diff options
Diffstat (limited to '13850-0.txt')
| -rw-r--r-- | 13850-0.txt | 15300 |
1 files changed, 15300 insertions, 0 deletions
diff --git a/13850-0.txt b/13850-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d2827ea --- /dev/null +++ b/13850-0.txt @@ -0,0 +1,15300 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13850 *** + +PANU + +Kirj. + +Juhani Aho + + +WSOY, Porvoo, 1921. + + + +»Jos esi-isillämme alkuansa lienee ollutkin parempi tieto Jumalasta ja +hänen vaikutuksestaan maailman hallinnossa, niin se tieto vähitellen +hämmentyi tarun sekaiseksi taikauskoksi, joka esivanhemmillamme +pakanuuden aikana oli vallallansa.» + +E. Lönnrot. + + + + +I. + + +Kontojärven kirkko on siinä, missä koskirikas Kontojoki, etäisistä ja +vuorisista ylimaista tullen, katkaisee korkean Kontoharjun, kuohahtaa +rajuksi putoukseksi, leventää väylänsä ja avartuu pienoiseksi +suvantojärveksi jatkaakseen siitä sitten matkaansa virtojen, salmien ja +yhä laajenevien selkien kautta suuriin alavesiin. Kirkko on ahteen +tapaisella töyräällä, tasaisella kentällä, jonka takana kohoaa korkea, +suuria honkia kasvava vuoren selänne. + +Lähellä kirkkoa on pappila ja sen ympärillä pienoinen kirkonkylä +taloineen ja peltoineen, mutta toisella puolen suvantojärven virran +niemessä on kaikkia muita komeampi kuninkaan voudin kartano. + +Vaikkakin kirkon ympärillä ja voudin niemellä on peltoja ja +luonnonniittyjä siellä täällä järven rannalla, ei seutu vielä +kuitenkaan ole vakaantuneen viljelyksen hallussa. Metsä ulottuu +useimmin paikoin rantaan saakka, ihan kirkon aidan takana on vielä +kannokkoa ahoa, ja kaski on hakattu heti pappilan ulkohuoneiden taa. +Talot ovat pieniä kuin uudistorpat. Synkkä, metsäinen sydänmaa leviää +niin pitkälle kuin silmä kantaa. Harjulta kirkon takaa näkyy etelästä +päin savuja kohoilevan, kesällä kaskista ja talvella tupien lakeisista, +mutta pohjoisessa ja idässä ovat erämaat asumattomat, korkeiden vaarain +väliset suot ja notkot kasvavat vain havumetsää, ja honkien rungot +ruskottavat yksitotisesti aamun ja illan paisteessa. Etelästä päin tuo +kyllä talvisin kaitainen rekitie kirkonkylään, mutta päättyy siihen, ja +siitä jatkuu ainoastaan ujo suksen latu, joka korpimaille päin ujuen +näyttää, että on ollut sinnekin joku kulkeva; mutta suurimman osan +talvea on sekin ummessa, jolloin asuttu maailma näyttää Kontojärven +ympärillä olevan lopussa. + +Kirkko, joka on rakennettu paksuista, silittämättömistä ristihongista +ja luukuilla varustettu, on tällä paikalla toinen, mutta pappila on +vasta ensimmäinen. Katolisen ajan lopulla oli pienoinen sydänmaan +kappeli rakennettu sille sijalle, missä nyt seisoo uusi ja isompi +luterilainen kirkko. Sen oli siihen omin käsin salvanut hurskas munkki, +joka eteläisiltä ilmoilta tullen ja kalastajain kera suuria vesiä +soudellen oli asettunut tähän asumaan. Kun hänen seuralaisensa, kaikki +savolaisia erämaan kävijöitä, pysähtyivät lohirikkaan kosken alle +kalastamaan, metsästämään ja kaskeamaankin, pysähtyi hänkin, ja kun he +veistivät kalasaunojaan rannalle, veisteli hän vähän matkaa ylempänä +kappelinsa seiniä. + +Maalle noustessaan olivat tulokkaat tavanneet havumajoja hiukan matkaa +rannasta, tulensijoja ja jälkiä aikaisemmasta asutuksesta. Ja kun he +tutkivat rantoja ja metsää tarkemmin, löysivät he järven ja virran +niemestä tuuhean kuusikon, jonka keskellä oli karsituita puita ja +puissa oksiin ripustettuja suurten kalojen luurankoja, metsäeläinten +nahkoja ja pääkalloja. Kuusikon sisässä oli vielä puun ympärille +rakennettu aittanen, jossa näkivät kivimaljassa hopearahoja kiiltävän. + +Mutta tuskin he olivat ehtineet kirveensä iskeä pakanallisen uhripaikan +ikihonkiin, kun hyökkäsi miehiä metsästä ja toisia tuli koskea alas +viilettäen. Siinä syntyi tappelu, ja verta jo vuoti. Mutta kun munkki +kuuli kahakan, niin ruuhellaan suvannon poikki souti ja sai sovinnon +aikaan. Valmistettuaan aterian järven rannalle tarjosi hän savolaisten +puolesta karjalaisille ikirauhan niillä ehdoilla, että toinen ei toisen +kalastusta häiritsisi ja että jos Karjalan miehet sallisivat rakentaa +Neitsyt Maaria emoselle kappelin, jättäisivät Savon miehet rauhaan +heidän haltijansa pyhätön. + +Eikä näitä ehtoja rikottukaan munkin eläessä eikä pitkään aikaan hänen +kuolemansa jälkeenkään. Kummallakin heimolla oli vakinaiset asuntonsa +loitolla yhteisestä kalastuspaikasta. Savolaiset palasivat talveksi +suveen päin, jossa heillä oli talonsa ja tavaransa, ja karjalaiset +poistuivat pohjoista kohti, jossa heillä korpien, soiden ja monien +koskien takana kuului olevan asuntopaikkansa. + +Munkki yksin jäi erakkona saunaansa lähelle kappelia asumaan ja +yhteistä aarretta vartioimaan. + +Paljon oli erakko vanhus nähnyt riitaa ja taistelua kristittyjen ja +pakanain välillä. Nuoruutensa päivinä oli hän ollut mukana Hämeen +pakanallisia uhrilehtoja maahan kaatamassa ja miekalla pakottamassa +kansaa oikean uskon kuuliaisuuteen. Mutta vähäisen oli hän siitä nähnyt +menestyksen: oli nähnyt kastamattomien kastetuita sukulaisiaan +kiduttavan, juoksuttavan heitä kuoliaaksi uhripuitten ympärillä ja +sitten metsiin pakenevan. Nyt tahtoi hän voittaa hyvyydellä ja ottaa +Herransa haltuun ainoastaan ne, jotka mielisuosiolla siihen taipuvat. +Eikä kulunutkaan kauan, ennenkuin hän näki taimia niihin hedelmiin, +joiden hän toivoi tuleentuneina kirkon helmaan putoavan. + +Kevään tullen saapuivat taas molemmat heimot eri haaroiltaan. Ja +kalastettuaan kukin apajoillaan kantoivat kristityt rannalla seisovan +Pyhän Henrikin kuvan eteen osuuden saaliistaan, samalla kun pakanat +veivät Vellamon antimista upeimman uhrikarsikkoon ja sen pyhän puun +oksaan ripustivat. Kun pyhä savu suitsusi erakon kappelista, jossa hän +polvillaan luki messujaan pyhän neitsyen kuvan ääressä, tuprusi +uhripadan alta savupilvi pyhän lehdon helmasta, jossa tietäjä lepytteli +haltijoita yhä paremman kalaonnen antamiseen. Ja kun kalaonni sattui +huono karjalaisille, niin saattoi tapahtua, että he tulivat munkin luo +ja hänen pyhimyksiinsä turvautuivat ja kantoivat niille antimiaan. Kun +sopi, niin tulivat he vielä hänen messuaankin kuuntelemaan ja antoivat +hänen kesäöinä nuotion ääressä kertoa itselleen tarinoita pyhistä +miehistä ja Ristin-Kiesuksesta ja Pyhästä Mataleenasta, joita tarinoita +jo seuraavana kesänä runoina lauloivat tyyniä salmia soudellessaan. +Heimot veljeytyivät, antoivatpa toisilleen tyttäriäänkin avioksi,-- +munkki välitti kaupat ja vahvisti ne omilla pyhillä menoillaan. Hyvässä +sovussa he siis palvelivat kukin jumaliaan saman veden vieremillä ja +kalastelivat toisiaan kadehtimatta, ja oli viljaa vedessä molemmille. + +Mutta sitten kuoli Kontojärven erakko, ja hänen kyntämänsä vainio alkoi +rikkaruohoa työntää. Sopu etelän ja pohjan miesten välillä huononi ja +hävisi lopulta tyynni, kun savolaiset asettuivat vakinaisesti asumaan +Kontojärven ympärille ja toivat toisia tullessaan. He sanoivat maita +omikseen, alkoivat kaataa laajalti kaskia ja anastivat itselleen +kalapaikoista parhaat. Syntyi sotia, joita käytiin vaihtelevalla +onnella, ja milloin oli mikin heimo Kontosuvannon haltija. Vähitellen +kaikkoutuivat kuitenkin karjalaiset pois, kun saaliskin vedestä väheni +sitä mukaa kuin savolaisten luku lisääntyi. Yhä harvemmin he enää +kalaan tulivat. Mutta kun tulivat, tulivat he toisina aikoina ja +toisille asioille kuin ennen: tulivat talvella ja toivat nahkoja +kaupaksi, saaden suolaa ja piitä ja aseita palkkioksi. Sillä tavoin +syntyi, sitä mukaa kuin asutus Kontojärven ympärillä vakaantui, sen +rannalla markkinapaikka, jonne aikain kuluessa etäisten Vienain ja +Venäjän miehetkin oppivat poroineen ajamaan. + +Mutta vaikka karjalaiset olivat siirtyneetkin pois vanhoilta +kalasaunoiltaan, jäi heidän haltijansa kuitenkin vanhalle paikalleen +asumaan. Ei yksikään kauppamatkoillaan kulkeva karjalainen sen ohitse +astunut pistäytymättä sen puiden siimekseen ja heittämättä rahoistaan +osaa kiviseen maljaan, joka oli pyhän puun juurelle asetettu jumalan +uhria vastaanottamaan. Siitä tuli aikaa myöten rikas haltija, sillä sen +antama kauppaonni oli suuri, suurempi usein yhtenä päivänä kuin oli +ollut ennen kalaonni kokonaisena kesänä, niin ettei enää taaskaan ollut +nurkumista kenelläkään. Eikä uskaltanut kukaan jumalan aarretta +anastaa, sillä taru kulki sellainen kontojärveläisten kesken, että +syttyy sota ja puhkee vaino ja viha liekehtimään, jos äyrinenkään katoo +Karjalan jumalan vanhasta aarteesta. + +Mutta muuttuivat aikain kuluessa uskot ja hallitukset. Luterilaisuus +hävitti pyhimysten kuvat, ja uhripuut hakattiin maahan. Revittiin +myöskin erakon vanha kappeli ja sijalle rakennettiin rukoushuone, jonne +piispa kerran pari vuodessa lähetti papin jumalanpalvelusta pitämään. +Vuosittain lähetti myöskin kuningas voutinsa veroa kantamaan, ja +uhripyhätöstä katosi jumalan aarre. Eikä kestänyt kauan, ennenkuin +syttyi sota. Venäläisten karatessa rajan yli Suomeen olivat karjalaiset +heille oppaina ja asetovereina, ja kun entiset kalastustoverit ja +kauppaystävät tapasivat toisensa metsissä, vinkuivat vihaiset nuolet, +eikä kukaan muistanut enää sitä rauhaa olleenkaan, jonka entisinä +aikoina elänyt erakko oli kahden heimon välille rakentanut. + +Vuosia oli autiona Kontojärven poroksi poltetun kirkon ja kirkonkylän +paikka. Itsekseen kohisi koski, loiski laine ja humisi metsä, ja +asumattomat korvet erottivat pitkiksi ajoiksi toisistaan savolaiset ja +karjalaiset. + +Mutta taas vetivät yhteiset edut ja tarpeet heitä toisiinsa. Taas +rakennettiin tuvat ja saunat ja kirkko, entistään suurempi. Joukoittain +tuli savolaisia isiensä asuinpaikoille, ja heitä seurasi pappi ja vouti +vakinaisina asujina, ottaakseen toinen Jumalalle, mikä oli oleva +Jumalan, ja toinen kuninkaalle, mikä oli oleva kuninkaan. Karjalaiset +laskettiin veronalaisiksi ja kastettiin, mikä heistä kastetuiksi +saatiin, ja nyt kuuluivat riitaveljet samaan kihlakuntaan ja samaan +pitäjään. + +Mutta suuri ei ollut karjalaisista sato valtakunnalle, ja vielä +pienempi se oli kirkolle. Metsissään he elivät omaa elämäänsä ja +palvelivat omia jumaliaan. Harvoin heitä nähtiin kirkon seutuvilla +muulloin kuin suurilla talvimarkkinoilla, jonne tulivat kuin tuiskuna +ylimaistaan hiihtäen ja katosivat taas kuin pyrypilvi kauppapäiväin +päätyttyä. + +Heillä oli siellä suuri kylä useiden päivien hiihtomatkan päässä +Kontojärven kirkolta lähellä Maanselän lähdevesiä ja vieraan +valtakunnan rajaa. Talvella kulki tie sinne soita pitkin, läpi +laidattomien korpien, poikki hiekkaisten harjujen ja yli huimaavien +vaarojen; kesällä koskia sauvoen ja suuria soikulaisia selkiä +soudellen. Mutta harva oli se vieras, joka heidän maassaan oli käynyt. +Kirkonkylän asukkaiden ja muiden Savon miesten asiat olivat aina +etelään päin, eivätkä oravan nahkain ja muiden turkisten ostajatkaan +menneet Kontojärveä pohjoisemmaksi. Ainoastaan metsäin kävijät +joutuivat joskus karjalaisten kyliin milloin eksyksissään, milloin +ilveksiä, susia, karhuja tai hirviä vainotessaan. Ei sanottu olevan +hyvä niille taipalille lähteä; kolme oli vaaraa voitettavana: tulinen +koski tulisessa joessa, jonka tulikivellä istui tulinen kokko, tulinen +kuoppa keskellä kaitaisinta kannasta kahden pohjattoman suon välissä; +pilviin ulottuva rauta-aita, jonka veräjätä kipeniä haukkuva susi-ilves +yöt ja päivät vartioi. Mutta ne, jotka olivat käyneet, ne kertoivat, +että perillä asui siellä suuri sukukunta ison järven rannikoilla ja +sitä ympäröivien korkeiden vaarojen rinteillä. Sukukuntaa johtamassa +kuului olevan vanha tietäjäsuku, jonka valta kulki isästä poikaan. Hän +oli käräjäin istuja ja ratkaisi vanhimpain miesten kanssa kaikki +yhteiset asiat, riita-asiat ja muut. Hän oli ylimmäinen pappi, joka +uhrasi jumalille, rukoili niitä muidenkin edestä, hankki niiltä avun +ihmisille ja hoiti uhrilehtoa. Uhrilehto oli tuuhean uhrivaaran +korkeimmalla kukkulalla, suuren selän pitkässä niemessä, josta ei +saanut puuta kaataa, jossa ei saanut metsällistä ampua ja jonka +rannalla kalastaminen oli kielletty. Vielä kertoivat metsämiehet +kuulleensa kummia runotarinoita suurista sankareista, joista +pitopaikoissa illasta aamuun laulettiin ja joita kansa hartaasti +kuunteli. Lapsensa toivat he joskus kirkolle kastettaviksi, mutta +kotiin tultua pesi tietäjä kastetun päästä pyhän veden ja kastoi +uudelleen uhrivuoren huipulla olevassa oman jumalansa lähteessä ja +antoi lapselle uuden nimen. + +Tiesihän kuninkaan vouti kaikesta tästä, ja tiesi pappikin. Mutta +molemmat antoivat heidän olla aloillaan, sillä niin oli neuvo +kuninkaalta, ettei heidän kanssaan olisi riitaa rakennettava, jos +nimeksikään veronsa suorittavat ja näönkään vuoksi Ruotsin uskon +omistavat. + +Vaikka savolaiskansa piti itseään noita metsäläisiä parempana ja oli +ylenkatsovinaan noita, jotka heidän esi-isänsä olivat tieltään +karkoittaneet, niinkuin tulee karkoittaa pakanoita ja epäjumalain +palvelijoita, oli heidän joukossaan kuitenkin niitä kalastajia ja +metsämiehiä, jotka heiltä saamallaan opilla ja taikatiedolla +pyyntionneaan kartuttelivat. Saattoi tapahtua sekin, että kun salomaan +suuri tietäjä markkina- ja veronmaksuaikana saapui kirkolle, kutsuttiin +häntä salaa suurimpiinkin taloihin sairastavaa lehmää parantamaan, +lukemaan lukuja karhun kuolemaksi, usein ihmistenkin kipuja +lieventämään. Runsaat antimet hiihtoahkiossaan palasi tietäjä +kotikyläänsä kertomaan, että jos lienee Savon rikkaus ollutkin +suurempi, ei sen tieto kuitenkaan ole Karjalan tietoa. Eivätkä salomaan +tietäjät suotta mahtiaan kehahdelleet. Moni heistä oli suksensa +voudinkin saunan seinämälle pystyttänyt ja yön pitkän hänen emäntänsä, +välistä hänen itsensäkin kipuja loihtinut. Kulkipa kuiskeita siitäkin, +että nykyisen voudin puoliso, joka aina valtakunnan pääkaupungista +saakka oli turhaan hakenut apua sisällisiin vaivoihinsa, oli +lämmityttänyt kylynsä ukkosen nuolen kaatamilla haloilla ja tietäjän +käsissä tuskistaan parantunut. Ja se oli tapahtunut aivan äsken, vuotta +ennen kuin kuoli Kontojärven vanha pappi ja hänen sijaansa tuli tämä +nykyinen, Martinus Olai eli Martti Olavinpoika nimeltään, jolloin +salomaiden tietäjänä oli Korpivaaran kuuluisa Panu. + + + + +II. + + +Talvinen aamuhämärä peitti vielä maan, ja tähdet tuikkivat, ja +revontulet loimottivat kirkkaalla pakkastaivaalla. Kuun viimeinen +neljännes vaelteli kuin eksyksissään ja kylmästä kutistuneena +rannatonta ulappaansa. Keskiyön aikana se oli noussut metsänrannan +takaa kykenemättä voittamaan sitä valoa, joka liekehti takaisilta +taivahilta. + +Heikko päivänkoitto alkoi jo kalventaa taivaankantta, tähtien tuike +kävi uneliaammaksi, revontulten loimo heikkeni heikkenemistään kuin +sammuva kokkovalkea ja painui yhä pienemmäksi. + +Mutta metsässä vallitsi vielä yön pimeys. Huurteisten, kuuran ja lumen +painosta luokistuneiden lehtipuiden alla hyppelivät vielä jänikset +ruokapaikasta toiseen, linnut nukkuivat nietoksien sisässä, eikä +oravakaan ollut vielä yöpuultaan liikkeelle lähtenyt. + +Mutta aamu alkoi valkenemistaan valjeta. Pölähti lumi ahon laidassa, ja +lenti huriseva teiri korkeimman urpukoivun latvaan; pölähti lumi +samalla lailla toisen ja kolmannen kerran, ja kohta oli ruokainen puun +latva mustanaan kuhertelevia, pörröisiä lintuja. + +Synkimmän kuusikon sisässä kahden mäen notkelmassa pienen aukeaman +keskellä, minne eivät puhurin pisimmätkään piikit ulottuneet läpi +metsän naavaisen turkin, tuikahteli hiiltyvä nuotio sulattamassaan +lumikuopassa. Vähän matkaa nuotiosta, joka oli tehty kahdesta kuivan +kelohongan pölkystä, seisoi suksia kuin seipäitä pistekodassa +asetettuina käret toisiaan vasten. Suksikodan ympärillä oli pieniä +kelkkapulkkia täynnä nahkoja ja turkiksia. Nuotion ympärillä makasi +havujen päällä, jalat tuleen päin, turkkeihin käärityitä miehiä kuin +säteitä ympyrässä. Yöllä oli vähäsen lunta vihmonut ja pudotellut sitä +nukkuvien päälle. + +Kun teiriparvi pyrähti lentoon, heräsi siitä yksi nukkuvista miehistä, +pudisti kohmettuneita jäseniään, siivosi lumen tuuheasta parrastaan ja +kiiruhti heittämään tervaksia nuotioon, joka leimahti siitä isoon +liekkiin ja karkoitti hetkeksi ympäriltään päivän valon, joka oli +alkanut tunkea kuusienkin alle. + +Hän oli tanakkatekoinen ja samalla kookas mies, puettuna punaisella +reunustettuun poronnahkaturkkiin ja poronnahkasaappaihin. Turkin alta +näkyi hänen liikkuessaan vaalea, koreilla veroilla päärmetty +sarkakauhtana, rinnassa välkkyi suuri hopeasolki ja vyöllä pitkä +kirjaeltu tuppi. Hetken aikaa ilmaa tähysteltyään kääntyi hän taas +lämmittelemään. Silmät kiiluivat terävästi tulta vasten, mutta oli +katse samalla arka ja vilkkuva, niinkuin olisi se aina tottunut +ympäristöään varomaan. Mutta yht'äkkiä ilme hänen kasvoissaan muuttui, +hän hymähti veitikkamaisesti, tarttui räiskyvään halkoon ja heilauttaen +sitä päänsä päällä niin, että kipinät sinkoilivat ympärille kuin +vesipisarat myllynrattaassa, huusi hän iloisesti: + + --Ylös miehet, karvaturvat, + ylös untelot urohot, + nouskaatte makoamasta, +- viikon unta ottamasta. + +Nukkuvat urahtelivat, oikoivat jäseniään, pyyhkivät huurteisia +partojaan ja nousivat vähitellen istumaan. + +--Hei, hai! haukotteli heistä polvilleen kohoten muudan pitkäjäseninen +mies.--Mitäpäs ajelet, seppä, eihän ole vielä Päivätärkään päätään +nostanut, ja vielähän tuolla Kuuttarenkin silmä kiiluu.--Ja silmät +soikeina haukotteli hän vielä toisenkin kerran niin, että metsä vastaan +kiljahti. + +--Ylös, Kuisma, pata tulelle, sinun on vuorosi! + +--Tee, Jouko, minun puolestani, pyyteli hän vieressään istuvaa nuorta +miestä, melkein poikaa vielä,--minä sinut sitten kymmenkertaisesti +palkitsen,--ja haukotellen, kädet niskan takana, heittäytyi Kuisma +havuiselle vuoteelleen. + +--Joukon on hankittava pataan pantavaa, virkkoi hänen isänsä, tuo ennen +muita makuulta noussut mies. + +--Jäihän vielä metson puolikas ja kokonainen teiri eilisestä, neuvoi +Kuisma. + +--Ei pyystä kahden jakoa. + +--Ka, pane sitten se karhun lapa. + +--Se tarvitaan markkinoilla ja paluumatkalla... Tuoll' on, Jouko, puu +täynnä teiriä, ota jousesi ja käy pudottamassa muudan. Kuuluivat +nousevan harjun selälle koivuun, missä eilen illalla tullessamme +istuivat. + +Jouko otti jousen päänsä pohjista ja tarkasteli nuolia viinessään, joka +oli tehty hienosta läpikuultavasta luusta ja eläimen kuvilla kirjaeltu. + +--Ne nuolet tappaa, ne ovat sen miehen terästämät ja hiomat, että +tappavat, virkkoi Kuisma. + +--Hullu omia töitään kiittää, sanoi muudan miehistä. + +--Vaikk' olet, Tiera, itsekin kehunut, mitä olet pajassani teettänyt. + +--Vähän taitaisi rautasi tehota, jos ei muu tehoisi. + +--Mikä muu se sitten paremmin tehoisi? + +--Luetathan itsekin nuolesi Panulla. + +--Osaisin ne minäkin lukea, mutta kun minulla ei ole niitä mujuja ... +sillä on lemmolla niin mainiot mujut, joihin kastelee ... sanoisit, +Panu, kerran, miten mujusi laitat. + +--Liian olet vanha tietäjän oppiin, vastasi Panu. + +--Aina ne muutkin mujuja keittäisi, mutta ei ole sanoin suolaajata, +puuttui puheeseen Ilpo, vanha, harmaapartainen, tihrusilmäinen äijä. +Sanoissa ja taioissa se on se, joka tehoo. + +--On se vähän miehen kädessä ja silmässäkin, intti yhä Kuisma. + +Miehet katsahtivat Panuun, ikäänkuin odottaen häneltä vastausta. + +--Silmä teroo taiasta, ja käsivarsi vakaantuu, virkkoi hän ja lisäsi:-- +Ja on siinä vähän muutakin voimaa. + +--Jota ei joka mies tiedä eikä opi tietämään, jolla ei ole niitä +lahjoja, säesti Ilpo ojentavasti. + +Jouko oli sillä välin järjestänyt nuolensa, kiinnittänyt jousensa +jänteen ja haettuaan suksensa käsiinsä, sujahutti hän sanaakaan +sanomatta metsän peittoon. + +Toinen toisensa perästä olivat miehet kohoilleet pystyyn ja asettuneet +nuotion ääreen mikä mitenkin päin jäseniään lämmittelemään. Ne olivat +kaikki tuuheapartaisia, useimmat rotevia miehiä, puettuina samalla +tavalla kuin se, joka oli heidät herättänyt ja jota kaikki näkyivät +johtajanaan kunnioittavan--se vain eroa, että muiden kauhtanat eivät +olleet punaisella reunustetut. + +Kuisma otti padan kuusen oksasta, ahtoi sen lunta täyteen ja ripusti +puuvipuun nuotiotulen päälle. + +--Joko lienee päivä missä asti tulossa? kysyi joku miehistä. + +--Ei ole kaukana enää, johan tuolla aholla lumi sinertelee, arveli +toinen. + +--Eiköhän olisi paras heittäytyä suksilleen ja lähteä heti paikalla +painaltamaan? + +--Vielä sinne ehditään, ei ole enää kuin aamurupeaman hiihto, ja +vastahan on tänään aattopäivä. + +--Tulleeko paljon ostajia markkinoille? + +--Nahkain ostajia luulen tulevan, arveli Panu,--niin ainakin vouti +päätteli syksyllä tavatessani. Mutta tulipa heitä tai ei, kun ei ole +mitä myydä ... tuoss' ovat koko heimon vuosinahkat. + +--Onhan niitä siinäkin ... mutta yhähän vähenee vilja metsistä. Minne +lieneekään Tapio karjansa ajanut? + +Joka kerta, kun siitä tuli puhe, ja useinhan tuli puhe metsänriistan +vähenemisestä, otti vanha Ilpo siihen syytä selittääkseen. + +--Tietäähän sen, minne se ne ajaa: mennessään vie, kuljettaa edellään +näiltä mailta poistuessaan eikä käy kuin välistä vanhoilla sijoillaan, +mutta ei ota silloinkaan parasta väkeään kerallaan. Ja syy kyllä +tiedetään. + +Ja ikäänkuin odottaen Panulta vahvistusta puheelleen, jatkoi hän, tuon +tuostakin häntä silmäten: + +--Syy kyllä tiedetään. Ei lepytellä enää Tapiota, ei uhrata ukon iloksi +eikä miellytellä Mielikkiä yhtä ahkerasti kuin ennen ... ei tehdä +taikoja metsään mennessä, ei tärkeitä menoja noudateta, vaan +huolettomasti ja varautumatta röyhkeästi metsään mennään ... ei osaa +haltija pelätä, tekee mitä tahtoo, antaa minkä antaa ... on niitäkin, +jotka pyhillä vuorilla pyydystelevät ... kummako, jos vanhus vihastuu +ja muuttaa muille maailmoille asumaan. Siin' on syy viljan vähyyteen-- +vai mitä arvelet, Panu? + +--Niin on, kuin Ilpo puhuu. Paha on, kun ei omia jumalia palvella, +mutta pahempi vielä, kun vieraita suositellaan. Ei tahdo Tapio niistä, +jotka muukalaisilta apua anovat. Ristin-Kiesus on tunkenut Tapion +metsiin, häntä siellä monet jo avukseen huutavat, mutta jos ei häntä jo +ajoissa rajalta käännytetä, niin ei ole kohta jalan neljän hyppivätä, +ei pahaista jäniksen poikaa Tapion vainiolla, joka... + +Miehet kuuntelivat hyväksyvällä hartaudella esimiehensä puhetta, kun +Kuisma teki nopean varottavan liikkeen kädellään. + +--Mitä nyt? + +--Olehan vaiti ja anna tänne jousi! + +Jousi kulki kädestä käteen, Kuisma tarttui siihen jäsentä +liikauttamatta ja jännitti sen; kuului heikko helähdys ja jänis, joka +korvat pystyssä oli kuukkinut metsästä melkein tulen ääreen, kellähti +rääkäisten hangelle. + +--Suotta tässä Tapiota soimailette, sanoi Kuisma, jänistään jaloista +riiputtaen. + +--Lieneekö nuo enää Tapion jäniksiä, jotka tällä puolen Rajavaaran +koikkivat. + +--Kenenkäs sitten? + +--Ristin-Kiesuksen parasta karjaa on jänis, ristiturpa, ja toinen +harakka, silkkiselkä!--nauroi Panu yleisen hilpeyden vallitessa. Nyt +sinut hukka perii, kun papin karjaan koskit! + +--Pataan papin keitto!--ja Kuisma valmistautui jo nylkemään jänistä. + +--Maltahan, mies, huusi Panu, ilkamoinen ilme kasvoissaan. + +--Mikä hätänä? + +--Annatko minulle riistasi, niin vien papille uhriksi, että leppyy? + +--Mutta jos ei lepykään jäniksestä? + +--Niin ammutaan hänelle sitten harakka. + +--Et niin vähällä Ristin-Kiesusta lepytä ... katso, ettei vaadi itseäsi +sinua, salojen parasta miestä uhriksensa, niinkuin kerran kuului oman +poikansa vaatineen, kun mielensä vihoittivat. + +--Mutta olipa se sillä kertaa poroon tyytynyt, joka oli sarvistaan +pensaaseen takertunut. + +--Kuuluu olevan ankara mies tämä nykyinen pappi. Uhanneen kuului jo +heti tultuaan Karjalan vanhan tiedon hävittää, ajaa tiehensä tiedon ja +tietomiehet ja pakottaa kaikki omaan uskoonsa, hävittää uhrilehdot ja +hakata maahan pyhät karsikot. + +--Vai hakata maahan pyhät karsikot! matki Panu. Sitten lisäsi hän +totisemmin:--Ovatko miehet niin mitättömiä, etteivät torju turjalaista +luotaan, jos semmoisin tuumin tulisi? + +--Torjuvatpa tietenkin. + +--Olen monesti sanonut, ettei vieraista valloista hätää, niin kauan +kuin miehet miehuutensa pitävät ja tietänevät tehtävänsä. + +--Aiotko käydä puheillaan? + +--Senpähän nähnen. + +--Loihdi suohon suuta myöten, niittyhyn nivuslihoista tai nosta suuri +tuuli ja lennätä niin pitkälle, kuin länttä riittää, lasketteli Kuisma. + +--Kuisma se keinot tietäisi, naurahtelivat miehet. + +--Minkäs teet? + +--Ei ole pakko siitä puhua eikä tarviskaan, vastasi Panu kuivasti. + +--Eikä ole muiden asia sitä Panulta kysellä, lisäsi Ilpo, Panun +ainainen säestelijä. Kyllä kaikki hyvin käy, kun häntä tottelemme. + +--Sen tietää, että häntä tottelemme, vahvistivat miehet. + +--Ei minua totella tarvitse, kun vain otatte vaaria vanhoista menoista, +uhraatte aikananne haltijoille, teette temput täsmälleen, niinkuin olen +tekemään neuvonut--silloin metsola aarreaittansa avaa ja Ahtola +antimiaan jakaa. Minäkin parastani koetan, teen minkä taidan tietoni +avulla enkä kateista huoli, vaikka tiedänkin monen minua kadehtivan ja +vihan kierontamin silmin katselevan. + +--Eivät sinua muut kadehdi eikä vihaa kuin Reidan suku, alkoi Ilpo. +Koko muu Karjala on puolellasi. Mitä ne muutamat huonokuntoiset monia +vastaan. Huonosti olisivatkin asiat, jos et olisi melaan tarttunut. +Mitä taisi Reita? Lovehen lankeili, menneitä muisteli ja tulevia tutki, +mutta heimon tänäiset asiat menivät menojaan. Ei kukaan oikeutta +jakanut, ei pidetty yhteisiä uhreja, ei yhteisiä karhunajoja, siellä +sikisi sudet ja karhut, ei saatu hintoja nahoista, kun kukin omin päin +markkinoille kulki, eikä kauppaan kyetty. Tuhosit toimettoman tietäjän, +ja siitä olkoon sinulle kiitos. + +--Nyt on toisin kaikki. Nyt on voutikin ystävämme ja puoltaa meitä. + +--Mitenhän saitkaan sen puoleesi lumotuksi, karilaan? kysyi Kuisma. + +--Olkoon minun puolestani vallassa kuka tahansa, virkkoi Panu +kysymykseen vastaamatta. Kernaasti olisi saanut Reitakin olla, jos +olisi ollut hänessä miestä siihen. Mutta olisitte häntä vielä vähän +aikaa seuranneet, mennyttä olisi pian ollut oma tieto ja uusi sijassa. +Se lapsianne salli kirkolla kastaa, antoi akkojen vaeltaa rippiin ja +messuun ja semmoiseen saastaiseen menoon eikä ollut miestä estämään +omaa vaimoaankaan Ristin-Kiesusta kumartamasta. Salaa lie tehnyt sen +vaimo, ja salaa tekivät sen monet muut, mutta siinä sen miehen näki, +näki heikon ja nahjuksen. Pian olisi käynyt meille niinkuin on käynyt +monelle heimolle Inkerissä ja Aunuksessa. Vähät minä vallasta välitän, +parempi olisi ollakseni, jos saisin elää niinkuin mieleni tekisi: +metsääni kulkea, kalaani pyytää, kaskeani viljellä ja vain omaa +tavaraani kaupita. Niissä nyt aikani kuluu: ole kaikkien neuvonantaja, +kaiken maailman pahan parantaja, loihdi, taio, lääkitse ... ei yön +lepoa, ei päivän rauhaa. + +--Turhaan aina puhelet ja puolustelet,--ei kukaan sinua soimaa, sanoi +Ilpo. + +--Kun ei oltaisi niin köyhiä, kun ei eläminen olisi niin raskasta kuin +usein on kovina talvina ja huonoina riistavuosina, virkkoi miesten +joukosta munan, joka tähän saakka oli äänetönnä istunut. Ristityt +rikastuvat, heitä onni seuraa, mutta meitä pakenee. Täydet ovat heidän +aittansa, minulla ei tietoa, miten talven yli päästä. Lieneekö syy +jumalissa vai miehissä? + +--On se miehissäkin, Patvaseni, miehissä se on, huono olet metsän +kävijä. + +--En jaksa, vanha mies, nuorten perässä hiihtää, kun karhu pohkeeni +puraisi; edestäni ottavat, eivätkä meidän jumalat käske voimallisten +huonoja auttamaan, niinkuin kuuluu käskevän Ristin jumala. + +--Ei huolehdita, vielä siihenkin keinot keksitään. Uskon parempien +aikain koittavan. Yhteisiin toimiin rupeamme, ja'amme saaliit miehiä +myöten. Vouti on puolellamme ja on uhannut auttaa, kun tarvitaan. Hän +on mahtavampi kuin pappi, hänellä on maat ja metsät, ja hän tekee, mitä +tahtoo. Vielä kuulette, jahka odotatte ja luotatte minuun. + +--Ka, luotamme sinuun, luotamme! + +Hanki karahti miesten takana, jotka kehään kerääntyneinä olivat nuotion +ympärillä istuneet, ja Jouko hyppäsi suksiltaan heittäen kannannaisen +teiriä isänsä eteen. + +--Viisi teirtä! huudahti Kuisma. Kas oivaa jousimiestä! + +Kaikki kummastelemaan, milloin hän ne oli ehtinyt ampua, ja Jouko +kertoi, että hän kerran puun juurelle hiivittyään oli ne yksien +jalkainsa sijoilta kolkannut toisen toisensa perästä. + +--Eivätkö lentäneet pois? + +--Eivät liikahtaneetkaan. + +--Kolkkasitko kaikki? + +--Yhden jätin. + +--Niin oli jätettäväkin. + +Sitä ei muistanut kukaan itselleen tapahtuneen, että olisi niin monta +talviteirtä yhdestä puusta ampunut, ja miehet päättelivät Panua +silmäillen, että hänellä, tietäjällä, oli osanna tässä poikansa oudossa +saaliissa. Välistä oli ennenkin hänen mukana ollessaan sattunut +samantapaista.--Kerrankin oli eräs metsämiehistä, ollen yhtä pyytä +ampuvinaan, lävistänyt yhdellä nuolellaan kaksi, niin että jäivät +molemmat siihen kaulastaan riippumaan. Toisen kerran oli yhtä oravaa +kolkatessa pudonnut puusta toinenkin; nuoli oli yhteen oravaan +satuttuaan kimmonnut kuusen oksasta toiseen. Mutta ei Panu sallinut +näistä tämmöisistä puheltavan. + +Teiret kynittiin miehissä, siivottiin, täytettiin voilla ja suolalla ja +heitettiin pataan, joka oli alkanut kiehua. Kuisma oli lähennellyt +Joukoa ja kuiskasi hänen korvaansa: + +--Teitkö taikaa ennenkuin ammuit? + +--Mitäpäs minä olisin hänestä taikaa tehnyt. + +--Ei tule lintu loitsimatta, tetri taian tekemättä. Jos neuvot minulle, +niin taon tusinan nuolia ilmaiseksi. Jos pelännet sitä, että taikasi +käy tehottomaksi, niin saathan isältäsi uusia. + +--Isä on kieltänyt. + +--Ei se saa tietää. + +--Isä tietää kaikki. + +--Jos sanot, niin neuvon sinulle lauluja, joilla kaiken maailman +neitojen aittain ovet avautuvat. Vielä niitä niitäkin tarvitset, eikä +osaa isäsi niitä neuvoa. + +Jouko, joka oli totinen, suorakasvoinen poika, hymähti vähän, mutta ei +vastannut. Usein laski Kuisma hänen kanssaan tuollaista todensekaista +leikkiä, usein kärtti hän sanoja ja taikoja, mutta ei ollut Jouko +kuitenkaan varma siitä, uskoiko se niihin, vai pitikö vain pilkkanaan +sekä isää että häntä ja kaikkia, jotka taikoihin luottivat. + +--Teitkö tämmöisen taian,--ahdisteli Kuisma yhä edelleen,--oliko +sinulla pussissasi kolme kynää kolmen pyytäjän pyydyksestä otetun +linnun siivestä, majavan hammas ja sipale vanhan ruumiin vasemmasta +korvalehdestä, panitko pussin kainaloosi ja kiersitkö sillä +lintuparven? Oliko? + +--Ei ollut. + +--Sitten oli sinulla mustan kissan pää, ja sillä kiersit ja panit sen +kannon päähän? + +Panun terävä silmä, joka pälyi kaikkialle, oli muiden syödessä ja ääntä +pitäessä seurannut Kuismaa ja Joukoa ja sai hänen tarkka korvansa +muutamista sanoista selville, mistä oli puhe. + +--Ne on niitä Kuisman taikoja ne, virkkoi hän pilkallisesti. + +--Kun ei kelvanne, niin neuvo parempia ... ota oppiisi minut! + +--Ei ole sinusta tietäjäksi ... olet liiaksi laajasuinen, haastaisit +kaikelle maailmalle tietosi, ja sinne ne sitten menisivät, ja voima +hajoisi kuin sumu ilmaan. + +--Sinne ne vielä menevät muidenkin tiedot ... en ole ikipäivinä taikaa +tehnyt enkä loitsua lukenut. + +--Aina sillä kehut, mutta edestäsi löydät, minkä taaksesi kylvät. + +Jouko näki isänsä silmän välähtävän. Ei suottakaan olisi hän sallinut +taikoja halvennettavan ja niistä kevytmielisesti puhuttavan. Mutta +paljon oli niitä sellaisia, jotka niin tekivät. Monet nuoret miehet +pitivät niitä pilkkanaan, varsinkin hänen kuultensa, joka oli suuren +tietäjän poika. Ei vanha setä Jormakaan niitä viljellyt, ja usein siitä +hänen kanssaan väittelivät. Mutta Joukon täytyi niitä noudattaa joka +asiassa, mihin ryhtyi. Menipä hän kalaan tai metsälle, aina neuvoi isä, +mitä oli tehtävä, ja kyseli ja muistutteli entisiä ja uusia opetti. Ei +voisi hän ainoatakaan tekemättä jättää. Jos jää tekemättä tehtävä taika +ja paha haltija sitomatta, alkaa se jäljessä kulkea ja ympärillä hiipiä +ja viimein tekevät tuhon, kun niitä niin paljon kertyy, että jaksavat. +Mutta kun tekee taian, lukee luvun siinä, missä se on tehtävä, niin +tottelee kuin koira isäntäänsä ja tekee, mitä teettää. + +--Liepeesi palaa! kuuli Jouko jonkun huudahtavan. Hajamielisenä hän oli +istunut tulen ääressä ja antanut paukun kyteä viittansa liepeessä. + +--Ei ollut varattu tulta vastaan, pisti Kuisma. Onko totta, Panu, ettei +sinulla ole tulenvaraustaikoja ... että tulelle et mitään taida? + +--Kuka sen on sanonut? + +--Reita vainaja kuului kehuneen ... hänellä oli ... jos tuleen vielä +hukut! + +Panu ei vastannut. + +Liha oli padassa pehmeäksi kiehunut, ja miehet seivästivät terävään +tikkuun palasensa kukin. Pian oli aamiainen syöty, tavarat koossa, tuli +sammutettu ja miehet valmiina lähtemään. Heitettyään turkit yltään ja +sidottuaan ne ahkioihin asettuivat he suksilleen, vetäisivät +kaksisäikeisen ahkiojukon olkapäittensä yli, kiinnittivät sen +vyötäisiinsä ja aikoivat jo lähteä liukumaan, kun Panu virkkoi +lyhyesti, melkein käskevästi: + +--Ei taiatta taipaleelle, jumalatta juoksemahan; viime mutka koskessa +pahin, huippu tiessä jyrkin kohta. + +Miehet asettuivat puolikehään johtajansa ympärille. Irrotettuaan pienen +kirveen pulkkansa seviltä karsi hän sillä ensimmäisestä matkan +suunnassa olevasta kuusesta alimman oksan ja lausui puoleksi laulavalla +äänellä: + + --Tepposeni tiejumala, + ainoa avittajani, + kun minää kotoa kuljen, + isoni ilopihoilta, + mammoni makuusijoilta, + käyös kanssani keralla, + veräjillä vierahilla, + oudoilla tuvan ovilla, + jottei keksis kierosilmä, + kadesilmä sinkahuttais, + kirkonväki viskeleisi, + kellopeikko paiskeleisi, + jottei pystyis papin juonet, + manaukset mustan miehen. + Anna viekkaus väkevä, + anna taito, taikatieto, + jolla tyhmät tyrmistellä, + hölmön kansa kaikenlainen; + pidä tiellä tervehenä, + matkan päässä mairehena, + saata kauniisti kotihin, + omille olomajoille, + isän tuomille tuville, + emon saunan lämpimille. + +Koko seurue kertasi viimeiset säkeet, samassa ponnistivat miehet +sauvojaan ja suksiaan ja hurahtivat hongikon läpi rinnettä alas. +Rinteen alla oli suuri suo. Juuri kun suksien vauhti oli hiljennyt ja +miehet alkoivat todenteolla kiskoa kuormiaan, kuului huikkaus +takaapäin, ja humisten kiiti heidän ohitsensa pyryävänä lumipilvenä +poroilla ajava matkue, puolikymmentä pulkkaa, yksi pulkka tyhjänä. + +--Hei, hai, Korpivaaran kopeat miehet! huusi jälkimmäisen pulkan ajaja +taakseen kääntyen. Jo on joukko joutavassa, kun on lunta soutamassa! + +--Akka lehmällä ajavi, uros itse hiihtelevi! huusi Kuisma vastaan. + +--Hoi, Panu pahanniminen, kohta on valtasi vähissä! Reidan poika on +löydetty ja ajaa huomenna kotikyläänsä! + +--Valehtelet vääräsääri, laskettelet laajasuinen! + +--Koston päivä on koittanut! + +--Laitanko, Panu, nuolen tuon sekasikiön selkään? kysyi Kuisma. + +--Anna hurjien humata! + +Mutta Panu ei ollut niin rauhallinen, kuin miksi tekihe. Miehet, jotka +hänen ohitsensa ajoivat, olivat vähän väliä hänen tiellään, milloin +pitkin, milloin poikki. Ne olivat sekalaista, kesytöntä lappalaista +rotua, joiden keskuudesta monena miespolvena oli syntynyt taikureita ja +tietäjiä. Reidan, heidän viimeisen noitansa, oli hän kukistanut ja +uudistanut Panujen vanhan vallan, mutta eivät reitalaiset, joiksi heitä +kutsuttiin, vieläkään hänen valtaansa tunnustaneet. + +--Sanoiko se Reidan pojan löytyneen? kysyi Ilpo Panun vieressä +hiihtäessään. + +--Niin huusi, mutta sitähän ne ovat ikänsä kaiken huutaneet. + +Mutta jos Reita sittenkin olisi löytynyt ja palannut kadoksistaan? Jos +hän olisi perinyt isänsä tiedot ja tulisi sukunsa surmaa kostamaan? + +--Akkamieltä minua, kun en jäljestä ajanut ja syössyt surman suuhun. +sitäkin! + +Panu painoi liikkeeseen joutuneen mielensä ajamana eteenpäin niin, että +toisten oli työläs hänen rinnallaan pysyä, ja ajan ollen jätätti hän +niin, että kun oli tullut kirkkoharjulle, täytyi hänen pysähtyä toisia +odottamaan. + +Ei ollut päivä vielä kokonaan valjennut, kun Panu, niinkuin ilves +kukkulan laelta korkeimman kiven päältä tarkastaa, onko pääsy laakson +kautta vapaa, katseli edessään olevaa alankoa. Aamuruskon valossa +punertelevia savupatsaita kumpuili sieltä sekä lakeistorvista että +nuotioista, joita markkinamiehet olivat sytytelleet. Niistä päättäen +oli kansaa lukuisasti saapunut ja toisia näkyi tulevan jäätä pitkin, +mitkä poroilla viiletellen, mitkä suksilla pitkissä jonoissa hiihtäen. +Markkinapaikka oli jäällä Kirkko- ja Voudinniemen välissä, ja hyöri +siellä jo mustia olennoita kuin muurahaisia. Hiljaista hyminää kuului, +koirat haukkuivat, kelloja kilisi, ja koski kohisi tuolla, missä näkyi +musta suvanto valkean jään reunassa ja paksu usvapilvi nousi mustan +metsärinnan alta. Monta kertaa ennen hän oli tämän saman harjun päällä +katsellut tuonne, missä alkoi se maailma, joka aina oli ollut hänelle +vihollisten maa. Kuta useammin hän siellä kävi, sitä sankemmaksi se +hänen sydäntään paisutti. Sinne se oli asettunut, ja sieltä se +valtaansa levitti, se paha haltija, joka jäyti kansan vanhaa tietoa. +Eivät sitä vastaan mitkään taiat auttaneet, tuossa oli sen asumus, +suuressa omituisessa huoneessa ristin alla, ja tuolla vähän tuonnempana +asui sen turvissa se sen suuri tietäjä, johonka eivät mitkään +silmänteet eivätkä taiat pystyneet. Houkkoja olivat olleet ne, jotka +eivät sitä silloin, kun se vielä oli vähävoimainen, käännyttäneet pois +näiltä mailta. Mutta tästä se ei edemmäksi pääse, tämän harjun yli se +ei harppaa niin kauan kuin hänen keuhkoissaan henki kulkee. Keinot hän +tiesi ja niitä aikoi hän käyttää. + +Miehet saapuivat vähitellen toinen toisensa perästä pulkkiaan mäen +päälle kiskoen. Kun kaikki olivat koolla, pidettiin neuvottelu ja +päätettiin jättää tavarat piiloon harjulle siksi aikaa, kunnes +nähtäisiin, minne päin kaupat alkaisivat kallistua. Eivät saisi ostajat +tietää, minkä verran on nahkoja saatavana. Vasta sitten, kun hinnat on +markkinain kuluessa saatu nousemaan, tuodaan varastot esiin. Se oli +Panun neuvo, ja kaikki siihen suostuivat. Pulkat vedettiin syrjään, +kätkettiin tiheään näreikköön ja jälki lakaistiin havuluudalla umpeen. + +Kun taas seistiin suksilla, valmiina alas lähtöön, näyttivät miehet +odottavan käskyä, ennenkuin laskivat suksensa menemään. Seistessään +siinä he olivat kuin joukko sydänmaitten sissejä ryöstöretkellä, +aikeissa karata viljeltyjä seutuja hävittämään. + +--Hii--heijaa! huudahti Panu ja potkaisihe rinnettä menemään muiden +seuratessa. + +Mutta juuri, kun hän oli parhaaseen vauhtiinsa päässyt, helähti häntä +vastaan laaksosta ääni, joka sai hänet vaistomaisesti sauvoillaan +kaikin voimin vastaan karustamaan. Se oli kirkonkellon soitto, joka +kutsui kansaa markkinamessuun. Mutta ei saanut Panu enää suksiaan +seisahtumaan, ja huimaavaa vauhtia kiidättivät ne häntä sankassa +lumipilvessä laaksoa kohti. Hän näki suuren kookkaan miehen astuvan +tietä myöten, jonka poikki hänen oli mentävä. Se pysähtyi katsomaan, ja +sen jäljessä tuleva väkijoukko pysähtyi myöskin. Siksi sai Panu +suksensa käännetyksi, ettei päälle ajanut, mutta tien yli päästyä +irtautui toinen suksi hänen allaan, ja karkeasti kiroten lensi hän +vyötäisiään myöten seisoalleen hankeen. + +--Älä kiroo! kuuli hän jonkun väkijoukosta huutavan. + +--Kiroon kirottuanikin, joka tielleni asettuu! + +--Ei kirosi kirkonmieheen pysty! + +Väkijoukko riensi papin jäljessä kirkkoon, kello kirkon tornissa heilui +vimmatusti, ja sekava kiukun ja nolon mielen tunne rinnassaan +puhdisteli Panu lunta suustaan ja silmistään. Enne oli ilkeä, hän oli +kaatunut kaiken kansan nähden, ja hänen miestensä oli useiden käynyt +samalla tavalla. Hän nousi taas suksilleen ja laski alas jäälle, jossa +markkinapaikka tyhjenemistään tyhjeni kaikkien kirkkoon rientäessä. + + + + +III. + + +Kontojärven pappilan huoneet olivat kaksi toisiaan vastapäätä olevaa +pirttiä, porstua väliä, jonka pohjassa oli yksi ainoa kamari. Vanhempi +ja pienempi tupa oli aikoinaan, ennenkuin vakinainen pappi +Kontojärvelle asettui, ollut tänne silloin tällöin suuriksi juhliksi ja +markkinapäiviksi saapuneen saarnamiehen asunto, jossa väliajoilla +kirkonvartija oleskeli. Nykyisen papin edeltäjän aikana oli tehty +toinen tupa, sisäänlämpiäväksi sekin ja vasta nyt uudelleen sisustettu +saliksi. Uusi salin sisustus oli siinä, että uuni laitettiin +uloslämpiäväksi, lakeinen tukittiin ja nahkan kedestä ja hienoista +päreistä tehdyt ikkunat muutettiin lasi-ikkunoiksi. Ne olivat +ensimmäiset niillä seuduin, eikä sellaista oltu vielä kirkkoonkaan +hankittu. Vasta sen jälkeen, kun pappi sai lasi-ikkunat, laitatti +voutikin samanlaiset. + +Tuvan takassa palaa kirkas pystyvalkea hienoiksi halkastuista +oksattomista koivuhaloista tehty, valaisten suurta huonetta, jonka +pienistä ikkunoista samalla tunkee sisään hiukan tammikuun niukkaa +päivää. Seiniä sitovat toisiinsa paksut orret, joille on nostettu +kaikenlaista tavaraa: pärekoreja, hevoskaluja, reen jalaksia, tankoihin +pistettyjä reikäleipiä y.m.s. Peräseinällä on pitkä pöytä, yhdestä +hongasta halkaistu, tyvipuoli leveämpi kuin latva. Seiniä pitkin +kulkevat pitkät penkit, katketen pöydän päässä, jossa karhun taijan +päällä on suuri, korkeaselustiminen, nahkalla päällystetty ja +nähtävästi muualta tuotu nojatuoli. Tuolin edessä pöydän tyvellä on +paksu raamattu, joitakuita muitakin tanakkakantisia kirjoja ja +kirjoitusneuvot; sen takana on kirjahylly ja sen kahden puolen +Luteruksen ja Kustaa Waasan muotokuvat kuparipiirroksissa. Ovensuussa +on höyläpenkki ja seinällä höyliä, kirveitä, sahoja ja muita työkaluja. + +Karsinapuoli pirttiä on muodostettu kuin eri huoneeksi omaa erikoista +asujataan varten. Ikkunan alla on pienoinen, kiiltomaalilla maalattu +naisen ompelupöytä ja sen molemmin puolen kaksi suorapiistä, vaalealla, +raitaisella vaatteella katettua tuolia ja nurkassa samantekoinen sohva, +jonka takana kultakehyksinen soikea peili kynttiläjalkoineen. Pöydän ja +sohvan välissä on messinkihelainen piironki. Koko karsina on muusta +huoneesta erotettu ortta myöten uunin nurkasta peräikkunaan kulkevalla +uutimella. + +Huoneessa käyskentelee sitä järjestellen nuori nainen. Suuresta +matka-arkusta ottaa hän esille kapineen toisensa perästä: uutimia, +mattoja, peitteitä, liinoja ja lakanoita, jotka äsken juuri olivat +tulleet Turusta markkinamiesten mukana. + +--Nythän tämä alkaa vähän ihmisasunnolta näyttää, huokaa hän. + +Hän on solakka, hienon näköinen ihminen, liikkeet vähän uupuneet ja +kasvoissa alakuloinen, vähän tyytymätön ilme. Otettuaan esille suuren +kauniin ryijyn levittelee hän sitä käsissään, katsellen, mihin sen +asettaisi. Mutta ei sitä näyttänyt voivan oikein mihinkään asettaa. +Lattia on musta ja epätasainen, seinät samoin. Kaikki täällä on niin +mustaa ja nokeentunutta. Ihmisetkin näyttävät, kuin olisivat kaikki +savustettuja. Joka paikassa ammottaa täällä raaka puu ja silittämätön +kivi. Tuokin, tuo uunin kylki ... mutta senhän minä peitänkin tällä ja +seiniä varten täytyy keksiä jotakin muuta. Hän mittaa, ja se sopii. +Innostuen siitä rupee hän laajentelemaan järjestelysuunnitelmaansa. + +--Tuohon kun siirrän pöydän ja nuo tuolit ja levitän hirven taljan +jalkain alle, niin tulee tästä lämmin, soma nurkka.--Kaarina, huutaa +hän ovesta, tulehan tänne, mitä teet siellä ulkona? + +--Terveisiä kirkosta! Lakaisen tullessani lunta täältä porstuasta, kun +on taas ajanut kynnyksen tasalle. + +Sitäkin on täällä niin, että tahtoo siihen hukkua, jos minne liikahtaa. +Se tunkee huoneisiin, sataa sisään piipuista, nietostaa lasit umpeen, +sulkee tien kaikkialle. Ja kun ei sitä ole, silloin ei pääse senkään +vertaa: soita ja korpia kaikkialla, jotka näyttävät ulottuvan maailman +laitaan. + +--Tulehan auttamaan minua, Kaarina! + +Kaarina siunasi sitä ihmettä, että matto ripustetaan uunin kylkeä +koristamaan. Mutta paljon oli Kaarinalla ollut muutakin kummastelemista +tästä kaukaa tulleesta rouvasta, jonka käytös, vaatteet ja kaikki +tuumat olivat niin toisenlaisia kuin kenenkään, joita oli ennen nähnyt. + +--Kas niin, ja nyt asetamme nämä muut. + +He alkoivat purkaa ja tyhjennellä lattialla olevia matkalaatikoita +levitellen penkeille, tuoleille ja pöydille kapineita, jotka Kaarinasta +olivat toiset toisiaan somempia. Sieltä löytyi posliiniastioita, +lasisia kuppeja, hopealusikoita ja vaatteita, kaikki rouvan +myötäjäistavarat, koko hänen entisen neitokammionsa sisustus Turusta, +jotka hän oli jättänyt sinne, mutta jotka hänen ystäviensä toimesta oli +kelin tultua lähetetty tänne hänen synkkää sydänmaan elämäänsä +valaisemaan. + +--Kylläpä te olette rikas! huudahti Kaarina silmät säteillen. Ei +saksoillakaan ole niin paljon koreita kaluja kuin teillä. Menettekö +markkinoita katsomaan? + +--En tiedä. Onko tullut paljon väkeä? + +--Koko aamun niitä on hiihtänyt ja poroilla ajanut. Äsken kun messuun +menin, tuli Korpivaaran Panukin miehineen. + +--Kuka hän on? + +--Ettekö tiedä, kuka on Korpivaaran tietäjä? Sillä on erilaiset +vaatteet kuin muilla ... se laski juur'ikään suksillaan kirkkoharjun +rinteestä ja oli vähällä kaataa pastorin, mutta kaatuikin itse. Jos +minkä vielä tekee, kun kirosi pahasti. + +--Minkä hän tekisi? + +--Mene tiedä, minkä tekee velho. Pastori sen taitaa teille paremmin +selittää kuin minä. Mutta osaa ne tehdä hyvääkin, kun tahtovat. Vouti +oli äidille sanonut... + +--Mitä on vouti äidillesi sanonut? + +--Eihän se paljon mitään ... paremminhan sen pastori tiennee. + +--Sano nyt sentään, mitä vouti on sanonut. + +--Korpivaaran Panu osaa parantaa tauteja, mutta paha vie sen sielun, +jonka ruumiin se parantaa. + +--Voutiko niin sanoi? + +--Ei, vaan pastoripa. + +--Tietääkö Kaarina ketään, jonka hän on parantanut? + +--Ka, voudin emännän paransi toisilla markkinoilla, kuiskasi Kaarina. + +--Mikä häntä vaivasi? + +--Heittäjä nakkeli välistä monta kertaa päivässä niin, että oli koko +ruumis sinelmillä, eikä se siihen saanut apua parhailta Ruotsin +tohtoreiltakaan, kun oli tauti panentatauti ... niin kun sitten tuli +takaisin tänne kuolemaan, niin kutsui vouti Panun, ja kun se vei +saunaan ja antoi voiteet ja luki luvut, niin ei sen koommin nakellut. + +--Veikö se paha sitten sen sielun? + +--Pyhä Maaria varjelkoon, mistäs minä sen tiedän ... vuoden perästä +kuoli ja kelloilla haudattiin ... mutta kyllä se paljon kummitteli ... +mutta älkää, hyvä rouva, kenellekään sanoko, että minä olen sanonut! + +--Ei sinun sitä tarvitse pelätä. + +--Ette saa sanoa pastorillekaan. Sitä ei tiedä kukaan. + +--Mistäs sinä sen sitten tiedät? + +--Ka, kun minä palvelin siellä, niin pani lämmittämään saunaa ja käski +keräämään metsästä ukkosen kaatamia puita ja noutamaan vettä purosta, +joka kolmesti maan alaitse juoksee, eikä sitä tekemään kelvannut kuin +semmoinen, jonka luona ei ole sulhasia käynyt. Kielsi kiven kovaan, +ettei saa tulla saunaan, kun hän kylvettää, muuten uhkasi minut +menettävänsä; mutta minä menin luukun raosta tirkistämään, ja rouva oli +selällään olkien päällä lattialla, ja Panu huitoi ja loihti ... kyllä +se nyt laittaa suden tai karhun tai nostaa merestä Turson. Pelkäisin +pahemminkin, jos en olisi pappilassa piikana. + +--Mikä on Turso? + +--Mistäs minä sen tiedän, mutta se on vain semmoinen, joka viepi... + +--Ja sinä uskot, että se sen voi? + +--Ettekös te usko? + +--Saattoihan sen Jumalakin parantaa. + +--Ka, saattoihan Jumalakin tai Neitsyt Maaria emonen. Äiti sanoo, että +Neitsyt Maaria emonen on yhtä hyvä jumala kuin oikea Jumalakin, ja pyhä +Henrikki ja pyhä Pirkitta, joka karjaa varjelee... Sillä on sen kuva +navetan parressa piilossa, ja siellä se sitä rukoilee, kun ei isä +suvaitse. Isä on papin uskossa ja rukoilee niinkuin kirkossa. + +--Mitenkäs Kaarina rukoilee? + +--Minä rukoilen niinkuin äiti pienenä opetti: + + Anna emoni, suo Jumala, + laita lapselle osoa. + viluhista lämmitellä, + anna maata Maariainen, + Kiesus leppein levätä, + syötelläni nälkähistä, + niinkuin Maaria makasit. + Kiesus leppein lepäsit! + +--Nyt on messu pidetty! Jo tulevat muutkin kirkosta. + +Rouva ja Kaarina menivät ikkunaan, josta näkyi kirkko ja sen alla oleva +jää. Oven täydeltä tunki väkeä kirkosta ulos painuen vahvana mustana +vyörynä alas rantaan. + +Ainoastaan yksi roteva mies näkyi eroten muista, joiden edellä oli +kulkenut, tulevan pappilaan tuovaa tietä myöten. Voimakkaasti ja +varmasti hän astui pää pystyssä ja selkä suorana, silloin kun nuo +pienet, vähäpätöisen näköiset olennot pyörivät kuin kääpiöt hänen +jäljessään... + +Tuommoisena, juuri noin suorana ja komeana ja voimakkaan varmana ja +samalla noin miettiväisen näköisenä oli hän astunut Tuomiokirkon torin +poikki Turussa, palatessaan luennoiltaan yliopistossa. Hän tuli +portista sisään ja meni omaan pieneen kamariinsa pihan perällä, jossa +hänellä oli asunto ilmaiseksi ja päivälliset vapaat lasten opetuksesta +professorin perheessä. Hän oli niin urhokkaan, niin sankarimaisen +näköinen eikä ollenkaan niinkuin ne muut papin kokelaat. Hän luki +jumaluusoppia, ja Turun parhaat perheet olivat ottaneet hänet +huostaansa, auttoivat häntä ja hankkivat hänelle tilaisuuden opinnoiden +jatkamiseen vielä papintutkinnonkin suoritettua. Hän väitteli, hänestä +toivottiin paljon ja hänet tahdottiin kiinnittää yliopistoon. Ja johan +hänellä oli paikkakin tiedossa, jota odottaessa ja kun häät oli +vietetty, hän sai papin paikan Ahvenanmaalla. Mutta yht'äkkiä hän +sitten muuttui, palattuaan matkoilta sisämaahan, jossa piispan +notariona oli ollut tarkastuksilla mukana. Synkkänä ja sanatonna hän +kulki ja silloin, kun joskus puhui, puhui velvollisuuksista, joita +tunsi olevansa kutsuttu täyttämään. Puhui siitä, ettei hänen paikkansa +pitäisi olla täällä, vaan tuolla kaukana, jossa Jumalan valtakunnan +hyväksi ei vielä ole paljon mitään tehty. Silloinhan kuoli heidän +lapsena ... ja silloinhan hän sanoi tulleensa selvyyteen siitä, että se +oli otettu häneltä pois sentähden, että hän sitä liiaksi rakasti, +enemmän kuin Jumalaa ja kansaansa, joka pimeydessä vaelti. Lähdettiin +tänne, ja samahan tuo oli, missä oltiin. Yhteisestä päätöksestähän, +vaikkakin kaikkein sukulaisten ja suosijain mieltä vastaan lähdettiin, +paikan auettua, tänne kaukaisille rajamaille, erämaahan, jossa ihmiset +vielä puolittain pakanoina elivät, uskoivat noitiinsa ja taikoihinsa, +ja epäjumaliaan palvelivat. Ja täällä sitä nyt oltiin. + +Kun ei täällä vain olisi niin kylmää ja kolkkoa ja autiota ja ihmiset +niin suljetuita ja juroja. Usein oli hän jo katunut tänne tuloaan, oli +katunut taas sitä katumistaankin, mutta kotiutua tänne ei hän koskaan +luullut voivansa. Ainoastaan silloin, kun hänen mielensä innostus +häneenkin tarttui, kun hän tuli vakuutetuksi hänen tehtävänsä +suuruudesta, sai hän mielensä viihtymään. Se voikin puhua siitä niin, +että maailma ainakin siksi hetkeksi kokonaan näytti muuttuvan. Peikot +hän korpien pimeydestä karkoittaa, uskoon ja valoon ja vapauteen +pakanuuden orjuudesta hän kansan vie, Jumalan työtä tekee, kirkon +ympäristöä perkkaa ja sen kellojen äänen kaukaisimpiinkin rotkoihin +kaiuttaa! Sellaisia olivat aina hänen sanansa, ja silloin tuntuivat +hänen omat huolensa hänestä niin pieniltä ja itsekkäiltä. Jos ne vain +taas toisina hetkinä eivät olisi tulleet kahta voimakkaampina takaisin +... jos häntä välistä ei olisi peloittanut niin, että sydän oli +jähmettyä, ja jos hän olisi voinut olla aavistuksiaan uskomatta. Mutta +välistä, kun hän yöllä kuuli tuon heti talon takaa alkavan korven +ryskävän ja paukkavan, tuntui hänestä kuin harjun puut syöksyisivät +hänen päälleen ja hän rutistuisi kuin karitsa kaatuvan hongan alle, +vaikka hänen miehensä seisoi häntä varjelemassa ja torjui niitä kädet +ojoina hänen luotaan. Vääristyneet petäjät olivat välistä hänen +unissaan noita-akkoja, joiden keskellä hänen miehensä taaskin tappeli +ja riuhtoi eikä huomannut, kun toiset hänet kiertäen tarttuivat hänen +vaimoaan hiuksiin ja jalkoihin ja raahasivat hänet palavaan kirkkoon, +joka välistä oli kuin Turun tuomiokirkko, välistä kuin oma kirkko, +mutta lopuksi aina niinkuin se polttorovio, jonka päällä hän oli nähnyt +velhovaimoja Turun tullissa poltettavan. Yhtä mittaa kuuli hän täällä +taikuudesta ja noituudesta puhuttavan, ja yhä useammin häntä nuo +painajaiset rasittivat. + +Ei hän niistä huoli, ei hän niitä tahdo pelätä, eivät ne hänelle mitään +mahda, kun hänen luja, voimakas, hellä miehensä on häntä niiltä +suojelemassa ... mutta sittenkin hän vapisi noita ihmisiä, joiden +silmissä oli niin kumma kiilto, salaperäinen syrjä-ilme, niinkuin +olisivat aina joitakin mustia mietteitä hautoneet, että ne välistä +värisyttivät häntä selvällä päivälläkin. Eikä hän kuolemakseenkaan +olisi uskaltanut heille kättä antaa. + +Kuului askelia porstuasta. Pudistaen kaikki synkät kuvat mielestään +kiiruhti hän uunin luo, kaatoi padasta lämmintä maitoa kupposeen ja +ojensi sen tulijalle. Tämä näytti ilostuvan, hänen otsansa kirkastui, +hän heitti turkin yltään, pani kupin syrjään ja sulki syliinsä +vaimonsa. + +--Ethän ole enää tyytymätön minuun, sanoi tämä. + +--Enhän toki, jos et vain sinä. + +--Olin eilen taas niin paha ja kärtyisä ja pahoitin mielesi ... vaan +elä siitä välitä ... se tulee tuo mieli aina, kun minua peloittaa enkä +minä voi itseäni voittaa, mutta elä sinä sitä enää muistele. + +--Enhän minä, rakas ystäväni ... ymmärränhän, että mielesi voi murtua +... mutta kyllä päivät vielä pitenevät, ja maailma valkenee. Eikä sinun +tarvitse peikkoja eikä noitia pelätä ... minä karkoitan ne, voitan ne +... hävitän ne sukupuuttoon--sinunkin tähtesi! + +--En minä nyt taas pelkääkään... + +--Yhtä sinulta kuitenkin pyytäisin... + +--Sano, mitä. + +--Älä sano vast'edes niin kuin sanoit eilen: »Olkoot pakanat pakanoita, +mitä meidän oli heidän kanssaan tekemistä?» + +--Enhän minä ... enkä sitä niin pahasti tarkoittanut ... nämä +kotipuoleni muistot ne vain johdattivat mieleeni toisia ihmisiä ja +oloja. + +--Tiedänhän minä sen ... ja tiedän sen tulevan siitä, ettet näitä +ihmisiä vielä käsitä etkä vielä ole oppinut heitä rakastamaan ... +eiväthän ne olekaan noita meidän hauskoja ja hilpeitä +saaristolaisiamme, joihin olimme jo niin kiintyneet ja jotka olivat jo +muuttuneet ystäviksemme. Mutta kuitenkin koskee se minuun, enkä soisi, +kun olemme päättäneet koko elämämme pyhittää... + +--Niin, niin, tahdon minäkin pyhittää elämäni, mikäli voin ... oletko +jo tavannut niitä miehiä, joista eilen puhuit? + +--He tulevat kohta tänne ... toivon heidän kauttansa voivani ruveta +jotakin vaikuttamaan ... paljonhan en vielä ole saanut aikaan ... +täällä ei voi tehdä rynnäköitä, niinkuin luulin, täytyy ryhtyä +valloittamaan piirittämällä... + +--Ja piiritys kestää kauan? + +--Pelkään sen kestävän kauemmin kuin--luulinkaan ... vaikka toisaalta +enteet ovat hyvätkin. + +--Kerro niistä ... mutta juohan toki maitosi ennenkuin se jäähtyy ... +tules tänne katsomaan, miten olen aikonut järjestää. + +Hän vei hänet karsinaansa verhon taa, sai hänen suostumuksensa uusiin +järjestelyihinsä, pani hänet auttamaan itseään, ja, kun uunin kylki oli +saatu uuteen asuunsa, virkkoi hän, heidän vierekkäin sohvalle +istuutuessaan: + +--Kas niin, kerrohan nyt hyvistä enteistäsi! + +--Niin, minä tarkoitin sitä nuorta miestä, Reita on hänen nimensä, joka +tuli jo joulun aikana tänne ja pyysi saada asua saunassamme. Hän on +kertonut... + +--Hänen kalpeat kasvonsa ja palavat silmänsä ovat minua aina +peloittaneet. + +--Olet niin herkkä ottamaan epäedullisia vaikutuksia... Hän on kertonut +olevansa entisen noidan poika. + +--Olinhan siis kuitenkin oikeassa. + +--Hänen isänsä oli noita ja pakana, mutta itse hän on kristitty, vaikka +muutamia vuosia sitten hänkin oli täysi pakana. Hänet oli määrätty +noidaksi isänsä jälkeen, ja hän olisi kai siksi tullutkin, ellei hänen +äitinsä Jumalan ihmeellisten ohjausten vaikutuksesta olisi tuonut häntä +Turkuun, jossa hänet kastettiin. Nyt tulee hän tarjoutumaan +palvelukseeni ja olemaan avullisena heimolaistensa kristitsemisessä. + +--Sehän oli onni, sanoi rouva hajamielisesti,--mutta pastori jatkoi +innostuen: + +--Se oli todellakin onni, kun en tähän saakka ole saanut käsiini +ketään, joka tuntisi ihmisiä ja elämää tuolla laajalla perukalla, mikä +melkein järjestään kuuluu olevan pakanallista seutua, vaikka nimeksi +kyllä kristinuskon tunnustavat. Heillä on epäjumalansa, joille +uhraavat, ja omat noitapappinsa ja taikatemppujen tekijät. Täällä ei +ole mitään toimitettu ... koskematon korpi kaikkialla. + +--Tiedätkö, mitä Kaarina minulle juuri ikään kertoi, keskeytti hänet +rouva, johon hänen miehensä innostus tarttui. Hän on täällä nyt, se +mies sieltä sydänmaalta, joka on se suuri tietäjä ja joka oli +parantanut voudin rouva vainajan. Eikö hän ollut vähällä hiihtää sinua +kumoon? + +--Vai hän se oli ... kysyin häntä miehiltä, mutta ne eivät sanoneet +tuntevansa. + +--Kaarina pelkää hänen kostoaan. + +--Sitähän ne kaikki täällä pelkäävät ... en saa mitään tietoja ... +mutta nyt minun täytyy saada käsiini se mies. + +--Älä suututa häntä ... et tiedä, mitä pahaa hän vielä voi tehdä +sinulle. + +--Ei hän minulle mitään voi... + +Kaarina, joka pastorin tullessa oli poistunut huoneesta, tuli +ilmoittamaan, että ne miehet, jotka pastori oli kutsunut, olivat nyt +pirtissä. + +--Kaarina, tule tänne!--Mistä olet saanut tietää sen, mitä äsken olit +kertonut voudin vaimosta. + +--Pyhä Maaria, onko rouva kuitenkin... + +--Mikset ole siitä minulle ennen puhunut? + +--Voi hyvä isä...! + +--Älä peloita häntä, Martti. Kaarina, mene noutamaan kamarista olutta +ja vie se tuvan pöydälle.--Noita on kieltänyt häntä puhumasta, ja siksi +hän pelkää. Hän on itse nähnyt, kuinka velho voudin saunassa hänen +vaimoaan loihti. Senkin sain tietää, että Kaarinan äiti pyhimyksiä +palvelee. Mutta sinä et saa kiivastua heihin etkä olla siitä ankara. + +--Pelkään, ettei tässä ilman kiivautta ja ankaruutta saa mitään aikaan. +Päivä päivältä huomaan, että täällä on yhä enemmän tekemistä, paljon +enemmän kuin luulinkaan. Tarvitaan raskaita aseita. + +Hän otti joukon pieniä kirjasia avatusta laatikosta ja pisti ne +kainaloonsa.. + +--Olkoot ne aseesi! sanoi rouva. + +--Kun ne eivät vain olisi liian köykäisiä, mutta koettaa tahdon. + +Kun pastori oli poistunut ja rouva kuuli hänen menevän porstuan yli, +kiiruhti hän panemaan oven säppiin ja vetäytyi karsinaansa sitä +edelleen somistamaan. Mutta joka kerta, kun hän kuuli askelia porstuan +loukkuvilla laudoilla, säpsähti hän ja keskeytti työnsä eikä +rauhoittunut ennen kuin ei taas mitään kuullut. + + + + +IV. + + +Miehet, jotka pastoria odottivat, istuivat pappilan vanhassa +savupirtissä, jonka ikää eivät enää vanhimmatkaan ukot muistaneet. +Arveltiin sen olevan niiltä ajoilta, jolloin ensimmäiset asukkaat +etelästä tullen tänne vakinaisesti asettuivat. Luultiin siinä olevan +kivijalankin, vaikkei sitä enää näkynyt. Huone oli leveä ja matala, +katto luuhotti orsiensa päällä kuin musta sadepilvi syksyllä. Ikkunoita +oli vain kaksi pienoista reikää, joista toinen pöydän päässä +lasiruudulla varustettuna. Kun karsinaluukku oli suljettu, oli toinen +puoli pirttiä pimeä kuin saunan lauteitten alus. Lauteet siinä oli +ennen ollutkin, ja uuni oli vieläkin kiuas. + +Joka kerta, kun pastori Martinus Olai astui tähän huoneeseen, muistui +hänen mieleensä tapahtuma hänen aikaisemmilta lapsuutensa ajoilta. +Samanlaisessa mustassa sijassa oli hän kerran elänyt hetken, joka +vieläkin hänen mieltään karmi. Hänen äitinsä oli eräänä yönä vienyt +hänet tietäjän saunaan, saadakseen selkoa siitä, mikä hänen pojastaan +oli tuleva. Rumpua päristäen ja kamalasti ulvahdellen ja silmiään +mulkoillen oli mies vähitellen mennyt tainnoksiin, kaatunut selälleen +lattialle ja vaahto suussa ja kämmeniään yhteen lyöden alkanut +ennustaa, että pojasta oli kasvava sukunsa suuri ja maan kuulu, että +hänestä oli tuleva tietomies ja taikoja mainio. Mutta poika oli ollut +pelkoonsa menehtyä, oli karannut kotoaan ja juossut pappilaan +itkemään.--»Tehdään sinusta vain tietomies», oli rovasti sanonut ja +opettanut hänet lukemaan. Pojan opinhalu ja hyvä pää vaikuttivat, että +rovasti auttoi häntä kouluun, ensin Ouluun ja sitten Turkuun. Kuta +enemmän hän oppia sai, luki ja tutki, sitä kamalampana tuo muisto hänen +mieltään painoi. Sellaisessako pimeydessä hänen kansansa vaelsi, noin +synkkiäkö sen keskuudessa tapahtui? Vielä nytkin se välistä kammotti +häntä niin, että oli kuin pahat henget olisivat hänen ympärillään +kiisseet. Silloin ymmärsi hän täydellisesti vaimonsa kammon näitä +salamyhkäisiä sydänmaan asukkaita ja näitä synkkiä seutuja kohtaan, ja +hänet valtasi välistä tunne, että ne kaikki olivat täällä noitia ja +velhoja. + +Mutta joka kerta, kun sellainen tunne uhkasi hänen mielensä täyttää, +pudisti hän sen pois äänettömällä uhkauksella, että säälittä ja armotta +hän on käyvä pahoja henkiä karkoittamaan, vaikkakin ne tulta hänen +päälleen tuiskuaisivat. Joskus hänkin, kun työalansa laajuutta +ajatteli, tunsi joutuvansa samanlaiseen mielentilaan kuin vaimonsa ja +ajatteli, eikö ehkä olisi ollut parempi jäädä Turkuun. Mutta pian siitä +aina päästyään oli hän joka kerta elämänsä kutsumuksesta yhä +selvemmällä, hän seisoi lujana ja suorana, ja silloin oli hänestä, +niinkuin mustain karsinain peikot jo olisivat hänen kantapäänsä alla +kiemurrelleet. + +Seisoalleen nousten ja lakit päästään pyyhkäisten tervehtivät miehet +häntä hänen tupaan astuessaan. Lakea tavoitti hänen tukkansa matalassa +huoneessa. Käteltyään miehiä asettui hän pöydän päähän istumaan. + +--Vähän olen vielä ehtinyt teihin ja muihin seurakuntalaisiin tutustua, +puhui hän heille. Ymmärrän, ettette ole ennen voineet saapua tänne +kaukaisilta perukoiltanne. Vasta täksi päiväksi olen saanut tänne +kootuksi teidät, joita minulle on mainittu pitäjän parhaina ja +kristillismielisimpinä miehinä, keskustellakseni kanssanne tärkeistä +seurakuntaamme koskevista asioista ja saadakseni teiltä tietoja sen +tilasta. Sanon teidät sentähden tervetulleiksi ja toivotan teille +rauhaa Herrassa Jumalassa ja Vapahtajassamme. Terve tuloa teille! + +--Jumala antakoon sitä samaa sinulle itsellesi ja sinun huoneellesi, +virkkoi seisoalleen nousten ja kumartaen vanha, vaaleapartainen, +kirkkoherraa lähinnä oleva mies. + +--Nimenne kyllä tiedän, mutta en tiedä, kuka teistä mitäkin kantaa. + +He esittelivät kukin itsensä ja mainitsivat asuinpaikkansa. Vanha mies, +Antero Vaaralainen, asui suurien selkien takana neljä penikulmaa +kirkolta etelään. Toinen suuri, jyhkeä ja paksuluinen kuin satain +vuosien petäjä, asui kahdeksan penikulmaa pohjoiseen. + +--Viisi vuotta on siitä, kun kirkossa kävin. + +Kolmannen, nuorenlaisen, solakan ja avosilmäisen isännän talo oli +lännessä toisen pitäjän rajaa vasten. Mutta idän kulmalta ei ollut +ketään saapuvilla. + +--Se on sitä Korpivaaran kulmaa, kastamatonta kansaa, selitti +Vaaralainen. + +--Ovatkos kaikki teidän seutujenne lapset kastetut? kysyi pastori. + +--Eivätpä ole, vastasi Vilhelmi Kailanen, pohjan mies. Täytyy odottaa, +että itse kirkolle hiihtävät. Taitaa olla nytkin kymmenkunta poikaa, +jotka ovat tänne kastettaviksi tulleet. + +--Tuotakoon heidät tänä iltana luokseni, tahdon puhua heidän kanssaan; +kaste toimitetaan huomenna kirkossa ennen jumalanpalveluksen alkamista. +Mutta eikö entinen pappinne kulkenut seurakunnassa? + +--Harvoin kulki, sairas oli ja saamaton vanhoillaan. Silloin tällöin +piti lukusia, missä sattui, mutta etäisemmillä perukoilla ei koskaan. + +--Onko teidän tietenne kuollut paljon lapsia kastamattomina? + +Miehet katsoivat toisiinsa ja heistä nuorin, länsipitäjän mies, Heikki +Haavisto virkkoi, että ketä kuollut lie, kastamattomina niistä oli +suurin osa kuollut. + +--Miksei ole panta hätäkasteeseen? + +--Ei ole osattu niitä lukuja lukea eikä ole uskallettu pyhiä +sakramenttejä käyttää, jos mikä riena siitä vielä tulisi. + +--Onko teillä kirjoja ja osaatteko kaikki lukea? + +Länsipitäjän mies, Heikki Haavisto, vastasi: + +--Meillä juuri lienee, jotka nyt tässä olemme, mutta ei monellakaan +muulla. + +--Ettei sellainen surkeus kuin lasten kastamattomuus saisi heidän +sielujensa vahingoksi jatkua, niin annan minä teille ja kaikille, jotka +siihen kykeneviksi huomaan ja joiden elämä on siveä ja nuhteeton, +vallan ristiä ja pyhään kasteeseen panna kaikki ne lapset, joiden +luullaan kuolevan, ennenkuin papillinen kaste heille voidaan antaa. +Itse tulen minä määräaikoina matkustamaan seurakunnassa papillisia +toimia pitämässä. Teidät nimitän minä lukutaidon opettajiksi ja +kirkollisen järjestyksen ylläpitäjiksi, kuudennusmiehiksi eli +ontereiksi kunkin paikkakunnallenne, niin paljon kuin voimanne +riittävät. Tässä myös lahjoitan teille nämä kirjat, Uudet Testamentit +itsellenne ja »Lasten parhaat tavarat» lapsillenne, sekä omillenne että +sen verran kuin ulottuu muiden lapsille, joita teidän on opetettava +niitä lukemaan. Ottakaa nämä! + +Miehet astuivat kukin vuorollaan pöydän eteen ja vastaanottivat +juhlallisina ja totisina kirjat, jotka pastori heidän kankeihin +käsiinsä pisti. + +Kun kaikki taas olivat istuutuneet, virkkoi Vaaralainen: + +--Hyvin on tarpeen, että kirjoja annat, kovin on ollut usko heikkoa +täällä ja opetus leväperäistä. Kiitämme sinua kirjoistamme ja toivomme, +että meitä opastaisit. Vähän me tiedämme ja pimeydessä vielä vaellamme. + +Hän oli liikutettu, ja hänen kätensä vapisivat vähän, kun hän kahden +kouran puristi kirjapakkaa, jonka oli saanut.--Sama salainen liikutus, +joka näkyi vain siinä, että mikä pyyhkäisi hiukset otsaltaan, mikä +sipaisi suutaan tai partaansa kosketti, oli vallannut muutkin. Kirkossa +olivat he äsken kuulleet hänen puhuvan ja toimitusta pitävän tavalla, +jota eivät olleet ennen nähneet. Sitä kaunopuheisuutta, sanain +selvyyttä ja voimaa, sitä varmuutta ja vakavuutta ei ollut entisillä +papeilla ollut. Ymmärtämättömiä, outoja asioita oli se entinen +oudonsekaisella kielellä puhunut ja lopulta ollut heikkoutensa tähden +kaikkeen kykenemätön. Niinkuin lapset vanhempainsa puhetta seurasivat +he nyt hänen sanojaan ja liikkeitään riippuen kuin kiinni hänen +huulillaan. Tällä oli ryhtiä asennossaan, hän oli pitkä kuin +korpikuusi, ja silmäterässä oli vaikutus semmoinen, ettei tahtonut +voida kauan kestää, kun katse kohti sattui, ja kun hän puhui, niin pani +kuin hervottomaksi. + +Hän näkyi miettivän jotakin, ilme hänen kasvoillaan kävi yhä +totisemmaksi, otsa rypistyi hetkeksi, ja kulmakarvat lähenivät +toisiaan. Hetken vaiettuaan virkkoi pastori: + +--Pimeydessä vaellatte, sanoitte, ja totta sanoitte. Heikosti sattuvat +keskeenne vielä taivaallisen valon säteet. Siitä tahdomme kanssanne +vielä puhua. Minä tiedän, että taikausko, noitiin ja poppamiehiin +luottaminen on suuri Suomen kansassa, josta siitä monin paikoin paha +maine kulkee. Sielläkin, missä usko omaan Jumalaan ja hänen oikeaan +oppiinsa ovat ehtineet enemmänkin vaikuttaa kuin täällä, se vielä +salassa piilee. Mutta täällä tiedän minä sen vielä vallan kauheasti +rehoittavan, niinkuin olen kuullut ja tällä lyhyellä ajalla itsekin +huomannut. Onko niin? + +Hän oli kääntynyt miehiin ja tarkasteli heitä terävästi. Mutta he +tekivät samoin kuin kaikki muutkin, joiden kanssa hän oli tuosta arasta +asiasta puhunut: vaikenivat ja katselivat poispäin. + +--Onko niinkuin sanoin? Sanokaa suoraan ja pelkäämättä, Antero +Vaaralainen. + +--Enhän tiedä, vastasi vanhus vältellen. Ei sitä kai meidän talossamme. + +--Eikä meidänkään, urahtivat jotkut toiset. + +--Enhän ole teitä enkä talojanne siitä syyttänytkään, mutta sitä ette +kieltäne, ettei noituutta ja taikuutta ylt'yleensä harjoitettaisi. + +--Emmehän niin tarkoin tiedä. + +--Mutta minä tiedän, että sitä harjoitetaan, ja harjoitetaan sielläkin, +missä voisi kaikkein vähimmin luulla niin tapahtuvan, ja se kai pitänee +teidänkin tietää. Minä tahdon, että minulle totta puhutte, ettekä +minulta mitään salaa, te, joiden tulee täällä minua auttaa pahuuden +voimia vastustamaan. Se ainakin on tuttua teille, niinkuin se on jo +minullekin, ja piispakin Turussa sen tietää, että koko itäpuoli +pitäjää, koko Korpivaaran kulma on vielä kokonaan pakanuuden +pimeydessä, että heillä ovat omat velhonsa, jotka heidän lapsillensa +nimet antavat ja uudelleen kastavat, että kansa siellä haltijoita +palvelee ja muka heille pyhitetyissä lehdoissa uhraa. Vai ettekö ole +kaikesta siitä mitään kuulleet? + +Niinkuin olisivat jostakin painavasta taakasta päässeet, vastasivat +kaikki miehet melkein yhteen ääneen: + +--Se on kyllä se, niinkuin sanot! Niin on siellä. + +--Eikö myöskin ole totta, että noitia sieltä kuljetetaan tännekin +sydänpitäjään taikomuksiaan tekemään? + +Taas vaikenivat miehet ja sulkeutuivat itseensä. Vähän ajan päästä +virkkoi Kailanen: + +--Lienee niin ollut ennen vanhaan, vaan ei nyt ole kuultu. + +Mutta silloin astui esiin miehistä muuan, joka ei ollut tähän saakka +mitään puhunut. Hän oli synkän ja totisen näköinen, juro, suuri mies, +puettu kuluneeseen turkkiin, jonka aukoista näkyivät lammasnahkaiset +liivit. + +--Jos nyt puhutaan asiat, niinkuin ne ovat ... ja minä en heitä pelkää +enkä sentähden salaa ... tehkööt mitä tahtovat, jos taitavat ... mutta +niin on laita, että tietäjiä kuullaan ja kysellään ja pitkätkin matkat +niiden jäljessä juostaan. Eikä ole se tapa vähenemässä, vaan leviää, kun +ovat alkaneet Korpivaaran kulmalta enemmän muussa pitäjässä liikkua. En +ole itse siellä käynyt, laitan asiani aina toisapäin, mutta kummia olen +sieltä kuullut, vaikken heitä haastella huoli, suutani pilatakseni. Sen +vain sanon, että kun tahtovat, saavat silmät päässä kääntymään, että +lahopökkelö mieheltä näyttää ja tukkaan oksa tarttuu kuin käsi, jos ei +ennätä Herran siunausta hokea, ennenkuin alaitse astuu. Ei ole sinne +kenenkään hyvä mennä eikä apua heiltä hakea. En ole hakenut enkä hae. + +--Ei se ole muuta kuin oma pelko, joka sen tekee. Joka Jumalaan luottaa +ja häneltä suojelusta anoo, sille eivät taikurit mitään mahda. + +--On täällä rukoiltukin, mutta ei ole auttanut, eikö liene osattu +oikein sanoin rukoilla? Ovat sieltä ajaneet räähkän karjaan tänne asti +ja laittaneet tauteja ihmisiin ja viljankasvun taioilla turmelleet. +Siitä on rasitus koko seurakunnalle ... sanon suoraan ... tehkööt mitä +tahtovat ... eivät minuun panennaiset pysty, eikä minulta köyhältä +metsänkävijältä, yksinäiseltä mieheltä ole mitään ottamista... + +--Hyvähän sinun on puhuaksesi, mutta entäpä meidän? Jos polttaa meiltä +talot ukontulella... + +--Tai ajaa sudet karjaan... + +--Kuka niin tekisi? kysyi pastori, yhä enemmän ihmeissään näitä puheita +kuullessaan. + +--Korpivaaran Panupa tietenkin, joka kaikilla markkinoilla täällä +taikoja tekee ja taaskin on tänne saapunut. Kuka meidät häneltä +varjelee, jos hänet suututamme? + +Pastori taisteli hetken aikaa itsensä kanssa, hillitäkseen kuohahtavaa +mieltään. Annettuaan miesten väitellä puhui hän heidän vaiettuaan: + +--Hyvät miehet ... minua surettaa syvästi se, mitä nyt olen kuullut, +että teissäkin, pitäjän valistuneimmissa miehissä, vielä elää usko ja +pelko taikurien ja tietäjäin voimaan. Tietäkää kuitenkin, että taikuus +on perkeleestä, mutta perkeleen valta on kukistettu. Vangittu on +pimeyden ruhtinas ja istuu kahlehdittuna alimmaisessa helvetissään eikä +hän saa haltuunsa enemmän kuin kahlekoira ketään, joka ei itse häntä +lähesty. Uskomalla noitiin ja velhoihin te häntä lähestytte. Mutta se +on Herralle kauhistus, ja minä varoitan teitä siitä. Se, joka ei +tottele hyvällä, hän on voimalla ja vallalla siihen pakotettava. Pankaa +mieleenne tämä ja kuulkaa, mitä hänen ylhäisyytensä Turun piispa tässä +kirjeessä, joka on jouluaattona päivätty ja minulle lähetetty, sanoo. +Näin sanoo hän: »Teidän tulee ennen kaikkea tarkasti edeskatsoman, että +noidat ja taikurit ja poppamiehet, velhot, tietäjät ja myrrysmiehet +ankarasti pirullisia konstejaan harjoittamasta kielletään. Missä vain +heidän liikkuvan kuulette, menkää sinne heidän tekojansa tutkimaan ja +paljastamaan. Jos he eivät vapaaehtoisesti lakkaa pimeyden töitänsä +tekemästä, osoittautuen uppiniskaisiksi sanoillenne, on teidän heidät +kiinni pantava ja tänne ruunun kyydillä tutkittavaksemme ja +tuomittavaksemme lähetettävä, jossa kuninkaan voudin tulee teille +apuansa antaa. Yhtäläinen olkoon menettelynne niiden kanssa, jotka +uudistetuista varoituksista huolimatta noitia ja velhoja suosivat ja +heidän apuansa käyttävät.» + +--Ankarat on siinä mies sanat pannut, virkkoi outo ääni oven puolelta +tupaa. + +Pastori katsoi ylös paperistaan ja näki oven suussa parrakkaan, +rotevan, pitkän miehen, jonka suippolakki melkein lakea hipoi. Kädessä +oli hänellä suuri valkoinen jänis, jota korvista riiputti. + +--Kuka sinä olet? kysyi pastori. + +--Terve talohon, sanoi mies rehevästi. Etkö tunne Korpivaaran Panua? + +--Mikä on asiasi? + +--Lähdin katsomaan uutta kirkon herraa ja hänelle tulolahjoja tuomaan. +Käkesin sinua näkemään, josta olen jo paljon puhuttavan kuullut. + +--En huoli minä lahjoistasi. + +--Ka, mikset huoli ... sen vähyyttä jos katsonet, niin sano, minä tuon +mitä haluat ... tahdotko hirven, vai karhunko tahdot? Kelpasipa +entiselle papille metsämiehen tuomiset. + +--Mutta nykyiselle ei kelpaa. Erehdyt, jos luulet pilkkasi minuun +pystyvän. Sanon sinulle muuten, että kristittyjen on tapana riisua +lakkinsa vieraaseen tupaan tullessa. + +--Jos en liene vieras mielitietty, niin pääsenhän pois sitä tietä, jota +tulin, virkkoi Panu, lähtöä tehden, mutta ottamatta lakkia päästään. + +--Tulit kuin kutsuttu, minulla on kanssasi sana vaihtamatta.--Jääkää +miehet, virkkoi hän nähdessään, että nämä tekivät lähtöä poistuakseen +tuvasta. + +--Ettehän minua pelänne? sanoi Panu. + +--Ajattelimme, että olit meille sanonut sanottavasi, sanoi Vaaralainen. + +--Vielä on minulla hiukan lisättävää. Istukaa vain paikoillenne. + +Miehet istuutuivat vähän väkinäisesti, ja jonkinlainen levottomuus +kuvastui heidän katseissaan. + +--Kuulit äsken, mitä luin, virkkoi pastori Panun puoleen kääntyen. Se +oli sinua varten. Ellen erehdy, olet sinä se samainen Korpivaaran +tietäjä, josta olen kuullut puhuttavan. + +--Tietänen yhtä toista minäkin, vaikken äijeä enemmän. + +--Tiedät nyt siis senkin, että aion tehdä elkeistäsi lopun, joita +täällä koko kristityn kansan kauhistukseksi harjoittanut olet, ja +saattaa sinut noidantöistäsi edesvastuuseen, ellet niistä lakkaa. + +--Mitäpä noitasi minuun, vastasi Panu pankon nurkalle istuutuen. + +--Kiellätkö olevasi noita? + +--Kuka on sanonut, että olen noita? + +--Röyhkeytesi sen minulle jo sanoo, ellen muuten sitä tietäisi. Nämä +miehet sen myöskin taitavat todistaa, että täällä taikurina kuljet ja +että taaskin olet tullut herkkäuskoisia pettämään. Mutta minä varoitan +sinua: lakkaa, jos henkesi on kallis. + +--Minkähän minulle tainnet. Vai sanovat nämä miehet...? + +--Emmehän mitään ole sanoneet ... emme tunne koko miestä. + +--Pelkonne on turha, ei hän teille mitään mahda. Mutta jos ette te +tunne tätä miestä velhoksi, niin on täällä niitäkin, jotka sen tekevät. +Astu esiin, Reita! + +Panu hätkähti sen nimen kuultuaan. Arka ilme silmissään, niinkuin +otuksella, joka kuulee oudon risahduksen metsästä, mutta ei tiedä, +mistä se tulee, eikä osaa sitä pakoonkaan lähteä, katsahti hän samalla +kuin kokoon kyyristyen ympärilleen ja näki karsinan pimeästä uunin +suojasta astuvan esiin nuoren miehen. Tuokion häntä värähtämättä +katsottuaan katosi säikähdys hänen silmistään, ja ilme vaihtui +pistäväksi, väijyväksi vihaksi. + +--Tunnetteko toisenne? kysyi pastori. + +--Tunnenhan Panun, vastasi Reita. + +--Tunteekos Panu tämän nuoren miehen? + +--En tunne, vastasi Panu, silmiänsä räpyttäen. + +--Sano, Reita, hänelle sitten, ken olet. + +--Olen Reita Reidanpoika, jonka isän tuhosit epärehellisessä +taistelussa. + +--Lienet, kuka lienetkin, virkkoi nyt Panu yhä enemmän tointuen, mutta +Reita kaatui miesten ottelussa. + +--Kavalasti hänen kimppuunsa karkasit, vaikka taistosille vaadit. +Metsärosvo olet, vaikka sanot tietäjä olevasi. Eikä ole sinulla oikean +tietäjän lahjoja. + +--Sinullakos ne on? + +--Ei ole minulla, enkä niistä välitä. Mutta isälläni oli, jonka +tuhosit. Luulit saavasi hänen tietonsa, mutta mennessään hän ne vei. Et +osaa loveen langeta, et tulevia tiedustella, et oikeata taikaa tehdä, +niinkuin isäni osasi. + +--Hammas suussa synnyin minäkin, kehahti Panu. + +--Siksi oletkin peto semmoinen kuin olet. + +--Nyt jo kehut, Panu, sillä, minkä äsken kielsit, virkkoi pastori.-- +Olet siis kuitenkin tietäjä? + +--En kiellä sitä, mikä tosi on. Tietäjä olen. + +--Ja myönnät pirun väellä liikkuvasi? + +--Liikun väellä Väinämöisen, väellä kaiken kaikkivallan. + +--Jo vainen valehtelitkin ... Lempo auttajasi, huusi Reita. + +--Minä kiellän sinua täällä millään väellä liikkumasta, kuohahti +pastori seisoalleen nousten. + +--Ja minä kielloistasi viis! + +--Ellet minua tottele, etkö luule esivallan käden sinua saavuttavan? + +--Pitkät pihdit, mutta huonot pitäjät. + +--Kuolema sinulle, jos sinut noituudesta tavoitan! Tiedä se, että voin +sinut jo oman tunnustuksesi nojalla Turkuun poltettavaksi lähettää! +huusi pastori yhä enemmän kiihtyen ja piispan kirjoitusta kädessään +ojentaen. + +--Mutta jos minä en pala! + +Sen sanottuaan pyörähti Panu kantapäillään ja astui ulos porstuaan, +johon kokoontunut väki väistyi hänen tieltään kuin ruhtinaan. + +--Ota jäniksesi! huusi pastori hänen jälkeensä. + +--Kun et itse syöne, niin syötä koirallasi! vastasi Panu taakseen +katsahtamatta. + +Häntä ennen olivat tuvassa olleet miehet yksi toisensa perästä +väittelyn kestäessä hiipineet ulos, ja kun pastori aikoi kääntyä heidän +puoleensa, huomasi hän olevansa Reidan kanssa kahden. + +--Reita, sanoi hän, olet tarjoutunut palvelukseeni. Otan vastaan +tarjouksesi. Ensi työksesi määrään, että pidät silmällä tuota miestä ja +heti kohta minulle ilmaiset, jos saat tietää hänen täällä taikuuttaan +harjoittavan. Vai pelkäätkö sinäkin häntä? + +--En pelkää! vastasi Reita. + +Pastori nousi ylös ja kokosi kirjansa. Katsahtaessaan ulos porstuan +ovesta näki hän Panun suorana ja ylpeänä astuvan jäälle päin. Tähän +saakka oli hän niiden noitien mukaan, joita oli nähnyt Turussa +tutkittavina, kuvaillut heitä kaikkia pieniksi, tihru- ja +kierosilmäisiksi, rumiksi kummituksiksi. Tämähän oli kuin sotilas ja +esiintyi itsetietoisella varmuudella. Eivät häntä ehkä syyttä +pelänneet. Mutta nyt tiesi hän ainakin, mistä vihollinen oli etsittävä. +Ei nyt enää tarvitsisi taistella väistyviä varjoja vastaan, vaan oli +vastustaja itse tullut häntä taisteluun vaatimaan. Ei ollut se +ylenkatsottava vastustaja. Mutta sitä suurempi on vaikutus oleva, kun +hän kukistuu. + + + + +V. + + +Niin pian kuin Panu oli ehtinyt vähän matkaa pappilasta, keräytyivät +hänen miehensä, joista toiset olivat häntä porstuaan saakka seuranneet, +toiset jääneet vähän ulommaksi odottamaan, hänen ympärilleen. + +--Mitenkäs kävi? Mitäs sanoi? + +Mutta huoletonna jatkoi Panu matkaansa virkkaen olkansa yli: + +--Poika se on parraton nulikka, vaikka on pitkä. Uhkasi elävältä +polttaa. + +Ilpo, joka oli ollut porstuassa väittelyä kuulemassa, jouduttautui +kertomaan kuulemiaan: + +--Suorat sanoi sanat Panu ... voi miestä sitä, mitenkä hyvästi sanoi. + +--Mitenkä sanoi? + +--Näin sanoi: »Liikun väellä Väinämöisen, väellä kaiken kaikkivallan». + +--Mainiostipa sanoi! + +Panu hymyili tyytyväisenä edellä kulkiessaan. + +--Honkaan taittaa päänsä semmoinen pässi ... luulin kummemmaksikin. + +--Mutta jos vielä minkä tekee? + +--Ei ole minkään tekijätä. + +--Mutta silmä on tuima... + +--Mutta loihtu huono. Kaikki lauloi tietonsa yhteen läjään. + +--Lauloiko? + +--Ka, lauloipa tuo tai lateli. Vihoitteli ja uhkaili. Ei uhaten orava +putoa, tuskitellen teiri puusta. Tietäisi kai nyt sitä vaaraa vasten +varautua, jos viitsisi... Onko voutia näkynyt? + +--Tuoll' oli jäällä äsken ja kuului jo kyselleen. + +--Onko nahkasaksoja paljon? + +--Vähän on vielä, mutta tulossa sanotaan olevan; pyry on viivyttänyt +Viipurin miehiä. + +--Hyvä on. Olkaahan täällä saapuvilla. Kun puhuttelen voutia, niin +sitten taas tarvitsen teitä, sanoi Panu ja lähti jäälle. + +Lahden pohjukassa, jonka suvanto muodosti kirkon rantaan, liikkui +markkinaväki. Paitsi muutamia reellisiä rihkamatavaraa oli siellä +kaupaksi suoloja, sarkaa, pellavaa ja rautakaluja. Eniten kuitenkin +näkyi turkiksia, joita myyjät kantoivat suurissa rykelmissä kaulansa +ympärillä, niin ettei miehistä näkynyt muuta kuin pää ja vähän jalkoja. +Siinä oli karhumies kokonaan karhunnahkain peitossa, kettumies, +susimies, ilvesmies, mutta oravamiehiä enimmin. Pohjanmaalta oli +saapunut laumoittain poroja, joita torniolaiset poromiehet, renkeinään +tihrusilmäisiä, pieniä lappalaisia, kuljettivat markkinoilta +markkinoille. Hevosia, joita ei tiettömillä erämaan taipalilla kyetty +paljon käyttämään, oli vain jokunen siellä täällä. Suurin osa +markkinamiehiä oli saapunut suksilla hiihtäen, ja suksia ja sauvoja +seisoi pystymetsänä jäällä ja rantatörmällä. Väkeä oli kahta eri rotua +paitsi lappalaisia: puheliaita, vaaleakasvoisia, vähän velttoja +savolaisia lammasnahkaturkeissaan, ja tummaverisempiä, +solakkaruumiisia, kauhtanoihin ja metsällisten nahkoihin puetuita +karjalaisia. Savolaiset tallustelivat raavaannahkaisissa, +pitkävartisissa pieksuissaan, karjalaiset keikkuivat keveissä, +punaisella reunustetuissa poronnahkajalkineissaan. Siellä täällä +astuskeli joku venäläinen pitkässä, laajahihaisessa turkkihameessaan, +päässä suunnattoman suuri ja korkea karvalakki. Kotokeittoviinaa, +olutta ja lämmintä siirappivettä anniskeltiin kirkon rannassa olevasta +havumajasta, ja pappilan nuottakodan ovella seisoi säkkipillin +puhaltaja soittaen tanssinuottia jäällä pyörähteleville, joiden +joukossa Kuisma ylinnä keikkui. + +Kun Panu miehineen laskeutui jäälle, herätti hänen tulonsa heti +huomiota. Joutilas väki kerääntyi häntä katsomaan, ja hänen takanaan +kuiskailtiin: »Korpivaaran tietäjä»; kauppiaat huusivat häntä +tavaroilleen, ja toiset kiiruhtivat häneltä nahkoja kyselemään, sillä +hän oli aina ollut hyvä sekä ostamaan että myymään. Oli myöskin jo +alkanut tieto levitä kohtauksesta pappilan pirtissä. Hän näki sen +huomion, minkä herätti, kulki reeltä reelle, miesryhmästä toiseen, +hintoja kysellen ja tuttavia puhutellen. Silloin tällöin nykäisi häntä +joku kauhtanan liepeestä, veti hänet syrjään ja puheli kuiskaten ja +salaperäisesti hänen kanssaan. + +Hänen erään reen luona seistessään ajoi siitä sivu täyttä karkua muuan +torniolainen poromies. Huomattuaan Panun heitti hän hihnan poron +selältä maahan ja hyppäsi pulkastaan. Asettuen tietäjän eteen ja +tarkastellen tätä huusi hän: + +--Vai sinä se olet se maan kuulu tietoniekka? Terveisiä Lapista! Et +sinä sentään Lapin velhoille vertoja vedä! + +--Enhän pyrikään, kuomaseni! + +--Kuomaseni! Koira kuomasi ... mutta minä en usko tietäjiin, minä uskon +paaviin! + +--Ei ole enää paavin usko oikea usko, huomautti joku mies kehästä, joka +oli siihen ympärille syntynyt. + +--Kenenkäs on oikea? + +--Luteruksen. + +--Sitten minä uskon siihen, mutta noitiin pilasen--ja hän kääntyi perin +ja teki häpäisevän liikkeen Panun edessä. Panu kääntyi pois, mutta +silloin huusi pohjalainen hänen jälkeensä: + +--Älä mene, Panu pahanniminen, osta poro! Älä mene, kuuletko! + +Mutta kun Panu ei ollut kuulevinaan, juoksi mies hänen jälkeensä, +tempasi lakin hänen päästään ja painoi sen omaan päähänsä: + +--Tämäkö on se tiedon lakki? Nyt olen minä yhtä hyvä tietäjä kuin +sinäkin! + +Panu koppasi lakkinsa pois ja sysäsi luotaan juopuneen miehen. Tarttuen +sitten hänen poronsa kuonoon, puhalsi hän sitä sieraimiin ja virkkoi +piloillaan, niinkuin näytti: + +--Aja koskeen isäntäsi! + +Pohjalainen hyppäsi pulkkaansa ja huusi mennessään: + +--Jos ajaakin, niin ei se sinun käskystäsi aja. En pelkää taikojasi! + +Hän ajoi täyttä laukkaa poispäin jäätä pitkin. + +Ryhmä hajosi, ja Panu jatkoi kävelyään. Hän oli keksinyt loitompaa +voudin tuuhean turkiskauluksen ja meni häntä tapaamaan. + +Vouti oli suuri, lihava, pitkäviiksinen herra, puoleksi sotapuvussa. +Päällä oli hänellä väljä sudennahkaturkki, jonka vyötäisiä sitomassa +oli paksu hirvennahkahihna ja siitä riippumassa pitkä, käyrä miekka. +Kaikki, joita hän puhutteli tai joiden ohitse hän kulki, paljastivat +päänsä hänen edessään. Hän kulki kuin halliten markkinapaikalla, +tarkastellen, järjestellen ja toruenkin, kun sille päälle sattui. +Nähtyään Panun viittasi hän häntä luokseen. Panu lähestyi häntä +kumarrellen ja avopäin. Armollisesti otti vouti hänet vastaan. + +--Panehan lakki päähäsi ja kerro mitä kuuluu. Mitäs nyt nahkoista +tarjotaan? + +--Ei ole vielä mitään tarjottu, kun ei ole kysyttykään. + +--Onkos paljon nahkoja? + +--Ei ole paljon ... mikähän lienee pari ahkiollista. + +--Sano kymmenen, sinä vanha kettu. + +--Huonot taitaa tulla markkinat, kun ei ostajiakaan näy. + +--Ja minä sanon, että hyvät tulee. Nahka nousee vielä toisen puolen +hinnassa. Tulee kuninkaan ostaja. + +--Joka sille saanee myydä... + +Vouti kuiskasi jotakin Panun korvaan. + +--Tehdään vain, jos teidän armonne suostuu. + +--Suostuinhan viime talvenakin. Onko sinulla miehet varattu? + +--On kymmenkunta. + +--Se riittää. Minä annan rahat. Ennätätte hyvinkin ostaa edeltäkäsin. +Ne eivät ole täällä ennen iltaa. Mutta nyt minä vaadin paritsat, en +suostu enää ilman antamaan. + +--Ka, enhän minä paritsoitta. Paljonko tahdot? + +--En tahdo rahassa mitään. + +--Ka, missäs sitten, jos et rahassa? + +--Onko sinulla monta karhua kierroksessa tänä vuonna? + +--On kolme. + +--Sano viisi! Tahdon kaikki viisi karhua siitä rahasta, minkä nyt +lainaan, ja avusta, jota annan. Näiden on sinun annettava rauhassa +maata maaliskuuhun asti. Silloin tulen tappamaan. Itsesi ja +suksimiestesi tulee olla minulle ja miehilleni apuna ajossa ja +majoittaa meidät niinkuin ennenkin. + +--Niinhän toki, kuten vain parhaiten voidaan. + +--Ja sitten ... mitä sinä, moukka, sinne suu auki töllistelet!--ärjäisi +hän muutamalle talonpojalle, joka häntä katseli, mutta nyt säikähtäen +vetäytyi syrjään,--sitten tahdon minä paljon paremman saunoittajan kuin +viime vuonna. + +--Hyvähän se oli. Kylän pullehin emäntä. + +--Vanha akka oli. Nyt tahdon Annikin, sen tytön, joka on orjana +talossasi. + +--Kovin on nuori vielä ja toiselle luvattu... + +--Sen parempi. + +--Enhän tiedä, lähteekö saunoittamaan. + +--Ellet anna, jääkööt kauppamme. + +--Älkäähän, parastani koetan. + +--Lupaatko varmaan? + +--Luvatahan saanen. + +Vouti vei Panun leveälle reelleen, jonka eteen oli komea ori +valjastettu, otti kuomin taskusta pussillisen hopeariksejä ja luki +niitä ison koon Panulle. + +--Mutta katsokin, ettei karhuja peloitella makuuksistaan, varoitteli +vouti vielä. Oletko manannut metsän väen vartioimaan? + +--Manatut ovat, jos eivät paremmat manaajat pois säikyttäne. + +--Mitkä paremmat? + +--Täällä on teillä kovat manaajat, sanoi Panu ja viittasi päällään +pappilaan päin. + +Vouti rehahti nauramaan. + +--Sen manuista, sinä irvihammas! Ei sen jumalat näissä asioissa auta. + +--Autatteko meitä, jos alkaa ahdistaa, niinkuin on uhannut? + +--Niin kuuluu tehneen. Mutta ole huoletta. Minä olen kaikkien niiden +ystävä, jotka antavat kuninkaalle, kuin kuninkaan on ja--minulle kuin +minun on. Onko sinulla veronahkat? + +--On ... ja vähän päällekin. + +Vouti aikoi mennä, mutta vielä oli Panulla asiaa. + +--Tuota, kuulehan ... annathan saunasi? + +--Aiotko siellä taas taikojasi tehdä... + +--Täytyyhän auttaa tarvitsevia... + +--Saanethan tuon. Mutta katso, ettei tule puheita. + +Silloin syntyi hälinää jäällä, ja väki lähti huutaen juoksemaan +koskelle päin. Porohuijari pohjalainen oli ajanut suvantoon ja hupparoi +siellä avutonna jääpalasien välissä, sill'aikaa kuin poro, joka oli +pulkkineen päässyt jäälle, karkasi hurjassa laukassa rantaa kohti. +Surkeasti uikuttaen huusi pohjalainen ihmisiä apuunsa ja rukoili +tietäjää päästämään häntä kiroistaan. Ei kukaan uskaltanut mennä +jäälle, joka rutisi ja ulahteli. Silloin tempasi Panu nuorakimpun +lähimmästä reestä, sitoi sen suksen varpaalliseen, lähetti suksen +hankea pitkin menemään hukkuvata kohden ja veti hänet ylös suvannosta. + +--Tekeekö toisen kerran mielesi häväistä Korpivaaran tietäjää? virkkoi +hänelle Panu. + +Vilusta väristen ei torniolainen osannut muuta kuin itkeä. Vouti +komensi miehensä hoitamaan hänet kotiinsa, ja kiinniotetun poron +pulkassa ajettiin Tornion mies voudin pirttiin. + +Mutta yhä suuremmalla ihmetyksellä ja pelolla katselivat markkinamiehet +Panua. + +Pitkän aikaa oli eräs hätäisen näköinen nainen seuraillut häntä hakien +tilaisuutta häntä puhutellakseen. Viimein rohkaisi hän mielensä. + +--Kuulehan, Panu, kuiskasi hän. Se on ollut siinä tuskassa taas monta +päivää, ei pääse mihinkään, hervotonna makaa. Kuuli sinun olevan +täällä, niin vaati hakemaan. Tule, hyvä mies, meitä auttamaan! + +Panu tarkasteli vaimoa, antoi hänen hätäillä ja virkkoi sitten: + +--Taidat olla se sama, joka viime talvena sanoit ennen itse kuolevasi +kuin Korpivaaran tietäjältä lähdet apua hakemaan. + +--Älä nyt sitä muistele... mikä lienee mieleni sokaissut. + +--Mene sen pappisi luo, jota odotit... Nythän se on tullut. + +--Eihän se mitään mahda... + +--Mahdankos minä? + +--Sinä mahdat ... voi, kyllä sinä mahdat ... se kuolee, jos et tule ... +minä annan vaikka ainoan lehmäni, jos tahdot. + +--Viehän sitten voudin saunaan, sinne vanhaan uhrilehtoon... Jos on +aikaa, niin tulen. Mutta muista se, ettet kenellekään hiisku sanaakaan, +muuten ei taika tehoa. + +Vaimo lähti juoksujalassa jäältä. Panu kääntyi itsekseen hymyillen +nahkain ostoa järjestämään. + +--Tuokin ristitty, naurahti hän, asuu ihan kirkon nurkkajuuressa... + +Yht'äkkiä muisti hän jotakin nähdessään poikansa miesjoukossa. +Otettuaan hänet syrjään virkkoi hän: + +--Minä tarvitsen kolme vaskirahaa kolmen kuninkaan valtakunnasta, yhden +kustakin. Tarvitsen ne sairaan pesuveteen pantavaksi. Tuoss' on riksi, +vaihda sillä yksi raha tuon ryssän reestä, toinen saksalaiselta, joka +saippuoita kaupittelee, ruotsin raha on mulla itselläni. Ja kun näet +meikäläisiä, sano, että odotan nuottakodan kupeella. + + + + +VI. + + +Ilta alkoi pimetä, ja vähitellen tyhjeni jää. Siellä täällä nuuskiskeli +vain jokin tuuheakarvainen koira rekien sijoja, ja hoilotteli joku +kotiteko-oluesta juopunut markkinamies. Vähitellen vetäysivät nekin +maihin, eikä kuulunut enää muita ääniä kuin kosken kohina suvannon +päässä. + +Samassa kun päivä pimeni, syttyi tulia taloissa, rannoilla ja metsissä. +Huoneita kun oli vain vähän ja nekin vuokratut rikkaimmille ja +kaukaisimmille kaupustelijoille, täytyi suurimman osan markkinaväestä +viettää yönsä päivänsä taivasalla. Sakea, suojaava kuusikko rannalla +oli kuin sotaleiri nuotiotulineen, joita roihusi vieri vieressään +kiinni. Metsä, josta ei saanut puuta kaataa, oli ikivanhoista ajoista +tähän tarpeeseen rauhoitettu. Vuoteena oli makaavilla havuja, niiden +päällä nahkoja ja peitteenä taas nahkoja niillä, jotka niitä +tarvitsivat. Lappalaiset ja muut, joilla oli poroja, olivat niiden +kanssa sijoittuneet vähän ylemmä rannasta petäjikkökankaalle, jossa +kasvoi jäkälää. + +Suuren kankaalle kaatuneen hongan kylkeen oli sijoittunut puolikymmentä +miestä. Suuri tervasnuotio roihusi heidän keskellään valaisten laajalti +harvaa metsää, jossa puuhun kytketyn poron sarvet häämöttivät. + +Ympäriltä kuului toisten porojen kellojen kilinää, ja silloin tällöin +usahti koira metsässä estäen irtaimia liian kauaksi loittonemasta. +Miehet olivat juuri ateriansa lopettaneet, siirtäneet padan hankeen +kannon päästä ja istuutuneet höyryävän oluthaarikan ympärille, jonka +sisältöä olivat padassa lämmittäneet. He olivat kaikki poronnahkoihin +puetuita, mustanpuhuvia ja pieniä, vaikka joukossa oli joku +kookkaampikin. + +--Huonot markkinat! virkkoi miehistä muuan. + +--Eihän ollut meillä paljon myydäkään. + +--Jos olisi odotettu huomiseen, ehkä olisi hinta noussut. + +--Tuskinpa olisi, ainahan se on aattona ylinnä. Eikä kuulu tulevan +ulkolaisia ostajiakaan. + +--Mistä sen oikein kuulitkaan, Hilppa? + +--Panulainen sanoi voudin miesten tienneen. + +--Siinä oli! Ne vanhat liittolaiset! Pyyhitään, miehet, partojamme. + +--Olipa tuo nyt tuon vertaisilla hintana mikä tahansa ... emmehän ole +oikeastaan kaupantekoon tulleetkaan. + +--Tokkohan tulee Reita? + +--Lupasi tulla. + +--Tunsiko sinut, kun häntä puhuttelit? + +--Mistä olisi minut tuntenut. Poikanenhan tuo vielä oli lähtiessään ... +ei ollut pulkassa pysyä, kun häntä kyyditsin vetten taa. Esteli ensin +tullakseen, mutta sitten lupasi. + +--Hänen äitinsäkö kuului kuolleen? + +--Kuolleen kuului. + +--Hullu sitäkin, kun jätti heimonsa ja lähti muualta apua hakemaan. + +--Ei se sanonut silloin uskaltavansa tälle puolen vesien jäädä, niin +pelkäsi Panua. + +--Olisi heidät piilotettu. Mutta olla sillä Reidalla isänsä luonto, +niin muuttuisivat tässä menot. + +--Kun ei vain Panu kerkiäisi saada pahaa aikaan. Jos lumoaa tai +lopettaa? + +--Ei sen taiat Reitaan pysty. Ei sanonut poika pelkäävänsä. + +--Täällä on mies! huudahti iloinen ääni pimeässä, ja samassa paarusti +kaksi miestä puitten välitse tulen piiriin. + +--Terveheksesi, Reita! huudahtivat miehet. Käy istumaan keskellemme, +tuoss' on poron talja puun tyvellä. Juomme tervehdykseksesi! + +--Juomme tervehdykseksesi! + +--Tunnetko meidät kaikki! + +--Äiän tuntenen, äijeä en, vaan kuulenhan teidät kotipuoleni miehiksi. + +--Kauan olit maailmalla, lienet missä asti matkannutkaan? + +--Läpi Suomen olen kulkenut, Turkuun tulin, siellä kuoli äiti ja +siskot, minä nuorin eloon jäin. + +--Panulassa on siskosi orjana. + +--Vai ei ole Annikkia hengiltä pannut? + +--Ei olisi annettu orjaksi, mutta metsästä löysi ja hallussaan piti. +Mutta hänen ei lienekään aivan huono ollakseen; hyvä on emäntä +heimolaiselleen kuten muillekin; pitää lasta kuin omaansa. Muistatko +lähtösi? + +--Enhän paljon muuta muista, kuin mitä äiti kertoi. Heimot +riitautuivat, syntyi viha, isäni tapettiin. Eivät meitä jaksaneet +suojella sukulaiset, pois täytyi paeta. + +--Huono se oli teko suvultamme, mutta heikkoja oltiin silloin. Nyt ovat +miehet muuttuneet ja miehet miehistyneet. + +--Mitenkäpä lienevät? Kahta mahtavampihan lienee Panu nyt; pappiakin +uhkaa. + +--Kuule, kun haastan, vai haastaako joku muu? + +--Haasta, Aslo, sinä parhaiten tiedät, sinä kielevin miehistä. + +--Ja tuumissa taitavin ... haasta! + +Hän, joka koko ajan oli keskustelua johtanut, nuorenpuoleinen mies, +alkoi: + +--Toistakymmentä vuotta on nyt Panu hallinnut, pitänyt anastamaansa +valtaa kuin paras pajari. Uhria uhrauttaa, taikoja teetättää, +uhrimenoilla kansaa rasittaa, mutta kansa on kyllääntynyt, eikä lähde +apua Panun uhreista eikä taioista. Eivät ole haltijat hänen vallassaan, +ei ole Tapio kuulevinaan, eikä mielly metinen Mielikki. Paljon povaa, +arpoo, ennustaa, taikoo, mutta ei ole oikeita tietäjän tietoja, eivät +kuule jumalat, eivät anna vastauksiaan isäin henget, kun ei kykene +heidän luonaan käymään, ei taida loveen langeta. Toista oli isäsi. Sen +tiedot olivat perintötietoja, tarkka oli hänen aavistustensa vainu, +häntä haltijat lempi. Kaivaten häntä muistaa kansa, alkaa nurista jo +Panun omakin heimo. Sinua vuottavat, ja sinua vuotamme me. Tule sinä +takaisin, sinut huudamme ensi käräjissä tietäjäksi. + +--Minut tietäjäksi? + +--Sinutpa tietenkin. Vanhaa sukua olet, voimaa on verissäsi, tietosi +synnynnäistä, sinulla on isäsi neuvot, jonka oppiakin jo kävit. + +--Sen jälkeen olen käynyt parempaa oppia. + +--Sitä parempi. + +--Olen kastettu! + +--Ka, kastetuitahan mekin, tulet kotiin ja peseyt pyhässä lähteessä ... +sillähän siitä pääset. + +--Mutta minä en tahdo siitä päästä. + +--Ka, mikset? + +--Velhot, taikurit ja noidat ovat Jumalalle kauhistus. Minä en tahdo +olla velho. + +--Mutta olihan isäsikin velho? + +--Minä olen oppinut sen, mikä on parempi. + +--Emmehän ymmärrä. Mutta tule pois ja rupea johtajaksemme. Kukistamme +Panun, rakennamme sinulle isäsi tuvan, annamme sinulle, mitä tarvitset. +Me työtä teemme, kalastamme, metsästelemme, sinä jumalia lepyttelet, +kyselet onnea Ukolta ja Ahdilta. + +--Ne ovat helvetin henkiä, ei ole kuin yksi Jumala: isä, poika ja pyhä +henki. + +--Viemme onnen Panun väeltä. Kostamme sukusi surman. Tapamme hänet, +joka taattosi tappoi. + +--Ei sinun pidä tappaman, sanoo Herra. Kostaa tahdon, mutta toisella +tavalla. + +--Sano, millä tavalla. + +Reita, joka oli istunut puun tyvellä, syrjin miehiin, käänsi nyt +kasvonsa päin nuotioon ja alkoi puhua: + +--Jättäkää nämä tuumanne ja luopukaa pakanallisista, pahoista +menoistanne. Särkekää epäjumalanne ja kirotkaa ne; kääntykää ainoan +oikean Jumalan puoleen, joka on kaikkivaltias ja väkevä ja vanhurskas +ja iankaikkinen ja joka lähetti ainoan poikansa meidän syntejämme +sovittamaan. Hän antaa paistaa päivänsä niin hyville kuin pahoillekin. +Jos hänet otatte, niin tulen minä kanssanne ja opetan teille uudet +tiedot ja uudet uskot ja opetan teitä rukoilemaan ja iankaikkisen +autuuden taivaassa saavuttamaan. + +Kuunneltuaan tätä puhetta, kasvoissa ilme niinkuin eivät olisi +sanaakaan siitä käsittäneet, vaikenivat miehet toisiaan ikäänkuin +ujostellen silmäillen. Sitten luuli Aslo hänet oikein käsittäneensä ja +virkkoi: + +--Ilakoit kanssamme, leikkiä lasket. + +--Tosia totisia puhun. + +--Sano suotta puhuneesi ja tule kerallamme, niin valjastamme porot ja +lähdemme yötä myöten pyyhkimään. + +--Niin on, kuin sanoin ... lähtenette ensin papin luo, niin sitten +tulen. + +Syntyi pitkä äänettömyys. Sitten virkkoi Aslo surunvoittoisella +äänellä: + +--Ei ole sinusta mieheksemme. Etpä ollutkaan isäsi poika. Isäsi oli +toista miestä. + +--Se oli jalo mies! lisäsi eräs toinen miehistä. + +--Ja isoisäsi sitäkin jalompi! virkkoi kolmas.--Sotia käydä osasi, +vihollisen sanoin sokaisi, kuohuviin koskiin juoksutti, korkeiden +vaarain harjuilta pohjattomiin kuiluihin syöksi. + +--Mutta on sitä minussakin vielä miestä! huudahti Reita. + +--Lieneekö mihinkään ... toisen orjaksi, papin rengiksi ... siinä +miehuutesi. + +--Uuden uskon teille annan ja uudet opit neuvon! + +--Ei ole uusista usoista, vierahista valtiaista. Käydään levolle, +miehet, ja huomenna lähdetään. Ei ollut meillä asiata tänne. Tulimmehan +koettamaan, kun saapuneesi kuulimme. Palvellaan itse jumaliamme ja +haltijoitamme lepytellään niinkuin osataan. + +Miehet eivät sen enempää Reidasta välittäneet, kääriytyivät +vaatteisiinsa ja heittäytyivät hankeen levähtääkseen. + +Vähän nolostuneena poistui Reita heimolaistensa luota. Ne kai häntä nyt +halveksivat ja ylenkatsovat ja kertovat kaikelle suvulle, että hän on +raukka ja pelkuri, joka ei isänsä kuolemata kosta. Liekö totta, +niinkuin sanotaan, ajatteli Reita kulkiessaan kylää kohti, etteivät +kostamattomat vainajat saa rauhaa haudoissaan? Sitä oli äiti puhunut ja +aina kostamaan kiihoittanut, teroittanut sitä vielä viimeisessä +hengenvedossaankin, hankeen vaipuessaan, kun voimat pettivät ja hän +siihen nääntyi.--Kosta isäsi surmaajalle! oli kuiskannut. Ja usein oli +äiti näin puhunut:--Eivät kyenneet isääsi jumalansa auttamaan. Ota sinä +itsellesi toinen jumala, joka on voimakkaampi, ota Ruotsin Jumala.--Se +olikin mahtava Jumala, ja suuri oli sen huone, katto niin korkealla, +että päätä huimasi, ja koreita kuvia täynnä; kullalle ja hopealle +kiilsivät pappien puvut kynttiläkruunujen valossa, ja ihanasti +helisivät veisuu ja soitto. Ne, jotka hänet tiepuolesta korjasivat ja +lämpimään veivät ja huostaansa ottivat, nuo hyvät ihmiset Turussa, ne +olivat jouluna hänet ensi kerran kirkkoon vieneet. Ja siellä oli +puhuttu lapsesta, joka toi rauhan maailmaan ja ihmisille hyvän tahdon +ja käski vihamiehiäänkin rakastamaan. Eikä hän pitkään aikaan äitiään +muistanut eikä kostoa ajatellut, vaan ajatteli, kuta enemmän miehistyi +näiden hurskaiden ihmisten seurassa, miten kerran vielä kotiinsa +pääsisi ja saisi heimolleen ilmoitetuksi, mitä tiesi Ruotsin suuresta +Jumalasta. Muistui kuitenkin kostokin mieleen ja äidin manaus, +varsinkin silloin, kun näki noitia poltettavan Turun tullin takana. Nyt +se ajatus taas häntä puristi, mutta ei hän tahtonut päästä siitä +selvyyteen. Mutta olihan pappikin puhunut kostosta, joka ei velhoja +säästä, ja äsken oli hän uhannut Panua: »Kuolema sinulle, jos sinut +taikuudesta tavataan!» Kosto, Ristin-Kiesuksen kosto taikurille! Ja +ikäänkuin sisällisen leimauksen valossa selvisi hänelle yht'äkkiä hänen +tehtävänsä. Hänen herkkä mielensä innostui siitä niin, että hän +juoksujalassa riensi jatkamaan tehtäväänsä, jonka oli pastorilta +saanut. + +Päiväkauden oli hän hiipiellyt Panun kintereillä vakoillen hänen +toimiaan. Äsken oli hän hänet kadottanut näkyvistään, ja Panu oli +haihtunut kuin aave näkymättömiin. Mutta yht'äkkiä välähti hänen +päähänsä vaistomainen ajatus siitä, minne Panu oli kadonnut, niinkuin +se välistä välähtää tarkalle metsämiehelle, joka on riistan jäljiltä +eksynyt. Ja suoraan kuin nuoli riensi hän jään yli voudin niemeen, +jossa oli kuullut olevan vanhan pyhän lehdon ja pakanallisen +uhripaikan. + +Kierrettyään ensin voudin talon, jonka pihalla paloi tervassoihtuja ja +joka oli täynnä hevosia, rekiä ja pulkkia, ja josta kuului isoäänistä +haastelua ja väliin ruotsinkielistä puhetta, kulki hän pienen pellon +poikki sakeaan kuusikkoon, josta vain kaitainen polku vei niemen +kärkeen päin. Sitä kulkiessaan kuuli hän ääniä jäljeltä päin ja +kätkeytyi näreen juureen, jossa hänen ohitsensa samassa kulki kaksi +henkilöä, mies ja nainen. Reita tunsi heti heidät molemmat, toinen oli +Panu, toinen eräs kirkonkylän vaimoja. + +--Kyllähän minä sitä niillä puilla lämmitin, kuului vaimo puhuvan. En +luullut enää tulevasikaan ... siunatkoon sinua, että tulit ... ukon +kaatamilla puilla lämmitin niinkuin käskit, ja kosken vaahdosta +vesikiven päältä on vesi kerätty ... vastat ovat kolmen verotalon +maalta... Lieneekö ollut pahaksi, kun Kiesuksen nimeen löylyn löin, +toisen löylyn Maahisen... + +Enempää ei Reita kuullut. Kun menijät katosivat, lähti hän heidän +jälkeensä hiipimään ja tuli pian pienelle pyöreälle aukealle, jonka +keskessä kasvoi suuri kuusi, ja sen juuresta häämötti vähäinen, musta +sauna. Sen ovi avautui juuri, ja paksu huuru pullahti ulos. Reita hiipi +lähemmä, painoi kasvonsa savureikään, joka oli vastalla tukittu, +siirtyi ikkunaluukulle, löysi siitä raon, tähysteli sisään, muuttautui +taas savureiälle ja poistui sitten kiireisin askelin samaa tietä, jota +oli tullut. + + + + +VII. + + +Yksinään istui pastori suuressa tuvassaan pöydän takana talikynttilän +ääressä saarnaansa valmistellen. Edessään oli hänellä raamattu ja pieni +paperipalanen, johon tuon tuostakin teki muistiinpanoja. Mutta +ajatellessaan saarnansa sisältöä ja sen muotoa tunsi hän +kykenemättömyytensä saada ne sellaisiksi kuin olisi tahtonut. Kuta +useammin hän täällä saarnasi, sitä vaikeampaa oli hänestä saada sanansa +asetetuiksi niin, että ne kuulijakunnasta häntä vastaan kajahtaisivat. +Ne istuivat kuin aholla mustat kannot jäykkinä ja tönkköinä. +Puolinaisesti ne vain häntä ymmärsivät, eikä ollut parhaimmissakaan +muuta kuin kuori kristinuskoa, kun alla oli vielä musta, paksu pakanuus +melkein rikkomatonna. + +Työ oli vielä melkein aloittamatonta, suuri korpi kaatamaton, ja mitä +siellä lieneekin ollut viljelemättömiä aukkoja, sinne ne haihtuivat +kuin pälvet puitten juurille. + +Hän oli ajatellut kohtaustaan Panun kanssa. Vaikkei hän tahtonut sitä +itselleen myöntää, oli se kuitenkin vaikuttanut häneen masentavasti. +Tähän saakka hän oli tavannut nöyriä ja väistyviä olennoita, jotka +häntä pelkäsivät. Tämä oli asiastaan niin varma, että uskalsi tulla +häntä uhkaamaan hänen omassa kodissaan. Ellei hän olisi niin varma +vallastaan, ei hän niin esiintyisi. Voisiko koskaan sen miehen niskat +taittaa? Uskaltaisiko täällä kukaan ojentaa auttavaa kättä hänen +kukistamisekseen? + +Tultuaan äsken tuvasta oli hän tavannut vaimonsa vapisemassa tuolla +karsinassaan. Kerrottuaan hänelle, mitä oli tapahtunut, oli hän +heittäytynyt hänen syliinsä ja pyytänyt itseään suojelemaan.--»Sinulle +ei hän mitään voi, mutta minulle hän kostaa ... minä näin sen hänen +silmistään, kun raotin ovea, silloin kun hän porstuan läpi kulki.» Ja +hän alkoi pyytää ja rukoilua, ettei hän rakentaisi riitaa sen miehen +kanssa, ettei käyttäisi väkivaltaa; se ei mitään hyödyttäisi ... +saarnaamalla, opettamalla ja neuvomalla, hyvyydellä ja hellyydellä he +olisivat voitettavat. Voisiko se mitään tehdä, voivatko velhot yleensä +tehdä pahaa sillä salaperäisellä tavalla kuin luullaan? Mutta olivathan +ystävät ja sukulaiset heitä kaikilla Lapin noidilla peloittaneet! Yksin +piispakin oli jäähyväispuheessaan varoittanut ja kehoittanut aina +rukoilemaan ja heitä vastaan valveillaan olemaan. Hänen vaimollaan oli +heikko usko, sen hän tiesi itsekin, ja siksi hän ehkä niin pelkäsi. +Sillä miehellä oli ilkeä silmä, siksi ne häntä niin pelkäsivät. Paha +henki on heikompi kuin hyvä, mutta jonkin aikansa voi hän tuhoa +tuottaa. + +Pastori oli noussut tuoliltaan ja mitteli pitkin askelin tuvan lattiaa. +Sitten kuulosti hän karsinaan. Rauhallisesti siellä hänen nukkuva +vaimonsa hengitti. Taas meni hän pöytänsä päähän istuakseen työnsä +ääreen. Hänen silmänsä sattuivat Luteruksen kuvaan. Sillä miehellä oli +rohkeutta, ei pelännyt itseään piruakaan iskemästä... + +Kuului askelia porstuasta, ja joku raotti ovea. + +--Kuka siellä? + +--Minä, vastasi Reidan ääni. Kuulkaahan, kuiskasi hän, nyt se on +satimessa. + +--Kuka? + +--Panu on voudin saunassa ... tekee taikojaan ... sillä on sairas +käsissään ... minä kuulin sen hokevan ja loitsivan ja näin ruumistaan +vääntelevän ja käsillään huitovan... + +Temmaten lakkinsa ja turkkinsa riensi pastori sanaakaan sanomatta ulos +Reidan jäljestä. + +Ulkona oli alkanut lunta pudotella, ja nuotiovalkeista metsän reunassa +ja järven niemessä kohosi punaisia tulen heijastamia patsaita korkealle +ilmaan. Ne kohosivat kuin aukoista maan alta, niinkuin olisivat manalan +syvyyksistä tulleet ja sen läsnäoloa loistaneet. + +--Ketä se taikoi? kysyi pastori, kun olivat jäälle tulleet. + +--Sitä rampaa tyttöä, jonka äiti aina juoksee puheillanne. + +Yhtä mittaa oli Rampa-Riitan äiti juossut apua anomassa tyttärensä +tautiin ja vielä eilen rukoillut häntä parantamaan. Oli kärttänyt käsiä +hänen päällensä panemaan ja lukuja lukemaan. Ja nyt on hän kääntynyt +taikurin puoleen! + +Hänen jäsenensä jännittyivät, ja hän puristi nyrkkejään kulkuansa +kiinnittäen. + +--Tästä mennään! sanoi Reita ja oikaisi voudin taloon vievältä tieltä +suoraan niemen nenään. + +--Onko sinussa miestä minua auttamaan, jos tarvitaan? kysyi pastori. + +--Käyn kiinni kuin ahma poron niskaan! vakuutti Reita, joka oli yhä +enemmän innostunut. + +Pastori ja Reita kulkivat jäätä myöten voudin niemeen erään rannassa +olevan johteen kohdalle ja hiipivät aitovartta pitkin, kunnes tulivat +tielle, joka vei saunalle. Reita tutki jälkiä: ei ollut vielä poispäin +johtavia. Mutta kun he tulivat aukon reunaan, avautui saunan ovi ja +mies astui ulos. Samassa pyörähti hän ympäri ja katosi saunan taa. Sen +nähtyään ampui Reita kuin nuoli jälkeen, ja molemmat katosivat niemen +kärkeen päin. + +Pastori kiirehti saunaa kohti, mutta ei ehtinyt vielä oven ripaan +tarttua, kun ovi lensi uudelleen auki ja valoa tulvahti sen täydeltä +ulos pimeyteen. + +Ovessa seisoi Rampa-Riitta omilla jaloillaan, pitäen pihtipielistä +kiinni. Hänen äitinsä seisoi takana tukien häntä käsipuolesta, vaikkei +sairas nähtävästi tukea tarvinnut. + +--Herra Jumala, pastori! huusi vaimo. + +--Pastori! Pastori! huudahti tyttö. Minä olen terve! Minä osaan +kävellä! Jalka ei ole enää kuolluksissa eikä käsikään ... katsokaahan, +minä saatan sitä liikuttaa, miten tahdon ... voi, voi, kuinka siinä +pihisee kummasti ... se kun siveli ja viiletteli ... ja sitten manasi +rienaa pois ja kiljaisi ja käski nousta, ihan oli kuin olisi joku +ponnahuttanut seisoalleen ... minnekä se meni? ... vai pastoriko se +minut parantikin? + +--Eihän, vaan Panu ... sanoi äiti. + +Mutta pastori seisoi siinä ihan tyrmetyksissään. Aamulla oli tyttö +ollut vielä liikkumatonna ja puhumatonna vuoteessaan. Nyt hän käveli ja +puhui. Eikä pastori tointunut sanaa sanomaan. + +--Minnekä se Panu meni? soperteli tyttö yhä. Tahtoisin sen polvia +halata. Pastoriko se on? Sanoitte eilen äidille, että Jumalalle ei ole +mikään mahdotonta ... nyt on Jumala minut parantanut ...! + +--Perkele sinut on parantanut eikä Jumala ... kirous sinulle ja +parantajallesi, pakana! huusi pastori kättään päänsä yli kohottaen. + +--Älä kiroo häntä ... älä kiroo! kiljaisi äiti tarttuen pastoria käteen +ja painaen sen alas. Älä Jumalan nimessä säikäytä häneen tautia +takaisin. + +--Parempi, että kristillisesti kuolee kuin pakanakeinoilla paranee. + +Tyttö alkoi vapista ja horjua. Äiti riensi häntä tukemaan ja kiljui: + +--Mene hiiteen täältä, pappi! Anna olla meidän rauhassa, kun et, tyhmä, +itse kuitenkaan mitään mahtanut... Älä pelkää, Riitta, ei se sinulle +mitään taida ... mene tiehesi täältä, kuuletko... Tule pois, Riitta! + +Ja hän kääräisi hänet turkkiinsa, talutti ulos ja istutti kelkkaan, +jolla oli hänet tänne vetänyt. + +Silloin ilmaantui Reita ovelle. + +--Karkuun pääsi! huohotti hän. Sukset oli rannassa ... en saavuttanut. + +--Sama se, kyllä me hänet vielä saavutamme. + +--Kyllä hän teiltä päänsä säilyttää ... Panu! huusi vaimo mennessään. + +Ei ollut pastori vieläkään hämmästyksestään kokonaan selvinnyt. Tyttö +oli parantunut, ihme oli tapahtunut. Ja se ihme oli perkeleestä. + +--Onko pimeyden ruhtinas sitten vielä kerran päässyt kahleistaan irti! +huudahti hän otsaansa pyyhkäisten ja seisten saunan kupeella hangessa, +raskaan, märän lumen salaperäisesti kuiskiessa pimeään metsään +putoellessaan. Onko hänet lähetetty tänne varta vasten minua +vastustamaan? Olkoon! Mutta minä sidon kuin sidonkin hänet uudelleen! + + + + +VIII. + + +Voudin talo oli suuren koivikon keskessä, korkean teräväpäisistä +laudoista tehdyn pystyaidan ympäröimänä. Portti oli raskas ja +raudoitettu, paksuilla tammisilla salvoilla varustettu. Sen eteen oli +kytketty kaksi vihaista susikoiraa, joiden rautariimut olivat niin +asetetut, että vieras parahiksi pääsi välitse niiden molemmin puolin +terhentäessä. Nyt oli portti auki, piha täynnä hevosia, rekiä ja poron +pulkkia. + +Äsken juuri oli kuninkaan ostaja saapunut ja vouti oli talonsa +vartijalle, joka rappusten edessä käyskenteli pertuska olallaan, +antanut käskyn, ettei pyrkijöitä enää tänä yönä olisi hänen puheilleen +päästettävä. + +Vartija juuri selitti sitä miehelle, jonka rappusten edessä oli +pysähyttänyt, sulkien häneltä pertuskan varrella tien. + +--Ilmoittakaa, että se on pastori Martinus Olai, joka tahtoo häntä +tavata. + +Kun vartija avasi tuvan oven, kuului sieltä hoilotusta, naurua ja +isoäänistä haastelua. Yht'äkkiä se taukosi, ja voudin ääni kuului +sanovan: + +--Anna vaan Martti-papin tulla! + +Suuressa uunissa palaa roihusi iso pystyvalkea, jotapaitsi huone oli +valaistu raskaisiin metallijalkoihin asetetuilla kynttilöillä. Isolla +verkapeitteisellä pöydällä oli toisessa päässä aterian tähteitä, toinen +pää oli katettu juomatavaroilla, joiden ääressä istuivat vouti ja eräs +tuntematon vieras. Pöydän alla oli karhun talja ja melkein koko huone +oli sisustettu nahkoilla, joiden päällä riippui aseita: kirveitä, +pertuskoita, jousia ja niiden keskellä hirven sarvissa +hylkeennahkaiseen huotraan pistetty pitkä kivääri. + +Vouti nousi seisoalleen ja koetti vakavasti kulkea puolilattiaan +tulijaa vastaan. + +--Mikä tuottaa minulle kunnian tällä tavattomalla tunnilla saada +matalassa majassani sanoa tervetulleeksi korkea-arvoinen naapurini? +Terve tuloa tupaani! Saan kunnian esittää toisilleen pastori Martinus +Olain ja harvinaisen vieraani, hänen majesteettinsa kuninkaan +vaatekammion vartijan, mestari Erik Pehrssonin. + +Vieras nousi tervehtimään. Hän oli kookas, pullea mies, silmät pienet +ja hyväntahtoisen näköiset. + +--Olkaa hyvä ja istukaa!--Pirkko hoi! huusi vouti sitten unohtaen +juhlallisuutensa. + +Sisään tuli keski-ikäinen, pulska nainen, vyötäisillään avainnippu, +jota hän emännän vallalla oli kantanut jo voudin vaimon eläessä. + +--Tuo olutta, Pirkko!--Pyydän saada juoda terveydeksenne! + +--Tulen virka-asiassa, sanoi pastori, kun tervetuliaismenot vihdoin oli +suoritettu ja hän hiukan kostuttanut huuliaan oluthaarikassa. Tulen +pyytämään apuanne. + +--Kuninkaallisen majesteetin käskynhaltijana olen minä yhtä velvollinen +kuin halullinenkin ojentamaan avullista kättäni ... onko markkinaväki +rauhaanne häirinnyt? Jos niin on, niin sanokaa vain, ja syyllinen on +saava rangaistuksensa. + +--Minun rauhaani ei kukaan ole häirinnyt, mutta sitä pahemmin on täällä +häiritty kirkon ja kristillisen seurakunnan rauhaa, loukattu sen arvoa +tavalla, joka on Herralle kauhistus. Täällä on läheisyydessämme +harjoitettu törkeintä noituutta. + +--Noituutta? Vai noituutta? Velhoutta? Ainahan ne näin +markkina-aikoina... + +--Tulen pyytämään, että pahennuksen aikaansaaja ja rikoksen tekijä, +joka minun on onnistunut saada paljastetuksi, vangittaisiin. Kun +tehtäviini kuninkaallisen majesteetin ja korkea-arvoisen +tuomiokapitulin käskyn mukaan kuuluu ei ainoastaan ilmianto-oikeus, +vaan myöskin--velvollisuus, pyydän teitä antamaan minulle sitä +avustusta, jota kirkko tällaisissa asioissa on maalliselta vallalta +oikeutettu saamaan. + +--On varmaan oikeutettu. Mutta kuka on noitunut? Ku--ketä on noiduttu? + +--Tulen juuri metsäsaunasta tästä läheltä, tältä niemeltä, muutamia +kivenheittoja asunnostanne. + +--Sitä sanotaan suuren kuusen saunaksi ... vai siellä ne taas? + +--Siellä on juuri nyt, hetki sitten tapahtunut jumalaton teko ... +siellä on pirun voimalla rampa parannettu. + +Vouti virnisti ikeniään niinkuin hänen tapansa oli, kun oli jotakin +pulmallista tapahtunut, ja raapi korvallistaan. + +--Jopahan on taas se Panu ... mutta paransiko se todellakin! Noh, kah, +osaahan se, mutta mitäs pahaa siinä, jos paransi? Antaa tohtorin tehdä +terveeksi. + +--Asia on minusta liian totinen leikin laskuksi. + +--En minä leikkiä ... se Panuko minun pitäisi vangita? + +--Ette suinkaan tahtone puolustaa sitä, että täällä kirkon +nurkkajuuressa taiotaan ja noidutaan ja inhoittavaa, pakanallista menoa +harjoitetaan. + +--Panu on hyvä mies, mainio metsästäjä ja verojen maksaja, kuningaskin +on kiittänyt hänen nahkojaan, niinkuin mestari Eerikki voi todistaa, ja +hän pitää hyvää järjestystä erämaillaan. + +--Hän on liitossa pahojen henkien kanssa, on noita ja velho ja +kristinuskon pahin vihollinen. + +--Mitä te sitten minulta tahdotte? + +--Tahdon, että jo tänä yönä panetatte hänet kiinni ja toimitatte hänet +Turkuun tutkittavaksi ja tuomittavaksi. + +--En tee kumpaakaan. + +--Sallitteko minun kysyä, miksette? + +--Se ei kuulu tähän. + +--Oletteko hänelle ehkä jossakin kiitollisuuden velassa? Vai +pelkäättekö häntä? + +--Parasta olisi, jos tekin häntä pelkäisitte. + +--Minulla ei ole mitään omallatunnollani niinkuin teillä ehkä on. + +--En ole kutsunut teitä tänne ripittämään itseäni. + +--Hyvä olisi, jos joskus senkin tekisitte. + +Vouti ja pastori olivat nousseet seisomaan. + +--Mitä tarkoitatte? kivahti vouti. + +--Varoitan teitä asettumasta kirkkoa ja papistoa vastaan sille +kannalle, jolle olette osoittanut taipumusta asettua. En ole teitä +vielä kirkossa nähnyt, herra Fincke, te suojelette noitia ja velhoja, +vieläpä niitä käytättekin. + +--Kuka sen on sanonut? + +--Minulle ei ole tuntematonta, minkä koko maailma tietää, että vaimo +vainajaanne parantaaksenne noitaan turvasitte. + +--Olette kai sitten myöskin kuullut, että hän parani, vaikka sitten +taas muuta heikkouttaan kuolikin. Panu on mainio tohtori. + +--Se on siis totta kuitenkin? + +--Ka, miksei tosi totta olisi! + +--Tiedättekö, mikä rangaistus niitä odottaa, jotka noitiin turvauvat? + +--Tiedän olevan kaikenlaisia vanhoja, tyhmiä asetuksia, jotka eivät +minua liikuta. + +--Ette siis suostu vangitsemaan Panua? + +--Ei maksa vaivaa. + +Pastori nousi lähteäkseen. + +--Silloin täytyy minun valittaa piispalle ja jättää asia hänen edemmä +ajettavakseen. + +--Valittakaa minkä mielenne tekee! + +--Eräs toinenkin teitä koskeva asia on minun ilmoitettava. Olen kuullut +teidän mitä väkivaltaisimmalla tavalla talonpojan naisia kohtelevan, +raiskaavan kaikki vihille vietävät neitoset. Olette häpeämätön mies, +jonka menosta on tehtävä loppu. + +--Ja kuka on se mies, joka estää minua elämästä niinkuin tahdon? + +--Minä olen se mies! Ja voitte olla vakuutettu siitä, että minä pidän, +mitä olen luvannut. + +Ja hyvästiä heittämättä poistui pastori. + +--Pöh! tuhkaisi vouti hänen jälkeensä. Sitten meni hän pöydän päähän, +tarttui oluthaarikkaansa, tyhjensi sen yhdellä siemauksella ja paiskasi +pöytään niin, että siitä vanteet valahtivat. + +--Vai tämä uusikas rupee täällä pöyhisteleimään ja komentamaan! Minä +sille näytän!--Panu! huusi hän ovesta porstuaan.--Käy tänne, mies!-- +Pirkko hoi! Olutta Panulle!--Lempo sinua, mihin välikäteen minut +saatoit. Nyt on naapuriviha ilmitulessa sinun tauttasi. Mutta sama se! +Parempi olla papin vihoissa kuin sepän vihoissa! Nyt nahkakaupan tekoon +... täss' on kuninkaan ostaja. Minä olen jo hinnoista sopinut ... saat +enempi vielä kuin mennä vuonna.--Tiedätkö, mitä me huomenna teemme! Se +haukkui sinua noidaksi ja minua noitain suojelijaksi. Me ajamme +karahutamme huomenna kaksivaljakolla kirkkoon. + +Panu esteli, sanoi olevan jo aamulla varhain aikomuksensa lähteä +kotiin. + +--Ei auta, tule pois vain, saat kunnian kuninkaan voudin kuskipukilla +istua! Vai peloittaako sinua? Pidä sinä vain varasi! Se on yhtä suuri +tietäjä kuin sinäkin. Katsoo niin julmasti kuin paras loihtija. Jos +laulaa sinut vielä kainaloita myöten alimmaiseen helvettiin. + +Panu loi oven suusta voutiin tutkivan, hiukan epävarman katseen +saadakseen selville, puhuiko vouti totta vai pilas. Kirkkoon meno ei +häntä miellyttänyt. Mutta ei auttanut sitä vastaan sanominen, kun se +tuolla päällä oli. + +Mutta kun pastori tuli kotiinsa, rutisti hän kourassaan paperilapun, +johon oli alkanut saarnaansa kirjoittaa. + +--Nyt minä puhun niin, että kivetkin heräävät ... ja toivottavasti he +nyt minua ymmärtävät. + + + + +IX. + + +Voudin talossa oli sinä yönä suuret juomingit ja karkelot rahvaankin +tuvassa. Iso oluttynnyri vuoti tuvan karsinassa kaikille, jotka sitä +tahtoivat. Panu oli kieltänyt miehiään päihtymästä, mutta salli heidän +hyppyyn osaa ottaa. Ylinnä muista keikkui Kuisma. Vouti itsekin kävi +iloa katsomassa ja naisia tarkastamassa, joista aina kauneimmat +valitsi. + +Jouko seisoi ujona muiden takana katsellen kummastunein silmin outoja +ihmisiä ja menoja. Aamupuoleen yötä kutsui hänen isänsä hänet pois ja +määräsi hänet menemään pappilaan ja siellä metsän rantaan piiloutuen +pitämään silmällä, mitä tapahtui. Aamun tultua tulisi hänen mennä +kirkolle ja kuulostella, mitä ihmiset puhuisivat, mutta kirkkoon ei hän +saisi mennä. + +Kun Jouko lähestyi pappilaa, tapasi hän pihalla seisomassa ryhmän +kokoisiaan nuoria poikia, jotka näkyivät jotakin odottavan. + +Tuli paloi pappilan salin pöydällä. Ikkunasta voi nähdä, että pappi +siellä käyskenteli edestakaisin pöydän ja uunin pankon väliä. + +--Mitähän tuo meille sanoo? kuului muuan pojista virkkavan pelokkaan +kunnioittavalla äänellä. + +--Peloittaako sinua? kysyi toinen. + +--Ei peloita, mutta ei tiedä, osaako sen edessä olla. + +--Ei sitä tarvitse pelätä, se kuuluu olevan lapsille hyvä ja antavan +kirjat. + +--Pitääkö sille osata lukea? Minä kai en osaa. + +--Minä osaan Isämeidän ja Siunauksen, vaikkei kuulu tarvitsevan ennen +kuin ripille mennessä. + +--Mene sinä eturintaan, kun osaat... + +--Ei siinä ole muuta osaamista, kun vain sanoo kolme kertaa uskon, kun +se kolme kertaa kysyy: uskotko? + +--Mutta muistetaankin kolme kertaa sanoa. Isä sanoi, ettei kaste mitään +vaikuta, jos ei kolme kertaa sano. Kolmesti se vettäkin päähän valelee. +Siinä se on taika. + +--Jokohan meidän pitäisi mennä sisään? + +--Odotetaan, kunhan itse kutsuu. + +Kaarina ilmaantui ovelle ja kysyi, olivatko he niitä papin puheille +pyrkiviä. Pojat sanoivat olevansa kastettavia. Silloin Kaarina heitä +tutkimaan, mikä heille millekin nimeksi. Yksi sanoo käsketyn kastaa +Tuomaaksi, toinen Juhanaksi, kolmas Taavetiksi. + +--Entäs tuo poika, joka tuolla nurkkajuuressa seisoo? Mikäs sinulle +nimeksi? huusi Kaarina Joukolle. + +Jouko pyörähti nurkan taa ja katosi näkyvistä. Samassa tuli pastori +kutsumaan poikia sisään ja vei heidät vanhaan pirttiin. Kun ei ketään +näkynyt pihalla, hiipi Jouko sinne takaisin ja asettui tuvan pienen +ikkunan taa, siitä katsomaan ja kuuntelemaan. Painaen otsansa ikkunan +ruutuun kiinni näki hän poikain seisovan kehässä pöydän edessä ja papin +istuvan penkin päässä heidän keskessään. Kaikkia papin sanoja hän ei +erottanut, kuuli tämän vain puhuvan armosta ja laupeudesta ja +kiiltävistä vaatteista. Äänen hän kuuli lempeäksi ja sydämelliseksi. +Sitten se antoi heille kullekin käteen neliskulmaisen kalun, joka oli +kuin lauta. Yhä uteliaampana painoi Jouko korvaansa ikkunaan ja kuuli +nyt selvemmin papin sanat. + +--Nämä ottakaa ja näistä oppikaa. Te olette tähän saakka pimeydessä +vaeltaneet, mutta tänä päivänä on taivaallinen isä teidät lapsiksensa +tekevä ja teille taivaan oven avaava ja iankaikkisen elämän antava. Kun +olette kirkossa pyhän kasteen saaneet, olette te mahdolliset sinne +sisälle tulemaan ja Jumalan lapsiksi kutsuttaa, eikä perkele eivätkä +pahat henget teille mitään mahda, jos uskonne lujana pysyy. Sen uskon +mahdollisuus teille nyt tänäpänä annetaan.--Odottakaa täällä ja +seuratkaa minua, kun näette minun kirkkoon menevän. + +Sanat kumisivat ikkunan läpi oudosti Joukon kuuntelevaan korvaan. Se +oli hänelle käsittämätöntä puhetta. Oliko se loihtua, jonka sanat hän +kuuli, mutta jonka merkitystä hän ei ymmärtänyt? Mitä oli »usko», josta +pojat olivat puhuneet ja josta pappikin puhui? Oliko se joku syntysana? +Hän painoi sen mieleensä. Ja mitä »taivas» ja nuo neliskulmaiset kalut, +jotka pappi pojille antoi?--Isä oli kieltänyt häntä kirkkoon menemästä. + +--Mutta minä menen! päätti hänessä outo voima, ja hän lähti kirkolle +päin, kun näki papin menevän omaan tupaansa. + +Jo varhain aamulla ennen auringon nousua seisoskeli markkinaväkeä +kirkon oven edustalla. Niinkuin edellisenäkin päivänä alettiin +markkinat tänäänkin jumalanpalveluksella, eikä ollut tapana mitään +kauppoja tehdä, ennenkuin toimitus kirkossa oli päättynyt. Messun +tiettiin tänään tulevan tavallista juhlallisemman. Se oli oleva +täydellinen jumalanpalvelus saarnoineen. Sitäpaitsi tulisi kymmenen +omine voimineen kirkolle hiihtäneen lapsen kaste toimitettavaksi. +Varmaankin tulisi pappi saarnassaan myöskin puhumaan siitä, mitä yöllä +tiedettiin tapahtuneen. + +Tieto Korpivaaran tietäjän ihmeteosta oli jo alkanut levitä. Olihan +useinkin kuultu tietäjän pikku tauteja parannelleen, mutta sellaisista +kuin rampain nostamisesta jaloilleen kerrottiin vain muinaisina +taruina. Olivat myöskin jotkut kuulleet kuiskailtavan pastorin +saapumisesta taikasaunalle ja hänen yöllisestä käynnistään voudin +luona, jossa olivat riitautuneet. Toiset sanoivat Panun jo olevan +nuoriin lyödyn ja lähetetyn Turkuun mestattavaksi. Mutta toiset olivat +nähneet hänet aivan ikään voudin pihalla eikä olevan niinä +miehinäänkään. + +Tuosta kaikesta keskustelivat kirkon ympärillä seisojat, joista suurin +osa oli kokoontunut oven eteen sen avautumista odottamaan. Jouko seisoi +erään toisen panulaisen kanssa miesten puhetta kuunnellen. + +--Panun mieshän tuon parhaiten tietänee. Sano sinä! + +--Ei sitä niin vain Panua kiinni panna. + +--Minkäs taitaisi, jos pantaisiin? + +--Ei taitaisi olla sidettä, joka sen kalvosissa kestäisi. + +--Mutta lipettiinhän lähti, kun kuuli papin tulevan. + +--Ja kirkkoon ei uskalla tulla. + +--Ei ole vielä aika tullakaan. Jos tahtoisi, ei tarvitsisi se mies +avaimia odottaa. + +--Ettäkö ilman aukaisisi? + +--Saattaisi se senkin tehdä, jos tahtoisi, ja on saattanut tehdäkin. + +--Ettäkö korpin valkoisen höyhenen lukkoon pistäisi... + +--Minkäpähän pistäisi. + +--Mutta jos jalka väliin jäisi. + +--Mitenkäpähän jäisi, kun tasakäpälässä yli hyppäisi. + +--Ei tunnu olevan teidän tietäjällä kirkonväki hallussaan, virkkoi +muuan Vienan mies. + +--Onkos teidän? + +--Meillä oli tietäjä, ja elää se vieläkin. Lappalainen on... Vienan ja +Lapin rajamailla asuu, jolla on se voima, että papille itselleenkin +kirkon haltijat näytti.--Ollet se mies, mikä olevasi sanot, niin näytä, +sanoi Ryssän pappi.--Mutta jos pelästyt ja alat huutaa?--En omaa +väkeäni pelkää.--Kättään tietäjä käännähytti ja sanoi: Katasta tuonne! +--Katsoi pappi, ja alkoi kirkkomaalta purkaa tien täydeltä pientä ja +suurta, elävää ja kuollutta. Jo luulee pappi tuomion tulevan ja alkaa +rukoilla:--Aseta väkesi, aseta väkesi!--Viittasi vain tietäjä +kädellään, ja kirkonväki katosi. + +--Ei meidän papille näyttäisi. + +--Ei tiedä, mitä vielä näyttää. + +--Vapisee siinä vankkakin hänen haastaessaan. + +--Hyvä olisi, kun saisi manatuksi pois noidat ja velhot. + +--Kukas antaisi karjaonnen emännille, jos tietäjät pois? + +--Pappi siunaisi... + +--Ei papin siunaus auta... Eivät kuule häntä metsän väet... Eivät +tottele kontio eivätkä sudet. + +--Kuuluvatpa tottelevan. Kun kirkonkellojen soidessa karjan ensikerran +laitumelle lasket, kaikkoo karhu sinä kesänä kirkonkellon kuuluvilta. + +--Ei tarvitse kelloakaan, kun uskoo ja Ristin-Kiesuksen nimeä hokee. + +--Huonot taiat! hymähti Panun mies. + +--Käyhän kirkkoon, niin kuulet. + +--Oliko uhrit isot Vienassa viime kesänä? kysyi Panun mies. + +--Sata poroa tapatti Jyskyjärven rikas. Mutta Permissä ei enää +uskalleta uhrata, sittenkun Ilja-munkki lehdon poltti. Suuri on siellä +pappien valta. + +--Kun antoivat polttaa. + +--Poltetaan ne vielä täälläkin. + +Päivä oli alkanut valjeta. Kun auringon ensimmäinen säde murtautui +metsän takaa, lensivät pakkasesta ulvahtaen auki kirkontornin luukut, +ja samassa helähti kello soimaan, jolloin toiset päänsä paljastivat, +toiset vielä vanhan tavan mukaan silmänsä ristivät. + +Niin kauan kuin kello soi, ei kuulunut hiiskahdustakaan ympärillä +seisovasta väkijoukosta. Paljon oli siinä niitä, jotka kerran tai kaksi +elämässään olivat sen äänen kuulleet, mutta joille se oli käynyt heidän +uskontonsa ylimmäksi ilmaukseksi. Kellon äänessä se oli se salainen +Jumalan voima, joka pakanuuden peikot oli voittanut, julmat jättiläiset +karkoittanut ja joka suojeli kaikista pahain henkien juonista. + +Jouko oli säpsähtänyt kellon ääntä. Usein oli hän kuullut miesten +kirkkoa ja kelloa kiroavan. Isä sitä vihasi, mutta häntä alkoi +peloittaa sen liikunta, hän luuli sen päällensä putoavan joka kerta, +kun sen ammottava kita matalasta tornista häneen päin kääntyi. Mutta +kun kello oli ensimmäiset vihansa purkanut, kun se rauhoittui ja +tyynemmin ja säännöllisemmin lekkui, valtasi hänet niinkuin muutkin +viehkeä, harras mieli, ja hän kääntyi arka hymyily huulillaan +katsahtaakseen toveriaan, johon oli kirkolle tullessaan yhtynyt ja joka +äsken oli toisten kanssa väitellyt. Mutta toveri oli poissa eikä +näkynyt täällä muitakaan hänen heimolaisiaan. + +Kun aamusoitto lakkasi, avautui samassa kirkon ovi, ja sen ikkunalaudat +lensivät selälleen. Silmänräpäyksessä täyttyi pieni kirkko kuoriaan +myöten, eivätkä sittenkään sinne mahtuneet tuskin puoletkaan +pyrkijöistä. Ulosjääneet asettuivat seinämille avonaisten ikkunain alle +kuunnellakseen ja jumalanpalvelukseen osaa ottaakseen. Jouko oli +päässyt tunkeutumaan ovensuuhun. Kirkko täytyi hänen nähdä, isän +kiellosta huolimatta. Äiti oli lähtiessä salavihkaa kuiskannut: + +--Käy kirkossa, että tiedät tultuasi kertoa. + +Kirkko oli pieni ja ahdas, penkit ilman selustimia, alttarin ympärys +kömpelö häkki, alttari itse kuin kumollaan oleva puulaatikko +alastomassa seinässä kiinni, saarnastuoli »pönttö», kaikki +maalaamatonta, höyläämätöntä puuta; ainoat koristeet olivat valkoinen +liina alttarilla ja sininen saarnastuolissa, alttarin päällä seinässä +musta risti ja katossa keskellä kirkkoa pieni kynttiläkruunu +riippumassa. + +Mutta Joukon mielestä oli kirkko huimaavan korkea, ja kaikki sen +laitokset, mutta etenkin katon kannattimet ja ristiorret, ihmeelliset. +Hänen sitä silmäellessään alkoivat orret ja ristit natista, ja taas +yllähti kello soimaan hänen päänsä päällä. Ei ollut se kauan soinut, +kun väki ulkona ja porstuassa ja kirkossa alkaa liikkua ja äännähdellä: +»Pappi tulee! pappi tulee!» + +Väkijoukon keskeen avautunutta käytävää myöten astuu Martti Olavinpoika +kirkkoon, pitkä musta kauhtana yllään, kaulan ympärillä valkoinen kehä +kuin päivänkakkara. Hänen jäljessään tulevat kastettavat pojat +kaksittain, kirjat käsissään, ja heitä seuraa suntio suurta kiiltävätä +astiaa kantaen. Ulkona ovat päät paljastuneet, ja kirkossa olijat +kumartavat sitä mukaa, kuin pappi seurueineen etenee. Kuoriin tultuaan +sijoittaa hän pojat alttarin eteen, nousee itse alttarille, polvistuu +siinä, nousee ylös ja yhtyy voimakkaalla äänellä virteen, minkä suntio, +joka samalla on lukkari, on aloittanut. Kauan saavat he kahden veisata, +eikä osaa seurakunta yhtyä. Mutta virsi on sama kuin oli eilen, +kirkossa on niitä, jotka ovat sen ennenkin kuulleet, nuotti on tuttu, +ja ennenkuin virsi on lopussa, on siihen yhtynyt ääniä kirkossa ja +joitakuita sen ulkopuolella. Jouko seisoo ovensuussa yhä enemmän +ihmeisiinsä vaipuneena siitä, mitä kuulee ja näkee. Hän kuulee virren +lakkaavan, näkee papin panevan kätensä ristiin, muut tekevät samalla +tavalla, ja eräs vaimo, joka Joukon vieressä seisoo, nykäisee häntäkin +panemaan. Pappi puhuu jotakin, rukoilee, ja Jouko rukoilee muiden +mukana, ymmärtäen sanat, mutta ei niiden sisältöä tajuten. + +Mutta nyt tajuaa hän, mitä pappi puhuu. Hän käskee pojat alttarin eteen +astumaan ja kastetta vastaanottamaan. Pojat astuvat esiin, ja kun pappi +taas on jotakin lukenut ja puhunut sillä samalla hellällä +ystävällisellä äänellä, jolla Jouko kuuli hänen heitä pappilan tuvassa +puhuttelevan, kysyy hän heiltä kolmeen kertaan: »uskotteko?»--ja päätään +syvään kumartaen vastaavat he: »uskomme». Vuorotellen menevät he hänen +luokseen, hän valaa kolmesti vettä heidän päähänsä ja antaa heille +nimet. + +»Minä kastan sinut Tuomas nimeen Isän, Pojan ja Pyhänhengen... Minä +kastan sinut Juhana, Taavetti ... Paavali.»--Kirkkoväki kertaa nimet +Tuomas, Juhana, Paavali ja jokaisen kymmenen nimet ja lopulta Joukokin +liikauttaa huuliaan outojen sanojen mukaan ja kummastelee taas taikaa +sanoissa »Isän, Pojan ja Pyhänhengen», joiden perille hän tahtoisi +päästä. + +Ja sitten astuu pappi takaisin alttarille ja puhuu niin, että Joukon +sydäntä sykeröitsee, puhuu jostakin miehestä, jonka luokse eivät +sallineet lasten tulla, mutta joka sanoi: »Sallikaa lasten tulla minun +tyköni, sillä senkaltaisten on taivaan valtakunta, ja hän otti heidät +syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.» Ja sen +tykö olivat nyt tulleet ne, jotka nyt kastetut olivat. + +»Rukoilkaamme näiden lapsukaisien puolesta, jotka Herran pyhään +seurakuntaan otetut ovat»,--sanoi hän lopuksi, polvistuen alttarin +eteen, ja kaikki muutkin polvistuivat.--Jokaista hänen liikettään +seurasi Jouko, näki jokaisen väreen hänen kasvoissaan, jokaisen +silmänluonnin ja välähdyksen hänen katseessaan. Polvistuvan oli hän +nähnyt ennenkin kotoisten uhripappien, hokeneet ja loihtineet ja +puhuneet ne olivat nekin, ja kastettavankin oli hän monesti nähnyt +isänsä kotona pyhässä lehdossa lähteen reunalla, mutta tämä ei +irvistellyt, ei silmiään mulkoillut, ei ruumistaan väännellyt, vaan +seisoi suorana, sanoi sanansa helakasti, voimakkaasti--ja yhä enemmän +ihmetteli häntä Jouko. Mutta nyt astui pappi alas alttarilta, avasi +oven sakaristoon ja katosi sinne. + +Suntio aloitti virren. Silloin syntyi melua ovella, jonka suussa Jouko +seisoi. Kuului kovaa aisakellon soittoa, hevosten korskunaa ja huutoja. +»Tietä kuninkaan voudille!» Väkeä komennettiin ulos, toiset tungettiin +tiukemmalle penkkeihin ja isona ja leveänä, kyynärpäillään tietä +tehden, astui vouti kirkkoon Panun seuraamana. + +--Pois minun penkistäni! komensi hän keskelle kirkkoa tultuaan ja ajoi +saarnastuolin edessä olevan penkin tyhjäksi, istuutuen sen keskelle ja +katsellen tahmeilla ja kohmeloittuneilla silmillä ympärilleen. + +--Vai te voudin penkkiin, moukat! Missä täällä ovat kirkonmiehet?--Ka, +Panu, istu vain siihen! Älä ole milläsikään! Ei ole hätää, kun minä +olen mukana. + +Seurakunta oli lakannut veisaamasta, ja suntio yksin sai lopettaa +virren. Kun hämmennys vähitellen oli asettunut, avautui viimeistä +värssyä veisattaessa sakariston ovi, ja hitain, mutta varmoin ja +arvokkain askelin astui pastori saarnastuoliin. + + + + +X. + + +Nähdessään papin saarnastuolin reunan takaa nousevan vavahti Jouko. +Ensin nousi sieltä otsa, sitten kasvot ja rinta, nousivat niinkuin outo +olento ontosta puusta, ja Jouko luuli jo hänen jalkojaan myöten +nousevan, kun voimakkaat, rystyiset kädet tarttuivat saarnastuolin +laitaan ja silmistä, rypistyneiden kulmien alta ampui tuima, +läpitunkeva katse halki kirkon. Ei näyttänyt se enää olevan sama lempeä +mies, mikä äsken. + +Eikä hän ollutkaan sama mies. Se hetkellinen mielen hellyys, joka oli +pastorin vallannut hänen ensi kerran eläessään kastaessaan omilla +jaloillaan seisovia lapsia ja joka oli Joukoakin niin lämmittänyt, oli +poissa, ja nyt hän seisoi siinä niinkuin sotilas rintamassaan otsa +otsaa vastaan vastustajainsa ja vihollistensa kanssa, jotka +hävyttömyydessään olivat kokonaisen penkin hänen omassa kirkossaan +anastaneet. Hänen mielensä kuohahti, veret kiehuivat hänen poskillaan, +ja unohtaen rukoukseensakaan painua karkasi hän arvelematta heidän +kimppuunsa niinkuin olisi yhdellä iskulla heidät musertaa tahtonut. +Vaistomaisesti tunsi seurakunta, mitä oli tulossa, niinkuin herkät +metsäläiset jo päivää ennen ukonilman aavistavat. Voudin silmäkään ei +katsetta kestänyt, vaan lähti seiniä pitkin harhailemaan. + +Panu siveli partaansa ja kirosi mielessään voutia, joka oli saattanut +hänet tähän kiusalliseen asemaan. Mutta Jouko ei voinut kyllin +kummastella, mitä varten isä oli tullut kirkkoon. + +--Nimeen Isän, Pojan ja Pyhänhengen! sanoi hän tuimasti ja uhkaavasti, +--piti vähän väliä ja jatkoi: + +--»Sillä tietäkää se, ettei yksikään huorintekijä taikka saastainen eli +ahne ja epäjumalan palvelija ole Kristuksen ja Jumalan valtakunnan +perillinen, sanoo pyhä Paavali», alkoi pastori. + +Ja pitäen vähän lomaa hän taas jatkoi: + +»Mutta pettureille ja hirmuisille ja murhaajille ja salavuoteisille ja +velhoille pitää sija oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä +palaa ja joka on toinen kuolema.» + +Se oli kuin ensi puuskaus alkavasta myrskystä, kaksi kovaa rajua +hyökkäystä, jonka jälkeen ilma hiukan asettuu, noustakseen +säännöllisesti ja asteettain yhä suurempaan voimaan. + +--Enkä minä taida eikä minun pidä enää vaikeneman niistä +kauhistuksista, joita täällä kuullut ja katkeralla mielikarvaudella +havainnut olen, kuinka useat sanankuulijoistani vastoin kaikkea +kristillistä menoa surkuteltavassa ja suurimmassa pimeydessä vaeltavat, +niin etteivät pahaa hyvästä ja valhetta totuudesta erottaa taida, vaan +antavat itsensä hävyttömäin viettelijäin ja velhojen ja muiden +taikuuden hengeltä riivattujen kautta johdattaa ja taluttaa. Täällä +tiedän minä joka nurkassa vielä tänä Herran valistuksen aikana pimeyden +töitä harjoitettavan ja kalliisti ostettuja sieluja perkeleelle +pyydystettävän kaikenlaisilla lukulangoilla ja muilla pimeydessä +kudotuilla verkoilla, niinkuin lintuja pauloilla ja kaloja ongella. En +tahtoisi minä korviani uskoa siitä, mitä näistä perkeleen konsteista +kuullut olen ja mitä hävyttömiä asioita teidän seassanne tapahtuu. Jos +Jumala siunaa yhden nuoren aviovaimon kohdun hedelmällä ja antaa hänen +synnyttämisen aikansa joutua, kuinka ei vanhain ämmäin kärkäs ja +hävytön joukko piiritä ja saarra häntä? Ensin peljätetään häntä +synnyttämisen kivun raskaudella ja kovuudella, sitten opetetaan tuhatta +naurettavaa asiata: syötetään lukusuoloilla ja vyötetään langoilla +solmituilla niinillä ja käärmeen nahkoilla, niinkuin minulle kerrottu +on, ja se kaikki siinä järjettömässä tarkoituksessa, että sen kautta +kipuja vähentää ja estää. + +--Jos Jumala tutkimattomassa viisaudessaan antaa jonkun ihmisen +sairauteen langeta, liioitenkin johonkin äkilliseen ja senkaltaiseen, +jota harvemmin nähdään, niinkuin halvaukseen, päänheikkouteen ja +lankeavan tautiin, niin luulette te niiden olevan noitain ja taikurien +nostattamia ja taitavan heidän avullaan parannetuiksi tulla. Sentähden +kutsutte te nämä perkeleen palvelijat kylvettämään, loihtuja lukemaan, +arpomaan ja saatanan juonia tekemään. Eikö tämä ole perkeleellistä +menoa ja Jumalan töihin tunkeutumista? Voi, pitkämielinen Herra Jumala, +joka sen kaltaisia vihasi asioita niin kauan kärsit! Sillä se +pirullisin asia on, että se sairasten kallis aika, jonka Jumala vielä +heidän viimeisilläänkin ja tautivuoteellaan heille lahjoittaa, tällä +helvetin liekillä kulutetaan niin kauan, että voima raukee, aika raukee +ja sieluparkain ilman yhtäkään parannusta Jumalan eteen astuman pitää! + +Naiset alkoivat nyyhkyttää siellä täällä kirkossa. Miehet +käännähtelivät. Sitten oli taas hiljaa kirkossa ja ulkona. Joku koira +siellä vain ulvahti. + +--Mutta mitä on tämä kaikki siihen epäjumalain palvelukseen verraten, +jota harjoitetaan, ei tosin enää kaikkialla, mutta monin paikoin +tässäkin pitäjässä! Yksi on Jumala ja ainoa hänen poikansa, mutta +täällä on niitä, jotka monenlaisia haltijoita ja helvetin henkiä +palvelevat ja kumartavat ja uhreilla lepyttävät, jotka heille puita ja +metsiä pyhittävät ja eläimiä teurastavat. Mutta Jumala on kerran heidät +ruhjova, ja taivaan tuli on polttava tuhkaksi heidän epäjumalansa-- +olkaa siitä varmat! + +--Oo, te taikurit ja velhot ja noidat, joiden kautta kaikki tämä +pahennus ylläpidetään, jotka petätte ja hengellisesti murhaatte ja +tapatte, kuinka luulette te kadotuksen välttävänne, jotka niin monet +sinne saattaneet olette ja lähimmäisetkin sukulaisenne, lapsenne ja +heimolaisenne sinne viette ja saatatte! Jos ei ikänänsä helvettiä siinä +katsannossa, kuin Jumalan sana ilmoittaa, nimittäin perkeleille ja +hänen enkeleillensä valmistettu olisi, niin pitäisi sen vanhurskaan +Jumalan sen teidän tähtenne valmistaman, sillä te olette riettaammat ja +pahemmat häntä. Mutta teidän hetkenne on lyönyt, koston ja +rangaistuksen päivä on tullut. Minä voisin teidät lain vasaralla +murskata, voisin teidät kahleisiin panettaa ja maalliseen ansaittuun +rangaistukseen saattaa sekä ynnä auttajainne ja suosijainne kanssa, +jotka ovat esivallalta käskyn saaneet kirkon puolesta sotia, mutta +jotka näitä käskyjä ylenkatsovat. + +--Ketä pastori tarkoittaa? örähti vouti ja kohentautui suoremmaksi +selkäänsä oikaisten. + +Joko ei pastori kuullut tai ei siitä välittänyt. Hän jatkoi kiihtyvällä +voimalla: + +--Mutta Herra ei maallisen esivallan apua tarvitse, silloin kun hän +tahtonsa täytäntöön panee. Hänen kätensä on voimallinen ja väkevä, ja +sillä on hän teidät murskaava, kuni maan matoset, kun hänen aikansa on +tullut, joka ei ole kauan viipyvä. Ole siis varuillasi, sinäkin +häpeämätön noita, joka, vaikka saatanan hengen töillä olet Herraa +kiusannut, uskallat hänen omaan huoneeseensa astua! Astu ulos täältä +äläkä palaja tänne, ennenkuin katuvaisena syntisenä sen teet! + +Kaikki väki kohahti seisoalleen ja tunki voudin penkkiä kohti, jonka +päässä Panukin istui. Vouti oli noussut hänkin ylös. + +--Pysykää paikoillanne siellä ja antakaa tietä hänelle! komensi pastori +kuivalla, käskevällä äänellä, joka vaikutti kuin tikarin kylmä pisto +nuijan iskujen perästä. + +Kun oli vähän asetuttu, huusi pastori taas uudelleen jylisevällä +äänellä: + +--Astu ulos, saatana, sanon minä! Mitä viivyttelet? + +--Jos Panu menee, sitten menen minäkin! huusi vouti. + +--Mene! Ja mitäs tulitkaan? + +--Mutta nyt en menekään! Panu, älä mene sinäkään!--Ja vouti rehahti +taas istumaan. + +--Ulos, noita, joka perkeleen voimaa olet uskaltanut apunasi käyttää! + +Panu oli noussut lähteäkseen. Mutta kun ei hän väen tungokselta +päässyt, kääntyi hän yht'äkkiä päin saarnastuoliin ja huusi: + +--Mutta minä paransin hänet! + +--Rohkenetko vielä suutasi avata täällä, murhamies! karjaisi pastori, +kumartuen eteenpäin yli saarnastuolin reunan. Kuule sitten, mitä et +ehkä tiedä, ja kuulkaa se koko seurakunta! Sairas, jonka luulit +jaloillensa nostaneesi, on Herran voimasta kaatunut takaisin maahan ja +makaa nyt kuoleman kielissä!--Tehkää tietä siellä oven suussa! + +Väki ryntäili esiin, toiset työnsivät eteen, toiset taa, ja siinä +sekasorrossa katosi Panu penkistä. Laajalla, käskevällä käden +liikkeellä komensi pappi käytävän puhtaaksi, ja nopeasti nähtiin nyt +Panun pujahtavan ulos ovensuusta, jonne oli häiriön aikana +tunkeutunut. + +Sanaakaan sanomatta nousi vouti penkistään ja seurasi mukana. Ulos +tultuaan katseli hän etsien ympärilleen, mutta kun ei Panua missään +näkynyt, heittäysi hän koko painollaan rekeensä ja käski karkeasti +kiroten ajamaan. + +Mutta kun väki Panun ja voudin poistuttua oli kirkossa asettunut, +korotti pappi äänensä ja virkkoi: + +--Rukoilkaamme! sanoi hän. Langetkaamme meidän polvillemme ja +rukoilkaamme Häntä, joka pahat rankaisee, hyvät palkitsee, mutta +anteeksi antaa kaikille, jotka katuvaisina hänen kasvojensa eteen +polvistuvat. Rukoilkaamme niiden puolesta, joita piru kätyriensä kautta +pyytää pauloihinsa vangita ja joiden heikkoutta, sokeutta ja +ymmärtämättömyyttä hän hyväkseen käyttää. Rukoilkaamme, että hän heidät +valaiseisi ja heille voimia antaisi hänen juoniansa vastaan seisomaan +ja puhdistaisi heidän kotonsa ja kartanonsa niistä saastaisista +kiusaajista, niinkuin minä nyt hänen huoneensa puhdistanut olen. Amen! + +Joukon oli vallannut kasvava kauhistus papin pauhatessa, ja hänestä oli +ollut, niinkuin olisi kirous häntäkin tarkoittanut, niinkuin olisi +pappi häneen koko ajan silmänsä teroittanut, ja kun väki kirkossa +kohahti seisoalleen, luuli hän niiden hänen päälleen hyökkäävän +musertaakseen hänet seinää vasten. Kun hänen isänsä nousi ylös, sai hän +viimeiset voimansa ponnistetuksi, tunki ulos ja lähti sen, minkä jalat +kantoivat, kiitämään toverien luo nuotiopaikalle. Tuli oli siellä +sammutettu ja toverit poissa. Iskien sukset jalkaansa lähti hän latua +myöten hiihtämään ja tapasi miehet harjun rinteellä, jonne Panu oli +käskenyt heidän mennä edeltäpäin häntä odottamaan, sill'aikaa kun hän +vielä vähän voudin kanssa asioisi. Ei kukaan heistä ollut kirkossa +ollut, eivätkä he näkyneet tietävän, mitä siellä oli tapahtunut. Ei +Joukokaan käynyt siitä kertomaan. Hajalla silmin seisoi hän harjun +selällä ja katseli puitten aukosta alas laaksoon, jossa kirkko höyrysi +sisällä olevain henkeä, niinkuin Jouko välistä oli nähnyt märkäin +vuortenrotkojen höyryävän, joiden sisässä haltijat asuvat. + + * * * * * + +Kun pastori astui alas saarnastuolista, uikuttivat naiset sekä sisällä +että ulkona, ja miehet istuivat synkkinä ja totisina penkkeihinsä +painautuneina. Hän tunsi vaikuttaneensa, puhuessaan oli hänestä ollut, +niinkuin joka sana olisi oikeaan paikkaansa iskenyt, niinkuin ne +olisivat maan alle tunkeneet pahojen henkien omiin asuntoihin, niinkuin +olisi kaiku niihin kaukaisimmasta korven kolkasta vastannut. Voimakas +itseluottamuksen tunne hänen rintaansa paisutti. Hän oli mielestään +ensimmäisen voittonsa voittanut, murtanut vihollisen rintaman, heidät +pakosalle peloittanut. Samaan tapaan hän tahtoi jatkaa, tahtoi ajaa +heitä takaa heidän viimeisiin piilopaikkoihinsa. Panu oli peloitettu, +hänen silmänsä oli arasti välähtänyt, ja selkä oli hänen kirkosta +poistuessaan ollut kuin pakenevan, häpeävän otuksen. Ei hän varmaankaan +enää ole tänne uskaltava, mutta minä ajan häntä takaa, niinkuin +metsästäjä sutta ajaa, ja seivästän hänet luolansa suulla! Ja hänestä +oli, niinkuin el hän siihen olisi tarvinnut muuta asetta kuin sanansa +ja sen voiman. + + + + +XI. + + +Äänettöminä ja nopeasti, niinkuin olisi tuuli heitä takaa työntänyt, +hiihtivät Panu ja hänen miehensä samaa latua, jota tulleetkin olivat. +Ensimmäisenä hiihti Panu itse, viimeiseksi jäi vähitellen Jouko. +Ehdittyään harjun laelle häntä odottavan joukkonsa luo oli Panu +sanaakaan sanomatta antanut merkin lähtöön ja puhaltanut muista edelle, +eikä kukaan rohjennut hiihtää hänen kupeellaan eikä puhutella häntä. + +Panulla oli paljon mietittävää, ja yhä kiivaammin lykkäsi hän lylyä ja +sauvan sompaa hankeen iski. + +Pappi oli näyttäytynyt voimakkaammaksi kuin miksi Panu oli hänet +luullut. Hänen sanansa oli sattuva, puhe voimakasta ja katse tuima. +Tietäjä hän on, ja hänen tietonsa on tehoisa, millä voimalla hän sitten +liikkuneekin. Ei hän muuten olisi voinut Rampa-Riitan parannusta +tyhjäksi tehdä. + +Oli alkanut raskaasti tuulla, suurilla soilla yltyi se pistäväksi +viimaksi, ajoi lunta edellään ja karisteli sitä puista, samalla kun +metsä vihaisesti ja kärtyisästi usahteli. + +Tiesi mikä vaara hänestä vielä koituisi. Eikä näyttänyt olevan mitään +keinoja hänen kukistamisekseen. Kaikkia muita vihoja ja kiroja vastaan +tiesi Panu taiat ja loihdut, mutta kirkkotaikoja, ristintaikoja ja +papin silmänteiden lumouksia vastaan ei hän taitanut ainoatakaan. + +Hetken hiihti hän epävarmana, miltei pelokkaana, niinkuin vaaran +uhkaamana, jota ei tuntunut voivan torjua. + +Jos ne pääsevät tietoon sen voimasta, jos kansa lähtee sitä kulkemaan +ja joutuu sen tenhottavaksi... Se on siitä estettävä, kiellettävä. Viha +vihaa, kirot kiroja vastaan! + +Hän tunsi jo alkavansa olla selvillä siitä, mitä ainakin ensi aluksi +olisi tehtävä. Ja kuta syvemmälle hän omiin metsiinsä painui ja +kirkolta urkeni, sitä myöten kasvoi myöskin hänen luottamuksensa ja hän +tunsi voimainsa paisuvan. Sinne meneväin tie nostetaan pystyyn, ladut +lumotaan, ja jos hän tänne uskaltaa ... ei silloin ehkä lisätaikoja +tarvitakaan ... ei tarvittu Reidallekaan. + +Lyhyt talvinen päivä alkoi pimetä. Tuuli oli alkanut kiihtyä +lumimyrskyksi. Panu hiljensi hiihdäntäänsä ja odotti miehiään suuren +suon reunassa. Toinen toisensa jäljestä tulivat ne lumisina haamuina +esiin petäjiköstä. + +--Missä on Jouko? kysyi hän. + +--Siellä se perässä painaa. + +--Eikö jo tehdä nuotiota? kysyi Kuisma, joka oli hiukan uuvahtanut yön +valvottuaan markkinailoissa. + +Mutta kun Panu oli sitä mieltä, että kuljettaisiin vielä suoaukon +poikki ja asetuttaisiin yöksi sen toisella puolella olevan korkean +Rajavaaran suojaan, jatkettiin taas matkaa. Vähän matkaa hiihdettyään +huusi Panu jälleen: + +--On kai Jouko siellä? + +--Näytti vähän väsähtyneeltä, mutta tottapahan tulee, vastattiin. + +--Kyllä Jouko aina tulee! huusi toinen. + +Mutta yhä enemmän jäi Jouko jäljelle muusta seurueesta. + +Luihin ja ytimiin olivat häneen papin sanat tunkeneet. Hän oli kuin +lamautunut niiden painon alle. Tähän saakka oli hänen isänsä hänestä +ollut voimakkain, mahtavin mies maailmassa. Nyt oli hänestä, kuin olisi +isä voitettu, nujerrettu, niinkuin hän tuolla peloitettuna pakenisi sitä +pahaa, mitä oli tehnyt. Entä jos se pappi koko markkinaväen heidän +jälkeensä ajaa? Häntä peloitti niin, että jalkaa herpaisi, ja hän luuli +muidenkin pelkäävän, kun niin tuimasti hiihtivät, isän kaikista +enimmin, jota ei näkynyt kuin vilahdukselta suurimmilla aukeilla. +Myrsky kiihtyi, hongat ruskivat, metsä möyrysi. Se ei tulekaan itse, +lähettää henkensä ja haltijansa... Miksei minua ole kastettu, etteivät +perkeleet ja paholaiset mitään mahtaisi?... Suksen jäljen nietosti +umpeen, yhä vaikeampi oli Joukon sitä seurata. Suuria lumipalloja +putoili puista hänen ympärilleen, milloin eteen milloin taakse, milloin +aivan suksien kannoille. Kun ennättäisi Rajavaaran turviin, joka on +pyhä paikka, hyväin haltijain asumus, siellä eivät mitään mahtaisi! Ne +ottavat hänet, kun eivät isää tavoita. Hän huusi, mutta ei kukaan +vastannut. Silloin oli hän kuulevinaan niinkuin susien ulvontaa +takaansa korvesta. Tultuaan suolle luuli hän näkevänsä niitä +laumoittain istumassa petäjäin takana. Hän koetti rauhoittua, muistaa +jotakin taikaa, niinkuin isä oli neuvonut siltä varalta, että metsä +alkaisi peittää. Ei muistanut mitään ja ponnisti kaikki voimansa. Kohta +huomasi hän ei enää tietävänsä, minne hiihti. Äsken oli tuuli ollut +takaa päin, nyt se tuli kupeelta. Mutta kun hän aikoi kääntyä, näki hän +karhun kahdella jalalla seisomassa siellä, minne olisi ollut mentävä. +Nyt muisti hän, että täytyi heittää hattu olkansa yli jäljelleen, jos +pedot ahdistivat. Mutta tuskin oli hän sen tehnyt, kun tunsi maan +edessään kohoavan ja suksien vaipuvan edessään pehmeään, upottavaan +umpeen. Ponnistellessaan luuli hän näkevänsä suksien kärkien edessään +käärmeiksi muuttuvan ja häntä tavoitellen kiemurtelevan. Häntä alkoi +kantaa taapäin, hän el saanut kantahihnoja irti, kaatui selälleen, +siitä syrjälleen, eikä ollut hänessä enää miestä nousemaan. + +Kun el Joukoa alkanut nuotiolle kuulua, lähdettiin häntä etsimään ja +löydettiin tiedotonna vaaran alta. Kun hänet nahkoihin käärittyä ja +tulen ääressä lämmitettyä saatiin hiukan tointumaan, alkoi hän +hourailla papista ja huusi: »Polttaa! polttaa!» + +--Kuka polttaa? + +--Isä polttaa, polttaa ... kiroo ... kiroo! + +--Oliko Jouko teidän kanssanne minun poissa ollessani? tiedusteli Panu +Ilpolta. + +El ollut,--tuli vähän ennen kuin sinä. + +Panu oli pian selvillä siitä, että Jouko oli ollut kirkossa ja luuli +nyt itsensä kirotuksi. Hän koetti puhaltamalla häntä kasvoihin, +hieromalla ohimoita ja hiljaa lukemalla herättää häntä ja päästää papin +piloista, joihin poika silminnähtävästi oli joutunut, mutta tunsi +voimattomuutensa. Kirkkohiisi el ollut hänen lumottavissaan. Vähän ajan +perästä Jouko kuitenkin nukkui ja alkoi hengittää rauhallisesti. + +Kun oli illastettu ja miehet laittelivat tilojaan, kutsui Panu, joka +koko ajan oli totisena ja vähäpuheisena istunut, mukaansa vanhimman +miehistään, Ilpon, astui suksilleen ja hiihti pois. Kukaan el tiennyt, +minne hän meni, mutta että hänellä oli jotakin tavatonta tekeillä, sen +he ymmärsivät. + +Myrsky oli yhä kiihtynyt. Luokkina taipuivat hongat, ja kuuset +huojuivat katketakseen, lumen ryöpytessä vihaisina kuohuina, missä +vähänkään oli aukeaa paikkaa. + +--Lapin myrsky, virkkoi Ilpo. + +--Sano paremminkin papin, vastasi Panu. + +--Senkö olisi nostama? + +--Mutta kohta asettuu. + +--Mitä aiot, Panu? + +--Aion asettaa. + +Panu hiihti vaaran rinnettä vähän viistoon, kohoten hiljalleen +ylöspäin. Keskiyön aikana ehtivät he vaaran laelle, joka oli kallioinen +ja jylhä, kasvaen paikoitellen sakeaa läpipääsemätöntä näreikköä. +Hiihdellen edestakaisin ikäänkuin etsien jotakin pysähtyi Panu viimein +korkean yksinäisen kiven juureen. + +--Tässä levätään vähän, viekööt vihurinsa, jos voivat, meidän täytyy +näyttää, ettei pelätä. Myrskyillään luuli Reitakin voittavansa, mutta +tuuli puhaltaa, ja mies seisoo vastaan. Tunnetko paikan? + +--Tuntenenhan Rajakiven. + +--Ulvokoonhan nyt, mitä ulvoo. Kohta lakkaa. + +--Onko sinulla ne sanat? + +--El ole ennen tehtyjä. Mutta vereksistä vara parempi. + +--Kuulletko myrskyssä, mitä haltija sanoo? + +--Painan korvani kiven kylkeen. Nyt nukutaan. Johan myrskykin +heikkenee. Tuiman laukan varsa tekee, pian väsähtyy. + +Miehet painuivat pitkäkseen havuvuoteelleen. Kun Ilpo jonkin aikaa +nukuttuaan heräsi, oli Panu poissa. + +Myrsky oli laannut, ja taivas oli poudassa. Heleän punainen aamurusko. +kuumotti jo taivaan rannalta ja punaili heikolla punallaan näreitä +vaaran laella, joihin myrsky oli iskenyt lunta niin, että ne olivat +kuin lumipatsaita. + +Ilpo seurasi Panun jälkiä, jotka lähtivät kiven ympäri kiertämään. Ne +kulkivat sen ympäri kolmeen kertaan yhä ahtaammassa piirissä, ja +viimein veivät ne ylös kivelle. Hän kiipesi jäljestä ja näki Panun +kiven korkeimmalla laella loitsijan liikkeitä tekemässä. Hän +kumartelihe, heittäytyi taapäin, nakkasihe suulleen ja mutisi epäselviä +sanoja; yht'äkkiä tempasi hän pienen matkarummun poveltaan, pärisytti +sitä ensin hiljemmin, sitten kovemmin ja kovemmin samalla pyörien yhä +kiihtyvällä vauhdilla, kunnes seisahtui silmänräpäyksessä yhteen kohti, +ojensi molemmat kätensä, toisessa rumpu, toisessa sen kalikka, etelään +päin, jossa kohoavista kosken usvista päättäen kirkonkylä sijaitsi, ja +melkein kiljumalla loihti: + + --Ole Kiesunen kirottu, + manattu Marian poika, + ällös ylös uskaltako, + tästä kautta poikki tulko, + ei ylitse, ei alitse, + eikä ympäri ikänä! + Tähän suistukoon sukusi, + kaatukohon kaikki kansa-- + Tuonne ma sisun manoan + kirkkoinesi, kelloinesi + pimeähän Pohjolahan, + Lapin laajoille perille, + paikoille pohjattomille, + maille ristimättömille. + Kiveks kirkko muuttukohon + paaeks huone haihtukohon. + kirkon risti kuusen latvaks, + kello kaheks haljetkohon, + palaset papille päähän---- + +Tuskin oli Panu loitsunsa lopettanut, kun auringon juuri laitaansa +nostaessa ilmaantui ihmeellinen näky taivaalle. Vähän yläpuolella +metsäistä taivaan rantaa sillä kohdalla, missä usva Kirkkokoskesta +kohosi, alkoivat yht'äkkiä kirkko, tapuli ja kirkonkylän talot ilmaan +kangastua. + +Panu näki sen, hän jähmettyi yhteen kohtaan seisomaan ja tuijotti +kauhistuksissaan uhkaavaa ennettä. + +Mutta silloin tapahtui toinen ihme. Kirkko katosi, ilmaantuakseen +samassa ylösalaisin, katto ja torni maata vasten. + +Riemuiten huusi Panu Ilpon todistamaan, että kirkko oli kumollaan. + +Sen voivat muutkin miehet todistaa. Kun he olivat Panun kanssa vaaran +selälle hiihtäneet, näkyi, kangastus vielä semmoisenaan etelän +ilmoilta. Ilpo saattoi vakuuttaa todeksi, että enne oli Panun +loihtiessa siihen sellaisena ilmaantunut. + +Sanattomina seisoivat miehet. Kuismakin, joka ei tähän saakka ollut +Panua enemmän kuin muitakaan noitia uskonut, seisoi totisena ja +hämmästyneenä. Herättyään ja kuultuaan, mitä oli tapahtunut, oli Jouko +samassa päässyt piloistaan. Pappi ja hänen puheensa olivat kuin pahaa +unta, ja usko isään ja hänen voimaansa oli tullut takaisin. + +Miesten hiihtämään hankkiutuessa virkkoi Ilpo: + +--Ihme on, jos nyt Rajavaaran yli uskaltaa. + +--Ja jos uskaltaa, niin olkoon oma asiansa, osaako takaisin, sanoi +Panu.--Ja tästä päivästä kutsuttakoon tätä vaaraa Kirovaaraksi, lisäsi +hän suksilleen nousten. Kutsuttakoon kahdestakin syystä: kirottu olkoon +tästä lähtien Ristin-Kiesuksen kirkko ja kirottu jokainen, joka tästä +kirkolle kulkee. + +--Olkoon, kuten Panu sanoo, vahvisti Ilpo ja muut miehet hänen +mukanaan. + + + + +XII. + + +Kolme hyvän hiihtomiehen päivämatkaa kirkonkylästä koillisia ilmoja +kohti oli Korpivaaran suuri karjalaiskylä ison selän pohjukassa. +Kahtaalta tulevat ylimaiden vedet muodostivat korkean vuorisen niemen, +jonka juuressa mantereen puolella kaitaa kannasta oli Panulan kaikkia +muita isompi talo. Kesällä meni kaikkien koskia myöten kulkevain tie +siitä sivu, ja talvella toivat siihen kaikki suksenladut ja porotiet. +Kaikki liike, mikä Venäjältä ja Vienasta kulki Suomeen, kävi tästä +ohitse. + +Korpivaaran kylä oli ammoisista ajoista ollut kaiken pohjoisen Karjalan +keskusta ja yhtymäpaikka. Siinä he keskinäiset kauppansa kävivät ja +siihen kokoontuivat jokavuotisia uhrejaan viettämään. Vasta sitten, kun +kirkko Kontojärvelle rakennettiin, siirtyi kaupan keskusta sinne, ja +paikan merkitys väheni. Mutta uhripaikkana pysyi se yhä niinkuin +ennenkin. + +Tietäjäsuku, joka niemen talossa asui, oli niin vanha, ettei sen +alkujuurista vanhimmatkaan miehet tainneet selvää saada. Arveltiin sen +siinä asuneen satoja vuosia aina siitä alkaen, kun lappalaiset järven +rannoilta karkoitettiin ja karkoittajat vakinaisen asumuksen laativat. +Se oli rikastunut metsän käynnillä ja turkisten kaupalla, mutta +maanviljelykseen ei vielä ollut suuremmassa määrin perehdytty, kun maat +olivat vuorisia ja soisia. Siellä täällä rusotti jokin pieni kaski +vaaran rinteellä, mutta peltoa ei ollut ollenkaan, ei Panun talon +ympärillä eikä muuallakaan. Suurimman rikkautensa ja mahtavuutensa +olivat Panut kuitenkin hankkineet tietäjäammatillaan. Panulan isäntä +oli aina niin kauan kuin muistettiin ollut taikuri. Kaikki olivat he +olleet kuuluja noitia, muutamat kuuluja kautta koko Karjalan. +Kotipuolessa kerrottiin lukemattomia taruja vanhain Panujen taidosta. +He osasivat sairaita parantaa paljaan sanan voimalla ja, jos +tarvittiin, myöskin terveet ihmiset tai eläimet sairaiksi saattaa. +Metsästys-, kalastus-, karja- ja kauppaonnea he jakoivat kaikille +tarvitseville, eikä kukaan viisas ja mielevä mies lähtenyt pitemmälle +matkalle käymättä vaaroja vastaan varautumassa Panunniemessä. Tulevia +asioita tiesivät he arpaseulan ja taikarummun avulla ilmoitella, +varkaita ilmiantaa ja varastettuja tavaroita takaisin tuottaa. Silmä +oli Panuilla terävä ja sen luonti niin voimakas, että kerrottiin sitä +rohkeimpainkin vavahdelleen. Mutta kuta kauempana heistä kerrottiin, +sitä suurempia sanottiin heidän tehneen. Sanottiin heidän osaavan oma +haamunsa muuttaa, tekeytyä karhuiksi, susiksi, kotkiksi, käärmeiksi, +jopa ankeriainakin järvien poikki uiskennella. Lapin kuuluisimpiin +noitiin heitä verrattiin, vaikkeivät voineetkaan loveen langeten ja +tainnoksiin heittäytyen antaa hengen ruumiista irrallaan vaeltaa ja sen +sinne aikansa oltua taas palata näkemiään kertomaan. Mutta loihduissa +ja sanainsa voimassa olivat he Lapin noitia etevämmät. Monet olivat ne +tarinat, joita kerrottiin Panujen ja lappalaisnoitain välisistä +taisteluista. Kerrankin olivat muuan vanha muinainen Panu ja +lappalainen olleet kalassa toinen toisella puolella järven. Lompsalo +oli lappalaisen nimi, ja hänellä oli seita niemen nenässä, jossa +kalasti ja jota palveli. Mutta Panulla ei ollut seitaa, eikä hän +semmoisia lähitienoillakaan suvainnut, kun tiesi pilaavan kalaonnea. +Silloin meni Panu salaa yöllä ja särki seidan. Lompsalon kalaonni +katosi, mutta nyt sai Panu kaloja niin runsaasti kuin ottaa tahtoi. +Uuden rakensi Lompsalo seidan ja paransi onnensa, pilasi toisen. Vielä +senkin repi vihollinen. Mutta silloin suuttui Lompsalo ja vaati Panun +taisteluun korkealle vuorelle, jossa sanan voimalla tapeltaisiin, +loihtuja ja taikoja tehden. Panu suostui vaatimukseen ja varasi parhaat +sanansa ja tietonsa terävimmät. Mutta Lompsalo pukeutui porohäräksi ja +aikoi sillä tavalla yllättäen säikäyttää luonnon Panulta. Mutta Panu +seisoi jo vaaran laella valmiina, ja kun näki poron juoksevan vuoren +rinnettä ylös, huusi hän: »Sinä olet Lompsalo!» Silloin muuttui +Lompsalo siitä manauksesta takaisin omaksi itsekseen ja tunnusti +itsensä voitetuksi, eivätkä lappalaiset sen kerran perästä rakentaneet +seitojaan sinne, missä panulaiset liikkuivat. + +Isästä poikaan kulki tieto, ja oli yhä karttumaan päin, sillä he +hankkivat sitä muiltakin tietäjiltä läheltä ja kaukaa anastamalla +heidän haltijansa joko väkivallalla tai ostamalla ottaen. Ei ollut +tietäjän toimi perinnöllinen, mutta heimon yhteisissä käräjissä +valittiin kuitenkin aina isänsä seuraajaksi Panulan vanhin poika, jolle +isä parhaat ja salaisimmat tietonsa antoi perinnöksi. Mutta vaikka +vanhin poika sai parhaat tiedot, pirahteli siitä muruja nuoremmillekin, +jotka suvun kasvaessa eroilivat emätalosta ja rakensivat itsekseen +talonsa sen läheisyyteen, niin että vähitellen kasvoi kylä toisensa +perästä järven rannoille kalaisimpien lahtien pohjaan. Yhtä heimoa +olivat kaikki, mutta eivät etäisimmät talot enää pitkiin aikoihin +olleet sukulaisuuden polvekkeista osanneet lukua pitää. Mutta +pikkutietäjiä olivat kaikki panulaiset. Kannustaan osasi jokaisen talon +isäntä kotitarpeikseen päristää, osasi kysyä arvalta neuvoa +yksinkertaisemmissa asioissa ja loihtia ja vihoja parannella. Suvun +vanhemmilla miehillä oli vielä useammilla oma määrätty tehtävänsä +jokavuotisissa suurissa uhrijuhlissa; mutta ylimmäisenä uhripappina +toimi aina Panulan isäntä. + +Muissakin asioissa oli hän kansansa ensimmäinen mies ja sen johtaja. +Jokatalviset karhun tapot, suden ja hirven hiihdännät ja suuremmat +kaupparetket hän järjesti ja ohjasi. Käräjissä hän oli ylimmäinen +tuomari ja tuomion toimeenpanija. + +Eikä missään talossa ollut soitto- ja laulutaito niin viljelty kuin +Panulassa. Siellä ne enimmät laulut taidettiin, ja siellä oli parhaat +soittajat ja soittokoneet. Tuvan seinämällä riippui vanha kannel, jota +sanottiin samaksi, minkä Wäinämöinen heitti rannalle Suomesta +lähtiessään; toiset arvelivat sitä vain sen mukaan tehdyksi. Pitkät +talvipuhteet suurissa tuvissa laulettiin ja soitettiin ja kisailtiin, +sillä yhtä varakas kuin oli talo, yhtä vieraanvarainen se myöskin oli. + +Mutta suurimman maineensa ja merkityksensä olivat panulaiset saaneet +siitä, että he uhripaikkaa hoitivat ja pyhää vuorta vartioivat. +Korpivaaran korkeimmalla kukkulalla oli tuuhean näreikön ympäröimänä +tasainen kenttä ja sen keskellä suunnattoman suuri koivu, mikä näkyi +penikulmien päähän etäisimpien vaarojen harjanteille ja yli aavojen +ulappain. Koivun oksille ripusteltiin jumalalle uhratut turkikset, +kalliit ostokankaat ja helyt kiitokseksi metsästyksen onnistumisesta ja +onnistuneista kaupparetkistä, mutta sen juuresta pulppuavan kiiltävän +lähteen pohjaan upotettuun hopeakattilaan heitettiin kullat, hopeat, +vasket ja tinat. Koivun alla oli kivinen alttari, jonka edessä teuraat +tapettiin ja jonka päällä ne paistettiin; alttarin ympärillä oli suuri +kehä tasaisia kiviä, joiden päällä istuen tietäjät uhriateriansa +nauttivat, mutta muu väki asettui niiden ulkopuolelle. Samain kivien +päällä istuttiin käräjätkin. + +Paikka oli pyhä, ja pyhitetty oli koko laaja niemi kärjestään alkaen +aina siihen, missä metsä loppui nuolen ampuman päässä Panulan talosta. +Ei saanut niemen rannoilla kalaa pyytää, ei vaaran rinteiltä +metsällistä ampua. Hiljaa, airoja kolistelematta soudettiin sen +rantoja, eikä metsässä saanut huhuta eikä tulta virittää muuta kuin +uhritulen uhrien aikana. Sillä vuori oli haltijain asuma ja +Tapiolaisten käymäpaikka, ja he tahtoivat siellä häiritsemättä +lepäillä. Sinne ajoi Tapio karjansa, minkä tahtoi metsämiehiltä +säilyttää. Kun hirvi ui lahden poikki tai ilves jään yli niemeen +juoksi, turvautuen sen rotkoihin ja louhuihin, jotka yhdeltä puolelta +veitsiviilo-kallioina veteen putosivat, tuli ajomiehen jättää riista +rauhaan ja avopäin astua pyhän puun juurelle uhraamaan ja lepyttämään +metsän haltijata siitä, että oli hänen elukkaansa ahdistellut. Siellä +kukutteli Mielikki kaunisäänisimpiä käkösiään, ja sinne vihelteli +Tellervo pikkukarjansa: oravat, teiret ja pyyt. Mutta kun salon väki +sattui simasuulle, ajoi se vuorenrinteiltä linnut lentoon ja pani +kiirettä neljän jalan juokseville, joita silloin kaikki läheiset metsät +vilisi. Itse olivat jumalat vuoren asunnokseen pyhittäneet. Vanha +tarina näet kertoi, että kun ensimmäinen Panu tähän asettui ja kysyi +arvalta, mihin haltija tahtoisi uhrilehdon asettaa, niin vastasi arpa +ja neuvoi valjastamaan nuoren poron, joka ei ennen ollut pulkan edessä +ollut, ja ajamaan sillä, kunnes pysähtyi. Kuhun poro pysähtyy, siihen +tehköön Panu karsikon. Valjasti Panu poronvarsan ja hyppäsi pulkkaan. +Hihnaton varsa kiiti kuin myrskytuuli ulos järven jäälle, laukkasi +niemen vartta ja sen nenän ympäritse ja kun oli kierroksen tehnyt, +heitti tiukan mutkan ja kiisi jyrkimmästä kohti vaaran rinnettä ylös. +Jo luuli ajaja tuhonsa tulleen ja viimeisen päivänsä valjenneen; kivet +kipenöitsivät ja kaarna puista sinkoili. Mutta päästyään vaaran +korkeimmalle kukkulalle pysähtyi poro korkean koivun alle, särpäisi +vettä sen lähteestä ja kaatui kuoliaana sen partaalle. Siitä tiesi Panu +vaaran ja niemen pyhitettäväksi ja pyhitti tässä lähteen ja koivun, ja +uhrasi joka vuosi poronvarsan sillä sijalla, missä haltijat olivat +omansa ottaneet. + +Häiritsemättä olivat Panulaiset saaneet hallita heimoaan, ja +vapaaehtoisesti taipuivat muutkin heimot kuuluisain uhripaikan +hoitajain hengellisen johdon alle. Syntyi silloin muutamia miespolvia +takaperin Panulan tietäjälle, joka oli sukunsa voimakkaimpia ja +taitavimpia, kaksoispojat, joista toiselle pantiin nimeksi Panu, +toiselle Reita. Yhtä suuria tietäjiä tuli molemmista, yhtä hyviä +laulajia, metsämiehiä ja kaupantekijöitä he olivat. Vuorovuosin +toimittivat he isänsä kuoltua uhripapin tehtäviä, vuoroin hoitivat he +heimon ja talonsa asioita kylässä ja kotosalla, ja heimo oli +mahtavimmillaan ja sen maine korkeimmillaan. Panu oli ehkä voimiltaan +väkevämpi, mutta Reita oli terävämpi tiedoiltaan ja taitavampi loihtuja +lukemaan, mutta seppiä olivat he yhtä mainioita molemmat, niinkuin +kaikki Panulan miehet aina ammoisista ajoista olivat olleet. Mutta +naiset häiritsivät veljien välin. Lapinretkiä vielä käytiin, ja joka +talvi samoilivat Panun heimon miehet pohjoisissa seuduissa verottamassa +ja nahkoja ostamassa. Eräänä talvena, kun Panu oli itselleen naisen +naapurista ottanut, iski Reita sukset jalkaansa ja lähti Lappia kohti +hiihtämään. Mieli apeana hän lähti, ei enää veli veljelle tuntunut, +joka yöt päivät naisensa kanssa eleli. Kauan oli hän retkellään ja +hyviä huomenlahjoja, joita oli sanonut lähtevänsä hankkimaan, häneltä +nuorikolle odotettiin, sitä parempia kuta viikomman viipyi. Kului +sydäntalvi, tuli hankiaisten aika, mutta ei kuulunut Reitaa tulevaksi. +Olisiko Turja tuhonnut miehen? Suuri oli levottomuus Panulassa, kun +lumet sulivat eikä miestä vieläkään kotiin kuulunut, ja kovin alkoi +tulla veljellekin ikävä. Hän uhraili, kysyi tietoja taikarummulta, +helisteli, ravisteli, mutta aina pysähtyi arpanappula lappalaiskodan +kohdalle eikä kotitietä koskaan tavoitellut. Luultiin Lapin hänet jo +tuhonneen ja varustauduttiin retkelle häntä etsimään. + +Aina oli arpa totta puhunut, ja totta se puhui nytkin. Kotiin Reita +kyllä tuli, viiletteli koskia myöten ensimmäisillä avovesillä, mutta +toi tullessaan nuoren Lapin naisen, jonka oli omakseen ostanut, ja +venheellinen tavaraa seurasi mukana, ynnä saattoväkeä suuri seurue. +Pahastui veli vierasta väkeä, ja Panun vaimo vieroi halveksitun heimon +naista tuvastaan, eikä olisi suku suvainnut outolaisia omalle +alueelleen. Reita kokosi tavaransa isänsä vanhasta talosta, niinkuin +olivat nuoremmat veljet ennen häntä tehneet, souti järven yli ja teki +sinne oman tupansa, mutta vaimonsa heimolaisille oli hän luvannut +kotopaikan, kalavedet ja oravimetsät järven etäisimmässä pohjukassa, +jota siitä pitäen alettiin Lapin pohjaksi kutsua.--»Miksi riista on +vähennyt, miksi karhut kaikkoavat ja hirvet korpimaille kiertävät?» +kysyi hän käräjissä, jossa hänen veljensä ja muut miehet häntä +koettivat taivuttaa lupauksestaan luopumaan. »Siksi», vastasi hän, +»että Lapin mies ne luokseen lumoo. Mutta nyt se tuo ne takaisin.» Ei +saatu häntä hyvällä luopumaan, eikä veli suostunut veljeä vastaan +väkivaltaankaan ryhtymään. Ja alussa näyttikin siltä kuin olisivat +oravat sakeammassa juosseet ja niinkuin olisi suurta riistaa: karhua, +hirveä ja ilvestä ja ahmaa ollut enemmän kuin pitkään aikaan ennen. + +Ilmiriitaa ei veljesten välillä syntynyt, vaikkei ollutkaan väli niin +lämmin kuin ennen ja vaikka molemmat omaan aittaansa kokosivat. +Yhteistä oli tähän asti ollut metsänpyynti, kalastus, kaskenpoltto ja +kauppa koko heimon. Nyt käytiin kahtaalla kalassa ja metsällä, kaskessa +ja kaupalla, ja kohta kulki joka talo omia asioitaan. Ja Panun pojat +haukkuivat Reidan poikia »Lagin kissoiksi», ja Reidan pojat kostivat +toisten ansoja hävittämällä ja onkipaikkoja pilaamalla, josta syntyi +tappeluja ja alituisia naisten kielien kanteluita. + +Reita oli luopunut uhripapin toimesta, ja Panu sai silloin hoitaa +vuorta ja sen haltijoita. Mutta vanhimmasta pojastaan Reidasta hän +tietäjätä kasvatteli ja antoi hänelle kaikki viisaudet, mitkä oli +isältään saanut, ja paljon vielä lisää, mitä oli lappalaisilta oppinut. +Vaan kun ei isän mielestä sekään riittänyt, sanoi hän pojalle +kuollessaan: »Ota sukseni», sanoi hän, »ja kun minut olet pyhän vuoren +rinteelle haudannut, niin lähde hiihtämään ja hiihdä viikko pohjoiseen +ja toinen luoteeseen, niin näet huimaavan vaaran ja sen alla kuohuvan +kosken, jossa äitisi taatto asuu. Se neuvoo sinulle, mitä ei neuvonut +minulle.» + +Nuori Reita oli kauan kateissa, ja kun tuli takaisin, ei kenellekään +kertonut, missä oli ollut. Mutta hänen tulostaan kerrottiin kohta kumma +tarina. Pitkäksi oli alkanut käydä aika oudoilla mailla ollessa, mutta +pitkä oli matka, eikä osannut tietä kotiin. Kutsuu kyytimiehet ja lupaa +parhaan lehmänsä palkkioksi. Munan sanoi kulkevansa kuin teiri, mutta +ei siitä huolinut, toinen kuin metso, mutta ei metsokaan kelvannut; +mutta kolmas tuli kotkana, ja sen selkään istui. Tuskin oli liikkeelle +lähdetty, niin jäi hattu taipaleelle.--»Pysäytä, hattu putosi!» pyysi +hän.--»Ei ole aikaa kääntyä, jo on seitsemän kirkon ohi tultu», sanoi +kokko, ja samassa oltiin kotona. Kokko iski kyntensä lehmään ja kantoi +uhrivuorelle, ja siellä ovat sen luut vieläkin.--Eikä kertonut Reita +sitäkään, mitä oli oppinut, mutta pian nähtiin, että hänellä oli henget +hallussaan. Milloin hän tahtoi, saattoi hän tiedottomaksi heittäytyä, +hengen ruumiistaan irtauttaa ja vaelluttaa sitä kaukaisissa maissa ja +tulevissa ajoissa vast'edes tapahtuvia asioita tiedustelemassa. Toi hän +myöskin aivan uusia salaisia tietoja tullessaan: oli oppinut taikain +taidon ja alkoi niitä apunaan käyttää ja tarvitseville neuvoa. Ei +sanonut metsällä, kalassa, taudeissa, matkoilla eikä missään enää +loihtuja ja lukuja ja kolmen sanan salaisuutta tarvittavan. Ken taisi +taian, käsitempun tenhon, sekä taian salaisen avaimen, joka saattoi +olla kivi, hammas, luu, ukontaltta tai sen semmoinen, tietäjältä +lunasti, hän saattoi sillä haltijat sitoa tai päästää, miten milloinkin +tarkoituksiinsa soveltui, eikä siihen sen parempaa viisautta tarvittu. +Loihtu ja laulu oli tietoa, jota ei joka miehellä ollut, taika oli +taitoa, jonka jokainen voi oppia. + +Kummana Reitaa ensin katseltiin ja kummia hänen taioistaan kerrottiin. +Mutta vähitellen tuli Reitala kansan käymäpaikaksi, sekä oman heimon +että kaukalaisten. Panulan veljesten tietoja alettiin pitää pikku +tietoina Reitalan taitoihin verraten, niissä oli salaperäisyyden ja +uutuuden viehätys, ja niitä pidettiin Lapin tietojen vertaisina. +Panulan miesten mielestä, joita oli kaksi veljestä Panu ja Jorma, oli +heidän setänsä poika houkko ja haaveilija, jolle totisten miesten sopi +naurahtaa. Ruumiin heikkoutta ja hengen sairautta olivat hänen loveen +lankeamisensa ja naisten tietoja taikatiedot. Missä ei syntysana ja +miehen manaus auttanut, siinä eivät auttaneet käsitemput eivätkä +taikakalut. Ne olivat heistä yhdenlaista hulluutta kuin ristinmerkit ja +kaulassa kannettavat helminauhat ja ripit ja sen semmoiset, joita +olivat toisia matkoillaan rajan takaisissa Venäjän maanpaikoissa, +toisia Kontojärven kirkolla nähneet. Yhtä mielettömiä olivat heistä ne, +jotka tuommoisten jäljessä juoksivat. Olisihan sitä ollut estettävä +tuota uutta menoa, ja johan välistä käräjissäkin oli kysymys tuon uuden +Lapin vallan vähentämisestä ja sen tuottaman villityksen poistamisesta, +mutta kun siitä olisi saattanut heimosota syttyä eivätkä Panun miehet +tahtoneet sen johtoon ryhtyä, ei siitä mitään tullut. + +Panu kuoli aikaisin, vanhimman poikansa vielä lapsena ollessa, ja +uhripaikan hoito, uhrien toimitus ja tietäjän ammatti siirtyi Jormalle. +Jorma hoiti näitä toimiaan niinkuin taisi, mutta kun hän oli enemmän +soittaja ja laulaja kuin tietäjä, joutui Panulan tietäjäin vanha maine +yhä heikompaan huutoon sitä mukaa kuin Reidan maine kasvoi. Johan +olivat muutamat tietävinään, että tieto oli Panulasta kokonaan +Reitalaan siirtynyt ja haltijat muuttaneet toiselle puolelle järven. + +Sattuivat vielä huonot riistavuodet, eivätkä järvetkään kalaa antaneet +niinkuin ennen, ja siitä syntyi kuiskeita ja nurinaa. Kun miehet +päiväkauden metsiä samottuaan eivät puoltakaan rihmaa oravia kotiinsa +tuoneet tai kun tyhjän nuotanperän nostettuaan kalasaunassa nurein +mielin istuivat entisiä aikoja muistellen, silloin otettiin +tuumittavaksi, mikä mahtoi syynä olla kaikkeen tähän haltijain +nurjuuteen. Ja syyksi saatiin se, että uhreja ei enää hoidettu samalla +huolella kuin ennen, eikä puhdasta isäin tietoa arvossa pidetty, vaan +turvauduttiin kaikenlaiseen sekatietoon, joka oli kotoisin mistä lienee +ollut. Saihan Reita kulkea vainajain henkiä häiritsemässä, saivathan +hänen vaimonsa heimolaiset puisia jumaliaan pystytellä ja niille +uhrejaan tehdä; alkoivathan muutkin niihin turvata. Toiset taas +turvasivat yhä enemmän Ristin-Kiesukseen, veivät lapsensa sen nimeen +kastettaviksi eivätkä enää pyhässä lähteessä pesettäneet pois papin +panemaa nimeä, niinkuin ennen oli ollut tapana. Taioillaan pilasivat +kalavesiä ja riistaa lumosivat. Olipa heitä välistä tavattu pyhällä +vuorellakin metsästelemässä. Se olisi ollut tietäjän estettävä, mutta +ei olut hänessä miestä siihen. Tieto näkyi kadonneen Panulasta. Hyvähän +siellä oli elää vanhoilla saaliilla, mutta mitäs niiden, joilla oli +metsä vuosittain varana. Uusi olisi tietäjä valittava, uusi uhripappi. +Kun ei liene kotikylässä, ulkoa hakekaamme! Niin arvelivat muutamat, +mutta toiset arvelivat, että Reita suojelee omiaan ja auttaa niitä. +Miksei tässä Reitaan turvata? Valitaan hänet uhripapiksi. Onhan se +lappalaissukua. Olkoon, kun ei oma suku auta. Usein on nähty sen +salataikain taudeissa ja muissa tehoavan, kun ei Panujen loihduista +mitään apua. Eikös kaatanut karhu viime kesänä Panulan karjaa ja monen +muun, mutta niiden lehmät, jotka Reita varasi, säilyivät? Taika on +salainen tieto, hiipii kuin käärme sammalessa, eikä tiedä, milloin se +jalkaasi pistää. Ei osaa paha haltija sitä vastaan varautua, ei tiedä, +missä se väijyy, sen tähden se karttaa ja pelkää sitä, jonka luulee +taikoja taitavan. Loihtua ei enää paha haltija pelkää; ennen pelkäsi, +kun oli voimaa miehissä, mutta nyt on voima miehistä poissa, ei ole +terää silmässä, heikkoja ovat hengeltään. + +Ja yhä useammat hylkäsivät vanhan tiedon ja liittyivät Reidan väkeen. + +Jorma oli hiljainen ja hyväluontoinen mies, ja raskaasti painoivat +häntä ne velvollisuudet, jotka hän veljensä kuoleman johdosta oli +saanut. Ei hän ollut tietäjäksi valmistautunut, ei hänestä ollut +loihtijaksi kaiken kansan; metsissä oli hän ikänsä kaiken samoillut, +kesäkaudet kalassa kaukaisilla saarilla asustellut ja sillä välin istui +hän mieluimmin kantelonsa ääressä soitellen ja laulua laatien. Joutuisi +edes nuori Panu siihen ikään, että hänestä uhripapiksi olisi. Olihan +hän hammas suussa syntynyt ja suurta tietäjää hänestä äitinsä odotti. +Mutta suotta aikojaan oli tainnut hammas suussa syntyä. Ei ollut +hänessä sitä vakavuutta, joka olisi tietäjäksi tulevalla olla pitänyt. +Hurjaluontoinen oli, tappelunhaluinen ja riiviö, ei jumalisista +menoista välittänyt, pilkkasi haltijoita, uhreja ja vanhoja pyhiä +loihtuja ja lauluja. Ei ollut hänessäkään Jorman mielestä miestä +parempain aikain alkajaksi. + +Mutta kahteenkymmeneen päästyään oli Panu kerran hirven ajossa. Hirven +oli hän nähnyt järven poikki loikkivan ja paikalla jälkeen puhaltanut. +Nopeajalkainen oli hirvi, teki pitkiä taipalia, juoksi suuria mutkia, +välistä näyttihe, mutta katosi taas niin, että lumi vain kuin savuna +pölähti. Kerran luuli Panu päässeensä ampumamatkan päähän ja laukaisi, +mutta löysi nuolen edestään pökkelöstä, jota oli ampunut. Talvisen +päivän Panu ponnistelee, alkaa lunta sataa, keli takkaloituu, eikä +tunne ajaja maita, joita hiihtää. Silloin alkaa korkea vaara edestä +häämöttää, jäljet katoavat vuoren rintaan kuin olisivat siitä sisään +menneet. Yö on pilvinen, pehmoista lunta putoilee ilmasta, metsässä +kuiskahtelee ja hiiskahtelee niinkuin haltijat haastelisivat, ja +ylempää vaaran laelta kuuluu tohauksia, heikompia ja kovempia. Mutta +Panu ei löydä tietä takaisin ja alkaa eksyksissään harhailla. Kiipee +ylös vuoren rinnettä, laskeutuu alas, kulkee poikki ja pitkin, mutta +kun aamu koittaa, seisoo hän avonaisella vuoren laella, suuren koivun +alla, jonka tuntee kotoisen uhrivuoren laeksi, ja tuolla alempana näkyy +Panula, ja siellä haukahtelee koira. Tapion hirveä oli hän tietämättään +ajanut sitä tappaakseen, ja pyhälle vuorelle oli se hänet kuljettanut. + +Siitä yöstä alkaen oli Panu muuttunut ja hänen tehtävänsä hänelle +selvinnyt. Talon asiat huostaansa otettuaan ja tehtyään onnistuneita +kaupparetkiä toimitti hän kevään tullen Jorman apuna uhrit ja toimitti +ne niinkuin vanha tietäjä. Silmäänkin oli ilmaantunut se terävä kiilto, +joka oli synnynnäinen Panujen suvussa, eikä aikaakaan, kun alettiin +kuulla hänen tehneen tekoja, jotka osoittivat, että hän oli valmis +tietäjä. Hänen loihdussaan oli voimaa, ja hänen manauksensa sai +vapisemaan, ja pian oli taas moni tauti parantunut Panulan saunassa +niinkuin entisinäkin aikoina. Ja kun olivat seuraavat käräjät, +valittiin Panu heimon ylimmäksi tietäjäksi Jorman sijaan, joka siitä +toimesta mielellään luopui. + +Otettuaan haltuunsa uhrivaaran hoidon vartioi hän sitä entistä +tarkemmin eikä koskaan laiminlyönyt haltijoita lepytellä. Haltijan puun +juurelle rakensi hän puisen aitan hänen asunnokseen, josta ei koskaan +saanut puuttua sitä, mitä oli talossa tuoreinta. Esikoiset kaikista +antimista hän sinne omasta talosta kantoi ja sai muutkin tuomaan. +Haltijakin tahtoo huoneessa asua niinkuin ihminen, sanoi hän, kun syytä +tuohon uuteen laitokseen kyseltiin. Mutta muutamille uskotuilleen +selitti hän, että kun haltija on saatu perehtymään ihmisten tekemään +huoneeseen, katoo siltä oma voima, ja se tottuu kuin kesytetty +kotieläin ihmistä tottelemaan. Ristin-Kiesuksenkin palvelijat olivat +tehneet samoin, ja heidän jumalansa oli heille aina hyvä. Mistä oli hän +nuo tiedot saanut? Sitä ei hän selittänyt, mutta niin kuului vain +pitävän olla. Hyvä olisi, jos kotihaltijoillekin kunkin talon +karsikkoon samanlaiset asumukset tehtäisiin. Ihmiset alkoivat noudattaa +hänen neuvojaan, ja jo näytti siltä kuin olisi niistä apua ollut. +Riistaa alkoi taas juoksennella viljemmältä metsissä, ja kalat alkoivat +kutea vanhoilla apajillaan. + +Ennen tietäjäksi tuloaan oli Panu ollut jotakuinkin hyvissä väleissä +Reidan kanssa ja välistä seurustellut hänen kanssaan, niin että +luultiin jo opissa käyvän. + +Mutta kun tuli tietäjäksi, kielsi hän heimoltaan kaiken seurustelun +reitalaisten kanssa ja julisti vihamiehekseen jokaisen, joka Reitalasta +apua haki. Ilmivainoksi muuttui väli, kun Panu tapasi lappalaisen +pyhällä vuorella metsästämästä. Kuin sutta ajoi Panu häntä takaa ja +iski keihäällään hänet hengiltä keskellä Reidan pihaa, jonne kurja +turvautui. Kun Reita juoksi joukkoineen hätään, häpäisi hän Panun +kunniattomaksi siitä, että oli rikkonut kotirauhan. Panu uhkasi +tappavansa jokaisen, joka pyhää vuorta saastutti. Reita puhui pilkkaa +Panulan tietäjistä, jotka eivät tienneet mitään muuta kuin mitä +silmillään näkivät ja korvillaan kuulivat, jotka olivat kuin +vainuttomia koiria ja joiden tieto maata myöten kulki kuin siipisato +lintu. Paljon kokoontui kansaa kuulemaan, Panu ei saanut sanaa +suustaan, kun viha hänessä kuohui ja hidas oli hänen kielensä, hän +sydämistyi yhä enemmän ja julisti mennessään tuhoavansa Reidan, missä +ikinä hän hänen tiellensä sattui.--»Olisit oikea tietäjä, et aseihin +turvaisi, vaan sanaiseen sotaan vaatisit, jos vihasi hyvitystä +haluaa.»--»Suohon sinut laulan, jos edestäni tavoitan!» huusi Panu.-- +»Milloin tavataan?» huusi Reita.--»Milloin edestäni tavoitan!»--ja +sillä uhkauksella hän meni reitalaisten pilkatessa häntä siitä, että +aikoi vanhan Lapin tietäjän kanssa sanataistosille ruveta. + +Taistelu siitä tuli, jossa Reita sai surmansa, vaikkei kukaan tietänyt +kuinka. Ruumista ei mistään löydetty, ja Panu kertoi hänet suohon +laulaneensa, kun metsässä tuli vastaan ja koettelemaan vaati. Mutta +reitalaiset väittivät karjanpaimenen nähneen, kuinka Panu Reidan jälkiä +vainusi ja häntä nuolella selkään ampui. Reidan talo poltettiin, ja +joukko hajosi, ja vaimo pakeni lapsineen. Yksi tytöistä oli eksynyt +muista ja tuotiin Panulaan, jossa otettiin orjaksi. + +Kun Reita oli tuhottu, oli Panu yksinvaltias Korpijärven ympärillä. Hän +oli anastanut Reidan vallan, ja puhuttiin niin, että hän oli hänen +haltijansa ja kaikki taitonsakin omakseen ottanut. Se ainakin nähtiin, +että hän uhriaitan eteen pyhälle vuorelle pystytti puujumalan, +samantapaisen kuin ne, joita lappalaiset rakentelivat uhripaikoilleen, +mutta suuremman ja tukevamman. Ja sen sanoi hän sitä varten tehneensä, +että jos haltija ottaa ihmisen muodon ja siihen suostuu asettumaan, se +ei koskaan pääse siitä haahmostaan pois, vaan pysyy ainaisena +palvelijana ja tulee mukaan, mihin tahtoo. + +Panun hallitus osoittautui heimolle yhä hyödyllisemmäksi, kuta enemmän +hän itse varttui. Panula muuttui taas vuosien kuluessa kaiken Karjalan +keskustaksi. Siellä käytiin uhraamassa, siellä saamassa neuvoja ja +uutta oppia pulmista päästäkseen ja taudeista paratakseen. Laittautui +Panu vielä Kontojärven voudin hyväksi ystäväksi ja sai häneltä aikaan +kiellon semmoisen, etteivät savolaiset saaneet itäpuolella Rajavaaran +olevia maita ominaan pitää, ei kasketa niitä, ei metsällä kulkea eikä +yläjärvissä kalassa, jonne yksi ja toinen jo oli alkanut tunkeutua. +Vielä nimitti vouti hänet käräjäin istujaksi, antoi hänelle luvan +ylläpitää kuninkaan valtaa salomailla ja käski kaiken kansan totella +häntä niinkuin itseään. + +Oli kuitenkin metsissä niitä vanhan Reidan mukanaan tuomia lappalaisia, +jotka eivät alistuneet. Rauhan vuoksi oli voudilta kielto heitä +ahdistamasta, kun eivät mitään pahaa tehneet. Köyhiä olivatkin ja +vähävoimaisia ja harhailivat milloin missäkin. Oli myöskin taika heitä +suojelemassa: pelättiin riistan metsistä katoavan, jos lappalaiset +karkoitettaisiin tai sukupuuttoon hävitettäisiin. + +Oli joitakuita muitakin, jotka eivät Panun menoa hyväksyneet. Niitä oli +vanha Jormakin, ja heidän suurin nurinansa oli siitä, että Reidan tuoma +taikausko oli uudistettu ja rehoitti entistä enemmän ja että pyhälle +vuorelle oli palveltavaksi pystytetty inhoittava puujumala. Eikä ollut +heistä Panussa oikeata henkeä eikä sisäistä voimaa. Liiaksi pani painoa +ulkonaisiin temppuihin, niitä joka tilassa vaatien. Mutta näitä +nurkujoita oli harvassa. Kaikki muut ylistivät Panua siitä, että oli +heimo taas koottu yhteen johtoon ja yhteen tietoon. Eikä nyt ollut +pelkoa siitäkään, että Ristin-Kiesus salaa rajan yli tunkisi ja +puoleensa viettelisi. + + + + +XIII. + + +Korpivaaran Panulassa oli pidetty pitoja ja kestejä jo useampia päiviä +markkinamiehiä kotiin odoteltaessa. Paitsi lähiseudun heimolaisia +järven rannoilta ja jokivarsilta oli sinne kokoutunut kauempaakin +kansaa metsäin sisästä ja ylävesien varsilta. Eivät kaikki, joilla +olisi ollut nahkoja markkinoille vietäväksi, sinne lähteneet hiihtämään +ummessa kelissä, vaan antoivat ne Panun kaupittavaksi, joka niistä sai +korkeamman hinnan kuin kukaan muu, ja jäivät siksi ajaksi hänen +taloonsa, jossa heitä kaikkia vanhan tavan mukaan kestitettiin ja +vieraina pidettiin. Talossa oli teurastettu härkä ja olutta tehty +tynnyrittäin. Kukin oli tuonut eväitä mukanaan. Kahdessa suuressa +tuvassa pidettiin iloja päiväkaudet, toisessa kisaten ja laulaen, +toisessa juoden ja aterioiden, sill'aikaa kun vanhat saunassa turisivat +ja pikkupojat pihalla melakoivat rantatörmältä jäälle laskien. Talon +takana olevan kallion laella oli mies aina tähystämässä antaakseen +sieltä luikulla muille merkin kohta paikalla, kun tulijat järven +selälle ilmaantuivat. + +On juuri kisaloma, ja uutta tanssia odottaessa kiertelee oluthaarikka +etupuolella tupaa miehestä mieheen, sill'aikaa kun tytöt karsinan +seinämällä vaatteitaan järjestelevät ja tukkanauhojaan sitelevät. +Ikkunaluukut on sysätty auki, ja ulkoa kuuluu poikain temmellys, jotka +leikkivät siellä Pohjolan isännän ja Lemminkäisen kaksintaistelua +vanhan poronnahkan päällä. + +Uunin kyljessä karsinanurkassa hurisee jauhinkivi, jota orjatytöt +aamusta alkaen ovat toisten tanssiessa vääntäneet. Hajamielisinä ja +ympäristöstään välittämättä kiertävät uupuneet tytöt kampia, silmät +ajatuksettomina ja tuntemattomina laimeasti ikkunanvaloon tuijottaen. +Ainoastaan silloin, kun toinen heistä kiven silmän tuohisesta täyttää +ja toinen siivellä pyyhkäistyään jauhot vakkaseen kiven kupeelta menee +niitä toiseen tupaan emännälle viemään, herkeää kivi hetkeksi +pyörimästä. + +Tanssin tauotessa on nyt kivikin pysähtynyt. Toinen orjatytöistä ottaa +vakkasen ja vie sen, uunin kylkeen painautuen, ettei tanssityttöjen +vaatteita tahraisi, porstuan yli toiseen tupaan. + +Siellä on lieden päällä haahlassa riippumassa suuri musta pata, jota +emäntä hämmentelee. Emäntä on pieni, lempeän näköinen ihminen, kasvot +pienet ja kalpeat, silmissä kärsivä ilme ja ruumiissa alakuloinen +raukeus. + +--Johan nuo nyt riittänee. Käyhän nyt sinäkin, Annikki, pukusi +muuttamassa, niin saat mennä muiden kanssa karkelemaan, sanoo hän +tytölle, joka jauhoja toi. + +--Mitäpä minä heidän karkeloistaan. Käyn kynimään nuo metsot? + +--Käy, ja käy pian, saattaa sieltä Panu millä hetkellä tahansa palata, +ja parasta pitää urhoille olla! + +Sen sanoo Ilpotar, naapurin emäntä, joka apumiehenä häärii niinkuin +kotonaan tietäjän talossa ja on ottanut puolet emännyydestä omiin +käsiinsä. + +--Antaa heidän nyt näiden levätä, koko päivän ovat kiveä vääntäneet, +onhan täällä muitakin,--uskaltaa talon emäntä virkkaa. + +Mutta Annikki on jo ottanut linnut ja lähtee kotaan. + +--Liian hyvänä orjiasi pidät ... vai vielä karkelemaan! kivahtaa +Ilpotar. + +--Ihminen se on orjakin. + +--Lieneekö puolikaan, mokoma lappalaiskakara. + +--Annikki ei ole orja enemmän kuin muutkaan ... kasvattina on pidetty, +sukulaisena hoidettu, vaikk' on työtäkin tehdä saanut. + +--Orjaksi ennen sodassa saatu katsottiin, lienevätkö nyt ajat +muuttuneet. Orjaksi tiedän vainen Panunkin tyttöä tähän saakka +sanoneen. + +--Tietänetkö, Ilpotar, Panun mielen paremmin kuin minä, vaan minä en +orjankaan selkää katkaise. + +--Välipä tuolla vähävoimaisella. Taidat vielä Reita vainajan taikoja +pelätä. Turhaan niitä pelkäät, ne taiat on nyt paremman miehen käsissä. + +Emäntä ei vastannut, jätti hierimen apulaisen käteen ja pistäytyi ulos. +Ilpotar raotti ikkunaluukkua ja katsahti hänen jälkeensä. Emäntä näkyi +menevän pihan yli kotaan ja alkoi siellä Annikin kanssa lintuja +siivota. + +--On siinä askareissa tietäjän nainen, orjan töille työnteleikse, +naurahti Ilpotar. Mitähän olisi näistäkin pidoista tullut, jos en minä +olisi auttamassa ollut! Kädestä pitäen tuli Panu itse noutamaan oluen +panoon. Nahjukseksi sanoi naistaan. Arvaatteko, tytöt, mitä minä siihen +sanoin... »Sitäpähän lähdit sieltä kaukaisilta mailta noutamaan ... ei +olisi tainnut likempänä olla.»--Ei virkkanut siihen mitään, mutta +tiedän hänen jo kauan katuneen mokomia kauppojaan. + +--Lieneekö mitkä lumot käyneet? + +--Rahalumot. Ahne se on Panu, perso tavaralle. Mutta sinne menivät +ennenkuin osansa sai. Yksin jäätyään kääntyi isänsä Ristin-Kiesuksen +oppiin, vei kultansa, hopeansa Valamoon ja antoi munkeille talonsa. Sen +sai, kun lähti merta edemmä kalaan. + +--Mutta eihän nyt omastakaan suvusta ole naiden. + +--Minkä tähden ei? Toiselle puolen Rajavaaran se on jo tapana. Silloin +tietää, minkä saa, eikä käy niinkuin Panun. + +--Onhan tuo hyvä ihminen emäntäkin. + +--Parempi ilki paha kuin liian hyvä.--Laiskoittelette täällä kaikki +orjat. Pöytää kattamaan! + +--Kun ei tuo teitä ottanut? + +--Hyvät olisi kaupat tehnytkin, mutta oli kieliä välissä. Ei ole +osannut lapsiakaan tehdä kuin tuon yhden poika ruikaleen. Sekin on +tullut äitiinsä. Saas nähdä, mikä tietäjä siitäkin tulee.--Mitä siinä +naurattelette? Sitäkö, etteihän minullakaan ole kuin ainoa tyttö. Mitäs +semmoisen ukko rahjuksen kanssa ... hyväksikin luulin, mutta ei ole +mihinkään. + +--Olihan Ilpottarella poikakin. + +Kovakasvoisen ja ravakkaluontoisen naisen muoto muuttui yht'äkkiä. Se +heltyi. Suussa värähti, mutta sitten hän taas voitti mielensä ja +kivahti: + +--Suunne kiinni ja hämmennä pataasi, ettei pohjaan pala! + +Ei sallinut Ilpotar siitä asiasta puhuttavan, ja arkaan paikkaan siinä +aina sana sattui. + +Annikki ja emäntä istuivat kodan kynnyksellä lintuja kynien. + +--Annahan nyt olla, sanoi emäntä. Saan minä nämä yksinkin +höyhennetyksi. Käyhän nyt siistiymään... Karikin on täällä ... nämä on +sen tuomia lintuja ... etkö nähnyt häntä tuvassa? + +--Istuvanhan tuo siellä näkyi. + +--Älä huoli siitä, mitä mieron hampaat hakkaa, tiedäthän Ilpottaren. Se +tahtoo Karia tyttärelleen, muttei Kari Ilpon naiseen suostu, vaikka +kaikki kullat saisi. Puhui kanssani äsken ja toi lunnaitasi taas kolme +komeata ilvestä ja sinulle äitinsä laittamat uudet vaatteet, ne ovat +nyytissä ullakolla, käy siellä pukemassa yllesi ja mene sitten +karkelemaan. + +Annikin totiset kasvot välähtivät ilosta, mutta sitten taas +synkistyivät, ja hän painautui takaisin istumaan. + +--Alkavat taas toiset tytöt herjata, sanoi hän itku kurkussa. + +--Eivät nyt uskalla Karilta, ja niskan nakkeluista älä välitä. Silmäisi +sirkeyttä ja poskiesi puhtoisuutta kadehtivat, mutta se on sinulle vain +maineeksi. Saatan sanoa, mitä Kari minulle äsken uskoi. Sanoi aikovansa +Panun tultua sinua uudelleen pyytää. Jos Panu suostuu, ei tiedä, ehkä +täällä karkeloissa vielä morsiamena keikut. + +--Ei suostu Panu, kun ei ole lunnaat vielä täydet. + +--Sanoi olevan itsellään takausmiehet, että vuoden kuluessa maksaa sen, +mikä puuttuu. Menehän nyt vain ilotupaan, ei ole sitten aikaa, kun +markkinamiehet tulevat. + +Annikki nousi, puhdisti kätensä, pesi kasvonsa ja meni pihan poikki +aittaan. + +Emäntä jäi loppulintuja höyhentelemään ja alkoi sitten kärvennellä +niitä tulen lieskassa. Annikin naittaminen oli hänen lempiaatteitaan. +Itse oli hän tytön metsästä löytänyt, kuullut korvesta ruikutuksen, +mennyt luo ja kotiin kantanut. Panu olisi tahtonut salaa tuhota, mutta +vaimo ei antanut. Siitä pitäen, kun tyttö taloon tuotiin, oli hän +kohdellut häntä niinkuin omaa lastaan, sikäli kuin voi, mutta vähän oli +hänellä valtaa talossa ja sanomista sen asioissa. Miksi oli hän +lähtenyt tänne tulemaan kaukaisesta kodista, jossa oli kukkana +kulkenut? Toiselle olisi hän tahtonut, mutta toiselle työnnettiin, +kaukaa tulleelle pohatalle. Ynseää oli ollut olo täällä, raskasta +elämä, ei paljon orjan osaa parempi. Olisi parempi ollut veteen juosta, +Kaatrakosken aaltoihin, joka kodin alaitse kuohui. Toiset olivat täällä +ihmiset kuin kotona Laatokan ihanilla rannoilla, toiset tiedot, toiset +tavat. Siellä mehevät maat, vihertävät lehdot, aukeat ahot, täällä +soita ja karuja kankaita ja rotkoisia vaaroja. Jöröjä ja kovasydämisiä +olivat miehet, naiset kateita ja ilkeäkielisiä. Vieraat naiset tunkivat +hänen ortensa alle emännöimään. Ja ainainen pelko rinnassa ... jos Panu +tietäisi, huonosti hänen kävisi. + +Nyt hän uskalsi, nyt ei kukaan joutanut hänen askeliaan vaanimaan. Hän +nousi, meni navettaan, piilousi sen pimeimpään parteen, lankesi siellä +polvilleen ja rukoili. Ei itselleen mitään rukoillut, Annikille onnea +anoi, kumarsi lattiaan, vaikkei ollut toivoa liioin, että Jumala +kuulisi, kun ei tuohusta sytyttää tohtinut... + +Mutta tuvassa oli uusi karkelo alkamassa, ja kanteleen soittaja pöydän +päässä juohatteli sormiaan kieliä myöten alkusoitoksi. Annikki oli +pukeutunut ullakossa, pistäytynyt tupaan ja hiipinyt pankon nurkitse +toisten tyttöjen taa uunin syrjään ja istuutui jauhinkiven laidalle. +Mutta hänen uudet vaatteensa olivat huomiota herättäneet. + +--Katsohan orjaa, aikoo tanssiin tarjoutua, sanoi Kylli, Ilpottaren +tyttö, joka tyttöjen parvessa ylinnä keikkui. + +Poikain puolella valittiin kisain johtajaa. + +--Kari kisakuninkaaksi! huudettiin. + +--Ei minusta, valitkaa joku toinen. + +--Ketä tytöt tahtovat? + +--Karia! Karia! huudettiin karsinan puolelta, ja tytöt harvensivat +rivinsä niin, että jokainen tuli näkyviin. + +Karin täytyi suostua. Heittäen pois helähtelevän miekkavyönsä ja +riisuen pitkän valkean sarkakauhtanansa astui hän esiin lattialle. Hän +oli heimon kauneimpia poikia, solakka, pitkä, puhdasmuotoinen, vähän +vaaleata partaa leuassa ja ylähuulessa, mutta ruskeasilmäinen, +hartioille ulottuva liinatukka keskeltä jakauksella, oli uljas, urhea +metsämies ja tunnettu nopeaksi hiihtäjäksi, josta sanottiin, että +hiiden hirvellekin tulisi kiire hänen edessään. + +--Tytöt riviin! käski hän. + +Kisakuninkaan oli etuoikeus ennen muita valita tanssitoverinsa, ja +tytöt seisoivat odotellen, kenen Kari ottaisi. + +--Soitto soimaan! komensi Kari, ja kun kannel helähti iloiseen alkuun, +liukui hän notkuvin polvin karsinanurkkaa kohti, jossa Annikki seisoi, +tempasi hänen vasemman kätensä oikeaansa ja vei hänet kisakuninkaan +kunniapaikalle peräikkunan alle. + +--Orjan otti! tirskahti Kylli palmikoitaan heitellen, ja nurinaa kuului +muidenkin tyttöjen joukosta. + +--Entäpä orjastakin kerran kuninkaatar koituu! virkkoi hyväntahtoinen +kanteleensoittaja, Jorma ukko, jonka sormet nyt kuin virman sorsan +sorkat alkoivat kieleltä toiselle hypellä. + +Mutta pää pystyssä ja otsa korkeana, nurinasta ja syrjäsilmistä +huolimatta alkoi Kari tuvan lattiaa pitkin neitoaan kuljetella, joka +alla päin ja silmät maahan luotuina häntä nöyrästi seurasi, hiukan +mustanpuhuvat poskensa tummasti punoittaen. Kierrellen, kaarrellen, +maanitellen eteen ja peräytyen taa kiertelivät parit laattiaa sanaakaan +toisilleen sanomatta, niinkuin tapa oli. Mutta penkillä istuivat +vanhemmat miehet ja miehet keski-ikäiset, ja naiset tunkeutuivat +toisesta tuvasta oven suuhun karkeloa katselemaan. Huulet +hyväntahtoisessa hymyssä seisoi siinä pankon nurkalla Panun emäntä +suosikkiensa tanssia seuraten. Hyvin sopivat Annikin uudet vaatteet, +somasti vilahti uusi valkea kenkä. Ja miksei olisi sopinut, kun oli +Annikin mitalla tehty, emännän omasta toimesta, salaa tytön +arkivaatteiden mukaan. Kohta ei Annikkia enää orjana pidetä, kohta saa +pää katettuna nuorten emäntäin arvossa astella ... varmastikin Panu nyt +suostuu, kun on lunnaat tiedossa, ja upeat häät heille vietetään. + +Ei uskaltanut Annikki silmiään maasta nostaa eikä niitä Kariin luoda. +Ei muistanut häntä vielä milloinkaan oikein kasvoihin katsoneensa, +kaukaa vain oli hänen käyntiään seurannut, vartaloaan ihaellut, +kuunnellut hänen puheensa sointua ja hänen laulujaan, kun toinen +paimenessa kulki, toinen metsälle meni. Olihan kerran kuitenkin +silmiinkin katsahtanut sinä kuutamoisena syysyönä, kun oli eksynyttä +lammasta korvesta etsinyt ja Kari tullut tiellä vastaan. Oli hän ensin +säikähtänyt, oli luullut ryöstäjän tulevan ja oli häntä metsään +paennut, mutta ei poika pahaa tehnyt, hellästi puhutteli, seuraan +yhtyi, ja yhdessä he vuonan jälkiä noudattivat ja sen näreen juuresta +määkimästä löysivät. Kari kantoi lampaan pihaan, erosi veräjällä ja +katsahti erotessaan niin oudosti, että tytön sydäntä sykkyrälle veti. +Miekka oli hänellä vyöllään, jousi olalla, kupeella viini, ja siitä +katosi hän metsään kauniina kuin Tapion poika, sanaakaan sanomatta +poistui. Olisi Annikin häntä metsän neitona seurata mieli tehnyt, ajaa +riista hänen eteensä, hänet hilpeille, viljaisille maille houkutella ja +siellä viileässä viidassa päänsä hänen rinnoilleen painaa. + +Ei ollut hän alussa uskaltanut luottaa siihen, mitä emäntä tuli +kertomaan, että Kari oli häntä Panulta kosinut ja luvannut lunnaita +maksaa, niin paljon kuin Panu tahtoo. Mutta kun Kari aina omakseen +kutsui ja kaivotiellä tavatessaan karitsakseen nimitti, jonka kerran +olallaan kotiinsa vie, niin herahti ilokyynel silmästä, ja monet yöt se +ajatus ullakossa valvotti. Vähät siitä, saisiko Kari lunnaansa +kootuksi, kunhan häntä lempi! Se lempi, otti niin hellästi kädestä nyt +ja luokseen kohotti, pää tuolla ylhäällä, jonne ei uskaltanut silmiään +nostaa. Ja ikäänkuin autuaassa unessa hän nyt Karin rinnalla karkeli ja +tunsi rohkeutensa ja luottamuksensa kasvavan eikä enää huolinut +välittää niistä, jotka häntä halveksivat ja pitivät liian huonona +Karille. + +Tanssi taukosi, ja Annikki tapasi itsensä taas karsinassa, josta +kiireen kautta pujahti pirttiin ollakseen apuna emännälle. Porstuassa +seisoi Ilpotar kädet puuskassa ja loi häneen pahansuovan katseen, +sähähtäen korvaan:--Keiku, mitä keikut, vaan oksalla et keiku!--Entäpä +kerran keikkuisin minäkin, ajatteli Annikki, mutta ei huolinut vastata, +solahti mahtavan emännän sivuitse pirttiin, tempasi siellä piakan +toisen naisen kädestä ja alkoi sillä riemuavin mielin piiraita uuniin +kiidätellä. + +--Tule kuulemaan, kun Kari laulaa ... sinulle laulaa! kuiskasi hänelle +hetken päästä korvaan toveri, toinen orjatyttö ... minä vartioin +piiraita, etteivät pala ... käy pian!--ja tyttö työnsi hänet pois +pankon äärestä porstuaan. + +Karkelojen välillä helskytteli Jorma kanneltaan ja hyräili +säestykseensä. Nuoren väen iloksi lauloi hän Lemminkäisen lemmentöistä +ja hänen seikkailuistaan saaren impien iloissa, kassapäiden +karkeloissa. Vähän aikaa laulettuaan työnsi hän kanteleen Karille, joka +hänen vieressään istui, ja virkkoi: + +--Käheä on ääneni ja virteni vanhat ... laula nuoremmuuttasi, paremmin +osaat. + +--Hyvät on laulusi, kauneimmat Karjalassa... + +--Laulahan nyt kuitenkin. + +--Laula, Kari, kehoittivat muutkin. + +Kari oli jo laulamassa, kun näki Annikin oven suussa. Lopetettuaan +lyhyeen ensimmäisen laulunsa, vaikeni hän vähän aikaa, juoksutteli +vanhaa säveltä ylitse uuteen ja alkoi: + + --Yks on ystävä minulla + tämän ilman kannen alla, + yksi armas ainokainen + koko kolmessa kylässä. + Muut ne mustaksi sanovat, + kekäleeksi kellertävät; + minun on silmästä simana, + mesimarja mielestäni, + vaan on vaiva vuottaessa, + yksin ollessa ikävä; + harvoin yhtehen yhymme, + harvoin näemme toisiamme, + vesi on virtainen välissä + mieron vihat virtaisemmat, + vihat voitan, virrat kierrän, + kannan kotihin omani. + +--Semmoinen oli se laulu! + +--Laula vielä! + +--Laulakoot nyt muut. + +Mutta kaikki Karilta vielä toista laulua vaatimaan, Taas juoksutteli +hän säveltä suruvoittoisesta ilonvoittoiseen ja lauloi: + + --Konsa istuit, maa iloitsi, + kun kävit, käki kukahti, + kussa seisoit, seinä paistoi, + kussa tanssit, tanhut keikkui, + tuost' olet tullut, tuosta mennyt, + tuossa istunut kivellä, + tuossa astunut aholla, + kivi on tullut kirjavaksi, + paasi on toistansa parempi, + korpi kuutta kukkelampi, + lehto viittä lempeämpi. + +--Kenestä on Kari laulunsa tehnyt? kysyi Panun emäntä. + +--Eihän ole kuin yksi musta tyttö kylässä, pisti Ilpotar. + +--Mutta se onkin virtensä veroinen, virkkoi Jorma. Mutta Annikki oli +luikahtanut tiehensä, liikutustaan pakoon. + +--Laula vielä! Ei kahta kolmannetta! kehoitettiin yhä, ja Kari oli jo +aikeissa kolmatta lauluaan aloittaa, kun kuului toitahdus tuvan seinän +takaa ja pojat alkoivat ulkona huutaa: + +--Markkinamiehet tulevat! markkinamiehet tulevat! + +Soitto keskeytyi, ja kaikki väki pullahti tanhualle tulijoita +vastaanottamaan. Järven päässä näkyi musta joukko lähenevän. Pian +huomattiin kuitenkin, etteivät tulijat olleetkaan Panun väkeä, vaan +reitalaisia poroineen. + +Missä panulaiset ja reitalaiset vastakkain sattuivat, siellä oli aina +tappelu valmis, ja nyt olivat oluet ja hyvät ruuat mieliä +kiihoitelleet. + +--Annetaanko vähän tuliaismaistiaisia! huusi Taru, nuorista miehistä +suurisuisin, ja kohta oli vanhempain miesten ja Karin kiellosta +huolimatta hurjimmilla sukset jalassa ja jouset olalla. Koirineen +karkasivat he jäälle tulevia vastuuseen ja piiloutuivat pienoisen +saaren suojaan, jonka taitse tie kulki. + +Pahaa aavistamatta ja luottaen markkinarauhaan, jota pyhänä pidettiin, +ajoivat reitalaiset hölkkäjuoksua suurta selkää pitkin. Saarta +lähetessä höröstyivät porot, päät nousivat pystyyn, ja jalat +notkahtelivat levottomasti. Vaan eivät ennättäneet ajajat, jotka +oudostellen tarkastelivat väen paljoutta Panulan kartanolla, pyöräyttää +porojaan takaisin, kun mieslauma haukkuvine koirineen huutaen ja +kiljuen karkasi saaren suojasta heiltä tietä tukkeamaan. Koiria +pillastuneet porot puhalsivat hurjaan laukkaan ja etumaiset ehtivätkin +ohi, mutta kahdesta viimeisestä pulkasta putosivat ajajat, Hilappa ja +Aslo, lumeen ja estivät, käsivarsistaan hihnoissa kiikkuen, porojaan +pakenemasta. Heidät saavutettiin, heitä mukuroitiin jousien ponsilla ja +lumessa ryveteltiin, porojen kimpuroidessa ja koirien niiden ympärillä +häristessä. Pienet lappalaiset puolustivat itseään, minkä taisivat, +koettivat pujahtaa pakoon ja hypätä pulkkiinsa, mutta aina syöstiin +heidät suulleen lumeen. Sen saivat kuitenkin puolustautuneiksi, ettei +hihnoja heidän käsistään saatu. + +--Ei saa syyttä repiä ... älkää, hyvät miehet, repikö! vaikeroi Hilappa +ollen armoille antauvinaan. + +--Saa syyttäkin reitalaista repiä! huusi Taru. Tänne tievero! Anna +viinasi, niin pääset! + +--Riisutaan poro ja viedään pulkka pihaan! + +Toiset reitalaiset olivat telmeen kestäessä tehneet kierroksen jäällä, +mutta eivät saaneet vauhkoutuneita porojaan menemään päin, apuun +päästäkseen. Ahdistelijat usuttivat koiriaan heidän kimppuunsa ja +ammuskelivat heitä tylsillä nuolilla. Mutta silloin kuului vihainen +vingahdus ilmassa ja samassa parahdus. + +--Voi lempoa, kun rautanuolella ampui! huusi Taru. + +Kaikki kokoontuivat Tarun ympärille ja unohtivat hetkeksi +ahdistettavansa. Hilappa ja Aslo käyttivät tilaisuutta hyväkseen, +nakkautuivat vikkelästi kuin kissat pulkkiinsa ja ehtivät toisten luo, +ennenkuin heidät uudelleen saavutettiin. Ja pyrypilvenä kiisi +lappalaisseurue tiehensä. + +Taru kirkui ja kiroili niin, että sanat säkeniä iskivät. Hänen vasen +kätensä riippui hervotonna, ja olkapäästä, jonka pitkä, terävä nuoli +oli lävistänyt, valui verta virtanaan valkoiselle sarkakauhtanalle. + +--Jälkeen joka mies niiden riettojen! huusi hän hammasta kiristäen. + +--Ette niitä enää saavuta! virkkoi Kari, joka useiden muiden kanssa oli +rientänyt jäälle tappelua asettamaan. + +--Raukkoja teitä! kähisi Taru,--mutta vielä minä kerran sen... + +--Näitkö, kuka ampui? + +--Lie ampunut kuka tahansa, mutta sen vannon, että maksa höyryää, missä +heistä yhdenkään tavannen ... ja täss' on ase,--ja samassa kiskaisi hän +nuolen haavasta ja pisti sen verta tippuvana viineensä. + +--Siinä sen nyt näette: viha vihasta kytee, virkkoi Jorma taloon +noustaessa. + +--Eikä sammu ennenkuin joka sauna Lapinpohjassa taivaalle lämpiää, +vastasi Taru toista kättään toisella hihasta kannattaen. + +--Ei saa sotaan yllyttää, nuhteli Jorma. Reitalaisten kanssa on rauha. + +--Mitäs ampui! + +--Itsehän ensin menitte, huomautti Kari. + +--Suus kiinni, salareitalainen! + +Kari kuohahti, ja hänen silmänsä välähtivät. Taru väisti päätään kuin +iskua välttäen. Mutta Kari hillitsi suuttumuksensa ja virkkoi +rauhallisesti: + +--Eto haavasta aikamies kiukuttelee. + +Vähitellen miehet pihaan noustessa tyyntyivät, ja kun huudettiin +ruualle suureen tupaan, unohtuivat reitalaiset ja äskeinen kahakka +höyryävän naurispuuron ja piirakkain ääressä. + +Syötyä pantiin taas karkeloksi ja lauluksi. Mutta Kari oli ottanut +pitääkseen vartiota vuorella, kun luultavaa oli, etteivät +markkinamiehet enää metsään yöpyisi, vaan painaisivat pimeänkin tultua +kotia kohti. Miehet laskivat, että he jo iltayöstä ja ennen kuun nousua +saapuisivat. Sitä varten, että markkinamiehet pimeän aikana +saapuisivat, oli tervaisia tuohuksia varattu pinollinen tuvan nurkkaan, +jotka sytytettäisiin niin pian kuin vartija merkin antaisi, ja +mentäisiin sitten miehissä vastaan ja riemukulussa tulijat kotiin +tuotaisiin. Vartijalla oli hänelläkin tuohus mukana, jonka hän +sytyttäisi, kun näkisi järven päästä tulen, jolla miehet tulonsa +ilmaisisivat. + +Karkelossa oli Kari saanut Annikille kuiskatuksi menevänsä vartijaksi +ja pyytänyt häntä tulemaan toverikseen. Annikki ei ollut mitään +vastannut, puristanut vain heikosti Karin kättä suostumukseksi. Mutta +karkelon jälkeen oli tyttö kadonnut. Ei häntä näkynyt tuvassa +kummassakaan, ei ollut saunassa eikä aitoissa, joista Kari häntä +katseli. Ehkä oli mennyt edeltä yhtymäpaikalle. Mutta ei hän ollut +sielläkään. Kukkulalle tultuaan Kari istuutui korkean kiven kylkeen, +jonne oli tuotu poron nahka lattiaksi. Hän istui ja kuulosti metsän +rantaa. Huurteiset, jäiset puut nasahtivat tuon tuostakin hänen +takanaan, tuulen hengen niitä silloin tällöin liikauttaessa. Alhaalla +oli talo, josta kuului koirain haukuntaa, ovien käyntiä ja hoilotusta +ja välistä kanteleen helähdys. Taampana kohosi kuun neljänneksen ja +tähtien sitä heikosti valaistessa korkea uhrivaara avopäine +kallioineen, joiden lumiset laet erotti rinteillä olevan metsän +mustasta. Kari ei tahtonut saada paikallaan pysytyksi, ja yhä +levottomammaksi hän kävi, kuta kauemmin Annikki viipyi. Jos se oli jo +ollut täällä ja mennyt pois, eikä taaskaan saisi kahden kesken tavata. +Hän nousi ylös, meni metsän rantaan, kuulosti, palasi taas kiven luo ja +pudisteli lumen poron nahkasta levittäen sen siististi hangelle. Siihen +hän sen istuttaa, kun se tulee, siinä häntä katselee ja kuuntelee hänen +äänensä liritystä, sitä kaikkea sitten taas moneen kertaan jälkeenpäin +muistellakseen. + +Siitä pitäen, kun Kari hänet ensi kerran tapasi ja kietaisi kätensä +hänen vyötäistensä ympäri, oli Annikki yksinäisillä metsäretkillä aina +hänen mielessään väikkynyt, hiihtänyt hänen edellään tai vierellään ja +öitä hänen nuotiollaan istunut. Mutta harvoin hän oli saanut häntä +nähdä, vielä harvemmin puhutella. Usein hän tästä kulki ja taloa +kierteli. Välistä näki tytön saunapolulla, välistä kaivotiellä, silloin +tällöin rannalla poukkujen pesussa. Lumotuksi hän välistä luuli +itsensä, lumotuksi sanoi häntä äitikin. Ja sen jälkeen lienee hän +ollutkin lumottu, kun tytön lehdossa tapasi lehdeksiä taittamassa ja +kiersi kätensä hänen ympärilleen. Oli, niinkuin olisi tyttö siihen +sulanut, huvennut hänen käsivarsiensa väliin puhtoisena ja notkeana +kuin talvinen orava. Tummat olivat sen silmät ja mustat kulmat, ja ne +loistivat niin toisin kuin muiden tyttöjen. Se meni hetkeksi kuin +tainnoksiin, heräsi sitten ja pujahti nopeasti kuin lumikko puiden +väliin. Mutta siitä pitäen oli Annikki Karin edessä niin ilmielävänä, +että hän ojensi kätensä häntä tavoittaakseen ei ainoastaan unessa +yöllä, vaan ilmisissä päivälläkin. Ja Kari oli vakuutettu siitä, että +joku hyvä haltija hänelle näytti sitä, mitä tiesi hänen toivovan +näkevänsä--eikä hän pyrkinyt pois lumoista, vaan tahtoi mielessään sen +suojeluksessa kulkea. + +Ensi kerran, kun Kari Annikkia Panulta pyysi, sanoi Panu:--»Millä sinä, +tyhjä mies, semmoisen tytön ostat?»--»Paljonko tahdot?» kysyi Kari +jouseensa nojaten, sillä he olivat tavanneet toisensa metsässä. Panu +määräsi kaksi karhun nahkaa, kolme ilvestä ja viisi rihmaa oravia. +Mutta kun Kari ne vei, vaati lisää vielä kaksi karhunnahkaa, sanoen +olevan tytöllä muitakin tahtojia. Mutta kun nekin oli saanut, ei +sanonut antavansa ennen kuin vuoden päästä tytön nuoruuden takia. Nyt +oli vuosi kulunut, eikä hän niin paljon voisi lisätä, ettei Kari niitä +hankkisi. Johan oli Annikkikin kihlavaatteet yllensä pukenut. + +Mutta missä hän viipyy? Taas kavahti Kari ylös luullen kuulleensa +kahauksen lumessa. Jos ei uskalla tulla esiin metsän rannasta näkijöitä +peläten? Kari meni metsän rantaan ja vihelsi hiljaa. Ei kuulunut +vastausta. Mutta kun hän taas palasi tähystyskivelle, istui Annikki +poron nahkan päällä sukset vierellään. + +--Missä olet niin kauan viipynyt? + +Annikki oli hengästyksissään, ettei ensin kyennyt vastaamaan. + +--Tuollahan minä ... reitalaisten puheilla, sai hän viimein sanotuksi. + +--Mitä sinä heistä ... ja missä heidät saavutit? + +--Mikä se oli? + +--Tuuli se vain... + +--Hiihdin perästä ja saavutin vasta yönuotiolta. Veljestäni kävin +viestiä. Veli on tullut näille maille, Reita veli, mutta emo on +kuollut. + +--Mistäpä tiesivät veljestäsi? + +--Tapasin heidät markkinoille mennessään ja sanoivat hakevansa häntä +kostamaan ... mutta ei ole Reidasta kostajaksi ... Ristin-Kiesusta +kumartaa ... niin kertoivat ... ei ole meidän suvussa miehiä. + +--Älä sitä sure. + +--Hukka minut perii, jos tietävät heimolaisteni puheilla olleeni ja +siitä Panulle puhuvat. Ilpotar väijyy minua joka askeleella ... sinua +tytölleen toivoo ja minua vainoo. + +--Älä pelkää hänen vainojaan, ei sinulle mitään tehdä, ja kohta olet +omani. + +--Minua peloittaa väliin, ettei anna minua lunnailla millään. + +--Silloin otan sinut lunnaitta. + +--Sitä älä tee. Panu saavuttaa meidät, vaikka minne paennemme. Tuhoo +taioillaan. Sillä on isäni taiat. Saa vaikka kivet taivaasta päällemme +putoamaan. + +--Ei ne taiat sinuun pystyne. + +--Mutta sinuun pystyvät. Parempi, kun vielä varrotaan. + +--Huomiseen varron, jos ei silloin pidä puhettaan, niin tiedän, mitä +teen. + +--Nyt minä menen, alkavat kaivata. + +--Älä mene, istu vielä hetkinen. Istu tähän polvelleni, niin on +lämpimämpi. + +--Istuisin ikäni, kun saisin. Sinua öillä unelmoin, sinua päivät +päästänsä ajattelen,--ja painuen Karin syliin pillahti Annikki +katkeraan itkuun. + +--Mitä itket? + +--Itken sukuni surkeutta, ja oman mieleni aavistuksia itken. Kun niin +isot lunnaat tahtoo, mihin vielä aikonee myydä, toiselle eikä sinulle. + +--Toteutukoon aavistuksesi, silloin tartun tapparaani ja isken, vaikka +kehen sattunee. + +--Älä uhkaa, ehkei äitisikään minusta tahdo, mustasta tytöstä. + +--Äitini ovat tekemät ne vaatteesikin, jotka toin. Hän vuottaa sinua +hartaasti ja kysyy, etkö jo tule. Tupani vuottaa sinua, aittasi +vuottaa. + +--Vuottaneeko Karikin? + +Ihastuksissaan kietaisi Kari hänet väljään kauhtanaansa ja painoi hänet +rintaansa vasten, eikä Annikkikaan pyrkinyt irtautumaan. + +Mutta samassa tuikahti kaukaa järven päästä tuli, jonka molemmat +yht'aikaa näkivät. Annikki hyppäsi suksilleen ja katosi siitä kuin +maata pitkin lentävä yölintu mäen alle. Kari sytytti soihtunsa ja +pystytti sen hankeen heilautettuaan sitä kolme kertaa päänsä päällä. +Sitten riensi hän alas taloon ilmoittamaan, että kauan odotetut +markkinamiehet olivat saapumassa. Nuoret miehet tempasivat sanoman +kuultuaan tuohuksensa sopelta, sytyttivät ne uunin lieskasta ja +kiirehtivät ulos, toiset mennen jäälle vastaan, toiset muodostaen +käytävän tuvan rappujen edestä saunalle saakka. Koirat hulakehtelivat +iloissaan, ja kesy karhunpenikka, joka oli päivällä maannut +havumajassaan, kömpi sieltä outoa tulitusta oukailemaan ja juosta +ruhvelsi rantatörmästä alas jäälle isäntäänsä vastaanottamaan. + + + + +XIV. + + +Hetken päästä ilmaantui tulijain jono saaren luo, jossa vastaanottajat +olivat heitä odottamassa, ja ottivat matkamiehiltä heidän ahkionsa +niitä pihaan vetääkseen. Kun Panu, joka astui eillimmäisenä, oli +saapunut ensimmäisen soihdun pitäjän luo saunan eteen, ojensi tämä +hänelle soihtunsa ja virkkoi: + + --Terve teille suuret urhot, + terve tultua talohon + matkan pitkän käytyänne, + suorittua suuret kaupat. + +Panu otti soihdun hänen kädestään, taittoi kolme oksaa saunan edessä +olevasta suuresta kuusesta, joka sanottiin siihen muinaisina aikoina +pyhältä vuorelta istutetuksi ja jossa talon kotihaltija asui ja +virkkoi: + + --Terveytän tienottani, + maireutan mannertani, + terve maa ja terve manner, + terve tervehyttäjälle! + Akka manteren alainen, + manun eukko, maan emäntä, + älä viskele vihoja, + älä pura puhkujasi + kohti miestä meikäläistä, + emon lasta laadullista, + ota suojaasi omaasi, + hoitohosi, huostahasi, + tähän korjahan kotihin, + asuntohon armahasen. + +Sitten vuolaisi Panu muutamia lastuja hopeisesta rintasoljestaan puun +juureen ja jatkoi: + + --Tuoss' on tuomiset tulijan, + matkamiehen maistiaiset. + Suuri kiitos suojastasi, + kaunis kaupoista hyvistä. + Hyvin hoidit, varsin vaalit, + onnen teitä ohjaelit. + +Toimituksen tehtyään astui Panu miehineen soihtujen keskitse tupaan. +Siellä olivat naiset valmiina vastassa auttaakseen miehiä vaatteiden +riisunnassa. Mieliala oli muuttunut juhlalliseksi ja väen käytös +arvokkaaksi. Ei kukaan liikahtanut paikaltaan eikä käynyt tulijoita +vastaan ennenkuin Panu keskelle lattiaa pysähtyen virkkoi: + +--Sanon terveisiä markkinoilta!--jolloin kaikki tuvassa olijat yhteen +ääneen vastasivat: + +--Terve tervehyttäjälle! + +Naiset odottivat vielä kehoitusta Panulta ennenkuin kävivät vaatteita +ottamaan. + +--Tuoss' on lakkini, sanoi hän ojentaen sen vaimolleen ja lisäsi:-- +Autahan Joukoa, poika on vähän matkasta väsynyt.--Ja kääntyen +Ilpottaren puoleen: + +--Siin' on kintaani ... siinä kauhtanani... + +Ilpotar auttoi vaatteet hänen yltään, veti kengät jalasta, ja samalla +tavalla päästelivät muut naiset muilta miehiltä heidän tamineensa. + +--Onko sauna valmis? kysyi Panu. + +--Valmispa vallan ... puolilta päivin on seestymässä ollut ja metsän +parhailla puilla lämmitetty, ehätti Ilpotar vastaamaan. + +--Kuka lähtee kylvettäjäkseni? + +--Oiva löyly oman eukon, vielä vierahan parempi, vastasi Ilpotar, ja +kaikki remahtivat nauramaan. + +--Mitäs emäntä sanoo? + +--Minä kylvetän vuorostani Ilpoa! vastasi emäntä pilaan yhtyen. + +--Niinpä tule sitten! + +Saunaan lähtiessään huomasi Panu tuvan ovella miehen, jolla oli hiha +veressä. + +--Missä olet hihasi verennyt? + +--Reitalaisten kanssa tässä vähän kisailtiin, vastasi Taru arasti, +peläten nuhteita, sillä Panu oli aina kieltänyt ilmiriitaa +rakentamasta, vaikka oltiinkin vihoin. + +Mutta kun tapaus oli kerrottu, virkkoi Panu, ammuttua nuolta katsellen: + +--Pidä tallessa nuoli ... sitä ehkä vielä tarvitaan. + +Ilpotar saattoi Panun soihdun valolla saunaan, ja soihtu pistettiin +saunan oven eteen lumihankeen kylventäajaksi. Se oli Panun määräämä +taika, joka vaati pitkältä matkalta palanneen tällä tavoin tekemään, +ettei räähkä kylpiessä pääsisi uupuneeseen ruumiiseen. Sill'aikaa kun +kylpijä oli saunassa, ei kukaan saanut sitä lähestyä, ja parasta oli, +että kaikki väki pysyi pirtissä sen aikaa, etteivät vihat, jotka ulkona +väijyvät, pääsisi heidän kimppuunsa käymään. + +Hienoksi ja hempeäksi oli Ilpotar saunan sisustanut, lattian ja lauteet +oljilla peittänyt ja kesällä kerätyitä hajuheinäkimppuja pistellyt +seinänrakoihin, kiukaan ympärille. Lempeästi hiveli tuoksuva, hauteleva +löyly miehen kontistuneita, jäykkiä jäseniä, kun se Ilpon emännän +taitavan käden heittämänä kohoili tasaisesti lämminneestä kiukaasta yhä +täyteläisempänä, ensin vastan päältä ja sitten paljaalta kiukaasta. +Haudottuaan vastan ja saatuaan tasaisen lämpimän saunaan, nousi Ilpotar +itse lauteille ja hauteli, veteli ja ripsui. Sitten kävi hän käsiksi +mieheen ja hieroskeli ja paineli pitkästä hiihdon ponnistuksesta +kipeytyneitä jäntereitä. + +--On siinä pulska mies vielä pulskemman naisen käsissä, puheli Ilpotar +Panun äänetönnä loikoessa. Sitä selkää ja noita hartioita, kun ovat +kuin visasta ... ja entä nämä pohkeet, niin joustavat kuin jousen ponsi +... ei ole huonot hyppyset minullakaan, mutta hohtimet pitäisi olla +erää saadakseen. + +--Älähän sentään niin puristele. + +--Äläjämään kenen hieroja saisi, se hänestä mieleen. Käännyhän +kyljellesi, niin nivusiasi vetelen. Olla minulla tuommoinen mies omana +omituisena ... vaan vanha on rähjä; kun kiinni tarttuu, hajoovan +käsiinsä luulee. + +--Vielähän Ilpo miesten rinnalla hiihtää ja asiansa ajaa. + +--Ei aja miesten asioita, sen tietänen paremmin kuin sinä. Etpä vielä +ole halannutkaan hierojaasi. + +--Vielähän tässä ehdin, jahka jäsenet vertyy. + +--Vertymän pitää!--Neuvosta minulle lemmen nosto. + +--Ei tehoo taika antajaansa. + +--En sitä sinua varten. Kylliin tahtoisin Karin lemmen nostaa. Ei ole +näkevinäänkään tyttöä, Annikin lumoissa on. Äsken toi taas lunnaitaan. + +--Ei tule niistä kaupoista. + +--Jos ei tullekaan, niin ei sillä ole pojan lempi toiseen nostettu. +Neuvohan nyt hyvä taika. + +--Tiedäthän lemmen nostosanat? + + --Pala tuli, pala taula, + pala rätsinää räpäle, + pala vatsa valkeaisen, + pala mieli nuorten miesten! + +--Osaanhan niitä, vaan ei sanoista apua, taika sille olla pitää. + +--Kun nyt muistaisin ... huomenna saat. + +--Muistat, kun muistelet, jo tänä iltana tarvitseisin. + +--Ei se nyt tähän hätään joudu, mutta otat yölinnun ja annat sen +tytöllesi... + +--Mistäs minä sen keskellä talvea saan? + +--Minulla on varastossa. + +--Kaikkia sinulla onkin. + +--Kaikkia pitää olla ... annat sen tytöllesi ja käsket pitää kolme yötä +vasemmassa kainalossa ja sillä kiertää kolme kertaa toivottuansa--hyvin +kauaitse ei saa kiertää--ja sitten pankoon sen salaa pojan vuoteen +alle, niin kyllä tulee ikävä ja alkaa kiertää tyttöä samalla lailla ... +mutta miksi Karia tytöllesi? + +--Ei ole parempaa poikaa koko heimossa. Saisinhan talooni miehen, joka +johonkin kykenisi. + +--En luule saavasi, vaikka mitä taikoja tekisit. Kari on niitä miehiä, +joihin ei taika pure. Se on sitä Jorman lahkoa. + +--Oletko koettanut? + +--Koetin taikoa irti Annikista. Syötin salaa karhun aivoja ja sydäntä +ja käärmeen pään läpi laskettua vettä juotin, mutta yhä enemmän alkoi +antimia lunnaiksi kantaa. + +--Et ottaisi vastaan. + +--Kari on hurjapää, vaikk' on niin tyynen näköinen ... saattaisi +ryöstää tytön. + +--Olisiko tuosta niin suuri vahinko, jos ryöstäisi? + +--Siin' on taika, jota et ymmärrä. + +--Mutta lupaahan se, ettet häntä Karille anna. + +--En anna. + +Panu astui alas lauteilta ja istuutui penkille kuivailemaan. Ilpotar +pyyhkeili häntä kiireestä kantapäähän ja ojensi hänelle paidan, housut +ja kauhtanan, vetäisi vielä vyönkin ympärille ja kiinnitti soljen. + +--Kourista nyt kiitokseksi! + +Panu kouristi kylvettäjäänsä. + +--Kouristaisin enempikin, jos en olisi matkasta väsynyt. + +--Et ole niin väsynyt, muuta mielessäsi hautelet. + +--On totisia tuumia tekeillä huomenna, ja silloin ei saa naista +lähestyä, onni menee, sen tiedät. + +--Ethän karhun ajoon aikone? + +--Suurempi peto karjaani vaanii. + +Kylvettyä saatteli Ilpotar Panun taas soihdun valolla pirttiin. Siellä +otettiin hänet riemuhuudoilla vastaan. Kuisma oli matkalla miettinyt +runon kaikista markkinamatkan tapahtumista ja lauloi sitä parhaillaan. +Jo oli hän laulanut Joukon suuresta linnustuksesta, hyvistä kaupoista +ja siitä, miten oli kuninkaan ostajia petkutettu, kuinka Panu oli +pappia pilkannut ja taikonut torniolaisen koskeen. Viimeksi oli hän +laulanut: + + --Panu sairahat paranti, + rammat kulkuhun kohotti, + +ja jokaisen tapauksen kerrottuaan kysyi hän toisten miesten puoleen +kääntyen: + + --Sanokaatte, suuret urhot, + va'at miehet, vastatkaatte, + puhunko totta vai valetta? + + --Totta puhut ja pajatat, + totta laulat laadullista, + +vastasivat toverit yhteen ääneen, kaiken tuvan väen heitä säestäessä. + +Mutta vielä oli viimeinen urotyö laulamatta, ja Kuisma jatkoi: + + --Vielä kerron kaiken kumman, + ihmehen oman näkemän: + Panu seisoi paaden päällä, + Rajavaaralla vihainen, + loi on silmät lounahasen, + läntehen käet kohotti, + taikoi templin taivahalle, + ylös pilvihin ylensi. + Kumohon kirosi kirkon, + ilmahan ylösalaisin. + Sanokaatte, suuret urhot, + va'at miehet, vastatkaatte, + puhunko totta vai valetta? + + --Totta puhut ja pajatat, + totta laulat laadullista! + +Hämmästys oli yhtä suuri kuin ihastus. Kummia oli aina Panun retkiltä +kuulunut, mutta ei niin suuria ihmeitä ennen. Se oli tekonen, jolla ei +ollut vertoja vanhimpainkaan Panujen urotöissä. Olihan kuultu, että +sana vaikutti ihmisiin ja eläimiinkin, että sana siirteli kiviä ja repi +puita juuriltaan, eikä kukaan epäillyt sitä, että hyvä tietäjä sai +ilmat ja vedet mielensä mukaan läikähtelemään, mutta sitä ei oltu ennen +kuultu, että isot kirkot olisivat ilmaan nousseet ja siellä kumolleen +keikahtaneet. Jo piti mennä etsimään Väinämöisen laulusta asti, jota +kuu ja aurinko tulivat kuulemaan, tähän tapaukseen vertoja saadakseen. + +--Ei ole semmoista ennen kuultu eikä nähty, uudisti Ilpo miesten +ihmettelyjen vahvistukseksi. Itse näin, kun ensin ilmaantui kuin +kohdalleen ja sitten manauksen kuultuaan kumoon keikahti. + +--Vaan jos silmäsi valehteli? kysyi Jorma. + +--Mitenkä voi kymmenen miehen silmä valehdella? puhalsivat mukana +olleet melkein yhteen ääneen. + +Panu oli väkijoukon häntä ja hänen tekojaan ihmetellessä istunut pöydän +päässä ja alkanut nauttia siihen kannetuita ruokia. Päretuohukset, +jotka roihuten paloivat pöydän ympärillä, valaisivat hänen kasvojaan, +kun muu osa tuvasta jäi puolipimeäksi. Hänen musta ja sileä, saunan +jäljeltä vielä kostea tukkansa, joka hartioille valahti, kiilteli tulen +valossa, hänen partansa sojotti totisena valkeata rintaa vastaan, ja +silmä katsoi suoraan pöytään, ja hän istui, niinkuin eivät olisi nuo +puheet häntä vähääkään liikuttaneet. Tanakkana ja voimakkaana hän istui +ja virkkoi viimein katkaisten kaikki kiitospuheet: + +--Vetäkää ahkioni pirttiin. + +Kun ahkio oli tuotu ja asetettu keskelle lattiaa, käski Panu, yhä +pöydän päässä istuen, avata nuorat, joilla päällysnahka oli siihen +kiinnitetty. + +--Antakaa lipas tänne. + +Hienoa tuohitekoa oleva ja messinkiheloilla koristettu lipas otettiin +esille pulkan perästä, jonka istuimen aluksen se täsmällensä täytti, ja +vietiin Panun eteen pöydälle. Jännittävän hiljaisuuden vallitessa avasi +Panu lippaan. Lipas sisälsi rahat, jotka oli nahkoista saatu, +kallisarvoisimmat ostokset ja Panun markkinatuomiset. Rahoista sai +jokainen heimon mies osansa sen mukaan, miten paljon hänellä oli +nahkoja ollut, niistä kuitenkin pois luettuna uhrivuoren haltijalle +tuleva uhrilahja, jonka Panu otti huostaansa ja heitti pöydällä olevaan +hopeamaljaan. Karin vuoro kun tuli astua esiin osuuttaan +vastaanottamaan, ei hän liikahtanut paikoiltaan ovensuupenkin alta, +johon oli istuutunut, vaan sen sijaan nousi hänen vierestään Jorma ja +sanoi Karin ei tahtovankaan osaansa, vaan jättävän ne taloon Annikin +lunnaiksi, jota hän nyt julkisesti pyytää naisekseen. + +--Mikä tämä nyt on aika naimakaupan hierontaan, vastasi Panu ynseästi. + +--Rahat kun sattuivat saapuville ja heimo koolle. + +--Ei tähän asiaan heimon päätöstä tarvita. + +--Antanet sitten heimoa kysymättä. + +--Ei ole rahoista vielä riittämäänkään. + +--Sanonet, paljonko tahdot, niin vuoden päästä Kari suorittaa. + +--Ei naista velkakaupalla. + +--Jorma menee takuuseen, virkkoi nyt Kari. + +--Jorman takuista ... naurahti Panu pilkallisesti, ja puhe katkesi +siihen. + +Kun rahat oli jaettu, jakoi Panu tuomiset. Emäntä sai kaulasoljen, +Ilpotar rintakoristeen ja muut naapurin naiset minkä pienen kalun +mikin. Kaikille saapuvilla oleville miehille ilman erotusta antoi Panu +piiharkon ja murusen tulikiveä. Sitäpaitsi oli tilattu vaskea heloiksi, +nuolenpäitä y.m. + +Lopuksi otti Panu lippaansa pohjalta hienoon vaatteeseen huolellisesti +käärityn myttysen, joka avattuna näyttäytyi olevan korea helminauha. + +--Tule tänne, Annikki, sanoi hän. + +--Annikille helminauha! huudahdettiin pirtissä, ja kaikki +kurottautuivat katsomaan. + +--Mitäs te minulle tämmöisiä lahjoja, soperti Annikki sekä hyvillään +että hämillään, ymmärtäen yhtä vähän kuin muutkaan, mistä hyvästä häntä +yht'äkkiä tämmöinen onni kohtasi. + +--Ei se ole minulta, vaan voudilta ... vouti pestaa sinut +saunapiiakseen. + +--En huoli voudin pestistä, sanoi Annikki ja tarjosi takaisin lahjat. + +--Pidä, kun olet saanut, tyrkytti Ilpotar. + +--Vaan minä en huoli, siin' on omanne. + +--Ei minun ole lupa takaisin ottaa, sanoi Panu. + +--Niinpä panen tuohon,--ja Annikki aikoi heittää helmet uhrimaljaan. + +--Älä saastuta, orjanainen, haltijan pyhää astiaa! ärjäisi Panu ja +vetäisi maljan syrjään. + +--Luulin voudin kalun kelpaavan ... niinpä pankaa, mihin tahdotte, ja +päättävästi, melkein vihaisesti sysäsi Annikki koristeen kädestään +Panun eteen pöydälle. + +--Pannaan sitten talteen, niin saa itse antaa, kun tulee, virkkoi Panu, +kaksimielisesti hymähtäen orjatytön jälkeen, joka itkua tehden livahti +ulos pirtistä. + +Hetken kuluttua seisoivat Kari ja Annikki saunan seinämällä. Kari oli +aseissa ja pois lähdössä. + +--Älä vielä tee sitä, rukoili Annikki, odota vielä vuosi niinkuin +lupasit. En minä uskalla ... tekee, minkä tahtoo, kun kirkotkin ilmaan +nostaa. + +Kari seisoi synkkiä tuumia hautoen. Mutta eihän hänellä ollut, mihin +paeta tytön kanssa keskellä talvea. Hänen majastaan heidät pian +saavuttaisivat, kun kaikki heimon miehet tietysti olisivat Panun +puolella. Ja häntä itseäänkin jo kammotti Panun salainen voima. + +--Kun vain tietäisin, etteivät lahjoillaan saa sinua lumotuksi? + +--Vaikka heittäisivät helmaani kaikki Ruotsin kuninkaan rikkaudet, niin +en sittenkään. + +Kari veti tytön puoleensa, Annikki kurkottautui käsillään häntä +olkapäihin, ja sanattomina seisoivat he hetken aikaa heikon kuutamon +kuvatessa heidät pitkäksi varjoksi hangelle, jossa tuuli lunta +juoksutteli. Varjo erosi kahdeksi, toinen katosi saunan suojaan, mutta +toinen lähti nopeasti liukumaan jäälle päin. + +Se katosi rantatörmän alle, ilmaantui taas jäälle ja hoippui siellä yhä +himmeten, kunnes kokonaan katosi. + +Tuvassa oli Panu käskenyt väkensä levolle käymään, ilmoitettuaan +miehille, että huomenna oli tähdellisiä asioita keskusteltava, ja pian +olivat soihdut sammutetut ja talo unen hiljaisuuteen vaipunut. + +Ennenkuin itse paneutui levolle, pistäytyi Panu kuitenkin pihalle +kuulostamaan ja katsomaan, olisiko haltijoilla jotakin outoa tekeillä. +Seisoen tuvan nurkalla kuuli hän silloin huuhkaimen uhrivuoren +rinteellä huutavan. Nopeasti palasi hän tupaan takaisin, vetäisi kengät +jalkaansa, otti uhrimaljasta muutamia rahoja ja lähti kiireesti +hiihtämään vuorta kohti ehtiäkseen ennen puolta yötä antamaan +haltijalle omansa ja suositellakseen häntä niihin tärkeihin tuumiin, +joita hän oli alkanut mielessään hautoa. + + + + +XV. + + +Seuraavana aamuna, kun tupa oli puhdistettu ja eine otettu, ajettiin +kaikki nuoret miehet ja naiset tanhualle, ja vanhemmat miehet +vetäytyivät tupaan. Panu istui pöydän päässä, heimon kaksitoista +vanhinta penkeillä sen edessä ja takana, kuusi kummallakin puolella, ja +muu heimo pitkin seiniä. Kesäiseen aikaan pidettiin käräjät ja +kokoukset pyhällä uhrivaaralla, käräjäkivien päällä, mutta talvella +Panulan suuressa tuvassa, johon silloin tunnusmerkiksi asetettiin +kaksitoista pyhältä vuorelta käräjäaituuksen sisästä poimittua pyöreätä +kiveä, yksi kunkin vanhimman eteen. Panun edessä oli kannus eli +taikarumpu, arpavasara ja arpanappulat, jotka hän ennen toimituksen +alkamista, niin kauan kuin naiset tuvassa vielä askaroivat, oli +vaatteella peittänyt. Ilotuli oli sytytetty takkaan, ja luukut oli +suljettu, niin ettei päivä päässyt sisään muualta kuin vähän +lakeisesta. + +Astuttuaan pöydän päähän korotti Panu oikean kätensä kattoa kohti, +jossa se hukkui miesten päiden tasalla lainehtivaan savuun niinkuin +pilveen, painoi toisen poikkiteloin rinnoilleen ja rukoili: + + --Oi, Ukko ylijumala, + tahi taatto taivahinen, + vallan pilvissä pitäjä, + hattaroiden hallitsija, + pidä pilvissä käräjät, + säkehissä neuvot selvät, + laita tuumas tuumiksemme, + aattehesi meille anna, + pannos mieltä miesten päihin, + oikeahan osatamme, + väärä tieto väistäksemme. + +Rukouksen luettuaan virkkoi Panu: + +--Tietänevätkö heimon miehet, mistä neuvo on tänä päivänä pidettävä? +Toiset tietänevät, toiset eivät. Sanonen siis, mitä varten olen teidät +tänne pysähyttänyt. + +--Sano, sano, esitä asia, kuuntelemme, korvamme teroitamme! kuului +kehoittavia ääniä eri haaroilta miesten joukosta, jotka istuivat +totisina lattiaan katsoen, kyynärpäät polvien varassa. + +--Kontojärvellä kävimme, alkoi Panu, ja kuulleet olette, mitä siellä on +tapahtunut ja mitä sieltä tullessa. Menimme markkinoita pitämään ja +hyvät pidimme. Eivät olleet kaupat äijän hyvät, eivät äijän huonotkaan. +Vaan en nyt siitä tahdo puhua, jokainen on saanut osansa ansionsa +mukaan, ja haltijakin on saanut osansa. Tahdon puhua teille, heimoni +miehet, vaarasta, joka meitä uhkaa Karjalan miehiä, jotka isäin +haltijoita vielä palvelemme emmekä tyyten vielä ole vieraisiin jumaliin +taipuneet. + +--Lieneekö vihollinen tienoillemme tulossa ... rauhanhan maassa olevan +luulimme? virkkoi joku ääni. + +--Rauha on maassa, mutta vihollinen kuitenkin veräjällämme väijyy. + +--Väijyy ja on jo kauankin väijynyt, vaikkemme ole häntä vastustella +osanneet, puuttui Ilpo selittämään. + +--Osata olisi pitänyt, jatkoi Panu, jos olisi ollut mieltä miesten +päässä. + +--Ristin-Kiesuksesta puhuu Panu, selitti taas Ilpo. + +--Paljon hän on meille tuhoa tehnyt ja vielä enemmällä uhkaa. Ennenkuin +tänne tuli, olivat kaikki maat ja vedet viljoineen ja aarteineen meidän +heimon hallussa aina Kontojärvelle ja sen toiselle puolelle. Kontokoski +oli Karjalan kansan ja meidän panulaisten paras kalastuspaikka, siellä +lohiapajat meidän, majavavedet meidän. Pois meidät sieltä Kiesuksen +miehet karkoittivat, alkoivat metsämaitamme maahan hakata ja tulella +polttaa, eikä ollut Karjalan miehissä haltijoittensa puolustajia eikä +etujensa valvojia. Siivosti suostuivat jakamaan vieraiden kanssa ja +sovintoa hieromaan. Sai Kiesus huoneen itselleen rakentaa ja sai +Karjalan miehet itseään kumartamaan. Suuttuivat siitä omat haltijat, +nurjeni heidän mielensä, pienensivät viljan saannin sekä maasta että +vedestä. Eikö ole, niinkuin puhun? + +--Niin on, Panu, oikein puhut. Nähtiinpä se Reidan aikana. + +--Kaiken tämän tiedätte, usein on siitä pakinaa ollut. Mutta kuitenkin, +kaikitenkin ... pahempia vielä aikoo, uhkaa karkoittaa meidät +täältäkin. Näin ovat asiat. Uusi on pappi tullut Kontojärvelle, uusi on +tietäjä Kiesuksella, entisiä taitavampi, ja iso on nousemassa hänellä +voima. Ei Kiesus yksinään mitään mahda, se on nähty, jos ei ole +käskyjensä kävijää. Poikaseksi häntä kutsuin, kun en tuntenut. +Sileäturpaiseksi lahnaksi luulin, joka tyyniä vesiä ui, mutta potkiva +onkin lohi, joka kovimmat kosket soutaa, nousee Konnosta Korpiselkään, +ellei patoja rakenneta ja rakenneta korkeita. Karjalan jumalat kirosi, +pyhät taiat kirosi, kirosi minut ja kaikki tietomiehet. + +--Lieneekö tehoa hänen sanoillaan? + +--Ei minuun hänen kironsa pysty eikä muihinkaan miehiin, jotka varansa +pitävät, mutta heikkoja huimata voipi, ja vaimoisiin veriin vaikuttaa, +jos silmätyksi saa. + +--Niin on, kuin Panu puhuu, vahvisti Ilpo. Vaan kun vaaran tiennet, +niin tiennet keinon, millä torjutaan. + +--Tietänen senkin. Näin olen miettinyt: viha vihasta, kirot kirosta, ja +jos sotaan käy, niin sota sodasta. Älköön kukaan tästä lähin antimia +papille kantako, älköön viekö lapsiaan kastettavaksi, niinkuin vanhan +tavan mukaan eräät ovat tehneet, älkööt kukaan käykö kuulemassa häntä +ja kieltäköön sen naisiltaan. Siten hänen tiensä tukkeamme. Se on +mieleni. Sanokaa, onko sama mielenne teidänkin? + +--Sama on mielemme meidänkin, virkkoivat vanhimmat, ja koko muu tupa +yhtyi heihin. + +Silloin kuului Jorman ääni uunin kupeelta, jossa hän istui portaitten +päässä kumarissaan: + +--Saaneeko vanha mies eroavan mielensä virkkaa? + +--Sano, setä, mielesi, kehoitteli Panu. + +--Enhän tiedä, millainen mahtaja lienee Kontolan uusi pappi, lienee +hyvinkin pelättävä, Panuhan sen tiennee. Enkä tiedä, kun en ole hänen +voimaansa kokenut, miten lienee iso haltija Ristin-Kiesus. Toiset +sanovat hyväksi, joka onnea antaa, toiset pahaksi kelleävät. En osaa +häntä pelätä, ei ole haluni hyvitelläkään. Ei minulle mitään mahda. +Ukon tiedän, Tapion tunnen, heitä lepyttelen, heille vähät uhrini +kannan ja Väinön viisauden askeleitani johtaa annan. Niissä suojani +tähän saakka ja niihin vieläkin varaan. Mutta lienee tämä Kiesus samoja +Kiesuksia, joita Väinö väisti, niin on mieleni se, että mitä Väinö +väisti, sitä minäkin. Lienettekö nuorempi polvi väkevämpiä häntä +vastaan astumaan? Kaiketikin voimanne tiennette, ja kovinhan taikojansa +kehuu Panu. Mutta en minä kiroisi kenenkään jumalia, en uskaltaisi +vihoittaa haltijaa, vaikka olisi kuinkakin heikko, saati sitten niin +voimallista kuin Kiesuksen olevan luulen ... ystäväkseni tekisin ja +puoleeni suosittelisin. Tietoni mukaan puhun, puhukoot muut paremmin. + +--Mitenkä sitten menetellä tahtoisit, Jorma, palveltavanko tahtoisit? + +--Parempi palvella kuin riitaa rakentaa, koska häntä kuitenkin +pelkäävän näytte. Minä en pelkää, en rakenna riitaa enkä palvele. +Palvelisitte häntä parhaanne mukaan, suosittelisitte, lepyttäisitte +siksi, kunnes teitä tottelisi ja tietäjän mieltä noutaisi. Mahtaisiko +olla Kiesus kovempi lumota kuin muutkaan vieraat haltijat? Niinhän +tekivät vanhat Panutkin siihen aikaan, kun Kontokosken suvannossa +kalastelivat, ja rauhan antoi miehille, sanotaan kalaonneakin suoneen. + +--Rauhan antoi ja rauhan soi silloin, mutta nyt ovat ajat toiset, nyt +on sotaa uhannut ja sotaa tahtoo. Ennen antoi omiin jumaliimmekin +turvata, nyt niitä kukistaa tahtoo. Ennen hyväksi herkesi, nyt näyttää +hampaitaan kuin peto. + +--Kesyttäkää peto! + +--Emme tiedä hänen taikojansa. Jos Kiesukselle hyväksi herkeämme, pappi +meidät valtaansa saa niinkuin hänetkin. Papilla on hänen taikansa, se +häntä hallita osaa. Ei ole meissä hänen kesyttäjäänsä. + +--Opittaisiin taikansa. Panisit nuoren miehen hänen oppiinsa, se tiedot +ja syntysanat tänne toisi. Lähettäisit Joukon Kiesusta oppimaan, jota +muutenkin tietäjäksi neuvot. + +--Emme tarvitse hänen tietojansa ... ja kun kirosi minut, kiroisi +poikanikin. + +--Ei ole aika silloin toisen sovintoa hieroa, kun toinen aseitaan hioo, +säesti Ilpo. + +--Vaan jos kironsa peruuttaisi, jos pyörtäisi pyhät sanansa? + +--Pyörtäköön hän, vaan minä en pyörrä. + +--Teet, niinkuin tahtonet, minä sanoin mieleni, kun mieliä kysyttiin. + +--Ei tohise tuulena Jormankaan tuumat ... järkeä puhuu Jorma, järkeä +Panu. Ajattelen, että arpaa kysymme, virkkoi Patva-vanhus. + +--Arpa toden tietänevi, vahvistivat muut. + +--Arpaa on kysytty ja arvan mieltä olen ilmoitellut, vaan kun +tahtonette, kysyn kerran kysyttyänikin, sanoi Panu. + +--Kysy arpaa, arpa paras neuvojista, kannus varmin viisahista. + +Panu nousi heti ylös ja ryhtyi arpomista toimeen panemaan. Kun kannusta +kattava vaate oli pois otettu, ilmaantui sen alta pyöreä suuren seulan +kokoinen kapine, joka oli päällystetty hienolla helähtelevällä kalvolla +kuin rumpu. Kalvo oli täynnä kuvia, lepänkuorivedellä maalattuja. Siinä +näkyi aurinko, kuu ja tähdet; haltijat, pyhä uhrivuori, kirkko; metsän +eläviä karhu, susi, ilves, hirvi, lintuja, kaloja; kalajärvi ja koski +ynnä muita kuvioita; näkyi vielä markkinatie, joka oli merkitty +hiihtäjän vetämällä pulkalla, vihan tie, joka oli keihäällä merkitty, +ja sitä poikkiteloin oleva sovinnon tie, joka oli merkitty lehdellä. +Uteliaina kurkottautuivat miehet katsomaan tietäjän suurta kannusta, +joka ainoastaan tärkeimmissä tiloissa otettiin esille. Joka talossa oli +kyllä oma kannuksensa, jolta isäntä kysyi neuvoja pienemmissä, +jokapäiväisissä pulmissa, mutta ne olivat pienempiä ja kuvat niissä +harvalukuisemmat. Eikä ollut kaikkien kannuksissa sitä kulta- ja +hopeahelyjen paljoutta, mikä tässä. Ne olivat toiset kannuksen kehään +kiinnitetyt, toiset sen alla olevaan ristikkoon, kaikki lahjoja niiltä, +joille tämä arpakalu oli apua tai hyviä neuvoja suonut. + +--Lisää puita valkeaan, Jouko! käski Panu, ja kun tuli lieskasi +kirkkaammin takassa, työnsi hän vasemman kätensä kannuksen alle, +tarttui päristimeen, joka oli nahkalla päällystetty kaksihaarainen +vasara, ja kosketti sillä muutamia kertoja rumpukalvoa, joka antoi +kumean äänen samalla, kun helyt kalahtelivat. Ääni ei ollut mieleinen, +oli liian alhainen ja veltto. Sentähden oli kalvoa tulessa +lämmitettävä. Pidettyään kannusta vähän aikaa tulen ääressä, kunnes sen +kalvo hänen mielestään antoi oikean äänen, oli oikeassa vireessä, +lähetti Panu sen kiertämään miehestä mieheen heidänkin koeteltavakseen. + +--Kun kaikkien korvaan saman äänen sanonee, siitä tiedämme Jumalan +äänen olevan. + +--Saman sanoo, minkä sinullekin, kertoivat miehet, kalvos vasaralla +koeteltuaan. + +Sill'aikaa kun kannus kulki miehestä mieheen, pukeutui Panu pöydän +päässä tamineisiin. Päähänsä asetti hän huuhkaimen nahkasta tehdyn +lakin, jonka siivet hartioille valahtivat, ja kiinnitti vasemman +olkapään yli ja oikean kainalon alaitse vyön, jossa riippui +messinkirenkaita, rautaisia nuolenpäitä, käärmeen niveliä, karhun +hampaita ja haukan kynsiä. + +Kun kannus oli saapunut pöydälle takaisin, asetti Panu sen päälle +messingistä valetun, sammakon kuvan näköisen nappulan, tarttui +hyppysillään päristimeen ja loihti: + + --Kysyn Luojalta lupoa, + anon taatolta apua, + tahon taivon haltijalta, + maakamaran katkojalta; + sano arvalle, Jumala, + arpa ilmoita minulle, + miten pulma poistetahan, + kuten kulma kierretähän, + lähde nyt arpa myötäpäivän, + sovun tielle singahtele, + rauhan poikete polulle, + jos sovussa suoritahan, + taikka rauha raketahan,-- + lähe silloin vastapäivän, + jos kiroten kuljetahan, + sodan käyden suoritahan. + +Viimeisiä sanoja sanoessaan napahutti Panu vasaralla kalvoon. Sammakon +muotoinen arpanappula harppasi ympyrän keskestä askeleen ilmaan ja +asettui keskelle vihan tietä. + +--Ei suorita sovussa! huudahtivat miehet, jotka kaikki olivat +kokoontuneet pöydän ympärille. + +Mutta arpaa oli pantava kolme kertaa. Panu siirsi sammakon entiselle +sijalleen ja loihti: + + --Kysyn Luojalta lupoa, + anon taatolta apua, + sano arvalle, Jumala, + arpa ilmoita minulle, + lähde arpa myötäpäivän, + jos sovussa suoritahan, + lähe silloin vastapäivän, + jos kiroten kuljetahan. + +Vasara helähytti kalvoa, kalvo jousesi, ja sammakko istahti keskelle +sovun tietä. + +--Sovussahan suoritahan! riemahti Jorma. + +--Kolmas kerta tosi kerta! + +Panu nosti sammakon pois kalvon päältä, nappaili vasaralla kalvoa +varovasti joka taholta, tunnustellakseen, oliko se yhä vireessä, ja kun +huomasi olevan, sovitteli hän nappulan hyvin huolellisesti paikoilleen +ja loihti ääntään yhä uhkaavammaksi kiihottaen: + + --Sano totta, Luojan merkki, + juttele, Jumalan arpa, + sano arpa syytä myöten, + älä miehen mieltä myöten; + jos arpa toen sanovi, + niin arvo ylennetähän, + ylös arpa nostetahan, + polville pyhän Jumalan! + +Miehet kertoivat yhdestä suusta: + +--Polville pyhän Jumalan!--ja samassa harppasi sammakko pitkän askelen +pudoten vihan tien ja sovun tien risteykseen. + +--Sopuun neuvoo! Suurin osa ruumistaan on sovun tiellä, riensi Jorma +selittämään. + +--Vihaan vaatii, päänsä on vihan polulla! intteli Ilpo. + +Miehet seisoivat katsellen toisiaan epätietoisina siitä, mitä arpa +oikeastaan oli vastannut. + +--Sano, Panu, mielesi ... sinä, panija arvan, arvan mielen parhaiten +ymmärrät. + +Panu mietti vähän aikaa ja virkkoi sitten: + + --Päin vihaan, sopuhun syrjin, + minne pää on päättelevi, + sinne mielikin menevi. + +Eikä sen sanan jälkeen enää ollut ketään, joka olisi epäillyt oikeaksi +Panun panemaa arpaa. Ei ollut muita kuin vanha Jorma, mutta Jorma oli +aina vastaan, ja pois olivat heimon miehet tottuneet panemasta arvoa +hänen sanoihinsa. + +Niin oli siis nyt Panulan neuvottelussa päätetty se, mitä heimon +tietäjä oli pitkät ajat mielessään kantanut, oli päätetty sekä +miesten yhteisen mielen että haltijain pyhän arvan ilmoituksen mukaan, +ettei mitään yhteyttä olisi ylläpidettävä Kontojärven papin kanssa, +vaan vihoin häntä kohdeltava ja vihoin oltava hänen haltijaansa +Ristin-Kiesukseen, joka jo oli paljon tuhoa tuottanut Karjalan vanhalle +tiedolle ja yhä uudella tuholla uhkasi. Tämä päätös olisi kaikkien +miesten voimalla toimeen pantava, ja heimon yhteisiin käräjiin olisivat +haastettavat kaikki, jotka sitä vastaan rikkoisivat, ja tuomittavat, +niinkuin esi-isäin vanha tapa vaatii haltijain vihoittajia +tuomitsemaan. Ja kun Panu sen juhlallisella äänellä julisti, kohottaen +oikean kätensä taivasta kohti ja vasemman poikkiteloin rinnalleen +painaen, vahvistivat miehet hänen sanansa: + +--Niin olkoon kuin Panu oikein sanoo! + +--Älköön ainoastaan siihen tyydyttäkö, lisäsi hän, vaan uhrattakoon yhä +ahkerammin, turvauttakoon taikoihin ja loitsuihin kaikissa tiloissa, +etteivät haltijat tympenemään pääsisi ja vieraan jumalan tietäjä heitä +saisi puoleensa temmatuksi. Uhrattakoon kotohaltijoille kaikista +uutisista ja esikoisista osa suurempi kuin ennen ja kaikesta metsän +riistasta ja veden viljasta parhaat. Ja saapukoot ensi kevännä kaikki +heimon miehet tänne pyhälle vaaralle uhraamaan ja antimiaan haltijalle +kantamaan! + +Unessa oli haltija Panulle ilmaantunut ja uhrien vähyyttä nurkunut. + +Mutta tällä kertaa eivät miehet ilmaisseetkaan mielihyväänsä siitä, +mitä Panu esitti. Uhrit olivat suuri rasitus, ja yhä suurempia uhreja +oli Panu alkanut vaatia, mutta monessa talossa laiminlyötiin kotouhrit +kokonaan tai toimitettiin ne vain näön vuoksi. Varsinkin olivat heimon +suuret kevätuhrit raskaat, jotka Panu oli uuteen voimaansa nostanut ja +joihin hän vaati tuotavaksi eläimiä, nahkoja, kultaa ja hopeata +kymmeneksen kaikesta ansiosta. Eläimet teurastettiin ja syötiin +yhteisessä uhriateriassa, ja mikä teurastamatta jäi, sen otti Panu +haltijain talteen toiseen aikaan säilytettäväksi. Nahkat myytiin, ja +rahat kätki Panu aarteena haltijan aittaan pyhän uhripuun juurelle. + +--Uhrataan, mikä jaksetaan, urahti muuan miehistä. + +--Enempää ei voida kuin on voitu, säesti toinen. + +--Liian paljon vaadit, kun kymmeneksen vaadit. + +--Kymmeneksen vaatii pappikin Kiesukselleen. + +--En usko olevan uhrien paljoudesta, virkkoi Jorma. Ei Ukko uhria kysy, +taivon taatto tuomisia. Ei häntä rahalla osteta eikä rikkaudella. +Rukouksilla lepytti vanha Väinämöinen pilvien pitäjän, niinkuin +virsissä lauletaan, virsillä puoleensa viehätteli. Väinön tavoin +neuvoisin minäkin tekemään, jos neuvojani kysyttäisiin ja kuultaisiin. + +--Ennen muinoin lienevät haltijat sanan mairitteluun tyytyneet, nyt +vaativat lihaa ja verta ja rahaa ja tavaraa. Ei ole Väinön neuvoista +nykyiselle kansalle. Itsekin tietonsa tehottomaksi näki, kun pakeni +pois ja valtansa vastasyntyneelle lapselle jätti, virkkoi Panu. + +--Oikeita tietoja puuttui Väinöltä, vahvisti Ilpo. + +--Olisi Väinö oikea tietäjä ollut, tuhonnut olisi Marjatan pojan. Sanat +oli miehellä hyvät, mutta taiat puuttuivat. Nähtiin se, mihin Väinön +tiedoilla päästiin, Jorman tietäjänä ollessa. Toiset ovat nyt ajat ja +toiset tiedot. Minä puhun niinkuin tietoni käskee, vaan vallassanne +olkoon, tehkää, niin kuin älyätte. Auttakaa itseänne ja tulkaa itse +toimeen haltijainne kera, en pyri auttamaan enkä kykene, jos heidät +vihoitatte. Minä teen niinkuin arpani käskee. + +--Ja minä! vakuutti Ilpo. + +--Tehdään niin kuin Panu käskee. + +Ja toinen toisensa perästä ilmoittivat miehet suostumuksensa Panun +ehdotukseen, että uhreja enennetään ja koetetaan miehissä saapua +ensikeväiseen uhrijuhlaan, josta on tuleva entistään ehompi. Jorma +yksin ei mitään luvannut, nousi ylös, otti sauvansa ja pisti +kanteleensa, joka oli ketun nahkaan kääritty, kainaloonsa ja virkkoi +mennessään: + +--Kun lienette Väinöä viisaammat, ette minunkaan, pahaisen +palvelijansa, neuvoja kuunnelle. Sanon vain niinkuin sanoi kerran Väinö +lähtiessään: + + Annapas ajan kulua, + taas minua tarvitahan, + uuen sammon saattajaksi, + uuen päivän päästäjäksi, + kun ei kuuta, aurinkoa, + eikä ilmaista iloa. + +--Ei siedä Väinöään soimattavan, naurahtelivat miehet hyväntahtoisesti +Jorman jälkeen. + +--Ainahan se sen Väinönsä kanssa. + +--Mitäs hampaattoman houreista, virkkoi Panu. + + + + +XVI. + + +Kun suuret syysmetsästykset olivat lopussa ja nahkat kaupattu +Kontojärven markkinoilla, olivat salon kansan talvitoimet jonkin aikaa +tauoksissa. Ei ollut vielä varsinaisen talvimetsästyksen aika, suurten +otusten ajon aika käsissä. Lumi oli liiaksi pehmeää ja hiihtokeli +huonoa karhun ja hirven ajamiseen. Karhun kaadantaan ei sitäpaitsi +ryhdytty, ennenkuin kuninkaan vouti oli käynyt itselleen pyhittämänsä +karhut ampumassa. + +Talvimetsästystä ja voudin tuloa odotellessa valmistelihe Panu ja +varustelihe. Hän takoi nuolia, jousia ja kirveitä, apunaan Jouko, jota +hän siitä lähtien, kun luuli papin häntä silmänneen, aina piti +läheisyydessään, neuvoen hänelle taikomisen taitoa ja opettaen hänelle +taikoja ja kaikkea muuta tietoaan. Joukosta piti tulla taikuri yhtä +hyvä kuin isästäänkin. Ja häneen piti Panun kaikkien tietojen ja +taitojen keskittymän, ei kenellekään muulle niitä neuvottu, ei ketään +muuta tahtonut Panu opissaan pitää. Paitsi takomataidon salaisuuksia +pääsi Jouko perille siitä, miten kannuksia oli valmistettava ja miten +niitä käytettävä. Vähänhän nuorelta Jouko välistä tuntui tietoja +vastaanottamaan. Mutta oli hän jo monet rummut omin päinsä valmistanut +ja helpommissa asioissa sen avulla haltijain vastauksia tulkinnutkin. + +Tuskin kuluikaan sitä päivää, ettei Panun luona käynyt avun etsijöitä. +Kaikki lähiseudun miehet, jotka suuriin talvimetsästyksiin +valmistautuivat, kävivät Panun pajassa vanhoja aseitaan korjauttamassa, +uusia taottamassa ja niitä kaikkia taiottamassa. Vaarallisemmalle +retkelle ei kukaan lähtenyt ennenkuin sukset, aseet ja koko mies oli +loihduilla, luvuilla ja taioilla varattu kaikkia vihoja vastaan. Ja jos +oli suurempi sairaus ihmisissä tai elukoissa, aina tultiin Panulta apua +hakemaan. Aamusta iltaan oli hän toimessaan. Helpommat taiat toimitti +hän kotisaunassa ja pajassaan, mutta kun oli suuremmat vihat +voitettavana, vaikeampaan tautiin lääkkeet valmistettava ja +pulmallisemmassa asiassa arvalta neuvoa kysyttävä, otti hän suksensa, +poistui illan suussa kotoaan ja hiihti pyhälle vuorelle päin, josta +palasi vasta keskiyön aikoina, kun illalla lähti. Ei kukaan uskaltanut +häntä sinne seurata eikä hänen jälkiään vakoilla. Vuoren alla niemessä +tiettiin vain jossakin metsän peitossa olevan majan, jossa hän +tehoisimmat taikansa teki ja vaikuttavimmat taikakalunsa säilytti. Ei +ollut Joukokaan vielä päässyt tätä salaista paikkaa näkemään; vasta +sitten, kun oli oppinut sen, mitä kotona oli opittavaa, lupasi isä +ottaa hänet sinne, ja sitten oli hän kohta oleva täysi tietäjä, valmis +toimeensa kastettavaksi. + +Voudin tuloaika oli käsissä. Jo oli hän lähettänyt hiihtäjänsä tuomaan +sanaa saapumisestaan, jonka piti tapahtua ensimmäisen täyden kuun +aikana, että nähtäisiin öitäkin metsissä kulkea, jos ilmat silloin +olisivat suotuisat. Ja oli Panu pannut viestit siitä heimon parhaille +metsämiehille, että koirineen ja kaarineen, keihäineen ja kirveineen +saapuisivat karhun ajoon osaa ottamaan. Heimon parhaalle hiihtäjälle ja +urhokkaimmalle metsän kävijälle Karille ei sanaa annettu. Mutta kun +Jorma sen sai kuulla--Panun oma emäntä sen hänen korvaansa kuiskasi ja +pisti mukaan terveisiä Annikilta--päätti hän ensi kerran pyydyksille +hiihtäessään ulottaa matkana Karin majalle saakka. + +Vanha ukko Jorma eleli omia aikojaan omassa salvamassaan metsäsaunassa +vähän matkaa Panulasta, josta oli muuttanut pois, niin pian kuin +veljenpoika oli ottanut siellä isännyyden haltuunsa. Ilta- ja +aamupuhteet hän verkkoja kutoi, ansoja punoi, suksia valmisteli ja +nahkoja muokkasi, eikä kellään ollut verkot niin hienot, ansat niin +näpsät, sukset niin sujakat ja nahkat niin hienot. Päivät hän metsissä +hiihti pyydystellen jäniksiä ja metsäkanoja langoilla ja loukuilla ja +kettuja raudoilla, ja läpi talven oli hänen latunsa auki, kulkien ensin +järven yli, sitten erään lahden pohjasta metsään, upoten ja noudatellen +puron vartta, kunnes vei pienen jyrkkärantaisen metsälammen luo, jossa +oli hänen pyydysmaansa ja jonne eivät muut kunnioituksesta vanhaa +miestä kohtaan käyneet ansojaan virittämään. Vaikka olikin Jorma ukko +useimmassa asiassa toista mieltä kuin heimon johtajat, suosi häntä +hänen sukunsa, sillä oikeat olivat usein ukolla tuumat, aina hän +nuorten iloissa soitteli ja lauloi, opetti muillekin laulujaan ja jakoi +tarvitseville saaliistaan sen, mikä itseltä tähteeksi jäi. + +Oli vielä varhainen aamuyö, kun Jorma majansa ovella asetti sukset +jalkaansa ja valmistautui pyydyksilleen lähtemään ja samalla Karin +majalla käydäkseen. Kontti selässään, kupeellaan jousi ja kädessä sauva +solahutti hän alas tuttua latuaan järven jäälle. Ketterästi nouseskeli +vielä vanhuksen jalka ja säännöllisesti loksahteli suksi ennen tehdyn +ladun kovaan pohjaan. Aamu oli kirkas ja kylmä, ja tähdet leimusivat +taivaalla revontulten kanssa kilvan. Kun mäen antama vauhti loppui ja +sileä jää oli alla, hiljeni hiihtokin, ja verkkaisata kulkua eteni +iäkäs suksimies tarttuen tuumiinsa kiinni, jotka näin aamusta päivin +aina olivat virkeimmillään. + +Paljon olivat tapahtumat ja puheet Panulan neuvottelussa hänen +mielessään viime aikoina askaroineet, mutta enimmän kaikista se, mitä +oli Väinöstä puhuttu. Tahtoi suuttumus siitä välistä sanoiksikin +pukeutua yksinäisiä taipalia hiihtäessä, teki mieli siitä metsän puille +puhella. + +Vähät minä siitä, etteivät minua kuule, haasteli hän hiihtäessään. +Mutta se on paha, kun ei enää korvaa kallisteta Väinönkään viisaudelle, +joka sananparsiin puki ajatuksensa aarteet ja soiton ja laulun opetti. +Mikä mies on Panu hänestä pilkaten puhumaan? Eivät olleet asiat Jorman +mielestä oikein olleet siitä pitäen, kun Panu oli ne ajaakseen ottanut. +Hyvähän saattoi olla kaupanmies ja hyvässä kurissa piti kansaa, mutta +ne sen taiat ja temput, jotka Väinön tietojen rinnalle asetti--julkeata +oli se Jormasta, ja kerran jumalat kostaisivat. Ei nykykansa osaa +jumalien kera seurustella eikä haltijain tahtoa tajua. Luulevat Tapiota +ja Mielikkiä ahneiksi pohatoiksi, jotka ihmisten tavaroita himoitsevat, +kultaa, hopeaa ja herkkuisia uhreja kysyvät. Eivät ne niitä kysy, +kysyvät sitä, miten mieli on herkkä, miten heitä sydämessäsi hyvittelet +ja miten rinnassasi hellänä pitelet--niille näyttäytyvät ja +mielihyvänsä hymähtävät. Eivät kaikille näyttäy, vaikka mitä temppuja +tekisivät ja mitä antimia tahansa eteensä levittäisivät. Sille, joka +osaa oikein katsoa, ilmaantuu haltija siinä, missä et luulekaan. Mutta +ei osaa nykykansa enää haltijata huomata. + +Jorma oli hiihtänyt joen poikki ja läheni rantaa, joka korkeana +metsäisenä rinteenä kohosi hänen edessään muodostuen vähitellen +kaitaiseksi lahdeksi, minkä pohjassa oleva puro vei syvemmälle metsään. + +Haltija on kuin otus metsässä, jatkoi hän mietteitään, saattaa olla +lähellä, saatat kulkea ihan sen ohitse etkä huomaa ennenkuin jo on +pakosalla--voi katsella sinua kuin metso puun mallosta ja säikäyttää +sinua pääsi päältä lentoon lähtiessään; hänen jälkeensä lähdet, mutta +et enää saavuta. + +Mutta mikä siinä on, ettei nykyisen kansan silmä näe haltijata niin +hyvin kuin niitä ennen nähtiin, jolloin heitä joka oksalla istui, +jolloin ne joka aholla iloaan pitivät? kysyi Jorma itseltään, kun latu +vei hongikkoon, jonka katon läpi tähdet tuikkivat. Paljon oli Jorma +sitä miettinyt ... lie siinä syy, että silmä on huiennut metsän väen +aarteita liiaksi tähystellessä. Ei huolita Tapiosta, vaan hänen +tavaroistaan. Tapetaan kaikki, mitä eteen ilmaantuu. Siitä Jumala +työlästyy ja riistansa arkiuttaa. Ei metsän ukko itsekään teurasta +karjastaan enempää kuin tarvitsee. Niin tehtiin ennen, ja niin teki +Jorma vieläkin. Kun oli tarpeekseen saanut, nosti loukkunsa puun oksaan +ja viritti taas, kun tuli puute. Aina sai hän siten, mitä tarvitsi. +Siinä se oli. Mutta oli se siinäkin, että vaikka heimo tietäjänsä Panun +käskemänä suuria uhria suitsutteli, eivät metsämiehet Mielikin mieltä +lepytelleet, niinkuin esi-isäin oli tapana. Eivät puhtoisimpiinsa +pukeuneet, eivät lauluilla lumoilleet, vaan rumilla Lapin taioilla +pettää pyysivät. Mielikki rakastaa sitä, joka metsälle lähtiessään +hienoimman paitansa ja kauneimman kauhtanansa yllensä pukee ja uusimmat +kenkänsä jalkaansa vetää eikä haisevissa vaatteissa hänen siistityissä +huoneissaan värjöttele. Mutta enimmän kaikesta ihastuu salon emäntä +metsämieheen, joka hänen tyttäriensä iloksi virtensä virittää. + +Eikä sitä kertaa hiihtänyt Jorma metsässä, ettei jotakuta vähän +hyräillyt. + + »Mielikki metsän emäntä, + metsän muori muoto kaunis, + lyöte lykkyvaattehisin + antipaitoihin paneite, + sormet kullan sormuksihin, + käet kullan käärehisin, + pää kullan vipalehisin, + tukka kullan suortuvihin, + korvat kullan koltuskoihin, + kaula helmihin hyvihin.» + +--Eihän se minun ääneni enää metsässä kajahda, mutta tarkka on korva +metsän väellä, kyllä kuulevat, kun tahtovat... + + »Tuo'os, metsä, tuonnempata, + etsiös etempätäkin, + saata tälle saarekselle, + tälle kummulle kuleta, + saata poikki salmistakin, + vetele vesien poikki.» + +Aamu alkoi vähitellen kuultaa puiden läpi. Pakkanen oli kiihtynyt, ja +tähdet liekehtivät niinkuin olisivat vilun käsissä hyppineet. Jorma oli +puron vartta noudatellen tullut lammelle, josta puro lähti. Lampi oli +korkeiden harjujen välissä, ja sen rinteet kasvoivat tuuheata +lehtimetsää ja toisin paikoin sakeata näreikköä. Puron niskassa oli +lumen alla patoja, sillä keväisin tulvaveden aikana oli purossa Jorman +paras kalastuspaikka ja lähellä sitä havumaja suuren kuusen alla, johon +hän oli talviteloilleen ripustanut pyydyksiään: vitsamertoja, +ongenvapoja, linnunrihmoja ja loukkujen lukkoja. Aina pistihe Jorma +sitä kautta kulkiessaan ennenkuin edemmä meni, katsomaan, olivatko +kaikki paikoillaan. Ja aina uhrasi hän puunsa alle palasen hopeaa, +toisen vaskea. Ei ollut nyt viimeisestään muuta muutosta tapahtunut, +kuin että jänö oli käynyt puun juurella tepastelemassa ja kettu sen +jälkiä nuuskimassa. Päivä oli valkenemistaan valjennut, ja metsässä +alkoivat sen eläjät liikkeelle lähteä. Palokärki huuteli, oravat +kurahtelivat, ja ylhäällä harjulla kuherteli teiri toverejaan +houkutellen. Jorma nousi suksilleen ja lähti pyydyksiään kokemaan. +Lammen rannalle pajukkoon oli hän laittanut riekkopihan risuista. Kaksi +valkoista kanaa oli käynyt lankaan. Ylempänä rinteellä olivat +jänislangat maahan kaadettujen haapojen ympärillä. Puolikymmentä lankaa +oli Jormalla vireessä, ja kahteen oli käynyt. Mutta kokonainen karja +niitä näytti vielä jäljellä olevan, tantereeksi oli lumi haapojen +ympärillä polkeutunut. Jorma myhäili siinä jänöjen yöllistä +temmellystä, myhähteli hangen pinnalla kelluvia papanoita ja siististi +nakerrettuja haavan oksia, joissa näkyi hampaitten sijat ja milteipä +hennon turpasenkin jälki. Kohta olivat kaikki hipleimmät ja hienoimmat +oksat jyrsityt, uutta elämistä pitää antaa ... ja Jorma kaatoi maahan +muutamia vereksiä haavan vesoja lehdosta. Keskelle aukkoa oli jäänyt +saareke haapoja ja pikku näreitä. Tuuheimman näreen juuressa vilkkuivat +nytkin nuo ruskeat silmät ja mustat korvan päät, jotka siinä olivat +koko talven näkyneet. Se oli suuri, kesy jänis, joka ei koskaan käynyt +pyydykseen, loikkasi aina loukkujen yli ja liisi langat. Milloin +tahansa olisi Jorma saanut sen nuolella makuukseensa kolkatuksi, mutta +ei kolkannut asentojänistä, jolla oli siinä kotonsa; ja hän alkoi +uskoa, että se on haltijan jänis, kun ei pyydykseen mene, saattaa olla +haltija itsekin, jota jos hätyyttää, kaikkoo muille maailmoille ja vie +kaiken riistan mukaan. Ja varovasti, ettei pyhä elävä turhaan +pelästyisi, vetäytyi Jorma viidakkoon ruskeain silmäin häntä seuratessa +ja mustakärkisten korvain hörhällään seistessä. + +Koettuaan pyydyksensä vei Jorma saaliinsa suuren majakuusen alle lammen +rannalle ja ripusti ne puun oksaan niin korkealle kuin yletti. Sen +tehtyään läksi hän Karin mökille hiihtämään. + +Korkean hiekkaharjun selkää hän hiihteli, joka kulki kahden suon +välitse. Pitkät hoikat hongat pyrkivät rinteiden alta aina sen tasalle +kohoamaan. Alempana oli metsä sakeaa, mutta harjun selällä harvempaa, +ja puitten välitse näkyi etäisiä vaaroja. Karin mökki oli siellä +vuoristossa korkeimman vaaran vierteellä, mistä savupatsas ilmaan +suitsusi. + +Ei ollut nuoressa kansassa Jorman mieleisiä miehiä muita kuin Kari. +Kari oli puhdas poika, äitinsä kanssa kahden eleli. Ei kukaan osannut +Jorman mielestä niin laulaa ja soittaa kuin Kari. Kaikki Jorman laulut +oli hän oppinut, ja uusiakin hän sepitteli, niin soinnukkaita, ettei +aina isäin vanhoista virsistä erottaa tiennyt; vanhoillaankin oli niitä +vielä Jormankin pitänyt ruveta oppimaan, niin ne häntä viehättivät. +Puhdas oli poika sekä mieleltään että tavoiltaan ja taisi ja tahtoi +metsolaa miellytellä, niinkuin Kalevan miesten ennen oli tapana. Ei +hänkään taikoihin ja temppuihin luottanut, sanaan uskoi ja sanaa +viljeli ja Väinön tietoa piti tiedoista korkeimpana. Sentähden kantoi +Panu häntä kohtaan kannemieltä eikä Annikkia antanut.... + +Olisi Jorman mielestä ollut Karille parempiakin neitoja kuin tuo +lappalaisrotuinen, joka oli pahainen ja pieni ja liiaksi musta. Oli +Jorma siitä Karille ja hänen äidilleen puhunutkin, mutta siitä pitäen, +kun Kari varmasti mielensä ilmaisi, oli Jorma apuna siinä, missä voi. + +Kun Jorma oli harjun selkää kappaleen hiihtänyt ja maat alkoivat +kohoilla sille vaaralle, missä oli Karin maja, kohahti yht'äkkiä +hiihtäjän edestä iso metso lentoon. Kuulostettuaan, minne se asettui, +lähti Jorma jäljestä hiihtämään. Metso on iso, komea lintu, se olisi +mainio tuomisiksi Karin emännälle, ja ollakseen oikein varma siitä, +ettei metso keksisi häntä ennen kuin hän metson, laskeutui ukko +suksiltaan, heitti pois tuuhean ketunhäntähattunsa ja hiipi +metsästysintoa palaen sinnepäin, minne metso oli lentänyt. Korpi oli +sakeaa, puut korkeita ja tuuheita, ja tiheimpään kuuseen lentää Tapion +kukko, katselee sieltä maurottaa, pää kallellaan ja nokkaansa väliin +hipaisten huomatessaan puitten juurilla paarustelevan vaanijan, joka ei +näe, vaikka hänet nähdään. Liian laiska on lentoon lähtemään raskas +lintu, puun maltoa vain kiertää sitä mukaa kuin toinen puuta kiertää. +Mutta jo on Jorma saanut vihiä linnusta, ei pysäytä kulkuaan, vaan +virittää salaa jousensa, maahan painuu mättään taa ja tähtää, mutta ei +ennätä laukaista, kun suhahtaa ilmassa ja Jorman varma saalis vieraan +nuolen lävistämänä tulla rumistaa puusta alas. + +Eihän ole Jorma kiivas mies eikä kiroisa, mutta kun ei ole vielä ennen +sattunut, että toinen hänen saartamansa riistan viepi, niin jo kiraisee +hän metsään ja kysyy, kuka lempo se siellä hänen lintujaan ampuu. + +Ei kuulu metsästä vastausta, ja Jorma rientää vähän kiireemmin kuin +vanha mies tavallisessa menossa katsoo arvolleen soveltuvaksi +anastamaan otusta, jonka hän pitää omanaan, oli ampuja kuka tahansa. + +--Äläpä vie toisen lintua! kuulee hän tutunomaisen äänen sanovan, ja +kun kääntyy jäljelleen, näkee hän Karin astuvan esiin paksun puun +suojasta. + +Jorma on olevinaan vihainen ja tiuskaisee: + +--Minun on lintu! + +Kari on myöskin olevinaan tiukkana ja vastaa: + +--Sen on lintu, joka linnun ampuu. + +--Sen se on, joka löytää ja saartaa! + +Mutta sitten he molemmat nauramaan ja käteltyään kyselemään, miten +kumman lailla olivat tulleet samaa riistaa ampuneeksi. + +Kari kertoi jo kauan tienneensä suuren metson näillä paikoin telmettään +pitävän, oli kuullut sen soitimen aikana ja kuullut kesällä +kotkottelevan, ja kun viime kerran Panulasta hiihti, niin siinä se oli +taas. Lähti nyt lintuun ja kun harjua hiihtäessään kuuli metsän +rumisevan, niin hiipi kohti. Näki siinä toisenkin vaanivan, ajatteli: +autan vanhaa miestä, jos ei sattuisi osumaan. + +--Kyll' olisin osannut, mutta siin' on lintusi. + +--Ei minun ole. + +--Ei ole minunkaan. Mutta nuoremmakseni pistän konttiini, niin pääsee +vanhus kantamasta. + +Niin oli ystäväin riita ratkaistu, ja yhdessä lähtivät he metsästystään +jatkamaan. + +--Vouti tulee pian karhun ajoon, sanoi Jorma heidän hetken aikaa +hiihdettyään, sanoi niinkuin jotakin asiaa, joka oli vain ohimennen +mieleen juolahtanut. Ja vaikka Kari kohta käsitti, että sitä sanaa se +on Jorma näin pitkän matkan lähtenyt tuomaan, virkkoi hänkin yhtä +välinpitämättömästi: + +--Tulleeko piankin? + +--Täyden kuun aikana, kun lienevät ilmat suotuisat. + +--Sehän on huomenna. + +Ainoastaan hiukan kiireemmin kuin tavallista hiihti Kari uutisen +kuultuaan ja lykkäsi sauvallaan muutamia kertoja voimakkaammin kuin +ehkä olisi ollut tarpeellista. Mutta Jorman tarkka silmä näki ja korva +kuuli, ettei nuoren miehen mieli ollut niin levollinen kuin mitä hän +tahtoi näyttää. Annikin oli vouti tahtonut saunapiiakseen pestata, +niinkuin oli jo niin monen tytön tätä ennen pestannut ja siihen +pilannut, ja yhdessä liitossa näkyi olevan Panu. Orjatyttärillä hän +heimolle etuja osti, eikä kukaan käynyt kurjia puolustamaan. Mutta +Annikilla oli puolustaja. Ei se mies, joka heittäysi karhun kanssa +painisille ja yksin hänen käsistään hiehon ryösti, niinkuin Kari oli +tehnyt, heittäisi omaansa vieraan herran haltuun, vaikka olisi koko +heimo vastassaan. Ei olisi luullut tuossa solakassa varressa olevan +sitä voimaa, mikä siinä oli, eikä tuossa lauhkeassa luonnossa sitä +kiukkua, minkä Jorma oli nähnyt siitä purkautuvan. Auta Ilmari, miten +hän kerran oli suuttunut, kun markkinakansa oli päihtynyttä lappalaista +rääkännyt: aseensa oli hän luotaan nakannut ja hyökännyt miesten +kimppuun nakellen heitä yksillä jalkainsa sijoilla hankeen kymmenkunnan +yhteen menoon, minkä päälleen, minkä pitkälleen--ja se oli Jorman +mielestä jalo teko. + +--Lähdemme lintuun vielä, ehdotti Kari. Kierrämme vaaran ja menemme +toiselta rinteeltä kotiin. + +He lähtevät hiihtämään, mutta muissa mietteissään on Kari, kun päästää +teiriparven toisensa perästä päänsä päältä lentoon lähtemään. + +--Taitavat sinulla olla isommat otukset mielessäsi. Heitämme nämä ja +lähdemme toisten tappoon varusteleimaan, ehdottaa Jorma. + +--Aina ovat valmiina aseeni ja tamineeni, lie otus otettava kuinka +suuri tahansa, vastaa Kari, ja he jatkavat metsästystään iltaan asti. + +Oli jo pimenemässä ilta, kun metsämiehet saapuivat Karin majalle, +kontit täynnä riistaa. Maja oli viettävällä, aukealla rinteeltä ja +tuvan ovelle näkyi koko Korpiselkä ja Uhrivaara ja Panulan kylä +takaisine maineen. Kaikki matkan tekijät, jotka jäätä pitkin Panulaan +samosivat--ja siitä kulki talvitie--voi täältä ylhäältä nähdä. +Asettaessaan suksiaan kotaa vasten pystyyn, sanoi Kari Jormalle: + +--Ei huoli äidille puhua voudin lahjasta Annikille... + +Aina on Jorma tervetullut vieras Karilaan ja aina häntä siellä hyvänä +pidetään. Lämpimin käsin ottaa emäntä hänet vastaan, saunaan vie, +hyväksi kylvettää ja saunasta tultua pöydän päähän istuttaa. Myhäellen +katselee Jorma siinä eteensä katettua ruokapöytää, johon emäntä +kiidättää uunin arinalla hautuvia hutturoppeita toisen toisensa perästä +niin pian kuin entiset tyhjenevät. Mutta kun vieras on veronsa saanut +ja pöytä pyyhitty, istuu emäntä takan viereen karsinanpuolelle +värttinöineen, ja Jorma nostaa kanteleen seinältä eteensä pöydälle ja +sitä virittelee. Kari käy karhukeihäänsä aitasta ja alkaa sitä +lujitella ja kärkeä hijoa. Siinä on vielä terässä ja varressa +kuivanutta verta viimeisen karhun jäljeltä, ja siitä muistuu emännälle +jotakin mieleen. Hän pistäikse ulos ja kun tulee takaisin, heittää hän +ovesta sisään kannannaisensa mytyn, suuren karhun nahkan, joka peittää +puolet pienen pirtin lattiaa. + +On Jorma isojakin nahkoja nähnyt, mutta ei koskaan niin isoa ja komeaa. + +--Olet malttanut myymättä jättää? + +--Tätä nahkaa ei myydä, tämä on nuoren naisen vuoteeksi pyydetty. Ja +siitä emäntä selittämään, millä lailla se oli saatu. + +Monena kesänä oli se näillä mailla maleksinut, välistä kotoahollakin +kellehtinyt, mutta ei koskaan saatu sitä kierretyksi. Luultiin sen jo +niinkuin aina ennenkin ennen lumien tuloa makuilleen menneen, kun viime +talvena Kari näki Panulasta tullessaan karhun jäljet Uhrivuorelta +tulevan ja puhalsihe jälkeen. Monta päivää ajatti, kerran juoksi +Uhrivaarankin poikki, mutta pois hylkäsi Tapio koiransa ja tänne +kuljetti. Kotiahon alle ajaessaan teki Kari sen lupauksen, ettei myy +turkkia, vaan morsiusvuoteeksi pyhittää. Jo alkaa uupua metsolan ukko, +siinä odottaa läähättäen suuren kiven kupeella, ja kun Kari keihäineen +kohti käy, niin suin päin syöksähtää rautaan, niinkuin olisi elämäänsä +kyllästynyt, ja hangelle kellahtaa. + +--Tuoss' on vielä haavan jälki rinnassa. + +--Tapion huomenlahja se on, siksi sitä ei myydä. + +--Hyvä on siinä nuorikon kanssa kelliä. + +--Kun tuon nyt tuoduksi saisi, huokasi Karin emäntä. + +--Anopiksi mielesi tekisi! + +--Olisihan rattoisampi ollakseni, kun Kari metsiä kiertää, ja saisinhan +kerran soudateltavani minäkin. + +--Mutta metsäonnesi sinä menetät, Kari, kussa naisen kotiisi kuljetat. +Kateita ovat sinipiiat, eivät näyttäy, pois kaikottavat edestäsi +riistan ja harakan tiellesi ajavat, laski Jorma leikkiään. + +--Eivät aja sen edestä, joka ei metsäaamuna päivän nousuun vuoteellansa +virune, niin sanoi ennen isä vanha. + +--Ei sillä kuulu väliä olevan, kunhan mies puhtoisena metsään menee ja +viljavirret hyvin helkytellä taitaa. + +--Puhdas on mies tämä Kari ja pulska ja virsikäs verraton. + +--Ei ole Jorman virsille vertojen vetäjää, kehahti Kari puolestaan. + +--Nähnettekö noita sinipiikoja ja metsän väkiä, vaikka aina kehutte? +arveli Karilan emäntä. + +--Monesti on nähty, hyvä emäntä. Olen Tapiotakin vilahdukselta saanut +silmätä. Talvella Tapion parhaiten näkee, kovana pakkasaamuna, kun +päivä vaarojen välistä kiiluu, silloin se suuren kuusen takana seisoo, +ja partaansa sukii... Mielikki syksyllä näytäkse, kun lehtoisen vaaran +rinne koreimmillaan paistaa, punaisena ja keltaisena hohtaa, silloin se +vähän ennen auringon laskua samannäköisissä kirjavissa vaatteissa +vaaran rinteellä istuu. Silloin kun metsään menee, metsä niillä mailla +viljaa vilisee, on kuin kaiken metsän elävät mukanaan kuljettaisi: +oravat kurahtelevat, teeret kukertavat, metso kotkottaa, metsäkana +kokkaa pekkaa panee, ja palokärki huilauttelee. + +--Sinipiiat, Tapion tyttäret, liikkuvat kesäilloin, kun käki vielä +kukkuu ja lahorastas laulaa, virkkoi Kari ... vetten vaiheilla ne näkee +tai luhtain ranteilla metsän rinnassa ... sumuhameisiin pukeutuvat, ja +jos kaukaa laulat toiselta rannalta tai hiljaa kannelta järvellä +soittelet, niin karkeloon käyvät... + +--Muttei niitä joka mies näe, ei näe nykykansa. + +--Mikä lienee siihen syynä, etteivät näe? + +--Eivät katsoa osaa, ei ole silmä siihen teroittunut, ei mieli +haltijoita kohtaan herkistynyt. Ystävinä ennen haltijoita pidettiin, +jotka hyvää soivat, nyt vihamiehinä kohdellaan, joita manataan ja +penätään ja taioilla ja tempuilla vangita ja sitoa koetetaan. + +--Mutta eikö ole tehona taioissakin? + +--Ei tehoa taika muihin kuin tyhmään kansaan, jolla Panu niitä +teetättää. Manaukset ovat tarpeen, aseet pitää olla puhtaat, pyydykset +siistit ja mies hajuton, ja kun sitten metsän väen iloksi laulaa tai +soittaa, niin siinä on taikain taika. Muuta ei tarvita, kun mies muuten +kykenee. Mutta kymmeniä kujeita, satoja sotkuja vaatii nyt Panu ja +niitä opettaa ja on ne kaiken kansan uskoksi ylentänyt. Ei nyt olekaan +ylempää tietoa, ei korkeampaa viisautta muuta. Katsokaahan, mitä +teetättää jäniksen pyytäjällä. Minä kun vien langat metsään, pyyhin +havuilla, poltan pois pirtin hajun enkä paljaalla kädellä koskettele. +Kun olen ne virittänyt, loihdin näin: + + »Minä laitan lankojani, + liitän näitä liinojani, + liitän liinani lumelle, + lasken langat hangen päälle. + Jänön poika kyykelöinen, + juokse noron notkokkeita, + painakkeita painattele, + juoskos kullaisna käkenä, + hopeaisna möykkyränä + vasten minun pyytöäni, + kohen kultalankojani.» + +En sen enempää pakottele enkä pinnistele, annan vallan, menköön, jos +tahtoo, ja useimmiten se menee. Mutta millainen on Panun opettama +taika? No, puhdistaa hänkin käskee pyydykset ja sitten panna tuvan +pohjoisnurkalle, joka on hyvä, mutta sitten kun metsään lähtee, niin +pitää kolmesti vasemmalla kantapäällään painaa ovea lähtiessään ja +sitten kirveellä tehdä tiehen kolme viisikantaa, joiden päällitse +astua. Sitten kun menee pyytäjä näreikköön, niin siellä pitää katkaista +kolme kolmikantaista näreen lehvää ja ne tielle viskata ja niiden +päälle polkea, jotta ne kolmeen askeleeseen tulevat. Sitten hän ottaa +yhden havunlehvän käteensä, ja minkä langan panee polulle, sillä +pyyhkii se sen lankansa ja panee vyönsä alle sen havunlehvän niin +kauaksi kuin toisen saa pannuksi. Sitten kun tulee kotiinsa, niin +heittää aitan taa sen havunlehvän. Kun menee katsomaan lankojaan ja jos +on siellä jänis, niin sen pitää olla vyön alla sen havunlehvän. Sitten +pitää se jänis pyyhkiä myötäkarvaan joka paikasta, ja ennenkuin sitä +liikuttaa, niin pitää painaa lehvä siihen jäniksen tilalle, tyvipuoli +päähän päin ja vasemmalla kantapäällään polkea sitä havunlehvää. Sitten +kun ottaa siitä sen jäniksen, pitää vielä kerran taittaa kolmikantainen +näreen oksa ja panna molempiin korviin ... ja tiesi hänen, mitä kaikkea +sitten vielä täytyy tehdä! + +Ja Jorma nauroi niin makeasti, että vesi silmään kihosi. Mutta sitten +hän suuttui, kun taas muisti, mitä Panu oli sanonut: + +--Ja näitä mielettömyyksiä niitä nyt korotellaan Väinön tietoja ylemmä! +Vaan eivät ole Väinön tietojen veroisia, jolle Ilmatar emo viisautensa +neuvoi ja hän sen meille säilytti. Mutta niitä nyt halveksitaan, +sanotaan: se on sitä joka miehen tietoa, mutta taika se on salaperäistä +ja voimallista, sillä ne henget hallitaan. + +--Kuka hänen tiennee, huokaisi Karin emäntä, paljon on nykyaikana +tietoja, mitkä heistä oikeita lienevät. Kuka hänen tiennee sen +Kiesuksenkaan, paljon on hänelläkin palvelijoita. + +--En tiedä hänestä enkä hänestä kysy ... vieras on minulle ja +muukalainen. Sen vain tiedän, että kun Väinön tavoin haltijoita +palvelee ja pitää hänen tietonsa suurinna tietonaan, ei oikeista +tiedoista puutetta ole. Mutta mitä pajatan samoista asioista joka kerta +käydessäni ... vanhan aatos entisiä latujaan hiihtää. + +--Pajata, taatto, pajata, harvoin käyt, mutta viisaita puhut. Hupainen +on sinua kuullaksemme. + +Puhellessaan oli Jorma kannelta sormiellut ja säveliä juoksetellut. + +--Laulamme, Kari, ei ole viikkoihin taas virsikkäin oltu, virkkoi +Jorma. + +--Laulakaatte! kehoitteli Karin äiti. + +--Laulamme, kun äiti säestänet. + +Pöydän nurkalle asettuivat miehet, liittivät sormensa sormien lomahan +ja kävivät laulamaan, Karin äidin, kantele polvellaan, heitä takan +ääressä säestäessä. + +--Mistä laulamme? kysyi Kari. + +--Laulamme Väinöstä, joka venettä rakenti, vaan ei saanut valmiiksi, +kun kolmea sanaa puuttui. + +Ja he lauloivat Väinöstä, joka lähti sanojansa Tuonelasta hakemaan ja, +kun ei sieltä saanut, upposi Vipusen vatsaan ja sieltä ne toi. Innosta +tutisi Jorman harmaa parta hänen Väinön vaelluksia laulaessaan, ja +riemuiten lopetti hän laulunsa Väinön sanoilla: + + »jo nyt sain sadan sanoja, + tuhansia tutkelmia, + sain sanat salasta ilmi, + julki luottehet lovesta!» + +Mutta kun laulu oli lopussa, muistui hänelle mieleen entiset ajat ja +nykyiset, ja huoaten hän virkkoi: + +--Sieltä hän ne haki, ja sieltä hän ne sai viisauden sanat. Mutta sinne +ne taas katosivat, vainajain kera manalle menivät, eikä ole nuorisossa +nousevassa, kansassa kasvavassa miestä, joka tietojen oikeat ongelmat +uudelleen ilmi toisi. Ei ole eikä taida tulla. Pirstaleina on sanojen +sampo. + +Pitkälle karstalle oli päre pihdissään palanut, uupumus valtasi mielet +ja uupumus miehet, ja levolle laskeutuivat Jorma, Kari ja hänen +äitinsä. Vanhukset nukkuivat pian, mutta Kari valvoi kauan +mietteissään. Eikä hän saanut rauhaa ennenkuin nousi ylös, pistäytyi +pihalle ja tuvan nurkalta kuulosteli. Mutta ei kuulunut jäältä +liikettä, eikä näkynyt Panulasta valkeata--ei ollut vouti siis vielä +saapunut. + + + + +XVII. + + +Seuraavana aamuna varhain herätti Karin äiti miehet kiireesti +ilmoittaen, että oli nähnyt verekset ilveksen jäljet käydessään +lähteellä vettä noutamassa. Nopeasti nakkasi Kari keveimmät +hiihtovaatteensa ylleen, heittäytyi suksilleen ja puhalsi otuksen +perään, jonka jäljet johtivat talosta vuoren rinnettä alaspäin. + +--Jos voudin väen näet jäätä ajavan, pane musta tervassavu tuvan +lakeisesta nousemaan, virkkoi hän lähtiessään äidilleen, ja sen +sanottuaan potkaisi hän menemään. + +Jorma lähti jäljestä hiihtämään kiinnitettyään emännän täyttämän +eväskontin selkäänsä ja sen päälle sidottuaan Karin turkin. + +Verkalleen hiihteli Jorma Karin latua, joka noudatteli ilveksen jälkiä. +Huimaa vauhtia oli Kari mennyt, ja pitkät matkat oli sauvan somman +jälkien välillä. Ei yrittänytkään Jorma häntä saavuttaa, oli vain +tarkoituksena ehtiä siihen, kun Kari otuksen yllätettyään ja +hiihtämästä herettyään tarvitsisi paksumpia vaatteita hiestyneen +ruumiinsa verhoksi. + +Ilveksen jälkiä tarkastellessaan oli Jorma huomaavinaan, että se oli +suuri koirasilves, joka alussa ei ollut kiirettä pitänyt, vaan juosta +jolkutellut omia aikojaan kuutamoisen yön paisteessa. Välistä oli vähän +syrjään poikennut, haavikoita ja ahoja kierrellyt jäniksiä vaanien ja +eräässä paikassa oli ensin maahan kyykistynyt ja siitä kolme pitkää +laukkaa ottanut, mutta pelastunut oli jänis hirvittävän pitkiä +harppauksia tehtyään. Pitkältä olikin ilves juossut, ei ollut vielä +aikeissakaan asettua päiväuntaan ottamaan. Eikä ollut omia aikojaan +kulkenut, joku matkan pää sillä oli varmasti mielessä, koska laski +suoraan ja väistämättä yhtä ilmansuuntaa kohti. Juoksijailves se +nähtävästi oli, kotoisin muualta ja muille maille menossa. Yhä +uteliaammin alkoi Jorma seurata jälkiä, kun hänen omat pyydysmaansa +lähenivät. Jos ei ilves kohta tee äkkimutkaa, niin on se kulkenut +suoraan hänen lammelleen.--Tultuaan sille paikalle, missä hän eilen +Kariin yhtyi, näki hän, ettei ilves ainoastaan ollut juossut entistä +suuntaansa lampea kohti, vaan asettunut vielä hänen omille eilisille +suksen jäljilleen. Jo kiihtyi Jormankin kulku tavallista kiivaampaan +menoon. Kun saapui metsämajalleen, näki hän, että ilves oli juossut sen +editse, ja lammen yli loikattuaan ojentanut suoraan Jorman jänismaalle. +Mutta kun Jorma sinne saapui, pääsi häneltä hiljainen huudahdus, +huudahdus, joka pääsee varovaisimmaltakin metsämieheltä odottamattoman +ilmiön edessä. Ilves oli vienyt haltijan jäniksen, iskenyt sen +makuukseensa ... tuosta oli loikannut kaatuneiden haapojen yli, +laskenut jäniksen maahan, veren juonut ja sitten sen kanssa matkaansa +jatkanut, veripilkkuja lumeen tiputellen. + +Siinä oli Jormalla ongelma, jota hän, hangessa polviaan myöten seisten, +turhaan koetti ratkaista. Jäniksenhän piti olla haltijan jänis, jota ei +ollut uskaltanut tappaa, saattoihan se olla haltija itsekin, jäniksen +turkkiin pistäytynyt. Jos se ei olisi ollut, miten se olisi säilynyt +lankain keskessä koko talven niihin tarttumatta. Mutta jos se oli +haltijan oma tai haltija itse, kuinka oli ilves saanut sen otetuksi, ja +kuinka se ei ollut saanut vaaraa väistetyksi? + +Jorma lähti jälkiä tarkastamaan ja huomasi uudeksi ihmeekseen, että se +ei enää jatkanutkaan suoraan pohjoista kohti, vaan kääntyi itään +Korpijärveä kohti. Ilves oli tullut tähän kuin tietylle kassalleen ja +tästä kääntynyt. Entäpä oli ilveskin haltijan eläin? Entäpä oli jänis +sitä varten siihen varattu ja sentähden pyydyksistä säilynyt? Yhä +mutkaisemmaksi kävi ongelma, mutta siitä oli Jorman hyvä mieli, ettei +ollut jänistä tappanut. + +Mutta jos Kari tappaa ilveksen? Jos hän tietämättä, millainen otus on +edessään, ajaa sitä takaa ja saavuttaa ja tappaa haltijan pyhittämän? +Jos se oli sitä varten pantu pirtin peräitse juoksemaan, jos oli siinä +pahansuovan ansa, sinipiikain kateudesta virittämä tai turma jonkun +tietäjän nostama? Olisiko Panulla sitä voimaa? + +Kiireesti suki Jorma sukset jalkaansa ja lähti lykkimään lylyään Karin +jälkeen, minkä vain jaksoi. + +Vaikeita taipalia oli nyt ilves juossut, kohonnut kallioisille +kukkuloille jyrkimmistä paikoista ja laskeutunut yhtä jyrkistä alas. +Karinkin oli täytynyt ne kiertää ja etsiä matalampia kohtia. +Korpijärven rannalla, joka oli korkeata ja jyrkkää louhikkokalliota ja +jossa kasvoi pitkiä honkia, oli Kari ollut otuksen saavuttamaisillaan. +Suuren kiven päälle se oli nähtävästi ruvennut maata. Kari oli +kiertänyt sen ja suksilta laskettuaan päässyt louhikossa hiipien +ilvestä niin likelle, että sai sitä ammutuksi. Karvat olivat +pölähtäneet, vertakin oli jäänyt, mutta nahkansa oli ilves pelastanut, +juosten jään yli vastapäätä olevalle Uhrivuorelle. + +Haltijan eläin se siis sittenkin oli! Ja siihen oli Kari nyt siis +nuolensa laukaissut! + +Kovin kävi Jorman mieli pahaksi tätä pojan onnettomuutta. + +Tuolta hän tulikin järven poikki, oli nolostuneen ja uupuneen näköinen. + +--Haltijan eläin, jota ajoin, sanoi Kari. Vuoreen juoksi, ja sinne +jätin. + +--Kenen luulet työksi tätä? + +--Pahansuovan työtä. + +--Olisiko Panun? + +Karikin uskoi, että se oli Panun työtä. + +Vaikkeivät kumpainenkaan pitäneet Panun tietoja suuressa arvossa, +uskoivat he kumminkin, että Panu kykeni tämmöisen pahan saamaan aikaan. +Haltijain karjan hätyyttäminen oli pahinta, mitä metsämiehelle saattoi +tapahtua. Se pilasi metsäonnen ja sai muutakin pahaa aikaan. Ei se aina +heti näyttäytynyt, saattoi välistä vuosiakin kulua ennenkuin kosti. +Mutta pahan edellä se varmaan tapahtui. Se olisi kuitenkin Jorman +mielestä pitänyt olla lieventämässä Karin rikosta metsän haltijan +silmissä, ettei hän ollut tiennyt pyhitettyä otusta ajavansa ja että +hän oli jättänyt varman saaliinsa haltijalle, kun sen kerran oli nähnyt +pyhälle vuorelle juoksevan. Vaikkei sitä nyt sentään tiennyt, mille +tuulelle Tapio sattui... + +Mutta siitä olivat nyt kumpainenkin selvillä, että uhri on tarpeen. Se +oli tarpeen aina, kun riista vuoreen meni, saati sitten, kun sitä oli +haavoitettu. + +Oli jo iltapäivä ja aurinko laskemaisillaan. Päivä oli ollut kirkas ja +kylmä. Korkea uhrivaara kohosi siinä jylhänä ja synkkänä ikäänkuin +kulmiaan rypistäen, lehdot valkoiseen huuruun kiedottuina, mutta +havumetsä mustan viheriänä seisten. Korkein huippu oli kallioinen ja +paljas, ja sen keskeltä kohosi yksinäisenä tupsuna tuuhea koivu, +haltijan pyhä puu, rusottaen mailleen menevän auringon valossa. Ei +hiiskaustakaan kuulunut, ei muuta kuin vaaran toisella puolella olevan +kosken kohina, joka tuntui tulevan kuin vuoren sisästä, olevan niinkuin +sen sisässä olevain haltijain hiljaista pidätettyä murinaa. +Kunnioituksen ja hiljaisen pelon tunne povessaan lähestyivät miehet +pyhää tienoota, jossa sanottiin metsän haltijain asuvan ja jossa +Tapiokin maita matkatessaan vieraili. Maan alla louhujen sisässä +luultiin hänen asuntonsa olevan, kolme linnaa, yksi puinen, toinen +luinen, kolmansi kivinen linna, niinkuin runossa laulettiin. + +Tultuaan vuoren juurelle järven rantaan riisuivat miehet aseensa ja +heittivät ne lumelle kolme sauvan pituutta vuoren rajasta. Oli +kielletty aseellisena pyhän vuoren piiriin astumasta. Ei saanut keihään +kärjellä varustettua suksisauvaakaan ottaa mukaansa. + +Tavallisesti tuli uhraajan nousta vuorelle maan puolelta Panulasta +päin, josta oli tarkoin pilkottu tie vaaran huipulle. Uhripappien oli +kuitenkin lupa nousta maihin niemen puoleltakin, ja kun Jorma aikoinaan +oli ollut ylin uhrien toimittaja ja pyhän vuoren korkein kaitsija, +astuivat miehet vuoren piiriin lähimmästä paikasta läheltä niemen +kärkeä. Ei ollut Jorma, sitten kun heitti tietäjän toimen veljensä +pojalle, näiltä paikoin moniin vuosiin vuorta lähestynyt. + +Vuoren alla oli tasaista vesijättörantaa, luhtaniityksi muodostunutta, +jossa kasvoi paikka paikoin sakeata pajukkoa. Rantaa seuratessaan +niemen kärkeen päin, josta oli vähemmän jyrkkä tie vuorelle, yhtyivät +miehet latuun, jonka Jorma heti tunsi Panun laduksi. Se oli äsken +hiihdetty, eikä ollut hiihtäjä siitä kautta vielä palannut. +Taikatoimissaan oli tietäjä täällä nähtävästi liikkeessä. + +Ladulle tultuaan miehet pysähtyivät. Kun tietäjän latuun yhtyi, ei +ollut hyvä lähteä sitä seuraamaan. + +--Olisiko tuossa mitään, jos mentäisiin? arveli Jorma. + +--Minä en häntä pelkää. + +Jorma näki, että Kari oli äkeissään ja että hänessä alkoi nousta uhka, +joka, kun hänen luontonsa pääsi liikkeelle, nousi hiljaa, mutta +varmasti kuin keväinen tulva. + +--Minua hän välistä kammottaa, vaikka onkin veljeni poika. Mutta +minkäpä hän tehnee meille kahdelle miehelle. + +Ja he lähtivät hiihtämään samaan suuntaan kuin Panu oli hiihtänyt, +kuitenkaan hänen latuunsa liittymättä. Kari hiihti edellä, Jorma +jäljestä. Tultuaan niemen kärkeen näkivät he tuuhean kuusikon sisässä +olevan aukon keskessä pienoisen huoneen, jonka nurkkiin oli räystään +kohdalle naulattu karhun pääkallo kuhunkin ja sen alle pienempäin +petoeläinten pääkalloja, kaikilla kidat auki ja hampaat irvellään. +Miehet seisahtuivat metsän rintaan outoa asuntoa katselemaan. + +--Panun taikasauna, kuiskasi Jorma. + +Hetken aikaa he kuulostivat, mutta ei sieltä mitään kuulunut. Savusta +päättäen, jota lakeisesta nousi, oli Panu siellä vast'ikään ollut, +mutta sitten nähtävästi poistunut, koska veres latu vei ylös vuorelle. + +--Lähdemme, virkkoi Jorma. + +Tie oli jyrkkä ja kaitainen, kulkien toinen toistaan suurempien kivien +ja kallionlohkareiden lomitse ja tuuheain, maahan saakka ulottuvien +kuusenoksien alitse. Joskus aikoinaan oli Jorma tästä kautta kulkenut, +mutta olisi tuskin enää osannut, ellei Panun latu olisi ollut +ohjaamassa. Lopulta muuttui latu ahtaaksi poluksi kahden vuorenseinän +välissä, jonne vain vähän taivasta siinti. Miesten täytyi astua alas +suksiltaan ja kantaa niitä käsissään. Noustuaan viimeisen nikaman +olivat he samassa vuoren korkeimmalla kukkulalla, tullen sinne kuin +takatietä linnan torniin. + +Vuoren laki oli tasainen kuin lattia, matalan kivisen aituuksen +ympäröimä. Alempana jyrkänteen rinteellä kasvavien kuusien latvojen +yli, jotka olivat myrskyistä kokoon kähertyneet, näkyi kaikille +haaroille, niin kauas kuin silmä kantoi, synkkää, ruskean viheriää +saloa, kaukaisia vaalean sinertäviä vaaroja ja niiden välissä repaleita +suurista metsäjärvistä. Aituuksen keskessä kasvoi suunnattoman suuri, +tuuhea ja paksu kolmeksi haarautuva ikikoivu, jonka oksille oli +ripusteltu metsällisten nahkoja ja pääkalloja, jousia, viiniä ja +keihäitä, ja koivun juuresta kumpuili kovimmallakin pakkasella sula, +höyryävä, kirkasvetinen lähde, joka vuoren halkeamasta alas valuen +muodosti sen kuin kuohussaan jäätyneeksi koskeksi. + +Jorma ja Kari olivat päänsä paljastaneet ja lähenivät koivua ja +lähdettä, Kari ripustaakseen koivuun jousen, jolla oli ilvestä ampunut, +Jorma vuollakseen lähteeseen lastuja tuluksissaan riippuvasta +hopeatangosta, joka hänellä aina oli metsäretkillä mukanaan sitä +tarvetta varten, että olisi haltijoille uhrattava. + +Mutta kun miehet olivat tulleet niin lähelle puuta, että voivat nähdä +sen ympäri, pysähtyivät he molemmat, jääden hämmästyksissään katsomaan +outoa laitosta, joka oli koivun toiselle puolelle rakennettu. Se oli +kiviselle jalustalle vähän matkaa koivusta asetettu puunhaarukasta +tehty ihmisen muotoinen kuva, jonka pää oli suuri ja pyöreä koivun +pahka, kädet--kaksi puuhun kasvanutta oksaa--väännetyt yhteen pitämään +sitä hopeaista maljaa, johon Panu markkinoilta palattuaan oli miesten +rahauhrit ottanut--silmät, suu ja nenä puuhun leikatut, silmät vielä +kiiltävillä helmillä varustetut ja parta naavasta kyhätty. Hartioillaan +oli kummituksella karhunnahka ja selässä hihnasta riippumassa +arpakannus. Sittenkun Panu oli kuvan paikoilleen asettanut, eivät +olleet Jorma eikä Kari uhrivuorella käyneet. Jorma teki uhrinsa +kalalampensa kuuselle, Kari milloin millekin puulle, minkä metsässä +tapasi ja missä hänestä haltija näytti asuvan. + +Säälin, suuttumuksen ja äitelän mielen ilme kasvoissaan katseli Jorma +hetken aikaa heimonsa jumalaa, kunnes puhkesi sanomaan: + +--Voi sinuas, variksen pelätti, mikä olet! Voi sinuas, narrikansan +kuvatus, minkä tietäjäsi on tehnyt! Sinulleko, puupökkelölle minun +uhrata pitäisi, kymmenykset kaikesta saaliistani kantaa, kun pääni +päällä humisee taivasta tavoittava jumalieni puu ja sen alla kumpuaa +haltijan lähteen silmä. Kari, ripusta uhrisi koivun haltijalle, ja minä +annan kaikki hopeani lähteen haltijalle. + +Ja niin oli tuohtunut Jorma-vanhus, että riipaisi irti koko +hopeatankonsa, josta vain kulloinkin muutamia lastuja uhriksi vuolaisi +ja pudotti sen lähteen pohjalla olevaan kattilaan, ottipa vielä +hopeaisen solkensakin paidan kauluksesta ja uhrasi senkin, loihtien: + + »Tapio talon isäntä, + metsän ukko halliparta, + Mielikki metsän emäntä, + metsän armas antimuori, + tule jo kullat ottamahan, + hopeat valitsemahan, + ota kullat kullastasi, + hopeat hopeistasi, + kullat annan kynsillesi, + kämmenillesi hopeat + Tapion talon hyväksi, + Metsolan ihastukseksi.» + +Kari oli hänkin ottanut uhrikalunsa esiin, kun hänen nenäänsä sattui +veren haju ja hän samassa näki ilveksen riippumassa jumalankuvan +sivulla. + +--Mikäs täällä on? + +Kuvan oikean käden kainalossa riippui ristiin sidotuista takasääristään +suuri komea susi-ilves. + +--Katsohan tätä, sanoi Kari, osoittaen nuolta, joka oli selkään +sattunut ja jonka Jorma heti tunsi Karin nuoleksi. + +--Kenenkäs tämä toinen nuoli?--se oli uponnut rintaan, ammuttuna +alhaalta päin. + +Jorma tarkasteli toista nuolta ja virkkoi sitten: + +--Jos ei liene toisen nuoli niin yhdennäköinen, niin on tämä Panun +jousesta ammuttu. + +Kari ei mitään virkkanut, mutta loi Jormaan katseen, jonka tämä +tulkitsi: + +--Tietäjä itse ampuu otuksia pyhältä vuorelta, mutta muilta hän sen +kaikkien haltijain koston uhalla kieltää. + +Kari oli irtauttanut ilveksen naulasta ja heitti sen selkäänsä. + +--Itsellesikö omistat? + +--En omista itselleni enkä anna Panulle, haltijalle vien omansa. + +--Oikein teet, vakuutti Jorma. Ehkä sillä haltijan sovitat. Muuta uhria +ei sinun enää tarvinne tehdä. + +Mutta taas palasi Jorma kuvan eteen ja puheli, sill'aikaa kun Kari +kiinnitti ilvestä puuhun niin korkealle, kuin yletti: + +--Mikä rähjä ja haltijan pilkka, sinä vinosuu, vääräsääri, kierosilmä! +Sinussako, ihmiskäsin tehdyssä rumassa rakkineessa, muka haltija asuisi +mieluummin kuin omassa kasvattamassaan koivussa, jonka siemenen kylvi +siihen silloin, kun metsät ensi kerran kylvettiin, ja jonka suojassa on +siitä lähtien asunut. Näetkö, kuinka tuo ahneesti kättään ojentaa uhria +anoen kuin kerjäläinen--omansa olet jumala nykyiselle kansalle, joka ei +muusta tiedä kuin voitosta ja saaliista ja semmoisiksi kaltaisikseen +jumalansakin laatii. + +--Iskemme hänet suulleen maahan! sanoi Kari. + +--Paikka on pyhä, virkkoi Jorma vakavasti. Ei saa pyhällä vuorella +tehdä väkivaltaa pedollekaan, vaikka karjaasi olisi kaatanut. +Vastatkoot siitä, mitä tekevät, vastatkoot haltijan kostostakin. + +--Virkammeko heimolle Panun teosta? + +--Emme virka vielä, emme ennen kuin tarvitaan. + +--Mieleeni painan, ehkä piankin tarvitaan. + +Aurinko oli mailleen mennyt, ja etelän ilmoilla nukkui illan rusko +öiseen uneensa kuun alkaessa samalla saloisia maailmoita valaista. +Hopeisena hohti jo sen heleässä valossa tuuhealehväinen, hienorihvainen +haltijan koivu. Vielä kerran kääntyi Jorma päin pyhään puuhun, joka +seisoi siinä suurena ja mahtavana, varjoonsa peittäen käsin tehdyn +jumalankuvan, ojensi molemmat kätensä koivua kohti ja laulahti siinä +keksimänsä sanat: + + »Metsän ukko halliparta, + metsän kultainen kuningas, + nouse koivun konkelolle, + lepän lengolle ylene + laulujani kuulemahan, + onko laulut laaulliset, + onko virret viehkeyiset, + onko mieluiset sanani, + otolliset uhrityöni. + Lepy lehto, kostu koivu, + ällös suuttuko, jumala, + maanpitäjä pillastuko + uhrityöstä uhrimiesten, + typeristä tyhmän kansan, + lepy metsä miehilleni, + lepy näillä leppysillä, + lauhdu näillä lauleluilla.» + +Iltatuuli, suvisilta ilmoilta tullen, kosketti koivua mennessään, ja +ikäänkuin olisi sen haltija unestaan herännyt, karisti se puun oksilta +miesten päälle pilven hienoista huurua. + +--Otolliseksi uhrimme arvelen, sanoi Jorma hyvillä mielin, ja +noudettuaan suksensa solasta, jonne olivat ne tullessaan jättäneet, +lähtivät miehet laskemaan alas vaaran pohjoista rinnettä, josta kaiken +kansan uhritie vei harvan hongikon läpi loivaa rinnettä Panulaa kohti. +Huimaa vauhtia kiisivät sukset alas kannakselle, joka erotti Panulan +talon pyhitetystä alueesta, läpi kannakselle laitetun aidanveräjän, +missä oli kaksi karhun pääkalloa pitkäin riukujen nenässä ja ylös +Panulan pellolle liki pajaa, jossa vasta siinä vauhdistaan pysähtyivät. + +Panu oli jo pihalla ja kysyi heitä huutaen, ketä miehiä olivat ja mistä +tulivat. Tunnettuaan heidät ja kuultuaan heidän uhria tekemästä +tulevan, kysyi hän mielihyvää ilmaisevalla äänellä, mitä olivat +uhranneet. + +--Veimme haltijalle omansa, vastasi Kari.--Ja sen pitempiin puheisiin +puuttumatta sujuttivat miehet suksensa liikkeelle ja käänsivät alas +rantaan, jossa nuottakodan luona erosivat, Kari vielä yötä myöten +kotiinsa hiihtääkseen ja Jorma mennäkseen tupaseensa toisella puolen +lahden. + +Mutta kun Kari oli vähän matkaa viiletellyt Korpijärven sileää pintaa, +kuuli hän tulijain meteliä ja aisakellon isoa ääntä edestään ulapalta. +Vetäytyen lähellä olevan saaren suojaan näki hän kaksi hevosta +vaivalloisesti pyrkivän ummessa hangessa eteenpäin. Arvattuaan heidät +voudin miehiksi yhtyi hän takaapäin heidän seuraansa ja sai kuulla, +että tulijat olivat voudin lähettämiä ummen aukaisijoita ja että vouti +itse saapuisi huomenna iltapäivällä. Sen tiedon saatuaan jätti Kari +kotiinsa menon ja hiihti yöksi Jorman majalle, jonne oli jo muitakin +heimon miehiä saapunut olemaan avullisina kuninkaan voudin huomenna +alkavissa suurissa karhunajoissa. + + + + +XVIII. + + +Seinämät täynnä seisoi suksia Panulan pihalla seuraavana päivänä, ja +tupa oli täynnä odottavia miehiä. Päivän alkaessa laskuilleen painua +ilmoitti tähystäjä voudin olevan näkyvissä järven selällä. Vaahtoisin, +huohottavin hevosin karkuutti korkea herra täyttä laukkaa rannasta +pihaan rappujen eteen. Karhunnahka oli porstuan kynnykselle levitetty +ja toinen tuvan kynnykselle. Pirtin keskilattialla seisoi Panu +komeimpaan juhlapukuunsa puettuna: punaisella päärmettyyn ja +näädännahalla reunustettuun valkoiseen sarkakauhtanaan, voutia +vastaanottamassa. + + --Terve sulle, suuri herra, + terve tänne tultuasi + matalaisehen majahan, + asuntooni ahtahasen! + +Ja isolla kädenliikkeellä hän osoitti voudille hirvennahkalla +päällystetyn peräpenkin istuttavaksi, samalla kun kääntyen miesten +puoleen käski heistä Ilpon, Kuisman ja Joukon käymään tulijalta hänen +tamineitaan riisumaan. + +Vouti antoi ottaa turkin yltään, vedätti peurakkaat jalastaan, heitti +helähtelevän miekkavyönsä penkille, oikoi jäseniään, uhkuili ja +puhkuili ja tyhjensi sitten yhteen henkäykseen höyryävän oluthaarikan, +jonka Panu hänelle tarjosi. Pyyhittyään partansa ja istuttuaan +osoitetulle sijalle pöydän päähän oli hän Panun mielestä valmis +tavantakaisia isännän kuulumiskyselyjä vastaanottamaan. + +--Tiennetkö vereksiä, vierahani? kysyi Panu. Lieneekö rauha maassa, +olleeko elossa kuningas? + +--Elää kuningas ... rauha on maassa, vaikka lempo sen venäläisen +tiennee, milloin rajan yli ryntää. Mutta minnekä sinä, Panu, sieltä +kirkosta hävisit silloin, kun se pappi meitä kumpaakin kirosi? + +--Ka, kiire oli kotiin, miehet odottivat, vastasi Panu, ja kääntääkseen +puheet toisaalle kehoitti hän voutia pöytään käymään, leipää, lihaa +haukkaamaan ja pitämään hyvänään, mitä talon vähät varat tarjota +taisivat. + +Pöytä oli koko päivän katettuna ollut, lihat vartaissa paistuneet, +puuroastiat uunin arinalla lämminneet. Yksin asettui vouti pöydän +päähän aterioimaan Panun itsensä häntä palvellessa. Naiset olivat +kaiken valmiiksi laittaneet, mutta ei yksikään heistä näkyviin tullut, +sillä niin vaati vanha taika, etteivät karhumiehet saa ajopäivänä +eivätkä sen aattonakaan olla naisten kanssa missään tekemisissä. Ei +ollut voudin käydessä ennen tätä tapaa noudatettu, mutta peläten hänen +Annikkia itselleen vaativan ja nähtyään Karin tulleen saapuville, +vaikkei ollut sanaa saanut, oli Panu mahdollista törmäystä välttääkseen +ulottanut voutiinkin heimon vanhan tavan ja lähettänyt voudin pihaan +ajaessa kaikki naisensa Ilpolaan. + +--Miehetkö ne nyt Panulassa naisten töitä tekevätkin? kysyi vouti +viimein, kun oli pahimman nälkänsä sammuttanut. + +Panu selitti, että se oli taika ylen tähdellinen, jota ei saanut kukaan +laimin lyödä: + +--Liekö tuo taika tuommoinen niin tähdellinen. + +--Ka, usko tai älä, armollinen herra, mutta ylen tähdellinen on +naistaika, tuiki on tärkeä ja tehokas. On taikoja, joista ei ole pahaa, +jos ne joskus rikkonetkin, mutta tätä älä riko, älä kosketa ajohon +lähtiessäsi mitään, mikä on naisen käden kautta kulkenut, mesikämmen +tuntee sen heti, ja paha sinut perii. + +--Minkähän tekee? + +--Tekee, armollinen herra, kahtalaisen tempun. Jos on paetakseen, niin +pakenee, ettet nähdä saa, mutta jos on päälle tullakseen, niin töyttää +päälle semmoisella raivolla, ettei mikään edessä kestä. Mitenkäs kävi +viime talvena, kun naisen kädestä illallisen nautit? Siihen olisit ukon +alle jäänyt, jos eivät koirat ja miehet hätään joutuneet? + +--Senkö syyksi luulet? + +--Sen syy se oli! vakuutti Panu, ja kaikki muut miehet siihen hartaasti +yhtyivät. + +--Olkoon sitten... Mutta ovatko nyt saaliit tiedossanne? + +--Tiedossa ovat. + +Vouti kun oli aterioinut ja oluthaarikan eteen kyynärpäät pöytää vasten +asettanut, pani hän miehet kertomaan, missä karhut olivat ja miten +kierretyt, miten olivat jälkensä kulkeneet ja kuinka makuilleen +asettuneet. + +--Ensimmäisen kiersi tämä Jouko pikkupoikain kera. Jänislangoilla +kulkiessaan löysivät jäljen ja sitä seurasivat kuin karjan uraa. +Lähivaaroja otso oli kierrellyt, niinkuin tässä koko kesän kierteli +näyttäytyen ja kuuluutuen milloin millekin; näkivät sen naiset, näkivät +lapset, ja koirat ajaa pölyyttelivät kuin pihajänistä. Näkevät nyt +pojat mesikämmenen suota tarsivan, ilmaa nuuskivan, kavahtaa se tuolla +Kokkokalliolla suureen kelohonkaan ja sieltä maailmaa tähystelee. Pojat +vähän matkan päässä puun suojassa tarkastelevat. Laskeutuu ukko alas +puusta, viheltää pojille kuin olisi koiriaan viheltänyt ja vierii +suolle, pojat perässä. Suolla on heinäsuova kuivan maan laidassa; sen +hajoittaa, sitä penkoo ja pahnustaa ja kiertäiksen kuin koira +käppyrään. Huomenna kun mennään katsomaan, siinä vielä makaa eikä ole +liikkunut koko talvena. + +--Sen otamme sieltä kuin orrelta. + +--Ka, Tapio hänet tiennee. + +--Entä toinen karhu? + +--Toinen on saman suon saarekkeessa, tiheässä näreikössä, helppo oli +sekin kiertää, mutta kolmas on iso ja arka ja vaikea oli saada hänet +asettumaan. Viimein piiloutui luolaansa vuoren rinteeseen. Itse hänet +kiersin, mutta monet taiat tarvittiin ennenkuin tepsivät. + +--Millaisia taikoja teit? + +--Ei ole tapa taioista kertoa, mutta kun et Kontojärven miehille +kertone, miten Panu karhunsa kiehtoo, niin jutellen. Arka kun oli, kun +oli purojen pohjia kulkenut, takaisin jälkiään astellut ja sen +semmoista peliä pitänyt, en umpeen kiertänyt, vaan jätin nenät auki. +Jos aivan umpeen kiersin, niin kohta olisi myyrä metsänhaltija, joka +sitä maan alitse talven pitkän pesään elättää, rientänyt sen korvaan +kuiskaamaan: »Nyt olet kierroksessa, pakene pois!» Mutta vielä olisi +siltäkin taialta liikkeelle lähtenyt, ellen toista tehoisampaa tehnyt. + +--Minkäpähän teit? + +--En suuren suurta, en pienen pientä, paninhan kolme palokärjen päätä +kolmennäköiseen ja kolminkertaiseen villalankaan ja sitä vetelin +perässäni ympäri kierroksen. Palokärki kun on otson lemmikki ja saman +haltijan joukkoon kuuluva kuin hänkin, niin turvelo tietää olevansa +turvassa, kun on palokärki kiertänyt. Oli siinä vielä kolmaskin temppu, +vaan en tiedä, kertonenko. + +--Kerrohan nyt kaikki, soma on temppujasi kuunnella. + +--On sillä temput Panulla! + +--Vielä oli muassani elävän puun pakkulata ja vanha sodassa ollut +miekka. Kun jäljet löysin, käänsin nurin kolme jälkeä ja luin +mesikämmenen synnyn. Sitten sillä miekalla piirsin jäljille kolme +viisikantaa miekan kärkeä maasta nostamatta, sytytin tulen pakkulaan ja +lähdin sen palavan pakkulan kanssa kiertämään. Kun kierros oli valmis, +tein taas viisikannat maahan ja sammutin tulen. Semmoinen oli kolmas +taika, ja paikoillaan on pysynyt, sikeätä unta on kiskonut, eikä ole +mikään häntä häirinnyt. + +--Etkö enää muuta temppua tehnyt? + +--Teinhän vielä, mutta sitä en sano. + +--Sano pois kaikki. + +--Saanenhan sanoa, vaan et siitä minua kiitä ... haltija kuulisi, sanan +veisi, ja huomenna olisi kaiossa karhu. + +--Älä sano sitten. Mutta mistä sinä, Panu, olet nuo tietosi saanut? + +--Ka, haltijat unessa ilmoittavat, toiset tiedot arpa neuvoo. + +Uteliaasti olivat tuvassa istuneet miehet kuunnelleet Panun puhetta, ja +voutikin oli varmasti vakuutettu siitä, ettei karhua käynyt taikoja +tekemättä pyytäminen. Jorma ei nyt huolinut ruveta mieltään +ilmaisemaan, virkkoihan vain vieressään istuvalle miehelle: + +--En tiedä Väinön linnun raatoja kuljetelleen ... luvut luki ja anoi +apua Ukolta... + +Mutta vouti oli matkasta väsynyt ja käski tilaa laittamaan. Yksin +pantiin herra suureen tupaan nukkumaan, muut miehet poistuivat toiseen +pirttiin yötään viettämään. Tarjosi vouti kuitenkin Panulle itselleen +sijan samassa huoneessa. Mutta ei sanonut Panu tänä yönä makuupaikkaa +tarvitsevansa. Varautua täytyi hänen huomiseen karhunajoon, oma ja +miestensä henki turvata aseita tehoisiksi taikomalla. Ase saattoi olla +näöltään uusi ja oivallinen, keihäs vankka varreltaan ja terä purevan +näköinen, nuoli niin menevä, että luulisi itsestään ilmassa lentävän, +eivätkä kuitenkaan mihinkään kelvanneet, varsi katkesi, kärki murtui +eikä haavaa tehnyt, ellei ollut oikeissa mujuissa kasteltu, ja ellei +sen päälle oltu oikeita lukuja luettu. + +--Otahan minunkin aseeni, virkkoi vouti. + +Panu toivotti hyvää yötä ja pehmoisia pahnoja, mutta ovesta käännytti +hänet vouti vielä takaisin. + +--Annoitko Annikille lahjani? + +--Tarjosin, mutta ei kelvannut. + +--Etkö luule hyvällä suostuvan? + +--Kun ei suostune, vienet hänet väkisin. + +--Takaatko miehesi, etteivät vastarintaa tee? + +--Jos sulhonsa tehneekin, et siitä välittää huoli. + +--Sano sulhaselleen, ettei piikaa iäksi pestata. + +--Et huoli olla levoton, vaan antanet asian minun huostaani. + +--Tiedät tahtoni ja toimi sen mukaan. + +--Luottanet minuun.--Mutta sano minulle, mitä pappi mielii? + +--En tiedä, mitä mielinee, viha on välillämme. Valitukset on käymässä +meidän kummankin, hänen piispalle, minun kuninkaalle. Hän siitä, että +minä velhoja suojelen, minä siitä, että minua kirkossa häpäisi. + +--Eikö kuningas ole mahtavampi kuin piispa? + +--Mahtavampi on. + +--Mutta vielä on Moskovan tsaari kuningastakin mahtavampi. Ja hyvä +kuuluu olevan mies, antaa kunkin rauhassa haltijoitaan palvella. + +--Antaahan kuningaskin. + +--Miksei sitten estä Kontojärven koiraa haukkumasta? + +--Eihän hänkään kaikkia koiria. Mutta huoleti ollos, me häneltä suun +salpaamme. + +Vouti heittäysi lattialle tehdylle kaislavuoteelle, Panu otti hänen +keihäänsä ja kirveensä, mutta pyssyä ei ottanut, jolle ei sanonut +mitään taitavansa. + +Toisessa tuvassa odottivat miehet Panua aseineen. Panu keräsi niitä +kainaloonsa ja toisia olalleen viedäkseen ne yöksi pyhälle vuorelle +taikasaunaansa ja siellä ne lukeakseen, loihtiakseen ja taikomalla +tehoisiksi tehdäkseen. + +--Entä Kari? kysyi Panu kaikkien muiden aseet koottuaan. + +--Ei taida tarvita. + +--Entä Jorma-setä? + +--Kun ei tekoaan tehonne, ei taioistakaan terone. + +--Ette minua halveksi, vaan haltijoita. + +--En luule haltijain avun avaimen yhden miehen takana olevan. + +--Vaan el ole kaikista avaimen käyttäjiksi. + + + + +XIX. + + +Otettuaan Joukon mukaansa lähti Panu, aseitaan kantaen, pyhälle +vuorelle päin hiihtämään. Tultuaan sisään pyhästä veräjästä, jonka +pielissä oli karhun kallo kussakin, ei hän lähtenyt vuorelle +kiipeämään, vaan liukui sen sivua pitkin rantaa myöten, noudattaen +entistä suksenjälkeä. Kun oli tultu niin kauaksi talosta, etteivät +tulet sieltä enää näkyneet, kääntyi Panu poikansa puoleen ja alkoi +hänelle puhua ja asioita selittää, niinkuin hänen tapansa oli aina nyt, +kun oli alkanut häntä taikamatkoilla muassaan kuljettaa. + +--Nyt vien sinut paikkaan, missä et ole ennen käynyt, ja neuvon +tietoja, joista et ole ennen oppia saanut. Huomaa tarkkaan, mitä näet, +ja pane visusti mieleesi, mitä kuulet. Taika on yhdellä erällä +opittava, tiedon on mieleen painuminen kuin jalan jäljen tuoreeseen +lumeen: jos monesti kuljet, sotkeutuu, etkä tiedä, mistä on tullut ja +minne mennyt. Älä kysy äläkä puhuttele. Minä tiedän, mitä ajattelet, ja +selitän sen, mikä sinun tarvitsee tietää. + +Äänetönnä hiihtää lipitti poika isänsä jäljessä, joka, vaikka olikin +hänellä raskas kuorma olallaan, pitkissä ponnahduksissa luisutteli +suksiaan tasaisella maalla jyrkän kallion rinnettä. + +--Olet taikoja oppinut, puheli Panu, mutta parhaat ovat oppimatta. +Taioista suurimmat ovat ne, joilla ihmisiä lumotaan, mutta niitä +lähinnä on otsotaiat, sillä otso on tietäjä eläinten joukossa ja monet +haltijat ovat hänellä hallussaan, myyrä häntä talvella elättää ja +hunajaa mehiläispesästä kantaa, palokärki kesällä hänen iloikseen +viheltää ja edellään lentää. Mutta vaikka taikoja koko joukon tunnet, +et tiedä vielä, mikä on taika, ja mikä on sen tarkoitus. Taika sitoo ja +päästää, sulkee ja avaa. Taika on tiirikka, jolla salaa oven +umpilukkoon panet ja jolla sen siitä salaa avaat. Se on kuin pyydys +pahan haltijan polulle pantu, lanka aidan raossa, loukku tiellä, rauta +lumessa jäljen alla. Ennen, kun haltijat hyviä olivat, tottelivat +kolmea sanaa, loihdulla heidät hillitsit. Jorma luulee, ettei vieläkään +muuta tarvita. Mutta sitä pitäen, kun Ristin-Kiesus Karjalaan tuli, +ovat pahat haltijat irti päässeet, jotka ennen Kipuvuoressa vangittuina +olivat taikka kahden puun välissä tuulisella säällä ruikuttivat. Ne +eivät sanasta säikähdä, vaan ne pitää tekotempulla voitettaman. Kuta +kummempi temppu on, sitä vaikeampi on sen sitä välttää, kuta ovelammin +osaat sen tehdä, sitä helpommin se siihen lankee. Ne ovat vainajia +kaikki pahat haltijat. Vainaja kun haltijaksi pääsee, on paha +kiusaamaan, sitä pahempi, kuta läheisempi. Reita on tätä nykyä +vainajista vainolaisin. Joka paikassa se piilee ja väijyy, ole varma +siitä, että otson ajossa huomennakin kantapäillämme hiihtää. Missä +sauvattoman suksen jäljen näet, joka on nietoksien harjoja hiponut, +siitä on hiihtänyt. Jos ei minulla ollut sen tietoja, monta kertaa olin +hukassa. + +--Millä lailla sait Reidan tiedot, isä? kysyi Jouko ponnistellen Panun +perässä, joka hiihti sitä kiivaammin, kuta enemmän puhui. + +--Sen sinulle tänä yönä ilmaisen. Ilmaisen sinulle kerran kaikki +tietoni ja kaikki taikani siirrän. Vielä en sitä tee, et jaksa kaikkea +muistaa. Mutta seuraa nyt tarkoin ja näe, miten otsoa vastaan varaime. + +Panu pysähtyi suunnattoman suuren muurahaiskeon luo, joka oli tuuhean +kuusen ympärille rakennettu. Yhden toisensa perästä pisti hän keihäät +ja nuolet kekoon, keihäät sen juureen ja nuolet huippuun ja käänteli +niitä kuin rautaa ahjossa, kuulumattomia sanoja hymisten. Sen tehtyään +otti hän hopeaisen uhritankonsa tuluslaukusta ynnä sitä varten tehdyn +pienen veitsen, käski Joukon tekemään samoin ja astumaan hänen +askeliinsa, kun hän kekoa kiersi. Kolme kertaa kiersi hän keon +myötä- ja vastapäivään, vuolaisi joka kerralla murusen hopeata kekoon +ja loihti: + + »Ota teräs tenhojasi, + ime muuraisen mujuja, + väkeviä, vihavia + myrkkynesteitä nenähäs. + Kerran raapaisen kärellä, + ihon auki irtautan, + verisuonet puhki pistän,-- + Jo on verissä vihani, + kuolon kalma kalvamassa, + et kuin kerran kellahtanet + hangen päällä hengetönnä.» + +Otettuaan aseen itsekunkin nopealla nykäisyllä pois keosta ja +pistettyään ne hankeen ikäänkuin niitä siinä terästääkseen antoi hän ne +Joukolle ja käski viemään ladulle suksien luo. Itse nyhtäisi hän keolle +jääden vasemmasta pohkeestaan, vasemmasta kainalostaan ja vasemmalta +puolen rintaansa kolme karvaa kustakin ja ripotteli ne uhriksi kekoon. +Sitten taittoi hän oksan kuusesta, ripsui sillä aseiden jäljet umpeen +ja lakaisi lumenkin askelilleen, peräytyessään takaperin suksien luo. + +--Nyt on aseet varattu, omamme ja muiden. Itse olemme vielä varaamatta. +Jätämme aseet tähän ja otamme ne palatessa. Käymme pajanväen avuksemme +ottamaan. Ne otamme sijasta siitä, jota et ole ennen nähnyt, mutta +jonne sinut nyt saatan. Hiihdämme tässä nyt pyhän vuoren rinteelle. +Tämän laella tai tämän ympärillä, mutta paras kaikista, jos tämän +niemen kärjessä, ovat taiat tehtävät. Täällä kaikki haltijat asuvat, +täällä ne ovat lumottavat, lepytettävät ja sidottavat. Täällä ne +parhaiten rukouksia ja taikoja tottelevat. Monet luulevat, että saman +tehon tekee, missä rukoilit, uhrasit tai taikasi toimitit. Saattaahan +joskus muuallakin haltija asua, mutta yhtä hyvin sattuu, että on +poissa. Mutta uhrivuorella hänet aina tapaat. Tänne pitäisi kaiken +kansan uhraamaan saapua, tänne antimensa kantaa. Ei kunkin kotoinen +uhri ole aina tarpeen, ei ole aina hyväkään. Ei tiedä tavallinen mies, +milloin uhri on otollinen, tietäjä yksin sen tietää ja uhraa muiden +edestä. Hän on haltijoihin tottunut ja haltijat häneen. Uhri, olipa +kuinka oivallinen tahansa, ei vaikuta sopimattomalla ajalla: kuusta, +auringosta, tähdistä, tuulista tietää arvata tietäjä ajan oikean. Kun +on aika oikea, ei tarvitse kovinkaan paljon uhrata, saatat vasken +kullasta, tinan hopeasta vuolaista... Mutta nyt olemme perillä. + +Jouko näki tuuhean kuusikon edessään häämöttävän. Sen läpi tungettua +oltiin aukealla, jossa Panun taikamaja seisoi. Vaikka oli mieltään +karaissut, vapisivat vähän hänen sydämyksensä tätä salaperäistä +huonetta lähestyessään, jonka jokaisesta nurkasta petoeläinten +avonaiset luukidat ja silmäkuopat vastaan irvistivät, näyttäen kuutamon +valossa kahta kamalammilta ja suuremmilta. + +--Et heitä huoli pelätä, eivät ne ihmisille mitään mahda. Haltijoita +vastaan ovat siihen asetetut, kuolleet kuolleita peloittamaan. Koko +saunakin on itsestään metsään kuivaneista ja ukonnuolen tappamista +puista tehty. Semmoiseen eivät pysty maan vihat, eivät ilman eivätkä +vedenkään vihat. Se on tehty satoja vuosia seisomaan, ja niin kauan, +kun saanee tulen vihoilta säilyä, ei häviä, vaan pysyy Karjalan +tietojen tukena ja turvana. + +Astuttuaan alas suksiltaan oven edessä ja nostettuaan ne seinää vasten +kahden puolen ovea otti Panu kynnyksen alta lumesta keppiin pistetyn +koiran kallon ja pystytti sen oven alle hankeen. Sitten hän veti pienen +metsäkirveensä huotrastaan, iski sen oven kamanaan ja virkkoi: + + --Anna onni ollakseni, + rauha rakas asuakseni + tässä koissa kultaisessa, + petäjäisessä pesässä, + honkaisessa huonehessa. + +Ovi oli matala ja ahdas, niin että sisäänmenijän täytyi kumartua siitä +kulkiessaan, ja sen kynnys oli korkea kuin riihen kynnys. Sisästä oli +huone puoleksi paja, puoleksi sauna. Katon rajassa oli lauteet ja +kiukaan kupeessa ahjo. Palje, alasin, vasarat, pihdit ja muut pajakalut +olivat kaikki pienoiskokoa kuin leikkikaluja. + +Kun tuli oli viritetty takkaan, näki Jouko tarkemmin katsella +ympärilleen. Seinillä oli nauloissa riippumassa tai rakoihin pistettynä +kaikenlaista tietäjän tavaraa suuret varastot: käärmeennahkoja, +petoeläinten hampaita ja kynsiä, ketunhäntiä, kiviaseita ja joukko +valmiita ja keskentekoisia kannuksia. Kaikkia näitä taikakaluja keräsi +ja valmisti Panu ja möi tarvitseville. + +--Nyt käymme pajan väkeä mukaamme ottamaan, sanoi hän. Metsämies kun +metsään lähtiessään ottaa pajan väen mukaansa, eivät pysty +minkäänmoiset kateet eivätkä lointeet. Seuraa tarkkaan, mitä teen, +kerran näytän, en monesti. + +Jouko näki isänsä veitsen kärjellä kaivavan palkeen pohjaläpän kautta +tomua ja vuolevan hopeata sijaan kolme sirua. Pajapölkyltä alasimen +kannen alta hän otti samalla tavalla raudan kuonaa ja niinikään ahjosta +hormin suun kohdalta, vuollen aina hopeaa sijaan ja joka kerta +loihtien: + + »Tulen tyttö, tuima neito, + nouse huonoa hoitamahan, + voimatonta vaalimahan, + varten vastuksen väkeä, + noidan nuolia kovia; + ettei noidat kyllin saisi, + velhot viljalta vetäisi.» + +--Nyt minä sekoitan nämä tomut ja panen tähän myttyyn ja mytyn +tuluksiini, niin eivät pysty mitkään noitumiset, vaikka olisi kontio +itse haltijan oma. Siinä on sinun osasi. Anna tänne tuluksesi. Näytän +sinulle nyt ja annan omaksesi yhden kutakin tehoavaa taikakalua ... ja +tämän kissannahkakukkaron, jossa ne säilyvät. + +Ja Panu otti esille uuden nahkapussin, johon sitten noukki seinältä +seuraavat esineet ilmoitellen, mihin niitä mitäkin tarvittiin: ukon +taltan ilman vihoja vastaan, hiiren pään maanväen vihoja vastaan, +kiisken kuivuneen evän veden väen vihoja vastaan, sitten vielä kotkan +kynnen, murusen kääpää pyhästä uhripuusta ja lopuksi palasen puuta +kirkon seinästä kirkonväen vihoja vastaan. + +--Nämä on tehoavia kaluja kaikki muut paitsi kirkonväen taika. Ennen +auttoi kirkonseinästä otettu lastupala, ottipa sen mistä paikasta +tahansa, mutta nyt on uusi herra kirkolla, ja pitäisi olla sen oman +paidan lievettä taikka rippiöylätti, ennenkuin sait kirkonväen vihat +torjutuksi. Minä en niitä saa käsiini, mutta sinun ne on hankittava, +kun kerran tietäjäksi tulet. + +Hajamielisesti oli Jouko kuunnellut isänsä selityksiä, huomio +kiintyneenä seinällä oleviin esineihin, joista hän kaikista uteliaimmin +tarkasti nurkassa riippuvaa outoa pukua. Ensin siinä oli naulassa +suippopäinen lakki, joka oli punaisella veralla päärmetty ja josta +riippui monenvärisiä silkkisiä ja samettisia nauhoja. Hatun alla oli +peurannahkainen peski, jonka kauluksesta, hihoista ja kainalojen alta +riippui koristeina helmiä, näkinkenkiä, rahoja ja pieniä tiukusia. +Peskin alla oli pienoinen kolmijalkajakkara, ja kahteen sen jaloista +oli pistetty pukuun kuuluvat peurakkaat. Ne olivat Joukosta tutut +vaatteet, jossakin oli hän ne kauan sitten nähnyt, mutta ei muistanut +missä. + +--Mitä nämä ovat? kysyi hän nostaen kauhtanan lievettä. Mutta samassa +hän hiljaa huudahtaen pudotti sen takaisin ja peräytyi äkisti. Liepeen +alla oli hän nähnyt tuohisen ja tuohisessa ihmisen pääkallon, jonka +irvistelevien ikenien välistä näkyi elävän käärmeen kiemuroita. + +Panu naurahti poikansa säikähdystä, kaivoi kontistaan pullosen, nosti +kauhtanan lievettä ja kaatoi maitoa tuohiseen. Silloin alkoi kiemura +kallon sisässä liikkua, ja pistäen päänsä vasemmasta silmän reiästä +lakki käärme maitoa astiasta suuhunsa. + +--Ei tämä mitään tee, tämä on lumottu. Ei ole oikea käärme, vaan +käärmeeksi muuttunut ihmisen henki. + +--Kenen ihmisen? kysyi Jouko, huulet ja ääni vielä vavisten. + +--Pitänet nyt takanasi, ilmoitan sinulle tiedoistani salaisimman. +Reidan ovat vaatteet, sen on pääkallo, ja sen henki on käärmeeksi +muuttunut. Kun kuolemata teki ja henkensä lähtöään, manasin minä:-- +Henkesi mua palvelkoon!--Sen kuuli vielä ja kirosi:--Käärmeeksi henkeni +maan alle matelemaan ja kantapäähäsi puremaan! Ja sinne meni, henkensä +heitti ja kaikki haltijansa mukanaan vei. Kaiken ikäni olisi minua +vainonnut, ellen ottanut vaatteitaan, joita tietäjänä toimissaan piti, +ja kaivanut kalloaan haudasta ja niitä tänne talteeni tuonut. Mutta +käärmeen kera henkensä kuljeksi. + +--Miten sait sen? + +--Ikävystynytkö lie henki erillään ruumiista harhailemaan, kun käärmeen +nahkaan kätkihe, taikojakin lienee totellut, päivänä muutamana tämän +huoneen kynnyksellä loikoi ja sähisten päätään kohotti. Maidon kotoa +juoksin, houkuttelin, kesyttelin, sain kalloon solahtamaan, ja siinä on +siitä päivin lämpimissä valkeissa villoissa asuntoaan pitänyt entisessä +sijassaan, ja hallussani on minulla Reidan haltijat ja turva kaikkia +Lapin taikoja vastaan, ellen käärmettä tapa ja ellei kukaan muukaan +talossani sitä tee. Kolmella suurella uhrilla sen lupasin ja jos lupaus +rikottanee, katoaa käärme ja Lapin nuolena näkymättömän kaaren päällä +minua ja sukuani väijyy. Muista tarkkaan, ettet käärmettä koskaan tapa, +missä hän sinua vastaan tulleekaan. + +--En tapa. + +--Ettet erehdyksestäkään sitä tekisi ja aina muistaisit, annan Reidan +käärmeen tästä päivästä hoitoosi. Maitoa hänelle tänne kanna. + +Ei uskaltanut Jouko pyytää tästä toimesta päästäkseen, vaikka häntä +kammotti lähestyä sen henkeä, jonka hänen isänsä oli surmannut, +niinkuin puhuttiin. Olisi tehnyt mieli sitä kysyä, vaan ei tohtinut. Ja +outoja ja tukalia olivat hänestä kaikki nämä mutkat ja menot. Siitä +pitäen, kun hänen isänsä häntä taikoihin neuvoi ja tietojensa +salapoluilla kuljetti, seurasi hän häntä kammo käärönä rinnan alla ja +mielessä alituinen ahdistus. Tietäjää tahtoi hänestä isä, mutta ei +tuntenut Jouko kykyä siksi tullakseen eikä voimaa henkiä hallitakseen. +Isä oli sanonut: jos taian opit ja unhotat, itseäsi vastaan se kääntyy. +Päiväkaudet kulki hän alituisessa pelossa, että jotakin tärkeää +unohtaisi, ja unensa yöllä oli täynnä sekavia taikoja ja haltijain +lähettämiä outoja näkyjä. Eikä ollut ketään, jolle huolensa haastaisi, +sillä kielto oli ankara isältä kenellekään niistä mitään puhumasta. +Pyysi hän nyt ulos päästäkseen, kun näki Panun uusien taikain tekoon +valmistauvan. + +--Yövymme tänne, vastasi Panu. Perehdyttävä on sinun haltijoihin ja +haltijain sinuun. Jos sinulle Maahinen unessa ilmaantunee, tietää se, +että sinulle alamaiseksi tarjoutuu. Ellet häntä nähne, kerran kuun +vaiheessa on sinun täällä yö nukuttava, kunnes nähnet. Nouse lauteille, +ummista silmäsi ja nuku. + +Jouko totteli, sydän vapisten. Kauan askaroi hänen isänsä vielä +alhaalla taikoja tehden, loihtuja hymisten ja täytellen taikakaluilla +pienoisia pusseja, samanlaisia kuin se, jonka oli Joukolle antanut. +Mutta Jouko ummisti silmänsä, veti kauhtanansa korvilleen, ettei tulisi +tuhoa, jos näkisi eikä muistaisi, ja siihen nukkui, kun kuuli aikainsa +päästä isänsäkin lauteille nousevan. + +Pimeä oli huone ja tuli takassa sammunut, kun Jouko kiljahtaen ylös +kavahti heräten uneen, jonka oli nähnyt. + +--Haltijanko näit? kysyi hänen isänsä. + +--En nähnyt. + +--Etkö mitään nähnyt? + +--Näin. + +--Mitä näit? + +--Näin papin. + +--Tuliko sisään? + +--Ei, vaan ikkunasta katsoi. + +--Ei uskaltanut, kun koiran kallo ulkona irvisti. + +Mutta paha oli se merkki, että Jouko sinä yönä, jonka taikamajassa ensi +kerran vietti ja jolloin olisi ollut haltijain tuttavuuteen saatettava, +oli papin nähnyt. + + + + +XX. + + +Vasta aamupuoleen yötä vaipuivat karhumiehet Panulan suuressa tuvassa +pitkäkseen lattialle. Yön pitkän, kun tuli takassa roihusi, +istuskelivat he sen ympärillä hilpeätä puhetta pitäen, satuja ja +tarinoita ja metsästysseikkailuja toisilleen kertoen ja karhuvirsiä +laulaen. Mutta ei kukaan karhua nimeltään maininnut, otsoksi, +mesikämmeneksi, metsänkuninkaaksi puhuttelivat. Oluthaarikka kierteli +miehestä mieheen ja palasi tyhjänä ikkunaluukulle, josta naiset ulkona +seisten ja huivit silmillä sen sieppasivat ja kävivät täyttämässä. Kari +väijyi Annikkia nähdäkseen, ja kun luuli hänen kurottavan kätösensä +tuntevansa, livahti ulos. Mutta Annikki juoksi kotaan, sulki oven ja +sieltä nauraen vastaan tenäsi, kun Kari häntä tavatakseen houkutteli. +Ei, ei millään lailla tahtonut hän tuhoa karhumiehelle tuottaa hänen +puheilleen antautuen tappopäivän aattoyönä. Huomenna vasta hän +tuliaisvirsiä laulaessa tulee häntä vastaan karhuveräjällä. + +Nukkuivat miehet tuvassakin viimein. Sikeimpään uneensa olivat juuri +ehtineet vaipua,--kun Panu levähdytti oven selälleen ja isolla äänellä +huutaen romahutti keihässylyyksensä lattiaan. Ken ensimmäiseksi +tietäjän kädestä ehtinee keihäänsä temmata, sen on oikeus ensimmäisenä +karhun kimppuun pesälle käydä. Syntyi siinä ryty, huuto ja survinta, ja +Kuisma oli ennen muita omansa löytänyt. + +Ei vielä ruskottanutkaan päivä, kun kaikki karhumiehet seisoivat +aseineen ja suksineen valmiina soihtujen valaisemalla pihalla. +Etumaisena seisoi vouti, vierellään aseenkantajansa, jolla oli toisella +olalla hänen kiiltelevä keihäänsä, toisella hänen kiväärinsä, ase outo +ja kummallinen, jota eivät Karjalan miehet vielä olleet kukaan +itselleen kyenneet hankkimaan, mutta jota he kunnioituksella ja pelolla +katselivat. + +Ennenkuin liikkeelle lähdettiin, kulki Panu miehestä mieheen, pisti +kullekin käteen pienoisen pussin ja pyyhkäisi keihäiden kärkiä +kouraansa, johon Jouko huomasi kätketyn samoja valkeita villoja, joita +oli nähnyt Reidan pääkallossa käärmeen vuoteena. Mutta Kuismalle pisti +Panu käteen vielä renkailla varustetun kepin, jolla karhu oli pesästään +herätettävä, ellei ilman nousisi. + +Jo antoi Panu voudin viereen asettuen merkin liikkeelle lähtöön, mutta +silloin vaati Jorma miehet vielä pysähtymään ja kuulemaan vanhan Väinön +karhuvirttä, jota laulamatta ei kenenkään pitänyt metsälle lähteä. + +--Tyhjää lallatusta, joka ei mihinkään tehoa, virkkoi Panu. + +--Jo on Panu tarpeelliset taiat tehnyt, ei tässä enää muiden tarvitse, +säesti Ilpo. + +Mutta mistään huolimatta asettui Jorma miesten keskeen ja lauloi +ikivanhat kaikille tunnetut karhunpyytäjän sanat, joihin vähitellen +kaikki muutkin yhtyivät. Näin lauloi hän suurella hartaudella ja +innolla, vaikkakin vapisevalla äänellä: + + --Mieleni minun tekevi, + mieli käydä Metsolassa, + metsän tyttöjen tykönä, + sinipiikojen puheilla. + Lähden miehistä metsälle, + urohista ulkotöille. + ota, metsä, miehiksesi, + urohiksesi, Tapio, + auta onni ottamahan, + metsän kaunis katsomahan. + Mielikki metsän emäntä, + Tellervo Tapion vaimo, + kytke kiinni koiroasi, + rakentele rakkiasi, + kuusamisehen kujahan, + talahasen tammisehen. + Otsonen mesän omena, + mesikämmen källeröinen, + kun kuulet minun tulevan, + miehen aimo astelevan, + kätke kynnet karvoihisi, + hampahat ikenihisi, + ettei koske konsakana, + liikuta lipeänä. + Otsoseni, ainoiseni, + mesikämmen kaunoiseni, + lyöte maata mättähälle, + kaunihille kalliolle, + hongat päällä huojumassa, + kuuset päällä kuulemassa, + siinä otso pyörteleite, + mesikämmen käänteleite, + kuni pyy pesänsä päällä, + hanhi hautomaisillansa! + +--Joko nyt saa lähteä? huusi Panu ivaten. + +--Nyt saa! huusi Jorma vastaan. + +Kylmä oli aamu ja tähdessä taivas. Huuruna kohosi ilmaan miesten henki, +kun he pihalta soihtujen keskestä lähtöön ponnahtivat. + +Jouko oli tien näyttäjänä ensimmäisen karhun kierrokseen. Vaikka +tiedettiin, miten karhu oli kierretty, ja seutu, missä kierros oli, ei +makuu ollut muiden tiedossa kuin Joukon, joka ei ollut sitä kenellekään +ilmaissut. Joukon jäljessä tuli Panu ja vähän matkaa heistä muut +miehet. Kiirettä ei pidetty, lähellä oli saalis, ja vasta päivän +valjetessa sopi sen kimppuun käydä. + +Kun oli järven yli hiihdetty ja sitten erään harjun poikki jo saavuttu +suuren suon laitaan, erosi Jouko muista, lähtien edeltäpäin kierrosta +tarkastamaan. Sieltä palattuaan ilmoitti hän kontion yhäkin paikoillaan +nukkuvan ja sanoi siinä syksyisen kierroksensa olevan, mihin oli nyt +ladun hiihtänyt. Ladulle tultuaan eivät metsästäjät sen sisään +astuneet, ennenkuin olivat Panun kehoituksesta kaikki vaatteensa +havuilla pyyhkineet ja sen tehtyään havut kierroksen sisään heittäneet, +ettei karhu tuvan hajuja vainuten suuttuisi ja intoihinsa yltyisi. + +Aamupuhde jo valkeni ja eri haaroille hajautuivat miehet ollakseen +vastassa, jos karhu ennen pesälle joutumista heräisi ja liikkeelle +lähtisi. Mutta Kuisma läheni keppiään helistellen Joukon kanssa karhun +makuupaikkaa, samalla kun muut miehet karhuvirsiä hiljaa hyristen +kehäänsä pienentivät, tullen askel askeleelta lähemmäksi sekä toisiaan +että makuuta. Heinäpieleksen kupeessa sulanut lumi osoitti kohta +Joukolle ja Kuismalle kontion talvitilan. Mutta ei liikahtanut nukkuja, +vaikka messinkirenkaat kepin päässä helisivät ja vaikka jo Jouko ja +Kuismakin muiden yhä lähenevään lauluun yhtyivät. Ei liikahtanut vielä +sittenkään, kun kaikki metsämiehet kaaressa seisten pesän edessä +kohottivat isoäänisen huudon otusta unestaan nousemaan manaten. Vasta +sitten, kun Kuisma rengaspäisen keppinsä kinoksen läpi pesään syöksi ja +koirat irti laskettuina kohti karkasivat, pölähti karvainen, lumettunut +käärö piilostaan esille kauheasti karjaisten. Samassa tuokiossa iski +Kuisma lähinnä seisten keihäänsä karhun rintaan, mutta lensi sen +ponnessa korkealle ilmaan ja sieltä päälleen hankeen putosi. Samoin +kävi toisen ja kolmannen miehen, jotka karhun kohti harpatessa saivat +häntä keihäällä tavoitetuksi. Mutta kun Panun, Jorman ja voudin keihäät +samassa sydäntä kohti suunnattiin, pysyikin jo ponsi miehen kainalon +alla, ja kyljelleen kaatui karhu raikkaimman verensä hangelle +vuodattaen. + +Helppo saalis oli se miesten mielestä, ja Panun taikain ansioksi tämä +luettiin. + +Ei ollut nyt aikaa käydä kaatunutta suuremmilla tempuilla +kunnioittamaan. Vasta illalla määräsi Panu sen tapahtuvaksi, ehkä +muutkin otukset siihen mennessä oli saatu pyydetyiksi. + +Toisessa päässä samaa suota, pienessä saarekkeessa, tuuhean kuusen alla +oli tietyssä paikassa toisen kierretyn karhun talvimaja. Mutta +ennenkuin metsästäjäin kehä ennätti oikein muodostua ja pesää lähetä, +pölähti karhu ylös ja karkasi voutia kohti. Saatuaan kivääristä kuulan +lanteilleen, josta veri lumelle pirskahti, kääntyi se pois ja pääsi +murtautumaan läpi, vieden vielä selässään nuolen, joka oli Karin +kaaresta singahtanut. + +Koirain seuraamana katosi karhu väen näkyvistä ja tuntui kohoavan +suolta sitä ympäröiville vaaroille. Panu, Kari, Kuisma ja useimmat muut +nuoret miehet syöksyivät heti pakenevata takaa ajamaan, jotavastoin +vouti, Jorma, Ilpo, Jouko ynnä muut jäivät pesälle odottamaan karhun +takaisin tuloa. + +Vinhasti hiihtivät karhun ajajat ehtiäkseen paikalle siihen, kun karhu +koirain eteen ensi kertaa pysähtyen rupeisi vastarintaa tekemään. Pian +jäivät muut Panusta ja Karista jäljelle, mutta eivät nämäkään siihen +joutuneet, kun ensimmäinen rähäkkä koirain kanssa syntyi mäen +kukkulalla olevan korkean kiven päällä. Kun tulivat kisapaikalle, +kiuotti yksi koirista hengetönnä hangella, ja toisten haukku kuului jo +keskeltä alavata metsämaata edeten yhä syvemmälle korven sisään. + +Sanaakaan toisilleen virkkamatta, mutta molemmat tietäen, ettei kontio +näin jaloilleen päästyään tulisi piankaan kääntymään, ponnistivat Panu +ja Kari sen jälkeen vuorotellen kumpikin latua aukaisten. Korpia, +soita, vaarain rinteitä, metsäjärvien ja lampien poikki viiletteli +karhu, poistuen yhä enemmän lähtösijaltaan. + +Päivä oli jo aikoja sitten noussut ja oli aamusta varhaisesta +puolilleen kulunut, kun haukku, joka pitkän aikaa oli vaarojen takana +kuulumattomissa ollut, vihdoinkin alkoi kampeutua takaisin päin. Mutta +kauaitse se yhä miehistä kulki, ja vaikka viimein pistihekin sen suon +laidassa, josta oli lähtenyt, oikaisi se sivu makuusta ja lähti entistä +nopeammin uusille ilmoille etenemään. + +Suon päässä kuulivat ajajat, joita ankara hiihto jo alkoi uuvuttaa, +kuitenkin yht'äkkiä ankaran rähinän varmana merkkinä siitä, että kontio +oli pysähtynyt. Melkein kuin kohona lentäen ponnisti Kari nyt kaikki +voimansa ja pyyhkäisi hatuttomin päin ja avorinnoin Panun ohitse. Panu +kumarsihe hänkin viimeiseen koetukseen, mutta pysähtyi ja heitti +hiihtonsa. Siinä oli paikka, jossa koirat hetkeksi olivat jäljiltä +haihtuneet, ja karhun jäljet esiintyivät selvinä ja tarkkapiirteisinä +sotkemattomassa lumessa. Hypäten suksiltaan asetti hän ne rinnan kuin +lapioksi, työnsi kannat karhun jäljen alle ja käänsi sen takaisin päin, +kääntäen sillä tavalla kolme jälkeä. Sen tehtyään nakkasi hän sukset +maahan, harppasi keihään varassa niiden perään ja kuulosti. + +Tuskin oli Panu saanut taikansa tehdyksi, kun huomasi sen tehonneen. +Karhu oli kääntynyt suon päässä ja tuli nyt sen vastaista rantaa +pesälleen päin. Kun suo oli siltä kohti kapea ja keskellä vielä oli +saareke, missä karhun makuu oli ollut, riensi Panu sen, minkä kerkesi, +saarekkeelle, ollakseen sinne piilouneena karhua vastassa. + +Hän ennätti täyttää tuumansa ja oli juuri päässyt aukean suosalmekkeen +yli kuusen juurelle, kun näki kontion suota myöten tulla huppuroivan +vajoten ja aina ylös hypähtäen syvässä lumessa. Metsämiehiä, jotka +olivat tähän jääneet, ei näkynyt eikä kuulunut; olivat kai kyllästyneet +odottamiseen ja lähteneet jälkeen hekin. Eikä Karikaan, joka jo näkyi +tuolla suon päässä tulevan, ehtisi tänne, ennenkuin saalis ja kunnia jo +olivat Panun. + +Uupuneelta näytti jo karhu, tuon tuostakin se käännähti jäljelleen +koiria kinttukarvoistaan hätistäen ja sitten aina hiljalleen edeten. +Ärtynyt se oli, mörisi ja karjui tullessaan, ja päälle se olisi tuleva, +niin pian kuin miehen edessään näkisi. + +Luontonsa karkaisi Panu, veistään puraisi ja kävi tekemään viimeistä ja +tehoisinta taikaansa. Astuen kolme askelta tulijata vastaan teki hän +vasemmalla kantapäällään kolme viisikantaa lumeen ja manasi: + + »Villa suusi, villa paasi, + villa viisi hammastasi, + villaiset sinun vihasi, + katke kynnet karvoihisi, + hampahat ikenihisi!» + +Ne tehtyään peräytyi Panu yhdeksän askelta ja odotti keihäs tanassa +karhun tuloa, varmana siitä, ettei se viisikantain yli uskaltaisi +tulla. + +Siihen se pysähtyikin koirain taas kinttuja repiessä. Mutta kun samassa +keksi Panun edessään, karkasi se suu selällään häntä kohti. + +Ennätti Panu vielä keihästä karhun rintaa kohti iskiessään kiljaista +sen syntysanat: »Hiien honka, älä mieheen koske!», jotka hän yksin koko +heimossaan tunsi, kun karhu vikkelällä liikkeellä keihään kärjen väisti +ja saaden varren kämmeniensä väliin rutaisi sen poikki kuin kortteen. +Suulleen suistui Panu samassa lumeen, tunsi raskaan kämmenen pohkeensa +päälle putoavan, toisen olkapäästä puristavan ja luuli jo viimeisen +hetkensä tulleen. + +Kun hän huumauksestaan heräsi, näki hän karhun selällään hangessa +keihäs rinnassa ja sukset ristissä selän päällä ja vähän matkaa siitä +kaatuneen puun päällä Karin istumassa. + +Jo oli karhu kohottanut kämmenensä Panun pään päällä, kun Kari +huudoillaan sai sen huomion itseensä käännetyksi. Kahdelle jalalle +kohoten oli se vastarintaan asettunut. Tarkkaan oli Kari tähdännyt, +suoraan sydämeen rautansa upottanut, ja siihen oli metsän kuningas +ensin istualleen lyykistynyt ja siitä kyljelleen kaatunut. + +Panua Kari siitä kohta tunnustelemaan, vaan ei ollut vahinkoa tullut. +Mutta mielessään hymähti Kari taiotuille aseille ja karhun vihoja +vastaan varatulle miehelle, joka olisi saanut henkensä heittää, ellei +taikomaton keihäs ja varaumaton mies olisi apuun ehtinyt. Myhähti vielä +omaa onneaankin, joka oli antanut hänen päästä Panua pelastamaan, +tietäen vanhan tavan olevan, että joka kuoleman kynsistä toisen +pelastaa, hän saa vaatia kaiken, mikä on toisen voimassa antaa. Ehkä +nyt jo Annikin lunnaiksi riistäisi? + +--Tuliko mitään? kysyi Kari, kun näki Panun istualleen nousevan. + +--Ei mitään ... hyvähän tuo, että viimeinkin kaatui ... olisi +minultakin siihen jäänyt, jos ei kenkäni kärki irtonaisen puun juureen +tarttunut. + +--Keihääsi katkesi. + +--Vielä minulla kirves varana ... vaan missä lienevät muut miehet? + +--Tuolta tulevan kuuluvat. + +Suon rannasta kohoavan vaaran rinteeltä kuului huutoa, isoja ääniä, +kiihkeätä puhelua, pauketta ja rusketta, kun miehet korentoon pantua +karhua kiskoivat alas jyrkästä louhikosta. + +Se oli kolmas kaadettu karhu. Vouti kun oli kyllästynyt odottamaan +miehiä toisen karhun ajosta, oli vaatinut käymään uuden kimppuun. Sen +tiettiin makaavan luolassa vaaran rinteellä. Luolan suulle asettuen oli +vouti ampunut sinne sisään. Suoliin oli sattunut, ja kiljuen oli karhu +luolan sisästä syössyt kaataen voudin alleen. Muut miehet hölmäytyivät, +mutta Jorma riensi esiin ja sai vielä vanhoillaankin tanakkana seisten +karhua keihäänsä kärjellä pidätetyksi, kunnes vouti ja muut miehet +apuun ennättäen keihäillään tekivät karhusta lopun. Eikä malttanut +Jorma olla kehahtamatta, kun Karilta kuuli, miten Panun oli käynyt. + +--Eivätpä siinä nyt taiotut aseet tehonneetkaan. + +Eikä ollut siihen Panulla mitään sanomista. + +Mutta alas hinattiin nyt suolle saalis ja vietiin samaan paikkaan, +missä toinenkin kontio lumella loikoi. Ei ollut matka pitkä +ensimmäisenkään karhun luo, ja ennen yön tulos olivat kaikki kolme +samassa paikassa suuren kuusen alla, johon nuotio tehtiin ja asetuttiin +yötä viettämään, sillä niin vaati vanha tapa ja kunnioitus metsän +kuningasta kohtaan, etteivät kaatajat ennen kaadettuja taloon menisi. +Lähetettiin vain Jouko kotiin hiihtämään ja sieltä hevosia ja rekiä +noutamaan. + +Kohta kun tulet oli tehty ja hiestyneet miehet vaatteensa kuivanneet ja +mukana tuoduista konteista aterian nauttineet, ryhtyivät he +karhunkaatotemppuja tekemään. Kunkin karhun selkään heitettiin sukset +ristiin. Sitten kierrettiin näre kunkin turvan ympäri ja näreiden +silmukkain läpi pujotettiin ja kuuseen kiinnitettiin arvokkaimman +metsämiehen, voudin, vyö. Kari, Jorma ja Kuisma taittoivat sujuvia +pajun vitsoja, kiinnittivät niihin kuhunkin messinkirenkaan ja kävivät +niillä kukin karhuaan turkkiin huitomaan, sill'aikaa kun toiset +keihäisiinsä tarttuivat ja kääntäen ne kolme kertaa karhun kuonoa kohti +lauloivat: + + »Ole kiitetty, Jumala, + ylistetty Luoja yksin, + kun annoit otson omaksi, + salon kullan saalihiksi. + Otsoseni ainoiseni, + mesikämmen kaunoiseni, + älä suutu suottakana, + en minä sinua kaannut, + itse vierit vempeleitä, + hairahit havun selältä, + puhki puiset kaatiosi, + halki haljakan havuisen.» + +Vielä oli huuliparta leikkaamatta. Se oli kaatajan leikattava ympäri +turvan ja hattuunsa kiinnitettävä. Ensimmäisen karhun kaatajina kun +olivat kaikki yhdessä olleet, annettiin kunnia Kuismalle, joka oli +ensimmäiseksi keihäänsä ojentanut. Toisen karhun kaatamiskunnia +tunnustettiin Jormalle, joka oli estänyt karhun pakenemasta. Kolmas oli +Karin. + +--Olihan siinä Panukin osallisena, pistätteli Jorma. + +--Karin oli kaatama, virkkoi yhä vähän häpeissään Panu. + +Mutta nyt tahtoi vouti, joka havuisella vuoteella tulen ääressä loikoi +ja hyvillä mielin siinä jäseniään oikoili, tietää, miksi piti karhua +rengasvitsoilla hutkittaman ja miksi ei saanut naisia nähdä ennen +metsään menoa. + +--Sen tietänet, sanoi Jorma, että taikoja ovat ne, joita minäkin +taioiksi tunnustan ... vanhaan tarinaan perustuvat ja isäin perintönä +kulkevat. + +--Kerro, Jorma, voudille tarina ... kerro yön kuluksi, illan iloksi. + +--Ka, kertonen, kun kuunnellette. Tämä on tarina: Oli kerran kolme +veljeä, joilla oli vain yksi ainoa sisar. Mutta veljet vihasivat +sisartaan ja niin pahoin pitelivät, että täytyi tytön erämaahan paeta, +pois kotoaan korpeen painua. Kulki päivän, kulki toisen, niin jopa +päivänä kolmantena kontion pesähän yhtyi. Uupuneena paneutui tyttö +siihen levähtämään. Tuli kontio pesälleen, otti tytön vaimokseen, ja +sai tyttö kontiolle pojan. Kului aikaa vähäisen, pirahteli pikkuruisen, +niin jo kasvoi poika mieheksi, ja isä vanheni. Sanoi isä eräänä päivänä +vaimolleen:--»En jaksa elää minä, vanhuus vaivaa, ikä uuvuttaa. Lähden +ensi vitilumella liikkeelle, kierrän soita, kierrän maita, jotta +veljesi jälkeni löytäisivät ja minulle surman antaisivat.» Kielteli +vaimo, vaan el totellut, teki niinkuin oli luvannut, ja lähti +liikkeelle vitilumen langettua. Vieri soita, vieri maita ja viimein +pesällensä takaisin päätyi. Pian löysivät vaimon veljet jäljen ja otson +pesään kiersivät. Silloin sanoo otso vaimolleen:--»Kiinnitä otsaani +tämä messinkirengas, että poikani minut muista karhuista tuntisi eikä +tappaisi minua, jos vastahani tulemaan sattuisi.» Vaimo teki, niinkuin +kontio käski, mutta aina itki katkerasti. Satoi siitä paksun lumen, +niin jo kuulee kontio vaimonsa veljien häntä tappamaan tulevan. Kysyy +vaimoltaan:--»Kuka sinulle ilkein veljistäsi?»--»Kaksi vanhinta +ilkeämpiä kuin nuorin», vastaa vaimo. Kun veljet tulevat pesälle, +hyökkää otso ulos, puree pahasti vanhinta veljeä ja peräytyy takaisin +pesäänsä. Hyökkää kohta taas toisen kerran ulos ja puree keskimmäistä +veljeä yhtä pahasti. Mutta kolmatta kertaa ulos lähtiessään ottaa otso +vaimonsa syliinsä ja kantaa hänet ulos pesästä asettaen hänet vähän +matkan päähän kannon nenään istumaan. Mutta kun ei uskalla vaimo katsoa +kontion kuolemaa, niin peittää silmänsä esiliinallaan. Ja siitä on +tullut tapa, ettei nainen saa katsoa otsoa ja otson tappajia. + +--Entä vitsat? kysyi vouti. + +--Ka, kun veljekset olivat otson tappaneet ja nahkan nylkeneet ja lihat +panneet kattilaan kiehumaan, niin jo tulee otson oma poika metsältä, +missä oli ollut sill'aikaa, kun hänen isänsä tapettiin. Veljekset +kaikki kertomaan tappaneensa kummallisen elukan, jolla oli +messinkirengas otsassa. Poika siitä sanomaan, että isäni tapoitte ja +vaatimaan osaansa lihoista. Eivät suostu veljekset antamaan. Mutta +silloin poika uhkaamaan, että jollette osaani anna, eloon isäni +herätän.--»Mitenkäpähän tapetun henkiin herättänet?» ivaavat veljet. +Ottaa poika hienon vitsaksen, solmeaa sen messinkirenkaaseen ja alkaa +sillä otson nahkaa piestä loihtien: + + »Nouse, luojani, lovesta, + tekijäni tainnoksista, + ylös ilmoille, isäni!» + +Silloin alkaa liha kattilassa keikkua ja kiehua, niinkuin tuossa +paikassa pois hypätäkseen. Jo tulee veljille hätä käteen, ja kiireen +kautta he pojalle osaansa antamaan. Siitä on tullut tapa, että +metsämiehet kohta, kun otso on kaadettu, alkavat sitä hutkia vitsoilla, +joihin on messinkirengas solmittu. Ja sen pituinen oli se vanhain +tarina, jota nuoretkin aina mielessään pitäkööt! + +Niin puhui Jorma, miesten tuttua tarinata uteliain korvin kuunnellessa. +Ja vielä monta muutakin karhutarinaa kerrottiin roihuavien nuotioiden +ympärillä pitkän talvisen yön kuluksi, niinkuin oli tapana tehdä, kun +saaliit olivat korjuussa hyvät ja miesten mieli siitä iloisena +keikahteli. + + + + +XXI. + + +Monin tempoin ja juhlallisin menoin valmistautuvat metsämiehet aamun +sarastaessa saaliitaan kotiin kuljettamaan. Kun reet ja hevoset ovat +saapuneet ja karhu kuhunkin niistä nostettu, lähtee jono liikkeelle +Jorman laulaessa ja toisten säestäessä vanhaa karhuvirttä, jonka hän +sanan muuttamatta sanoo olevan Väinön itsensä sepittämän. + + --Lähe nyt tästä, kuin lähetkin, + tästä pienestä pesästä, + alle kuulun kurkihirren, + alle kaunihin katoksen. + Siell' on aitta ammoin tehty + hopeaisille jaloille, + kultaisille patsahille. + +Vouti istuu keskimmäisessä reessä, kahareisin karhun selässä, muut +miehet hiihtävät edessä ja takana ja kummallakin kupeella karhuvirsiä +laulaen. Mutta kaikista eillimmäisenä hiihtää Kari, paras sankari +näissä karhunajoissa, ja lyöpi tuon tuostakin pilkkoja puihin merkiksi +tiestä, jota metsän kuninkaat kulkivat. + +Jo saapuu saattoväki Korpijärven rannalle, ja tuolla kohoo pyhä +uhrivuori ja sen juurella Panula, josta nousevan auringon punaamat +savupatsaat verkalleen kiemurtelevat ylös tyyneen ilmaan. Yli järven +siitä ajavat Panulan rantaan, mutta ennenkuin pihaan nousevat, +pysähtyvät nuottakodan luo, kahden jäälle pystytetyn kuusen väliin. +Mustanaan seisoo kansaa Panulan pihalla karhumiehiä odottamassa. Eroo +sieltä ryhmä naisia, Annikki etunenässä, kaikki parhaimpiinsa +pukeutuneina, ja lähtevät rantaan. Lähestyessään laulavat naiset +Annikin esilaulajana ollen: + + --Jopa on kulta kulkemassa, + hopea vaeltamassa, + rahan armas astumassa. + Mesiänkö metsä antoi, + ilveksen salon isäntä, + koska laulaen tulette, + hyreksien hiihtelette? + +Kari on astunut askeleen tulijoita kohden ja vastaa laululla: + + --Sanomiksi on saukko saatu, + virsiksi jumalan vilja, + sillä laulaen tulemme, + hyreksien hiihtelemme. + Eikä saukko ollekans, + eikä saukko eikä ilves, + itse on kuulu kulkemassa, + salon auvo astumassa, + mies vanha vaeltamassa, + verkanuttu vierimässä. + Kun lie suotu vierahamme, + ovet auki paiskatkaatte. + +Annikki vastaa: + + --Terve, otso, tultuasi, + mesikämmen käytyäsi + näille pestyille pihoille, + kaunoisille kartanoille. + +Kari: + + --Minne vienen vierahani, + kulettanen kultaseni, + tokko laittanen latohon, + pannen pahnahuonehesen? + +Annikki: + + --Tuonne vienet vierahamme, + kulettanet kultasemme, + alle kuulun kurkihirren, + alle kaunihin katoksen. + Siell' on syömät suoritettu, + juomaneuvot jou'utettu, + kaikki sillat siivottuna, + lakaistuna lattiaiset. + +Sen laulettuaan heittävät naiset esiliinansa silmilleen, asettuvat +kahden puolen tietä ja antavat karhusaattueen välistään kulkea, +liittyen sitten jälkijoukkona miesten perään. + +Mutta vouti, joka on reestään naisia tähystellyt ja Annikilla, +hentovartisella, silmiään ilahuttanut, nostaa huntua hänen kasvoiltaan +ja virkkaa hänelle vetisesti silmää iskien: + +--Joko on tyttöseni minulle saunan lämmittänyt? + +Ei osaa Annikki hätäyksissään muuta kuin huudahtaa hiukan, mutta Kari, +joka on eillimmäisen reen seville hypännyt metsän suuria vieraita +pihaan ajaakseen, heläyttää hevosta selkään, ja vouti retkahtaa +selälleen rekeen jalkapohjat edellä pihaan tullen. + +Kiroo vouti ja toraa mielessään, mutta kun ei tahdo riitaa rakentaa, +yhtyy muiden nauruun. + +Tuvan eteen ajetaan reet, ja siitä karhut miesvoimalla sisään +kannetaan, kotona olleiden heitä laululla yhä tervehtiessä. + +Kehänä seisovat kaikki karvaisten kontioiden ympärillä, miehet +etupuolella tupaa, naiset karsinassa peitot silmillä, sillä eivät saa +he avosilmin karhuun katsoa eivätkä häneen koskea, ennenkuin pää on +pyhälle vuorelle viety ja karsikko sinne vainajille tehty. Mutta +liedellä kiehuu jo pata, ja Ilpo odottaa kapusta kädessä. + +Ottaa Panu veitsen, jonka ensimmäisen karhun sydämen kohdalle upottaa +ja verta laskiessaan laulaa: + + --Ei ole veitsi minun tekemä + eikä toisten kumppanien. + Virossa on veitsi tehty, + saatu Saksan kaupungista. + +Veren laskettuaan ottaa Panu vispilän ja pirskoittaa sillä ensin +itseään ja sitten muita ja käy sen tehtyään käpälää nylkemään, joka +ensiksi on pataan pantava, ja laulaa: + + --Älä, otso, tuosta huoli, + äläkä pane pahaksi, + jos tulevi turkin tunti, + karvojen katsanto-aika, + Ei tuhota turkkiasi, + karvojasi ei katsota, + herjojen hetalehiksi, + vaivaisien vaattehiksi. + +Niin tehdään joka karhulle, ja vasta sitten käyvät muut miehet +nylkemiseen käsiksi. Luuta ei rikota, jännettä ei katkaista, jota +kaikkea Panu suurella huolella ja tarkkuudella valvoo ja ottaa omaan +haltuunsa nenän, silmät, turvan, kielen, kallon ja hampaat, jotka +kaikki on uhriksi pyhälle vuorelle vietävä. + +Mutta sill'aikaa, kun karhuja tuvassa nyljetään, istuu toisessa tuvassa +vouti, viinaansa nauttii ja niitä maistamaan muutkin miehet toisesta +tuvasta huudattaa. + +Punoittavat herran posket, ja isoon ääneen hän porisee, mutta tuon +tuostakin haettaa hän Panun ja kysyy, eikö sauna jo ole hänen +kylpeäksensä valmis. + +--Kohta on valmis, vakuuttelee Panu. + +--Joko olet käskenyt Annikin olkia viemään ... sano, että pehmoiset +vuoteet laittaa, kuiskaa hän. + +--Ethän naisten kanssa saunaan, jos huomenna vielä karhun ajoon? Kaksi +on kierrettyä vielä kaatamatta. + +--Minä viisi karhuistasi! + +--Ensin kontion kylkeä maistamme, metsämiehen aterian, miesten +valmistaman, nautimme ... taika on tehoisa semmoinen, houkuttelee Panu. + +--Enkä huoli tyhmistä taioistasi, kun eivät itseäsikään auta. Kohta +tahdon Annikin kanssa saunaan! + +--Et saa Annikkia saunaan, virkkaa Panu päättävästi. + +--Enkö saa? ärjähtää vouti, alkaen kiivastua. + +--Turmelet tytön. + +--Ja minä en kysy lupaa sinulta, otan hänet vaikka tukasta vetäen. + +Mutta Panu seisoi rauhallisena tuvan ovella ja sysäsi hänet tyynellä +liikkeellä luotaan, kun vouti näkyi aikovan päälle käydä. + +--Olet kovin kiivasta miestä, selvitämme asian tyynesti. Istumme tähän +lavitsalle ja haastamme niin, ettei koko heimo kuule. + +Vouti totteli väkinäisesti. + +--Mikset anna tyttöä, vaikka lupasit? + +--Karin on tyttö, ja hän on siitä jo suuret lunnaat maksanut. + +--Minun ovat lunnaani suuremmat. + +--Henkeni Kari pelasti eilen. + +--Välipuheemme oli markkinoilla selvä. Kun et puheissasi pysyne, en +pysy minäkään. Ellet minulle tyttöä toimittane, tiedä, että verosi +lisään ja tarkkaan otan entisetkin. Etkä saa ainoatakaan oravaa +kaupaksi kuninkaalle. Katso, miten siitä suoriunet. Paneta hevoseni +valjaisiin! + +--Mitäs maksanet tytöstä, jos saat? + +--En enempää kuin olet jo saanut. + +--En ota heimoni miesten vihoja päälleni sen vertaisesta. Mutta kun +kymmeneksi vuodeksi kuninkaan verot lahjoittanet, kun kuninkaan +metsästäjäksi minut miehineni ottanet ja luvannet torjuakseni tältä +puolen Rajavuoren kaikki, jotka tänne erän ajoon muista heimoista +työntynevät... + +--Ylen suuri hinta mokomasta... + +Mutta Panu huomasi, että vouti vielä on taipuva. + +--En ole häntä tarjoillut. + +--Viitenä vuotena verosi omasta aitastani maksan. + +--Otatkos kuninkaan metsästäjäksi ja annatko omine aseineni torjua +vieraat? + +Vouti mietti hetkisen, käveli edestakaisin lattialla, pysähtyi, kuuli +naisten toisessa tuvassa helein äänin ilakoivan, Annikki lauloi ja muut +tytöt säestivät. Siellä oli piirikarkelo jo karhujen ympärillä +käymässä. + +--Siitä hinnasta saat iki-omaksesi! + +--Olkoon menneeksi! + +--Kättä lyödenkö luvannet? + +--Tuoss' on valan veroinen sanani! Ja nyt häntä saunaan toimita. + +--En saunaan ... en hinnasta mistään! + +Jo kuohahtaa vouti uudelleen, lyö oluthaarikan pöytään, että sen +sisältö pöydälle hulahtaa, mutta salaperäisesti Panu tarttuu häntä +käsipuoleen, vetää luokseen ja kuiskaa jotakin korvaan. + +--Eikö ole parempi niin? + +--Mutta jos lähtevät jälkeen? + +--Takkala on suksen keli, eivät hevostasi saavuta. + +Vouti murahti väkinäisen suostumuksensa, ja Panu lähti jatkamaan +karhujen nylkemistä. + + + + +XXII. + + +Nyljetty on karhut ja lihat kannettu aittaan orsille riippumaan. +Suurella kattilalla, jota vain uhritoimituksissa ja suurissa +karhunpeijaisissa käytetään, on karhurokka keitetty. Panu on sen +keittänyt tasaisella tulella vettä lisäämättä ja tulta vähentämättä, ja +niin taitavasti on hän sen kaikkien asiain hyväksi enteeksi osannut +toimittaa, ettei ole vesi yli kuohunut eikä kesken loppunut. Kahteen +pitkään pöytään on ateria katettu, toiseen naisille, toiseen miehille. +Etteivät karhut kesällä karjaa ahdistelisi, ei ole lehmänantia +pöydässä, vaan olutta ovat haarikat täynnä. Eikä ole lupa naisten +lihaan koskea ennenkuin miehet sen heidän eteensä lautasilla kantavat. + +Kohta syötyä ottaa Panu kaikkien kontioiden päät ja suurimman karhun +nahkan ja lähtee niitä uhriksi pyhälle vuorelle viemään, kutsuen +mukaansa kaikki tapossa osallisina olleet miehet. Kutsuu Jorman ja +Karinkin, mutta uupunut sanoo olevansa Jorma ja Kari sanoo lähtevänsä +majalleen hiihtämään. Vouti heitäkse penkille pitkäkseen ja sanoo +aikovansa ruokauntaan levätä. Mutta olkoon joku naisista toisessa +tuvassa aina valmiina olutta laskemaan, jos häntä sattuisi janottamaan. + +--Annikki kuulustakoon, milloin vouti olutta tahtoo! käskee Panu. + +Mutta ei lähdekään Kari kotimajalleen hiihtämään, vaikka suksilleen +astuu ja rantaan päin laskee. Eikä ole Annikki toisessa tuvassa voudin +kutsua odottamassa. Saunan seinämällä odottaa häntä Kari ja sinne hänen +jälkeensä Annikki hiipii muiden näkemättä ja kuulematta helliä sanoja +haastamaan. Hilpeällä mielellä on Kari, ja mielihyvää hymähtelevät +Annikin kasvot. Iloa ja toivoa kiiltelee kummankin silmä. Ei nyt voi +enää Panu kauemmin esteitä panna, kun on henkensä pelastuksen velkaa. +Eikä ole voudistakaan pelkoa, ei ole pestistään puhunut ja tänä iltana +jo lähtenee, koska jo hevostaan valjastuttaa. + +Pitkän aikaa seisovat he asioistaan haastaen, eikä ole Kari nähnyt +Annikkia koskaan ennen niin iloisella mielellä. + +Silloin kuuluu voudin hevonen ajavan rappujen eteen ja Annikkia +huudetaan. Annikki ei ehdi hyvästiäkään heittää, kun kiiruhtaa pihaan. + +--Älä mene vielä! kuiskaa vain mennessään Karille,--minä tulen +takaisin! + +--Tuo, Annikki, voudille lähtöoluet! kuulee Kari Ilpottaren käskevän. + +Vouti ilmaantuu rappusille ja heittäytyy rekeensä Ilpottaren häntä +soihdulla valaistessa. Annikki juoksuttaa tuvasta oluthaarikan ja +ojentaa sen voudille. Kari näkee voudin reen laidalle nousten tempaavan +Annikkia vyötäisistä ja hänet rekeen heittävän. Soihtu sammuu, pimeässä +parkaisee Annikki: + +--Auttakaa, auttakaa! Kari, Kari!--ja hevonen puhaltaa täyteen +laukkaan. + +Kari karkaa kohti ja pääsee reen perään kiinni, mutta saa samassa +kannoilla seisovalta voudin rengiltä iskun kasvoihinsa, kaatuu ja reki +pääsee hänen käsistään. + +Ja ennenkuin hän ennättää nousta, on reki jo törmän alla rannassa. +Raivoissaan rientää Kari jälkeen, jäältä kuuluu vielä kerran Annikin +avunhuuto, mutta tukehdutetaan. Juostuaan itsensä hengähdyksiin, niin +ettei pääse enää paikaltaan liikahtamaan, pysähtyy Kari eikä kuule enää +muuta kuin omain keuhkojensa kohinan ja sydämensä jyskytyksen. + +Älytönnä seisoo hän hetkisen, hyökkää taas eteenpäin, pysähtyy, kääntyy +Panulaan päin, päättää taas toisin ja lähtee perään. Mutta juostuaan +itsensä vielä kerran voivuksiin palaa hän Panulaan. + +Siellä on huuto ja hälinä ylimmillään, naiset juoksevat ja +voivottelevat ja tukkaansa repivät, sill'aikaa kun Ilpotar on Panulle, +joka on vuorelta palannut, selittävinään, miten ryöstö oli tapahtunut. + +Silloin syöksee Kari tuvan ovesta sisään ja hyökkää suoraan Panun +kimppuun. + +--Sinun on työtäsi tämä! kähisee hän ja kohottaa kätensä, johon on +karhukirveensä huotrastaan temmannut. + +Mutta ennenkuin hän on ehtinyt iskeä, putoo hänen päähänsä semmoisella +voimalla Panun nyrkki, että Kari luuhahtaa maahan kuin irtaunut purje. +Ei käy kukaan Karia puolustamaan, ja kenenkään auttamatta hän +masentuneena nilkuttaa ulos pimeään porstuaan. Kaikki ovat hätkähtäneet +Panun voimaa, joka seisoo tuvan lattialla sieraimet suurina ja silmät +voudin viinasta kiiluen. + +Mutta silloin virkkaa Jorma: + +--Itseäsi löit etkä Karia. Henkesi pelastajaa löit! Tuhoksesi olkoon! +Ja sen sanottuaan hän poistuu Karin jälkeen, huutaen häntä, mutta ei +saa vastausta. Kuulumattomiin on Kari jo kadonnut. + +--Annoit Annikin hyvänimisen! voivottelee karsinassa Panun emäntä huivi +silmillä ja ruumistaan edestakaisin huojutellen. + +Ja tyytymättömyyttä ja paheksumista ilmaisevat miestenkin kasvot, +vaikkeivät uskalla sitä ilmi lausua. + +--Välipä orjatytöstä! huutaa Panu. Naiset naisia itkekööt! Pois täältä, +ämmät, toiseen tupaan! Me miehet karhun peijaita jatkamaan. Juomatta +ovat vielä voudin lahjaviinat! Mäsäksi isken jokaisen, joka tässä minua +moittivin silmin jyrää! + +Silloin tällöin, kun oli olutta tai viinaa liiemmältä maistanut, joutui +Panu pois mielensä tavallisesta tasapainosta ja silloin tiesivät +kaikki, ettei ollut häntä aika vastustaa. Naiset vaikenivat ja hiipivät +pois, ja useimmat nuoret miehet lähtivät talosta, vaikka oli tapana +karhunpeijaat karkeloihin päättää. Ei ollut iloista tämän illan, ei +ollut Jorma kannelta soittamassa, ei Kari karkeloa johtamassa, ja sääli +oli somaa Annikkia, joka oli voudin raiskattavaksi ryöstetty. +Kuiskutellen siitä portailla puhuivat, eivätkä auttaneet Ilpottaren +kehoitukset ja houkutukset. Pois lähtivät hiihtämään. + +Mutta vanhempain miesten mielet saa voudin viina vähitellen nousemaan, +ja innostuneina kuuntelevat he, mitä Panu kertoo kurjan orjan hinnaksi +saaneensa. Kauppoja semmoisia ei oltu ennen tehty. Nyt ei puute Panun +heimoa paina, kun saaliinsa suoraan kuninkaalle myyvät. Kaikki nahkat +Kontojärven markkinoilla ennakolta ostetaan, ostetaan huokeasta ja +kalliista myydään. + +Eikä tällä puolen Rajavaaran saa kukaan muu joustaan jännittää. Tuho +reitalaisillekin, jos sen tekevät! + +Mielistellen miehet Panulle puhuvat, ja käy jo Panu itsekin itseään +kehumaan. + +--Täss' on mies, jonka tekoja vielä taruissa mainitaan ja lauluissa +lauletaan! Ennen Väinämöstä ja seposta Ilmarista tarujen tieto loppuu +kuin Panusta tietäjästä, kaikkien taikain taitajasta. Ja vielä senkin +karsikkoon tuleva kansa kerran uhrinsa kantaa! + +Puhuvat ja porisevat, laulavat ja loilottavat miehet olkipahnoilla +kellehtien, kun Jorma aamupuoleen yötä astuu tupaan ja jää äänetönnä +ovensuuhun seisomaan. Haarikkaa työntää hänelle Panu, juomaan kehoittaa +ja mielen kaiveet keventämään. Mutta Jorma työntää takaisin haarikan ja +virkkaa liikutuksesta vapisevalla äänellä: + +--Annikki on juossut koskeen! + +--Mitä se koskeen on juossut? kysyy Panu välinpitämättömästi. + +--Voudin jälkiä lähdin seuraamaan, kertoo Jorma. Tulen Korpikosken +niskaan, jossa tie jäältä maalle nousee. Siinä näen naisen jäljet, +juoksujäljet, hangen halki suoraan koskelle vievän ja jyrkimmän kallion +reunaan päättyvän. Irti oli raiskaajan reestä reutoutunut ja kuohuun +kurja heittäytynyt. Siellä on Annikki ja kostoa sinulle, Panu, kosken +kurkulla huutaa. + +--Lieneekö ollut Annikki? + +--Kenen lienee tämä päähine?--ja Jorma veti kirjaillun hunnun +povestaan.--Katajaan oli tarttunut, siitä sen löysin. + +Annikin hunnuksi se tunnettiin. + +--Kun lienee ollut Annikki, niin olkoon! + +--Viattoman veren pääsi päälle ja heimosi päälle toimitit, sanoi Jorma +uhkaavasti ja poistui. + +--Välipä orjattarella, Reidan sikiöllä! En naisten henkiä häikäile. + +Muut miehet ovat jo niin päihtyneet, että tuskin ymmärtävät, mitä on +tapahtunut ja mistä oli ollut puhe. + +--Kuka koskeen? Mitä? Kuka koskeen? hoilottavat he. + +Mutta Ilpo on siksi älyssään, että muistuttaa pitävän kotihaltijalle +uhrata, ennenkuin uusi päivä nousee, niin ei salli ruveta kuolleen +kummittelemaan. + +--Uhrata pitää, uhrata, niin pitää, kuin sanot! myöntää Panu.--Mitä mä +tässä sille suun tukkeeksi? Jouko, Jouko hei, tule tänne! + +--Jouko hoi! hoilottavat miehet. + +Jouko tulee toisesta tuvasta, josta oven auetessa kuuluu naisten itkua +ja voivotusta. Annikkia kaksittain itkevät; kun yhdet lopettavat, +toiset kaksi alkavat. + +--Annikki kuuluu koskeen menneen.--Pane kiinni ovi, ettei kuulu akkain +ulina.--Vie uhri kuolleen muistiksi saunakuusen juureen haltijalle! +Tuoss' on, kaada kaikki, valele, että kerran saa tarpeensa.--Viinaa se +on! + +--Viinaa! toisti Ilpo. + +--Ka, viinaa on, voudin viinaa! Vouti kun tuhosi tytön, niin sen on +viina kuolinuhriksikin omansa. + +Kun Jouko epäröi ja Ilpo säikähtynein silmin Panua katselee, huutaa +tämä rivosti nauraen: + +--Annetaan äijälle viinaa, ei ole eläessään ennen viinaa saanut, maitoa +on kaiken ikänsä juonut, ei ole liikaa, jos vanha mies kerran saa +karvaampaakin. + +--Jos ottaa pilkaksi ja suuttuu? Tai humaltuu ja yltyy tuhojaan +tekemään? + +--Olisi soma kerran nähdä haltijakin humalassa. Jouko, tee niinkuin +käsken! Sinun pitää oppia uhraamaan. Älä pelkää, aina minä yhden +kotohaltijan hallitsen. Annetaan äijälle viinaa! + +--Annetaan äijälle viinaa! huutavat miehet tietämättä, mitä huutavat. + +Ei uskalla Jouko olla tottelematta, ottaa haarikan, johon Panu oluen +sekaan on viinaa kaatanut, ja menee ulos. Tuuhea, suuri kuusi, joka +saunan edessä seisoo ja jonka alla havumajassa ensimmäiset Panut satoja +vuosia sitten tähän tultuaan ovat ensimmäistä asuntoaan pitäneet, on +talon pyhä puu ja sen alla kotohaltijan asunto. Siihen kaikki kotouhrit +kannetaan. Se on tulevia, tapahtuvia asioita tietävä puu, aina pudottaa +oksansa, kun joku talosta on kuoleva, sitä suuremman, kuta vanhempi on +se, jonka on vuoro kuolla. Nyt se huojuu ja kaikki sen jäähileessä +olevat oksat ritisevät niinkuin kaikki katkeamassa olisivat. + +Ei olisi Jouko tohtinut sitä lähestyä, itselleen luuli sen päätään +ravistavan vihoissaan siitä, että sen pyhyyttä pilkattiin. Mutta ei +uskaltanut olla isänsä tahtoa täyttämättäkään. Tuulen puolelle hiipien +heittää hän nurkalta uhrin astioineen puun juurta kohti ja juoksee +kaiken minkä kerkiää takaisin tupaan. + +--Mitäs sanoi? huutaa isänsä hänelle vastaan. + +Mutta ennenkuin Jouko ennättää mitään vastata, syöksee Ilpotar sisään +huutaen: + +--Pappi tuli! Pappi tuli! Ja hengähdyksestään selvittyään kertoo hän +heille tulleen kaksi miestä, joista toinen sanoi olevansa Kontojärven +pappi ja toinen Reita Reidanpoika, ja että huomenna aikoo pitää +jumalanpalveluksen ja kutsuu kaikki lapset kastettaviksi ja aviot +Ristin-Kiesuksen nimeen vihittäviksi. + +--Siinä se nyt on! kuului Jorma sanovan porstuasta. + +Hämmästynyt on Panu eikä ensin tiedä, mitä virkkaa. + +--Minä hänet tapan, jos tahdot! huutaa Ilpo, joka, vaikka muuten on +hiljainen mies, on käynyt raivopäiseksi voudin viinoista.--Viha ja sota +on välillämme! + +Miehet huutavat samaa, mutta hilliten virkkaa Panu: + +--Et tapa etkä häneen koske! virkkaa hän varmasti ja kylmästi ja lisää +sitten Ilpottarelle: + +--Mene kotiisi ja anna vieraille, mitä tarvitsevat. Mutta et mene sinä +eivätkä muut heitä puhuttelemaan. Mutta jos huomenna tänne tullevat, +niin kuulemme, mitä heillä on asiata. + +Ja sen sanottuaan korjautti hän pois juomat ja laittoi väkensä, vieraat +ja talon joukon, levolle. + + + + +XXIII. + + +Ei ollut ainoatakaan panulaista näkynyt Kontojärven kirkolla sitten +markkinain. Pyryilman kanssa kerran lähdettyään olivat salolaiset +jäljettömiin kadonneet kuin villipeurat, jotka asutuille maille jonkin +kerran eksyttyään oikaisevat kuin viivalla vetäen takaisin synkille +sydänmaille. + +Lukusilla kulkiessaan pitäjänsä asutummissa osissa tiedusteli +Martti-pappi Panusta ja hänen hankkeistaan. Ei kukaan sanonut hänestä +mitään tietävänsä, ei kukaan mitään hänestä kuulleensa. Mutta vaikka +Panu miehineen pysyi poissa, lumeen peittyneiden, laduttomien korpiensa +takana, tuntui hänen läsnäolonsa kuitenkin kaikkialla, mihin pastori +tuli. Jos hän otti hänet puheeksi, vaikenivat miehet kuin yhteisestä +sopimuksesta, loivat silmänsä maahan ja koettivat kääntää puheen +toisaalle. Hän heitä siitä nuhteli, mutta he vaikenivat yhä, ja silmään +ilmaantui pelonalainen, välttelevä, kaihtiva katse. Se oli yhä sitä +samaa, salaperäistä pelkoa, jonka hän heti tultuaan oli huomannut, ja +markkinamessun jälkeen se oli yhä ollut kasvamassa. Vähitellen alkoi +hänelle selvitä syykin siihen. Tuon tuostakin tiedusteli häneltä +salamyhkäisesti ja kautta rantain milloin yksi, milloin toinen pitäjän +mies, eikö ollut mikään vaara häntä uhannut, eikö ollut huomannut +minkään onnettomuuden häntä väijyvän. Kun hänen vaimonsa kerran +sairastui, ilmaisi Rampa-Riitan äiti vihdoin kaikkien ajatukset, +selittäen taudin panentataudiksi, Korpijärven suuren tietäjän +nostamaksi. Muutkin merkit osoittivat, että Panu oli ollut liikkeessä. +Koko talven oli vuoroin pyrynnyt, niinkuin olisivat kaikki Lapin +lumiseulat yltä kuohuneet, vuoroin ollut viikkomääriä niin ankara +tulipalopakkanen, ettei muistettu miesmuistiin moisia ilmoja olleen. Se +ei ollut enää oikeata jumalanilmaa ... pahan nostamaa oli ... ei olisi +pitänyt noitaa kirota, se kiroo vastaan kahta kipakammin. + +Reita toi nämä tiedot ja kertoi vielä kuulleensa miehiltä, jotka olivat +saloilla hirven hiihdossa olleet, miten Panu oli kirkkoa kironnut ja +miten kirkko siitä kirouksesta oli kumolleen ilmassa keikahtanut, ja +olivat miehet asiasta Panua ihmetellen puhuneet. + +--Jos on kirkko ollut kumollaan, niin on se pantava kohdalleen jälleen, +virkkoi Martti-pappi. + +Ja siitä päivästä hankki hän lähtöä Korpijärven perukalle. Niin kauan +kuin ei hän sinne mene eikä osoita uskaltavansa käydä sutta hänen +omassa luolassaan uhkaamaan, ei se lakkaa hänen karjaansa vaanimasta. + +Mutta ei ollut retki Korpijärvelle helppo tehdä. Harvat olivat ne +miehet, jotka siellä olivat liikkuneet ja jotka sinne tien osasivat. + +Eivät auttaneet uhkaukset, eivät houkutukset ja lupauksetkaan. +Korpijärven perukka oli kuin manala, jonne monta oli mennehiä, harva +sieltä tullehia. Oli nähty, että tietäjä, kun tahtoi, taisi jäljet niin +sotkea, ettei kotiinsa osannut, vaan talvikauden korpia harhaili, +samoja jälkiään kiersi, kunnes nääntyi ... niin oli monelle käynyt. + +Niin kului talvi puolilleen, ja jo oli pastori vaimonsa kieltelyistä +huolimatta päättänyt Reidan kanssa ja ilman opasta lähteä umpimähkään +kesäpäivän nousua kohti hiihtämään, kun tuli tieto, että vouti hankkii +karhun ajoon Korpijärvelle. + +Tie oli auki ja voudin jälkiä noudatellen lähtivät Martinus Olai ja +Reita Reidanpoika kirkkaana kevättalvi-aamuna retkelleen. Voiton +varmuus rinnassa pappi hiihtää, on niinkuin metsästäjä, joka on otuksen +jäljille päässyt ja seuraa sitä selvää jälkeä myöten, kunnes varmassa +piilopaikassa tavoittaa. Kuta kauemmin hän hiihtää, sitä kauemmaksi hän +tulee kotoaan, mutta ajon päämaali ei tulekaan sitä mukaa lähemmä. Tuon +vaaran rinteellä hän sen saavuttaa, mutta kun sinne saapuu, jatkuu +jälki yhä ja uppoo yhä synkemmille saloille. + +Kolme päivää hiihtivät pastori ja Reita, yöt aina nuotioilla väristen. + +Mutta kuta kauemmaksi tulivat kirkolta, sitä turvattomammaksi kävi +mieli. Se, mikä kotona, kirkon turvissa, joka oli kuin hyvin varustettu +linnoitus, tuntui varmalta saavuttaa, se oli täällä sen piiristä +poistuessa sitä epätietoisempaa, kuta edemmä tultiin. Voisiko hän +siellä mitään saada aikaan? Eikö ollut mieletöntä mennä takamaita +kylvämään, kun rintamaatkin vielä raakaa metsää kasvoivat? Eikö olisi +ollut tarpeeksi työtä kirkon ympäristössä ja eikö otollisempaa jo ennen +avatulla vainiolla viljelystä parantaa? Milloin tuntui näihin +kysymyksiin yksi vastaus oikealta, milloin toinen--mutta viimeinen oli +aina se, että hän heitti konttinsa uupuneeseen selkäänsä, tarttui +sauvaansa ja lähti Reidan jälkeen ponnistamaan. Korpiahan hän oli +tullut aukaisemaan, ja korpea kohti piti hänen kulkea ... muut asutuita +maita viljelkööt. Vaimo oli ollut alakuloinen hänen lähtiessään, oli +silmissä ollut pyyntö, jota ei suu ilmaissut. Mutta ei saanut Jumalan +käskyjä täyttäessä muiden mieliä kysyä ... ja tarpeen oli hänellekin, +että uskonsa vahvistuu, että turha pelko hänestä poistuu ja että hän +kerran käsittää, ettei ihmisen henkikään mihinkään saa kuulua, kun vain +Isän tahto täytetään. Mitä hän pelkäsi? Minunko henkeäni? Mutta +silloinhan hän ei luottanut suojelijaani ja siihen täytyi hänen oppia +uskomaan. Omaa henkeäänkö? Mutta kukapa sitä pyytäisi, ja samahan oli +suojelija hänelläkin. + +Lieneekö Reita arvannut hänen ajatuksensa, vai muutenko ne lienevät +samaa jälkeä juosseet, niinkuin he samaa latua hiihtivät. Mutta heidän +kolmantena iltana nuotiolla levätessään ja vielä valvoessaan virkkoi +hän: + +--Etkö pelännyt jättää naistasi yksin! + +--Miksi pelkäisin? + +--Isä kun taikamatkoillaan kulki, jätti aina miehen kotiin äidin +turvaksi. Kun noidan nuoli taloon kiitää, miehen karvaisesta rinnasta +kilpistyy, mutta kun ei miestä karvarintaa talossa, naisen sydämeen +uppoo. + +--Älä sinä usko, Reita, semmoisia ... eivät noidat mitään mahda, kun +vahvasti uskot, etteivät mahda. + +Koetti Reita vakuuttaa itselleen vahvasti uskovansa, mutta kuta +kauemmaksi korpiin painuttiin, sitä aremmaksi kävi hänkin, vavahtaen +tuulen huokauksia hongikossa, säikähtäen puista putoilevaa lunta, +kuvitellen peikoiksi kaatuneiden puiden juurikkaita ja hiipiviksi +haltijoiksi ohi pyryäviä lumipilviä. Kirkon seinien suojassa oli +hänestäkin ollut turvallista, mutta täällä oli, niinkuin ei Jumalan +hengellä, sillä kaikkia kastetuita suojaavalla hyvällä haltijalla, +olisi ollut enää mitään vaikutusta eikä valtaa. Alkumatkasta se oli +tuntunut mukana olevan, edellä kulkevan, kupeella hiihtävän, mutta +sitten oli kuin vähitellen jäljelle jäänyt ja viimeisestä yöpaikasta +Rajavaaran alla lopullisesti takaisin kääntynyt.--Jos meidät tuhoovat? +ajatteli hän, vaikkei uskaltanut sitä pelkoaan ilmaista. Ja salaa pisti +hän aapisen kontistaan povelleen tuntien siitä vähän mielensä +rohkenevan. + +Kolmannen päivän iltana he eivät enää nuotiota tehneet, vaan päättivät +yötä myöten hiihtää, kun jo oli puolilta päivin alkanut näkyä korkea +luminen vaara, jonka Reita luuli lapsuutensa muistolta tuntevansa +kuuluksi uhrivuoreksi. Kuta enemmän he sitä lähenivät, sitä +korkeammaksi se kohosi, ja Korpijärven päähän tultua se oli, kuin olisi +siinä ihan edessä ollut. + +Voudin rekien jälki vei suoraan vuorta kohti, mutta vaistomaisesti +kampesi Reita illan pimetessä siitä pois, loitoten järven toista rantaa +hiihtämään. Raskasta oli nyt hiihto nuoskeutuneessa lumessa ja voimain +väsähtäessä. Suksia paattoi, ja jalkaa livetti varpaallisesta. + +Sanaakaan vaihtamatta kulkea nujersivat he järveä pitkin, joka näytti +ulottuvan loppumattomiin. Vasemmalla kädellä oli matala metsänranta, +oikealla yhä uhkaavamman näköiseksi kohoava vaara. + +--Miksi poistut täältä? kysyi pastori nähtyään, ettei Reita enää jälkeä +seurannut. + +--Ei ole hyvä tuota lähestyä, virkkoi Reita, osoittaen vaaraa. + +Ei tuntenut pastori tarpeeksi voimaa rinnassaan pannakseen vastaan, +vaan seurasi Reitaa, vaikka tunsikin sen heikkoudeksi. + +--Millä puolen järveä tietäjä asuu? kysyi hän pitkän aikaa ääneti +hiihdettyään. + +--Vuoren puolella muistelen hänen asuvan ja niin olen kuullutkin. + +--Sinne täytyy meidän mennä,--ja hän ponnisti viimeiset tahdonvoimansa +rinnassaan kasvavaa epämääräistä pelkoa vastustaakseen. + +--En lähde yöllä noidan taloon. + +--Heikko on uskosi, Reita. + +Reita ei vastannut, vaan kuulosti outoa ääntä edestäänpäin järveltä. + +--Mitä se on? Mikä siellä huutaa? Näetkö mitä? + +--On, niinkuin naisen ääni huutaisi. + +Tuon tuostakin kuului kuutamon hämärästä kuin tukahdettu uikutus ja +väliin parkaisu ja sitten ajavain meteliä. + +--Auttakaa! Autt...! kuului nyt selvään, ja jonkin matkaa heistä näkyi +saaren takaa täyttä laukkaa karkaava hevonen rekineen, kadoten samassa +toisen saaren taa ja sinne häipyen näkymättömiin ja kuulumattomiin. + +Pääsemättä selville siitä, oliko se harhanäkö, vai olivatko silmät ja +korvat totta puhuneet, ei Martti-pappi enää pyrkinyt Panulaa kohden, +vaan seurasi vastausta saamatta Reitaa, joka yhä enemmän loittoni +tuolta epäilyttävältä rannalta. Yksi ainoa halu heitä enää elähytti: +päästä suojaiseen paikkaan lepäämään. Ja päämäärä näytti tällä hetkellä +olevan niin kaukana ja voimat sen saavuttamiseen niin vähissä, että hän +tunsi pyrkivänsä sitä kohden vain siksi, ettei tiennyt muutakaan +suuntaa, minne mennä. + +Silloin tuikahti tuli jostakin edestäpäin näyttäen olevan hyvin kaukana +taivaanrannan rajassa. Se sammui kohta. Mutta kun he sen viittaamaa +suuntaa olivat vähän aikaa hiihtäneet, ilmaantui yht'äkkiä eteen asuttu +ranta ja rannalla talo. He olivat Ilpolassa, toisella puolen järven, +vastapäätä Panulaa. + +Talossa vielä valvottiin. Koirain äkäistä haukkua katsomaan tulleelta +emännältä pyysivät he saada yösijaa ja ruokaa. Soihtu kädessä vei hän +heidät suureen lämpimään tupaan. Kysymättä, keitä vieraat olivat ja +millä asioilla kulkivat, kantoi Ilpotar pöytään syötävää ja levitti +kaislapahnat uunin kylkeen lattialle. Oli tapa saloilla semmoinen, +ettei ennen vieraan syötyä kysytty, kuka oli ja mitä kulki. Ja jos oli +vihamieskin vaikka mimmoinen, ei häntä sinä saanut kohdella, jos kerran +oli tarjouksen vastaan ottanut ja jos ei omasta ehdostaan riitaan +käynyt. + +Mutta kun Ilpotar vierasten syötyä ja siitä kiitettyä sai vastaukseksi +kysymykseensä kuulla, että toinen heistä oli Kontojärven kuulu pappi ja +toinen Reita-vainajan poika Reita--niin sanattomaksi jäi hän pöydän +päähän seisomaan ja sai vasta hetken kuluttua esille vavahtelevan +kysymyksen, mitä täällä kulkivat? + +Hän näki pitkän, solakan, korkeaotsaisen ja tuimasilmäisen miehen +nousevan pöydän päässä seisoalleen, niin että päälaki miltei orteen +ulottui, näki hänen luovan häneen vakavan, voimakkaan, miltei käskevän +katseen ja kuuli hänen sanovan: + +--Kuljemme täällä julistamassa ainoan oikean iankaikkisen Jumalan pyhää +sanaa ja kutsumme kaikki sitä kuulemaan ja hänen opistansa osaa +ottamaan. Kutsumme tänne heidät kaikki, heimonne miehet, jotka sanot +koolla olevan, huomenna, kun yömme ensin matkan vaivoista levänneet +olemme, saapumaan luoksemme tänne jumalanpalvelukseen tähän paikkaan, +minne Herra meidät ensin johdatti, kun luulimme jo erämaahan +eksyneemme. Tulkoot aviot tänne vihittäviksi ja tuotakoon lapset tänne +kastettaviksi. Sano heille se! + +--Sanotaan, sopersi Ilpotar tietämättä oikein, mitä lupasi. Mutta sen +hän vain tunsi, että hänen vastustelematta täytyi totella ja tehdä, +niinkuin käski tuo outo mies, ja viedä se sanasta sanaan perille. + +Ilpottaren mentyä heittäytyivät pastori ja Reita vuoteelleen ja +nukkuivat kohta. + +Herättyään aamulla eivät he huomanneet talossa ainoatakaan asukasta. +Talo oli kuin autio. Likainen, kalpea orjatyttö pilkisti vain navetan +nurkan takaa. Ei näkynyt muita eläviä kuin koirat, jotka äreästi heidän +ympärillään haukkuivat. + +--Koska he eivät tule luoksemme, on meidän mentävä heitä hakemaan, +virkkoi pastori. Tiedätkö, missä on Panula? + +--Äiti sanoi sen olevan vaaran juurella, suuri uhrikuusi saunan edessä, +vastapäätä Ilpolaa, ja jos tämä lie Ilpola, niin tuossa lienee Panula, +--ja Reita osoitti lahden toisella puolella olevaa taloa, johon merkit +sopivat. + +--Uskallatko seurata minua? + +--Seuraan, vaikka minne vienet. + +--Hyvä on. Lepo ja uni ovat uskoasi vahvistaneet. + +Itsekin tunsi hän niin voimistuneensa, että oli kuin olisi +valmistautunut omaan kirkkoonsa lähtemään. Voimakas varmuus häntä +kantoi, ja hänen rintansa täytti tunne, ikäänkuin hän nyt vasta olisi +tehtävänsä oikealla tiellä. + +Haettuaan esille kontistaan papinkauhtanansa, vedettyään sen +sarkapukunsa päälle ja pistettyään kainaloonsa Uudentestamentin ja +virsikirjan lähti hän, Reidan yksiin jälkiin astuessa, kulkemaan jäätä +myöten Panulaa kohti, jonne muutamat lumeen pistetyt näreet osoittivat +heille tien. + +Heti Ilpolasta lähdettyään näkivät he, että heidät Panulasta +huomattiin. Väkeä pullahti piha täyteen heitä katsomaan. Mutta heidän +taloa lähestyessään katosivat kaikki huoneisiin kuin kärpät kiviensä +koloihin, katosivat kuin itseensä vuoreen, jonka rinteessä talo +Ilpolasta päin katsellen näytti olevan kiinni, rakennettuna siihen +mustine ovineen ja ikkunoineen kuin vuoren sisäänmentävää vartioimaan. +--Vuori itse kohosi nyt kaikessa uhkaavassa komeudessaan kirkastuen +kirkastumistaan pakastavassa aamuilmassa, hajoitellen vain vielä +viimeisiä suvisen sään sumuja kaljun lakensa ympäriltä. Oli kuin olisi +ollut sitä vastaan käytävä, sitä valloittamaan ryhdyttävä. Yksinkö hän +oli sen tekevä? Yksin--Jumalan kanssa! + + + + +XXIV. + + +Kun pastori Martinus Olai avasi Panulan tuvan oven ja astui sisään, +näki hän sen täynnä väkeä. Väki väistyi hänen edessään, jakautui +kahtia, ja käytävän päässä pöydän latvalla seisoi Panu. Käytyään +keskilattialle tervehti pastori ensin isäntää ja sitten hänen väkeään +ja vieraitaan: + +--Toivotan hyvää huomenta ja tuon Herran Jumalan rauhan ja tervehdyksen +isännälle ja hänen heimolleen! sanoi hän tyynesti ja rauhallisesti. + +--Terve vieraalle! vastasi Panu, käymättä kuitenkaan kättä antamaan +ja--terve vieraalle! säestivät useat äänet väkijoukosta. + +Hetken kuluttua, jolloin vallitsi täydellinen äänettömyys tuvassa eikä +kukaan paikaltaan liikahtanut, uudisti Panu: + +--Terve vieraalle, kun rauhan vieraana kulkenet! + +--Rauhan vieraana kuljen, vastasi pastori. + +--Astuos sitten ylemmä ja nauttios, mitä talo tarjota taitaa. + +Emäntä astui esille ja tarjosi haarikan olutta tulijalle, joka oli +istunut pöydän eteen penkin päähän, samalla kun Panu oli istuutunut sen +toiseen päähän. + +Kun Martti Olavinpoika oli antanut haarikan takaisin, kysyi Panu: + +--Sallinee vieras kysyäni, millä asioilla hän kulkee? + +--Kuljen ainoan oikean Jumalan rauhaa ja evankeliumia julistaen ja +kaikki kadotetut tahdon siitä osallisiksi saattaa. + +--Luulin sinun minua kiroten tulevan ja sotaa hankkivasi. + +--Väärät jumalasi kirosin, en sinua. Tuomitsin taikauskosi ja menosi, +joilla ihmisiä pimeyteen sidot. Nyt olen tullut selittämään sinulle ja +heimollesi, mikä on minun Jumalani ja mikä sinun ja mikä on ero heidän +välillään. + +--Turhaan taisit tulla! virkkoi Panu ylenkatseellisen huolettomasti.-- +Omat jumalamme tiedämme emmekä niistä neuvoja tarvitse; sinun jumalasi +eivät meitä liikuta. Jos sitä varten tulit, parasta kun pyörrät +entisille jäljillesi. + +--Sitä varten tulin ja kysyn nyt, sallitko puhuakseni huoneessasi? + +Ja kun Panu ei heti vastannut, lisäsi hän:--Ei vain Panu pelänne minua +kuulla! + +--Ei ole Panu vieraansa suuta koskaan sulkenut, haastoipa tai hoilotti. + +Uteliain silmin seurasi väki tuvassa vieraan miehen liikkeitä ja hänen +puhettaan. Outo oli hän nähdä mustassa puvussaan, erilainen muita oli +äänensä ja ryhtinsä ... tuoko se oli uskaltanut Panun kirota? ... mitä +mahtoi hänellä olla puhumista, kun oikein pyytämällä pyysi sanan lupaa +saadakseen. + +Mutta Panu istui kyynärpäitään polviin nojaten ja katseli tuuheiden +kulmainsa alta syrjäsilmällä pastoria, samalla kun tutki vaikutusta +hänen tulostaan ja esiintymisestään miestensä kasvojen ilmeissä. Oliko +hän tehnyt viisaasti vai tyhmästi ottaessaan hänet vastaan? Olisiko +pitänyt käännyttää ovelta takaisin? Koko yön hän oli sitä miettinyt. +Mutta eihän käynyt koko heimon kahta miestä vastaan sotaan rupeaminen. +Ja jos olisi pois ajanut, ovet sulkenut, pelkuriksi olisi hänet +leimattu, ja olisivat Jorma ja hänen miehensä alkaneet hokea: »Ei +uskaltanut Panu antaa sen puhuakaan, niin pelkäsi hänen tietojaan!» Nyt +sanottaisiin: »Omaan taloonsa puhumaan otti, ei pelännyt hänen +tietojaan, ei taikojaan: on itsellään paremmat!» Mutta kuka tiesi, mitä +hän tulisi puhumaan, millä salaisella sanalla saisi kansan mielen +lumotuksi. Mutta olihan vielä aikaa nähdä ja aikaa toimia. + +Panun silmät sattuivat Reitaan, joka oli istuutunut papin viereen +penkille vähän matkaa hänestä. Ryhdittömän ja heikon näköinen hän oli, +eikä ollut silmissä isä vainajansa voimaa. Ei ollut hänestä isänsä +kostajaksi. + +Ja kalkin puolin tullen siihen päätökseen, ettei mitään oltu vielä +menetetty ja että tuossa oli otus kierroksessa ja vielä aikaa tuumia, +miten se olisi otettava, kävi Panu odottamaan, mitä tuleman piti. + +Martti-pappi oli asettanut kirjansa pöydälle ja asettunut itse pöydän +päähän. Avattuaan niistä toisen ja selailtuaan vähän aikaa lehtiä, +nousi hän ylös ja virkkoi: + +--Ennenkuin puhun, mitä minulla on teille puhuttavaa, veisatkaamme +virsi! + +Hän aloitti sen ensin hiukan epävarmalla ja värähtelevällä äänellä, +mutta varmistui pian, kun Reitakin siihen yhtyi. Muut tuvassa olijat +eivät yhtyneet nuottiin, mutta eivät häirinneetkään. Kun hän pari +värssyä veisattuaan vaikeni, vallitsi tuvassa yhä sama äänettömyys, +eikä Panu liikahtanut. + +--Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, aloitti pastori. Jumalan armo, +Jeesuksen rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien +kanssanne. Amen! Ja nyt tahdon minä puhua teille, rakkaat ystävät-- +sillä ystävänä minä tulen, niinkuin sanoin, vaikka minua on teille +vihamiehenä esitetty--tahdon puhua teille siitä Jumalasta, joka tämän +maailman loi ja joka sitä yhä vielä johtaa ja hallitsee. Ei ole hän +teille tuntematon ollut, vaikka ette ole tahtoneet häntä tuntea. Usein +on hän teitä luoksensa kutsunut, mutta te olette häntä ylenkatsoneet ja +hänelle sydämenne paaduttaneet, ja jatkaneet niiden väärien henkien +palvelemista, jotka teitä eksyksissä ja pimeyden harhateillä +kuljettaneet ovat. Mutta ei hän teitä ole tahtonut jättää eikä teitä +vielä kovakorvaisuudestanne rangaista, sillä hän on laupias ja +pitkämielinen. Sentähden hän on lähettänyt minut teitä luoksensa +noutamaan ja käskenyt minun teille itsestänsä ilmoittamaan. Kuulkaa +sitten, että hän on suuri ja voimakas Jumala, joka ei asu maan päällä, +niinkuin teidän haltijanne, joita jumaliksi luulette ja jumalina +kunnioitatte, vaikka ovat vain pahoja henkiä ja perkeleen sikiöitä, ei +piile kivissä eikä kannoissa, ei puissa eikä käsin tehdyissä kuvissa, +ei maan alla eikä vesissä, vaan korkeudessa hän asuu, taivaassa tähtien +takana, joka on hänen asuntonsa. Siksipä ei hän annakaan lumota itseään +uhreilla eikä lahjoilla eikä loihduilla eikä taioilla, mutta jos hänen +tahtoaan tottelette, niin on hän teille armollinen ja antaa teille +parhaan, mitä toivoa voitte, antaa iankaikkisen elämän, niin ettette +kuole, vaikka henkenne heitätte ja ruumiinne mullaksi muuttuu. + +Hän oli päässyt alkuun ja sai keskeytymättä puhua. Silmät kiinteinä ja +kasvot jännitettyinä seurasivat kuulijat hänen sanojaan. Panukin oli +kääntynyt päin. Kasvoissa oli tarkkaava ilme, silloin tällöin +liikahtivat otsan rypyt ja kulmat; kerran kaksi oli hän aikonut suunsa +avata, mutta se aikomus ikäänkuin kilpistyi takaisin puhujan puheen +vauhdista ja sanojen voimasta. + +Ja pastori jatkoi yhä enenevällä ponnella ja vakaumuksella puhettaan. +Hänen täytyi saada kaikki heille sanotuksi, sanotuksi yhdellä kertaa, +niin että se jäisi soimaan ainaisena kaikuna heidän korvissaan. Nyt +heti tahtoi hän heidän mielensä ja sydämensä valloittaa, ei kuitenkaan +väkivallalla, ei kiroten heitä, ei murjoen eikä luotaan peloitellen, +vaan niinkuin avosylin ottaen ja sydämet hellyttäen. Eikä Panu, joka +oli varustautunut kovia sanoja vastustamaan ja niitä kumoamaan, päässyt +keskeyttämään eikä puheeseen puuttumaan. + +Hän puhui ensin siitä taivaasta, jossa Jumala asuu ja jossa ihmiset, +kurjimmat ja köyhimmätkin uusiin, ihaniin vaatteisiin puettuina yöt ja +päivät uupumatta hänen ylistystään laulavat mitään kärsimättä, mitään +puutetta tuntematta. Ikuinen on se ilo ja onni, joka siellä odottaa, ja +sen voi saavuttaa jokainen, joka uskoo ainoastaan oikeaan Jumalaan ja +tekee kaikki, mikä hänen tahtonsa on. Mutta mikä on hänen tahtonsa, ja +mistä me sen tietää saamme? Eivät ole sitä meille ihmiset ilmaisseet, +eivät tietäjät eivätkä taikurit hänen tahtoaan tulkinneet, vaan itse +hän on sen meille ilmoittanut, lähettänyt tänne sitä meille julistamaan +oman ainokaisen Poikansa, joka on ihminen, mutta on samalla Jumala, +jota Kristukseksi Jeesukseksi sanotaan... + +--Ristin-Kiesukseksi--kuului kuiskauksia karsinan perästä. + +--Ja kun Poika oli isästään ilmoittanut ja hänen tahtonsa tietyksi +tehnyt, niin uhrasi hän itsensä ja kuoli kaikkien ihmisten edestä, +ettei heidän tarvitsisi iankaikkisesti kuolla, vaan Isän Jumalan viha +lepytettäisiin. Mutta kun hän kuollut oli, nousi hän ylös kuolleista... + +--Nousi kuolleista, kuului taas joku ihmettelevä ääni kertovan. + +--Nousi kuolleista ja astui alas helvettiin, manalaan, jossa kaikki +pahat henget ja heidän ruhtinaansa sitoi ja vangitsi--eikä heitä +kenenkään pelätä tarvitse eikä uudelleen sitoa. Ja hän nousi ylös +taivaaseen kirkkaana kuin aurinko ja siellä nyt istuu Isänsä oikealla +kädellä, ja kun me rukoilemme, rukoilee hän isäänsä meidän puolestamme +ja Isä antaa meille, mitä me pyydämme. + +--Antaako se metsäonnenkin? kysyi Panu. + +--Hän on taivaan ja maan herra ja hallitsee ja vallitsee kaiken, mikä +taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja metsissä elää ja liikkuu; ja +kaikesta hän antaa tarpeen mukaan sille, joka hänen tahtonsa täyttää ja +hänen käskyjänsä noudattaa. Tähän hän on käskynsä kirjoittanut, tähän +pyhään kirjaan, jota tahdon opettaa teidät ymmärtämään, jos luokseni +tulette ja sitä oppia tahdotte. + +--Emme kirjoistasi huoli ... on arpaseula neuvomme, kun jumalien tahtoa +tarvitsemme tietää. Pysymme siinä, mitä olemme esivanhemmiltamme +oppineet ja jotka vanhastaan ovat olemassa olleet. Turhaan meille uusia +jumaliasi ja heidän oppejaan tyrkyttelet, keskeytti hänet Panu. + +--En tahdo teille mitään tyrkyttää enkä kieltää teitä käyttämästä sitä, +mikä vanhastaan on ollut olemassa, kun se vain hyvää ja oikeata on. +Mutta ei ole kaikki oikeata, mitä teette, vaan pahennukseksi Jumalalle. +Sillä ensimmäinen ja suurin käsky tässä hänen kirjassaan on: »Minä olen +Herra sinun Jumalasi, ei sinun pidä muita jumalia palveleman» ja toinen +on: »Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi». Esi-isänne ovat pakanoita +olleet, niinkuin tekin vielä olette, ja istuneet pimeyden ja pakanuuden +varjossa eivätkä mitään oikeasta Jumalasta tienneet, vaan palvelleet, +niinkuin teidänkin palvelevan kuullut olen, oikean Jumalan asemesta +kiviä ja kantoja ja karhuja, ja kaikenlaista taikuutta harjoittaneet. +Mutta ei voida heidän avullaan saada aikaan muuta kuin pimeyttä ja +erhetyksiä. Sentähden täytyy teidän heistä luopua ja kristityiksi tulla +ja kasteen kautta hänen lapsikseen päästä, oikeaan uskoon ja totiseen +Jumalan tuntemiseen. Ja kun kerran olette sen ihanan nimen kristityiksi +kutsuttaa saaneet, niin on teidän elämännekin sen jälkeen asetettava ja +pakanallisista ja synnillisistä menoistanne luovuttava. + +--Pysymme siinä, missä esi-isämme ovat pysyneet! + +Mutta pappi ei kuullut Panua eikä hänen vastaukseensa huomiota pannut. +Ja sivuitse kuulijainkin korvien se näytti menevän. Yhä enemmän +innostuen kävi hän puhumaan siitä toisesta suuresta käskystä, jonka +hänen suuri Jumalansa on ihmiselle antanut. Hänen Jumalansa oli +rakkauden Jumala, joka kielsi ketään tappamasta, ketään heikompaansa +sortamasta, ketään orjanaan pitämästä ja jonka edessä kaikki olivat +yhtäläiset, naiset niinkuin miehetkin. Kaikki hän otti yhtä rakkaasti +vastaan, kutsui kaikki armo- ja uhripöytänsä ääreen. Ei ollut vaimo +saastaisempi kuin mies, ei häntä kelvottomampi eikä huonompi, ja kuta +heikompi ja hylätympi olit, sitä suurempi oli hänen armonsa sinua +kohtaan.--Ja lopuksi puhui hän vielä uudelleen siitä, miten Kristus +Jeesus oli kaikki pahat henget ja haltijat ja heidän ruhtinaansa +sitonut ja syvimpään maanalaiseen helvettiin syössyt ja perkeleen, sen +suurimman käärmeen pään rikki polkenut. + +--Häntä siis kuulkaa! huudahti hän. Ja häntä totelkaa! Ja kun häntä +kuulette ja tottelette, eivät haltijat ja pahat henget teille mitään +mahda, ja saatte kulkea rauha rinnassa ja toivo sydämessä sen sijaan, +että pelko ja koston kammo teidän mieltänne yöt ja päivät jäytää. + +Yhä kasvavalla mielenkiinnolla oli väki häntä kuunnellut ja silmin +korvin riippunut kiinni hänen huulillaan. Kaikkea he eivät ymmärtäneet, +sanat olivat outoja ja oudolla tavalla ne esitettiin. Mutta se, minkä +he käsittivät, painui mieleen ja jäi siinä soimaan. + +--Tulkaa siis Hänen luoksensa, joka on niin suuri ja laupias ja +voimakas, tulkaa itse hänen huoneeseensa, jonka hän teitäkin varten on +rakentanut, lähtekää täältä minun luokseni häntä oppimaan ja tuokaa +lapsenne hänen nimeensä kastettaviksi! En tahdo teitä siihen +väkivallalla pakottaa, vaikka minulla valta siihenkin olisi. En ole +tullut luoksenne lain miekka kädessä, vaan rauhan tuoksuvaa tuomen +oksaa kantaen. Teidän uskonne, joka vain pakanallista pimeää taikauskoa +on, se on kuin synkkä musta kuusi, jonka sisässä huuhkaja öisin huutaa. +Kristuksen Jeesuksen usko on kuin keväinen koivu, joka tien vieressä +puhtaana ja valkoisena paistaa ja jonka oksilla linnut laulavat ja +jonka siimeksessä väsynyt matkamies lepoa nauttii. Sinne minä kutsun +teitä, kaikkia ilman eroitusta Jumalan kaikkivaltiaan ja hänen Poikansa +Kristuksen Jeesuksen nimessä! Amen! + +Hän lopetti siihen ja aloitti heti virren, saman virren uudelleen, +minkä alkaessaan oli veisannut. Nyt olivat jo sanat ja nuotti +kuulijakunnalle tutut, ja joku ääni siellä täältä yritteli siihen +yhtyä. Reita oli papin puhuessa sujunut hänen viereensä, hehkuvin +kasvoin häntä kuunnellen. Ikkunan pielessä riippui kannel. Hän huomasi +sen, tempasi sen naulasta, asetti polvelleen ja kävi sillä virren +säveltä säestämään. + +Värähdys kävi läpi karsinanpuolen tupaa, joka oli naisia täynnä, ja +miehetkin muuttivat jalkaa, kävivät kiinni partoihinsa ja katsahtivat +toisiinsa, niinkuin olisi ollut aikomus jotakin virkkaa. Uskalsivat jo +useammatkin äänet säveleen yhtyä, nuottia hyräillen ja sanojakin +tapaillen. Kanteleen tuttu ääni oli mielet jännityksistään laukaissut +ja pannut ne epämääräisesti, itsetiedottomasti uusia mielialoja +väräjämään. + +Pappi kokosi kirjansa ja valmistui lähtemään. Ennenkuin poistui, +ilmoitti hän huomenna tulevansa edelleen puhumaan niille, jotka +halusivat kuulla. Mutta tänä päivänä odotti hän Ilpolassa lapsia +kasteelle. + +Sen sanottuaan pisti hän kirjat kainaloonsa, ojensi kätensä Panulle, +kiitti häntä siitä, että oli sallinut Jumalan pyhää sanaa kattonsa alla +julistettavan, ja lähti, väen väistyessä hänen tieltään. + +Aikoivat ovensuussa olijat papin ja Reidan jälkeen lähteä, kun Panun +ääni heille jyrähti: + +--Pysykää paikoillanne! + +Menijät peräytyivät takaisin tupaan. Panu otti uuniluudan sopelta ja +pyyhkäisi sillä kahden puolen kynnystä. Se oli kaikille selvä merkki +siitä, että vieras, joka oli mennyt ulos, ei toista kertaa isännän +luvalla saisi astua samaa tietä takaisin. Samalla tavalla pyyhki hän +penkin ja pöydänpään. Sitten otti hän kanteleen, jolla Reita oli virttä +soittanut, ja heitti sen hiiltyvään uuniin. + +--Väinön vanhan kanteleen poltti! kuultiin kuiskattavan. + +--Annoin papin puhua, kun mielensä teki, ettei sanottaisi meidän hänen +sanojaan pelkäävän, sanoi hän sitten äänellä, joka koetti olla tyven, +vaikka tarkimmat tuntijat kuulivat, että hänen mielensä oli kuohuksissa +ja silmänsä välkkyi. Tiesin loruksi luottehensa, nyt tekin ne tiedätte. +Ensin kiroten kävi päälleni, nyt mesisuuna viehättelee. Ei pysty Panuun +kumpikaan. Menköön rauhassa kotiinsa, jos osannee, emme kättämme +aseetonta vastaan kohota, vaikka vihan tielle neuvoikin arpa. Pidämme +toki arvan mielen mielessämme, jos toiste tarvitaan. + +Panu puhui niinkuin olisivat kaikki olleet samaa mieltä siitä, mitä +olivat kuulleet. Eikä uskaltanutkaan kukaan papin käyntiä ottaa +puheeksi hänen kuultensa. Olisi kuitenkin monen mieli tehnyt kuulla +lisää siitä Jumalasta, joka oli niin suuri ja mahtava ja taisi niin +paljon antaa. Väki hajausi, ja karhun pyyntiin tulleet miehet lähtivät +koteihinsa hiihtämään. Mutta kauan kaikuivat heidän korvissaan oudot +sanat ja seisoi silmien edessä pitkä ryhdikäs mies, jonka otsa melkein +kattoon ulottui. + +--Olisiko tuon jumalat paremmat kuin omat? arveli Patva Jormalle +hiihtäessään pois hänen kanssaan. + +--Ei ole hänen tietonsa Väinön tietojen veroiset, vastasi Jorma. + +--Entäpä ovatko paremmat kuin Panun? + +--Yhdeksi arvostelen. + +Mutta kun Jorma erosi omalle ladulleen kotimajalleen mennäkseen, +virkkoi hän: + +--Mutta kaunis oli hänen virtensä ... oikein sydämeheni herahti. + + + + +XXV. + + +Mielissään siitä vaikutuksesta, minkä oli tehnyt, astui Martti-pappi +jään poikki takaisin Ilpolaa kohti. Hän oli tahtonut poistua parhaimman +vaikutuksen aikana ja jättää kuulijansa keskenään miettimään sitä, mitä +olivat kuulleet. Ja hän oli varma siitä, että he tulisivat huomenna +hakemaan häntä lisää kuullakseen. + +Mutta kun Martti-pappi ja Reita tulivat Ilpolaan, olivat ovet kiinni, +ulkoapäin teljetyt, ja tuvan porstuaan suljetut koirat haukkuivat ja +ulvoivat, nousten vihaisimpaan vimmaan, kun pastori lukon ripaa +kosketti. + +--Menemme saunaan odottamaan, kunnes talonväki palaa. + +Mutta saunankin ovi oli samalla tavalla suljettu, ja kun he taas +palasivat pirtin edustalle, huomasi Reita, että heidän suksensa ja +konttinsa oli nostettu nurkkajuureen. Se oli selvä merkki siitä, että +heitä ei enää tahdottu ottaa vastaan. + +--Odotamme sitten tässä,--ja pastori istahti ovikivelle tuvan porstuan +eteen. + +Äänettöminä istuivat he molemmat katsellen lahden yli Panulaan, mutta +ei ketään näkynyt eikä kuulunut tulevaksi. Panula ja muut talot lahden +rannalla olivat kuin autiot ja kuolleet, ei hiiskahdusta mistään päin, +ja taivas vetäytyi tuulen liikahtamatta yhä paksumpaan pilveen. Silloin +tällöin leijaili lumihiude pilvistä alas. Oli kuin olisi salaisia +uhkaavia voimia ilmassa liikkunut. + +Hetken kuluttua käski pastori Reidan hiihtämään muihin taloihin +katsomaan, eikö siellä olisi ovet auki. Itse jäi hän tähän vielä +talonväkeä odottamaan. + +Odottaessa alkoi ilta pimetä ja yhä enemmän lunta heittää. Metsänranta +talon takana mustui ja tuli kuin lähemmä. Vaara toisella puolen lahden +suureni ja suli yhdeksi ainoaksi möhkäleeksi. Hän oli ottanut kontin +selkäänsä ja asettanut sukset maahan eteensä. Koko ajan hän kuulosti +teroittaen korvansa pienimpäänkin ääneen, mutta ei hiiskahdustakaan, ei +liikahdustakaan lähellä eikä kaukana. Ja kuitenkin oli hän varma siitä, +että oli jotakin tekeillä. + +Reita tuli ja ilmoitti, että hän oli käynyt kolmessa talossa, mutta +että jokaisessa oli ovet pantu säppiin hänen nenänsä edessä. + +--Täytyykö meidän sitten taivasalle yöpyä keskellä kylää? + +--Ei tarvinne. Tuoss' oli poukaman pohjassa sauna, jota kun asutuksi +luullen kävin tarkastamaan, näin sen autioksi, vaan kun lämmitämme, +saatamme yötä olla. + +Pastori ja Reita hiihtivät sinnepäin, mistä Reita oli tullut, ja +löysivät ahon alla lähellä rantaa matalan huoneen, jonka seinämällä +resotti vanha kaatunut halkopino. Vähän ylempänä näytti olevan palaneen +huoneen paikka ja muutamia mustia tulensijoja. Reita seisoi vähän aikaa +ajatuksissaan saunan kupeella, katseli ahoa ja metsänreunaa ja loi +siitä silmänsä jäälle ja taas takaisin, ikäänkuin miettien ja mitellen +jotakin. Sitten astui hän suksiltaan ja otettuaan sylyyksen halkoja +meni saunaan. + +Sauna oli rapistunut, mutta lämmitettävässä kunnossa. Sill'aikaa, kun +uuni lämpisi, kävivät pastori ja Reita noutamassa havuja vuoteiksi. + +--Tässähän voimme olla niin kauan kuin haluttaa ja odottaa, kunnes +Herra meille uskottomien ovet avaa, virkkoi pastori iloisin mielin, +heittäytyen uunin eteen pehmeälle havuvuoteelle, johon katossa +lainehtiva savu ei ulottunut. + +--Jos eivät meitä täältä nälällä karkoittane, sanoi Reita. Kontti on +tyhjä, ovat koirillaan syöttäneet eväämme, ei ole muuta kuin tämä +leipäpalanen kontin pohjalla. + +Reita ojensi kannikan pastorille, pastori taittoi sen kahtia ja tarjosi +Reidalle toisen puolen. + +--Sen syömme tänään ja annamme Jumalan pitää surua huomisesta. + +Ja tuskin oli hän sen sanonut, kun Reita, joka koko ajan näytti olevan +varuillaan, teki nopean merkin kädellään, ja molemmat kuulostivat. +Saunan seinämältä kuului liikettä ja ääni niinkuin suksensauvan lumeen +narahtaessa. Reita hyppäsi ulos ja näki suksimiehen pyyhältävän alas +rantaan. Saunan edessä oli mytty, joka oli juur'ikään siihen heitetty. +Reita huusi menevän jälkeen, mutta tämä ei pysähtynyt, vaan hävisi yhä +tihittyvään illan hämärään. + +Kun mytty uunin edessä tarkasteltiin, huomattiin, että se sisälsi +leipää, voita ja suuren kimpaleen karhunlihaa ja muutamia nauriita. + +--Meillä on täällä salaisia, tuntemattomia ystäviäkin, sanoi pastori,-- +mutta Reita katsoi häntä ihmetellen; oli, niinkuin olisi se tiennyt sen +äsken sanoessaan, niinkuin olisi odottanut sitä. + +--Ei tullut sisään tuoja ... ken mahtanee olla? + +Mutta Reita oli päästänyt auki mytyn ja katseli uteliain silmin +vaatetta, johon ruoka oli kääritty. Hän levitti sen lieskaa vasten, +käänteli sitä ja tarkasteli huolellisesti sen reunaompeluksia. + +--Äidillä oli samanlainen huivi, sanoi hän sitten arvellen. Katsokaa, +täss' on poron sarvet kirjailtu ja tässä vinoristi. Se merkki oli +kaikissa hänen vaatteissaan ... tämä on äiti vainajan huivi! + +--Mutta miten olisi se tänne joutunut? + +--Panu tuhosi isäni ja poltti talomme ... muistan vielä, kun lieska +nousi taivaalle ja me olimme äidin kanssa kätkössä metsässä. Tavaratkin +anasti, mitä oli, niin äiti kertoi. Tämä ruoka on Panulasta! päätti hän +sitten yht'äkkiä.--Ja ennenkuin pastori ennätti lausua epäilynsä siitä, +kuka heille Panulasta ruokaa lähetti, huudahti hän yhä kasvavalla +liikutuksella: + +--Se on Annikin, sisareni laittama! Se on Panulassa orjana! Sisko hellä +on veli velloaan muistanut ... muistanut on totisesti, on ... voi sisar +hopea! + +Ja Reita suli kyyneliin, suuteli huivia, hyppäsi ylös ja riensi ovelle. + +--Näitkö hänet? Tunsitko? + +--En nähnyt, vaan siellä lienee ollut. Lähden kohta hänen luokseen ... +haen hänet tänne ... viemme kirkolle siskon ... otatko hänet? + +--Mene! sanoi pastori. Minä täällä sill'aikaa levähdän. + +--Paistan sinulle nauriit ensin! + +Mutta kun Reita kohenteli puita saunan uunissa ja puhalsi pois arinalta +tuhkan, nauriita siihen kivelle asettaakseen, huudahti hän taas: + +--Ja tämähän on meidän sauna! Täss' on vinoristi ... katsokaa ... tähän +se on kiveen hakattu. Saunan sanoi polttamatta jääneen ... isän pyhä +sauna, tässä taikojaan teki ja sairaita paranti ... muualla eivät +paranneet, sanoi äiti... + +--Olisiko tämä siis vanha kotisi, ja sen rauniotko tuolla aholla? + +--On tämä, niin on. Sitä jo äsken silmäni aavisteli... + +--Ihmeellistä, että sen näin löysit... Reita, se oli Herra, joka meidät +tänne toi, tästä hänen sanaansa julistaaksemme ja valtakuntaansa +levittääksemme. Tämän huoneen ovea ei kukaan voi meiltä sulkea! + +Reita kantoi puita tulen vireillä pitämiseksi ja lähti. Pastori jäi +saunaan pehmoiselle vuoteelle ja nukkui pian sikeään uneen kiukaan +tulen häntä lempeästi selkään lämmittäessä. + +Otettuaan suksensa saunan seinämältä ja piilotettuaan pastorin sukset +lumeen vähän matkaa saunasta, josta hän ovea raottaen kävi +ilmoittamassa, lähti Reita noudattamaan sitä jälkeä, jonka outo +ruuantuoja oli tehnyt jäälle laskeutuessaan. Kun täysikuun valo kajasti +pilvien läpi, oli Reidan helppo jälkiä seurata. Se vei ensin rantaa +myöten IIpolan alle, nousi pihaan, tuli takaisin ja yhtyi toisiin +latuihin, joita nyt oli useampia Panulaan päin, vaikka aamulla ei ollut +yhtään. Ollessaan lahden keskellä luuli Reita huomaavansa hiihtäjän +edellään. Hiihtäjä pysähtyi ja lähti sitten taas liikkeelle, mutta +hiljennettyä vauhtia, niin että Reita oli Panulan nuottakodan luona +hänet saavuttamaisillaan, kun näki sen suojasta tulevan esiin olennon, +joka näytti naiselta. Hän pysähtyi ja kuuli naisen kysyvän: + +--Joko veit?--Mitä hiihtäjä vastasi, sitä ei Reita kuullut, mutta +silloin virkkoi taas nainen:--Voi hyvänen aika, Jouko!--Mutta samassa +keksi hän Reidan ja kysyi:--Kuka se tuolta tulee? + +--Vieras on! virkkoi Reita ja oli parilla ponnahduksella nuottakodan +edessä. + +--Tästäkö menee tie Panulaan? kysyi hän. + +--Tästä menee! Mutta kuka se on? kysyi nainen. + +--Ketäs te olette? kysyi Reita vastaan. Oletteko Panulasta? + +--Emäntä olen ... tulin vain vedelle ... tämä on Jouko ... mutta eikö +se ole Reidan poika? + +--Se on, vastasi Reita. + +--Meillekö aiot? + +--Tulin siskoani tapaamaan. + +--Annikkiako? + +--Annikkia tulin hakemaan ... se meille ruokaa toi. + +--Joukohan se ... tämä Jouko ... voi, armias auttajani ... veli tuli +siskoa tapaamaan ... et häntä nyt voi tavata. + +--Miksen? + +--Jäikö pappi saunalle? Mene pian takaisin ... tuhoja hankkivat hänelle +... vaan en soisi. + +--Mitä, äiti, hätäilet? kysyi Jouko. + +--Isäsi on tuhotoimissa ... Ilpon kanssa hankkeita hijoi ... lähdin +vastaasi, Jouko, että kääntyisit ja veisit sanan... Älä tule meille, +Reita, ei ole siskosi meillä ... vouti rekeensä reutoi, ja Annikki +koskeen juoksi,--ja Panun emäntä pillahti itkemään ja lyykistyi +kelkkaan, huojutellen ruumistaan.--En uskalla kotona itkeä, tässä +itken, itke, velikin, siskosi surmaa. + +--Ainoan siskoni ... tapaili Reita. + +--Sinutkin vielä tuhoavat ja papin ... puhui niin kauniisti ... joudu +sanaa viemään! Rakastin Annia kuin omaa lastani... Heittäykäätte +suksillenne, ette kotianne näe, jos viivytte! + +--Eivät papille mitään voi! + +--Voivat, voivat! Ensin aikoivat vilulla ja nälällä ... ei kukaan olisi +huoneisiinsa uskaltanut ottaa, mutta kun Reidan saunan lämpiävän +näkivät ... muita tuumia pitänevät... + +--Ei meihin pysty! + +--Ei ole sitä taikaa, johon ei terä pysty ... mene, tiedä, millä lailla +aikonevat. + +--Mikä tulenrusko se tuolta nousee? virkkoi Jouko yht'äkkiä järvelle +päin osoittaen. + +Heikko, mutta yhä kirkastuva tulenloimo valaisi taivasta sieltäpäin, +mistä Reita oli tullut. + +--Reitalan aholla palaa! + +--Mikä siellä palaisi? + +--Sauna palaa! Joutukaa apuun! Hirmuja tekevät. Näitkö isääsi, Jouko? +huusi emäntä. + +--Ilpolassa oli ollut, mutta yhdessä lähteneet, vastasi Jouko. + +--Vie sinä, Jouko, sana Kuismalaan ja ... minä juoksen Jorman tuvalle! + +--Pappi jäi saunaan nukkumaan! sanoi Reita. + +--Auta armias, elävältä korventavat ... yhä yltyy! + +Emäntä työnsi heidät menemään ja riensi itse pihaan. + +Reita ja Jouko lähtivät voimainsa takaa potkimaan loimoa kohti, joka +välistä väsähti, mutta sitten taas kasvoi. Reita riensi vanhaa latuaan, +mutta Jouko kampesi Ilpolaan päin ja katosi pian näkyvistä. Jos tuli +oli isän sytyttämä, oli isäkin siellä. Ei ikänä uskaltaisi hän mennä +sitä sammuttamaan ... ei edes sanaakaan viemään. + +Ei Reita edes huomannut Joukon eroamista hiihtäessään tulta kohti. Outo +tunne kantoi häntä, kuin ei olisi ollut suksia alla, niinkuin sauvat +eivät olisi maahan sattuneet ja niinkuin ei hänen matkansa olisi +edistynyt ja hän itse ei ollut oma itsensä, vaan joku toinen, vieras, +joka käsin ja jaloin ilmassa huitoi. Hänhän se oli kuitenkin, +vakuutteli hän itseään epäselvästi, vaikka joku koetti häntä lumota, +vaikka Panu koetti estää apuun pääsemästä ... hänelle tuli kurkkua +kuristava hätä, hän pakeni petoa, joka kintereillä läähätti ... +yht'äkkiä tuli metsä vastaan lumisateen sisästä ja suksen kärki +töksähti rantakiveen. Hän kaatui, nousi ylös, tointui siitä, oli taas +oma itsensä, mutta tuli oli kadonnut ja tiheä näreikkö oli edessä. Hän +tempasi suksensa, paarusti näreikön läpi, huomasi taas tulen ja riensi +taas hiihtäen metsän läpi, jonka tunsi edessä olevaksi niemeksi, minkä +äsken oli kiertänyt. Ja kaitaisen kannaksen poikki tultuaan oli hän +taas lahden rannalla, ja vähän tuonnempana lahden pohjassa paloi sauna +täydessä tulessa liekkien hulmutessa mustalle lunta tuiskuttavalle +taivaalle. Saunan ympärystä, aho ja metsän ranta olivat valaistut, iso +kanki oli saunan oven edessä, mutta ei ainoatakaan ihmistä näkynyt. + +Mutta ahon reunassa tuuhean suuren kuusen alla, jonka oksat maahan +ulottuvat, kyyröttää mies väijyksissä, mustat pienet silmät välkkyen +harmaiden kulmien alta ja huulet irvistellen tulta vasten. Hän +tuijottaa kuin lumottuna tuleen, jonka on nähnyt seinäviereltä +tuohirykelmästä syttyvän, tarttuvan kuivaan seinään, lahonneisiin +räystäisiin ja hienon lumen peitossa olevaan tuohikattoon, joka nyt +rätisten hulmahtaa kolmelta taholta isoon liekkiin ja paukahtaa kuin +kasken keskessä yhtyvä palo. Tuli huikaisee hänen silmiään, hän ei näe +muuta kuin liekit ja niiden keskessä palan mustaa seinää ja pönkitetyn +oven ja odottaa vain, milloin se alkaa liikkua ... mutta on se niin +lujassa, ettei sisästä aukea, sinne palakoot, pappi ja Reidan poika ... +sitä tulivat täältä hakemaan... Ja hän nauraa hiljaa ja äänettömästi +työnsä menestystä ja kiitosta, jonka on saava Panulta. Katsohan, minkä +keksi ... voi viisasta miestä, voi tietäjää mainiota ... otapas +vastaan kuin parasta vierasta, ettei kukaan aikeitasi aavista ... +panetapas ovet kiinni ... ja sitten lumoo vanhaan saunaan, sikeään +uneen nukuttaa ... sitten polttaa kuin hiiret kasken lahokantoon ... ei +kukaan aavista täällä olleenkaan.--»Kun ovat porona, vie luut +avantoon!»--ja nostaa vielä tuiskun jälkiä peittämään... + +Ilpo tuijottaa tuleen yhä suuremmalla jännityksellä ja riemulla, seuraa +silmillään liekkejä ja odottaa joka hetki katon putoamista. Yht'äkkiä +kuulee hän huutoa ja ryskettä, mutta ei saa selkoa, mistä se tulee, +ennenkuin savupilvi, joka on tuprahtanut saunan ympäri ja peittänyt +ovenkin, väistyy tuulessa ja hän näkee miehen tempaavan pönkät, ovi +potkaistaan auki, ja kaksi miestä karkaa nyt silmiään suojellen ahon +poikki pois näkyvistä jäälle päin. Samassa putoo katto, ja musta savu +ja pöly peittää hetkeksi tulen, ja kauhistuneena ja piiloansa peläten +syöksee Ilpo metsään ja rientää kotiinsa. + +Ilpolassa odottavat häntä Panu ja Ilpotar, seisoen pirtin perässä ja +tulen loimoa katsellen. Siinä tapaa heidät Ilpo ja saa hengästykseltään +vaivoin kerrotuksi, mitä on tapahtunut. + +--Voi kuhnusta mieheksi, voi raukkaa, kurjimusta! + +--Pönkän panin, mutta en tiennyt toisen ulos lähteneen!--puolusteli +Ilpo. + +--Ja itse pakoon juoksit? + +--Niinhän käski Panu, etten näyttäytyisi, jos pääsevät. + +--Näkivätkö sinut? kysyi Panu. + +--Eivät nähneet ... jäälle katosivat. + +--Ole vaiti, sanoi Panu Ilpottarelle, joka taas alkoi sadatella +miestään.--Mitä ei tuli tehnyt, sen tekee pyry ja pakkanen. + +Tuuli tuntuikin yhä kiihtyneen ja ulvoi jo myrskynä nurkkajuurissa +pyrytellen lunta isoissa pyörteissä. Loimo Reitalan aholla oli +sammunut, pieni tuikahdus silloin tällöin vain vielä ruiskahti +taivaalle. + +--Mitä ei tuli tehnyt, sen tekee pyry ja pakkanen, uudisti Panu vielä +pirttiin tultuaan. + +Pirtissä seisoi Jorma keskellä lattiaa ja Jouko pankon kupeella. Jouko +ei ollut uskaltanut mennä palopaikalle eikä Ilpolaan, vaan oli jäänyt +rantaan tulen loimoa katsomaan ja odottamaan, kuulisiko kenenkään +rientävän paloa kohti. Siellä tapasi hänet Jorma, jonka Panun emäntä +oli ajanut liikkeelle. Molemmat kuulivat he Panun sanat ovessa. + +Panu säpsähti ja kysyi tiukasti: + +--Mitä sinä täällä, Jouko? + +--Tulen näin palavan ... mutta johan taisi sammua, sopersi poika. + +--Paloiko pappi saunaan? kysyi Jorma. + +--Mistä minä tiedän... + +--Tiennet, kun sytytit. + +--Ja entä, jos sytytinkin! Parempi polttaa kuin palaa. Uhkasi polttaa +minutkin. + +--Pois pääsivät, virkkoi Ilpo. + +--Ei ollut miestä miehessä, tuhkasi pilkallisesti Ilpotar. + +Mutta silloin astui Jorma Panun eteen kädessä päre, jota oli ollut +pihtiin panemassa, ja surumielisesti päivitellen ja päätään pudistaen +virkkoi hän: + +--Ei ennen näin vihamiestä vastaan käyty, eivät totta tosiaan Kalevan +urhot nukkuvaa vierasta saunaan salvanneet ja elävältä polttaneet ... +ilmiotteluun vaativat, miekkansa mittasivat ja vuorotellen iskivät... +Häpeän sukuani! + +--Aika aikaa kutakin... + +--Etkä sittenkään saanut surmatuksi ... katsoin miestä ja kuulin hänen +mielensä. Suurempien suojassa on ... ei tulesi tehonnut. + +--Mitä ei tuli teknyt, sen tekee pyry ja pakkanen. + +--Et saa sitä miestä koskaan surmatuksi sinä. + +--Vaan sinäkö! + +--Minä hänet pelastan, vaikka viimeiset voimani menkööt. Älkööt +Panulassa käynyttä ja Panun olutta juonutta saako Panun miehet tuhota. + +Ja sen sanottuaan otti Jorma rukkasensa ja lähti. + +--Mene kotiisi, Jouko! karjaisi Panu syösten vihansa ja pettymyksensä +poikaansa; ja nyrkki vapisevan Joukon leuan alla sähisi hän: + +--Ja muista se, että jos tästä hiiskahdat sanankaan, niin niskasi +nujerran. + +Jouko katseli isäänsä pelosta jäykistynein silmin.--Jos tietäisi, niin +tappaisi ... ei tiedä vielä ... mutta jos saa sen tietää! + +--Lähden papin jälkeen,--päätti hän.--Tappaa äidinkin, jos saa +haltijaltaan tietää,--johtui hänelle sitten mieleen. Ja hän survaisi +suksensa jäälle, mutta kadotti sauvansa hankeen, ei kääntynyt sitä +ottamaan ja hiihti sauvattomin suksin, kaatuen ja nousten, kotiinsa +päin. + + + + +XXVI. + + +Sikeimmästä unesta herättyään samalta kyljeltä, mihin oli paneutunut, +syöstyään liekkien läpi ulos aholle, jossa savu tuprusi lumen kanssa +kilpaa korkeiden kuusien huojuessa, juuripuoli mustana ja oksien lumi +tulessa punerrellen, karkasi Martti-pappi Reidan jäljessä alas jäälle, +älytönnä kaikesta muusta kuin siitä, että paholaiset olivat huoneen +hänen päänsä päällä sytyttäneet ja tahtoneet hänet elävänä polttaa ja +nyt ajoivat häntä takaa. Ja kun hän jäälle päästyään pysähtyi ja sai +katsotuksi taakseen, oli hänestä yhäkin, niinkuin olisivat helvetin +henget tulen ja savun tuprunnassa kuperkeikkaa heittäneet ja ritinää, +rääkynää ja naurun rähinää pitäneet, joihin toiset mustain kuusien +sisästä matkien ja jätkytellen vastasivat. Ja hetkeksi valtasi hänet +kauhistava varmuus siitä, että Jumala oli antanut hänet alttiiksi, että +hänen tuomionsa oli luettu ja että hänet heitettäisiin takaisin tuleen, +joka paloi pakanain vanhalla aholla. Vasta sitten, kun hän näki itsensä +ehyenä rannassa suuren kiven suojassa ja tulen loimo hetkeksi pieneni +ja hän tunsi lumen kasvoilleen putoilevan ja Reita seisoi hänen +vieressään eikä Jumala siis ollut häntä hyljännyt, vaan voimakkaalla +kädellään hänet temmannut pahain henkien käsistä--sai hän itsensä +toinnutetuksi kysymään, miten tuli oli syttynyt. + +--Panun työtä, virkkoi Reita, jota puistatti kuin horkassa ja jonka +kasvot tulen ruskossa olivat vaaleat kuin kuolleen, suurien ruskeiden +silmien seisoessa jäykkinä päässä. + +--Mistä sen tiedät? + +--Kuulin,--sai Reita änkyttäneeksi, ja hänen hampaansa kalisivat +vastakkain. Vaivoin sai hän sitten kerrotuksi, mitä oli Panulan +rannassa kuullut. + +--Älähän nyt hätäile, Reita, lohdutteli pastori, jonka itseluottamus +alkoi kasvaa, kun oli pahimmasta pelästyksestään tointunut. Ei ole +Jumala meitä hyljännyt. + +Reita katsoi häneen arasti ja kuin jotakin epäillen, mutta ei virkkanut +muuta kuin: + +--Joudutaan pois!--ja pyrki suksineen, jotka olivat siinä, mihin hän ne +ahoa ylös rientäessään oli jättänyt ja johon he tulta pakoon +hyökätessään olivat pysähtyneet. + +Silloin muisti pastori omat suksensa ja lähti niitä noutamaan. Mutta +kun Reita jäi yksin rantaan, valtasi hänet sanomaton kauhu kaikesta +siitä, mitä oli tapahtunut, hän luuli kuulevansa metsästä läheneviä +ääniä ja näkevänsä palavan saunan ympärillä keihäineen hääriviä miehiä +... pastori on lumottu menemään sinne surmansa suuhun, lumottu hän oli +ollut jo nukkumaankin, hänen Jumalansa on hänet hyljännyt... Panu +tappaa hänet ja tulee minutkin tappamaan, niinkuin isäni tappoi ja +sukuni--ja kun hän luuli huutoja tulen luota kuulevansa ja näkevänsä +miesten Martti-pappia aholla jo nujertavan, puhalsihe hän menemään +ulapalle päin tietämättä, minnekä meni. + +Kun pastori palasi takaisin suksineen, joita oli saanut jotenkin kauan +etsiä, oli Reita poissa eikä vastannut huutoon. Luullen hänen vain +vähän matkaa poistuneen, odottaakseen tuonnempana jäällä, lähti hän +rauhallisesti Reidan latua hiihtämään. Lunta tuprutti nyt vinha vihuri +niin sakeasti, ettei kuutamostakaan ollut näkemisen apua, ja vaivoin +sai pastori selkoa Reidan ladusta. Kuta kauemmin hän sitä seurasi, sitä +oudommaksi se muuttui. Se kierteli milloin minnekin jäätä pitkin, +yritti maihin milloin yhdessä paikassa, milloin toisessa ja kääntyi +taas jäälle. Kaiken aikaa näytti hiihtäjä sotkuisesta ladusta päättäen +ponnistelleen minkä pääsi, ja kerran hän oli kaatunutkin. Tuon +tuostakin pysähtyi pastori huutamaan, mutta ääni tukehtui tuiskuun. +Reita oli nähtävästi eksynyt eikä tiennyt, missä kulki, kun välistä oli +kulkenut entisen latunsa poikki sitä huomaamatta. Reitaa seuratessaan +huomasi pastorikin pian eksyneensä eikä saanut enää selkoa, missä oli, +kun palo rannalla oli sammunut eikä hän ollut lähtiessään tullut tuulen +suuntaakaan merkille panneeksi. Useamman kerran oli se jo puhaltanut +sekä edestä että takaa. + +Yht'äkkiä näytti latu lähtevän varmaan suuntaan viemään. Se oli nyt +säännöllisempi ja selvempi, oliko sitten niin, että hiihtäjä oli +uupunut sinne tänne reutomasta tai saanut varmaa vihiä siitä, minne oli +mentävä. Empimättä seurasi sitä nyt pastori varmana siitä, että pian +saavuttaisi toverinsa. + +Jonkin aikaa jäätä hiihdettyään näki hän maata häämöittävän edestään ja +tuli rantaan. Latu nousi siinä maihin ja alkoi taas koukerrella ilman +mitään maalia milloin ahoja ja niittyjä myöten, milloin sakean metsän +sisässä. Tultuaan kerran ulos metsästä oli hiihtäjä pyörähtänyt +takaisin, ja pastori luuli kuulevansa koiran haukkuvan edessään päin, +mutta kun hän pysähtyi sitä tarkemmin kuulostamaan, ei mitään kuulunut. + +Alkaen yhä enemmän ihmetellä, mitä varten Reita oli lähtenyt yksin +hiihtämään eikä näyttänyt kertaakaan häntä odottaneen, kiinnitti hän +nyt hiihtoaan niin paljon kuin voi. Mutta sakeassa pyryssä kävi +hiihtäminen yhä hankalammaksi, kun lisäksi vielä oli vastamäki, joka +jyrkkenemistään jyrkkeni. Mikä oli tämä vaara, ja mitä varten oli Reita +tänne kiivennyt? Kaukana ei hän enää voinut olla; ehkä oli hän äsken +poissa ollessaan saanut selville jonkun salaisen ystävän ja nyt etsi +suojaa hänen kattonsa alta? Mutta mitä varten hän noin oli lähtenyt +karkuun? + +Uupumuksen herpaisemaan mieleen iski silloin ajatus, että ehkä Reita +oli hänet pettänyt, tahallaan jättänyt. Outo, synkkä ja salamielinen +oli hän usein ollut. Olisiko hänellä kaiken aikaa ollut kavaluus +mielessä? Hänhän oli tuonne saunaan vienyt? Poistunut oli hän +yht'äkkiä, ja kohta oli sauna syttynyt?--Eikä hän tuon epäilyksen +mieleensä iskettyä joutanut sitä karkoittamaan, uupumus katosi ja +saaden kaikki voimansa kaksinkertaisina takaisin riensi hän pakenijan +jälkeen. + +Latu oli vaaran rinnettä sinne tänne polvitellen kohonnut yhä +korkeammalle ja tuli viimein soikeaan aukeamaan, joka oli kuin tien +sija. Sitä seuraten lähti se suoraan ylös, mutta Martista näytti siltä +kuin siinä olisi ollut jotakin vanhainkin latujen haamua uuden alla ja +vieressä. Siitä, että tuuli nyt puhalsi yhä äkäisemmin, niin että +puiden latvat huojuivat kuin olisivat pyrypilvien kanssa tiehensä +lentämässä, päätti hän pian tulevansa vaaran laelle. Ja vähän aikaa +vielä noustuaan tuli hän pienelle tasaiselle aukeamalle, jota tuuheat, +sakeat kuuset ympäröivät. Niiden yli kohosi aukean toisessa päässä +suuri koivu, jonka tuuheata latvaa tuuli vimmatusti riuhtoeli. + +Pysähtyessään aukeaman laitaan näki hän jotakin outoa koivun alla, jota +tuuli huojutteli ja pudisteli. Astuen suksensauva kädessään lähemmä +huomasi hän pilvien ohetessa ja kuun selvemmin kuumottaessa oudon +rakenteen, joka vähitellen selvisi hänelle epäjumalan kuvaksi. Se oli +ihmisen haamuun tehty olento, kädet ojona, ja hartioille oli ripustettu +nylkemisen jäljeltä vielä punainen karhunnahka, jonka liepeitä tuuli +nyhteli, ja pään päällä oli kallo, hampaat irvellä taivasta kohti. + +Kuvan jalkain juuressa oli ihminen, jota pastori ei ensin ollut +huomannut, polvillaan maassa. Se huojutteli ruumistaan ja kumarteli +niin syvään, että kasvot lumeen koskivat, ja hoki kiihkeitä, +pelonsekaisia sanoja, milloin haikeasti rukoillen, milloin ruikuttaen +ja itkien. + +--Anna armoa, iso jumala ... isäni haltijajumala, sukuni suuri jumala +... eksytä ajajani, tuhoajani, tappajani ... tulitko eteeni, astuitko +maasta minua auttamaan ... pysäytä Panu, älä minua ota, saithan papin, +pahimman vihamiehesi ... sinua, pyhä jumala, sinua, valtija +voimallinen, minä ... en enää Kiesusta kumarra ... ei ole auttajaksi +... sinua minä ... laske minut menemään, älä tietäni tukkea, päästä +lumoista latuni ... kaikki eteesi kannan, sinua kuuntelen ja kumarran +... sinulle sieluni annan... + +--Reita! huusi pastorin raivoisa ääni hänen takanaan, hän tunsi +voimakkaan käden tarttuvan itseään kaulukseen, kohottavan ylös ja +heittävän hänet nurin niskoin lumeen. Ja kun hän kohottautui +polvilleen, näki hän pitkän miehen seisovan lyömä-asennossa +jumalankuvan edessä, kuuli ilman vingahtavan, näki kuvan horjahtavan +taapäin ja kaatuvan pehmeällä lupsauksella lumeen. Hervotonna retkahti +Reita silloin selälleen maahan ja vaipui siihen tiedottomaksi silmät +nurin päässä. + +Vimmastuneena siitä, mitä oli kuullut ja nähnyt, syöksyi pastori +kaatuneen epäjumalankuvan kimppuun, riuhtaisi karhunnahkan sen +hartioilta, tempasi rungon maasta ja iski sen semmoisella voimalla +koivun kylkeen, että pää ja jalat ruumiista erosivat. + +Mutta Panu oli Ilpolasta kotiin palatessaan kuullut koirainsa +vimmatusti haukkuvan pyhälle vuorelle päin ja lähtenyt katsomaan, kuka +siellä liikkui. Ja yht'äkkiä näki Martinus Olai miehen ilmaantuvan +aukon laitaan ja kyyrysissään vilkkuilevan ja vaanivan. Oli, niinkuin +olisi ilves siellä valmistaunut hyppyyn. Käsi haparoi puukkoa tupesta, +terä iski tulta kuutamossa ja pyrynä karmaisi tietäjä jumalansa +kaatajata kostamaan. + +Mutta tämä väisti, heittihe syrjään, hyppäsi kivelle, jonka päällä +jumalankuva oli seisonut, ja huusi siinä, kätensä ristiin levittäen: + +--Pois, pakana, älä satuta kättäsi Herran voideltuun! + +Säpsähti Panu outoa ääntä, vavahti tulta, joka silmästä leimahti, +vaipui ase iskevästä asennostaan elävän ristin edessä, joka seisoi +hänen kaatuneen jumalansa jalustalla, palasina oli pyhä kuva ... ja +Panu epäröi. Mutta taas kimmahti kiukku hänen rinnassaan, ja hän etsi +jalan sijaa lumessa ja irroitti jo metsäkirvestä huotrastaan. + +Silloin kuului kimakka parkaisu melkein hänen jalkainsa juuresta, ja +syrjään hypäten näki hän miehen hahmon hangessa, joka käsiään huitoen +puhui outoja, ymmärtämättömiä ääniä, jotka vähitellen selvisivät +käsittämättömiksi sanoiksi: + +--Kiesusta, Kiesusta, Kiesusta!.. Auta, Isä, Poika ja Pyhähenki ... +tuli polttaa ja puhaltaa ... sikerö taivaalla ja kynttiläkruunu ... +taloni poltti ja tuhosi ... vaan haudasta veri vuotaa ja hyrskyy ja +hyrskyy ... Panu kaatuu, Panu kaatuu! + +Panu seisoi hetken aikaa kuin kivettyneenä. Hän tunsi äänen ja kasvot +ja varren, hän alkoi vapista kuin juuresta pudistettu puu, ja luullen +vanhan Reidan haudastaan nousseen hänelle tuhoa ennustamaan, pudotti +hän kirveensä maahan, sai kootuksi viimeiset voimansa ja syöksyi +kamalan pelon vallassa metsään ja alas vaaran laelta katsomatta, mistä +meni, läpi tiheiden näreikköjen ja yli kivien ja louhujen. + +Reita huitoi yhä käsillään ja houraili, kiemurrellen koko ruumis, ja +suu vaahdossa. Pastori astui alas kiveltä ja kävi häneen kiinni +pidätellen häntä käsiään riuhtomasta. Ja vähitellen lauhtui loveen +langenneen vimma ja suli hiljaiseen sopotukseen: + +--Panu kaatuu ... kaatuu ... Kiesus auttaa, auttaa... + +Jäsenet laukesivat pinnistyksestään, kädet putosivat alas, hengitys +kävi säännölliseksi, ruumis veltostui, ja hetken kuluttua hän avasi +silmänsä, kohosi istualleen ja aikoi nousta, mutta horjahti vielä +hankeen, jossa pastori laittoi hänelle selännojaa ja riisui turkkinsa +hänen hartioilleen. + +Hetken kuluttua tunsi hän pastorin, heikko ilon väre liikautti hänen +kalpeita kasvojaan. Sitten katseli hän ympärilleen, ikäänkuin etsien +jotakin ja kysyi viimein kuiskaten: + +--Menikö se maan alle? + +--Kuka? + +--Se, joka maan alta eteeni nousi... + +--Sinne meni, vastasi pastori. + +--Pitele kiinni, ettei vie. + +--Ei hän enää vie. + +--Ei vie, ei vie, kuiskasi Reita. Lähdemme täältä. + +--Jaksatko jo lähteä? + +--Kohta jaksan... + +Silloin kuului askelia läheltä lumessa ja pieni, tanakka mies seisoi +suksiaan varpaallisista kannatellen heidän vierellään. + +--Kuka se on? kysyi pastori kavahtaen pystyyn. + +--Jorma olen ... tuolta kylästä. + +--Mitä tahdot? + +--Jälkiänne tulin ja näin eksyneenne ... tulin teitä opastamaan. + +--Missä olemme? + +--Pyhällä uhrivuorella olette. Kaikki näin. Oikein teit, kun kuvatuksen +kaadoit ... kaatukoot semmoiset, kunhan pyhät puut seisovat. + +--Vielä nekin kaatukoot! Hyvää aioin, mutta salaa minut salvattuun +saunaan polttaa aikoi. Joka tulen viritti, sen tuli polttakoon ... +talonsa poltan, puunsa poltan ja itsensä poltan. Kostaman sinun pitää +ja tulella polttaman, sanoo Herra, Herra! + +Oudoin, ihmettelevin silmin katseli Jorma vieraan miehen vihaa, laski +sitten suksensa maahan ja virkkoi: + +--Lähde täältä ennenkuin Panu miehensä kokoo. + +--Kuka olet, joka apuasi tarjoot ... oletko kristitty? + +--Kristitty en ole, mutta kielsi vanha Väinämöinen aseetonta ampumasta, +rauhallista raastamasta, käski vanha Väinämöinen opastamaan eksynyttä, +haihtunutta hoitamahan. + +--Minnekä lähdemme? + +--Karin majalle teidät saatan, ja siellä levähdätte. Sieltä teidät +Rajavaaralle vien ja siitä tien kotiinne neuvon. Siellä on Tapion +viimeinen talo, enkä hänen pelloiltaan poistu ... en lähde vieraille +maille, siellä vierasta väkeä ja vieraat jumalat ... ei hyvät ne, ei +hyvät nämä... Väinö yksin tiedon toi, tiedon vei ... Ka, kun +lähtenette, hiihtäkää jäljessäni. + +--Joko jaksat, Reita? + +Reita ei virkkanut mitään, mutta nousi ylös, haki suksensa ja seurasi +pastoria kintereillä kuin koira, joka on eksynyt metsään ja sitten +löytänyt isäntänsä eikä uskalla askeltakaan jäljelle jäädä uuden +eksymisen pelossa. + +Mutta kun Jorma, pastori ja Reita, vuoren rinnettä viistoon laskien, +olivat poistuneet, hiipi Panu metsästä esiin ja ryhtyi kaatunutta +jumalaansa paikoilleen pystyttämään. + + + + +XXVII. + + +Nähdessään miehen hahmon kuin maasta nousseen ja kuullessaan sen +jalkainsa alla outoja sanoja puhuvan, karkasi Panu vuoren rinnettä alas +ja pysähtyi vasta, kun tapasi itsensä niemen kärjestä taikasaunansa +edestä. Hän oli kauhistavan, päättömän pelon ajamana varmasti +vakuutettu siitä, että vanha Reita vainaja, jonka hän oli tuhonnut ja +iäksi ainiaaksi luullut kaikkine haltijoineen sitoneensa, nyt oli +noussut haudastaan häntä vuorostaan tuhoamaan. Ääni oli Reidan, ja +samalla lailla se oli loveen langetessaan huutanut ja käsillään +huitonut. Yksin ei olisi manan alta päässyt, ei koskaan omin voimin +ikiunestaan herännyt, ellei pappi olisi nostanut romahuttamalla maahan +hänen vanhan, oman pystyttämänsä jumalan. Siitä oli säikähtänyt, ja se +oli kuoleman lumouksen hänen silmiltään luonut ja hänet haudasta +päästänyt. Sen hallussa se nyt oli, Kiesuksen papin palveluksessa, jo +eläessään oli Kiesusta suosinut ja nyt sen kanssa käynyt kuoloaan +kostamaan. Yhdessä he nyt hänen kimppuunsa kävisivät ja hänen ja hänen +heimonsa ja koko Karjalan hukkaan veisivät. + +Kosto oli tulossa, kosto Reidan taposta, kosto Annikin surmasta, kosto +kotohaltijan pilkasta. + +Vähitellen Panu kuitenkin säikähdyksestään selvisi. Tänne ne eivät +häntä takaa ajaisi, täällä ei Reitakaan mitään mahtaisi, tässä kaikkien +salataikain tenhoomassa paikassa eivät auttaisi kaikkien Lapin noitain +luotteet, eivät pystyisi Kiesuksen miehen kovimmatkaan kirot. + +Panulle muistui mieleen jotakin. Hän riensi saunaan, viritti tulen ja +näki Reidan vaatteet vielä paikoillaan nurkassa. Vapisevin käsin nosti +hän kauhtanan lievettä, ja siellä oli vielä pääkallokin. Mutta käärme? +--tallella oli sekin, longerteli esiin silmän reiästä, ja sen silmät +kiiluivat tulta vasten, samalla kun kieli aukeilevassa kidassa kehänä +kehräsi. Mutta jos Reidan henki siis oli yhä hänen hallussaan, niin ei +se ollut papin hallussa. + +Mutta mikä se oli sieltä lovesta puhunut? + +Reita se ei ollut. + +Putosi kuin painajainen hänen päältään. + +Mutta samassa laskihe toinen ja kahta suuremmalla painolla. + +Reidan poika se oli! Itse ei päässyt, mutta poikansa lähetti. Isänsä +lahjat hänellä on, ei ole hänen mahtinsa maan rakoon mennyt: loveen +lankesi ja osasi ennustaa. Se sen oli papin tänne tuonut, ei olisi +yksin uskaltanut. Se hänet oli saunalle opastanut, isänsä vanhalle +asuinpaikalle. Se oli kanteleen seinältä temmannut ja sillä kansaa +lumota yrittänyt. Se hänet tulesta pelasti ja tuonne vuorelle vei. Jos +nyt sukuunsa yhtyy ja heimonsa kauan kaivatuksi tietäjäksi tekeytyy ... +jos siitä uudelleen valtaan pääsevät ja Lapin tiedot ja papin tiedot +yhdistävät? Ja jos tiedoksi tulee, että jo ovat jumalan kaataneet,--ja +Panu näki jo toteutuvan sen, mitä aina oli pahimmin pelännyt: että +valta hänen käsistään juoksee pois ja kansa kääntää hänelle selkänsä. + +Mutta pian hän oli siitäkin säikäyksestä tointunut. Jos on isä +voitettu, niin voitetaan poikakin. Ei kukaan tiedä vielä Reidasta eikä +hänen voimastaan, eikä kukaan siitä, mitä vuorella tapahtui. + +Mutta silloin muisti hän, että jumalankuva oli särjetty ja riensi +takaisin vuorelle. Nähtyään papin ja Reidan poistuneen, oli hän varma +siitä, että he olivat pakoon lähteneet. Ja kun hän tarkasteltuaan +kaatunutta ja särjettyä kuvaa huomasi sen pian olevan korjattavissa ja +paikoilleen pystytettävissä, palasi hän tyyntynein mielin kotiinsa. + +Siellä ei mitään tiedetty, ei oltu nähty pappia eikä Reitaa, luultiin +heidän lumipyryyn eksyneen ja päätettiin pyry Panun nostamaksi. + +Mutta Jormalta sai Panu kuulla, että hän oli papin ja Reidan Karin +majalle hiihtänyt. Ei ollut Kari kotona ollut, vainoteille sanoi +äitinsä hänen lähteneen, tietämättä minne. Tässä vielä kummia syntyy. +Karilasta oli Jorma miehet Rajavaaralle opastanut, ja siellä öisellä +nuotiolla oli Reita loveen langennut ja kostoa ja kuolemaa Kiesuksen +vihollisille ennustanut ... isänsä lahjat näkyi pojalla olevan. + +Jorma katseli tarkasti Panua tätä kertoessaan, mutta Panu katsoi +poispäin ja murti mustaa haventa. + +--Reidan poika! virkkoi Jorma merkitsevästi ja lisäsi:--uhkasivat +takaisin tullakseen! + +Mutta Panu kulki mietteissään sen päivää ja toisen, ja nähtiin hänen +arpaa kysyvän ja yhtä mittaa vuorelle hiihtävän. + +Jo kypsyivät hänessä mietteensä päätökseksi. Sota oli Lapinpohjan +reitalaisia vastaan nostettava, ja sukupuuttoon olivat hävitettävät. +Silloin eivät salatietoineen ja haltijoineen mitään mahtaisi, ja yksin +olisi Reita avuton, kun hänen sukunsa tuki olisi tyhjäksi tehty. Eikä +silloin olisi sitä taikaa eikä tietoa, joka Panua vastaan tehoisi. + +Panu kutsui kokoon miehensä ja esitti asian. Kertoi uudelleen, että +vouti oli heidät kuninkaan metsästäjiksi ottanut ja antanut luvan +kaikilta muilta eränkäynnin kieltää, ja jolleivät hyvällä tottelisi, +niin olisi pahalla pakotettava. Miehet vastustivat vainotielle +lähtemistä, mutta Panu sanoi tietävänsä, että kuninkaan oli tahto se, +ettei kaikki maailma riistaa haaskaisi. Edun oli vouti antanut, mutta +veronkin siitä vaati. Ei jaksettaisi sitä veroa suorittaa, jos ei itse +saataisi ottaa, mitä oli saatavissa. Nyt oli otollinen aika siihen, +mitä oli kauan aikaa mietitty, nyt oli Lapin viimeinen valta +kukistettava. Mene tiedä, milloin herrain mieli muuttuu, milloin vouti +puheensa peruuttaa ja tarjoo etunsa toisille... + +Sinne tänne tuumittua päätettiin niin, että ensin kieltosana +Lapinpohjan reitalaisille laitettaisiin ja vainon uhalla evättäisiin +erää metsistä kaatamasta ja viljaa vesistä pyytämästä. Otollinen oli +nyt aika kaikin puolin, kun hirvenajon aika oli kohta käsissä ja +peuratkin Lapista rintamaille rantautuivat. + +--Kuka sanan saatantahan, kielikerran kerrontahan? kysyi Kuisma. + + --Kuisma sanan saatantahan, + Taru Kuisman kumppaniksi, + itse Ilpo kolmanneksi! + +vastasi Panu tekaisten runon runolle vastineeksi--ja hilpein mielin +lähtivät sanansaattajat hiihtämään Lapinpohjaan. + +Mutta surkea oli heidän tilansa, kun he kolmen päivän kuluttua +retkeltään palasivat. Vaatteet oli revitty, parrat pahoin sotkettu, +aseet riistetty ja sukset katkottu, niin että jalan olivat saaneet +hankia kahlata. Ivalla ja pilkalla oli heidät otettu vastaan, tarjottu +tuliaisolutta haarikasta, jonka uurteissa madot matelivat, pantu eteen +haisevaa lihaa ja homehtunutta leipää. Pahoin oli Panua pilkattu ja +naurettu ja rähisty hänen käskyilleen, ilkeästi olivat ukot urhoja +häväisseet, ja viimein oli Kari heidät koirina ovesta ulos heittänyt. + +--Kari? huudahti Panu hämmästyen. + +--Kari oli siellä, ja hän se kaiken aikaa heidän puolestaan puhui ja +nämä lähetti terveiset: »Sano Panulle, pahannimiselle, ettei Kari ennen +päätään maahan kallista kuin on Annikki kostettu, eikä sitä katso, +kohtasiko hänet nukkuvana vai valveilla, aseetonna tai aseellisena, +iskikö niskaan vai otsaan, ja saman sanan vieköön voudille, jos +tahtoo!» + +--Vieläkö muuta virkkoi? + +--Näin käski sanoa vielä Kari: »Sano Panulle, että reitalaisilla on +vanhempi oikeus metsänkäyntiin Karjalan saloilla ja että missä hirven, +peuran, ilveksen tai majavan tapaammekin, olkoon vaikka Panun pihassa +tai hänen pyhällä vuorellaan, tapamme kuin omamme!» + +--Oliko niitä siellä monta? + +--Tupa oli täynnä miehiä ja hirvenajoon lähdössä kaikki. + +--Saitteko selvän, minnepäin olivat lähdössä? + +--Vielä huuti Kari jälkeemme: »ja sano vielä Panulle näin: Hirvenajoon +lähtee koko Lapinpohja, Hirviharjulle rientää, tulkoon Panu sinne +saaliinjaolle ... hirven häntäluun hänelle pyhitämme!» + +--Lähdemmekö saaliinjaolle? kysyi Panu. + +--Lähdemme! vastasivat miehet yhteen ääneen. + +--Vai otammeko koko saaliin? + +--Koko saaliin otamme! + +Ja niin pian kuin olivat viimeiset valmistuksensa tehneet, ja Panu +itsensä ja heidät kaikkia vaaroja vastaan varannut--Kuisma vain ei +varauksista välittänyt--astuivat vainoretkelle lähtijät suksilleen +täysissä sota- ja metsästystamineissaan ja lähtivät yön selkään +hiihtämään, ollakseen aamun valjetessa väijyspaikallaan Hirviharjulla. + +Jormakin liittyi muiden seuraan, mutta aseetonna. + +--Mitä ukko miesten mukana tekee? kysyi Panu tyytymätönnä. + +--Lähtee urhojen mukaan heidän urotekojaan laulaakseen, virkkoi Jorma +pilkallisesti. + + + + +XXVIII. + + +Hirviharju oli kapea, jyrkkäreunainen kannas, keskellä suuria selkiä, +jotka se jakoi kahtia niin, että vedet vain kaitaisten salmien kautta +olivat toistensa yhteydessä. Kun suuret metsäneläimet: hirvet, peurat, +ilvekset ja sudet talvisilla retkillään pohjoisesta etelään tulivat +selkien pohjoispuolelle ja siellä olivat aikansa oleskelleet, +siirtyivät ne harjun honkien suojassa eteläpuolelle vesiä. Ammoisista +ajoista oli Hirviharju ollut paras pyydyspaikka niillä seuduin, ja +siihen viritettiin loukkuja, satimia ja verkkoja kapeimmille paikoille +ja sudenhautoja oli useampia läpi vuoden vireessä. Joka kerta, kun +pantiin toimeen iso ajometsästys järvien ympärillä olevilla saloilla, +sijoitettiin osa metsämiehiä Hirviharjulle väijyksiin, sillä varmasti +tapahtui aina niin, että ahdistetut eläimet lopulta pyrkivät harjua +myöten järven toisella puolella oleviin metsiin. + +Hiihdettyään levähtämättä talvisen yön sileitä soita, tasaisia kankaita +ja järvenselkiä, saapui Panu miehineen päivän sarastaessa Hirviharjulle +väijyksiin. Kun hirvenajajat otuksen perässä karatessaan, nopeimmat +hiihtäjät ensimmäisinä, yksitellen olivat saapuneet kohdalle, oli +heidän kimppuunsa siinä salaa syrjästä käytävä. Siltä varalta, että +useampia tulisi yhdessä jonossa, oli väijytyksiä useammissa paikoin +pitkin harjua. + +Aamu oli kirkas ja tyyni, ja valkoisilla järvenjäillä ja totisissa +liikkumattomissa metsissä ei kuulunut hiiskaustakaan, ei etäisintä +ääntäkään kuuntelevien korviin. Mutta liikkumattomina istuivat +vainolaiset, mitkä lumeen kaivamissaan kuopissa puitten runkojen +suojassa, mitkä kaatuneiden honkien alla valmiina vaikka viikon +odottamaan siinä varmaa saalistaan. + +Silloin alkoi kuulua saloilta kaukaa niinkuin jostakin ilmojen takaa +koiran haukuntaa, uikkavata ja kimeätä, niinkuin koira haukkuu silloin, +kun se otusta ajaa. Sinne tänne kulki haukku muuttuen milloin äkäiseksi +ja rähiseväksi, joka oli merkki siitä, että otus oli vastarintaan +pysähtynyt, milloin taas jonkin ajan kuluttua kokonaan vaieten--tietäen +sitä, että nopea eläin oli jättänyt ajajansa kauaksi jälkeensä. + +Kaitainen salmi oli mantereen ja ensimmäisen kannakseen kuuluvan saaren +välillä. Siinä oli ensimmäinen väijymäpaikka Kuisman ja erään toisen +miehen hallussa, mutta vähän matkaa heistä ylempänä harjulla oli Jorma +piiloutuneena ison hongan haarukkaan varmasti päättäneenä antaa Karille +merkin, jos hän vaaraa aavistamatta tästä surmansa suuhun syöksyisi.-- +»Tappakoot sitten minut, jos tahtovat, mutta Karin pelastan»--oli ukko +mielessään päättänyt. + +Haukku oli jo lähellä, ja jo luuli Jorma hirvien tulevan, mutta +kantautui taas takaisin salolle. Sen sijaan näki hän kaksi hiihtäjää +täyttä vauhtia laskevan metsästä jäälle. Ne kulkivat Kuisman +väijytyksen ohi, mutta ei Kuisma liikahtanut. Heidän tultuaan hänen +puunsa kohdalle tunsi hän Aslon ja Hilapan, reitalaisten parhaat +miehet, varustettuina lämsillä, keihäillä ja jousilla ja nähtävästi +lähteneinä hirviä vastuuseen. Mitään pahaa aavistamatta suhahtivat he +puun alitse, jossa Jorma piili, rientäen kannaksen kapeimpaan paikkaan, +asettuakseen sinne otusta odottamaan. Hiljaa ja hievahtamatta istui +Jorma ja kuulosti ... kuului muutamia huutoja ja sitten oli kaikki +hiljaa. + +Äitelä, ilkeä tunne etaisi Jorman sydäntä... Että hän tulikaan tänne! +Pois hän lähtee, pois näiltä maailmoilta, kauas korpientakaisiin +korpiin, erilleen kaikesta, pyydystelee ja kalastelee ja kenenkään +tietämättä kuusen juurelle kuolemaan kallistuu... + +Mutta silloin ulahtivat koirat aivan lähellä korvessa ja suuri, komea +härkähirvi loikkasi metsästä rantapensaiden yli jäälle. Se aikoi salmen +poikki kannakselle, mutta pysähtyi yht'äkkiä ja vainusi pitkään ja +epäluuloisesti eteensä, etujaloillaan lunta potkien. Jorma iloitsi jo +mielessään, että se kääntyy, ei nousekaan harjulle, vaan oikaisee jään +yli, jolloin eivät takaa tulevat ajajatkaan joudu väijyvien +saavutettaviin. + +Hirvi tekikin niin ja lähti pyyhältämään harjun ohi. Mutta koirain +haukun lähetessä tuli se kammenneeksi niin lähelle maata, että joutui +Kuisman nuolen kantaman piiriin. Jousi rämähti, ja tarkasti tähdätty +nuoli upposi rintaan lapojen väliin. Hirvi lyykähti polvilleen ja +ennenkuin oli ehtinyt tointua, oli lämsän silmukka lentänyt sarviin ja +Kuisman metsäpuukko lävistänyt sen sydämen. + +Tuskin oli hirvi kaatunut, kun koirat karkasivat jälkiä myöten metsästä +esiin ja pyrynä syöksyivät kaatuneen otuksen kimppuun. Mutta ennenkuin +ehtivät luo, huomasivat he tappajat oudoiksi miehiksi ja päästivät +syrjään karaten äkäisen, ulvovan haukunnan. Kuisma heitä houkuttelemaan +ja suosittelemaan, mutta siitä koirat yhä yltyivät. + +--Koirat on tapettava ennenkuin meidät ilmaisevat! huusi hän. + +Mutta ennenkuin hän oli saanut jousensa vireeseen, olivat koirat +pyörähtäneet pois ja kiisivät täyttä kurkkua ulvoen entisiä jälkiään +metsään. + +Rähinän kuultuaan oli Panu jättänyt väijymäpaikkansa ja rientänyt +haukkua kohti, ja vähitellen tulivat siihen muutkin miehet. Kuultuaan, +mitä oli tapahtunut, oli hän heti selvillä siitä, että hänen hankkeensa +oli mennyt myttyyn. Isäntiään vastuuseen rientävät koirat tulevat heitä +varoittamaan, eivätkä he enää käy ansaan. + +--Käykäämme mies miestä vastaan, ei ole minusta salamurhaajaksi! sanoi +Kuisma. + +--Ei reitalainen koskaan avotaisteluun antau. + +--Jos Kari lienee heidän joukossaan, ei meille saalistaan +mielisuosiolla heitä. + +--Karia vastaan en tappele. + +--Enkä minä. + +--Pois tästä piiloon! komensi Panu.--Kyllä minä Karin hoidan, kun te +muita vastaan puolenne pitänette, mutta yksi jääköön hirven luo. + +Ja Panu selitti tarkoituksensa olevan, että kun reitalaiset, jotka +varmaankin tulisivat ainakin salmen rannalle ottamaan selkoa siitä, +mitä oli tapahtunut, näkisivät vain yhden miehen saaliin kimpussa, +tulisivat he sitä anastamaan. Kun kaikki ovat koolla, silloin laukaisee +joka mies nuolensa ja sitten hyökätään heidän kimppuunsa ja nujerretaan +viimeiseen mieheen. + +Kuisma jäi saalistaan vartioimaan ryhtyen sitä nylkemään, ja kaikki +muut vetäytyivät hänen äskeiseen suojukseensa suuren kaatuneen kuusen +taa niinkuin ampumavarustuksen taa, josta voi nähdä kaikki, tulematta +itse huomatuksi. + +Ja taas oli kaikki hiljaa, keväinen talvitaivas oli korkea ja sininen, +ollen siellä täällä vain hienojen, tyynen ilman kutomien pilviharsojen +peitossa, jotka Jorman niihin katsahtaessa näyttivät ikäänkuin +odottavan jotakin. Jormakin istui muiden miesten mukana kuusen +suojassa. Kuiskasi hän siinä hetken aikaa istuttuaan Joukon korvaan, +joka oli ollut isänsä kanssa väijyksissä: + +--Tapettiinko ne molemmat? + +--Tapettiin. + +--Kuka tappoi? + +--Taru ampui Asloa sydämeen; siihen kaatui... Isä ampui Hilapan. + +--Entä Ilpo? + +--Kun kaatuivat, niin Ilpo löi kirveellä takaraivon puhki. + +--Sillä sen omalla nuolellako se Aslon ampui? + +--Sillä ampui ... selästä tuli kärki ulos. + +--Vaiti siellä! kähisi Panu latvapuolesta ja pudisti kirvestään. + +--Oliko ilo nähdä ihmisiä tapettavan? kuiskasi vielä Jorma Joukon +korvaan, mutta Jouko ei uskaltanut vastata--hänen poskensa vain +värähtelivät niinkuin olisivat repeillä tahtoneet suupielistä ja +silmäkulmista. + +Väijyksissä olevat miehet tähystelivät kuin yhtenä silmänä salmen +poikki toiselle rannalle, mistä hirvi oli tullut ja karistanut +tullessaan kuin mustan portin lumiseen metsään. + +Yht'äkkiä karkasivat koirat taas esiin korvesta ja alkoivat Kuisman +nähtyään hurjasti haukkua. Kohta heidän perässään ilmaantui Kari +kyyrysissään oksien alla hiipien ja heti hänen takanaan toisia miehiä, +jotka kirjavista lappalaislakeistaan tunnettiin reitalaisiksi. + +He näyttivät vartovan, vetäytyivät takaisin nähtävästi tuumimaan ja +laskeusivat hetken kuluttua eri paikoista jäälle, jättivät suksensa +metsän rantaan ja lähestyivät sitten puolikehäksi muodostuneessa +rivissä ammuttua hirveä. + +Kuisma ei näkynyt olevan heitä huomaavinaan, veti vain rauhallisesti +nahkaa hirven koivista. Hän oli melkein saarroksissa, kun nosti päätään +ja virkkoi: + +--Ka, tulkaapa miehet auttamaan, että saan vuodan irti konin selästä. + +--Kenen luvalla sinä muiden riistaa nyljet? kysyi Kari. + +--Oma on tappamani. + +--Missä ovat Aslo ja Hilappa? + +--En ole nähnyt.--Ka, käykää lähemmä! + +--Hirvi on meidän! + +--Ei ole teillä lupa enää näillä mailla metsästää ... kuulittehan +voudin käskyn. + +--Kuulit vastauksemmekin. + +--Siit, koirat! + +--Ei ole minulla vihaa vastaasi, Kuisma, enkä tahdo pahaa sinulle, jos +astut suksillesi ja lähdet siivolla kotiisi, virkkoi Kari. + +--Huono olisin mies, jos omani antaisin... Mutta jos ette ilman +tyytyne, niin tuoss' on osanne--siinä viimeisistä tarjouksistanne!--ja +Kuisma nakkasi palasen likaista peräsuolta semmoisella tarkkuudella, +että se sattui lähimmäistä miestä suoraan silmiin. + +Silloin lennähti lämsä Karin tarkasta kädestä Kuisman kaulaan ja vetäisi +hänet kyljelleen maahan. + +Mutta samassa suhahti parvi nuolia ilmassa kuin yhden jousen ampumina, +ja Kari näki kolme miestään horjahtavan hangelle. Ja heti sen perästä +hyökkäsi rannalta mieslauma esiin. + +Nähtyään Panun tulevan ja käsitettyään siinä silmänräpäyksessä koko +hänen juonensa, muistaen Annikin ja kaiken kavaluuden ja konnuuden, +karkasi Kari hänen kimppuunsa kirves ojona. Tappara sattui tapparaan, +tulta iskivät terät, mutta luiskahtivat ohi otsasta, johon kumpainenkin +iskunsa tähtäsi. Panu tavoitteli puukkoaan, mutta ennenkuin sai sen +irti, oli Kari rynnännyt häneen sylin, ja kuin koirat kierivät he +lumessa milloin polvillaan, milloin seisoallaan, milloin pitkänään +maassa, vuoroin päällä, vuoroin alla, estellen toisiaan teräasetta +esille saamasta. + +Samanlainen sylin ottelu syntyi toistenkin miesten kesken, ja pyrynä +pölisi lumi verisen hirven ympärillä, mutta nopeat, vikkelät, +vetreäjäseniset reitalaiset luiskahtivat pian kankeampien +vastustajiensa syleilystä ja lähtivät nopeasti kuin kärpät kiitämään +pakoon. Syntyi kilpajuoksu jäällä, ristiin rastiin suikkelehtivat +vainottavat, ollen milloin edessä, milloin takana, takertuivat +jalkoihin, iskivät syrjästä haavoja puukoillaan, mutta väistivät itse +aina taitavasti tähdättyjä iskuja ja pääsivät yhä lähemmä metsänrantaa, +pyrkien sinne suksiensa luo. + +Panu yksin kieriskeli vielä Karin kanssa lumessa, koettaen turhaan +irtautua vimmastuneen nuoren miehen syleilystä. Tappaa ei hän tahtonut +Karia, oman heimon miestä, peläten toisten tyytymättömyyttä. Saatuaan +hänet vihdoin alleen huusi Panu Kuismaa avukseen Karia sitomaan. +Kuisma, joka ei ollut ottanut osaa koko taisteluun, vaan mistään +välittämättä jatkanut hirven nylkemistä, jonka hän piti omana +saaliinaan, riensi köyttä tuomaan. Mutta kun Panu näki reitalaisten +olevan pakoon pääsemässä, heitti hän Karin irti ja riensi miestensä +jälkeen huutaen: + +--Iskekää joka mies, älkää ainoatakaan hengissä päästäkö! + +Mutta kun Kari tunsi itsensä vapaaksi, hypähti hän polvilleen, tempasi +jäältä kirveen ja aikoi karata Panun jälkeen. Kuisma seisoi välissä ja +tapasi häntä lämsän silmukalla. Silloin suhahti kirves ilmassa, ja pää +halaistuna lyykähti Kuisma hengetönnä hangelle. + +Karikin tahtoi estää reitalaisten pakoa. + +--Kostakaa, miehet, kostakaa! huusi hän ja syöksyi veristä kirvestä +heiluttaen heidän apuunsa.--Annikki kostakaa! Reidan kuolo kostakaa! +Sukunne surmat kostakaa!... Voi raukkoja! + +Turhaan huusi hän. Kuullessaan Panun ja Karin huudot, hätkähtivät Panun +miehet ja katsahtivat taakseen. Reitalaiset pääsivät hetkeksi rauhaan, +saavuttivat suksensa ja pelastuivat metsään. + +Yksin jääneenä ja huomatessaan, ettei hän enää mitään mahtaisi ja että +Panu vielä nytkin oli päässyt hänen käsistään, raivautui Kari +väistyvien miesten välitse ja katosi hänkin metsään. + +Panu oli karannut viimeisten pakenijain jäljestä metsään huutaen vielä +kerran muille, että seuraisivat häntä. Mutta sakea näreikkö ja syvä +lumi estivät häntä pitemmälle pääsemästä.--Vainottavat olivat +nuljahtaneet hänen käsistään kuin talvikot kiviraunioon. Juuri kun +jaloissa pyörivät, ei ole jälkeäkään näkyvissä. + +Miehet olivat kokoontuneet kaatuneen Kuisman ruumiin ympärille, kun +Panu palasi metsästä. Kolmesta nuolten haavoittamasta reitalaisesta oli +vain yksi kaatunut, toiset kaksi olivat taistelun aikana tointuneet ja +kadonneet. + +Mutta niinkuin ei mitään olisi vielä menetetty eikä mitään +vastoinkäymistä tapahtunut, kävi Panu jakamaan käskyjään. + +Hirvi nyljettiin nopeasti ja lihat kätkettiin metsään. Kuisma +nostettiin pulkkaan ja kaksi miestä määrättiin häntä kotiin vetämään. +Muiden tuli seurata Panua reitalaisten jälkeen Lapinpohjaan, jossa +heitä oli uudelleen ahdistettava. + +--En yhtä ainoata henkiin jätä ... en niin kauan kuin tämä käsi +tapparata heiluttaa! + +Hän oli ulkoa nähden rauhallinen, mutta silmissä hiillosti kiihko ja +vika, jota ei kukaan uskaltanut vastaan sanomalla ilmiliekkiin +yllyttää. Vanhastaan tiesivät hänen toverinsa, että häntä semmoisina +hetkinä oli hiiskumatta seurattava. + +--Entä Jorma? kysyi Panu, kun tämä muiden lähtöä tehdessä seisoi +liikkumatonna paikallaan. + +--Jorma jää kuolleita hautaamaan, vastasi Jorma sävyisästi ja +surullisesti. + +--Tullet Lapinpohjaan, niin saat lisätyötä, kun täältä loppuu,--vastasi +Panu pahansisuisesti naurahtaen. + +--En luule minua siellä tarvittavan. Et heitä saavuta. + +Kun Panu seuraavana iltana--yö oli täytynyt nuotiolla levätä--saapui +reitalaisten kylään Lapinpohjassa, ei näkynyt siellä ainoatakaan elävää +olentoa. Reitalaiskylän matalat majat, jotka oli korkean kalliorinteen +alle rakennettu, olivat autiot. Pienellä kukkulalla suuren kuusen alla +oleva jumalankuva oli poissa ja sen sijalla oli risuja poltettu. Kaikki +muutkin merkit osoittivat, että asukkaat olivat lähteneet matkalle, +jolta eivät kohta aikoneet palata. Syvä porojen polkema tie lähti +viemään suoraan pohjoista kohti. + +--Sinne menivät! virkkoi Ilpo, ja Panu arvasi hänen ajatuksensa sitä +kysymättä. + +Sinne olivat menneet viimeiset Karjalan lappalaiset ja vieneet +haltijansa ja salatietonsa, jotka Panu oli aikonut heiltä heidät +viimeiseen mieheen hävittämällä anastaa. Kovin oli keskeneräisesti +päättynyt kauan haudottu hanke. + +--Sinne menivät! + +--Sinne olivat menevätkin ... näytetään tietä taipaleella! + +Miehet näkivät Panun irroittavan kirveen vyöstään, veistävän lastuja +kunkin majan ovenpielestä ja keräävän ne kokoon kunkin kynnyksen eteen +sen sisäpuolelle. Arvaten sitä taian teoksi seurasivat he tarkasti +toimitusta. Nyt teki Panu tulen tervaiseen tappurasoihtuun, pyörähytti +sitä päänsä päällä kolme kertaa, kiersi kolmesti huoneryhmää ja loihti: + + Pala Lappi lapsinesi, + Pimentola poikinesi, + syty synkkä syntyinesi, + tapa Turja tietoinesi, + suistan sun suin sytehen + työnnän sun päin tulehen, + polvin kuumihin poroihin! + +Kolmatta kierrosta tehdessään pisti hän lastukasat tuleen, ja pian +hulmusivat lappalaisten saunat ilmitulessa, työntäen ensin ovista ja +rei'istä paksua, sakeata savua ja sitten heleillä, räiskyvillä +liekeillä punaten takana kohoavaa kallioseinää ja sen harjalla kasvavia +kääkkyrämäntyjä, jotka näyttivät kuin kauhistuksesta epätoivoisiin +liikkeisiinsä jäykistyneiltä olennoilta. + +Silloin kuului miesten tuleen tuijottaessa vuorelta liekkien yli huuto +kuin huuhkajan suusta--sitä seurasi ääni kuin ulvovan suden--ja +yht'äkkiä nauroi harakka. + +Säpsähtäen vetäytyivät miehet tulen piiristä ulomma ja näkivät vuoren +laella suuret poronsarvet ja niiden edessä lappalaisen miehen täydessä +tulen valossa. Hän huitoi käsillään, pui nyrkkejään alas palavia +huoneita kohti ja manasi: + +--Hoi, Panu pahanniminen, Lemmon saastainen sikiö... Reidan tapoit, +Annikin anastit, surmaan olisit syössyt koko sukumme suuren, tappanut +Tapion lapset ... meiltä tietosi opit, ei sinulla omia ollut ... yhä +enempi himosit ... et saanut siruistana, et siruistana! + +--Kuka sinä olet, hullu mies? huusi Panu ylös vuorelle. + +--Jäin sinulle hukkaasi huutamaan... Pois lähemme, kauas kulemme ... +pois viisautemme viemme, ikipäiviks' piilotamme! Meidät luulit +tappavamme, oman tietosi tapoit, oman onnesi pilasit, hävitit heimosi +onnen! Erehdyit, iso isäntä! Kun lintu edestäsi lentää, Lappiin lentää +--kun kala apajastasi katoo, Lappihin katosi--kun orava oksalle +kurahti, pois Karjalasta kurahti! Kirotut sinun metsämaasi, kirotut +kalavetesi! Riista juoksi rinnallamme, erä eillämme ehätti, hiiret +heitämme sinulle! + +Panu lähetti nuolen hänen jälkeensä, mutta se ei osunut. Yhä kiihtyen +huusi ääni vuorelta tulen ja savun läpi: + +--Kiesus kiusaksi sinulle, ristin hiisi heimollesi! Helvetti sun +haudaksesi, tulipätsi pojallesi! Pappi Panulle sijahan, kirkko talosi +tanhualle! Lapin luulit polttavasi, oman pirttisi poltit! Kuule +viimeinen vihani: huuhkaja kun huutanevi, sulle hukkaa huutakohon, kun +susi ulvonevi, sulle surmaa ulvokohon, kun harakka nauranevi, sulle +nurja naurakohon! + +Huuhkaja huusi vuorella, susi ulvahti, harakka nauroi, ja kun tuulen +henki taivutti tulta ja savua syrjään, oli kirooja kadonnut. + +Oli Panu aikonut yönsä viettää sytyttämiensä nuotioiden ääressä, vaan +ei kärsinyt jäädä. Komensi miehet suksilleen ja lähti taakseen +katsahtamatta kotiaan kohti hiihtämään. + +Itsekseen jäivät sytytetyt lapinsaunat korven keskessä palamaan, +paloivat synkkiä kummastuneita kuusia valaisten ja punaten korkeata +kallion seinää; putosivat katot, luuhistuivat seinät, sammui tuli +sammumistaan, kitkerää savua tupruten, haihtui savukin yön ollen +kiukaiden ympäriltä, jotka mustina muistomerkkeinä jäivät kertomaan +karkoitettujen lappalaisten viimeisistä asuinpaikoista Karjalan +kankahilla. + + + + +XXIX. + + +Koko talven on Kari metsiä harhaillut rauhaansa löytämättä. + +Ennen keikkuivat metsät iloisina hänen ohitsensa, kun hän loivia +rinteitä hiihti, seisoivat lehdot lempeinä ja ystävällisinä hänen +edessään, ja onnellisina ja levollisina siintivät lumiaukot hänen +jalkainsa alla, kun hän vaarojen huipuilta niitä silmäili +hiihdännästään huoahtaen. Joka puun juurella oli hän hyvän haltijan +näkevinään, joka aholla sinipiiat hänen edellään keijuivat. Laulullaan +hän heitä hyvitteli ja aina uusilla virsillä omaa mieltäänkin +ilahutteli. Nyt seisoivat salot synkkinä, peikot puun juurilla +jurottivat, syöjättäret soilla ja mailla häntä seurailivat, ei tehnyt +mieli vaarojen rinteitä nousta, eivätkä laulut pakahtuvan poven huolia +helpottaneet. Kullervona hän kulki kostotuumia hautoen. + +Ei ollut hänen pyynnistään eikä metsästyksestään. Ansamailleen kun +sattui tulemaan, maahan repi pyydyksensä ja ne metsään sirotti. Kun +riistan jäljet löysi, lähti toki sitä ajamaan, mutta vähän aikaa +seurailtuaan kesken jätti. Joskus kun sattumalta jotakin edestään +ampui, kotiinsa sen kantoi äidille ruuaksi, yötä viipyi majallaan, +unetonna vuoteellaan ujui ja lähti taas aamun tullen harhailemaan. + +Korpikosken niskaan hän aina lopulta päätyi, riisui suksensa jalastaan +siinä, missä voudin reen jälki vielä häämötti lumen alta, kulki kosken +rannalle kivelle, minkä vieritse kuohut vaahtopäinä vyöryivät ja mistä +Annikki oli aaltoihin syössyt. Seuraili siitä rantaa myöten, johon oli +syvän jäljen polkenut, suvannon reunaan, otti puuta vasten +pystyttämänsä pitkän riu'un ja haroi sillä jäähän hakkaamiaan +avannoita. Mutta ei hän mitään löydä, ei nouse Annikki aalloista. + +Yö yllättää, tuisku ja tuuli kohisee kilvan kosken kanssa. Poistua +täytyy Karin, ja hän lähtee taas hiihtämään, hiihtää järviä, maita ja +metsiä, kiertää Panulaa ja pyhää uhrivaaraa, väijyy kuin metsärosvo, +paras nuolensa kaaren päällä, mutta ei tule tähtäimeen se, jota hän +odottaa. Vartijansa on velholla. Hän tietää, missä vaara uhkaa, ja +toisia teitä kiertää. Eikä Kari usko häntä vastaan mitään voivansa, +voimakasta, taikainsa tukemaa noitaa vastaan, jonka antama isku yhä +vieläkin hänen päätään pakottaa. + +Kun saisi avukseen jonkun, kun löytäisi kostotoverin jostakin? Ei ole +Jormasta, rauhan on mies. Ei muistakaan heimon miehistä. Eikä ole +Annikilla sukua elossa. + +Silloin muisti Kari reitalaiset Lapinpohjassa ja riensi sinne. + +Masennuksissa olivat Lapinpohjan miesten mielet. Tukalaksi oli olo jo +heille käynyt Panun valtaan tultua. Missä vain voitiin, heille kiusaa +tehtiin: poroja laitumilta vietiin, riista usein edestä ammuttiin, +pyydykset hävitettiin, parhaat kalavedet anastettiin ja tierauhaa +häirittiin. Jäkäläkin alkoi loppua, kun kuloksi oli isot alat kankaita +poltettu. Ja jo puhuivat he lähdöstään pohjoisemmille maille. + +Eivät suostuneet sotaa nostamaan, eivät uskaltaneet Panua vastaan +käydä. Yltyivät kyllä Karin puheista sen verran, että Panun kiellon ja +uhkaukset kuultuaan hänen sanansaattajiaan häpäisivät, mutta eivät +olisi enää kiertämiensä hirvienkään ajoon uskaltaneet lähteä, jos ei +Kari heitä siihen kiihoittanut. Suin päin pakenivat pois, jättivät +kaikki ja olisivat tahtoneet hänetkin mukanaan viedä. + +Jo miettikin Kari näiltä mailta lähteäkseen, mutta muisti taas jään +alla koleassa koskessa olevan Annikin, muisti Panun kostamatta olevan, +muisti voudin vielä elävän ... ja hyvästiä heittämättä lähti ja +Korpikoskelle riensi. + +Yhä kohisi se yhtä kolkkona, yhtä ilkkuvan keltaisena. Tuossa oli +Annikki voudin reestä riuhtautunut, tuossa oli hankeen harpannut, +tuohon huivi jäi, tuohon kenkä, tuossa kaatui, tuossa suin päin koskeen +syöksyi. + +Ja kosken niskasta kulki Kari suvannolle vanhaa polkuaan, haroi ja +haki, mutta ei mitään löytänyt, ei Annikki aalloista noussut. + +Kosto taas karmaisi mieltä. Vouti elää vielä ja talossaan rehentelee! + +Majalleen taas riensi Kari valmistuakseen voutia kostamaan ennenkuin +kevät rikkoisi kelin. Uuden teki jousen, kaaren raudasta rakensi, selän +vaskesta valoi, että kantaisi nuolen, korpin höyhenillä sulitetun ja +käärmeen mustissa mujuissa kastetun ilkiön rintaan, joka Annikkia +väkivallalla vastaansa pusersi--eikä ilkiö siitä nousisi. + +Äiti poikaansa varoitti lähtemästä, itki lähtiessä vetreät vetoset, +veräjälle saattoi ja siitä kauan hänen jälkeensä katseli. + +Mutta kun Kari retkellään voutia kostamaan kosken niskaan tuli, näki +hän keväisen auringon jo suvantoa aukoneen ... tiesi, milloin jo virta +peitteensä loisi ja Annikki alavesiin painuisi! Löytämättä jäisi, +hautaamatonna harhaileisi, ei ikinä rauhaansa saisi... + +Kostoretki jäi, eikä Kari päiväksikään kosken varrelta poistunut. +Suvanto hylkäsi jäänsä, mutta ei Annikkia näkynyt. Mutta toisen kosken +alla oli isompi suvanto niinkuin pienoinen järvi, jossa jää oli vielä +vahvaa ja johon ylhäältä tulevat jäälautat pysähtyivät röykkiöiksi ja +korkeiksi padoiksi. Päivä sitä--vähän sulatti, yökylmä enemmän kovensi. +Keskellä suvantoa oli pienoinen saari, koivuja ja haapoja kasvava, ja +siihen Kari majan laittoi ja odotti. + +Maat sulivat, vaarain rinteet paljastuivat, ja heleästi paistoi +keväinen aurinko, ja ensimmäiset vesilinnut istahtivat koskeen kuohujen +alle. Joutsenkin tuli, ui lähelle saaren rantaa ja Karin havumajan +edessä kahakäteen souteli. Kohta hänet löydän, arveli Kari. + +Mutta liikkumattomana, harmaana ja synkkänä jurotti vielä suvannossa +saaren ympärillä kovan talven rautajää. + +Silloin, eräänä kuutamoisena yönä, kun Kari kotona käytyään taas +koskelle palasi, oli koski paisunut niin, että sulavesi jo huuhteli +suvantosaaren rantoja ja jää lautoissa liikahteli. Astuttuaan +venheeseensä, jota oli kevään kuluessa kosken rannalle varustellut, +souti hän sillä saareensa. Jää helisi ja sihisi, vesi oli työntänyt +jääteleitä rannalle, toi toisia ja irtautti entisiä yhä kohotessaan. + +Pieneen poukamaan saaren alla, jossa veden kulku takavirtaan kiersi, +oli ajautunut jäälautta, ja sen sisään oli Annikki hautautunut +jäätyneen vaahtovaipan sisään, jonka koski kuohuistaan oli talven +pitkän hänen ympärilleen kehrännyt. Niinkuin kirstussa, kädet rinnan +päällä, hän rauhallisesti siinä lepäsi muuttumatonna ja kirkkaan, +suojelevan jään ympäröimänä niinkuin olisi silmänsä vain uneen +ummistanut. + +Maihin Kari hänet nosti, havuilla peitti ja lähti äidille sanaa +viemään. Äiti vei sanan Jormalle ja Jorma Panun emännälle. + +Kun nämä kolmisin koskelle saapuivat, oli Kari koivun ja haavan väliin +haudan kaivanut, havuilla ja hienoilla sammalilla sen sisustanut ja +siihen Annikin laskenut. Karin äidin antamissa kihlavaatteissa hän +lepäsi, kasvot itään, että tilaltaan joka aamu armaan auringon nousevan +näkisi. Karin äiti oli tuonut mukanaan poikansa pyytämän karhuntaljan, +ja siihen käärittiin pieni ruumis. Pantiin mukaan värttinä ja tulukset, +pata pienoinen ja tuohivakkanen, Jorman tekemä ja kirjauksilla +koristettu, jossa oli eväitä parhaita, piiraita ja rieskoja, toiset +puolet Panulan emännän, toiset Karin emännän leipomia, pitkän matkan +varaksi varatuita. + +Laski Kari vielä kanteleensakin lemmittynsä kupeelle. + +--Ethän kanneltasi ainoata? kysyi Jorma. + +--Ei ole soitostani enää, ei iloistani, vastasi Kari. + +--Ilokanteleesi entisen hautaan laskenet, soitto suurempi surustasi +viriää, lisäsi Jorma. + +Toi Kari tuohia, valkeita ja sileäpintaisia, jotka oli kosken rannalta +koivuista kiskonut ja kattoi niillä haudan. Loivat sitten sanaakaan +sanomatta Kari ja Jorma mullan hautaan, naisten istuessa toisen +toisessa päässä hautaa, hiljaa itkien ja hunnut silmillä ruumiitaan +huojutellen. + +Kun hauta oli täytetty, kuusenhavuilla peitetty ja kehä kauniita, +kosken hiomia kiviä, sileitä kuin helmiä, kummun ympärille ladottu, +istahtivat Kari ja Jormakin haudan viereen kivelle. Silloin kävi Panun +emäntä koivuun kiinni, joka vainajan pään pohjissa kasvoi, ja sitä +halaillen valitti: + +--Voi ainoiseni, Annikkini, lempilapseni, tytär tuiretuinen, onneton +sinuas:--hoidin, huolehdin äiditöntä, sanatonta vaalin, varjella +koetin--maan alle maireheni, kosken kuohuihin kultaseni, silmäteräni +suosittuni--voi omani, voi iloni, sinua ikäni kaiken, elinikäni suren, +huolin, hoilaelen... + +Hiljaa nyyhkyttäen vaipui vaimo istualleen puun juureen, jolloin Karin +äiti halasi haapaa ja itki ja näin valitti: + +--Voi toivottuni, tyttäreni, voi lapseni laatuiseni, sydänkäpyni, +katsottuni, turpehen alainen ainoiseni--toivoin liekun liikuttajaksi, +kehtosien keinuttajaksi, iloksi öitteni yksinäisten--sinne katosit +kaunoiseni, kainoseni, suistuit surujen suurihin suvantoihin, et tule +takaisin ilmoisna ikänä ilmoille näille ihaloille, kovin kurjille +kujille, et pihoillemme pahaisille, armas Annikki omani... + +Jorma oli asettanut kanteleensa polvilleen ja virkkoi: + +--Itkekäätte te; en minä itke. En katso kuolemaa kamalaksi, ilo mieleni +täyttäisi, kun täältä pääsisin. Kadehdin Annikkia, jonka autuaitten +asunnoissa jo vaeltavan tiedän. Näin hänet yöllä unessa, laulan teille +uneni. + +Ja Jorma lauloi: + + --Sousin suoduilla vesillä, + melon metsärantaisilla, + siell' oli niitty niemen päässä, + aho vetten viertehillä, + aholla impyet ihanat, + niemen päässä metsänneiot, + sinipiiat pienet, suuret + siinä iloja pitivät, + karkeloa kassapäiset + siellä Annikki ylinnä, + hienohelma heilumassa + parissa metsän parasten, + metsän impien iloissa-- + Ei oo kuollut, ei kaonnut, + ei vesihin vierähtännä-- + Ota, poika, pyydyksesi, + Kari, jousesi kopaise. + Sua oottavi omasi, + sua impyes, ilosi, + viljateille viedäksensä, + kupehellas kulkeaksi-- + Otti Mielikki omaksi, + tyttäreksensä Tapio-- + Hyvä siell' on ollaksensa, + asuaksensa ihana. + +Kari istui allapäin, vesi vierähti hänen silmäänsä Jorman laulua +kuullessa. + +--Laula, Karikin, hyvästisi, laulu mieltäsi lohduttaa, sävel sydämesi +sulattaa. + +Kari tarttui kanteleeseen, odottaen häntä muut katselivat. Vanhan +lempilaulunsa lauloi Kari: + + --Yks oli ystävä minulla + tämän ilman kannen alla, + yksi armas ainokainen + koko kolmessa kylässä-- + Kun sa istuit, maa iloitsi, + kun kävit, käki kukahti, + kussa seisoit, seinät paistoi, + kussa tanssit, tanhut keikkui--. + Tuost' olet tullut, tuost' mennyt, + tuossa istunut aholla.-- + +Mutta yht'äkkiä parkaisi kieli pahasti niinkuin olisi katkennut, +ilkeästi ulvahti kannel, luotaan Kari sen heitti ja hyppäsi pystyyn. + +--Käykää purteen, pois lähdemme! + +Hän souti heidät maihin, heitti hyvästit äidilleen ja käski mennä +kotiin. + +--Minnekä aiot? + +Heitti hyvästi Panun emännälle, ja kun Jormaa halasi, virkkoi: + +--Hoida äitiäni, jos en palaisi. + +--Tokihan palannet? + +Ei vastaa Kari, majaansa menee, ottaa aseensa ja ne purteensa kantaa. +Potkaisee purtensa rannasta ja itse siihen hypähtää, niin että suvanto +kokan alla vaahtona irvistää. Melaan tarttuu ja kuohuihin kolmilautansa +ohjaa suvannon alle kadoten. + +Sanattomina seisovat Jorma ja vaimot, eivät mitään puhu, kosken kohinaa +kuulostavat--niin silloin sirahtaa ilmassa iloinen ääni, ja jo virittää +ensimmäinen kevätpeippo iloisen viserryksensä suvantosaaren koivussa +Annikin haudalla. + + + + +XXX. + + +On lämmin keväinen päivä, ensimmäisiä toukokuun helteitä, jolloin +aurinko vesipuroina ajaa edellään viimeisiä lumen tähteitä notkoista ja +korpien katveista. Tulvillaan on Kontokosken suvanto, ja sen rannat +ovat metsän rajaan asti veden alla. Koski itse kuohuu ylt'yleensä +yhtenä ainoana vaahtovyönä ahtaitten kallioiden välissä suvantoon +syöstessään, välkkyen päivänpaisteessa, näkyen kaikkialle Kontojärven +taloihin ja kuuluen etäälle ympärillä oleviin metsiin. + +Talonsa rappusilla istuu kuninkaan vouti eikä saa vaahdon välkettä +silmistään eikä aaltojen ääntä korvistaan. Katsomattaan hän sen näkee, +kuuntelemattaan kuulee hän sen kohinan. + +Voudilla on lohipato koskessa, sinne hän on lähdössä, mutta on +istuutunut rappusilleen ja asettanut kalahaavinsa viereensä maahan, +unohtuen siihen. + +Ennenkuin vouti ilmaantui huoneesta, syti renkipoika rautapikalla +viimeisiä jäätiköitä lankkuaidan kupeelta varjopaikoista. Keittiön oven +edessä tomuttivat talon naiset vaatteita ja karhunnahkoja, ripustellen +niitä nuorille tuulettumaan. Mutta kun vouti istui rapuilleen, hävisi +renkipoika ja katosivat naiset. Ei suvaitse vouti väkeään, ei siedä +haastelua eikä toimintaa ympärillään. Vaiti ovat koiratkin kahleisiinsa +sidottuina koppiensa edustalla portin pielessä. Äsken häntiään +heiluttivat, kalauttivat kahleitaan, mutta paneutuivat pitkäkseen, kun +eivät vastausta saaneet, ja seuraavat nyt silmillään isäntäänsä, +uskaltamatta läsnäoloaan ilmaista. + +Synkkänä istuu vouti rappusillaan ja untelona lyhyen aamiaisleponsa +jälkeen. Ei ole ollut pitkään aikaan voudin levosta öillä, ja levoton +on hänen unensa päivälläkin. Tuuheat, otsan yli kulkeneiden myrskyjen +koukistamat kulmakarvat luovat lähtemättömän varjon raukeihin silmiin. + +Musta on ollut voudin mieli siitä pitäen, kun karhun taposta +Korpivaarasta palasi. Milloin hän päiväkausia joi ja hurjasti temmelsi +uhaten särkeä itsensä ja talonsa väen; milloin jurotti pitkät ajat, +päivät ja yöt huoneessaan ottamatta ketään vastaan ja ketään luonaan +kärsimättä. Emäntäpiika Pirkko ei saanut tulla näkösällekään. Ei +suvainnut hän silmiensä eteen muita kuin Helunan, nuorimman +palvelijansa, jonka oli saunoittajakseen korottanut kohta sydänmaalta +palattuaan. Mutta kun sattui, ajoi hänetkin ulos, niinkuin olisi +pahaahenkeä luotaan ajanut. Hellä, hyvä, nuori ja kaunis oli Heluna, ja +lämpimästi löi hän löylyn. Hetkeksi sai hänen kanssaan vouti +viihdykkeen verilleen--mutta ei ollut Annikin veroinen. + +Sillä koko talven on vouti Annikkia viereensä vaikeroinut. Sen hipiä +oli niin hieno, vartalo niin solakka ja hento ja kuitenkin niin +joustava--pois ponnahti reestä, nahkasten alta ja pelasti itsensä. Ei +lähde mielestä neito, jota ei omakseen saanut, yöt ja päivät polttaa +kuin sammumaton jano. + +Kiroo vouti kipuaan, mutta ei auta kirous eikä kiukku ... ei sammu jano +juodessakaan ... noiduttu hän on ... kiroissa on, Lapin naisen +kiroissa, vieraan veren kiroissa. + +Luuli niistä jo pääsevänsä, kun Helunan otti. Mutta tuhatta tulisemmin +polttaa vuoroin kiukku, vuoroin kaiho, jäytää ja kaivaa. + +Omatuntokin kalvaa, viattoman, syyttömän tytön henki huutaa kostoa, +huutaa tuulessa, huutaa pyryn huminassa pimeinä talviöinä. Eikä ole +ketään, kenelle kertoisi ja huoliaan haastaisi. Papin kanssa on vihoin, +toisiaan panettelevat, missä liikkuvat. On tullut varoituskirja +kuninkaalta ja toinen papille piispalta, että sovussa eläkööt +virkamiehet ja yhdessä valtakunnan ja kirkon asioita ajakoot. Ja kun on +monta yötä ja päivää kuninkaan sanantuojan kanssa juonut, haettaa papin +luokseen, sovintoa tarjoo ja pyytää rippiä. Mutta ei anna pappi rippiä +päihtyneelle, kahdenkertaisena painaa vain kirouksen taakan hartioille, +ja entistään isommassa vihassa eroavat. + +Vouti alkaa pelätä pahoin käyvän, pelkää henkeään, pelkää Lapin noitain +nuolia ja salavihoja. Saatuaan tietää papin rengin Reidan Annikin +veljeksi, noudattaa hän hänetkin luokseen kerran keskellä yötä, kun +eivät unet ota tullakseen ja näyt vaivaavat. Älköön veli kostoa +sisarensa tähden tahtoko ... ei tahtonut surmata, ei koskeen hukuttaa, +omakseen olisi ottanut, aviokseen, voudin rouvaksi korottanut.--»Ota +kaikki, mitä tahdot, kunhan lumoista päästät, kirosi pyörrät!» hourii +vouti vuoteellaan, silmät päässä hajallaan ja tukka pystyssä seisten. +Mutta ei saa Reita sanaa suustaan, hoipertuu, ovensuuhun kaatuu +tainnoksiin, käsiään huitoo ia kirkuu kostoa voudille ja Panulle ... +Siitä on noussut kauhea hätä ja hälinä talossa ja kuiskeita kylässä. Ei +ole voudin armonaika pitkä ... sen nähnette vielä, että paha pian +omansa ottaa. + +Päivät pitenevät kevään tullen, yöt lyhenevät, eivätkä peikot päivällä +ahdista niinkuin öillä. + +Mutta silloin alkaa Kontokoski kohista, päivä päivältä yhä kovemmin, +kevätvesien paisuessa. Voudista on, kuin kaikki sydänmaan vesien vihat +siinä kiehuisivat ja hänelle kiukkuaan keittäisivät ja kuin tuhotun +tytön ääni hänelle siinä kostoa huutaisi. Päivällä valkean keltainen +kuohu ei lähde hänen silmistään, yöllä ulvoo se hänen korvaansa +suljettujen ovienkin läpi. + +Jo suuttuu vouti itseensä, soudattaa itsensä uhalla kosken alle, panee +kaikki miehensä patoa tekemään, itse padon päällä seisoo kuin ikeenä +sen niskassa. Mutta minne hän katsoo, vasten koskea tai myöten, aina on +kuin ilkkuva ilme aalloissa, on kuin kuohuista nousisi milloin jalka, +milloin polvi, milloin selkä vilahtaisi, tai mennä hulahtaisivat mustat +hapset. Lohi lennähyttää itsensä ilmaan äkäisimmästä kuohusta kiven +kupeelta. Ei ollut lohi, oli neito kalan hahmossa, aave Annikin +näköinen... Ja siitä lähtien syytää vouti veteen kaikki kalat, jotka se +padosta haaviinsa saa, heittää olkansa yli koskeen. + +Hulluksi alkavat katsoa voutia hänen oman talonsa väki ja vieraat. + +Kuiskaillen hiipivät naiset taas askareillaan pihan perällä, eivät +uskalla ääneen puhua, mutta pitävät häntä yhteisestä tuumasta silmällä, +ja aina on Heluna läheisyydessä valmiina juoksemaan luo, jos herra +huutaa. Padolleen hän on taas lähdössä, istuu siinä eteensä tuijottaen, +vierellään kalahaavi, jota ei usko kenellekään muulle, pihaan tuopi sen +rannasta, kamariinsa viepi ja jalkapohjiinsa nurkkaan vuoteen taa +asettaa--kaikki muutkin haavit on hävittänyt ja kieltänyt ketään +padosta pyydystämästä. + +Helunaa on vouti soutajanaan pitänyt, eivät muut kelpaa. Helunan täytyy +aina olla saapuvilla, milloin häntä huutaa, ja nukkua yöllä hänen +ovensa edessä. Ei monta sanaa vouti hänelle virka, usein herjaa häntä, +ajaa hänet usein piesten pois, mutta ei salli loitoksi poistua. Ja +hellä on Heluna herralleen, kärsii nöyrästi kohlut, ei kyllästy +Pirkonkaan kiukkuun, vaalii kuin tytär sairasta isää. Hän yksin tietää, +mikä voutia vaivaa: on kuullut hänen yöllä nimiä huutavan ja asioitaan +unen houreissa haastavan. + +--Heluna! huutaa vouti yht'äkkiä. Mutta ennenkuin Heluna huoneen +suojasta joutuu, vaikka juosten rientää, hyppää hän jo pystyyn ja +karjaisee uudelleen:--Heluna, herjan sikiö!--Vie airot rantaan! + +Heluna ottaa airot porstuan kupeelta ja aikoo mennä. + +--Älä mene, sanoo vouti. Tule tänne ... ka, älä pelkää, en minä nyt +lyö.--Ympärilleen katsellen kuiskaa vouti tytölle:--Näitkö sinä mitään +eilen, kun istuit venheessä kosken alla? Näitkö koskessa mitään ... +näitkö sen alas tulevan? + +--En minä nähnyt. + +--Jos näet, et saa sanoa kenellekään. Ka, mene nyt ... mitä siinä +seisot ... en minä lyö! + +Heluna lähti, ja vouti otti haavin hänkin lähteäkseen. + +Silloin rähähtivät kahlekoirat portilla vimmatusti haukkumaan, ja kun +vouti kääntyi, näki hän Reidan seisovan ulkopuolella uskaltamatta tulla +sisään. + +--Siit, koppiinne, koirat! Onko sinulla minulle asiaa? huusi vouti. + +--Voudille on asiaa, kuiskasi Reita luo tultuaan. + +--Mitä asiaa?--Epäluuloisin silmin katseli vouti tulijaa.--Pappiko +lähetti? + +--Pappi lähetti. Lupasi tulla puheilleen... + +--Vai lupasi tulla puheilleen! Sano sinä papillesi, että ennen menen +kaksin kerroin helvettiin kuin... Mitä sinulla on kauhtanasi alla? + +--Puhuttelisin kahden kesken. + +--Näytä tänne, mitä sinulla on siinä! + +--En näyttäisi, jos muut näkevät. + +Vouti katseli pälyen ympärilleen, sitten vetäysi hän porstuaan suojaan. + +--No, sano nyt! + +Vastaukseksi veti Reita kääreen kauhtanansa alta, avasi sen ja näytti +voudille puusta tehtyä nukkea, joka oli vaatteella verhottu. + +--Mikä se on? + +--Tällä on kauhtana teidän kauhtananne verasta ... hattu on kuin teillä +on talvella, ja tämä lanka tässä vyötäisten ympärillä ... eikö se ole +teidän vyöstänne? + +Vouti tarkasteli nukkea, ymmärtämättä mitään, mutta hänen vaatteestaan +oli kyllä sen kauhtana ja hänen talvivyöstään oli lanka, joka oli +sidottu sen ympärille. + +--Mutta mitä tämä merkitsee? + +--Se on varoitus. + +--Mikä varoitus? + +--Se on tehnyt teidän kuvanne. + +--Kuka? + +--Joku, joka tahtoo teidät tuhota. + +--Hulluko sinä olet? Vai mitä kujeilet? + +--Tässä on reikä läpi ruumiin, ja siinä oli tämä rautainen nuoli, ja +sillä oli tämä isketty kirkon oveen. Se, joka on tämän tehnyt, tahtoo +ilmoittaa, että teidät tappaa,--mistä yhyttää. + +--Ja mistä sinä sen tiedät? + +--Tiedän, että sen tämä on merkki. Ei tahtonut varoittamatta tappaa, +vaan nyt tappaa, mistä tavoittaa. + +Vouti muisteli nyt hämärästi joskus jotakin sen tapaista kuulleensa, +että kun lappalainen aikoo tappaa jonkun vihamiehensä, laittaa hän +nuken sen näköisen, ampuu nuolen läpi ja asettaa löydettävään paikkaan +ja sillä lailla varoittaa. + +Ensin välähti hänen päähänsä, että uhkaus oli papilta, sitten, että se +oli Reidalta itseltään, ja hänen kasvonsa jo julmistuivat. Mutta +reväistessään kauhtanan nuken päältä, huomasi hän sen kolmikulmaiseksi +rievuksi, jommoinen häneltä oli Annikin kanssa taistellessaan johonkin +reslan naulaan revennyt ... ja nyt hän alkoi ymmärtää. + +--Mistä löysit tämän rievun? kysyi hän taas Reitaa epäillen. + +--En ole minä löytänyt... + +--Etkä tätä tehnytkään? + +--En ole. + +--Kuka sen on tehnyt? + +--Sitä en tiedä. + +--Koirillani sinut revitän, jos valehtelet! + +--Revitä, jos tahdot, sehän on tapasi palkita. + +--Et siis tahdo kostaa sisartasi sinä? Horroksissa huusit kostoa? + +--En tiedä, mitä horroksissa huutanen. + +--No, mene sitten... Kuule, älähän mene! Tunsitko sisaresi? + +--Pienenä pahaisena muistan. + +--Et isona nähnyt? Tuntisitko, jos lohena vedestä nousisi? Tule +mukaani, mennään padolle haavimaan. Soh! Mars, lurjus! + +Vouti heitti nuken haaviin ja lähti rantaan. Reita seurasi häntä kammo +mielessään sitä outoa tulta, joka voudin silmissä paloi. + + + + +XXXI. + + +Pappilan tuvan seinämällä, herttaisen paisteen siihen hellittäessä, +istuu Anna Olai, Martinus Olain nuori rouva, kevään ensimmäisistä +lämpimistä iloiten. Ruoho jo vihertää pihamaalla, kärpäset surisevat, +västäräkit keikkuvat maassa ja katoilla, ja kiuru visertelee kirkon +kohdalla korkealla ilmassa. + +Kevät on tullut kuin taikavoimasta. Äsken oli täysi talvi, nietokset +huoneen korkuiset, taivas pilvessä. Siitä aukeni taivas, päivä paistoi, +hanget sulivat, ja poissa oli talvi. Poissa oli siis viimeinkin +kaikkine kammoineen, painajaisineen ja sielua ja sydäntä väristyttävine +viluineen. + +Yksin oli Anna-rouva saanut suurimman osan talvea olla. Martti kulki +pitäjällä, kaukaisissa kylissä vaelteli palavan uskonsa ja intonsa +ajamana. Ei rouva häntä siitä estänyt enää, ei moittinut, mutta pelkäsi +hänen pitkille taipalille uupuvan, useinkin yksin erämaan kylien väliä +hiihtäessään, kun ei enää Reitaakaan tahtonut mukanaan pitää, sitten +kun se säännöllisesti joka yö tainnoksiin kaatui, vaikka olisi hankeen +kaatunut. + +Jotakin outoa oli sillä retkellä tapahtunut; uuvuksissaan, melkein +puolikuolleina sieltä palasivat; osan kertoi pastori, mutta ei +nähtävästi kaikkia vaarojaan. Rouva uskoi varmaan, että sen pahan +noidan työtä oli Reidan tauti. Ja siinä uskossa Rampa-Riitan äiti häntä +vahvisti, tuli vähän väliä pastorin poissa ollessa siitä hänelle +ilkkuen puhumaan. Siitä saivat, kun menivät isoa tietäjää +ahdistamaan... Reita sai jo osansa, vielä pastoriinkin nuoli iskee, +iskee silloin, kun vähimmin varoa tietää. + +Mutta ei hän nyt enää mitään pelännyt, talvi oli ohi, päivä paistoi, +kotona oli nyt taas Martti, kirkossa tuolla rippikoulua pitäen. Oli +niin valoisaa, oli taas niin turvallista olla, ja mieli rauhallisena +ryhtyi hän työhönsä alttariliinaa ompelemaan, kuunnellen samalla +kevätlintujen laulun helinää ympärillään. + +Huomio ompelukseensa kiintyneenä ei hän kuullut, kuinka Rampa-Riitan +äiti hiljaa hiipi huoneen nurkan taitse ja varovin askelin häntä +läheni. Vasta kun kuuli rykäisyn vierellään, säpsähti hän +säikäyksestään hiljaa huudahtaen. Siinä se taas oli tuo pahasilmäinen, +katkerakielinen nainen, tietysti taas samoine ainaisine asioineen. + +--Eihän minua pelätä tarvitse, enhän minä mitään pahaa kellekään, +virkkoi vaimo houkuttelevalla äänellä. Saanko istua tähän viereesi? + +--Miksi tulit taas, vaikka pastori on kieltänyt? vastasi rouva siirtyen +toiseen päähän penkkiä. + +--Kieltänythän on, pois ajanut, mutta minä vain tulen. Tulin taas sinua +katsomaan, silmäini iloksi sinua katselen, olet niin maire ja ihana, +solakka kuin karitsa ja hipiäsi hieno ja valkea kuin yksiöinen kerman +riitta, anna, kun kättäsi hivelen. + +--Mene pois!--ja rouva vetäisi kiivaasti pois kätensä. Vaimo siirrähti +vähän loitommalle. + +--Älähän suutu ... ja itkun sekaisella äänellä virkkoi hän:--Kaunis +olet, mutta miksi lie sydämesi niin kova; et tahdo auttaa, vaikka +voisit. + +--Olenhan jo monta kertaa sanonut, etten sille asialle mitään voi. + +--Voisit sinä, kun tahtoisit. Kun oikein pyytäisit, niin rukoilisi +Riitan puolesta, panisi koko seurakunnan polvilleen ja parantaisi... +Riitan minä kuoriin kantaisin. + +--Ei auta toisten rukoukset, ja jos Jumala tahtoo, voi parantaa +ilmankin. + +--Auttoihan ennen ... hurskas erakko, joka ennen vanhaan kuului tällä +paikalla olleen, niin kun pani kädet päälle ja rukoili koko +seurakuntansa polvistuessa, niin avun sai. Ka, miksei voisi terveeksi +rukoilla, kun kipeäksi kirosi! + +--Ei hän tahdokaan, kun noitiin turvasit. + +--Siitä minua aina soimaatte,---vaimo purskahti itkuun,--vaan kun ei, +raukka, liikahtamaan pääse, ei, onneton, osaa tarpeitaan pyytää, suu +vääränä itkee ja silmillään vain apua anoo. Ei kärsi sydämeni nähdä. +Terve jo oli, jaloillaan seisoi, mutta kirousta säikähti ... sitä ennen +vielä omin voimin istualleen pääsi, nyt ei jäsen värähdä ... ettekä +tahdo kurjan puolesta rukoilla, vaikka teitä Jumala kuulisi! +Sydämettömiä teitänne! + +--Puhu itselleen pastorille, en minä mitään voi. + +--Puhu itselleen! Enkö ole puhunut! Vaan mitä tekee tämä: ulos ovesta +ajaa, ei tahdo kuulla, ei nähdä. Kelvoton on, paha hänet periköön! + +Rouva nousi poistuakseen. + +--Älä mene, älä vielä mene! rukoili taas vaimo. + +--Jos sillä tavalla panettelet pastoria, saat heti mennä tiehesi. + +--Enhän panettele, en sano mitään pahaa. Kuule, ota tämä huivi!--ja +vaimo veti poveltaan esiin vanhan kuluneen liinan. + +--Mitä minä sillä? + +--Tämä on Riitan ristihuivi ... siinä kasteelle kannettiin ... se oli +päässään, kun ripille meni. Ota se ja pistä salaa alttariliinan alle. +Kun rippiviinaa siunaa, sitäkin samalla siunaa. Käärin sen sitten +lämpimiltään Riitan ympärille ... siitä nousee ja paranee. + +Hän oli työntänyt huivin rouvan eteen. Rouva heitti sen inholla maahan +ja huudahti: + +--Hyi sinua, pyhän sakramentin saastuttaja, kirkon rangaistuksen olisit +ansainnut, jos kertoisin! + +Vaimo tempasi huivin maasta ja hullu, kiihkoinen ilme silmissään astui +hän eteenpäin kumarassa ja kädet suorina kupeellaan rouvaa kohti, sylki +maahan ja huusi: + +--Hyi itseäsi, hyi pappiasi ja sen pappisi Jumalaa, jotka ette +mihinkään kykene! Maltahan, kun Panu tulee ... taudit teihin ajakoon, +tuhot teihin nostakoon! Sydämetön olet, mutta ei ole lasta sinulla ... +etkä saa ... usko sanani, ette saa ... soisin saavasi ja sen käsiisi +kuolevan ... vaan jos ei kuole, älytönnä eläköön, vaivaisena +vaeltakoon! + +Kyyneliin purskahtaen lyykähti rouva istualleen penkille ja itki +hermostunutta itkua, niin että hänen hento ruumiinsa vavahteli. Kun hän +rauhoittui siksi, että voi katsoa ympärilleen, näki hän vaimon +kadonneen. Talossa ei ollut kotona ketään muita kuin hän. Ottaen +alttariliinansa, joka oli jo melkein valmis, lähti hän käymään +kirkolle. + +Häntä pudistutti vielä mennessäänkin, mutta sitten alkoi häntä +säälittää tuo onneton ihminen. Entä jos hän olisi oikeassa, entä jos +kaikkien yhteiset rukoukset sentään voisivat sen ihmeen saada aikaan? +Miksei voisi koettaa? Mutta joka kerta, kun hän siitä puhui ja sitä +ehdotti, moitti Martti häntä ankarasti. Semmoinen oli Jumalan +kiusaamista, sanoi hän, se oli sitä vanhaa pakanallista ja paavillista +taikauskoa, joka oli hävitettävä, juurineen nyhdettävä. + +Tultuaan kirkolle kuuli hän miehensä äänen heleänä ja voimakkaana +siellä rippikoululaisille puhuvan ja istuutui rappusille odottamaan. +Puolipäivä oli kohta käsissä, ja silloin päästää hän heidät hetkeksi +lomalle. + +Pastori kuului juuri puhuvan ensimmäisen käskyn johdosta ja +selvittävän, mitä vierailla jumalilla ymmärretään. + +--Tälläkin paikalla, puhui hän, on vieraita jumalia palveltu ennenkuin +tieto oikeasta Jumalasta täällä asuntonsa otti ja heidät karkoitti. +Pakanain jumalia on täällä palveltu, Lempoja, Haltijoita, veden +hirviöitä ja Maahisia rukoiltu ja niille uhrattu. Paavin pyhimyksiä, +jotka eivät muuta ole kuin tavallisia syntisiä ihmisiä, ovat esi-isämme +sokeudessaan kumartaneet.--Mutta miten kuuluu nyt ensimmäinen käsky? + +Hän odotti vastausta, mutta kun ei sitä kuulunut, sanoi hän sen itse. + +--»Minä olen Herra sinun Jumalasi; ei sinun pidä muita jumalia pitämän +minun edessäni. Ei sinun pidä tekemän sinulles kuvaa eikä jonkun +muotoa, niitten kuin ylhäällä taivaassa ovat, eli niitten, jotka +alhaalla ovat maan päällä, eikä niitten, jotka vesissä maan alla ovat.» + +Oppilaat tarttuivat yksi toisensa perästä sanoihin kiinni, ja lopulta +kaikki niihin yhtyivät yhdeksi ainoaksi isoksi äänen hyminäksi. + +Kun hyminä vaikeni, kuului taas pastori puhuvan: + +--Niin sanoo Herra, ja se on hänen korkein ja pyhin ja ankarin +käskynsä. Mutta kuinka tämä Herran Jumalan korkea käsky vielä tänä +päivänä, kuin on, täytetään ja noudatetaan? Ei kaukana täältä, ei +edempänä, kuin että teistä jokainen sinne voi mennä, tämän Herran +huoneen omalla alueella, asuu vielä ihmisiä, joita ainoastaan +epäjumalan palvelijain nimellä oikein kutsua voimme. Herran käskyä +rinnassani totellen minä menin heille ainoan Jumalan sanaa julistamaan +ja heidän inhoittavan puisen epäjumalansa maahan kaasin. Nälällä ja +vilulla he minut ensin tappaa aikoivat, niinkuin teille jo ennen +puhunut olen, tulella he minua elävältä polttamaan kävivät ja salaa +heidän noitansa päälleni karkasi. Mutta silloin nosti Herra kuin ihmeen +kautta nuorukaisen itsestänsä todistamaan ja kostoa velholle uhkaamaan, +ja karkoitti velhon hänen omalta uhripaikaltaan. Ja yhä vieläkin puhuu +Herra saman nuorukaisen suun kautta, jonka isän velho tappoi, jonka +sisaren surmaan hän syypää on, yhä kostoa ja rangaistusta hänelle, +epäjumalan palvelijalle ja kuvain kumartajalle, huudattaa. Kenen +korviin hän huutaa? Kenenkäpä muun kuin meidän kaikkien, jotka +kristittyjä olemme ja joille perkeleitten ja lempojen valta on +kauhistus, mutta jotka Jumala on asettanut kunniaansa puolustamaan ja +valtaansa maan päällä tukemaan. Meitä kaikkia Jumala muistuttaa, mutta +etenkin teitä, jotka valmistutte hänestä itsestään, hänen hengestään ja +verestään osallisiksi tulemaan. Missä siis tavannettekin hänen +valtakuntansa vihamiehiä, heidän vehkeensä paljastakaa. Ellemme +epäjumalan palvelijoita pois karkoita, Jumalan vihan meidänkin +päällemme kokoamme. Usein olemme täällä Suomen maassa maallisia +vihollisia vastaan saaneet taistella, jotka kotomme ja kartanomme, +tavaramme ja lapsemme tulella ja miekalla hävittivät. Aika voi tulla ja +kenties lähelläkin on, jolloin meidän Jumalankin vihollisia vastaan on +aseihin tartuttava. Sillä emme ainoastaan siten hänen ensimmäistä +käskyään täytä, että itse emme epäjumalia kumarra, vaan meidän +velvollisuutemme on estää muutkin sitä tekemästä. + +Hän lopetti siihen, ja hetken kuluttua tulvahti rippikansa kirkosta +ulos. Joukossa oli nuoria ja vanhoja, parrakkaita ikämiehiä ja +sileäkasvoisia poikia, jotka pastori eri haaroilta pitäjää oli +opetettavikseen kutsunut. Rouva, joka puheen aikana oli astunut +kirkkoon ja istunut ovensuuhun, tunsi pari niistäkin pojista, jotka +vasta markkinamessussa olivat kasteensa saaneet. Kynnyksen yli ulos +astuessaan kuului eräs heistä huutavan: + +--Minä en velhoja pelkää--tuossa kun olisi, niin tappaisin! + +Iloisena, silmissä tuo omituinen hehkuva ilme, joka niissä näkyi aina +silloin, kun mieli oli täynnä hänen tehtävänsä innostusta, tuli +Martinus Olai vaimoaan vastaan. + +--Kuulitko, kun heille puhuin? kysyi hän. + +--Kuulin, vastasi tämä--mutta miksi heitä sentään niin vihaan +kiihoitat? Onko se hyvä? + +--En kiihoita vihaan. Mutta innostuttaa tahdon nuoret, saada heistä +pois pelon ja kunnioituksen tietäjiin. Yksin en mitään voi. Tahdon +heidät mukaani lähtemään, tahdon saarnata ristiretkeä. Kun miehissä +menemme, on sanallani toinen voima. Voi tulla puolustuskin +tarpeelliseksi, kun käyn heidän uhrilehtonsa hävittämään. Panu +kiihoittaa myöskin. Siltä vanhalta mieheltä, Jormalta, josta olen +kertonut, kuulin, että Panu on ikuisen vihan minua kohtaan vannonut. +Hän itse on kiinni otettava, jos ei muuten taivu. Nuoret miehet +puolelleni tahdon, vanhat eivät uskalla, yksin en voi. + +--Voithan olla oikeassa. Minua vain niin peloittaa. Rampa-Riitan äiti +oli taas luonani. Hän minua kirosi ja sadatteli. Miksi olet niin kova +hänelle? + +--Mutta, hyvä ystävä, olenhan niin usein selittänyt, että jos se ei +onnistuisi ... ihmeet ovat harvinaisia ... ja olenhan muuten tehnyt +kaikki, mitä voi tehdä, olen puhutellut häntä, olen hänelle ripin +antanut ja hänen kanssaan rukoillut. Enhän ole niin kova kuin sanot. +Luja ja taipumaton täytyy olla. Olen tänään ojentanut sovinnon kättä +voudille. + +--Oletko? Olen siitä niin iloinen, onhan hän kuitenkin niin onneton +ihminen. + +Olai kertoi, minkä merkillisen kalun hän oli kirkon oveen naulattuna +löytänyt ja miksi hän oli Reidan voudin luo lähettänyt ja millä +terveisillä. + +--Mutta kuka se voi olla, joka hänen henkeään uhkaa? + +--Sitä en tiedä. Yleinen on viha häntä vastaan. Ehkei se ollutkaan +muuta kuin pahaa pilaa; mutta kun Reita luuli tietävänsä, niin tahdoin +käyttää tilaisuutta. + +Hän on muuten, Reita, pyrkinyt päästäkseen kotipuoleensa, saloille +saarnaamaan, sanoi hengen käskevän, ja minä olen ajatellut antaa hänen +mennä. Tuolla hän tulee ... miksi hän juoksee noin? Mitä se on? + +He olivat tulleet pappilaan ja näkivät Reidan juoksevan, minkä kerkesi, +voudin talolta päin, samalla kun voudin rannasta kuuluvat huudot ja +voivotukset tiesivät, että jotakin outoa oli tapahtunut. + +--Vouti putosi koskeen! huusi Reita hengästyksissään pihaan tultuaan. + +Heidän rientäessään voudin rantaan kertoi hän, mitä oli voudin pihassa +tapahtunut ja että vouti oli vaatinut häntä mukaansa koskelle. Sinne +tultua komensi vouti Helunan jäämään kosken alle ja siinä edestakaisin +suvannossa soutelemaan. Itse hän meni padolle ja alkoi haavillaan +vimmatusti sotkea vettä, kun sai haaviinsa suuren lohen, joka potki ja +telmi niin, että haavi repesi ja lohi pääsi padon laidalta putoamaan +kalliolle. Silloin se sulin käsin sen kimppuun ja sai puristetuksi +syliinsä ja alkoi huutaa:--Se on Annikki ... se on Annikki ... tule +pitelemään, ettei pääse!--Mutta silloin vihelsi joku, niinkuin olisi +nuoli ilmassa lentänyt, ja vouti parkaisi ja levitti kätensä ja päästi +lohen, joka selällään, vatsa valkeana välkkyen, ui alas kuohuista ja +vouti jäljessä mennä pullikoiden kivien välissä kuohujen keskessä. + +Kun Martinus Olai ja Reita joutuivat rantaan, näkivät he Helunan +soutavan voudin ruumista maihin. Nähdessään voudin koskeen suistuvan +oli hän soutanut vastaan ja saanut lahkeesta kiinni, juuri kun virran +laine ruumista nosti ja toinen alkoi painaa. Ruumis vedettiin maalle, +ja hiljaa ja äänettömästi itkien alkoi tyttö esiliinallaan kuivailla +kuolleen kasvoja ja vettä valuvaa partaa. Tarkastaessa huomattiin +voudin selässä hartiain välissä nuoli, jonka lehteen oli sidottu töyhtö +mustia hiuksia, naisen hiuksia. + +Rampa-Riitan äiti oli muiden mukana juossut rantaan. Nähtyään ruumiin +alkoi hän ulvoa: + +--Ripittä kuoli, ripittä kuoli! Synteihinsä saastainen kuoli!--ja +nähtyään papin huusi hän:--Sinun on syysi! + + + + +XXXII. + + +Kevään tullen, kun kirret kankailta sulavat, kun mahla puun suoniin +kihahtaa ja lehti luomensa aukaisee, herää haltijakin eloon talvisesta +unestaan, virkoo kuin perhonen ja pyrkii siivilleen. Ja silloin on +sillä nälkä ja jano pitkän paaston jälkeen ja silloin se vaatii uhrinsa +ja otollisin mielin sen vastaanottaa. Silloin on suurien kevätuhrien +aika. + +Laumoittain on Karjalan saloilta, missä Panulan tietäjän valtaa +tunnustetaan, useampien päivien kuluessa rientänyt kansaa pyhää +uhrivuorta kohti, jonka korkea koivu ja kuusiset rinteet näkyvät kauas +yli soitten, järvien ja toisten matalampain kukkulain. Toiset ovat +tulleet järviä soutaen ja ylävesistä koskia alas viiletellen, toiset +jalkaisin vanhoja uhripolkuja, jotka hiekkaisia harjanteita +noudattelevat ja pitkospuita myöten suosalmekkeiden poikki oikaisevat. + +Ei miesmuistiin ole uhrikansaa niin runsaasti saapunut, ei sitten +vanhain suurten Panujen. Yhtä mittaa, öin ja päivin, toitottelevat +tulijain tuohiluikut saloilta ja vesiltä, pajupillit soivat, ja +leppätorvet lurikoivat. Täynnä ovat talot vierasta, tuvat, aitat, +sannat ja ullakot. + +Runsain uhrin ovat he tulleet, isoja uhrieläimiä suuremmat suvut +tuoden, pienempiä pienet, eikä kukaan ole tyhjin käsin tullut, sillä +hyvä on ollut vuosi ja suuret saaliit ja osansa on haltijalle +annettava. + +Tavattoman hyvin oli talvimetsästys ja kevätpyynti onnistunut niin +metsän kuin vedenkin viljan. + +Ei ollut keskeneräinen Lapinretki pitkäksi aikaa saanut Panun mieltä +masennetuksi. Karkoitettu oli reitalaiset ja iäksi päiväksi näiltä +mailta ajettu, jota kaikki kansa jo kauan oli toivonut. Kiitosta sai +Panu siitä heimoltaan, eikä Jorman tekemä suruvirsi »viattomain +vainosta» kenenkään korvaan tarttunut, sillä ainainen oli ollut riita +reitalaisten kanssa. + +Eivätkä reitalaisen kirotkaan, jotka oli lähtiessään hyvästikseen +heittänyt, näkyneet mihinkään tuntuvan. Ei toteutunut ennustus viljan +vähenemisestä. Oli päinvastoin, niinkuin olisi koko Lappi Karjalan +saloille ja kankaille aarteensa tyhjentänyt. Hirviä ja peuroja +ilmaantui laumoittain Panujärven ympärille, niiden jäljessä tuli susia, +ilveksiä ja ahmoja. Ja kun lunta oli sauvalla mitaten metsissä, oli +riista helppo saavuttaa. Suurempi kuin koskaan ennen muistettiin +olleen, oli saalis tänä talvena ollut. + +Kaikki se luettiin Panun ansioksi. Lapin tieto oli hänellä takanaan, +reitalaisten metsäonnen oli anastanut, papin oli peloittanut ja isot +edut itselleen ja heimolleen voudilta hankkinut. Ei ollut hätää +eläessä, kun semmoinen mies heimon asioita johti. + +Ja taitavasti oli Panu metsästyksen järjestänyt. Eivät miehet +yksitellen hiihtäneet, eivätkä taloittainkaan erän ajoon lähteneet, +vaan kaikki heimon miehet yksissä tuumin ja yhteisen neuvonpidon +mukaan. Miehissä otukset saarrettiin, nopeasti kävi ajo, kun ajajat +vaihtuivat, toiset jälkeen rientäen, toiset vastuuseen ja huonoimmat +hiihtäjät kaadetun riistan kotiin kantaen. + +Eivät karhut päässeet käsistä karkaamaan, uupuivat hirvet, ja turkki +nujerrettiin susien, ahmain ja ilvesten selästä. Miehiä myöten saaliit +jaettiin ja sai osansa nyt vanha Patvakin ja nurisemasta lakkasi. Niin +oli taas otuksen ajo käymässä isolla voimalla kuin ennen esi-isäin +aikana ja vieläkin isommalla kuin ennen, sillä kun ajoaika päättyi, ei +isomman elukan jälkeä enää lähitienoilla tavattu. Muista erillään ja +muihin yhtymättä kulki Jorma, nurkuen liikaa haaskausta, ennustellen +Tapion tyytymättömyyttä ja metsänviljan vähenemistä vastaisina vuosina. +Mutta Jormaa pilkattiin, naurettiin horisevalle ukolle, joka ei ota +silloin, kun annetaan. + +Kaikki saapuivat nyt Panulaan härkineen, lehmineen, hiehoineen, +lampaineen ja lintuineen, ja ne, jotka eivät voineet elävää uhrattavaa +kaukaisista kotipaikoistaan kuljettaa, toivat muuta tavaraa, jolla +vaihtoivat uhrieläimiä lähempänä asuvilta, niin että oli kuin markkinat +Panulan tanhualla. Kaikki uhrattavat elukat vietiin heti tultua pyhälle +vuorelle laitumelle, sillä niin vaati vanha taika, että uhrinaudan piti +saada haltijain omaa heinää maistaa ja heidän omista lähteistään juoda +ennenkuin teurastettavaksi vietiin. Nuoret pojat, kirjavilla nauhoilla +koristetut, pantiin Joukon johdolla pyhää karjaa paimentamaan. + +Paljon oli työtä Panulla uhripäivän aattopäivinä. Panulan suuressa +tuvassa otti hän vastaan sairaita, jakoi lääkkeitä, paranti, teki +taikoja, kyseli arpaa ja sen vastauksia tulkitsi, myi taikakaluja ja +kannuksia ja opetti uusia taikoja: uusia kalataikoja ja uusia +karjataikoja tämän kesän varalle. Aamusta varhaisesta myöhäiseen iltaan +hän tuvan peräpenkillä istui, ollen tuvan luukut suljettuina ja tuli +takassa palaen. Ja yksi oli väijyvä vihollinen ja paha haltija, josta +sanoi kaiken pahan tänä vuonna tulevan: »Ristin-Kiesus, papin peikko, +sitä vastaan kun varainnet, et muita vaaroja varanne». + + * * * * * + +Mutta jo rusottaa kevätaamu ihana. Yön lyhyen ovat laulurastaat +uhrivaaran viidakoissa vihellelleet, aamun koittaessa yltyvät kaikki +Mielikin käköset koivujen latvoissa kukkumaan. Hiirenkorvalla +helottavat koivut Uhrivaaran rinteillä, tyyni on taivas, ja tyynet ovat +vedet keväistä voimaansa yli rantainsa tulvehtien. Ei ole uhrikansa +hennonut silmää ummistaa. Kantelot rannoilla helähtelee, kirjavissa +vaatteissaan parveilevat nuoret pihoilla ja penkereillä, siellä täällä +syttyy risukokko palamaan ja toitahtaa tuohitorvi tulien äärestä. + +Talonsa pihalla järjestää Panu uhrikulkuetta liikkeelle lähtemään. +Eläimet on illalla kytketty ja pihaan tuotu ja asetetaan kuljettajineen +ja ajajineen eturiviin. Uhrikarjan jälkeen asettuu Panu heimojen +vanhimpain kanssa ja heidän jälkeensä muut miehet, kaikki +puhtahimpiinsa, valkeihin sarkakauhtanoihin puetut, jalassa uudet ennen +käyttämättömät virsut. Toiset heistä uhrikaluja kantavat: patoja, +kattiloita ja hahloja, kuppeja, ropeita ja vakkasia, lusikoita ja +kapustoja, joita kaikkia säilytetään eri uhriaitassa Panulan pirtin +perässä ja sieltä vain uhrien aikana otetaan esille, toiset +soittokaluja ja kannuksia. Mutta aseita ei ole muilla kuin Panulla ja +hänen apulaisillaan uhrintoimittajilla, sillä ei saa kynttä terävämpää +eikä hammasta purevampaa asetta kukaan pyhälle uhrivuorelle mukanaan +viedä. + +Mutta jälkijoukossa, erillään muista, ovat naiset ja tyttölapset jotka +saavat vain loitolta seurata. + +Mutta on heilläkin uhrinsa, joita aikovat miehillä haltijain +hyvitykseksi annattaa: millä on kesy kana tai muu lintu, millä +elättijänis, millä käsin tehtyjä antimia minkinlaisia. + +Yhä enemmän kirkastuu taivaanranta päivännousun pohjolassa. Jo heittää +päivätär ensimmäiset säteensä ylös aamupilviin ja ruiskauttaa sieltä +niitä kimppusen pyhän koivun latvaan korkean uhrivaaran harjalle ... +hehkuu taivas, helottaa koivun latva ja vaaran rinteet, kirkastuvat +maat ja vedet... + +Helähtää Jorman kannel saattueen etupäässä, yhtyy siihen kanteleita +jälkijoukosta ja toisia joukon keskestä; aloittaa Jorma ikivanhan +uhrivirren vapisevalla äänellään, joka pian peittyy miesten karkeiden +ja naisten kimeiden äänten alle, ja kohta laulaa koko uhrikansa: + + --Kuule meitä, metsän joukko, + Tapio, talon isäntä, + metsän kultainen kuningas, + Mielikki, metsän emäntä, + Kaunotar, valio vaimo, + sekä kaikki korven kansa. + Ukko pilvien pitäjä, + hattaroiden hallitsija, + Ahti aaltojen alainen, + Vellamo, veden emäntä, + edellämme astukaatte, + kupehella kulkekaatte, + tulkaatte ottamaan omanne, + uhrit kaikki kallihimmat, + lahjat suuret suotuisimmat. + +Ulos Panulan pihasta kulkee jono, läpi uhriportin, joka on koristettu +lehvillä, yli alavan niittykannaksen, jonka kahden puolen tyynet vedet +välkkyvät, ja alkaa siitä nousta uhrivuorelle leveää polkua, joka +milloin lehtoon katoo, milloin kulkee aukean ahon laitaa, milloin vie +harvan, viileän hongikon läpi. Kuta korkeammalle kohotaan, sitä +jyrkemmäksi käy tie ja viepi viimein pystynä törmänä ylös kukkulan +laelle. + +Tuohesta punotulla köydellä on uhrikenttä sitä ympäröivine puineen +erotettu eri pyhätöksi, jonka sisälle miehet astuvat, mutta naiset ja +tyttölapset jäävät ulkopuolelle. Maahan kumartuu Panu haltijan kuvan ja +pyhän puun eteen, ja kaikki muut miehet seuraavat hänen esimerkkiään. +Panu nousee ylös, lähestyy haltijan kuvaa, heittää hopearahoja +kourallisen jumalan maljaan ja rukoilee, sill'aikaa kun muut miehet +vielä polvillaan maassa odottavat: + + --Annan kullat kuppihisi, + hopeat pikarihisi, + nämä on kullat kuun ikuiset, + päivän polviset hopeat, + aartehet on uhrikansan, + kullat kannan karjalaisen.-- + Sulle tuovat tuomisensa, + antimensa ensimmäiset. + +Uhrikentän keskellä, haltijan kuvan edessä on kivinen arina vuoresta +itsestään yhdeksi paadeksi lohjennut, jonka päälle on pinottu puita +viisikannan muotoiseen kuvioon, tuohia keskessä ja tuohia halkojen +välissä; puut ovat ukon kaatamista hongista pilkotut ja tuohet kiskotut +pyhältä vuorelta. Uhriarinan edessä lepää ristiin pantujen puiden +varassa pitkä riuku, johon nyt hahlat kiinnitetään ja hahlain +koukkuihin kattilat uhrilihain keittämistä varten. Keskelle riukua +uhrikiven kohdalle ripustetaan koko heimon yhteinen suuri uhrikattila +ja kahden puolen sitä kylien, talojen ja yksityisten kattilat ja padat. + +Uhritoimitus alkaa. Kattilat ja padat kannetaan vettä täyteen suuren +koivun alla olevasta uhrilähteestä, tulet viritetään niiden alle ja +uhrielukat talutetaan, nuora-aitauksen takaa esiin. + +Ensin tuodaan koko heimon yhteinen uhri, Panulassa kasvatettu nuori +härkä, vanhaa rotua, jota polvi polvesta on tietäjän talossa kasvatettu +ja jonka sukuperä on yhtä vanha kuin Panujen. Se asetetaan keskelle +kenttää, vastapäätä uhrikiveä ja haltijan kuvaa. Panu asettuu sen +eteen. Ilpo on toisella puolella kaulaa, kädessä teurastuskirves ja +toisella puolella on Patva, heimon miehistä vanhin, puukko kädessä, ja +vähän syrjemmällä seisoo Jouko, hopeinen vedellä täytetty malja +kädessä. + +Kääntyy Panu taas puolittain haltijan puoleen ja sanoo: + + --Otollinen uhri ollos, + kelvollinen kaiken kansan, + jos vähän värähtelevi, + päältä vettä puistanevi. + +Ottaa Panu maljan Joukon kädestä ja heittää sen sisällön jääkylmää +vettä uhrielukan selkään. Elukka pudistaa nahkansa, ja otollinen on +uhri, kelpaa sille, jolle se tarjotaan, ja heimonsa puolesta puhuu +Panu, uhrieläintä osoittaen: + +--Hyväksi katsoit, haltija, uhrimme halvan, kuitenkin parhaan, minkä +antaa taidamme kiitokseksi kaikesta, minkä meille soit ... paljon soit, +suuret annoit ... vierasten vihoista varjelit, kirot kiersit, kiukut +käänsit, katehet vitahan väänsit. Kalaonnen ison annoit, metsäonnen +sitäkin isomman, kauppaonnen kaikista isoimman. Vieras jumala vihoin +meitä vainota tahtoi, kiitetty ole, että pois pelästyi! Siitä sinua +kiitämme ja siitä sinulle uhrit kannamme. Anna onnea vastaistakin ... +riista eteemme aja, kalat ainaisille apajille kutemaan kuljeta, +kariamme kasvata ja varjele ... yhä isommat uhrit, yhä uhkeammat elukat +sinulle siitä teurastamme ... katso, kuinka komea on elukka edessäsi, +kuule, kuinka tuolla toiset vuoroansa vartovat ... kuule malttamatonta +mylvintää ... sinun eteesi polvilleen pyrkivät, sinun jalkaisi juureen +verensä vuodattavat! + +Panun rukoillessa soivat yhä kanteleet, ja kun hän viimeiset sanansa on +lausunut, tempaa hän kirveen Ilpon kädestä ja iskee sillä uhrihärkää +otsaan joka siitä maahan lyykähtää ja niitten jalkainsa sijoilla +henkensä heittää. Patva sysää puukon sydämeen, ja Jouko jouduttaa +astian vuotavan veren alle. Kiireesti nyhtäistään nahka uhrieläimestä +ja pyhään puuhun ripustetaan. Lihat paloitellaan luuta rikkomatta ja +parhaat niistä suurimpaan uhrikattilaan pannaan. Mutta sydämen ja +keuhkot sijoittaa Panu uhripadan päälle, valelee halkoja verellä ja +sytyttää tuohet kitkavalkealla, jonka puut ovat vuoden taikamajan +orrella kuivaneet. Ja hyvänmielen hymähdys karehtii huulilta huulille, +kun savu otollisen uhrin merkkinä kohoo kohtisuorana ilmaan ja +kohotessaan pyhän koivun latvuksia pyyhkäisee. + +Heimon yhteinen uhri kun on haltijalle uhrattu, tuodaan toiset +uhrielukat esiin vuorotellen siinä järjestyksessä kuin olivat +saattueeseen asetetut, tapetaan ja paloitellaan, sydämet ja keuhkot +annetaan haltijalle ja lihat pannaan patoihin ja kattiloihin. Siinä +paloitellaan hiehoja, vasikoita ja lampaita, ja lopulta, kun sukujen ja +talojen uhrit ovat tehdyt, ojentelevat naiset sulkunuoransa takaa +kukkoja, kesyjä metsälintuja: metsoja, teiriä ja metsäkanoja +uhrattavaksi. + +--Tässä paras kaluni, tätä haltijalle hoidin ja kasvatin, antakoon +haltija parhaansa minulle,--kuiskaavat he uhrieräänsä antaessaan. + +--Mitä toivot haltijalta? kysyy Panu. + +Mikä pyytää karjaonnea, mikä onnea lapsilleen, mikä itselleen. + +Mutta ne, jotka eivät mitään nimitä, vaan sanovat: »Haltija itse +tietää», ne itselleen sulho-onnea toivottavat. + +Juhlallinen hiljaisuus on vallinnut isompien uhrien aikana, ja alallaan +on totisena seisonut uhrikansa. Mutta kun naisten uhria aletaan +toimittaa, kun kukot kotkottavat, linnut siipiään räpyttävät ja padat +iloisesti porisevat, hilpenee juhlamieli, ja kielet laukeilevat +kantimistaan. + +Ilpotar, joka seisoo etumaisena naisten joukossa sulkunuoran takana, +kutsuu Panua nimeltään ja ojentaa hänelle pienoisen valkeavillaisen +karitsan. + +--Anna, Panu, uhriksi erinomaiseksi tämä ... anna, iso tietäjä, isolle +haltijalle tämä vähäinen villavuonani. + +Aina oli Ilpottarella jokin erikoinen uhrinsa loppu-uhriksi varustettu, +milloin valkea vuona, milloin musta, milloin jänösen poika. + +Panu ottaa vuonan, mutta kysyy piloillaan: + +--Antaisin, jos tietäisin, onko uhrisi otollinen. + +--Kaada vettä koetteheksi, tokko pudisteleisi. + +Vuona lasketaan maahan ja pirautetaan vettä sen selkään. Se +kyyristäikse, ponnistaikse ja potkaiseikse irti pitäjänsä kädestä. +Syntyy naurua ja hälinää, koetetaan ottaa kiinni karkuria, mutta se +hyppii sinne ja hyppii tänne, pelastuu käsistä ja karkaa piirin läpi +pensaikkoon ja katoo sinne. + +--Elävältä otti uhrin! huutaa riemuiten Ilpotar,--elävältä otti, ei sen +henkeä hennonut ottaa! + +Ja sitä kaikki muutkin sanomaan, että elävältä haltija hempeimmän +uhrielukan otti, ei tahtonut siitä muille osaa antaa. Eikä huoli enää +lisätä uhrattavaa, vaan on kylläinen siihen, mitä jo on saanut. + +--Panuhan sen päästi! sanoo joku, mutta toinen kääntyy päin sanojaan ja +virkkaa:--Entäpä jos päästikin, kun haltijain tahdon tiesi! + +Padat ovat alkaneet kiehua yhä kiivaammin. Olutta ja makeaa mahlasimaa +lasketaan hopeamaljoihin tietäjämiehille ja heimojen vanhemmille ja +visakupposiin ja tuohisiin muille miehille suurista tynnyreistä, joita +on pyhän puun juurelle pinottu. Kohta ovat lihat kypsyneet, ja +uhriateria alkaa. Suurimmasta uhrikattilasta nostelee Panu +lihakimpaleita astioihin ja nuoremmat miehet ja poikaset kantavat niitä +vanhempain eteen, jotka ovat istuutuneet uhrikentän vihreälle nurmelle. +Ei riitä astioita kaikille, mutta sill'aikaa, kun toiset syövät, +laulavat toiset odotellessa ja kanteloitaan helkyttelevät: + + --Hyvä on meidän ollaksemme, + armas aikaellaksemme, + kun on ruuat, kun on juomat, + kun on hyvät haltijamme! + Haihdu huoli, poistu puute, + kadotkosi köyhän kiusa, + nääntyösi näihin nälkä, + näihin juhlajuominkeihin, + suurin uhrisyöminkeihin! + +Naiset ja tyttölapsetkin pääsevät nyt haltijan uhriateriasta +osallisiksi. Mutta kuokkavieraina naisia kohdellaan ja armopalat heille +annetaan. Alempana uhrivaaran rinteellä on vihreä niittyaho, koivujen, +haapain ja tuomien ympäröimä. Sinne he laskeutuvat, ja sinne heille +nuora-aituuksen yli ojennetut ruoka-astiat kannetaan. Ilpotar naisten +niityllä emännöi, ruuat jakaa, johtaa ja järjestää, että kukin arvonsa +mukaan kestityksi tulisi, vanhimpain naiset ensin ja nuorempain sitten, +neidot viimeiseksi. Mutta eivät tyydy naiset yksin uhrilihoihin, on +omat eväänsä mukanaan emännillä, on piiraita, on kakkuja, on +kalakukkoja, voita ja juustoja on, joita ei miehillä ole, kun ei +uhripaikalla muuta syödä saa kuin mitä haltija uhriensa ylellisyydestä +tarjoo. + +Siitä on kehunta ainainen naisilla, ruokainsa paremmuudesta. Siitä puhe +alkaa, ja sikin sokin sanat syödessä lentävät. + +--Tuonne meidät eväinemme päästäisivät, niin ei heiltä särvin loppuisi. + +--Mitä parempia lienevät poikakakarat haltijan pöydältä syömään +kuin me. + +--Miehiä ovat pojatkin. + +--Älkää nurkuko. Parempihan meidän on täällä olla, siellä keittämään +pantaisiin, täällä valmista nautimme, kerran meillekin muut +keittämässä. + +--Sitkeätäpä tuo on miesten keitto. + +--Paremmin uhrimme vaikuttaisi, kun itse saisimme esille kantaa. + +--Peloittaisi kai minua haltijan eteen mennä ... en mitenkään +uskaltaisi. + +--Mitä pyysit? + +--Sitä en sano. + +--Mitä Ilpotar pyysi? + +--Pyysin vanhuuden varaa. Pitää tässä sitäkin ajatella. + +--Voi, voi, joka toki Ilpotar on naisista nuorin, missä tarvitaan. + +--Vanha olen, vanha olen. + +Se oli aina Ilpottaren tapa: puhua vanhuudestaan, että muut nuoreksi +kiittäisivät. + +--Panulan emäntä ei mitään pyytänyt. + +--Ei milloinkaan pyydä. + +--Ei ole mitään pyytämistä minulla. + +--Kaikkiko on onnen antimet? + +--Ei tiedä, olisiko antajaa sen, siksi en pyydä! + +--Mutta Kiesuksen kirkossa saavat naisetkin olla uhria tekemässä, kuka +tahtoo, muistatko, mitä sanoi? + +--Muistan toki, näin sanoi, kun täällä puhui: »Kaikki ottaa hän yhtä +rakkaasti vastaan, kutsuu kaikki armo- ja uhripöytänsä ääreen. Ei ole +vaimo saastaisempi kuin mies, ei häntä kelvottomampi eikä huonompi, ja +kuta heikompi ja hylätympi olit, sitä suurempi oli hänen armonsa sinua +kohtaan»--niin sanoi. + +--Hänen virtensäkin nuotin muistan. + +--Soita... + +--Näin oli... + +--Herkeätkö ... sitä tässä soittelet ja suututat haltijat! + +--Ei sille suuria uhreja ... sääli on hiehoani ... ei muuta kuin käyt +uskosi ilmoittamassa, niin auttaa. Se kun sitoi kaikki pahat henget... + +--Sen poikapa sitoi. + +--Ristin-Kiesusko? + +--Niinpä niin! + +--Niin, kun sitoi, niin siellä ovat maanalaisimmassa manalassa eivätkä +taida mitään, kun et vain pelkää. Mitenkäpä sanoikaan! Näin sanoi, +sanasta sanaan muistan... + +--Kumpiko lienee mahtavampi ... Panuko vai pappi? + +--Ei Panu papille mitään voinut, vaikka koetti. Ei palanut tulessa, ei +paleltunut pakkasessa. Se on niitä varten varattu. + +--Joukon oli markkinoilla lumonnut. Ei ole siitä ollut itseensä poika +... unissaan haastaa ja hourii usein. + +--Nähdä tekisi mieleni vielä kerran. Lähdemme, naiset, kerran +Kontojärvelle katsomahan, kuulemahan. + +--Eivät päästä meitä miehet ... kielto on kova. + +--Salaa lähdemme, kun ovat miehet kevätkalaan menneet, silloin +lähdetään. + +--Emme tietä tiedä... + +Silloin astui puun takaa nuori mies, joka siinä oli hetken seisonut. + +--Minä neuvon tien, kun lähtenette. + +--Kuka sinä olet? + +--Annikin veli! huudahtaa Panun emäntä hiljaa. + +Hämmästyneinä katselevat häntä naiset, jotka siinä lähellä istuvat. + +--Pois täältä! kuiskaa Panun emäntä. Ilpotar tulee! Mitä sinä täällä? + +--Tulin kadotettuja sieluja pelastamaan, sanoo Reita rauhallisesti. + +--Jos tapaavat sinut, henkesi ottavat... Mene, hyvä Reita, täältä! + +Naiset kurkottelevat uteliaina kaulojaan, mutta silloin tulee Ilpotar +ilmoittamaan, että Panu miesten keskessä kivellä seisoo ja tähdellisiä +heille puhuu. + +Uteliaina kiiruhtavat kaikki naiset Panua kuulemaan, sillä aina on +Panulla uhrijuhlassa uusia tuumia tiedoksi annettavana, joista miesten +mieltä kysyy ja heidän kanssaan keskustelee. + +Emäntäkin on menevinään, mutta kääntyy puolitiestä pois ja lähtee +Reidan jälkeen, jonka oli nähnyt menevän alas vuoren rinnettä metsään. + + + + +XXXIII. + + +Panu seisoo kiven päällä, miehet ovat kokoontuneet hänen ympärilleen, +ja hän puhuu heille näin asiasta, jota on kauan mielessään hautonut, +mutta jonka ilmaisemiseksi hän vasta nyt katsoo sopivan tilaisuuden +tulleen: + +--Karjalan miehet, miehet Panujen heimon ja heimojen kaikkien +muidenkin! Uhrattu on jumalille ja puolellemme on haltijoita lepytelty. +Ei ole miesmuistiin tällä vuorella näin suuria lahjoja tehty eikä näin +runsaita antimia annettu. Hyvitetty on haltijain mieli, mielellä +hyvällä on uhrit otettu vastaan, ihanan ilman on Ukko antanut ja savun +kohtisuorana taivaalle kohottanut. Siitä olkoon mielemme iloinen! + +--Iloinen on siitä mielemme, Panu, että hyvin osasit uhrit otollisiksi +laatia! säestää Ilpo. + +--Aika on käydä haltijoille loppukiitosta tekemään, viimeistä savua +suitsuttamaan ja viimeistä uhritulta virittämään. Aika on sen tehtyä +käydä nuorison kisakentälle karkelemaan ja vanhain ilovirsillä +virkisteleimään, sillä siitä käy haltijain mieli hyväksi ja herttaisin +silmin he ihmisten ilonpitoa pyhällä vuorella katselevat, kuuntelevat. +Mutta ennenkuin huvihuilut puhaltamaan panemme, pitäkäämme totinen +tuuma, pankaamme miesten neuvo käymään miesten asiasta. + +--Mikä on mielesi, Panu? Puhu, sinua kuuntelemme. + +--Tämä on tuumani, joka on kauan mielessäni kytenyt, sen nyt tuleen +puhallan, kohentanette, kun tahtonette--kun ette, siihen +sammuttanette!--Hyvä oli riistavuosi tämä, hyvä kaupan vuosi, kaiken +vuosi. Hyvä on Tapio lapsilleen, joita suosii ja joille mielensä +leppeänä asustaa. Mutta oikullinen on hän isäntä, ei tiedä taata hänen +tuuliansa, milloin myötä puhaltavat, milloin vastaan. Yhtenä vuonna +ylenmäärin antaa, toisena kaiken viljan kadottaa. Hyvä on Tapio, mutta +vielä parempi sitäkin Pellervo. Kun kourallisen siementä maahan kylvät, +antaa välistä vuoden viljan. Katsokaa, miten kontolaiset elävät ja +hyötyvät. Kaskia kaatavat, polttavat ja kylvävät, viljan Viipuriin +soutavat, hyvät hinnat kotiin tuovat, äveriäinä elävät! Miksemme mekin, +Karjalan miehet, viljaa Viipuriin vietäväksi kylväisi! Hyötyvät ovat +hongikot ja hikevät lehtomme vesien varsilla, niitä jo Kontojärven +kansakin himoiten katselee. Mutta ei ole apua joka miehen pienestä +puurojauhokaskesta, tuskin omaksi leiväksi riittää. Suuri hakatkaamme +kaski, koko heimon yhteinen kaski miehissä kaatakaamme; yhdessä sen +poltamme, vierrämme ja kylvämme, ja yhteen aittaan viljan korjaamme ja +sen miehiä myöten jaamme. Se on tuumani! + +Kun ei kukaan mitään virkkanut, jatkoi Panu: + +--Käykäämme kirveinemme jo huomenna metsään! Ennen juhlapäivät +haarikoita kallistellen vietimme, nyt kirveitä keikutellen +viettäkäämme, suuri aukeama korpeen hakatkaamme! Sanokaa mielenne, +miehet! + +Kuului ääni miesjoukosta: + +--Mitä Tapio sanonee, jos hänen tanhuansa poltamme? + +--On Tapiolla tanhuvia! vastasi Panu, kädellään metsiä ja maita +osoittaen. + +--Mutta jos sattunee hänen asumuksensa siihen, mistä metsän kaadamme? +virkkaa toinen. + +--Paikan olen katsonut ja siitä arvan mieltä kysynyt, eikä ole siinä +Tapiolla taloaan. Tuolla vastapäätä Lehtoniemen rinteellä, esi-isäin +vanhalla kaskipaikalla, siellä on kasken paikka parasta lajia. + +--Kyllä Panu paikat tietää ja osaa arvan ajatukset! + +--Osanneehan Panu, osannee, mutta syttyy tuleen salo, ryöstäikse kulo +käsistäsi, etkä tiedä, minne karkaa. + +--Saataneenhan tuli sammumaan, ja onhan saloja palamaankin, paremmin +heinää kasvaa ja helpompi on metsänkävijän kulkea. + +--Heitämme sen asian Panun haltuun, lie hänellä taikoja tulellekin. + +--Mitä miehet arvelevat? kysyy vielä kerran Panu. + +--Ei ole tyhmä tuumasi, voipi kasvaa vilja runsas, mutta miten +kaukaisten paikkain miehet tänne tullemme kaatamaan ja polttamaan? + +--Niinkuin metsällekin tulette ja niinkuin me taas vuorostamme +hiihdämme riistan ajoon teidän saloillenne. Nyt kasken kaadamme, ensi +kevännä sen miehissä poltamme, kun taas uhreillenne tulette. Jos +Pellervo nyt meille onnea antaa, käymme toiste _teidän_ korpianne +kaatamaan. Vuoroin Karjalan kankaat viljelemme emmekä päästä vierasta +maillemme, emme halmeillemme. Hyödymme, rikastumme, ei köyhyys paina, +ei puutetta tule, vaikka Lappi metsän karjan veisi ja vaikka räähkän +sana reitalaisen joskus toteen kävisikin. + +--Hyvä on tuumasi, Panu! Minä tulen, vaikkeivät muut tulisi! + +--Tulen minäkin! + +--Koetamme, sitten näemme!--Emmehän tässä mitään menetä. Huomenna olisi +karkelopäivä nuorten ja meidän vanhain maljojen edessä istuminen. +Siirtäkäämme ilot ja karkelot ja juomingit tuonne vastaisen vaaran +rinteelle. Kirves kädessä siellä karkelemme, nuorukaiset ja neidot +kassaroita heiluttavat. + +--Ja Jorma kannelta soittaa! + +Jorma ei ollut tähän saakka mitään virkkanut. + +--En minä haltijain uhripyhiä häpäise arkitöihin menemällä. + +--Vanha on Jorma ja viisas, mutta viisaampi on vielä haltija ja +paremmin etunsa ymmärtää. Yhtä uhria on kaskenkaadanta, kun se haltijan +hyväksi koituu. Karjalan kansalle kun siitä kerran valta kasvaa, kasvaa +haltijainkin valta. Miksi ristinkansa niin hyvin elää, miksi heidän +Kiesuksena voima kasvaa? Anna meidän saada sama valta, niin ei ole +tarvis haltijamme väistyä. Kontokoskella on kirkko Kiesuksella, missä +meillä ennen oli uhripyhättö. Kaskensa siihen kaasivat ja siihen +jäivät. Olisi meillä ollut siinä heitä ennen kaski, ei olisi väistytty, +eikä haltijamme ollut pakko perästä tulla. + +--Sanoin mieleni, kun kysyitte ... pidän oman pääni, pitäkööt muut +omansa, virkkoi Jorma. + +--Koetammehan, koetamme! + +--Hyvä siitä sukeuu! + +--Lähdemme heti kaskea kaatamaan! huusivat herkkämieliset miehet yhdestä +suusta. + +--Teemme talkoot, ettei moisia ole ennen kuultu! + +--Tullette, jotka tahtonette osalle päästä. Niinkuin metsän viljan +jaamme jousia myöten, niin jaamme maan viljan kirveitä myöten. + +--Kaikki tulemme! + +--Heti lähdemme! + +--Hetikö lähtenemme, vaiko huomisaamuna? + +--Yöllä on viileä lehdossa liehua. + +--Olkoon päätetty! Heti lähdemme, kun ensin uhrit päättänemme. + +Päätetty on Panun tuuma, hyvä tuuma, ja tyytyväisin mielin astui hän +alas kiveltä. + +--Nyt uhri viimeinen tehkäämme, savu viimeinen suitsuamaan pankaamme! + +Huolellisesti oli kaikki luut syödyistä lihoista talteen pantu ja +koottiin nyt uhriarinan päälle. Sen tehtyä pinottiin pitkiä halkoja +kodan muotoiseksi suippopinoksi paaden ympärille ja sytytettiin. Miehet +seisoivat puolikehänä tulen ympärillä ja naiset sulkunuoran takana. +Panu kohotti kätensä taivasta kohti ja kiitti vielä kerran haltijoita +siitä, että olivat uhrit otollisin mielin vastaan ottaneet, pyysi heitä +muistossaan pitämään, mitä heille oli annettu ja uhrattu ja kuinka +miehet kaukaistenkin matkain takaa olivat tänne tulleet. Jos +palkitsisivat hyvällä onnella, metsän viljan onnella, veden viljan +onnella ja onnella kaikella muullakin, yhä upeammat uhrit ensi vuonna +tuotaisiin, yhä tarkemmin heidän tahtoaan noudatettaisiin, minkä unessa +ja arvan avulla ihmisille ilmaisevat. Ei vieraisiin jumaliin +taivuttaisi, pois heidän viettelyksensä torjuttaisiin ja haltijain +pyhiä paikkoja, lehtoja, vuoria ja karsikoita tarvittaessa +puolustettaisiin. Vielä kiitti Panu haltijoita hyvistä neuvoista ja +viisaista tiedoista, joita miesten mielissä herättävät ja siellä +älykkäiksi päätöksiksi kypsyä antavat, ja lausui lopuksi: + +--Niinkuin aurinko nousee, kuu kohoaa ja joet ja järvet äyräittensä +tasalle täyttyvät, niin te, hyvät haltijat, ilahuttakaa meitä viljan +paljoudella, perheen siunauksella, karjan runsaudella ja kaikenlaisella +yltäkylläisyydellä! Niinkuin pääsky visertelee ja käki kukkuu, niin +olkoon elämämme huoleton ja iloinen. Niinkuin lehto leikitsee ja tuuli +lehvissä lehahtaa, niin asukoon mielemme iloisena ja rinta riemuisena +sykkiköön! Ja niinkuin tuo savupatsas päivää kohti kohoaa ja ilmaan +haihtuu, niin kohotkoon toivomuksemme taivaankaaren takaisten luo. + +Sykkivin sydämin, riemuisin mielin ja suut ja silmät hyväksyvässä +hymyssä otti uhrikansa osaa tietäjän rukoukseen ja kiitokseen. + +Tähteeksi jääneet lihat ja keitot kannettiin alas kylään seuraavina +juhlapäivinä nautittaviksi. Vuodat vietiin Panulan uhriaittaan ja +nostettiin orsille kuivamaan. + +Panu jäi vielä muiden mentyä vuorelle. Ilpon ja Joukon avulla pingoitti +hän ensimmäisen uhrihärän vuodan, karva ulospäin, ja asetti sen +telineen päälle haltijan kuvan eteen, ettei tämä saamaansa uhria +unohtaisi. Kun se oli tehty, lähetti hän pois Joukon ja Ilpon ja jäi +vuorelle tekemään taikoja, joita paitsi ei uskonut uhrin suurimmankaan +tepsivän: keräili tuhkaa uhrikiveltä, sekoitteli sitä maan multaan, +puun lehtiin, heitteli ilmaan, lähteeseen upotti. Kokosi hiilet, keräsi +sitten vuoden varat sarvia, kynsiä, rakkoja ja muita taika-aineita ja +vei ne taikapajaansa niemen nenässä. + +Kun Panu yön tultua palasi kylään, soivat siellä kanteleet ja pillit, +nuoriso karkeli Panulan tanhualla, ja vanhat miehet kellettelivät +penkereillä maljain ja haarikkain keskessä olutta ja simaa +ryypiskellen. + +Mutta kun Panun näkivät tulevan, ottivat he hänet ilohuudoilla vastaan, +ylistivät hänet ikihyväksi, kirveensä tempasivat ja olivat valmiit +kaskimaalle lähtemään. + +--Yön kun miehissä riehumme,--olivat keskenään tuumineet ja sen nyt +Panulle ilmaisivat,--niin on aamulla metsä jo maan tasalla ja huominen +päivä on karkelon ja ilon päivä koskematon! + +Ja siitä kaikki kaskimaalle hankkiutumaan. Kirveet olalla he rantaan +riensivät ja siitä itsensä salmen yli soudattivat. Laulaen, soittaen ja +iloa pitäen siirtyi uhrikansa täysissä venheissä tyyntä järven pintaa +pitkin Lehtoniemen nenään, josta Panu heidät hakkauspaikalle opasti, +itse edellä kulkien. + +Hyötyvää lehtoa, raitaa, pihlajaa, tuomea ja pajua kasvoi niemen nenä +ja ranta kahdenpuolinen. Maan yletessä muuttui metsä koivikoksi, sitä +komeammaksi, kuta ylemmäksi tultiin kukkulalle, joksi maa niemen +keskikohdalla kohosi, mutta kukkulan takana maan puolella kohoili +kuusia ja honkia lehdon sisästä, ja etäämpänä alkoi havumetsä suureen +saloon yhtyen. + +Kukkulan korkeimmalle kohdalle johdattaa Panu miehet; siinä suuren +koivun ympärillä, joka itse käen kukkumapuuksi pyhitetään, osoittaa hän +jokaiselle puun, mihin ensin kirveensä iskeä. Vuolaisee Panu sitten +koivun alle palan hopeaa, toisen kultaa ja metsänväeltä ja Tapiolta +anteeksi anoo. Ei sano puita omin lupinsa ottavan, ei arvan kysymättä +kaatavansa. Eikä ilmaiseksi ota eikä ainaiseksi, lainaksi lehdon ottaa, +uudet puut ja paremmat siihen sijalle kasvattaa. Siihen kun kaski +kaatuu, hyvä on teirien, riekkojen ja metsojen rytöjen alla pesiä ja +poikiansa piilotella. Kun laiho kasvaa, ei lopu jänöltä helpeinen +ruoho, ja kun ohra olkea työntää, tulkoon hirvi vasikoinensa osansa +ottamaan.--Emme itse isoa osaa himoitse, emme suuren saaliin toivossa +koivujasi kaada, sinulle kaadamme, Tapio, sinun mieliksesi, Mielikki, +siinä on kukkaisella aholla kevyt impiesi ilakoida, kun itse tämän +koivun alla istut ja käkesi latvassa kukkuu. + +Ei Panu ylen totisin suin puhunut, hymy parran alla piili ja ilo +silmissä säteili. Ja noin puhuttuaan puolirunoon iski hän kirveensä +koivuun, ja samoin tekivät muut. + +Iloiset tuli siitä illatsut ja iloiset öitsyt miesten paitahihasillaan +heiluessa ja naisten tullessa jäljestä vastoja ja kerppuja taittaen ja +tyynenä, valoisana kesäisenä yönä työmiesten iloksi laulellen. Kaatui +vanhoja rosoisia koivuja, joiden ympäri ei miehen syli ylettynyt, +kaatui ikihonkia sikin sokin yhä kasvavaksi röykkiöksi, suunnattomaksi +kaskeksi kukkulalta alas niemen kärkeen päin ja korven puolelle päin. +Tuon tuostakin pyrähti lintuja lentoon, tai lähti jänö tiehensä +hippaisemaan, mutta ei ahdistettu lintuja eikä jänöä hätyytetty--rauha +täytyi nyt Tapion karjalle antaa. Ja tuon tuostakin jätettiin jokin +suurempi puu pystyyn käkien kukkumapuuksi ja kokkojen leposijaksi. + +Ylinnä muista liehui Panu ja hänen kiiltävä kirveensä välkkyi muita +vinhemmin singotellen lastuja ympärilleen kuin myllyn ratas veden +pärskyä. Niin oli hänen mielensä kiihkeä kuin sotilaan, joka +voitollisena temmeltää pakenevassa vihollislaumassa sen viimeistä +vastustusta murtaen. Hyvin olivat hänen kaikki hankkeensa käyneet, +kaikki häntä kuulivat ja kaikki tottelivat, uudistettu oli Karjalan +kansan yhteys ja tunnustettu vanhain Panujen valta ja Panu itse kaiken +kansan tietäjäksi tunnustettu. + +Kun aamu valkenee ja aurinko nousee, on kaski kaadettu, metsä avattu, +iso aukeama lohkaistu suunnattoman salon niemeen. Siihen, minne ei +metsän sisään näkynyt muuta kuin taivasta palanen puiden latvojen läpi, +näkyy nyt vihertävä uhrivaara ja sen niemitse siintävät selät. + +Istuivat miehet aamun tultua keskelle kaskea käkikoivun alle einettä +nauttimaan, jonka naiset olivat heille valmistaneet. Uuvuksissa olivat +jäsenet oudosta työstä, mutta mieli oli hilpeä työaloja tarkastaessa. + +Kukahti silloin aamukäki pyhältä vuorelta. Paljastuivat kaikki päät, ja +Panu virkkoi: + +--Onnen käki, Karjalan onnea kukkuu! + +Kauan kukkui pyhän vaaran käkönen yhteen menoon. Mutta kun viimein +lakkasi, tarttui sen säveltä jatkamaan toinen käki koivun latvasta +keskeltä kaskea. + +--Onnen käki, kaskemme onnea kukkuu! + +Mutta kun kaikkien kasvot olivat käännetyt ylös koivun latvaan, jossa +näkivät linnun pään nyökkäisevän ja purston keikkuvan, taittui ääni +kesken kukunnan, räpäytti lintu siipiään kuin lentoon lähteäkseen, +heittihe syrjään ja tuikkasi maahan, Panun jalkojen juureen pudoten. + +Kaikki katsomaan, mikä kultalinnun maahan toi. Nuoli oli rinnassa ja +hengetönnä keuvotti lintu maassa. + +--Kuka kurja ampui onnen linnun? + +Tarkastettiin nuolta. Kädestä käteen se kulki, sill'aikaa kun toiset +riensivät kaskesta ampujaa etsimään, mutta ei tunnettu nuolta, eikä +kaskesta ketään löytynyt. Pystyn metsän suojasta sen oli ampunut, joka +oli ampunut. Mutta miten osasi niin pitkän matkan päästä noin pieneen +lintuun? Ei tässä joukossa tiedetty semmoista ampujaa. + +--On kuin reitalaisten nuolten tapaan tehty, virkkoi joku. + +--Mistäpähän tuli tänne Lappi nuolineen! + +Mutta totiseksi oli käynyt Panu. Tunsi nuolen, tiesi ampujan, vaikkei +ollut tuntevinaan. + +Oli joutunut nuoli miehestä mieheen kiertäessään Jorman käteen. Jorma +oli ollut kotomajallaan verkkojaan laittelemassa, huomenna kevätkalaan +lähteäkseen. Ohi kun siitä ruuhessaan meloi, ei malttanut olla maihin +nousematta, tuli kaskea katsomaan. + +--Onnesi linnun ampui, Panu, itseäsi uhkasi, virkkoi hän. + +--Kuka ampui? + +--Karin on nuoli. + +Karin nuoleksi oli sen Panukin tuntenut. + +--Syyttä minua vainoo, turhaan tavoittelee ... ei minuun pysty. On +onneni isompien varassa. + +--On pystynyt nuoli isompiinkin,--virkkoi taas Jorma ja lisäsi:-- +Lienettekö kuulleet, että vouti on tapettu. + +Jo säpsähti Panu, vavahti parta ja poski kalpeni. + +--Voutiko tapettu? + +--Kari on kostanut Annikin kuolon ... vielä sen sinullekin kostaa. On +Lapin nuolet apunaan. + +--Mistä tiedät, vai loruatko? + +--Tiennen, mistä tiennen, mutta ne ovat viestit kulkeneet, että sai +nuolen selkäänsä ja siitä koskeen suistui. En huoli enempää puhua, kun +et uskone, käynet itse tietämässä. Sanon vain: Sen sait siitä, kun +Tapion ilveksen tapoit; sen sait siitä, kun haltijan viinalla vihoitit. + +Ja sen enempää selittämättä, mitä oli Panun emännältä kuullut ja Panun +emäntä Reidalta, poistui Jorma. + +Ei Panukaan sen enempää asiasta puhunut, ja miehet poistuivat kaskelta. + +Mutta siitä päivin katsoivat Karjalan miehet Panua kostonalaiseksi +mieheksi, ja Panu luki heidän silmissään epäilyksen, niinkuin olisi +heidän luottamuksensa häneen horjahtanut. + +--Jos lie entinen vouti kuollut, saadaan toinen ja parempi! rohkaisihe +Panu, sillä muitakin rohkaistakseen. + +--Liekö uusi ystävä entisen veroinen? + +--Lie mimmoinen lie, ei vieraita ystäviä tarvita. + +Mutta eivät ottaneet mielet rohkaistuaksensa. Päätä pudistellen erosi +uhrikansa, ja salainen nurkuminen rinnat täytti, taipaleella +sanoiksikin puhjeten: + +--Turha taisi olla iso uhrini. + +--Mitä maksoit? + +--Kuusi nahkaa laihasta mullikasta maksoin. + +--Nylkevät panulaiset... + +--Ei ole onnea _siitä_ kaskesta. + +--Saat nähdä, että korpi vielä kostaa. + +--Oikeassa oli Jorma. + +--Tultani en siihen viritä minä. + +--Enkä minä. + + + + +XXXIV. + + +Kevätkalaan ovat menneet kaikki miehet, etäisten selkien saariin +soutaneet, orjatytöt apuna airoja kiskomassa. Siellä kutuaikoja ja +kalain nousua alavesistä kaiken kevättä odottavat, nuottaa vetävät, +verkkoja laskevat, koukkuja pitävät, ja kun saalis on siivottu, sen +päivänpaisteessa talven varaksi kuivaavat. + +Mutta kotokylään ovat jääneet naiset lehmiä laitumelle laskemaan, +karjataikoja tekemään ja karjan onneksi kotihaltijoille uhraamaan. + +Ilpolan karja on paras Panulan kylässä, suurempi kuin Panulassa +itsessäänkään, ja Ilpotar on heimon naisista karjataikain tekijä +taitavin. Panu hänelle joka kevät uudet taiat neuvoo ja kaikki kylän +naiset niitä häneltä tietämään. Sillä ei ole Panun omasta emännästä +taikain tekijäksi, saati toisten neuvojaksi. Ilpotar tekee joka kevät +karjataiat Panulassakin. + +Urvon aamuna varhain saapuvat kylän naiset neuvoja saamaan. Kuin +kutsuvieraina parhaina vastaanottaa heidät Ilpotar, katettu on pöytä, +kukkuranaan on piiraita, rieskoja ja meheviä kakkuja, voita, lihaa, +kalaa ja simaa. Mutta on tuomisensa tulleillakin, millä vakkaren voita, +millä tuohipullollinen suoloja, harvinaisia ja kallisarvoisia, millä +mytty sämpylälämpöisiä, eräällä käärö Saksan verkaa, toisilla sukkia, +paitoja, nauhoja ja lahjoja kaikenlaisia. + +Arvokkaasti ja armollisesti ottaa Ilpotar vastaan vieraansa, pöytään +istuttaa ja syömään ja juomaan kehoittelee eikä ole tietävinään, mitä +varten tulivat. + +--Iloinen on emännän mieli, kun vieras taloon tulee,--puhelee hän. +Harvoin tulette, usein ohi kuljette. Eihän ole isot tarjouksetkaan, +mutta sen antaa talo, minkä taitaa ... istukaatte, ottakaatte! + +--Useinhan käymme, aina on Ilpolaan asiaa, aina ovat tarjoukset +toisiaan paremmat,--mairittelee emännistä ensimmäinen. + +--Aina ovat naapurit tervetulleet,--sanoo Ilpotar uudelleen. Aina +asialla, vielä enemmän ilman. + +Iskevät silloin toiset silmää sille, joka ensin puhui, ja hän virkkaa: + +--Tulimme taas tietämään, mitä meille, Ilpotar, neuvoa tahtonet: +taikoja tämän kesäisiä ... viisauttasi karjamme varaukseksi ... oppia +oikein laitumelle laskeaksemme... Et liene altis tällä erällä antamaan, +toisten tulemme, tiedustelemme. + +--Mitäpä minun tiedoistani. Vähät vaimon viisaudesta, vähät naisen +neuvonnasta. Mutta kun siihen tyytynette, minkä muilta kuullut olen... + +--Aina apu tiedoistasi, aina teho taioistasi. + +Kun oli syötellyt ja juotellut vieraansa, virkkoi Ilpotar: + +--Tähdelliset ovat taiat tänä vuonna, paljon on vaaroja väijymässä ... +kirkon uhkat, Lapin vihat, salataudit ja käärmeet, eikä tiedä +Tapiotakaan taata, ei hänen koiriaan, ei kontioitaan... + +--Neuvo taika, avokorvin kuuntelemme. + +--Tehkää muut, miten tahtonette, näin minä teen, en tiedä, tehonneeko. +Otan tuohisen, puun mallon päivättömältä puolen kiskotun... + +--Ei ole minulla semmoista tuohista... + +--Saanet minulta, kun tahtonet... Panen siihen jokaisen laitumelle +laskettavan lehmän maitoa, kiuluun katsomatta lypsettyä. + +--Ei toki saa kiuluun katsoa, siitä tehonsa menettäisi. + +--Vaan mitenkäs? + +--Asetut pystypolveen, helmat polviin nostettuina, ja katsot lehmäin +jalkain väliin. + +--Niinpä niin, sehän on vanha lypsytaika. + +--Vaikk' onkin, niin hyvä on, ettet unohda sitä, muuten älä lähde +alkuunkaan. No, kun olet lypsänyt, niin nyhtäise joka lehmästä kolme +karvaa. + +--Mistä paikasta? + +--Korvain välistä, hännän juuresta ja vasemman jalan vuohisesta. Ota +sitten tuhkaa kolmelta tulisijalta, kodasta, saunasta ja riihestä.. + +--Auta armias, kun riihen tuhkan lipeäksi keitin! + +--Saat meidän riihestä, siellä on. Riputa tuhkaa maitoon ja mene +maitoinesi laitumelle, kierrä laidun niin kauaitse kuin et enää tahdo +lehmiä edemmä kulkemaan, ja riputa maitoa maahan aina vähän matkan +päähän. Jos et yhtenä päivänä ehdi, kulje kahtena. Kun olet kierretyksi +saanut ja heti kierrettyäsi lasket lehmäsi, pysyvät koko kesän siinä +kierroksessa, jossa ei peto pure eikä pysty taudinkaan hammas. + +--Eikö muuta tarvita? + +--Teen minä vielä toisenkin, tehnette tekin, kun tahtonette: otan kolme +kukon virkahöyhentä ja käärin ne kellojen kantimeen. Panen +suurusjuomista astiaan ja siihen panen kellot kantimineen ja yhtä monta +sirppiä ja yhtä monta viikatetta kuin on kelloja. Kuljetan kirnua +navetan ympäri selässäni kolme kertaa myötäpäivään ja kolme kertaa +vastapäivään, asetan sitten kellot lehmäin kaulaan ja sirpit ja +viikatteet navetan oven päälle. Kun kaikki lehmät ovat sitä juomaa +juoneet, niin päästän kytkyestä ja lasken pihalle, ja silloin tulevat +kotiin joka ilta kohta, kun aurinko alkaa mailleen painua. + +Silmät pyöreinä kuuntelivat emännät tietäjänaisen puhetta. + +--Oiva taioilta taikasi tuntuvat! Neuvonet vieläkin. + +--Neuvo, neuvo! + +Ilpotar neuvoi vielä toisiakin taikoja, neuvoi, miten paimen oli +varattava, miten lehmät hyvälypsyisiksi saatava, miten metsän peitosta +päästettävä. + +--Oiva taioilta taikasi tuntuvat!--ihailivat taas naiset. + +--Tehtävä on taiatkin, vastasi Ilpotar, mutta uhrit aina tehoisammat. +Miehet aina isoille haltijoille uhraavat, me pieniä lepyttäkäämme. Ei +vieraan opettama taika ole oman uhrin veroinen. Kukin kotolehtoonsa +antimet parhaat kantakoon. + +--Joko itse uhrasit, Ilpotar? + +--En vielä, vaan nyt on mieleni mennä. + +--Et antane meidän mukanasi tulla? + +--Ei haltija hyviä vieraita vierone. + +Joka kevät kehoitti Ilpotar vieraitaan omille haltijoilleen uhraamaan, +mutta joka kerta oli heidän samalla tapana seurata häntä hänen +uhrilehtoonsa. + +Asettuivat he riviin Ilpolan pihalle, Ilpotar ensimmäiseksi niinkuin +Panu miesten uhrisaatossa, ja lähtivät Ilpolan uhrilehtoon. + +Kullakin talolla oli oma pieni uhrilehtonsa, mihin emäntä uhrinsa +kantoi, kaikista esikoisista ensimmäiset--oli ainakin pihlaja aitan +takana kunnaalla, kun ei muuta ollut. Mutta suurin ja komein lehto oli +Ilpolassa, parhaiten hoidettu, parhaalla paikalla ja parhailla +lahjoilla varustettu. Sinne saattaa Ilpotar vieraansa läpi pienoisen +metsikön, yli niityn ja siitä rantaa myöten niemen nenään, jossa on +lehto valkeita koivuja, karsituita niin ylös kuin kädellä yletti, +muistoksi vainajille ja heidän haltijoilleen pyhitetty. Siinä on +ensiksi vanhan emännän karsikko, jo ainakin sadan vuoden vanha, sadan +vuoden vanhaksi eläneen naisen muistoksi, joka emäntä oli ollut karjan +kasvattaja kuulu ja jolle karjan menestykseksi jokaisesta poikineesta +lehmästä kiulullinen ensimmäistä juustomaitoa kaadettiin. + +Siihen nyt Ilpotar ensiksi meni ja asetti kupposen maitoa puun +juurelle, joka oli puhtaaksi lakaistu ja jossa oli tyven ympärillä +raunio rannan kiviä. Joka kerta käydessään kantoivat naiset kukin +kivensä asunnon isontamiseksi pyhälle käärmeelle ja kärpälle, joiden +tiettiin rauniossa elävän ja antimista osansa ottavan. + +Vähän matkaa siitä oli toisen vanhan emäntä vainajan puu, jonka karjaa +ei karhu ollut koskaan repinyt, niin oli ollut taitava taikain tekijä +ja niin oli osannut pitää hyvät paimenet. Sille teki Ilpotar lupauksen +vasikan nahasta, hienoimmasta ja parhaiten parkitusta, ripustamalla +uudet lipokkaansa koivun oksaan, ja toiset naiset tekivät samaten. + +Kolmas koivu oli ammoin sitten naimatonna kuolleen naisen muistokoivu, +vanhojen Ilpojen sisaren, joka parhaat piiraat aikoinaan leipoi. +Hänellä oli puunsa juurella uhripöytänä laakea kivinen paasi, johon +piiraita ja sämpylöitä laskettiin kaikkien taikinain hyvästi kohota ja +leipomusten hyvin onnistua. + +Oli pitkä rivi puita, talouden toimissa taitaville naisille +pyhitetyitä, oli eräänkin Ilpolan tyttären, nuorena kuolleen, joka oli +kätevä ja kankaitten kutoja, ja hänelle uhrasivat nyt emännät oksiin +ripustellen mikä päähineen, mikä esiliinan, mikä nauhan, mikä +sukkaparin. + +Puulta puulle kulki Ilpotar, uhria tehden ja lukujansa lukien +hiljaisella hymisevällä äänellä, ja vieraat seurasivat mukana samaa +tehden. Mutta kun näki vieraittensa uhreja antavan, virkkoi: + +--Eihän vainajat vierailta vaatine ... tyytynevät siihen, mitä talo +antaa. + +Mutta vieraat pyytämään: + +--Antanethan meidänkin ... ethän kadehtine, jos meitäkin muistaa, kun +sinulle hyvää suo. + +--Vai kadehtisinko! Enhän toki, vaikka kaikki teille antaisi eikä +minulle mitään jättäisi. + +--Sinulla on hyvät haltijat, sinua kuulevat, sinulle antavat, mitä +tahdot, aina karjasi menestyy, aina Ilpo hyvät kaupat tekee. + +--Tuoss' on minun puuni, karsimaton vielä. Sen karsivat, kun kerran +kuolen. + +--Ja uhrinsa uhraavat. + +--Kukapa minulle... + +--Jo toki kaikki sinulle, kaikkien taikain tekijälle. + +--Elleivät maahan kaatane kaikkia pyhiä puita. + +--Kukapahan toki pyhät puut maahan kaataisi? + +--Kaatajat kirveitään hiovat. Vaarat ja vihat väijyy, mene tiedä, saako +Panu iän kaiken torjutuksi. Näin, että pahaa pelkää, vaikkei virka. +Jotakin outoa aavistelee. Kalaan lähti, mutta kohta käski tuoda sanan, +jos mitä näkyisi. + +--Mitä pelännee? + +--Kuoli sekin vouti. Kovin on Karinkin vihoittanut. Ei hyvän edellä +ollut senkään käen kuolema. Ei ole Lappiinkaan luottamista. Täällä +hiipii Reidan poikakin. + +--Mitä se täällä? + +--Sehän oli uhrivuorella väijymässä. Panu kun kuuli, niin päivän etsi +koirineen, mutta ei löytänyt. Luulen sen tästä kautta Lappiin menneen +heimojaan hakemaan. Sukupuuttoon olisivat olleet hävitettävät. Lienee +sen uhrivuonankin vienyt, kun ei ole kuulunut. + +Paljonhan tiesi Ilpotar salaisia asioita, joita muut eivät tienneet, +vielä enemmän oli tietävinään. Oli aika lähteä kotiin opittuja +karjataikoja tekemään, ja naiset heittivät hyvästinsä Ilpottarelle, +joka jäi vielä lehtoon, omia salauhrejaan uhraamaan, joita ei muille +näyttänyt. + +Pienen hiekkarantaisen lahdelman pohjukassa on pihlaja, herttainen puu, +jonka kellanvalkeat kukkastertut juuri parhaillaan lemuaan levittävät. +Omin käsin on Ilpotar sen siihen istuttanut ruohoiselle penkereelle ja +ympärystän puhtaaksi raivannut, muistoksi pienoisen poikansa, joka nyt +olisi iso ja reipas, jos olisi elää saanut. Tietäjää oli hän siitä +toivonut, ne olivat olleet kaikki merkit, Panun vertaista--mutta +kateetko lienevät kaataneet, tuntematon viha tuhonnut? Epäili Ilpotar +Panun naista, epäili välistä Panua itseäänkin. Luuli toki Panun omaansa +suojelevan, mutta kun Jouko syntyi, siitä rupesi, huonovoimaisesta, +jälkeläistään kasvattamaan, eikä enää Ilpottaren poikaa omistanut. +Usein arveli Ilpotar, miten olisi ollut varattava säilyäkseen, katui +sitäkin, ettei salaa Kiesuksen nimeen kastattanut ... tiesi hänen, eikö +siten olisi salavihoja välttänyt. + +Ei Ilpotar kuolleeksi lastaan luullut. Siellä luuli elelevän toisessa +maailmassa, joka oli tämän näköinen, siellä kasvoi, ja varttui. Sitä +vartenpa ensin kuoltua kantoi uhriksi lapsen kaluja ja vaatteita ja +leikkihelyjä, sitä varten suuremmaksi tultua jousia, nuolia ja kaikkia +metsästysaseita; sitä rukoili itsekseen onnea antamaan ja tähän aina +kyyneltensä tulvan liinaan kokosi ja liinan pihlajaan ripusti. Ei +kukaan tiennyt tätä pyhättöä olevan, eikä Ilpotar sitä kenellekään +ilmaissut. Ei paljon kerrallaan pyytänyt, ettei rasittaisi liioilla +rukouksilla. Mutta yhtä aina pyysi, että takaisin tulisi, uutena ja +ehompana entistään tähän maailmaan syntyisi. + +Mutta ei ollut Panun mieli muuttunut, kylmästi kohteli ja harvoin hyvän +saunan kiitokseksi halasi. Jo markkinoilta tultua oli kylmän +henkäissyt, ja kun Ilpotar päästi papin sisään ja syötteli ja kun ei +Ilpo saanut saunaa poltetuksi, niin siitä oli yhä kylmennyt. + +Ajatuksissaan poistui Ilpotar uhrilehdoltaan rantaa kävellen. Silloin +kuuli hän karjan ammuntaa toiselta puolen salmen Panulasta ja näki +lehmäin tanhualla temmeltävän. + +Murtui muoto Ilpon emännän, haihtuivat surulliset haaveet, hän suuttui +ja sydäntyi, työnsi veneen vesille ja souti naapuriin. Mutta ennenkuin +rantaan ehti ja rannasta pihaan, vilahti viimeisen vasikan häntä ulos +veräjästä. Pihalla seisoi Panun emäntä piikoineen. Aina ennen oli +Ilpotar ollut Panulassa karjataiat tekemässä. Nyt oli karja laskettu +laitumelle ilman häntä. + +--Luulin minua täällä tarvittavan niinkuin ennen,--virkkoi hän +pisteliäästi. Hyvä on mieleni, että Panulankin emäntä nyt omin päin +taikansa tekee. + +--On uhrit uhrattu, on taiat tehty, sinun taikojasi tehoisammat, +vastasi Panun emäntä, ikäänkuin jostakin ilkkuvasti hymähtäen. + +--Panuko neuvoi? kysyi Ilpotar. + +Ei vastannut siihen emäntä, vaan pyörähti selin. + +--Etkö noita muillekin neuvoisi? + +--Itse kullakin omansa! + +Orjatyttö hymähti merkitsevästi, ikäänkuin ilkkuvasti, eikä Ilpotar +ymmärtänyt, mitä tämä muutos merkitsi. + + + + +XXXV. + + +Panu oli määrännyt Joukon tänä kesänä karjaa paimentamaan. Ei uskonut +hän sitä naisten eikä pikkupoikain varaan, sillä monet oli kateet +käymässä ja monet vihat väijymässä. Piti olla aikuisempi mies metsässä +mukana, joka taiat tiesi ja joka ennen kaikkea osasi nuolen +sinkahuttaa, jos Lapin susi elukoita uhkaisi tai ahma niitä ahdistaisi, +ja joka kontiot torvellaan peloittaisi. Monet taiat hän oli tarkoin +Joukolle neuvonut, karhutaiat, metsätaiat, ja neuvonut, miten eksynyt +oli metsän peitosta päästettävä, luullen Joukon kaikki opetukset +tarkoin mieleensä painaneen, ja käskenyt. Urpona tehdä Ilpottaren +kanssa huolellisesti kaikki päästötemput. + +Mutta ei ollutkaan Joukon äiti vierasta odottanut, ei Ilpotarta taikain +tekijäksi. Urvon aamuna varhain, kun muut naiset Ilpolaan menivät, +herätti Panulan emäntä Joukon, ja outoja asioita hänelle ilmaisi. Nyt +ei tehtäisikään jumalattomia taikoja, nyt pyhitettäisiin karja niiden +suurimpain suojaan, jotka yksin auttaa voivat. Sanoi sen usein salaa +tehneensä, mutta nyt ei pelättäisi, kun Panu oli poissa eikä +Ilpottarelle mitään ilmaistaisi. Ei ollut Panun haltijain suoja mitään +niiden haltijain suojan rinnalla, jotka Panun emäntää suojelivat. + +Oudostellen kuunteli ja katseli Jouko äitiään, jonka silmässä kiilti +kummasti ja laihat poskipäät paloivat. Kummallinen oli äiti ollut viime +aikoina. Uhripäivän jälkeen oli Jouko usein nähnyt hänen öillä metsään +hiipivän ja jotakin esiliinansa alla sinne kantavan. Jotakin hän siellä +kävi tapaamassa, jotakin puhuttelemassa. Äiti vei hänet nyt navettaan, +asetti ovelle, vartioimaan käski ja itse katosi etäisimpään parteen, +joka oli tyhjä. Siellä teki tulen jonkin kullan kiiltävän eteen, jossa +oli kuin ihmisen kuva. Lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka +otsaansa lattiaan lyöden ja hoki outoja sanoja, joita ei Jouko +ymmärtänyt. + +--Mitä sinä, äiti, teet? kysyi Jouko. + +--Jumalaani rukoilen, ainoata auttajaani, Neitsyt Maariaa emosta, hänen +poikaansa pienokaista ja kaikkia pyhiä miehiä. + +Hän rukoili vielä, sammutti sitten tulen, otti kuvan seinältä, otti +vesiastian kuvan alta parresta ja kulki elukasta elukkaan, tehden kuva +kädessä ristinmerkkejä lehmäin pään päällä ja vettä niiden selkään +ripauttaen. Sen tehtyään haki hän parresta öljytuohuksen, joka vielä +savusi, ja heilutti sitä joka lehmän kohdalla; meni sitten ulos ja +kiersi navetan, tuohus ja kuva kädessä, kiersi kolme kertaa ja aina +väliin silmiään ja rintaansa risti. + +--Mitä se on? kysyi Jouko taas uudelleen. + +--Sen sanon sinulle kerran, en nyt ehdi. Tämä on siunattu kuva ja pyhä, +Valamosta, kaikkien kirkkojen saaresta saatu, pyhän miehen lahja. Sinne +kerran lähdemme, Jouko, siellä on temppelit, jotka kultaa ja hopeaa +kiiltävät, siellä kellot kilajaa ja laulu loppumaton helisee. Köyhä on +Kontolan Kiesus Valamon Kiesuksen rinnalla. Siellä asuu iso Jumala, +jonka vertaista ei ole Karjalan mailla, sitä minä palvelen, sillä +karjani siunautan enkä muita taikoja tarvitse. Mutta älä sano isälle, +tappaa minut, jos tietää. + +Ihmeissään kuunteli ja katseli Jouko äitiään. Äiti päästi karjan ulos +tanhualle ja tuli sitten säteilevin silmin hänen luokseen navetan +ovelle ja risti hänenkin kasvonsa ja ripsahutti vettä rinnalle. + +--Mennös metsään, kaitse karjaa, eivät pysty vihat eivätkä pahat +silmät! Jos uskaltaisin, uskoni sinulle antaisin, vielä kerran +uskaltanenkin. + +Mutta yht'äkkiä hän vavahti, hätäytyi ja kuiskasi: + +--Ilpotar tulee! Mene, joudu karjan jälkeen. Älä hiisku kenellekään, +tappavat, jos tietävät!--Ja hän kätki esiliinansa alle taikakalunsa ja +riensi niitä navettaan piilottamaan. + +Jouko kiiruhti karjan jäljessä. Aikansa mellastettuaan ja lehtoja +laukkailtuaan, Joukon mukana seuratessa koirineen, joka esti elukoita +liiaksi toisistaan hajautumasta, asettui karja ruohoiselle aholle +syömään ja lepäämään. + +Hän istahti kivelle ahon laitaan vähän matkaa polusta, joka siitä +kulki. Ei pidä paimenen koskaan aivan tien viereen eikä tielle istua, +oli isä häntä varoittanut. Siitä kulkee pahain henkien tie, siinä +väijyvät salaisimmat vihat. + +Paljon oli isä neuvonut taikoja vihain voittamiseksi, mutta ei +muistanut Jouko niistä nyt ainoatakaan, ei tehnyt mieli muistellakaan, +ja tekemättä jäivät ne aina, kun ei isä ollut niitä kädestä pitäen +teettämässä. Oli niin paljon vihoja väijymässä, eikä tiennyt +milloinkaan, mistä ne tulivat. Miten varautua, kun ei tiennyt, mitä +vastaan? Ei arvannut Annikki kuolonsa laatua, Annikki, jonka kanssa +ennen pieninä ollessa yhdessä paimenessa kuljettiin. Ei Kuismakaan +tiennyt, miten sortuisi, ei vouti, että koskeen suistuisi. Eihän +isäkään olisi ilman Karin apua karhun kynsistä pelastunut, vaikka itse +oli varautunut ja Kari ei ollut. Ei Jorma vanha taikoihin luottanut, +vaan rukoilemaan aina käski. Äidillä oli eri haltijat kuin isällä ja +omat taikansa, mistä lienee saanut, joiden tähden pelkäsi isän +tappavan, jos tietäisi. Pappi vainosi isää, hänen tietonsa tähden ja +kirosi isän; isä kirosi vastaan ja olisi polttanut, ettei toisten +tietoinensa tulisi. + +Ei tiennyt Jouko, mikä olisi paras kaikista, peloissaan hän kulki aina, +ja aina teki mieli paeta jotakin ja jonnekin, vaan ei tiennyt mitä ja +minne. Metsän siimeksessä kun jousineen ja nuolineen kulki, niin siellä +tunsihe turvalliseksi ja vielä enemmän kalassa, tyynen lammen rannalla, +kun istui ongella kaatuneen hongan tyvellä. Mutta paimenessa täytti +kaiho mielen, siellä tuli suru rintaan, mistä lienee tullut. Siellä +peloitti piennä ollessa, peloittivat karhut ja sudet, ja peloitti +härkä, joka aina kulki niska jäykkänä ja silmät synkkinä, tuo suvun +vanha musta suuri härkä, vanhaa uhrihärän rotua, josta kaikki +uhrielukat polveutuivat. Nytkin se makasi keskellä ahoa, ei +vartioituna, vaan niinkuin olisi itse vartioinut karjaa ja paimentakin +ja pitänyt häntä silmällä ja jotakin mieleensä painanut sen joskus +ilmaistakseen. Joukosta oli, niinkuin se olisi vastenmielisesti ja +oudoksuen metsään mennyt niillä taioilla, joita äiti teki, niinkuin se +sitä miettisi ja hautoisi ja Panulle jotenkuten tietää antaisi. Jos isä +saa sen tietää ... jos saa tietää, että äiti papin pelasti ja että +Jouko oli ollut apuna ja että Kiesuksen nimeen oli karja laitumelle +laskettu ... se _saa_ sen tietää kerran, kumma, kun ei jo tiennyt ... +ja siinä ahdistuksessa ja pelossa oli Jouko elänyt, vapissut isää ja +hänen askeliaan ja ollut valmis joka kerta metsään juoksemaan, kun isä +jostakin saapui ja varsinkin, kun saapui taikamajaltaan pyhän vuoren +niemestä. Siellä se salaisia henkiä haastatteli, siellä niiden kanssa +unessa puheli, ne sen sille kertovat. + +Kun vain olisi ollut jotakin taikaa, jolla olisi voinut isää vastaan +varautua. Koetti Jouko kysyä arpaa, mutta ei saanut siitä selkoa. Mitäs +olisi arpaseula sanonut, joka oli isän tekemä? Teki itse arpakannuksen, +vaan mitäs se olisi tiennyt, kun ei ollut tietäjän taikoma? Jouko hoiti +ja syötti ja juotti Reidan kallokäärmettä niinkuin oli isänsä häntä +käskenyt. Sitä isä pelkäsi, pelkäsi varsinkin sen kadottavansa ... jos +se karkaisi ja kuolisi, olisi siitä tuho suuri. Jos sen saisi +haltuunsa, jos saisi sen kuuliaiseksi itselleen? Jos veisi sen pois ja +piilottaisi jonnekin? Silloin ei isä uskaltaisi, silloin täytyisi +takaisin saadakseen hyväksi herjetä. Mutta jos käärme viedessä +katoaisi, luikahtaisi käsistä ja Reidan haltija pääsisi irti... Eikä +Jouko uskaltanut. + +Tuli taas halu paeta, lähteä, jättää kaikki, mutta minne hän menisi, +ettei isän käsi ulottuisi? Jos Kontojärvelle papin suojaan? Kirovaaran +tuolle puolelle ei isän valta ylettyisi, kun oli sinnepäin kirouksensa +singahuttanut. Mutta ennättäisikö sinne ennenkuin saavutettaisiin? Eikö +se ollut pannut mustaa härkää häntä vartioimaan? Ehkä se syöksisi +jäljestä, ja sarviinsa seivästäisi? + +Ja Jouko oli yhä varmempi siitä, että se tuossa makaa ja tietää hänen +mielensä ja mietteensä, eikä hän uskaltanut liikahtaa, ettei se luulisi +hänen pakoon lähtevän. Veri kihosi päähän, sydän jyskytti, ja +metsänranta alkoi huojua kuin myrskyssä, vaikkei tuulen ääntä kuulunut. + +Silloin kuuli hän ääniä aholta ja herähti haaveistaan. Metsän laitaan +tuli sieltä parvi kylän poikasia juosten lehmäinsä jäljestä, jotka +juuri oli laskettu laitumelle. Lehmät painuivat notkoon ahon alle, +mutta pojat jäivät Joukoa huomaamatta aholle, istahtivat tien viereen +eväskontteineen ja alkoivat niitä availla. + +--Nyt syödään paimenen murkina, sanoi pojista muuan ja veti leipää, +voita ja kalaa kivelle. + +--Nyyri hoi, sinä! huudahti toinen pojista, joita oli kolme. Älä syö +ennenkuin teet taian? + +--Mitä varten, Leiro? + +--Ka, paha menee sisääsi. + +--Johan nämä on taiottu kotona. + +--Mutta pitää taikoa metsässäkin. Pannaan kaikki kontit tähän kivelle +ja taiotaan. + +--Osaatko sinä? + +Jouko näki muiden poikain poistuvan sill'aikaa, kun yksi heistä teki +jotakin temppuja kiven ympärillä. + +Poika otti oman veitsensä ja muiden poikain veitset, sylkäisi teriin, +pisti ne maahan kiven ympärille ja loihti jotakin hiljaisella äänellä. +Sitten astui hän veitsien väliin, hyppi muutamia ristiaskelia, nyhtäisi +veitset maasta, nakkasi ne takaisin terälleen maahan ja huusi:--Itse +kukin omansa ottakoon! + +--Minkä tähden sinä noin teit? + +--Ettei kävisi niinkuin Kullervolle. + +--Mitenkä Kullervolle kävi? + +--Veitsensä kun kiveen särki. Mutta kun tekee tämän, niin ei säry, +vaikka olisi mikä kivi kakussa. + +--Vaan sepä suuttui ja loihti lehmät susiksi, ja ne repivät sen +emännän, joka oli leiponut kiven kakkuun. + +--Ei ole näissä kakuissa kiviä. + +--Olisi saattanut paha haltija pistää. + +--Oletko nähnyt haltijaa milloinkaan? + +--Olen toki monestikin. Kun kesäisenä yönä kauan katsoo alavalla maalla +harvan metsän läpi eikä liikahda, niin siellä niitä liikkuvan näkee. + +--Oletko nähnyt itseään Tapiota? + +--Ei sitä näe kuin aikuiset. Ei kuulu tietäjän Joukokaan nähneen. + +--Vielä se kerran näkee, kun itse tietäjäksi tulee. + +--Mutta minäpä näin kerran Ahdin ... veteen pullahti selän karilta, kun +ongelle soudettiin. Kun heitettiin onki järveen, niin riipaisi +mennessään ja oli viedä järveen, mutta kun minä huusin: + + --Heitä, hiisi, hihnaseni, + veden susi, siimaseni: + +niin irtautui, mutta ongen vei. + +--Näitkös mimmoinen se oli? + +--Näinhän toki, kun kalliolta sukelsi järveen ja vedessä pullikoi. + +--Mimmoinen oli? + +--Ei sitä osaa haltijan näköä sanoa, vaikk' olisi miten nähnyt. + +Kolmas pojista oli toisten puhuessa tehnyt voileivän ja sanoi nyt suu +täynnä: + +--Osaan minäkin taian tehdä, joka tepsii, kun on metsään eksynyt ja +alkaa peloittaa. Ota kivi suuhusi, ota keppi kumpaankin käteesi ja +kulje vähän matkaa umpisilmässä. + +--Ja suun täydeltä voileipää! + +Toiset nauroivat. + +--Aukaise sitten ensin oikea silmä ja sitten vasen ja sitten ensin +vasen ja sitten oikea, niin siinä on tie. + +Pojat alkoivat aukoa silmiään vuoroin oikeaa, vuoroin vasenta ja +purskahtivat sitten nauramaan. Mutta yht'äkkiä he vaikenivat. + +--Ei saa nauraa ääneen metsässä! + +--Minkä tähden ei? + +--Hss! Näetkö? Siinä on haltija, se nukkuu. + +Vähän matkaa tiestä oli suuri honka kaatunut juurineen maahan. Väärät +juuret olivat kuin kymmenkätinen kummitus. + +--Sen alla nukkuu haltija ... ei saa uhraamatta ohi kulkea, kuiskasi +Nyyri. + +--Mitä uhrataan? + +--Annetaan kalakukkoa ja pala voita ja piirakkaa ja ripautetaan tätä +mahlaa juomiseksi. + +--Minä annan tätä petäjän jälttää. + +--Sille se on ahne ... välistä kuorii itsekin puita juuresta latvaan. + +Pojat alkoivat uhreineen hiljaa hiipiä kuuseen päin, kun heidän +koiransa haukahti vihaisesti ja he huomasivat polun päässä miehen, +jonka Jouko tunsi Reidaksi. + +Jouko istui yhä liikkumatonna kivellään. + +--Mitä pojat hiipivät? kysyi Reita luo tullen. + +--Niin, kun siinä nukkuu haltija tuossa ja sille uhrataan. + +--Missä? + +--Tuossapa tuossa... + +--Paimeniako olette? + +--Kukas sinä olet? + +--Tunnetteko sen hyvän paimenen, joka tuntee lampaansa ja joka tutaan +lampailtansa? + +--Emme tunne ... minkä hyvän paimenen? + +--Ristuksen Kiesuksen maailman Vapahtajan. + +Pojat seisoivat äänettöminä ja katselivat suurin silmin häntä, jonka +puheesta eivät mitään ymmärtäneet. Sitten aikoivat he mennä. + +--Älkää menkö ... istutaan tähän kivelle ... tulkaa katsomaan. + +Hänellä oli laukku mukanaan, ja laukkuun oli ommeltu risti, kalkki ja +sydän, papin rouvan ompelema punaisella langalla mustalle kankaalle. Se +herätti poikain uteliaisuutta. + +--Mitä sinulla on tuossa? kysyä tokaisivat he. + +--Tässä on pyhä kirja, tulkaa katsomaan. + +Pojat kapaisivat kivelle Reidan viereen. Reita otti raamatun ja aukaisi +sen poikain eteen. Uteliaina ja silmät pyöreinä tutkivat he kirjailtuja +lehtiä ja kuvia. + +--Mitä sinä tällä teet? + +--Minä luen siitä teille, kun kuunnellette.--Reita avasi kirjansa ensi +lehdet ja alkoi lukea maailman luomisesta. Pojat kuuntelivat haralla +silmin, ja kun Reita oli lopettanut, virkkoi Nyyri: + +--Sitäkö siinä on? + +--Sitä ja vielä paljon muutakin. + +Reita jatkoi lukuaan poikain maatessa mahallaan kivellä kyynärpäittensä +varassa, päät kallellaan. Joukokin oli tullut uteliaaksi ja läheni +ryhmää. Kun he huomasivat hänet, huusi Nyyri: + +--Tule sinäkin, Jouko, kuuntelemaan, kun se loihtee. + +--Ei tämä loihtua ole, sanoi Reita. Se on Jumalan sanaa. + +--Jumalako sen on sanonut? + +--Jumala, suuri Jumala, kaikkivaltias ja väkevä, joka maailman loi, +kuulettehan. + +--Ilmatarpahan maailman loi, virkkoi Jouko oikaisten. + +--Minä tiedän, miten Ilmatar teki!--ja poika loihtemaan: + + --Kussa kättä käännähytti, + siihen niemet siivoeli, + kussa pohjasi jalalla, + kalahauat kaivaeli, + kussa ilman kuplistihe, + siihen syöverit syventi. + +--Anna, kun minä hoen!--ja toinen poika hokemaan: + + --Kylin maahan kääntelihe, + siihen sai sileät rannat. + +Mutta silloin huusi Leiro: + +--Missä lehmät on? + +Ei kuulunut enää kellojakaan notkosts, jonne lehmät olivat painuneet, +ja unohtaen kaiken muun lähtivät pojat jälkeen. Mennessään huusi Nyyri: + +--Tule meille pihaan sitä loihtemaan! + +--Tulkaa te tänne huomenna, minä olen taas täällä. + +Joukokin alkoi lähteä. Mutta Reita pyysi häntä jäämään. + +--Sinulle minä luen, sinun lehmäsi eivät ole menneet. + +--Mitä varten sinä olet tänne tullut? + +--Tulin tätä kirjaa lukemaan. + +--Mikset tule taloon? + +--En uskalla tulla. Isäsi vaanii minua ja tappaisi, jos tavoittaisi. +Minä luen sinulle nyt syntiinlankeemuksesta. + +Ja vastausta odottamatta alkoi Reita lukea Joukolle lukua +syntiinlankeemuksesta. Jouko katseli häntä hänen lukiessaan ja kuunteli +vain toisella korvalla, ajatusten kulkiessa toisia teitä. Tuo se on nyt +sen Reidan poika, ajatteli hän ... sen poika, jonka isän henki on +haltijana taikamajan käärmeessä, tuon isän pääkallossa, jonne minä sitä +juotan ... tänä iltanakin menen vastalypsettyä maitoa viemään. Se ei +sitä tiedä ... vai tietäisikö... + +Yht'äkkiä säpsähti Jouko. Sehän sanelee käärmeestä, jostakin +käärmeestä, joka osasi puhua. + +Nyt kuuli hän kaikki, ja joka sana painui hänen mieleensä: »Ja Herra +Jumala sanoi käärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä kaikesta +karjasta ja kaikista eläimistä maalla: sinun pitää käymän vatsallas ja +syömän maata kaiken elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon +siemenen välille; sen pitää rikki polkeman sinun pääsi, ja sinä olet +pistävä häntä kantapäähän». + +--Minkä tähden sen piti rikki polkeman käärmeen pää? kysyi Jouko. + +--Sentähden, että käärmeen kautta on kaikki paha maailmaan tullut. Kun +käärmeen pään on rikki polkenut, niin on kaikki kirous maailmasta +kadonnut. + +--Isä on sanonut, ettei saa käärmettä tappaa. + +--Isäsi on noita ja velho, joka pahoja henkiä palvelee. + +--Käärmeessä asuu haltijan henki, sentähden ei sitä saa tappaa. + +--Mutta kuulitko, miten pyhä Jumala sanoo: »Minä panen vainon sinun ja +vaimon siemenen välille». Joka kerta, kun käärmeen tapat, tapat pahan +haltijan. + +--Minä en tapa! sanoi Jouko. + +--Minä tapan kaikkialla, missä tapaan. + +--Mutta _sitä_ käärmettä et uskaltaisi tappaa. + +--Mitä käärmettä? + +--Nyt minä menen, sanoi Jouko hätäisesti. + +Iso musta härkä oli noussut ylös makuultaan, raapi jalallaan maata, +heitti multaa sarvillaan ja lähti karjan jäljessä metsään painumaan. +Jouko oli varma siitä, että nyt se lähtee sanaa viemään. + +--Etkö antaisi minulle ruokaa? pyysi Reita. + +--En anna, sinä olet isän kiroissa. + +--Ei minuun hänen kironsa pysty. + +--Mutta minuun pystyy. + +--Ei pystyisi sinuunkaan, kun oikean uskon omistaisit ja Ristuksen +Kiesuksen suojaan antautuisit ja tämän kirjan tietoja kuuntelisit. + +--Senkö salatietoja? kysyi Jouko epäröiden. Onko sinulla ne? + +--Kaikki, jotka tahtovat, voivat ne oppia. + +Jouko katseli kirjaa ja Reitaa. Sitten otti hän kontistaan leivän ja +antoi sen Reidalle. + +--Tullet tänne taas huomenna, niin luen lisää, sanoi Reita. + +Jouko poistui mitään vastaamatta. Ajatuksissaan astui hän lehmäin +jäljessä, aina silmällä pitäen suurta härkää. Ennenkuin hän auringon +mailleen painuessa astui pihaveräjästä sisään, kuulosti hän, oliko isä +tullut kalasta. Ei ollut tullut, ja vasta sitten uskalsi hän itse +tulla. + +Kauan hän mietti, veisikö sinä iltana lypsylämpöset kallokäärmeelle +taikamajalla; eikä sitten vienytkään. Oli, niinkuin ei olisi tohtinut. + + + + +XXXVI. + + +Vastustamattomasti veti Joukoa puoleensa Reita ja hänen kirjansa. Yönsä +hän sitä makuuaittansa ylisillä mietti--keväisen yön, kun hyttyset +ulkona surisevat, rääkkä narisee, koski kaukana kohisee--ja kun +västäräkki päivän valjetessa tuohikatolle hypähti ja malkoa myöten +juosta rapisti, niin heräsi hän herkästä unenhorroksestaan ja odotti +levottomasti lypsyn loppumista, metsään päästäkseen eiliselle aholle. + +Lähtiessä sanoi äiti: + +--Kun nähnet vieraan miehen metsässä, anna tämä kannikka ja nämä +piiraat,--ja hän pisti ne vyöliinansa alta Joukon kouraan. + +--Jo eilen näin. + +--Vaan et sanone kenellekään. Ei ole sen tieto paras tieto, mutta +parempi on kuin Panun. En minä hänen uskostaan, mutta Annikin on +veikko. Suultaan yöllä suosta löysin ... sitä paha heittää. + +--Mikä paha? + +--Heittää ja kiemurteluttaa kuin käärmettä ... niinkuin hänen +isäänsäkin. + +--Heittikö sitäkin kuin käärmettä? + +--Ja sitten jäykistyi kuin olisi kuollut. Kun olisi joku, joka sen +poloisen siitä päästäisi. + +Yhä sekavammin vaeltelivat Joukon ajatukset. Se siitä vain hänen +mieleensä selvisi, että Reita on käärmeen kiroissa ... että hänellä +itsellään on käärme Reidan isän kallossa ... että hän sitä siellä +vankinaan pitää eikä päästä ja että Reita tahtoo kaikki käärmeet +tappaa. + +Hän ajaa karjan samalle aholle, jossa eilen oli Reidan kanssa. Reita ei +ole siellä, eikä karja pysähdy. Hänen täytyy seurata karjan mukana, +mutta kun karja pysähtyy toiselle aholle ja asettuu sinne syömään, +heittää Jouko konttinsa kivelle ja rientää juoksujalassa katsomaan, +joko Reita olisi tullut. Ei ole tullut, ja Joukon täytyy palata karjan +luo. + +Kaiken päivää kulkevat lehmät salolla viimekesäisiä syönnöspaikkojaan +katsomassa. Vasta illemmalla kääntyvät kotimatkalle, ja Jouko rientää +edeltäpäin, sillä karjan ura kulkee ahon kautta. + +Reita istuu kivellä ja odottaa. Säteilevin kasvoin ottaa hän vastaan +Joukon. Paimenpojat ovat olleet täällä, kertoo hän. He ovat puolen +päivää yhdessä tätä kirjaa tutkineet, tämä on Lasten Paras Tavara, se, +minkä eilen näit, oli Pyhä Raamattu, hän on heille näitä merkkejä +neuvonut, jo ovat muutamia oppineet, ja kun vielä tulevat, niin kohta +osaavat itse selon ottaa. Ja on hän muitakin opettanut, on käynyt +taloissa naisten luona, kun miehet ovat poissa. + +--Lue sinäkin! kehoittaa hän. + +--Isä voi tulla kotiin milloin hyvänsä, sanoo Jouko. + +Mutta Reita ei sitä kuule. Hän on ottanut laukustaan kirjan, pienemmän +kuin sen, mikä hänellä eilen oli, hän avaa sen Joukon eteen ja sanoo: + +--Tule oppimaan sinäkin, opetan sinulle nyt Herran rukouksen... »Isä +meidän, joka olet taivaissa»... + +Ja Reita luki kerran alkuun päästyään rukouksen loppuun asti. + +--Missä varauksessa se auttaa tuo loihtu? + +--Ei se ole mikään loihtu, se on rukous, ja se auttaa kaikkia pahoja +vastaan. + +--Auttaako käärmeenkin vihoja vastaan? + +--Kaikkia vastaan auttaa. + +--Eipähän sinuakaan auta, kun joka yö paha heittää. + +--Ei minua paha heitä. Pyhä Henki minut tainnoksiin heittää, ja Jumala +puhuu suuni kautta. + +--Mitä se puhuu? + +--Itse en tiedä, mutta muut sanovat, että tuhoa Panulle puhun. + +--Et taida isälle mitään. + +--Vielä kerran taidan. + +--Hänellä on käärme hallussaan, jossa asuu isäsi henki. Minä ruokin +sitä, ja niin kauan eivät pysty isään mitkään vihat, mutta niin kauan +se sinua heittää. Se on se käärme. + +Reita kävi yht'äkkiä totiseksi ja kalpeaksi. Häntä puistatti kuin +horkassa, himmeä kalvo vilahti hänen silmässään ja hän kouristi kiveä, +josta sammal irtautui. Mutta kohtaus meni ohi, hän tointui ja virkkoi +vielä vähän vapisten ja ikäänkuin puolustautuen ja itseään vakuuttaen +Joukolle: + +--Missä on se käärme? Ei se minussa ole ... ei minussa ole käärmettä.-- +Missä se on? sanoi hän melkein tiuskaten. + +--En minä sano! sanoi Jouko yhtä tiukasti.--En saa sanoa, lisäsi hän +heikommin. + +--Tapa se käärme! + +--En tapa! + +--Jos lie hyvinkin käärme ... isäsi nostama ... se minua vaivaa ja koko +sukuani. + +Reita tavoitti sydänalaansa. + +--Koskeeko sinuun? kysyi Jouko. + +--En minä silloin mitään tiedä, mutta ennenkuin se tulee ja kun on ohi, +niin kouristaa niin pahasti... + +--En minä sille eilen mitään vienyt, sanoi Jouko. + +Reita on ottanut kirjan ja alkaa sitä lukea ääneensä hymisten. + +--Nyt se herkesi, sanoo hän lakattuaan. Tätä kun luen ja näin painan +sydänalaani... + +--Se auttaa käärmeen vihoja vastaan? + +--Kaikkia vastaan auttaa. + +--Anna minulle se! huudahti Jouko yht'äkkiä. + +--En tätä anna, tämän on pappi minulle antanut ... mutta tämän saat ... +se on yhtä hyvä. + +Hän antoi laukustaan Joukolle yhden niitä pieniä Aapisia, joita hänellä +oli useampia ja jotka oli saanut mukaansa pakanoille annettavaksi. + +Jouko ymmärtää hyvin, ettei hän tahdo isoa taikakaluaan antaa, niinkuin +ei isäkään anna suurta kannustaan. Mutta pienempiä antaa, joita sitä +varten valmistaa. + +--Onko tämä loihdittu? Lieneehän loihdittu, kun olet papilta saanut. + +--Ei ole loihdittu, vaan siunattu on ... pyhä kirja. + +Jouko katselee kirjaa ja kääntelee käsissään. Silloin kuulee hän +liikettä takanaan, ja kun hän käännähtää, näkee hän karjan ahon +laidassa metsän rannassa. Härkä on etunenässä, ja suurin silmin ja +sieraimin ja korvat pörhöllä ne katselevat häntä. + +Hän sukaisee kirjan nopeasti povelleen, hänen suustaan pääsee +kirkaiseva huudahdus--silloin härkä hätkähtää ja karkaa pelästyksissään +muun karjan seuraamana juoksujalassa kotiin päin. Jouko rientää +jäljestä, tuntee rinnassaan eri voimaa, josta ei ole ennen koskaan +tiennyt, uskoo, että nyt se ei musta härkä uskallakaan, nyt on hänellä +se taikakalu, ettei hänelle mikään mitään mahda, ei pelkää isäänsäkään +... olkoon kotona, jos on ... en mitään pelkää! + +Ja kun hän on aina kaikkia pelännyt, yöllä ja päivällä vapissut taikojen +voimaa, niiden tekoa ja tekemättömyyttä, niin tuntee hän nyt +vapautuksen, joka huumaa, ja hän ajaa karjan isolla melulla pihaan. +Veräjällä hän hotaisee mustaa härkää vielä seipäälläkin selkään, niin +että se pakenee tarhan perälle. + +--Ka, kun uhrihärkää uskaltaa ... jos suuttuisi ja puskisi! virkkaa +orjatyttö. + +--En pelkää! huutaa Jouko kuin raivoissaan. Nyt en pelkää mitään, nyt +se ei enää uskalla! + +Oudoksuen häntä hänen äitinsä katselee. + +Mutta Jouko rientää saman voiman ja uskalluksen kantamana uhrivuorelle +päin. Hän juoksee niityn yli, poikkeaa polulle, jonka ainoastaan hän ja +hänen isänsä tuntee ja joka vie vuoren syrjää ja järven rantaa pitkin +taikamajalle niemen nenään. Tavallisia tulotaikoja tekemättä, joita hän +isän käskystä ei koskaan ennen ole laiminlyönyt ovea avatessaan ja +sisään astuessaan, työntää hän oven auki, hyppää kynnyksen yli ja +seisoo keskellä taikamajan lattiaa. Vanhan Reidan vaatteet riippuvat +nurkassa, hän levähyttää auki kauhtanan helmat, ja pääkallo irvistää +häntä vastaan. Samassa pistää käärme päänsä vasemmasta silmästä ja +loirahtaa lattialle nälkäisenä suutaan aukoen ja kieltään kierrellen +Joukoa kohti, puoli ruumista pystyssä. Joukolla on vielä kädessään +seipään pää, jolla mustaa härkää iski, se hujahtaa ilmassa ja sattuu +orteen, josta karisee maahan taikakaluja... Jouko iskee toisen kerran +käärmeen päätä kohti, keppi sattuu, ja pää menee murskaksi. + +--Tapoinhan! huudahtaa hän. + +Häntäpuoli vielä kiemurtelee, Jouko polkee kantapäänsä niskaan, tarttuu +pyrstöön ja heittää ruumiin huoneen nurkkaan, jossa Panun suuri +arpakannus riippuu. + +Kannuksen nahkakalvo kumahtaa. Jouko ei älyä, mikä äänen synnyttää, se +kuului kuin seinän takaa, kuului kuin maan alta ... ja hurjana pelosta, +luullen tapetun haltijan äänen kuulleensa, karkaa hän ulos +taikamajasta. + +Hän luulee itseään takaa ajettavan ja juoksee niemen kärkeen; siellä on +vesi vastassa. Hän kääntyy yhä hurjemmin paeten sille tielle, josta oli +tullut; sieltä voi tulla isä vastaan. Silloin karkaa hän ylös vuorelle +polkua myöten, joka vie taikamajalta uhripaikalle. Vastamäkeä karkaa +hän pitkin askelin painaen kirjaa rintaansa vasten. Hän luulee +käärmeiden kintereillään tulevan ja ajavan häntä, tuntee kipua +kantapäässään, luulee siihen pureutuneen sen, jota kantapäässään polki +... pudistaa jalkaansa, on saavinaan sen irti ja rientää uudelleen +eteenpäin päästäkseen pyhälle vuorelle, haltijan suojaan, mutta eksyy +tiellä, ei tulekaan kukkulalle, vaan jyrkkää kalliota vastaan ... ei +pääse eteenpäin, kääntyy takaisin, eksyy metsään eikä tiedä enää, missä +on, ennenkuin on taas taikamajan edessä, jonka ovi kamalasti ammottaa +häntä vastaan ja kallot irvistävät. Uudelleen syöksee Jouko pakoon ja +herää vasta hölmäyksistään, kun on kotonaan Panulan pihassa ja kuulee +huutoa ja hälinää. + +Pihamaalla seisoo ryhmä naisia, kehässä. Heidän keskessään on Reita +maassa selällään, hän huitoo käsillään, heittelee ruumistaan ja huutaa +ja kirkuu sekavia sanoja. + +--Käärme! käärme! käärme! huutaa hän.--Ja Herra Jumala sanoo: kirottu +olet sinä, ettäs tämän teit!... Se puree ja jäytää ja syö minua ... +auta, Herra Kiesus, auta! ... josta on kaikki paha maailmaan tullut ... +auta armias! Voi, kun koskee ... köyhyys, kurjuus, sairaus ja synti +suuri. + +--Mitä se sanoo? kysyy joku. + +--Sillä on käärme sisässään, näetkö, kuinka se sydämen alla +pullistelee? sanoo Panun emäntä. + +--Eikö ole tietäjää, joka tuon kurjan pahasta päästäisi? + +--Sinun pitää tappaman ja rikki polkeman ... helvettiin te menette ... +tuliseen pätsiin, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys ... tulella +minä Panun poltan ja hänen huoneensa, sanoo Herra. Kirotut olkoot +kaikki, jotka ... ei armoa yhtään, ei armoa, ei armoa! + +--Ei armoa! ei armoa! uikuttavat naiset, ja muutamat kaatuvat +kasvoilleen maahan. + +--Kiesukseen turvatkaa! huutaa Reita silloin kimakalla äänellä ja +levittää käsiään.--Kiesus auttaa! Kiesus auttaa!--Taivaaseen! +Taivaaseen! Siellä enkelit ja kerupiimit ja harput ja kanteleet ja +iankaikkinen autuus! Ei kuolemaa, ei kipua, iankaikkinen elämä! + +Hänen kasvonsa näyttävät kirkastuvan, hänen silmänsä selviävät, hän +hymyilee ja puhuu väliin hiljaisella ja sopottavalla, väliin riemusta +vapisevalla äänellä. + +Naiset heltyvät, huudahtelevat ilosta, käyvät toisiaan kaulaan. + +--Ei kuolemaa, ei kipua! Voi, mitä lupaa! + +Jouko on lähestynyt ryhmää ja seisoo Reidan edessä. Reita taas +raivostuu, häntä alkaa kouristaa ja heitellä ja suonta vetää niin, että +pää ja kantapäät vain ovat maassa, muu ruumis luokkina. Siitä nakkaa +hänet istualleen, hän puristaa kädet rinnan yli, levittää niitä, suu +vaahtoaa ja hän huutaa: + +--Pois, sinä! Pois, sinä! Et tapa käärmettä .... kiusaat ja kidutat! +Kirottu sinä, noidan sikiö, joka et tapa! + +Taas retkahtaa Reita selälleen, menee äänettömäksi, on kuin kuollut. + +Silloin pääsee parkaisu Joukon suusta, hän hoipertuu maahan ja alkaa +huutaa: + +--Minä tapoin, minä tapoin! + +--Joukoa heittää!--Joukoakin heittää! voivottavat naiset. Jouko lankesi +loveen! Nyt se meni siihenkin! + +--Reita herää! huutavat toiset. + +Reita oli noussut istualleen ja katseli oudostellen ympärilleen. Mutta +kun hän yritti nousta, horjui hän. Panun emäntä käski naisten saattaa +hänet aittaan vuoteelle. Mutta itse kantoi hän Joukon, joka oli +vaiennut ja jäykistynyt kuin korento, toisten naisten kanssa toisen +aitan luhtiin, jossa oli Joukon makuusija. Koko yön hourasi Jouko ja +puhui käärmeestä ja mustasta härästä. + +Mutta kun Ilpotar, joka oli rientänyt järven yli ottamaan selkoa +oudosta melusta Panulan pihalla, oli kuullut, mitä siellä oli +tapahtunut, lähti hän niiltä jaloiltaan soutamaan sanaa Panulle, joka +oli järven saaressa kalassa. + + + + +XXXVII. + + +Herättyään kouristuksistaan lepää Jouko toiseen iltaan saakka heikkona, +velttona ja liikkumatonna vuoteellaan aittansa luhdissa täyteen +tajuunsa tointumatta. Uupunein ja unteloin silmin hän kattoon tuijottaa +käsittämättä, mitä on tapahtunut. Katon ruoteita ja tuohia ja niiden +välitse kuultavaa päivää katsellessaan on hänestä, niinkuin hän näkisi +näkyä koko ajan. Hän ummistaa silmänsä ja odottaa unta, mutta silloin +alkaa polttavien luomien alla ilmestyä hänen eteensä päällekkäin, +poikittain, sisäkkäin ja sekaisin tapahtumat ja ajatukset: pikku pojat +aholla, suuri musta härkä ... sitten käärme pää pystyssä ... tappoiko +hän sen, vai untako se oli? ... kaikki menee mullin mallin ... koko +pyhä vuori horjuu, ja uhrikoivu kaatuu ... huutavia naisia ... ja taas +käärmeitä ... häntä kannetaan .. hän avaa silmänsä eikä taas näe +mitään, eikä muista, mitä äsken näki ... ei pääse selville, missä hän +nyt on ... ummistaa taas silmänsä siitä päästäkseen. Se uudistuu yhä +uudelleen. + +Silloin kuuluu naraus niinkuin oven naraus ja hiipiviä askelia jostakin +alhaalta. Parahiksi saa Jouko mieleensä selvyyden siitä, että hän on +omassa aitassaan ja joku liikkuu alasillalla, kun hän näkee lattian +läpi kohoavan tukan, kasvot, parran, kaulan, rinnan ja mustain teräväin +silmien pysähtyvän häntä tarkastamaan. Se on joku, jonka hän tietää, +kuka se on, vaikkei saa siitä selkoa. Mutta kun viimein tuntee +isäkseen, jähmettyy veri sydämessä, hän huutaa, mutta ei saa sanaa +suustaan, hän on kuin painajaisen alla, tuijottaa silmät ulkona päästä, +ja pakkautuu kauemmas nurkkaan, jossa makasi. + +Hän kuulee isänsä kuiskaavan: + +--Se on vielä haltijain lumoissa ... älä pelkää isääsi, Jouko, pysy +lovessa niin kauan kuin henki pitää. + +Jouko hypähtää pystyyn ja tointuu samassa. + +--Näitkö mitä? kysyy Panu. + +--Mitä isä tahtoo? + +Jouko vapisee kiireestä kantapäähän ... nyt se on saanut kaikki tietää. +Mutta isä sanookin ystävällisesti: + +--Pue yllesi puhtaimpasi paita ja ota ne ennen pitämättömät +päällysvaatteesi ja tule minun jäljestäni uhrivuoren veräjälle. Kulje +niin, ettei kukaan näe. Jos sattuisi olemaan joku näkijä tai kysyjä, +niin varo sanomasta, minne menet. + +Jouko tuntee täytyvänsä totella. Jos ei isä vielä sitä tiedä, niin saa +se sen kerran tietää ... tehköön, mitä tahtoo. Ja hän tekee niinkuin +isä käski, ja muuttaa vaatteensa. Isä käski tulemaan uhrivuoren +veräjälle. Siellä se sen tekee, minkä tekee. Pistää Jouko kuitenkin +Reidan antaman kirjan povelleen, jonka se oli sanonut kaikesta +varjelevan. Kun muistaisi sen loihdun, jonka se luki, mutta se on +unohtunut. + +Isänsä käskyä totellen hiipii hän huoneiden taitse, mutta kun hän aikoo +aittojen ohi, huomaa hän Reidan kynnyksellä istumassa. + +--Minne menet, Jouko? kysyy Reita. + +--Jos äiti kysyy, niin sano, että isä tuli ja vei vuorelle. + +--Jos hätä tulee mikä, niin sano: »Auta, Kiesus armias!» ja purista +kirjaa rintaasi vasten, jonka sait. Minulla on nyt niin hyvä olla. +Tuntuu kuin ei enää heittäisikään. Sinä tapoit sen. + +Jouko kiiruhti pois. Reita katseli hänen jälkeensä, näki Panun +veräjällä odottavan, tarttuvan Joukoa käteen ja menevän hänen kanssaan +niityn poikki. Hän pistäytyi aittaan, sukaisi vaatteita ylleen ja hiipi +jälkeen. + + * * * * * + +Mutta kun Panu on Joukon kanssa saapunut metsän rintaan, puhuu hän +pojalleen näin: + +--Kuulin, että olet loveen langennut. Hyväksi kävi mieleni, sillä nyt +olet tietäjäksi valmis, ja suuremmat ovat lahjasi kuin minun. Reitain +tieto on sinuun tarttunut, tieto kaikista suurin, kun haltija suusi +kautta puhuu. Ei nyt mikään siirrä Panun suvusta tietäjän taitoa. +Entiset on kaikki taidot hallussamme ja nyt on uuttakin voimaa annettu. +Ei nyt tarvitse Lappia pelätä, ei pappi enää mitään mahda, eikä Karin +viha mihinkään tunnu. Mutta se on vain vielä vaara tarjona, vaara suuri +se, että sinuun Reidan haltija hänen poikansa kautta kulkiessaan toi +Kiesuksen väijyviä vihoja tullessaan. Se on pois peloitettava, +erotettava sinusta ainiaaksi. En ole sinua ennen tietäjäksi kastanut, +nyt sen teen, nyt on aika tullut ... ja silloin eivät sinuun pysty +kynnet, kuinka terävät lienevät, vaan itsellesi kasvaa kyvyn kynsi, +jolla kaikki kouristat. Loveen lankesit, kohta olet isääsi isompi. + +--En minä ole loveen langennut. + +--Et tiedä vielä itse, mutta kyllä siitä selviät. Tietäjäksi olet kohta +valmis, kaikki on alkutaiat tehty siksi tullaksesi. Viimeiset vain +vielä tekemättä, lukko kiinni vääntämättä. + +--Anna, isä, minun mennä kotiin, minua väsyttää. + +--Ei nyt kotiin, nyt on hetki tullut ja aika otollinen. + +--Ei ole minusta tietäjäksi, isä. + +--Ei ole toista maailmassa tietäjäksi niin valmiiksi varattua kuin +sinä. Äitisi kohdussa sinusta jo tietäjä tehtiin. Ennenkuin +synnyitkään, seisotin äitiäsi kolmena torstaina ennen auringon nousua +paljaan taivaan alla kasvot pohjoiseen päin käännettyinä ja syötin +hänelle koirasriekon aivoja. Se on lumoamaton eläin, siihen eivät pysty +mitkään kirot, ja se näkee kaikenlaisia haltijoita ja niiden kanssa +haastelee. Siitä sait tarkan ampujansilmän. Et syntynyt hammas suussa +niinkuin olin toivonut, olit heikko ja huono, niin että kuolevaksi +katsottiin--äitisi peruja--mutta silmäsi oli kirkas--isäsi peruja, +suuren ja vanhan Panujen suvun--niin vein minä sinut, ennenkuin olit +kolmen yön vanhaksi tullut ja ennenkuin olit nimen saanut, kosken +partaalle ja otin vaahtoa pyörteestä, joka pyörii myötäpäivään, ja +ripautin koivun vitsalla vettä selkääsi ja päähäsi ja loihdin näin-- +sanon, että muistaisit, kun kerran tietosi pojallesi perinnöksi jätät-- +loihdin näin: + + --Koskesta kovimmat miehet, + väeksi vähän urohon, + miehen pienen miehuueksi. + +He kulkivat tavallista tietään taikamajalle, eikä Jouko älynnyt muuta, +kuin että nyt he sinne menevät ja nyt saa isä tietää, että hän on +käärmeen tappanut. Oli yö, iltayö, ja rusko näkyi vielä taivaalla, +punaten synkkien pilvien reunaa. Ilma oli lämmin ja hikevä, ja ukkosta +oli ilmassa. Joukoa hiotti ja raukaisi niin, että vaivoin pysyi isän +jäljessä. + +--Ja että sinusta näkijä tulisi, joka tietää asiat edeltäpäin ja +aavistaa, mitä tapahtuu, ja arvaa ihmisten mielet ja asiat, kun tulevat +kysymään, niin otin kolme kiven sirua tuolta uhrikallion takaa, jonne +ei aurinko koskaan paista ja jossa on ikuinen märkyys kesänsä talvensa +pyhän lähteen vedestä; ja otin kolme muurahaisen lehmää ja panin ne +päänalaisesi sisään yhdeksi yöksi. Ei ole vielä tehonut, mutta taika +itää, itää kuin siemen; odottanet aikasi, suuri tietäjä sinusta +sukeutuu, sukusi kunnia ja heimosi mahti. + +--Muistanetko kaikki, mitä olen sinulle opettanut? virkkoi taas Panu +hetken kuluttua. Olen opettanut sinun arpaa ymmärtämään, pyhän +kannuksen ongelmoita selittämään ... muistanetko, mitä olen opettanut? +Miten tehdään taika, kun on karhua vastaan varauduttava? Neuvoin +sinulle sen talvella. + +Jouko ei jaksa muistaa eikä virka mitään. + +--Ei sillä niin väliä, jos et kaikkia muistakaan, kunhan tiedät sen, +mikä on missäkin taiassa tärkeintä ja mitä ei saa jättää tekemättä. +Niitä olen neuvonut ja neuvon vasta enemmän ... vielähän ehditään. Ei +teekään oikea taikuri kahta kertaa taikaa samalla lailla, kunhan ne +kolme päätemppua tekee. Paha haltija oppii väistämään, niinkuin vanha +metso oppii ansaa liisimään, sentähden on uusittava. Kun tauteja +parannat, mitä silloin teet...? Entä kun varkaan käden kautta +kadonnutta haet?... Et muista, vielä ehdit, olenhan opettamassa. +Mielesi nyt muualla vaeltaa. + +He tulivat taikamajalle, jonka ovi oli auki Panun kummaksi. + +--Kuka täällä on käynyt? + +--Lienee tuuli avannut, virkkoi Jouko. + +Panu astui sisään ja näki lattialla taikakaluja, jotka olivat orrelta +pudonneet. + +--Ei vain liene se Kari? sanoi hän, ja hänen silmänsä välähtivät. Mutta +sitten hän sanoi: + +--Sinut on Reita vainajan vaatteissa tietäjäksi kastettava. + +Mutta kun hän kohotti Reidan kauhtanan lievettä, hätkähti hän ja +huudahti: + +--Missä on käärme? + +Mutta samassa hänen kasvonsa kirkastuivat: + +--Mitä minä kyselen! Sinussahan se on! On telminyt täällä lähtiessään +ja oven auki heittänyt. Henkensä lähtöä temmelsi... Ennen oli +käärmeessä Reidan henki ja on nyt Sinussa; mitäs olisi täällä, kun on +sinussa! + +--Käärmekö minussa? + +--Reidan henki on sinussa! Se sinuun meni silloin, kun loveen lankesit. + +Ei se silloin ollut mennyt, ennen oli jo mennyt, Jouko tiesi, milloin +oli mennyt. Silloin oli paha henki häneen mennyt, kun hän käärmeen +tappoi. Hän alkoi vapista, häntä pyörrytti, sydänalaa etoi, mutta kun +hän sitä kädellään tapasi, tunsi hän kirjan ja samassa helpotti. + +--Sinussa se on ... pidä varasi, ettei pääse ... pyrki, vaan ei +päässyt,--puhui Panu, joka oli huomannut kouristuksen oireet. Joudutaan +täältä. Heitä pois hattusi ja riisu vaatteesi! käski hän sitten ja otti +nurkan naulasta Reidan lakin ja kauhtanan.--Riisu ihokkaasikin! + +Jouko riisui muut vaatteensa, mutta jätti ihokkaan, jonka alle kirja +oli kätketty. + +Sitten käski Panu hänen pukeutumaan Reidan vaatteihin ja auttoi niitä +hänen ylleen. Jouko vähän esteli, mutta totteli kuitenkin. + +--Ne pitää sinulla olla ylläsi--kun on sen ydin sisässäsi, niin olkoon +kuorikin, muuten voisi luikahtaa pois, eikä tiedä, mihin menisi. + +Kun Jouko on saanut ylleen vaatteet, ottaa Panu kannuksen nurkasta, +heittää sen hihnasta olalleen, pistää Reidan pääkallon kainaloonsa ja +lähtee nopeasti ulos majasta, sulkien oven huolellisesti jälkeensä. + +--Tänne mennään! virkkaa hän ja lähtee nousemaan vuoripolkua ylös +uhrivuorelle. + +Yhä raskaammaksi ja hikevämmäksi on käynyt ilma. Ukkosta ja sadetta +piilevät linnut ovat vaiti, eikä kuulu muuta kuin kuikan huuto jostakin +kaukaa suurilta seliltä. On kuitenkin outoa suhinaa ilmassa ja puissa, +joiden latvat aiheettomasti humahtavat, ja kaukana jossakin myrähtelee +lähenevä ukkonen. + +--Joudutaan! kiirehtii Panu, kun väsymys viivyttää Joukoa. On +jouduttava ennenkuin Ukko saapuu. Se odottaa meitä, mutta saattaa +kyllästyä ja tulla ennen aikojaan. Kun salama leimahtaa ja ensi kerran +vettä ripahuttaa, silloin tietäjä kasteensa saakoon. + +Jouko on vähitellen menettänyt tietonsa siitä, missä on ja mitä +tapahtuu, on eksynyt itsestään, näkee kulkevansa vaatteissa, jotka +eivät ole hänen ... ei tunne omain jalkainsa liikettä eikä osaa omistaa +omaksi näkemäkseen, mitä silmään sattuu. + +Kuitenkin näkee hän nousevansa vuorelle, näkee ison koivun, jonka alla +lähde välkkyy, näkee haltijan kuvan ojennettuine käsineen ja sen edessä +uhrikivet. Isä vie hänet haltijan kuvan eteen, langettaa hänet +polvilleen ja lankeaa itse hänen viereensä, rukoilee, kumartelee ja +loihtii. Isällä on pääkallo kädessään, hän asettaa sen uhrikivelle +eteensä ja kiertää kiveä ja Joukoa ja pyhää puuta. Kaiken sen näkee +Jouko saamatta sitä itselleen selvitetyksi. Tuntuu vain niinkuin olisi +jotakin hänen tähtensä tekeillä. Hän näkee pääkallon edessään kivellä, +kummastelee, miksi se siinä on, miksi se hänelle irvistää ja eikö +käärme kohta ilmesty sen silmän kolosta? + +Nyt ottaa isä kallon käteensä ja menee koivun taa, kumartuu ja ottaa +siihen vettä lähteestä. Nyt isä pyörii kantapäillään, nyt ruiskuu vettä +ilmaan, ylös puuhun, haltijan kuvan päälle ja yht'äkkiä ruiskahtaa sitä +Joukon silmille ja hän hypähtää syrjään uutta ruiskausta pakoon. + +Onko hän uhrieläin? Miksi sidotaan häneltä silmät? Miksi hän ei näe +mitään? Tapetaanko hänet? + +--Olet jumalalle otollinen! kuuluu isä sanovan. + +Hänen kaulaansa ripustetaan jotakin--jotakin kumahtaa hänen edessään, +hänelle pistetään jotakin kumpaankin käteen ja käsketään lyödä. Hän +lyö, ja hän kumahtaa kuin olisi itse ontto kannus. + +Nyt älyää hän, että se on kannus, jonka isä on ripustanut hänen +kaulaansa ja käskee sitä päristää. Hän kuulee isän kysyvän kumealla +äänellä: + +--Lupaatko taistella henkeesi ja vereesi Kiesusta vastaan ja tappaa +hänen tietäjänsä, missä hänet tavannet? + +Ei saa Jouko vastausta annetuksi. + +--Lyö, jos luvannet; lyö, jos luvannet! huutaa isän ääni. + +Jouko lyö ja isä loihtii: + + --Annan sulle suuret lahjat, + kaikki taiat, tiedot neuvon, + salaiset sanani annan, + edessä ison Jumalan, + pyhän vuoren viertehellä, + tullos suureks tietäjäksi, + mahtajaksi mainioksi. + Valan vettä, viisautta + päästä velhon voimallisen, + kallosesta kuulun noidan, + tullos vielä viisahammaks, + kasvaosi kovemmaksi, + ettei pystyis papin loihtu, + taiat Kiesuksen tehoisi. + +Jouko tuntee vettä päähänsä valettavan, häntä taotaan päähän ja selkään +ja hartioihin, hänen silmänsä säkenöivät, hän luulee näkevänsä tulisia +käärmeitä ympärillään sähisten kiemurtelevan. + + --Iske tulta, ilman ukko, + salamoita, suuri äijä, + tule tänne toistajaksi, + kummiks näihin kastehisin. + +Hänen silmissään salamoi, ja hänen päänsä päällä jyrähtää ... hän +riuhtaisee kääreen kasvoiltaan, näkee isänsä seisovan edessään pääkallo +kädessä, syöksee vastaan, tempaa kallon hänen kädestään ja heittää sen +metsään, repäisee kannuksen kaulastaan ja potkaisee sen menemään ... +kumahtaen kimpoo se seipääseen ja puhkeaa ... riistää vaatteet yltään +ja parkaisee: + +--Auta, Kiesus armias!--ja syöksee muutamilla pitkillä hyppäyksillä +alas vaaran laelta uhrikentän ympärillä olevaan pensaikkoon ja sinne +katoo. + +Panu ensin hölmistyy eikä ymmärrä, mikä Joukon tuli. Sitten juoksee hän +jälkeen, mutta ei näe häntä missään. Hän huutaa häntä, mutta ei saa +vastausta. + +--Mikä siihen meni? Mitä se huusi? Huusiko Kiesusta? Huusi kuin olisi +avukseen huutanut... + +Hän etsii etäämpää vuoren rinteeltä, mutta ei löydä, juoksee jo yhä +kiihkeämmin sikin sokin metsässä, vaan ei näy jälkeäkään Joukosta. Hän +rientää takaisin vuorelle ja näkee särjetyn rummun, rikki revityt +Reidan vaatteet. + +--Haltijako sen vei? Käsistä vei! + +Silloin löytää hän maasta kirjan, joka oli Joukon povesta pudonnut, ja +tuntee sen heti Kiesuksen tietäjän taikakirjaksi. Mutta miten se on +tähän tullut? Onko se ollut Joukon hallussa? Sitä vartenko se ei +kaikkia vaatteitaan riisunut? + +Ja taas muistaa hän Joukon huudahduksen: »Auta, Kiesus armias!»--ja +hänelle alkaa selvitä, mitä on tapahtunut. + +Juuri kun oli tietäjäksi tulemaisillaan, velhoksi valmistumaisillaan! + +Viha, kiukku ja pettymys käpristää kokoon Panun ruumiin. Hammasta +purren, nyrkkiä puristaen, maahan kyyristyen ja siitä ylös ponnahtaen +syöksee hän suustaan kirouksen, niin kimeän, että näkee omain +silmäinsäkin säkeniä syytävän. Hän sadattelee syntymistään, sadattelee +kaikkia haltijoitaan, jotka eivät mitään mahda, vaan antavat omalla +uhrivuorellaankin vieraalle velholle vallan. + +--Sinä Reidan salasuojelija ... sinä Kiesuksen kätyri... + +Ei saa hän ääntä kiukultaan ... raastaa palasiksi kirjan ja heittää +lehdet haltijan kuvan silmille, sylkäisten jälkeen ... tempaa rummun ja +nujertaa sen murskaksi uhripaateen ... saa taas sanat suuhunsa ja +huutaa: + +--Kirottu sinä, kelvoton ... epäsikiö ... isäsi häpäisijä ... sukusi +saasta ... sinne sinut manoan ... vuoren rautaisen rakohon, kahen +kallion välihin ... kiru siellä kiusajainen ... paru siellä painajainen +... vuoren rotkoissa syvissä ... jost' et pääse päivinäsi, selkene sinä +ikänä! + +Saatuaan ilmaa keuhkoihinsa juoksee hän taas sinne päin, mihin Jouko +oli paennut, hyppää kivelle ja kiljuu: + +--Tuonne sun manoan ... kosken kuohuhun kovahan... Kivi on keskellä +jokea, rautavanne ympärillä ... umpilukolla lukittu. Siinä on sija +sinulle, jost' et pääse päivinäsi, selviä sinä ikänä ... kenenkänä +laskemalla ... et sanalla suurimmalla ... et edes oman isäsi! + +Hänen suunsa vaahtosi, tukka seisoi pystyssä, silmät tuijottivat metsän +sisään, ja tietäjä vapisi vihansa hengen käsissä niinkuin nuo puut, +joita sadekuuron kanssa tuleva ukkostuuli vimmatusti puisteli. + +Hän alkoi väsyä vimmaansa, peloitti jo ukkonenkin, joka kietoi koko +vaaran laen tuuleen, sateeseen ja salamoihin. Raskaasti hengittäen +vaipui hän kivelle, veden valuessa alas täydeltä taivaalta. + +Oliko hän poikansa kironnut? Oliko umpilukkoon kironnut? Ehkei se +ollutkaan Kiesuksen hallussa? Ehkä oli oma haltijansa sitä heittänyt? + +Panulle tuli hätä, hätä siitä, että oli lapsensa umpilukkoon loihtinut. +Nyt se ei koskaan pääse siitä irti, nyt se on kaikeksi iäkseen kirottu! + +Vielä kerran lähti hän etsimään ja vuorta kiertämään. + +Kun saisi käsiinsä, koettaisi kirojen kahleet katkaista, koettaisi +haltijat lepyttää, uhraisi kaikki parhaansa, vaikka omaa vertaan +vuodattaisi. + +--Jouko! huusi hän.--Tule pois, Jouko, älä pelkää! houkutteli hän. + +Jouko makasi hiiskumatonna kahden kiven välissä tuuhean näreikön +sisässä, aivan lähellä uhripaikkaa vuoren rinteellä, johon oli kaatunut +ja jäänyt siihen makaamaan. Mielipuolena pelosta kuuli hän isänsä +kirouksen, isänsä peruuttamattomat sanat, joiden alta ei kukaan enää +kykenisi häntä päästämään.--»Auta, Kiesus armias, armias!» supisi hän +vain. + +Siitä hänet Reita päivemmällä löysi ja otti mukaansa. + + * * * * * + +Kun Panu tuli kotiin--turhaan Joukoa etsittyään ja kerättyään sitten +kirjan lehdet ja kannuksen ja Reidan vaatteet ja ne taikamajaan +vietyään, josta löysi tapetun käärmeen ja sen Joukon teoksi arvasi--oli +jo ilta käsissä, ja lehmät ammuivat tarhan edessä. Emäntää ei näkynyt +kotona. Orjatyttö tiesi kertoa, että hän aamulla ennen auringon nousua +oli noussut ylös, pukenut ylleen ja kiirehtinyt pois, minne lienee +mennyt, oli tainnut joku oveenkin kolkuttaa ja hiljaista supatustakin +muisteli hän ulkoa kuulleensa. Kun tyttö katsahti ulos ovesta, näki hän +kahden hengen soutaman venheen poistuvan kiireesti rannasta ja +uhrivuoren suojaan katoavan. Lieneekö ollut emäntä veneessä ... sillä +tiellään tuo oli vieläkin. + +Panun kiukku, joka vain hetkeksi oli lauhtunut ja turhasta etsinnästä +taas vähitellen noussut entiseen voimaansa, kääntyi nyt emäntää +odotellessa häntä kohtaan. Saapui siihen Ilpotarkin ja sai tietää, mitä +oli tapahtunut. Kertoi Panu hänelle asian, odottaen saavansa +vahvistusta toivoonsa, ettei Jouko ollut umpikiroihin kirottu, että +kirous jotenkuten oli kilpistynyt takaisin, että jotakin oli +laiminlyöty ja että hän vielä tulee takaisin. Mutta Ilpotar virkkoi +kuin ilkkuen: + +--Olisit minua uskonut, kun jo synnyttyään sanoin, ettei ole pojasta +tietäjäksi ... turhaan häntä kasvattelit. Ei naisestasi noidan äidiksi. +Heikot olivat hänen verensä ... sinne nyt menivät molemmat... Eläisi +nyt poika toisen naisen... + +--Eihän ollut siinä edes eläjätä ... kuoli kuin kärpänen, vastasi Panu +halveksivasti. + +--Kuinka lienee kuollut ... tappoivat ennen vanhain tietäjäin +toivotuksetkin, mitä nykyisten tehnevät? + +--Sitä aina puhut! kivahti Panu. Vaan sen sanon, että vaikk' olisi +elänytkin, ei olisi ikänä tietäjää tehty! Ei siirretä suvusta toiseen +Panujen tietoja, se tiedä! + +--Pakosta se nyt siirtyy, kenelle siirtynee! + +Panu nousi tuvan pöydän päästä, jossa oli istunut, niin kiivaasti kuin +olisi vieraan aikonut ulos käskeä. + +Silloin aukeni ovi, ja emäntä tuli sisään. Hän oli märkä ja saveutunut, +tukka riippui pitkinä suortuvina kaulalla ja poskilla. + +--Missä olet ollut? jyrähti Panu. + +--Olinpa, missä olin ... mitä se sinuun! + +Ensi kerran kuuli Panu vaimoltaan semmoisen sanan ja semmoisella +äänellä. Hän hyökkäsi häntä vastaan, käsi ojona. Mutta emäntä huusi, +astuen puolestaan hänkin Panua vastaan, huusi ihan hänen suunsa sisään: + +--Poikaasi olin saattamassa! + +--Joukoa? + +--Joukoa, jonka olet hulluksi kironnut, umpikiroihin kironnut. Reita +tuli sanaa tuomaan. Poika houri ja höpisi. Ei tuntenut äitiäänkään. +Käärmeen sanoi sisäänsä menneen, isänsä sanoi sen sinne ajaneen. + +--Missä hän on? Mikset tuonut häntä tänne? + +--Mikset tuonut? Ettäkö olisit vielä tappanut?--Enkä saanut +tulemaankaan. Reidan matkaan lähti, papin luo sanoi menevänsä käärmettä +ajattamaan. + +--Mitä tietä menivät? + +--Kysy arvaltasi, se tiennee. + +--Pahat henget kimppuusi! + +Emäntä nauroi: + +--Ja minä viisi hengistäsi, haltijoistasi! Itselläni on paremmat! +Niiden suojaan jos poikaasi kasvatin, ei olisi nyt sillä jäljellä, +onneton. Miksen omaan uskooni neuvonut?--ja hän vaipui epätoivoisena +penkille, kädet helmassa. + +--Mihin uskoosi? + +--Ainoaan oikeaan ja autuaaksi tekevään! Kastettu olen! huusi hän. +Kastettu Valamon luostarissa! Sinne menen ja sinne vien Joukon, siellä +parantavat! Siellä kirosi peruutetaan! + +--Valehtelet siinä! + +--Vai valehtelen! Katso tätä!--ja hän repäisi vaatteensa auki ja +tempasi rinnaltaan ristin ja ojensi sen Panun eteen. En pelkää sinua! +En ole milloinkaan pelännyt! Pappiakin autoin! Ruokaa lähetin! Kiitä +minua siitä, ettei palanut Reitalan aholla. Vai olenko milloinkaan +taikojasi tehnyt? Vai olenko pakanallisia uhrejasi uhrannut? Neitsyt +Maarian nimeen--(hän risti silmänsä)--ja hänen poikansa Jeesuksen +Kristuksen nimeen--(hän risti taas silmänsä)--olen karjan siunannut. +Heitä olen palvellut, heille pyhää tuohusta polttanut, salaa olen +sinulta pyhimyksiä palvellut, mene navettaan, niin näet! + +Raivoissaan riisti Panu ristin hänen kourastaan, heittäen hänet samalla +tuvan lattiaa pitkin karsinaan menemään. + +Mutta kuin villitty kimposi emäntä sieltä ylös ja huusi ulos ilmoille +vuosikausia pidätetyt kärsimyksensä: + +--Tapa minut! huusi hän Panun edessä terhentäen, tapa, niinkuin Annikin +tapoit. Niinkuin Reidan tapoit! Niinkuin Joukon tapoit! Orjanasi olet +pitänyt! Väkisin minut sinulle naitettiin! Paljon pyysit, et mitään +saanut, et rahtuista rahoa, petyit kaupoissasi! Valamon kirkonkelloissa +kelluu myötäjäiseni, ota sieltä, jos yletät! + +Siihen katkesi emännän ilkkuna. Surkeasti uikahtaen vaipui hän +hengetönnä lattialle saatuaan sydänalaan potkauksen Panun kengän +kärjestä. + +--Kuoliko se? kysyi Ilpotar. Räähkää, miten rääkkyi. Nyt siitäkin +pääsit!--Eikä Ilpotar saanut ilon salamaa silmistään sammumaan. Mutta +Panu karjaisi hänelle: + +--Pois täältä, portto! Inhotat minua, epäsikiö sinäkin! Itkisit, et +ilkkuisi!--ja heitti hänet ovesta ulos, niin että etehisen irtonaiset +siltapalkit kolisivat. + + + + +XXXVIII. + + +Panu on matkalla Kontojärven markkinoille. Yksin hiihtää hän järven +selkiä, viilettää hietaisia harjuja ja halkaisee suuria soita. Ei ole +nyt miehiä mukana, ei ahkioita, ei nahkoja. Kun suurimmilla aukeilla +taakseen katsahtaa, näkee hän ainoan seuralaisensa, vanhan Ilpon +nyykkäisevän jäljessään. + +Ei ole muilla miehillä ollut tänä vuonna asiata markkinoille. Ei +tarvita heitä ahkioita vetämään, ei avuksi kauppaa tekemään. Huono on +ollut riistasyksy, ja ihmeeksi vain orava varpua juoksi, vielä +ihmeemmäksi pyy viidassa vihelsi ja teiriparvi koivun latvassa kukerti. +Ei ole ainoatakaan karhua kierroksessa kevättalvella tapettavaksi, +eivät ole ahmat, eivät ilvekset, eivät hirvet syyslumelle jälkiä +jättäneet. + +Minne on kadonnut riista? + +Lappi on viljan vienyt, reitalaiset menivät ja veivät mennessään. + +Panun syyksi on kaikki pantu. Mitäs karkoitti, mitäs syyttömiä ahdisti! +Niinhän tiesi vanha taika, että paha perii, jos heidät sukupuuttoon +hävität. + +Tietäjä on Panu olevinaan, sen verran ymmärtää. Siin' on nyt kuninkaan +metsästäjä! + +Niin nurisevat miehet, kun toisensa tapaavat metsäpolulla ja reppu on +tyhjä. Niin nurkuvat nuotta-apajallakin, kun tyhjän vesiperän nostavat, +sillä huono oli ollut kalavuosi jo uhrikesänä, kun Jouko Kontojärvelle +katosi, mutta vielä huonompi sitä seuraavana. Toteen oli käynyt Reidan +miehen ennustus. + +Toteen oli käynyt--täytyi Panunkin itselleen myöntää, ja monta muuta +onnettomuutta oli tullut lisäksi. Joukon paettua ja emännän tapettuaan +oli Panu kuin pahasti säikähtänyt otus, joka pelkää joka hetki +vainolaisen käsiin joutuvansa eikä tiedä, mistä päin vihamies uhkaa. +Liikkumatta mihinkään ja osaamatta mihinkään ryhtyä pysyi hän kotonaan +jokaista outoa ääntä vavahtaen, säpsähti tuulenhengen humauksia +vanhassa karsikkokuusessa, säikähtäen laitumelta tulevain lehmäin +ammahduksia ja ollen kuulevinaan käen kukunnassa ja palokärjen +vihellyksessä ilkkumista ja ivaa. Kaksi vainolaista hän oli tuntevinaan +päänsä päällä vaakkumassa: papin vaino yhtäältä uhkasi, Lapin vaino +toisaalta. Kun yöllä silmänsä ummisti ja nukahti, oli kuulevinaan, +milloin kirkonkellon ilmassa soivan, milloin Lapin noitien päänsä +päällitse suhahtavan ja räähkämiehen metsän rannasta ilkkuen nauravan. + +Se ilkkui hänelle kaikkien hänen hankkeittensa hukkaa: turhaan hän oli +vanhan Reidan tuhonnut mitään voittamatta, turhaan hän oli kirkon +kironnut, turhaan Lapin heimon karkoittanut, turhaan Annikin uhrannut +ja monet uhri-elukat teurastanut. Nousi Reita poikansa haamussa +haudastaan, vouti, mahtava ystävä, oli surmansa saanut, Kari väijyi +hänenkin henkeään, tiesi, mitä pauloja Lappi punoi, ja pappi oli pojan +vienyt, temmannut kuin Ukon pilvessä ilmojen kautta omalta +uhrivuorelta. Irti oli päässyt Reidan paha haltija, jota ei koskaan +ollut saanut oikein kesytetyksi, se se oli sen kiukun ja kiivastuksen +silloin rintaan ajanut ja oman naisen surmaamaan saanut, ja lienee +kaikki muutkin Lapin henget riistan kimppuun kiihoittanut ja sen näiltä +mailta karkoittanut. + +Ei tiennyt Panu, mistä apua etsisi, ei ollut taikaa, ei loihtua, ei +lumousta, jolla kaikki nämä vihat voittaisi. Kaikkia varauksia oli jo +koettanut, ei osannut uutta ainoatakaan. Kysyi kysymästä päästyäänkin +kannuksen mieltä, kysyi arvalta neuvoa, mutta ei helähtänyt paikattu +kalvo, epäselvän äänen antoi vanhain Panujen ennen niin tarkka +taikakalu, poissa oli siitä voima, ja älytönnä töksähteli sammakko +sinne tänne selvää antamatta. + +Nälkä uhkasi Karjalaa, ja kaikki siitä Panua syyttivät. Huonosti oli +kaskenkin käynyt. Uhrien aikana viime kevännä oli sitä koetettu +polttaa, mutta satanut oli kaikkina uhripäivinä taivaan täydeltä, ei +oltu saatu uhrilihojakaan keitetyksi, ja vähän vain oli kärventynyt +kaski, oksat ja havuneulat hiukan palaneet, mutta rungot jääneet siihen +sikin sokin makaamaan. Ja se oli miesten mielestä merkki ja osoitus, +että kaskeakin kaatamalla oli haltijat vihoitettu. Mitäs uhripäivänä +hakattiin, mitäs Tapion tanhuvia syyttä suotta maahan kaadettiin! Siinä +nyt nähtiin, ja sitä se käen kuolema ennusti! Jormapahan oli oikeassa, +kun varoitti. + +Nämä kaikki mielessään nyt, niinkuin ainakin, hiihti Panu samoja +matkoja, joita ennenkin oli iloisessa hilpeässä miesjoukossa hiihtänyt, +mutta ei kuulunut nyt Kuisman lauluja, ei urhojen pajatusta, ei ollut +Jouko jälkijoukossa, josta häntä aina lempeällä silmällä etsi. + +Ilpo siellä vain väännätteli, kutsumatta, asiatta oli mukaan lähtenyt. +Tultuaan Kirovaaran juurelle päätti Panu häntä odottaa, itsekin vähän +levähtääkseen. + +Huohottaen tuli Ilpo ja kun saapui lepopaikalle, haki kaatuneen rungon +ja siihen istahti. Kovin valui hiki ryppyistä otsaa myöten, ja väsynyt +oli ilme silmissä. Paljon oli ollut huolta Ilpollakin viime aikoina. +Kaikki Panun huolet ja kaikki moitteet, mitkä häntä kohtasivat, hän +omaan poveensa painoi. Mutta enimmän kaikesta hän sitä pahoitteli, että +Ilpotar, joka aina ennen piti Panun puolta, nyt häntä moitti ja +panetteli kilvan muun heimon kanssa. Ei uskaltanut hän siitä Panulle +puhua, pelkäsi siitä häneenkin pahastuvan ja koetti itse olla sitä +hartaampi ja nöyrempi. Mutta aina sattui väärään paikkaan Ilpon +osanotto, aina olivat neuvot nurinpuoliset. + +--Siinä on Kirovaara,--virkkoi hän, ylös vuoren rinnettä silmäten. +Siellä tuonoissa talvena kirkon väen kirosit. Taisit tehdä pahasti, kun +kirosit. Takaisin kirot kimposi. + +Sitä Panu itsekin ajatteli. Mutta ei tahtonut sitä toisen suusta +kuulla, astui suksilleen ja lähti painamaan eteenpäin. + +Hiihtäessään sitä suota, jossa Jouko viime kerralla markkinoilta +palatessa oli tielle uupunut ja tainnoksissa hangelta tavattu, päätti +Panu mielessään, että poika jo silloin oli papin valtaan joutunut, että +oli jo kirkolla kiro tarttunut ja siitä siemenenä itänyt. Jos olisi +varaus voimakas ollut, jos olisit sen taiat ja temput ja sen nostamain +vihojen synnyt tiennyt, ei olisi haltuunsa saanut. Mutta ei olisi ehkä +sittenkään mitään mahtanut, jos ei olisi kiivaudessa kirotuksi tullut. +Ei saanut sitä enää koskaan takaisin. Mutta olkoon, parempi, että +ajoissa mätä oksa katkesi ennenkuin suureksi sukeusi ja koko heimon +turmeli. + +Jo oli turmellutkin. Tieto siitä, että pappi oli tietäjän oman pojan +vienyt, ei ollut salassa pysynyt. Viime markkinoilla olivat miehet +nähneet sen hulluna kuljeksivan ja isäänsä uhkailevan. Monenlaista +arvelua ja arvostelua siitä kuului. Kömpelöksi tuomitsivat tietäjän, +joka omaan poikaansa taikanuolensa satutti. Paljon olivat naiset +emännänkin kuolemasta ulinaa pitäneet. Ja kesällä, kun kaikki miehet +kalassa olivat, oli heitä lauma kirkolla käynyt pappia kuulemassa. +Peittelemättä siitä Ilpotar Panulle kertoi, ilkkuen vielä, että on se +yhtä hyvä tietäjä kuin sinäkin. Paremmat on uhritemput, juhlallisemmat +menot, eikä aja naisiakaan uhripöydältä. Eivätkä uhkauksista huolineet. +Olivat kuin lumoissa. Kuritutti Panu miehillä naisiaan, mutta he +yltyivät vain siitä. Syyn kyllä tiesi Panu. Ja kirvelemällä kirveli +tätä ajatellessaan hänen mieltään se, mikä niin usein ennenkin, että +ollenkaan oli päästänyt puhumaan papin--silloin olivat lumot päässeet +naisten veriin, ja silloin se oli virsillään heidän mielensä puoleensa +viehättänyt. Salaiset oli sillä silmäykset, tehoisat taikansa, mitkä +lienevät olleet, ja tuho oli tulossa, jos ei niiden perille pääsisi. Ei +siihen kirot pystyneet eikä pilkka purrut. + +Ja ikäänkuin vastaukseksi ja vahvistukseksi näille Panun omille +ajatuksille virkkoi Ilpo, kun olivat tulleet sille paikalle, missä +miehet tuonoissa talvena olivat yönuotiotaan pitäneet ja Kuisma +jäniksen kolkannut: + +--Ei olisi ollut ammuttava se jänis ... ehkä oli sen papin jänis ... +eikä sillä häntä pilkattava. Siitä pääsi heti alussa yltymään. + +Mutta ei tahtonut Panu muiden kuullen mitään omaksi syykseen myöntää +eikä omaa heikkouttaan tunnustaa. Ja hän sanoi Ilpolle: + +--Herkeä noita ruikuttelemasta. Tiesin, mitä tein ... kun olisit +sinäkin tehtäväsi tehnyt. + +--Enhän arvannut tulen keskestä elävänä pääsevän. + +--Et arvannut, kun saamaton olet, vaikka aina hoppuat ja hätiköit. + +--Kun käskenet, niin vieläkin koetan ... vaikka oma henkeni menköön. + +--Ja minun päähäni siitä syy syöstäisiin, ja koko markkinakansa +niskaamme! Pysynet aloillasi! + +Hääri Ilpo siinä nuotiota laittaen, unohti Panun pahan tuulen ja puhui +ääneen ajatuksensa: + +--Pahan edellä sen poikasikin kirosit ja vaimosi...--Mutta kun hän näki +Panun silmän leimahtavan nuotion takaa, jonka ääressä hän mietteisiinsä +vaipuneena pää polvien varassa istui, peruutti hän puheensa:--Lienet +tiennyt, mitä teit ... parhaasi teit ... niinhän oli tehtäväkin.--ja +kun Panun mustan välkkyvä silmä häntä yhä seuraili, lisäsi hän:--Eivät +sinulle mitään mahda ... vielä kaikki vihat voitat, voitat varmaan...-- +ja vasta sitten pääsi hän Panun katseen lumoista, jota ei voinut kestää +enemmän kuin eläin ihmisen silmää. + +Levätä olisi tahtonut Ilpo uuvuttavan hiihdon jälkeen, mutta kauan ei +antanut Panu nukkua, kun ajoi jo ylös ja lähti taipaleelle, vaikkei +vielä aamuruskokaan kuumottanut. Kohta haihtui Ilpo isännästään +pimeässä ja sai yksin hiihtää haroa Kontojärveä kohti, jonne hänellä ei +ollut mitään asiata, olihan vain lähtenyt, kun tiesi Panun lähtevän. + +Mutta Panu oli, kirkonkylään hiihdettyään ja piilotettuaan suksensa +harjun alle näreikköön lumen sisään, lähtenyt vakoilemaan, mitä siellä +tapahtui. + +Vaikka markkinaväki vielä oli yötiloillaan, näki hän, että niitä oli +isot laumat jo aattona tullut. Rekiä, pulkkia, ahkioita ja suksia oli +sekä talojen pihoilla että nuotioiden ympärillä ja joka haaralta kilisi +hevosien kelloja ja porojen tiukuja. Panu tarkasteli rekiä ja pulkkia, +jotka olivat nahkoja kukkuranaan. Rekien ja pulkkien muodoista osasi +hän heti päättää, miltä ilmoilta ne olivat tulleet. Suven ja lännen +ilmoilta oli jo suuri joukko, josta ennen tavallisesti oli ollut vain +nimeksi, mutta Pohjanmaalta, Vienasta ja etenkin Lapista oli suurin +osa. Ei ollut vilja metsistä kadonnut, muita oli vain maailmoita +kierrellyt. + +Eräästä metsiköstä tuikki sammuvan nuotion tuli ja lähemmä hiipien näki +Panu sen valossa muutamia miehiä peskit korvilla lumessa. Hän tarkasti +pulkkia ja peräytyi äkkiä takaisin. Samassa karkasi koira haukkuen +häntä kohti ja seurasi häntä pitkän matkaa jäälle. + +--Siit, Panu! kuuli hän huudettavan ja tunsi reitalaisen äänen, +niinkuin oli jo tuntenut koiran, jolle hänen häpeäkseen oli hänen +nimensä annettu, ja joka heti oli isäntänsä vihamiehen vainunnut. + +Päästäkseen Panun käsistä kulki Panu voudin nientä kohden, jossa oli +hänen entinen taikasaunansa, missä ennen avun tarvitsevia otti vastaan. +Mutta ei tuntenut hän paikkoja entisiksi. Kaskeksi oli hakattu entinen +haltijain pyhättö, ei ollut yhtä puuta jätetty, ja hävitetty oli sauna. +Kiuasta vain kohosi vähän lumen sisästä, ja kun Panu jalallaan kopeloi +sen ympärystää, nousi lumesta palanen hiiltynyttä seinähirttä. + +Tiesi Panu kysymättä, kenen työtä oli tämä. Mutta ei olisi entisen +voudin eläessä noin tehty. Papin ystävä oli uusi vouti. + +Hän hiipi voudin talon lauta-aidan taustaa ja tuli portille, jota +entisen voudin aikana äkäiset kahlekoirat vartioivat. Nyt ei ollut +koiria eikä vartijoita, piha oli tyhjä, ja hiljaisessa talossa +nukuttiin. Enempää ei Panu nähnyt, mutta jo siitä, minkä oli nähnyt, +päätti, ettei olisi ystäväksi uudesta voudista eikä olisi asiata sen +miehen puheille pyrkiä. + +Hän lähti pappilaan päin. Siellä jo valvottiin, mutta pihalla ei +näyttänyt olevan ketään. Hän teki kierroksen huoneiden ympäri ja läheni +metsän puolelta tuvan seinämää. Painaen kasvonsa ikkunaan näki hän +papin pöydän päässä, ja lattialla seisoi parvi poikia, joille hän +puhui. Niitä valmistettiin kasteeseen, se oli sama toimitus, jonka +Jouko oli nähnyt vakoilemassa ollessaan ja josta hän oli isälleen +kertonut. Poikain takana uunin pankon edessä seisoi joku selin ikkunaan +ja sytytti pärettä liedestä; kun hän oli saanut tulen päreeseen ja +kääntyi panemaan sitä pihtiin pankon nurkassa, tunsi Panu poikansa. +Kasvojen ilmeestä ja silmäin kiillosta näki Panu heti hänet +mielipuoleksi. Hän supatteli jotakin ja naurahteli; ja kun pappi +mainitsi Jeesuksen nimen, kumarsi hän niinkuin pojatkin. Mutta +yht'äkkiä sattuivat hänen silmänsä ikkunaan, josta Panun silmä väijyi +tupaan. Hän kävi levottomaksi, pälyi ympärilleen, mutta tempasi sitten +palavan päreen ja syöksi ovelle ja siitä ulos huutaen: + +--Pois pahahenki! Pois karvaturpa! Pois pahasilmä! + +Panu on hypännyt pois ikkunasta ja näkee aidan taa kyyristyneenä Joukon +juoksevan tuvan ympäri. Pappi tulee häntä kieltämään, ja Jouko selittää +nähneensä pahan silmän, joka ikkunasta katseli. Mutta Panu hiipi pois +kuin kettu, joka on tavattu pihanurkkia nuuskimasta. + +Markkinaväki alkaa heräillä unestaan. Hiukan jo ruskottaa eteläinen +taivaanranta, mutta vielä on pitkältä päivään. + +--Lapin koirat minua terhentää ... oma poikani pahanahenkenä perästä +ajaa! + +Masennuksissaan seisoi Panu siinä, mihin oli suksensa kätkenyt ja +mietti jo lähteäksensä. Jouko hänet näkisi ja tuntisi ja väelle +osoitteleisi. + +Silloin hän näki tulien kirkosta tuikkavan. Hän hiipi sinne ja huomasi, +että kirkon seinissä oli luukkujen sijasta lasit, ja Reita kulki +lasilta lasille toisen miehen kanssa kynttilöitä sytytellen. Kirkon +oven edessä ja sen ympärillä seisoi jo mustanaan markkinakansaa. + +Panu pistihe joukkoon ja kätkeytyi toisten suojaan kuulostaakseen +heidän puhettaan. Ne puhuivat uusista kirkon ikkunoista, jotka oli +viime kesänä tehty. Nyt oli siellä hyvä olla, kun ei tuullut eikä +satanut sisään ja sai tuolla lailla sytyttää kynttilät, että voi alkaa +aamumessun jo pimeän aikaan. Juhlallista ja komeaa oli miehistä, kun +tulet kirkossa paloivat--ja kuninkaan itsensä lahja kuului olevan. Oli +panettanut uudet lasit omaan kirkkoonsa ja nämä tänne lähettänyt uuden +voudin mukana. + +Eri miestä näkyi tämä uusi vouti olevan, eri miestä kuin entinen. +Saivat siltä rauhan naiset, ja ystävä oli ja sovussa eli papin kanssa. + +--Ei tästä saa Korpivaaran Panu puolusmiestä. Kohta tultuaan kuulutti, +että jokainen, joka tahtoo, saa kiinni ottaa velhon, koska on poikansa +hulluksi noitunut ja vaimonsa tappanut ja pappia koettanut elävältä +polttaa, ja sata riksiä saa siitä palkintoa se, joka ottaa kiinni. +Mutta kukapa häntä kiinni ottamaan, velhoa, mene tiedä, mitkä vihat +viskaisi? + +--Sen vihoista! Ei mitään taida, kun ei pelkää! kuuli Panu toisen äänen +joukosta sanovan. + +--Täällä kun sattuisi kiinni saamaan, kirkon luona, ei mitään mahtaisi, +mutta ei ole hyvä kotiinsa mennä. + +--Papin kanssa kun menee, niin minkäpä tehnee? + +--Vaikka synkässä metsässä vastaani tulkoon! + +--Kerran se kelmi kiinni pannaan! + +Ne olivat nuorten miesten ääniä... + +Silloin kalahti kello kirkon tornissa julistaen ikäänkuin vahvistuksen +uhkauksiin. Ovet avattiin, ja väkeä tunki sisään niin paljon kuin sinne +mahtui. Toiset jäivät ulos papin ja voudin tuloa odottamaan. Panu oli +asettunut väkijoukon taa rappujen viereen, kirkon ovesta tulevan valon +varjoon. Siinä ei kukaan häntä huomannut, mutta hän näki voudin ajavan +rappujen eteen, nousevan reestä ja menevän kirkkoon. Pienenläntä, +keski-ikäinen mies oli vouti, ei ylpeillen tullut, vaan kehoitti +suopeasti ja siivosti väkeä antamaan tietä. Kohta sen jälkeen soi taas +kirkonkello, ja pappi tuli astuen kirkkoon. Äskeiset pojat ja parvi +miehiä ja naisia seurasivat häntä. Naisten joukosta tunsi Panu +joitakuita oman heimonsa naisia ja Ilpottaren. Ne tunkivat kaikki papin +kanssa kirkkoon ja pääsivät sinne hänen jäljessään. + +Joukokin ilmaantui kirkon rappujen eteen. Ei ollut hänellä enää entisiä +vaatteitaan, Karjalan kuosiin tehtyjä, vaan kontolainen oli karvalakki +ja turkin reuhka. + +--Jouko hoi! huusi joku poikajoukosta. Mutta Jouko ei ollut +kuulevinaan.--Etkö sinä kuule, Jouko? huudettiin taas. + +--En ole Jouko! kivahti hän. + +--Mikäs sinä olet? + +--Henrikiksi olen kastettu! + +--Etkä ole kastettu, pakanahan sinä olet! + +--Ristitty olen nimeen Isän ja Pojan ja Pyhänhengen ammen! + +--Isäsikö kastoi? + +--Pappipahan! En pelkää, älä luulekaan, Panu on pahanniminen, +kierosilmä karjalainen ... hui, hai, minä hyppäsin ... risti, raamattu +ja aapinen ... isä meidän, joka olet taivaassa ... Ristin-Kiesus +Maarian poika, en pelkää pahoja enkä piruja ... sinun pitää rikki +polkeman käärmeen pää. + +--Sinullahan on käärme sisässäsi? + +--Älä valehtele ... kirja on rinnallani, niin ei mitään mahda ... älkää +tekään pelätkö ... sanokaa kolme kertaa: uskon, uskon, ja uskon! Se +sana auttaa, kun kumarrat. + +--Isäsi tulee ottamaan! + +--Älä peloittele! Se kirosi umpilukkoon, mutta pappi aukaisi. + +--Olkaa hiljaa! kielsi joku. + +--Nyt ne veisaa! + +Kaikki yhtyivät virteen, joka oli aloitettu kirkossa. + +Panu oli kuullut ja nähnyt tarpeekseen ja vetäytyi pois kirkon seinän +suojaan, hiipi siitä suksiensa piilopaikkaan ja iski ne jalkoihinsa +kotiinsa lähteäkseen. Ei tahtonut hän päivän valkenemista odottaa, ei +ollut hänellä täällä kauppoja tehtävänä, palkinto oli hänen päästään +julistettu. + +Hänen tiensä kulki kirkon peräitse ja hän pysähtyi hetkeksi vielä +kuulostamaan. Virren veisuu oli lakannut, ja pappi saarnasi. + +--Velhot ja tietäjät! ... kuuli hän Martti-papin saarnaavan... +Kukistakaamme, kiinni ottakaamme!--enempää ei Panu pysähtynyt +kuulemaan. + +Ei ollut vielä aamu valjennut, kun Panu liukui pois Kontolan +kirkonkylästä, jossa hänen esi-isänsä ennen vanhaan olivat isäntinä +hallinneet ja jossa hän itse oli ylinnä miehenä markkinoilla liikkunut, +mutta jossa hän ei nyt uskaltanut päivän koittoa odottaa, peläten +satapäisen markkinaväen käyvän kimppuunsa, niinkuin koiralauma käy +ketun kimppuun. + +Mutta vielä on saloja ketun juosta, ja vielä on sudella luolansa! Ja +kavahtakoot kanojaan! + +Julmat tuumat mielessä myllersi, mutta ei ollut itselläkään vielä +selvillä mitkä. + +Ei ollut kotiin tulo Korpijärven tietäjän entisensä lainen. Ei ollut +soihtuja hulmuamassa, ei katettu pitopöytä odottamassa, eivät lämpimät +kädet turkkia riisumassa. Orjatyttö löylyn löi, ja yksin söi Panu +kuivanutta kalaa ja jäähtynyttä huttua. + +Mutta kun kylän miehet aamulla kuulivat, että Panu oli palannut +markkinoilta, tulivat he tietämään, mitä oli tehnyt nälänhädän +häätämiseksi. Oliko eloja ostanut etelän pohatoilta? Saataisiinko pian +lähteä noutamaan? + +Ei ollut mitään tehnyt, ei ollut ostanut; ei ollut, millä osti, ei, +millä vaihtoi. Silloin kiivastuivat kiusautuneet miehet ja alkoivat +Panua sadatella: + +--Sinun tähtesi tässä nälkää näemme ... sinä vihoitit omat jumalat ja +vieraat ... kaiken karjankin uhrielukoiksi omistit ja kaiken maailman +syötäväksi tapatit. Eikä sinulla nyt sitä tointa, että eloa ostanut +olisit! + +--Itse ostakaa! On minulla oma tarpeeni! + +--Ja millä ostamme? Kato on kaikesta, kato riistasta, kato kalasta! + +--On Panulla rahaa, vaikka ei anna! + +--Ottakaa, mitä on! + +Miehet uskoivat, ettei ollut, sillä ei Panu tavaraansa piilottanut. +Mutta kun aina olivat tottuneet siihen, että Panun täytyi auttaa, +virkkoivat: + +--Kun ei kyenne Panu apua antamaan, niin haemme muualta, miehet. +Kontolan kirkolla on, ja sieltä annetaan. + +--Sieltä ovat jo akkanne ottamassa, vastasi Panu pilkallisesti. + +--Sinne menemme miehetkin! + +He olivat jo ovella, kun Panu huusi heidät takaisin. + +--Rahaa saanette! Vielä riittänee haltijain aarre tämän talven varalle. +Teille kelvottomille haltijain uhrimaljan tyhjennän. + +Hän otti tuvan nurkasta kaapista haltijan hopeaisen uhrimaljan, joka +oli täynnä hopearahoja, ja tyhjensi sen pöydälle: + +--Ottakaa siitä, kun iljennette! + +Miehet katselivat epäillen toisiaan. + +--Mutta jos haltija suuttuu? kysyi eräs. + +--En minä ota syytä niskaani! epäröi toinen. + +--Mutta minä otan! sanoi Panu. + +--Sinä kun ottanet... Ja miehet täyttivät taskunsa. + +Ylenkatseen ilme silmissä katseli Panu heidän jälkeensä. Mutta kun hän +näki tyhjän maljan kumollaan pöydällä, vavahti hänen rinnassaan. + +Hän puolustelihe sillä, että täytyihän hänen, täytyi haltijankin +vuoksi, muuten olisivat menneet. + +Mutta vielä hän haltijan aarteen kaksinkertaisena takaisin kiskoo. Ja +olihan sitä ennenkin lainattu, esi-isäin aikana. Kasken hän ensi +keväänä polttaa ja sillä maksaa, jos ei muuten voi. Siihen mennessä hän +tinaa ja vaskea hopeana ja kultana haltijan eteen vuolee. Ei se sitä +huomaa. + +Mutta jos se sen huomaa, jos saa tietää, että typö tyhjä on maljansa? + +Silloin saa Karjalan kansa väistyä Korpivaaran vaiheilta niinkuin oli +saanut väistyä Kontojärveltäkin, kohta kun haltijan aarre sieltä +hävitettiin--niin ennusti vanha tarina. + +Mutta olihan toinenkin ennustus, joka tiesi, että kun heimo suureen +hätään joutuu eikä muu auta, niin uhratkoon tietäjä viimeisen +uhrihärän, niin eivät mitkään vihat vaikuta. Ja vielä oli se viimeinen +musta, suuri härkä uhraamatta. + +Ja ehkä koittaisivat vielä ajatkin paremmat... + + + + +XXXIX. + + +Jumalanpalveluksen päätyttyä sunnuntaina ennen juhannusta istui joukko +Kontojärven pitäjän reippaimpia nuoria miehiä pappilan vanhassa tuvassa +katetun ateriapöydän ympärillä. Kaikki olivat aseilla ja +matkatamineilla varustetut. Viinet ja jouset riippuivat olalla, +vyöhystässä kirveet ja puukot, nurkassa oli pystypino keihäitä ja +keskellä lattiaa rykelmä eväillä täytettyjä kontteja. Pöydän päässä +istui Martinus Olai, hänkin matkavaatteissa ja aseissa. Vastapäätä +häntä toisessa päässä pöytää istui Kari. + +--Syökää, miehet! kehoitti pappi miehiään. Pitkä on matka ja hankala +taival. Ei ole levosta eikä ruokailuista matkalla. + +Mutta jo olivat miehet osansa ottaneet. Kun pappi oli ruokaluvun +lukenut, jota kaikki muut paitsi Kari kädet ristissä kuuntelivat, +nousivat miehet pöydästä. + +--Näin olemme Karin kanssa miettineet, ilmoitti Martinus Olai ruualta +noustua. Jakaudumme kahteen osaan. Toinen joukko sauvoo venheet, kaksi +tai kolme miestä venheessään, Korpikosken niskaan Korpijärven päähän ja +ottavat venheisiin lisä-eväitä. Toinen joukko meistä kulkee Karin +opastamana maitse samaan paikkaan, missä yhdymme ja jatkamme matkaa +venheillä Korpijärven yli Panulan kylään. + +--Teemme niin! + +Nuoret miehet olivat innoissaan lähtemään. Alussa olivat pitäjän vanhat +miehet olleet vastaan retkeä, jota pappi saarnasi. Mutta kun hän +nuorten miesten puoleen kääntyi, sai hän mielet liikkeelle, ja kun +lähtö tuli, tarjoutui heitä mukaan enemmän kuin voitiin ottaa. Kauan +oli siitä, kun oli sotaa käyty, mutta vanhat tarinat elivät ja mieliä +palamaan panivat. + +--Saipahan kerran tämäkin poika sotaan lähteä! huudahti nuorista +miehistä muuan aseitaan tarkastaen.--Tuolla tapparalla...!--ja hän +välähytti kirveensä terää. + +Mutta silloin taas täytyi Martti-papin teroittaa matkansa tarkoitusta +ja mitä varten oli tähän retkeen ryhtynyt. + +Ei hän tahdo väkivaltaa käyttää, jos Panu hyvällä suostuu alistumaan ja +mielisuosiolla pakanallisista menoistaan luopumaan. Ei ole lupa +kenenkään verta vuodattaa, jos eivät ole siihen henkensä puolustukseksi +pakotetut. Mutta epäjumalain kuvat ja heidän haltijainsa puut hän +tahtoo hävittää ja maahan hakata. + +--Sitä varten tämän kirveeni kupeelleni sidon, ja suokoon Jumala, ettei +minun sitä tarvitsisi ketään kanssaihmistäni vastaan kohottaa. Jos ei +vastarintaa tee, saakoon Panukin rauhan, ja olkoon armo hänelläkin. En +tahdo ihmisten kostoa, vaan Jumalan kunniaa ja että hänen tahtonsa +täytettäisiin ja hänen valtakuntansa voima tunnustettaisiin. + +Kari loi pitkän tutkivan silmäyksen pastoriin, aikoi sanoa jotakin, +mutta vaikeni kuitenkin. + +Mutta Reita virkkoi: + +--Vanginnemme velhon ja murhamiehen. + +--Mutta emme tutkimatta tuomitse! vastasi pappi. Se on voudinkin käsky! + +Hän määräsi miehet viemään tavarat venheisiin ja poistui itse +sill'aikaa heittämään viimeiset hyvästit vaimolleen. + +Itkettynein silmin, mutta kuitenkin tyynen näköisenä kävi Anna-rouva +hänen kaulaansa: + +--Lupaa minulle, ettet kosta pahaa pahalla ... ole hänelle jalo ja +lempeä, vaikka hän onkin sinulle pahaa aikonut. Lupaatko? + +--Olisit kuullut, mitä äsken miehille puhuin ... aivan niinkuin sinun +suustasi. + +--Sitten olen rauhallinen. Enkä tiedä, miksi niin on, mutta nyt ei +minua enää peloita jäädä yksin niinkuin ennen, sitten kun Jumala kuuli +rukoukseni. Minä täällä istun ja odotan ja kudon ja ompelen. Tules +tänne! + +Ja hän vei miehensä piirongin luo, avasi laatikon ja näytti hänelle +kapalokääröjä, jotka oli pinonnut laatikon nurkkaan; toisessa nurkassa +oli lapsen vaatteita: myssyjä, sukkia ja paitoja. + +--Minun on nyt niin vaikea lähteä ja jättää sinut. + +--Mene nyt vain, ja Herra olkoon kanssasi. + +--Jos sinulle jotakin tapahtuu? + +--Ei minulle mitään ... minullakin on nyt suojelijani niinkuin sinulla. + +Ja erotessa antoi Anna-rouva miehelleen valkoisen, kuvilla +kirjailemansa liinan, jonka hän saisi ensimmäiselle pystyttämälleen +Jumalan alttarikivelle levittää. + +Miehet odottivat pihalla kontit selässä, valmiina lähtemään. Veräjän +suussa istui Kari äänetönnä, synkkänä ja alakuloisena niinkuin ainakin. +Kun hän näki papin tulevan ulos, vihelsi hän koiraansa, joka hänellä +aina oli mukanaan, heitti keihäänsä olalleen ja lähti liikkeelle. +Kuultuaan papin aikomasta retkestä Panua vastaan oli hän itse tullut +tarjoutumaan oppaaksi, ja hänen neuvostaan oli retki päätetty juuri nyt +tehtäväksi, jolloin Panulassa toimitettiin tavanmukaiset kevätuhrit. + +Hankala ja vaivalloinen oli kesäinen tie läpi soiden ja korpien ja yli +jyrkkien vaarojen. Kuljettuaan yön ja päivän saapuivat miehet toisena +iltana Kirovaaran juurelle ja yöpyivät siihen. Vaikka nousu vaaralle +oli vaivalloinen, eivät malttaneet olla sen laelle kiipeämättä, sillä +siitä tiettiin näkyvän Kontojärven kirkon ja toisaalta Uhrivaaran. +Siinähän oli Panu kirkon kironnut, ja siinä se muka oli kumolleen hänen +eteensä keikahtanut. + +--Hän meidät kirosi, me hänet siunaamme!--ja saman kiven päältä, josta +Panu oli länteen kironnut, luki pappi rukouksen itään, mistä pyhän +Uhrivuoren laki kesäisen aamun paisteessa häämöitti, luki Isämeidän +rukouksen ja Herran siunauksen, ja hänen miehensä seisoivat avopäin +ympärillä. + +Mutta miesten silmät seurailivat järvien ranteita ja jokien varsia ja +vaarojen rinteitä, ja kun pappi oli lopettanut ja lähdettiin +liikkeelle, virkkoi heistä muuan: + +--Jo on niittyjä, jo on kaskimaita! + +--Ne ovat meidän! Ja minä en palaja ennenkuin olen kasken kaatanut. +Siemenet on kukkarossa ... tällä retkellä hakkaan, poltan, vierrän ja +kylvän, nuo rinteet kasvavat, vaikka puhtaaseen, ruopimattomaan soraan +ripauttakoon. + +Sama tuntui olevan muidenkin mieli, ja matkan kuluessa sai Olai heidän +puheistaan selville sen, mitä eivät lähtiessään olleet ilmaisseet, että +useimpain määränä olikin matkalle lähtiessä ollut kaskimaiden +anastaminen ja kaskien kaataminen, ja he olivat siihen luvankin uudelta +voudilta hankkineet. + +--Se kuuluu olevan kuninkaastakin mieleen, että metsiin halmeita +tehdään, vaikka se entinen vouti petti Savon miehiä ja petti +kuningasta, kun karjalaisten puolta piti. Mutta nyt kuuluu Panulan +velhokin suuren suunnattoman kasken kaataneen, mutta ei ole saanut +palamaan. + +--Mikä siinä oli, kun ei palamaan saanut? + +--Heti hakattua joutui kiroihin kaski. Outo mies oli käen kasken päältä +ampunut, juuri kun onnea kukkui. + +--On siinä pitänyt olla tarkka silmä ja varma käsi, kun ammupas nuoli +käen sydämestä läpi korpikuusen latvaan! + +--Liekö ollut oikea mies ... metsänhaltija lie ollut, joka salojensa +kaadantaa kadehtien ampui onnen linnun. + +Kari oli hiljentänyt kävelyään miesten tarinoidessa, mutta kun puheet +muihin asioihin kääntyivät, kiinnitti hän taas kulkuaan, pysyen aina +jonkin matkaa edellä opastettavistaan. + +Kolmannen päivän iltana saapui matkue Panukosken niskaan. Yövyttiin +siihen ja odotettiin seuraava päivä puolille päivin venhemiesten tuloa. +Siitä astuttiin venheisiin, soudettiin se päivä pitkää Korpijärveä ja +laskettiin illalla maihin Reitalan ahon alle. Saarien lomitse hiljaa +soudellen oli päästy kenenkään huomaamatta aivan vastapäätä Uhrivuorta. +Venheet vedettiin maihin, kätkettiin rantametsän suojaan ja yö +vietettiin niiden alla. + +Mutta Kari oli lähtenyt yöksi tiedustelemaan ja vakoilemaan. +Saavuttuaan kertoi hän, että oli tultu parahiksi uhripäivän aattona ja +että huomenna olisi ensimmäinen suuri uhripäivä. Uhrikansaa oli kyllä +saapunut, mutta tavallista vähemmän. Ei ollut tänä vuonna mitä uhrata, +sillä tapettu oli talvella ruuaksi kaikki elukat. + +Karin mielestä olisi nyt heti kohta, kun kylässä vielä nukuttiin, +soudettava uhrivaaran alle, noustava maihin ja hiivittävä vaaran +laelle. Siellä oli Panu vangittava. Vastarinnasta ei olisi isoa pelkoa, +sillä aseettomina menivät miehet uhripaikalle. Siltä varalta, etteivät +Panua hyvällä jättäisi, vaan lähtisivät kylästä aseitaan noutamaan, +tuli miehistä toisten olla vuoren ja kylän välisellä kannaksella +estämässä heitä sitä kautta talojen ja aseittensa turviin pääsemästä. +Sitä varten, että sittenkin pääsisivät läpi murtautumaan, oli yhden tai +parin miehen piilouduttava Panulaan ja pistettävä kostoksi talo tuleen, +jos merkin saisivat. + +--Reita on luvannut taloon piiloutua, lopetti Kari. + +--Reita! huudahti pastori moittien ja kummastellen. + +--Olisihan se meidätkin polttanut,--puolustelihe Reita. + +--Ei se ole kristillistä, eikä murhapoltto sovi niille, jotka tulevat +evankeliumia tuoden.--Ja kääntyen Karin puoleen sanoi hän:-- +Uhrivuorelle menemme ja siellä hänet vangitsemme, mutta emme väijyen +hänen kimppuunsa käy. Suoraan astumme esiin ja pahantekijän ja velhon +tilille teoistaan vaadimme. + +--Tee niinkuin tahdot ... sinun on karhusi kierroksessa, ja vasta kun +siitä ulos murtautuu, on muilla aika ajoon lähteä omalla laillaan,-- +vastasi Kari. + +Piilopaikkaan Reitalan aholle näkyi selvään kaikki, mitä Panulan +pihassa toisella puolen saunaa tapahtui. Näkyi, kuinka uhrikansa sinne +vähitellen kokoontui, kuului laulua ja soittoa, ja jono lähti +liikkeelle vuorta kohti ja sinne sen rinnettä kiipesi. Silloin +työnnettiin venheet vesille ja soudettiin nopeasti Panulan rantaan. + +Panulan piha oli täynnä naisia ja lapsia, jotka uteliaina ja ihmeissään +katselivat outoja tulijoita. + +Tultuaan miestensä kanssa keskelle pihamaata virkkoi Martti-pappi: + +--Herran Jeesuksen rakkautta ja Isän Jumalan rauhaa toivotan teille +kaikille! + +--Rauha sinulle itsellesi! vastattiin naisten joukosta. + +--Miksi olette täällä ettekä tuolla uhrivuorella? kysyi hän. + +--Eivät saa naiset tänä vuonna uhrivuorelle nousta,--vastasi Ilpotar. +Niin on määrännyt mainio tietäjä ... arpako lienee sen sanonut, vai +itsekö lienee keksinyt? Meistä saasta tarttuisi, ja meistä haltijan +vihat viskautuisi. Se on meille rangaistukseksi, kun kävimme sinua +Kontojärvellä kuulemassa. Uhriamme tarjosimme, mutta eivät kelvanneet +akkain uhrit. Eivät miestenkään uhrit muut kuin hänen omansa. Mustan +vanhan härkänsä haltijalleen vei. + +--Seuratkaa minua, vaimot ja lapset, niin pääsette uhrista osallisiksi. +Jeesuksen Kristuksen uhripöydälle ovat kaikki yhtä tervetulleet, miehet +niinkuin naisetkin. + +Hän aloitti virren. Reita oli löytänyt pihalta vanhan kanteleen ja +alkoi sillä säestää. Kaikki papin miehet yhtyivät virteen, tapailivat +sitä naisetkin, ja kohta oli koko jono liikkeellä uhrivuorelle. + +--Ei mennä! epäröivät naisista muutamat uhriveräjällä ja alkoivat +kääntyä takaisin. + +--Nyt mennään! huusi Ilpotar ja astui ravakasti edelle. + + + + +XL. + + +Musta uhrihärkä seisoo nuoriin sidottuna ja pää jalkain väliin +vedettynä, niska kyömyssä, silmät jurosti palaen ja sieraimet tuon +tuostakin päristäen kahtaalle hajautuvan patsaan tuimaa sisua--vanha +härkä, monen uhrimullikan kantaisä, jota on kauan säästetty, mutta joka +nyt oli päätetty uhrata kaikkien tuhojen torjumiseksi. + +Panu seisoo valmiina iskeäkseen kirveen härän otsaan, ympärillä +seisovat miehet kehässä, kaikkien huomio on kiinnittynyt toimitukseen, +kirves jo välähtää noustakseen, kun törmän alta, puiden lomitse astuu +esiin Kontolan pappi ja hänen jäljessään muut aseelliset miehet +synkkänä jonona. + +Panun kirves laskeutuu hitaasti alas, toinen käsi tapaa härkää sarvien +välistä ja jää siihen. Hämmästyen ja odottamatonta ilmestystä oudostuen +hän ei saa sanaa suustaan, seisoo lyhyen hetken kuin kivettyneenä, +jolloin pappi käy lähemmä ja laskee kätensä härän lanteelle. + +--Mitä tahdot? kysyy Panu silloin tuimasti, vaikka hänen äänensä vähän +vavahtaa. + +--Tietänet kysymättäsikin, mitä tahdon, vastaa pappi rauhallisesti ja +varmasti. Kiellän sinua uhriasi toimittamasta ja tulen vaatimaan sinua +tililie teoistasi. + +--Uhrini toimitan enkä ole sinulle velkapää tekemään tiliä teoistani. +Irroita kätesi haltijan pyhitetystä uhrista! + +Panu heilauttaa kirvestään. + +--Laske maahan kirveesi! käski Martinus Olai. + +--Pois täältä ensin! Pois kutsumaton pyhältä vuorelta!--Pois kätesi +siitä haltijan uhria saastuttamasta! + +Panu teki liikkeen sysätäkseen papin härän äärestä. Mutta kun Olai +tyynesti ja hätäilemättä ja varmasti vihollistaan silmäten irroitti +kirveen huotrastaan ja antoi sen riippua kädessään kupeellaan, peräytyi +Panu. Papin miehet olivat astuneet esiin ja asettuneet puolikehäksi +hänen ympärilleen; Panun miehet olivat sitä mukaa vetäytyneet hänen +puoleensa ja seisoivat hänen takanaan. Heitä oli monta vertaa enemmän, +mutta he olivat aseettomia. + +--Kuule minua, Panu, en tahdo mitään pahaa sinulle enkä miehillesi! + +--Mitäs sitten tahdot? + +Pappi osoitti kirveensä hamaralla epäjumalan kuvaa ja pyhää puuta ja +virkkoi: + +--Tahdon syöstä maahan tuon saastaisen kuvan, jonka olet tuohon +pystyttänyt ... tahdon kaataa kumoon tuon puun ja tuon tulen sammuttaa. +Sinut itsesi kutsun kuninkaan käskynhaltijan nimessä vastaamaan +murhasta, murhan yrityksestä ja velhoudesta. Ettei viatonta verta +vuotaisi, kehoitan sinua olemaan vastarintaan rupeamatta, joka ei sinua +mitään hyödyttäisi, sillä sinä näet, että miehesi ovat aseettomat. + +Nyt vasta huomasi Panu, että hän oli yksin aseellinen ja että kaikki +hänen miehensä olivat aseita vailla. Mutta hänen verivihollisensa oli +hänen kätensä saavutettavissa, olisi siinä vain lyhyen hetken niinkuin +kokko, joka tuokioksi pysähtyy yhteen kohti ilmaan ennenkuin +saaliiseensa sieltä iskee--ja hänen kirveensä tavoitti papin päätä +kohti. Mutta lumottu oli ase ja lumottu käsi, joka sitä heilautti ... +varren lyhenti vieras velho, oman kirveensä varren pitensi eikä terä +ylettynytkään uppoamaan silmien väliin otsaan niinkuin oli tähdätty, +vaan terä terään sattui, tulta iski ... ja ennenkuin Panu ehti +uudelleen, hujahti papin kirves ja katkaisi nuoran, jolla härkä oli +sidottu. + +Härkä ryntäsi eteenpäin, heitti kumoon Panun, hajoitti miesryhmän hänen +takanaan ja karkasi metsään. + +--Sitokaa hänet! huusi pappi. + +Ja ennenkuin Panu ehti tointua härän sarvista saamastaan iskusta, +olivat Kari ja Reita ja pari muuta miestä hänen kimpussaan ja väänsivät +kirveen hänen kourastaan. Pappi karkasi kuvan kimppuun ja syöksi maahan +sen yhdellä ainoalla iskulla, sirotti palavat puut uhripaadelta +ympärilleen, potkaisi sitten hahlapuun kumoon, jolloin vesi isosta +uhrikattilasta kaatui tuleen ja puhalsi poroa ja höyryä sakeana pilvenä +ilmaan. + +Panun miehet eivät tointuneet liikahtamaankaan ennenkuin kaikki oli +tapahtunut ja Panu aseellisten miesten keskessä rautaisten kourien +pideltävänä. + +--Auttakaa, miehet! kiljui hän, koettaen turhaan riuhtaista itseään +irti. Käykää päälle! Tulkaa tänne! + +Ilpo ja muutamat muut tempasivat käteensä, mitä sattuivat saamaan, +kiviä ja keppejä, mutta väistyivät ojona olevien karhukeihästen edestä. + +--Heittäkää kivillä! huusi Panu. + +Pappi oli hypännyt uhripaadelle ja huusi savun seasta kirvestään +välähyttäen. + +--Pysykää aloillanne! Ken kohottaa kätensä, saa nuolen rintaansa. Turha +on teidän aseettomien miesten käydä meitä vastustamaan! + +--Rientäkää kylään ja noutakaa aseenne! käski Panu. Onhan teitä toista +vertaa enemmän miehiä! + +--Sulkekaa tie siellä! komensi Olai. Joka astuu askelenkaan, hänet +hukka perii! + +--Voi teitä kurjia raukkoja! kähisi Panu nähdessään, etteivät +hölmistyneet miehet mihinkään ryhtyneet, ja koetti vielä kerran +ponnistautua irti. + +--Älkää päästäkö häntä! + +--Kyllä pysyy! vastasi Kari ilahtuen.--Nyt pysyt! + +Silloin astui pappi alas uhrikiveltä, heitti pois kirveensä ja meni +miehiä kohti, jotka olivat vetäytyneet loitommalle pyhän koivun alle ja +sen taa. + +--Tulkaa lähemmä! sanoi hän lempeästi.--Ja naisille, jotka olivat +puiden välistä tapausten menoa seuranneet, huusi hän:--Käykää tänne, +vaimot, tahdon puhua teillekin! + +--Pois naiset pyhästä uhritarhasta! huusi Panu. + +--Nyt olen minä täällä käskemässä ... älkää pelätkö! + +--Mennään, kun saadaan! virkkoi Ilpotar ja astui häpeämättä uhrikentän +yli. Muut naiset hiipivät puiden taitse miestensä taa. + +Silloin astui miesjoukosta esiin Jorma: + +--Mitä meiltä tahdot? kysyi hän. Miksi meitä vastaan vihamiehenä +karkaat ja uhrivuorta häpäiset? + +--En teiltä mitään tahdo ... enkä _teidän_ vihamiehenänne tule. Tuon +noidan ja murhamiehen vihamies olen, mutta teidän olen ystävä ja teille +rauhan sanoman julistan. Hän teitä villitsee ja oikean Jumalan luo +tulemasta estää. Hän on teille puujumalan pystyttänyt ja sille +uhraamaan pakottanut. Nyt on se kummitus kukistettu ja hänen +uhritulensa sammutettu. Teidän tähtenne olen sen tehnyt, ettette +helvettiin joutuisi ja siellä palaisi. Sillä se on perkeleen kuva ja +helvetin tuli. Ei teidän häntä pelätä tarvitse, ei hän teille enää +mitään voi. Eivätkä haltijatkaan, joita palvelleet olette, mitään +mahda, kun heti kohta heidät kirootte ja Jeesuksen Kristuksen armoon +turvaatte. + +--Emme hyviä haltijoitamme kiroo, vastasi Jorma. + +--Uusi Jumala omistakaa!--sanoi Olai,--yksi ja ainoa, josta teille jo +paljon puhunut olen ja josta tahdon teille kohta enemmän kertoa ... +suuri on hän ja laupias ja kaikkivaltias, joka teille ajallisen ja +iankaikkisen onnen on antava. Tulkaa tänne lähemmä! + +Ja vasten tahtoaan, tietämättä miksi, totellen ainoastaan hänen +silmäinsä luontia ja äänensä houkuttelua, astuivat miehet muutamia +askelia lähemmä, piiriään pienentäen. + +--Älkää kuulko häntä! huusi silloin Panu papin miesten keskestä. Älkää +jättäkö isäinne jumalia! Älkää salliko hänen häväistä haltijoita, joita +palvelleet olemme. Tuho teille, jos sen teette! Kiesusta se teille +tarjoo kuin saksa parempia tavaroitaan. Ei tule Kiesuksesta mitään +hyvää. Ei muuta kuin rasituksia ja raskaita veroja! + +--Itse sinä kansaa uhrilla rasitat! vastasi Jorma. + +Mutta Panu huusi: + +--Parastanne olen aina tarkoittanut, teille metsän otukset eteenne +ajanut, teille kaupat käynyt, teitä tiedoillani, taidoillani auttanut! +Hyväntekijänne olen! + +--Sortajamme olet ollut, nylkijämme, pettäjämme! virkkoi Kari hänen +takanaan. + +Panu nyhtäisihe eteenpäin ja tempasi pitelijänsä mukanaan puun alle. +Hän seisoi nyt miestensä edessä, papin ja heidän väliin asettuen, +ikäänkuin estääkseen heitä hänen haltuunsa joutumasta. + +--Kaikki omani saatte! huusi hän... Varokaa itseänne! Se loihtii ja +lumoo teidätkin ... naiset jo lumosi ja vielä miesten mieletkin +kääntää. Vieras se on teille, velho ja viettelijä, minä olen kanssanne +samaa sukua ja heimoa ... pois hänet ajakaa ja minut vapauttakaa! Jos +minut hänen käsiinsä jättänette, kaikkien haltijain vihat teitä kohtaan +kääntyköön! + +--Itse olet haltijoita vihoittanut ja Tapion kiukkuun kansaa kohti +yllyttänyt! vastataan hänelle. + +--Aina olen metsän väkeä teille lepytellyt! + +--Entäs kun aarteensa tyhjensit? + +--Heimon hyväksi sen tyhjensin! + +--Itse olet enimmän osan pitänyt! + +--Kaikki saa Tapio omansa takaisin! + +--Entä kun hänen ilveksensä ammuit pyhältä vuorelta? + +--En ole hänen ilveksiään ampunut! + +--Kari tietää, hän puhukoon. + +--Niin on kuin Jorma sanoo! + +Kari kertoi, miten he Jorman kanssa olivat ilvestä ajaneet ja sen Panun +ampumana pyhältä vuorelta tavanneet. + +--Semmoinen olet! lopetti hän. + +--Tiesin, mitä tein,--vastasi Panu päätään nostaen. Haltijalta luvan +hankin, haltijain tahdon tiesin. Minä kaikki tiedän, te ette mitänä. +Ette omaa tuhoanne pelätä tiedä. + +--Älä kehu tiedoillasi, vastasi pappi, astuen hänen eteensä. Et mitänä +tiedä, vaikka kehut. Tiesitkö voudin koskeen suistuvan, kun sen suden +suuhun Annikin syöksit?... Tiesitkö, kenen kirosit, kun kirkon +kirosit?... Et omaa vaimoasi kristityksi tiennyt ... et tiennyt, ketä +omasta pojastasi kasvatit, kun olit tietäjäksi kasvattavinasi... Et +tiedä vieläkään, kuka väärään viisautesi ohjasi. Tietäjä luulet +olevasi, mutta on sinua parempi tietäjä, joka on hankkeesi häpeään +saattanut. + +Panu luuli, että pappi itsestään puhui ja saman luulon luki hän omiensa +silmistä. Hänen katseensa arkiutui, hän räpytti luomiaan ja hänen +jäsentensä pinnistys laukesi. Hän aikoi sanoa jotakin, mutta tunsi +sanainsa voiman yht'äkkiä laimenneen. Tuon työtä se oli kaikki ... se +se oli kaikki tiennyt ja tahtonut... + +--Petturi olet, valehtelija, itsesi kehuja, et muuta mitänä! jatkoi +pappi. Ja kääntyen hänen miestensä puoleen--Semmoista olette kuin +esivaltaa totelleet, sen neuvoja kuin Jumalan tahtoa seuranneet. Jo on +aika, että hylkäätte hänet ja hänen oppinsa! + +Miehet eivät mitään virkkaneet, mutta kysyvin silmin kaikki Panuun +katsoivat. + +--Ei teidän tarvitse hänen kostoaan pelätä, ei hänen silmäinsä kiiltoa +kammoa. Voimaton hän on oikean Jumalan edessä seisoessaan ja hänen +tuomiolle tullessaan.--Ja Panun puoleen kääntyen:--Lopussa ovat +loitsusi, Panu, tehottomat taikasi. Olet rangaistuksesi ansainnut ja +tuomiosi on valmis. Mutta en tahdo sinua Turkuun velhona poltettavaksi +lähettää, jos kadut ja käännyt. Kiroo haltijasi, taikasi ja entinen +menosi niinkuin kerran kirkon kirosit. Kun loihduistasi tämän puusi +alla nyt luopua luvannet, kun sanonet näille, joita pakanuuden +pimeydessä kuljettanut olet, että minua seuraavat, ja kun käskenet +heitä tämän uhripuun maahan hakkaamaan, annan sinulle armon, sillä +armon Jumala on Jeesus Kristus. + +Mutta silloin kohensihe Panu taas ja virkkoi: + +--En armoistasi minä. Enkä haltijoitani kiroo. Vaikkakin minut +tuhonnet, elävät tietoni ja taikani... Haltijana henkeni kuoltuani +kiertää. En käske haltijan puuta kaatamaan. Haltija puunsa asunnokseen +tarvitsee. Sen alla on hyvä ollakseen. Pystyssä puu parempi kuin +pitkällään. + +Silloin tempasi pappi maasta kirveensä ja iski sen pyhän puun kylkeen. +Naiset parahtivat, ja miehet hypähtivät pelästyneinä puun alta. Jorma +huusi: + +--Älä iske pyhää puuta! Ukon tuli sinut polttakoon!--ja hän kohotti +vapisevat kätensä taivasta kohti. + +--Tänne miehiä lisää! huusi pappi, ja kohta lenteli koivun kyljestä +lastuja kahden kolmen kirveen iskuista, sinkoillen Jorman, Panun ja +hänen miestensä silmille. Latva tutisi, runko ja oksat vavahtelivat +niinkuin horkka olisi puuta puistanut, ja kohta kaatui se ensin +parahtaen ja sitten isoa rytinää pitäen pitkäkseen maahan, vetäen +ympärillä olevaa metsää mukanaan. + +--Siinä on nyt haltijasi asunto! + +Jorma naurahti: + +--Ei haltija yhden puun varassa ... monet ovat vuorella puut! Yhden +alta ajoit, toisen alle asetaikse. Jos olisi siinä vielä ollut, olisi +tuli taivaasta sinut polttanut. + +--Vuori palaa! huudettiin silloin loitompaa, jonne naisia oli paennut +puun kaatumista pakoon.. + +Tuntui savua ja palavan pihkan kärskyä ilmassa, kuului ritinää, +räiskettä, alkoi näkyä liekkejä runkojen välistä ja yht'äkkiä kurahti +kulo kuuseen, hypäten siitä salaman nopeudella toiseen ja kolmanteen. + +--Jo tuollakin palaa! Ympäriinsä palaa! Koko vuori palaa! + +Kuivaan kivisammaleseen, kanervaan, katajikkoon ja havupuihin tarttunut +tuli, joka oli syttynyt uhripaadesta metsään heitetyistä kekäleistä, +levisi nopeasti ja ajoi savua uhripaikalle. Huutaen ja parkuen +karkasivat naiset tulta pakoon, miehet riensivät tulta kohti, sekä +papin miehet että Panun miehet, näkivät, että sammuttaminen oli +mahdotonta ja kiiruhtivat kohta kaikki alas vuorelta palamasta +pelastuakseen. + +Pappikin seurasi mukana, täytyen hänenkin rientää ulos savun seasta. + +Häntä sysättiin takaa ja hän oli kaatua kumoon jonkun ohitse karkaavan +edestä. Se oli Panu, joka kahden kesken Karin kanssa jääneenä oli +ryöstäytynyt irti. Samassa karkasi Karikin jäljestä huutaen, että +ottaisivat Panun kiinni. Mutta ei kukaan joutunut tulen tieltä +paetessaan häntä auttamaan, ja Panu oli kadonnut jäljettömiin samoin +kuin Karikin. + +Kun kuloa pakenevat niityn yli juostuaan olivat kokoontuneet vuorta +vastapäätä olevalle kalliolle, jonka alla Panulan talo oli, näkivät he +koko vuoren yhtenä ainoana tulipatsaana, jättiläiskokkona, joka +suitsusi savua ja kipinöitä ja lennätteli hiiltyneitä puitten oksia +kauas sekä niitylle että järveen, johon ne sähisten putoilivat. +Metsälintuja lensi rääkkyen ilmassa, jäniksiä laukkasi laumoittain +niityn poikki, kettuja, ahmoja ja ilveksiä yritteli samaa tietä, mutta +ihmisiä pelästyen heittäytyivät ne järveen ja uivat yli toiselle +rannalle. Ei kukaan uskaltanut eikä ehtinyt ahdistaa metsänhaltijan +elättieläimiä. Mutta mustaa uhrihärkää ei näkynyt tulevaksi. Sen oli +haltija viimeisenä uhrinaan ottanut. + +Yhä suuremmaksi yltyi palo, nieli ensin kuivat havumetsät +kostealehtisiä lehtoja kierrellen, mutta ahmasi viimein nekin, +laskeutui yhä alemma, hyökkäsi yli avopäiden kallioiden yhä kehäänsä +laajentaen ja sen keskustaa, vuoren huippua, yhä sakeampaan savuun +kietoen. + +--On siinä kaski! virkkoi joku papin miehistä. + +--Palaapahan _se_, vaikkei Panun kaski palanut. + +--Se on sinä, kuka sytytti. + +--Panu tulen manasi ... toista polttamaan kirosi, omat alueensa +sytytti. + +--Voi, kun olisi totellut, ei olisi pyhä vuori palanut! ruikutti joku +naisista. + +He olivat lapsineen turvautuneet pappiin ja juosseet hänen mukanaan +Panulan pihan läpi. Nyt seisoivat he kuin säikähtyneet lampaat kallion +alla hänen jalkainsa juuressa. Pitkänä, mahtavana, yliluonnollisena +olentona seisoi hän heidän edessään keihääseensä nojaten, kasvoissa +tuima, tuomitseva ilme. + +Nyt oli koko vuori tulessa alhaalta ylös asti, ja mustana ja paksuna +kuin ukkospilvi seisoi savu taivaalla tyynessä ilmassa. Välistä peittyi +aurinko kokonaan sen taa, niin että musta varjo kattoi maan, välistä +paistoi se savupilvien hienotessa milloin punaisena, milloin keltaisena +kiekkona niiden lomasta. + +Naiset alkoivat itkeä ja valittaa, ja silmiään peittäen nyykähtivät +heistä jo toiset maahan, polvilleen langeten. + +Miehiä seisoi ryhmä vähän loitompana, ja he näkyivät jotakin neuvoa +pitävän. Sitten vetäytyivät hekin lähemmä, ja Ilpo astui papin eteen. +Vavisten hän virkkoi: + +--Pyörtänet sanasi ... luulevat Panun palaneen, kun ei näy ... en +tiedä, on saattanut lintuna pakoon lentää ... mutta ei tiedä hänen +tulojaan. Eivät enää osaa hänen kostojaan pelätä ... ruvennet sinä +tietäjän töille... + +--Mitä puhut? + +--Lue loihtu ... tee taikasi ... sammuta tuli ... estä edemmäksi +leviämästä. + +--Rukoile Jumalaasi puolestamme! + +--Tuli palaa niin kauan kuin tahtoo--vastasi pappi totisena, mieli +juhlallisena komeasta palosta, joka häntäkin kammotti.--Jumala sen +aikanaan sammuttaa. + +--Saaos sammumaan ... suuret lahjat sinulle tuomme ... pois peloitit +omat haltijamme... Eivät ikinä takaisin tule ... sinun Jumalasi +mahtavampi ... pyhän vuoren poltti ... älä anna enää talojamme polttaa +... teemme, mitä tahdot. + +--Eivät talonne pala ... pidämme vartiota, etteivät pala. Rukoilkaamme +yhdessä. Langetkaamme polvillemme! + +Hän lankesi polvilleen, ja muut seurasivat mukana, mutta kun hän alkoi +rukouksensa, kuului huuto: + +--Panula palaa! + +Savua nousi Panulan pihasta, ja kun pappi riensi sinne miehineen, +näkivät he Karin heinähangolla heittelevän ympärilleen palavia +kaislavuoteita, jotka oli päiväksi kannettu pirtin seinämälle. Hän +heitti niitä tuvan katolle, aittain katoille ja kiidätti viimeiset +saunan katolle. Kuivat tuohikatot hulmahtivat tuleen silmänräpäyksessä. + +--Miksi teit tämän? kysyi pappi. + +--Koston täyttämiseksi,--vastasi Karl kiiluvin silmin. Tulkoon nyt +takaisin tietäjä, tuhkana hänen tanhuansa pölisee! + +Ennen iltaa oli Panula porona ja pyhä vuori mustana, suitsuavana +rauniona. + + + + +XLI. + + +Useita päiviä peräkkäin saarnasi Martinus Olai kansalle kukkulalla, +joka on yläpuolella entistä Panulaa. Kukkulan laella on tasainen kenttä +kuin lattia, ja sen laitaan on hirsistä alttari kyhätty, jonka päälle +on valkoinen liina levitetty. Liinan päällä, johon papin rouva on +ristin kuvan ommellut, on kastemalja ja rippikalut ja raamattu. Sen +edessä seisoo pappi ja puhuu levähtämättä aamusta iltaan, vastapäätä +suitsuavaa vuorta. Iso on hänen äänensä ja kuuluu kauas ympäristöön, +yli palaneen Panulan aina toiselle puolen salmen Ilpolan pihalle. Ei +pääse kansa, joka oudon palon huomattuaan on rientänyt kaukaisistakin +kylistä siitä selkoa ottamaan, hänen äänensä kuuluvilta. Jo metsiin +tulevat vastaan virret, joita puheen lomaan veisataan, ja järven +selälle kaikuu soutajia vastaan saarnaajan sanat. + +Ensin he uteliaina kauempaa kuuntelevat, sitten lähennellen ja viimein +ympärille asettuen häntä hartaasti seuraavat. + +Hän puhuu heille suuresta Jumalastaan, joka on maailman luonut ja +kaikki, mitä siinä on. Hän puhuu paratiisista ja ensimmäisistä +ihmisistä ja heidän lankeemuksestaan. Hän puhuu Hänen Pojastaan, joka +oli ihmisten pahain töiden sovittamiseksi ja Isänsä vihan +lepyttämiseksi itsensä uhrannut ja tehnyt kaikki muut uhrit +tarpeettomiksi, joka oli manalaan mennyt ja kaikki pahat haltijat ja +henget ja perkeleet sinne sitonut. Hän puhuu maailman lopusta, jolloin +koko maailma on tulessa palava niinkuin tuo uhrivuori, ja viimeisestä +tuomiosta, jolloin kaikki kuolleet haudoistaan herätetään ja +iankaikkisen Jumalan kasvojen eteen asetetaan. Ne, jotka ovat +kristityiksi tulleet, voivat silloin autuaiksi ja taivaan iloista +osallisiksi tulla, mutta kaikki pakanat ja epäjumalain palvelijat hän +syöksee iankaikkiseen kadotukseen, palavaan helvetin tulipätsiin, jossa +on oleva itku ja hammasten kiristys. Mutta ei Jumala, joka heitäkin +täällä erämaiden keskessä on ajatellut, ole tahtonut heitä +iankaikkisesti kadottaa. Sentähden on hän lähettänyt hänet tänne heitä +lapsiksensa tekemään ja pyhän kasteensa kautta taivaan valtakunnasta +osallisiksi saattamaan. Uudet nimet hän on heille antava, uuden mielen +ja uuden sydämen ja pesevä pois heistä vanhan saastan. Tulkaa tänne +hänen kastettavikseen! + +Ei kukaan vielä tullut, eivät mitään virkkaneet, kuuntelivat +äänettöminä ja poistuivat verkalleen. Mutta keskenään puhelivat miehet +siitä, mitä olivat kuulleet. + +Hyvät sillä tuntui olevan jumalat ... laajat tiedot oli sillä +tietäjällä, laajemmat kuin Panulla. Lieneekö enää omista haltijoista +apua ... pois oli ne peloittanut, ei oltu osattu uhrivuorta palamasta +estää ... suuttuneet jo iäksi lienevät. Ei osattu lepytellä, kun ei +oltu ennen opittu. Tietäjän toimena oli aina ollut haltijain hoito. +Mutta nyt oli Panu niillä teillään ... lie palanut tai lienee +pakosalla. Jos tulisikin takaisin, ei pappi sitä rauhaan jättäisi. Ei +ollut Panusta enää tietäjäksi. Ei rauhattomuus lopu ennenkuin on Panu +hänen käsissään. Ei ollut pojastaankaan eikä muille ollut tietojaan +neuvonut. + +Pahoin oli Panu monen asian tehnyt. Pahoin teki, kun kirkon kirosi-- +väärin oli hänen arpansa neuvonut, kun vihan tielle neuvoi--kun +viinalla haltijata juotti: nyt se hänen oman talonsa poroksi poltti--ei +olisi pitänyt Annikkia voudille antaa--ja aina hän isoja uhreja vaati. +Tuhoksi oli ollut Karjalan kansalle hänen tietonsa! Uusittavat lienevät +jumalat, toisiin tietoihin ja toisiin tietäjiin pitänee turvautua... +Olisiko tuo pahaksi, jos papin kastaa antaisi? Jos ei ylen hyväksi, +niin ei perin pahaksikaan. Hyvästihän Kontojärvellä elettiin, ei +puutteista tiedetty, oiva oli heillä jumala, tietäjä ylen etevä. Ei +uhria kysynyt, ei riistasta eikä kaupan saaliistakaan sille osaansa +vaatinut. Olisiko kasteen ansiota kaikki tuo? + +Ja siitä naiset pappia kiittämään. Missä tapasitte miehen, joka +juhlallisemmin puheli, joka ryhdikkäämmin astui, joka hellemmin +haastatteli, kun kahden kesken hänen puheilleen menit? Ei lehdoissa +uhriaan uhrannut, tuvan oli haltijalleen teettänyt, ison ja avaran, ei +sieltä naisiakaan ajanut, salli kaikkien uhripöytänsä eteen astua. +Tuvan semmoisen ehkä tännekin teettäisi, siin' olisi haltijan hyvä olla +kesänsä talvensa, ei hänen tarvitsisi puissa piileksiä, ei lumen alla +värjötellä, aina olisi saapusalla, ja missä haltija viihtyy, siinä on +hyvä olla hallittavainkin. + +Mentiin taas aamulla varhain kuulemaan saarnaa Panulan kukkulalla. +Uusia ihmeitä puhui hän jumalastaan. Kaikki tiesi ja kaikki taisi se, +kaikkia näkymättömällä kädellä johti. Ei pudonnut varpunenkaan oksalta +hänen tietämättään. Pilvien ja tähtitarhain takana istui ja hallitsi +maita ja taivaita. Sieltä pani auringon nousemaan ja sen laskemaan +laittoi, siellä pilviä piteli, siellä tuulet ja sateet synnytti. Eikä +ketään toistaan parempana pitänyt, rikkaan rukous oli hänelle yhtä +otollinen kuin köyhän, lesken ropo yhtä rakas kuin pohatan uhri, antoi +paistaa päivänsä niin hyville kuin huonoillekin.-- + +--Tulkaa, tunnustakaa tämä Jumala, omistakaa hänet, kun vielä aika on, +itsenne hänen lapsiksensa kastattakaa! Ei hän ketään pakota, ei ketään +käskemällä käske. Mutta ei tiedä kukaan, milloin on ohitse hänen +armonsa aika, milloin hänen pitkämielisyytensä päättyy. Ja silloin lyö +hän kiinni armonsa oven, ja silloin kuuroille korville kolkutatte. +Ystävänä hän minut lähetti, en miekkaan enkä keihääseen tarttunut, +mutta kerran vielä hän vainolaisen luoksenne lähettää, pois täältä +teidät korpiin karkoittaa, tulella ja miekalla ajaa; niinkuin ajoitte +te Lapin miehet. Markkinatien teiltä kuningas silloin sulkee, +markkinarauhan mitättömäksi julistaa, ja missä kulkenette, ojona on +aina hänen kätensä teitä kurittaakseen. Kavahtakaa teitänne! +Miettinette tarkoin, mitä olen sanonut! Huomenna mielenne +ilmoittanette. + +Eilen päätti hän virrellä puheensa, siunasi ja rukoili, ja lempeä oli +ilme hänen silmissään. Nyt lopetti lyhyeen, tylysti astui alttarinsa +edestä ja rypyssä oli hänen otsansa. + +Miettivät taas miehet, totisina tuumivat, mutta kuta enemmän miettivät, +sitä epävarmemmiksi kävivät. Ilpo kysyi arpaa, kotikannusta saunassaan +tiedusteli, mutta ei arpa mitänä tiennyt; palanut oli iso kannus, joka +koko heimon asioissa neuvoja antoi, ja vapisi arpojan käsi. Poissa oli +oikea arpoja. Ja mitäpä arvastakaan, valetta oli Panullekin ladellut... + +Lähetettiin Jorman majalle miehiä neuvoa kysymään. Vanhahan oli äijä, +honkia horisi, aina sitä Väinöään vatvoi, mutta paljon oli nähnyt, +paljon kuullut ja monia mielessään miettinyt. + +Tuli Jorma miesten neuvotteluun Ilpolan tanhualle ja näin puheli: + +--Kun mieltäni kysytte, mieleni sanon. Ei ole usein Jormaa kysytty, +viimeisen kerran nyt puhun. Varoitin vihan tielle lähtemästä, kielsin +kiroten kulkemasta. Nyt kävi niinkuin käyvän ennustin. Toteutui Lapin +miehen ennustus. Ei olisi pitänyt köyhän miehen majoja polttaa. +Kukistettu on Panun tieto. Valetieto oli Panun tieto. Vihoitti omat +jumalat ja vihoitti vieraat. Sotaa kylvi, sotaa niitti. Vainon vakoa +kynti, vaino kasvoi, ja viha versoi. Pakosalla on itse, ja pakoteillä +ovat hyvät haltijat. En luule näille maille takaisin tulevan. Ei tule +Tapio kuloisille kankaille, ei Mielikki maille mehuttomille. Palanut on +pyhä lehto, Tapion karjan suoja, ja Kontolan miehet täällä jo +kaskimaita katselevat. Noin näin nykyiset asiat, vieläkö muita +kysynette? + +--Sano, käymmekö kastettaviksi? + +--Käydä täytynee, kun esivalta pakon panee. Sama teille lienee +luopioille, kenen jumalia palvelette. Väinön tiedon hylkäsitte, ainoan +oikean annoitte ylön. Papin tieto toki parempi kuin Panun tieto. Ei +puujumalia palvele, ei tyhmiä taikoja tekemään käske, ylähissä +taivahissa hänen taattonsa asuvi. Hyvä on hänen virtensä, vaikkei +Väinön virsien veroinen, teille välttänee. Tehnette niinkuin käskenee. + +--Entäs sinä, Jorma? + +--Minä en Väinöä kenenkään Kiesuksiin vaihda. Mutta en vastarintaankaan +vanha kykene. Teen niin kuin Väinö teki. Näin teki Väinö: Kun Marjatan +poika hänen mailleen tuli, purteensa astui, pois purjehti. Pois lähden +minäkin. Pois korpiin painun, on siellä kalaisia vesiä, joita ei vieras +ole pilannut niinkuin nämä vedet pilaa, on siellä ansamaita, jonne +loukkuni viritän, on kukkuloita ja vaaroja, joilla haltijalle uudet +puut pyhitän. On kesää vielä kulkeakseni. Astun venheeseeni, suvannot +soudan, kosket sauvon, selät lehtipurjeessa viilettelen, kannakset +kaitaiset yli kiskon. Haen hiljaisen poukaman, kuusen alle majani +kyhäisen, siellä kanneltani soittelen, siellä laulujani laulelen, ja +kun kuolen, on taivaani minullakin. Tahdotteko kuulla laulua Jorman +taivaasta? + +--Tahdomme, laula, laula? + +Oli unohdettu pappi, Panu, palanut uhrivuori, kaikki tänaikaiset pulat, +ja heruvin silmin ja hymyisin suin kuuntelivat miehet, kun Jorma +lauloi: + + --Lähin kerran kulkemahan, + henki heikko heilumahan, + parempihin pääsemähän, + lähti polku pensastosta, + ura kaita urkenevi. + Kulin päivän korpimaita, + rämehiä rämmiskelin, + ahomaita toisen astuin, + kuleskelin kannokoita, + kolmannen keveitä maita, + vuorten harjoja vaelsin. + Luon ma silmän luotehesen, + poikki maiden pohjoisehen. + Paistavi aurinko ahoille, + kankaisille kaskimaille, + vaaralle iki-isolle, + hohti huonehet aholla, + loisti linna laitehilla, + päädyt pilviä pitivät, + ukset kulta kuumottivat. + Päättelin taivaaksi Tapion, + asunnoksi autuaitten. + + Miten sinne päästäkseni, + kuink' ylitse yltääkseni? + Suo oli suunnaton välissä, + rimpi rannaton edessä, + vaanp' oli sujakat sukset, + alla kuusen uuet kalhut, + sujuivat sujumatta, + ponnahtivat polkematta + yli vetkien vesien, + sivu märkien mätästen. + Siitä arvata osasin, + ett' oli sukset Luojan luomat + vanhan vaarin veistelemät. + + Yli suon on saatuani, + märän poikki päästyäni, + salot välkkyivät verassa, + silkissä metsät siinti, + kuuset kullassa kuhotti. + Vaikk' oli syksy lähtiessä, + tääll' oli lehessä lehto, + koivut hiiren korvasella. + Metsä haiskahti me'elle, + simalle salo sininen, + linnut lauloivat lehoissa, + satakielet soittelivat; + kepeästi jalka keikkui, + virsu vaivatta kohosi, + tie oli tuomin istutettu, + kuja koivuin kaunistettu. + + Siitä pää'yimme pihalle, + kävin kullan kartanolle. + Oli pihlaja pihalla, + tuvan eessä täysi tammi, + käki kukkui pihlajassa, + toinen tammessa helisti. + + Isäntä kukunnan kuuli, + talon Äijä äänen tunsi, + tiesi vierahan tulevan, + kaukalaisen kerkiävän. + Jopa vastahan tulevi, + kynnykselle kepsahtavi. + Pitkä on Tapion takki, + valkopartaisen vakavan; + käski käymähän tupahan, + asuntoonsa astumahan. + + Tuop' oli tammesta rakettu, + uuni koko kalliosta, + pöytä suuri seinämällä + voilla, vehnällä katettu, + parahilla piirakoilla, + makoisilla mansikoilla. + + Tuo olutta Aino-neiti, + kantavi sulo simoa, + käski juua jaksamahan, + yllin kyllin ottamahan. + + Vaan jo Äijä äännähtävi, + vaari vanha virkahtavi: + + »Terve sulle tultuasi, + hyvä päivä päästyäsi! + Tulevasi tiiettihin, + kyly lämmin laitettihin.» + + Se oli tyttö Tellervoinen, + vastat orrelta vetäisi, + saattoi saunahan samassa. + Saun' on suojassa sijassa, + alla kuusen kukkalatvan, + humisevan hongan alla; + lähde kylmä lattiassa, + toinen kuuma karsinassa, + lautehet lasista tehty, + poslinalla penkit pantu. + Löipä löylyn löyhäytti, + tupsahutti tuoksuvaisen, + hieroi hellällä käellä, + voiti hajuvoitehilla, + valoi veellä lämpimällä, + haalealla huljutteli, + antoi paiat palttinaiset, + sitoi vyöllä villaisella-- + suuta suikkasi lopuksi. + + Siit' on saanut saunatuksi, + ukko rähjän reilatuksi. + Ukko on kuin uusi miesi, + on kuni keväällä koivu, + noron notkea närönen, + tunsi suonet suorituiksi, + jäsenensä joustaviksi. + Rinta riemua remahti, + veret voimoa vavahti. + + Tuosta tultua tupahan, + jo on koolla kaikki kansa, + aterjalla autuahat. + Siin' on vanha Väinämöinen, + laulaja iänikuinen, + siinä seppo Ilmarinen, + ylen taitava takoja, + takomassa taivahassa, + sekä lieto Lemminkäinen, + kanssa kaunis Kaukomieli, + viel' on kurja Kullervokin, + kaikki on Kalevan kansa. + Ei lopu leipä lestityinen, + vaikka kuinka leikkoaisi, + voi vähene vakkasista, + vaikka kuinka viilettäisi. + syötettynä, juotettuna + Väinö virren veisoavi, + sormin kannelta kokevi + kiitokseksi kaunihiksi + talon oivan antimista, + Luojan lahjoista hyvistä. + + Kun on laulu loppununna, + veisattuna virsi kaunis, + viepi vaaran viertehelle, + kulettavi kukkulalle, + sanovi sanalla tällä, + lausuu tällä lausehella: + + »Talo täss' on silloin tehty, + kun on taivaskin taottu, + tuoss' on pellot perkattuna + kyntämättä kasvamahan. + Tuoll' on salo saalihinen, + aina runsas riistakorpi, + erä tuomatta tulevi, + ajamatta antauvi, + kosket kuohuvat lohia, + suuret virrat säynehiä, + kilvan pyrkivät patahan + tulevi lintu liikkumatta, + kala jalan kapsamatta. + Tääll' ei laske luojan päivä, + alene ei aurinkoinen, + ain' on kesä kestämässä, + aina armahin juhannus; + lakastu ei lehti puusta, + kummut kukkivat iäti. + Hyvä tääll' on ollaksesi, + armas aikaellaksesi: + lapset lapsina pysyvät, + nuoret neiot neitosina, + ukot ukkoina elävät, + eivät vanhene enempi + kaikki onnessa asuvat, + iloiten ikänsä kaiken; + ollos terve tultuasi, + sa'at vuodet viipyellös!» + + Vuoli lastun veitsellänsä, + jopa aitta ilmaisekse; + siihen käski käyäkseni, + ottoakseni omaksi. + + Siin' oli aitta siisti huone, + kaikkein armahin asunto + kesäöinä kellehtiä; + sirkka seinässä siritti, + pääskyn pojat pää'yn alla, + hiljaa tuulonen humisi, + leyhytteli lännen henki. + + On nyt ukon oiva olla, + armas äijyen asua, + ei ole huolta huomisesta, + ei suruja syömen alla + eikä maisia mureita; + ilo mielessä asuvi, + tyyni riemu rinnassansa + taaton suuressa talossa, + asunnoissa autuaitten. + +--Minä lähden mukaasi, Jorma! huudahti Kari, kun Jorma oli laulunsa +lopettanut. + +--Lähdemme, Kari, ja äitisi mukaamme otamme! + +--Ottakaa minutkin! + +--Minäkin tulen! + +--Minä myöskin lähden! huudettiin useilta eri tahoilta. + +--Otamme, ken tulla tahtonee ... siell' on hyvä ollaksemme! virkkoi +Jorma omasta laulustaan lämminneenä, niin että ylös istualtaan hypähti. + +Useita nuoria, herkkämielisiä miehiä tarjoutui heti kohta lähtemään. + +--Heti matkalle! Aseet ja tavarat kokoon ja kohta taipalelle! + +--Lähdemme, ja hyvät haltijat Jorma mukaamme houkuttelee ... pahat +tänne jääkööt! + +--Huomenna taipalelle, kun tulla tahtonette! Minulla on jo venheeni +valmiina! + +Silloin kuului Ilpotar ylenkatseellisesti kysyvän: + +--Joko heitätte talonne ja tavaranne? Laulajan loruja, ukko houkon +hourehia! + +Haihtui kesäöinen mielten hurmaus yhtä pian kuin oli tullutkin. +Mieletöntä oli Jorman puhe, päätöntä koko heimon lähteä hänen +jäljessään korpeen kuolemaan ja paleltumaan. Noloina poistuivat +neuvottelusta miehet eivätkä mitään yhteisesti päättää osanneet. Jorma +yksin ja Kari äitineen katosivat niiltä mailta ja veivät Väinön +viisauden mennessään. + +Mutta seuraavana aamuna kokoontuivat taas kaikki papin kalliolle +näkemään ja kuulemaan, mitä muut tekisivät. Ja kun pappi heitä +kehoitteli lähemmä tulemaan, niin siirtyivät askeleen ja kaksi +kerrallaan, ja yhä ahtaammaksi kävi kehä ja yhä paksummaksi kasvoi. Ja +kun hän heidän keskellään seisten tervehti heitä kuin kasteelle +tulleita, ei kukaan vastaan pannut. Ja kun hän kysyi: + +--Uskotteko yhden Jumalan päälle, Isän kaikkivaltiaan, taivaan ja maan +Luojan?--niin vastasivat he toinen toisensa mukana: + +--Uskomme! + +--Uskotteko Jeesuksen Kristuksen päälle, Hänen ainoan Poikansa, meidän +Herramme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseestä Mariasta, +piinattiin Pontius Pilatuksen alla, ristiinnaulittiin, kuoletettiin ja +haudattiin, astui alas helvettiin, kolmantena päivänä nousi ylös +kuolleista, astui ylös taivaaseen, istuu Isän Jumalan oikealla kädellä, +sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita?--Sanokaa: uskomme! + +--Uskomme! Uskomme, kun sanot! + +--Uskotteko Pyhän Hengen päälle; yhden pyhän kristillisen seurakunnan, +pyhäin ihmisten yhteyden ja iankaikkisen elämän? + +--Uskomme! vastasivat nyt kaikki yhteen ääneen, kerran siitä sanasta +selville päästyään ja ikäänkuin peläten, että sen toiset toisia ennen +omistaa ehtisivät. + +--Ja tahdotteko kastetta tämän uskontunnustuksen päälle? + +--Tahdomme.--Tahdommehan! + +Ensin yksitellen, sitten ryhmittäin astuivat he esille kastetta +saamaan, ja yhä suuremmalla voimalla veti puoleensa juhlallinen +toimitus niitäkin, jotka vielä vitkastelivat. + +Ensimmäisenä tuli Ilpotar, papin eteen polvistuen. Viimeisenä +kastettiin Ilpokin, vaimonsa esiin työntämänä. Ja ennenkuin päivä +mailleen painui, olivat kaikki Panun heimon läsnäolevat miehet, vaimot +ja lapset saaneet uudet nimensä, mikä Pietarin, mikä Paavalin, mikä +Antreaksen, mikä Matheuksen, mikä Marian, Katariinan, Magdaleenan ... +Luukkaan, Johanneksen, Timoteuksen--joita eivät kaikkia itsekään +saaneet muistiinsa tarttumaan. + +Mutta kun Martin Olai oli toimituksensa lopettanut ja rukouksen +pitänyt, kääntyi hän kastettujensa puoleen ja puhui heille: + +--Kiittäkää Jumalaa, joka teidän mielenne valaisi, jotka pimeydessä +vaelsitte, kiittäkää kaikkivaltiasta, joka viritti uuden valkeuden +teitä lämmittämään. Älkääkä surko sitä, että uhrivuorenne paloi ja +pahan tietäjänne talo meni poroksi. Sijaan kasvaa tuonne mustien +honkien sijalle vihreä lehto. Tähän, tälle kukkulalle, jossa nyt +seisomme, rakennamme uudelle Herrallenne huoneen, jonka kellojen +soidessa entiset pahat haltijanne kauas kaikkoavat. Siinä te uutta +Jumalaa palvelette ja hänelle kiitostanne kannatte. Kivi tämä, jonka +ääressä olette kasteen pyhän sakramenten saaneet, olkoon perustus uuden +Herran huoneen, jota Korpijärven kappeliksi kutsuttakoon. Tuohon, missä +tietäjän talo ennen oli, siihen pappilan teemme, jossa keskuudessanne +asukoon paimenenne. Usein tulen minä tänne teitä tervehtimään, teitä +neuvomaan ja opettamaan. Jätän teille siksi aikaa opettajaksenne ja +neuvonantajaksenne Reidan, joka teille pyhää kirjaa lukee ja lapsianne +lukemaan opettaa ja teille ihania virsiä veisaa. Ei ole hän vierasta +verta eikä outoa heimoa. Omaa sukuanne on, veljenne on, jonka retket +Jumala ihmeellisesti johti ja jonka mielen hän valaisi, että teitäkin +valaista voisi. Viisaasti luuli Panu tehneensä, kun hänen isänsä tuhosi +ja hänen talonsa poltti. Nyt ovat hänen hankkeensa häpeään tulleet, nyt +on poika isän sijalle asetettu. Ihmeelliset ovat Herran tiet. Olkoon +hän oppaanne salatuilla teillä, niinkuin hänen isänsä oli ennen, mutta +oikeampaan opastakoon hän teitä, ainoan oikean Jumalan tuntemiseen, +joka on Herra Isä Jumala ja hänen poikansa Jeesus Kristus. Astu esiin, +Reita, ja virtesi viritä! + +Reita astui esiin ja aloitti virren, jonka jo kerran oli Panulan +tuvassa veisannut ja joka oli tuttu monelle. + +Tyyni oli ilta, juhannusilta. Kirkkaana ja rauhallisena kimmelteli +järven pinta, lempeänä muhoili metsä, sovinnolliselta näytti synkkä +kuusinen korpikin. Niin oli, kuin olisi se virttä kuunnellut, +ihastellen sitä kuunnellut. + +Ja kun kirkkokalliolta kastettu kansa poistui, niin siltä tuntui +mielessä monenkin kuin eivät vanhat haltijat ehkä olleetkaan +vihastuneet. Ehkeivät vanhat jumalat uusia vierokaan, eivätkä uudet +vanhoja vainoamaan käy? Ehkä sopivat Isä, Poika ja Pyhä Henki yksillä +saloilla asumaan kera Tapion, Mielikin ja Nyyrikkipojan, jos hyvänä +molempia pidetään. Sitäkö sovintoa kukkuivat käköset, sitäkö linnut +visertivät? + +Ja tämä ajatus täytti miesten miettiväin mielen:--Tänne tulemme, täällä +uutta Kiesusta kumarramme ja häntä hyvitämme, kotona vanhoja +haltijoitamme palvelemme, pahastumasta estämme! + +Ei siitä toinen toiselleen virkkanut, kukin sen omana aatteenaan niin +mielessään päätti ja salaisuutenaan säilyttää aikoi. Mutta miehestä +mieheen ja mielestä mieleen se aate kukki. Ja ennenkuin Ilpotar +toimituksen loputtua ja papin poistuttua kotiinsa lähti, hiipi hän +kivialttarin luo ja sen päällä olevasta liinasta kaistaleen salaa +leikkasi, otti kivipulloseen kastemaljasta vettä, kätki ne esiliinansa +alle ja vei uhriksi kotohaltijalleen omaan uhrilehtoonsa, mieli hyvänä +siitä, että hänellä nyt oli taikakalu, joka varmaankin kaikista +pahoista suojeli. + +Hyvillä mielin viiletteli Martti-pappi miehineen alas koskia +kotikirkkoa kohti, yksi mies airoissa ja toinen perässä, itse keskellä +venettä istuen kaislavuoteella. Kaikki muut miehet olivat venheineen +jääneet Korpijärvelle kaskia kaatamaan ja kalastamaan. Reitakin oli +jäänyt uuteen toimeensa ja valvomaan rukoushuoneen perustuksen panoa. + +Hyrskyen kiiteli venhe koskesta toiseen, ja nopeasti kului taival +virtavissa suvannoissa. Yötä päivää riennettiin ja hyväin sanomain +saatanta kulkua kevensi ja kiirehti. Olihan kaikki käynyt paremmin kuin +oli alussa toivoa osattu. Ei vainotieltä tuhon tekijöinä palattu, ei +ollut tarvinnut verta vuodatella, vaikka aseissa lähdettiin. Rauhan työ +oli suoritettu, ja niin oli onni asettanut, ettei Panuakaan tarvinnut +varmaan kuolemaan kuljettaa. Ei ollut kukaan nähnyt häntä, lieneekö +palanut vai pelastunut. Kummin tahansa, Jumala itse oli hänet +huostaansa ottanut, lieneekö tuominnut vai vapauttanut. Itsehän +parhaiten tiesi. Ja iloista oli oleva kotona odottavalle kertoa, kun +kysyy, pelokas ilme silmissään tulee ovella vastaan:--Hyvin kävi, niin +hyvin kaikki kuin itse olisit ollut mukana! + +Oli kai se pelännyt, oli kai unettomiakin öitä valvonut, vaikka +vakuutti olevansa rauhallinen. Mutta nyt loppui ikävä. Hän oli +tehtävänsä tehnyt, ehkä kohtakin palataan pois, haetaan toiseen +paikkaan. Hän oli alun pannut, jatkakoot muut. + +Jo hyrskyi venhe Kontokosken kuohuissa, läikähti vähän vaahtoista vettä +sisään vouti vainajan padon päässä, rusahti venhe, ja varpelaidat +longahtivat, mutta notkeana nuolena sujahti pursi suvantoon--ja siinä +oli kirkko ahteella ja tuolla pappilan ikkunat illan auringossa +rusottaen! + +Eivät näe vielä kotona, eivät vielä niin pian odottaa arvaa, vai ovatko +aikansa odottaneet ja hetkeksi lakanneet? + +--Puhalla luikkuusi, perämies! sanoi pappi ja tarttui itsekin airoihin +pikemmin järven yli joutuakseen. Perämies puhalsi pitkän iloisen +huilauksen. + +--Jouko siellä rantaan juosta kouhottaa! sanoi hän. + +Ennenkuin venhe rantaankaan pääsi, huusi Jouko: + +--Paha kävi pappilassa ... takaa ajoin, mutta en saanut kiinni. Ei sitä +saa. Ei saa käärmettä kiinni kivikossa. Olisin polkenut rikki hänen +päänsä ... en olisi pelännyt ... ei minun tarvitse pelätä... + +Mutta outoja aavistaen riensi Martti pihaan. Tuvan ovella tuli +piikatyttö vastaan, silmät itkettyneinä, tukka hajallaan, esiliinaansa +purren. Papin nähtyään lyykähti hän kynnykselle ja purskahti +äänekkääseen itkuun. + +--Missä rouva on? + +--Älkää menkö ... ei ole enää... + +Enempää ei tyttö saanut sanotuksi. + +Kun Martinus Olai astui sisään, näki hän vaimonsa laudalla lakanan +alla, kädet suorina kupeilla, silmät ainaisessa unessa. + +Kun tyttö sai puheensa takaisin, kertoi hän: + +--Eilen aamulla lähti noustuaan jaloittelemaan ... kirkolle päin meni +... niin toi Rampa-Riitan äiti sanan, että rouva kuolee... Minä sinne +juoksemaan, niin oli harjun rinteeseen lyykähtänyt polulle, joka lähtee +viemään suurille saloille ... ruikutti ja sydänalaansa piteli ... minä +juoksin miehiä hakemaan ja kannettiin kotiin. Sitten se kuoli auringon +laskun aikaan. Voudin naiset lakanan alle panivat. En tiedä, mikä +lienee tapahtunut... + +--Minä tiedän!--kuului ääni ulkoa ikkunan alta. + +Se oli Rampa-Riitan äiti. Kasvot kiukusta harmaina ja silmät vihan +tulta liekehtien kertoi hän: + +--Näin, kun lähti, tuolta väijyin, vein sanan metsään, kun se ei +uskaltanut kylään tulla ... nälissään oli, kun ei ollut syönyt kolmeen +päivään ... ja ruokaa vein ja sanoin. »Nyt juokse! nyt kosta!» Neuvoin, +minne mennä, ja riensin itse jäljestä. Siellä se kävelee kirkolle ja +istuu lepäämään rappusille ... se tulee polkua myöten ja myhäilee +itsekseen, mitä lie myhäillyt. Silloin hyppää Panu metsästä... + +--Panu! + +--Panupa tietenkin ... ja lyö käsiään yhteen ja karjaisee ... siihen +lyykähti eikä siitä noussut. Siellä on nyt, missä Riittakin. + +--Käärme se oli ... takaa ajoin, mutta en saanut kiinni,--höpisi Jouko. + +Mutta hiljaa vaikeroiden vaipui Martinus Olai pöytäänsä vastaan ja +purskahti hillittömään itkuun. + + + + +XLII. + + +Kaksi miestä hiihtää ja hiihtää suurta ääretöntä aappaa valjun tähtiyön +valossa. Väliin vetäytyy taivas hienoon pilveen, väliin kirkastuu +pohjola, revontulet liekehtivät ja loimottavat, himmeitä varjoja +lumelle luoden. Uupuneesti hiihtävät miehet niinkuin jo olisivat viikon +hiihtäneet ja toisen viikon taival vielä olisi hiihtämättä. + +Kaksi viikkoa ovat he jo hiihtäneet yhtä suoraa latua Lappia kohti. +Parrat ovat jäässä, tukka kuurassa, hartiat valkeina. + +Epäselvä on ahkion latu, viiman umpeen pyryttämä, jota noudattavat. + +--Eihän se tulekaan joen pohja,--virkkaa jälkimmäinen mies raukealla +äänellä. + +--Tuolla luulen olevan, missä metsän reunaa kuumottaa. + +Monesti on näköhäiriö heitä pettänyt, mutta siinä se nyt tällä kertaa +kuitenkin on joen pohja. + +--Jos istahdettaisiin tuonne kiven suojaan, Panu? virkkoi taas +jälkimmäinen mies.--Kovin painaa kontin viileke olkapäätäni. Onhan +vielä yötä hiihtää. + +--On yötä, on yötä, ei mitään muuta kuin yötä. Kolmeen päivään ei ole +enää nähty auringon nousevan. + +--Nousseeko meille enää milloinkaan... + +He hiihtävät rannalla olevan kiviröykkiön luo, heittävät taakat +olaltaan ja istahtavat kukin kivelleen. + +--Kohtahan sanoivat tuolla lappalaiskylässä perillä oltavan. Tätä joen +pohjaa kun hiihdetään, niin alkaa koski kohista. Kosken kahden puolen +vaarat kohoavat, siinä on kylä, ja siinä se asuu. + +--Niinhän neuvoivat. + +--Siinä se asui jo silloin, kun Reita, vanha Reita, kävi täältä +salatiedot saamassa. + +--Luuletko _sinä_ saavasi? + +--Saadani täytyy. Rahan ahne on Lapin noita. + +--Mistä rahoja sait? + +--Eivät osanneet, Ilpo, aarrettani löytää haltijain vuorelta, vaikka +lehdon polttivat ja taikamajani ja taloni. + +--Missä ne olivat? Kontolan miehet kovin etsivät ja minultakin +kyselivät ... puolet olisivat luvanneet. + +--Siellähän olivat taikamajan nurkassa, Reidan vaatteiden alla maan +sisässä. Olin palaa pelastamaan juostessani. Olin hukkua, kun yli +salmen uin. + +--Uhrirahat otit? Et sano, minne kätkit? + +--En sano. + +--Oliko niitä paljon? + +--Oliko paljon! Vielä on Panulla kahmaloittain hopeaa ja kultaa, vaikka +menisin Venäjälle ja itselleni sotajoukon pestaisin. Ei sieltä miehet +lopu ja halusta tulevat. Vielä kerran kirkko savuaa ja papin maksa +höyryää. Vielä katuvat, jotka minut pettivät. + +--Ethän omaa heimoasi vastaan? + +Panu ei siihen vastannut, vaan virkkoi: + +--Poltti taloni ja poltti pyhän vuoren ... olisi minutkin polttanut. +Pahasti petitte minut. + +--Olisi lähdettykin rajan taa ennemmin kuin tänne. Sieltä sinulle apu +pikemmin. + +--Mahtava on Venäjän tsaari ... mutta ei ole vielä aika ... ensin on +muita keinoja koetettava. + +--Luuletko osaavan neuvoa? + +--Jos ei se osanne, niin ei kukaan. + +Ilpo solahuttihe lumeen ja koetti laittautua pitkäkseen. + +--Älä nuku, kohta lähdemme,--sanoi Panu. + +--Raukaisee niin, vanhuus jo vaivaa, ei ole ollut enää koko talvena +entisiä voimia. + +--Mitäs menit kastattamaan itseäsi, siitä sen sait rietan ruumiiseesi. + +--Pesinhän pois kasteen ... pahasti oli tehty, lumotuksi saivat... Nyt +ne taas ulvoo. + +Kuului pitkä suden ulvahdus niinkuin jostakin korkealta ilmasta. + +--Sudet ulvoo tunturilla, nyt ei olla enää kaukana, sen juurella on +Lapin kylä. + +Panu nousi suksilleen ja lähti joen jäätä hiihtämään, jättäen +tavallisuuden mukaan Ilpon jäljestä tulemaan niin hyvin kuin taisi. +Susia peläten ponnisti Ilpo perässä, minkä kykeni. + +Ei noussut päivä sinäkään aamuna, vähän vain kajasti piilevän auringon +rusko etelän ilmoilta. Kuului kosken kohina, ja latu nousi pian +ahteelle. Siitä näki Panu edessään korkean tunturin häämöttävän. +Tunturin juurella kosken niskassa oli lappalaiskylä, josta tupruili +savuja suippopäisistä kotarakennuksista ja kuului yhä kiihkenevää +koirain haukuntaa ja ulvontaa. + +Siinä on paikka, johon Panu on pyrkinyt, siinä kylässä asuu mainio +Lapin noita, suurin kaikista tietäjistä. Siltä hän on saava ne sanat, +ne tiedot ja taiat, joiden avulla vielä Kontolan noidan kukistaa ja +oman heimon petoksen palkitsee. + +Aarteensa säilöön saatuaan ja papin rouvan kuoliaaksi peloitettuaan oli +hän kesän metsässä elänyt ja syksyn kalamajoissa asunut uusia tuumia +hautoen. Puoli kostoa oli jo suoritettu, toinen puoli vielä tekemättä. +Oli aikonut kirkon polttaa ja pappilan, mutta takaa ajoivat voudin +miehet, ja pois piti lähteä. Ilpon oli hän tavannut ja saanut kuulla +kaikki, mitä oli tapahtunut. Kutsutti hän heimon miehet kokoukseen. +Jotkut tulivat, useimmat jäivät pois. Tartutaan aseihin kaikki Karjalan +kansa! yllytti Panu. Mennään miehissä Kontolaan, sytytetään kylä ja +kirkko, surmataan pappi ja uusi vouti, hänen ystävänsä. Mutta eivät +ruvenneet vastarintaan, pelkäsivät enemmän pappia kuin Panua. Uhkaili +Panu, mutta eivät olleet uhkauksista milläänkään. Oli iso palkintokin +Panun päästä julistettu, sata riksiä, Kontolan kirkossa kuulutettu ja +Reidan toimesta siitä saloillekin tieto levinnyt. Pois täytyi +laittautua, ja Lappiin lähti Panu ensi lumien langettua hiihtämään. +Sieltä hän ne saa myrkkytaiat, salatiedot, jotka Kontolan velhoon +pystyvät, sieltä vihat viimeiset ostaa, joilla ensin papin tuhoo, +sitten Reidan menettää ja viimein voudin. Ei silloin muiden apuja +tarvita, itse kostonsa täyttää. Ellei anna tietojaan Lapin noita, +elleivät tehoa ne, joita antaa, vielä on idän keino koettamatta. + +Hän odotti Ilpoa hänen kanssaan kylään mennäkseen. + +Jo olivat koirat kaukaa heitä vainunneet, yhä kiihtyi haukunta ja +rähinä, kuta lähemmä tulivat. Miehet, lapset ja naiset pihalle +pullahtivat, kuului kimeä, käskevä vihellys, koirat vaikenivat, ja +murinaksi muuttui haukunta. + +Satakunta henkeä seisoi ja huusi ja hälisi viittilöiden lumessa majojen +edustalla. Panu kävi rohkeasti heitä vastaan ja kysyi, missä majassa +Lompsalo asui. Hän tahtoi heti päästä tietäjän puheille. + +Ei kukaan vastannut, mutta sen sijaan sateli kysymyksiä hänelle +itselleen. Mistä on? Kuka on? Kuka on tuo toinen? Mitä on kontissa? +Onko Lapin kävijä? Verojako tuli vaatimaan? Oletko pirkkalainen, oletko +pirkkalainen? + +Niitä kihisi kuin muurahaisia ympärillä, ne tunnustelivat heidän +vaatteitaan ja suksiaan ja konttejaan. Ja kun Panu sanoi, ettei hän +ollut Lapin kävijä, ei verojen kantaja, alkoivat he kiskoa häntä kukin +kotaansa ja nauroivat vain, kun hän heitä hätisti luotaan. + +Panu ei tiennyt oikein, tekivätkö ne kiusaa vai osoittivatko ne +ystävyyttään. Mutta vastenmielisiä ne olivat hänestä, inhoittivat +häntä, olivat kuin sammakoita, saastaisia limaskaisia olennoita, joita +teki mieli potkaista, mutta joita ei kuitenkaan olisi voinut jalallaan +koskettaa, joitakin ihmisten epäsikiöitä, ääni kuin naisilla. Niiden +tihruiset silmät kiiluivat viekkaasti ja salaperäisesti, vaikka +nauroivat. Tässä joen ahteella, mustan, kuohuvan joen partaalla, joka +lumisien rantojen keskessä vyöryi, olivat ne puolihämärässä hääriessään +kuin joitakin rauhattomia henkiä, pahoja henkiä, Tuonelaan tulleita. +Oliko hänkin tullut Tuonelaan sanoja saamaan? + +Väsymys ja nälkä toi mieleen noita kuvia, hän pudisti ne pois, hätisti +nenäkkäimmät ympäriltään ja käski neuvomaan itsensä tietäjän kotaan. + +Tietäjän kota oli keskellä kylää, muita kookkaampi. Kun Panu astui +sisään, näki hän keskellä kotaa heikon tulen, ja muu osa kotaa oli +pimeä. Tulen takaa pisti häntä vastaan kaksi terävää silmää niinkuin +pensaan takaa väijyvän pedon. Hänen silmänsä väisti kiiltoa, mutta +keksi, minne vain katsoi, uusia samanlaisia silmiä kodan seinämiltä. +Tietäjä itse istui tulen takana vastapäätä ovea ja kahden puolen häntä +hänen seurueensa. + +Ennenkuin Panu ennätti mitään virkkaa, kuului ukon ääni tulen takaa +kysyvän: + +--Vai tuli Karjalan Panu Lapin tietäjältä neuvoa kysymään? + +--Mistä minut tunnet? kysyi Panu hämmästyen. + +--Tiedän asiasikin. Tietoja hakemaan tulit. Omasi loppuivat. + +--Lieneekö sinussa antajata? + +--Tiedän tuonkin, mihin niitä tarvitset. Mutta istukaa, vieraat, ja +nauttikaa, mitä maja matala tarjota taitaa. + +Panu ja Ilpo istuutuivat poronnahkalle tulen ääreen, ja kun he olivat +pahimman nälkänsä sammuttaneet, jota tehdessä tietäjä kyseli heiltä +matkan tapahtumia, virkkoi hän: + +--Tiedän asiasi, tiedän, mitä varten tulit. Mutta kertonet kuitenkin +tarkalleen, mitä tahdot. + +Panu kertoi asiansa ja mitä varten oli tullut. + +--Mitäpä uhriksi haltijalle tehnet? + +--Liekö viisikymmentä riksiä vähän? + +--Iso on asiasi, paljon on tarvis tiedustella, pitkät taipaleet henkeni +kulkea täytyy... Kun sata luvannet, niin paremman vastauksen haltija +antaa. + +--Sata on oman pääni hinta. + +--Siihen haltija tyytyy. Kun päivän kilo katoo ja revontulet taivaalla +syttyvät, silloin saanemme lähteä haltijaa kysymään. + +Panu ja Ilpo vietiin toiseen majaan, ja pian vaipuivat uupuneet miehet +uneen. Kun Panu herätettiin ja hän kutsuttuna tietäjän majaan astui +ulos, liekehti revontulten loimo yli koko pohjoisen taivaan, ja +tulikielet nuoleksivat taivaan kantta, välistä etelänkin ilmoille +ulottuen. Ei kuulunut muita ääniä kuin kosken kohina, kaikki olivat +äänettöminä majoissaan, tuletkin olivat niissä sammutetut eivätkä +koiratkaan häirinneet hiljaisuutta haukunnallaan. Oli niinkuin olisi +tietäjä koko maailman nukuttanut houkutellakseen henget liikkeelle. +Panu koetti arvailla, mikä aika päivästä nyt oli, mutta ei päässyt +siitä selville. Saattoi olla yhtä hyvin ilta kuin keskiyö tai aamu. + +Tuli paloi keskellä tietäjän majaa niinkuin äskenkin. Tulen takaa +kiiluivat samat silmät ja samat silmät seinämiltä. Mutta nyt oli +tietäjä puettu juhlavaatteisiinsa, uuteen punaisilla nauhoilla ja +helyillä ja poronkelloilla koristettuun peskiin. Edessään oli hänellä +suuri arpakannus, ja hänen apulaisillaan oli kullakin jalkojensa +välissä omansa, pienemmät. Kun Panu oli asettunut äskeiselle paikalle +peurannahkalle, oven ja tulisijan väliin, nousi vanha tietäjä +seisoalleen, kutsui kaksi miestä avukseen ja nosti kannuksen tulen +päälle. Se oli suuri ja komea ja pohja leveä kuin tynnyrin pohja täynnä +samaan tapaan tehtyjä kuvioita kuin Panulla oli omassakin +kannuksessaan, mutta sitä mukaa suurempia kuin oli kannuskin. Jotkut +merkit Panu luki ja selitti, mutta suurin osa oli hänelle outoja ja +ihmeellisiä. Ja vähäpätöiseltä, mitättömältä, lapselliselta näytti +hänestä hänen oma taikakalunsa tämän rinnalla. Tuommoinen se jotakin +tiesi. + +Kannus kumahti, ja ääni pullahti siitä kuin maanalainen, kaukainen +ukkonen. Toiset pienemmät kannukset säestivät keveämmällä kuminalla ja +nopeampaan tahtiin, odottaessaan ison kannuksen ääntä, joka tuli aina +vähän pitemmän väliajan kuluttua. Vähitellen tiheni ison kannuksenkin +tahti, ja sitä mukaa pyrkivät pienet perässä. Joka kerta, kun tietäjä +kannukseensa kosketti, värähti hänen ruumiinsa, ja hän heitti päätään; +siitä laskeutui liikunta hartioihin, rintaan ja jalkoihin, ja viimein +värähteli koko hänen ruumiinsa yhä kiihtyvän tahdin mukaan. Yht'äkkiä +heitti hän ilmaan kapulansa, hänen vieressään oleva mies tapasi sen +lennosta ja jatkoi pärrytystä. Tietäjä päästi suustaan pitkän +valittavan ulvahduksen, johon pienten kannusten päristäjät yhtyivät, +lakaten siksi aikaa päristämästä. Hän seisoi nyt vapain käsin, pää, +vartalo ja jäsenet tutisivat yhä kiivaammin, ulvahdukset tulivat yhä +tiheämmin, hän teki liikkeitä kuin olisi milloin lumessa paarustanut, +milloin suksilla hiihtänyt, milloin porolla ajanut, milloin vettä +uinut. Kannusten pärinä ja miesten joikuminen säesteli tietäjän +liikkeitä. Panu ja Ilpo, jotka henkeään pidätellen seurasivat +toimitusta, kuulivat miehen, joka oli heidän taakseen asettunut, +kuiskaavan:--»Nyt se lähti haltijan luo ... nyt se hankia paarustaa ... +nyt se sai sukset haltijalta ... nyt lähetti haltija poronsa vastaan +... nyt tuli joki eteen ... yli pääsee, yli pääsee...» + +Pärrytys kiihtyi, joikuminen muuttui kiljunnaksi, tietäjä teki +liikkeitä kuin lentääkseen, koko hänen ruumiinsa tutisi, ja hänen +silmänsä säihkyivät puolihämärässä.--»Nyt se viimeisen taipaleen +kokkona lentää ... tunturin laelle lentää ... nyt se tuiskahti alas, +rotkosta sisään ... Tuonelaan.» + +Kaikki kannukset, suuri ja pienet, pomahtivat pärryttimien yhteisestä +iskusta ja vaikenivat siihen, kun tietäjä, niinkuin lennosta ammuttu +lintu, kaatui suulleen maahan ja jäi siinä kädet hajallaan +liikkumatonna lepäämään. + +Syntyi hiljaisuus, ei kuulunut hiiskaustakaan, koski vain seinän takana +kohisi, se oli niinkuin olisi haltija haastellut. + +--Nyt se on Tuonelassa ... nyt se sitä neuvoo. + +Panun oli vallannut pelko, hän oli kuin pyhässä paikassa, hänen kätensä +vapisivat, ja parta tutisi. Hän istui kuin syytetty tuomiotaan odottaen +... nyt ne haltijat hänen asiastaan haastelevat ... jos vainajat +vimmastuivat, jos yht'äkkiä kaikki hänen kimppuunsa karkaavat ... jos +tuo tullessaan tietäjä sieltä kaikki pahain laumat. Odotusta kesti, +kauan hän viipyi, miehet kodassa istuivat hievahtamatta paikoillaan +kuin kivipatsaat, silmät liikkumattomina kuin lasihelmet häneen +tuijottaen... Lapsekkaat ovat hänen loihtunsa näiden loihtujen +rinnalla, vähäiset voimansa, tyhmät taikansa ja leikkikalu kannuksensa. + +Koira ulvahti majan seinän takana, tainnoksissa makaava tietäjä +vavahti, heräsi vähitellen ja nousi pienten kannusten hiljaa +rummuttaessa istualleen. Hänen vähän aikaa äänetönnä istuttuaan kysyi +Panun ja Ilpon takana istuva mies: + +--Mitä näit matkoillasi? Mitä kuulit kulkiessasi? + +Ummistaen silmänsä ikäänkuin muistellakseen, mitä oli nähnyt, virkkoi +tietäjä hetken kuluttua harvakseen ja vielä kuin houreissaan puhuen: + +--Näin tekosi pahat, Panu, kuulin syyttäjäsi ... vihaa sinulle +vainajat, hukkaa haltijat ... vanha mies, jonka takaa iskien tuhosit, +tiennetkö, kuka on ... turvaton orjatyttö, joka koskeen karkasi ... +vanha vaimo, jonka kuoliaaksi kolhit ... tiennetkö, keitä ovat ... +nainen nuori ja hempeä, sukua suurta, jonka päiviltä peloitit ... +tunnetko? ... oma kotihaltijasi, jota pilkkasit ... haltijan pyhän +ilveksen tapoit ... haltijoitasi taitamattomien taikain kahleissa +kidutit ... kaikki sinulle kostoa kirkuivat ... apua antamasta +epäsivät. Mutta ei tule avutta Tuonelasta Lapin tietäjä ... vainajat +voittaa ja vallitsee ... haltijat hillitsee ... keinot neuvoo, kenelle +haluttaa... + +--Neuvo ... neuvo! huohotti Panu hätäisenä. + +--Ei sinulle neuvoani pitäisi ... olet sukuni vihamies ... heimoni +vainolainen ... tyttäreni pojan tapoit. + +--Neuvo ... ota, mitä tahtonet ... älä apuasi kiellä! + +--En ota enempää ... pääsi hinnan sain.--Poistukaa, heimot! virkkoi hän +sitten miehilleen, yhä enemmän horroksistaan selviten. + +Miehet poistuivat, kota tyhjeni, ja Panu jäi kahden kesken tietäjän +kanssa. + +--Papin tuhota tahdot? kysyi tietäjä. + +--Papin tuhota, kirkon kukistaa ja entisen valtani voittaa! + +--Kirkko on kirkkotaialla kukistettava!--Näistä tee taikasi: toukasta, +joka kirkon seinäpuuta jäytää, vedestä, jolla kastaa, viinasta, jota +verenä juottaa, ja leivästä, jota lihana syöttää. Ne sekoitat multaan, +jonka kirkon kynnyksen alta kaivat. Tee pussi vaatteesta, jonka kirkon +vaatteesta varastat, kätke se taikina siihen pussiin ja pussi rintasi +päälle piilota, kierrä sillä kirkko kolmesti myötä- ja kolmesti +vastapäivään, niin kirkon väen valtaasi saat, eikä pappi saa niitä +vastaasi nostetuksi. + +--Entäpä miten papin tuhoan? kysyi Panu malttamattomasti. + +--Pappi on taialla tuhottava, mutta vaarallinen on papin taika. +Tahdotko millä uhalla tahansa? + +--Vaikka henkeni menköön! + +--Tuhosit hänen naisensa ... tiedätkö, minne sen on ruumis haudattu? + +--Kirkon lattian alle. + +--Tule tänne lähemmä! + +Tietäjä istutti Panun viereensä, kävi häntä kaulaan ja supatti jotakin +hänen korvaansa. + +--Niin tee, sanoi hän sitten ääneensä. Se taika auttaa, kun ei vain oma +lihasi vastaasi nousse? + +--Mitenkäpähän nousi. + +--Kun ei vain oma veresi vastaasi kuohune? + +--Kyllä vereni hillitsen. + +--Sitten ei ole muuta tarvis. + +Ei nähnyt Panu, koettaessaan painaa mieleensä, mitä oli kuullut, +viekasta väijyvää ilmettä, joka noidan silmissä välähti hänen Panua +tarkastaessaan. + +--Et hänen sanojansa neuvo? kysyi Panu. + +--Mitä sanojaan? + +--Varjelusanojaan. + +--Mitäs sanoilla? Taika on sanan veroinen. + +--Hänen sanansa tarvitsisin, tuhosanansa. En ilman mitänä mahda. + +Mutta vanha tietäjä kivahti: + +--Kun ei tietoni kelvanne, mitäs tulit! Hae sanasi, mistä saat, minulta +et saa! + +--Älähän kiivastu... + +--Minä henkeni uhalla tiedot Tuonelasta noudan, ja sinä minua +neuvomaan! + +--Suuret ovat tietosi, tarkat taitosi, en ole vertojansa ennen kuullut. + +--Niin ovat, kun lienee sinussa niiden tekijätä,--murahti tietäjä. +Vielä sinulle yhden sanon, lisäsi hän. Älköön kukaan heimostasi tietäkö +täällä käyneesi. + +--Ilpo tietää. + +--Olisi saanut olla tietämättä. + +Kun päivän kilo etelän taivaalla kuumotti, lähtivät Panu ja Ilpo +hiihtämään takaisin. Kotain edessä oli sama joukko saattamassa heitä +kuin vastaanottamassa, ja siinä teki niiden häärinä ja huudot ja +rääkynä Panuun yhtä vastenmielisen vaikutuksen kuin hänen +tullessaankin. Ne kärttivät mikä mitäkin: hänen aseitaan, koristeita +hänen puvustaan; tarttuivat hänen kauhtanansa liepeisiin, hyppäsivät +hänen suksiensa kannoille. Panu hujahutti sauvallaan ja potkaisihe irti +takiaisistaan. Mutta silloin karkasi kylän koiralauma hänen kimppuunsa +ja räyhäten, häristen, ulvoen ja uikuttaen seurasivat ne pitkän matkaa +kylästä. + +Paluumatkalla muisteli Panu koko ajan hiihtäessään niitä taikoja, joita +Lapin tietäjä oli hänelle neuvonut. Häntä kalvoi pelko, ettei vain +mitään unohtaisi ja tekemättä jättäisi. Hän tiesi, että tietäjällä +taikatehtäviä neuvoessa aina on jokin, joka on kaikkia muita tärkeämpi +ja tehoisampi ja joka, jos tekemättä jää, panee kaiken pilalle eikä +mikään vaikuta. Mutta ei sano tietäjä, mikä noista tehtävistä on se +tärkein, eikä aina sitä itsekään tiedä. Ei ollut Lapin noitakaan +neuvonut. Mutta Ilposta oli hän varoittanut. + +Siinä se oli sala-ansa, siinä väijytys, se se teki tyhjäksi taikain +tehon. + +Ilpo hiihti perässä, minkä kerkesi, mutta alkoi huomata, että välimatka +kävi yhä pitemmäksi, eikä Panu odottanut enää niinkuin ennen. Kun Ilpo +hänet yöpaikoissa saavutti, oli Panu äreä ja harvasanainen ja alkoi +viimein valitella, ettei pääse kulkemaan niinkuin tahtoisi. + +--Väkisin mukaani työntäysit ... vastuksen vain sinusta sain. Sinua +varrotessani haihtuu taikain voima. + +--Eihän sinun minua odottaa tarvitse, tulenhan jäljessä niinkuin voin, +vaikka jättäisitkin, kun vain yöpaikassa odotat, virkkoi Ilpo kuin +anteeksi anoen. + +Ja väärin hän teki mielestään, kun tietäjää niin viivytti ja hänen +hankkeitaan häiritsi. Eikä olisi yöpaikassakaan odottamaan pyytänyt, +elleivät sudet olisi peloittaneet. Kohta Lapin kylästä lähdettyä ja +koirain heistä erottua olivat ne hiihtäjiä seuranneet--oli niinkuin +olisivat kylän koirat susiksi muuttuneet--ensin loitompaa, sitten yhä +lähennellen ja yhä isommaksi laumaksi kasvaen, ja yöpaikoissa niitä +loikahteli nuotion ympärillä, palavat silmät harvan metsän sisästä +liekehtien niinkuin ne silmät tietäjän majassa. Lienevät Lapin noidat +susiksi tekeyneet, lienee noita neuvojaan katunut ja lähtenyt hurttana +hätyyttelemään. + +Eivät kuitenkaan vielä kahden miehen kimppuun uskaltaneet, kun toisen +nukkuessa toinen piti tulta vireillä. Mutta yhä rohkeammiksi kävivät, +eivät enää ainoastaan yöpaikoille ilmaantuneet, vaan jo päivän aikana +liikkeellä ollessakin näyttäytyivät, latua myöten pitkänä jonona juosta +jolkutellen. + +Oli vielä yksi yö taivas-alla vietettävä, yö viimeinen, ennenkuin +asutuille maille ehdittäisiin. Sinne kun kerran päästäisiin, ei olisi +Ilpolla hätää, levähtämään jäisi ... hiihtäköön sitten Panu yksin +edeltä. + +Ilpon ihmeeksi yöpyi Panu tavallista aikaisemmin, teki nuotion aavan +suon päässä olevalle metsäiselle kukkulalle, sanoi valvovansa iltayöstä +... nukkukoon Ilpo ensin, kun on väsyneempi ja nouskoon sitten susia +vastaan valvomaan aamupuoleen yötä. + +Ilpo nukkui tulen viereen. Sudet olivat koko päivän olleet näkyvissä ja +kuuluvissa. Kerran olivat jo ympäröineet Ilpon, ja jos ei Panu huudon +kuultuaan olisi hätään joutunut, olisivat päälle käyneet. Vaivoin oli +nälkäiset pedot saatu kaikkoamaan, mutta huomenna kai tulevat takaisin. +Ei ehkä auttaisi enää kahdenkaan miehen vastarinta. + +Ilpo nukkui kyljellään havujen päällä sukset pystyssä päänsä pohjissa, +kuorsasi raskaasti eikä herännyt, vaikka Panu häntä jalallaan kosketti. +Se nukkuisi mistään tietämättä ja mitään kuulematta aamuun asti. +Mahtaisiko saada hereille sittenkään, kun tuli hänen aikansa valvoa? Ja +jos heräisikin, olisiko vartion pitäjätä, eikö nukahtaisi tänäkin yönä +niinkuin oli viime yönäkin nukahtanut, nuotio sammuisi, ja siinä olisi +susilauma kimpussa, kumpaisenkin suuhunsa söisivät. + +Kastettu ja luopio! Oli kerran pettänyt, voisi pettää toistenkin. +Kertoisi kuulemansa akalleen, akka papille. + +Panu päätti lähteä ja jättää Ilpon nukkumaan. Hän otti Ilpon sukset, +sitoi ne yhteen ja pisti kärjet tuleen. Tervattu pikeytynyt puu syttyi +ja alkoi roihuta kuin paras tervassoihtu. Sitten hajoitti hän nuotion +ja sammutti kekäleet. Sen tehtyään hyppäsi hän suksilleen ja puhalsihe +alas kukkulalta aavalle suolle. Susilauma hyökkäsi metsästä hänen +jälkeensä, mutta pelästyi palavaa soihtua ja loikkasi takaisin. + +Kun Panu suon yli hiihdettyään tuli toisen kukkulan juurelle ja alkoi +kiivetä sen rinnettä ylös, kuuli hän toisesta päästä suota tappelevien +susien rähinän ja arvasi, että ne riitelivät saaliista, jonka hän oli +heille jättänyt. + +Kukkulalle tultuaan kuulosti hän vielä kerran ja käänsi sitten suksensa +niitä ilmoja kohti, missä tiesi Kontolan kirkon olevan ja missä hän oli +taikansa täytäntöön paneva. + + + + +XLIII. + + +Ovat taas markkinat Kontolan kirkolla, on yö vasten ensimmäistä +markkinapäivää. Yö on pyryinen ja pimeä, ja kaikki markkinaväki on +vetäytynyt joko kattojen suojaan tai puiden alle metsään nuotioiden +ääreen. + +Panu on tehnyt kaikki ne taiat, jotka hän Lapin tietäjältä on saanut +tehtäväkseen. Hän on hakenut toukan, joka kirkon seinäpuuta kalvoi, on +palkannut Rampa-Riitan äidin hankkimaan kastevettä, ehtoollisleipää ja +viiniä ja sekoittanut ne multaan, joka on kirkon kynnyksen alta +kaivettu. Kätkettyään ne alttariliinasta tekemäänsä ja samalla tavalla +saamaansa pussiin, on hän ryhtynyt siihen, mitä tietäjä oli kuiskaten +hänelle neuvonut. Hän on kolmesti kirkon kiertänyt, pistänyt oven alle +kolme kukon virkahöyhentä, polkenut kolme kertaa jalallaan ja kolmesti +oveen sylkäissyt sitä avatakseen. Mutta ei ole ovi auennut. Sisään +päästäkseen hän on silloin houkutellut Rampa-Riitan äidin kirkkoon +piiloutumaan ja sisäpuolelta avaamaan ikkunaluukun säpin. + +Panu on valinnut toimilleen yön, jolloin kuu on pimeimmillään, niinkuin +Lapin tietäjä oli neuvonut. Kenenkään huomaamatta on hän piileksinyt +Rampa-Riitan äidin maasaunassa. Levotonna odottaa hän siellä vaimoa, +jonka on lähettänyt kuulostelemaan ja vakoilemaan. Vaimo tulee ja +ilmoittaa, mitä on nähnyt. Ei ole enää ketään liikkeellä, kaikki ovat +vetäytyneet tuiskua pakoon, joka on niin sakea, ettei näe kämmentä +eteensä. Voutilassa nukutaan, mutta pappilan tuvassa tuikkaa tuli, ja +Jouko seisoo oven edessä polviaan myöten lumessa itsekseen haastellen. + +--Mitä se siellä? kysyy Panu levottomasti. + +--Aavistaisiko mitä? Mielipuolilla on ne ilmoittajansa. + +--Näkikö sinut? + +--En tiedä; en luule nähneen. + +--Mene vielä vakoilemaan, missä Jouko on. + +Hetken päästä tulee vaimo takaisin ja ilmoittaa, ettei Joukoa enää +näkynyt. + +Panu hiipii ulos ja kiertää kauaitse kirkon ikkuna luukun alle. Hän +avaa luukun, työntää ikkunan sisään ja kiipeää kirkkoon. Penkkien +välissä haparoiden tulee hän käytävälle, lähestyy jalallaan eteensä +tunnustellen kuoria, on kaatua alttarin kynnykseen, astuu sen yli, +seisoo alttarin edessä ja kopeloi sen päältä niitä kaluja, joilla +häväistys on tehtävä. Näin on tietäjä kuiskaissut ja sanat kaikuvat yhä +hänen mielessään:--»Siinä on neliskulmainen kapine, nostat sen maahan +ja astut sen päälle. Pitäisi olla malja, vaatteella peitetty ... ota se +käteesi ja häpäise se.» Siinä ne ovat, raamattu ja sen päällä +ehtoolliskalkki. Hän iskee tulta ja sytyttää kynttilän, joita on +eilisen messun jäljeltä useampia alttarilla. Sitten tekee hän niinkuin +oli tehtävä, laskee raamatun maahan ja astuu sen päälle; ottaa kalkin +ja häpäisee sen. Nyt on tehty ensimmäinen kirkkotaika, on Kiesuksen +kaluja häväisty. Eikä kuulu kirkon väkeä hätään tulevaksi--pelkäävät, +eivät uskalla! + +Toisen taian neuvoi Lapin noita tämmöisen:--»Sen ensimmäisen huoneen +takana on toinen huone, pienempi. Sinne mene, sieltä vaatteet ota, pane +nurin yllesi ja lue nurinpäin sen loihtu.» Panu menee sakastiin, löytää +messukasukan kaapista, pujottaa sen nurin päänsä yli, palaa takaisin +kirkkoon ja lukee alttarin edessä nurinpäin Isämeidän rukouksen, jonka +oli ensin Rampa-Riitan äidiltä oikein päin oppinut. Sen tehtyään on +hänestä kuin olisi hän kiertänyt aseen vihamiehen kädestä, hän käy yhä +rohkeammaksi, potkaisee raamatun alas lattiata pitkin menemään, niin +että lehdet kahisevat, ja ruiskauttaa maljan sisällön alttariseinälle. + +Jotakin narahtaa, tuulenpuuska tunkee kirkkoon ja sammuttaa kynttilän. +Taas narahtaa samalla lailla ja paukahtaa. Se oli kai luukku, joka +avautui ja sulkeutui. Yhä pelkää kirkonväki--aikoivat tulla, eivät +uskaltaneet! + +Mutta vielä on kolmas taika tekemättä.--»Arkku avaa, hammas suusta +kaiva, hiustukko palmikosta leikkaa, ne nuoleen kätke, ja sillä kun +ammut...» + +Kirkon lattian alle kuoriin on papin rouva haudattu. Panu sytyttää +uudelleen kynttilän, murtaa auki luukun, joka vie kirkon sillan alle ja +laskeutuu sinne. Yksi arkku siellä vain on, ei ole vielä muita kirkon +lattian alle haudattu kuin papin rouva, helppo on se löytää. Panulla on +kirves mukanaan. Kansi rusahtaa, longistuu ja aukeaa ja valkoinen liina +välähtää sen alta. + +Mutta samassa putoo lattian luukku alas hänen päänsä päällä, ja kun +Panu ojennaiksen sitä auki työntämään, kuulee hän ylhäältä naurun +hihitystä ja epäselvää puhetta, eikä luukku liikahda. Jotakin raskaita +esineitä romahutellaan luukun päälle, taas hihitellään ja sopotellaan, +sitten kuuluu varovia, poispäin sipsuttelevia askelia ja sitten on +kaikki taas hiljaa. Loukussa on Panu, umpiloukussa. + + * * * * * + +Tuvassaan istuu Martinus Olai, Kontolan pappi, pöytänsä päässä kahden +tuikkavan talikynttilän ääressä ja kirjoittaa, tuon tuostakin +keskeytyen mietteisiinsä ja kynttiläin yli pimeän tuvan perille +tuijottaen. Huone on entisellään, karsinapuoli tupaa on yhä +sisustettuna niinkuin se oli ollut rouvan eläessä. Mutta itse hän on +muuttunut. Hän on kalvennut ja kasvot laihtuneet, korkeaan otsaan on +ilmaantunut syvä, leveä ryppy, ja tuuhea, suuri tukka on harventunut ja +ikäänkuin kuihtunut ja kuivahtanut. Suuret, avonaiset silmät ovat +pienentyneet, syventyneet kuoppiinsa ja ilme niissä käynyt +hajamieliseksi. Tuo voimakas, väliin tuima, väliin innostunut katse on +laimennut ja ikäänkuin kääntynyt sisään päin. + +Hän kirjoittaa kirjettä piispalle lähettääkseen sen markkinamiesten +mukana Turkuun menemään. Hän tekee selkoa toimistaan Jumalan +valtakunnan levittämiseksi sillä paikalla, johon hänet on kutsuttu. + +Hän on jo ennen tehnyt selkoa siitä sodasta, jota on käynyt taikuutta +ja velhoutta vastaan. Nyt kertoo hän viimeisestä taistelustaan, jossa +hän päävelhon voitti, pakanalliset epäjumalat kukisti, poltti heidän +uhrimetsikkönsä ja heidän uhrialttarinsa maahan kaatoi. Pakanat ovat +epäjumalistaan julkisesti luopuneet ja kasteen kautta pyhän kirkon +helmaan otetuiksi tulleet. Sille sijalle, missä pakanallinen velho +ennen asui, rakennetaan nyt rukoushuonetta Herralle. Julkisesti ei nyt +missään enää epäjumalia palvella, ja luottamus velhoihin ja tietäjiin +horjuu. Joskin vuorten rotkoissa vielä pimeys vallitsee ja sydänmaan +saloilla vielä kylmyyttään huokuu jokin jääkylmä, sulamaton, likainen +jäätikkö, niin paistaa kukkuloilla jo Herran päivä ja on siellä kevät +ja kesä Herrassa. Raskaita ja kovia koettelemuksia oli Herra hänen +päällensä pannut kutsuessaan pois hänen rakkaan vaimonsa. Napissut hän +oli siitä Herralle, mutta tapahtukoon hänen tahtonsa maassa niinkuin +taivaissa. »Herra otti, Herra antoi, kiitetty olkoon Hänen nimensä!» + +Hän lopetti kirjeensä ja lukitsi sen. Sen tehtyään nousi hän +istuimeltaan ja käveli muutamia kertoja tuvan lattian yli. Kolkko tuuli +humisi ulkona ja tärisytti yksinkertaisia ikkunaruutuja. Hajamielisesti +katseli hän karsinaan, sai taas niinkuin niin usein ennenkin mieleensä +kuvan siitä hetkestä, jolloin hän heidän ensi talvenaan näin markkinain +aikana, vaimonsa täällä järjestäessä Turusta tulleita tavaroita, astui +tänne kirkosta ja sai hänen kädestään höyryävän lämpimän juoman. Nyt ei +kukaan hänelle lämmintä juomaa tarjoo... Hän oli, tuo vainaja, niin +pelännyt, pelännyt silloin ja melkein aina, välistä ollut kärsimätönkin +ja moittinut häntä. Ja hänen pelkonsa oli toteutunut. Oliko hän +aavistanut loppuaan? Oliko ollut väärin tuoda hänet tänne? Ne +kysymykset tulivat usein mieleen, ne olivat hänen jokapäiväisenä +seuranaan yksinäisinä hetkinä täällä tuvassa. Ja ne toivat aina toisia +tullessaan: Olisiko hän voinut estää sitä, mitä oli tapahtunut? Oliko +siihen ollut syynä hänen kovuutensa Rampa-Riittaa kohtaan? Oliko se +kosto siitä, ettei ollut pitänyt esirukousta tytön puolesta, jota Anna +aina oli niin hartaasti pyytänyt? Mistä syystä hän oikeastaan oli +jättänyt sen esirukouksen pitämättä? Siksikö, niinkuin itselleen +uskotteli, että se olisi ollut Jumalan kiusaamista, vai siksikö, että +tunsi kammoa häntä kohtaan, joka oli apua tietäjältä hakenut? Mutta jos +se oli hänen syynsä, miksi oli hänen vaimoansa siitä rangaistu? Miksei +häntä itseään? Ehkä rangaistus häntäkin kerran kohtaa? + +Ja välistä tapasi hän itsensä pelkäämästä arvaamatonta ja +odottamatonta, joutui samaan mielentilaan kuin silloin, kun Reidan +kanssa hiihti Panulaan ja kun karkasi liekkien keskeltä palavasta +saunasta. Hänen vaimonsa oli aina kammonut synkkiä saloja ja niiden +peikkoja ja pimeyttä, ja sieltä oli hänen tuhonsa tullutkin. Tulisiko +sieltä kerran hänenkin tuhonsa? Olihan Panu vielä elossa; tiesi, minkä +puun takana hän väijyi? Ei sen voima ollut kokonaan murtunut eikä sen +valta kukistettu niin kauan kuin se vapaana kulki. Palkinto oli hänen +päästään luvattu, mutta sen tiesi pastori, ettei kukaan muu kuin hän +itse uskaltaisi mieheen käsiksi käydä. Häntä pelättiin vielä täällä +kirkon maillakin ja vielä enemmän sydänmailla, pelättiin kostajana ja +salaisen tuhon tuottajana, niinkuin Reita oli kertonut. Ruton nuolet +luultiin hänen voivan lentämään panna, vihat nostaa, vainot liikkeelle +loihtia--ja ehkä hän voikin. Voudillekin oli hän välistä siitä puhunut +ja voudillakin oli omat pelkonsa. Hän kertoi kireistä suhteista +valtakuntain välillä. Milloin tahansa saattoi sota syttyä. Täällä +rajamailla sen kauhut ensiksi tuntea saataisiin, niinkuin niin usein +ennenkin. Ennenkin olivat Karjalan salojen miehet vihollista +avustaneet. Tyytymättömyys kyti Korpijärven saloilla Kontolan miesten +kaskista, ja Panu oli kyllä ensimmäinen mies yllyttämään. Ei silloin +säilyisi kirkot eikä kylät. Siihen ehkä hukkuisi kasteen siunauskin, +polkeutuisi viljeltykin vainio. + +Olihan Jumala noidille ja velhoille pahanteon voiman ajakseen antanut, +ihmisten oman pahuuden tähden. Välistä hän ne sitoi, välistä päästi +valloilleen haaskaamaan kuin sudet lammaslaumassa. Sitä ajatellessa +näytti Olaista, kuin ei hän olisi vielä mitään pysyväistä saanut +aikaan, kuin ei olisi vielä alullakaan. Kastetuitahan ne ovat, +kristittyjen nimeä kantavat, mutta kun katsoi heitä silmiin, oli katse +kesytön ja arka kuin metsäneläimen. Se katse oli Panun silmissä, sen +oli hän huomannut kaikkien näden silmissä, jotka tulivat kastettaviksi, +se oli välistä Reidankin silmissä. Sitähän oli hänen vaimonsa niin +vavissut. Siinä oli pelkoa ja nöyryyttä, mutta samalla salavihaa ja +petosta ja koston väijyvää uhkaa. Saisiko hän sen milloinkaan +lähtemään, vai tarvittaisiinko miespolvia ennenkuin oikea usko nuo +kasvot kirkastaisi? + +Mutta mitä minä hourailen? sanoi hän itselleen. Kaikkihan on niinkuin +olla pitääkin, onhan kaikki käynyt paremmin ja pikemmin kuin olin +osannut toivoakaan. Huomenna minä taas puhun kirkossa vuoroin +voimakkaita sanoja ja vuoroin lempeitä, puhun, neuvon, vakuutan ja +vaikutan ja lämmitän; kunnes viimeinenkin routa rinnoista sulaa. Ehkä +oli Jumalalla tarkoituksensa, kun otti hänet minulta, ehkä tahtoi +katkaista kaikki siteet, että sitä vapaammin hänen valtakuntansa +hyväksi voimani pyhittäisin!... Ja tunsi hän nyt taas rinnassaan sen +saman voiman, jota oli tuntenut ensi aikoinaan tänne tultuaan ja jota +vastaan kaikki pimeyden vehkeet kilpistyivät kuin puunuolet +teräshaarniskasta. Tunsi sen niin suurena ja vastustamattomana, ettei +viha mielessä edes Panuakaan ajatellut. Mitä hän tekisi, jos velhon +käsiinsä saisi? Antaisiko hänt maallisen oikeuden käsiin, vai +koettaisiko häntä kääntää, taivuttaa hänen mieltään--jos se onnistuisi, +suurempi olisi se voitto kuin mikään tähänastinen. + +Hän nousi tuoliltaan, jossa oli istunut pimeän tuvan perille +tuijottaen, ja aikoi sammuttaa kynttilän. Silloin kuului kiireisiä +askelia ulkoa porstuasta, ovi reväistiin auki, ja Jouko huusi sisään: + +--Pappi, pappi! Tule pian, pappi! + +Hän oli ottanut Joukon pappilaan ja piti häntä kaikenlaisen pienen +askareen teossa piian apulaisena. Ensimmäisestä häiriöstään selvittyään +ja tultuaan pastorin puheista vakuutetuksi siitä, että käärme oli hänen +sisästään poissa ja isän umpikirot peruutetut, rauhoittui hän, kävi +säyseäksi, hyväntahtoiseksi ja iloiseksi. Usein hän oli päiväkausia +poissa, kulki metsässä ansoja panemassa ja ampuikin välistä jonkin +linnun, vaikka valitti, että paha kättä vielä vapisuttaa. Saatuaan +jostakin päähänsä sen, että paha pappia väijyi, toimitti hän siitä +pitäen talonkoiran tehtävää ja teki sen niin tarkkaan, ettei kukaan, +olkoon päivällä tai yöllä, päässyt pihaan hänen tietämättään. Öisin hän +usein nousi ylös, hiipi ovelle, seisoi siinä kuulostellen ja kierteli +huoneita, tutki tarkkaan kaikkia jälkiä ja ulotti usein retkensä aina +kirkolle saakka.--Se käski sinut tappaa ... mutta minä sinua vartioin, +--kuiskasi hän, kun pappi kysyi, mitä varten hän noin teki. + +--Mikä sinun nyt on?--kysyi pastori rauhallisesti ja puhalsi toisen +kynttilän sammuksiin, luullen, että jokin joutava taas Joukon mielessä +kummitteli. Mutta Joukon kasvot hehkuivat, silmät kiilsivät, ja hän +huusi: + +--Tule kirkkoon ... se on siellä sillan alla! + +--Kuka? + +--Se se on ... se on loukussa ... tule katsomaan... + +Ja Jouko kertoi katkonaisesti ja hajanaisesti, kuinka hän oli +Rampa-Riitan äidin nähnyt pappilan ympärillä hiipivän ja sen jälkiä +seurannut ja nähnyt Panun sen majasta lähtevän ja kirkolle päin menevän +ja ajatellut sen jotakin pahaa miettivän ja juossut kirkolle ja +piiloutunut aidan viereen. Se oli kiivennyt ikkunasta sisään ja siellä +taikoja tehnyt ja mennyt sillan alle. + +--Siellä se on ... tule katsomaan, niin näet! + +Usein näki Jouko näkyjä, usein näki varsinkin isänsä ja oli häntä takaa +ajavinaan. Mutta Olai päätti kuitenkin seurata häntä. Reita, joka oli +toisesta tuvasta kuullut Joukon tulon, liittyi mukaan. + +Sakastiin tultuaan näki Olai, että kaappi, jossa messupukua +säilytettiin, oli murrettu auki ja vaatteita lattialle heitetty. Jouko +ei ollut houraillut eikä näkyjä nähnyt. Hän riensi kirkkoon, ja +lyhtynsä valossa näki hän saastutetun lattian ja rippikalkin ja oli +kompastua raamattuun, joka revennein lehdin oli käytävän päässä. Mutta +Jouko osoitti luukkua ja kuiskasi: + +--Tuonne se meni ... tuosta meni alas ... nyt se on umpiloukussa.--Olai +teki merkin, käskien häntä vaikenemaan, ja hiipi lähemmä. + +Panu ei kuule heidän tuloaan ja koettaa yhä ponnistella ulos +päästäkseen. Joka yrityksellä saa hän luukun vähän raolleen, mutta se +putoaa taas samassa takaisin. Luukun päälle kaadetut penkit liukuvat +kuitenkin hiljalleen syrjään, ja joka työnnähdyksellä nousee luukku +aina hinkan ylemmä. Pappi tekee uudelleen merkin Reidalle ja Joukolle +ja lähenee luukkua. Panu ei vieläkään huomaa mitään ja saa vähitellen +kirveensä ponnen raosta ulos. Longistaen sillä rakoa isommaksi pistää +hän viimein kätensä ulos. Antaen merkin Reidalle hyppää pappi esiin, +tarttuu Panua kalvosiin ja potkaisee jalallaan kirveenvarren sisään, +jolloin luukku puristaa ranteet leukainsa väliin, niin että sormet +oikenevat. + +Panu päästää suustaan äkäisen, ärjäisevän äänen, niinkuin tekee karhu, +jota pesäänsä sorkitaan, mutta ei pääse liikahtamaan. Jouko uikahtaa +kuin pelästynyt koira ja rientää ulos kirkosta. + +Pappi ja Reita sitovat ristiin vankinsa ranteet ja nostavat luukun +auki. + +--Tule ulos sieltä! komentaa pastori. + +Kun Panu on päässyt lattialle seisomaan, kohottaa Olai lyhtynsä hänen +silmiensä tasalle, valaisee hetken aikaa hänen kasvojaan, molempain +katseet sattuvat yhteen, iskevät tulta kuin kaksi miekan kärkeä... +Panun katse livahtaa syrjään, yrittää kerran vielä tehdä vastarintaa, +kilpistyy, taipuu maahan eikä enää nouse... + +--Olit suurempi tietäjä kuin minä, virkkaa Panu kuin itsekseen. + +--Konna, joka et kuolleillekaan rauhaa Anna!--heittää Olai hänen +silmilleen ja laskee lyhtynsä maahan. + +--Et olisi mitänä mahtanut,--jatkaa Panu,--ellei oma vereni vastaani +noussut, oma kiroomani eteeni osunut. Minua oli auttavinaan Lapin +noita, sinua auttoi ... en sanoja saanut ... sala-ansan viritti ... +itselläni pääni hinnan maksatti... + +--Pitkä on kostajan käsi! virkkoi pappi. + +--Taattoni kuolemansa kosti! huusi Reita riemuiten ja silmät +vahingoniloa liekehtien. + +--Jumala kosti! virkkoi pappi nuhdellen. + +--Oli jo kirkonhaltija hallussani ... kohta olisi omasikin ollut ... +olisi kirkkosi porona palanut, sinä itse laudalla levännyt. Mutta vielä +sodat syttynevät, vielä vainot nousevat! + +--Pidä tuota! sanoi pappi ja heitti Reidalle nuoran pään, jolla Panun +kädet oli sidottu. + +Sen tehtyään laskeusi hän sillan alle, nosti varovasti kirstun kannen +takaisin sijoilleen, löi kiinni irtautuneet naulat, nousi pois, sulki +luukun ja asetti kaadetut penkit paikoilleen. Panu seurasi hänen +liikkeitään pälyvin silmin yrittämättäkään paeta. Mutta kun pappi otti +kirveen lattialta, jonne oli sen haudasta heittänyt, ja heilautti sitä +kädessään, painautui hän kokoon kuin iskua väistäen. + +--En sinua tapa, älä pelkää! + +--En pelkääkään, vaikka tappanet!--ja Panu oikaisihe niin suoraksi kuin +pääsi, hetkellistä heikkouttaan häveten, ja kesti tällä kertaa papin +silmänluonnin. + +Vaivoin sai Olai vihansa voitetuksi ja vähällä oli, ettei velhon omaa +asetta hänen röyhkeään otsaansa upottanut. + +--Lähdemme! virkkoi hän Reidalle ja teki Panulle merkin astua edellä. + +--Minne viet? kysyi Panu. + +--Kaikista pahoista töistäsi palkkaasi saamaan! vastasi pappi ja lisäsi +sitten painavasti: + +--Turkuun tuomittavaksi ja velhona poltettavaksi. + +Oli, niinkuin Panu ei olisi kuullut sitä, niinkuin olisi muuta +miettinyt, ja hän virkkoi: + +--Yhtä sinulta kysyisin. En sinulle enää mitänä mahda. En taikojasi +tiennyt, en sanojasi saanut. Ne tietää tahtoisin. Sano salaiset kolme +sanaasi, joihin kironi kilpistyi. + +--Älä sano, pappi! Älä sano sanojasi! huudahti Reita hädissään. + +Sanoisiko hän sanansa? Mitkä olivat ne sanansa? Hän etsi, mietti, hänen +silmissään välähti, hän epäili, sanoisiko--mutta sitten hän virkkoi: + +--Salaiset sananiko? Usein ne kuulit, et niitä ymmärtää osannut. Nimeen +Isän, Pojan ja Pyhän Hengen--siinä sanani. + +Panu säpsähti, vavahti, loi aran, alistuvan katseen voittajaansa ja +seurasi häntä mitään virkkamatta kirkosta. + +Ja niin he astuivat pappilaan menevää, tuiskun umpeen pyryttämää tietä, +lumessa polviaan myöten kahlaten, Reita edellä nuorasta taluttaen, +pappi jäljessä tulta näyttäen ja heidän välissään Panu, Karjalan kuulu +tietäjä, musta tukka tuulessa hulmuten ja hartioilla nurin käännetty, +hihaton messukasukka. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Panu, by Juhani Aho + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13850 *** |