6 files changed, 3195 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/12795-0.txt b/12795-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..1882fcf
--- /dev/null
+++ b/12795-0.txt
@@ -0,0 +1,1397 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12795 ***
+
+KIHLAUS; YÖ JA PÄIVÄ
+
+Näytelmiä yhdessä näytöksessä
+
+
+Kirj.
+
+ALEKSIS KIVI
+
+
+1919.
+
+
+
+
+KIHLAUS
+
+Näytelmä yhdessä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+AAPELI,   |  kraatareita ja vanhoja nuoria-miehiä.
+EENOKKI,  |
+EEVA.
+JOOSEPPI, Aapelin oppipoika.
+
+
+(Aapelin huone: perällä ovi, oikealla pöytä ja sen vieressä rahi,
+vasemmalla tulisija, jonka ääressä Jooseppi seisoo liikutellen kauhalla
+pataa, joka kiehuu tulella. Eenokki tulee.)
+
+EENOKKI. Päivää, Jooseppi!
+
+JOOSEPPI (kääntyen ympäri ja kumartaen syvästi, hellittämättä toki
+kauhaa kädestänsä). Päivää!
+
+EENOKKI. Sainpa mestariltas tärkeän kutsumuksen löydyttää itseäni tässä
+hänen huoneessansa noin tähän aikaan.
+
+JOOSEPPI. Niin on asia.
+
+EENOKKI. Miksi kutsui hän minua ja missä on hän itse?
+
+JOOSEPPI. Eikö ole teillä jo tietoa?
+
+EENOKKI. Ei yhtään, ei yhtään, poikaseni.
+
+JOOSEPPI. Tässä tapahtuu tänäpän kihlaus.
+
+EENOKKI. Kihlaus! Hm! Vai kihlaus. Kenen hän nai?
+
+JOOSEPPI. Hä, Herrojen-Eevan.
+
+EENOKKI. Vai Herrojen-Eevan. Tuliko mies juonikkaaksi, hurjapäiseksi,
+villityksi, tai mistä kieppasi hän tämän rohkeuden?
+
+JOOSEPPI. Preivin kirjoitti Herrojen-Eeva tällä tavalla mestarilleni
+eilen illalla: »Kraatari Aapeli! Lyhyesti tahdon tietä antaa, että, jos
+Jumala niin on sallinut, niin valmis olen kohta tulemaan
+aviopuolisoksenne. Tulkaat minua kyydittämään täältä luoksenne; sillä
+herrat jätän minä tämän ijankaikkisen pilkun päällä. Sen olen nyt
+vahvasti tykönäni päättänyt.» Niin seisoi preivissä.
+
+EENOKKI. Ja mestaris tämän luettuansa rupesi tuumailemaan ankarasti?
+
+JOOSEPPI. Pasteeraili, pasteeraili edestakaisin permannolla, raappien
+niskatukkaansa.
+
+EENOKKI. Kihelöitsipä miehen päässä; mutta sitä en ihmettele.--Millä
+tavalla luonnistui asia?
+
+JOOSEPPI. Yölläpä vasta leikki nousi. Kovin levoton oli mestarini.
+Milloin pasteeraili hän, milloin heitti hän itsensä taasen vuoteelle,
+mutta samassa pyörähti hän ylös jälleen ja rupesi uudestaan
+pasteerailemaan raappien aina niskaansa. Kolme kertaa kävi hän
+valelemassa päätänsä kaivolla. Hän pelkäsi aivoansa, näette.
+
+EENOKKI. Eikä ihme; sillä onpa sitä pehmitetty. Tuumaile ja harkitse,
+harkitse ja tuumaile joka uusi muudi, leikkaus ja sauma, niin
+kysytäänpä viimein kuinka on päävärkin laita.--Mutta mielinpä kuulla
+kuinka kävi lopulta.
+
+JOOSEPPI. Tultuansa kolmannen kerran kaivolta höyryvällä päällä,
+herätti hän minua, ilmoitti syyn levottomuuteensa, luki preivin eteeni
+ja pyysi minulta neuvoa oman-tuntoni nimessä. Katsokaas mikä
+veljellisyys!
+
+EENOKKI. Rakkaus lievittää ja avaa sydämmen, sielun ja mielen.--Mutta
+minkä neuvon annoit mestarilles?
+
+JOOSEPPI. En kieltänyt enkä käskenyt.
+
+EENOKKI. Oikein!--Tapani tosin on puhua aina aatokseni ulos, mutta yksi
+asia löytyy, jossa olen vaiti kuin myyri. Älä kiellä miestä ottamasta
+naista, johon hän kerran on iskenyt silmänsä, hän ottaa hänen
+kuitenkin, ja joskuspa kuiskataan naisen korvaan sun kieltävä neuvos,
+jonka lunttu tuskin Paratiisin niituilla antaa sulle anteeksi.
+
+JOOSEPPI. Minä en kieltänyt enkä käskenyt, vaan pyysin hänen heittämään
+kaikki Jumalan neuvopöydälle. Tämä vaikutti ja heti nukkui hän kuin
+tallukka ja minä samoin. Hän aamulla taasen kyllä käytteli neulaansa
+vinhasti, mutta toisaalle tyyräilit aatoksensa, sen huomasin, koska
+silloin tällöin mulautin salaa katsoa hänen päällensä. Niin neuloi hän
+hetken, mutta äkisti keihästi hän neulallaan uuden tyynynsä, naulitsi
+sen hirveän lujasti pöytään, rynkäsi ylös, puki päällensä parhaat
+vaatteensa, lähetti sanan teille, tullaksenne tänne, mutta itse läksi
+hän noutamaan morsiantansa, Herrojen-Eevaa.
+
+EENOKKI. Tämä naiminen, pelkään minä, on häneltä loiskaus onnettomaan
+kirnuun. Eeva on kahden naimattoman herran emännöitsijä, ja kuullaanpa
+hänen useinki mekastelevan heidän kanssansa. Tästäpä yhtä ja toista
+arvella taitaa, ja paljon rähisee heistä mailmakin. Jumala heille
+heidän syntinsä anteiksi antakoon! Mutta miksi ei toinen heistä nai
+tätä Eevaa? Mutta Eva on tuittupää, tuiskea, näetkös, morakka, tahi
+niin kuin ruotsalainen sanoo: turski. (Ottaa nuuskaa.)
+
+JOOSEPPI. Ja niin herramainen.
+
+EENOKKI. Tosi. Koska hän käy, katsahtaapa silloin tällöin sivullensa
+liehuvia hameliepeitänsä, sen olen huomainnut. Vähän epäiltävä merkki
+tyttö-ihmisestä. Tosin palveli hän vuoden Helsingissä ja joteskin
+isoista herrasväkeä, mutta eipä tarvitsis, sanon minä, eipä tarvitsis
+itseänsä sentähden lyödä niin herramaiseksi, niin fiiniksi; sanalla
+sanoen, niin ymmärtämättömäksi kuin Eeva teki. Vähempikin piisaisi
+muonamiehen tyttärelle. Onko tämä alhaisen ihmisen kieltä: »missä
+nakriit kasvaa, puussa vai maassa?» Nauriit, näetkös. Niinpä kysyi hän
+maamiehiltä torilla. Entäs tämä kysymys: »kulta-pappa, mikä on tuo
+korea lintu, joka hyppelee tuolla kartanolla?» Hän ei tuntenut,
+näetkös, harakkaa tultuansa maalle. (Naurahtaa, mutta kovin vähän.)
+Noh, ehkä ei tuntenut hän lintua. Sitä en mene arenteeraamaan, sanoo
+ruotsalainen. Mutta kas, kas, kuinka kerkeä on ihmislapsi näkemään
+raiskaa toisen silmässä, mutta ei malkaa omassa. Mutta minä pidän
+virkaveljestäni enkä sois hänelle huoneenristiä, jonka nyt pelkään
+hänen saavan.
+
+JOOSEPPI. Kyllä, kyllä siitä nyt toinen elämä nousee tähän huoneeseen.
+
+EENOKKI. Pahoin pelkään, pahoin pelkään.--Eeva on taas vihastunut
+herrojensa päälle, ja vihan kiukussapa ottaa hän tämän askeleen, mutta
+kas, kun kuherruskuukausi on mennyt, niin katuupa hän kauppaansa ja
+ikävöitsee herrojensa luoksi jälleen. Sillä Aapelilla ei ole niitä
+kommervenkiä, niitä rinnanröyhistyksiä ja sitä äänen komeata kilausta,
+joita Eeva on oppinut näkemään ja kuulemaan, ja jotka saattavat
+kevytmielisen tytön silmät liekehtimään niin herttaisesti.--Aapeli on
+vähän, hieman vähän yksinkertainen, mutta hyväsydämminen, vallan
+hyväsydämminen mies.
+
+JOOSEPPI. Hyvä hänen nimensäkin on.
+
+EENOKKI. Mutta hellä sydämmensä saattaa hänen välisti toimiin, joita
+seuraa katumus. Minä, mukama mies, olen aina tämmöinen vakava
+pellavaloukku, oikein sahapukki. (Naurahtaen vähän.) Mitä padassa
+kiehuu?
+
+JOOSEPPI. Siellä kiehuu makkaranpalasia, kryyniä, vettä ja suolaa.--
+Kuulitteko rattaan jyryä?
+
+EENOKKI. Kuulin totisesti. He tulevat. (Erikseen.) Niin, niin,
+piikaseni; tännen astut, mutta tiedänpä, ettes tee sitä sydämmellisen,
+puhtaan rakkauden pinnistyksestä. Niskani panen pantiksi, ettäs
+tillastit herroiltasi naimista, mutta koska ei siitä mitään tullut,
+niin käytpä nyt vimmoissasi polttamaan sammaletta fiinin, herramaisen
+kartuusin verosta. (Aapeli ja Eeva, molemmat kantaen nyttyä kädessään,
+tulevat. Jooseppi, keskeyttämättä padan liikutusta, kumartaa syvään.)
+
+EENOKKI. Tervetuloa, morsiuskunta!
+
+AAPELI. Me kiitämme sinua. Sinä olet tässä juuri tarpeellinen. Istu,
+Eeva.--Onko Jooseppi antanut sinun jotain ymmärtää?
+
+EENOKKI. Lyhyesti.
+
+AAPELI. Onhan minulla nyt edes se, joka paitani pesee.--Istu, istu,
+Eeva.
+
+EEVA (erikseen). Tämmöinen tupa! Huhkaimen pesä. (Aapeli ottaa nytystä
+sokerirasian ja asettaa sen pöydälle.)
+
+AAPELI. Sokerirasia on kuitenkin eheä. Tiedä, Eenokki, että olemme
+pyörineet kamalassa leikissä, sekä minä että Eeva. Oi niitä
+jumalattomia herroja!
+
+EENOKKI. He kaiketi kohtelivat sinua kopeasti, trumantisti?
+
+AAPELI. Kiitän, etten saanut heiltä selkääni.
+
+EENOKKI. Kateus, kateus!
+
+AAPELI. Sula kateus.--Ei ollut, näetkös, mentävä sisään; kartanolla
+seisoin vaan ja otin vastaan Eevan kapineita. Mutta koska viimein
+olimme valmiit lähtemään ja istuimme rattaille, niin arvaas, mitä
+tekivät?
+
+EENOKKI. Häijyn koiranjuonen. Tiedänmähän sen.
+
+AAPELI. Tulipas pieni poika, herrojen käskystä, sanoi tahtovansa
+korjata hevosen häntävyötä, mutta peijakas pisti palavan
+taulankappaleen Ruskon hännän alle ja siinä samassa ampuipa yksi
+herroista meille pilkalla jäähyväisampauksen. Rakas virkaveljeni,
+aatteles, millä hirmuisella vauhdilla me tulimme talosta. Rusko juoksi
+kuin vimmattu, potki ja juoksi korvat niuhossa. Ja olikos ihme, että me
+molemmat, niin Eeva kuin minä, huusimme täyttä kitaa hädissämme?
+
+EENOKKI. Ei mikään ihme, mutta sepä ihme, ettäs seisot vielä tässä ja
+kertoilee tätä keikahusretkeäs. Kiitä, ettes makaa ojassa tallukset
+taivasta kohden.
+
+AAPELI. Onni suojeli minua. Taulanpala helti viimein, ja vähitellen
+hiljensi Rusko juoksuansa, ja yhtä ehjillä luilla kuin ennenkin
+istuimme rattailla, vaikka pamppailevalla sydämmellä.
+
+EENOKKI. Voi julmia herroja, voi julmettuneita!
+
+AAPELI. Sanos muuta. Ihmettelenpä, että Eeva on näin kauvan menestynyt
+heidän kanssansa. Ettes jo ennen tehnyt tätä temppua, Eeva?
+
+EEVA (erikseen). Jaa, sinä västäräkki! Suokoon Jumala, etten koskaan
+olis tätä tehnyt. Mikä hulluus minulta, mikä hulluus, jättää herrat ja
+tulla tänne turvekaton alle!
+
+AAPELI. Mutta miksi on morsian niin äänetön?
+
+EENOKKI. Tavallinen morsiamen alakuloisuus muuttaessansa miehelään.
+
+AAPELI. Ja asiamme ei olekkaan vielä oikein välikappaleellisesti
+päätetty. Mutta ruvetkaamme juoneen, tehkäämme mikä kuitenkin tehtävä
+on; sillä parempi karhun mahassa kuin hänen hampaissansa. Sinä tiedät,
+mikä harras ja tärkeä komento on tässä tapahtuva tällä hetkellä?
+
+EENOKKI. Luulenpa tietäväni.
+
+AAPELI. Kihlaus, laillinen kihlaus, ja senpätähden olen kutsunut sinun
+tänne. Käy toimeen, Eenokki! Mutta ensiksi yksi puhe!
+
+EENOKKI (yskii). Että ... että me nyt tällä hetkellä tähän
+kokoontuneet olemma, liittämään yhteen kahta sielua, nimittäin
+pitäjän-kraatarimestaria Aapeli Simeoninpoikaa ja neitsykäistä Eeva
+Matintytärtä...
+
+AAPELI. Hänen oikea liikanimensä on Helander.
+
+EENOKKI. Ja neitsykäistä Eeva Helanderia, yhteensolmemaan heidän
+onneansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä. Ja tämä ei olekkaan mikään
+vetosolmu, ei suinkaan, vaan kiinteä umpisolmu, jonka ainoastaan
+kuoleman viikate poikkileikata taitaa. Hyvin muistain ja visusti
+sydämmeen kätkein aviosäädyn velvollisuudet molemmilta puolilta.
+Miehen, nimittäin, tulee olla vaimonsa pää; se on hänen
+velvollisuutensa, ja vaimo olkoon miehensä heikompi astia; se on hänen
+velvollisuutensa. Ja käykäät sitten käsi kädessä, Jumalan nimessä ja
+ilolintuen laulaessa haudan syvyyteen.--Niin; mitä itse sanot, Aapeli?
+
+AAPELI. Ei minulla mitään sanottavaa ole.
+
+EENOKKI. Anna sitten sormus tänne.
+
+AAPELI. Tässä tämä on.
+
+EEVA (eriks.) Mitä teen? Otanko ma vastaan sormusta? Voi minua
+mieletöntä!
+
+EENOKKI. Aapeli antaa tämän sormuksen sinulle, Eeva. (Antaa Eevalle
+sormuksen.) Kas niin. (Laulaa veisaavalla äänellä) »Saatanan juonet»...
+Onhan tämä sinun tahtos, Aapeli?
+
+AAPELI. Veisaa, veisaa!
+
+EENOKKI JA JOOSEPPI (joka yhä liikuttelee pataa, laulavat)
+
+    »Saatanan juonet kauvas poista»...
+
+EEVA. Mitä tässä laulelette. Pitäkäät suunne kiinni, niin on parasta.
+
+AAPELI. Hscht! Morsian ei suvaitsekkaan laulettavan.
+
+EENOKKI. Hmm! Mutta laulu on kaksi lukua.
+
+EEVA. Tässäpä kyllä keekoilemaan niinkuin kukko.
+
+EENOKKI. Kukkoko?
+
+EEVA. Ei yhtään laulua, sanon minä.
+
+AAPELI. Ei ei, koska niin on tahtos.
+
+EENOKKI (eriks.) Hän on niinkuin ma sanoin: morakka.
+
+JOOSEPPI (eriks.) Kyllä, kyllä tästä nyt toinen elämä nousee meidän
+huoneeseen.
+
+AAPELI. Laulu olkoon tällä erällä.--Nyt, Eeva, käy uljaasti perheeni
+jäseneksi ja perehdy huoneessani.
+
+EEVA. Tässä ihmispesässä. (Hetki äänettömyyttä.)
+
+AAPELI (eriks.) Ihmispesässä. Joteskin jyrkästi sanottu. (Ääneensä.)
+Tosin on huoneeni vanha, mutta vanhan sijaan rakennetaan uusi ja
+entistä uhkeampi.
+
+EEVA. Ennenko on meillä uusi, niin olemme satimessa.
+
+AAPELI. Ei tässä sentähden satimeen jäädä, jos ei tätä hullummin eletä,
+Eevani.
+
+EEVA. Nytpä muistelen huoneita, jotka jätin. Mikä eroitus! Haa! minä
+linnasta luolaan muutin ja läksin, hullu, ilosista herroistani pois ja
+matelin sisään kraatarin koijuun. Mikä eroitus, mikä eroitus!
+
+EENOKKI. Vissillä tavalla on eroitus suuri, mutta vissillä tavalla...
+
+EEVA. Pidä kitasi sinä, varis.
+
+EENOKKI (eriks.) Haidjaidjai, sitä sydäntä kuin sillä ihmisellä on!
+
+JOOSEPPI (eriks.) Kyllä, kyllä tästä toista nyt tulee.
+
+AAPELI (eriks.) Hän rupeaa konstailemaan, ja tuntuupa kuin katuisi hän
+kauppaansa, ja minä, poika polonen, rakastuin häneen vahvasti. Mutta
+tahdonpa hänelle ilmoittaa, että on minulla rahaakin, neljäkymmentä
+riksiä. Nätti summa kyllä. (Ääneensä.) Tosin en ole rikas, en suinkaan,
+eikä ole minulla paljon rahaakaan, ainoastaan neljäkymmentä riksiä.
+
+EENOKKI. Neljäkymmentä riksiä miehen taskussa! Silloin ei tarvitse
+käydä häntä koipien välissä.
+
+AAPELI. Ei mitään kerskattavaa, ei mitään. No no, onhan siinä vähän.
+Kuinka hyväänsä, mutta usko minua, Eeva, etpä lyönyt silloin kättäs
+poroon kuin kraatarimestari Aapelin miehekses valitsit.
+
+EEVA. Silloin istuin peevelin kelkkaan. Läksinhä kotooltani kuin olisi
+tieni kulkenut suoraa tietä helvettiin. Siitäpä jotain kohta aattelin.
+Miksi pistivät, miksi pistivät palavan taulankappaleen Ruskon hännän
+alle?
+
+EENOKKI. Julmettuneet!
+
+AAPELI. Lurjukset! Jos lakiin mentäis, niin peijakas heidän ottais.
+Palavan taulankappaleen! Ja ampuivat vielä!
+
+EENOKKI. Hai djai djai!
+
+AAPELI. Minä sydämmystyn. Kas semmoisista pedoista sinä läksit, mutta
+nytpä seisot siivon ja kunniallisen miehen katon alla.
+
+EEVA. Kraatari!--Krapu!
+
+AAPELI. Haukutko sinä minun virkaanikin?
+
+EENOKKI. Ei sovi soimata, ei sovi soimata kraatarin virkaa.
+
+EEVA. Minäkö kraatari Aapelin vaimoksi!
+
+AAPELI. Neito, etkö ymmärrä että haastelet vähän pahasti, pisteliäästi
+ja että tällä tavalla hämmennät kihlaushetkemme korkean, juhlallisen
+ilon? Kraatari Aapeli! Jaa-ah, mikä kraatari Aapelin on? Olenko minä
+varastanut ja siitä syystä oravia haukkunut? Olenko lykännyt kenenkään
+härkää sapattina kaivoon? En suinkaan. Olenko minä kähminyt toisen
+miehen vaimoa? Pois se! Kuka sen taitaa sanoa ja todistaa? Minä panen
+tämän kysymyksen sydämmelles, Eeva Helander. Katsahda päälleni ja
+vastaa.
+
+EEVA. Tuommoinen mies.
+
+AAPELI. Tämmöinen olen vaan, fröökinäni.
+
+EEVA. Mikähän sinä olet oikein?
+
+AAPELI. Kraatari Aapeli olen vaan, kunnian mies, kelpaan vierasmieheksi
+koska hyväänsä ja kummaksi vaikka ruhtinoitten lapsille.
+
+EEVA. Eikö se ole sama Kupparin-Aapeli, joka äitinsä perässä tallusteli
+kylästä kylään kantaen ämmän kupinsarvipussia?
+
+AAPELI. Että sarvet kalisi. Sama, sama.
+
+EEVA. Sama nallikka, luulen minä, joka kerran paimenena ollessansa
+eräänä sateisena päivänä pisti lehmänsä niin koreasti isäni niittyyn ja
+menipä itse latoon maata. Mutta saattoipa sukkela onni juuri samassa
+isäni tyttären niitylle, ja hänpä sun selkäs pehmitti. Sinä muistat
+sen?
+
+AAPELI. Muistan muistan. Jos tällä haavalla otan ja näytän sinulle
+selkäni, niin pitää sun siellä näkemän merkit jumalattomasta
+menetyksestäs ymmärtämätöntä, piimäpartasta poikaa kohtaan, niinkuin
+minä silloin olin.
+
+EEVA. Sen ansaitsit. Istua ladossa, lehmiensä himotessa toisen niittyä,
+se oli mukavata.
+
+AAPELI. Aih, aih! Jopa saitkin jotakin iskeäkses kiinni, niinkuin
+hyvästäkin asiasta.
+
+EENOKKI (naurahtaen). Kantänka, sanoo ruotsalainen. (Ottaa nuuskaa.)
+
+AAPELI. Mutta mitä vielä tiedät, fröökinä Helander, jonka »posket
+on niin punaiset ja puhe käy kuin rasva», niinkuin lauletaan
+rakkauden-veisussa? Vai kuinka. Mitä sanoo fröökinä? Enemmin,
+enemmin sitä lajia.
+
+EEVA. Jos kaikkea, mitä sinusta tiedän, rupeisin tässä kertoilemaan,
+niin jäisinpä varmaan huoneesi asukkaaksi.
+
+AAPELI (eriks.) Huoneeni asukkaaksi. Kuuluupa vähän kuin olisi hänellä
+totisesti aikomus tehdä takapero. Mutta hän ehkä koettelee luontoani.
+
+EENOKKI. Minä sydämmen karvaudella olen kuullellut, kuinka tämä
+neitonen tässä kaikin tavoin on koettanut leikata virkaveljeni hyvää
+nimeä. Mutta heitetäänpäs pikainen katsahdus tytön omaan syntikirjaan.
+Tiedätkö mitä mailma sinusta hotisee ja huutaa? Kuinka elät sinä
+herrojen kanssa? Niinkuin paskana, niinkuin mahomettilainen. Minä
+kiivastun tällä hetkellä. Jumala armahtakoon teidän elämäänne! Jumala
+armahtakoon sekä sinua että herroja. Mitä on teillä käsillä siellä?
+Sanoppas. Te peijoonit, te turmelette tämänaikaset nuoret, saatatte
+heitä välinpitämättömiksi aviosäädyn arvosta ja pyhyydestä. Sinä
+vekama, niinkö sinua opetti isäs ja äitis? Niinkö sinua opetettiin
+rippikoulussa? Koska olet ollut viimeiseksi ripillä? Frookas pillit,
+sanoo ruotsalainen.
+
+EEVA. Sinä hävytön mies, mitä on sinun minun kanssani tekemistä?
+
+EENOKKI. Olenpa lähimmäises ja onpa velvollisuuteni niinkuin kristitty
+ihminen koettaa sinua oikaista, lunttu.
+
+EEVA. Mutta minä tahtoisin sinun vääristää, vääristää tuhanteen mutkaan
+ja viskata sinun pellolle. Sinä viimeinen vaivanen, sinä hävytön
+kraatari, teethän minun hulluksi!
+
+EENOKKI. Kas kas, näkyypä kuinka kipeä on asia, ja minä pistin syvältä
+ja ilman armoa. Jaa, niin on tapani. Minä ryntään aina esiin ilman
+pelkoa, vakaasti ja suoraan niinkuin ahvena. Ja tästä sinun elämästäs,
+jumalattomasta elämästäs tahdon minä ottaa tuimasti kiinni, jos en
+sinulta parannusta näe.
+
+EEVA. Kas näin elän vaan, kas näin. Mitäs minun teet?
+
+EENOKKI. Kantelen provastille.
+
+EEVA. Sinä tekisit sen? Haa! saisitpa plyijyä kinttuihis herroiltani.
+
+EENOKKI. Minulla on pyssy ja.
+
+EEVA. Joka ei tapa varpustakaan.
+
+EENOKKI. Tappaa vaihka noitaämmän, vaihka perkeleeltä riivatun tytön.
+
+AAPELI. Elkää riidelkö, elkää riidelkö, ja sinä, Eenokki, elä huoli
+juuri enään soimata Eevaa. Hän on, näetkös, niinkuin morsiameni; ja
+sananlasku sanoo: yhtä luuta vuohensarvi, sitä poski kuin pääkin.
+
+EEVA (eriks.) Sinun morsiames!
+
+EENOKKI. Totuuden lausuin, ja olkoon se hänelle hyväksi. Tapani on,
+niinkuin sanoin, käydä aina esiin vakaasti, ilman pelkoa ja suoraan
+niinkuin ahvena. (Ottaa nuuskaa.)
+
+AAPELI. Nyt ymmärrän mitä Eeva tarkoitti näillä vähän niinkuin
+kieroilla sanoillansa: koetella luontoani. Mutta antakoon hän anteiksi
+lyhynokkaisuuteni; sillä lyhynokkaisuutta, Jumala paratkoon,
+havaitsemme kaikkialla, ja se on ikävä havaitseminen. Monaistipa
+aattelen, jouduttuani uusiin tuttavuuksiin, kas tuostapa vasta löysin
+miesten miehen. Mutta eläppäs hänen kanssansa ja reisaile, niin hänpä
+pianki punehtuu kuin kukko ja nääsää sinua; ja tämä on ikävätä. Minä
+olen nähnyt yhtä ja toista mailman pöydännokalta; ja hantvärkkäri on
+noita talossa.--Kas, pusersipa tyttö-kanalja hien otsalleni tällä
+koetuksellansa. (Ottaa taskustansa nenäliinansa, mutta viskasee samassa
+pöydältä permannolle Eevan sokerirasian, joka särkyy.)
+
+EEVA. Herresta velta varjel!
+
+JOOSEPPI. Voi voi, mitäs mestari nyt teki!
+
+EEVA. Kuin tuo nyt särki minun sokerirasiani!
+
+EENOKKI (eriks.) Aapeli parka! Tuossa seisoo hän nyt kuin pyörtyvä
+kana, ja punottaa kuin täyskuu pouta-iltana.
+
+EEVA. Kuin tuo lepakko nyt mönsträsi minun ehta-posliinisen
+sokerirasiani, rakas nimipäivälahja herroiltani. Maksa pois, mies;
+maksa se paikalla, sinä harakka, hohkoharakka, närri!
+
+EENOKKI (eriks.) Hai djai djai. Sitä sydäntä, sitä sydäntä!
+
+AAPELI. Jassoo! Sinä teet minusta pilkkaa etkä todenperästä aiokkaan
+tulla vaimokseni?
+
+EEVA. Saatanan muori sinulle vaimoksi tulkoon.
+
+EENOKKI (eriks.) Tunnenpa väristykset selässäni kuullellessa
+lauseitansa.
+
+AAPELI. Eenokki, kysy häneltä tässä Joosepin kuullessa, jos hän tahtoo
+ottaa minua mieheksensä.
+
+EENOKKI (Yskii). Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos
+sulla on vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
+
+EEVA. Minä en huoli hänestä; menenpä takaisin herraini luoksi. (Hetki
+äänettömyyttä.)
+
+AAPELI (erikseen). Vai niin!
+
+EENOKKI (eriks.) Mikä kiusankappale!
+
+AAPELI. Kysys häneltä toinen kerta.
+
+EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla on
+vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
+
+EEVA. Minä en huoli hänestä, sanoin minä; en tuumaakaan. (Kauvan
+äänettömyyttä.)
+
+AAPELI. Kysy häneltä vielä kolmas kerta!
+
+EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla on
+vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
+
+EEVA. Minä annan hänen peijakkaan haltuun. (Polkee kiivaasti jalkojansa
+permantoon.) En huoli hänestä, en huoli, en huoli; en en! Eikö
+korvaläpenne kuule, te noidutut miehet? (Äänettömyyttä. Tulisijasta
+kuuluu kohina.)
+
+AAPELI. Soitatko sinäkin jumalan-lahjan tuhkaan siellä? Poika!
+(Kiristää Jooseppia kauluksesta.)
+
+JOOSEPPI. Mestari!
+
+EENOKKI (hilliten Aapelia). Malta mieles, Aapeli, ja anna anteiksi
+tapaturma.
+
+AAPELI. Tämä hetki on vimman hetki!
+
+EEVA. Maksa pois korea rasiani.
+
+AAPELI. Rasia! Onko mailmanloppu tullut? Antavatko kuolleensa maa ja
+meri, kuolema ja kipenöitsevä helvetti?--Kas tämäpä vasta päivä on.
+
+EEVA. Voi minä mieletön lapsi!
+
+AAPELI. Sinä portto, anna tänne sormukseni.
+
+EEVA. Hoo! kas tässä, poikasein. (Aapeli viskasee hirveällä vauhdilla
+sormuksen permantoon.)
+
+EENOKKI. Elä elä, veljeni. (Ottaa ylös sormuksen.)
+
+AAPELI. Ihminen, miksi narrasit mua hevosellani sinua kyydittämään
+huoneeseeni?
+
+EEVA. Miksi annoit itseäs narrata?
+
+EENOKKI. Hai djai!
+
+AAPELI. Jassoo!
+
+EEVA. Kyyditä minua ijankaikkisella pilkulla tästä samaa tietä
+takaisin, kraatari!
+
+AAPELI. Jassoo!--Kyllä kyllä, jos rahan maksat, jos lyöt kaksi markkaa
+pöytään. Jooseppi tulkoon kyytiin.--Kaksi markkaa tänne!
+
+EEVA. Ei yhtä penniäkään. Ja jos et maksa, mitä liet rikkonut, niin
+katsokaat etten vilauksessa seiso ilki-alastomana tässä edessänne.
+
+EENOKKI. Niinpä teki ennen Stålbergskakin, koska ei tainnut hän muuta
+vihansa kiukussa. Muija kirkasi vaan yhden kerran, ja siinä samassa oli
+hame ja paita yli pään.
+
+EEVA. Rasia!
+
+AAPELI. Rasia olkoon kyydistä tänne, ja tästä menet marssien nytyt
+kädessä; tämä olkoon sanottu.
+
+EENOKKI. Tahtoisinpa, tahtoisinpa, sanon minä, nähdä Eevan tuloa
+herrojensa luokse taas. Näkisinpä silloin oikein pitkän koiran.
+
+EEVA. Hoo! kraatari Eenokki, elä yhtään murehdi sitä asiaa. Ensin vähän
+pilkkaa herroilta, jota minä vastaan muutamalla kyyneleellä, ja ennen
+iltaa on yhteinen sydämmellinen ilomme korkealla katossa. Siinä se
+temppu.
+
+EENOKKI. No sinä naisen luonto! Ihme kaikkein ihmeitten seassa. Sinä
+kultasen päivänpaisteen ja sumuisten pilvien ijankaikkinen sekamelska
+ilman päätä ja perää, sinä himphamppu! Onko siis ihme, ettemme koskaan
+opi tuntemaan tänlaista eläintä?
+
+EEVA. Hevonen eteen, Aapeli! Kyyti!
+
+AAPELI. Sinä kopeilet?
+
+EENOKKI. Kyyti? Arvaas minkäkaltaisen kyydin tästä olisit ansainnut?
+Peijakas! jos tekisimme oikein, niin pääs ottaisin syliini minä,
+Jooseppi pitelisi sinua jaloista ja Aapeli itse antaisi sinulle oikein
+miehen kädestä.
+
+EEVA. Aapeli!
+
+AAPELI. Jaa-ah, luuletko etten minä taida antaa löylyä? (Eeva rupee
+panemaan kapineitansa nyttyynsä takaisin, hyräellen laulella.) Ruoka
+pöytään, Jooseppi. Me rupeemme syömään, mutta hän menköön tiehensä.
+(Jooseppi panee ruokaa pöydälle.) Hän on kiero ihminen.
+
+EENOKKI. Pahanilman lintu.
+
+AAPELI (erikseen). Onneton päivä! Onpa sydämmeni kuin leikattu kahdeksi
+kappaleeksi.--Kas niin, Jooseppi. Tule syömään kanssamme. Me syömme,
+Eenokki.
+
+EENOKKI. Me syömme me. (Aapeli, Eenokki ja Jooseppi istuvat syömään.)
+
+AAPELI. Onpa tässä mailmassa tekemistä.
+
+EENOKKI. Elä puhukkaan.
+
+AAPELI. Eeva, Eeva, mitä olen minä tehnyt sinulle, että sinä minulle
+niin paljon pahaa teit?
+
+EENOKKI. Elä ole hänestä huolivanasi.
+
+AAPELI (eriks.) Hän hyräilee vaan.
+
+EEVA (menee kantaen nyttyjänsä). Hyväst!
+
+AAPELI. Hyväst!
+
+EENOKKI. Läksipä heilakka. Mutta tästä asiasta, sekä herrojen ilkeästä
+juonesta että tytön hävyttömästä narrauksesta, tulee sinun ottaa
+vakaasti kiinni, opettaa heitä pitämään miestä pilkkanansa.
+
+AAPELI. Minä jotain tekisin, mutta eipä ole juuri hyvä. He käyvät
+metsässä pyssyillä ja taitavat ampua minun; sillä katsos suurin pelkuri
+täällä, jolla on tuliluikku, voi vilauksessa surmata rohkeimman
+sankarin, joka on tätä asetta paitsi.
+
+EENOKKI. He ampuisivat? Hohoo! ei miesmurhaa niin pian tehdä.
+
+AAPELI. Kukas menee takaamaan? Näillä herroilla on häijy sydän, sinä
+kohtaat heitä metsässä, he laskevat sinun läpitse kuin koiran. Mitäs
+teet?
+
+EENOKKI. Mutta minun sisuni ei anna perään, se ei siedä heidän
+elämäänsä, jumalatonta elämäänsä tämän tytön kanssa. Provastin täytyy
+saada siitä tieto.
+
+AAPELI. Mutta minä kysyn sinulta vielä: mitäs, jos he ampuvat sinun?
+
+EENOKKI (kiivaasti). Ampukoot! Tässä mailmassa ei auta.
+
+AAPELI. Niin sinä sanot.
+
+EENOKKI. Tahdonpa hävittää sen terren-pelin, sanon minä.
+
+AAPELI (eriks.) Mutta miksi käy aatokseni piiri niin himmeäksi? Minä
+pelkään, minä pelkään jotain.--(Ääneensä.) Olikos se Herrojen-Eeva?
+Minä rakastuin häneen vahvasti. Olikos se Herrojen-Eeva?
+
+EENOKKI. Sama heiskale. Mutta miksi kysyt näin? Eikö ole hän sinulla
+kyllin jo tuoreessa muistossa?
+
+JOOSEPPI. Surkeus, surkeus! (Nousevat syömästä.)
+
+EENOKKI. Elä saakelissa anna murheelle noin kovaa voimaa.
+
+JOOSEPPI. Oi itkun päivä! Katsokaas, kuinka mestarini silmät mulkoilee.
+Hän on hukassa.
+
+EENOKKI. Ei, Aapeli, ei, ei käy tämä päisin näin syvästi mietiskellä ja
+murehtia. Koetas vaan, koetas vaan; saatpa muuton korvilles.
+
+AAPELI. Ei juuri hätää vielä. Mutta kovin musertuu sydämmeni, koska
+muistelen sitä korkeapovista impeä, joka mulle annettiin, mutta kohta
+taasen otettiin pois multa Herran nimeen.
+
+EENOKKI. Menköön hiiteen se naasikka!
+
+AAPELI. No no, no no!
+
+EENOKKI. Sinä katsot tämän vahingoksi?
+
+AAPELI. Pidinpä itseni jo melkein naineena miehenä, mutta olen toki
+taasen vanha nuori-poika, jonka elämä tuntuu mulle nyt kuin muurin
+raossa torkkuvan torakan ilta-auringon riutuvassa paisteessa. Oi,
+veljeni! koska tulin hänen kanssansa ja näin kärpäsen-sienen
+tuolla hevoshaan veräjällä, niin tällä tavallapa aattelin: koska
+syyskuun-metsässä me pussit selässä yhdessä käyskelemme sieniä
+poimimassa, kas silloinpa meidän vasta lysti on. Mutta nyt, nyt mennyt
+on kaikki toivo, eikä lohdutusta löydy.
+
+EENOKKI. Paljon, ystäväni, paljon. Vanha nuorimies viettää häänsä
+jälkeen kuoleman tähtien tanssissa. Siellä, siellä hänelle aviosiippa
+annetaan, mutta naineet saavat katsella päältä.
+
+AAPELI. Heh! Niinkuin esimerkiksi Korppilan Kalle.
+
+EENOKKI. Niin juuri.
+
+AAPELI. Puhu, puhu jotain iloista, ettei käy kanssani hullusti.
+
+EENOKKI. Ei yhtään surtavaa, ei yhtään. Koska muilla on ehtoo, on
+meillä ruusuinen aamu, käki kukkuu ja peipposet visertää, allamme on
+autuuden niittu ja päällämme ijankaikkisesti sininen taivas, ja enkelit
+soittaa musiikia.--Niin juuri, niin juuri. Mutta yksi vikkelä keino.
+Viitamäen luutnantti, jolla on hirmuinen sappi, koska vihastuu hän
+nokimustaksi naapuriensa päälle ja pelkää aivonsa vierivän pois
+oikeilta teloiltansa, silloin panee hän tyttärensä pelaamaan
+klaveeria ja itse lötköttää hän muutaman kierroksen valssia salin
+permannolla rouvansa kanssa, ja paikalla on hänen kiukkunsa lievinnyt.
+--Koetetaanpas samaa konstia. Jooseppi, laulappas: »Kosk' tulit
+kureerit» ... laula ja polje jalkaas.
+
+JOOSEPPI. En jaksa laulaa nyt!
+
+AAPELI. Miksi et jaksa? Sinä osaat veisun.
+
+JOOSEPPI. Mutta itku tukeuttaa lauluni.
+
+AAPELI. Laula, ja me tanssimme. Laula, Jooseppi, muutoin menee pääni
+ympäri, ympäri. Hih!
+
+JOOSEPPI. Voi, voi!
+
+EENOKKI. Laula pian Herran tähden!
+
+AAPELI. Katso, etten ota kyynäskeppiä. Laula: »Kosk' tulit kureerit».
+
+JOOSEPPI. Minä laulan.
+
+EENOKKI. Ja polje jalkaas. (Joosepin laulaessa tanssivat Eenokki ja
+Aapeli valssia kovin sisään-vääristetyillä polvilla ja tanssissa
+heittävät yhdistettyjä käsivarsiansa.)
+
+JOOSEPPI (laulaa polkien jalkaansa).
+
+    »Kosk' tulit kureerit
+    Ja laitoit kortteerit
+    Ja kysyit: onk's talossa olutta viel';
+    Ja laitoit kortteerit
+    Ja laitoit kortteerit
+    Ja kysyit: onk's talossa olutta viel'.»
+
+
+
+
+
+
+YÖ JA PÄIVÄ
+
+Näytelmä yhdessä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+MANNILA, talonisäntä.
+SAARA, hänen vaimonsa.
+TAPANI, heidän poikansa.
+KEIMO, talonisäntä.
+ANNA, hänen vaimonsa.
+LIISA, heidän tyttärensä.
+KERTTU, eräs vanha akka.
+Maaväkeä sekä miehiä että naisia.
+
+Tapaus: Savossa Saimen rannalla.
+
+
+(Teaterin muoto: lakea piha; oikealla Mannilan talon asuinhuone,
+vasemmalla Keimon; perillä aita, keskellä aitaa punaseksi maalattu
+portti, jonka kummallaki puolella seisoo tuuhea koivu; kauempana näkyy
+eräs lahti Saimesta ja sen toisella puolella sinertäviä metsiä.--
+Esiripun roustessa on vaalea kesä-yö, joka vähitellen valkenee
+päiväksi,--Mannila tulee huoneestansa.)
+
+MANNILA (yksin.) Itäpohjoisessa haamottaa jo päivä, ja aika on lähteä
+nuotalle. Mutta maataanpa naapurissa vielä, maataan, että orret
+jyrisee. (Lyö kovasti Keimon ovelle.) Ylös, unikekot! Ennenkuin on
+nuotta vedessä, polttaa aurinko Keimoa vasten naamaa kuin palava
+tervatynnöri. (Lyö ovelle.) Ylös!
+
+KEIMO. (huoneessansa). Kylläpä tiedämme nousta. Hiljaa! Tahdotko
+hajottaa oveni, kirottu mies?
+
+MANNILA (erikseen). Koko sun huonees tahtoisin hajottaa ja syöstä sen
+syvyyteen alas, ja niinpä olisin pääsnyt siitä naapurista ja
+lukemattomista kiusoista.--Käymme siis nyt vetämään yhteisnuottaa!
+Mutta millä naamalla kaksi vihollista, niin kiukkuista kuin naapurit
+Mannila ja Keimo, »vetää samaa nuottaa»? Mutta ei auta, aika on kallis,
+koska leikitsee kultanen sorva. (Saara tulee huoneesta.) Ja Tapani ei
+ole kotona vielä.
+
+SAARA. Ei vielä. Kaiketi ovat he kohdanneet kontion, jota läksivät
+ahdistamaan.
+
+MANNILA. Tuskin tuovat sieltä oravata, vaan ei karhua, ja niin on
+veitikkä menettänyt tärkeän ajan. Mutta hän tahtoo viipyä, ja tulee
+pianki, koska olemme poistuneet talosta me; sen tiedän. Hän kiehtoilee
+alati itsellensä tilaisuutta päästäksensä taasen kiemailemaan sokean
+vauvansa kanssa, se kiusan kappale.--Sokea aviovaimo? Mikä hullu aije!
+
+SAARA. Miksi aattelemme asiaa, joka ei tapahdu?
+
+MANNILA. Keimon tytär minun poikani vaimoksi, miniäkseni! Vielä
+hullumpi aije! Se ei tapahdu, ei kosiokaan! (Keimo ja Anna tulevat
+huoneestansa.)
+
+KEIMO. Ei koskaan. Ei syökse Keimo tytärtänsä susien luolaan.
+
+MANNILA. Susien luolaan? Pidä omanas se huoneenkunnia sen sokean
+penikkas kanssa.
+
+KEIMO. Ketä meistä enin tulee hänen moittia siitä, ettei näe hän päivän
+valoa? Sen tiedät sinä (Menee portista ulos.)
+
+ANNA. Sinä hävytön, sinä tunnoton! Miksi pilkkaat tytärtäni kovan onnen
+tähden, joka juuri sinun tähtes on häntä kohdannut? Huomaitse, mies:
+hänen silmänsä taitavat vielä loistaa, iloa ja valkeutta täynnä, koska
+haparoitset ijankaikkisessa pimeydessä sinä, kirottu mies!
+
+MANNILA. On rutto ennenkin tappanut sellaisen tietäjän. (Menee.)
+
+ANNA. Mitäpä tiedän minä ja voin? Mutta eihän ole mitään mahdotonta
+häneltä, jonka silmä katsoo läpitse kallion.
+
+SAARA. Myös perkele voi paljon, liionki sellaisen noitaämmien kautta
+kuin esimerkiksi tuo vanha Kerttu, joka, niinkuin tiettään, on nyt
+keitinpajoinensa muuttanut teille. Ihmettelenpä, mitä keittelee hän
+siellä, mitä noidannuolia hän takoilee, naapurienne turmioksi. Mutta
+katsokaat, ettei ammahda nuoli takasin vasten oman ampujansa naamaa.
+
+ANNA. Ei ole hän mikään noita-akka, vaan vakava ja hurskas vaimo, joka
+yrttien nesteillä luonnon kohdusta rukouksen voimalla parantelee
+sairaita ja rampoja, tehden melkein ihmetöitä, niinkuin tietään, sillä
+hänen nimensä on kuuluisa.
+
+SAARA. Yhden asian tiedän, ja sydämmeni paisuu sitä muistellessa.
+
+ANNA. Mikä on tämä asia?
+
+SAARA. Ettäs olet käynyt noidissa ja tietäjissä ja saattanut poikani
+rakastumaan sokeaan tyttärees.
+
+ANNA. Sen valehtelet, hurja vaimo! Tämä syytöksesi, tämä musta luulos
+on kotosin pimeyden alhosta.
+
+SAARA. Onpa minulla syytä luulla niin.
+
+ANNA. En usko sitä, mutta näenpä vihan kuohuvan ylitse sun povessasi ja
+sielusi janoo riitaa. Niin, tässäpä torelemme taas, tässä viljelemme
+vihaa, koska herää Herran kaunis päivä, koska idässä hymyilee ihanainen
+aamu. Niinpä päivät nousee, laskee, vuosi vuoden jälessä siirtyy pois,
+siirtyvät viimein vuosikymmenetkin; mutta pimeänä väikkyy alati Keimon
+ja Mannilan välillä vihan ja vainon yö. Oi, mikä aika on mennyt tämän
+pimeyden kestäessä tässä!
+
+SAARA. Vuosia seitsemäntoista, naapurin-emäntäinen.
+
+ANNA. Tätä muistellessa, eikö kamastu sun mieles?
+
+SAARA. Asia, jota ei taida parantaa, älköön rasittako mieltäni. Oi
+naapurini! meidän ja teidän välillä pilveilee synkeä sumu, jota ei
+poista enään sovinnon aurinko.
+
+ANNA. Ah! minä tunnen sen. Sentähden ole lakkaamatta puettuna jäiseen
+haarniskaas, mun sydämmeni kuohuva lähde; sillä se musta traaki tahtoo
+ijankaikkisesti asua tässä.
+
+SAARA. Kaikki Pohjolan noidat eivät häntä manaa tästä pois. Ja tässä
+hän maatkoon ja liehtokoon aina, aina! Haa! mielinpä oljennella vihan
+ihanasti pahteisessa yössä. (Poistuu kiivaasti.)
+
+ANNA. Mä mahdan olla kirottu, jos vielä kerran korotan ääneni sovintoon
+päin! Nyt, kaikki liepeys pois! Mun poveni, käy kiinteäksi, kylmäksi
+kuin rautakallio ja älä lievi, vaikka iskis päälleni taivaan nuoli ja
+polttais mun tuhaksi maahan. (Kerttu tulee Keimon huoneesta.) Olemme
+siis hämmentäneet unenne, vanha vaimo.
+
+KERTTU. Mua miellyttää katsella nousevan aamun taivasta.
+
+ANNA. Kuinka on nyt tyttäreni tila? Oi! saako milloinkaan mun Liisani
+katsella taivasta nousevan aamun?
+
+KERTTU. Toivokamme niin, luottaen korkeuden armoon.
+
+ANNA. Jaa, mä tahdon luottaa siihen, luottaa kaikesta sydämestä,
+riemuten.
+
+KERTTU. Ah! siitäkö sydämmestä, joka niin monen auringon kiertoessa on
+ollut kiukkuisimman vihan asuinmaja?
+
+ANNA. Niin, teidän kysymyksenne saattaa mun luomaan silmäni alas.
+Kerttu, viha, loppumaton viha tukeuttaa tässä kaiken sydämmen riemun.
+Katso: tässä eräs pieni perhekunta, tuossa toinen yhtä suuri, jotka yhä
+katsahtavat toinentoiseensa kuin kaksi nälkästä kotkaparvea, kiehtoen
+niellä toinentoistansa.
+
+KERTTU. Ja toki löytyy molemmissa parvissa lempeä kyhkyläinen, jotka
+eivät katsahda karsaasti toinentoiseensa, ei, vaan lemmen maailmassa
+heidän sielunsa yhdessä viehkeilevät. Kas siinä alku ihanaan sovintoon.
+
+ANNA. Minä ymmärrän tarkoituksenne. Mutta kuulkaat: Vaikka tapahtuiskin
+onni, että saisi tyttäreni näkönsä takasin, niin älköön Mannila
+milloinkaan olko hänen miehelänsä.
+
+KERTTU. Ette siis tahdo seurata sovinnon hengen viittausta?
+
+ANNA. Kaukana on kylästämme sovinnon henki. Niin on tässä laita, vanha
+vaimo, tässä kärjellä tämän armaan niemen, Saimen huokaavalla rannalla.
+Oi ihmislapsi! mikä tuli sun kohtalokses täällä? Pitkät murheenpäivät,
+mutta harvoin, harvoin ilon lyhykäinen hetki, ilon hetki
+kyynelsilmänen, riutuva päivänpaiste synkeitten ukkospilvien keskellä.
+--Hyvästi, eukko! Minkä parhaaksi taivaan herra näkee, sen hän tehköön
+kurjaa tytärtäni kohtaan! (Menee.)
+
+KERTTU (yksin). Ja heidän pitää käymän yhteiseen työhön, ajelemaan
+rannalle meren vilkasta karjaa, ja siitä saaliin jakoon! Tämähän on
+kuin sukeltajain askare, jotka mykkinä haamuina työksentelevät syvyyden
+kamalassa hämärässä. Ihana sananlasku sanoo: »iloitkaat kuin saaliin
+jaossa»; mutta päinvastoin lausukoot nämät perheet, pannessa
+saalistansa kahdeksi rannalla. Kuinka murheinen ja viheliäinen on tämä
+eripuraisuus! Oi, jos heidän eteensä voisin maalata yhden haameen,
+yhden kangastuksen valkeuden maasta, maalata kirkastuksen vuoren ja
+niitun viherjän sen ympärillä! Mutta toivonpa taitavani jotain sun
+kauttas, Keimon hurskas tytär. (Tapani tulee, pyssy käsivarrella.) No,
+Tapani, olethan siis viimein kotona. Kuinka onnistui pyynti?
+
+TAPANI. Paljon menetettiin voimia, moni väsyi, haavotettiin yksi ja
+toinen, ehkei kuitenkaan vaarallisesti, mutta lopulta toki kaatui
+kontio. Ympär lahden kulkee nyt joukko tänne, kantaen oivallista
+otusta, mutta riensinpä pienellä ruuhellani edelle minä.--Mutta miksi
+näin varhain ylhäällä, eukko?
+
+KERTTU. Jo nuottamiesten keralla nousin aamun koittaessa.
+
+TAPANI. He ovat siis käyneet työhönsä?
+
+KERTTU. Ovatpa jo täydessä toimessa kummankin naapurin niin isäntä kuin
+emäntä. Ja moittelipa isäsi lähteissänsä sun viipymistäs.
+
+TAPANI. Me emme ehtineet ennen enkä tainnut minä poistua joukosta,
+koska leikki oli kuumin. (Istuu kivelle.) Nyt olen tässä, mutta
+väsyneenä. Pitäis kenties käydä päästämään äitiä vetonuorasta, mutta
+onpa hän maannut yönsä makeasti, minä valvonut. Ja jos lausun totuuden,
+niin eipä juuri miellytä minua näiden naapurien yhteistyö, näiden
+äänettömien kivikuvien askare.--Kuinka läksit he toimeen? Millä tavalla
+katsahtelit kumppanit toinentoiseensa?
+
+KERTTU. Vihan tulta oksentelit heidän silmänsä, ja kuin myrkylliset
+vasamat, niin lentelit lauseet ja kiukkuiset kompasanat heidän
+välillänsä ennen lähtöä.
+
+TAPANI. Se on viha, jonka loppu on vasta haudassa.
+
+KERTTU. Kauhea viha! Mikä synnytti sen, mikä hirviö, mikä helvetin
+lohikärme puhalsi sen siemenen näiden perheitten kohtuun?
+
+TAPANI. Ette siis tiedä?
+
+KERTTU. On mulla siitä toki jokin himmeä tieto.
+
+TAPANI. Kuulkaat muutama sana, ja olenpa kertonut teille syyn,
+tapauksen onnettomuuden päivänä, jota muistan kuin unta.--Lähes
+kyksikymmentä vuotta sitten, niinkuin tiettään, karkasi taasen
+päällemme kansamme äkeä vihollinen, ja sota pauhasi saloissamme. Eräänä
+iltana läheni myös meitä vähempi ratsasjoukko, jonka kiiltävät piikit
+näimme jo kaukana tuolla toispuolella peltoja polvellisella tiellä.
+Kuinka kohdella vihollista, siitäpä nousi nyt kysymys, ja vastapäin
+tuumailit isäni ja Keimo. Keimo käski jokaisen askartelemaan
+asemallansa, nostamatta kättään vastoin voimallista vihamiestä, joka
+vihoissansa varmaan saattaisi meille polttomurhan ja kuoleman. Mutta
+toisin tahtoi isäni sokeassa rohkeudessansa, ja hänen tahtonsa voitti.
+Pian sai hän puolellensa muutaman miehen, ja he suljit kiireesti tuon
+jyrkän kujan pellavaloukuilla, karangoilla ja humalasaloilla ja rupesit
+ampuilemaan vihollista, joka oli jo ehtinyt tuonne sillalle. Hän pysäyi
+uumoen löytyvän täällä enemminkin voimaa, päätyi viskelemään päällemme
+kihiseviä rakettia, ja pian seisoi tulessa sekä Keimo että Mannila.
+Nousi nyt meteli ja meno, kaikki pelastus oli turha, rakettia satoi
+kuin tulisia kärmeitä, ja lisätyillä voimilla rynkäsi nyt äkisti esiin
+vihollisen lukuisa joukko. Sillon ei ollut meillä muuta keinoa kuin
+paeta ruuhillamme lahden toiselle puolelle, josta sitten katselimme,
+kuinka kotomme muutuit tuhaksi. Ja sillonpa iskit yhteen isäni ja hänen
+naapurinsa, iskit hurjasti kuin kaksi hullua koiraa, ja miesvoimia
+tarvittiin, ennenkuin olit he eroitetut. Sillon lupasit ja vannoit he
+toinen toistansa kohtaan sammumattoman vihan, jonka murheellisen
+lupauksen he uskollisesti ovat pitäneet tähän hetkeen asti, ja syitä
+vihan kannatteiksi on lakkaamatta etsitty kahdenpuolen. Niin on kulunut
+seitsemäntoista synkeää vuotta siitä tulisesta, hirmuisesta illasta,
+siitä onnettomasta, joka sokasi myöskin pienen Liisan näön.
+Kolmevuotias lapsi oli hän sillon, ja aina siitä asti on hän
+oljennellut umpisokeana, muistamatta tämän maailman muotoa.--Mutta
+kuinka on tytön laita nyt?
+
+KERTTU. Tänäpän annan hänen nähdä maan ja taivaan avaruudet.
+
+TAPANI. Oi ankara päivä! Mutta oletteko jo ilmaisseet kellenkään
+toiselle, että on hän saanut näkönsä takasin?
+
+KERTTU. En, vaan kaikki olemme, niin Liisa kuin minä, pitäneet salassa.
+Vanhemmillensa olen toki antanut hyvän toivon. Hän itse ei ole nähnyt
+vielä ilman kirkasta valoa, ainoastaan himmeän päivän kammarissa, jonka
+akkunat ovat tarkasti olleet varjottuna, ja käyskellessään kanssani
+ulkona on side lakkaamatta peittänyt hänen silmänsä.
+
+TAPANI. Mutta mitäpä oikeammiten tarkoitatte viipymisellä tämän ilosen
+sanoman kanssa?
+
+KERTTU. Koettakaamme, mitä vaikuttaa jäykkiin vihamiehiin Jumalan ihana
+ihmetyö, jonka äkisti huomaavat edessänsä. Nyt, koska katoo tytön
+silmistä esirippu, joka niin kauvan on peittänyt häneltä maailman
+kasvot, voi tämä hetki, tämä astumisensa päivänvalkeuteen, vaikuttaa
+hänen ympäristössänsä voimallisesti. Ja nyt, nyt on tullut se hetki,
+koska auringon noustessa nuottaväkemme palaa kotiinsa taas ja koska
+pyyntijoukko riemuten lähestyy metsästä. Sillon tapahtukoon ihana
+näytös molempain naapuriperhetten ja ilosten kylänmiesten
+läsnä-ollessa; se ehkä matkaansaattaa jotain.
+
+TAPANI. Oivallinen aatos, kunnioitettava eukko! Joukossa, joka nyt
+lähenee tänne, on myös nuoria neitoja, Liisan lapsuuden kumppania.
+
+KERTTU. Kaikki hyvin. Heidän saapuvilla olonsa yhteen sulattakoon
+kaikkein ilon ja riemun.--Mutta veri älköön olko hänen silmänsä
+ensimmäisinä nähtävinä. Sentähden, koska käyvät metsästäjät esiin,
+jääköön saaliinsa verhoon.
+
+TAPANI. Siitä pidän kyllä huolen; ja alkaessa olen myös itse häneltä
+kätkössä ja näytän itseni vasta, koska on hän vähän ehtinyt katselemaan
+ympärillensä.--Niin, teidänpä johdettavana olkoon tämä toimi ja
+onnistukoon.
+
+KERTTU. Tahdonpa koettaa, mitä voin.--Mutta hän tulee; minä kuulen
+hänen askeleensa.
+
+TAPANI. Hän kantaa siis nytkin sidettä silmillänsä?
+
+KERTTU. Varmaan; sillä hän on luja ja tottelevainen, eikä ole vielä
+kertaakaan poikennut käskystäni. (Liisa, mustalla siteellä ympäri pään,
+avaa oven ja jää seisomaan kynnykselle.)
+
+TAPANI (erikseen). Sokea tai näkevä: sua rakastan ijankaikkisesti.
+
+LIISA. Kerttu! (Kerttu ja Tapani lähenevät häntä.)
+
+KERTTU. Tässä olen, Liisa. (Ottaa häntä kädestä. Tapani tarttuu hänen
+toiseen käteensä.)
+
+LIISA. Mun Tapani'in! Oletko tässä?
+
+TAPANI. Tässä, Liisa.
+
+LIISA. Niin, olihan se sun kätes hellä likistys.
+
+TAPANI. Käy istumaan kanssamme tänne kivelle ja niin vietämme tämän
+aamuhetken ilosesti keskenämme. (Istuvat kivelle.)
+
+LIISA. Tapani, mua vartoo ihana onni.
+
+TAPANI. Minä tiedän, Liisani.
+
+LIISA. Mitä tiedät, ystäväin?
+
+TAPANI. Sä kohta näet maailman kauniin rakennon.
+
+LIISA. Mä kohta näen kauniin, vakaan Tapani'in. Oi, etpä taida
+käsittää, kuinka varron sen hetken tuloa, jona saan nähdä sun kasvos.
+
+TAPANI. Älä varro liikaa, tyttöni. Aatteles, jos en oliskaan kaunis,
+vaan päinvastoin ruma kuin peikko.
+
+LIISA. Kaunis on mun Tapani'in, sen sanoo hänen äänensä lempeä heläys,
+sen ovat mulle sanoneet aina nuo sokean kymmenen kurjaa silmää, joka
+kerta, koska ovat he vaellelleet hänen suloisilla kasvoillansa. Kerttu,
+sallikaat mun nostaa sidettä ja heittää hänen päällensä yhden ainoan
+katseen.
+
+TAPANI. Tyttö, odota vielä hetki.
+
+KERTTU. Odota, kunnes seisovat sun ympärilläs heimos ja lapsuutes
+ystävät, ja sitä ilosempi on sulle silmänräpäys, koska välkähtää eteesi
+päivä.
+
+LIISA. Minä odotan, odotan kernaasti tätä autuuteni aamuhetkeä. Oi
+armas vaimo! enhän taida teitä kiittää, niinkuin sydämmeni tahtois;
+minä kurja en taida, en taida, laupias vaimo!
+
+KERTTU. Muistele toki vähemmin minua kuin häntä, jonka kädessä minä
+ainoastaan olin välikappale, kehno ase.
+
+LIISA. Se päivä, koska, nauttiessani valkeutta, mä unohtaisin kiittää
+häntä, jonka armohelmasta onneni sain, se päivä tuokoon jälleen takasin
+sokeuteni synkeän yön. Sun nimeäs aina ylistää tahdon, hallitsija
+taivaan ja maan. Minua suojellakses eksymästä elon harhapoluille ja
+taivuttaakses sydäntäni puolehes, sä suljit multa maailman; mutta nyt,
+koska povessani tunnen, että henkes voimalla voin horjumatta käyskellä
+valkeuden lasten teillä, sä näytät mulle päivän kimmeltävän loisteen
+taas, näytät maailmankaikkisuuden, jossa ääretön viisautes on etehemme
+ilmestyvä. Sä näytät mulle ihmisen, joka on sun kuvas, näytät isäni,
+äitini, sukukuntani kaikki. Oi! saanhan kohta katsella sydämmeni
+ystävätä, katsella, miten säteilee hänen silmistänsä kuolematon,
+rakastava sielu. Niin olet sä mua kohtaan tehnyt laupeuden työn, ja
+mitä anelisin enään? Toki pyydän vielä yhtä, joka on poveni
+läheisimpiä. Siirrä kauvas tästä näiden kahden huoneen viha ja vaino,
+muserra sen kärmeen pää ja anna valkeutes vuotaa riitaveljesten
+sydämmiin, niinkuin kohta sun päiväsi puhdas aamuvalo mun silmieni
+peilihin vuotaa. (Tapanille.) Jaa, kuinka luulet, ystäväni: onko
+naapurisovinnosta meillä toivoa vielä? He joko olisivat niin
+vihoittaneet taivaan, ettei kuuluisi enään kenenkään esirukous
+korkeuden istuimelle?
+
+TAPANI. Tuskin auttais tässä enään taivastenkaan voimat, tuskin
+kirkkaus Damaskun retkeltä.
+
+LIISA. Kuinka murheellista! Mutta eihän koskaan kaiu niin heleästi
+onnen kanteleen soitto, ettei aina siinä songerra yksi ja toinen kieli.
+Toki toivon vielä.--Mitä kuluu aamu, mun Tapani'in?
+
+TAPANI. Enemmin jo päivä kuin yö, ja kohta kohoo aurinko ylös saarien
+takaalta idässä.--Mä kuulen sekavia ääniä tuolta aholta. He tulevat.
+Tiedä, Liisa, että kontio on kaadettu, ja sen kanssa nyt lähenee tänne
+riemuitseva joukko, niin vanhoja kuin nuoria. Ja nytpä ylös meren
+rannalta käy myös meidän nuottaväki, yhtyen toisten seuraan. Tänne
+retkeilee nyt iloiten liuta. (Aurinko nousee.)
+
+LIISA. Hetki lähestyy!
+
+TAPANI. Aurinko nousee.
+
+KERTTU. Vaatehtien purpuraiseen pukuun metsät ja vuoret.
+
+LIISA. Hetki lähestyy, taivaallinen hetki!
+
+TAPANI. Neito, sä kalvenet.
+
+LIISA. Ilohan sydäntäni polttaa.
+
+TAPANI. Kerttu, me ehkä käymme rohkeasti.
+
+LIISA. Olkaat toki rauhassa.
+
+KERTTU. Liisa, nyt vasta mietiskelen jotain. Huomaa: voisko sielus,
+oltuaan niin kauvan pimeyden tuttavana, nyt yhtaikaa ottaa vastaan
+kaikki, mitä luonto taitaa tarjota? Voisko se kestää tämän aamun
+kirkkautta ympärilläs?
+
+LIISA. Olkaat rauhassa. Mua vahvistakoon hän, joka ei vielä koskaan ole
+mua unohtanut, vaan armollisesti aina lähetti mulle henkensä valkeuden
+pyhiä säteitä, koska oljentelin sokeuteni pimeässä luolassa.
+
+KERTTU. Sä etkö muista rahtuakaan tämän maailman muodosta?
+
+LIISA. En, armas vaimo, en tiedä, minkaltainen on päivän tulinen tähti,
+tuulien ympär-humisema vuori, kesän kukkasniittu ja talven luminen
+kangas. En tiedä minä kurja, vaan kaikki on edessäni pimeä, arvotus,
+jota en käsitä, ennenkuin näkemättömyyden jää on sulanut silmiltäni.
+Mutta tietkäät: synkeästä, humajavasta arkistani lenteli usein mun
+sieluni kuin vieno kyhkyläinen perikotomme kaukasille kukkuloille,
+monin kerroin kauniimmat kuin viheriät kunnaat täällä. Niin, luulenpa
+nyt taitavani liioin hämmästymättä katsella kasvoja keväisen aamun.
+(Kuuluu ulkoolta ilosta menoa.) Ylös, ystävät! Olkaat ilman pelkoa, mä
+seison lujana ja tyyneenä, koska kerran on eteeni avettu se suuri, se
+loistava rakento, vaikka kalvenenki nyt ja vapisen. Oi! välähtäköön
+eteheni taivasten valkeus, ja kirkas otsa vasten kirkasta otsaa
+seisomme aamu ja mä, hymyellen toinen toisellemme. (Tapani poistuu.)
+
+KERTTU. Silmänräpäyksen päästä, tyttöni. He tulevat. (Joukko kansaa
+tulee ja heidän seurassansa Keimo, Anna, Mannila ja Saara.)
+
+MANNILA. Istukaat levähtämään, miehet, kunnes kiikki on valmis.
+
+1:N MIES. Mitä sanot mesikämmenestämme, Mannila?
+
+MANNILA. Aika karvarulli, kuin keväinen hallava heinäsuova.
+
+2:N MIES. Eipä ollutkaan sen suovan kaataminen juuri lasten leikki.
+Tapaninpa luodista sai hän viimeisen ja tuntuvimman näpsäyksen.
+
+MANNILA. Se miellyttää minua.
+
+1:N MIES. Mutta miksi peitetään sokean silmiä? Häikäisiskö päivänen
+läpitse kiinteän kaihin? Vai ovatko Kertun keinot poistaneet sokeuden
+suomukset?
+
+KERTTU. Suuret ovat Herran armotyöt. Tänä pänä, tällä hetkellä pitää
+sokean näkemän.
+
+ANNA. Mitä kuulin?
+
+KERTTU. Hän on saanut näkönsä.
+
+ANNA (syleilee Herttua). Oi vaimo, mikä sanoma! (Painaa vasten poveansa
+Liisan pään.) Terve tuloa pitkästä, pitkästä yöstä, mun armas lapseni!
+
+1:N NEITO (tarttuu Liisan käteen). Terve tuloa, mun kasvinkumppanini!
+
+2:N NEITO (pidellen häntä toisesta kädestä). Oi, mikä ihana hetki!
+Enhän taida pidättää kyyneltäni.
+
+ANNA. No, vaimo, päästä jo side, päästä ja näytä mulle lapseni silmä!
+
+KERTTU. Hallitkaat mielenne ja olkoon tyyneys ja rauha, koska neitonen
+käy vastaan uuden aikansa aamua.--Liisa, ole valmis.
+
+LIISA. Tytöt, suokaat mulle hartianne. (Asettaa oikean kätensä ympäri
+1:n, vasemman ympäri 2:n neidon kaulan, seisten heidän keskellänsä.)
+
+KERTTU. Nyt hellitän sitees.
+
+LIISA. Hellitä side.
+
+KERTTU. Ole valmis.
+
+LIISA. Varro.
+
+KERTTU. Miksi varron?
+
+LIISA. Hellitä side. (Kerttu ottaa siteen hänen silmiltänsä.)
+
+KERTTU (erikseen). Vapisenpa toki. (Hetki äänettömyyttä.)
+
+LIISA. Ja tämä on maailma!
+
+ANNA (erikseen). Mun korea lapseni!
+
+LIISA. Tämäkö se viherjäinen maa, ja taivas tuo? Taivas, niin
+juhlallinen ja pyörryttävän korkea? Tämä on siis maailma, ihmisten
+asunto. Miksi ei enkelten?
+
+KERTTU. Tästä kaukana ja monin kerroin kauniimpi on Jumalan ja enkelten
+asunto. Sen tiedät itse, sen sanoit itse.
+
+LIISA. Ken voi enään aatella kauneutta ankarampaa? Oi taivaan
+hiilakkainen sinisyys, oi auringon loimo sinisyyden jyrkässä mäessä!
+(Peittää silmänsä.) Tämä tyyneesti, mutta terävästi säteilevä pyörö,
+eikö ole se taivaan aurinko?
+
+KERTTU. Siinä se päivän kultatähti, josta niin usein olet kysellyt.
+
+LIISA. Sen jumalallinen paiste ihmisen silmää heijasee. (Katselee
+ympärillensä). Tuossa isäni ja tuossa kallis kantajani. Olkaat
+tervehdityt! Tuossa, tiedän minä, Mannila ja hänen emäntänsä, tuossa
+ystävällisiä kylänmiehiä, ja tässähän armaita kasvinsisariani halailen.
+Olkaat tervehdityt kaikki, kaikki! Mutta missä on Tapani, kaunis
+kultasein?
+
+KERTTU. Ole huoletta, kohta on hän tässä.
+
+LIISA. Miksi viipyy hän? (Katsoo porttia kohden). Mutta tuossahan ne
+kaksi koivua, joiden juuria niin monet kerrat olen syleillyt,
+kuullellen heidän hienoa kohinaansa. Kuinka ihanat on heillä hameet ja
+kuinka komeasti kohoovat he ylös kohden äänetöntä, uneksuvaa taivasta!
+--Mutta mikä on tuo, jonka pinta tyyneydessä ja muodossa on verrattava
+korkeuden avaruuteen?
+
+KERTTU. Siinä sinertävä lahti, Saimen merestä hopeakiiltävä viilu.
+
+LIISA. Herttaisesti hymyilee kirkas lahti aamun auringolle.--No mikä on
+sitten tuo ihanasti kalteva lakeus tämän lahden toisella rannalla?
+
+1:N NEITO. Se on Ahtiniittu, ystävämme.
+
+2:N NEITO. Jonka kukkasnurmilla usein olet piehtaroinut.
+
+LIISA. Monena heinäkuun aamuna mun kantoi sinnen äitini helmoissansa.
+Sielläpä kukkasäyräillä istuskelin, kuullellen, kuinka niitulla viikate
+soi ja kalat pläiskiilit järvessä. Korea niittu, kultaniittu,
+kultaniittu Saimen rannalla!--Sanokaat: miksi kutsutaan tuo, jonka väri
+on samankaltainen kuin maan, mutta pyrkii korkeuteen päin, ja näkyypä,
+kuin kantaisi tuhansilla kärjillänsä taivaan kannen? Mutta nyt käsitän.
+Se on metsä, joka tuulessa humisee ja jonka kaikuvissa kammioissa
+linnut laulaa.--Mutta yhtä kysyn teiltä vielä: Mikä on tuo, joka
+kaukasuudessa haamottaa ja korkeimmalle kaikkia ehtii?
+
+1:N NEITO. Siinähän Kajavan vuori, josta silmä kantaa etäisiin
+tienoihin.
+
+LIISA. Oi kaunoinen vuori, pyhien kaupunkia kuvaellen. Sä herätät mun
+povessani ihmeellisen unelman, autuitten soinnun, jonka virrassa
+sieluni tahtoo siirtyä pois, ilon kirkkailla kyynelhelmillä
+kaunistettu. Oi ihmislapsi! miksipä sait tämän onnen? Ensiksi sait
+tämän ihanan maailman, jossa vaihdellen käyvät kukoistava kesä ja
+talven valkea, raitis lumi, kultasäteilevä päivä ja yöseen hämärä
+uneksuva, rauhaa täys, ja kaikki tämä tän voimallisesti kaartelevan
+taivaan alla; tämä sulle ensiksi annettiin, tässä nyt asut ja
+rakentelet, vartoessas luvattua maata, joka kerran sua lähestyy kuin
+seppelöitty morsian. Oi mikä onni, mikä ääretön, ankara onni ja autuus
+on langennut osaksi ihmislasten! Taidanko siis uskoa, mitä olen kuullut
+kerrottavan vihasta ja vainosta täällä tämän korkean ja heleän taivaan
+alla?--Mutta ah! mitä näkee silmäni korkealla tuolla?
+
+1:N NEITO. Pilvi se on, joka siellä tuulen siivillä retkeilee,
+punertaen aamun paisteessa.
+
+LIISA. Mihin sun vertaan, kaunis pilvi?
+
+2:N NEITO. Se purpuravillanen karitsa lempeällä katsannolla.
+
+LIISA. Joka korkeuden sinisillä laitumilla käy.--Mutta nyt on hänen
+muotonsa muuttunut.
+
+2:N NEITO. Hän nyt ratsastavaa sankaria muodostaa.
+
+LIISA. Ja tuulessa liehuu hänen hattunsa kultanen höyhentöyhtö, koska
+kiirehtii hän pelastamaan vankeudesta rakastettua neitoansa.--Mutta
+missä viipyy Tapani? Poistuiko hän aamukasteen kanssa? Oliko hän vaan
+sieluni unelma sokeuteni yössä, ja koska heräsin, katosi tyhjyyteen? Oi
+Tapani, Tapani! (Tapani astuu esiin.)
+
+TAPANI. Liisa, ole tervehditty!
+
+LIISA (halliten aina vielä kaulasta 1:stä ja 2:sta neitoa.) Nämätkö
+ovat Tapanin kasvot? Nämätkö hänen ihanat kiharansa ja hänen silmänsä
+äärettömät taivaat nämät? Ah! oletpa paljon kauniimpi kuin se salanen
+kuva, jonka harhaileva aatokseni niin monet tuhannet kerrat on
+maalannut sieluni katsantoon. Oi mikä suloinen ilo, saada sinua
+katsella! Mikä hetki on tämä, niin korkeaa hekumaa täys? Mikä
+ihmeellinen huimaus, koska nautitsen onneni kultasesta,
+ylitsekuohuvasta maljasta? Noo, minä ehkä pyörryn ja vaivun. Mutta
+silloin juoksen sun syliis, Tapani, juoksen, juoksen! (Kiirehtii
+Tapanin rinnoille ja pyörtyy.)
+
+1:N NEITO. Hän pyörtyy.
+
+2:N NEITO. Hän kuolee! Ah! rientäkäät tänne!
+
+ANNA. Voi lastani, voi!
+
+KERTTU. Pois valitus ja vaikerrus! Miksi tahdotte muuttaa ilon ja
+riemun hetkeä murheen synkeäksi juhlaksi? Pois! Ei uhkaa tässä vaara.
+Kultasensa rinnoille nukkui tyttö, mutta heräyy paikalla taas. Jo
+aukasee hän silmänsä ja hymyilee kuin autuas sielu enkelten joukossa,
+saatuaan päähänsä voiton kruunun.
+
+MANNILA. Keimo!
+
+KEIMO. Mä kuulin sun äänes, Mannila!
+
+MANNILA. Keimo, mun ystäväni!
+
+KEIMO. Mannila, mun rakas naapurini! (Juoksevat toinen toisensa
+syliin).
+
+SAARA. Anna, sä näet, että uiskentelen kyyneleissä. Ooh!
+
+ANNA. Ja minä tahdon ne kyyneleet pyhkiä pois. Korkeuden nimessä, sen
+tahdon! (Syleilevät).
+
+KERTTU. Ankara hetki, taivaan hetki! Jumalan rakkaus on itsensä pukenut
+myrskyyn ja pyhään, heijasevaan leimaukseen, ja voimallisesti paisuu
+hänen armonsa luode. (Liikutusta joukossa ympärillä).
+
+KEIMO. Siis unohdettu kaikki?
+
+MANNILA. Kaikki unohdettu, veljeni!
+
+SAARA. Oi armahin aamu!
+
+ANNA. Mulle pyhäksi tuntuu sen kirkas loiste.
+
+KERTTU. Nyt Herra ihmetyönsä sovinnon veliringillä kruunaa.
+
+LIISA (katsahtelee kummastuen ympärillensä). Mitä näkee mun silmäni?
+Käsi kädessä seisovat tuossa Keimon ja Mannilan perheet!
+
+ANNA. Sovinnon päivä on nousnut, tyttäreni.
+
+SAARA. Ja nousnut on Liisan ja Tapanin kihlauspäivä.
+
+MANNILA. Ja riemuiten sen vietämme.
+
+KEIMO. Kaikki yhteenusulakoon samaan iloon: kontion peijaiset,
+tyttäreni tervehdys auringon paisteelle, lemmittyjen kihlaus ja sitten
+sovintojuhla, kaikista korkein. Niin, vallitkoon ilo ja riemu!
+
+MANNILA. Vallitkoon ilo ja riemu!
+
+KANSA (Taampana). Ilo ja riemu!
+
+LIISA. Ma näköni sain ja kultani sylistä nyt katselen säteilevää
+taivasta ja kukostavaa maata mun ympärilläin, ja armaina ystävinä
+seisovat tuossa entiset vihamiehet, seisovat, otsilla sovinnon hopea
+loiste. Mikä näky mun ilosta juopuneelle silmälleni! Oi mikä näky!
+(Lankee polvillensa). Kaikkisuuden hallitsija, supista jo kätes ja
+rajota mun onneni virta, joka koskena päälleni vuotaa! Pane määrä, pane
+määrä tälle autuudelle ja suo mulle pyhän tyyneytes voimasta kantamaan
+iloa, joka sieluni täyttää, täyttää ja pyörryttää mua heikkoa naista.
+Mutta tyyneys ja rauha sun ympärilläs ijankaikkisesti vallitsee. Niin,
+tyyneys ja rauha ainiaan! (Esiripun pudotessa jää hän istumaan
+polvillensa, katsahtaen korkeuteen, ja vakavilla kasvoilla katselevat
+häntä toiset).
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kihlaus; Yö ja päivä, by Aleksis Kivi
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12795 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..18b3fe8
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #12795 (https://www.gutenberg.org/ebooks/12795)
diff --git a/old/12795-8.txt b/old/12795-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..c0acb80
--- /dev/null
+++ b/old/12795-8.txt
@@ -0,0 +1,1782 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kihlaus; Yö ja päivä, by Aleksis Kivi
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kihlaus; Yö ja päivä
+
+Author: Aleksis Kivi
+
+Release Date: July 1, 2004 [EBook #12795]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIHLAUS; YÖ JA PÄIVÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+KIHLAUS; YÖ JA PÄIVÄ
+
+Näytelmiä yhdessä näytöksessä
+
+
+Kirj.
+
+ALEKSIS KIVI
+
+
+1919.
+
+
+
+
+KIHLAUS
+
+Näytelmä yhdessä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+AAPELI,   |  kraatareita ja vanhoja nuoria-miehiä.
+EENOKKI,  |
+EEVA.
+JOOSEPPI, Aapelin oppipoika.
+
+
+(Aapelin huone: perällä ovi, oikealla pöytä ja sen vieressä rahi,
+vasemmalla tulisija, jonka ääressä Jooseppi seisoo liikutellen kauhalla
+pataa, joka kiehuu tulella. Eenokki tulee.)
+
+EENOKKI. Päivää, Jooseppi!
+
+JOOSEPPI (kääntyen ympäri ja kumartaen syvästi, hellittämättä toki
+kauhaa kädestänsä). Päivää!
+
+EENOKKI. Sainpa mestariltas tärkeän kutsumuksen löydyttää itseäni tässä
+hänen huoneessansa noin tähän aikaan.
+
+JOOSEPPI. Niin on asia.
+
+EENOKKI. Miksi kutsui hän minua ja missä on hän itse?
+
+JOOSEPPI. Eikö ole teillä jo tietoa?
+
+EENOKKI. Ei yhtään, ei yhtään, poikaseni.
+
+JOOSEPPI. Tässä tapahtuu tänäpän kihlaus.
+
+EENOKKI. Kihlaus! Hm! Vai kihlaus. Kenen hän nai?
+
+JOOSEPPI. Hä, Herrojen-Eevan.
+
+EENOKKI. Vai Herrojen-Eevan. Tuliko mies juonikkaaksi, hurjapäiseksi,
+villityksi, tai mistä kieppasi hän tämän rohkeuden?
+
+JOOSEPPI. Preivin kirjoitti Herrojen-Eeva tällä tavalla mestarilleni
+eilen illalla: »Kraatari Aapeli! Lyhyesti tahdon tietä antaa, että, jos
+Jumala niin on sallinut, niin valmis olen kohta tulemaan
+aviopuolisoksenne. Tulkaat minua kyydittämään täältä luoksenne; sillä
+herrat jätän minä tämän ijankaikkisen pilkun päällä. Sen olen nyt
+vahvasti tykönäni päättänyt.» Niin seisoi preivissä.
+
+EENOKKI. Ja mestaris tämän luettuansa rupesi tuumailemaan ankarasti?
+
+JOOSEPPI. Pasteeraili, pasteeraili edestakaisin permannolla, raappien
+niskatukkaansa.
+
+EENOKKI. Kihelöitsipä miehen päässä; mutta sitä en ihmettele.--Millä
+tavalla luonnistui asia?
+
+JOOSEPPI. Yölläpä vasta leikki nousi. Kovin levoton oli mestarini.
+Milloin pasteeraili hän, milloin heitti hän itsensä taasen vuoteelle,
+mutta samassa pyörähti hän ylös jälleen ja rupesi uudestaan
+pasteerailemaan raappien aina niskaansa. Kolme kertaa kävi hän
+valelemassa päätänsä kaivolla. Hän pelkäsi aivoansa, näette.
+
+EENOKKI. Eikä ihme; sillä onpa sitä pehmitetty. Tuumaile ja harkitse,
+harkitse ja tuumaile joka uusi muudi, leikkaus ja sauma, niin
+kysytäänpä viimein kuinka on päävärkin laita.--Mutta mielinpä kuulla
+kuinka kävi lopulta.
+
+JOOSEPPI. Tultuansa kolmannen kerran kaivolta höyryvällä päällä,
+herätti hän minua, ilmoitti syyn levottomuuteensa, luki preivin eteeni
+ja pyysi minulta neuvoa oman-tuntoni nimessä. Katsokaas mikä
+veljellisyys!
+
+EENOKKI. Rakkaus lievittää ja avaa sydämmen, sielun ja mielen.--Mutta
+minkä neuvon annoit mestarilles?
+
+JOOSEPPI. En kieltänyt enkä käskenyt.
+
+EENOKKI. Oikein!--Tapani tosin on puhua aina aatokseni ulos, mutta yksi
+asia löytyy, jossa olen vaiti kuin myyri. Älä kiellä miestä ottamasta
+naista, johon hän kerran on iskenyt silmänsä, hän ottaa hänen
+kuitenkin, ja joskuspa kuiskataan naisen korvaan sun kieltävä neuvos,
+jonka lunttu tuskin Paratiisin niituilla antaa sulle anteeksi.
+
+JOOSEPPI. Minä en kieltänyt enkä käskenyt, vaan pyysin hänen heittämään
+kaikki Jumalan neuvopöydälle. Tämä vaikutti ja heti nukkui hän kuin
+tallukka ja minä samoin. Hän aamulla taasen kyllä käytteli neulaansa
+vinhasti, mutta toisaalle tyyräilit aatoksensa, sen huomasin, koska
+silloin tällöin mulautin salaa katsoa hänen päällensä. Niin neuloi hän
+hetken, mutta äkisti keihästi hän neulallaan uuden tyynynsä, naulitsi
+sen hirveän lujasti pöytään, rynkäsi ylös, puki päällensä parhaat
+vaatteensa, lähetti sanan teille, tullaksenne tänne, mutta itse läksi
+hän noutamaan morsiantansa, Herrojen-Eevaa.
+
+EENOKKI. Tämä naiminen, pelkään minä, on häneltä loiskaus onnettomaan
+kirnuun. Eeva on kahden naimattoman herran emännöitsijä, ja kuullaanpa
+hänen useinki mekastelevan heidän kanssansa. Tästäpä yhtä ja toista
+arvella taitaa, ja paljon rähisee heistä mailmakin. Jumala heille
+heidän syntinsä anteiksi antakoon! Mutta miksi ei toinen heistä nai
+tätä Eevaa? Mutta Eva on tuittupää, tuiskea, näetkös, morakka, tahi
+niin kuin ruotsalainen sanoo: turski. (Ottaa nuuskaa.)
+
+JOOSEPPI. Ja niin herramainen.
+
+EENOKKI. Tosi. Koska hän käy, katsahtaapa silloin tällöin sivullensa
+liehuvia hameliepeitänsä, sen olen huomainnut. Vähän epäiltävä merkki
+tyttö-ihmisestä. Tosin palveli hän vuoden Helsingissä ja joteskin
+isoista herrasväkeä, mutta eipä tarvitsis, sanon minä, eipä tarvitsis
+itseänsä sentähden lyödä niin herramaiseksi, niin fiiniksi; sanalla
+sanoen, niin ymmärtämättömäksi kuin Eeva teki. Vähempikin piisaisi
+muonamiehen tyttärelle. Onko tämä alhaisen ihmisen kieltä: »missä
+nakriit kasvaa, puussa vai maassa?» Nauriit, näetkös. Niinpä kysyi hän
+maamiehiltä torilla. Entäs tämä kysymys: »kulta-pappa, mikä on tuo
+korea lintu, joka hyppelee tuolla kartanolla?» Hän ei tuntenut,
+näetkös, harakkaa tultuansa maalle. (Naurahtaa, mutta kovin vähän.)
+Noh, ehkä ei tuntenut hän lintua. Sitä en mene arenteeraamaan, sanoo
+ruotsalainen. Mutta kas, kas, kuinka kerkeä on ihmislapsi näkemään
+raiskaa toisen silmässä, mutta ei malkaa omassa. Mutta minä pidän
+virkaveljestäni enkä sois hänelle huoneenristiä, jonka nyt pelkään
+hänen saavan.
+
+JOOSEPPI. Kyllä, kyllä siitä nyt toinen elämä nousee tähän huoneeseen.
+
+EENOKKI. Pahoin pelkään, pahoin pelkään.--Eeva on taas vihastunut
+herrojensa päälle, ja vihan kiukussapa ottaa hän tämän askeleen, mutta
+kas, kun kuherruskuukausi on mennyt, niin katuupa hän kauppaansa ja
+ikävöitsee herrojensa luoksi jälleen. Sillä Aapelilla ei ole niitä
+kommervenkiä, niitä rinnanröyhistyksiä ja sitä äänen komeata kilausta,
+joita Eeva on oppinut näkemään ja kuulemaan, ja jotka saattavat
+kevytmielisen tytön silmät liekehtimään niin herttaisesti.--Aapeli on
+vähän, hieman vähän yksinkertainen, mutta hyväsydämminen, vallan
+hyväsydämminen mies.
+
+JOOSEPPI. Hyvä hänen nimensäkin on.
+
+EENOKKI. Mutta hellä sydämmensä saattaa hänen välisti toimiin, joita
+seuraa katumus. Minä, mukama mies, olen aina tämmöinen vakava
+pellavaloukku, oikein sahapukki. (Naurahtaen vähän.) Mitä padassa
+kiehuu?
+
+JOOSEPPI. Siellä kiehuu makkaranpalasia, kryyniä, vettä ja suolaa.--
+Kuulitteko rattaan jyryä?
+
+EENOKKI. Kuulin totisesti. He tulevat. (Erikseen.) Niin, niin,
+piikaseni; tännen astut, mutta tiedänpä, ettes tee sitä sydämmellisen,
+puhtaan rakkauden pinnistyksestä. Niskani panen pantiksi, ettäs
+tillastit herroiltasi naimista, mutta koska ei siitä mitään tullut,
+niin käytpä nyt vimmoissasi polttamaan sammaletta fiinin, herramaisen
+kartuusin verosta. (Aapeli ja Eeva, molemmat kantaen nyttyä kädessään,
+tulevat. Jooseppi, keskeyttämättä padan liikutusta, kumartaa syvään.)
+
+EENOKKI. Tervetuloa, morsiuskunta!
+
+AAPELI. Me kiitämme sinua. Sinä olet tässä juuri tarpeellinen. Istu,
+Eeva.--Onko Jooseppi antanut sinun jotain ymmärtää?
+
+EENOKKI. Lyhyesti.
+
+AAPELI. Onhan minulla nyt edes se, joka paitani pesee.--Istu, istu,
+Eeva.
+
+EEVA (erikseen). Tämmöinen tupa! Huhkaimen pesä. (Aapeli ottaa nytystä
+sokerirasian ja asettaa sen pöydälle.)
+
+AAPELI. Sokerirasia on kuitenkin eheä. Tiedä, Eenokki, että olemme
+pyörineet kamalassa leikissä, sekä minä että Eeva. Oi niitä
+jumalattomia herroja!
+
+EENOKKI. He kaiketi kohtelivat sinua kopeasti, trumantisti?
+
+AAPELI. Kiitän, etten saanut heiltä selkääni.
+
+EENOKKI. Kateus, kateus!
+
+AAPELI. Sula kateus.--Ei ollut, näetkös, mentävä sisään; kartanolla
+seisoin vaan ja otin vastaan Eevan kapineita. Mutta koska viimein
+olimme valmiit lähtemään ja istuimme rattaille, niin arvaas, mitä
+tekivät?
+
+EENOKKI. Häijyn koiranjuonen. Tiedänmähän sen.
+
+AAPELI. Tulipas pieni poika, herrojen käskystä, sanoi tahtovansa
+korjata hevosen häntävyötä, mutta peijakas pisti palavan
+taulankappaleen Ruskon hännän alle ja siinä samassa ampuipa yksi
+herroista meille pilkalla jäähyväisampauksen. Rakas virkaveljeni,
+aatteles, millä hirmuisella vauhdilla me tulimme talosta. Rusko juoksi
+kuin vimmattu, potki ja juoksi korvat niuhossa. Ja olikos ihme, että me
+molemmat, niin Eeva kuin minä, huusimme täyttä kitaa hädissämme?
+
+EENOKKI. Ei mikään ihme, mutta sepä ihme, ettäs seisot vielä tässä ja
+kertoilee tätä keikahusretkeäs. Kiitä, ettes makaa ojassa tallukset
+taivasta kohden.
+
+AAPELI. Onni suojeli minua. Taulanpala helti viimein, ja vähitellen
+hiljensi Rusko juoksuansa, ja yhtä ehjillä luilla kuin ennenkin
+istuimme rattailla, vaikka pamppailevalla sydämmellä.
+
+EENOKKI. Voi julmia herroja, voi julmettuneita!
+
+AAPELI. Sanos muuta. Ihmettelenpä, että Eeva on näin kauvan menestynyt
+heidän kanssansa. Ettes jo ennen tehnyt tätä temppua, Eeva?
+
+EEVA (erikseen). Jaa, sinä västäräkki! Suokoon Jumala, etten koskaan
+olis tätä tehnyt. Mikä hulluus minulta, mikä hulluus, jättää herrat ja
+tulla tänne turvekaton alle!
+
+AAPELI. Mutta miksi on morsian niin äänetön?
+
+EENOKKI. Tavallinen morsiamen alakuloisuus muuttaessansa miehelään.
+
+AAPELI. Ja asiamme ei olekkaan vielä oikein välikappaleellisesti
+päätetty. Mutta ruvetkaamme juoneen, tehkäämme mikä kuitenkin tehtävä
+on; sillä parempi karhun mahassa kuin hänen hampaissansa. Sinä tiedät,
+mikä harras ja tärkeä komento on tässä tapahtuva tällä hetkellä?
+
+EENOKKI. Luulenpa tietäväni.
+
+AAPELI. Kihlaus, laillinen kihlaus, ja senpätähden olen kutsunut sinun
+tänne. Käy toimeen, Eenokki! Mutta ensiksi yksi puhe!
+
+EENOKKI (yskii). Että ... että me nyt tällä hetkellä tähän
+kokoontuneet olemma, liittämään yhteen kahta sielua, nimittäin
+pitäjän-kraatarimestaria Aapeli Simeoninpoikaa ja neitsykäistä Eeva
+Matintytärtä...
+
+AAPELI. Hänen oikea liikanimensä on Helander.
+
+EENOKKI. Ja neitsykäistä Eeva Helanderia, yhteensolmemaan heidän
+onneansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä. Ja tämä ei olekkaan mikään
+vetosolmu, ei suinkaan, vaan kiinteä umpisolmu, jonka ainoastaan
+kuoleman viikate poikkileikata taitaa. Hyvin muistain ja visusti
+sydämmeen kätkein aviosäädyn velvollisuudet molemmilta puolilta.
+Miehen, nimittäin, tulee olla vaimonsa pää; se on hänen
+velvollisuutensa, ja vaimo olkoon miehensä heikompi astia; se on hänen
+velvollisuutensa. Ja käykäät sitten käsi kädessä, Jumalan nimessä ja
+ilolintuen laulaessa haudan syvyyteen.--Niin; mitä itse sanot, Aapeli?
+
+AAPELI. Ei minulla mitään sanottavaa ole.
+
+EENOKKI. Anna sitten sormus tänne.
+
+AAPELI. Tässä tämä on.
+
+EEVA (eriks.) Mitä teen? Otanko ma vastaan sormusta? Voi minua
+mieletöntä!
+
+EENOKKI. Aapeli antaa tämän sormuksen sinulle, Eeva. (Antaa Eevalle
+sormuksen.) Kas niin. (Laulaa veisaavalla äänellä) »Saatanan juonet»...
+Onhan tämä sinun tahtos, Aapeli?
+
+AAPELI. Veisaa, veisaa!
+
+EENOKKI JA JOOSEPPI (joka yhä liikuttelee pataa, laulavat)
+
+    »Saatanan juonet kauvas poista»...
+
+EEVA. Mitä tässä laulelette. Pitäkäät suunne kiinni, niin on parasta.
+
+AAPELI. Hscht! Morsian ei suvaitsekkaan laulettavan.
+
+EENOKKI. Hmm! Mutta laulu on kaksi lukua.
+
+EEVA. Tässäpä kyllä keekoilemaan niinkuin kukko.
+
+EENOKKI. Kukkoko?
+
+EEVA. Ei yhtään laulua, sanon minä.
+
+AAPELI. Ei ei, koska niin on tahtos.
+
+EENOKKI (eriks.) Hän on niinkuin ma sanoin: morakka.
+
+JOOSEPPI (eriks.) Kyllä, kyllä tästä nyt toinen elämä nousee meidän
+huoneeseen.
+
+AAPELI. Laulu olkoon tällä erällä.--Nyt, Eeva, käy uljaasti perheeni
+jäseneksi ja perehdy huoneessani.
+
+EEVA. Tässä ihmispesässä. (Hetki äänettömyyttä.)
+
+AAPELI (eriks.) Ihmispesässä. Joteskin jyrkästi sanottu. (Ääneensä.)
+Tosin on huoneeni vanha, mutta vanhan sijaan rakennetaan uusi ja
+entistä uhkeampi.
+
+EEVA. Ennenko on meillä uusi, niin olemme satimessa.
+
+AAPELI. Ei tässä sentähden satimeen jäädä, jos ei tätä hullummin eletä,
+Eevani.
+
+EEVA. Nytpä muistelen huoneita, jotka jätin. Mikä eroitus! Haa! minä
+linnasta luolaan muutin ja läksin, hullu, ilosista herroistani pois ja
+matelin sisään kraatarin koijuun. Mikä eroitus, mikä eroitus!
+
+EENOKKI. Vissillä tavalla on eroitus suuri, mutta vissillä tavalla...
+
+EEVA. Pidä kitasi sinä, varis.
+
+EENOKKI (eriks.) Haidjaidjai, sitä sydäntä kuin sillä ihmisellä on!
+
+JOOSEPPI (eriks.) Kyllä, kyllä tästä toista nyt tulee.
+
+AAPELI (eriks.) Hän rupeaa konstailemaan, ja tuntuupa kuin katuisi hän
+kauppaansa, ja minä, poika polonen, rakastuin häneen vahvasti. Mutta
+tahdonpa hänelle ilmoittaa, että on minulla rahaakin, neljäkymmentä
+riksiä. Nätti summa kyllä. (Ääneensä.) Tosin en ole rikas, en suinkaan,
+eikä ole minulla paljon rahaakaan, ainoastaan neljäkymmentä riksiä.
+
+EENOKKI. Neljäkymmentä riksiä miehen taskussa! Silloin ei tarvitse
+käydä häntä koipien välissä.
+
+AAPELI. Ei mitään kerskattavaa, ei mitään. No no, onhan siinä vähän.
+Kuinka hyväänsä, mutta usko minua, Eeva, etpä lyönyt silloin kättäs
+poroon kuin kraatarimestari Aapelin miehekses valitsit.
+
+EEVA. Silloin istuin peevelin kelkkaan. Läksinhä kotooltani kuin olisi
+tieni kulkenut suoraa tietä helvettiin. Siitäpä jotain kohta aattelin.
+Miksi pistivät, miksi pistivät palavan taulankappaleen Ruskon hännän
+alle?
+
+EENOKKI. Julmettuneet!
+
+AAPELI. Lurjukset! Jos lakiin mentäis, niin peijakas heidän ottais.
+Palavan taulankappaleen! Ja ampuivat vielä!
+
+EENOKKI. Hai djai djai!
+
+AAPELI. Minä sydämmystyn. Kas semmoisista pedoista sinä läksit, mutta
+nytpä seisot siivon ja kunniallisen miehen katon alla.
+
+EEVA. Kraatari!--Krapu!
+
+AAPELI. Haukutko sinä minun virkaanikin?
+
+EENOKKI. Ei sovi soimata, ei sovi soimata kraatarin virkaa.
+
+EEVA. Minäkö kraatari Aapelin vaimoksi!
+
+AAPELI. Neito, etkö ymmärrä että haastelet vähän pahasti, pisteliäästi
+ja että tällä tavalla hämmennät kihlaushetkemme korkean, juhlallisen
+ilon? Kraatari Aapeli! Jaa-ah, mikä kraatari Aapelin on? Olenko minä
+varastanut ja siitä syystä oravia haukkunut? Olenko lykännyt kenenkään
+härkää sapattina kaivoon? En suinkaan. Olenko minä kähminyt toisen
+miehen vaimoa? Pois se! Kuka sen taitaa sanoa ja todistaa? Minä panen
+tämän kysymyksen sydämmelles, Eeva Helander. Katsahda päälleni ja
+vastaa.
+
+EEVA. Tuommoinen mies.
+
+AAPELI. Tämmöinen olen vaan, fröökinäni.
+
+EEVA. Mikähän sinä olet oikein?
+
+AAPELI. Kraatari Aapeli olen vaan, kunnian mies, kelpaan vierasmieheksi
+koska hyväänsä ja kummaksi vaikka ruhtinoitten lapsille.
+
+EEVA. Eikö se ole sama Kupparin-Aapeli, joka äitinsä perässä tallusteli
+kylästä kylään kantaen ämmän kupinsarvipussia?
+
+AAPELI. Että sarvet kalisi. Sama, sama.
+
+EEVA. Sama nallikka, luulen minä, joka kerran paimenena ollessansa
+eräänä sateisena päivänä pisti lehmänsä niin koreasti isäni niittyyn ja
+menipä itse latoon maata. Mutta saattoipa sukkela onni juuri samassa
+isäni tyttären niitylle, ja hänpä sun selkäs pehmitti. Sinä muistat
+sen?
+
+AAPELI. Muistan muistan. Jos tällä haavalla otan ja näytän sinulle
+selkäni, niin pitää sun siellä näkemän merkit jumalattomasta
+menetyksestäs ymmärtämätöntä, piimäpartasta poikaa kohtaan, niinkuin
+minä silloin olin.
+
+EEVA. Sen ansaitsit. Istua ladossa, lehmiensä himotessa toisen niittyä,
+se oli mukavata.
+
+AAPELI. Aih, aih! Jopa saitkin jotakin iskeäkses kiinni, niinkuin
+hyvästäkin asiasta.
+
+EENOKKI (naurahtaen). Kantänka, sanoo ruotsalainen. (Ottaa nuuskaa.)
+
+AAPELI. Mutta mitä vielä tiedät, fröökinä Helander, jonka »posket
+on niin punaiset ja puhe käy kuin rasva», niinkuin lauletaan
+rakkauden-veisussa? Vai kuinka. Mitä sanoo fröökinä? Enemmin,
+enemmin sitä lajia.
+
+EEVA. Jos kaikkea, mitä sinusta tiedän, rupeisin tässä kertoilemaan,
+niin jäisinpä varmaan huoneesi asukkaaksi.
+
+AAPELI (eriks.) Huoneeni asukkaaksi. Kuuluupa vähän kuin olisi hänellä
+totisesti aikomus tehdä takapero. Mutta hän ehkä koettelee luontoani.
+
+EENOKKI. Minä sydämmen karvaudella olen kuullellut, kuinka tämä
+neitonen tässä kaikin tavoin on koettanut leikata virkaveljeni hyvää
+nimeä. Mutta heitetäänpäs pikainen katsahdus tytön omaan syntikirjaan.
+Tiedätkö mitä mailma sinusta hotisee ja huutaa? Kuinka elät sinä
+herrojen kanssa? Niinkuin paskana, niinkuin mahomettilainen. Minä
+kiivastun tällä hetkellä. Jumala armahtakoon teidän elämäänne! Jumala
+armahtakoon sekä sinua että herroja. Mitä on teillä käsillä siellä?
+Sanoppas. Te peijoonit, te turmelette tämänaikaset nuoret, saatatte
+heitä välinpitämättömiksi aviosäädyn arvosta ja pyhyydestä. Sinä
+vekama, niinkö sinua opetti isäs ja äitis? Niinkö sinua opetettiin
+rippikoulussa? Koska olet ollut viimeiseksi ripillä? Frookas pillit,
+sanoo ruotsalainen.
+
+EEVA. Sinä hävytön mies, mitä on sinun minun kanssani tekemistä?
+
+EENOKKI. Olenpa lähimmäises ja onpa velvollisuuteni niinkuin kristitty
+ihminen koettaa sinua oikaista, lunttu.
+
+EEVA. Mutta minä tahtoisin sinun vääristää, vääristää tuhanteen mutkaan
+ja viskata sinun pellolle. Sinä viimeinen vaivanen, sinä hävytön
+kraatari, teethän minun hulluksi!
+
+EENOKKI. Kas kas, näkyypä kuinka kipeä on asia, ja minä pistin syvältä
+ja ilman armoa. Jaa, niin on tapani. Minä ryntään aina esiin ilman
+pelkoa, vakaasti ja suoraan niinkuin ahvena. Ja tästä sinun elämästäs,
+jumalattomasta elämästäs tahdon minä ottaa tuimasti kiinni, jos en
+sinulta parannusta näe.
+
+EEVA. Kas näin elän vaan, kas näin. Mitäs minun teet?
+
+EENOKKI. Kantelen provastille.
+
+EEVA. Sinä tekisit sen? Haa! saisitpa plyijyä kinttuihis herroiltani.
+
+EENOKKI. Minulla on pyssy ja.
+
+EEVA. Joka ei tapa varpustakaan.
+
+EENOKKI. Tappaa vaihka noitaämmän, vaihka perkeleeltä riivatun tytön.
+
+AAPELI. Elkää riidelkö, elkää riidelkö, ja sinä, Eenokki, elä huoli
+juuri enään soimata Eevaa. Hän on, näetkös, niinkuin morsiameni; ja
+sananlasku sanoo: yhtä luuta vuohensarvi, sitä poski kuin pääkin.
+
+EEVA (eriks.) Sinun morsiames!
+
+EENOKKI. Totuuden lausuin, ja olkoon se hänelle hyväksi. Tapani on,
+niinkuin sanoin, käydä aina esiin vakaasti, ilman pelkoa ja suoraan
+niinkuin ahvena. (Ottaa nuuskaa.)
+
+AAPELI. Nyt ymmärrän mitä Eeva tarkoitti näillä vähän niinkuin
+kieroilla sanoillansa: koetella luontoani. Mutta antakoon hän anteiksi
+lyhynokkaisuuteni; sillä lyhynokkaisuutta, Jumala paratkoon,
+havaitsemme kaikkialla, ja se on ikävä havaitseminen. Monaistipa
+aattelen, jouduttuani uusiin tuttavuuksiin, kas tuostapa vasta löysin
+miesten miehen. Mutta eläppäs hänen kanssansa ja reisaile, niin hänpä
+pianki punehtuu kuin kukko ja nääsää sinua; ja tämä on ikävätä. Minä
+olen nähnyt yhtä ja toista mailman pöydännokalta; ja hantvärkkäri on
+noita talossa.--Kas, pusersipa tyttö-kanalja hien otsalleni tällä
+koetuksellansa. (Ottaa taskustansa nenäliinansa, mutta viskasee samassa
+pöydältä permannolle Eevan sokerirasian, joka särkyy.)
+
+EEVA. Herresta velta varjel!
+
+JOOSEPPI. Voi voi, mitäs mestari nyt teki!
+
+EEVA. Kuin tuo nyt särki minun sokerirasiani!
+
+EENOKKI (eriks.) Aapeli parka! Tuossa seisoo hän nyt kuin pyörtyvä
+kana, ja punottaa kuin täyskuu pouta-iltana.
+
+EEVA. Kuin tuo lepakko nyt mönsträsi minun ehta-posliinisen
+sokerirasiani, rakas nimipäivälahja herroiltani. Maksa pois, mies;
+maksa se paikalla, sinä harakka, hohkoharakka, närri!
+
+EENOKKI (eriks.) Hai djai djai. Sitä sydäntä, sitä sydäntä!
+
+AAPELI. Jassoo! Sinä teet minusta pilkkaa etkä todenperästä aiokkaan
+tulla vaimokseni?
+
+EEVA. Saatanan muori sinulle vaimoksi tulkoon.
+
+EENOKKI (eriks.) Tunnenpa väristykset selässäni kuullellessa
+lauseitansa.
+
+AAPELI. Eenokki, kysy häneltä tässä Joosepin kuullessa, jos hän tahtoo
+ottaa minua mieheksensä.
+
+EENOKKI (Yskii). Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos
+sulla on vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
+
+EEVA. Minä en huoli hänestä; menenpä takaisin herraini luoksi. (Hetki
+äänettömyyttä.)
+
+AAPELI (erikseen). Vai niin!
+
+EENOKKI (eriks.) Mikä kiusankappale!
+
+AAPELI. Kysys häneltä toinen kerta.
+
+EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla on
+vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
+
+EEVA. Minä en huoli hänestä, sanoin minä; en tuumaakaan. (Kauvan
+äänettömyyttä.)
+
+AAPELI. Kysy häneltä vielä kolmas kerta!
+
+EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla on
+vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
+
+EEVA. Minä annan hänen peijakkaan haltuun. (Polkee kiivaasti jalkojansa
+permantoon.) En huoli hänestä, en huoli, en huoli; en en! Eikö
+korvaläpenne kuule, te noidutut miehet? (Äänettömyyttä. Tulisijasta
+kuuluu kohina.)
+
+AAPELI. Soitatko sinäkin jumalan-lahjan tuhkaan siellä? Poika!
+(Kiristää Jooseppia kauluksesta.)
+
+JOOSEPPI. Mestari!
+
+EENOKKI (hilliten Aapelia). Malta mieles, Aapeli, ja anna anteiksi
+tapaturma.
+
+AAPELI. Tämä hetki on vimman hetki!
+
+EEVA. Maksa pois korea rasiani.
+
+AAPELI. Rasia! Onko mailmanloppu tullut? Antavatko kuolleensa maa ja
+meri, kuolema ja kipenöitsevä helvetti?--Kas tämäpä vasta päivä on.
+
+EEVA. Voi minä mieletön lapsi!
+
+AAPELI. Sinä portto, anna tänne sormukseni.
+
+EEVA. Hoo! kas tässä, poikasein. (Aapeli viskasee hirveällä vauhdilla
+sormuksen permantoon.)
+
+EENOKKI. Elä elä, veljeni. (Ottaa ylös sormuksen.)
+
+AAPELI. Ihminen, miksi narrasit mua hevosellani sinua kyydittämään
+huoneeseeni?
+
+EEVA. Miksi annoit itseäs narrata?
+
+EENOKKI. Hai djai!
+
+AAPELI. Jassoo!
+
+EEVA. Kyyditä minua ijankaikkisella pilkulla tästä samaa tietä
+takaisin, kraatari!
+
+AAPELI. Jassoo!--Kyllä kyllä, jos rahan maksat, jos lyöt kaksi markkaa
+pöytään. Jooseppi tulkoon kyytiin.--Kaksi markkaa tänne!
+
+EEVA. Ei yhtä penniäkään. Ja jos et maksa, mitä liet rikkonut, niin
+katsokaat etten vilauksessa seiso ilki-alastomana tässä edessänne.
+
+EENOKKI. Niinpä teki ennen Stålbergskakin, koska ei tainnut hän muuta
+vihansa kiukussa. Muija kirkasi vaan yhden kerran, ja siinä samassa oli
+hame ja paita yli pään.
+
+EEVA. Rasia!
+
+AAPELI. Rasia olkoon kyydistä tänne, ja tästä menet marssien nytyt
+kädessä; tämä olkoon sanottu.
+
+EENOKKI. Tahtoisinpa, tahtoisinpa, sanon minä, nähdä Eevan tuloa
+herrojensa luokse taas. Näkisinpä silloin oikein pitkän koiran.
+
+EEVA. Hoo! kraatari Eenokki, elä yhtään murehdi sitä asiaa. Ensin vähän
+pilkkaa herroilta, jota minä vastaan muutamalla kyyneleellä, ja ennen
+iltaa on yhteinen sydämmellinen ilomme korkealla katossa. Siinä se
+temppu.
+
+EENOKKI. No sinä naisen luonto! Ihme kaikkein ihmeitten seassa. Sinä
+kultasen päivänpaisteen ja sumuisten pilvien ijankaikkinen sekamelska
+ilman päätä ja perää, sinä himphamppu! Onko siis ihme, ettemme koskaan
+opi tuntemaan tänlaista eläintä?
+
+EEVA. Hevonen eteen, Aapeli! Kyyti!
+
+AAPELI. Sinä kopeilet?
+
+EENOKKI. Kyyti? Arvaas minkäkaltaisen kyydin tästä olisit ansainnut?
+Peijakas! jos tekisimme oikein, niin pääs ottaisin syliini minä,
+Jooseppi pitelisi sinua jaloista ja Aapeli itse antaisi sinulle oikein
+miehen kädestä.
+
+EEVA. Aapeli!
+
+AAPELI. Jaa-ah, luuletko etten minä taida antaa löylyä? (Eeva rupee
+panemaan kapineitansa nyttyynsä takaisin, hyräellen laulella.) Ruoka
+pöytään, Jooseppi. Me rupeemme syömään, mutta hän menköön tiehensä.
+(Jooseppi panee ruokaa pöydälle.) Hän on kiero ihminen.
+
+EENOKKI. Pahanilman lintu.
+
+AAPELI (erikseen). Onneton päivä! Onpa sydämmeni kuin leikattu kahdeksi
+kappaleeksi.--Kas niin, Jooseppi. Tule syömään kanssamme. Me syömme,
+Eenokki.
+
+EENOKKI. Me syömme me. (Aapeli, Eenokki ja Jooseppi istuvat syömään.)
+
+AAPELI. Onpa tässä mailmassa tekemistä.
+
+EENOKKI. Elä puhukkaan.
+
+AAPELI. Eeva, Eeva, mitä olen minä tehnyt sinulle, että sinä minulle
+niin paljon pahaa teit?
+
+EENOKKI. Elä ole hänestä huolivanasi.
+
+AAPELI (eriks.) Hän hyräilee vaan.
+
+EEVA (menee kantaen nyttyjänsä). Hyväst!
+
+AAPELI. Hyväst!
+
+EENOKKI. Läksipä heilakka. Mutta tästä asiasta, sekä herrojen ilkeästä
+juonesta että tytön hävyttömästä narrauksesta, tulee sinun ottaa
+vakaasti kiinni, opettaa heitä pitämään miestä pilkkanansa.
+
+AAPELI. Minä jotain tekisin, mutta eipä ole juuri hyvä. He käyvät
+metsässä pyssyillä ja taitavat ampua minun; sillä katsos suurin pelkuri
+täällä, jolla on tuliluikku, voi vilauksessa surmata rohkeimman
+sankarin, joka on tätä asetta paitsi.
+
+EENOKKI. He ampuisivat? Hohoo! ei miesmurhaa niin pian tehdä.
+
+AAPELI. Kukas menee takaamaan? Näillä herroilla on häijy sydän, sinä
+kohtaat heitä metsässä, he laskevat sinun läpitse kuin koiran. Mitäs
+teet?
+
+EENOKKI. Mutta minun sisuni ei anna perään, se ei siedä heidän
+elämäänsä, jumalatonta elämäänsä tämän tytön kanssa. Provastin täytyy
+saada siitä tieto.
+
+AAPELI. Mutta minä kysyn sinulta vielä: mitäs, jos he ampuvat sinun?
+
+EENOKKI (kiivaasti). Ampukoot! Tässä mailmassa ei auta.
+
+AAPELI. Niin sinä sanot.
+
+EENOKKI. Tahdonpa hävittää sen terren-pelin, sanon minä.
+
+AAPELI (eriks.) Mutta miksi käy aatokseni piiri niin himmeäksi? Minä
+pelkään, minä pelkään jotain.--(Ääneensä.) Olikos se Herrojen-Eeva?
+Minä rakastuin häneen vahvasti. Olikos se Herrojen-Eeva?
+
+EENOKKI. Sama heiskale. Mutta miksi kysyt näin? Eikö ole hän sinulla
+kyllin jo tuoreessa muistossa?
+
+JOOSEPPI. Surkeus, surkeus! (Nousevat syömästä.)
+
+EENOKKI. Elä saakelissa anna murheelle noin kovaa voimaa.
+
+JOOSEPPI. Oi itkun päivä! Katsokaas, kuinka mestarini silmät mulkoilee.
+Hän on hukassa.
+
+EENOKKI. Ei, Aapeli, ei, ei käy tämä päisin näin syvästi mietiskellä ja
+murehtia. Koetas vaan, koetas vaan; saatpa muuton korvilles.
+
+AAPELI. Ei juuri hätää vielä. Mutta kovin musertuu sydämmeni, koska
+muistelen sitä korkeapovista impeä, joka mulle annettiin, mutta kohta
+taasen otettiin pois multa Herran nimeen.
+
+EENOKKI. Menköön hiiteen se naasikka!
+
+AAPELI. No no, no no!
+
+EENOKKI. Sinä katsot tämän vahingoksi?
+
+AAPELI. Pidinpä itseni jo melkein naineena miehenä, mutta olen toki
+taasen vanha nuori-poika, jonka elämä tuntuu mulle nyt kuin muurin
+raossa torkkuvan torakan ilta-auringon riutuvassa paisteessa. Oi,
+veljeni! koska tulin hänen kanssansa ja näin kärpäsen-sienen
+tuolla hevoshaan veräjällä, niin tällä tavallapa aattelin: koska
+syyskuun-metsässä me pussit selässä yhdessä käyskelemme sieniä
+poimimassa, kas silloinpa meidän vasta lysti on. Mutta nyt, nyt mennyt
+on kaikki toivo, eikä lohdutusta löydy.
+
+EENOKKI. Paljon, ystäväni, paljon. Vanha nuorimies viettää häänsä
+jälkeen kuoleman tähtien tanssissa. Siellä, siellä hänelle aviosiippa
+annetaan, mutta naineet saavat katsella päältä.
+
+AAPELI. Heh! Niinkuin esimerkiksi Korppilan Kalle.
+
+EENOKKI. Niin juuri.
+
+AAPELI. Puhu, puhu jotain iloista, ettei käy kanssani hullusti.
+
+EENOKKI. Ei yhtään surtavaa, ei yhtään. Koska muilla on ehtoo, on
+meillä ruusuinen aamu, käki kukkuu ja peipposet visertää, allamme on
+autuuden niittu ja päällämme ijankaikkisesti sininen taivas, ja enkelit
+soittaa musiikia.--Niin juuri, niin juuri. Mutta yksi vikkelä keino.
+Viitamäen luutnantti, jolla on hirmuinen sappi, koska vihastuu hän
+nokimustaksi naapuriensa päälle ja pelkää aivonsa vierivän pois
+oikeilta teloiltansa, silloin panee hän tyttärensä pelaamaan
+klaveeria ja itse lötköttää hän muutaman kierroksen valssia salin
+permannolla rouvansa kanssa, ja paikalla on hänen kiukkunsa lievinnyt.
+--Koetetaanpas samaa konstia. Jooseppi, laulappas: »Kosk' tulit
+kureerit» ... laula ja polje jalkaas.
+
+JOOSEPPI. En jaksa laulaa nyt!
+
+AAPELI. Miksi et jaksa? Sinä osaat veisun.
+
+JOOSEPPI. Mutta itku tukeuttaa lauluni.
+
+AAPELI. Laula, ja me tanssimme. Laula, Jooseppi, muutoin menee pääni
+ympäri, ympäri. Hih!
+
+JOOSEPPI. Voi, voi!
+
+EENOKKI. Laula pian Herran tähden!
+
+AAPELI. Katso, etten ota kyynäskeppiä. Laula: »Kosk' tulit kureerit».
+
+JOOSEPPI. Minä laulan.
+
+EENOKKI. Ja polje jalkaas. (Joosepin laulaessa tanssivat Eenokki ja
+Aapeli valssia kovin sisään-vääristetyillä polvilla ja tanssissa
+heittävät yhdistettyjä käsivarsiansa.)
+
+JOOSEPPI (laulaa polkien jalkaansa).
+
+    »Kosk' tulit kureerit
+    Ja laitoit kortteerit
+    Ja kysyit: onk's talossa olutta viel';
+    Ja laitoit kortteerit
+    Ja laitoit kortteerit
+    Ja kysyit: onk's talossa olutta viel'.»
+
+
+
+
+
+
+YÖ JA PÄIVÄ
+
+Näytelmä yhdessä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+MANNILA, talonisäntä.
+SAARA, hänen vaimonsa.
+TAPANI, heidän poikansa.
+KEIMO, talonisäntä.
+ANNA, hänen vaimonsa.
+LIISA, heidän tyttärensä.
+KERTTU, eräs vanha akka.
+Maaväkeä sekä miehiä että naisia.
+
+Tapaus: Savossa Saimen rannalla.
+
+
+(Teaterin muoto: lakea piha; oikealla Mannilan talon asuinhuone,
+vasemmalla Keimon; perillä aita, keskellä aitaa punaseksi maalattu
+portti, jonka kummallaki puolella seisoo tuuhea koivu; kauempana näkyy
+eräs lahti Saimesta ja sen toisella puolella sinertäviä metsiä.--
+Esiripun roustessa on vaalea kesä-yö, joka vähitellen valkenee
+päiväksi,--Mannila tulee huoneestansa.)
+
+MANNILA (yksin.) Itäpohjoisessa haamottaa jo päivä, ja aika on lähteä
+nuotalle. Mutta maataanpa naapurissa vielä, maataan, että orret
+jyrisee. (Lyö kovasti Keimon ovelle.) Ylös, unikekot! Ennenkuin on
+nuotta vedessä, polttaa aurinko Keimoa vasten naamaa kuin palava
+tervatynnöri. (Lyö ovelle.) Ylös!
+
+KEIMO. (huoneessansa). Kylläpä tiedämme nousta. Hiljaa! Tahdotko
+hajottaa oveni, kirottu mies?
+
+MANNILA (erikseen). Koko sun huonees tahtoisin hajottaa ja syöstä sen
+syvyyteen alas, ja niinpä olisin pääsnyt siitä naapurista ja
+lukemattomista kiusoista.--Käymme siis nyt vetämään yhteisnuottaa!
+Mutta millä naamalla kaksi vihollista, niin kiukkuista kuin naapurit
+Mannila ja Keimo, »vetää samaa nuottaa»? Mutta ei auta, aika on kallis,
+koska leikitsee kultanen sorva. (Saara tulee huoneesta.) Ja Tapani ei
+ole kotona vielä.
+
+SAARA. Ei vielä. Kaiketi ovat he kohdanneet kontion, jota läksivät
+ahdistamaan.
+
+MANNILA. Tuskin tuovat sieltä oravata, vaan ei karhua, ja niin on
+veitikkä menettänyt tärkeän ajan. Mutta hän tahtoo viipyä, ja tulee
+pianki, koska olemme poistuneet talosta me; sen tiedän. Hän kiehtoilee
+alati itsellensä tilaisuutta päästäksensä taasen kiemailemaan sokean
+vauvansa kanssa, se kiusan kappale.--Sokea aviovaimo? Mikä hullu aije!
+
+SAARA. Miksi aattelemme asiaa, joka ei tapahdu?
+
+MANNILA. Keimon tytär minun poikani vaimoksi, miniäkseni! Vielä
+hullumpi aije! Se ei tapahdu, ei kosiokaan! (Keimo ja Anna tulevat
+huoneestansa.)
+
+KEIMO. Ei koskaan. Ei syökse Keimo tytärtänsä susien luolaan.
+
+MANNILA. Susien luolaan? Pidä omanas se huoneenkunnia sen sokean
+penikkas kanssa.
+
+KEIMO. Ketä meistä enin tulee hänen moittia siitä, ettei näe hän päivän
+valoa? Sen tiedät sinä (Menee portista ulos.)
+
+ANNA. Sinä hävytön, sinä tunnoton! Miksi pilkkaat tytärtäni kovan onnen
+tähden, joka juuri sinun tähtes on häntä kohdannut? Huomaitse, mies:
+hänen silmänsä taitavat vielä loistaa, iloa ja valkeutta täynnä, koska
+haparoitset ijankaikkisessa pimeydessä sinä, kirottu mies!
+
+MANNILA. On rutto ennenkin tappanut sellaisen tietäjän. (Menee.)
+
+ANNA. Mitäpä tiedän minä ja voin? Mutta eihän ole mitään mahdotonta
+häneltä, jonka silmä katsoo läpitse kallion.
+
+SAARA. Myös perkele voi paljon, liionki sellaisen noitaämmien kautta
+kuin esimerkiksi tuo vanha Kerttu, joka, niinkuin tiettään, on nyt
+keitinpajoinensa muuttanut teille. Ihmettelenpä, mitä keittelee hän
+siellä, mitä noidannuolia hän takoilee, naapurienne turmioksi. Mutta
+katsokaat, ettei ammahda nuoli takasin vasten oman ampujansa naamaa.
+
+ANNA. Ei ole hän mikään noita-akka, vaan vakava ja hurskas vaimo, joka
+yrttien nesteillä luonnon kohdusta rukouksen voimalla parantelee
+sairaita ja rampoja, tehden melkein ihmetöitä, niinkuin tietään, sillä
+hänen nimensä on kuuluisa.
+
+SAARA. Yhden asian tiedän, ja sydämmeni paisuu sitä muistellessa.
+
+ANNA. Mikä on tämä asia?
+
+SAARA. Ettäs olet käynyt noidissa ja tietäjissä ja saattanut poikani
+rakastumaan sokeaan tyttärees.
+
+ANNA. Sen valehtelet, hurja vaimo! Tämä syytöksesi, tämä musta luulos
+on kotosin pimeyden alhosta.
+
+SAARA. Onpa minulla syytä luulla niin.
+
+ANNA. En usko sitä, mutta näenpä vihan kuohuvan ylitse sun povessasi ja
+sielusi janoo riitaa. Niin, tässäpä torelemme taas, tässä viljelemme
+vihaa, koska herää Herran kaunis päivä, koska idässä hymyilee ihanainen
+aamu. Niinpä päivät nousee, laskee, vuosi vuoden jälessä siirtyy pois,
+siirtyvät viimein vuosikymmenetkin; mutta pimeänä väikkyy alati Keimon
+ja Mannilan välillä vihan ja vainon yö. Oi, mikä aika on mennyt tämän
+pimeyden kestäessä tässä!
+
+SAARA. Vuosia seitsemäntoista, naapurin-emäntäinen.
+
+ANNA. Tätä muistellessa, eikö kamastu sun mieles?
+
+SAARA. Asia, jota ei taida parantaa, älköön rasittako mieltäni. Oi
+naapurini! meidän ja teidän välillä pilveilee synkeä sumu, jota ei
+poista enään sovinnon aurinko.
+
+ANNA. Ah! minä tunnen sen. Sentähden ole lakkaamatta puettuna jäiseen
+haarniskaas, mun sydämmeni kuohuva lähde; sillä se musta traaki tahtoo
+ijankaikkisesti asua tässä.
+
+SAARA. Kaikki Pohjolan noidat eivät häntä manaa tästä pois. Ja tässä
+hän maatkoon ja liehtokoon aina, aina! Haa! mielinpä oljennella vihan
+ihanasti pahteisessa yössä. (Poistuu kiivaasti.)
+
+ANNA. Mä mahdan olla kirottu, jos vielä kerran korotan ääneni sovintoon
+päin! Nyt, kaikki liepeys pois! Mun poveni, käy kiinteäksi, kylmäksi
+kuin rautakallio ja älä lievi, vaikka iskis päälleni taivaan nuoli ja
+polttais mun tuhaksi maahan. (Kerttu tulee Keimon huoneesta.) Olemme
+siis hämmentäneet unenne, vanha vaimo.
+
+KERTTU. Mua miellyttää katsella nousevan aamun taivasta.
+
+ANNA. Kuinka on nyt tyttäreni tila? Oi! saako milloinkaan mun Liisani
+katsella taivasta nousevan aamun?
+
+KERTTU. Toivokamme niin, luottaen korkeuden armoon.
+
+ANNA. Jaa, mä tahdon luottaa siihen, luottaa kaikesta sydämestä,
+riemuten.
+
+KERTTU. Ah! siitäkö sydämmestä, joka niin monen auringon kiertoessa on
+ollut kiukkuisimman vihan asuinmaja?
+
+ANNA. Niin, teidän kysymyksenne saattaa mun luomaan silmäni alas.
+Kerttu, viha, loppumaton viha tukeuttaa tässä kaiken sydämmen riemun.
+Katso: tässä eräs pieni perhekunta, tuossa toinen yhtä suuri, jotka yhä
+katsahtavat toinentoiseensa kuin kaksi nälkästä kotkaparvea, kiehtoen
+niellä toinentoistansa.
+
+KERTTU. Ja toki löytyy molemmissa parvissa lempeä kyhkyläinen, jotka
+eivät katsahda karsaasti toinentoiseensa, ei, vaan lemmen maailmassa
+heidän sielunsa yhdessä viehkeilevät. Kas siinä alku ihanaan sovintoon.
+
+ANNA. Minä ymmärrän tarkoituksenne. Mutta kuulkaat: Vaikka tapahtuiskin
+onni, että saisi tyttäreni näkönsä takasin, niin älköön Mannila
+milloinkaan olko hänen miehelänsä.
+
+KERTTU. Ette siis tahdo seurata sovinnon hengen viittausta?
+
+ANNA. Kaukana on kylästämme sovinnon henki. Niin on tässä laita, vanha
+vaimo, tässä kärjellä tämän armaan niemen, Saimen huokaavalla rannalla.
+Oi ihmislapsi! mikä tuli sun kohtalokses täällä? Pitkät murheenpäivät,
+mutta harvoin, harvoin ilon lyhykäinen hetki, ilon hetki
+kyynelsilmänen, riutuva päivänpaiste synkeitten ukkospilvien keskellä.
+--Hyvästi, eukko! Minkä parhaaksi taivaan herra näkee, sen hän tehköön
+kurjaa tytärtäni kohtaan! (Menee.)
+
+KERTTU (yksin). Ja heidän pitää käymän yhteiseen työhön, ajelemaan
+rannalle meren vilkasta karjaa, ja siitä saaliin jakoon! Tämähän on
+kuin sukeltajain askare, jotka mykkinä haamuina työksentelevät syvyyden
+kamalassa hämärässä. Ihana sananlasku sanoo: »iloitkaat kuin saaliin
+jaossa»; mutta päinvastoin lausukoot nämät perheet, pannessa
+saalistansa kahdeksi rannalla. Kuinka murheinen ja viheliäinen on tämä
+eripuraisuus! Oi, jos heidän eteensä voisin maalata yhden haameen,
+yhden kangastuksen valkeuden maasta, maalata kirkastuksen vuoren ja
+niitun viherjän sen ympärillä! Mutta toivonpa taitavani jotain sun
+kauttas, Keimon hurskas tytär. (Tapani tulee, pyssy käsivarrella.) No,
+Tapani, olethan siis viimein kotona. Kuinka onnistui pyynti?
+
+TAPANI. Paljon menetettiin voimia, moni väsyi, haavotettiin yksi ja
+toinen, ehkei kuitenkaan vaarallisesti, mutta lopulta toki kaatui
+kontio. Ympär lahden kulkee nyt joukko tänne, kantaen oivallista
+otusta, mutta riensinpä pienellä ruuhellani edelle minä.--Mutta miksi
+näin varhain ylhäällä, eukko?
+
+KERTTU. Jo nuottamiesten keralla nousin aamun koittaessa.
+
+TAPANI. He ovat siis käyneet työhönsä?
+
+KERTTU. Ovatpa jo täydessä toimessa kummankin naapurin niin isäntä kuin
+emäntä. Ja moittelipa isäsi lähteissänsä sun viipymistäs.
+
+TAPANI. Me emme ehtineet ennen enkä tainnut minä poistua joukosta,
+koska leikki oli kuumin. (Istuu kivelle.) Nyt olen tässä, mutta
+väsyneenä. Pitäis kenties käydä päästämään äitiä vetonuorasta, mutta
+onpa hän maannut yönsä makeasti, minä valvonut. Ja jos lausun totuuden,
+niin eipä juuri miellytä minua näiden naapurien yhteistyö, näiden
+äänettömien kivikuvien askare.--Kuinka läksit he toimeen? Millä tavalla
+katsahtelit kumppanit toinentoiseensa?
+
+KERTTU. Vihan tulta oksentelit heidän silmänsä, ja kuin myrkylliset
+vasamat, niin lentelit lauseet ja kiukkuiset kompasanat heidän
+välillänsä ennen lähtöä.
+
+TAPANI. Se on viha, jonka loppu on vasta haudassa.
+
+KERTTU. Kauhea viha! Mikä synnytti sen, mikä hirviö, mikä helvetin
+lohikärme puhalsi sen siemenen näiden perheitten kohtuun?
+
+TAPANI. Ette siis tiedä?
+
+KERTTU. On mulla siitä toki jokin himmeä tieto.
+
+TAPANI. Kuulkaat muutama sana, ja olenpa kertonut teille syyn,
+tapauksen onnettomuuden päivänä, jota muistan kuin unta.--Lähes
+kyksikymmentä vuotta sitten, niinkuin tiettään, karkasi taasen
+päällemme kansamme äkeä vihollinen, ja sota pauhasi saloissamme. Eräänä
+iltana läheni myös meitä vähempi ratsasjoukko, jonka kiiltävät piikit
+näimme jo kaukana tuolla toispuolella peltoja polvellisella tiellä.
+Kuinka kohdella vihollista, siitäpä nousi nyt kysymys, ja vastapäin
+tuumailit isäni ja Keimo. Keimo käski jokaisen askartelemaan
+asemallansa, nostamatta kättään vastoin voimallista vihamiestä, joka
+vihoissansa varmaan saattaisi meille polttomurhan ja kuoleman. Mutta
+toisin tahtoi isäni sokeassa rohkeudessansa, ja hänen tahtonsa voitti.
+Pian sai hän puolellensa muutaman miehen, ja he suljit kiireesti tuon
+jyrkän kujan pellavaloukuilla, karangoilla ja humalasaloilla ja rupesit
+ampuilemaan vihollista, joka oli jo ehtinyt tuonne sillalle. Hän pysäyi
+uumoen löytyvän täällä enemminkin voimaa, päätyi viskelemään päällemme
+kihiseviä rakettia, ja pian seisoi tulessa sekä Keimo että Mannila.
+Nousi nyt meteli ja meno, kaikki pelastus oli turha, rakettia satoi
+kuin tulisia kärmeitä, ja lisätyillä voimilla rynkäsi nyt äkisti esiin
+vihollisen lukuisa joukko. Sillon ei ollut meillä muuta keinoa kuin
+paeta ruuhillamme lahden toiselle puolelle, josta sitten katselimme,
+kuinka kotomme muutuit tuhaksi. Ja sillonpa iskit yhteen isäni ja hänen
+naapurinsa, iskit hurjasti kuin kaksi hullua koiraa, ja miesvoimia
+tarvittiin, ennenkuin olit he eroitetut. Sillon lupasit ja vannoit he
+toinen toistansa kohtaan sammumattoman vihan, jonka murheellisen
+lupauksen he uskollisesti ovat pitäneet tähän hetkeen asti, ja syitä
+vihan kannatteiksi on lakkaamatta etsitty kahdenpuolen. Niin on kulunut
+seitsemäntoista synkeää vuotta siitä tulisesta, hirmuisesta illasta,
+siitä onnettomasta, joka sokasi myöskin pienen Liisan näön.
+Kolmevuotias lapsi oli hän sillon, ja aina siitä asti on hän
+oljennellut umpisokeana, muistamatta tämän maailman muotoa.--Mutta
+kuinka on tytön laita nyt?
+
+KERTTU. Tänäpän annan hänen nähdä maan ja taivaan avaruudet.
+
+TAPANI. Oi ankara päivä! Mutta oletteko jo ilmaisseet kellenkään
+toiselle, että on hän saanut näkönsä takasin?
+
+KERTTU. En, vaan kaikki olemme, niin Liisa kuin minä, pitäneet salassa.
+Vanhemmillensa olen toki antanut hyvän toivon. Hän itse ei ole nähnyt
+vielä ilman kirkasta valoa, ainoastaan himmeän päivän kammarissa, jonka
+akkunat ovat tarkasti olleet varjottuna, ja käyskellessään kanssani
+ulkona on side lakkaamatta peittänyt hänen silmänsä.
+
+TAPANI. Mutta mitäpä oikeammiten tarkoitatte viipymisellä tämän ilosen
+sanoman kanssa?
+
+KERTTU. Koettakaamme, mitä vaikuttaa jäykkiin vihamiehiin Jumalan ihana
+ihmetyö, jonka äkisti huomaavat edessänsä. Nyt, koska katoo tytön
+silmistä esirippu, joka niin kauvan on peittänyt häneltä maailman
+kasvot, voi tämä hetki, tämä astumisensa päivänvalkeuteen, vaikuttaa
+hänen ympäristössänsä voimallisesti. Ja nyt, nyt on tullut se hetki,
+koska auringon noustessa nuottaväkemme palaa kotiinsa taas ja koska
+pyyntijoukko riemuten lähestyy metsästä. Sillon tapahtukoon ihana
+näytös molempain naapuriperhetten ja ilosten kylänmiesten
+läsnä-ollessa; se ehkä matkaansaattaa jotain.
+
+TAPANI. Oivallinen aatos, kunnioitettava eukko! Joukossa, joka nyt
+lähenee tänne, on myös nuoria neitoja, Liisan lapsuuden kumppania.
+
+KERTTU. Kaikki hyvin. Heidän saapuvilla olonsa yhteen sulattakoon
+kaikkein ilon ja riemun.--Mutta veri älköön olko hänen silmänsä
+ensimmäisinä nähtävinä. Sentähden, koska käyvät metsästäjät esiin,
+jääköön saaliinsa verhoon.
+
+TAPANI. Siitä pidän kyllä huolen; ja alkaessa olen myös itse häneltä
+kätkössä ja näytän itseni vasta, koska on hän vähän ehtinyt katselemaan
+ympärillensä.--Niin, teidänpä johdettavana olkoon tämä toimi ja
+onnistukoon.
+
+KERTTU. Tahdonpa koettaa, mitä voin.--Mutta hän tulee; minä kuulen
+hänen askeleensa.
+
+TAPANI. Hän kantaa siis nytkin sidettä silmillänsä?
+
+KERTTU. Varmaan; sillä hän on luja ja tottelevainen, eikä ole vielä
+kertaakaan poikennut käskystäni. (Liisa, mustalla siteellä ympäri pään,
+avaa oven ja jää seisomaan kynnykselle.)
+
+TAPANI (erikseen). Sokea tai näkevä: sua rakastan ijankaikkisesti.
+
+LIISA. Kerttu! (Kerttu ja Tapani lähenevät häntä.)
+
+KERTTU. Tässä olen, Liisa. (Ottaa häntä kädestä. Tapani tarttuu hänen
+toiseen käteensä.)
+
+LIISA. Mun Tapani'in! Oletko tässä?
+
+TAPANI. Tässä, Liisa.
+
+LIISA. Niin, olihan se sun kätes hellä likistys.
+
+TAPANI. Käy istumaan kanssamme tänne kivelle ja niin vietämme tämän
+aamuhetken ilosesti keskenämme. (Istuvat kivelle.)
+
+LIISA. Tapani, mua vartoo ihana onni.
+
+TAPANI. Minä tiedän, Liisani.
+
+LIISA. Mitä tiedät, ystäväin?
+
+TAPANI. Sä kohta näet maailman kauniin rakennon.
+
+LIISA. Mä kohta näen kauniin, vakaan Tapani'in. Oi, etpä taida
+käsittää, kuinka varron sen hetken tuloa, jona saan nähdä sun kasvos.
+
+TAPANI. Älä varro liikaa, tyttöni. Aatteles, jos en oliskaan kaunis,
+vaan päinvastoin ruma kuin peikko.
+
+LIISA. Kaunis on mun Tapani'in, sen sanoo hänen äänensä lempeä heläys,
+sen ovat mulle sanoneet aina nuo sokean kymmenen kurjaa silmää, joka
+kerta, koska ovat he vaellelleet hänen suloisilla kasvoillansa. Kerttu,
+sallikaat mun nostaa sidettä ja heittää hänen päällensä yhden ainoan
+katseen.
+
+TAPANI. Tyttö, odota vielä hetki.
+
+KERTTU. Odota, kunnes seisovat sun ympärilläs heimos ja lapsuutes
+ystävät, ja sitä ilosempi on sulle silmänräpäys, koska välkähtää eteesi
+päivä.
+
+LIISA. Minä odotan, odotan kernaasti tätä autuuteni aamuhetkeä. Oi
+armas vaimo! enhän taida teitä kiittää, niinkuin sydämmeni tahtois;
+minä kurja en taida, en taida, laupias vaimo!
+
+KERTTU. Muistele toki vähemmin minua kuin häntä, jonka kädessä minä
+ainoastaan olin välikappale, kehno ase.
+
+LIISA. Se päivä, koska, nauttiessani valkeutta, mä unohtaisin kiittää
+häntä, jonka armohelmasta onneni sain, se päivä tuokoon jälleen takasin
+sokeuteni synkeän yön. Sun nimeäs aina ylistää tahdon, hallitsija
+taivaan ja maan. Minua suojellakses eksymästä elon harhapoluille ja
+taivuttaakses sydäntäni puolehes, sä suljit multa maailman; mutta nyt,
+koska povessani tunnen, että henkes voimalla voin horjumatta käyskellä
+valkeuden lasten teillä, sä näytät mulle päivän kimmeltävän loisteen
+taas, näytät maailmankaikkisuuden, jossa ääretön viisautes on etehemme
+ilmestyvä. Sä näytät mulle ihmisen, joka on sun kuvas, näytät isäni,
+äitini, sukukuntani kaikki. Oi! saanhan kohta katsella sydämmeni
+ystävätä, katsella, miten säteilee hänen silmistänsä kuolematon,
+rakastava sielu. Niin olet sä mua kohtaan tehnyt laupeuden työn, ja
+mitä anelisin enään? Toki pyydän vielä yhtä, joka on poveni
+läheisimpiä. Siirrä kauvas tästä näiden kahden huoneen viha ja vaino,
+muserra sen kärmeen pää ja anna valkeutes vuotaa riitaveljesten
+sydämmiin, niinkuin kohta sun päiväsi puhdas aamuvalo mun silmieni
+peilihin vuotaa. (Tapanille.) Jaa, kuinka luulet, ystäväni: onko
+naapurisovinnosta meillä toivoa vielä? He joko olisivat niin
+vihoittaneet taivaan, ettei kuuluisi enään kenenkään esirukous
+korkeuden istuimelle?
+
+TAPANI. Tuskin auttais tässä enään taivastenkaan voimat, tuskin
+kirkkaus Damaskun retkeltä.
+
+LIISA. Kuinka murheellista! Mutta eihän koskaan kaiu niin heleästi
+onnen kanteleen soitto, ettei aina siinä songerra yksi ja toinen kieli.
+Toki toivon vielä.--Mitä kuluu aamu, mun Tapani'in?
+
+TAPANI. Enemmin jo päivä kuin yö, ja kohta kohoo aurinko ylös saarien
+takaalta idässä.--Mä kuulen sekavia ääniä tuolta aholta. He tulevat.
+Tiedä, Liisa, että kontio on kaadettu, ja sen kanssa nyt lähenee tänne
+riemuitseva joukko, niin vanhoja kuin nuoria. Ja nytpä ylös meren
+rannalta käy myös meidän nuottaväki, yhtyen toisten seuraan. Tänne
+retkeilee nyt iloiten liuta. (Aurinko nousee.)
+
+LIISA. Hetki lähestyy!
+
+TAPANI. Aurinko nousee.
+
+KERTTU. Vaatehtien purpuraiseen pukuun metsät ja vuoret.
+
+LIISA. Hetki lähestyy, taivaallinen hetki!
+
+TAPANI. Neito, sä kalvenet.
+
+LIISA. Ilohan sydäntäni polttaa.
+
+TAPANI. Kerttu, me ehkä käymme rohkeasti.
+
+LIISA. Olkaat toki rauhassa.
+
+KERTTU. Liisa, nyt vasta mietiskelen jotain. Huomaa: voisko sielus,
+oltuaan niin kauvan pimeyden tuttavana, nyt yhtaikaa ottaa vastaan
+kaikki, mitä luonto taitaa tarjota? Voisko se kestää tämän aamun
+kirkkautta ympärilläs?
+
+LIISA. Olkaat rauhassa. Mua vahvistakoon hän, joka ei vielä koskaan ole
+mua unohtanut, vaan armollisesti aina lähetti mulle henkensä valkeuden
+pyhiä säteitä, koska oljentelin sokeuteni pimeässä luolassa.
+
+KERTTU. Sä etkö muista rahtuakaan tämän maailman muodosta?
+
+LIISA. En, armas vaimo, en tiedä, minkaltainen on päivän tulinen tähti,
+tuulien ympär-humisema vuori, kesän kukkasniittu ja talven luminen
+kangas. En tiedä minä kurja, vaan kaikki on edessäni pimeä, arvotus,
+jota en käsitä, ennenkuin näkemättömyyden jää on sulanut silmiltäni.
+Mutta tietkäät: synkeästä, humajavasta arkistani lenteli usein mun
+sieluni kuin vieno kyhkyläinen perikotomme kaukasille kukkuloille,
+monin kerroin kauniimmat kuin viheriät kunnaat täällä. Niin, luulenpa
+nyt taitavani liioin hämmästymättä katsella kasvoja keväisen aamun.
+(Kuuluu ulkoolta ilosta menoa.) Ylös, ystävät! Olkaat ilman pelkoa, mä
+seison lujana ja tyyneenä, koska kerran on eteeni avettu se suuri, se
+loistava rakento, vaikka kalvenenki nyt ja vapisen. Oi! välähtäköön
+eteheni taivasten valkeus, ja kirkas otsa vasten kirkasta otsaa
+seisomme aamu ja mä, hymyellen toinen toisellemme. (Tapani poistuu.)
+
+KERTTU. Silmänräpäyksen päästä, tyttöni. He tulevat. (Joukko kansaa
+tulee ja heidän seurassansa Keimo, Anna, Mannila ja Saara.)
+
+MANNILA. Istukaat levähtämään, miehet, kunnes kiikki on valmis.
+
+1:N MIES. Mitä sanot mesikämmenestämme, Mannila?
+
+MANNILA. Aika karvarulli, kuin keväinen hallava heinäsuova.
+
+2:N MIES. Eipä ollutkaan sen suovan kaataminen juuri lasten leikki.
+Tapaninpa luodista sai hän viimeisen ja tuntuvimman näpsäyksen.
+
+MANNILA. Se miellyttää minua.
+
+1:N MIES. Mutta miksi peitetään sokean silmiä? Häikäisiskö päivänen
+läpitse kiinteän kaihin? Vai ovatko Kertun keinot poistaneet sokeuden
+suomukset?
+
+KERTTU. Suuret ovat Herran armotyöt. Tänä pänä, tällä hetkellä pitää
+sokean näkemän.
+
+ANNA. Mitä kuulin?
+
+KERTTU. Hän on saanut näkönsä.
+
+ANNA (syleilee Herttua). Oi vaimo, mikä sanoma! (Painaa vasten poveansa
+Liisan pään.) Terve tuloa pitkästä, pitkästä yöstä, mun armas lapseni!
+
+1:N NEITO (tarttuu Liisan käteen). Terve tuloa, mun kasvinkumppanini!
+
+2:N NEITO (pidellen häntä toisesta kädestä). Oi, mikä ihana hetki!
+Enhän taida pidättää kyyneltäni.
+
+ANNA. No, vaimo, päästä jo side, päästä ja näytä mulle lapseni silmä!
+
+KERTTU. Hallitkaat mielenne ja olkoon tyyneys ja rauha, koska neitonen
+käy vastaan uuden aikansa aamua.--Liisa, ole valmis.
+
+LIISA. Tytöt, suokaat mulle hartianne. (Asettaa oikean kätensä ympäri
+1:n, vasemman ympäri 2:n neidon kaulan, seisten heidän keskellänsä.)
+
+KERTTU. Nyt hellitän sitees.
+
+LIISA. Hellitä side.
+
+KERTTU. Ole valmis.
+
+LIISA. Varro.
+
+KERTTU. Miksi varron?
+
+LIISA. Hellitä side. (Kerttu ottaa siteen hänen silmiltänsä.)
+
+KERTTU (erikseen). Vapisenpa toki. (Hetki äänettömyyttä.)
+
+LIISA. Ja tämä on maailma!
+
+ANNA (erikseen). Mun korea lapseni!
+
+LIISA. Tämäkö se viherjäinen maa, ja taivas tuo? Taivas, niin
+juhlallinen ja pyörryttävän korkea? Tämä on siis maailma, ihmisten
+asunto. Miksi ei enkelten?
+
+KERTTU. Tästä kaukana ja monin kerroin kauniimpi on Jumalan ja enkelten
+asunto. Sen tiedät itse, sen sanoit itse.
+
+LIISA. Ken voi enään aatella kauneutta ankarampaa? Oi taivaan
+hiilakkainen sinisyys, oi auringon loimo sinisyyden jyrkässä mäessä!
+(Peittää silmänsä.) Tämä tyyneesti, mutta terävästi säteilevä pyörö,
+eikö ole se taivaan aurinko?
+
+KERTTU. Siinä se päivän kultatähti, josta niin usein olet kysellyt.
+
+LIISA. Sen jumalallinen paiste ihmisen silmää heijasee. (Katselee
+ympärillensä). Tuossa isäni ja tuossa kallis kantajani. Olkaat
+tervehdityt! Tuossa, tiedän minä, Mannila ja hänen emäntänsä, tuossa
+ystävällisiä kylänmiehiä, ja tässähän armaita kasvinsisariani halailen.
+Olkaat tervehdityt kaikki, kaikki! Mutta missä on Tapani, kaunis
+kultasein?
+
+KERTTU. Ole huoletta, kohta on hän tässä.
+
+LIISA. Miksi viipyy hän? (Katsoo porttia kohden). Mutta tuossahan ne
+kaksi koivua, joiden juuria niin monet kerrat olen syleillyt,
+kuullellen heidän hienoa kohinaansa. Kuinka ihanat on heillä hameet ja
+kuinka komeasti kohoovat he ylös kohden äänetöntä, uneksuvaa taivasta!
+--Mutta mikä on tuo, jonka pinta tyyneydessä ja muodossa on verrattava
+korkeuden avaruuteen?
+
+KERTTU. Siinä sinertävä lahti, Saimen merestä hopeakiiltävä viilu.
+
+LIISA. Herttaisesti hymyilee kirkas lahti aamun auringolle.--No mikä on
+sitten tuo ihanasti kalteva lakeus tämän lahden toisella rannalla?
+
+1:N NEITO. Se on Ahtiniittu, ystävämme.
+
+2:N NEITO. Jonka kukkasnurmilla usein olet piehtaroinut.
+
+LIISA. Monena heinäkuun aamuna mun kantoi sinnen äitini helmoissansa.
+Sielläpä kukkasäyräillä istuskelin, kuullellen, kuinka niitulla viikate
+soi ja kalat pläiskiilit järvessä. Korea niittu, kultaniittu,
+kultaniittu Saimen rannalla!--Sanokaat: miksi kutsutaan tuo, jonka väri
+on samankaltainen kuin maan, mutta pyrkii korkeuteen päin, ja näkyypä,
+kuin kantaisi tuhansilla kärjillänsä taivaan kannen? Mutta nyt käsitän.
+Se on metsä, joka tuulessa humisee ja jonka kaikuvissa kammioissa
+linnut laulaa.--Mutta yhtä kysyn teiltä vielä: Mikä on tuo, joka
+kaukasuudessa haamottaa ja korkeimmalle kaikkia ehtii?
+
+1:N NEITO. Siinähän Kajavan vuori, josta silmä kantaa etäisiin
+tienoihin.
+
+LIISA. Oi kaunoinen vuori, pyhien kaupunkia kuvaellen. Sä herätät mun
+povessani ihmeellisen unelman, autuitten soinnun, jonka virrassa
+sieluni tahtoo siirtyä pois, ilon kirkkailla kyynelhelmillä
+kaunistettu. Oi ihmislapsi! miksipä sait tämän onnen? Ensiksi sait
+tämän ihanan maailman, jossa vaihdellen käyvät kukoistava kesä ja
+talven valkea, raitis lumi, kultasäteilevä päivä ja yöseen hämärä
+uneksuva, rauhaa täys, ja kaikki tämä tän voimallisesti kaartelevan
+taivaan alla; tämä sulle ensiksi annettiin, tässä nyt asut ja
+rakentelet, vartoessas luvattua maata, joka kerran sua lähestyy kuin
+seppelöitty morsian. Oi mikä onni, mikä ääretön, ankara onni ja autuus
+on langennut osaksi ihmislasten! Taidanko siis uskoa, mitä olen kuullut
+kerrottavan vihasta ja vainosta täällä tämän korkean ja heleän taivaan
+alla?--Mutta ah! mitä näkee silmäni korkealla tuolla?
+
+1:N NEITO. Pilvi se on, joka siellä tuulen siivillä retkeilee,
+punertaen aamun paisteessa.
+
+LIISA. Mihin sun vertaan, kaunis pilvi?
+
+2:N NEITO. Se purpuravillanen karitsa lempeällä katsannolla.
+
+LIISA. Joka korkeuden sinisillä laitumilla käy.--Mutta nyt on hänen
+muotonsa muuttunut.
+
+2:N NEITO. Hän nyt ratsastavaa sankaria muodostaa.
+
+LIISA. Ja tuulessa liehuu hänen hattunsa kultanen höyhentöyhtö, koska
+kiirehtii hän pelastamaan vankeudesta rakastettua neitoansa.--Mutta
+missä viipyy Tapani? Poistuiko hän aamukasteen kanssa? Oliko hän vaan
+sieluni unelma sokeuteni yössä, ja koska heräsin, katosi tyhjyyteen? Oi
+Tapani, Tapani! (Tapani astuu esiin.)
+
+TAPANI. Liisa, ole tervehditty!
+
+LIISA (halliten aina vielä kaulasta 1:stä ja 2:sta neitoa.) Nämätkö
+ovat Tapanin kasvot? Nämätkö hänen ihanat kiharansa ja hänen silmänsä
+äärettömät taivaat nämät? Ah! oletpa paljon kauniimpi kuin se salanen
+kuva, jonka harhaileva aatokseni niin monet tuhannet kerrat on
+maalannut sieluni katsantoon. Oi mikä suloinen ilo, saada sinua
+katsella! Mikä hetki on tämä, niin korkeaa hekumaa täys? Mikä
+ihmeellinen huimaus, koska nautitsen onneni kultasesta,
+ylitsekuohuvasta maljasta? Noo, minä ehkä pyörryn ja vaivun. Mutta
+silloin juoksen sun syliis, Tapani, juoksen, juoksen! (Kiirehtii
+Tapanin rinnoille ja pyörtyy.)
+
+1:N NEITO. Hän pyörtyy.
+
+2:N NEITO. Hän kuolee! Ah! rientäkäät tänne!
+
+ANNA. Voi lastani, voi!
+
+KERTTU. Pois valitus ja vaikerrus! Miksi tahdotte muuttaa ilon ja
+riemun hetkeä murheen synkeäksi juhlaksi? Pois! Ei uhkaa tässä vaara.
+Kultasensa rinnoille nukkui tyttö, mutta heräyy paikalla taas. Jo
+aukasee hän silmänsä ja hymyilee kuin autuas sielu enkelten joukossa,
+saatuaan päähänsä voiton kruunun.
+
+MANNILA. Keimo!
+
+KEIMO. Mä kuulin sun äänes, Mannila!
+
+MANNILA. Keimo, mun ystäväni!
+
+KEIMO. Mannila, mun rakas naapurini! (Juoksevat toinen toisensa
+syliin).
+
+SAARA. Anna, sä näet, että uiskentelen kyyneleissä. Ooh!
+
+ANNA. Ja minä tahdon ne kyyneleet pyhkiä pois. Korkeuden nimessä, sen
+tahdon! (Syleilevät).
+
+KERTTU. Ankara hetki, taivaan hetki! Jumalan rakkaus on itsensä pukenut
+myrskyyn ja pyhään, heijasevaan leimaukseen, ja voimallisesti paisuu
+hänen armonsa luode. (Liikutusta joukossa ympärillä).
+
+KEIMO. Siis unohdettu kaikki?
+
+MANNILA. Kaikki unohdettu, veljeni!
+
+SAARA. Oi armahin aamu!
+
+ANNA. Mulle pyhäksi tuntuu sen kirkas loiste.
+
+KERTTU. Nyt Herra ihmetyönsä sovinnon veliringillä kruunaa.
+
+LIISA (katsahtelee kummastuen ympärillensä). Mitä näkee mun silmäni?
+Käsi kädessä seisovat tuossa Keimon ja Mannilan perheet!
+
+ANNA. Sovinnon päivä on nousnut, tyttäreni.
+
+SAARA. Ja nousnut on Liisan ja Tapanin kihlauspäivä.
+
+MANNILA. Ja riemuiten sen vietämme.
+
+KEIMO. Kaikki yhteenusulakoon samaan iloon: kontion peijaiset,
+tyttäreni tervehdys auringon paisteelle, lemmittyjen kihlaus ja sitten
+sovintojuhla, kaikista korkein. Niin, vallitkoon ilo ja riemu!
+
+MANNILA. Vallitkoon ilo ja riemu!
+
+KANSA (Taampana). Ilo ja riemu!
+
+LIISA. Ma näköni sain ja kultani sylistä nyt katselen säteilevää
+taivasta ja kukostavaa maata mun ympärilläin, ja armaina ystävinä
+seisovat tuossa entiset vihamiehet, seisovat, otsilla sovinnon hopea
+loiste. Mikä näky mun ilosta juopuneelle silmälleni! Oi mikä näky!
+(Lankee polvillensa). Kaikkisuuden hallitsija, supista jo kätes ja
+rajota mun onneni virta, joka koskena päälleni vuotaa! Pane määrä, pane
+määrä tälle autuudelle ja suo mulle pyhän tyyneytes voimasta kantamaan
+iloa, joka sieluni täyttää, täyttää ja pyörryttää mua heikkoa naista.
+Mutta tyyneys ja rauha sun ympärilläs ijankaikkisesti vallitsee. Niin,
+tyyneys ja rauha ainiaan! (Esiripun pudotessa jää hän istumaan
+polvillensa, katsahtaen korkeuteen, ja vakavilla kasvoilla katselevat
+häntä toiset).
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kihlaus; Yö ja päivä, by Aleksis Kivi
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIHLAUS; YÖ JA PÄIVÄ ***
+
+***** This file should be named 12795-8.txt or 12795-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/2/7/9/12795/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/12795-8.zip b/old/12795-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..b9b7474
--- /dev/null
+++ b/old/12795-8.zip