja metsänväeltä ja Tapiolta
+anteeksi anoo. Ei sano puita omin lupinsa ottavan, ei arvan kysymättä
+kaatavansa. Eikä ilmaiseksi ota eikä ainaiseksi, lainaksi lehdon ottaa,
+uudet puut ja paremmat siihen sijalle kasvattaa. Siihen kun kaski
+kaatuu, hyvä on teirien, riekkojen ja metsojen rytöjen alla pesiä ja
+poikiansa piilotella. Kun laiho kasvaa, ei lopu jänöltä helpeinen
+ruoho, ja kun ohra olkea työntää, tulkoon hirvi vasikoinensa osansa
+ottamaan.--Emme itse isoa osaa himoitse, emme suuren saaliin toivossa
+koivujasi kaada, sinulle kaadamme, Tapio, sinun mieliksesi, Mielikki,
+siinä on kukkaisella aholla kevyt impiesi ilakoida, kun itse tämän
+koivun alla istut ja käkesi latvassa kukkuu.
+
+Ei Panu ylen totisin suin puhunut, hymy parran alla piili ja ilo
+silmissä säteili. Ja noin puhuttuaan puolirunoon iski hän kirveensä
+koivuun, ja samoin tekivät muut.
+
+Iloiset tuli siitä illatsut ja iloiset öitsyt miesten paitahihasillaan
+heiluessa ja naisten tullessa jäljestä vastoja ja kerppuja taittaen ja
+tyynenä, valoisana kesäisenä yönä työmiesten iloksi laulellen. Kaatui
+vanhoja rosoisia koivuja, joiden ympäri ei miehen syli ylettynyt,
+kaatui ikihonkia sikin sokin yhä kasvavaksi röykkiöksi, suunnattomaksi
+kaskeksi kukkulalta alas niemen kärkeen päin ja korven puolelle päin.
+Tuon tuostakin pyrähti lintuja lentoon, tai lähti jänö tiehensä
+hippaisemaan, mutta ei ahdistettu lintuja eikä jänöä hätyytetty--rauha
+täytyi nyt Tapion karjalle antaa. Ja tuon tuostakin jätettiin jokin
+suurempi puu pystyyn käkien kukkumapuuksi ja kokkojen leposijaksi.
+
+Ylinnä muista liehui Panu ja hänen kiiltävä kirveensä välkkyi muita
+vinhemmin singotellen lastuja ympärilleen kuin myllyn ratas veden
+pärskyä. Niin oli hänen mielensä kiihkeä kuin sotilaan, joka
+voitollisena temmeltää pakenevassa vihollislaumassa sen viimeistä
+vastustusta murtaen. Hyvin olivat hänen kaikki hankkeensa käyneet,
+kaikki häntä kuulivat ja kaikki tottelivat, uudistettu oli Karjalan
+kansan yhteys ja tunnustettu vanhain Panujen valta ja Panu itse kaiken
+kansan tietäjäksi tunnustettu.
+
+Kun aamu valkenee ja aurinko nousee, on kaski kaadettu, metsä avattu,
+iso aukeama lohkaistu suunnattoman salon niemeen. Siihen, minne ei
+metsän sisään näkynyt muuta kuin taivasta palanen puiden latvojen läpi,
+näkyy nyt vihertävä uhrivaara ja sen niemitse siintävät selät.
+
+Istuivat miehet aamun tultua keskelle kaskea käkikoivun alle einettä
+nauttimaan, jonka naiset olivat heille valmistaneet. Uuvuksissa olivat
+jäsenet oudosta työstä, mutta mieli oli hilpeä työaloja tarkastaessa.
+
+Kukahti silloin aamukäki pyhältä vuorelta. Paljastuivat kaikki päät, ja
+Panu virkkoi:
+
+--Onnen käki, Karjalan onnea kukkuu!
+
+Kauan kukkui pyhän vaaran käkönen yhteen menoon. Mutta kun viimein
+lakkasi, tarttui sen säveltä jatkamaan toinen käki koivun latvasta
+keskeltä kaskea.
+
+--Onnen käki, kaskemme onnea kukkuu!
+
+Mutta kun kaikkien kasvot olivat käännetyt ylös koivun latvaan, jossa
+näkivät linnun pään nyökkäisevän ja purston keikkuvan, taittui ääni
+kesken kukunnan, räpäytti lintu siipiään kuin lentoon lähteäkseen,
+heittihe syrjään ja tuikkasi maahan, Panun jalkojen juureen pudoten.
+
+Kaikki katsomaan, mikä kultalinnun maahan toi. Nuoli oli rinnassa ja
+hengetönnä keuvotti lintu maassa.
+
+--Kuka kurja ampui onnen linnun?
+
+Tarkastettiin nuolta. Kädestä käteen se kulki, sill'aikaa kun toiset
+riensivät kaskesta ampujaa etsimään, mutta ei tunnettu nuolta, eikä
+kaskesta ketään löytynyt. Pystyn metsän suojasta sen oli ampunut, joka
+oli ampunut. Mutta miten osasi niin pitkän matkan päästä noin pieneen
+lintuun? Ei tässä joukossa tiedetty semmoista ampujaa.
+
+--On kuin reitalaisten nuolten tapaan tehty, virkkoi joku.
+
+--Mistäpähän tuli tänne Lappi nuolineen!
+
+Mutta totiseksi oli käynyt Panu. Tunsi nuolen, tiesi ampujan, vaikkei
+ollut tuntevinaan.
+
+Oli joutunut nuoli miehestä mieheen kiertäessään Jorman käteen. Jorma
+oli ollut kotomajallaan verkkojaan laittelemassa, huomenna kevätkalaan
+lähteäkseen. Ohi kun siitä ruuhessaan meloi, ei malttanut olla maihin
+nousematta, tuli kaskea katsomaan.
+
+--Onnesi linnun ampui, Panu, itseäsi uhkasi, virkkoi hän.
+
+--Kuka ampui?
+
+--Karin on nuoli.
+
+Karin nuoleksi oli sen Panukin tuntenut.
+
+--Syyttä minua vainoo, turhaan tavoittelee ... ei minuun pysty. On
+onneni isompien varassa.
+
+--On pystynyt nuoli isompiinkin,--virkkoi taas Jorma ja lisäsi:--
+Lienettekö kuulleet, että vouti on tapettu.
+
+Jo säpsähti Panu, vavahti parta ja poski kalpeni.
+
+--Voutiko tapettu?
+
+--Kari on kostanut Annikin kuolon ... vielä sen sinullekin kostaa. On
+Lapin nuolet apunaan.
+
+--Mistä tiedät, vai loruatko?
+
+--Tiennen, mistä tiennen, mutta ne ovat viestit kulkeneet, että sai
+nuolen selkäänsä ja siitä koskeen suistui. En huoli enempää puhua, kun
+et uskone, käynet itse tietämässä. Sanon vain: Sen sait siitä, kun
+Tapion ilveksen tapoit; sen sait siitä, kun haltijan viinalla vihoitit.
+
+Ja sen enempää selittämättä, mitä oli Panun emännältä kuullut ja Panun
+emäntä Reidalta, poistui Jorma.
+
+Ei Panukaan sen enempää asiasta puhunut, ja miehet poistuivat kaskelta.
+
+Mutta siitä päivin katsoivat Karjalan miehet Panua kostonalaiseksi
+mieheksi, ja Panu luki heidän silmissään epäilyksen, niinkuin olisi
+heidän luottamuksensa häneen horjahtanut.
+
+--Jos lie entinen vouti kuollut, saadaan toinen ja parempi! rohkaisihe
+Panu, sillä muitakin rohkaistakseen.
+
+--Liekö uusi ystävä entisen veroinen?
+
+--Lie mimmoinen lie, ei vieraita ystäviä tarvita.
+
+Mutta eivät ottaneet mielet rohkaistuaksensa. Päätä pudistellen erosi
+uhrikansa, ja salainen nurkuminen rinnat täytti, taipaleella
+sanoiksikin puhjeten:
+
+--Turha taisi olla iso uhrini.
+
+--Mitä maksoit?
+
+--Kuusi nahkaa laihasta mullikasta maksoin.
+
+--Nylkevät panulaiset...
+
+--Ei ole onnea _siitä_ kaskesta.
+
+--Saat nähdä, että korpi vielä kostaa.
+
+--Oikeassa oli Jorma.
+
+--Tultani en siihen viritä minä.
+
+--Enkä minä.
+
+
+
+
+XXXIV.
+
+
+Kevätkalaan ovat menneet kaikki miehet, etäisten selkien saariin
+soutaneet, orjatytöt apuna airoja kiskomassa. Siellä kutuaikoja ja
+kalain nousua alavesistä kaiken kevättä odottavat, nuottaa vetävät,
+verkkoja laskevat, koukkuja pitävät, ja kun saalis on siivottu, sen
+päivänpaisteessa talven varaksi kuivaavat.
+
+Mutta kotokylään ovat jääneet naiset lehmiä laitumelle laskemaan,
+karjataikoja tekemään ja karjan onneksi kotihaltijoille uhraamaan.
+
+Ilpolan karja on paras Panulan kylässä, suurempi kuin Panulassa
+itsessäänkään, ja Ilpotar on heimon naisista karjataikain tekijä
+taitavin. Panu hänelle joka kevät uudet taiat neuvoo ja kaikki kylän
+naiset niitä häneltä tietämään. Sillä ei ole Panun omasta emännästä
+taikain tekijäksi, saati toisten neuvojaksi. Ilpotar tekee joka kevät
+karjataiat Panulassakin.
+
+Urvon aamuna varhain saapuvat kylän naiset neuvoja saamaan. Kuin
+kutsuvieraina parhaina vastaanottaa heidät Ilpotar, katettu on pöytä,
+kukkuranaan on piiraita, rieskoja ja meheviä kakkuja, voita, lihaa,
+kalaa ja simaa. Mutta on tuomisensa tulleillakin, millä vakkaren voita,
+millä tuohipullollinen suoloja, harvinaisia ja kallisarvoisia, millä
+mytty sämpylälämpöisiä, eräällä käärö Saksan verkaa, toisilla sukkia,
+paitoja, nauhoja ja lahjoja kaikenlaisia.
+
+Arvokkaasti ja armollisesti ottaa Ilpotar vastaan vieraansa, pöytään
+istuttaa ja syömään ja juomaan kehoittelee eikä ole tietävinään, mitä
+varten tulivat.
+
+--Iloinen on emännän mieli, kun vieras taloon tulee,--puhelee hän.
+Harvoin tulette, usein ohi kuljette. Eihän ole isot tarjouksetkaan,
+mutta sen antaa talo, minkä taitaa ... istukaatte, ottakaatte!
+
+--Useinhan käymme, aina on Ilpolaan asiaa, aina ovat tarjoukset
+toisiaan paremmat,--mairittelee emännistä ensimmäinen.
+
+--Aina ovat naapurit tervetulleet,--sanoo Ilpotar uudelleen. Aina
+asialla, vielä enemmän ilman.
+
+Iskevät silloin toiset silmää sille, joka ensin puhui, ja hän virkkaa:
+
+--Tulimme taas tietämään, mitä meille, Ilpotar, neuvoa tahtonet:
+taikoja tämän kesäisiä ... viisauttasi karjamme varaukseksi ... oppia
+oikein laitumelle laskeaksemme... Et liene altis tällä erällä antamaan,
+toisten tulemme, tiedustelemme.
+
+--Mitäpä minun tiedoistani. Vähät vaimon viisaudesta, vähät naisen
+neuvonnasta. Mutta kun siihen tyytynette, minkä muilta kuullut olen...
+
+--Aina apu tiedoistasi, aina teho taioistasi.
+
+Kun oli syötellyt ja juotellut vieraansa, virkkoi Ilpotar:
+
+--Tähdelliset ovat taiat tänä vuonna, paljon on vaaroja väijymässä ...
+kirkon uhkat, Lapin vihat, salataudit ja käärmeet, eikä tiedä
+Tapiotakaan taata, ei hänen koiriaan, ei kontioitaan...
+
+--Neuvo taika, avokorvin kuuntelemme.
+
+--Tehkää muut, miten tahtonette, näin minä teen, en tiedä, tehonneeko.
+Otan tuohisen, puun mallon päivättömältä puolen kiskotun...
+
+--Ei ole minulla semmoista tuohista...
+
+--Saanet minulta, kun tahtonet... Panen siihen jokaisen laitumelle
+laskettavan lehmän maitoa, kiuluun katsomatta lypsettyä.
+
+--Ei toki saa kiuluun katsoa, siitä tehonsa menettäisi.
+
+--Vaan mitenkäs?
+
+--Asetut pystypolveen, helmat polviin nostettuina, ja katsot lehmäin
+jalkain väliin.
+
+--Niinpä niin, sehän on vanha lypsytaika.
+
+--Vaikk' onkin, niin hyvä on, ettet unohda sitä, muuten älä lähde
+alkuunkaan. No, kun olet lypsänyt, niin nyhtäise joka lehmästä kolme
+karvaa.
+
+--Mistä paikasta?
+
+--Korvain välistä, hännän juuresta ja vasemman jalan vuohisesta. Ota
+sitten tuhkaa kolmelta tulisijalta, kodasta, saunasta ja riihestä..
+
+--Auta armias, kun riihen tuhkan lipeäksi keitin!
+
+--Saat meidän riihestä, siellä on. Riputa tuhkaa maitoon ja mene
+maitoinesi laitumelle, kierrä laidun niin kauaitse kuin et enää tahdo
+lehmiä edemmä kulkemaan, ja riputa maitoa maahan aina vähän matkan
+päähän. Jos et yhtenä päivänä ehdi, kulje kahtena. Kun olet kierretyksi
+saanut ja heti kierrettyäsi lasket lehmäsi, pysyvät koko kesän siinä
+kierroksessa, jossa ei peto pure eikä pysty taudinkaan hammas.
+
+--Eikö muuta tarvita?
+
+--Teen minä vielä toisenkin, tehnette tekin, kun tahtonette: otan kolme
+kukon virkahöyhentä ja käärin ne kellojen kantimeen. Panen
+suurusjuomista astiaan ja siihen panen kellot kantimineen ja yhtä monta
+sirppiä ja yhtä monta viikatetta kuin on kelloja. Kuljetan kirnua
+navetan ympäri selässäni kolme kertaa myötäpäivään ja kolme kertaa
+vastapäivään, asetan sitten kellot lehmäin kaulaan ja sirpit ja
+viikatteet navetan oven päälle. Kun kaikki lehmät ovat sitä juomaa
+juoneet, niin päästän kytkyestä ja lasken pihalle, ja silloin tulevat
+kotiin joka ilta kohta, kun aurinko alkaa mailleen painua.
+
+Silmät pyöreinä kuuntelivat emännät tietäjänaisen puhetta.
+
+--Oiva taioilta taikasi tuntuvat! Neuvonet vieläkin.
+
+--Neuvo, neuvo!
+
+Ilpotar neuvoi vielä toisiakin taikoja, neuvoi, miten paimen oli
+varattava, miten lehmät hyvälypsyisiksi saatava, miten metsän peitosta
+päästettävä.
+
+--Oiva taioilta taikasi tuntuvat!--ihailivat taas naiset.
+
+--Tehtävä on taiatkin, vastasi Ilpotar, mutta uhrit aina tehoisammat.
+Miehet aina isoille haltijoille uhraavat, me pieniä lepyttäkäämme. Ei
+vieraan opettama taika ole oman uhrin veroinen. Kukin kotolehtoonsa
+antimet parhaat kantakoon.
+
+--Joko itse uhrasit, Ilpotar?
+
+--En vielä, vaan nyt on mieleni mennä.
+
+--Et antane meidän mukanasi tulla?
+
+--Ei haltija hyviä vieraita vierone.
+
+Joka kevät kehoitti Ilpotar vieraitaan omille haltijoilleen uhraamaan,
+mutta joka kerta oli heidän samalla tapana seurata häntä hänen
+uhrilehtoonsa.
+
+Asettuivat he riviin Ilpolan pihalle, Ilpotar ensimmäiseksi niinkuin
+Panu miesten uhrisaatossa, ja lähtivät Ilpolan uhrilehtoon.
+
+Kullakin talolla oli oma pieni uhrilehtonsa, mihin emäntä uhrinsa
+kantoi, kaikista esikoisista ensimmäiset--oli ainakin pihlaja aitan
+takana kunnaalla, kun ei muuta ollut. Mutta suurin ja komein lehto oli
+Ilpolassa, parhaiten hoidettu, parhaalla paikalla ja parhailla
+lahjoilla varustettu. Sinne saattaa Ilpotar vieraansa läpi pienoisen
+metsikön, yli niityn ja siitä rantaa myöten niemen nenään, jossa on
+lehto valkeita koivuja, karsituita niin ylös kuin kädellä yletti,
+muistoksi vainajille ja heidän haltijoilleen pyhitetty. Siinä on
+ensiksi vanhan emännän karsikko, jo ainakin sadan vuoden vanha, sadan
+vuoden vanhaksi eläneen naisen muistoksi, joka emäntä oli ollut karjan
+kasvattaja kuulu ja jolle karjan menestykseksi jokaisesta poikineesta
+lehmästä kiulullinen ensimmäistä juustomaitoa kaadettiin.
+
+Siihen nyt Ilpotar ensiksi meni ja asetti kupposen maitoa puun
+juurelle, joka oli puhtaaksi lakaistu ja jossa oli tyven ympärillä
+raunio rannan kiviä. Joka kerta käydessään kantoivat naiset kukin
+kivensä asunnon isontamiseksi pyhälle käärmeelle ja kärpälle, joiden
+tiettiin rauniossa elävän ja antimista osansa ottavan.
+
+Vähän matkaa siitä oli toisen vanhan emäntä vainajan puu, jonka karjaa
+ei karhu ollut koskaan repinyt, niin oli ollut taitava taikain tekijä
+ja niin oli osannut pitää hyvät paimenet. Sille teki Ilpotar lupauksen
+vasikan nahasta, hienoimmasta ja parhaiten parkitusta, ripustamalla
+uudet lipokkaansa koivun oksaan, ja toiset naiset tekivät samaten.
+
+Kolmas koivu oli ammoin sitten naimatonna kuolleen naisen muistokoivu,
+vanhojen Ilpojen sisaren, joka parhaat piiraat aikoinaan leipoi.
+Hänellä oli puunsa juurella uhripöytänä laakea kivinen paasi, johon
+piiraita ja sämpylöitä laskettiin kaikkien taikinain hyvästi kohota ja
+leipomusten hyvin onnistua.
+
+Oli pitkä rivi puita, talouden toimissa taitaville naisille
+pyhitetyitä, oli eräänkin Ilpolan tyttären, nuorena kuolleen, joka oli
+kätevä ja kankaitten kutoja, ja hänelle uhrasivat nyt emännät oksiin
+ripustellen mikä päähineen, mikä esiliinan, mikä nauhan, mikä
+sukkaparin.
+
+Puulta puulle kulki Ilpotar, uhria tehden ja lukujansa lukien
+hiljaisella hymisevällä äänellä, ja vieraat seurasivat mukana samaa
+tehden. Mutta kun näki vieraittensa uhreja antavan, virkkoi:
+
+--Eihän vainajat vierailta vaatine ... tyytynevät siihen, mitä talo
+antaa.
+
+Mutta vieraat pyytämään:
+
+--Antanethan meidänkin ... ethän kadehtine, jos meitäkin muistaa, kun
+sinulle hyvää suo.
+
+--Vai kadehtisinko! Enhän toki, vaikka kaikki teille antaisi eikä
+minulle mitään jättäisi.
+
+--Sinulla on hyvät haltijat, sinua kuulevat, sinulle antavat, mitä
+tahdot, aina karjasi menestyy, aina Ilpo hyvät kaupat tekee.
+
+--Tuoss' on minun puuni, karsimaton vielä. Sen karsivat, kun kerran
+kuolen.
+
+--Ja uhrinsa uhraavat.
+
+--Kukapa minulle...
+
+--Jo toki kaikki sinulle, kaikkien taikain tekijälle.
+
+--Elleivät maahan kaatane kaikkia pyhiä puita.
+
+--Kukapahan toki pyhät puut maahan kaataisi?
+
+--Kaatajat kirveitään hiovat. Vaarat ja vihat väijyy, mene tiedä, saako
+Panu iän kaiken torjutuksi. Näin, että pahaa pelkää, vaikkei virka.
+Jotakin outoa aavistelee. Kalaan lähti, mutta kohta käski tuoda sanan,
+jos mitä näkyisi.
+
+--Mitä pelännee?
+
+--Kuoli sekin vouti. Kovin on Karinkin vihoittanut. Ei hyvän edellä
+ollut senkään käen kuolema. Ei ole Lappiinkaan luottamista. Täällä
+hiipii Reidan poikakin.
+
+--Mitä se täällä?
+
+--Sehän oli uhrivuorella väijymässä. Panu kun kuuli, niin päivän etsi
+koirineen, mutta ei löytänyt. Luulen sen tästä kautta Lappiin menneen
+heimojaan hakemaan. Sukupuuttoon olisivat olleet hävitettävät. Lienee
+sen uhrivuonankin vienyt, kun ei ole kuulunut.
+
+Paljonhan tiesi Ilpotar salaisia asioita, joita muut eivät tienneet,
+vielä enemmän oli tietävinään. Oli aika lähteä kotiin opittuja
+karjataikoja tekemään, ja naiset heittivät hyvästinsä Ilpottarelle,
+joka jäi vielä lehtoon, omia salauhrejaan uhraamaan, joita ei muille
+näyttänyt.
+
+Pienen hiekkarantaisen lahdelman pohjukassa on pihlaja, herttainen puu,
+jonka kellanvalkeat kukkastertut juuri parhaillaan lemuaan levittävät.
+Omin käsin on Ilpotar sen siihen istuttanut ruohoiselle penkereelle ja
+ympärystän puhtaaksi raivannut, muistoksi pienoisen poikansa, joka nyt
+olisi iso ja reipas, jos olisi elää saanut. Tietäjää oli hän siitä
+toivonut, ne olivat olleet kaikki merkit, Panun vertaista--mutta
+kateetko lienevät kaataneet, tuntematon viha tuhonnut? Epäili Ilpotar
+Panun naista, epäili välistä Panua itseäänkin. Luuli toki Panun omaansa
+suojelevan, mutta kun Jouko syntyi, siitä rupesi, huonovoimaisesta,
+jälkeläistään kasvattamaan, eikä enää Ilpottaren poikaa omistanut.
+Usein arveli Ilpotar, miten olisi ollut varattava säilyäkseen, katui
+sitäkin, ettei salaa Kiesuksen nimeen kastattanut ... tiesi hänen, eikö
+siten olisi salavihoja välttänyt.
+
+Ei Ilpotar kuolleeksi lastaan luullut. Siellä luuli elelevän toisessa
+maailmassa, joka oli tämän näköinen, siellä kasvoi, ja varttui. Sitä
+vartenpa ensin kuoltua kantoi uhriksi lapsen kaluja ja vaatteita ja
+leikkihelyjä, sitä varten suuremmaksi tultua jousia, nuolia ja kaikkia
+metsästysaseita; sitä rukoili itsekseen onnea antamaan ja tähän aina
+kyyneltensä tulvan liinaan kokosi ja liinan pihlajaan ripusti. Ei
+kukaan tiennyt tätä pyhättöä olevan, eikä Ilpotar sitä kenellekään
+ilmaissut. Ei paljon kerrallaan pyytänyt, ettei rasittaisi liioilla
+rukouksilla. Mutta yhtä aina pyysi, että takaisin tulisi, uutena ja
+ehompana entistään tähän maailmaan syntyisi.
+
+Mutta ei ollut Panun mieli muuttunut, kylmästi kohteli ja harvoin hyvän
+saunan kiitokseksi halasi. Jo markkinoilta tultua oli kylmän
+henkäissyt, ja kun Ilpotar päästi papin sisään ja syötteli ja kun ei
+Ilpo saanut saunaa poltetuksi, niin siitä oli yhä kylmennyt.
+
+Ajatuksissaan poistui Ilpotar uhrilehdoltaan rantaa kävellen. Silloin
+kuuli hän karjan ammuntaa toiselta puolen salmen Panulasta ja näki
+lehmäin tanhualla temmeltävän.
+
+Murtui muoto Ilpon emännän, haihtuivat surulliset haaveet, hän suuttui
+ja sydäntyi, työnsi veneen vesille ja souti naapuriin. Mutta ennenkuin
+rantaan ehti ja rannasta pihaan, vilahti viimeisen vasikan häntä ulos
+veräjästä. Pihalla seisoi Panun emäntä piikoineen. Aina ennen oli
+Ilpotar ollut Panulassa karjataiat tekemässä. Nyt oli karja laskettu
+laitumelle ilman häntä.
+
+--Luulin minua täällä tarvittavan niinkuin ennen,--virkkoi hän
+pisteliäästi. Hyvä on mieleni, että Panulankin emäntä nyt omin päin
+taikansa tekee.
+
+--On uhrit uhrattu, on taiat tehty, sinun taikojasi tehoisammat,
+vastasi Panun emäntä, ikäänkuin jostakin ilkkuvasti hymähtäen.
+
+--Panuko neuvoi? kysyi Ilpotar.
+
+Ei vastannut siihen emäntä, vaan pyörähti selin.
+
+--Etkö noita muillekin neuvoisi?
+
+--Itse kullakin omansa!
+
+Orjatyttö hymähti merkitsevästi, ikäänkuin ilkkuvasti, eikä Ilpotar
+ymmärtänyt, mitä tämä muutos merkitsi.
+
+
+
+
+XXXV.
+
+
+Panu oli määrännyt Joukon tänä kesänä karjaa paimentamaan. Ei uskonut
+hän sitä naisten eikä pikkupoikain varaan, sillä monet oli kateet
+käymässä ja monet vihat väijymässä. Piti olla aikuisempi mies metsässä
+mukana, joka taiat tiesi ja joka ennen kaikkea osasi nuolen
+sinkahuttaa, jos Lapin susi elukoita uhkaisi tai ahma niitä ahdistaisi,
+ja joka kontiot torvellaan peloittaisi. Monet taiat hän oli tarkoin
+Joukolle neuvonut, karhutaiat, metsätaiat, ja neuvonut, miten eksynyt
+oli metsän peitosta päästettävä, luullen Joukon kaikki opetukset
+tarkoin mieleensä painaneen, ja käskenyt. Urpona tehdä Ilpottaren
+kanssa huolellisesti kaikki päästötemput.
+
+Mutta ei ollutkaan Joukon äiti vierasta odottanut, ei Ilpotarta taikain
+tekijäksi. Urvon aamuna varhain, kun muut naiset Ilpolaan menivät,
+herätti Panulan emäntä Joukon, ja outoja asioita hänelle ilmaisi. Nyt
+ei tehtäisikään jumalattomia taikoja, nyt pyhitettäisiin karja niiden
+suurimpain suojaan, jotka yksin auttaa voivat. Sanoi sen usein salaa
+tehneensä, mutta nyt ei pelättäisi, kun Panu oli poissa eikä
+Ilpottarelle mitään ilmaistaisi. Ei ollut Panun haltijain suoja mitään
+niiden haltijain suojan rinnalla, jotka Panun emäntää suojelivat.
+
+Oudostellen kuunteli ja katseli Jouko äitiään, jonka silmässä kiilti
+kummasti ja laihat poskipäät paloivat. Kummallinen oli äiti ollut viime
+aikoina. Uhripäivän jälkeen oli Jouko usein nähnyt hänen öillä metsään
+hiipivän ja jotakin esiliinansa alla sinne kantavan. Jotakin hän siellä
+kävi tapaamassa, jotakin puhuttelemassa. Äiti vei hänet nyt navettaan,
+asetti ovelle, vartioimaan käski ja itse katosi etäisimpään parteen,
+joka oli tyhjä. Siellä teki tulen jonkin kullan kiiltävän eteen, jossa
+oli kuin ihmisen kuva. Lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka
+otsaansa lattiaan lyöden ja hoki outoja sanoja, joita ei Jouko
+ymmärtänyt.
+
+--Mitä sinä, äiti, teet? kysyi Jouko.
+
+--Jumalaani rukoilen, ainoata auttajaani, Neitsyt Maariaa emosta, hänen
+poikaansa pienokaista ja kaikkia pyhiä miehiä.
+
+Hän rukoili vielä, sammutti sitten tulen, otti kuvan seinältä, otti
+vesiastian kuvan alta parresta ja kulki elukasta elukkaan, tehden kuva
+kädessä ristinmerkkejä lehmäin pään päällä ja vettä niiden selkään
+ripauttaen. Sen tehtyään haki hän parresta öljytuohuksen, joka vielä
+savusi, ja heilutti sitä joka lehmän kohdalla; meni sitten ulos ja
+kiersi navetan, tuohus ja kuva kädessä, kiersi kolme kertaa ja aina
+väliin silmiään ja rintaansa risti.
+
+--Mitä se on? kysyi Jouko taas uudelleen.
+
+--Sen sanon sinulle kerran, en nyt ehdi. Tämä on siunattu kuva ja pyhä,
+Valamosta, kaikkien kirkkojen saaresta saatu, pyhän miehen lahja. Sinne
+kerran lähdemme, Jouko, siellä on temppelit, jotka kultaa ja hopeaa
+kiiltävät, siellä kellot kilajaa ja laulu loppumaton helisee. Köyhä on
+Kontolan Kiesus Valamon Kiesuksen rinnalla. Siellä asuu iso Jumala,
+jonka vertaista ei ole Karjalan mailla, sitä minä palvelen, sillä
+karjani siunautan enkä muita taikoja tarvitse. Mutta älä sano isälle,
+tappaa minut, jos tietää.
+
+Ihmeissään kuunteli ja katseli Jouko äitiään. Äiti päästi karjan ulos
+tanhualle ja tuli sitten säteilevin silmin hänen luokseen navetan
+ovelle ja risti hänenkin kasvonsa ja ripsahutti vettä rinnalle.
+
+--Mennös metsään, kaitse karjaa, eivät pysty vihat eivätkä pahat
+silmät! Jos uskaltaisin, uskoni sinulle antaisin, vielä kerran
+uskaltanenkin.
+
+Mutta yht'äkkiä hän vavahti, hätäytyi ja kuiskasi:
+
+--Ilpotar tulee! Mene, joudu karjan jälkeen. Älä hiisku kenellekään,
+tappavat, jos tietävät!--Ja hän kätki esiliinansa alle taikakalunsa ja
+riensi niitä navettaan piilottamaan.
+
+Jouko kiiruhti karjan jäljessä. Aikansa mellastettuaan ja lehtoja
+laukkailtuaan, Joukon mukana seuratessa koirineen, joka esti elukoita
+liiaksi toisistaan hajautumasta, asettui karja ruohoiselle aholle
+syömään ja lepäämään.
+
+Hän istahti kivelle ahon laitaan vähän matkaa polusta, joka siitä
+kulki. Ei pidä paimenen koskaan aivan tien viereen eikä tielle istua,
+oli isä häntä varoittanut. Siitä kulkee pahain henkien tie, siinä
+väijyvät salaisimmat vihat.
+
+Paljon oli isä neuvonut taikoja vihain voittamiseksi, mutta ei
+muistanut Jouko niistä nyt ainoatakaan, ei tehnyt mieli muistellakaan,
+ja tekemättä jäivät ne aina, kun ei isä ollut niitä kädestä pitäen
+teettämässä. Oli niin paljon vihoja väijymässä, eikä tiennyt
+milloinkaan, mistä ne tulivat. Miten varautua, kun ei tiennyt, mitä
+vastaan? Ei arvannut Annikki kuolonsa laatua, Annikki, jonka kanssa
+ennen pieninä ollessa yhdessä paimenessa kuljettiin. Ei Kuismakaan
+tiennyt, miten sortuisi, ei vouti, että koskeen suistuisi. Eihän
+isäkään olisi ilman Karin apua karhun kynsistä pelastunut, vaikka itse
+oli varautunut ja Kari ei ollut. Ei Jorma vanha taikoihin luottanut,
+vaan rukoilemaan aina käski. Äidillä oli eri haltijat kuin isällä ja
+omat taikansa, mistä lienee saanut, joiden tähden pelkäsi isän
+tappavan, jos tietäisi. Pappi vainosi isää, hänen tietonsa tähden ja
+kirosi isän; isä kirosi vastaan ja olisi polttanut, ettei toisten
+tietoinensa tulisi.
+
+Ei tiennyt Jouko, mikä olisi paras kaikista, peloissaan hän kulki aina,
+ja aina teki mieli paeta jotakin ja jonnekin, vaan ei tiennyt mitä ja
+minne. Metsän siimeksessä kun jousineen ja nuolineen kulki, niin siellä
+tunsihe turvalliseksi ja vielä enemmän kalassa, tyynen lammen rannalla,
+kun istui ongella kaatuneen hongan tyvellä. Mutta paimenessa täytti
+kaiho mielen, siellä tuli suru rintaan, mistä lienee tullut. Siellä
+peloitti piennä ollessa, peloittivat karhut ja sudet, ja peloitti
+härkä, joka aina kulki niska jäykkänä ja silmät synkkinä, tuo suvun
+vanha musta suuri härkä, vanhaa uhrihärän rotua, josta kaikki
+uhrielukat polveutuivat. Nytkin se makasi keskellä ahoa, ei
+vartioituna, vaan niinkuin olisi itse vartioinut karjaa ja paimentakin
+ja pitänyt häntä silmällä ja jotakin mieleensä painanut sen joskus
+ilmaistakseen. Joukosta oli, niinkuin se olisi vastenmielisesti ja
+oudoksuen metsään mennyt niillä taioilla, joita äiti teki, niinkuin se
+sitä miettisi ja hautoisi ja Panulle jotenkuten tietää antaisi. Jos isä
+saa sen tietää ... jos saa tietää, että äiti papin pelasti ja että
+Jouko oli ollut apuna ja että Kiesuksen nimeen oli karja laitumelle
+laskettu ... se _saa_ sen tietää kerran, kumma, kun ei jo tiennyt ...
+ja siinä ahdistuksessa ja pelossa oli Jouko elänyt, vapissut isää ja
+hänen askeliaan ja ollut valmis joka kerta metsään juoksemaan, kun isä
+jostakin saapui ja varsinkin, kun saapui taikamajaltaan pyhän vuoren
+niemestä. Siellä se salaisia henkiä haastatteli, siellä niiden kanssa
+unessa puheli, ne sen sille kertovat.
+
+Kun vain olisi ollut jotakin taikaa, jolla olisi voinut isää vastaan
+varautua. Koetti Jouko kysyä arpaa, mutta ei saanut siitä selkoa. Mitäs
+olisi arpaseula sanonut, joka oli isän tekemä? Teki itse arpakannuksen,
+vaan mitäs se olisi tiennyt, kun ei ollut tietäjän taikoma? Jouko hoiti
+ja syötti ja juotti Reidan kallokäärmettä niinkuin oli isänsä häntä
+käskenyt. Sitä isä pelkäsi, pelkäsi varsinkin sen kadottavansa ... jos
+se karkaisi ja kuolisi, olisi siitä tuho suuri. Jos sen saisi
+haltuunsa, jos saisi sen kuuliaiseksi itselleen? Jos veisi sen pois ja
+piilottaisi jonnekin? Silloin ei isä uskaltaisi, silloin täytyisi
+takaisin saadakseen hyväksi herjetä. Mutta jos käärme viedessä
+katoaisi, luikahtaisi käsistä ja Reidan haltija pääsisi irti... Eikä
+Jouko uskaltanut.
+
+Tuli taas halu paeta, lähteä, jättää kaikki, mutta minne hän menisi,
+ettei isän käsi ulottuisi? Jos Kontojärvelle papin suojaan? Kirovaaran
+tuolle puolelle ei isän valta ylettyisi, kun oli sinnepäin kirouksensa
+singahuttanut. Mutta ennättäisikö sinne ennenkuin saavutettaisiin? Eikö
+se ollut pannut mustaa härkää häntä vartioimaan? Ehkä se syöksisi
+jäljestä, ja sarviinsa seivästäisi?
+
+Ja Jouko oli yhä varmempi siitä, että se tuossa makaa ja tietää hänen
+mielensä ja mietteensä, eikä hän uskaltanut liikahtaa, ettei se luulisi
+hänen pakoon lähtevän. Veri kihosi päähän, sydän jyskytti, ja
+metsänranta alkoi huojua kuin myrskyssä, vaikkei tuulen ääntä kuulunut.
+
+Silloin kuuli hän ääniä aholta ja herähti haaveistaan. Metsän laitaan
+tuli sieltä parvi kylän poikasia juosten lehmäinsä jäljestä, jotka
+juuri oli laskettu laitumelle. Lehmät painuivat notkoon ahon alle,
+mutta pojat jäivät Joukoa huomaamatta aholle, istahtivat tien viereen
+eväskontteineen ja alkoivat niitä availla.
+
+--Nyt syödään paimenen murkina, sanoi pojista muuan ja veti leipää,
+voita ja kalaa kivelle.
+
+--Nyyri hoi, sinä! huudahti toinen pojista, joita oli kolme. Älä syö
+ennenkuin teet taian?
+
+--Mitä varten, Leiro?
+
+--Ka, paha menee sisääsi.
+
+--Johan nämä on taiottu kotona.
+
+--Mutta pitää taikoa metsässäkin. Pannaan kaikki kontit tähän kivelle
+ja taiotaan.
+
+--Osaatko sinä?
+
+Jouko näki muiden poikain poistuvan sill'aikaa, kun yksi heistä teki
+jotakin temppuja kiven ympärillä.
+
+Poika otti oman veitsensä ja muiden poikain veitset, sylkäisi teriin,
+pisti ne maahan kiven ympärille ja loihti jotakin hiljaisella äänellä.
+Sitten astui hän veitsien väliin, hyppi muutamia ristiaskelia, nyhtäisi
+veitset maasta, nakkasi ne takaisin terälleen maahan ja huusi:--Itse
+kukin omansa ottakoon!
+
+--Minkä tähden sinä noin teit?
+
+--Ettei kävisi niinkuin Kullervolle.
+
+--Mitenkä Kullervolle kävi?
+
+--Veitsensä kun kiveen särki. Mutta kun tekee tämän, niin ei säry,
+vaikka olisi mikä kivi kakussa.
+
+--Vaan sepä suuttui ja loihti lehmät susiksi, ja ne repivät sen
+emännän, joka oli leiponut kiven kakkuun.
+
+--Ei ole näissä kakuissa kiviä.
+
+--Olisi saattanut paha haltija pistää.
+
+--Oletko nähnyt haltijaa milloinkaan?
+
+--Olen toki monestikin. Kun kesäisenä yönä kauan katsoo alavalla maalla
+harvan metsän läpi eikä liikahda, niin siellä niitä liikkuvan näkee.
+
+--Oletko nähnyt itseään Tapiota?
+
+--Ei sitä näe kuin aikuiset. Ei kuulu tietäjän Joukokaan nähneen.
+
+--Vielä se kerran näkee, kun itse tietäjäksi tulee.
+
+--Mutta minäpä näin kerran Ahdin ... veteen pullahti selän karilta, kun
+ongelle soudettiin. Kun heitettiin onki järveen, niin riipaisi
+mennessään ja oli viedä järveen, mutta kun minä huusin:
+
+    --Heitä, hiisi, hihnaseni,
+    veden susi, siimaseni:
+
+niin irtautui, mutta ongen vei.
+
+--Näitkös mimmoinen se oli?
+
+--Näinhän toki, kun kalliolta sukelsi järveen ja vedessä pullikoi.
+
+--Mimmoinen oli?
+
+--Ei sitä osaa haltijan näköä sanoa, vaikk' olisi miten nähnyt.
+
+Kolmas pojista oli toisten puhuessa tehnyt voileivän ja sanoi nyt suu
+täynnä:
+
+--Osaan minäkin taian tehdä, joka tepsii, kun on metsään eksynyt ja
+alkaa peloittaa. Ota kivi suuhusi, ota keppi kumpaankin käteesi ja
+kulje vähän matkaa umpisilmässä.
+
+--Ja suun täydeltä voileipää!
+
+Toiset nauroivat.
+
+--Aukaise sitten ensin oikea silmä ja sitten vasen ja sitten ensin
+vasen ja sitten oikea, niin siinä on tie.
+
+Pojat alkoivat aukoa silmiään vuoroin oikeaa, vuoroin vasenta ja
+purskahtivat sitten nauramaan. Mutta yht'äkkiä he vaikenivat.
+
+--Ei saa nauraa ääneen metsässä!
+
+--Minkä tähden ei?
+
+--Hss! Näetkö? Siinä on haltija, se nukkuu.
+
+Vähän matkaa tiestä oli suuri honka kaatunut juurineen maahan. Väärät
+juuret olivat kuin kymmenkätinen kummitus.
+
+--Sen alla nukkuu haltija ... ei saa uhraamatta ohi kulkea, kuiskasi
+Nyyri.
+
+--Mitä uhrataan?
+
+--Annetaan kalakukkoa ja pala voita ja piirakkaa ja ripautetaan tätä
+mahlaa juomiseksi.
+
+--Minä annan tätä petäjän jälttää.
+
+--Sille se on ahne ... välistä kuorii itsekin puita juuresta latvaan.
+
+Pojat alkoivat uhreineen hiljaa hiipiä kuuseen päin, kun heidän
+koiransa haukahti vihaisesti ja he huomasivat polun päässä miehen,
+jonka Jouko tunsi Reidaksi.
+
+Jouko istui yhä liikkumatonna kivellään.
+
+--Mitä pojat hiipivät? kysyi Reita luo tullen.
+
+--Niin, kun siinä nukkuu haltija tuossa ja sille uhrataan.
+
+--Missä?
+
+--Tuossapa tuossa...
+
+--Paimeniako olette?
+
+--Kukas sinä olet?
+
+--Tunnetteko sen hyvän paimenen, joka tuntee lampaansa ja joka tutaan
+lampailtansa?
+
+--Emme tunne ... minkä hyvän paimenen?
+
+--Ristuksen Kiesuksen maailman Vapahtajan.
+
+Pojat seisoivat äänettöminä ja katselivat suurin silmin häntä, jonka
+puheesta eivät mitään ymmärtäneet. Sitten aikoivat he mennä.
+
+--Älkää menkö ... istutaan tähän kivelle ... tulkaa katsomaan.
+
+Hänellä oli laukku mukanaan, ja laukkuun oli ommeltu risti, kalkki ja
+sydän, papin rouvan ompelema punaisella langalla mustalle kankaalle. Se
+herätti poikain uteliaisuutta.
+
+--Mitä sinulla on tuossa? kysyä tokaisivat he.
+
+--Tässä on pyhä kirja, tulkaa katsomaan.
+
+Pojat kapaisivat kivelle Reidan viereen. Reita otti raamatun ja aukaisi
+sen poikain eteen. Uteliaina ja silmät pyöreinä tutkivat he kirjailtuja
+lehtiä ja kuvia.
+
+--Mitä sinä tällä teet?
+
+--Minä luen siitä teille, kun kuunnellette.--Reita avasi kirjansa ensi
+lehdet ja alkoi lukea maailman luomisesta. Pojat kuuntelivat haralla
+silmin, ja kun Reita oli lopettanut, virkkoi Nyyri:
+
+--Sitäkö siinä on?
+
+--Sitä ja vielä paljon muutakin.
+
+Reita jatkoi lukuaan poikain maatessa mahallaan kivellä kyynärpäittensä
+varassa, päät kallellaan. Joukokin oli tullut uteliaaksi ja läheni
+ryhmää. Kun he huomasivat hänet, huusi Nyyri:
+
+--Tule sinäkin, Jouko, kuuntelemaan, kun se loihtee.
+
+--Ei tämä loihtua ole, sanoi Reita. Se on Jumalan sanaa.
+
+--Jumalako sen on sanonut?
+
+--Jumala, suuri Jumala, kaikkivaltias ja väkevä, joka maailman loi,
+kuulettehan.
+
+--Ilmatarpahan maailman loi, virkkoi Jouko oikaisten.
+
+--Minä tiedän, miten Ilmatar teki!--ja poika loihtemaan:
+
+    --Kussa kättä käännähytti,
+    siihen niemet siivoeli,
+    kussa pohjasi jalalla,
+    kalahauat kaivaeli,
+    kussa ilman kuplistihe,
+    siihen syöverit syventi.
+
+--Anna, kun minä hoen!--ja toinen poika hokemaan:
+
+    --Kylin maahan kääntelihe,
+    siihen sai sileät rannat.
+
+Mutta silloin huusi Leiro:
+
+--Missä lehmät on?
+
+Ei kuulunut enää kellojakaan notkosts, jonne lehmät olivat painuneet,
+ja unohtaen kaiken muun lähtivät pojat jälkeen. Mennessään huusi Nyyri:
+
+--Tule meille pihaan sitä loihtemaan!
+
+--Tulkaa te tänne huomenna, minä olen taas täällä.
+
+Joukokin alkoi lähteä. Mutta Reita pyysi häntä jäämään.
+
+--Sinulle minä luen, sinun lehmäsi eivät ole menneet.
+
+--Mitä varten sinä olet tänne tullut?
+
+--Tulin tätä kirjaa lukemaan.
+
+--Mikset tule taloon?
+
+--En uskalla tulla. Isäsi vaanii minua ja tappaisi, jos tavoittaisi.
+Minä luen sinulle nyt syntiinlankeemuksesta.
+
+Ja vastausta odottamatta alkoi Reita lukea Joukolle lukua
+syntiinlankeemuksesta. Jouko katseli häntä hänen lukiessaan ja kuunteli
+vain toisella korvalla, ajatusten kulkiessa toisia teitä. Tuo se on nyt
+sen Reidan poika, ajatteli hän ... sen poika, jonka isän henki on
+haltijana taikamajan käärmeessä, tuon isän pääkallossa, jonne minä sitä
+juotan ... tänä iltanakin menen vastalypsettyä maitoa viemään. Se ei
+sitä tiedä ... vai tietäisikö...
+
+Yht'äkkiä säpsähti Jouko. Sehän sanelee käärmeestä, jostakin
+käärmeestä, joka osasi puhua.
+
+Nyt kuuli hän kaikki, ja joka sana painui hänen mieleensä: »Ja Herra
+Jumala sanoi käärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä kaikesta
+karjasta ja kaikista eläimistä maalla: sinun pitää käymän vatsallas ja
+syömän maata kaiken elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon
+siemenen välille; sen pitää rikki polkeman sinun pääsi, ja sinä olet
+pistävä häntä kantapäähän».
+
+--Minkä tähden sen piti rikki polkeman käärmeen pää? kysyi Jouko.
+
+--Sentähden, että käärmeen kautta on kaikki paha maailmaan tullut. Kun
+käärmeen pään on rikki polkenut, niin on kaikki kirous maailmasta
+kadonnut.
+
+--Isä on sanonut, ettei saa käärmettä tappaa.
+
+--Isäsi on noita ja velho, joka pahoja henkiä palvelee.
+
+--Käärmeessä asuu haltijan henki, sentähden ei sitä saa tappaa.
+
+--Mutta kuulitko, miten pyhä Jumala sanoo: »Minä panen vainon sinun ja
+vaimon siemenen välille». Joka kerta, kun käärmeen tapat, tapat pahan
+haltijan.
+
+--Minä en tapa! sanoi Jouko.
+
+--Minä tapan kaikkialla, missä tapaan.
+
+--Mutta _sitä_ käärmettä et uskaltaisi tappaa.
+
+--Mitä käärmettä?
+
+--Nyt minä menen, sanoi Jouko hätäisesti.
+
+Iso musta härkä oli noussut ylös makuultaan, raapi jalallaan maata,
+heitti multaa sarvillaan ja lähti karjan jäljessä metsään painumaan.
+Jouko oli varma siitä, että nyt se lähtee sanaa viemään.
+
+--Etkö antaisi minulle ruokaa? pyysi Reita.
+
+--En anna, sinä olet isän kiroissa.
+
+--Ei minuun hänen kironsa pysty.
+
+--Mutta minuun pystyy.
+
+--Ei pystyisi sinuunkaan, kun oikean uskon omistaisit ja Ristuksen
+Kiesuksen suojaan antautuisit ja tämän kirjan tietoja kuuntelisit.
+
+--Senkö salatietoja? kysyi Jouko epäröiden. Onko sinulla ne?
+
+--Kaikki, jotka tahtovat, voivat ne oppia.
+
+Jouko katseli kirjaa ja Reitaa. Sitten otti hän kontistaan leivän ja
+antoi sen Reidalle.
+
+--Tullet tänne taas huomenna, niin luen lisää, sanoi Reita.
+
+Jouko poistui mitään vastaamatta. Ajatuksissaan astui hän lehmäin
+jäljessä, aina silmällä pitäen suurta härkää. Ennenkuin hän auringon
+mailleen painuessa astui pihaveräjästä sisään, kuulosti hän, oliko isä
+tullut kalasta. Ei ollut tullut, ja vasta sitten uskalsi hän itse
+tulla.
+
+Kauan hän mietti, veisikö sinä iltana lypsylämpöset kallokäärmeelle
+taikamajalla; eikä sitten vienytkään. Oli, niinkuin ei olisi tohtinut.
+
+
+
+
+XXXVI.
+
+
+Vastustamattomasti veti Joukoa puoleensa Reita ja hänen kirjansa. Yönsä
+hän sitä makuuaittansa ylisillä mietti--keväisen yön, kun hyttyset
+ulkona surisevat, rääkkä narisee, koski kaukana kohisee--ja kun
+västäräkki päivän valjetessa tuohikatolle hypähti ja malkoa myöten
+juosta rapisti, niin heräsi hän herkästä unenhorroksestaan ja odotti
+levottomasti lypsyn loppumista, metsään päästäkseen eiliselle aholle.
+
+Lähtiessä sanoi äiti:
+
+--Kun nähnet vieraan miehen metsässä, anna tämä kannikka ja nämä
+piiraat,--ja hän pisti ne vyöliinansa alta Joukon kouraan.
+
+--Jo eilen näin.
+
+--Vaan et sanone kenellekään. Ei ole sen tieto paras tieto, mutta
+parempi on kuin Panun. En minä hänen uskostaan, mutta Annikin on
+veikko. Suultaan yöllä suosta löysin ... sitä paha heittää.
+
+--Mikä paha?
+
+--Heittää ja kiemurteluttaa kuin käärmettä ... niinkuin hänen
+isäänsäkin.
+
+--Heittikö sitäkin kuin käärmettä?
+
+--Ja sitten jäykistyi kuin olisi kuollut. Kun olisi joku, joka sen
+poloisen siitä päästäisi.
+
+Yhä sekavammin vaeltelivat Joukon ajatukset. Se siitä vain hänen
+mieleensä selvisi, että Reita on käärmeen kiroissa ... että hänellä
+itsellään on käärme Reidan isän kallossa ... että hän sitä siellä
+vankinaan pitää eikä päästä ja että Reita tahtoo kaikki käärmeet
+tappaa.
+
+Hän ajaa karjan samalle aholle, jossa eilen oli Reidan kanssa. Reita ei
+ole siellä, eikä karja pysähdy. Hänen täytyy seurata karjan mukana,
+mutta kun karja pysähtyy toiselle aholle ja asettuu sinne syömään,
+heittää Jouko konttinsa kivelle ja rientää juoksujalassa katsomaan,
+joko Reita olisi tullut. Ei ole tullut, ja Joukon täytyy palata karjan
+luo.
+
+Kaiken päivää kulkevat lehmät salolla viimekesäisiä syönnöspaikkojaan
+katsomassa. Vasta illemmalla kääntyvät kotimatkalle, ja Jouko rientää
+edeltäpäin, sillä karjan ura kulkee ahon kautta.
+
+Reita istuu kivellä ja odottaa. Säteilevin kasvoin ottaa hän vastaan
+Joukon. Paimenpojat ovat olleet täällä, kertoo hän. He ovat puolen
+päivää yhdessä tätä kirjaa tutkineet, tämä on Lasten Paras Tavara, se,
+minkä eilen näit, oli Pyhä Raamattu, hän on heille näitä merkkejä
+neuvonut, jo ovat muutamia oppineet, ja kun vielä tulevat, niin kohta
+osaavat itse selon ottaa. Ja on hän muitakin opettanut, on käynyt
+taloissa naisten luona, kun miehet ovat poissa.
+
+--Lue sinäkin! kehoittaa hän.
+
+--Isä voi tulla kotiin milloin hyvänsä, sanoo Jouko.
+
+Mutta Reita ei sitä kuule. Hän on ottanut laukustaan kirjan, pienemmän
+kuin sen, mikä hänellä eilen oli, hän avaa sen Joukon eteen ja sanoo:
+
+--Tule oppimaan sinäkin, opetan sinulle nyt Herran rukouksen... »Isä
+meidän, joka olet taivaissa»...
+
+Ja Reita luki kerran alkuun päästyään rukouksen loppuun asti.
+
+--Missä varauksessa se auttaa tuo loihtu?
+
+--Ei se ole mikään loihtu, se on rukous, ja se auttaa kaikkia pahoja
+vastaan.
+
+--Auttaako käärmeenkin vihoja vastaan?
+
+--Kaikkia vastaan auttaa.
+
+--Eipähän sinuakaan auta, kun joka yö paha heittää.
+
+--Ei minua paha heitä. Pyhä Henki minut tainnoksiin heittää, ja Jumala
+puhuu suuni kautta.
+
+--Mitä se puhuu?
+
+--Itse en tiedä, mutta muut sanovat, että tuhoa Panulle puhun.
+
+--Et taida isälle mitään.
+
+--Vielä kerran taidan.
+
+--Hänellä on käärme hallussaan, jossa asuu isäsi henki. Minä ruokin
+sitä, ja niin kauan eivät pysty isään mitkään vihat, mutta niin kauan
+se sinua heittää. Se on se käärme.
+
+Reita kävi yht'äkkiä totiseksi ja kalpeaksi. Häntä puistatti kuin
+horkassa, himmeä kalvo vilahti hänen silmässään ja hän kouristi kiveä,
+josta sammal irtautui. Mutta kohtaus meni ohi, hän tointui ja virkkoi
+vielä vähän vapisten ja ikäänkuin puolustautuen ja itseään vakuuttaen
+Joukolle:
+
+--Missä on se käärme? Ei se minussa ole ... ei minussa ole käärmettä.--
+Missä se on? sanoi hän melkein tiuskaten.
+
+--En minä sano! sanoi Jouko yhtä tiukasti.--En saa sanoa, lisäsi hän
+heikommin.
+
+--Tapa se käärme!
+
+--En tapa!
+
+--Jos lie hyvinkin käärme ... isäsi nostama ... se minua vaivaa ja koko
+sukuani.
+
+Reita tavoitti sydänalaansa.
+
+--Koskeeko sinuun? kysyi Jouko.
+
+--En minä silloin mitään tiedä, mutta ennenkuin se tulee ja kun on ohi,
+niin kouristaa niin pahasti...
+
+--En minä sille eilen mitään vienyt, sanoi Jouko.
+
+Reita on ottanut kirjan ja alkaa sitä lukea ääneensä hymisten.
+
+--Nyt se herkesi, sanoo hän lakattuaan. Tätä kun luen ja näin painan
+sydänalaani...
+
+--Se auttaa käärmeen vihoja vastaan?
+
+--Kaikkia vastaan auttaa.
+
+--Anna minulle se! huudahti Jouko yht'äkkiä.
+
+--En tätä anna, tämän on pappi minulle antanut ... mutta tämän saat ...
+se on yhtä hyvä.
+
+Hän antoi laukustaan Joukolle yhden niitä pieniä Aapisia, joita hänellä
+oli useampia ja jotka oli saanut mukaansa pakanoille annettavaksi.
+
+Jouko ymmärtää hyvin, ettei hän tahdo isoa taikakaluaan antaa, niinkuin
+ei isäkään anna suurta kannustaan. Mutta pienempiä antaa, joita sitä
+varten valmistaa.
+
+--Onko tämä loihdittu? Lieneehän loihdittu, kun olet papilta saanut.
+
+--Ei ole loihdittu, vaan siunattu on ... pyhä kirja.
+
+Jouko katselee kirjaa ja kääntelee käsissään. Silloin kuulee hän
+liikettä takanaan, ja kun hän käännähtää, näkee hän karjan ahon
+laidassa metsän rannassa. Härkä on etunenässä, ja suurin silmin ja
+sieraimin ja korvat pörhöllä ne katselevat häntä.
+
+Hän sukaisee kirjan nopeasti povelleen, hänen suustaan pääsee
+kirkaiseva huudahdus--silloin härkä hätkähtää ja karkaa pelästyksissään
+muun karjan seuraamana juoksujalassa kotiin päin. Jouko rientää
+jäljestä, tuntee rinnassaan eri voimaa, josta ei ole ennen koskaan
+tiennyt, uskoo, että nyt se ei musta härkä uskallakaan, nyt on hänellä
+se taikakalu, ettei hänelle mikään mitään mahda, ei pelkää isäänsäkään
+... olkoon kotona, jos on ... en mitään pelkää!
+
+Ja kun hän on aina kaikkia pelännyt, yöllä ja päivällä vapissut taikojen
+voimaa, niiden tekoa ja tekemättömyyttä, niin tuntee hän nyt
+vapautuksen, joka huumaa, ja hän ajaa karjan isolla melulla pihaan.
+Veräjällä hän hotaisee mustaa härkää vielä seipäälläkin selkään, niin
+että se pakenee tarhan perälle.
+
+--Ka, kun uhrihärkää uskaltaa ... jos suuttuisi ja puskisi! virkkaa
+orjatyttö.
+
+--En pelkää! huutaa Jouko kuin raivoissaan. Nyt en pelkää mitään, nyt
+se ei enää uskalla!
+
+Oudoksuen häntä hänen äitinsä katselee.
+
+Mutta Jouko rientää saman voiman ja uskalluksen kantamana uhrivuorelle
+päin. Hän juoksee niityn yli, poikkeaa polulle, jonka ainoastaan hän ja
+hänen isänsä tuntee ja joka vie vuoren syrjää ja järven rantaa pitkin
+taikamajalle niemen nenään. Tavallisia tulotaikoja tekemättä, joita hän
+isän käskystä ei koskaan ennen ole laiminlyönyt ovea avatessaan ja
+sisään astuessaan, työntää hän oven auki, hyppää kynnyksen yli ja
+seisoo keskellä taikamajan lattiaa. Vanhan Reidan vaatteet riippuvat
+nurkassa, hän levähyttää auki kauhtanan helmat, ja pääkallo irvistää
+häntä vastaan. Samassa pistää käärme päänsä vasemmasta silmästä ja
+loirahtaa lattialle nälkäisenä suutaan aukoen ja kieltään kierrellen
+Joukoa kohti, puoli ruumista pystyssä. Joukolla on vielä kädessään
+seipään pää, jolla mustaa härkää iski, se hujahtaa ilmassa ja sattuu
+orteen, josta karisee maahan taikakaluja... Jouko iskee toisen kerran
+käärmeen päätä kohti, keppi sattuu, ja pää menee murskaksi.
+
+--Tapoinhan! huudahtaa hän.
+
+Häntäpuoli vielä kiemurtelee, Jouko polkee kantapäänsä niskaan, tarttuu
+pyrstöön ja heittää ruumiin huoneen nurkkaan, jossa Panun suuri
+arpakannus riippuu.
+
+Kannuksen nahkakalvo kumahtaa. Jouko ei älyä, mikä äänen synnyttää, se
+kuului kuin seinän takaa, kuului kuin maan alta ... ja hurjana pelosta,
+luullen tapetun haltijan äänen kuulleensa, karkaa hän ulos
+taikamajasta.
+
+Hän luulee itseään takaa ajettavan ja juoksee niemen kärkeen; siellä on
+vesi vastassa. Hän kääntyy yhä hurjemmin paeten sille tielle, josta oli
+tullut; sieltä voi tulla isä vastaan. Silloin karkaa hän ylös vuorelle
+polkua myöten, joka vie taikamajalta uhripaikalle. Vastamäkeä karkaa
+hän pitkin askelin painaen kirjaa rintaansa vasten. Hän luulee
+käärmeiden kintereillään tulevan ja ajavan häntä, tuntee kipua
+kantapäässään, luulee siihen pureutuneen sen, jota kantapäässään polki
+... pudistaa jalkaansa, on saavinaan sen irti ja rientää uudelleen
+eteenpäin päästäkseen pyhälle vuorelle, haltijan suojaan, mutta eksyy
+tiellä, ei tulekaan kukkulalle, vaan jyrkkää kalliota vastaan ... ei
+pääse eteenpäin, kääntyy takaisin, eksyy metsään eikä tiedä enää, missä
+on, ennenkuin on taas taikamajan edessä, jonka ovi kamalasti ammottaa
+häntä vastaan ja kallot irvistävät. Uudelleen syöksee Jouko pakoon ja
+herää vasta hölmäyksistään, kun on kotonaan Panulan pihassa ja kuulee
+huutoa ja hälinää.
+
+Pihamaalla seisoo ryhmä naisia, kehässä. Heidän keskessään on Reita
+maassa selällään, hän huitoo käsillään, heittelee ruumistaan ja huutaa
+ja kirkuu sekavia sanoja.
+
+--Käärme! käärme! käärme! huutaa hän.--Ja Herra Jumala sanoo: kirottu
+olet sinä, ettäs tämän teit!... Se puree ja jäytää ja syö minua ...
+auta, Herra Kiesus, auta! ... josta on kaikki paha maailmaan tullut ...
+auta armias! Voi, kun koskee ... köyhyys, kurjuus, sairaus ja synti
+suuri.
+
+--Mitä se sanoo? kysyy joku.
+
+--Sillä on käärme sisässään, näetkö, kuinka se sydämen alla
+pullistelee? sanoo Panun emäntä.
+
+--Eikö ole tietäjää, joka tuon kurjan pahasta päästäisi?
+
+--Sinun pitää tappaman ja rikki polkeman ... helvettiin te menette ...
+tuliseen pätsiin, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys ... tulella
+minä Panun poltan ja hänen huoneensa, sanoo Herra. Kirotut olkoot
+kaikki, jotka ... ei armoa yhtään, ei armoa, ei armoa!
+
+--Ei armoa! ei armoa! uikuttavat naiset, ja muutamat kaatuvat
+kasvoilleen maahan.
+
+--Kiesukseen turvatkaa! huutaa Reita silloin kimakalla äänellä ja
+levittää käsiään.--Kiesus auttaa! Kiesus auttaa!--Taivaaseen!
+Taivaaseen! Siellä enkelit ja kerupiimit ja harput ja kanteleet ja
+iankaikkinen autuus! Ei kuolemaa, ei kipua, iankaikkinen elämä!
+
+Hänen kasvonsa näyttävät kirkastuvan, hänen silmänsä selviävät, hän
+hymyilee ja puhuu väliin hiljaisella ja sopottavalla, väliin riemusta
+vapisevalla äänellä.
+
+Naiset heltyvät, huudahtelevat ilosta, käyvät toisiaan kaulaan.
+
+--Ei kuolemaa, ei kipua! Voi, mitä lupaa!
+
+Jouko on lähestynyt ryhmää ja seisoo Reidan edessä. Reita taas
+raivostuu, häntä alkaa kouristaa ja heitellä ja suonta vetää niin, että
+pää ja kantapäät vain ovat maassa, muu ruumis luokkina. Siitä nakkaa
+hänet istualleen, hän puristaa kädet rinnan yli, levittää niitä, suu
+vaahtoaa ja hän huutaa:
+
+--Pois, sinä! Pois, sinä! Et tapa käärmettä .... kiusaat ja kidutat!
+Kirottu sinä, noidan sikiö, joka et tapa!
+
+Taas retkahtaa Reita selälleen, menee äänettömäksi, on kuin kuollut.
+
+Silloin pääsee parkaisu Joukon suusta, hän hoipertuu maahan ja alkaa
+huutaa:
+
+--Minä tapoin, minä tapoin!
+
+--Joukoa heittää!--Joukoakin heittää! voivottavat naiset. Jouko lankesi
+loveen! Nyt se meni siihenkin!
+
+--Reita herää! huutavat toiset.
+
+Reita oli noussut istualleen ja katseli oudostellen ympärilleen. Mutta
+kun hän yritti nousta, horjui hän. Panun emäntä käski naisten saattaa
+hänet aittaan vuoteelle. Mutta itse kantoi hän Joukon, joka oli
+vaiennut ja jäykistynyt kuin korento, toisten naisten kanssa toisen
+aitan luhtiin, jossa oli Joukon makuusija. Koko yön hourasi Jouko ja
+puhui käärmeestä ja mustasta härästä.
+
+Mutta kun Ilpotar, joka oli rientänyt järven yli ottamaan selkoa
+oudosta melusta Panulan pihalla, oli kuullut, mitä siellä oli
+tapahtunut, lähti hän niiltä jaloiltaan soutamaan sanaa Panulle, joka
+oli järven saaressa kalassa.
+
+
+
+
+XXXVII.
+
+
+Herättyään kouristuksistaan lepää Jouko toiseen iltaan saakka heikkona,
+velttona ja liikkumatonna vuoteellaan aittansa luhdissa täyteen
+tajuunsa tointumatta. Uupunein ja unteloin silmin hän kattoon tuijottaa
+käsittämättä, mitä on tapahtunut. Katon ruoteita ja tuohia ja niiden
+välitse kuultavaa päivää katsellessaan on hänestä, niinkuin hän näkisi
+näkyä koko ajan. Hän ummistaa silmänsä ja odottaa unta, mutta silloin
+alkaa polttavien luomien alla ilmestyä hänen eteensä päällekkäin,
+poikittain, sisäkkäin ja sekaisin tapahtumat ja ajatukset: pikku pojat
+aholla, suuri musta härkä ... sitten käärme pää pystyssä ... tappoiko
+hän sen, vai untako se oli? ... kaikki menee mullin mallin ... koko
+pyhä vuori horjuu, ja uhrikoivu kaatuu ... huutavia naisia ... ja taas
+käärmeitä ... häntä kannetaan .. hän avaa silmänsä eikä taas näe
+mitään, eikä muista, mitä äsken näki ... ei pääse selville, missä hän
+nyt on ... ummistaa taas silmänsä siitä päästäkseen. Se uudistuu yhä
+uudelleen.
+
+Silloin kuuluu naraus niinkuin oven naraus ja hiipiviä askelia jostakin
+alhaalta. Parahiksi saa Jouko mieleensä selvyyden siitä, että hän on
+omassa aitassaan ja joku liikkuu alasillalla, kun hän näkee lattian
+läpi kohoavan tukan, kasvot, parran, kaulan, rinnan ja mustain teräväin
+silmien pysähtyvän häntä tarkastamaan. Se on joku, jonka hän tietää,
+kuka se on, vaikkei saa siitä selkoa. Mutta kun viimein tuntee
+isäkseen, jähmettyy veri sydämessä, hän huutaa, mutta ei saa sanaa
+suustaan, hän on kuin painajaisen alla, tuijottaa silmät ulkona päästä,
+ja pakkautuu kauemmas nurkkaan, jossa makasi.
+
+Hän kuulee isänsä kuiskaavan:
+
+--Se on vielä haltijain lumoissa ... älä pelkää isääsi, Jouko, pysy
+lovessa niin kauan kuin henki pitää.
+
+Jouko hypähtää pystyyn ja tointuu samassa.
+
+--Näitkö mitä? kysyy Panu.
+
+--Mitä isä tahtoo?
+
+Jouko vapisee kiireestä kantapäähän ... nyt se on saanut kaikki tietää.
+Mutta isä sanookin ystävällisesti:
+
+--Pue yllesi puhtaimpasi paita ja ota ne ennen pitämättömät
+päällysvaatteesi ja tule minun jäljestäni uhrivuoren veräjälle. Kulje
+niin, ettei kukaan näe. Jos sattuisi olemaan joku näkijä tai kysyjä,
+niin varo sanomasta, minne menet.
+
+Jouko tuntee täytyvänsä totella. Jos ei isä vielä sitä tiedä, niin saa
+se sen kerran tietää ... tehköön, mitä tahtoo. Ja hän tekee niinkuin
+isä käski, ja muuttaa vaatteensa. Isä käski tulemaan uhrivuoren
+veräjälle. Siellä se sen tekee, minkä tekee. Pistää Jouko kuitenkin
+Reidan antaman kirjan povelleen, jonka se oli sanonut kaikesta
+varjelevan. Kun muistaisi sen loihdun, jonka se luki, mutta se on
+unohtunut.
+
+Isänsä käskyä totellen hiipii hän huoneiden taitse, mutta kun hän aikoo
+aittojen ohi, huomaa hän Reidan kynnyksellä istumassa.
+
+--Minne menet, Jouko? kysyy Reita.
+
+--Jos äiti kysyy, niin sano, että isä tuli ja vei vuorelle.
+
+--Jos hätä tulee mikä, niin sano: »Auta, Kiesus armias!» ja purista
+kirjaa rintaasi vasten, jonka sait. Minulla on nyt niin hyvä olla.
+Tuntuu kuin ei enää heittäisikään. Sinä tapoit sen.
+
+Jouko kiiruhti pois. Reita katseli hänen jälkeensä, näki Panun
+veräjällä odottavan, tarttuvan Joukoa käteen ja menevän hänen kanssaan
+niityn poikki. Hän pistäytyi aittaan, sukaisi vaatteita ylleen ja hiipi
+jälkeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kun Panu on Joukon kanssa saapunut metsän rintaan, puhuu hän
+pojalleen näin:
+
+--Kuulin, että olet loveen langennut. Hyväksi kävi mieleni, sillä nyt
+olet tietäjäksi valmis, ja suuremmat ovat lahjasi kuin minun. Reitain
+tieto on sinuun tarttunut, tieto kaikista suurin, kun haltija suusi
+kautta puhuu. Ei nyt mikään siirrä Panun suvusta tietäjän taitoa.
+Entiset on kaikki taidot hallussamme ja nyt on uuttakin voimaa annettu.
+Ei nyt tarvitse Lappia pelätä, ei pappi enää mitään mahda, eikä Karin
+viha mihinkään tunnu. Mutta se on vain vielä vaara tarjona, vaara suuri
+se, että sinuun Reidan haltija hänen poikansa kautta kulkiessaan toi
+Kiesuksen väijyviä vihoja tullessaan. Se on pois peloitettava,
+erotettava sinusta ainiaaksi. En ole sinua ennen tietäjäksi kastanut,
+nyt sen teen, nyt on aika tullut ... ja silloin eivät sinuun pysty
+kynnet, kuinka terävät lienevät, vaan itsellesi kasvaa kyvyn kynsi,
+jolla kaikki kouristat. Loveen lankesit, kohta olet isääsi isompi.
+
+--En minä ole loveen langennut.
+
+--Et tiedä vielä itse, mutta kyllä siitä selviät. Tietäjäksi olet kohta
+valmis, kaikki on alkutaiat tehty siksi tullaksesi. Viimeiset vain
+vielä tekemättä, lukko kiinni vääntämättä.
+
+--Anna, isä, minun mennä kotiin, minua väsyttää.
+
+--Ei nyt kotiin, nyt on hetki tullut ja aika otollinen.
+
+--Ei ole minusta tietäjäksi, isä.
+
+--Ei ole toista maailmassa tietäjäksi niin valmiiksi varattua kuin
+sinä. Äitisi kohdussa sinusta jo tietäjä tehtiin. Ennenkuin
+synnyitkään, seisotin äitiäsi kolmena torstaina ennen auringon nousua
+paljaan taivaan alla kasvot pohjoiseen päin käännettyinä ja syötin
+hänelle koirasriekon aivoja. Se on lumoamaton eläin, siihen eivät pysty
+mitkään kirot, ja se näkee kaikenlaisia haltijoita ja niiden kanssa
+haastelee. Siitä sait tarkan ampujansilmän. Et syntynyt hammas suussa
+niinkuin olin toivonut, olit heikko ja huono, niin että kuolevaksi
+katsottiin--äitisi peruja--mutta silmäsi oli kirkas--isäsi peruja,
+suuren ja vanhan Panujen suvun--niin vein minä sinut, ennenkuin olit
+kolmen yön vanhaksi tullut ja ennenkuin olit nimen saanut, kosken
+partaalle ja otin vaahtoa pyörteestä, joka pyörii myötäpäivään, ja
+ripautin koivun vitsalla vettä selkääsi ja päähäsi ja loihdin näin--
+sanon, että muistaisit, kun kerran tietosi pojallesi perinnöksi jätät--
+loihdin näin:
+
+    --Koskesta kovimmat miehet,
+    väeksi vähän urohon,
+    miehen pienen miehuueksi.
+
+He kulkivat tavallista tietään taikamajalle, eikä Jouko älynnyt muuta,
+kuin että nyt he sinne menevät ja nyt saa isä tietää, että hän on
+käärmeen tappanut. Oli yö, iltayö, ja rusko näkyi vielä taivaalla,
+punaten synkkien pilvien reunaa. Ilma oli lämmin ja hikevä, ja ukkosta
+oli ilmassa. Joukoa hiotti ja raukaisi niin, että vaivoin pysyi isän
+jäljessä.
+
+--Ja että sinusta näkijä tulisi, joka tietää asiat edeltäpäin ja
+aavistaa, mitä tapahtuu, ja arvaa ihmisten mielet ja asiat, kun tulevat
+kysymään, niin otin kolme kiven sirua tuolta uhrikallion takaa, jonne
+ei aurinko koskaan paista ja jossa on ikuinen märkyys kesänsä talvensa
+pyhän lähteen vedestä; ja otin kolme muurahaisen lehmää ja panin ne
+päänalaisesi sisään yhdeksi yöksi. Ei ole vielä tehonut, mutta taika
+itää, itää kuin siemen; odottanet aikasi, suuri tietäjä sinusta
+sukeutuu, sukusi kunnia ja heimosi mahti.
+
+--Muistanetko kaikki, mitä olen sinulle opettanut? virkkoi taas Panu
+hetken kuluttua. Olen opettanut sinun arpaa ymmärtämään, pyhän
+kannuksen ongelmoita selittämään ... muistanetko, mitä olen opettanut?
+Miten tehdään taika, kun on karhua vastaan varauduttava? Neuvoin
+sinulle sen talvella.
+
+Jouko ei jaksa muistaa eikä virka mitään.
+
+--Ei sillä niin väliä, jos et kaikkia muistakaan, kunhan tiedät sen,
+mikä on missäkin taiassa tärkeintä ja mitä ei saa jättää tekemättä.
+Niitä olen neuvonut ja neuvon vasta enemmän ... vielähän ehditään. Ei
+teekään oikea taikuri kahta kertaa taikaa samalla lailla, kunhan ne
+kolme päätemppua tekee. Paha haltija oppii väistämään, niinkuin vanha
+metso oppii ansaa liisimään, sentähden on uusittava. Kun tauteja
+parannat, mitä silloin teet...? Entä kun varkaan käden kautta
+kadonnutta haet?... Et muista, vielä ehdit, olenhan opettamassa.
+Mielesi nyt muualla vaeltaa.
+
+He tulivat taikamajalle, jonka ovi oli auki Panun kummaksi.
+
+--Kuka täällä on käynyt?
+
+--Lienee tuuli avannut, virkkoi Jouko.
+
+Panu astui sisään ja näki lattialla taikakaluja, jotka olivat orrelta
+pudonneet.
+
+--Ei vain liene se Kari? sanoi hän, ja hänen silmänsä välähtivät. Mutta
+sitten hän sanoi:
+
+--Sinut on Reita vainajan vaatteissa tietäjäksi kastettava.
+
+Mutta kun hän kohotti Reidan kauhtanan lievettä, hätkähti hän ja
+huudahti:
+
+--Missä on käärme?
+
+Mutta samassa hänen kasvonsa kirkastuivat:
+
+--Mitä minä kyselen! Sinussahan se on! On telminyt täällä lähtiessään
+ja oven auki heittänyt. Henkensä lähtöä temmelsi... Ennen oli
+käärmeessä Reidan henki ja on nyt Sinussa; mitäs olisi täällä, kun on
+sinussa!
+
+--Käärmekö minussa?
+
+--Reidan henki on sinussa! Se sinuun meni silloin, kun loveen lankesit.
+
+Ei se silloin ollut mennyt, ennen oli jo mennyt, Jouko tiesi, milloin
+oli mennyt. Silloin oli paha henki häneen mennyt, kun hän käärmeen
+tappoi. Hän alkoi vapista, häntä pyörrytti, sydänalaa etoi, mutta kun
+hän sitä kädellään tapasi, tunsi hän kirjan ja samassa helpotti.
+
+--Sinussa se on ... pidä varasi, ettei pääse ... pyrki, vaan ei
+päässyt,--puhui Panu, joka oli huomannut kouristuksen oireet. Joudutaan
+täältä. Heitä pois hattusi ja riisu vaatteesi! käski hän sitten ja otti
+nurkan naulasta Reidan lakin ja kauhtanan.--Riisu ihokkaasikin!
+
+Jouko riisui muut vaatteensa, mutta jätti ihokkaan, jonka alle kirja
+oli kätketty.
+
+Sitten käski Panu hänen pukeutumaan Reidan vaatteihin ja auttoi niitä
+hänen ylleen. Jouko vähän esteli, mutta totteli kuitenkin.
+
+--Ne pitää sinulla olla ylläsi--kun on sen ydin sisässäsi, niin olkoon
+kuorikin, muuten voisi luikahtaa pois, eikä tiedä, mihin menisi.
+
+Kun Jouko on saanut ylleen vaatteet, ottaa Panu kannuksen nurkasta,
+heittää sen hihnasta olalleen, pistää Reidan pääkallon kainaloonsa ja
+lähtee nopeasti ulos majasta, sulkien oven huolellisesti jälkeensä.
+
+--Tänne mennään! virkkaa hän ja lähtee nousemaan vuoripolkua ylös
+uhrivuorelle.
+
+Yhä raskaammaksi ja hikevämmäksi on käynyt ilma. Ukkosta ja sadetta
+piilevät linnut ovat vaiti, eikä kuulu muuta kuin kuikan huuto jostakin
+kaukaa suurilta seliltä. On kuitenkin outoa suhinaa ilmassa ja puissa,
+joiden latvat aiheettomasti humahtavat, ja kaukana jossakin myrähtelee
+lähenevä ukkonen.
+
+--Joudutaan! kiirehtii Panu, kun väsymys viivyttää Joukoa. On
+jouduttava ennenkuin Ukko saapuu. Se odottaa meitä, mutta saattaa
+kyllästyä ja tulla ennen aikojaan. Kun salama leimahtaa ja ensi kerran
+vettä ripahuttaa, silloin tietäjä kasteensa saakoon.
+
+Jouko on vähitellen menettänyt tietonsa siitä, missä on ja mitä
+tapahtuu, on eksynyt itsestään, näkee kulkevansa vaatteissa, jotka
+eivät ole hänen ... ei tunne omain jalkainsa liikettä eikä osaa omistaa
+omaksi näkemäkseen, mitä silmään sattuu.
+
+Kuitenkin näkee hän nousevansa vuorelle, näkee ison koivun, jonka alla
+lähde välkkyy, näkee haltijan kuvan ojennettuine käsineen ja sen edessä
+uhrikivet. Isä vie hänet haltijan kuvan eteen, langettaa hänet
+polvilleen ja lankeaa itse hänen viereensä, rukoilee, kumartelee ja
+loihtii. Isällä on pääkallo kädessään, hän asettaa sen uhrikivelle
+eteensä ja kiertää kiveä ja Joukoa ja pyhää puuta. Kaiken sen näkee
+Jouko saamatta sitä itselleen selvitetyksi. Tuntuu vain niinkuin olisi
+jotakin hänen tähtensä tekeillä. Hän näkee pääkallon edessään kivellä,
+kummastelee, miksi se siinä on, miksi se hänelle irvistää ja eikö
+käärme kohta ilmesty sen silmän kolosta?
+
+Nyt ottaa isä kallon käteensä ja menee koivun taa, kumartuu ja ottaa
+siihen vettä lähteestä. Nyt isä pyörii kantapäillään, nyt ruiskuu vettä
+ilmaan, ylös puuhun, haltijan kuvan päälle ja yht'äkkiä ruiskahtaa sitä
+Joukon silmille ja hän hypähtää syrjään uutta ruiskausta pakoon.
+
+Onko hän uhrieläin? Miksi sidotaan häneltä silmät? Miksi hän ei näe
+mitään? Tapetaanko hänet?
+
+--Olet jumalalle otollinen! kuuluu isä sanovan.
+
+Hänen kaulaansa ripustetaan jotakin--jotakin kumahtaa hänen edessään,
+hänelle pistetään jotakin kumpaankin käteen ja käsketään lyödä. Hän
+lyö, ja hän kumahtaa kuin olisi itse ontto kannus.
+
+Nyt älyää hän, että se on kannus, jonka isä on ripustanut hänen
+kaulaansa ja käskee sitä päristää. Hän kuulee isän kysyvän kumealla
+äänellä:
+
+--Lupaatko taistella henkeesi ja vereesi Kiesusta vastaan ja tappaa
+hänen tietäjänsä, missä hänet tavannet?
+
+Ei saa Jouko vastausta annetuksi.
+
+--Lyö, jos luvannet; lyö, jos luvannet! huutaa isän ääni.
+
+Jouko lyö ja isä loihtii:
+
+    --Annan sulle suuret lahjat,
+    kaikki taiat, tiedot neuvon,
+    salaiset sanani annan,
+    edessä ison Jumalan,
+    pyhän vuoren viertehellä,
+    tullos suureks tietäjäksi,
+    mahtajaksi mainioksi.
+    Valan vettä, viisautta
+    päästä velhon voimallisen,
+    kallosesta kuulun noidan,
+    tullos vielä viisahammaks,
+    kasvaosi kovemmaksi,
+    ettei pystyis papin loihtu,
+    taiat Kiesuksen tehoisi.
+
+Jouko tuntee vettä päähänsä valettavan, häntä taotaan päähän ja selkään
+ja hartioihin, hänen silmänsä säkenöivät, hän luulee näkevänsä tulisia
+käärmeitä ympärillään sähisten kiemurtelevan.
+
+    --Iske tulta, ilman ukko,
+    salamoita, suuri äijä,
+    tule tänne toistajaksi,
+    kummiks näihin kastehisin.
+
+Hänen silmissään salamoi, ja hänen päänsä päällä jyrähtää ... hän
+riuhtaisee kääreen kasvoiltaan, näkee isänsä seisovan edessään pääkallo
+kädessä, syöksee vastaan, tempaa kallon hänen kädestään ja heittää sen
+metsään, repäisee kannuksen kaulastaan ja potkaisee sen menemään ...
+kumahtaen kimpoo se seipääseen ja puhkeaa ... riistää vaatteet yltään
+ja parkaisee:
+
+--Auta, Kiesus armias!--ja syöksee muutamilla pitkillä hyppäyksillä
+alas vaaran laelta uhrikentän ympärillä olevaan pensaikkoon ja sinne
+katoo.
+
+Panu ensin hölmistyy eikä ymmärrä, mikä Joukon tuli. Sitten juoksee hän
+jälkeen, mutta ei näe häntä missään. Hän huutaa häntä, mutta ei saa
+vastausta.
+
+--Mikä siihen meni? Mitä se huusi? Huusiko Kiesusta? Huusi kuin olisi
+avukseen huutanut...
+
+Hän etsii etäämpää vuoren rinteeltä, mutta ei löydä, juoksee jo yhä
+kiihkeämmin sikin sokin metsässä, vaan ei näy jälkeäkään Joukosta. Hän
+rientää takaisin vuorelle ja näkee särjetyn rummun, rikki revityt
+Reidan vaatteet.
+
+--Haltijako sen vei? Käsistä vei!
+
+Silloin löytää hän maasta kirjan, joka oli Joukon povesta pudonnut, ja
+tuntee sen heti Kiesuksen tietäjän taikakirjaksi. Mutta miten se on
+tähän tullut? Onko se ollut Joukon hallussa? Sitä vartenko se ei
+kaikkia vaatteitaan riisunut?
+
+Ja taas muistaa hän Joukon huudahduksen: »Auta, Kiesus armias!»--ja
+hänelle alkaa selvitä, mitä on tapahtunut.
+
+Juuri kun oli tietäjäksi tulemaisillaan, velhoksi valmistumaisillaan!
+
+Viha, kiukku ja pettymys käpristää kokoon Panun ruumiin. Hammasta
+purren, nyrkkiä puristaen, maahan kyyristyen ja siitä ylös ponnahtaen
+syöksee hän suustaan kirouksen, niin kimeän, että näkee omain
+silmäinsäkin säkeniä syytävän. Hän sadattelee syntymistään, sadattelee
+kaikkia haltijoitaan, jotka eivät mitään mahda, vaan antavat omalla
+uhrivuorellaankin vieraalle velholle vallan.
+
+--Sinä Reidan salasuojelija ... sinä Kiesuksen kätyri...
+
+Ei saa hän ääntä kiukultaan ... raastaa palasiksi kirjan ja heittää
+lehdet haltijan kuvan silmille, sylkäisten jälkeen ... tempaa rummun ja
+nujertaa sen murskaksi uhripaateen ... saa taas sanat suuhunsa ja
+huutaa:
+
+--Kirottu sinä, kelvoton ... epäsikiö ... isäsi häpäisijä ... sukusi
+saasta ... sinne sinut manoan ... vuoren rautaisen rakohon, kahen
+kallion välihin ... kiru siellä kiusajainen ... paru siellä painajainen
+... vuoren rotkoissa syvissä ... jost' et pääse päivinäsi, selkene sinä
+ikänä!
+
+Saatuaan ilmaa keuhkoihinsa juoksee hän taas sinne päin, mihin Jouko
+oli paennut, hyppää kivelle ja kiljuu:
+
+--Tuonne sun manoan ... kosken kuohuhun kovahan... Kivi on keskellä
+jokea, rautavanne ympärillä ... umpilukolla lukittu. Siinä on sija
+sinulle, jost' et pääse päivinäsi, selviä sinä ikänä ... kenenkänä
+laskemalla ... et sanalla suurimmalla ... et edes oman isäsi!
+
+Hänen suunsa vaahtosi, tukka seisoi pystyssä, silmät tuijottivat metsän
+sisään, ja tietäjä vapisi vihansa hengen käsissä niinkuin nuo puut,
+joita sadekuuron kanssa tuleva ukkostuuli vimmatusti puisteli.
+
+Hän alkoi väsyä vimmaansa, peloitti jo ukkonenkin, joka kietoi koko
+vaaran laen tuuleen, sateeseen ja salamoihin. Raskaasti hengittäen
+vaipui hän kivelle, veden valuessa alas täydeltä taivaalta.
+
+Oliko hän poikansa kironnut? Oliko umpilukkoon kironnut? Ehkei se
+ollutkaan Kiesuksen hallussa? Ehkä oli oma haltijansa sitä heittänyt?
+
+Panulle tuli hätä, hätä siitä, että oli lapsensa umpilukkoon loihtinut.
+Nyt se ei koskaan pääse siitä irti, nyt se on kaikeksi iäkseen kirottu!
+
+Vielä kerran lähti hän etsimään ja vuorta kiertämään.
+
+Kun saisi käsiinsä, koettaisi kirojen kahleet katkaista, koettaisi
+haltijat lepyttää, uhraisi kaikki parhaansa, vaikka omaa vertaan
+vuodattaisi.
+
+--Jouko! huusi hän.--Tule pois, Jouko, älä pelkää! houkutteli hän.
+
+Jouko makasi hiiskumatonna kahden kiven välissä tuuhean näreikön
+sisässä, aivan lähellä uhripaikkaa vuoren rinteellä, johon oli kaatunut
+ja jäänyt siihen makaamaan. Mielipuolena pelosta kuuli hän isänsä
+kirouksen, isänsä peruuttamattomat sanat, joiden alta ei kukaan enää
+kykenisi häntä päästämään.--»Auta, Kiesus armias, armias!» supisi hän
+vain.
+
+Siitä hänet Reita päivemmällä löysi ja otti mukaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Panu tuli kotiin--turhaan Joukoa etsittyään ja kerättyään sitten
+kirjan lehdet ja kannuksen ja Reidan vaatteet ja ne taikamajaan
+vietyään, josta löysi tapetun käärmeen ja sen Joukon teoksi arvasi--oli
+jo ilta käsissä, ja lehmät ammuivat tarhan edessä. Emäntää ei näkynyt
+kotona. Orjatyttö tiesi kertoa, että hän aamulla ennen auringon nousua
+oli noussut ylös, pukenut ylleen ja kiirehtinyt pois, minne lienee
+mennyt, oli tainnut joku oveenkin kolkuttaa ja hiljaista supatustakin
+muisteli hän ulkoa kuulleensa. Kun tyttö katsahti ulos ovesta, näki hän
+kahden hengen soutaman venheen poistuvan kiireesti rannasta ja
+uhrivuoren suojaan katoavan. Lieneekö ollut emäntä veneessä ... sillä
+tiellään tuo oli vieläkin.
+
+Panun kiukku, joka vain hetkeksi oli lauhtunut ja turhasta etsinnästä
+taas vähitellen noussut entiseen voimaansa, kääntyi nyt emäntää
+odotellessa häntä kohtaan. Saapui siihen Ilpotarkin ja sai tietää, mitä
+oli tapahtunut. Kertoi Panu hänelle asian, odottaen saavansa
+vahvistusta toivoonsa, ettei Jouko ollut umpikiroihin kirottu, että
+kirous jotenkuten oli kilpistynyt takaisin, että jotakin oli
+laiminlyöty ja että hän vielä tulee takaisin. Mutta Ilpotar virkkoi
+kuin ilkkuen:
+
+--Olisit minua uskonut, kun jo synnyttyään sanoin, ettei ole pojasta
+tietäjäksi ... turhaan häntä kasvattelit. Ei naisestasi noidan äidiksi.
+Heikot olivat hänen verensä ... sinne nyt menivät molemmat... Eläisi
+nyt poika toisen naisen...
+
+--Eihän ollut siinä edes eläjätä ... kuoli kuin kärpänen, vastasi Panu
+halveksivasti.
+
+--Kuinka lienee kuollut ... tappoivat ennen vanhain tietäjäin
+toivotuksetkin, mitä nykyisten tehnevät?
+
+--Sitä aina puhut! kivahti Panu. Vaan sen sanon, että vaikk' olisi
+elänytkin, ei olisi ikänä tietäjää tehty! Ei siirretä suvusta toiseen
+Panujen tietoja, se tiedä!
+
+--Pakosta se nyt siirtyy, kenelle siirtynee!
+
+Panu nousi tuvan pöydän päästä, jossa oli istunut, niin kiivaasti kuin
+olisi vieraan aikonut ulos käskeä.
+
+Silloin aukeni ovi, ja emäntä tuli sisään. Hän oli märkä ja saveutunut,
+tukka riippui pitkinä suortuvina kaulalla ja poskilla.
+
+--Missä olet ollut? jyrähti Panu.
+
+--Olinpa, missä olin ... mitä se sinuun!
+
+Ensi kerran kuuli Panu vaimoltaan semmoisen sanan ja semmoisella
+äänellä. Hän hyökkäsi häntä vastaan, käsi ojona. Mutta emäntä huusi,
+astuen puolestaan hänkin Panua vastaan, huusi ihan hänen suunsa sisään:
+
+--Poikaasi olin saattamassa!
+
+--Joukoa?
+
+--Joukoa, jonka olet hulluksi kironnut, umpikiroihin kironnut. Reita
+tuli sanaa tuomaan. Poika houri ja höpisi. Ei tuntenut äitiäänkään.
+Käärmeen sanoi sisäänsä menneen, isänsä sanoi sen sinne ajaneen.
+
+--Missä hän on? Mikset tuonut häntä tänne?
+
+--Mikset tuonut? Ettäkö olisit vielä tappanut?--Enkä saanut
+tulemaankaan. Reidan matkaan lähti, papin luo sanoi menevänsä käärmettä
+ajattamaan.
+
+--Mitä tietä menivät?
+
+--Kysy arvaltasi, se tiennee.
+
+--Pahat henget kimppuusi!
+
+Emäntä nauroi:
+
+--Ja minä viisi hengistäsi, haltijoistasi! Itselläni on paremmat!
+Niiden suojaan jos poikaasi kasvatin, ei olisi nyt sillä jäljellä,
+onneton. Miksen omaan uskooni neuvonut?--ja hän vaipui epätoivoisena
+penkille, kädet helmassa.
+
+--Mihin uskoosi?
+
+--Ainoaan oikeaan ja autuaaksi tekevään! Kastettu olen! huusi hän.
+Kastettu Valamon luostarissa! Sinne menen ja sinne vien Joukon, siellä
+parantavat! Siellä kirosi peruutetaan!
+
+--Valehtelet siinä!
+
+--Vai valehtelen! Katso tätä!--ja hän repäisi vaatteensa auki ja
+tempasi rinnaltaan ristin ja ojensi sen Panun eteen. En pelkää sinua!
+En ole milloinkaan pelännyt! Pappiakin autoin! Ruokaa lähetin! Kiitä
+minua siitä, ettei palanut Reitalan aholla. Vai olenko milloinkaan
+taikojasi tehnyt? Vai olenko pakanallisia uhrejasi uhrannut? Neitsyt
+Maarian nimeen--(hän risti silmänsä)--ja hänen poikansa Jeesuksen
+Kristuksen nimeen--(hän risti taas silmänsä)--olen karjan siunannut.
+Heitä olen palvellut, heille pyhää tuohusta polttanut, salaa olen
+sinulta pyhimyksiä palvellut, mene navettaan, niin näet!
+
+Raivoissaan riisti Panu ristin hänen kourastaan, heittäen hänet samalla
+tuvan lattiaa pitkin karsinaan menemään.
+
+Mutta kuin villitty kimposi emäntä sieltä ylös ja huusi ulos ilmoille
+vuosikausia pidätetyt kärsimyksensä:
+
+--Tapa minut! huusi hän Panun edessä terhentäen, tapa, niinkuin Annikin
+tapoit. Niinkuin Reidan tapoit! Niinkuin Joukon tapoit! Orjanasi olet
+pitänyt! Väkisin minut sinulle naitettiin! Paljon pyysit, et mitään
+saanut, et rahtuista rahoa, petyit kaupoissasi! Valamon kirkonkelloissa
+kelluu myötäjäiseni, ota sieltä, jos yletät!
+
+Siihen katkesi emännän ilkkuna. Surkeasti uikahtaen vaipui hän
+hengetönnä lattialle saatuaan sydänalaan potkauksen Panun kengän
+kärjestä.
+
+--Kuoliko se? kysyi Ilpotar. Räähkää, miten rääkkyi. Nyt siitäkin
+pääsit!--Eikä Ilpotar saanut ilon salamaa silmistään sammumaan. Mutta
+Panu karjaisi hänelle:
+
+--Pois täältä, portto! Inhotat minua, epäsikiö sinäkin! Itkisit, et
+ilkkuisi!--ja heitti hänet ovesta ulos, niin että etehisen irtonaiset
+siltapalkit kolisivat.
+
+
+
+
+XXXVIII.
+
+
+Panu on matkalla Kontojärven markkinoille. Yksin hiihtää hän järven
+selkiä, viilettää hietaisia harjuja ja halkaisee suuria soita. Ei ole
+nyt miehiä mukana, ei ahkioita, ei nahkoja. Kun suurimmilla aukeilla
+taakseen katsahtaa, näkee hän ainoan seuralaisensa, vanhan Ilpon
+nyykkäisevän jäljessään.
+
+Ei ole muilla miehillä ollut tänä vuonna asiata markkinoille. Ei
+tarvita heitä ahkioita vetämään, ei avuksi kauppaa tekemään. Huono on
+ollut riistasyksy, ja ihmeeksi vain orava varpua juoksi, vielä
+ihmeemmäksi pyy viidassa vihelsi ja teiriparvi koivun latvassa kukerti.
+Ei ole ainoatakaan karhua kierroksessa kevättalvella tapettavaksi,
+eivät ole ahmat, eivät ilvekset, eivät hirvet syyslumelle jälkiä
+jättäneet.
+
+Minne on kadonnut riista?
+
+Lappi on viljan vienyt, reitalaiset menivät ja veivät mennessään.
+
+Panun syyksi on kaikki pantu. Mitäs karkoitti, mitäs syyttömiä ahdisti!
+Niinhän tiesi vanha taika, että paha perii, jos heidät sukupuuttoon
+hävität.
+
+Tietäjä on Panu olevinaan, sen verran ymmärtää. Siin' on nyt kuninkaan
+metsästäjä!
+
+Niin nurisevat miehet, kun toisensa tapaavat metsäpolulla ja reppu on
+tyhjä. Niin nurkuvat nuotta-apajallakin, kun tyhjän vesiperän nostavat,
+sillä huono oli ollut kalavuosi jo uhrikesänä, kun Jouko Kontojärvelle
+katosi, mutta vielä huonompi sitä seuraavana. Toteen oli käynyt Reidan
+miehen ennustus.
+
+Toteen oli käynyt--täytyi Panunkin itselleen myöntää, ja monta muuta
+onnettomuutta oli tullut lisäksi. Joukon paettua ja emännän tapettuaan
+oli Panu kuin pahasti säikähtänyt otus, joka pelkää joka hetki
+vainolaisen käsiin joutuvansa eikä tiedä, mistä päin vihamies uhkaa.
+Liikkumatta mihinkään ja osaamatta mihinkään ryhtyä pysyi hän kotonaan
+jokaista outoa ääntä vavahtaen, säpsähti tuulenhengen humauksia
+vanhassa karsikkokuusessa, säikähtäen laitumelta tulevain lehmäin
+ammahduksia ja ollen kuulevinaan käen kukunnassa ja palokärjen
+vihellyksessä ilkkumista ja ivaa. Kaksi vainolaista hän oli tuntevinaan
+päänsä päällä vaakkumassa: papin vaino yhtäältä uhkasi, Lapin vaino
+toisaalta. Kun yöllä silmänsä ummisti ja nukahti, oli kuulevinaan,
+milloin kirkonkellon ilmassa soivan, milloin Lapin noitien päänsä
+päällitse suhahtavan ja räähkämiehen metsän rannasta ilkkuen nauravan.
+
+Se ilkkui hänelle kaikkien hänen hankkeittensa hukkaa: turhaan hän oli
+vanhan Reidan tuhonnut mitään voittamatta, turhaan hän oli kirkon
+kironnut, turhaan Lapin heimon karkoittanut, turhaan Annikin uhrannut
+ja monet uhri-elukat teurastanut. Nousi Reita poikansa haamussa
+haudastaan, vouti, mahtava ystävä, oli surmansa saanut, Kari väijyi
+hänenkin henkeään, tiesi, mitä pauloja Lappi punoi, ja pappi oli pojan
+vienyt, temmannut kuin Ukon pilvessä ilmojen kautta omalta
+uhrivuorelta. Irti oli päässyt Reidan paha haltija, jota ei koskaan
+ollut saanut oikein kesytetyksi, se se oli sen kiukun ja kiivastuksen
+silloin rintaan ajanut ja oman naisen surmaamaan saanut, ja lienee
+kaikki muutkin Lapin henget riistan kimppuun kiihoittanut ja sen näiltä
+mailta karkoittanut.
+
+Ei tiennyt Panu, mistä apua etsisi, ei ollut taikaa, ei loihtua, ei
+lumousta, jolla kaikki nämä vihat voittaisi. Kaikkia varauksia oli jo
+koettanut, ei osannut uutta ainoatakaan. Kysyi kysymästä päästyäänkin
+kannuksen mieltä, kysyi arvalta neuvoa, mutta ei helähtänyt paikattu
+kalvo, epäselvän äänen antoi vanhain Panujen ennen niin tarkka
+taikakalu, poissa oli siitä voima, ja älytönnä töksähteli sammakko
+sinne tänne selvää antamatta.
+
+Nälkä uhkasi Karjalaa, ja kaikki siitä Panua syyttivät. Huonosti oli
+kaskenkin käynyt. Uhrien aikana viime kevännä oli sitä koetettu
+polttaa, mutta satanut oli kaikkina uhripäivinä taivaan täydeltä, ei
+oltu saatu uhrilihojakaan keitetyksi, ja vähän vain oli kärventynyt
+kaski, oksat ja havuneulat hiukan palaneet, mutta rungot jääneet siihen
+sikin sokin makaamaan. Ja se oli miesten mielestä merkki ja osoitus,
+että kaskeakin kaatamalla oli haltijat vihoitettu. Mitäs uhripäivänä
+hakattiin, mitäs Tapion tanhuvia syyttä suotta maahan kaadettiin! Siinä
+nyt nähtiin, ja sitä se käen kuolema ennusti! Jormapahan oli oikeassa,
+kun varoitti.
+
+Nämä kaikki mielessään nyt, niinkuin ainakin, hiihti Panu samoja
+matkoja, joita ennenkin oli iloisessa hilpeässä miesjoukossa hiihtänyt,
+mutta ei kuulunut nyt Kuisman lauluja, ei urhojen pajatusta, ei ollut
+Jouko jälkijoukossa, josta häntä aina lempeällä silmällä etsi.
+
+Ilpo siellä vain väännätteli, kutsumatta, asiatta oli mukaan lähtenyt.
+Tultuaan Kirovaaran juurelle päätti Panu häntä odottaa, itsekin vähän
+levähtääkseen.
+
+Huohottaen tuli Ilpo ja kun saapui lepopaikalle, haki kaatuneen rungon
+ja siihen istahti. Kovin valui hiki ryppyistä otsaa myöten, ja väsynyt
+oli ilme silmissä. Paljon oli ollut huolta Ilpollakin viime aikoina.
+Kaikki Panun huolet ja kaikki moitteet, mitkä häntä kohtasivat, hän
+omaan poveensa painoi. Mutta enimmän kaikesta hän sitä pahoitteli, että
+Ilpotar, joka aina ennen piti Panun puolta, nyt häntä moitti ja
+panetteli kilvan muun heimon kanssa. Ei uskaltanut hän siitä Panulle
+puhua, pelkäsi siitä häneenkin pahastuvan ja koetti itse olla sitä
+hartaampi ja nöyrempi. Mutta aina sattui väärään paikkaan Ilpon
+osanotto, aina olivat neuvot nurinpuoliset.
+
+--Siinä on Kirovaara,--virkkoi hän, ylös vuoren rinnettä silmäten.
+Siellä tuonoissa talvena kirkon väen kirosit. Taisit tehdä pahasti, kun
+kirosit. Takaisin kirot kimposi.
+
+Sitä Panu itsekin ajatteli. Mutta ei tahtonut sitä toisen suusta
+kuulla, astui suksilleen ja lähti painamaan eteenpäin.
+
+Hiihtäessään sitä suota, jossa Jouko viime kerralla markkinoilta
+palatessa oli tielle uupunut ja tainnoksissa hangelta tavattu, päätti
+Panu mielessään, että poika jo silloin oli papin valtaan joutunut, että
+oli jo kirkolla kiro tarttunut ja siitä siemenenä itänyt. Jos olisi
+varaus voimakas ollut, jos olisit sen taiat ja temput ja sen nostamain
+vihojen synnyt tiennyt, ei olisi haltuunsa saanut. Mutta ei olisi ehkä
+sittenkään mitään mahtanut, jos ei olisi kiivaudessa kirotuksi tullut.
+Ei saanut sitä enää koskaan takaisin. Mutta olkoon, parempi, että
+ajoissa mätä oksa katkesi ennenkuin suureksi sukeusi ja koko heimon
+turmeli.
+
+Jo oli turmellutkin. Tieto siitä, että pappi oli tietäjän oman pojan
+vienyt, ei ollut salassa pysynyt. Viime markkinoilla olivat miehet
+nähneet sen hulluna kuljeksivan ja isäänsä uhkailevan. Monenlaista
+arvelua ja arvostelua siitä kuului. Kömpelöksi tuomitsivat tietäjän,
+joka omaan poikaansa taikanuolensa satutti. Paljon olivat naiset
+emännänkin kuolemasta ulinaa pitäneet. Ja kesällä, kun kaikki miehet
+kalassa olivat, oli heitä lauma kirkolla käynyt pappia kuulemassa.
+Peittelemättä siitä Ilpotar Panulle kertoi, ilkkuen vielä, että on se
+yhtä hyvä tietäjä kuin sinäkin. Paremmat on uhritemput, juhlallisemmat
+menot, eikä aja naisiakaan uhripöydältä. Eivätkä uhkauksista huolineet.
+Olivat kuin lumoissa. Kuritutti Panu miehillä naisiaan, mutta he
+yltyivät vain siitä. Syyn kyllä tiesi Panu. Ja kirvelemällä kirveli
+tätä ajatellessaan hänen mieltään se, mikä niin usein ennenkin, että
+ollenkaan oli päästänyt puhumaan papin--silloin olivat lumot päässeet
+naisten veriin, ja silloin se oli virsillään heidän mielensä puoleensa
+viehättänyt. Salaiset oli sillä silmäykset, tehoisat taikansa, mitkä
+lienevät olleet, ja tuho oli tulossa, jos ei niiden perille pääsisi. Ei
+siihen kirot pystyneet eikä pilkka purrut.
+
+Ja ikäänkuin vastaukseksi ja vahvistukseksi näille Panun omille
+ajatuksille virkkoi Ilpo, kun olivat tulleet sille paikalle, missä
+miehet tuonoissa talvena olivat yönuotiotaan pitäneet ja Kuisma
+jäniksen kolkannut:
+
+--Ei olisi ollut ammuttava se jänis ... ehkä oli sen papin jänis ...
+eikä sillä häntä pilkattava. Siitä pääsi heti alussa yltymään.
+
+Mutta ei tahtonut Panu muiden kuullen mitään omaksi syykseen myöntää
+eikä omaa heikkouttaan tunnustaa. Ja hän sanoi Ilpolle:
+
+--Herkeä noita ruikuttelemasta. Tiesin, mitä tein ... kun olisit
+sinäkin tehtäväsi tehnyt.
+
+--Enhän arvannut tulen keskestä elävänä pääsevän.
+
+--Et arvannut, kun saamaton olet, vaikka aina hoppuat ja hätiköit.
+
+--Kun käskenet, niin vieläkin koetan ... vaikka oma henkeni menköön.
+
+--Ja minun päähäni siitä syy syöstäisiin, ja koko markkinakansa
+niskaamme! Pysynet aloillasi!
+
+Hääri Ilpo siinä nuotiota laittaen, unohti Panun pahan tuulen ja puhui
+ääneen ajatuksensa:
+
+--Pahan edellä sen poikasikin kirosit ja vaimosi...--Mutta kun hän näki
+Panun silmän leimahtavan nuotion takaa, jonka ääressä hän mietteisiinsä
+vaipuneena pää polvien varassa istui, peruutti hän puheensa:--Lienet
+tiennyt, mitä teit ... parhaasi teit ... niinhän oli tehtäväkin.--ja
+kun Panun mustan välkkyvä silmä häntä yhä seuraili, lisäsi hän:--Eivät
+sinulle mitään mahda ... vielä kaikki vihat voitat, voitat varmaan...--
+ja vasta sitten pääsi hän Panun katseen lumoista, jota ei voinut kestää
+enemmän kuin eläin ihmisen silmää.
+
+Levätä olisi tahtonut Ilpo uuvuttavan hiihdon jälkeen, mutta kauan ei
+antanut Panu nukkua, kun ajoi jo ylös ja lähti taipaleelle, vaikkei
+vielä aamuruskokaan kuumottanut. Kohta haihtui Ilpo isännästään
+pimeässä ja sai yksin hiihtää haroa Kontojärveä kohti, jonne hänellä ei
+ollut mitään asiata, olihan vain lähtenyt, kun tiesi Panun lähtevän.
+
+Mutta Panu oli, kirkonkylään hiihdettyään ja piilotettuaan suksensa
+harjun alle näreikköön lumen sisään, lähtenyt vakoilemaan, mitä siellä
+tapahtui.
+
+Vaikka markkinaväki vielä oli yötiloillaan, näki hän, että niitä oli
+isot laumat jo aattona tullut. Rekiä, pulkkia, ahkioita ja suksia oli
+sekä talojen pihoilla että nuotioiden ympärillä ja joka haaralta kilisi
+hevosien kelloja ja porojen tiukuja. Panu tarkasteli rekiä ja pulkkia,
+jotka olivat nahkoja kukkuranaan. Rekien ja pulkkien muodoista osasi
+hän heti päättää, miltä ilmoilta ne olivat tulleet. Suven ja lännen
+ilmoilta oli jo suuri joukko, josta ennen tavallisesti oli ollut vain
+nimeksi, mutta Pohjanmaalta, Vienasta ja etenkin Lapista oli suurin
+osa. Ei ollut vilja metsistä kadonnut, muita oli vain maailmoita
+kierrellyt.
+
+Eräästä metsiköstä tuikki sammuvan nuotion tuli ja lähemmä hiipien näki
+Panu sen valossa muutamia miehiä peskit korvilla lumessa. Hän tarkasti
+pulkkia ja peräytyi äkkiä takaisin. Samassa karkasi koira haukkuen
+häntä kohti ja seurasi häntä pitkän matkaa jäälle.
+
+--Siit, Panu! kuuli hän huudettavan ja tunsi reitalaisen äänen,
+niinkuin oli jo tuntenut koiran, jolle hänen häpeäkseen oli hänen
+nimensä annettu, ja joka heti oli isäntänsä vihamiehen vainunnut.
+
+Päästäkseen Panun käsistä kulki Panu voudin nientä kohden, jossa oli
+hänen entinen taikasaunansa, missä ennen avun tarvitsevia otti vastaan.
+Mutta ei tuntenut hän paikkoja entisiksi. Kaskeksi oli hakattu entinen
+haltijain pyhättö, ei ollut yhtä puuta jätetty, ja hävitetty oli sauna.
+Kiuasta vain kohosi vähän lumen sisästä, ja kun Panu jalallaan kopeloi
+sen ympärystää, nousi lumesta palanen hiiltynyttä seinähirttä.
+
+Tiesi Panu kysymättä, kenen työtä oli tämä. Mutta ei olisi entisen
+voudin eläessä noin tehty. Papin ystävä oli uusi vouti.
+
+Hän hiipi voudin talon lauta-aidan taustaa ja tuli portille, jota
+entisen voudin aikana äkäiset kahlekoirat vartioivat. Nyt ei ollut
+koiria eikä vartijoita, piha oli tyhjä, ja hiljaisessa talossa
+nukuttiin. Enempää ei Panu nähnyt, mutta jo siitä, minkä oli nähnyt,
+päätti, ettei olisi ystäväksi uudesta voudista eikä olisi asiata sen
+miehen puheille pyrkiä.
+
+Hän lähti pappilaan päin. Siellä jo valvottiin, mutta pihalla ei
+näyttänyt olevan ketään. Hän teki kierroksen huoneiden ympäri ja läheni
+metsän puolelta tuvan seinämää. Painaen kasvonsa ikkunaan näki hän
+papin pöydän päässä, ja lattialla seisoi parvi poikia, joille hän
+puhui. Niitä valmistettiin kasteeseen, se oli sama toimitus, jonka
+Jouko oli nähnyt vakoilemassa ollessaan ja josta hän oli isälleen
+kertonut. Poikain takana uunin pankon edessä seisoi joku selin ikkunaan
+ja sytytti pärettä liedestä; kun hän oli saanut tulen päreeseen ja
+kääntyi panemaan sitä pihtiin pankon nurkassa, tunsi Panu poikansa.
+Kasvojen ilmeestä ja silmäin kiillosta näki Panu heti hänet
+mielipuoleksi. Hän supatteli jotakin ja naurahteli; ja kun pappi
+mainitsi Jeesuksen nimen, kumarsi hän niinkuin pojatkin. Mutta
+yht'äkkiä sattuivat hänen silmänsä ikkunaan, josta Panun silmä väijyi
+tupaan. Hän kävi levottomaksi, pälyi ympärilleen, mutta tempasi sitten
+palavan päreen ja syöksi ovelle ja siitä ulos huutaen:
+
+--Pois pahahenki! Pois karvaturpa! Pois pahasilmä!
+
+Panu on hypännyt pois ikkunasta ja näkee aidan taa kyyristyneenä Joukon
+juoksevan tuvan ympäri. Pappi tulee häntä kieltämään, ja Jouko selittää
+nähneensä pahan silmän, joka ikkunasta katseli. Mutta Panu hiipi pois
+kuin kettu, joka on tavattu pihanurkkia nuuskimasta.
+
+Markkinaväki alkaa heräillä unestaan. Hiukan jo ruskottaa eteläinen
+taivaanranta, mutta vielä on pitkältä päivään.
+
+--Lapin koirat minua terhentää ... oma poikani pahanahenkenä perästä
+ajaa!
+
+Masennuksissaan seisoi Panu siinä, mihin oli suksensa kätkenyt ja
+mietti jo lähteäksensä. Jouko hänet näkisi ja tuntisi ja väelle
+osoitteleisi.
+
+Silloin hän näki tulien kirkosta tuikkavan. Hän hiipi sinne ja huomasi,
+että kirkon seinissä oli luukkujen sijasta lasit, ja Reita kulki
+lasilta lasille toisen miehen kanssa kynttilöitä sytytellen. Kirkon
+oven edessä ja sen ympärillä seisoi jo mustanaan markkinakansaa.
+
+Panu pistihe joukkoon ja kätkeytyi toisten suojaan kuulostaakseen
+heidän puhettaan. Ne puhuivat uusista kirkon ikkunoista, jotka oli
+viime kesänä tehty. Nyt oli siellä hyvä olla, kun ei tuullut eikä
+satanut sisään ja sai tuolla lailla sytyttää kynttilät, että voi alkaa
+aamumessun jo pimeän aikaan. Juhlallista ja komeaa oli miehistä, kun
+tulet kirkossa paloivat--ja kuninkaan itsensä lahja kuului olevan. Oli
+panettanut uudet lasit omaan kirkkoonsa ja nämä tänne lähettänyt uuden
+voudin mukana.
+
+Eri miestä näkyi tämä uusi vouti olevan, eri miestä kuin entinen.
+Saivat siltä rauhan naiset, ja ystävä oli ja sovussa eli papin kanssa.
+
+--Ei tästä saa Korpivaaran Panu puolusmiestä. Kohta tultuaan kuulutti,
+että jokainen, joka tahtoo, saa kiinni ottaa velhon, koska on poikansa
+hulluksi noitunut ja vaimonsa tappanut ja pappia koettanut elävältä
+polttaa, ja sata riksiä saa siitä palkintoa se, joka ottaa kiinni.
+Mutta kukapa häntä kiinni ottamaan, velhoa, mene tiedä, mitkä vihat
+viskaisi?
+
+--Sen vihoista! Ei mitään taida, kun ei pelkää! kuuli Panu toisen äänen
+joukosta sanovan.
+
+--Täällä kun sattuisi kiinni saamaan, kirkon luona, ei mitään mahtaisi,
+mutta ei ole hyvä kotiinsa mennä.
+
+--Papin kanssa kun menee, niin minkäpä tehnee?
+
+--Vaikka synkässä metsässä vastaani tulkoon!
+
+--Kerran se kelmi kiinni pannaan!
+
+Ne olivat nuorten miesten ääniä...
+
+Silloin kalahti kello kirkon tornissa julistaen ikäänkuin vahvistuksen
+uhkauksiin. Ovet avattiin, ja väkeä tunki sisään niin paljon kuin sinne
+mahtui. Toiset jäivät ulos papin ja voudin tuloa odottamaan. Panu oli
+asettunut väkijoukon taa rappujen viereen, kirkon ovesta tulevan valon
+varjoon. Siinä ei kukaan häntä huomannut, mutta hän näki voudin ajavan
+rappujen eteen, nousevan reestä ja menevän kirkkoon. Pienenläntä,
+keski-ikäinen mies oli vouti, ei ylpeillen tullut, vaan kehoitti
+suopeasti ja siivosti väkeä antamaan tietä. Kohta sen jälkeen soi taas
+kirkonkello, ja pappi tuli astuen kirkkoon. Äskeiset pojat ja parvi
+miehiä ja naisia seurasivat häntä. Naisten joukosta tunsi Panu
+joitakuita oman heimonsa naisia ja Ilpottaren. Ne tunkivat kaikki papin
+kanssa kirkkoon ja pääsivät sinne hänen jäljessään.
+
+Joukokin ilmaantui kirkon rappujen eteen. Ei ollut hänellä enää entisiä
+vaatteitaan, Karjalan kuosiin tehtyjä, vaan kontolainen oli karvalakki
+ja turkin reuhka.
+
+--Jouko hoi! huusi joku poikajoukosta. Mutta Jouko ei ollut
+kuulevinaan.--Etkö sinä kuule, Jouko? huudettiin taas.
+
+--En ole Jouko! kivahti hän.
+
+--Mikäs sinä olet?
+
+--Henrikiksi olen kastettu!
+
+--Etkä ole kastettu, pakanahan sinä olet!
+
+--Ristitty olen nimeen Isän ja Pojan ja Pyhänhengen ammen!
+
+--Isäsikö kastoi?
+
+--Pappipahan! En pelkää, älä luulekaan, Panu on pahanniminen,
+kierosilmä karjalainen ... hui, hai, minä hyppäsin ... risti, raamattu
+ja aapinen ... isä meidän, joka olet taivaassa ... Ristin-Kiesus
+Maarian poika, en pelkää pahoja enkä piruja ... sinun pitää rikki
+polkeman käärmeen pää.
+
+--Sinullahan on käärme sisässäsi?
+
+--Älä valehtele ... kirja on rinnallani, niin ei mitään mahda ... älkää
+tekään pelätkö ... sanokaa kolme kertaa: uskon, uskon, ja uskon! Se
+sana auttaa, kun kumarrat.
+
+--Isäsi tulee ottamaan!
+
+--Älä peloittele! Se kirosi umpilukkoon, mutta pappi aukaisi.
+
+--Olkaa hiljaa! kielsi joku.
+
+--Nyt ne veisaa!
+
+Kaikki yhtyivät virteen, joka oli aloitettu kirkossa.
+
+Panu oli kuullut ja nähnyt tarpeekseen ja vetäytyi pois kirkon seinän
+suojaan, hiipi siitä suksiensa piilopaikkaan ja iski ne jalkoihinsa
+kotiinsa lähteäkseen. Ei tahtonut hän päivän valkenemista odottaa, ei
+ollut hänellä täällä kauppoja tehtävänä, palkinto oli hänen päästään
+julistettu.
+
+Hänen tiensä kulki kirkon peräitse ja hän pysähtyi hetkeksi vielä
+kuulostamaan. Virren veisuu oli lakannut, ja pappi saarnasi.
+
+--Velhot ja tietäjät! ... kuuli hän Martti-papin saarnaavan...
+Kukistakaamme, kiinni ottakaamme!--enempää ei Panu pysähtynyt
+kuulemaan.
+
+Ei ollut vielä aamu valjennut, kun Panu liukui pois Kontolan
+kirkonkylästä, jossa hänen esi-isänsä ennen vanhaan olivat isäntinä
+hallinneet ja jossa hän itse oli ylinnä miehenä markkinoilla liikkunut,
+mutta jossa hän ei nyt uskaltanut päivän koittoa odottaa, peläten
+satapäisen markkinaväen käyvän kimppuunsa, niinkuin koiralauma käy
+ketun kimppuun.
+
+Mutta vielä on saloja ketun juosta, ja vielä on sudella luolansa! Ja
+kavahtakoot kanojaan!
+
+Julmat tuumat mielessä myllersi, mutta ei ollut itselläkään vielä
+selvillä mitkä.
+
+Ei ollut kotiin tulo Korpijärven tietäjän entisensä lainen. Ei ollut
+soihtuja hulmuamassa, ei katettu pitopöytä odottamassa, eivät lämpimät
+kädet turkkia riisumassa. Orjatyttö löylyn löi, ja yksin söi Panu
+kuivanutta kalaa ja jäähtynyttä huttua.
+
+Mutta kun kylän miehet aamulla kuulivat, että Panu oli palannut
+markkinoilta, tulivat he tietämään, mitä oli tehnyt nälänhädän
+häätämiseksi. Oliko eloja ostanut etelän pohatoilta? Saataisiinko pian
+lähteä noutamaan?
+
+Ei ollut mitään tehnyt, ei ollut ostanut; ei ollut, millä osti, ei,
+millä vaihtoi. Silloin kiivastuivat kiusautuneet miehet ja alkoivat
+Panua sadatella:
+
+--Sinun tähtesi tässä nälkää näemme ... sinä vihoitit omat jumalat ja
+vieraat ... kaiken karjankin uhrielukoiksi omistit ja kaiken maailman
+syötäväksi tapatit. Eikä sinulla nyt sitä tointa, että eloa ostanut
+olisit!
+
+--Itse ostakaa! On minulla oma tarpeeni!
+
+--Ja millä ostamme? Kato on kaikesta, kato riistasta, kato kalasta!
+
+--On Panulla rahaa, vaikka ei anna!
+
+--Ottakaa, mitä on!
+
+Miehet uskoivat, ettei ollut, sillä ei Panu tavaraansa piilottanut.
+Mutta kun aina olivat tottuneet siihen, että Panun täytyi auttaa,
+virkkoivat:
+
+--Kun ei kyenne Panu apua antamaan, niin haemme muualta, miehet.
+Kontolan kirkolla on, ja sieltä annetaan.
+
+--Sieltä ovat jo akkanne ottamassa, vastasi Panu pilkallisesti.
+
+--Sinne menemme miehetkin!
+
+He olivat jo ovella, kun Panu huusi heidät takaisin.
+
+--Rahaa saanette! Vielä riittänee haltijain aarre tämän talven varalle.
+Teille kelvottomille haltijain uhrimaljan tyhjennän.
+
+Hän otti tuvan nurkasta kaapista haltijan hopeaisen uhrimaljan, joka
+oli täynnä hopearahoja, ja tyhjensi sen pöydälle:
+
+--Ottakaa siitä, kun iljennette!
+
+Miehet katselivat epäillen toisiaan.
+
+--Mutta jos haltija suuttuu? kysyi eräs.
+
+--En minä ota syytä niskaani! epäröi toinen.
+
+--Mutta minä otan! sanoi Panu.
+
+--Sinä kun ottanet... Ja miehet täyttivät taskunsa.
+
+Ylenkatseen ilme silmissä katseli Panu heidän jälkeensä. Mutta kun hän
+näki tyhjän maljan kumollaan pöydällä, vavahti hänen rinnassaan.
+
+Hän puolustelihe sillä, että täytyihän hänen, täytyi haltijankin
+vuoksi, muuten olisivat menneet.
+
+Mutta vielä hän haltijan aarteen kaksinkertaisena takaisin kiskoo. Ja
+olihan sitä ennenkin lainattu, esi-isäin aikana. Kasken hän ensi
+keväänä polttaa ja sillä maksaa, jos ei muuten voi. Siihen mennessä hän
+tinaa ja vaskea hopeana ja kultana haltijan eteen vuolee. Ei se sitä
+huomaa.
+
+Mutta jos se sen huomaa, jos saa tietää, että typö tyhjä on maljansa?
+
+Silloin saa Karjalan kansa väistyä Korpivaaran vaiheilta niinkuin oli
+saanut väistyä Kontojärveltäkin, kohta kun haltijan aarre sieltä
+hävitettiin--niin ennusti vanha tarina.
+
+Mutta olihan toinenkin ennustus, joka tiesi, että kun heimo suureen
+hätään joutuu eikä muu auta, niin uhratkoon tietäjä viimeisen
+uhrihärän, niin eivät mitkään vihat vaikuta. Ja vielä oli se viimeinen
+musta, suuri härkä uhraamatta.
+
+Ja ehkä koittaisivat vielä ajatkin paremmat...
+
+
+
+
+XXXIX.
+
+
+Jumalanpalveluksen päätyttyä sunnuntaina ennen juhannusta istui joukko
+Kontojärven pitäjän reippaimpia nuoria miehiä pappilan vanhassa tuvassa
+katetun ateriapöydän ympärillä. Kaikki olivat aseilla ja
+matkatamineilla varustetut. Viinet ja jouset riippuivat olalla,
+vyöhystässä kirveet ja puukot, nurkassa oli pystypino keihäitä ja
+keskellä lattiaa rykelmä eväillä täytettyjä kontteja. Pöydän päässä
+istui Martinus Olai, hänkin matkavaatteissa ja aseissa. Vastapäätä
+häntä toisessa päässä pöytää istui Kari.
+
+--Syökää, miehet! kehoitti pappi miehiään. Pitkä on matka ja hankala
+taival. Ei ole levosta eikä ruokailuista matkalla.
+
+Mutta jo olivat miehet osansa ottaneet. Kun pappi oli ruokaluvun
+lukenut, jota kaikki muut paitsi Kari kädet ristissä kuuntelivat,
+nousivat miehet pöydästä.
+
+--Näin olemme Karin kanssa miettineet, ilmoitti Martinus Olai ruualta
+noustua. Jakaudumme kahteen osaan. Toinen joukko sauvoo venheet, kaksi
+tai kolme miestä venheessään, Korpikosken niskaan Korpijärven päähän ja
+ottavat venheisiin lisä-eväitä. Toinen joukko meistä kulkee Karin
+opastamana maitse samaan paikkaan, missä yhdymme ja jatkamme matkaa
+venheillä Korpijärven yli Panulan kylään.
+
+--Teemme niin!
+
+Nuoret miehet olivat innoissaan lähtemään. Alussa olivat pitäjän vanhat
+miehet olleet vastaan retkeä, jota pappi saarnasi. Mutta kun hän
+nuorten miesten puoleen kääntyi, sai hän mielet liikkeelle, ja kun
+lähtö tuli, tarjoutui heitä mukaan enemmän kuin voitiin ottaa. Kauan
+oli siitä, kun oli sotaa käyty, mutta vanhat tarinat elivät ja mieliä
+palamaan panivat.
+
+--Saipahan kerran tämäkin poika sotaan lähteä! huudahti nuorista
+miehistä muuan aseitaan tarkastaen.--Tuolla tapparalla...!--ja hän
+välähytti kirveensä terää.
+
+Mutta silloin taas täytyi Martti-papin teroittaa matkansa tarkoitusta
+ja mitä varten oli tähän retkeen ryhtynyt.
+
+Ei hän tahdo väkivaltaa käyttää, jos Panu hyvällä suostuu alistumaan ja
+mielisuosiolla pakanallisista menoistaan luopumaan. Ei ole lupa
+kenenkään verta vuodattaa, jos eivät ole siihen henkensä puolustukseksi
+pakotetut. Mutta epäjumalain kuvat ja heidän haltijainsa puut hän
+tahtoo hävittää ja maahan hakata.
+
+--Sitä varten tämän kirveeni kupeelleni sidon, ja suokoon Jumala, ettei
+minun sitä tarvitsisi ketään kanssaihmistäni vastaan kohottaa. Jos ei
+vastarintaa tee, saakoon Panukin rauhan, ja olkoon armo hänelläkin. En
+tahdo ihmisten kostoa, vaan Jumalan kunniaa ja että hänen tahtonsa
+täytettäisiin ja hänen valtakuntansa voima tunnustettaisiin.
+
+Kari loi pitkän tutkivan silmäyksen pastoriin, aikoi sanoa jotakin,
+mutta vaikeni kuitenkin.
+
+Mutta Reita virkkoi:
+
+--Vanginnemme velhon ja murhamiehen.
+
+--Mutta emme tutkimatta tuomitse! vastasi pappi. Se on voudinkin käsky!
+
+Hän määräsi miehet viemään tavarat venheisiin ja poistui itse
+sill'aikaa heittämään viimeiset hyvästit vaimolleen.
+
+Itkettynein silmin, mutta kuitenkin tyynen näköisenä kävi Anna-rouva
+hänen kaulaansa:
+
+--Lupaa minulle, ettet kosta pahaa pahalla ... ole hänelle jalo ja
+lempeä, vaikka hän onkin sinulle pahaa aikonut. Lupaatko?
+
+--Olisit kuullut, mitä äsken miehille puhuin ... aivan niinkuin sinun
+suustasi.
+
+--Sitten olen rauhallinen. Enkä tiedä, miksi niin on, mutta nyt ei
+minua enää peloita jäädä yksin niinkuin ennen, sitten kun Jumala kuuli
+rukoukseni. Minä täällä istun ja odotan ja kudon ja ompelen. Tules
+tänne!
+
+Ja hän vei miehensä piirongin luo, avasi laatikon ja näytti hänelle
+kapalokääröjä, jotka oli pinonnut laatikon nurkkaan; toisessa nurkassa
+oli lapsen vaatteita: myssyjä, sukkia ja paitoja.
+
+--Minun on nyt niin vaikea lähteä ja jättää sinut.
+
+--Mene nyt vain, ja Herra olkoon kanssasi.
+
+--Jos sinulle jotakin tapahtuu?
+
+--Ei minulle mitään ... minullakin on nyt suojelijani niinkuin sinulla.
+
+Ja erotessa antoi Anna-rouva miehelleen valkoisen, kuvilla
+kirjailemansa liinan, jonka hän saisi ensimmäiselle pystyttämälleen
+Jumalan alttarikivelle levittää.
+
+Miehet odottivat pihalla kontit selässä, valmiina lähtemään. Veräjän
+suussa istui Kari äänetönnä, synkkänä ja alakuloisena niinkuin ainakin.
+Kun hän näki papin tulevan ulos, vihelsi hän koiraansa, joka hänellä
+aina oli mukanaan, heitti keihäänsä olalleen ja lähti liikkeelle.
+Kuultuaan papin aikomasta retkestä Panua vastaan oli hän itse tullut
+tarjoutumaan oppaaksi, ja hänen neuvostaan oli retki päätetty juuri nyt
+tehtäväksi, jolloin Panulassa toimitettiin tavanmukaiset kevätuhrit.
+
+Hankala ja vaivalloinen oli kesäinen tie läpi soiden ja korpien ja yli
+jyrkkien vaarojen. Kuljettuaan yön ja päivän saapuivat miehet toisena
+iltana Kirovaaran juurelle ja yöpyivät siihen. Vaikka nousu vaaralle
+oli vaivalloinen, eivät malttaneet olla sen laelle kiipeämättä, sillä
+siitä tiettiin näkyvän Kontojärven kirkon ja toisaalta Uhrivaaran.
+Siinähän oli Panu kirkon kironnut, ja siinä se muka oli kumolleen hänen
+eteensä keikahtanut.
+
+--Hän meidät kirosi, me hänet siunaamme!--ja saman kiven päältä, josta
+Panu oli länteen kironnut, luki pappi rukouksen itään, mistä pyhän
+Uhrivuoren laki kesäisen aamun paisteessa häämöitti, luki Isämeidän
+rukouksen ja Herran siunauksen, ja hänen miehensä seisoivat avopäin
+ympärillä.
+
+Mutta miesten silmät seurailivat järvien ranteita ja jokien varsia ja
+vaarojen rinteitä, ja kun pappi oli lopettanut ja lähdettiin
+liikkeelle, virkkoi heistä muuan:
+
+--Jo on niittyjä, jo on kaskimaita!
+
+--Ne ovat meidän! Ja minä en palaja ennenkuin olen kasken kaatanut.
+Siemenet on kukkarossa ... tällä retkellä hakkaan, poltan, vierrän ja
+kylvän, nuo rinteet kasvavat, vaikka puhtaaseen, ruopimattomaan soraan
+ripauttakoon.
+
+Sama tuntui olevan muidenkin mieli, ja matkan kuluessa sai Olai heidän
+puheistaan selville sen, mitä eivät lähtiessään olleet ilmaisseet, että
+useimpain määränä olikin matkalle lähtiessä ollut kaskimaiden
+anastaminen ja kaskien kaataminen, ja he olivat siihen luvankin uudelta
+voudilta hankkineet.
+
+--Se kuuluu olevan kuninkaastakin mieleen, että metsiin halmeita
+tehdään, vaikka se entinen vouti petti Savon miehiä ja petti
+kuningasta, kun karjalaisten puolta piti. Mutta nyt kuuluu Panulan
+velhokin suuren suunnattoman kasken kaataneen, mutta ei ole saanut
+palamaan.
+
+--Mikä siinä oli, kun ei palamaan saanut?
+
+--Heti hakattua joutui kiroihin kaski. Outo mies oli käen kasken päältä
+ampunut, juuri kun onnea kukkui.
+
+--On siinä pitänyt olla tarkka silmä ja varma käsi, kun ammupas nuoli
+käen sydämestä läpi korpikuusen latvaan!
+
+--Liekö ollut oikea mies ... metsänhaltija lie ollut, joka salojensa
+kaadantaa kadehtien ampui onnen linnun.
+
+Kari oli hiljentänyt kävelyään miesten tarinoidessa, mutta kun puheet
+muihin asioihin kääntyivät, kiinnitti hän taas kulkuaan, pysyen aina
+jonkin matkaa edellä opastettavistaan.
+
+Kolmannen päivän iltana saapui matkue Panukosken niskaan. Yövyttiin
+siihen ja odotettiin seuraava päivä puolille päivin venhemiesten tuloa.
+Siitä astuttiin venheisiin, soudettiin se päivä pitkää Korpijärveä ja
+laskettiin illalla maihin Reitalan ahon alle. Saarien lomitse hiljaa
+soudellen oli päästy kenenkään huomaamatta aivan vastapäätä Uhrivuorta.
+Venheet vedettiin maihin, kätkettiin rantametsän suojaan ja yö
+vietettiin niiden alla.
+
+Mutta Kari oli lähtenyt yöksi tiedustelemaan ja vakoilemaan.
+Saavuttuaan kertoi hän, että oli tultu parahiksi uhripäivän aattona ja
+että huomenna olisi ensimmäinen suuri uhripäivä. Uhrikansaa oli kyllä
+saapunut, mutta tavallista vähemmän. Ei ollut tänä vuonna mitä uhrata,
+sillä tapettu oli talvella ruuaksi kaikki elukat.
+
+Karin mielestä olisi nyt heti kohta, kun kylässä vielä nukuttiin,
+soudettava uhrivaaran alle, noustava maihin ja hiivittävä vaaran
+laelle. Siellä oli Panu vangittava. Vastarinnasta ei olisi isoa pelkoa,
+sillä aseettomina menivät miehet uhripaikalle. Siltä varalta, etteivät
+Panua hyvällä jättäisi, vaan lähtisivät kylästä aseitaan noutamaan,
+tuli miehistä toisten olla vuoren ja kylän välisellä kannaksella
+estämässä heitä sitä kautta talojen ja aseittensa turviin pääsemästä.
+Sitä varten, että sittenkin pääsisivät läpi murtautumaan, oli yhden tai
+parin miehen piilouduttava Panulaan ja pistettävä kostoksi talo tuleen,
+jos merkin saisivat.
+
+--Reita on luvannut taloon piiloutua, lopetti Kari.
+
+--Reita! huudahti pastori moittien ja kummastellen.
+
+--Olisihan se meidätkin polttanut,--puolustelihe Reita.
+
+--Ei se ole kristillistä, eikä murhapoltto sovi niille, jotka tulevat
+evankeliumia tuoden.--Ja kääntyen Karin puoleen sanoi hän:--
+Uhrivuorelle menemme ja siellä hänet vangitsemme, mutta emme väijyen
+hänen kimppuunsa käy. Suoraan astumme esiin ja pahantekijän ja velhon
+tilille teoistaan vaadimme.
+
+--Tee niinkuin tahdot ... sinun on karhusi kierroksessa, ja vasta kun
+siitä ulos murtautuu, on muilla aika ajoon lähteä omalla laillaan,--
+vastasi Kari.
+
+Piilopaikkaan Reitalan aholle näkyi selvään kaikki, mitä Panulan
+pihassa toisella puolen saunaa tapahtui. Näkyi, kuinka uhrikansa sinne
+vähitellen kokoontui, kuului laulua ja soittoa, ja jono lähti
+liikkeelle vuorta kohti ja sinne sen rinnettä kiipesi. Silloin
+työnnettiin venheet vesille ja soudettiin nopeasti Panulan rantaan.
+
+Panulan piha oli täynnä naisia ja lapsia, jotka uteliaina ja ihmeissään
+katselivat outoja tulijoita.
+
+Tultuaan miestensä kanssa keskelle pihamaata virkkoi Martti-pappi:
+
+--Herran Jeesuksen rakkautta ja Isän Jumalan rauhaa toivotan teille
+kaikille!
+
+--Rauha sinulle itsellesi! vastattiin naisten joukosta.
+
+--Miksi olette täällä ettekä tuolla uhrivuorella? kysyi hän.
+
+--Eivät saa naiset tänä vuonna uhrivuorelle nousta,--vastasi Ilpotar.
+Niin on määrännyt mainio tietäjä ... arpako lienee sen sanonut, vai
+itsekö lienee keksinyt? Meistä saasta tarttuisi, ja meistä haltijan
+vihat viskautuisi. Se on meille rangaistukseksi, kun kävimme sinua
+Kontojärvellä kuulemassa. Uhriamme tarjosimme, mutta eivät kelvanneet
+akkain uhrit. Eivät miestenkään uhrit muut kuin hänen omansa. Mustan
+vanhan härkänsä haltijalleen vei.
+
+--Seuratkaa minua, vaimot ja lapset, niin pääsette uhrista osallisiksi.
+Jeesuksen Kristuksen uhripöydälle ovat kaikki yhtä tervetulleet, miehet
+niinkuin naisetkin.
+
+Hän aloitti virren. Reita oli löytänyt pihalta vanhan kanteleen ja
+alkoi sillä säestää. Kaikki papin miehet yhtyivät virteen, tapailivat
+sitä naisetkin, ja kohta oli koko jono liikkeellä uhrivuorelle.
+
+--Ei mennä! epäröivät naisista muutamat uhriveräjällä ja alkoivat
+kääntyä takaisin.
+
+--Nyt mennään! huusi Ilpotar ja astui ravakasti edelle.
+
+
+
+
+XL.
+
+
+Musta uhrihärkä seisoo nuoriin sidottuna ja pää jalkain väliin
+vedettynä, niska kyömyssä, silmät jurosti palaen ja sieraimet tuon
+tuostakin päristäen kahtaalle hajautuvan patsaan tuimaa sisua--vanha
+härkä, monen uhrimullikan kantaisä, jota on kauan säästetty, mutta joka
+nyt oli päätetty uhrata kaikkien tuhojen torjumiseksi.
+
+Panu seisoo valmiina iskeäkseen kirveen härän otsaan, ympärillä
+seisovat miehet kehässä, kaikkien huomio on kiinnittynyt toimitukseen,
+kirves jo välähtää noustakseen, kun törmän alta, puiden lomitse astuu
+esiin Kontolan pappi ja hänen jäljessään muut aseelliset miehet
+synkkänä jonona.
+
+Panun kirves laskeutuu hitaasti alas, toinen käsi tapaa härkää sarvien
+välistä ja jää siihen. Hämmästyen ja odottamatonta ilmestystä oudostuen
+hän ei saa sanaa suustaan, seisoo lyhyen hetken kuin kivettyneenä,
+jolloin pappi käy lähemmä ja laskee kätensä härän lanteelle.
+
+--Mitä tahdot? kysyy Panu silloin tuimasti, vaikka hänen äänensä vähän
+vavahtaa.
+
+--Tietänet kysymättäsikin, mitä tahdon, vastaa pappi rauhallisesti ja
+varmasti. Kiellän sinua uhriasi toimittamasta ja tulen vaatimaan sinua
+tililie teoistasi.
+
+--Uhrini toimitan enkä ole sinulle velkapää tekemään tiliä teoistani.
+Irroita kätesi haltijan pyhitetystä uhrista!
+
+Panu heilauttaa kirvestään.
+
+--Laske maahan kirveesi! käski Martinus Olai.
+
+--Pois täältä ensin! Pois kutsumaton pyhältä vuorelta!--Pois kätesi
+siitä haltijan uhria saastuttamasta!
+
+Panu teki liikkeen sysätäkseen papin härän äärestä. Mutta kun Olai
+tyynesti ja hätäilemättä ja varmasti vihollistaan silmäten irroitti
+kirveen huotrastaan ja antoi sen riippua kädessään kupeellaan, peräytyi
+Panu. Papin miehet olivat astuneet esiin ja asettuneet puolikehäksi
+hänen ympärilleen; Panun miehet olivat sitä mukaa vetäytyneet hänen
+puoleensa ja seisoivat hänen takanaan. Heitä oli monta vertaa enemmän,
+mutta he olivat aseettomia.
+
+--Kuule minua, Panu, en tahdo mitään pahaa sinulle enkä miehillesi!
+
+--Mitäs sitten tahdot?
+
+Pappi osoitti kirveensä hamaralla epäjumalan kuvaa ja pyhää puuta ja
+virkkoi:
+
+--Tahdon syöstä maahan tuon saastaisen kuvan, jonka olet tuohon
+pystyttänyt ... tahdon kaataa kumoon tuon puun ja tuon tulen sammuttaa.
+Sinut itsesi kutsun kuninkaan käskynhaltijan nimessä vastaamaan
+murhasta, murhan yrityksestä ja velhoudesta. Ettei viatonta verta
+vuotaisi, kehoitan sinua olemaan vastarintaan rupeamatta, joka ei sinua
+mitään hyödyttäisi, sillä sinä näet, että miehesi ovat aseettomat.
+
+Nyt vasta huomasi Panu, että hän oli yksin aseellinen ja että kaikki
+hänen miehensä olivat aseita vailla. Mutta hänen verivihollisensa oli
+hänen kätensä saavutettavissa, olisi siinä vain lyhyen hetken niinkuin
+kokko, joka tuokioksi pysähtyy yhteen kohti ilmaan ennenkuin
+saaliiseensa sieltä iskee--ja hänen kirveensä tavoitti papin päätä
+kohti. Mutta lumottu oli ase ja lumottu käsi, joka sitä heilautti ...
+varren lyhenti vieras velho, oman kirveensä varren pitensi eikä terä
+ylettynytkään uppoamaan silmien väliin otsaan niinkuin oli tähdätty,
+vaan terä terään sattui, tulta iski ... ja ennenkuin Panu ehti
+uudelleen, hujahti papin kirves ja katkaisi nuoran, jolla härkä oli
+sidottu.
+
+Härkä ryntäsi eteenpäin, heitti kumoon Panun, hajoitti miesryhmän hänen
+takanaan ja karkasi metsään.
+
+--Sitokaa hänet! huusi pappi.
+
+Ja ennenkuin Panu ehti tointua härän sarvista saamastaan iskusta,
+olivat Kari ja Reita ja pari muuta miestä hänen kimpussaan ja väänsivät
+kirveen hänen kourastaan. Pappi karkasi kuvan kimppuun ja syöksi maahan
+sen yhdellä ainoalla iskulla, sirotti palavat puut uhripaadelta
+ympärilleen, potkaisi sitten hahlapuun kumoon, jolloin vesi isosta
+uhrikattilasta kaatui tuleen ja puhalsi poroa ja höyryä sakeana pilvenä
+ilmaan.
+
+Panun miehet eivät tointuneet liikahtamaankaan ennenkuin kaikki oli
+tapahtunut ja Panu aseellisten miesten keskessä rautaisten kourien
+pideltävänä.
+
+--Auttakaa, miehet! kiljui hän, koettaen turhaan riuhtaista itseään
+irti. Käykää päälle! Tulkaa tänne!
+
+Ilpo ja muutamat muut tempasivat käteensä, mitä sattuivat saamaan,
+kiviä ja keppejä, mutta väistyivät ojona olevien karhukeihästen edestä.
+
+--Heittäkää kivillä! huusi Panu.
+
+Pappi oli hypännyt uhripaadelle ja huusi savun seasta kirvestään
+välähyttäen.
+
+--Pysykää aloillanne! Ken kohottaa kätensä, saa nuolen rintaansa. Turha
+on teidän aseettomien miesten käydä meitä vastustamaan!
+
+--Rientäkää kylään ja noutakaa aseenne! käski Panu. Onhan teitä toista
+vertaa enemmän miehiä!
+
+--Sulkekaa tie siellä! komensi Olai. Joka astuu askelenkaan, hänet
+hukka perii!
+
+--Voi teitä kurjia raukkoja! kähisi Panu nähdessään, etteivät
+hölmistyneet miehet mihinkään ryhtyneet, ja koetti vielä kerran
+ponnistautua irti.
+
+--Älkää päästäkö häntä!
+
+--Kyllä pysyy! vastasi Kari ilahtuen.--Nyt pysyt!
+
+Silloin astui pappi alas uhrikiveltä, heitti pois kirveensä ja meni
+miehiä kohti, jotka olivat vetäytyneet loitommalle pyhän koivun alle ja
+sen taa.
+
+--Tulkaa lähemmä! sanoi hän lempeästi.--Ja naisille, jotka olivat
+puiden välistä tapausten menoa seuranneet, huusi hän:--Käykää tänne,
+vaimot, tahdon puhua teillekin!
+
+--Pois naiset pyhästä uhritarhasta! huusi Panu.
+
+--Nyt olen minä täällä käskemässä ... älkää pelätkö!
+
+--Mennään, kun saadaan! virkkoi Ilpotar ja astui häpeämättä uhrikentän
+yli. Muut naiset hiipivät puiden taitse miestensä taa.
+
+Silloin astui miesjoukosta esiin Jorma:
+
+--Mitä meiltä tahdot? kysyi hän. Miksi meitä vastaan vihamiehenä
+karkaat ja uhrivuorta häpäiset?
+
+--En teiltä mitään tahdo ... enkä _teidän_ vihamiehenänne tule. Tuon
+noidan ja murhamiehen vihamies olen, mutta teidän olen ystävä ja teille
+rauhan sanoman julistan. Hän teitä villitsee ja oikean Jumalan luo
+tulemasta estää. Hän on teille puujumalan pystyttänyt ja sille
+uhraamaan pakottanut. Nyt on se kummitus kukistettu ja hänen
+uhritulensa sammutettu. Teidän tähtenne olen sen tehnyt, ettette
+helvettiin joutuisi ja siellä palaisi. Sillä se on perkeleen kuva ja
+helvetin tuli. Ei teidän häntä pelätä tarvitse, ei hän teille enää
+mitään voi. Eivätkä haltijatkaan, joita palvelleet olette, mitään
+mahda, kun heti kohta heidät kirootte ja Jeesuksen Kristuksen armoon
+turvaatte.
+
+--Emme hyviä haltijoitamme kiroo, vastasi Jorma.
+
+--Uusi Jumala omistakaa!--sanoi Olai,--yksi ja ainoa, josta teille jo
+paljon puhunut olen ja josta tahdon teille kohta enemmän kertoa ...
+suuri on hän ja laupias ja kaikkivaltias, joka teille ajallisen ja
+iankaikkisen onnen on antava. Tulkaa tänne lähemmä!
+
+Ja vasten tahtoaan, tietämättä miksi, totellen ainoastaan hänen
+silmäinsä luontia ja äänensä houkuttelua, astuivat miehet muutamia
+askelia lähemmä, piiriään pienentäen.
+
+--Älkää kuulko häntä! huusi silloin Panu papin miesten keskestä. Älkää
+jättäkö isäinne jumalia! Älkää salliko hänen häväistä haltijoita, joita
+palvelleet olemme. Tuho teille, jos sen teette! Kiesusta se teille
+tarjoo kuin saksa parempia tavaroitaan. Ei tule Kiesuksesta mitään
+hyvää. Ei muuta kuin rasituksia ja raskaita veroja!
+
+--Itse sinä kansaa uhrilla rasitat! vastasi Jorma.
+
+Mutta Panu huusi:
+
+--Parastanne olen aina tarkoittanut, teille metsän otukset eteenne
+ajanut, teille kaupat käynyt, teitä tiedoillani, taidoillani auttanut!
+Hyväntekijänne olen!
+
+--Sortajamme olet ollut, nylkijämme, pettäjämme! virkkoi Kari hänen
+takanaan.
+
+Panu nyhtäisihe eteenpäin ja tempasi pitelijänsä mukanaan puun alle.
+Hän seisoi nyt miestensä edessä, papin ja heidän väliin asettuen,
+ikäänkuin estääkseen heitä hänen haltuunsa joutumasta.
+
+--Kaikki omani saatte! huusi hän... Varokaa itseänne! Se loihtii ja
+lumoo teidätkin ... naiset jo lumosi ja vielä miesten mieletkin
+kääntää. Vieras se on teille, velho ja viettelijä, minä olen kanssanne
+samaa sukua ja heimoa ... pois hänet ajakaa ja minut vapauttakaa! Jos
+minut hänen käsiinsä jättänette, kaikkien haltijain vihat teitä kohtaan
+kääntyköön!
+
+--Itse olet haltijoita vihoittanut ja Tapion kiukkuun kansaa kohti
+yllyttänyt! vastataan hänelle.
+
+--Aina olen metsän väkeä teille lepytellyt!
+
+--Entäs kun aarteensa tyhjensit?
+
+--Heimon hyväksi sen tyhjensin!
+
+--Itse olet enimmän osan pitänyt!
+
+--Kaikki saa Tapio omansa takaisin!
+
+--Entä kun hänen ilveksensä ammuit pyhältä vuorelta?
+
+--En ole hänen ilveksiään ampunut!
+
+--Kari tietää, hän puhukoon.
+
+--Niin on kuin Jorma sanoo!
+
+Kari kertoi, miten he Jorman kanssa olivat ilvestä ajaneet ja sen Panun
+ampumana pyhältä vuorelta tavanneet.
+
+--Semmoinen olet! lopetti hän.
+
+--Tiesin, mitä tein,--vastasi Panu päätään nostaen. Haltijalta luvan
+hankin, haltijain tahdon tiesin. Minä kaikki tiedän, te ette mitänä.
+Ette omaa tuhoanne pelätä tiedä.
+
+--Älä kehu tiedoillasi, vastasi pappi, astuen hänen eteensä. Et mitänä
+tiedä, vaikka kehut. Tiesitkö voudin koskeen suistuvan, kun sen suden
+suuhun Annikin syöksit?... Tiesitkö, kenen kirosit, kun kirkon
+kirosit?... Et omaa vaimoasi kristityksi tiennyt ... et tiennyt, ketä
+omasta pojastasi kasvatit, kun olit tietäjäksi kasvattavinasi... Et
+tiedä vieläkään, kuka väärään viisautesi ohjasi. Tietäjä luulet
+olevasi, mutta on sinua parempi tietäjä, joka on hankkeesi häpeään
+saattanut.
+
+Panu luuli, että pappi itsestään puhui ja saman luulon luki hän omiensa
+silmistä. Hänen katseensa arkiutui, hän räpytti luomiaan ja hänen
+jäsentensä pinnistys laukesi. Hän aikoi sanoa jotakin, mutta tunsi
+sanainsa voiman yht'äkkiä laimenneen. Tuon työtä se oli kaikki ... se
+se oli kaikki tiennyt ja tahtonut...
+
+--Petturi olet, valehtelija, itsesi kehuja, et muuta mitänä! jatkoi
+pappi. Ja kääntyen hänen miestensä puoleen--Semmoista olette kuin
+esivaltaa totelleet, sen neuvoja kuin Jumalan tahtoa seuranneet. Jo on
+aika, että hylkäätte hänet ja hänen oppinsa!
+
+Miehet eivät mitään virkkaneet, mutta kysyvin silmin kaikki Panuun
+katsoivat.
+
+--Ei teidän tarvitse hänen kostoaan pelätä, ei hänen silmäinsä kiiltoa
+kammoa. Voimaton hän on oikean Jumalan edessä seisoessaan ja hänen
+tuomiolle tullessaan.--Ja Panun puoleen kääntyen:--Lopussa ovat
+loitsusi, Panu, tehottomat taikasi. Olet rangaistuksesi ansainnut ja
+tuomiosi on valmis. Mutta en tahdo sinua Turkuun velhona poltettavaksi
+lähettää, jos kadut ja käännyt. Kiroo haltijasi, taikasi ja entinen
+menosi niinkuin kerran kirkon kirosit. Kun loihduistasi tämän puusi
+alla nyt luopua luvannet, kun sanonet näille, joita pakanuuden
+pimeydessä kuljettanut olet, että minua seuraavat, ja kun käskenet
+heitä tämän uhripuun maahan hakkaamaan, annan sinulle armon, sillä
+armon Jumala on Jeesus Kristus.
+
+Mutta silloin kohensihe Panu taas ja virkkoi:
+
+--En armoistasi minä. Enkä haltijoitani kiroo. Vaikkakin minut
+tuhonnet, elävät tietoni ja taikani... Haltijana henkeni kuoltuani
+kiertää. En käske haltijan puuta kaatamaan. Haltija puunsa asunnokseen
+tarvitsee. Sen alla on hyvä ollakseen. Pystyssä puu parempi kuin
+pitkällään.
+
+Silloin tempasi pappi maasta kirveensä ja iski sen pyhän puun kylkeen.
+Naiset parahtivat, ja miehet hypähtivät pelästyneinä puun alta. Jorma
+huusi:
+
+--Älä iske pyhää puuta! Ukon tuli sinut polttakoon!--ja hän kohotti
+vapisevat kätensä taivasta kohti.
+
+--Tänne miehiä lisää! huusi pappi, ja kohta lenteli koivun kyljestä
+lastuja kahden kolmen kirveen iskuista, sinkoillen Jorman, Panun ja
+hänen miestensä silmille. Latva tutisi, runko ja oksat vavahtelivat
+niinkuin horkka olisi puuta puistanut, ja kohta kaatui se ensin
+parahtaen ja sitten isoa rytinää pitäen pitkäkseen maahan, vetäen
+ympärillä olevaa metsää mukanaan.
+
+--Siinä on nyt haltijasi asunto!
+
+Jorma naurahti:
+
+--Ei haltija yhden puun varassa ... monet ovat vuorella puut! Yhden
+alta ajoit, toisen alle asetaikse. Jos olisi siinä vielä ollut, olisi
+tuli taivaasta sinut polttanut.
+
+--Vuori palaa! huudettiin silloin loitompaa, jonne naisia oli paennut
+puun kaatumista pakoon..
+
+Tuntui savua ja palavan pihkan kärskyä ilmassa, kuului ritinää,
+räiskettä, alkoi näkyä liekkejä runkojen välistä ja yht'äkkiä kurahti
+kulo kuuseen, hypäten siitä salaman nopeudella toiseen ja kolmanteen.
+
+--Jo tuollakin palaa! Ympäriinsä palaa! Koko vuori palaa!
+
+Kuivaan kivisammaleseen, kanervaan, katajikkoon ja havupuihin tarttunut
+tuli, joka oli syttynyt uhripaadesta metsään heitetyistä kekäleistä,
+levisi nopeasti ja ajoi savua uhripaikalle. Huutaen ja parkuen
+karkasivat naiset tulta pakoon, miehet riensivät tulta kohti, sekä
+papin miehet että Panun miehet, näkivät, että sammuttaminen oli
+mahdotonta ja kiiruhtivat kohta kaikki alas vuorelta palamasta
+pelastuakseen.
+
+Pappikin seurasi mukana, täytyen hänenkin rientää ulos savun seasta.
+
+Häntä sysättiin takaa ja hän oli kaatua kumoon jonkun ohitse karkaavan
+edestä. Se oli Panu, joka kahden kesken Karin kanssa jääneenä oli
+ryöstäytynyt irti. Samassa karkasi Karikin jäljestä huutaen, että
+ottaisivat Panun kiinni. Mutta ei kukaan joutunut tulen tieltä
+paetessaan häntä auttamaan, ja Panu oli kadonnut jäljettömiin samoin
+kuin Karikin.
+
+Kun kuloa pakenevat niityn yli juostuaan olivat kokoontuneet vuorta
+vastapäätä olevalle kalliolle, jonka alla Panulan talo oli, näkivät he
+koko vuoren yhtenä ainoana tulipatsaana, jättiläiskokkona, joka
+suitsusi savua ja kipinöitä ja lennätteli hiiltyneitä puitten oksia
+kauas sekä niitylle että järveen, johon ne sähisten putoilivat.
+Metsälintuja lensi rääkkyen ilmassa, jäniksiä laukkasi laumoittain
+niityn poikki, kettuja, ahmoja ja ilveksiä yritteli samaa tietä, mutta
+ihmisiä pelästyen heittäytyivät ne järveen ja uivat yli toiselle
+rannalle. Ei kukaan uskaltanut eikä ehtinyt ahdistaa metsänhaltijan
+elättieläimiä. Mutta mustaa uhrihärkää ei näkynyt tulevaksi. Sen oli
+haltija viimeisenä uhrinaan ottanut.
+
+Yhä suuremmaksi yltyi palo, nieli ensin kuivat havumetsät
+kostealehtisiä lehtoja kierrellen, mutta ahmasi viimein nekin,
+laskeutui yhä alemma, hyökkäsi yli avopäiden kallioiden yhä kehäänsä
+laajentaen ja sen keskustaa, vuoren huippua, yhä sakeampaan savuun
+kietoen.
+
+--On siinä kaski! virkkoi joku papin miehistä.
+
+--Palaapahan _se_, vaikkei Panun kaski palanut.
+
+--Se on sinä, kuka sytytti.
+
+--Panu tulen manasi ... toista polttamaan kirosi, omat alueensa
+sytytti.
+
+--Voi, kun olisi totellut, ei olisi pyhä vuori palanut! ruikutti joku
+naisista.
+
+He olivat lapsineen turvautuneet pappiin ja juosseet hänen mukanaan
+Panulan pihan läpi. Nyt seisoivat he kuin säikähtyneet lampaat kallion
+alla hänen jalkainsa juuressa. Pitkänä, mahtavana, yliluonnollisena
+olentona seisoi hän heidän edessään keihääseensä nojaten, kasvoissa
+tuima, tuomitseva ilme.
+
+Nyt oli koko vuori tulessa alhaalta ylös asti, ja mustana ja paksuna
+kuin ukkospilvi seisoi savu taivaalla tyynessä ilmassa. Välistä peittyi
+aurinko kokonaan sen taa, niin että musta varjo kattoi maan, välistä
+paistoi se savupilvien hienotessa milloin punaisena, milloin keltaisena
+kiekkona niiden lomasta.
+
+Naiset alkoivat itkeä ja valittaa, ja silmiään peittäen nyykähtivät
+heistä jo toiset maahan, polvilleen langeten.
+
+Miehiä seisoi ryhmä vähän loitompana, ja he näkyivät jotakin neuvoa
+pitävän. Sitten vetäytyivät hekin lähemmä, ja Ilpo astui papin eteen.
+Vavisten hän virkkoi:
+
+--Pyörtänet sanasi ... luulevat Panun palaneen, kun ei näy ... en
+tiedä, on saattanut lintuna pakoon lentää ... mutta ei tiedä hänen
+tulojaan. Eivät enää osaa hänen kostojaan pelätä ... ruvennet sinä
+tietäjän töille...
+
+--Mitä puhut?
+
+--Lue loihtu ... tee taikasi ... sammuta tuli ... estä edemmäksi
+leviämästä.
+
+--Rukoile Jumalaasi puolestamme!
+
+--Tuli palaa niin kauan kuin tahtoo--vastasi pappi totisena, mieli
+juhlallisena komeasta palosta, joka häntäkin kammotti.--Jumala sen
+aikanaan sammuttaa.
+
+--Saaos sammumaan ... suuret lahjat sinulle tuomme ... pois peloitit
+omat haltijamme... Eivät ikinä takaisin tule ... sinun Jumalasi
+mahtavampi ... pyhän vuoren poltti ... älä anna enää talojamme polttaa
+... teemme, mitä tahdot.
+
+--Eivät talonne pala ... pidämme vartiota, etteivät pala. Rukoilkaamme
+yhdessä. Langetkaamme polvillemme!
+
+Hän lankesi polvilleen, ja muut seurasivat mukana, mutta kun hän alkoi
+rukouksensa, kuului huuto:
+
+--Panula palaa!
+
+Savua nousi Panulan pihasta, ja kun pappi riensi sinne miehineen,
+näkivät he Karin heinähangolla heittelevän ympärilleen palavia
+kaislavuoteita, jotka oli päiväksi kannettu pirtin seinämälle. Hän
+heitti niitä tuvan katolle, aittain katoille ja kiidätti viimeiset
+saunan katolle. Kuivat tuohikatot hulmahtivat tuleen silmänräpäyksessä.
+
+--Miksi teit tämän? kysyi pappi.
+
+--Koston täyttämiseksi,--vastasi Karl kiiluvin silmin. Tulkoon nyt
+takaisin tietäjä, tuhkana hänen tanhuansa pölisee!
+
+Ennen iltaa oli Panula porona ja pyhä vuori mustana, suitsuavana
+rauniona.
+
+
+
+
+XLI.
+
+
+Useita päiviä peräkkäin saarnasi Martinus Olai kansalle kukkulalla,
+joka on yläpuolella entistä Panulaa. Kukkulan laella on tasainen kenttä
+kuin lattia, ja sen laitaan on hirsistä alttari kyhätty, jonka päälle
+on valkoinen liina levitetty. Liinan päällä, johon papin rouva on
+ristin kuvan ommellut, on kastemalja ja rippikalut ja raamattu. Sen
+edessä seisoo pappi ja puhuu levähtämättä aamusta iltaan, vastapäätä
+suitsuavaa vuorta. Iso on hänen äänensä ja kuuluu kauas ympäristöön,
+yli palaneen Panulan aina toiselle puolen salmen Ilpolan pihalle. Ei
+pääse kansa, joka oudon palon huomattuaan on rientänyt kaukaisistakin
+kylistä siitä selkoa ottamaan, hänen äänensä kuuluvilta. Jo metsiin
+tulevat vastaan virret, joita puheen lomaan veisataan, ja järven
+selälle kaikuu soutajia vastaan saarnaajan sanat.
+
+Ensin he uteliaina kauempaa kuuntelevat, sitten lähennellen ja viimein
+ympärille asettuen häntä hartaasti seuraavat.
+
+Hän puhuu heille suuresta Jumalastaan, joka on maailman luonut ja
+kaikki, mitä siinä on. Hän puhuu paratiisista ja ensimmäisistä
+ihmisistä ja heidän lankeemuksestaan. Hän puhuu Hänen Pojastaan, joka
+oli ihmisten pahain töiden sovittamiseksi ja Isänsä vihan
+lepyttämiseksi itsensä uhrannut ja tehnyt kaikki muut uhrit
+tarpeettomiksi, joka oli manalaan mennyt ja kaikki pahat haltijat ja
+henget ja perkeleet sinne sitonut. Hän puhuu maailman lopusta, jolloin
+koko maailma on tulessa palava niinkuin tuo uhrivuori, ja viimeisestä
+tuomiosta, jolloin kaikki kuolleet haudoistaan herätetään ja
+iankaikkisen Jumalan kasvojen eteen asetetaan. Ne, jotka ovat
+kristityiksi tulleet, voivat silloin autuaiksi ja taivaan iloista
+osallisiksi tulla, mutta kaikki pakanat ja epäjumalain palvelijat hän
+syöksee iankaikkiseen kadotukseen, palavaan helvetin tulipätsiin, jossa
+on oleva itku ja hammasten kiristys. Mutta ei Jumala, joka heitäkin
+täällä erämaiden keskessä on ajatellut, ole tahtonut heitä
+iankaikkisesti kadottaa. Sentähden on hän lähettänyt hänet tänne heitä
+lapsiksensa tekemään ja pyhän kasteensa kautta taivaan valtakunnasta
+osallisiksi saattamaan. Uudet nimet hän on heille antava, uuden mielen
+ja uuden sydämen ja pesevä pois heistä vanhan saastan. Tulkaa tänne
+hänen kastettavikseen!
+
+Ei kukaan vielä tullut, eivät mitään virkkaneet, kuuntelivat
+äänettöminä ja poistuivat verkalleen. Mutta keskenään puhelivat miehet
+siitä, mitä olivat kuulleet.
+
+Hyvät sillä tuntui olevan jumalat ... laajat tiedot oli sillä
+tietäjällä, laajemmat kuin Panulla. Lieneekö enää omista haltijoista
+apua ... pois oli ne peloittanut, ei oltu osattu uhrivuorta palamasta
+estää ... suuttuneet jo iäksi lienevät. Ei osattu lepytellä, kun ei
+oltu ennen opittu. Tietäjän toimena oli aina ollut haltijain hoito.
+Mutta nyt oli Panu niillä teillään ... lie palanut tai lienee
+pakosalla. Jos tulisikin takaisin, ei pappi sitä rauhaan jättäisi. Ei
+ollut Panusta enää tietäjäksi. Ei rauhattomuus lopu ennenkuin on Panu
+hänen käsissään. Ei ollut pojastaankaan eikä muille ollut tietojaan
+neuvonut.
+
+Pahoin oli Panu monen asian tehnyt. Pahoin teki, kun kirkon kirosi--
+väärin oli hänen arpansa neuvonut, kun vihan tielle neuvoi--kun
+viinalla haltijata juotti: nyt se hänen oman talonsa poroksi poltti--ei
+olisi pitänyt Annikkia voudille antaa--ja aina hän isoja uhreja vaati.
+Tuhoksi oli ollut Karjalan kansalle hänen tietonsa! Uusittavat lienevät
+jumalat, toisiin tietoihin ja toisiin tietäjiin pitänee turvautua...
+Olisiko tuo pahaksi, jos papin kastaa antaisi? Jos ei ylen hyväksi,
+niin ei perin pahaksikaan. Hyvästihän Kontojärvellä elettiin, ei
+puutteista tiedetty, oiva oli heillä jumala, tietäjä ylen etevä. Ei
+uhria kysynyt, ei riistasta eikä kaupan saaliistakaan sille osaansa
+vaatinut. Olisiko kasteen ansiota kaikki tuo?
+
+Ja siitä naiset pappia kiittämään. Missä tapasitte miehen, joka
+juhlallisemmin puheli, joka ryhdikkäämmin astui, joka hellemmin
+haastatteli, kun kahden kesken hänen puheilleen menit? Ei lehdoissa
+uhriaan uhrannut, tuvan oli haltijalleen teettänyt, ison ja avaran, ei
+sieltä naisiakaan ajanut, salli kaikkien uhripöytänsä eteen astua.
+Tuvan semmoisen ehkä tännekin teettäisi, siin' olisi haltijan hyvä olla
+kesänsä talvensa, ei hänen tarvitsisi puissa piileksiä, ei lumen alla
+värjötellä, aina olisi saapusalla, ja missä haltija viihtyy, siinä on
+hyvä olla hallittavainkin.
+
+Mentiin taas aamulla varhain kuulemaan saarnaa Panulan kukkulalla.
+Uusia ihmeitä puhui hän jumalastaan. Kaikki tiesi ja kaikki taisi se,
+kaikkia näkymättömällä kädellä johti. Ei pudonnut varpunenkaan oksalta
+hänen tietämättään. Pilvien ja tähtitarhain takana istui ja hallitsi
+maita ja taivaita. Sieltä pani auringon nousemaan ja sen laskemaan
+laittoi, siellä pilviä piteli, siellä tuulet ja sateet synnytti. Eikä
+ketään toistaan parempana pitänyt, rikkaan rukous oli hänelle yhtä
+otollinen kuin köyhän, lesken ropo yhtä rakas kuin pohatan uhri, antoi
+paistaa päivänsä niin hyville kuin huonoillekin.--
+
+--Tulkaa, tunnustakaa tämä Jumala, omistakaa hänet, kun vielä aika on,
+itsenne hänen lapsiksensa kastattakaa! Ei hän ketään pakota, ei ketään
+käskemällä käske. Mutta ei tiedä kukaan, milloin on ohitse hänen
+armonsa aika, milloin hänen pitkämielisyytensä päättyy. Ja silloin lyö
+hän kiinni armonsa oven, ja silloin kuuroille korville kolkutatte.
+Ystävänä hän minut lähetti, en miekkaan enkä keihääseen tarttunut,
+mutta kerran vielä hän vainolaisen luoksenne lähettää, pois täältä
+teidät korpiin karkoittaa, tulella ja miekalla ajaa; niinkuin ajoitte
+te Lapin miehet. Markkinatien teiltä kuningas silloin sulkee,
+markkinarauhan mitättömäksi julistaa, ja missä kulkenette, ojona on
+aina hänen kätensä teitä kurittaakseen. Kavahtakaa teitänne!
+Miettinette tarkoin, mitä olen sanonut! Huomenna mielenne
+ilmoittanette.
+
+Eilen päätti hän virrellä puheensa, siunasi ja rukoili, ja lempeä oli
+ilme hänen silmissään. Nyt lopetti lyhyeen, tylysti astui alttarinsa
+edestä ja rypyssä oli hänen otsansa.
+
+Miettivät taas miehet, totisina tuumivat, mutta kuta enemmän miettivät,
+sitä epävarmemmiksi kävivät. Ilpo kysyi arpaa, kotikannusta saunassaan
+tiedusteli, mutta ei arpa mitänä tiennyt; palanut oli iso kannus, joka
+koko heimon asioissa neuvoja antoi, ja vapisi arpojan käsi. Poissa oli
+oikea arpoja. Ja mitäpä arvastakaan, valetta oli Panullekin ladellut...
+
+Lähetettiin Jorman majalle miehiä neuvoa kysymään. Vanhahan oli äijä,
+honkia horisi, aina sitä Väinöään vatvoi, mutta paljon oli nähnyt,
+paljon kuullut ja monia mielessään miettinyt.
+
+Tuli Jorma miesten neuvotteluun Ilpolan tanhualle ja näin puheli:
+
+--Kun mieltäni kysytte, mieleni sanon. Ei ole usein Jormaa kysytty,
+viimeisen kerran nyt puhun. Varoitin vihan tielle lähtemästä, kielsin
+kiroten kulkemasta. Nyt kävi niinkuin käyvän ennustin. Toteutui Lapin
+miehen ennustus. Ei olisi pitänyt köyhän miehen majoja polttaa.
+Kukistettu on Panun tieto. Valetieto oli Panun tieto. Vihoitti omat
+jumalat ja vihoitti vieraat. Sotaa kylvi, sotaa niitti. Vainon vakoa
+kynti, vaino kasvoi, ja viha versoi. Pakosalla on itse, ja pakoteillä
+ovat hyvät haltijat. En luule näille maille takaisin tulevan. Ei tule
+Tapio kuloisille kankaille, ei Mielikki maille mehuttomille. Palanut on
+pyhä lehto, Tapion karjan suoja, ja Kontolan miehet täällä jo
+kaskimaita katselevat. Noin näin nykyiset asiat, vieläkö muita
+kysynette?
+
+--Sano, käymmekö kastettaviksi?
+
+--Käydä täytynee, kun esivalta pakon panee. Sama teille lienee
+luopioille, kenen jumalia palvelette. Väinön tiedon hylkäsitte, ainoan
+oikean annoitte ylön. Papin tieto toki parempi kuin Panun tieto. Ei
+puujumalia palvele, ei tyhmiä taikoja tekemään käske, ylähissä
+taivahissa hänen taattonsa asuvi. Hyvä on hänen virtensä, vaikkei
+Väinön virsien veroinen, teille välttänee. Tehnette niinkuin käskenee.
+
+--Entäs sinä, Jorma?
+
+--Minä en Väinöä kenenkään Kiesuksiin vaihda. Mutta en vastarintaankaan
+vanha kykene. Teen niin kuin Väinö teki. Näin teki Väinö: Kun Marjatan
+poika hänen mailleen tuli, purteensa astui, pois purjehti. Pois lähden
+minäkin. Pois korpiin painun, on siellä kalaisia vesiä, joita ei vieras
+ole pilannut niinkuin nämä vedet pilaa, on siellä ansamaita, jonne
+loukkuni viritän, on kukkuloita ja vaaroja, joilla haltijalle uudet
+puut pyhitän. On kesää vielä kulkeakseni. Astun venheeseeni, suvannot
+soudan, kosket sauvon, selät lehtipurjeessa viilettelen, kannakset
+kaitaiset yli kiskon. Haen hiljaisen poukaman, kuusen alle majani
+kyhäisen, siellä kanneltani soittelen, siellä laulujani laulelen, ja
+kun kuolen, on taivaani minullakin. Tahdotteko kuulla laulua Jorman
+taivaasta?
+
+--Tahdomme, laula, laula?
+
+Oli unohdettu pappi, Panu, palanut uhrivuori, kaikki tänaikaiset pulat,
+ja heruvin silmin ja hymyisin suin kuuntelivat miehet, kun Jorma
+lauloi:
+
+    --Lähin kerran kulkemahan,
+    henki heikko heilumahan,
+    parempihin pääsemähän,
+    lähti polku pensastosta,
+    ura kaita urkenevi.
+    Kulin päivän korpimaita,
+    rämehiä rämmiskelin,
+    ahomaita toisen astuin,
+    kuleskelin kannokoita,
+    kolmannen keveitä maita,
+    vuorten harjoja vaelsin.
+    Luon ma silmän luotehesen,
+    poikki maiden pohjoisehen.
+    Paistavi aurinko ahoille,
+    kankaisille kaskimaille,
+    vaaralle iki-isolle,
+    hohti huonehet aholla,
+    loisti linna laitehilla,
+    päädyt pilviä pitivät,
+    ukset kulta kuumottivat.
+    Päättelin taivaaksi Tapion,
+    asunnoksi autuaitten.
+
+    Miten sinne päästäkseni,
+    kuink' ylitse yltääkseni?
+    Suo oli suunnaton välissä,
+    rimpi rannaton edessä,
+    vaanp' oli sujakat sukset,
+    alla kuusen uuet kalhut,
+    sujuivat sujumatta,
+    ponnahtivat polkematta
+    yli vetkien vesien,
+    sivu märkien mätästen.
+    Siitä arvata osasin,
+    ett' oli sukset Luojan luomat
+    vanhan vaarin veistelemät.
+
+    Yli suon on saatuani,
+    märän poikki päästyäni,
+    salot välkkyivät verassa,
+    silkissä metsät siinti,
+    kuuset kullassa kuhotti.
+    Vaikk' oli syksy lähtiessä,
+    tääll' oli lehessä lehto,
+    koivut hiiren korvasella.
+    Metsä haiskahti me'elle,
+    simalle salo sininen,
+    linnut lauloivat lehoissa,
+    satakielet soittelivat;
+    kepeästi jalka keikkui,
+    virsu vaivatta kohosi,
+    tie oli tuomin istutettu,
+    kuja koivuin kaunistettu.
+
+    Siitä pää'yimme pihalle,
+    kävin kullan kartanolle.
+    Oli pihlaja pihalla,
+    tuvan eessä täysi tammi,
+    käki kukkui pihlajassa,
+    toinen tammessa helisti.
+
+    Isäntä kukunnan kuuli,
+    talon Äijä äänen tunsi,
+    tiesi vierahan tulevan,
+    kaukalaisen kerkiävän.
+    Jopa vastahan tulevi,
+    kynnykselle kepsahtavi.
+    Pitkä on Tapion takki,
+    valkopartaisen vakavan;
+    käski käymähän tupahan,
+    asuntoonsa astumahan.
+
+    Tuop' oli tammesta rakettu,
+    uuni koko kalliosta,
+    pöytä suuri seinämällä
+    voilla, vehnällä katettu,
+    parahilla piirakoilla,
+    makoisilla mansikoilla.
+
+    Tuo olutta Aino-neiti,
+    kantavi sulo simoa,
+    käski juua jaksamahan,
+    yllin kyllin ottamahan.
+
+    Vaan jo Äijä äännähtävi,
+    vaari vanha virkahtavi:
+
+    »Terve sulle tultuasi,
+    hyvä päivä päästyäsi!
+    Tulevasi tiiettihin,
+    kyly lämmin laitettihin.»
+
+    Se oli tyttö Tellervoinen,
+    vastat orrelta vetäisi,
+    saattoi saunahan samassa.
+    Saun' on suojassa sijassa,
+    alla kuusen kukkalatvan,
+    humisevan hongan alla;
+    lähde kylmä lattiassa,
+    toinen kuuma karsinassa,
+    lautehet lasista tehty,
+    poslinalla penkit pantu.
+    Löipä löylyn löyhäytti,
+    tupsahutti tuoksuvaisen,
+    hieroi hellällä käellä,
+    voiti hajuvoitehilla,
+    valoi veellä lämpimällä,
+    haalealla huljutteli,
+    antoi paiat palttinaiset,
+    sitoi vyöllä villaisella--
+    suuta suikkasi lopuksi.
+
+    Siit' on saanut saunatuksi,
+    ukko rähjän reilatuksi.
+    Ukko on kuin uusi miesi,
+    on kuni keväällä koivu,
+    noron notkea närönen,
+    tunsi suonet suorituiksi,
+    jäsenensä joustaviksi.
+    Rinta riemua remahti,
+    veret voimoa vavahti.
+
+    Tuosta tultua tupahan,
+    jo on koolla kaikki kansa,
+    aterjalla autuahat.
+    Siin' on vanha Väinämöinen,
+    laulaja iänikuinen,
+    siinä seppo Ilmarinen,
+    ylen taitava takoja,
+    takomassa taivahassa,
+    sekä lieto Lemminkäinen,
+    kanssa kaunis Kaukomieli,
+    viel' on kurja Kullervokin,
+    kaikki on Kalevan kansa.
+    Ei lopu leipä lestityinen,
+    vaikka kuinka leikkoaisi,
+    voi vähene vakkasista,
+    vaikka kuinka viilettäisi.
+    syötettynä, juotettuna
+    Väinö virren veisoavi,
+    sormin kannelta kokevi
+    kiitokseksi kaunihiksi
+    talon oivan antimista,
+    Luojan lahjoista hyvistä.
+
+    Kun on laulu loppununna,
+    veisattuna virsi kaunis,
+    viepi vaaran viertehelle,
+    kulettavi kukkulalle,
+    sanovi sanalla tällä,
+    lausuu tällä lausehella:
+
+    »Talo täss' on silloin tehty,
+    kun on taivaskin taottu,
+    tuoss' on pellot perkattuna
+    kyntämättä kasvamahan.
+    Tuoll' on salo saalihinen,
+    aina runsas riistakorpi,
+    erä tuomatta tulevi,
+    ajamatta antauvi,
+    kosket kuohuvat lohia,
+    suuret virrat säynehiä,
+    kilvan pyrkivät patahan
+    tulevi lintu liikkumatta,
+    kala jalan kapsamatta.
+    Tääll' ei laske luojan päivä,
+    alene ei aurinkoinen,
+    ain' on kesä kestämässä,
+    aina armahin juhannus;
+    lakastu ei lehti puusta,
+    kummut kukkivat iäti.
+    Hyvä tääll' on ollaksesi,
+    armas aikaellaksesi:
+    lapset lapsina pysyvät,
+    nuoret neiot neitosina,
+    ukot ukkoina elävät,
+    eivät vanhene enempi
+    kaikki onnessa asuvat,
+    iloiten ikänsä kaiken;
+    ollos terve tultuasi,
+    sa'at vuodet viipyellös!»
+
+    Vuoli lastun veitsellänsä,
+    jopa aitta ilmaisekse;
+    siihen käski käyäkseni,
+    ottoakseni omaksi.
+
+    Siin' oli aitta siisti huone,
+    kaikkein armahin asunto
+    kesäöinä kellehtiä;
+    sirkka seinässä siritti,
+    pääskyn pojat pää'yn alla,
+    hiljaa tuulonen humisi,
+    leyhytteli lännen henki.
+
+    On nyt ukon oiva olla,
+    armas äijyen asua,
+    ei ole huolta huomisesta,
+    ei suruja syömen alla
+    eikä maisia mureita;
+    ilo mielessä asuvi,
+    tyyni riemu rinnassansa
+    taaton suuressa talossa,
+    asunnoissa autuaitten.
+
+--Minä lähden mukaasi, Jorma! huudahti Kari, kun Jorma oli laulunsa
+lopettanut.
+
+--Lähdemme, Kari, ja äitisi mukaamme otamme!
+
+--Ottakaa minutkin!
+
+--Minäkin tulen!
+
+--Minä myöskin lähden! huudettiin useilta eri tahoilta.
+
+--Otamme, ken tulla tahtonee ... siell' on hyvä ollaksemme! virkkoi
+Jorma omasta laulustaan lämminneenä, niin että ylös istualtaan hypähti.
+
+Useita nuoria, herkkämielisiä miehiä tarjoutui heti kohta lähtemään.
+
+--Heti matkalle! Aseet ja tavarat kokoon ja kohta taipalelle!
+
+--Lähdemme, ja hyvät haltijat Jorma mukaamme houkuttelee ... pahat
+tänne jääkööt!
+
+--Huomenna taipalelle, kun tulla tahtonette! Minulla on jo venheeni
+valmiina!
+
+Silloin kuului Ilpotar ylenkatseellisesti kysyvän:
+
+--Joko heitätte talonne ja tavaranne? Laulajan loruja, ukko houkon
+hourehia!
+
+Haihtui kesäöinen mielten hurmaus yhtä pian kuin oli tullutkin.
+Mieletöntä oli Jorman puhe, päätöntä koko heimon lähteä hänen
+jäljessään korpeen kuolemaan ja paleltumaan. Noloina poistuivat
+neuvottelusta miehet eivätkä mitään yhteisesti päättää osanneet. Jorma
+yksin ja Kari äitineen katosivat niiltä mailta ja veivät Väinön
+viisauden mennessään.
+
+Mutta seuraavana aamuna kokoontuivat taas kaikki papin kalliolle
+näkemään ja kuulemaan, mitä muut tekisivät. Ja kun pappi heitä
+kehoitteli lähemmä tulemaan, niin siirtyivät askeleen ja kaksi
+kerrallaan, ja yhä ahtaammaksi kävi kehä ja yhä paksummaksi kasvoi. Ja
+kun hän heidän keskellään seisten tervehti heitä kuin kasteelle
+tulleita, ei kukaan vastaan pannut. Ja kun hän kysyi:
+
+--Uskotteko yhden Jumalan päälle, Isän kaikkivaltiaan, taivaan ja maan
+Luojan?--niin vastasivat he toinen toisensa mukana:
+
+--Uskomme!
+
+--Uskotteko Jeesuksen Kristuksen päälle, Hänen ainoan Poikansa, meidän
+Herramme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseestä Mariasta,
+piinattiin Pontius Pilatuksen alla, ristiinnaulittiin, kuoletettiin ja
+haudattiin, astui alas helvettiin, kolmantena päivänä nousi ylös
+kuolleista, astui ylös taivaaseen, istuu Isän Jumalan oikealla kädellä,
+sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita?--Sanokaa: uskomme!
+
+--Uskomme! Uskomme, kun sanot!
+
+--Uskotteko Pyhän Hengen päälle; yhden pyhän kristillisen seurakunnan,
+pyhäin ihmisten yhteyden ja iankaikkisen elämän?
+
+--Uskomme! vastasivat nyt kaikki yhteen ääneen, kerran siitä sanasta
+selville päästyään ja ikäänkuin peläten, että sen toiset toisia ennen
+omistaa ehtisivät.
+
+--Ja tahdotteko kastetta tämän uskontunnustuksen päälle?
+
+--Tahdomme.--Tahdommehan!
+
+Ensin yksitellen, sitten ryhmittäin astuivat he esille kastetta
+saamaan, ja yhä suuremmalla voimalla veti puoleensa juhlallinen
+toimitus niitäkin, jotka vielä vitkastelivat.
+
+Ensimmäisenä tuli Ilpotar, papin eteen polvistuen. Viimeisenä
+kastettiin Ilpokin, vaimonsa esiin työntämänä. Ja ennenkuin päivä
+mailleen painui, olivat kaikki Panun heimon läsnäolevat miehet, vaimot
+ja lapset saaneet uudet nimensä, mikä Pietarin, mikä Paavalin, mikä
+Antreaksen, mikä Matheuksen, mikä Marian, Katariinan, Magdaleenan ...
+Luukkaan, Johanneksen, Timoteuksen--joita eivät kaikkia itsekään
+saaneet muistiinsa tarttumaan.
+
+Mutta kun Martin Olai oli toimituksensa lopettanut ja rukouksen
+pitänyt, kääntyi hän kastettujensa puoleen ja puhui heille:
+
+--Kiittäkää Jumalaa, joka teidän mielenne valaisi, jotka pimeydessä
+vaelsitte, kiittäkää kaikkivaltiasta, joka viritti uuden valkeuden
+teitä lämmittämään. Älkääkä surko sitä, että uhrivuorenne paloi ja
+pahan tietäjänne talo meni poroksi. Sijaan kasvaa tuonne mustien
+honkien sijalle vihreä lehto. Tähän, tälle kukkulalle, jossa nyt
+seisomme, rakennamme uudelle Herrallenne huoneen, jonka kellojen
+soidessa entiset pahat haltijanne kauas kaikkoavat. Siinä te uutta
+Jumalaa palvelette ja hänelle kiitostanne kannatte. Kivi tämä, jonka
+ääressä olette kasteen pyhän sakramenten saaneet, olkoon perustus uuden
+Herran huoneen, jota Korpijärven kappeliksi kutsuttakoon. Tuohon, missä
+tietäjän talo ennen oli, siihen pappilan teemme, jossa keskuudessanne
+asukoon paimenenne. Usein tulen minä tänne teitä tervehtimään, teitä
+neuvomaan ja opettamaan. Jätän teille siksi aikaa opettajaksenne ja
+neuvonantajaksenne Reidan, joka teille pyhää kirjaa lukee ja lapsianne
+lukemaan opettaa ja teille ihania virsiä veisaa. Ei ole hän vierasta
+verta eikä outoa heimoa. Omaa sukuanne on, veljenne on, jonka retket
+Jumala ihmeellisesti johti ja jonka mielen hän valaisi, että teitäkin
+valaista voisi. Viisaasti luuli Panu tehneensä, kun hänen isänsä tuhosi
+ja hänen talonsa poltti. Nyt ovat hänen hankkeensa häpeään tulleet, nyt
+on poika isän sijalle asetettu. Ihmeelliset ovat Herran tiet. Olkoon
+hän oppaanne salatuilla teillä, niinkuin hänen isänsä oli ennen, mutta
+oikeampaan opastakoon hän teitä, ainoan oikean Jumalan tuntemiseen,
+joka on Herra Isä Jumala ja hänen poikansa Jeesus Kristus. Astu esiin,
+Reita, ja virtesi viritä!
+
+Reita astui esiin ja aloitti virren, jonka jo kerran oli Panulan
+tuvassa veisannut ja joka oli tuttu monelle.
+
+Tyyni oli ilta, juhannusilta. Kirkkaana ja rauhallisena kimmelteli
+järven pinta, lempeänä muhoili metsä, sovinnolliselta näytti synkkä
+kuusinen korpikin. Niin oli, kuin olisi se virttä kuunnellut,
+ihastellen sitä kuunnellut.
+
+Ja kun kirkkokalliolta kastettu kansa poistui, niin siltä tuntui
+mielessä monenkin kuin eivät vanhat haltijat ehkä olleetkaan
+vihastuneet. Ehkeivät vanhat jumalat uusia vierokaan, eivätkä uudet
+vanhoja vainoamaan käy? Ehkä sopivat Isä, Poika ja Pyhä Henki yksillä
+saloilla asumaan kera Tapion, Mielikin ja Nyyrikkipojan, jos hyvänä
+molempia pidetään. Sitäkö sovintoa kukkuivat käköset, sitäkö linnut
+visertivät?
+
+Ja tämä ajatus täytti miesten miettiväin mielen:--Tänne tulemme, täällä
+uutta Kiesusta kumarramme ja häntä hyvitämme, kotona vanhoja
+haltijoitamme palvelemme, pahastumasta estämme!
+
+Ei siitä toinen toiselleen virkkanut, kukin sen omana aatteenaan niin
+mielessään päätti ja salaisuutenaan säilyttää aikoi. Mutta miehestä
+mieheen ja mielestä mieleen se aate kukki. Ja ennenkuin Ilpotar
+toimituksen loputtua ja papin poistuttua kotiinsa lähti, hiipi hän
+kivialttarin luo ja sen päällä olevasta liinasta kaistaleen salaa
+leikkasi, otti kivipulloseen kastemaljasta vettä, kätki ne esiliinansa
+alle ja vei uhriksi kotohaltijalleen omaan uhrilehtoonsa, mieli hyvänä
+siitä, että hänellä nyt oli taikakalu, joka varmaankin kaikista
+pahoista suojeli.
+
+Hyvillä mielin viiletteli Martti-pappi miehineen alas koskia
+kotikirkkoa kohti, yksi mies airoissa ja toinen perässä, itse keskellä
+venettä istuen kaislavuoteella. Kaikki muut miehet olivat venheineen
+jääneet Korpijärvelle kaskia kaatamaan ja kalastamaan. Reitakin oli
+jäänyt uuteen toimeensa ja valvomaan rukoushuoneen perustuksen panoa.
+
+Hyrskyen kiiteli venhe koskesta toiseen, ja nopeasti kului taival
+virtavissa suvannoissa. Yötä päivää riennettiin ja hyväin sanomain
+saatanta kulkua kevensi ja kiirehti. Olihan kaikki käynyt paremmin kuin
+oli alussa toivoa osattu. Ei vainotieltä tuhon tekijöinä palattu, ei
+ollut tarvinnut verta vuodatella, vaikka aseissa lähdettiin. Rauhan työ
+oli suoritettu, ja niin oli onni asettanut, ettei Panuakaan tarvinnut
+varmaan kuolemaan kuljettaa. Ei ollut kukaan nähnyt häntä, lieneekö
+palanut vai pelastunut. Kummin tahansa, Jumala itse oli hänet
+huostaansa ottanut, lieneekö tuominnut vai vapauttanut. Itsehän
+parhaiten tiesi. Ja iloista oli oleva kotona odottavalle kertoa, kun
+kysyy, pelokas ilme silmissään tulee ovella vastaan:--Hyvin kävi, niin
+hyvin kaikki kuin itse olisit ollut mukana!
+
+Oli kai se pelännyt, oli kai unettomiakin öitä valvonut, vaikka
+vakuutti olevansa rauhallinen. Mutta nyt loppui ikävä. Hän oli
+tehtävänsä tehnyt, ehkä kohtakin palataan pois, haetaan toiseen
+paikkaan. Hän oli alun pannut, jatkakoot muut.
+
+Jo hyrskyi venhe Kontokosken kuohuissa, läikähti vähän vaahtoista vettä
+sisään vouti vainajan padon päässä, rusahti venhe, ja varpelaidat
+longahtivat, mutta notkeana nuolena sujahti pursi suvantoon--ja siinä
+oli kirkko ahteella ja tuolla pappilan ikkunat illan auringossa
+rusottaen!
+
+Eivät näe vielä kotona, eivät vielä niin pian odottaa arvaa, vai ovatko
+aikansa odottaneet ja hetkeksi lakanneet?
+
+--Puhalla luikkuusi, perämies! sanoi pappi ja tarttui itsekin airoihin
+pikemmin järven yli joutuakseen. Perämies puhalsi pitkän iloisen
+huilauksen.
+
+--Jouko siellä rantaan juosta kouhottaa! sanoi hän.
+
+Ennenkuin venhe rantaankaan pääsi, huusi Jouko:
+
+--Paha kävi pappilassa ... takaa ajoin, mutta en saanut kiinni. Ei sitä
+saa. Ei saa käärmettä kiinni kivikossa. Olisin polkenut rikki hänen
+päänsä ... en olisi pelännyt ... ei minun tarvitse pelätä...
+
+Mutta outoja aavistaen riensi Martti pihaan. Tuvan ovella tuli
+piikatyttö vastaan, silmät itkettyneinä, tukka hajallaan, esiliinaansa
+purren. Papin nähtyään lyykähti hän kynnykselle ja purskahti
+äänekkääseen itkuun.
+
+--Missä rouva on?
+
+--Älkää menkö ... ei ole enää...
+
+Enempää ei tyttö saanut sanotuksi.
+
+Kun Martinus Olai astui sisään, näki hän vaimonsa laudalla lakanan
+alla, kädet suorina kupeilla, silmät ainaisessa unessa.
+
+Kun tyttö sai puheensa takaisin, kertoi hän:
+
+--Eilen aamulla lähti noustuaan jaloittelemaan ... kirkolle päin meni
+... niin toi Rampa-Riitan äiti sanan, että rouva kuolee... Minä sinne
+juoksemaan, niin oli harjun rinteeseen lyykähtänyt polulle, joka lähtee
+viemään suurille saloille ... ruikutti ja sydänalaansa piteli ... minä
+juoksin miehiä hakemaan ja kannettiin kotiin. Sitten se kuoli auringon
+laskun aikaan. Voudin naiset lakanan alle panivat. En tiedä, mikä
+lienee tapahtunut...
+
+--Minä tiedän!--kuului ääni ulkoa ikkunan alta.
+
+Se oli Rampa-Riitan äiti. Kasvot kiukusta harmaina ja silmät vihan
+tulta liekehtien kertoi hän:
+
+--Näin, kun lähti, tuolta väijyin, vein sanan metsään, kun se ei
+uskaltanut kylään tulla ... nälissään oli, kun ei ollut syönyt kolmeen
+päivään ... ja ruokaa vein ja sanoin. »Nyt juokse! nyt kosta!» Neuvoin,
+minne mennä, ja riensin itse jäljestä. Siellä se kävelee kirkolle ja
+istuu lepäämään rappusille ... se tulee polkua myöten ja myhäilee
+itsekseen, mitä lie myhäillyt. Silloin hyppää Panu metsästä...
+
+--Panu!
+
+--Panupa tietenkin ... ja lyö käsiään yhteen ja karjaisee ... siihen
+lyykähti eikä siitä noussut. Siellä on nyt, missä Riittakin.
+
+--Käärme se oli ... takaa ajoin, mutta en saanut kiinni,--höpisi Jouko.
+
+Mutta hiljaa vaikeroiden vaipui Martinus Olai pöytäänsä vastaan ja
+purskahti hillittömään itkuun.
+
+
+
+
+XLII.
+
+
+Kaksi miestä hiihtää ja hiihtää suurta ääretöntä aappaa valjun tähtiyön
+valossa. Väliin vetäytyy taivas hienoon pilveen, väliin kirkastuu
+pohjola, revontulet liekehtivät ja loimottavat, himmeitä varjoja
+lumelle luoden. Uupuneesti hiihtävät miehet niinkuin jo olisivat viikon
+hiihtäneet ja toisen viikon taival vielä olisi hiihtämättä.
+
+Kaksi viikkoa ovat he jo hiihtäneet yhtä suoraa latua Lappia kohti.
+Parrat ovat jäässä, tukka kuurassa, hartiat valkeina.
+
+Epäselvä on ahkion latu, viiman umpeen pyryttämä, jota noudattavat.
+
+--Eihän se tulekaan joen pohja,--virkkaa jälkimmäinen mies raukealla
+äänellä.
+
+--Tuolla luulen olevan, missä metsän reunaa kuumottaa.
+
+Monesti on näköhäiriö heitä pettänyt, mutta siinä se nyt tällä kertaa
+kuitenkin on joen pohja.
+
+--Jos istahdettaisiin tuonne kiven suojaan, Panu? virkkoi taas
+jälkimmäinen mies.--Kovin painaa kontin viileke olkapäätäni. Onhan
+vielä yötä hiihtää.
+
+--On yötä, on yötä, ei mitään muuta kuin yötä. Kolmeen päivään ei ole
+enää nähty auringon nousevan.
+
+--Nousseeko meille enää milloinkaan...
+
+He hiihtävät rannalla olevan kiviröykkiön luo, heittävät taakat
+olaltaan ja istahtavat kukin kivelleen.
+
+--Kohtahan sanoivat tuolla lappalaiskylässä perillä oltavan. Tätä joen
+pohjaa kun hiihdetään, niin alkaa koski kohista. Kosken kahden puolen
+vaarat kohoavat, siinä on kylä, ja siinä se asuu.
+
+--Niinhän neuvoivat.
+
+--Siinä se asui jo silloin, kun Reita, vanha Reita, kävi täältä
+salatiedot saamassa.
+
+--Luuletko _sinä_ saavasi?
+
+--Saadani täytyy. Rahan ahne on Lapin noita.
+
+--Mistä rahoja sait?
+
+--Eivät osanneet, Ilpo, aarrettani löytää haltijain vuorelta, vaikka
+lehdon polttivat ja taikamajani ja taloni.
+
+--Missä ne olivat? Kontolan miehet kovin etsivät ja minultakin
+kyselivät ... puolet olisivat luvanneet.
+
+--Siellähän olivat taikamajan nurkassa, Reidan vaatteiden alla maan
+sisässä. Olin palaa pelastamaan juostessani. Olin hukkua, kun yli
+salmen uin.
+
+--Uhrirahat otit? Et sano, minne kätkit?
+
+--En sano.
+
+--Oliko niitä paljon?
+
+--Oliko paljon! Vielä on Panulla kahmaloittain hopeaa ja kultaa, vaikka
+menisin Venäjälle ja itselleni sotajoukon pestaisin. Ei sieltä miehet
+lopu ja halusta tulevat. Vielä kerran kirkko savuaa ja papin maksa
+höyryää. Vielä katuvat, jotka minut pettivät.
+
+--Ethän omaa heimoasi vastaan?
+
+Panu ei siihen vastannut, vaan virkkoi:
+
+--Poltti taloni ja poltti pyhän vuoren ... olisi minutkin polttanut.
+Pahasti petitte minut.
+
+--Olisi lähdettykin rajan taa ennemmin kuin tänne. Sieltä sinulle apu
+pikemmin.
+
+--Mahtava on Venäjän tsaari ... mutta ei ole vielä aika ... ensin on
+muita keinoja koetettava.
+
+--Luuletko osaavan neuvoa?
+
+--Jos ei se osanne, niin ei kukaan.
+
+Ilpo solahuttihe lumeen ja koetti laittautua pitkäkseen.
+
+--Älä nuku, kohta lähdemme,--sanoi Panu.
+
+--Raukaisee niin, vanhuus jo vaivaa, ei ole ollut enää koko talvena
+entisiä voimia.
+
+--Mitäs menit kastattamaan itseäsi, siitä sen sait rietan ruumiiseesi.
+
+--Pesinhän pois kasteen ... pahasti oli tehty, lumotuksi saivat... Nyt
+ne taas ulvoo.
+
+Kuului pitkä suden ulvahdus niinkuin jostakin korkealta ilmasta.
+
+--Sudet ulvoo tunturilla, nyt ei olla enää kaukana, sen juurella on
+Lapin kylä.
+
+Panu nousi suksilleen ja lähti joen jäätä hiihtämään, jättäen
+tavallisuuden mukaan Ilpon jäljestä tulemaan niin hyvin kuin taisi.
+Susia peläten ponnisti Ilpo perässä, minkä kykeni.
+
+Ei noussut päivä sinäkään aamuna, vähän vain kajasti piilevän auringon
+rusko etelän ilmoilta. Kuului kosken kohina, ja latu nousi pian
+ahteelle. Siitä näki Panu edessään korkean tunturin häämöttävän.
+Tunturin juurella kosken niskassa oli lappalaiskylä, josta tupruili
+savuja suippopäisistä kotarakennuksista ja kuului yhä kiihkenevää
+koirain haukuntaa ja ulvontaa.
+
+Siinä on paikka, johon Panu on pyrkinyt, siinä kylässä asuu mainio
+Lapin noita, suurin kaikista tietäjistä. Siltä hän on saava ne sanat,
+ne tiedot ja taiat, joiden avulla vielä Kontolan noidan kukistaa ja
+oman heimon petoksen palkitsee.
+
+Aarteensa säilöön saatuaan ja papin rouvan kuoliaaksi peloitettuaan oli
+hän kesän metsässä elänyt ja syksyn kalamajoissa asunut uusia tuumia
+hautoen. Puoli kostoa oli jo suoritettu, toinen puoli vielä tekemättä.
+Oli aikonut kirkon polttaa ja pappilan, mutta takaa ajoivat voudin
+miehet, ja pois piti lähteä. Ilpon oli hän tavannut ja saanut kuulla
+kaikki, mitä oli tapahtunut. Kutsutti hän heimon miehet kokoukseen.
+Jotkut tulivat, useimmat jäivät pois. Tartutaan aseihin kaikki Karjalan
+kansa! yllytti Panu. Mennään miehissä Kontolaan, sytytetään kylä ja
+kirkko, surmataan pappi ja uusi vouti, hänen ystävänsä. Mutta eivät
+ruvenneet vastarintaan, pelkäsivät enemmän pappia kuin Panua. Uhkaili
+Panu, mutta eivät olleet uhkauksista milläänkään. Oli iso palkintokin
+Panun päästä julistettu, sata riksiä, Kontolan kirkossa kuulutettu ja
+Reidan toimesta siitä saloillekin tieto levinnyt. Pois täytyi
+laittautua, ja Lappiin lähti Panu ensi lumien langettua hiihtämään.
+Sieltä hän ne saa myrkkytaiat, salatiedot, jotka Kontolan velhoon
+pystyvät, sieltä vihat viimeiset ostaa, joilla ensin papin tuhoo,
+sitten Reidan menettää ja viimein voudin. Ei silloin muiden apuja
+tarvita, itse kostonsa täyttää. Ellei anna tietojaan Lapin noita,
+elleivät tehoa ne, joita antaa, vielä on idän keino koettamatta.
+
+Hän odotti Ilpoa hänen kanssaan kylään mennäkseen.
+
+Jo olivat koirat kaukaa heitä vainunneet, yhä kiihtyi haukunta ja
+rähinä, kuta lähemmä tulivat. Miehet, lapset ja naiset pihalle
+pullahtivat, kuului kimeä, käskevä vihellys, koirat vaikenivat, ja
+murinaksi muuttui haukunta.
+
+Satakunta henkeä seisoi ja huusi ja hälisi viittilöiden lumessa majojen
+edustalla. Panu kävi rohkeasti heitä vastaan ja kysyi, missä majassa
+Lompsalo asui. Hän tahtoi heti päästä tietäjän puheille.
+
+Ei kukaan vastannut, mutta sen sijaan sateli kysymyksiä hänelle
+itselleen. Mistä on? Kuka on? Kuka on tuo toinen? Mitä on kontissa?
+Onko Lapin kävijä? Verojako tuli vaatimaan? Oletko pirkkalainen, oletko
+pirkkalainen?
+
+Niitä kihisi kuin muurahaisia ympärillä, ne tunnustelivat heidän
+vaatteitaan ja suksiaan ja konttejaan. Ja kun Panu sanoi, ettei hän
+ollut Lapin kävijä, ei verojen kantaja, alkoivat he kiskoa häntä kukin
+kotaansa ja nauroivat vain, kun hän heitä hätisti luotaan.
+
+Panu ei tiennyt oikein, tekivätkö ne kiusaa vai osoittivatko ne
+ystävyyttään. Mutta vastenmielisiä ne olivat hänestä, inhoittivat
+häntä, olivat kuin sammakoita, saastaisia limaskaisia olennoita, joita
+teki mieli potkaista, mutta joita ei kuitenkaan olisi voinut jalallaan
+koskettaa, joitakin ihmisten epäsikiöitä, ääni kuin naisilla. Niiden
+tihruiset silmät kiiluivat viekkaasti ja salaperäisesti, vaikka
+nauroivat. Tässä joen ahteella, mustan, kuohuvan joen partaalla, joka
+lumisien rantojen keskessä vyöryi, olivat ne puolihämärässä hääriessään
+kuin joitakin rauhattomia henkiä, pahoja henkiä, Tuonelaan tulleita.
+Oliko hänkin tullut Tuonelaan sanoja saamaan?
+
+Väsymys ja nälkä toi mieleen noita kuvia, hän pudisti ne pois, hätisti
+nenäkkäimmät ympäriltään ja käski neuvomaan itsensä tietäjän kotaan.
+
+Tietäjän kota oli keskellä kylää, muita kookkaampi. Kun Panu astui
+sisään, näki hän keskellä kotaa heikon tulen, ja muu osa kotaa oli
+pimeä. Tulen takaa pisti häntä vastaan kaksi terävää silmää niinkuin
+pensaan takaa väijyvän pedon. Hänen silmänsä väisti kiiltoa, mutta
+keksi, minne vain katsoi, uusia samanlaisia silmiä kodan seinämiltä.
+Tietäjä itse istui tulen takana vastapäätä ovea ja kahden puolen häntä
+hänen seurueensa.
+
+Ennenkuin Panu ennätti mitään virkkaa, kuului ukon ääni tulen takaa
+kysyvän:
+
+--Vai tuli Karjalan Panu Lapin tietäjältä neuvoa kysymään?
+
+--Mistä minut tunnet? kysyi Panu hämmästyen.
+
+--Tiedän asiasikin. Tietoja hakemaan tulit. Omasi loppuivat.
+
+--Lieneekö sinussa antajata?
+
+--Tiedän tuonkin, mihin niitä tarvitset. Mutta istukaa, vieraat, ja
+nauttikaa, mitä maja matala tarjota taitaa.
+
+Panu ja Ilpo istuutuivat poronnahkalle tulen ääreen, ja kun he olivat
+pahimman nälkänsä sammuttaneet, jota tehdessä tietäjä kyseli heiltä
+matkan tapahtumia, virkkoi hän:
+
+--Tiedän asiasi, tiedän, mitä varten tulit. Mutta kertonet kuitenkin
+tarkalleen, mitä tahdot.
+
+Panu kertoi asiansa ja mitä varten oli tullut.
+
+--Mitäpä uhriksi haltijalle tehnet?
+
+--Liekö viisikymmentä riksiä vähän?
+
+--Iso on asiasi, paljon on tarvis tiedustella, pitkät taipaleet henkeni
+kulkea täytyy... Kun sata luvannet, niin paremman vastauksen haltija
+antaa.
+
+--Sata on oman pääni hinta.
+
+--Siihen haltija tyytyy. Kun päivän kilo katoo ja revontulet taivaalla
+syttyvät, silloin saanemme lähteä haltijaa kysymään.
+
+Panu ja Ilpo vietiin toiseen majaan, ja pian vaipuivat uupuneet miehet
+uneen. Kun Panu herätettiin ja hän kutsuttuna tietäjän majaan astui
+ulos, liekehti revontulten loimo yli koko pohjoisen taivaan, ja
+tulikielet nuoleksivat taivaan kantta, välistä etelänkin ilmoille
+ulottuen. Ei kuulunut muita ääniä kuin kosken kohina, kaikki olivat
+äänettöminä majoissaan, tuletkin olivat niissä sammutetut eivätkä
+koiratkaan häirinneet hiljaisuutta haukunnallaan. Oli niinkuin olisi
+tietäjä koko maailman nukuttanut houkutellakseen henget liikkeelle.
+Panu koetti arvailla, mikä aika päivästä nyt oli, mutta ei päässyt
+siitä selville. Saattoi olla yhtä hyvin ilta kuin keskiyö tai aamu.
+
+Tuli paloi keskellä tietäjän majaa niinkuin äskenkin. Tulen takaa
+kiiluivat samat silmät ja samat silmät seinämiltä. Mutta nyt oli
+tietäjä puettu juhlavaatteisiinsa, uuteen punaisilla nauhoilla ja
+helyillä ja poronkelloilla koristettuun peskiin. Edessään oli hänellä
+suuri arpakannus, ja hänen apulaisillaan oli kullakin jalkojensa
+välissä omansa, pienemmät. Kun Panu oli asettunut äskeiselle paikalle
+peurannahkalle, oven ja tulisijan väliin, nousi vanha tietäjä
+seisoalleen, kutsui kaksi miestä avukseen ja nosti kannuksen tulen
+päälle. Se oli suuri ja komea ja pohja leveä kuin tynnyrin pohja täynnä
+samaan tapaan tehtyjä kuvioita kuin Panulla oli omassakin
+kannuksessaan, mutta sitä mukaa suurempia kuin oli kannuskin. Jotkut
+merkit Panu luki ja selitti, mutta suurin osa oli hänelle outoja ja
+ihmeellisiä. Ja vähäpätöiseltä, mitättömältä, lapselliselta näytti
+hänestä hänen oma taikakalunsa tämän rinnalla. Tuommoinen se jotakin
+tiesi.
+
+Kannus kumahti, ja ääni pullahti siitä kuin maanalainen, kaukainen
+ukkonen. Toiset pienemmät kannukset säestivät keveämmällä kuminalla ja
+nopeampaan tahtiin, odottaessaan ison kannuksen ääntä, joka tuli aina
+vähän pitemmän väliajan kuluttua. Vähitellen tiheni ison kannuksenkin
+tahti, ja sitä mukaa pyrkivät pienet perässä. Joka kerta, kun tietäjä
+kannukseensa kosketti, värähti hänen ruumiinsa, ja hän heitti päätään;
+siitä laskeutui liikunta hartioihin, rintaan ja jalkoihin, ja viimein
+värähteli koko hänen ruumiinsa yhä kiihtyvän tahdin mukaan. Yht'äkkiä
+heitti hän ilmaan kapulansa, hänen vieressään oleva mies tapasi sen
+lennosta ja jatkoi pärrytystä. Tietäjä päästi suustaan pitkän
+valittavan ulvahduksen, johon pienten kannusten päristäjät yhtyivät,
+lakaten siksi aikaa päristämästä. Hän seisoi nyt vapain käsin, pää,
+vartalo ja jäsenet tutisivat yhä kiivaammin, ulvahdukset tulivat yhä
+tiheämmin, hän teki liikkeitä kuin olisi milloin lumessa paarustanut,
+milloin suksilla hiihtänyt, milloin porolla ajanut, milloin vettä
+uinut. Kannusten pärinä ja miesten joikuminen säesteli tietäjän
+liikkeitä. Panu ja Ilpo, jotka henkeään pidätellen seurasivat
+toimitusta, kuulivat miehen, joka oli heidän taakseen asettunut,
+kuiskaavan:--»Nyt se lähti haltijan luo ... nyt se hankia paarustaa ...
+nyt se sai sukset haltijalta ... nyt lähetti haltija poronsa vastaan
+... nyt tuli joki eteen ... yli pääsee, yli pääsee...»
+
+Pärrytys kiihtyi, joikuminen muuttui kiljunnaksi, tietäjä teki
+liikkeitä kuin lentääkseen, koko hänen ruumiinsa tutisi, ja hänen
+silmänsä säihkyivät puolihämärässä.--»Nyt se viimeisen taipaleen
+kokkona lentää ... tunturin laelle lentää ... nyt se tuiskahti alas,
+rotkosta sisään ... Tuonelaan.»
+
+Kaikki kannukset, suuri ja pienet, pomahtivat pärryttimien yhteisestä
+iskusta ja vaikenivat siihen, kun tietäjä, niinkuin lennosta ammuttu
+lintu, kaatui suulleen maahan ja jäi siinä kädet hajallaan
+liikkumatonna lepäämään.
+
+Syntyi hiljaisuus, ei kuulunut hiiskaustakaan, koski vain seinän takana
+kohisi, se oli niinkuin olisi haltija haastellut.
+
+--Nyt se on Tuonelassa ... nyt se sitä neuvoo.
+
+Panun oli vallannut pelko, hän oli kuin pyhässä paikassa, hänen kätensä
+vapisivat, ja parta tutisi. Hän istui kuin syytetty tuomiotaan odottaen
+... nyt ne haltijat hänen asiastaan haastelevat ... jos vainajat
+vimmastuivat, jos yht'äkkiä kaikki hänen kimppuunsa karkaavat ... jos
+tuo tullessaan tietäjä sieltä kaikki pahain laumat. Odotusta kesti,
+kauan hän viipyi, miehet kodassa istuivat hievahtamatta paikoillaan
+kuin kivipatsaat, silmät liikkumattomina kuin lasihelmet häneen
+tuijottaen... Lapsekkaat ovat hänen loihtunsa näiden loihtujen
+rinnalla, vähäiset voimansa, tyhmät taikansa ja leikkikalu kannuksensa.
+
+Koira ulvahti majan seinän takana, tainnoksissa makaava tietäjä
+vavahti, heräsi vähitellen ja nousi pienten kannusten hiljaa
+rummuttaessa istualleen. Hänen vähän aikaa äänetönnä istuttuaan kysyi
+Panun ja Ilpon takana istuva mies:
+
+--Mitä näit matkoillasi? Mitä kuulit kulkiessasi?
+
+Ummistaen silmänsä ikäänkuin muistellakseen, mitä oli nähnyt, virkkoi
+tietäjä hetken kuluttua harvakseen ja vielä kuin houreissaan puhuen:
+
+--Näin tekosi pahat, Panu, kuulin syyttäjäsi ... vihaa sinulle
+vainajat, hukkaa haltijat ... vanha mies, jonka takaa iskien tuhosit,
+tiennetkö, kuka on ... turvaton orjatyttö, joka koskeen karkasi ...
+vanha vaimo, jonka kuoliaaksi kolhit ... tiennetkö, keitä ovat ...
+nainen nuori ja hempeä, sukua suurta, jonka päiviltä peloitit ...
+tunnetko? ... oma kotihaltijasi, jota pilkkasit ... haltijan pyhän
+ilveksen tapoit ... haltijoitasi taitamattomien taikain kahleissa
+kidutit ... kaikki sinulle kostoa kirkuivat ... apua antamasta
+epäsivät. Mutta ei tule avutta Tuonelasta Lapin tietäjä ... vainajat
+voittaa ja vallitsee ... haltijat hillitsee ... keinot neuvoo, kenelle
+haluttaa...
+
+--Neuvo ... neuvo! huohotti Panu hätäisenä.
+
+--Ei sinulle neuvoani pitäisi ... olet sukuni vihamies ... heimoni
+vainolainen ... tyttäreni pojan tapoit.
+
+--Neuvo ... ota, mitä tahtonet ... älä apuasi kiellä!
+
+--En ota enempää ... pääsi hinnan sain.--Poistukaa, heimot! virkkoi hän
+sitten miehilleen, yhä enemmän horroksistaan selviten.
+
+Miehet poistuivat, kota tyhjeni, ja Panu jäi kahden kesken tietäjän
+kanssa.
+
+--Papin tuhota tahdot? kysyi tietäjä.
+
+--Papin tuhota, kirkon kukistaa ja entisen valtani voittaa!
+
+--Kirkko on kirkkotaialla kukistettava!--Näistä tee taikasi: toukasta,
+joka kirkon seinäpuuta jäytää, vedestä, jolla kastaa, viinasta, jota
+verenä juottaa, ja leivästä, jota lihana syöttää. Ne sekoitat multaan,
+jonka kirkon kynnyksen alta kaivat. Tee pussi vaatteesta, jonka kirkon
+vaatteesta varastat, kätke se taikina siihen pussiin ja pussi rintasi
+päälle piilota, kierrä sillä kirkko kolmesti myötä- ja kolmesti
+vastapäivään, niin kirkon väen valtaasi saat, eikä pappi saa niitä
+vastaasi nostetuksi.
+
+--Entäpä miten papin tuhoan? kysyi Panu malttamattomasti.
+
+--Pappi on taialla tuhottava, mutta vaarallinen on papin taika.
+Tahdotko millä uhalla tahansa?
+
+--Vaikka henkeni menköön!
+
+--Tuhosit hänen naisensa ... tiedätkö, minne sen on ruumis haudattu?
+
+--Kirkon lattian alle.
+
+--Tule tänne lähemmä!
+
+Tietäjä istutti Panun viereensä, kävi häntä kaulaan ja supatti jotakin
+hänen korvaansa.
+
+--Niin tee, sanoi hän sitten ääneensä. Se taika auttaa, kun ei vain oma
+lihasi vastaasi nousse?
+
+--Mitenkäpähän nousi.
+
+--Kun ei vain oma veresi vastaasi kuohune?
+
+--Kyllä vereni hillitsen.
+
+--Sitten ei ole muuta tarvis.
+
+Ei nähnyt Panu, koettaessaan painaa mieleensä, mitä oli kuullut,
+viekasta väijyvää ilmettä, joka noidan silmissä välähti hänen Panua
+tarkastaessaan.
+
+--Et hänen sanojansa neuvo? kysyi Panu.
+
+--Mitä sanojaan?
+
+--Varjelusanojaan.
+
+--Mitäs sanoilla? Taika on sanan veroinen.
+
+--Hänen sanansa tarvitsisin, tuhosanansa. En ilman mitänä mahda.
+
+Mutta vanha tietäjä kivahti:
+
+--Kun ei tietoni kelvanne, mitäs tulit! Hae sanasi, mistä saat, minulta
+et saa!
+
+--Älähän kiivastu...
+
+--Minä henkeni uhalla tiedot Tuonelasta noudan, ja sinä minua
+neuvomaan!
+
+--Suuret ovat tietosi, tarkat taitosi, en ole vertojansa ennen kuullut.
+
+--Niin ovat, kun lienee sinussa niiden tekijätä,--murahti tietäjä.
+Vielä sinulle yhden sanon, lisäsi hän. Älköön kukaan heimostasi tietäkö
+täällä käyneesi.
+
+--Ilpo tietää.
+
+--Olisi saanut olla tietämättä.
+
+Kun päivän kilo etelän taivaalla kuumotti, lähtivät Panu ja Ilpo
+hiihtämään takaisin. Kotain edessä oli sama joukko saattamassa heitä
+kuin vastaanottamassa, ja siinä teki niiden häärinä ja huudot ja
+rääkynä Panuun yhtä vastenmielisen vaikutuksen kuin hänen
+tullessaankin. Ne kärttivät mikä mitäkin: hänen aseitaan, koristeita
+hänen puvustaan; tarttuivat hänen kauhtanansa liepeisiin, hyppäsivät
+hänen suksiensa kannoille. Panu hujahutti sauvallaan ja potkaisihe irti
+takiaisistaan. Mutta silloin karkasi kylän koiralauma hänen kimppuunsa
+ja räyhäten, häristen, ulvoen ja uikuttaen seurasivat ne pitkän matkaa
+kylästä.
+
+Paluumatkalla muisteli Panu koko ajan hiihtäessään niitä taikoja, joita
+Lapin tietäjä oli hänelle neuvonut. Häntä kalvoi pelko, ettei vain
+mitään unohtaisi ja tekemättä jättäisi. Hän tiesi, että tietäjällä
+taikatehtäviä neuvoessa aina on jokin, joka on kaikkia muita tärkeämpi
+ja tehoisampi ja joka, jos tekemättä jää, panee kaiken pilalle eikä
+mikään vaikuta. Mutta ei sano tietäjä, mikä noista tehtävistä on se
+tärkein, eikä aina sitä itsekään tiedä. Ei ollut Lapin noitakaan
+neuvonut. Mutta Ilposta oli hän varoittanut.
+
+Siinä se oli sala-ansa, siinä väijytys, se se teki tyhjäksi taikain
+tehon.
+
+Ilpo hiihti perässä, minkä kerkesi, mutta alkoi huomata, että välimatka
+kävi yhä pitemmäksi, eikä Panu odottanut enää niinkuin ennen. Kun Ilpo
+hänet yöpaikoissa saavutti, oli Panu äreä ja harvasanainen ja alkoi
+viimein valitella, ettei pääse kulkemaan niinkuin tahtoisi.
+
+--Väkisin mukaani työntäysit ... vastuksen vain sinusta sain. Sinua
+varrotessani haihtuu taikain voima.
+
+--Eihän sinun minua odottaa tarvitse, tulenhan jäljessä niinkuin voin,
+vaikka jättäisitkin, kun vain yöpaikassa odotat, virkkoi Ilpo kuin
+anteeksi anoen.
+
+Ja väärin hän teki mielestään, kun tietäjää niin viivytti ja hänen
+hankkeitaan häiritsi. Eikä olisi yöpaikassakaan odottamaan pyytänyt,
+elleivät sudet olisi peloittaneet. Kohta Lapin kylästä lähdettyä ja
+koirain heistä erottua olivat ne hiihtäjiä seuranneet--oli niinkuin
+olisivat kylän koirat susiksi muuttuneet--ensin loitompaa, sitten yhä
+lähennellen ja yhä isommaksi laumaksi kasvaen, ja yöpaikoissa niitä
+loikahteli nuotion ympärillä, palavat silmät harvan metsän sisästä
+liekehtien niinkuin ne silmät tietäjän majassa. Lienevät Lapin noidat
+susiksi tekeyneet, lienee noita neuvojaan katunut ja lähtenyt hurttana
+hätyyttelemään.
+
+Eivät kuitenkaan vielä kahden miehen kimppuun uskaltaneet, kun toisen
+nukkuessa toinen piti tulta vireillä. Mutta yhä rohkeammiksi kävivät,
+eivät enää ainoastaan yöpaikoille ilmaantuneet, vaan jo päivän aikana
+liikkeellä ollessakin näyttäytyivät, latua myöten pitkänä jonona juosta
+jolkutellen.
+
+Oli vielä yksi yö taivas-alla vietettävä, yö viimeinen, ennenkuin
+asutuille maille ehdittäisiin. Sinne kun kerran päästäisiin, ei olisi
+Ilpolla hätää, levähtämään jäisi ... hiihtäköön sitten Panu yksin
+edeltä.
+
+Ilpon ihmeeksi yöpyi Panu tavallista aikaisemmin, teki nuotion aavan
+suon päässä olevalle metsäiselle kukkulalle, sanoi valvovansa iltayöstä
+... nukkukoon Ilpo ensin, kun on väsyneempi ja nouskoon sitten susia
+vastaan valvomaan aamupuoleen yötä.
+
+Ilpo nukkui tulen viereen. Sudet olivat koko päivän olleet näkyvissä ja
+kuuluvissa. Kerran olivat jo ympäröineet Ilpon, ja jos ei Panu huudon
+kuultuaan olisi hätään joutunut, olisivat päälle käyneet. Vaivoin oli
+nälkäiset pedot saatu kaikkoamaan, mutta huomenna kai tulevat takaisin.
+Ei ehkä auttaisi enää kahdenkaan miehen vastarinta.
+
+Ilpo nukkui kyljellään havujen päällä sukset pystyssä päänsä pohjissa,
+kuorsasi raskaasti eikä herännyt, vaikka Panu häntä jalallaan kosketti.
+Se nukkuisi mistään tietämättä ja mitään kuulematta aamuun asti.
+Mahtaisiko saada hereille sittenkään, kun tuli hänen aikansa valvoa? Ja
+jos heräisikin, olisiko vartion pitäjätä, eikö nukahtaisi tänäkin yönä
+niinkuin oli viime yönäkin nukahtanut, nuotio sammuisi, ja siinä olisi
+susilauma kimpussa, kumpaisenkin suuhunsa söisivät.
+
+Kastettu ja luopio! Oli kerran pettänyt, voisi pettää toistenkin.
+Kertoisi kuulemansa akalleen, akka papille.
+
+Panu päätti lähteä ja jättää Ilpon nukkumaan. Hän otti Ilpon sukset,
+sitoi ne yhteen ja pisti kärjet tuleen. Tervattu pikeytynyt puu syttyi
+ja alkoi roihuta kuin paras tervassoihtu. Sitten hajoitti hän nuotion
+ja sammutti kekäleet. Sen tehtyään hyppäsi hän suksilleen ja puhalsihe
+alas kukkulalta aavalle suolle. Susilauma hyökkäsi metsästä hänen
+jälkeensä, mutta pelästyi palavaa soihtua ja loikkasi takaisin.
+
+Kun Panu suon yli hiihdettyään tuli toisen kukkulan juurelle ja alkoi
+kiivetä sen rinnettä ylös, kuuli hän toisesta päästä suota tappelevien
+susien rähinän ja arvasi, että ne riitelivät saaliista, jonka hän oli
+heille jättänyt.
+
+Kukkulalle tultuaan kuulosti hän vielä kerran ja käänsi sitten suksensa
+niitä ilmoja kohti, missä tiesi Kontolan kirkon olevan ja missä hän oli
+taikansa täytäntöön paneva.
+
+
+
+
+XLIII.
+
+
+Ovat taas markkinat Kontolan kirkolla, on yö vasten ensimmäistä
+markkinapäivää. Yö on pyryinen ja pimeä, ja kaikki markkinaväki on
+vetäytynyt joko kattojen suojaan tai puiden alle metsään nuotioiden
+ääreen.
+
+Panu on tehnyt kaikki ne taiat, jotka hän Lapin tietäjältä on saanut
+tehtäväkseen. Hän on hakenut toukan, joka kirkon seinäpuuta kalvoi, on
+palkannut Rampa-Riitan äidin hankkimaan kastevettä, ehtoollisleipää ja
+viiniä ja sekoittanut ne multaan, joka on kirkon kynnyksen alta
+kaivettu. Kätkettyään ne alttariliinasta tekemäänsä ja samalla tavalla
+saamaansa pussiin, on hän ryhtynyt siihen, mitä tietäjä oli kuiskaten
+hänelle neuvonut. Hän on kolmesti kirkon kiertänyt, pistänyt oven alle
+kolme kukon virkahöyhentä, polkenut kolme kertaa jalallaan ja kolmesti
+oveen sylkäissyt sitä avatakseen. Mutta ei ole ovi auennut. Sisään
+päästäkseen hän on silloin houkutellut Rampa-Riitan äidin kirkkoon
+piiloutumaan ja sisäpuolelta avaamaan ikkunaluukun säpin.
+
+Panu on valinnut toimilleen yön, jolloin kuu on pimeimmillään, niinkuin
+Lapin tietäjä oli neuvonut. Kenenkään huomaamatta on hän piileksinyt
+Rampa-Riitan äidin maasaunassa. Levotonna odottaa hän siellä vaimoa,
+jonka on lähettänyt kuulostelemaan ja vakoilemaan. Vaimo tulee ja
+ilmoittaa, mitä on nähnyt. Ei ole enää ketään liikkeellä, kaikki ovat
+vetäytyneet tuiskua pakoon, joka on niin sakea, ettei näe kämmentä
+eteensä. Voutilassa nukutaan, mutta pappilan tuvassa tuikkaa tuli, ja
+Jouko seisoo oven edessä polviaan myöten lumessa itsekseen haastellen.
+
+--Mitä se siellä? kysyy Panu levottomasti.
+
+--Aavistaisiko mitä? Mielipuolilla on ne ilmoittajansa.
+
+--Näkikö sinut?
+
+--En tiedä; en luule nähneen.
+
+--Mene vielä vakoilemaan, missä Jouko on.
+
+Hetken päästä tulee vaimo takaisin ja ilmoittaa, ettei Joukoa enää
+näkynyt.
+
+Panu hiipii ulos ja kiertää kauaitse kirkon ikkuna luukun alle. Hän
+avaa luukun, työntää ikkunan sisään ja kiipeää kirkkoon. Penkkien
+välissä haparoiden tulee hän käytävälle, lähestyy jalallaan eteensä
+tunnustellen kuoria, on kaatua alttarin kynnykseen, astuu sen yli,
+seisoo alttarin edessä ja kopeloi sen päältä niitä kaluja, joilla
+häväistys on tehtävä. Näin on tietäjä kuiskaissut ja sanat kaikuvat yhä
+hänen mielessään:--»Siinä on neliskulmainen kapine, nostat sen maahan
+ja astut sen päälle. Pitäisi olla malja, vaatteella peitetty ... ota se
+käteesi ja häpäise se.» Siinä ne ovat, raamattu ja sen päällä
+ehtoolliskalkki. Hän iskee tulta ja sytyttää kynttilän, joita on
+eilisen messun jäljeltä useampia alttarilla. Sitten tekee hän niinkuin
+oli tehtävä, laskee raamatun maahan ja astuu sen päälle; ottaa kalkin
+ja häpäisee sen. Nyt on tehty ensimmäinen kirkkotaika, on Kiesuksen
+kaluja häväisty. Eikä kuulu kirkon väkeä hätään tulevaksi--pelkäävät,
+eivät uskalla!
+
+Toisen taian neuvoi Lapin noita tämmöisen:--»Sen ensimmäisen huoneen
+takana on toinen huone, pienempi. Sinne mene, sieltä vaatteet ota, pane
+nurin yllesi ja lue nurinpäin sen loihtu.» Panu menee sakastiin, löytää
+messukasukan kaapista, pujottaa sen nurin päänsä yli, palaa takaisin
+kirkkoon ja lukee alttarin edessä nurinpäin Isämeidän rukouksen, jonka
+oli ensin Rampa-Riitan äidiltä oikein päin oppinut. Sen tehtyään on
+hänestä kuin olisi hän kiertänyt aseen vihamiehen kädestä, hän käy yhä
+rohkeammaksi, potkaisee raamatun alas lattiata pitkin menemään, niin
+että lehdet kahisevat, ja ruiskauttaa maljan sisällön alttariseinälle.
+
+Jotakin narahtaa, tuulenpuuska tunkee kirkkoon ja sammuttaa kynttilän.
+Taas narahtaa samalla lailla ja paukahtaa. Se oli kai luukku, joka
+avautui ja sulkeutui. Yhä pelkää kirkonväki--aikoivat tulla, eivät
+uskaltaneet!
+
+Mutta vielä on kolmas taika tekemättä.--»Arkku avaa, hammas suusta
+kaiva, hiustukko palmikosta leikkaa, ne nuoleen kätke, ja sillä kun
+ammut...»
+
+Kirkon lattian alle kuoriin on papin rouva haudattu. Panu sytyttää
+uudelleen kynttilän, murtaa auki luukun, joka vie kirkon sillan alle ja
+laskeutuu sinne. Yksi arkku siellä vain on, ei ole vielä muita kirkon
+lattian alle haudattu kuin papin rouva, helppo on se löytää. Panulla on
+kirves mukanaan. Kansi rusahtaa, longistuu ja aukeaa ja valkoinen liina
+välähtää sen alta.
+
+Mutta samassa putoo lattian luukku alas hänen päänsä päällä, ja kun
+Panu ojennaiksen sitä auki työntämään, kuulee hän ylhäältä naurun
+hihitystä ja epäselvää puhetta, eikä luukku liikahda. Jotakin raskaita
+esineitä romahutellaan luukun päälle, taas hihitellään ja sopotellaan,
+sitten kuuluu varovia, poispäin sipsuttelevia askelia ja sitten on
+kaikki taas hiljaa. Loukussa on Panu, umpiloukussa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuvassaan istuu Martinus Olai, Kontolan pappi, pöytänsä päässä kahden
+tuikkavan talikynttilän ääressä ja kirjoittaa, tuon tuostakin
+keskeytyen mietteisiinsä ja kynttiläin yli pimeän tuvan perille
+tuijottaen. Huone on entisellään, karsinapuoli tupaa on yhä
+sisustettuna niinkuin se oli ollut rouvan eläessä. Mutta itse hän on
+muuttunut. Hän on kalvennut ja kasvot laihtuneet, korkeaan otsaan on
+ilmaantunut syvä, leveä ryppy, ja tuuhea, suuri tukka on harventunut ja
+ikäänkuin kuihtunut ja kuivahtanut. Suuret, avonaiset silmät ovat
+pienentyneet, syventyneet kuoppiinsa ja ilme niissä käynyt
+hajamieliseksi. Tuo voimakas, väliin tuima, väliin innostunut katse on
+laimennut ja ikäänkuin kääntynyt sisään päin.
+
+Hän kirjoittaa kirjettä piispalle lähettääkseen sen markkinamiesten
+mukana Turkuun menemään. Hän tekee selkoa toimistaan Jumalan
+valtakunnan levittämiseksi sillä paikalla, johon hänet on kutsuttu.
+
+Hän on jo ennen tehnyt selkoa siitä sodasta, jota on käynyt taikuutta
+ja velhoutta vastaan. Nyt kertoo hän viimeisestä taistelustaan, jossa
+hän päävelhon voitti, pakanalliset epäjumalat kukisti, poltti heidän
+uhrimetsikkönsä ja heidän uhrialttarinsa maahan kaatoi. Pakanat ovat
+epäjumalistaan julkisesti luopuneet ja kasteen kautta pyhän kirkon
+helmaan otetuiksi tulleet. Sille sijalle, missä pakanallinen velho
+ennen asui, rakennetaan nyt rukoushuonetta Herralle. Julkisesti ei nyt
+missään enää epäjumalia palvella, ja luottamus velhoihin ja tietäjiin
+horjuu. Joskin vuorten rotkoissa vielä pimeys vallitsee ja sydänmaan
+saloilla vielä kylmyyttään huokuu jokin jääkylmä, sulamaton, likainen
+jäätikkö, niin paistaa kukkuloilla jo Herran päivä ja on siellä kevät
+ja kesä Herrassa. Raskaita ja kovia koettelemuksia oli Herra hänen
+päällensä pannut kutsuessaan pois hänen rakkaan vaimonsa. Napissut hän
+oli siitä Herralle, mutta tapahtukoon hänen tahtonsa maassa niinkuin
+taivaissa. »Herra otti, Herra antoi, kiitetty olkoon Hänen nimensä!»
+
+Hän lopetti kirjeensä ja lukitsi sen. Sen tehtyään nousi hän
+istuimeltaan ja käveli muutamia kertoja tuvan lattian yli. Kolkko tuuli
+humisi ulkona ja tärisytti yksinkertaisia ikkunaruutuja. Hajamielisesti
+katseli hän karsinaan, sai taas niinkuin niin usein ennenkin mieleensä
+kuvan siitä hetkestä, jolloin hän heidän ensi talvenaan näin markkinain
+aikana, vaimonsa täällä järjestäessä Turusta tulleita tavaroita, astui
+tänne kirkosta ja sai hänen kädestään höyryävän lämpimän juoman. Nyt ei
+kukaan hänelle lämmintä juomaa tarjoo... Hän oli, tuo vainaja, niin
+pelännyt, pelännyt silloin ja melkein aina, välistä ollut kärsimätönkin
+ja moittinut häntä. Ja hänen pelkonsa oli toteutunut. Oliko hän
+aavistanut loppuaan? Oliko ollut väärin tuoda hänet tänne? Ne
+kysymykset tulivat usein mieleen, ne olivat hänen jokapäiväisenä
+seuranaan yksinäisinä hetkinä täällä tuvassa. Ja ne toivat aina toisia
+tullessaan: Olisiko hän voinut estää sitä, mitä oli tapahtunut? Oliko
+siihen ollut syynä hänen kovuutensa Rampa-Riittaa kohtaan? Oliko se
+kosto siitä, ettei ollut pitänyt esirukousta tytön puolesta, jota Anna
+aina oli niin hartaasti pyytänyt? Mistä syystä hän oikeastaan oli
+jättänyt sen esirukouksen pitämättä? Siksikö, niinkuin itselleen
+uskotteli, että se olisi ollut Jumalan kiusaamista, vai siksikö, että
+tunsi kammoa häntä kohtaan, joka oli apua tietäjältä hakenut? Mutta jos
+se oli hänen syynsä, miksi oli hänen vaimoansa siitä rangaistu? Miksei
+häntä itseään? Ehkä rangaistus häntäkin kerran kohtaa?
+
+Ja välistä tapasi hän itsensä pelkäämästä arvaamatonta ja
+odottamatonta, joutui samaan mielentilaan kuin silloin, kun Reidan
+kanssa hiihti Panulaan ja kun karkasi liekkien keskeltä palavasta
+saunasta. Hänen vaimonsa oli aina kammonut synkkiä saloja ja niiden
+peikkoja ja pimeyttä, ja sieltä oli hänen tuhonsa tullutkin. Tulisiko
+sieltä kerran hänenkin tuhonsa? Olihan Panu vielä elossa; tiesi, minkä
+puun takana hän väijyi? Ei sen voima ollut kokonaan murtunut eikä sen
+valta kukistettu niin kauan kuin se vapaana kulki. Palkinto oli hänen
+päästään luvattu, mutta sen tiesi pastori, ettei kukaan muu kuin hän
+itse uskaltaisi mieheen käsiksi käydä. Häntä pelättiin vielä täällä
+kirkon maillakin ja vielä enemmän sydänmailla, pelättiin kostajana ja
+salaisen tuhon tuottajana, niinkuin Reita oli kertonut. Ruton nuolet
+luultiin hänen voivan lentämään panna, vihat nostaa, vainot liikkeelle
+loihtia--ja ehkä hän voikin. Voudillekin oli hän välistä siitä puhunut
+ja voudillakin oli omat pelkonsa. Hän kertoi kireistä suhteista
+valtakuntain välillä. Milloin tahansa saattoi sota syttyä. Täällä
+rajamailla sen kauhut ensiksi tuntea saataisiin, niinkuin niin usein
+ennenkin. Ennenkin olivat Karjalan salojen miehet vihollista
+avustaneet. Tyytymättömyys kyti Korpijärven saloilla Kontolan miesten
+kaskista, ja Panu oli kyllä ensimmäinen mies yllyttämään. Ei silloin
+säilyisi kirkot eikä kylät. Siihen ehkä hukkuisi kasteen siunauskin,
+polkeutuisi viljeltykin vainio.
+
+Olihan Jumala noidille ja velhoille pahanteon voiman ajakseen antanut,
+ihmisten oman pahuuden tähden. Välistä hän ne sitoi, välistä päästi
+valloilleen haaskaamaan kuin sudet lammaslaumassa. Sitä ajatellessa
+näytti Olaista, kuin ei hän olisi vielä mitään pysyväistä saanut
+aikaan, kuin ei olisi vielä alullakaan. Kastetuitahan ne ovat,
+kristittyjen nimeä kantavat, mutta kun katsoi heitä silmiin, oli katse
+kesytön ja arka kuin metsäneläimen. Se katse oli Panun silmissä, sen
+oli hän huomannut kaikkien näden silmissä, jotka tulivat kastettaviksi,
+se oli välistä Reidankin silmissä. Sitähän oli hänen vaimonsa niin
+vavissut. Siinä oli pelkoa ja nöyryyttä, mutta samalla salavihaa ja
+petosta ja koston väijyvää uhkaa. Saisiko hän sen milloinkaan
+lähtemään, vai tarvittaisiinko miespolvia ennenkuin oikea usko nuo
+kasvot kirkastaisi?
+
+Mutta mitä minä hourailen? sanoi hän itselleen. Kaikkihan on niinkuin
+olla pitääkin, onhan kaikki käynyt paremmin ja pikemmin kuin olin
+osannut toivoakaan. Huomenna minä taas puhun kirkossa vuoroin
+voimakkaita sanoja ja vuoroin lempeitä, puhun, neuvon, vakuutan ja
+vaikutan ja lämmitän; kunnes viimeinenkin routa rinnoista sulaa. Ehkä
+oli Jumalalla tarkoituksensa, kun otti hänet minulta, ehkä tahtoi
+katkaista kaikki siteet, että sitä vapaammin hänen valtakuntansa
+hyväksi voimani pyhittäisin!... Ja tunsi hän nyt taas rinnassaan sen
+saman voiman, jota oli tuntenut ensi aikoinaan tänne tultuaan ja jota
+vastaan kaikki pimeyden vehkeet kilpistyivät kuin puunuolet
+teräshaarniskasta. Tunsi sen niin suurena ja vastustamattomana, ettei
+viha mielessä edes Panuakaan ajatellut. Mitä hän tekisi, jos velhon
+käsiinsä saisi? Antaisiko hänt maallisen oikeuden käsiin, vai
+koettaisiko häntä kääntää, taivuttaa hänen mieltään--jos se onnistuisi,
+suurempi olisi se voitto kuin mikään tähänastinen.
+
+Hän nousi tuoliltaan, jossa oli istunut pimeän tuvan perille
+tuijottaen, ja aikoi sammuttaa kynttilän. Silloin kuului kiireisiä
+askelia ulkoa porstuasta, ovi reväistiin auki, ja Jouko huusi sisään:
+
+--Pappi, pappi! Tule pian, pappi!
+
+Hän oli ottanut Joukon pappilaan ja piti häntä kaikenlaisen pienen
+askareen teossa piian apulaisena. Ensimmäisestä häiriöstään selvittyään
+ja tultuaan pastorin puheista vakuutetuksi siitä, että käärme oli hänen
+sisästään poissa ja isän umpikirot peruutetut, rauhoittui hän, kävi
+säyseäksi, hyväntahtoiseksi ja iloiseksi. Usein hän oli päiväkausia
+poissa, kulki metsässä ansoja panemassa ja ampuikin välistä jonkin
+linnun, vaikka valitti, että paha kättä vielä vapisuttaa. Saatuaan
+jostakin päähänsä sen, että paha pappia väijyi, toimitti hän siitä
+pitäen talonkoiran tehtävää ja teki sen niin tarkkaan, ettei kukaan,
+olkoon päivällä tai yöllä, päässyt pihaan hänen tietämättään. Öisin hän
+usein nousi ylös, hiipi ovelle, seisoi siinä kuulostellen ja kierteli
+huoneita, tutki tarkkaan kaikkia jälkiä ja ulotti usein retkensä aina
+kirkolle saakka.--Se käski sinut tappaa ... mutta minä sinua vartioin,
+--kuiskasi hän, kun pappi kysyi, mitä varten hän noin teki.
+
+--Mikä sinun nyt on?--kysyi pastori rauhallisesti ja puhalsi toisen
+kynttilän sammuksiin, luullen, että jokin joutava taas Joukon mielessä
+kummitteli. Mutta Joukon kasvot hehkuivat, silmät kiilsivät, ja hän
+huusi:
+
+--Tule kirkkoon ... se on siellä sillan alla!
+
+--Kuka?
+
+--Se se on ... se on loukussa ... tule katsomaan...
+
+Ja Jouko kertoi katkonaisesti ja hajanaisesti, kuinka hän oli
+Rampa-Riitan äidin nähnyt pappilan ympärillä hiipivän ja sen jälkiä
+seurannut ja nähnyt Panun sen majasta lähtevän ja kirkolle päin menevän
+ja ajatellut sen jotakin pahaa miettivän ja juossut kirkolle ja
+piiloutunut aidan viereen. Se oli kiivennyt ikkunasta sisään ja siellä
+taikoja tehnyt ja mennyt sillan alle.
+
+--Siellä se on ... tule katsomaan, niin näet!
+
+Usein näki Jouko näkyjä, usein näki varsinkin isänsä ja oli häntä takaa
+ajavinaan. Mutta Olai päätti kuitenkin seurata häntä. Reita, joka oli
+toisesta tuvasta kuullut Joukon tulon, liittyi mukaan.
+
+Sakastiin tultuaan näki Olai, että kaappi, jossa messupukua
+säilytettiin, oli murrettu auki ja vaatteita lattialle heitetty. Jouko
+ei ollut houraillut eikä näkyjä nähnyt. Hän riensi kirkkoon, ja
+lyhtynsä valossa näki hän saastutetun lattian ja rippikalkin ja oli
+kompastua raamattuun, joka revennein lehdin oli käytävän päässä. Mutta
+Jouko osoitti luukkua ja kuiskasi:
+
+--Tuonne se meni ... tuosta meni alas ... nyt se on umpiloukussa.--Olai
+teki merkin, käskien häntä vaikenemaan, ja hiipi lähemmä.
+
+Panu ei kuule heidän tuloaan ja koettaa yhä ponnistella ulos
+päästäkseen. Joka yrityksellä saa hän luukun vähän raolleen, mutta se
+putoaa taas samassa takaisin. Luukun päälle kaadetut penkit liukuvat
+kuitenkin hiljalleen syrjään, ja joka työnnähdyksellä nousee luukku
+aina hinkan ylemmä. Pappi tekee uudelleen merkin Reidalle ja Joukolle
+ja lähenee luukkua. Panu ei vieläkään huomaa mitään ja saa vähitellen
+kirveensä ponnen raosta ulos. Longistaen sillä rakoa isommaksi pistää
+hän viimein kätensä ulos. Antaen merkin Reidalle hyppää pappi esiin,
+tarttuu Panua kalvosiin ja potkaisee jalallaan kirveenvarren sisään,
+jolloin luukku puristaa ranteet leukainsa väliin, niin että sormet
+oikenevat.
+
+Panu päästää suustaan äkäisen, ärjäisevän äänen, niinkuin tekee karhu,
+jota pesäänsä sorkitaan, mutta ei pääse liikahtamaan. Jouko uikahtaa
+kuin pelästynyt koira ja rientää ulos kirkosta.
+
+Pappi ja Reita sitovat ristiin vankinsa ranteet ja nostavat luukun
+auki.
+
+--Tule ulos sieltä! komentaa pastori.
+
+Kun Panu on päässyt lattialle seisomaan, kohottaa Olai lyhtynsä hänen
+silmiensä tasalle, valaisee hetken aikaa hänen kasvojaan, molempain
+katseet sattuvat yhteen, iskevät tulta kuin kaksi miekan kärkeä...
+Panun katse livahtaa syrjään, yrittää kerran vielä tehdä vastarintaa,
+kilpistyy, taipuu maahan eikä enää nouse...
+
+--Olit suurempi tietäjä kuin minä, virkkaa Panu kuin itsekseen.
+
+--Konna, joka et kuolleillekaan rauhaa Anna!--heittää Olai hänen
+silmilleen ja laskee lyhtynsä maahan.
+
+--Et olisi mitänä mahtanut,--jatkaa Panu,--ellei oma vereni vastaani
+noussut, oma kiroomani eteeni osunut. Minua oli auttavinaan Lapin
+noita, sinua auttoi ... en sanoja saanut ... sala-ansan viritti ...
+itselläni pääni hinnan maksatti...
+
+--Pitkä on kostajan käsi! virkkoi pappi.
+
+--Taattoni kuolemansa kosti! huusi Reita riemuiten ja silmät
+vahingoniloa liekehtien.
+
+--Jumala kosti! virkkoi pappi nuhdellen.
+
+--Oli jo kirkonhaltija hallussani ... kohta olisi omasikin ollut ...
+olisi kirkkosi porona palanut, sinä itse laudalla levännyt. Mutta vielä
+sodat syttynevät, vielä vainot nousevat!
+
+--Pidä tuota! sanoi pappi ja heitti Reidalle nuoran pään, jolla Panun
+kädet oli sidottu.
+
+Sen tehtyään laskeusi hän sillan alle, nosti varovasti kirstun kannen
+takaisin sijoilleen, löi kiinni irtautuneet naulat, nousi pois, sulki
+luukun ja asetti kaadetut penkit paikoilleen. Panu seurasi hänen
+liikkeitään pälyvin silmin yrittämättäkään paeta. Mutta kun pappi otti
+kirveen lattialta, jonne oli sen haudasta heittänyt, ja heilautti sitä
+kädessään, painautui hän kokoon kuin iskua väistäen.
+
+--En sinua tapa, älä pelkää!
+
+--En pelkääkään, vaikka tappanet!--ja Panu oikaisihe niin suoraksi kuin
+pääsi, hetkellistä heikkouttaan häveten, ja kesti tällä kertaa papin
+silmänluonnin.
+
+Vaivoin sai Olai vihansa voitetuksi ja vähällä oli, ettei velhon omaa
+asetta hänen röyhkeään otsaansa upottanut.
+
+--Lähdemme! virkkoi hän Reidalle ja teki Panulle merkin astua edellä.
+
+--Minne viet? kysyi Panu.
+
+--Kaikista pahoista töistäsi palkkaasi saamaan! vastasi pappi ja lisäsi
+sitten painavasti:
+
+--Turkuun tuomittavaksi ja velhona poltettavaksi.
+
+Oli, niinkuin Panu ei olisi kuullut sitä, niinkuin olisi muuta
+miettinyt, ja hän virkkoi:
+
+--Yhtä sinulta kysyisin. En sinulle enää mitänä mahda. En taikojasi
+tiennyt, en sanojasi saanut. Ne tietää tahtoisin. Sano salaiset kolme
+sanaasi, joihin kironi kilpistyi.
+
+--Älä sano, pappi! Älä sano sanojasi! huudahti Reita hädissään.
+
+Sanoisiko hän sanansa? Mitkä olivat ne sanansa? Hän etsi, mietti, hänen
+silmissään välähti, hän epäili, sanoisiko--mutta sitten hän virkkoi:
+
+--Salaiset sananiko? Usein ne kuulit, et niitä ymmärtää osannut. Nimeen
+Isän, Pojan ja Pyhän Hengen--siinä sanani.
+
+Panu säpsähti, vavahti, loi aran, alistuvan katseen voittajaansa ja
+seurasi häntä mitään virkkamatta kirkosta.
+
+Ja niin he astuivat pappilaan menevää, tuiskun umpeen pyryttämää tietä,
+lumessa polviaan myöten kahlaten, Reita edellä nuorasta taluttaen,
+pappi jäljessä tulta näyttäen ja heidän välissään Panu, Karjalan kuulu
+tietäjä, musta tukka tuulessa hulmuten ja hartioilla nurin käännetty,
+hihaton messukasukka.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Panu, by Juhani Aho
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13850 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a666c1a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13850 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13850)
diff --git a/old/13850-8.txt b/old/13850-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..2b4f089
--- /dev/null
+++ b/old/13850-8.txt
@@ -0,0 +1,15685 @@
+The Project Gutenberg EBook of Panu, by Juhani Aho
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Panu
+
+Author: Juhani Aho
+
+Release Date: October 25, 2004 [EBook #13850]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PANU ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+PANU
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+»Jos esi-isillämme alkuansa lienee ollutkin parempi tieto Jumalasta ja
+hänen vaikutuksestaan maailman hallinnossa, niin se tieto vähitellen
+hämmentyi tarun sekaiseksi taikauskoksi, joka esivanhemmillamme
+pakanuuden aikana oli vallallansa.»
+
+E. Lönnrot.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Kontojärven kirkko on siinä, missä koskirikas Kontojoki, etäisistä ja
+vuorisista ylimaista tullen, katkaisee korkean Kontoharjun, kuohahtaa
+rajuksi putoukseksi, leventää väylänsä ja avartuu pienoiseksi
+suvantojärveksi jatkaakseen siitä sitten matkaansa virtojen, salmien ja
+yhä laajenevien selkien kautta suuriin alavesiin. Kirkko on ahteen
+tapaisella töyräällä, tasaisella kentällä, jonka takana kohoaa korkea,
+suuria honkia kasvava vuoren selänne.
+
+Lähellä kirkkoa on pappila ja sen ympärillä pienoinen kirkonkylä
+taloineen ja peltoineen, mutta toisella puolen suvantojärven virran
+niemessä on kaikkia muita komeampi kuninkaan voudin kartano.
+
+Vaikkakin kirkon ympärillä ja voudin niemellä on peltoja ja
+luonnonniittyjä siellä täällä järven rannalla, ei seutu vielä
+kuitenkaan ole vakaantuneen viljelyksen hallussa. Metsä ulottuu
+useimmin paikoin rantaan saakka, ihan kirkon aidan takana on vielä
+kannokkoa ahoa, ja kaski on hakattu heti pappilan ulkohuoneiden taa.
+Talot ovat pieniä kuin uudistorpat. Synkkä, metsäinen sydänmaa leviää
+niin pitkälle kuin silmä kantaa. Harjulta kirkon takaa näkyy etelästä
+päin savuja kohoilevan, kesällä kaskista ja talvella tupien lakeisista,
+mutta pohjoisessa ja idässä ovat erämaat asumattomat, korkeiden vaarain
+väliset suot ja notkot kasvavat vain havumetsää, ja honkien rungot
+ruskottavat yksitotisesti aamun ja illan paisteessa. Etelästä päin tuo
+kyllä talvisin kaitainen rekitie kirkonkylään, mutta päättyy siihen, ja
+siitä jatkuu ainoastaan ujo suksen latu, joka korpimaille päin ujuen
+näyttää, että on ollut sinnekin joku kulkeva; mutta suurimman osan
+talvea on sekin ummessa, jolloin asuttu maailma näyttää Kontojärven
+ympärillä olevan lopussa.
+
+Kirkko, joka on rakennettu paksuista, silittämättömistä ristihongista
+ja luukuilla varustettu, on tällä paikalla toinen, mutta pappila on
+vasta ensimmäinen. Katolisen ajan lopulla oli pienoinen sydänmaan
+kappeli rakennettu sille sijalle, missä nyt seisoo uusi ja isompi
+luterilainen kirkko. Sen oli siihen omin käsin salvanut hurskas munkki,
+joka eteläisiltä ilmoilta tullen ja kalastajain kera suuria vesiä
+soudellen oli asettunut tähän asumaan. Kun hänen seuralaisensa, kaikki
+savolaisia erämaan kävijöitä, pysähtyivät lohirikkaan kosken alle
+kalastamaan, metsästämään ja kaskeamaankin, pysähtyi hänkin, ja kun he
+veistivät kalasaunojaan rannalle, veisteli hän vähän matkaa ylempänä
+kappelinsa seiniä.
+
+Maalle noustessaan olivat tulokkaat tavanneet havumajoja hiukan matkaa
+rannasta, tulensijoja ja jälkiä aikaisemmasta asutuksesta. Ja kun he
+tutkivat rantoja ja metsää tarkemmin, löysivät he järven ja virran
+niemestä tuuhean kuusikon, jonka keskellä oli karsituita puita ja
+puissa oksiin ripustettuja suurten kalojen luurankoja, metsäeläinten
+nahkoja ja pääkalloja. Kuusikon sisässä oli vielä puun ympärille
+rakennettu aittanen, jossa näkivät kivimaljassa hopearahoja kiiltävän.
+
+Mutta tuskin he olivat ehtineet kirveensä iskeä pakanallisen uhripaikan
+ikihonkiin, kun hyökkäsi miehiä metsästä ja toisia tuli koskea alas
+viilettäen. Siinä syntyi tappelu, ja verta jo vuoti. Mutta kun munkki
+kuuli kahakan, niin ruuhellaan suvannon poikki souti ja sai sovinnon
+aikaan. Valmistettuaan aterian järven rannalle tarjosi hän savolaisten
+puolesta karjalaisille ikirauhan niillä ehdoilla, että toinen ei toisen
+kalastusta häiritsisi ja että jos Karjalan miehet sallisivat rakentaa
+Neitsyt Maaria emoselle kappelin, jättäisivät Savon miehet rauhaan
+heidän haltijansa pyhätön.
+
+Eikä näitä ehtoja rikottukaan munkin eläessä eikä pitkään aikaan hänen
+kuolemansa jälkeenkään. Kummallakin heimolla oli vakinaiset asuntonsa
+loitolla yhteisestä kalastuspaikasta. Savolaiset palasivat talveksi
+suveen päin, jossa heillä oli talonsa ja tavaransa, ja karjalaiset
+poistuivat pohjoista kohti, jossa heillä korpien, soiden ja monien
+koskien takana kuului olevan asuntopaikkansa.
+
+Munkki yksin jäi erakkona saunaansa lähelle kappelia asumaan ja
+yhteistä aarretta vartioimaan.
+
+Paljon oli erakko vanhus nähnyt riitaa ja taistelua kristittyjen ja
+pakanain välillä. Nuoruutensa päivinä oli hän ollut mukana Hämeen
+pakanallisia uhrilehtoja maahan kaatamassa ja miekalla pakottamassa
+kansaa oikean uskon kuuliaisuuteen. Mutta vähäisen oli hän siitä nähnyt
+menestyksen: oli nähnyt kastamattomien kastetuita sukulaisiaan
+kiduttavan, juoksuttavan heitä kuoliaaksi uhripuitten ympärillä ja
+sitten metsiin pakenevan. Nyt tahtoi hän voittaa hyvyydellä ja ottaa
+Herransa haltuun ainoastaan ne, jotka mielisuosiolla siihen taipuvat.
+Eikä kulunutkaan kauan, ennenkuin hän näki taimia niihin hedelmiin,
+joiden hän toivoi tuleentuneina kirkon helmaan putoavan.
+
+Kevään tullen saapuivat taas molemmat heimot eri haaroiltaan. Ja
+kalastettuaan kukin apajoillaan kantoivat kristityt rannalla seisovan
+Pyhän Henrikin kuvan eteen osuuden saaliistaan, samalla kun pakanat
+veivät Vellamon antimista upeimman uhrikarsikkoon ja sen pyhän puun
+oksaan ripustivat. Kun pyhä savu suitsusi erakon kappelista, jossa hän
+polvillaan luki messujaan pyhän neitsyen kuvan ääressä, tuprusi
+uhripadan alta savupilvi pyhän lehdon helmasta, jossa tietäjä lepytteli
+haltijoita yhä paremman kalaonnen antamiseen. Ja kun kalaonni sattui
+huono karjalaisille, niin saattoi tapahtua, että he tulivat munkin luo
+ja hänen pyhimyksiinsä turvautuivat ja kantoivat niille antimiaan. Kun
+sopi, niin tulivat he vielä hänen messuaankin kuuntelemaan ja antoivat
+hänen kesäöinä nuotion ääressä kertoa itselleen tarinoita pyhistä
+miehistä ja Ristin-Kiesuksesta ja Pyhästä Mataleenasta, joita tarinoita
+jo seuraavana kesänä runoina lauloivat tyyniä salmia soudellessaan.
+Heimot veljeytyivät, antoivatpa toisilleen tyttäriäänkin avioksi,--
+munkki välitti kaupat ja vahvisti ne omilla pyhillä menoillaan. Hyvässä
+sovussa he siis palvelivat kukin jumaliaan saman veden vieremillä ja
+kalastelivat toisiaan kadehtimatta, ja oli viljaa vedessä molemmille.
+
+Mutta sitten kuoli Kontojärven erakko, ja hänen kyntämänsä vainio alkoi
+rikkaruohoa työntää. Sopu etelän ja pohjan miesten välillä huononi ja
+hävisi lopulta tyynni, kun savolaiset asettuivat vakinaisesti asumaan
+Kontojärven ympärille ja toivat toisia tullessaan. He sanoivat maita
+omikseen, alkoivat kaataa laajalti kaskia ja anastivat itselleen
+kalapaikoista parhaat. Syntyi sotia, joita käytiin vaihtelevalla
+onnella, ja milloin oli mikin heimo Kontosuvannon haltija. Vähitellen
+kaikkoutuivat kuitenkin karjalaiset pois, kun saaliskin vedestä väheni
+sitä mukaa kuin savolaisten luku lisääntyi. Yhä harvemmin he enää
+kalaan tulivat. Mutta kun tulivat, tulivat he toisina aikoina ja
+toisille asioille kuin ennen: tulivat talvella ja toivat nahkoja
+kaupaksi, saaden suolaa ja piitä ja aseita palkkioksi. Sillä tavoin
+syntyi, sitä mukaa kuin asutus Kontojärven ympärillä vakaantui, sen
+rannalla markkinapaikka, jonne aikain kuluessa etäisten Vienain ja
+Venäjän miehetkin oppivat poroineen ajamaan.
+
+Mutta vaikka karjalaiset olivat siirtyneetkin pois vanhoilta
+kalasaunoiltaan, jäi heidän haltijansa kuitenkin vanhalle paikalleen
+asumaan. Ei yksikään kauppamatkoillaan kulkeva karjalainen sen ohitse
+astunut pistäytymättä sen puiden siimekseen ja heittämättä rahoistaan
+osaa kiviseen maljaan, joka oli pyhän puun juurelle asetettu jumalan
+uhria vastaanottamaan. Siitä tuli aikaa myöten rikas haltija, sillä sen
+antama kauppaonni oli suuri, suurempi usein yhtenä päivänä kuin oli
+ollut ennen kalaonni kokonaisena kesänä, niin ettei enää taaskaan ollut
+nurkumista kenelläkään. Eikä uskaltanut kukaan jumalan aarretta
+anastaa, sillä taru kulki sellainen kontojärveläisten kesken, että
+syttyy sota ja puhkee vaino ja viha liekehtimään, jos äyrinenkään katoo
+Karjalan jumalan vanhasta aarteesta.
+
+Mutta muuttuivat aikain kuluessa uskot ja hallitukset. Luterilaisuus
+hävitti pyhimysten kuvat, ja uhripuut hakattiin maahan. Revittiin
+myöskin erakon vanha kappeli ja sijalle rakennettiin rukoushuone, jonne
+piispa kerran pari vuodessa lähetti papin jumalanpalvelusta pitämään.
+Vuosittain lähetti myöskin kuningas voutinsa veroa kantamaan, ja
+uhripyhätöstä katosi jumalan aarre. Eikä kestänyt kauan, ennenkuin
+syttyi sota. Venäläisten karatessa rajan yli Suomeen olivat karjalaiset
+heille oppaina ja asetovereina, ja kun entiset kalastustoverit ja
+kauppaystävät tapasivat toisensa metsissä, vinkuivat vihaiset nuolet,
+eikä kukaan muistanut enää sitä rauhaa olleenkaan, jonka entisinä
+aikoina elänyt erakko oli kahden heimon välille rakentanut.
+
+Vuosia oli autiona Kontojärven poroksi poltetun kirkon ja kirkonkylän
+paikka. Itsekseen kohisi koski, loiski laine ja humisi metsä, ja
+asumattomat korvet erottivat pitkiksi ajoiksi toisistaan savolaiset ja
+karjalaiset.
+
+Mutta taas vetivät yhteiset edut ja tarpeet heitä toisiinsa. Taas
+rakennettiin tuvat ja saunat ja kirkko, entistään suurempi. Joukoittain
+tuli savolaisia isiensä asuinpaikoille, ja heitä seurasi pappi ja vouti
+vakinaisina asujina, ottaakseen toinen Jumalalle, mikä oli oleva
+Jumalan, ja toinen kuninkaalle, mikä oli oleva kuninkaan. Karjalaiset
+laskettiin veronalaisiksi ja kastettiin, mikä heistä kastetuiksi
+saatiin, ja nyt kuuluivat riitaveljet samaan kihlakuntaan ja samaan
+pitäjään.
+
+Mutta suuri ei ollut karjalaisista sato valtakunnalle, ja vielä
+pienempi se oli kirkolle. Metsissään he elivät omaa elämäänsä ja
+palvelivat omia jumaliaan. Harvoin heitä nähtiin kirkon seutuvilla
+muulloin kuin suurilla talvimarkkinoilla, jonne tulivat kuin tuiskuna
+ylimaistaan hiihtäen ja katosivat taas kuin pyrypilvi kauppapäiväin
+päätyttyä.
+
+Heillä oli siellä suuri kylä useiden päivien hiihtomatkan päässä
+Kontojärven kirkolta lähellä Maanselän lähdevesiä ja vieraan
+valtakunnan rajaa. Talvella kulki tie sinne soita pitkin, läpi
+laidattomien korpien, poikki hiekkaisten harjujen ja yli huimaavien
+vaarojen; kesällä koskia sauvoen ja suuria soikulaisia selkiä
+soudellen. Mutta harva oli se vieras, joka heidän maassaan oli käynyt.
+Kirkonkylän asukkaiden ja muiden Savon miesten asiat olivat aina
+etelään päin, eivätkä oravan nahkain ja muiden turkisten ostajatkaan
+menneet Kontojärveä pohjoisemmaksi. Ainoastaan metsäin kävijät
+joutuivat joskus karjalaisten kyliin milloin eksyksissään, milloin
+ilveksiä, susia, karhuja tai hirviä vainotessaan. Ei sanottu olevan
+hyvä niille taipalille lähteä; kolme oli vaaraa voitettavana: tulinen
+koski tulisessa joessa, jonka tulikivellä istui tulinen kokko, tulinen
+kuoppa keskellä kaitaisinta kannasta kahden pohjattoman suon välissä;
+pilviin ulottuva rauta-aita, jonka veräjätä kipeniä haukkuva susi-ilves
+yöt ja päivät vartioi. Mutta ne, jotka olivat käyneet, ne kertoivat,
+että perillä asui siellä suuri sukukunta ison järven rannikoilla ja
+sitä ympäröivien korkeiden vaarojen rinteillä. Sukukuntaa johtamassa
+kuului olevan vanha tietäjäsuku, jonka valta kulki isästä poikaan. Hän
+oli käräjäin istuja ja ratkaisi vanhimpain miesten kanssa kaikki
+yhteiset asiat, riita-asiat ja muut. Hän oli ylimmäinen pappi, joka
+uhrasi jumalille, rukoili niitä muidenkin edestä, hankki niiltä avun
+ihmisille ja hoiti uhrilehtoa. Uhrilehto oli tuuhean uhrivaaran
+korkeimmalla kukkulalla, suuren selän pitkässä niemessä, josta ei
+saanut puuta kaataa, jossa ei saanut metsällistä ampua ja jonka
+rannalla kalastaminen oli kielletty. Vielä kertoivat metsämiehet
+kuulleensa kummia runotarinoita suurista sankareista, joista
+pitopaikoissa illasta aamuun laulettiin ja joita kansa hartaasti
+kuunteli. Lapsensa toivat he joskus kirkolle kastettaviksi, mutta
+kotiin tultua pesi tietäjä kastetun päästä pyhän veden ja kastoi
+uudelleen uhrivuoren huipulla olevassa oman jumalansa lähteessä ja
+antoi lapselle uuden nimen.
+
+Tiesihän kuninkaan vouti kaikesta tästä, ja tiesi pappikin. Mutta
+molemmat antoivat heidän olla aloillaan, sillä niin oli neuvo
+kuninkaalta, ettei heidän kanssaan olisi riitaa rakennettava, jos
+nimeksikään veronsa suorittavat ja näönkään vuoksi Ruotsin uskon
+omistavat.
+
+Vaikka savolaiskansa piti itseään noita metsäläisiä parempana ja oli
+ylenkatsovinaan noita, jotka heidän esi-isänsä olivat tieltään
+karkoittaneet, niinkuin tulee karkoittaa pakanoita ja epäjumalain
+palvelijoita, oli heidän joukossaan kuitenkin niitä kalastajia ja
+metsämiehiä, jotka heiltä saamallaan opilla ja taikatiedolla
+pyyntionneaan kartuttelivat. Saattoi tapahtua sekin, että kun salomaan
+suuri tietäjä markkina- ja veronmaksuaikana saapui kirkolle, kutsuttiin
+häntä salaa suurimpiinkin taloihin sairastavaa lehmää parantamaan,
+lukemaan lukuja karhun kuolemaksi, usein ihmistenkin kipuja
+lieventämään. Runsaat antimet hiihtoahkiossaan palasi tietäjä
+kotikyläänsä kertomaan, että jos lienee Savon rikkaus ollutkin
+suurempi, ei sen tieto kuitenkaan ole Karjalan tietoa. Eivätkä salomaan
+tietäjät suotta mahtiaan kehahdelleet. Moni heistä oli suksensa
+voudinkin saunan seinämälle pystyttänyt ja yön pitkän hänen emäntänsä,
+välistä hänen itsensäkin kipuja loihtinut. Kulkipa kuiskeita siitäkin,
+että nykyisen voudin puoliso, joka aina valtakunnan pääkaupungista
+saakka oli turhaan hakenut apua sisällisiin vaivoihinsa, oli
+lämmityttänyt kylynsä ukkosen nuolen kaatamilla haloilla ja tietäjän
+käsissä tuskistaan parantunut. Ja se oli tapahtunut aivan äsken, vuotta
+ennen kuin kuoli Kontojärven vanha pappi ja hänen sijaansa tuli tämä
+nykyinen, Martinus Olai eli Martti Olavinpoika nimeltään, jolloin
+salomaiden tietäjänä oli Korpivaaran kuuluisa Panu.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Talvinen aamuhämärä peitti vielä maan, ja tähdet tuikkivat, ja
+revontulet loimottivat kirkkaalla pakkastaivaalla. Kuun viimeinen
+neljännes vaelteli kuin eksyksissään ja kylmästä kutistuneena
+rannatonta ulappaansa. Keskiyön aikana se oli noussut metsänrannan
+takaa kykenemättä voittamaan sitä valoa, joka liekehti takaisilta
+taivahilta.
+
+Heikko päivänkoitto alkoi jo kalventaa taivaankantta, tähtien tuike
+kävi uneliaammaksi, revontulten loimo heikkeni heikkenemistään kuin
+sammuva kokkovalkea ja painui yhä pienemmäksi.
+
+Mutta metsässä vallitsi vielä yön pimeys. Huurteisten, kuuran ja lumen
+painosta luokistuneiden lehtipuiden alla hyppelivät vielä jänikset
+ruokapaikasta toiseen, linnut nukkuivat nietoksien sisässä, eikä
+oravakaan ollut vielä yöpuultaan liikkeelle lähtenyt.
+
+Mutta aamu alkoi valkenemistaan valjeta. Pölähti lumi ahon laidassa, ja
+lenti huriseva teiri korkeimman urpukoivun latvaan; pölähti lumi
+samalla lailla toisen ja kolmannen kerran, ja kohta oli ruokainen puun
+latva mustanaan kuhertelevia, pörröisiä lintuja.
+
+Synkimmän kuusikon sisässä kahden mäen notkelmassa pienen aukeaman
+keskellä, minne eivät puhurin pisimmätkään piikit ulottuneet läpi
+metsän naavaisen turkin, tuikahteli hiiltyvä nuotio sulattamassaan
+lumikuopassa. Vähän matkaa nuotiosta, joka oli tehty kahdesta kuivan
+kelohongan pölkystä, seisoi suksia kuin seipäitä pistekodassa
+asetettuina käret toisiaan vasten. Suksikodan ympärillä oli pieniä
+kelkkapulkkia täynnä nahkoja ja turkiksia. Nuotion ympärillä makasi
+havujen päällä, jalat tuleen päin, turkkeihin käärityitä miehiä kuin
+säteitä ympyrässä. Yöllä oli vähäsen lunta vihmonut ja pudotellut sitä
+nukkuvien päälle.
+
+Kun teiriparvi pyrähti lentoon, heräsi siitä yksi nukkuvista miehistä,
+pudisti kohmettuneita jäseniään, siivosi lumen tuuheasta parrastaan ja
+kiiruhti heittämään tervaksia nuotioon, joka leimahti siitä isoon
+liekkiin ja karkoitti hetkeksi ympäriltään päivän valon, joka oli
+alkanut tunkea kuusienkin alle.
+
+Hän oli tanakkatekoinen ja samalla kookas mies, puettuna punaisella
+reunustettuun poronnahkaturkkiin ja poronnahkasaappaihin. Turkin alta
+näkyi hänen liikkuessaan vaalea, koreilla veroilla päärmetty
+sarkakauhtana, rinnassa välkkyi suuri hopeasolki ja vyöllä pitkä
+kirjaeltu tuppi. Hetken aikaa ilmaa tähysteltyään kääntyi hän taas
+lämmittelemään. Silmät kiiluivat terävästi tulta vasten, mutta oli
+katse samalla arka ja vilkkuva, niinkuin olisi se aina tottunut
+ympäristöään varomaan. Mutta yht'äkkiä ilme hänen kasvoissaan muuttui,
+hän hymähti veitikkamaisesti, tarttui räiskyvään halkoon ja heilauttaen
+sitä päänsä päällä niin, että kipinät sinkoilivat ympärille kuin
+vesipisarat myllynrattaassa, huusi hän iloisesti:
+
+    --Ylös miehet, karvaturvat,
+    ylös untelot urohot,
+    nouskaatte makoamasta,
+-    viikon unta ottamasta.
+
+Nukkuvat urahtelivat, oikoivat jäseniään, pyyhkivät huurteisia
+partojaan ja nousivat vähitellen istumaan.
+
+--Hei, hai! haukotteli heistä polvilleen kohoten muudan pitkäjäseninen
+mies.--Mitäpäs ajelet, seppä, eihän ole vielä Päivätärkään päätään
+nostanut, ja vielähän tuolla Kuuttarenkin silmä kiiluu.--Ja silmät
+soikeina haukotteli hän vielä toisenkin kerran niin, että metsä vastaan
+kiljahti.
+
+--Ylös, Kuisma, pata tulelle, sinun on vuorosi!
+
+--Tee, Jouko, minun puolestani, pyyteli hän vieressään istuvaa nuorta
+miestä, melkein poikaa vielä,--minä sinut sitten kymmenkertaisesti
+palkitsen,--ja haukotellen, kädet niskan takana, heittäytyi Kuisma
+havuiselle vuoteelleen.
+
+--Joukon on hankittava pataan pantavaa, virkkoi hänen isänsä, tuo ennen
+muita makuulta noussut mies.
+
+--Jäihän vielä metson puolikas ja kokonainen teiri eilisestä, neuvoi
+Kuisma.
+
+--Ei pyystä kahden jakoa.
+
+--Ka, pane sitten se karhun lapa.
+
+--Se tarvitaan markkinoilla ja paluumatkalla... Tuoll' on, Jouko, puu
+täynnä teiriä, ota jousesi ja käy pudottamassa muudan. Kuuluivat
+nousevan harjun selälle koivuun, missä eilen illalla tullessamme
+istuivat.
+
+Jouko otti jousen päänsä pohjista ja tarkasteli nuolia viinessään, joka
+oli tehty hienosta läpikuultavasta luusta ja eläimen kuvilla kirjaeltu.
+
+--Ne nuolet tappaa, ne ovat sen miehen terästämät ja hiomat, että
+tappavat, virkkoi Kuisma.
+
+--Hullu omia töitään kiittää, sanoi muudan miehistä.
+
+--Vaikk' olet, Tiera, itsekin kehunut, mitä olet pajassani teettänyt.
+
+--Vähän taitaisi rautasi tehota, jos ei muu tehoisi.
+
+--Mikä muu se sitten paremmin tehoisi?
+
+--Luetathan itsekin nuolesi Panulla.
+
+--Osaisin ne minäkin lukea, mutta kun minulla ei ole niitä mujuja ...
+sillä on lemmolla niin mainiot mujut, joihin kastelee ... sanoisit,
+Panu, kerran, miten mujusi laitat.
+
+--Liian olet vanha tietäjän oppiin, vastasi Panu.
+
+--Aina ne muutkin mujuja keittäisi, mutta ei ole sanoin suolaajata,
+puuttui puheeseen Ilpo, vanha, harmaapartainen, tihrusilmäinen äijä.
+Sanoissa ja taioissa se on se, joka tehoo.
+
+--On se vähän miehen kädessä ja silmässäkin, intti yhä Kuisma.
+
+Miehet katsahtivat Panuun, ikäänkuin odottaen häneltä vastausta.
+
+--Silmä teroo taiasta, ja käsivarsi vakaantuu, virkkoi hän ja lisäsi:--
+Ja on siinä vähän muutakin voimaa.
+
+--Jota ei joka mies tiedä eikä opi tietämään, jolla ei ole niitä
+lahjoja, säesti Ilpo ojentavasti.
+
+Jouko oli sillä välin järjestänyt nuolensa, kiinnittänyt jousensa
+jänteen ja haettuaan suksensa käsiinsä, sujahutti hän sanaakaan
+sanomatta metsän peittoon.
+
+Toinen toisensa perästä olivat miehet kohoilleet pystyyn ja asettuneet
+nuotion ääreen mikä mitenkin päin jäseniään lämmittelemään. Ne olivat
+kaikki tuuheapartaisia, useimmat rotevia miehiä, puettuina samalla
+tavalla kuin se, joka oli heidät herättänyt ja jota kaikki näkyivät
+johtajanaan kunnioittavan--se vain eroa, että muiden kauhtanat eivät
+olleet punaisella reunustetut.
+
+Kuisma otti padan kuusen oksasta, ahtoi sen lunta täyteen ja ripusti
+puuvipuun nuotiotulen päälle.
+
+--Joko lienee päivä missä asti tulossa? kysyi joku miehistä.
+
+--Ei ole kaukana enää, johan tuolla aholla lumi sinertelee, arveli
+toinen.
+
+--Eiköhän olisi paras heittäytyä suksilleen ja lähteä heti paikalla
+painaltamaan?
+
+--Vielä sinne ehditään, ei ole enää kuin aamurupeaman hiihto, ja
+vastahan on tänään aattopäivä.
+
+--Tulleeko paljon ostajia markkinoille?
+
+--Nahkain ostajia luulen tulevan, arveli Panu,--niin ainakin vouti
+päätteli syksyllä tavatessani. Mutta tulipa heitä tai ei, kun ei ole
+mitä myydä ... tuoss' ovat koko heimon vuosinahkat.
+
+--Onhan niitä siinäkin ... mutta yhähän vähenee vilja metsistä. Minne
+lieneekään Tapio karjansa ajanut?
+
+Joka kerta, kun siitä tuli puhe, ja useinhan tuli puhe metsänriistan
+vähenemisestä, otti vanha Ilpo siihen syytä selittääkseen.
+
+--Tietäähän sen, minne se ne ajaa: mennessään vie, kuljettaa edellään
+näiltä mailta poistuessaan eikä käy kuin välistä vanhoilla sijoillaan,
+mutta ei ota silloinkaan parasta väkeään kerallaan. Ja syy kyllä
+tiedetään.
+
+Ja ikäänkuin odottaen Panulta vahvistusta puheelleen, jatkoi hän, tuon
+tuostakin häntä silmäten:
+
+--Syy kyllä tiedetään. Ei lepytellä enää Tapiota, ei uhrata ukon iloksi
+eikä miellytellä Mielikkiä yhtä ahkerasti kuin ennen ... ei tehdä
+taikoja metsään mennessä, ei tärkeitä menoja noudateta, vaan
+huolettomasti ja varautumatta röyhkeästi metsään mennään ... ei osaa
+haltija pelätä, tekee mitä tahtoo, antaa minkä antaa ... on niitäkin,
+jotka pyhillä vuorilla pyydystelevät ... kummako, jos vanhus vihastuu
+ja muuttaa muille maailmoille asumaan. Siin' on syy viljan vähyyteen--
+vai mitä arvelet, Panu?
+
+--Niin on, kuin Ilpo puhuu. Paha on, kun ei omia jumalia palvella,
+mutta pahempi vielä, kun vieraita suositellaan. Ei tahdo Tapio niistä,
+jotka muukalaisilta apua anovat. Ristin-Kiesus on tunkenut Tapion
+metsiin, häntä siellä monet jo avukseen huutavat, mutta jos ei häntä jo
+ajoissa rajalta käännytetä, niin ei ole kohta jalan neljän hyppivätä,
+ei pahaista jäniksen poikaa Tapion vainiolla, joka...
+
+Miehet kuuntelivat hyväksyvällä hartaudella esimiehensä puhetta, kun
+Kuisma teki nopean varottavan liikkeen kädellään.
+
+--Mitä nyt?
+
+--Olehan vaiti ja anna tänne jousi!
+
+Jousi kulki kädestä käteen, Kuisma tarttui siihen jäsentä
+liikauttamatta ja jännitti sen; kuului heikko helähdys ja jänis, joka
+korvat pystyssä oli kuukkinut metsästä melkein tulen ääreen, kellähti
+rääkäisten hangelle.
+
+--Suotta tässä Tapiota soimailette, sanoi Kuisma, jänistään jaloista
+riiputtaen.
+
+--Lieneekö nuo enää Tapion jäniksiä, jotka tällä puolen Rajavaaran
+koikkivat.
+
+--Kenenkäs sitten?
+
+--Ristin-Kiesuksen parasta karjaa on jänis, ristiturpa, ja toinen
+harakka, silkkiselkä!--nauroi Panu yleisen hilpeyden vallitessa. Nyt
+sinut hukka perii, kun papin karjaan koskit!
+
+--Pataan papin keitto!--ja Kuisma valmistautui jo nylkemään jänistä.
+
+--Maltahan, mies, huusi Panu, ilkamoinen ilme kasvoissaan.
+
+--Mikä hätänä?
+
+--Annatko minulle riistasi, niin vien papille uhriksi, että leppyy?
+
+--Mutta jos ei lepykään jäniksestä?
+
+--Niin ammutaan hänelle sitten harakka.
+
+--Et niin vähällä Ristin-Kiesusta lepytä ... katso, ettei vaadi itseäsi
+sinua, salojen parasta miestä uhriksensa, niinkuin kerran kuului oman
+poikansa vaatineen, kun mielensä vihoittivat.
+
+--Mutta olipa se sillä kertaa poroon tyytynyt, joka oli sarvistaan
+pensaaseen takertunut.
+
+--Kuuluu olevan ankara mies tämä nykyinen pappi. Uhanneen kuului jo
+heti tultuaan Karjalan vanhan tiedon hävittää, ajaa tiehensä tiedon ja
+tietomiehet ja pakottaa kaikki omaan uskoonsa, hävittää uhrilehdot ja
+hakata maahan pyhät karsikot.
+
+--Vai hakata maahan pyhät karsikot! matki Panu. Sitten lisäsi hän
+totisemmin:--Ovatko miehet niin mitättömiä, etteivät torju turjalaista
+luotaan, jos semmoisin tuumin tulisi?
+
+--Torjuvatpa tietenkin.
+
+--Olen monesti sanonut, ettei vieraista valloista hätää, niin kauan
+kuin miehet miehuutensa pitävät ja tietänevät tehtävänsä.
+
+--Aiotko käydä puheillaan?
+
+--Senpähän nähnen.
+
+--Loihdi suohon suuta myöten, niittyhyn nivuslihoista tai nosta suuri
+tuuli ja lennätä niin pitkälle, kuin länttä riittää, lasketteli Kuisma.
+
+--Kuisma se keinot tietäisi, naurahtelivat miehet.
+
+--Minkäs teet?
+
+--Ei ole pakko siitä puhua eikä tarviskaan, vastasi Panu kuivasti.
+
+--Eikä ole muiden asia sitä Panulta kysellä, lisäsi Ilpo, Panun
+ainainen säestelijä. Kyllä kaikki hyvin käy, kun häntä tottelemme.
+
+--Sen tietää, että häntä tottelemme, vahvistivat miehet.
+
+--Ei minua totella tarvitse, kun vain otatte vaaria vanhoista menoista,
+uhraatte aikananne haltijoille, teette temput täsmälleen, niinkuin olen
+tekemään neuvonut--silloin metsola aarreaittansa avaa ja Ahtola
+antimiaan jakaa. Minäkin parastani koetan, teen minkä taidan tietoni
+avulla enkä kateista huoli, vaikka tiedänkin monen minua kadehtivan ja
+vihan kierontamin silmin katselevan.
+
+--Eivät sinua muut kadehdi eikä vihaa kuin Reidan suku, alkoi Ilpo.
+Koko muu Karjala on puolellasi. Mitä ne muutamat huonokuntoiset monia
+vastaan. Huonosti olisivatkin asiat, jos et olisi melaan tarttunut.
+Mitä taisi Reita? Lovehen lankeili, menneitä muisteli ja tulevia tutki,
+mutta heimon tänäiset asiat menivät menojaan. Ei kukaan oikeutta
+jakanut, ei pidetty yhteisiä uhreja, ei yhteisiä karhunajoja, siellä
+sikisi sudet ja karhut, ei saatu hintoja nahoista, kun kukin omin päin
+markkinoille kulki, eikä kauppaan kyetty. Tuhosit toimettoman tietäjän,
+ja siitä olkoon sinulle kiitos.
+
+--Nyt on toisin kaikki. Nyt on voutikin ystävämme ja puoltaa meitä.
+
+--Mitenhän saitkaan sen puoleesi lumotuksi, karilaan? kysyi Kuisma.
+
+--Olkoon minun puolestani vallassa kuka tahansa, virkkoi Panu
+kysymykseen vastaamatta. Kernaasti olisi saanut Reitakin olla, jos
+olisi ollut hänessä miestä siihen. Mutta olisitte häntä vielä vähän
+aikaa seuranneet, mennyttä olisi pian ollut oma tieto ja uusi sijassa.
+Se lapsianne salli kirkolla kastaa, antoi akkojen vaeltaa rippiin ja
+messuun ja semmoiseen saastaiseen menoon eikä ollut miestä estämään
+omaa vaimoaankaan Ristin-Kiesusta kumartamasta. Salaa lie tehnyt sen
+vaimo, ja salaa tekivät sen monet muut, mutta siinä sen miehen näki,
+näki heikon ja nahjuksen. Pian olisi käynyt meille niinkuin on käynyt
+monelle heimolle Inkerissä ja Aunuksessa. Vähät minä vallasta välitän,
+parempi olisi ollakseni, jos saisin elää niinkuin mieleni tekisi:
+metsääni kulkea, kalaani pyytää, kaskeani viljellä ja vain omaa
+tavaraani kaupita. Niissä nyt aikani kuluu: ole kaikkien neuvonantaja,
+kaiken maailman pahan parantaja, loihdi, taio, lääkitse ... ei yön
+lepoa, ei päivän rauhaa.
+
+--Turhaan aina puhelet ja puolustelet,--ei kukaan sinua soimaa, sanoi
+Ilpo.
+
+--Kun ei oltaisi niin köyhiä, kun ei eläminen olisi niin raskasta kuin
+usein on kovina talvina ja huonoina riistavuosina, virkkoi miesten
+joukosta munan, joka tähän saakka oli äänetönnä istunut. Ristityt
+rikastuvat, heitä onni seuraa, mutta meitä pakenee. Täydet ovat heidän
+aittansa, minulla ei tietoa, miten talven yli päästä. Lieneekö syy
+jumalissa vai miehissä?
+
+--On se miehissäkin, Patvaseni, miehissä se on, huono olet metsän
+kävijä.
+
+--En jaksa, vanha mies, nuorten perässä hiihtää, kun karhu pohkeeni
+puraisi; edestäni ottavat, eivätkä meidän jumalat käske voimallisten
+huonoja auttamaan, niinkuin kuuluu käskevän Ristin jumala.
+
+--Ei huolehdita, vielä siihenkin keinot keksitään. Uskon parempien
+aikain koittavan. Yhteisiin toimiin rupeamme, ja'amme saaliit miehiä
+myöten. Vouti on puolellamme ja on uhannut auttaa, kun tarvitaan. Hän
+on mahtavampi kuin pappi, hänellä on maat ja metsät, ja hän tekee, mitä
+tahtoo. Vielä kuulette, jahka odotatte ja luotatte minuun.
+
+--Ka, luotamme sinuun, luotamme!
+
+Hanki karahti miesten takana, jotka kehään kerääntyneinä olivat nuotion
+ympärillä istuneet, ja Jouko hyppäsi suksiltaan heittäen kannannaisen
+teiriä isänsä eteen.
+
+--Viisi teirtä! huudahti Kuisma. Kas oivaa jousimiestä!
+
+Kaikki kummastelemaan, milloin hän ne oli ehtinyt ampua, ja Jouko
+kertoi, että hän kerran puun juurelle hiivittyään oli ne yksien
+jalkainsa sijoilta kolkannut toisen toisensa perästä.
+
+--Eivätkö lentäneet pois?
+
+--Eivät liikahtaneetkaan.
+
+--Kolkkasitko kaikki?
+
+--Yhden jätin.
+
+--Niin oli jätettäväkin.
+
+Sitä ei muistanut kukaan itselleen tapahtuneen, että olisi niin monta
+talviteirtä yhdestä puusta ampunut, ja miehet päättelivät Panua
+silmäillen, että hänellä, tietäjällä, oli osanna tässä poikansa oudossa
+saaliissa. Välistä oli ennenkin hänen mukana ollessaan sattunut
+samantapaista.--Kerrankin oli eräs metsämiehistä, ollen yhtä pyytä
+ampuvinaan, lävistänyt yhdellä nuolellaan kaksi, niin että jäivät
+molemmat siihen kaulastaan riippumaan. Toisen kerran oli yhtä oravaa
+kolkatessa pudonnut puusta toinenkin; nuoli oli yhteen oravaan
+satuttuaan kimmonnut kuusen oksasta toiseen. Mutta ei Panu sallinut
+näistä tämmöisistä puheltavan.
+
+Teiret kynittiin miehissä, siivottiin, täytettiin voilla ja suolalla ja
+heitettiin pataan, joka oli alkanut kiehua. Kuisma oli lähennellyt
+Joukoa ja kuiskasi hänen korvaansa:
+
+--Teitkö taikaa ennenkuin ammuit?
+
+--Mitäpäs minä olisin hänestä taikaa tehnyt.
+
+--Ei tule lintu loitsimatta, tetri taian tekemättä. Jos neuvot minulle,
+niin taon tusinan nuolia ilmaiseksi. Jos pelännet sitä, että taikasi
+käy tehottomaksi, niin saathan isältäsi uusia.
+
+--Isä on kieltänyt.
+
+--Ei se saa tietää.
+
+--Isä tietää kaikki.
+
+--Jos sanot, niin neuvon sinulle lauluja, joilla kaiken maailman
+neitojen aittain ovet avautuvat. Vielä niitä niitäkin tarvitset, eikä
+osaa isäsi niitä neuvoa.
+
+Jouko, joka oli totinen, suorakasvoinen poika, hymähti vähän, mutta ei
+vastannut. Usein laski Kuisma hänen kanssaan tuollaista todensekaista
+leikkiä, usein kärtti hän sanoja ja taikoja, mutta ei ollut Jouko
+kuitenkaan varma siitä, uskoiko se niihin, vai pitikö vain pilkkanaan
+sekä isää että häntä ja kaikkia, jotka taikoihin luottivat.
+
+--Teitkö tämmöisen taian,--ahdisteli Kuisma yhä edelleen,--oliko
+sinulla pussissasi kolme kynää kolmen pyytäjän pyydyksestä otetun
+linnun siivestä, majavan hammas ja sipale vanhan ruumiin vasemmasta
+korvalehdestä, panitko pussin kainaloosi ja kiersitkö sillä
+lintuparven? Oliko?
+
+--Ei ollut.
+
+--Sitten oli sinulla mustan kissan pää, ja sillä kiersit ja panit sen
+kannon päähän?
+
+Panun terävä silmä, joka pälyi kaikkialle, oli muiden syödessä ja ääntä
+pitäessä seurannut Kuismaa ja Joukoa ja sai hänen tarkka korvansa
+muutamista sanoista selville, mistä oli puhe.
+
+--Ne on niitä Kuisman taikoja ne, virkkoi hän pilkallisesti.
+
+--Kun ei kelvanne, niin neuvo parempia ... ota oppiisi minut!
+
+--Ei ole sinusta tietäjäksi ... olet liiaksi laajasuinen, haastaisit
+kaikelle maailmalle tietosi, ja sinne ne sitten menisivät, ja voima
+hajoisi kuin sumu ilmaan.
+
+--Sinne ne vielä menevät muidenkin tiedot ... en ole ikipäivinä taikaa
+tehnyt enkä loitsua lukenut.
+
+--Aina sillä kehut, mutta edestäsi löydät, minkä taaksesi kylvät.
+
+Jouko näki isänsä silmän välähtävän. Ei suottakaan olisi hän sallinut
+taikoja halvennettavan ja niistä kevytmielisesti puhuttavan. Mutta
+paljon oli niitä sellaisia, jotka niin tekivät. Monet nuoret miehet
+pitivät niitä pilkkanaan, varsinkin hänen kuultensa, joka oli suuren
+tietäjän poika. Ei vanha setä Jormakaan niitä viljellyt, ja usein siitä
+hänen kanssaan väittelivät. Mutta Joukon täytyi niitä noudattaa joka
+asiassa, mihin ryhtyi. Menipä hän kalaan tai metsälle, aina neuvoi isä,
+mitä oli tehtävä, ja kyseli ja muistutteli entisiä ja uusia opetti. Ei
+voisi hän ainoatakaan tekemättä jättää. Jos jää tekemättä tehtävä taika
+ja paha haltija sitomatta, alkaa se jäljessä kulkea ja ympärillä hiipiä
+ja viimein tekevät tuhon, kun niitä niin paljon kertyy, että jaksavat.
+Mutta kun tekee taian, lukee luvun siinä, missä se on tehtävä, niin
+tottelee kuin koira isäntäänsä ja tekee, mitä teettää.
+
+--Liepeesi palaa! kuuli Jouko jonkun huudahtavan. Hajamielisenä hän oli
+istunut tulen ääressä ja antanut paukun kyteä viittansa liepeessä.
+
+--Ei ollut varattu tulta vastaan, pisti Kuisma. Onko totta, Panu, ettei
+sinulla ole tulenvaraustaikoja ... että tulelle et mitään taida?
+
+--Kuka sen on sanonut?
+
+--Reita vainaja kuului kehuneen ... hänellä oli ... jos tuleen vielä
+hukut!
+
+Panu ei vastannut.
+
+Liha oli padassa pehmeäksi kiehunut, ja miehet seivästivät terävään
+tikkuun palasensa kukin. Pian oli aamiainen syöty, tavarat koossa, tuli
+sammutettu ja miehet valmiina lähtemään. Heitettyään turkit yltään ja
+sidottuaan ne ahkioihin asettuivat he suksilleen, vetäisivät
+kaksisäikeisen ahkiojukon olkapäittensä yli, kiinnittivät sen
+vyötäisiinsä ja aikoivat jo lähteä liukumaan, kun Panu virkkoi
+lyhyesti, melkein käskevästi:
+
+--Ei taiatta taipaleelle, jumalatta juoksemahan; viime mutka koskessa
+pahin, huippu tiessä jyrkin kohta.
+
+Miehet asettuivat puolikehään johtajansa ympärille. Irrotettuaan pienen
+kirveen pulkkansa seviltä karsi hän sillä ensimmäisestä matkan
+suunnassa olevasta kuusesta alimman oksan ja lausui puoleksi laulavalla
+äänellä:
+
+    --Tepposeni tiejumala,
+    ainoa avittajani,
+    kun minää kotoa kuljen,
+    isoni ilopihoilta,
+    mammoni makuusijoilta,
+    käyös kanssani keralla,
+    veräjillä vierahilla,
+    oudoilla tuvan ovilla,
+    jottei keksis kierosilmä,
+    kadesilmä sinkahuttais,
+    kirkonväki viskeleisi,
+    kellopeikko paiskeleisi,
+    jottei pystyis papin juonet,
+    manaukset mustan miehen.
+    Anna viekkaus väkevä,
+    anna taito, taikatieto,
+    jolla tyhmät tyrmistellä,
+    hölmön kansa kaikenlainen;
+    pidä tiellä tervehenä,
+    matkan päässä mairehena,
+    saata kauniisti kotihin,
+    omille olomajoille,
+    isän tuomille tuville,
+    emon saunan lämpimille.
+
+Koko seurue kertasi viimeiset säkeet, samassa ponnistivat miehet
+sauvojaan ja suksiaan ja hurahtivat hongikon läpi rinnettä alas.
+Rinteen alla oli suuri suo. Juuri kun suksien vauhti oli hiljennyt ja
+miehet alkoivat todenteolla kiskoa kuormiaan, kuului huikkaus
+takaapäin, ja humisten kiiti heidän ohitsensa pyryävänä lumipilvenä
+poroilla ajava matkue, puolikymmentä pulkkaa, yksi pulkka tyhjänä.
+
+--Hei, hai, Korpivaaran kopeat miehet! huusi jälkimmäisen pulkan ajaja
+taakseen kääntyen. Jo on joukko joutavassa, kun on lunta soutamassa!
+
+--Akka lehmällä ajavi, uros itse hiihtelevi! huusi Kuisma vastaan.
+
+--Hoi, Panu pahanniminen, kohta on valtasi vähissä! Reidan poika on
+löydetty ja ajaa huomenna kotikyläänsä!
+
+--Valehtelet vääräsääri, laskettelet laajasuinen!
+
+--Koston päivä on koittanut!
+
+--Laitanko, Panu, nuolen tuon sekasikiön selkään? kysyi Kuisma.
+
+--Anna hurjien humata!
+
+Mutta Panu ei ollut niin rauhallinen, kuin miksi tekihe. Miehet, jotka
+hänen ohitsensa ajoivat, olivat vähän väliä hänen tiellään, milloin
+pitkin, milloin poikki. Ne olivat sekalaista, kesytöntä lappalaista
+rotua, joiden keskuudesta monena miespolvena oli syntynyt taikureita ja
+tietäjiä. Reidan, heidän viimeisen noitansa, oli hän kukistanut ja
+uudistanut Panujen vanhan vallan, mutta eivät reitalaiset, joiksi heitä
+kutsuttiin, vieläkään hänen valtaansa tunnustaneet.
+
+--Sanoiko se Reidan pojan löytyneen? kysyi Ilpo Panun vieressä
+hiihtäessään.
+
+--Niin huusi, mutta sitähän ne ovat ikänsä kaiken huutaneet.
+
+Mutta jos Reita sittenkin olisi löytynyt ja palannut kadoksistaan? Jos
+hän olisi perinyt isänsä tiedot ja tulisi sukunsa surmaa kostamaan?
+
+--Akkamieltä minua, kun en jäljestä ajanut ja syössyt surman suuhun.
+sitäkin!
+
+Panu painoi liikkeeseen joutuneen mielensä ajamana eteenpäin niin, että
+toisten oli työläs hänen rinnallaan pysyä, ja ajan ollen jätätti hän
+niin, että kun oli tullut kirkkoharjulle, täytyi hänen pysähtyä toisia
+odottamaan.
+
+Ei ollut päivä vielä kokonaan valjennut, kun Panu, niinkuin ilves
+kukkulan laelta korkeimman kiven päältä tarkastaa, onko pääsy laakson
+kautta vapaa, katseli edessään olevaa alankoa. Aamuruskon valossa
+punertelevia savupatsaita kumpuili sieltä sekä lakeistorvista että
+nuotioista, joita markkinamiehet olivat sytytelleet. Niistä päättäen
+oli kansaa lukuisasti saapunut ja toisia näkyi tulevan jäätä pitkin,
+mitkä poroilla viiletellen, mitkä suksilla pitkissä jonoissa hiihtäen.
+Markkinapaikka oli jäällä Kirkko- ja Voudinniemen välissä, ja hyöri
+siellä jo mustia olennoita kuin muurahaisia. Hiljaista hyminää kuului,
+koirat haukkuivat, kelloja kilisi, ja koski kohisi tuolla, missä näkyi
+musta suvanto valkean jään reunassa ja paksu usvapilvi nousi mustan
+metsärinnan alta. Monta kertaa ennen hän oli tämän saman harjun päällä
+katsellut tuonne, missä alkoi se maailma, joka aina oli ollut hänelle
+vihollisten maa. Kuta useammin hän siellä kävi, sitä sankemmaksi se
+hänen sydäntään paisutti. Sinne se oli asettunut, ja sieltä se
+valtaansa levitti, se paha haltija, joka jäyti kansan vanhaa tietoa.
+Eivät sitä vastaan mitkään taiat auttaneet, tuossa oli sen asumus,
+suuressa omituisessa huoneessa ristin alla, ja tuolla vähän tuonnempana
+asui sen turvissa se sen suuri tietäjä, johonka eivät mitkään
+silmänteet eivätkä taiat pystyneet. Houkkoja olivat olleet ne, jotka
+eivät sitä silloin, kun se vielä oli vähävoimainen, käännyttäneet pois
+näiltä mailta. Mutta tästä se ei edemmäksi pääse, tämän harjun yli se
+ei harppaa niin kauan kuin hänen keuhkoissaan henki kulkee. Keinot hän
+tiesi ja niitä aikoi hän käyttää.
+
+Miehet saapuivat vähitellen toinen toisensa perästä pulkkiaan mäen
+päälle kiskoen. Kun kaikki olivat koolla, pidettiin neuvottelu ja
+päätettiin jättää tavarat piiloon harjulle siksi aikaa, kunnes
+nähtäisiin, minne päin kaupat alkaisivat kallistua. Eivät saisi ostajat
+tietää, minkä verran on nahkoja saatavana. Vasta sitten, kun hinnat on
+markkinain kuluessa saatu nousemaan, tuodaan varastot esiin. Se oli
+Panun neuvo, ja kaikki siihen suostuivat. Pulkat vedettiin syrjään,
+kätkettiin tiheään näreikköön ja jälki lakaistiin havuluudalla umpeen.
+
+Kun taas seistiin suksilla, valmiina alas lähtöön, näyttivät miehet
+odottavan käskyä, ennenkuin laskivat suksensa menemään. Seistessään
+siinä he olivat kuin joukko sydänmaitten sissejä ryöstöretkellä,
+aikeissa karata viljeltyjä seutuja hävittämään.
+
+--Hii--heijaa! huudahti Panu ja potkaisihe rinnettä menemään muiden
+seuratessa.
+
+Mutta juuri, kun hän oli parhaaseen vauhtiinsa päässyt, helähti häntä
+vastaan laaksosta ääni, joka sai hänet vaistomaisesti sauvoillaan
+kaikin voimin vastaan karustamaan. Se oli kirkonkellon soitto, joka
+kutsui kansaa markkinamessuun. Mutta ei saanut Panu enää suksiaan
+seisahtumaan, ja huimaavaa vauhtia kiidättivät ne häntä sankassa
+lumipilvessä laaksoa kohti. Hän näki suuren kookkaan miehen astuvan
+tietä myöten, jonka poikki hänen oli mentävä. Se pysähtyi katsomaan, ja
+sen jäljessä tuleva väkijoukko pysähtyi myöskin. Siksi sai Panu
+suksensa käännetyksi, ettei päälle ajanut, mutta tien yli päästyä
+irtautui toinen suksi hänen allaan, ja karkeasti kiroten lensi hän
+vyötäisiään myöten seisoalleen hankeen.
+
+--Älä kiroo! kuuli hän jonkun väkijoukosta huutavan.
+
+--Kiroon kirottuanikin, joka tielleni asettuu!
+
+--Ei kirosi kirkonmieheen pysty!
+
+Väkijoukko riensi papin jäljessä kirkkoon, kello kirkon tornissa heilui
+vimmatusti, ja sekava kiukun ja nolon mielen tunne rinnassaan
+puhdisteli Panu lunta suustaan ja silmistään. Enne oli ilkeä, hän oli
+kaatunut kaiken kansan nähden, ja hänen miestensä oli useiden käynyt
+samalla tavalla. Hän nousi taas suksilleen ja laski alas jäälle, jossa
+markkinapaikka tyhjenemistään tyhjeni kaikkien kirkkoon rientäessä.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Kontojärven pappilan huoneet olivat kaksi toisiaan vastapäätä olevaa
+pirttiä, porstua väliä, jonka pohjassa oli yksi ainoa kamari. Vanhempi
+ja pienempi tupa oli aikoinaan, ennenkuin vakinainen pappi
+Kontojärvelle asettui, ollut tänne silloin tällöin suuriksi juhliksi ja
+markkinapäiviksi saapuneen saarnamiehen asunto, jossa väliajoilla
+kirkonvartija oleskeli. Nykyisen papin edeltäjän aikana oli tehty
+toinen tupa, sisäänlämpiäväksi sekin ja vasta nyt uudelleen sisustettu
+saliksi. Uusi salin sisustus oli siinä, että uuni laitettiin
+uloslämpiäväksi, lakeinen tukittiin ja nahkan kedestä ja hienoista
+päreistä tehdyt ikkunat muutettiin lasi-ikkunoiksi. Ne olivat
+ensimmäiset niillä seuduin, eikä sellaista oltu vielä kirkkoonkaan
+hankittu. Vasta sen jälkeen, kun pappi sai lasi-ikkunat, laitatti
+voutikin samanlaiset.
+
+Tuvan takassa palaa kirkas pystyvalkea hienoiksi halkastuista
+oksattomista koivuhaloista tehty, valaisten suurta huonetta, jonka
+pienistä ikkunoista samalla tunkee sisään hiukan tammikuun niukkaa
+päivää. Seiniä sitovat toisiinsa paksut orret, joille on nostettu
+kaikenlaista tavaraa: pärekoreja, hevoskaluja, reen jalaksia, tankoihin
+pistettyjä reikäleipiä y.m.s. Peräseinällä on pitkä pöytä, yhdestä
+hongasta halkaistu, tyvipuoli leveämpi kuin latva. Seiniä pitkin
+kulkevat pitkät penkit, katketen pöydän päässä, jossa karhun taijan
+päällä on suuri, korkeaselustiminen, nahkalla päällystetty ja
+nähtävästi muualta tuotu nojatuoli. Tuolin edessä pöydän tyvellä on
+paksu raamattu, joitakuita muitakin tanakkakantisia kirjoja ja
+kirjoitusneuvot; sen takana on kirjahylly ja sen kahden puolen
+Luteruksen ja Kustaa Waasan muotokuvat kuparipiirroksissa. Ovensuussa
+on höyläpenkki ja seinällä höyliä, kirveitä, sahoja ja muita työkaluja.
+
+Karsinapuoli pirttiä on muodostettu kuin eri huoneeksi omaa erikoista
+asujataan varten. Ikkunan alla on pienoinen, kiiltomaalilla maalattu
+naisen ompelupöytä ja sen molemmin puolen kaksi suorapiistä, vaalealla,
+raitaisella vaatteella katettua tuolia ja nurkassa samantekoinen sohva,
+jonka takana kultakehyksinen soikea peili kynttiläjalkoineen. Pöydän ja
+sohvan välissä on messinkihelainen piironki. Koko karsina on muusta
+huoneesta erotettu ortta myöten uunin nurkasta peräikkunaan kulkevalla
+uutimella.
+
+Huoneessa käyskentelee sitä järjestellen nuori nainen. Suuresta
+matka-arkusta ottaa hän esille kapineen toisensa perästä: uutimia,
+mattoja, peitteitä, liinoja ja lakanoita, jotka äsken juuri olivat
+tulleet Turusta markkinamiesten mukana.
+
+--Nythän tämä alkaa vähän ihmisasunnolta näyttää, huokaa hän.
+
+Hän on solakka, hienon näköinen ihminen, liikkeet vähän uupuneet ja
+kasvoissa alakuloinen, vähän tyytymätön ilme. Otettuaan esille suuren
+kauniin ryijyn levittelee hän sitä käsissään, katsellen, mihin sen
+asettaisi. Mutta ei sitä näyttänyt voivan oikein mihinkään asettaa.
+Lattia on musta ja epätasainen, seinät samoin. Kaikki täällä on niin
+mustaa ja nokeentunutta. Ihmisetkin näyttävät, kuin olisivat kaikki
+savustettuja. Joka paikassa ammottaa täällä raaka puu ja silittämätön
+kivi. Tuokin, tuo uunin kylki ... mutta senhän minä peitänkin tällä ja
+seiniä varten täytyy keksiä jotakin muuta. Hän mittaa, ja se sopii.
+Innostuen siitä rupee hän laajentelemaan järjestelysuunnitelmaansa.
+
+--Tuohon kun siirrän pöydän ja nuo tuolit ja levitän hirven taljan
+jalkain alle, niin tulee tästä lämmin, soma nurkka.--Kaarina, huutaa
+hän ovesta, tulehan tänne, mitä teet siellä ulkona?
+
+--Terveisiä kirkosta! Lakaisen tullessani lunta täältä porstuasta, kun
+on taas ajanut kynnyksen tasalle.
+
+Sitäkin on täällä niin, että tahtoo siihen hukkua, jos minne liikahtaa.
+Se tunkee huoneisiin, sataa sisään piipuista, nietostaa lasit umpeen,
+sulkee tien kaikkialle. Ja kun ei sitä ole, silloin ei pääse senkään
+vertaa: soita ja korpia kaikkialla, jotka näyttävät ulottuvan maailman
+laitaan.
+
+--Tulehan auttamaan minua, Kaarina!
+
+Kaarina siunasi sitä ihmettä, että matto ripustetaan uunin kylkeä
+koristamaan. Mutta paljon oli Kaarinalla ollut muutakin kummastelemista
+tästä kaukaa tulleesta rouvasta, jonka käytös, vaatteet ja kaikki
+tuumat olivat niin toisenlaisia kuin kenenkään, joita oli ennen nähnyt.
+
+--Kas niin, ja nyt asetamme nämä muut.
+
+He alkoivat purkaa ja tyhjennellä lattialla olevia matkalaatikoita
+levitellen penkeille, tuoleille ja pöydille kapineita, jotka Kaarinasta
+olivat toiset toisiaan somempia. Sieltä löytyi posliiniastioita,
+lasisia kuppeja, hopealusikoita ja vaatteita, kaikki rouvan
+myötäjäistavarat, koko hänen entisen neitokammionsa sisustus Turusta,
+jotka hän oli jättänyt sinne, mutta jotka hänen ystäviensä toimesta oli
+kelin tultua lähetetty tänne hänen synkkää sydänmaan elämäänsä
+valaisemaan.
+
+--Kylläpä te olette rikas! huudahti Kaarina silmät säteillen. Ei
+saksoillakaan ole niin paljon koreita kaluja kuin teillä. Menettekö
+markkinoita katsomaan?
+
+--En tiedä. Onko tullut paljon väkeä?
+
+--Koko aamun niitä on hiihtänyt ja poroilla ajanut. Äsken kun messuun
+menin, tuli Korpivaaran Panukin miehineen.
+
+--Kuka hän on?
+
+--Ettekö tiedä, kuka on Korpivaaran tietäjä? Sillä on erilaiset
+vaatteet kuin muilla ... se laski juur'ikään suksillaan kirkkoharjun
+rinteestä ja oli vähällä kaataa pastorin, mutta kaatuikin itse. Jos
+minkä vielä tekee, kun kirosi pahasti.
+
+--Minkä hän tekisi?
+
+--Mene tiedä, minkä tekee velho. Pastori sen taitaa teille paremmin
+selittää kuin minä. Mutta osaa ne tehdä hyvääkin, kun tahtovat. Vouti
+oli äidille sanonut...
+
+--Mitä on vouti äidillesi sanonut?
+
+--Eihän se paljon mitään ... paremminhan sen pastori tiennee.
+
+--Sano nyt sentään, mitä vouti on sanonut.
+
+--Korpivaaran Panu osaa parantaa tauteja, mutta paha vie sen sielun,
+jonka ruumiin se parantaa.
+
+--Voutiko niin sanoi?
+
+--Ei, vaan pastoripa.
+
+--Tietääkö Kaarina ketään, jonka hän on parantanut?
+
+--Ka, voudin emännän paransi toisilla markkinoilla, kuiskasi Kaarina.
+
+--Mikä häntä vaivasi?
+
+--Heittäjä nakkeli välistä monta kertaa päivässä niin, että oli koko
+ruumis sinelmillä, eikä se siihen saanut apua parhailta Ruotsin
+tohtoreiltakaan, kun oli tauti panentatauti ... niin kun sitten tuli
+takaisin tänne kuolemaan, niin kutsui vouti Panun, ja kun se vei
+saunaan ja antoi voiteet ja luki luvut, niin ei sen koommin nakellut.
+
+--Veikö se paha sitten sen sielun?
+
+--Pyhä Maaria varjelkoon, mistäs minä sen tiedän ... vuoden perästä
+kuoli ja kelloilla haudattiin ... mutta kyllä se paljon kummitteli ...
+mutta älkää, hyvä rouva, kenellekään sanoko, että minä olen sanonut!
+
+--Ei sinun sitä tarvitse pelätä.
+
+--Ette saa sanoa pastorillekaan. Sitä ei tiedä kukaan.
+
+--Mistäs sinä sen sitten tiedät?
+
+--Ka, kun minä palvelin siellä, niin pani lämmittämään saunaa ja käski
+keräämään metsästä ukkosen kaatamia puita ja noutamaan vettä purosta,
+joka kolmesti maan alaitse juoksee, eikä sitä tekemään kelvannut kuin
+semmoinen, jonka luona ei ole sulhasia käynyt. Kielsi kiven kovaan,
+ettei saa tulla saunaan, kun hän kylvettää, muuten uhkasi minut
+menettävänsä; mutta minä menin luukun raosta tirkistämään, ja rouva oli
+selällään olkien päällä lattialla, ja Panu huitoi ja loihti ... kyllä
+se nyt laittaa suden tai karhun tai nostaa merestä Turson. Pelkäisin
+pahemminkin, jos en olisi pappilassa piikana.
+
+--Mikä on Turso?
+
+--Mistäs minä sen tiedän, mutta se on vain semmoinen, joka viepi...
+
+--Ja sinä uskot, että se sen voi?
+
+--Ettekös te usko?
+
+--Saattoihan sen Jumalakin parantaa.
+
+--Ka, saattoihan Jumalakin tai Neitsyt Maaria emonen. Äiti sanoo, että
+Neitsyt Maaria emonen on yhtä hyvä jumala kuin oikea Jumalakin, ja pyhä
+Henrikki ja pyhä Pirkitta, joka karjaa varjelee... Sillä on sen kuva
+navetan parressa piilossa, ja siellä se sitä rukoilee, kun ei isä
+suvaitse. Isä on papin uskossa ja rukoilee niinkuin kirkossa.
+
+--Mitenkäs Kaarina rukoilee?
+
+--Minä rukoilen niinkuin äiti pienenä opetti:
+
+    Anna emoni, suo Jumala,
+    laita lapselle osoa.
+    viluhista lämmitellä,
+    anna maata Maariainen,
+    Kiesus leppein levätä,
+    syötelläni nälkähistä,
+    niinkuin Maaria makasit.
+    Kiesus leppein lepäsit!
+
+--Nyt on messu pidetty! Jo tulevat muutkin kirkosta.
+
+Rouva ja Kaarina menivät ikkunaan, josta näkyi kirkko ja sen alla oleva
+jää. Oven täydeltä tunki väkeä kirkosta ulos painuen vahvana mustana
+vyörynä alas rantaan.
+
+Ainoastaan yksi roteva mies näkyi eroten muista, joiden edellä oli
+kulkenut, tulevan pappilaan tuovaa tietä myöten. Voimakkaasti ja
+varmasti hän astui pää pystyssä ja selkä suorana, silloin kun nuo
+pienet, vähäpätöisen näköiset olennot pyörivät kuin kääpiöt hänen
+jäljessään...
+
+Tuommoisena, juuri noin suorana ja komeana ja voimakkaan varmana ja
+samalla noin miettiväisen näköisenä oli hän astunut Tuomiokirkon torin
+poikki Turussa, palatessaan luennoiltaan yliopistossa. Hän tuli
+portista sisään ja meni omaan pieneen kamariinsa pihan perällä, jossa
+hänellä oli asunto ilmaiseksi ja päivälliset vapaat lasten opetuksesta
+professorin perheessä. Hän oli niin urhokkaan, niin sankarimaisen
+näköinen eikä ollenkaan niinkuin ne muut papin kokelaat. Hän luki
+jumaluusoppia, ja Turun parhaat perheet olivat ottaneet hänet
+huostaansa, auttoivat häntä ja hankkivat hänelle tilaisuuden opinnoiden
+jatkamiseen vielä papintutkinnonkin suoritettua. Hän väitteli, hänestä
+toivottiin paljon ja hänet tahdottiin kiinnittää yliopistoon. Ja johan
+hänellä oli paikkakin tiedossa, jota odottaessa ja kun häät oli
+vietetty, hän sai papin paikan Ahvenanmaalla. Mutta yht'äkkiä hän
+sitten muuttui, palattuaan matkoilta sisämaahan, jossa piispan
+notariona oli ollut tarkastuksilla mukana. Synkkänä ja sanatonna hän
+kulki ja silloin, kun joskus puhui, puhui velvollisuuksista, joita
+tunsi olevansa kutsuttu täyttämään. Puhui siitä, ettei hänen paikkansa
+pitäisi olla täällä, vaan tuolla kaukana, jossa Jumalan valtakunnan
+hyväksi ei vielä ole paljon mitään tehty. Silloinhan kuoli heidän
+lapsena ... ja silloinhan hän sanoi tulleensa selvyyteen siitä, että se
+oli otettu häneltä pois sentähden, että hän sitä liiaksi rakasti,
+enemmän kuin Jumalaa ja kansaansa, joka pimeydessä vaelti. Lähdettiin
+tänne, ja samahan tuo oli, missä oltiin. Yhteisestä päätöksestähän,
+vaikkakin kaikkein sukulaisten ja suosijain mieltä vastaan lähdettiin,
+paikan auettua, tänne kaukaisille rajamaille, erämaahan, jossa ihmiset
+vielä puolittain pakanoina elivät, uskoivat noitiinsa ja taikoihinsa,
+ja epäjumaliaan palvelivat. Ja täällä sitä nyt oltiin.
+
+Kun ei täällä vain olisi niin kylmää ja kolkkoa ja autiota ja ihmiset
+niin suljetuita ja juroja. Usein oli hän jo katunut tänne tuloaan, oli
+katunut taas sitä katumistaankin, mutta kotiutua tänne ei hän koskaan
+luullut voivansa. Ainoastaan silloin, kun hänen mielensä innostus
+häneenkin tarttui, kun hän tuli vakuutetuksi hänen tehtävänsä
+suuruudesta, sai hän mielensä viihtymään. Se voikin puhua siitä niin,
+että maailma ainakin siksi hetkeksi kokonaan näytti muuttuvan. Peikot
+hän korpien pimeydestä karkoittaa, uskoon ja valoon ja vapauteen
+pakanuuden orjuudesta hän kansan vie, Jumalan työtä tekee, kirkon
+ympäristöä perkkaa ja sen kellojen äänen kaukaisimpiinkin rotkoihin
+kaiuttaa! Sellaisia olivat aina hänen sanansa, ja silloin tuntuivat
+hänen omat huolensa hänestä niin pieniltä ja itsekkäiltä. Jos ne vain
+taas toisina hetkinä eivät olisi tulleet kahta voimakkaampina takaisin
+... jos häntä välistä ei olisi peloittanut niin, että sydän oli
+jähmettyä, ja jos hän olisi voinut olla aavistuksiaan uskomatta. Mutta
+välistä, kun hän yöllä kuuli tuon heti talon takaa alkavan korven
+ryskävän ja paukkavan, tuntui hänestä kuin harjun puut syöksyisivät
+hänen päälleen ja hän rutistuisi kuin karitsa kaatuvan hongan alle,
+vaikka hänen miehensä seisoi häntä varjelemassa ja torjui niitä kädet
+ojoina hänen luotaan. Vääristyneet petäjät olivat välistä hänen
+unissaan noita-akkoja, joiden keskellä hänen miehensä taaskin tappeli
+ja riuhtoi eikä huomannut, kun toiset hänet kiertäen tarttuivat hänen
+vaimoaan hiuksiin ja jalkoihin ja raahasivat hänet palavaan kirkkoon,
+joka välistä oli kuin Turun tuomiokirkko, välistä kuin oma kirkko,
+mutta lopuksi aina niinkuin se polttorovio, jonka päällä hän oli nähnyt
+velhovaimoja Turun tullissa poltettavan. Yhtä mittaa kuuli hän täällä
+taikuudesta ja noituudesta puhuttavan, ja yhä useammin häntä nuo
+painajaiset rasittivat.
+
+Ei hän niistä huoli, ei hän niitä tahdo pelätä, eivät ne hänelle mitään
+mahda, kun hänen luja, voimakas, hellä miehensä on häntä niiltä
+suojelemassa ... mutta sittenkin hän vapisi noita ihmisiä, joiden
+silmissä oli niin kumma kiilto, salaperäinen syrjä-ilme, niinkuin
+olisivat aina joitakin mustia mietteitä hautoneet, että ne välistä
+värisyttivät häntä selvällä päivälläkin. Eikä hän kuolemakseenkaan
+olisi uskaltanut heille kättä antaa.
+
+Kuului askelia porstuasta. Pudistaen kaikki synkät kuvat mielestään
+kiiruhti hän uunin luo, kaatoi padasta lämmintä maitoa kupposeen ja
+ojensi sen tulijalle. Tämä näytti ilostuvan, hänen otsansa kirkastui,
+hän heitti turkin yltään, pani kupin syrjään ja sulki syliinsä
+vaimonsa.
+
+--Ethän ole enää tyytymätön minuun, sanoi tämä.
+
+--Enhän toki, jos et vain sinä.
+
+--Olin eilen taas niin paha ja kärtyisä ja pahoitin mielesi ... vaan
+elä siitä välitä ... se tulee tuo mieli aina, kun minua peloittaa enkä
+minä voi itseäni voittaa, mutta elä sinä sitä enää muistele.
+
+--Enhän minä, rakas ystäväni ... ymmärränhän, että mielesi voi murtua
+... mutta kyllä päivät vielä pitenevät, ja maailma valkenee. Eikä sinun
+tarvitse peikkoja eikä noitia pelätä ... minä karkoitan ne, voitan ne
+... hävitän ne sukupuuttoon--sinunkin tähtesi!
+
+--En minä nyt taas pelkääkään...
+
+--Yhtä sinulta kuitenkin pyytäisin...
+
+--Sano, mitä.
+
+--Älä sano vast'edes niin kuin sanoit eilen: »Olkoot pakanat pakanoita,
+mitä meidän oli heidän kanssaan tekemistä?»
+
+--Enhän minä ... enkä sitä niin pahasti tarkoittanut ... nämä
+kotipuoleni muistot ne vain johdattivat mieleeni toisia ihmisiä ja
+oloja.
+
+--Tiedänhän minä sen ... ja tiedän sen tulevan siitä, ettet näitä
+ihmisiä vielä käsitä etkä vielä ole oppinut heitä rakastamaan ...
+eiväthän ne olekaan noita meidän hauskoja ja hilpeitä
+saaristolaisiamme, joihin olimme jo niin kiintyneet ja jotka olivat jo
+muuttuneet ystäviksemme. Mutta kuitenkin koskee se minuun, enkä soisi,
+kun olemme päättäneet koko elämämme pyhittää...
+
+--Niin, niin, tahdon minäkin pyhittää elämäni, mikäli voin ... oletko
+jo tavannut niitä miehiä, joista eilen puhuit?
+
+--He tulevat kohta tänne ... toivon heidän kauttansa voivani ruveta
+jotakin vaikuttamaan ... paljonhan en vielä ole saanut aikaan ...
+täällä ei voi tehdä rynnäköitä, niinkuin luulin, täytyy ryhtyä
+valloittamaan piirittämällä...
+
+--Ja piiritys kestää kauan?
+
+--Pelkään sen kestävän kauemmin kuin--luulinkaan ... vaikka toisaalta
+enteet ovat hyvätkin.
+
+--Kerro niistä ... mutta juohan toki maitosi ennenkuin se jäähtyy ...
+tules tänne katsomaan, miten olen aikonut järjestää.
+
+Hän vei hänet karsinaansa verhon taa, sai hänen suostumuksensa uusiin
+järjestelyihinsä, pani hänet auttamaan itseään, ja, kun uunin kylki oli
+saatu uuteen asuunsa, virkkoi hän, heidän vierekkäin sohvalle
+istuutuessaan:
+
+--Kas niin, kerrohan nyt hyvistä enteistäsi!
+
+--Niin, minä tarkoitin sitä nuorta miestä, Reita on hänen nimensä, joka
+tuli jo joulun aikana tänne ja pyysi saada asua saunassamme. Hän on
+kertonut...
+
+--Hänen kalpeat kasvonsa ja palavat silmänsä ovat minua aina
+peloittaneet.
+
+--Olet niin herkkä ottamaan epäedullisia vaikutuksia... Hän on kertonut
+olevansa entisen noidan poika.
+
+--Olinhan siis kuitenkin oikeassa.
+
+--Hänen isänsä oli noita ja pakana, mutta itse hän on kristitty, vaikka
+muutamia vuosia sitten hänkin oli täysi pakana. Hänet oli määrätty
+noidaksi isänsä jälkeen, ja hän olisi kai siksi tullutkin, ellei hänen
+äitinsä Jumalan ihmeellisten ohjausten vaikutuksesta olisi tuonut häntä
+Turkuun, jossa hänet kastettiin. Nyt tulee hän tarjoutumaan
+palvelukseeni ja olemaan avullisena heimolaistensa kristitsemisessä.
+
+--Sehän oli onni, sanoi rouva hajamielisesti,--mutta pastori jatkoi
+innostuen:
+
+--Se oli todellakin onni, kun en tähän saakka ole saanut käsiini
+ketään, joka tuntisi ihmisiä ja elämää tuolla laajalla perukalla, mikä
+melkein järjestään kuuluu olevan pakanallista seutua, vaikka nimeksi
+kyllä kristinuskon tunnustavat. Heillä on epäjumalansa, joille
+uhraavat, ja omat noitapappinsa ja taikatemppujen tekijät. Täällä ei
+ole mitään toimitettu ... koskematon korpi kaikkialla.
+
+--Tiedätkö, mitä Kaarina minulle juuri ikään kertoi, keskeytti hänet
+rouva, johon hänen miehensä innostus tarttui. Hän on täällä nyt, se
+mies sieltä sydänmaalta, joka on se suuri tietäjä ja joka oli
+parantanut voudin rouva vainajan. Eikö hän ollut vähällä hiihtää sinua
+kumoon?
+
+--Vai hän se oli ... kysyin häntä miehiltä, mutta ne eivät sanoneet
+tuntevansa.
+
+--Kaarina pelkää hänen kostoaan.
+
+--Sitähän ne kaikki täällä pelkäävät ... en saa mitään tietoja ...
+mutta nyt minun täytyy saada käsiini se mies.
+
+--Älä suututa häntä ... et tiedä, mitä pahaa hän vielä voi tehdä
+sinulle.
+
+--Ei hän minulle mitään voi...
+
+Kaarina, joka pastorin tullessa oli poistunut huoneesta, tuli
+ilmoittamaan, että ne miehet, jotka pastori oli kutsunut, olivat nyt
+pirtissä.
+
+--Kaarina, tule tänne!--Mistä olet saanut tietää sen, mitä äsken olit
+kertonut voudin vaimosta.
+
+--Pyhä Maaria, onko rouva kuitenkin...
+
+--Mikset ole siitä minulle ennen puhunut?
+
+--Voi hyvä isä...!
+
+--Älä peloita häntä, Martti. Kaarina, mene noutamaan kamarista olutta
+ja vie se tuvan pöydälle.--Noita on kieltänyt häntä puhumasta, ja siksi
+hän pelkää. Hän on itse nähnyt, kuinka velho voudin saunassa hänen
+vaimoaan loihti. Senkin sain tietää, että Kaarinan äiti pyhimyksiä
+palvelee. Mutta sinä et saa kiivastua heihin etkä olla siitä ankara.
+
+--Pelkään, ettei tässä ilman kiivautta ja ankaruutta saa mitään aikaan.
+Päivä päivältä huomaan, että täällä on yhä enemmän tekemistä, paljon
+enemmän kuin luulinkaan. Tarvitaan raskaita aseita.
+
+Hän otti joukon pieniä kirjasia avatusta laatikosta ja pisti ne
+kainaloonsa..
+
+--Olkoot ne aseesi! sanoi rouva.
+
+--Kun ne eivät vain olisi liian köykäisiä, mutta koettaa tahdon.
+
+Kun pastori oli poistunut ja rouva kuuli hänen menevän porstuan yli,
+kiiruhti hän panemaan oven säppiin ja vetäytyi karsinaansa sitä
+edelleen somistamaan. Mutta joka kerta, kun hän kuuli askelia porstuan
+loukkuvilla laudoilla, säpsähti hän ja keskeytti työnsä eikä
+rauhoittunut ennen kuin ei taas mitään kuullut.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Miehet, jotka pastoria odottivat, istuivat pappilan vanhassa
+savupirtissä, jonka ikää eivät enää vanhimmatkaan ukot muistaneet.
+Arveltiin sen olevan niiltä ajoilta, jolloin ensimmäiset asukkaat
+etelästä tullen tänne vakinaisesti asettuivat. Luultiin siinä olevan
+kivijalankin, vaikkei sitä enää näkynyt. Huone oli leveä ja matala,
+katto luuhotti orsiensa päällä kuin musta sadepilvi syksyllä. Ikkunoita
+oli vain kaksi pienoista reikää, joista toinen pöydän päässä
+lasiruudulla varustettuna. Kun karsinaluukku oli suljettu, oli toinen
+puoli pirttiä pimeä kuin saunan lauteitten alus. Lauteet siinä oli
+ennen ollutkin, ja uuni oli vieläkin kiuas.
+
+Joka kerta, kun pastori Martinus Olai astui tähän huoneeseen, muistui
+hänen mieleensä tapahtuma hänen aikaisemmilta lapsuutensa ajoilta.
+Samanlaisessa mustassa sijassa oli hän kerran elänyt hetken, joka
+vieläkin hänen mieltään karmi. Hänen äitinsä oli eräänä yönä vienyt
+hänet tietäjän saunaan, saadakseen selkoa siitä, mikä hänen pojastaan
+oli tuleva. Rumpua päristäen ja kamalasti ulvahdellen ja silmiään
+mulkoillen oli mies vähitellen mennyt tainnoksiin, kaatunut selälleen
+lattialle ja vaahto suussa ja kämmeniään yhteen lyöden alkanut
+ennustaa, että pojasta oli kasvava sukunsa suuri ja maan kuulu, että
+hänestä oli tuleva tietomies ja taikoja mainio. Mutta poika oli ollut
+pelkoonsa menehtyä, oli karannut kotoaan ja juossut pappilaan
+itkemään.--»Tehdään sinusta vain tietomies», oli rovasti sanonut ja
+opettanut hänet lukemaan. Pojan opinhalu ja hyvä pää vaikuttivat, että
+rovasti auttoi häntä kouluun, ensin Ouluun ja sitten Turkuun. Kuta
+enemmän hän oppia sai, luki ja tutki, sitä kamalampana tuo muisto hänen
+mieltään painoi. Sellaisessako pimeydessä hänen kansansa vaelsi, noin
+synkkiäkö sen keskuudessa tapahtui? Vielä nytkin se välistä kammotti
+häntä niin, että oli kuin pahat henget olisivat hänen ympärillään
+kiisseet. Silloin ymmärsi hän täydellisesti vaimonsa kammon näitä
+salamyhkäisiä sydänmaan asukkaita ja näitä synkkiä seutuja kohtaan, ja
+hänet valtasi välistä tunne, että ne kaikki olivat täällä noitia ja
+velhoja.
+
+Mutta joka kerta, kun sellainen tunne uhkasi hänen mielensä täyttää,
+pudisti hän sen pois äänettömällä uhkauksella, että säälittä ja armotta
+hän on käyvä pahoja henkiä karkoittamaan, vaikkakin ne tulta hänen
+päälleen tuiskuaisivat. Joskus hänkin, kun työalansa laajuutta
+ajatteli, tunsi joutuvansa samanlaiseen mielentilaan kuin vaimonsa ja
+ajatteli, eikö ehkä olisi ollut parempi jäädä Turkuun. Mutta pian siitä
+aina päästyään oli hän joka kerta elämänsä kutsumuksesta yhä
+selvemmällä, hän seisoi lujana ja suorana, ja silloin oli hänestä,
+niinkuin mustain karsinain peikot jo olisivat hänen kantapäänsä alla
+kiemurrelleet.
+
+Seisoalleen nousten ja lakit päästään pyyhkäisten tervehtivät miehet
+häntä hänen tupaan astuessaan. Lakea tavoitti hänen tukkansa matalassa
+huoneessa. Käteltyään miehiä asettui hän pöydän päähän istumaan.
+
+--Vähän olen vielä ehtinyt teihin ja muihin seurakuntalaisiin tutustua,
+puhui hän heille. Ymmärrän, ettette ole ennen voineet saapua tänne
+kaukaisilta perukoiltanne. Vasta täksi päiväksi olen saanut tänne
+kootuksi teidät, joita minulle on mainittu pitäjän parhaina ja
+kristillismielisimpinä miehinä, keskustellakseni kanssanne tärkeistä
+seurakuntaamme koskevista asioista ja saadakseni teiltä tietoja sen
+tilasta. Sanon teidät sentähden tervetulleiksi ja toivotan teille
+rauhaa Herrassa Jumalassa ja Vapahtajassamme. Terve tuloa teille!
+
+--Jumala antakoon sitä samaa sinulle itsellesi ja sinun huoneellesi,
+virkkoi seisoalleen nousten ja kumartaen vanha, vaaleapartainen,
+kirkkoherraa lähinnä oleva mies.
+
+--Nimenne kyllä tiedän, mutta en tiedä, kuka teistä mitäkin kantaa.
+
+He esittelivät kukin itsensä ja mainitsivat asuinpaikkansa. Vanha mies,
+Antero Vaaralainen, asui suurien selkien takana neljä penikulmaa
+kirkolta etelään. Toinen suuri, jyhkeä ja paksuluinen kuin satain
+vuosien petäjä, asui kahdeksan penikulmaa pohjoiseen.
+
+--Viisi vuotta on siitä, kun kirkossa kävin.
+
+Kolmannen, nuorenlaisen, solakan ja avosilmäisen isännän talo oli
+lännessä toisen pitäjän rajaa vasten. Mutta idän kulmalta ei ollut
+ketään saapuvilla.
+
+--Se on sitä Korpivaaran kulmaa, kastamatonta kansaa, selitti
+Vaaralainen.
+
+--Ovatkos kaikki teidän seutujenne lapset kastetut? kysyi pastori.
+
+--Eivätpä ole, vastasi Vilhelmi Kailanen, pohjan mies. Täytyy odottaa,
+että itse kirkolle hiihtävät. Taitaa olla nytkin kymmenkunta poikaa,
+jotka ovat tänne kastettaviksi tulleet.
+
+--Tuotakoon heidät tänä iltana luokseni, tahdon puhua heidän kanssaan;
+kaste toimitetaan huomenna kirkossa ennen jumalanpalveluksen alkamista.
+Mutta eikö entinen pappinne kulkenut seurakunnassa?
+
+--Harvoin kulki, sairas oli ja saamaton vanhoillaan. Silloin tällöin
+piti lukusia, missä sattui, mutta etäisemmillä perukoilla ei koskaan.
+
+--Onko teidän tietenne kuollut paljon lapsia kastamattomina?
+
+Miehet katsoivat toisiinsa ja heistä nuorin, länsipitäjän mies, Heikki
+Haavisto virkkoi, että ketä kuollut lie, kastamattomina niistä oli
+suurin osa kuollut.
+
+--Miksei ole panta hätäkasteeseen?
+
+--Ei ole osattu niitä lukuja lukea eikä ole uskallettu pyhiä
+sakramenttejä käyttää, jos mikä riena siitä vielä tulisi.
+
+--Onko teillä kirjoja ja osaatteko kaikki lukea?
+
+Länsipitäjän mies, Heikki Haavisto, vastasi:
+
+--Meillä juuri lienee, jotka nyt tässä olemme, mutta ei monellakaan
+muulla.
+
+--Ettei sellainen surkeus kuin lasten kastamattomuus saisi heidän
+sielujensa vahingoksi jatkua, niin annan minä teille ja kaikille, jotka
+siihen kykeneviksi huomaan ja joiden elämä on siveä ja nuhteeton,
+vallan ristiä ja pyhään kasteeseen panna kaikki ne lapset, joiden
+luullaan kuolevan, ennenkuin papillinen kaste heille voidaan antaa.
+Itse tulen minä määräaikoina matkustamaan seurakunnassa papillisia
+toimia pitämässä. Teidät nimitän minä lukutaidon opettajiksi ja
+kirkollisen järjestyksen ylläpitäjiksi, kuudennusmiehiksi eli
+ontereiksi kunkin paikkakunnallenne, niin paljon kuin voimanne
+riittävät. Tässä myös lahjoitan teille nämä kirjat, Uudet Testamentit
+itsellenne ja »Lasten parhaat tavarat» lapsillenne, sekä omillenne että
+sen verran kuin ulottuu muiden lapsille, joita teidän on opetettava
+niitä lukemaan. Ottakaa nämä!
+
+Miehet astuivat kukin vuorollaan pöydän eteen ja vastaanottivat
+juhlallisina ja totisina kirjat, jotka pastori heidän kankeihin
+käsiinsä pisti.
+
+Kun kaikki taas olivat istuutuneet, virkkoi Vaaralainen:
+
+--Hyvin on tarpeen, että kirjoja annat, kovin on ollut usko heikkoa
+täällä ja opetus leväperäistä. Kiitämme sinua kirjoistamme ja toivomme,
+että meitä opastaisit. Vähän me tiedämme ja pimeydessä vielä vaellamme.
+
+Hän oli liikutettu, ja hänen kätensä vapisivat vähän, kun hän kahden
+kouran puristi kirjapakkaa, jonka oli saanut.--Sama salainen liikutus,
+joka näkyi vain siinä, että mikä pyyhkäisi hiukset otsaltaan, mikä
+sipaisi suutaan tai partaansa kosketti, oli vallannut muutkin. Kirkossa
+olivat he äsken kuulleet hänen puhuvan ja toimitusta pitävän tavalla,
+jota eivät olleet ennen nähneet. Sitä kaunopuheisuutta, sanain
+selvyyttä ja voimaa, sitä varmuutta ja vakavuutta ei ollut entisillä
+papeilla ollut. Ymmärtämättömiä, outoja asioita oli se entinen
+oudonsekaisella kielellä puhunut ja lopulta ollut heikkoutensa tähden
+kaikkeen kykenemätön. Niinkuin lapset vanhempainsa puhetta seurasivat
+he nyt hänen sanojaan ja liikkeitään riippuen kuin kiinni hänen
+huulillaan. Tällä oli ryhtiä asennossaan, hän oli pitkä kuin
+korpikuusi, ja silmäterässä oli vaikutus semmoinen, ettei tahtonut
+voida kauan kestää, kun katse kohti sattui, ja kun hän puhui, niin pani
+kuin hervottomaksi.
+
+Hän näkyi miettivän jotakin, ilme hänen kasvoillaan kävi yhä
+totisemmaksi, otsa rypistyi hetkeksi, ja kulmakarvat lähenivät
+toisiaan. Hetken vaiettuaan virkkoi pastori:
+
+--Pimeydessä vaellatte, sanoitte, ja totta sanoitte. Heikosti sattuvat
+keskeenne vielä taivaallisen valon säteet. Siitä tahdomme kanssanne
+vielä puhua. Minä tiedän, että taikausko, noitiin ja poppamiehiin
+luottaminen on suuri Suomen kansassa, josta siitä monin paikoin paha
+maine kulkee. Sielläkin, missä usko omaan Jumalaan ja hänen oikeaan
+oppiinsa ovat ehtineet enemmänkin vaikuttaa kuin täällä, se vielä
+salassa piilee. Mutta täällä tiedän minä sen vielä vallan kauheasti
+rehoittavan, niinkuin olen kuullut ja tällä lyhyellä ajalla itsekin
+huomannut. Onko niin?
+
+Hän oli kääntynyt miehiin ja tarkasteli heitä terävästi. Mutta he
+tekivät samoin kuin kaikki muutkin, joiden kanssa hän oli tuosta arasta
+asiasta puhunut: vaikenivat ja katselivat poispäin.
+
+--Onko niinkuin sanoin? Sanokaa suoraan ja pelkäämättä, Antero
+Vaaralainen.
+
+--Enhän tiedä, vastasi vanhus vältellen. Ei sitä kai meidän talossamme.
+
+--Eikä meidänkään, urahtivat jotkut toiset.
+
+--Enhän ole teitä enkä talojanne siitä syyttänytkään, mutta sitä ette
+kieltäne, ettei noituutta ja taikuutta ylt'yleensä harjoitettaisi.
+
+--Emmehän niin tarkoin tiedä.
+
+--Mutta minä tiedän, että sitä harjoitetaan, ja harjoitetaan sielläkin,
+missä voisi kaikkein vähimmin luulla niin tapahtuvan, ja se kai pitänee
+teidänkin tietää. Minä tahdon, että minulle totta puhutte, ettekä
+minulta mitään salaa, te, joiden tulee täällä minua auttaa pahuuden
+voimia vastustamaan. Se ainakin on tuttua teille, niinkuin se on jo
+minullekin, ja piispakin Turussa sen tietää, että koko itäpuoli
+pitäjää, koko Korpivaaran kulma on vielä kokonaan pakanuuden
+pimeydessä, että heillä ovat omat velhonsa, jotka heidän lapsillensa
+nimet antavat ja uudelleen kastavat, että kansa siellä haltijoita
+palvelee ja muka heille pyhitetyissä lehdoissa uhraa. Vai ettekö ole
+kaikesta siitä mitään kuulleet?
+
+Niinkuin olisivat jostakin painavasta taakasta päässeet, vastasivat
+kaikki miehet melkein yhteen ääneen:
+
+--Se on kyllä se, niinkuin sanot! Niin on siellä.
+
+--Eikö myöskin ole totta, että noitia sieltä kuljetetaan tännekin
+sydänpitäjään taikomuksiaan tekemään?
+
+Taas vaikenivat miehet ja sulkeutuivat itseensä. Vähän ajan päästä
+virkkoi Kailanen:
+
+--Lienee niin ollut ennen vanhaan, vaan ei nyt ole kuultu.
+
+Mutta silloin astui esiin miehistä muuan, joka ei ollut tähän saakka
+mitään puhunut. Hän oli synkän ja totisen näköinen, juro, suuri mies,
+puettu kuluneeseen turkkiin, jonka aukoista näkyivät lammasnahkaiset
+liivit.
+
+--Jos nyt puhutaan asiat, niinkuin ne ovat ... ja minä en heitä pelkää
+enkä sentähden salaa ... tehkööt mitä tahtovat, jos taitavat ... mutta
+niin on laita, että tietäjiä kuullaan ja kysellään ja pitkätkin matkat
+niiden jäljessä juostaan. Eikä ole se tapa vähenemässä, vaan leviää, kun
+ovat alkaneet Korpivaaran kulmalta enemmän muussa pitäjässä liikkua. En
+ole itse siellä käynyt, laitan asiani aina toisapäin, mutta kummia olen
+sieltä kuullut, vaikken heitä haastella huoli, suutani pilatakseni. Sen
+vain sanon, että kun tahtovat, saavat silmät päässä kääntymään, että
+lahopökkelö mieheltä näyttää ja tukkaan oksa tarttuu kuin käsi, jos ei
+ennätä Herran siunausta hokea, ennenkuin alaitse astuu. Ei ole sinne
+kenenkään hyvä mennä eikä apua heiltä hakea. En ole hakenut enkä hae.
+
+--Ei se ole muuta kuin oma pelko, joka sen tekee. Joka Jumalaan luottaa
+ja häneltä suojelusta anoo, sille eivät taikurit mitään mahda.
+
+--On täällä rukoiltukin, mutta ei ole auttanut, eikö liene osattu
+oikein sanoin rukoilla? Ovat sieltä ajaneet räähkän karjaan tänne asti
+ja laittaneet tauteja ihmisiin ja viljankasvun taioilla turmelleet.
+Siitä on rasitus koko seurakunnalle ... sanon suoraan ... tehkööt mitä
+tahtovat ... eivät minuun panennaiset pysty, eikä minulta köyhältä
+metsänkävijältä, yksinäiseltä mieheltä ole mitään ottamista...
+
+--Hyvähän sinun on puhuaksesi, mutta entäpä meidän? Jos polttaa meiltä
+talot ukontulella...
+
+--Tai ajaa sudet karjaan...
+
+--Kuka niin tekisi? kysyi pastori, yhä enemmän ihmeissään näitä puheita
+kuullessaan.
+
+--Korpivaaran Panupa tietenkin, joka kaikilla markkinoilla täällä
+taikoja tekee ja taaskin on tänne saapunut. Kuka meidät häneltä
+varjelee, jos hänet suututamme?
+
+Pastori taisteli hetken aikaa itsensä kanssa, hillitäkseen kuohahtavaa
+mieltään. Annettuaan miesten väitellä puhui hän heidän vaiettuaan:
+
+--Hyvät miehet ... minua surettaa syvästi se, mitä nyt olen kuullut,
+että teissäkin, pitäjän valistuneimmissa miehissä, vielä elää usko ja
+pelko taikurien ja tietäjäin voimaan. Tietäkää kuitenkin, että taikuus
+on perkeleestä, mutta perkeleen valta on kukistettu. Vangittu on
+pimeyden ruhtinas ja istuu kahlehdittuna alimmaisessa helvetissään eikä
+hän saa haltuunsa enemmän kuin kahlekoira ketään, joka ei itse häntä
+lähesty. Uskomalla noitiin ja velhoihin te häntä lähestytte. Mutta se
+on Herralle kauhistus, ja minä varoitan teitä siitä. Se, joka ei
+tottele hyvällä, hän on voimalla ja vallalla siihen pakotettava. Pankaa
+mieleenne tämä ja kuulkaa, mitä hänen ylhäisyytensä Turun piispa tässä
+kirjeessä, joka on jouluaattona päivätty ja minulle lähetetty, sanoo.
+Näin sanoo hän: »Teidän tulee ennen kaikkea tarkasti edeskatsoman, että
+noidat ja taikurit ja poppamiehet, velhot, tietäjät ja myrrysmiehet
+ankarasti pirullisia konstejaan harjoittamasta kielletään. Missä vain
+heidän liikkuvan kuulette, menkää sinne heidän tekojansa tutkimaan ja
+paljastamaan. Jos he eivät vapaaehtoisesti lakkaa pimeyden töitänsä
+tekemästä, osoittautuen uppiniskaisiksi sanoillenne, on teidän heidät
+kiinni pantava ja tänne ruunun kyydillä tutkittavaksemme ja
+tuomittavaksemme lähetettävä, jossa kuninkaan voudin tulee teille
+apuansa antaa. Yhtäläinen olkoon menettelynne niiden kanssa, jotka
+uudistetuista varoituksista huolimatta noitia ja velhoja suosivat ja
+heidän apuansa käyttävät.»
+
+--Ankarat on siinä mies sanat pannut, virkkoi outo ääni oven puolelta
+tupaa.
+
+Pastori katsoi ylös paperistaan ja näki oven suussa parrakkaan,
+rotevan, pitkän miehen, jonka suippolakki melkein lakea hipoi. Kädessä
+oli hänellä suuri valkoinen jänis, jota korvista riiputti.
+
+--Kuka sinä olet? kysyi pastori.
+
+--Terve talohon, sanoi mies rehevästi. Etkö tunne Korpivaaran Panua?
+
+--Mikä on asiasi?
+
+--Lähdin katsomaan uutta kirkon herraa ja hänelle tulolahjoja tuomaan.
+Käkesin sinua näkemään, josta olen jo paljon puhuttavan kuullut.
+
+--En huoli minä lahjoistasi.
+
+--Ka, mikset huoli ... sen vähyyttä jos katsonet, niin sano, minä tuon
+mitä haluat ... tahdotko hirven, vai karhunko tahdot? Kelpasipa
+entiselle papille metsämiehen tuomiset.
+
+--Mutta nykyiselle ei kelpaa. Erehdyt, jos luulet pilkkasi minuun
+pystyvän. Sanon sinulle muuten, että kristittyjen on tapana riisua
+lakkinsa vieraaseen tupaan tullessa.
+
+--Jos en liene vieras mielitietty, niin pääsenhän pois sitä tietä, jota
+tulin, virkkoi Panu, lähtöä tehden, mutta ottamatta lakkia päästään.
+
+--Tulit kuin kutsuttu, minulla on kanssasi sana vaihtamatta.--Jääkää
+miehet, virkkoi hän nähdessään, että nämä tekivät lähtöä poistuakseen
+tuvasta.
+
+--Ettehän minua pelänne? sanoi Panu.
+
+--Ajattelimme, että olit meille sanonut sanottavasi, sanoi Vaaralainen.
+
+--Vielä on minulla hiukan lisättävää. Istukaa vain paikoillenne.
+
+Miehet istuutuivat vähän väkinäisesti, ja jonkinlainen levottomuus
+kuvastui heidän katseissaan.
+
+--Kuulit äsken, mitä luin, virkkoi pastori Panun puoleen kääntyen. Se
+oli sinua varten. Ellen erehdy, olet sinä se samainen Korpivaaran
+tietäjä, josta olen kuullut puhuttavan.
+
+--Tietänen yhtä toista minäkin, vaikken äijeä enemmän.
+
+--Tiedät nyt siis senkin, että aion tehdä elkeistäsi lopun, joita
+täällä koko kristityn kansan kauhistukseksi harjoittanut olet, ja
+saattaa sinut noidantöistäsi edesvastuuseen, ellet niistä lakkaa.
+
+--Mitäpä noitasi minuun, vastasi Panu pankon nurkalle istuutuen.
+
+--Kiellätkö olevasi noita?
+
+--Kuka on sanonut, että olen noita?
+
+--Röyhkeytesi sen minulle jo sanoo, ellen muuten sitä tietäisi. Nämä
+miehet sen myöskin taitavat todistaa, että täällä taikurina kuljet ja
+että taaskin olet tullut herkkäuskoisia pettämään. Mutta minä varoitan
+sinua: lakkaa, jos henkesi on kallis.
+
+--Minkähän minulle tainnet. Vai sanovat nämä miehet...?
+
+--Emmehän mitään ole sanoneet ... emme tunne koko miestä.
+
+--Pelkonne on turha, ei hän teille mitään mahda. Mutta jos ette te
+tunne tätä miestä velhoksi, niin on täällä niitäkin, jotka sen tekevät.
+Astu esiin, Reita!
+
+Panu hätkähti sen nimen kuultuaan. Arka ilme silmissään, niinkuin
+otuksella, joka kuulee oudon risahduksen metsästä, mutta ei tiedä,
+mistä se tulee, eikä osaa sitä pakoonkaan lähteä, katsahti hän samalla
+kuin kokoon kyyristyen ympärilleen ja näki karsinan pimeästä uunin
+suojasta astuvan esiin nuoren miehen. Tuokion häntä värähtämättä
+katsottuaan katosi säikähdys hänen silmistään, ja ilme vaihtui
+pistäväksi, väijyväksi vihaksi.
+
+--Tunnetteko toisenne? kysyi pastori.
+
+--Tunnenhan Panun, vastasi Reita.
+
+--Tunteekos Panu tämän nuoren miehen?
+
+--En tunne, vastasi Panu, silmiänsä räpyttäen.
+
+--Sano, Reita, hänelle sitten, ken olet.
+
+--Olen Reita Reidanpoika, jonka isän tuhosit epärehellisessä
+taistelussa.
+
+--Lienet, kuka lienetkin, virkkoi nyt Panu yhä enemmän tointuen, mutta
+Reita kaatui miesten ottelussa.
+
+--Kavalasti hänen kimppuunsa karkasit, vaikka taistosille vaadit.
+Metsärosvo olet, vaikka sanot tietäjä olevasi. Eikä ole sinulla oikean
+tietäjän lahjoja.
+
+--Sinullakos ne on?
+
+--Ei ole minulla, enkä niistä välitä. Mutta isälläni oli, jonka
+tuhosit. Luulit saavasi hänen tietonsa, mutta mennessään hän ne vei. Et
+osaa loveen langeta, et tulevia tiedustella, et oikeata taikaa tehdä,
+niinkuin isäni osasi.
+
+--Hammas suussa synnyin minäkin, kehahti Panu.
+
+--Siksi oletkin peto semmoinen kuin olet.
+
+--Nyt jo kehut, Panu, sillä, minkä äsken kielsit, virkkoi pastori.--
+Olet siis kuitenkin tietäjä?
+
+--En kiellä sitä, mikä tosi on. Tietäjä olen.
+
+--Ja myönnät pirun väellä liikkuvasi?
+
+--Liikun väellä Väinämöisen, väellä kaiken kaikkivallan.
+
+--Jo vainen valehtelitkin ... Lempo auttajasi, huusi Reita.
+
+--Minä kiellän sinua täällä millään väellä liikkumasta, kuohahti
+pastori seisoalleen nousten.
+
+--Ja minä kielloistasi viis!
+
+--Ellet minua tottele, etkö luule esivallan käden sinua saavuttavan?
+
+--Pitkät pihdit, mutta huonot pitäjät.
+
+--Kuolema sinulle, jos sinut noituudesta tavoitan! Tiedä se, että voin
+sinut jo oman tunnustuksesi nojalla Turkuun poltettavaksi lähettää!
+huusi pastori yhä enemmän kiihtyen ja piispan kirjoitusta kädessään
+ojentaen.
+
+--Mutta jos minä en pala!
+
+Sen sanottuaan pyörähti Panu kantapäillään ja astui ulos porstuaan,
+johon kokoontunut väki väistyi hänen tieltään kuin ruhtinaan.
+
+--Ota jäniksesi! huusi pastori hänen jälkeensä.
+
+--Kun et itse syöne, niin syötä koirallasi! vastasi Panu taakseen
+katsahtamatta.
+
+Häntä ennen olivat tuvassa olleet miehet yksi toisensa perästä
+väittelyn kestäessä hiipineet ulos, ja kun pastori aikoi kääntyä heidän
+puoleensa, huomasi hän olevansa Reidan kanssa kahden.
+
+--Reita, sanoi hän, olet tarjoutunut palvelukseeni. Otan vastaan
+tarjouksesi. Ensi työksesi määrään, että pidät silmällä tuota miestä ja
+heti kohta minulle ilmaiset, jos saat tietää hänen täällä taikuuttaan
+harjoittavan. Vai pelkäätkö sinäkin häntä?
+
+--En pelkää! vastasi Reita.
+
+Pastori nousi ylös ja kokosi kirjansa. Katsahtaessaan ulos porstuan
+ovesta näki hän Panun suorana ja ylpeänä astuvan jäälle päin. Tähän
+saakka oli hän niiden noitien mukaan, joita oli nähnyt Turussa
+tutkittavina, kuvaillut heitä kaikkia pieniksi, tihru- ja
+kierosilmäisiksi, rumiksi kummituksiksi. Tämähän oli kuin sotilas ja
+esiintyi itsetietoisella varmuudella. Eivät häntä ehkä syyttä
+pelänneet. Mutta nyt tiesi hän ainakin, mistä vihollinen oli etsittävä.
+Ei nyt enää tarvitsisi taistella väistyviä varjoja vastaan, vaan oli
+vastustaja itse tullut häntä taisteluun vaatimaan. Ei ollut se
+ylenkatsottava vastustaja. Mutta sitä suurempi on vaikutus oleva, kun
+hän kukistuu.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Niin pian kuin Panu oli ehtinyt vähän matkaa pappilasta, keräytyivät
+hänen miehensä, joista toiset olivat häntä porstuaan saakka seuranneet,
+toiset jääneet vähän ulommaksi odottamaan, hänen ympärilleen.
+
+--Mitenkäs kävi? Mitäs sanoi?
+
+Mutta huoletonna jatkoi Panu matkaansa virkkaen olkansa yli:
+
+--Poika se on parraton nulikka, vaikka on pitkä. Uhkasi elävältä
+polttaa.
+
+Ilpo, joka oli ollut porstuassa väittelyä kuulemassa, jouduttautui
+kertomaan kuulemiaan:
+
+--Suorat sanoi sanat Panu ... voi miestä sitä, mitenkä hyvästi sanoi.
+
+--Mitenkä sanoi?
+
+--Näin sanoi: »Liikun väellä Väinämöisen, väellä kaiken kaikkivallan».
+
+--Mainiostipa sanoi!
+
+Panu hymyili tyytyväisenä edellä kulkiessaan.
+
+--Honkaan taittaa päänsä semmoinen pässi ... luulin kummemmaksikin.
+
+--Mutta jos vielä minkä tekee?
+
+--Ei ole minkään tekijätä.
+
+--Mutta silmä on tuima...
+
+--Mutta loihtu huono. Kaikki lauloi tietonsa yhteen läjään.
+
+--Lauloiko?
+
+--Ka, lauloipa tuo tai lateli. Vihoitteli ja uhkaili. Ei uhaten orava
+putoa, tuskitellen teiri puusta. Tietäisi kai nyt sitä vaaraa vasten
+varautua, jos viitsisi... Onko voutia näkynyt?
+
+--Tuoll' oli jäällä äsken ja kuului jo kyselleen.
+
+--Onko nahkasaksoja paljon?
+
+--Vähän on vielä, mutta tulossa sanotaan olevan; pyry on viivyttänyt
+Viipurin miehiä.
+
+--Hyvä on. Olkaahan täällä saapuvilla. Kun puhuttelen voutia, niin
+sitten taas tarvitsen teitä, sanoi Panu ja lähti jäälle.
+
+Lahden pohjukassa, jonka suvanto muodosti kirkon rantaan, liikkui
+markkinaväki. Paitsi muutamia reellisiä rihkamatavaraa oli siellä
+kaupaksi suoloja, sarkaa, pellavaa ja rautakaluja. Eniten kuitenkin
+näkyi turkiksia, joita myyjät kantoivat suurissa rykelmissä kaulansa
+ympärillä, niin ettei miehistä näkynyt muuta kuin pää ja vähän jalkoja.
+Siinä oli karhumies kokonaan karhunnahkain peitossa, kettumies,
+susimies, ilvesmies, mutta oravamiehiä enimmin. Pohjanmaalta oli
+saapunut laumoittain poroja, joita torniolaiset poromiehet, renkeinään
+tihrusilmäisiä, pieniä lappalaisia, kuljettivat markkinoilta
+markkinoille. Hevosia, joita ei tiettömillä erämaan taipalilla kyetty
+paljon käyttämään, oli vain jokunen siellä täällä. Suurin osa
+markkinamiehiä oli saapunut suksilla hiihtäen, ja suksia ja sauvoja
+seisoi pystymetsänä jäällä ja rantatörmällä. Väkeä oli kahta eri rotua
+paitsi lappalaisia: puheliaita, vaaleakasvoisia, vähän velttoja
+savolaisia lammasnahkaturkeissaan, ja tummaverisempiä,
+solakkaruumiisia, kauhtanoihin ja metsällisten nahkoihin puetuita
+karjalaisia. Savolaiset tallustelivat raavaannahkaisissa,
+pitkävartisissa pieksuissaan, karjalaiset keikkuivat keveissä,
+punaisella reunustetuissa poronnahkajalkineissaan. Siellä täällä
+astuskeli joku venäläinen pitkässä, laajahihaisessa turkkihameessaan,
+päässä suunnattoman suuri ja korkea karvalakki. Kotokeittoviinaa,
+olutta ja lämmintä siirappivettä anniskeltiin kirkon rannassa olevasta
+havumajasta, ja pappilan nuottakodan ovella seisoi säkkipillin
+puhaltaja soittaen tanssinuottia jäällä pyörähteleville, joiden
+joukossa Kuisma ylinnä keikkui.
+
+Kun Panu miehineen laskeutui jäälle, herätti hänen tulonsa heti
+huomiota. Joutilas väki kerääntyi häntä katsomaan, ja hänen takanaan
+kuiskailtiin: »Korpivaaran tietäjä»; kauppiaat huusivat häntä
+tavaroilleen, ja toiset kiiruhtivat häneltä nahkoja kyselemään, sillä
+hän oli aina ollut hyvä sekä ostamaan että myymään. Oli myöskin jo
+alkanut tieto levitä kohtauksesta pappilan pirtissä. Hän näki sen
+huomion, minkä herätti, kulki reeltä reelle, miesryhmästä toiseen,
+hintoja kysellen ja tuttavia puhutellen. Silloin tällöin nykäisi häntä
+joku kauhtanan liepeestä, veti hänet syrjään ja puheli kuiskaten ja
+salaperäisesti hänen kanssaan.
+
+Hänen erään reen luona seistessään ajoi siitä sivu täyttä karkua muuan
+torniolainen poromies. Huomattuaan Panun heitti hän hihnan poron
+selältä maahan ja hyppäsi pulkastaan. Asettuen tietäjän eteen ja
+tarkastellen tätä huusi hän:
+
+--Vai sinä se olet se maan kuulu tietoniekka? Terveisiä Lapista! Et
+sinä sentään Lapin velhoille vertoja vedä!
+
+--Enhän pyrikään, kuomaseni!
+
+--Kuomaseni! Koira kuomasi ... mutta minä en usko tietäjiin, minä uskon
+paaviin!
+
+--Ei ole enää paavin usko oikea usko, huomautti joku mies kehästä, joka
+oli siihen ympärille syntynyt.
+
+--Kenenkäs on oikea?
+
+--Luteruksen.
+
+--Sitten minä uskon siihen, mutta noitiin pilasen--ja hän kääntyi perin
+ja teki häpäisevän liikkeen Panun edessä. Panu kääntyi pois, mutta
+silloin huusi pohjalainen hänen jälkeensä:
+
+--Älä mene, Panu pahanniminen, osta poro! Älä mene, kuuletko!
+
+Mutta kun Panu ei ollut kuulevinaan, juoksi mies hänen jälkeensä,
+tempasi lakin hänen päästään ja painoi sen omaan päähänsä:
+
+--Tämäkö on se tiedon lakki? Nyt olen minä yhtä hyvä tietäjä kuin
+sinäkin!
+
+Panu koppasi lakkinsa pois ja sysäsi luotaan juopuneen miehen. Tarttuen
+sitten hänen poronsa kuonoon, puhalsi hän sitä sieraimiin ja virkkoi
+piloillaan, niinkuin näytti:
+
+--Aja koskeen isäntäsi!
+
+Pohjalainen hyppäsi pulkkaansa ja huusi mennessään:
+
+--Jos ajaakin, niin ei se sinun käskystäsi aja. En pelkää taikojasi!
+
+Hän ajoi täyttä laukkaa poispäin jäätä pitkin.
+
+Ryhmä hajosi, ja Panu jatkoi kävelyään. Hän oli keksinyt loitompaa
+voudin tuuhean turkiskauluksen ja meni häntä tapaamaan.
+
+Vouti oli suuri, lihava, pitkäviiksinen herra, puoleksi sotapuvussa.
+Päällä oli hänellä väljä sudennahkaturkki, jonka vyötäisiä sitomassa
+oli paksu hirvennahkahihna ja siitä riippumassa pitkä, käyrä miekka.
+Kaikki, joita hän puhutteli tai joiden ohitse hän kulki, paljastivat
+päänsä hänen edessään. Hän kulki kuin halliten markkinapaikalla,
+tarkastellen, järjestellen ja toruenkin, kun sille päälle sattui.
+Nähtyään Panun viittasi hän häntä luokseen. Panu lähestyi häntä
+kumarrellen ja avopäin. Armollisesti otti vouti hänet vastaan.
+
+--Panehan lakki päähäsi ja kerro mitä kuuluu. Mitäs nyt nahkoista
+tarjotaan?
+
+--Ei ole vielä mitään tarjottu, kun ei ole kysyttykään.
+
+--Onkos paljon nahkoja?
+
+--Ei ole paljon ... mikähän lienee pari ahkiollista.
+
+--Sano kymmenen, sinä vanha kettu.
+
+--Huonot taitaa tulla markkinat, kun ei ostajiakaan näy.
+
+--Ja minä sanon, että hyvät tulee. Nahka nousee vielä toisen puolen
+hinnassa. Tulee kuninkaan ostaja.
+
+--Joka sille saanee myydä...
+
+Vouti kuiskasi jotakin Panun korvaan.
+
+--Tehdään vain, jos teidän armonne suostuu.
+
+--Suostuinhan viime talvenakin. Onko sinulla miehet varattu?
+
+--On kymmenkunta.
+
+--Se riittää. Minä annan rahat. Ennätätte hyvinkin ostaa edeltäkäsin.
+Ne eivät ole täällä ennen iltaa. Mutta nyt minä vaadin paritsat, en
+suostu enää ilman antamaan.
+
+--Ka, enhän minä paritsoitta. Paljonko tahdot?
+
+--En tahdo rahassa mitään.
+
+--Ka, missäs sitten, jos et rahassa?
+
+--Onko sinulla monta karhua kierroksessa tänä vuonna?
+
+--On kolme.
+
+--Sano viisi! Tahdon kaikki viisi karhua siitä rahasta, minkä nyt
+lainaan, ja avusta, jota annan. Näiden on sinun annettava rauhassa
+maata maaliskuuhun asti. Silloin tulen tappamaan. Itsesi ja
+suksimiestesi tulee olla minulle ja miehilleni apuna ajossa ja
+majoittaa meidät niinkuin ennenkin.
+
+--Niinhän toki, kuten vain parhaiten voidaan.
+
+--Ja sitten ... mitä sinä, moukka, sinne suu auki töllistelet!--ärjäisi
+hän muutamalle talonpojalle, joka häntä katseli, mutta nyt säikähtäen
+vetäytyi syrjään,--sitten tahdon minä paljon paremman saunoittajan kuin
+viime vuonna.
+
+--Hyvähän se oli. Kylän pullehin emäntä.
+
+--Vanha akka oli. Nyt tahdon Annikin, sen tytön, joka on orjana
+talossasi.
+
+--Kovin on nuori vielä ja toiselle luvattu...
+
+--Sen parempi.
+
+--Enhän tiedä, lähteekö saunoittamaan.
+
+--Ellet anna, jääkööt kauppamme.
+
+--Älkäähän, parastani koetan.
+
+--Lupaatko varmaan?
+
+--Luvatahan saanen.
+
+Vouti vei Panun leveälle reelleen, jonka eteen oli komea ori
+valjastettu, otti kuomin taskusta pussillisen hopeariksejä ja luki
+niitä ison koon Panulle.
+
+--Mutta katsokin, ettei karhuja peloitella makuuksistaan, varoitteli
+vouti vielä. Oletko manannut metsän väen vartioimaan?
+
+--Manatut ovat, jos eivät paremmat manaajat pois säikyttäne.
+
+--Mitkä paremmat?
+
+--Täällä on teillä kovat manaajat, sanoi Panu ja viittasi päällään
+pappilaan päin.
+
+Vouti rehahti nauramaan.
+
+--Sen manuista, sinä irvihammas! Ei sen jumalat näissä asioissa auta.
+
+--Autatteko meitä, jos alkaa ahdistaa, niinkuin on uhannut?
+
+--Niin kuuluu tehneen. Mutta ole huoletta. Minä olen kaikkien niiden
+ystävä, jotka antavat kuninkaalle, kuin kuninkaan on ja--minulle kuin
+minun on. Onko sinulla veronahkat?
+
+--On ... ja vähän päällekin.
+
+Vouti aikoi mennä, mutta vielä oli Panulla asiaa.
+
+--Tuota, kuulehan ... annathan saunasi?
+
+--Aiotko siellä taas taikojasi tehdä...
+
+--Täytyyhän auttaa tarvitsevia...
+
+--Saanethan tuon. Mutta katso, ettei tule puheita.
+
+Silloin syntyi hälinää jäällä, ja väki lähti huutaen juoksemaan
+koskelle päin. Porohuijari pohjalainen oli ajanut suvantoon ja hupparoi
+siellä avutonna jääpalasien välissä, sill'aikaa kuin poro, joka oli
+pulkkineen päässyt jäälle, karkasi hurjassa laukassa rantaa kohti.
+Surkeasti uikuttaen huusi pohjalainen ihmisiä apuunsa ja rukoili
+tietäjää päästämään häntä kiroistaan. Ei kukaan uskaltanut mennä
+jäälle, joka rutisi ja ulahteli. Silloin tempasi Panu nuorakimpun
+lähimmästä reestä, sitoi sen suksen varpaalliseen, lähetti suksen
+hankea pitkin menemään hukkuvata kohden ja veti hänet ylös suvannosta.
+
+--Tekeekö toisen kerran mielesi häväistä Korpivaaran tietäjää? virkkoi
+hänelle Panu.
+
+Vilusta väristen ei torniolainen osannut muuta kuin itkeä. Vouti
+komensi miehensä hoitamaan hänet kotiinsa, ja kiinniotetun poron
+pulkassa ajettiin Tornion mies voudin pirttiin.
+
+Mutta yhä suuremmalla ihmetyksellä ja pelolla katselivat markkinamiehet
+Panua.
+
+Pitkän aikaa oli eräs hätäisen näköinen nainen seuraillut häntä hakien
+tilaisuutta häntä puhutellakseen. Viimein rohkaisi hän mielensä.
+
+--Kuulehan, Panu, kuiskasi hän. Se on ollut siinä tuskassa taas monta
+päivää, ei pääse mihinkään, hervotonna makaa. Kuuli sinun olevan
+täällä, niin vaati hakemaan. Tule, hyvä mies, meitä auttamaan!
+
+Panu tarkasteli vaimoa, antoi hänen hätäillä ja virkkoi sitten:
+
+--Taidat olla se sama, joka viime talvena sanoit ennen itse kuolevasi
+kuin Korpivaaran tietäjältä lähdet apua hakemaan.
+
+--Älä nyt sitä muistele... mikä lienee mieleni sokaissut.
+
+--Mene sen pappisi luo, jota odotit... Nythän se on tullut.
+
+--Eihän se mitään mahda...
+
+--Mahdankos minä?
+
+--Sinä mahdat ... voi, kyllä sinä mahdat ... se kuolee, jos et tule ...
+minä annan vaikka ainoan lehmäni, jos tahdot.
+
+--Viehän sitten voudin saunaan, sinne vanhaan uhrilehtoon... Jos on
+aikaa, niin tulen. Mutta muista se, ettet kenellekään hiisku sanaakaan,
+muuten ei taika tehoa.
+
+Vaimo lähti juoksujalassa jäältä. Panu kääntyi itsekseen hymyillen
+nahkain ostoa järjestämään.
+
+--Tuokin ristitty, naurahti hän, asuu ihan kirkon nurkkajuuressa...
+
+Yht'äkkiä muisti hän jotakin nähdessään poikansa miesjoukossa.
+Otettuaan hänet syrjään virkkoi hän:
+
+--Minä tarvitsen kolme vaskirahaa kolmen kuninkaan valtakunnasta, yhden
+kustakin. Tarvitsen ne sairaan pesuveteen pantavaksi. Tuoss' on riksi,
+vaihda sillä yksi raha tuon ryssän reestä, toinen saksalaiselta, joka
+saippuoita kaupittelee, ruotsin raha on mulla itselläni. Ja kun näet
+meikäläisiä, sano, että odotan nuottakodan kupeella.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Ilta alkoi pimetä, ja vähitellen tyhjeni jää. Siellä täällä nuuskiskeli
+vain jokin tuuheakarvainen koira rekien sijoja, ja hoilotteli joku
+kotiteko-oluesta juopunut markkinamies. Vähitellen vetäysivät nekin
+maihin, eikä kuulunut enää muita ääniä kuin kosken kohina suvannon
+päässä.
+
+Samassa kun päivä pimeni, syttyi tulia taloissa, rannoilla ja metsissä.
+Huoneita kun oli vain vähän ja nekin vuokratut rikkaimmille ja
+kaukaisimmille kaupustelijoille, täytyi suurimman osan markkinaväestä
+viettää yönsä päivänsä taivasalla. Sakea, suojaava kuusikko rannalla
+oli kuin sotaleiri nuotiotulineen, joita roihusi vieri vieressään
+kiinni. Metsä, josta ei saanut puuta kaataa, oli ikivanhoista ajoista
+tähän tarpeeseen rauhoitettu. Vuoteena oli makaavilla havuja, niiden
+päällä nahkoja ja peitteenä taas nahkoja niillä, jotka niitä
+tarvitsivat. Lappalaiset ja muut, joilla oli poroja, olivat niiden
+kanssa sijoittuneet vähän ylemmä rannasta petäjikkökankaalle, jossa
+kasvoi jäkälää.
+
+Suuren kankaalle kaatuneen hongan kylkeen oli sijoittunut puolikymmentä
+miestä. Suuri tervasnuotio roihusi heidän keskellään valaisten laajalti
+harvaa metsää, jossa puuhun kytketyn poron sarvet häämöttivät.
+
+Ympäriltä kuului toisten porojen kellojen kilinää, ja silloin tällöin
+usahti koira metsässä estäen irtaimia liian kauaksi loittonemasta.
+Miehet olivat juuri ateriansa lopettaneet, siirtäneet padan hankeen
+kannon päästä ja istuutuneet höyryävän oluthaarikan ympärille, jonka
+sisältöä olivat padassa lämmittäneet. He olivat kaikki poronnahkoihin
+puetuita, mustanpuhuvia ja pieniä, vaikka joukossa oli joku
+kookkaampikin.
+
+--Huonot markkinat! virkkoi miehistä muuan.
+
+--Eihän ollut meillä paljon myydäkään.
+
+--Jos olisi odotettu huomiseen, ehkä olisi hinta noussut.
+
+--Tuskinpa olisi, ainahan se on aattona ylinnä. Eikä kuulu tulevan
+ulkolaisia ostajiakaan.
+
+--Mistä sen oikein kuulitkaan, Hilppa?
+
+--Panulainen sanoi voudin miesten tienneen.
+
+--Siinä oli! Ne vanhat liittolaiset! Pyyhitään, miehet, partojamme.
+
+--Olipa tuo nyt tuon vertaisilla hintana mikä tahansa ... emmehän ole
+oikeastaan kaupantekoon tulleetkaan.
+
+--Tokkohan tulee Reita?
+
+--Lupasi tulla.
+
+--Tunsiko sinut, kun häntä puhuttelit?
+
+--Mistä olisi minut tuntenut. Poikanenhan tuo vielä oli lähtiessään ...
+ei ollut pulkassa pysyä, kun häntä kyyditsin vetten taa. Esteli ensin
+tullakseen, mutta sitten lupasi.
+
+--Hänen äitinsäkö kuului kuolleen?
+
+--Kuolleen kuului.
+
+--Hullu sitäkin, kun jätti heimonsa ja lähti muualta apua hakemaan.
+
+--Ei se sanonut silloin uskaltavansa tälle puolen vesien jäädä, niin
+pelkäsi Panua.
+
+--Olisi heidät piilotettu. Mutta olla sillä Reidalla isänsä luonto,
+niin muuttuisivat tässä menot.
+
+--Kun ei vain Panu kerkiäisi saada pahaa aikaan. Jos lumoaa tai
+lopettaa?
+
+--Ei sen taiat Reitaan pysty. Ei sanonut poika pelkäävänsä.
+
+--Täällä on mies! huudahti iloinen ääni pimeässä, ja samassa paarusti
+kaksi miestä puitten välitse tulen piiriin.
+
+--Terveheksesi, Reita! huudahtivat miehet. Käy istumaan keskellemme,
+tuoss' on poron talja puun tyvellä. Juomme tervehdykseksesi!
+
+--Juomme tervehdykseksesi!
+
+--Tunnetko meidät kaikki!
+
+--Äiän tuntenen, äijeä en, vaan kuulenhan teidät kotipuoleni miehiksi.
+
+--Kauan olit maailmalla, lienet missä asti matkannutkaan?
+
+--Läpi Suomen olen kulkenut, Turkuun tulin, siellä kuoli äiti ja
+siskot, minä nuorin eloon jäin.
+
+--Panulassa on siskosi orjana.
+
+--Vai ei ole Annikkia hengiltä pannut?
+
+--Ei olisi annettu orjaksi, mutta metsästä löysi ja hallussaan piti.
+Mutta hänen ei lienekään aivan huono ollakseen; hyvä on emäntä
+heimolaiselleen kuten muillekin; pitää lasta kuin omaansa. Muistatko
+lähtösi?
+
+--Enhän paljon muuta muista, kuin mitä äiti kertoi. Heimot
+riitautuivat, syntyi viha, isäni tapettiin. Eivät meitä jaksaneet
+suojella sukulaiset, pois täytyi paeta.
+
+--Huono se oli teko suvultamme, mutta heikkoja oltiin silloin. Nyt ovat
+miehet muuttuneet ja miehet miehistyneet.
+
+--Mitenkäpä lienevät? Kahta mahtavampihan lienee Panu nyt; pappiakin
+uhkaa.
+
+--Kuule, kun haastan, vai haastaako joku muu?
+
+--Haasta, Aslo, sinä parhaiten tiedät, sinä kielevin miehistä.
+
+--Ja tuumissa taitavin ... haasta!
+
+Hän, joka koko ajan oli keskustelua johtanut, nuorenpuoleinen mies,
+alkoi:
+
+--Toistakymmentä vuotta on nyt Panu hallinnut, pitänyt anastamaansa
+valtaa kuin paras pajari. Uhria uhrauttaa, taikoja teetättää,
+uhrimenoilla kansaa rasittaa, mutta kansa on kyllääntynyt, eikä lähde
+apua Panun uhreista eikä taioista. Eivät ole haltijat hänen vallassaan,
+ei ole Tapio kuulevinaan, eikä mielly metinen Mielikki. Paljon povaa,
+arpoo, ennustaa, taikoo, mutta ei ole oikeita tietäjän tietoja, eivät
+kuule jumalat, eivät anna vastauksiaan isäin henget, kun ei kykene
+heidän luonaan käymään, ei taida loveen langeta. Toista oli isäsi. Sen
+tiedot olivat perintötietoja, tarkka oli hänen aavistustensa vainu,
+häntä haltijat lempi. Kaivaten häntä muistaa kansa, alkaa nurista jo
+Panun omakin heimo. Sinua vuottavat, ja sinua vuotamme me. Tule sinä
+takaisin, sinut huudamme ensi käräjissä tietäjäksi.
+
+--Minut tietäjäksi?
+
+--Sinutpa tietenkin. Vanhaa sukua olet, voimaa on verissäsi, tietosi
+synnynnäistä, sinulla on isäsi neuvot, jonka oppiakin jo kävit.
+
+--Sen jälkeen olen käynyt parempaa oppia.
+
+--Sitä parempi.
+
+--Olen kastettu!
+
+--Ka, kastetuitahan mekin, tulet kotiin ja peseyt pyhässä lähteessä ...
+sillähän siitä pääset.
+
+--Mutta minä en tahdo siitä päästä.
+
+--Ka, mikset?
+
+--Velhot, taikurit ja noidat ovat Jumalalle kauhistus. Minä en tahdo
+olla velho.
+
+--Mutta olihan isäsikin velho?
+
+--Minä olen oppinut sen, mikä on parempi.
+
+--Emmehän ymmärrä. Mutta tule pois ja rupea johtajaksemme. Kukistamme
+Panun, rakennamme sinulle isäsi tuvan, annamme sinulle, mitä tarvitset.
+Me työtä teemme, kalastamme, metsästelemme, sinä jumalia lepyttelet,
+kyselet onnea Ukolta ja Ahdilta.
+
+--Ne ovat helvetin henkiä, ei ole kuin yksi Jumala: isä, poika ja pyhä
+henki.
+
+--Viemme onnen Panun väeltä. Kostamme sukusi surman. Tapamme hänet,
+joka taattosi tappoi.
+
+--Ei sinun pidä tappaman, sanoo Herra. Kostaa tahdon, mutta toisella
+tavalla.
+
+--Sano, millä tavalla.
+
+Reita, joka oli istunut puun tyvellä, syrjin miehiin, käänsi nyt
+kasvonsa päin nuotioon ja alkoi puhua:
+
+--Jättäkää nämä tuumanne ja luopukaa pakanallisista, pahoista
+menoistanne. Särkekää epäjumalanne ja kirotkaa ne; kääntykää ainoan
+oikean Jumalan puoleen, joka on kaikkivaltias ja väkevä ja vanhurskas
+ja iankaikkinen ja joka lähetti ainoan poikansa meidän syntejämme
+sovittamaan. Hän antaa paistaa päivänsä niin hyville kuin pahoillekin.
+Jos hänet otatte, niin tulen minä kanssanne ja opetan teille uudet
+tiedot ja uudet uskot ja opetan teitä rukoilemaan ja iankaikkisen
+autuuden taivaassa saavuttamaan.
+
+Kuunneltuaan tätä puhetta, kasvoissa ilme niinkuin eivät olisi
+sanaakaan siitä käsittäneet, vaikenivat miehet toisiaan ikäänkuin
+ujostellen silmäillen. Sitten luuli Aslo hänet oikein käsittäneensä ja
+virkkoi:
+
+--Ilakoit kanssamme, leikkiä lasket.
+
+--Tosia totisia puhun.
+
+--Sano suotta puhuneesi ja tule kerallamme, niin valjastamme porot ja
+lähdemme yötä myöten pyyhkimään.
+
+--Niin on, kuin sanoin ... lähtenette ensin papin luo, niin sitten
+tulen.
+
+Syntyi pitkä äänettömyys. Sitten virkkoi Aslo surunvoittoisella
+äänellä:
+
+--Ei ole sinusta mieheksemme. Etpä ollutkaan isäsi poika. Isäsi oli
+toista miestä.
+
+--Se oli jalo mies! lisäsi eräs toinen miehistä.
+
+--Ja isoisäsi sitäkin jalompi! virkkoi kolmas.--Sotia käydä osasi,
+vihollisen sanoin sokaisi, kuohuviin koskiin juoksutti, korkeiden
+vaarain harjuilta pohjattomiin kuiluihin syöksi.
+
+--Mutta on sitä minussakin vielä miestä! huudahti Reita.
+
+--Lieneekö mihinkään ... toisen orjaksi, papin rengiksi ... siinä
+miehuutesi.
+
+--Uuden uskon teille annan ja uudet opit neuvon!
+
+--Ei ole uusista usoista, vierahista valtiaista. Käydään levolle,
+miehet, ja huomenna lähdetään. Ei ollut meillä asiata tänne. Tulimmehan
+koettamaan, kun saapuneesi kuulimme. Palvellaan itse jumaliamme ja
+haltijoitamme lepytellään niinkuin osataan.
+
+Miehet eivät sen enempää Reidasta välittäneet, kääriytyivät
+vaatteisiinsa ja heittäytyivät hankeen levähtääkseen.
+
+Vähän nolostuneena poistui Reita heimolaistensa luota. Ne kai häntä nyt
+halveksivat ja ylenkatsovat ja kertovat kaikelle suvulle, että hän on
+raukka ja pelkuri, joka ei isänsä kuolemata kosta. Liekö totta,
+niinkuin sanotaan, ajatteli Reita kulkiessaan kylää kohti, etteivät
+kostamattomat vainajat saa rauhaa haudoissaan? Sitä oli äiti puhunut ja
+aina kostamaan kiihoittanut, teroittanut sitä vielä viimeisessä
+hengenvedossaankin, hankeen vaipuessaan, kun voimat pettivät ja hän
+siihen nääntyi.--Kosta isäsi surmaajalle! oli kuiskannut. Ja usein oli
+äiti näin puhunut:--Eivät kyenneet isääsi jumalansa auttamaan. Ota sinä
+itsellesi toinen jumala, joka on voimakkaampi, ota Ruotsin Jumala.--Se
+olikin mahtava Jumala, ja suuri oli sen huone, katto niin korkealla,
+että päätä huimasi, ja koreita kuvia täynnä; kullalle ja hopealle
+kiilsivät pappien puvut kynttiläkruunujen valossa, ja ihanasti
+helisivät veisuu ja soitto. Ne, jotka hänet tiepuolesta korjasivat ja
+lämpimään veivät ja huostaansa ottivat, nuo hyvät ihmiset Turussa, ne
+olivat jouluna hänet ensi kerran kirkkoon vieneet. Ja siellä oli
+puhuttu lapsesta, joka toi rauhan maailmaan ja ihmisille hyvän tahdon
+ja käski vihamiehiäänkin rakastamaan. Eikä hän pitkään aikaan äitiään
+muistanut eikä kostoa ajatellut, vaan ajatteli, kuta enemmän miehistyi
+näiden hurskaiden ihmisten seurassa, miten kerran vielä kotiinsa
+pääsisi ja saisi heimolleen ilmoitetuksi, mitä tiesi Ruotsin suuresta
+Jumalasta. Muistui kuitenkin kostokin mieleen ja äidin manaus,
+varsinkin silloin, kun näki noitia poltettavan Turun tullin takana. Nyt
+se ajatus taas häntä puristi, mutta ei hän tahtonut päästä siitä
+selvyyteen. Mutta olihan pappikin puhunut kostosta, joka ei velhoja
+säästä, ja äsken oli hän uhannut Panua: »Kuolema sinulle, jos sinut
+taikuudesta tavataan!» Kosto, Ristin-Kiesuksen kosto taikurille! Ja
+ikäänkuin sisällisen leimauksen valossa selvisi hänelle yht'äkkiä hänen
+tehtävänsä. Hänen herkkä mielensä innostui siitä niin, että hän
+juoksujalassa riensi jatkamaan tehtäväänsä, jonka oli pastorilta
+saanut.
+
+Päiväkauden oli hän hiipiellyt Panun kintereillä vakoillen hänen
+toimiaan. Äsken oli hän hänet kadottanut näkyvistään, ja Panu oli
+haihtunut kuin aave näkymättömiin. Mutta yht'äkkiä välähti hänen
+päähänsä vaistomainen ajatus siitä, minne Panu oli kadonnut, niinkuin
+se välistä välähtää tarkalle metsämiehelle, joka on riistan jäljiltä
+eksynyt. Ja suoraan kuin nuoli riensi hän jään yli voudin niemeen,
+jossa oli kuullut olevan vanhan pyhän lehdon ja pakanallisen
+uhripaikan.
+
+Kierrettyään ensin voudin talon, jonka pihalla paloi tervassoihtuja ja
+joka oli täynnä hevosia, rekiä ja pulkkia, ja josta kuului isoäänistä
+haastelua ja väliin ruotsinkielistä puhetta, kulki hän pienen pellon
+poikki sakeaan kuusikkoon, josta vain kaitainen polku vei niemen
+kärkeen päin. Sitä kulkiessaan kuuli hän ääniä jäljeltä päin ja
+kätkeytyi näreen juureen, jossa hänen ohitsensa samassa kulki kaksi
+henkilöä, mies ja nainen. Reita tunsi heti heidät molemmat, toinen oli
+Panu, toinen eräs kirkonkylän vaimoja.
+
+--Kyllähän minä sitä niillä puilla lämmitin, kuului vaimo puhuvan. En
+luullut enää tulevasikaan ... siunatkoon sinua, että tulit ... ukon
+kaatamilla puilla lämmitin niinkuin käskit, ja kosken vaahdosta
+vesikiven päältä on vesi kerätty ... vastat ovat kolmen verotalon
+maalta... Lieneekö ollut pahaksi, kun Kiesuksen nimeen löylyn löin,
+toisen löylyn Maahisen...
+
+Enempää ei Reita kuullut. Kun menijät katosivat, lähti hän heidän
+jälkeensä hiipimään ja tuli pian pienelle pyöreälle aukealle, jonka
+keskessä kasvoi suuri kuusi, ja sen juuresta häämötti vähäinen, musta
+sauna. Sen ovi avautui juuri, ja paksu huuru pullahti ulos. Reita hiipi
+lähemmä, painoi kasvonsa savureikään, joka oli vastalla tukittu,
+siirtyi ikkunaluukulle, löysi siitä raon, tähysteli sisään, muuttautui
+taas savureiälle ja poistui sitten kiireisin askelin samaa tietä, jota
+oli tullut.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Yksinään istui pastori suuressa tuvassaan pöydän takana talikynttilän
+ääressä saarnaansa valmistellen. Edessään oli hänellä raamattu ja pieni
+paperipalanen, johon tuon tuostakin teki muistiinpanoja. Mutta
+ajatellessaan saarnansa sisältöä ja sen muotoa tunsi hän
+kykenemättömyytensä saada ne sellaisiksi kuin olisi tahtonut. Kuta
+useammin hän täällä saarnasi, sitä vaikeampaa oli hänestä saada sanansa
+asetetuiksi niin, että ne kuulijakunnasta häntä vastaan kajahtaisivat.
+Ne istuivat kuin aholla mustat kannot jäykkinä ja tönkköinä.
+Puolinaisesti ne vain häntä ymmärsivät, eikä ollut parhaimmissakaan
+muuta kuin kuori kristinuskoa, kun alla oli vielä musta, paksu pakanuus
+melkein rikkomatonna.
+
+Työ oli vielä melkein aloittamatonta, suuri korpi kaatamaton, ja mitä
+siellä lieneekin ollut viljelemättömiä aukkoja, sinne ne haihtuivat
+kuin pälvet puitten juurille.
+
+Hän oli ajatellut kohtaustaan Panun kanssa. Vaikkei hän tahtonut sitä
+itselleen myöntää, oli se kuitenkin vaikuttanut häneen masentavasti.
+Tähän saakka hän oli tavannut nöyriä ja väistyviä olennoita, jotka
+häntä pelkäsivät. Tämä oli asiastaan niin varma, että uskalsi tulla
+häntä uhkaamaan hänen omassa kodissaan. Ellei hän olisi niin varma
+vallastaan, ei hän niin esiintyisi. Voisiko koskaan sen miehen niskat
+taittaa? Uskaltaisiko täällä kukaan ojentaa auttavaa kättä hänen
+kukistamisekseen?
+
+Tultuaan äsken tuvasta oli hän tavannut vaimonsa vapisemassa tuolla
+karsinassaan. Kerrottuaan hänelle, mitä oli tapahtunut, oli hän
+heittäytynyt hänen syliinsä ja pyytänyt itseään suojelemaan.--»Sinulle
+ei hän mitään voi, mutta minulle hän kostaa ... minä näin sen hänen
+silmistään, kun raotin ovea, silloin kun hän porstuan läpi kulki.» Ja
+hän alkoi pyytää ja rukoilua, ettei hän rakentaisi riitaa sen miehen
+kanssa, ettei käyttäisi väkivaltaa; se ei mitään hyödyttäisi ...
+saarnaamalla, opettamalla ja neuvomalla, hyvyydellä ja hellyydellä he
+olisivat voitettavat. Voisiko se mitään tehdä, voivatko velhot yleensä
+tehdä pahaa sillä salaperäisellä tavalla kuin luullaan? Mutta olivathan
+ystävät ja sukulaiset heitä kaikilla Lapin noidilla peloittaneet! Yksin
+piispakin oli jäähyväispuheessaan varoittanut ja kehoittanut aina
+rukoilemaan ja heitä vastaan valveillaan olemaan. Hänen vaimollaan oli
+heikko usko, sen hän tiesi itsekin, ja siksi hän ehkä niin pelkäsi.
+Sillä miehellä oli ilkeä silmä, siksi ne häntä niin pelkäsivät. Paha
+henki on heikompi kuin hyvä, mutta jonkin aikansa voi hän tuhoa
+tuottaa.
+
+Pastori oli noussut tuoliltaan ja mitteli pitkin askelin tuvan lattiaa.
+Sitten kuulosti hän karsinaan. Rauhallisesti siellä hänen nukkuva
+vaimonsa hengitti. Taas meni hän pöytänsä päähän istuakseen työnsä
+ääreen. Hänen silmänsä sattuivat Luteruksen kuvaan. Sillä miehellä oli
+rohkeutta, ei pelännyt itseään piruakaan iskemästä...
+
+Kuului askelia porstuasta, ja joku raotti ovea.
+
+--Kuka siellä?
+
+--Minä, vastasi Reidan ääni. Kuulkaahan, kuiskasi hän, nyt se on
+satimessa.
+
+--Kuka?
+
+--Panu on voudin saunassa ... tekee taikojaan ... sillä on sairas
+käsissään ... minä kuulin sen hokevan ja loitsivan ja näin ruumistaan
+vääntelevän ja käsillään huitovan...
+
+Temmaten lakkinsa ja turkkinsa riensi pastori sanaakaan sanomatta ulos
+Reidan jäljestä.
+
+Ulkona oli alkanut lunta pudotella, ja nuotiovalkeista metsän reunassa
+ja järven niemessä kohosi punaisia tulen heijastamia patsaita korkealle
+ilmaan. Ne kohosivat kuin aukoista maan alta, niinkuin olisivat manalan
+syvyyksistä tulleet ja sen läsnäoloa loistaneet.
+
+--Ketä se taikoi? kysyi pastori, kun olivat jäälle tulleet.
+
+--Sitä rampaa tyttöä, jonka äiti aina juoksee puheillanne.
+
+Yhtä mittaa oli Rampa-Riitan äiti juossut apua anomassa tyttärensä
+tautiin ja vielä eilen rukoillut häntä parantamaan. Oli kärttänyt käsiä
+hänen päällensä panemaan ja lukuja lukemaan. Ja nyt on hän kääntynyt
+taikurin puoleen!
+
+Hänen jäsenensä jännittyivät, ja hän puristi nyrkkejään kulkuansa
+kiinnittäen.
+
+--Tästä mennään! sanoi Reita ja oikaisi voudin taloon vievältä tieltä
+suoraan niemen nenään.
+
+--Onko sinussa miestä minua auttamaan, jos tarvitaan? kysyi pastori.
+
+--Käyn kiinni kuin ahma poron niskaan! vakuutti Reita, joka oli yhä
+enemmän innostunut.
+
+Pastori ja Reita kulkivat jäätä myöten voudin niemeen erään rannassa
+olevan johteen kohdalle ja hiipivät aitovartta pitkin, kunnes tulivat
+tielle, joka vei saunalle. Reita tutki jälkiä: ei ollut vielä poispäin
+johtavia. Mutta kun he tulivat aukon reunaan, avautui saunan ovi ja
+mies astui ulos. Samassa pyörähti hän ympäri ja katosi saunan taa. Sen
+nähtyään ampui Reita kuin nuoli jälkeen, ja molemmat katosivat niemen
+kärkeen päin.
+
+Pastori kiirehti saunaa kohti, mutta ei ehtinyt vielä oven ripaan
+tarttua, kun ovi lensi uudelleen auki ja valoa tulvahti sen täydeltä
+ulos pimeyteen.
+
+Ovessa seisoi Rampa-Riitta omilla jaloillaan, pitäen pihtipielistä
+kiinni. Hänen äitinsä seisoi takana tukien häntä käsipuolesta, vaikkei
+sairas nähtävästi tukea tarvinnut.
+
+--Herra Jumala, pastori! huusi vaimo.
+
+--Pastori! Pastori! huudahti tyttö. Minä olen terve! Minä osaan
+kävellä! Jalka ei ole enää kuolluksissa eikä käsikään ... katsokaahan,
+minä saatan sitä liikuttaa, miten tahdon ... voi, voi, kuinka siinä
+pihisee kummasti ... se kun siveli ja viiletteli ... ja sitten manasi
+rienaa pois ja kiljaisi ja käski nousta, ihan oli kuin olisi joku
+ponnahuttanut seisoalleen ... minnekä se meni? ... vai pastoriko se
+minut parantikin?
+
+--Eihän, vaan Panu ... sanoi äiti.
+
+Mutta pastori seisoi siinä ihan tyrmetyksissään. Aamulla oli tyttö
+ollut vielä liikkumatonna ja puhumatonna vuoteessaan. Nyt hän käveli ja
+puhui. Eikä pastori tointunut sanaa sanomaan.
+
+--Minnekä se Panu meni? soperteli tyttö yhä. Tahtoisin sen polvia
+halata. Pastoriko se on? Sanoitte eilen äidille, että Jumalalle ei ole
+mikään mahdotonta ... nyt on Jumala minut parantanut ...!
+
+--Perkele sinut on parantanut eikä Jumala ... kirous sinulle ja
+parantajallesi, pakana! huusi pastori kättään päänsä yli kohottaen.
+
+--Älä kiroo häntä ... älä kiroo! kiljaisi äiti tarttuen pastoria käteen
+ja painaen sen alas. Älä Jumalan nimessä säikäytä häneen tautia
+takaisin.
+
+--Parempi, että kristillisesti kuolee kuin pakanakeinoilla paranee.
+
+Tyttö alkoi vapista ja horjua. Äiti riensi häntä tukemaan ja kiljui:
+
+--Mene hiiteen täältä, pappi! Anna olla meidän rauhassa, kun et, tyhmä,
+itse kuitenkaan mitään mahtanut... Älä pelkää, Riitta, ei se sinulle
+mitään taida ... mene tiehesi täältä, kuuletko... Tule pois, Riitta!
+
+Ja hän kääräisi hänet turkkiinsa, talutti ulos ja istutti kelkkaan,
+jolla oli hänet tänne vetänyt.
+
+Silloin ilmaantui Reita ovelle.
+
+--Karkuun pääsi! huohotti hän. Sukset oli rannassa ... en saavuttanut.
+
+--Sama se, kyllä me hänet vielä saavutamme.
+
+--Kyllä hän teiltä päänsä säilyttää ... Panu! huusi vaimo mennessään.
+
+Ei ollut pastori vieläkään hämmästyksestään kokonaan selvinnyt. Tyttö
+oli parantunut, ihme oli tapahtunut. Ja se ihme oli perkeleestä.
+
+--Onko pimeyden ruhtinas sitten vielä kerran päässyt kahleistaan irti!
+huudahti hän otsaansa pyyhkäisten ja seisten saunan kupeella hangessa,
+raskaan, märän lumen salaperäisesti kuiskiessa pimeään metsään
+putoellessaan. Onko hänet lähetetty tänne varta vasten minua
+vastustamaan? Olkoon! Mutta minä sidon kuin sidonkin hänet uudelleen!
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Voudin talo oli suuren koivikon keskessä, korkean teräväpäisistä
+laudoista tehdyn pystyaidan ympäröimänä. Portti oli raskas ja
+raudoitettu, paksuilla tammisilla salvoilla varustettu. Sen eteen oli
+kytketty kaksi vihaista susikoiraa, joiden rautariimut olivat niin
+asetetut, että vieras parahiksi pääsi välitse niiden molemmin puolin
+terhentäessä. Nyt oli portti auki, piha täynnä hevosia, rekiä ja poron
+pulkkia.
+
+Äsken juuri oli kuninkaan ostaja saapunut ja vouti oli talonsa
+vartijalle, joka rappusten edessä käyskenteli pertuska olallaan,
+antanut käskyn, ettei pyrkijöitä enää tänä yönä olisi hänen puheilleen
+päästettävä.
+
+Vartija juuri selitti sitä miehelle, jonka rappusten edessä oli
+pysähyttänyt, sulkien häneltä pertuskan varrella tien.
+
+--Ilmoittakaa, että se on pastori Martinus Olai, joka tahtoo häntä
+tavata.
+
+Kun vartija avasi tuvan oven, kuului sieltä hoilotusta, naurua ja
+isoäänistä haastelua. Yht'äkkiä se taukosi, ja voudin ääni kuului
+sanovan:
+
+--Anna vaan Martti-papin tulla!
+
+Suuressa uunissa palaa roihusi iso pystyvalkea, jotapaitsi huone oli
+valaistu raskaisiin metallijalkoihin asetetuilla kynttilöillä. Isolla
+verkapeitteisellä pöydällä oli toisessa päässä aterian tähteitä, toinen
+pää oli katettu juomatavaroilla, joiden ääressä istuivat vouti ja eräs
+tuntematon vieras. Pöydän alla oli karhun talja ja melkein koko huone
+oli sisustettu nahkoilla, joiden päällä riippui aseita: kirveitä,
+pertuskoita, jousia ja niiden keskellä hirven sarvissa
+hylkeennahkaiseen huotraan pistetty pitkä kivääri.
+
+Vouti nousi seisoalleen ja koetti vakavasti kulkea puolilattiaan
+tulijaa vastaan.
+
+--Mikä tuottaa minulle kunnian tällä tavattomalla tunnilla saada
+matalassa majassani sanoa tervetulleeksi korkea-arvoinen naapurini?
+Terve tuloa tupaani! Saan kunnian esittää toisilleen pastori Martinus
+Olain ja harvinaisen vieraani, hänen majesteettinsa kuninkaan
+vaatekammion vartijan, mestari Erik Pehrssonin.
+
+Vieras nousi tervehtimään. Hän oli kookas, pullea mies, silmät pienet
+ja hyväntahtoisen näköiset.
+
+--Olkaa hyvä ja istukaa!--Pirkko hoi! huusi vouti sitten unohtaen
+juhlallisuutensa.
+
+Sisään tuli keski-ikäinen, pulska nainen, vyötäisillään avainnippu,
+jota hän emännän vallalla oli kantanut jo voudin vaimon eläessä.
+
+--Tuo olutta, Pirkko!--Pyydän saada juoda terveydeksenne!
+
+--Tulen virka-asiassa, sanoi pastori, kun tervetuliaismenot vihdoin oli
+suoritettu ja hän hiukan kostuttanut huuliaan oluthaarikassa. Tulen
+pyytämään apuanne.
+
+--Kuninkaallisen majesteetin käskynhaltijana olen minä yhtä velvollinen
+kuin halullinenkin ojentamaan avullista kättäni ... onko markkinaväki
+rauhaanne häirinnyt? Jos niin on, niin sanokaa vain, ja syyllinen on
+saava rangaistuksensa.
+
+--Minun rauhaani ei kukaan ole häirinnyt, mutta sitä pahemmin on täällä
+häiritty kirkon ja kristillisen seurakunnan rauhaa, loukattu sen arvoa
+tavalla, joka on Herralle kauhistus. Täällä on läheisyydessämme
+harjoitettu törkeintä noituutta.
+
+--Noituutta? Vai noituutta? Velhoutta? Ainahan ne näin
+markkina-aikoina...
+
+--Tulen pyytämään, että pahennuksen aikaansaaja ja rikoksen tekijä,
+joka minun on onnistunut saada paljastetuksi, vangittaisiin. Kun
+tehtäviini kuninkaallisen majesteetin ja korkea-arvoisen
+tuomiokapitulin käskyn mukaan kuuluu ei ainoastaan ilmianto-oikeus,
+vaan myöskin--velvollisuus, pyydän teitä antamaan minulle sitä
+avustusta, jota kirkko tällaisissa asioissa on maalliselta vallalta
+oikeutettu saamaan.
+
+--On varmaan oikeutettu. Mutta kuka on noitunut? Ku--ketä on noiduttu?
+
+--Tulen juuri metsäsaunasta tästä läheltä, tältä niemeltä, muutamia
+kivenheittoja asunnostanne.
+
+--Sitä sanotaan suuren kuusen saunaksi ... vai siellä ne taas?
+
+--Siellä on juuri nyt, hetki sitten tapahtunut jumalaton teko ...
+siellä on pirun voimalla rampa parannettu.
+
+Vouti virnisti ikeniään niinkuin hänen tapansa oli, kun oli jotakin
+pulmallista tapahtunut, ja raapi korvallistaan.
+
+--Jopahan on taas se Panu ... mutta paransiko se todellakin! Noh, kah,
+osaahan se, mutta mitäs pahaa siinä, jos paransi? Antaa tohtorin tehdä
+terveeksi.
+
+--Asia on minusta liian totinen leikin laskuksi.
+
+--En minä leikkiä ... se Panuko minun pitäisi vangita?
+
+--Ette suinkaan tahtone puolustaa sitä, että täällä kirkon
+nurkkajuuressa taiotaan ja noidutaan ja inhoittavaa, pakanallista menoa
+harjoitetaan.
+
+--Panu on hyvä mies, mainio metsästäjä ja verojen maksaja, kuningaskin
+on kiittänyt hänen nahkojaan, niinkuin mestari Eerikki voi todistaa, ja
+hän pitää hyvää järjestystä erämaillaan.
+
+--Hän on liitossa pahojen henkien kanssa, on noita ja velho ja
+kristinuskon pahin vihollinen.
+
+--Mitä te sitten minulta tahdotte?
+
+--Tahdon, että jo tänä yönä panetatte hänet kiinni ja toimitatte hänet
+Turkuun tutkittavaksi ja tuomittavaksi.
+
+--En tee kumpaakaan.
+
+--Sallitteko minun kysyä, miksette?
+
+--Se ei kuulu tähän.
+
+--Oletteko hänelle ehkä jossakin kiitollisuuden velassa? Vai
+pelkäättekö häntä?
+
+--Parasta olisi, jos tekin häntä pelkäisitte.
+
+--Minulla ei ole mitään omallatunnollani niinkuin teillä ehkä on.
+
+--En ole kutsunut teitä tänne ripittämään itseäni.
+
+--Hyvä olisi, jos joskus senkin tekisitte.
+
+Vouti ja pastori olivat nousseet seisomaan.
+
+--Mitä tarkoitatte? kivahti vouti.
+
+--Varoitan teitä asettumasta kirkkoa ja papistoa vastaan sille
+kannalle, jolle olette osoittanut taipumusta asettua. En ole teitä
+vielä kirkossa nähnyt, herra Fincke, te suojelette noitia ja velhoja,
+vieläpä niitä käytättekin.
+
+--Kuka sen on sanonut?
+
+--Minulle ei ole tuntematonta, minkä koko maailma tietää, että vaimo
+vainajaanne parantaaksenne noitaan turvasitte.
+
+--Olette kai sitten myöskin kuullut, että hän parani, vaikka sitten
+taas muuta heikkouttaan kuolikin. Panu on mainio tohtori.
+
+--Se on siis totta kuitenkin?
+
+--Ka, miksei tosi totta olisi!
+
+--Tiedättekö, mikä rangaistus niitä odottaa, jotka noitiin turvauvat?
+
+--Tiedän olevan kaikenlaisia vanhoja, tyhmiä asetuksia, jotka eivät
+minua liikuta.
+
+--Ette siis suostu vangitsemaan Panua?
+
+--Ei maksa vaivaa.
+
+Pastori nousi lähteäkseen.
+
+--Silloin täytyy minun valittaa piispalle ja jättää asia hänen edemmä
+ajettavakseen.
+
+--Valittakaa minkä mielenne tekee!
+
+--Eräs toinenkin teitä koskeva asia on minun ilmoitettava. Olen kuullut
+teidän mitä väkivaltaisimmalla tavalla talonpojan naisia kohtelevan,
+raiskaavan kaikki vihille vietävät neitoset. Olette häpeämätön mies,
+jonka menosta on tehtävä loppu.
+
+--Ja kuka on se mies, joka estää minua elämästä niinkuin tahdon?
+
+--Minä olen se mies! Ja voitte olla vakuutettu siitä, että minä pidän,
+mitä olen luvannut.
+
+Ja hyvästiä heittämättä poistui pastori.
+
+--Pöh! tuhkaisi vouti hänen jälkeensä. Sitten meni hän pöydän päähän,
+tarttui oluthaarikkaansa, tyhjensi sen yhdellä siemauksella ja paiskasi
+pöytään niin, että siitä vanteet valahtivat.
+
+--Vai tämä uusikas rupee täällä pöyhisteleimään ja komentamaan! Minä
+sille näytän!--Panu! huusi hän ovesta porstuaan.--Käy tänne, mies!--
+Pirkko hoi! Olutta Panulle!--Lempo sinua, mihin välikäteen minut
+saatoit. Nyt on naapuriviha ilmitulessa sinun tauttasi. Mutta sama se!
+Parempi olla papin vihoissa kuin sepän vihoissa! Nyt nahkakaupan tekoon
+... täss' on kuninkaan ostaja. Minä olen jo hinnoista sopinut ... saat
+enempi vielä kuin mennä vuonna.--Tiedätkö, mitä me huomenna teemme! Se
+haukkui sinua noidaksi ja minua noitain suojelijaksi. Me ajamme
+karahutamme huomenna kaksivaljakolla kirkkoon.
+
+Panu esteli, sanoi olevan jo aamulla varhain aikomuksensa lähteä
+kotiin.
+
+--Ei auta, tule pois vain, saat kunnian kuninkaan voudin kuskipukilla
+istua! Vai peloittaako sinua? Pidä sinä vain varasi! Se on yhtä suuri
+tietäjä kuin sinäkin. Katsoo niin julmasti kuin paras loihtija. Jos
+laulaa sinut vielä kainaloita myöten alimmaiseen helvettiin.
+
+Panu loi oven suusta voutiin tutkivan, hiukan epävarman katseen
+saadakseen selville, puhuiko vouti totta vai pilas. Kirkkoon meno ei
+häntä miellyttänyt. Mutta ei auttanut sitä vastaan sanominen, kun se
+tuolla päällä oli.
+
+Mutta kun pastori tuli kotiinsa, rutisti hän kourassaan paperilapun,
+johon oli alkanut saarnaansa kirjoittaa.
+
+--Nyt minä puhun niin, että kivetkin heräävät ... ja toivottavasti he
+nyt minua ymmärtävät.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Voudin talossa oli sinä yönä suuret juomingit ja karkelot rahvaankin
+tuvassa. Iso oluttynnyri vuoti tuvan karsinassa kaikille, jotka sitä
+tahtoivat. Panu oli kieltänyt miehiään päihtymästä, mutta salli heidän
+hyppyyn osaa ottaa. Ylinnä muista keikkui Kuisma. Vouti itsekin kävi
+iloa katsomassa ja naisia tarkastamassa, joista aina kauneimmat
+valitsi.
+
+Jouko seisoi ujona muiden takana katsellen kummastunein silmin outoja
+ihmisiä ja menoja. Aamupuoleen yötä kutsui hänen isänsä hänet pois ja
+määräsi hänet menemään pappilaan ja siellä metsän rantaan piiloutuen
+pitämään silmällä, mitä tapahtui. Aamun tultua tulisi hänen mennä
+kirkolle ja kuulostella, mitä ihmiset puhuisivat, mutta kirkkoon ei hän
+saisi mennä.
+
+Kun Jouko lähestyi pappilaa, tapasi hän pihalla seisomassa ryhmän
+kokoisiaan nuoria poikia, jotka näkyivät jotakin odottavan.
+
+Tuli paloi pappilan salin pöydällä. Ikkunasta voi nähdä, että pappi
+siellä käyskenteli edestakaisin pöydän ja uunin pankon väliä.
+
+--Mitähän tuo meille sanoo? kuului muuan pojista virkkavan pelokkaan
+kunnioittavalla äänellä.
+
+--Peloittaako sinua? kysyi toinen.
+
+--Ei peloita, mutta ei tiedä, osaako sen edessä olla.
+
+--Ei sitä tarvitse pelätä, se kuuluu olevan lapsille hyvä ja antavan
+kirjat.
+
+--Pitääkö sille osata lukea? Minä kai en osaa.
+
+--Minä osaan Isämeidän ja Siunauksen, vaikkei kuulu tarvitsevan ennen
+kuin ripille mennessä.
+
+--Mene sinä eturintaan, kun osaat...
+
+--Ei siinä ole muuta osaamista, kun vain sanoo kolme kertaa uskon, kun
+se kolme kertaa kysyy: uskotko?
+
+--Mutta muistetaankin kolme kertaa sanoa. Isä sanoi, ettei kaste mitään
+vaikuta, jos ei kolme kertaa sano. Kolmesti se vettäkin päähän valelee.
+Siinä se on taika.
+
+--Jokohan meidän pitäisi mennä sisään?
+
+--Odotetaan, kunhan itse kutsuu.
+
+Kaarina ilmaantui ovelle ja kysyi, olivatko he niitä papin puheille
+pyrkiviä. Pojat sanoivat olevansa kastettavia. Silloin Kaarina heitä
+tutkimaan, mikä heille millekin nimeksi. Yksi sanoo käsketyn kastaa
+Tuomaaksi, toinen Juhanaksi, kolmas Taavetiksi.
+
+--Entäs tuo poika, joka tuolla nurkkajuuressa seisoo? Mikäs sinulle
+nimeksi? huusi Kaarina Joukolle.
+
+Jouko pyörähti nurkan taa ja katosi näkyvistä. Samassa tuli pastori
+kutsumaan poikia sisään ja vei heidät vanhaan pirttiin. Kun ei ketään
+näkynyt pihalla, hiipi Jouko sinne takaisin ja asettui tuvan pienen
+ikkunan taa, siitä katsomaan ja kuuntelemaan. Painaen otsansa ikkunan
+ruutuun kiinni näki hän poikain seisovan kehässä pöydän edessä ja papin
+istuvan penkin päässä heidän keskessään. Kaikkia papin sanoja hän ei
+erottanut, kuuli tämän vain puhuvan armosta ja laupeudesta ja
+kiiltävistä vaatteista. Äänen hän kuuli lempeäksi ja sydämelliseksi.
+Sitten se antoi heille kullekin käteen neliskulmaisen kalun, joka oli
+kuin lauta. Yhä uteliaampana painoi Jouko korvaansa ikkunaan ja kuuli
+nyt selvemmin papin sanat.
+
+--Nämä ottakaa ja näistä oppikaa. Te olette tähän saakka pimeydessä
+vaeltaneet, mutta tänä päivänä on taivaallinen isä teidät lapsiksensa
+tekevä ja teille taivaan oven avaava ja iankaikkisen elämän antava. Kun
+olette kirkossa pyhän kasteen saaneet, olette te mahdolliset sinne
+sisälle tulemaan ja Jumalan lapsiksi kutsuttaa, eikä perkele eivätkä
+pahat henget teille mitään mahda, jos uskonne lujana pysyy. Sen uskon
+mahdollisuus teille nyt tänäpänä annetaan.--Odottakaa täällä ja
+seuratkaa minua, kun näette minun kirkkoon menevän.
+
+Sanat kumisivat ikkunan läpi oudosti Joukon kuuntelevaan korvaan. Se
+oli hänelle käsittämätöntä puhetta. Oliko se loihtua, jonka sanat hän
+kuuli, mutta jonka merkitystä hän ei ymmärtänyt? Mitä oli »usko», josta
+pojat olivat puhuneet ja josta pappikin puhui? Oliko se joku syntysana?
+Hän painoi sen mieleensä. Ja mitä »taivas» ja nuo neliskulmaiset kalut,
+jotka pappi pojille antoi?--Isä oli kieltänyt häntä kirkkoon menemästä.
+
+--Mutta minä menen! päätti hänessä outo voima, ja hän lähti kirkolle
+päin, kun näki papin menevän omaan tupaansa.
+
+Jo varhain aamulla ennen auringon nousua seisoskeli markkinaväkeä
+kirkon oven edustalla. Niinkuin edellisenäkin päivänä alettiin
+markkinat tänäänkin jumalanpalveluksella, eikä ollut tapana mitään
+kauppoja tehdä, ennenkuin toimitus kirkossa oli päättynyt. Messun
+tiettiin tänään tulevan tavallista juhlallisemman. Se oli oleva
+täydellinen jumalanpalvelus saarnoineen. Sitäpaitsi tulisi kymmenen
+omine voimineen kirkolle hiihtäneen lapsen kaste toimitettavaksi.
+Varmaankin tulisi pappi saarnassaan myöskin puhumaan siitä, mitä yöllä
+tiedettiin tapahtuneen.
+
+Tieto Korpivaaran tietäjän ihmeteosta oli jo alkanut levitä. Olihan
+useinkin kuultu tietäjän pikku tauteja parannelleen, mutta sellaisista
+kuin rampain nostamisesta jaloilleen kerrottiin vain muinaisina
+taruina. Olivat myöskin jotkut kuulleet kuiskailtavan pastorin
+saapumisesta taikasaunalle ja hänen yöllisestä käynnistään voudin
+luona, jossa olivat riitautuneet. Toiset sanoivat Panun jo olevan
+nuoriin lyödyn ja lähetetyn Turkuun mestattavaksi. Mutta toiset olivat
+nähneet hänet aivan ikään voudin pihalla eikä olevan niinä
+miehinäänkään.
+
+Tuosta kaikesta keskustelivat kirkon ympärillä seisojat, joista suurin
+osa oli kokoontunut oven eteen sen avautumista odottamaan. Jouko seisoi
+erään toisen panulaisen kanssa miesten puhetta kuunnellen.
+
+--Panun mieshän tuon parhaiten tietänee. Sano sinä!
+
+--Ei sitä niin vain Panua kiinni panna.
+
+--Minkäs taitaisi, jos pantaisiin?
+
+--Ei taitaisi olla sidettä, joka sen kalvosissa kestäisi.
+
+--Mutta lipettiinhän lähti, kun kuuli papin tulevan.
+
+--Ja kirkkoon ei uskalla tulla.
+
+--Ei ole vielä aika tullakaan. Jos tahtoisi, ei tarvitsisi se mies
+avaimia odottaa.
+
+--Ettäkö ilman aukaisisi?
+
+--Saattaisi se senkin tehdä, jos tahtoisi, ja on saattanut tehdäkin.
+
+--Ettäkö korpin valkoisen höyhenen lukkoon pistäisi...
+
+--Minkäpähän pistäisi.
+
+--Mutta jos jalka väliin jäisi.
+
+--Mitenkäpähän jäisi, kun tasakäpälässä yli hyppäisi.
+
+--Ei tunnu olevan teidän tietäjällä kirkonväki hallussaan, virkkoi
+muuan Vienan mies.
+
+--Onkos teidän?
+
+--Meillä oli tietäjä, ja elää se vieläkin. Lappalainen on... Vienan ja
+Lapin rajamailla asuu, jolla on se voima, että papille itselleenkin
+kirkon haltijat näytti.--Ollet se mies, mikä olevasi sanot, niin näytä,
+sanoi Ryssän pappi.--Mutta jos pelästyt ja alat huutaa?--En omaa
+väkeäni pelkää.--Kättään tietäjä käännähytti ja sanoi: Katasta tuonne!
+--Katsoi pappi, ja alkoi kirkkomaalta purkaa tien täydeltä pientä ja
+suurta, elävää ja kuollutta. Jo luulee pappi tuomion tulevan ja alkaa
+rukoilla:--Aseta väkesi, aseta väkesi!--Viittasi vain tietäjä
+kädellään, ja kirkonväki katosi.
+
+--Ei meidän papille näyttäisi.
+
+--Ei tiedä, mitä vielä näyttää.
+
+--Vapisee siinä vankkakin hänen haastaessaan.
+
+--Hyvä olisi, kun saisi manatuksi pois noidat ja velhot.
+
+--Kukas antaisi karjaonnen emännille, jos tietäjät pois?
+
+--Pappi siunaisi...
+
+--Ei papin siunaus auta... Eivät kuule häntä metsän väet... Eivät
+tottele kontio eivätkä sudet.
+
+--Kuuluvatpa tottelevan. Kun kirkonkellojen soidessa karjan ensikerran
+laitumelle lasket, kaikkoo karhu sinä kesänä kirkonkellon kuuluvilta.
+
+--Ei tarvitse kelloakaan, kun uskoo ja Ristin-Kiesuksen nimeä hokee.
+
+--Huonot taiat! hymähti Panun mies.
+
+--Käyhän kirkkoon, niin kuulet.
+
+--Oliko uhrit isot Vienassa viime kesänä? kysyi Panun mies.
+
+--Sata poroa tapatti Jyskyjärven rikas. Mutta Permissä ei enää
+uskalleta uhrata, sittenkun Ilja-munkki lehdon poltti. Suuri on siellä
+pappien valta.
+
+--Kun antoivat polttaa.
+
+--Poltetaan ne vielä täälläkin.
+
+Päivä oli alkanut valjeta. Kun auringon ensimmäinen säde murtautui
+metsän takaa, lensivät pakkasesta ulvahtaen auki kirkontornin luukut,
+ja samassa helähti kello soimaan, jolloin toiset päänsä paljastivat,
+toiset vielä vanhan tavan mukaan silmänsä ristivät.
+
+Niin kauan kuin kello soi, ei kuulunut hiiskahdustakaan ympärillä
+seisovasta väkijoukosta. Paljon oli siinä niitä, jotka kerran tai kaksi
+elämässään olivat sen äänen kuulleet, mutta joille se oli käynyt heidän
+uskontonsa ylimmäksi ilmaukseksi. Kellon äänessä se oli se salainen
+Jumalan voima, joka pakanuuden peikot oli voittanut, julmat jättiläiset
+karkoittanut ja joka suojeli kaikista pahain henkien juonista.
+
+Jouko oli säpsähtänyt kellon ääntä. Usein oli hän kuullut miesten
+kirkkoa ja kelloa kiroavan. Isä sitä vihasi, mutta häntä alkoi
+peloittaa sen liikunta, hän luuli sen päällensä putoavan joka kerta,
+kun sen ammottava kita matalasta tornista häneen päin kääntyi. Mutta
+kun kello oli ensimmäiset vihansa purkanut, kun se rauhoittui ja
+tyynemmin ja säännöllisemmin lekkui, valtasi hänet niinkuin muutkin
+viehkeä, harras mieli, ja hän kääntyi arka hymyily huulillaan
+katsahtaakseen toveriaan, johon oli kirkolle tullessaan yhtynyt ja joka
+äsken oli toisten kanssa väitellyt. Mutta toveri oli poissa eikä
+näkynyt täällä muitakaan hänen heimolaisiaan.
+
+Kun aamusoitto lakkasi, avautui samassa kirkon ovi, ja sen ikkunalaudat
+lensivät selälleen. Silmänräpäyksessä täyttyi pieni kirkko kuoriaan
+myöten, eivätkä sittenkään sinne mahtuneet tuskin puoletkaan
+pyrkijöistä. Ulosjääneet asettuivat seinämille avonaisten ikkunain alle
+kuunnellakseen ja jumalanpalvelukseen osaa ottaakseen. Jouko oli
+päässyt tunkeutumaan ovensuuhun. Kirkko täytyi hänen nähdä, isän
+kiellosta huolimatta. Äiti oli lähtiessä salavihkaa kuiskannut:
+
+--Käy kirkossa, että tiedät tultuasi kertoa.
+
+Kirkko oli pieni ja ahdas, penkit ilman selustimia, alttarin ympärys
+kömpelö häkki, alttari itse kuin kumollaan oleva puulaatikko
+alastomassa seinässä kiinni, saarnastuoli »pönttö», kaikki
+maalaamatonta, höyläämätöntä puuta; ainoat koristeet olivat valkoinen
+liina alttarilla ja sininen saarnastuolissa, alttarin päällä seinässä
+musta risti ja katossa keskellä kirkkoa pieni kynttiläkruunu
+riippumassa.
+
+Mutta Joukon mielestä oli kirkko huimaavan korkea, ja kaikki sen
+laitokset, mutta etenkin katon kannattimet ja ristiorret, ihmeelliset.
+Hänen sitä silmäellessään alkoivat orret ja ristit natista, ja taas
+yllähti kello soimaan hänen päänsä päällä. Ei ollut se kauan soinut,
+kun väki ulkona ja porstuassa ja kirkossa alkaa liikkua ja äännähdellä:
+»Pappi tulee! pappi tulee!»
+
+Väkijoukon keskeen avautunutta käytävää myöten astuu Martti Olavinpoika
+kirkkoon, pitkä musta kauhtana yllään, kaulan ympärillä valkoinen kehä
+kuin päivänkakkara. Hänen jäljessään tulevat kastettavat pojat
+kaksittain, kirjat käsissään, ja heitä seuraa suntio suurta kiiltävätä
+astiaa kantaen. Ulkona ovat päät paljastuneet, ja kirkossa olijat
+kumartavat sitä mukaa, kuin pappi seurueineen etenee. Kuoriin tultuaan
+sijoittaa hän pojat alttarin eteen, nousee itse alttarille, polvistuu
+siinä, nousee ylös ja yhtyy voimakkaalla äänellä virteen, minkä suntio,
+joka samalla on lukkari, on aloittanut. Kauan saavat he kahden veisata,
+eikä osaa seurakunta yhtyä. Mutta virsi on sama kuin oli eilen,
+kirkossa on niitä, jotka ovat sen ennenkin kuulleet, nuotti on tuttu,
+ja ennenkuin virsi on lopussa, on siihen yhtynyt ääniä kirkossa ja
+joitakuita sen ulkopuolella. Jouko seisoo ovensuussa yhä enemmän
+ihmeisiinsä vaipuneena siitä, mitä kuulee ja näkee. Hän kuulee virren
+lakkaavan, näkee papin panevan kätensä ristiin, muut tekevät samalla
+tavalla, ja eräs vaimo, joka Joukon vieressä seisoo, nykäisee häntäkin
+panemaan. Pappi puhuu jotakin, rukoilee, ja Jouko rukoilee muiden
+mukana, ymmärtäen sanat, mutta ei niiden sisältöä tajuten.
+
+Mutta nyt tajuaa hän, mitä pappi puhuu. Hän käskee pojat alttarin eteen
+astumaan ja kastetta vastaanottamaan. Pojat astuvat esiin, ja kun pappi
+taas on jotakin lukenut ja puhunut sillä samalla hellällä
+ystävällisellä äänellä, jolla Jouko kuuli hänen heitä pappilan tuvassa
+puhuttelevan, kysyy hän heiltä kolmeen kertaan: »uskotteko?»--ja päätään
+syvään kumartaen vastaavat he: »uskomme». Vuorotellen menevät he hänen
+luokseen, hän valaa kolmesti vettä heidän päähänsä ja antaa heille
+nimet.
+
+»Minä kastan sinut Tuomas nimeen Isän, Pojan ja Pyhänhengen... Minä
+kastan sinut Juhana, Taavetti ... Paavali.»--Kirkkoväki kertaa nimet
+Tuomas, Juhana, Paavali ja jokaisen kymmenen nimet ja lopulta Joukokin
+liikauttaa huuliaan outojen sanojen mukaan ja kummastelee taas taikaa
+sanoissa »Isän, Pojan ja Pyhänhengen», joiden perille hän tahtoisi
+päästä.
+
+Ja sitten astuu pappi takaisin alttarille ja puhuu niin, että Joukon
+sydäntä sykeröitsee, puhuu jostakin miehestä, jonka luokse eivät
+sallineet lasten tulla, mutta joka sanoi: »Sallikaa lasten tulla minun
+tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta, ja hän otti heidät
+syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.» Ja sen
+tykö olivat nyt tulleet ne, jotka nyt kastetut olivat.
+
+»Rukoilkaamme näiden lapsukaisien puolesta, jotka Herran pyhään
+seurakuntaan otetut ovat»,--sanoi hän lopuksi, polvistuen alttarin
+eteen, ja kaikki muutkin polvistuivat.--Jokaista hänen liikettään
+seurasi Jouko, näki jokaisen väreen hänen kasvoissaan, jokaisen
+silmänluonnin ja välähdyksen hänen katseessaan. Polvistuvan oli hän
+nähnyt ennenkin kotoisten uhripappien, hokeneet ja loihtineet ja
+puhuneet ne olivat nekin, ja kastettavankin oli hän monesti nähnyt
+isänsä kotona pyhässä lehdossa lähteen reunalla, mutta tämä ei
+irvistellyt, ei silmiään mulkoillut, ei ruumistaan väännellyt, vaan
+seisoi suorana, sanoi sanansa helakasti, voimakkaasti--ja yhä enemmän
+ihmetteli häntä Jouko. Mutta nyt astui pappi alas alttarilta, avasi
+oven sakaristoon ja katosi sinne.
+
+Suntio aloitti virren. Silloin syntyi melua ovella, jonka suussa Jouko
+seisoi. Kuului kovaa aisakellon soittoa, hevosten korskunaa ja huutoja.
+»Tietä kuninkaan voudille!» Väkeä komennettiin ulos, toiset tungettiin
+tiukemmalle penkkeihin ja isona ja leveänä, kyynärpäillään tietä
+tehden, astui vouti kirkkoon Panun seuraamana.
+
+--Pois minun penkistäni! komensi hän keskelle kirkkoa tultuaan ja ajoi
+saarnastuolin edessä olevan penkin tyhjäksi, istuutuen sen keskelle ja
+katsellen tahmeilla ja kohmeloittuneilla silmillä ympärilleen.
+
+--Vai te voudin penkkiin, moukat! Missä täällä ovat kirkonmiehet?--Ka,
+Panu, istu vain siihen! Älä ole milläsikään! Ei ole hätää, kun minä
+olen mukana.
+
+Seurakunta oli lakannut veisaamasta, ja suntio yksin sai lopettaa
+virren. Kun hämmennys vähitellen oli asettunut, avautui viimeistä
+värssyä veisattaessa sakariston ovi, ja hitain, mutta varmoin ja
+arvokkain askelin astui pastori saarnastuoliin.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Nähdessään papin saarnastuolin reunan takaa nousevan vavahti Jouko.
+Ensin nousi sieltä otsa, sitten kasvot ja rinta, nousivat niinkuin outo
+olento ontosta puusta, ja Jouko luuli jo hänen jalkojaan myöten
+nousevan, kun voimakkaat, rystyiset kädet tarttuivat saarnastuolin
+laitaan ja silmistä, rypistyneiden kulmien alta ampui tuima,
+läpitunkeva katse halki kirkon. Ei näyttänyt se enää olevan sama lempeä
+mies, mikä äsken.
+
+Eikä hän ollutkaan sama mies. Se hetkellinen mielen hellyys, joka oli
+pastorin vallannut hänen ensi kerran eläessään kastaessaan omilla
+jaloillaan seisovia lapsia ja joka oli Joukoakin niin lämmittänyt, oli
+poissa, ja nyt hän seisoi siinä niinkuin sotilas rintamassaan otsa
+otsaa vastaan vastustajainsa ja vihollistensa kanssa, jotka
+hävyttömyydessään olivat kokonaisen penkin hänen omassa kirkossaan
+anastaneet. Hänen mielensä kuohahti, veret kiehuivat hänen poskillaan,
+ja unohtaen rukoukseensakaan painua karkasi hän arvelematta heidän
+kimppuunsa niinkuin olisi yhdellä iskulla heidät musertaa tahtonut.
+Vaistomaisesti tunsi seurakunta, mitä oli tulossa, niinkuin herkät
+metsäläiset jo päivää ennen ukonilman aavistavat. Voudin silmäkään ei
+katsetta kestänyt, vaan lähti seiniä pitkin harhailemaan.
+
+Panu siveli partaansa ja kirosi mielessään voutia, joka oli saattanut
+hänet tähän kiusalliseen asemaan. Mutta Jouko ei voinut kyllin
+kummastella, mitä varten isä oli tullut kirkkoon.
+
+--Nimeen Isän, Pojan ja Pyhänhengen! sanoi hän tuimasti ja uhkaavasti,
+--piti vähän väliä ja jatkoi:
+
+--»Sillä tietäkää se, ettei yksikään huorintekijä taikka saastainen eli
+ahne ja epäjumalan palvelija ole Kristuksen ja Jumalan valtakunnan
+perillinen, sanoo pyhä Paavali», alkoi pastori.
+
+Ja pitäen vähän lomaa hän taas jatkoi:
+
+»Mutta pettureille ja hirmuisille ja murhaajille ja salavuoteisille ja
+velhoille pitää sija oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä
+palaa ja joka on toinen kuolema.»
+
+Se oli kuin ensi puuskaus alkavasta myrskystä, kaksi kovaa rajua
+hyökkäystä, jonka jälkeen ilma hiukan asettuu, noustakseen
+säännöllisesti ja asteettain yhä suurempaan voimaan.
+
+--Enkä minä taida eikä minun pidä enää vaikeneman niistä
+kauhistuksista, joita täällä kuullut ja katkeralla mielikarvaudella
+havainnut olen, kuinka useat sanankuulijoistani vastoin kaikkea
+kristillistä menoa surkuteltavassa ja suurimmassa pimeydessä vaeltavat,
+niin etteivät pahaa hyvästä ja valhetta totuudesta erottaa taida, vaan
+antavat itsensä hävyttömäin viettelijäin ja velhojen ja muiden
+taikuuden hengeltä riivattujen kautta johdattaa ja taluttaa. Täällä
+tiedän minä joka nurkassa vielä tänä Herran valistuksen aikana pimeyden
+töitä harjoitettavan ja kalliisti ostettuja sieluja perkeleelle
+pyydystettävän kaikenlaisilla lukulangoilla ja muilla pimeydessä
+kudotuilla verkoilla, niinkuin lintuja pauloilla ja kaloja ongella. En
+tahtoisi minä korviani uskoa siitä, mitä näistä perkeleen konsteista
+kuullut olen ja mitä hävyttömiä asioita teidän seassanne tapahtuu. Jos
+Jumala siunaa yhden nuoren aviovaimon kohdun hedelmällä ja antaa hänen
+synnyttämisen aikansa joutua, kuinka ei vanhain ämmäin kärkäs ja
+hävytön joukko piiritä ja saarra häntä? Ensin peljätetään häntä
+synnyttämisen kivun raskaudella ja kovuudella, sitten opetetaan tuhatta
+naurettavaa asiata: syötetään lukusuoloilla ja vyötetään langoilla
+solmituilla niinillä ja käärmeen nahkoilla, niinkuin minulle kerrottu
+on, ja se kaikki siinä järjettömässä tarkoituksessa, että sen kautta
+kipuja vähentää ja estää.
+
+--Jos Jumala tutkimattomassa viisaudessaan antaa jonkun ihmisen
+sairauteen langeta, liioitenkin johonkin äkilliseen ja senkaltaiseen,
+jota harvemmin nähdään, niinkuin halvaukseen, päänheikkouteen ja
+lankeavan tautiin, niin luulette te niiden olevan noitain ja taikurien
+nostattamia ja taitavan heidän avullaan parannetuiksi tulla. Sentähden
+kutsutte te nämä perkeleen palvelijat kylvettämään, loihtuja lukemaan,
+arpomaan ja saatanan juonia tekemään. Eikö tämä ole perkeleellistä
+menoa ja Jumalan töihin tunkeutumista? Voi, pitkämielinen Herra Jumala,
+joka sen kaltaisia vihasi asioita niin kauan kärsit! Sillä se
+pirullisin asia on, että se sairasten kallis aika, jonka Jumala vielä
+heidän viimeisilläänkin ja tautivuoteellaan heille lahjoittaa, tällä
+helvetin liekillä kulutetaan niin kauan, että voima raukee, aika raukee
+ja sieluparkain ilman yhtäkään parannusta Jumalan eteen astuman pitää!
+
+Naiset alkoivat nyyhkyttää siellä täällä kirkossa. Miehet
+käännähtelivät. Sitten oli taas hiljaa kirkossa ja ulkona. Joku koira
+siellä vain ulvahti.
+
+--Mutta mitä on tämä kaikki siihen epäjumalain palvelukseen verraten,
+jota harjoitetaan, ei tosin enää kaikkialla, mutta monin paikoin
+tässäkin pitäjässä! Yksi on Jumala ja ainoa hänen poikansa, mutta
+täällä on niitä, jotka monenlaisia haltijoita ja helvetin henkiä
+palvelevat ja kumartavat ja uhreilla lepyttävät, jotka heille puita ja
+metsiä pyhittävät ja eläimiä teurastavat. Mutta Jumala on kerran heidät
+ruhjova, ja taivaan tuli on polttava tuhkaksi heidän epäjumalansa--
+olkaa siitä varmat!
+
+--Oo, te taikurit ja velhot ja noidat, joiden kautta kaikki tämä
+pahennus ylläpidetään, jotka petätte ja hengellisesti murhaatte ja
+tapatte, kuinka luulette te kadotuksen välttävänne, jotka niin monet
+sinne saattaneet olette ja lähimmäisetkin sukulaisenne, lapsenne ja
+heimolaisenne sinne viette ja saatatte! Jos ei ikänänsä helvettiä siinä
+katsannossa, kuin Jumalan sana ilmoittaa, nimittäin perkeleille ja
+hänen enkeleillensä valmistettu olisi, niin pitäisi sen vanhurskaan
+Jumalan sen teidän tähtenne valmistaman, sillä te olette riettaammat ja
+pahemmat häntä. Mutta teidän hetkenne on lyönyt, koston ja
+rangaistuksen päivä on tullut. Minä voisin teidät lain vasaralla
+murskata, voisin teidät kahleisiin panettaa ja maalliseen ansaittuun
+rangaistukseen saattaa sekä ynnä auttajainne ja suosijainne kanssa,
+jotka ovat esivallalta käskyn saaneet kirkon puolesta sotia, mutta
+jotka näitä käskyjä ylenkatsovat.
+
+--Ketä pastori tarkoittaa? örähti vouti ja kohentautui suoremmaksi
+selkäänsä oikaisten.
+
+Joko ei pastori kuullut tai ei siitä välittänyt. Hän jatkoi kiihtyvällä
+voimalla:
+
+--Mutta Herra ei maallisen esivallan apua tarvitse, silloin kun hän
+tahtonsa täytäntöön panee. Hänen kätensä on voimallinen ja väkevä, ja
+sillä on hän teidät murskaava, kuni maan matoset, kun hänen aikansa on
+tullut, joka ei ole kauan viipyvä. Ole siis varuillasi, sinäkin
+häpeämätön noita, joka, vaikka saatanan hengen töillä olet Herraa
+kiusannut, uskallat hänen omaan huoneeseensa astua! Astu ulos täältä
+äläkä palaja tänne, ennenkuin katuvaisena syntisenä sen teet!
+
+Kaikki väki kohahti seisoalleen ja tunki voudin penkkiä kohti, jonka
+päässä Panukin istui. Vouti oli noussut hänkin ylös.
+
+--Pysykää paikoillanne siellä ja antakaa tietä hänelle! komensi pastori
+kuivalla, käskevällä äänellä, joka vaikutti kuin tikarin kylmä pisto
+nuijan iskujen perästä.
+
+Kun oli vähän asetuttu, huusi pastori taas uudelleen jylisevällä
+äänellä:
+
+--Astu ulos, saatana, sanon minä! Mitä viivyttelet?
+
+--Jos Panu menee, sitten menen minäkin! huusi vouti.
+
+--Mene! Ja mitäs tulitkaan?
+
+--Mutta nyt en menekään! Panu, älä mene sinäkään!--Ja vouti rehahti
+taas istumaan.
+
+--Ulos, noita, joka perkeleen voimaa olet uskaltanut apunasi käyttää!
+
+Panu oli noussut lähteäkseen. Mutta kun ei hän väen tungokselta
+päässyt, kääntyi hän yht'äkkiä päin saarnastuoliin ja huusi:
+
+--Mutta minä paransin hänet!
+
+--Rohkenetko vielä suutasi avata täällä, murhamies! karjaisi pastori,
+kumartuen eteenpäin yli saarnastuolin reunan. Kuule sitten, mitä et
+ehkä tiedä, ja kuulkaa se koko seurakunta! Sairas, jonka luulit
+jaloillensa nostaneesi, on Herran voimasta kaatunut takaisin maahan ja
+makaa nyt kuoleman kielissä!--Tehkää tietä siellä oven suussa!
+
+Väki ryntäili esiin, toiset työnsivät eteen, toiset taa, ja siinä
+sekasorrossa katosi Panu penkistä. Laajalla, käskevällä käden
+liikkeellä komensi pappi käytävän puhtaaksi, ja nopeasti nähtiin nyt
+Panun pujahtavan ulos ovensuusta, jonne oli häiriön aikana
+tunkeutunut.
+
+Sanaakaan sanomatta nousi vouti penkistään ja seurasi mukana. Ulos
+tultuaan katseli hän etsien ympärilleen, mutta kun ei Panua missään
+näkynyt, heittäysi hän koko painollaan rekeensä ja käski karkeasti
+kiroten ajamaan.
+
+Mutta kun väki Panun ja voudin poistuttua oli kirkossa asettunut,
+korotti pappi äänensä ja virkkoi:
+
+--Rukoilkaamme! sanoi hän. Langetkaamme meidän polvillemme ja
+rukoilkaamme Häntä, joka pahat rankaisee, hyvät palkitsee, mutta
+anteeksi antaa kaikille, jotka katuvaisina hänen kasvojensa eteen
+polvistuvat. Rukoilkaamme niiden puolesta, joita piru kätyriensä kautta
+pyytää pauloihinsa vangita ja joiden heikkoutta, sokeutta ja
+ymmärtämättömyyttä hän hyväkseen käyttää. Rukoilkaamme, että hän heidät
+valaiseisi ja heille voimia antaisi hänen juoniansa vastaan seisomaan
+ja puhdistaisi heidän kotonsa ja kartanonsa niistä saastaisista
+kiusaajista, niinkuin minä nyt hänen huoneensa puhdistanut olen. Amen!
+
+Joukon oli vallannut kasvava kauhistus papin pauhatessa, ja hänestä oli
+ollut, niinkuin olisi kirous häntäkin tarkoittanut, niinkuin olisi
+pappi häneen koko ajan silmänsä teroittanut, ja kun väki kirkossa
+kohahti seisoalleen, luuli hän niiden hänen päälleen hyökkäävän
+musertaakseen hänet seinää vasten. Kun hänen isänsä nousi ylös, sai hän
+viimeiset voimansa ponnistetuksi, tunki ulos ja lähti sen, minkä jalat
+kantoivat, kiitämään toverien luo nuotiopaikalle. Tuli oli siellä
+sammutettu ja toverit poissa. Iskien sukset jalkaansa lähti hän latua
+myöten hiihtämään ja tapasi miehet harjun rinteellä, jonne Panu oli
+käskenyt heidän mennä edeltäpäin häntä odottamaan, sill'aikaa kun hän
+vielä vähän voudin kanssa asioisi. Ei kukaan heistä ollut kirkossa
+ollut, eivätkä he näkyneet tietävän, mitä siellä oli tapahtunut. Ei
+Joukokaan käynyt siitä kertomaan. Hajalla silmin seisoi hän harjun
+selällä ja katseli puitten aukosta alas laaksoon, jossa kirkko höyrysi
+sisällä olevain henkeä, niinkuin Jouko välistä oli nähnyt märkäin
+vuortenrotkojen höyryävän, joiden sisässä haltijat asuvat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun pastori astui alas saarnastuolista, uikuttivat naiset sekä sisällä
+että ulkona, ja miehet istuivat synkkinä ja totisina penkkeihinsä
+painautuneina. Hän tunsi vaikuttaneensa, puhuessaan oli hänestä ollut,
+niinkuin joka sana olisi oikeaan paikkaansa iskenyt, niinkuin ne
+olisivat maan alle tunkeneet pahojen henkien omiin asuntoihin, niinkuin
+olisi kaiku niihin kaukaisimmasta korven kolkasta vastannut. Voimakas
+itseluottamuksen tunne hänen rintaansa paisutti. Hän oli mielestään
+ensimmäisen voittonsa voittanut, murtanut vihollisen rintaman, heidät
+pakosalle peloittanut. Samaan tapaan hän tahtoi jatkaa, tahtoi ajaa
+heitä takaa heidän viimeisiin piilopaikkoihinsa. Panu oli peloitettu,
+hänen silmänsä oli arasti välähtänyt, ja selkä oli hänen kirkosta
+poistuessaan ollut kuin pakenevan, häpeävän otuksen. Ei hän varmaankaan
+enää ole tänne uskaltava, mutta minä ajan häntä takaa, niinkuin
+metsästäjä sutta ajaa, ja seivästän hänet luolansa suulla! Ja hänestä
+oli, niinkuin el hän siihen olisi tarvinnut muuta asetta kuin sanansa
+ja sen voiman.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Äänettöminä ja nopeasti, niinkuin olisi tuuli heitä takaa työntänyt,
+hiihtivät Panu ja hänen miehensä samaa latua, jota tulleetkin olivat.
+Ensimmäisenä hiihti Panu itse, viimeiseksi jäi vähitellen Jouko.
+Ehdittyään harjun laelle häntä odottavan joukkonsa luo oli Panu
+sanaakaan sanomatta antanut merkin lähtöön ja puhaltanut muista edelle,
+eikä kukaan rohjennut hiihtää hänen kupeellaan eikä puhutella häntä.
+
+Panulla oli paljon mietittävää, ja yhä kiivaammin lykkäsi hän lylyä ja
+sauvan sompaa hankeen iski.
+
+Pappi oli näyttäytynyt voimakkaammaksi kuin miksi Panu oli hänet
+luullut. Hänen sanansa oli sattuva, puhe voimakasta ja katse tuima.
+Tietäjä hän on, ja hänen tietonsa on tehoisa, millä voimalla hän sitten
+liikkuneekin. Ei hän muuten olisi voinut Rampa-Riitan parannusta
+tyhjäksi tehdä.
+
+Oli alkanut raskaasti tuulla, suurilla soilla yltyi se pistäväksi
+viimaksi, ajoi lunta edellään ja karisteli sitä puista, samalla kun
+metsä vihaisesti ja kärtyisästi usahteli.
+
+Tiesi mikä vaara hänestä vielä koituisi. Eikä näyttänyt olevan mitään
+keinoja hänen kukistamisekseen. Kaikkia muita vihoja ja kiroja vastaan
+tiesi Panu taiat ja loihdut, mutta kirkkotaikoja, ristintaikoja ja
+papin silmänteiden lumouksia vastaan ei hän taitanut ainoatakaan.
+
+Hetken hiihti hän epävarmana, miltei pelokkaana, niinkuin vaaran
+uhkaamana, jota ei tuntunut voivan torjua.
+
+Jos ne pääsevät tietoon sen voimasta, jos kansa lähtee sitä kulkemaan
+ja joutuu sen tenhottavaksi... Se on siitä estettävä, kiellettävä. Viha
+vihaa, kirot kiroja vastaan!
+
+Hän tunsi jo alkavansa olla selvillä siitä, mitä ainakin ensi aluksi
+olisi tehtävä. Ja kuta syvemmälle hän omiin metsiinsä painui ja
+kirkolta urkeni, sitä myöten kasvoi myöskin hänen luottamuksensa ja hän
+tunsi voimainsa paisuvan. Sinne meneväin tie nostetaan pystyyn, ladut
+lumotaan, ja jos hän tänne uskaltaa ... ei silloin ehkä lisätaikoja
+tarvitakaan ... ei tarvittu Reidallekaan.
+
+Lyhyt talvinen päivä alkoi pimetä. Tuuli oli alkanut kiihtyä
+lumimyrskyksi. Panu hiljensi hiihdäntäänsä ja odotti miehiään suuren
+suon reunassa. Toinen toisensa jäljestä tulivat ne lumisina haamuina
+esiin petäjiköstä.
+
+--Missä on Jouko? kysyi hän.
+
+--Siellä se perässä painaa.
+
+--Eikö jo tehdä nuotiota? kysyi Kuisma, joka oli hiukan uuvahtanut yön
+valvottuaan markkinailoissa.
+
+Mutta kun Panu oli sitä mieltä, että kuljettaisiin vielä suoaukon
+poikki ja asetuttaisiin yöksi sen toisella puolella olevan korkean
+Rajavaaran suojaan, jatkettiin taas matkaa. Vähän matkaa hiihdettyään
+huusi Panu jälleen:
+
+--On kai Jouko siellä?
+
+--Näytti vähän väsähtyneeltä, mutta tottapahan tulee, vastattiin.
+
+--Kyllä Jouko aina tulee! huusi toinen.
+
+Mutta yhä enemmän jäi Jouko jäljelle muusta seurueesta.
+
+Luihin ja ytimiin olivat häneen papin sanat tunkeneet. Hän oli kuin
+lamautunut niiden painon alle. Tähän saakka oli hänen isänsä hänestä
+ollut voimakkain, mahtavin mies maailmassa. Nyt oli hänestä, kuin olisi
+isä voitettu, nujerrettu, niinkuin hän tuolla peloitettuna pakenisi sitä
+pahaa, mitä oli tehnyt. Entä jos se pappi koko markkinaväen heidän
+jälkeensä ajaa? Häntä peloitti niin, että jalkaa herpaisi, ja hän luuli
+muidenkin pelkäävän, kun niin tuimasti hiihtivät, isän kaikista
+enimmin, jota ei näkynyt kuin vilahdukselta suurimmilla aukeilla.
+Myrsky kiihtyi, hongat ruskivat, metsä möyrysi. Se ei tulekaan itse,
+lähettää henkensä ja haltijansa... Miksei minua ole kastettu, etteivät
+perkeleet ja paholaiset mitään mahtaisi?... Suksen jäljen nietosti
+umpeen, yhä vaikeampi oli Joukon sitä seurata. Suuria lumipalloja
+putoili puista hänen ympärilleen, milloin eteen milloin taakse, milloin
+aivan suksien kannoille. Kun ennättäisi Rajavaaran turviin, joka on
+pyhä paikka, hyväin haltijain asumus, siellä eivät mitään mahtaisi! Ne
+ottavat hänet, kun eivät isää tavoita. Hän huusi, mutta ei kukaan
+vastannut. Silloin oli hän kuulevinaan niinkuin susien ulvontaa
+takaansa korvesta. Tultuaan suolle luuli hän näkevänsä niitä
+laumoittain istumassa petäjäin takana. Hän koetti rauhoittua, muistaa
+jotakin taikaa, niinkuin isä oli neuvonut siltä varalta, että metsä
+alkaisi peittää. Ei muistanut mitään ja ponnisti kaikki voimansa. Kohta
+huomasi hän ei enää tietävänsä, minne hiihti. Äsken oli tuuli ollut
+takaa päin, nyt se tuli kupeelta. Mutta kun hän aikoi kääntyä, näki hän
+karhun kahdella jalalla seisomassa siellä, minne olisi ollut mentävä.
+Nyt muisti hän, että täytyi heittää hattu olkansa yli jäljelleen, jos
+pedot ahdistivat. Mutta tuskin oli hän sen tehnyt, kun tunsi maan
+edessään kohoavan ja suksien vaipuvan edessään pehmeään, upottavaan
+umpeen. Ponnistellessaan luuli hän näkevänsä suksien kärkien edessään
+käärmeiksi muuttuvan ja häntä tavoitellen kiemurtelevan. Häntä alkoi
+kantaa taapäin, hän el saanut kantahihnoja irti, kaatui selälleen,
+siitä syrjälleen, eikä ollut hänessä enää miestä nousemaan.
+
+Kun el Joukoa alkanut nuotiolle kuulua, lähdettiin häntä etsimään ja
+löydettiin tiedotonna vaaran alta. Kun hänet nahkoihin käärittyä ja
+tulen ääressä lämmitettyä saatiin hiukan tointumaan, alkoi hän
+hourailla papista ja huusi: »Polttaa! polttaa!»
+
+--Kuka polttaa?
+
+--Isä polttaa, polttaa ... kiroo ... kiroo!
+
+--Oliko Jouko teidän kanssanne minun poissa ollessani? tiedusteli Panu
+Ilpolta.
+
+El ollut,--tuli vähän ennen kuin sinä.
+
+Panu oli pian selvillä siitä, että Jouko oli ollut kirkossa ja luuli
+nyt itsensä kirotuksi. Hän koetti puhaltamalla häntä kasvoihin,
+hieromalla ohimoita ja hiljaa lukemalla herättää häntä ja päästää papin
+piloista, joihin poika silminnähtävästi oli joutunut, mutta tunsi
+voimattomuutensa. Kirkkohiisi el ollut hänen lumottavissaan. Vähän ajan
+perästä Jouko kuitenkin nukkui ja alkoi hengittää rauhallisesti.
+
+Kun oli illastettu ja miehet laittelivat tilojaan, kutsui Panu, joka
+koko ajan oli totisena ja vähäpuheisena istunut, mukaansa vanhimman
+miehistään, Ilpon, astui suksilleen ja hiihti pois. Kukaan el tiennyt,
+minne hän meni, mutta että hänellä oli jotakin tavatonta tekeillä, sen
+he ymmärsivät.
+
+Myrsky oli yhä kiihtynyt. Luokkina taipuivat hongat, ja kuuset
+huojuivat katketakseen, lumen ryöpytessä vihaisina kuohuina, missä
+vähänkään oli aukeaa paikkaa.
+
+--Lapin myrsky, virkkoi Ilpo.
+
+--Sano paremminkin papin, vastasi Panu.
+
+--Senkö olisi nostama?
+
+--Mutta kohta asettuu.
+
+--Mitä aiot, Panu?
+
+--Aion asettaa.
+
+Panu hiihti vaaran rinnettä vähän viistoon, kohoten hiljalleen
+ylöspäin. Keskiyön aikana ehtivät he vaaran laelle, joka oli kallioinen
+ja jylhä, kasvaen paikoitellen sakeaa läpipääsemätöntä näreikköä.
+Hiihdellen edestakaisin ikäänkuin etsien jotakin pysähtyi Panu viimein
+korkean yksinäisen kiven juureen.
+
+--Tässä levätään vähän, viekööt vihurinsa, jos voivat, meidän täytyy
+näyttää, ettei pelätä. Myrskyillään luuli Reitakin voittavansa, mutta
+tuuli puhaltaa, ja mies seisoo vastaan. Tunnetko paikan?
+
+--Tuntenenhan Rajakiven.
+
+--Ulvokoonhan nyt, mitä ulvoo. Kohta lakkaa.
+
+--Onko sinulla ne sanat?
+
+--El ole ennen tehtyjä. Mutta vereksistä vara parempi.
+
+--Kuulletko myrskyssä, mitä haltija sanoo?
+
+--Painan korvani kiven kylkeen. Nyt nukutaan. Johan myrskykin
+heikkenee. Tuiman laukan varsa tekee, pian väsähtyy.
+
+Miehet painuivat pitkäkseen havuvuoteelleen. Kun Ilpo jonkin aikaa
+nukuttuaan heräsi, oli Panu poissa.
+
+Myrsky oli laannut, ja taivas oli poudassa. Heleän punainen aamurusko.
+kuumotti jo taivaan rannalta ja punaili heikolla punallaan näreitä
+vaaran laella, joihin myrsky oli iskenyt lunta niin, että ne olivat
+kuin lumipatsaita.
+
+Ilpo seurasi Panun jälkiä, jotka lähtivät kiven ympäri kiertämään. Ne
+kulkivat sen ympäri kolmeen kertaan yhä ahtaammassa piirissä, ja
+viimein veivät ne ylös kivelle. Hän kiipesi jäljestä ja näki Panun
+kiven korkeimmalla laella loitsijan liikkeitä tekemässä. Hän
+kumartelihe, heittäytyi taapäin, nakkasihe suulleen ja mutisi epäselviä
+sanoja; yht'äkkiä tempasi hän pienen matkarummun poveltaan, pärisytti
+sitä ensin hiljemmin, sitten kovemmin ja kovemmin samalla pyörien yhä
+kiihtyvällä vauhdilla, kunnes seisahtui silmänräpäyksessä yhteen kohti,
+ojensi molemmat kätensä, toisessa rumpu, toisessa sen kalikka, etelään
+päin, jossa kohoavista kosken usvista päättäen kirkonkylä sijaitsi, ja
+melkein kiljumalla loihti:
+
+    --Ole Kiesunen kirottu,
+    manattu Marian poika,
+    ällös ylös uskaltako,
+    tästä kautta poikki tulko,
+    ei ylitse, ei alitse,
+    eikä ympäri ikänä!
+    Tähän suistukoon sukusi,
+    kaatukohon kaikki kansa--
+    Tuonne ma sisun manoan
+    kirkkoinesi, kelloinesi
+    pimeähän Pohjolahan,
+    Lapin laajoille perille,
+    paikoille pohjattomille,
+    maille ristimättömille.
+    Kiveks kirkko muuttukohon
+    paaeks huone haihtukohon.
+    kirkon risti kuusen latvaks,
+    kello kaheks haljetkohon,
+    palaset papille päähän----
+
+Tuskin oli Panu loitsunsa lopettanut, kun auringon juuri laitaansa
+nostaessa ilmaantui ihmeellinen näky taivaalle. Vähän yläpuolella
+metsäistä taivaan rantaa sillä kohdalla, missä usva Kirkkokoskesta
+kohosi, alkoivat yht'äkkiä kirkko, tapuli ja kirkonkylän talot ilmaan
+kangastua.
+
+Panu näki sen, hän jähmettyi yhteen kohtaan seisomaan ja tuijotti
+kauhistuksissaan uhkaavaa ennettä.
+
+Mutta silloin tapahtui toinen ihme. Kirkko katosi, ilmaantuakseen
+samassa ylösalaisin, katto ja torni maata vasten.
+
+Riemuiten huusi Panu Ilpon todistamaan, että kirkko oli kumollaan.
+
+Sen voivat muutkin miehet todistaa. Kun he olivat Panun kanssa vaaran
+selälle hiihtäneet, näkyi, kangastus vielä semmoisenaan etelän
+ilmoilta. Ilpo saattoi vakuuttaa todeksi, että enne oli Panun
+loihtiessa siihen sellaisena ilmaantunut.
+
+Sanattomina seisoivat miehet. Kuismakin, joka ei tähän saakka ollut
+Panua enemmän kuin muitakaan noitia uskonut, seisoi totisena ja
+hämmästyneenä. Herättyään ja kuultuaan, mitä oli tapahtunut, oli Jouko
+samassa päässyt piloistaan. Pappi ja hänen puheensa olivat kuin pahaa
+unta, ja usko isään ja hänen voimaansa oli tullut takaisin.
+
+Miesten hiihtämään hankkiutuessa virkkoi Ilpo:
+
+--Ihme on, jos nyt Rajavaaran yli uskaltaa.
+
+--Ja jos uskaltaa, niin olkoon oma asiansa, osaako takaisin, sanoi
+Panu.--Ja tästä päivästä kutsuttakoon tätä vaaraa Kirovaaraksi, lisäsi
+hän suksilleen nousten. Kutsuttakoon kahdestakin syystä: kirottu olkoon
+tästä lähtien Ristin-Kiesuksen kirkko ja kirottu jokainen, joka tästä
+kirkolle kulkee.
+
+--Olkoon, kuten Panu sanoo, vahvisti Ilpo ja muut miehet hänen
+mukanaan.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Kolme hyvän hiihtomiehen päivämatkaa kirkonkylästä koillisia ilmoja
+kohti oli Korpivaaran suuri karjalaiskylä ison selän pohjukassa.
+Kahtaalta tulevat ylimaiden vedet muodostivat korkean vuorisen niemen,
+jonka juuressa mantereen puolella kaitaa kannasta oli Panulan kaikkia
+muita isompi talo. Kesällä meni kaikkien koskia myöten kulkevain tie
+siitä sivu, ja talvella toivat siihen kaikki suksenladut ja porotiet.
+Kaikki liike, mikä Venäjältä ja Vienasta kulki Suomeen, kävi tästä
+ohitse.
+
+Korpivaaran kylä oli ammoisista ajoista ollut kaiken pohjoisen Karjalan
+keskusta ja yhtymäpaikka. Siinä he keskinäiset kauppansa kävivät ja
+siihen kokoontuivat jokavuotisia uhrejaan viettämään. Vasta sitten, kun
+kirkko Kontojärvelle rakennettiin, siirtyi kaupan keskusta sinne, ja
+paikan merkitys väheni. Mutta uhripaikkana pysyi se yhä niinkuin
+ennenkin.
+
+Tietäjäsuku, joka niemen talossa asui, oli niin vanha, ettei sen
+alkujuurista vanhimmatkaan miehet tainneet selvää saada. Arveltiin sen
+siinä asuneen satoja vuosia aina siitä alkaen, kun lappalaiset järven
+rannoilta karkoitettiin ja karkoittajat vakinaisen asumuksen laativat.
+Se oli rikastunut metsän käynnillä ja turkisten kaupalla, mutta
+maanviljelykseen ei vielä ollut suuremmassa määrin perehdytty, kun maat
+olivat vuorisia ja soisia. Siellä täällä rusotti jokin pieni kaski
+vaaran rinteellä, mutta peltoa ei ollut ollenkaan, ei Panun talon
+ympärillä eikä muuallakaan. Suurimman rikkautensa ja mahtavuutensa
+olivat Panut kuitenkin hankkineet tietäjäammatillaan. Panulan isäntä
+oli aina niin kauan kuin muistettiin ollut taikuri. Kaikki olivat he
+olleet kuuluja noitia, muutamat kuuluja kautta koko Karjalan.
+Kotipuolessa kerrottiin lukemattomia taruja vanhain Panujen taidosta.
+He osasivat sairaita parantaa paljaan sanan voimalla ja, jos
+tarvittiin, myöskin terveet ihmiset tai eläimet sairaiksi saattaa.
+Metsästys-, kalastus-, karja- ja kauppaonnea he jakoivat kaikille
+tarvitseville, eikä kukaan viisas ja mielevä mies lähtenyt pitemmälle
+matkalle käymättä vaaroja vastaan varautumassa Panunniemessä. Tulevia
+asioita tiesivät he arpaseulan ja taikarummun avulla ilmoitella,
+varkaita ilmiantaa ja varastettuja tavaroita takaisin tuottaa. Silmä
+oli Panuilla terävä ja sen luonti niin voimakas, että kerrottiin sitä
+rohkeimpainkin vavahdelleen. Mutta kuta kauempana heistä kerrottiin,
+sitä suurempia sanottiin heidän tehneen. Sanottiin heidän osaavan oma
+haamunsa muuttaa, tekeytyä karhuiksi, susiksi, kotkiksi, käärmeiksi,
+jopa ankeriainakin järvien poikki uiskennella. Lapin kuuluisimpiin
+noitiin heitä verrattiin, vaikkeivät voineetkaan loveen langeten ja
+tainnoksiin heittäytyen antaa hengen ruumiista irrallaan vaeltaa ja sen
+sinne aikansa oltua taas palata näkemiään kertomaan. Mutta loihduissa
+ja sanainsa voimassa olivat he Lapin noitia etevämmät. Monet olivat ne
+tarinat, joita kerrottiin Panujen ja lappalaisnoitain välisistä
+taisteluista. Kerrankin olivat muuan vanha muinainen Panu ja
+lappalainen olleet kalassa toinen toisella puolella järven. Lompsalo
+oli lappalaisen nimi, ja hänellä oli seita niemen nenässä, jossa
+kalasti ja jota palveli. Mutta Panulla ei ollut seitaa, eikä hän
+semmoisia lähitienoillakaan suvainnut, kun tiesi pilaavan kalaonnea.
+Silloin meni Panu salaa yöllä ja särki seidan. Lompsalon kalaonni
+katosi, mutta nyt sai Panu kaloja niin runsaasti kuin ottaa tahtoi.
+Uuden rakensi Lompsalo seidan ja paransi onnensa, pilasi toisen. Vielä
+senkin repi vihollinen. Mutta silloin suuttui Lompsalo ja vaati Panun
+taisteluun korkealle vuorelle, jossa sanan voimalla tapeltaisiin,
+loihtuja ja taikoja tehden. Panu suostui vaatimukseen ja varasi parhaat
+sanansa ja tietonsa terävimmät. Mutta Lompsalo pukeutui porohäräksi ja
+aikoi sillä tavalla yllättäen säikäyttää luonnon Panulta. Mutta Panu
+seisoi jo vaaran laella valmiina, ja kun näki poron juoksevan vuoren
+rinnettä ylös, huusi hän: »Sinä olet Lompsalo!» Silloin muuttui
+Lompsalo siitä manauksesta takaisin omaksi itsekseen ja tunnusti
+itsensä voitetuksi, eivätkä lappalaiset sen kerran perästä rakentaneet
+seitojaan sinne, missä panulaiset liikkuivat.
+
+Isästä poikaan kulki tieto, ja oli yhä karttumaan päin, sillä he
+hankkivat sitä muiltakin tietäjiltä läheltä ja kaukaa anastamalla
+heidän haltijansa joko väkivallalla tai ostamalla ottaen. Ei ollut
+tietäjän toimi perinnöllinen, mutta heimon yhteisissä käräjissä
+valittiin kuitenkin aina isänsä seuraajaksi Panulan vanhin poika, jolle
+isä parhaat ja salaisimmat tietonsa antoi perinnöksi. Mutta vaikka
+vanhin poika sai parhaat tiedot, pirahteli siitä muruja nuoremmillekin,
+jotka suvun kasvaessa eroilivat emätalosta ja rakensivat itsekseen
+talonsa sen läheisyyteen, niin että vähitellen kasvoi kylä toisensa
+perästä järven rannoille kalaisimpien lahtien pohjaan. Yhtä heimoa
+olivat kaikki, mutta eivät etäisimmät talot enää pitkiin aikoihin
+olleet sukulaisuuden polvekkeista osanneet lukua pitää. Mutta
+pikkutietäjiä olivat kaikki panulaiset. Kannustaan osasi jokaisen talon
+isäntä kotitarpeikseen päristää, osasi kysyä arvalta neuvoa
+yksinkertaisemmissa asioissa ja loihtia ja vihoja parannella. Suvun
+vanhemmilla miehillä oli vielä useammilla oma määrätty tehtävänsä
+jokavuotisissa suurissa uhrijuhlissa; mutta ylimmäisenä uhripappina
+toimi aina Panulan isäntä.
+
+Muissakin asioissa oli hän kansansa ensimmäinen mies ja sen johtaja.
+Jokatalviset karhun tapot, suden ja hirven hiihdännät ja suuremmat
+kaupparetket hän järjesti ja ohjasi. Käräjissä hän oli ylimmäinen
+tuomari ja tuomion toimeenpanija.
+
+Eikä missään talossa ollut soitto- ja laulutaito niin viljelty kuin
+Panulassa. Siellä ne enimmät laulut taidettiin, ja siellä oli parhaat
+soittajat ja soittokoneet. Tuvan seinämällä riippui vanha kannel, jota
+sanottiin samaksi, minkä Wäinämöinen heitti rannalle Suomesta
+lähtiessään; toiset arvelivat sitä vain sen mukaan tehdyksi. Pitkät
+talvipuhteet suurissa tuvissa laulettiin ja soitettiin ja kisailtiin,
+sillä yhtä varakas kuin oli talo, yhtä vieraanvarainen se myöskin oli.
+
+Mutta suurimman maineensa ja merkityksensä olivat panulaiset saaneet
+siitä, että he uhripaikkaa hoitivat ja pyhää vuorta vartioivat.
+Korpivaaran korkeimmalla kukkulalla oli tuuhean näreikön ympäröimänä
+tasainen kenttä ja sen keskellä suunnattoman suuri koivu, mikä näkyi
+penikulmien päähän etäisimpien vaarojen harjanteille ja yli aavojen
+ulappain. Koivun oksille ripusteltiin jumalalle uhratut turkikset,
+kalliit ostokankaat ja helyt kiitokseksi metsästyksen onnistumisesta ja
+onnistuneista kaupparetkistä, mutta sen juuresta pulppuavan kiiltävän
+lähteen pohjaan upotettuun hopeakattilaan heitettiin kullat, hopeat,
+vasket ja tinat. Koivun alla oli kivinen alttari, jonka edessä teuraat
+tapettiin ja jonka päällä ne paistettiin; alttarin ympärillä oli suuri
+kehä tasaisia kiviä, joiden päällä istuen tietäjät uhriateriansa
+nauttivat, mutta muu väki asettui niiden ulkopuolelle. Samain kivien
+päällä istuttiin käräjätkin.
+
+Paikka oli pyhä, ja pyhitetty oli koko laaja niemi kärjestään alkaen
+aina siihen, missä metsä loppui nuolen ampuman päässä Panulan talosta.
+Ei saanut niemen rannoilla kalaa pyytää, ei vaaran rinteiltä
+metsällistä ampua. Hiljaa, airoja kolistelematta soudettiin sen
+rantoja, eikä metsässä saanut huhuta eikä tulta virittää muuta kuin
+uhritulen uhrien aikana. Sillä vuori oli haltijain asuma ja
+Tapiolaisten käymäpaikka, ja he tahtoivat siellä häiritsemättä
+lepäillä. Sinne ajoi Tapio karjansa, minkä tahtoi metsämiehiltä
+säilyttää. Kun hirvi ui lahden poikki tai ilves jään yli niemeen
+juoksi, turvautuen sen rotkoihin ja louhuihin, jotka yhdeltä puolelta
+veitsiviilo-kallioina veteen putosivat, tuli ajomiehen jättää riista
+rauhaan ja avopäin astua pyhän puun juurelle uhraamaan ja lepyttämään
+metsän haltijata siitä, että oli hänen elukkaansa ahdistellut. Siellä
+kukutteli Mielikki kaunisäänisimpiä käkösiään, ja sinne vihelteli
+Tellervo pikkukarjansa: oravat, teiret ja pyyt. Mutta kun salon väki
+sattui simasuulle, ajoi se vuorenrinteiltä linnut lentoon ja pani
+kiirettä neljän jalan juokseville, joita silloin kaikki läheiset metsät
+vilisi. Itse olivat jumalat vuoren asunnokseen pyhittäneet. Vanha
+tarina näet kertoi, että kun ensimmäinen Panu tähän asettui ja kysyi
+arvalta, mihin haltija tahtoisi uhrilehdon asettaa, niin vastasi arpa
+ja neuvoi valjastamaan nuoren poron, joka ei ennen ollut pulkan edessä
+ollut, ja ajamaan sillä, kunnes pysähtyi. Kuhun poro pysähtyy, siihen
+tehköön Panu karsikon. Valjasti Panu poronvarsan ja hyppäsi pulkkaan.
+Hihnaton varsa kiiti kuin myrskytuuli ulos järven jäälle, laukkasi
+niemen vartta ja sen nenän ympäritse ja kun oli kierroksen tehnyt,
+heitti tiukan mutkan ja kiisi jyrkimmästä kohti vaaran rinnettä ylös.
+Jo luuli ajaja tuhonsa tulleen ja viimeisen päivänsä valjenneen; kivet
+kipenöitsivät ja kaarna puista sinkoili. Mutta päästyään vaaran
+korkeimmalle kukkulalle pysähtyi poro korkean koivun alle, särpäisi
+vettä sen lähteestä ja kaatui kuoliaana sen partaalle. Siitä tiesi Panu
+vaaran ja niemen pyhitettäväksi ja pyhitti tässä lähteen ja koivun, ja
+uhrasi joka vuosi poronvarsan sillä sijalla, missä haltijat olivat
+omansa ottaneet.
+
+Häiritsemättä olivat Panulaiset saaneet hallita heimoaan, ja
+vapaaehtoisesti taipuivat muutkin heimot kuuluisain uhripaikan
+hoitajain hengellisen johdon alle. Syntyi silloin muutamia miespolvia
+takaperin Panulan tietäjälle, joka oli sukunsa voimakkaimpia ja
+taitavimpia, kaksoispojat, joista toiselle pantiin nimeksi Panu,
+toiselle Reita. Yhtä suuria tietäjiä tuli molemmista, yhtä hyviä
+laulajia, metsämiehiä ja kaupantekijöitä he olivat. Vuorovuosin
+toimittivat he isänsä kuoltua uhripapin tehtäviä, vuoroin hoitivat he
+heimon ja talonsa asioita kylässä ja kotosalla, ja heimo oli
+mahtavimmillaan ja sen maine korkeimmillaan. Panu oli ehkä voimiltaan
+väkevämpi, mutta Reita oli terävämpi tiedoiltaan ja taitavampi loihtuja
+lukemaan, mutta seppiä olivat he yhtä mainioita molemmat, niinkuin
+kaikki Panulan miehet aina ammoisista ajoista olivat olleet. Mutta
+naiset häiritsivät veljien välin. Lapinretkiä vielä käytiin, ja joka
+talvi samoilivat Panun heimon miehet pohjoisissa seuduissa verottamassa
+ja nahkoja ostamassa. Eräänä talvena, kun Panu oli itselleen naisen
+naapurista ottanut, iski Reita sukset jalkaansa ja lähti Lappia kohti
+hiihtämään. Mieli apeana hän lähti, ei enää veli veljelle tuntunut,
+joka yöt päivät naisensa kanssa eleli. Kauan oli hän retkellään ja
+hyviä huomenlahjoja, joita oli sanonut lähtevänsä hankkimaan, häneltä
+nuorikolle odotettiin, sitä parempia kuta viikomman viipyi. Kului
+sydäntalvi, tuli hankiaisten aika, mutta ei kuulunut Reitaa tulevaksi.
+Olisiko Turja tuhonnut miehen? Suuri oli levottomuus Panulassa, kun
+lumet sulivat eikä miestä vieläkään kotiin kuulunut, ja kovin alkoi
+tulla veljellekin ikävä. Hän uhraili, kysyi tietoja taikarummulta,
+helisteli, ravisteli, mutta aina pysähtyi arpanappula lappalaiskodan
+kohdalle eikä kotitietä koskaan tavoitellut. Luultiin Lapin hänet jo
+tuhonneen ja varustauduttiin retkelle häntä etsimään.
+
+Aina oli arpa totta puhunut, ja totta se puhui nytkin. Kotiin Reita
+kyllä tuli, viiletteli koskia myöten ensimmäisillä avovesillä, mutta
+toi tullessaan nuoren Lapin naisen, jonka oli omakseen ostanut, ja
+venheellinen tavaraa seurasi mukana, ynnä saattoväkeä suuri seurue.
+Pahastui veli vierasta väkeä, ja Panun vaimo vieroi halveksitun heimon
+naista tuvastaan, eikä olisi suku suvainnut outolaisia omalle
+alueelleen. Reita kokosi tavaransa isänsä vanhasta talosta, niinkuin
+olivat nuoremmat veljet ennen häntä tehneet, souti järven yli ja teki
+sinne oman tupansa, mutta vaimonsa heimolaisille oli hän luvannut
+kotopaikan, kalavedet ja oravimetsät järven etäisimmässä pohjukassa,
+jota siitä pitäen alettiin Lapin pohjaksi kutsua.--»Miksi riista on
+vähennyt, miksi karhut kaikkoavat ja hirvet korpimaille kiertävät?»
+kysyi hän käräjissä, jossa hänen veljensä ja muut miehet häntä
+koettivat taivuttaa lupauksestaan luopumaan. »Siksi», vastasi hän,
+»että Lapin mies ne luokseen lumoo. Mutta nyt se tuo ne takaisin.» Ei
+saatu häntä hyvällä luopumaan, eikä veli suostunut veljeä vastaan
+väkivaltaankaan ryhtymään. Ja alussa näyttikin siltä kuin olisivat
+oravat sakeammassa juosseet ja niinkuin olisi suurta riistaa: karhua,
+hirveä ja ilvestä ja ahmaa ollut enemmän kuin pitkään aikaan ennen.
+
+Ilmiriitaa ei veljesten välillä syntynyt, vaikkei ollutkaan väli niin
+lämmin kuin ennen ja vaikka molemmat omaan aittaansa kokosivat.
+Yhteistä oli tähän asti ollut metsänpyynti, kalastus, kaskenpoltto ja
+kauppa koko heimon. Nyt käytiin kahtaalla kalassa ja metsällä, kaskessa
+ja kaupalla, ja kohta kulki joka talo omia asioitaan. Ja Panun pojat
+haukkuivat Reidan poikia »Lagin kissoiksi», ja Reidan pojat kostivat
+toisten ansoja hävittämällä ja onkipaikkoja pilaamalla, josta syntyi
+tappeluja ja alituisia naisten kielien kanteluita.
+
+Reita oli luopunut uhripapin toimesta, ja Panu sai silloin hoitaa
+vuorta ja sen haltijoita. Mutta vanhimmasta pojastaan Reidasta hän
+tietäjätä kasvatteli ja antoi hänelle kaikki viisaudet, mitkä oli
+isältään saanut, ja paljon vielä lisää, mitä oli lappalaisilta oppinut.
+Vaan kun ei isän mielestä sekään riittänyt, sanoi hän pojalle
+kuollessaan: »Ota sukseni», sanoi hän, »ja kun minut olet pyhän vuoren
+rinteelle haudannut, niin lähde hiihtämään ja hiihdä viikko pohjoiseen
+ja toinen luoteeseen, niin näet huimaavan vaaran ja sen alla kuohuvan
+kosken, jossa äitisi taatto asuu. Se neuvoo sinulle, mitä ei neuvonut
+minulle.»
+
+Nuori Reita oli kauan kateissa, ja kun tuli takaisin, ei kenellekään
+kertonut, missä oli ollut. Mutta hänen tulostaan kerrottiin kohta kumma
+tarina. Pitkäksi oli alkanut käydä aika oudoilla mailla ollessa, mutta
+pitkä oli matka, eikä osannut tietä kotiin. Kutsuu kyytimiehet ja lupaa
+parhaan lehmänsä palkkioksi. Munan sanoi kulkevansa kuin teiri, mutta
+ei siitä huolinut, toinen kuin metso, mutta ei metsokaan kelvannut;
+mutta kolmas tuli kotkana, ja sen selkään istui. Tuskin oli liikkeelle
+lähdetty, niin jäi hattu taipaleelle.--»Pysäytä, hattu putosi!» pyysi
+hän.--»Ei ole aikaa kääntyä, jo on seitsemän kirkon ohi tultu», sanoi
+kokko, ja samassa oltiin kotona. Kokko iski kyntensä lehmään ja kantoi
+uhrivuorelle, ja siellä ovat sen luut vieläkin.--Eikä kertonut Reita
+sitäkään, mitä oli oppinut, mutta pian nähtiin, että hänellä oli henget
+hallussaan. Milloin hän tahtoi, saattoi hän tiedottomaksi heittäytyä,
+hengen ruumiistaan irtauttaa ja vaelluttaa sitä kaukaisissa maissa ja
+tulevissa ajoissa vast'edes tapahtuvia asioita tiedustelemassa. Toi hän
+myöskin aivan uusia salaisia tietoja tullessaan: oli oppinut taikain
+taidon ja alkoi niitä apunaan käyttää ja tarvitseville neuvoa. Ei
+sanonut metsällä, kalassa, taudeissa, matkoilla eikä missään enää
+loihtuja ja lukuja ja kolmen sanan salaisuutta tarvittavan. Ken taisi
+taian, käsitempun tenhon, sekä taian salaisen avaimen, joka saattoi
+olla kivi, hammas, luu, ukontaltta tai sen semmoinen, tietäjältä
+lunasti, hän saattoi sillä haltijat sitoa tai päästää, miten milloinkin
+tarkoituksiinsa soveltui, eikä siihen sen parempaa viisautta tarvittu.
+Loihtu ja laulu oli tietoa, jota ei joka miehellä ollut, taika oli
+taitoa, jonka jokainen voi oppia.
+
+Kummana Reitaa ensin katseltiin ja kummia hänen taioistaan kerrottiin.
+Mutta vähitellen tuli Reitala kansan käymäpaikaksi, sekä oman heimon
+että kaukalaisten. Panulan veljesten tietoja alettiin pitää pikku
+tietoina Reitalan taitoihin verraten, niissä oli salaperäisyyden ja
+uutuuden viehätys, ja niitä pidettiin Lapin tietojen vertaisina.
+Panulan miesten mielestä, joita oli kaksi veljestä Panu ja Jorma, oli
+heidän setänsä poika houkko ja haaveilija, jolle totisten miesten sopi
+naurahtaa. Ruumiin heikkoutta ja hengen sairautta olivat hänen loveen
+lankeamisensa ja naisten tietoja taikatiedot. Missä ei syntysana ja
+miehen manaus auttanut, siinä eivät auttaneet käsitemput eivätkä
+taikakalut. Ne olivat heistä yhdenlaista hulluutta kuin ristinmerkit ja
+kaulassa kannettavat helminauhat ja ripit ja sen semmoiset, joita
+olivat toisia matkoillaan rajan takaisissa Venäjän maanpaikoissa,
+toisia Kontojärven kirkolla nähneet. Yhtä mielettömiä olivat heistä ne,
+jotka tuommoisten jäljessä juoksivat. Olisihan sitä ollut estettävä
+tuota uutta menoa, ja johan välistä käräjissäkin oli kysymys tuon uuden
+Lapin vallan vähentämisestä ja sen tuottaman villityksen poistamisesta,
+mutta kun siitä olisi saattanut heimosota syttyä eivätkä Panun miehet
+tahtoneet sen johtoon ryhtyä, ei siitä mitään tullut.
+
+Panu kuoli aikaisin, vanhimman poikansa vielä lapsena ollessa, ja
+uhripaikan hoito, uhrien toimitus ja tietäjän ammatti siirtyi Jormalle.
+Jorma hoiti näitä toimiaan niinkuin taisi, mutta kun hän oli enemmän
+soittaja ja laulaja kuin tietäjä, joutui Panulan tietäjäin vanha maine
+yhä heikompaan huutoon sitä mukaa kuin Reidan maine kasvoi. Johan
+olivat muutamat tietävinään, että tieto oli Panulasta kokonaan
+Reitalaan siirtynyt ja haltijat muuttaneet toiselle puolelle järven.
+
+Sattuivat vielä huonot riistavuodet, eivätkä järvetkään kalaa antaneet
+niinkuin ennen, ja siitä syntyi kuiskeita ja nurinaa. Kun miehet
+päiväkauden metsiä samottuaan eivät puoltakaan rihmaa oravia kotiinsa
+tuoneet tai kun tyhjän nuotanperän nostettuaan kalasaunassa nurein
+mielin istuivat entisiä aikoja muistellen, silloin otettiin
+tuumittavaksi, mikä mahtoi syynä olla kaikkeen tähän haltijain
+nurjuuteen. Ja syyksi saatiin se, että uhreja ei enää hoidettu samalla
+huolella kuin ennen, eikä puhdasta isäin tietoa arvossa pidetty, vaan
+turvauduttiin kaikenlaiseen sekatietoon, joka oli kotoisin mistä lienee
+ollut. Saihan Reita kulkea vainajain henkiä häiritsemässä, saivathan
+hänen vaimonsa heimolaiset puisia jumaliaan pystytellä ja niille
+uhrejaan tehdä; alkoivathan muutkin niihin turvata. Toiset taas
+turvasivat yhä enemmän Ristin-Kiesukseen, veivät lapsensa sen nimeen
+kastettaviksi eivätkä enää pyhässä lähteessä pesettäneet pois papin
+panemaa nimeä, niinkuin ennen oli ollut tapana. Taioillaan pilasivat
+kalavesiä ja riistaa lumosivat. Olipa heitä välistä tavattu pyhällä
+vuorellakin metsästelemässä. Se olisi ollut tietäjän estettävä, mutta
+ei olut hänessä miestä siihen. Tieto näkyi kadonneen Panulasta. Hyvähän
+siellä oli elää vanhoilla saaliilla, mutta mitäs niiden, joilla oli
+metsä vuosittain varana. Uusi olisi tietäjä valittava, uusi uhripappi.
+Kun ei liene kotikylässä, ulkoa hakekaamme! Niin arvelivat muutamat,
+mutta toiset arvelivat, että Reita suojelee omiaan ja auttaa niitä.
+Miksei tässä Reitaan turvata? Valitaan hänet uhripapiksi. Onhan se
+lappalaissukua. Olkoon, kun ei oma suku auta. Usein on nähty sen
+salataikain taudeissa ja muissa tehoavan, kun ei Panujen loihduista
+mitään apua. Eikös kaatanut karhu viime kesänä Panulan karjaa ja monen
+muun, mutta niiden lehmät, jotka Reita varasi, säilyivät? Taika on
+salainen tieto, hiipii kuin käärme sammalessa, eikä tiedä, milloin se
+jalkaasi pistää. Ei osaa paha haltija sitä vastaan varautua, ei tiedä,
+missä se väijyy, sen tähden se karttaa ja pelkää sitä, jonka luulee
+taikoja taitavan. Loihtua ei enää paha haltija pelkää; ennen pelkäsi,
+kun oli voimaa miehissä, mutta nyt on voima miehistä poissa, ei ole
+terää silmässä, heikkoja ovat hengeltään.
+
+Ja yhä useammat hylkäsivät vanhan tiedon ja liittyivät Reidan väkeen.
+
+Jorma oli hiljainen ja hyväluontoinen mies, ja raskaasti painoivat
+häntä ne velvollisuudet, jotka hän veljensä kuoleman johdosta oli
+saanut. Ei hän ollut tietäjäksi valmistautunut, ei hänestä ollut
+loihtijaksi kaiken kansan; metsissä oli hän ikänsä kaiken samoillut,
+kesäkaudet kalassa kaukaisilla saarilla asustellut ja sillä välin istui
+hän mieluimmin kantelonsa ääressä soitellen ja laulua laatien. Joutuisi
+edes nuori Panu siihen ikään, että hänestä uhripapiksi olisi. Olihan
+hän hammas suussa syntynyt ja suurta tietäjää hänestä äitinsä odotti.
+Mutta suotta aikojaan oli tainnut hammas suussa syntyä. Ei ollut
+hänessä sitä vakavuutta, joka olisi tietäjäksi tulevalla olla pitänyt.
+Hurjaluontoinen oli, tappelunhaluinen ja riiviö, ei jumalisista
+menoista välittänyt, pilkkasi haltijoita, uhreja ja vanhoja pyhiä
+loihtuja ja lauluja. Ei ollut hänessäkään Jorman mielestä miestä
+parempain aikain alkajaksi.
+
+Mutta kahteenkymmeneen päästyään oli Panu kerran hirven ajossa. Hirven
+oli hän nähnyt järven poikki loikkivan ja paikalla jälkeen puhaltanut.
+Nopeajalkainen oli hirvi, teki pitkiä taipalia, juoksi suuria mutkia,
+välistä näyttihe, mutta katosi taas niin, että lumi vain kuin savuna
+pölähti. Kerran luuli Panu päässeensä ampumamatkan päähän ja laukaisi,
+mutta löysi nuolen edestään pökkelöstä, jota oli ampunut. Talvisen
+päivän Panu ponnistelee, alkaa lunta sataa, keli takkaloituu, eikä
+tunne ajaja maita, joita hiihtää. Silloin alkaa korkea vaara edestä
+häämöttää, jäljet katoavat vuoren rintaan kuin olisivat siitä sisään
+menneet. Yö on pilvinen, pehmoista lunta putoilee ilmasta, metsässä
+kuiskahtelee ja hiiskahtelee niinkuin haltijat haastelisivat, ja
+ylempää vaaran laelta kuuluu tohauksia, heikompia ja kovempia. Mutta
+Panu ei löydä tietä takaisin ja alkaa eksyksissään harhailla. Kiipee
+ylös vuoren rinnettä, laskeutuu alas, kulkee poikki ja pitkin, mutta
+kun aamu koittaa, seisoo hän avonaisella vuoren laella, suuren koivun
+alla, jonka tuntee kotoisen uhrivuoren laeksi, ja tuolla alempana näkyy
+Panula, ja siellä haukahtelee koira. Tapion hirveä oli hän tietämättään
+ajanut sitä tappaakseen, ja pyhälle vuorelle oli se hänet kuljettanut.
+
+Siitä yöstä alkaen oli Panu muuttunut ja hänen tehtävänsä hänelle
+selvinnyt. Talon asiat huostaansa otettuaan ja tehtyään onnistuneita
+kaupparetkiä toimitti hän kevään tullen Jorman apuna uhrit ja toimitti
+ne niinkuin vanha tietäjä. Silmäänkin oli ilmaantunut se terävä kiilto,
+joka oli synnynnäinen Panujen suvussa, eikä aikaakaan, kun alettiin
+kuulla hänen tehneen tekoja, jotka osoittivat, että hän oli valmis
+tietäjä. Hänen loihdussaan oli voimaa, ja hänen manauksensa sai
+vapisemaan, ja pian oli taas moni tauti parantunut Panulan saunassa
+niinkuin entisinäkin aikoina. Ja kun olivat seuraavat käräjät,
+valittiin Panu heimon ylimmäksi tietäjäksi Jorman sijaan, joka siitä
+toimesta mielellään luopui.
+
+Otettuaan haltuunsa uhrivaaran hoidon vartioi hän sitä entistä
+tarkemmin eikä koskaan laiminlyönyt haltijoita lepytellä. Haltijan puun
+juurelle rakensi hän puisen aitan hänen asunnokseen, josta ei koskaan
+saanut puuttua sitä, mitä oli talossa tuoreinta. Esikoiset kaikista
+antimista hän sinne omasta talosta kantoi ja sai muutkin tuomaan.
+Haltijakin tahtoo huoneessa asua niinkuin ihminen, sanoi hän, kun syytä
+tuohon uuteen laitokseen kyseltiin. Mutta muutamille uskotuilleen
+selitti hän, että kun haltija on saatu perehtymään ihmisten tekemään
+huoneeseen, katoo siltä oma voima, ja se tottuu kuin kesytetty
+kotieläin ihmistä tottelemaan. Ristin-Kiesuksenkin palvelijat olivat
+tehneet samoin, ja heidän jumalansa oli heille aina hyvä. Mistä oli hän
+nuo tiedot saanut? Sitä ei hän selittänyt, mutta niin kuului vain
+pitävän olla. Hyvä olisi, jos kotihaltijoillekin kunkin talon
+karsikkoon samanlaiset asumukset tehtäisiin. Ihmiset alkoivat noudattaa
+hänen neuvojaan, ja jo näytti siltä kuin olisi niistä apua ollut.
+Riistaa alkoi taas juoksennella viljemmältä metsissä, ja kalat alkoivat
+kutea vanhoilla apajillaan.
+
+Ennen tietäjäksi tuloaan oli Panu ollut jotakuinkin hyvissä väleissä
+Reidan kanssa ja välistä seurustellut hänen kanssaan, niin että
+luultiin jo opissa käyvän.
+
+Mutta kun tuli tietäjäksi, kielsi hän heimoltaan kaiken seurustelun
+reitalaisten kanssa ja julisti vihamiehekseen jokaisen, joka Reitalasta
+apua haki. Ilmivainoksi muuttui väli, kun Panu tapasi lappalaisen
+pyhällä vuorella metsästämästä. Kuin sutta ajoi Panu häntä takaa ja
+iski keihäällään hänet hengiltä keskellä Reidan pihaa, jonne kurja
+turvautui. Kun Reita juoksi joukkoineen hätään, häpäisi hän Panun
+kunniattomaksi siitä, että oli rikkonut kotirauhan. Panu uhkasi
+tappavansa jokaisen, joka pyhää vuorta saastutti. Reita puhui pilkkaa
+Panulan tietäjistä, jotka eivät tienneet mitään muuta kuin mitä
+silmillään näkivät ja korvillaan kuulivat, jotka olivat kuin
+vainuttomia koiria ja joiden tieto maata myöten kulki kuin siipisato
+lintu. Paljon kokoontui kansaa kuulemaan, Panu ei saanut sanaa
+suustaan, kun viha hänessä kuohui ja hidas oli hänen kielensä, hän
+sydämistyi yhä enemmän ja julisti mennessään tuhoavansa Reidan, missä
+ikinä hän hänen tiellensä sattui.--»Olisit oikea tietäjä, et aseihin
+turvaisi, vaan sanaiseen sotaan vaatisit, jos vihasi hyvitystä
+haluaa.»--»Suohon sinut laulan, jos edestäni tavoitan!» huusi Panu.--
+»Milloin tavataan?» huusi Reita.--»Milloin edestäni tavoitan!»--ja
+sillä uhkauksella hän meni reitalaisten pilkatessa häntä siitä, että
+aikoi vanhan Lapin tietäjän kanssa sanataistosille ruveta.
+
+Taistelu siitä tuli, jossa Reita sai surmansa, vaikkei kukaan tietänyt
+kuinka. Ruumista ei mistään löydetty, ja Panu kertoi hänet suohon
+laulaneensa, kun metsässä tuli vastaan ja koettelemaan vaati. Mutta
+reitalaiset väittivät karjanpaimenen nähneen, kuinka Panu Reidan jälkiä
+vainusi ja häntä nuolella selkään ampui. Reidan talo poltettiin, ja
+joukko hajosi, ja vaimo pakeni lapsineen. Yksi tytöistä oli eksynyt
+muista ja tuotiin Panulaan, jossa otettiin orjaksi.
+
+Kun Reita oli tuhottu, oli Panu yksinvaltias Korpijärven ympärillä. Hän
+oli anastanut Reidan vallan, ja puhuttiin niin, että hän oli hänen
+haltijansa ja kaikki taitonsakin omakseen ottanut. Se ainakin nähtiin,
+että hän uhriaitan eteen pyhälle vuorelle pystytti puujumalan,
+samantapaisen kuin ne, joita lappalaiset rakentelivat uhripaikoilleen,
+mutta suuremman ja tukevamman. Ja sen sanoi hän sitä varten tehneensä,
+että jos haltija ottaa ihmisen muodon ja siihen suostuu asettumaan, se
+ei koskaan pääse siitä haahmostaan pois, vaan pysyy ainaisena
+palvelijana ja tulee mukaan, mihin tahtoo.
+
+Panun hallitus osoittautui heimolle yhä hyödyllisemmäksi, kuta enemmän
+hän itse varttui. Panula muuttui taas vuosien kuluessa kaiken Karjalan
+keskustaksi. Siellä käytiin uhraamassa, siellä saamassa neuvoja ja
+uutta oppia pulmista päästäkseen ja taudeista paratakseen. Laittautui
+Panu vielä Kontojärven voudin hyväksi ystäväksi ja sai häneltä aikaan
+kiellon semmoisen, etteivät savolaiset saaneet itäpuolella Rajavaaran
+olevia maita ominaan pitää, ei kasketa niitä, ei metsällä kulkea eikä
+yläjärvissä kalassa, jonne yksi ja toinen jo oli alkanut tunkeutua.
+Vielä nimitti vouti hänet käräjäin istujaksi, antoi hänelle luvan
+ylläpitää kuninkaan valtaa salomailla ja käski kaiken kansan totella
+häntä niinkuin itseään.
+
+Oli kuitenkin metsissä niitä vanhan Reidan mukanaan tuomia lappalaisia,
+jotka eivät alistuneet. Rauhan vuoksi oli voudilta kielto heitä
+ahdistamasta, kun eivät mitään pahaa tehneet. Köyhiä olivatkin ja
+vähävoimaisia ja harhailivat milloin missäkin. Oli myöskin taika heitä
+suojelemassa: pelättiin riistan metsistä katoavan, jos lappalaiset
+karkoitettaisiin tai sukupuuttoon hävitettäisiin.
+
+Oli joitakuita muitakin, jotka eivät Panun menoa hyväksyneet. Niitä oli
+vanha Jormakin, ja heidän suurin nurinansa oli siitä, että Reidan tuoma
+taikausko oli uudistettu ja rehoitti entistä enemmän ja että pyhälle
+vuorelle oli palveltavaksi pystytetty inhoittava puujumala. Eikä ollut
+heistä Panussa oikeata henkeä eikä sisäistä voimaa. Liiaksi pani painoa
+ulkonaisiin temppuihin, niitä joka tilassa vaatien. Mutta näitä
+nurkujoita oli harvassa. Kaikki muut ylistivät Panua siitä, että oli
+heimo taas koottu yhteen johtoon ja yhteen tietoon. Eikä nyt ollut
+pelkoa siitäkään, että Ristin-Kiesus salaa rajan yli tunkisi ja
+puoleensa viettelisi.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Korpivaaran Panulassa oli pidetty pitoja ja kestejä jo useampia päiviä
+markkinamiehiä kotiin odoteltaessa. Paitsi lähiseudun heimolaisia
+järven rannoilta ja jokivarsilta oli sinne kokoutunut kauempaakin
+kansaa metsäin sisästä ja ylävesien varsilta. Eivät kaikki, joilla
+olisi ollut nahkoja markkinoille vietäväksi, sinne lähteneet hiihtämään
+ummessa kelissä, vaan antoivat ne Panun kaupittavaksi, joka niistä sai
+korkeamman hinnan kuin kukaan muu, ja jäivät siksi ajaksi hänen
+taloonsa, jossa heitä kaikkia vanhan tavan mukaan kestitettiin ja
+vieraina pidettiin. Talossa oli teurastettu härkä ja olutta tehty
+tynnyrittäin. Kukin oli tuonut eväitä mukanaan. Kahdessa suuressa
+tuvassa pidettiin iloja päiväkaudet, toisessa kisaten ja laulaen,
+toisessa juoden ja aterioiden, sill'aikaa kun vanhat saunassa turisivat
+ja pikkupojat pihalla melakoivat rantatörmältä jäälle laskien. Talon
+takana olevan kallion laella oli mies aina tähystämässä antaakseen
+sieltä luikulla muille merkin kohta paikalla, kun tulijat järven
+selälle ilmaantuivat.
+
+On juuri kisaloma, ja uutta tanssia odottaessa kiertelee oluthaarikka
+etupuolella tupaa miehestä mieheen, sill'aikaa kun tytöt karsinan
+seinämällä vaatteitaan järjestelevät ja tukkanauhojaan sitelevät.
+Ikkunaluukut on sysätty auki, ja ulkoa kuuluu poikain temmellys, jotka
+leikkivät siellä Pohjolan isännän ja Lemminkäisen kaksintaistelua
+vanhan poronnahkan päällä.
+
+Uunin kyljessä karsinanurkassa hurisee jauhinkivi, jota orjatytöt
+aamusta alkaen ovat toisten tanssiessa vääntäneet. Hajamielisinä ja
+ympäristöstään välittämättä kiertävät uupuneet tytöt kampia, silmät
+ajatuksettomina ja tuntemattomina laimeasti ikkunanvaloon tuijottaen.
+Ainoastaan silloin, kun toinen heistä kiven silmän tuohisesta täyttää
+ja toinen siivellä pyyhkäistyään jauhot vakkaseen kiven kupeelta menee
+niitä toiseen tupaan emännälle viemään, herkeää kivi hetkeksi
+pyörimästä.
+
+Tanssin tauotessa on nyt kivikin pysähtynyt. Toinen orjatytöistä ottaa
+vakkasen ja vie sen, uunin kylkeen painautuen, ettei tanssityttöjen
+vaatteita tahraisi, porstuan yli toiseen tupaan.
+
+Siellä on lieden päällä haahlassa riippumassa suuri musta pata, jota
+emäntä hämmentelee. Emäntä on pieni, lempeän näköinen ihminen, kasvot
+pienet ja kalpeat, silmissä kärsivä ilme ja ruumiissa alakuloinen
+raukeus.
+
+--Johan nuo nyt riittänee. Käyhän nyt sinäkin, Annikki, pukusi
+muuttamassa, niin saat mennä muiden kanssa karkelemaan, sanoo hän
+tytölle, joka jauhoja toi.
+
+--Mitäpä minä heidän karkeloistaan. Käyn kynimään nuo metsot?
+
+--Käy, ja käy pian, saattaa sieltä Panu millä hetkellä tahansa palata,
+ja parasta pitää urhoille olla!
+
+Sen sanoo Ilpotar, naapurin emäntä, joka apumiehenä häärii niinkuin
+kotonaan tietäjän talossa ja on ottanut puolet emännyydestä omiin
+käsiinsä.
+
+--Antaa heidän nyt näiden levätä, koko päivän ovat kiveä vääntäneet,
+onhan täällä muitakin,--uskaltaa talon emäntä virkkaa.
+
+Mutta Annikki on jo ottanut linnut ja lähtee kotaan.
+
+--Liian hyvänä orjiasi pidät ... vai vielä karkelemaan! kivahtaa
+Ilpotar.
+
+--Ihminen se on orjakin.
+
+--Lieneekö puolikaan, mokoma lappalaiskakara.
+
+--Annikki ei ole orja enemmän kuin muutkaan ... kasvattina on pidetty,
+sukulaisena hoidettu, vaikk' on työtäkin tehdä saanut.
+
+--Orjaksi ennen sodassa saatu katsottiin, lienevätkö nyt ajat
+muuttuneet. Orjaksi tiedän vainen Panunkin tyttöä tähän saakka
+sanoneen.
+
+--Tietänetkö, Ilpotar, Panun mielen paremmin kuin minä, vaan minä en
+orjankaan selkää katkaise.
+
+--Välipä tuolla vähävoimaisella. Taidat vielä Reita vainajan taikoja
+pelätä. Turhaan niitä pelkäät, ne taiat on nyt paremman miehen käsissä.
+
+Emäntä ei vastannut, jätti hierimen apulaisen käteen ja pistäytyi ulos.
+Ilpotar raotti ikkunaluukkua ja katsahti hänen jälkeensä. Emäntä näkyi
+menevän pihan yli kotaan ja alkoi siellä Annikin kanssa lintuja
+siivota.
+
+--On siinä askareissa tietäjän nainen, orjan töille työnteleikse,
+naurahti Ilpotar. Mitähän olisi näistäkin pidoista tullut, jos en minä
+olisi auttamassa ollut! Kädestä pitäen tuli Panu itse noutamaan oluen
+panoon. Nahjukseksi sanoi naistaan. Arvaatteko, tytöt, mitä minä siihen
+sanoin... »Sitäpähän lähdit sieltä kaukaisilta mailta noutamaan ... ei
+olisi tainnut likempänä olla.»--Ei virkkanut siihen mitään, mutta
+tiedän hänen jo kauan katuneen mokomia kauppojaan.
+
+--Lieneekö mitkä lumot käyneet?
+
+--Rahalumot. Ahne se on Panu, perso tavaralle. Mutta sinne menivät
+ennenkuin osansa sai. Yksin jäätyään kääntyi isänsä Ristin-Kiesuksen
+oppiin, vei kultansa, hopeansa Valamoon ja antoi munkeille talonsa. Sen
+sai, kun lähti merta edemmä kalaan.
+
+--Mutta eihän nyt omastakaan suvusta ole naiden.
+
+--Minkä tähden ei? Toiselle puolen Rajavaaran se on jo tapana. Silloin
+tietää, minkä saa, eikä käy niinkuin Panun.
+
+--Onhan tuo hyvä ihminen emäntäkin.
+
+--Parempi ilki paha kuin liian hyvä.--Laiskoittelette täällä kaikki
+orjat. Pöytää kattamaan!
+
+--Kun ei tuo teitä ottanut?
+
+--Hyvät olisi kaupat tehnytkin, mutta oli kieliä välissä. Ei ole
+osannut lapsiakaan tehdä kuin tuon yhden poika ruikaleen. Sekin on
+tullut äitiinsä. Saas nähdä, mikä tietäjä siitäkin tulee.--Mitä siinä
+naurattelette? Sitäkö, etteihän minullakaan ole kuin ainoa tyttö. Mitäs
+semmoisen ukko rahjuksen kanssa ... hyväksikin luulin, mutta ei ole
+mihinkään.
+
+--Olihan Ilpottarella poikakin.
+
+Kovakasvoisen ja ravakkaluontoisen naisen muoto muuttui yht'äkkiä. Se
+heltyi. Suussa värähti, mutta sitten hän taas voitti mielensä ja
+kivahti:
+
+--Suunne kiinni ja hämmennä pataasi, ettei pohjaan pala!
+
+Ei sallinut Ilpotar siitä asiasta puhuttavan, ja arkaan paikkaan siinä
+aina sana sattui.
+
+Annikki ja emäntä istuivat kodan kynnyksellä lintuja kynien.
+
+--Annahan nyt olla, sanoi emäntä. Saan minä nämä yksinkin
+höyhennetyksi. Käyhän nyt siistiymään... Karikin on täällä ... nämä on
+sen tuomia lintuja ... etkö nähnyt häntä tuvassa?
+
+--Istuvanhan tuo siellä näkyi.
+
+--Älä huoli siitä, mitä mieron hampaat hakkaa, tiedäthän Ilpottaren. Se
+tahtoo Karia tyttärelleen, muttei Kari Ilpon naiseen suostu, vaikka
+kaikki kullat saisi. Puhui kanssani äsken ja toi lunnaitasi taas kolme
+komeata ilvestä ja sinulle äitinsä laittamat uudet vaatteet, ne ovat
+nyytissä ullakolla, käy siellä pukemassa yllesi ja mene sitten
+karkelemaan.
+
+Annikin totiset kasvot välähtivät ilosta, mutta sitten taas
+synkistyivät, ja hän painautui takaisin istumaan.
+
+--Alkavat taas toiset tytöt herjata, sanoi hän itku kurkussa.
+
+--Eivät nyt uskalla Karilta, ja niskan nakkeluista älä välitä. Silmäisi
+sirkeyttä ja poskiesi puhtoisuutta kadehtivat, mutta se on sinulle vain
+maineeksi. Saatan sanoa, mitä Kari minulle äsken uskoi. Sanoi aikovansa
+Panun tultua sinua uudelleen pyytää. Jos Panu suostuu, ei tiedä, ehkä
+täällä karkeloissa vielä morsiamena keikut.
+
+--Ei suostu Panu, kun ei ole lunnaat vielä täydet.
+
+--Sanoi olevan itsellään takausmiehet, että vuoden kuluessa maksaa sen,
+mikä puuttuu. Menehän nyt vain ilotupaan, ei ole sitten aikaa, kun
+markkinamiehet tulevat.
+
+Annikki nousi, puhdisti kätensä, pesi kasvonsa ja meni pihan poikki
+aittaan.
+
+Emäntä jäi loppulintuja höyhentelemään ja alkoi sitten kärvennellä
+niitä tulen lieskassa. Annikin naittaminen oli hänen lempiaatteitaan.
+Itse oli hän tytön metsästä löytänyt, kuullut korvesta ruikutuksen,
+mennyt luo ja kotiin kantanut. Panu olisi tahtonut salaa tuhota, mutta
+vaimo ei antanut. Siitä pitäen, kun tyttö taloon tuotiin, oli hän
+kohdellut häntä niinkuin omaa lastaan, sikäli kuin voi, mutta vähän oli
+hänellä valtaa talossa ja sanomista sen asioissa. Miksi oli hän
+lähtenyt tänne tulemaan kaukaisesta kodista, jossa oli kukkana
+kulkenut? Toiselle olisi hän tahtonut, mutta toiselle työnnettiin,
+kaukaa tulleelle pohatalle. Ynseää oli ollut olo täällä, raskasta
+elämä, ei paljon orjan osaa parempi. Olisi parempi ollut veteen juosta,
+Kaatrakosken aaltoihin, joka kodin alaitse kuohui. Toiset olivat täällä
+ihmiset kuin kotona Laatokan ihanilla rannoilla, toiset tiedot, toiset
+tavat. Siellä mehevät maat, vihertävät lehdot, aukeat ahot, täällä
+soita ja karuja kankaita ja rotkoisia vaaroja. Jöröjä ja kovasydämisiä
+olivat miehet, naiset kateita ja ilkeäkielisiä. Vieraat naiset tunkivat
+hänen ortensa alle emännöimään. Ja ainainen pelko rinnassa ... jos Panu
+tietäisi, huonosti hänen kävisi.
+
+Nyt hän uskalsi, nyt ei kukaan joutanut hänen askeliaan vaanimaan. Hän
+nousi, meni navettaan, piilousi sen pimeimpään parteen, lankesi siellä
+polvilleen ja rukoili. Ei itselleen mitään rukoillut, Annikille onnea
+anoi, kumarsi lattiaan, vaikkei ollut toivoa liioin, että Jumala
+kuulisi, kun ei tuohusta sytyttää tohtinut...
+
+Mutta tuvassa oli uusi karkelo alkamassa, ja kanteleen soittaja pöydän
+päässä juohatteli sormiaan kieliä myöten alkusoitoksi. Annikki oli
+pukeutunut ullakossa, pistäytynyt tupaan ja hiipinyt pankon nurkitse
+toisten tyttöjen taa uunin syrjään ja istuutui jauhinkiven laidalle.
+Mutta hänen uudet vaatteensa olivat huomiota herättäneet.
+
+--Katsohan orjaa, aikoo tanssiin tarjoutua, sanoi Kylli, Ilpottaren
+tyttö, joka tyttöjen parvessa ylinnä keikkui.
+
+Poikain puolella valittiin kisain johtajaa.
+
+--Kari kisakuninkaaksi! huudettiin.
+
+--Ei minusta, valitkaa joku toinen.
+
+--Ketä tytöt tahtovat?
+
+--Karia! Karia! huudettiin karsinan puolelta, ja tytöt harvensivat
+rivinsä niin, että jokainen tuli näkyviin.
+
+Karin täytyi suostua. Heittäen pois helähtelevän miekkavyönsä ja
+riisuen pitkän valkean sarkakauhtanansa astui hän esiin lattialle. Hän
+oli heimon kauneimpia poikia, solakka, pitkä, puhdasmuotoinen, vähän
+vaaleata partaa leuassa ja ylähuulessa, mutta ruskeasilmäinen,
+hartioille ulottuva liinatukka keskeltä jakauksella, oli uljas, urhea
+metsämies ja tunnettu nopeaksi hiihtäjäksi, josta sanottiin, että
+hiiden hirvellekin tulisi kiire hänen edessään.
+
+--Tytöt riviin! käski hän.
+
+Kisakuninkaan oli etuoikeus ennen muita valita tanssitoverinsa, ja
+tytöt seisoivat odotellen, kenen Kari ottaisi.
+
+--Soitto soimaan! komensi Kari, ja kun kannel helähti iloiseen alkuun,
+liukui hän notkuvin polvin karsinanurkkaa kohti, jossa Annikki seisoi,
+tempasi hänen vasemman kätensä oikeaansa ja vei hänet kisakuninkaan
+kunniapaikalle peräikkunan alle.
+
+--Orjan otti! tirskahti Kylli palmikoitaan heitellen, ja nurinaa kuului
+muidenkin tyttöjen joukosta.
+
+--Entäpä orjastakin kerran kuninkaatar koituu! virkkoi hyväntahtoinen
+kanteleensoittaja, Jorma ukko, jonka sormet nyt kuin virman sorsan
+sorkat alkoivat kieleltä toiselle hypellä.
+
+Mutta pää pystyssä ja otsa korkeana, nurinasta ja syrjäsilmistä
+huolimatta alkoi Kari tuvan lattiaa pitkin neitoaan kuljetella, joka
+alla päin ja silmät maahan luotuina häntä nöyrästi seurasi, hiukan
+mustanpuhuvat poskensa tummasti punoittaen. Kierrellen, kaarrellen,
+maanitellen eteen ja peräytyen taa kiertelivät parit laattiaa sanaakaan
+toisilleen sanomatta, niinkuin tapa oli. Mutta penkillä istuivat
+vanhemmat miehet ja miehet keski-ikäiset, ja naiset tunkeutuivat
+toisesta tuvasta oven suuhun karkeloa katselemaan. Huulet
+hyväntahtoisessa hymyssä seisoi siinä pankon nurkalla Panun emäntä
+suosikkiensa tanssia seuraten. Hyvin sopivat Annikin uudet vaatteet,
+somasti vilahti uusi valkea kenkä. Ja miksei olisi sopinut, kun oli
+Annikin mitalla tehty, emännän omasta toimesta, salaa tytön
+arkivaatteiden mukaan. Kohta ei Annikkia enää orjana pidetä, kohta saa
+pää katettuna nuorten emäntäin arvossa astella ... varmastikin Panu nyt
+suostuu, kun on lunnaat tiedossa, ja upeat häät heille vietetään.
+
+Ei uskaltanut Annikki silmiään maasta nostaa eikä niitä Kariin luoda.
+Ei muistanut häntä vielä milloinkaan oikein kasvoihin katsoneensa,
+kaukaa vain oli hänen käyntiään seurannut, vartaloaan ihaellut,
+kuunnellut hänen puheensa sointua ja hänen laulujaan, kun toinen
+paimenessa kulki, toinen metsälle meni. Olihan kerran kuitenkin
+silmiinkin katsahtanut sinä kuutamoisena syysyönä, kun oli eksynyttä
+lammasta korvesta etsinyt ja Kari tullut tiellä vastaan. Oli hän ensin
+säikähtänyt, oli luullut ryöstäjän tulevan ja oli häntä metsään
+paennut, mutta ei poika pahaa tehnyt, hellästi puhutteli, seuraan
+yhtyi, ja yhdessä he vuonan jälkiä noudattivat ja sen näreen juuresta
+määkimästä löysivät. Kari kantoi lampaan pihaan, erosi veräjällä ja
+katsahti erotessaan niin oudosti, että tytön sydäntä sykkyrälle veti.
+Miekka oli hänellä vyöllään, jousi olalla, kupeella viini, ja siitä
+katosi hän metsään kauniina kuin Tapion poika, sanaakaan sanomatta
+poistui. Olisi Annikin häntä metsän neitona seurata mieli tehnyt, ajaa
+riista hänen eteensä, hänet hilpeille, viljaisille maille houkutella ja
+siellä viileässä viidassa päänsä hänen rinnoilleen painaa.
+
+Ei ollut hän alussa uskaltanut luottaa siihen, mitä emäntä tuli
+kertomaan, että Kari oli häntä Panulta kosinut ja luvannut lunnaita
+maksaa, niin paljon kuin Panu tahtoo. Mutta kun Kari aina omakseen
+kutsui ja kaivotiellä tavatessaan karitsakseen nimitti, jonka kerran
+olallaan kotiinsa vie, niin herahti ilokyynel silmästä, ja monet yöt se
+ajatus ullakossa valvotti. Vähät siitä, saisiko Kari lunnaansa
+kootuksi, kunhan häntä lempi! Se lempi, otti niin hellästi kädestä nyt
+ja luokseen kohotti, pää tuolla ylhäällä, jonne ei uskaltanut silmiään
+nostaa. Ja ikäänkuin autuaassa unessa hän nyt Karin rinnalla karkeli ja
+tunsi rohkeutensa ja luottamuksensa kasvavan eikä enää huolinut
+välittää niistä, jotka häntä halveksivat ja pitivät liian huonona
+Karille.
+
+Tanssi taukosi, ja Annikki tapasi itsensä taas karsinassa, josta
+kiireen kautta pujahti pirttiin ollakseen apuna emännälle. Porstuassa
+seisoi Ilpotar kädet puuskassa ja loi häneen pahansuovan katseen,
+sähähtäen korvaan:--Keiku, mitä keikut, vaan oksalla et keiku!--Entäpä
+kerran keikkuisin minäkin, ajatteli Annikki, mutta ei huolinut vastata,
+solahti mahtavan emännän sivuitse pirttiin, tempasi siellä piakan
+toisen naisen kädestä ja alkoi sillä riemuavin mielin piiraita uuniin
+kiidätellä.
+
+--Tule kuulemaan, kun Kari laulaa ... sinulle laulaa! kuiskasi hänelle
+hetken päästä korvaan toveri, toinen orjatyttö ... minä vartioin
+piiraita, etteivät pala ... käy pian!--ja tyttö työnsi hänet pois
+pankon äärestä porstuaan.
+
+Karkelojen välillä helskytteli Jorma kanneltaan ja hyräili
+säestykseensä. Nuoren väen iloksi lauloi hän Lemminkäisen lemmentöistä
+ja hänen seikkailuistaan saaren impien iloissa, kassapäiden
+karkeloissa. Vähän aikaa laulettuaan työnsi hän kanteleen Karille, joka
+hänen vieressään istui, ja virkkoi:
+
+--Käheä on ääneni ja virteni vanhat ... laula nuoremmuuttasi, paremmin
+osaat.
+
+--Hyvät on laulusi, kauneimmat Karjalassa...
+
+--Laulahan nyt kuitenkin.
+
+--Laula, Kari, kehoittivat muutkin.
+
+Kari oli jo laulamassa, kun näki Annikin oven suussa. Lopetettuaan
+lyhyeen ensimmäisen laulunsa, vaikeni hän vähän aikaa, juoksutteli
+vanhaa säveltä ylitse uuteen ja alkoi:
+
+    --Yks on ystävä minulla
+    tämän ilman kannen alla,
+    yksi armas ainokainen
+    koko kolmessa kylässä.
+    Muut ne mustaksi sanovat,
+    kekäleeksi kellertävät;
+    minun on silmästä simana,
+    mesimarja mielestäni,
+    vaan on vaiva vuottaessa,
+    yksin ollessa ikävä;
+    harvoin yhtehen yhymme,
+    harvoin näemme toisiamme,
+    vesi on virtainen välissä
+    mieron vihat virtaisemmat,
+    vihat voitan, virrat kierrän,
+    kannan kotihin omani.
+
+--Semmoinen oli se laulu!
+
+--Laula vielä!
+
+--Laulakoot nyt muut.
+
+Mutta kaikki Karilta vielä toista laulua vaatimaan, Taas juoksutteli
+hän säveltä suruvoittoisesta ilonvoittoiseen ja lauloi:
+
+    --Konsa istuit, maa iloitsi,
+    kun kävit, käki kukahti,
+    kussa seisoit, seinä paistoi,
+    kussa tanssit, tanhut keikkui,
+    tuost' olet tullut, tuosta mennyt,
+    tuossa istunut kivellä,
+    tuossa astunut aholla,
+    kivi on tullut kirjavaksi,
+    paasi on toistansa parempi,
+    korpi kuutta kukkelampi,
+    lehto viittä lempeämpi.
+
+--Kenestä on Kari laulunsa tehnyt? kysyi Panun emäntä.
+
+--Eihän ole kuin yksi musta tyttö kylässä, pisti Ilpotar.
+
+--Mutta se onkin virtensä veroinen, virkkoi Jorma. Mutta Annikki oli
+luikahtanut tiehensä, liikutustaan pakoon.
+
+--Laula vielä! Ei kahta kolmannetta! kehoitettiin yhä, ja Kari oli jo
+aikeissa kolmatta lauluaan aloittaa, kun kuului toitahdus tuvan seinän
+takaa ja pojat alkoivat ulkona huutaa:
+
+--Markkinamiehet tulevat! markkinamiehet tulevat!
+
+Soitto keskeytyi, ja kaikki väki pullahti tanhualle tulijoita
+vastaanottamaan. Järven päässä näkyi musta joukko lähenevän. Pian
+huomattiin kuitenkin, etteivät tulijat olleetkaan Panun väkeä, vaan
+reitalaisia poroineen.
+
+Missä panulaiset ja reitalaiset vastakkain sattuivat, siellä oli aina
+tappelu valmis, ja nyt olivat oluet ja hyvät ruuat mieliä
+kiihoitelleet.
+
+--Annetaanko vähän tuliaismaistiaisia! huusi Taru, nuorista miehistä
+suurisuisin, ja kohta oli vanhempain miesten ja Karin kiellosta
+huolimatta hurjimmilla sukset jalassa ja jouset olalla. Koirineen
+karkasivat he jäälle tulevia vastuuseen ja piiloutuivat pienoisen
+saaren suojaan, jonka taitse tie kulki.
+
+Pahaa aavistamatta ja luottaen markkinarauhaan, jota pyhänä pidettiin,
+ajoivat reitalaiset hölkkäjuoksua suurta selkää pitkin. Saarta
+lähetessä höröstyivät porot, päät nousivat pystyyn, ja jalat
+notkahtelivat levottomasti. Vaan eivät ennättäneet ajajat, jotka
+oudostellen tarkastelivat väen paljoutta Panulan kartanolla, pyöräyttää
+porojaan takaisin, kun mieslauma haukkuvine koirineen huutaen ja
+kiljuen karkasi saaren suojasta heiltä tietä tukkeamaan. Koiria
+pillastuneet porot puhalsivat hurjaan laukkaan ja etumaiset ehtivätkin
+ohi, mutta kahdesta viimeisestä pulkasta putosivat ajajat, Hilappa ja
+Aslo, lumeen ja estivät, käsivarsistaan hihnoissa kiikkuen, porojaan
+pakenemasta. Heidät saavutettiin, heitä mukuroitiin jousien ponsilla ja
+lumessa ryveteltiin, porojen kimpuroidessa ja koirien niiden ympärillä
+häristessä. Pienet lappalaiset puolustivat itseään, minkä taisivat,
+koettivat pujahtaa pakoon ja hypätä pulkkiinsa, mutta aina syöstiin
+heidät suulleen lumeen. Sen saivat kuitenkin puolustautuneiksi, ettei
+hihnoja heidän käsistään saatu.
+
+--Ei saa syyttä repiä ... älkää, hyvät miehet, repikö! vaikeroi Hilappa
+ollen armoille antauvinaan.
+
+--Saa syyttäkin reitalaista repiä! huusi Taru. Tänne tievero! Anna
+viinasi, niin pääset!
+
+--Riisutaan poro ja viedään pulkka pihaan!
+
+Toiset reitalaiset olivat telmeen kestäessä tehneet kierroksen jäällä,
+mutta eivät saaneet vauhkoutuneita porojaan menemään päin, apuun
+päästäkseen. Ahdistelijat usuttivat koiriaan heidän kimppuunsa ja
+ammuskelivat heitä tylsillä nuolilla. Mutta silloin kuului vihainen
+vingahdus ilmassa ja samassa parahdus.
+
+--Voi lempoa, kun rautanuolella ampui! huusi Taru.
+
+Kaikki kokoontuivat Tarun ympärille ja unohtivat hetkeksi
+ahdistettavansa. Hilappa ja Aslo käyttivät tilaisuutta hyväkseen,
+nakkautuivat vikkelästi kuin kissat pulkkiinsa ja ehtivät toisten luo,
+ennenkuin heidät uudelleen saavutettiin. Ja pyrypilvenä kiisi
+lappalaisseurue tiehensä.
+
+Taru kirkui ja kiroili niin, että sanat säkeniä iskivät. Hänen vasen
+kätensä riippui hervotonna, ja olkapäästä, jonka pitkä, terävä nuoli
+oli lävistänyt, valui verta virtanaan valkoiselle sarkakauhtanalle.
+
+--Jälkeen joka mies niiden riettojen! huusi hän hammasta kiristäen.
+
+--Ette niitä enää saavuta! virkkoi Kari, joka useiden muiden kanssa oli
+rientänyt jäälle tappelua asettamaan.
+
+--Raukkoja teitä! kähisi Taru,--mutta vielä minä kerran sen...
+
+--Näitkö, kuka ampui?
+
+--Lie ampunut kuka tahansa, mutta sen vannon, että maksa höyryää, missä
+heistä yhdenkään tavannen ... ja täss' on ase,--ja samassa kiskaisi hän
+nuolen haavasta ja pisti sen verta tippuvana viineensä.
+
+--Siinä sen nyt näette: viha vihasta kytee, virkkoi Jorma taloon
+noustaessa.
+
+--Eikä sammu ennenkuin joka sauna Lapinpohjassa taivaalle lämpiää,
+vastasi Taru toista kättään toisella hihasta kannattaen.
+
+--Ei saa sotaan yllyttää, nuhteli Jorma. Reitalaisten kanssa on rauha.
+
+--Mitäs ampui!
+
+--Itsehän ensin menitte, huomautti Kari.
+
+--Suus kiinni, salareitalainen!
+
+Kari kuohahti, ja hänen silmänsä välähtivät. Taru väisti päätään kuin
+iskua välttäen. Mutta Kari hillitsi suuttumuksensa ja virkkoi
+rauhallisesti:
+
+--Eto haavasta aikamies kiukuttelee.
+
+Vähitellen miehet pihaan noustessa tyyntyivät, ja kun huudettiin
+ruualle suureen tupaan, unohtuivat reitalaiset ja äskeinen kahakka
+höyryävän naurispuuron ja piirakkain ääressä.
+
+Syötyä pantiin taas karkeloksi ja lauluksi. Mutta Kari oli ottanut
+pitääkseen vartiota vuorella, kun luultavaa oli, etteivät
+markkinamiehet enää metsään yöpyisi, vaan painaisivat pimeänkin tultua
+kotia kohti. Miehet laskivat, että he jo iltayöstä ja ennen kuun nousua
+saapuisivat. Sitä varten, että markkinamiehet pimeän aikana
+saapuisivat, oli tervaisia tuohuksia varattu pinollinen tuvan nurkkaan,
+jotka sytytettäisiin niin pian kuin vartija merkin antaisi, ja
+mentäisiin sitten miehissä vastaan ja riemukulussa tulijat kotiin
+tuotaisiin. Vartijalla oli hänelläkin tuohus mukana, jonka hän
+sytyttäisi, kun näkisi järven päästä tulen, jolla miehet tulonsa
+ilmaisisivat.
+
+Karkelossa oli Kari saanut Annikille kuiskatuksi menevänsä vartijaksi
+ja pyytänyt häntä tulemaan toverikseen. Annikki ei ollut mitään
+vastannut, puristanut vain heikosti Karin kättä suostumukseksi. Mutta
+karkelon jälkeen oli tyttö kadonnut. Ei häntä näkynyt tuvassa
+kummassakaan, ei ollut saunassa eikä aitoissa, joista Kari häntä
+katseli. Ehkä oli mennyt edeltä yhtymäpaikalle. Mutta ei hän ollut
+sielläkään. Kukkulalle tultuaan Kari istuutui korkean kiven kylkeen,
+jonne oli tuotu poron nahka lattiaksi. Hän istui ja kuulosti metsän
+rantaa. Huurteiset, jäiset puut nasahtivat tuon tuostakin hänen
+takanaan, tuulen hengen niitä silloin tällöin liikauttaessa. Alhaalla
+oli talo, josta kuului koirain haukuntaa, ovien käyntiä ja hoilotusta
+ja välistä kanteleen helähdys. Taampana kohosi kuun neljänneksen ja
+tähtien sitä heikosti valaistessa korkea uhrivaara avopäine
+kallioineen, joiden lumiset laet erotti rinteillä olevan metsän
+mustasta. Kari ei tahtonut saada paikallaan pysytyksi, ja yhä
+levottomammaksi hän kävi, kuta kauemmin Annikki viipyi. Jos se oli jo
+ollut täällä ja mennyt pois, eikä taaskaan saisi kahden kesken tavata.
+Hän nousi ylös, meni metsän rantaan, kuulosti, palasi taas kiven luo ja
+pudisteli lumen poron nahkasta levittäen sen siististi hangelle. Siihen
+hän sen istuttaa, kun se tulee, siinä häntä katselee ja kuuntelee hänen
+äänensä liritystä, sitä kaikkea sitten taas moneen kertaan jälkeenpäin
+muistellakseen.
+
+Siitä pitäen, kun Kari hänet ensi kerran tapasi ja kietaisi kätensä
+hänen vyötäistensä ympäri, oli Annikki yksinäisillä metsäretkillä aina
+hänen mielessään väikkynyt, hiihtänyt hänen edellään tai vierellään ja
+öitä hänen nuotiollaan istunut. Mutta harvoin hän oli saanut häntä
+nähdä, vielä harvemmin puhutella. Usein hän tästä kulki ja taloa
+kierteli. Välistä näki tytön saunapolulla, välistä kaivotiellä, silloin
+tällöin rannalla poukkujen pesussa. Lumotuksi hän välistä luuli
+itsensä, lumotuksi sanoi häntä äitikin. Ja sen jälkeen lienee hän
+ollutkin lumottu, kun tytön lehdossa tapasi lehdeksiä taittamassa ja
+kiersi kätensä hänen ympärilleen. Oli, niinkuin olisi tyttö siihen
+sulanut, huvennut hänen käsivarsiensa väliin puhtoisena ja notkeana
+kuin talvinen orava. Tummat olivat sen silmät ja mustat kulmat, ja ne
+loistivat niin toisin kuin muiden tyttöjen. Se meni hetkeksi kuin
+tainnoksiin, heräsi sitten ja pujahti nopeasti kuin lumikko puiden
+väliin. Mutta siitä pitäen oli Annikki Karin edessä niin ilmielävänä,
+että hän ojensi kätensä häntä tavoittaakseen ei ainoastaan unessa
+yöllä, vaan ilmisissä päivälläkin. Ja Kari oli vakuutettu siitä, että
+joku hyvä haltija hänelle näytti sitä, mitä tiesi hänen toivovan
+näkevänsä--eikä hän pyrkinyt pois lumoista, vaan tahtoi mielessään sen
+suojeluksessa kulkea.
+
+Ensi kerran, kun Kari Annikkia Panulta pyysi, sanoi Panu:--»Millä sinä,
+tyhjä mies, semmoisen tytön ostat?»--»Paljonko tahdot?» kysyi Kari
+jouseensa nojaten, sillä he olivat tavanneet toisensa metsässä. Panu
+määräsi kaksi karhun nahkaa, kolme ilvestä ja viisi rihmaa oravia.
+Mutta kun Kari ne vei, vaati lisää vielä kaksi karhunnahkaa, sanoen
+olevan tytöllä muitakin tahtojia. Mutta kun nekin oli saanut, ei
+sanonut antavansa ennen kuin vuoden päästä tytön nuoruuden takia. Nyt
+oli vuosi kulunut, eikä hän niin paljon voisi lisätä, ettei Kari niitä
+hankkisi. Johan oli Annikkikin kihlavaatteet yllensä pukenut.
+
+Mutta missä hän viipyy? Taas kavahti Kari ylös luullen kuulleensa
+kahauksen lumessa. Jos ei uskalla tulla esiin metsän rannasta näkijöitä
+peläten? Kari meni metsän rantaan ja vihelsi hiljaa. Ei kuulunut
+vastausta. Mutta kun hän taas palasi tähystyskivelle, istui Annikki
+poron nahkan päällä sukset vierellään.
+
+--Missä olet niin kauan viipynyt?
+
+Annikki oli hengästyksissään, ettei ensin kyennyt vastaamaan.
+
+--Tuollahan minä ... reitalaisten puheilla, sai hän viimein sanotuksi.
+
+--Mitä sinä heistä ... ja missä heidät saavutit?
+
+--Mikä se oli?
+
+--Tuuli se vain...
+
+--Hiihdin perästä ja saavutin vasta yönuotiolta. Veljestäni kävin
+viestiä. Veli on tullut näille maille, Reita veli, mutta emo on
+kuollut.
+
+--Mistäpä tiesivät veljestäsi?
+
+--Tapasin heidät markkinoille mennessään ja sanoivat hakevansa häntä
+kostamaan ... mutta ei ole Reidasta kostajaksi ... Ristin-Kiesusta
+kumartaa ... niin kertoivat ... ei ole meidän suvussa miehiä.
+
+--Älä sitä sure.
+
+--Hukka minut perii, jos tietävät heimolaisteni puheilla olleeni ja
+siitä Panulle puhuvat. Ilpotar väijyy minua joka askeleella ... sinua
+tytölleen toivoo ja minua vainoo.
+
+--Älä pelkää hänen vainojaan, ei sinulle mitään tehdä, ja kohta olet
+omani.
+
+--Minua peloittaa väliin, ettei anna minua lunnailla millään.
+
+--Silloin otan sinut lunnaitta.
+
+--Sitä älä tee. Panu saavuttaa meidät, vaikka minne paennemme. Tuhoo
+taioillaan. Sillä on isäni taiat. Saa vaikka kivet taivaasta päällemme
+putoamaan.
+
+--Ei ne taiat sinuun pystyne.
+
+--Mutta sinuun pystyvät. Parempi, kun vielä varrotaan.
+
+--Huomiseen varron, jos ei silloin pidä puhettaan, niin tiedän, mitä
+teen.
+
+--Nyt minä menen, alkavat kaivata.
+
+--Älä mene, istu vielä hetkinen. Istu tähän polvelleni, niin on
+lämpimämpi.
+
+--Istuisin ikäni, kun saisin. Sinua öillä unelmoin, sinua päivät
+päästänsä ajattelen,--ja painuen Karin syliin pillahti Annikki
+katkeraan itkuun.
+
+--Mitä itket?
+
+--Itken sukuni surkeutta, ja oman mieleni aavistuksia itken. Kun niin
+isot lunnaat tahtoo, mihin vielä aikonee myydä, toiselle eikä sinulle.
+
+--Toteutukoon aavistuksesi, silloin tartun tapparaani ja isken, vaikka
+kehen sattunee.
+
+--Älä uhkaa, ehkei äitisikään minusta tahdo, mustasta tytöstä.
+
+--Äitini ovat tekemät ne vaatteesikin, jotka toin. Hän vuottaa sinua
+hartaasti ja kysyy, etkö jo tule. Tupani vuottaa sinua, aittasi
+vuottaa.
+
+--Vuottaneeko Karikin?
+
+Ihastuksissaan kietaisi Kari hänet väljään kauhtanaansa ja painoi hänet
+rintaansa vasten, eikä Annikkikaan pyrkinyt irtautumaan.
+
+Mutta samassa tuikahti kaukaa järven päästä tuli, jonka molemmat
+yht'aikaa näkivät. Annikki hyppäsi suksilleen ja katosi siitä kuin
+maata pitkin lentävä yölintu mäen alle. Kari sytytti soihtunsa ja
+pystytti sen hankeen heilautettuaan sitä kolme kertaa päänsä päällä.
+Sitten riensi hän alas taloon ilmoittamaan, että kauan odotetut
+markkinamiehet olivat saapumassa. Nuoret miehet tempasivat sanoman
+kuultuaan tuohuksensa sopelta, sytyttivät ne uunin lieskasta ja
+kiirehtivät ulos, toiset mennen jäälle vastaan, toiset muodostaen
+käytävän tuvan rappujen edestä saunalle saakka. Koirat hulakehtelivat
+iloissaan, ja kesy karhunpenikka, joka oli päivällä maannut
+havumajassaan, kömpi sieltä outoa tulitusta oukailemaan ja juosta
+ruhvelsi rantatörmästä alas jäälle isäntäänsä vastaanottamaan.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Hetken päästä ilmaantui tulijain jono saaren luo, jossa vastaanottajat
+olivat heitä odottamassa, ja ottivat matkamiehiltä heidän ahkionsa
+niitä pihaan vetääkseen. Kun Panu, joka astui eillimmäisenä, oli
+saapunut ensimmäisen soihdun pitäjän luo saunan eteen, ojensi tämä
+hänelle soihtunsa ja virkkoi:
+
+    --Terve teille suuret urhot,
+    terve tultua talohon
+    matkan pitkän käytyänne,
+    suorittua suuret kaupat.
+
+Panu otti soihdun hänen kädestään, taittoi kolme oksaa saunan edessä
+olevasta suuresta kuusesta, joka sanottiin siihen muinaisina aikoina
+pyhältä vuorelta istutetuksi ja jossa talon kotihaltija asui ja
+virkkoi:
+
+    --Terveytän tienottani,
+    maireutan mannertani,
+    terve maa ja terve manner,
+    terve tervehyttäjälle!
+    Akka manteren alainen,
+    manun eukko, maan emäntä,
+    älä viskele vihoja,
+    älä pura puhkujasi
+    kohti miestä meikäläistä,
+    emon lasta laadullista,
+    ota suojaasi omaasi,
+    hoitohosi, huostahasi,
+    tähän korjahan kotihin,
+    asuntohon armahasen.
+
+Sitten vuolaisi Panu muutamia lastuja hopeisesta rintasoljestaan puun
+juureen ja jatkoi:
+
+    --Tuoss' on tuomiset tulijan,
+    matkamiehen maistiaiset.
+    Suuri kiitos suojastasi,
+    kaunis kaupoista hyvistä.
+    Hyvin hoidit, varsin vaalit,
+    onnen teitä ohjaelit.
+
+Toimituksen tehtyään astui Panu miehineen soihtujen keskitse tupaan.
+Siellä olivat naiset valmiina vastassa auttaakseen miehiä vaatteiden
+riisunnassa. Mieliala oli muuttunut juhlalliseksi ja väen käytös
+arvokkaaksi. Ei kukaan liikahtanut paikaltaan eikä käynyt tulijoita
+vastaan ennenkuin Panu keskelle lattiaa pysähtyen virkkoi:
+
+--Sanon terveisiä markkinoilta!--jolloin kaikki tuvassa olijat yhteen
+ääneen vastasivat:
+
+--Terve tervehyttäjälle!
+
+Naiset odottivat vielä kehoitusta Panulta ennenkuin kävivät vaatteita
+ottamaan.
+
+--Tuoss' on lakkini, sanoi hän ojentaen sen vaimolleen ja lisäsi:--
+Autahan Joukoa, poika on vähän matkasta väsynyt.--Ja kääntyen
+Ilpottaren puoleen:
+
+--Siin' on kintaani ... siinä kauhtanani...
+
+Ilpotar auttoi vaatteet hänen yltään, veti kengät jalasta, ja samalla
+tavalla päästelivät muut naiset muilta miehiltä heidän tamineensa.
+
+--Onko sauna valmis? kysyi Panu.
+
+--Valmispa vallan ... puolilta päivin on seestymässä ollut ja metsän
+parhailla puilla lämmitetty, ehätti Ilpotar vastaamaan.
+
+--Kuka lähtee kylvettäjäkseni?
+
+--Oiva löyly oman eukon, vielä vierahan parempi, vastasi Ilpotar, ja
+kaikki remahtivat nauramaan.
+
+--Mitäs emäntä sanoo?
+
+--Minä kylvetän vuorostani Ilpoa! vastasi emäntä pilaan yhtyen.
+
+--Niinpä tule sitten!
+
+Saunaan lähtiessään huomasi Panu tuvan ovella miehen, jolla oli hiha
+veressä.
+
+--Missä olet hihasi verennyt?
+
+--Reitalaisten kanssa tässä vähän kisailtiin, vastasi Taru arasti,
+peläten nuhteita, sillä Panu oli aina kieltänyt ilmiriitaa
+rakentamasta, vaikka oltiinkin vihoin.
+
+Mutta kun tapaus oli kerrottu, virkkoi Panu, ammuttua nuolta katsellen:
+
+--Pidä tallessa nuoli ... sitä ehkä vielä tarvitaan.
+
+Ilpotar saattoi Panun soihdun valolla saunaan, ja soihtu pistettiin
+saunan oven eteen lumihankeen kylventäajaksi. Se oli Panun määräämä
+taika, joka vaati pitkältä matkalta palanneen tällä tavoin tekemään,
+ettei räähkä kylpiessä pääsisi uupuneeseen ruumiiseen. Sill'aikaa kun
+kylpijä oli saunassa, ei kukaan saanut sitä lähestyä, ja parasta oli,
+että kaikki väki pysyi pirtissä sen aikaa, etteivät vihat, jotka ulkona
+väijyvät, pääsisi heidän kimppuunsa käymään.
+
+Hienoksi ja hempeäksi oli Ilpotar saunan sisustanut, lattian ja lauteet
+oljilla peittänyt ja kesällä kerätyitä hajuheinäkimppuja pistellyt
+seinänrakoihin, kiukaan ympärille. Lempeästi hiveli tuoksuva, hauteleva
+löyly miehen kontistuneita, jäykkiä jäseniä, kun se Ilpon emännän
+taitavan käden heittämänä kohoili tasaisesti lämminneestä kiukaasta yhä
+täyteläisempänä, ensin vastan päältä ja sitten paljaalta kiukaasta.
+Haudottuaan vastan ja saatuaan tasaisen lämpimän saunaan, nousi Ilpotar
+itse lauteille ja hauteli, veteli ja ripsui. Sitten kävi hän käsiksi
+mieheen ja hieroskeli ja paineli pitkästä hiihdon ponnistuksesta
+kipeytyneitä jäntereitä.
+
+--On siinä pulska mies vielä pulskemman naisen käsissä, puheli Ilpotar
+Panun äänetönnä loikoessa. Sitä selkää ja noita hartioita, kun ovat
+kuin visasta ... ja entä nämä pohkeet, niin joustavat kuin jousen ponsi
+... ei ole huonot hyppyset minullakaan, mutta hohtimet pitäisi olla
+erää saadakseen.
+
+--Älähän sentään niin puristele.
+
+--Äläjämään kenen hieroja saisi, se hänestä mieleen. Käännyhän
+kyljellesi, niin nivusiasi vetelen. Olla minulla tuommoinen mies omana
+omituisena ... vaan vanha on rähjä; kun kiinni tarttuu, hajoovan
+käsiinsä luulee.
+
+--Vielähän Ilpo miesten rinnalla hiihtää ja asiansa ajaa.
+
+--Ei aja miesten asioita, sen tietänen paremmin kuin sinä. Etpä vielä
+ole halannutkaan hierojaasi.
+
+--Vielähän tässä ehdin, jahka jäsenet vertyy.
+
+--Vertymän pitää!--Neuvosta minulle lemmen nosto.
+
+--Ei tehoo taika antajaansa.
+
+--En sitä sinua varten. Kylliin tahtoisin Karin lemmen nostaa. Ei ole
+näkevinäänkään tyttöä, Annikin lumoissa on. Äsken toi taas lunnaitaan.
+
+--Ei tule niistä kaupoista.
+
+--Jos ei tullekaan, niin ei sillä ole pojan lempi toiseen nostettu.
+Neuvohan nyt hyvä taika.
+
+--Tiedäthän lemmen nostosanat?
+
+    --Pala tuli, pala taula,
+    pala rätsinää räpäle,
+    pala vatsa valkeaisen,
+    pala mieli nuorten miesten!
+
+--Osaanhan niitä, vaan ei sanoista apua, taika sille olla pitää.
+
+--Kun nyt muistaisin ... huomenna saat.
+
+--Muistat, kun muistelet, jo tänä iltana tarvitseisin.
+
+--Ei se nyt tähän hätään joudu, mutta otat yölinnun ja annat sen
+tytöllesi...
+
+--Mistäs minä sen keskellä talvea saan?
+
+--Minulla on varastossa.
+
+--Kaikkia sinulla onkin.
+
+--Kaikkia pitää olla ... annat sen tytöllesi ja käsket pitää kolme yötä
+vasemmassa kainalossa ja sillä kiertää kolme kertaa toivottuansa--hyvin
+kauaitse ei saa kiertää--ja sitten pankoon sen salaa pojan vuoteen
+alle, niin kyllä tulee ikävä ja alkaa kiertää tyttöä samalla lailla ...
+mutta miksi Karia tytöllesi?
+
+--Ei ole parempaa poikaa koko heimossa. Saisinhan talooni miehen, joka
+johonkin kykenisi.
+
+--En luule saavasi, vaikka mitä taikoja tekisit. Kari on niitä miehiä,
+joihin ei taika pure. Se on sitä Jorman lahkoa.
+
+--Oletko koettanut?
+
+--Koetin taikoa irti Annikista. Syötin salaa karhun aivoja ja sydäntä
+ja käärmeen pään läpi laskettua vettä juotin, mutta yhä enemmän alkoi
+antimia lunnaiksi kantaa.
+
+--Et ottaisi vastaan.
+
+--Kari on hurjapää, vaikk' on niin tyynen näköinen ... saattaisi
+ryöstää tytön.
+
+--Olisiko tuosta niin suuri vahinko, jos ryöstäisi?
+
+--Siin' on taika, jota et ymmärrä.
+
+--Mutta lupaahan se, ettet häntä Karille anna.
+
+--En anna.
+
+Panu astui alas lauteilta ja istuutui penkille kuivailemaan. Ilpotar
+pyyhkeili häntä kiireestä kantapäähän ja ojensi hänelle paidan, housut
+ja kauhtanan, vetäisi vielä vyönkin ympärille ja kiinnitti soljen.
+
+--Kourista nyt kiitokseksi!
+
+Panu kouristi kylvettäjäänsä.
+
+--Kouristaisin enempikin, jos en olisi matkasta väsynyt.
+
+--Et ole niin väsynyt, muuta mielessäsi hautelet.
+
+--On totisia tuumia tekeillä huomenna, ja silloin ei saa naista
+lähestyä, onni menee, sen tiedät.
+
+--Ethän karhun ajoon aikone?
+
+--Suurempi peto karjaani vaanii.
+
+Kylvettyä saatteli Ilpotar Panun taas soihdun valolla pirttiin. Siellä
+otettiin hänet riemuhuudoilla vastaan. Kuisma oli matkalla miettinyt
+runon kaikista markkinamatkan tapahtumista ja lauloi sitä parhaillaan.
+Jo oli hän laulanut Joukon suuresta linnustuksesta, hyvistä kaupoista
+ja siitä, miten oli kuninkaan ostajia petkutettu, kuinka Panu oli
+pappia pilkannut ja taikonut torniolaisen koskeen. Viimeksi oli hän
+laulanut:
+
+    --Panu sairahat paranti,
+    rammat kulkuhun kohotti,
+
+ja jokaisen tapauksen kerrottuaan kysyi hän toisten miesten puoleen
+kääntyen:
+
+    --Sanokaatte, suuret urhot,
+    va'at miehet, vastatkaatte,
+    puhunko totta vai valetta?
+
+    --Totta puhut ja pajatat,
+    totta laulat laadullista,
+
+vastasivat toverit yhteen ääneen, kaiken tuvan väen heitä säestäessä.
+
+Mutta vielä oli viimeinen urotyö laulamatta, ja Kuisma jatkoi:
+
+    --Vielä kerron kaiken kumman,
+    ihmehen oman näkemän:
+    Panu seisoi paaden päällä,
+    Rajavaaralla vihainen,
+    loi on silmät lounahasen,
+    läntehen käet kohotti,
+    taikoi templin taivahalle,
+    ylös pilvihin ylensi.
+    Kumohon kirosi kirkon,
+    ilmahan ylösalaisin.
+    Sanokaatte, suuret urhot,
+    va'at miehet, vastatkaatte,
+    puhunko totta vai valetta?
+
+    --Totta puhut ja pajatat,
+    totta laulat laadullista!
+
+Hämmästys oli yhtä suuri kuin ihastus. Kummia oli aina Panun retkiltä
+kuulunut, mutta ei niin suuria ihmeitä ennen. Se oli tekonen, jolla ei
+ollut vertoja vanhimpainkaan Panujen urotöissä. Olihan kuultu, että
+sana vaikutti ihmisiin ja eläimiinkin, että sana siirteli kiviä ja repi
+puita juuriltaan, eikä kukaan epäillyt sitä, että hyvä tietäjä sai
+ilmat ja vedet mielensä mukaan läikähtelemään, mutta sitä ei oltu ennen
+kuultu, että isot kirkot olisivat ilmaan nousseet ja siellä kumolleen
+keikahtaneet. Jo piti mennä etsimään Väinämöisen laulusta asti, jota
+kuu ja aurinko tulivat kuulemaan, tähän tapaukseen vertoja saadakseen.
+
+--Ei ole semmoista ennen kuultu eikä nähty, uudisti Ilpo miesten
+ihmettelyjen vahvistukseksi. Itse näin, kun ensin ilmaantui kuin
+kohdalleen ja sitten manauksen kuultuaan kumoon keikahti.
+
+--Vaan jos silmäsi valehteli? kysyi Jorma.
+
+--Mitenkä voi kymmenen miehen silmä valehdella? puhalsivat mukana
+olleet melkein yhteen ääneen.
+
+Panu oli väkijoukon häntä ja hänen tekojaan ihmetellessä istunut pöydän
+päässä ja alkanut nauttia siihen kannetuita ruokia. Päretuohukset,
+jotka roihuten paloivat pöydän ympärillä, valaisivat hänen kasvojaan,
+kun muu osa tuvasta jäi puolipimeäksi. Hänen musta ja sileä, saunan
+jäljeltä vielä kostea tukkansa, joka hartioille valahti, kiilteli tulen
+valossa, hänen partansa sojotti totisena valkeata rintaa vastaan, ja
+silmä katsoi suoraan pöytään, ja hän istui, niinkuin eivät olisi nuo
+puheet häntä vähääkään liikuttaneet. Tanakkana ja voimakkaana hän istui
+ja virkkoi viimein katkaisten kaikki kiitospuheet:
+
+--Vetäkää ahkioni pirttiin.
+
+Kun ahkio oli tuotu ja asetettu keskelle lattiaa, käski Panu, yhä
+pöydän päässä istuen, avata nuorat, joilla päällysnahka oli siihen
+kiinnitetty.
+
+--Antakaa lipas tänne.
+
+Hienoa tuohitekoa oleva ja messinkiheloilla koristettu lipas otettiin
+esille pulkan perästä, jonka istuimen aluksen se täsmällensä täytti, ja
+vietiin Panun eteen pöydälle. Jännittävän hiljaisuuden vallitessa avasi
+Panu lippaan. Lipas sisälsi rahat, jotka oli nahkoista saatu,
+kallisarvoisimmat ostokset ja Panun markkinatuomiset. Rahoista sai
+jokainen heimon mies osansa sen mukaan, miten paljon hänellä oli
+nahkoja ollut, niistä kuitenkin pois luettuna uhrivuoren haltijalle
+tuleva uhrilahja, jonka Panu otti huostaansa ja heitti pöydällä olevaan
+hopeamaljaan. Karin vuoro kun tuli astua esiin osuuttaan
+vastaanottamaan, ei hän liikahtanut paikoiltaan ovensuupenkin alta,
+johon oli istuutunut, vaan sen sijaan nousi hänen vierestään Jorma ja
+sanoi Karin ei tahtovankaan osaansa, vaan jättävän ne taloon Annikin
+lunnaiksi, jota hän nyt julkisesti pyytää naisekseen.
+
+--Mikä tämä nyt on aika naimakaupan hierontaan, vastasi Panu ynseästi.
+
+--Rahat kun sattuivat saapuville ja heimo koolle.
+
+--Ei tähän asiaan heimon päätöstä tarvita.
+
+--Antanet sitten heimoa kysymättä.
+
+--Ei ole rahoista vielä riittämäänkään.
+
+--Sanonet, paljonko tahdot, niin vuoden päästä Kari suorittaa.
+
+--Ei naista velkakaupalla.
+
+--Jorma menee takuuseen, virkkoi nyt Kari.
+
+--Jorman takuista ... naurahti Panu pilkallisesti, ja puhe katkesi
+siihen.
+
+Kun rahat oli jaettu, jakoi Panu tuomiset. Emäntä sai kaulasoljen,
+Ilpotar rintakoristeen ja muut naapurin naiset minkä pienen kalun
+mikin. Kaikille saapuvilla oleville miehille ilman erotusta antoi Panu
+piiharkon ja murusen tulikiveä. Sitäpaitsi oli tilattu vaskea heloiksi,
+nuolenpäitä y.m.
+
+Lopuksi otti Panu lippaansa pohjalta hienoon vaatteeseen huolellisesti
+käärityn myttysen, joka avattuna näyttäytyi olevan korea helminauha.
+
+--Tule tänne, Annikki, sanoi hän.
+
+--Annikille helminauha! huudahdettiin pirtissä, ja kaikki
+kurottautuivat katsomaan.
+
+--Mitäs te minulle tämmöisiä lahjoja, soperti Annikki sekä hyvillään
+että hämillään, ymmärtäen yhtä vähän kuin muutkaan, mistä hyvästä häntä
+yht'äkkiä tämmöinen onni kohtasi.
+
+--Ei se ole minulta, vaan voudilta ... vouti pestaa sinut
+saunapiiakseen.
+
+--En huoli voudin pestistä, sanoi Annikki ja tarjosi takaisin lahjat.
+
+--Pidä, kun olet saanut, tyrkytti Ilpotar.
+
+--Vaan minä en huoli, siin' on omanne.
+
+--Ei minun ole lupa takaisin ottaa, sanoi Panu.
+
+--Niinpä panen tuohon,--ja Annikki aikoi heittää helmet uhrimaljaan.
+
+--Älä saastuta, orjanainen, haltijan pyhää astiaa! ärjäisi Panu ja
+vetäisi maljan syrjään.
+
+--Luulin voudin kalun kelpaavan ... niinpä pankaa, mihin tahdotte, ja
+päättävästi, melkein vihaisesti sysäsi Annikki koristeen kädestään
+Panun eteen pöydälle.
+
+--Pannaan sitten talteen, niin saa itse antaa, kun tulee, virkkoi Panu,
+kaksimielisesti hymähtäen orjatytön jälkeen, joka itkua tehden livahti
+ulos pirtistä.
+
+Hetken kuluttua seisoivat Kari ja Annikki saunan seinämällä. Kari oli
+aseissa ja pois lähdössä.
+
+--Älä vielä tee sitä, rukoili Annikki, odota vielä vuosi niinkuin
+lupasit. En minä uskalla ... tekee, minkä tahtoo, kun kirkotkin ilmaan
+nostaa.
+
+Kari seisoi synkkiä tuumia hautoen. Mutta eihän hänellä ollut, mihin
+paeta tytön kanssa keskellä talvea. Hänen majastaan heidät pian
+saavuttaisivat, kun kaikki heimon miehet tietysti olisivat Panun
+puolella. Ja häntä itseäänkin jo kammotti Panun salainen voima.
+
+--Kun vain tietäisin, etteivät lahjoillaan saa sinua lumotuksi?
+
+--Vaikka heittäisivät helmaani kaikki Ruotsin kuninkaan rikkaudet, niin
+en sittenkään.
+
+Kari veti tytön puoleensa, Annikki kurkottautui käsillään häntä
+olkapäihin, ja sanattomina seisoivat he hetken aikaa heikon kuutamon
+kuvatessa heidät pitkäksi varjoksi hangelle, jossa tuuli lunta
+juoksutteli. Varjo erosi kahdeksi, toinen katosi saunan suojaan, mutta
+toinen lähti nopeasti liukumaan jäälle päin.
+
+Se katosi rantatörmän alle, ilmaantui taas jäälle ja hoippui siellä yhä
+himmeten, kunnes kokonaan katosi.
+
+Tuvassa oli Panu käskenyt väkensä levolle käymään, ilmoitettuaan
+miehille, että huomenna oli tähdellisiä asioita keskusteltava, ja pian
+olivat soihdut sammutetut ja talo unen hiljaisuuteen vaipunut.
+
+Ennenkuin itse paneutui levolle, pistäytyi Panu kuitenkin pihalle
+kuulostamaan ja katsomaan, olisiko haltijoilla jotakin outoa tekeillä.
+Seisoen tuvan nurkalla kuuli hän silloin huuhkaimen uhrivuoren
+rinteellä huutavan. Nopeasti palasi hän tupaan takaisin, vetäisi kengät
+jalkaansa, otti uhrimaljasta muutamia rahoja ja lähti kiireesti
+hiihtämään vuorta kohti ehtiäkseen ennen puolta yötä antamaan
+haltijalle omansa ja suositellakseen häntä niihin tärkeihin tuumiin,
+joita hän oli alkanut mielessään hautoa.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Seuraavana aamuna, kun tupa oli puhdistettu ja eine otettu, ajettiin
+kaikki nuoret miehet ja naiset tanhualle, ja vanhemmat miehet
+vetäytyivät tupaan. Panu istui pöydän päässä, heimon kaksitoista
+vanhinta penkeillä sen edessä ja takana, kuusi kummallakin puolella, ja
+muu heimo pitkin seiniä. Kesäiseen aikaan pidettiin käräjät ja
+kokoukset pyhällä uhrivaaralla, käräjäkivien päällä, mutta talvella
+Panulan suuressa tuvassa, johon silloin tunnusmerkiksi asetettiin
+kaksitoista pyhältä vuorelta käräjäaituuksen sisästä poimittua pyöreätä
+kiveä, yksi kunkin vanhimman eteen. Panun edessä oli kannus eli
+taikarumpu, arpavasara ja arpanappulat, jotka hän ennen toimituksen
+alkamista, niin kauan kuin naiset tuvassa vielä askaroivat, oli
+vaatteella peittänyt. Ilotuli oli sytytetty takkaan, ja luukut oli
+suljettu, niin ettei päivä päässyt sisään muualta kuin vähän
+lakeisesta.
+
+Astuttuaan pöydän päähän korotti Panu oikean kätensä kattoa kohti,
+jossa se hukkui miesten päiden tasalla lainehtivaan savuun niinkuin
+pilveen, painoi toisen poikkiteloin rinnoilleen ja rukoili:
+
+    --Oi, Ukko ylijumala,
+    tahi taatto taivahinen,
+    vallan pilvissä pitäjä,
+    hattaroiden hallitsija,
+    pidä pilvissä käräjät,
+    säkehissä neuvot selvät,
+    laita tuumas tuumiksemme,
+    aattehesi meille anna,
+    pannos mieltä miesten päihin,
+    oikeahan osatamme,
+    väärä tieto väistäksemme.
+
+Rukouksen luettuaan virkkoi Panu:
+
+--Tietänevätkö heimon miehet, mistä neuvo on tänä päivänä pidettävä?
+Toiset tietänevät, toiset eivät. Sanonen siis, mitä varten olen teidät
+tänne pysähyttänyt.
+
+--Sano, sano, esitä asia, kuuntelemme, korvamme teroitamme! kuului
+kehoittavia ääniä eri haaroilta miesten joukosta, jotka istuivat
+totisina lattiaan katsoen, kyynärpäät polvien varassa.
+
+--Kontojärvellä kävimme, alkoi Panu, ja kuulleet olette, mitä siellä on
+tapahtunut ja mitä sieltä tullessa. Menimme markkinoita pitämään ja
+hyvät pidimme. Eivät olleet kaupat äijän hyvät, eivät äijän huonotkaan.
+Vaan en nyt siitä tahdo puhua, jokainen on saanut osansa ansionsa
+mukaan, ja haltijakin on saanut osansa. Tahdon puhua teille, heimoni
+miehet, vaarasta, joka meitä uhkaa Karjalan miehiä, jotka isäin
+haltijoita vielä palvelemme emmekä tyyten vielä ole vieraisiin jumaliin
+taipuneet.
+
+--Lieneekö vihollinen tienoillemme tulossa ... rauhanhan maassa olevan
+luulimme? virkkoi joku ääni.
+
+--Rauha on maassa, mutta vihollinen kuitenkin veräjällämme väijyy.
+
+--Väijyy ja on jo kauankin väijynyt, vaikkemme ole häntä vastustella
+osanneet, puuttui Ilpo selittämään.
+
+--Osata olisi pitänyt, jatkoi Panu, jos olisi ollut mieltä miesten
+päässä.
+
+--Ristin-Kiesuksesta puhuu Panu, selitti taas Ilpo.
+
+--Paljon hän on meille tuhoa tehnyt ja vielä enemmällä uhkaa. Ennenkuin
+tänne tuli, olivat kaikki maat ja vedet viljoineen ja aarteineen meidän
+heimon hallussa aina Kontojärvelle ja sen toiselle puolelle. Kontokoski
+oli Karjalan kansan ja meidän panulaisten paras kalastuspaikka, siellä
+lohiapajat meidän, majavavedet meidän. Pois meidät sieltä Kiesuksen
+miehet karkoittivat, alkoivat metsämaitamme maahan hakata ja tulella
+polttaa, eikä ollut Karjalan miehissä haltijoittensa puolustajia eikä
+etujensa valvojia. Siivosti suostuivat jakamaan vieraiden kanssa ja
+sovintoa hieromaan. Sai Kiesus huoneen itselleen rakentaa ja sai
+Karjalan miehet itseään kumartamaan. Suuttuivat siitä omat haltijat,
+nurjeni heidän mielensä, pienensivät viljan saannin sekä maasta että
+vedestä. Eikö ole, niinkuin puhun?
+
+--Niin on, Panu, oikein puhut. Nähtiinpä se Reidan aikana.
+
+--Kaiken tämän tiedätte, usein on siitä pakinaa ollut. Mutta kuitenkin,
+kaikitenkin ... pahempia vielä aikoo, uhkaa karkoittaa meidät
+täältäkin. Näin ovat asiat. Uusi on pappi tullut Kontojärvelle, uusi on
+tietäjä Kiesuksella, entisiä taitavampi, ja iso on nousemassa hänellä
+voima. Ei Kiesus yksinään mitään mahda, se on nähty, jos ei ole
+käskyjensä kävijää. Poikaseksi häntä kutsuin, kun en tuntenut.
+Sileäturpaiseksi lahnaksi luulin, joka tyyniä vesiä ui, mutta potkiva
+onkin lohi, joka kovimmat kosket soutaa, nousee Konnosta Korpiselkään,
+ellei patoja rakenneta ja rakenneta korkeita. Karjalan jumalat kirosi,
+pyhät taiat kirosi, kirosi minut ja kaikki tietomiehet.
+
+--Lieneekö tehoa hänen sanoillaan?
+
+--Ei minuun hänen kironsa pysty eikä muihinkaan miehiin, jotka varansa
+pitävät, mutta heikkoja huimata voipi, ja vaimoisiin veriin vaikuttaa,
+jos silmätyksi saa.
+
+--Niin on, kuin Panu puhuu, vahvisti Ilpo. Vaan kun vaaran tiennet,
+niin tiennet keinon, millä torjutaan.
+
+--Tietänen senkin. Näin olen miettinyt: viha vihasta, kirot kirosta, ja
+jos sotaan käy, niin sota sodasta. Älköön kukaan tästä lähin antimia
+papille kantako, älköön viekö lapsiaan kastettavaksi, niinkuin vanhan
+tavan mukaan eräät ovat tehneet, älkööt kukaan käykö kuulemassa häntä
+ja kieltäköön sen naisiltaan. Siten hänen tiensä tukkeamme. Se on
+mieleni. Sanokaa, onko sama mielenne teidänkin?
+
+--Sama on mielemme meidänkin, virkkoivat vanhimmat, ja koko muu tupa
+yhtyi heihin.
+
+Silloin kuului Jorman ääni uunin kupeelta, jossa hän istui portaitten
+päässä kumarissaan:
+
+--Saaneeko vanha mies eroavan mielensä virkkaa?
+
+--Sano, setä, mielesi, kehoitteli Panu.
+
+--Enhän tiedä, millainen mahtaja lienee Kontolan uusi pappi, lienee
+hyvinkin pelättävä, Panuhan sen tiennee. Enkä tiedä, kun en ole hänen
+voimaansa kokenut, miten lienee iso haltija Ristin-Kiesus. Toiset
+sanovat hyväksi, joka onnea antaa, toiset pahaksi kelleävät. En osaa
+häntä pelätä, ei ole haluni hyvitelläkään. Ei minulle mitään mahda.
+Ukon tiedän, Tapion tunnen, heitä lepyttelen, heille vähät uhrini
+kannan ja Väinön viisauden askeleitani johtaa annan. Niissä suojani
+tähän saakka ja niihin vieläkin varaan. Mutta lienee tämä Kiesus samoja
+Kiesuksia, joita Väinö väisti, niin on mieleni se, että mitä Väinö
+väisti, sitä minäkin. Lienettekö nuorempi polvi väkevämpiä häntä
+vastaan astumaan? Kaiketikin voimanne tiennette, ja kovinhan taikojansa
+kehuu Panu. Mutta en minä kiroisi kenenkään jumalia, en uskaltaisi
+vihoittaa haltijaa, vaikka olisi kuinkakin heikko, saati sitten niin
+voimallista kuin Kiesuksen olevan luulen ... ystäväkseni tekisin ja
+puoleeni suosittelisin. Tietoni mukaan puhun, puhukoot muut paremmin.
+
+--Mitenkä sitten menetellä tahtoisit, Jorma, palveltavanko tahtoisit?
+
+--Parempi palvella kuin riitaa rakentaa, koska häntä kuitenkin
+pelkäävän näytte. Minä en pelkää, en rakenna riitaa enkä palvele.
+Palvelisitte häntä parhaanne mukaan, suosittelisitte, lepyttäisitte
+siksi, kunnes teitä tottelisi ja tietäjän mieltä noutaisi. Mahtaisiko
+olla Kiesus kovempi lumota kuin muutkaan vieraat haltijat? Niinhän
+tekivät vanhat Panutkin siihen aikaan, kun Kontokosken suvannossa
+kalastelivat, ja rauhan antoi miehille, sanotaan kalaonneakin suoneen.
+
+--Rauhan antoi ja rauhan soi silloin, mutta nyt ovat ajat toiset, nyt
+on sotaa uhannut ja sotaa tahtoo. Ennen antoi omiin jumaliimmekin
+turvata, nyt niitä kukistaa tahtoo. Ennen hyväksi herkesi, nyt näyttää
+hampaitaan kuin peto.
+
+--Kesyttäkää peto!
+
+--Emme tiedä hänen taikojansa. Jos Kiesukselle hyväksi herkeämme, pappi
+meidät valtaansa saa niinkuin hänetkin. Papilla on hänen taikansa, se
+häntä hallita osaa. Ei ole meissä hänen kesyttäjäänsä.
+
+--Opittaisiin taikansa. Panisit nuoren miehen hänen oppiinsa, se tiedot
+ja syntysanat tänne toisi. Lähettäisit Joukon Kiesusta oppimaan, jota
+muutenkin tietäjäksi neuvot.
+
+--Emme tarvitse hänen tietojansa ... ja kun kirosi minut, kiroisi
+poikanikin.
+
+--Ei ole aika silloin toisen sovintoa hieroa, kun toinen aseitaan hioo,
+säesti Ilpo.
+
+--Vaan jos kironsa peruuttaisi, jos pyörtäisi pyhät sanansa?
+
+--Pyörtäköön hän, vaan minä en pyörrä.
+
+--Teet, niinkuin tahtonet, minä sanoin mieleni, kun mieliä kysyttiin.
+
+--Ei tohise tuulena Jormankaan tuumat ... järkeä puhuu Jorma, järkeä
+Panu. Ajattelen, että arpaa kysymme, virkkoi Patva-vanhus.
+
+--Arpa toden tietänevi, vahvistivat muut.
+
+--Arpaa on kysytty ja arvan mieltä olen ilmoitellut, vaan kun
+tahtonette, kysyn kerran kysyttyänikin, sanoi Panu.
+
+--Kysy arpaa, arpa paras neuvojista, kannus varmin viisahista.
+
+Panu nousi heti ylös ja ryhtyi arpomista toimeen panemaan. Kun kannusta
+kattava vaate oli pois otettu, ilmaantui sen alta pyöreä suuren seulan
+kokoinen kapine, joka oli päällystetty hienolla helähtelevällä kalvolla
+kuin rumpu. Kalvo oli täynnä kuvia, lepänkuorivedellä maalattuja. Siinä
+näkyi aurinko, kuu ja tähdet; haltijat, pyhä uhrivuori, kirkko; metsän
+eläviä karhu, susi, ilves, hirvi, lintuja, kaloja; kalajärvi ja koski
+ynnä muita kuvioita; näkyi vielä markkinatie, joka oli merkitty
+hiihtäjän vetämällä pulkalla, vihan tie, joka oli keihäällä merkitty,
+ja sitä poikkiteloin oleva sovinnon tie, joka oli merkitty lehdellä.
+Uteliaina kurkottautuivat miehet katsomaan tietäjän suurta kannusta,
+joka ainoastaan tärkeimmissä tiloissa otettiin esille. Joka talossa oli
+kyllä oma kannuksensa, jolta isäntä kysyi neuvoja pienemmissä,
+jokapäiväisissä pulmissa, mutta ne olivat pienempiä ja kuvat niissä
+harvalukuisemmat. Eikä ollut kaikkien kannuksissa sitä kulta- ja
+hopeahelyjen paljoutta, mikä tässä. Ne olivat toiset kannuksen kehään
+kiinnitetyt, toiset sen alla olevaan ristikkoon, kaikki lahjoja niiltä,
+joille tämä arpakalu oli apua tai hyviä neuvoja suonut.
+
+--Lisää puita valkeaan, Jouko! käski Panu, ja kun tuli lieskasi
+kirkkaammin takassa, työnsi hän vasemman kätensä kannuksen alle,
+tarttui päristimeen, joka oli nahkalla päällystetty kaksihaarainen
+vasara, ja kosketti sillä muutamia kertoja rumpukalvoa, joka antoi
+kumean äänen samalla, kun helyt kalahtelivat. Ääni ei ollut mieleinen,
+oli liian alhainen ja veltto. Sentähden oli kalvoa tulessa
+lämmitettävä. Pidettyään kannusta vähän aikaa tulen ääressä, kunnes sen
+kalvo hänen mielestään antoi oikean äänen, oli oikeassa vireessä,
+lähetti Panu sen kiertämään miehestä mieheen heidänkin koeteltavakseen.
+
+--Kun kaikkien korvaan saman äänen sanonee, siitä tiedämme Jumalan
+äänen olevan.
+
+--Saman sanoo, minkä sinullekin, kertoivat miehet, kalvos vasaralla
+koeteltuaan.
+
+Sill'aikaa kun kannus kulki miehestä mieheen, pukeutui Panu pöydän
+päässä tamineisiin. Päähänsä asetti hän huuhkaimen nahkasta tehdyn
+lakin, jonka siivet hartioille valahtivat, ja kiinnitti vasemman
+olkapään yli ja oikean kainalon alaitse vyön, jossa riippui
+messinkirenkaita, rautaisia nuolenpäitä, käärmeen niveliä, karhun
+hampaita ja haukan kynsiä.
+
+Kun kannus oli saapunut pöydälle takaisin, asetti Panu sen päälle
+messingistä valetun, sammakon kuvan näköisen nappulan, tarttui
+hyppysillään päristimeen ja loihti:
+
+    --Kysyn Luojalta lupoa,
+    anon taatolta apua,
+    tahon taivon haltijalta,
+    maakamaran katkojalta;
+    sano arvalle, Jumala,
+    arpa ilmoita minulle,
+    miten pulma poistetahan,
+    kuten kulma kierretähän,
+    lähde nyt arpa myötäpäivän,
+    sovun tielle singahtele,
+    rauhan poikete polulle,
+    jos sovussa suoritahan,
+    taikka rauha raketahan,--
+    lähe silloin vastapäivän,
+    jos kiroten kuljetahan,
+    sodan käyden suoritahan.
+
+Viimeisiä sanoja sanoessaan napahutti Panu vasaralla kalvoon. Sammakon
+muotoinen arpanappula harppasi ympyrän keskestä askeleen ilmaan ja
+asettui keskelle vihan tietä.
+
+--Ei suorita sovussa! huudahtivat miehet, jotka kaikki olivat
+kokoontuneet pöydän ympärille.
+
+Mutta arpaa oli pantava kolme kertaa. Panu siirsi sammakon entiselle
+sijalleen ja loihti:
+
+    --Kysyn Luojalta lupoa,
+    anon taatolta apua,
+    sano arvalle, Jumala,
+    arpa ilmoita minulle,
+    lähde arpa myötäpäivän,
+    jos sovussa suoritahan,
+    lähe silloin vastapäivän,
+    jos kiroten kuljetahan.
+
+Vasara helähytti kalvoa, kalvo jousesi, ja sammakko istahti keskelle
+sovun tietä.
+
+--Sovussahan suoritahan! riemahti Jorma.
+
+--Kolmas kerta tosi kerta!
+
+Panu nosti sammakon pois kalvon päältä, nappaili vasaralla kalvoa
+varovasti joka taholta, tunnustellakseen, oliko se yhä vireessä, ja kun
+huomasi olevan, sovitteli hän nappulan hyvin huolellisesti paikoilleen
+ja loihti ääntään yhä uhkaavammaksi kiihottaen:
+
+    --Sano totta, Luojan merkki,
+    juttele, Jumalan arpa,
+    sano arpa syytä myöten,
+    älä miehen mieltä myöten;
+    jos arpa toen sanovi,
+    niin arvo ylennetähän,
+    ylös arpa nostetahan,
+    polville pyhän Jumalan!
+
+Miehet kertoivat yhdestä suusta:
+
+--Polville pyhän Jumalan!--ja samassa harppasi sammakko pitkän askelen
+pudoten vihan tien ja sovun tien risteykseen.
+
+--Sopuun neuvoo! Suurin osa ruumistaan on sovun tiellä, riensi Jorma
+selittämään.
+
+--Vihaan vaatii, päänsä on vihan polulla! intteli Ilpo.
+
+Miehet seisoivat katsellen toisiaan epätietoisina siitä, mitä arpa
+oikeastaan oli vastannut.
+
+--Sano, Panu, mielesi ... sinä, panija arvan, arvan mielen parhaiten
+ymmärrät.
+
+Panu mietti vähän aikaa ja virkkoi sitten:
+
+    --Päin vihaan, sopuhun syrjin,
+    minne pää on päättelevi,
+    sinne mielikin menevi.
+
+Eikä sen sanan jälkeen enää ollut ketään, joka olisi epäillyt oikeaksi
+Panun panemaa arpaa. Ei ollut muita kuin vanha Jorma, mutta Jorma oli
+aina vastaan, ja pois olivat heimon miehet tottuneet panemasta arvoa
+hänen sanoihinsa.
+
+Niin oli siis nyt Panulan neuvottelussa päätetty se, mitä heimon
+tietäjä oli pitkät ajat mielessään kantanut, oli päätetty sekä
+miesten yhteisen mielen että haltijain pyhän arvan ilmoituksen mukaan,
+ettei mitään yhteyttä olisi ylläpidettävä Kontojärven papin kanssa,
+vaan vihoin häntä kohdeltava ja vihoin oltava hänen haltijaansa
+Ristin-Kiesukseen, joka jo oli paljon tuhoa tuottanut Karjalan vanhalle
+tiedolle ja yhä uudella tuholla uhkasi. Tämä päätös olisi kaikkien
+miesten voimalla toimeen pantava, ja heimon yhteisiin käräjiin olisivat
+haastettavat kaikki, jotka sitä vastaan rikkoisivat, ja tuomittavat,
+niinkuin esi-isäin vanha tapa vaatii haltijain vihoittajia
+tuomitsemaan. Ja kun Panu sen juhlallisella äänellä julisti, kohottaen
+oikean kätensä taivasta kohti ja vasemman poikkiteloin rinnalleen
+painaen, vahvistivat miehet hänen sanansa:
+
+--Niin olkoon kuin Panu oikein sanoo!
+
+--Älköön ainoastaan siihen tyydyttäkö, lisäsi hän, vaan uhrattakoon yhä
+ahkerammin, turvauttakoon taikoihin ja loitsuihin kaikissa tiloissa,
+etteivät haltijat tympenemään pääsisi ja vieraan jumalan tietäjä heitä
+saisi puoleensa temmatuksi. Uhrattakoon kotohaltijoille kaikista
+uutisista ja esikoisista osa suurempi kuin ennen ja kaikesta metsän
+riistasta ja veden viljasta parhaat. Ja saapukoot ensi kevännä kaikki
+heimon miehet tänne pyhälle vaaralle uhraamaan ja antimiaan haltijalle
+kantamaan!
+
+Unessa oli haltija Panulle ilmaantunut ja uhrien vähyyttä nurkunut.
+
+Mutta tällä kertaa eivät miehet ilmaisseetkaan mielihyväänsä siitä,
+mitä Panu esitti. Uhrit olivat suuri rasitus, ja yhä suurempia uhreja
+oli Panu alkanut vaatia, mutta monessa talossa laiminlyötiin kotouhrit
+kokonaan tai toimitettiin ne vain näön vuoksi. Varsinkin olivat heimon
+suuret kevätuhrit raskaat, jotka Panu oli uuteen voimaansa nostanut ja
+joihin hän vaati tuotavaksi eläimiä, nahkoja, kultaa ja hopeata
+kymmeneksen kaikesta ansiosta. Eläimet teurastettiin ja syötiin
+yhteisessä uhriateriassa, ja mikä teurastamatta jäi, sen otti Panu
+haltijain talteen toiseen aikaan säilytettäväksi. Nahkat myytiin, ja
+rahat kätki Panu aarteena haltijan aittaan pyhän uhripuun juurelle.
+
+--Uhrataan, mikä jaksetaan, urahti muuan miehistä.
+
+--Enempää ei voida kuin on voitu, säesti toinen.
+
+--Liian paljon vaadit, kun kymmeneksen vaadit.
+
+--Kymmeneksen vaatii pappikin Kiesukselleen.
+
+--En usko olevan uhrien paljoudesta, virkkoi Jorma. Ei Ukko uhria kysy,
+taivon taatto tuomisia. Ei häntä rahalla osteta eikä rikkaudella.
+Rukouksilla lepytti vanha Väinämöinen pilvien pitäjän, niinkuin
+virsissä lauletaan, virsillä puoleensa viehätteli. Väinön tavoin
+neuvoisin minäkin tekemään, jos neuvojani kysyttäisiin ja kuultaisiin.
+
+--Ennen muinoin lienevät haltijat sanan mairitteluun tyytyneet, nyt
+vaativat lihaa ja verta ja rahaa ja tavaraa. Ei ole Väinön neuvoista
+nykyiselle kansalle. Itsekin tietonsa tehottomaksi näki, kun pakeni
+pois ja valtansa vastasyntyneelle lapselle jätti, virkkoi Panu.
+
+--Oikeita tietoja puuttui Väinöltä, vahvisti Ilpo.
+
+--Olisi Väinö oikea tietäjä ollut, tuhonnut olisi Marjatan pojan. Sanat
+oli miehellä hyvät, mutta taiat puuttuivat. Nähtiin se, mihin Väinön
+tiedoilla päästiin, Jorman tietäjänä ollessa. Toiset ovat nyt ajat ja
+toiset tiedot. Minä puhun niinkuin tietoni käskee, vaan vallassanne
+olkoon, tehkää, niin kuin älyätte. Auttakaa itseänne ja tulkaa itse
+toimeen haltijainne kera, en pyri auttamaan enkä kykene, jos heidät
+vihoitatte. Minä teen niinkuin arpani käskee.
+
+--Ja minä! vakuutti Ilpo.
+
+--Tehdään niin kuin Panu käskee.
+
+Ja toinen toisensa perästä ilmoittivat miehet suostumuksensa Panun
+ehdotukseen, että uhreja enennetään ja koetetaan miehissä saapua
+ensikeväiseen uhrijuhlaan, josta on tuleva entistään ehompi. Jorma
+yksin ei mitään luvannut, nousi ylös, otti sauvansa ja pisti
+kanteleensa, joka oli ketun nahkaan kääritty, kainaloonsa ja virkkoi
+mennessään:
+
+--Kun lienette Väinöä viisaammat, ette minunkaan, pahaisen
+palvelijansa, neuvoja kuunnelle. Sanon vain niinkuin sanoi kerran Väinö
+lähtiessään:
+
+    Annapas ajan kulua,
+    taas minua tarvitahan,
+    uuen sammon saattajaksi,
+    uuen päivän päästäjäksi,
+    kun ei kuuta, aurinkoa,
+    eikä ilmaista iloa.
+
+--Ei siedä Väinöään soimattavan, naurahtelivat miehet hyväntahtoisesti
+Jorman jälkeen.
+
+--Ainahan se sen Väinönsä kanssa.
+
+--Mitäs hampaattoman houreista, virkkoi Panu.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Kun suuret syysmetsästykset olivat lopussa ja nahkat kaupattu
+Kontojärven markkinoilla, olivat salon kansan talvitoimet jonkin aikaa
+tauoksissa. Ei ollut vielä varsinaisen talvimetsästyksen aika, suurten
+otusten ajon aika käsissä. Lumi oli liiaksi pehmeää ja hiihtokeli
+huonoa karhun ja hirven ajamiseen. Karhun kaadantaan ei sitäpaitsi
+ryhdytty, ennenkuin kuninkaan vouti oli käynyt itselleen pyhittämänsä
+karhut ampumassa.
+
+Talvimetsästystä ja voudin tuloa odotellessa valmistelihe Panu ja
+varustelihe. Hän takoi nuolia, jousia ja kirveitä, apunaan Jouko, jota
+hän siitä lähtien, kun luuli papin häntä silmänneen, aina piti
+läheisyydessään, neuvoen hänelle taikomisen taitoa ja opettaen hänelle
+taikoja ja kaikkea muuta tietoaan. Joukosta piti tulla taikuri yhtä
+hyvä kuin isästäänkin. Ja häneen piti Panun kaikkien tietojen ja
+taitojen keskittymän, ei kenellekään muulle niitä neuvottu, ei ketään
+muuta tahtonut Panu opissaan pitää. Paitsi takomataidon salaisuuksia
+pääsi Jouko perille siitä, miten kannuksia oli valmistettava ja miten
+niitä käytettävä. Vähänhän nuorelta Jouko välistä tuntui tietoja
+vastaanottamaan. Mutta oli hän jo monet rummut omin päinsä valmistanut
+ja helpommissa asioissa sen avulla haltijain vastauksia tulkinnutkin.
+
+Tuskin kuluikaan sitä päivää, ettei Panun luona käynyt avun etsijöitä.
+Kaikki lähiseudun miehet, jotka suuriin talvimetsästyksiin
+valmistautuivat, kävivät Panun pajassa vanhoja aseitaan korjauttamassa,
+uusia taottamassa ja niitä kaikkia taiottamassa. Vaarallisemmalle
+retkelle ei kukaan lähtenyt ennenkuin sukset, aseet ja koko mies oli
+loihduilla, luvuilla ja taioilla varattu kaikkia vihoja vastaan. Ja jos
+oli suurempi sairaus ihmisissä tai elukoissa, aina tultiin Panulta apua
+hakemaan. Aamusta iltaan oli hän toimessaan. Helpommat taiat toimitti
+hän kotisaunassa ja pajassaan, mutta kun oli suuremmat vihat
+voitettavana, vaikeampaan tautiin lääkkeet valmistettava ja
+pulmallisemmassa asiassa arvalta neuvoa kysyttävä, otti hän suksensa,
+poistui illan suussa kotoaan ja hiihti pyhälle vuorelle päin, josta
+palasi vasta keskiyön aikoina, kun illalla lähti. Ei kukaan uskaltanut
+häntä sinne seurata eikä hänen jälkiään vakoilla. Vuoren alla niemessä
+tiettiin vain jossakin metsän peitossa olevan majan, jossa hän
+tehoisimmat taikansa teki ja vaikuttavimmat taikakalunsa säilytti. Ei
+ollut Joukokaan vielä päässyt tätä salaista paikkaa näkemään; vasta
+sitten, kun oli oppinut sen, mitä kotona oli opittavaa, lupasi isä
+ottaa hänet sinne, ja sitten oli hän kohta oleva täysi tietäjä, valmis
+toimeensa kastettavaksi.
+
+Voudin tuloaika oli käsissä. Jo oli hän lähettänyt hiihtäjänsä tuomaan
+sanaa saapumisestaan, jonka piti tapahtua ensimmäisen täyden kuun
+aikana, että nähtäisiin öitäkin metsissä kulkea, jos ilmat silloin
+olisivat suotuisat. Ja oli Panu pannut viestit siitä heimon parhaille
+metsämiehille, että koirineen ja kaarineen, keihäineen ja kirveineen
+saapuisivat karhun ajoon osaa ottamaan. Heimon parhaalle hiihtäjälle ja
+urhokkaimmalle metsän kävijälle Karille ei sanaa annettu. Mutta kun
+Jorma sen sai kuulla--Panun oma emäntä sen hänen korvaansa kuiskasi ja
+pisti mukaan terveisiä Annikilta--päätti hän ensi kerran pyydyksille
+hiihtäessään ulottaa matkana Karin majalle saakka.
+
+Vanha ukko Jorma eleli omia aikojaan omassa salvamassaan metsäsaunassa
+vähän matkaa Panulasta, josta oli muuttanut pois, niin pian kuin
+veljenpoika oli ottanut siellä isännyyden haltuunsa. Ilta- ja
+aamupuhteet hän verkkoja kutoi, ansoja punoi, suksia valmisteli ja
+nahkoja muokkasi, eikä kellään ollut verkot niin hienot, ansat niin
+näpsät, sukset niin sujakat ja nahkat niin hienot. Päivät hän metsissä
+hiihti pyydystellen jäniksiä ja metsäkanoja langoilla ja loukuilla ja
+kettuja raudoilla, ja läpi talven oli hänen latunsa auki, kulkien ensin
+järven yli, sitten erään lahden pohjasta metsään, upoten ja noudatellen
+puron vartta, kunnes vei pienen jyrkkärantaisen metsälammen luo, jossa
+oli hänen pyydysmaansa ja jonne eivät muut kunnioituksesta vanhaa
+miestä kohtaan käyneet ansojaan virittämään. Vaikka olikin Jorma ukko
+useimmassa asiassa toista mieltä kuin heimon johtajat, suosi häntä
+hänen sukunsa, sillä oikeat olivat usein ukolla tuumat, aina hän
+nuorten iloissa soitteli ja lauloi, opetti muillekin laulujaan ja jakoi
+tarvitseville saaliistaan sen, mikä itseltä tähteeksi jäi.
+
+Oli vielä varhainen aamuyö, kun Jorma majansa ovella asetti sukset
+jalkaansa ja valmistautui pyydyksilleen lähtemään ja samalla Karin
+majalla käydäkseen. Kontti selässään, kupeellaan jousi ja kädessä sauva
+solahutti hän alas tuttua latuaan järven jäälle. Ketterästi nouseskeli
+vielä vanhuksen jalka ja säännöllisesti loksahteli suksi ennen tehdyn
+ladun kovaan pohjaan. Aamu oli kirkas ja kylmä, ja tähdet leimusivat
+taivaalla revontulten kanssa kilvan. Kun mäen antama vauhti loppui ja
+sileä jää oli alla, hiljeni hiihtokin, ja verkkaisata kulkua eteni
+iäkäs suksimies tarttuen tuumiinsa kiinni, jotka näin aamusta päivin
+aina olivat virkeimmillään.
+
+Paljon olivat tapahtumat ja puheet Panulan neuvottelussa hänen
+mielessään viime aikoina askaroineet, mutta enimmän kaikista se, mitä
+oli Väinöstä puhuttu. Tahtoi suuttumus siitä välistä sanoiksikin
+pukeutua yksinäisiä taipalia hiihtäessä, teki mieli siitä metsän puille
+puhella.
+
+Vähät minä siitä, etteivät minua kuule, haasteli hän hiihtäessään.
+Mutta se on paha, kun ei enää korvaa kallisteta Väinönkään viisaudelle,
+joka sananparsiin puki ajatuksensa aarteet ja soiton ja laulun opetti.
+Mikä mies on Panu hänestä pilkaten puhumaan? Eivät olleet asiat Jorman
+mielestä oikein olleet siitä pitäen, kun Panu oli ne ajaakseen ottanut.
+Hyvähän saattoi olla kaupanmies ja hyvässä kurissa piti kansaa, mutta
+ne sen taiat ja temput, jotka Väinön tietojen rinnalle asetti--julkeata
+oli se Jormasta, ja kerran jumalat kostaisivat. Ei nykykansa osaa
+jumalien kera seurustella eikä haltijain tahtoa tajua. Luulevat Tapiota
+ja Mielikkiä ahneiksi pohatoiksi, jotka ihmisten tavaroita himoitsevat,
+kultaa, hopeaa ja herkkuisia uhreja kysyvät. Eivät ne niitä kysy,
+kysyvät sitä, miten mieli on herkkä, miten heitä sydämessäsi hyvittelet
+ja miten rinnassasi hellänä pitelet--niille näyttäytyvät ja
+mielihyvänsä hymähtävät. Eivät kaikille näyttäy, vaikka mitä temppuja
+tekisivät ja mitä antimia tahansa eteensä levittäisivät. Sille, joka
+osaa oikein katsoa, ilmaantuu haltija siinä, missä et luulekaan. Mutta
+ei osaa nykykansa enää haltijata huomata.
+
+Jorma oli hiihtänyt joen poikki ja läheni rantaa, joka korkeana
+metsäisenä rinteenä kohosi hänen edessään muodostuen vähitellen
+kaitaiseksi lahdeksi, minkä pohjassa oleva puro vei syvemmälle metsään.
+
+Haltija on kuin otus metsässä, jatkoi hän mietteitään, saattaa olla
+lähellä, saatat kulkea ihan sen ohitse etkä huomaa ennenkuin jo on
+pakosalla--voi katsella sinua kuin metso puun mallosta ja säikäyttää
+sinua pääsi päältä lentoon lähtiessään; hänen jälkeensä lähdet, mutta
+et enää saavuta.
+
+Mutta mikä siinä on, ettei nykyisen kansan silmä näe haltijata niin
+hyvin kuin niitä ennen nähtiin, jolloin heitä joka oksalla istui,
+jolloin ne joka aholla iloaan pitivät? kysyi Jorma itseltään, kun latu
+vei hongikkoon, jonka katon läpi tähdet tuikkivat. Paljon oli Jorma
+sitä miettinyt ... lie siinä syy, että silmä on huiennut metsän väen
+aarteita liiaksi tähystellessä. Ei huolita Tapiosta, vaan hänen
+tavaroistaan. Tapetaan kaikki, mitä eteen ilmaantuu. Siitä Jumala
+työlästyy ja riistansa arkiuttaa. Ei metsän ukko itsekään teurasta
+karjastaan enempää kuin tarvitsee. Niin tehtiin ennen, ja niin teki
+Jorma vieläkin. Kun oli tarpeekseen saanut, nosti loukkunsa puun oksaan
+ja viritti taas, kun tuli puute. Aina sai hän siten, mitä tarvitsi.
+Siinä se oli. Mutta oli se siinäkin, että vaikka heimo tietäjänsä Panun
+käskemänä suuria uhria suitsutteli, eivät metsämiehet Mielikin mieltä
+lepytelleet, niinkuin esi-isäin oli tapana. Eivät puhtoisimpiinsa
+pukeuneet, eivät lauluilla lumoilleet, vaan rumilla Lapin taioilla
+pettää pyysivät. Mielikki rakastaa sitä, joka metsälle lähtiessään
+hienoimman paitansa ja kauneimman kauhtanansa yllensä pukee ja uusimmat
+kenkänsä jalkaansa vetää eikä haisevissa vaatteissa hänen siistityissä
+huoneissaan värjöttele. Mutta enimmän kaikesta ihastuu salon emäntä
+metsämieheen, joka hänen tyttäriensä iloksi virtensä virittää.
+
+Eikä sitä kertaa hiihtänyt Jorma metsässä, ettei jotakuta vähän
+hyräillyt.
+
+     »Mielikki metsän emäntä,
+     metsän muori muoto kaunis,
+     lyöte lykkyvaattehisin
+     antipaitoihin paneite,
+     sormet kullan sormuksihin,
+     käet kullan käärehisin,
+     pää kullan vipalehisin,
+     tukka kullan suortuvihin,
+     korvat kullan koltuskoihin,
+     kaula helmihin hyvihin.»
+
+--Eihän se minun ääneni enää metsässä kajahda, mutta tarkka on korva
+metsän väellä, kyllä kuulevat, kun tahtovat...
+
+    »Tuo'os, metsä, tuonnempata,
+    etsiös etempätäkin,
+    saata tälle saarekselle,
+    tälle kummulle kuleta,
+    saata poikki salmistakin,
+    vetele vesien poikki.»
+
+Aamu alkoi vähitellen kuultaa puiden läpi. Pakkanen oli kiihtynyt, ja
+tähdet liekehtivät niinkuin olisivat vilun käsissä hyppineet. Jorma oli
+puron vartta noudatellen tullut lammelle, josta puro lähti. Lampi oli
+korkeiden harjujen välissä, ja sen rinteet kasvoivat tuuheata
+lehtimetsää ja toisin paikoin sakeata näreikköä. Puron niskassa oli
+lumen alla patoja, sillä keväisin tulvaveden aikana oli purossa Jorman
+paras kalastuspaikka ja lähellä sitä havumaja suuren kuusen alla, johon
+hän oli talviteloilleen ripustanut pyydyksiään: vitsamertoja,
+ongenvapoja, linnunrihmoja ja loukkujen lukkoja. Aina pistihe Jorma
+sitä kautta kulkiessaan ennenkuin edemmä meni, katsomaan, olivatko
+kaikki paikoillaan. Ja aina uhrasi hän puunsa alle palasen hopeaa,
+toisen vaskea. Ei ollut nyt viimeisestään muuta muutosta tapahtunut,
+kuin että jänö oli käynyt puun juurella tepastelemassa ja kettu sen
+jälkiä nuuskimassa. Päivä oli valkenemistaan valjennut, ja metsässä
+alkoivat sen eläjät liikkeelle lähteä. Palokärki huuteli, oravat
+kurahtelivat, ja ylhäällä harjulla kuherteli teiri toverejaan
+houkutellen. Jorma nousi suksilleen ja lähti pyydyksiään kokemaan.
+Lammen rannalle pajukkoon oli hän laittanut riekkopihan risuista. Kaksi
+valkoista kanaa oli käynyt lankaan. Ylempänä rinteellä olivat
+jänislangat maahan kaadettujen haapojen ympärillä. Puolikymmentä lankaa
+oli Jormalla vireessä, ja kahteen oli käynyt. Mutta kokonainen karja
+niitä näytti vielä jäljellä olevan, tantereeksi oli lumi haapojen
+ympärillä polkeutunut. Jorma myhäili siinä jänöjen yöllistä
+temmellystä, myhähteli hangen pinnalla kelluvia papanoita ja siististi
+nakerrettuja haavan oksia, joissa näkyi hampaitten sijat ja milteipä
+hennon turpasenkin jälki. Kohta olivat kaikki hipleimmät ja hienoimmat
+oksat jyrsityt, uutta elämistä pitää antaa ... ja Jorma kaatoi maahan
+muutamia vereksiä haavan vesoja lehdosta. Keskelle aukkoa oli jäänyt
+saareke haapoja ja pikku näreitä. Tuuheimman näreen juuressa vilkkuivat
+nytkin nuo ruskeat silmät ja mustat korvan päät, jotka siinä olivat
+koko talven näkyneet. Se oli suuri, kesy jänis, joka ei koskaan käynyt
+pyydykseen, loikkasi aina loukkujen yli ja liisi langat. Milloin
+tahansa olisi Jorma saanut sen nuolella makuukseensa kolkatuksi, mutta
+ei kolkannut asentojänistä, jolla oli siinä kotonsa; ja hän alkoi
+uskoa, että se on haltijan jänis, kun ei pyydykseen mene, saattaa olla
+haltija itsekin, jota jos hätyyttää, kaikkoo muille maailmoille ja vie
+kaiken riistan mukaan. Ja varovasti, ettei pyhä elävä turhaan
+pelästyisi, vetäytyi Jorma viidakkoon ruskeain silmäin häntä seuratessa
+ja mustakärkisten korvain hörhällään seistessä.
+
+Koettuaan pyydyksensä vei Jorma saaliinsa suuren majakuusen alle lammen
+rannalle ja ripusti ne puun oksaan niin korkealle kuin yletti. Sen
+tehtyään läksi hän Karin mökille hiihtämään.
+
+Korkean hiekkaharjun selkää hän hiihteli, joka kulki kahden suon
+välitse. Pitkät hoikat hongat pyrkivät rinteiden alta aina sen tasalle
+kohoamaan. Alempana oli metsä sakeaa, mutta harjun selällä harvempaa,
+ja puitten välitse näkyi etäisiä vaaroja. Karin mökki oli siellä
+vuoristossa korkeimman vaaran vierteellä, mistä savupatsas ilmaan
+suitsusi.
+
+Ei ollut nuoressa kansassa Jorman mieleisiä miehiä muita kuin Kari.
+Kari oli puhdas poika, äitinsä kanssa kahden eleli. Ei kukaan osannut
+Jorman mielestä niin laulaa ja soittaa kuin Kari. Kaikki Jorman laulut
+oli hän oppinut, ja uusiakin hän sepitteli, niin soinnukkaita, ettei
+aina isäin vanhoista virsistä erottaa tiennyt; vanhoillaankin oli niitä
+vielä Jormankin pitänyt ruveta oppimaan, niin ne häntä viehättivät.
+Puhdas oli poika sekä mieleltään että tavoiltaan ja taisi ja tahtoi
+metsolaa miellytellä, niinkuin Kalevan miesten ennen oli tapana. Ei
+hänkään taikoihin ja temppuihin luottanut, sanaan uskoi ja sanaa
+viljeli ja Väinön tietoa piti tiedoista korkeimpana. Sentähden kantoi
+Panu häntä kohtaan kannemieltä eikä Annikkia antanut....
+
+Olisi Jorman mielestä ollut Karille parempiakin neitoja kuin tuo
+lappalaisrotuinen, joka oli pahainen ja pieni ja liiaksi musta. Oli
+Jorma siitä Karille ja hänen äidilleen puhunutkin, mutta siitä pitäen,
+kun Kari varmasti mielensä ilmaisi, oli Jorma apuna siinä, missä voi.
+
+Kun Jorma oli harjun selkää kappaleen hiihtänyt ja maat alkoivat
+kohoilla sille vaaralle, missä oli Karin maja, kohahti yht'äkkiä
+hiihtäjän edestä iso metso lentoon. Kuulostettuaan, minne se asettui,
+lähti Jorma jäljestä hiihtämään. Metso on iso, komea lintu, se olisi
+mainio tuomisiksi Karin emännälle, ja ollakseen oikein varma siitä,
+ettei metso keksisi häntä ennen kuin hän metson, laskeutui ukko
+suksiltaan, heitti pois tuuhean ketunhäntähattunsa ja hiipi
+metsästysintoa palaen sinnepäin, minne metso oli lentänyt. Korpi oli
+sakeaa, puut korkeita ja tuuheita, ja tiheimpään kuuseen lentää Tapion
+kukko, katselee sieltä maurottaa, pää kallellaan ja nokkaansa väliin
+hipaisten huomatessaan puitten juurilla paarustelevan vaanijan, joka ei
+näe, vaikka hänet nähdään. Liian laiska on lentoon lähtemään raskas
+lintu, puun maltoa vain kiertää sitä mukaa kuin toinen puuta kiertää.
+Mutta jo on Jorma saanut vihiä linnusta, ei pysäytä kulkuaan, vaan
+virittää salaa jousensa, maahan painuu mättään taa ja tähtää, mutta ei
+ennätä laukaista, kun suhahtaa ilmassa ja Jorman varma saalis vieraan
+nuolen lävistämänä tulla rumistaa puusta alas.
+
+Eihän ole Jorma kiivas mies eikä kiroisa, mutta kun ei ole vielä ennen
+sattunut, että toinen hänen saartamansa riistan viepi, niin jo kiraisee
+hän metsään ja kysyy, kuka lempo se siellä hänen lintujaan ampuu.
+
+Ei kuulu metsästä vastausta, ja Jorma rientää vähän kiireemmin kuin
+vanha mies tavallisessa menossa katsoo arvolleen soveltuvaksi
+anastamaan otusta, jonka hän pitää omanaan, oli ampuja kuka tahansa.
+
+--Äläpä vie toisen lintua! kuulee hän tutunomaisen äänen sanovan, ja
+kun kääntyy jäljelleen, näkee hän Karin astuvan esiin paksun puun
+suojasta.
+
+Jorma on olevinaan vihainen ja tiuskaisee:
+
+--Minun on lintu!
+
+Kari on myöskin olevinaan tiukkana ja vastaa:
+
+--Sen on lintu, joka linnun ampuu.
+
+--Sen se on, joka löytää ja saartaa!
+
+Mutta sitten he molemmat nauramaan ja käteltyään kyselemään, miten
+kumman lailla olivat tulleet samaa riistaa ampuneeksi.
+
+Kari kertoi jo kauan tienneensä suuren metson näillä paikoin telmettään
+pitävän, oli kuullut sen soitimen aikana ja kuullut kesällä
+kotkottelevan, ja kun viime kerran Panulasta hiihti, niin siinä se oli
+taas. Lähti nyt lintuun ja kun harjua hiihtäessään kuuli metsän
+rumisevan, niin hiipi kohti. Näki siinä toisenkin vaanivan, ajatteli:
+autan vanhaa miestä, jos ei sattuisi osumaan.
+
+--Kyll' olisin osannut, mutta siin' on lintusi.
+
+--Ei minun ole.
+
+--Ei ole minunkaan. Mutta nuoremmakseni pistän konttiini, niin pääsee
+vanhus kantamasta.
+
+Niin oli ystäväin riita ratkaistu, ja yhdessä lähtivät he metsästystään
+jatkamaan.
+
+--Vouti tulee pian karhun ajoon, sanoi Jorma heidän hetken aikaa
+hiihdettyään, sanoi niinkuin jotakin asiaa, joka oli vain ohimennen
+mieleen juolahtanut. Ja vaikka Kari kohta käsitti, että sitä sanaa se
+on Jorma näin pitkän matkan lähtenyt tuomaan, virkkoi hänkin yhtä
+välinpitämättömästi:
+
+--Tulleeko piankin?
+
+--Täyden kuun aikana, kun lienevät ilmat suotuisat.
+
+--Sehän on huomenna.
+
+Ainoastaan hiukan kiireemmin kuin tavallista hiihti Kari uutisen
+kuultuaan ja lykkäsi sauvallaan muutamia kertoja voimakkaammin kuin
+ehkä olisi ollut tarpeellista. Mutta Jorman tarkka silmä näki ja korva
+kuuli, ettei nuoren miehen mieli ollut niin levollinen kuin mitä hän
+tahtoi näyttää. Annikin oli vouti tahtonut saunapiiakseen pestata,
+niinkuin oli jo niin monen tytön tätä ennen pestannut ja siihen
+pilannut, ja yhdessä liitossa näkyi olevan Panu. Orjatyttärillä hän
+heimolle etuja osti, eikä kukaan käynyt kurjia puolustamaan. Mutta
+Annikilla oli puolustaja. Ei se mies, joka heittäysi karhun kanssa
+painisille ja yksin hänen käsistään hiehon ryösti, niinkuin Kari oli
+tehnyt, heittäisi omaansa vieraan herran haltuun, vaikka olisi koko
+heimo vastassaan. Ei olisi luullut tuossa solakassa varressa olevan
+sitä voimaa, mikä siinä oli, eikä tuossa lauhkeassa luonnossa sitä
+kiukkua, minkä Jorma oli nähnyt siitä purkautuvan. Auta Ilmari, miten
+hän kerran oli suuttunut, kun markkinakansa oli päihtynyttä lappalaista
+rääkännyt: aseensa oli hän luotaan nakannut ja hyökännyt miesten
+kimppuun nakellen heitä yksillä jalkainsa sijoilla hankeen kymmenkunnan
+yhteen menoon, minkä päälleen, minkä pitkälleen--ja se oli Jorman
+mielestä jalo teko.
+
+--Lähdemme lintuun vielä, ehdotti Kari. Kierrämme vaaran ja menemme
+toiselta rinteeltä kotiin.
+
+He lähtevät hiihtämään, mutta muissa mietteissään on Kari, kun päästää
+teiriparven toisensa perästä päänsä päältä lentoon lähtemään.
+
+--Taitavat sinulla olla isommat otukset mielessäsi. Heitämme nämä ja
+lähdemme toisten tappoon varusteleimaan, ehdottaa Jorma.
+
+--Aina ovat valmiina aseeni ja tamineeni, lie otus otettava kuinka
+suuri tahansa, vastaa Kari, ja he jatkavat metsästystään iltaan asti.
+
+Oli jo pimenemässä ilta, kun metsämiehet saapuivat Karin majalle,
+kontit täynnä riistaa. Maja oli viettävällä, aukealla rinteeltä ja
+tuvan ovelle näkyi koko Korpiselkä ja Uhrivaara ja Panulan kylä
+takaisine maineen. Kaikki matkan tekijät, jotka jäätä pitkin Panulaan
+samosivat--ja siitä kulki talvitie--voi täältä ylhäältä nähdä.
+Asettaessaan suksiaan kotaa vasten pystyyn, sanoi Kari Jormalle:
+
+--Ei huoli äidille puhua voudin lahjasta Annikille...
+
+Aina on Jorma tervetullut vieras Karilaan ja aina häntä siellä hyvänä
+pidetään. Lämpimin käsin ottaa emäntä hänet vastaan, saunaan vie,
+hyväksi kylvettää ja saunasta tultua pöydän päähän istuttaa. Myhäellen
+katselee Jorma siinä eteensä katettua ruokapöytää, johon emäntä
+kiidättää uunin arinalla hautuvia hutturoppeita toisen toisensa perästä
+niin pian kuin entiset tyhjenevät. Mutta kun vieras on veronsa saanut
+ja pöytä pyyhitty, istuu emäntä takan viereen karsinanpuolelle
+värttinöineen, ja Jorma nostaa kanteleen seinältä eteensä pöydälle ja
+sitä virittelee. Kari käy karhukeihäänsä aitasta ja alkaa sitä
+lujitella ja kärkeä hijoa. Siinä on vielä terässä ja varressa
+kuivanutta verta viimeisen karhun jäljeltä, ja siitä muistuu emännälle
+jotakin mieleen. Hän pistäikse ulos ja kun tulee takaisin, heittää hän
+ovesta sisään kannannaisensa mytyn, suuren karhun nahkan, joka peittää
+puolet pienen pirtin lattiaa.
+
+On Jorma isojakin nahkoja nähnyt, mutta ei koskaan niin isoa ja komeaa.
+
+--Olet malttanut myymättä jättää?
+
+--Tätä nahkaa ei myydä, tämä on nuoren naisen vuoteeksi pyydetty. Ja
+siitä emäntä selittämään, millä lailla se oli saatu.
+
+Monena kesänä oli se näillä mailla maleksinut, välistä kotoahollakin
+kellehtinyt, mutta ei koskaan saatu sitä kierretyksi. Luultiin sen jo
+niinkuin aina ennenkin ennen lumien tuloa makuilleen menneen, kun viime
+talvena Kari näki Panulasta tullessaan karhun jäljet Uhrivuorelta
+tulevan ja puhalsihe jälkeen. Monta päivää ajatti, kerran juoksi
+Uhrivaarankin poikki, mutta pois hylkäsi Tapio koiransa ja tänne
+kuljetti. Kotiahon alle ajaessaan teki Kari sen lupauksen, ettei myy
+turkkia, vaan morsiusvuoteeksi pyhittää. Jo alkaa uupua metsolan ukko,
+siinä odottaa läähättäen suuren kiven kupeella, ja kun Kari keihäineen
+kohti käy, niin suin päin syöksähtää rautaan, niinkuin olisi elämäänsä
+kyllästynyt, ja hangelle kellahtaa.
+
+--Tuoss' on vielä haavan jälki rinnassa.
+
+--Tapion huomenlahja se on, siksi sitä ei myydä.
+
+--Hyvä on siinä nuorikon kanssa kelliä.
+
+--Kun tuon nyt tuoduksi saisi, huokasi Karin emäntä.
+
+--Anopiksi mielesi tekisi!
+
+--Olisihan rattoisampi ollakseni, kun Kari metsiä kiertää, ja saisinhan
+kerran soudateltavani minäkin.
+
+--Mutta metsäonnesi sinä menetät, Kari, kussa naisen kotiisi kuljetat.
+Kateita ovat sinipiiat, eivät näyttäy, pois kaikottavat edestäsi
+riistan ja harakan tiellesi ajavat, laski Jorma leikkiään.
+
+--Eivät aja sen edestä, joka ei metsäaamuna päivän nousuun vuoteellansa
+virune, niin sanoi ennen isä vanha.
+
+--Ei sillä kuulu väliä olevan, kunhan mies puhtoisena metsään menee ja
+viljavirret hyvin helkytellä taitaa.
+
+--Puhdas on mies tämä Kari ja pulska ja virsikäs verraton.
+
+--Ei ole Jorman virsille vertojen vetäjää, kehahti Kari puolestaan.
+
+--Nähnettekö noita sinipiikoja ja metsän väkiä, vaikka aina kehutte?
+arveli Karilan emäntä.
+
+--Monesti on nähty, hyvä emäntä. Olen Tapiotakin vilahdukselta saanut
+silmätä. Talvella Tapion parhaiten näkee, kovana pakkasaamuna, kun
+päivä vaarojen välistä kiiluu, silloin se suuren kuusen takana seisoo,
+ja partaansa sukii... Mielikki syksyllä näytäkse, kun lehtoisen vaaran
+rinne koreimmillaan paistaa, punaisena ja keltaisena hohtaa, silloin se
+vähän ennen auringon laskua samannäköisissä kirjavissa vaatteissa
+vaaran rinteellä istuu. Silloin kun metsään menee, metsä niillä mailla
+viljaa vilisee, on kuin kaiken metsän elävät mukanaan kuljettaisi:
+oravat kurahtelevat, teeret kukertavat, metso kotkottaa, metsäkana
+kokkaa pekkaa panee, ja palokärki huilauttelee.
+
+--Sinipiiat, Tapion tyttäret, liikkuvat kesäilloin, kun käki vielä
+kukkuu ja lahorastas laulaa, virkkoi Kari ... vetten vaiheilla ne näkee
+tai luhtain ranteilla metsän rinnassa ... sumuhameisiin pukeutuvat, ja
+jos kaukaa laulat toiselta rannalta tai hiljaa kannelta järvellä
+soittelet, niin karkeloon käyvät...
+
+--Muttei niitä joka mies näe, ei näe nykykansa.
+
+--Mikä lienee siihen syynä, etteivät näe?
+
+--Eivät katsoa osaa, ei ole silmä siihen teroittunut, ei mieli
+haltijoita kohtaan herkistynyt. Ystävinä ennen haltijoita pidettiin,
+jotka hyvää soivat, nyt vihamiehinä kohdellaan, joita manataan ja
+penätään ja taioilla ja tempuilla vangita ja sitoa koetetaan.
+
+--Mutta eikö ole tehona taioissakin?
+
+--Ei tehoa taika muihin kuin tyhmään kansaan, jolla Panu niitä
+teetättää. Manaukset ovat tarpeen, aseet pitää olla puhtaat, pyydykset
+siistit ja mies hajuton, ja kun sitten metsän väen iloksi laulaa tai
+soittaa, niin siinä on taikain taika. Muuta ei tarvita, kun mies muuten
+kykenee. Mutta kymmeniä kujeita, satoja sotkuja vaatii nyt Panu ja
+niitä opettaa ja on ne kaiken kansan uskoksi ylentänyt. Ei nyt olekaan
+ylempää tietoa, ei korkeampaa viisautta muuta. Katsokaahan, mitä
+teetättää jäniksen pyytäjällä. Minä kun vien langat metsään, pyyhin
+havuilla, poltan pois pirtin hajun enkä paljaalla kädellä koskettele.
+Kun olen ne virittänyt, loihdin näin:
+
+    »Minä laitan lankojani,
+    liitän näitä liinojani,
+    liitän liinani lumelle,
+    lasken langat hangen päälle.
+    Jänön poika kyykelöinen,
+    juokse noron notkokkeita,
+    painakkeita painattele,
+    juoskos kullaisna käkenä,
+    hopeaisna möykkyränä
+    vasten minun pyytöäni,
+    kohen kultalankojani.»
+
+En sen enempää pakottele enkä pinnistele, annan vallan, menköön, jos
+tahtoo, ja useimmiten se menee. Mutta millainen on Panun opettama
+taika? No, puhdistaa hänkin käskee pyydykset ja sitten panna tuvan
+pohjoisnurkalle, joka on hyvä, mutta sitten kun metsään lähtee, niin
+pitää kolmesti vasemmalla kantapäällään painaa ovea lähtiessään ja
+sitten kirveellä tehdä tiehen kolme viisikantaa, joiden päällitse
+astua. Sitten kun menee pyytäjä näreikköön, niin siellä pitää katkaista
+kolme kolmikantaista näreen lehvää ja ne tielle viskata ja niiden
+päälle polkea, jotta ne kolmeen askeleeseen tulevat. Sitten hän ottaa
+yhden havunlehvän käteensä, ja minkä langan panee polulle, sillä
+pyyhkii se sen lankansa ja panee vyönsä alle sen havunlehvän niin
+kauaksi kuin toisen saa pannuksi. Sitten kun tulee kotiinsa, niin
+heittää aitan taa sen havunlehvän. Kun menee katsomaan lankojaan ja jos
+on siellä jänis, niin sen pitää olla vyön alla sen havunlehvän. Sitten
+pitää se jänis pyyhkiä myötäkarvaan joka paikasta, ja ennenkuin sitä
+liikuttaa, niin pitää painaa lehvä siihen jäniksen tilalle, tyvipuoli
+päähän päin ja vasemmalla kantapäällään polkea sitä havunlehvää. Sitten
+kun ottaa siitä sen jäniksen, pitää vielä kerran taittaa kolmikantainen
+näreen oksa ja panna molempiin korviin ... ja tiesi hänen, mitä kaikkea
+sitten vielä täytyy tehdä!
+
+Ja Jorma nauroi niin makeasti, että vesi silmään kihosi. Mutta sitten
+hän suuttui, kun taas muisti, mitä Panu oli sanonut:
+
+--Ja näitä mielettömyyksiä niitä nyt korotellaan Väinön tietoja ylemmä!
+Vaan eivät ole Väinön tietojen veroisia, jolle Ilmatar emo viisautensa
+neuvoi ja hän sen meille säilytti. Mutta niitä nyt halveksitaan,
+sanotaan: se on sitä joka miehen tietoa, mutta taika se on salaperäistä
+ja voimallista, sillä ne henget hallitaan.
+
+--Kuka hänen tiennee, huokaisi Karin emäntä, paljon on nykyaikana
+tietoja, mitkä heistä oikeita lienevät. Kuka hänen tiennee sen
+Kiesuksenkaan, paljon on hänelläkin palvelijoita.
+
+--En tiedä hänestä enkä hänestä kysy ... vieras on minulle ja
+muukalainen. Sen vain tiedän, että kun Väinön tavoin haltijoita
+palvelee ja pitää hänen tietonsa suurinna tietonaan, ei oikeista
+tiedoista puutetta ole. Mutta mitä pajatan samoista asioista joka kerta
+käydessäni ... vanhan aatos entisiä latujaan hiihtää.
+
+--Pajata, taatto, pajata, harvoin käyt, mutta viisaita puhut. Hupainen
+on sinua kuullaksemme.
+
+Puhellessaan oli Jorma kannelta sormiellut ja säveliä juoksetellut.
+
+--Laulamme, Kari, ei ole viikkoihin taas virsikkäin oltu, virkkoi
+Jorma.
+
+--Laulakaatte! kehoitteli Karin äiti.
+
+--Laulamme, kun äiti säestänet.
+
+Pöydän nurkalle asettuivat miehet, liittivät sormensa sormien lomahan
+ja kävivät laulamaan, Karin äidin, kantele polvellaan, heitä takan
+ääressä säestäessä.
+
+--Mistä laulamme? kysyi Kari.
+
+--Laulamme Väinöstä, joka venettä rakenti, vaan ei saanut valmiiksi,
+kun kolmea sanaa puuttui.
+
+Ja he lauloivat Väinöstä, joka lähti sanojansa Tuonelasta hakemaan ja,
+kun ei sieltä saanut, upposi Vipusen vatsaan ja sieltä ne toi. Innosta
+tutisi Jorman harmaa parta hänen Väinön vaelluksia laulaessaan, ja
+riemuiten lopetti hän laulunsa Väinön sanoilla:
+
+    »jo nyt sain sadan sanoja,
+    tuhansia tutkelmia,
+    sain sanat salasta ilmi,
+    julki luottehet lovesta!»
+
+Mutta kun laulu oli lopussa, muistui hänelle mieleen entiset ajat ja
+nykyiset, ja huoaten hän virkkoi:
+
+--Sieltä hän ne haki, ja sieltä hän ne sai viisauden sanat. Mutta sinne
+ne taas katosivat, vainajain kera manalle menivät, eikä ole nuorisossa
+nousevassa, kansassa kasvavassa miestä, joka tietojen oikeat ongelmat
+uudelleen ilmi toisi. Ei ole eikä taida tulla. Pirstaleina on sanojen
+sampo.
+
+Pitkälle karstalle oli päre pihdissään palanut, uupumus valtasi mielet
+ja uupumus miehet, ja levolle laskeutuivat Jorma, Kari ja hänen
+äitinsä. Vanhukset nukkuivat pian, mutta Kari valvoi kauan
+mietteissään. Eikä hän saanut rauhaa ennenkuin nousi ylös, pistäytyi
+pihalle ja tuvan nurkalta kuulosteli. Mutta ei kuulunut jäältä
+liikettä, eikä näkynyt Panulasta valkeata--ei ollut vouti siis vielä
+saapunut.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Seuraavana aamuna varhain herätti Karin äiti miehet kiireesti
+ilmoittaen, että oli nähnyt verekset ilveksen jäljet käydessään
+lähteellä vettä noutamassa. Nopeasti nakkasi Kari keveimmät
+hiihtovaatteensa ylleen, heittäytyi suksilleen ja puhalsi otuksen
+perään, jonka jäljet johtivat talosta vuoren rinnettä alaspäin.
+
+--Jos voudin väen näet jäätä ajavan, pane musta tervassavu tuvan
+lakeisesta nousemaan, virkkoi hän lähtiessään äidilleen, ja sen
+sanottuaan potkaisi hän menemään.
+
+Jorma lähti jäljestä hiihtämään kiinnitettyään emännän täyttämän
+eväskontin selkäänsä ja sen päälle sidottuaan Karin turkin.
+
+Verkalleen hiihteli Jorma Karin latua, joka noudatteli ilveksen jälkiä.
+Huimaa vauhtia oli Kari mennyt, ja pitkät matkat oli sauvan somman
+jälkien välillä. Ei yrittänytkään Jorma häntä saavuttaa, oli vain
+tarkoituksena ehtiä siihen, kun Kari otuksen yllätettyään ja
+hiihtämästä herettyään tarvitsisi paksumpia vaatteita hiestyneen
+ruumiinsa verhoksi.
+
+Ilveksen jälkiä tarkastellessaan oli Jorma huomaavinaan, että se oli
+suuri koirasilves, joka alussa ei ollut kiirettä pitänyt, vaan juosta
+jolkutellut omia aikojaan kuutamoisen yön paisteessa. Välistä oli vähän
+syrjään poikennut, haavikoita ja ahoja kierrellyt jäniksiä vaanien ja
+eräässä paikassa oli ensin maahan kyykistynyt ja siitä kolme pitkää
+laukkaa ottanut, mutta pelastunut oli jänis hirvittävän pitkiä
+harppauksia tehtyään. Pitkältä olikin ilves juossut, ei ollut vielä
+aikeissakaan asettua päiväuntaan ottamaan. Eikä ollut omia aikojaan
+kulkenut, joku matkan pää sillä oli varmasti mielessä, koska laski
+suoraan ja väistämättä yhtä ilmansuuntaa kohti. Juoksijailves se
+nähtävästi oli, kotoisin muualta ja muille maille menossa. Yhä
+uteliaammin alkoi Jorma seurata jälkiä, kun hänen omat pyydysmaansa
+lähenivät. Jos ei ilves kohta tee äkkimutkaa, niin on se kulkenut
+suoraan hänen lammelleen.--Tultuaan sille paikalle, missä hän eilen
+Kariin yhtyi, näki hän, ettei ilves ainoastaan ollut juossut entistä
+suuntaansa lampea kohti, vaan asettunut vielä hänen omille eilisille
+suksen jäljilleen. Jo kiihtyi Jormankin kulku tavallista kiivaampaan
+menoon. Kun saapui metsämajalleen, näki hän, että ilves oli juossut sen
+editse, ja lammen yli loikattuaan ojentanut suoraan Jorman jänismaalle.
+Mutta kun Jorma sinne saapui, pääsi häneltä hiljainen huudahdus,
+huudahdus, joka pääsee varovaisimmaltakin metsämieheltä odottamattoman
+ilmiön edessä. Ilves oli vienyt haltijan jäniksen, iskenyt sen
+makuukseensa ... tuosta oli loikannut kaatuneiden haapojen yli,
+laskenut jäniksen maahan, veren juonut ja sitten sen kanssa matkaansa
+jatkanut, veripilkkuja lumeen tiputellen.
+
+Siinä oli Jormalla ongelma, jota hän, hangessa polviaan myöten seisten,
+turhaan koetti ratkaista. Jäniksenhän piti olla haltijan jänis, jota ei
+ollut uskaltanut tappaa, saattoihan se olla haltija itsekin, jäniksen
+turkkiin pistäytynyt. Jos se ei olisi ollut, miten se olisi säilynyt
+lankain keskessä koko talven niihin tarttumatta. Mutta jos se oli
+haltijan oma tai haltija itse, kuinka oli ilves saanut sen otetuksi, ja
+kuinka se ei ollut saanut vaaraa väistetyksi?
+
+Jorma lähti jälkiä tarkastamaan ja huomasi uudeksi ihmeekseen, että se
+ei enää jatkanutkaan suoraan pohjoista kohti, vaan kääntyi itään
+Korpijärveä kohti. Ilves oli tullut tähän kuin tietylle kassalleen ja
+tästä kääntynyt. Entäpä oli ilveskin haltijan eläin? Entäpä oli jänis
+sitä varten siihen varattu ja sentähden pyydyksistä säilynyt? Yhä
+mutkaisemmaksi kävi ongelma, mutta siitä oli Jorman hyvä mieli, ettei
+ollut jänistä tappanut.
+
+Mutta jos Kari tappaa ilveksen? Jos hän tietämättä, millainen otus on
+edessään, ajaa sitä takaa ja saavuttaa ja tappaa haltijan pyhittämän?
+Jos se oli sitä varten pantu pirtin peräitse juoksemaan, jos oli siinä
+pahansuovan ansa, sinipiikain kateudesta virittämä tai turma jonkun
+tietäjän nostama? Olisiko Panulla sitä voimaa?
+
+Kiireesti suki Jorma sukset jalkaansa ja lähti lykkimään lylyään Karin
+jälkeen, minkä vain jaksoi.
+
+Vaikeita taipalia oli nyt ilves juossut, kohonnut kallioisille
+kukkuloille jyrkimmistä paikoista ja laskeutunut yhtä jyrkistä alas.
+Karinkin oli täytynyt ne kiertää ja etsiä matalampia kohtia.
+Korpijärven rannalla, joka oli korkeata ja jyrkkää louhikkokalliota ja
+jossa kasvoi pitkiä honkia, oli Kari ollut otuksen saavuttamaisillaan.
+Suuren kiven päälle se oli nähtävästi ruvennut maata. Kari oli
+kiertänyt sen ja suksilta laskettuaan päässyt louhikossa hiipien
+ilvestä niin likelle, että sai sitä ammutuksi. Karvat olivat
+pölähtäneet, vertakin oli jäänyt, mutta nahkansa oli ilves pelastanut,
+juosten jään yli vastapäätä olevalle Uhrivuorelle.
+
+Haltijan eläin se siis sittenkin oli! Ja siihen oli Kari nyt siis
+nuolensa laukaissut!
+
+Kovin kävi Jorman mieli pahaksi tätä pojan onnettomuutta.
+
+Tuolta hän tulikin järven poikki, oli nolostuneen ja uupuneen näköinen.
+
+--Haltijan eläin, jota ajoin, sanoi Kari. Vuoreen juoksi, ja sinne
+jätin.
+
+--Kenen luulet työksi tätä?
+
+--Pahansuovan työtä.
+
+--Olisiko Panun?
+
+Karikin uskoi, että se oli Panun työtä.
+
+Vaikkeivät kumpainenkaan pitäneet Panun tietoja suuressa arvossa,
+uskoivat he kumminkin, että Panu kykeni tämmöisen pahan saamaan aikaan.
+Haltijain karjan hätyyttäminen oli pahinta, mitä metsämiehelle saattoi
+tapahtua. Se pilasi metsäonnen ja sai muutakin pahaa aikaan. Ei se aina
+heti näyttäytynyt, saattoi välistä vuosiakin kulua ennenkuin kosti.
+Mutta pahan edellä se varmaan tapahtui. Se olisi kuitenkin Jorman
+mielestä pitänyt olla lieventämässä Karin rikosta metsän haltijan
+silmissä, ettei hän ollut tiennyt pyhitettyä otusta ajavansa ja että
+hän oli jättänyt varman saaliinsa haltijalle, kun sen kerran oli nähnyt
+pyhälle vuorelle juoksevan. Vaikkei sitä nyt sentään tiennyt, mille
+tuulelle Tapio sattui...
+
+Mutta siitä olivat nyt kumpainenkin selvillä, että uhri on tarpeen. Se
+oli tarpeen aina, kun riista vuoreen meni, saati sitten, kun sitä oli
+haavoitettu.
+
+Oli jo iltapäivä ja aurinko laskemaisillaan. Päivä oli ollut kirkas ja
+kylmä. Korkea uhrivaara kohosi siinä jylhänä ja synkkänä ikäänkuin
+kulmiaan rypistäen, lehdot valkoiseen huuruun kiedottuina, mutta
+havumetsä mustan viheriänä seisten. Korkein huippu oli kallioinen ja
+paljas, ja sen keskeltä kohosi yksinäisenä tupsuna tuuhea koivu,
+haltijan pyhä puu, rusottaen mailleen menevän auringon valossa. Ei
+hiiskaustakaan kuulunut, ei muuta kuin vaaran toisella puolella olevan
+kosken kohina, joka tuntui tulevan kuin vuoren sisästä, olevan niinkuin
+sen sisässä olevain haltijain hiljaista pidätettyä murinaa.
+Kunnioituksen ja hiljaisen pelon tunne povessaan lähestyivät miehet
+pyhää tienoota, jossa sanottiin metsän haltijain asuvan ja jossa
+Tapiokin maita matkatessaan vieraili. Maan alla louhujen sisässä
+luultiin hänen asuntonsa olevan, kolme linnaa, yksi puinen, toinen
+luinen, kolmansi kivinen linna, niinkuin runossa laulettiin.
+
+Tultuaan vuoren juurelle järven rantaan riisuivat miehet aseensa ja
+heittivät ne lumelle kolme sauvan pituutta vuoren rajasta. Oli
+kielletty aseellisena pyhän vuoren piiriin astumasta. Ei saanut keihään
+kärjellä varustettua suksisauvaakaan ottaa mukaansa.
+
+Tavallisesti tuli uhraajan nousta vuorelle maan puolelta Panulasta
+päin, josta oli tarkoin pilkottu tie vaaran huipulle. Uhripappien oli
+kuitenkin lupa nousta maihin niemen puoleltakin, ja kun Jorma aikoinaan
+oli ollut ylin uhrien toimittaja ja pyhän vuoren korkein kaitsija,
+astuivat miehet vuoren piiriin lähimmästä paikasta läheltä niemen
+kärkeä. Ei ollut Jorma, sitten kun heitti tietäjän toimen veljensä
+pojalle, näiltä paikoin moniin vuosiin vuorta lähestynyt.
+
+Vuoren alla oli tasaista vesijättörantaa, luhtaniityksi muodostunutta,
+jossa kasvoi paikka paikoin sakeata pajukkoa. Rantaa seuratessaan
+niemen kärkeen päin, josta oli vähemmän jyrkkä tie vuorelle, yhtyivät
+miehet latuun, jonka Jorma heti tunsi Panun laduksi. Se oli äsken
+hiihdetty, eikä ollut hiihtäjä siitä kautta vielä palannut.
+Taikatoimissaan oli tietäjä täällä nähtävästi liikkeessä.
+
+Ladulle tultuaan miehet pysähtyivät. Kun tietäjän latuun yhtyi, ei
+ollut hyvä lähteä sitä seuraamaan.
+
+--Olisiko tuossa mitään, jos mentäisiin? arveli Jorma.
+
+--Minä en häntä pelkää.
+
+Jorma näki, että Kari oli äkeissään ja että hänessä alkoi nousta uhka,
+joka, kun hänen luontonsa pääsi liikkeelle, nousi hiljaa, mutta
+varmasti kuin keväinen tulva.
+
+--Minua hän välistä kammottaa, vaikka onkin veljeni poika. Mutta
+minkäpä hän tehnee meille kahdelle miehelle.
+
+Ja he lähtivät hiihtämään samaan suuntaan kuin Panu oli hiihtänyt,
+kuitenkaan hänen latuunsa liittymättä. Kari hiihti edellä, Jorma
+jäljestä. Tultuaan niemen kärkeen näkivät he tuuhean kuusikon sisässä
+olevan aukon keskessä pienoisen huoneen, jonka nurkkiin oli räystään
+kohdalle naulattu karhun pääkallo kuhunkin ja sen alle pienempäin
+petoeläinten pääkalloja, kaikilla kidat auki ja hampaat irvellään.
+Miehet seisahtuivat metsän rintaan outoa asuntoa katselemaan.
+
+--Panun taikasauna, kuiskasi Jorma.
+
+Hetken aikaa he kuulostivat, mutta ei sieltä mitään kuulunut. Savusta
+päättäen, jota lakeisesta nousi, oli Panu siellä vast'ikään ollut,
+mutta sitten nähtävästi poistunut, koska veres latu vei ylös vuorelle.
+
+--Lähdemme, virkkoi Jorma.
+
+Tie oli jyrkkä ja kaitainen, kulkien toinen toistaan suurempien kivien
+ja kallionlohkareiden lomitse ja tuuheain, maahan saakka ulottuvien
+kuusenoksien alitse. Joskus aikoinaan oli Jorma tästä kautta kulkenut,
+mutta olisi tuskin enää osannut, ellei Panun latu olisi ollut
+ohjaamassa. Lopulta muuttui latu ahtaaksi poluksi kahden vuorenseinän
+välissä, jonne vain vähän taivasta siinti. Miesten täytyi astua alas
+suksiltaan ja kantaa niitä käsissään. Noustuaan viimeisen nikaman
+olivat he samassa vuoren korkeimmalla kukkulalla, tullen sinne kuin
+takatietä linnan torniin.
+
+Vuoren laki oli tasainen kuin lattia, matalan kivisen aituuksen
+ympäröimä. Alempana jyrkänteen rinteellä kasvavien kuusien latvojen
+yli, jotka olivat myrskyistä kokoon kähertyneet, näkyi kaikille
+haaroille, niin kauas kuin silmä kantoi, synkkää, ruskean viheriää
+saloa, kaukaisia vaalean sinertäviä vaaroja ja niiden välissä repaleita
+suurista metsäjärvistä. Aituuksen keskessä kasvoi suunnattoman suuri,
+tuuhea ja paksu kolmeksi haarautuva ikikoivu, jonka oksille oli
+ripusteltu metsällisten nahkoja ja pääkalloja, jousia, viiniä ja
+keihäitä, ja koivun juuresta kumpuili kovimmallakin pakkasella sula,
+höyryävä, kirkasvetinen lähde, joka vuoren halkeamasta alas valuen
+muodosti sen kuin kuohussaan jäätyneeksi koskeksi.
+
+Jorma ja Kari olivat päänsä paljastaneet ja lähenivät koivua ja
+lähdettä, Kari ripustaakseen koivuun jousen, jolla oli ilvestä ampunut,
+Jorma vuollakseen lähteeseen lastuja tuluksissaan riippuvasta
+hopeatangosta, joka hänellä aina oli metsäretkillä mukanaan sitä
+tarvetta varten, että olisi haltijoille uhrattava.
+
+Mutta kun miehet olivat tulleet niin lähelle puuta, että voivat nähdä
+sen ympäri, pysähtyivät he molemmat, jääden hämmästyksissään katsomaan
+outoa laitosta, joka oli koivun toiselle puolelle rakennettu. Se oli
+kiviselle jalustalle vähän matkaa koivusta asetettu puunhaarukasta
+tehty ihmisen muotoinen kuva, jonka pää oli suuri ja pyöreä koivun
+pahka, kädet--kaksi puuhun kasvanutta oksaa--väännetyt yhteen pitämään
+sitä hopeaista maljaa, johon Panu markkinoilta palattuaan oli miesten
+rahauhrit ottanut--silmät, suu ja nenä puuhun leikatut, silmät vielä
+kiiltävillä helmillä varustetut ja parta naavasta kyhätty. Hartioillaan
+oli kummituksella karhunnahka ja selässä hihnasta riippumassa
+arpakannus. Sittenkun Panu oli kuvan paikoilleen asettanut, eivät
+olleet Jorma eikä Kari uhrivuorella käyneet. Jorma teki uhrinsa
+kalalampensa kuuselle, Kari milloin millekin puulle, minkä metsässä
+tapasi ja missä hänestä haltija näytti asuvan.
+
+Säälin, suuttumuksen ja äitelän mielen ilme kasvoissaan katseli Jorma
+hetken aikaa heimonsa jumalaa, kunnes puhkesi sanomaan:
+
+--Voi sinuas, variksen pelätti, mikä olet! Voi sinuas, narrikansan
+kuvatus, minkä tietäjäsi on tehnyt! Sinulleko, puupökkelölle minun
+uhrata pitäisi, kymmenykset kaikesta saaliistani kantaa, kun pääni
+päällä humisee taivasta tavoittava jumalieni puu ja sen alla kumpuaa
+haltijan lähteen silmä. Kari, ripusta uhrisi koivun haltijalle, ja minä
+annan kaikki hopeani lähteen haltijalle.
+
+Ja niin oli tuohtunut Jorma-vanhus, että riipaisi irti koko
+hopeatankonsa, josta vain kulloinkin muutamia lastuja uhriksi vuolaisi
+ja pudotti sen lähteen pohjalla olevaan kattilaan, ottipa vielä
+hopeaisen solkensakin paidan kauluksesta ja uhrasi senkin, loihtien:
+
+    »Tapio talon isäntä,
+    metsän ukko halliparta,
+    Mielikki metsän emäntä,
+    metsän armas antimuori,
+    tule jo kullat ottamahan,
+    hopeat valitsemahan,
+    ota kullat kullastasi,
+    hopeat hopeistasi,
+    kullat annan kynsillesi,
+    kämmenillesi hopeat
+    Tapion talon hyväksi,
+    Metsolan ihastukseksi.»
+
+Kari oli hänkin ottanut uhrikalunsa esiin, kun hänen nenäänsä sattui
+veren haju ja hän samassa näki ilveksen riippumassa jumalankuvan
+sivulla.
+
+--Mikäs täällä on?
+
+Kuvan oikean käden kainalossa riippui ristiin sidotuista takasääristään
+suuri komea susi-ilves.
+
+--Katsohan tätä, sanoi Kari, osoittaen nuolta, joka oli selkään
+sattunut ja jonka Jorma heti tunsi Karin nuoleksi.
+
+--Kenenkäs tämä toinen nuoli?--se oli uponnut rintaan, ammuttuna
+alhaalta päin.
+
+Jorma tarkasteli toista nuolta ja virkkoi sitten:
+
+--Jos ei liene toisen nuoli niin yhdennäköinen, niin on tämä Panun
+jousesta ammuttu.
+
+Kari ei mitään virkkanut, mutta loi Jormaan katseen, jonka tämä
+tulkitsi:
+
+--Tietäjä itse ampuu otuksia pyhältä vuorelta, mutta muilta hän sen
+kaikkien haltijain koston uhalla kieltää.
+
+Kari oli irtauttanut ilveksen naulasta ja heitti sen selkäänsä.
+
+--Itsellesikö omistat?
+
+--En omista itselleni enkä anna Panulle, haltijalle vien omansa.
+
+--Oikein teet, vakuutti Jorma. Ehkä sillä haltijan sovitat. Muuta uhria
+ei sinun enää tarvinne tehdä.
+
+Mutta taas palasi Jorma kuvan eteen ja puheli, sill'aikaa kun Kari
+kiinnitti ilvestä puuhun niin korkealle, kuin yletti:
+
+--Mikä rähjä ja haltijan pilkka, sinä vinosuu, vääräsääri, kierosilmä!
+Sinussako, ihmiskäsin tehdyssä rumassa rakkineessa, muka haltija asuisi
+mieluummin kuin omassa kasvattamassaan koivussa, jonka siemenen kylvi
+siihen silloin, kun metsät ensi kerran kylvettiin, ja jonka suojassa on
+siitä lähtien asunut. Näetkö, kuinka tuo ahneesti kättään ojentaa uhria
+anoen kuin kerjäläinen--omansa olet jumala nykyiselle kansalle, joka ei
+muusta tiedä kuin voitosta ja saaliista ja semmoisiksi kaltaisikseen
+jumalansakin laatii.
+
+--Iskemme hänet suulleen maahan! sanoi Kari.
+
+--Paikka on pyhä, virkkoi Jorma vakavasti. Ei saa pyhällä vuorella
+tehdä väkivaltaa pedollekaan, vaikka karjaasi olisi kaatanut.
+Vastatkoot siitä, mitä tekevät, vastatkoot haltijan kostostakin.
+
+--Virkammeko heimolle Panun teosta?
+
+--Emme virka vielä, emme ennen kuin tarvitaan.
+
+--Mieleeni painan, ehkä piankin tarvitaan.
+
+Aurinko oli mailleen mennyt, ja etelän ilmoilla nukkui illan rusko
+öiseen uneensa kuun alkaessa samalla saloisia maailmoita valaista.
+Hopeisena hohti jo sen heleässä valossa tuuhealehväinen, hienorihvainen
+haltijan koivu. Vielä kerran kääntyi Jorma päin pyhään puuhun, joka
+seisoi siinä suurena ja mahtavana, varjoonsa peittäen käsin tehdyn
+jumalankuvan, ojensi molemmat kätensä koivua kohti ja laulahti siinä
+keksimänsä sanat:
+
+    »Metsän ukko halliparta,
+    metsän kultainen kuningas,
+    nouse koivun konkelolle,
+    lepän lengolle ylene
+    laulujani kuulemahan,
+    onko laulut laaulliset,
+    onko virret viehkeyiset,
+    onko mieluiset sanani,
+    otolliset uhrityöni.
+    Lepy lehto, kostu koivu,
+    ällös suuttuko, jumala,
+    maanpitäjä pillastuko
+    uhrityöstä uhrimiesten,
+    typeristä tyhmän kansan,
+    lepy metsä miehilleni,
+    lepy näillä leppysillä,
+    lauhdu näillä lauleluilla.»
+
+Iltatuuli, suvisilta ilmoilta tullen, kosketti koivua mennessään, ja
+ikäänkuin olisi sen haltija unestaan herännyt, karisti se puun oksilta
+miesten päälle pilven hienoista huurua.
+
+--Otolliseksi uhrimme arvelen, sanoi Jorma hyvillä mielin, ja
+noudettuaan suksensa solasta, jonne olivat ne tullessaan jättäneet,
+lähtivät miehet laskemaan alas vaaran pohjoista rinnettä, josta kaiken
+kansan uhritie vei harvan hongikon läpi loivaa rinnettä Panulaa kohti.
+Huimaa vauhtia kiisivät sukset alas kannakselle, joka erotti Panulan
+talon pyhitetystä alueesta, läpi kannakselle laitetun aidanveräjän,
+missä oli kaksi karhun pääkalloa pitkäin riukujen nenässä ja ylös
+Panulan pellolle liki pajaa, jossa vasta siinä vauhdistaan pysähtyivät.
+
+Panu oli jo pihalla ja kysyi heitä huutaen, ketä miehiä olivat ja mistä
+tulivat. Tunnettuaan heidät ja kuultuaan heidän uhria tekemästä
+tulevan, kysyi hän mielihyvää ilmaisevalla äänellä, mitä olivat
+uhranneet.
+
+--Veimme haltijalle omansa, vastasi Kari.--Ja sen pitempiin puheisiin
+puuttumatta sujuttivat miehet suksensa liikkeelle ja käänsivät alas
+rantaan, jossa nuottakodan luona erosivat, Kari vielä yötä myöten
+kotiinsa hiihtääkseen ja Jorma mennäkseen tupaseensa toisella puolen
+lahden.
+
+Mutta kun Kari oli vähän matkaa viiletellyt Korpijärven sileää pintaa,
+kuuli hän tulijain meteliä ja aisakellon isoa ääntä edestään ulapalta.
+Vetäytyen lähellä olevan saaren suojaan näki hän kaksi hevosta
+vaivalloisesti pyrkivän ummessa hangessa eteenpäin. Arvattuaan heidät
+voudin miehiksi yhtyi hän takaapäin heidän seuraansa ja sai kuulla,
+että tulijat olivat voudin lähettämiä ummen aukaisijoita ja että vouti
+itse saapuisi huomenna iltapäivällä. Sen tiedon saatuaan jätti Kari
+kotiinsa menon ja hiihti yöksi Jorman majalle, jonne oli jo muitakin
+heimon miehiä saapunut olemaan avullisina kuninkaan voudin huomenna
+alkavissa suurissa karhunajoissa.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Seinämät täynnä seisoi suksia Panulan pihalla seuraavana päivänä, ja
+tupa oli täynnä odottavia miehiä. Päivän alkaessa laskuilleen painua
+ilmoitti tähystäjä voudin olevan näkyvissä järven selällä. Vaahtoisin,
+huohottavin hevosin karkuutti korkea herra täyttä laukkaa rannasta
+pihaan rappujen eteen. Karhunnahka oli porstuan kynnykselle levitetty
+ja toinen tuvan kynnykselle. Pirtin keskilattialla seisoi Panu
+komeimpaan juhlapukuunsa puettuna: punaisella päärmettyyn ja
+näädännahalla reunustettuun valkoiseen sarkakauhtanaan, voutia
+vastaanottamassa.
+
+    --Terve sulle, suuri herra,
+    terve tänne tultuasi
+    matalaisehen majahan,
+    asuntooni ahtahasen!
+
+Ja isolla kädenliikkeellä hän osoitti voudille hirvennahkalla
+päällystetyn peräpenkin istuttavaksi, samalla kun kääntyen miesten
+puoleen käski heistä Ilpon, Kuisman ja Joukon käymään tulijalta hänen
+tamineitaan riisumaan.
+
+Vouti antoi ottaa turkin yltään, vedätti peurakkaat jalastaan, heitti
+helähtelevän miekkavyönsä penkille, oikoi jäseniään, uhkuili ja
+puhkuili ja tyhjensi sitten yhteen henkäykseen höyryävän oluthaarikan,
+jonka Panu hänelle tarjosi. Pyyhittyään partansa ja istuttuaan
+osoitetulle sijalle pöydän päähän oli hän Panun mielestä valmis
+tavantakaisia isännän kuulumiskyselyjä vastaanottamaan.
+
+--Tiennetkö vereksiä, vierahani? kysyi Panu. Lieneekö rauha maassa,
+olleeko elossa kuningas?
+
+--Elää kuningas ... rauha on maassa, vaikka lempo sen venäläisen
+tiennee, milloin rajan yli ryntää. Mutta minnekä sinä, Panu, sieltä
+kirkosta hävisit silloin, kun se pappi meitä kumpaakin kirosi?
+
+--Ka, kiire oli kotiin, miehet odottivat, vastasi Panu, ja kääntääkseen
+puheet toisaalle kehoitti hän voutia pöytään käymään, leipää, lihaa
+haukkaamaan ja pitämään hyvänään, mitä talon vähät varat tarjota
+taisivat.
+
+Pöytä oli koko päivän katettuna ollut, lihat vartaissa paistuneet,
+puuroastiat uunin arinalla lämminneet. Yksin asettui vouti pöydän
+päähän aterioimaan Panun itsensä häntä palvellessa. Naiset olivat
+kaiken valmiiksi laittaneet, mutta ei yksikään heistä näkyviin tullut,
+sillä niin vaati vanha taika, etteivät karhumiehet saa ajopäivänä
+eivätkä sen aattonakaan olla naisten kanssa missään tekemisissä. Ei
+ollut voudin käydessä ennen tätä tapaa noudatettu, mutta peläten hänen
+Annikkia itselleen vaativan ja nähtyään Karin tulleen saapuville,
+vaikkei ollut sanaa saanut, oli Panu mahdollista törmäystä välttääkseen
+ulottanut voutiinkin heimon vanhan tavan ja lähettänyt voudin pihaan
+ajaessa kaikki naisensa Ilpolaan.
+
+--Miehetkö ne nyt Panulassa naisten töitä tekevätkin? kysyi vouti
+viimein, kun oli pahimman nälkänsä sammuttanut.
+
+Panu selitti, että se oli taika ylen tähdellinen, jota ei saanut kukaan
+laimin lyödä:
+
+--Liekö tuo taika tuommoinen niin tähdellinen.
+
+--Ka, usko tai älä, armollinen herra, mutta ylen tähdellinen on
+naistaika, tuiki on tärkeä ja tehokas. On taikoja, joista ei ole pahaa,
+jos ne joskus rikkonetkin, mutta tätä älä riko, älä kosketa ajohon
+lähtiessäsi mitään, mikä on naisen käden kautta kulkenut, mesikämmen
+tuntee sen heti, ja paha sinut perii.
+
+--Minkähän tekee?
+
+--Tekee, armollinen herra, kahtalaisen tempun. Jos on paetakseen, niin
+pakenee, ettet nähdä saa, mutta jos on päälle tullakseen, niin töyttää
+päälle semmoisella raivolla, ettei mikään edessä kestä. Mitenkäs kävi
+viime talvena, kun naisen kädestä illallisen nautit? Siihen olisit ukon
+alle jäänyt, jos eivät koirat ja miehet hätään joutuneet?
+
+--Senkö syyksi luulet?
+
+--Sen syy se oli! vakuutti Panu, ja kaikki muut miehet siihen hartaasti
+yhtyivät.
+
+--Olkoon sitten... Mutta ovatko nyt saaliit tiedossanne?
+
+--Tiedossa ovat.
+
+Vouti kun oli aterioinut ja oluthaarikan eteen kyynärpäät pöytää vasten
+asettanut, pani hän miehet kertomaan, missä karhut olivat ja miten
+kierretyt, miten olivat jälkensä kulkeneet ja kuinka makuilleen
+asettuneet.
+
+--Ensimmäisen kiersi tämä Jouko pikkupoikain kera. Jänislangoilla
+kulkiessaan löysivät jäljen ja sitä seurasivat kuin karjan uraa.
+Lähivaaroja otso oli kierrellyt, niinkuin tässä koko kesän kierteli
+näyttäytyen ja kuuluutuen milloin millekin; näkivät sen naiset, näkivät
+lapset, ja koirat ajaa pölyyttelivät kuin pihajänistä. Näkevät nyt
+pojat mesikämmenen suota tarsivan, ilmaa nuuskivan, kavahtaa se tuolla
+Kokkokalliolla suureen kelohonkaan ja sieltä maailmaa tähystelee. Pojat
+vähän matkan päässä puun suojassa tarkastelevat. Laskeutuu ukko alas
+puusta, viheltää pojille kuin olisi koiriaan viheltänyt ja vierii
+suolle, pojat perässä. Suolla on heinäsuova kuivan maan laidassa; sen
+hajoittaa, sitä penkoo ja pahnustaa ja kiertäiksen kuin koira
+käppyrään. Huomenna kun mennään katsomaan, siinä vielä makaa eikä ole
+liikkunut koko talvena.
+
+--Sen otamme sieltä kuin orrelta.
+
+--Ka, Tapio hänet tiennee.
+
+--Entä toinen karhu?
+
+--Toinen on saman suon saarekkeessa, tiheässä näreikössä, helppo oli
+sekin kiertää, mutta kolmas on iso ja arka ja vaikea oli saada hänet
+asettumaan. Viimein piiloutui luolaansa vuoren rinteeseen. Itse hänet
+kiersin, mutta monet taiat tarvittiin ennenkuin tepsivät.
+
+--Millaisia taikoja teit?
+
+--Ei ole tapa taioista kertoa, mutta kun et Kontojärven miehille
+kertone, miten Panu karhunsa kiehtoo, niin jutellen. Arka kun oli, kun
+oli purojen pohjia kulkenut, takaisin jälkiään astellut ja sen
+semmoista peliä pitänyt, en umpeen kiertänyt, vaan jätin nenät auki.
+Jos aivan umpeen kiersin, niin kohta olisi myyrä metsänhaltija, joka
+sitä maan alitse talven pitkän pesään elättää, rientänyt sen korvaan
+kuiskaamaan: »Nyt olet kierroksessa, pakene pois!» Mutta vielä olisi
+siltäkin taialta liikkeelle lähtenyt, ellen toista tehoisampaa tehnyt.
+
+--Minkäpähän teit?
+
+--En suuren suurta, en pienen pientä, paninhan kolme palokärjen päätä
+kolmennäköiseen ja kolminkertaiseen villalankaan ja sitä vetelin
+perässäni ympäri kierroksen. Palokärki kun on otson lemmikki ja saman
+haltijan joukkoon kuuluva kuin hänkin, niin turvelo tietää olevansa
+turvassa, kun on palokärki kiertänyt. Oli siinä vielä kolmaskin temppu,
+vaan en tiedä, kertonenko.
+
+--Kerrohan nyt kaikki, soma on temppujasi kuunnella.
+
+--On sillä temput Panulla!
+
+--Vielä oli muassani elävän puun pakkulata ja vanha sodassa ollut
+miekka. Kun jäljet löysin, käänsin nurin kolme jälkeä ja luin
+mesikämmenen synnyn. Sitten sillä miekalla piirsin jäljille kolme
+viisikantaa miekan kärkeä maasta nostamatta, sytytin tulen pakkulaan ja
+lähdin sen palavan pakkulan kanssa kiertämään. Kun kierros oli valmis,
+tein taas viisikannat maahan ja sammutin tulen. Semmoinen oli kolmas
+taika, ja paikoillaan on pysynyt, sikeätä unta on kiskonut, eikä ole
+mikään häntä häirinnyt.
+
+--Etkö enää muuta temppua tehnyt?
+
+--Teinhän vielä, mutta sitä en sano.
+
+--Sano pois kaikki.
+
+--Saanenhan sanoa, vaan et siitä minua kiitä ... haltija kuulisi, sanan
+veisi, ja huomenna olisi kaiossa karhu.
+
+--Älä sano sitten. Mutta mistä sinä, Panu, olet nuo tietosi saanut?
+
+--Ka, haltijat unessa ilmoittavat, toiset tiedot arpa neuvoo.
+
+Uteliaasti olivat tuvassa istuneet miehet kuunnelleet Panun puhetta, ja
+voutikin oli varmasti vakuutettu siitä, ettei karhua käynyt taikoja
+tekemättä pyytäminen. Jorma ei nyt huolinut ruveta mieltään
+ilmaisemaan, virkkoihan vain vieressään istuvalle miehelle:
+
+--En tiedä Väinön linnun raatoja kuljetelleen ... luvut luki ja anoi
+apua Ukolta...
+
+Mutta vouti oli matkasta väsynyt ja käski tilaa laittamaan. Yksin
+pantiin herra suureen tupaan nukkumaan, muut miehet poistuivat toiseen
+pirttiin yötään viettämään. Tarjosi vouti kuitenkin Panulle itselleen
+sijan samassa huoneessa. Mutta ei sanonut Panu tänä yönä makuupaikkaa
+tarvitsevansa. Varautua täytyi hänen huomiseen karhunajoon, oma ja
+miestensä henki turvata aseita tehoisiksi taikomalla. Ase saattoi olla
+näöltään uusi ja oivallinen, keihäs vankka varreltaan ja terä purevan
+näköinen, nuoli niin menevä, että luulisi itsestään ilmassa lentävän,
+eivätkä kuitenkaan mihinkään kelvanneet, varsi katkesi, kärki murtui
+eikä haavaa tehnyt, ellei ollut oikeissa mujuissa kasteltu, ja ellei
+sen päälle oltu oikeita lukuja luettu.
+
+--Otahan minunkin aseeni, virkkoi vouti.
+
+Panu toivotti hyvää yötä ja pehmoisia pahnoja, mutta ovesta käännytti
+hänet vouti vielä takaisin.
+
+--Annoitko Annikille lahjani?
+
+--Tarjosin, mutta ei kelvannut.
+
+--Etkö luule hyvällä suostuvan?
+
+--Kun ei suostune, vienet hänet väkisin.
+
+--Takaatko miehesi, etteivät vastarintaa tee?
+
+--Jos sulhonsa tehneekin, et siitä välittää huoli.
+
+--Sano sulhaselleen, ettei piikaa iäksi pestata.
+
+--Et huoli olla levoton, vaan antanet asian minun huostaani.
+
+--Tiedät tahtoni ja toimi sen mukaan.
+
+--Luottanet minuun.--Mutta sano minulle, mitä pappi mielii?
+
+--En tiedä, mitä mielinee, viha on välillämme. Valitukset on käymässä
+meidän kummankin, hänen piispalle, minun kuninkaalle. Hän siitä, että
+minä velhoja suojelen, minä siitä, että minua kirkossa häpäisi.
+
+--Eikö kuningas ole mahtavampi kuin piispa?
+
+--Mahtavampi on.
+
+--Mutta vielä on Moskovan tsaari kuningastakin mahtavampi. Ja hyvä
+kuuluu olevan mies, antaa kunkin rauhassa haltijoitaan palvella.
+
+--Antaahan kuningaskin.
+
+--Miksei sitten estä Kontojärven koiraa haukkumasta?
+
+--Eihän hänkään kaikkia koiria. Mutta huoleti ollos, me häneltä suun
+salpaamme.
+
+Vouti heittäysi lattialle tehdylle kaislavuoteelle, Panu otti hänen
+keihäänsä ja kirveensä, mutta pyssyä ei ottanut, jolle ei sanonut
+mitään taitavansa.
+
+Toisessa tuvassa odottivat miehet Panua aseineen. Panu keräsi niitä
+kainaloonsa ja toisia olalleen viedäkseen ne yöksi pyhälle vuorelle
+taikasaunaansa ja siellä ne lukeakseen, loihtiakseen ja taikomalla
+tehoisiksi tehdäkseen.
+
+--Entä Kari? kysyi Panu kaikkien muiden aseet koottuaan.
+
+--Ei taida tarvita.
+
+--Entä Jorma-setä?
+
+--Kun ei tekoaan tehonne, ei taioistakaan terone.
+
+--Ette minua halveksi, vaan haltijoita.
+
+--En luule haltijain avun avaimen yhden miehen takana olevan.
+
+--Vaan el ole kaikista avaimen käyttäjiksi.
+
+
+
+
+XIX.
+
+
+Otettuaan Joukon mukaansa lähti Panu, aseitaan kantaen, pyhälle
+vuorelle päin hiihtämään. Tultuaan sisään pyhästä veräjästä, jonka
+pielissä oli karhun kallo kussakin, ei hän lähtenyt vuorelle
+kiipeämään, vaan liukui sen sivua pitkin rantaa myöten, noudattaen
+entistä suksenjälkeä. Kun oli tultu niin kauaksi talosta, etteivät
+tulet sieltä enää näkyneet, kääntyi Panu poikansa puoleen ja alkoi
+hänelle puhua ja asioita selittää, niinkuin hänen tapansa oli aina nyt,
+kun oli alkanut häntä taikamatkoilla muassaan kuljettaa.
+
+--Nyt vien sinut paikkaan, missä et ole ennen käynyt, ja neuvon
+tietoja, joista et ole ennen oppia saanut. Huomaa tarkkaan, mitä näet,
+ja pane visusti mieleesi, mitä kuulet. Taika on yhdellä erällä
+opittava, tiedon on mieleen painuminen kuin jalan jäljen tuoreeseen
+lumeen: jos monesti kuljet, sotkeutuu, etkä tiedä, mistä on tullut ja
+minne mennyt. Älä kysy äläkä puhuttele. Minä tiedän, mitä ajattelet, ja
+selitän sen, mikä sinun tarvitsee tietää.
+
+Äänetönnä hiihtää lipitti poika isänsä jäljessä, joka, vaikka olikin
+hänellä raskas kuorma olallaan, pitkissä ponnahduksissa luisutteli
+suksiaan tasaisella maalla jyrkän kallion rinnettä.
+
+--Olet taikoja oppinut, puheli Panu, mutta parhaat ovat oppimatta.
+Taioista suurimmat ovat ne, joilla ihmisiä lumotaan, mutta niitä
+lähinnä on otsotaiat, sillä otso on tietäjä eläinten joukossa ja monet
+haltijat ovat hänellä hallussaan, myyrä häntä talvella elättää ja
+hunajaa mehiläispesästä kantaa, palokärki kesällä hänen iloikseen
+viheltää ja edellään lentää. Mutta vaikka taikoja koko joukon tunnet,
+et tiedä vielä, mikä on taika, ja mikä on sen tarkoitus. Taika sitoo ja
+päästää, sulkee ja avaa. Taika on tiirikka, jolla salaa oven
+umpilukkoon panet ja jolla sen siitä salaa avaat. Se on kuin pyydys
+pahan haltijan polulle pantu, lanka aidan raossa, loukku tiellä, rauta
+lumessa jäljen alla. Ennen, kun haltijat hyviä olivat, tottelivat
+kolmea sanaa, loihdulla heidät hillitsit. Jorma luulee, ettei vieläkään
+muuta tarvita. Mutta sitä pitäen, kun Ristin-Kiesus Karjalaan tuli,
+ovat pahat haltijat irti päässeet, jotka ennen Kipuvuoressa vangittuina
+olivat taikka kahden puun välissä tuulisella säällä ruikuttivat. Ne
+eivät sanasta säikähdä, vaan ne pitää tekotempulla voitettaman. Kuta
+kummempi temppu on, sitä vaikeampi on sen sitä välttää, kuta ovelammin
+osaat sen tehdä, sitä helpommin se siihen lankee. Ne ovat vainajia
+kaikki pahat haltijat. Vainaja kun haltijaksi pääsee, on paha
+kiusaamaan, sitä pahempi, kuta läheisempi. Reita on tätä nykyä
+vainajista vainolaisin. Joka paikassa se piilee ja väijyy, ole varma
+siitä, että otson ajossa huomennakin kantapäillämme hiihtää. Missä
+sauvattoman suksen jäljen näet, joka on nietoksien harjoja hiponut,
+siitä on hiihtänyt. Jos ei minulla ollut sen tietoja, monta kertaa olin
+hukassa.
+
+--Millä lailla sait Reidan tiedot, isä? kysyi Jouko ponnistellen Panun
+perässä, joka hiihti sitä kiivaammin, kuta enemmän puhui.
+
+--Sen sinulle tänä yönä ilmaisen. Ilmaisen sinulle kerran kaikki
+tietoni ja kaikki taikani siirrän. Vielä en sitä tee, et jaksa kaikkea
+muistaa. Mutta seuraa nyt tarkoin ja näe, miten otsoa vastaan varaime.
+
+Panu pysähtyi suunnattoman suuren muurahaiskeon luo, joka oli tuuhean
+kuusen ympärille rakennettu. Yhden toisensa perästä pisti hän keihäät
+ja nuolet kekoon, keihäät sen juureen ja nuolet huippuun ja käänteli
+niitä kuin rautaa ahjossa, kuulumattomia sanoja hymisten. Sen tehtyään
+otti hän hopeaisen uhritankonsa tuluslaukusta ynnä sitä varten tehdyn
+pienen veitsen, käski Joukon tekemään samoin ja astumaan hänen
+askeliinsa, kun hän kekoa kiersi. Kolme kertaa kiersi hän keon
+myötä- ja vastapäivään, vuolaisi joka kerralla murusen hopeata kekoon
+ja loihti:
+
+    »Ota teräs tenhojasi,
+    ime muuraisen mujuja,
+    väkeviä, vihavia
+    myrkkynesteitä nenähäs.
+    Kerran raapaisen kärellä,
+    ihon auki irtautan,
+    verisuonet puhki pistän,--
+    Jo on verissä vihani,
+    kuolon kalma kalvamassa,
+    et kuin kerran kellahtanet
+    hangen päällä hengetönnä.»
+
+Otettuaan aseen itsekunkin nopealla nykäisyllä pois keosta ja
+pistettyään ne hankeen ikäänkuin niitä siinä terästääkseen antoi hän ne
+Joukolle ja käski viemään ladulle suksien luo. Itse nyhtäisi hän keolle
+jääden vasemmasta pohkeestaan, vasemmasta kainalostaan ja vasemmalta
+puolen rintaansa kolme karvaa kustakin ja ripotteli ne uhriksi kekoon.
+Sitten taittoi hän oksan kuusesta, ripsui sillä aseiden jäljet umpeen
+ja lakaisi lumenkin askelilleen, peräytyessään takaperin suksien luo.
+
+--Nyt on aseet varattu, omamme ja muiden. Itse olemme vielä varaamatta.
+Jätämme aseet tähän ja otamme ne palatessa. Käymme pajanväen avuksemme
+ottamaan. Ne otamme sijasta siitä, jota et ole ennen nähnyt, mutta
+jonne sinut nyt saatan. Hiihdämme tässä nyt pyhän vuoren rinteelle.
+Tämän laella tai tämän ympärillä, mutta paras kaikista, jos tämän
+niemen kärjessä, ovat taiat tehtävät. Täällä kaikki haltijat asuvat,
+täällä ne ovat lumottavat, lepytettävät ja sidottavat. Täällä ne
+parhaiten rukouksia ja taikoja tottelevat. Monet luulevat, että saman
+tehon tekee, missä rukoilit, uhrasit tai taikasi toimitit. Saattaahan
+joskus muuallakin haltija asua, mutta yhtä hyvin sattuu, että on
+poissa. Mutta uhrivuorella hänet aina tapaat. Tänne pitäisi kaiken
+kansan uhraamaan saapua, tänne antimensa kantaa. Ei kunkin kotoinen
+uhri ole aina tarpeen, ei ole aina hyväkään. Ei tiedä tavallinen mies,
+milloin uhri on otollinen, tietäjä yksin sen tietää ja uhraa muiden
+edestä. Hän on haltijoihin tottunut ja haltijat häneen. Uhri, olipa
+kuinka oivallinen tahansa, ei vaikuta sopimattomalla ajalla: kuusta,
+auringosta, tähdistä, tuulista tietää arvata tietäjä ajan oikean. Kun
+on aika oikea, ei tarvitse kovinkaan paljon uhrata, saatat vasken
+kullasta, tinan hopeasta vuolaista... Mutta nyt olemme perillä.
+
+Jouko näki tuuhean kuusikon edessään häämöttävän. Sen läpi tungettua
+oltiin aukealla, jossa Panun taikamaja seisoi. Vaikka oli mieltään
+karaissut, vapisivat vähän hänen sydämyksensä tätä salaperäistä
+huonetta lähestyessään, jonka jokaisesta nurkasta petoeläinten
+avonaiset luukidat ja silmäkuopat vastaan irvistivät, näyttäen kuutamon
+valossa kahta kamalammilta ja suuremmilta.
+
+--Et heitä huoli pelätä, eivät ne ihmisille mitään mahda. Haltijoita
+vastaan ovat siihen asetetut, kuolleet kuolleita peloittamaan. Koko
+saunakin on itsestään metsään kuivaneista ja ukonnuolen tappamista
+puista tehty. Semmoiseen eivät pysty maan vihat, eivät ilman eivätkä
+vedenkään vihat. Se on tehty satoja vuosia seisomaan, ja niin kauan,
+kun saanee tulen vihoilta säilyä, ei häviä, vaan pysyy Karjalan
+tietojen tukena ja turvana.
+
+Astuttuaan alas suksiltaan oven edessä ja nostettuaan ne seinää vasten
+kahden puolen ovea otti Panu kynnyksen alta lumesta keppiin pistetyn
+koiran kallon ja pystytti sen oven alle hankeen. Sitten hän veti pienen
+metsäkirveensä huotrastaan, iski sen oven kamanaan ja virkkoi:
+
+    --Anna onni ollakseni,
+    rauha rakas asuakseni
+    tässä koissa kultaisessa,
+    petäjäisessä pesässä,
+    honkaisessa huonehessa.
+
+Ovi oli matala ja ahdas, niin että sisäänmenijän täytyi kumartua siitä
+kulkiessaan, ja sen kynnys oli korkea kuin riihen kynnys. Sisästä oli
+huone puoleksi paja, puoleksi sauna. Katon rajassa oli lauteet ja
+kiukaan kupeessa ahjo. Palje, alasin, vasarat, pihdit ja muut pajakalut
+olivat kaikki pienoiskokoa kuin leikkikaluja.
+
+Kun tuli oli viritetty takkaan, näki Jouko tarkemmin katsella
+ympärilleen. Seinillä oli nauloissa riippumassa tai rakoihin pistettynä
+kaikenlaista tietäjän tavaraa suuret varastot: käärmeennahkoja,
+petoeläinten hampaita ja kynsiä, ketunhäntiä, kiviaseita ja joukko
+valmiita ja keskentekoisia kannuksia. Kaikkia näitä taikakaluja keräsi
+ja valmisti Panu ja möi tarvitseville.
+
+--Nyt käymme pajan väkeä mukaamme ottamaan, sanoi hän. Metsämies kun
+metsään lähtiessään ottaa pajan väen mukaansa, eivät pysty
+minkäänmoiset kateet eivätkä lointeet. Seuraa tarkkaan, mitä teen,
+kerran näytän, en monesti.
+
+Jouko näki isänsä veitsen kärjellä kaivavan palkeen pohjaläpän kautta
+tomua ja vuolevan hopeata sijaan kolme sirua. Pajapölkyltä alasimen
+kannen alta hän otti samalla tavalla raudan kuonaa ja niinikään ahjosta
+hormin suun kohdalta, vuollen aina hopeaa sijaan ja joka kerta
+loihtien:
+
+    »Tulen tyttö, tuima neito,
+    nouse huonoa hoitamahan,
+    voimatonta vaalimahan,
+    varten vastuksen väkeä,
+    noidan nuolia kovia;
+    ettei noidat kyllin saisi,
+    velhot viljalta vetäisi.»
+
+--Nyt minä sekoitan nämä tomut ja panen tähän myttyyn ja mytyn
+tuluksiini, niin eivät pysty mitkään noitumiset, vaikka olisi kontio
+itse haltijan oma. Siinä on sinun osasi. Anna tänne tuluksesi. Näytän
+sinulle nyt ja annan omaksesi yhden kutakin tehoavaa taikakalua ... ja
+tämän kissannahkakukkaron, jossa ne säilyvät.
+
+Ja Panu otti esille uuden nahkapussin, johon sitten noukki seinältä
+seuraavat esineet ilmoitellen, mihin niitä mitäkin tarvittiin: ukon
+taltan ilman vihoja vastaan, hiiren pään maanväen vihoja vastaan,
+kiisken kuivuneen evän veden väen vihoja vastaan, sitten vielä kotkan
+kynnen, murusen kääpää pyhästä uhripuusta ja lopuksi palasen puuta
+kirkon seinästä kirkonväen vihoja vastaan.
+
+--Nämä on tehoavia kaluja kaikki muut paitsi kirkonväen taika. Ennen
+auttoi kirkonseinästä otettu lastupala, ottipa sen mistä paikasta
+tahansa, mutta nyt on uusi herra kirkolla, ja pitäisi olla sen oman
+paidan lievettä taikka rippiöylätti, ennenkuin sait kirkonväen vihat
+torjutuksi. Minä en niitä saa käsiini, mutta sinun ne on hankittava,
+kun kerran tietäjäksi tulet.
+
+Hajamielisesti oli Jouko kuunnellut isänsä selityksiä, huomio
+kiintyneenä seinällä oleviin esineihin, joista hän kaikista uteliaimmin
+tarkasti nurkassa riippuvaa outoa pukua. Ensin siinä oli naulassa
+suippopäinen lakki, joka oli punaisella veralla päärmetty ja josta
+riippui monenvärisiä silkkisiä ja samettisia nauhoja. Hatun alla oli
+peurannahkainen peski, jonka kauluksesta, hihoista ja kainalojen alta
+riippui koristeina helmiä, näkinkenkiä, rahoja ja pieniä tiukusia.
+Peskin alla oli pienoinen kolmijalkajakkara, ja kahteen sen jaloista
+oli pistetty pukuun kuuluvat peurakkaat. Ne olivat Joukosta tutut
+vaatteet, jossakin oli hän ne kauan sitten nähnyt, mutta ei muistanut
+missä.
+
+--Mitä nämä ovat? kysyi hän nostaen kauhtanan lievettä. Mutta samassa
+hän hiljaa huudahtaen pudotti sen takaisin ja peräytyi äkisti. Liepeen
+alla oli hän nähnyt tuohisen ja tuohisessa ihmisen pääkallon, jonka
+irvistelevien ikenien välistä näkyi elävän käärmeen kiemuroita.
+
+Panu naurahti poikansa säikähdystä, kaivoi kontistaan pullosen, nosti
+kauhtanan lievettä ja kaatoi maitoa tuohiseen. Silloin alkoi kiemura
+kallon sisässä liikkua, ja pistäen päänsä vasemmasta silmän reiästä
+lakki käärme maitoa astiasta suuhunsa.
+
+--Ei tämä mitään tee, tämä on lumottu. Ei ole oikea käärme, vaan
+käärmeeksi muuttunut ihmisen henki.
+
+--Kenen ihmisen? kysyi Jouko, huulet ja ääni vielä vavisten.
+
+--Pitänet nyt takanasi, ilmoitan sinulle tiedoistani salaisimman.
+Reidan ovat vaatteet, sen on pääkallo, ja sen henki on käärmeeksi
+muuttunut. Kun kuolemata teki ja henkensä lähtöään, manasin minä:--
+Henkesi mua palvelkoon!--Sen kuuli vielä ja kirosi:--Käärmeeksi henkeni
+maan alle matelemaan ja kantapäähäsi puremaan! Ja sinne meni, henkensä
+heitti ja kaikki haltijansa mukanaan vei. Kaiken ikäni olisi minua
+vainonnut, ellen ottanut vaatteitaan, joita tietäjänä toimissaan piti,
+ja kaivanut kalloaan haudasta ja niitä tänne talteeni tuonut. Mutta
+käärmeen kera henkensä kuljeksi.
+
+--Miten sait sen?
+
+--Ikävystynytkö lie henki erillään ruumiista harhailemaan, kun käärmeen
+nahkaan kätkihe, taikojakin lienee totellut, päivänä muutamana tämän
+huoneen kynnyksellä loikoi ja sähisten päätään kohotti. Maidon kotoa
+juoksin, houkuttelin, kesyttelin, sain kalloon solahtamaan, ja siinä on
+siitä päivin lämpimissä valkeissa villoissa asuntoaan pitänyt entisessä
+sijassaan, ja hallussani on minulla Reidan haltijat ja turva kaikkia
+Lapin taikoja vastaan, ellen käärmettä tapa ja ellei kukaan muukaan
+talossani sitä tee. Kolmella suurella uhrilla sen lupasin ja jos lupaus
+rikottanee, katoaa käärme ja Lapin nuolena näkymättömän kaaren päällä
+minua ja sukuani väijyy. Muista tarkkaan, ettet käärmettä koskaan tapa,
+missä hän sinua vastaan tulleekaan.
+
+--En tapa.
+
+--Ettet erehdyksestäkään sitä tekisi ja aina muistaisit, annan Reidan
+käärmeen tästä päivästä hoitoosi. Maitoa hänelle tänne kanna.
+
+Ei uskaltanut Jouko pyytää tästä toimesta päästäkseen, vaikka häntä
+kammotti lähestyä sen henkeä, jonka hänen isänsä oli surmannut,
+niinkuin puhuttiin. Olisi tehnyt mieli sitä kysyä, vaan ei tohtinut. Ja
+outoja ja tukalia olivat hänestä kaikki nämä mutkat ja menot. Siitä
+pitäen, kun hänen isänsä häntä taikoihin neuvoi ja tietojensa
+salapoluilla kuljetti, seurasi hän häntä kammo käärönä rinnan alla ja
+mielessä alituinen ahdistus. Tietäjää tahtoi hänestä isä, mutta ei
+tuntenut Jouko kykyä siksi tullakseen eikä voimaa henkiä hallitakseen.
+Isä oli sanonut: jos taian opit ja unhotat, itseäsi vastaan se kääntyy.
+Päiväkaudet kulki hän alituisessa pelossa, että jotakin tärkeää
+unohtaisi, ja unensa yöllä oli täynnä sekavia taikoja ja haltijain
+lähettämiä outoja näkyjä. Eikä ollut ketään, jolle huolensa haastaisi,
+sillä kielto oli ankara isältä kenellekään niistä mitään puhumasta.
+Pyysi hän nyt ulos päästäkseen, kun näki Panun uusien taikain tekoon
+valmistauvan.
+
+--Yövymme tänne, vastasi Panu. Perehdyttävä on sinun haltijoihin ja
+haltijain sinuun. Jos sinulle Maahinen unessa ilmaantunee, tietää se,
+että sinulle alamaiseksi tarjoutuu. Ellet häntä nähne, kerran kuun
+vaiheessa on sinun täällä yö nukuttava, kunnes nähnet. Nouse lauteille,
+ummista silmäsi ja nuku.
+
+Jouko totteli, sydän vapisten. Kauan askaroi hänen isänsä vielä
+alhaalla taikoja tehden, loihtuja hymisten ja täytellen taikakaluilla
+pienoisia pusseja, samanlaisia kuin se, jonka oli Joukolle antanut.
+Mutta Jouko ummisti silmänsä, veti kauhtanansa korvilleen, ettei tulisi
+tuhoa, jos näkisi eikä muistaisi, ja siihen nukkui, kun kuuli aikainsa
+päästä isänsäkin lauteille nousevan.
+
+Pimeä oli huone ja tuli takassa sammunut, kun Jouko kiljahtaen ylös
+kavahti heräten uneen, jonka oli nähnyt.
+
+--Haltijanko näit? kysyi hänen isänsä.
+
+--En nähnyt.
+
+--Etkö mitään nähnyt?
+
+--Näin.
+
+--Mitä näit?
+
+--Näin papin.
+
+--Tuliko sisään?
+
+--Ei, vaan ikkunasta katsoi.
+
+--Ei uskaltanut, kun koiran kallo ulkona irvisti.
+
+Mutta paha oli se merkki, että Jouko sinä yönä, jonka taikamajassa ensi
+kerran vietti ja jolloin olisi ollut haltijain tuttavuuteen saatettava,
+oli papin nähnyt.
+
+
+
+
+XX.
+
+
+Vasta aamupuoleen yötä vaipuivat karhumiehet Panulan suuressa tuvassa
+pitkäkseen lattialle. Yön pitkän, kun tuli takassa roihusi,
+istuskelivat he sen ympärillä hilpeätä puhetta pitäen, satuja ja
+tarinoita ja metsästysseikkailuja toisilleen kertoen ja karhuvirsiä
+laulaen. Mutta ei kukaan karhua nimeltään maininnut, otsoksi,
+mesikämmeneksi, metsänkuninkaaksi puhuttelivat. Oluthaarikka kierteli
+miehestä mieheen ja palasi tyhjänä ikkunaluukulle, josta naiset ulkona
+seisten ja huivit silmillä sen sieppasivat ja kävivät täyttämässä. Kari
+väijyi Annikkia nähdäkseen, ja kun luuli hänen kurottavan kätösensä
+tuntevansa, livahti ulos. Mutta Annikki juoksi kotaan, sulki oven ja
+sieltä nauraen vastaan tenäsi, kun Kari häntä tavatakseen houkutteli.
+Ei, ei millään lailla tahtonut hän tuhoa karhumiehelle tuottaa hänen
+puheilleen antautuen tappopäivän aattoyönä. Huomenna vasta hän
+tuliaisvirsiä laulaessa tulee häntä vastaan karhuveräjällä.
+
+Nukkuivat miehet tuvassakin viimein. Sikeimpään uneensa olivat juuri
+ehtineet vaipua,--kun Panu levähdytti oven selälleen ja isolla äänellä
+huutaen romahutti keihässylyyksensä lattiaan. Ken ensimmäiseksi
+tietäjän kädestä ehtinee keihäänsä temmata, sen on oikeus ensimmäisenä
+karhun kimppuun pesälle käydä. Syntyi siinä ryty, huuto ja survinta, ja
+Kuisma oli ennen muita omansa löytänyt.
+
+Ei vielä ruskottanutkaan päivä, kun kaikki karhumiehet seisoivat
+aseineen ja suksineen valmiina soihtujen valaisemalla pihalla.
+Etumaisena seisoi vouti, vierellään aseenkantajansa, jolla oli toisella
+olalla hänen kiiltelevä keihäänsä, toisella hänen kiväärinsä, ase outo
+ja kummallinen, jota eivät Karjalan miehet vielä olleet kukaan
+itselleen kyenneet hankkimaan, mutta jota he kunnioituksella ja pelolla
+katselivat.
+
+Ennenkuin liikkeelle lähdettiin, kulki Panu miehestä mieheen, pisti
+kullekin käteen pienoisen pussin ja pyyhkäisi keihäiden kärkiä
+kouraansa, johon Jouko huomasi kätketyn samoja valkeita villoja, joita
+oli nähnyt Reidan pääkallossa käärmeen vuoteena. Mutta Kuismalle pisti
+Panu käteen vielä renkailla varustetun kepin, jolla karhu oli pesästään
+herätettävä, ellei ilman nousisi.
+
+Jo antoi Panu voudin viereen asettuen merkin liikkeelle lähtöön, mutta
+silloin vaati Jorma miehet vielä pysähtymään ja kuulemaan vanhan Väinön
+karhuvirttä, jota laulamatta ei kenenkään pitänyt metsälle lähteä.
+
+--Tyhjää lallatusta, joka ei mihinkään tehoa, virkkoi Panu.
+
+--Jo on Panu tarpeelliset taiat tehnyt, ei tässä enää muiden tarvitse,
+säesti Ilpo.
+
+Mutta mistään huolimatta asettui Jorma miesten keskeen ja lauloi
+ikivanhat kaikille tunnetut karhunpyytäjän sanat, joihin vähitellen
+kaikki muutkin yhtyivät. Näin lauloi hän suurella hartaudella ja
+innolla, vaikkakin vapisevalla äänellä:
+
+    --Mieleni minun tekevi,
+    mieli käydä Metsolassa,
+    metsän tyttöjen tykönä,
+    sinipiikojen puheilla.
+    Lähden miehistä metsälle,
+    urohista ulkotöille.
+    ota, metsä, miehiksesi,
+    urohiksesi, Tapio,
+    auta onni ottamahan,
+    metsän kaunis katsomahan.
+    Mielikki metsän emäntä,
+    Tellervo Tapion vaimo,
+    kytke kiinni koiroasi,
+    rakentele rakkiasi,
+    kuusamisehen kujahan,
+    talahasen tammisehen.
+    Otsonen mesän omena,
+    mesikämmen källeröinen,
+    kun kuulet minun tulevan,
+    miehen aimo astelevan,
+    kätke kynnet karvoihisi,
+    hampahat ikenihisi,
+    ettei koske konsakana,
+    liikuta lipeänä.
+    Otsoseni, ainoiseni,
+    mesikämmen kaunoiseni,
+    lyöte maata mättähälle,
+    kaunihille kalliolle,
+    hongat päällä huojumassa,
+    kuuset päällä kuulemassa,
+    siinä otso pyörteleite,
+    mesikämmen käänteleite,
+    kuni pyy pesänsä päällä,
+    hanhi hautomaisillansa!
+
+--Joko nyt saa lähteä? huusi Panu ivaten.
+
+--Nyt saa! huusi Jorma vastaan.
+
+Kylmä oli aamu ja tähdessä taivas. Huuruna kohosi ilmaan miesten henki,
+kun he pihalta soihtujen keskestä lähtöön ponnahtivat.
+
+Jouko oli tien näyttäjänä ensimmäisen karhun kierrokseen. Vaikka
+tiedettiin, miten karhu oli kierretty, ja seutu, missä kierros oli, ei
+makuu ollut muiden tiedossa kuin Joukon, joka ei ollut sitä kenellekään
+ilmaissut. Joukon jäljessä tuli Panu ja vähän matkaa heistä muut
+miehet. Kiirettä ei pidetty, lähellä oli saalis, ja vasta päivän
+valjetessa sopi sen kimppuun käydä.
+
+Kun oli järven yli hiihdetty ja sitten erään harjun poikki jo saavuttu
+suuren suon laitaan, erosi Jouko muista, lähtien edeltäpäin kierrosta
+tarkastamaan. Sieltä palattuaan ilmoitti hän kontion yhäkin paikoillaan
+nukkuvan ja sanoi siinä syksyisen kierroksensa olevan, mihin oli nyt
+ladun hiihtänyt. Ladulle tultuaan eivät metsästäjät sen sisään
+astuneet, ennenkuin olivat Panun kehoituksesta kaikki vaatteensa
+havuilla pyyhkineet ja sen tehtyään havut kierroksen sisään heittäneet,
+ettei karhu tuvan hajuja vainuten suuttuisi ja intoihinsa yltyisi.
+
+Aamupuhde jo valkeni ja eri haaroille hajautuivat miehet ollakseen
+vastassa, jos karhu ennen pesälle joutumista heräisi ja liikkeelle
+lähtisi. Mutta Kuisma läheni keppiään helistellen Joukon kanssa karhun
+makuupaikkaa, samalla kun muut miehet karhuvirsiä hiljaa hyristen
+kehäänsä pienentivät, tullen askel askeleelta lähemmäksi sekä toisiaan
+että makuuta. Heinäpieleksen kupeessa sulanut lumi osoitti kohta
+Joukolle ja Kuismalle kontion talvitilan. Mutta ei liikahtanut nukkuja,
+vaikka messinkirenkaat kepin päässä helisivät ja vaikka jo Jouko ja
+Kuismakin muiden yhä lähenevään lauluun yhtyivät. Ei liikahtanut vielä
+sittenkään, kun kaikki metsämiehet kaaressa seisten pesän edessä
+kohottivat isoäänisen huudon otusta unestaan nousemaan manaten. Vasta
+sitten, kun Kuisma rengaspäisen keppinsä kinoksen läpi pesään syöksi ja
+koirat irti laskettuina kohti karkasivat, pölähti karvainen, lumettunut
+käärö piilostaan esille kauheasti karjaisten. Samassa tuokiossa iski
+Kuisma lähinnä seisten keihäänsä karhun rintaan, mutta lensi sen
+ponnessa korkealle ilmaan ja sieltä päälleen hankeen putosi. Samoin
+kävi toisen ja kolmannen miehen, jotka karhun kohti harpatessa saivat
+häntä keihäällä tavoitetuksi. Mutta kun Panun, Jorman ja voudin keihäät
+samassa sydäntä kohti suunnattiin, pysyikin jo ponsi miehen kainalon
+alla, ja kyljelleen kaatui karhu raikkaimman verensä hangelle
+vuodattaen.
+
+Helppo saalis oli se miesten mielestä, ja Panun taikain ansioksi tämä
+luettiin.
+
+Ei ollut nyt aikaa käydä kaatunutta suuremmilla tempuilla
+kunnioittamaan. Vasta illalla määräsi Panu sen tapahtuvaksi, ehkä
+muutkin otukset siihen mennessä oli saatu pyydetyiksi.
+
+Toisessa päässä samaa suota, pienessä saarekkeessa, tuuhean kuusen alla
+oli tietyssä paikassa toisen kierretyn karhun talvimaja. Mutta
+ennenkuin metsästäjäin kehä ennätti oikein muodostua ja pesää lähetä,
+pölähti karhu ylös ja karkasi voutia kohti. Saatuaan kivääristä kuulan
+lanteilleen, josta veri lumelle pirskahti, kääntyi se pois ja pääsi
+murtautumaan läpi, vieden vielä selässään nuolen, joka oli Karin
+kaaresta singahtanut.
+
+Koirain seuraamana katosi karhu väen näkyvistä ja tuntui kohoavan
+suolta sitä ympäröiville vaaroille. Panu, Kari, Kuisma ja useimmat muut
+nuoret miehet syöksyivät heti pakenevata takaa ajamaan, jotavastoin
+vouti, Jorma, Ilpo, Jouko ynnä muut jäivät pesälle odottamaan karhun
+takaisin tuloa.
+
+Vinhasti hiihtivät karhun ajajat ehtiäkseen paikalle siihen, kun karhu
+koirain eteen ensi kertaa pysähtyen rupeisi vastarintaa tekemään. Pian
+jäivät muut Panusta ja Karista jäljelle, mutta eivät nämäkään siihen
+joutuneet, kun ensimmäinen rähäkkä koirain kanssa syntyi mäen
+kukkulalla olevan korkean kiven päällä. Kun tulivat kisapaikalle,
+kiuotti yksi koirista hengetönnä hangella, ja toisten haukku kuului jo
+keskeltä alavata metsämaata edeten yhä syvemmälle korven sisään.
+
+Sanaakaan toisilleen virkkamatta, mutta molemmat tietäen, ettei kontio
+näin jaloilleen päästyään tulisi piankaan kääntymään, ponnistivat Panu
+ja Kari sen jälkeen vuorotellen kumpikin latua aukaisten. Korpia,
+soita, vaarain rinteitä, metsäjärvien ja lampien poikki viiletteli
+karhu, poistuen yhä enemmän lähtösijaltaan.
+
+Päivä oli jo aikoja sitten noussut ja oli aamusta varhaisesta
+puolilleen kulunut, kun haukku, joka pitkän aikaa oli vaarojen takana
+kuulumattomissa ollut, vihdoinkin alkoi kampeutua takaisin päin. Mutta
+kauaitse se yhä miehistä kulki, ja vaikka viimein pistihekin sen suon
+laidassa, josta oli lähtenyt, oikaisi se sivu makuusta ja lähti entistä
+nopeammin uusille ilmoille etenemään.
+
+Suon päässä kuulivat ajajat, joita ankara hiihto jo alkoi uuvuttaa,
+kuitenkin yht'äkkiä ankaran rähinän varmana merkkinä siitä, että kontio
+oli pysähtynyt. Melkein kuin kohona lentäen ponnisti Kari nyt kaikki
+voimansa ja pyyhkäisi hatuttomin päin ja avorinnoin Panun ohitse. Panu
+kumarsihe hänkin viimeiseen koetukseen, mutta pysähtyi ja heitti
+hiihtonsa. Siinä oli paikka, jossa koirat hetkeksi olivat jäljiltä
+haihtuneet, ja karhun jäljet esiintyivät selvinä ja tarkkapiirteisinä
+sotkemattomassa lumessa. Hypäten suksiltaan asetti hän ne rinnan kuin
+lapioksi, työnsi kannat karhun jäljen alle ja käänsi sen takaisin päin,
+kääntäen sillä tavalla kolme jälkeä. Sen tehtyään nakkasi hän sukset
+maahan, harppasi keihään varassa niiden perään ja kuulosti.
+
+Tuskin oli Panu saanut taikansa tehdyksi, kun huomasi sen tehonneen.
+Karhu oli kääntynyt suon päässä ja tuli nyt sen vastaista rantaa
+pesälleen päin. Kun suo oli siltä kohti kapea ja keskellä vielä oli
+saareke, missä karhun makuu oli ollut, riensi Panu sen, minkä kerkesi,
+saarekkeelle, ollakseen sinne piilouneena karhua vastassa.
+
+Hän ennätti täyttää tuumansa ja oli juuri päässyt aukean suosalmekkeen
+yli kuusen juurelle, kun näki kontion suota myöten tulla huppuroivan
+vajoten ja aina ylös hypähtäen syvässä lumessa. Metsämiehiä, jotka
+olivat tähän jääneet, ei näkynyt eikä kuulunut; olivat kai kyllästyneet
+odottamiseen ja lähteneet jälkeen hekin. Eikä Karikaan, joka jo näkyi
+tuolla suon päässä tulevan, ehtisi tänne, ennenkuin saalis ja kunnia jo
+olivat Panun.
+
+Uupuneelta näytti jo karhu, tuon tuostakin se käännähti jäljelleen
+koiria kinttukarvoistaan hätistäen ja sitten aina hiljalleen edeten.
+Ärtynyt se oli, mörisi ja karjui tullessaan, ja päälle se olisi tuleva,
+niin pian kuin miehen edessään näkisi.
+
+Luontonsa karkaisi Panu, veistään puraisi ja kävi tekemään viimeistä ja
+tehoisinta taikaansa. Astuen kolme askelta tulijata vastaan teki hän
+vasemmalla kantapäällään kolme viisikantaa lumeen ja manasi:
+
+     »Villa suusi, villa paasi,
+     villa viisi hammastasi,
+     villaiset sinun vihasi,
+     katke kynnet karvoihisi,
+     hampahat ikenihisi!»
+
+Ne tehtyään peräytyi Panu yhdeksän askelta ja odotti keihäs tanassa
+karhun tuloa, varmana siitä, ettei se viisikantain yli uskaltaisi
+tulla.
+
+Siihen se pysähtyikin koirain taas kinttuja repiessä. Mutta kun samassa
+keksi Panun edessään, karkasi se suu selällään häntä kohti.
+
+Ennätti Panu vielä keihästä karhun rintaa kohti iskiessään kiljaista
+sen syntysanat: »Hiien honka, älä mieheen koske!», jotka hän yksin koko
+heimossaan tunsi, kun karhu vikkelällä liikkeellä keihään kärjen väisti
+ja saaden varren kämmeniensä väliin rutaisi sen poikki kuin kortteen.
+Suulleen suistui Panu samassa lumeen, tunsi raskaan kämmenen pohkeensa
+päälle putoavan, toisen olkapäästä puristavan ja luuli jo viimeisen
+hetkensä tulleen.
+
+Kun hän huumauksestaan heräsi, näki hän karhun selällään hangessa
+keihäs rinnassa ja sukset ristissä selän päällä ja vähän matkaa siitä
+kaatuneen puun päällä Karin istumassa.
+
+Jo oli karhu kohottanut kämmenensä Panun pään päällä, kun Kari
+huudoillaan sai sen huomion itseensä käännetyksi. Kahdelle jalalle
+kohoten oli se vastarintaan asettunut. Tarkkaan oli Kari tähdännyt,
+suoraan sydämeen rautansa upottanut, ja siihen oli metsän kuningas
+ensin istualleen lyykistynyt ja siitä kyljelleen kaatunut.
+
+Panua Kari siitä kohta tunnustelemaan, vaan ei ollut vahinkoa tullut.
+Mutta mielessään hymähti Kari taiotuille aseille ja karhun vihoja
+vastaan varatulle miehelle, joka olisi saanut henkensä heittää, ellei
+taikomaton keihäs ja varaumaton mies olisi apuun ehtinyt. Myhähti vielä
+omaa onneaankin, joka oli antanut hänen päästä Panua pelastamaan,
+tietäen vanhan tavan olevan, että joka kuoleman kynsistä toisen
+pelastaa, hän saa vaatia kaiken, mikä on toisen voimassa antaa. Ehkä
+nyt jo Annikin lunnaiksi riistäisi?
+
+--Tuliko mitään? kysyi Kari, kun näki Panun istualleen nousevan.
+
+--Ei mitään ... hyvähän tuo, että viimeinkin kaatui ... olisi
+minultakin siihen jäänyt, jos ei kenkäni kärki irtonaisen puun juureen
+tarttunut.
+
+--Keihääsi katkesi.
+
+--Vielä minulla kirves varana ... vaan missä lienevät muut miehet?
+
+--Tuolta tulevan kuuluvat.
+
+Suon rannasta kohoavan vaaran rinteeltä kuului huutoa, isoja ääniä,
+kiihkeätä puhelua, pauketta ja rusketta, kun miehet korentoon pantua
+karhua kiskoivat alas jyrkästä louhikosta.
+
+Se oli kolmas kaadettu karhu. Vouti kun oli kyllästynyt odottamaan
+miehiä toisen karhun ajosta, oli vaatinut käymään uuden kimppuun. Sen
+tiettiin makaavan luolassa vaaran rinteellä. Luolan suulle asettuen oli
+vouti ampunut sinne sisään. Suoliin oli sattunut, ja kiljuen oli karhu
+luolan sisästä syössyt kaataen voudin alleen. Muut miehet hölmäytyivät,
+mutta Jorma riensi esiin ja sai vielä vanhoillaankin tanakkana seisten
+karhua keihäänsä kärjellä pidätetyksi, kunnes vouti ja muut miehet
+apuun ennättäen keihäillään tekivät karhusta lopun. Eikä malttanut
+Jorma olla kehahtamatta, kun Karilta kuuli, miten Panun oli käynyt.
+
+--Eivätpä siinä nyt taiotut aseet tehonneetkaan.
+
+Eikä ollut siihen Panulla mitään sanomista.
+
+Mutta alas hinattiin nyt suolle saalis ja vietiin samaan paikkaan,
+missä toinenkin kontio lumella loikoi. Ei ollut matka pitkä
+ensimmäisenkään karhun luo, ja ennen yön tulos olivat kaikki kolme
+samassa paikassa suuren kuusen alla, johon nuotio tehtiin ja asetuttiin
+yötä viettämään, sillä niin vaati vanha tapa ja kunnioitus metsän
+kuningasta kohtaan, etteivät kaatajat ennen kaadettuja taloon menisi.
+Lähetettiin vain Jouko kotiin hiihtämään ja sieltä hevosia ja rekiä
+noutamaan.
+
+Kohta kun tulet oli tehty ja hiestyneet miehet vaatteensa kuivanneet ja
+mukana tuoduista konteista aterian nauttineet, ryhtyivät he
+karhunkaatotemppuja tekemään. Kunkin karhun selkään heitettiin sukset
+ristiin. Sitten kierrettiin näre kunkin turvan ympäri ja näreiden
+silmukkain läpi pujotettiin ja kuuseen kiinnitettiin arvokkaimman
+metsämiehen, voudin, vyö. Kari, Jorma ja Kuisma taittoivat sujuvia
+pajun vitsoja, kiinnittivät niihin kuhunkin messinkirenkaan ja kävivät
+niillä kukin karhuaan turkkiin huitomaan, sill'aikaa kun toiset
+keihäisiinsä tarttuivat ja kääntäen ne kolme kertaa karhun kuonoa kohti
+lauloivat:
+
+    »Ole kiitetty, Jumala,
+    ylistetty Luoja yksin,
+    kun annoit otson omaksi,
+    salon kullan saalihiksi.
+    Otsoseni ainoiseni,
+    mesikämmen kaunoiseni,
+    älä suutu suottakana,
+    en minä sinua kaannut,
+    itse vierit vempeleitä,
+    hairahit havun selältä,
+    puhki puiset kaatiosi,
+    halki haljakan havuisen.»
+
+Vielä oli huuliparta leikkaamatta. Se oli kaatajan leikattava ympäri
+turvan ja hattuunsa kiinnitettävä. Ensimmäisen karhun kaatajina kun
+olivat kaikki yhdessä olleet, annettiin kunnia Kuismalle, joka oli
+ensimmäiseksi keihäänsä ojentanut. Toisen karhun kaatamiskunnia
+tunnustettiin Jormalle, joka oli estänyt karhun pakenemasta. Kolmas oli
+Karin.
+
+--Olihan siinä Panukin osallisena, pistätteli Jorma.
+
+--Karin oli kaatama, virkkoi yhä vähän häpeissään Panu.
+
+Mutta nyt tahtoi vouti, joka havuisella vuoteella tulen ääressä loikoi
+ja hyvillä mielin siinä jäseniään oikoili, tietää, miksi piti karhua
+rengasvitsoilla hutkittaman ja miksi ei saanut naisia nähdä ennen
+metsään menoa.
+
+--Sen tietänet, sanoi Jorma, että taikoja ovat ne, joita minäkin
+taioiksi tunnustan ... vanhaan tarinaan perustuvat ja isäin perintönä
+kulkevat.
+
+--Kerro, Jorma, voudille tarina ... kerro yön kuluksi, illan iloksi.
+
+--Ka, kertonen, kun kuunnellette. Tämä on tarina: Oli kerran kolme
+veljeä, joilla oli vain yksi ainoa sisar. Mutta veljet vihasivat
+sisartaan ja niin pahoin pitelivät, että täytyi tytön erämaahan paeta,
+pois kotoaan korpeen painua. Kulki päivän, kulki toisen, niin jopa
+päivänä kolmantena kontion pesähän yhtyi. Uupuneena paneutui tyttö
+siihen levähtämään. Tuli kontio pesälleen, otti tytön vaimokseen, ja
+sai tyttö kontiolle pojan. Kului aikaa vähäisen, pirahteli pikkuruisen,
+niin jo kasvoi poika mieheksi, ja isä vanheni. Sanoi isä eräänä päivänä
+vaimolleen:--»En jaksa elää minä, vanhuus vaivaa, ikä uuvuttaa. Lähden
+ensi vitilumella liikkeelle, kierrän soita, kierrän maita, jotta
+veljesi jälkeni löytäisivät ja minulle surman antaisivat.» Kielteli
+vaimo, vaan el totellut, teki niinkuin oli luvannut, ja lähti
+liikkeelle vitilumen langettua. Vieri soita, vieri maita ja viimein
+pesällensä takaisin päätyi. Pian löysivät vaimon veljet jäljen ja otson
+pesään kiersivät. Silloin sanoo otso vaimolleen:--»Kiinnitä otsaani
+tämä messinkirengas, että poikani minut muista karhuista tuntisi eikä
+tappaisi minua, jos vastahani tulemaan sattuisi.» Vaimo teki, niinkuin
+kontio käski, mutta aina itki katkerasti. Satoi siitä paksun lumen,
+niin jo kuulee kontio vaimonsa veljien häntä tappamaan tulevan. Kysyy
+vaimoltaan:--»Kuka sinulle ilkein veljistäsi?»--»Kaksi vanhinta
+ilkeämpiä kuin nuorin», vastaa vaimo. Kun veljet tulevat pesälle,
+hyökkää otso ulos, puree pahasti vanhinta veljeä ja peräytyy takaisin
+pesäänsä. Hyökkää kohta taas toisen kerran ulos ja puree keskimmäistä
+veljeä yhtä pahasti. Mutta kolmatta kertaa ulos lähtiessään ottaa otso
+vaimonsa syliinsä ja kantaa hänet ulos pesästä asettaen hänet vähän
+matkan päähän kannon nenään istumaan. Mutta kun ei uskalla vaimo katsoa
+kontion kuolemaa, niin peittää silmänsä esiliinallaan. Ja siitä on
+tullut tapa, ettei nainen saa katsoa otsoa ja otson tappajia.
+
+--Entä vitsat? kysyi vouti.
+
+--Ka, kun veljekset olivat otson tappaneet ja nahkan nylkeneet ja lihat
+panneet kattilaan kiehumaan, niin jo tulee otson oma poika metsältä,
+missä oli ollut sill'aikaa, kun hänen isänsä tapettiin. Veljekset
+kaikki kertomaan tappaneensa kummallisen elukan, jolla oli
+messinkirengas otsassa. Poika siitä sanomaan, että isäni tapoitte ja
+vaatimaan osaansa lihoista. Eivät suostu veljekset antamaan. Mutta
+silloin poika uhkaamaan, että jollette osaani anna, eloon isäni
+herätän.--»Mitenkäpähän tapetun henkiin herättänet?» ivaavat veljet.
+Ottaa poika hienon vitsaksen, solmeaa sen messinkirenkaaseen ja alkaa
+sillä otson nahkaa piestä loihtien:
+
+    »Nouse, luojani, lovesta,
+    tekijäni tainnoksista,
+    ylös ilmoille, isäni!»
+
+Silloin alkaa liha kattilassa keikkua ja kiehua, niinkuin tuossa
+paikassa pois hypätäkseen. Jo tulee veljille hätä käteen, ja kiireen
+kautta he pojalle osaansa antamaan. Siitä on tullut tapa, että
+metsämiehet kohta, kun otso on kaadettu, alkavat sitä hutkia vitsoilla,
+joihin on messinkirengas solmittu. Ja sen pituinen oli se vanhain
+tarina, jota nuoretkin aina mielessään pitäkööt!
+
+Niin puhui Jorma, miesten tuttua tarinata uteliain korvin kuunnellessa.
+Ja vielä monta muutakin karhutarinaa kerrottiin roihuavien nuotioiden
+ympärillä pitkän talvisen yön kuluksi, niinkuin oli tapana tehdä, kun
+saaliit olivat korjuussa hyvät ja miesten mieli siitä iloisena
+keikahteli.
+
+
+
+
+XXI.
+
+
+Monin tempoin ja juhlallisin menoin valmistautuvat metsämiehet aamun
+sarastaessa saaliitaan kotiin kuljettamaan. Kun reet ja hevoset ovat
+saapuneet ja karhu kuhunkin niistä nostettu, lähtee jono liikkeelle
+Jorman laulaessa ja toisten säestäessä vanhaa karhuvirttä, jonka hän
+sanan muuttamatta sanoo olevan Väinön itsensä sepittämän.
+
+    --Lähe nyt tästä, kuin lähetkin,
+    tästä pienestä pesästä,
+    alle kuulun kurkihirren,
+    alle kaunihin katoksen.
+    Siell' on aitta ammoin tehty
+    hopeaisille jaloille,
+    kultaisille patsahille.
+
+Vouti istuu keskimmäisessä reessä, kahareisin karhun selässä, muut
+miehet hiihtävät edessä ja takana ja kummallakin kupeella karhuvirsiä
+laulaen. Mutta kaikista eillimmäisenä hiihtää Kari, paras sankari
+näissä karhunajoissa, ja lyöpi tuon tuostakin pilkkoja puihin merkiksi
+tiestä, jota metsän kuninkaat kulkivat.
+
+Jo saapuu saattoväki Korpijärven rannalle, ja tuolla kohoo pyhä
+uhrivuori ja sen juurella Panula, josta nousevan auringon punaamat
+savupatsaat verkalleen kiemurtelevat ylös tyyneen ilmaan. Yli järven
+siitä ajavat Panulan rantaan, mutta ennenkuin pihaan nousevat,
+pysähtyvät nuottakodan luo, kahden jäälle pystytetyn kuusen väliin.
+Mustanaan seisoo kansaa Panulan pihalla karhumiehiä odottamassa. Eroo
+sieltä ryhmä naisia, Annikki etunenässä, kaikki parhaimpiinsa
+pukeutuneina, ja lähtevät rantaan. Lähestyessään laulavat naiset
+Annikin esilaulajana ollen:
+
+    --Jopa on kulta kulkemassa,
+    hopea vaeltamassa,
+    rahan armas astumassa.
+    Mesiänkö metsä antoi,
+    ilveksen salon isäntä,
+    koska laulaen tulette,
+    hyreksien hiihtelette?
+
+Kari on astunut askeleen tulijoita kohden ja vastaa laululla:
+
+    --Sanomiksi on saukko saatu,
+    virsiksi jumalan vilja,
+    sillä laulaen tulemme,
+    hyreksien hiihtelemme.
+    Eikä saukko ollekans,
+    eikä saukko eikä ilves,
+    itse on kuulu kulkemassa,
+    salon auvo astumassa,
+    mies vanha vaeltamassa,
+    verkanuttu vierimässä.
+    Kun lie suotu vierahamme,
+    ovet auki paiskatkaatte.
+
+Annikki vastaa:
+
+    --Terve, otso, tultuasi,
+    mesikämmen käytyäsi
+    näille pestyille pihoille,
+    kaunoisille kartanoille.
+
+Kari:
+
+    --Minne vienen vierahani,
+    kulettanen kultaseni,
+    tokko laittanen latohon,
+    pannen pahnahuonehesen?
+
+Annikki:
+
+    --Tuonne vienet vierahamme,
+    kulettanet kultasemme,
+    alle kuulun kurkihirren,
+    alle kaunihin katoksen.
+    Siell' on syömät suoritettu,
+    juomaneuvot jou'utettu,
+    kaikki sillat siivottuna,
+    lakaistuna lattiaiset.
+
+Sen laulettuaan heittävät naiset esiliinansa silmilleen, asettuvat
+kahden puolen tietä ja antavat karhusaattueen välistään kulkea,
+liittyen sitten jälkijoukkona miesten perään.
+
+Mutta vouti, joka on reestään naisia tähystellyt ja Annikilla,
+hentovartisella, silmiään ilahuttanut, nostaa huntua hänen kasvoiltaan
+ja virkkaa hänelle vetisesti silmää iskien:
+
+--Joko on tyttöseni minulle saunan lämmittänyt?
+
+Ei osaa Annikki hätäyksissään muuta kuin huudahtaa hiukan, mutta Kari,
+joka on eillimmäisen reen seville hypännyt metsän suuria vieraita
+pihaan ajaakseen, heläyttää hevosta selkään, ja vouti retkahtaa
+selälleen rekeen jalkapohjat edellä pihaan tullen.
+
+Kiroo vouti ja toraa mielessään, mutta kun ei tahdo riitaa rakentaa,
+yhtyy muiden nauruun.
+
+Tuvan eteen ajetaan reet, ja siitä karhut miesvoimalla sisään
+kannetaan, kotona olleiden heitä laululla yhä tervehtiessä.
+
+Kehänä seisovat kaikki karvaisten kontioiden ympärillä, miehet
+etupuolella tupaa, naiset karsinassa peitot silmillä, sillä eivät saa
+he avosilmin karhuun katsoa eivätkä häneen koskea, ennenkuin pää on
+pyhälle vuorelle viety ja karsikko sinne vainajille tehty. Mutta
+liedellä kiehuu jo pata, ja Ilpo odottaa kapusta kädessä.
+
+Ottaa Panu veitsen, jonka ensimmäisen karhun sydämen kohdalle upottaa
+ja verta laskiessaan laulaa:
+
+    --Ei ole veitsi minun tekemä
+    eikä toisten kumppanien.
+    Virossa on veitsi tehty,
+    saatu Saksan kaupungista.
+
+Veren laskettuaan ottaa Panu vispilän ja pirskoittaa sillä ensin
+itseään ja sitten muita ja käy sen tehtyään käpälää nylkemään, joka
+ensiksi on pataan pantava, ja laulaa:
+
+    --Älä, otso, tuosta huoli,
+    äläkä pane pahaksi,
+    jos tulevi turkin tunti,
+    karvojen katsanto-aika,
+    Ei tuhota turkkiasi,
+    karvojasi ei katsota,
+    herjojen hetalehiksi,
+    vaivaisien vaattehiksi.
+
+Niin tehdään joka karhulle, ja vasta sitten käyvät muut miehet
+nylkemiseen käsiksi. Luuta ei rikota, jännettä ei katkaista, jota
+kaikkea Panu suurella huolella ja tarkkuudella valvoo ja ottaa omaan
+haltuunsa nenän, silmät, turvan, kielen, kallon ja hampaat, jotka
+kaikki on uhriksi pyhälle vuorelle vietävä.
+
+Mutta sill'aikaa, kun karhuja tuvassa nyljetään, istuu toisessa tuvassa
+vouti, viinaansa nauttii ja niitä maistamaan muutkin miehet toisesta
+tuvasta huudattaa.
+
+Punoittavat herran posket, ja isoon ääneen hän porisee, mutta tuon
+tuostakin haettaa hän Panun ja kysyy, eikö sauna jo ole hänen
+kylpeäksensä valmis.
+
+--Kohta on valmis, vakuuttelee Panu.
+
+--Joko olet käskenyt Annikin olkia viemään ... sano, että pehmoiset
+vuoteet laittaa, kuiskaa hän.
+
+--Ethän naisten kanssa saunaan, jos huomenna vielä karhun ajoon? Kaksi
+on kierrettyä vielä kaatamatta.
+
+--Minä viisi karhuistasi!
+
+--Ensin kontion kylkeä maistamme, metsämiehen aterian, miesten
+valmistaman, nautimme ... taika on tehoisa semmoinen, houkuttelee Panu.
+
+--Enkä huoli tyhmistä taioistasi, kun eivät itseäsikään auta. Kohta
+tahdon Annikin kanssa saunaan!
+
+--Et saa Annikkia saunaan, virkkaa Panu päättävästi.
+
+--Enkö saa? ärjähtää vouti, alkaen kiivastua.
+
+--Turmelet tytön.
+
+--Ja minä en kysy lupaa sinulta, otan hänet vaikka tukasta vetäen.
+
+Mutta Panu seisoi rauhallisena tuvan ovella ja sysäsi hänet tyynellä
+liikkeellä luotaan, kun vouti näkyi aikovan päälle käydä.
+
+--Olet kovin kiivasta miestä, selvitämme asian tyynesti. Istumme tähän
+lavitsalle ja haastamme niin, ettei koko heimo kuule.
+
+Vouti totteli väkinäisesti.
+
+--Mikset anna tyttöä, vaikka lupasit?
+
+--Karin on tyttö, ja hän on siitä jo suuret lunnaat maksanut.
+
+--Minun ovat lunnaani suuremmat.
+
+--Henkeni Kari pelasti eilen.
+
+--Välipuheemme oli markkinoilla selvä. Kun et puheissasi pysyne, en
+pysy minäkään. Ellet minulle tyttöä toimittane, tiedä, että verosi
+lisään ja tarkkaan otan entisetkin. Etkä saa ainoatakaan oravaa
+kaupaksi kuninkaalle. Katso, miten siitä suoriunet. Paneta hevoseni
+valjaisiin!
+
+--Mitäs maksanet tytöstä, jos saat?
+
+--En enempää kuin olet jo saanut.
+
+--En ota heimoni miesten vihoja päälleni sen vertaisesta. Mutta kun
+kymmeneksi vuodeksi kuninkaan verot lahjoittanet, kun kuninkaan
+metsästäjäksi minut miehineni ottanet ja luvannet torjuakseni tältä
+puolen Rajavuoren kaikki, jotka tänne erän ajoon muista heimoista
+työntynevät...
+
+--Ylen suuri hinta mokomasta...
+
+Mutta Panu huomasi, että vouti vielä on taipuva.
+
+--En ole häntä tarjoillut.
+
+--Viitenä vuotena verosi omasta aitastani maksan.
+
+--Otatkos kuninkaan metsästäjäksi ja annatko omine aseineni torjua
+vieraat?
+
+Vouti mietti hetkisen, käveli edestakaisin lattialla, pysähtyi, kuuli
+naisten toisessa tuvassa helein äänin ilakoivan, Annikki lauloi ja muut
+tytöt säestivät. Siellä oli piirikarkelo jo karhujen ympärillä
+käymässä.
+
+--Siitä hinnasta saat iki-omaksesi!
+
+--Olkoon menneeksi!
+
+--Kättä lyödenkö luvannet?
+
+--Tuoss' on valan veroinen sanani! Ja nyt häntä saunaan toimita.
+
+--En saunaan ... en hinnasta mistään!
+
+Jo kuohahtaa vouti uudelleen, lyö oluthaarikan pöytään, että sen
+sisältö pöydälle hulahtaa, mutta salaperäisesti Panu tarttuu häntä
+käsipuoleen, vetää luokseen ja kuiskaa jotakin korvaan.
+
+--Eikö ole parempi niin?
+
+--Mutta jos lähtevät jälkeen?
+
+--Takkala on suksen keli, eivät hevostasi saavuta.
+
+Vouti murahti väkinäisen suostumuksensa, ja Panu lähti jatkamaan
+karhujen nylkemistä.
+
+
+
+
+XXII.
+
+
+Nyljetty on karhut ja lihat kannettu aittaan orsille riippumaan.
+Suurella kattilalla, jota vain uhritoimituksissa ja suurissa
+karhunpeijaisissa käytetään, on karhurokka keitetty. Panu on sen
+keittänyt tasaisella tulella vettä lisäämättä ja tulta vähentämättä, ja
+niin taitavasti on hän sen kaikkien asiain hyväksi enteeksi osannut
+toimittaa, ettei ole vesi yli kuohunut eikä kesken loppunut. Kahteen
+pitkään pöytään on ateria katettu, toiseen naisille, toiseen miehille.
+Etteivät karhut kesällä karjaa ahdistelisi, ei ole lehmänantia
+pöydässä, vaan olutta ovat haarikat täynnä. Eikä ole lupa naisten
+lihaan koskea ennenkuin miehet sen heidän eteensä lautasilla kantavat.
+
+Kohta syötyä ottaa Panu kaikkien kontioiden päät ja suurimman karhun
+nahkan ja lähtee niitä uhriksi pyhälle vuorelle viemään, kutsuen
+mukaansa kaikki tapossa osallisina olleet miehet. Kutsuu Jorman ja
+Karinkin, mutta uupunut sanoo olevansa Jorma ja Kari sanoo lähtevänsä
+majalleen hiihtämään. Vouti heitäkse penkille pitkäkseen ja sanoo
+aikovansa ruokauntaan levätä. Mutta olkoon joku naisista toisessa
+tuvassa aina valmiina olutta laskemaan, jos häntä sattuisi janottamaan.
+
+--Annikki kuulustakoon, milloin vouti olutta tahtoo! käskee Panu.
+
+Mutta ei lähdekään Kari kotimajalleen hiihtämään, vaikka suksilleen
+astuu ja rantaan päin laskee. Eikä ole Annikki toisessa tuvassa voudin
+kutsua odottamassa. Saunan seinämällä odottaa häntä Kari ja sinne hänen
+jälkeensä Annikki hiipii muiden näkemättä ja kuulematta helliä sanoja
+haastamaan. Hilpeällä mielellä on Kari, ja mielihyvää hymähtelevät
+Annikin kasvot. Iloa ja toivoa kiiltelee kummankin silmä. Ei nyt voi
+enää Panu kauemmin esteitä panna, kun on henkensä pelastuksen velkaa.
+Eikä ole voudistakaan pelkoa, ei ole pestistään puhunut ja tänä iltana
+jo lähtenee, koska jo hevostaan valjastuttaa.
+
+Pitkän aikaa seisovat he asioistaan haastaen, eikä ole Kari nähnyt
+Annikkia koskaan ennen niin iloisella mielellä.
+
+Silloin kuuluu voudin hevonen ajavan rappujen eteen ja Annikkia
+huudetaan. Annikki ei ehdi hyvästiäkään heittää, kun kiiruhtaa pihaan.
+
+--Älä mene vielä! kuiskaa vain mennessään Karille,--minä tulen
+takaisin!
+
+--Tuo, Annikki, voudille lähtöoluet! kuulee Kari Ilpottaren käskevän.
+
+Vouti ilmaantuu rappusille ja heittäytyy rekeensä Ilpottaren häntä
+soihdulla valaistessa. Annikki juoksuttaa tuvasta oluthaarikan ja
+ojentaa sen voudille. Kari näkee voudin reen laidalle nousten tempaavan
+Annikkia vyötäisistä ja hänet rekeen heittävän. Soihtu sammuu, pimeässä
+parkaisee Annikki:
+
+--Auttakaa, auttakaa! Kari, Kari!--ja hevonen puhaltaa täyteen
+laukkaan.
+
+Kari karkaa kohti ja pääsee reen perään kiinni, mutta saa samassa
+kannoilla seisovalta voudin rengiltä iskun kasvoihinsa, kaatuu ja reki
+pääsee hänen käsistään.
+
+Ja ennenkuin hän ennättää nousta, on reki jo törmän alla rannassa.
+Raivoissaan rientää Kari jälkeen, jäältä kuuluu vielä kerran Annikin
+avunhuuto, mutta tukehdutetaan. Juostuaan itsensä hengähdyksiin, niin
+ettei pääse enää paikaltaan liikahtamaan, pysähtyy Kari eikä kuule enää
+muuta kuin omain keuhkojensa kohinan ja sydämensä jyskytyksen.
+
+Älytönnä seisoo hän hetkisen, hyökkää taas eteenpäin, pysähtyy, kääntyy
+Panulaan päin, päättää taas toisin ja lähtee perään. Mutta juostuaan
+itsensä vielä kerran voivuksiin palaa hän Panulaan.
+
+Siellä on huuto ja hälinä ylimmillään, naiset juoksevat ja
+voivottelevat ja tukkaansa repivät, sill'aikaa kun Ilpotar on Panulle,
+joka on vuorelta palannut, selittävinään, miten ryöstö oli tapahtunut.
+
+Silloin syöksee Kari tuvan ovesta sisään ja hyökkää suoraan Panun
+kimppuun.
+
+--Sinun on työtäsi tämä! kähisee hän ja kohottaa kätensä, johon on
+karhukirveensä huotrastaan temmannut.
+
+Mutta ennenkuin hän on ehtinyt iskeä, putoo hänen päähänsä semmoisella
+voimalla Panun nyrkki, että Kari luuhahtaa maahan kuin irtaunut purje.
+Ei käy kukaan Karia puolustamaan, ja kenenkään auttamatta hän
+masentuneena nilkuttaa ulos pimeään porstuaan. Kaikki ovat hätkähtäneet
+Panun voimaa, joka seisoo tuvan lattialla sieraimet suurina ja silmät
+voudin viinasta kiiluen.
+
+Mutta silloin virkkaa Jorma:
+
+--Itseäsi löit etkä Karia. Henkesi pelastajaa löit! Tuhoksesi olkoon!
+Ja sen sanottuaan hän poistuu Karin jälkeen, huutaen häntä, mutta ei
+saa vastausta. Kuulumattomiin on Kari jo kadonnut.
+
+--Annoit Annikin hyvänimisen! voivottelee karsinassa Panun emäntä huivi
+silmillä ja ruumistaan edestakaisin huojutellen.
+
+Ja tyytymättömyyttä ja paheksumista ilmaisevat miestenkin kasvot,
+vaikkeivät uskalla sitä ilmi lausua.
+
+--Välipä orjatytöstä! huutaa Panu. Naiset naisia itkekööt! Pois täältä,
+ämmät, toiseen tupaan! Me miehet karhun peijaita jatkamaan. Juomatta
+ovat vielä voudin lahjaviinat! Mäsäksi isken jokaisen, joka tässä minua
+moittivin silmin jyrää!
+
+Silloin tällöin, kun oli olutta tai viinaa liiemmältä maistanut, joutui
+Panu pois mielensä tavallisesta tasapainosta ja silloin tiesivät
+kaikki, ettei ollut häntä aika vastustaa. Naiset vaikenivat ja hiipivät
+pois, ja useimmat nuoret miehet lähtivät talosta, vaikka oli tapana
+karhunpeijaat karkeloihin päättää. Ei ollut iloista tämän illan, ei
+ollut Jorma kannelta soittamassa, ei Kari karkeloa johtamassa, ja sääli
+oli somaa Annikkia, joka oli voudin raiskattavaksi ryöstetty.
+Kuiskutellen siitä portailla puhuivat, eivätkä auttaneet Ilpottaren
+kehoitukset ja houkutukset. Pois lähtivät hiihtämään.
+
+Mutta vanhempain miesten mielet saa voudin viina vähitellen nousemaan,
+ja innostuneina kuuntelevat he, mitä Panu kertoo kurjan orjan hinnaksi
+saaneensa. Kauppoja semmoisia ei oltu ennen tehty. Nyt ei puute Panun
+heimoa paina, kun saaliinsa suoraan kuninkaalle myyvät. Kaikki nahkat
+Kontojärven markkinoilla ennakolta ostetaan, ostetaan huokeasta ja
+kalliista myydään.
+
+Eikä tällä puolen Rajavaaran saa kukaan muu joustaan jännittää. Tuho
+reitalaisillekin, jos sen tekevät!
+
+Mielistellen miehet Panulle puhuvat, ja käy jo Panu itsekin itseään
+kehumaan.
+
+--Täss' on mies, jonka tekoja vielä taruissa mainitaan ja lauluissa
+lauletaan! Ennen Väinämöstä ja seposta Ilmarista tarujen tieto loppuu
+kuin Panusta tietäjästä, kaikkien taikain taitajasta. Ja vielä senkin
+karsikkoon tuleva kansa kerran uhrinsa kantaa!
+
+Puhuvat ja porisevat, laulavat ja loilottavat miehet olkipahnoilla
+kellehtien, kun Jorma aamupuoleen yötä astuu tupaan ja jää äänetönnä
+ovensuuhun seisomaan. Haarikkaa työntää hänelle Panu, juomaan kehoittaa
+ja mielen kaiveet keventämään. Mutta Jorma työntää takaisin haarikan ja
+virkkaa liikutuksesta vapisevalla äänellä:
+
+--Annikki on juossut koskeen!
+
+--Mitä se koskeen on juossut? kysyy Panu välinpitämättömästi.
+
+--Voudin jälkiä lähdin seuraamaan, kertoo Jorma. Tulen Korpikosken
+niskaan, jossa tie jäältä maalle nousee. Siinä näen naisen jäljet,
+juoksujäljet, hangen halki suoraan koskelle vievän ja jyrkimmän kallion
+reunaan päättyvän. Irti oli raiskaajan reestä reutoutunut ja kuohuun
+kurja heittäytynyt. Siellä on Annikki ja kostoa sinulle, Panu, kosken
+kurkulla huutaa.
+
+--Lieneekö ollut Annikki?
+
+--Kenen lienee tämä päähine?--ja Jorma veti kirjaillun hunnun
+povestaan.--Katajaan oli tarttunut, siitä sen löysin.
+
+Annikin hunnuksi se tunnettiin.
+
+--Kun lienee ollut Annikki, niin olkoon!
+
+--Viattoman veren pääsi päälle ja heimosi päälle toimitit, sanoi Jorma
+uhkaavasti ja poistui.
+
+--Välipä orjattarella, Reidan sikiöllä! En naisten henkiä häikäile.
+
+Muut miehet ovat jo niin päihtyneet, että tuskin ymmärtävät, mitä on
+tapahtunut ja mistä oli ollut puhe.
+
+--Kuka koskeen? Mitä? Kuka koskeen? hoilottavat he.
+
+Mutta Ilpo on siksi älyssään, että muistuttaa pitävän kotihaltijalle
+uhrata, ennenkuin uusi päivä nousee, niin ei salli ruveta kuolleen
+kummittelemaan.
+
+--Uhrata pitää, uhrata, niin pitää, kuin sanot! myöntää Panu.--Mitä mä
+tässä sille suun tukkeeksi? Jouko, Jouko hei, tule tänne!
+
+--Jouko hoi! hoilottavat miehet.
+
+Jouko tulee toisesta tuvasta, josta oven auetessa kuuluu naisten itkua
+ja voivotusta. Annikkia kaksittain itkevät; kun yhdet lopettavat,
+toiset kaksi alkavat.
+
+--Annikki kuuluu koskeen menneen.--Pane kiinni ovi, ettei kuulu akkain
+ulina.--Vie uhri kuolleen muistiksi saunakuusen juureen haltijalle!
+Tuoss' on, kaada kaikki, valele, että kerran saa tarpeensa.--Viinaa se
+on!
+
+--Viinaa! toisti Ilpo.
+
+--Ka, viinaa on, voudin viinaa! Vouti kun tuhosi tytön, niin sen on
+viina kuolinuhriksikin omansa.
+
+Kun Jouko epäröi ja Ilpo säikähtynein silmin Panua katselee, huutaa
+tämä rivosti nauraen:
+
+--Annetaan äijälle viinaa, ei ole eläessään ennen viinaa saanut, maitoa
+on kaiken ikänsä juonut, ei ole liikaa, jos vanha mies kerran saa
+karvaampaakin.
+
+--Jos ottaa pilkaksi ja suuttuu? Tai humaltuu ja yltyy tuhojaan
+tekemään?
+
+--Olisi soma kerran nähdä haltijakin humalassa. Jouko, tee niinkuin
+käsken! Sinun pitää oppia uhraamaan. Älä pelkää, aina minä yhden
+kotohaltijan hallitsen. Annetaan äijälle viinaa!
+
+--Annetaan äijälle viinaa! huutavat miehet tietämättä, mitä huutavat.
+
+Ei uskalla Jouko olla tottelematta, ottaa haarikan, johon Panu oluen
+sekaan on viinaa kaatanut, ja menee ulos. Tuuhea, suuri kuusi, joka
+saunan edessä seisoo ja jonka alla havumajassa ensimmäiset Panut satoja
+vuosia sitten tähän tultuaan ovat ensimmäistä asuntoaan pitäneet, on
+talon pyhä puu ja sen alla kotohaltijan asunto. Siihen kaikki kotouhrit
+kannetaan. Se on tulevia, tapahtuvia asioita tietävä puu, aina pudottaa
+oksansa, kun joku talosta on kuoleva, sitä suuremman, kuta vanhempi on
+se, jonka on vuoro kuolla. Nyt se huojuu ja kaikki sen jäähileessä
+olevat oksat ritisevät niinkuin kaikki katkeamassa olisivat.
+
+Ei olisi Jouko tohtinut sitä lähestyä, itselleen luuli sen päätään
+ravistavan vihoissaan siitä, että sen pyhyyttä pilkattiin. Mutta ei
+uskaltanut olla isänsä tahtoa täyttämättäkään. Tuulen puolelle hiipien
+heittää hän nurkalta uhrin astioineen puun juurta kohti ja juoksee
+kaiken minkä kerkiää takaisin tupaan.
+
+--Mitäs sanoi? huutaa isänsä hänelle vastaan.
+
+Mutta ennenkuin Jouko ennättää mitään vastata, syöksee Ilpotar sisään
+huutaen:
+
+--Pappi tuli! Pappi tuli! Ja hengähdyksestään selvittyään kertoo hän
+heille tulleen kaksi miestä, joista toinen sanoi olevansa Kontojärven
+pappi ja toinen Reita Reidanpoika, ja että huomenna aikoo pitää
+jumalanpalveluksen ja kutsuu kaikki lapset kastettaviksi ja aviot
+Ristin-Kiesuksen nimeen vihittäviksi.
+
+--Siinä se nyt on! kuului Jorma sanovan porstuasta.
+
+Hämmästynyt on Panu eikä ensin tiedä, mitä virkkaa.
+
+--Minä hänet tapan, jos tahdot! huutaa Ilpo, joka, vaikka muuten on
+hiljainen mies, on käynyt raivopäiseksi voudin viinoista.--Viha ja sota
+on välillämme!
+
+Miehet huutavat samaa, mutta hilliten virkkaa Panu:
+
+--Et tapa etkä häneen koske! virkkaa hän varmasti ja kylmästi ja lisää
+sitten Ilpottarelle:
+
+--Mene kotiisi ja anna vieraille, mitä tarvitsevat. Mutta et mene sinä
+eivätkä muut heitä puhuttelemaan. Mutta jos huomenna tänne tullevat,
+niin kuulemme, mitä heillä on asiata.
+
+Ja sen sanottuaan korjautti hän pois juomat ja laittoi väkensä, vieraat
+ja talon joukon, levolle.
+
+
+
+
+XXIII.
+
+
+Ei ollut ainoatakaan panulaista näkynyt Kontojärven kirkolla sitten
+markkinain. Pyryilman kanssa kerran lähdettyään olivat salolaiset
+jäljettömiin kadonneet kuin villipeurat, jotka asutuille maille jonkin
+kerran eksyttyään oikaisevat kuin viivalla vetäen takaisin synkille
+sydänmaille.
+
+Lukusilla kulkiessaan pitäjänsä asutummissa osissa tiedusteli
+Martti-pappi Panusta ja hänen hankkeistaan. Ei kukaan sanonut hänestä
+mitään tietävänsä, ei kukaan mitään hänestä kuulleensa. Mutta vaikka
+Panu miehineen pysyi poissa, lumeen peittyneiden, laduttomien korpiensa
+takana, tuntui hänen läsnäolonsa kuitenkin kaikkialla, mihin pastori
+tuli. Jos hän otti hänet puheeksi, vaikenivat miehet kuin yhteisestä
+sopimuksesta, loivat silmänsä maahan ja koettivat kääntää puheen
+toisaalle. Hän heitä siitä nuhteli, mutta he vaikenivat yhä, ja silmään
+ilmaantui pelonalainen, välttelevä, kaihtiva katse. Se oli yhä sitä
+samaa, salaperäistä pelkoa, jonka hän heti tultuaan oli huomannut, ja
+markkinamessun jälkeen se oli yhä ollut kasvamassa. Vähitellen alkoi
+hänelle selvitä syykin siihen. Tuon tuostakin tiedusteli häneltä
+salamyhkäisesti ja kautta rantain milloin yksi, milloin toinen pitäjän
+mies, eikö ollut mikään vaara häntä uhannut, eikö ollut huomannut
+minkään onnettomuuden häntä väijyvän. Kun hänen vaimonsa kerran
+sairastui, ilmaisi Rampa-Riitan äiti vihdoin kaikkien ajatukset,
+selittäen taudin panentataudiksi, Korpijärven suuren tietäjän
+nostamaksi. Muutkin merkit osoittivat, että Panu oli ollut liikkeessä.
+Koko talven oli vuoroin pyrynnyt, niinkuin olisivat kaikki Lapin
+lumiseulat yltä kuohuneet, vuoroin ollut viikkomääriä niin ankara
+tulipalopakkanen, ettei muistettu miesmuistiin moisia ilmoja olleen. Se
+ei ollut enää oikeata jumalanilmaa ... pahan nostamaa oli ... ei olisi
+pitänyt noitaa kirota, se kiroo vastaan kahta kipakammin.
+
+Reita toi nämä tiedot ja kertoi vielä kuulleensa miehiltä, jotka olivat
+saloilla hirven hiihdossa olleet, miten Panu oli kirkkoa kironnut ja
+miten kirkko siitä kirouksesta oli kumolleen ilmassa keikahtanut, ja
+olivat miehet asiasta Panua ihmetellen puhuneet.
+
+--Jos on kirkko ollut kumollaan, niin on se pantava kohdalleen jälleen,
+virkkoi Martti-pappi.
+
+Ja siitä päivästä hankki hän lähtöä Korpijärven perukalle. Niin kauan
+kuin ei hän sinne mene eikä osoita uskaltavansa käydä sutta hänen
+omassa luolassaan uhkaamaan, ei se lakkaa hänen karjaansa vaanimasta.
+
+Mutta ei ollut retki Korpijärvelle helppo tehdä. Harvat olivat ne
+miehet, jotka siellä olivat liikkuneet ja jotka sinne tien osasivat.
+
+Eivät auttaneet uhkaukset, eivät houkutukset ja lupauksetkaan.
+Korpijärven perukka oli kuin manala, jonne monta oli mennehiä, harva
+sieltä tullehia. Oli nähty, että tietäjä, kun tahtoi, taisi jäljet niin
+sotkea, ettei kotiinsa osannut, vaan talvikauden korpia harhaili,
+samoja jälkiään kiersi, kunnes nääntyi ... niin oli monelle käynyt.
+
+Niin kului talvi puolilleen, ja jo oli pastori vaimonsa kieltelyistä
+huolimatta päättänyt Reidan kanssa ja ilman opasta lähteä umpimähkään
+kesäpäivän nousua kohti hiihtämään, kun tuli tieto, että vouti hankkii
+karhun ajoon Korpijärvelle.
+
+Tie oli auki ja voudin jälkiä noudatellen lähtivät Martinus Olai ja
+Reita Reidanpoika kirkkaana kevättalvi-aamuna retkelleen. Voiton
+varmuus rinnassa pappi hiihtää, on niinkuin metsästäjä, joka on otuksen
+jäljille päässyt ja seuraa sitä selvää jälkeä myöten, kunnes varmassa
+piilopaikassa tavoittaa. Kuta kauemmin hän hiihtää, sitä kauemmaksi hän
+tulee kotoaan, mutta ajon päämaali ei tulekaan sitä mukaa lähemmä. Tuon
+vaaran rinteellä hän sen saavuttaa, mutta kun sinne saapuu, jatkuu
+jälki yhä ja uppoo yhä synkemmille saloille.
+
+Kolme päivää hiihtivät pastori ja Reita, yöt aina nuotioilla väristen.
+
+Mutta kuta kauemmaksi tulivat kirkolta, sitä turvattomammaksi kävi
+mieli. Se, mikä kotona, kirkon turvissa, joka oli kuin hyvin varustettu
+linnoitus, tuntui varmalta saavuttaa, se oli täällä sen piiristä
+poistuessa sitä epätietoisempaa, kuta edemmä tultiin. Voisiko hän
+siellä mitään saada aikaan? Eikö ollut mieletöntä mennä takamaita
+kylvämään, kun rintamaatkin vielä raakaa metsää kasvoivat? Eikö olisi
+ollut tarpeeksi työtä kirkon ympäristössä ja eikö otollisempaa jo ennen
+avatulla vainiolla viljelystä parantaa? Milloin tuntui näihin
+kysymyksiin yksi vastaus oikealta, milloin toinen--mutta viimeinen oli
+aina se, että hän heitti konttinsa uupuneeseen selkäänsä, tarttui
+sauvaansa ja lähti Reidan jälkeen ponnistamaan. Korpiahan hän oli
+tullut aukaisemaan, ja korpea kohti piti hänen kulkea ... muut asutuita
+maita viljelkööt. Vaimo oli ollut alakuloinen hänen lähtiessään, oli
+silmissä ollut pyyntö, jota ei suu ilmaissut. Mutta ei saanut Jumalan
+käskyjä täyttäessä muiden mieliä kysyä ... ja tarpeen oli hänellekin,
+että uskonsa vahvistuu, että turha pelko hänestä poistuu ja että hän
+kerran käsittää, ettei ihmisen henkikään mihinkään saa kuulua, kun vain
+Isän tahto täytetään. Mitä hän pelkäsi? Minunko henkeäni? Mutta
+silloinhan hän ei luottanut suojelijaani ja siihen täytyi hänen oppia
+uskomaan. Omaa henkeäänkö? Mutta kukapa sitä pyytäisi, ja samahan oli
+suojelija hänelläkin.
+
+Lieneekö Reita arvannut hänen ajatuksensa, vai muutenko ne lienevät
+samaa jälkeä juosseet, niinkuin he samaa latua hiihtivät. Mutta heidän
+kolmantena iltana nuotiolla levätessään ja vielä valvoessaan virkkoi
+hän:
+
+--Etkö pelännyt jättää naistasi yksin!
+
+--Miksi pelkäisin?
+
+--Isä kun taikamatkoillaan kulki, jätti aina miehen kotiin äidin
+turvaksi. Kun noidan nuoli taloon kiitää, miehen karvaisesta rinnasta
+kilpistyy, mutta kun ei miestä karvarintaa talossa, naisen sydämeen
+uppoo.
+
+--Älä sinä usko, Reita, semmoisia ... eivät noidat mitään mahda, kun
+vahvasti uskot, etteivät mahda.
+
+Koetti Reita vakuuttaa itselleen vahvasti uskovansa, mutta kuta
+kauemmaksi korpiin painuttiin, sitä aremmaksi kävi hänkin, vavahtaen
+tuulen huokauksia hongikossa, säikähtäen puista putoilevaa lunta,
+kuvitellen peikoiksi kaatuneiden puiden juurikkaita ja hiipiviksi
+haltijoiksi ohi pyryäviä lumipilviä. Kirkon seinien suojassa oli
+hänestäkin ollut turvallista, mutta täällä oli, niinkuin ei Jumalan
+hengellä, sillä kaikkia kastetuita suojaavalla hyvällä haltijalla,
+olisi ollut enää mitään vaikutusta eikä valtaa. Alkumatkasta se oli
+tuntunut mukana olevan, edellä kulkevan, kupeella hiihtävän, mutta
+sitten oli kuin vähitellen jäljelle jäänyt ja viimeisestä yöpaikasta
+Rajavaaran alla lopullisesti takaisin kääntynyt.--Jos meidät tuhoovat?
+ajatteli hän, vaikkei uskaltanut sitä pelkoaan ilmaista. Ja salaa pisti
+hän aapisen kontistaan povelleen tuntien siitä vähän mielensä
+rohkenevan.
+
+Kolmannen päivän iltana he eivät enää nuotiota tehneet, vaan päättivät
+yötä myöten hiihtää, kun jo oli puolilta päivin alkanut näkyä korkea
+luminen vaara, jonka Reita luuli lapsuutensa muistolta tuntevansa
+kuuluksi uhrivuoreksi. Kuta enemmän he sitä lähenivät, sitä
+korkeammaksi se kohosi, ja Korpijärven päähän tultua se oli, kuin olisi
+siinä ihan edessä ollut.
+
+Voudin rekien jälki vei suoraan vuorta kohti, mutta vaistomaisesti
+kampesi Reita illan pimetessä siitä pois, loitoten järven toista rantaa
+hiihtämään. Raskasta oli nyt hiihto nuoskeutuneessa lumessa ja voimain
+väsähtäessä. Suksia paattoi, ja jalkaa livetti varpaallisesta.
+
+Sanaakaan vaihtamatta kulkea nujersivat he järveä pitkin, joka näytti
+ulottuvan loppumattomiin. Vasemmalla kädellä oli matala metsänranta,
+oikealla yhä uhkaavamman näköiseksi kohoava vaara.
+
+--Miksi poistut täältä? kysyi pastori nähtyään, ettei Reita enää jälkeä
+seurannut.
+
+--Ei ole hyvä tuota lähestyä, virkkoi Reita, osoittaen vaaraa.
+
+Ei tuntenut pastori tarpeeksi voimaa rinnassaan pannakseen vastaan,
+vaan seurasi Reitaa, vaikka tunsikin sen heikkoudeksi.
+
+--Millä puolen järveä tietäjä asuu? kysyi hän pitkän aikaa ääneti
+hiihdettyään.
+
+--Vuoren puolella muistelen hänen asuvan ja niin olen kuullutkin.
+
+--Sinne täytyy meidän mennä,--ja hän ponnisti viimeiset tahdonvoimansa
+rinnassaan kasvavaa epämääräistä pelkoa vastustaakseen.
+
+--En lähde yöllä noidan taloon.
+
+--Heikko on uskosi, Reita.
+
+Reita ei vastannut, vaan kuulosti outoa ääntä edestäänpäin järveltä.
+
+--Mitä se on? Mikä siellä huutaa? Näetkö mitä?
+
+--On, niinkuin naisen ääni huutaisi.
+
+Tuon tuostakin kuului kuutamon hämärästä kuin tukahdettu uikutus ja
+väliin parkaisu ja sitten ajavain meteliä.
+
+--Auttakaa! Autt...! kuului nyt selvään, ja jonkin matkaa heistä näkyi
+saaren takaa täyttä laukkaa karkaava hevonen rekineen, kadoten samassa
+toisen saaren taa ja sinne häipyen näkymättömiin ja kuulumattomiin.
+
+Pääsemättä selville siitä, oliko se harhanäkö, vai olivatko silmät ja
+korvat totta puhuneet, ei Martti-pappi enää pyrkinyt Panulaa kohden,
+vaan seurasi vastausta saamatta Reitaa, joka yhä enemmän loittoni
+tuolta epäilyttävältä rannalta. Yksi ainoa halu heitä enää elähytti:
+päästä suojaiseen paikkaan lepäämään. Ja päämäärä näytti tällä hetkellä
+olevan niin kaukana ja voimat sen saavuttamiseen niin vähissä, että hän
+tunsi pyrkivänsä sitä kohden vain siksi, ettei tiennyt muutakaan
+suuntaa, minne mennä.
+
+Silloin tuikahti tuli jostakin edestäpäin näyttäen olevan hyvin kaukana
+taivaanrannan rajassa. Se sammui kohta. Mutta kun he sen viittaamaa
+suuntaa olivat vähän aikaa hiihtäneet, ilmaantui yht'äkkiä eteen asuttu
+ranta ja rannalla talo. He olivat Ilpolassa, toisella puolen järven,
+vastapäätä Panulaa.
+
+Talossa vielä valvottiin. Koirain äkäistä haukkua katsomaan tulleelta
+emännältä pyysivät he saada yösijaa ja ruokaa. Soihtu kädessä vei hän
+heidät suureen lämpimään tupaan. Kysymättä, keitä vieraat olivat ja
+millä asioilla kulkivat, kantoi Ilpotar pöytään syötävää ja levitti
+kaislapahnat uunin kylkeen lattialle. Oli tapa saloilla semmoinen,
+ettei ennen vieraan syötyä kysytty, kuka oli ja mitä kulki. Ja jos oli
+vihamieskin vaikka mimmoinen, ei häntä sinä saanut kohdella, jos kerran
+oli tarjouksen vastaan ottanut ja jos ei omasta ehdostaan riitaan
+käynyt.
+
+Mutta kun Ilpotar vierasten syötyä ja siitä kiitettyä sai vastaukseksi
+kysymykseensä kuulla, että toinen heistä oli Kontojärven kuulu pappi ja
+toinen Reita-vainajan poika Reita--niin sanattomaksi jäi hän pöydän
+päähän seisomaan ja sai vasta hetken kuluttua esille vavahtelevan
+kysymyksen, mitä täällä kulkivat?
+
+Hän näki pitkän, solakan, korkeaotsaisen ja tuimasilmäisen miehen
+nousevan pöydän päässä seisoalleen, niin että päälaki miltei orteen
+ulottui, näki hänen luovan häneen vakavan, voimakkaan, miltei käskevän
+katseen ja kuuli hänen sanovan:
+
+--Kuljemme täällä julistamassa ainoan oikean iankaikkisen Jumalan pyhää
+sanaa ja kutsumme kaikki sitä kuulemaan ja hänen opistansa osaa
+ottamaan. Kutsumme tänne heidät kaikki, heimonne miehet, jotka sanot
+koolla olevan, huomenna, kun yömme ensin matkan vaivoista levänneet
+olemme, saapumaan luoksemme tänne jumalanpalvelukseen tähän paikkaan,
+minne Herra meidät ensin johdatti, kun luulimme jo erämaahan
+eksyneemme. Tulkoot aviot tänne vihittäviksi ja tuotakoon lapset tänne
+kastettaviksi. Sano heille se!
+
+--Sanotaan, sopersi Ilpotar tietämättä oikein, mitä lupasi. Mutta sen
+hän vain tunsi, että hänen vastustelematta täytyi totella ja tehdä,
+niinkuin käski tuo outo mies, ja viedä se sanasta sanaan perille.
+
+Ilpottaren mentyä heittäytyivät pastori ja Reita vuoteelleen ja
+nukkuivat kohta.
+
+Herättyään aamulla eivät he huomanneet talossa ainoatakaan asukasta.
+Talo oli kuin autio. Likainen, kalpea orjatyttö pilkisti vain navetan
+nurkan takaa. Ei näkynyt muita eläviä kuin koirat, jotka äreästi heidän
+ympärillään haukkuivat.
+
+--Koska he eivät tule luoksemme, on meidän mentävä heitä hakemaan,
+virkkoi pastori. Tiedätkö, missä on Panula?
+
+--Äiti sanoi sen olevan vaaran juurella, suuri uhrikuusi saunan edessä,
+vastapäätä Ilpolaa, ja jos tämä lie Ilpola, niin tuossa lienee Panula,
+--ja Reita osoitti lahden toisella puolella olevaa taloa, johon merkit
+sopivat.
+
+--Uskallatko seurata minua?
+
+--Seuraan, vaikka minne vienet.
+
+--Hyvä on. Lepo ja uni ovat uskoasi vahvistaneet.
+
+Itsekin tunsi hän niin voimistuneensa, että oli kuin olisi
+valmistautunut omaan kirkkoonsa lähtemään. Voimakas varmuus häntä
+kantoi, ja hänen rintansa täytti tunne, ikäänkuin hän nyt vasta olisi
+tehtävänsä oikealla tiellä.
+
+Haettuaan esille kontistaan papinkauhtanansa, vedettyään sen
+sarkapukunsa päälle ja pistettyään kainaloonsa Uudentestamentin ja
+virsikirjan lähti hän, Reidan yksiin jälkiin astuessa, kulkemaan jäätä
+myöten Panulaa kohti, jonne muutamat lumeen pistetyt näreet osoittivat
+heille tien.
+
+Heti Ilpolasta lähdettyään näkivät he, että heidät Panulasta
+huomattiin. Väkeä pullahti piha täyteen heitä katsomaan. Mutta heidän
+taloa lähestyessään katosivat kaikki huoneisiin kuin kärpät kiviensä
+koloihin, katosivat kuin itseensä vuoreen, jonka rinteessä talo
+Ilpolasta päin katsellen näytti olevan kiinni, rakennettuna siihen
+mustine ovineen ja ikkunoineen kuin vuoren sisäänmentävää vartioimaan.
+--Vuori itse kohosi nyt kaikessa uhkaavassa komeudessaan kirkastuen
+kirkastumistaan pakastavassa aamuilmassa, hajoitellen vain vielä
+viimeisiä suvisen sään sumuja kaljun lakensa ympäriltä. Oli kuin olisi
+ollut sitä vastaan käytävä, sitä valloittamaan ryhdyttävä. Yksinkö hän
+oli sen tekevä? Yksin--Jumalan kanssa!
+
+
+
+
+XXIV.
+
+
+Kun pastori Martinus Olai avasi Panulan tuvan oven ja astui sisään,
+näki hän sen täynnä väkeä. Väki väistyi hänen edessään, jakautui
+kahtia, ja käytävän päässä pöydän latvalla seisoi Panu. Käytyään
+keskilattialle tervehti pastori ensin isäntää ja sitten hänen väkeään
+ja vieraitaan:
+
+--Toivotan hyvää huomenta ja tuon Herran Jumalan rauhan ja tervehdyksen
+isännälle ja hänen heimolleen! sanoi hän tyynesti ja rauhallisesti.
+
+--Terve vieraalle! vastasi Panu, käymättä kuitenkaan kättä antamaan
+ja--terve vieraalle! säestivät useat äänet väkijoukosta.
+
+Hetken kuluttua, jolloin vallitsi täydellinen äänettömyys tuvassa eikä
+kukaan paikaltaan liikahtanut, uudisti Panu:
+
+--Terve vieraalle, kun rauhan vieraana kulkenet!
+
+--Rauhan vieraana kuljen, vastasi pastori.
+
+--Astuos sitten ylemmä ja nauttios, mitä talo tarjota taitaa.
+
+Emäntä astui esille ja tarjosi haarikan olutta tulijalle, joka oli
+istunut pöydän eteen penkin päähän, samalla kun Panu oli istuutunut sen
+toiseen päähän.
+
+Kun Martti Olavinpoika oli antanut haarikan takaisin, kysyi Panu:
+
+--Sallinee vieras kysyäni, millä asioilla hän kulkee?
+
+--Kuljen ainoan oikean Jumalan rauhaa ja evankeliumia julistaen ja
+kaikki kadotetut tahdon siitä osallisiksi saattaa.
+
+--Luulin sinun minua kiroten tulevan ja sotaa hankkivasi.
+
+--Väärät jumalasi kirosin, en sinua. Tuomitsin taikauskosi ja menosi,
+joilla ihmisiä pimeyteen sidot. Nyt olen tullut selittämään sinulle ja
+heimollesi, mikä on minun Jumalani ja mikä sinun ja mikä on ero heidän
+välillään.
+
+--Turhaan taisit tulla! virkkoi Panu ylenkatseellisen huolettomasti.--
+Omat jumalamme tiedämme emmekä niistä neuvoja tarvitse; sinun jumalasi
+eivät meitä liikuta. Jos sitä varten tulit, parasta kun pyörrät
+entisille jäljillesi.
+
+--Sitä varten tulin ja kysyn nyt, sallitko puhuakseni huoneessasi?
+
+Ja kun Panu ei heti vastannut, lisäsi hän:--Ei vain Panu pelänne minua
+kuulla!
+
+--Ei ole Panu vieraansa suuta koskaan sulkenut, haastoipa tai hoilotti.
+
+Uteliain silmin seurasi väki tuvassa vieraan miehen liikkeitä ja hänen
+puhettaan. Outo oli hän nähdä mustassa puvussaan, erilainen muita oli
+äänensä ja ryhtinsä ... tuoko se oli uskaltanut Panun kirota? ... mitä
+mahtoi hänellä olla puhumista, kun oikein pyytämällä pyysi sanan lupaa
+saadakseen.
+
+Mutta Panu istui kyynärpäitään polviin nojaten ja katseli tuuheiden
+kulmainsa alta syrjäsilmällä pastoria, samalla kun tutki vaikutusta
+hänen tulostaan ja esiintymisestään miestensä kasvojen ilmeissä. Oliko
+hän tehnyt viisaasti vai tyhmästi ottaessaan hänet vastaan? Olisiko
+pitänyt käännyttää ovelta takaisin? Koko yön hän oli sitä miettinyt.
+Mutta eihän käynyt koko heimon kahta miestä vastaan sotaan rupeaminen.
+Ja jos olisi pois ajanut, ovet sulkenut, pelkuriksi olisi hänet
+leimattu, ja olisivat Jorma ja hänen miehensä alkaneet hokea: »Ei
+uskaltanut Panu antaa sen puhuakaan, niin pelkäsi hänen tietojaan!» Nyt
+sanottaisiin: »Omaan taloonsa puhumaan otti, ei pelännyt hänen
+tietojaan, ei taikojaan: on itsellään paremmat!» Mutta kuka tiesi, mitä
+hän tulisi puhumaan, millä salaisella sanalla saisi kansan mielen
+lumotuksi. Mutta olihan vielä aikaa nähdä ja aikaa toimia.
+
+Panun silmät sattuivat Reitaan, joka oli istuutunut papin viereen
+penkille vähän matkaa hänestä. Ryhdittömän ja heikon näköinen hän oli,
+eikä ollut silmissä isä vainajansa voimaa. Ei ollut hänestä isänsä
+kostajaksi.
+
+Ja kalkin puolin tullen siihen päätökseen, ettei mitään oltu vielä
+menetetty ja että tuossa oli otus kierroksessa ja vielä aikaa tuumia,
+miten se olisi otettava, kävi Panu odottamaan, mitä tuleman piti.
+
+Martti-pappi oli asettanut kirjansa pöydälle ja asettunut itse pöydän
+päähän. Avattuaan niistä toisen ja selailtuaan vähän aikaa lehtiä,
+nousi hän ylös ja virkkoi:
+
+--Ennenkuin puhun, mitä minulla on teille puhuttavaa, veisatkaamme
+virsi!
+
+Hän aloitti sen ensin hiukan epävarmalla ja värähtelevällä äänellä,
+mutta varmistui pian, kun Reitakin siihen yhtyi. Muut tuvassa olijat
+eivät yhtyneet nuottiin, mutta eivät häirinneetkään. Kun hän pari
+värssyä veisattuaan vaikeni, vallitsi tuvassa yhä sama äänettömyys,
+eikä Panu liikahtanut.
+
+--Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, aloitti pastori. Jumalan armo,
+Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien
+kanssanne. Amen! Ja nyt tahdon minä puhua teille, rakkaat ystävät--
+sillä ystävänä minä tulen, niinkuin sanoin, vaikka minua on teille
+vihamiehenä esitetty--tahdon puhua teille siitä Jumalasta, joka tämän
+maailman loi ja joka sitä yhä vielä johtaa ja hallitsee. Ei ole hän
+teille tuntematon ollut, vaikka ette ole tahtoneet häntä tuntea. Usein
+on hän teitä luoksensa kutsunut, mutta te olette häntä ylenkatsoneet ja
+hänelle sydämenne paaduttaneet, ja jatkaneet niiden väärien henkien
+palvelemista, jotka teitä eksyksissä ja pimeyden harhateillä
+kuljettaneet ovat. Mutta ei hän teitä ole tahtonut jättää eikä teitä
+vielä kovakorvaisuudestanne rangaista, sillä hän on laupias ja
+pitkämielinen. Sentähden hän on lähettänyt minut teitä luoksensa
+noutamaan ja käskenyt minun teille itsestänsä ilmoittamaan. Kuulkaa
+sitten, että hän on suuri ja voimakas Jumala, joka ei asu maan päällä,
+niinkuin teidän haltijanne, joita jumaliksi luulette ja jumalina
+kunnioitatte, vaikka ovat vain pahoja henkiä ja perkeleen sikiöitä, ei
+piile kivissä eikä kannoissa, ei puissa eikä käsin tehdyissä kuvissa,
+ei maan alla eikä vesissä, vaan korkeudessa hän asuu, taivaassa tähtien
+takana, joka on hänen asuntonsa. Siksipä ei hän annakaan lumota itseään
+uhreilla eikä lahjoilla eikä loihduilla eikä taioilla, mutta jos hänen
+tahtoaan tottelette, niin on hän teille armollinen ja antaa teille
+parhaan, mitä toivoa voitte, antaa iankaikkisen elämän, niin ettette
+kuole, vaikka henkenne heitätte ja ruumiinne mullaksi muuttuu.
+
+Hän oli päässyt alkuun ja sai keskeytymättä puhua. Silmät kiinteinä ja
+kasvot jännitettyinä seurasivat kuulijat hänen sanojaan. Panukin oli
+kääntynyt päin. Kasvoissa oli tarkkaava ilme, silloin tällöin
+liikahtivat otsan rypyt ja kulmat; kerran kaksi oli hän aikonut suunsa
+avata, mutta se aikomus ikäänkuin kilpistyi takaisin puhujan puheen
+vauhdista ja sanojen voimasta.
+
+Ja pastori jatkoi yhä enenevällä ponnella ja vakaumuksella puhettaan.
+Hänen täytyi saada kaikki heille sanotuksi, sanotuksi yhdellä kertaa,
+niin että se jäisi soimaan ainaisena kaikuna heidän korvissaan. Nyt
+heti tahtoi hän heidän mielensä ja sydämensä valloittaa, ei kuitenkaan
+väkivallalla, ei kiroten heitä, ei murjoen eikä luotaan peloitellen,
+vaan niinkuin avosylin ottaen ja sydämet hellyttäen. Eikä Panu, joka
+oli varustautunut kovia sanoja vastustamaan ja niitä kumoamaan, päässyt
+keskeyttämään eikä puheeseen puuttumaan.
+
+Hän puhui ensin siitä taivaasta, jossa Jumala asuu ja jossa ihmiset,
+kurjimmat ja köyhimmätkin uusiin, ihaniin vaatteisiin puettuina yöt ja
+päivät uupumatta hänen ylistystään laulavat mitään kärsimättä, mitään
+puutetta tuntematta. Ikuinen on se ilo ja onni, joka siellä odottaa, ja
+sen voi saavuttaa jokainen, joka uskoo ainoastaan oikeaan Jumalaan ja
+tekee kaikki, mikä hänen tahtonsa on. Mutta mikä on hänen tahtonsa, ja
+mistä me sen tietää saamme? Eivät ole sitä meille ihmiset ilmaisseet,
+eivät tietäjät eivätkä taikurit hänen tahtoaan tulkinneet, vaan itse
+hän on sen meille ilmoittanut, lähettänyt tänne sitä meille julistamaan
+oman ainokaisen Poikansa, joka on ihminen, mutta on samalla Jumala,
+jota Kristukseksi Jeesukseksi sanotaan...
+
+--Ristin-Kiesukseksi--kuului kuiskauksia karsinan perästä.
+
+--Ja kun Poika oli isästään ilmoittanut ja hänen tahtonsa tietyksi
+tehnyt, niin uhrasi hän itsensä ja kuoli kaikkien ihmisten edestä,
+ettei heidän tarvitsisi iankaikkisesti kuolla, vaan Isän Jumalan viha
+lepytettäisiin. Mutta kun hän kuollut oli, nousi hän ylös kuolleista...
+
+--Nousi kuolleista, kuului taas joku ihmettelevä ääni kertovan.
+
+--Nousi kuolleista ja astui alas helvettiin, manalaan, jossa kaikki
+pahat henget ja heidän ruhtinaansa sitoi ja vangitsi--eikä heitä
+kenenkään pelätä tarvitse eikä uudelleen sitoa. Ja hän nousi ylös
+taivaaseen kirkkaana kuin aurinko ja siellä nyt istuu Isänsä oikealla
+kädellä, ja kun me rukoilemme, rukoilee hän isäänsä meidän puolestamme
+ja Isä antaa meille, mitä me pyydämme.
+
+--Antaako se metsäonnenkin? kysyi Panu.
+
+--Hän on taivaan ja maan herra ja hallitsee ja vallitsee kaiken, mikä
+taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja metsissä elää ja liikkuu; ja
+kaikesta hän antaa tarpeen mukaan sille, joka hänen tahtonsa täyttää ja
+hänen käskyjänsä noudattaa. Tähän hän on käskynsä kirjoittanut, tähän
+pyhään kirjaan, jota tahdon opettaa teidät ymmärtämään, jos luokseni
+tulette ja sitä oppia tahdotte.
+
+--Emme kirjoistasi huoli ... on arpaseula neuvomme, kun jumalien tahtoa
+tarvitsemme tietää. Pysymme siinä, mitä olemme esivanhemmiltamme
+oppineet ja jotka vanhastaan ovat olemassa olleet. Turhaan meille uusia
+jumaliasi ja heidän oppejaan tyrkyttelet, keskeytti hänet Panu.
+
+--En tahdo teille mitään tyrkyttää enkä kieltää teitä käyttämästä sitä,
+mikä vanhastaan on ollut olemassa, kun se vain hyvää ja oikeata on.
+Mutta ei ole kaikki oikeata, mitä teette, vaan pahennukseksi Jumalalle.
+Sillä ensimmäinen ja suurin käsky tässä hänen kirjassaan on: »Minä olen
+Herra sinun Jumalasi, ei sinun pidä muita jumalia palveleman» ja toinen
+on: »Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi». Esi-isänne ovat pakanoita
+olleet, niinkuin tekin vielä olette, ja istuneet pimeyden ja pakanuuden
+varjossa eivätkä mitään oikeasta Jumalasta tienneet, vaan palvelleet,
+niinkuin teidänkin palvelevan kuullut olen, oikean Jumalan asemesta
+kiviä ja kantoja ja karhuja, ja kaikenlaista taikuutta harjoittaneet.
+Mutta ei voida heidän avullaan saada aikaan muuta kuin pimeyttä ja
+erhetyksiä. Sentähden täytyy teidän heistä luopua ja kristityiksi tulla
+ja kasteen kautta hänen lapsikseen päästä, oikeaan uskoon ja totiseen
+Jumalan tuntemiseen. Ja kun kerran olette sen ihanan nimen kristityiksi
+kutsuttaa saaneet, niin on teidän elämännekin sen jälkeen asetettava ja
+pakanallisista ja synnillisistä menoistanne luovuttava.
+
+--Pysymme siinä, missä esi-isämme ovat pysyneet!
+
+Mutta pappi ei kuullut Panua eikä hänen vastaukseensa huomiota pannut.
+Ja sivuitse kuulijainkin korvien se näytti menevän. Yhä enemmän
+innostuen kävi hän puhumaan siitä toisesta suuresta käskystä, jonka
+hänen suuri Jumalansa on ihmiselle antanut. Hänen Jumalansa oli
+rakkauden Jumala, joka kielsi ketään tappamasta, ketään heikompaansa
+sortamasta, ketään orjanaan pitämästä ja jonka edessä kaikki olivat
+yhtäläiset, naiset niinkuin miehetkin. Kaikki hän otti yhtä rakkaasti
+vastaan, kutsui kaikki armo- ja uhripöytänsä ääreen. Ei ollut vaimo
+saastaisempi kuin mies, ei häntä kelvottomampi eikä huonompi, ja kuta
+heikompi ja hylätympi olit, sitä suurempi oli hänen armonsa sinua
+kohtaan.--Ja lopuksi puhui hän vielä uudelleen siitä, miten Kristus
+Jeesus oli kaikki pahat henget ja haltijat ja heidän ruhtinaansa
+sitonut ja syvimpään maanalaiseen helvettiin syössyt ja perkeleen, sen
+suurimman käärmeen pään rikki polkenut.
+
+--Häntä siis kuulkaa! huudahti hän. Ja häntä totelkaa! Ja kun häntä
+kuulette ja tottelette, eivät haltijat ja pahat henget teille mitään
+mahda, ja saatte kulkea rauha rinnassa ja toivo sydämessä sen sijaan,
+että pelko ja koston kammo teidän mieltänne yöt ja päivät jäytää.
+
+Yhä kasvavalla mielenkiinnolla oli väki häntä kuunnellut ja silmin
+korvin riippunut kiinni hänen huulillaan. Kaikkea he eivät ymmärtäneet,
+sanat olivat outoja ja oudolla tavalla ne esitettiin. Mutta se, minkä
+he käsittivät, painui mieleen ja jäi siinä soimaan.
+
+--Tulkaa siis Hänen luoksensa, joka on niin suuri ja laupias ja
+voimakas, tulkaa itse hänen huoneeseensa, jonka hän teitäkin varten on
+rakentanut, lähtekää täältä minun luokseni häntä oppimaan ja tuokaa
+lapsenne hänen nimeensä kastettaviksi! En tahdo teitä siihen
+väkivallalla pakottaa, vaikka minulla valta siihenkin olisi. En ole
+tullut luoksenne lain miekka kädessä, vaan rauhan tuoksuvaa tuomen
+oksaa kantaen. Teidän uskonne, joka vain pakanallista pimeää taikauskoa
+on, se on kuin synkkä musta kuusi, jonka sisässä huuhkaja öisin huutaa.
+Kristuksen Jeesuksen usko on kuin keväinen koivu, joka tien vieressä
+puhtaana ja valkoisena paistaa ja jonka oksilla linnut laulavat ja
+jonka siimeksessä väsynyt matkamies lepoa nauttii. Sinne minä kutsun
+teitä, kaikkia ilman eroitusta Jumalan kaikkivaltiaan ja hänen Poikansa
+Kristuksen Jeesuksen nimessä! Amen!
+
+Hän lopetti siihen ja aloitti heti virren, saman virren uudelleen,
+minkä alkaessaan oli veisannut. Nyt olivat jo sanat ja nuotti
+kuulijakunnalle tutut, ja joku ääni siellä täältä yritteli siihen
+yhtyä. Reita oli papin puhuessa sujunut hänen viereensä, hehkuvin
+kasvoin häntä kuunnellen. Ikkunan pielessä riippui kannel. Hän huomasi
+sen, tempasi sen naulasta, asetti polvelleen ja kävi sillä virren
+säveltä säestämään.
+
+Värähdys kävi läpi karsinanpuolen tupaa, joka oli naisia täynnä, ja
+miehetkin muuttivat jalkaa, kävivät kiinni partoihinsa ja katsahtivat
+toisiinsa, niinkuin olisi ollut aikomus jotakin virkkaa. Uskalsivat jo
+useammatkin äänet säveleen yhtyä, nuottia hyräillen ja sanojakin
+tapaillen. Kanteleen tuttu ääni oli mielet jännityksistään laukaissut
+ja pannut ne epämääräisesti, itsetiedottomasti uusia mielialoja
+väräjämään.
+
+Pappi kokosi kirjansa ja valmistui lähtemään. Ennenkuin poistui,
+ilmoitti hän huomenna tulevansa edelleen puhumaan niille, jotka
+halusivat kuulla. Mutta tänä päivänä odotti hän Ilpolassa lapsia
+kasteelle.
+
+Sen sanottuaan pisti hän kirjat kainaloonsa, ojensi kätensä Panulle,
+kiitti häntä siitä, että oli sallinut Jumalan pyhää sanaa kattonsa alla
+julistettavan, ja lähti, väen väistyessä hänen tieltään.
+
+Aikoivat ovensuussa olijat papin ja Reidan jälkeen lähteä, kun Panun
+ääni heille jyrähti:
+
+--Pysykää paikoillanne!
+
+Menijät peräytyivät takaisin tupaan. Panu otti uuniluudan sopelta ja
+pyyhkäisi sillä kahden puolen kynnystä. Se oli kaikille selvä merkki
+siitä, että vieras, joka oli mennyt ulos, ei toista kertaa isännän
+luvalla saisi astua samaa tietä takaisin. Samalla tavalla pyyhki hän
+penkin ja pöydänpään. Sitten otti hän kanteleen, jolla Reita oli virttä
+soittanut, ja heitti sen hiiltyvään uuniin.
+
+--Väinön vanhan kanteleen poltti! kuultiin kuiskattavan.
+
+--Annoin papin puhua, kun mielensä teki, ettei sanottaisi meidän hänen
+sanojaan pelkäävän, sanoi hän sitten äänellä, joka koetti olla tyven,
+vaikka tarkimmat tuntijat kuulivat, että hänen mielensä oli kuohuksissa
+ja silmänsä välkkyi. Tiesin loruksi luottehensa, nyt tekin ne tiedätte.
+Ensin kiroten kävi päälleni, nyt mesisuuna viehättelee. Ei pysty Panuun
+kumpikaan. Menköön rauhassa kotiinsa, jos osannee, emme kättämme
+aseetonta vastaan kohota, vaikka vihan tielle neuvoikin arpa. Pidämme
+toki arvan mielen mielessämme, jos toiste tarvitaan.
+
+Panu puhui niinkuin olisivat kaikki olleet samaa mieltä siitä, mitä
+olivat kuulleet. Eikä uskaltanutkaan kukaan papin käyntiä ottaa
+puheeksi hänen kuultensa. Olisi kuitenkin monen mieli tehnyt kuulla
+lisää siitä Jumalasta, joka oli niin suuri ja mahtava ja taisi niin
+paljon antaa. Väki hajausi, ja karhun pyyntiin tulleet miehet lähtivät
+koteihinsa hiihtämään. Mutta kauan kaikuivat heidän korvissaan oudot
+sanat ja seisoi silmien edessä pitkä ryhdikäs mies, jonka otsa melkein
+kattoon ulottui.
+
+--Olisiko tuon jumalat paremmat kuin omat? arveli Patva Jormalle
+hiihtäessään pois hänen kanssaan.
+
+--Ei ole hänen tietonsa Väinön tietojen veroiset, vastasi Jorma.
+
+--Entäpä ovatko paremmat kuin Panun?
+
+--Yhdeksi arvostelen.
+
+Mutta kun Jorma erosi omalle ladulleen kotimajalleen mennäkseen,
+virkkoi hän:
+
+--Mutta kaunis oli hänen virtensä ... oikein sydämeheni herahti.
+
+
+
+
+XXV.
+
+
+Mielissään siitä vaikutuksesta, minkä oli tehnyt, astui Martti-pappi
+jään poikki takaisin Ilpolaa kohti. Hän oli tahtonut poistua parhaimman
+vaikutuksen aikana ja jättää kuulijansa keskenään miettimään sitä, mitä
+olivat kuulleet. Ja hän oli varma siitä, että he tulisivat huomenna
+hakemaan häntä lisää kuullakseen.
+
+Mutta kun Martti-pappi ja Reita tulivat Ilpolaan, olivat ovet kiinni,
+ulkoapäin teljetyt, ja tuvan porstuaan suljetut koirat haukkuivat ja
+ulvoivat, nousten vihaisimpaan vimmaan, kun pastori lukon ripaa
+kosketti.
+
+--Menemme saunaan odottamaan, kunnes talonväki palaa.
+
+Mutta saunankin ovi oli samalla tavalla suljettu, ja kun he taas
+palasivat pirtin edustalle, huomasi Reita, että heidän suksensa ja
+konttinsa oli nostettu nurkkajuureen. Se oli selvä merkki siitä, että
+heitä ei enää tahdottu ottaa vastaan.
+
+--Odotamme sitten tässä,--ja pastori istahti ovikivelle tuvan porstuan
+eteen.
+
+Äänettöminä istuivat he molemmat katsellen lahden yli Panulaan, mutta
+ei ketään näkynyt eikä kuulunut tulevaksi. Panula ja muut talot lahden
+rannalla olivat kuin autiot ja kuolleet, ei hiiskahdusta mistään päin,
+ja taivas vetäytyi tuulen liikahtamatta yhä paksumpaan pilveen. Silloin
+tällöin leijaili lumihiude pilvistä alas. Oli kuin olisi salaisia
+uhkaavia voimia ilmassa liikkunut.
+
+Hetken kuluttua käski pastori Reidan hiihtämään muihin taloihin
+katsomaan, eikö siellä olisi ovet auki. Itse jäi hän tähän vielä
+talonväkeä odottamaan.
+
+Odottaessa alkoi ilta pimetä ja yhä enemmän lunta heittää. Metsänranta
+talon takana mustui ja tuli kuin lähemmä. Vaara toisella puolen lahden
+suureni ja suli yhdeksi ainoaksi möhkäleeksi. Hän oli ottanut kontin
+selkäänsä ja asettanut sukset maahan eteensä. Koko ajan hän kuulosti
+teroittaen korvansa pienimpäänkin ääneen, mutta ei hiiskahdustakaan, ei
+liikahdustakaan lähellä eikä kaukana. Ja kuitenkin oli hän varma siitä,
+että oli jotakin tekeillä.
+
+Reita tuli ja ilmoitti, että hän oli käynyt kolmessa talossa, mutta
+että jokaisessa oli ovet pantu säppiin hänen nenänsä edessä.
+
+--Täytyykö meidän sitten taivasalle yöpyä keskellä kylää?
+
+--Ei tarvinne. Tuoss' oli poukaman pohjassa sauna, jota kun asutuksi
+luullen kävin tarkastamaan, näin sen autioksi, vaan kun lämmitämme,
+saatamme yötä olla.
+
+Pastori ja Reita hiihtivät sinnepäin, mistä Reita oli tullut, ja
+löysivät ahon alla lähellä rantaa matalan huoneen, jonka seinämällä
+resotti vanha kaatunut halkopino. Vähän ylempänä näytti olevan palaneen
+huoneen paikka ja muutamia mustia tulensijoja. Reita seisoi vähän aikaa
+ajatuksissaan saunan kupeella, katseli ahoa ja metsänreunaa ja loi
+siitä silmänsä jäälle ja taas takaisin, ikäänkuin miettien ja mitellen
+jotakin. Sitten astui hän suksiltaan ja otettuaan sylyyksen halkoja
+meni saunaan.
+
+Sauna oli rapistunut, mutta lämmitettävässä kunnossa. Sill'aikaa, kun
+uuni lämpisi, kävivät pastori ja Reita noutamassa havuja vuoteiksi.
+
+--Tässähän voimme olla niin kauan kuin haluttaa ja odottaa, kunnes
+Herra meille uskottomien ovet avaa, virkkoi pastori iloisin mielin,
+heittäytyen uunin eteen pehmeälle havuvuoteelle, johon katossa
+lainehtiva savu ei ulottunut.
+
+--Jos eivät meitä täältä nälällä karkoittane, sanoi Reita. Kontti on
+tyhjä, ovat koirillaan syöttäneet eväämme, ei ole muuta kuin tämä
+leipäpalanen kontin pohjalla.
+
+Reita ojensi kannikan pastorille, pastori taittoi sen kahtia ja tarjosi
+Reidalle toisen puolen.
+
+--Sen syömme tänään ja annamme Jumalan pitää surua huomisesta.
+
+Ja tuskin oli hän sen sanonut, kun Reita, joka koko ajan näytti olevan
+varuillaan, teki nopean merkin kädellään, ja molemmat kuulostivat.
+Saunan seinämältä kuului liikettä ja ääni niinkuin suksensauvan lumeen
+narahtaessa. Reita hyppäsi ulos ja näki suksimiehen pyyhältävän alas
+rantaan. Saunan edessä oli mytty, joka oli juur'ikään siihen heitetty.
+Reita huusi menevän jälkeen, mutta tämä ei pysähtynyt, vaan hävisi yhä
+tihittyvään illan hämärään.
+
+Kun mytty uunin edessä tarkasteltiin, huomattiin, että se sisälsi
+leipää, voita ja suuren kimpaleen karhunlihaa ja muutamia nauriita.
+
+--Meillä on täällä salaisia, tuntemattomia ystäviäkin, sanoi pastori,--
+mutta Reita katsoi häntä ihmetellen; oli, niinkuin olisi se tiennyt sen
+äsken sanoessaan, niinkuin olisi odottanut sitä.
+
+--Ei tullut sisään tuoja ... ken mahtanee olla?
+
+Mutta Reita oli päästänyt auki mytyn ja katseli uteliain silmin
+vaatetta, johon ruoka oli kääritty. Hän levitti sen lieskaa vasten,
+käänteli sitä ja tarkasteli huolellisesti sen reunaompeluksia.
+
+--Äidillä oli samanlainen huivi, sanoi hän sitten arvellen. Katsokaa,
+täss' on poron sarvet kirjailtu ja tässä vinoristi. Se merkki oli
+kaikissa hänen vaatteissaan ... tämä on äiti vainajan huivi!
+
+--Mutta miten olisi se tänne joutunut?
+
+--Panu tuhosi isäni ja poltti talomme ... muistan vielä, kun lieska
+nousi taivaalle ja me olimme äidin kanssa kätkössä metsässä. Tavaratkin
+anasti, mitä oli, niin äiti kertoi. Tämä ruoka on Panulasta! päätti hän
+sitten yht'äkkiä.--Ja ennenkuin pastori ennätti lausua epäilynsä siitä,
+kuka heille Panulasta ruokaa lähetti, huudahti hän yhä kasvavalla
+liikutuksella:
+
+--Se on Annikin, sisareni laittama! Se on Panulassa orjana! Sisko hellä
+on veli velloaan muistanut ... muistanut on totisesti, on ... voi sisar
+hopea!
+
+Ja Reita suli kyyneliin, suuteli huivia, hyppäsi ylös ja riensi ovelle.
+
+--Näitkö hänet? Tunsitko?
+
+--En nähnyt, vaan siellä lienee ollut. Lähden kohta hänen luokseen ...
+haen hänet tänne ... viemme kirkolle siskon ... otatko hänet?
+
+--Mene! sanoi pastori. Minä täällä sill'aikaa levähdän.
+
+--Paistan sinulle nauriit ensin!
+
+Mutta kun Reita kohenteli puita saunan uunissa ja puhalsi pois arinalta
+tuhkan, nauriita siihen kivelle asettaakseen, huudahti hän taas:
+
+--Ja tämähän on meidän sauna! Täss' on vinoristi ... katsokaa ... tähän
+se on kiveen hakattu. Saunan sanoi polttamatta jääneen ... isän pyhä
+sauna, tässä taikojaan teki ja sairaita paranti ... muualla eivät
+paranneet, sanoi äiti...
+
+--Olisiko tämä siis vanha kotisi, ja sen rauniotko tuolla aholla?
+
+--On tämä, niin on. Sitä jo äsken silmäni aavisteli...
+
+--Ihmeellistä, että sen näin löysit... Reita, se oli Herra, joka meidät
+tänne toi, tästä hänen sanaansa julistaaksemme ja valtakuntaansa
+levittääksemme. Tämän huoneen ovea ei kukaan voi meiltä sulkea!
+
+Reita kantoi puita tulen vireillä pitämiseksi ja lähti. Pastori jäi
+saunaan pehmoiselle vuoteelle ja nukkui pian sikeään uneen kiukaan
+tulen häntä lempeästi selkään lämmittäessä.
+
+Otettuaan suksensa saunan seinämältä ja piilotettuaan pastorin sukset
+lumeen vähän matkaa saunasta, josta hän ovea raottaen kävi
+ilmoittamassa, lähti Reita noudattamaan sitä jälkeä, jonka outo
+ruuantuoja oli tehnyt jäälle laskeutuessaan. Kun täysikuun valo kajasti
+pilvien läpi, oli Reidan helppo jälkiä seurata. Se vei ensin rantaa
+myöten IIpolan alle, nousi pihaan, tuli takaisin ja yhtyi toisiin
+latuihin, joita nyt oli useampia Panulaan päin, vaikka aamulla ei ollut
+yhtään. Ollessaan lahden keskellä luuli Reita huomaavansa hiihtäjän
+edellään. Hiihtäjä pysähtyi ja lähti sitten taas liikkeelle, mutta
+hiljennettyä vauhtia, niin että Reita oli Panulan nuottakodan luona
+hänet saavuttamaisillaan, kun näki sen suojasta tulevan esiin olennon,
+joka näytti naiselta. Hän pysähtyi ja kuuli naisen kysyvän:
+
+--Joko veit?--Mitä hiihtäjä vastasi, sitä ei Reita kuullut, mutta
+silloin virkkoi taas nainen:--Voi hyvänen aika, Jouko!--Mutta samassa
+keksi hän Reidan ja kysyi:--Kuka se tuolta tulee?
+
+--Vieras on! virkkoi Reita ja oli parilla ponnahduksella nuottakodan
+edessä.
+
+--Tästäkö menee tie Panulaan? kysyi hän.
+
+--Tästä menee! Mutta kuka se on? kysyi nainen.
+
+--Ketäs te olette? kysyi Reita vastaan. Oletteko Panulasta?
+
+--Emäntä olen ... tulin vain vedelle ... tämä on Jouko ... mutta eikö
+se ole Reidan poika?
+
+--Se on, vastasi Reita.
+
+--Meillekö aiot?
+
+--Tulin siskoani tapaamaan.
+
+--Annikkiako?
+
+--Annikkia tulin hakemaan ... se meille ruokaa toi.
+
+--Joukohan se ... tämä Jouko ... voi, armias auttajani ... veli tuli
+siskoa tapaamaan ... et häntä nyt voi tavata.
+
+--Miksen?
+
+--Jäikö pappi saunalle? Mene pian takaisin ... tuhoja hankkivat hänelle
+... vaan en soisi.
+
+--Mitä, äiti, hätäilet? kysyi Jouko.
+
+--Isäsi on tuhotoimissa ... Ilpon kanssa hankkeita hijoi ... lähdin
+vastaasi, Jouko, että kääntyisit ja veisit sanan... Älä tule meille,
+Reita, ei ole siskosi meillä ... vouti rekeensä reutoi, ja Annikki
+koskeen juoksi,--ja Panun emäntä pillahti itkemään ja lyykistyi
+kelkkaan, huojutellen ruumistaan.--En uskalla kotona itkeä, tässä
+itken, itke, velikin, siskosi surmaa.
+
+--Ainoan siskoni ... tapaili Reita.
+
+--Sinutkin vielä tuhoavat ja papin ... puhui niin kauniisti ... joudu
+sanaa viemään! Rakastin Annia kuin omaa lastani... Heittäykäätte
+suksillenne, ette kotianne näe, jos viivytte!
+
+--Eivät papille mitään voi!
+
+--Voivat, voivat! Ensin aikoivat vilulla ja nälällä ... ei kukaan olisi
+huoneisiinsa uskaltanut ottaa, mutta kun Reidan saunan lämpiävän
+näkivät ... muita tuumia pitänevät...
+
+--Ei meihin pysty!
+
+--Ei ole sitä taikaa, johon ei terä pysty ... mene, tiedä, millä lailla
+aikonevat.
+
+--Mikä tulenrusko se tuolta nousee? virkkoi Jouko yht'äkkiä järvelle
+päin osoittaen.
+
+Heikko, mutta yhä kirkastuva tulenloimo valaisi taivasta sieltäpäin,
+mistä Reita oli tullut.
+
+--Reitalan aholla palaa!
+
+--Mikä siellä palaisi?
+
+--Sauna palaa! Joutukaa apuun! Hirmuja tekevät. Näitkö isääsi, Jouko?
+huusi emäntä.
+
+--Ilpolassa oli ollut, mutta yhdessä lähteneet, vastasi Jouko.
+
+--Vie sinä, Jouko, sana Kuismalaan ja ... minä juoksen Jorman tuvalle!
+
+--Pappi jäi saunaan nukkumaan! sanoi Reita.
+
+--Auta armias, elävältä korventavat ... yhä yltyy!
+
+Emäntä työnsi heidät menemään ja riensi itse pihaan.
+
+Reita ja Jouko lähtivät voimainsa takaa potkimaan loimoa kohti, joka
+välistä väsähti, mutta sitten taas kasvoi. Reita riensi vanhaa latuaan,
+mutta Jouko kampesi Ilpolaan päin ja katosi pian näkyvistä. Jos tuli
+oli isän sytyttämä, oli isäkin siellä. Ei ikänä uskaltaisi hän mennä
+sitä sammuttamaan ... ei edes sanaakaan viemään.
+
+Ei Reita edes huomannut Joukon eroamista hiihtäessään tulta kohti. Outo
+tunne kantoi häntä, kuin ei olisi ollut suksia alla, niinkuin sauvat
+eivät olisi maahan sattuneet ja niinkuin ei hänen matkansa olisi
+edistynyt ja hän itse ei ollut oma itsensä, vaan joku toinen, vieras,
+joka käsin ja jaloin ilmassa huitoi. Hänhän se oli kuitenkin,
+vakuutteli hän itseään epäselvästi, vaikka joku koetti häntä lumota,
+vaikka Panu koetti estää apuun pääsemästä ... hänelle tuli kurkkua
+kuristava hätä, hän pakeni petoa, joka kintereillä läähätti ...
+yht'äkkiä tuli metsä vastaan lumisateen sisästä ja suksen kärki
+töksähti rantakiveen. Hän kaatui, nousi ylös, tointui siitä, oli taas
+oma itsensä, mutta tuli oli kadonnut ja tiheä näreikkö oli edessä. Hän
+tempasi suksensa, paarusti näreikön läpi, huomasi taas tulen ja riensi
+taas hiihtäen metsän läpi, jonka tunsi edessä olevaksi niemeksi, minkä
+äsken oli kiertänyt. Ja kaitaisen kannaksen poikki tultuaan oli hän
+taas lahden rannalla, ja vähän tuonnempana lahden pohjassa paloi sauna
+täydessä tulessa liekkien hulmutessa mustalle lunta tuiskuttavalle
+taivaalle. Saunan ympärystä, aho ja metsän ranta olivat valaistut, iso
+kanki oli saunan oven edessä, mutta ei ainoatakaan ihmistä näkynyt.
+
+Mutta ahon reunassa tuuhean suuren kuusen alla, jonka oksat maahan
+ulottuvat, kyyröttää mies väijyksissä, mustat pienet silmät välkkyen
+harmaiden kulmien alta ja huulet irvistellen tulta vasten. Hän
+tuijottaa kuin lumottuna tuleen, jonka on nähnyt seinäviereltä
+tuohirykelmästä syttyvän, tarttuvan kuivaan seinään, lahonneisiin
+räystäisiin ja hienon lumen peitossa olevaan tuohikattoon, joka nyt
+rätisten hulmahtaa kolmelta taholta isoon liekkiin ja paukahtaa kuin
+kasken keskessä yhtyvä palo. Tuli huikaisee hänen silmiään, hän ei näe
+muuta kuin liekit ja niiden keskessä palan mustaa seinää ja pönkitetyn
+oven ja odottaa vain, milloin se alkaa liikkua ... mutta on se niin
+lujassa, ettei sisästä aukea, sinne palakoot, pappi ja Reidan poika ...
+sitä tulivat täältä hakemaan... Ja hän nauraa hiljaa ja äänettömästi
+työnsä menestystä ja kiitosta, jonka on saava Panulta. Katsohan, minkä
+keksi ... voi viisasta miestä, voi tietäjää mainiota ... otapas
+vastaan kuin parasta vierasta, ettei kukaan aikeitasi aavista ...
+panetapas ovet kiinni ... ja sitten lumoo vanhaan saunaan, sikeään
+uneen nukuttaa ... sitten polttaa kuin hiiret kasken lahokantoon ... ei
+kukaan aavista täällä olleenkaan.--»Kun ovat porona, vie luut
+avantoon!»--ja nostaa vielä tuiskun jälkiä peittämään...
+
+Ilpo tuijottaa tuleen yhä suuremmalla jännityksellä ja riemulla, seuraa
+silmillään liekkejä ja odottaa joka hetki katon putoamista. Yht'äkkiä
+kuulee hän huutoa ja ryskettä, mutta ei saa selkoa, mistä se tulee,
+ennenkuin savupilvi, joka on tuprahtanut saunan ympäri ja peittänyt
+ovenkin, väistyy tuulessa ja hän näkee miehen tempaavan pönkät, ovi
+potkaistaan auki, ja kaksi miestä karkaa nyt silmiään suojellen ahon
+poikki pois näkyvistä jäälle päin. Samassa putoo katto, ja musta savu
+ja pöly peittää hetkeksi tulen, ja kauhistuneena ja piiloansa peläten
+syöksee Ilpo metsään ja rientää kotiinsa.
+
+Ilpolassa odottavat häntä Panu ja Ilpotar, seisoen pirtin perässä ja
+tulen loimoa katsellen. Siinä tapaa heidät Ilpo ja saa hengästykseltään
+vaivoin kerrotuksi, mitä on tapahtunut.
+
+--Voi kuhnusta mieheksi, voi raukkaa, kurjimusta!
+
+--Pönkän panin, mutta en tiennyt toisen ulos lähteneen!--puolusteli
+Ilpo.
+
+--Ja itse pakoon juoksit?
+
+--Niinhän käski Panu, etten näyttäytyisi, jos pääsevät.
+
+--Näkivätkö sinut? kysyi Panu.
+
+--Eivät nähneet ... jäälle katosivat.
+
+--Ole vaiti, sanoi Panu Ilpottarelle, joka taas alkoi sadatella
+miestään.--Mitä ei tuli tehnyt, sen tekee pyry ja pakkanen.
+
+Tuuli tuntuikin yhä kiihtyneen ja ulvoi jo myrskynä nurkkajuurissa
+pyrytellen lunta isoissa pyörteissä. Loimo Reitalan aholla oli
+sammunut, pieni tuikahdus silloin tällöin vain vielä ruiskahti
+taivaalle.
+
+--Mitä ei tuli tehnyt, sen tekee pyry ja pakkanen, uudisti Panu vielä
+pirttiin tultuaan.
+
+Pirtissä seisoi Jorma keskellä lattiaa ja Jouko pankon kupeella. Jouko
+ei ollut uskaltanut mennä palopaikalle eikä Ilpolaan, vaan oli jäänyt
+rantaan tulen loimoa katsomaan ja odottamaan, kuulisiko kenenkään
+rientävän paloa kohti. Siellä tapasi hänet Jorma, jonka Panun emäntä
+oli ajanut liikkeelle. Molemmat kuulivat he Panun sanat ovessa.
+
+Panu säpsähti ja kysyi tiukasti:
+
+--Mitä sinä täällä, Jouko?
+
+--Tulen näin palavan ... mutta johan taisi sammua, sopersi poika.
+
+--Paloiko pappi saunaan? kysyi Jorma.
+
+--Mistä minä tiedän...
+
+--Tiennet, kun sytytit.
+
+--Ja entä, jos sytytinkin! Parempi polttaa kuin palaa. Uhkasi polttaa
+minutkin.
+
+--Pois pääsivät, virkkoi Ilpo.
+
+--Ei ollut miestä miehessä, tuhkasi pilkallisesti Ilpotar.
+
+Mutta silloin astui Jorma Panun eteen kädessä päre, jota oli ollut
+pihtiin panemassa, ja surumielisesti päivitellen ja päätään pudistaen
+virkkoi hän:
+
+--Ei ennen näin vihamiestä vastaan käyty, eivät totta tosiaan Kalevan
+urhot nukkuvaa vierasta saunaan salvanneet ja elävältä polttaneet ...
+ilmiotteluun vaativat, miekkansa mittasivat ja vuorotellen iskivät...
+Häpeän sukuani!
+
+--Aika aikaa kutakin...
+
+--Etkä sittenkään saanut surmatuksi ... katsoin miestä ja kuulin hänen
+mielensä. Suurempien suojassa on ... ei tulesi tehonnut.
+
+--Mitä ei tuli teknyt, sen tekee pyry ja pakkanen.
+
+--Et saa sitä miestä koskaan surmatuksi sinä.
+
+--Vaan sinäkö!
+
+--Minä hänet pelastan, vaikka viimeiset voimani menkööt. Älkööt
+Panulassa käynyttä ja Panun olutta juonutta saako Panun miehet tuhota.
+
+Ja sen sanottuaan otti Jorma rukkasensa ja lähti.
+
+--Mene kotiisi, Jouko! karjaisi Panu syösten vihansa ja pettymyksensä
+poikaansa; ja nyrkki vapisevan Joukon leuan alla sähisi hän:
+
+--Ja muista se, että jos tästä hiiskahdat sanankaan, niin niskasi
+nujerran.
+
+Jouko katseli isäänsä pelosta jäykistynein silmin.--Jos tietäisi, niin
+tappaisi ... ei tiedä vielä ... mutta jos saa sen tietää!
+
+--Lähden papin jälkeen,--päätti hän.--Tappaa äidinkin, jos saa
+haltijaltaan tietää,--johtui hänelle sitten mieleen. Ja hän survaisi
+suksensa jäälle, mutta kadotti sauvansa hankeen, ei kääntynyt sitä
+ottamaan ja hiihti sauvattomin suksin, kaatuen ja nousten, kotiinsa
+päin.
+
+
+
+
+XXVI.
+
+
+Sikeimmästä unesta herättyään samalta kyljeltä, mihin oli paneutunut,
+syöstyään liekkien läpi ulos aholle, jossa savu tuprusi lumen kanssa
+kilpaa korkeiden kuusien huojuessa, juuripuoli mustana ja oksien lumi
+tulessa punerrellen, karkasi Martti-pappi Reidan jäljessä alas jäälle,
+älytönnä kaikesta muusta kuin siitä, että paholaiset olivat huoneen
+hänen päänsä päällä sytyttäneet ja tahtoneet hänet elävänä polttaa ja
+nyt ajoivat häntä takaa. Ja kun hän jäälle päästyään pysähtyi ja sai
+katsotuksi taakseen, oli hänestä yhäkin, niinkuin olisivat helvetin
+henget tulen ja savun tuprunnassa kuperkeikkaa heittäneet ja ritinää,
+rääkynää ja naurun rähinää pitäneet, joihin toiset mustain kuusien
+sisästä matkien ja jätkytellen vastasivat. Ja hetkeksi valtasi hänet
+kauhistava varmuus siitä, että Jumala oli antanut hänet alttiiksi, että
+hänen tuomionsa oli luettu ja että hänet heitettäisiin takaisin tuleen,
+joka paloi pakanain vanhalla aholla. Vasta sitten, kun hän näki itsensä
+ehyenä rannassa suuren kiven suojassa ja tulen loimo hetkeksi pieneni
+ja hän tunsi lumen kasvoilleen putoilevan ja Reita seisoi hänen
+vieressään eikä Jumala siis ollut häntä hyljännyt, vaan voimakkaalla
+kädellään hänet temmannut pahain henkien käsistä--sai hän itsensä
+toinnutetuksi kysymään, miten tuli oli syttynyt.
+
+--Panun työtä, virkkoi Reita, jota puistatti kuin horkassa ja jonka
+kasvot tulen ruskossa olivat vaaleat kuin kuolleen, suurien ruskeiden
+silmien seisoessa jäykkinä päässä.
+
+--Mistä sen tiedät?
+
+--Kuulin,--sai Reita änkyttäneeksi, ja hänen hampaansa kalisivat
+vastakkain. Vaivoin sai hän sitten kerrotuksi, mitä oli Panulan
+rannassa kuullut.
+
+--Älähän nyt hätäile, Reita, lohdutteli pastori, jonka itseluottamus
+alkoi kasvaa, kun oli pahimmasta pelästyksestään tointunut. Ei ole
+Jumala meitä hyljännyt.
+
+Reita katsoi häneen arasti ja kuin jotakin epäillen, mutta ei virkkanut
+muuta kuin:
+
+--Joudutaan pois!--ja pyrki suksineen, jotka olivat siinä, mihin hän ne
+ahoa ylös rientäessään oli jättänyt ja johon he tulta pakoon
+hyökätessään olivat pysähtyneet.
+
+Silloin muisti pastori omat suksensa ja lähti niitä noutamaan. Mutta
+kun Reita jäi yksin rantaan, valtasi hänet sanomaton kauhu kaikesta
+siitä, mitä oli tapahtunut, hän luuli kuulevansa metsästä läheneviä
+ääniä ja näkevänsä palavan saunan ympärillä keihäineen hääriviä miehiä
+... pastori on lumottu menemään sinne surmansa suuhun, lumottu hän oli
+ollut jo nukkumaankin, hänen Jumalansa on hänet hyljännyt... Panu
+tappaa hänet ja tulee minutkin tappamaan, niinkuin isäni tappoi ja
+sukuni--ja kun hän luuli huutoja tulen luota kuulevansa ja näkevänsä
+miesten Martti-pappia aholla jo nujertavan, puhalsihe hän menemään
+ulapalle päin tietämättä, minnekä meni.
+
+Kun pastori palasi takaisin suksineen, joita oli saanut jotenkin kauan
+etsiä, oli Reita poissa eikä vastannut huutoon. Luullen hänen vain
+vähän matkaa poistuneen, odottaakseen tuonnempana jäällä, lähti hän
+rauhallisesti Reidan latua hiihtämään. Lunta tuprutti nyt vinha vihuri
+niin sakeasti, ettei kuutamostakaan ollut näkemisen apua, ja vaivoin
+sai pastori selkoa Reidan ladusta. Kuta kauemmin hän sitä seurasi, sitä
+oudommaksi se muuttui. Se kierteli milloin minnekin jäätä pitkin,
+yritti maihin milloin yhdessä paikassa, milloin toisessa ja kääntyi
+taas jäälle. Kaiken aikaa näytti hiihtäjä sotkuisesta ladusta päättäen
+ponnistelleen minkä pääsi, ja kerran hän oli kaatunutkin. Tuon
+tuostakin pysähtyi pastori huutamaan, mutta ääni tukehtui tuiskuun.
+Reita oli nähtävästi eksynyt eikä tiennyt, missä kulki, kun välistä oli
+kulkenut entisen latunsa poikki sitä huomaamatta. Reitaa seuratessaan
+huomasi pastorikin pian eksyneensä eikä saanut enää selkoa, missä oli,
+kun palo rannalla oli sammunut eikä hän ollut lähtiessään tullut tuulen
+suuntaakaan merkille panneeksi. Useamman kerran oli se jo puhaltanut
+sekä edestä että takaa.
+
+Yht'äkkiä näytti latu lähtevän varmaan suuntaan viemään. Se oli nyt
+säännöllisempi ja selvempi, oliko sitten niin, että hiihtäjä oli
+uupunut sinne tänne reutomasta tai saanut varmaa vihiä siitä, minne oli
+mentävä. Empimättä seurasi sitä nyt pastori varmana siitä, että pian
+saavuttaisi toverinsa.
+
+Jonkin aikaa jäätä hiihdettyään näki hän maata häämöittävän edestään ja
+tuli rantaan. Latu nousi siinä maihin ja alkoi taas koukerrella ilman
+mitään maalia milloin ahoja ja niittyjä myöten, milloin sakean metsän
+sisässä. Tultuaan kerran ulos metsästä oli hiihtäjä pyörähtänyt
+takaisin, ja pastori luuli kuulevansa koiran haukkuvan edessään päin,
+mutta kun hän pysähtyi sitä tarkemmin kuulostamaan, ei mitään kuulunut.
+
+Alkaen yhä enemmän ihmetellä, mitä varten Reita oli lähtenyt yksin
+hiihtämään eikä näyttänyt kertaakaan häntä odottaneen, kiinnitti hän
+nyt hiihtoaan niin paljon kuin voi. Mutta sakeassa pyryssä kävi
+hiihtäminen yhä hankalammaksi, kun lisäksi vielä oli vastamäki, joka
+jyrkkenemistään jyrkkeni. Mikä oli tämä vaara, ja mitä varten oli Reita
+tänne kiivennyt? Kaukana ei hän enää voinut olla; ehkä oli hän äsken
+poissa ollessaan saanut selville jonkun salaisen ystävän ja nyt etsi
+suojaa hänen kattonsa alta? Mutta mitä varten hän noin oli lähtenyt
+karkuun?
+
+Uupumuksen herpaisemaan mieleen iski silloin ajatus, että ehkä Reita
+oli hänet pettänyt, tahallaan jättänyt. Outo, synkkä ja salamielinen
+oli hän usein ollut. Olisiko hänellä kaiken aikaa ollut kavaluus
+mielessä? Hänhän oli tuonne saunaan vienyt? Poistunut oli hän
+yht'äkkiä, ja kohta oli sauna syttynyt?--Eikä hän tuon epäilyksen
+mieleensä iskettyä joutanut sitä karkoittamaan, uupumus katosi ja
+saaden kaikki voimansa kaksinkertaisina takaisin riensi hän pakenijan
+jälkeen.
+
+Latu oli vaaran rinnettä sinne tänne polvitellen kohonnut yhä
+korkeammalle ja tuli viimein soikeaan aukeamaan, joka oli kuin tien
+sija. Sitä seuraten lähti se suoraan ylös, mutta Martista näytti siltä
+kuin siinä olisi ollut jotakin vanhainkin latujen haamua uuden alla ja
+vieressä. Siitä, että tuuli nyt puhalsi yhä äkäisemmin, niin että
+puiden latvat huojuivat kuin olisivat pyrypilvien kanssa tiehensä
+lentämässä, päätti hän pian tulevansa vaaran laelle. Ja vähän aikaa
+vielä noustuaan tuli hän pienelle tasaiselle aukeamalle, jota tuuheat,
+sakeat kuuset ympäröivät. Niiden yli kohosi aukean toisessa päässä
+suuri koivu, jonka tuuheata latvaa tuuli vimmatusti riuhtoeli.
+
+Pysähtyessään aukeaman laitaan näki hän jotakin outoa koivun alla, jota
+tuuli huojutteli ja pudisteli. Astuen suksensauva kädessään lähemmä
+huomasi hän pilvien ohetessa ja kuun selvemmin kuumottaessa oudon
+rakenteen, joka vähitellen selvisi hänelle epäjumalan kuvaksi. Se oli
+ihmisen haamuun tehty olento, kädet ojona, ja hartioille oli ripustettu
+nylkemisen jäljeltä vielä punainen karhunnahka, jonka liepeitä tuuli
+nyhteli, ja pään päällä oli kallo, hampaat irvellä taivasta kohti.
+
+Kuvan jalkain juuressa oli ihminen, jota pastori ei ensin ollut
+huomannut, polvillaan maassa. Se huojutteli ruumistaan ja kumarteli
+niin syvään, että kasvot lumeen koskivat, ja hoki kiihkeitä,
+pelonsekaisia sanoja, milloin haikeasti rukoillen, milloin ruikuttaen
+ja itkien.
+
+--Anna armoa, iso jumala ... isäni haltijajumala, sukuni suuri jumala
+... eksytä ajajani, tuhoajani, tappajani ... tulitko eteeni, astuitko
+maasta minua auttamaan ... pysäytä Panu, älä minua ota, saithan papin,
+pahimman vihamiehesi ... sinua, pyhä jumala, sinua, valtija
+voimallinen, minä ... en enää Kiesusta kumarra ... ei ole auttajaksi
+... sinua minä ... laske minut menemään, älä tietäni tukkea, päästä
+lumoista latuni ... kaikki eteesi kannan, sinua kuuntelen ja kumarran
+... sinulle sieluni annan...
+
+--Reita! huusi pastorin raivoisa ääni hänen takanaan, hän tunsi
+voimakkaan käden tarttuvan itseään kaulukseen, kohottavan ylös ja
+heittävän hänet nurin niskoin lumeen. Ja kun hän kohottautui
+polvilleen, näki hän pitkän miehen seisovan lyömä-asennossa
+jumalankuvan edessä, kuuli ilman vingahtavan, näki kuvan horjahtavan
+taapäin ja kaatuvan pehmeällä lupsauksella lumeen. Hervotonna retkahti
+Reita silloin selälleen maahan ja vaipui siihen tiedottomaksi silmät
+nurin päässä.
+
+Vimmastuneena siitä, mitä oli kuullut ja nähnyt, syöksyi pastori
+kaatuneen epäjumalankuvan kimppuun, riuhtaisi karhunnahkan sen
+hartioilta, tempasi rungon maasta ja iski sen semmoisella voimalla
+koivun kylkeen, että pää ja jalat ruumiista erosivat.
+
+Mutta Panu oli Ilpolasta kotiin palatessaan kuullut koirainsa
+vimmatusti haukkuvan pyhälle vuorelle päin ja lähtenyt katsomaan, kuka
+siellä liikkui. Ja yht'äkkiä näki Martinus Olai miehen ilmaantuvan
+aukon laitaan ja kyyrysissään vilkkuilevan ja vaanivan. Oli, niinkuin
+olisi ilves siellä valmistaunut hyppyyn. Käsi haparoi puukkoa tupesta,
+terä iski tulta kuutamossa ja pyrynä karmaisi tietäjä jumalansa
+kaatajata kostamaan.
+
+Mutta tämä väisti, heittihe syrjään, hyppäsi kivelle, jonka päällä
+jumalankuva oli seisonut, ja huusi siinä, kätensä ristiin levittäen:
+
+--Pois, pakana, älä satuta kättäsi Herran voideltuun!
+
+Säpsähti Panu outoa ääntä, vavahti tulta, joka silmästä leimahti,
+vaipui ase iskevästä asennostaan elävän ristin edessä, joka seisoi
+hänen kaatuneen jumalansa jalustalla, palasina oli pyhä kuva ... ja
+Panu epäröi. Mutta taas kimmahti kiukku hänen rinnassaan, ja hän etsi
+jalan sijaa lumessa ja irroitti jo metsäkirvestä huotrastaan.
+
+Silloin kuului kimakka parkaisu melkein hänen jalkainsa juuresta, ja
+syrjään hypäten näki hän miehen hahmon hangessa, joka käsiään huitoen
+puhui outoja, ymmärtämättömiä ääniä, jotka vähitellen selvisivät
+käsittämättömiksi sanoiksi:
+
+--Kiesusta, Kiesusta, Kiesusta!.. Auta, Isä, Poika ja Pyhähenki ...
+tuli polttaa ja puhaltaa ... sikerö taivaalla ja kynttiläkruunu ...
+taloni poltti ja tuhosi ... vaan haudasta veri vuotaa ja hyrskyy ja
+hyrskyy ... Panu kaatuu, Panu kaatuu!
+
+Panu seisoi hetken aikaa kuin kivettyneenä. Hän tunsi äänen ja kasvot
+ja varren, hän alkoi vapista kuin juuresta pudistettu puu, ja luullen
+vanhan Reidan haudastaan nousseen hänelle tuhoa ennustamaan, pudotti
+hän kirveensä maahan, sai kootuksi viimeiset voimansa ja syöksyi
+kamalan pelon vallassa metsään ja alas vaaran laelta katsomatta, mistä
+meni, läpi tiheiden näreikköjen ja yli kivien ja louhujen.
+
+Reita huitoi yhä käsillään ja houraili, kiemurrellen koko ruumis, ja
+suu vaahdossa. Pastori astui alas kiveltä ja kävi häneen kiinni
+pidätellen häntä käsiään riuhtomasta. Ja vähitellen lauhtui loveen
+langenneen vimma ja suli hiljaiseen sopotukseen:
+
+--Panu kaatuu ... kaatuu ... Kiesus auttaa, auttaa...
+
+Jäsenet laukesivat pinnistyksestään, kädet putosivat alas, hengitys
+kävi säännölliseksi, ruumis veltostui, ja hetken kuluttua hän avasi
+silmänsä, kohosi istualleen ja aikoi nousta, mutta horjahti vielä
+hankeen, jossa pastori laittoi hänelle selännojaa ja riisui turkkinsa
+hänen hartioilleen.
+
+Hetken kuluttua tunsi hän pastorin, heikko ilon väre liikautti hänen
+kalpeita kasvojaan. Sitten katseli hän ympärilleen, ikäänkuin etsien
+jotakin ja kysyi viimein kuiskaten:
+
+--Menikö se maan alle?
+
+--Kuka?
+
+--Se, joka maan alta eteeni nousi...
+
+--Sinne meni, vastasi pastori.
+
+--Pitele kiinni, ettei vie.
+
+--Ei hän enää vie.
+
+--Ei vie, ei vie, kuiskasi Reita. Lähdemme täältä.
+
+--Jaksatko jo lähteä?
+
+--Kohta jaksan...
+
+Silloin kuului askelia läheltä lumessa ja pieni, tanakka mies seisoi
+suksiaan varpaallisista kannatellen heidän vierellään.
+
+--Kuka se on? kysyi pastori kavahtaen pystyyn.
+
+--Jorma olen ... tuolta kylästä.
+
+--Mitä tahdot?
+
+--Jälkiänne tulin ja näin eksyneenne ... tulin teitä opastamaan.
+
+--Missä olemme?
+
+--Pyhällä uhrivuorella olette. Kaikki näin. Oikein teit, kun kuvatuksen
+kaadoit ... kaatukoot semmoiset, kunhan pyhät puut seisovat.
+
+--Vielä nekin kaatukoot! Hyvää aioin, mutta salaa minut salvattuun
+saunaan polttaa aikoi. Joka tulen viritti, sen tuli polttakoon ...
+talonsa poltan, puunsa poltan ja itsensä poltan. Kostaman sinun pitää
+ja tulella polttaman, sanoo Herra, Herra!
+
+Oudoin, ihmettelevin silmin katseli Jorma vieraan miehen vihaa, laski
+sitten suksensa maahan ja virkkoi:
+
+--Lähde täältä ennenkuin Panu miehensä kokoo.
+
+--Kuka olet, joka apuasi tarjoot ... oletko kristitty?
+
+--Kristitty en ole, mutta kielsi vanha Väinämöinen aseetonta ampumasta,
+rauhallista raastamasta, käski vanha Väinämöinen opastamaan eksynyttä,
+haihtunutta hoitamahan.
+
+--Minnekä lähdemme?
+
+--Karin majalle teidät saatan, ja siellä levähdätte. Sieltä teidät
+Rajavaaralle vien ja siitä tien kotiinne neuvon. Siellä on Tapion
+viimeinen talo, enkä hänen pelloiltaan poistu ... en lähde vieraille
+maille, siellä vierasta väkeä ja vieraat jumalat ... ei hyvät ne, ei
+hyvät nämä... Väinö yksin tiedon toi, tiedon vei ... Ka, kun
+lähtenette, hiihtäkää jäljessäni.
+
+--Joko jaksat, Reita?
+
+Reita ei virkkanut mitään, mutta nousi ylös, haki suksensa ja seurasi
+pastoria kintereillä kuin koira, joka on eksynyt metsään ja sitten
+löytänyt isäntänsä eikä uskalla askeltakaan jäljelle jäädä uuden
+eksymisen pelossa.
+
+Mutta kun Jorma, pastori ja Reita, vuoren rinnettä viistoon laskien,
+olivat poistuneet, hiipi Panu metsästä esiin ja ryhtyi kaatunutta
+jumalaansa paikoilleen pystyttämään.
+
+
+
+
+XXVII.
+
+
+Nähdessään miehen hahmon kuin maasta nousseen ja kuullessaan sen
+jalkainsa alla outoja sanoja puhuvan, karkasi Panu vuoren rinnettä alas
+ja pysähtyi vasta, kun tapasi itsensä niemen kärjestä taikasaunansa
+edestä. Hän oli kauhistavan, päättömän pelon ajamana varmasti
+vakuutettu siitä, että vanha Reita vainaja, jonka hän oli tuhonnut ja
+iäksi ainiaaksi luullut kaikkine haltijoineen sitoneensa, nyt oli
+noussut haudastaan häntä vuorostaan tuhoamaan. Ääni oli Reidan, ja
+samalla lailla se oli loveen langetessaan huutanut ja käsillään
+huitonut. Yksin ei olisi manan alta päässyt, ei koskaan omin voimin
+ikiunestaan herännyt, ellei pappi olisi nostanut romahuttamalla maahan
+hänen vanhan, oman pystyttämänsä jumalan. Siitä oli säikähtänyt, ja se
+oli kuoleman lumouksen hänen silmiltään luonut ja hänet haudasta
+päästänyt. Sen hallussa se nyt oli, Kiesuksen papin palveluksessa, jo
+eläessään oli Kiesusta suosinut ja nyt sen kanssa käynyt kuoloaan
+kostamaan. Yhdessä he nyt hänen kimppuunsa kävisivät ja hänen ja hänen
+heimonsa ja koko Karjalan hukkaan veisivät.
+
+Kosto oli tulossa, kosto Reidan taposta, kosto Annikin surmasta, kosto
+kotohaltijan pilkasta.
+
+Vähitellen Panu kuitenkin säikähdyksestään selvisi. Tänne ne eivät
+häntä takaa ajaisi, täällä ei Reitakaan mitään mahtaisi, tässä kaikkien
+salataikain tenhoomassa paikassa eivät auttaisi kaikkien Lapin noitain
+luotteet, eivät pystyisi Kiesuksen miehen kovimmatkaan kirot.
+
+Panulle muistui mieleen jotakin. Hän riensi saunaan, viritti tulen ja
+näki Reidan vaatteet vielä paikoillaan nurkassa. Vapisevin käsin nosti
+hän kauhtanan lievettä, ja siellä oli vielä pääkallokin. Mutta käärme?
+--tallella oli sekin, longerteli esiin silmän reiästä, ja sen silmät
+kiiluivat tulta vasten, samalla kun kieli aukeilevassa kidassa kehänä
+kehräsi. Mutta jos Reidan henki siis oli yhä hänen hallussaan, niin ei
+se ollut papin hallussa.
+
+Mutta mikä se oli sieltä lovesta puhunut?
+
+Reita se ei ollut.
+
+Putosi kuin painajainen hänen päältään.
+
+Mutta samassa laskihe toinen ja kahta suuremmalla painolla.
+
+Reidan poika se oli! Itse ei päässyt, mutta poikansa lähetti. Isänsä
+lahjat hänellä on, ei ole hänen mahtinsa maan rakoon mennyt: loveen
+lankesi ja osasi ennustaa. Se sen oli papin tänne tuonut, ei olisi
+yksin uskaltanut. Se hänet oli saunalle opastanut, isänsä vanhalle
+asuinpaikalle. Se oli kanteleen seinältä temmannut ja sillä kansaa
+lumota yrittänyt. Se hänet tulesta pelasti ja tuonne vuorelle vei. Jos
+nyt sukuunsa yhtyy ja heimonsa kauan kaivatuksi tietäjäksi tekeytyy ...
+jos siitä uudelleen valtaan pääsevät ja Lapin tiedot ja papin tiedot
+yhdistävät? Ja jos tiedoksi tulee, että jo ovat jumalan kaataneet,--ja
+Panu näki jo toteutuvan sen, mitä aina oli pahimmin pelännyt: että
+valta hänen käsistään juoksee pois ja kansa kääntää hänelle selkänsä.
+
+Mutta pian hän oli siitäkin säikäyksestä tointunut. Jos on isä
+voitettu, niin voitetaan poikakin. Ei kukaan tiedä vielä Reidasta eikä
+hänen voimastaan, eikä kukaan siitä, mitä vuorella tapahtui.
+
+Mutta silloin muisti hän, että jumalankuva oli särjetty ja riensi
+takaisin vuorelle. Nähtyään papin ja Reidan poistuneen, oli hän varma
+siitä, että he olivat pakoon lähteneet. Ja kun hän tarkasteltuaan
+kaatunutta ja särjettyä kuvaa huomasi sen pian olevan korjattavissa ja
+paikoilleen pystytettävissä, palasi hän tyyntynein mielin kotiinsa.
+
+Siellä ei mitään tiedetty, ei oltu nähty pappia eikä Reitaa, luultiin
+heidän lumipyryyn eksyneen ja päätettiin pyry Panun nostamaksi.
+
+Mutta Jormalta sai Panu kuulla, että hän oli papin ja Reidan Karin
+majalle hiihtänyt. Ei ollut Kari kotona ollut, vainoteille sanoi
+äitinsä hänen lähteneen, tietämättä minne. Tässä vielä kummia syntyy.
+Karilasta oli Jorma miehet Rajavaaralle opastanut, ja siellä öisellä
+nuotiolla oli Reita loveen langennut ja kostoa ja kuolemaa Kiesuksen
+vihollisille ennustanut ... isänsä lahjat näkyi pojalla olevan.
+
+Jorma katseli tarkasti Panua tätä kertoessaan, mutta Panu katsoi
+poispäin ja murti mustaa haventa.
+
+--Reidan poika! virkkoi Jorma merkitsevästi ja lisäsi:--uhkasivat
+takaisin tullakseen!
+
+Mutta Panu kulki mietteissään sen päivää ja toisen, ja nähtiin hänen
+arpaa kysyvän ja yhtä mittaa vuorelle hiihtävän.
+
+Jo kypsyivät hänessä mietteensä päätökseksi. Sota oli Lapinpohjan
+reitalaisia vastaan nostettava, ja sukupuuttoon olivat hävitettävät.
+Silloin eivät salatietoineen ja haltijoineen mitään mahtaisi, ja yksin
+olisi Reita avuton, kun hänen sukunsa tuki olisi tyhjäksi tehty. Eikä
+silloin olisi sitä taikaa eikä tietoa, joka Panua vastaan tehoisi.
+
+Panu kutsui kokoon miehensä ja esitti asian. Kertoi uudelleen, että
+vouti oli heidät kuninkaan metsästäjiksi ottanut ja antanut luvan
+kaikilta muilta eränkäynnin kieltää, ja jolleivät hyvällä tottelisi,
+niin olisi pahalla pakotettava. Miehet vastustivat vainotielle
+lähtemistä, mutta Panu sanoi tietävänsä, että kuninkaan oli tahto se,
+ettei kaikki maailma riistaa haaskaisi. Edun oli vouti antanut, mutta
+veronkin siitä vaati. Ei jaksettaisi sitä veroa suorittaa, jos ei itse
+saataisi ottaa, mitä oli saatavissa. Nyt oli otollinen aika siihen,
+mitä oli kauan aikaa mietitty, nyt oli Lapin viimeinen valta
+kukistettava. Mene tiedä, milloin herrain mieli muuttuu, milloin vouti
+puheensa peruuttaa ja tarjoo etunsa toisille...
+
+Sinne tänne tuumittua päätettiin niin, että ensin kieltosana
+Lapinpohjan reitalaisille laitettaisiin ja vainon uhalla evättäisiin
+erää metsistä kaatamasta ja viljaa vesistä pyytämästä. Otollinen oli
+nyt aika kaikin puolin, kun hirvenajon aika oli kohta käsissä ja
+peuratkin Lapista rintamaille rantautuivat.
+
+--Kuka sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan? kysyi Kuisma.
+
+    --Kuisma sanan saatantahan,
+    Taru Kuisman kumppaniksi,
+    itse Ilpo kolmanneksi!
+
+vastasi Panu tekaisten runon runolle vastineeksi--ja hilpein mielin
+lähtivät sanansaattajat hiihtämään Lapinpohjaan.
+
+Mutta surkea oli heidän tilansa, kun he kolmen päivän kuluttua
+retkeltään palasivat. Vaatteet oli revitty, parrat pahoin sotkettu,
+aseet riistetty ja sukset katkottu, niin että jalan olivat saaneet
+hankia kahlata. Ivalla ja pilkalla oli heidät otettu vastaan, tarjottu
+tuliaisolutta haarikasta, jonka uurteissa madot matelivat, pantu eteen
+haisevaa lihaa ja homehtunutta leipää. Pahoin oli Panua pilkattu ja
+naurettu ja rähisty hänen käskyilleen, ilkeästi olivat ukot urhoja
+häväisseet, ja viimein oli Kari heidät koirina ovesta ulos heittänyt.
+
+--Kari? huudahti Panu hämmästyen.
+
+--Kari oli siellä, ja hän se kaiken aikaa heidän puolestaan puhui ja
+nämä lähetti terveiset: »Sano Panulle, pahannimiselle, ettei Kari ennen
+päätään maahan kallista kuin on Annikki kostettu, eikä sitä katso,
+kohtasiko hänet nukkuvana vai valveilla, aseetonna tai aseellisena,
+iskikö niskaan vai otsaan, ja saman sanan vieköön voudille, jos
+tahtoo!»
+
+--Vieläkö muuta virkkoi?
+
+--Näin käski sanoa vielä Kari: »Sano Panulle, että reitalaisilla on
+vanhempi oikeus metsänkäyntiin Karjalan saloilla ja että missä hirven,
+peuran, ilveksen tai majavan tapaammekin, olkoon vaikka Panun pihassa
+tai hänen pyhällä vuorellaan, tapamme kuin omamme!»
+
+--Oliko niitä siellä monta?
+
+--Tupa oli täynnä miehiä ja hirvenajoon lähdössä kaikki.
+
+--Saitteko selvän, minnepäin olivat lähdössä?
+
+--Vielä huuti Kari jälkeemme: »ja sano vielä Panulle näin: Hirvenajoon
+lähtee koko Lapinpohja, Hirviharjulle rientää, tulkoon Panu sinne
+saaliinjaolle ... hirven häntäluun hänelle pyhitämme!»
+
+--Lähdemmekö saaliinjaolle? kysyi Panu.
+
+--Lähdemme! vastasivat miehet yhteen ääneen.
+
+--Vai otammeko koko saaliin?
+
+--Koko saaliin otamme!
+
+Ja niin pian kuin olivat viimeiset valmistuksensa tehneet, ja Panu
+itsensä ja heidät kaikkia vaaroja vastaan varannut--Kuisma vain ei
+varauksista välittänyt--astuivat vainoretkelle lähtijät suksilleen
+täysissä sota- ja metsästystamineissaan ja lähtivät yön selkään
+hiihtämään, ollakseen aamun valjetessa väijyspaikallaan Hirviharjulla.
+
+Jormakin liittyi muiden seuraan, mutta aseetonna.
+
+--Mitä ukko miesten mukana tekee? kysyi Panu tyytymätönnä.
+
+--Lähtee urhojen mukaan heidän urotekojaan laulaakseen, virkkoi Jorma
+pilkallisesti.
+
+
+
+
+XXVIII.
+
+
+Hirviharju oli kapea, jyrkkäreunainen kannas, keskellä suuria selkiä,
+jotka se jakoi kahtia niin, että vedet vain kaitaisten salmien kautta
+olivat toistensa yhteydessä. Kun suuret metsäneläimet: hirvet, peurat,
+ilvekset ja sudet talvisilla retkillään pohjoisesta etelään tulivat
+selkien pohjoispuolelle ja siellä olivat aikansa oleskelleet,
+siirtyivät ne harjun honkien suojassa eteläpuolelle vesiä. Ammoisista
+ajoista oli Hirviharju ollut paras pyydyspaikka niillä seuduin, ja
+siihen viritettiin loukkuja, satimia ja verkkoja kapeimmille paikoille
+ja sudenhautoja oli useampia läpi vuoden vireessä. Joka kerta, kun
+pantiin toimeen iso ajometsästys järvien ympärillä olevilla saloilla,
+sijoitettiin osa metsämiehiä Hirviharjulle väijyksiin, sillä varmasti
+tapahtui aina niin, että ahdistetut eläimet lopulta pyrkivät harjua
+myöten järven toisella puolella oleviin metsiin.
+
+Hiihdettyään levähtämättä talvisen yön sileitä soita, tasaisia kankaita
+ja järvenselkiä, saapui Panu miehineen päivän sarastaessa Hirviharjulle
+väijyksiin. Kun hirvenajajat otuksen perässä karatessaan, nopeimmat
+hiihtäjät ensimmäisinä, yksitellen olivat saapuneet kohdalle, oli
+heidän kimppuunsa siinä salaa syrjästä käytävä. Siltä varalta, että
+useampia tulisi yhdessä jonossa, oli väijytyksiä useammissa paikoin
+pitkin harjua.
+
+Aamu oli kirkas ja tyyni, ja valkoisilla järvenjäillä ja totisissa
+liikkumattomissa metsissä ei kuulunut hiiskaustakaan, ei etäisintä
+ääntäkään kuuntelevien korviin. Mutta liikkumattomina istuivat
+vainolaiset, mitkä lumeen kaivamissaan kuopissa puitten runkojen
+suojassa, mitkä kaatuneiden honkien alla valmiina vaikka viikon
+odottamaan siinä varmaa saalistaan.
+
+Silloin alkoi kuulua saloilta kaukaa niinkuin jostakin ilmojen takaa
+koiran haukuntaa, uikkavata ja kimeätä, niinkuin koira haukkuu silloin,
+kun se otusta ajaa. Sinne tänne kulki haukku muuttuen milloin äkäiseksi
+ja rähiseväksi, joka oli merkki siitä, että otus oli vastarintaan
+pysähtynyt, milloin taas jonkin ajan kuluttua kokonaan vaieten--tietäen
+sitä, että nopea eläin oli jättänyt ajajansa kauaksi jälkeensä.
+
+Kaitainen salmi oli mantereen ja ensimmäisen kannakseen kuuluvan saaren
+välillä. Siinä oli ensimmäinen väijymäpaikka Kuisman ja erään toisen
+miehen hallussa, mutta vähän matkaa heistä ylempänä harjulla oli Jorma
+piiloutuneena ison hongan haarukkaan varmasti päättäneenä antaa Karille
+merkin, jos hän vaaraa aavistamatta tästä surmansa suuhun syöksyisi.--
+»Tappakoot sitten minut, jos tahtovat, mutta Karin pelastan»--oli ukko
+mielessään päättänyt.
+
+Haukku oli jo lähellä, ja jo luuli Jorma hirvien tulevan, mutta
+kantautui taas takaisin salolle. Sen sijaan näki hän kaksi hiihtäjää
+täyttä vauhtia laskevan metsästä jäälle. Ne kulkivat Kuisman
+väijytyksen ohi, mutta ei Kuisma liikahtanut. Heidän tultuaan hänen
+puunsa kohdalle tunsi hän Aslon ja Hilapan, reitalaisten parhaat
+miehet, varustettuina lämsillä, keihäillä ja jousilla ja nähtävästi
+lähteneinä hirviä vastuuseen. Mitään pahaa aavistamatta suhahtivat he
+puun alitse, jossa Jorma piili, rientäen kannaksen kapeimpaan paikkaan,
+asettuakseen sinne otusta odottamaan. Hiljaa ja hievahtamatta istui
+Jorma ja kuulosti ... kuului muutamia huutoja ja sitten oli kaikki
+hiljaa.
+
+Äitelä, ilkeä tunne etaisi Jorman sydäntä... Että hän tulikaan tänne!
+Pois hän lähtee, pois näiltä maailmoilta, kauas korpientakaisiin
+korpiin, erilleen kaikesta, pyydystelee ja kalastelee ja kenenkään
+tietämättä kuusen juurelle kuolemaan kallistuu...
+
+Mutta silloin ulahtivat koirat aivan lähellä korvessa ja suuri, komea
+härkähirvi loikkasi metsästä rantapensaiden yli jäälle. Se aikoi salmen
+poikki kannakselle, mutta pysähtyi yht'äkkiä ja vainusi pitkään ja
+epäluuloisesti eteensä, etujaloillaan lunta potkien. Jorma iloitsi jo
+mielessään, että se kääntyy, ei nousekaan harjulle, vaan oikaisee jään
+yli, jolloin eivät takaa tulevat ajajatkaan joudu väijyvien
+saavutettaviin.
+
+Hirvi tekikin niin ja lähti pyyhältämään harjun ohi. Mutta koirain
+haukun lähetessä tuli se kammenneeksi niin lähelle maata, että joutui
+Kuisman nuolen kantaman piiriin. Jousi rämähti, ja tarkasti tähdätty
+nuoli upposi rintaan lapojen väliin. Hirvi lyykähti polvilleen ja
+ennenkuin oli ehtinyt tointua, oli lämsän silmukka lentänyt sarviin ja
+Kuisman metsäpuukko lävistänyt sen sydämen.
+
+Tuskin oli hirvi kaatunut, kun koirat karkasivat jälkiä myöten metsästä
+esiin ja pyrynä syöksyivät kaatuneen otuksen kimppuun. Mutta ennenkuin
+ehtivät luo, huomasivat he tappajat oudoiksi miehiksi ja päästivät
+syrjään karaten äkäisen, ulvovan haukunnan. Kuisma heitä houkuttelemaan
+ja suosittelemaan, mutta siitä koirat yhä yltyivät.
+
+--Koirat on tapettava ennenkuin meidät ilmaisevat! huusi hän.
+
+Mutta ennenkuin hän oli saanut jousensa vireeseen, olivat koirat
+pyörähtäneet pois ja kiisivät täyttä kurkkua ulvoen entisiä jälkiään
+metsään.
+
+Rähinän kuultuaan oli Panu jättänyt väijymäpaikkansa ja rientänyt
+haukkua kohti, ja vähitellen tulivat siihen muutkin miehet. Kuultuaan,
+mitä oli tapahtunut, oli hän heti selvillä siitä, että hänen hankkeensa
+oli mennyt myttyyn. Isäntiään vastuuseen rientävät koirat tulevat heitä
+varoittamaan, eivätkä he enää käy ansaan.
+
+--Käykäämme mies miestä vastaan, ei ole minusta salamurhaajaksi! sanoi
+Kuisma.
+
+--Ei reitalainen koskaan avotaisteluun antau.
+
+--Jos Kari lienee heidän joukossaan, ei meille saalistaan
+mielisuosiolla heitä.
+
+--Karia vastaan en tappele.
+
+--Enkä minä.
+
+--Pois tästä piiloon! komensi Panu.--Kyllä minä Karin hoidan, kun te
+muita vastaan puolenne pitänette, mutta yksi jääköön hirven luo.
+
+Ja Panu selitti tarkoituksensa olevan, että kun reitalaiset, jotka
+varmaankin tulisivat ainakin salmen rannalle ottamaan selkoa siitä,
+mitä oli tapahtunut, näkisivät vain yhden miehen saaliin kimpussa,
+tulisivat he sitä anastamaan. Kun kaikki ovat koolla, silloin laukaisee
+joka mies nuolensa ja sitten hyökätään heidän kimppuunsa ja nujerretaan
+viimeiseen mieheen.
+
+Kuisma jäi saalistaan vartioimaan ryhtyen sitä nylkemään, ja kaikki
+muut vetäytyivät hänen äskeiseen suojukseensa suuren kaatuneen kuusen
+taa niinkuin ampumavarustuksen taa, josta voi nähdä kaikki, tulematta
+itse huomatuksi.
+
+Ja taas oli kaikki hiljaa, keväinen talvitaivas oli korkea ja sininen,
+ollen siellä täällä vain hienojen, tyynen ilman kutomien pilviharsojen
+peitossa, jotka Jorman niihin katsahtaessa näyttivät ikäänkuin
+odottavan jotakin. Jormakin istui muiden miesten mukana kuusen
+suojassa. Kuiskasi hän siinä hetken aikaa istuttuaan Joukon korvaan,
+joka oli ollut isänsä kanssa väijyksissä:
+
+--Tapettiinko ne molemmat?
+
+--Tapettiin.
+
+--Kuka tappoi?
+
+--Taru ampui Asloa sydämeen; siihen kaatui... Isä ampui Hilapan.
+
+--Entä Ilpo?
+
+--Kun kaatuivat, niin Ilpo löi kirveellä takaraivon puhki.
+
+--Sillä sen omalla nuolellako se Aslon ampui?
+
+--Sillä ampui ... selästä tuli kärki ulos.
+
+--Vaiti siellä! kähisi Panu latvapuolesta ja pudisti kirvestään.
+
+--Oliko ilo nähdä ihmisiä tapettavan? kuiskasi vielä Jorma Joukon
+korvaan, mutta Jouko ei uskaltanut vastata--hänen poskensa vain
+värähtelivät niinkuin olisivat repeillä tahtoneet suupielistä ja
+silmäkulmista.
+
+Väijyksissä olevat miehet tähystelivät kuin yhtenä silmänä salmen
+poikki toiselle rannalle, mistä hirvi oli tullut ja karistanut
+tullessaan kuin mustan portin lumiseen metsään.
+
+Yht'äkkiä karkasivat koirat taas esiin korvesta ja alkoivat Kuisman
+nähtyään hurjasti haukkua. Kohta heidän perässään ilmaantui Kari
+kyyrysissään oksien alla hiipien ja heti hänen takanaan toisia miehiä,
+jotka kirjavista lappalaislakeistaan tunnettiin reitalaisiksi.
+
+He näyttivät vartovan, vetäytyivät takaisin nähtävästi tuumimaan ja
+laskeusivat hetken kuluttua eri paikoista jäälle, jättivät suksensa
+metsän rantaan ja lähestyivät sitten puolikehäksi muodostuneessa
+rivissä ammuttua hirveä.
+
+Kuisma ei näkynyt olevan heitä huomaavinaan, veti vain rauhallisesti
+nahkaa hirven koivista. Hän oli melkein saarroksissa, kun nosti päätään
+ja virkkoi:
+
+--Ka, tulkaapa miehet auttamaan, että saan vuodan irti konin selästä.
+
+--Kenen luvalla sinä muiden riistaa nyljet? kysyi Kari.
+
+--Oma on tappamani.
+
+--Missä ovat Aslo ja Hilappa?
+
+--En ole nähnyt.--Ka, käykää lähemmä!
+
+--Hirvi on meidän!
+
+--Ei ole teillä lupa enää näillä mailla metsästää ... kuulittehan
+voudin käskyn.
+
+--Kuulit vastauksemmekin.
+
+--Siit, koirat!
+
+--Ei ole minulla vihaa vastaasi, Kuisma, enkä tahdo pahaa sinulle, jos
+astut suksillesi ja lähdet siivolla kotiisi, virkkoi Kari.
+
+--Huono olisin mies, jos omani antaisin... Mutta jos ette ilman
+tyytyne, niin tuoss' on osanne--siinä viimeisistä tarjouksistanne!--ja
+Kuisma nakkasi palasen likaista peräsuolta semmoisella tarkkuudella,
+että se sattui lähimmäistä miestä suoraan silmiin.
+
+Silloin lennähti lämsä Karin tarkasta kädestä Kuisman kaulaan ja vetäisi
+hänet kyljelleen maahan.
+
+Mutta samassa suhahti parvi nuolia ilmassa kuin yhden jousen ampumina,
+ja Kari näki kolme miestään horjahtavan hangelle. Ja heti sen perästä
+hyökkäsi rannalta mieslauma esiin.
+
+Nähtyään Panun tulevan ja käsitettyään siinä silmänräpäyksessä koko
+hänen juonensa, muistaen Annikin ja kaiken kavaluuden ja konnuuden,
+karkasi Kari hänen kimppuunsa kirves ojona. Tappara sattui tapparaan,
+tulta iskivät terät, mutta luiskahtivat ohi otsasta, johon kumpainenkin
+iskunsa tähtäsi. Panu tavoitteli puukkoaan, mutta ennenkuin sai sen
+irti, oli Kari rynnännyt häneen sylin, ja kuin koirat kierivät he
+lumessa milloin polvillaan, milloin seisoallaan, milloin pitkänään
+maassa, vuoroin päällä, vuoroin alla, estellen toisiaan teräasetta
+esille saamasta.
+
+Samanlainen sylin ottelu syntyi toistenkin miesten kesken, ja pyrynä
+pölisi lumi verisen hirven ympärillä, mutta nopeat, vikkelät,
+vetreäjäseniset reitalaiset luiskahtivat pian kankeampien
+vastustajiensa syleilystä ja lähtivät nopeasti kuin kärpät kiitämään
+pakoon. Syntyi kilpajuoksu jäällä, ristiin rastiin suikkelehtivat
+vainottavat, ollen milloin edessä, milloin takana, takertuivat
+jalkoihin, iskivät syrjästä haavoja puukoillaan, mutta väistivät itse
+aina taitavasti tähdättyjä iskuja ja pääsivät yhä lähemmä metsänrantaa,
+pyrkien sinne suksiensa luo.
+
+Panu yksin kieriskeli vielä Karin kanssa lumessa, koettaen turhaan
+irtautua vimmastuneen nuoren miehen syleilystä. Tappaa ei hän tahtonut
+Karia, oman heimon miestä, peläten toisten tyytymättömyyttä. Saatuaan
+hänet vihdoin alleen huusi Panu Kuismaa avukseen Karia sitomaan.
+Kuisma, joka ei ollut ottanut osaa koko taisteluun, vaan mistään
+välittämättä jatkanut hirven nylkemistä, jonka hän piti omana
+saaliinaan, riensi köyttä tuomaan. Mutta kun Panu näki reitalaisten
+olevan pakoon pääsemässä, heitti hän Karin irti ja riensi miestensä
+jälkeen huutaen:
+
+--Iskekää joka mies, älkää ainoatakaan hengissä päästäkö!
+
+Mutta kun Kari tunsi itsensä vapaaksi, hypähti hän polvilleen, tempasi
+jäältä kirveen ja aikoi karata Panun jälkeen. Kuisma seisoi välissä ja
+tapasi häntä lämsän silmukalla. Silloin suhahti kirves ilmassa, ja pää
+halaistuna lyykähti Kuisma hengetönnä hangelle.
+
+Karikin tahtoi estää reitalaisten pakoa.
+
+--Kostakaa, miehet, kostakaa! huusi hän ja syöksyi veristä kirvestä
+heiluttaen heidän apuunsa.--Annikki kostakaa! Reidan kuolo kostakaa!
+Sukunne surmat kostakaa!... Voi raukkoja!
+
+Turhaan huusi hän. Kuullessaan Panun ja Karin huudot, hätkähtivät Panun
+miehet ja katsahtivat taakseen. Reitalaiset pääsivät hetkeksi rauhaan,
+saavuttivat suksensa ja pelastuivat metsään.
+
+Yksin jääneenä ja huomatessaan, ettei hän enää mitään mahtaisi ja että
+Panu vielä nytkin oli päässyt hänen käsistään, raivautui Kari
+väistyvien miesten välitse ja katosi hänkin metsään.
+
+Panu oli karannut viimeisten pakenijain jäljestä metsään huutaen vielä
+kerran muille, että seuraisivat häntä. Mutta sakea näreikkö ja syvä
+lumi estivät häntä pitemmälle pääsemästä.--Vainottavat olivat
+nuljahtaneet hänen käsistään kuin talvikot kiviraunioon. Juuri kun
+jaloissa pyörivät, ei ole jälkeäkään näkyvissä.
+
+Miehet olivat kokoontuneet kaatuneen Kuisman ruumiin ympärille, kun
+Panu palasi metsästä. Kolmesta nuolten haavoittamasta reitalaisesta oli
+vain yksi kaatunut, toiset kaksi olivat taistelun aikana tointuneet ja
+kadonneet.
+
+Mutta niinkuin ei mitään olisi vielä menetetty eikä mitään
+vastoinkäymistä tapahtunut, kävi Panu jakamaan käskyjään.
+
+Hirvi nyljettiin nopeasti ja lihat kätkettiin metsään. Kuisma
+nostettiin pulkkaan ja kaksi miestä määrättiin häntä kotiin vetämään.
+Muiden tuli seurata Panua reitalaisten jälkeen Lapinpohjaan, jossa
+heitä oli uudelleen ahdistettava.
+
+--En yhtä ainoata henkiin jätä ... en niin kauan kuin tämä käsi
+tapparata heiluttaa!
+
+Hän oli ulkoa nähden rauhallinen, mutta silmissä hiillosti kiihko ja
+vika, jota ei kukaan uskaltanut vastaan sanomalla ilmiliekkiin
+yllyttää. Vanhastaan tiesivät hänen toverinsa, että häntä semmoisina
+hetkinä oli hiiskumatta seurattava.
+
+--Entä Jorma? kysyi Panu, kun tämä muiden lähtöä tehdessä seisoi
+liikkumatonna paikallaan.
+
+--Jorma jää kuolleita hautaamaan, vastasi Jorma sävyisästi ja
+surullisesti.
+
+--Tullet Lapinpohjaan, niin saat lisätyötä, kun täältä loppuu,--vastasi
+Panu pahansisuisesti naurahtaen.
+
+--En luule minua siellä tarvittavan. Et heitä saavuta.
+
+Kun Panu seuraavana iltana--yö oli täytynyt nuotiolla levätä--saapui
+reitalaisten kylään Lapinpohjassa, ei näkynyt siellä ainoatakaan elävää
+olentoa. Reitalaiskylän matalat majat, jotka oli korkean kalliorinteen
+alle rakennettu, olivat autiot. Pienellä kukkulalla suuren kuusen alla
+oleva jumalankuva oli poissa ja sen sijalla oli risuja poltettu. Kaikki
+muutkin merkit osoittivat, että asukkaat olivat lähteneet matkalle,
+jolta eivät kohta aikoneet palata. Syvä porojen polkema tie lähti
+viemään suoraan pohjoista kohti.
+
+--Sinne menivät! virkkoi Ilpo, ja Panu arvasi hänen ajatuksensa sitä
+kysymättä.
+
+Sinne olivat menneet viimeiset Karjalan lappalaiset ja vieneet
+haltijansa ja salatietonsa, jotka Panu oli aikonut heiltä heidät
+viimeiseen mieheen hävittämällä anastaa. Kovin oli keskeneräisesti
+päättynyt kauan haudottu hanke.
+
+--Sinne menivät!
+
+--Sinne olivat menevätkin ... näytetään tietä taipaleella!
+
+Miehet näkivät Panun irroittavan kirveen vyöstään, veistävän lastuja
+kunkin majan ovenpielestä ja keräävän ne kokoon kunkin kynnyksen eteen
+sen sisäpuolelle. Arvaten sitä taian teoksi seurasivat he tarkasti
+toimitusta. Nyt teki Panu tulen tervaiseen tappurasoihtuun, pyörähytti
+sitä päänsä päällä kolme kertaa, kiersi kolmesti huoneryhmää ja loihti:
+
+    Pala Lappi lapsinesi,
+    Pimentola poikinesi,
+    syty synkkä syntyinesi,
+    tapa Turja tietoinesi,
+    suistan sun suin sytehen
+    työnnän sun päin tulehen,
+    polvin kuumihin poroihin!
+
+Kolmatta kierrosta tehdessään pisti hän lastukasat tuleen, ja pian
+hulmusivat lappalaisten saunat ilmitulessa, työntäen ensin ovista ja
+rei'istä paksua, sakeata savua ja sitten heleillä, räiskyvillä
+liekeillä punaten takana kohoavaa kallioseinää ja sen harjalla kasvavia
+kääkkyrämäntyjä, jotka näyttivät kuin kauhistuksesta epätoivoisiin
+liikkeisiinsä jäykistyneiltä olennoilta.
+
+Silloin kuului miesten tuleen tuijottaessa vuorelta liekkien yli huuto
+kuin huuhkajan suusta--sitä seurasi ääni kuin ulvovan suden--ja
+yht'äkkiä nauroi harakka.
+
+Säpsähtäen vetäytyivät miehet tulen piiristä ulomma ja näkivät vuoren
+laella suuret poronsarvet ja niiden edessä lappalaisen miehen täydessä
+tulen valossa. Hän huitoi käsillään, pui nyrkkejään alas palavia
+huoneita kohti ja manasi:
+
+--Hoi, Panu pahanniminen, Lemmon saastainen sikiö... Reidan tapoit,
+Annikin anastit, surmaan olisit syössyt koko sukumme suuren, tappanut
+Tapion lapset ... meiltä tietosi opit, ei sinulla omia ollut ... yhä
+enempi himosit ... et saanut siruistana, et siruistana!
+
+--Kuka sinä olet, hullu mies? huusi Panu ylös vuorelle.
+
+--Jäin sinulle hukkaasi huutamaan... Pois lähemme, kauas kulemme ...
+pois viisautemme viemme, ikipäiviks' piilotamme! Meidät luulit
+tappavamme, oman tietosi tapoit, oman onnesi pilasit, hävitit heimosi
+onnen! Erehdyit, iso isäntä! Kun lintu edestäsi lentää, Lappiin lentää
+--kun kala apajastasi katoo, Lappihin katosi--kun orava oksalle
+kurahti, pois Karjalasta kurahti! Kirotut sinun metsämaasi, kirotut
+kalavetesi! Riista juoksi rinnallamme, erä eillämme ehätti, hiiret
+heitämme sinulle!
+
+Panu lähetti nuolen hänen jälkeensä, mutta se ei osunut. Yhä kiihtyen
+huusi ääni vuorelta tulen ja savun läpi:
+
+--Kiesus kiusaksi sinulle, ristin hiisi heimollesi! Helvetti sun
+haudaksesi, tulipätsi pojallesi! Pappi Panulle sijahan, kirkko talosi
+tanhualle! Lapin luulit polttavasi, oman pirttisi poltit! Kuule
+viimeinen vihani: huuhkaja kun huutanevi, sulle hukkaa huutakohon, kun
+susi ulvonevi, sulle surmaa ulvokohon, kun harakka nauranevi, sulle
+nurja naurakohon!
+
+Huuhkaja huusi vuorella, susi ulvahti, harakka nauroi, ja kun tuulen
+henki taivutti tulta ja savua syrjään, oli kirooja kadonnut.
+
+Oli Panu aikonut yönsä viettää sytyttämiensä nuotioiden ääressä, vaan
+ei kärsinyt jäädä. Komensi miehet suksilleen ja lähti taakseen
+katsahtamatta kotiaan kohti hiihtämään.
+
+Itsekseen jäivät sytytetyt lapinsaunat korven keskessä palamaan,
+paloivat synkkiä kummastuneita kuusia valaisten ja punaten korkeata
+kallion seinää; putosivat katot, luuhistuivat seinät, sammui tuli
+sammumistaan, kitkerää savua tupruten, haihtui savukin yön ollen
+kiukaiden ympäriltä, jotka mustina muistomerkkeinä jäivät kertomaan
+karkoitettujen lappalaisten viimeisistä asuinpaikoista Karjalan
+kankahilla.
+
+
+
+
+XXIX.
+
+
+Koko talven on Kari metsiä harhaillut rauhaansa löytämättä.
+
+Ennen keikkuivat metsät iloisina hänen ohitsensa, kun hän loivia
+rinteitä hiihti, seisoivat lehdot lempeinä ja ystävällisinä hänen
+edessään, ja onnellisina ja levollisina siintivät lumiaukot hänen
+jalkainsa alla, kun hän vaarojen huipuilta niitä silmäili
+hiihdännästään huoahtaen. Joka puun juurella oli hän hyvän haltijan
+näkevinään, joka aholla sinipiiat hänen edellään keijuivat. Laulullaan
+hän heitä hyvitteli ja aina uusilla virsillä omaa mieltäänkin
+ilahutteli. Nyt seisoivat salot synkkinä, peikot puun juurilla
+jurottivat, syöjättäret soilla ja mailla häntä seurailivat, ei tehnyt
+mieli vaarojen rinteitä nousta, eivätkä laulut pakahtuvan poven huolia
+helpottaneet. Kullervona hän kulki kostotuumia hautoen.
+
+Ei ollut hänen pyynnistään eikä metsästyksestään. Ansamailleen kun
+sattui tulemaan, maahan repi pyydyksensä ja ne metsään sirotti. Kun
+riistan jäljet löysi, lähti toki sitä ajamaan, mutta vähän aikaa
+seurailtuaan kesken jätti. Joskus kun sattumalta jotakin edestään
+ampui, kotiinsa sen kantoi äidille ruuaksi, yötä viipyi majallaan,
+unetonna vuoteellaan ujui ja lähti taas aamun tullen harhailemaan.
+
+Korpikosken niskaan hän aina lopulta päätyi, riisui suksensa jalastaan
+siinä, missä voudin reen jälki vielä häämötti lumen alta, kulki kosken
+rannalle kivelle, minkä vieritse kuohut vaahtopäinä vyöryivät ja mistä
+Annikki oli aaltoihin syössyt. Seuraili siitä rantaa myöten, johon oli
+syvän jäljen polkenut, suvannon reunaan, otti puuta vasten
+pystyttämänsä pitkän riu'un ja haroi sillä jäähän hakkaamiaan
+avannoita. Mutta ei hän mitään löydä, ei nouse Annikki aalloista.
+
+Yö yllättää, tuisku ja tuuli kohisee kilvan kosken kanssa. Poistua
+täytyy Karin, ja hän lähtee taas hiihtämään, hiihtää järviä, maita ja
+metsiä, kiertää Panulaa ja pyhää uhrivaaraa, väijyy kuin metsärosvo,
+paras nuolensa kaaren päällä, mutta ei tule tähtäimeen se, jota hän
+odottaa. Vartijansa on velholla. Hän tietää, missä vaara uhkaa, ja
+toisia teitä kiertää. Eikä Kari usko häntä vastaan mitään voivansa,
+voimakasta, taikainsa tukemaa noitaa vastaan, jonka antama isku yhä
+vieläkin hänen päätään pakottaa.
+
+Kun saisi avukseen jonkun, kun löytäisi kostotoverin jostakin? Ei ole
+Jormasta, rauhan on mies. Ei muistakaan heimon miehistä. Eikä ole
+Annikilla sukua elossa.
+
+Silloin muisti Kari reitalaiset Lapinpohjassa ja riensi sinne.
+
+Masennuksissa olivat Lapinpohjan miesten mielet. Tukalaksi oli olo jo
+heille käynyt Panun valtaan tultua. Missä vain voitiin, heille kiusaa
+tehtiin: poroja laitumilta vietiin, riista usein edestä ammuttiin,
+pyydykset hävitettiin, parhaat kalavedet anastettiin ja tierauhaa
+häirittiin. Jäkäläkin alkoi loppua, kun kuloksi oli isot alat kankaita
+poltettu. Ja jo puhuivat he lähdöstään pohjoisemmille maille.
+
+Eivät suostuneet sotaa nostamaan, eivät uskaltaneet Panua vastaan
+käydä. Yltyivät kyllä Karin puheista sen verran, että Panun kiellon ja
+uhkaukset kuultuaan hänen sanansaattajiaan häpäisivät, mutta eivät
+olisi enää kiertämiensä hirvienkään ajoon uskaltaneet lähteä, jos ei
+Kari heitä siihen kiihoittanut. Suin päin pakenivat pois, jättivät
+kaikki ja olisivat tahtoneet hänetkin mukanaan viedä.
+
+Jo miettikin Kari näiltä mailta lähteäkseen, mutta muisti taas jään
+alla koleassa koskessa olevan Annikin, muisti Panun kostamatta olevan,
+muisti voudin vielä elävän ... ja hyvästiä heittämättä lähti ja
+Korpikoskelle riensi.
+
+Yhä kohisi se yhtä kolkkona, yhtä ilkkuvan keltaisena. Tuossa oli
+Annikki voudin reestä riuhtautunut, tuossa oli hankeen harpannut,
+tuohon huivi jäi, tuohon kenkä, tuossa kaatui, tuossa suin päin koskeen
+syöksyi.
+
+Ja kosken niskasta kulki Kari suvannolle vanhaa polkuaan, haroi ja
+haki, mutta ei mitään löytänyt, ei Annikki aalloista noussut.
+
+Kosto taas karmaisi mieltä. Vouti elää vielä ja talossaan rehentelee!
+
+Majalleen taas riensi Kari valmistuakseen voutia kostamaan ennenkuin
+kevät rikkoisi kelin. Uuden teki jousen, kaaren raudasta rakensi, selän
+vaskesta valoi, että kantaisi nuolen, korpin höyhenillä sulitetun ja
+käärmeen mustissa mujuissa kastetun ilkiön rintaan, joka Annikkia
+väkivallalla vastaansa pusersi--eikä ilkiö siitä nousisi.
+
+Äiti poikaansa varoitti lähtemästä, itki lähtiessä vetreät vetoset,
+veräjälle saattoi ja siitä kauan hänen jälkeensä katseli.
+
+Mutta kun Kari retkellään voutia kostamaan kosken niskaan tuli, näki
+hän keväisen auringon jo suvantoa aukoneen ... tiesi, milloin jo virta
+peitteensä loisi ja Annikki alavesiin painuisi! Löytämättä jäisi,
+hautaamatonna harhaileisi, ei ikinä rauhaansa saisi...
+
+Kostoretki jäi, eikä Kari päiväksikään kosken varrelta poistunut.
+Suvanto hylkäsi jäänsä, mutta ei Annikkia näkynyt. Mutta toisen kosken
+alla oli isompi suvanto niinkuin pienoinen järvi, jossa jää oli vielä
+vahvaa ja johon ylhäältä tulevat jäälautat pysähtyivät röykkiöiksi ja
+korkeiksi padoiksi. Päivä sitä--vähän sulatti, yökylmä enemmän kovensi.
+Keskellä suvantoa oli pienoinen saari, koivuja ja haapoja kasvava, ja
+siihen Kari majan laittoi ja odotti.
+
+Maat sulivat, vaarain rinteet paljastuivat, ja heleästi paistoi
+keväinen aurinko, ja ensimmäiset vesilinnut istahtivat koskeen kuohujen
+alle. Joutsenkin tuli, ui lähelle saaren rantaa ja Karin havumajan
+edessä kahakäteen souteli. Kohta hänet löydän, arveli Kari.
+
+Mutta liikkumattomana, harmaana ja synkkänä jurotti vielä suvannossa
+saaren ympärillä kovan talven rautajää.
+
+Silloin, eräänä kuutamoisena yönä, kun Kari kotona käytyään taas
+koskelle palasi, oli koski paisunut niin, että sulavesi jo huuhteli
+suvantosaaren rantoja ja jää lautoissa liikahteli. Astuttuaan
+venheeseensä, jota oli kevään kuluessa kosken rannalle varustellut,
+souti hän sillä saareensa. Jää helisi ja sihisi, vesi oli työntänyt
+jääteleitä rannalle, toi toisia ja irtautti entisiä yhä kohotessaan.
+
+Pieneen poukamaan saaren alla, jossa veden kulku takavirtaan kiersi,
+oli ajautunut jäälautta, ja sen sisään oli Annikki hautautunut
+jäätyneen vaahtovaipan sisään, jonka koski kuohuistaan oli talven
+pitkän hänen ympärilleen kehrännyt. Niinkuin kirstussa, kädet rinnan
+päällä, hän rauhallisesti siinä lepäsi muuttumatonna ja kirkkaan,
+suojelevan jään ympäröimänä niinkuin olisi silmänsä vain uneen
+ummistanut.
+
+Maihin Kari hänet nosti, havuilla peitti ja lähti äidille sanaa
+viemään. Äiti vei sanan Jormalle ja Jorma Panun emännälle.
+
+Kun nämä kolmisin koskelle saapuivat, oli Kari koivun ja haavan väliin
+haudan kaivanut, havuilla ja hienoilla sammalilla sen sisustanut ja
+siihen Annikin laskenut. Karin äidin antamissa kihlavaatteissa hän
+lepäsi, kasvot itään, että tilaltaan joka aamu armaan auringon nousevan
+näkisi. Karin äiti oli tuonut mukanaan poikansa pyytämän karhuntaljan,
+ja siihen käärittiin pieni ruumis. Pantiin mukaan värttinä ja tulukset,
+pata pienoinen ja tuohivakkanen, Jorman tekemä ja kirjauksilla
+koristettu, jossa oli eväitä parhaita, piiraita ja rieskoja, toiset
+puolet Panulan emännän, toiset Karin emännän leipomia, pitkän matkan
+varaksi varatuita.
+
+Laski Kari vielä kanteleensakin lemmittynsä kupeelle.
+
+--Ethän kanneltasi ainoata? kysyi Jorma.
+
+--Ei ole soitostani enää, ei iloistani, vastasi Kari.
+
+--Ilokanteleesi entisen hautaan laskenet, soitto suurempi surustasi
+viriää, lisäsi Jorma.
+
+Toi Kari tuohia, valkeita ja sileäpintaisia, jotka oli kosken rannalta
+koivuista kiskonut ja kattoi niillä haudan. Loivat sitten sanaakaan
+sanomatta Kari ja Jorma mullan hautaan, naisten istuessa toisen
+toisessa päässä hautaa, hiljaa itkien ja hunnut silmillä ruumiitaan
+huojutellen.
+
+Kun hauta oli täytetty, kuusenhavuilla peitetty ja kehä kauniita,
+kosken hiomia kiviä, sileitä kuin helmiä, kummun ympärille ladottu,
+istahtivat Kari ja Jormakin haudan viereen kivelle. Silloin kävi Panun
+emäntä koivuun kiinni, joka vainajan pään pohjissa kasvoi, ja sitä
+halaillen valitti:
+
+--Voi ainoiseni, Annikkini, lempilapseni, tytär tuiretuinen, onneton
+sinuas:--hoidin, huolehdin äiditöntä, sanatonta vaalin, varjella
+koetin--maan alle maireheni, kosken kuohuihin kultaseni, silmäteräni
+suosittuni--voi omani, voi iloni, sinua ikäni kaiken, elinikäni suren,
+huolin, hoilaelen...
+
+Hiljaa nyyhkyttäen vaipui vaimo istualleen puun juureen, jolloin Karin
+äiti halasi haapaa ja itki ja näin valitti:
+
+--Voi toivottuni, tyttäreni, voi lapseni laatuiseni, sydänkäpyni,
+katsottuni, turpehen alainen ainoiseni--toivoin liekun liikuttajaksi,
+kehtosien keinuttajaksi, iloksi öitteni yksinäisten--sinne katosit
+kaunoiseni, kainoseni, suistuit surujen suurihin suvantoihin, et tule
+takaisin ilmoisna ikänä ilmoille näille ihaloille, kovin kurjille
+kujille, et pihoillemme pahaisille, armas Annikki omani...
+
+Jorma oli asettanut kanteleensa polvilleen ja virkkoi:
+
+--Itkekäätte te; en minä itke. En katso kuolemaa kamalaksi, ilo mieleni
+täyttäisi, kun täältä pääsisin. Kadehdin Annikkia, jonka autuaitten
+asunnoissa jo vaeltavan tiedän. Näin hänet yöllä unessa, laulan teille
+uneni.
+
+Ja Jorma lauloi:
+
+    --Sousin suoduilla vesillä,
+    melon metsärantaisilla,
+    siell' oli niitty niemen päässä,
+    aho vetten viertehillä,
+    aholla impyet ihanat,
+    niemen päässä metsänneiot,
+    sinipiiat pienet, suuret
+    siinä iloja pitivät,
+    karkeloa kassapäiset
+    siellä Annikki ylinnä,
+    hienohelma heilumassa
+    parissa metsän parasten,
+    metsän impien iloissa--
+    Ei oo kuollut, ei kaonnut,
+    ei vesihin vierähtännä--
+    Ota, poika, pyydyksesi,
+    Kari, jousesi kopaise.
+    Sua oottavi omasi,
+    sua impyes, ilosi,
+    viljateille viedäksensä,
+    kupehellas kulkeaksi--
+    Otti Mielikki omaksi,
+    tyttäreksensä Tapio--
+    Hyvä siell' on ollaksensa,
+    asuaksensa ihana.
+
+Kari istui allapäin, vesi vierähti hänen silmäänsä Jorman laulua
+kuullessa.
+
+--Laula, Karikin, hyvästisi, laulu mieltäsi lohduttaa, sävel sydämesi
+sulattaa.
+
+Kari tarttui kanteleeseen, odottaen häntä muut katselivat. Vanhan
+lempilaulunsa lauloi Kari:
+
+    --Yks oli ystävä minulla
+    tämän ilman kannen alla,
+    yksi armas ainokainen
+    koko kolmessa kylässä--
+    Kun sa istuit, maa iloitsi,
+    kun kävit, käki kukahti,
+    kussa seisoit, seinät paistoi,
+    kussa tanssit, tanhut keikkui--.
+    Tuost' olet tullut, tuost' mennyt,
+    tuossa istunut aholla.--
+
+Mutta yht'äkkiä parkaisi kieli pahasti niinkuin olisi katkennut,
+ilkeästi ulvahti kannel, luotaan Kari sen heitti ja hyppäsi pystyyn.
+
+--Käykää purteen, pois lähdemme!
+
+Hän souti heidät maihin, heitti hyvästit äidilleen ja käski mennä
+kotiin.
+
+--Minnekä aiot?
+
+Heitti hyvästi Panun emännälle, ja kun Jormaa halasi, virkkoi:
+
+--Hoida äitiäni, jos en palaisi.
+
+--Tokihan palannet?
+
+Ei vastaa Kari, majaansa menee, ottaa aseensa ja ne purteensa kantaa.
+Potkaisee purtensa rannasta ja itse siihen hypähtää, niin että suvanto
+kokan alla vaahtona irvistää. Melaan tarttuu ja kuohuihin kolmilautansa
+ohjaa suvannon alle kadoten.
+
+Sanattomina seisovat Jorma ja vaimot, eivät mitään puhu, kosken kohinaa
+kuulostavat--niin silloin sirahtaa ilmassa iloinen ääni, ja jo virittää
+ensimmäinen kevätpeippo iloisen viserryksensä suvantosaaren koivussa
+Annikin haudalla.
+
+
+
+
+XXX.
+
+
+On lämmin keväinen päivä, ensimmäisiä toukokuun helteitä, jolloin
+aurinko vesipuroina ajaa edellään viimeisiä lumen tähteitä notkoista ja
+korpien katveista. Tulvillaan on Kontokosken suvanto, ja sen rannat
+ovat metsän rajaan asti veden alla. Koski itse kuohuu ylt'yleensä
+yhtenä ainoana vaahtovyönä ahtaitten kallioiden välissä suvantoon
+syöstessään, välkkyen päivänpaisteessa, näkyen kaikkialle Kontojärven
+taloihin ja kuuluen etäälle ympärillä oleviin metsiin.
+
+Talonsa rappusilla istuu kuninkaan vouti eikä saa vaahdon välkettä
+silmistään eikä aaltojen ääntä korvistaan. Katsomattaan hän sen näkee,
+kuuntelemattaan kuulee hän sen kohinan.
+
+Voudilla on lohipato koskessa, sinne hän on lähdössä, mutta on
+istuutunut rappusilleen ja asettanut kalahaavinsa viereensä maahan,
+unohtuen siihen.
+
+Ennenkuin vouti ilmaantui huoneesta, syti renkipoika rautapikalla
+viimeisiä jäätiköitä lankkuaidan kupeelta varjopaikoista. Keittiön oven
+edessä tomuttivat talon naiset vaatteita ja karhunnahkoja, ripustellen
+niitä nuorille tuulettumaan. Mutta kun vouti istui rapuilleen, hävisi
+renkipoika ja katosivat naiset. Ei suvaitse vouti väkeään, ei siedä
+haastelua eikä toimintaa ympärillään. Vaiti ovat koiratkin kahleisiinsa
+sidottuina koppiensa edustalla portin pielessä. Äsken häntiään
+heiluttivat, kalauttivat kahleitaan, mutta paneutuivat pitkäkseen, kun
+eivät vastausta saaneet, ja seuraavat nyt silmillään isäntäänsä,
+uskaltamatta läsnäoloaan ilmaista.
+
+Synkkänä istuu vouti rappusillaan ja untelona lyhyen aamiaisleponsa
+jälkeen. Ei ole ollut pitkään aikaan voudin levosta öillä, ja levoton
+on hänen unensa päivälläkin. Tuuheat, otsan yli kulkeneiden myrskyjen
+koukistamat kulmakarvat luovat lähtemättömän varjon raukeihin silmiin.
+
+Musta on ollut voudin mieli siitä pitäen, kun karhun taposta
+Korpivaarasta palasi. Milloin hän päiväkausia joi ja hurjasti temmelsi
+uhaten särkeä itsensä ja talonsa väen; milloin jurotti pitkät ajat,
+päivät ja yöt huoneessaan ottamatta ketään vastaan ja ketään luonaan
+kärsimättä. Emäntäpiika Pirkko ei saanut tulla näkösällekään. Ei
+suvainnut hän silmiensä eteen muita kuin Helunan, nuorimman
+palvelijansa, jonka oli saunoittajakseen korottanut kohta sydänmaalta
+palattuaan. Mutta kun sattui, ajoi hänetkin ulos, niinkuin olisi
+pahaahenkeä luotaan ajanut. Hellä, hyvä, nuori ja kaunis oli Heluna, ja
+lämpimästi löi hän löylyn. Hetkeksi sai hänen kanssaan vouti
+viihdykkeen verilleen--mutta ei ollut Annikin veroinen.
+
+Sillä koko talven on vouti Annikkia viereensä vaikeroinut. Sen hipiä
+oli niin hieno, vartalo niin solakka ja hento ja kuitenkin niin
+joustava--pois ponnahti reestä, nahkasten alta ja pelasti itsensä. Ei
+lähde mielestä neito, jota ei omakseen saanut, yöt ja päivät polttaa
+kuin sammumaton jano.
+
+Kiroo vouti kipuaan, mutta ei auta kirous eikä kiukku ... ei sammu jano
+juodessakaan ... noiduttu hän on ... kiroissa on, Lapin naisen
+kiroissa, vieraan veren kiroissa.
+
+Luuli niistä jo pääsevänsä, kun Helunan otti. Mutta tuhatta tulisemmin
+polttaa vuoroin kiukku, vuoroin kaiho, jäytää ja kaivaa.
+
+Omatuntokin kalvaa, viattoman, syyttömän tytön henki huutaa kostoa,
+huutaa tuulessa, huutaa pyryn huminassa pimeinä talviöinä. Eikä ole
+ketään, kenelle kertoisi ja huoliaan haastaisi. Papin kanssa on vihoin,
+toisiaan panettelevat, missä liikkuvat. On tullut varoituskirja
+kuninkaalta ja toinen papille piispalta, että sovussa eläkööt
+virkamiehet ja yhdessä valtakunnan ja kirkon asioita ajakoot. Ja kun on
+monta yötä ja päivää kuninkaan sanantuojan kanssa juonut, haettaa papin
+luokseen, sovintoa tarjoo ja pyytää rippiä. Mutta ei anna pappi rippiä
+päihtyneelle, kahdenkertaisena painaa vain kirouksen taakan hartioille,
+ja entistään isommassa vihassa eroavat.
+
+Vouti alkaa pelätä pahoin käyvän, pelkää henkeään, pelkää Lapin noitain
+nuolia ja salavihoja. Saatuaan tietää papin rengin Reidan Annikin
+veljeksi, noudattaa hän hänetkin luokseen kerran keskellä yötä, kun
+eivät unet ota tullakseen ja näyt vaivaavat. Älköön veli kostoa
+sisarensa tähden tahtoko ... ei tahtonut surmata, ei koskeen hukuttaa,
+omakseen olisi ottanut, aviokseen, voudin rouvaksi korottanut.--»Ota
+kaikki, mitä tahdot, kunhan lumoista päästät, kirosi pyörrät!» hourii
+vouti vuoteellaan, silmät päässä hajallaan ja tukka pystyssä seisten.
+Mutta ei saa Reita sanaa suustaan, hoipertuu, ovensuuhun kaatuu
+tainnoksiin, käsiään huitoo ia kirkuu kostoa voudille ja Panulle ...
+Siitä on noussut kauhea hätä ja hälinä talossa ja kuiskeita kylässä. Ei
+ole voudin armonaika pitkä ... sen nähnette vielä, että paha pian
+omansa ottaa.
+
+Päivät pitenevät kevään tullen, yöt lyhenevät, eivätkä peikot päivällä
+ahdista niinkuin öillä.
+
+Mutta silloin alkaa Kontokoski kohista, päivä päivältä yhä kovemmin,
+kevätvesien paisuessa. Voudista on, kuin kaikki sydänmaan vesien vihat
+siinä kiehuisivat ja hänelle kiukkuaan keittäisivät ja kuin tuhotun
+tytön ääni hänelle siinä kostoa huutaisi. Päivällä valkean keltainen
+kuohu ei lähde hänen silmistään, yöllä ulvoo se hänen korvaansa
+suljettujen ovienkin läpi.
+
+Jo suuttuu vouti itseensä, soudattaa itsensä uhalla kosken alle, panee
+kaikki miehensä patoa tekemään, itse padon päällä seisoo kuin ikeenä
+sen niskassa. Mutta minne hän katsoo, vasten koskea tai myöten, aina on
+kuin ilkkuva ilme aalloissa, on kuin kuohuista nousisi milloin jalka,
+milloin polvi, milloin selkä vilahtaisi, tai mennä hulahtaisivat mustat
+hapset. Lohi lennähyttää itsensä ilmaan äkäisimmästä kuohusta kiven
+kupeelta. Ei ollut lohi, oli neito kalan hahmossa, aave Annikin
+näköinen... Ja siitä lähtien syytää vouti veteen kaikki kalat, jotka se
+padosta haaviinsa saa, heittää olkansa yli koskeen.
+
+Hulluksi alkavat katsoa voutia hänen oman talonsa väki ja vieraat.
+
+Kuiskaillen hiipivät naiset taas askareillaan pihan perällä, eivät
+uskalla ääneen puhua, mutta pitävät häntä yhteisestä tuumasta silmällä,
+ja aina on Heluna läheisyydessä valmiina juoksemaan luo, jos herra
+huutaa. Padolleen hän on taas lähdössä, istuu siinä eteensä tuijottaen,
+vierellään kalahaavi, jota ei usko kenellekään muulle, pihaan tuopi sen
+rannasta, kamariinsa viepi ja jalkapohjiinsa nurkkaan vuoteen taa
+asettaa--kaikki muutkin haavit on hävittänyt ja kieltänyt ketään
+padosta pyydystämästä.
+
+Helunaa on vouti soutajanaan pitänyt, eivät muut kelpaa. Helunan täytyy
+aina olla saapuvilla, milloin häntä huutaa, ja nukkua yöllä hänen
+ovensa edessä. Ei monta sanaa vouti hänelle virka, usein herjaa häntä,
+ajaa hänet usein piesten pois, mutta ei salli loitoksi poistua. Ja
+hellä on Heluna herralleen, kärsii nöyrästi kohlut, ei kyllästy
+Pirkonkaan kiukkuun, vaalii kuin tytär sairasta isää. Hän yksin tietää,
+mikä voutia vaivaa: on kuullut hänen yöllä nimiä huutavan ja asioitaan
+unen houreissa haastavan.
+
+--Heluna! huutaa vouti yht'äkkiä. Mutta ennenkuin Heluna huoneen
+suojasta joutuu, vaikka juosten rientää, hyppää hän jo pystyyn ja
+karjaisee uudelleen:--Heluna, herjan sikiö!--Vie airot rantaan!
+
+Heluna ottaa airot porstuan kupeelta ja aikoo mennä.
+
+--Älä mene, sanoo vouti. Tule tänne ... ka, älä pelkää, en minä nyt
+lyö.--Ympärilleen katsellen kuiskaa vouti tytölle:--Näitkö sinä mitään
+eilen, kun istuit venheessä kosken alla? Näitkö koskessa mitään ...
+näitkö sen alas tulevan?
+
+--En minä nähnyt.
+
+--Jos näet, et saa sanoa kenellekään. Ka, mene nyt ... mitä siinä
+seisot ... en minä lyö!
+
+Heluna lähti, ja vouti otti haavin hänkin lähteäkseen.
+
+Silloin rähähtivät kahlekoirat portilla vimmatusti haukkumaan, ja kun
+vouti kääntyi, näki hän Reidan seisovan ulkopuolella uskaltamatta tulla
+sisään.
+
+--Siit, koppiinne, koirat! Onko sinulla minulle asiaa? huusi vouti.
+
+--Voudille on asiaa, kuiskasi Reita luo tultuaan.
+
+--Mitä asiaa?--Epäluuloisin silmin katseli vouti tulijaa.--Pappiko
+lähetti?
+
+--Pappi lähetti. Lupasi tulla puheilleen...
+
+--Vai lupasi tulla puheilleen! Sano sinä papillesi, että ennen menen
+kaksin kerroin helvettiin kuin... Mitä sinulla on kauhtanasi alla?
+
+--Puhuttelisin kahden kesken.
+
+--Näytä tänne, mitä sinulla on siinä!
+
+--En näyttäisi, jos muut näkevät.
+
+Vouti katseli pälyen ympärilleen, sitten vetäysi hän porstuaan suojaan.
+
+--No, sano nyt!
+
+Vastaukseksi veti Reita kääreen kauhtanansa alta, avasi sen ja näytti
+voudille puusta tehtyä nukkea, joka oli vaatteella verhottu.
+
+--Mikä se on?
+
+--Tällä on kauhtana teidän kauhtananne verasta ... hattu on kuin teillä
+on talvella, ja tämä lanka tässä vyötäisten ympärillä ... eikö se ole
+teidän vyöstänne?
+
+Vouti tarkasteli nukkea, ymmärtämättä mitään, mutta hänen vaatteestaan
+oli kyllä sen kauhtana ja hänen talvivyöstään oli lanka, joka oli
+sidottu sen ympärille.
+
+--Mutta mitä tämä merkitsee?
+
+--Se on varoitus.
+
+--Mikä varoitus?
+
+--Se on tehnyt teidän kuvanne.
+
+--Kuka?
+
+--Joku, joka tahtoo teidät tuhota.
+
+--Hulluko sinä olet? Vai mitä kujeilet?
+
+--Tässä on reikä läpi ruumiin, ja siinä oli tämä rautainen nuoli, ja
+sillä oli tämä isketty kirkon oveen. Se, joka on tämän tehnyt, tahtoo
+ilmoittaa, että teidät tappaa,--mistä yhyttää.
+
+--Ja mistä sinä sen tiedät?
+
+--Tiedän, että sen tämä on merkki. Ei tahtonut varoittamatta tappaa,
+vaan nyt tappaa, mistä tavoittaa.
+
+Vouti muisteli nyt hämärästi joskus jotakin sen tapaista kuulleensa,
+että kun lappalainen aikoo tappaa jonkun vihamiehensä, laittaa hän
+nuken sen näköisen, ampuu nuolen läpi ja asettaa löydettävään paikkaan
+ja sillä lailla varoittaa.
+
+Ensin välähti hänen päähänsä, että uhkaus oli papilta, sitten, että se
+oli Reidalta itseltään, ja hänen kasvonsa jo julmistuivat. Mutta
+reväistessään kauhtanan nuken päältä, huomasi hän sen kolmikulmaiseksi
+rievuksi, jommoinen häneltä oli Annikin kanssa taistellessaan johonkin
+reslan naulaan revennyt ... ja nyt hän alkoi ymmärtää.
+
+--Mistä löysit tämän rievun? kysyi hän taas Reitaa epäillen.
+
+--En ole minä löytänyt...
+
+--Etkä tätä tehnytkään?
+
+--En ole.
+
+--Kuka sen on tehnyt?
+
+--Sitä en tiedä.
+
+--Koirillani sinut revitän, jos valehtelet!
+
+--Revitä, jos tahdot, sehän on tapasi palkita.
+
+--Et siis tahdo kostaa sisartasi sinä? Horroksissa huusit kostoa?
+
+--En tiedä, mitä horroksissa huutanen.
+
+--No, mene sitten... Kuule, älähän mene! Tunsitko sisaresi?
+
+--Pienenä pahaisena muistan.
+
+--Et isona nähnyt? Tuntisitko, jos lohena vedestä nousisi? Tule
+mukaani, mennään padolle haavimaan. Soh! Mars, lurjus!
+
+Vouti heitti nuken haaviin ja lähti rantaan. Reita seurasi häntä kammo
+mielessään sitä outoa tulta, joka voudin silmissä paloi.
+
+
+
+
+XXXI.
+
+
+Pappilan tuvan seinämällä, herttaisen paisteen siihen hellittäessä,
+istuu Anna Olai, Martinus Olain nuori rouva, kevään ensimmäisistä
+lämpimistä iloiten. Ruoho jo vihertää pihamaalla, kärpäset surisevat,
+västäräkit keikkuvat maassa ja katoilla, ja kiuru visertelee kirkon
+kohdalla korkealla ilmassa.
+
+Kevät on tullut kuin taikavoimasta. Äsken oli täysi talvi, nietokset
+huoneen korkuiset, taivas pilvessä. Siitä aukeni taivas, päivä paistoi,
+hanget sulivat, ja poissa oli talvi. Poissa oli siis viimeinkin
+kaikkine kammoineen, painajaisineen ja sielua ja sydäntä väristyttävine
+viluineen.
+
+Yksin oli Anna-rouva saanut suurimman osan talvea olla. Martti kulki
+pitäjällä, kaukaisissa kylissä vaelteli palavan uskonsa ja intonsa
+ajamana. Ei rouva häntä siitä estänyt enää, ei moittinut, mutta pelkäsi
+hänen pitkille taipalille uupuvan, useinkin yksin erämaan kylien väliä
+hiihtäessään, kun ei enää Reitaakaan tahtonut mukanaan pitää, sitten
+kun se säännöllisesti joka yö tainnoksiin kaatui, vaikka olisi hankeen
+kaatunut.
+
+Jotakin outoa oli sillä retkellä tapahtunut; uuvuksissaan, melkein
+puolikuolleina sieltä palasivat; osan kertoi pastori, mutta ei
+nähtävästi kaikkia vaarojaan. Rouva uskoi varmaan, että sen pahan
+noidan työtä oli Reidan tauti. Ja siinä uskossa Rampa-Riitan äiti häntä
+vahvisti, tuli vähän väliä pastorin poissa ollessa siitä hänelle
+ilkkuen puhumaan. Siitä saivat, kun menivät isoa tietäjää
+ahdistamaan... Reita sai jo osansa, vielä pastoriinkin nuoli iskee,
+iskee silloin, kun vähimmin varoa tietää.
+
+Mutta ei hän nyt enää mitään pelännyt, talvi oli ohi, päivä paistoi,
+kotona oli nyt taas Martti, kirkossa tuolla rippikoulua pitäen. Oli
+niin valoisaa, oli taas niin turvallista olla, ja mieli rauhallisena
+ryhtyi hän työhönsä alttariliinaa ompelemaan, kuunnellen samalla
+kevätlintujen laulun helinää ympärillään.
+
+Huomio ompelukseensa kiintyneenä ei hän kuullut, kuinka Rampa-Riitan
+äiti hiljaa hiipi huoneen nurkan taitse ja varovin askelin häntä
+läheni. Vasta kun kuuli rykäisyn vierellään, säpsähti hän
+säikäyksestään hiljaa huudahtaen. Siinä se taas oli tuo pahasilmäinen,
+katkerakielinen nainen, tietysti taas samoine ainaisine asioineen.
+
+--Eihän minua pelätä tarvitse, enhän minä mitään pahaa kellekään,
+virkkoi vaimo houkuttelevalla äänellä. Saanko istua tähän viereesi?
+
+--Miksi tulit taas, vaikka pastori on kieltänyt? vastasi rouva siirtyen
+toiseen päähän penkkiä.
+
+--Kieltänythän on, pois ajanut, mutta minä vain tulen. Tulin taas sinua
+katsomaan, silmäini iloksi sinua katselen, olet niin maire ja ihana,
+solakka kuin karitsa ja hipiäsi hieno ja valkea kuin yksiöinen kerman
+riitta, anna, kun kättäsi hivelen.
+
+--Mene pois!--ja rouva vetäisi kiivaasti pois kätensä. Vaimo siirrähti
+vähän loitommalle.
+
+--Älähän suutu ... ja itkun sekaisella äänellä virkkoi hän:--Kaunis
+olet, mutta miksi lie sydämesi niin kova; et tahdo auttaa, vaikka
+voisit.
+
+--Olenhan jo monta kertaa sanonut, etten sille asialle mitään voi.
+
+--Voisit sinä, kun tahtoisit. Kun oikein pyytäisit, niin rukoilisi
+Riitan puolesta, panisi koko seurakunnan polvilleen ja parantaisi...
+Riitan minä kuoriin kantaisin.
+
+--Ei auta toisten rukoukset, ja jos Jumala tahtoo, voi parantaa
+ilmankin.
+
+--Auttoihan ennen ... hurskas erakko, joka ennen vanhaan kuului tällä
+paikalla olleen, niin kun pani kädet päälle ja rukoili koko
+seurakuntansa polvistuessa, niin avun sai. Ka, miksei voisi terveeksi
+rukoilla, kun kipeäksi kirosi!
+
+--Ei hän tahdokaan, kun noitiin turvasit.
+
+--Siitä minua aina soimaatte,---vaimo purskahti itkuun,--vaan kun ei,
+raukka, liikahtamaan pääse, ei, onneton, osaa tarpeitaan pyytää, suu
+vääränä itkee ja silmillään vain apua anoo. Ei kärsi sydämeni nähdä.
+Terve jo oli, jaloillaan seisoi, mutta kirousta säikähti ... sitä ennen
+vielä omin voimin istualleen pääsi, nyt ei jäsen värähdä ... ettekä
+tahdo kurjan puolesta rukoilla, vaikka teitä Jumala kuulisi!
+Sydämettömiä teitänne!
+
+--Puhu itselleen pastorille, en minä mitään voi.
+
+--Puhu itselleen! Enkö ole puhunut! Vaan mitä tekee tämä: ulos ovesta
+ajaa, ei tahdo kuulla, ei nähdä. Kelvoton on, paha hänet periköön!
+
+Rouva nousi poistuakseen.
+
+--Älä mene, älä vielä mene! rukoili taas vaimo.
+
+--Jos sillä tavalla panettelet pastoria, saat heti mennä tiehesi.
+
+--Enhän panettele, en sano mitään pahaa. Kuule, ota tämä huivi!--ja
+vaimo veti poveltaan esiin vanhan kuluneen liinan.
+
+--Mitä minä sillä?
+
+--Tämä on Riitan ristihuivi ... siinä kasteelle kannettiin ... se oli
+päässään, kun ripille meni. Ota se ja pistä salaa alttariliinan alle.
+Kun rippiviinaa siunaa, sitäkin samalla siunaa. Käärin sen sitten
+lämpimiltään Riitan ympärille ... siitä nousee ja paranee.
+
+Hän oli työntänyt huivin rouvan eteen. Rouva heitti sen inholla maahan
+ja huudahti:
+
+--Hyi sinua, pyhän sakramentin saastuttaja, kirkon rangaistuksen olisit
+ansainnut, jos kertoisin!
+
+Vaimo tempasi huivin maasta ja hullu, kiihkoinen ilme silmissään astui
+hän eteenpäin kumarassa ja kädet suorina kupeellaan rouvaa kohti, sylki
+maahan ja huusi:
+
+--Hyi itseäsi, hyi pappiasi ja sen pappisi Jumalaa, jotka ette
+mihinkään kykene! Maltahan, kun Panu tulee ... taudit teihin ajakoon,
+tuhot teihin nostakoon! Sydämetön olet, mutta ei ole lasta sinulla ...
+etkä saa ... usko sanani, ette saa ... soisin saavasi ja sen käsiisi
+kuolevan ... vaan jos ei kuole, älytönnä eläköön, vaivaisena
+vaeltakoon!
+
+Kyyneliin purskahtaen lyykähti rouva istualleen penkille ja itki
+hermostunutta itkua, niin että hänen hento ruumiinsa vavahteli. Kun hän
+rauhoittui siksi, että voi katsoa ympärilleen, näki hän vaimon
+kadonneen. Talossa ei ollut kotona ketään muita kuin hän. Ottaen
+alttariliinansa, joka oli jo melkein valmis, lähti hän käymään
+kirkolle.
+
+Häntä pudistutti vielä mennessäänkin, mutta sitten alkoi häntä
+säälittää tuo onneton ihminen. Entä jos hän olisi oikeassa, entä jos
+kaikkien yhteiset rukoukset sentään voisivat sen ihmeen saada aikaan?
+Miksei voisi koettaa? Mutta joka kerta, kun hän siitä puhui ja sitä
+ehdotti, moitti Martti häntä ankarasti. Semmoinen oli Jumalan
+kiusaamista, sanoi hän, se oli sitä vanhaa pakanallista ja paavillista
+taikauskoa, joka oli hävitettävä, juurineen nyhdettävä.
+
+Tultuaan kirkolle kuuli hän miehensä äänen heleänä ja voimakkaana
+siellä rippikoululaisille puhuvan ja istuutui rappusille odottamaan.
+Puolipäivä oli kohta käsissä, ja silloin päästää hän heidät hetkeksi
+lomalle.
+
+Pastori kuului juuri puhuvan ensimmäisen käskyn johdosta ja
+selvittävän, mitä vierailla jumalilla ymmärretään.
+
+--Tälläkin paikalla, puhui hän, on vieraita jumalia palveltu ennenkuin
+tieto oikeasta Jumalasta täällä asuntonsa otti ja heidät karkoitti.
+Pakanain jumalia on täällä palveltu, Lempoja, Haltijoita, veden
+hirviöitä ja Maahisia rukoiltu ja niille uhrattu. Paavin pyhimyksiä,
+jotka eivät muuta ole kuin tavallisia syntisiä ihmisiä, ovat esi-isämme
+sokeudessaan kumartaneet.--Mutta miten kuuluu nyt ensimmäinen käsky?
+
+Hän odotti vastausta, mutta kun ei sitä kuulunut, sanoi hän sen itse.
+
+--»Minä olen Herra sinun Jumalasi; ei sinun pidä muita jumalia pitämän
+minun edessäni. Ei sinun pidä tekemän sinulles kuvaa eikä jonkun
+muotoa, niitten kuin ylhäällä taivaassa ovat, eli niitten, jotka
+alhaalla ovat maan päällä, eikä niitten, jotka vesissä maan alla ovat.»
+
+Oppilaat tarttuivat yksi toisensa perästä sanoihin kiinni, ja lopulta
+kaikki niihin yhtyivät yhdeksi ainoaksi isoksi äänen hyminäksi.
+
+Kun hyminä vaikeni, kuului taas pastori puhuvan:
+
+--Niin sanoo Herra, ja se on hänen korkein ja pyhin ja ankarin
+käskynsä. Mutta kuinka tämä Herran Jumalan korkea käsky vielä tänä
+päivänä, kuin on, täytetään ja noudatetaan? Ei kaukana täältä, ei
+edempänä, kuin että teistä jokainen sinne voi mennä, tämän Herran
+huoneen omalla alueella, asuu vielä ihmisiä, joita ainoastaan
+epäjumalan palvelijain nimellä oikein kutsua voimme. Herran käskyä
+rinnassani totellen minä menin heille ainoan Jumalan sanaa julistamaan
+ja heidän inhoittavan puisen epäjumalansa maahan kaasin. Nälällä ja
+vilulla he minut ensin tappaa aikoivat, niinkuin teille jo ennen
+puhunut olen, tulella he minua elävältä polttamaan kävivät ja salaa
+heidän noitansa päälleni karkasi. Mutta silloin nosti Herra kuin ihmeen
+kautta nuorukaisen itsestänsä todistamaan ja kostoa velholle uhkaamaan,
+ja karkoitti velhon hänen omalta uhripaikaltaan. Ja yhä vieläkin puhuu
+Herra saman nuorukaisen suun kautta, jonka isän velho tappoi, jonka
+sisaren surmaan hän syypää on, yhä kostoa ja rangaistusta hänelle,
+epäjumalan palvelijalle ja kuvain kumartajalle, huudattaa. Kenen
+korviin hän huutaa? Kenenkäpä muun kuin meidän kaikkien, jotka
+kristittyjä olemme ja joille perkeleitten ja lempojen valta on
+kauhistus, mutta jotka Jumala on asettanut kunniaansa puolustamaan ja
+valtaansa maan päällä tukemaan. Meitä kaikkia Jumala muistuttaa, mutta
+etenkin teitä, jotka valmistutte hänestä itsestään, hänen hengestään ja
+verestään osallisiksi tulemaan. Missä siis tavannettekin hänen
+valtakuntansa vihamiehiä, heidän vehkeensä paljastakaa. Ellemme
+epäjumalan palvelijoita pois karkoita, Jumalan vihan meidänkin
+päällemme kokoamme. Usein olemme täällä Suomen maassa maallisia
+vihollisia vastaan saaneet taistella, jotka kotomme ja kartanomme,
+tavaramme ja lapsemme tulella ja miekalla hävittivät. Aika voi tulla ja
+kenties lähelläkin on, jolloin meidän Jumalankin vihollisia vastaan on
+aseihin tartuttava. Sillä emme ainoastaan siten hänen ensimmäistä
+käskyään täytä, että itse emme epäjumalia kumarra, vaan meidän
+velvollisuutemme on estää muutkin sitä tekemästä.
+
+Hän lopetti siihen, ja hetken kuluttua tulvahti rippikansa kirkosta
+ulos. Joukossa oli nuoria ja vanhoja, parrakkaita ikämiehiä ja
+sileäkasvoisia poikia, jotka pastori eri haaroilta pitäjää oli
+opetettavikseen kutsunut. Rouva, joka puheen aikana oli astunut
+kirkkoon ja istunut ovensuuhun, tunsi pari niistäkin pojista, jotka
+vasta markkinamessussa olivat kasteensa saaneet. Kynnyksen yli ulos
+astuessaan kuului eräs heistä huutavan:
+
+--Minä en velhoja pelkää--tuossa kun olisi, niin tappaisin!
+
+Iloisena, silmissä tuo omituinen hehkuva ilme, joka niissä näkyi aina
+silloin, kun mieli oli täynnä hänen tehtävänsä innostusta, tuli
+Martinus Olai vaimoaan vastaan.
+
+--Kuulitko, kun heille puhuin? kysyi hän.
+
+--Kuulin, vastasi tämä--mutta miksi heitä sentään niin vihaan
+kiihoitat? Onko se hyvä?
+
+--En kiihoita vihaan. Mutta innostuttaa tahdon nuoret, saada heistä
+pois pelon ja kunnioituksen tietäjiin. Yksin en mitään voi. Tahdon
+heidät mukaani lähtemään, tahdon saarnata ristiretkeä. Kun miehissä
+menemme, on sanallani toinen voima. Voi tulla puolustuskin
+tarpeelliseksi, kun käyn heidän uhrilehtonsa hävittämään. Panu
+kiihoittaa myöskin. Siltä vanhalta mieheltä, Jormalta, josta olen
+kertonut, kuulin, että Panu on ikuisen vihan minua kohtaan vannonut.
+Hän itse on kiinni otettava, jos ei muuten taivu. Nuoret miehet
+puolelleni tahdon, vanhat eivät uskalla, yksin en voi.
+
+--Voithan olla oikeassa. Minua vain niin peloittaa. Rampa-Riitan äiti
+oli taas luonani. Hän minua kirosi ja sadatteli. Miksi olet niin kova
+hänelle?
+
+--Mutta, hyvä ystävä, olenhan niin usein selittänyt, että jos se ei
+onnistuisi ... ihmeet ovat harvinaisia ... ja olenhan muuten tehnyt
+kaikki, mitä voi tehdä, olen puhutellut häntä, olen hänelle ripin
+antanut ja hänen kanssaan rukoillut. Enhän ole niin kova kuin sanot.
+Luja ja taipumaton täytyy olla. Olen tänään ojentanut sovinnon kättä
+voudille.
+
+--Oletko? Olen siitä niin iloinen, onhan hän kuitenkin niin onneton
+ihminen.
+
+Olai kertoi, minkä merkillisen kalun hän oli kirkon oveen naulattuna
+löytänyt ja miksi hän oli Reidan voudin luo lähettänyt ja millä
+terveisillä.
+
+--Mutta kuka se voi olla, joka hänen henkeään uhkaa?
+
+--Sitä en tiedä. Yleinen on viha häntä vastaan. Ehkei se ollutkaan
+muuta kuin pahaa pilaa; mutta kun Reita luuli tietävänsä, niin tahdoin
+käyttää tilaisuutta.
+
+Hän on muuten, Reita, pyrkinyt päästäkseen kotipuoleensa, saloille
+saarnaamaan, sanoi hengen käskevän, ja minä olen ajatellut antaa hänen
+mennä. Tuolla hän tulee ... miksi hän juoksee noin? Mitä se on?
+
+He olivat tulleet pappilaan ja näkivät Reidan juoksevan, minkä kerkesi,
+voudin talolta päin, samalla kun voudin rannasta kuuluvat huudot ja
+voivotukset tiesivät, että jotakin outoa oli tapahtunut.
+
+--Vouti putosi koskeen! huusi Reita hengästyksissään pihaan tultuaan.
+
+Heidän rientäessään voudin rantaan kertoi hän, mitä oli voudin pihassa
+tapahtunut ja että vouti oli vaatinut häntä mukaansa koskelle. Sinne
+tultua komensi vouti Helunan jäämään kosken alle ja siinä edestakaisin
+suvannossa soutelemaan. Itse hän meni padolle ja alkoi haavillaan
+vimmatusti sotkea vettä, kun sai haaviinsa suuren lohen, joka potki ja
+telmi niin, että haavi repesi ja lohi pääsi padon laidalta putoamaan
+kalliolle. Silloin se sulin käsin sen kimppuun ja sai puristetuksi
+syliinsä ja alkoi huutaa:--Se on Annikki ... se on Annikki ... tule
+pitelemään, ettei pääse!--Mutta silloin vihelsi joku, niinkuin olisi
+nuoli ilmassa lentänyt, ja vouti parkaisi ja levitti kätensä ja päästi
+lohen, joka selällään, vatsa valkeana välkkyen, ui alas kuohuista ja
+vouti jäljessä mennä pullikoiden kivien välissä kuohujen keskessä.
+
+Kun Martinus Olai ja Reita joutuivat rantaan, näkivät he Helunan
+soutavan voudin ruumista maihin. Nähdessään voudin koskeen suistuvan
+oli hän soutanut vastaan ja saanut lahkeesta kiinni, juuri kun virran
+laine ruumista nosti ja toinen alkoi painaa. Ruumis vedettiin maalle,
+ja hiljaa ja äänettömästi itkien alkoi tyttö esiliinallaan kuivailla
+kuolleen kasvoja ja vettä valuvaa partaa. Tarkastaessa huomattiin
+voudin selässä hartiain välissä nuoli, jonka lehteen oli sidottu töyhtö
+mustia hiuksia, naisen hiuksia.
+
+Rampa-Riitan äiti oli muiden mukana juossut rantaan. Nähtyään ruumiin
+alkoi hän ulvoa:
+
+--Ripittä kuoli, ripittä kuoli! Synteihinsä saastainen kuoli!--ja
+nähtyään papin huusi hän:--Sinun on syysi!
+
+
+
+
+XXXII.
+
+
+Kevään tullen, kun kirret kankailta sulavat, kun mahla puun suoniin
+kihahtaa ja lehti luomensa aukaisee, herää haltijakin eloon talvisesta
+unestaan, virkoo kuin perhonen ja pyrkii siivilleen. Ja silloin on
+sillä nälkä ja jano pitkän paaston jälkeen ja silloin se vaatii uhrinsa
+ja otollisin mielin sen vastaanottaa. Silloin on suurien kevätuhrien
+aika.
+
+Laumoittain on Karjalan saloilta, missä Panulan tietäjän valtaa
+tunnustetaan, useampien päivien kuluessa rientänyt kansaa pyhää
+uhrivuorta kohti, jonka korkea koivu ja kuusiset rinteet näkyvät kauas
+yli soitten, järvien ja toisten matalampain kukkulain. Toiset ovat
+tulleet järviä soutaen ja ylävesistä koskia alas viiletellen, toiset
+jalkaisin vanhoja uhripolkuja, jotka hiekkaisia harjanteita
+noudattelevat ja pitkospuita myöten suosalmekkeiden poikki oikaisevat.
+
+Ei miesmuistiin ole uhrikansaa niin runsaasti saapunut, ei sitten
+vanhain suurten Panujen. Yhtä mittaa, öin ja päivin, toitottelevat
+tulijain tuohiluikut saloilta ja vesiltä, pajupillit soivat, ja
+leppätorvet lurikoivat. Täynnä ovat talot vierasta, tuvat, aitat,
+sannat ja ullakot.
+
+Runsain uhrin ovat he tulleet, isoja uhrieläimiä suuremmat suvut
+tuoden, pienempiä pienet, eikä kukaan ole tyhjin käsin tullut, sillä
+hyvä on ollut vuosi ja suuret saaliit ja osansa on haltijalle
+annettava.
+
+Tavattoman hyvin oli talvimetsästys ja kevätpyynti onnistunut niin
+metsän kuin vedenkin viljan.
+
+Ei ollut keskeneräinen Lapinretki pitkäksi aikaa saanut Panun mieltä
+masennetuksi. Karkoitettu oli reitalaiset ja iäksi päiväksi näiltä
+mailta ajettu, jota kaikki kansa jo kauan oli toivonut. Kiitosta sai
+Panu siitä heimoltaan, eikä Jorman tekemä suruvirsi »viattomain
+vainosta» kenenkään korvaan tarttunut, sillä ainainen oli ollut riita
+reitalaisten kanssa.
+
+Eivätkä reitalaisen kirotkaan, jotka oli lähtiessään hyvästikseen
+heittänyt, näkyneet mihinkään tuntuvan. Ei toteutunut ennustus viljan
+vähenemisestä. Oli päinvastoin, niinkuin olisi koko Lappi Karjalan
+saloille ja kankaille aarteensa tyhjentänyt. Hirviä ja peuroja
+ilmaantui laumoittain Panujärven ympärille, niiden jäljessä tuli susia,
+ilveksiä ja ahmoja. Ja kun lunta oli sauvalla mitaten metsissä, oli
+riista helppo saavuttaa. Suurempi kuin koskaan ennen muistettiin
+olleen, oli saalis tänä talvena ollut.
+
+Kaikki se luettiin Panun ansioksi. Lapin tieto oli hänellä takanaan,
+reitalaisten metsäonnen oli anastanut, papin oli peloittanut ja isot
+edut itselleen ja heimolleen voudilta hankkinut. Ei ollut hätää
+eläessä, kun semmoinen mies heimon asioita johti.
+
+Ja taitavasti oli Panu metsästyksen järjestänyt. Eivät miehet
+yksitellen hiihtäneet, eivätkä taloittainkaan erän ajoon lähteneet,
+vaan kaikki heimon miehet yksissä tuumin ja yhteisen neuvonpidon
+mukaan. Miehissä otukset saarrettiin, nopeasti kävi ajo, kun ajajat
+vaihtuivat, toiset jälkeen rientäen, toiset vastuuseen ja huonoimmat
+hiihtäjät kaadetun riistan kotiin kantaen.
+
+Eivät karhut päässeet käsistä karkaamaan, uupuivat hirvet, ja turkki
+nujerrettiin susien, ahmain ja ilvesten selästä. Miehiä myöten saaliit
+jaettiin ja sai osansa nyt vanha Patvakin ja nurisemasta lakkasi. Niin
+oli taas otuksen ajo käymässä isolla voimalla kuin ennen esi-isäin
+aikana ja vieläkin isommalla kuin ennen, sillä kun ajoaika päättyi, ei
+isomman elukan jälkeä enää lähitienoilla tavattu. Muista erillään ja
+muihin yhtymättä kulki Jorma, nurkuen liikaa haaskausta, ennustellen
+Tapion tyytymättömyyttä ja metsänviljan vähenemistä vastaisina vuosina.
+Mutta Jormaa pilkattiin, naurettiin horisevalle ukolle, joka ei ota
+silloin, kun annetaan.
+
+Kaikki saapuivat nyt Panulaan härkineen, lehmineen, hiehoineen,
+lampaineen ja lintuineen, ja ne, jotka eivät voineet elävää uhrattavaa
+kaukaisista kotipaikoistaan kuljettaa, toivat muuta tavaraa, jolla
+vaihtoivat uhrieläimiä lähempänä asuvilta, niin että oli kuin markkinat
+Panulan tanhualla. Kaikki uhrattavat elukat vietiin heti tultua pyhälle
+vuorelle laitumelle, sillä niin vaati vanha taika, että uhrinaudan piti
+saada haltijain omaa heinää maistaa ja heidän omista lähteistään juoda
+ennenkuin teurastettavaksi vietiin. Nuoret pojat, kirjavilla nauhoilla
+koristetut, pantiin Joukon johdolla pyhää karjaa paimentamaan.
+
+Paljon oli työtä Panulla uhripäivän aattopäivinä. Panulan suuressa
+tuvassa otti hän vastaan sairaita, jakoi lääkkeitä, paranti, teki
+taikoja, kyseli arpaa ja sen vastauksia tulkitsi, myi taikakaluja ja
+kannuksia ja opetti uusia taikoja: uusia kalataikoja ja uusia
+karjataikoja tämän kesän varalle. Aamusta varhaisesta myöhäiseen iltaan
+hän tuvan peräpenkillä istui, ollen tuvan luukut suljettuina ja tuli
+takassa palaen. Ja yksi oli väijyvä vihollinen ja paha haltija, josta
+sanoi kaiken pahan tänä vuonna tulevan: »Ristin-Kiesus, papin peikko,
+sitä vastaan kun varainnet, et muita vaaroja varanne».
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta jo rusottaa kevätaamu ihana. Yön lyhyen ovat laulurastaat
+uhrivaaran viidakoissa vihellelleet, aamun koittaessa yltyvät kaikki
+Mielikin käköset koivujen latvoissa kukkumaan. Hiirenkorvalla
+helottavat koivut Uhrivaaran rinteillä, tyyni on taivas, ja tyynet ovat
+vedet keväistä voimaansa yli rantainsa tulvehtien. Ei ole uhrikansa
+hennonut silmää ummistaa. Kantelot rannoilla helähtelee, kirjavissa
+vaatteissaan parveilevat nuoret pihoilla ja penkereillä, siellä täällä
+syttyy risukokko palamaan ja toitahtaa tuohitorvi tulien äärestä.
+
+Talonsa pihalla järjestää Panu uhrikulkuetta liikkeelle lähtemään.
+Eläimet on illalla kytketty ja pihaan tuotu ja asetetaan kuljettajineen
+ja ajajineen eturiviin. Uhrikarjan jälkeen asettuu Panu heimojen
+vanhimpain kanssa ja heidän jälkeensä muut miehet, kaikki
+puhtahimpiinsa, valkeihin sarkakauhtanoihin puetut, jalassa uudet ennen
+käyttämättömät virsut. Toiset heistä uhrikaluja kantavat: patoja,
+kattiloita ja hahloja, kuppeja, ropeita ja vakkasia, lusikoita ja
+kapustoja, joita kaikkia säilytetään eri uhriaitassa Panulan pirtin
+perässä ja sieltä vain uhrien aikana otetaan esille, toiset
+soittokaluja ja kannuksia. Mutta aseita ei ole muilla kuin Panulla ja
+hänen apulaisillaan uhrintoimittajilla, sillä ei saa kynttä terävämpää
+eikä hammasta purevampaa asetta kukaan pyhälle uhrivuorelle mukanaan
+viedä.
+
+Mutta jälkijoukossa, erillään muista, ovat naiset ja tyttölapset jotka
+saavat vain loitolta seurata.
+
+Mutta on heilläkin uhrinsa, joita aikovat miehillä haltijain
+hyvitykseksi annattaa: millä on kesy kana tai muu lintu, millä
+elättijänis, millä käsin tehtyjä antimia minkinlaisia.
+
+Yhä enemmän kirkastuu taivaanranta päivännousun pohjolassa. Jo heittää
+päivätär ensimmäiset säteensä ylös aamupilviin ja ruiskauttaa sieltä
+niitä kimppusen pyhän koivun latvaan korkean uhrivaaran harjalle ...
+hehkuu taivas, helottaa koivun latva ja vaaran rinteet, kirkastuvat
+maat ja vedet...
+
+Helähtää Jorman kannel saattueen etupäässä, yhtyy siihen kanteleita
+jälkijoukosta ja toisia joukon keskestä; aloittaa Jorma ikivanhan
+uhrivirren vapisevalla äänellään, joka pian peittyy miesten karkeiden
+ja naisten kimeiden äänten alle, ja kohta laulaa koko uhrikansa:
+
+    --Kuule meitä, metsän joukko,
+    Tapio, talon isäntä,
+    metsän kultainen kuningas,
+    Mielikki, metsän emäntä,
+    Kaunotar, valio vaimo,
+    sekä kaikki korven kansa.
+    Ukko pilvien pitäjä,
+    hattaroiden hallitsija,
+    Ahti aaltojen alainen,
+    Vellamo, veden emäntä,
+    edellämme astukaatte,
+    kupehella kulkekaatte,
+    tulkaatte ottamaan omanne,
+    uhrit kaikki kallihimmat,
+    lahjat suuret suotuisimmat.
+
+Ulos Panulan pihasta kulkee jono, läpi uhriportin, joka on koristettu
+lehvillä, yli alavan niittykannaksen, jonka kahden puolen tyynet vedet
+välkkyvät, ja alkaa siitä nousta uhrivuorelle leveää polkua, joka
+milloin lehtoon katoo, milloin kulkee aukean ahon laitaa, milloin vie
+harvan, viileän hongikon läpi. Kuta korkeammalle kohotaan, sitä
+jyrkemmäksi käy tie ja viepi viimein pystynä törmänä ylös kukkulan
+laelle.
+
+Tuohesta punotulla köydellä on uhrikenttä sitä ympäröivine puineen
+erotettu eri pyhätöksi, jonka sisälle miehet astuvat, mutta naiset ja
+tyttölapset jäävät ulkopuolelle. Maahan kumartuu Panu haltijan kuvan ja
+pyhän puun eteen, ja kaikki muut miehet seuraavat hänen esimerkkiään.
+Panu nousee ylös, lähestyy haltijan kuvaa, heittää hopearahoja
+kourallisen jumalan maljaan ja rukoilee, sill'aikaa kun muut miehet
+vielä polvillaan maassa odottavat:
+
+    --Annan kullat kuppihisi,
+    hopeat pikarihisi,
+    nämä on kullat kuun ikuiset,
+    päivän polviset hopeat,
+    aartehet on uhrikansan,
+    kullat kannan karjalaisen.--
+    Sulle tuovat tuomisensa,
+    antimensa ensimmäiset.
+
+Uhrikentän keskellä, haltijan kuvan edessä on kivinen arina vuoresta
+itsestään yhdeksi paadeksi lohjennut, jonka päälle on pinottu puita
+viisikannan muotoiseen kuvioon, tuohia keskessä ja tuohia halkojen
+välissä; puut ovat ukon kaatamista hongista pilkotut ja tuohet kiskotut
+pyhältä vuorelta. Uhriarinan edessä lepää ristiin pantujen puiden
+varassa pitkä riuku, johon nyt hahlat kiinnitetään ja hahlain
+koukkuihin kattilat uhrilihain keittämistä varten. Keskelle riukua
+uhrikiven kohdalle ripustetaan koko heimon yhteinen suuri uhrikattila
+ja kahden puolen sitä kylien, talojen ja yksityisten kattilat ja padat.
+
+Uhritoimitus alkaa. Kattilat ja padat kannetaan vettä täyteen suuren
+koivun alla olevasta uhrilähteestä, tulet viritetään niiden alle ja
+uhrielukat talutetaan, nuora-aitauksen takaa esiin.
+
+Ensin tuodaan koko heimon yhteinen uhri, Panulassa kasvatettu nuori
+härkä, vanhaa rotua, jota polvi polvesta on tietäjän talossa kasvatettu
+ja jonka sukuperä on yhtä vanha kuin Panujen. Se asetetaan keskelle
+kenttää, vastapäätä uhrikiveä ja haltijan kuvaa. Panu asettuu sen
+eteen. Ilpo on toisella puolella kaulaa, kädessä teurastuskirves ja
+toisella puolella on Patva, heimon miehistä vanhin, puukko kädessä, ja
+vähän syrjemmällä seisoo Jouko, hopeinen vedellä täytetty malja
+kädessä.
+
+Kääntyy Panu taas puolittain haltijan puoleen ja sanoo:
+
+    --Otollinen uhri ollos,
+    kelvollinen kaiken kansan,
+    jos vähän värähtelevi,
+    päältä vettä puistanevi.
+
+Ottaa Panu maljan Joukon kädestä ja heittää sen sisällön jääkylmää
+vettä uhrielukan selkään. Elukka pudistaa nahkansa, ja otollinen on
+uhri, kelpaa sille, jolle se tarjotaan, ja heimonsa puolesta puhuu
+Panu, uhrieläintä osoittaen:
+
+--Hyväksi katsoit, haltija, uhrimme halvan, kuitenkin parhaan, minkä
+antaa taidamme kiitokseksi kaikesta, minkä meille soit ... paljon soit,
+suuret annoit ... vierasten vihoista varjelit, kirot kiersit, kiukut
+käänsit, katehet vitahan väänsit. Kalaonnen ison annoit, metsäonnen
+sitäkin isomman, kauppaonnen kaikista isoimman. Vieras jumala vihoin
+meitä vainota tahtoi, kiitetty ole, että pois pelästyi! Siitä sinua
+kiitämme ja siitä sinulle uhrit kannamme. Anna onnea vastaistakin ...
+riista eteemme aja, kalat ainaisille apajille kutemaan kuljeta,
+kariamme kasvata ja varjele ... yhä isommat uhrit, yhä uhkeammat elukat
+sinulle siitä teurastamme ... katso, kuinka komea on elukka edessäsi,
+kuule, kuinka tuolla toiset vuoroansa vartovat ... kuule malttamatonta
+mylvintää ... sinun eteesi polvilleen pyrkivät, sinun jalkaisi juureen
+verensä vuodattavat!
+
+Panun rukoillessa soivat yhä kanteleet, ja kun hän viimeiset sanansa on
+lausunut, tempaa hän kirveen Ilpon kädestä ja iskee sillä uhrihärkää
+otsaan joka siitä maahan lyykähtää ja niitten jalkainsa sijoilla
+henkensä heittää. Patva sysää puukon sydämeen, ja Jouko jouduttaa
+astian vuotavan veren alle. Kiireesti nyhtäistään nahka uhrieläimestä
+ja pyhään puuhun ripustetaan. Lihat paloitellaan luuta rikkomatta ja
+parhaat niistä suurimpaan uhrikattilaan pannaan. Mutta sydämen ja
+keuhkot sijoittaa Panu uhripadan päälle, valelee halkoja verellä ja
+sytyttää tuohet kitkavalkealla, jonka puut ovat vuoden taikamajan
+orrella kuivaneet. Ja hyvänmielen hymähdys karehtii huulilta huulille,
+kun savu otollisen uhrin merkkinä kohoo kohtisuorana ilmaan ja
+kohotessaan pyhän koivun latvuksia pyyhkäisee.
+
+Heimon yhteinen uhri kun on haltijalle uhrattu, tuodaan toiset
+uhrielukat esiin vuorotellen siinä järjestyksessä kuin olivat
+saattueeseen asetetut, tapetaan ja paloitellaan, sydämet ja keuhkot
+annetaan haltijalle ja lihat pannaan patoihin ja kattiloihin. Siinä
+paloitellaan hiehoja, vasikoita ja lampaita, ja lopulta, kun sukujen ja
+talojen uhrit ovat tehdyt, ojentelevat naiset sulkunuoransa takaa
+kukkoja, kesyjä metsälintuja: metsoja, teiriä ja metsäkanoja
+uhrattavaksi.
+
+--Tässä paras kaluni, tätä haltijalle hoidin ja kasvatin, antakoon
+haltija parhaansa minulle,--kuiskaavat he uhrieräänsä antaessaan.
+
+--Mitä toivot haltijalta? kysyy Panu.
+
+Mikä pyytää karjaonnea, mikä onnea lapsilleen, mikä itselleen.
+
+Mutta ne, jotka eivät mitään nimitä, vaan sanovat: »Haltija itse
+tietää», ne itselleen sulho-onnea toivottavat.
+
+Juhlallinen hiljaisuus on vallinnut isompien uhrien aikana, ja alallaan
+on totisena seisonut uhrikansa. Mutta kun naisten uhria aletaan
+toimittaa, kun kukot kotkottavat, linnut siipiään räpyttävät ja padat
+iloisesti porisevat, hilpenee juhlamieli, ja kielet laukeilevat
+kantimistaan.
+
+Ilpotar, joka seisoo etumaisena naisten joukossa sulkunuoran takana,
+kutsuu Panua nimeltään ja ojentaa hänelle pienoisen valkeavillaisen
+karitsan.
+
+--Anna, Panu, uhriksi erinomaiseksi tämä ... anna, iso tietäjä, isolle
+haltijalle tämä vähäinen villavuonani.
+
+Aina oli Ilpottarella jokin erikoinen uhrinsa loppu-uhriksi varustettu,
+milloin valkea vuona, milloin musta, milloin jänösen poika.
+
+Panu ottaa vuonan, mutta kysyy piloillaan:
+
+--Antaisin, jos tietäisin, onko uhrisi otollinen.
+
+--Kaada vettä koetteheksi, tokko pudisteleisi.
+
+Vuona lasketaan maahan ja pirautetaan vettä sen selkään. Se
+kyyristäikse, ponnistaikse ja potkaiseikse irti pitäjänsä kädestä.
+Syntyy naurua ja hälinää, koetetaan ottaa kiinni karkuria, mutta se
+hyppii sinne ja hyppii tänne, pelastuu käsistä ja karkaa piirin läpi
+pensaikkoon ja katoo sinne.
+
+--Elävältä otti uhrin! huutaa riemuiten Ilpotar,--elävältä otti, ei sen
+henkeä hennonut ottaa!
+
+Ja sitä kaikki muutkin sanomaan, että elävältä haltija hempeimmän
+uhrielukan otti, ei tahtonut siitä muille osaa antaa. Eikä huoli enää
+lisätä uhrattavaa, vaan on kylläinen siihen, mitä jo on saanut.
+
+--Panuhan sen päästi! sanoo joku, mutta toinen kääntyy päin sanojaan ja
+virkkaa:--Entäpä jos päästikin, kun haltijain tahdon tiesi!
+
+Padat ovat alkaneet kiehua yhä kiivaammin. Olutta ja makeaa mahlasimaa
+lasketaan hopeamaljoihin tietäjämiehille ja heimojen vanhemmille ja
+visakupposiin ja tuohisiin muille miehille suurista tynnyreistä, joita
+on pyhän puun juurelle pinottu. Kohta ovat lihat kypsyneet, ja
+uhriateria alkaa. Suurimmasta uhrikattilasta nostelee Panu
+lihakimpaleita astioihin ja nuoremmat miehet ja poikaset kantavat niitä
+vanhempain eteen, jotka ovat istuutuneet uhrikentän vihreälle nurmelle.
+Ei riitä astioita kaikille, mutta sill'aikaa, kun toiset syövät,
+laulavat toiset odotellessa ja kanteloitaan helkyttelevät:
+
+    --Hyvä on meidän ollaksemme,
+    armas aikaellaksemme,
+    kun on ruuat, kun on juomat,
+    kun on hyvät haltijamme!
+    Haihdu huoli, poistu puute,
+    kadotkosi köyhän kiusa,
+    nääntyösi näihin nälkä,
+    näihin juhlajuominkeihin,
+    suurin uhrisyöminkeihin!
+
+Naiset ja tyttölapsetkin pääsevät nyt haltijan uhriateriasta
+osallisiksi. Mutta kuokkavieraina naisia kohdellaan ja armopalat heille
+annetaan. Alempana uhrivaaran rinteellä on vihreä niittyaho, koivujen,
+haapain ja tuomien ympäröimä. Sinne he laskeutuvat, ja sinne heille
+nuora-aituuksen yli ojennetut ruoka-astiat kannetaan. Ilpotar naisten
+niityllä emännöi, ruuat jakaa, johtaa ja järjestää, että kukin arvonsa
+mukaan kestityksi tulisi, vanhimpain naiset ensin ja nuorempain sitten,
+neidot viimeiseksi. Mutta eivät tyydy naiset yksin uhrilihoihin, on
+omat eväänsä mukanaan emännillä, on piiraita, on kakkuja, on
+kalakukkoja, voita ja juustoja on, joita ei miehillä ole, kun ei
+uhripaikalla muuta syödä saa kuin mitä haltija uhriensa ylellisyydestä
+tarjoo.
+
+Siitä on kehunta ainainen naisilla, ruokainsa paremmuudesta. Siitä puhe
+alkaa, ja sikin sokin sanat syödessä lentävät.
+
+--Tuonne meidät eväinemme päästäisivät, niin ei heiltä särvin loppuisi.
+
+--Mitä parempia lienevät poikakakarat haltijan pöydältä syömään
+kuin me.
+
+--Miehiä ovat pojatkin.
+
+--Älkää nurkuko. Parempihan meidän on täällä olla, siellä keittämään
+pantaisiin, täällä valmista nautimme, kerran meillekin muut
+keittämässä.
+
+--Sitkeätäpä tuo on miesten keitto.
+
+--Paremmin uhrimme vaikuttaisi, kun itse saisimme esille kantaa.
+
+--Peloittaisi kai minua haltijan eteen mennä ... en mitenkään
+uskaltaisi.
+
+--Mitä pyysit?
+
+--Sitä en sano.
+
+--Mitä Ilpotar pyysi?
+
+--Pyysin vanhuuden varaa. Pitää tässä sitäkin ajatella.
+
+--Voi, voi, joka toki Ilpotar on naisista nuorin, missä tarvitaan.
+
+--Vanha olen, vanha olen.
+
+Se oli aina Ilpottaren tapa: puhua vanhuudestaan, että muut nuoreksi
+kiittäisivät.
+
+--Panulan emäntä ei mitään pyytänyt.
+
+--Ei milloinkaan pyydä.
+
+--Ei ole mitään pyytämistä minulla.
+
+--Kaikkiko on onnen antimet?
+
+--Ei tiedä, olisiko antajaa sen, siksi en pyydä!
+
+--Mutta Kiesuksen kirkossa saavat naisetkin olla uhria tekemässä, kuka
+tahtoo, muistatko, mitä sanoi?
+
+--Muistan toki, näin sanoi, kun täällä puhui: »Kaikki ottaa hän yhtä
+rakkaasti vastaan, kutsuu kaikki armo- ja uhripöytänsä ääreen. Ei ole
+vaimo saastaisempi kuin mies, ei häntä kelvottomampi eikä huonompi, ja
+kuta heikompi ja hylätympi olit, sitä suurempi oli hänen armonsa sinua
+kohtaan»--niin sanoi.
+
+--Hänen virtensäkin nuotin muistan.
+
+--Soita...
+
+--Näin oli...
+
+--Herkeätkö ... sitä tässä soittelet ja suututat haltijat!
+
+--Ei sille suuria uhreja ... sääli on hiehoani ... ei muuta kuin käyt
+uskosi ilmoittamassa, niin auttaa. Se kun sitoi kaikki pahat henget...
+
+--Sen poikapa sitoi.
+
+--Ristin-Kiesusko?
+
+--Niinpä niin!
+
+--Niin, kun sitoi, niin siellä ovat maanalaisimmassa manalassa eivätkä
+taida mitään, kun et vain pelkää. Mitenkäpä sanoikaan! Näin sanoi,
+sanasta sanaan muistan...
+
+--Kumpiko lienee mahtavampi ... Panuko vai pappi?
+
+--Ei Panu papille mitään voinut, vaikka koetti. Ei palanut tulessa, ei
+paleltunut pakkasessa. Se on niitä varten varattu.
+
+--Joukon oli markkinoilla lumonnut. Ei ole siitä ollut itseensä poika
+... unissaan haastaa ja hourii usein.
+
+--Nähdä tekisi mieleni vielä kerran. Lähdemme, naiset, kerran
+Kontojärvelle katsomahan, kuulemahan.
+
+--Eivät päästä meitä miehet ... kielto on kova.
+
+--Salaa lähdemme, kun ovat miehet kevätkalaan menneet, silloin
+lähdetään.
+
+--Emme tietä tiedä...
+
+Silloin astui puun takaa nuori mies, joka siinä oli hetken seisonut.
+
+--Minä neuvon tien, kun lähtenette.
+
+--Kuka sinä olet?
+
+--Annikin veli! huudahtaa Panun emäntä hiljaa.
+
+Hämmästyneinä katselevat häntä naiset, jotka siinä lähellä istuvat.
+
+--Pois täältä! kuiskaa Panun emäntä. Ilpotar tulee! Mitä sinä täällä?
+
+--Tulin kadotettuja sieluja pelastamaan, sanoo Reita rauhallisesti.
+
+--Jos tapaavat sinut, henkesi ottavat... Mene, hyvä Reita, täältä!
+
+Naiset kurkottelevat uteliaina kaulojaan, mutta silloin tulee Ilpotar
+ilmoittamaan, että Panu miesten keskessä kivellä seisoo ja tähdellisiä
+heille puhuu.
+
+Uteliaina kiiruhtavat kaikki naiset Panua kuulemaan, sillä aina on
+Panulla uhrijuhlassa uusia tuumia tiedoksi annettavana, joista miesten
+mieltä kysyy ja heidän kanssaan keskustelee.
+
+Emäntäkin on menevinään, mutta kääntyy puolitiestä pois ja lähtee
+Reidan jälkeen, jonka oli nähnyt menevän alas vuoren rinnettä metsään.
+
+
+
+
+XXXIII.
+
+
+Panu seisoo kiven päällä, miehet ovat kokoontuneet hänen ympärilleen,
+ja hän puhuu heille näin asiasta, jota on kauan mielessään hautonut,
+mutta jonka ilmaisemiseksi hän vasta nyt katsoo sopivan tilaisuuden
+tulleen:
+
+--Karjalan miehet, miehet Panujen heimon ja heimojen kaikkien
+muidenkin! Uhrattu on jumalille ja puolellemme on haltijoita lepytelty.
+Ei ole miesmuistiin tällä vuorella näin suuria lahjoja tehty eikä näin
+runsaita antimia annettu. Hyvitetty on haltijain mieli, mielellä
+hyvällä on uhrit otettu vastaan, ihanan ilman on Ukko antanut ja savun
+kohtisuorana taivaalle kohottanut. Siitä olkoon mielemme iloinen!
+
+--Iloinen on siitä mielemme, Panu, että hyvin osasit uhrit otollisiksi
+laatia! säestää Ilpo.
+
+--Aika on käydä haltijoille loppukiitosta tekemään, viimeistä savua
+suitsuttamaan ja viimeistä uhritulta virittämään. Aika on sen tehtyä
+käydä nuorison kisakentälle karkelemaan ja vanhain ilovirsillä
+virkisteleimään, sillä siitä käy haltijain mieli hyväksi ja herttaisin
+silmin he ihmisten ilonpitoa pyhällä vuorella katselevat, kuuntelevat.
+Mutta ennenkuin huvihuilut puhaltamaan panemme, pitäkäämme totinen
+tuuma, pankaamme miesten neuvo käymään miesten asiasta.
+
+--Mikä on mielesi, Panu? Puhu, sinua kuuntelemme.
+
+--Tämä on tuumani, joka on kauan mielessäni kytenyt, sen nyt tuleen
+puhallan, kohentanette, kun tahtonette--kun ette, siihen
+sammuttanette!--Hyvä oli riistavuosi tämä, hyvä kaupan vuosi, kaiken
+vuosi. Hyvä on Tapio lapsilleen, joita suosii ja joille mielensä
+leppeänä asustaa. Mutta oikullinen on hän isäntä, ei tiedä taata hänen
+tuuliansa, milloin myötä puhaltavat, milloin vastaan. Yhtenä vuonna
+ylenmäärin antaa, toisena kaiken viljan kadottaa. Hyvä on Tapio, mutta
+vielä parempi sitäkin Pellervo. Kun kourallisen siementä maahan kylvät,
+antaa välistä vuoden viljan. Katsokaa, miten kontolaiset elävät ja
+hyötyvät. Kaskia kaatavat, polttavat ja kylvävät, viljan Viipuriin
+soutavat, hyvät hinnat kotiin tuovat, äveriäinä elävät! Miksemme mekin,
+Karjalan miehet, viljaa Viipuriin vietäväksi kylväisi! Hyötyvät ovat
+hongikot ja hikevät lehtomme vesien varsilla, niitä jo Kontojärven
+kansakin himoiten katselee. Mutta ei ole apua joka miehen pienestä
+puurojauhokaskesta, tuskin omaksi leiväksi riittää. Suuri hakatkaamme
+kaski, koko heimon yhteinen kaski miehissä kaatakaamme; yhdessä sen
+poltamme, vierrämme ja kylvämme, ja yhteen aittaan viljan korjaamme ja
+sen miehiä myöten jaamme. Se on tuumani!
+
+Kun ei kukaan mitään virkkanut, jatkoi Panu:
+
+--Käykäämme kirveinemme jo huomenna metsään! Ennen juhlapäivät
+haarikoita kallistellen vietimme, nyt kirveitä keikutellen
+viettäkäämme, suuri aukeama korpeen hakatkaamme! Sanokaa mielenne,
+miehet!
+
+Kuului ääni miesjoukosta:
+
+--Mitä Tapio sanonee, jos hänen tanhuansa poltamme?
+
+--On Tapiolla tanhuvia! vastasi Panu, kädellään metsiä ja maita
+osoittaen.
+
+--Mutta jos sattunee hänen asumuksensa siihen, mistä metsän kaadamme?
+virkkaa toinen.
+
+--Paikan olen katsonut ja siitä arvan mieltä kysynyt, eikä ole siinä
+Tapiolla taloaan. Tuolla vastapäätä Lehtoniemen rinteellä, esi-isäin
+vanhalla kaskipaikalla, siellä on kasken paikka parasta lajia.
+
+--Kyllä Panu paikat tietää ja osaa arvan ajatukset!
+
+--Osanneehan Panu, osannee, mutta syttyy tuleen salo, ryöstäikse kulo
+käsistäsi, etkä tiedä, minne karkaa.
+
+--Saataneenhan tuli sammumaan, ja onhan saloja palamaankin, paremmin
+heinää kasvaa ja helpompi on metsänkävijän kulkea.
+
+--Heitämme sen asian Panun haltuun, lie hänellä taikoja tulellekin.
+
+--Mitä miehet arvelevat? kysyy vielä kerran Panu.
+
+--Ei ole tyhmä tuumasi, voipi kasvaa vilja runsas, mutta miten
+kaukaisten paikkain miehet tänne tullemme kaatamaan ja polttamaan?
+
+--Niinkuin metsällekin tulette ja niinkuin me taas vuorostamme
+hiihdämme riistan ajoon teidän saloillenne. Nyt kasken kaadamme, ensi
+kevännä sen miehissä poltamme, kun taas uhreillenne tulette. Jos
+Pellervo nyt meille onnea antaa, käymme toiste _teidän_ korpianne
+kaatamaan. Vuoroin Karjalan kankaat viljelemme emmekä päästä vierasta
+maillemme, emme halmeillemme. Hyödymme, rikastumme, ei köyhyys paina,
+ei puutetta tule, vaikka Lappi metsän karjan veisi ja vaikka räähkän
+sana reitalaisen joskus toteen kävisikin.
+
+--Hyvä on tuumasi, Panu! Minä tulen, vaikkeivät muut tulisi!
+
+--Tulen minäkin!
+
+--Koetamme, sitten näemme!--Emmehän tässä mitään menetä. Huomenna olisi
+karkelopäivä nuorten ja meidän vanhain maljojen edessä istuminen.
+Siirtäkäämme ilot ja karkelot ja juomingit tuonne vastaisen vaaran
+rinteelle. Kirves kädessä siellä karkelemme, nuorukaiset ja neidot
+kassaroita heiluttavat.
+
+--Ja Jorma kannelta soittaa!
+
+Jorma ei ollut tähän saakka mitään virkkanut.
+
+--En minä haltijain uhripyhiä häpäise arkitöihin menemällä.
+
+--Vanha on Jorma ja viisas, mutta viisaampi on vielä haltija ja
+paremmin etunsa ymmärtää. Yhtä uhria on kaskenkaadanta, kun se haltijan
+hyväksi koituu. Karjalan kansalle kun siitä kerran valta kasvaa, kasvaa
+haltijainkin valta. Miksi ristinkansa niin hyvin elää, miksi heidän
+Kiesuksena voima kasvaa? Anna meidän saada sama valta, niin ei ole
+tarvis haltijamme väistyä. Kontokoskella on kirkko Kiesuksella, missä
+meillä ennen oli uhripyhättö. Kaskensa siihen kaasivat ja siihen
+jäivät. Olisi meillä ollut siinä heitä ennen kaski, ei olisi väistytty,
+eikä haltijamme ollut pakko perästä tulla.
+
+--Sanoin mieleni, kun kysyitte ... pidän oman pääni, pitäkööt muut
+omansa, virkkoi Jorma.
+
+--Koetammehan, koetamme!
+
+--Hyvä siitä sukeuu!
+
+--Lähdemme heti kaskea kaatamaan! huusivat herkkämieliset miehet yhdestä
+suusta.
+
+--Teemme talkoot, ettei moisia ole ennen kuultu!
+
+--Tullette, jotka tahtonette osalle päästä. Niinkuin metsän viljan
+jaamme jousia myöten, niin jaamme maan viljan kirveitä myöten.
+
+--Kaikki tulemme!
+
+--Heti lähdemme!
+
+--Hetikö lähtenemme, vaiko huomisaamuna?
+
+--Yöllä on viileä lehdossa liehua.
+
+--Olkoon päätetty! Heti lähdemme, kun ensin uhrit päättänemme.
+
+Päätetty on Panun tuuma, hyvä tuuma, ja tyytyväisin mielin astui hän
+alas kiveltä.
+
+--Nyt uhri viimeinen tehkäämme, savu viimeinen suitsuamaan pankaamme!
+
+Huolellisesti oli kaikki luut syödyistä lihoista talteen pantu ja
+koottiin nyt uhriarinan päälle. Sen tehtyä pinottiin pitkiä halkoja
+kodan muotoiseksi suippopinoksi paaden ympärille ja sytytettiin. Miehet
+seisoivat puolikehänä tulen ympärillä ja naiset sulkunuoran takana.
+Panu kohotti kätensä taivasta kohti ja kiitti vielä kerran haltijoita
+siitä, että olivat uhrit otollisin mielin vastaan ottaneet, pyysi heitä
+muistossaan pitämään, mitä heille oli annettu ja uhrattu ja kuinka
+miehet kaukaistenkin matkain takaa olivat tänne tulleet. Jos
+palkitsisivat hyvällä onnella, metsän viljan onnella, veden viljan
+onnella ja onnella kaikella muullakin, yhä upeammat uhrit ensi vuonna
+tuotaisiin, yhä tarkemmin heidän tahtoaan noudatettaisiin, minkä unessa
+ja arvan avulla ihmisille ilmaisevat. Ei vieraisiin jumaliin
+taivuttaisi, pois heidän viettelyksensä torjuttaisiin ja haltijain
+pyhiä paikkoja, lehtoja, vuoria ja karsikoita tarvittaessa
+puolustettaisiin. Vielä kiitti Panu haltijoita hyvistä neuvoista ja
+viisaista tiedoista, joita miesten mielissä herättävät ja siellä
+älykkäiksi päätöksiksi kypsyä antavat, ja lausui lopuksi:
+
+--Niinkuin aurinko nousee, kuu kohoaa ja joet ja järvet äyräittensä
+tasalle täyttyvät, niin te, hyvät haltijat, ilahuttakaa meitä viljan
+paljoudella, perheen siunauksella, karjan runsaudella ja kaikenlaisella
+yltäkylläisyydellä! Niinkuin pääsky visertelee ja käki kukkuu, niin
+olkoon elämämme huoleton ja iloinen. Niinkuin lehto leikitsee ja tuuli
+lehvissä lehahtaa, niin asukoon mielemme iloisena ja rinta riemuisena
+sykkiköön! Ja niinkuin tuo savupatsas päivää kohti kohoaa ja ilmaan
+haihtuu, niin kohotkoon toivomuksemme taivaankaaren takaisten luo.
+
+Sykkivin sydämin, riemuisin mielin ja suut ja silmät hyväksyvässä
+hymyssä otti uhrikansa osaa tietäjän rukoukseen ja kiitokseen.
+
+Tähteeksi jääneet lihat ja keitot kannettiin alas kylään seuraavina
+juhlapäivinä nautittaviksi. Vuodat vietiin Panulan uhriaittaan ja
+nostettiin orsille kuivamaan.
+
+Panu jäi vielä muiden mentyä vuorelle. Ilpon ja Joukon avulla pingoitti
+hän ensimmäisen uhrihärän vuodan, karva ulospäin, ja asetti sen
+telineen päälle haltijan kuvan eteen, ettei tämä saamaansa uhria
+unohtaisi. Kun se oli tehty, lähetti hän pois Joukon ja Ilpon ja jäi
+vuorelle tekemään taikoja, joita paitsi ei uskonut uhrin suurimmankaan
+tepsivän: keräili tuhkaa uhrikiveltä, sekoitteli sitä maan multaan,
+puun lehtiin, heitteli ilmaan, lähteeseen upotti. Kokosi hiilet, keräsi
+sitten vuoden varat sarvia, kynsiä, rakkoja ja muita taika-aineita ja
+vei ne taikapajaansa niemen nenässä.
+
+Kun Panu yön tultua palasi kylään, soivat siellä kanteleet ja pillit,
+nuoriso karkeli Panulan tanhualla, ja vanhat miehet kellettelivät
+penkereillä maljain ja haarikkain keskessä olutta ja simaa
+ryypiskellen.
+
+Mutta kun Panun näkivät tulevan, ottivat he hänet ilohuudoilla vastaan,
+ylistivät hänet ikihyväksi, kirveensä tempasivat ja olivat valmiit
+kaskimaalle lähtemään.
+
+--Yön kun miehissä riehumme,--olivat keskenään tuumineet ja sen nyt
+Panulle ilmaisivat,--niin on aamulla metsä jo maan tasalla ja huominen
+päivä on karkelon ja ilon päivä koskematon!
+
+Ja siitä kaikki kaskimaalle hankkiutumaan. Kirveet olalla he rantaan
+riensivät ja siitä itsensä salmen yli soudattivat. Laulaen, soittaen ja
+iloa pitäen siirtyi uhrikansa täysissä venheissä tyyntä järven pintaa
+pitkin Lehtoniemen nenään, josta Panu heidät hakkauspaikalle opasti,
+itse edellä kulkien.
+
+Hyötyvää lehtoa, raitaa, pihlajaa, tuomea ja pajua kasvoi niemen nenä
+ja ranta kahdenpuolinen. Maan yletessä muuttui metsä koivikoksi, sitä
+komeammaksi, kuta ylemmäksi tultiin kukkulalle, joksi maa niemen
+keskikohdalla kohosi, mutta kukkulan takana maan puolella kohoili
+kuusia ja honkia lehdon sisästä, ja etäämpänä alkoi havumetsä suureen
+saloon yhtyen.
+
+Kukkulan korkeimmalle kohdalle johdattaa Panu miehet; siinä suuren
+koivun ympärillä, joka itse käen kukkumapuuksi pyhitetään, osoittaa hän
+jokaiselle puun, mihin ensin kirveensä iskeä. Vuolaisee Panu sitten
+koivun alle palan hopeaa, toisen kultaa ja metsänväeltä ja Tapiolta
+anteeksi anoo. Ei sano puita omin lupinsa ottavan, ei arvan kysymättä
+kaatavansa. Eikä ilmaiseksi ota eikä ainaiseksi, lainaksi lehdon ottaa,
+uudet puut ja paremmat siihen sijalle kasvattaa. Siihen kun kaski
+kaatuu, hyvä on teirien, riekkojen ja metsojen rytöjen alla pesiä ja
+poikiansa piilotella. Kun laiho kasvaa, ei lopu jänöltä helpeinen
+ruoho, ja kun ohra olkea työntää, tulkoon hirvi vasikoinensa osansa
+ottamaan.--Emme itse isoa osaa himoitse, emme suuren saaliin toivossa
+koivujasi kaada, sinulle kaadamme, Tapio, sinun mieliksesi, Mielikki,
+siinä on kukkaisella aholla kevyt impiesi ilakoida, kun itse tämän
+koivun alla istut ja käkesi latvassa kukkuu.
+
+Ei Panu ylen totisin suin puhunut, hymy parran alla piili ja ilo
+silmissä säteili. Ja noin puhuttuaan puolirunoon iski hän kirveensä
+koivuun, ja samoin tekivät muut.
+
+Iloiset tuli siitä illatsut ja iloiset öitsyt miesten paitahihasillaan
+heiluessa ja naisten tullessa jäljestä vastoja ja kerppuja taittaen ja
+tyynenä, valoisana kesäisenä yönä työmiesten iloksi laulellen. Kaatui
+vanhoja rosoisia koivuja, joiden ympäri ei miehen syli ylettynyt,
+kaatui ikihonkia sikin sokin yhä kasvavaksi röykkiöksi, suunnattomaksi
+kaskeksi kukkulalta alas niemen kärkeen päin ja korven puolelle päin.
+Tuon tuostakin pyrähti lintuja lentoon, tai lähti jänö tiehensä
+hippaisemaan, mutta ei ahdistettu lintuja eikä jänöä hätyytetty--rauha
+täytyi nyt Tapion karjalle antaa. Ja tuon tuostakin jätettiin jokin
+suurempi puu pystyyn käkien kukkumapuuksi ja kokkojen leposijaksi.
+
+Ylinnä muista liehui Panu ja hänen kiiltävä kirveensä välkkyi muita
+vinhemmin singotellen lastuja ympärilleen kuin myllyn ratas veden
+pärskyä. Niin oli hänen mielensä kiihkeä kuin sotilaan, joka
+voitollisena temmeltää pakenevassa vihollislaumassa sen viimeistä
+vastustusta murtaen. Hyvin olivat hänen kaikki hankkeensa käyneet,
+kaikki häntä kuulivat ja kaikki tottelivat, uudistettu oli Karjalan
+kansan yhteys ja tunnustettu vanhain Panujen valta ja Panu itse kaiken
+kansan tietäjäksi tunnustettu.
+
+Kun aamu valkenee ja aurinko nousee, on kaski kaadettu, metsä avattu,
+iso aukeama lohkaistu suunnattoman salon niemeen. Siihen, minne ei
+metsän sisään näkynyt muuta kuin taivasta palanen puiden latvojen läpi,
+näkyy nyt vihertävä uhrivaara ja sen niemitse siintävät selät.
+
+Istuivat miehet aamun tultua keskelle kaskea käkikoivun alle einettä
+nauttimaan, jonka naiset olivat heille valmistaneet. Uuvuksissa olivat
+jäsenet oudosta työstä, mutta mieli oli hilpeä työaloja tarkastaessa.
+
+Kukahti silloin aamukäki pyhältä vuorelta. Paljastuivat kaikki päät, ja
+Panu virkkoi:
+
+--Onnen käki, Karjalan onnea kukkuu!
+
+Kauan kukkui pyhän vaaran käkönen yhteen menoon. Mutta kun viimein
+lakkasi, tarttui sen säveltä jatkamaan toinen käki koivun latvasta
+keskeltä kaskea.
+
+--Onnen käki, kaskemme onnea kukkuu!
+
+Mutta kun kaikkien kasvot olivat käännetyt ylös koivun latvaan, jossa
+näkivät linnun pään nyökkäisevän ja purston keikkuvan, taittui ääni
+kesken kukunnan, räpäytti lintu siipiään kuin lentoon lähteäkseen,
+heittihe syrjään ja tuikkasi maahan, Panun jalkojen juureen pudoten.
+
+Kaikki katsomaan, mikä kultalinnun maahan toi. Nuoli oli rinnassa ja
+hengetönnä keuvotti lintu maassa.
+
+--Kuka kurja ampui onnen linnun?
+
+Tarkastettiin nuolta. Kädestä käteen se kulki, sill'aikaa kun toiset
+riensivät kaskesta ampujaa etsimään, mutta ei tunnettu nuolta, eikä
+kaskesta ketään löytynyt. Pystyn metsän suojasta sen oli ampunut, joka
+oli ampunut. Mutta miten osasi niin pitkän matkan päästä noin pieneen
+lintuun? Ei tässä joukossa tiedetty semmoista ampujaa.
+
+--On kuin reitalaisten nuolten tapaan tehty, virkkoi joku.
+
+--Mistäpähän tuli tänne Lappi nuolineen!
+
+Mutta totiseksi oli käynyt Panu. Tunsi nuolen, tiesi ampujan, vaikkei
+ollut tuntevinaan.
+
+Oli joutunut nuoli miehestä mieheen kiertäessään Jorman käteen. Jorma
+oli ollut kotomajallaan verkkojaan laittelemassa, huomenna kevätkalaan
+lähteäkseen. Ohi kun siitä ruuhessaan meloi, ei malttanut olla maihin
+nousematta, tuli kaskea katsomaan.
+
+--Onnesi linnun ampui, Panu, itseäsi uhkasi, virkkoi hän.
+
+--Kuka ampui?
+
+--Karin on nuoli.
+
+Karin nuoleksi oli sen Panukin tuntenut.
+
+--Syyttä minua vainoo, turhaan tavoittelee ... ei minuun pysty. On
+onneni isompien varassa.
+
+--On pystynyt nuoli isompiinkin,--virkkoi taas Jorma ja lisäsi:--
+Lienettekö kuulleet, että vouti on tapettu.
+
+Jo säpsähti Panu, vavahti parta ja poski kalpeni.
+
+--Voutiko tapettu?
+
+--Kari on kostanut Annikin kuolon ... vielä sen sinullekin kostaa. On
+Lapin nuolet apunaan.
+
+--Mistä tiedät, vai loruatko?
+
+--Tiennen, mistä tiennen, mutta ne ovat viestit kulkeneet, että sai
+nuolen selkäänsä ja siitä koskeen suistui. En huoli enempää puhua, kun
+et uskone, käynet itse tietämässä. Sanon vain: Sen sait siitä, kun
+Tapion ilveksen tapoit; sen sait siitä, kun haltijan viinalla vihoitit.
+
+Ja sen enempää selittämättä, mitä oli Panun emännältä kuullut ja Panun
+emäntä Reidalta, poistui Jorma.
+
+Ei Panukaan sen enempää asiasta puhunut, ja miehet poistuivat kaskelta.
+
+Mutta siitä päivin katsoivat Karjalan miehet Panua kostonalaiseksi
+mieheksi, ja Panu luki heidän silmissään epäilyksen, niinkuin olisi
+heidän luottamuksensa häneen horjahtanut.
+
+--Jos lie entinen vouti kuollut, saadaan toinen ja parempi! rohkaisihe
+Panu, sillä muitakin rohkaistakseen.
+
+--Liekö uusi ystävä entisen veroinen?
+
+--Lie mimmoinen lie, ei vieraita ystäviä tarvita.
+
+Mutta eivät ottaneet mielet rohkaistuaksensa. Päätä pudistellen erosi
+uhrikansa, ja salainen nurkuminen rinnat täytti, taipaleella
+sanoiksikin puhjeten:
+
+--Turha taisi olla iso uhrini.
+
+--Mitä maksoit?
+
+--Kuusi nahkaa laihasta mullikasta maksoin.
+
+--Nylkevät panulaiset...
+
+--Ei ole onnea _siitä_ kaskesta.
+
+--Saat nähdä, että korpi vielä kostaa.
+
+--Oikeassa oli Jorma.
+
+--Tultani en siihen viritä minä.
+
+--Enkä minä.
+
+
+
+
+XXXIV.
+
+
+Kevätkalaan ovat menneet kaikki miehet, etäisten selkien saariin
+soutaneet, orjatytöt apuna airoja kiskomassa. Siellä kutuaikoja ja
+kalain nousua alavesistä kaiken kevättä odottavat, nuottaa vetävät,
+verkkoja laskevat, koukkuja pitävät, ja kun saalis on siivottu, sen
+päivänpaisteessa talven varaksi kuivaavat.
+
+Mutta kotokylään ovat jääneet naiset lehmiä laitumelle laskemaan,
+karjataikoja tekemään ja karjan onneksi kotihaltijoille uhraamaan.
+
+Ilpolan karja on paras Panulan kylässä, suurempi kuin Panulassa
+itsessäänkään, ja Ilpotar on heimon naisista karjataikain tekijä
+taitavin. Panu hänelle joka kevät uudet taiat neuvoo ja kaikki kylän
+naiset niitä häneltä tietämään. Sillä ei ole Panun omasta emännästä
+taikain tekijäksi, saati toisten neuvojaksi. Ilpotar tekee joka kevät
+karjataiat Panulassakin.
+
+Urvon aamuna varhain saapuvat kylän naiset neuvoja saamaan. Kuin
+kutsuvieraina parhaina vastaanottaa heidät Ilpotar, katettu on pöytä,
+kukkuranaan on piiraita, rieskoja ja meheviä kakkuja, voita, lihaa,
+kalaa ja simaa. Mutta on tuomisensa tulleillakin, millä vakkaren voita,
+millä tuohipullollinen suoloja, harvinaisia ja kallisarvoisia, millä
+mytty sämpylälämpöisiä, eräällä käärö Saksan verkaa, toisilla sukkia,
+paitoja, nauhoja ja lahjoja kaikenlaisia.
+
+Arvokkaasti ja armollisesti ottaa Ilpotar vastaan vieraansa, pöytään
+istuttaa ja syömään ja juomaan kehoittelee eikä ole tietävinään, mitä
+varten tulivat.
+
+--Iloinen on emännän mieli, kun vieras taloon tulee,--puhelee hän.
+Harvoin tulette, usein ohi kuljette. Eihän ole isot tarjouksetkaan,
+mutta sen antaa talo, minkä taitaa ... istukaatte, ottakaatte!
+
+--Useinhan käymme, aina on Ilpolaan asiaa, aina ovat tarjoukset
+toisiaan paremmat,--mairittelee emännistä ensimmäinen.
+
+--Aina ovat naapurit tervetulleet,--sanoo Ilpotar uudelleen. Aina
+asialla, vielä enemmän ilman.
+
+Iskevät silloin toiset silmää sille, joka ensin puhui, ja hän virkkaa:
+
+--Tulimme taas tietämään, mitä meille, Ilpotar, neuvoa tahtonet:
+taikoja tämän kesäisiä ... viisauttasi karjamme varaukseksi ... oppia
+oikein laitumelle laskeaksemme... Et liene altis tällä erällä antamaan,
+toisten tulemme, tiedustelemme.
+
+--Mitäpä minun tiedoistani. Vähät vaimon viisaudesta, vähät naisen
+neuvonnasta. Mutta kun siihen tyytynette, minkä muilta kuullut olen...
+
+--Aina apu tiedoistasi, aina teho taioistasi.
+
+Kun oli syötellyt ja juotellut vieraansa, virkkoi Ilpotar:
+
+--Tähdelliset ovat taiat tänä vuonna, paljon on vaaroja väijymässä ...
+kirkon uhkat, Lapin vihat, salataudit ja käärmeet, eikä tiedä
+Tapiotakaan taata, ei hänen koiriaan, ei kontioitaan...
+
+--Neuvo taika, avokorvin kuuntelemme.
+
+--Tehkää muut, miten tahtonette, näin minä teen, en tiedä, tehonneeko.
+Otan tuohisen, puun mallon päivättömältä puolen kiskotun...
+
+--Ei ole minulla semmoista tuohista...
+
+--Saanet minulta, kun tahtonet... Panen siihen jokaisen laitumelle
+laskettavan lehmän maitoa, kiuluun katsomatta lypsettyä.
+
+--Ei toki saa kiuluun katsoa, siitä tehonsa menettäisi.
+
+--Vaan mitenkäs?
+
+--Asetut pystypolveen, helmat polviin nostettuina, ja katsot lehmäin
+jalkain väliin.
+
+--Niinpä niin, sehän on vanha lypsytaika.
+
+--Vaikk' onkin, niin hyvä on, ettet unohda sitä, muuten älä lähde
+alkuunkaan. No, kun olet lypsänyt, niin nyhtäise joka lehmästä kolme
+karvaa.
+
+--Mistä paikasta?
+
+--Korvain välistä, hännän juuresta ja vasemman jalan vuohisesta. Ota
+sitten tuhkaa kolmelta tulisijalta, kodasta, saunasta ja riihestä..
+
+--Auta armias, kun riihen tuhkan lipeäksi keitin!
+
+--Saat meidän riihestä, siellä on. Riputa tuhkaa maitoon ja mene
+maitoinesi laitumelle, kierrä laidun niin kauaitse kuin et enää tahdo
+lehmiä edemmä kulkemaan, ja riputa maitoa maahan aina vähän matkan
+päähän. Jos et yhtenä päivänä ehdi, kulje kahtena. Kun olet kierretyksi
+saanut ja heti kierrettyäsi lasket lehmäsi, pysyvät koko kesän siinä
+kierroksessa, jossa ei peto pure eikä pysty taudinkaan hammas.
+
+--Eikö muuta tarvita?
+
+--Teen minä vielä toisenkin, tehnette tekin, kun tahtonette: otan kolme
+kukon virkahöyhentä ja käärin ne kellojen kantimeen. Panen
+suurusjuomista astiaan ja siihen panen kellot kantimineen ja yhtä monta
+sirppiä ja yhtä monta viikatetta kuin on kelloja. Kuljetan kirnua
+navetan ympäri selässäni kolme kertaa myötäpäivään ja kolme kertaa
+vastapäivään, asetan sitten kellot lehmäin kaulaan ja sirpit ja
+viikatteet navetan oven päälle. Kun kaikki lehmät ovat sitä juomaa
+juoneet, niin päästän kytkyestä ja lasken pihalle, ja silloin tulevat
+kotiin joka ilta kohta, kun aurinko alkaa mailleen painua.
+
+Silmät pyöreinä kuuntelivat emännät tietäjänaisen puhetta.
+
+--Oiva taioilta taikasi tuntuvat! Neuvonet vieläkin.
+
+--Neuvo, neuvo!
+
+Ilpotar neuvoi vielä toisiakin taikoja, neuvoi, miten paimen oli
+varattava, miten lehmät hyvälypsyisiksi saatava, miten metsän peitosta
+päästettävä.
+
+--Oiva taioilta taikasi tuntuvat!--ihailivat taas naiset.
+
+--Tehtävä on taiatkin, vastasi Ilpotar, mutta uhrit aina tehoisammat.
+Miehet aina isoille haltijoille uhraavat, me pieniä lepyttäkäämme. Ei
+vieraan opettama taika ole oman uhrin veroinen. Kukin kotolehtoonsa
+antimet parhaat kantakoon.
+
+--Joko itse uhrasit, Ilpotar?
+
+--En vielä, vaan nyt on mieleni mennä.
+
+--Et antane meidän mukanasi tulla?
+
+--Ei haltija hyviä vieraita vierone.
+
+Joka kevät kehoitti Ilpotar vieraitaan omille haltijoilleen uhraamaan,
+mutta joka kerta oli heidän samalla tapana seurata häntä hänen
+uhrilehtoonsa.
+
+Asettuivat he riviin Ilpolan pihalle, Ilpotar ensimmäiseksi niinkuin
+Panu miesten uhrisaatossa, ja lähtivät Ilpolan uhrilehtoon.
+
+Kullakin talolla oli oma pieni uhrilehtonsa, mihin emäntä uhrinsa
+kantoi, kaikista esikoisista ensimmäiset--oli ainakin pihlaja aitan
+takana kunnaalla, kun ei muuta ollut. Mutta suurin ja komein lehto oli
+Ilpolassa, parhaiten hoidettu, parhaalla paikalla ja parhailla
+lahjoilla varustettu. Sinne saattaa Ilpotar vieraansa läpi pienoisen
+metsikön, yli niityn ja siitä rantaa myöten niemen nenään, jossa on
+lehto valkeita koivuja, karsituita niin ylös kuin kädellä yletti,
+muistoksi vainajille ja heidän haltijoilleen pyhitetty. Siinä on
+ensiksi vanhan emännän karsikko, jo ainakin sadan vuoden vanha, sadan
+vuoden vanhaksi eläneen naisen muistoksi, joka emäntä oli ollut karjan
+kasvattaja kuulu ja jolle karjan menestykseksi jokaisesta poikineesta
+lehmästä kiulullinen ensimmäistä juustomaitoa kaadettiin.
+
+Siihen nyt Ilpotar ensiksi meni ja asetti kupposen maitoa puun
+juurelle, joka oli puhtaaksi lakaistu ja jossa oli tyven ympärillä
+raunio rannan kiviä. Joka kerta käydessään kantoivat naiset kukin
+kivensä asunnon isontamiseksi pyhälle käärmeelle ja kärpälle, joiden
+tiettiin rauniossa elävän ja antimista osansa ottavan.
+
+Vähän matkaa siitä oli toisen vanhan emäntä vainajan puu, jonka karjaa
+ei karhu ollut koskaan repinyt, niin oli ollut taitava taikain tekijä
+ja niin oli osannut pitää hyvät paimenet. Sille teki Ilpotar lupauksen
+vasikan nahasta, hienoimmasta ja parhaiten parkitusta, ripustamalla
+uudet lipokkaansa koivun oksaan, ja toiset naiset tekivät samaten.
+
+Kolmas koivu oli ammoin sitten naimatonna kuolleen naisen muistokoivu,
+vanhojen Ilpojen sisaren, joka parhaat piiraat aikoinaan leipoi.
+Hänellä oli puunsa juurella uhripöytänä laakea kivinen paasi, johon
+piiraita ja sämpylöitä laskettiin kaikkien taikinain hyvästi kohota ja
+leipomusten hyvin onnistua.
+
+Oli pitkä rivi puita, talouden toimissa taitaville naisille
+pyhitetyitä, oli eräänkin Ilpolan tyttären, nuorena kuolleen, joka oli
+kätevä ja kankaitten kutoja, ja hänelle uhrasivat nyt emännät oksiin
+ripustellen mikä päähineen, mikä esiliinan, mikä nauhan, mikä
+sukkaparin.
+
+Puulta puulle kulki Ilpotar, uhria tehden ja lukujansa lukien
+hiljaisella hymisevällä äänellä, ja vieraat seurasivat mukana samaa
+tehden. Mutta kun näki vieraittensa uhreja antavan, virkkoi:
+
+--Eihän vainajat vierailta vaatine ... tyytynevät siihen, mitä talo
+antaa.
+
+Mutta vieraat pyytämään:
+
+--Antanethan meidänkin ... ethän kadehtine, jos meitäkin muistaa, kun
+sinulle hyvää suo.
+
+--Vai kadehtisinko! Enhän toki, vaikka kaikki teille antaisi eikä
+minulle mitään jättäisi.
+
+--Sinulla on hyvät haltijat, sinua kuulevat, sinulle antavat, mitä
+tahdot, aina karjasi menestyy, aina Ilpo hyvät kaupat tekee.
+
+--Tuoss' on minun puuni, karsimaton vielä. Sen karsivat, kun kerran
+kuolen.
+
+--Ja uhrinsa uhraavat.
+
+--Kukapa minulle...
+
+--Jo toki kaikki sinulle, kaikkien taikain tekijälle.
+
+--Elleivät maahan kaatane kaikkia pyhiä puita.
+
+--Kukapahan toki pyhät puut maahan kaataisi?
+
+--Kaatajat kirveitään hiovat. Vaarat ja vihat väijyy, mene tiedä, saako
+Panu iän kaiken torjutuksi. Näin, että pahaa pelkää, vaikkei virka.
+Jotakin outoa aavistelee. Kalaan lähti, mutta kohta käski tuoda sanan,
+jos mitä näkyisi.
+
+--Mitä pelännee?
+
+--Kuoli sekin vouti. Kovin on Karinkin vihoittanut. Ei hyvän edellä
+ollut senkään käen kuolema. Ei ole Lappiinkaan luottamista. Täällä
+hiipii Reidan poikakin.
+
+--Mitä se täällä?
+
+--Sehän oli uhrivuorella väijymässä. Panu kun kuuli, niin päivän etsi
+koirineen, mutta ei löytänyt. Luulen sen tästä kautta Lappiin menneen
+heimojaan hakemaan. Sukupuuttoon olisivat olleet hävitettävät. Lienee
+sen uhrivuonankin vienyt, kun ei ole kuulunut.
+
+Paljonhan tiesi Ilpotar salaisia asioita, joita muut eivät tienneet,
+vielä enemmän oli tietävinään. Oli aika lähteä kotiin opittuja
+karjataikoja tekemään, ja naiset heittivät hyvästinsä Ilpottarelle,
+joka jäi vielä lehtoon, omia salauhrejaan uhraamaan, joita ei muille
+näyttänyt.
+
+Pienen hiekkarantaisen lahdelman pohjukassa on pihlaja, herttainen puu,
+jonka kellanvalkeat kukkastertut juuri parhaillaan lemuaan levittävät.
+Omin käsin on Ilpotar sen siihen istuttanut ruohoiselle penkereelle ja
+ympärystän puhtaaksi raivannut, muistoksi pienoisen poikansa, joka nyt
+olisi iso ja reipas, jos olisi elää saanut. Tietäjää oli hän siitä
+toivonut, ne olivat olleet kaikki merkit, Panun vertaista--mutta
+kateetko lienevät kaataneet, tuntematon viha tuhonnut? Epäili Ilpotar
+Panun naista, epäili välistä Panua itseäänkin. Luuli toki Panun omaansa
+suojelevan, mutta kun Jouko syntyi, siitä rupesi, huonovoimaisesta,
+jälkeläistään kasvattamaan, eikä enää Ilpottaren poikaa omistanut.
+Usein arveli Ilpotar, miten olisi ollut varattava säilyäkseen, katui
+sitäkin, ettei salaa Kiesuksen nimeen kastattanut ... tiesi hänen, eikö
+siten olisi salavihoja välttänyt.
+
+Ei Ilpotar kuolleeksi lastaan luullut. Siellä luuli elelevän toisessa
+maailmassa, joka oli tämän näköinen, siellä kasvoi, ja varttui. Sitä
+vartenpa ensin kuoltua kantoi uhriksi lapsen kaluja ja vaatteita ja
+leikkihelyjä, sitä varten suuremmaksi tultua jousia, nuolia ja kaikkia
+metsästysaseita; sitä rukoili itsekseen onnea antamaan ja tähän aina
+kyyneltensä tulvan liinaan kokosi ja liinan pihlajaan ripusti. Ei
+kukaan tiennyt tätä pyhättöä olevan, eikä Ilpotar sitä kenellekään
+ilmaissut. Ei paljon kerrallaan pyytänyt, ettei rasittaisi liioilla
+rukouksilla. Mutta yhtä aina pyysi, että takaisin tulisi, uutena ja
+ehompana entistään tähän maailmaan syntyisi.
+
+Mutta ei ollut Panun mieli muuttunut, kylmästi kohteli ja harvoin hyvän
+saunan kiitokseksi halasi. Jo markkinoilta tultua oli kylmän
+henkäissyt, ja kun Ilpotar päästi papin sisään ja syötteli ja kun ei
+Ilpo saanut saunaa poltetuksi, niin siitä oli yhä kylmennyt.
+
+Ajatuksissaan poistui Ilpotar uhrilehdoltaan rantaa kävellen. Silloin
+kuuli hän karjan ammuntaa toiselta puolen salmen Panulasta ja näki
+lehmäin tanhualla temmeltävän.
+
+Murtui muoto Ilpon emännän, haihtuivat surulliset haaveet, hän suuttui
+ja sydäntyi, työnsi veneen vesille ja souti naapuriin. Mutta ennenkuin
+rantaan ehti ja rannasta pihaan, vilahti viimeisen vasikan häntä ulos
+veräjästä. Pihalla seisoi Panun emäntä piikoineen. Aina ennen oli
+Ilpotar ollut Panulassa karjataiat tekemässä. Nyt oli karja laskettu
+laitumelle ilman häntä.
+
+--Luulin minua täällä tarvittavan niinkuin ennen,--virkkoi hän
+pisteliäästi. Hyvä on mieleni, että Panulankin emäntä nyt omin päin
+taikansa tekee.
+
+--On uhrit uhrattu, on taiat tehty, sinun taikojasi tehoisammat,
+vastasi Panun emäntä, ikäänkuin jostakin ilkkuvasti hymähtäen.
+
+--Panuko neuvoi? kysyi Ilpotar.
+
+Ei vastannut siihen emäntä, vaan pyörähti selin.
+
+--Etkö noita muillekin neuvoisi?
+
+--Itse kullakin omansa!
+
+Orjatyttö hymähti merkitsevästi, ikäänkuin ilkkuvasti, eikä Ilpotar
+ymmärtänyt, mitä tämä muutos merkitsi.
+
+
+
+
+XXXV.
+
+
+Panu oli määrännyt Joukon tänä kesänä karjaa paimentamaan. Ei uskonut
+hän sitä naisten eikä pikkupoikain varaan, sillä monet oli kateet
+käymässä ja monet vihat väijymässä. Piti olla aikuisempi mies metsässä
+mukana, joka taiat tiesi ja joka ennen kaikkea osasi nuolen
+sinkahuttaa, jos Lapin susi elukoita uhkaisi tai ahma niitä ahdistaisi,
+ja joka kontiot torvellaan peloittaisi. Monet taiat hän oli tarkoin
+Joukolle neuvonut, karhutaiat, metsätaiat, ja neuvonut, miten eksynyt
+oli metsän peitosta päästettävä, luullen Joukon kaikki opetukset
+tarkoin mieleensä painaneen, ja käskenyt. Urpona tehdä Ilpottaren
+kanssa huolellisesti kaikki päästötemput.
+
+Mutta ei ollutkaan Joukon äiti vierasta odottanut, ei Ilpotarta taikain
+tekijäksi. Urvon aamuna varhain, kun muut naiset Ilpolaan menivät,
+herätti Panulan emäntä Joukon, ja outoja asioita hänelle ilmaisi. Nyt
+ei tehtäisikään jumalattomia taikoja, nyt pyhitettäisiin karja niiden
+suurimpain suojaan, jotka yksin auttaa voivat. Sanoi sen usein salaa
+tehneensä, mutta nyt ei pelättäisi, kun Panu oli poissa eikä
+Ilpottarelle mitään ilmaistaisi. Ei ollut Panun haltijain suoja mitään
+niiden haltijain suojan rinnalla, jotka Panun emäntää suojelivat.
+
+Oudostellen kuunteli ja katseli Jouko äitiään, jonka silmässä kiilti
+kummasti ja laihat poskipäät paloivat. Kummallinen oli äiti ollut viime
+aikoina. Uhripäivän jälkeen oli Jouko usein nähnyt hänen öillä metsään
+hiipivän ja jotakin esiliinansa alla sinne kantavan. Jotakin hän siellä
+kävi tapaamassa, jotakin puhuttelemassa. Äiti vei hänet nyt navettaan,
+asetti ovelle, vartioimaan käski ja itse katosi etäisimpään parteen,
+joka oli tyhjä. Siellä teki tulen jonkin kullan kiiltävän eteen, jossa
+oli kuin ihmisen kuva. Lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka
+otsaansa lattiaan lyöden ja hoki outoja sanoja, joita ei Jouko
+ymmärtänyt.
+
+--Mitä sinä, äiti, teet? kysyi Jouko.
+
+--Jumalaani rukoilen, ainoata auttajaani, Neitsyt Maariaa emosta, hänen
+poikaansa pienokaista ja kaikkia pyhiä miehiä.
+
+Hän rukoili vielä, sammutti sitten tulen, otti kuvan seinältä, otti
+vesiastian kuvan alta parresta ja kulki elukasta elukkaan, tehden kuva
+kädessä ristinmerkkejä lehmäin pään päällä ja vettä niiden selkään
+ripauttaen. Sen tehtyään haki hän parresta öljytuohuksen, joka vielä
+savusi, ja heilutti sitä joka lehmän kohdalla; meni sitten ulos ja
+kiersi navetan, tuohus ja kuva kädessä, kiersi kolme kertaa ja aina
+väliin silmiään ja rintaansa risti.
+
+--Mitä se on? kysyi Jouko taas uudelleen.
+
+--Sen sanon sinulle kerran, en nyt ehdi. Tämä on siunattu kuva ja pyhä,
+Valamosta, kaikkien kirkkojen saaresta saatu, pyhän miehen lahja. Sinne
+kerran lähdemme, Jouko, siellä on temppelit, jotka kultaa ja hopeaa
+kiiltävät, siellä kellot kilajaa ja laulu loppumaton helisee. Köyhä on
+Kontolan Kiesus Valamon Kiesuksen rinnalla. Siellä asuu iso Jumala,
+jonka vertaista ei ole Karjalan mailla, sitä minä palvelen, sillä
+karjani siunautan enkä muita taikoja tarvitse. Mutta älä sano isälle,
+tappaa minut, jos tietää.
+
+Ihmeissään kuunteli ja katseli Jouko äitiään. Äiti päästi karjan ulos
+tanhualle ja tuli sitten säteilevin silmin hänen luokseen navetan
+ovelle ja risti hänenkin kasvonsa ja ripsahutti vettä rinnalle.
+
+--Mennös metsään, kaitse karjaa, eivät pysty vihat eivätkä pahat
+silmät! Jos uskaltaisin, uskoni sinulle antaisin, vielä kerran
+uskaltanenkin.
+
+Mutta yht'äkkiä hän vavahti, hätäytyi ja kuiskasi:
+
+--Ilpotar tulee! Mene, joudu karjan jälkeen. Älä hiisku kenellekään,
+tappavat, jos tietävät!--Ja hän kätki esiliinansa alle taikakalunsa ja
+riensi niitä navettaan piilottamaan.
+
+Jouko kiiruhti karjan jäljessä. Aikansa mellastettuaan ja lehtoja
+laukkailtuaan, Joukon mukana seuratessa koirineen, joka esti elukoita
+liiaksi toisistaan hajautumasta, asettui karja ruohoiselle aholle
+syömään ja lepäämään.
+
+Hän istahti kivelle ahon laitaan vähän matkaa polusta, joka siitä
+kulki. Ei pidä paimenen koskaan aivan tien viereen eikä tielle istua,
+oli isä häntä varoittanut. Siitä kulkee pahain henkien tie, siinä
+väijyvät salaisimmat vihat.
+
+Paljon oli isä neuvonut taikoja vihain voittamiseksi, mutta ei
+muistanut Jouko niistä nyt ainoatakaan, ei tehnyt mieli muistellakaan,
+ja tekemättä jäivät ne aina, kun ei isä ollut niitä kädestä pitäen
+teettämässä. Oli niin paljon vihoja väijymässä, eikä tiennyt
+milloinkaan, mistä ne tulivat. Miten varautua, kun ei tiennyt, mitä
+vastaan? Ei arvannut Annikki kuolonsa laatua, Annikki, jonka kanssa
+ennen pieninä ollessa yhdessä paimenessa kuljettiin. Ei Kuismakaan
+tiennyt, miten sortuisi, ei vouti, että koskeen suistuisi. Eihän
+isäkään olisi ilman Karin apua karhun kynsistä pelastunut, vaikka itse
+oli varautunut ja Kari ei ollut. Ei Jorma vanha taikoihin luottanut,
+vaan rukoilemaan aina käski. Äidillä oli eri haltijat kuin isällä ja
+omat taikansa, mistä lienee saanut, joiden tähden pelkäsi isän
+tappavan, jos tietäisi. Pappi vainosi isää, hänen tietonsa tähden ja
+kirosi isän; isä kirosi vastaan ja olisi polttanut, ettei toisten
+tietoinensa tulisi.
+
+Ei tiennyt Jouko, mikä olisi paras kaikista, peloissaan hän kulki aina,
+ja aina teki mieli paeta jotakin ja jonnekin, vaan ei tiennyt mitä ja
+minne. Metsän siimeksessä kun jousineen ja nuolineen kulki, niin siellä
+tunsihe turvalliseksi ja vielä enemmän kalassa, tyynen lammen rannalla,
+kun istui ongella kaatuneen hongan tyvellä. Mutta paimenessa täytti
+kaiho mielen, siellä tuli suru rintaan, mistä lienee tullut. Siellä
+peloitti piennä ollessa, peloittivat karhut ja sudet, ja peloitti
+härkä, joka aina kulki niska jäykkänä ja silmät synkkinä, tuo suvun
+vanha musta suuri härkä, vanhaa uhrihärän rotua, josta kaikki
+uhrielukat polveutuivat. Nytkin se makasi keskellä ahoa, ei
+vartioituna, vaan niinkuin olisi itse vartioinut karjaa ja paimentakin
+ja pitänyt häntä silmällä ja jotakin mieleensä painanut sen joskus
+ilmaistakseen. Joukosta oli, niinkuin se olisi vastenmielisesti ja
+oudoksuen metsään mennyt niillä taioilla, joita äiti teki, niinkuin se
+sitä miettisi ja hautoisi ja Panulle jotenkuten tietää antaisi. Jos isä
+saa sen tietää ... jos saa tietää, että äiti papin pelasti ja että
+Jouko oli ollut apuna ja että Kiesuksen nimeen oli karja laitumelle
+laskettu ... se _saa_ sen tietää kerran, kumma, kun ei jo tiennyt ...
+ja siinä ahdistuksessa ja pelossa oli Jouko elänyt, vapissut isää ja
+hänen askeliaan ja ollut valmis joka kerta metsään juoksemaan, kun isä
+jostakin saapui ja varsinkin, kun saapui taikamajaltaan pyhän vuoren
+niemestä. Siellä se salaisia henkiä haastatteli, siellä niiden kanssa
+unessa puheli, ne sen sille kertovat.
+
+Kun vain olisi ollut jotakin taikaa, jolla olisi voinut isää vastaan
+varautua. Koetti Jouko kysyä arpaa, mutta ei saanut siitä selkoa. Mitäs
+olisi arpaseula sanonut, joka oli isän tekemä? Teki itse arpakannuksen,
+vaan mitäs se olisi tiennyt, kun ei ollut tietäjän taikoma? Jouko hoiti
+ja syötti ja juotti Reidan kallokäärmettä niinkuin oli isänsä häntä
+käskenyt. Sitä isä pelkäsi, pelkäsi varsinkin sen kadottavansa ... jos
+se karkaisi ja kuolisi, olisi siitä tuho suuri. Jos sen saisi
+haltuunsa, jos saisi sen kuuliaiseksi itselleen? Jos veisi sen pois ja
+piilottaisi jonnekin? Silloin ei isä uskaltaisi, silloin täytyisi
+takaisin saadakseen hyväksi herjetä. Mutta jos käärme viedessä
+katoaisi, luikahtaisi käsistä ja Reidan haltija pääsisi irti... Eikä
+Jouko uskaltanut.
+
+Tuli taas halu paeta, lähteä, jättää kaikki, mutta minne hän menisi,
+ettei isän käsi ulottuisi? Jos Kontojärvelle papin suojaan? Kirovaaran
+tuolle puolelle ei isän valta ylettyisi, kun oli sinnepäin kirouksensa
+singahuttanut. Mutta ennättäisikö sinne ennenkuin saavutettaisiin? Eikö
+se ollut pannut mustaa härkää häntä vartioimaan? Ehkä se syöksisi
+jäljestä, ja sarviinsa seivästäisi?
+
+Ja Jouko oli yhä varmempi siitä, että se tuossa makaa ja tietää hänen
+mielensä ja mietteensä, eikä hän uskaltanut liikahtaa, ettei se luulisi
+hänen pakoon lähtevän. Veri kihosi päähän, sydän jyskytti, ja
+metsänranta alkoi huojua kuin myrskyssä, vaikkei tuulen ääntä kuulunut.
+
+Silloin kuuli hän ääniä aholta ja herähti haaveistaan. Metsän laitaan
+tuli sieltä parvi kylän poikasia juosten lehmäinsä jäljestä, jotka
+juuri oli laskettu laitumelle. Lehmät painuivat notkoon ahon alle,
+mutta pojat jäivät Joukoa huomaamatta aholle, istahtivat tien viereen
+eväskontteineen ja alkoivat niitä availla.
+
+--Nyt syödään paimenen murkina, sanoi pojista muuan ja veti leipää,
+voita ja kalaa kivelle.
+
+--Nyyri hoi, sinä! huudahti toinen pojista, joita oli kolme. Älä syö
+ennenkuin teet taian?
+
+--Mitä varten, Leiro?
+
+--Ka, paha menee sisääsi.
+
+--Johan nämä on taiottu kotona.
+
+--Mutta pitää taikoa metsässäkin. Pannaan kaikki kontit tähän kivelle
+ja taiotaan.
+
+--Osaatko sinä?
+
+Jouko näki muiden poikain poistuvan sill'aikaa, kun yksi heistä teki
+jotakin temppuja kiven ympärillä.
+
+Poika otti oman veitsensä ja muiden poikain veitset, sylkäisi teriin,
+pisti ne maahan kiven ympärille ja loihti jotakin hiljaisella äänellä.
+Sitten astui hän veitsien väliin, hyppi muutamia ristiaskelia, nyhtäisi
+veitset maasta, nakkasi ne takaisin terälleen maahan ja huusi:--Itse
+kukin omansa ottakoon!
+
+--Minkä tähden sinä noin teit?
+
+--Ettei kävisi niinkuin Kullervolle.
+
+--Mitenkä Kullervolle kävi?
+
+--Veitsensä kun kiveen särki. Mutta kun tekee tämän, niin ei säry,
+vaikka olisi mikä kivi kakussa.
+
+--Vaan sepä suuttui ja loihti lehmät susiksi, ja ne repivät sen
+emännän, joka oli leiponut kiven kakkuun.
+
+--Ei ole näissä kakuissa kiviä.
+
+--Olisi saattanut paha haltija pistää.
+
+--Oletko nähnyt haltijaa milloinkaan?
+
+--Olen toki monestikin. Kun kesäisenä yönä kauan katsoo alavalla maalla
+harvan metsän läpi eikä liikahda, niin siellä niitä liikkuvan näkee.
+
+--Oletko nähnyt itseään Tapiota?
+
+--Ei sitä näe kuin aikuiset. Ei kuulu tietäjän Joukokaan nähneen.
+
+--Vielä se kerran näkee, kun itse tietäjäksi tulee.
+
+--Mutta minäpä näin kerran Ahdin ... veteen pullahti selän karilta, kun
+ongelle soudettiin. Kun heitettiin onki järveen, niin riipaisi
+mennessään ja oli viedä järveen, mutta kun minä huusin:
+
+    --Heitä, hiisi, hihnaseni,
+    veden susi, siimaseni:
+
+niin irtautui, mutta ongen vei.
+
+--Näitkös mimmoinen se oli?
+
+--Näinhän toki, kun kalliolta sukelsi järveen ja vedessä pullikoi.
+
+--Mimmoinen oli?
+
+--Ei sitä osaa haltijan näköä sanoa, vaikk' olisi miten nähnyt.
+
+Kolmas pojista oli toisten puhuessa tehnyt voileivän ja sanoi nyt suu
+täynnä:
+
+--Osaan minäkin taian tehdä, joka tepsii, kun on metsään eksynyt ja
+alkaa peloittaa. Ota kivi suuhusi, ota keppi kumpaankin käteesi ja
+kulje vähän matkaa umpisilmässä.
+
+--Ja suun täydeltä voileipää!
+
+Toiset nauroivat.
+
+--Aukaise sitten ensin oikea silmä ja sitten vasen ja sitten ensin
+vasen ja sitten oikea, niin siinä on tie.
+
+Pojat alkoivat aukoa silmiään vuoroin oikeaa, vuoroin vasenta ja
+purskahtivat sitten nauramaan. Mutta yht'äkkiä he vaikenivat.
+
+--Ei saa nauraa ääneen metsässä!
+
+--Minkä tähden ei?
+
+--Hss! Näetkö? Siinä on haltija, se nukkuu.
+
+Vähän matkaa tiestä oli suuri honka kaatunut juurineen maahan. Väärät
+juuret olivat kuin kymmenkätinen kummitus.
+
+--Sen alla nukkuu haltija ... ei saa uhraamatta ohi kulkea, kuiskasi
+Nyyri.
+
+--Mitä uhrataan?
+
+--Annetaan kalakukkoa ja pala voita ja piirakkaa ja ripautetaan tätä
+mahlaa juomiseksi.
+
+--Minä annan tätä petäjän jälttää.
+
+--Sille se on ahne ... välistä kuorii itsekin puita juuresta latvaan.
+
+Pojat alkoivat uhreineen hiljaa hiipiä kuuseen päin, kun heidän
+koiransa haukahti vihaisesti ja he huomasivat polun päässä miehen,
+jonka Jouko tunsi Reidaksi.
+
+Jouko istui yhä liikkumatonna kivellään.
+
+--Mitä pojat hiipivät? kysyi Reita luo tullen.
+
+--Niin, kun siinä nukkuu haltija tuossa ja sille uhrataan.
+
+--Missä?
+
+--Tuossapa tuossa...
+
+--Paimeniako olette?
+
+--Kukas sinä olet?
+
+--Tunnetteko sen hyvän paimenen, joka tuntee lampaansa ja joka tutaan
+lampailtansa?
+
+--Emme tunne ... minkä hyvän paimenen?
+
+--Ristuksen Kiesuksen maailman Vapahtajan.
+
+Pojat seisoivat äänettöminä ja katselivat suurin silmin häntä, jonka
+puheesta eivät mitään ymmärtäneet. Sitten aikoivat he mennä.
+
+--Älkää menkö ... istutaan tähän kivelle ... tulkaa katsomaan.
+
+Hänellä oli laukku mukanaan, ja laukkuun oli ommeltu risti, kalkki ja
+sydän, papin rouvan ompelema punaisella langalla mustalle kankaalle. Se
+herätti poikain uteliaisuutta.
+
+--Mitä sinulla on tuossa? kysyä tokaisivat he.
+
+--Tässä on pyhä kirja, tulkaa katsomaan.
+
+Pojat kapaisivat kivelle Reidan viereen. Reita otti raamatun ja aukaisi
+sen poikain eteen. Uteliaina ja silmät pyöreinä tutkivat he kirjailtuja
+lehtiä ja kuvia.
+
+--Mitä sinä tällä teet?
+
+--Minä luen siitä teille, kun kuunnellette.--Reita avasi kirjansa ensi
+lehdet ja alkoi lukea maailman luomisesta. Pojat kuuntelivat haralla
+silmin, ja kun Reita oli lopettanut, virkkoi Nyyri:
+
+--Sitäkö siinä on?
+
+--Sitä ja vielä paljon muutakin.
+
+Reita jatkoi lukuaan poikain maatessa mahallaan kivellä kyynärpäittensä
+varassa, päät kallellaan. Joukokin oli tullut uteliaaksi ja läheni
+ryhmää. Kun he huomasivat hänet, huusi Nyyri:
+
+--Tule sinäkin, Jouko, kuuntelemaan, kun se loihtee.
+
+--Ei tämä loihtua ole, sanoi Reita. Se on Jumalan sanaa.
+
+--Jumalako sen on sanonut?
+
+--Jumala, suuri Jumala, kaikkivaltias ja väkevä, joka maailman loi,
+kuulettehan.
+
+--Ilmatarpahan maailman loi, virkkoi Jouko oikaisten.
+
+--Minä tiedän, miten Ilmatar teki!--ja poika loihtemaan:
+
+    --Kussa kättä käännähytti,
+    siihen niemet siivoeli,
+    kussa pohjasi jalalla,
+    kalahauat kaivaeli,
+    kussa ilman kuplistihe,
+    siihen syöverit syventi.
+
+--Anna, kun minä hoen!--ja toinen poika hokemaan:
+
+    --Kylin maahan kääntelihe,
+    siihen sai sileät rannat.
+
+Mutta silloin huusi Leiro:
+
+--Missä lehmät on?
+
+Ei kuulunut enää kellojakaan notkosts, jonne lehmät olivat painuneet,
+ja unohtaen kaiken muun lähtivät pojat jälkeen. Mennessään huusi Nyyri:
+
+--Tule meille pihaan sitä loihtemaan!
+
+--Tulkaa te tänne huomenna, minä olen taas täällä.
+
+Joukokin alkoi lähteä. Mutta Reita pyysi häntä jäämään.
+
+--Sinulle minä luen, sinun lehmäsi eivät ole menneet.
+
+--Mitä varten sinä olet tänne tullut?
+
+--Tulin tätä kirjaa lukemaan.
+
+--Mikset tule taloon?
+
+--En uskalla tulla. Isäsi vaanii minua ja tappaisi, jos tavoittaisi.
+Minä luen sinulle nyt syntiinlankeemuksesta.
+
+Ja vastausta odottamatta alkoi Reita lukea Joukolle lukua
+syntiinlankeemuksesta. Jouko katseli häntä hänen lukiessaan ja kuunteli
+vain toisella korvalla, ajatusten kulkiessa toisia teitä. Tuo se on nyt
+sen Reidan poika, ajatteli hän ... sen poika, jonka isän henki on
+haltijana taikamajan käärmeessä, tuon isän pääkallossa, jonne minä sitä
+juotan ... tänä iltanakin menen vastalypsettyä maitoa viemään. Se ei
+sitä tiedä ... vai tietäisikö...
+
+Yht'äkkiä säpsähti Jouko. Sehän sanelee käärmeestä, jostakin
+käärmeestä, joka osasi puhua.
+
+Nyt kuuli hän kaikki, ja joka sana painui hänen mieleensä: »Ja Herra
+Jumala sanoi käärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä kaikesta
+karjasta ja kaikista eläimistä maalla: sinun pitää käymän vatsallas ja
+syömän maata kaiken elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon
+siemenen välille; sen pitää rikki polkeman sinun pääsi, ja sinä olet
+pistävä häntä kantapäähän».
+
+--Minkä tähden sen piti rikki polkeman käärmeen pää? kysyi Jouko.
+
+--Sentähden, että käärmeen kautta on kaikki paha maailmaan tullut. Kun
+käärmeen pään on rikki polkenut, niin on kaikki kirous maailmasta
+kadonnut.
+
+--Isä on sanonut, ettei saa käärmettä tappaa.
+
+--Isäsi on noita ja velho, joka pahoja henkiä palvelee.
+
+--Käärmeessä asuu haltijan henki, sentähden ei sitä saa tappaa.
+
+--Mutta kuulitko, miten pyhä Jumala sanoo: »Minä panen vainon sinun ja
+vaimon siemenen välille». Joka kerta, kun käärmeen tapat, tapat pahan
+haltijan.
+
+--Minä en tapa! sanoi Jouko.
+
+--Minä tapan kaikkialla, missä tapaan.
+
+--Mutta _sitä_ käärmettä et uskaltaisi tappaa.
+
+--Mitä käärmettä?
+
+--Nyt minä menen, sanoi Jouko hätäisesti.
+
+Iso musta härkä oli noussut ylös makuultaan, raapi jalallaan maata,
+heitti multaa sarvillaan ja lähti karjan jäljessä metsään painumaan.
+Jouko oli varma siitä, että nyt se lähtee sanaa viemään.
+
+--Etkö antaisi minulle ruokaa? pyysi Reita.
+
+--En anna, sinä olet isän kiroissa.
+
+--Ei minuun hänen kironsa pysty.
+
+--Mutta minuun pystyy.
+
+--Ei pystyisi sinuunkaan, kun oikean uskon omistaisit ja Ristuksen
+Kiesuksen suojaan antautuisit ja tämän kirjan tietoja kuuntelisit.
+
+--Senkö salatietoja? kysyi Jouko epäröiden. Onko sinulla ne?
+
+--Kaikki, jotka tahtovat, voivat ne oppia.
+
+Jouko katseli kirjaa ja Reitaa. Sitten otti hän kontistaan leivän ja
+antoi sen Reidalle.
+
+--Tullet tänne taas huomenna, niin luen lisää, sanoi Reita.
+
+Jouko poistui mitään vastaamatta. Ajatuksissaan astui hän lehmäin
+jäljessä, aina silmällä pitäen suurta härkää. Ennenkuin hän auringon
+mailleen painuessa astui pihaveräjästä sisään, kuulosti hän, oliko isä
+tullut kalasta. Ei ollut tullut, ja vasta sitten uskalsi hän itse
+tulla.
+
+Kauan hän mietti, veisikö sinä iltana lypsylämpöset kallokäärmeelle
+taikamajalla; eikä sitten vienytkään. Oli, niinkuin ei olisi tohtinut.
+
+
+
+
+XXXVI.
+
+
+Vastustamattomasti veti Joukoa puoleensa Reita ja hänen kirjansa. Yönsä
+hän sitä makuuaittansa ylisillä mietti--keväisen yön, kun hyttyset
+ulkona surisevat, rääkkä narisee, koski kaukana kohisee--ja kun
+västäräkki päivän valjetessa tuohikatolle hypähti ja malkoa myöten
+juosta rapisti, niin heräsi hän herkästä unenhorroksestaan ja odotti
+levottomasti lypsyn loppumista, metsään päästäkseen eiliselle aholle.
+
+Lähtiessä sanoi äiti:
+
+--Kun nähnet vieraan miehen metsässä, anna tämä kannikka ja nämä
+piiraat,--ja hän pisti ne vyöliinansa alta Joukon kouraan.
+
+--Jo eilen näin.
+
+--Vaan et sanone kenellekään. Ei ole sen tieto paras tieto, mutta
+parempi on kuin Panun. En minä hänen uskostaan, mutta Annikin on
+veikko. Suultaan yöllä suosta löysin ... sitä paha heittää.
+
+--Mikä paha?
+
+--Heittää ja kiemurteluttaa kuin käärmettä ... niinkuin hänen
+isäänsäkin.
+
+--Heittikö sitäkin kuin käärmettä?
+
+--Ja sitten jäykistyi kuin olisi kuollut. Kun olisi joku, joka sen
+poloisen siitä päästäisi.
+
+Yhä sekavammin vaeltelivat Joukon ajatukset. Se siitä vain hänen
+mieleensä selvisi, että Reita on käärmeen kiroissa ... että hänellä
+itsellään on käärme Reidan isän kallossa ... että hän sitä siellä
+vankinaan pitää eikä päästä ja että Reita tahtoo kaikki käärmeet
+tappaa.
+
+Hän ajaa karjan samalle aholle, jossa eilen oli Reidan kanssa. Reita ei
+ole siellä, eikä karja pysähdy. Hänen täytyy seurata karjan mukana,
+mutta kun karja pysähtyy toiselle aholle ja asettuu sinne syömään,
+heittää Jouko konttinsa kivelle ja rientää juoksujalassa katsomaan,
+joko Reita olisi tullut. Ei ole tullut, ja Joukon täytyy palata karjan
+luo.
+
+Kaiken päivää kulkevat lehmät salolla viimekesäisiä syönnöspaikkojaan
+katsomassa. Vasta illemmalla kääntyvät kotimatkalle, ja Jouko rientää
+edeltäpäin, sillä karjan ura kulkee ahon kautta.
+
+Reita istuu kivellä ja odottaa. Säteilevin kasvoin ottaa hän vastaan
+Joukon. Paimenpojat ovat olleet täällä, kertoo hän. He ovat puolen
+päivää yhdessä tätä kirjaa tutkineet, tämä on Lasten Paras Tavara, se,
+minkä eilen näit, oli Pyhä Raamattu, hän on heille näitä merkkejä
+neuvonut, jo ovat muutamia oppineet, ja kun vielä tulevat, niin kohta
+osaavat itse selon ottaa. Ja on hän muitakin opettanut, on käynyt
+taloissa naisten luona, kun miehet ovat poissa.
+
+--Lue sinäkin! kehoittaa hän.
+
+--Isä voi tulla kotiin milloin hyvänsä, sanoo Jouko.
+
+Mutta Reita ei sitä kuule. Hän on ottanut laukustaan kirjan, pienemmän
+kuin sen, mikä hänellä eilen oli, hän avaa sen Joukon eteen ja sanoo:
+
+--Tule oppimaan sinäkin, opetan sinulle nyt Herran rukouksen... »Isä
+meidän, joka olet taivaissa»...
+
+Ja Reita luki kerran alkuun päästyään rukouksen loppuun asti.
+
+--Missä varauksessa se auttaa tuo loihtu?
+
+--Ei se ole mikään loihtu, se on rukous, ja se auttaa kaikkia pahoja
+vastaan.
+
+--Auttaako käärmeenkin vihoja vastaan?
+
+--Kaikkia vastaan auttaa.
+
+--Eipähän sinuakaan auta, kun joka yö paha heittää.
+
+--Ei minua paha heitä. Pyhä Henki minut tainnoksiin heittää, ja Jumala
+puhuu suuni kautta.
+
+--Mitä se puhuu?
+
+--Itse en tiedä, mutta muut sanovat, että tuhoa Panulle puhun.
+
+--Et taida isälle mitään.
+
+--Vielä kerran taidan.
+
+--Hänellä on käärme hallussaan, jossa asuu isäsi henki. Minä ruokin
+sitä, ja niin kauan eivät pysty isään mitkään vihat, mutta niin kauan
+se sinua heittää. Se on se käärme.
+
+Reita kävi yht'äkkiä totiseksi ja kalpeaksi. Häntä puistatti kuin
+horkassa, himmeä kalvo vilahti hänen silmässään ja hän kouristi kiveä,
+josta sammal irtautui. Mutta kohtaus meni ohi, hän tointui ja virkkoi
+vielä vähän vapisten ja ikäänkuin puolustautuen ja itseään vakuuttaen
+Joukolle:
+
+--Missä on se käärme? Ei se minussa ole ... ei minussa ole käärmettä.--
+Missä se on? sanoi hän melkein tiuskaten.
+
+--En minä sano! sanoi Jouko yhtä tiukasti.--En saa sanoa, lisäsi hän
+heikommin.
+
+--Tapa se käärme!
+
+--En tapa!
+
+--Jos lie hyvinkin käärme ... isäsi nostama ... se minua vaivaa ja koko
+sukuani.
+
+Reita tavoitti sydänalaansa.
+
+--Koskeeko sinuun? kysyi Jouko.
+
+--En minä silloin mitään tiedä, mutta ennenkuin se tulee ja kun on ohi,
+niin kouristaa niin pahasti...
+
+--En minä sille eilen mitään vienyt, sanoi Jouko.
+
+Reita on ottanut kirjan ja alkaa sitä lukea ääneensä hymisten.
+
+--Nyt se herkesi, sanoo hän lakattuaan. Tätä kun luen ja näin painan
+sydänalaani...
+
+--Se auttaa käärmeen vihoja vastaan?
+
+--Kaikkia vastaan auttaa.
+
+--Anna minulle se! huudahti Jouko yht'äkkiä.
+
+--En tätä anna, tämän on pappi minulle antanut ... mutta tämän saat ...
+se on yhtä hyvä.
+
+Hän antoi laukustaan Joukolle yhden niitä pieniä Aapisia, joita hänellä
+oli useampia ja jotka oli saanut mukaansa pakanoille annettavaksi.
+
+Jouko ymmärtää hyvin, ettei hän tahdo isoa taikakaluaan antaa, niinkuin
+ei isäkään anna suurta kannustaan. Mutta pienempiä antaa, joita sitä
+varten valmistaa.
+
+--Onko tämä loihdittu? Lieneehän loihdittu, kun olet papilta saanut.
+
+--Ei ole loihdittu, vaan siunattu on ... pyhä kirja.
+
+Jouko katselee kirjaa ja kääntelee käsissään. Silloin kuulee hän
+liikettä takanaan, ja kun hän käännähtää, näkee hän karjan ahon
+laidassa metsän rannassa. Härkä on etunenässä, ja suurin silmin ja
+sieraimin ja korvat pörhöllä ne katselevat häntä.
+
+Hän sukaisee kirjan nopeasti povelleen, hänen suustaan pääsee
+kirkaiseva huudahdus--silloin härkä hätkähtää ja karkaa pelästyksissään
+muun karjan seuraamana juoksujalassa kotiin päin. Jouko rientää
+jäljestä, tuntee rinnassaan eri voimaa, josta ei ole ennen koskaan
+tiennyt, uskoo, että nyt se ei musta härkä uskallakaan, nyt on hänellä
+se taikakalu, ettei hänelle mikään mitään mahda, ei pelkää isäänsäkään
+... olkoon kotona, jos on ... en mitään pelkää!
+
+Ja kun hän on aina kaikkia pelännyt, yöllä ja päivällä vapissut taikojen
+voimaa, niiden tekoa ja tekemättömyyttä, niin tuntee hän nyt
+vapautuksen, joka huumaa, ja hän ajaa karjan isolla melulla pihaan.
+Veräjällä hän hotaisee mustaa härkää vielä seipäälläkin selkään, niin
+että se pakenee tarhan perälle.
+
+--Ka, kun uhrihärkää uskaltaa ... jos suuttuisi ja puskisi! virkkaa
+orjatyttö.
+
+--En pelkää! huutaa Jouko kuin raivoissaan. Nyt en pelkää mitään, nyt
+se ei enää uskalla!
+
+Oudoksuen häntä hänen äitinsä katselee.
+
+Mutta Jouko rientää saman voiman ja uskalluksen kantamana uhrivuorelle
+päin. Hän juoksee niityn yli, poikkeaa polulle, jonka ainoastaan hän ja
+hänen isänsä tuntee ja joka vie vuoren syrjää ja järven rantaa pitkin
+taikamajalle niemen nenään. Tavallisia tulotaikoja tekemättä, joita hän
+isän käskystä ei koskaan ennen ole laiminlyönyt ovea avatessaan ja
+sisään astuessaan, työntää hän oven auki, hyppää kynnyksen yli ja
+seisoo keskellä taikamajan lattiaa. Vanhan Reidan vaatteet riippuvat
+nurkassa, hän levähyttää auki kauhtanan helmat, ja pääkallo irvistää
+häntä vastaan. Samassa pistää käärme päänsä vasemmasta silmästä ja
+loirahtaa lattialle nälkäisenä suutaan aukoen ja kieltään kierrellen
+Joukoa kohti, puoli ruumista pystyssä. Joukolla on vielä kädessään
+seipään pää, jolla mustaa härkää iski, se hujahtaa ilmassa ja sattuu
+orteen, josta karisee maahan taikakaluja... Jouko iskee toisen kerran
+käärmeen päätä kohti, keppi sattuu, ja pää menee murskaksi.
+
+--Tapoinhan! huudahtaa hän.
+
+Häntäpuoli vielä kiemurtelee, Jouko polkee kantapäänsä niskaan, tarttuu
+pyrstöön ja heittää ruumiin huoneen nurkkaan, jossa Panun suuri
+arpakannus riippuu.
+
+Kannuksen nahkakalvo kumahtaa. Jouko ei älyä, mikä äänen synnyttää, se
+kuului kuin seinän takaa, kuului kuin maan alta ... ja hurjana pelosta,
+luullen tapetun haltijan äänen kuulleensa, karkaa hän ulos
+taikamajasta.
+
+Hän luulee itseään takaa ajettavan ja juoksee niemen kärkeen; siellä on
+vesi vastassa. Hän kääntyy yhä hurjemmin paeten sille tielle, josta oli
+tullut; sieltä voi tulla isä vastaan. Silloin karkaa hän ylös vuorelle
+polkua myöten, joka vie taikamajalta uhripaikalle. Vastamäkeä karkaa
+hän pitkin askelin painaen kirjaa rintaansa vasten. Hän luulee
+käärmeiden kintereillään tulevan ja ajavan häntä, tuntee kipua
+kantapäässään, luulee siihen pureutuneen sen, jota kantapäässään polki
+... pudistaa jalkaansa, on saavinaan sen irti ja rientää uudelleen
+eteenpäin päästäkseen pyhälle vuorelle, haltijan suojaan, mutta eksyy
+tiellä, ei tulekaan kukkulalle, vaan jyrkkää kalliota vastaan ... ei
+pääse eteenpäin, kääntyy takaisin, eksyy metsään eikä tiedä enää, missä
+on, ennenkuin on taas taikamajan edessä, jonka ovi kamalasti ammottaa
+häntä vastaan ja kallot irvistävät. Uudelleen syöksee Jouko pakoon ja
+herää vasta hölmäyksistään, kun on kotonaan Panulan pihassa ja kuulee
+huutoa ja hälinää.
+
+Pihamaalla seisoo ryhmä naisia, kehässä. Heidän keskessään on Reita
+maassa selällään, hän huitoo käsillään, heittelee ruumistaan ja huutaa
+ja kirkuu sekavia sanoja.
+
+--Käärme! käärme! käärme! huutaa hän.--Ja Herra Jumala sanoo: kirottu
+olet sinä, ettäs tämän teit!... Se puree ja jäytää ja syö minua ...
+auta, Herra Kiesus, auta! ... josta on kaikki paha maailmaan tullut ...
+auta armias! Voi, kun koskee ... köyhyys, kurjuus, sairaus ja synti
+suuri.
+
+--Mitä se sanoo? kysyy joku.
+
+--Sillä on käärme sisässään, näetkö, kuinka se sydämen alla
+pullistelee? sanoo Panun emäntä.
+
+--Eikö ole tietäjää, joka tuon kurjan pahasta päästäisi?
+
+--Sinun pitää tappaman ja rikki polkeman ... helvettiin te menette ...
+tuliseen pätsiin, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys ... tulella
+minä Panun poltan ja hänen huoneensa, sanoo Herra. Kirotut olkoot
+kaikki, jotka ... ei armoa yhtään, ei armoa, ei armoa!
+
+--Ei armoa! ei armoa! uikuttavat naiset, ja muutamat kaatuvat
+kasvoilleen maahan.
+
+--Kiesukseen turvatkaa! huutaa Reita silloin kimakalla äänellä ja
+levittää käsiään.--Kiesus auttaa! Kiesus auttaa!--Taivaaseen!
+Taivaaseen! Siellä enkelit ja kerupiimit ja harput ja kanteleet ja
+iankaikkinen autuus! Ei kuolemaa, ei kipua, iankaikkinen elämä!
+
+Hänen kasvonsa näyttävät kirkastuvan, hänen silmänsä selviävät, hän
+hymyilee ja puhuu väliin hiljaisella ja sopottavalla, väliin riemusta
+vapisevalla äänellä.
+
+Naiset heltyvät, huudahtelevat ilosta, käyvät toisiaan kaulaan.
+
+--Ei kuolemaa, ei kipua! Voi, mitä lupaa!
+
+Jouko on lähestynyt ryhmää ja seisoo Reidan edessä. Reita taas
+raivostuu, häntä alkaa kouristaa ja heitellä ja suonta vetää niin, että
+pää ja kantapäät vain ovat maassa, muu ruumis luokkina. Siitä nakkaa
+hänet istualleen, hän puristaa kädet rinnan yli, levittää niitä, suu
+vaahtoaa ja hän huutaa:
+
+--Pois, sinä! Pois, sinä! Et tapa käärmettä .... kiusaat ja kidutat!
+Kirottu sinä, noidan sikiö, joka et tapa!
+
+Taas retkahtaa Reita selälleen, menee äänettömäksi, on kuin kuollut.
+
+Silloin pääsee parkaisu Joukon suusta, hän hoipertuu maahan ja alkaa
+huutaa:
+
+--Minä tapoin, minä tapoin!
+
+--Joukoa heittää!--Joukoakin heittää! voivottavat naiset. Jouko lankesi
+loveen! Nyt se meni siihenkin!
+
+--Reita herää! huutavat toiset.
+
+Reita oli noussut istualleen ja katseli oudostellen ympärilleen. Mutta
+kun hän yritti nousta, horjui hän. Panun emäntä käski naisten saattaa
+hänet aittaan vuoteelle. Mutta itse kantoi hän Joukon, joka oli
+vaiennut ja jäykistynyt kuin korento, toisten naisten kanssa toisen
+aitan luhtiin, jossa oli Joukon makuusija. Koko yön hourasi Jouko ja
+puhui käärmeestä ja mustasta härästä.
+
+Mutta kun Ilpotar, joka oli rientänyt järven yli ottamaan selkoa
+oudosta melusta Panulan pihalla, oli kuullut, mitä siellä oli
+tapahtunut, lähti hän niiltä jaloiltaan soutamaan sanaa Panulle, joka
+oli järven saaressa kalassa.
+
+
+
+
+XXXVII.
+
+
+Herättyään kouristuksistaan lepää Jouko toiseen iltaan saakka heikkona,
+velttona ja liikkumatonna vuoteellaan aittansa luhdissa täyteen
+tajuunsa tointumatta. Uupunein ja unteloin silmin hän kattoon tuijottaa
+käsittämättä, mitä on tapahtunut. Katon ruoteita ja tuohia ja niiden
+välitse kuultavaa päivää katsellessaan on hänestä, niinkuin hän näkisi
+näkyä koko ajan. Hän ummistaa silmänsä ja odottaa unta, mutta silloin
+alkaa polttavien luomien alla ilmestyä hänen eteensä päällekkäin,
+poikittain, sisäkkäin ja sekaisin tapahtumat ja ajatukset: pikku pojat
+aholla, suuri musta härkä ... sitten käärme pää pystyssä ... tappoiko
+hän sen, vai untako se oli? ... kaikki menee mullin mallin ... koko
+pyhä vuori horjuu, ja uhrikoivu kaatuu ... huutavia naisia ... ja taas
+käärmeitä ... häntä kannetaan .. hän avaa silmänsä eikä taas näe
+mitään, eikä muista, mitä äsken näki ... ei pääse selville, missä hän
+nyt on ... ummistaa taas silmänsä siitä päästäkseen. Se uudistuu yhä
+uudelleen.
+
+Silloin kuuluu naraus niinkuin oven naraus ja hiipiviä askelia jostakin
+alhaalta. Parahiksi saa Jouko mieleensä selvyyden siitä, että hän on
+omassa aitassaan ja joku liikkuu alasillalla, kun hän näkee lattian
+läpi kohoavan tukan, kasvot, parran, kaulan, rinnan ja mustain teräväin
+silmien pysähtyvän häntä tarkastamaan. Se on joku, jonka hän tietää,
+kuka se on, vaikkei saa siitä selkoa. Mutta kun viimein tuntee
+isäkseen, jähmettyy veri sydämessä, hän huutaa, mutta ei saa sanaa
+suustaan, hän on kuin painajaisen alla, tuijottaa silmät ulkona päästä,
+ja pakkautuu kauemmas nurkkaan, jossa makasi.
+
+Hän kuulee isänsä kuiskaavan:
+
+--Se on vielä haltijain lumoissa ... älä pelkää isääsi, Jouko, pysy
+lovessa niin kauan kuin henki pitää.
+
+Jouko hypähtää pystyyn ja tointuu samassa.
+
+--Näitkö mitä? kysyy Panu.
+
+--Mitä isä tahtoo?
+
+Jouko vapisee kiireestä kantapäähän ... nyt se on saanut kaikki tietää.
+Mutta isä sanookin ystävällisesti:
+
+--Pue yllesi puhtaimpasi paita ja ota ne ennen pitämättömät
+päällysvaatteesi ja tule minun jäljestäni uhrivuoren veräjälle. Kulje
+niin, ettei kukaan näe. Jos sattuisi olemaan joku näkijä tai kysyjä,
+niin varo sanomasta, minne menet.
+
+Jouko tuntee täytyvänsä totella. Jos ei isä vielä sitä tiedä, niin saa
+se sen kerran tietää ... tehköön, mitä tahtoo. Ja hän tekee niinkuin
+isä käski, ja muuttaa vaatteensa. Isä käski tulemaan uhrivuoren
+veräjälle. Siellä se sen tekee, minkä tekee. Pistää Jouko kuitenkin
+Reidan antaman kirjan povelleen, jonka se oli sanonut kaikesta
+varjelevan. Kun muistaisi sen loihdun, jonka se luki, mutta se on
+unohtunut.
+
+Isänsä käskyä totellen hiipii hän huoneiden taitse, mutta kun hän aikoo
+aittojen ohi, huomaa hän Reidan kynnyksellä istumassa.
+
+--Minne menet, Jouko? kysyy Reita.
+
+--Jos äiti kysyy, niin sano, että isä tuli ja vei vuorelle.
+
+--Jos hätä tulee mikä, niin sano: »Auta, Kiesus armias!» ja purista
+kirjaa rintaasi vasten, jonka sait. Minulla on nyt niin hyvä olla.
+Tuntuu kuin ei enää heittäisikään. Sinä tapoit sen.
+
+Jouko kiiruhti pois. Reita katseli hänen jälkeensä, näki Panun
+veräjällä odottavan, tarttuvan Joukoa käteen ja menevän hänen kanssaan
+niityn poikki. Hän pistäytyi aittaan, sukaisi vaatteita ylleen ja hiipi
+jälkeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kun Panu on Joukon kanssa saapunut metsän rintaan, puhuu hän
+pojalleen näin:
+
+--Kuulin, että olet loveen langennut. Hyväksi kävi mieleni, sillä nyt
+olet tietäjäksi valmis, ja suuremmat ovat lahjasi kuin minun. Reitain
+tieto on sinuun tarttunut, tieto kaikista suurin, kun haltija suusi
+kautta puhuu. Ei nyt mikään siirrä Panun suvusta tietäjän taitoa.
+Entiset on kaikki taidot hallussamme ja nyt on uuttakin voimaa annettu.
+Ei nyt tarvitse Lappia pelätä, ei pappi enää mitään mahda, eikä Karin
+viha mihinkään tunnu. Mutta se on vain vielä vaara tarjona, vaara suuri
+se, että sinuun Reidan haltija hänen poikansa kautta kulkiessaan toi
+Kiesuksen väijyviä vihoja tullessaan. Se on pois peloitettava,
+erotettava sinusta ainiaaksi. En ole sinua ennen tietäjäksi kastanut,
+nyt sen teen, nyt on aika tullut ... ja silloin eivät sinuun pysty
+kynnet, kuinka terävät lienevät, vaan itsellesi kasvaa kyvyn kynsi,
+jolla kaikki kouristat. Loveen lankesit, kohta olet isääsi isompi.
+
+--En minä ole loveen langennut.
+
+--Et tiedä vielä itse, mutta kyllä siitä selviät. Tietäjäksi olet kohta
+valmis, kaikki on alkutaiat tehty siksi tullaksesi. Viimeiset vain
+vielä tekemättä, lukko kiinni vääntämättä.
+
+--Anna, isä, minun mennä kotiin, minua väsyttää.
+
+--Ei nyt kotiin, nyt on hetki tullut ja aika otollinen.
+
+--Ei ole minusta tietäjäksi, isä.
+
+--Ei ole toista maailmassa tietäjäksi niin valmiiksi varattua kuin
+sinä. Äitisi kohdussa sinusta jo tietäjä tehtiin. Ennenkuin
+synnyitkään, seisotin äitiäsi kolmena torstaina ennen auringon nousua
+paljaan taivaan alla kasvot pohjoiseen päin käännettyinä ja syötin
+hänelle koirasriekon aivoja. Se on lumoamaton eläin, siihen eivät pysty
+mitkään kirot, ja se näkee kaikenlaisia haltijoita ja niiden kanssa
+haastelee. Siitä sait tarkan ampujansilmän. Et syntynyt hammas suussa
+niinkuin olin toivonut, olit heikko ja huono, niin että kuolevaksi
+katsottiin--äitisi peruja--mutta silmäsi oli kirkas--isäsi peruja,
+suuren ja vanhan Panujen suvun--niin vein minä sinut, ennenkuin olit
+kolmen yön vanhaksi tullut ja ennenkuin olit nimen saanut, kosken
+partaalle ja otin vaahtoa pyörteestä, joka pyörii myötäpäivään, ja
+ripautin koivun vitsalla vettä selkääsi ja päähäsi ja loihdin näin--
+sanon, että muistaisit, kun kerran tietosi pojallesi perinnöksi jätät--
+loihdin näin:
+
+    --Koskesta kovimmat miehet,
+    väeksi vähän urohon,
+    miehen pienen miehuueksi.
+
+He kulkivat tavallista tietään taikamajalle, eikä Jouko älynnyt muuta,
+kuin että nyt he sinne menevät ja nyt saa isä tietää, että hän on
+käärmeen tappanut. Oli yö, iltayö, ja rusko näkyi vielä taivaalla,
+punaten synkkien pilvien reunaa. Ilma oli lämmin ja hikevä, ja ukkosta
+oli ilmassa. Joukoa hiotti ja raukaisi niin, että vaivoin pysyi isän
+jäljessä.
+
+--Ja että sinusta näkijä tulisi, joka tietää asiat edeltäpäin ja
+aavistaa, mitä tapahtuu, ja arvaa ihmisten mielet ja asiat, kun tulevat
+kysymään, niin otin kolme kiven sirua tuolta uhrikallion takaa, jonne
+ei aurinko koskaan paista ja jossa on ikuinen märkyys kesänsä talvensa
+pyhän lähteen vedestä; ja otin kolme muurahaisen lehmää ja panin ne
+päänalaisesi sisään yhdeksi yöksi. Ei ole vielä tehonut, mutta taika
+itää, itää kuin siemen; odottanet aikasi, suuri tietäjä sinusta
+sukeutuu, sukusi kunnia ja heimosi mahti.
+
+--Muistanetko kaikki, mitä olen sinulle opettanut? virkkoi taas Panu
+hetken kuluttua. Olen opettanut sinun arpaa ymmärtämään, pyhän
+kannuksen ongelmoita selittämään ... muistanetko, mitä olen opettanut?
+Miten tehdään taika, kun on karhua vastaan varauduttava? Neuvoin
+sinulle sen talvella.
+
+Jouko ei jaksa muistaa eikä virka mitään.
+
+--Ei sillä niin väliä, jos et kaikkia muistakaan, kunhan tiedät sen,
+mikä on missäkin taiassa tärkeintä ja mitä ei saa jättää tekemättä.
+Niitä olen neuvonut ja neuvon vasta enemmän ... vielähän ehditään. Ei
+teekään oikea taikuri kahta kertaa taikaa samalla lailla, kunhan ne
+kolme päätemppua tekee. Paha haltija oppii väistämään, niinkuin vanha
+metso oppii ansaa liisimään, sentähden on uusittava. Kun tauteja
+parannat, mitä silloin teet...? Entä kun varkaan käden kautta
+kadonnutta haet?... Et muista, vielä ehdit, olenhan opettamassa.
+Mielesi nyt muualla vaeltaa.
+
+He tulivat taikamajalle, jonka ovi oli auki Panun kummaksi.
+
+--Kuka täällä on käynyt?
+
+--Lienee tuuli avannut, virkkoi Jouko.
+
+Panu astui sisään ja näki lattialla taikakaluja, jotka olivat orrelta
+pudonneet.
+
+--Ei vain liene se Kari? sanoi hän, ja hänen silmänsä välähtivät. Mutta
+sitten hän sanoi:
+
+--Sinut on Reita vainajan vaatteissa tietäjäksi kastettava.
+
+Mutta kun hän kohotti Reidan kauhtanan lievettä, hätkähti hän ja
+huudahti:
+
+--Missä on käärme?
+
+Mutta samassa hänen kasvonsa kirkastuivat:
+
+--Mitä minä kyselen! Sinussahan se on! On telminyt täällä lähtiessään
+ja oven auki heittänyt. Henkensä lähtöä temmelsi... Ennen oli
+käärmeessä Reidan henki ja on nyt Sinussa; mitäs olisi täällä, kun on
+sinussa!
+
+--Käärmekö minussa?
+
+--Reidan henki on sinussa! Se sinuun meni silloin, kun loveen lankesit.
+
+Ei se silloin ollut mennyt, ennen oli jo mennyt, Jouko tiesi, milloin
+oli mennyt. Silloin oli paha henki häneen mennyt, kun hän käärmeen
+tappoi. Hän alkoi vapista, häntä pyörrytti, sydänalaa etoi, mutta kun
+hän sitä kädellään tapasi, tunsi hän kirjan ja samassa helpotti.
+
+--Sinussa se on ... pidä varasi, ettei pääse ... pyrki, vaan ei
+päässyt,--puhui Panu, joka oli huomannut kouristuksen oireet. Joudutaan
+täältä. Heitä pois hattusi ja riisu vaatteesi! käski hän sitten ja otti
+nurkan naulasta Reidan lakin ja kauhtanan.--Riisu ihokkaasikin!
+
+Jouko riisui muut vaatteensa, mutta jätti ihokkaan, jonka alle kirja
+oli kätketty.
+
+Sitten käski Panu hänen pukeutumaan Reidan vaatteihin ja auttoi niitä
+hänen ylleen. Jouko vähän esteli, mutta totteli kuitenkin.
+
+--Ne pitää sinulla olla ylläsi--kun on sen ydin sisässäsi, niin olkoon
+kuorikin, muuten voisi luikahtaa pois, eikä tiedä, mihin menisi.
+
+Kun Jouko on saanut ylleen vaatteet, ottaa Panu kannuksen nurkasta,
+heittää sen hihnasta olalleen, pistää Reidan pääkallon kainaloonsa ja
+lähtee nopeasti ulos majasta, sulkien oven huolellisesti jälkeensä.
+
+--Tänne mennään! virkkaa hän ja lähtee nousemaan vuoripolkua ylös
+uhrivuorelle.
+
+Yhä raskaammaksi ja hikevämmäksi on käynyt ilma. Ukkosta ja sadetta
+piilevät linnut ovat vaiti, eikä kuulu muuta kuin kuikan huuto jostakin
+kaukaa suurilta seliltä. On kuitenkin outoa suhinaa ilmassa ja puissa,
+joiden latvat aiheettomasti humahtavat, ja kaukana jossakin myrähtelee
+lähenevä ukkonen.
+
+--Joudutaan! kiirehtii Panu, kun väsymys viivyttää Joukoa. On
+jouduttava ennenkuin Ukko saapuu. Se odottaa meitä, mutta saattaa
+kyllästyä ja tulla ennen aikojaan. Kun salama leimahtaa ja ensi kerran
+vettä ripahuttaa, silloin tietäjä kasteensa saakoon.
+
+Jouko on vähitellen menettänyt tietonsa siitä, missä on ja mitä
+tapahtuu, on eksynyt itsestään, näkee kulkevansa vaatteissa, jotka
+eivät ole hänen ... ei tunne omain jalkainsa liikettä eikä osaa omistaa
+omaksi näkemäkseen, mitä silmään sattuu.
+
+Kuitenkin näkee hän nousevansa vuorelle, näkee ison koivun, jonka alla
+lähde välkkyy, näkee haltijan kuvan ojennettuine käsineen ja sen edessä
+uhrikivet. Isä vie hänet haltijan kuvan eteen, langettaa hänet
+polvilleen ja lankeaa itse hänen viereensä, rukoilee, kumartelee ja
+loihtii. Isällä on pääkallo kädessään, hän asettaa sen uhrikivelle
+eteensä ja kiertää kiveä ja Joukoa ja pyhää puuta. Kaiken sen näkee
+Jouko saamatta sitä itselleen selvitetyksi. Tuntuu vain niinkuin olisi
+jotakin hänen tähtensä tekeillä. Hän näkee pääkallon edessään kivellä,
+kummastelee, miksi se siinä on, miksi se hänelle irvistää ja eikö
+käärme kohta ilmesty sen silmän kolosta?
+
+Nyt ottaa isä kallon käteensä ja menee koivun taa, kumartuu ja ottaa
+siihen vettä lähteestä. Nyt isä pyörii kantapäillään, nyt ruiskuu vettä
+ilmaan, ylös puuhun, haltijan kuvan päälle ja yht'äkkiä ruiskahtaa sitä
+Joukon silmille ja hän hypähtää syrjään uutta ruiskausta pakoon.
+
+Onko hän uhrieläin? Miksi sidotaan häneltä silmät? Miksi hän ei näe
+mitään? Tapetaanko hänet?
+
+--Olet jumalalle otollinen! kuuluu isä sanovan.
+
+Hänen kaulaansa ripustetaan jotakin--jotakin kumahtaa hänen edessään,
+hänelle pistetään jotakin kumpaankin käteen ja käsketään lyödä. Hän
+lyö, ja hän kumahtaa kuin olisi itse ontto kannus.
+
+Nyt älyää hän, että se on kannus, jonka isä on ripustanut hänen
+kaulaansa ja käskee sitä päristää. Hän kuulee isän kysyvän kumealla
+äänellä:
+
+--Lupaatko taistella henkeesi ja vereesi Kiesusta vastaan ja tappaa
+hänen tietäjänsä, missä hänet tavannet?
+
+Ei saa Jouko vastausta annetuksi.
+
+--Lyö, jos luvannet; lyö, jos luvannet! huutaa isän ääni.
+
+Jouko lyö ja isä loihtii:
+
+    --Annan sulle suuret lahjat,
+    kaikki taiat, tiedot neuvon,
+    salaiset sanani annan,
+    edessä ison Jumalan,
+    pyhän vuoren viertehellä,
+    tullos suureks tietäjäksi,
+    mahtajaksi mainioksi.
+    Valan vettä, viisautta
+    päästä velhon voimallisen,
+    kallosesta kuulun noidan,
+    tullos vielä viisahammaks,
+    kasvaosi kovemmaksi,
+    ettei pystyis papin loihtu,
+    taiat Kiesuksen tehoisi.
+
+Jouko tuntee vettä päähänsä valettavan, häntä taotaan päähän ja selkään
+ja hartioihin, hänen silmänsä säkenöivät, hän luulee näkevänsä tulisia
+käärmeitä ympärillään sähisten kiemurtelevan.
+
+    --Iske tulta, ilman ukko,
+    salamoita, suuri äijä,
+    tule tänne toistajaksi,
+    kummiks näihin kastehisin.
+
+Hänen silmissään salamoi, ja hänen päänsä päällä jyrähtää ... hän
+riuhtaisee kääreen kasvoiltaan, näkee isänsä seisovan edessään pääkallo
+kädessä, syöksee vastaan, tempaa kallon hänen kädestään ja heittää sen
+metsään, repäisee kannuksen kaulastaan ja potkaisee sen menemään ...
+kumahtaen kimpoo se seipääseen ja puhkeaa ... riistää vaatteet yltään
+ja parkaisee:
+
+--Auta, Kiesus armias!--ja syöksee muutamilla pitkillä hyppäyksillä
+alas vaaran laelta uhrikentän ympärillä olevaan pensaikkoon ja sinne
+katoo.
+
+Panu ensin hölmistyy eikä ymmärrä, mikä Joukon tuli. Sitten juoksee hän
+jälkeen, mutta ei näe häntä missään. Hän huutaa häntä, mutta ei saa
+vastausta.
+
+--Mikä siihen meni? Mitä se huusi? Huusiko Kiesusta? Huusi kuin olisi
+avukseen huutanut...
+
+Hän etsii etäämpää vuoren rinteeltä, mutta ei löydä, juoksee jo yhä
+kiihkeämmin sikin sokin metsässä, vaan ei näy jälkeäkään Joukosta. Hän
+rientää takaisin vuorelle ja näkee särjetyn rummun, rikki revityt
+Reidan vaatteet.
+
+--Haltijako sen vei? Käsistä vei!
+
+Silloin löytää hän maasta kirjan, joka oli Joukon povesta pudonnut, ja
+tuntee sen heti Kiesuksen tietäjän taikakirjaksi. Mutta miten se on
+tähän tullut? Onko se ollut Joukon hallussa? Sitä vartenko se ei
+kaikkia vaatteitaan riisunut?
+
+Ja taas muistaa hän Joukon huudahduksen: »Auta, Kiesus armias!»--ja
+hänelle alkaa selvitä, mitä on tapahtunut.
+
+Juuri kun oli tietäjäksi tulemaisillaan, velhoksi valmistumaisillaan!
+
+Viha, kiukku ja pettymys käpristää kokoon Panun ruumiin. Hammasta
+purren, nyrkkiä puristaen, maahan kyyristyen ja siitä ylös ponnahtaen
+syöksee hän suustaan kirouksen, niin kimeän, että näkee omain
+silmäinsäkin säkeniä syytävän. Hän sadattelee syntymistään, sadattelee
+kaikkia haltijoitaan, jotka eivät mitään mahda, vaan antavat omalla
+uhrivuorellaankin vieraalle velholle vallan.
+
+--Sinä Reidan salasuojelija ... sinä Kiesuksen kätyri...
+
+Ei saa hän ääntä kiukultaan ... raastaa palasiksi kirjan ja heittää
+lehdet haltijan kuvan silmille, sylkäisten jälkeen ... tempaa rummun ja
+nujertaa sen murskaksi uhripaateen ... saa taas sanat suuhunsa ja
+huutaa:
+
+--Kirottu sinä, kelvoton ... epäsikiö ... isäsi häpäisijä ... sukusi
+saasta ... sinne sinut manoan ... vuoren rautaisen rakohon, kahen
+kallion välihin ... kiru siellä kiusajainen ... paru siellä painajainen
+... vuoren rotkoissa syvissä ... jost' et pääse päivinäsi, selkene sinä
+ikänä!
+
+Saatuaan ilmaa keuhkoihinsa juoksee hän taas sinne päin, mihin Jouko
+oli paennut, hyppää kivelle ja kiljuu:
+
+--Tuonne sun manoan ... kosken kuohuhun kovahan... Kivi on keskellä
+jokea, rautavanne ympärillä ... umpilukolla lukittu. Siinä on sija
+sinulle, jost' et pääse päivinäsi, selviä sinä ikänä ... kenenkänä
+laskemalla ... et sanalla suurimmalla ... et edes oman isäsi!
+
+Hänen suunsa vaahtosi, tukka seisoi pystyssä, silmät tuijottivat metsän
+sisään, ja tietäjä vapisi vihansa hengen käsissä niinkuin nuo puut,
+joita sadekuuron kanssa tuleva ukkostuuli vimmatusti puisteli.
+
+Hän alkoi väsyä vimmaansa, peloitti jo ukkonenkin, joka kietoi koko
+vaaran laen tuuleen, sateeseen ja salamoihin. Raskaasti hengittäen
+vaipui hän kivelle, veden valuessa alas täydeltä taivaalta.
+
+Oliko hän poikansa kironnut? Oliko umpilukkoon kironnut? Ehkei se
+ollutkaan Kiesuksen hallussa? Ehkä oli oma haltijansa sitä heittänyt?
+
+Panulle tuli hätä, hätä siitä, että oli lapsensa umpilukkoon loihtinut.
+Nyt se ei koskaan pääse siitä irti, nyt se on kaikeksi iäkseen kirottu!
+
+Vielä kerran lähti hän etsimään ja vuorta kiertämään.
+
+Kun saisi käsiinsä, koettaisi kirojen kahleet katkaista, koettaisi
+haltijat lepyttää, uhraisi kaikki parhaansa, vaikka omaa vertaan
+vuodattaisi.
+
+--Jouko! huusi hän.--Tule pois, Jouko, älä pelkää! houkutteli hän.
+
+Jouko makasi hiiskumatonna kahden kiven välissä tuuhean näreikön
+sisässä, aivan lähellä uhripaikkaa vuoren rinteellä, johon oli kaatunut
+ja jäänyt siihen makaamaan. Mielipuolena pelosta kuuli hän isänsä
+kirouksen, isänsä peruuttamattomat sanat, joiden alta ei kukaan enää
+kykenisi häntä päästämään.--»Auta, Kiesus armias, armias!» supisi hän
+vain.
+
+Siitä hänet Reita päivemmällä löysi ja otti mukaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Panu tuli kotiin--turhaan Joukoa etsittyään ja kerättyään sitten
+kirjan lehdet ja kannuksen ja Reidan vaatteet ja ne taikamajaan
+vietyään, josta löysi tapetun käärmeen ja sen Joukon teoksi arvasi--oli
+jo ilta käsissä, ja lehmät ammuivat tarhan edessä. Emäntää ei näkynyt
+kotona. Orjatyttö tiesi kertoa, että hän aamulla ennen auringon nousua
+oli noussut ylös, pukenut ylleen ja kiirehtinyt pois, minne lienee
+mennyt, oli tainnut joku oveenkin kolkuttaa ja hiljaista supatustakin
+muisteli hän ulkoa kuulleensa. Kun tyttö katsahti ulos ovesta, näki hän
+kahden hengen soutaman venheen poistuvan kiireesti rannasta ja
+uhrivuoren suojaan katoavan. Lieneekö ollut emäntä veneessä ... sillä
+tiellään tuo oli vieläkin.
+
+Panun kiukku, joka vain hetkeksi oli lauhtunut ja turhasta etsinnästä
+taas vähitellen noussut entiseen voimaansa, kääntyi nyt emäntää
+odotellessa häntä kohtaan. Saapui siihen Ilpotarkin ja sai tietää, mitä
+oli tapahtunut. Kertoi Panu hänelle asian, odottaen saavansa
+vahvistusta toivoonsa, ettei Jouko ollut umpikiroihin kirottu, että
+kirous jotenkuten oli kilpistynyt takaisin, että jotakin oli
+laiminlyöty ja että hän vielä tulee takaisin. Mutta Ilpotar virkkoi
+kuin ilkkuen:
+
+--Olisit minua uskonut, kun jo synnyttyään sanoin, ettei ole pojasta
+tietäjäksi ... turhaan häntä kasvattelit. Ei naisestasi noidan äidiksi.
+Heikot olivat hänen verensä ... sinne nyt menivät molemmat... Eläisi
+nyt poika toisen naisen...
+
+--Eihän ollut siinä edes eläjätä ... kuoli kuin kärpänen, vastasi Panu
+halveksivasti.
+
+--Kuinka lienee kuollut ... tappoivat ennen vanhain tietäjäin
+toivotuksetkin, mitä nykyisten tehnevät?
+
+--Sitä aina puhut! kivahti Panu. Vaan sen sanon, että vaikk' olisi
+elänytkin, ei olisi ikänä tietäjää tehty! Ei siirretä suvusta toiseen
+Panujen tietoja, se tiedä!
+
+--Pakosta se nyt siirtyy, kenelle siirtynee!
+
+Panu nousi tuvan pöydän päästä, jossa oli istunut, niin kiivaasti kuin
+olisi vieraan aikonut ulos käskeä.
+
+Silloin aukeni ovi, ja emäntä tuli sisään. Hän oli märkä ja saveutunut,
+tukka riippui pitkinä suortuvina kaulalla ja poskilla.
+
+--Missä olet ollut? jyrähti Panu.
+
+--Olinpa, missä olin ... mitä se sinuun!
+
+Ensi kerran kuuli Panu vaimoltaan semmoisen sanan ja semmoisella
+äänellä. Hän hyökkäsi häntä vastaan, käsi ojona. Mutta emäntä huusi,
+astuen puolestaan hänkin Panua vastaan, huusi ihan hänen suunsa sisään:
+
+--Poikaasi olin saattamassa!
+
+--Joukoa?
+
+--Joukoa, jonka olet hulluksi kironnut, umpikiroihin kironnut. Reita
+tuli sanaa tuomaan. Poika houri ja höpisi. Ei tuntenut äitiäänkään.
+Käärmeen sanoi sisäänsä menneen, isänsä sanoi sen sinne ajaneen.
+
+--Missä hän on? Mikset tuonut häntä tänne?
+
+--Mikset tuonut? Ettäkö olisit vielä tappanut?--Enkä saanut
+tulemaankaan. Reidan matkaan lähti, papin luo sanoi menevänsä käärmettä
+ajattamaan.
+
+--Mitä tietä menivät?
+
+--Kysy arvaltasi, se tiennee.
+
+--Pahat henget kimppuusi!
+
+Emäntä nauroi:
+
+--Ja minä viisi hengistäsi, haltijoistasi! Itselläni on paremmat!
+Niiden suojaan jos poikaasi kasvatin, ei olisi nyt sillä jäljellä,
+onneton. Miksen omaan uskooni neuvonut?--ja hän vaipui epätoivoisena
+penkille, kädet helmassa.
+
+--Mihin uskoosi?
+
+--Ainoaan oikeaan ja autuaaksi tekevään! Kastettu olen! huusi hän.
+Kastettu Valamon luostarissa! Sinne menen ja sinne vien Joukon, siellä
+parantavat! Siellä kirosi peruutetaan!
+
+--Valehtelet siinä!
+
+--Vai valehtelen! Katso tätä!--ja hän repäisi vaatteensa auki ja
+tempasi rinnaltaan ristin ja ojensi sen Panun eteen. En pelkää sinua!
+En ole milloinkaan pelännyt! Pappiakin autoin! Ruokaa lähetin! Kiitä
+minua siitä, ettei palanut Reitalan aholla. Vai olenko milloinkaan
+taikojasi tehnyt? Vai olenko pakanallisia uhrejasi uhrannut? Neitsyt
+Maarian nimeen--(hän risti silmänsä)--ja hänen poikansa Jeesuksen
+Kristuksen nimeen--(hän risti taas silmänsä)--olen karjan siunannut.
+Heitä olen palvellut, heille pyhää tuohusta polttanut, salaa olen
+sinulta pyhimyksiä palvellut, mene navettaan, niin näet!
+
+Raivoissaan riisti Panu ristin hänen kourastaan, heittäen hänet samalla
+tuvan lattiaa pitkin karsinaan menemään.
+
+Mutta kuin villitty kimposi emäntä sieltä ylös ja huusi ulos ilmoille
+vuosikausia pidätetyt kärsimyksensä:
+
+--Tapa minut! huusi hän Panun edessä terhentäen, tapa, niinkuin Annikin
+tapoit. Niinkuin Reidan tapoit! Niinkuin Joukon tapoit! Orjanasi olet
+pitänyt! Väkisin minut sinulle naitettiin! Paljon pyysit, et mitään
+saanut, et rahtuista rahoa, petyit kaupoissasi! Valamon kirkonkelloissa
+kelluu myötäjäiseni, ota sieltä, jos yletät!
+
+Siihen katkesi emännän ilkkuna. Surkeasti uikahtaen vaipui hän
+hengetönnä lattialle saatuaan sydänalaan potkauksen Panun kengän
+kärjestä.
+
+--Kuoliko se? kysyi Ilpotar. Räähkää, miten rääkkyi. Nyt siitäkin
+pääsit!--Eikä Ilpotar saanut ilon salamaa silmistään sammumaan. Mutta
+Panu karjaisi hänelle:
+
+--Pois täältä, portto! Inhotat minua, epäsikiö sinäkin! Itkisit, et
+ilkkuisi!--ja heitti hänet ovesta ulos, niin että etehisen irtonaiset
+siltapalkit kolisivat.
+
+
+
+
+XXXVIII.
+
+
+Panu on matkalla Kontojärven markkinoille. Yksin hiihtää hän järven
+selkiä, viilettää hietaisia harjuja ja halkaisee suuria soita. Ei ole
+nyt miehiä mukana, ei ahkioita, ei nahkoja. Kun suurimmilla aukeilla
+taakseen katsahtaa, näkee hän ainoan seuralaisensa, vanhan Ilpon
+nyykkäisevän jäljessään.
+
+Ei ole muilla miehillä ollut tänä vuonna asiata markkinoille. Ei
+tarvita heitä ahkioita vetämään, ei avuksi kauppaa tekemään. Huono on
+ollut riistasyksy, ja ihmeeksi vain orava varpua juoksi, vielä
+ihmeemmäksi pyy viidassa vihelsi ja teiriparvi koivun latvassa kukerti.
+Ei ole ainoatakaan karhua kierroksessa kevättalvella tapettavaksi,
+eivät ole ahmat, eivät ilvekset, eivät hirvet syyslumelle jälkiä
+jättäneet.
+
+Minne on kadonnut riista?
+
+Lappi on viljan vienyt, reitalaiset menivät ja veivät mennessään.
+
+Panun syyksi on kaikki pantu. Mitäs karkoitti, mitäs syyttömiä ahdisti!
+Niinhän tiesi vanha taika, että paha perii, jos heidät sukupuuttoon
+hävität.
+
+Tietäjä on Panu olevinaan, sen verran ymmärtää. Siin' on nyt kuninkaan
+metsästäjä!
+
+Niin nurisevat miehet, kun toisensa tapaavat metsäpolulla ja reppu on
+tyhjä. Niin nurkuvat nuotta-apajallakin, kun tyhjän vesiperän nostavat,
+sillä huono oli ollut kalavuosi jo uhrikesänä, kun Jouko Kontojärvelle
+katosi, mutta vielä huonompi sitä seuraavana. Toteen oli käynyt Reidan
+miehen ennustus.
+
+Toteen oli käynyt--täytyi Panunkin itselleen myöntää, ja monta muuta
+onnettomuutta oli tullut lisäksi. Joukon paettua ja emännän tapettuaan
+oli Panu kuin pahasti säikähtänyt otus, joka pelkää joka hetki
+vainolaisen käsiin joutuvansa eikä tiedä, mistä päin vihamies uhkaa.
+Liikkumatta mihinkään ja osaamatta mihinkään ryhtyä pysyi hän kotonaan
+jokaista outoa ääntä vavahtaen, säpsähti tuulenhengen humauksia
+vanhassa karsikkokuusessa, säikähtäen laitumelta tulevain lehmäin
+ammahduksia ja ollen kuulevinaan käen kukunnassa ja palokärjen
+vihellyksessä ilkkumista ja ivaa. Kaksi vainolaista hän oli tuntevinaan
+päänsä päällä vaakkumassa: papin vaino yhtäältä uhkasi, Lapin vaino
+toisaalta. Kun yöllä silmänsä ummisti ja nukahti, oli kuulevinaan,
+milloin kirkonkellon ilmassa soivan, milloin Lapin noitien päänsä
+päällitse suhahtavan ja räähkämiehen metsän rannasta ilkkuen nauravan.
+
+Se ilkkui hänelle kaikkien hänen hankkeittensa hukkaa: turhaan hän oli
+vanhan Reidan tuhonnut mitään voittamatta, turhaan hän oli kirkon
+kironnut, turhaan Lapin heimon karkoittanut, turhaan Annikin uhrannut
+ja monet uhri-elukat teurastanut. Nousi Reita poikansa haamussa
+haudastaan, vouti, mahtava ystävä, oli surmansa saanut, Kari väijyi
+hänenkin henkeään, tiesi, mitä pauloja Lappi punoi, ja pappi oli pojan
+vienyt, temmannut kuin Ukon pilvessä ilmojen kautta omalta
+uhrivuorelta. Irti oli päässyt Reidan paha haltija, jota ei koskaan
+ollut saanut oikein kesytetyksi, se se oli sen kiukun ja kiivastuksen
+silloin rintaan ajanut ja oman naisen surmaamaan saanut, ja lienee
+kaikki muutkin Lapin henget riistan kimppuun kiihoittanut ja sen näiltä
+mailta karkoittanut.
+
+Ei tiennyt Panu, mistä apua etsisi, ei ollut taikaa, ei loihtua, ei
+lumousta, jolla kaikki nämä vihat voittaisi. Kaikkia varauksia oli jo
+koettanut, ei osannut uutta ainoatakaan. Kysyi kysymästä päästyäänkin
+kannuksen mieltä, kysyi arvalta neuvoa, mutta ei helähtänyt paikattu
+kalvo, epäselvän äänen antoi vanhain Panujen ennen niin tarkka
+taikakalu, poissa oli siitä voima, ja älytönnä töksähteli sammakko
+sinne tänne selvää antamatta.
+
+Nälkä uhkasi Karjalaa, ja kaikki siitä Panua syyttivät. Huonosti oli
+kaskenkin käynyt. Uhrien aikana viime kevännä oli sitä koetettu
+polttaa, mutta satanut oli kaikkina uhripäivinä taivaan täydeltä, ei
+oltu saatu uhrilihojakaan keitetyksi, ja vähän vain oli kärventynyt
+kaski, oksat ja havuneulat hiukan palaneet, mutta rungot jääneet siihen
+sikin sokin makaamaan. Ja se oli miesten mielestä merkki ja osoitus,
+että kaskeakin kaatamalla oli haltijat vihoitettu. Mitäs uhripäivänä
+hakattiin, mitäs Tapion tanhuvia syyttä suotta maahan kaadettiin! Siinä
+nyt nähtiin, ja sitä se käen kuolema ennusti! Jormapahan oli oikeassa,
+kun varoitti.
+
+Nämä kaikki mielessään nyt, niinkuin ainakin, hiihti Panu samoja
+matkoja, joita ennenkin oli iloisessa hilpeässä miesjoukossa hiihtänyt,
+mutta ei kuulunut nyt Kuisman lauluja, ei urhojen pajatusta, ei ollut
+Jouko jälkijoukossa, josta häntä aina lempeällä silmällä etsi.
+
+Ilpo siellä vain väännätteli, kutsumatta, asiatta oli mukaan lähtenyt.
+Tultuaan Kirovaaran juurelle päätti Panu häntä odottaa, itsekin vähän
+levähtääkseen.
+
+Huohottaen tuli Ilpo ja kun saapui lepopaikalle, haki kaatuneen rungon
+ja siihen istahti. Kovin valui hiki ryppyistä otsaa myöten, ja väsynyt
+oli ilme silmissä. Paljon oli ollut huolta Ilpollakin viime aikoina.
+Kaikki Panun huolet ja kaikki moitteet, mitkä häntä kohtasivat, hän
+omaan poveensa painoi. Mutta enimmän kaikesta hän sitä pahoitteli, että
+Ilpotar, joka aina ennen piti Panun puolta, nyt häntä moitti ja
+panetteli kilvan muun heimon kanssa. Ei uskaltanut hän siitä Panulle
+puhua, pelkäsi siitä häneenkin pahastuvan ja koetti itse olla sitä
+hartaampi ja nöyrempi. Mutta aina sattui väärään paikkaan Ilpon
+osanotto, aina olivat neuvot nurinpuoliset.
+
+--Siinä on Kirovaara,--virkkoi hän, ylös vuoren rinnettä silmäten.
+Siellä tuonoissa talvena kirkon väen kirosit. Taisit tehdä pahasti, kun
+kirosit. Takaisin kirot kimposi.
+
+Sitä Panu itsekin ajatteli. Mutta ei tahtonut sitä toisen suusta
+kuulla, astui suksilleen ja lähti painamaan eteenpäin.
+
+Hiihtäessään sitä suota, jossa Jouko viime kerralla markkinoilta
+palatessa oli tielle uupunut ja tainnoksissa hangelta tavattu, päätti
+Panu mielessään, että poika jo silloin oli papin valtaan joutunut, että
+oli jo kirkolla kiro tarttunut ja siitä siemenenä itänyt. Jos olisi
+varaus voimakas ollut, jos olisit sen taiat ja temput ja sen nostamain
+vihojen synnyt tiennyt, ei olisi haltuunsa saanut. Mutta ei olisi ehkä
+sittenkään mitään mahtanut, jos ei olisi kiivaudessa kirotuksi tullut.
+Ei saanut sitä enää koskaan takaisin. Mutta olkoon, parempi, että
+ajoissa mätä oksa katkesi ennenkuin suureksi sukeusi ja koko heimon
+turmeli.
+
+Jo oli turmellutkin. Tieto siitä, että pappi oli tietäjän oman pojan
+vienyt, ei ollut salassa pysynyt. Viime markkinoilla olivat miehet
+nähneet sen hulluna kuljeksivan ja isäänsä uhkailevan. Monenlaista
+arvelua ja arvostelua siitä kuului. Kömpelöksi tuomitsivat tietäjän,
+joka omaan poikaansa taikanuolensa satutti. Paljon olivat naiset
+emännänkin kuolemasta ulinaa pitäneet. Ja kesällä, kun kaikki miehet
+kalassa olivat, oli heitä lauma kirkolla käynyt pappia kuulemassa.
+Peittelemättä siitä Ilpotar Panulle kertoi, ilkkuen vielä, että on se
+yhtä hyvä tietäjä kuin sinäkin. Paremmat on uhritemput, juhlallisemmat
+menot, eikä aja naisiakaan uhripöydältä. Eivätkä uhkauksista huolineet.
+Olivat kuin lumoissa. Kuritutti Panu miehillä naisiaan, mutta he
+yltyivät vain siitä. Syyn kyllä tiesi Panu. Ja kirvelemällä kirveli
+tätä ajatellessaan hänen mieltään se, mikä niin usein ennenkin, että
+ollenkaan oli päästänyt puhumaan papin--silloin olivat lumot päässeet
+naisten veriin, ja silloin se oli virsillään heidän mielensä puoleensa
+viehättänyt. Salaiset oli sillä silmäykset, tehoisat taikansa, mitkä
+lienevät olleet, ja tuho oli tulossa, jos ei niiden perille pääsisi. Ei
+siihen kirot pystyneet eikä pilkka purrut.
+
+Ja ikäänkuin vastaukseksi ja vahvistukseksi näille Panun omille
+ajatuksille virkkoi Ilpo, kun olivat tulleet sille paikalle, missä
+miehet tuonoissa talvena olivat yönuotiotaan pitäneet ja Kuisma
+jäniksen kolkannut:
+
+--Ei olisi ollut ammuttava se jänis ... ehkä oli sen papin jänis ...
+eikä sillä häntä pilkattava. Siitä pääsi heti alussa yltymään.
+
+Mutta ei tahtonut Panu muiden kuullen mitään omaksi syykseen myöntää
+eikä omaa heikkouttaan tunnustaa. Ja hän sanoi Ilpolle:
+
+--Herkeä noita ruikuttelemasta. Tiesin, mitä tein ... kun olisit
+sinäkin tehtäväsi tehnyt.
+
+--Enhän arvannut tulen keskestä elävänä pääsevän.
+
+--Et arvannut, kun saamaton olet, vaikka aina hoppuat ja hätiköit.
+
+--Kun käskenet, niin vieläkin koetan ... vaikka oma henkeni menköön.
+
+--Ja minun päähäni siitä syy syöstäisiin, ja koko markkinakansa
+niskaamme! Pysynet aloillasi!
+
+Hääri Ilpo siinä nuotiota laittaen, unohti Panun pahan tuulen ja puhui
+ääneen ajatuksensa:
+
+--Pahan edellä sen poikasikin kirosit ja vaimosi...--Mutta kun hän näki
+Panun silmän leimahtavan nuotion takaa, jonka ääressä hän mietteisiinsä
+vaipuneena pää polvien varassa istui, peruutti hän puheensa:--Lienet
+tiennyt, mitä teit ... parhaasi teit ... niinhän oli tehtäväkin.--ja
+kun Panun mustan välkkyvä silmä häntä yhä seuraili, lisäsi hän:--Eivät
+sinulle mitään mahda ... vielä kaikki vihat voitat, voitat varmaan...--
+ja vasta sitten pääsi hän Panun katseen lumoista, jota ei voinut kestää
+enemmän kuin eläin ihmisen silmää.
+
+Levätä olisi tahtonut Ilpo uuvuttavan hiihdon jälkeen, mutta kauan ei
+antanut Panu nukkua, kun ajoi jo ylös ja lähti taipaleelle, vaikkei
+vielä aamuruskokaan kuumottanut. Kohta haihtui Ilpo isännästään
+pimeässä ja sai yksin hiihtää haroa Kontojärveä kohti, jonne hänellä ei
+ollut mitään asiata, olihan vain lähtenyt, kun tiesi Panun lähtevän.
+
+Mutta Panu oli, kirkonkylään hiihdettyään ja piilotettuaan suksensa
+harjun alle näreikköön lumen sisään, lähtenyt vakoilemaan, mitä siellä
+tapahtui.
+
+Vaikka markkinaväki vielä oli yötiloillaan, näki hän, että niitä oli
+isot laumat jo aattona tullut. Rekiä, pulkkia, ahkioita ja suksia oli
+sekä talojen pihoilla että nuotioiden ympärillä ja joka haaralta kilisi
+hevosien kelloja ja porojen tiukuja. Panu tarkasteli rekiä ja pulkkia,
+jotka olivat nahkoja kukkuranaan. Rekien ja pulkkien muodoista osasi
+hän heti päättää, miltä ilmoilta ne olivat tulleet. Suven ja lännen
+ilmoilta oli jo suuri joukko, josta ennen tavallisesti oli ollut vain
+nimeksi, mutta Pohjanmaalta, Vienasta ja etenkin Lapista oli suurin
+osa. Ei ollut vilja metsistä kadonnut, muita oli vain maailmoita
+kierrellyt.
+
+Eräästä metsiköstä tuikki sammuvan nuotion tuli ja lähemmä hiipien näki
+Panu sen valossa muutamia miehiä peskit korvilla lumessa. Hän tarkasti
+pulkkia ja peräytyi äkkiä takaisin. Samassa karkasi koira haukkuen
+häntä kohti ja seurasi häntä pitkän matkaa jäälle.
+
+--Siit, Panu! kuuli hän huudettavan ja tunsi reitalaisen äänen,
+niinkuin oli jo tuntenut koiran, jolle hänen häpeäkseen oli hänen
+nimensä annettu, ja joka heti oli isäntänsä vihamiehen vainunnut.
+
+Päästäkseen Panun käsistä kulki Panu voudin nientä kohden, jossa oli
+hänen entinen taikasaunansa, missä ennen avun tarvitsevia otti vastaan.
+Mutta ei tuntenut hän paikkoja entisiksi. Kaskeksi oli hakattu entinen
+haltijain pyhättö, ei ollut yhtä puuta jätetty, ja hävitetty oli sauna.
+Kiuasta vain kohosi vähän lumen sisästä, ja kun Panu jalallaan kopeloi
+sen ympärystää, nousi lumesta palanen hiiltynyttä seinähirttä.
+
+Tiesi Panu kysymättä, kenen työtä oli tämä. Mutta ei olisi entisen
+voudin eläessä noin tehty. Papin ystävä oli uusi vouti.
+
+Hän hiipi voudin talon lauta-aidan taustaa ja tuli portille, jota
+entisen voudin aikana äkäiset kahlekoirat vartioivat. Nyt ei ollut
+koiria eikä vartijoita, piha oli tyhjä, ja hiljaisessa talossa
+nukuttiin. Enempää ei Panu nähnyt, mutta jo siitä, minkä oli nähnyt,
+päätti, ettei olisi ystäväksi uudesta voudista eikä olisi asiata sen
+miehen puheille pyrkiä.
+
+Hän lähti pappilaan päin. Siellä jo valvottiin, mutta pihalla ei
+näyttänyt olevan ketään. Hän teki kierroksen huoneiden ympäri ja läheni
+metsän puolelta tuvan seinämää. Painaen kasvonsa ikkunaan näki hän
+papin pöydän päässä, ja lattialla seisoi parvi poikia, joille hän
+puhui. Niitä valmistettiin kasteeseen, se oli sama toimitus, jonka
+Jouko oli nähnyt vakoilemassa ollessaan ja josta hän oli isälleen
+kertonut. Poikain takana uunin pankon edessä seisoi joku selin ikkunaan
+ja sytytti pärettä liedestä; kun hän oli saanut tulen päreeseen ja
+kääntyi panemaan sitä pihtiin pankon nurkassa, tunsi Panu poikansa.
+Kasvojen ilmeestä ja silmäin kiillosta näki Panu heti hänet
+mielipuoleksi. Hän supatteli jotakin ja naurahteli; ja kun pappi
+mainitsi Jeesuksen nimen, kumarsi hän niinkuin pojatkin. Mutta
+yht'äkkiä sattuivat hänen silmänsä ikkunaan, josta Panun silmä väijyi
+tupaan. Hän kävi levottomaksi, pälyi ympärilleen, mutta tempasi sitten
+palavan päreen ja syöksi ovelle ja siitä ulos huutaen:
+
+--Pois pahahenki! Pois karvaturpa! Pois pahasilmä!
+
+Panu on hypännyt pois ikkunasta ja näkee aidan taa kyyristyneenä Joukon
+juoksevan tuvan ympäri. Pappi tulee häntä kieltämään, ja Jouko selittää
+nähneensä pahan silmän, joka ikkunasta katseli. Mutta Panu hiipi pois
+kuin kettu, joka on tavattu pihanurkkia nuuskimasta.
+
+Markkinaväki alkaa heräillä unestaan. Hiukan jo ruskottaa eteläinen
+taivaanranta, mutta vielä on pitkältä päivään.
+
+--Lapin koirat minua terhentää ... oma poikani pahanahenkenä perästä
+ajaa!
+
+Masennuksissaan seisoi Panu siinä, mihin oli suksensa kätkenyt ja
+mietti jo lähteäksensä. Jouko hänet näkisi ja tuntisi ja väelle
+osoitteleisi.
+
+Silloin hän näki tulien kirkosta tuikkavan. Hän hiipi sinne ja huomasi,
+että kirkon seinissä oli luukkujen sijasta lasit, ja Reita kulki
+lasilta lasille toisen miehen kanssa kynttilöitä sytytellen. Kirkon
+oven edessä ja sen ympärillä seisoi jo mustanaan markkinakansaa.
+
+Panu pistihe joukkoon ja kätkeytyi toisten suojaan kuulostaakseen
+heidän puhettaan. Ne puhuivat uusista kirkon ikkunoista, jotka oli
+viime kesänä tehty. Nyt oli siellä hyvä olla, kun ei tuullut eikä
+satanut sisään ja sai tuolla lailla sytyttää kynttilät, että voi alkaa
+aamumessun jo pimeän aikaan. Juhlallista ja komeaa oli miehistä, kun
+tulet kirkossa paloivat--ja kuninkaan itsensä lahja kuului olevan. Oli
+panettanut uudet lasit omaan kirkkoonsa ja nämä tänne lähettänyt uuden
+voudin mukana.
+
+Eri miestä näkyi tämä uusi vouti olevan, eri miestä kuin entinen.
+Saivat siltä rauhan naiset, ja ystävä oli ja sovussa eli papin kanssa.
+
+--Ei tästä saa Korpivaaran Panu puolusmiestä. Kohta tultuaan kuulutti,
+että jokainen, joka tahtoo, saa kiinni ottaa velhon, koska on poikansa
+hulluksi noitunut ja vaimonsa tappanut ja pappia koettanut elävältä
+polttaa, ja sata riksiä saa siitä palkintoa se, joka ottaa kiinni.
+Mutta kukapa häntä kiinni ottamaan, velhoa, mene tiedä, mitkä vihat
+viskaisi?
+
+--Sen vihoista! Ei mitään taida, kun ei pelkää! kuuli Panu toisen äänen
+joukosta sanovan.
+
+--Täällä kun sattuisi kiinni saamaan, kirkon luona, ei mitään mahtaisi,
+mutta ei ole hyvä kotiinsa mennä.
+
+--Papin kanssa kun menee, niin minkäpä tehnee?
+
+--Vaikka synkässä metsässä vastaani tulkoon!
+
+--Kerran se kelmi kiinni pannaan!
+
+Ne olivat nuorten miesten ääniä...
+
+Silloin kalahti kello kirkon tornissa julistaen ikäänkuin vahvistuksen
+uhkauksiin. Ovet avattiin, ja väkeä tunki sisään niin paljon kuin sinne
+mahtui. Toiset jäivät ulos papin ja voudin tuloa odottamaan. Panu oli
+asettunut väkijoukon taa rappujen viereen, kirkon ovesta tulevan valon
+varjoon. Siinä ei kukaan häntä huomannut, mutta hän näki voudin ajavan
+rappujen eteen, nousevan reestä ja menevän kirkkoon. Pienenläntä,
+keski-ikäinen mies oli vouti, ei ylpeillen tullut, vaan kehoitti
+suopeasti ja siivosti väkeä antamaan tietä. Kohta sen jälkeen soi taas
+kirkonkello, ja pappi tuli astuen kirkkoon. Äskeiset pojat ja parvi
+miehiä ja naisia seurasivat häntä. Naisten joukosta tunsi Panu
+joitakuita oman heimonsa naisia ja Ilpottaren. Ne tunkivat kaikki papin
+kanssa kirkkoon ja pääsivät sinne hänen jäljessään.
+
+Joukokin ilmaantui kirkon rappujen eteen. Ei ollut hänellä enää entisiä
+vaatteitaan, Karjalan kuosiin tehtyjä, vaan kontolainen oli karvalakki
+ja turkin reuhka.
+
+--Jouko hoi! huusi joku poikajoukosta. Mutta Jouko ei ollut
+kuulevinaan.--Etkö sinä kuule, Jouko? huudettiin taas.
+
+--En ole Jouko! kivahti hän.
+
+--Mikäs sinä olet?
+
+--Henrikiksi olen kastettu!
+
+--Etkä ole kastettu, pakanahan sinä olet!
+
+--Ristitty olen nimeen Isän ja Pojan ja Pyhänhengen ammen!
+
+--Isäsikö kastoi?
+
+--Pappipahan! En pelkää, älä luulekaan, Panu on pahanniminen,
+kierosilmä karjalainen ... hui, hai, minä hyppäsin ... risti, raamattu
+ja aapinen ... isä meidän, joka olet taivaassa ... Ristin-Kiesus
+Maarian poika, en pelkää pahoja enkä piruja ... sinun pitää rikki
+polkeman käärmeen pää.
+
+--Sinullahan on käärme sisässäsi?
+
+--Älä valehtele ... kirja on rinnallani, niin ei mitään mahda ... älkää
+tekään pelätkö ... sanokaa kolme kertaa: uskon, uskon, ja uskon! Se
+sana auttaa, kun kumarrat.
+
+--Isäsi tulee ottamaan!
+
+--Älä peloittele! Se kirosi umpilukkoon, mutta pappi aukaisi.
+
+--Olkaa hiljaa! kielsi joku.
+
+--Nyt ne veisaa!
+
+Kaikki yhtyivät virteen, joka oli aloitettu kirkossa.
+
+Panu oli kuullut ja nähnyt tarpeekseen ja vetäytyi pois kirkon seinän
+suojaan, hiipi siitä suksiensa piilopaikkaan ja iski ne jalkoihinsa
+kotiinsa lähteäkseen. Ei tahtonut hän päivän valkenemista odottaa, ei
+ollut hänellä täällä kauppoja tehtävänä, palkinto oli hänen päästään
+julistettu.
+
+Hänen tiensä kulki kirkon peräitse ja hän pysähtyi hetkeksi vielä
+kuulostamaan. Virren veisuu oli lakannut, ja pappi saarnasi.
+
+--Velhot ja tietäjät! ... kuuli hän Martti-papin saarnaavan...
+Kukistakaamme, kiinni ottakaamme!--enempää ei Panu pysähtynyt
+kuulemaan.
+
+Ei ollut vielä aamu valjennut, kun Panu liukui pois Kontolan
+kirkonkylästä, jossa hänen esi-isänsä ennen vanhaan olivat isäntinä
+hallinneet ja jossa hän itse oli ylinnä miehenä markkinoilla liikkunut,
+mutta jossa hän ei nyt uskaltanut päivän koittoa odottaa, peläten
+satapäisen markkinaväen käyvän kimppuunsa, niinkuin koiralauma käy
+ketun kimppuun.
+
+Mutta vielä on saloja ketun juosta, ja vielä on sudella luolansa! Ja
+kavahtakoot kanojaan!
+
+Julmat tuumat mielessä myllersi, mutta ei ollut itselläkään vielä
+selvillä mitkä.
+
+Ei ollut kotiin tulo Korpijärven tietäjän entisensä lainen. Ei ollut
+soihtuja hulmuamassa, ei katettu pitopöytä odottamassa, eivät lämpimät
+kädet turkkia riisumassa. Orjatyttö löylyn löi, ja yksin söi Panu
+kuivanutta kalaa ja jäähtynyttä huttua.
+
+Mutta kun kylän miehet aamulla kuulivat, että Panu oli palannut
+markkinoilta, tulivat he tietämään, mitä oli tehnyt nälänhädän
+häätämiseksi. Oliko eloja ostanut etelän pohatoilta? Saataisiinko pian
+lähteä noutamaan?
+
+Ei ollut mitään tehnyt, ei ollut ostanut; ei ollut, millä osti, ei,
+millä vaihtoi. Silloin kiivastuivat kiusautuneet miehet ja alkoivat
+Panua sadatella:
+
+--Sinun tähtesi tässä nälkää näemme ... sinä vihoitit omat jumalat ja
+vieraat ... kaiken karjankin uhrielukoiksi omistit ja kaiken maailman
+syötäväksi tapatit. Eikä sinulla nyt sitä tointa, että eloa ostanut
+olisit!
+
+--Itse ostakaa! On minulla oma tarpeeni!
+
+--Ja millä ostamme? Kato on kaikesta, kato riistasta, kato kalasta!
+
+--On Panulla rahaa, vaikka ei anna!
+
+--Ottakaa, mitä on!
+
+Miehet uskoivat, ettei ollut, sillä ei Panu tavaraansa piilottanut.
+Mutta kun aina olivat tottuneet siihen, että Panun täytyi auttaa,
+virkkoivat:
+
+--Kun ei kyenne Panu apua antamaan, niin haemme muualta, miehet.
+Kontolan kirkolla on, ja sieltä annetaan.
+
+--Sieltä ovat jo akkanne ottamassa, vastasi Panu pilkallisesti.
+
+--Sinne menemme miehetkin!
+
+He olivat jo ovella, kun Panu huusi heidät takaisin.
+
+--Rahaa saanette! Vielä riittänee haltijain aarre tämän talven varalle.
+Teille kelvottomille haltijain uhrimaljan tyhjennän.
+
+Hän otti tuvan nurkasta kaapista haltijan hopeaisen uhrimaljan, joka
+oli täynnä hopearahoja, ja tyhjensi sen pöydälle:
+
+--Ottakaa siitä, kun iljennette!
+
+Miehet katselivat epäillen toisiaan.
+
+--Mutta jos haltija suuttuu? kysyi eräs.
+
+--En minä ota syytä niskaani! epäröi toinen.
+
+--Mutta minä otan! sanoi Panu.
+
+--Sinä kun ottanet... Ja miehet täyttivät taskunsa.
+
+Ylenkatseen ilme silmissä katseli Panu heidän jälkeensä. Mutta kun hän
+näki tyhjän maljan kumollaan pöydällä, vavahti hänen rinnassaan.
+
+Hän puolustelihe sillä, että täytyihän hänen, täytyi haltijankin
+vuoksi, muuten olisivat menneet.
+
+Mutta vielä hän haltijan aarteen kaksinkertaisena takaisin kiskoo. Ja
+olihan sitä ennenkin lainattu, esi-isäin aikana. Kasken hän ensi
+keväänä polttaa ja sillä maksaa, jos ei muuten voi. Siihen mennessä hän
+tinaa ja vaskea hopeana ja kultana haltijan eteen vuolee. Ei se sitä
+huomaa.
+
+Mutta jos se sen huomaa, jos saa tietää, että typö tyhjä on maljansa?
+
+Silloin saa Karjalan kansa väistyä Korpivaaran vaiheilta niinkuin oli
+saanut väistyä Kontojärveltäkin, kohta kun haltijan aarre sieltä
+hävitettiin--niin ennusti vanha tarina.
+
+Mutta olihan toinenkin ennustus, joka tiesi, että kun heimo suureen
+hätään joutuu eikä muu auta, niin uhratkoon tietäjä viimeisen
+uhrihärän, niin eivät mitkään vihat vaikuta. Ja vielä oli se viimeinen
+musta, suuri härkä uhraamatta.
+
+Ja ehkä koittaisivat vielä ajatkin paremmat...
+
+
+
+
+XXXIX.
+
+
+Jumalanpalveluksen päätyttyä sunnuntaina ennen juhannusta istui joukko
+Kontojärven pitäjän reippaimpia nuoria miehiä pappilan vanhassa tuvassa
+katetun ateriapöydän ympärillä. Kaikki olivat aseilla ja
+matkatamineilla varustetut. Viinet ja jouset riippuivat olalla,
+vyöhystässä kirveet ja puukot, nurkassa oli pystypino keihäitä ja
+keskellä lattiaa rykelmä eväillä täytettyjä kontteja. Pöydän päässä
+istui Martinus Olai, hänkin matkavaatteissa ja aseissa. Vastapäätä
+häntä toisessa päässä pöytää istui Kari.
+
+--Syökää, miehet! kehoitti pappi miehiään. Pitkä on matka ja hankala
+taival. Ei ole levosta eikä ruokailuista matkalla.
+
+Mutta jo olivat miehet osansa ottaneet. Kun pappi oli ruokaluvun
+lukenut, jota kaikki muut paitsi Kari kädet ristissä kuuntelivat,
+nousivat miehet pöydästä.
+
+--Näin olemme Karin kanssa miettineet, ilmoitti Martinus Olai ruualta
+noustua. Jakaudumme kahteen osaan. Toinen joukko sauvoo venheet, kaksi
+tai kolme miestä venheessään, Korpikosken niskaan Korpijärven päähän ja
+ottavat venheisiin lisä-eväitä. Toinen joukko meistä kulkee Karin
+opastamana maitse samaan paikkaan, missä yhdymme ja jatkamme matkaa
+venheillä Korpijärven yli Panulan kylään.
+
+--Teemme niin!
+
+Nuoret miehet olivat innoissaan lähtemään. Alussa olivat pitäjän vanhat
+miehet olleet vastaan retkeä, jota pappi saarnasi. Mutta kun hän
+nuorten miesten puoleen kääntyi, sai hän mielet liikkeelle, ja kun
+lähtö tuli, tarjoutui heitä mukaan enemmän kuin voitiin ottaa. Kauan
+oli siitä, kun oli sotaa käyty, mutta vanhat tarinat elivät ja mieliä
+palamaan panivat.
+
+--Saipahan kerran tämäkin poika sotaan lähteä! huudahti nuorista
+miehistä muuan aseitaan tarkastaen.--Tuolla tapparalla...!--ja hän
+välähytti kirveensä terää.
+
+Mutta silloin taas täytyi Martti-papin teroittaa matkansa tarkoitusta
+ja mitä varten oli tähän retkeen ryhtynyt.
+
+Ei hän tahdo väkivaltaa käyttää, jos Panu hyvällä suostuu alistumaan ja
+mielisuosiolla pakanallisista menoistaan luopumaan. Ei ole lupa
+kenenkään verta vuodattaa, jos eivät ole siihen henkensä puolustukseksi
+pakotetut. Mutta epäjumalain kuvat ja heidän haltijainsa puut hän
+tahtoo hävittää ja maahan hakata.
+
+--Sitä varten tämän kirveeni kupeelleni sidon, ja suokoon Jumala, ettei
+minun sitä tarvitsisi ketään kanssaihmistäni vastaan kohottaa. Jos ei
+vastarintaa tee, saakoon Panukin rauhan, ja olkoon armo hänelläkin. En
+tahdo ihmisten kostoa, vaan Jumalan kunniaa ja että hänen tahtonsa
+täytettäisiin ja hänen valtakuntansa voima tunnustettaisiin.
+
+Kari loi pitkän tutkivan silmäyksen pastoriin, aikoi sanoa jotakin,
+mutta vaikeni kuitenkin.
+
+Mutta Reita virkkoi:
+
+--Vanginnemme velhon ja murhamiehen.
+
+--Mutta emme tutkimatta tuomitse! vastasi pappi. Se on voudinkin käsky!
+
+Hän määräsi miehet viemään tavarat venheisiin ja poistui itse
+sill'aikaa heittämään viimeiset hyvästit vaimolleen.
+
+Itkettynein silmin, mutta kuitenkin tyynen näköisenä kävi Anna-rouva
+hänen kaulaansa:
+
+--Lupaa minulle, ettet kosta pahaa pahalla ... ole hänelle jalo ja
+lempeä, vaikka hän onkin sinulle pahaa aikonut. Lupaatko?
+
+--Olisit kuullut, mitä äsken miehille puhuin ... aivan niinkuin sinun
+suustasi.
+
+--Sitten olen rauhallinen. Enkä tiedä, miksi niin on, mutta nyt ei
+minua enää peloita jäädä yksin niinkuin ennen, sitten kun Jumala kuuli
+rukoukseni. Minä täällä istun ja odotan ja kudon ja ompelen. Tules
+tänne!
+
+Ja hän vei miehensä piirongin luo, avasi laatikon ja näytti hänelle
+kapalokääröjä, jotka oli pinonnut laatikon nurkkaan; toisessa nurkassa
+oli lapsen vaatteita: myssyjä, sukkia ja paitoja.
+
+--Minun on nyt niin vaikea lähteä ja jättää sinut.
+
+--Mene nyt vain, ja Herra olkoon kanssasi.
+
+--Jos sinulle jotakin tapahtuu?
+
+--Ei minulle mitään ... minullakin on nyt suojelijani niinkuin sinulla.
+
+Ja erotessa antoi Anna-rouva miehelleen valkoisen, kuvilla
+kirjailemansa liinan, jonka hän saisi ensimmäiselle pystyttämälleen
+Jumalan alttarikivelle levittää.
+
+Miehet odottivat pihalla kontit selässä, valmiina lähtemään. Veräjän
+suussa istui Kari äänetönnä, synkkänä ja alakuloisena niinkuin ainakin.
+Kun hän näki papin tulevan ulos, vihelsi hän koiraansa, joka hänellä
+aina oli mukanaan, heitti keihäänsä olalleen ja lähti liikkeelle.
+Kuultuaan papin aikomasta retkestä Panua vastaan oli hän itse tullut
+tarjoutumaan oppaaksi, ja hänen neuvostaan oli retki päätetty juuri nyt
+tehtäväksi, jolloin Panulassa toimitettiin tavanmukaiset kevätuhrit.
+
+Hankala ja vaivalloinen oli kesäinen tie läpi soiden ja korpien ja yli
+jyrkkien vaarojen. Kuljettuaan yön ja päivän saapuivat miehet toisena
+iltana Kirovaaran juurelle ja yöpyivät siihen. Vaikka nousu vaaralle
+oli vaivalloinen, eivät malttaneet olla sen laelle kiipeämättä, sillä
+siitä tiettiin näkyvän Kontojärven kirkon ja toisaalta Uhrivaaran.
+Siinähän oli Panu kirkon kironnut, ja siinä se muka oli kumolleen hänen
+eteensä keikahtanut.
+
+--Hän meidät kirosi, me hänet siunaamme!--ja saman kiven päältä, josta
+Panu oli länteen kironnut, luki pappi rukouksen itään, mistä pyhän
+Uhrivuoren laki kesäisen aamun paisteessa häämöitti, luki Isämeidän
+rukouksen ja Herran siunauksen, ja hänen miehensä seisoivat avopäin
+ympärillä.
+
+Mutta miesten silmät seurailivat järvien ranteita ja jokien varsia ja
+vaarojen rinteitä, ja kun pappi oli lopettanut ja lähdettiin
+liikkeelle, virkkoi heistä muuan:
+
+--Jo on niittyjä, jo on kaskimaita!
+
+--Ne ovat meidän! Ja minä en palaja ennenkuin olen kasken kaatanut.
+Siemenet on kukkarossa ... tällä retkellä hakkaan, poltan, vierrän ja
+kylvän, nuo rinteet kasvavat, vaikka puhtaaseen, ruopimattomaan soraan
+ripauttakoon.
+
+Sama tuntui olevan muidenkin mieli, ja matkan kuluessa sai Olai heidän
+puheistaan selville sen, mitä eivät lähtiessään olleet ilmaisseet, että
+useimpain määränä olikin matkalle lähtiessä ollut kaskimaiden
+anastaminen ja kaskien kaataminen, ja he olivat siihen luvankin uudelta
+voudilta hankkineet.
+
+--Se kuuluu olevan kuninkaastakin mieleen, että metsiin halmeita
+tehdään, vaikka se entinen vouti petti Savon miehiä ja petti
+kuningasta, kun karjalaisten puolta piti. Mutta nyt kuuluu Panulan
+velhokin suuren suunnattoman kasken kaataneen, mutta ei ole saanut
+palamaan.
+
+--Mikä siinä oli, kun ei palamaan saanut?
+
+--Heti hakattua joutui kiroihin kaski. Outo mies oli käen kasken päältä
+ampunut, juuri kun onnea kukkui.
+
+--On siinä pitänyt olla tarkka silmä ja varma käsi, kun ammupas nuoli
+käen sydämestä läpi korpikuusen latvaan!
+
+--Liekö ollut oikea mies ... metsänhaltija lie ollut, joka salojensa
+kaadantaa kadehtien ampui onnen linnun.
+
+Kari oli hiljentänyt kävelyään miesten tarinoidessa, mutta kun puheet
+muihin asioihin kääntyivät, kiinnitti hän taas kulkuaan, pysyen aina
+jonkin matkaa edellä opastettavistaan.
+
+Kolmannen päivän iltana saapui matkue Panukosken niskaan. Yövyttiin
+siihen ja odotettiin seuraava päivä puolille päivin venhemiesten tuloa.
+Siitä astuttiin venheisiin, soudettiin se päivä pitkää Korpijärveä ja
+laskettiin illalla maihin Reitalan ahon alle. Saarien lomitse hiljaa
+soudellen oli päästy kenenkään huomaamatta aivan vastapäätä Uhrivuorta.
+Venheet vedettiin maihin, kätkettiin rantametsän suojaan ja yö
+vietettiin niiden alla.
+
+Mutta Kari oli lähtenyt yöksi tiedustelemaan ja vakoilemaan.
+Saavuttuaan kertoi hän, että oli tultu parahiksi uhripäivän aattona ja
+että huomenna olisi ensimmäinen suuri uhripäivä. Uhrikansaa oli kyllä
+saapunut, mutta tavallista vähemmän. Ei ollut tänä vuonna mitä uhrata,
+sillä tapettu oli talvella ruuaksi kaikki elukat.
+
+Karin mielestä olisi nyt heti kohta, kun kylässä vielä nukuttiin,
+soudettava uhrivaaran alle, noustava maihin ja hiivittävä vaaran
+laelle. Siellä oli Panu vangittava. Vastarinnasta ei olisi isoa pelkoa,
+sillä aseettomina menivät miehet uhripaikalle. Siltä varalta, etteivät
+Panua hyvällä jättäisi, vaan lähtisivät kylästä aseitaan noutamaan,
+tuli miehistä toisten olla vuoren ja kylän välisellä kannaksella
+estämässä heitä sitä kautta talojen ja aseittensa turviin pääsemästä.
+Sitä varten, että sittenkin pääsisivät läpi murtautumaan, oli yhden tai
+parin miehen piilouduttava Panulaan ja pistettävä kostoksi talo tuleen,
+jos merkin saisivat.
+
+--Reita on luvannut taloon piiloutua, lopetti Kari.
+
+--Reita! huudahti pastori moittien ja kummastellen.
+
+--Olisihan se meidätkin polttanut,--puolustelihe Reita.
+
+--Ei se ole kristillistä, eikä murhapoltto sovi niille, jotka tulevat
+evankeliumia tuoden.--Ja kääntyen Karin puoleen sanoi hän:--
+Uhrivuorelle menemme ja siellä hänet vangitsemme, mutta emme väijyen
+hänen kimppuunsa käy. Suoraan astumme esiin ja pahantekijän ja velhon
+tilille teoistaan vaadimme.
+
+--Tee niinkuin tahdot ... sinun on karhusi kierroksessa, ja vasta kun
+siitä ulos murtautuu, on muilla aika ajoon lähteä omalla laillaan,--
+vastasi Kari.
+
+Piilopaikkaan Reitalan aholle näkyi selvään kaikki, mitä Panulan
+pihassa toisella puolen saunaa tapahtui. Näkyi, kuinka uhrikansa sinne
+vähitellen kokoontui, kuului laulua ja soittoa, ja jono lähti
+liikkeelle vuorta kohti ja sinne sen rinnettä kiipesi. Silloin
+työnnettiin venheet vesille ja soudettiin nopeasti Panulan rantaan.
+
+Panulan piha oli täynnä naisia ja lapsia, jotka uteliaina ja ihmeissään
+katselivat outoja tulijoita.
+
+Tultuaan miestensä kanssa keskelle pihamaata virkkoi Martti-pappi:
+
+--Herran Jeesuksen rakkautta ja Isän Jumalan rauhaa toivotan teille
+kaikille!
+
+--Rauha sinulle itsellesi! vastattiin naisten joukosta.
+
+--Miksi olette täällä ettekä tuolla uhrivuorella? kysyi hän.
+
+--Eivät saa naiset tänä vuonna uhrivuorelle nousta,--vastasi Ilpotar.
+Niin on määrännyt mainio tietäjä ... arpako lienee sen sanonut, vai
+itsekö lienee keksinyt? Meistä saasta tarttuisi, ja meistä haltijan
+vihat viskautuisi. Se on meille rangaistukseksi, kun kävimme sinua
+Kontojärvellä kuulemassa. Uhriamme tarjosimme, mutta eivät kelvanneet
+akkain uhrit. Eivät miestenkään uhrit muut kuin hänen omansa. Mustan
+vanhan härkänsä haltijalleen vei.
+
+--Seuratkaa minua, vaimot ja lapset, niin pääsette uhrista osallisiksi.
+Jeesuksen Kristuksen uhripöydälle ovat kaikki yhtä tervetulleet, miehet
+niinkuin naisetkin.
+
+Hän aloitti virren. Reita oli löytänyt pihalta vanhan kanteleen ja
+alkoi sillä säestää. Kaikki papin miehet yhtyivät virteen, tapailivat
+sitä naisetkin, ja kohta oli koko jono liikkeellä uhrivuorelle.
+
+--Ei mennä! epäröivät naisista muutamat uhriveräjällä ja alkoivat
+kääntyä takaisin.
+
+--Nyt mennään! huusi Ilpotar ja astui ravakasti edelle.
+
+
+
+
+XL.
+
+
+Musta uhrihärkä seisoo nuoriin sidottuna ja pää jalkain väliin
+vedettynä, niska kyömyssä, silmät jurosti palaen ja sieraimet tuon
+tuostakin päristäen kahtaalle hajautuvan patsaan tuimaa sisua--vanha
+härkä, monen uhrimullikan kantaisä, jota on kauan säästetty, mutta joka
+nyt oli päätetty uhrata kaikkien tuhojen torjumiseksi.
+
+Panu seisoo valmiina iskeäkseen kirveen härän otsaan, ympärillä
+seisovat miehet kehässä, kaikkien huomio on kiinnittynyt toimitukseen,
+kirves jo välähtää noustakseen, kun törmän alta, puiden lomitse astuu
+esiin Kontolan pappi ja hänen jäljessään muut aseelliset miehet
+synkkänä jonona.
+
+Panun kirves laskeutuu hitaasti alas, toinen käsi tapaa härkää sarvien
+välistä ja jää siihen. Hämmästyen ja odottamatonta ilmestystä oudostuen
+hän ei saa sanaa suustaan, seisoo lyhyen hetken kuin kivettyneenä,
+jolloin pappi käy lähemmä ja laskee kätensä härän lanteelle.
+
+--Mitä tahdot? kysyy Panu silloin tuimasti, vaikka hänen äänensä vähän
+vavahtaa.
+
+--Tietänet kysymättäsikin, mitä tahdon, vastaa pappi rauhallisesti ja
+varmasti. Kiellän sinua uhriasi toimittamasta ja tulen vaatimaan sinua
+tililie teoistasi.
+
+--Uhrini toimitan enkä ole sinulle velkapää tekemään tiliä teoistani.
+Irroita kätesi haltijan pyhitetystä uhrista!
+
+Panu heilauttaa kirvestään.
+
+--Laske maahan kirveesi! käski Martinus Olai.
+
+--Pois täältä ensin! Pois kutsumaton pyhältä vuorelta!--Pois kätesi
+siitä haltijan uhria saastuttamasta!
+
+Panu teki liikkeen sysätäkseen papin härän äärestä. Mutta kun Olai
+tyynesti ja hätäilemättä ja varmasti vihollistaan silmäten irroitti
+kirveen huotrastaan ja antoi sen riippua kädessään kupeellaan, peräytyi
+Panu. Papin miehet olivat astuneet esiin ja asettuneet puolikehäksi
+hänen ympärilleen; Panun miehet olivat sitä mukaa vetäytyneet hänen
+puoleensa ja seisoivat hänen takanaan. Heitä oli monta vertaa enemmän,
+mutta he olivat aseettomia.
+
+--Kuule minua, Panu, en tahdo mitään pahaa sinulle enkä miehillesi!
+
+--Mitäs sitten tahdot?
+
+Pappi osoitti kirveensä hamaralla epäjumalan kuvaa ja pyhää puuta ja
+virkkoi:
+
+--Tahdon syöstä maahan tuon saastaisen kuvan, jonka olet tuohon
+pystyttänyt ... tahdon kaataa kumoon tuon puun ja tuon tulen sammuttaa.
+Sinut itsesi kutsun kuninkaan käskynhaltijan nimessä vastaamaan
+murhasta, murhan yrityksestä ja velhoudesta. Ettei viatonta verta
+vuotaisi, kehoitan sinua olemaan vastarintaan rupeamatta, joka ei sinua
+mitään hyödyttäisi, sillä sinä näet, että miehesi ovat aseettomat.
+
+Nyt vasta huomasi Panu, että hän oli yksin aseellinen ja että kaikki
+hänen miehensä olivat aseita vailla. Mutta hänen verivihollisensa oli
+hänen kätensä saavutettavissa, olisi siinä vain lyhyen hetken niinkuin
+kokko, joka tuokioksi pysähtyy yhteen kohti ilmaan ennenkuin
+saaliiseensa sieltä iskee--ja hänen kirveensä tavoitti papin päätä
+kohti. Mutta lumottu oli ase ja lumottu käsi, joka sitä heilautti ...
+varren lyhenti vieras velho, oman kirveensä varren pitensi eikä terä
+ylettynytkään uppoamaan silmien väliin otsaan niinkuin oli tähdätty,
+vaan terä terään sattui, tulta iski ... ja ennenkuin Panu ehti
+uudelleen, hujahti papin kirves ja katkaisi nuoran, jolla härkä oli
+sidottu.
+
+Härkä ryntäsi eteenpäin, heitti kumoon Panun, hajoitti miesryhmän hänen
+takanaan ja karkasi metsään.
+
+--Sitokaa hänet! huusi pappi.
+
+Ja ennenkuin Panu ehti tointua härän sarvista saamastaan iskusta,
+olivat Kari ja Reita ja pari muuta miestä hänen kimpussaan ja väänsivät
+kirveen hänen kourastaan. Pappi karkasi kuvan kimppuun ja syöksi maahan
+sen yhdellä ainoalla iskulla, sirotti palavat puut uhripaadelta
+ympärilleen, potkaisi sitten hahlapuun kumoon, jolloin vesi isosta
+uhrikattilasta kaatui tuleen ja puhalsi poroa ja höyryä sakeana pilvenä
+ilmaan.
+
+Panun miehet eivät tointuneet liikahtamaankaan ennenkuin kaikki oli
+tapahtunut ja Panu aseellisten miesten keskessä rautaisten kourien
+pideltävänä.
+
+--Auttakaa, miehet! kiljui hän, koettaen turhaan riuhtaista itseään
+irti. Käykää päälle! Tulkaa tänne!
+
+Ilpo ja muutamat muut tempasivat käteensä, mitä sattuivat saamaan,
+kiviä ja keppejä, mutta väistyivät ojona olevien karhukeihästen edestä.
+
+--Heittäkää kivillä! huusi Panu.
+
+Pappi oli hypännyt uhripaadelle ja huusi savun seasta kirvestään
+välähyttäen.
+
+--Pysykää aloillanne! Ken kohottaa kätensä, saa nuolen rintaansa. Turha
+on teidän aseettomien miesten käydä meitä vastustamaan!
+
+--Rientäkää kylään ja noutakaa aseenne! käski Panu. Onhan teitä toista
+vertaa enemmän miehiä!
+
+--Sulkekaa tie siellä! komensi Olai. Joka astuu askelenkaan, hänet
+hukka perii!
+
+--Voi teitä kurjia raukkoja! kähisi Panu nähdessään, etteivät
+hölmistyneet miehet mihinkään ryhtyneet, ja koetti vielä kerran
+ponnistautua irti.
+
+--Älkää päästäkö häntä!
+
+--Kyllä pysyy! vastasi Kari ilahtuen.--Nyt pysyt!
+
+Silloin astui pappi alas uhrikiveltä, heitti pois kirveensä ja meni
+miehiä kohti, jotka olivat vetäytyneet loitommalle pyhän koivun alle ja
+sen taa.
+
+--Tulkaa lähemmä! sanoi hän lempeästi.--Ja naisille, jotka olivat
+puiden välistä tapausten menoa seuranneet, huusi hän:--Käykää tänne,
+vaimot, tahdon puhua teillekin!
+
+--Pois naiset pyhästä uhritarhasta! huusi Panu.
+
+--Nyt olen minä täällä käskemässä ... älkää pelätkö!
+
+--Mennään, kun saadaan! virkkoi Ilpotar ja astui häpeämättä uhrikentän
+yli. Muut naiset hiipivät puiden taitse miestensä taa.
+
+Silloin astui miesjoukosta esiin Jorma:
+
+--Mitä meiltä tahdot? kysyi hän. Miksi meitä vastaan vihamiehenä
+karkaat ja uhrivuorta häpäiset?
+
+--En teiltä mitään tahdo ... enkä _teidän_ vihamiehenänne tule. Tuon
+noidan ja murhamiehen vihamies olen, mutta teidän olen ystävä ja teille
+rauhan sanoman julistan. Hän teitä villitsee ja oikean Jumalan luo
+tulemasta estää. Hän on teille puujumalan pystyttänyt ja sille
+uhraamaan pakottanut. Nyt on se kummitus kukistettu ja hänen
+uhritulensa sammutettu. Teidän tähtenne olen sen tehnyt, ettette
+helvettiin joutuisi ja siellä palaisi. Sillä se on perkeleen kuva ja
+helvetin tuli. Ei teidän häntä pelätä tarvitse, ei hän teille enää
+mitään voi. Eivätkä haltijatkaan, joita palvelleet olette, mitään
+mahda, kun heti kohta heidät kirootte ja Jeesuksen Kristuksen armoon
+turvaatte.
+
+--Emme hyviä haltijoitamme kiroo, vastasi Jorma.
+
+--Uusi Jumala omistakaa!--sanoi Olai,--yksi ja ainoa, josta teille jo
+paljon puhunut olen ja josta tahdon teille kohta enemmän kertoa ...
+suuri on hän ja laupias ja kaikkivaltias, joka teille ajallisen ja
+iankaikkisen onnen on antava. Tulkaa tänne lähemmä!
+
+Ja vasten tahtoaan, tietämättä miksi, totellen ainoastaan hänen
+silmäinsä luontia ja äänensä houkuttelua, astuivat miehet muutamia
+askelia lähemmä, piiriään pienentäen.
+
+--Älkää kuulko häntä! huusi silloin Panu papin miesten keskestä. Älkää
+jättäkö isäinne jumalia! Älkää salliko hänen häväistä haltijoita, joita
+palvelleet olemme. Tuho teille, jos sen teette! Kiesusta se teille
+tarjoo kuin saksa parempia tavaroitaan. Ei tule Kiesuksesta mitään
+hyvää. Ei muuta kuin rasituksia ja raskaita veroja!
+
+--Itse sinä kansaa uhrilla rasitat! vastasi Jorma.
+
+Mutta Panu huusi:
+
+--Parastanne olen aina tarkoittanut, teille metsän otukset eteenne
+ajanut, teille kaupat käynyt, teitä tiedoillani, taidoillani auttanut!
+Hyväntekijänne olen!
+
+--Sortajamme olet ollut, nylkijämme, pettäjämme! virkkoi Kari hänen
+takanaan.
+
+Panu nyhtäisihe eteenpäin ja tempasi pitelijänsä mukanaan puun alle.
+Hän seisoi nyt miestensä edessä, papin ja heidän väliin asettuen,
+ikäänkuin estääkseen heitä hänen haltuunsa joutumasta.
+
+--Kaikki omani saatte! huusi hän... Varokaa itseänne! Se loihtii ja
+lumoo teidätkin ... naiset jo lumosi ja vielä miesten mieletkin
+kääntää. Vieras se on teille, velho ja viettelijä, minä olen kanssanne
+samaa sukua ja heimoa ... pois hänet ajakaa ja minut vapauttakaa! Jos
+minut hänen käsiinsä jättänette, kaikkien haltijain vihat teitä kohtaan
+kääntyköön!
+
+--Itse olet haltijoita vihoittanut ja Tapion kiukkuun kansaa kohti
+yllyttänyt! vastataan hänelle.
+
+--Aina olen metsän väkeä teille lepytellyt!
+
+--Entäs kun aarteensa tyhjensit?
+
+--Heimon hyväksi sen tyhjensin!
+
+--Itse olet enimmän osan pitänyt!
+
+--Kaikki saa Tapio omansa takaisin!
+
+--Entä kun hänen ilveksensä ammuit pyhältä vuorelta?
+
+--En ole hänen ilveksiään ampunut!
+
+--Kari tietää, hän puhukoon.
+
+--Niin on kuin Jorma sanoo!
+
+Kari kertoi, miten he Jorman kanssa olivat ilvestä ajaneet ja sen Panun
+ampumana pyhältä vuorelta tavanneet.
+
+--Semmoinen olet! lopetti hän.
+
+--Tiesin, mitä tein,--vastasi Panu päätään nostaen. Haltijalta luvan
+hankin, haltijain tahdon tiesin. Minä kaikki tiedän, te ette mitänä.
+Ette omaa tuhoanne pelätä tiedä.
+
+--Älä kehu tiedoillasi, vastasi pappi, astuen hänen eteensä. Et mitänä
+tiedä, vaikka kehut. Tiesitkö voudin koskeen suistuvan, kun sen suden
+suuhun Annikin syöksit?... Tiesitkö, kenen kirosit, kun kirkon
+kirosit?... Et omaa vaimoasi kristityksi tiennyt ... et tiennyt, ketä
+omasta pojastasi kasvatit, kun olit tietäjäksi kasvattavinasi... Et
+tiedä vieläkään, kuka väärään viisautesi ohjasi. Tietäjä luulet
+olevasi, mutta on sinua parempi tietäjä, joka on hankkeesi häpeään
+saattanut.
+
+Panu luuli, että pappi itsestään puhui ja saman luulon luki hän omiensa
+silmistä. Hänen katseensa arkiutui, hän räpytti luomiaan ja hänen
+jäsentensä pinnistys laukesi. Hän aikoi sanoa jotakin, mutta tunsi
+sanainsa voiman yht'äkkiä laimenneen. Tuon työtä se oli kaikki ... se
+se oli kaikki tiennyt ja tahtonut...
+
+--Petturi olet, valehtelija, itsesi kehuja, et muuta mitänä! jatkoi
+pappi. Ja kääntyen hänen miestensä puoleen--Semmoista olette kuin
+esivaltaa totelleet, sen neuvoja kuin Jumalan tahtoa seuranneet. Jo on
+aika, että hylkäätte hänet ja hänen oppinsa!
+
+Miehet eivät mitään virkkaneet, mutta kysyvin silmin kaikki Panuun
+katsoivat.
+
+--Ei teidän tarvitse hänen kostoaan pelätä, ei hänen silmäinsä kiiltoa
+kammoa. Voimaton hän on oikean Jumalan edessä seisoessaan ja hänen
+tuomiolle tullessaan.--Ja Panun puoleen kääntyen:--Lopussa ovat
+loitsusi, Panu, tehottomat taikasi. Olet rangaistuksesi ansainnut ja
+tuomiosi on valmis. Mutta en tahdo sinua Turkuun velhona poltettavaksi
+lähettää, jos kadut ja käännyt. Kiroo haltijasi, taikasi ja entinen
+menosi niinkuin kerran kirkon kirosit. Kun loihduistasi tämän puusi
+alla nyt luopua luvannet, kun sanonet näille, joita pakanuuden
+pimeydessä kuljettanut olet, että minua seuraavat, ja kun käskenet
+heitä tämän uhripuun maahan hakkaamaan, annan sinulle armon, sillä
+armon Jumala on Jeesus Kristus.
+
+Mutta silloin kohensihe Panu taas ja virkkoi:
+
+--En armoistasi minä. Enkä haltijoitani kiroo. Vaikkakin minut
+tuhonnet, elävät tietoni ja taikani... Haltijana henkeni kuoltuani
+kiertää. En käske haltijan puuta kaatamaan. Haltija puunsa asunnokseen
+tarvitsee. Sen alla on hyvä ollakseen. Pystyssä puu parempi kuin
+pitkällään.
+
+Silloin tempasi pappi maasta kirveensä ja iski sen pyhän puun kylkeen.
+Naiset parahtivat, ja miehet hypähtivät pelästyneinä puun alta. Jorma
+huusi:
+
+--Älä iske pyhää puuta! Ukon tuli sinut polttakoon!--ja hän kohotti
+vapisevat kätensä taivasta kohti.
+
+--Tänne miehiä lisää! huusi pappi, ja kohta lenteli koivun kyljestä
+lastuja kahden kolmen kirveen iskuista, sinkoillen Jorman, Panun ja
+hänen miestensä silmille. Latva tutisi, runko ja oksat vavahtelivat
+niinkuin horkka olisi puuta puistanut, ja kohta kaatui se ensin
+parahtaen ja sitten isoa rytinää pitäen pitkäkseen maahan, vetäen
+ympärillä olevaa metsää mukanaan.
+
+--Siinä on nyt haltijasi asunto!
+
+Jorma naurahti:
+
+--Ei haltija yhden puun varassa ... monet ovat vuorella puut! Yhden
+alta ajoit, toisen alle asetaikse. Jos olisi siinä vielä ollut, olisi
+tuli taivaasta sinut polttanut.
+
+--Vuori palaa! huudettiin silloin loitompaa, jonne naisia oli paennut
+puun kaatumista pakoon..
+
+Tuntui savua ja palavan pihkan kärskyä ilmassa, kuului ritinää,
+räiskettä, alkoi näkyä liekkejä runkojen välistä ja yht'äkkiä kurahti
+kulo kuuseen, hypäten siitä salaman nopeudella toiseen ja kolmanteen.
+
+--Jo tuollakin palaa! Ympäriinsä palaa! Koko vuori palaa!
+
+Kuivaan kivisammaleseen, kanervaan, katajikkoon ja havupuihin tarttunut
+tuli, joka oli syttynyt uhripaadesta metsään heitetyistä kekäleistä,
+levisi nopeasti ja ajoi savua uhripaikalle. Huutaen ja parkuen
+karkasivat naiset tulta pakoon, miehet riensivät tulta kohti, sekä
+papin miehet että Panun miehet, näkivät, että sammuttaminen oli
+mahdotonta ja kiiruhtivat kohta kaikki alas vuorelta palamasta
+pelastuakseen.
+
+Pappikin seurasi mukana, täytyen hänenkin rientää ulos savun seasta.
+
+Häntä sysättiin takaa ja hän oli kaatua kumoon jonkun ohitse karkaavan
+edestä. Se oli Panu, joka kahden kesken Karin kanssa jääneenä oli
+ryöstäytynyt irti. Samassa karkasi Karikin jäljestä huutaen, että
+ottaisivat Panun kiinni. Mutta ei kukaan joutunut tulen tieltä
+paetessaan häntä auttamaan, ja Panu oli kadonnut jäljettömiin samoin
+kuin Karikin.
+
+Kun kuloa pakenevat niityn yli juostuaan olivat kokoontuneet vuorta
+vastapäätä olevalle kalliolle, jonka alla Panulan talo oli, näkivät he
+koko vuoren yhtenä ainoana tulipatsaana, jättiläiskokkona, joka
+suitsusi savua ja kipinöitä ja lennätteli hiiltyneitä puitten oksia
+kauas sekä niitylle että järveen, johon ne sähisten putoilivat.
+Metsälintuja lensi rääkkyen ilmassa, jäniksiä laukkasi laumoittain
+niityn poikki, kettuja, ahmoja ja ilveksiä yritteli samaa tietä, mutta
+ihmisiä pelästyen heittäytyivät ne järveen ja uivat yli toiselle
+rannalle. Ei kukaan uskaltanut eikä ehtinyt ahdistaa metsänhaltijan
+elättieläimiä. Mutta mustaa uhrihärkää ei näkynyt tulevaksi. Sen oli
+haltija viimeisenä uhrinaan ottanut.
+
+Yhä suuremmaksi yltyi palo, nieli ensin kuivat havumetsät
+kostealehtisiä lehtoja kierrellen, mutta ahmasi viimein nekin,
+laskeutui yhä alemma, hyökkäsi yli avopäiden kallioiden yhä kehäänsä
+laajentaen ja sen keskustaa, vuoren huippua, yhä sakeampaan savuun
+kietoen.
+
+--On siinä kaski! virkkoi joku papin miehistä.
+
+--Palaapahan _se_, vaikkei Panun kaski palanut.
+
+--Se on sinä, kuka sytytti.
+
+--Panu tulen manasi ... toista polttamaan kirosi, omat alueensa
+sytytti.
+
+--Voi, kun olisi totellut, ei olisi pyhä vuori palanut! ruikutti joku
+naisista.
+
+He olivat lapsineen turvautuneet pappiin ja juosseet hänen mukanaan
+Panulan pihan läpi. Nyt seisoivat he kuin säikähtyneet lampaat kallion
+alla hänen jalkainsa juuressa. Pitkänä, mahtavana, yliluonnollisena
+olentona seisoi hän heidän edessään keihääseensä nojaten, kasvoissa
+tuima, tuomitseva ilme.
+
+Nyt oli koko vuori tulessa alhaalta ylös asti, ja mustana ja paksuna
+kuin ukkospilvi seisoi savu taivaalla tyynessä ilmassa. Välistä peittyi
+aurinko kokonaan sen taa, niin että musta varjo kattoi maan, välistä
+paistoi se savupilvien hienotessa milloin punaisena, milloin keltaisena
+kiekkona niiden lomasta.
+
+Naiset alkoivat itkeä ja valittaa, ja silmiään peittäen nyykähtivät
+heistä jo toiset maahan, polvilleen langeten.
+
+Miehiä seisoi ryhmä vähän loitompana, ja he näkyivät jotakin neuvoa
+pitävän. Sitten vetäytyivät hekin lähemmä, ja Ilpo astui papin eteen.
+Vavisten hän virkkoi:
+
+--Pyörtänet sanasi ... luulevat Panun palaneen, kun ei näy ... en
+tiedä, on saattanut lintuna pakoon lentää ... mutta ei tiedä hänen
+tulojaan. Eivät enää osaa hänen kostojaan pelätä ... ruvennet sinä
+tietäjän töille...
+
+--Mitä puhut?
+
+--Lue loihtu ... tee taikasi ... sammuta tuli ... estä edemmäksi
+leviämästä.
+
+--Rukoile Jumalaasi puolestamme!
+
+--Tuli palaa niin kauan kuin tahtoo--vastasi pappi totisena, mieli
+juhlallisena komeasta palosta, joka häntäkin kammotti.--Jumala sen
+aikanaan sammuttaa.
+
+--Saaos sammumaan ... suuret lahjat sinulle tuomme ... pois peloitit
+omat haltijamme... Eivät ikinä takaisin tule ... sinun Jumalasi
+mahtavampi ... pyhän vuoren poltti ... älä anna enää talojamme polttaa
+... teemme, mitä tahdot.
+
+--Eivät talonne pala ... pidämme vartiota, etteivät pala. Rukoilkaamme
+yhdessä. Langetkaamme polvillemme!
+
+Hän lankesi polvilleen, ja muut seurasivat mukana, mutta kun hän alkoi
+rukouksensa, kuului huuto:
+
+--Panula palaa!
+
+Savua nousi Panulan pihasta, ja kun pappi riensi sinne miehineen,
+näkivät he Karin heinähangolla heittelevän ympärilleen palavia
+kaislavuoteita, jotka oli päiväksi kannettu pirtin seinämälle. Hän
+heitti niitä tuvan katolle, aittain katoille ja kiidätti viimeiset
+saunan katolle. Kuivat tuohikatot hulmahtivat tuleen silmänräpäyksessä.
+
+--Miksi teit tämän? kysyi pappi.
+
+--Koston täyttämiseksi,--vastasi Karl kiiluvin silmin. Tulkoon nyt
+takaisin tietäjä, tuhkana hänen tanhuansa pölisee!
+
+Ennen iltaa oli Panula porona ja pyhä vuori mustana, suitsuavana
+rauniona.
+
+
+
+
+XLI.
+
+
+Useita päiviä peräkkäin saarnasi Martinus Olai kansalle kukkulalla,
+joka on yläpuolella entistä Panulaa. Kukkulan laella on tasainen kenttä
+kuin lattia, ja sen laitaan on hirsistä alttari kyhätty, jonka päälle
+on valkoinen liina levitetty. Liinan päällä, johon papin rouva on
+ristin kuvan ommellut, on kastemalja ja rippikalut ja raamattu. Sen
+edessä seisoo pappi ja puhuu levähtämättä aamusta iltaan, vastapäätä
+suitsuavaa vuorta. Iso on hänen äänensä ja kuuluu kauas ympäristöön,
+yli palaneen Panulan aina toiselle puolen salmen Ilpolan pihalle. Ei
+pääse kansa, joka oudon palon huomattuaan on rientänyt kaukaisistakin
+kylistä siitä selkoa ottamaan, hänen äänensä kuuluvilta. Jo metsiin
+tulevat vastaan virret, joita puheen lomaan veisataan, ja järven
+selälle kaikuu soutajia vastaan saarnaajan sanat.
+
+Ensin he uteliaina kauempaa kuuntelevat, sitten lähennellen ja viimein
+ympärille asettuen häntä hartaasti seuraavat.
+
+Hän puhuu heille suuresta Jumalastaan, joka on maailman luonut ja
+kaikki, mitä siinä on. Hän puhuu paratiisista ja ensimmäisistä
+ihmisistä ja heidän lankeemuksestaan. Hän puhuu Hänen Pojastaan, joka
+oli ihmisten pahain töiden sovittamiseksi ja Isänsä vihan
+lepyttämiseksi itsensä uhrannut ja tehnyt kaikki muut uhrit
+tarpeettomiksi, joka oli manalaan mennyt ja kaikki pahat haltijat ja
+henget ja perkeleet sinne sitonut. Hän puhuu maailman lopusta, jolloin
+koko maailma on tulessa palava niinkuin tuo uhrivuori, ja viimeisestä
+tuomiosta, jolloin kaikki kuolleet haudoistaan herätetään ja
+iankaikkisen Jumalan kasvojen eteen asetetaan. Ne, jotka ovat
+kristityiksi tulleet, voivat silloin autuaiksi ja taivaan iloista
+osallisiksi tulla, mutta kaikki pakanat ja epäjumalain palvelijat hän
+syöksee iankaikkiseen kadotukseen, palavaan helvetin tulipätsiin, jossa
+on oleva itku ja hammasten kiristys. Mutta ei Jumala, joka heitäkin
+täällä erämaiden keskessä on ajatellut, ole tahtonut heitä
+iankaikkisesti kadottaa. Sentähden on hän lähettänyt hänet tänne heitä
+lapsiksensa tekemään ja pyhän kasteensa kautta taivaan valtakunnasta
+osallisiksi saattamaan. Uudet nimet hän on heille antava, uuden mielen
+ja uuden sydämen ja pesevä pois heistä vanhan saastan. Tulkaa tänne
+hänen kastettavikseen!
+
+Ei kukaan vielä tullut, eivät mitään virkkaneet, kuuntelivat
+äänettöminä ja poistuivat verkalleen. Mutta keskenään puhelivat miehet
+siitä, mitä olivat kuulleet.
+
+Hyvät sillä tuntui olevan jumalat ... laajat tiedot oli sillä
+tietäjällä, laajemmat kuin Panulla. Lieneekö enää omista haltijoista
+apua ... pois oli ne peloittanut, ei oltu osattu uhrivuorta palamasta
+estää ... suuttuneet jo iäksi lienevät. Ei osattu lepytellä, kun ei
+oltu ennen opittu. Tietäjän toimena oli aina ollut haltijain hoito.
+Mutta nyt oli Panu niillä teillään ... lie palanut tai lienee
+pakosalla. Jos tulisikin takaisin, ei pappi sitä rauhaan jättäisi. Ei
+ollut Panusta enää tietäjäksi. Ei rauhattomuus lopu ennenkuin on Panu
+hänen käsissään. Ei ollut pojastaankaan eikä muille ollut tietojaan
+neuvonut.
+
+Pahoin oli Panu monen asian tehnyt. Pahoin teki, kun kirkon kirosi--
+väärin oli hänen arpansa neuvonut, kun vihan tielle neuvoi--kun
+viinalla haltijata juotti: nyt se hänen oman talonsa poroksi poltti--ei
+olisi pitänyt Annikkia voudille antaa--ja aina hän isoja uhreja vaati.
+Tuhoksi oli ollut Karjalan kansalle hänen tietonsa! Uusittavat lienevät
+jumalat, toisiin tietoihin ja toisiin tietäjiin pitänee turvautua...
+Olisiko tuo pahaksi, jos papin kastaa antaisi? Jos ei ylen hyväksi,
+niin ei perin pahaksikaan. Hyvästihän Kontojärvellä elettiin, ei
+puutteista tiedetty, oiva oli heillä jumala, tietäjä ylen etevä. Ei
+uhria kysynyt, ei riistasta eikä kaupan saaliistakaan sille osaansa
+vaatinut. Olisiko kasteen ansiota kaikki tuo?
+
+Ja siitä naiset pappia kiittämään. Missä tapasitte miehen, joka
+juhlallisemmin puheli, joka ryhdikkäämmin astui, joka hellemmin
+haastatteli, kun kahden kesken hänen puheilleen menit? Ei lehdoissa
+uhriaan uhrannut, tuvan oli haltijalleen teettänyt, ison ja avaran, ei
+sieltä naisiakaan ajanut, salli kaikkien uhripöytänsä eteen astua.
+Tuvan semmoisen ehkä tännekin teettäisi, siin' olisi haltijan hyvä olla
+kesänsä talvensa, ei hänen tarvitsisi puissa piileksiä, ei lumen alla
+värjötellä, aina olisi saapusalla, ja missä haltija viihtyy, siinä on
+hyvä olla hallittavainkin.
+
+Mentiin taas aamulla varhain kuulemaan saarnaa Panulan kukkulalla.
+Uusia ihmeitä puhui hän jumalastaan. Kaikki tiesi ja kaikki taisi se,
+kaikkia näkymättömällä kädellä johti. Ei pudonnut varpunenkaan oksalta
+hänen tietämättään. Pilvien ja tähtitarhain takana istui ja hallitsi
+maita ja taivaita. Sieltä pani auringon nousemaan ja sen laskemaan
+laittoi, siellä pilviä piteli, siellä tuulet ja sateet synnytti. Eikä
+ketään toistaan parempana pitänyt, rikkaan rukous oli hänelle yhtä
+otollinen kuin köyhän, lesken ropo yhtä rakas kuin pohatan uhri, antoi
+paistaa päivänsä niin hyville kuin huonoillekin.--
+
+--Tulkaa, tunnustakaa tämä Jumala, omistakaa hänet, kun vielä aika on,
+itsenne hänen lapsiksensa kastattakaa! Ei hän ketään pakota, ei ketään
+käskemällä käske. Mutta ei tiedä kukaan, milloin on ohitse hänen
+armonsa aika, milloin hänen pitkämielisyytensä päättyy. Ja silloin lyö
+hän kiinni armonsa oven, ja silloin kuuroille korville kolkutatte.
+Ystävänä hän minut lähetti, en miekkaan enkä keihääseen tarttunut,
+mutta kerran vielä hän vainolaisen luoksenne lähettää, pois täältä
+teidät korpiin karkoittaa, tulella ja miekalla ajaa; niinkuin ajoitte
+te Lapin miehet. Markkinatien teiltä kuningas silloin sulkee,
+markkinarauhan mitättömäksi julistaa, ja missä kulkenette, ojona on
+aina hänen kätensä teitä kurittaakseen. Kavahtakaa teitänne!
+Miettinette tarkoin, mitä olen sanonut! Huomenna mielenne
+ilmoittanette.
+
+Eilen päätti hän virrellä puheensa, siunasi ja rukoili, ja lempeä oli
+ilme hänen silmissään. Nyt lopetti lyhyeen, tylysti astui alttarinsa
+edestä ja rypyssä oli hänen otsansa.
+
+Miettivät taas miehet, totisina tuumivat, mutta kuta enemmän miettivät,
+sitä epävarmemmiksi kävivät. Ilpo kysyi arpaa, kotikannusta saunassaan
+tiedusteli, mutta ei arpa mitänä tiennyt; palanut oli iso kannus, joka
+koko heimon asioissa neuvoja antoi, ja vapisi arpojan käsi. Poissa oli
+oikea arpoja. Ja mitäpä arvastakaan, valetta oli Panullekin ladellut...
+
+Lähetettiin Jorman majalle miehiä neuvoa kysymään. Vanhahan oli äijä,
+honkia horisi, aina sitä Väinöään vatvoi, mutta paljon oli nähnyt,
+paljon kuullut ja monia mielessään miettinyt.
+
+Tuli Jorma miesten neuvotteluun Ilpolan tanhualle ja näin puheli:
+
+--Kun mieltäni kysytte, mieleni sanon. Ei ole usein Jormaa kysytty,
+viimeisen kerran nyt puhun. Varoitin vihan tielle lähtemästä, kielsin
+kiroten kulkemasta. Nyt kävi niinkuin käyvän ennustin. Toteutui Lapin
+miehen ennustus. Ei olisi pitänyt köyhän miehen majoja polttaa.
+Kukistettu on Panun tieto. Valetieto oli Panun tieto. Vihoitti omat
+jumalat ja vihoitti vieraat. Sotaa kylvi, sotaa niitti. Vainon vakoa
+kynti, vaino kasvoi, ja viha versoi. Pakosalla on itse, ja pakoteillä
+ovat hyvät haltijat. En luule näille maille takaisin tulevan. Ei tule
+Tapio kuloisille kankaille, ei Mielikki maille mehuttomille. Palanut on
+pyhä lehto, Tapion karjan suoja, ja Kontolan miehet täällä jo
+kaskimaita katselevat. Noin näin nykyiset asiat, vieläkö muita
+kysynette?
+
+--Sano, käymmekö kastettaviksi?
+
+--Käydä täytynee, kun esivalta pakon panee. Sama teille lienee
+luopioille, kenen jumalia palvelette. Väinön tiedon hylkäsitte, ainoan
+oikean annoitte ylön. Papin tieto toki parempi kuin Panun tieto. Ei
+puujumalia palvele, ei tyhmiä taikoja tekemään käske, ylähissä
+taivahissa hänen taattonsa asuvi. Hyvä on hänen virtensä, vaikkei
+Väinön virsien veroinen, teille välttänee. Tehnette niinkuin käskenee.
+
+--Entäs sinä, Jorma?
+
+--Minä en Väinöä kenenkään Kiesuksiin vaihda. Mutta en vastarintaankaan
+vanha kykene. Teen niin kuin Väinö teki. Näin teki Väinö: Kun Marjatan
+poika hänen mailleen tuli, purteensa astui, pois purjehti. Pois lähden
+minäkin. Pois korpiin painun, on siellä kalaisia vesiä, joita ei vieras
+ole pilannut niinkuin nämä vedet pilaa, on siellä ansamaita, jonne
+loukkuni viritän, on kukkuloita ja vaaroja, joilla haltijalle uudet
+puut pyhitän. On kesää vielä kulkeakseni. Astun venheeseeni, suvannot
+soudan, kosket sauvon, selät lehtipurjeessa viilettelen, kannakset
+kaitaiset yli kiskon. Haen hiljaisen poukaman, kuusen alle majani
+kyhäisen, siellä kanneltani soittelen, siellä laulujani laulelen, ja
+kun kuolen, on taivaani minullakin. Tahdotteko kuulla laulua Jorman
+taivaasta?
+
+--Tahdomme, laula, laula?
+
+Oli unohdettu pappi, Panu, palanut uhrivuori, kaikki tänaikaiset pulat,
+ja heruvin silmin ja hymyisin suin kuuntelivat miehet, kun Jorma
+lauloi:
+
+    --Lähin kerran kulkemahan,
+    henki heikko heilumahan,
+    parempihin pääsemähän,
+    lähti polku pensastosta,
+    ura kaita urkenevi.
+    Kulin päivän korpimaita,
+    rämehiä rämmiskelin,
+    ahomaita toisen astuin,
+    kuleskelin kannokoita,
+    kolmannen keveitä maita,
+    vuorten harjoja vaelsin.
+    Luon ma silmän luotehesen,
+    poikki maiden pohjoisehen.
+    Paistavi aurinko ahoille,
+    kankaisille kaskimaille,
+    vaaralle iki-isolle,
+    hohti huonehet aholla,
+    loisti linna laitehilla,
+    päädyt pilviä pitivät,
+    ukset kulta kuumottivat.
+    Päättelin taivaaksi Tapion,
+    asunnoksi autuaitten.
+
+    Miten sinne päästäkseni,
+    kuink' ylitse yltääkseni?
+    Suo oli suunnaton välissä,
+    rimpi rannaton edessä,
+    vaanp' oli sujakat sukset,
+    alla kuusen uuet kalhut,
+    sujuivat sujumatta,
+    ponnahtivat polkematta
+    yli vetkien vesien,
+    sivu märkien mätästen.
+    Siitä arvata osasin,
+    ett' oli sukset Luojan luomat
+    vanhan vaarin veistelemät.
+
+    Yli suon on saatuani,
+    märän poikki päästyäni,
+    salot välkkyivät verassa,
+    silkissä metsät siinti,
+    kuuset kullassa kuhotti.
+    Vaikk' oli syksy lähtiessä,
+    tääll' oli lehessä lehto,
+    koivut hiiren korvasella.
+    Metsä haiskahti me'elle,
+    simalle salo sininen,
+    linnut lauloivat lehoissa,
+    satakielet soittelivat;
+    kepeästi jalka keikkui,
+    virsu vaivatta kohosi,
+    tie oli tuomin istutettu,
+    kuja koivuin kaunistettu.
+
+    Siitä pää'yimme pihalle,
+    kävin kullan kartanolle.
+    Oli pihlaja pihalla,
+    tuvan eessä täysi tammi,
+    käki kukkui pihlajassa,
+    toinen tammessa helisti.
+
+    Isäntä kukunnan kuuli,
+    talon Äijä äänen tunsi,
+    tiesi vierahan tulevan,
+    kaukalaisen kerkiävän.
+    Jopa vastahan tulevi,
+    kynnykselle kepsahtavi.
+    Pitkä on Tapion takki,
+    valkopartaisen vakavan;
+    käski käymähän tupahan,
+    asuntoonsa astumahan.
+
+    Tuop' oli tammesta rakettu,
+    uuni koko kalliosta,
+    pöytä suuri seinämällä
+    voilla, vehnällä katettu,
+    parahilla piirakoilla,
+    makoisilla mansikoilla.
+
+    Tuo olutta Aino-neiti,
+    kantavi sulo simoa,
+    käski juua jaksamahan,
+    yllin kyllin ottamahan.
+
+    Vaan jo Äijä äännähtävi,
+    vaari vanha virkahtavi:
+
+    »Terve sulle tultuasi,
+    hyvä päivä päästyäsi!
+    Tulevasi tiiettihin,
+    kyly lämmin laitettihin.»
+
+    Se oli tyttö Tellervoinen,
+    vastat orrelta vetäisi,
+    saattoi saunahan samassa.
+    Saun' on suojassa sijassa,
+    alla kuusen kukkalatvan,
+    humisevan hongan alla;
+    lähde kylmä lattiassa,
+    toinen kuuma karsinassa,
+    lautehet lasista tehty,
+    poslinalla penkit pantu.
+    Löipä löylyn löyhäytti,
+    tupsahutti tuoksuvaisen,
+    hieroi hellällä käellä,
+    voiti hajuvoitehilla,
+    valoi veellä lämpimällä,
+    haalealla huljutteli,
+    antoi paiat palttinaiset,
+    sitoi vyöllä villaisella--
+    suuta suikkasi lopuksi.
+
+    Siit' on saanut saunatuksi,
+    ukko rähjän reilatuksi.
+    Ukko on kuin uusi miesi,
+    on kuni keväällä koivu,
+    noron notkea närönen,
+    tunsi suonet suorituiksi,
+    jäsenensä joustaviksi.
+    Rinta riemua remahti,
+    veret voimoa vavahti.
+
+    Tuosta tultua tupahan,
+    jo on koolla kaikki kansa,
+    aterjalla autuahat.
+    Siin' on vanha Väinämöinen,
+    laulaja iänikuinen,
+    siinä seppo Ilmarinen,
+    ylen taitava takoja,
+    takomassa taivahassa,
+    sekä lieto Lemminkäinen,
+    kanssa kaunis Kaukomieli,
+    viel' on kurja Kullervokin,
+    kaikki on Kalevan kansa.
+    Ei lopu leipä lestityinen,
+    vaikka kuinka leikkoaisi,
+    voi vähene vakkasista,
+    vaikka kuinka viilettäisi.
+    syötettynä, juotettuna
+    Väinö virren veisoavi,
+    sormin kannelta kokevi
+    kiitokseksi kaunihiksi
+    talon oivan antimista,
+    Luojan lahjoista hyvistä.
+
+    Kun on laulu loppununna,
+    veisattuna virsi kaunis,
+    viepi vaaran viertehelle,
+    kulettavi kukkulalle,
+    sanovi sanalla tällä,
+    lausuu tällä lausehella:
+
+    »Talo täss' on silloin tehty,
+    kun on taivaskin taottu,
+    tuoss' on pellot perkattuna
+    kyntämättä kasvamahan.
+    Tuoll' on salo saalihinen,
+    aina runsas riistakorpi,
+    erä tuomatta tulevi,
+    ajamatta antauvi,
+    kosket kuohuvat lohia,
+    suuret virrat säynehiä,
+    kilvan pyrkivät patahan
+    tulevi lintu liikkumatta,
+    kala jalan kapsamatta.
+    Tääll' ei laske luojan päivä,
+    alene ei aurinkoinen,
+    ain' on kesä kestämässä,
+    aina armahin juhannus;
+    lakastu ei lehti puusta,
+    kummut kukkivat iäti.
+    Hyvä tääll' on ollaksesi,
+    armas aikaellaksesi:
+    lapset lapsina pysyvät,
+    nuoret neiot neitosina,
+    ukot ukkoina elävät,
+    eivät vanhene enempi
+    kaikki onnessa asuvat,
+    iloiten ikänsä kaiken;
+    ollos terve tultuasi,
+    sa'at vuodet viipyellös!»
+
+    Vuoli lastun veitsellänsä,
+    jopa aitta ilmaisekse;
+    siihen käski käyäkseni,
+    ottoakseni omaksi.
+
+    Siin' oli aitta siisti huone,
+    kaikkein armahin asunto
+    kesäöinä kellehtiä;
+    sirkka seinässä siritti,
+    pääskyn pojat pää'yn alla,
+    hiljaa tuulonen humisi,
+    leyhytteli lännen henki.
+
+    On nyt ukon oiva olla,
+    armas äijyen asua,
+    ei ole huolta huomisesta,
+    ei suruja syömen alla
+    eikä maisia mureita;
+    ilo mielessä asuvi,
+    tyyni riemu rinnassansa
+    taaton suuressa talossa,
+    asunnoissa autuaitten.
+
+--Minä lähden mukaasi, Jorma! huudahti Kari, kun Jorma oli laulunsa
+lopettanut.
+
+--Lähdemme, Kari, ja äitisi mukaamme otamme!
+
+--Ottakaa minutkin!
+
+--Minäkin tulen!
+
+--Minä myöskin lähden! huudettiin useilta eri tahoilta.
+
+--Otamme, ken tulla tahtonee ... siell' on hyvä ollaksemme! virkkoi
+Jorma omasta laulustaan lämminneenä, niin että ylös istualtaan hypähti.
+
+Useita nuoria, herkkämielisiä miehiä tarjoutui heti kohta lähtemään.
+
+--Heti matkalle! Aseet ja tavarat kokoon ja kohta taipalelle!
+
+--Lähdemme, ja hyvät haltijat Jorma mukaamme houkuttelee ... pahat
+tänne jääkööt!
+
+--Huomenna taipalelle, kun tulla tahtonette! Minulla on jo venheeni
+valmiina!
+
+Silloin kuului Ilpotar ylenkatseellisesti kysyvän:
+
+--Joko heitätte talonne ja tavaranne? Laulajan loruja, ukko houkon
+hourehia!
+
+Haihtui kesäöinen mielten hurmaus yhtä pian kuin oli tullutkin.
+Mieletöntä oli Jorman puhe, päätöntä koko heimon lähteä hänen
+jäljessään korpeen kuolemaan ja paleltumaan. Noloina poistuivat
+neuvottelusta miehet eivätkä mitään yhteisesti päättää osanneet. Jorma
+yksin ja Kari äitineen katosivat niiltä mailta ja veivät Väinön
+viisauden mennessään.
+
+Mutta seuraavana aamuna kokoontuivat taas kaikki papin kalliolle
+näkemään ja kuulemaan, mitä muut tekisivät. Ja kun pappi heitä
+kehoitteli lähemmä tulemaan, niin siirtyivät askeleen ja kaksi
+kerrallaan, ja yhä ahtaammaksi kävi kehä ja yhä paksummaksi kasvoi. Ja
+kun hän heidän keskellään seisten tervehti heitä kuin kasteelle
+tulleita, ei kukaan vastaan pannut. Ja kun hän kysyi:
+
+--Uskotteko yhden Jumalan päälle, Isän kaikkivaltiaan, taivaan ja maan
+Luojan?--niin vastasivat he toinen toisensa mukana:
+
+--Uskomme!
+
+--Uskotteko Jeesuksen Kristuksen päälle, Hänen ainoan Poikansa, meidän
+Herramme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseestä Mariasta,
+piinattiin Pontius Pilatuksen alla, ristiinnaulittiin, kuoletettiin ja
+haudattiin, astui alas helvettiin, kolmantena päivänä nousi ylös
+kuolleista, astui ylös taivaaseen, istuu Isän Jumalan oikealla kädellä,
+sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita?--Sanokaa: uskomme!
+
+--Uskomme! Uskomme, kun sanot!
+
+--Uskotteko Pyhän Hengen päälle; yhden pyhän kristillisen seurakunnan,
+pyhäin ihmisten yhteyden ja iankaikkisen elämän?
+
+--Uskomme! vastasivat nyt kaikki yhteen ääneen, kerran siitä sanasta
+selville päästyään ja ikäänkuin peläten, että sen toiset toisia ennen
+omistaa ehtisivät.
+
+--Ja tahdotteko kastetta tämän uskontunnustuksen päälle?
+
+--Tahdomme.--Tahdommehan!
+
+Ensin yksitellen, sitten ryhmittäin astuivat he esille kastetta
+saamaan, ja yhä suuremmalla voimalla veti puoleensa juhlallinen
+toimitus niitäkin, jotka vielä vitkastelivat.
+
+Ensimmäisenä tuli Ilpotar, papin eteen polvistuen. Viimeisenä
+kastettiin Ilpokin, vaimonsa esiin työntämänä. Ja ennenkuin päivä
+mailleen painui, olivat kaikki Panun heimon läsnäolevat miehet, vaimot
+ja lapset saaneet uudet nimensä, mikä Pietarin, mikä Paavalin, mikä
+Antreaksen, mikä Matheuksen, mikä Marian, Katariinan, Magdaleenan ...
+Luukkaan, Johanneksen, Timoteuksen--joita eivät kaikkia itsekään
+saaneet muistiinsa tarttumaan.
+
+Mutta kun Martin Olai oli toimituksensa lopettanut ja rukouksen
+pitänyt, kääntyi hän kastettujensa puoleen ja puhui heille:
+
+--Kiittäkää Jumalaa, joka teidän mielenne valaisi, jotka pimeydessä
+vaelsitte, kiittäkää kaikkivaltiasta, joka viritti uuden valkeuden
+teitä lämmittämään. Älkääkä surko sitä, että uhrivuorenne paloi ja
+pahan tietäjänne talo meni poroksi. Sijaan kasvaa tuonne mustien
+honkien sijalle vihreä lehto. Tähän, tälle kukkulalle, jossa nyt
+seisomme, rakennamme uudelle Herrallenne huoneen, jonka kellojen
+soidessa entiset pahat haltijanne kauas kaikkoavat. Siinä te uutta
+Jumalaa palvelette ja hänelle kiitostanne kannatte. Kivi tämä, jonka
+ääressä olette kasteen pyhän sakramenten saaneet, olkoon perustus uuden
+Herran huoneen, jota Korpijärven kappeliksi kutsuttakoon. Tuohon, missä
+tietäjän talo ennen oli, siihen pappilan teemme, jossa keskuudessanne
+asukoon paimenenne. Usein tulen minä tänne teitä tervehtimään, teitä
+neuvomaan ja opettamaan. Jätän teille siksi aikaa opettajaksenne ja
+neuvonantajaksenne Reidan, joka teille pyhää kirjaa lukee ja lapsianne
+lukemaan opettaa ja teille ihania virsiä veisaa. Ei ole hän vierasta
+verta eikä outoa heimoa. Omaa sukuanne on, veljenne on, jonka retket
+Jumala ihmeellisesti johti ja jonka mielen hän valaisi, että teitäkin
+valaista voisi. Viisaasti luuli Panu tehneensä, kun hänen isänsä tuhosi
+ja hänen talonsa poltti. Nyt ovat hänen hankkeensa häpeään tulleet, nyt
+on poika isän sijalle asetettu. Ihmeelliset ovat Herran tiet. Olkoon
+hän oppaanne salatuilla teillä, niinkuin hänen isänsä oli ennen, mutta
+oikeampaan opastakoon hän teitä, ainoan oikean Jumalan tuntemiseen,
+joka on Herra Isä Jumala ja hänen poikansa Jeesus Kristus. Astu esiin,
+Reita, ja virtesi viritä!
+
+Reita astui esiin ja aloitti virren, jonka jo kerran oli Panulan
+tuvassa veisannut ja joka oli tuttu monelle.
+
+Tyyni oli ilta, juhannusilta. Kirkkaana ja rauhallisena kimmelteli
+järven pinta, lempeänä muhoili metsä, sovinnolliselta näytti synkkä
+kuusinen korpikin. Niin oli, kuin olisi se virttä kuunnellut,
+ihastellen sitä kuunnellut.
+
+Ja kun kirkkokalliolta kastettu kansa poistui, niin siltä tuntui
+mielessä monenkin kuin eivät vanhat haltijat ehkä olleetkaan
+vihastuneet. Ehkeivät vanhat jumalat uusia vierokaan, eivätkä uudet
+vanhoja vainoamaan käy? Ehkä sopivat Isä, Poika ja Pyhä Henki yksillä
+saloilla asumaan kera Tapion, Mielikin ja Nyyrikkipojan, jos hyvänä
+molempia pidetään. Sitäkö sovintoa kukkuivat käköset, sitäkö linnut
+visertivät?
+
+Ja tämä ajatus täytti miesten miettiväin mielen:--Tänne tulemme, täällä
+uutta Kiesusta kumarramme ja häntä hyvitämme, kotona vanhoja
+haltijoitamme palvelemme, pahastumasta estämme!
+
+Ei siitä toinen toiselleen virkkanut, kukin sen omana aatteenaan niin
+mielessään päätti ja salaisuutenaan säilyttää aikoi. Mutta miehestä
+mieheen ja mielestä mieleen se aate kukki. Ja ennenkuin Ilpotar
+toimituksen loputtua ja papin poistuttua kotiinsa lähti, hiipi hän
+kivialttarin luo ja sen päällä olevasta liinasta kaistaleen salaa
+leikkasi, otti kivipulloseen kastemaljasta vettä, kätki ne esiliinansa
+alle ja vei uhriksi kotohaltijalleen omaan uhrilehtoonsa, mieli hyvänä
+siitä, että hänellä nyt oli taikakalu, joka varmaankin kaikista
+pahoista suojeli.
+
+Hyvillä mielin viiletteli Martti-pappi miehineen alas koskia
+kotikirkkoa kohti, yksi mies airoissa ja toinen perässä, itse keskellä
+venettä istuen kaislavuoteella. Kaikki muut miehet olivat venheineen
+jääneet Korpijärvelle kaskia kaatamaan ja kalastamaan. Reitakin oli
+jäänyt uuteen toimeensa ja valvomaan rukoushuoneen perustuksen panoa.
+
+Hyrskyen kiiteli venhe koskesta toiseen, ja nopeasti kului taival
+virtavissa suvannoissa. Yötä päivää riennettiin ja hyväin sanomain
+saatanta kulkua kevensi ja kiirehti. Olihan kaikki käynyt paremmin kuin
+oli alussa toivoa osattu. Ei vainotieltä tuhon tekijöinä palattu, ei
+ollut tarvinnut verta vuodatella, vaikka aseissa lähdettiin. Rauhan työ
+oli suoritettu, ja niin oli onni asettanut, ettei Panuakaan tarvinnut
+varmaan kuolemaan kuljettaa. Ei ollut kukaan nähnyt häntä, lieneekö
+palanut vai pelastunut. Kummin tahansa, Jumala itse oli hänet
+huostaansa ottanut, lieneekö tuominnut vai vapauttanut. Itsehän
+parhaiten tiesi. Ja iloista oli oleva kotona odottavalle kertoa, kun
+kysyy, pelokas ilme silmissään tulee ovella vastaan:--Hyvin kävi, niin
+hyvin kaikki kuin itse olisit ollut mukana!
+
+Oli kai se pelännyt, oli kai unettomiakin öitä valvonut, vaikka
+vakuutti olevansa rauhallinen. Mutta nyt loppui ikävä. Hän oli
+tehtävänsä tehnyt, ehkä kohtakin palataan pois, haetaan toiseen
+paikkaan. Hän oli alun pannut, jatkakoot muut.
+
+Jo hyrskyi venhe Kontokosken kuohuissa, läikähti vähän vaahtoista vettä
+sisään vouti vainajan padon päässä, rusahti venhe, ja varpelaidat
+longahtivat, mutta notkeana nuolena sujahti pursi suvantoon--ja siinä
+oli kirkko ahteella ja tuolla pappilan ikkunat illan auringossa
+rusottaen!
+
+Eivät näe vielä kotona, eivät vielä niin pian odottaa arvaa, vai ovatko
+aikansa odottaneet ja hetkeksi lakanneet?
+
+--Puhalla luikkuusi, perämies! sanoi pappi ja tarttui itsekin airoihin
+pikemmin järven yli joutuakseen. Perämies puhalsi pitkän iloisen
+huilauksen.
+
+--Jouko siellä rantaan juosta kouhottaa! sanoi hän.
+
+Ennenkuin venhe rantaankaan pääsi, huusi Jouko:
+
+--Paha kävi pappilassa ... takaa ajoin, mutta en saanut kiinni. Ei sitä
+saa. Ei saa käärmettä kiinni kivikossa. Olisin polkenut rikki hänen
+päänsä ... en olisi pelännyt ... ei minun tarvitse pelätä...
+
+Mutta outoja aavistaen riensi Martti pihaan. Tuvan ovella tuli
+piikatyttö vastaan, silmät itkettyneinä, tukka hajallaan, esiliinaansa
+purren. Papin nähtyään lyykähti hän kynnykselle ja purskahti
+äänekkääseen itkuun.
+
+--Missä rouva on?
+
+--Älkää menkö ... ei ole enää...
+
+Enempää ei tyttö saanut sanotuksi.
+
+Kun Martinus Olai astui sisään, näki hän vaimonsa laudalla lakanan
+alla, kädet suorina kupeilla, silmät ainaisessa unessa.
+
+Kun tyttö sai puheensa takaisin, kertoi hän:
+
+--Eilen aamulla lähti noustuaan jaloittelemaan ... kirkolle päin meni
+... niin toi Rampa-Riitan äiti sanan, että rouva kuolee... Minä sinne
+juoksemaan, niin oli harjun rinteeseen lyykähtänyt polulle, joka lähtee
+viemään suurille saloille ... ruikutti ja sydänalaansa piteli ... minä
+juoksin miehiä hakemaan ja kannettiin kotiin. Sitten se kuoli auringon
+laskun aikaan. Voudin naiset lakanan alle panivat. En tiedä, mikä
+lienee tapahtunut...
+
+--Minä tiedän!--kuului ääni ulkoa ikkunan alta.
+
+Se oli Rampa-Riitan äiti. Kasvot kiukusta harmaina ja silmät vihan
+tulta liekehtien kertoi hän:
+
+--Näin, kun lähti, tuolta väijyin, vein sanan metsään, kun se ei
+uskaltanut kylään tulla ... nälissään oli, kun ei ollut syönyt kolmeen
+päivään ... ja ruokaa vein ja sanoin. »Nyt juokse! nyt kosta!» Neuvoin,
+minne mennä, ja riensin itse jäljestä. Siellä se kävelee kirkolle ja
+istuu lepäämään rappusille ... se tulee polkua myöten ja myhäilee
+itsekseen, mitä lie myhäillyt. Silloin hyppää Panu metsästä...
+
+--Panu!
+
+--Panupa tietenkin ... ja lyö käsiään yhteen ja karjaisee ... siihen
+lyykähti eikä siitä noussut. Siellä on nyt, missä Riittakin.
+
+--Käärme se oli ... takaa ajoin, mutta en saanut kiinni,--höpisi Jouko.
+
+Mutta hiljaa vaikeroiden vaipui Martinus Olai pöytäänsä vastaan ja
+purskahti hillittömään itkuun.
+
+
+
+
+XLII.
+
+
+Kaksi miestä hiihtää ja hiihtää suurta ääretöntä aappaa valjun tähtiyön
+valossa. Väliin vetäytyy taivas hienoon pilveen, väliin kirkastuu
+pohjola, revontulet liekehtivät ja loimottavat, himmeitä varjoja
+lumelle luoden. Uupuneesti hiihtävät miehet niinkuin jo olisivat viikon
+hiihtäneet ja toisen viikon taival vielä olisi hiihtämättä.
+
+Kaksi viikkoa ovat he jo hiihtäneet yhtä suoraa latua Lappia kohti.
+Parrat ovat jäässä, tukka kuurassa, hartiat valkeina.
+
+Epäselvä on ahkion latu, viiman umpeen pyryttämä, jota noudattavat.
+
+--Eihän se tulekaan joen pohja,--virkkaa jälkimmäinen mies raukealla
+äänellä.
+
+--Tuolla luulen olevan, missä metsän reunaa kuumottaa.
+
+Monesti on näköhäiriö heitä pettänyt, mutta siinä se nyt tällä kertaa
+kuitenkin on joen pohja.
+
+--Jos istahdettaisiin tuonne kiven suojaan, Panu? virkkoi taas
+jälkimmäinen mies.--Kovin painaa kontin viileke olkapäätäni. Onhan
+vielä yötä hiihtää.
+
+--On yötä, on yötä, ei mitään muuta kuin yötä. Kolmeen päivään ei ole
+enää nähty auringon nousevan.
+
+--Nousseeko meille enää milloinkaan...
+
+He hiihtävät rannalla olevan kiviröykkiön luo, heittävät taakat
+olaltaan ja istahtavat kukin kivelleen.
+
+--Kohtahan sanoivat tuolla lappalaiskylässä perillä oltavan. Tätä joen
+pohjaa kun hiihdetään, niin alkaa koski kohista. Kosken kahden puolen
+vaarat kohoavat, siinä on kylä, ja siinä se asuu.
+
+--Niinhän neuvoivat.
+
+--Siinä se asui jo silloin, kun Reita, vanha Reita, kävi täältä
+salatiedot saamassa.
+
+--Luuletko _sinä_ saavasi?
+
+--Saadani täytyy. Rahan ahne on Lapin noita.
+
+--Mistä rahoja sait?
+
+--Eivät osanneet, Ilpo, aarrettani löytää haltijain vuorelta, vaikka
+lehdon polttivat ja taikamajani ja taloni.
+
+--Missä ne olivat? Kontolan miehet kovin etsivät ja minultakin
+kyselivät ... puolet olisivat luvanneet.
+
+--Siellähän olivat taikamajan nurkassa, Reidan vaatteiden alla maan
+sisässä. Olin palaa pelastamaan juostessani. Olin hukkua, kun yli
+salmen uin.
+
+--Uhrirahat otit? Et sano, minne kätkit?
+
+--En sano.
+
+--Oliko niitä paljon?
+
+--Oliko paljon! Vielä on Panulla kahmaloittain hopeaa ja kultaa, vaikka
+menisin Venäjälle ja itselleni sotajoukon pestaisin. Ei sieltä miehet
+lopu ja halusta tulevat. Vielä kerran kirkko savuaa ja papin maksa
+höyryää. Vielä katuvat, jotka minut pettivät.
+
+--Ethän omaa heimoasi vastaan?
+
+Panu ei siihen vastannut, vaan virkkoi:
+
+--Poltti taloni ja poltti pyhän vuoren ... olisi minutkin polttanut.
+Pahasti petitte minut.
+
+--Olisi lähdettykin rajan taa ennemmin kuin tänne. Sieltä sinulle apu
+pikemmin.
+
+--Mahtava on Venäjän tsaari ... mutta ei ole vielä aika ... ensin on
+muita keinoja koetettava.
+
+--Luuletko osaavan neuvoa?
+
+--Jos ei se osanne, niin ei kukaan.
+
+Ilpo solahuttihe lumeen ja koetti laittautua pitkäkseen.
+
+--Älä nuku, kohta lähdemme,--sanoi Panu.
+
+--Raukaisee niin, vanhuus jo vaivaa, ei ole ollut enää koko talvena
+entisiä voimia.
+
+--Mitäs menit kastattamaan itseäsi, siitä sen sait rietan ruumiiseesi.
+
+--Pesinhän pois kasteen ... pahasti oli tehty, lumotuksi saivat... Nyt
+ne taas ulvoo.
+
+Kuului pitkä suden ulvahdus niinkuin jostakin korkealta ilmasta.
+
+--Sudet ulvoo tunturilla, nyt ei olla enää kaukana, sen juurella on
+Lapin kylä.
+
+Panu nousi suksilleen ja lähti joen jäätä hiihtämään, jättäen
+tavallisuuden mukaan Ilpon jäljestä tulemaan niin hyvin kuin taisi.
+Susia peläten ponnisti Ilpo perässä, minkä kykeni.
+
+Ei noussut päivä sinäkään aamuna, vähän vain kajasti piilevän auringon
+rusko etelän ilmoilta. Kuului kosken kohina, ja latu nousi pian
+ahteelle. Siitä näki Panu edessään korkean tunturin häämöttävän.
+Tunturin juurella kosken niskassa oli lappalaiskylä, josta tupruili
+savuja suippopäisistä kotarakennuksista ja kuului yhä kiihkenevää
+koirain haukuntaa ja ulvontaa.
+
+Siinä on paikka, johon Panu on pyrkinyt, siinä kylässä asuu mainio
+Lapin noita, suurin kaikista tietäjistä. Siltä hän on saava ne sanat,
+ne tiedot ja taiat, joiden avulla vielä Kontolan noidan kukistaa ja
+oman heimon petoksen palkitsee.
+
+Aarteensa säilöön saatuaan ja papin rouvan kuoliaaksi peloitettuaan oli
+hän kesän metsässä elänyt ja syksyn kalamajoissa asunut uusia tuumia
+hautoen. Puoli kostoa oli jo suoritettu, toinen puoli vielä tekemättä.
+Oli aikonut kirkon polttaa ja pappilan, mutta takaa ajoivat voudin
+miehet, ja pois piti lähteä. Ilpon oli hän tavannut ja saanut kuulla
+kaikki, mitä oli tapahtunut. Kutsutti hän heimon miehet kokoukseen.
+Jotkut tulivat, useimmat jäivät pois. Tartutaan aseihin kaikki Karjalan
+kansa! yllytti Panu. Mennään miehissä Kontolaan, sytytetään kylä ja
+kirkko, surmataan pappi ja uusi vouti, hänen ystävänsä. Mutta eivät
+ruvenneet vastarintaan, pelkäsivät enemmän pappia kuin Panua. Uhkaili
+Panu, mutta eivät olleet uhkauksista milläänkään. Oli iso palkintokin
+Panun päästä julistettu, sata riksiä, Kontolan kirkossa kuulutettu ja
+Reidan toimesta siitä saloillekin tieto levinnyt. Pois täytyi
+laittautua, ja Lappiin lähti Panu ensi lumien langettua hiihtämään.
+Sieltä hän ne saa myrkkytaiat, salatiedot, jotka Kontolan velhoon
+pystyvät, sieltä vihat viimeiset ostaa, joilla ensin papin tuhoo,
+sitten Reidan menettää ja viimein voudin. Ei silloin muiden apuja
+tarvita, itse kostonsa täyttää. Ellei anna tietojaan Lapin noita,
+elleivät tehoa ne, joita antaa, vielä on idän keino koettamatta.
+
+Hän odotti Ilpoa hänen kanssaan kylään mennäkseen.
+
+Jo olivat koirat kaukaa heitä vainunneet, yhä kiihtyi haukunta ja
+rähinä, kuta lähemmä tulivat. Miehet, lapset ja naiset pihalle
+pullahtivat, kuului kimeä, käskevä vihellys, koirat vaikenivat, ja
+murinaksi muuttui haukunta.
+
+Satakunta henkeä seisoi ja huusi ja hälisi viittilöiden lumessa majojen
+edustalla. Panu kävi rohkeasti heitä vastaan ja kysyi, missä majassa
+Lompsalo asui. Hän tahtoi heti päästä tietäjän puheille.
+
+Ei kukaan vastannut, mutta sen sijaan sateli kysymyksiä hänelle
+itselleen. Mistä on? Kuka on? Kuka on tuo toinen? Mitä on kontissa?
+Onko Lapin kävijä? Verojako tuli vaatimaan? Oletko pirkkalainen, oletko
+pirkkalainen?
+
+Niitä kihisi kuin muurahaisia ympärillä, ne tunnustelivat heidän
+vaatteitaan ja suksiaan ja konttejaan. Ja kun Panu sanoi, ettei hän
+ollut Lapin kävijä, ei verojen kantaja, alkoivat he kiskoa häntä kukin
+kotaansa ja nauroivat vain, kun hän heitä hätisti luotaan.
+
+Panu ei tiennyt oikein, tekivätkö ne kiusaa vai osoittivatko ne
+ystävyyttään. Mutta vastenmielisiä ne olivat hänestä, inhoittivat
+häntä, olivat kuin sammakoita, saastaisia limaskaisia olennoita, joita
+teki mieli potkaista, mutta joita ei kuitenkaan olisi voinut jalallaan
+koskettaa, joitakin ihmisten epäsikiöitä, ääni kuin naisilla. Niiden
+tihruiset silmät kiiluivat viekkaasti ja salaperäisesti, vaikka
+nauroivat. Tässä joen ahteella, mustan, kuohuvan joen partaalla, joka
+lumisien rantojen keskessä vyöryi, olivat ne puolihämärässä hääriessään
+kuin joitakin rauhattomia henkiä, pahoja henkiä, Tuonelaan tulleita.
+Oliko hänkin tullut Tuonelaan sanoja saamaan?
+
+Väsymys ja nälkä toi mieleen noita kuvia, hän pudisti ne pois, hätisti
+nenäkkäimmät ympäriltään ja käski neuvomaan itsensä tietäjän kotaan.
+
+Tietäjän kota oli keskellä kylää, muita kookkaampi. Kun Panu astui
+sisään, näki hän keskellä kotaa heikon tulen, ja muu osa kotaa oli
+pimeä. Tulen takaa pisti häntä vastaan kaksi terävää silmää niinkuin
+pensaan takaa väijyvän pedon. Hänen silmänsä väisti kiiltoa, mutta
+keksi, minne vain katsoi, uusia samanlaisia silmiä kodan seinämiltä.
+Tietäjä itse istui tulen takana vastapäätä ovea ja kahden puolen häntä
+hänen seurueensa.
+
+Ennenkuin Panu ennätti mitään virkkaa, kuului ukon ääni tulen takaa
+kysyvän:
+
+--Vai tuli Karjalan Panu Lapin tietäjältä neuvoa kysymään?
+
+--Mistä minut tunnet? kysyi Panu hämmästyen.
+
+--Tiedän asiasikin. Tietoja hakemaan tulit. Omasi loppuivat.
+
+--Lieneekö sinussa antajata?
+
+--Tiedän tuonkin, mihin niitä tarvitset. Mutta istukaa, vieraat, ja
+nauttikaa, mitä maja matala tarjota taitaa.
+
+Panu ja Ilpo istuutuivat poronnahkalle tulen ääreen, ja kun he olivat
+pahimman nälkänsä sammuttaneet, jota tehdessä tietäjä kyseli heiltä
+matkan tapahtumia, virkkoi hän:
+
+--Tiedän asiasi, tiedän, mitä varten tulit. Mutta kertonet kuitenkin
+tarkalleen, mitä tahdot.
+
+Panu kertoi asiansa ja mitä varten oli tullut.
+
+--Mitäpä uhriksi haltijalle tehnet?
+
+--Liekö viisikymmentä riksiä vähän?
+
+--Iso on asiasi, paljon on tarvis tiedustella, pitkät taipaleet henkeni
+kulkea täytyy... Kun sata luvannet, niin paremman vastauksen haltija
+antaa.
+
+--Sata on oman pääni hinta.
+
+--Siihen haltija tyytyy. Kun päivän kilo katoo ja revontulet taivaalla
+syttyvät, silloin saanemme lähteä haltijaa kysymään.
+
+Panu ja Ilpo vietiin toiseen majaan, ja pian vaipuivat uupuneet miehet
+uneen. Kun Panu herätettiin ja hän kutsuttuna tietäjän majaan astui
+ulos, liekehti revontulten loimo yli koko pohjoisen taivaan, ja
+tulikielet nuoleksivat taivaan kantta, välistä etelänkin ilmoille
+ulottuen. Ei kuulunut muita ääniä kuin kosken kohina, kaikki olivat
+äänettöminä majoissaan, tuletkin olivat niissä sammutetut eivätkä
+koiratkaan häirinneet hiljaisuutta haukunnallaan. Oli niinkuin olisi
+tietäjä koko maailman nukuttanut houkutellakseen henget liikkeelle.
+Panu koetti arvailla, mikä aika päivästä nyt oli, mutta ei päässyt
+siitä selville. Saattoi olla yhtä hyvin ilta kuin keskiyö tai aamu.
+
+Tuli paloi keskellä tietäjän majaa niinkuin äskenkin. Tulen takaa
+kiiluivat samat silmät ja samat silmät seinämiltä. Mutta nyt oli
+tietäjä puettu juhlavaatteisiinsa, uuteen punaisilla nauhoilla ja
+helyillä ja poronkelloilla koristettuun peskiin. Edessään oli hänellä
+suuri arpakannus, ja hänen apulaisillaan oli kullakin jalkojensa
+välissä omansa, pienemmät. Kun Panu oli asettunut äskeiselle paikalle
+peurannahkalle, oven ja tulisijan väliin, nousi vanha tietäjä
+seisoalleen, kutsui kaksi miestä avukseen ja nosti kannuksen tulen
+päälle. Se oli suuri ja komea ja pohja leveä kuin tynnyrin pohja täynnä
+samaan tapaan tehtyjä kuvioita kuin Panulla oli omassakin
+kannuksessaan, mutta sitä mukaa suurempia kuin oli kannuskin. Jotkut
+merkit Panu luki ja selitti, mutta suurin osa oli hänelle outoja ja
+ihmeellisiä. Ja vähäpätöiseltä, mitättömältä, lapselliselta näytti
+hänestä hänen oma taikakalunsa tämän rinnalla. Tuommoinen se jotakin
+tiesi.
+
+Kannus kumahti, ja ääni pullahti siitä kuin maanalainen, kaukainen
+ukkonen. Toiset pienemmät kannukset säestivät keveämmällä kuminalla ja
+nopeampaan tahtiin, odottaessaan ison kannuksen ääntä, joka tuli aina
+vähän pitemmän väliajan kuluttua. Vähitellen tiheni ison kannuksenkin
+tahti, ja sitä mukaa pyrkivät pienet perässä. Joka kerta, kun tietäjä
+kannukseensa kosketti, värähti hänen ruumiinsa, ja hän heitti päätään;
+siitä laskeutui liikunta hartioihin, rintaan ja jalkoihin, ja viimein
+värähteli koko hänen ruumiinsa yhä kiihtyvän tahdin mukaan. Yht'äkkiä
+heitti hän ilmaan kapulansa, hänen vieressään oleva mies tapasi sen
+lennosta ja jatkoi pärrytystä. Tietäjä päästi suustaan pitkän
+valittavan ulvahduksen, johon pienten kannusten päristäjät yhtyivät,
+lakaten siksi aikaa päristämästä. Hän seisoi nyt vapain käsin, pää,
+vartalo ja jäsenet tutisivat yhä kiivaammin, ulvahdukset tulivat yhä
+tiheämmin, hän teki liikkeitä kuin olisi milloin lumessa paarustanut,
+milloin suksilla hiihtänyt, milloin porolla ajanut, milloin vettä
+uinut. Kannusten pärinä ja miesten joikuminen säesteli tietäjän
+liikkeitä. Panu ja Ilpo, jotka henkeään pidätellen seurasivat
+toimitusta, kuulivat miehen, joka oli heidän taakseen asettunut,
+kuiskaavan:--»Nyt se lähti haltijan luo ... nyt se hankia paarustaa ...
+nyt se sai sukset haltijalta ... nyt lähetti haltija poronsa vastaan
+... nyt tuli joki eteen ... yli pääsee, yli pääsee...»
+
+Pärrytys kiihtyi, joikuminen muuttui kiljunnaksi, tietäjä teki
+liikkeitä kuin lentääkseen, koko hänen ruumiinsa tutisi, ja hänen
+silmänsä säihkyivät puolihämärässä.--»Nyt se viimeisen taipaleen
+kokkona lentää ... tunturin laelle lentää ... nyt se tuiskahti alas,
+rotkosta sisään ... Tuonelaan.»
+
+Kaikki kannukset, suuri ja pienet, pomahtivat pärryttimien yhteisestä
+iskusta ja vaikenivat siihen, kun tietäjä, niinkuin lennosta ammuttu
+lintu, kaatui suulleen maahan ja jäi siinä kädet hajallaan
+liikkumatonna lepäämään.
+
+Syntyi hiljaisuus, ei kuulunut hiiskaustakaan, koski vain seinän takana
+kohisi, se oli niinkuin olisi haltija haastellut.
+
+--Nyt se on Tuonelassa ... nyt se sitä neuvoo.
+
+Panun oli vallannut pelko, hän oli kuin pyhässä paikassa, hänen kätensä
+vapisivat, ja parta tutisi. Hän istui kuin syytetty tuomiotaan odottaen
+... nyt ne haltijat hänen asiastaan haastelevat ... jos vainajat
+vimmastuivat, jos yht'äkkiä kaikki hänen kimppuunsa karkaavat ... jos
+tuo tullessaan tietäjä sieltä kaikki pahain laumat. Odotusta kesti,
+kauan hän viipyi, miehet kodassa istuivat hievahtamatta paikoillaan
+kuin kivipatsaat, silmät liikkumattomina kuin lasihelmet häneen
+tuijottaen... Lapsekkaat ovat hänen loihtunsa näiden loihtujen
+rinnalla, vähäiset voimansa, tyhmät taikansa ja leikkikalu kannuksensa.
+
+Koira ulvahti majan seinän takana, tainnoksissa makaava tietäjä
+vavahti, heräsi vähitellen ja nousi pienten kannusten hiljaa
+rummuttaessa istualleen. Hänen vähän aikaa äänetönnä istuttuaan kysyi
+Panun ja Ilpon takana istuva mies:
+
+--Mitä näit matkoillasi? Mitä kuulit kulkiessasi?
+
+Ummistaen silmänsä ikäänkuin muistellakseen, mitä oli nähnyt, virkkoi
+tietäjä hetken kuluttua harvakseen ja vielä kuin houreissaan puhuen:
+
+--Näin tekosi pahat, Panu, kuulin syyttäjäsi ... vihaa sinulle
+vainajat, hukkaa haltijat ... vanha mies, jonka takaa iskien tuhosit,
+tiennetkö, kuka on ... turvaton orjatyttö, joka koskeen karkasi ...
+vanha vaimo, jonka kuoliaaksi kolhit ... tiennetkö, keitä ovat ...
+nainen nuori ja hempeä, sukua suurta, jonka päiviltä peloitit ...
+tunnetko? ... oma kotihaltijasi, jota pilkkasit ... haltijan pyhän
+ilveksen tapoit ... haltijoitasi taitamattomien taikain kahleissa
+kidutit ... kaikki sinulle kostoa kirkuivat ... apua antamasta
+epäsivät. Mutta ei tule avutta Tuonelasta Lapin tietäjä ... vainajat
+voittaa ja vallitsee ... haltijat hillitsee ... keinot neuvoo, kenelle
+haluttaa...
+
+--Neuvo ... neuvo! huohotti Panu hätäisenä.
+
+--Ei sinulle neuvoani pitäisi ... olet sukuni vihamies ... heimoni
+vainolainen ... tyttäreni pojan tapoit.
+
+--Neuvo ... ota, mitä tahtonet ... älä apuasi kiellä!
+
+--En ota enempää ... pääsi hinnan sain.--Poistukaa, heimot! virkkoi hän
+sitten miehilleen, yhä enemmän horroksistaan selviten.
+
+Miehet poistuivat, kota tyhjeni, ja Panu jäi kahden kesken tietäjän
+kanssa.
+
+--Papin tuhota tahdot? kysyi tietäjä.
+
+--Papin tuhota, kirkon kukistaa ja entisen valtani voittaa!
+
+--Kirkko on kirkkotaialla kukistettava!--Näistä tee taikasi: toukasta,
+joka kirkon seinäpuuta jäytää, vedestä, jolla kastaa, viinasta, jota
+verenä juottaa, ja leivästä, jota lihana syöttää. Ne sekoitat multaan,
+jonka kirkon kynnyksen alta kaivat. Tee pussi vaatteesta, jonka kirkon
+vaatteesta varastat, kätke se taikina siihen pussiin ja pussi rintasi
+päälle piilota, kierrä sillä kirkko kolmesti myötä- ja kolmesti
+vastapäivään, niin kirkon väen valtaasi saat, eikä pappi saa niitä
+vastaasi nostetuksi.
+
+--Entäpä miten papin tuhoan? kysyi Panu malttamattomasti.
+
+--Pappi on taialla tuhottava, mutta vaarallinen on papin taika.
+Tahdotko millä uhalla tahansa?
+
+--Vaikka henkeni menköön!
+
+--Tuhosit hänen naisensa ... tiedätkö, minne sen on ruumis haudattu?
+
+--Kirkon lattian alle.
+
+--Tule tänne lähemmä!
+
+Tietäjä istutti Panun viereensä, kävi häntä kaulaan ja supatti jotakin
+hänen korvaansa.
+
+--Niin tee, sanoi hän sitten ääneensä. Se taika auttaa, kun ei vain oma
+lihasi vastaasi nousse?
+
+--Mitenkäpähän nousi.
+
+--Kun ei vain oma veresi vastaasi kuohune?
+
+--Kyllä vereni hillitsen.
+
+--Sitten ei ole muuta tarvis.
+
+Ei nähnyt Panu, koettaessaan painaa mieleensä, mitä oli kuullut,
+viekasta väijyvää ilmettä, joka noidan silmissä välähti hänen Panua
+tarkastaessaan.
+
+--Et hänen sanojansa neuvo? kysyi Panu.
+
+--Mitä sanojaan?
+
+--Varjelusanojaan.
+
+--Mitäs sanoilla? Taika on sanan veroinen.
+
+--Hänen sanansa tarvitsisin, tuhosanansa. En ilman mitänä mahda.
+
+Mutta vanha tietäjä kivahti:
+
+--Kun ei tietoni kelvanne, mitäs tulit! Hae sanasi, mistä saat, minulta
+et saa!
+
+--Älähän kiivastu...
+
+--Minä henkeni uhalla tiedot Tuonelasta noudan, ja sinä minua
+neuvomaan!
+
+--Suuret ovat tietosi, tarkat taitosi, en ole vertojansa ennen kuullut.
+
+--Niin ovat, kun lienee sinussa niiden tekijätä,--murahti tietäjä.
+Vielä sinulle yhden sanon, lisäsi hän. Älköön kukaan heimostasi tietäkö
+täällä käyneesi.
+
+--Ilpo tietää.
+
+--Olisi saanut olla tietämättä.
+
+Kun päivän kilo etelän taivaalla kuumotti, lähtivät Panu ja Ilpo
+hiihtämään takaisin. Kotain edessä oli sama joukko saattamassa heitä
+kuin vastaanottamassa, ja siinä teki niiden häärinä ja huudot ja
+rääkynä Panuun yhtä vastenmielisen vaikutuksen kuin hänen
+tullessaankin. Ne kärttivät mikä mitäkin: hänen aseitaan, koristeita
+hänen puvustaan; tarttuivat hänen kauhtanansa liepeisiin, hyppäsivät
+hänen suksiensa kannoille. Panu hujahutti sauvallaan ja potkaisihe irti
+takiaisistaan. Mutta silloin karkasi kylän koiralauma hänen kimppuunsa
+ja räyhäten, häristen, ulvoen ja uikuttaen seurasivat ne pitkän matkaa
+kylästä.
+
+Paluumatkalla muisteli Panu koko ajan hiihtäessään niitä taikoja, joita
+Lapin tietäjä oli hänelle neuvonut. Häntä kalvoi pelko, ettei vain
+mitään unohtaisi ja tekemättä jättäisi. Hän tiesi, että tietäjällä
+taikatehtäviä neuvoessa aina on jokin, joka on kaikkia muita tärkeämpi
+ja tehoisampi ja joka, jos tekemättä jää, panee kaiken pilalle eikä
+mikään vaikuta. Mutta ei sano tietäjä, mikä noista tehtävistä on se
+tärkein, eikä aina sitä itsekään tiedä. Ei ollut Lapin noitakaan
+neuvonut. Mutta Ilposta oli hän varoittanut.
+
+Siinä se oli sala-ansa, siinä väijytys, se se teki tyhjäksi taikain
+tehon.
+
+Ilpo hiihti perässä, minkä kerkesi, mutta alkoi huomata, että välimatka
+kävi yhä pitemmäksi, eikä Panu odottanut enää niinkuin ennen. Kun Ilpo
+hänet yöpaikoissa saavutti, oli Panu äreä ja harvasanainen ja alkoi
+viimein valitella, ettei pääse kulkemaan niinkuin tahtoisi.
+
+--Väkisin mukaani työntäysit ... vastuksen vain sinusta sain. Sinua
+varrotessani haihtuu taikain voima.
+
+--Eihän sinun minua odottaa tarvitse, tulenhan jäljessä niinkuin voin,
+vaikka jättäisitkin, kun vain yöpaikassa odotat, virkkoi Ilpo kuin
+anteeksi anoen.
+
+Ja väärin hän teki mielestään, kun tietäjää niin viivytti ja hänen
+hankkeitaan häiritsi. Eikä olisi yöpaikassakaan odottamaan pyytänyt,
+elleivät sudet olisi peloittaneet. Kohta Lapin kylästä lähdettyä ja
+koirain heistä erottua olivat ne hiihtäjiä seuranneet--oli niinkuin
+olisivat kylän koirat susiksi muuttuneet--ensin loitompaa, sitten yhä
+lähennellen ja yhä isommaksi laumaksi kasvaen, ja yöpaikoissa niitä
+loikahteli nuotion ympärillä, palavat silmät harvan metsän sisästä
+liekehtien niinkuin ne silmät tietäjän majassa. Lienevät Lapin noidat
+susiksi tekeyneet, lienee noita neuvojaan katunut ja lähtenyt hurttana
+hätyyttelemään.
+
+Eivät kuitenkaan vielä kahden miehen kimppuun uskaltaneet, kun toisen
+nukkuessa toinen piti tulta vireillä. Mutta yhä rohkeammiksi kävivät,
+eivät enää ainoastaan yöpaikoille ilmaantuneet, vaan jo päivän aikana
+liikkeellä ollessakin näyttäytyivät, latua myöten pitkänä jonona juosta
+jolkutellen.
+
+Oli vielä yksi yö taivas-alla vietettävä, yö viimeinen, ennenkuin
+asutuille maille ehdittäisiin. Sinne kun kerran päästäisiin, ei olisi
+Ilpolla hätää, levähtämään jäisi ... hiihtäköön sitten Panu yksin
+edeltä.
+
+Ilpon ihmeeksi yöpyi Panu tavallista aikaisemmin, teki nuotion aavan
+suon päässä olevalle metsäiselle kukkulalle, sanoi valvovansa iltayöstä
+... nukkukoon Ilpo ensin, kun on väsyneempi ja nouskoon sitten susia
+vastaan valvomaan aamupuoleen yötä.
+
+Ilpo nukkui tulen viereen. Sudet olivat koko päivän olleet näkyvissä ja
+kuuluvissa. Kerran olivat jo ympäröineet Ilpon, ja jos ei Panu huudon
+kuultuaan olisi hätään joutunut, olisivat päälle käyneet. Vaivoin oli
+nälkäiset pedot saatu kaikkoamaan, mutta huomenna kai tulevat takaisin.
+Ei ehkä auttaisi enää kahdenkaan miehen vastarinta.
+
+Ilpo nukkui kyljellään havujen päällä sukset pystyssä päänsä pohjissa,
+kuorsasi raskaasti eikä herännyt, vaikka Panu häntä jalallaan kosketti.
+Se nukkuisi mistään tietämättä ja mitään kuulematta aamuun asti.
+Mahtaisiko saada hereille sittenkään, kun tuli hänen aikansa valvoa? Ja
+jos heräisikin, olisiko vartion pitäjätä, eikö nukahtaisi tänäkin yönä
+niinkuin oli viime yönäkin nukahtanut, nuotio sammuisi, ja siinä olisi
+susilauma kimpussa, kumpaisenkin suuhunsa söisivät.
+
+Kastettu ja luopio! Oli kerran pettänyt, voisi pettää toistenkin.
+Kertoisi kuulemansa akalleen, akka papille.
+
+Panu päätti lähteä ja jättää Ilpon nukkumaan. Hän otti Ilpon sukset,
+sitoi ne yhteen ja pisti kärjet tuleen. Tervattu pikeytynyt puu syttyi
+ja alkoi roihuta kuin paras tervassoihtu. Sitten hajoitti hän nuotion
+ja sammutti kekäleet. Sen tehtyään hyppäsi hän suksilleen ja puhalsihe
+alas kukkulalta aavalle suolle. Susilauma hyökkäsi metsästä hänen
+jälkeensä, mutta pelästyi palavaa soihtua ja loikkasi takaisin.
+
+Kun Panu suon yli hiihdettyään tuli toisen kukkulan juurelle ja alkoi
+kiivetä sen rinnettä ylös, kuuli hän toisesta päästä suota tappelevien
+susien rähinän ja arvasi, että ne riitelivät saaliista, jonka hän oli
+heille jättänyt.
+
+Kukkulalle tultuaan kuulosti hän vielä kerran ja käänsi sitten suksensa
+niitä ilmoja kohti, missä tiesi Kontolan kirkon olevan ja missä hän oli
+taikansa täytäntöön paneva.
+
+
+
+
+XLIII.
+
+
+Ovat taas markkinat Kontolan kirkolla, on yö vasten ensimmäistä
+markkinapäivää. Yö on pyryinen ja pimeä, ja kaikki markkinaväki on
+vetäytynyt joko kattojen suojaan tai puiden alle metsään nuotioiden
+ääreen.
+
+Panu on tehnyt kaikki ne taiat, jotka hän Lapin tietäjältä on saanut
+tehtäväkseen. Hän on hakenut toukan, joka kirkon seinäpuuta kalvoi, on
+palkannut Rampa-Riitan äidin hankkimaan kastevettä, ehtoollisleipää ja
+viiniä ja sekoittanut ne multaan, joka on kirkon kynnyksen alta
+kaivettu. Kätkettyään ne alttariliinasta tekemäänsä ja samalla tavalla
+saamaansa pussiin, on hän ryhtynyt siihen, mitä tietäjä oli kuiskaten
+hänelle neuvonut. Hän on kolmesti kirkon kiertänyt, pistänyt oven alle
+kolme kukon virkahöyhentä, polkenut kolme kertaa jalallaan ja kolmesti
+oveen sylkäissyt sitä avatakseen. Mutta ei ole ovi auennut. Sisään
+päästäkseen hän on silloin houkutellut Rampa-Riitan äidin kirkkoon
+piiloutumaan ja sisäpuolelta avaamaan ikkunaluukun säpin.
+
+Panu on valinnut toimilleen yön, jolloin kuu on pimeimmillään, niinkuin
+Lapin tietäjä oli neuvonut. Kenenkään huomaamatta on hän piileksinyt
+Rampa-Riitan äidin maasaunassa. Levotonna odottaa hän siellä vaimoa,
+jonka on lähettänyt kuulostelemaan ja vakoilemaan. Vaimo tulee ja
+ilmoittaa, mitä on nähnyt. Ei ole enää ketään liikkeellä, kaikki ovat
+vetäytyneet tuiskua pakoon, joka on niin sakea, ettei näe kämmentä
+eteensä. Voutilassa nukutaan, mutta pappilan tuvassa tuikkaa tuli, ja
+Jouko seisoo oven edessä polviaan myöten lumessa itsekseen haastellen.
+
+--Mitä se siellä? kysyy Panu levottomasti.
+
+--Aavistaisiko mitä? Mielipuolilla on ne ilmoittajansa.
+
+--Näkikö sinut?
+
+--En tiedä; en luule nähneen.
+
+--Mene vielä vakoilemaan, missä Jouko on.
+
+Hetken päästä tulee vaimo takaisin ja ilmoittaa, ettei Joukoa enää
+näkynyt.
+
+Panu hiipii ulos ja kiertää kauaitse kirkon ikkuna luukun alle. Hän
+avaa luukun, työntää ikkunan sisään ja kiipeää kirkkoon. Penkkien
+välissä haparoiden tulee hän käytävälle, lähestyy jalallaan eteensä
+tunnustellen kuoria, on kaatua alttarin kynnykseen, astuu sen yli,
+seisoo alttarin edessä ja kopeloi sen päältä niitä kaluja, joilla
+häväistys on tehtävä. Näin on tietäjä kuiskaissut ja sanat kaikuvat yhä
+hänen mielessään:--»Siinä on neliskulmainen kapine, nostat sen maahan
+ja astut sen päälle. Pitäisi olla malja, vaatteella peitetty ... ota se
+käteesi ja häpäise se.» Siinä ne ovat, raamattu ja sen päällä
+ehtoolliskalkki. Hän iskee tulta ja sytyttää kynttilän, joita on
+eilisen messun jäljeltä useampia alttarilla. Sitten tekee hän niinkuin
+oli tehtävä, laskee raamatun maahan ja astuu sen päälle; ottaa kalkin
+ja häpäisee sen. Nyt on tehty ensimmäinen kirkkotaika, on Kiesuksen
+kaluja häväisty. Eikä kuulu kirkon väkeä hätään tulevaksi--pelkäävät,
+eivät uskalla!
+
+Toisen taian neuvoi Lapin noita tämmöisen:--»Sen ensimmäisen huoneen
+takana on toinen huone, pienempi. Sinne mene, sieltä vaatteet ota, pane
+nurin yllesi ja lue nurinpäin sen loihtu.» Panu menee sakastiin, löytää
+messukasukan kaapista, pujottaa sen nurin päänsä yli, palaa takaisin
+kirkkoon ja lukee alttarin edessä nurinpäin Isämeidän rukouksen, jonka
+oli ensin Rampa-Riitan äidiltä oikein päin oppinut. Sen tehtyään on
+hänestä kuin olisi hän kiertänyt aseen vihamiehen kädestä, hän käy yhä
+rohkeammaksi, potkaisee raamatun alas lattiata pitkin menemään, niin
+että lehdet kahisevat, ja ruiskauttaa maljan sisällön alttariseinälle.
+
+Jotakin narahtaa, tuulenpuuska tunkee kirkkoon ja sammuttaa kynttilän.
+Taas narahtaa samalla lailla ja paukahtaa. Se oli kai luukku, joka
+avautui ja sulkeutui. Yhä pelkää kirkonväki--aikoivat tulla, eivät
+uskaltaneet!
+
+Mutta vielä on kolmas taika tekemättä.--»Arkku avaa, hammas suusta
+kaiva, hiustukko palmikosta leikkaa, ne nuoleen kätke, ja sillä kun
+ammut...»
+
+Kirkon lattian alle kuoriin on papin rouva haudattu. Panu sytyttää
+uudelleen kynttilän, murtaa auki luukun, joka vie kirkon sillan alle ja
+laskeutuu sinne. Yksi arkku siellä vain on, ei ole vielä muita kirkon
+lattian alle haudattu kuin papin rouva, helppo on se löytää. Panulla on
+kirves mukanaan. Kansi rusahtaa, longistuu ja aukeaa ja valkoinen liina
+välähtää sen alta.
+
+Mutta samassa putoo lattian luukku alas hänen päänsä päällä, ja kun
+Panu ojennaiksen sitä auki työntämään, kuulee hän ylhäältä naurun
+hihitystä ja epäselvää puhetta, eikä luukku liikahda. Jotakin raskaita
+esineitä romahutellaan luukun päälle, taas hihitellään ja sopotellaan,
+sitten kuuluu varovia, poispäin sipsuttelevia askelia ja sitten on
+kaikki taas hiljaa. Loukussa on Panu, umpiloukussa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuvassaan istuu Martinus Olai, Kontolan pappi, pöytänsä päässä kahden
+tuikkavan talikynttilän ääressä ja kirjoittaa, tuon tuostakin
+keskeytyen mietteisiinsä ja kynttiläin yli pimeän tuvan perille
+tuijottaen. Huone on entisellään, karsinapuoli tupaa on yhä
+sisustettuna niinkuin se oli ollut rouvan eläessä. Mutta itse hän on
+muuttunut. Hän on kalvennut ja kasvot laihtuneet, korkeaan otsaan on
+ilmaantunut syvä, leveä ryppy, ja tuuhea, suuri tukka on harventunut ja
+ikäänkuin kuihtunut ja kuivahtanut. Suuret, avonaiset silmät ovat
+pienentyneet, syventyneet kuoppiinsa ja ilme niissä käynyt
+hajamieliseksi. Tuo voimakas, väliin tuima, väliin innostunut katse on
+laimennut ja ikäänkuin kääntynyt sisään päin.
+
+Hän kirjoittaa kirjettä piispalle lähettääkseen sen markkinamiesten
+mukana Turkuun menemään. Hän tekee selkoa toimistaan Jumalan
+valtakunnan levittämiseksi sillä paikalla, johon hänet on kutsuttu.
+
+Hän on jo ennen tehnyt selkoa siitä sodasta, jota on käynyt taikuutta
+ja velhoutta vastaan. Nyt kertoo hän viimeisestä taistelustaan, jossa
+hän päävelhon voitti, pakanalliset epäjumalat kukisti, poltti heidän
+uhrimetsikkönsä ja heidän uhrialttarinsa maahan kaatoi. Pakanat ovat
+epäjumalistaan julkisesti luopuneet ja kasteen kautta pyhän kirkon
+helmaan otetuiksi tulleet. Sille sijalle, missä pakanallinen velho
+ennen asui, rakennetaan nyt rukoushuonetta Herralle. Julkisesti ei nyt
+missään enää epäjumalia palvella, ja luottamus velhoihin ja tietäjiin
+horjuu. Joskin vuorten rotkoissa vielä pimeys vallitsee ja sydänmaan
+saloilla vielä kylmyyttään huokuu jokin jääkylmä, sulamaton, likainen
+jäätikkö, niin paistaa kukkuloilla jo Herran päivä ja on siellä kevät
+ja kesä Herrassa. Raskaita ja kovia koettelemuksia oli Herra hänen
+päällensä pannut kutsuessaan pois hänen rakkaan vaimonsa. Napissut hän
+oli siitä Herralle, mutta tapahtukoon hänen tahtonsa maassa niinkuin
+taivaissa. »Herra otti, Herra antoi, kiitetty olkoon Hänen nimensä!»
+
+Hän lopetti kirjeensä ja lukitsi sen. Sen tehtyään nousi hän
+istuimeltaan ja käveli muutamia kertoja tuvan lattian yli. Kolkko tuuli
+humisi ulkona ja tärisytti yksinkertaisia ikkunaruutuja. Hajamielisesti
+katseli hän karsinaan, sai taas niinkuin niin usein ennenkin mieleensä
+kuvan siitä hetkestä, jolloin hän heidän ensi talvenaan näin markkinain
+aikana, vaimonsa täällä järjestäessä Turusta tulleita tavaroita, astui
+tänne kirkosta ja sai hänen kädestään höyryävän lämpimän juoman. Nyt ei
+kukaan hänelle lämmintä juomaa tarjoo... Hän oli, tuo vainaja, niin
+pelännyt, pelännyt silloin ja melkein aina, välistä ollut kärsimätönkin
+ja moittinut häntä. Ja hänen pelkonsa oli toteutunut. Oliko hän
+aavistanut loppuaan? Oliko ollut väärin tuoda hänet tänne? Ne
+kysymykset tulivat usein mieleen, ne olivat hänen jokapäiväisenä
+seuranaan yksinäisinä hetkinä täällä tuvassa. Ja ne toivat aina toisia
+tullessaan: Olisiko hän voinut estää sitä, mitä oli tapahtunut? Oliko
+siihen ollut syynä hänen kovuutensa Rampa-Riittaa kohtaan? Oliko se
+kosto siitä, ettei ollut pitänyt esirukousta tytön puolesta, jota Anna
+aina oli niin hartaasti pyytänyt? Mistä syystä hän oikeastaan oli
+jättänyt sen esirukouksen pitämättä? Siksikö, niinkuin itselleen
+uskotteli, että se olisi ollut Jumalan kiusaamista, vai siksikö, että
+tunsi kammoa häntä kohtaan, joka oli apua tietäjältä hakenut? Mutta jos
+se oli hänen syynsä, miksi oli hänen vaimoansa siitä rangaistu? Miksei
+häntä itseään? Ehkä rangaistus häntäkin kerran kohtaa?
+
+Ja välistä tapasi hän itsensä pelkäämästä arvaamatonta ja
+odottamatonta, joutui samaan mielentilaan kuin silloin, kun Reidan
+kanssa hiihti Panulaan ja kun karkasi liekkien keskeltä palavasta
+saunasta. Hänen vaimonsa oli aina kammonut synkkiä saloja ja niiden
+peikkoja ja pimeyttä, ja sieltä oli hänen tuhonsa tullutkin. Tulisiko
+sieltä kerran hänenkin tuhonsa? Olihan Panu vielä elossa; tiesi, minkä
+puun takana hän väijyi? Ei sen voima ollut kokonaan murtunut eikä sen
+valta kukistettu niin kauan kuin se vapaana kulki. Palkinto oli hänen
+päästään luvattu, mutta sen tiesi pastori, ettei kukaan muu kuin hän
+itse uskaltaisi mieheen käsiksi käydä. Häntä pelättiin vielä täällä
+kirkon maillakin ja vielä enemmän sydänmailla, pelättiin kostajana ja
+salaisen tuhon tuottajana, niinkuin Reita oli kertonut. Ruton nuolet
+luultiin hänen voivan lentämään panna, vihat nostaa, vainot liikkeelle
+loihtia--ja ehkä hän voikin. Voudillekin oli hän välistä siitä puhunut
+ja voudillakin oli omat pelkonsa. Hän kertoi kireistä suhteista
+valtakuntain välillä. Milloin tahansa saattoi sota syttyä. Täällä
+rajamailla sen kauhut ensiksi tuntea saataisiin, niinkuin niin usein
+ennenkin. Ennenkin olivat Karjalan salojen miehet vihollista
+avustaneet. Tyytymättömyys kyti Korpijärven saloilla Kontolan miesten
+kaskista, ja Panu oli kyllä ensimmäinen mies yllyttämään. Ei silloin
+säilyisi kirkot eikä kylät. Siihen ehkä hukkuisi kasteen siunauskin,
+polkeutuisi viljeltykin vainio.
+
+Olihan Jumala noidille ja velhoille pahanteon voiman ajakseen antanut,
+ihmisten oman pahuuden tähden. Välistä hän ne sitoi, välistä päästi
+valloilleen haaskaamaan kuin sudet lammaslaumassa. Sitä ajatellessa
+näytti Olaista, kuin ei hän olisi vielä mitään pysyväistä saanut
+aikaan, kuin ei olisi vielä alullakaan. Kastetuitahan ne ovat,
+kristittyjen nimeä kantavat, mutta kun katsoi heitä silmiin, oli katse
+kesytön ja arka kuin metsäneläimen. Se katse oli Panun silmissä, sen
+oli hän huomannut kaikkien näden silmissä, jotka tulivat kastettaviksi,
+se oli välistä Reidankin silmissä. Sitähän oli hänen vaimonsa niin
+vavissut. Siinä oli pelkoa ja nöyryyttä, mutta samalla salavihaa ja
+petosta ja koston väijyvää uhkaa. Saisiko hän sen milloinkaan
+lähtemään, vai tarvittaisiinko miespolvia ennenkuin oikea usko nuo
+kasvot kirkastaisi?
+
+Mutta mitä minä hourailen? sanoi hän itselleen. Kaikkihan on niinkuin
+olla pitääkin, onhan kaikki käynyt paremmin ja pikemmin kuin olin
+osannut toivoakaan. Huomenna minä taas puhun kirkossa vuoroin
+voimakkaita sanoja ja vuoroin lempeitä, puhun, neuvon, vakuutan ja
+vaikutan ja lämmitän; kunnes viimeinenkin routa rinnoista sulaa. Ehkä
+oli Jumalalla tarkoituksensa, kun otti hänet minulta, ehkä tahtoi
+katkaista kaikki siteet, että sitä vapaammin hänen valtakuntansa
+hyväksi voimani pyhittäisin!... Ja tunsi hän nyt taas rinnassaan sen
+saman voiman, jota oli tuntenut ensi aikoinaan tänne tultuaan ja jota
+vastaan kaikki pimeyden vehkeet kilpistyivät kuin puunuolet
+teräshaarniskasta. Tunsi sen niin suurena ja vastustamattomana, ettei
+viha mielessä edes Panuakaan ajatellut. Mitä hän tekisi, jos velhon
+käsiinsä saisi? Antaisiko hänt maallisen oikeuden käsiin, vai
+koettaisiko häntä kääntää, taivuttaa hänen mieltään--jos se onnistuisi,
+suurempi olisi se voitto kuin mikään tähänastinen.
+
+Hän nousi tuoliltaan, jossa oli istunut pimeän tuvan perille
+tuijottaen, ja aikoi sammuttaa kynttilän. Silloin kuului kiireisiä
+askelia ulkoa porstuasta, ovi reväistiin auki, ja Jouko huusi sisään:
+
+--Pappi, pappi! Tule pian, pappi!
+
+Hän oli ottanut Joukon pappilaan ja piti häntä kaikenlaisen pienen
+askareen teossa piian apulaisena. Ensimmäisestä häiriöstään selvittyään
+ja tultuaan pastorin puheista vakuutetuksi siitä, että käärme oli hänen
+sisästään poissa ja isän umpikirot peruutetut, rauhoittui hän, kävi
+säyseäksi, hyväntahtoiseksi ja iloiseksi. Usein hän oli päiväkausia
+poissa, kulki metsässä ansoja panemassa ja ampuikin välistä jonkin
+linnun, vaikka valitti, että paha kättä vielä vapisuttaa. Saatuaan
+jostakin päähänsä sen, että paha pappia väijyi, toimitti hän siitä
+pitäen talonkoiran tehtävää ja teki sen niin tarkkaan, ettei kukaan,
+olkoon päivällä tai yöllä, päässyt pihaan hänen tietämättään. Öisin hän
+usein nousi ylös, hiipi ovelle, seisoi siinä kuulostellen ja kierteli
+huoneita, tutki tarkkaan kaikkia jälkiä ja ulotti usein retkensä aina
+kirkolle saakka.--Se käski sinut tappaa ... mutta minä sinua vartioin,
+--kuiskasi hän, kun pappi kysyi, mitä varten hän noin teki.
+
+--Mikä sinun nyt on?--kysyi pastori rauhallisesti ja puhalsi toisen
+kynttilän sammuksiin, luullen, että jokin joutava taas Joukon mielessä
+kummitteli. Mutta Joukon kasvot hehkuivat, silmät kiilsivät, ja hän
+huusi:
+
+--Tule kirkkoon ... se on siellä sillan alla!
+
+--Kuka?
+
+--Se se on ... se on loukussa ... tule katsomaan...
+
+Ja Jouko kertoi katkonaisesti ja hajanaisesti, kuinka hän oli
+Rampa-Riitan äidin nähnyt pappilan ympärillä hiipivän ja sen jälkiä
+seurannut ja nähnyt Panun sen majasta lähtevän ja kirkolle päin menevän
+ja ajatellut sen jotakin pahaa miettivän ja juossut kirkolle ja
+piiloutunut aidan viereen. Se oli kiivennyt ikkunasta sisään ja siellä
+taikoja tehnyt ja mennyt sillan alle.
+
+--Siellä se on ... tule katsomaan, niin näet!
+
+Usein näki Jouko näkyjä, usein näki varsinkin isänsä ja oli häntä takaa
+ajavinaan. Mutta Olai päätti kuitenkin seurata häntä. Reita, joka oli
+toisesta tuvasta kuullut Joukon tulon, liittyi mukaan.
+
+Sakastiin tultuaan näki Olai, että kaappi, jossa messupukua
+säilytettiin, oli murrettu auki ja vaatteita lattialle heitetty. Jouko
+ei ollut houraillut eikä näkyjä nähnyt. Hän riensi kirkkoon, ja
+lyhtynsä valossa näki hän saastutetun lattian ja rippikalkin ja oli
+kompastua raamattuun, joka revennein lehdin oli käytävän päässä. Mutta
+Jouko osoitti luukkua ja kuiskasi:
+
+--Tuonne se meni ... tuosta meni alas ... nyt se on umpiloukussa.--Olai
+teki merkin, käskien häntä vaikenemaan, ja hiipi lähemmä.
+
+Panu ei kuule heidän tuloaan ja koettaa yhä ponnistella ulos
+päästäkseen. Joka yrityksellä saa hän luukun vähän raolleen, mutta se
+putoaa taas samassa takaisin. Luukun päälle kaadetut penkit liukuvat
+kuitenkin hiljalleen syrjään, ja joka työnnähdyksellä nousee luukku
+aina hinkan ylemmä. Pappi tekee uudelleen merkin Reidalle ja Joukolle
+ja lähenee luukkua. Panu ei vieläkään huomaa mitään ja saa vähitellen
+kirveensä ponnen raosta ulos. Longistaen sillä rakoa isommaksi pistää
+hän viimein kätensä ulos. Antaen merkin Reidalle hyppää pappi esiin,
+tarttuu Panua kalvosiin ja potkaisee jalallaan kirveenvarren sisään,
+jolloin luukku puristaa ranteet leukainsa väliin, niin että sormet
+oikenevat.
+
+Panu päästää suustaan äkäisen, ärjäisevän äänen, niinkuin tekee karhu,
+jota pesäänsä sorkitaan, mutta ei pääse liikahtamaan. Jouko uikahtaa
+kuin pelästynyt koira ja rientää ulos kirkosta.
+
+Pappi ja Reita sitovat ristiin vankinsa ranteet ja nostavat luukun
+auki.
+
+--Tule ulos sieltä! komentaa pastori.
+
+Kun Panu on päässyt lattialle seisomaan, kohottaa Olai lyhtynsä hänen
+silmiensä tasalle, valaisee hetken aikaa hänen kasvojaan, molempain
+katseet sattuvat yhteen, iskevät tulta kuin kaksi miekan kärkeä...
+Panun katse livahtaa syrjään, yrittää kerran vielä tehdä vastarintaa,
+kilpistyy, taipuu maahan eikä enää nouse...
+
+--Olit suurempi tietäjä kuin minä, virkkaa Panu kuin itsekseen.
+
+--Konna, joka et kuolleillekaan rauhaa Anna!--heittää Olai hänen
+silmilleen ja laskee lyhtynsä maahan.
+
+--Et olisi mitänä mahtanut,--jatkaa Panu,--ellei oma vereni vastaani
+noussut, oma kiroomani eteeni osunut. Minua oli auttavinaan Lapin
+noita, sinua auttoi ... en sanoja saanut ... sala-ansan viritti ...
+itselläni pääni hinnan maksatti...
+
+--Pitkä on kostajan käsi! virkkoi pappi.
+
+--Taattoni kuolemansa kosti! huusi Reita riemuiten ja silmät
+vahingoniloa liekehtien.
+
+--Jumala kosti! virkkoi pappi nuhdellen.
+
+--Oli jo kirkonhaltija hallussani ... kohta olisi omasikin ollut ...
+olisi kirkkosi porona palanut, sinä itse laudalla levännyt. Mutta vielä
+sodat syttynevät, vielä vainot nousevat!
+
+--Pidä tuota! sanoi pappi ja heitti Reidalle nuoran pään, jolla Panun
+kädet oli sidottu.
+
+Sen tehtyään laskeusi hän sillan alle, nosti varovasti kirstun kannen
+takaisin sijoilleen, löi kiinni irtautuneet naulat, nousi pois, sulki
+luukun ja asetti kaadetut penkit paikoilleen. Panu seurasi hänen
+liikkeitään pälyvin silmin yrittämättäkään paeta. Mutta kun pappi otti
+kirveen lattialta, jonne oli sen haudasta heittänyt, ja heilautti sitä
+kädessään, painautui hän kokoon kuin iskua väistäen.
+
+--En sinua tapa, älä pelkää!
+
+--En pelkääkään, vaikka tappanet!--ja Panu oikaisihe niin suoraksi kuin
+pääsi, hetkellistä heikkouttaan häveten, ja kesti tällä kertaa papin
+silmänluonnin.
+
+Vaivoin sai Olai vihansa voitetuksi ja vähällä oli, ettei velhon omaa
+asetta hänen röyhkeään otsaansa upottanut.
+
+--Lähdemme! virkkoi hän Reidalle ja teki Panulle merkin astua edellä.
+
+--Minne viet? kysyi Panu.
+
+--Kaikista pahoista töistäsi palkkaasi saamaan! vastasi pappi ja lisäsi
+sitten painavasti:
+
+--Turkuun tuomittavaksi ja velhona poltettavaksi.
+
+Oli, niinkuin Panu ei olisi kuullut sitä, niinkuin olisi muuta
+miettinyt, ja hän virkkoi:
+
+--Yhtä sinulta kysyisin. En sinulle enää mitänä mahda. En taikojasi
+tiennyt, en sanojasi saanut. Ne tietää tahtoisin. Sano salaiset kolme
+sanaasi, joihin kironi kilpistyi.
+
+--Älä sano, pappi! Älä sano sanojasi! huudahti Reita hädissään.
+
+Sanoisiko hän sanansa? Mitkä olivat ne sanansa? Hän etsi, mietti, hänen
+silmissään välähti, hän epäili, sanoisiko--mutta sitten hän virkkoi:
+
+--Salaiset sananiko? Usein ne kuulit, et niitä ymmärtää osannut. Nimeen
+Isän, Pojan ja Pyhän Hengen--siinä sanani.
+
+Panu säpsähti, vavahti, loi aran, alistuvan katseen voittajaansa ja
+seurasi häntä mitään virkkamatta kirkosta.
+
+Ja niin he astuivat pappilaan menevää, tuiskun umpeen pyryttämää tietä,
+lumessa polviaan myöten kahlaten, Reita edellä nuorasta taluttaen,
+pappi jäljessä tulta näyttäen ja heidän välissään Panu, Karjalan kuulu
+tietäjä, musta tukka tuulessa hulmuten ja hartioilla nurin käännetty,
+hihaton messukasukka.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Panu, by Juhani Aho
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PANU ***
+
+***** This file should be named 13850-8.txt or 13850-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/3/8/5/13850/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/13850-8.zip b/old/13850-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..3237ab5
--- /dev/null
+++ b/old/13850-8.zip