diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 12382-0.txt | 10638 | ||||
| -rw-r--r-- | 12382-h/12382-h.htm | 14258 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/12382-8.txt | 11058 | ||||
| -rw-r--r-- | old/12382-8.zip | bin | 0 -> 193288 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/12382-h.zip | bin | 0 -> 217233 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/12382-h/12382-h.htm | 14702 |
9 files changed, 50672 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/12382-0.txt b/12382-0.txt new file mode 100644 index 0000000..2582ee4 --- /dev/null +++ b/12382-0.txt @@ -0,0 +1,10638 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12382 *** + +KISSANPORRAS. + +(Der Katzensteg) + +ROMAANI + + +Kirjoittanut + +HERMANN SUDERMANN + + +Suomentanut Juho Ahava + + +1909 + + + + +I. + + +Rauha oli tehty. Maailma, jota korsikkalainen oli puolen ihmisikää +uskaltanut pitää leikkipallonaan, tunsi jälleen itsensä. + +Runneltuna, revittynä, vuotaen verta tuhansista haavoistaan, täytenään +taistelutantereita kuin märkiviä paiseita, puoleksi hautuumaana ja +puoleksi raunioina--sellaisena se jälleen löysi itsensä. + +Mutta ihmiskunta, joka vastikään oli vapautunut, ei aavistanut mitään +omasta kurjuudestaan.--Jos maata, josta se sai leipänsä, oli +lannotettu verelläkin--hyvä vaan! Sittepähän se vastedes kantoi +runsaamman hedelmän. Jos luodit ja pistimet olivatkin harventaneet +ihmisten rivejä, mitäs siitä?--Olipahan jälelle jääneillä enemmän +tilaa ojennella käsivarsiaan. + +Pääsihän jälleen liikkumaan, kun väentungosta hieman oli hajotettu. + +Katkeamaton riemuhuuto kajahti taivasta kohden Gibraltarin kallioilta +aina Nordkapiin saakka.--Jokaisessa kellonnuorassa riippui tempova +poikanen, jokaiselta alttarilta, jokaisesta majasta kohosi +kiitosrukous.----Surevat piiloutuivat, heidän valituksensa +tukehtuivat kiitosvirsiin, heidän kyynelensä imi maa samalla +kylmäkiskoisuudella, jolla oli juonut kaatuneiden veripisaratkin. + +Keväisen kauneuden keskellä oli Pariisissa rauhansopimus +allekirjotettu.----Verilätäköissä kukkivat liljat, ja romuhuoneista +tuotiin verenkostuttamat liljaliput. Bourbonit ryömivät esiin +nurkistaan, joihin heidät Roberspierren partaveitsi oli ajanut, +hieroivat unisia silmiään ja alkoivat iloisina hallita. Unhottaneet +eivät he olleet mitään, oppineet ainoastaan kauniin uuden sanan +Talleyrandin aapisesta. Tämä sana oli: vallanperimysoikeus. + +Muulla maailmalla oli niin paljo tekemistä omissa asioissaan, oli +niin paljo voitonseppeleitä sidottavana ja tervehdysmaljoja +kallisteltavana, ettei se joutanut tästä ilveilystä välittämään. + +Odotuksen kuumeen punehduttamina tuijottivat kaikki silmät länttä +kohden, josta heidän piti saapua, sankarien, laakereilla +seppelöityjen, heidän, jotka pyhän kotiturpeen puolesta, vaimojen ja +lasten, oikeuden ja isänmaan puolesta olivat olleet valmiit uhraamaan +henkensä ja verensä korsikkalaisen hurmahengen tulikitaan. He olivat +ajaneet häntä takaa hänen perimäiseen luolaansa saakka, kunnes hän +sidottuna oli virunut heidän jaloissaan. + +Saksan tammet olivat juuri pukeutuneet viheriään, joutuakseen heti +ilakoiden ryöstettäviksi, kun voittajat alkoivat palata. + +Etupäässä--iloisina, hilpeän vapaina parvina--palasi isänmaan ylpeys +ja kukka, rikasten pojat, jotka vapaaehtoisina jääkäreinä olivat omine +hevosineen ja omine aseineen lähteneet pyhään sotaan. + +Heidän tiensä Saksan halki oli lakkaamatonta juhlahumua. Mihin +tulivat, kulkivat he ruusuilla ja kukkasilla; kauneimmat neidot +halasivat olla heidän rakastamiaan, jaloimmat viinit heidän +juotavinaan. + +Heidän jälestään tulvi kasakkavirta Saksan lakeuksien ylitse. +Vuosikausi sitten, jolloin he, ikäänkuin kostonhenkien parvi, olivat +rientäneet suuren armeijan puolikuoliaaksi näännytettyjen tähteiden +jälestä, oli Saksa riemuiten tervehtinyt heitä vapauttajinaan, +kaupunkien hallitusmiehet olivat juhlallisina kulkueina olleet heidän +vastassaan, hymnejä oli sepitelty heidän kunniakseen, ja sinisilmäinen +saksalainen tunteellisuus oli vuotanut tulvanaan pesemättömään +tataariturpain hyväksi. + +Nytkin kiiteltiin heitä, kuten velvollisuus vaati, mutta saksalaisten +ikävöitsevät katseet tähystelivät heidän ylitsensä loitommalle, +ikäänkuin he olisivat ainoastaan noiden vielä tulematta olevien +varjoja. + +Ja vihdoin saapuivat hekin--kansan miehet, nuo, joilla ei ollut muuta +kuin pelkkä elämänsä isänmaalle alttiiksi annettavana. Heidän edellään +kulki ikäänkuin särkyneiden vaskitorvien räminä--perästä laahautui +paksu tomupilvi. + +Eivät he ilmestyneet kotoisille maille ylväinä ja upeina, kuten kotiin +jääneet olivat unelmoineet, sädekehät päiden ympärillä, aaltoilevat +viitat liehuen toogan tavoin uljasten vartalojen ympärillä,--vaan +raukeina ja tylsinä kuin uuvuksiin ajetut työkonit, likaisina ja +repaleisina, syöpäläisistä kihisten, parrat pölyn ja hien vanuttamina, +sellaisina he palasivat. Tuossa meni muuan, joka kalpeana ja +riutuneena kuin keuhkotautinen ainoastaan vaivoin kykeni jalkojaan +siirtelemään eteenpäin, tuolla toinen, joka eläimellistyneenä ja +himokkaana katseli ympärilleen, silmien synkässä väikkeessä loimuavan +palon kajastus, luisevat nyrkit yhä vielä murhanhimosta kouristuneina. +Vain siellä täällä loisti ylevä, puhdas liikutus kyyneltyneistä +silmistä, vain siellä täällä liittyi kaksi pyssyn perää pitelevää +kättä kiitolliseen rukoukseen... + +Mutta tervetulleita olivat he kaikki.--Eikä ketään ollut verinen +kostontyö vielä niin raaistanut ja kivetyttänyt, etteivät kyynelet ja +suudelmat olisi häntä virvottaneet ja saaneet palaavan valoisamman +ajan aavistuksia häämöttämään hänen sielunsa silmiin. + +Tosin ei kiihtyneitä intohimoja yhtäkkiä tuuditeta täydelliseen +lepoon.--Kourat, jotka ovat kalpaa heiluttaneet, tarvitsevat aikaa +tarttuakseen aurankurkeen ja luotirihmaan, eikä joka miehen ole helppo +unhottaa leirielämän rajua hillittömyyttä lempeän kotilieden +ääressä.---- + +Kuten jokaisen rauhanteon jälkeen, oli sentähden vuosi 14 Saksassa +hurja aika. Tämä vuosi, jonka nimi meille myöhemmin syntyneille kaikuu +kuin kiitosvirsien, urkujen huminan ja kellojen helinän sulosointu, +näki väkivallan töitä ja rikoksia enemmän kuin yksikään muu vuosi +ennen tai jälkeen. Erittäin villisti elämöi ihmisten valloilleen +päässyt petomaisuus niissä seuduissa, joissa sodan edellä +oli ranskalaisten ylimielisyys mellastellut täydessä +murhanhimoisuudessaan, ja villeimmin siellä, missä taistelutannerten +verenhaju ja poltettujen kylien tulenloimotus oli kotiväenkin mielen +täyttänyt kauhunkuvilla ja missä salakähmäinen kavaluus ja luihu +pelkuruus yhä edelleen sovittamatonna huusi kostoa. Näytti melkein, +kuin eivät kiihtynyttä isänmaanrakkautta vielä, tyydyttäisi vastikään +vuotaneet verivirrat, vaan tarvittaisiin enemmän kuluneen +vuosikymmenen häpeän pesemiseen. Eihän voitu aavistaa että +korsikkalainen korppikotka, joka istui saarihäkissään, hioi jo +teräsnokkaansa nirhatakseen rikki häkkinsä ristikot ja että vielä +täytyi monen kuohuvaa verta uhkuvan suonen aueta, ennenkuin hän pääsi +täydelliseen lepoon.-- + + + + +II. + + +Tämän merkillisen vuoden elokuun lopulla istui eräänä päivänä +suurehkon talonpoikaistalon suvihuoneessa joukko nuoria miehiä +tammipöydän ympärillä, ja pöydän täyttivät koko leveydeltään saviset +oluthaarikat ja pyöreämahaiset viinapullot. Tupakansavu, joka tissusi +piipunkannen raoista ilmoille, kietoi kuumat, paloviinasta ja +innostuksesta hehkuvat kasvot sinisenharmaihin pilviinsä. + +He olivat äsken palanneita isänmaan puolustajia ja mässäsivät +sotaisiin muistelmiinsa kiintyneinä. + +Kaikissa heissä saattoi havaita sukuyhtäläisyyden piirteen, jonka +samallainen sääty, samallaiset elin- ja ajatustavat painavat +ventovieraihinkin. Heidän karheat, rehelliset kasvonsa olivat sodassa +villiintyneet ja peittyneet naarmuilla ja arvilla. Parin kolmen +käsivarsi oli siteissä vieläkin, ja tuskin ainoakaan oli päässyt niin +pitkälle, että olisi ripustanut mustanauhaisen jääkärintakkinsa +naulaan. + +He olivat Heiden kylän vapaita talonpoikia, hajallaan asuvia ja +kuitenkin naapurillisesti liittoutuneita--muutamat heistä riippuivat +vielä isänsä määräysvallasta, toiset olivat jo päässeet talonsa +haltijoiksi. He eivät olleet konsanaan tehneet vero- eikä päivätöitä; +niillä suurilla mullistuksilla, joita Steinin laatima laki muutamia +vuosia takaperin oli saanut aikaan talonpoikaissäädyn keskuudessa, ei +heihin ollut mitään vaikutusta, ja kun edellisenä keväänä oli +kuninkaan sotakutsu kulkenut ympäri maan, olivat he ylpeinä kuten +herraspojatkin astuneet vapaaehtoisten jääkärien riviin omine +hevosineen ja omine aseineen, vaikkapa sentähden olisi täytynyt viedä +markkinoille viimeisetkin siemenjyvät. + +Ainoastaan yksi heistä, hän, joka istui talon ainoalla päällystetyllä +tuolilla, likaisenharmaalla ja moneen kertaan korjatulla ja paikatulla +kuvatuksella, ja jolla yksinään oli pullo punaista viiniä edessään, +kuului silminnähtävästi toiseen elämänpiiriin. + +Hänellä oli kalpeat hieman keltaiselle vivahtavat kasvot, hienot, +pehmeähköt piirteet, ruskeat, synkät silmät ja pitkät, mustat +silmäripset, jotka alas vaipuessaan loivat pitkän varjon kaidoille +poskille. Vaikkakin hän näköjään oli nuorin heistä kaikista--hän tuskin +saattoi olla yli kahdenkolmatta--näytti hän mieheltä, jonka elämänhalu +on mennyt. Uhmaava tarmo hallitsi hänen rypyttömällä otsallaan, ja +sinisissä silmissä piili jotakin vanhan surun tapaista. + +Hänellä oli yllään harmaa takki, joka näytti hartioista liian +ahtaalta, ja sen alla siniruutuinen villapaita, jossa oli rikkinäiset +poimut ja helmiäisnappirivi. Sotilaallista hänen puvussaan oli +ainoastaan nostoväen ristillä varustettu kenttälakki, jonka hän oli +työntänyt takaraivolleen, nähtävästi sentähden, että kova nahkalippu +painoi tuskin umpeenmennyttä arpea, joka hehkuvana juovana kulki +tummien kiharain alta suoraan poikki korkean otsan. + +Kaikkien silmät olivat häneen suunnatut.--Jokainen näkyi ilmeisesti +panevan enimmän painoa hänen ajatukseensa, tarkotti ennen kaikkea +sanansa hänen kuultavakseen. + +Hänen rinnallaan istui voimakas, häntä hieman vanhempi nuorimies, joka +lakkaamatta tarkasteli häntä hellävaroisella huolellisuudella-- +epäilemättä talon isäntä. Oikealla ohimollaan oli hänellä valkoinen +laastarilappu. Nauravina ja rohkeina pilkistivät punakat, pyöreät +kasvot vaalean hiusmetsän alta, joka pörröisine kiharoineen ympäröi +kaulan ja niskan kauttaaltaan. + +»Mutta ethän juo mitään, luutnantti!» kehotteli hän häntä työntäen +pullon lähemmäksi hänen eteensä. »Et ole tottunut olueemme, vielä +vähemmän viinaamme--et sentähden tarvitse laisinkaan kainostella +juodessasi tätä punaista ainetta, joka minulta muuten voidaan +varastaa.--Rikkaita emme ole, sen tiedät, mutta niin paljo meillä +sentään on, että jos tahdot jäädä luoksemme, on eliniäksesi sinua +varten tuollainen pullo päivässä. Eikö totta, pojat?» + +Riemuiten ilmaisivat toiset hyväksymisensä ja tunkeutuivat luo, +kilistääkseen haarikoineen ja ryyppylaseineen hänen särkymäisillään +olevaan viinilasiinsa. + +Kiitollisen ilon loiste vilahti hänen kalpeilla, synkillä kasvoillaan. + +»Tiesin kyllä», sanoi hän, »että teidän luotanne löytäisin +kodin--muuten en olisi palannutkaan.» + +»Yhä parempaa!» huusi isäntä. »Sitäkö varten vannoimme veriveljeyttä +ensimäisen taistelun edellä--silloin kirkossa--tuossa kirotussa +pesässä--jonka nimeä en kuunaan saa säilymään muistossani?»---- + +»Pesä on Dannigkow nimeltään», vastasi nuori vieras, jota puhuteltiin +luutnantiksi. + +»Muistatko sen vielä niin hyvin?» jatkoi isäntä. »Ja olisitko voinut +ajatellakaan hiipiä ohitsemme?--Sitäkö varten valitsimme sinut +johtajaksemme ja umpimähkään ajaa karauttelimme perästäsi tulisimpiin +otteluihin?--Veri ja kuolema liittää yhteen, Baumgart. Anna sentähden +palttua maailmalle ja jää luoksemme.» + +Ȁlä lörpöttele loruja, veli hyvä», vastasi luutnantti ja puhalsi +mietteissään viinin purppuraiseen peilipintaan. + +Mutta toinen ei ottanut peräytyäkseen. + +»Saat olla varma», jatkoi hän, »ettemme tule sinua koskaan uteliailla +kysymyksillä ahdistelemaan. Olemmehan aina tottuneet pitämään sinua +salaperäisenä otuksena. Kun lepäsimme leirinuotiolla kertoellen +kodista ja konnuista, isästä ja äidistä, juomingeista ja +lemmenseikkailuista, nipistit sinä suusi suppuun, aivan kuten teet +nytkin. Mutta jos joku rohkaisi mieltänsä ja kysyi sinulta, mistä olet +ja mitä muuten olet puuhaillut, silloin sinä nousit ja menit +matkoihisi. Niin totuimme olemaan kyselemättä ja tuumailimme: Hän on +mahtanut syödä liiaksi jotakin, joka on hänet saanut eliniäkseen +kärtyisälle tuulelle... Muuten, mitä se meihin kuuluu? Hyvä toveri +olit, sen todistuksen annamme sinulle--ja enemmänkin, olit +kunnollisin, urhoollisin ja ... no, suoraan sanoen, jos olisit jotakin +meistä käskenyt: mene, katkaise oikea kätesi minun tähteni--totisesti +olisi hän sen tehnyt mukisematta.--Enkö puhu totta, pojat?» + +Hyväksymisen huuto kulki ympäri pöytäseuran. + +»Lakatkaa vihdoinkin», sanoi nuori luutnantti, torjuen riemuitsevia +loitommalle. »Ylistättehän minut aivan maan alle.»-- + +»Huonot viestit tulevat perästä!» jatkoi isäntä. »Olemme olleet sinuun +aikalailla tyytymättömiäkin. Muistat kai vielä, mistä se johtui. Se +tapahtui aselevon aikana, kohta yhdyttyämme hurjan Platenin johtamiin +liettualaisiin ja Bülowin joukkoon. Silloin eräänä iltana kierroksesi +tehtyäsi selitit meille: Pojat, minun täytyy jättää teidät--älkää +kysykö, miksi.--Mutta uskokaa minua, en voi muuta--nostoväki kaipaa +upseereja. Ei ole mikään kunnia siirtyä vapaaehtoisten jääkärien +joukosta nostoväkeen, mutta minä menen nostoväkeen.--Niinhän +haastoit, Baumgart?» + +Nuori luutnantti nyökkäsi, ja hänen huulillaan väreili kuohahtavan +katkeruuden ilme. + +»Näimme, kuinka sinulle samalla kihosivat vedet silmiin, muuten olisi +varmaan yksi tai toinen kysynyt: Tämäkö on kiitos sinulle +osottamastamme luottamuksesta, että jätät meidät nyt, juuri nyt, kun +meidän olisi platenilaisille näytettävä, kuinka ranskalaisia oikein +metsästetään?--Ja sentähden päästimme sinut menemään vastustelematta, +vaikkakin sydämemme vuosivat verta.--Kukaan ei ole myöhemmin kuullut +sinusta hiiskahdustakaan, kuinka ahkerasti tiedustelimmekin; mutta sen +voimme vakuuttaa, että kuukausimäärin juttelimme joka ilta sinusta ja +vaivasimme päitämme tuumiessamme, mikä se sinut oikein veti pois +meidän luotamme ja mikä oikeastaan olit miehiäsi ja muuta sellaista, +niin että myöhemmin joukkoomme liittyneet, jotka eivät olleet sinua +tunteneet, arvelivat, että heistä oli ikävystyttävää ikuinen puhe +sinusta ja että meidän olisi ollut paras sinun kanssasi lyöttäytyä +nostoväen likakinttujen laumaan. Näetkös, niin olimme sinuun +kiintyneet, ja sentään tahdot sinä jo parin päivän perästä kääntää +meille selkäsi! Marnevirralta kauas Weikselin taakse on pitkä matka, +kun sen tekee yksin ja jalkaisin, ja haavasikin yhä vielä äkäilevät. +Levähdä siis ja kerro, haastele meille, kuinka elämäsi harmaapartojen +parissa meni mukiin ja kuinka jouduit vankeuteen--sillä että sinä +todellakin olet joutunut vangiksi, senhän on täytynyt olla aivan +eriskummallinen sattuma!» + +Hän silmäili lapsellisella ylpeydellä teräksiseen ristiin, joka +välkkyi hänen takkinsa rintapielessä. Hän oli sen saanut palkinnoksi +siitä, että oli kerran, suostumatta tarjottuun armahdukseen, +huimapäisesti tapellen murtautunut vapaaksi ranskalaisen husaarijoukon +keskeltä. + +Nuoren nostoväen luutnantin rinnassa ei ollut mitään koristeita. Kun +sotaretken lopussa suuri koristevirta valui voitokkaiden soturien +ylitse, oli hän luultavasti silloin jo ollut vankina. + +Kiusallinen syrjäytyksen, kenties häpeänkin tunne näytti heräävän +hänen mielessään. Hän painoi nostoväen lakin takaisin otsalleen ja +sysäten tuoliaan voimakkaalla tempauksella taaksepäin, ikäänkuin ei +olisi kauempaa sietänyt koko kapinetta, sanoi hän: + +»Kiitän teitä hyvistä tarkotuksistanne, mutta minun täytyy mennä +Königsbergiin ilmottautumaan päällystölleni.» + +»Silloin saat kauan etsiä», vastasi eräs kiharatukkainen, +ruskeasilmäinen veitikka, joka kantoi oikeaa käsivarttaan mustassa +siteessä. »Etkö todellakaan tiedä, että nostoväki päästettiin kotiin +kohta palattuaan?» + +»Itse esikuntakin tullee hajaantumaan», lisäsi toinen. + +»Silloin täytyy minun koettaa onneani päämajassa», vastasi luutnantti +Baumgart. »Minulla on enemmän kuin muilla syytä huolehtia, että +eropaperini ovat kunnossa. Uskokaa pois! Kukaan ei saa päästä minusta +sanomaan, että olen salaa hiipinyt armeijasta. Siis lyhyesti: onkohan +mahdollista huomenna saada kyytiä Königsbergiin?» + +Nousi oikea tyytymättömyyden myrsky. Käytiin hänen kimppuunsa, +tartuttiin hänen käsiinsä, kierryttiin piiriin hänen ympärilleen, +ikäänkuin olisi kysymyksessä estää hänet tuossa tuokiossa pakenemasta. + +»Jää ainakin niin kauaksi, ettei raukea tyhjiin juhla, jonka tahdomme +viettää kunniaksesi», sanoi Karl Engelbert, nuori isäntä, saatuaan +melulta äänensä kuuluviin. + +Baumgart syöksähti nopealla ponnahduksella hänen istuintaan kohden. + +»Minun kunniakseni?... Oletteko tulleet hulluiksi!» + +»Mikään puolustus ei enään auta!» vastasi toinen. »Asia on jo aikoja +sitten pohdittu. Kolme päivää takaperin, kohta tänne pistäydyttyäsi, +lähetin Johann Radtken taipaleelle, mukanaan luettelo kaikista +vapaaehtoisista jääkäreistä, jotka piirissä ovat kotosalla, sillä +meillä on väkeä kuudesta tai kahdeksasta rykmentistä--ennen kaikkea +oli hänen tietysti mentävä Schrandeniin, jossa Merckel asuu--hänhän +oli ensin Platenin joukossa, mutta sitten meni hänkin nostoväkeen. +Mutta hänen siirtymisessään oli järkeä, sillä vasta siellä hänelle +vakuutettiin luutnantin oikeudet.» + +Baumgart oli nimeä mainittaessa ilmeisesti säpsähtänyt, mutta pian +hän malttoi mielensä, ja puoleksi eteenpäin kumartuneena ja tarttuen +kovalla kourauksella istuimensa puisevaan selkänojaan, kuunteli hän +vaieten, mitä hyvää tarkottava ystävä tiesi kertoa tulevista +kunniapidoista... Hän ei vastustellut enempää, kenties siksi, että +avoin vastarinta näytti hänestä hyödyttömältä, mutta hänen +levottomissa syrjäsilmäyksissään piili jotakin pakoaikeihin +vivahtavaa. + +Ystävyksille, joiden kuohuva veri ei kotioloissa vieläkään ottanut +rauhottuakseen, oli tervetullut jokainen aihe, joka heidät, vaikkapa +vain muutamaksi hetkeksi, kohotti yli arkipäiväisen yksitoikkoisuuden, +mihin he olivat menehtymäisillään. He puhuivat hyvin tärkeän näköisinä +luottamusmiehensä palaamisesta, sillä hän oli odotettavissa jo +aamupäivällä viiden peninkulman päässä sijaitsevasta Schrandenista. + +»Olenpa utelias tietämään», sanoi Peter Negenthin, mies, jolla oli +musta side, »mihin schrandenilaiset ovat koreaan kartanonherraansa +nähden ryhtyneet.» + +Luutnantti Baumgart heristi korviaan. + +»Punaisen kukon ovat he jo aikoja sitte panneet hänen katolleen +istumaan», puuttui toinen puheeseen. »Viitisen vuotta on hän jo +huuhkajan tavoin pesinyt paloraunioiden keskellä.» + +»Miksei hän sitten rakenna linnaansa uudestaan?» kysyi kolmas. + +»Miksikö? Siksi, että talonpojat ja muu kylänväki pieksävät +pahanpäiväiseksi jokaisen, joka menee hänelle työhön. Kerran hän oli +pestannut päivätyöläisiä Masurenista asti ajatellen, että ne kyllä +pysyvät hänellä, kun eivät ymmärrä saksaa. Sitten syntyi kylän +kapakassa aika tappelu--ja ykskaks ajettiin puolalaiset matkoihinsa. +Sen koommin ei hän enää ole yrittänytkään ruveta maitaan viljelemään.» + +»Millä hän sitten elää?» + +»Mitäs se meitä liikuttaa?... Kuolkoon nälkään!» + +Keskelle pahansuopaa naurua, jonka tämä julmanlainen toivomus herätti +maanpoikain keskuudessa, astui, nopeasta ratsastuksesta höyryävänä ja +hikisenä, palannut lähettiläs, lyhyt, pienenläntä nuorukainen, jonka +vaaleat, suorat hiussuortuvat valuivat kellertävinä ja kiiltävinä kuin +uusi olkikatto lihavahkoille kasvoille, jotka päivä oli paahtanut +punaisiksi kuin keitetyt kravut. + +Ennenkuin hän alkoi puhua, tarttui hän suureen kivikannuun, joka +seisoi keskellä pöytää, ja pitäen molemmin kourin sen pulleasta +vatsasta, imeytyi hän kannun reunaan kiinni, kunnes se vihdoin +naurunhohotusten kaikuessa temmattiin hänen huuliltaan. + +Kaikin tavoin ilvehtien ja irmastellen kertoi hän matkastaan. + +Suuri juhla oli kyllä alusta alkaen varma.--Kaikkien piiriläisten +jalkapohjia kutkutti tanssinhalu, kaikki halusivat juominkeja ja +ilotulituksia ja olivat valmiit, jos niin tarvittiin, kelpo +selkäsaunaankin juhliakseen Saksan yhtenäisyyden kunniaksi. Ainoastaan +paikasta, jossa tämän kaiken piti tapahtua, oli vielä vallinnut +erimielisyys.--Ennen kaikkea halusivat schrandenilaiset, luutnantti +Merckel etunenässä, että kekkerit olivat vietettävät heidän luonansa. + +»Miksi niin? Pojat, ne vasta ovat joukkiota--nämä samaiset +schrandenilaiset. Riemusta aivan poissa nahkoistaan--juovat ja +hurjistelevat päivät päästään. Aina tallukat taivasta kohden!--Miksi +niin? Siksi, että he ovat vannoneet kostoa paroonilleen, isänmaan +kavaltajalle, joka heidät on häväissyt ilmoiseksi iäkseen. +Tiedättekös, mitä he ovat veisanneet kirkossaan virrennuotilla jo +seitsemisen vuotta: + + Herramme Schrandenista, jonka tähden + hävetä saamme kaiken kansan nähden + ja käydä mieron pilkkana,-- + lyö rutolla, o Jumala! + +Näin veisaavat ne siellä joka pyhä, ja nyt, kun heidän rukouksensa on +jo puoleksi kuultu, ovat ne vannoneet jättävänsä hänet kirkkoaidan +taakse maatumaan.» + +Kiihkeitä kysymyksiä satoi hänelle kaikilta tahoilta. »Onko se +kuollut, koira?--Onko piru hänet vihdoinkin perinyt?» + +Melun keskeltä kuului räsähtävä, rauskahtava ääni. Nuoren Baumgartin +käsi oli niin kovasti kouristanut nojatuolin selustaa, että hauras puu +oli katkennut keskeltä poikki. Hän itse istui kalpeana ja +liikkumatonna ja tuijotti puhujaan silmät selällään, huomaamatta +lainkaan vahinkoa, jonka oli tehnyt talon vanhalle perinnölle. + +Ja hilpeä Johann Radtke jatkoi: + +»Ovatpa onneksi tainneet suututtaa hänet kuoliaaksi--ainakin oli hän +saanut halvauksen, kun he tahtoivat häneltä itse Kissanportaankin +hävittää. Luutnantti, oletko konsanaan kuullut Kissanportaasta +puhuttavan?» + +Tämä tuijotti yhä vielä häntä kohden eikä virkkanut sanaakaan. Hänen +hampaansa olivat pureutuneet alahuuleen. Ikäänkuin kivettyneenä istui +hän paikoillaan. + +»Kissanporras näet on tie, jota myöten parooni vuonna 7 vei +ranskalaiset, jotka olivat Schrandenin linnan miehittäneet, +preussilaisten selkään. Schrandenin päällekarkauksesta lienet ainakin +kuullut--siitähän kerrotaan joka kalenterissa.» + +Luutnantti nyökäytti parisen kertaa koneellisesti päätänsä, kuten +tekee tuomittu, joka voimattomassa nöyryydessä alistuu kohtaloonsa. + +»Heidän nähtensä oli hän kaatunut», kertoi Johann Radtke edelleen. +»Vaahto oli pursunut hänen suustansa--ja hänen rakas kullannuppusensa, +kylän puusepän tytär, joka hänen kanssaan on elellyt, oli heittäytynyt +hänen ruumiinsa päälle--kuka tietää, mihin he muuten olisivatkaan +ryhtyneet verisessä raivossaan.» + +»Ja sanoitko, etteivät he nyt tahdo sallia häntä haudata?» puuttui +hyväntahtoinen Karl Engelbert puheeseen, pudistaen arvelevaisesti +päätänsä. »Onko sellainen sitten sallittua kristityssä maassa?» + +Johann nauroi viekkaasti. + +»Schrandenilaiset vetävät yhtä köyttä, ja jollei kukaan tahdo ryvettää +käsiään kantamalla moista iletystä hautaan, voiko sitä panna +pahakseen?» + +»Mutta jos se joutuu esivallan korviin?» + +»Esivallan--hahaha!--Heidän esivaltansa on vanha Merckel, ja hän oli +arvellut, että hänen puolestaan olisi haaskatarhakin vielä------» + +Hädän ja tuskan huuto, ikäänkuin tukehtuvasta kurkusta pusertunut, sai +hänet vaikenemaan. Ponnahtaneena pystyyn, valkeana kuin kalkkiseinä, +seisoi nuori luutnantti ojentaen nyrkkiin puristetut kätensä puoleksi +torjuen, puoleksi uhaten häntä kohden. Hänen sinertävällä huulellaan +riippui veripisara, joka vieri leukaa myöten alaspäin, jättäen +jälkeensä punertavan juovan. + +Soinnuton, tuskin ymmärrettävä änkytys kuului hänen huuliltaan, mutta +ken sen ymmärsi, kangistui kauhusta. + +»Herkeä!» oli hän sanonut. »Herkeä!... Hän on isäni.» + + + + +III. + + +Kuu kumotti korkealla taivaalla ja valoi vienon sinertävää hohdettaan +uinailevien nummien ylitse. Suosilmäkkeiden leppäpensaat olivat valon +seppelöimät, ja solakat, valkorunkoiset koivupuut, jotka +katkeamattomina riveinä suojustivat leveää, suoraa maantietä, +välkkyivät ja loistelivat niin että tie loitommalta näytti kulkevan +hopeaisten aitojen välitse. + +Hiljaista kaikkialla. Linnut olivat aikoja sitten vaienneet. Syyskesän +rauha, kylläisenä lakastuvan luomakunnan rauha vallitsi laajoilla +lakeuksilla: Kuului tuskin heinäsirkan sirkutusta ojan reunalta, +tuskin pelästyneen, pitkäin olkien juurella piipertävän peltohiiren +vikinää. + +Reppuineen ja ryhmysauvoineen asteli yksinäinen vaeltaja tietä myöten, +välittämättä kuutamoisen maiseman lumouksesta, tuijottaen suoraan +eteensä. + +Hän oli nuori luutnantti, joka taivalsi kotiseudulleen kansan kiroamaa +isäänsä hautaamaan. + +Vierasvarainen isäntä oli hänelle tyrkyttänyt parhaita ajoneuvojaan, +oli sitten, kun kaikki houkuttelut olivat turhia, saattanut häntä +jalkaisin pitkän matkaa ja erotesssa vakuuttanut lujasti ja pyhästi, +että heidän kerran vannomansa veriveljeys pysyisi lujana, huolimatta +isäin pahoista teoista, ja että hän sai nyt ja aina luottaa häneen ja +hänen naapureihinsa... + +Ivalta tämä hyvää tarkottava lohdutus kuulosti hänen korvissaan. Tuo +puhe »isän pahoista teoista» tuntui hänestä häntä itseään kohtaan +tähdätyltä häväistykseltä, joka hänen täytyi kärsiä vaieten, koska +sitä häpeää, jonka hänen isänsä oli jättänyt hänen niskoilleen, oli +mahdoton torjua luotaan. + +Ja synkkiin mietteihin vaipuneena antoi hän menneen elämänsä kuvien +kulkea sielunsa silmien editse.-- + +Hän ei ollut isäänsä koskaan rakastanut. Tämä oli ollut raaka, raju +mies, joka pieksi talonpoikia, jonka nauraessa vapisi koko talo +samoin kuin toruessakin, jolle poika itse ei merkinnyt enempää kuin +jokin mäyräkoira, mikä hänen hyvällä tuulella ollessaan sai kaluta +hänen kantapäitään, mutta jonka hän seuraavana hetkenä potkaisi kauas +luotansa. Tämä äkäinen, pieni mies, hänen kellertävät, leveän luisevat +kasvonsa sysimustine viiksineen ja pienine, säkenöivän harmaine +silmineen olivat häntä pelottaneet niin kauan kuin hän saattoi +muistaa. Äitiään ei hän ollut milloinkaan tuntenut. Tämä oli muutama +vuosi hänen syntymisensä jälkeen joutunut pitkän sairauden uhriksi. +Alhaalla kylässä kerrottiin, että parooni oli hänet kiukullaan ja +rakkaudellaan kiduttanut kuoliaaksi. + +Synkässä, korkeaholvisessa käytävässä, jonka seinistä askelet +kaikuivat niin kammottavasti ja jossa kuumimpana kesäsydännäkin +kulkivat vilunväreet läpi ruumiin, oli hänen kuvansa riippunut +viimeisenä pitkässä, aavemaisessa rivissä. Se oli kuva hennosta, +surkastuneesta naisesta, jolla oli ohuet, verettömät huulet ja +puoleksi ummistuneet silmät; heikkous ja arkuus näytti tehneen +silmäluomet raukeiksi. + +Monet hetket oli hän piennä poikana yksin jäätyään seisonut tämän +kuvan edessä ja ikävöiden odottanut, että nuo luomet kohoaisivat, +pilkahduttaakseen hänen nuoreen, yksinäiseen elämäänsä jokusenkaan +äidinrakkauden säteen. Mutta vaikkapa hän olisi ristissä käsin +kuinkakin palavasti rukoillut, vaikka olisi kuinkakin kyynelistä +tulvillaan ja kaihosta sykkivin sydämin odottanut heräämisen hetkeä, +yhtä raukeina ja ikäänkuin ikuiseen uneen uupuneina tuijottivat +silmäterät edelleen alas häneen oudosti metallinloisteisina, kunnes +hän vihdoin epätoivoissaan tempautui irti ja syöksyi sieltä pois. + +Äidin kuvan rinnalla riippui toinen kuva, tavallaan yhtä huomattava +kuin tämäkin--se esitti säteilevän kaunista, mustakutrista naista, +joka oli parhaallaan hevosen selkään nousemaisillaan. Hänellä on +vasemmalla olallaan punainen, kultanauhoin koristeltu ja +kärpännahkalla reunustettu samettidolma, oikeassa kädessään, jota +peitti pitkä, poimuinen rannehansikas, heiluttaa hän ratsupiiskaa, +ikäänkuin tahtoisi sillä sivaltaa jotakin pahantekijää selkään. +--Intohimoinen elämänhalu hehkuu ja säkenöi noista silmistä, jotka +rohkeasti ja käskevästi katsovat etäisyyteen, odottaen että kaikki, +mitä sieltä lähestyy, antautuu hänen armoilleen. + +Sellaiselta oli näyttänyt nuoruudessaan isoäiti, joka jankutuksineen +ja haukkumisineen, kainalosauvoineen, liköörilaseineen ja +nuuskarasioineen, kummitteli kammottavana ja noitamaisena nuoren +miehen aikaisimpien muistojen joukossa. Hän oli ollut talon +onnettomuus, sillä hän, joka ennen häitään oli ollut ylistetty +kaunotar saksilais-puolalaisessa hovissa, oli jo rintansa maidossa +juottanut nuoren luutnantin isälle rakkauden Puolaan, niin että hän, +vaikka olikin saksalainen aatelismies ja ritarillista sukuperää ja eli +keskellä saksalaista seutua, luopui saksalaisuudesta ja kiintyi +sydämestään puolalaisten menetettyyn asiaan. + +--Hän oli kyllä saksalaisen neidin kera astunut alttarin eteen, mutta +hän ei voinut olla antamatta ensimäiselle ja ainoalle pojalleen +puolalaista nimeä, jota hän nykyisenä isänmaallisen kiihkoilun aikana +sai kuten syntymävikaa laahata kaikkialle mukanaan. + +Mutta mitä merkitsikään viaton nimi Boleslav verrattuna siihen +suunnattomaan häpeään, jolla isä mielettömässä puolalaisrakkaudessaan +oli verhonnut itsensä ja sukunsa. + +Nyt oli hän kuollut, ja »kuolleita kohtaan ei ole kannettava kaunaa», +sanoi samaisen isän poika itsekseen; mutta samana hetkenä valtasi +hänet täydellä voimallaan tietoisuus siitä häpeätaulusta, jota hän +laahasi mukanaan, missä liikkui tai mihin pysähtyi, ja josta mikään +mahti maailmassa ei voinut häntä vapauttaa. Valittaen ja syyttäen +ojensi hän käsivartensa sinertävänä välkkyvää taivasta kohden, jolla +tähdet himmeinä tuikkivat. Oli kuin hän olisi vaatinut tilille isänsä +sielua, joka oli piiloutunut johonkin etäiseen maailmaan. + +Sitten yhtäkkiä heräsivät leppeämmät tunteet hänen mielessään. + +Hän heittäytyi ojan reunalle kosteiselle nurmikolle istumaan ja painoi +kätensä kasvoilleen. Hetken aikaa hänestä tuntui, kuin hän olisi +itkuun puhkeamaisillaan, mutta hänen silmäluomensa jäivät kuumiksi ja +kuiviksi. Aavistus siitä, mitä hänellä oli edessään, painoi liian +raskaasti hänen mieltään. Hän ajatteli, kuinka kolkkona ja tärveltynä +hän muutamain hetkien kuluttua näkisi jälleen sen, joka kerran oli +levännyt hänen edessään uiden valoisan lapsuuden päiväpaisteessa. + +Sillä hänellekin, yksinäiselle, äidittömälle pojalle, oli lapsuuden +päivä paistanut. Kiittämätöntä, kehnoa olisi ollut sitä kieltää. + +Ympäri peltoja ja metsiä oli hän saanut samoilla, vapaana, +riippumatonna ruokatunneista ja nukkumisajoista, kuten ainoastaan +böhmiläiset metsärosvot tai Arkansasin linnunpyytäjät, sillä hänen +tulemisistaan ja menemisistään ei välittänyt kukaan.--Kevättuulen +liidellessä nurmikon ylitse ja keltaisten perhosten liihotellessa +kukasta kukkaan sai hän ruohikossa kukkien keskellä loikoa selällään +sinitaivaalle tuijottaen niin kauan kuin tahtoi--aamusta varhain +iltamyöhään, jollei nälkä ahdistellut,--se ei liikuttanut ketään. Ja +jos häntä halutti mennä lammaspaimenten mukana laitumelle, syödä +mustaa leipää heidän repustaan ja sammuttaa janoaan vesilätäköistä, ei +kellään ollut mitään väittämistä sitäkään vastaan. + +Linnan ympäri, joka kunnaaltaan katseli maisemaa laajalle ympärilleen, +kiemursi melkein solmuun vetäytyneenä välkkyvä, iloinen virta +pensaiden peittämine partaineen ja herttaisine lymypaikkoineen. Niistä +saattoi salavihkaa katsella, kuinka rengit veivät hevosia uimaan, +kuinka nahkuri huuhtoi vuotiaan tai myöskin poikasia ongella tai +tyttöjä uimassa... Illoin, kun aurinko oli laskenut lepikkojen +taakse, tulivat otukset läheisestä metsästä, kapusivat varovasti alas +rantaäyrästä ja latkivat kielellään himottua märkyyttä. Silloin oli +oltava hiljaa kuin hiiri eikä liikautettava varvastakaan, sillä +pieninkin ääni pyyhkäisi kuin tuulispää tämän satumaisen kuvan +tipotiehensä. Ja kun kuu nousi taivaalle ja levitti hopearihmaiset +verkkonsa virran pinnalle--kun leppäpensaat katselivat kuvaansa +vedessä ikäänkuin hunnutetut prinsessat, ja iloiset piikatytöt +lauloivat surullisia laulujaan ylempänä valkaisupaikalla, silloin ei +ollut mitään suloisempaa maailmassa kuin hautautua lehdistöön ja +karkeloivain kuunsäteiden ympäröimänä unelmoida aina aamunkoittoon. + +Hän päästi kätensä vaipumaan kasvoiltaan ja tuijotti hämmentynein +katsein ympärilleen. Kuutamo uinaili vaaleilla kentillä, ainoastaan +puut, joiden alla hän istui, kurottelivat synkkiä ja uhkaavia +varjojaan tämän hymyilevän rauhan kuvan kehykseen. Valittava huuto, +kuin lapsen itku, kuului etäältä. Jäniksen poikanen, joka varmaankin +oli eksynyt pellonvakoon, huusi nälissään emoaan, aavistamatta, että +parunnallaan antoi merkin murhaajilleen. + +Elukka paran hätä värisytti häntä. Hän nousi ja jatkoi taivallustaan +synkkää päämääräänsä kohden. Hänen muistelmansakin jatkoivat +vaellustaan. + +Koitti aika, jolloin vanha kirkkoherra Götz otti hänet kouluun ja +valkoinen talo pähkinäpuiden keskellä tuli hänen toiseksi kodikseen. +Kuljeskeleminen oli nyt lopussa, sillä tämä harmaa tuittupää piti +ankarassa kurissa oppilaitaan. + +Heitä oli kymmenen tai kaksitoista, kauppiasten ja hyvinvoipain +käsityöläisten lapsia, sekaisin poikia ja tyttöjä.--Talonpoikain +lasten kanssa ei hän luonnollisesti joutunut yksiin.--Nämä kasvoivat +omia aikojaan kuten vasikat, sillä paroonin heille asettama opettaja, +entinen kamreeri, joka juoppouden takia oli tullut virkaheitoksi, +vetelehti koulutuntiensa ajat kapakoissa. + +Hänen toveriensa parvesta pisti ennen muita esiin Felix Merckel, +ravintolan isännän poika alhaalta kylästä, oikein aika poika, joka jo +kymmenvuotiaana käveli pitkävartisissa saappaissa ja sai ampua +maaliin--ja joka nyrkkiensä voimalla piti koko koulun kurissa. +Boleslaviinkin, joka oli kaksi vuotta nuorempi häntä ja jonka +hiljaiseen luonteeseen toisen leveä rehenteleminen vaikutti +valtavasti, ulottui hänen mahtinsa, sikäli kuin tämän salli +kartanonherran pojan itsetietoisuus ja se arka kunnioitus, jota he +kaikki, itse Felixkin, häntä kohtaan tunsivat. + +Felix tuli hänen opettajakseen kaikissa niissä taidoissa, jotka +poikamainen ritarillisuus itselleen omistaa. Hän opetti hänet uimaan, +soutamaan, pyydystämään lintuja, laittamaan ilotulituksia, ampumaan +kaniineja, jopa ilmaisi hänelle senkin, miten iltaisin ja kirkonaikaan +köyhien talonpoikain puutarhoja ryöstettiin. Ja vaikkakin hedelmät, +joita hän milloin tahansa sai poimia omasta puutarhasta, olivat tuhat +kertaa makeampia ja mehukkaampia kuin puulle maistuvat omenanpahaiset, +joita hän salaisilla retkillään niskansa taittamisen uhalla sai +saaliikseen, ei hän kuitenkaan voinut näistä rosvoretkistä luopua. +Jälkeenpäin tunsi hän tosin kiduttavaa häpeäntunnetta ja tavallisesti +vei seuraavana päivänä talonväelle satakertaisesti takaisin, mitä +heiltä illalla oli ryöstetty.--Siitä huolimatta kohtasi hän synkkiä +kasvoja ja pahansuopia hymyjä, sillä isän nyrkki lepäsi raskaana +köyhän väen niskoilla, jonka vielä silloin täytyi tehdä päivätöitä +kartanoon... Mikä oli luonnollisempaa kuin että viha, jonka isä oli +kylvänyt, kasvoi pojalle vastaisuudessa runsaan sadon?... + +Toisten toverien, erittäinkin tyttöjen, kuvat olivat hänen muistossaan +häipyneet sumuun. + +Paitsi tietysti yhtä. + +Hänen kuvansa kimmelsi vienolla tähdenloisteella sydämensurun +varjosta, surun, joka vähitellen oli koko hänen olemuksensa kietonut +mustiin käärinliinoihin ja jota ei itse pyhä, sovittava sotakaan ollut +voinut haihduttaa. Hänen kuvansa oli seurannut häntä taistelujen +tuoksinaan eikä jättänyt häntä, kun hän maatessaan vaikeasti +haavotettuna luuli verkalleen vajoavansa kuoleman varjojen maahan. +Tämän tytön ikävöimiseen sulautui hänen voimaton onnenkaipuunsa, josta +hän ei vieläkään ollut voinut vapautua. Ikäänkuin eivät isän pahat +teot olisi häneltä auttamattomasti tuhonneet tietä onneen. + +Hän ei tiennyt itsekään, kuinka tämä lempi oli hänen rinnassaan +kasvanut niin suureksi, että se lopulta täytti heijastuksellaan koko +maailman. + +Vaalea, kylmä papintyttönen, joka ei uskaltanut astua ojan ylitse, +vaikka se olisi ollut kuinkakin kuiva, joka aina näytti niin +hirvittävän puhtaalta ja joka piilosilla ollessaan ei koskaan sallinut +tarttua vaatteidensa liepeihin, »koska ne voisivat revetä», kuten hän +arveli, oli hänelle lapsena oikeastaan jäänyt aivan vieraaksi. Monta +kertaa, kun he olivat kahden kesken ja Helena näytteli hänelle +nukkekamarinsa salaisuuksia, niissä yksin pyyhelappusetkin olivat +päärmätyt ja nimikirjaimilla varustetut, tuntui ikäänkuin heidän +sydämensä lähestyisivät toisiaan. Mutta useimmittain käyttäytyi hän +rajussa iloisuudessaan niin taitamattoman kömpelösti, että tytön +lempeät nuhteet pian muistuttivat hänen menneen niiden rajojen ylitse, +jotka hänen ystävyytensä hänelle asettivat. + +Silloin hän tavallisesti pakeni sieltä loukkautuneena ja häpeissään ja +pysytteli loitommalla, kunnes muutamien päivien kuluttua tytön lempeä, +anteeksi antava hymy kutsui hänet jälleen hänen rinnalleen.--Hän ei +viivytellyt, sillä tytön olennossa oli jotakin valoisaa ylevyyttä, +joka hänet yhä uudestaan veti hänen tenhopiiriinsä. + +Felixille oli tämä uskollisuus kauhistus. Hän nimitti Helenaa +Koruliisaksi ja härnäili häntä, missä vain voi. Tytöllä puolestaan oli +verraton tapa nyrpistetyin nenin katsoa häneen muka yli olkansa, +vaikka toinen olikin päätä pitempi, ja ainoastaan silloin, kun toinen +oli kovin ilkeä, meni hän itkusilmin isälleen valittamaan. + +Kaksitoistavuotiaana jätti Boleslav kotiseutunsa, kun hänen äitinsä +sukulaiset, jotka kuuluivat vanhaan preussilaiseen aateliin, olivat +tarjoutuneet hänen kasvatustaan valvomaan. Isä kai oli iloinen hänestä +päästessään, sillä hänen elintapansa puolisonsa kuoltua eivät juuri +olleet omiaan lapsen viisaiden, kysyväin silmien katseltaviksi. +Matkoiltaan pääkaupunkiin toi hän aina mukanaan vieraita naikkosia +linnaansa, ja moni kotoisella maaperällä kasvanut, puoleksi puhjennut +kukannuppu joutui hänen himojensa uhriksi. Ei niin, että hän olisi +tätä häpeämättömästi ja julkisesti harjottanut rikoksellisena +ammattina, hän vain ei tahtonut tietää mistään rajotuksista. Ja olihan +se, mitä hän teki, suorastaan hänen oikeutensa kartanon herrana, +oikeus, jonka perintötapa oli hänelle vahvistanut ja jonka käyttöä ei +oikeastaan kukaan kummastellut--jollei ehkä poika, joka verrattain +usein joutui lemmenkohtausten ja kyynelsilmin tehtyjen syytösten +todistajaksi. + +Muutenkin tapahtui linnassa monenlaista, joka ei ollut omiaan hänen +silmiensä nähtäväksi. Oli juuri käsissä aika, jolloin suuren +Napoleonin sotahuuto havahdutti kukistetun ja revityn puolalaisen +kansallisuuden kuolinkamppailustaan.--Uudestaan eloon heränneen +ruumiin salaiset liikkeet huomattiin kaikkialla, missä puolankielen +suhuäänet kajahtelivat, ja näyttivät leviävän Itä-Preussin puhtaasti +saksalaisille seuduillekin. + +Schrandenin linnaan saapui tuontuostakin salaperäisiä vieraita, +solakoita, notkeavartaloisia miehiä, joilla oli teräväpiirteiset, +kuopikkaat kasvot. Pienissä rattaissa he kiireisesti ajoivat kylän +halki ja yön hämyssä ja sumussa jälleen katosivat. + +Posti toi tuhkatiheään sinetillä ja venäläisillä leimoilla +varustettuja kirjeitä, ja isän työhuone oli usein viikkomäärin +suljettuna, niin ettei kukaan päässyt sisään. Hän itse oli käynyt +synkäksi ja vaiteliaaksi, kulki kuin unessakävijä, ja ruoskanjäljet +hänen renkiensä seljissä alkoivat parantua ihonvärisiksi. + +Tähän aikaan siis tapahtui, että Boleslav muutti sukulaistensa luo +Königsbergiin. Seurasivat tyynet huolellisesti valvotun kehityksen ja +kypsymisen vuodet. Kanslerivainajan leski oli hänelle äidin sijaisena, +ylhäisimmät kodit olivat hänelle avoinna. + +Kotiseudun muistot ja mielikuvat alkoivat vaaleta. Isän satunnaiset +käynnit hänen luonaan osottivat vain hänelle, miten vieraat he olivat +toisilleen. + +Tuli sitten hirmuinen talvi, jolloin sodan raivotar hävitti vanhoja +preussiläisiä maakuntia ja Napoleonin joukkojen voittokulun humu +kuului Weikselin ja Memelin välimaille. + +Königsbergin kurjien vallien takana oli joukko paenneita maakunnan +asukkaita etsinyt suojaa. Jokainen talo oli täpötäynnä ihmisiä, ja +kaduilla loimusivat taivasalle majotettujen sotilaiden nuotiot. + +Tämän sotatemmellyksen, rumpujen pärrytyksen ja valitushuutojen +keskellä oli Boleslavin suotu uneksia ensimäiset lemmenunelmansa. + +Hän oli äsken täyttänyt kuusitoista vuottaan, ja mitä lupaavin +viiksienalku häämötti jo kuin hiilellä maalattuna hänen ylähuulessaan. +Hän osasi ulkoa Horatiuksen oodit Chloelle ja Lydialle, eikä hänelle +ollut enää mikään salaisuus, mitä äskettäin kuollut Friedrich Schiller +oli tuntenut Lauraa kohtaan. + +Palatessaan eräänä tammikuun iltana kymnaasista ja kulkiessaan poikki +linnakentän, jossa vilisi sekaisin venäläisiä ja preussilaisia +sotilaita, näki hän yhtäkkiä kaksi suurta sinistä silmää, jotka +kysyvinä ja ystävällisinä tähystivät häntä. Hän tunsi punastuvansa, ja +kun hän rohkeni katsella ympärilleen, olivat silmät kadonneet. +Seuraavana iltana tapahtui samoin--kolmannella kerralla rohkeni hän +pitää hieman paremmin varansa ja näki silloin, että noihin silmiin +kuuluivat sievät, vaaleat kasvot, hieno nenä ja pari kalpeita, +siromuotoisia huulia, jotka hymyilivät suloisesti ja kehottavasti +häntä kohden. Nämä kasvot muistuttivat hänelle tuomiokirkon +alttarikuvaa, joka esitti neitsyt Maariaa kauniissa puutarhassa +soreain liljojen ja lyhytvartisten punaruusujen keskellä.--Jotakin +toistakin muistuttivat hänelle nämä kasvot. Hän ei vain tiennyt ketä. + +Ja hänen tätä parhaallaan miettiessään levisi hehkuva ruusunpuna +nuoren tytön somille kasvoille ja sirot huulet kuiskuttivat: +»Boleslav--oletko se sinä?» + +Nyt ei ollut enää epäilemistäkään, ja riemuiten hän huudahti: +»Helena--Helena--sinä?» + +Jollei tyttö olisi häntä siivosti työntänyt luotaan, olisi hän +temmannut hänet syliinsä avoimella linnakentällä, kikattavain tyttöjen +ja räyhääväin sotamiesten keskellä. Ja heidän poikettuaan rinnatusten +kävelemään hiljaisia syrjäkatuja kertoi tyttö, että hänen isänsä oli +vihollisen lähestyessä lähettänyt hänet tänne, jottei hänelle tehtäisi +mitään pahaa, ja että hän asui erään vanhan tädin luona, joka oli +ostanut itselleen paikan naimattomain papintyttärien turvakodissa ja +vietti hyviä päiviä. Hän työskenteli ahkerasti ottaen ranskan ja +musiikin tunteja, sillä hän tahtoi vielä kerran auttaa isäänsä tämän +opettaja-virassa, koskei hän kai kuitenkaan miestä saisi ikänään. + +Tämän kaiken tyttö kertoi vienon lempeään pikkuviisaan tapaan, joka +Boleslavissa herätti suurta kunnioitusta, ja katseli puhuessaan +rauhallisesti, tyytyväisesti hymyillen häntä syrjästäpäin.--Hänen +isästään ei tyttö tiennyt kertoa mitään,--viime näkemällä oli ukko +näyttänyt hyvin kiukkuiselta. Kotoaankaan ei hän pitkiin aikoihin +ollut saanut mitään tietoja, sillä ranskalaiset olivat pesiintyneet +sinne, ja tiedot eivät päässeet tulemaan. Mutta Felix Merckel oli +täällä, ja hänet oli hän äskettäin kohdannut; hän oli opissa +viljakauppiaalla ja esiintyi kuin suuri herra konsanaan. Hänelle ei +varmaankaan lopulta kunnian kukko laula, tuumi tyttö, kun hän jo +oppilaana ollessaan poltteli paperosseja ja käytti turkkilaisia +kaulaliinoja. + +Lopuksi antoi tyttö hänelle luvan ensi perjantaina tulla tapaamaan +häntä tädin luo, sillä ainoastaan perjantaisin päästettiin vieraita +laitokseen.-- + +Tytön poistuessa sipsuttavin askelin, hiljalleen keinuttaen solakkaa +vyötäröään, tuntui hänestä, kuin olisi alttaritaulun neitsyt Maaria +tullut häntä ilahduttamaan ihanalla ilmestyksellään ja palaisi nyt +jälleen liljojensa ja punaruusujensa luo. + +Seuraavana perjantaina soitti hän neitsytkodin kelloa.--Tosin hän ei +tavannut tyttöä liljojen ja punaruusujen keskellä, vaan verenpisarain +ja kurjenpolvien, joiden himmeät, tomuiset lehdet kehystivät häntä +varsin viehättävästi. Talvi-illan rusotus hohti jäätyneestä ikkunasta +sisään ja levitti ruusuharsonsa hänen kasvoilleen. Tai kenties +jälleennäkemisen ilo sai hänet punastumaan.--Täti, hampaaton, +homehtunut vanhapiika, jolla oli kauneuspilkkuja kasvoissaan ja +puuteroidut hiussykeröt, oli kuin ilmeinen kohteliaisuus itse, tarjosi +ylhäiselle vieraalle suklaatia kauniista englantilaisesta +porsliinikupista juotavaksi ja katosi sitten, ikäänkuin maa olisi +hänet nielaissut. + +Oi, mikä suloisten, auringonpaisteisten perjantai-päivien sarja +silloin alkoikaan!--Sotilaat menivät taisteluun ja palasivat +jälleen--hän ei nähnyt heitä. Eylausta vyöryi ukkosen jyrinä yli +kaupungin--hän ei kuullut sitä. Monta kertaa taivaalle katsellessaan +tuntui hänestä, kuin olisi hän ollut syvällä, syvällä siniaaltojen +alla ja se maailma, jossa hän ennen oli elänyt, alkaisi vasta sinisen +taivaanlaen tuolla puolen. + +Että hän kuitenkin vielä oleskeli keskellä samaista maailmaa, selvisi +hänelle eräänä sunnuntai-iltapäivänä. Hän istui uneksien kirjojensa +ääressä, hiljaisessa ullakkokamarissaan, kun ovi yhtäkkiä temmattiin +auki ja sisään syöksähti pöyhkeästi meluten nuori huimapää, jota hän +ei tuntenut. + +»Eläköön, poikaseni!» huusi hän, ojentaen käsivartensa häntä kohden. +»Vuosikauden olen sinua etsinyt kuin kultaseni rintaneulaa enkä +löytänyt mistään. Vasta tuo hurskas, vaalea lapsi, Helena, opasti +minut oikealla tielle.» + +Hän oli todellakin huima Felix, ja turkkilainen kaulaliina, josta +lemmitty oli puhunut, liehui komeasti hänen molemmille olkapäilleen. + +Boleslav puolestaan vastasi tervehdykseen sydämellisemmin kuin olisi +muutamia viikkoja takaperin itsekään pitänyt mahdollisena. Sen jälkeen +kuin Helena oli jälleen tehnyt hänelle vanhan kotiseutunsa rakkaaksi +ja kodikkaaksi, oli entinen ystäväkin tullut hänen sydäntänsä +lähemmäksi. + +Kursailematta hän heittäytyi leposohvalle, ja venyessään sohvan +nahkapäällyksellä katseli hän ihmetellen kodikasta huonetta, joka +hänestä arvatenkin näytti äärimäisen ylellisyyden eduskuvalta. + +»Asuthan täällä kuten lumottu prinssi paratiisissa», huusi hän. +»Kelpaahan sitä, kun on syntynyt aatelispoikana, jota vastoin +meikäläinen--äh, palttua--!» + +Ja hän sylkeä pirskautti etuhampaidensa välitse, kuten varmaankin oli +oppinut merimiehiltä satamassa. + +Siitä lähtien tuli hän tuhkatiheään Boleslavin hiljaiseen majaan, söi +suuhunsa ne makupalat, jotka täti oli lähettänyt, lainaili häneltä +rahaa ja kirjoja ja perehdytti hänet kaikkiin satamakaupungin +salaisuuksiin.--Lyhyesti, hän esiintyi kuten kaikki 15-19 vuotiaat +»kokeneet maailmanmiehet», jotka usein saavat hiljaisemmat ja syvemmät +luonteet vaikutusvaltaansa. + +Monesti oli Boleslav uskomaisillaan hänelle sydämensä salaisuuden, +mutta ratkaisevana hetkenä ei hän koskaan löytänyt sopivia sanoja, ja +niinpä asia jäi silleen, kunnes Felix muutamana kauniina päivänä +yllätti hänet sanomalla: »Jollet luule minun näkevän, kuinka olet +korviasi myöten pihkaantunut sirkeäksi pestyyn, siveään neitsyeemme, +niin erehdyt pahasti.» + +Boleslav, jonka veri harmista ja kainoudesta syöksähti kasvoihin, +kielsi häntä puhumasta ainoaakaan ylenkatseellista sanaa +Helenasta.--Felix irvisti tosin kujeellisesti, mutta jätti sentään +tästedes silleen ystävänsä lemmityn pilkkaamisen.--Hän oli nykyisin +aikeissa ruveta midshipmanniksi englantilaisten palvelukseen +»kostaakseen tyranneille sorretun isänmaan puolesta», kuten hän sanoi, +ja Boleslav katsoi häneen nyttemmin kaksinkertaisella kunnioituksella. + +Koitti sitten päivä, jona ystävä ilman kädenlyöntiä, ilman tervehdystä +kulki hänen ohitsensa; ainoastaan halveksiva olkapäiden kohotus +ilmaisi hänelle, että hänet oli nähty.--Ällistyneenä Boleslav tuijotti +poisrientävän jälkeen, joka ei näyttänyt kyllin ripeästi voivan +loitota hänen läheisyydestään. + +Mitä oli tapahtunut? + +Seuraavana iltana hän kyynelsilmin kirjotti kirjeen, jossa vaati +selitystä ja tiliä. + +Ennenkuin vastaus ehti saapua, tuli lähetti mukanaan paketti kirjoja, +jotka ystävä oli häneltä lainannut ynnä kirje, joka kuului +seuraavasti: + + Korkeasukuinen + Herra Boleslav von Schranden + täällä. + +Täten saan Teille, Teidän Korkeasukuisuutenne, alamaisimmasti +ilmottaa, että Schrandenissa sattuneiden tapausten jälkeen tuntuu +minusta arvolleni sopimattomalta jatkaa seurustelua, joka antaa +isänmaallisille tunteilleni korvapuustin. Samalla pyydän nöyrimmästi +palauttaa lainaamani kirjat. Rahat seuraavat niin pian kuin nälkää +näkemällä olen ehtinyt ne hankkia.--Kirjeen tuoja on saapa viisi +hopeagroschenia. + + Alamaisimmasti + Teidän Korkeasukuisuutenne + nöyrin palvelija + Felix Merckel. + +Boleslavista tuntui aivankuin olisi saanut nyrkin-iskun takaapäin. +Hänet valtasi niin syvä häpeän tunne, ettei hän moniin päiviin +uskaltanut katsoa ketään ihmistä kasvoihin. Vihdoin rohkaisi hän +mielensä ja päätti ilmaista surunsa Helenalle. Tämä voisi parhaiten +hankkia tietoja, jotka hänet vapauttaisivat epätietoisuudestaan. + +Huolimatta Helenan kiellosta, ettei häntä saanut kadulla +puhutella--tyttö piti sellaisen lähentelemisen sopimatonna, koska he +voivat tavata toisiaan kotonakin--odotti hän häntä ja tavattuaan +näytti hänelle kirjeen. Tyttö lohdutti häntä lempeällä hymyllään, +mutta oli itsekin neuvoton. Kirje, jonka hän edellisellä viikolla oli +saanut isältään, ei tiennyt kertoa mistään muusta kuin onnettomasta +taistelusta metsässä Schrandenin takalistolla, jossa preussilaiset +sotilaat olivat joutuneet surkeasti löylytetyiksi. Tämä oli muuten jo +ollut sanomalehdissäkin. + +Eräällä keinoin tosin saattoi päästä totuuden perille. Helenan +tarvitsi vain kulkea pitkin virran rantaa, missä suurten +välitysliikkeiden oppilailla oli tapana viettää vapaa-aikojaan, kun +enimmät liikkeet nyt olivat keskeyttäneet toimintansa. Hän ei tehnyt +sitä mielellään, mutta teki kuitenkin.-- + +Kuumeisella levottomuudella Boleslav odotti lähimmän sillan korvalla +tietoja, joita tyttö toisi tullessaan. + +»Hänkös sitte oli olevinaan», sanoi Helena palattuaan verkalleen ja +tulipunaisena retkeltään. »Ja samanlaisia ovat nuo puotipojat +kaikkikin. Ikäänkuin minä etsisin heidän liehittelyjään». Ja hän +hymyili ylen hämillään sinisilkkiseen käsityölaukkuunsa. »Mutta voit +olla aivan levollinen, Boleslav.--Se ei merkitse mitään sen +enempää.--Aiottuaan ruveta midshipmanniksi, on isänmaallisuus noussut +hänen päähänsä.» + +»Mitä minulla on tekemistä hänen isänmaallisuutensa kanssa?» kysyi +Boleslav. »Minä vihaan mokomaa verikoiraa, Napoleonia, yhtä paljon +kuin hänkin.» + +Helena vaikeni ja kietoi ympärilleen pientä vaippaansa, jota tuima +talvituuli hulmutti hänen solakan vyötärönsä ympärillä. »Minuun saat +luottaa», jatkoi hän sitten, »minä en sinua siitä koskaan tule +soimaamaan.» + +»Herran tähden--mistä?» + +Ja vihdoin se tuli ilmoille. + +»Sinun ei pidä sitä panna sydämellesi, rakas, kallis, +Boleslav--kylässä näet kerrotaan, että isäsi on yön pimeydessä vienyt +Kissanporrasta myöten ranskalaiset preussilaisten selkään--näetkös--ja +ruskea Regina, puusepän tyttö, tiedäthän, se pieni pörröpää, joka +kävi koulua samaan aikaan kuin mekin, hän kuulemma on sen tunnustanut, +sillä hän se on oikeastaan oppaana ollutkin. Ja nyt sanoo kylän väki, +että isäsi on isänmaan kavaltaja, eivätkä tahdo enää tehdä hänelle +työtä, vaan aikovat panna punaisen kukon hänen katolleen.» + +Siinä se oli. Ja tänä hetkenä katosi häneltä elämänhalu ja +elämänrohkeus, kuten kevätmyrskyt riuhtovat puista hennot kukat. + +Ohitse--ohitse menkää moiset kuvat sanattomaan tuskaan--kaikotkaa +kolkkojen rikosten ja kaiken kalvavan häpeän muistot! + +Viipyi kauan, ennenkuin huhu petoksesta tuli Königsbergissä saakka +yleisemmin tunnetuksi. Kului kuukausia, ennenkuin ensimäiset +onnettomuuden enteet tulivat näkyviin. Mutta ne riittivätkin hänen +olentonsa perinpohjin muuttamaan. Arkana ja kömpelönä, harhailevin +katsein ja kasvot milloin äkkiä punastuen, milloin kalveten, hiipi hän +ympäri nurkkia, säpsähtäen jokaisesta sanasta, joka odottamatta +hänelle sanottiin. Sitten tulivat päivät, jolloin opettajat alkoivat +häntä syrjäyttää ja toverit karttaa hänen läheisyyttään--päivät, +jolloin täti kielsi häneltä tavanmukaiset aamutervehdykset, koskei hän +muka ollut terve--päivät, jolloin pidettiin perheneuvotteluja +suljettujen ovien takana, jolloin palvelijat eivät enää olleet hänen +toivomuksiaan kuulevinaan ja jolloin tuontuostakin joku ohikulkija +sylkäisi hänen ovelleen. + +Hän näki sen matelevan luokseen, tuon kylmän, niljakkaan käärmeen, +näki sen lähenevän kietoutuakseen hänen ympärilleen, tyrehdyttääkseen +veren hänen suonissaan. Hän näki sen kiemurtelevat renkaat, kuuli +sähinän, joka läheni lähenemistään--ja avutonna, puutuneena, +kivettyneenä hän tuijotti siihen, rohkenematta kysyä, huutaa tai edes +huoata. + +Helenakin oli häneltä mennyttä.--Tyttö tosin ei siihen ollut syypää, +eipä suinkaan. Hän salli kuten ennenkin Boleslavin perjantaisin +soittaa neitsytkodin ovikelloa, puhutteli häntä ystävällisesti, +koettipa olla iloinenkin ja viihdyttää häntä lempeällä leikinlaskulla. +Mutta oliko sitten laita niin, että hän itse oli niin tykkänään +muuttunut, että näki koko muun maailman, jopa lemmittynsäkin +ainoastaan häpeästä ja tuskasta kudotun harson lävitse, tai oliko +tyttö siitä päivin alkanut soittaa ainoastaan armeliaan säälin +säveltä, lyhyesti--Boleslav tunsi tulevansa yhä raskaammalle mielelle +ja rohkeni tuskin enää katsoa tyttöä silmiin.-- + +Eräänä päivänä otti hänet vastaan Helenan sijasta itse vanha neiti. +Tämä niiaili ja hymyili kuten aina, nimitti itseään hänen nöyrimmäksi +palvelijakseen. Mutta se, mitä hän ilmotti, merkitsi heidän +erottamistaan. Kirkkoherra, neidin rakas veljenpoika, sai hän +sammaltaen ilmoille, ei enää katsonut sopivaksi tyttärensä seurustelua +korkeasyntyisen junkkarin kanssa ja oli sentähden määrännyt, että +tytön oli lähteminen Königsbergin kaupungista niin pian kuin suinkin. + +Helena sanoi jäähyväiset pienessä sinisellä lakkasinetillä suljetussa +kirjeessä. + + Rakas, rakas Boleslav! + +Isäni käskee minun välttää sinua, ja minun täytyy olla hänelle +kuuliainen. Jääös hyvästi. Sinä olet minulle iäti, iäti rakas. Sen +vannoo sinulle oma + + Helenasi. + +Kuusi hätäpikaa kirjotettua riviä on liian laiha matkaeväs sille, +jolla on kaipauksen ja kieltäymyksen elämä edessään. Mutta voiko hän +enempää toivoakaan? Eikö siinä ollut rakkautta ja uskollisuutta +yllinkyllin, että Helena lupasi pitää hänestä kiinni, kun kaikki, +kaikki väistyivät hänen, häväistyn, tieltä syrjään? + +Tästedes ajatteli hän häntä kuin kirkastettua, pyhää olentoa. Hänen +kuvansa suli yhteen neitsyt Maarian kuvan kanssa, jonka hän oli nähnyt +tuomiokirkossa, ja tyttöä ajatellessaan näki hän tämän sädekehän +kaunistamana, liljojen ja punaruusujen ympäröimänä. + +Jollei hän olisi ollut niin ylen nuori, olisi hänet rahtunen +itsekkyyttä ja tarmoa auttanut hervottomista huolistaan, mutta +lapsellisessa kunnioituksessaan, jonka hän yhä vieläkin tunsi +lamauttavana itseään painavan, ei hän rohjennut vaatia isältään edes +varmuutta, saatikka sitten tiliä. + +Vasta tämän äkillinen näyttäytyminen herätti hänet vastarintaan. + +Hän oli nyt seitsentoista vuotias ja olisi muutamien kuukausien +kuluttua voinut päästä yliopistoon, jollei hänelle moneen kertaan +olisi viittailtu, että hänen poistumisensa oppilaitoksesta oli +erittäin suotavaa. Hyvä tätikin, joka tähän asti oli huolellisesti +välttänyt mainita tuota huhua, jonka painon alla hän kärsi +sanomattomasti itsekin, oli nyt säälivin sanoin ottanut puheeksi, +kuinka hänelle olisi parasta loitota. + +Toisissa olosuhteissa olisi hänen intonsa ja kunnianhimonsa noussut +moista ehdotusta vastaan, mutta nyt tunsi hän ainoastaan sanomatonta +katkeruutta, ja halusi paeta häpeätaakkoineen johonkin, jossa +ainoakaan ihmissilmä ei häntä näkisi. + +Tässä mielentilassa seisoi hän eräänä päivänä isänsä edessä. + +Tämä oli saapunut hankkiakseen apua niskottelevia talonpoikiaan +vastaan ja oli tavannut kaikki ovet suljettuina. Hän kuohui raivosta, +koko hänen olentonsa näytti hukkuneen epätoivon uhkaan. Nähdessään +hänen lyhyen, tanakan vartalonsa, hänen häränniskansa, hänen harmaat, +säkenöivät silmänsä ja punaiset, pöhöttyneet kasvonsa, valtasi +Boleslavin sama pelko, jota hän oli tuntenut poikavuosinaan. Hän +kokosi kaikki voimansa; mutta kovan onnen kysymys ei sittekään +tahtonut päästä hänen huuliltaan. + +»Isä--onko totta, mitä ihmiset»... + +Harmaissa silmissä kiilui hurjan epäluulon liekki. + +»Hä--mitä ihmiset juttelevat?»-- + +»Että sinä olet antanut opastaa ranskalaiset Kissanportaan ylitse?»-- + +»Ja entä jos se olisi totta, keltanokka? Entä jos olisin jaloin +tallatun Puolan kansan puolesta tahtonut kostaa tälle raukkamaiselle +preussilaiselle rosvojoukolle? Nuo typerät, laiskat orjasielut +saisivat vain ansaitun palkkansa, jos suuri Napoleon hirtättäisi +heidät kaikki tyyni!--Älä tuijota lainkaan, nulkki! Olen tehnyt vain, +mitä inhimillinen velvollisuuteni vaati.--Kahleihin kytketyt ovat +minua rukoilleet, ruoskitut ovat minulle huutaneet: pelasta +meidät--pelasta meidät!--Pelastaa en heitä voinut, se jäi suuremman +miehen tehtäväksi, mutta saatoin auttaa häntä, tuota, joka +kostonenkelinä syöksyy yli turmeltuneen Europan--saatoin auttaa häntä +tuhoamaan konnia, missä ne olivat minun käsiini joutuneet.» + +Näin, hän puhui, ja hänen lyhyt vartalonsa näytti kasvavan.--Hänen +silmänsä salamoivat. Yltiöpäisyyden hurmahenki, joka niin paljo +muistuttaa taivaallista sisartaan, innostuksen hengetärtä, levitti +hehkuvan punaisen vaippansa hänen ylitsensä. + +Kauhistuneena Boleslav vetäytyi taaksepäin. Hän tunsi syvästi, että +hänen ja tämän miehen väliltä oli jokainen side katkennut. + +»Soittakoot vain suutansa», jatkoi ukko, »nyhjikööt vain minut +nähdessään kyynärpäillänsä toisiaan kylkeen, hittojako minä siitä +huolin.--He eivät kuitenkaan tohdi käydä kimppuuni niin kauan kuin +sätkyttelevät korsikkalaisen jalopeuran käpäläin välissä.--Ja kuka +muuten voi sen todistaa? Jollei pöllöpäätä Reginaa olisi isänsä +pelotellut pahanpäiväiseksi ja siten saanut hänet lörpöttelemään, +otaksuisi jokainen, että teräväpäinen eversti Latour on yksinään +löytänyt tien virran poikki ja metsän lävitse. Mutta nyt hän on +niskoillani--tyttöriepu. Ja talonpoikia en saa enää patukallakaan +pidetyksi kurissa, niin hellästi he rakastavat minua siitä pitäen. Jos +on totta, mitä lehdet kertovat, että kuningas piakkoin päästää tämän +koiralauman vapaaksi, silloin repivät he minut arvelematta.--Onnittelen +sinua perintösi johdosta, poikaseni.» + +Nämä olivat viime sanat, jotka hän kuuli isältään, sillä keskustelun +keskeytti samassa täti astuen hänen työhuoneeseensa, missä he +olivat.--Vanha ylhäinen nainen väisti paroonin punaista, karkeaa +kättä, joka hänelle oli tervehdykseksi ojennettu, kuten väistetään +myrkyllistä matelijaa, ja pyysi sitten kammoaan hilliten häneltä +muutamiksi minuuteiksi kahdenkeskistä keskustelua. + +Mitä tässä neuvottelussa päätettiin hänen kohtalostaan, ei hän saanut +kuunaan tietää, sillä ennenkuin tämä lyhyt hetkinen oli lopussa, oli +hänen tähänastinen elämänsä jäänyt kauaksi hänen taakseen ikäänkuin +sydäntä painava unelma, mutta hän seisoi kadulla tuumien mistä +portista hän vaeltaisi avaraan maailmaan. + +Hänen seikkailurikas vaelluksensa päättyi pienelle maatilalle eräässä +Liettuan sopukassa, missä hänelle suotiin lepoa ja työtä ja missä +hänellä oli tilaisuus kehittyä kelpo maanviljelijäksi. + +Vuodet kuluivat. Ne olivat taukoamatonta taistelua jokapäiväisestä +leivästä, taistelua, joka tosin oli täynnään vastuksia ja puutetta, +mutta ei kuitenkaan sisältänyt mitään häpeää eikä hänen +kunniantuntoaan loukkaavaa. Sillä hän oli jättänyt nimensä. Jos hän +olisi samalla voinut riisua muistonsa, kuten riisutaan tahrattu puku, +olisi hänen ollut parempi olla. + +Mutta alituiseen laahasi hän mukanaan tietoisuutta siitä häpeästä, +joka häneen oli tarttunut. Isänmaanrakkaus, joka ennen oli +luonnollisen tyynenä uinaillut hänen sydämessään, oli herännyt +kirvelevään hehkuun ja kasvoi ja kyti ja varttui hirmuhengeksi, joka +ruoskaniskuin ajoi häntä paikasta paikkaan karkottaen veren hänen +kasvoiltaan ja unen hänen silmistään. Ei paljon puuttunut, ettei hän +pitänyt itseään syypäänä Preussin onnettomuuteen. + +Ainoastaan kerran oli hän koko tänä aikana saanut tietoja +kotiseudultaan. Hän luki Königsbergiläisestä lehdestä, että +Schrandenin linna, joka talvella 1807 oli tullut niin surullisen +kuuluisaksi, oli kaikkine talousrakennuksineen palanut poroksi. + +Silloin oli hän pannut kätensä ristiin, ja hänen huuliltaan oli +päässyt sammaltava ääni, joka kuului melkein luojankiitokselta. + +Sovitusta--sovitusta mihin hintaan hyvänsä! + +Mutta vielä ei ollut mitään sovitettu, kukistettua isänmaata tallasi +vielä tyranni jaloillaan. + +Mutta nyt hukkui suuri armeija idän lumihankiin--ja Preussin +kohoaminen seurasi perästä. + +Nyt hän oli selvillä! Kuolla, kuolla hänen täytyi, sovittaa omalla +verellään, mitä isä oli rikkonut. + +Vapaaehtoista jääkäri Baumgartia, joka maaliskuun 5 päivänä 1813 +ratsasti Königsbergiin, ei kukaan tuntenut nuoreksi vapaaherra +Schrandeniksi, joka täsmälleen viisi vuotta takaperin oli sieltä +lähtenyt omaa häpeäänsä pakoon. Ja kuitenkin niiden joukossa, jotka +nyt häntä riemuiten tervehtivät, oli monta, jotka olivat olleet mukana +kerran häntä karkottamassa... Hän liittyi uljasten talonpoikain +parveen, joiden suusta helähti kotiseudun murre niin tutunomaisesti +häntä vastaan. Hän tuli heidän ystäväkseen, heidän johtajakseen--kunnes +eräät tutut kasvot, jotka taistelun tuoksinassa ilmestyivät hänen +rinnalleen, saivat hänet väistymään kuten pahantekijän. + +Felix Merckel ei olisi voinut olla ilmaisematta tovereilleen, kuka +heitä johti taisteluun. + +Mitä sen jälkeen oli tapahtunut, suli yhteen sekavaksi, veren +ja savupilvien täyttämäksi unelmaksi, josta laukausten ja +kuolinvoihkausten keskeltä nousi esiin ainoastaan hirveä kysymys: +Elätkö yhä vielä? + +Ja tällä kysymyksellä tervehti häntä ensiksi päivänvalo, kun hän +kuukausimäärin kamppailtuaan elämän ja kuoleman vaiheilla jälleen +palasi tajuntaansa. + +Häntä varten ei ollut ainoatakaan ranskalaista miekkaa terotettu, +ainoatakaan ranskalaista kuulaa valettu. Hänelle ei oltu suotu sitä +ainoaa sovitusta, joka yksin näytti hänestä riittävältä. + +Odottiko häntä toinen, raskaampi sovitus, kun hän nyt aamun +sarastavassa valossa astui kotiseutunsa synkkiä metsiä kohden? + + + + +IV. + + +Kello oli kahdeksan tienoilla aamulla, ja aurinko alkoi jo hellittää +polttavammin, kun Boleslav metsäseudun lävitse päästyään näki +kotiseutunsa edessään. + +Kymmeneen vuoteen ei hän ollut astunut jalkaansa sen maaperälle. + +Ensimäisessä tunteenpuuskassaan kohotti hän nyrkkinsä ja heristi sitä +kohden kylää, joka--kuten ihana harhakuva--lepäsi valkoisine +lelutaloineen ja viheriäpensaisine puutarhoineen, rauhallisina +kiemurtelevine savupatsaineen ja siintävinä välkkyvine +kirkontorneineen mitä heleimmässä aamutyyneydessä. + +Takalistolta--mustina, kullankeltaisine reunuksineen--häämöttivät +linnanpuiston mahtavat puuryhmät kukkulan itäiseltä rinteeltä, mutta +itse linna, joka seisoi kukkulan harjalla ja jonka keltaiset, +pyramiidimaisesti suippenevat kaksoistornit olivat hallinneet koko +laajaa maisemaa--mihin oli se joutunut? + +Oliko maa auennut ja niellyt tuon jättiläisen? + +Hämmästyneenä, kauhistuneena ponnahti hän ensin takaisin. Ja sitten +vasta muisti hän. »Tosiaankin--hehän ovat sen polttaneet poroksi!» +Eikö hän itse ollut kyllin usein katkeralla tyytyväisyydellä ajatellut +hirmutekoa, joka oli tuhonnut hänen isiensä perinnön? + +Mutta nyt, kun hän ilmielävästi näki edessään palon jäljet, kuohutti +kolkko, kiehuva viha hänen mieltänsä. + +»Murhapolttajat!» huusi hän ja heristi toistamiseen nyrkkiään +vihollistensa koteja kohden. + +Vihollistensa? Niin, hän tunsi sen äkkiä leimahtavan mielessään +päivänselväksi. Hänen isänsä viholliset olivat hänenkin vihollisiaan. + +Hän oli heidät perinyt--samalla kuin nämä rämettyneet metsät, nämä +kesannoituneet pellot, nämä savunmustaamat raunioläjät--nyt vasta +saattoi hän erottaa ne--jotka silvotun jättiläiskäden tavoin kohosivat +syyttäen taivasta kohden. + +Tosin hän samalla oli perinyt myöskin tuon kirotun rikoksen, jota hän +itse inhosi syvemmin kuin kukaan muu maailmassa ja jonka painamana hän +kärsi syvemmin kuin kukaan muu maailmassa. Vaikkakin hän oli +lapsenrakkauden sijasta aina tuntenut vain lamauttavaa pelkoa, +vaikkakin hän jo vuosia sitten oli tuntenut olevansa irrottunut +kaikesta, mitä uskonto, ihmissydän ja sivistys ehdottomasti vaatii +lapselta vanhempiaan kohtaan, ei hän voinut saada isältä perittyä +vertansa vaikenemaan. Se kihisi, kiehui ja kuohui sitä vääryyttä +vastaan, joka oli tehty hänen suvulleen. + +Hänen silmissään paloi hurja hehku, hänen vasen kätensä hapuili +vavisten pientä nahkalaukkua, joka riippui olan yli kiertävässä +hihnassa ja josta pisti esiin parin ratsupistoolin perät. + +»Hautaamatta?» jupisi hän hampaitaan kiristäen ja kouraisten toista +pistooleista. »Hautaamattako hänen vielä on jääminen?--Sepähän +nähdään--sepähän nähdään!»-- + +Ja päästäen katkeran naurun astui hän lujin askelin kylää kohden.---- + +Ihmisistä tyhjänä, heleän päiväpaisteen valelemana oli kylän ainoa +pitkä katu hänen edessään. Sileät pyöränraiteet loistivat kosteassa +savimaassa kuin olisivat olleet hiottua lasia. Pullonsirpaleet, +luudanvarvut ja muut roskat täyttivät kuopat, jotka muulloin näyttivät +olevan vesirapakkoina. + +Oikealla ja vasemmalla, lehmuksien ja kastanjapuiden alla, joiden +vihreänkeltaiset syksyn kuihduttamat lehdet riippuivat lerpallaan, oli +olkikattoisia talonpoikain majoja, jotka melkein järjestään olivat +kuuluneet linnan alustalaisiin ja vasta uuden lain aikana vapautuneet +velvollisuuksistaan ja päässeet vapaiden talonpoikien joukkoon. Sinne +tänne oli ilmestynyt uusi räikeillä väreillä maalattu aita, joka +ikäänkuin uhmaten näytti erottavan äsken saavutetun omaisuuden muusta +viljellystä maasta; muuten olivat uudet olosuhteet jättäneet kaiken +vanhoilleen. Majojen edustalla kukkivat päivänkukat ja neilikat aivan +kuin ennenkin, ja seinämillä riippui märkiä vaatteita kuivumassa aivan +kuin ennenkin. Ainoastaan kapakkain luku oli lisääntynyt. Boleslavin +silmiin pisti niitä ainakin kolme, kun sen sijaan ennen oli »Kotkan» +isäntä yksinään tyydyttänyt paikkakunnan koko tarpeen. + +Lähempänä kirkkomäkeä alkoivat vapaiden käsityöläisten tai +niinsanottujen »porvarien» valkoiset mökkirivit, joiden asukkaat +maksoivat maaveroa linnaan ja joilla sentähden oli oikeus viljellä +puutarhatilkkujaan mielensä mukaan. Siellä oli kaksi seppää pajoineen +ja kuonakasoineen, siellä oli pari suutaria, vaunujen tekijä, korien +punoja--ja oli myös---- + +Hän pysähtyi ja hänen katseensa viivähti rappeutuneessa, kurjassa, +koko rivin kurjimmassa hökkelissä, jonka oven yllä oli likainen, +viheriä kilpi, melkein näkymättömäksi häipyneine kirjotuksineen: »Hans +Hackelberg, kylä- ja seurakunnan puuseppä». + +Viheriäksi maalattu ruumiskirstu, joka korkealta jalustaltaan näkyi +siivottomasta pihasta maantielle, valaisi havainnollisesti asianlaidan +niillekin, jotka eivät osanneet lukea. + +Tähän esineeseen liittyi Boleslavin mielessä omituinen kuva, joka nyt +sitä katsellessa sukelsi esiin menneisyyden hämärästä: Hän näki pienen +likaisen tytön, jonka suuret, mustat silmät olivat kyyneleitä +tulvillaan ja jonka pörröinen, musta hiusmetsä liehui ympäri kasvoja +ja hartioita; hän oli vasemmalla kädellään tarrautunut kiinni tähän +puujalustaan ja oikealla painoi suonenvedontapaisesti esiliinansa +lievettä poveaan vasten, samalla kuin joukko poikaviikareita heitteli +häntä kalikoilla ja kivillä.--Vaikkei hän silloin ollut paljon +suurempi kuin tyttökään, oli joukkio hänen lähestyessään luikkinut +arkana ja äänetönnä tiehensä. Hänhän oli »junkkari», niin mahtava, +että tarvitsi isälleen sanoa vain ainoan sanan, langettaakseen +siunauksen tai kirouksen heidän ylitsensä. »Mistä on kysymys?» oli hän +kysynyt, ja silloin oli ahdistettu lapsi astunut nöyrästi hänen +luoksensa, oli kohottanut hieman esiliinansa kulmaa, juuri siksi, +että hän voi pilkistää helmaan ja oli luonut häneen leimuavan katseen +kosteista silmistään ja sanonut vihasta värisevällä äänellä: »Nähkääs, +tämän he tahtoivat minulta ryöstää.» + +Mutta esiliinassa oli ollut pikkarainen varpusen poikanen, joka kai +oli pudonnut pesästään. + +»Anna se minulle», oli hän sanonut, sillä hän piti linnunpoikasista. +Silloin oli tyttö auliisti avannut esiliinansa, jotta hänen tarvitsi +vain ottaa. Ja hän teki sen eikä edes epäröinytkään, sillä olihan hän +tytön herra. Antajaa ei hän ollut sen jälkeen ajatellutkaan. + +Se oli siis hän, tuo samainen naikkonen, jonka kerrottiin neuvoneen +ranskalaisille tien ja isän lemmittynä eläneen hänen luonaan aina +hänen elämänsä loppuun saakka. + +Miksi olikaan hän silloin auttanut tyttöä? Miksei hän mieluimmin ollut +yllyttänyt poikaviikareita hänen kimppuunsa? Kenties olisi heitetty +kivi sattunut keskelle hänen otsaansa ja hyvissä ajoin tehnyt lopun +hänen kurjasta elämästään! + +Hän kulki edelleen. Siellä täällä kurkisteli pienestä, himmeästä +ikkunasta likaiset kasvot tylsällä uteliaisuudella hänen jälkeensä, +siellä täällä haukkui häntä pihakoira, muuten ei häntä mikään +häirinnyt. Kukapa olisikaan häntä tuntenut? + +Nähdessään pappilan, joka kaarekkaine kuistikkoineen lepäsi +kukkasköynnösten ja pähkinäpensasten ympäröimänä yhtä hiljaisena ja +rauhallisena kuin sinä aamuna, jolloin hän helpotuksesta huoahtaen +pääsi vapaaksi ankaran kirkkoherran hallituksesta ja Helena +valkoisella batistinenäliinallaan viuhtoi jäähyväisiksi matkavaunujen +jälkeen,--nähdessään jälleen tämän talon, pysähtyi hän ja katseli otsa +synkkänä ympärilleen, näkisikö mitään sivutietä, joka pelastaisi hänet +kulkemasta ohitse. + +Hänestä tuntui, kuin täytyisi Helenan yhä vieläkin seisoa +nurmitöyrämällä ja liina tuulessa liehuen tähystellä hänen jälkeensä. + +Mutta vielä ei hän saanut astua Helenan eteen. + +Vasemmalla kääntyi polku alas virralle, joka erotti linnan ja kylän +alueet toisistaan. Tälle polulle poikkesi hän. + +Siellä näki hän ensi kerran koko laajuudessaan sen hävityksen kamalan +kuvan, jonka palo oli saanut aikaan. + +Aittojen ja muiden ulkohuonerakennusten sijalla, jotka olivat seisseet +pitkänä rivinä virran toisella puolen, kohosi nyt pitkä rivi +raunioita--halkeilleita muureja, hiiltyneitä hirsiä--kaikki keltamojen +ja narskujen peittäminä. Takalistolla--johon saattoi nähdä +muurinrepeämän lävitse--oli pihanmaa röykköiseksi soraläjäksi +muuttuneena, ja vihdoin kukkulan huipulta, kuivettuneiden jalavain +kankeain oksaristikkojen ympäröimänä, häämöttivät kummallisesti +pykälöityneet muurinreunat--entinen linna. + +Hervottomina vaipuivat hänen käsivartensa alas--kostonhaluinen +voihkaus puhkesi hänen rinnastaan. + +Vaivaloisesti hän laahusti eteenpäin virran rantaa pitkin, kohden +nostosiltaa, jota myöten yksistään pääsi linnasaarelle, sillä +saareksi oli linnanalue muodostettu jo hänen isoisänsä aikaan lyhyellä +kaivannolla. + +Silta ainakin oli vielä jälellä. + +Harmaine, puoleksi lahonneine lankkuineen riippui se kuin jäännös +ammoisesta muinaisuudesta mustilla, vahvoilla pylväillään, joiden +tyviä vasten virran likaisen keltaiset aallot murtuivat pursuvina +pyörteinä. Ruosteiset ketjut olivat lujalle pingotetut. Parin kolmen +jalan korkuinen rako--jonka ylitse parahiksi saattoi hypätä--erotti +maavaraan rakennetun puuäyrään sen ylle kohotetusta sillanpäästä. +--Näytti kuin olisi joku koettanut vetää siltaa ylös, mutta väsähtänyt +kesken. + +Boleslav hyppäsi sillalle ja astui pihaan kivisestä porttiaukosta, +jossa raudotettu portti puoleksi palaneena retkotti saranoillaan. + +Äkkiä kuuli hän jaloissaan lyhyen vingahtavan äänen, joka muistutti +lauaistun jousenkaaren ponnahdusta. Hän pysähtyi pelästyneenä ja näki +ketunrautojen teräksisen puoliympyrän, joka oli haudattu soraan ja +huolellisesti peitetty risuilla. Rautaisten leukojen pitkät, terävät +hampaat olivat lujasti pureutuneet toisiinsa. Ikäänkuin ihmeen kautta +oli hän välttänyt vaaran, joka hänet olisi viikkokausiksi vaivuttanut +sairasvuoteeseen. + +Varovaisesti kopeloiden maata kepillään kulki hän poikki törkyisen +pihamaan, jossa sieltä täältä raunioiden välistä pistivät ikäänkuin +ivaten esiin särkyneet työrattaat tai viinitynnyrin hauraat laudat, +joita vielä ruostunut vanne tuskin piti koossa. + +Hän kulki kukkulalle linnan luo, polkua, jonka peitti miehen +korkuinen vesakko. Hän huomasi vieläkin parit ketunraudat, joiden +kuiva kita ahneesti ammotti häntä kohden. Niitä näytti olevan +viritetty yli koko pihamaan--ainoa viljelyksen merkki, minkä hän tähän +asti oli huomannut.-- + +Ammottavine ikkuna-aukkoineen ja murtuneine muureineen oli linna hänen +edessään kokonaan raunioiksi muuttuneena. Korkeat, rikkaruohojen +peittämät läjät tiiliä, mukulakiviä ja maahan varissutta muurisavea +muodostivat luonnollisen vallituksen kivijalan ympärille. Pääraput ja +niiden yläpuolella riippuva parveke oli kasvanut umpeen lehtimajaksi, +jonka rehevä lehvistö näytti läpipääsemättömältä. + +Viheriäin köynnösten keskellä riippui valkea taulu, johon oli +kirjotettu isän käsialalla: »_Varokaa--pääsy kielletty_!» + +Häntä värisytti, kun hän nyt kuuden vuoden kuluttua näki edessään +ensimäisen elonmerkin miehestä, jota hänen oli kiittäminen omasta +elämästään ja jota hän nyt oli tullut hautaamaan. + +Vielä muutamia minuutteja, ja hän oli seisova isänsä ruumiin ääressä. + +Mutta mistä hänet saattoi löytää? Missä hän lienee eläissään asunut? +Kaikissa näissä raunioissa ei ollut ainoatakaan ovea, ei ainoatakaan +ikkunankehystä, ei ihmisasunnon merkkiäkään. + +Hän kääntyi ja kulki verkalleen linnan ympäri, ohi tornin, joka kohosi +rakennuksen päätyseinämältä, minkä mustille, kiviröykkiöille alkoi +uudestaan versoa sammalvaippa painaen niihin surumielisen +rauhallisuuden leiman. Puisto jättiläispuineen ja niiden juurella +rehottavine pensastoineen lepäsi tiheänä kaarena hänen edessään. + +Silloin hän näki kolmisenkymmenen askelen päässä edessään nurmikolla, +jolla ennen oli seisonut Diana-jumalattaren patsas--rapaantunut +kivijalusta ja kivilohkareet ruohikossa olivat kai jätteitä +siitä--naisen ... solakan, rotevan naisen, jolla oli pörröiset tummat +palmikot; yllään hänellä oli ainoastaan punainen villahame ja paita, +ja hän kaivoi maata tarmokkain lapionpistoin. + +Boleslav meni lähemmäksi.--Nainen kaivoi yhä eikä nähnyt +häntä.--Säännölliseen tahtiin nosti hän aina jalkansa lapionterän +olalle ja polkaisi sen helposti kuin juntalla maan sisään varrenjuurta +myöten. Samalla hän lauloi laulua, jossa oli ainoastaan kaksi säveltä, +ylempi ja alempi, jotka täyteläinä ja kumeina kuin kirkonkellojen +äänet kumpusivat hänen rinnastaan. + +Paita--karkea, kotikutoinen liinapaita--oli valunut alas olkapäiltä ja +jättänyt niskan täyteläät, voimaa uhkuvat muodot paljaiksi. + +Boleslavin huudahduksen kuultuaan nainen äkkiä oikaisihe ja seisoi +puolialastomia hänen edessään. + +Kaksi tummaa suurta silmää leimusi häntä kohden. + +»Mitä täältä tahdotte?» sanoi nainen ja tarttui lujemmin lapioonsa +ikäänkuin tahtoen käyttää sitä aseenaan. Sitten kohotti hän +levollisesti vasemmalla kädellään paidan paljaiden rintojensa +peitoksi. + +»Mitä tahdotte täältä?» toisti hän. + +Boleslav oli vaiti. »Tuoko se siis pani petoksen toimeen? +Jalkavaimo--» Mitähän, jos hän vastauksen sijaan ojennettu pistooli +kädessään ajaisi koko naikkosen saarelta pois, siten puhdistaen maan, +jolla seisoi? + +Hänen esiintymisestään näytti kuitenkin nainen tulleen vakuutetuksi, +että hänen aikeensa olivat rauhalliset. + +»Tänne eivät vieraat saa tulla», jatkoi hän. »Menkää saarelta heti +pois. Saatte muuten olla iloinen, ettette ole tarttunut kiinni +sudenrautoihin. Menkää!» + +Suoraksi ojentuneena seisoi nainen siinä ja viittasi tielle; mutta +sitten hänen synkkä katseensa hämmentyi. Vilkuillen arkana syrjään +siveli hän mustia hiussuortuviaan taaksepäin päivän paahtamilta +poskiltaan ja hapuili käsin rintojaan, joiden alastomuuden hän vasta +nyt alkoi tuntea. + +»Näytä minulle herran ruumis», sanoi Boleslav. + +Silloin säpsähti nainen äkkiä, tuijotti häneen kotvan aikaa silmät +selällään ja syöksyi sitten itkien hänen jalkoihinsa. + +»Armollinen herra--armollinen herra», kuului puoleksi tukehtunut +hämmästyksen huudahdus hänen huuliltaan. + +Boleslav tunsi, kuinka hänen sormensa etsivät hänen käsiään, ja sysäsi +ne kiihkeästi luotaan. + +»Näytä minulle ruumis», sanoi hän, »ja korjaa sitte luusi!» + +Tyttö nousi verkkaan, potkaisi lapion syrjään ja meni edeltä--puiston +tiheimpään osaan. + +Lähimmän pensaan luona pysähtyi hän, kääntyi seuraajaansa ja sanoi +pelokkaasti: »Tässä ovat yhdet raudat.» + +Boleslav väistyi syrjään.--Jollei hän olisi tiennyt varoa, olisi hän +ehdottomasti takertunut rautoihin. + +Tyttö taivutti syrjään matalalla lerpottavat puunoksat molemmin puolin +käytävää, jota he kulkivat, ja piti niitä kiinni ojennetuin käsin, +kunnes Boleslavkin yletti tarttua niihin; muuten olisivat vitsat +huiskahtaneet vasten hänen kasvojaan. + +Pieni yksikerroksinen rakennus, jonka katolla oli pitkä savutorvi ja +jota ympäröivät taimilavojen särkyneet lasikatokset ja myllätyt +multakasat, pisti eräästä puutarhan aukeamasta näkyviin. Se oli +puutarharakennus, jossa hän poikasena oli usein leikkinyt +kukkaruukuilla, siemenillä ja juurimukuloilla. Ainoastaan tämä oli +tulelta säilynyt, kai siksi, ettei murhapolttaja löytänyt tietä sen +luo. + +»Täällä on miina», sanoi jälleen nainen, viitaten kumpuun, joka näytti +äsken pengotulta myyränmättäältä, ja mutisten puoleksi itsekseen hän +jatkoi: »Ken tänne tulee, on surman oma.» + +Boleslav kumartui maahan, kaivoi käsillään sytyttimen möyheästä maasta +ja heitti sen kauaksi luotaan, niin että se kovalla paukauksella +räjähti muutaman puun runkoa vasten.-- + +Tyttö käänsi päätänsä hieman syrjään ja tuijotti häneen aralla, +kauhistuneella katseella--kuin hän olisi tehnyt jonkin +pyhäinhäväistyksen.-- + +Sitten hän aukaisi oven.-- + +Pimeä eteinen oli heidän edessään.-- + + +Rakennuksessa oli kaksi huonetta. Vasemmalla oli ennen ollut +puutarhurin asuinhuone, oikealla hänen työhuoneensa. + +Vasemmanpuolisesta huoneesta, jonka ovi oli puoliavoinna, lemahti +väkevä ruumiinhaju Boleslavia vastaan. + +Hän astui sisään. + +Pienen, pimeän huoneen keskellä lepäsi eräänlaisilla mataloilta +paareilla valkoiseen lakanaan kääritty ruumis. + +»Jätä minut yksin», sanoi hän päätään kääntämättä ja nosti senjälkeen +lakanaa. Hänen isänsä kangistunut, pörröinen pää tuijotti häntä +vastaan. Silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa--otsa oli +kulmakarvojen välistä vetääntynyt uhkaaviin ryppyihin. Poskien +kuopissa oli vielä edelleen mustia karvapensaita, vaikka parta muuten +oli jo harmaantunut. Lyhyt, paksu nenä oli ohentunut, ja ympäri suuta, +joka vielä kuolleenakin oli lujasti kiinni puristunut, oli tuskallisen +uhkan piirre, joka tuli sitä elävämmäksi, mitä kauemmin hän sitä +katsoi, ja näytti lopulta aivan värähtelevän. + +Boleslav pani kätensä ristiin ja luki Isämeidän. Hänen kyynelensä +putoilivat suurina pisaroina kuolleen vahakasvoille. + +»Sinun syyllisyytesi olkoon myös minun», jupisi hän. »Jollen minä +sinua puolusta, ei sitä totisesti tee kukaan maailmassa.» + +Sitten levitti hän jälleen lakanan yli ruumiin, jonka ympärillä +kärpäset jo olivat alkaneet surista. + +Käännyttyään näki hän tytön mustan pään painautuneena kuolleen jalkoja +vasten, jolloin hänen niskansa terävästi erottui ympäröivästä +varjosta. + +»Mitä täällä teet?» tiuskaisi hän hänelle. + +Tyttö säpsähti ja kyyristyen kokoon nosti vasenta olkapäätään +ikäänkuin tahtoisi, että uhkaava isku kohdistuisi siihen.--Hänen +silmänsä tuijottivat tulisina hiustiheikön alta. + +»Minua ei ole vielä kukaan ajanut pois hänen luotaan», sanoi hän. + +»Minä ajan sinut pois.» + +Silloin tyttö nousi äänetönnä ja poistui. + +Boleslav tempasi auki ikkunan, sillä hän tunsi muuten tukehtuvansa. +Sitten hän silmäili ympäri huonetta.--Se oli ahdas ja jokseenkin +viheliäinen--ahdettu täpötäyteen mitä erilaisimpia kaluja, jotka +nähtävästi olivat tulipalosta pelastettuja.--Kultajalkainen pöytä +hoippuvan koppatuolin rinnalla, talonpoikainen telttasänky muhkeain +marmorikonsolien rinnalla--puoleksi pirstautunut venetsialainen peili +punatulkun puuhakin rinnalla. Mutta ennen kaikkea pisti hänen +silmiinsä kuva--tuo viehättävä kuva kauniista puolalaisesta naisesta, +joka oli ollut hänen isoäitinsä ja josta koko turmelus oli johtunut. + +Hänen ylpeät mustat silmänsä tähystivät yhä käskevinä etäisyyteen, ja +notkea ratsupiiska valkoisessa, kaidassa kädessä sanoi yhä vielä: +Maahan polvillesi, orja. + +Ainoastaan piiskanvarren timantti, joka ennen oli välkkynyt kuin +tähti, näkyi joutuneen kadoksiin. Sen kohdalta oli väri hankaantunut +pois ja harmaa liinakangas oli paljastunut näkyviin. Myöskin +taiteellisilla leikkauksilla koristeltu kehys, joka esitti kullattua +ruusukiehkuraa, oli murentunut ja ruhjoutunut. Kukkien keskeltä +pilkistivät esiin puunsyyt, joita oli maalata tuhrittu +oranssinkeltaisella värillä. + +»Nähtävästi on hän juuri tuon ensiksi pelastanut tulipalosta», +ajatteli Boleslav, ja ellei isän ruumis olisi ollut ikäänkuin +kieltämässä, olisi hän heti kohta temmannut kuvan seinältä ja +tallannut sen rikki. + +Eräässä nurkassa seisoi asekaappi, jossa oli kokoelma uusia ja +kallisarvoisia ampuma-aseita. Pistooleja ja kaikenlaatuisia käyriä +miekkoja riippui niiden välissä. + +Kaapin yläpuolelle oli ripustettu linnasaaren asemakartta, johon oli +merkitty ne paikat, missä jalka-ansat, miinat ja muut räjähdyslaitteet +odottivat tungettelijaa. Ylimalkaisen arvioimisen mukaan oli niitä +kaikkia yli sadan. + +Boleslavia värisytti. Eikö hänelle, tuolle onnettomalle, riittänyt +rangaistukseksi tämä elämä, jota hänen oli viimeisinä vuosinaan +täytynyt viettää? Eikö hän ollut majaillut kehnommin kuin vainottu +metsäeläin murhakalujensa keskellä, jotka uhkasivat häntä itseään joka +askeleella? Jos hän niistä ainoankin unhotti, oli hän surman oma.-- + +Kun Boleslav astui ovesta ulos, oli hän vähällä kompastua Reginaan, +joka kyyrötti kynnyksellä. + +Päästäen valittavan äänen, joka kuului tallatun koiran vingahdukselta, +hypähti hän pystyyn. + +Boleslavin valtasi äkillinen sääli, mutta se katosi, ennenkuin hän oli +sanonut lempeää sanaakaan. + +»Miksi täällä makaat?» kysyi hän. + +»Minun paikkani on tässä», vastasi tyttö nöyrästi, mutta yhä sama +hurja liekki katseessaan. + +»Mitä se merkitsee. Koirathan kynnyksellä venyvät!» + +»Minä myös», vastasi tyttö. + +»Onko nimesi Regina Hackelberg?» + +»On, armollinen junkkari.» + +»Sinäkö opastit ranskalaiset Kissanportaan yli?» + +»Niin, armollinen junkkari.» + +»Miksi teit sen?» + +»Koska he sanoivat, että minun oli se tehtävä.» + +»Kuka sanoi?» + +Tyttö käänsi katseensa maahan ja vaikeni. + +»Miksi et vastaa?» + +»Koska hän on kieltänyt.» + +»Kuka--hän?» + +»Armollinen herra!» + +»Niinpä sano siis häntä siksi.» + +»Kyllä, armollinen junkkari.» + +»Puhuttele minua herraksi äläkä junkkariksi.--En ole mikään junkkari.» + +»Kyllä, armollinen herra.» + +»Herra--on sinun sanominen--ymmärrätkö?» + +»Kyllä, armollinen herra.» + +»Herra--kirkas tuli ja leimaus--ainoastaan herra!» + +Boleslavin kiihkeäin voimasanojen johdosta hytkähti tyttö +tuskallisesti, mutta kun hän oli ymmärtänyt, mitä toinen tarkotti, +kirkastuivat hänen kasvonsa. + +»Kyllä, herra», sanoi hän niiaten. + + +»Minulle sinun täytyy sanoa kaikki--ymmärrätkö?--Minua ei armollinen +herra tarkottanut käskiessään sinun vaieta.» + +»Hän sanoi, etten kenellekään saa sitä puhua.» + +Boleslav puraisi huultansa. Miksi häntä enempää ahdistaa? Olihan +kaikki selvä kuin päivä. Tätä olentoa oli käytetty välikappaleena, +koska hän oli kylliksi tuhma ja kehno antautuakseen käytettäväksi. + +»Kuinka vanha olit, kun ranskalaiset tulivat maahan?» + +Tyttö käänsi katseensa maahan. »Viidentoista--herra.» + +Lempeämpi tunne oli uudelleen heräämäisillään Boleslavin mielessä, +mutta synkkä ja haihtumaton epäluulo tukahutti sen kohta. + +»Saitko maksun vaivoistasi?» kysyi hän purren hampaitaan. + +»Kyllä, herra», vastasi tyttö levollisesti. + +Boleslavia puistatti inhon puuska. + +»Kuinka suuri oli palkkasi?» + +»En tiedä, herra!» + +»Kuinka--etkö sitten tinkinyt?» + +Tyttö ei näyttänyt ymmärtävän. »Isä otti rahat minulta pois», vastasi +hän; »hän väitti, että ne olivat syntirahoja. Mutta niitä oli kouran +täysi ja kaikki kultaa--sen verran tiedän.» + +Boleslav mittaili häntä kummastunein katsein. Suuri pää pörröisine, +niskaan kömpelösti solmittuine hiussuortuvineen oli nöyrästi +kumarruksissa. Hänellä ei näyttänyt olevan aavistustakaan siitä +halveksimisesta, jota toinen tunsi häntä kohtaan. Tai kenties hän oli +siihen niin tottunut, että piti tämän äänensävyn itsestään selvänä. + +»Mitä sinulla oli ranskalaisten aikaan linnassa tekemistä?» tiedusteli +Boleslav edelleen. + +Tumma puna lehahti tytön kasvojen ja kaulan ylitse aina alas +rinnoille. Jokin kaukainen muisto näytti herättäneen uinuneen +häpeäntunteen hänen mielessään. + +»Minä autoin ompelemisessa», sammalsi hän. + +»Kuinka olit sitten joutunut linnaan?»-- + +»Isäni sanoi minulle--minun oli mentävä sinne ja kysyttävä +armolliselta herralta, olisiko mitään ommeltavaa.--Minun täytyi +ansaita leipäni, sanoi hän.»-- + +»Niinkö?»--Pitkä äänettömyys, sitte Boleslav jatkoi: »Mene ja pane +jotakin yllesi, Regina.» + +Tyttö kopasi peitellen rintojaan käsillään ja puristi sitten paitaa +niin tiukasti kaulansa ympäri, että kaulus painui syvälle pulleaan +lihaan. + +»No?» + +»Minulla ei ole mitään.» + +»Mitä ihmettä? Eikö armollinen herra ole pitänyt huolta vaatteistasi.» + +»He repivät eilen röijyn yltäni.» + +»Ketkä?» + +Hehkuva viha leimahti tytön silmissä. + +»Ketkä? He--kyläläiset--ketkäs muut?» Ja hän sylkäisi. + +Boleslavin valtasi omituinen kummastuksen ja tyydytyksen sekainen +tunne. Tässä oli siis joku, joka otti osaa hänen vihaansa, jonka +kohtalo oli sekottanut samaan taisteluun, mikä hänellä itsellään oli +kyläläisiä vastaan taisteltavana. + +»He ovat vihamielisiä sinua vastaan--kyläläiset--niinkö?» + +Regina nauroi ivallisesti. »He--hahaa! Hehän heittelevät minua aina +kivillä, missä vain näkevät. Tuollaisilla kivillä!» Ja hän piti +koukistettuja käsiään jonkun matkan päässä toisistaan kuvatakseen +heittoesineiden suuruutta. + +»Kuinka kauan he ovat heitelleet sinua kivillä?» + +Regina aprikoi. »Kuusi vuotta jo.» + +»Eivätkä ole saaneet sattumaan.» + +»Ovat toki--monta kertaa. Kas--tätä.» Ja hän päästi paidan puoleksi +laskeutumaan näyttääkseen arpea, joka ihon rusottavan lämpimään +värisävyyn piirtäysi punertavana juovana olkapäältä rinnalle. + +»Mutta nyt minä otan aina soikon mukaani.» + +»Minkä soikon?» + +»Pesusoikon. Pidän sen aina pääni ja selkäni suojana, kun he minua +kivittävät.» + +Boleslavia kauhistutti tällainen elämä, joka oli kurjempi kuin koiran. + +»Miksi olet jäänyt tänne, kun he kerran tavottelivat henkeäsi?» sanoi +hän. »Maailmahan on niin avara.» + +Regina ei näyttänyt ymmärtävän häntä. + +»Mutta kuulunhan kuitenkin tänne», sanoi hän kummastuneena. + +»Ja miksi läksit saarelta, jossa ainakin henkesi oli turvassa?» + +Regina naurahti. + +»Olisiko hänen sitten pitänyt kuolla nälkään?» kysyi hän--ja sitten +hän punastui äkkiä ja lisäsi aran hätäinen ilme silmissään: +»Armollisen herran.» + +Boleslav nyökäytti hyväksyen päätään.--Näyttihän tyttö pelkäävän, että +häntä heti paikalla kuritetaan--tuo kurja olento. + +»En kyllä mielelläni kylään mennytkään--useimmiten menin yöllä +Kissanportaan ylitse Bockeldorfiin, joka on kolmen peninkulman päässä, +Bockeldorf näette--, sieltä sain jauhoja ja lihaa ja muuta, mitä +hän--armollinen herra--tarvitsi, kaksinkertaisella hinnalla, ja +aamulla olin jälleen täällä. Mutta monta kertaa on sinne mahdoton +päästä--lumipyryjen ja tulvaveden aikaan. Silloin on minun siis +täytynyt mennä alas kylään--siellä on mennyt paljon enemmän rahaa--ja +monta kertaa, kun he eivät antaneet minulle mitään, lyöntejä +vaan--silloin»--hän nauroi viekkaasti ja hurjasti, »silloin olen +mennyt ja palannut ja ottanut sieltä, mistä sain.» + +»Toisin sanoen--olet varastanut.» + +Regina nyökkäsi innokkaasti, ikäänkuin odottaisi tästä erityistä +kiitosta. + +Niin villiintynyt oli siis tämä olento, että häneltä näyttivät kaikki +hyvän ja pahan käsitteet sekaantuneen. + +»Ja mitä eilen hait kylästä?» kysyi Boleslav uudelleen. + +»Eilen--no, täytyyhän hänet toki haudata! Aika tulee, herra, aika +tulee. Itkemällä ei hän tule maahan, ajattelin itsekseni.»-- + +»Oletko sitten itkenyt?» kysyi Boleslav halveksivasti. + +»Olen», vastasi Regina. »Eikö minun olisi pitänyt?»-- + +»No, entä sitten?» + +»Ja sitten otin soikon ja menin pappilaan.--Kirkkoherra sanoi, etten +saanut hänen puhdasta taloaan saastuttaa--ja sitten menin ravintolan +isäntä Merckelin luo, hänhän on kylänvouti, kuten herra tietää, ja +siellä näkivät minut sotamiehet--» + +»Mitkä sotamiehet?» + +»Ne, jotka ovat sodasta palanneet.» + +»Niin--jatka vain.» + +»Ja he huusivat: lyökää hänet kuoliaaksi--lyökää hänet kuoliaaksi--no, +ja paikalla oli metsästys vauhdissa, ja isäni--hänkin huusi, mutta hän +oli jälleen humalassa, sillä äijä juo ihan hirveästi--ja kivet +lentelivät vain ympäri noin ja noin--ja sitten tulivat akat ja lapset +ja pitelivät minua kiinni, jotta sotamiehet voivat minua +pieksää,--mutta minä kouristin soikkoa molemmin käsin ja paukuttelin +heitä päihin--noin ja taas noin--» Hän ojensi molemmat jäntevät +käsivartensa pystyyn päänsä ylitse ja huiskautti ne sitten alas kuin +kurikat.--Kuten antiikkinen pronssipatsas seisoi tuo ihana, kookas +naisolento, joka kaiken tämän kurjuuden keskellä oli kehkeytynyt niin +kukoistavaan uhkeuteen.--Siinäkin ujostelemattomuudessa, jolla hän +antoi alastomuutensa alttiiksi toisen katseelle, oli jotakin +antiikkista suloutta.--Tosin tuo hänen esiintymisensä tuskin oli muuta +kuin ilotytön julkeutta, naisen, joka jo aikoja sitten oli +vieraantunut kaikesta häveliäisyydestä. + +»On kai sinulla jokin huivi edes», sanoi Boleslav kääntyen poispäin. + +»On, huivi minulla on, villainen.» + +»Kääri se sitten ympärillesi.» + +Tyttö kääntyi vaieten oveen, jonka edessä seisoi, ja palasi muutamain +sekuntien jälkeen takaisin verhoutuneena punakirjaiseen saaliin, jonka +hän oli käärinyt ristiin rinnalleen ja kiinnittänyt solmuun selkänsä +taakse. Nyt, kun hän oli huomannut herättävänsä pahennusta, näytti hän +häpeävän yksin paljaita käsivarsiaankin, joita ei keinolla millään +käynyt peittäminen. Hän piti niitä ristissä selkänsä takana ja ryömi +eteisen pimeimpään nurkkaan. + +»Onko sinua siis kielletty armollista herraa hautaamasta?» tutkisteli +Boleslav edelleen. + +»Ei, kukaan ei ole virkkanut mitään», vastasi tyttö. »Mutta enhän ole +kysynytkään keltään.» + +»Miksi et?» + +»Koska kivet sinkoilivat heti ympärilleni. Ja silloin ajattelin: +Kukapa häntä tulisi noutamaan, kaiva sinä hänet vain itse maahan.» + +»Sinä yksin?» + +»Kun kerran olen hänet yksin kantanut Kissanportaalta kotiin, voin +hänet haudatakin»---- + +»Mihin sitten--kirkkomaahanko?» + +»Kirkkomaahan! Hahaha--sepä olisi kaunista! Kylän läpi en elävänä +pääsisi hänen kanssaan. Mutta linnan edustalle--puutarhaan. Olin +parhaillaan hautaa kaivamassa, kun herra saapui--kaunis hauta--syvä +hauta--siellä lepää yhtä mukavasti kuin kivisessä hautaholvissakin, +herra.» + +Boleslavin huulilla pyöri kiittävä sana... Tuo koiran uskollisuus, +joka kysymättä, vitkastelematta oli riemuiten astunut tuhatta kuolemaa +vastaan, ansaitsi kyllä palkinnon. Hyvä, niinpä olikin hän sen maksava +kilisevällä kullalla. Sitä hän kaiketi mieluummin halusikin, tuo kurja +olento. Boleslav päätti kohta saatettuansa isänsä viimeiseen lepoon +sanoa hänelle jäähyväiset--niin kauaksi hän saattoi jäädä paikoilleen. + +Tosiaan, isän saattaminen viimeiseen lepoon ei ollut leikin asia. Että +hänelle täytyi hankkia kunniallinen hautaus kuten jokaiselle +kristitylle ihmiselle ja ettei hänen paikkansa Schrandenin +perhehaudassa saanut jäädä tyhjäksi, se oli Boleslavin mielestä lapsen +järkähtämätön velvollisuus isäänsä kohtaan.--Ja vaikkapa hän itse +samalla joutuisikin perikatoon!----Mutta olihan Preussissa sitäpaitsi +esivalta, ja herra von Schön, joka sitäpaitsi oli hänen äitinsä +sukulainenkin, hallitsi ankarasti. + +Kun hän kääntyi lähteäkseen, johtui hänen mieleensä, ettei hän voinut +astua sataa askelta omalla kotikonnullaan joutumatta sata kertaa +hengenvaaraan. + +Ilman tätä naista, jota hän inhosi, oli hän avuton kuin lapsi. + +»Vie minut nostosillalle», sanoi hän, »ja ennen palaamistasi raivaa +satimet pois tieltä.» + +»Kyllä, herra.» + +Mutta tyttö seisoi kuin puutuneena paikoillaan. + +»Mitä odotat?» + +»Antakaa anteeksi--mutta herra kai on ollut taipaleella koko yön, ja +siksi luulen----» + +»No, mitä sitten?» + +»Herra tietenkin on väsynyt ja nälissään.--» + +Nainen oli oikeassa. Hän oli niin uupunut, että saattoi tuskin pysyä +jaloillaan. + +Mutta häntä inhotti ottaa palaakaan leipää näistä käsistä. Mieluummin +hän tahtoi ottaa vihollisiltaan. + + + + +V. + + +»Mustan Kotkan» vierashuoneessa istui samana hetkenä joukko +Schrandenin porvareita ja porvarinpoikia kokoontuneina aamunaukkujensa +ääreen. + +Schrandenilaisten täytyi alottaa varhain, jos ennen puoltayötä +tahtoivat saada päivätyönsä suoritetuksi; sillä vaikka he olivat iät +kaiketkin kapakkaelämää rakastaneet, niin nyt vasta he olivat +joutuneet tykkänään pois suunniltaan. + +Nuori Merckel oli kaikissa juomingeissa esimiehenä. Hän oli kasvanut +tanakaksi, leveäharteiseksi mieheksi, jonka rohkeasti pystyyn +kierretyt sotilasviikset oivallisesti pukivat hänen kasvojaan ja jonka +esiintyminen kaikessa huolimattomuudessaan, joka saattoi alentua +renttumaisuudeksi, ei ollut vailla eräänlaista miellyttävyyttä. +Rauhanteon jälkeen ei hän ollut, kuten lähinnä olisi saattanut luulla, +ottanut eroaan, vaan oli ainoastaan epämääräiseksi ajaksi palannut +lomalle kotiseudullensa, jossa hän aikoi rauhallisesti harkita, +olisiko soveliasta edelleen palvella vakinaisessa sotaväessä.--Ainakaan +ei hänen tähänastinen ammattinsa asettanut mitään esteitä tämän +päätöksen tielle, sillä tarkoin katsoen ei hänellä ollut mitään +ammattia. + +Aina neljänteenkolmatta ikävuoteensa asti oli hän katsellut useita eri +maita ja erilaisia elämänasemia, elellen sillaikaa enimmäkseen isänsä +varoilla, ja oli ollut iloinen, kun puhjennut sota vihdoinkin tarjosi +tehtävää hänen toimintatarmolleen, joka siihen asti oli voinut ilmetä +ainoastaan ilkeissä kepposissa. + +Kuten nuori Baumgart oli hänkin astunut sotaväkeen vapaaehtoisena +jääkärinä, oli samoin kuin tämäkin siirtynyt nostoväkeen, kohonnut +siellä luutnantiksi ja kantoi tunnustetun urhoollisuuden merkkinä +teräsristiä ylpeydestä paisuvalla rinnallaan. + +Toistaiseksi ei hän ajatellut jättää kotiseutuaan, missä hän joka +päivä uudelleen ja uudelleen täysin siemauksin sai nauttia tuosta +ylevästä tunteesta, että hän oli sankari, leijona. + +Hän joi, kerskui ja lietsoi vihaa kavaltajaa kohtaan, vihaa, joka +voitokkaiden sotilaiden palattua oli vielä kerran leimahtanut +kirkkaaseen liekkiin.--Hänen yllytyksestään olivat schrandenilaiset +menneet Kissanporrasta hävittämään siten sulkeakseen vapaaherran +saarelleen. + +Rohkeimmissa unelmissaankaan eivät he olleet uskaltaneet toivoa, että +hän halvauksen kohtaamana vaipuisi maahan heidän silmiensä edessä, ja +riemuiten he palasivat kylään tätä viestiä kertomaan. + +Että isänmaan kavaltajan hautaus oli kiellettävä, oli pian päätetty +asia. Kunnioittaakseen tätä ihanaa ajatusta, joka kruunasi heidän +vihansa, viettivät he suuren riemujuhlan, joka oli nyt jo kestänyt +kolme päivää eikä näyttänyt ottavan ollenkaan päättyäkseen. + +Kun he kaikki seisoivat yhtenä miehenä, kun kylänvouti oli heidän +puolellaan ja kirkkoherra näytti sulkeneen molemmat silmänsä, ei +heillä näyttänyt olevan mitään pelkoa, että esivalta puuttuisi asiaan. + +Että vainajalle ilmestyisi auttaja, sitä he eivät olleet +aavistaneetkaan. + +Sillä junkkari--taivaan talikynttilät!--missä oli +junkkari?--Tietämättömiin kadonnut, varmaankin hunningolla, menehtynyt +nimensä häpeään. + +»Tuolta tulee joku, jolla on nostoväen lakki päässään», sanoi Felix +Merckel katsellen ikkunaverhojen raosta kylän torille, joka lepäsi +keltaisena ja tomuisena keskipäivän helteessä. + +Melu juomapöydän ääressä taukosi. Odottavassa jännityksessä katseltiin +vieraan tuloa.--Nuori Merckel ojensi jalkansa suoraksi ja leikitteli +huolimattomasti ritarimerkillään. + +Ovi aukeni. Valovirta tulvahti tulijan takaa hämärään, viileään +huoneeseen ja katosi heti jälleen. + +Vieraita tervehtimättä tulija astui tarjoilupöydän luo, jonka ääressä +eräs tarjoilijaneiti istui sukankutimineen, ja kysyi, oliko kylänvouti +tavattavissa. + +Ei,--hän oli mennyt pellolle. + +Herra Merckel jätti mielellään ravintolaliikkeensä valvomisen +pojalleen, sillä hän oli huomannut, että oluttynnyrit tyhjenivät kahta +vertaa nopeammin, kun hän ei ollut saapuvilla.--Felixillä oli erittäin +tepsivä tapa kiihottaa vieraita juomaan, joka hänelle, isännälle, ei +olisi soveltunut. »Lurjus, ken ei ryypi sakkojaan!» Tai »ken minut nyt +kilistettyämme jättää kitimeen, hän olisi jättänyt minut kiipeliin +vihollistenkin edessä.»--Ja muita samanlaisia puhetapoja.--Ja hänen +kehotuksiaan piti seurata, sillä schrandenilaiset eivät halunneet +menettää luutnanttinsa arvonantoa--ja sentähden oli Felix Merckel +isänsä kassakirstun todellinen aarre. + +Ettei vieras, jolla oli nostoväen lakki päässään, ollut häntä +tervehtinyt, vaikka hänellä oli upseerin tunnusmerkki takkinsa +rinnuksessa, suututti häntä, ja hän päätti sentähden olla häntä +ensinkään huomaamatta. + +»Voinko jäädä voutia odottamaan?» kysyi vieras. + +»Tämähän on ravintola», vastasi neiti. + +Vieras istuutui vastapäiseen nurkkaan, selin juopottelijoihin, laski +nahkalaukkunsa pöydälle ja nojasi päänsä käteensä. + +Felix herrasta, jota miellytti, että häntä katseltiin, tuntui tämä +käytös aivankuin taisteluvaatimukselta. Sitäpaitsi suututti isän kelpo +poikaa se, ettei vieras halunnut mitään juodakseen. + +»Amalia, kysy herralta, eikö hän halua mitään nautittavaa», huusi hän +kovalla äänellä tarjoilupöytää kohden. + +Vieras ei ollut kuulevinaan mitään. Neiti meni hänen pöytänsä luo ja +höpisi jotakin väkevästä schrandenilaisesta oluesta. + +»Kiitos--en juo mitään», vastasi hän kohottamatta katsettaan. + +Felix herra pureksi viiksiensä kärkiä. Hänestä oli selvää, että tämä +käytös ansaitsi rangaistuksen. Hänellä oli pian hyökkäyssuunnitelma +valmiina. + +Hän nousi ja heiluttaen kansiniekkaa oluthaarikkaansa alotti +pontevalla rintaäänellä: + +»Rakkaat toverit ja kansalaiset ynnä kaikki arvoisat läsnäolijat! +Preussin kunniakkaat taistelut ovat taistellut. Armas isänmaamme on +noussut tomusta jälleen uuteen, aavistamattomaan loistoon. Useimmat +meistä ovat vuodattaneet verta kunnian kentällä tai ainakin antaneet +rintansa vihollisten luodeille alttiiksi. Ken on preussilainen +isänmaan ystävä, hän juokoon kanssani maljan Preussin kunniaksi ja +Preussin menestykseksi!» + +Kimakasti hurraten kohottivat kaikki haarikkansa huulilleen, mutta +heidät keskeytti luutnantin jyrkkä »seis» huuto. + +»Näen täällä jonkun», huusi hän, »joka näyttää vetäytyvän pois tätä +kunniavelvollisuutta täyttämästä.» Kannukset kilisten hän astui +vieraan pöydän luo. + +»Herra», tiuskaisi hän hänelle. »Ettekö tahdo juoda Preussin +kunniaksi?» + +Vieras kääntyi puoleksi syrjään sanoen: »Tahdon olla rauhassa.» + +»Mitä, herra? Te kannatte nostoväen kunniamerkkiä lakissanne ja +kieltäydytte------» + +Vieraan äkillinen tarttuminen laukkuunsa sai hänet vaikenemaan. + +Samassa hengenvedossa hän näki kaksipiippuisen ratsupistoolin +välähtävän vieraan kädessä, näki hänen hypähtävän pystyyn ja katsoi +peräytyen kalpeihin, uhkaaviin kasvoihin, jotka hän hyvin tunsi, mutta +joista ei kuitenkaan ollut konsanaan leimahdellut tällaisia salamoita +häntä kohden. + +Hän käsitti heti: hänen vastassaan seisoi mies, joka oli valmis mihin +tahansa. + +»Katso minua, Felix Merckel», sanoi entinen ystävä, »niin käsität, +ettei minulla ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Jos sinä tai joku +teikäläisistä uskaltaa tulla liian lähelle minua, niin olkaa varmat, +että sinut tai ensimäisen, joka tulee, ammun kuoliaaksi kuin koiran.» + +Felix Merckel oli äkkiä malttanut mielensä. + +»Ah, herra parooni!» sanoi hän syvään kumartaen. »Sitten tosiaankaan +en ihmettele, ettei Preussin----» + +Pistoolin kaksoishanan kaksinkertainen naksahdus pani hänet +vaikenemaan. + +»Vielä kerran, ole varoillasi, Felix Merckel; olen upseeri kuten +sinäkin.» + +Tämä uudistettu varotus teki vaikutuksensa. + +»Ainakaan en tahdo häiritä!» sanoi Felix herra kumartaen toistamiseen +ja mennen takaisin paikalleen, jolloin kannukset hänen saappaissaan +kilisivät hiljemmin. + +Schrandenilaiset istuivat nenät yhdessä, ja kohta astui vanha Merckel +huoneeseen. Hänen ylen lihavat, sileäksi ajellut kasvonsa säteilivät +hyvinvointia ja hyväntahtoisuutta. Huolellisen arvokkaana kuten kylän +patriarkan sopi, kulki hän laseilla ja pulloilla täytetyn +tarjoilupöydän ohitse. Rasvasta kiiltävillä atlasliiveillä riippuivat +paksut, hopeaiset kellonperät, joiden kahta vitjaa alhaalta yhdisti +kultainen maurilaispää ja joissa riippui merenkullasta tehty sydän. + +»Herrako on halunnut minua puhutella?» kysyi hän syvällä +kumarruksella, joka kuitenkin ikäänkuin katkesi keskeltä kahtia, kun +pienet kissansilmät huomasivat, ettei vieraalla ollut lasia edessään. +Sellaiselle, joka ei mitään nauttinut, ei kannattanut tehdä +kumarrusta. + +Schrandenilaiset istuivat korviaan heristäen.--Felix oli hypähtänyt +pystyyn ikäänkuin odottaen suotuisaa silmänräpäystä iskeäkseen +nyrkillään entistä ystäväänsä. + +»Hän on nuori herra parooni, isä», huusi hän helakasti nauraen. + +Merckel ponnahti kolme pitkää askelta takaperin. Hänen hyväntahtoinen +hymynsä kivettyi, hänen lihavat kätensä hapuilivat kellonvitjojen +maurilaispäätä ja kouristuivat siihen kiinni. + +»Saanko puhutella teitä kahdenkesken?» + +»Oi herra parooni--tietysti, herra parooni--jos suvaitsette, herra +parooni.» + +Ja hän avasi leveällä liikkeellä sivuoven, joka vei pieneen +arvohenkilöille varattuun huoneeseen. Rikkinäisellä vähäkankaalla +verhottu sohva ynnä muutamat nojatuolit odottivat siellä ravintolan +ylhäisempiä vieraita. Ristikoilla varustetun piippuhyllyn yläpuolella +riippui taulu, johon oli kirjotettu: »Täällä saa juoda ainoastaan +viiniä.» + +Ennenkuin isäntä sulki oven Boleslavin jälkeen, viittasi hän +salavihkaan tuvassa istuville miehille ikäänkuin heidän +levottomuuttaan viihdyttääkseen. Sitten hän loi kotiinpalanneeseen +herranpoikaan puoleksi ummistuneiden silmäluomiensa alta lyhyen, +tutkivan katseen, joka ilmeisesti näytti täyttävän hänet suurella +tyytyväisyydellä, sillä hänen hymynsä sai uudelleen hyvinvoivan, +kylläisen rasvankiiltonsa. + +»Kuinka herra junkkari onkaan kasvanut sitte viime näkemän!» alotti +hän.--»Aivan merkillistä!» + +Boleslav tuijotti häneen äännetönnä. + +»Ja vanhaa armollista herraa ei herra junkkariherra parooni, täytyy +kai sanoakseni--enää ole tavannutkaan elossa. Olette tullut liian +myöhään autuaan vainajan silmiä sul------» + +Hän pysähtyi keskelle sanaa ja puristeli kiihkeästi kellonperien +merenkultaista sydäntä, sillä Boleslavin katse, joka tuimana ja +uhkaavana oli kiinnitetty hänen kasvoihinsa, alkoi saattaa hänet +levottomaksi.--Olikohan hänellä ehkä edessään jokin maankiertäjä, joka +tahtoi käydä hänen kimppuunsa? + +»Mutta minä en tule liian myöhään», puhkesi Boleslav puhumaan, +»tehdäkseni tyhjäksi ne konnankujeet, joilla isältäni tahdotaan +riistää hänen viimeinenkin kunniansa.» + +»Mitä ihmeen konnankujeita herra parooni tarkottaa?» + +»Neuvon teitä, arvoisa herra, jättämään tekopyhän naamanne. Näen +teidän lävitsenne. Minun korviini on saapunut eräs teidän lausuntonne, +jonka johdosta sietäisi kurittaa teitä tuossa paikassa.» + +»Herra parooni!»--ja hän näytti aikovan lähetä ovea. + +»Jääkää», käski Boleslav asettuen hänen tielleen. Onneksi hän oli +kaikki nuo roistonnaamat nähdessään jälleen saavuttanut perinnäisen +tietoisuutensa käskijän arvostaan. »Näinkö suoritatte +kiitollisuudenvelkaanne suvulleni, jonka armo teidät on tehnyt siksi, +mitä olette?» + +Rihkamakauppias, joka kerran oli saapunut linnaan paikkaa etsivänä +palvelijana ja sittemmin linnan toimitusmiehenä vähitellen koonnut +omaisuutensa, painoi loukatun viattomuuden ilme kasvoillaan oikean +nyrkkinsä vasenta kämmentänsä vasten, samalla surkuttelevasti +maiskuttaen kieltään. + +»Rakas herra parooni», sanoi hän, ja leveät, kiiltävät kasvot +säteilivät sulaa isällistä lempeyttä. »Annan teille anteeksi +loukkauksen, jonka päästitte suustanne, ja annan teille luotettavimmat +tiedot, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut,--siitä toivottavasti +näette parhaiten, miten ystävälliset minun tarkotukseni ovat». + +»Pyydän päästä ystävyydestänne!» jyräytti Boleslav väliin. »Olette +velvollinen Schrandenin kylänvoutina minulle puhumaan ja +vastaamaan--eikä muuta.» + +»Schrandenilaiset, rakas herra parooni, ovat nimittäin hirveitä +ihmisiä. Sanoin sen aina jo rakkaalle vaimovainajalleni--tunsittehan +hänet, herra parooni! Niin, niin--kuinka usein hän ottikaan pienen +junkkarin käsivarrelleen eikä ajatellut, että kerran tuollaisen +kiitoksen----» + +»Asiaan!» + +»Marianne, sanoin usein, nämä schrandenilaiset ovat vielä minun +surmani, sillä mitä he saavat päähänsä----kerran he saivat päähänsä, +etteivät juo minun katajanmarjaviinaani. Hyvää, kirkasta, puhdasta +katajaistani, herra parooni! Nyt ovat he saaneet päähänsä, etteivät +salli armollista herraa haudata, ja--kunniani kautta!--ei Jumala eikä +perkele voi heitä siihen pakottaa.--Ettekä tekään, herra parooni. +Miksi niin?--Ruumisvaunut ovat ammattikunnan omat--ja se ei anna +niitä;--hevosiakaan ei teille anna kukaan ... ruumiinkantajia, o hyvä +Jumala ... kiertäkääpäs kerran ympäri kylää ... kiertäkää ja +kuulustelkaa, kuka tahtoo ottaa herra paroonin hartioilleen ... jos +jonkun satutte löytämään, niin neljännestunnin kuluttua ovat he hänet +pieksäneet raajarikoksi--sillä nämä schrandenilaiset...! No, ja +kirkkoherra.--hänellähän on suurin sananvalta--mutta menkäähän +kirkkoherran luo--sielläpähän saatte kuulla, mitä hän arvelee. +Kellonsoitosta ja siunauksesta ei puhettakaan ... niin, edes +ruumiskirstuakaan ette saa teetetyksi.» + +»Tahtoisinpa sen nähdä», sanoi Boleslav hampaitaan kiristäen, sillä +hän tunsi uhmansa paisuvan sitä suuremmaksi, mitä selvemmin hän näki +tämän pahuuden ja ilkeyden verkon. + +»Niinkö, _tahdotteko_ sen nähdä?» huusi vanha Merckel huonosti +salatulla voitonriemulla; »Teidän tahtonne on tapahtuva, herra +parooni.» + +Hän avasi oven tarjoiluhuoneeseen, josta kuului monien ihmisäänten +sekava möly. Sinne näytti tällä välin puolet kylää kokoontuneen. + +»Hackelberg tulkoon tänne!» huusi hän sinne ovenraosta ja tempasi +kiireisesti oven kiinni, sillä sen reunaan oli tarttunut useita sormia +ilmeisesti aikoen temmata sen seposelälleen. + +»Jollei hän enää ole eiliseltään humalassa, sanoo hän pian teille +alamaisen ajatuksensa vasten kasvojanne.» + +Hänen silmistään säkenöi peittelemätön vahingonilo, sitten +vetääntyivät hänen kasvonsa jälleen surumielisen hyvinvoipaan, +patriarkalliseen hymyyn. + +»Olette torjuneet ystävyyteni luotanne, nuori mies», alotti hän meren +kultasydäntä nypelöiden. »Olette solvannut ja loukannut harmaita +hapsiani--hyvä--en teille siitä vihottele. Ette olisi sitä tehnyt, jos +olisitte tiennyt, kuka se oman henkensä uhalla, schrandenilaisten +selän takana--sillä jos he olisivat sen nähneet, olisivat he minut +kuristaneet kuoliaaksi--pelasti autuaan paroonivainajan nälkään +nääntymästä--kysykää vain neidiltä!----» + +»Keltä neidiltä?» + +»No, rakkaalta, uskolliselta neiti Reginalta--autuaan isävainajanne +sydänkäpyseltä. Hän on oikea helmi, herra parooni. Teidän on pidettävä +häntä kunniassa ja otettava hänet mukaanne matkoille. Hänelle pistin +usein pimeässä palan leipää ja savustettua makkaraa, herra parooni, ja +pussin kahvia, herra parooni, aikana, jolloin itse söin ainoastaan +ruispuuroa eineekseni, koska satamat olivat suljetut, herra parooni.» + +»Ettekö saanut niistä maksua?» + +»No, sainpa niinkin, vaikkapa oikeastaan vain taivaallisen palkinnon +vuoksi panin henkeni alttiiksi.--Ja onhan sitä tosin vielä pieni +jäännöskin viime jäidenlähdön ajalta, jos herra parooni tahtoisi olla +niin suosiollinen----» + +»Kirjottakaa lasku saatavistanne; rahat tullaan teille lähettämään.» + +»Sillä ei ole kiirettä, herra parooni. Luotan kyllä teihin, herra +parooni. Jos annatte jotakin arvoa vanhan, kokeneen miehen neuvolle, +niin menkää nyt kauniisti kotiin,--kaivakaa linnan taakse hauta, +laskekaa autuas isävainajanne siihen--öiseen aikaan--aivan hissukseen, +aivan hissukseen... Rakas neiti Regina, hänhän voi tarttua ruumiin +toiseen päähän--sitten ladotte turpeet paikoilleen, jotta nurmikko +tulee sileäksi ennalleen, eikä kukaan tiedä, mihin hänet on kuopattu, +ja ennen aamun valkenemista tarttukaa Reginaa käsivarteen ja menkää +jälleen kauniisti sinne missä------» + +Hän vaikeni, sillä Boleslavin sormet kopeloivat jälleen +pistoolinperää. Tämän kunnonmiehen mahtipontisesta neuvosta irvisteli +esiin niin pirullinen iva, että se kiihotti hänen vastustushalunsa +äärimmilleen. + +Näiden myrkyllisten sanojen tunkeutuessa hänen korviinsa oli hänen +aivojensa lävitse salamana leimahtanut epätoivoinen ajatus. + +Tosiaankin, tämä hautaus oli vain ensimäinen, vähäisin osa tehtävästä, +joka hänellä oli suoritettavanaan! Pitikö hänen lähteä täältä yön +hämyssä ja sumussa--hiipiä ikäänkuin pahantekijä isiensä perinnöltä +jättääkseen kaiken, mitä he olivat luoneet, häviölle alttiiksi? Ei, +vaan tänne hänen oli jääminen--kestäminen kaikki uhmaten näitä +hyenoita, joista kurjin seisoi virnistellen, kissansilmät ahneesti +vilkkuvina hänen edessään ja vaani vain tilaisuutta karatakseen +isännättömän saaliin kimppuun. + +Kestävyyttä! Kestävyyttä! + +Tämä oli se sovitus, jota isien synnit häneltä vaativat! + +Ja eikö tuo jumalaton teko, joka oli hänen perintönsä hävittänyt maan +päältä, yhä huutanut kostoa taivaaseen saakka. + +Oliko hänen vetäytyminen tiehensä ikäänkuin karkuri, ikäänkuin +lipunpettäjä, ja jättäminen niille hyvilleen ei ainoastaan +kotikontunsa, vaan lemmittynsäkin, jonka hän oli kadottanut ajaksi ja +iäksi, mutta joka kuitenkin odotti häntä ikävällä ja pelolla? + +Ei, vaan täällä, tällä Schrandenin linnan raunioilla liehui hänen +lippunsa--tulikirjaimilla oli siihen piirretty sana »kosto». + +Ja kurja se, joka lippunsa jättää vihollisille! + +Hän astui aivan kylänvoudin eteen, ja seivästäen uhkaavan katseensa +hänen kasvoihinsa huusi hän: »Kuka on Schrandenin linnan sytyttänyt +tuleen?» + +Herra Merckelin rasvaiset kasvot vavahtivat. Sanat olivat sattuneet +hänen omantuntonsa kipeimpään kohtaan. + +Samoin säpsähti jokainen schrandenilainen, kun kysymys tämän ilkityön +tekijästä sattui hänen korviinsa. Yksi ainoa vain ei säpsähtänyt--ja +se oli pahantekijä itse------ + +Herra Merckel koetti toipua vastaamaan, mutta samassa yltyi hälinä +tarjoiluhuoneessa kovaksi meluksi. Hän teki ehdottomasti liikkeen ovea +kohden, ikäänkuin tahtoisi työntää salvan tulevain tapausten eteen, +mutta samassa temmattiin ovi auki, ja sisään tunkeutui villin, +uhkaavan joukon seuraamana pieni, renttumainen ja repaleinen mies. +Hänen karkea musta tukkansa valui rasvaisina suortuvina hartioille, +parransänki oli harmahtava, ja punaisten, ripsettömäin silmäluomien +alta tirrottivat lasimaiset juoponsilmät. + +Hän huitoi nyrkillään ympärilleen ja kiljui: »Missä se mies on? Missä +on se sikiö?--Minä tahdon hänet kuristaa, sen sikiön!» + +Mutta nähtyään Boleslavin kookkaan vartalon vastassaan jäntevästi +pystyyn ojentuneena, vaikeni hän yhtäkkiä keskellä rähinäänsä ja +murisi ja öhki itsekseen. + +Hänen takanaan kohosi kokonainen seinä kiihtyneitä, häjynilkisiä, +uteliaita kasvoja, jotka kaikki tuijottivat Boleslaviin kuten +vangittuun ihmeotukseen. + +»Minä yksin kaikkia noita vastaan!» ajatteli hän, ja hänen rintansa +kohosi. + +»Oletteko puuseppä Hackelberg?» kysyi hän pitäen katseillaan juoppoa +loitolla. Tämän miehen kuva palasi lapsuuden ajoilta himmeänä hänen +muistoonsa. Kerran, kun hänet oli linnan pihalla piesty +pahanpäiväiseksi salametsästyksen tähden, oli hän surkealla +parunnallaan säikyttänyt Boleslavin hiljaisista unelmistaan. Nyt +samainen mies puristi kätensä nyrkkiin, pöyhistelihe ja mörisi ja +röhki jotakin itsekseen.-- + +»Tekö valmistatte ruumiskirstuja tässä kylässä?» + +Puuseppä pudisti vitkalleen päätänsä tuijottaen tylsänä eteensä. +Sitten hän puhui ikäänkuin haudasta: + +»Teen enää vain kaksi ruumiskirstua----toisen itselleni ja--toisen +vietellylle lapsiraukalleni.» + +Schrandenilaiset nauroivat salavihkaan. He tunsivat tämän ilveilyn +sangen hyvin. Kun kylässä joku oli kuollut, noutivat he puusepän ja +sulkivat hänet viinapullon ja tarpeellisten lautojen kera johonkin +huoneeseen eivätkä päästäneet häntä sieltä, ennenkuin kirstu oli +valmis. + +Hän oli kerta kaikkiaan vaarallinen mies, tämä Hackelberg, sen +tiesivät schrandenilaiset sangen hyvin eivätkä päästäneet häntä +sekunniksikaan näkyvistään. Missä hän liikkuikin, pitivät he häntä +silmällä; monet korvat kuulostelivat ahmien hänen sanojaan, ja yhtä +monet käsivarret olivat alati valmiina tarpeen tullen nitistämään +hänet hengiltä. + +He sallivat hänen istua kapakassa rinnallaan, he juottivat hänet +humalaan ja syöttivät hänen vatsansa täyteen, he kuuntelivat häntä tai +tukkivat hänen suunsa, he panivat hänet lukkojen ja salpojen taakse +tai antoivat hänen kiduttaa heitä itseään--oli ikäänkuin he olisivat +pukeneet lihaan ja vereen pahan omantuntonsa ja päästäneet sen +juoksentelemaan ympärinsä tämän hunningolle joutuneen juomarin +hahmossa. + +»Ketkä muut paitsi te valmistavat kylässä ruumiskirstuja?» + +Schrandenilaiset purskahtivat hirnuvaan nauruun. Hän kyllä saisi +ponnistella päästäkseen totuuden perille. + +Hackelberg pöyhistihe. + +»Kurja lapsiparkani», murisi hän tuijottaen lasimaisilla silmillään +herra Merckelin merenkultasydämeen, joka hänen päässänsä näytti +pyörivän, mutta sitten hän yhtäkkiä kavahtui puoliunestaan, hänen +silmiinsä ilmestyi synkkä kiilto, hän ojensi nyrkkinsä Boleslavia +kohden ja huusi: + +»Mitä tahdotte minulta, herra?--Tahdotte minulta ruumiskirstun! +Kenelle tahdotte minulta ruumiskirstun? Miehelle, koiralle, joka on +kavaltanut isänmaansa--joka on vietellyt lapseni--hänellekö olisi +minun tehtävä ruumiskirstu?--Katsokaas minua herra! Enkö minä näytä +hirviöltä, herra?» Hän repäisi paidan auki, niin että karvainen rinta +tuli näkyviin.--»Raato minä olen--en edes sen arvoinen, että koirat +kintuilleni ------ ja katsokaas vain, rakas, kallis herra, +sellaiseksi on autuas herra parooni minut tehnyt--onnettoman, +hyljätyn, lapsettoman ukko rähjän on hän minusta tehnyt.»--Hän alkoi +pyyhkiä silmiään englanninnahkaisen takkinsa repaleilla-- +schrandenilaiset hänen selkänsä takana rääkyivät hyväksymistään. +--»Lapseni on hän minulta ottanut--lapseni on hän minulta ryövännyt--» + +»Luullakseni olette itse lähettänyt lapsenne linnaan», puuttui +Boleslav hänen puheeseensa. Mutta mies jatkoi valitusvirttänsä: + +»Portoksi on hän tehnyt lapseni. Ja vielä enemmän, nuori herra--mikä +juuri verisimmin särkeekin sydäntäni--sillä minä saatan olla renttu, +mutta isänmaan ystävä olen sentään--sillä Preussissa rakastaa jokainen +renttukin isänmaataan--sillä me preussilaiset emme ylipäätään ole +mitään renttuja--mutta lapseni--hoo, tiedättekös, mitä hän on tehnyt +lapsestani? + +Ruoskan iskuin on hän pakottanut hänet yön hämyssä ja sumussa menemään +ja--mutta luuletteko, että minulla sen jälkeen vielä on lasta?--Ei, +herra, kironnut olen koko naikkosen--hän ei ole enää lihaani ja +vertani--olen hänelle sanonut--» + +»Mutta syntirahat olet sentään ottanut!» oli Boleslav +sekaantumaisillaan hänen sanoihinsa, mutta malttoi mielensä, sillä +olisihan hän siten heittänyt isänsä syyllisyyden näiden susien +saaliiksi. + +»Ja nyt olet vapaa kuin taivaan lintu, olen hänelle sanonut, ja ken +sinut kohtaa, lyököön sinut kuoliaaksi, olen hänelle sanonut, ja mene +nyt armollisen herrasi luo--olen hänelle sanonut--ja hän ottakoon +sinut hoiviinsa--olen hänelle--» + +Tässä tuokiossa tuli schrandenilaisten melu niin äänekkääksi, että se +nieli puusepän sanat.--Vieraat olennot tunkeutuivat hänen eteensä ja +ottivat hänet keskeensä. Ainoastaan hänen kimeä, häijynilkinen +naurunsa kuului joukosta, johon hän oli kadonnut. + +»No, mitä ennustinkaan herra paroonille?» kysyi herra Merckel +hymyillen hyväntahtoista hymyään. + +Boleslav oli nojautunut sohvan selkänojaa vasten ja katseli hammasta +purren schrandenilaisten joukkoa, joka tunkeutui yhä lähemmäksi ja +lähemmäksi. + +»Jos yhden päähän pälkähtää kohottaa kätensä, lyövät toiset minut +kuoliaaksi», ajatteli hän itsekseen. Tässä kysyttiin kylmäverisyyttä. + +»Päästäkää minut lävitse, ihmiset», sanoi hän koettaen käsillään +raivata tietä itselleen. + +Joko hänen silmiensä kylmä katse tai nostoväenristin kimmellys hänen +lakissaan hillitsi mölyävän väkijoukon--tie aukeni hänelle--hän astui +joukon keskeen. + +Joka askeleella hän odotti tuhoisan iskun kumahtavan takaapäin; sillä +hän oli varma ainoastaan sikäli kuin silmillään saattoi väkijoukkoa +hallita. Mutta ei--koskematonna hän pääsi ulkoilmaan. Felix Merckel ei +enää sattunut hänen tielleen. + +Koko joukkio--johon nyt oli sekottunut vaimoja ja lapsiakin--vyöryi +hänen perästään. + +Lähetessään pappilan puutarhaa, jonka muuri loisteli valkoisena +puolipäivän säteilyssä, tunsi hän, kuinka hänen sydämestään nousi +ikäänkuin raskas paino hänen kurkkuunsa ja oli hänet +tukehuttamaisillaan. + +Vanhan kirkkoherran käsissä oli hänen viimeinen toivonsa. Ajaakohan +tämäkin hänet oveltaan? Tämä ajatus ei kuitenkaan ollut se, joka tällä +hetkellä pani hänen rintansa tuskasta aaltoilemaan. + + +Tuskaa hän tunsi vain ajatellessaan sitä ainoaa, joka saattoi hänet +joko hyljätä tai kohottaa, kohottaa hänet, epäpuhtaan, häpeätekojen +tahraaman, luoksensa rauhan ja viattomuuden maailmaan. + +Millaisena hän jälleen kohdanneekaan Helenan? + +Eikö hänen täytynyt kauhistuneena kimmahtaa takaperin nähdessään hänen +ilmestyvän eteensä tässä asussa, tomuisena ja villiintyneenä, tämän +raivoavan lauman ulvoen häntä saattaessa?-- + +Ja niin tapahtuikin! + +Säikähdyksestä vapiseva käsi tempasi auki verannan lasioven... + +Hän se oli. Sen täytyi olla hän.--Vaalea, solakka olento, joka +vavisten ja torjuen ojensi käsivartensa häntä ja väkijoukkoa +kohden--päästäen hiljaisen pelästyksen huudahduksen--ja oli kadonnut, +ennenkuin Boleslav oli ennättänyt kohottaa ainoatakaan kysyvää, +rukoilevaa katsetta armaihin kasvoihin. + +Hänen silmiensä edessä leijaili valkoinen sumu. Puoleksi ajattelematta +hän astui portaita verannalle ja sulki oven jälkeensä odottaen mitä +oli tuleva. + +Schrandenilaiset piirittivät kuistikon ja painoivat nenänsä litteäksi +lasiseinään, jotta paremmin näkisivät. + +Kuului ruudun kilinää. Eräs takana seisova oli sysännyt edessänsä +olijan ikkunasta sisään. + +Silloin kuului sisältä vanhan kirkkoherran mahtava ääni.--Raskas +ryhmysauva kädessään hän näyttäytyi verannalla. Hänen valkoinen +tukkansa liehui korkeakaarteisilla ohimoilla. Kotkannenän sieraimet +laajenivat kuin vainuten taistelua ja surmaniskuja.--Lumivalkoisten, +töyhtömäisesti eteenpäin ojentuvain kulmakarvojen alla paloivat silmät +kuin tulikekäleet. + +Tämä oli sama kirkkoherra Götz, joka 1813 vuoden maaliskuulla oli +kulkenut talosta taloon, alttariristi kädessään ja rummunlyöjä +jälessään kehottaen schrandenilaisia pyhään taisteluun. Ja jollei hän +olisi Königsbergiin marssittaessa tiedotonna vaipunut tien oheen, kuka +tietää, eikö hän olisi seurannut pitäjänsä asemiehiä +taistelutanterellekin. + +Schrandenilaiset pelkäsivät aikalailla hänen kuritustaan, ja tuskin he +olivat saaneet näkyviinsä kohotetun ryhmysauvan, kun jo nopeasti +vetääntyivät loitommaksi ikkunoista ja pötkivät puutarhan porttia +kohden. + +»Te polttoviholaiset, murhapolttajat!--Sinä Korahin lahko!» puuskui +hän heidän jälkeensä temmaten lasioven auki.--»Tulkaapas sunnuntaina +herranhuoneeseen--kyllä minä teille näytän!» + +Sitte kääntyi hän Boleslavia kohden ja mittaili häntä synkällä +katseella kiireestä kantapäähän. Lopulta seivästi hän silmänsä +nostoväen lakkiin, jota tämä piti sormiensa välissä. + +»Oletteko ollut mukana sotaretkeltä?» kysyi hän. + +»Olen». + +»Jollen näkisi ristiä lakissanne, niin kysyisinpä, taistelitteko +Preussin puolesta vai Preussia vastaan.» + +Boleslav, jonka ajatuksissa vielä pyöri paenneen valoisan olennon +kuva, ei ymmärtänyt ensi tuokiossa, mutta sitten hän äkillisessä vihan +puuskassa syöksähti pappia kohden. + +Mutta vanha kirkkoherra ei ollut niitä miehiä, jotka antavat itseään +pelotella--ja heidän molempien uhkaavasti silmäillessä toisiaan, huusi +hän: + +»Boleslav von Schranden, onko minulla oikeus tähän epäluuloon vai eikö +ole?» + +Silloin Boleslav painoi katseensa maahan. Hän ei voinut kestää entisen +opettajansa tuomarinkatsetta. + +Tämä avasi oven työhuoneeseensa, jossa kirjakaappien ja piippuhyllyjen +välissä riippui seinillä ratsastusmiekkoja ja tuliluikkuja, ja sanoi: + +»Lakin tähden, jota kannatte, en voi kieltää teitä astumasta kotiini. +Mutta suoriutukaa lyhimmittäin. Kenellekään von Schrandenille ei ole +sijaa tässä talossa.» + +Hän pani ryhmysauvan nurkkaan, kietoi kukitetun aamutakin kuivahkon +vyötärönsä ympäri ja käveli huoneessa edestakaisin. + +Boleslav hapuili sanoja. Hän seisoi kuin pahantekijä tämän miehen +edessä, jonka suusta jokainen sana valui hänen ylitsensä kuin pisara +sulatettua metallia. Tosiaan--ei ollut helppoa sälyttää isän +syyllisyyttä omille kunniallisille hartioilleen. + +»Arvoisa kirkkoherra», alotti hän sammaltaen, »unhottakaa hetkiseksi, +että kannan Schrandenien nimeä.» + +Vanhus naurahti katkerasti itsekseen. »Paljon pyydetty», mutisi hän, +»paljon pyydetty.» + +Ȁlkää nähkö minussa mitään muuta kuin poika, joka tahtoo haudata +isänsä ja jonka kirottu roistoväki tahtoo estää täyttämästä tätä +korkeinta ja pyhintä velvollisuuttaan.» + +Vanhus kohotteli ja rypisteli kulmakarvojaan, mutta ei vastannut +mitään. + +»Käännyn nyt teidän, kristillisen kirkon papin puoleen ja kysyn +teiltä, tahdotteko sallia sellaista ilkitekoa seurakunnassanne?» + +»Minun seurakunnassani ei voi sellaista tapahtua!» pauhasi vanhus. +»Mihin minut on asetettu viemään sieluja Jumalan luo, siellä saa +jokainen kunniallisen hautauksen.» + +»Ja kuitenkin uskalletaan--» + +»Seis--kenestä on kysymys?» + +»Isästäni». + +»Vapaaherra Eberhard von Schrandenista?» + +»Niin.» + +»Se mies oh kuollut seitsemän vuotta sitten.» + +»Mutta kirkkoherra!» + +»Seitsemän vuotta sitten on hänet erotettu eläväin +yhteydestä.--Seitsemän vuotta on hän jo lahonnut maassa.--Antakaa +minun olla häneen nähden rauhassa.» + +»Mutta kirkkoherra, olen ollut teidän oppilaanne... Te olette minulle +ensiksi opettanut Jumalan nimen... Olen teitä aina pitänyt +urhoollisena, kunniallisena miehenä... Kadun nyt uskoani, arvoisa +kirkkoherra... Sillä nämä ovat arkoja, valheellisia verukkeita.» + +Vanhus ojensihe täyteen pituuteensa. Hänen leukapielensä tutisivat. +Hänen sieraimensa laajenivat. Kasvot kalpeina ja hehkuvin silmin hän +astui Boleslavin eteen. + +»Poikani», sanoi hän, »näytänkö siltä, että tapani on turvautua +valheihin?» + +Boleslav näytti uhmaavalta, mutta kaikista ponnistuksistaan huolimatta +tunsi hän mielessään heräävän jotakin vanhasta, kauan unhotetusta +oppilaan kunnioituksesta kirkkoherraa kohtaan. + +»Poikani» jatkoi vanhus, »minun tarvitsisi sanoa vain sana jättääkseni +sinut tuolla puutarhan aidan takana väijyvän roskajoukon käsiin--mutta +vielä kerran--lakin tähden, jota kannat, tahdon antaa sinulle +anteeksi. Ja mitä sinulle sanoin, sen tahdon näyttää myös todeksi.» + +Hän meni eräälle kaapille, jossa olivat pitkässä rivissä seurakunnan +kirkonkirjat--suuret, kuluneet nidokset toinen toisensa vieressä--otti +niistä erään esiin ja avasi sivun, jonka yläreunaan oli kirjotettu +vuosiluku 1807. + +»Lue tuosta, poikani!» + +Ja Boleslav luki: + +»Maaliskuun 5 päivänä kuoli vapaaherra Hans Eberhard von Schranden, +_ex memoria hominum exstinguatur!_» + +Tämän jälkeen oli kolme ristiä. + +»Tämähän on väärennys!» huusi Boleslav. + +»Niin, poikani», vastasi vanhus juhlallisesti. »Se on ilmeinen ja +tahallinen väärennys, törkeä virkavirhe, ja jos tahdot minut saattaa +syytteeseen, erotetaan minut ja heitetään vankeuteen, jossa sitte saan +päättää päiväni. Tee nyt, mitä mielesi haluaa. Kohtaloni on sinun +käsissäsi.» + +Kauhun ja kunnioituksen sekainen väristys kulki Boleslavin ruumiin +lävitse. Hän tunsi riittävän hyvin omasta kokemuksestaan hurjan halun +uhrata isänmaanrakkaudelleen vapautensa, onnensa ja elämänsä, +ymmärtääkseen, mikä vanhuksen oli pakottanut tähän mielettömään +tunnustukseen. + +»Näillä risteillä», jatkoi kirkkoherra, »olen seitsemän vuotta sitten +haudannut miehen, joka julmuudestaan ja hurjista himoistaan huolimatta +oli siihen asti ollut ystäväni. Ja ken minulle vielä mainitsi hänen +nimensä, hänet ajoin suoraa päätä talostani.--Tuli sitten yö, jolloin +palavan linnan liekit valaisivat nämä seinät päivän kirkkaiksi. +Silloin hyppäsin vuoteestani, heittäysin polvilleni ja rukoilin +Jumalalta anteeksi hänelle, joka sen oli sytyttänyt--sillä sytytetty +se oli, se paloi yhtaikaa jokaisesta neljästä nurkastaan--Tästä +lähtien, ajattelin, on ihmisten muistosta ilkityön tekijän mukana +hävitetty paikkakin, jossa ilkityö tapahtui.--Sen aaveen kanssa, joka +siitä pitäen on kummitellut Schrandenin linnan raunioiden keskellä, ei +minulla ollut enää mitään tekemistä.--Ja nyt tulet sinä, poikani, +yhtäkkiä minulle kertomaan, ettei kummitus ollutkaan kummitus, vaan +elävä olento, joka vasta muutama päivä sitten on jättänyt ajallisen +elämän ja odottaa nyt kristillistä hautaustaan. Mutta minä kieltäydyn +siitä... Ja juuri tämän luettelon perusteella.--En hautaa ketään +kahteen kertaan.--Jos annat minut ilmi, tuomitaan minut--se lankeaa +luonnostaan.--Mutta sinä tiedät, että olen siihen kaikin puolin +valmis. Tee nyt, mitä tahdot--hautaa ruumis--osota vainajalle kaikki +kunnioitus, minkä katsot hänen ansaitsevan, kerää kokoon saattojoukko, +loistavampi kuin kenenkään keisarin--mutta minua älä sekota leikkiin.» + +Hän istuutui viheriällä päällystettyyn nojatuoliinsa, nojasi päänsä +ryppyisiin, karvaisiin käsiinsä ja tuijotti avoimeen kirkonkirjaan. + +Tältä visapäältä ei ollut mitään toivottavaa. Olisi ollut mieletöntä +antautua siihen harhaluuloon--ja myöskin siihen toiseen harhaluuloon, +että hän sinä ilmoisna ikänä voisi taistelulla tai sovinnolla saada +rakastettunsa omakseen. + +Muserrettuna ja maahan tallattuna oli kaikki, mitä hän murjotun +sielunsa kainoissa unelmissa oli jälleen rohjennut rakentaa. + +Hän purskahti tuskalliseen nauruun. + +»Tämä on siis se armo, se anteeksiantamus, josta te saarnaatte», huusi +hän vihan kyynelet silmissään. + +Vanhus nousi verkkaan ja pudotti raskaasti kätensä Boleslavin +olalle.-- + +»Lakkisi tähden, poikani, tahdon tehdä sinulle tilin tästäkin, +vaikkakin sinun näkemisesi on minulle vastenmielinen. Puolitoista +vuotta takaperin palasi Venäjältä ryysyisiä, kerjääviä +ranskalaislaumoja--kurjina, nälkäisinä, vilunvihoja täytenään. +Schrandenilaiset tarttuivat viikatteihin ja riihivarstoihin lyödäkseen +heidät kuoliaiksi, ja se kentiesi olisi ollut heille oikein, noille +Napoleonin verikoirille. Mutta silloin minä avasin kirkon ovet +seposelälleen, niin että he pääsivät pakoon Jumalan alttarille, +sytytin heille nuotion kivipaateroiden päälle, keitätin heille ruokaa +ja annoin olkia vuoteeksi--sillä vaikkakin he ovat vihollisia, sanoin +schrandenilaisille, on heillä ihmisten kasvot kuten teilläkin ja +kantavat he hartioillaan suurta inhimillisen kurjuuden ristiä, jota +vapahtajammekin on kerran kantanut. Menkää kotiinne ja rukoilkaa +Jumalaa, että hän teitä armahtaisi.--Niin sanoin.--Kuten näet, +poikani, voin olla lempeäkin.----Ja palataksemme hautaukseen--en +kiellä keneltäkään rauhallista leposijaansa. Mikäli minulla on +sananvaltaa, ei ketään kuopata mihin nurkkaan hyvänsä, ei +itsemurhaajaakaan. Jos kellä on ollut pahat päivät eläessään, täytyy +hänen voida olla tyytyväinen edes kuoltuaan, sanon aina. Ja jos joku, +joka on tappanut oman äitinsä, vietäisiin mestauslavalle, menisin minä +hänen haudalleen täydessä virkapuvussani, panisin käteni ristiin hänen +ruumiinsa ylitse ja rukoilisin sotajoukkojen herraa: Anna hänelle +anteeksi, sillä hän ei tietänyt, mitä teki.--Kaikille muille tahdon +osottaa lempeyttä, mutta isällesi en! Sillä ken on rikkonut +isänmaatansa vastaan, hän on häväissyt kaikki taivaalliset ja +maalliset lait, on häväissyt äitinsä, joka hänet on synnyttänyt, on +saattanut iankaikkisen kirouksen alaiseksi lapset, jotka on siittänyt. +Sellainen on ajettava koko inhimillisen yhteiskunnan ulkopuolelle, +sillä hän on kuin spitalitautinen--kuolemaa ja perikatoa tuo hän +tullessaan, mihin ikinä astuneekin. Hän on kuin hullu koira, joka +kuolassaan pirskottaa vesikauhua kaikkiin eläviin olentoihin, mitkä se +kohtaa.--Kuinka suuren, poikani, luulet isäsi rikoksen olevan, ja mitä +kaikkea pahaa luulet hänen tehneen? Niiden sadan tai parin nuorukaisen +tähden, jotka lepäävät tuonne niitylle haudattuina, niiden tähden en +kanna kaunaa häntä kohtaan. He kuitenkin kaikitenkin saattoivat +kuolemaa odottaa. Heidän haudoillaan kasvaa korkea nurmikko ja heidän +isänsä ovat jo aikoja sitten surreet surtavansa--mutta tulepas tänne, +poikani--» + +Hän tarttui Boleslavin käteen ja vei hänet ikkunaan. »Katso +tuonne,--mitä näet puutarhan aidan takana? Lauman villipetoja näet, +näet niiden vetelehtivän ympäri ja vaanivan verenhimoisesti kirkuen, +eikö jo pian tule saalis, joka heidän nälkänsä sammuttaisi, ja +kuitenkin ovat he liian arkoja käydäkseen kimppuusi ja sinut +repiäkseen, jos astut heidän joukkoonsa. Ja katso _minua_, poikani! +Jumala on minut tänne asettanut julistamaan hänen rakkauttansa, ja +minä saarnaan vihaa.--Lempeyden sanojen, suloisten kuin hunaja, tulisi +vuotaa huuliltani, mutta niiltä hyppivät ilmoille skorpioonit niin +pian kuin suuni avaan, sillä minustakin on tullut villipeto.--Ja +sellaisia on isäsi tihutyön tähden meistä tullut!--Täältä +Schrandenista et löydä mitään hyvää, sillä isäsi istuttama myrkky +kihisee ja imeytyy polvesta polveen lapsiin ja lastenlapsiin, kunnes +Herra häpeäpaikan ja teidän kirotun nimenne on tyyten hävittänyt +pyhästä maailmastaan--Amen.» + +Hän seisoi siinä kohotetuin käsin, kuten kiroava vanhan liiton +profeetta, ja vaahto kuohui hänen suupielissään. + +Kauhun ja kammon lamauttamana kääntyi Boleslav ovelle. + +Vanhus ei kutsunut häntä takaisin. + +Kulkiessaan eteisen lävitse säpsähti hän kovasti, sillä hän oli +kuulevinaan erään raollaan olevan oven takaa naispuvun kahinan. + +Lemmittyänsä hän ei tahtonut tavata--ei mistään hinnasta maailmassa! +Ei tänään, ei tällä hetkellä, jolloin hänestä tuntui, ikäänkuin kaikki +se hyvä ja jalo, jonka hän hiljaisuudessa oli kasvattanut sieluunsa, +olisi maannut maassa murskana ja tahrattuna. + +»Jos kaikki ovat tulleet villipedoiksi, miksi en minäkin voisi tulla +villipedoksi», ajatteli hän astuessaan käsi pistoolilaukulla +schrandenilaisten joukkoa kohden. + +Vanha kirkkoherra oli oikeassa: he ulvoivat ja haukkuivat hänen +takanaan--murhanhimo salamoi heidän silmistään--mutta satuttaa +kättänsä häneen he eivät uskaltaneet.---- + + * * * * * + +Kun hän saapui nostosillalle, jonka paalujen takana odotti häntä +kokoonkyyristynyt naisolento, oli hänen mielessään kypsynyt hurja, +epätoivoinen päätös: hän tahtoi asevoimalla saattaa isänsä viimeiseen +lepoon. + +»Tahdotko vielä kerran ansaita kauniin summan rahaa?» kysyi hän +nuorelta naiselta, joka hänen lähetessään hypähti hehkuvan punaisena +seisoalleen. + +Tyttö katseli häneen hetkisen tuumien ja kummastellen, sitten, +ikäänkuin vasta nyt olisi tajunnut, pudisti hän kiihkeästi päätänsä. + +»Miksi et?» tutkaisi Boleslav häneltä. + +Tyttö alkoi vavista. »Mitä minä teen rahalla, herra?» kysyi hän hiljaa +ja anovasti. »He ottavat sen kuitenkin minulta pois.» + +»Ketkä?» + +»Ihmiset--kaikki ihmiset--hyvä, hyvä herra, ei mitään rahoja.» + +»Ilmeisesti on hänen järkensä sekaisin», ajatteli Boleslav. + +»Ja sitä paitsi on siellä rahaa yllinkyllin», jatkoi tyttö kuiskaten +ja vilkuillen arasti ympärilleen. »Kellarissa on rahaa--kokonaisen +arkun täysi--siellä missä viinitynnyritkin ovat--sieltä otin aina niin +paljon kuin hänelle--armolliselle herralle--tarvitsin. Itselleni en +tarvitse mitään, herra, korkeintaan uuden röijyn.» + +»Tahdotko siis ansaita uuden röijyn?» + +»Enhän tarvitse sitä ansaita, herra. Kun ensi kerran menen +Bockeldorfiin--sillä tarvitseehan herra toki jotakin syödäkseen--, +tuon sieltä röijyn mukanani.» + +Tällainen lienee tunne vetojuhdallakin, joka tekee työnsä mitään +ajattelematta, niinkuin nielee ravintonsakin. + +»Tahdotko siis _ilman_ mitään ansiota tänä yönä tehdä pitkän matkan +minun puolestani?» + +»Tahdonko minä, herra? Jos _te_ vain tahdotte, herra!»------ + + + + +VI. + + +Seuraavana päivänä hämmästytti Schrandenin kylää odottamaton vierailu, +joka sai juhlatuulella olevat kyläläiset aivan kuin puusta putoamaan. + +Kello oli viiden korvilla iltapäivällä, kun kylänraittia ajoivat +kahdet häkkirattaat, joilla kummallakin oli viisi kuusi istujaa, +nuoria miehiä jääkärin takit yllä, kenttälakit päässä, pyssyt olalla +leveistä hihnoista riippumassa. + +Etumaisilla rattailla istui sen lisäksi naishenkilö, joka, samassa +kuin hevoset kääntyivät kirkkomäelle, hyppäsi huimalla loikkauksella +häkin ylitse ja loittoni linnaa kohden.-- + +Jokainen schrandenilainen tunsi hänet jo ensi silmäyksellä +paroonivainajan lemmityksi, mutta yleinen hämmästys oli niin suuri, +ettei kenenkään päähän pistänyt ajaa häntä takaa. + +»Mustan Kotkan» ravintolan edessä pysähtyivät rattaat. Ikkunat +temmattiin auki, ja ennenkuin vieraat olivat vielä ehtineet nousta +jalkeille, remahti sekava tervehdysmelu heitä vastaan. + +»Heiden pojat--eläköön--Heiden pojat», kirkui Felix Merckel, joka oli +yhdessä Sellenthinin eskadroonaan kuuluvain toverien kera ollut +monissa otteluissa, ja heilutti ikkunasta heitä vastaan vaahtoavaa +oluthaarikkaansa. + +Hänen isänsä avasi ripeästi oven herrashuoneeseen, jossa sai juoda +ainoastaan viiniä, sillä olihan toivoa, että hyvinvoivain talollisten +pojat tosiaankin pistäisivät viiniksi. + +Mutta näillä ei ollut innokkaaseen tulotervehdykseen muuta vastausta +kuin synkkä, miltei vihamielinen äänettömyys. Katsomattakaan meluajiin +vetivät he häkeistä esiin kaikenlaisia työkaluja--sahoja, kirveitä ja +lapioita--ja alkoivat riisua hevosiaan. + +Schrandenilaiset ällistyivät. + +»Lempo soikoon--mikä on tukkinut kurkkunne?» huusi Felix Merckel +ikkunasta. »Ja mihin olette jättäneet ihmeotuksenne, luutnantti +Baumgartin?» + +Ei vieläkään mitään vastausta. + +Schrandenilaiset alkoivat luulla, että vieraat aikoivat tehdä heistä +pilaa, ja purskahtivat remajavaan nauruun. + +Silloin astui Karl Engelbert, joka esiintyi joukon johtajana, ikkunan +alle, mistä leveähartiainen Felix Merckel nojasi ulos, tervehti häntä +puolisotilaallisesti ja sanoi: »Luvalla sanoen, herra luutnantti, emme +ole tulleet juhlimaan emmekä muuten huvittelemaan--olemme +hautajaisväkeä.» + +»Täällä Schrandenissa ei haudata ketään», huusi Felix Merckel yhä +nauraen, mutta hänen kasvonsa venähtivät huomattavasti pitemmiksi. + +»Luvalla sanoen, herra luutnantti--meidät on kutsuttu hautajaisiin.» + +»Kuka on kutsunut?» + +»Entinen luutnanttimme Baumgart.» + +»Pöllö--luutnantti Baumgart ei ole täällä--teidänhän juuri oli tuotava +hänet mukananne.» + +»Luvalla sanoen, herra luutnantti, hän on jo täällä.» + +»Missä se mies sitte piilee?» + +»Taidatte tuntea hänet ainoastaan synnyinnimeltään. Herra von +Schranden oli hän ennen----» + +Savinen haarikka putosi Felix Merckelin kädestä murskaksi nuoren +Engelbertin eteen. Olut pirskui korkealle hänen jaloilleen.---- + +Sisällä vierashuoneessa nousi kova meteli, ikäänkuin hankittaisiin +tappelua, sitten paiskattiin ikkuna jyrähtäen kiinni, ja kun Johann +Radtke janonsa ahdistamana aikoi astua portailta ravintolan eteiseen, +lennähti ovi kiinni aivan hänen nenänsä edessä. + +»Niinhän meidät täällä ajetaan ovelta takaisin kuin mitkäkin +retkaleet»--murisi Peter Negenthin synkkänä puristaen siteissä olevan +kätensä nyrkkiin. + +»Haluatko tulla valapatoksi?» kysyi Engelbert hiljaa astuen hänen +eteensä. »Jos haluat, niin käänny takaisin. Mitä meiltä +vaadittaneekin, lurjus se, joka unhottaa Dannigkowin kirkon.» + +»Ja kenen kurkkua kuivaa, särpiköön siikojen uimavettä,» lisäsi Johann +Radtke huoaten. + +Engelbert heitti pyssyn olalleen. »Rattaat menkööt edellä!» komensi +hän.--»Eteenpäin, mars!»--Kulkue järjestyi ja marssi linnaa kohden. +Jälestä tallusteli joukko kyläläisiä, jotka kunnioitus pyssyjä kohtaan +piti loitolla. + +Sillalla seisoi Boleslav heitä vastassa. + +Riemastuneena hän syöksähti ystäviänsä vastaan--saaden tuskin +kiitollisuuden huudahdusta huuliltaan. + +Engelbert ojensi äänetönnä hänelle kätensä. Mutta kun Boleslav tahtoi +häntä syleillä, vältti hän sen. + +Mielenliikutuksessaan ei Boleslav sitä huomannut. »Tiesin kyllä, että +tulisitte», sammalsi hän. »Tiesinhän että minulla on vielä +ystäviäkin--ettei minua ole aivan turvattomaksi jätetty näiden susien +kitaan.» + +Kukaan ei hänelle vastannut. + +Jäykkinä ja äänettöminä kuin muuri seisoivat he rivissään, katseet +vain arastellen harhailivat hänen ohitsensa. + +Engelbert katkaisi ensiksi äänettömyyden. + +»Olet kutsunut--olemme täällä--mutta aikamme on vähissä--sano, mitä +meidän on tekeminen.» + +Silmänräpäyksen Boleslav mahtoi kummastella, kun häntä näin jyrkän +lyhyesti puhutteli se, joka hänelle aina oli ollut rakkain kaikista +tovereista, mutta kuinka hän heitä olisi voinut epäillä? + +Olivathan he saapuneet! + +Ja sekaisin, sikin sokin syöksähtelevin sanoin kertoi hän heille, +kuinka häväistys, jonka schrandenilaiset olivat aikoneet tehdä hänen +isälleen, oli nyt purkaantunut hänen ylitsensä, ja mitä hän nyt oli +päättänyt tehdä ystävien avulla. + +Sillävälin tuijotti muutaman soraläjän takaa häntä kohden leimuava +silmäpari, sillävälin värisi ja vavahteli naisolento, joka siellä +istui keräksi kyyristyneenä. + +»He ovat täällä--he ovat jo kylässä!» oli hän huutanut hätäisellä +riemulla häntä kohden syösten kuin mikäkin harhahenki linnanpihan +poikki. + +Ensi näkemällä oli Boleslav pitänyt häntä vieraana. Hänellä oli, +heleänvärinen karttuunihame, yönuttu höllästi kiedottuna aaltoilevan +poven ympäri ja kirjava huivi solmittuna leuan alitse +talonpoikaistyttöjen tapaan. + +»Nämä ovat he antaneet ylleni», lisäsi hän ikäänkuin anteeksi pyytäen +huomattuaan toisen kummastuneen katseen. + +Boleslav ei ajatellut häntä enempää. Sitten odottaessaan sillalla +ystäviään hän näki tytön hiiviskelevän raunioiden välissä. Huivi oli +solunut niskaan--aivan valtoinaan valui musta tukka päivänpaahtamille +kasvoille.--Ikäänkuin mieletön nauroi tyttö yksikseen. + +Silloin hävetti Boleslavia, että hänen oli täytynyt näyttää tämä +nainen ystävilleen, ja hän aikoi heti antaa tytölle lähtöpassit, +jottei hän enää joutuisi heidän näkyvilleen. + +»Mitä täällä teet?» tiuskaisi hän. + +Tyttö hätkähti. »En mitään, herra», vastasi hän kääntäen katuvana +silmänsä maahan. + +»Miksi nauroit?» + +»Minäkö, herra?» sammalsi hän. »Olen vain iloinen.» + +»Miksi?» + +»Koska olen jälleen täällä.» + +Oh--tuo kurja olento! + +Mikä hänet kiinnittikään tähän maalipaikkaan, joka tarjosi hänelle +vain häpeää ja puutetta ja jossa hän tästedes oli alttiina +kaksinkertaiselle kurjuudelle? + +Boleslav oli kuullut kerrottavan kotikissoista, jotka, kun asukkaat +jättivät autioksi talon, johon ne olivat kotiutuneet, mieluummin +kuolivat siellä nälkään kuin läksivät isäntäväkensä mukana muille +maille. + +Mitähän, jos tätäkään kissalajia ei voinut ajaa tiehensä! + +Tällä hetkellä olisi ollut julmaa antaa hänelle karkotuskäskyä. Sai +jäädä siis huomiseen, kunhan vain oli poissa näkyvistä. + +»Korjaa luusi», käski hän, »ja älä tule minun äläkä vieraitten +nähtäviin.» + +Silloin oli tyttö nöyrästi painanut päänsä alas ja kadonnut soraläjän +taakse. Siellä kyyrötti hän nyt vavisten pelosta, että hänet +huomataan.---- + +Boleslav oli lopettanut. + +Engelbert vaihtoi neuvottelevan silmäyksen toveriensa kanssa; sitten +hän sanoi: »Olemme tuoneet tarpeelliset työkalut mukanamme--jos annat +meille lautoja, teemme tuotapikaa kirstun.» + +»Tosin siitä ei tule mitään ritarillista ruumiskirstua,» lisäsi Peter +Negenthin karkeasti hymyillen. + +Engelbert heitti häneen nuhtelevan katseen. Pieni joukko kuiskutteli +ja nurisi. + +Iloisessa luottamuksessaan ei Boleslav nähnyt eikä kuullut siitä +mitään. »Muistattehan vielä», huudahti hän, »kirstun, jonka pimeässä +teimme nuorelle Dohnan kreiville? Kaksi tuntia meiltä siihen meni, +emmekä nähneet kättä silmiemme edessä.» + +Mutta hänen muistelmansa eivät herättäneet mitään vastakaikua. + +»Joku jääköön hevosten luo», sanoi Engelbert, »me muut etsimme +lautoja. Iltaan mennessä täytyy kaiken olla valmiina.» + +Boleslav, huolissaan siitä, mitä voisi tehdä ystävilleen mieliksi, +ajatteli viinivarastoa, jonka oli löytänyt kellarista tulelta +säilyneenä.--Siellä oli myös talon ruokavarasto, hieman leipää ja +savustettua lihaa, valitettavasti aivan liian vähän, jotta niillä +olisi voinut ystäviä kestitä. + +»Syötävää ei meillä ole juuri mitään», sanoi hän, »mutta ettekö tahdo +ainakin ottaa siemausta viiniä, ennenkuin ryhdytte työhön?» + +Vieraat vaikenivat synkän näköisinä. + + +Ȁlä huoli», tuumi Engelbert keveähköllä äänensävyllä. »Viini +raukaisee ruumista ... työllä on kiire.» + +Ja hän kumartui tarkastellen kopeloimaan muuatta hiiltynyttä lautaa, +jollaisia virui hajallaan raunioiden välissä. + +»Tämä menee mukiin», sanoi hän, »mutta älkää sahatko hiiltynyttä pois, +se saa käydä maalista.» + +Ja hän meni Boleslavin seuraamana edelleen valitakseen vielä pari +kolme lautaa. + +Silloin vilahti heidän edestään maasta pystyyn jotakin heleänväristä, +joka oli samassa kadonnut lähimmän muurin taakse. + +Boleslav puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli tuntenut Reginan. + +»Anteeksi», sanoi hän, »etten voinut teille lähettää parempaa +sanantuojaa, mutta minulla ei ole ketään muuta saatavissa.» + +Engelbert tahtoi puhua, mutta hänen kielensä oli aivan kuin sidottu. + +»Ja sinun on hänet täytynyt ensin pukeakin?» + +»Niin», sanoi Engelbert, jonka puheliaisuus pääsi valloilleen. +»Tapasin hänet puolikuolleena ja revityin vaattein makaamassa oven +edessä, kun yöllä nousin ja menin katsomaan, mitä koirat haukkuivat.» + +»Kuinka? Oliko se jo yöllä?» + +»Kahden aikaan aamulla.--Tämä lauta tässä on hyvä--sen voitte +ottaa.--Hän oli kulkenut viisi peninkulmaa seitsemässä tunnissa.--En +ikinäni olisi sitä pitänyt mahdollisena.--Hän makasi kuin mikäkin +ammuttu saukko--niin jäykkänä ja kiiltävänä--ja haukkoen henkeään--ja +paperipalaasi puristi hän käsissään. Hän tahtoi nousta, mutta painui +paikoilleen--ja silloin noudin viinaa ja hieroin sillä hänen +ohimoitaan ja annoin hänelle------» + +Joku tovereista, joka oli häntä seurannut, katsoi häneen kummissaan. +Hän pelästyi ja pysähtyi keskelle lausetta.------ + +Seuraavina tunteina kuulivat schrandenilaiset, jotka raivoissaan ja +hämmästyneinä juoksentelivat pitkin virran rantaa, linnansaarelta +ahkeraa vasaroimista ja sahaamista ja kalkutusta, joka ei näyttänyt +merkitsevän mitään hyvää.-- + +Näinkö siis heidän kauneimmat suunnitelmansa raukesivat tyhjiin? + +Ei kestänyt kauan, ennenkuin näyttäytyi vanha Hackelberg olallaan +pyssy, jota hän tavallisesti piti lantatunkioon haudattuna. Hän näet +pelkäsi, että se häneltä jälleen viedään, kuten kerran oli tapahtunut, +kun hän torilla huvittelihe ampumalla yölepakoita, jotka hänen +vakuutuksensa mukaan selvällä päivälläkin lensivät parvittain hänen +perästään. Tällä samaisella kelpo pyssyllä oli hän aikaisemmin joka yö +harjottanut salametsästystä, mutta sitten kun pettämättömän käden oli +juopottelu muuttanut heikoksi ja vapisevaksi, oli tämä hupainen +ammatti täytynyt jättää sikseen. Vain silloin tällöin, kun hän oli +juonut oikein rennosti, valtasi yhtäkkiä ihanien metsästysretkien +muisto hänen mielensä. Silloin hän hoiperteli piilopaikkaansa, kaivoi +pyssyn kätköstään ja ampui ilmasta ensimäisen pääskysen, joka +livertäen vilahti ohitse. + +Lavertelevalla puheliaisuudella, joka hänelle oli ominainen, alkoi +hänkin pauhata. + +»Schrandenilaiset, kunnia kutsuu--aseihin pettureita vastaan!--Olen +onneton isä--lapseni on hän minulta ryöstänyt--ammun hänet +kuoliaaksi--mokoman koiran.» + +»Mutta hänhän on jo kuollut», tuumi joku. + +»Onko hän jo kuollut?--Ei haittaa mitään--sikiö on hänkin ammuttava +kuoliaaksi--kaikki ovat he ammuttavat kuoliaiksi.» + +Sillävälin juoksenteli Felix Merckel vierashuoneessa edestakaisin kuin +haavotettu karju.--Hän tunsi kylliksi Heiden pojat tietääkseen, että +jos heidät ärsytettiin tai heidän kimppuunsa hyökättiin, eivät he +tunteneet mitään rajoja. Välttämätönnä seurauksena täytyi olla +verenvuodatus, jollaista ei aavistanut kukaan niistä, jotka ulkona +räyhäsivät.--Ja silloin--mitä silloin? Eikö loukatun lain koura +silloin tarttuisi ensiksi häneen, luonnolliseen johtajaan? + +Mutta toiselta puolen--pitikö tälle luikkarille, joka oli uskaltanut +väärällä nimellä hiipiä toverien luottamukseen, vieläpä puijata +luutnantin valtakirjan--miehelle, joka nyt kaksin kerroin ansaitsi +jokaisen urhoollisen, kunniakkaan sotilaan vihan ja inhon, pitikö +hänelle suoda tämä voitonriemu? + +Herra Merckel vanhemmalla oli sillävälin muita huolia. + +Hänestä oli erittäin moitittavaa, että niin suuri määrä jaloa +suuttumusta laukaistiin turhan tähden tyhjään ilmaan, ja hän päätti +tehdä lopun tästä vallattomuudesta. + +Hän astui talon portaille ja huusi hänelle ominaisella isällisellä +hyväntahtoisuudellaan alhaalle joukkoon: »Piirinne esimiehenä, rakkaat +lapset, en saata sallia, että julkisella paikalla pidätte tuollaista +meteliä.--Etsikää kauniisti suljettu huone, lapset--siellä saatte +elämöidä kuinka paljon tahdotte.» + +Että »suljetulla huoneella» tarkotettiin vain »Mustan Kotkan» +kapakkaa, oli jokaiselle selvänä, ja viittä minuuttia myöhemmin oli +väkijuomien nauttiminen jo saanut vauhdin semmoisen, ettei paremmasta +apua. + +Felix oli nojannut pörröisen päänsä käsiinsä ja tuijotti synkän +raivoisasti eteensä. + +Ei kukaan preussilainen isänmaan ystävä, vielä vähemmän mies, joka +kantoi miekkaa, saanut sallia sellaisen tekosen tapahtuvan, ennen +kuolla--ennen-- + +Ja hän alkoi puhua joukolle innokkain sanoin.-- + +Vaikutus tuli pian näkyviin. Yksi toisensa jälkeen pujahti pellolle, +palatakseen pian takaisin jokin ase mukanaan--millä tuliluikku, millä +käyräsapeli, millä viikate. + +»Olkaa aina kauniisti, rauhallisia ja isänmaallisia, lapset!» huusi +myhäillen vanha Merckel tähystellen vilkkuvilla silmillään tyhjiä +haarikoita.---- + +Oli tullut yö. Kaksi ruskeankeltaista talikynttilää savusi +tarjoilupöydällä tukehuttavan kuumassa, täpötäydessä huoneessa, jonka +puolipimeässä kirkasten viikatteiden heijastukset välähtelivät kuten +salamat. Silloin syöksyi huoneeseen pari poikasta, jotka olivat olleet +vartioimassa nostosillan luona, huutaen: »He tulevat, he tulevat!» + +Nousi raivoisa ulvonta. + +Kaikki tunkeutuivat ovelle. Felix Merckel riensi makuuhuoneeseensa +ottaakseen miekkansa vyölleen, mutta ei palannut takaisin.--Luultavasti +hän oli malttanut mielensä nähdessään aseen, jota oli niin kauan +kunnialla kantanut. + +Hänen isänsä kehotteli sillävälin raivoajia levollisuuteen ja +malttiin, erittäinkin niitä, jotka eivät vielä olleet maksaneet +juomalaskujaan. + +»Eteenpäin!» lallatti vanha Hackelberg. »Kostakaa lapsi parkani +puolesta--hakatkaa heidät maahan!» + +Kauppatorille, jolle kuu pilvien verhosta valeli himmeää loistettaan, +oli koko kylän väki kokoontunut. Yksin rintalapsetkin olivat temmatut +kehdoistaan. Heidän paruntansa sekaantui tuhatääniseen meluun. + +Synkkänä ja äänetönnä katseli kirkko tummine varjoineen tätä hurjaa +näytelmää. Synkkänä ja äänetönnä lepäsi pappilakin paikoillaan. + +Vanha visapää oli pitänyt sanansa. Hän ei nähnyt eikä kuullut mitään, +mitä tapahtui.-- + +Linnalle vievää tietä reunustavain majojen takaa kajasteli +tummanpunainen tulenloiste. Matalain kattojen ylitse kiemurteli +mustanharmaa savu korkeutta kohden. Purppuranpunainen huuru levisi +kuin tulipalon loimo suviyön kalpeaan hämärään.-- + +Yhteisen vaikuttimen voimasta alkoi joukko paltoutua kirkkotietä +myöten hautuumaalle, joka sijaitsi muutamain askelten päässä +reunimmaisista taloista, aivan tien varressa. + +Siellä portilla voitaisiin tulijoilta parhaiten sulkea tie. + +Ne, jotka olivat olleet mukana sotaretkellä, järjestyivät riveihin. +Olihan sotilasten taisteltava sotilaita vastaan. + +»Missä on Merckel?» huusi kummissaan joku, joka tällä hetkellä odotti +kuulevansa luutnantin komentavan äänen. + +»Missä on Merckel?» kajahti ällistynyt kaiku joka suunnalta. + +Rauhotuttiin sentään jälleen. Hänhän oli vain mennyt noutamaan +aseitaan. + +Tulenloimo läheni lähenemistään. + +Erotettiin jotakin mustaa, nelisnurkkaista, joka heilui ilmassa +liekkiseppeleen ympäröimänä. + +»Ruumiskirstu--ruumiskirstu!» murisi joukko ehdottoman väristyksen +valtaamana. + +Silloin äkkiä--kukaan ei tiennyt, ken alotti--oli kuin samassa +hengenvedossa olisi sama ajatus välähtänyt kaikkien mielissä--silloin +äkkiä viritti joukko kohisevana kuorona hirveän virrenvärssyn: + + »Herramme Schrandenissa, jonka tähden + hävetä saamme kaiken kansan nähden + ja käydä mieron pilkkana, + lyö rutolla, o Jumala!» + +Ja ruumissaatto läheni lähenemistään. Jo levittivät soihdut +loimotuksensa veisaavan joukon ylitse, jo tunkeutuivat vaimot ja +lapset, jotka olivat etumaisina joukossa, kirkuen taaksepäin---- + +Joukkoon aukeni kuja--juuri siksi leveä, että ruumissaatto sopi siitä +kulkemaan, ja sulkeutui heti saattueen viimeisten miesten jälestä. + +Kuusi miestä kantoi ruumiskirstua olallaan ja vapaissa käsissään he +heiluttivat päresoihtuja ajellen niillä joukkoa syrjään.--Toiset kuusi +seurasivat perästä ladatut pyssyt kainalossa. + +Mutta edellä, kenttälakki takaraivolla, käsissään kaksi pistoolia +hanat vireissä, leimuavin katsein tähystellen vastustajiaan, kulki +Boleslav, raivaten tietä isänsä ruumiille. + +Yhä syvemmäksi repeytyi rako väkiryhmään, yhä ohuemmaksi kävi aita, +joka erotti saattueen asestetuista schrandenilaisista. + +Nämä katselivat levottomasti kaikille suunnille, sillä he tunsivat +itsensä johdottomiksi. + +Jo seisoi Boleslav rinta rintaa vasten heidän edessään.--He tahtoivat +tunkeutua eteenpäin. Silloin--äkkiä hätkähtivät heidän rivinsä, sillä +heidän korviinsa kajahti lyhyt, sotilaallinen »seis!» jonka he olivat +usein kuulleet sotaretkellä. + +Ja vanhan tavan mukaan tottelivat heidän jäsenensä, vaikkakin tahto +ponnisteli vastaan. + +Boleslav, joka tämän komennon oli huutanut kantajille, huomasi +hätkähdyksen miesseinässä edessään--äkillinen pelastava ajatus +leimahti hänen aivoissaan. + +»Hiljaa!» komensi hän edelleen. + +Kukaan ei liikahtanut.--Hänen katseensa, hänen äänensä hallitsi +heidät. + +»Kuka teistä on ollut sotilaana? Kuka on auttanut kuningasta +vapauttamaan maan?» + +Synkkä, puoleksi vastahakoinen murina kulki rivien lävitse, mutta +vastasivathan he sentään. + +»Kuningas on lähettänyt teidät kotiin», jatkoi hän, »koska on tehty +rauha;--luuletteko sen olevan hänelle mieleen, kun hän kuulee, että +olette jälleen rikkoneet maan rauhan?--Hyi, sanoo hän, niin +käyttäytyvät puolalaiset, mutta eivät preussilaiset.----Sentähden tie +auki--pojat--tie auki!» + +Miesmuuri aaltoili ja huojui, se alkoi jakaantua, ja hetkisen häämötti +hautuumaan portti vapaana Boleslavin silmiin--mutta takaapäin +tunkeutui keskustaan uusia olentoja, jotka sulkivat aukeaman. + +Meteli nousi uudelleen--siihen sekaantui ivanauru, remuava ja +rähisevä--ja seuraavana hetkenä hän näki etumaisten hartioiden välistä +jotakin pyöreää, mustaa ja välkkyväreunaista, jonka takaa näkyi +häijysti salamoiva silmä, suuntautuvan hänen otsaansa kohden. + +Hän näki sen vain vilaukselta, tuskin siksi, että ehti tajuta, mikä +häntä lähinnä odotti. Silloin kuului hänen takaansa kimakka +kirkaisu--olento, valkoinen ja notkea kuin pantterikissa, syöksyi +hänen ohitsensa ja heittäytyi schrandenilaisten joukkoon, joka +jakaantui uudelleen. Siten syntyneellä avoimella paikalla Boleslav +näki kaksi olentoa, jotka kierivät maassa, naisen, joka oli käynyt +miehen kimppuun ja ponnisteli vääntääkseen kiiltävän pyssynpiipun +hänen käsistään. + +Ne olivat puuseppä Hackelberg ja hänen tyttärensä. Tämän oli täytynyt +salavihkaa ja huomaamatta seurata ruumissaattoa; sillä Boleslav ei +ollut nähnyt tyttöä sen jälkeen kuin tämä oli kadonnut +linnanraunioiden taakse. + +Uteliaina tunkeutuivat ihmiset luo, tahtoen tietää, mitä maassa +kierivä kerä merkitsi.--Käyttäen hyväkseen tätä hämmennyksen hetkeä, +kulki Boleslav, ruumiskirstu perässään, painiskelijain ohitse +hautausmaan portille. + +Hänen takanaan pamahti pyssy, joka vääntelevissä käsissä oli lauennut. + +»Vartioikaa porttia!» huusi hän kuudelle, jotka seurasivat kirstua, +kantajain jatkaessa matkaansa hautakumpujen välitse Schrandenin +vapaaherralliseen sukuhautaan. + +Karl Engelbert, joka komensi jälkijoukkoa ja oli ensimäisenä asettunut +paikoilleen uhatulle portille valmiina hengellään ja verellään sitä +puolustamaan, näki pimeänhämärässä, joka syntyi soihtujen loitottua, +kuinka joukko syöksi painiskelijain kimppuun. + +Nainen päästi pari kolme vihlaisevaa kirkausta. Ilmeisesti väkijoukko +alkoi heti purkaa raivoaan häntä kohtaan. Epäilemättä he tappavat +hänet, jollei hän saa pikaista apua. + +»Päästäkää hänet!» huusi Engelbert, jykevin nyrkiniskuin sivallellen +väkijoukkoon. Seuraavassa tuokiossa hiipi olento, joka juuri oli +pelastunut varmasta kuolemasta, uudelleen hänen ohitsensa--, kyyristyi +kirkkomaan kuivaan vallihautaan ja vilahti kuin varjo aidan vartta +pitkin yöhön. + +Schrandenilaiset alkoivat rähisten juosta hänen jälestään. + +»Mutta hautaus?» huusi joku. + +»Piru vieköön hautauksen», huusi toinen vastaukseksi heittäen aran +katseen vartioiviin miehiin, joiden kanssa ei näyttänyt olevan +leikittelemistä. + +Tämän turvattoman otuksen metsästys oli paljon parempi huvitus kuin +täällä panna oma nahka parkkiin. + +Ja kuten parvi verikoiria syöksyivät schrandenilaiset +tiehensä.--Puuseppä Hackelberg yritti tehdä samoin ja nousi vitkaan, +mutta kellahti ojaan, jäi siihen makaamaan ja nukkui. + + + + +VII. + + +Viimeiset niistä paasista, jotka peittivät hautaholvia, painuivat +kiristen ja kolisten liitoksilleen.-- + +Ernst Eberhard von Schranden lepäsi isiensä luona.-- + +Miehet, jotka hautakappelissa olivat toimittaneet haudankaivajan +tehtävää, paljastivat päänsä ja lukivat hiljaisen rukouksen.-- + +Viimeinen soihtu putosi loppuunpalaneena renkaasta, johon oli ollut +kiinnitettynä, ja kiilui vielä sammuessaan sileällä paasilattialla, +heijastellen veripunaista hohdettaan rukoilevain miesten synkille +kasvoille. + +Sitten he sulkivat kappelin huolimatta edes tähystellä, oliko Boleslav +saapuvilla. + +Hän seisoi eräässä nurkassa, kädet silmillä, ja ajatteli rajulla +uhmalla sitä, mikä häntä odotti. + +Poistuvat askelet herättivät hänet. Äänetönnä seurasi hän ystäviään +heittäen jälkeensä kiinni kappelin ristikko-oven, joka äsken oli +täytynyt murtaa auki. + +Kuu oli pilkahtanut näkyviin pilvien alta ja heitteli helakkaa +hohdettaan kummuille ja risteille, jotka seisoivat riveissä kuten +sotajoukko valmiina taisteluun. + +»Tahdotteko te jatkaa ajometsästystä?» sanoi Boleslav hiljaa +katsellessaan hautoja katkerasti, vihamielisesti hymyillen. + +Portilla saavutti hän ystävänsä. Siellä yhtyivät he vartioihin, joilla +ei enää ollut mitään vartioitavaa, sillä paitsi muutamia akkoja ja +ukkoja, jotka seisoskelivat aidan vierustalla lörpötellen ja +naureskellen, ei tiellä ollut näkyvissä yhtään elävää olentoa. + +Kauempaa pellolta kuului suuren joukkion melua; se ei näyttänyt +vieläkään ajoaan päättäneen. + +»Herra armahtakoon häntä, jos he saavat hänet kiinni!» sanoi Karl +Engelbert ja pani hyväntahtoisesti kätensä ristiin. + +Sitten astui parisen ystävää, Peter Negenthin etumaisena, hänen +luoksensa ja he puhelivat hiljaa ja innokkaasti hänen kanssansa. + +Boleslav, ajatuksiinsa vaipuneena, ei vieläkään huomannut mitään siitä +painostavasta, onnettomuutta ennustavasta mielialasta, joka yhä +tiukemmalle kutoutui hänen ympärilleen; hän tuskin pani merkille, +kuinka hän kylän läpi kulkiessaan yhä uudelleen jäi yksin, vaikkakin +hän oli astunut milloin yhden, milloin toisen rinnalle. + +Hänen tehtävänsä ensi osa oli nyt suoritettu. Hänen isänsä oli +lepopaikassa, joka hänelle oikeudella oli tuleva, mutta varsinainen +tehtävä oli vasta nyt alkava. Vuoren korkuisena kohosi se hänen +edessään. Hänen täytyi herättää hävitetyt rauniot uuteen eloon, +muuttaa ahottuneet pellot, joilla ainoastaan maahumala ja kanervikko +rehotti, kultaiseksi tähkäpäiden mereksi, hankkia rappeutuneelle +maatilalle uutta loistoa, voittaa tahratulle nimelle uutta +kunniaa.--Sitten määränsä saavutettuaan saattoi hän astua armaansa +kasvojen eteen, joihin hän ei nyt häpeänsä tunnossa rohjennut +katsettaan luoda, astua näiden valoisain, siveäin, neitseellisten +kasvojen eteen ja huutaa hänelle: »Olenko sovittanut häpeän? Olenko +jälleen arvoisesi?»--Tämä kaikki odotti häntä, tämän kaiken +voittaakseen tahtoi hän taistella, kynsin hampain ponnistella. + +Näytti melkein mielettömältä niin tavattomia tavotella--mutta eivätkö +hänellä olleet ystävänsä mukanaan?--Eivätkö he olleet jo tänään +auttaneet häntä miltei mahdottomia suorittamaan? Eivätkö he tulisi +edelleenkin, valalleen uskollisina, auttamaan häntä neuvoin ja +toimin--eivätkö he tulisi esimerkillään vähitellen päästämään hänet +niistä kiroista, jotka hänet nyt vielä erottivat kaikista ihmisistä, +ja auttamaan painaessa unhoon sitä, mitä isä oli heitä vastaan +rikkonut?-- + +Yhä korkeammalle kohosi hänen luottamuksensa, yhä syvemmälle vaipui +hän unelmiinsa.-- + +Kylän halki vievä tie oli kuljettu, oli saavuttu nostosillalle, jonka +suojassa häkkirattaat seisoivat. Hevoset olivat kytketyt häkkeihin +kuten seimen ääreen ja kurkottelivat huulillaan heiniä puolapuiden +välitse. + +Hetkeäkään vitkastelematta ystävät astuivat niiden luo ja ryhtyivät +valjastamaan. + +Silloin Boleslav heräsi säpsähtäen unelmistaan. + +»Mitä tämä merkitsee?» huudahti hän. »Aiotteko kenties lähteä?--Onhan +minun teitä kiitettävä, pyydettävä teidän neuvoanne.» + +Äänettömyys. + +»Ettekö ainakin suo minulle sitä iloa, että saan teitä kestitä +viinilasilla, nyt kun kaikki on onnellisesti suoritettu.» + +Silloin asettui Peter Negenthin rehevänä hänen eteensä, vetäisi +nyrkkinsä pois siteestään ja sanoi hampaidensa raosta: + +»Ennen tahdomme kuolla janoon, ennenkuin otamme sinulta +vesipisarankaan.» + +Boleslav hoippui taaksepäin, ikäänkuin nyrkki olisi iskenyt häntä +vasten kasvoja. + +Hänestä oli ikäänkuin maailma alkaisi horjua. + +Silloin astui Karl Engelbert murisevasta joukosta esiin ja sanoi: + +»On hyvin ikävää, Baumgart--sanon sinua Baumgartiksi, jolla nimellä +olemme sinut aina tähän hetkeen asti tunteneet--tarkotan, on hyvin +ikävää että olet tällä kömpelöllä tavalla saanut tietää, millainen +oikeastaan on mielialamme. Olisit aivan huoletta voinut pitää kitasi +kiinni, Negenthin... Mutta kun se kerran on sanottu, saat tietää +kaiken.------Olet lähettänyt meille kutsun, ja me olemme +saapuneet.--Tosin kyllä arveli yksi ja toinen, ettei se olisi +välttämätöntä, koska olet meille esiintynyt valenimellä, mutta me +toiset sanoimme, että olipa nimesi Baumgart tai--no, saman tekevä +mikä--se vala, jonka vannoimme keskenämme ensimäisen taistelun +edellä--Dannigkowin kirkossa--sitoo meidät--eikä meillä ole halua +tulla valapatoiksi. Siksi olemme täällä--voit hyvin käsittää, ettemme +tulleet mielellämme, sillä olemme sentään kunniallisia poikia eikä +meitä laisinkaan haluta--askarrella jollekin ... no, lyhyesti paras, +jos palatessamme ihmiset sylkevät vasten kasvojamme, täytyy meidän se +tyynesti pitää hyvänämme, sillä heillä on siihen täysi oikeus.» + +»Miksette ole tätä minulle ennen sanoneet?» sammalsi Boleslav. »Miksi +olette saaneet aikaan, että nyt seison edessänne--kuin mikäkin--mikäkin +--hahahaa--jos tahdotte sylkeä vasten kasvojani ... totisesti täytyy +minun se pitää hyvänäni.» + +»Et tarvitse ollenkaan pahotella meidän tähtemme,» vastasi Engelbert. +»Sinulla on omassa onnettomuudessasi kylliksi kantamista, mutta nyt, +kun olemme täyttäneet velvollisuutemme--tyynesti ja murisematta, se +täytyy sinun myöntää--mitä sen ohella olemme ajatelleet, on meidän +asiamme--nyt tahdon sinua toverieni puolesta--ja jossakin määrin +myös--no, saman tekevä--lyhyesti, tahdon sinua pyytää vapauttamaan +meidät valasta, jonka sinulle olemme vannoneet, kuten sinutkin +kernaasti vapautamme valastasi. Voit tietysti tehdä kuten haluat--mutta +jollet tahdo--täytyy meidän ennemmin tai myöhemmin--poistua mailta +halmeilta, jottei kansa----» + +»Herkeä!» huusi Boleslav peläten kuin kuolemaa jokaista sanaa, joka +vielä saattoi tulla näiltä huulilta. »Toivonne on täytetty, ennenkuin +olette sen lausuneetkaan, sillä olisinpa todellakin häväistykseni +ansainnut, jos vielä kuunaan pyytäisin apuanne.--En sano teille +»suurta kiitostakaan».--Jumala palkitkoon teille kaiken hyvän--ja +älköön kostako teille sitä, että minun täytyy nyt näin--näin seisoa +edessänne--mieluummin olisin heittänyt ruumiin virtaan ja itse +hypännyt perästä--mutta oli miten oli ... älkäämme puhuko siitä enää. +Saanko auttaa teitä valjastamisessa, kun en muuten voi tehdä mitään +hyväksenne?» + +Ȁläkä huoli», sanoi Engelbert ja hänen äänensä heltyi. »Koskeehan se +meidänkin syvimpään sydämeemme ... olet meille yhtä rakas kuin olet +aina ollut--mutta käsitäthän----» + +»Käsitän kaiken, hyvä Engelbert--ei tarvita mitään anteeksipyyntöjä.» + +»Voi siis hyvin.» + +»Samoin te.» + +Hevoset olivat valjastetut. Kaikki oli valmiina lähtöä varten. + +Nojaten muuria vasten tuijotti Boleslav miehiin heidän noustessaan +rattaille. + +Istuimellaan kääntyi Engelbert vielä kerran häneen päin: »Ja älä +unhota--Reginaa», sanoi hän, »jos hän nimittäin pääsee hengissä. +Hänelle olet kiitollisuuden velassa, et meille.» + +»Hyvä on», vastasi Boleslav, ymmärtämättä sanojen tarkotusta. + +»Hyvästi siis!» + +»Niin, hyvästi, ja onnellista matkaa!» + +Piiskat läjähtivät--jyristen vierivät pyörät nostosillan jykeväin +palkkien ylitse.--Kuten hopeakehän ympäröimät haamut katosivat rattaat +kuutamoon. + +Hän oli yksin.----Hän oli yksinäisempi kuin ikinä kukaan ihmislapsi +Jumalan avarassa maailmassa. + +Mihin nyt? + +Väsynein askelin laahusti hän rinnettä ylöspäin. Maata peittävä +vesakko kiertyi kahisten hänen jalkoihinsa.--Kastepisarat välkkyivät +vesoissa hänen edellään. Ikäänkuin musta hirviö, valmiina syöksymään +hänen päällensä ja musertamaan hänet jättiläisröykkiöihinsä, +odottivat häntä kukkulalla linnanrauniot, ja ikkunanreikien lävitse +kajasti kuunhohde, jotta ne näyttivät häneen katselevilta aavemaisilta +silmiltä. + +Ajattelematta mitään hiipi hän tornin ohitse. + +Äkillinen uupumus painoi lyijynraskaana hänen jäseniään. Kunpa voisi +nukkua--eikä herätä milloinkaan! + +Mitä ystävä olikaan erotessa huutanut hänelle rattailta?-- + +Hän mietti miettimistään, mutta muisti petti. + +Nurmikko, jolla hän oli löytänyt vieraan naisen, lepäsi hänen edessään +kirkkaasti valaistuna kuin päivällä. Paikka, jossa nainen oli alkanut +kaivaa hautaa, näytti kammottavan mustalta kasteessa kimaltelevan +nurmikon keskellä. + +Olisipa hän kuopannut ruumiin tänne maahan ja sitten lähtenyt +tiehensä--kenties olisi vielä hänen onnensa puhjennut kukkaan jossakin +toisessa maailman ääressä. + +Mutta nyt oli se myöhäistä.--Nyt täytyi kestää,--täytyi päättää uhman +työ, joka tänään oli niin synkästi alkanut.-- + +Yksin--ja ypö yksin loppuun saakka. + +Ikinä ei hän enää saisi yhtään ystävää, ikinä ei hän enää voisi +levollisesti katsoa kenenkään ihmisen silmiin, kun toveritkin olivat +kauhuissaan kääntyneet hänestä pois. + +Kauhuissaan, kuten lemmittykin oli tehnyt, sillä nyt hän ymmärsi, +miksi Helena oli hänen edessään piilottunut ja häntä paennut. + +Häneltä oli mennyttä kaikki, mikä ihmissydämiä yhdistää ilossa ja +surussa, mennyttä rakkaus, toivo ja armeliaisuuskin. Ypö yksin hän +oli, seuralaisina vain häpeä ja viha. + +Kasvot peitettyinä käsiin hoippui hän nurmikkokentän poikki +puutarhurin majaa kohden. Yhtäkkiä--pensaikon reunassa--sysäsi hän +jalallaan jotakin pehmeää, pyöreähköä, joka sulki häneltä tien. + +Siinä oli naisruumis, joka, pää peittyneenä pensaaseen, makasi maassa +pitkin pituuttaan. + +Regina--tosiaankin--Regina. + +»Mitä täällä teet? Nouse pois!» + +Ei ääntä--ei liikahdustakaan. + +Missä olikaan hän nähnyt tytön viimeksi? Aivan oikein--alhaalla +hautuumaan portilla, kun pyssynsuu------ja tuokiossa oli hirveän +hetken kuva ilmielävänä hänen sielunsa silmien edessä. + +Hänen tähtensä oli tyttö syössyt murhaajan kimppuun, hänen tähtensä +uhmannut kuolemaa, joka schrandenilaisten taholta uhkasi. + +Ja kuinka hän oli pelastajansa palkinnut? + +Huoletonna hän oli mennyt hänen ohitsensa, jättänyt hänet alttiiksi +verenhimoiselle joukolle ajattelematta hiventäkään hänen pelastustaan. + +Ja vaikka kohta hän olikin halveksittavin olento maailmassa, _tätä_ +hän ei ansainnut, totisesti ei tätä. + +»Regina--herää!» + +Boleslav kumartui ja nosti häntä pystyyn, mutta hervotonna ja elotonna +vaipui pää takaisin pensaaseen.--Hän huomasi verta sormissaan. Tytön +tukka oli kostea ja vanukkeissa. + +Mitä, oliko hän kuollut? Ei, ei suinkaan, hän ei voinut, ei +saanut!------Uhrautunut hänen, Boleslavin tähden--hänen +uhraamansa--sehän merkitsi omaa syyllisyyttä perityn lisäksi.--Ja olla +velassa tälle olennolle--mikä häpeällinen ajatus! + +»Tytön täytyy jäädä eloon, jotta saan maksaa hänen palkkansa», +ajatteli Boleslav. + +Äkkiä hän repäisi paidan kahtia tytön rinnalta ja painoi korvansa +hänen viileää, täytelästä poveaan vasten. + +Luojan kiitos--sydän sykki vielä! + +Ja noustuaan jälleen pystyyn näki hän tytön avointen silmien suurina +ja ilmeettöminä tuijottavan häntä kohden. + +Pelästyneenä, ikäänkuin pahanteosta keksittynä, pudotti hän pään +käsivarsiltaan. + +Tyttö retkahti paikalleen ja voihkasi hiljaa. Oksien kosketus teki +hänelle kipeää, mutta samalla hän tuli täysin tuntoihinsa. Hän nousi +kyynäskolkkasilleen ja katsoi äänetönnä, kysyen Boleslaviin. + +»Nouse ylös, Regina», sanoi Boleslav. + +Hänen äänensä sai Reginan vavahtamaan. Tyttö koetti vääntäytyä +pystyyn--mutta vaipui voimatonna takaisin... »Anna minun levätä», +anoi hänen arasti rukoileva katseensa. + +»Nouse ylös, minä autan sinua.» + +»_Täytyykö_ minun mennä?» kysyi tyttö, torjuen pois Boleslavin käsiä. +Pelko ja tuska vääristivät noita veren tahraamia, villinkauniita +kasvoja. + +»Tahtoisit siis jäädä luokseni?» + +»Oi, herra--mitä kysytte?» + +»Mutta sinun olisi paha olla täällä.» + +»Oi ei, herra. Armollinen herra löi minua joka päivä. Olen tottunut +siihen--» + +»Mutta muualla maailmassa kohdellaan sinua paremmin.» + +»Missä muualla?»--Uudelleen herännyt pelko kuvastui tytön kasvoilla. + +»Missä vaan--hyvä isä!--Sellainen tyttö kuin sinä, joka on ahkera ja +nöyrä ja jolla on vahvat jäsenet--» + +Regina puisti kiihkeästi päätään. »En menisi kauas, herra. Jos ajatte +minut pois, heittäydyn ojaan ja kuolen nälkään.» + +Boleslavin katse sai lempeämmän ilmeen. + +»Kuinka kehno ja typerä ja halveksittava tyttö onkin, on hän kuitenkin +koko Luojan luomassa maailmassa ainoa, joka tahtoo jäädä minun +luokseni,» ajatteli Boleslav. »Hän on halveksittu, hyljitty, ihmisten +ilmoilta karkotettu kuten minäkin; hän kantaa samaa kirousta kuin +minäkin.--Miksi siis ajaisin hänet kynnykseltäni?» + + + + +VIII. + + +Jo lähinnä seuraavina päivinä Boleslav huomasi, kuinka mahdoton hänen +olisi ilman tätä naista elää kotoisella konnullaan, kuinka paljon +enemmän hän oli riippuvainen tytön huolenpidosta kuin tämä hänen. + +Avutonna kuin haaksirikkoinen, jonka aallot ovat viskanneet +asumattomalle saarelle, hiiviskeli hän isiensä perintötilalla. +Vaikkapa miinat ja ketunraudat eivät enää uhanneetkaan hänen +askeleitaan, hapuilivat hänen jalkansa kuitenkin epävarmoina, ja hänen +mielensä joutui hämmennyksiin näiden savunmustaamain muurien keskellä, +jotka häviö oli niin muuttanut, etteivät ne enää tarjonneet pohjaa ja +kiinnekohtaa edes hänen lapsuutensa muistoillekaan. Itse puistokin, +jossa hän kerran oli tuntenut jokaisen puun ja jokaisen pensaan, oli +pitkien vuosien kuluessa metsistynyt niin oudonnäköiseksi, että hän +tarvitsi siellä aivan uudet merkkikohdat osatakseen mihin tahtoi +mennä. + +Ensi uhman hälvettyä heräsi yhä katkerampana hänen mielessään kysymys: +»Mitä nyt on tuleva?» + +Ja tämä kysymys kävi pakottavaksi, sillä niukat varastot leipää ja +savustettua lihaa, joita säilytettiin kellarissa, lähenivät loppuaan. + +Ylpeys esti häntä Reginalta kysymästä neuvoa, eikä hän ollut tyttöä +taasen puhutellutkaan. Hiljaa ja näkymätönnä emännöi tämä talossa, +nähtävästi aavistaen parhaaksi herättää niin vähän huomiota kuin +suinkin. Mutta kun Boleslav aamuisin palasi virralta, jossa hän otti +kylpynsä, tapasi hän punakukitetun uudinvuoteen siististi +järjestettynä ja peitettynä, tapasi lattian narskuvalla hiekalla ja +tuoksuvilla kuusenhavuilla siroteltuna ja löysi kullalla silatulta +pöydältä, jonka neljättä jalkaa täytyi pönkittää tiilikivellä, +höyryävän, ruskean kahvikannun ja sen vierellä sirosti leikattuja +mustia leipäviipaleita. + +Häneltä hälveni pian kammo ottaa ruokansa tämän naisen +käsistä,--aluksi häntä tosin arvelutti murtaa leipää, jonka tyttö oli +tuonut, mutta se näytti niin perin maukkaalta, ja syksyinen kylmä +kylpy oli kiihottanut hänen ruokahaluaan. + +Päivälliseksi oli leipälientä ja parisen viipaletta paistettua lihaa +häntä odottamassa, eikä viinipulloakaan ollut unhotettu--ja +illalliseksi oli aina jollakin keinoin hankittu uutta ruuan vaihtelua. + +Niin osasi Regina emännöidä niillä vähillä tähteillä, joita vielä oli +kellarissa. + +Monta kertaa näki Boleslav hänen vilahtavan ikkunan ohitse patoineen +ja muine astioineen, jotka hän varmaankin kävi virrassa pesemässä. +Palatessaan taivutteli hän varovasti syrjään pensasten oksia ja +tähysteli liekehtivin silmin, oliko tie avoin. Jos Boleslav seisoi +oven edessä tai nojasi ikkunasta ulos, oli hän heti kohta kadonnut +jälleen tiheikköön. + +Entisen puutarhurin työhuoneen oli hän valinnut asunnokseen. Sinne +pistäysi Boleslav eräänä aamuna, kun oli nähnyt tytön menevän +virralle. + +Hän löysi viistopäätyisen huoneen, jossa oli lasinen katto kuten +kasvihuoneessa ainakin. Viheriät, nokiset, lyijykehyksiin kiinnitetyt +lasiruudut olivat monesta kohdin särkyneet, ja aukoista pääsi sisään, +mitä vain taivaasta tuli.--Permantoa ei ollut laudotettu eikä +kivitetty, vaan peitti sitä musta ruokamulta, joka näytti kuin +miltäkin turvepehkulta. Seinillä oli porrasmaisia lautatelineitä, +joilla puutarhuri oli muinen pitänyt kukkaruukkujaan, ja niille oli +nyt sijotettu talon niukat talousastiat. Mitä paraimmassa +järjestyksessä olivat siellä keittoastiat, vadit ja lautaset, jotka +välkkyivät puhtauttaan. Oven vieressä oli parilla matalalla +puupukilla--muutaman jalan korkeudella permannosta--vanha ovi, joka +oli vahvasti hiiltynyt molemmista päistään, epäilemättä jäännös +tulipalosta. Sen päälle oli levitetty ohut olkikerros ja olkien päälle +pari karvapeitettä, jollaisia muuten käytetään hevosten loimina. Tämä +oli tytön vuode. »Koirallakin on parempi», ajatteli Boleslav. +Vastapäisessä nurkassa oli häthätää tiilistä kyhätty tulisija. Sen +yläpuolelle oli laudoista laitettu jonkinlainen hattu, näköjään +omatekoinen, neuvomaan tietä tulisijasta kohoavalle savulle, mutta +savu oli siitä vähät välittänyt ja etsinyt tiensä mistä hyväksi näki. + +Tällä mustalla, kylmällä permannolla, yllänsä savunmustaama katto, +asusti tyttö eikä kaivannut parempaa. Siihen oli hänen sydämensä +kasvanut kiinni, sitä piti hän paratiisina, josta karkotus merkitsi +hänelle kuolemaa ja kadotusta. + +Kurja naisraukka!-- + +Ja eräänä iltana oli hän kadonnut. Boleslav tahtoi vihdoinkin puhua +hänen kanssaan ruokavaroista ja huusi häntä. Ei mitään vastausta. +Keittiö oli tyhjä. Puistossa, rannoilla, sillan luona, koko +saarella--ei jälkeäkään. Ehdottomasti olisi tytön täytynyt kuulla, +sillä hänen äänensä kaikui kyllin kovasti yöhön. + +Boleslavin mielessä heräsi epäilys, että tyttö yksinäisen päivätyönsä +palkaksi öisin hekumoi jonkun ystävänsä sylissä. Olihan hän perehtynyt +paheen kaikkiin lajeihin ja hyvin omiaan siihen, että kuka tahansa +irstas veitikka halusi hurjissa himoissaan sulkea hänet syliinsä. Moni +kyläläinen arvatenkin vain siksi heitteli kivillä tätä ruumista, ettei +saanut sanoa sitä omakseen. + +Ja mikäpä muuten olisikaan isän kuoleman jälkeen kiinnittänyt häntä +tähän kurjuuteen, jollei uusi synti, joka kenties oli jo kauan käynyt +tuon vanhan kanssa käsi kädessä? + +Inho valtasi Boleslavin. »Jollei hän voi puhdistaa itseään, ajan hänet +raipoilla huomisaamuna matkoihinsa.» Näissä aikeissa meni hän levolle. +Mutta suurin ei hän voinut nukkua, sillä häntä huolestutti tulevaisuus +ilman tyttöä. Tämän ajaminen tiehensä merkitsi samaa kuin muuttaa +itsekin samana päivänä täältä pois. + +Kuuden tienoilla herätti hänet unenhorroksistaan ulko-oven hiljainen +narina. + +Hän pukeutui nopeasti, sillä hän tahtoi heti kohta vaatia tytön +tilille. + +Astuessaan keittiöön tapasi hän tytön lieden ääressä kumartuneena +kirkkaasti kiiluvain tervaslastujen ylitse, joihin hän puhalsi posket +pullollaan. + +Tyttö kääntyi vitkaan ja sanoi katsoen häneen suurin silmin: »Hyvää +huomenta, herra!» + + +Boleslav vapisi vihasta. + +»Missä olit yöllä?» tiuskaisi hän. + +Tyttö alkoi hätääntyä, päästi kätensä kupeilleen riipuksiin ja +vetääntyi takaperin perimäiseen uunin-nurkkaan. + +»No, vastaatko pian?» + +»Voi, herra», änkytti tyttö painaen päänsä olkapäidensä väliin, +»ajattelin, ettette sitä huomaisi, ja että ennättäisin takaisin, +ennenkuin herra on herännyt--» + +»Luuletko siis saavasi öisin harhailla ympäri, kun en vain sitä +huomaa?» + +Pelkästä pelosta oli tyttö kyyristynyt myttyrään. + +»Mutta--mutta--enhän voinut muuta», änkytti hän. »Meillähän ei ole +enää mitään--ja herra on koko ajan syönyt melkein vain savustettua +lihaa!» + +Silloin putosivat suomukset Boleslavin silmistä. + +»Olit siis ruokatavaroita noutamassa?» + +»Missäs muualla, herra! Toin vasikanlihaa ja vereksiä munia ja +voitakin--ja makkaraa ja kaikenlaista muuta. Ne kaikki ovat jo +kellarissa.» + +»Kuka niitä antoi sinulle?» + +»Mutta tiedättehän sen, herra.--Bockeldorfissa olin, tunnen siellä +kaupustelijan--hän hankkii minulle jo edeltäkäsin mitä tarvitsemme, ja +kun yöllä koputan, avaa hän takaoven--siitä tietää vain hänen +vaimonsa, ei kukaan muu niin hiirenhiiskausta--eikä hänellä ole +kallistakaan. Herra Merckel täällä kylässä ottaa taalerin jokaisesta +lihanaulasta ja kaupanpäällisiksi haukkuu pataluhaksi.» + +»Ja oletko tänä yönä kulkenut jalkaisin kuusi peninkulmaa edestakaisin +koko kantamus selässäsi?» + +Kummastellen ja yhä peloissaan katsoi tyttö häneen. + +»Luulen, että sen tiedätte, herra, olenhan sen jo kerran ennen teille +sanonut.» + +»Mutta sitä ei voi kukaan ihminen--älä valehtele minulle enempää, +nainen. Tiedän kyllä sotaretkeltä, mitä saattaa kestää--mitä miehetkin +voivat kestää.» + +Älyttyään, ettei herra nyt enää ollut vihainen, uskalsi tyttö nousta +suoraksi ja ojensi vankat käsivartensa. + +»Minäpä kestän enemmän kuin miehet, herra», sanoi hän onnellisesti +hymyillen--»muuten ei minusta olisikaan täällä mitään hyötyä--» + +»Kuinka kauan olet jo tätä tietä taivallellut, Regina?» + +»Vuosia viitisen, herra, joka viikko--väliin useamminkin--kesällä se +on leikintekoa--mutta talvisin ja syksyisin--kun metsä on lumen +peitossa tai niityt tulvillaan--silloin se on työläämpää--onneksi +silloin ovat taasen yötkin pitemmät, niin ettei kukaan näe minua--ja +paljon mieluummin kuljen kuusi peninkulmaa, ennenkuin pyydän mitään +mokomalta koiralta--herra Merckeliltä, aioin sanoa--se ottaa taalerin +lihanaulalta--eikö moinen ole hävytöntä? Ja sitten mennä lainkaan +kylään--» + +Säikähtyneenä vaikeni hän, ikäänkuin pelkäisi saavansa toria +lörpöttelystään. + +»Mitä aioit sanoa, Regina?» kysyi Boleslav lempeämmin. + +»Aioin oikeastaan vain pyytää anteeksi, että menin luvatta--mutta +ajattelin, että herraa ilahuttaisi saada kerran vereksiä munia +aamiaiseksi------» + +»Hyvä on, Regina», sanoi Boleslav kääntyen poispäin. »Olet kelpo +tyttö.» + +Hetikohta poistui hän ja meni virralle kylpemään. Palattuaan tapasi +hän kyllä huoneen järjestettynä kuten muulloinkin, mutta kahvia ei +tänään näkynyt. + +»Hän on kai uuvuksissaan nukahtanut», ajatteli Boleslav ja päätti +hetkisen odottaa, sillä tänään ei hän tahtonut Reginaa kiirehtiä. +Mutta kun häntä kylvyn jälkeen kovasti vilutti, ei hän halunnut +kauemmin olla ilman lämmittävää juomaansa. Hän meni varpaisillaan +keittiöön, katsoakseen itse valkeaa, jos mahdollista tyttöä +herättämättä. Mutta tämä ei nukkunut. Ensi näkemältä näytti tosin +siltä. Hän istui vuoteensa reunalla, oli painanut kätensä kasvoilleen +eikä liikahtanut. Tuontuostakin kulki väristys hänen ruumiinsa +lävitse, kuten sillä, joka on nukkunut ylen uuvuksissa. + +Mutta lähemmin katsottuaan huomasi Boleslav kirkkaiden kyynelien +valuvan hänen punaisia lihavia sormiaan myöten. Samalla pääsi ähkyviä +nyyhkytyksiä hänen rinnastaan. + +»Mikä sinun on, Regina? Miksi itket?» + +Tyttö ei vastannut, vaan nyyhkytteli yhä äänekkäämmin. + +»Olenko pahottanut mieltäsi, Regina? En olisi sinua nuhdellut, jos +olisin tiennyt, missä olit.» + +Silloin päästi Regina kätensä vaipumaan kasvoiltaan ja katsoi +herraansa itkettyneillä silmillään. + +»Voi, herra», sammalsi hän kyyneliin tukehtumaisillaan. »Minua ei +ole--vielä kukaan--niin nimittänyt, eikä se ole--totta--» + +Boleslavin mieliala kylmeni. Hän ei tiennyt käyttäneensä yhtään +soimaavaa sanaa. Puuttuipa vain, että tämä nainen, jota muuten +koirilla ajatettiin, alkoi näytellä herkkätuntoisuutta hänen edessään. + +»Mikä ei ole totta?» tiuskaisi hän. + +»Se mitä sanoitte.» + +»Tuhat tulimaista--mitä olen sanonut?» + +»Että minä olen--kelpo...» Uusi nyyhkytysten puuska tukehdutti hänen +äänensä. + +Boleslav katsoi tyttöön päätään pudistellen. Hän ei ollut kuunaan +katsonut ihmissieluun sisälle eikä tiennyt siellä piilevän arvotuksia, +ei tiennyt, että kunniattomuudellakin on kunniantuntonsa.--Hymyillen +laski hän kätensä Reginan olalle ja sanoi: »Ole vaan levollinen, +Regina. En tarkottanut mitään pahaa--ja laita nyt vihdoinkin aamiainen +valmiiksi.» + +»Saanko--minä--tuoda sen sisäänkin?» kysyi hän yhä nyyhkyttäen. + +»Olisiko minun tultava sitä hakemaan?» + +»Luulin--etten saisi.» Näin sanoen meni hän lieden luo ja puhalsi +kyyneltynein poskin sammumaisillaan olevaan tuleen. + +Siitä lähtien ei hän enää pelännyt astua Boleslavin läsnäollessa +huoneeseen. Huolellisesti tähysteli hän silloin herransa kasvoja +arvatakseen tämän toivomuksia, mutta sanaakaan ei hän uskaltanut +päästää huuliltaan. + +Kellariholvista, missä rahoja ja viinipulloja säilytettiin, oli +Boleslav löytänyt suuret kasat papereita, jotka viruivat sikin sokin +useammissa arkuisssa täyttäen ne kukkuroilleen. Siinä oli isän +kirjeenvaihto, kaikenlaatuisia todistuksia ja asiapapereita. + +Kohta ensi päivänä papereita penkoessaan ei hänen käsiinsä sattunut +enempää eikä vähempää kuin testamentti, jonka mukaan hänen autuaasti +nukkunut tätinsä luovutti kaiken omaisuutensa hänelle, Boleslav von +Schrandenille, rakkaan veljenpoikansa ainoalle pojalle, »hyvittääkseen +hänelle sen vääryyden»,--niin kuului lisäys--»jota hän on saava kärsiä +elinikänsä». + +Boleslavin ilo oli vain vähäinen; vasta lähemmin ajateltuaan, että hän +täten oli saanut käsiinsä hyvän aseen tulevaa taistelua varten, alkoi +hän pitää lahjaa arvossa.----Antajaa itseään, joka aina oli ollut +hänelle suopea, hän tuskin ajattelikaan, niin kovettunut oli hänen +mielensä, niin yksinomaan olivat hänen ajatuksensa suuntautuneet +synkkään tehtävään, joka oli hänen suoritettavanaan. + +Hän oli halunnut vain saada näkyviinsä tien, jota myöten olisi +rajusti, kuten hänen luonteensa halusi, voinut syöstä eteenpäin. +Mutta pitkiin kuukausiin ei hän nähnyt edessään mitään muuta kuin +masentavaa toivottomuutta. + +Taistelua schrandenilaisia vastaan, johon hän oli päättänyt ryhtyä, +oli käytävä suurisuuntaisesti; muuten se päättyisi samanlaisella +tappiolla kuin taistelu, johon isä oli elinvoimansa viimeiset +jäännökset kuluttanut.--Oli hankittava suuri joukko työmiehiä, jotta +voi pitää roskaväen aisoissa. Mutta mistä niitä otti, jollei tienoolla +kukaan alentunut hänen palvelukseensa? Tosin rahalla saa mitä hyvänsä, +ja kolminkertaisen palkan toivo olisi monen, joka nyt pöyhistellen +luulotellulla isänmaallisuudellaan ylpeänä sylki hänen kynnykselleen, +tehnyt nöyräselkäiseksi orjaksi. + +Mutta niin pitkälle eivät hänen varansa riittäneet. Käteiset rahat, +jotka hän oli löytänyt ja jotka ensi silmäyksellä olivat näyttäneet +kuulumattomalta rikkaudelta, olivat aivan riittämättömät, jotta niillä +olisi voinut ryhtyä mihinkään yritykseen. Niitä oli 4,500 taaleria, +jäännöksenä saatavista, jotka isä palon jälkeen, kun hänestä näytti +koko maailma leimahtaneen liekkiin, oli kiireimmittäin perinyt +velallisiltaan. Tosin olisi summa kestänyt vuosikausia siihen kurjaan +elämään, jota hän Reginan kanssa oli alkanut viettää isänsä tapaan; +mutta tehtävään, joka väikkyi hänen mielessään, oli se kuin pisara +kuumille kiville. + +Ennen testamentin löytämistä oli hän raskain mielin tuuminut tarjota +myytäväksi metsät, jotka olivat olleet hänen isänsä ylpeytenä, +haaskata ne perin pohjin, jollei muu auttaisi. Nyt jätti hän +kiireimmiten tämän ajatuksen mielestään. Olettaen, että kaupan saisi +tehdyksi niin hyvin kuin hän toivoi, olisi kuitenkin kulunut +kuukausia, ennenkuin hän olisi saanut ensimäiset rahat käsiinsä. +Lisäksi oli talvi oven edessä, tuima itäpreussilainen talvi, joka aina +huhtikuuhun asti teki ulkoilmassa työskentelyn mahdottomaksi.--Tänä +vuonna ei siis ollut rakentamista eikä peltotyötä enää +ajatteleminenkaan.--Miksi siis tehdä uhrausta, joka lyhytaikaisella +kärsivällisyydellä--olihan kysymys vain viikoista--oli kokonaan +vältettävissä? + +Kun hän huhtikuun 1 päivänä nostaisi perinnön ja lähtisi sitten heti +työväkeä hankkimaan, saattoi toukokuussa olla rakennustyö jo täydessä +vauhdissa, kenties oli mahdollista saada vielä hieman maatakin +siemennetyksi. + +Mutta siihen asti--siihen asti! + +Kuinka voisi hän sietää harmaiden talvipäivien autiota +yksitoikkoisuutta tylsässä toimettomuudessa, kun työnhalu kuitenkin +poltti hänen sormiaan?--Kuinka kestäisi hän elää päivästä päivään +lemmittynsä läheisyydessä--ilman toivoakaan päästä tälle tekemään +kysymyksen, suuren, kohtalokkaan kysymyksen, josta hänen elämänsä ja +onnensa riippui?--Pysyykö Helena lujana? Antaako hän anteeksi? +Sulkeeko hän sydämensä, niin ettei vihan myrkkyhenki, jota hänen +ympäristönsä huokui, myrkytä hänen rakkauttaan? + +Tuomiokirkon pyhän neitsyen kuva muistui Boleslavin mieleen, +Muistuttikohan Helena vielä sitä? + +Saisipa hän silmänräpäyksenkään ajan katsoa lemmittynsä kasvoja! Hänen +silmissään häämötti ruusujen puna ja liljojen valkeus, hän näki +valoisan pyhimysolennon hymyillen kumartuvan häntä kohden, mutta minkä +näköinen hänen lemmittynsä oli, sen hän oli unhottanut. + +No, yhtä kaikki--suojelkoon armas pilviin kietoutuneena hänen työtänsä +ja kruunatkoon kerran rakkaudellaan sen, minkä hän on suorittanut +valmiiksi.--Tähän ajatukseen uinahti vähitellen kaipaus saada jälleen +nähdä Helenaa; jos hän olisi saanut immeltä sanasenkaan, joka hänelle +olisi vakuuttanut tämän uskollisuutta, olisi hänen toiveensa ollut +täydelleen tyydytetty. + +Yhä syvemmälle kaivautui hän paperien sekasokaan, joka näytti paisuvan +sitä suuremmaksi, mitä hartaammin hän toivoi pääsevänsä pohjaan +saakka. Papereita oli jo pinottu asuinhuoneen seinille niin korkealle, +että ne peittivät kauniin isoäidin kuvan, mutta vielä olivat arkut ja +laatikot täyteen ahdettuina kellarissa. Koko perhearkisto näytti +jonakin hädän hetkenä haalitun kokoon ja ilman valintaa ja järjestystä +joudutetun turvaan. Nyt oli tästä sekasotkusta löydettävä esille mitä +oli tärkeää ja osaksi välttämätöntäkin tilan hallintoon. Niinpä +puuttuivat muiden muassa kaikki vapautettujen talonpoikien kanssa +tehdyt sopimuskirjat ja kaikki rajamääräykset. Varmaankin olivat kylän +hyenat kaapanneet isännättömiksi jääneistä tiluksista, mitä hyväksi +näkivät. Loputtomia riitajuttuja oli hänen edessään, ja jollei hän +tahtonut käräjöidä jokaisesta jalanleveydestä maata tai omin käsin +hankkia oikeutta, ei hänelle epäilemättä jäisi kerrassaan mitään. + +Mutta voittamaton kammo pidätti häntä kääntymästä viranomaisten +puoleen. Hänen mielessään säilyi vielä isänsä kuva siltä päivältä, +jona hän oli nähnyt tämän viimeisen kerran. Silloin hän näki, miten +ovet ilman muuta suljettiin tältä henkipatolta mieheltä, joka oli +kyllin julkea tullakseen etsimään oikeuttaan... Tosin oli siihen +aikaan Preussissa ollut kaikki ylösalaisin. Valtion perustukset +horjuivat--sentähden saivat rotat vapaasti elämöidä.--Mutta kukapa +saattoi tietää, puhuiko samaisen isän poika kuulevammille +korville?--Laissa oli takaportteja yllin kyllin, jotta jonkun +vastenmielisen henkilön saattoi tehdä oikeudettomaksi, ja sitä hän ei +epäillytkään, ettei siihen olisi ollut hyvää tahtoa.--Niin syvälle oli +hän syöpynyt turvattomuuden tunnelmaansa, että laillinen järjestyskin +näytti hänestä metsänpedolta, joka väijyi häntä nostosillan +korvalla.--Sotilaallisia velvollisuuksiaankaan ei hän enää ajatellut. +Luutnantti Baumgart oli kaatuneiden luettelossa. Miksi siis henkiin +heräämisellään tuottaa herroille virkamiehille tarpeetonta työtä? +Vähät he välittäisivät siitä häntä kiittää.-- + +Hänen mielestään eivät lähteneet raamatun sanat: »Hänen kätensä olkoon +jokaista vastaan ja jokaisen käsi olkoon häntä vastaan.» Tämän +kirouksen, jonka Hagarin poika oli kerran vienyt mukanaan elämään, +täytyi hänelle muuttua siunaukseksi, niin hän uhotteli. + +Viikot kuluivat, hän tuskin sitä huomasi. Päivät pääksytysten istui +hän papereihinsa hautautuneena, ja iltaisin hän kuljeksi puiston +raivaamattomia polkuja pitkin tai kapuili linnanraunioilla. + +Ainoastaan yhtä paikkaa hän huolellisesti vältti. Tämä paikka oli +Kissanporras. Hänen sydämensä alkoi jyskyttää, kun hän vain joutui sen +läheisyyteen, ja hän riensi kiireimmittäin ohi pensaikon, joka sen +peitti taakseen. + +Mutta hänessä heräsi palava, kiduttava himo nähdä omin silmin tuo +turmion paikka, eikä tämä himo jättänyt häntä enää rauhaan. + +Niin oli sitten eräs ilta syyskuun lopulla, ja ensi kertaa hänen +kotiuduttuaan loisti täysikuu jälleen hopeanhohtoisena taivaalla. +Levotonna hän harppaili pitkin puiston käytäviä. Kuivat lehdet +kahisivat hänen jalkojensa alla, ja syystuuli kohisi kolkosti +pensaissa. Kuten valkoisten elukkain parvet vilisivät kuunsäteet maata +pitkin; mustana, pykäläisenä muurina nousi pensasto hänen edessään +korkeutta kohden. + +Silloin--synkän uhmansa puuskassa--hän voitti taikauskoisen kammon, +joka häntä siihen asti oli pidättänyt, ja tunkeutui läpi viidakon, +joka suojaten verhosi polun. + +Jyrkkä rinne laskeutui miltei pystysuoraan alas virtaan, jonka +peilipinnan leppäpensaat peittivät melkein kokonaan. Hiljainen lirinä +ja loiske kuului alhaalta. + +Rinteen yläreunalta ojentausi jykevä, käsipuulla varustettu hirsi +pitkälle ilmaan. Teline, joka oli kaivettu syvälle maahan, piteli +sitä kiinni rautatangoilla. Samanlainen hirsi ojentautui toiselta +rannalta sitä vastaan, mutta siellä oli se kiinnitetty mahtavaan +tammenkantoon, joka sitä kannatti ja piti tasapainossa. Keskivälillä +ammotti kymmenen tai kahdentoista jalan levyinen kuilu. Niin +ojentuivat hirret molemmilta puolin yli syvyyden kuten kaksi kättä, +jotka ikävöiden kurottuvat toisiansa kohden koskaan ylettymättä +toisiinsa. + +Jolleivät ne tosiaankaan olisi konsanaan toisiinsa ylettyneet, olisi +tuho jäänyt tapahtumatta.--Mutta parittajalla ei ole kuunaan ollut +helpompaa tehtävää. Tämänpuolisella hirrellä oli pari lautaa, jotka +niihin kiinnitetyn vaajan avulla vaivattomasti saattoi työntää +sillaksi aukon yli. Olipa saapuvilla käsipuukin, joka nyt nojasi +hirttä vasten, mutta jonka saranoillaan voi kääntää vastapäiseen +suuntaan. Näin oli ollut kaikki oivallisesti varustettu petoksen +helppoa toimeenpanoa varten. + +Ikäänkuin ikuisen häpeän muistomerkkinä törrötti tämä laitos mustana +ja hoippuvana sumuisessa kuutamoyössä. + +Loiske alhaalla näkymättömässä virrassa koveni. Näytti siltä, kuin +aaltoja vielä tänään kuohuttaisi se pöyristyttävä teko, joka nyt +peittyi tuonen helmaan. + +Verkalleen kuin unissaan astui hän portaalle, syvällä allaan +hopeapinta, jonka ylitse näytti säkeniä parvittain vilahtelevan. +Silloin näki hän vaalakan naisolennon, joka oli puristanut hameensa +reisiensä väliin ja seisoi vedessä polviaan myöten. Hän oli Regina, +ja hän huuhtoi pesuvaatteitaan hietasärkän reunalla. + +Boleslav rypisti kulmiaan. Että hänen pitikin juuri täällä kohdata +tämä nainen! Mutta toisekseen--kohtuuton ei saanut olla, väistyihän +tyttö hänen tieltään, missä suinkin voi, toden totta ei hänen +tarvinnut paljo kärsiä tämän läsnäolosta. + +Puoleksi ajattelematta nojautui hän käsipuuhun ja katseli pesutyttöä. +Tämä ei aavistanut mitään hänen läheisyydestään, vaan seisoi syvään +kumartuneena vettä kohden. Hänen niskansa pingottui, jäntevät kädet +ravistelivat märkiä vaatteita, niin että kimmeltävät pisarat +pirskuivat yltympäri. Tuontuostakin alotti hän saman kaksiäänisen +laulun, jota oli hyräillyt taannoin hautaa luodessaan, ja heitti sen +jälleen kesken saatuaan roiskauksen vettä suuhunsa tai sieraimiinsa. + +Kuinka uutterasti hän teki työtään vielä näin iltamyöhällä, jolloin +Boleslav oli luullut hänen aikoja sitten menneen levolle! + +Mutta äkkiä ponnahti hän pelästyneenä pystyyn. Boleslavin jalka oli +raapaissut alas pari kivenliuskaretta, jotka olivat pudonneet aivan +tytön eteen. + +Epäluuloisena tähysteli tyttö vastapäiselle rannalle. Hänen ensi +ajatuksensa oli ilmeisesti, että joku väijyi häntä ylhäällä +pensastossa.--Vasta sitten johtui hänen mieleensä katsoa ylöspäin +portaalle. Hän päästi hiljaisen huudahduksen. + +»Ei sinun tarvitse pelätä, Regina», huusi Boleslav hänelle. »En tee +sinulle mitään.» + +Regina ryhtyi jälleen levollisesti työhönsä. + +»Kuinka pääset sinne alas?» kysyi Boleslav edelleen. + +Regina pyyhkäisi märällä käsivarrellaan kasvojaan »Olen hyvä +kapuamaan», sanoi hän ja vilkui tuokion aikaa ylös Boleslaviin. + +»Eikö sinua palele vedessä? Vuodenaika on jo myöhäinen.» + +Regina vastasi jotakin, mitä Boleslav ei kuullut. Sitten ei hän +häirinnyt tyttöä enää. Mutta hän oli utelias näkemään, miten tämä +aikoi kiivetä jyrkkää rantatöyrästä myöten. + +Niin hän jäi paikalleen ja katseli tyttöä.--Muutaman minuutin kuluttua +kokoili tämä pesuvaatteensa ja nousi virran partaalle. Kuun säteet +taittuivat kehäksi ympäri hänen päätänsä, joka tänään oli miltei +sileäksi kammattu. Näytti kuin hän kantaisi kruunua. + +Aralla katseella vilkaisi hän ensin, oliko hänen herransa vielä +ylhäällä, sitten sukelsi hän pensastoon, missä hän kohta näkyi vesa +vesalta, oksa oksalta kapuavan ylöspäin kuin villikissa. + +Töyräälle päästyään laski hän hameensa suoraksi ja aikoi vasuineen +mennä tiehensä, mutta Boleslav huusi hänen jälkeensä. + +»Miksi teet työtäsi öiseen aikaan?» kysyi hän koettaen näyttää +ystävälliseltä. + +»Koskeivät he anna minulle päivällä pahaakaan rauhaa», vastasi tyttö. + +»Kyläläisetkö?» + +»Niin, herra.» + +»Mitä he tekevät sinulle?» + +»No, mitä he aina tekevät--heittelevät ja paiskiloivat.» + +»Virran ylitse?» + +»Niin juuri, herra.» + +»Kun sinulle vasta tehdään pahaa, niin tule minua hakemaan.» + +Regina ei vastannut. + +»Ymmärrätkö?» + +Regina risti kätensä ja katsoi häneen rukoillen. + +»Mitä nyt?» + +»Voi, hyvä herra, älkää ampuko!» sammalsi tyttö.--»Tiedän, että aiotte +ampua. Hän on--tarkotan armollista herraa--hänkin kerran koettanut. +Silloin alkoivat ne joen takana tehdä samoin. Paukkui yhä siellä ja +täällä, kaikkialla--mihin vain päänsä pistikään. Oli aivan ihme, ettei +kehenkään sattunut. Ja jos he vielä lopulta tottuvat aina ottamaan +pyssyt mukaansa, ampuvat he minut muitta mutkitta, missä vain +tapaavat, sillä enhän voi olla saarelta poistumatta.» + +Boleslav ei ollut ennen kuullut tytön puhuvan niin kauan ja +järkevästi. Hänestä näytti uudelta ja omituiselta, että tämän matalan, +villien kiharain ympäröimän otsan takana saattoi asua tyynesti +harkitsevia ajatuksia. + +»Olet oikeassa, Regina», vastasi hän. »Jo sinunkaan tähtesi en saa +heitä ärsyttää.» + +Hän näki kuun valossa, kuinka tytön kasvoille lehahti tumma punastus. + +»Minun tähteni, herra?» sammalsi Regina. »En tiedä, mitä tarkotatte?» + +»Hyvä, hyvä», vastasi Boleslav torjuen. »Mutta mitä aioinkaan kysyä, +Regina,--oletko tyytyväinen palveluspaikkaasi? Puuttuuko sinulta +mitään?» + +Tyttö tuijotti häneen vaieten. + +»Sinun ei pidä panna pahaksesi, Regina, vaikka olisinkin ynseä sinua +kohtaan. Minulla on huolia pääni täynnä ja elän mieluimmin yksikseni. +Älä siis luule, että olen sinulle vihainen, vaikken sinua +puhuttelisikaan.»---- + +Reginan silmät sumentuivat. Hänen kätensä hapuilivat portaan käsipuuta +kohden ikäänkuin tukea etsien. Seuraavana hetkenä hän pyörähti +ympäri--ja jättäen vasunsa niille hyvilleen livisti hän tiehensä kuin +minkäkin hirmuhengetärten hosumana. + +»Omituinen olento», mutisi Boleslav katsoen hänen jälkeensä. »Minun +täytyy olla lempeämpi häntä kohtaan. Hän ansaitsee sen.» + +Sitten nojautui hän käsipuuhun ja katseli alas veteen, jonka +hopeaiseen pohjaan ilmestyi kokonainen puutarha, täytenään liljoja ja +punaruusuja. + + + + +IX. + + +Herra luutnantti Merckel oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen +hautajaispäivän tuloksiin. Hän nimitteli schrandenilaisia pelkureiksi +ja vanhoiksi akoiksi ja sanoi, että he olivat arvottomia kuninkaan +takkia kantamaan. + +Kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli juuri lähdön edellä hävinnyt +näkyvistä ja ratkaisevalla hetkellä jättänyt joukon johdottomaksi-- +vastasi hän, että hänen laitansa oli aivan toinen; hän oli upseeri +ja sellaisena velvollinen käyttämään miekkaansa ainoastaan kuninkaan +palvelukseen. + +Schrandenilaisista, jotka eivät olleet tottuneet erittäin terävästi +ajattelemaan, näytti tämä selitys päivän selvältä. He lupasivat ensi +tilaisuudessa korjata vikansa. + +Mutta Felix Merckelin oli mahdoton tähän tyytyä. + +»Isä», sanoi hän eräänä myöhäisenä iltana, ravintolan isännän +tyytyväisesti myhäillen laskiessa päivän tuloja. »Minä en voi sietää +ajatusta, että mokoma lurjus, mokoma konna on preussilainen upseeri +kuten minäkin. Täytyyhän hävetä aivan silmät päästänsä, kun on moisen +kanssa ollut palveluksessa. Sellaisia veitikoita ei saa olla +armeijassamme. He tahraavat kokardimme, yksinpä miekanhihnammekin. +Minä vaadin hänet kaksintaisteluun ja ammun kuulan hänen kalloonsa.» + +Hän ojensi jalkansa puupenkille ja väänteli kylmäverisesti hymyillen +ratsumiesviiksiään. Vanhus päästi säikähdyksissään kouran täyden +hopeakolikoita putoamaan pöydältä lattialle, jotta ne vierivät lattian +rakoihin. + +»Felix», sanoi hän, »sinun ei pidä juoda niin paljon +katajanmarjaviinaa. Vieraille se on kyllin hyvää. Huomenna tuon +sinulle pullon mietoa viiniä, Felix. Kenties yksi tai toinen seuraa +esimerkkiäsi, ja niin pääsemme jälleen omillemme.» + +»Erehdyt, isä», vastasi Felix. »Kunniantuntoni ei minua enää jätä +rauhaan. Olen saksalainen nuorukainen, isä, ja urhoollinen upseeri--en +voi enää kauemmin nähdä säätyäni häväistävän.»-- + +»Felix», sanoi vanhus, »mene maata, poikani, sitten et näe etkä kuule +enää mitään.»-- + +»Isä,» vastasi poika, »sääli sanoa--mutta sinulla ei ole hituistakaan +kunniantuntoa.»-- + +»Felix», jatkoi vanhus, »sinulla on liian vähän tehtävää. Katsoisit +edes pulloja--herran nimessä, en suinkaan sitä vaadi, sillä onhan +tässä neitonen sitä varten--mutta se tekisi sinulle sangen hyvää. +Joutuisit toisiin tuumiin--metsälläkin voisit käydä----» + +»Missä sitten?» + +»No, hyvä isä--Schrandenin metsäthän ovat melkein oven +edessä--syövätkö jänikset toisiaan vai otatko sinä niistä +osasen--sehän on aivan samantekevää.» + +»Ei sovi minulle, isä--olen upseeri--minua ei saa tavata +salametsästyksestä.» + +»Hyvä Jumala, Felix, kuinka puhutkaan! Olenhan toki kylänvouti +täällä--en vedä sinua hirsipuuhun.--Mutta niinkuin tahdot, +poikani.--Tai voithan mennä iltaisin pappilaan. Kirkkoherra pelaa +mielellään hieman shakkia--tosin ei siitä mitään hyödy, mutta +sanotaanhan sen olevan huvittavaa, ja sitten on siellä Helenakin----» + +»Ai, hän!» sanoi Felix ja siveli mielissään hymyillen leukaansa. + +Vanhus katseli tarkkaavaisesti alkuajan kärpästä, joka oli suljettu +kellonperien merenkultasydämeen. + +»Olen näet sitä mieltä, että siinä tekisit sangen hyvät naimakaupat, +jos vain kirkkoherra suostuu ja tyttö tulee sinulle.» + +»Mikseikäs hän tulisi minulle?» kysäisi Felix. + +»Onhan mahdollista, että hänellä toisaalla päin--» + +Felix hymyili epäillen. + +»Vai tarkotatko hänen jo iskeneen silmänsä sinuun--?» + +Felix kohautti olkapäitään. + +»Näetkös, Felix, se olisi suuri onni meille, sillä kylässä huhutaan +niitä ja näitä, miten muka olen koonnut vähäiset pennini. Vääryydellä, +ymmärrätkös--vääryydellä.--Mutta jos kirkkoherra Götz antaa ainoan +tyttärensä meille rouvaksi--näetkös, sellainen mies kuin kirkkoherra +Götz--se seikka jo sellaisenaan tukkii panettelijain suut. Sentähden, +kuten sanottu, oleskele hieman hänen lähettyvillään, hivele hunajaa +hänen huulilleen--ja ylipäätään sellainen mies kuin sinä--» + +»Isä hyvä, ole kiltti ja säästä neuvosi», keskeytti poika +hänet.--»Tuleeko Helena vaimokseni vai ei, riippuu yksistään +minusta.--Juuri minä en olekaan vielä tehnyt päätöstäni. Onhan hän +soma heilakka, sitä ei voi kieltää; hieman hoikka hän tosin on, mutta +voihan hänet ruokkia. Ja sitte, tiedätkös, on hänessä jotakin vanhan +piian tapaista--jotakin särmäkästä, kulmikasta. Jos kietaisee kätensä +hänen vyötärölleen, niin hänkös surkeilemaan: »ai, herra luutnantti, +älkää tehkö niin, rypistelette pukuni»--hän näetkös teitittelee minua +jälleen; tai jos häntä hieman nipistää tai muuten tuikkaa--leikillään, +tietysti--silloinkos hän kirkumaan: »ai, herra luutnantti, älkää toki +tehkö niin, minulla on niin hieno iho.»--Tietysti tämä kaikki on sulaa +sievistelyä ja teeskentelyä--ja jos häneen päättävästi kävisi käsiksi, +suostuisi hän sormisuukkosin, mutta kuten sanottu--en ole vielä tehnyt +päätöstäni... Eihän hän juokse tiehensä, kuten näet.» + +Vanhus, joka sillävälin oli tottunein sormin laitellut rahoja +paperikääröihin, katsoi iloisella ylpeydellä mallipoikaa, jonka hän +oli kasvattanut. Sitten valtasi hänet pelko uudelleen: + +»Ja eikö totta, Felix, tuota kaksintaistelua, ethän ajattele sitä +enää ... sehän on mieletöntä ... siinähän on henki pelissä.» + +Felix pöyhistihe: »Kunnianasioissa, isä, voit pysyä leikistä erilläsi. +Niistä et ymmärrä mitään. Heti kun olen löytänyt soveliaan +kartellinkantajan--» + +»Mikä se on--kartellin kantaja, Felix?» + +»Se on mies, joka vie vaatimuksen.» + +»Vie--Boleslavilleko?» + +»Kellekäs muulle!» + +»Saarelleko? + +»Saarelle, niin.» + +»Mutta, Felix, mitä ajattelet? Kuka kristitty ihminen uskaltaisi +saarelle mennä? Tiedäthän toki että sinne on asetettu sudenrautoja, +miinoja ja herra tiesi mitä kaikkia muita murha-aseita joka +askeleelle.--Katsos vain Hackelbergia, sehän liikkaa ja lynkkää vielä +tänä päivänäkin, kerran sudenraudoissa kökötettyään--mutta elä puhu +siitä, ymmärräthän. Sillä ei saa tulla ilmi, että Hackelberg on +kuunaan käynyt saarella. Kuten sanottu, ketään et saa kehottaa sinne +menemään, ja kuka muuten lähteekään niin vaarallisen ihmisen kanssa +tekemisiin? Siitä ei hyödy mitään, poikaseni.» + +»Oh, kyllä hän saa vielä nähdä», sanoi Felix itsekseen hampaitaan +kiristäen. + +Vanhus katseli häntä huolissaan; sitten täytti hän suippolasin +piparmynttiviinalla ja tarjosi sen pojalleen. + +»Juo tuo, Felix», sanoi hän, »se kyllä sinut asettaa.» Felix joi. + +»Ja anna muusta huolehtia vanhan kelpo isäsi; ehkäpä tässä yön +varrella keksitään keino, joka sinut parantaa niin sanotusta +kunniantunnostasi.--Hyvää yötä, Felix.» + +Hän ei ollut luvannut liikoja, tämä vanha, kelpo isä. + +Seuraavana aamuna istuessaan poikansa kera vastatusten aamiaisella +kysäisi hän hyväntahtoisen valittavalla äänellään: »No, Felix, oletko +nukkunut tuhmat tuumat päästäsi pois?» + +Felix suuttui... »Sanoin sinulle jo, isä,--siitä--» + +»En ymmärrä mitään! Aivan oikein, poikaseni. Mutta juuri siksi +tahtoisin tietää erään seikan: kenen kanssa oikeastaan tahdot +taistella, herra von Schrandenin vaiko herra Baumgartin?» + +Felix säpsähti. Himmeä aavistus sanoi hänelle, mihin isä tähtäsi. »Nuo +ovat pelkkiä viisasteluja, isä», vastasi hän. »Olen suorasukainen +sotilas. Minulle ei tarvitse syöttää sellaisia.» + +»Mutta, Felix, älä toki ole niin kiihkeä. Tarkotanhan vain parastasi. +Herra von Schranden ei ole ikinään ollut upseerina, hänen kanssaan ei +sinun siis sovi puuttua tekemisiin, ja luutnantti Baumgart taasen on +veijari, sillä hän on esiintynyt väärällä nimellä, hänen kanssaan +sinun siis kaikista vähimmän sopisi puuttua tekemisiin.» + +»Se on totta», sanoi Felix, sivellen hunajaa voileivälleen. +»Oikeastaan en saisi tehdä hänelle sitä kunniaa, että vaatisin hänet +kaksintaisteluun.» + +Uusi epäilys heräsi hänen mielessään. »Jollei hän vain saisi kantaa +luutnantin arvonimeä», lisäsi hän kiukkuisesti. »Sitä ei +kunniantuntoni voi suoda moiselle lurjukselle.» + +Vanhus näytti odottaneen tätä vastaväitettä. + +»Miksi hän sitten kantaa luutnantin nimeä?» kysyi hän, nipistäen +lihavat huulensa yhteen. »Siksi, etteivät hänen esimiehensä tiedä +petoksesta mitään. He kyllä antaisivat hänelle kauniin kyydin, jos +siitä vain aavistaisivatkaan.» + +Felix alkoi ymmärtää. + +»Tarkotat, että pitäisi--» + +»Tietysti pitäsi.» + +Mutta Felixin helposti loukkaantuva kunniantunto ei tahtonut tietää +tästäkään. »Tahdon muistuttaa sinulle, että olen upseeri, isä», huusi +hän tuohtuneena. »Neuvosi on suorastaan minua loukkaava.» + +Vanhus kohautti olkapäitään. »No, jollet tahdo--» tuumi hän. + +Kunniastaan arka poika näytti nyt keksineen pelastavan keinon. + +»Pitäisi ennemmin lähettää ilman allekirjotusta--» tuumaili hän +aprikoiden. + +»Siitä he viisi välittävät», vastasi vanhus. »Mutta tiedänpä jotakin +parempaa. Panen asian itse vauhtiin. Kirjotat vain muiden mukana +nimesi alle. Silloin katoaa se joukkoon.» + +Saman päivän iltapuolella kulki kunnanlähetti Hoffmann kutsumassa +»Mustaan Kotkaan» kaikki nostoväen miehet, joka menettely tosin +ainoastaan lisäsi lähestyvän toimituksen juhlallisuutta, sillä he +olisivat kyllä tulleet kutsumattakin. + +Kun kaikki pöydät olivat täytetyt--Schrandenin kylä oli lähettänyt +kolmisenkymmentä taistelijaa pyhään sotaan--ja herra Merckelin valpas +silmä näki joka suunnalla täysiä laseja edessään, astui hän +tarjoilupöydän takaa esiin, hiveli mielissään pyöreähköä mahaansa, ja +vaihtaen salavihkaa silmäyksen poikansa kanssa alotti hän seuraavan +puheen: + +»Niin, nähkääs, rakkaat kansalaiset, asia on nimittäin seuraava: Te +kaikki olette täällä urhoollisia sotilaita ja olette taistelleet monta +tulista taistelua sorretun isänmaamme puolesta. Monta kertaa olette +siellä saaneet olla janoissanne eikä teillä ole ollut edes likaisen +lätäkön pisaraakaan saatavissanne. Kukapa ei sentähden teille soisi, +että nyt sodan kuorman ja helteen jälkeen aika ajoin saavutte »Mustaan +Kotkaan» ja täällä juotte siemauksen hyvää, rusottavaa olutta. Olette +sen rehellisesti ja vaivaloisesti ansainneet. Maljanne, sotilaat!»-- + +Hän vei haarikkansa, joka hänellä oli tällaisia tapauksia varten +valmiina, uljaalla heilahduksella huulilleen ja juodessaan vilkuili +ympärilleen nähdäkseen, ketkä olivat tyhjentäneet lasinsa +pohjaan.--Sitten hän salavihkaan viittasi tarjoilijaneitoselle ja +pyyhittyään huuliaan jatkoi: + +»Kylänvoutina en tosin ollut sodassa mukana, sillä minun täytyi sen +aikaa pitää huolta kotiin jääneistä»--hyväksyvän liikutuksen murina +kävi kautta huoneen--»mutta olen isänmaan ystävä kuten tekin, ja +sydämeni sykkii uskollisena isänmaalle ja kunnialle, kuten konsanaan +teidän, kelpo sotilaat.----Kiirehdi nyt hieman, kuhnustelija, sillä +kuoleehan herra Weichert pian janoon»--herra Weichert piti puoliaan, +mutta se ei auttanut, lasi temmattiin hänen käsistään--»ja poveni +paisuu ylpeydestä, kun katson poikaani, joka on suorasukainen, uljas +sotilas ja josta toverien luottamus ja kuninkaan armo on tehnyt +upseerin. Puhun varmaan teidän kaikkien sydämestä, kun huudan: Eläköön +kylän ilo, kelpo poika, kunnon toveri, urhea sotilas ja kunniastaan +herkkä upseeri, luutnantti Merckel, eläköön, vielä kerran eläköön ja +kolmannen kerran eläköön!» + +Innostuksesta uhkuen säestivät schrandenilaiset, ja herra Merckel +vanhempi huomasi tyytyväisyydekseen, että tässä tilaisuudessa oli +toistamiseen muutamia laseja tyhjentynyt. Antaakseen Amalialle aikaa +niiden täyttämiseen piti hän vaikutusta lisäävän pienen väliajan, +jolloin syvästi liikutettuna lankesi poikansa kaulaan; sitten hän +jatkoi: + +»Sitä suuremmalla surulla täytyy mielemme täyttyä, kun näemme, että +rakastettua ja siunattua seutuamme, jonka häpeän urotekonne ovat +hälventäneet, uudelleen solvaa samaisen miehen poika, tuon miehen, +joka on onnettomuuteemme syypää.--Paloraunioissa asustaa hän nyt +isänsä rakastajattaren kera--en tahdo sanoa enempää, mutta kaunista, +lapset, ei ole se, mitä siellä tapahtuu.» Ruokoton nauru rähähti +ilmoille ja muuttui vähitellen siveelliseksi suuttumukseksi. »Niin, ja +kauniinta kaikesta on se, että tämä irstas veitikka kuuluu hänkin +urhoolliseen ja kunniakkaaseen armeijaamme, väärällä nimellä on hän +hiipinyt riveihin, vieläpä enemmänkin, aina upseeriksi saakka on hän +keinotellut ja vehkeillyt... Mikä teille kaikille, teille kunnon +miehille, ei ole onnistunut--paitsi tietysti poikaani--sen on +tuollainen miekkonen valheella ja vilpillä saavuttanut. Voitteko sitä +sietää, hyvät schrandenilaiset, tahdotteko pitää hyvänänne, että +moinen veijari, maankavaltajan poika, lopuksi katsoo teitä ikäänkuin +alamaisikseen?--Sitäkö varten rakkaan kuninkaamme armosta on teistä +tullut vapaita miehiä?» + +Hetki näytti suotuisalta huutaa eläköön hänen majesteetilleen +kuninkaalle, sillä Amalia oli tällä välin ehtinyt täyttää kaikki +lasit. Menestys oli täydellinen, ja herra Merckel alkoi olla +tyytyväinen puheensa niin henkiseen kuin taloudelliseenkin +vaikutukseen. + +»Ei, kunnon schrandenilaiset», jatkoi hän, »tätä ette saa pitää +hyvänänne, armeija on vapautettava tästä häpeätahrasta--muuten täytyy +teidän hävetä sitä, että olette preussilaisia sotilaita.» + +»Lyökää hänet kuoliaaksi! Kuoliaaksi! Kuoliaaksi!» kajahti pöytien +äärestä. + +»Ei, rakkaat ystävät», vastasi hän myhäillen hyväntahtoiseen tapaansa. +»Teidän ei ole aina kohta puhuttava kuoliaaksi lyömisestä, minä en +teidän esivaltananne saa sitä ensinkään kuulla--muuten»--hän kohotti +hyväntahtoisesti uhaten etusormensa pystyyn. »Mutta tahdon teille +neuvoa jotakin parempaa. Korkeilla herroilla ei tietysti ole +aavistustakaan, kuka tämän luutnantti Baumgartin takana oikeastaan +piilee, sillä viime keväänä ei suurin kysytty kastetodistuksia eikä +muita sellaisia; mutta nyt on asia toisin--nyt sentään jo katsotaan, +kenen annetaan haihatella entisenä kuninkaallisena preussilaisena +luutnanttina. Ja tämän »entisenkin» laita taitaa olla vähän niin ja +näin.--Muistattekos, mitä Johann Radtke Heiden kylästä kertoi näiden +samojen seinien sisällä, kun ei vielä kellään meistä ollut +aavistustakaan, mikä siisti eläväinen hänen kuuluisa luutnantti +Baumgartinsa oikeastaan on.» + +Katkera, vihainen nauru keskeytti hänet. Sen oli päästänyt hänen +poikansa Felix. + +»Ranskasta hän muka on tänne vaeltanut, jalkapatikassa ja ypö yksin +kuin mikäkin sälli. Ja hän on maannut haavotettuna, ollut vangittuna +ja tiesi mitä.--Mutta ajatelkaas, mitä se merkitsee! Se merkitsee, +ettei hän ole ottanut eroaan, vaan että hän on pujahtanut armeijasta +kuten varas yöllä, aivan samoin kuin hän sinne ensin luikerteli. Ja +tiedättekö, miksi semmoista sanotaan rehtien miesten kielellä? +Karkaamiseksi sitä sanotaan.»-- + +Räjähti riemunhuuto, jota herra Merckel tervehti suurella +tyytyväisyydellä, sillä hän oli havainnut kurkkujen kuivuvan +huutamisesta.---- + +Hän siis antoi heidän elämöidä voimiensa takaa, sitten jatkoi hän: + +»Kelpo isänmaan ystävinä ja uljaina sotilaina on meillä siis nyt pyhä +velvollisuus antaa vihiä korkeille herroille päämajaan, kuinka tämän +siistin herran laita on. Siihen olemme velkapäät kuninkaamme, +isänmaamme ja ennen kaikkea itsemme tähden. Ajettakoon hänet häpeällä +ja pilkalla armeijastamme--heitettäköön hänet vankeuteen--ammuttakoon +hänet kuoliaaksi--meille on se yhtä kaikki--meillä ei ole syytä hänen +hyväksensä panna rikkaa ristiin.» + +Schrandenilaiset päästivät raivon- ja tuskanhuudon jo +ajatellessaankin, että jotakin sellaista heiltä vaadittaisiin. + +Herra Merckel veti paperiarkin povitaskustaan. + +»Olen laatinut tähän pienen kirjelmän», sanoi hän »jossa hyvin +viisaalle ja jalolle pääesikunnalle alamaisesti esitän valituksemme. +Jos suvaitsette, rakkaat ystävät--» + +Hän oli avaamaisillaan paperin laskoksiltaan, kun hänen päähänsä +pälkähti onnellinen, paljon lupaava ajatus. + +»Voisinhan nyt hetikin jättää paperin allekirjotettavaksenne», jatkoi +hän säteilevin kasvoin, »mutta silloin ilmaisisi se vain minun eikä +teidän mieltänne. Tahdon sentähden, että tarkimmasti pohditte joka +sanan ja korjailette mikäli tarpeelliseksi näkyy... Ehdotan +sentähden, että valitsette keskuudestanne viisi toveria toimikuntaan, +jonka kanssa me, poikani ja minä, vetäydymme juhlahuoneeseen +neuvottelemaan rauhassa kirjotuksesta, jonka aikaa te muut olette +täällä koolla.» Sitten hän mainitsi nimeltä ne, jotka hän +soveliaimpina ehdotti tähän kunniatehtävään--viisi nuorukaista, joiden +hän tunsi kitsastelematta liikuttelevan rahojaan ja joilla saattoi +odottaa olevan jonkun verran kunniantuntoa.-- + +Puoleksi kateissaan, puoleksi vahingoniloisena kannatti kokous hänen +ehdotustaan. + +Valittujen naamat venähtivät pitkiksi, sillä he aavistivat, mitä +heillä oli edessään, mutta kun he samalla olivat imartelusta +mielissäänkin, eivät he yrittäneetkään tehdä tenää. + +Kunnioituksella, jota herra Merckel tunsi heti, kun joku oli +herrashuoneeseen astumaisillaan, tempasi hän auki oven, jonka +yläpuolelle oli samalla kertaa sekä varotukseksi että houkutukseksi +kirjotettu nuo merkitsevät sanat: »Täällä saa juoda ainoastaan +viiniä.» + +Pelokkaan ylpeinä astuivat valitut tähän ylhäiseen huoneeseen ja +kierittelivät arastellen lakkejaan käsissään. + +Viimeisenä seurasi talon poika. + +Silloin kääntyi herra Merckel vielä kerran ympäri ja huusi +juhlallisella äänellä tarjoilupöytää kohden: »Amalia, kaksi pulloa +muskottia minulle ja herra luutnantille.» + +Muskotti oli viiniä, jota hänellä oli tapana itse laittaa rommista, +sokerista, kanelista ja karviaismarjamehusta sekotettuna tarpeelliseen +määrään vettä ja jota hän myi taalerista pullon schrandenilaisille. +Hän mainitsi kaksi pulloa sentähden, ettei vieraitten mieleen +juolahtaisi jakaa kaksittain pulloa keskenään. + +Tarjoiluhuoneessa syntyi syvä hiljaisuus. + +Vakavin, jännittynein kasvoin katselivat jälelle jääneet toisiaan ja +tuijottivat sitten taasen suljettuun oveen. + +Herrashuoneestakaan ei kuulunut niin hiiren hiiskahdusta. Siellä +käytiin isännän ja hänen vieraidensa välillä mykkää, mutta silti +ankaraa taistelua. Epätietoista oli, kuka voittaisi. + +Muutamien minuuttien jälkeen sentään--neiti oli juuri palannut +kellarista kahden nopeasti täyttämänsä pullon kera--tempasi herra +Merckel oven seposen selälleen ja huusi voitonriemuisena +tarjoiluhuoneeseen: »Amalia, vielä viisi pulloa muskottia!» + +Huoneessa kuului moniääninen huokaus. Jännitys laukesi. Kuten +tavallisesti oli vieraiden puolue joutunut tappiolle. + +Kohta tämän jälkeen tunkeutui yksitoikkoinen, kumea lukemisen ääni +kuuntelijain korviin. + + * * * * * + +Mennessään tänä iltana levolle tunsi herra Merckel vanhempi, ettei +hänen päivänsä ollut mennyt hukkaan.-- + +Poika oli päässyt vaarallisista ajatuksistaan, Schrandenin suvun +viimeisen vesan kohtalo oli määrätty, ja kassassa oli ylimääräistä +tuloa kahdeksan taaleria ja viisikolmatta hopeagroschenia.-- + +»Niin sitä lyödään kolme kärpästä yhdellä iskulla», sanoi hän +tyytyväisesti myhäillen, pani kätensä ristiin ja nukkui makeasti. + + + + +X. + + +Tuli talvi. + +Sanomattoman surullinen, tuskallinen kuihtuminen oli kulkenut sen +edellä. Boleslav, joka oli kasvanut luonnon keskellä ja katsoi +olevansa vapaa liiallisesta herkkätuntoisuudesta, ei ollut ikinä +pitänyt mahdollisena, että syksy raukealla vertauskuvallisuudellaan +värisyttäisi häntä luita ja ytimiä myöten. + +Hän pelkäsi aikaa, joka oli tulossa. + +Illat alkoivat käydä kamalan pitkiksi. Korppikotkan tavoin liiteli +yksinäisyys hänen päänsä yllä, yhä ahtaammiksi kävivät sen kierrokset, +hän tunsi jo sen siipien leyhyttelevän lamauttavaa kylmyyttä hänen +kasvoilleen. + +Kummallista! Olihan hän ollut yksin ikänsä kaiken eikä toivonut mitään +parempaa!--Mistä äkkiä tämä palava halu liittyä johonkin ihmiseen, +nyt, kun kaikki ihmiset olivat hänen vihollisiaan?---- + +Hän syventyi syventymistään paperien sekamelskaan. Se oli tympäisevää, +hyödytöntä työtä, mutta kylläkin hyvää kiduttavain hetkien +kuolettamiseen. Hänen ei ollut helppo saada itseään uskomaan, että hän +voi hyödyttää tulevaisuutta kaivamalla menneisyyden soraläjästään. Hän +löysi pian mitä tarvitsi; muihin papereihin nähden oli vahinko, että +ne olivat tulleet tulipalosta pelastetuiksi. + +Regina hoiti äänetönnä ja hiljaa hiiviskellen hänen pientä talouttaan. +Katsettaan kohottamatta astui hän herransa huoneeseen; milloin tämä +hänelle sanasen virkkoi, säpsähti hän. Hänen vastauksensa olivat arat +ja katkonaiset, mutta silti sentään selvät ja varmat ja sattuivat aina +kysymyksen ytimeen. + +Usein kulkivat he kuitenkin päiväkausia toistensa ohitse vaihtamatta +sanaakaan keskenään. + +Sitä useammin tarkasteli Boleslav tyttöä salavihkaa, katsoi häntä +hänen pöytää kattaessaan ja silmäili hänen jälkeensä, kun hän kulki +ikkunan editse ja katosi pensaikkoon. + +Sangen usein hän silloin itsekseen mietti: »Mitähän tuonkin ihmisen +päässä liikkunee? Mitä ajatelleekaan hän päivästä päivään? Olisiko +mahdollista, että hänen koko elämänsä kiertäisi minun persoonani +ympärillä, ihmisen, joka ei häntä lainkaan liikuta, joka ei mitenkään +huoli häntä pidättää eikä edes ole vielä antanut hänelle palkaksi +penniäkään?» + +Sitten valtasi hänet monta kertaa häpeän tunne sen johdosta, että hän +niin kylmäkiskoisesti piti hyvänään niin uhrautuvat palvelukset. Ja +hän lupasi itsekseen olla Reginaa kohtaan ystävällisempi ja +puheliaampi, jotta tytöstä tuntuisi asemansa kurjuus vähemmän +raskaalta. + +Mutta eräänlainen arkuus, jota Boleslav itsekään ei voinut selittää, +teki hänelle mahdottomaksi toteuttaa aikomustaan. Hän ei vihannut +tyttöä enään. Hänen inhonsa oli haihtunut, kun hän näki Reginan niin +omaa etuaan etsimättä ahertavan hänen hyväkseen. Ja kuitenkaan ei hän +voinut vapaasti tyttöä puhutella. Heidän välillään oli jotakin, joka +ympäröi tytön kuin salahämyisellä utukehällä ja joka teki tämän +tavallaan lähentymättömäksi. Tyttö tuntui Boleslavista kammottavalta. + +Näytti melkein kuin isän henki leijailisi hänen ympärillään ja +kammottavalla läsnäolollaan lamauttaisi pojan kielen. Oliko häpeä, +jota hän kantoi, antanut hänelle tuon tehoavan lumousvoiman, jolla +pahe vaikuttaa kokemattomaan nuorisoon? Vai oliko tämän voiman lähde +hänen suuressa onnettomuudessaan? + +Usein, kun tyttö toi illallista tai laittoi hänen vuodettaan, +oikaisihe Boleslav työnsä äärestä ja koetti alottaa hänen kanssansa +keskustelua. Mutta hänen kielensä takertui suulakeen kiinni, hän ei +tiennyt mistä puhua, sillä hän ei tahtonut panna alttiiksi arvoaan, +eikä hänen huuliltaan tullut muuta kuin lyhyitä, kuivia käskyjä. + +Hänen silmiinsä oli jo kauan pistänyt, kuinka suuresti tyttö oli +muuttunut ulkoasultaan. Edukseen, tietysti.--Hän ei enää käynyt +repaleissa ja villin näköisenä eikä näyttänyt ruumistaan alastonna. +Hänen nuttunsa oli napitettu kiinni kurkkuun asti ja hänellä oli +villainen huivi kaulassa. Hänen vaatteensa olivat huolellisesti +paikatut, ja nutun liepeet eivät enää ryömineet vyöhystän alta +ilmoille.--Hänen tukkansa ei roikkunut kuten ennen vanukkeisina +suortuvina ympäri ohimoita ja niskaa, hän kampasi ja palmikoi sen +huolellisesti, ja monena aamuna välkkyi hänen päälakensa vesikylvystä, +jota hän oli käyttänyt villien kiharain kesyttämiseen. + +Päivät alkoivat kylmetä, mutta yhä liikuskeli hän vain pumpulisillaan, +ja ainoastaan ulkosalla liikkuessaan kääri hän ruudukkaan +villasaalinsa ristikkäin hartiainsa ja vyötärönsä ympärille. + +Eräänä iltana, kun hän varustautui jokaviikkoiselle matkalleen ja +puhui Boleslavin kanssa ostoksista, kysyi tämä: »Mikset ole tuonut +vielä itsellesi talvipukimia, Regina?» + +Regina loi katseensa maahan ja tuumi: »Kyllähän niinä mielelläni...» + +»No, mutta--?» + +»Enhän tiennyt, saanko!» + +»Tietysti saat. Enhän toki aio sinua palelluttaa.» + +»Niin, mutta--» + +Hän vaikeni ja punastui. + +»Mitä mutta?» + +»Siellä on muuan--nuttu--sinisestä kankaasta--se on turkiksilla +reunustettu. Kauppias arvelee--» + +Boleslav hymyili. »Luojan kiitos--hän alkaa ihmistyä», ajatteli hän. +»Koreilun halu on herännyt.----No--ja mitä kauppias arvelee?» + +»Se sopisi minulle, arvelee hän, ja kun teen niin pitkiä kävelyjä, +pitäisi minulla olla jotakin lämmintä ja mukavaa. Mutta nuttu on +oikeastaan neitejä varten ja--» + +»Ja juuri siksi on sinun se saatava», huusi Boleslav nauraen. +»Muistakin, ettet vain palaa ilman samaista nuttua!--Hyvää yötä ja +onnea matkalle!» + +Tyttö huudahti ilosta ja kumartausi suudellakseen hänen kättänsä, +mutta Boleslav torjui hänet luotansa lyöden häntä kevyesti olkapäähän. + +Reginan askelten häivyttyä ulkona pimeään otti Boleslav lampun +käteensä ja meni lasimajaan, jossa tyttö asusti. + +Tuli kiilui vielä liedellä, mutta siitä huolimatta oli purevan kylmä +tässä kolkossa huoneessa. Katon aukoista pölähteli sisään +lumihiutaleita, sillä keveä syyslumi tuprusi ilmassa. + +»Miksei hän tuki aukkoja?» ajatteli Boleslav ja päätti huomenna panna +lautoja vahingoittuneille paikoille. Hän kiipesi seinähyllylle ja +kopeloi lasikattoa. Silloin hän kyllä käsitti, miksi Regina ennemmin +nukkui puolittain paljaan taivaan alla. Lyijyliitokset olivat käyneet +hauraiksi ja rapisivat. Hänen pelkästä kosketuksestaan kitisi ja +natisi katto saumoistaan. Ainoakin korjausyritys olisi saanut sen +tykkänään putoamaan. + +»Olisi rikos tyttöä kohtaan, jos antaisi hänen kauemmin näin +majailla», tuumi Boleslav itsekseen. + +Hän palasi huoneeseensa ja penkoi vuoteestaan kaikki höyhenpatjat ja +tyynyt, joita ilman hän katsoi voivansa tulla toimeen. Nämä hän otti +syliinsä ja kantoi Reginan vuoteeseen, laitteli ne kuntoon ja levitti +karvaloimen huolellisesti niiden peitteeksi, niin että patjojen joka +nipukka peittyi sen verhoon. + +»Kuinka hänen silmänsä suurenevatkaan, kun hän huomenna lopen +uupuneena tahtoo heittäytyä oljilleen.» Näin ajatellen palasi hän +erittäin tyytyväisenä paperiensa ääreen. + +Hänen herätessään seuraavana aamuna kajasteli jo huoneen seinistä +valkean lumen heijastus hänen silmiinsä. + +Maailma oli yöllä asettunut talvilevolleen. + +Hän pukeutui ja huusi Reginaa. Ei vastausta. Tyttö ei ollut vielä +palannut. + +Hän odotti kaksi tuntia ja meni sitten itse laittamaan aamiaistaan. +Lasikaton aukkojen alla oli kolme laakeaa lumikinosta, ja neljäs +kinostui paraikaa liedelle. Vihertävä hämy valo täytti huoneen, joka +nyt oli ikäänkuin lumeen hautaantunut. + +Puolikoneellisesti tarttui hän lapioon ja luutaan luoden ja lakaisten +valkoiset kinokset ovesta ulos, sitten hän nouti muutamia arkkeja +paksua paperia, jota oli käytetty asiakirjapinkkojen kääreenä, +leikkasi niistä sopivia kappaleita ja työnsi ne varovasti aukkojen +lävitse, niin että ne, tarttuen höllään lumikerrokseen, kattoivat +vahingoittuneet paikat. + +»Enempää en voi tehdä parhaalla tahdollanikaan», sanoi hän ja katseli +viluissaan väristen huonetta, johon nyt oli tullut miltei yön pimeys. +Sitten meni hän huoaten lieden ääreen tulta sytyttämään. + +Päivä kului, mutta Reginaa ei kuulunut. Nähtävästi oli lumipyry +pidättänyt häntä aamuun asti Bockeldorfissa. + +Alakuloisena ja ikävissään ryhtyi Boleslav jälleen työhönsä, käväisi +kerran ja toisenkin Kissanportaalla, jonka kautta Reginan piti tulla, +haukkasi kylmän päivällisensä ja vilkaisi vähäväliä seinäkelloon, +jonka vaskiviisarit eivät näyttäneet paikaltaan liikahtavan. + +Reginaa kaipasi hän kaikissa sopissa ja nurkissa, ja vaikka tyttö +olikin aina pysytellyt poissa näkyviltä, oli Boleslav sentään tiennyt, +että hän aina oli saapuvilla ja että tarvitsi vain viheltää nähdäkseen +hänet edessään. + +Päästäkseen toisiin ajatuksiin pani hän tavallisen työnsä syrjään ja +alkoi piirustaa. Viidenkymmenen vuoden vanhan vaunusepänlaskun +takapuolelle hän maalasi pitkän, pitkän puutarha-aidan, jonka takaa +pilkistivät jäykissä riveissä esiin liljat ja ruusut--ensin kerros +ruusuja, sitten liljoja--sitten jälleen ruusuja ja niin edelleen, +kunnes piirustus näytti outokuosiselta seinäverholta. + +Sitten hän heittäytyi horjuvalle sohvalle ja unelmoi pyhästä +neitsyestä, joka istui tämän kukkasaidan takana, valmiina siunaten +kumartumaan sen syntisen puoleen, jolla oli rohkeutta murtautua aidan +lävitse. + +Alkoi jo olla pilkkosen pimeä, kun ulkoa kuului askeleita. + +Hän hypähti pystyyn ja riensi ulos. + +Mytyillä ja kääröillä kuormitettuna, lumisena päästä jalkoihin, astui +Regina läähättäen kynnyksen ylitse. Valkoiseksi puuteroituna valui +hänen kiharainen otsatukkansa hehkuville kasvoille, ja silmät +kiiluivat hätäisen pelokkaina. + +»Juoksin, herra, minkä kerkesin», änkytti hän, painellen oikealla +kädellään sydänalaansa. »Kauppias ei päästänyt minua ennen päivää +lähtemään, sillä hän arveli, että--uuden nuttuni--» + +Hän vaikeni ja syyllisyytensä tunnossa loi silmänsä maahan. + +Boleslav nyökäytti hänelle hymyillen päätänsä; hän oli liian iloinen, +tietäessään tytön olevan jälleen täällä, sanoakseen hänelle ainoaakaan +vihaista sanaa. »Keitä nyt joutuin minulle jotakin lämmintä», sanoi +hän, »ja tarvitsethan itsekin.» + +Pelokkaan kummissaan tuijotti tyttö Boleslaviin. + +»Mitä vielä odotat?» + +»Niin--mutta--» Ja sitten ikäänkuin säikähtyneenä siitä, mitä oli +aikonut sanoa, juoksi hän Boleslavin ohitse keittiöön. + +»Näyttää kuin hän vaatisi kuriaan», jupisi Boleslav katsoen hymyillen +hänen jälkeensä. + +Hänen tuodessaan iltaruokaa istui Boleslav pulpetin ääressä, missä hän +tavallisesti työskenteli. Viheriävarjostiminen öljylamppu levitti +himmeää valoaan huoneeseen. + +Salavihkaan kääntyi Boleslav Reginaa katselemaan, sillä häntä +miellytti lampunvarjostimen pimennosta tarkastella tytön puuhailua. +Tänään hän säpsähti hänet nähdessään; niin vieraan, ylvään, ihanan +näköinen oli tyttö. Hän ei ollut enää turmeltunut, kurjuuteen ja +tylsämielisyyteen vajonnut palvelijatar. Häntä olisi saattanut pitää +hienona naisena, niin arvokas, niin miellyttävä oli jokainen hänen +liikkeensä, niin säännöllisinä ja viehättävinä esiintyivät hänen +päänsä ääriviivat.--Tumma villapuku ja ennen kaikkea uusi röijy +hopeanharmaine turkisreunustoineen--»kazabeikaksi» semmoista +nimitettiin Puolan puolella--oli tämän muutoksen saanut aikaan. + +Pöytää kattaessaan hymyili hän kainon onnellisena itsekseen ja heitti +tuontuostakin salavihkaa nopean katseen Boleslaviin. + +Ilmeisesti hän halusi, että häntä ihailtaisiin, mutta ei uskaltanut +herättää Boleslavin huomiota. + +Kun Regina astui lampun valokehään, nostaakseen sen ruokapöydälle, loi +Boleslav pikimmittäin silmänsä alaspäin, näyttääkseen ikäänkuin ei +olisi tyttöä huomannut. + +Mutta täytyi hänelle toki suoda sananen. + +»Olet kai hyvin ylpeä uusista vaatteistasi?» kysyi hän. + +Regina punastui aivan kaulaansa myöten. + +»Oi--nehän ovat aivan liian kauniit minulle», kuiskasi hän yhä +hymyillen, yhä ujosti keimaillen ja vilkuen syrjäsilmin +Boleslaviin.--Hän vain ei ollut vielä kylliksi Eevan tytär +kurkistellakseen peiliin. + +Laittaessaan Boleslavin vuodetta huomasi hän kummakseen +vuodevaatteiden vähennyksen. Hän tahtoi sanoa jotakin, mutta nieli +sanansa, kai siksi, ettei rohjennut enää herraansa puhutella. + +Sitten toivotti hän »hyvää yötä» ja meni tiehensä. + +Boleslav myhäili tyytyväisenä. »Siitä mahtaa tulla koko yllätys», +ajatteli hän. + +Sitten hän uudelleen syventyi asiakirjoihinsa. + +Mutta noin tunnin kuluttua sai takaapäin kuuluva hiljainen rasahdus +hänet säpsähtämään. + +Kalpeana kuin ruumis, vapisevin huulin ja silmät kyyneliä tulvillaan +seisoi siellä Regina ja veti henkeä kuuluvasti sieraimiensa lävitse. +Turkisnuttu oli leuan alta avattu ja jätti näkyviin karhean paidan, +jonka laskokset aaltoileva povi sai vuoronperään kiristymään ja +höltymään. Hän kai oli hämmästyksissään unhottanut järjestää pukunsa. + +»Kuinka kaunis hän on», ajatteli Boleslav ihaillen ja koetti katsoa +hänen ohitsensa. + +»No, mitä vielä haluat?» kysyi hän sitten vienoimmalla äänellään. + +Regina koetti puhua, mutta kesti kotvan, ennenkuin hän sai änkytetyksi +sanaakaan. + +»Herra--oletteko te--tehnyt sen--vuoteelle?» + +»Tietysti, kukas muu?» + +»Niin, mutta--miksi teette--teette niin?» Pelokkaina ja kummastuneina +leimusivat hänen silmänsä. Ilmeisesti oli Boleslavin hyvyys alkanut +häntä huolestuttaa. + +Boleslavin täytyi alkaa puhua ankarammin hillitäkseen omaa +liikutustaan. Hän ei ollut ikinä luullut, että tyttö tulisi niin +syvästi järkytetyksi. »Hupakko», tiuskaisi hän, »onko minun sitten +jätettävä sinut taivasalle paleltumaan?» + +Jäykkänä ja äänetönnä seisoi tyttö paikoillaan kuten kuvapatsas +suurten, kirkasten kyynelten vieriessä hänen poskilleen. + +Ja äkkiä lankesi hän polvilleen Boleslavin eteen, tarttui hänen +käsiinsä ja peitti ne kyynelin ja suudelmin. + +Tahdotonna, katselemiseen vajonneena tuijotti Boleslav tuokion +tyttöön, mutta kohta hän torjui hänet luotaan ja käski hänen nousta +jaloilleen. + +»Ei mitään ilveilyjä, Regina», sanoi hän. »Mene nyt levolle, olet sen +tarpeessa.» + +Regina aikoi hihansa suulla pyyhkiä silmiään, kuten oli tottunut, +mutta huomasi hienon turkisreunustan ja sitä säästääkseen antoi +kyyneltensä virrata edelleen. + +»Oi, herra», nyyhkytti hän, »en tiedä miksi tämä kaikki.--Tätä ette +voi todella tarkottaa--tätä en ansaitse.----Ensin niin kaunis +nuttu--ja sitten kun luulin, että minua lyötäisiin--koska jäin +taipaleelle koko päiväksi--vielä tämäkin.» + +»Herkeä jo vihdoinkin», käski Boleslav. »Täytyyhän sinulla toki olla +vuode.--Missä sitten olet ennen maannut?» + + +Regina säpsähti ja loi silmänsä maahan.-- + +»Oh, ennen!» sammalsi hän. + +»No?» + +»Ennen--nukuin joko ulkona oven edessä...» sanat takertuivat +kurkkuun---- + +»Tai?» + +Hän oli vaiti ja vapisi.-- + +»Tai missä muualla?» + +Regina heitti ujon silmäyksen telttavuoteeseen. »Tiedättehän, herra», +änkytti hän. Sitten painoi hän häpeän masentamana kätensä +kasvoilleen.-- + +Tosiaan, hän tiesi!--Kuinka hän olikaan sen unhottanut edes +hengenvedoksi! + +»Ulos!» huusi hän vihasta ja kauhusta väristen ja ojentaen +käsivartensa ovea kohden. + +Äänetönnä, allapäin hiipi Regina tiehensä. + + + + +XI. + + +Onni suosi Boleslavia. Hän oli löytänyt uuden, suuren tehtävän, joka +oli iloisella valolla kirkastava hänen päiviensä masentavan +hämäryyden. + +Oli pelastettava isän muisto! + +Kuinka hän oli saanut tämän ajatuksen päähänsä, tiesi hän tuskin +itsekään. Ensi sysäyksen oli antanut pari kirjettä, jotka +puolalaiselta aatelistolta olivat saapuneet hänen isälleen. Jos oli +mahdollista näyttää toteen, että vainaja oli, vastoin parempaa +käsitystään sydämensä jalompain tunteiden uhalla, ainoastaan totellut +tunnotonta pakotusta, pitääkseen hätäisesti tehdyn valan tai +täyttääkseen pakosta annetun lupauksen, silloin oli esitetty niin +traagillinen olosuhteiden ristiriita, että se, jolleikaan vapauttaisi +tätä parjattua miestä itse syyllisyydestä, kuitenkin antaisi hänelle +eräänlaisen marttyyrin leiman. + +Kun hän sitten, asiakirjat tarkimmasti tutkittuaan, astuisi +julkisuuteen esittäen alkuperäisiin lähteihin perustuvan kertomuksen +petoksesta ja sen todellisista syistä, kertomuksen, joka näyttäisi +toteen, ettei Eberhard von Schranden suinkaan ollut näytellyt +pirullista osaa, kuten huhu mainitsi, vaan oli yksinkertaisesti +joutunut tapausten uhriksi--kenpä vielä silloin uskaltaisi kohottaa +kätensä tämän paljon kärsineen miehen haamua vastaan. + +Ja mitä enemmän hän syventyi tähän tehtävään, sitä hartaammin hän +alkoi tuntea olevansa yhtä vainajan kanssa, sitä enemmän tottui hän +siirtämään tunnon omasta syyttömyydestään isäänsä. + +Hänen mielensä oli niin täynnä suunnitelmia, ettei hän voinut öisin +nukkua, ja päivin hän harppaili kuin vimmattu ympäri lumen peittämää +puistoa. Ja mitä vähemmän hän sielunsa sisimmässä uskalsi toivoa +aikeissaan onnistuvansa, sitä palavammaksi tuli hänen halunsa avata +jollekin sydämensä, vierittää epäilyksen taakka poveltaan. + +Mutta täällä ei ollut ketään muita kuin tuo äänetön syyllisyytensä +painama nainen, joka hiipi hänen ohitsensa, arka palo silmissään. + +Ja eräänä iltana, kun yksinäisyys oli Boleslavin tukahuttamaisillaan, +sanoi hän tälle: »Regina, sinua varmaankin palelee ulkona +keittiössäsi?» + +»Minä poltan tulta kaiken päivää, herra?» + +»Mutta mitä teet iltaisin pimeässä?» + +»Istun lieden ääressä ommellen, kunnes sormeni kohmettuvat.» + +»Onko sinulla sitten valoa?» + +»Poltan päreitä, herra.» + +Boleslav vaikeni epäröiden ja puri alahuultaan. Vihdoin rohkaisi hän +mielensä. + +»Illallisen jälkeen voit aina tulla ompeluksinesi tänne tupaan +istumaan.» + +Regina kalpeni. »Kyllä, herra», sanoi hän. + +Boleslavista näytti tämä varmaankin kiitokseksi liian vähältä. »Mutta +jollet tahdo, niin--,» tuumaili hän kohauttaen olkapäitään. + +»Oi, herra--tahdonhan minä.» + +»Mutta pue itsesi säällisesti ensin. Miksi muuten et käytä +vaatteitasi?» Taannoisesta illasta lähtien oli hän jälleen +liikuskellut vain pumpulisillaan. + +»Oi, herra--näinhän, että ne ovat minulle vahingoksi», vastasi hän. + +»Vahingoksi? Miten niin?» + +»Koska te olette tullut vihaiseksi, herra, että sellainen kuin minä--» + +»Tuhmuuksia», keskeytti Boleslav hänet äkkiä. Oli lähellä, ettei tyttö +alkanut jälleen häntä tympäistä, Illallisen jälkeen näyttäytyi hän +arastellen ovella. Hänen kädessään loisti valkoista palttinaa. Hän jäi +seisomaan oven suuhun, kunnes Boleslav kärsimättömästi käski hänen +istua. + +»Sinun kanssasihan täytyy tässä kursastella, aivan kuin olisit mikäkin +naissuuruus», murisi hän. + +Regina hymyili hämillään. + +»Minua vain ujostuttaa, herra», sanoi hän pysähdellen, »kun en tiedä, +miten minun on käyttäydyttävä.» Sitten ryhtyi hän työhönsä. + +Sinä iltana eivät he puhelleet keskenään sen enempää, ja vierähtipä +viikko, ennenkuin sukeutui keskustelua. + +Boleslav istui mietteissään kellastuneiden paperiensa ääressä, ja +Regina lennätteli neulaa kahajavalla palttinalla. Kellon lyötyä +yksitoista kääri hän ompeluksensa kokoon, kuiskasi »hyvää yötä» ja +hiipi varpaisillaan matkoihinsa Boleslavin vastausta odottamatta. + +»Mitä ompelet noin ahkerasti?» kysyi Boleslav eräänä iltana, ensin +häntä kotvan tarkasteltuaan. + +»Paitoja teille, herra!» kuului vastaus. + +»Sinä siis huolehdit niistäkin?» + +»Kukas muu, herra?» + +Lyhyen äänettömyyden jälkeen kysyi Boleslav edelleen: »Kuka sinulle on +tätä kaikkea opettanut. Regina? Äitisikö?» + +Regina pudisti päätänsä. Ȁitini, herra, kuoli pienenä ollessani. +Tuskin muistan häntä enää. Sanotaan, että isä on hänet pieksänyt +kuoliaaksi.» + +Boleslav muisteli muotokuvakokoelmaa ja kalpeita, kaitoja kasvoja +raukeine silmäluomineen. Suuressa palossa oli tämä kuva kadonnut +jäljettömiin liekkeihin. + +»Millainen oli hän ulkonäöltään--äitisi?» kyseli hän edelleen. + +»Hänellä oli pitkä musta tukka ja silmien sanotaan olleen kuten +minulla, mutta tukan muistan vieläkin, sillä hän kietoi minut monta +kertaa siihen, iltaisin, kun minut oli riisuttu--ja sitten minä istuin +siinä kuin mihinkin viittaan käärittynä ja nauroin katketakseni. + +--Ja kun isä--» hän vaikeni äkkiä pelästyen. »Mutta miksi tahdotte +sitä tietää, herra?» kysyi hän. + +»Kerro vain edelleen», huudahti Boleslav nopeasti... + +»Ja kun isä tuli kotiin ja tahtoi käydä kimppuuni, hän näet oli +juovuksissa, asettui äiti minun eteeni ja sanoi minulle, että minun +oli piilouduttava hänen hameeseensa, ja sen minä teinkin. Ja hameen +peitossa oli kuin vuorenluolassa--aivan pimeää oli ja aivan +hiljaista--ja isän pauhaaminen kuului korviini kuin jostakin kaukaa. +Ja sitten kuoli äiti. Hän kuoli sunnuntaina--niin, hän kuoli +sunnuntaina. Sillä kun seisoin aidan vieressä ajatellen, mahtoiko hän +saada niin kauniin kirstun--ja mahtoiko se olla viheriä, kuten +ylhäällä telineelläkin, kuljitte te, herra, juuri ohitse. Te olitte +silloin yhtä pieni kuin minäkin--ja teillä oli sininen, hopeanauhainen +takki ja pieni miekka kupeellanne----ja jäitte seisomaan ja kysyitte +minulta, miksi itkin, ja kun sulasta pelosta en voinut sitä sanoa, +lahjotitte minulle omenan.» + +Tätä ei Boleslav tosin enää voinut muistaa, mutta hänelle johtui +mieleen, miten hän oli ottanut Reginalta varpusenpoikasen, ja hän +kertoi sen hänelle. + + +Regina muisti vielä kaiken, ja hänen silmänsä loistivat, ikäänkuin hän +olisi vaipunut suloisten kuvien katselemiseen. + +»Oikeastaan minua kummastuttaa, että annoit sen niin mielelläsi», +sanoi Boleslav. + +»Mitäs minun olisi ollut tehtävä?» + +»Olisit evännyt sen minulta.» + +Reginan silmät himmentyivät. »Olinhan niin iloinen, että tahdoitte +sen», sanoi hän hiljaa, »sillä kuinka harvoin kohtaakaan köyhää tyttöä +onni, että rikas, ylhäinen herra ottaa häneltä jotakin lahjaksi?» + +Boleslav puraisi huultaan.--Todella hän otti tytöltä lahjaksi enemmän +kuin oikeus ja ihmisyys olisivat myöntäneet. + +»Ja sitten», jatkoi tyttö, »vaikken olisi tahtonutkaan--olittehan +junkkari--teille kuului kuitenkin kaikkemme.»---- + +Kuinka itsestään selvänä asiana se tuli hänen huuliltaan! + +»Kuules, Regina», jatkoi Boleslav, »olet kai unhottanut tykkänään +ajan, jolloin olit vapaana alhaalla kylässä?» + +»Oi, en toki, herra», vastasi hän huulillaan hymy, joka näytti miltei +veitikkamaiselta. »Esimerkiksi armollisen junkkarin muistan vielä +aivan tarkoin.» + +Boleslav nojautui tuolineen taaksepäin pitkälle lampunvarjostimen +pimentoon. »Mikä oivallinen aines onkaan tässä tärvelty», ajatteli +hän ahmien tyttöä katseillaan. + +Ja sitten täytyi Reginan kertoa, mitä hän vielä muisti niiltä ajoilta +Boleslavista. Silloin ei tosin tullut kovinkaan hauskoja juttuja +ilmoille. Kerran oli hän tuupannut tytön vetiseen ojaan, toisen kerran +pannut hänet purjehtimaan jauholaarissa virtaa alaspäin, kunnes +vihdoin oli väkeä hätähuudot kuultuaan rientänyt apuun ja hänet oli +vedetty rannalle. Kerran taas, kun tytöllä oli ollut valkoinen puku, +jonka hän oli saanut linnan emännöitsijältä, oli Boleslav sivellyt +kalkilla hänen kasvonsa ja kätensä ja käskenyt seisomaan +liikahtamatta, jotta hän olisi olevinaan puistossa seisova kivikuva. +Regina oli kärsivällisesti tehnytkin työtä käskettyä, kunnes kalkki +oli saanut hänen huulensa ja silmänsä hirveästi kirvelemään ja hän +juossut itkien tiehensä. + +Tämän kaiken kertoi Regina säteilevin silmin, ikäänkuin hänelle olisi +täten tapahtunut jotakin ihmeen hyvää. + +Boleslav puolestaan muisti jokusen näistä tapauksista sangen hyvin, +mutta häneltä oli unhottunut, että juuri Regina oli niissä ollut hänen +oikkujensa uhrina. Häpeän tunne alkoi herätä hänessä. Unelmoivan, +jalomielisen hovinpojan sijaan, jollainen hän aina oli kuvitellut +olleensa, näki hän nyt pienen, julman kylätyrannin, joka käytti +haikailematta valtaansa ikätovereitansa kohtaan aina ilkeyden rajoille +saakka. + +»Ja enkö koskaan sovittanut tekosiani sinua kohtaan?» kysyi hän +kuullakseen itsestään jotakin hyvääkin. + +»Paljon te meille lahjotittekin, herra!» vastasi Regina. »Jakakaa +keskenänne ... oli tapanne sanoa, kun heititte kaikenlaista eteemme +maahan--milloin omenia ja pähkinöitä--milloin rikkinäisiä +tinasotamiehiä tai kouran täyden välkkyviä nappeja.--Mutta +luonnollisesti suurimmat ja väkevimmät saivat enimmän, erittäinkin +Felix Merckel osasi kaapata itselleen--me tytöt saimme katsoa +syrjästä.» + +»Ja sinä itse, Regina, sinä et ole koskaan saanut minulta mitään?» + +Regina karahti tulipunaiseksi ja kumartui syvälle ompeluksensa ylitse. +»Kyllä, herra, kerran», sanoi hän hiljaa. + +»Mitä sitten?» + +Regina vaikeni eikä rohjennut kohottaa silmiään. + +»Hyvä isä, mikä sinua niin hävettää?» + +»Minulla--on se----vielä.» + +»Oh--hassutusta!» Boleslav hymyili. Suloinen mielihyvän tunne +värisytti häntä. + +Vastauksen asemesta Regina pisti kätensä taskuunsa ja pani pöydälle +pienen värjätyistä oljista tehdyn rasian, tuskin lapsennyrkkiä +isomman. + +Boleslav otti sen käteensä ja tarkasteli sitä kaikilta puolilta. +Sisällä rapisi jotakin. + +»Saako tämän avata?» + +»Miksi kysyttekään, herra?» + +Rasiassa oli pieni sormus, sinisistä, valkoisista ja keltaisista +lasihelmistä tehty, jollaisia pienet tytöt, ensimäistä turhamaisuuden +vaistoaan seuraten, tavallisesti laittavat sormiinsa. + +Boleslav otti sen käsiinsä ja koetti työntää sen pikku sormeensa, +mutta sormus oli aivan liian ahdas, tuskin mahtui kynnen +pituudeltakaan. + +»Onko sormuskin minulta?» + +»Ei, herra--se on peräisin rakkaalta äidiltäni. Se kasvoi kiinni +lihaani, jonka tähden kannoin sitä yötä päivää sormessani, kunnes +lanka katkesi. Silloin oli äiti jo aikoja sitten kuollut, ja koska +tämä oli minun ainoa muistoni häneltä, pujottelin helmet jälleen +lankaan ja kannan sitä aina mukanani.» + +»Minun rasiassani?» + +Regina nyykäytti päätänsä ja loi silmänsä maahan. + +»Miksi en tekisi niin, herra?» sanoi hän kuiskaten. »Se antaa minulle +onnea.» + +Boleslav tähysteli häntä sääliväisesti hymyillen. »Onnea? Sinulle?--» + +»Niin, herra», vastasi Regina riemuiten. »Ajatelkaas vain noita monia +kiviä----» + +Samassa luiskahti sormus, jonka Boleslav juuri aikoi panna +paikoilleen, hänen hyppysistään ja putosi lattialle. + +Regina hypähti pystyyn ja riensi pöydän ympäri ottamaan sitä maasta; +mutta hän ei löytänyt sitä. + +»Se on aivan kuin mennyt maan alle», sanoi hän huolissaan ja kumartui +lattialle aivan Boleslavin viereen. + +Boleslav näki täytelään, ihanan niskan paistavan vastaansa, hän näki +mustat, kiharaiset hiuskiemurat, jotka sitä häilyvinä ympäröivät. + +Hänen sydämensä alkoi sykkiä kiihkeämmin,--Kylmä virta valahti hänen +jäsentensä lävitse. Tuijottaen katsoi hän tyttöön.-- + +»Tuolla se on!» huudahti Regina ja kohosi polvilleen tarjoten +Boleslaville mieluista leikkikaluansa. Boleslav kohotti kätensä. Oli +kuin sitä kohottaisi outo voima, ja kuitenkin tuntui se vuoren +painoiselta. + +Sitte laski hän sen arasti hyväillen Reginan poskelle.-- + +Tyttö hytkähti pelästyneenä. Hänen silmiinsä ilmeni omituisen väikkyvä +loiste, ja unelmoivina ja kysyvinä ne katsoivat Boleslaviin.-- + +Boleslavin käsi vaipui hervotonna alas. + +»Kiitän sinua», sanoi hän käheästi.-- + +Regina palasi paikoilleen.--Seurasi syvä äänettömyys. + +Boleslavista tuntui, kuin olisi hän tehnyt rikoksen, jota äänettömyys +yhä vain pahensi. Hänen täytyi puhua, maksoi mitä maksoi. + +»Mitä kysyinkään sinulta? Niin--kuka siis on sinut opettanut +ompelemaan?» + +Lanka oli luiskahtanut Reginan neulansilmästä. Hän koetti sitä pistää +siihen uudelleen. Kirkas, pieni neula huojui hänen sormissaan kuin +ruoko tuulessa. + +»Pappilassa, herra», vastasi Regina hätiköiden. »Helena tahtoi--» hän +pysähtyi, sillä Boleslav oli kuullessaan lemmittynsä nimen ensi kertaa +hänen huuliltaan, moisilta huulilta, hätkähtänyt kuin ruoskaniskun +satuttamana. + +Regina ymmärsi hänen kiihtymyksensä suuttumukseksi ja lisäsi +pelokkaasti: »Pappilan neiti, tarkotan!» + +»Hyvä on», sanoi Boleslav, vaivoin pidättäen itseään. »Mene maata!» + + * * * * * + +Tänä yönä taisteli Boleslav kovan taistelun. + +Hänestä näytti, kuin olisi Helenan jalo ja puhdas kuva tahraantunut, +kun hänen katseensa oli mielihyvällä viivähtänyt tässä naishylyssä. + +Ja tahraantunut oli hän itsekin hyväilevästä kosketuksestaan. + +Nyt oli saavutettava uudelleen puhtaus ja rauha. + +Ennen kaikkea oli hänen päästävä selvyyteen Helenan suhteen, jotta +tuntisi itsensä vahvemmaksi taistelussaan aistillisia hairahduksia ja +masentavaa epätoivoa vastaan. + +Ja niin hän kiirehti uutta päätöstään, että hän nousi keskellä yötä +pannakseen sen toimeen. + +Yölampun valossa kirjotti hän Helenalle kirjeen, jossa vakuutti +ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan ja rukoili, että Helena antaisi +tiedon, tahtoiko hän seisoa hänen rinnallaan hädän kuten kerran onnen +aikanakin ja saisiko hän taistella hänet voittaakseen--taivaan ja +helvetin uhmallakin. + +Rivi riviltä tunsi hän sieluntuskiensa lieventyvän, ja kun hän jälleen +asettui levolle, tuntui hänestä, ikäänkuin hän olisi yhdellä +tahdonvoimansa ponnistuksella kerta kaikkiaan vapautunut +velvollisuudesta, joka oli pitkät ajat raskaasti painanut hänen +mieltään. + +»Tahdotko, Regina», kysyi hän seuraavan päivän iltana, »ottaa +kenenkään näkemättä viedäksesi tämän kirjeen pappilan neidille?» + +Regina vilkaisi häneen suurin silmin, sitten loi hän silmänsä maahan +ja kuiskasi: »Kyllä, herra.» + +»Mutta jos he saavat sinut käsiinsä alhaalla kylässä?» + +»Hyh--mokomat!» sanoi Regina ja nytkäytti halveksien olkapäitään kuten +muulloinkin, milloin puhui kylän väestä. + +Kohta tämän jälkeen näki Boleslav hänen kuin varjon vilahtavan +hämärässä ikkunan alitse. + +Tunnit kuluivat. Regina ei palannut. Boleslav oli huolissaan ja alkoi +katua, että oli sydämensä asiain tähden pannut tytön hengen vaaraan. + +Sydänyön seuduissa vihdoin narahti ovi. + +Kalisevin hampain, sinertävin kasvoin ilmestyi Regina ovelle, yhä +pitäen kirjettä sormiensa väliin puristettuna. + +Boleslav käski hänen kyyristyä uunin eteen ja antoi hänelle +espanjalaista viiniä juotavaksi--vasta sitten kykeni hän puhumaan. + +»Makasin lumessa pappilan aidan takana aina tähän saakka, mutta ei +ollut mahdollista häntä tavata. Juuri äsken sammutti hän tulen +makuuhuoneessaan. Silloin palasin kotiin. Älkää olko vihainen, herra. +Kentiesi onnistuu huomenna paremmin.» + +Boleslav ei tahtonut kuulla puhuttavankaan, että hän vielä kerran +antautuisi samaan seikkailuun; mutta kun Regina seuraavana iltana +astui hänen eteensä valmiina lähtemään, ei hän kieltänyt. + +Tällä kertaa palasi hän hehkuvin poskin ja hengästymäisillään kotiin. +Pari talonpoikaa oli »Mustasta Kotkasta» palatessaan tavannut hänet ja +he olivat ajaneet häntä takaa. + +»Mutta huomenna, huomenna se varmaan onnistuu.» + +Ja hän oli oikeassa. + +Yhtä hengästyneenä kuin edellisenäkin iltana, mutta ilosta loistavin +silmin astui hän kymmenen korvilla huoneeseen ja ojensi +voitonriemuisena jo ovelta Boleslavia kohden tyhjät kätensä. + +»Luojan kiitos», ajatteli Boleslav, »neljättä kertaa en olisi hennonut +häntä enää lähettääkään.» + +Ja iloisen innokkaasti alkoi Regina kertoa. Sulttaani, kahlekoira, se +tunsi hänet ennaltaan, ja lisäksi oli hän ottanut mukaansa palasen +siannahkaa. Sitten oli hän asettunut takaoven eteen ja kurkistellut +avaimenreiästä. »Porstuassa on suuri kyökkikaappi, ja jos +Helena--neiti, tarkotan--huomisaamuksi tahtoo antaa kaapista ulos +jauhoja ja kahviksia, täytyy hänen tulla näkyviin. Ja oikein, herra, +yhtäkkiä pilkahtaa valon kajastus silmiini ja siellä seisoo hän, +tuskin kolmen askeleen päässä.» + +Boleslav huokasi. »Tuo onnellinen, joka on nähnyt hänet omin silmin.» + +»Avaan nyt oven aivan hiljaa ja huudan; Helena! Neiti Helena! Kun hän +minut huomaa, huudahtaa hän ja pudottaa kynttiläjalan kädestään... +Helena, sanon minä, en tahdo tehdä sinulle mitään pahaa.--Tässä on +kirje junkkari Boleslavilta... Silloin valtaa hänet väristys, ja +tuskin ottaa hän kirjeen kädestäni. Ja samalla huutaa hän aivan +pöyristyneenä: Mene--mene pian luotani! Parhaiksi sain hänelle +sanotuksi jotakin kirjelaatikosta--kirjelaaatikosta nostosillan luona, +kun hän jo oli oven sulkenut ja lukinnut.--Ah, hyvä isä», lisäsi hän +surumielisesti hymyillen, »olenhan tottunut siihen, että minua siten +kohdellaan, mutta tällä kertaa minulla toki oli sanomia teiltä.» + +Boleslav nojasi päätänsä käteensä. Helenan käytös antoi hänelle +ajateltavaa.-- + +Epäilemättä olisi hänen ollut säästettävä Helenaa kohtaamasta tätä +turmeltunutta lapsuutensa leikkitoveria. Oliko ihme, jos hänen siveä, +puhdas sydämensä kouristui kokoon, kun hän näki tämän naisen? + +Tästä lähtien juoksi Regina jok'ikisenä päivänä nostosillalle +katsomaan, oliko Helenalta tullut vastausta kirjelaatikkoon, joka oli +kiinnitetty sillan kaidepylvääseen. + +Mutta kirjelaatikko pysyi tyhjänä. + +Vaikkakin Boleslavin mieliala oli alkanut kirkastua, tuli hän jälleen +katkeraksi ja uhkamieliseksi ja kiduttavia ajatuksia syöpyi hänen +sieluunsa. + +Hänen ylpeytensä ei voinut sallia, että hänet hylkäsi nainen, jota hän +rakasti, ja kuitenkin oli hänestä epäilemätöntä, että Helena oli +sanoutunut hänestä irti eikä tahtonut olla hänen kunniattoman elämänsä +kanssa missään tekemisissä.--Kun Boleslav näki, että toivo saada +nuoruutensa lemmitty omakseen petti, tuntui hänestä kuin samalla +menisi pirstoiksi koko hänen tulevaisuutensa tehtävä. + +Kului päiviä, ennenkuin hän kykeni tempautumaan irti tästä tunteesta; +vasta kun odotuksen kuumeinen levottomuus alkoi tyyntyä, palasi rauha +ja voima verkalleen takaisin. + +Hän ryhtyi uudelleen työhönsä ja etsiskeli todistuksia isänsä +syyllisyyttä vastaan. + +Todistukset sekaantuivat. Kirjeet, joissa isää kohdeltiin lujana +preussilaisena isänmaan ystävänä, olivat ristiriidassa toisiin +kirjeihin, joissa häntä pidettiin puolalaisen vapaustaistelun +etuvartiana. Ne saattoivat tosin olla kauniita puheenparsia horjuvan +täydelliseksi voittamiseksi, mutta niiden julkaiseminen olisi +merkinnyt vainajan kytkemistä vielä kerran kaakinpuuhun. + +Ainoana virkistyksenä tässä toivottomassa taistelussa totuutta vastaan +olivat iltahetket, jolloin Reginan läsnäolo sai hänet toisiin +ajatuksiin. Hänet valtasi omituinen levottomuuden ja viehätyksen +sekainen tunne heti kun tyttö istuutui häntä vastapäätä. Monta kertaa, +kun Boleslav korviaan heristäen kuulosteli hiljaista liikuntaa +kyökissä, valtasi hänet äkillinen pelko, niin että hän oli vähällä +hypähtää pystyyn ja huutaa tytölle: »Jää sinne--älä tule!» Ja sentään +huoahti hän tyydytettynä tämän astuttua huoneeseen. + +»Yksinäisyys se vetää minua häneen», sanoi hän usein yksikseen. +»Hänellä on sentään ihmiskasvot, ja ihmisääni helähtelee hänen +huuliltaan.» + +Usein, kun Regina ompeluksensa ääreen kumartuneena vaieten teki +työtään, saattoi Boleslav olla nukkuvinaan ja silmät ummessa +kuunnella hänen hengitystään. Sen synnyttämä täyteläs, verkalleen +huoahteleva ääni kuului Boleslavin korvissa hillityn vienolta +soitolta. Se oli kuin luoteen ja vuoksen vaihtelu elinvoiman +valtameressä. Istuttuaan kauan aikaa kumarassa asennossaan oikaisihe +tyttö äkkiä suoraksi ja ojensi molemmat käsivartensa nyrkkiin +puristettuine käsineen tuolin selkänojan sivuille, niin että rinnan +pyöreä kupu pisti esiin valtavana kaarroksena ja miltei näytti +uhkaavan reväistä pukuverhonsa. Oli kuin hänen täytyisi tuontuostakin +tunnustella sitä uhkuvaa elinvoimaa, joka poreillen kuohui hänessä. + +Sitte vaipui hän jälleen kumaraan ja ompeli rauhallisesti edelleen. + +Ei kestänyt kauan, ennenkuin nämä yhteiset illanistujaiset tulivat +Boleslaville mieluisaksi tavaksi, josta hän tuskin saattoi luopua. +Lamppu valaisi puolta kirkkaammin, kun sen säteet heijastelivat +takaisin valkoisesta palttinasta, kellon vaskiviisarit kulkivat puolta +nopeammin, kun kärsimättömät silmäykset eivät enää olleet niitä +kiirehtimässä. Tuuli, joka ennen oli aivan uhkaavana vinkunut ja +suhissut puiden oksissa, humisi nyt hiljaa ja vienosti kuin +kehtolaulua hyräillen, ja itse hauraan katon orretkaan eivät nyt +natisseet ja narisseet niin kovasti. + +Kammolla hän odotti niitä iltoja, joina Regina hämärän tullen +laittautui taipaleelle Bockeldorfiin, ja monet kerrat oli hän +ajatellut lyöttäytyä tytön matkaan. Mutta tuo yhdessäolo, joka näytti +muodostuvan niin ystävälliseksi, kantoi myrkkypistintä muassaan. + +Monta kertaa, kun hän oli kauan tuijottanut tyttöön, ahdisti häntä +kiduttava halu kaivautua Reginan menneisyyden haavoihin ja saada +selville hänen suhteensa vainajaan. Pitkän aikaa hän jaksoi pitää +omana tietonaan kysymykset, jotka polttivat hänen kieltään, sillä hän +tunsi, ettei niistä koituisi paljoakaan hyvää; mutta sivupolkuja hiipi +halu uudelleen hänen mieleensä. + +»Hän on ainoa, joka oli tihutyön todistajana», tuumi hän itsekseen, +»vieläpä enemmänkin--ainoa rikostoveri--hän yksin voi minulle +vastata.» + +Ja eräänä iltana katkaisi hän jyrkän vaativasti äänettömyyden, joka +niin kauan oli osottautunut hyväätekeväksi.--Regina kalpeni ja päästi +kätensä hervottomina vaipumaan helmaansa. + +»Te vaan tulette taas minulle vihaiseksi, herra», sammalsi hän. + +»Tee mitä käsken.» + +Regina tapaili sanoja. »Siitä on jo niin pitkä aika», rukoili hän, +»enkä minä osaa kertoakaan.» + +»Ainakin voit vastata kysymyksiini!» + +Silloin Regina alistui kohtaloonsa. + +»Kuka sinua ensiksi kehotti yölliselle retkelle?» + +»Armollinen herra.» + +Boleslav puristi huulensa yhteen. »Kuinka se tapahtui?» + +»Armollinen herra oli käskenyt minun palvella pöydässä. Ja hän antoi +sytyttää suuren kynttiläkruunun, joka ei muulloin milloinkaan +palanut, ja ranskalaisten upseerien kultaiset univormut säkenöivät +tässä valossa, niin että silmiäni aivan huikaisi, kun vein liemiruokaa +saliin.--Silloin nauroivat he kaikki ja osottelivat minua ja puhuivat +ranskaksi jotakin, jota en ymmärtänyt.» + +»Kuinka monta heitä oli?» + +»Viisi, ja muuan harmaahapsinen oli eversti. Ja kun tulin +liemilautasen kanssa everstin luo, joka kulisi kullassa ennen muita, +kietaisi hän kätensä vyötärölleni. Mutta minä laskin lautasen +käsistäni ja näpsäytin häntä sormille. Silloin nauroivat he jälleen, +ja armollinen herra sanoi: Ȁlä ole tuhma, Regina!» Silloin hävetti +minua, että juuri armollinen herra oli minulle niin sanonut, ja sanoin +aivan ääneen, että saa olla ruoka tarjoilematta, jos minun täytyy +pitää moisia häväistyksiä hyvänäni.--Silloin nauroivat he vielä +kovemmin, ja eversti alkoi puhua saksaa, hänen puheensa kuului aivan +lapsen lepertelyltä, ja hän sanoi: »Sinä on kaune, urho tyttö.» Ja +armollinen herra sanoi sitten: »Tyttö, josta voi teille olla suurta +hyötyä--» tai jotakin sellaista. Ja kun lopuksi toin likööriä, veti +hän minut luokseen ja kuiskasi korvaani, että minun oli tultava yöllä +hänen luokseen.» + +Boleslav hypähti pystyyn. »Ja mitä sinä teit?» + +Regina loi silmänsä maahan. »Ah, herra», pyysi hän, »miksi kysytte +vielä? Olinhan tehnyt sen jo usein ennenkin enkä lainkaan ajatellut +siinä olevan mitää pahaa.» + +Boleslav tunsi kuumasti kuohuvan sisällään. + +»Kuinka vanha olit silloin?» + +»Viidentoista.» + +»Ja niin turmeltunut, niin...» Hänen äänensä tukahutti suuttumus. + +Regina katsoi häneen sanomattoman surullisesti. »Tiesinhän, että +tulette vihaiseksi,» vastasi hän, »mutta enhän voi tehdä itseäni +paremmaksi kuin olen.» + +»Jatka!» + +»Ja kun puoliyön aikaan menin hänen luoksensa, oli hän vielä valveella +ja jalkeilla ja käveli pitkin askelin pöydän ympäri ja kysyi minulta, +tahdoinko ansaita paljon rahaa. Kyllä, armollinen herra, sanoin +siihen, sen teen mielelläni, sillä silloin olin vielä köyhä. Ja sitten +kysyi hän minulta, pelkäsinkö pimeää. Silloin nauroin ja arvelin, että +sen tiesi hän itse parhaiten. Ja sitten teki hän vielä parisen +kysymystä minua koetellakseen, ja vihdoin hän kysyi, luulinko voivani +viedä ranskalaiset yhden tunnin kuluessa Kissanportaan ylitse ja +metsän lävitse. Silloin aloin itkeä, sillä ranskalaiset elämöivät +hirveästi linnassa ja juoksentelivat tyttöjen jälestä kaikissa +nurkissa, ja minä pelkäsin, että minulle voitaisiin tehdä väkivaltaa.» + +»Pelkäsit siis kuitenkin sitä?» pisti Boleslav ivallisesti hymyillen +väliin. + +»Niin--ja sanoin armolliselle herralle, etten tee sitä ikipäivinä. +Silloin tuli hän hirveän vihaiseksi ja kouristi minua molemmista +olkapäistä, niin että lysähdin polvilleni, ja huusi minulle, että olin +kiittämätön lunttu--ja että hän ajaisi minut pilkalla ja häpeällä +takaisin kylään--ja että hän sanoisi kirkkoherralle, mikä oikeastaan +olin, niin että joutuisin kirkkokurin kärsimään--ja samalla hän +kuristi minua kurkusta--ja silloin, herra, kun aloin olla aivan +tukehtumaisillani--» + +»Lopeta», sanoi Boleslav, tarttui kirjeihin, joiden piti näyttää +toteen isän viattomuus, ja repäisi ne keskeltä kahtia.------ + + + + +XII. + + +Seuraavana aamuna otti hän pyssyn asekaapista ja meni lumiseen +metsään. Koko päivän hän harhaili ympäri metsiä ja rämeitä kohtaamatta +ainoaakaan ihmisolentoa. Metsäkauriit ja jänikset saivat häneltä hyvän +rauhan, hän tuijotti niiden ohitse tyhjään ilmaan. + +Illan hämärtyessä palasi hän väsyneenä ja kurjana kotia kohden. +Kissanportaan luona seisoi Regina liikkumatonna kuin kivikuva häntä +odottamassa. Kun hän näki herransa tulevan, yritti hän ensin syöksyä +tätä vastaan, mutta malttoi mielensä, kääntyi äkkiä ja kulki hiljaa +nauraen ja jupisten hänen edellään kotiin. + +Äänetönnä kuten ainakin toi Regina hänelle ruoan. Hän söi ja tuijotti +eteensä maahan. Silloin hän yhtäkkiä kuuli Reginan puhkeavan lyhyeen, +suonenvedon tapaiseen nyyhkytykseen. + +»Mikä sinun on?» huusi hän, heräten mielihauteistaan. + +Mutta Regina juoksi tiehensä vastaamatta hänelle mitään. + +Hän oli lähtemäisillään jälkeen, mutta puri sitten hampaansa yhteen ja +istuutui paikoilleen. Synkkä vihankauna kihelmöi hänen mielessään. Hän +ei voinut antaa Reginalle anteeksi sitä, että tämä oli vienyt häneltä +harhaluulon, jossa hän jo viikkoja oli niin hyvin viihtynyt. + +Mutta nyt oli juotava kalkki pohjaan, kuinka katkeralta sakka +maistuikaan. + +Kotvan kuluttua astui Regina huoneeseen valmiina lähtemään kylille. + +»Aiotko johonkin?» kysyi Boleslav tuikeasti. + +Regina piti päätänsä puoleksi poispäin käännettynä, jottei toinen +näkisi hänen itkettyneitä silmiään. »Huomenna on jouluaatto, herra. Ja +kauppias sanoi tahtovansa olla pyhäyönä rauhassa.» + +Jouluaatto, pyhä yö! Kuinka kummalliselta, kuinka satumaiselta se +kuului! Maailmassa oli siis vielä iloa ja ilojuhlia olemassa? Yhä +vielä pyörittiin riemuiten säteileväin joulukuusten ympärillä? + +»Tahtoisit kai sinäkin saada lahjasi?» kysyi Boleslav katkerasti +hymyillen. + +»Oh, herra», vastasi Regina, »sellainen ei ole ollut täällä tapana. +Luulen, etten siitä lainkaan iloitsisi.» + +»Miksi et?» + +Regina ei vastannut. »Päästäkää minut menemään, herra», pyysi hän +tuskaantuneena. + +»Minulla olisi vielä paljon sinulta kysyttävää, Regina.» + +»Sen täytyy jäädä, herra, muuten--» + +»Mene sitten!». + +»Hyvää yötä, herra!» + +»Hyvää yötä!» Mutta vielä kerran huusi Boleslav hänet takaisin. + +»Sano minulle ensin, miksi äsken niin nyyhkytit.» + +Reginan itkun punottamat silmät loistivat kainosta onnesta. + +»Voittehan sen arvatakin, herra», sammalsi hän. + +»En ollenkaan.» + +»Minä kun pelkäsin, ettette enää laisinkaan palaisi.»--Sitten kääntyi +hän oveen. Hänen askelensa hälvenivät yöhön.-- + +Seuraavana aamuna heräsi Boleslav kohinaan ja ulvontaan, joka jo +kotvan aikaa oli värisyttävänä tunkeutunut hänen unenhorroksiinsa. + +Myrsky riehui ylimmillään. Poppelipuiden latvat pieksivät +toisiaan--maata lakaisivat valkoiset pilvet--mutta ilma oli +kirkas--lumipyryn tuloa ei tarvinnut pelätä. + +Hän ei voinut viihtyä autiossa, kylmässä talossa. Hänen täytyi +ulkoilmaan, myrskyn tuoksinaan. + +»Tytöllä on kova päivätyö tänään», tuumi hän itsekseen, pohjatuulen +syytäessä jäähileitä hänen kasvoilleen, niin että hän oli +tukehtumaisillaan. + +Metsässä oli hieman parempaa. Siellä riehui tuuli itsensä väsyksiin +puiden latvuksia vasten, jotka natisten ja parahdellen pieksivät +toisiaan. Hän kulki eteenpäin tietämättä mihin, ja lopulta huomasi +hän kulkevansa Bockeldorfiin vievää tietä. + +»Näyttäähän melkein kuin juoksisin häntä vastaan» tuumi hän +harmistuneena ja poikkesi raivaamattomaan viidakkoon. + +On sentään merkillistä, ajatteli hän, kuinka tuollainen alhainen +olento kykenee, kun päivästä päivään elää hänen kanssaan yhdessä, +kotiutumaan vakavan ja kaikkea muuta kuin kevytmielisen miehen +ajatuksiin. Miltei tuskissaan sai hän tänään selville, kuinka hän +tunsi päivä päivältä tyttöä lähenevänsä, kuinka moni ominaisuus, jota +hän ennen oli inhonnut, katsoen sen todistavan tytön turmeltunutta +luontoa, alkoi näyttää ymmärrettävältä ja anteeksi annettavalta, jopa +suurenmoiseltakin. + +Oli epäilemätöntä, ettei tytön alituinen läheisyys tehnyt hänelle +hyvää. Tyttö veti häntä alaspäin kurjan elämänsä mutaan. + +Siitä oli tehtävä loppu. Ennen kaikkea oli välttämätöntä, että hän +loitonsi tytön läheisyydestään ja palautti hänet halvan palvelustytön +asemaan. Joulujuhla tarjosi hänelle tilaisuuden maksaa Reginalle +palkka, niin runsas ja ylenmääräinen, että hän kerta kaikkiaan oli +ainaiseksi vapautunut kiitollisuuden velastaan tuota naista kohtaan. +Muutamalla kynänvedolla tahtoi hän turvata hänen tulevaisuutensa ja +samalla ostaa itselleen oikeuden pitää häntä sinä mikä hän todella +oli--maaorjanansa. + +Tänään sai Regina viimeisen kerran tehdä hänelle seuraa. Vielä +tarvitsi Boleslav häntä ja hänen todistustaan, sillä nyt, kun sulku +oli murrettu, tahtoi hän tietää kaiken. Erittäinkin tapahtumat noina +kahtena hirveänä yönä, jotka seisoivat vastatusten kuten syy ja +sovitus, veri ja tuli. + +»Ja kun hän on minulle kaiken tunnustanut», ajatteli Boleslav, +»lähetän hänet lasimajaansa, johon hän kuuluu. Polttakoon liedellään +koko puiston, jos hänen on kylmä.» + +Mutta eihän tämäkään käynyt laatuun, että täällä yksinäisyydessä tyttö +yhä pyöri hänen päässään. Tästä sopimattomuudesta oli tehtävä loppu. + +Jänis, joka omia aikojaan loikkien osui hänen tiellensä, sai hänet +toisiin ajatuksiin. Hän ampui ja osui. Jänönen teki kolme kuperkeikkaa +ja jäi silmälleen makaamaan. + +»Tämäkös häntä ilahuttaa», tuumi hän ripustaen saaliin hartioilleen. +Niin, hän ajatteli jälleen Reginaa. + +Taivas oli sillävälin vetäytynyt pilveen. Valkoisia, pisteleviä +lumikuuroja pelmahteli puiden välitse metsän sisään. Puiden latvojen +kohinaan ja suhinaan sekaantui rajuja, sihiseviä ääniä, jotka +värisyttivät häntä luita ja ytimiä myöten. + +Kompassi näytti hänelle kotitien. Hänen jouduttuaan avoimille kedoille +oli lumimyrsky yltynyt täyteen ankaruuteensa. Hän saattoi sen käsissä +tuskin pysyä pönkillään... Lumipyörteet pimittivät ilman. Puiston +pensaikosta, joka tuskin saattoi olla kolmensadan askelen päässä, ei +hän erottanut vilahdustakaan. + +»Toivottavasti hän on jo kotona», ajatteli Boleslav ja ponnisteli +eteenpäin. + +Kissanportaalla oli nuorta lunta. Mutta jälkiä ei siinä näkynyt. Tosin +oli tuisku voinut ne jo lakaista umpeen. + +Hänen sydämensä alkoi sykkiä kovemmin. Hän juoksi kotiin, huusi tytön +nimeä--mutta ääntäkään ei kuulunut vastaukseksi. Liesi oli kylmä, +vuoteet koskemattomat. + +Regina oli siis keskellä lumipyryä, jota hän pelkäsi enemmän kuin +schrandenilaisia. + +Boleslavia kidutti sietämätön levottomuus. Hän juoksi huoneesta +toiseen, teki tulen, sammutti sen jälleen, koetti syödä ja heitti +miltei inholla veitsen kädestään. + +Sitten tuntui hänestä hätäilynsä naurettavalta. Olihan tyttö +taivallellut kuuden talven myrskyt ja tuiskut eikä ollut koskaan +joutunut onnettomuuteen. Miksi hänen pitäisi juuri tänään---- + +Aikaa tappaakseen istuutui hän kirjotuspöydän ääreen ja kirjotti +vapisevin käsin lahjotuskirjan. Numeroluvussa, jota se koski, oli +kolme nollaa--Regina saattoi olla tyytyväinen. + +Ilma pimeni yhä. Kellonviisari osotti vasta kolmea, ja sentään näytti +jo yö olevan tulossa. + +Silloin ei hän enää voinut olla kauemmin kotona. Ainakin +Kissanportaalle tahtoi hän mennä tyttöä tähystelemään. + +Portaalla täytyi hänen pitää lujasti käsipuusta kiinni, jottei myrsky +tempaisi häntä alas. Puulaitos natisi kaikissa saumoissaan. Jäällä +syvällä hänen allaan karkeloivat lumipyörteet. Liljanvarsia kohosi +hänen eteensä ja ne vaipuivat kokoon muodostaen lumikinoksia, jotka +seuraavassa tuokiossa myrskyn ajamina kiitivät pois jättääkseen sijaa +toisille. Pyhän neitsytkuvan kukkastarha sukelsi hänen sielunsa +silmien eteen, mutta katosi kohta, ja muita kuvia tuli sijaan. + +Ja äkkiä näkyi harmaasta hämärästä varjo, joka tuli raskaasti ja +hoippuen lähemmäksi. + +»Regina! Luojan kiitos!» + +Boleslav oli vähällä rientää tyttöä vastaan, mutta silloin värisytti +häntä polttava häpeän tunne, joka lamautti hänen jäsenensä ja ajoi +veren sydämeen. + +Tällä samalla paikalla, jolla hän odotti Reginaa, oli tämä eilen +seisonut tähystellen hämärään, huolissaan hänen tähtensä, kuten hän +nyt Reginan tähden. + +Hetken ajan tuntui hänestä kuin täytyisi hänen pujahtaa pensaikkoon, +jottei Regina häntä näkisi, mutta samassa alkoi häntä hävettää tämä +häveliäisyytensä ja hän astui portaalle tyttöä vastaan. + +»Sinulla on ollut vaikea matka», huusi hän tytölle ja tahtoi ottaa +säkin, jota tämä kantoi selässään.-- + +Mutta Regina väisti häntä nopeasti ja kohotti kyynärpäänsä torjuen +häntä kohden. Puhua ei tyttö voinut, sillä hänen suunsa ja nenänsä +olivat paksun villahuivin peitossa. + +Äänettöminä kulkivat he perätysten. Eteisen kynnyksellä kääntyi Regina +häneen ja päästi huivin kasvoiltaan. + +»Minulla olisi teille pyyntö, herra», sanoi hän läähättäen. + +»No?» + +»Olkaa puolen tuntia ulkona tai keittiössä, jotta ehdin lämmittää ja +siistiä hieman.» + +»Mutta täytyyhän sinun toki ensin levätä?» + +»Myöhemmin, herra, jos sallitte.»-- + +Ja Regina meni huoneeseen, missä laski pimeässä kantamuksensa maahan. + +»Askaroikoon hän rauhassa sisällä», ajatteli Boleslav ja kääntyi +raunioita kohden, etsiäkseen sieltä suojapaikkaa. + +Kellariholvista huokui lämmintä. Hän sytytti kynttilän ja meni +niljakoita portaita alas. Hänestä tuntui niin hyvältä, niin keveältä, +ikäänkuin juhla olisi tuonut hänelle mitäkin ihmeellisiä riemuja. + +Hän näki viinipullojen viheriöine ja punaisine päähineineen +kurkistelevan hyllyiltään. + +»Hänelle täytyy näyttää, että nyt on joulu!» sanoi hän hymyillen ja +veti takimaisesta nurkasta, mihin aarteiden aarteet olivat talletetut, +pari hämähäkinverkkojen peittämää pulloa. Niiden sisällä helmeili +neste, jonka jo kahdeksannentoista vuosisadan aurinko oli kypsyttänyt. + +Hänelle muistui mieleen äskeinen päätös, mutta senhän piti vasta +huomenna astua voimaansa. Jouluyönä liittyivät yhteen nekin, jotka +eivät yhteen kuuluneet, jouluyönä ei saa kellään olla yksinäistä eikä +ikävää. + +Reginan toivomusta totellen käveli hän puolisen tuntia edestakaisin +holvissa, jonka muurista kiiluva jääkerros säihkytti säteitään häneen. +Sitten otti hän pullot kainaloonsa ja nousi jälleen myrskyiseen +yöhön. + +Rakennusta lähetessään huomasi hän kummakseen, että sen ikkunaluukut +olivat suljetut, jota ei ollut milloinkaan ennen tapahtunut. + +»Olisikohan myrsky puuskahdellut raoista sisään?» ajatteli hän +itsekseen, mutta raothan olivat olleet aivan tiiviit.--Vasta eteiseen +astuttuaan hän näki arvotuksen iloisen ratkaisun. Siellä seisoi Regina +onnesta säteillen ja hämillään ja tempasi oven seposelälleen hänen +edessään. Kummastuneena jäi hän paikoilleen seisomaan. + +Kynttilän loiste ja kuusen tuoksu virtasi juhlallisena häntä vastaan. +Valkoisella liinalla katetulla keskipöydältä seisoi joulukuusi, jonka +oksilla paloi kynttilöitä ja riippui kultaisia omenia. Koko huone +helotti rauhallisen juhlallisessa loisteessa. + +Kertaakaan ei ollut vielä joulukuusta häntä varten sytytetty. +Vierailla kynnyksillä oli hän kostein silmin tuijotellut vieraan onnen +loistoon.-- + +Missä oli Regina? Hän seisoi hänen takanaan eteisen perimäiseen +nurkkaan painautuneena ja katseli kainolla ylpeydellä herraansa. + +Boleslav tarttui hänen käteensä ja veti hänet huoneeseen. + +»Kuinka tämän ajatuksen olet saanut päähäsi, lapsi?» + +»Kauppiaan rouva koristeli parhaillaan joulukuustaan, kun saavuin +sinne aamulla kolmen aikaan. Ja koska se näytti minusta niin +kauniilta, ajattelin: Hänelläkin täytyy olla joulukuusensa, jotta hän +tietäisi, että joku hänestäkin huolehtii.--Ja sitten pyysin nähdä, +miten omenia kullataan, ostin niitä koko joukon ja kynttilöitä myös, +ja otin säkin mukaani, ettette huomaisi heti kuustani.» + +»Ja kuka antoi sinulle sen? » + +»Sen taitoin metsän reunasta kotia lähetessäni.» + +»Keskellä myrskyä?» + +Regina naurahti ylenkatseellisesti. »Tuollaiset pienet tuulen +puhallukset, herra, eivät tee minulle mitään.» Ja äkkiä puhkesi hän +raikkaaseen riemuhuutoon: »Oi, katsokaas vain, herra, kuinka kauniisti +se palaa ja kuinka pyhältä se näyttää! Eikö se todellakin ole aivan +pyhän näköinen? Sen olisi voinut jokin enkeli tuoda tänne.» + +Boleslav myönsi hymyillen ja sanoi hänelle parisen kiitossanaa +väkinäisesti teeskennellen alentuvaisuutta, sillä hän pelkäsi +tulevansa liian sydämelliseksi. + +Mutta jo tämäkin tuntui Reginasta liian paljolta. »Miksi puhutte niin, +herra?» sanoi hän rukoilevasti nuhdellen. »Kaikkihan on laitettu +teidän rahoillanne. Minullahan ei ole mitään. Olen vain köyhä +tyttö--muuten--oh--muuten!» Ja hän pani kätensä päälaelleen ristiin. + +Boleslav tuli ajatelleeksi lahjakirjaansa. »Jotta näkisit, että +minäkin olen ajatellut sinun jouluasi», sanoi hän ja ojensi hänelle +paperin. + +Kummastuneena katsoi Regina herraansa. »Onko minun se luettava?» sanoi +hän ja tarttui kunnioittavasti paperiin kahdella sormella. + +Tavailtuaan kirjotusta tarpeeksi asti katseli hän neuvotonna +ympärilleen kaikille tahoille. + +»Etkö ymmärrä sitä?». + +»Oi--ymmärtäisin ... kyllä, herra.--Mutta--ensiksikin ... ette voi +sitä tosissanne tarkottaa... Ja sitten ... jos olisitte +tosissannekin, mitä minä niillä tekisin?» + +»Turvaat tulevaisuutesi!» + +»Tulevaisuutenihan on turvattu... Minulla on hyvä ruoka ja puettuna +käyn kuin mikäkin herrasneiti. Mitä minulta sitten vielä puuttuu!» + +»Mutta emmehän toki voi ainaiseksi jäädä yhteen!» + +Regina päästi hätähuudon. »Tahdotteko ajaa minut pois, herra?» +huudahti hän puristaen kätensä ristiin. + +»En toki! Mutta ajatteles, että kuolisin--» + +Regina pudisti tuumaillen päätänsä. »Silloin kuolen minäkin», sanoi +hän. + +»Tai että minun täytyisi lähteä sotaan--» + +»Silloin tulen mukaan kenttäkaupittelijana.» + +Reginan itsepintaisuus alkoi Boleslavista tuntua sietämättömältä. +»Tee, kuten tahdot», sanoi hän, »mutta ota, mitä sinulle annan.» + +Regina näytti keksineen pelastavan ajatuksen. »Hyvä, herra», huudahti +hän, »otan sen, mutta ensi jouluksi lahjotan teille sen edestä, mitä +hyväksi näen.» Ja onnellisena tässä toivossaan juoksi hän ulos.---- + +Joulukuusi oli sammunut. Uuninnurkassa seisoi se synkkänä ja +häveliäänä, ja vain tuontuostakin pilkahti sen kultaisista koristeista +kimmellys pöydän luo, jossa herra ja palvelijatar istuivat +vastatusten. + +Regina oli tänään saanut syödä illallista yhdessä Boleslavin kanssa, +oli käyttäytynyt pöydässä sangen kömpelösti ja tuskin hennonut pistää +palaakaan suuhunsa. Suuri, odottamaton onni pani hänen päänsä +pyörälle. Nyt olivat jo lautaset korjatut pois. Vain laseja ja pulloja +oli vielä heidän välillään. Regina joi vanhaa, tulista viiniä pitkin, +ymmärtämättömin siemauksin.--Nyt hehkuivat hänen kasvonsa. Hänen +silmissään, jotka kimmelsivät puoleksi ummistuneiden luomien alta, oli +kostea kiilto. Hän ojentelihe ja venyttelihe tuolillaan. Villi +velttous herpaisi hänen jäseniään. + +»Oletko väsynyt, Regina?» + +Tyttö pudisti kiihkeästi päätään. Hänen pelkonsa herraansa kohtaan +näytti kadonneen. Miltei ylimielinen oli se loiste, joka tuontuostakin +leimahti hänen riemunhurmaamista silmistään. + +Viini valoi liekkejä Boleslavinkin suoniin. Hänen katseensa oli kuin +lumottuna kiintynyt Reginan vartaloon, joka vääntelihe ja venyttelihe +hurmaavana kuin menadi. + +Sillävälin raivosi ulkona myrsky, vinkui nurkissa ja viskoi rapisevia +lumikuuroja ikkunaluukkuja vasten. Katto-orret kitisivät ja natisivat, +ikäänkuin hauras puu olisi nurjahtamaisillaan irti saumoistaan. + +»Pelkään, että tapahtuu jokin onnettomuus», sanoi Boleslav kuunnellen. + +»Tapahtukoon vain», vastasi Regina haaveellisesti hymyillen ja +kyyristyi kokoon. Ja sitten alkoi hän aivan itsestään lörpötellä. »En +luule, että minulle on hyväksi, herra, kun te olette minulle niin +hyvä. Koko ikäni olen saanut vain lyöntejä--ensin isältäni, sitten +häneltä--puhumattakaan vieraasta väestä. Ja en kai ole parempaa +ansainnutkaan. Mutta kun te minua hemmottelette, voin tulla +ylpeäksi--ja ylpeys on vika sangen suuri, sanoi kirkkoherra ... voin +luulla, että olen muuttunut prinsessaksi ja ettei minun enää tarvitse +palvella.» + +Hän purskahti vallattomaan nauruun ja päästi käsivartensa rentoina +vaipumaan kupeilleen. Hiljaa, ikäänkuin itsekseen puhuen, jatkoi hän:» +Muuten onkin jo epäiltävää, olenko palvelustyttö. Monta kertaa tuntuu +minusta kuin olisin lumottu prinsessa--ja te, herra, minut +vapauttaisitte.--Teettekö sen, hä?»-- + +Ja hän vilkuili viinilasinsa vieritse Boleslaviin. + +Boleslav nyökäytti hänelle ystävällisesti päätänsä. Nauttikoon vain +tyttö unelmistaan. Olihan jouluaatto. + +»Onhan ollut tapauksia», jatkoi Regina, »jolloin prinsessa on +muuttunut ihan tavalliseksi sammakoksi. Sitäkin ovat ihmiset +heitelleet kivillä ja sylkäisseet sen nähdessään ja huutaneet: Lyökää +kuoliaaksi mokoma inhottava sammakko. Ja sentään on sen sisällä +piillyt prinsessa.» + +»Uskotko sinä sitten lastensatuja?» kysyi Boleslav kummissaan. + +Regina naurahti itsekseen. »En, herra. Mutta kun on niin monet kerrat +vuodessa yksikseen ja taipaleella, täytyy olla jotakin ajateltavaa. Ja +kun sade kohisee ja tuuli ulvoo--kuulkaahan vain, mitä ilvettä se +pitää--ajatelkaapas, että nyt olisin tiellä. Ja usein olen niin ollut +taipaleella. Mutta en siitä välittänyt mitään. Metsään päästyäni olen +kysynyt itseltäni: Tahdotko olla kuningatar ja istua kultaisella +istuimella tai tahdotko olla katolilainen pyhä neitsyt ja saada +rakkaan herramme ja vapahtajamme pojaksesi, tai tahdotko olla +paholaisen isoäiti ja korventaa schrandenilaiset piellä ja +tulikivellä, tai tahdotko mieluummin olla armollinen rouva ja»----Hän +vaikeni äkkiä. + +»Ja?» + +Regina ojensihe ja naurahti hämillään. »Sitä en sano--se on liian +tuhmaa.--Lyhyesti sanoen, minun tarvitsee silloin ainoastaan valita. +Ja tallustaessani yön hämyssä ja sumussa, kuvittelen tätä kaikkea +mielessäni ja joudun huomaamattani Bockeldorfiin, ikäänkuin olisin +lentänyt ilman halki. Monta kertaa ajattelenkin lentäväni. Ja silloin +todellakin lennän. Elämässä on laita aivan kuin saduissakin. Eikös +olekin, herra?» + +Boleslav katseli tyttöä uteliaana ja ihmeissään, ikäänkuin ei olisi +häntä vielä koskaan nähnyt. Ja tosiaankin vilkaisi hän ensi kerran +tytön sieluun, kun viini oli päästänyt tämän kielen siteistään. Nyt +selvisi hänelle moni seikka, joka ennen oli hänestä tuntunut tytössä +käsittämättömältä. + +»Onnellinen olento», jupisi hän. + +»Niin olenkin», vastasi Regina uhmaten ja nojaten kyynäspäällään +pöytään katseli Boleslaviin ikäänkuin hilpeästi taisteluun vaatien, +»Kun saan näin istua täällä kanssanne ja juoda viiniä ja minua +kohdellaan kuin ihmistä ainakin, tuntuu aivan kuin olisin taivaassa... +Luuletteko muuten, että kerran pääsen sinne?... Minä en sitä usko! +Olen liian huono tyttö... Ja oikeastaan pelkäänkin sinne joutua... +Helvetissä on minusta paljon hauskempaa... Sinne minä kuulunkin... +Kirkkoherrallakin oli tapana sanoa, että minä olen pirunsikiö, enkä +minä sitä ollenkaan pannut pahakseni. Miksi pahottelisinkaan? Minä +olin paholainen ja Helena enkeli. Niin oli kaikki oivallisesti +laitettu laadulleen!... Eikö tosiaankin Helena näyttänyt aivan +ilmeiseltä pikku enkeliltä? Niin valkoinen ja ruusunpunainen ja silmät +niin siniset ja kädet aina ristissä. Ja kaunis ... nauharuusuke ... +oli hänellä aina ... kaulassaan, ja aina tuoksui hän ... +ruususaippualle...» + +Boleslavia väristytti kylmästi. Hän tunsi hämärästi alentavansa +itsensä ja lemmittynsä, jos salli tämän puolijuopuneen naikkosen puhua +Helenasta kuin vertaisestaan. + +»Lakkaa!» huudahti hän käheästi. + +Regina vastasi vain unisella naurulla. Viini ja väsymys olivat hänet +äkkiä saaneet valtaansa. Hän lepäsi tuolille ojentuneena, pää +selkänojan varaan retkahtaneena, ja taisteli unta vastaan.--Kuin +mikäkin Bakkuksen papitar lepäsi hän autuaassa hurmauksessaan.-- + +Boleslavin povessa riehui suuttumus nousten ja laskien kuten myrskyn +puuskatkin ulkona. + +»Tuollaista saa viini aikaan», ajatteli hän ja joi. Hän tahtoi +herättää Reginan, lähettää hänet keittiöönsä, mutta ei kyennyt +irrottamaan hänestä katsettaan. Ja vähitellen hän tuli leppeämmälle +tuulelle. + +»Hän ei tarkottanut sillä pahaa»,--ajatteli hän ja puristi käsiään +yhteen astuen aivan Reginan luo. »Tämähän on viime kerta, kun hän +istuu täällä sisällä luonani, ja huomenna on kaikki unhotettu. +Huomenesta lähtien saa hän minussa nähdä ainoastaan herransa.» + +Hänelle johtui mieleen, mitä kaikkea hän oli aikonut tytöltä +kysyä.--»Hyvä näinkin», ajatteli hän edelleen. »Miksi tärvellä +jouluyötänsä. Toisella kertaa.» + +Myrsky näytti yhä yltyvän. Salvat ruskivat, luukut +tärisivät.--Oikeastaan oli julmaa ajaa tyttöä jääkylmään +lasihuoneeseen, mutta mitäpä auttoi sääli? + +»Regina!» huusi Boleslav tarttuen hänen olkapäihinsä.-- + +Samassa kuului romahdus, jyry, paukkina niin hirvittävä, että muurit +tuntuivat horjuvan ja maa aivan aukeavan. + +Regina kirkaisi kimakasti, koetti kouristautua Boleslavin käteen, +mutta vaipui sitten paikoilleen. Boleslav meni ulos ottaakseen melun +syystä selvää. Eteisessä ei ollut mitään huomattavaa; mutta kun hän +avasi lasihuoneen oven, pelmahti tuiskunpuuska häntä vastaan aivan +kuin ulkoilmaan astuessa. Ylt'ympäri pilkkopimeä yö. Hän palasi +takaisin ja sytytti lyhdyn. Hävityksen kuva, joka nyt kirkkaasti +valaistuna avautui hänen eteensä, voitti hänen pahimmatkin +aavistuksensa. + +Reginan asunto, josta käsin hän oli hiljaisesti hoitanut koko +taloutta, näytti luhistuneen kasaan. + +Katto oli puoleksi pudonnut sisään ja temmannut osan seinääkin +mukanaan. Oven ja lieden välillä oli miehenkorkuinen luminietos, johon +oli sekottunut hirsiä, tiiliä ja lasisirpaleita. + +Mitä nyt? Mihin Regina? Antaisiko hänkin tytön maata kynnyksellään +kuten koiran? Mieluummin muuttaisi hän itse raunioihin ja etsisi +makuusijansa kellariholvista. + +Hän oli pian tehnyt päätöksensä. Oli vain yksi keino. Siihen oli hänen +ryhdyttävä. + +Hän veti Reginan vuoteen lumesta esiin, pudisteli sen huolellisesti +eteisessä, jottei siihen jäänyt hiudettakaan, ja kantoi sen sitten +huoneeseen. Uuninnurkkaan, puoleksi joulukuusen alle, laittoi hän +vuoteen lattialle. + +Regina nukkui öljylampun rauhallisen valon kajossa. + +Boleslav meni hänen luoksensa ja huusi ja pudisteli häntä. Mutta häntä +oli mahdoton saada hereille. + +Silloin nosti Boleslav hänet pystyyn kantaakseen hänet +vuoteeseen.--Regina huokasi syvään, kietoi kätensä Boleslavin kaulaan +ja laski päänsä hänen olalleen. + +Boleslavin sydän alkoi sykkiä kovemmin. Kukoistava naisruumis, joka +häneen nojasi, teki hänet levottomaksi.--Puoleksi kantaen, puoleksi +laahaten vei hän Reginan lattian poikki.--Tytön hengitys hiveli hänen +kasvojaan viehkeän lämpimänä ... hiussuortuvat hipoivat hänen +kaulaansa. + +Kun Boleslav laski tytön vuoteeseen, hapuili tämä käsillään ilmaa +ikäänkuin ikävöiden jotakin ja veti siten joulukuusen mukanaan. + +Boleslav veti sen hänen altansa pois ja asetti ikäänkuin varjostimeksi +itsensä ja tytön välille. »Huomenna täytyy tehdä laudoista +jonkinlainen väliseinä», ajatteli hän. + +Sitten riisuutui hän ja meni vuoteeseensa. + +Tuli sammui, mutta nukkumista ei ollut ajatteleminenkaan. Ulkona +riehui myrsky ja ryskytti voimattomalla raivolla lukkoja ja salpoja. + +Boleslav ei tiennyt siitä mitään. Hän kuunteli nukkuvan naisen +hengitystä, ja hänen rintansa kohoili raskaasti ja tuskallisesti yön +pimeydessä. + + + + +XIII. + + + Hänen vapaasukuisuudellensa, vapaaherra + Boleslav von Schrandenille + Schrandenin linnassa. + +Teidän vapaasukuisuutenne. + +Täten kutsutaan Teidät tammikuun 3 päivänä _anni futuri_ kello 2 +aikaan jälkeen puolen päivän persoonallisesti saapumaan herra +Merckelin ravintolahuoneustoon Schrandenissa ja tuomaan mukananne +tarpeelliset paperit, jotka todistavat Teidän kuulumisenne tai +kuulumattomuutenne preussilaiseen nostoväkeen. + + Sotilasasiain piiritoimikunnan + määräyksestä: + + Kuninkaallinen maaneuvos v. Krotkeim. + +Tämän kirjelmän löysi Boleslav uudenvuodenpäivän aamuna +kirjelaatikosta nostosillan luota. + +Hän ei heti käsittänyt kirjelmässä piilevää uhkausta, häntä +hämmästytti vain, että viranomaiset olivat voineet kiinnittää +huomiotaan hänen sotilaallisiin suhteihinsa. Otettuaan jälleen isänsä +nimen oli hän päättänyt, että luutnantti Baumgart sai ainaiseksi +kadota tietymättömiin. Hän oli täyttänyt velvollisuutensa; rohkeammin +ja uhrautuvammin kuin tuhannet muut oli hän antautunut kuolemalle +alttiiksi. Nyt, kun rauha oli tehty ja hän uudelleen ottanut +hartioilleen perityn häpeän painavan taakan, toivoi hän saavansa olla +joutavilta kynäkiistoilta rauhassa. + +Vasta vähitellen hän käsitti, mitkä uudet vaarat häntä väijyivät. +Ainoa, mikä tuki ja kohotti hänen tärveltyä elämäänsä, sotilaallisen +menneisyyden kunnia, tahdottiin riistää pois hänen jalkojensa alta. + +Turvatonna seisoi hän uhkaavan onnettomuuden edessä. + +Viranomaisille oli tarpeen vain hiukkanen pahaa tahtoa selittääkseen, +että hän oli karannut lippunsa luota, ja hänet sen mukaan +tuomitakseen. Jopa itse väärän nimen käyttäminenkin voitiin näissä +olosuhteissa lukea hänelle rikokseksi. + +Vapaaherra von Schrandenin pojan ei tarvinnut ajatellakaan, että +annettaisiin armon käydä oikeuden edellä. Ja vaikkapa hänet heti +paikalla vangittaisiin ja vietäisiin sinne, missä hänen rykmenttinsä +jäännökset majailivat, sotaoikeuden eteen, ei hänellä olisi oikeutta +edes valittaa liikaa ankaruutta. + +Hetkiseksi heräsi hänen mielessään pakoajatus, mutta uhkamielisesti +naurahtaen karkotti hän sen luotaan. + +Hän oli kyllin usein ollut henkeään kaupalla, niin ettei maksanut +vaivaa niitä kurjia jäännöksiä, jotka hänen elämästään vielä olivat +jälellä, ruveta salaa kulettamaan yön hämyssä rajan poikki Puolaan.-- + +Mutta kuinka Reginan kävisi? Hänen sydämensä sykki kuuluvammin, kun +hän tätä ajatteli. Tytöllä ei ollut aavistustakaan siitä, mikä häntä +uhkasi. Jouluyöstä alkaen oli hän puhunut Reginalle tuskin +välttämättömimmistäkään asioista ja niistäkin ainoastaan tuimasti ja +käskevään tapaan. Hänen kurkkuaan kuristi, kun hän katsoi tyttöön, ja +hän tunsi sydämellään vuoren painoisen uhkaavan onnettomuuden +aavistuksen, kun hän vain tätä ajattelikin. + +Yöt läpeensä kierittelihe hän rauhatonna vuoteellaan. Regina ei +liikahtanut nurkassaan.--Hän näytti sikeästi nukkuneen samassa kuin +heittäytyi vuoteelleen. + +Mutta hän hengitti hiljaa ja lyhyeen, ja tuontuostakin katkaisi hänen +hengityksensä syvä, ähkäisevä huokaus. + +Valvoiko kenties hänkin? Kuunteliko hänkin---- + +Niin koitti vihdoin päivä, jona Boleslavin kohtalo oli ratkaistava. +Aamun sarastaessa oli hän vihdoinkin päässyt uneen. Nyt herätti hänet +savu, joka henkeä ahdistavana tunkeutui eteisestä huoneeseen. Hän oli +sinne laittanut hätävaraksi tulisijan, joka sai olla toimessaan niin +kauan, kunnes leudompien säiden tultua lasikatto saataisiin +korjatuksi. + +Oli kuulakan kirkas pakkaspäivä. Puiden oksilla kiilui välkkyvä kuura, +ja valkoisen lumivaipan ylitse levisi riutuva punarusotus. + +Aamupäivän käytti Boleslav paperiensa järjestämiseen. Kaikki, mikä +saattoi isän muiston huonoon valoon, oli hävitettävä, sillä oli +otaksuttavaa, että jos hänet vangittiin, tulisivat jo huomenna vieraat +kädet pöyhimään näitä läjiä. + +Hän piti jo kirjeitä kädessään heittääkseen ne uunissa palavan valkean +haltuun, mutta katsoi kuitenkin paremmaksi jättää sen tekemättä. Jos +hän todellakin tahtoi ottaa isän syyn hartioilleen, ei hän saanut +mitään peittää, ei mitään salata eikä kuormaansa kevennellä. Totuuden +väärentäminen ei sopinut hänen arvolleen. Mieluummin hukkua häpeään +kuin rakentaa elämä ja kunnia valheen perustalle. + +Reginan tuodessa hänelle päivällistä oli hän kahden vaiheella, +sanoisiko tytölle kaiken. Mutta miksi manata esiin liikuttavia +kohtauksia? Kirje ajoi saman asian. »Jollen ennen iltahämärää ole +palannut», kirjotti hän, »on epätietoista, näetkö minua enää. Kysy +Wartensteinissä maaneuvoksen virastolta. Sieltä saat tietää, mihin +minut on viety. Neuvon sinua lähtemään Schrandenista pikimmittäin. +Lahjotus turvaa tulevaisuutesi. Mitä minulle kaiken jälkeen vielä jää, +sen saat lisäksi. Hyvästi ja kiitos kaikesta.» + +Hän pani paperin huomaamattomaan paikkaan, jottei Regina sitä löytäisi +ennenkuin huonetta siistiessään. Sitten laittautui hän taipaleelle. +Hänen mielensä oli tyly ja katkeroitunut. Hänen ei pistänyt +päähänsäkään sanoa jäähyväisiä. + +Kun hän kulki Reginan ohitse eteisessä, jossa tämä puuhaili +tulisijansa ääressä, häivähti hänen mielessään halu puristaa hänen +kättänsä. Mutta hän karkotti tämän halun tytön tähden, ei suonut +hänelle sanaa eikä katsettakaan. Nostosillan luona näki hän parven +töllisteleviä poikasia, jotka näyttivät häntä väijyneen ja hänen +lähetessään juoksivat kovasti meluten ravintolaan. + +»Airueeni!» tuumi hän nauraen... + +Samaan aikaan eivät »Mustan Kotkan» tarjoiluhuoneeseen enää läheskään +mahtuneet sinne paltoutuvat vieraat. He olivat ahtaantuneet kasaan +aina kauas kirkkomäelle asti ja tappelivat keskenään paremmista +paikoista. Jokainen tahtoi omin silmin nähdä Schrandenin viimeisen +vapaaherran kukistumisen. + +Oli jo kulunut lähes kolme kuukautta siitä, kun anomuskirja oli +lähetetty maakunnan ylimmille viranomaisille, ja isänmaan ystävistä +alkoivat innokkaimmat epäillä hyvän työnsä menestystä. Vihdoinkin +saapui maaneuvoksen virastosta ilosanoma, että oli määrätty päivä v. +Schrandenin alias Baumgartin asian kuulustelua varten, ja +anomuskirjelmän allekirjottajat kutsuttiin olemaan tilaisuudessa +läsnä. + +Schrandenilaiset olivat juhlallisesti varustautuneet. Kolmeen päivään +eivät he olleet selvää hetkeä nähneet. Ne kotiinpalanneet nostoväen +sotilaat, joilla vielä oli litewkansa, olivat pukeneet sen ylleen, +näkyipä joukosta pistimiä ja miekkojakin. Olihan mahdollista, että +tuomio pannaan heti paikalla täytäntöön. + +Yhden ajoissa oli maaneuvoksen reki saapunut ja kuten tavallista +pysähtynyt pappilaan, jossa herra Merckel ja hänen poikansa seisoivat +valmiina toivottaakseen hänet tervetulleeksi. Kuskipukilla ei ollut +istunut mitään santarmia, ja se oli schrandenilaisia suuresti +oudostuttanut. Mutta olivathan he täällä valmiit hengellään ja +omaisuudellaan pahantekijän kuletusta auttamaan. + +Vähän vaille kahden aikaan oli maaneuvos yhdessä vanhan kirkkoherran +kera lähtenyt pappilasta ja mennyt takaovesta ravintolaan, jonka +kynnyksellä herra Merckel vanhempi toistamiseen otti hänet mitä +palvelevimmalla kohteliaisuudella vastaan; sillaikaa Felix seisoi +alakuloisena syrjässä, sillä hän oli huomannut, etteivät +siviiliviranomaiset osottaneet hänelle tarpeellista kunnioitusta. + +Maaneuvos von Krotkeim oli pitkänhuiskea, laiha mies, jonka kapeilla +hartioilla harmaa leijonanpää vaivaloisesti pysyttelihe kunnioitusta +vaativassa asennossa. Vastoin ajan muotia oli hän kasvattanut +poskipartansa niin pitkäksi, että harmaa partapörhö sulautui korvien +takana aaltoilevaan leijonanharjaan. + +Herra von Krotkeimilla oli suuret ansionsa isänmaan +asestamisessa.--Kaksi vuotta sitten oli hän ollut maataomistavan +aateliston edustajana kuuluisilla maapäivillä, joita isänmaan oli +kiittäminen nostoväen perustamisesta. Hän oli ylistänyt vanhaa Yorkia +ja ollut mukana hommaamassa adressia kuninkaalle. Sen jälkeen oli hän +rientänyt takaisin kotiseudulleen omin käsin asioita järjestämään, ja +oli onnistunut niin hyvin, että hänen piirinsä mainittiin yli koko +maan loistavana esimerkkinä. Sitte saapuivat turhamaisuuden, +itserakkauden ja omanhyödyn sotarosvot hänen luoksensa. Mikä hänen +toimintansa alussa oli ollut sulaa iloista uhraavaisuutta, muuttui +vähitellen hänen oman persoonallisuutensa jalustaksi, muistopatsaaksi, +joka julisti maailmalle hänen omaa kuuluisuuttaan.--Muuten oli hän, jo +kauan ennenkuin sanoma Kissanportaan tihutyöstä oli levinnyt +maailmaan, ollut Schrandenin suvun katkera vihollinen. Hyvää ei siis +ollut häneltä odotettavissa. + +Saapuessaan kirkkomäelle oli Boleslav sanonut jäähyväiset kaikille +toiveilleen. Tyynenä, miltei välinpitämättömänä, asteli hän kohden +joukkoa, joka muurina ympäröi ravintolan ovea. Vain yhden ainoan aran +katseen heitti hän pappilaa kohden. Hän oli näkevinään siellä +ikkunassa vaaleat kasvot, jotka kiireimmittäin katosivat, kun hän +väsyneesti hymyillen tervehti niitä kohden. + +Joukko otti hänet vastaan vahingonilon murinalla, muuri jakautui +vapaasta tahdostaan kahtia, sillä siksi paljon oli heillä kaikilla +ymmärrystä, että hänen oli oltava paikalla, jos mieli häväistyksestä +tulla mitään. + +Herrashuoneen ovella seisoi hän leijonapäisen miehen vastassa, ja +tämän molemmille puolille olivat asettuneet kirkkoherra ja vanha +Merckel, Felixin nojautuessa ikkunalautaan ja koettaessa asettua +ylhäisen huolimattomaan asentoon. Entinen nuoruuden leikkitoveri oli +nyt niin syvällä hänen alapuolellaan, ettei enää maksanut vaivaa edes +vihoissaankaan kiinnittää häneen huomiotaan. Sitä ystävällisemmin +hymyili vanhus Boleslavia kohden. Ja tämä hymyily ei olisi voinut olla +sydämellisempi eikä alamaisempi, vaikka Boleslav olisi saapunut +kaikkia läsnäolijoita kestittämään hänen muskottiviinillään. + +Kirkkoherran kulmien alta välähti salama, ja maaneuvos katseli +käsiään, jotka olivat valkoiset ja solmuiset kuin luurangolla. + +Boleslav tunsi rintansa paisuvan ylpeydestä. + +Hänen kätensä kaikkia vastaan ja kaikkien kädet häntä vastaan! Siinä +oltiin ja siinä pysyttäisiinkin. + +Joukosta huusi lallattava ääni jonkun ruokottoman sanan hänen +jälkeensä. Ja schrandenilaiset nauroivat. + +»Hän on tytön isä--onneton isä», kuiskasi herra Merckel surkutellen +maaneuvoksen korvaan. + +»Jos te olette minut tänne kutsunut», huusi Boleslav, »niin vaadin +teiltä turvaa tämän joukkion loukkauksia vastaan.» + +Maaneuvos siristi silmiään ja kumarsi. + +»Hiljaa, hyvät ihmiset», pyysi hän sivellen sileäksi ajeltua +leukaansa, ja mielistellen lisäsi hän: »Rauhanhäiritsijät annan ajaa +ulos.» + +Sitten tarttui hän vihertävään salkkuun, joka oli pöydällä. Hänen +takaansa tuli näkyviin pieni, harmaa miekkonen, joka innokkaasti +terotti pitkäsulkaista hanhenkynäänsä. Pöytäkirjuri nähtävästi. + +Kuulustelu alkoi. Jäätävällä kohteliaisuudella teki maaneuvos +pääkysymyksensä. »Missä kaikkialla olette oleskellut--onko lupa +kysyä?» + +Boleslav mainitsi paikat. + +»Sanoillenne kaikki kunnia, herra parooni, mutta voitteko ne +todistaa?» + +»En.» + +»Mihin aikaan ulottuvat tiedonantonne?» + +»Vuoden 1813 kevääseen.» + +»Ja silloin?» + +»Menin sotaväkeen.» + +»Voitteko sen todistaa?» + +»En». + +»Valitan syvimmästi--mutta von Schrandenin nimeä ei ole luetteloissa.» + +»Minulla oli toinen.». + +»Baumgart?» + +»Niin.» + +»Miksi niin?» + +Boleslav puri huulensa yhteen. Syntyi äänettömyys. + +»Ahaa!» kajahti voitonriemuinen ääni ikkunan luota. Tämä huuto auttoi +Boleslavin vaikeasta asemastaan. + +»Oikea nimeni olisi tuottanut minulle vaikeuksia.» + +»Miksi niin?» + +»Koska sen oli tahrannut huhu, jota vastaan en voinut taistella.» + +»Mikä huhu?» + +Oli selvää, että tämä mies tahtoi häntä ensin kaikin voimin nöyryyttää +ennenkuin hänet kokonaan musersi. + +»Tiedätte kyllä mikä», mutisi Boleslav hampaidensa välitse. + +Maaneuvos kumarsi syvään. »Pyydän siitä huolimatta vastaamaan +kysymykseeni.» + +»Ja minä kieltäydyn.» + +Joukosta kuului ivanaurua. »Lopettakaa leikki lyhyeen--pistäkää hänet +rautoihin», päästi kuuluviin sama lallattava ääni, joka äsken oli +huutanut haukkumasanan. + +Maaneuvos huiskutti lepyttävästi pitkällä, valkean hohtavalla +kädellään. + +»Onko hänen kieltäytymisensä merkitty pöytäkirjaan?» kysyi hän +kääntymättä. + +Hänen takaansa vastasi ynisevä ääni: »On kyllä», mikä schrandenilaisia +suuresti huvitti. + +Hämmentymättömällä kohteliaisuudella jatkoi maaneuvos: »Mutta saan kai +tietää joukon, johon teidän vapaasukuisuutenne kuului?» + +Boleslav antoi tarpeelliset tiedot. Hän mainitsi myös toverinsa Heiden +kylästä. + +Maaneuvos selaili ikävystyneenä salkkuaan. Joukkokunta, jolla oli +nimenään »vapaaehtoiset jääkärit», ei kiinnittänyt hänen mieltään. + +»Siellä valittiin teidät ... upseeriksi?» + +»Niin.» + +»Sanoillenne kaikki kunnia, mutta voitteko _sen_ todistaa?» + +»En.» + +»Tämä pantakoon pöytäkirjaan. Ja sitten siirryitte nostoväkeen?» + +»Niin.» + +»Mistä syystä?» + +Boleslav viittasi nuoruutensa leikkitoveriin. »Koska en tahtonut +kohdata tuota miestä.» + +Felix purskahti rämäkkään nauruun. »Hänen vehkeensä olisivat +silloin»--sanoi hän, mutta maaneuvoksen viittaus sai hänet +vaikenemaan. + +»Mihin rykmenttiin, jos saan kysyä?» + +Boleslav mainitsi komentajan nimen. + +Maaneuvos kumartui salkkunsa ylitse, niin että harmaa harja peitti +kuivat, kaidat kasvot miltei kokonaan. + +»Tämä ainakin käy yhteen tietojeni kanssa», sanoi hän +lukiessaan.--»Siellä oli luutnantti Baumgart, joka aselevon aikaan +astui rykmenttiin. Sitäpaitsi oli armeijassa vielä neljä samannimistä +upseeria. Mutta kysymyksessä oleva, joksi väitätte itseänne, on +maaliskuun 1 ja 3 päivän välillä kuollut Marnen taistelussa. + +»Mistä sen tiedätte, herra maaneuvos.» + +»Se on merkitty luetteloon, herra parooni! Eräällä +lähettiläsratsastuksella ovat hänet ampuneet Marmontin osaston +krenatöörit.» + +Boleslav tunsi, kuinka kuuma verivirta tulvahti hänen päähänsä. Hänen +elämänsä vaikeimmat ja uljaimmat hetket tulivat ilmielävänä hänen +sielunsa silmien eteen. »Se on erehdys», huudahti hän, »luutnantti +Baumgart joutui pahoin haavotettuna vihollisten käsiin, mutta pääsi +sieltä hengissä.» + +»Ja toivotte siis, että teidät tunnustetaan tuoksi kuolleeksi +lähettilääksi?» + +»Luulen sen toiveen kyllin selvästi ilmaisseeni.» + +»No hyvä--sittenpä myöskin tiedätte, millä asialla mainittu lähettiläs +liikkui.» + +»Tietysti.» + +»Pyydän sen ilmottamaan.» + +»Oli julistettu kehotus, että ne ilmottautuisivat, ketkä +vapaaehtoisesti tahtoivat viedä kenraali von Kleistille erään +määräyksen. Päivää ennen oli eräällä virralla, nimeltään Therouanne, +tapahtunut ottelu, jossa kenraali oli osastoineen eristetty +pääjoukosta. Marsalkkojen Marmontin ja Mortierin joukot olivat +tunkeutuneet väliin, niin että oli mahdotonta toistaiseksi jälleen +yhdistyä; sen lisäksi sanottiin itse Napoleonin olevan tulossa.--Nyt +päätti sotamarsalkka Blücher yhtäkkiä vetäytyä takaisin, luullakseni +siksi, että ehtisi saapua lisäväkeä. Tästä oli kenraalille vietävä +tieto tavalla millä tahansa, jottei hän jäisi enää erilleen. Sana oli +vietävä öiseen aikaan vihollisten etuvartioiden ohitse. +Vapaaehtoisesti tarjoutuneista annettiin minulle etusija.--Majuri von +Schack vei minut sotamarsalkan eteen.--Hän antoi minulle kirjeen.» + +»Pyydän, odottakaa hetkinen», keskeytti hänet maaneuvos ja luki +innokkaasti papereitaan, sitten sanoi hän huolettomasti: »Ja tämä +kirje sisälsi luonnollisesti määräyksen, josta oli kysymys?» + +»Ei.» + +»Mitäs sitten?» + +»Tämän kirjeen tarkotus oli eksyttää vihollisia siinä tapauksessa, +että minut ammuttaisiin. Määräyksen ilmotti sotamarsalkka minulle +suullisesti. Minun täytyi oppia se ulkoa.» + +»Kuinka se kuului?» + +»Palausmarssia salatakseni hyökkään huomenna vihollisen vasempaan +kylkeen. Kenraali von Kleist ei ota osaa taisteluun, vaan koettaa +sillaikaa saapua eteläänpäin Marnevirralle, päästäkseen minun kanssani +yhteyteen. Kaikki sillat on ylimentyä räjähytettävä.» + +Maaneuvos nyökkäsi. »Ja sitten, herra--luutnantti?» + +»Sitten vein käskyn perille.» + +»Teidän siis onnistui päästä päämääräänne?» + +»Toivon, herra maaneuvos, että sodan historia on siitä antanut teille +todistuksen.» + +»Hm!... Missä tilaisuudessa teidät haavotettiin?» + +»Palatessani.» + +»Miksi ette jäänyt sinne, missä olitte?» + +»Siksi, että olin sotamarsalkalta ottanut tuodakseni erään +vastailmotuksen.» + +»Tämän toisen uhkayrityksen olisitte voinut säästää itseltänne.» + +»Olisin voinut säästää ensimäisenkin.» + +»Tahdoitte saavuttaa mainetta.» + +»Tahtoisin muun ohella päästä tämän kuulustelun hauskuudesta.» + +Maaneuvos ojensihe ja heitti leijonanharjansa taaksepäin: »Sallikaa +minun huomauttaa, että seisotte kuninkaanne edustajan edessä, herra +parooni von Schranden.» + +»On sillä hävyttömyyttä», kuului murina ikkunan luota. + +»Seison tuhoojani edessä», vastasi Boleslav katsoen lujasti +maaneuvoksen silmiin. + +Tämä silmäili nyrpeästi hymyillen papereitaan. »Tästä johdun tutkinnon +viimeiseen osaan», jatkoi hän. »Ei ole epäilemistä, että ilmotuksenne +perustuvat tarkkaan asiain tuntemiseen ja että todennäköisesti olette, +kuten väitätte, samainen schlesialaisessa majuri von Wolzogenin +komentamassa nostoväessä palvellut Baumgart. Mutta tämän kanssa on +ristiriidassa eräs seikka. Tuntuu näet mahdottomalta, että mainittu +Baumgart, joka näyttää olleen kaikin puolin urhoollinen ja +kunnianherkkä upseeri, olisi katsonut hyväksi lippunsa pettäjän tavoin +kääntää salaa selkänsä armeijalle, jossa hän oli niittänyt kunniaa ja +haavoja. Täytyihän hänen tietää, ettei sotajoukko saa niin vain hajota +kuin mikäkin varpusparvi. Ja erittäinkin nostoväki»--hänen rintansa +paisui, hänen leijonanharjansa näytti pöyhistyvän,--»kunniakas +nostoväki, joka kaiken aikaa oli osottanut pitkin linjaa seisovansa +ensi rivissä niin urhoollisuuteen kuin järjestyksenrakkauteen ja +kuriinkin nähden. Vapaaherra von Schranden, toivon, ettei luutnantti +Baumgart ole itseään tehnyt syypääksi tähän hairahdukseen ja soisin +sentähden hänen saaneen surmansa.» + +Boleslav tunsi ratkaisun lähestyvän. Hänen katseensa liiteli +ympärinsä. Kaikkialla näki hän silmiä, jotka hehkuivat vihasta ja +kostonhimosta. Felix Merckel oli laskenut kätensä miekan kahvaan, +ikäänkuin olisi kysymyksessä heti kohta hyökätä hänen kimppuunsa. +Hänen takanaan olevasta joukosta kuului esille vedettyjen aseiden +kalinaa. Isännän lihavat kasvot hymyilivät hänelle vahingoniloisina. +--Ainoastaan vanha kirkkoherra oli nojannut pörröisen päänsä +molempiin käsiinsä ja tuijotti eteensä lattiaan. + +»Ei ole minun syyni, herra maaneuvos, että kuollut jälleen herätetään +henkiin. Hän on luullakseni täyttänyt velvollisuutensa. Hänen olisi +saanut antaa levätä rauhassa.» + +Maaneuvos kohautti olkapäitään. »Mutta kun häntä vastaan nyt kerran on +tehty ilmianto--» + +»Ilmianto?» huusi Boleslav vihasta leimahtaen. Hänen katseensa +suuntautui nuoren Merckelin silmiin. Niistä hän luki tuhonsa +esihistorian, minkä häpeä ja raivo olivat niihin kirjottaneet. Hän +nyökäytti hymyillen päätänsä. + +»Tahdon kyllä sotaoikeuden edessä vastata puolestani. Olin siihen +valmis ja pyydän, että minut vangitaan.» + +Joukko tunkeutui eteenpäin täyttääkseen hänen pyyntönsä heti +paikalla.--Boleslav, joka tähän asti oli seissyt kynnyksellä, +työnnettiin pöytää kohden ja joutui seisomaan aivan maaneuvoksen +vastassa, takanaan nyrkit, jotka jo tavottelivat hänen niskaansa. + +»Kärsivällisyyttä, rakkaat ystävät», sanoi maaneuvos sävyisän +ystävällisesti. »Ken häneen satuttaa kätensä, se itse joutuu +vangituksi.--Vielä kysymys, herra parooni.--Kun teidät oli otettu +vangiksi, kuten väitätte, kuinka ette sitten myöhemmin vankeja +vaihdettaessa tullut säännöllisesti rekisteröidyksi ja takaisin +palauteuksi?» + +»Ranskalaiset jättivät minut, koska olin pahoin haavotettu, äkkiä +lähtiessään jälelle. Talonpoikaisväestö korjasi minut kentältä. +Makasin kuukausia siellä vuoteen omana. Kun vihdoin kykenin jättämään +pelastajani, oli rauha tehty, eikä ketään liittoutuneista ollut +läheisyydessä.» + +»Sanoillenne kaikki kunnia, vapaaherra, mutta voitteko kentiesi tämän +millään todistaa?» + +»En muulla kuin arvillani, herra maaneuvos.» + +»Hm!--Pantakoon tämäkin pöytäkirjaan.»--Hän kakisteli kurkkuaan ja +pyyhkäisi harjansa taaksepäin, sitten alotti hän ikäänkuin ottaen +vauhtia pitkään juhlapuheeseen: + +»Hyvät herrat! Urhoolliset nostoväen miehet ja Schrandenin asukkaat! +Nostoväen perustaminen on uuden auringon nousu, auringon, joka +tästedes on iät kaiket loistava Preussinmaan kunnian taivaalla. +Riemuitkaamme onnesta, kun olemme saaneet elää ajassa, joka on +vaatinut meiltä niin paljon suurta, ja riemuitkaamme kaksin kerroin +siitä, että olemme osottautuneet vastaavamme tätä ajan vaatimusta. +Erittäinkin tämä piiri. Ja tässä piirissä ei suinkaan vähimmin +Schrandenin seurakunta. Katselkaamme vain ympärillemme. Monet synkät +kuvat vierivät muualta silmiemme eteen. Kuningas kutsui, mutta +kaikkialla ei hänen kutsumuksensa herättänyt iloista vastakaikua. + +Oi, ystäväni, sydämemme vuotavat verta, kun kuulemme, että esimerkiksi +Konitzin ja Stargardin piireissä asekelpoiset miehet pakenivat metsiin +ja viljapeltoihin ja että täytyi panna toimeen oikea ajometsästys, +jotta heidät olisi saatu kiinni, että toisaalla tuhannet karkasivat +rajan taakse asevelvollisuuttaan pakoon, ja että jo muodostuneet +komppaniat harvenivat jälleen öisten joukkokarkaamisten johdosta. +Kuinka toisin olikaan laita piirissä, jota minulla on ilo +johtaa!--Ystävät ja toverit! Wartensteinin piirissä joutui nostoväki +kahdessa viikossa valmiiksi asestettuna ja varustettuna paikoilleen. +Rivit olivat puolta vahvemmat kuin hallitus oli meille määrännyt, ja +kahdeksankymmentä prosenttia oli vapaaehtoisia. Niin, ja Schrandenin +seurakunnasta oli pelkkiä vapaaehtoisia.»-- + +Väkijoukko kohotti eläköönhuudon, ja kirkkoherra nyökäytti julman +tyytyväisesti hymyillen päätänsä. Hän tiesi hyvin, kenen työtä tämä +oli. + +»Myönnän kyllä» jatkoi maaneuvos heittäen Boleslaviin jäätävän +syrjäsilmäyksen, että »Schrandenin seurakunnalla oli ruma häpeätahra +pestävänä»,--muutamia kirouksia pääsi kuuluviin--»tahra, joka kaikista +mainetöistä huolimatta on ainaiseksi tarttunut kiinni nimeenne», +kiroukset tulivat äänekkäämmiksi--»mutta jos kuninkaan armo kääntää +siitä katseensa pois ja suvaitsee ottaa huomioonsa ainoastaan +Schrandenin nimen valoisammat puolet, ei tämä suinkaan ole vähimmässä +määrin luettava tämän asestamisen ansioksi, asestamisen, jonka +johtajaksi minä ylpeydellä ja ilolla saan itseni mainita. Kuninkaan +armo--» + +»Mitä hän jutteleekaan kuninkaan armosta?» ajatteli Boleslav. »Tekisi +asiasta pikaisen lopun!» + + +»Kuninkaan armo on runsaasti vuotanut ylitsemme, on meidät melkein +hukuttanut siunauksellaan. Ja ken kaikkein ensiksi hedelmiä korjaa, +hän muistakoon, että urhoolliset nostoväen miehet--eikä suinkaan +vähimmässä määrin heidän järjestäjänsä--ovat kylväneet sen kylvön, +jonka satoa hän nyt korjaa.» Hän selaili papereitaan ja jatkoi sitte: +»Lakit pois, urhoolliset schrandenilaiset,--hiljaa, nostoväen +miehet,--pyydän, olkaa hyvät ja nouskaa, herrat,--ken siellä takana ei +ota lakkia päästään, hänet heitetään pellolle--minulla on kaikkein +korkein, armollinen käskykirje teille luettavana. Se kuuluu: + +'Mikäli näyttäytyy todeksi, että vapaaherra Boleslav von Schranden, +Schrandenin linnassa, on sama henkilö kuin luutnantti Baumgart 15. +schlesialaisessa nostoväkirykmentissä, ja mikäli varmistuu, kuten +niin urhoolliseen upseeriin nähden täytyy edellyttää, ettei ole +tapahtunut mitään kurjaa karkausta, niin nimitän hänet nostoväkeni +kapteeniksi, luovutan hänelle piiriinsä kuuluvan komppanian komennon +ja annan hänelle palkinnoksi erinomaisesta urhoollisuudestaan ensi +luokan teräsristin.--Nämä ylennykset ilmottakoon hänelle piirin +maaneuvos niiden läsnäollessa, jotka ilmiantokirjelmän ovat +allekirjottaneet. + + Friedrich Wilhelm, _Rex_.'» + +Seurasi pitkä äänettömyys. Schrandenilaiset isänmaan ystävät seisoivat +töllistellen toisiaan. Luutnantti Merckel oli lyyhistynyt +ikkunalaudalle. Hänen sormensa tempoivat kiihkeästi ristiä, joka +välkkyi hänen takkinsa mustien kiinnikenauhojen välissä. + +Boleslav tunsi kuinka hänen päässänsä humisi ja soi. Hänen täytyi +tarttua ovenpieleen, sillä hän pelkäsi pyörtyvänsä. Ilosta hän ei +tuntenut jälkeäkään, ainoastaan katkeruuden tunne, jota hän kauan oli +väkivoimin hillinnyt, kuohahti hänessä valloilleen. Hän puri hampaansa +yhteen. Hän pelkäsi puhkeavansa kyyneliin. + +Maaneuvos veti levättinsä takataskusta esiin mustan rasian, jonka hän +ojensi Boleslaville ylen kohteliaasti kumartaen. + +Kansi ponnahti auki, ja sinisestä samettipohjasta loisti Boleslavia +vastaan valkoinen hohde, joka sädekehän tavoin ympäröi yksinkertaisen, +mustan teräsesineen. Liikutuksensa puuskassa tarttui hän siihen ja +ojensi oikean kätensä maaneuvosta kohden. + +Silloin astui tämä askelen takaperin, katseli pitkää, valkeaa +solmukättään tarkkaavaisesti kaikilta puolin, ikäänkuin peläten sen +vahingoittuneen kunniamerkkiä antaessa, ja kätki sen sitten selkänsä +taakse. + +»Herra maaneuvos, tarjosin teille käteni», huusi uhkaavasti Boleslav, +jonka kasvoille uusi häväistys oli ajanut vihan punan. + +»Hänen majesteettinsa antoi tehtäväkseni ilmottaa teille hänen +kaikkein korkeimman tahtonsa; kädenlyöntiin asti ei tehtäväni +ulottunut.» + +Samassa lennähti Boleslavin jalkoihin aivan samanlainen risti kuin se, +minkä hän oli saanut.--Felix Merckel oli sen reväissyt rinnaltaan. +Vilpittömästä vihasta hehkuen astui hän virkamiehen eteen, jolta +hänellä, kuten hän nyt tiesi, ei ollut mitään pelättävää, ja huusi: +»Siinä on! En huoli siitä enää! Jokaisen urhoollisen sotilaan täytyy +hävetä sitä kantaessaan sen jälkeen kuin _tuo_ on sen saanut.» + +Boleslav päästi raivon ja tuskan huudon ja syöksähti nyrkki ojossa +häntä kohden. + +Felix Merckel tempasi miekkansa ja oli sillä iskemäisillään aseetonta. + +Ravintolan isäntä heittäytyi molempain väliin. Maaneuvos huvittelihe +huiskuttamalla tyynnyttävästi käsiään, ja vanha kirkkoherra seisoi +katsellen ympärilleen hehkuvin silmin. + +Hän tunsi schrandenilaisensa. Hän näki murhanhimon heidän silmissään. + +»Takaisin!» jyrisi hänen raudalta kalskahtava äänensä yleisen melun +keskeltä. Käsivarret levällään hypähti hän ovelle, jossa etumaiset jo +olivat kohottaneet pistimensä ja sauvansa iskeäkseen niillä takaapäin +vihattuun päähän. + +Boleslav kääntyi ja näki kauhukseen, kuinka lähellä kuolemaa hän +seisoi. + +Kirkkoherra oli tarttunut ovenpieleen ja asettui sisälle tunkeutuvain +painoa vastaan. + +Voiko tämä vanhuuden heikontama ukko hillitä valloilleen päässeen +susilauman rynnäkköä? Eikö tuo murhanhimoisen uteliaisuuden hyöky ole +purkautuva häntä vastaan? + +Tosiaankin heikko turva! Ja tämä oli ainoa, sillä maaneuvoksesta, +jonka kädet notkeina kuin liehuvat liinat hohtivat päiden yläpuolella +ja joka kerta toisensa jälkeen vienoimmalla huiluäänellä vakuutteli +ajavansa pellolle ja pistävänsä putkaan jokaisen rauhanhäiritsijän, ei +kukaan enää välittänyt.--Mies poloinen, joka oli pitänyt pöytäkirjaa, +ryömi sillävälin vikisten ja voivottaen pöydän alle piiloon.---- + +Boleslavin povessa huusi ääni: »Kuinka? Tämän ukonko sallit itseäsi +suojella. Eikö sinussa ole miestä itseäsi puolustamaan?» + +Hänen mielessään leimahti huima päätös. Kohtalo oli määrännyt tämän +ratkaisevaksi hetkeksi--ja olisi raukkamaista päästää se käsistään. + +Äkkiä tempasi hän ukon syrjään. + +»Tämä on _minun_ paikkani, kunnian herra», sanoi hän asettuen hänen +paikalleen. + +Hän tarttui oven pieliin, kuten vanhuskin oli tehnyt, ja tarjosi +avoimen rintansa alttiiksi väijyskelijäin aseille. + +Hänen katseensa suuntautui lujana ja käskevänä raivoavaan joukkoon. +Heidän suustaan pärskyi vaahtoa häntä vastaan ja heidän hengityksensä +lehahteli kuumana ja pahanhajuisena hänen kasvoilleen. + +»Tässä seison», huusi hän. »Pistoolini olen jättänyt kotiin. Voitte +huoletta lyödä minut maahan. Eteenpäin vaan--kellä rohkeutta on!» + +Mutta rohkeutta ei ollut kellään. Hänhän ei seissyt enää heihin selin. + +Miekat vaipuivat ja pistimet sukelsivat piiloon. + +»Hyvä--ette siis tahdo murhata», jatkoi hän halliten heitä +katseellaan. »Tahdotte käyttäytyä kuten ihmiset ettekä kuten +villipedot. Niinpä tahdon teitä puhutella kuten ihmisiä. Astukaa +takaperin ja käyttäytykää tyynesti.» + +Joukko alkoi huojua, kynnys jäi vapaaksi. + +»Ja nyt puhukaa! Mitä tahdotte minulta?» + +Ainoatakaan ääntä ei kuulunut vastaukseksi. Huoneessa kuului +ainoastaan hengittäväin keuhkojen huohotus. + +»Vihaatte minua--tavottelette henkeäni--hyvä--sanokaa minulle--miksi? +Täällä seisoo kuninkaan edustaja, kuninkaan, jota me kaikki palvelemme +ja jolla on kaikki tuomiovalta kädessään. Täällä seisoo Jumalan +edustaja, Jumalan, johon minä uskon kuten tekin. Alistun molempain +tuomioon. Nyt voitte valittaa... Mitä olen teille tehnyt?» + +Äänettömyys jatkui. Vain entinen lallattava ääni kohosi joukosta, +mutta sammui kohta hiljaiseen korahdukseen.--Oli ikäänkuin se olisi +väkivoimin tukahutettu. + +»Olette vaiti. Ette tiedä mitään. Ja te, hyvät herrat, auttakaahan +toki kansa parkaa vauhtiin. Tuossa on risti, kansakunnan korkein +kunniamerkki, jonka joku on heittänyt maahan, koska se muka on +tahrautunut siitä, että minulla on samanlainen. Tuolla on joku toinen, +joka kieltää minulta kädenlyönnin, minkä jokainen tavallisesti antaa +jokaiselle, ken ei ole lurjus. Ei tee mitään, herra maaneuvos, vaikka +kantaja ja tuomari tällä kertaa yhtyvät samaan persoonaan. Kantakaa +vain, tuomitkaa vain, suostun siihen.» + +Syntyi uusi äänettömyys. Maaneuvos siveli hämillään poskipartaansa. + +»Ja te, arvoisa kirkkoherra,--minun ei sovi vaatia nuoruuteni +kasvattajaa tilille--mutta te olette muutama kuukausi takaperin +osottaneet minulle ovenne. Ettekö te tahtoisi ruveta seurakuntanne +puhemieheksi?» + +Vanhuksen leukapielet värisivät, hänen huulensa liikahtelivat, mutta +äännähdystäkään ei lähtenyt. Hänen voimansa näyttivät tyhjentyneen, +mutta raju, ankara katse, joka hänen pensasmaisten kulmakarvojensa +alta kaivautui Boleslavin kasvoihin, ei näyttänyt ennustavan hyvää. + +Boleslav naurahti. »Minun on siis itseni oltava omana syyttäjänäni», +huusi hän. Hän oli kuin päihtynyt omasta rohkeudestaan. »Sinun kätesi +on oleva jokaista vastaan ja jokaisen käsi sinua vastaan», riemuitsi +ääni hänen povessaan. »Mielestänne on teidän kostettava isäni synnit +minulle, purettava vihanne minua kohtaan, koskei se enää ylety +vainajaan. Hyvä--olen hänen perijänsä. Otan hänen syynsä hartioilleni +enkä kieltäydy sovittamasta, mikäli oikeus minulta sovitusta vaatii. +Mutta miksi ei ole puututtu vainajaan? Miksi ei käyty oikeutta häntä +vastaan? Miksei häntä laahattu mestauslavalle, jos hän sen ansaitsi? +Herra maaneuvos, kysyn teiltä, joka edustatte valtiomahtia, miksi +valtio vaikeni ja salli sen, että nämä urhoolliset miehet, joille ei +ole mitään pahaa tapahtunut, ryhtyivät kostoon, niin lapselliseen, +niin julmaan, että ainoastaan verenhimoisten raakalaisten aivot voivat +sellaista keksiä? Kostoon teosta, jota en myönnä enkä kiellä, mutta +joka aina tähän päivään on ollut peittyneenä pimeään? Kuinka se +tapahtui, jos se tapahtui--kuka teistä sen tietää? Ja siitä huolimatta +olette häntä ja hänen sukuaan halveksineet, vainonneet, tehneet heidät +kunniattomiksi ja oikeudettomiksi.--Niinpä vetäkää meidät oikeuteen, +minut ja vainaja ja------», hän vaikeni hämillään, hän ei voinut +päästää Reginan nimeä huuliltaan... Kirkkoherran silmistä leimahti +salama häntä kohden... Päästen jälleen tasapainoonsa, jatkoi hän: +»Kysykää, puhukaa, valaiskaa pimeys ja sitten tuomitkaa... Mutta +tuomitkaa silloin myöskin tihutyö, joka on tuhonnut kartanoni ja +omaisuuteni, jonka johdosta minun on pakko asua raunioissa kuin +metsänpedon, ja joka vielä rankaisematonna huutaa taivaan kostoa---- +Muista rikoksista en tahdo puhua, en siitä, että minua ja----väkeäni +uhkaatte murhalla ja kuoliaaksi lyömisellä, en siitä, että tahdoitte +estää isäni ruumiin viemisen kirkkomaahan,--sen annan teille +anteeksi... Mutta linnani polton, sen vannon teille kostavani. +Tähän päivään asti olen uskonut, että oikeuden valo olisi minulta +sammunut, mutta jos niin on, sytytän sen jälleen. En tahdo levätä, +ennenkuin olen sytyttäjän vetänyt päivän valoon, ja silloin Jumala +armahtakoon kaikkia niitä, jotka häntä ovat auttaneet ja hänen tekoaan +salanneet!» + +Joukossa syntyi uudestaan levottomuutta. Etumaiset tunkeutuivat vielä +kauemmaksi takaperin ikäänkun varoen suuttuneen miehen kostoa. Ikkunan +tienoolta kuului pari kolme käheää naurunhykähdystä, jotka sentään +tukehtuivat alkuunsa.-- + +Herrashuoneessa koetti jokainen kaikin voimin näyttää siltä, kuin ei +olisi kuullut Boleslavin sanoja. Maaneuvos, joka erittäinkin näytti +kiusallisesti liikutetulta, selaili kiihkeästi asiakirjojaan. Vanha +Merckel tyrkytti tavattomalla innolla vastahakoiselle pojalleen +takaisin ristiä, jonka oli kaapannut lattialta. Harmaa miespahainen, +joka oli jälleen ryöminyt pöydän alta esiin, hankaili ahkerasti pölyä +polvistaan. + +Ainoastaan vanha kirkkoherra seisoi varuillaan. Hän nojasi rystösensä +pöytään ja valkoinen, ohut tukka, joka ympäröi kaljua päälakea, vapisi +hiljaa. Kuten petolintu, joka on iskemäisillään saaliinsa kimppuun, +seisoi hän siinä korppikotkan kasvoineen ja hehkuvine silmineen, +joiden yllä törröttivät valkoiset kulmakarvat.-- + +Jos Boleslavin katse olisi tällä hetkellä kiintynyt häneen, olisi hän +jättänyt uudet kysymykset ja vaatimukset sikseen. Mutta hän tahtoi +juoda voitonmaljansa viimeiseen pisaraan. »Jotta pääsisimme täyteen +selvyyteen», huusi hän, »te ja minä,--jotta kaikki tietäisivät, kenen +puolella meistä on oikeus ja kenen vääryys, kysyn täten: kellä teistä +on minulta mitään vaadittavaa? Kenelle olen tehnyt jotakin pahaa? +Kellä on minua vastaan valittamista?» + +Silloin kajahti hänen takanaan kirkkoherran ääni: »Onko puuseppä +Hackelberg saapuvilla?» + +Boleslav hätkähti. Kuten tuomarin ääni oli tämä kumeankäheä jyrähdys +tunkeutunut hänen korvaansa. Hän ei tiennyt, mitä hänen ylitsensä oli +purkautumaisillaan, mutta hän tunsi, ettei se ollut hyvää. + +Joukko liikehti toisiaan lykellen ja sysien. Puoleksi työnnettynä, +puoleksi vedettynä ilmaantui rappeutunut juopporenttu eturiviin. Hän +koetti puolustautua, hän mukiloi nyrkeillään ympärilleen, ja vielä +kynnyksellä seistessään koetti hän kyyristyä ja piilottua takanaan +seisojan käsivarren tai olkapään suojaan. + +Ȁlä pelkää, Hackelberg», sanoi kirkkoherra. »Ei sinulle tehdä +mitään.» + +Silloin uskalsi hän ojentautua ja lasimaisista silmistään suunnata +aran, kysyvän katseen korkeihin herroihin, joiden edessä hän seisoi. + +»Mitä tämä on?» kysyi maaneuvos närkästyneenä. »Miksi tuollaisen +sallitaan juoksennella vapaana?» + +»Koska ei uskalleta koskea hänen onnettomuuteensa», vastasi +kirkkoherra. + +Herra Merckel vanhempi tunkeutui esimiehensä luo ja kuiskutti +surumielisesti hymyillen hänen korvaansa. »Surkuteltava isä raukka, +josta teidän ylhäisyydellenne kerroin.»--Mutta vakavasti huolissaan +silmäili hän etumaisia schrandenilaisia, joiden kourat olivat valmiina +tarpeen vaatiessa tarttumaan juopporenttuun ja toimittamaan hänet pois +näkyvistä. + +»Eikö sinulla ole mitään sanottavaa?» kysyi kirkkoherra. + +»Mitä minulla pitäisi olla sanottavaa, herra kirkkoherra?» lallatti +hän, uudelleen kyyristyen, ja veti takkinsa riekaleita peitoksi +paljaalle rinnalleen. + +»Eikö sinulla ole mitään valittamista?» + +»Antakaa minun mennä», marisi hän. »Ei minulla ole mitään +valittamista.» + +»Eikö _häntäkään_ vastaan?» Hän viittasi Boleslaviin. + +Sammuneissa silmissä leimahti synkkä liekki. Nyt hän käsitti. Vanha +Merckel nyökkäsi hänelle kehottavasti, ja käsittäen tehtävän, joka +hänellä täällä oli suoritettavanaan, alkoi hän, kyynelherkkänä kuten +juoppo ainakin, katkerasti itkeä. Mustilla käsillään tuhri hän +kasvojaan, niin että ne pian näyttivät pöyristyttävältä naamiolta. + +»Isä parka, isä parka!» surkutteli herra Merckel vanhempi, samalla +pyyhkien silmiään. + +»Miksi näytellään tätä ilveilyä?» kysyi Boleslav halveksivasti +nauraen. Mutta hän oli tullut sangen kalpeaksi. + +»Täällä ei näytellä, vaan käydään oikeutta», vastasi hänelle vanha +pappi. + +Boleslav kohautti olkapäitänsä. »Olen tyytyväinen», sanoi hän, ja +hänen äänensä vapisi. »Sitähän olen tahtonutkin.» + +Schrandenilaiset kurkottelivat kaulojaan tulevaa näytelmää odottaen. +Hiljaisuudessa, joka hetkiseksi syntyi, kuultiin väkijoukon, joka ei +mahtunut ravintolaan, vaan täytti kirkkomäkeä, viettävän siellä +aikaansa porpattaen ja meluten. Hälinän keskeltä kuului naisäänen +hätäinen kirkaisu. + +Olisikohan Regina------? Mutta kuinka se oli mahdollista?--Ja tämä +ajatus katosi salaman nopeudella, kuten oli tullutkin.-- + +»Lapseni, kurja lapsi raukkani!» ulvoi puuseppä, joka nyt oli päässyt +totutulle tolalleen. + +»Mitä lapsellesi sitten on tehty, mies?» kysyi maaneuvos, joka ei +tahtonut kärsiä, että asiain johto luisui hänen käsistään.-- + +»Vietelty on tyttäreni,----portto hänestä on tehty----isänsydämeni +on----muserrettu----särkynyt----kurja olen----yksi kirstu vain +vielä--» + +»Luulenpa, että olet minulle jo kerran lukenut tämän litanian», +puuttui maaneuvos puheeseen. »Silloin nimittäin, kun tulin +kuulustelemaan tuota naista, tytärtäsi, Kissanportaan jutussa. Jollet +näinä viitenä vuonna ole oppinut mitään uutta, niin... Ja +kirkkoherraan kääntyen lisäsi hän hymyillen: »Minusta näyttää, kuin +tälle lurjukselle olisi annettu Virgiliuksen osa näyteltäväksi.» + +Pieni harmaa miekkonen nurkassa päästi mäkättävän naurun, mutta +mykistyi heti jälleen ikäänkuin pelästyen omaa rohkeuttaan. + +Vanha kirkkoherra ei ollut ensinkään taipuvainen siivosti kärsimään +maaneuvoksen armollisia sukkeluuksia. »Niinpä puhun puolestasi, +Hackelberg», sanoi hän. »Minun puheeni sentään otettanee vakavalta +kannalta--sinun, teidän kaikkien ja Herran Jumalamme edessä, Hänen, +jonka pyhät lait eivät saa olla korkeain herrojen pilkkana. Vapaaherra +von Schranden, olette minua kehottanut. Oletteko vielä halukas minulle +vastaamaan?» + +»Olen», vastasi Boleslav levottoman kärsimättömästi. Hänestä tuntui, +kuin olisi hän toistamiseen kuullut ulkoa naisäänen kirkunan joukon +melun keskeltä. + +»Olette ottanut vastaan isänne perinnön?» + +»Epäilettekö sitä?» + +»Herra paratkoon! En!» + +»Mitä se merkitsee?» + +»Te olette omistanut senkin, mikä vääryydellä oli hänen omansa.» + +»Mutta kirkkoherra...» Boleslav tunsi ikäänkuin jähmettyvänsä. Hän +tahtoi puhua, mutta hänen kurkkunsa oli kuin kiinni kureutunut. »Mihin +uhmasi on joutunut?» huusi ääni hänen povessaan. + +»Löysitte naisen, herra parooni, joka oli ollut isänne jalkavaimona. +Löysitte hänet alennettuna, tahrattuna, lian ja rikosten peittämänä. +Monivuotinen orjuus oli häneltä riistänyt kaiken ihmisarvon. Hän eli +siellä kuten eläin eläimen kerällä. Tämä kurja olento kuului tänne ja +kuului minulle. Minä olen hänet kasvattanut, minun käteni on valanut +kastevettä hänen otsalleen, minun käteni ojentanut hänelle pyhän +ehtoollisen kalkin. Olen seurakunnan edessä Jumalalle vannonut +valvovani tätä nuorta sielua, joka oli kaksin kerroin orpo sentähden, +ettei se, joka hänet oli siittänyt, voinut valvoa omankaan sielunsa +parasta.» + +»Ah, orpo lapsi raukkani!» lallatteli puuseppä. »Vielä vain +kaksi--vielä vain yksi kirstu----» + +»Olen vastuunalainen hänen puolestaan Jumalan ja seurakunnan edessä. +Isältäsi en voi häntä vaatia, sillä hän seisoo Jumalan istuimen +edessä; sentähden vaadin häntä sinulta ja kehotustasi noudattaen kysyn +sinulta: Mitä olet tehnyt tälle sielulle?» + +Boleslavin silmien edessä leijaili punertava sumu. Ja tässä sumussa +kasvoi vanhan papin olento, niin että hän näytti miltei +yliluonnolliselta. Boleslav kykeni vain änkyttämään: »Mitä oli +minun--mitä voin minä...?» + +Ja vanhus jatkoi: »Kuninkaamme on sinulle tänään kaikkien ihmisten +edessä suonut suuren kunnioituksen; katso nyt vain, Boleslav von +Schranden, voitko kunnialla kestää Jumalammekin edessä. Kysyt mitä +sinun oli tehtävä? Tämä olento, niin likaisena, niin hylkynä kuin se +edessäsi makasi, oli sinulle oleva korkeampi ja pyhempi kuin mikään +muu luotu olento. Mitä olet tehnyt sovittaaksesi sen syyllisyyden, +jonka isäsi on kasannut tämän naisen niskoille? Oletko vapauttanut +hänen henkensä siitä orjuudesta, johon hän oli vajonnut? Oletko +opastanut hänen sieluaan Jumalan, laupiaan, kaikkein armollisimman +luo? Oletko koettanut häntä jälleen kohottaa ihmisyyteen? Vai oletko +vetänyt häntä yhä syvemmälle ja syvemmälle siihen synnin kiroukseen, +johon huoneesi ja veresi on hänet kietonut? Ja ennen kaikkea yksi +seikka: Kuinka olet asustanut hänen kanssansa? Kerrotaan, että +autiolla saarellanne on vain yksi ainoa huone, jossa saattaa +asua!--Oletko aina muistanut, että isäsi oma on jumalallisten ja +inhimillisten lakien mukaan oleva sinulle koskematon? Oletko opettanut +häntä rukoilemaan ja katumaan, vai oletko hänen eksytettyä mieltään +yhä edelleen myrkyttänyt?... Ja oman veresi, oletko sen pitänyt +puhtaana syntisistä himoista?--Vai ovatko ajatuksesi kuten villipedot +kierrelleet hänen ympärillään ja hiipineet hänen jäljessään ja +väijyneet häntä hänen heikkoudessaan ... kunnes uusi häpeäteko tuli--» + +»Lakatkaa!» huusi Boleslav. Niin, tosiaan hyppi, skorpiooneja tämän +kristillisen rakkauden miehen suusta. Salaisimmat ajatussynnitkin +osasi hän rangaista, yksin sellaisetkin, jotka eivät vielä olleet +vilahtaneetkaan hänen ajatuksiinsa ja joihin hänen sentään tällä +hetkellä täytyi tunnustaa itsensä syylliseksi. + +Nyt tuli kaikki, kaikki selväksi! Mikä hänen ei antanut nukkua +pitkinä, yksinäisinä öinä, mikä myrskynpuuskien tavoin ajeli verta +hänen suonissaan, mikä hänet pakotti henkeään pidättäen +kuulostelemaan, hengittikö toinen milloin nopeammin, milloin +verkkaisemmin, saadakseen hengityksen epätasaisuudesta selville, että +tyttö valvoi kuten hänkin, levottomasti kuulosteli kuten hänkin,--hän +himosi tämän naisen ruumista, häväistyä, pahoin pideltyä, uljasta, +ihanaa ruumista... Mutta rikos oli, Luojan kiitos, vasta hiiviskellyt +hänen omassa povessaan. Vielä ehti työntää salvan eteen, ennenkuin se +hiipi yli vaarallisten rajojen. Tähän asti oli hän tilivelvollinen +ainoastaan itselleen ja hänen oli oman tuomioistuimensa edessä tehtävä +selko siitä, mikä painoi hänen omaatuntoaan!---- + +Kalpeana ja hämmentyneenä katseli hän ympärilleen ja näki kaikkien +kasvojen jo loistavan voitonriemusta. Silloin palasi hän suunnilleen. + +»Kuka antaa teille oikeuden syyttää minua sellaisesta ilkityöstä?» +huusi hän kirkkoherralle. + +»En syytä teitä--kysyn vain», keskeytti hänet vanhus. »Olette tullut +aivan liian kalpeaksi, herra parooni, niin ettemme saata olla +epäilemättä suuttumustanne.» + +»Hän on tuominnut itsensä, onneton», lisäsi herra Merckel vanhempi +surkutellen. + +Schrandenilaiset, uudelleen toivoen saavansa tarttua hänen +kaulukseensa, nostivat aika melun, ja joukko tunkeili kynnystä kohden. + +Silloin--kaiken ääntenkohinan ylitse--kuului pihalta Boleslavin +korviin sydäntä vihlaiseva hätähuuto. Nyt ei ollut enää +epäilemistäkään. Siellä oli Regina. + +»Regina!» huudahti hän ja syöksähti pihanpuoleisen ikkunan luo. Siellä +oli hurja metsästys ylimmillään. Aitojen rattaiden, tynnyrien ja +jäätyneiden lantakasojen ylitse kapusi, hyppi ja juoksi joukko +raivostuneita naisia. Jälestä pyyhälti poikia kalikat käsissä. Kiviä +sinkoili kaikilta suunnilta. + +»Auttakaa, auttakaa!» kuului Reginan kirkuna. Häntä itseään ei +kuitenkaan näkynyt. + +Mutta kun Boleslav tempasi auki takaoven, lennähti tyttö pimeään +käytävään. Ja lauma ulvoen perästä! + +Voimakkaalla tempauksella vetäisi hän tytön huoneeseen ja sulki +kiireesti oven, jota vastaan naisten raivo nyt purkautui. + +Regina vaipui herransa jalkoihin ja painoi nyyhkyttäen kasvonsa hänen +takkinsa liepeeseen. Tytön käsistä putosi kaksi puoleksi +pirstoutunutta astialautaa, joita hän oli tuskallisesti pidellyt +kiinni--ne olivat jäännökset kilvestä, jolla hän tavallisesti suojeli +itseään lenteleviltä kiviltä. + +Hänen tukkansa oli hajallaan, hänen vaatteensa repaleina; kaunis +turkisreunus, josta hän oli ollut niin ylpeä, riippui repaleina hänen +vartaloaan pitkiin.---- + +»Kuinka sievä rakastava pari!» sanoi herra Merckel hyvillään hieroen +käsiään. + +Kun schrandenilaiset näkivät nuo molemmat näin koreasti yhdessä, +näytti heillä olevan hyvä halu jatkaa vaimojensa urotyötä täällä +sisällä. Reginan näkeminen vietteli heitä aina vastustamattomalla +voimalla heittelemiseen. He päästivät riemun ulvonnan ja katselivat +sopivia heittoesineitä. Herrashuoneeseen lennähti jo kaksi +savihaarikkaa, joista toinen hipaisi puusepän olkapäätä. Kenenkään +henkeä ei enää tavoteltu, tahdottiin vain »läimähytellä.» + +Maaneuvos huiskutti epätoivoissaan solmukäsiään. Koko hänen lempeä +ylhäisyytensä petti näiden hittolaisten vastassa. + +»Herra maaneuvos», sanoi Boleslav, viitaten polvistuvaan naiseen, joka +puoleksi tajutonna painautui häntä vasten. »Pyydän teitä painamaan +tämän kohtauksen mieleenne. Jollette itse katso tarpeelliseksi puuttua +asiaan, voi sentään käydä, että minun täytyy teitä oikeudessa vaatia +todistajaksi tätä urhoollista väkeä vastaan.» + +Ylhäinen herra maaneuvos aavisti tuskin itsekään, mitä surkeaa osaa +hän näytteli. Itse hänen komea leijonanharjansakin oli joutunut pois +suunniltaan ja riippui jäykkinä töyhtöinä pään ympärillä. + +»Merckel,» tirskui hän, »olette kylänvouti. Panen teidät viralta, +jollette heti saa hiljaisuutta aikaan. Hiljaa--väki--hiljaa! Tämä on +maanrauhan rikkomista.--Siitä tulee vankeutta----lähetän teidät +kaikki vankilaan.----Vieläpä ase kädessä----maksaa kolme vuotta, +kokonaista kolme, hyvät ihmiset.------Huomenna lähetän tänne +santarmeja, kolme santarmia yhdellä kertaa--» + +Tämän uhkauksen oli hänen hyvä enkelinsä johduttanut hänen mieleensä, +sillä mikään muu ei olisi näihin mielettömiin enää vaikuttanut. +Onnettoman sodan jälkeen ei Schrandeniin ollut enää ainoatakaan +santarmia sijotettu. Tämä oli suuri onni, jota ei niin pilanpäiten +saanut menettää, sillä santarmia pelkäsivät he enemmän kuin +kuningasta. + +Herra Merckel, joka alkoi vavista virkansa tähden, teki voitavansa +rauhaa palauttaakseen. Hänen poikansa nojasi käsivarret ristissä +ikkunanpieleen ja koetti näyttää siltä, kuin tämä näytelmä huvittaisi +häntä erinomaisesti. + +Vanha kirkkoherra tuijotti edessään olevaan pariin, ikäänkuin tahtoisi +katsoa heidän sydäntensä sisimpään. + +»Nouse pois», sanoi Boleslav polvillaan olevalle Reginalle. »Sinulle +ei tehdä mitään--minä olen luonasi.» + +Mutta tyttö painautui vielä pelokkaampana häntä vasten. »Eihän teitä +viedä pois, herra, eihän?» nyyhkytti hän. »Minä vaikka palellutan +itseni kuoliaaksi--jos se on totta.» + +»Ei viedä--mutta nouse nyt.» + +»Oi, herra, hyvä, rakas herra!» Ja hän painoi otsansa herransa polvea +vasten. + +»Boleslav von Schranden--kiellätkö vielä?» + +»Mitä minun pitäisi kieltää? Sekö, että tämä naisparka, jota te olette +vainonneet ja sysineet, näkee minussa ainoan turvansa ja pelastajansa, +koska olin pitkien vuosien jälkeen ensimäinen, joka hänelle sanoin +lempeän sanasen? Tai onko minun kiellettävä, että tämä sama turvaton +nainen, koko Luojan avarassa maailmassa ainoa olento, joka tahtoi +jäädä luokseni, kun kaikki muut minut hylkäsivät, on tullut minulle +rakkaaksi ja kalliiksi? Enkö olisi raaka, tunnoton pölkky, jos toisin +ajattelisin kaiken sen jälkeen, mitä hän on tehnyt hyväkseni? En ole +häntä pyytänyt jakamaan yksinäisyyttäni linnan raunioissa. Siellä ei +ole elämä niinkään hauskaa, ja kaikki hyvyyteni häntä kohtaan oli +siinä, että sallin hänen uhrautua hyväkseni.--Mitään iloa en ole +voinut hänelle valmistaa,--mitään luvatonta ei ole tapahtunut +välillämme. Jos hän mieluummin tahtoo olla maaorjana, ei se koske +hituistakaan maailmaa, kaikkein vähimmän teitä schrandenilaisia ja +itse tuota juopporenttuakin, joka kerran paritti oman lihansa ja +verensä.» + +Puuseppä, jota vanha Merckel oli hiljaa rohkaissut, alkoi näytellä +hellän isän osaa. + +»Voi, tyttäreni, onneton tytär raukkani!» porasi hän. + +»Eteenpäin», sopotti isäntä, »vaadi hänet takaisin». + +»Tule, lapseni, tule onnettoman, hyljätyn isäsi luo. Murheissaan on +hän langennut juoppouden syntiin. Vain kaksi kirstua tekee hän +vielä,--yhden itselleen ja yhden--» + +Hän ojensi likaisen kätensä tytärtään tavottaen, mutta tämä +kauhuissaan sysäsi sen kiihkeästi takaisin. + +Ȁlkää suotta vaivautuko», sanoi Boleslav. »Hän kuuluu minulle, kuten +minäkin kuulun hänelle.» + +»Ja kuitenkin vaadin häntä tänään sinulta, Boleslav von Schranden», +sanoi kirkkoherra, samalla laskien kätensä Reginan päälaelle.--Tyttö +kyyristyi arasti, mutta antoi sen tapahtua. + +»Siksikö, että voisitte hänet mukavammin kivittää?» + +»Lupaan sinulle, ettei hänelle tästedes tehdä mitään pahaa. Vien hänet +itse erään virkaveljeni luo, joka hänet on saattava uudelleen +ajalliseen ja iankaikkiseen elämään. Älä asetu hänen pelastuksensa +tielle kytkemällä hänet vielä lujemmin synnin kahleilla itseesi.» + +Boleslav vaikeni. Tuhansia ajatuksia risteili hänen mielessään. Vanhus +ei ollut mikään petturi. Hänen sanansa oli luja kuin kallio. Mitä +oikeutta hänellä itsellään oli tähän naiseen, joka tahdottomana lepäsi +hänen jaloissaan? Mitä saattoikaan hän Reginalle tarjota, kun uskalsi +itselleen vaatia hänen elämäänsä? + +Silloin puuttui puheeseen maaneuvos, joka jo oli osittain toipunut +pelästyksestään. »Onko tämä henkilö jo laillisessa iässä?» kysyi hän. + +Kirkkoherra laski ja vastasi myöntäen. + +»_Vis paterna_ ei siis ole enää voimassaan, eikä myöskään ole voitu +todistaa hänen haureellisesti eläneen--muuten voisi hänet lähettää +johonkin ojennuslait...» + +Boleslavin ivanauru sai hänet vaikenemaan. + +»No hyvä, niinpä ratkaiskoon hän itse. Oletteko siihen tyytyväinen, +herra parooni?» + +»En minä häntä pidätä», murahti Boleslav ja tunsi samassa, kuinka +naisruumis vapisi hänen jaloissaan. Hän kumartui tytön puoleen. +»Regina--kuuletko, mitä kirkkoherra sinulle lupaa?... Tiedät, että +tulevaisuutesi on turvattu. Tahdotko seurata häntä?» + +Silloin kohotti tyttö hehkuvat, kyynelten valelemat kasvonsa häntä +kohden ja nyyhkytti: »Pyydän, herra--älkää tehkö--minusta pilkkaa--» + +»Tahdot siis jäädä luokseni?» + +»Tiedättehän sen, herra!--Miksi kiusaatte minua?»-- + +»Nouse sitten, niin lähdemme». + +Kirkkoherra asettui hänen tielleen. Hän oli tullut kalman kalpeaksi, +ja hänen kotkankatseensa kaivautui Boleslavin kasvoihin. Hän laski +juhlallisesti kätensä hänen olalleen kuten taanoin isän syyllisyyttä +hänelle selittäessään. + +»Poikani», sanoi hän, »sinutkin olen ottanut pyhän kasteen liittoon. +Sinutkin olen opettanut sopertamaan Jumalan nimen ja osottanut sinulle +hänen luomakuntansa ihmeellisyyden. Olet minulle ollut aivan kuin oma +lapseni ja vielä enemmänkin, sillä olithan herrani poika. Sinunkin +puolestasi on minun vastattava Jumalan istuimen edessä. Et ole voinut +puhdistautua siitä epäluulosta, joka sinuun on liittynyt. Ja kun luen +sielustasi,--älä luo silmiäsi maahan, minä tiedän kyllä. Ja siksi +vaadin vielä kerran sinulta tätä naista. Vaadin häntä hänen isänsä +nimessä, seurakunan nimessä, taivaallisen Jumalamme nimessä, hänen, +joka on kaikkien orpojen ja turvattomain isä, sillä he eivät tiedä, +mitä he tekevät. Päästä hänet vapaaksi--niin olet syytön ja saat mennä +rauhassa tietäsi.» + +Regina oli noussut pystyyn ja tarrautui väristen Boleslavin +käsivarteen. + +»Tule!» sanoi hän. »Toivottavasti pääsemme joukon lävitse.» Ja hän oli +menemäisillään vanhuksen ohitse. + +Mutta tämä astui uudestaan hänen tielleen ja levitti käsivartensa +hänen eteensä. + +»Olet siis isäsi arvoinen! Ja niinkuin isäsi olen kerran kironnut, +niin kiroon nyt sinut tällä hetkellä ja tämän naisen sinun kanssasi. +Sinä olet oleva niinkuin Kain, jonka Herra vihassaan karkotti +kasvojensa, edestä... Missään ei ole sinulle oleva sijaa +valmistettuna. Raunioissa olet sinä asustava koko pitkän ikäsi! Ja +tämä nainen sinun kanssasi! Menkää nyt... Tehkää tietä, te siellä--ja +ken kätensä häneen satuttaa hyvässä taikka pahassa tarkotuksessa, se +on oleva kirottu hänen kanssansa.» + +Boleslav purskahti nauruun, joka epäsointuisena kajahti +hiljaisuudessa. + +»Tule», sanoi hän tarttuen Reginan käteen. »Tule, anna vanhan miehen +sadatella, sehän hänen on ammattinsakin.»--Ja kuitenkin valahti +väristys hänen ruumistaan pitkin. + +Edessään näki hän joukon tungokseen aukenevan kujan, joka kaartui +tarjoiluhuoneen lävitse ulommaiselle ovelle. + +Hän astui Reginan kera kujaan. + +Kukaan ei naurannut, ei herjannut eikä koskenut heihin. + +Taikauskoinen pelko jähmetytti kaikki nämä raa'at kasvot.---- + +Talvisen illan viima hengähteli jäisenä hänen kasvoilleen. + +Ja kas! Lieneekö joku rientänyt ulkona odottavillekin viemään +viestiä--lieneekö heidän keskuuteensa levinnyt aavistus +tapahtumasta--täälläkin kohtasi heitä syvä äänettömyys, täälläkin +aukeni kuja, jota myöten molemmat vitkalleen, allapäin astelivat alas +virralle. + + + + +XIV. + + +Iltarusko sammui. Siintävän heleä utu leijaili alastomain pensaiden +ympärillä, kiviltä tihkui maahan säkenöiväin kristallien vihmasade. + +Lumi narskui Boleslavin jalkojen alla. Hänen hengityksensä kiemurteli +vaaleina pilvinä hänen edellään. Pakkanen viillytti miellyttävästi +hänen hehkuvia kasvojaan. Hän oli lähettänyt Reginan edeltäpäin ja +koetti yksin kävellessään tyyntyä ja selvitä, sillä hänen aivoissaan +kiehui kuin mikäkin noitakattila. + +Kirous oli luonnollisesti pelkkää ilveilyä, vain peikko pimeässä, +jolla lapsia pelotellaan. Hänen isänsä viholliset olivat vain +vaanineet tilaisuutta tehdäkseen pojalle noitatemppujaan, jotka olivat +varatut isää varten; ja sentään--miten hirvittävää olikaan ajatella +moisen kirouksen ansaitsevansa!--No, siitähän ei voinut olla +puhettakaan. Mitä tuo vanha jyrisijä oli edellyttänyt tapahtuneeksi +kaikessa törkeydessään, se oli tuskin höyhenen keveydelläkään +hipaissut hänen sieluaan. Kun hän nyt tiesi, mistä oli kysymys, oli +vaarakin ohitse. Itse asiassa täytyi hänen olla vanhukselle +kiitollinen siitä, että tämä oli hänelle kaukaa osottanut kuilun, jota +kohden hän oli huoletonna kulkenut. + +»Mutta kylliksi tästä asiasta», tuumi hän itsekseen. »Minä olen herra, +hän on palvelustyttö--ja tahdon olla kirottu, jos--» + +Säikähtyneenä pysähtyi hän mietteissään. Hänhän jo oli kirottu. Sitten +hymyili hän säikähdykselleen Sellainen lasten pöpö!--Hyi sentään!-- + +Joka tapauksessa oli hänen suhteessaan ulkomaailmaan tästä päivästä +alkava uusi ajanjakso. Tämä risti hänen kädessään oli takeena siitä, +ettei hän seissyt oikeudetonna ja kunniatonna maailman vastassa, vaan +että niin oikeus kuin kunniakin olivat saavutettavissa, jos hänellä +vain oli rohkeutta kääntyä persoonallisten vihamiestensä päiden ylitse +korkeimpain viranomaisten puoleen.--Piirin tuomarit olivat katsoneet +hyväksi jättää murhapolton rankaisematta. No hyvä, siispä hänen oli +sytytettävä palo, jonka hehku pelottaisi pahantekijän piilopaikastaan +esiin. Mutta silloinhan hänen täytyi vetää myös isän tekonen +pimeydestään, täytyi haudanhäväisijän käsin rikkoa vainajan rauha ja +toitottaa oman sukunsa häpeä maailmalle.--Hän murti suutansa. Hän +tunsi mielessään kuohuvan uhman, niin valtavan, että itsensä +tuhoamisen vaarakin näytti hänestä pelkältä pilkalta. Mitä hänen +tarvitsi säikähtää? + +»Olenhan kuitenkin kirottu!» jupisi hän ja nauru purskahti hänen +kurkustaan. + +Sitten meni hän kotiin. Regina laittoi pöytään illallisen. Hän oli +korjannut nuttunsa ja kammannut tukkansa veden avulla sileäksi. Hänen +kasvonsa olivat tyynet, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, +ainoastaan kynsien naarmut hänen kaulassaan osottivat, mitkä hetket +hänellä oli takanaan. + +Boleslav kysyi teennäisellä ankaruudella: »Kuinka pälkähtikään +päähäsi, Regina, lähteä ravintolaan?» + +Regina vilkaisi arasti ylöspäin herraansa.--»Antakaa anteeksi, herra», +sanoi hän allapäin. »Löysin kirjeenne, ja silloin muuttui maailma +silmissäni vihreäksi ja keltaiseksi ja minä en enää tiennyt mitä +tein--ajattelin vain, että voisin teidät lopultakin pelastaa----» + +»Tuhmuuksia», sanoi Boleslav nauraen--mutta hänen rinnassaan kumpusi +jotakin, jota hänen väkivoimin täytyi tukahuttaa. + +»Nouda minulle viiniä», käski Boleslav istuutuen pöytään, + +»Mitä viiniä, herra?» + +»Parasta. Tänään on suuri juhlapäivä.» + +Regina katsoi häneen kummissaan ja meni. + +»Nouda lasi itsellesikin», sanoi Boleslav tytön avattua harmaan, +hämähäkin verkkojen kietoman pullon. + +»Herra hyvä, minä en kestä sitä.» + +»No, pian nyt.» + +»Heti, herra.» + +Boleslav kaasi lasiin. Tummahkon kullankarvainen neste valui +kimmeltäen smaragdinvihreään lasiin. Nämä roomalaiskuosiset viinilasit +ainakin olivat häviöstä pelastuneet. + +»Maljasi!» + +Lasit kalahtivat kuin kumeasointuinen kello. + +»Tähän naiseen on siis pappi minut tänään parittanut kirouksellaan», +ajatteli Boleslav ja antoi katseensa vaipua hänen silmiinsä. Kuinka +omituista, kuinka kummallista! Tämä nainen oli tuleva osaksi hänen +elämästään, oli vanhus sanonut. Tämä nainen,--miksi juuri tämä? »Onhan +kirouskin jonkinlainen vahvistus», ajatteli hän edelleen. »Jokin jota +ei ole olemassa eikä milloinkaan tule olemaan, on ja pysyy sen +varmistamana ja vahvistamana, kuin mikäkin pyhä oikeus taivaan ja +maailman edessä.» + +Ja niin risteilivät hänen ajatuksensa ahneesti sen kielletyn alueen +ympärillä, jonka ylipääsemättömiin aitoihin itse papin sanat olivat +lyöneet aukkoja. Sitten hävettivät häntä omat ajatuksensa. »Sinä olet +herra», toisti hän yksikseen, »hän on palvelustyttö, vieläpä vain +orjatar, ja silleen täytyy sen jäädä.» + +Muuten oli selvää, että koston työhön oli vielä tänään ryhdyttävä.-- + +Hän käski Reginan korjata ruuat pois ja tuoda toisen pullon pöytään. +Sitten nouti hän pulpetiltaan kynän ja paperia ja osotti tytölle +paikan, jossa tämä oli istunut jouluaattoon saakka. + +Aran iloissaan painautui Regina istumaan, sillä hän oli siitä pitäen +saanut aina maatapanoonsa asti istua eteisessä tulisijan ääressä. + +»Sinun on tehtävä minulle hieman selkoa, Regina», alotti Boleslav. +»Vastaa lyhyeen ja tarkasti jokaiseen kysymykseeni.» + +Regina hätkähti silminnähtävästi. »Kyllä, herra», kuiskasi hän. + +»Juo, se päästää kielesi siteistään.» Regina totteli, mutta viini +näytti tällä kertaa vaikuttavan hänessä pelkoa ja vastenmielisyyttä. + +»On kysymys sen yön seurauksista, jolloin veit ranskalaiset +Kissanportaan yli.--Oliko linnassa ketään, joka tiesi tästä retkestä?» + +»Ei, herra.» + +»Kenen kautta se sitten on tullut tunnetuksi?» + +»Minun kauttani luulen, herra», sammalsi Regina. + +»Kenelle olet sen ilmaissut?» + +»Isälleni.» + +»Kuinka sen teit?» + +»Hän tuli tuontuostakin linnaan saadakseen minulta rahaa; ja jollei +minulla ollut mitään, nipisteli ja löi hän minua.» + +»Miksi et huutanut apua?» + +»Olihan öinen aika, herra, ja armollinen herra olisi häntä +pieksättänyt, jos hänet olisi tavattu.» + +»Hyvä, jatka.» + +»Ja niin tuli hän myös vähän jälkeenpäin--retken jälkeen, tarkotan--ja +vaati kaikenlaista--minun piti häneltä--armolliselta herralta--kiristää +rahaa tai salaa kopeloida hänen taskujaan ja muuta sellaista.--Ja +päästäkseni kerta kaikkiaan hänestä rauhaan, kävin hänelle hakemassa +kukkaron, jonka ranskalainen eversti oli minulle antanut. Kun hän näki +punertavan kullan välkkyvän kuutamossa, tuli hän aivan kuin +hulluksi--» + +Hän vaikeni. + +»No, eteenpäin!» + +»Täytyykö minun se sanoa, herra?» + +»Tietysti!» + +»Mutta onhan hän sentään isäni, herra.» + +»Sinun on tehtävä, mitä käsken.» + +Regina huokasi syvään ja jatkoi: »Ja silloin kävi hän kurkkuuni kiinni +ja huusi korvaani: Olet surman oma, jollet heti paikalla tunnusta, +mistä olet saanut näin paljo kultaa... Ja kun olin jo aivan +tukehtumaisillani----» + +Boleslav naurahti katkerasti itsekseen. Hänen oma isänsä ja tytön +isä--he käyttivät molemmat samoja kunnioitettavia keinoja. + +Regina luuli herransa nauravan hänelle. »Hyvä herra», jatkoi hän +rukoilevasti herraansa katsahtaen, »minähän olin silloin vielä niin +hirveän tuhma. Paria viikkoa myöhemmin, kun he minua kuulustelivat, +olisivat he saaneet minut huoletta kuristaa eivätkä sittenkään olisi +saaneet mitään tietoonsa... Mutta, silloin, ja olihan hän sentään +isäni...» + +»Hyvä, silloin siis kannoit kieliä koulusta. Ja entäs sitten?» + +»Vielä samana yönä alkoi omaatuntoani painaa, ja aamulla viedessäni +armolliselle herralle kahvia--sillä minun oli aina oltava hänen +lähettyvillään--tunnustin hänelle kaiken. + +»Ja hän?» + +»Hän tuli liidunvalkoiseksi eikä sanonut sanaakaan--mutta hän sieppasi +pyssyn seinältä ja tähtäsi sillä minua. Minä panin käteni ristiin ja +suljin silmäni; silloin kuulin kuinka hän päästi kirouksen--ja sitten +heitti pyssyn olalleen ja syöksyi ulos. Ajattelin heti: nyt hän tahtoo +raivata isän pois tieltä!--Ja kun näin hänen rientävän nostosillalle +kaksi verikoiraansa mukanaan, juoksin sukkelaan puiston läpi ja +Kissanportaan yli kylään, viedäkseni isälle sanan, että hänen henkensä +oli vaarassa. Jos hän olisi ollut kotonaan, en häntä olisi voinut enää +pelastaa, mutta hän istuikin Merckelin luona Mustassa Kotkassa. Siellä +oli hän kaikki hälyyttänyt jalkeille keskellä yötä ja makasi sitten +päissään kuin mikäkin elukka. Mustasta Kotkasta ei hän mene häntä +hakemaan, aattelin itsekseni,--ja se olisi ollut liian myöhäistäkin, +sillä herra Merckel ja kaikki tiesivät jo koko asian ja nostivat aika +häläkän minut nähtyään ja kävivät minua ahdistelemaan ja aikoivat +väkisin panna minut puhumaan, mutta minä puraisin kieleeni, jotta veri +tuli, ja olin vaiti. Sitten päästivät he minut valloilleni, mutta minä +juoksin armollista herraa vastaan ja heittäysin hänen jalkoihinsa ja +sanoin: Säästäkää hänet, se ei hyödytä mitään, sillä maailma tietää +sen jo kuitenkin.--Silloin potkaisi hän minua, niin että pyörtyneenä +lysähdin maahan, mutta isälle ei hän tehnyt mitään... Ja sitten +kahden viikon perästä tuli santarmi minua noutamaan ja vei minut +Mustaan Kotkaan. Siellä istui viinihuoneessa viisi tai kuusi ylhäistä +vierasta herraa, tämä herra maaneuvos heidän mukanaan, ja ovi +sulettiin jälestäni ja minua alettiin kuulustella... Mieluimmin +olisin ainoastaan itkenyt enkä tehnyt muuta mitään, mutta sitten +rohkaisin mieleni ja arvelin, että isälläni oli tapana juoda enemmän +kuin janottikaan, ja hän kai oli nähnyt pahaa unta... Mutta silloin +näyttivät he minulle kukkaroa, jonka he olivat ottaneet häneltä +pois.--Ja silloin, herra, ... silloin sanoin, että rahat olivat ... +palkka, jonka sain, kun annoin--» Hän vaikeni ja painoi kätensä +kasvoilleen, joille häpeä levitti tumman punan... + +»Jatka», käski Boleslav, purren hampaansa yhteen. + +»Eiväthän he minua uskoneet, herra, mutta he kai huomasivat, etteivät +saisi minulta totuutta selville, sillä he eivät kyselleet enempää. Ja +sitten alkoivat he hiljaa neuvotella keskenään, mutta minulla on hyvät +korvat, minä kuulin kaiken... Oliko minut pistettävä vankeuteen, +jotta oppisin puhumaan, oliko armollinen herrakin vangittava? +Sellaisia he juttelivat. Ja sitte tulivat toiset ja arvelivat, että +piirille olisi häpeäksi, jos kielikellot pääsisivät sellaista +soittamaan, ja koko Itä-Preussinkin kunnia siitä kärsisi, ja kun sitä +paitsi ei ollut sitovia todistuksiakaan, oli täysi syy painaa asia +hiljaisuudessa unohtumaan--he mainitsivat sen jotenkin toisin, mutta +sanat olen unhottanut.» + +»Ja sitten päästivät he sinut menemään?» + +»Niin. Herra Merckel sanoi, että minun oli korjattava luuni, sillä +minä saastutin talon.» + +Syntyi äänettömyys. Sitten kulautti Boleslav yhdellä siemauksella +pari kolme lasia väkevää viiniä ja sanoi: »Nyt paloyö!» + +Regina hypähti silloin tuoliltaan pystyyn ja tuijotti häneen +kauhistunein katsein. + +»Minun pitäisi ... tulipalosta?» + +»Niin paljo kuin siitä muistat.» + +»Ja minun pitäisi ... kaikki ... herra?» + +»Kaikki.» + +»Herra ... sitä en voi!» Kuten hengenhädissään päästi hän tämän +huudahduksen suustaan. + +»Mitä se merkitsee?» Boleslav oli hänkin ponnahtanut pystyyn ja +mittaili häntä silmät selällään. + +Regina pani kätensä ristiin rinnalleen: »Olen teille aina--ollut +kuuliainen, herra... En ole koskaan mukissut eikä mikään ole ollut +minusta liian vaikeaa... Tahdon tehdä kaiken, mitä käskette, ja jos +sanotte: mene, anna itsesi kivittää, teen sen heti paikalla... Mutta +tätä yhtä älkää vaatiko minulta, pyydän sitä sydämeni pohjasta.» + +Vihastuneena ja kummissaan katsoi Boleslav tyttöön. Hän oli niin +tottunut tämän ehdottomaan kuuliaisuuteen, ettei voinut käsittää tätä +yhtäkkiä leimahtanutta vastustuskykyä... Hänen valtansa oli siis +lopussa ... se ei ollut rajaton, kuten hän oli luullut!--Eikö tämä +nainen ollut itse ruvennut hänen orjakseen? Eikö hän ollut myynyt +itseänsä ruumiineen ja sieluineen hänelle ja hänen suvulleen, ja nyt +hän yhtäkkiä tahtoi pitää oman päänsä? + +Veri syöksähti hänen päähänsä. Hänen silmänsä pullistuivat. + +»Sinun täytyy------sinun täytyy heti paikalla!» + +Regina painautui seinää vasten. Hänen silmänsä kiiluivat pimeästä +Boleslavia kohden kuin ahdistetun villikissan silmät.--»En tee sitä», +tenäsi hän. + +Boleslavissa heräsi perinnöllinen, raaka herruutensa tunto. Viinikin +vaikutti osaltaan. Hän hyökkäsi tytön kimppuun ja tarttui hänen +rintaansa.-- + +Tytön nutun napit eivät kestäneet kovaa tempausta, vaan lensivät irti. +Hänen valkea povensa aaltoili, ja Boleslavin katse ikäänkuin kietoutui +huntuun... + +»Onko minun hänet kuristettava vai häntä suudeltava?» ajatteli +Boleslav ja tavotti hänen kaulaansa. + +Hengenhädissään tarrasi Regina vastaan. Kuten rautapihdit puristuivat +hänen kätensä Boleslavin hartioihin... Täytyi koota kaikki voimansa +pitääkseen puoliaan näitä jäntereitä vastaan. + +Ja nyt alkoi äänetön painiskelu. Se kesti monia minuutteja eikä +ottanut lainkaan loppuakseen... Se näytti katkeralta, suorastaan +epätoivoiselta, se näytti ottelulta elämästä ja kuolemasta ja muuttui +sentään jälleen leikkisodaksi... Kumpikaan taistelijoista ei enää +tiennyt, mistä taisteltiin. Boleslavin veristyneet silmät etsivät +Reginan silmiä. Reginan hiestynyt rinta puristui hänen rintaansa +vasten. Molempain hengitys suli yhteen. Lujasti sylikkäin +kietoutuneina hoippuivat he sinne tänne, kunnes Boleslav vihdoin +painoi tytön polvilleen... Mutta tämä ei väsynyt, vaan koetti vetää +hänet luokseen maahan. + +Paikoillaan painiskellen katsoivat he ikäänkuin unelmissaan tuokion +toisiaan silmiin. Silloin kulki väristys Reginan ruumiin lävitse, ja +keskellä taistelua painoi hän antautuvasti poskensa samaan +käsivarteen, jota vastaan hän taisteli. + +Boleslav näki sen--hän näki, kuinka toisen silmät tuskaisesti hehkuen +riippuivat hänen silmissään, hän näki tytön kauniit, villit kasvot +kukoistavina edessään. + +»Olemmehan kirotut kuitenkin», välähti hänen mielessään. + +Silloin kumartui hän huoahtaen alas tytön puoleen ja--suuteli häntä +suulle. + +Regina voihkasi ääneen, puristui Boleslaviin kiinni ja puri hampaansa +hänen huuliinsa. Sitten retkahti hän hervotonna takaperin ja kaatui +selälleen, niin että takaraivo kolahti kovasti lattiaan. + +Aivan huumautuneena tuijotti Boleslav häneen maahan. Tyttö makasi kuin +kuollut. Ainoastaan kohoileva rinta ahmi ilmaa. Boleslavin omista +huulista kihosivat veripisarat. Ajattelematta pyyhki hän niitä pois +kielellään, + +»Mitä nyt?» + +Ja mitä kauemmin hän tuijotti maassa makaavaan naiseen, sitä +korkeammalle kuohui tuskaisa pelko hänen mielessään, nousten aivan +mielettömyyden rajoille. Hän pelkäsi, mitä oli tuleva. + +»Pois tästä talosta--pois, pois, ennenkuin hän nousee», huusi ääni +hänen povessaan. Hän tempasi vaippansa seinältä, käänsi karvalakkinsa +reunukset alas ja syöksähti talviyöhön, ikäänkuin hurja ajo olisi +hänen kintereillään. + +Hän ei voinut sitä paeta, hän laahasi sitä mukanaan mihin menikin. Se +riehui hänen rinnassaan, se kuohui hänen veressään ja kohisi hänen +hermoissaan--tämä nuorten aistien hurja ajo. + +Hän kirmasi ympäri metsää. Pakkanen ei häntä jäähdyttänyt, pimeys ei +häntä tyynnyttänyt. + +Oliko mitään pelastusta--mitään? + +Pappila johtui hänen mieleensä. Ivanauru purskahti hänen +huuliltaan.--Olihan Helena kauhusta väristen väistynyt hänen tieltään, +kun hän vielä puhtain sydämin, puhtain mielin ja aistein oli sinne +astunut. Mitä Helena tekisikään tänään, jos hän kirottuna ja +syyllisyyden painamana rohkenisi mennä hänen läheisyyteensä? + +Ja kuitenkin--eikö pappilan tanhuvilla ollut lähes vuosikymmenen ajan +ollut kotipaikkansa kaikella, mitä hänessä vielä oli hyvää, valoisaa +ja rauhallista? Oliko hänen luvatonta etsiä näiltä valon tyyssijoilta +pelastustaan, vaikkapa sieltä olisi tuhat kertaa lähtöisin se kirous, +joka hänet oli peittänyt pimeyteen? + +Melkein vasten tahtoaan poikkesi hän kylään vievälle tielle. + +Torninkello löi yksi. Viisi tuntia oli hän harhaillut ympärinsä, ja +aika oli tuntunut hänestä yhtä monelta minuutilta. + +Kylä oli uupunut uneen, vain »Mustasta Kotkasta» lankesi +tummanpunertava kajastus valkealle lumelle, jota himmeä kuu valaisi +raukealla valollaan. Reenraiteet välkkyivät kuin valkoiset nauhat, +jotka maata myöten venyivät etäisyyteen, ja jääpuikot kirkonräystäästä +kuvastuivat hopeisena varjopiirustuksena tummalle seinälle. + +Hän kulki kirkon ohitse pappilan puutarhaa kohden. Hänen sydämensä +hyppi niin, että se tuntui aivan nousevan kurkkuun... Helenan +päätyikkunasta häämötti vielä valkea. Hän kapusi aidan ylitse ja +tarpoi syvässä lumessa puutarhamajan luo, joka oli parinkymmenen +askelen päässä talon päätyseinästä. Hän asettui sen varjoon... + +Valkoinen uudin verhosi kokonaan valaistun neliön. Palttinapintaan +kuvastuivat luonnottomiksi vääristyneet kukanlehtien ja varsien ja +paperiviuhkioilla koristeltujen kukkaruukkujen varjot.--Niiden +valtakunnassa hallitsi hän nyt siveänä ja hiljaisena kuin pyhä neitsyt +ruusutarhassaan. + +Ja jälleen ilmestyi hänen sielunsa silmien eteen tuomiokirkon +pyhimyskuva, jonka hän näki aina, milloin kuvitteli mielessään +lemmittyään. Saadapa vain ainoaksikaan sekunniksi vajottaa katseensa +hänen katseeseensa, siten herättääkseen uuteen eloon sen, minkä aika +ja syyllisyys oli kuolettanut! + +Tytönvartalon kuvajainen pimitti tuokioksi valaistun pinnan... +Uutimen lievettä kohotettiin. + +Puoleksi poissa tajultaan ojensi Boleslav käsivartensa häntä kohden. + +Nopeasti putosi uudin jälleen alas, ja kohta sammui valo... + +Hengittämättä odotti Boleslav, eikö Helena nyt vaarattomasta +pimeydestä antaisi hänelle mitään merkkiä. Mutta ei näkynyt enää +liikahdustakaan. + +»Mutta toivonhan aivan mielettömiä», puhui hän itsekseen. »Nähtävästi +ei hän tuntenut minua lainkaan, huomasi vain miesolennon ja ponnahti +pelästyneenä takaisin. Parasta on laittautua heti tieheni, muuten +lähettää hän pian koko talon luullun varkaan kintereille.» + +Ja niin läksi hän palausmatkalle. Päästyään tielle ja taivaltaessaan +eteenpäin tunsi hän verensä melkoisesti tyyntyneen. Jo pelkkä +tietoisuus Helenan läheisyydestä oli siis vaikuttanut rauhottavasti. + +»Mihin nyt?» Ulos maailmaan, mutta kotiin ei. Kun hän vain ajattelikin +maassa makaavaa naisolentoa, alkoi veri uudelleen kiehua hänen +suonissaan. + +Hän oli hurmahenki, ja Boleslav vihasi häntä. + +Tietämättä mihin aikoi poikkesi hän sivupolulle, joka vei vajojen ja +mökkien välitse linnasaarelta poispäin ja päättyi aukeihin +peltoihin.--Niiden takareunalta häämöttivät metsät, siintävänä +juovana reunustaen valkeaa tasankoa. Sinne veti jälleen hänen +mielensä. Sinne missä unelmattoman unen rauha vallitsi talvisessa +hiljaisuudessa. + +Hän alkoi taivaltaa polutonta peltoa, jolla levisi lumi säännöllisinä +harjoina ja loivanteina rannattomiin, niin että näytti kuin +virtailevan valon meri aaltoilisi häntä vastaan. Kiristen murtui +jäätynyt kohva hänen jalkojensa alla, hän upposi lumeen polviaan +myöten, mutta hän ponnisteli eteenpäin ikäänkuin uudelleen omia +ajatuksiaan paeten. Häntä tavallaan lohdutti tämä ponnistus, joka oli +niin tarkotukseton ja kiihdytti hänen hengitystään. + +Hänen rintansa läähätti, hiki valui pitkin hänen ruumistaan, +kompastellen ja horjahdellen pyrki hän eteenpäin. Siellä täällä oli +kohva kyllin vahva hänet kannattaakseen. Silloin tuntui kuin hän olisi +saanut siivet ja liitelisi yli maan, kunnes uusi putous hänelle +muistutti, kuinka raskaana ja matalana hän taakkoineen ryömi maan +pinnalla. + +Metsänreuna kohosi korkeampana ja tummempana hänen edessään,--vielä +satasen askelta ja hän saavuttaisi määränsä. Silloin tukki hänen +tiensä jokin, joka nousi kuin pieni töyräs hänen edessään ja +ojentautui viiden-, kuudenkymmenen askelen pituisena metsää kohden. +Mutta luontaiseksi töyrääksi oli se liian säännöllinen ja +jyrkkäreunainen. Sen rinnalla, muutamain askelten päässä, oli toinen +samanlainen ja edelleen vasemmalla vielä kolmaskin. Ne ovat varmaankin +soraläjiä, ajatteli hän, joita syksyllä on luotu vietäväksi pois lumen +sulettua.--Miksi kyläläiset eivät ottaisi soraa hänen maaltaan? Eihän +täällä ollut ketään, joka heiltä olisi sen kieltänyt! + +Mutta mitä merkitsivät ristit tuolla--vasta nyt huomasi hän ne, sillä +ne oli peittänyt tumma metsänreuna--ristit, jotka töyrästen päissä +kohosivat kammottavina ja uhkaavina yön pimeyteen? + +Kolme luvultaan, jokaisella kummulla yksi---- + +Ne olivat karkeatekoisia, honkahirsistä kirveellä veistettyjä ja +näyttivät syvälle maahan upotetuilta, sillä ne eivät liikahtaneetkaan +hänen niitä puistellessaan. Mitään kirjotusta ei niissä näkynyt, ja +jos olisi ollutkin, ei hän olisi voinut sitä lukea. + +Arvotuksentapaisina, kuten unhotetun rikoksen muistomerkit, seisoivat +nämä karkeatekoiset kummitukset tässä, ja kuunhohde hopeoi niiden +harmaita sälöpintoja. + +Silloin äkkiä putosivat suomukset hänen silmistään. Ääneensä +huudahtaen löi hän kätensä kasvoilleen.-- + +Nämä olivat heidän hautansa, heidän, jotka kaatuivat vuonna seitsemän, +tuona onnetonna yönä. + +Täällä makasivat hänen isänsä uhrit! + +Mikä onneton sattuma oli tuonut hänet tänne? Ja eikö se näyttänyt +enemmältä kuin sattumalta? Olivathan häntä houkutelleet ja vetäneet +ikäänkuin tuhannet näkymättömät käsivarret, niin että hänen oli +täytynyt, tietämättä miksi, lähteä tälle mielettömälle taipaleelle, +niin että hän oli ponnistanut perille, väsymyksestä vaipumaisillaan, +lumen ja jään halki. + +Oliko kohtalo tämän kaikista ruoskaniskuista tuskallisimman säästänyt +tähän syvimmän nöyryytyksen hetkeen, jotta hänelle oikein selviäisi, +että hänen oli mahdoton enää nousta, että hänen ilman pelastusta +täytyi hukkua häpeään ja epätoivoon? + +»Mutta hyvä on, että olen täällä», puheli hän edelleen yksikseen. +»Siten voin ainakin tulla vakuutetuksi, ettei vanhus kirotessaan +tehnyt minulle mitään vääryyttä. Ja mitä syntejä ei vielä ole, saattaa +tulla.» + +Hänen katseensa liukui pitkin lakeita kummunharjoja, jotka hänen +silmistään näyttivät painautumistaan painautuvan hangen tasalle, niin +ettei niillä lopulta näyttänyt olevan päätä ollenkaan... Kuinkahan +monta mahtoi levätä niiden alla? Jos heidät oli ladottu vieretysten, +on vähintäänkin sata kussakin haudassa--kentiesi puolta +enemmänkin.--Ja kaikki kelpo sotureja, jotka ilolla olivat lähteneet +sotaan kuninkaan ja isänmaan puolesta, saadakseen täällä kurjan +kavalluksen uhreina surkean lopun. + +Hän tarttui sylin ristiin ja painoi kasvonsa rosoiseen runkoon, jonka +sälöt raapivat hänen ihoaan. + +»Syytä häntä koko maailman nähden», huusi ääni hänen povessaan, »häntä +ja Reginaa--ja tee sitten loppu itsestäsi ja tytöstä.» + +Hänen katseensa suuntausi etäisyyteen ja etsi taivaan rannalta linnan +ääripiirteitä. Mitään ei sieltä näkynyt, ainoastaan puiston latvukset +häämöttivät häntä vastaan muodostaen mutkikkaan kaaren. Tuolla +takalistolla, hieman sivuun oikealle, täytyi Kissanportaan sijaita. + +Sieltä tyttö oli kulkenut ylitse, synkkä, verenjanoinen joukko +jälessään. Kuinka kammottavasti olikaan kumeain, säännöllisten +marssiaskeleiden täytynyt kaikua hänen korviinsa! Sitten yhä +eteenpäin, syvälle metsän sisään, aina raivatulle tieaukeamalle +saakka, joka suunnattomana puoliympyränä, yhdensuuntaisena +metsänreunan kanssa, vei tiheikön lävitse. Regina ei ollut koskaan +retkestään kertonut, ja sentään Boleslav näki tarkkaan, kuinka kaikki +oli käynyt. Se oli kirkkaana ja selvänä hänen edessään, kuin olisi hän +itse ollut mukana. + +Hän ojensi kätensä ja piirsi taivaan rantaa myöten vapisevalla +sormellaan tien, jota hän oli kulkenut. + +Ja sitten, kun hänet tarpeetonna oli päästetty matkoihinsa, kun hän, +syntirahat taskussaan, yksinään palasi kotia kohden--kuinka laukausten +pamahdusten, rumpujen pärinän, ruudinvälähdysten ja yllätettyjen +kuolinhuutojen--kuinka täytyikään tämän kaiken ajaa häntä sieltä +pois--hirveänä kostonhenkien parvena! + +Boleslav ei käsittänyt, kuinka tyttö oli voinut elää edelleen, nämä +äänet korvissaan, nämä kuvat silmiensä edessä! Ensimäinen nuoranpätkä, +ensimäinen vesisyvänne olisi hänelle täytynyt olla tervetullut +vapahdus. + +Mutta ei mitään tästä kaikesta. Tyttö ei nähnyt mitään näkyjä, +omatuntonsa ei häntä ahdistanut, hän näytti tuskin tuntevan +syyllisyyttään. + +Sellaiset tunteet oli eläimellä tai hurmahengellä!--Boleslav värisi. +Tähän, tähän ihmiseen oli hänen elämänsä sidottu.-- + +Ja tuskan valtaamana heittäytyi hän hautakummun reunalta suinpäin +lumeen, pani kätensä ristiin rinnalleen ja sammalsi sekavia rukouksen +sanoja, kyynelten tulviessa hänen silmistään. + +Hänen vuoteensa kylmyys, joka viilsi hänen kasvojaan, ajoi hänet +pystyyn. Hän kiersi ympäri hautarivin kykenemättömänä mitään +ajattelemaan. Hänestä tuntui, kuin olisi hän takertunut vaskiseen +verkkoon, jonka rihmat kietoutuivat yhä ahtaammalle hänen +ympärilleen.-- + +»Taivaan herra», niin hän rukoili, Ȋlä kosta minulle isän syntejä. +Anna heidän levätä, näiden kuolleiden,--minä en ole heitä murhannut. +Anna ihmeen tapahtua, anna minulle merkki, että tahdot minut pelastaa +kuolemansynnistä ja epätoivosta.» Hänen silmänsä hapuilivat apua +etsien ympärinsä. + +Kylmänä ja tylynä hymyili hänelle kuun valaisema taivas +lyijynharmaassa hohteessaan. Mitään merkkiä ei sieltä näkynyt, mitään +ihmettä ei tapahtunut. + +Boleslav nauroi. »Näyttäähän kuin olisin mielipuoleksi +tulemaisillaani», jupisi hän itsekseen. + +Silloin tunsi hän äkillistä uupumusta. Häntä huimasi. Hänen jalkansa +kieltäytyivät tehtävästään.--Silloin kyyristyi hän kuoppuraan, jonka +oli ruumiinsa painolla tehnyt lumeen, ja vaipui puolihorroksissa +vilusta väristen mielihauteihinsa. + +Kun hän vihdoin jäykistynein jäsenin kömpi pystyyn, iloissaan, ettei +ollut vaipunut uneen ja paleltunut, hehkui jo punertava juova +itäisellä taivaanrannalla. Häntä värisytti samalla kuumasti ja +kylmästi kuten kuumeen alkaessa. + +Nyt oli paras palata kotiin. Mutta mistä hän sai voimaa tehdä +olemattomaksi sen, mitä tänä yönä oli tapahtunut? Hän kosketteli +kielellään huuliaan. Haava, jonka tyttö oli iskenyt suudelmallaan, +poltti vielä. + +Eikä taivaasta ollut langennut mitään merkkiä. Mitään ihmettä ei ollut +tapahtunut. Jäihän hänelle tosin aina kuolema, jonka syliin voi paeta +pahempaa. + +Kuolema! Kuin valonsäde pimeydessä välähti tämä ajatus hänen +mielessään, mutta hänen aivonsa olivat liian väsyksissä, hänen +mielensä liian alakuloinen, jotta hän olisi voinut pitää siitä +kiinni. Se sammui kuten oli syttynytkin. + +Omien askeltensa jälkiä myöten kulki hän takaisin kylään. + +Siellä ei ollut vielä ketään liikkeellä, mutta paikotellen nousi jo +savu lakeisesta, ja kanat kaakottivat orsillaan uutta aamua +tervehtien. + +Laskeutuessaan polkua alas virralle, oli hän näkevinään naisolennon +varjon rientävän nostosillalta häntä kohden. Regina kaiketikin oli +odotellut sillalla ja nyt tuli häntä vastaan. Kelläpä kyläläisistä +olisi tähän aikaan vuorokaudesta ollut mitään tekemistä nostosillan +luona? Hänen sydämensä alkoi sykkiä levottomammin. Nyt oli tulijakin +hänet huomannut. Kuului hiljainen, kimakka kirkaisu, ja seuraavassa +hengenvedossa oli olento kadonnut sivupolulle aitojen suojaan. + +Boleslavilla ei ollut halua lähteä häntä takaa ajamaan. Mahtoi olla +jokin karjapiika, joka aamunkoitossa oli noutanut vettä ja karttoi +häntä kohdata.--Nostosillalle astuessaan näki hän kuitenkin +äsken-sataneessa lumenhärmässä jalanjälkiä, jotka veivät paalulle, +mihin kirjelaatikko oli kiinnitetty. + +Olisiko kylässä joku tuntenut tarvetta kirjottaa hänelle öiseen +aikaan? Ajatus oli naurettava mutta kuitenkin sai se toivojen virran +valahtamaan hänen sielunsa lävitse. + +Hän sieppasi taskustaan pienen avaimen, joka hänellä tavallisesti oli +aina mukanaan.--Laatikko aukeni--sieltä putosi kirje. + +Vapisevin käsin mursi hän sinetin. Helenan allekirjotus!--Oliko Jumala +kuullut hänen rukouksensa? Tahtoiko hän lähettää hänelle voimaa ja +pelastusta? + +Ensimäinen aamunkajastus valaisi sen verran, että hän saattoi lukea. +Mutta kirjaimet vilisivät hänen silmissään. Ainoastaan sieltä täältä +tarttui irrallinen lause--yksinäinen sana hänen mieleensä. »Odota---- +hetki, jolloin sinua kutsun----ikävöiden----nuoruuden aika---- +onnellinen!»-- + +Yhden asian hän sentään voi lukea tästä kaikesta: merkki, jota hän oli +rukoillut kaatuneiden sotilasten haudoilla, oli langennut taivaasta! +Ihme oli tapahtunut! + +Uusi itseluottamus virtaili hänen suonissaan. Onni ei ollut häntä +vielä hyljännyt; hänen ei tarvinnut vielä joutua epätoivoon. Helena, +tuo puhdas ja valoisa, hänen nuoruutensa hyvä hengetär, luotti vielä +hänen voimaansa ja uskollisuuteensa. + +Ja hän, Boleslav, hän ei totisesti ole saattava lemmittynsä uskoa +häpeään. Ennemmin tahtoi hän kuolla kuin alentua häpeään ja itsensä +halveksimiseen. + +Ja kääntyen aamuruskoon päin, joka hulvasi häntä kohden +purppurahohdettaan, kohotti hän kaksi sormea taivasta kohden ja puhui: +»Jumala, joka olet ankara ja vanhurskas tuomari ja kostat isäin pahat +teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, vannon sinulle, että +ennen päätän päiväni omin käsin, ennenkuin annan pappisi kirouksen +saada minut valtoihinsa. Amen.» + +Sitten meni hän kotiinsa kuin raskaasta taakasta vapautuneena. + +»Nyt on kummitus haihtunut», sanoi hän, astuessaan eteiseen syvään +henkeään vetäen, mutta käsi vapisi vielä ovenripaan tarttuessaan kuten +kuumeessa. + +Nopealla, aralla katseella tähysteli hän ympäri huonetta. + +Aamuruskon kajastuksessa näki hän Reginan istua kyyröttävän +vuoteessaan, kädet ristissä polvien ympäri.--Hänen nuttunsa oli auki, +hänen tukkansa pörrötti hajallaan kasvoilla. Juuri tuollaisena oli +Boleslav hänet jättänyt eilen illalla. + +Hän kohotti vitkalleen päätänsä ja katsoi Boleslaviin haipuvalla +katseella kuten unissaan. + +Boleslavia pelästytti tämä katse. + +»Etkö ole ruvennut nukkumaan?» kysyi hän niin ankarasti kuin voi. + +Tyttö tuijotti häneen autuaassa lumouksessa, mutta ei vastannut +mitään. + +»Etkö kuule?» tiuskaisi Boleslav. + +Tyttö ei siitä säikähtänyt, ainoastaan hiljainen väristys kulki kautta +hänen ruumiinsa, ikäänkuin tämän äänen kuuleminen täyttäisi hänet +ihastuksella.--Sitten hymyili hän hieman ja kysyi: »Mitä pitäisi minun +kuulla, herra?» + +»Miksi et ole nukkunut» + +»Olen odottanut teitä, herra.» + +»En ole käskenyt.» + +»Ette ole sitä kieltänytkään, herra.» + +Boleslav tarttui erään tuolin selustaan. »Miksi pelkäät häntä vielä?» +kysyi hän itseltään. »Olethan vannonut, sinulla ei ole enää mitään +vaaraa!» Sitten, päästäkseen tytöstä loitommalle, käski hän tämän +mennä kiehauttamaan jotakin lämmintä. + +Regina nousi vitkaan ojennellen jäykistyneitä jäseniään. Haaveellinen +huolimattomuus näytti pehmentäneen koko hänen olentonsa. Eilisestä +illasta oli hän kokonaan muuttunut. Reginan sulettua oven jälkeensä +tempasi Boleslav kirjeen taskustaan, vakuuttaakseen itseään vielä +kerran onnestaan. + +Hän luki: + + »Rakas nuoruudenystäväni! + +Papalta kuulin, kuinka jalo ja viisas kuninkaamme on sinua korkeasti +kunnioittanut. Hän on nimittänyt sinut kapteeniksi ja antanut sinulle +ristin. Toivotan sinulle paljo onnea ja iloitsen siitä sydämestäni. +Mitä muuta on tapahtunut, ei pappa tahtonut sanoa, mutta hän oli hyvin +kiihtynyt ja on sinusta puhunut hyvin suutuksissaan.----Ah, olisitpa +ymmärtänyt saavuttaa hänen suosionsa ja seurakunnan rakkauden! Minun +ei silloin tarvitsisi olla niin huolissani ja saisin sinua siellä +täällä nähdä ja puhutella.--Ah, rakas Boleslav, rukoilen sinua +hartaimmasti, älä koeta enää milloinkaan tulla puutarhaan. Tunnethan +papan... Jos hän tietäisi! Ah, luulen, että hän lopettaisi minut... +Odota, rakas ystävä! Ken uskollisesti odottaa loppuun saakka, hän on +kunnian kruunun saava, sanotaan pyhässä sanassa. Ole kärsivällinen, +kunnes lyö hetki, jolloin sinua kutsun. Lähetän sinulle silloin sanan, +ja varmasti odotan sinua ikävöiden. Oi, ihana nuoruuden aika, mihin on +se joutunut. Kuinka onnellinen silloin olinkaan! + + Sinun Helenasi. + +Jälkikirjoitus: Älä tule uudestaan puutarhaan. Neuvon sinulle toisen +paikan. Ei vain puutarhaan.» + +Omituista. Mikä muutamia minuutteja takaperin oli täyttänyt hänen +sydämensä suurimmalla riemulla, näytti hänestä nyt laimealta ja +värittömältä ja pudotti hänet kuin pilvistä. Siihen oli varmaankin +syypää tämä villi nainen, jonka läheisyys hämmensi hänen +ymmärryksensä. + +Autuas mielipuolisuus näytti vallanneen tytön. Ja kuinka hän hymyili! +Kuinka hän tuijotti tyhjyyteen! + +Hän palasi. Hän liukui eteenpäin kuin unissaan. + +»Regina.» + +Hän sulki tuokioksi silmänsä. »Mitä, herra?» + +»Mikä sinun on tänään?» + +Hän pudisti hymyillen päätänsä. »Ei mikään, herra.» + +Ja jälleen sama katse--unelmiin hukkunut, sulanut onnen kyyneliin. + +Boleslavin rintaa ahdisti. Oli ilmeistä--häntä pelotti. + +Silloin päätti hän olla tyttöä enää näkemättä ja kuulematta, elää +ainoastaan työlleen.--Hän alkoi penkoa papereita, järjesteli kaikki, +mitä tärkeimpiä asiakirjoja vielä oli jälellä, valikoi, laittoi +luetteloita ja kopioi. Hänen mielestään tuntui kuin hänen täytyisi +olla kaikin puolin valmiina siltä varalta, että äkkiä tapahtuisi jokin +onnettomuus.-- + +Niin kului päivä, niin kului ilta.--Regina kyyrötti loitolla huoneen +pimeimmässä nurkassa eikä liikahtanut paikaltaan. Boleslav ei +uskaltanut enää häneen vilaistakaan. + +Veri jyskytti hänen ohimoissaan, hänen silmiensä edessä karkeloi +kellertäviä renkaita, hänen jäsenissään vavahtelivat väsyneet hermot. + +Kellon lyötyä kymmenen nousi Regina, mutisi »hyvää yötä» ja katosi +esirippunsa taakse. Boleslav ei vastannut eikä katsonut hänen +jälkeensä. + +Yhdentoista aikaan sammutti hän valon ja meni vuoteeseensa hänkin. + +»Miksi sydämeni jyskyttää?» kysyi hän itseltään. »Muista, mitä olet +vannonut.» Mutta aavistuksellinen onnettomuuden pelko, jonka hän tunsi +lähenevän kuin kummituksen, ei jättänyt hänen sieluaan rauhaan. Hän +nousi vielä kerran ja hiipi paljain jaloin asekaapille, jota nousevan +kuun hohde himmeästi valaisi. Sieltä otti hän esiin pistoolin, joka +hyökkäysten varalta oli aina ladattuna. + +Se oli ollut hänen turvansa monessa verisessä ottelussa. Sen oli häntä +tänään suojeltava omaa itseään vastaan. + +Hän pani sen hana vireessä viereensä yöpöydälle. + +»Jokohan nyt silmäsi sulkeutuvat?» kysyi hän, painaen päänsä tyynyyn. +Hänen epäilyksensä oli aiheeton. Jo muutamain sekuntien jälkeen tunsi +hän, kuinka väsymys hiljaa herpaisi hänen jäsenensä ja ajatuksensa. + + * * * * * + +Kerrassaan kummallinen uni herätti hänet syvästä unesta +puolivalveille. Hän näki pimeässä, joka häntä ympäröi, kaksi +hurjannäköistä silmää, jotka kiiluivat häntä kohden kuten +pantterikissan silmät. Ne näyttivät olevan vain muutaman tuuman päässä +hänen kasvoistaan. Ne tuijottivat häneen jäykän palavina, ikäänkuin +tahtoisivat hänet lumota ja hurmata. + +Hänen hengityksensä oli vähällä pysähtyä, sillä toisen huounta +virtaili lämpimänä hänen ylitsensä. + +Ja tosiaan ei se ollut mikään uni. Hän oli avannut silmänsä +seposelälleen. Hänen vuodepeitteensä oli kuunhohde aivan kuin +liidunnut. Ja silmät hehkuivat yhä edelleen kuluttavalla tulella häntä +kohden. Kasvojen piirteet selvisivät näkyviin. Naisen valkopukuinen +vartalo kumartui hänen ylitsensä. + +Suloinen säikähdys värisytti hänen ruumistaan. + +»Regina», jupisi hän. + +Silloin vaipui olento polvilleen hänen vuoteensa viereen ja peitti +kyynelin ja suudelmin hänen kätensä.--Boleslavin valtasi hiljainen +herpous. Hän halusi silitellä mustaa tukkaa, joka irtoimena valui +tyynylle, mutta hänen kädellään ei ollut voimaa vapautua Reginan +käsistä. + +Silloin--»muista valaasi!» huusi ääni hänen povessaan. Äkillinen +kauhu ponnahdutti hänet pystyyn. + +Vielä puolinukuksissaan tempoi hän irti kätensä ja hapuili pistoolia. + +»Hän tai sinä!» + +Laukaus pamahti. Regina päästi tuskanparahduksen ja vaipui otsalleen +vuoteen reunaa vasten. Samassa kuului vastakkaiselta seinältä sälinää +ja ryskettä. Isoäidin kuva oli pudonnut maahan.-- + +Hämmentyneenä katseli hän ympärilleen, vasta nyt heräten täysin +tajulleen. + +»Oletko haavottunut?» kysyi hän, laskien kätensä tytön päälaelle. + +»En--tiedä--herra!» Ja sitte laahautui hän pitkin lattiaa omalle +vuoteelleen. + +Boleslav pukeutui ja teki tulen. Kaikki tämä näytti hänestä sekavalta +unelta. »Mitäs, jos hän nyt kuolee?» huusi ääni hänen povessaan.-- + +Vedettyään tytön vuodeverhon syrjään näki hän tämän kyyristyneen +perimäiseen nurkkaan, pitäen vuodepeitettä hampaillaan koholla. +Peitteellä näkyi veripilkkuja. + +»Herran tähden--näytä tänne--mihin sinuun on sattunut?» + +Regina päästi peitteen vaipumaan rinnoilleen ja näytti hänelle paljaan +olkapäänsä. Veri vuoti siitä virtanaan.-- + +Mutta jo ensi silmäys riitti haavoihin perehtyneelle Boleslaville +osottamaan, ettei haava ollut kuin pieni naarmu, joka muutamissa +päivissä paranisi itsestään. + +»Luojan kiitos, Luojan kiitos!» + +Regina tuijotti häneen suurin, sieluttomin silmin. + +»Se ei ole mitään», sammalsi Boleslav, »naarmu vain--ei muuta!» + +Regina ei näyttänyt häntä lainkaan kuulevan. + +»Malta mielesi, ihminen! Ei katse, ei sanakaan saa ilmaista tytölle, +millainen on mielentilasi.» + +Näin ajatellen palasi Boleslav takaisin ja laski kynttilän pöydälle +melkein hervoksiin asti väsyneistä sormistaan. + +Mitä nyt? Mihin nyt? Tänne jääminen merkitsi perikatoa. + +Sentähden pois, pois vielä tänä hetkenä! + +Pois, kunnes voit rakentaa ihmisistä muurin, joka sinut ja hänet +erottaa iäksi! + +Ja tolkuttoman kiireesti alkoi hän haalia kokoon papereita, jotka +paljastivat isän syyllisyyden, ikäänkuin ne olisivat kalleinta, mitä +hän omisti. + + + + +XV. + + +Enemmän kuin kolme kuukautta oli kulunut siitä, kun Boleslav oli +lähtenyt isiensä perintötilalta. + +Sillaikaa oli tullut kevät. Nuoressa nurmikossa kukkivat maahumalat ja +vuokot, ojissa rehottivat matarat ja nokkoset, ja puista satoi tuulen +vähänkin hengähtäessä lakastuvia kukkaskissoja. + +Pelloilla vetelivät aurat kiiltävän mustia vakoja levähtäneeseen +maaperään, ja siemeniä kylvettiin jo multaan itämään. + +Tämä oli pitkiin aikoihin ensimäinen vuosi, joka oli alkanut +rauhallisesti ja jonka saattoi toivoa rauhallisesti loppuvankin. +Europan hirmuhenki oli voitettu; kuten Prometheus oli hänet kahlittu +kolkkoon, meren huuhtelemaan kallioon.--Miekka sai nyt ruostua, sahra +ja äes pääsivät jälleen vanhoihin oikeuksiinsa. + +Mitä kaukana Välimeren rannoilla oli tapahtunut maaliskuussa, siitä ei +vielä aavistettu mitään täällä hiljaisissa maaseudun kaupungeissa ja +yksinäisissä nummikylissä, ei aavistettu mitään pahasti häiritystä +katrillista metternichiläisissä tanssiaisissa, ei itsevaltiasten +suuttumuksesta eikä ylhäisten herrojen kauhusta, ei mitään karanneen +kapinoitsijan julistamisesta valtiokiroukseen eikä varustuksista ja +sotahuudoista. + +Leivoset livertelivat kutsuen iloiseen työhön pelloille, ja maa avasi +ikävöiden sylinsä ottaaksen vastaan kauan kaivatun siemenen. + + * * * * * + +Huhtikuun lopulla nähtiin eräänä päivänä omituisen joukon +vaeltavan maantietä, joka idästäpäin vei Wartensteinin piirikaupunkiin. +Kummastusta tuo matkue herätti kaikilla seuduilla, joiden läpi se +kulki.-- + +Siitä ei päästy yksimielisyyteen, olivatko matkalaiset sotilaita vai +työmiehiä. Enimmät olivat asestettuja, mutta pyssyn vieressä oli lapio +heidän selässään, ja punaruutuisista repuista, jotka he olivat +nuorilla sitoneet poikittain selkäänsä, pilkisteli sieroja ja +viikatteen teriä. + +Kymmenen tai kaksitoista miestä kulki ratsain, ja ikäänkuin +kuormastona tuli perästä jono rattaita, jotka olivat kukkuroilleen +täytetyt pullottavilla viljasäkeillä ja kaikenlaatuisilla työkaluilla. + +Joukossa mahtoi olla noin puolentoistasataa päätä ja marssi se miltei +sotilaallisessa järjestyksessä. Jonossa oli yksistään nuoria miehiä, +enimmäkseen pellavatukkaisia ja rotevia vartaloltaan, kasvot leveät ja +jyrkän kulmikkaat, eivät ollenkaan saksalaista mallia. Mutta eivät he +puolalaistenkaan näköisiä olleet. He puhuivat kieltä, jota niillä +tienoin ei kuunaan ollut kuultu, ja lauloivat lauluja, joita kukaan ei +voinut oppia laulamaan.--Mutta komento, jota he tottelivat, oli +sentään saksalainen, ja saksalainen oli kurikin, joka suoristi heidän +rivinsä ja antoi heidän liikkeilleen ryhtiä ja vakavuutta. + +Kulkueen etupäässä ratsasti mies, jonka eleitä he seurasivat huolella +ja rakkaudella ja jonka lyhyet, vaikkakin siltä ystävälliset käskyt he +täyttivät iloisen lapsellisella innolla. + +Hän oli Boleslav, joka tämän sotajoukon kera oli tulossa hänelle +kuuluvaa valtakuntaa takaisin vallottamaan. + +Kaukaa Itä-Liettuasta, maakunnan äärimäiseltä kulmalta, missä ei +Schrandenista oltu milloinkaan kuultu hyvää eikä pahaa, oli hän tämän +joukkonsa pestannut. Sieltä, missä hän viisivuotisen oleskelunsa +aikana oli tutustunut kansan kieleen ja luonteeseen, oli hän valinnut +raatajikseen ainoastaan sellaisia miehiä, jotka olivat olleet sodassa +ja tottuneet sotilaalliseen kuriin, mutta siitä huolimatta oppineet +saksaa liian vähän, jotta heitä voisi schrandenilaisten pahat kielet +myrkyttää. + +Siten saattoi hän toivoa, ettei hänen kohtalonsa tulisi samanlaiseksi +kuin isän, jonka luona ei pysynyt ainoakaan renki eikä päiväpalkkalainen. +Jos schrandenilaiset uskaltaisivat käydä tappeluun näitä vastaan, +kuten kerran puolalaisia, joita isä äärimäisessä hädässään oli +kutsunut työhönsä, silloin heidät kyllä lähetettäisiin verissä päin +kotiinsa. + +Ylpeällä luottamuksella katseli hän tulevaisuuteen. + +Hän olisi mielellään palannut jo aikaisemmin; mutta ryhtyäkseen +teettämään työtä suuressa kaavassa, kuten oli tarvis, täytyi hänen +odottaa aikaa, jolloin saisi isotätinsä perinnön käsiinsä ja siten +tarpeelliset varat käytettäväkseen. + +Vaikeita aikoja oli hän elänyt sen tammikuun yön jälkeen, jolloin hän +verensä pakotusta paeten oli rientänyt lumista tietä kuutamossa +loistavaa etäisyyttä kohden, onnettoman naisen huutojen kaikuessa +korviinsa. Ei ollut Regina saattanut käsittää, mikä hänen herraansa +oli mennyt. + +Viipyi kauan, ennenkuin hän näistä huudoista vapautui ja ennenkuin +tuskallisesti rukoileva katse, joka häntä seurasi mihin hän +liikkuikin, alkoi häipyä hänen mielestään. + +Königsbergissä, johon hän oli kääntynyt, aikoi hän rohkealla +itsesyytöksellä vaatia viranomaisilta itselleen oikeutta, joka +häneltä ja hänen suvultaan oli tähän asti evätty.--Tosin häneltä ei +sulettu ovia, kuten kerran hänen isältään--risti hänen rinnassaan +avasi ne hänelle--, mutta kohtelias olkapäiden kohautus, jolla hänelle +luvattiin katsoa, mitä oli tehtävissä, ja kylmä viittaus +oikeudellisiin muodollisuuksiin, joita oli noudatettava, opetti +hänelle pian, että intohimoinen itseuhrautuminen, jota hän oli +aikonut, sai täällä varsin vähän aikaan.--Isänsä kirjevaihdon, jonka +hän oli vapaaehtoisesti aikonut luovuttaa viranomaisille, jotta +sekavaan pimeyteen leviäisi valoa, pani hän jälleen kasaan säästäkseen +sen soveliaampiin tilaisuuksiin.--Sitä paitsi oli paljon hävitetty, +joka olisi vaikuttanut lieventävästi. Vaaka oli joutunut pois +tasapainostaan, ja vaikka hänelle olikin sallittua raivota omaa +itseään vastaan, niin isän muisto vaati sääliväisyyttä. + +Kaikesta huolimatta alkoivat nämä kosketukset ulkomaailman kanssa, +kosketukset, jotka vaikuttivat niin omituisen jäähdyttävästi ja +raitistavasti häneen, vähitellen hälventää kuumeista kiihkeyttä hänen +mielestään. Hän näki nyt seisovansa asiain syiden eikä enää kirousten +edessä, sanojen eikä enää ryhmysauvojen vastassa. Tämä teki hänelle +hyvää ja rauhotti häntä. Hän laitteli suunnitelmia ja varustautui +huolellisesti siihen, mitä tulevaisuus häneltä vaati.-- + +Samalla häipyi lumous, jolla metsistynyt palvelustyttö oli häntä +pitänyt pauloissaan. Jokainen ihminen, jonka hän kohtasi, jokainen +ajatus, joka heräsi hänen mielessään, tempasi hänet yhä kauemmaksi +tytöstä. Katumus, että hän oli kohdellut tätä raa'asti ja +säälimättömästä, vaikeni vähitellen, ja se teho, jolla Regina oli +monet kuukaudet häneen vaikuttanut, alkoi hänestä tuntua +käsittämättömältä.-- + +Mutta toisinaan, kun hän hämärähetkinä istui yksikseen huoneessaan +ravintolassa, näki hän jälleen tytön silmien hehkuvan, ja häntä +värisytti, ikäänkuin tyttö olisi hänen läheisyydessään. Oli kuin +silloin alkaisi uudestaan polttaa arpea, joka uurtautui hänen +alahuulensa poikki ikäänkuin tuon suudelman polttomerkkinä, ainoan +suudelman, jonka nainen oli konsanaan painanut hänen huulilleen, sillä +hänen ujo, synkkä ulkonäkönsä oli iät kaiket pitänyt naiset hänestä +loitolla. + +Silloin tuntui hänestä, kuin hetki, jolloin heidän huulensa olivat +yhtyneet, olisi sulkenut itseensä koko hänen elämänsä onnen. Tämä +kuitenkin oli vain joutilaan mielen lumeita, ja lampunvalo ja työ +hälvensi ne hetikohta. + +Rauhottaakseen tyttöä poistumisensa johdosta--pakonsa, olisi hän +voinut sanoa--oli Boleslav tälle kirjottanut muutaman kerran, pyytänyt +vastausta ja luvannut pian palata. + +Kerran oli Reginaltakin saapunut tietoja, tyyni, vakava kirje, joka +oli kirjotettu voimakkain kynänvedoin ja jokseenkin virheettömällä +kielellä.--Vanhan kirkkoherran koulutus ei monivuotisen orjuudenkaan +aikana ollut mennyt hukkaan.-- + +Kotiseutuaan lähetessään veti hän nyt kirjelipun taskustaan ja luki +vielä kerran sanat, jotka hän--vastoin tahtoaan--osasi ulkoa +ennestään. + + + »Rakas herrani! + +Älkää olko huolissanne minun tähteni. Minulle ei tee kukaan mitään. +Kylässä eivät tiedä lainkaan, että olette poissa. He pelkäävät +sudenrautojakin, sillä eihän heille ole kukaan sanonut, että ne ovat +poissa. Varmuuden vuoksi katson joka ilta, että pistoolit ja pyssyt +ovat kunnossa, jottei mitään puuttuisi jos he tulisivat. Mutta he +eivät tule. Haavaa en enää muistakaan. Bockeldorfin kauppias antoi +minulle englantilaista laastaria, ja kun laastarilappu putosi pois, +oli haava terve. Jäidenlähtö ja tulva on nyt ohitse, Luojan kiitos. +Muutamia päiviä sain nähdä nälkää, sillä vettä oli Liekowan niityllä +niin korkealta, että oli mahdoton kaalata ylitse. Ja herra Merckelin +luo en olisi mennyt, vaikka olisin nyykistynyt siihen paikkaan. Ah, +rakas herra, olen hyvin iloinen, kun aiotte pian palata. Sillä en enää +tiedä lainkaan, miksi elän, kun en enää saa teitä palvella. Seison +Kissanportaalla niin usein kuin voin ja odotan teitä, jotta voisin +laudat työntää paikoilleen ja pääsisitte ylitse. Pyydän, ettette +tulisi yöllä ettekä tiistaiaamuna ennen seitsemää, sillä silloin olen +taipaleella Bockeldorfiin. Ja lumi on jo kaikki sulanut. Ja nurmi +alkaa jo vihertää. Ja eilen kuulin jo visertävän pääskysten, joilla on +pesänsä räystäskourussa. Mutta nähnyt en niitä ole vielä. Monta kertaa +tuntuu sydämeni salpaantuvan ja päätäni pyörryttää, ja minä syön vain +vähän. Luulen sen tulevan siitä, etten voi sietää yksinäisyyttä. Mutta +enpä tiedä, miksi teille kerron tätä kaikkea. Kai siksi, että olette +aina ollut niin hyvä minulle. Ja kaipaan teitä kovasti, koska aina +olette ollut minulle niin hyvä, ja piirrän + + uskollisimmalla nöyryydellä + Regina Hackelberg». + +Tämä kirje oli Boleslavin täyttänyt ilolla ja tyytyväisyydellä; sillä +vaikka se yhdeltä puolen todisti, että tyttö ymmärtäväisesti mukautui +olosuhteihinsa ja että hänestä oli tarpeetonta huolehtia, osotti se +toiselta puolen, että hän pysyi puhtaimmasti uskollisena herralleen ja +kuului hänelle koko sieluineen.--Niin iloinen kuin Boleslav olikin +vapauduttuaan myrkystä, jota tyttö oli valanut hänen mieleensä, +ilahdutti häntä kuitenkin varmuus tästä alttiudesta. + +Hänen uskonsa Helenan siunaukselliseen lähetystehtävään oli sillävälin +saanut uutta ravintoa. Helenan kirjehän hänet oli suurimman vaaran +hetkenä pelastanut, ja hän kantoi sitä kuin mitäkin taikaesinettä +povellaan, vaikkei sitä lukenutkaan niin mielellään kuin Reginan +kirjettä. + +Kohta kun hän oli saapunut pääkaupunkiin, oli ikävä ajanut hänet +tuomiokirkkoon, jonka alttariholvissa kuva seisoi. Mutta hän pettyi +pahasti toiveissaan. Pyhä neitsyt liljojen ja ruusujen keskellä oli +suorastaan naurettava. Se seisoi siellä kuin mantelitaikinasta +leivottuna, ja kukat sen ympärillä kohottivat päänsä niin siveästi ja +nenäkkäästi kuin aikoisivat tehdä jonkin ylen tyhmän kysymyksen. + +Ja tätä kuvaa oli hän vuosikausia säilyttänyt mielessään lemmittynsä +kasvojen sijasta! Oli jo aika Helenan astua näyttämölle omassa +persoonassaan muuten oli lähellä vaara, että hän alkoi rakastaa +pelkkää haavekuvaa. + +Kuinka tuoreena, uhkuvan rakastettavana seisoi nyt, kun hän oli kotiin +saapumaisillaan, hänen sielunsa silmien edessä odottava palvelustyttö, +ikäänkuin jälleennäkemisen ilo koskisi häntä, häntä yksistään!-- + +Oli päivänpaisteinen aamuhetki. + +Eräässä kirkonkylässä lähellä Wartensteiniä oli hän levähtänyt +viimeksi joukkoineen; sillä itse piirikaupungin aikoi hän sivuuttaa +kiireimmittäin, välttääkseen kiusallista huomiota. Sieltä oli vielä +kolme ja neljäsosa peninkulmaa kotikylään, jonne hän vielä toivoi +ehtivänsä illalliselle, sillä hänen reippaat poikansa olivat tottuneet +pikamarsseihin. + +Wartensteinin kahdesta tornista löivät kellot kahdeksan, kun hän +marssi sammaltuneesta kaupunginportista sisään. Hän saattoi toivoa +aikaisena aamuhetkenä pääsevänsä tiehensä ilman että häntä +kysymyksillä rasitettiin. + +Mutta hän ei aavistanutkaan yllätystä, joka häntä odotti. Vartiat, sen +sijaan, että olisivat hänet pysähdyttäneet, ja vaatineet tullimaksua, +huusivat torninikkunoihin: »Soittakaa kelloja, soittakaa kelloja! +Ensimäiset ovat jo täällä!» + +Sitten ojensi hän tervehtien pistimensä, kirkonkellojen ilmottaessa +Wartensteinin asukkaille Boleslavin saapumisen. + +»Mitähän tämä merkinnee?» kysyi hän itsekseen päätään pudistellen, ja +hänen kummastuksensa kasvoi, kun hän edelleen ratsastaessaan näki +kadut täytenään kiihtyneitä ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka +liehuttivat nenäliinojaan ja hattujaan ja kohottivat hänelle kaikuvia +hurraahuutoja. + +Liettualaisista, jotka voittokulussaan olivat tottuneet sellaisiin +vastaanottoihin, lankesi tällainen vastaanotto luonnostaan ja he +vastasivat täyttä kurkkua. + +Boleslavista oli selvää, että tässä oli tapahtunut väärinkäsitys, joka +piammiten selviäisi itsestään. + +Hänen ratsastaessaan torille, joka oli ihmisiä täynnä tungokseen asti, +astui häntä vastaan maaneuvos juhlapuvussaan, pormestarin ja kaupungin +viranomaisten saattamana. Hänen leijonanharjansa liehui aamutuulessa. +Hän painoi valkoisen solmukätensä rinnalleen ja rykäisi valmistautuen +puhumaan. + +Tunnettuaan Boleslavin, joka oli reippaasti hypähtänyt maahan +ratsultaan, ponnahti hän hämmästyneenä takaperin; siitä huolimatta +alkoi hän: »Onnittelen teitä, vapaaherra von Schranden, että olette +ensimäinen rientäessänne tänne joukkoinenne----» + +»Pysähtykää, herra maaneuvos», keskeytti hänet Boleslav. »Tässä täytyy +olla erehdys. Nämä miehet ovat työmiehiä, joita olen Liettuasta +pestannut maatilalleni. Olen matkalla Schrandeniin.» + +Kaupunginisien jono myhäili salavihkaan. Heille oli mieliin, kun +maaneuvos teki itsensä naurettavaksi, ja tällaisessa tapauksessa +pitivät oman hullunkurisen osansakin mielellään hyvänään. + +»Ettekö vielä tiedä siitä?» kysyi hän koettaen niellä harmiaan. + +»Tulen Preussin äärimäiseltä nurkalta, herra maaneuvos.» + +»Ettekö ole kuullut, että Napoleon on paennut Elbasta ja että kuningas +on uudelleen kutsunut Preussin kansan aseihin?» + +Boleslav tunsi pelästyksen ja ilon sekaisen tunteenpuuskan +sydämessään. + +Niin oli siis maailmanhistoria jälleen ottanut hänen pienen kohtalonsa +hartioilleen ja kantoi sitä epätietoisuutta kohden. Hänen +suunnitelmansa olivat lennähtäneet hajalle, työ, jolle hän oli +elämänsä pyhittänyt, oli päättynyt tuskin vielä alettuaankaan. + +Mutta pois kaikki huolet ja valitukset! Isänmaa kutsuu! Isänmaa +kutsuu! + +»Kiitän teitä, herra maaneuvos», sanoi hän koettaen hillitä +levottomasti sykkivää sydäntään, »siitä kunnianosotuksesta, jonka +olitte aikonut minulle ja schrandenilaisille. Tahdomme osottaa sen +ansaitsevamme ja olla neljänkolmatta tunnin kuluessa paikalla.» + +Maaneuvos ojensi hänellä kätensä. Hän astui askelen takaperin, ja oli +maksamaisillaan kolminkertaisesti häväistyksen, jonka kerran oli +kärsinyt maaneuvokselta. + +Sitten malttoi hän mielensä. Isänmaa kutsuu! sanoi ääni hänen +povessaan. Mitä merkitsevät sinun pienet vihasi ja myötätunteesi!--Ja +hän tarttui solmukäteen, joka jo loukkautuneena vetäytyi takaisin, ja +pudisti sitä lujasti. + +Sitten sai hän lähempiä tietoja. Eilen illalla oli kuninkaan kehotus +saapunut Wartensteiniin. Koko yön olivat viranomaiset työskennelleet +valmistaen määräyksiä paikallisille esimiehille, ja määräykset olivat +viivyttelemättä lähetettävät ratsastavain lähettiläiden mukana. + +»Myöskin Schrandeniin?» kysyi Boleslav. + +»Tietysti». + +»Saanko liittää mukaan sotilaallisen määräyksen?» + +»Jos haluatte.» + +Hän repäisi lehden muistikirjastaan ja pyöräytti siihen seuraavat +rivit: + +»Viiden aikaan iltapäivällä saapukoot asevelvolliset miehet +matkakapineineen ja varustuksineen tarkastukseen kirkkomäelle. Lähdön +hetki ilmotetaan sitten. + + von Schranden, nostoväen kapteeni. Paikkakunnan esimiehelle.» + +»Ja kuinkahan Reginan käy?» huusi muistuttavasti ääni hänen povessaan. + +Mutta hän ei tahtonut sitä kuulla. Hän oli aivan kuin huumautunut. +Toiminnan kuume oli hänet vallannut. + +Ensin kutsui hän miehensä kokoon, selitti heille, että heidän +palveluksensa oli lopussa ja että heidän oli kiireimmittäin palattava +kunkin kotiseudulleen, liittyäkseen siellä joukkoihinsa.--Hän maksoi +heille palkkansa ja kättä puristaen toivotti onnea ja siunausta. + +Reippaat nuoret miehet, jotka häneen olivat jo ehtineet kiintyä +täydestä sydämestään, suutelivat hänen vaatteidensa liepeitä ja +erosivat kyynelsilmin. Sitten hommasi hän korjuuseen rattaat, joiden +kuormat eivät suinkaan edustaneet väheksyttäviä pääomia, teki +sopimukset siemenjyvien ja elintarpeiden kaupoista ja jätti hevoset +remonttikomissionin käytettäviksi. + +Ainoastaan yhden, sen, jolla hän ratsasti, jätti hän omiksi +tarpeikseen. + +Oli jo puoli kolmen aika iltapäivällä, kun hän oli toimensa +suorittanut ja saattoi lähteä kotitaipaleelle. Erään räätälin +ikkunassa oli hän nähnyt riippuvan väliaikaisen univormun, joka +lukuunottamatta nostoväen upseerin pukuun kuuluvaa loistoa, oli +määräysten mukainen, ja koska se sopi hänelle ja sen kaulus pian oli +vaihdettu uuteen punaiseen kaulukseen, oli hän sen ostanut ilman +pitempiä epäröimisiä. + +Niin saattoi hän välttävässä asussa astua schrandenilaistensa eteen, +jotka nyt olivat joutuneet hänen käsiinsä toisin tavoin kuin hän oli +aavistanut.---- + + * * * * * + +Samaan aikaan, kun Boleslav ratsasti kotiseutuaan kohden, asteli +»Mustan Kotkan» perähuoneessa luutnantti Merckel tuimimmasti +tuohtuneena edestakaisin. + +»Ja sitä en tee--enkä alistu moisen lurjuksen käskettäväksi», huusi +hän isälleen, joka oli häntä viihdyttääkseen tuonut pöytään talon +parasta viiniä--se oli vielä koko hapanta sekin--eikä väsynyt +täyttäessään lasia lasin perästä raivoavalle pojalleen. + +»Felix hyvä», pyysi hän mielistellen, »ole nyt järkevä--kun kerran +kuningas on niin määrännyt ja esivalta niin vaatii--» + +»Mutta entä jos kunnia vaatii päivastoin, isä?» huusi poika viiksiään +kierrellen. »Olen upseeri, isä--minulla on kunniantuntoa +rinnassani--ja kunniantuntoni sanoo minulle: kuole mieluummin, anna +ennen ampua kuula rintaasi, ennenkuin sallit isänmaan kavaltajan pojan +olla päällikkönäsi.» + +»Mutta kun kuningas»--toisti vanhus epätoivoissaan. + +»Kuningaspahan siitä paljokin tietää! Hänet on sokaistu, petetty, +pimitetty. Mutta minä, minä tahdon avata hänen silmänsä, tahdon +hänelle huutaa: majesteetti, täällä on kolmekymmentä urhoollista +sotilasta ja yksi kunnianherkkä upseeri, jotka tahtovat ennemmin--» + +»Juo, Felix hyvä», pyysi vanhus ja pyyhki tuskanhikeä otsaltaan. »Tämä +viini maksaa itselleni taalarin pullo. Sellaista et löydä muualta koko +maailmasta.» + +»Piru vieköön liemesi!» huusi poika ja löi pulloa miekkansa tupella. +»Kunniaani en myy mistään Juudaksen hinnasta! Kunniani ei salli tukkia +suutaan! Kunniani vaatii, että repäisen sydämen sen kirotun koiran +rinnasta! Ja sen minä teen.--Tämä isänmaamme häväistys on kerrankin +juuritettava pois. Tämä ruttopaise on leikattava ja tulella poltettava +pois preussilaisen upseeriston ruumiista! Minä teen sen! Niin totta +kuin olen urhoollinen sotilas! Niin totta kuin kunniani tähden tahdon +kuollakin!--Hyvästi näkemiin, isä! Minun on vielä mentävä sanomaan +jäähyväiset lemmitylleni!» + +Ja suipistaen huulensa vihellykseen, marssi puolijuopunut sankari +pellolle, kolkutellen säännölliseen tahtiin miekkansa kärjellä +lattiaa.---- + +Ratsastaessaan kohta neljän jälkeen kylään näki Boleslav tien akkoja +ja ukkoja täytenään, jotka äänettöminä ja arkoina kuten paha omatunto +väistyivät hevosen kavioiden tieltä ja sitten juoksivat hänen +perästään. Hän kopeloi pistoolejaan ja vetäisi miekkansa höllemmälle +huotrastaan, sillä hän aavisti ottelua, joka hänellä oli edessään. + +»Jolleivät he sotilastakin mukana ole muuttuneet uusiksi ihmisiksi, +voi heidän päähänsä pälkähtää nujertaa minut rintaman edessä», +ajatteli hän ja hänen rintansa kohoili täyteläämmin. + +Kirkkomäen läheisyydessä oli joukontungos vielä suurempi. Hänen täytyi +ratsastaa vitkalleen antaakseen heille aikaa väistyä tieltä. Sieltä +täältä kuuli hän puoliäänekkään naurahduksen tai hampaiden välitse +muristun kirouksen. Muuten syvä hiljaisuus. + +Kirkon päätyseinämälle, noin kahdenkymmenen askelen päähän +porraskivistä, näki hän miehistön asettuneen kaksinkertaiseen riviin, +jossa ensi arviolta saattoi olla viisi- tai kuusitoista ruotua. + +Luutnantti Merckel asteli rintaman edessä kahtaannekäsin, +kuiskuttaen--kuten näytti--milloin sille, milloin tälle kehottavia +sanoja. Hänen kasvonsa hehkuivat, hänen käyntinsä oli horjahtelevaa, +pari kolme kertaa joutui ratsumiekka, jota hän kantoi, hänen +jalkojensa väliin. + +Boleslav heitti nopean, tutkivan katseen pappilaa kohden. Sen ikkunat +olivat tiiviisti verhotut. Puutarhassakaan ei näkynyt elonmerkkiä. + +Syvään hengittäen ratsasti Boleslav väkikehän sisään, joka sulkeutui +hänen takanaan. Taasen hän seisoi--yksin kaikkia vastaan-- +schrandenilaisten susien kanssa vastatusten, mutta tällä +kertaa herrana. + +Samalla tunsi hän, että rautainen tyyneys, jota hän aina tunsi, +milloin oli kysymys elämästä ja kuolemasta, ei tälläkään kertaa ollut +pettänyt. + +»Odotan teidän ilmotustanne, herra luutnantti», huusi hän uhaten. + +Hänelle vastasi nauru juopuneen kurkusta. + +He siis kapinoivat. Hänen aavistuksensa ei ollut pettänyt. + +Hän tempasi miekan huotrastaan.--»Hiljaa!» komensi hän. + +Riveistä kuului murinaa. Pari kolme astui taisteluun vaativina +rintamasta esiin. Luutnantti Merckel päästi haukkumasanan ja vetäisten +miekkansa syöksähti Boleslavia kohden. + +Lähimmässä tuokiossa heitettiin arpa elämästä ja kuolemasta. Voi sitä, +ken epäröi! + +Välähdys--suhahdus--ja kimeästi kirkaisten vaipui luutnantti Merckel +hiekkaan. + +Rivit tahtoivat hajota, tahtoivat syöstä hänen kimppuunsa, mutta +ällistys ja kauhistus oli ne kivetyttänyt. + +»Hiljaa!» kaikui jyristen uudestaan, eikä kukaan tohtinut liikuttaa +silmäripsiäänkään, + +Boleslav piti vasemmalla kädellään pistoolin satulakotelosta ja +viritti hanan, antaen ohjasten solua asetta pitelevään oikeaan +käteensä. + +»Nostoväen miehet!» huusi hän äänellä, joka kaikui kauas yli +kirkkomäen. »Tiedätte, että kuusi tuntia sitten olette tulleet +sotalain alaisiksi ja että pieninkin kapinan yritys maksaa henkenne. +Mitä ennen on tapahtunut, sitä en tahdo ottaa lukuun. Mutta ken ei +tästedes hengenvedossa ja murisematta tottele käskyjäni, hänen +päähänsä heti paikalla ammun kuulan.» + +Felix Merckel, jonka päästä vuoti verta virtanaan, oli sillävälin +toipunut ja koetti nousta pystyyn. Mutta veri, joka virtaili pitkin +hänen kasvojaan, pimitti hänen näkönsä, niin ettei hän tiennyt, missä +oli.-- + +»Riisukaa häneltä miekka!--Sitokaa hänet!» käski Boleslav. + +Nostoväen miehet katselivat toisiansa. Heillä ei ollut mitään nuoraa. +Epäröiminen saattoi jälleen merkitä paljo.--Nopealla päättäväisyydellä +hyppäsi Boleslav hevosen selästä, tempasi suitset sen suusta ja ojensi +hihnat vasemmalle sivustamiehelle. + +»Eteenpäin! Kaksi seuraavaa menee auttamaan!» + +Vitkalleen, myrkyllisen aroin katsein kävivät he toimeen. Maassa +makaava huitoi käsin ja jaloin ympärilleen ja koetti hihallaan pyyhkiä +verta silmistään. Mutta hänen ponnistuksensa olivat turhat. Hihnat +kiertyivät hänen ranteihinsa ja vaahtoiset kuolaimet saivat tehdä +kapulan virkaa. + +Hevonen oli sillävälin lähtenyt tiehensä ja pelästyneen joukon lävitse +murtautunut vapauteensa. + +»Viekää hänet kirkkoon», käski Boleslav. + +Samassa saapui vanha ravintolan isäntä ulvoen ja väännelleen käsiään. + +»Felix», parkui hän, »mitä he ovat tehneet sinulle? Älä salli sitä. +Huuda toki apua! Auttakaa häntä hyvät, ihmiset! Minä olen esivalta. +Tahdon, että autatte. Käsken niin.» + +»Käskijä olen täällä minä», tiuskaisi Boleslav. + +Silloin muutti hän menettelytapansa ja koetti liikuttaa tämän ankaran +miehen sydäntä. + + +»Herra kapteeni, olkaa armollinen minua onnetonta isää kohtaan. +Olenhan teitä kerran kantanut käsivarsillani. Olitte silloin niin +pieni, aivan pieni. Ja aina olette ollut minulle rakas... Eikö niin, +rakkaat ihmiset, junkkarimme puolesta olisimme aina olleet valmiit +uhraamaan henkemme?» + +Hän oli siksi hyvässä lihassa, ettei voinut langeta polvilleen +Boleslavin eteen, muuten olisi hän sen tehnyt. Sitten, kun hän näki, +kuinka hänen poikaansa laahattiin pois, juoksi hän epätoivoissaan +hänen perästään ja koetti tarttua hänen takkinsa liepeeseen. Mutta +silloin sulkeutui ovi heidän välilleen. + +»Avain minulle!» käski Boleslav. + +Vanhus heittäytyi portaille ja vasaroi nyrkeillään tammilautoja. + +Sivustamies, jota hänen apulaisensa seurasivat, toi avaimen +Boleslaville. + +»Mikä on nimesi?» + +»Michel Grossjohann», vastasi schrandenilainen ynseästi. + +»Ja te toiset?» + +»Franz Malky.» + +»Emil Rosner.» + +Boleslav merkitsi heidän nimensä muistikirjaansa.--»Te kolme +vartioitte vankia tämän yön ja vastaatte hänestä hengellänne.» + +Vanhus kirkonovella näytti, kun kaikki hänen raivonsa ei auttanut +mitään, tulevan jälleen suunnilleen ja hiipi, salavihkaan Boleslaviin +vilkuen, pappilaa kohden. + +Boleslav luuli tietävänsä mitä hän aikoi siellä tehdä. + +»Te kolme seuraavaa», jatkoi hän, »vartioitte sakariston ovea ja +pidätte huolen siitä, ettei kukaan, paitsi haavuria, joka tulee hänet +sitomaan, pääse ulos eikä sisälle.--Ymmärrättekö?» + +»Kuten käskette!» murisi kolme raivosta vapisevaa ääntä. + +»Ja nyt toimeen, pojat. Maaneuvoksen viraston luettelon mukaan on +Schrandenin kylässä asevelvollisia miehiä kaikkiaan------» + +Ja tarkastus alkoi.------ + + + + +XVI. + + +Tunkeuduttuaan kahta tuntia myöhemmin töllisteleväin joukkojen +lävitse, jotka taikauskoisen kammon valtaamina mulkoilivat häneen, +ikäänkuin hän olisi osannut noitua, ja päästyään niitylle, jolla ei +ollut ainoatakaan ihmistä, tuntui hänestä kuin olisi hän jättänyt +metsänpetojen häkin, petojen, joiden kesyttäminen hänellä oli +tehtävänään. + +Vaara näytti nyt lopultakin olevan ohitse. »Kun heidät olen tänään +saanut hallituksi», tuumi hän itsekseen, »eivät he enää huomenna +uskalla mukista.»--Hän ojensihe iloissaan saavutetusta voitosta. + +Vielä vain jäähyväiset Reginalle--ja kaikki huolet olivat ohitse. +Hänen edessään levisi jälleen kukkiva maailma--hän oli kuulevinaan +kaukaa houkuttelevaa rumpujen pärinää ja sotahuutoja. + +»Nyt Reginan luo!» huusi hän äkkiä syvältä sydämestään puuskahtavalla +riemulla, niin että säikähti itseään. Valmistuakseen vaikeaan +tehtävään päätti hän tehdä kierroksen metsän lävitse, ennenkuin +suuntaisi askeleensa Kissanportaalle. + +Aurinko kallistui metsän latvoja kohden. Kevätvihreille niityille +levisi utuisia varjohuntuja, ja vetisistä ojista nousi väkevä mudan +tuoksu. + +Honkametsä vain seisoi jykevänä ja äänetönnä kuten talvisaikaankin. +Ainoastaan sieltä täältä pilkisti vaalean vihreä lehtivesa näkyviin +hirsijyleikön lomasta. + +Hän heittäytyi sammalikkoon selälleen ja katseli päivänvaloa, joka +kuin purppurainen kudos riippui tiheikön yllä. + +Vielä, kerran antoi hän viime tuntien uhkayrityksen liukua +editsensä.--Pappilan tiiviisti verhotut ikkunat muistuivat hänen +mieleensä. Kuinka huolellisesti Helena osasikaan häneltä estää +jokaisen silmäyksen alueelleen! Täytyihän tytön sentään tietää, mitä +hänen esiintymisensä kylässä merkitsi. Täytyi toki tietää, että hän +huomenna lähtisi täältä eikä mahdollisesti palaisi konsanaan. + +Eikö Helena tuntisi lainkaan kaipausta puhutella häntä ensin vielä +kerran? Eikö hetki, johon hän oli kirjeessään viitannut, ollut lyönyt +tänään? Mitä auttoi kirje, jota hän kantoi povellaan, jos käsi, joka +sen oli kirjottanut, vetääntyi hänestä pois? Lemmityn kuva oli nyt +vaalennut tykkänään eikä se voisi seurata häntä taistelussakaan, +jollei Helena itse sitä verestä. + +»Jos hän minua rakastaa, kutsuu hän minua. Jollei hän kutsu, olen +hänet menettänyt.» + +Näin päätellen jätti hän metsän ja astui sillalle. + +Heleään viheriään pukeutuneena hymyili puisto häntä vastaan. Poppelien +latvoilla lepäsi hopeainen hohde, ja muratit tummanvihreinä +häämöttivät niiden välistä. + +Kuinka kaunis olikaan tämä kotipaikka, joka hänelle ei tarjonnut muuta +kuin huolta ja tuskaa! Kuinka paloikaan hänen koko sydämensä noille +kurjille raunioille, joissa hän sai asustaa kuin mikäkin pahantekijä! +Oliko se kenties tuon naisen tähden, joka vapaaehtoisesti oli jakanut +hänen kurjuutensa ja tahtoi tehdä oman kurjuutensa portaaksi hänen +onnelleen? + +Mutta hän ei enää ollut huolissaan siitä, mitä oli tuleva. Hän tiesi +itsensä terästetyksi heikkoutta ja paheita vastaan, sittenkuin isänmaa +oli hänet kutsunut. Hän olikin muuten jo kauan tuntenut olevansa +Reginasta vapautunut. Aikoja sitten oli tyttö jälleen palvelustyttö, +kuten hän itse herra. + + +Vielä yksi ainoa yö--ja papin kirous oli joutunut joutavaksi loruksi. + +Kuinka oli Reginan käyvä?----Sai katsoa itse eteensä. Olihan hän +turvannut tytön tulevaisuuden. Enempää ei kukaan voinut häneltä +vaatia. Ja lahjan tahtoi hän tänään tehdä kaksin-, jopa +kolminkertaiseksi, jotta Reginaa kosittaisiin, kuten rikasta leskeä +konsanaan... Jättiväthän tuhannet vaimonsa ja lapsensa nälkään ja +kurjuuteen, eivätkä siltä saaneet räpäyttää silmäripsiäänkään, kun +murhaavat kuulat lentelivät. Miksi hänen tarvitsi huolehtia siitä, +kuinka tämä vieras olento jaksoi kestää yksinäisyytensä? + +Niin karaisi hän itseään, sillä hänen sydämensä sykki sangen +levottomasti... + +Ja kun hän saapui Kissanportaan päähän, näki hän toiselta puolelta +pensasten takaa tutun olennon, jonka laskeutuva aurinko kirkasti +kultaisella hehkullaan. + +»Regina!» huusi hän. + +Mutta olento ei liikahtanut. + +»Tulehan toki vastaan.» + +Silloin hiipi tyttö kumaraisillaan vitkaan lähemmäksi painaen vasemman +käden levällään harrottavilla sormilla vasenta rintaansa. + +Boleslav vilkaisi häneen ja--pelästyi-- + +»Hyvä isä--miltä sinä näytät!» sammalsi hän. + +Tyttö näytti aivan metsistyneeltä. Hänen vaatteensa olivat repaleina, +tukka, joka ahkeraan kammatessa oli alkanut niin kauniisti kiharoitua, +riippui jälleen pörröisinä suortuvina otsalla ja poskilla. Syvistä +sinertävistä silmäkuopista pilkkuivat silmät taikamaisen kiiluvina, +jäykkinä ja palavina eivätkä rohjenneet kohota häneen katsomaan.-- + +»Hänhän aivan menehtyy», huusi ääni hänen povessaan. »Hän kuolee sinun +tähtesi!» Hän tarttui tytön käteen, joka hervotonna jäi lepäämään +hänen käteensä. + +»Regina--puhu toki--etkö lainkaan iloitse siitä, että olen täällä +jälleen?» + +Regina kyyristihe kuten silloin, jolloin hän vielä pelkäsi lyöntejä. + +Boleslav silitti hänen kalseaa, kuivaa tukkaansa. »Tyttö raukka!» +sanoi hän. »Sinun on ollut vaikea olla niin ypö yksin.» + +Regina hytkähti herransa koskettaessa ja vaikeni. + +»Miksi et minulle kirjottanut, että tunnet itsesi täällä liian +yksinäiseksi?» + +Regina pudisti päätään, sitten sanoi hän arastellen: »Mitäs minä +yksinäisyydestä, herra?» + +»Mikä sinua sitten on vaivannut?» + +Regina katsoi häneen tuskallisesti ja vaikeni. + +»Mutta?» + +»Minä--luulin--ettette palaisikaan.» + +»Mutta kirjotinhan sinulle, hupakko.» + +»Niin, kirjotitte kyllä--tulevanne viikon kuluessa, ja silloin istuin +Kissanportaalla yöt ja päivät--yöt ja päivät--mutta te ette tullut. Ja +kolmen viikon perästä kirjotitte uudestaan: tulen kenties viikon +kuluessa, ja sittenkään ette tullut. Ja silloin ajattelin, että +tahdotte vaan minua syöttää sanoilla, jotta paremmin--viihtyisin. Ja +että te kaduitte, että olitte ollut minulle ystävällinen, koska en +sitä ansainnut ja koska...» hän vaikeni ja peitti tuokioksi kasvonsa +käsiinsä. + +»Mutta kirjeesihän oli vallan järkevä.» + +»Niin, herra», sammalsi Regina. »Olisiko minun--sopinut teille-- +muuten kirjottaa?» + +Boleslav puraisi huultaan ja katsoi suoraan eteensä vihertäväin +lehtien vilskeeseen.----Mahtoikohan tyttö aavistaa jotakin siitä, +mitä muutamain tuntien jälkeen oli tapahtuva? + +»Mutta nyt on kaikki hyvin--eikö niin?» kysyi hän epävarmasti. + +Silloin vaipui Regina huudahtaen hänen eteensä ja huusi hänen +polviinsa kiertyen: »Kaikki on hyvin, jos jäätte tänne, herra. Minua +niin pelottaa, että voisitte jälleen mennä pois, herra.» + +Ei, hän ei aavistanut mitään.--Vaikein kaikista oli vielä hänen +edessään. Boleslavista tuntui, kuin hänellä olisi kädessään salama, +joka tytön musertaisi ensi kosketuksella. + +Mutta vielä oli aikaa. Ensin täytyi tälle tuskastuneelle olento +raukalle lahjottaa pari elvyttävän ilon hetkeä, ennenkuin häneen +sattui viimeinen, raskain isku. Niin voi hän koota voimia sitä +kestääkseen. + +»Nouse, Regina», sanoi hän lempeästi. »Olkaamme iloiset, ja älä +ajattele tulevaisuutta.» + +Sitten kulkivat he rinnatusten hämärän puiston lävitse, jonka sirosti +hiekotetut polut kiemurtelivat kuin kimaltavat purot viheriän nurmen +keskitse. Epämääräinen versomisen ja mätänemisen höyryistä sekotettu +keväinen tuoksu tulvahteli pensaista, ja puiden latvoista kuului +kaihomielistä, kainoa suhinaa ja lintujen viserrystä. + +»Kuinka kauniiksi täällä on kaikki muuttunut poissa ollessani!» +huudahti Boleslav. + +»Niin, herra», vastasi Regina. »On kauniimpaa kuin on ollut +milloinkaan ennen.» + +»Nytkö yhtäkkiä?» kysyi Boleslav hymyillen ja katsoi tyttöä +syrjästäpäin. Silloin näki hän syvät varjot hänen poskillaan, niille +oli levinnyt viehättävä puna. + +»Hän elpyy jo», mietti hän itsekseen, ja hänestä tuntui kuin hänellä +olisi häipyvän onnen viimeiset hetket elettävinään. + +»Olethan kaikesta huolimatta tehnyt ahkerasti työtä», sanoi hän, +koettaen yhä säilyttää hyväntahtoisen herran äänensävyä ja viitaten +pariin hyvin hoidettuun kukkasarkaan, joita peittivät punertavat +esikot ja satakaunot. + +Regina päästi lyhyen, ylpeän naurahduksen. »Täytyihän kaiken olla +kunnossa, kun saavutte, herra.» + +»Mutta itsesi, Regina, olet lyönyt laimin.» + +Tyttö käänsi polttavan punan peittämät kasvonsa häpeissään syrjään. + +»Onko minun sanottava totuus, herra?» sammalsi hän. + +»Tietysti.» + +»Ajattelin--että jo ennen--kuolisin--ja silloinhan olisi se ollut +samantekevää.» + +Boleslav vaikeni. Reginasta virtasi kokonainen rakkauden meri ja +aaltoili jokaisen sanan mukana hänen ylitsensä. + +Hänen silmiensä eteen aukeni nurmikenttä, joka linnan takana loivasti +kallistui alas puistoon. Siellä seisoi rapaantuneella kantakivellä +Diana jumalattaren jalusta, jonka Regina oli hilannut nurmikolta +paikoilleen. Itse kuvapatsas, jota hän varmaankaan ei ollut jaksanut +nostaa, makasi jalustan ääreen vieritettynä, ja kasvot tyhjine, +valkeine silmineen olivat ylöspäin. Muutamien askelten päässä siitä +oli musta, nelisnurkkainen pengos heleänvihreän nurmikon keskellä. +Tämä oli paikka, jossa Boleslav oli ensi kerran tavannut tytön +touhuissaan kaivamassa hautaa turmelijalleen, jota ei kukaan muu +tahtonut haudata. + +»Olen jättänyt tämän silleen--muistoksi itselleni», sanoi hän kuin +anteeksi pyytäen ja viittasi maasta viillettyihin turpeihin, jotka +alkoivat kasvaa kiinni nurmipenkiksi. + +Sitten kulkivat he edelleen pensaikon luo, joka ympäröi puutarhamajaa +kuin korkea häkkiaita. + +»Ja lasikaton olen jälleen korjannut», sanoi Regina. + +»Oo-ho?» + +Heidän katseensa yhtyivät, mutta kääntyivät nopeasti jälleen +etäisyyteen. + +Rauhallisena odotti pieni maja heitä, ja ikkunan-ruudussa kimmelsi +vielä iloisen houkuttelevana myöhästynyt päivänsäde, vaikka kaikki muu +oli ympärillä varjojen verhossa. + +Suloinen kodikkuuden tunne valtasi Boleslavin ja viihdytti tuokioksi +levottomuuden, joka jäyti hänen mieltään. + +»Mene», sanoi hän, »keitä minulle jotakin illaksi; olen nälkäinen ja +uupunut kovasta ratsastuksesta.» + +Hänelle johtui mieleen hevosensa--missähän se mahtoi harhailla? Sitten +unhotti hän sen jälleen. + +»Ja laita itsesi kuntoon», jatkoi hän, »jottet pöydässä näytä +siivottomalta.» + +»Kyllä, herra,--niin hyvin kuin voin.» + +Eteisessä he erosivat. Boleslav meni asuinhuoneeseen, Regina keittiöön. +--Syvästi huoahtaen heittäysi Boleslav sohvalle, joka rutisi ja natisi +hänen painostaan.--Kaikki näytti samalta kuin hän sen taanoisena yönä +oli jättänyt, ei sentään--esirippu ja sentakainen vuode oli +uuninnurkasta hävinnyt. Isoäidin kuva myös puuttui.--Laukaus, joka oli +hipaissut Reginan olkapäätä, oli sen särkenyt aivan pirstaleiksi. + +Ikkuna oli auki. Väkivän maan tuoksu, joka häntä ei tänään jättänyt +missään, uhkui virtanaan huoneeseen. Se mahtoi tulla multakasoista, +joita oli luotu päätyseinämälle.--Minuutti minuutilta kasvoi hänen +levottomuutensa. + +Hän ei voinut viihtyä kauemmin yksin. »Miksi tahdot lyhentää +ennestäänkin niukkoja hetkiä?» sanoi hän itsekseen ja aikoi mennä +keittiöön; silloin näki hän Reginan paljain hartioin kyyröttävän +lieden tulen edessä ja ompelevan nuttuaan. + +Pelästyneenä vetäytyi hän takaisin. + +Mutta muutamien sekuntien jälkeen tuli Regina itse pukeutuneena +avaamaan hänelle ovea. + +»Mitä käskette, herra?» + +»Näytä, miten olet katon korjannut», vastasi Boleslav, kun hänelle ei +mitään muuta johtunut mieleen. Hän kiitteli työtä, mutta ei katsonut +sitä lainkaan. Sitten pysähtyi hän lieden eteen ja tuijotti +kielehtiviin liekkeihin. Oli jo tullut melkein pimeä, tuli heitti +lepattelevan loimonsa nokisille seinille.-- + +»Minä autan sinua keittämisessä», sanoi Boleslav. + +»Oh, herra, te teette minusta pilkkaa», vastasi Regina, mutta onnen +loiste levisi hänen kasvoilleen. + +»Mitä saan sitten?» + +»Paljoa täällä ei ole kotona, herra--munia ja palvattua silavaa--vähän +tuoreita vihanneksia--muuta ei ole mitään.» + +»Kiittäisin Jumalaa, jos saisin--» Äkkiä vaikeni hän. Vähällä oli hän +ilmaista kaiken. Eihän tyttö aavistanut mitään. Eikä hänen tarvinnut +aavistaakaan.--Aamuun asti kestäköön hänen onnensa. + +»Eteenpäin siis», sanoi hän nauraen, vaikka hänen kurkkuaan kuristivat +aavistukset ja huolet, »muuten näännyn nälkään.» + +»Ensin täytyy veden kiehua, herra.» + +»Hyvä--odotetaan.» Hän kyykistihe puulaatikolle istumaan. »Ja sitten, +Regina, tulehan vähän lähemmäksi. Et miellytä minua vieläkään-- +tukkasi--» + +»En ole sitä vielä ehtinyt kammata, herra.» + +»Tee se siis.--» + +Reginan silmät leimahtivat jälleen aran rukoilevasti häneen. »Teidänkö +täällä ollessanne, herra?» sammalsi hän. + +»Kas, kuinka tekokaino aivan yhtäkkiä!» + +»En minä siksi, herra----» + +Ȁlä sitten kursastele.» + +Regina meni huoneen etäisimpään nurkkaan, missä hänen vuoteensa oli, +ja päästi rivakalla liikkeellä valloilleen aaltoilevan hiustulvansa, +joka ulottui aina lanteille saakka. Kammatessaan huomattuaan, kuinka +hänen herransa silmät mieltyneinä tähystelivät häntä, levitti hän +äkkiä, kuin hävyn ja onnen valtaamana, käsivartensa ja heittäytyi +vuoteensa eteen lattialle, painaen kasvonsa tyynyyn. + +Boleslav odotti äänetönnä, kunnes tyttö nousi.--Hiuksensa +järjestettyään tuli Regina hänen luoksensa lieden ääreen ja puuhaili +pannujen ja kattilain kera, häneen vilkaisemattakaan. + +»Kerros nyt, Regina--mitä kaikkea tällä aikaa on tapahtunut?» kysyi +Boleslav. + +Regina pudisti päätänsä.--»Bockeldorfissa oli kaikki ennallaan--paitsi +kauppiasta ja hänen rouvaansa en ole nähnyt ketään.--Kyläänkään en +mennyt tulvan aikaan--mutta olen kai sen jo teille kirjottanut, ja +sain aika tavalla nähdä nälkää--mutta mitäs siitä.--Niin, tosiaan, +sitten on tänne tullut kirjeitä viime viikkoina, viranomaisilta +Wartensteinistä, Königsbergistä ja--tänään vielä yksi--se on----» + +»Hyvä, hyvä, myöhemmin, kun teemme tulen.» Mitä maailma häntä +liikutti--tänään, kun hänen oli poltettava takanaan sillat +menneisyyteen, kun hänelle ei jäänyt mitään siitä, mitä oli elänyt ja +kärsinyt!-- + +Sitten, kun illallispöytä oli katettu ja lamppu loisti häntä vastaan +Reginan kädestä, meni hän tytön kera asuinhuoneeseen. + +»Ethän ole kattanut itsellesi», huomautti hän. + +»Saanko minä, herra?» + +»Tietysti saat!» + +»Ja teille--mitä viiniä, herra?» + +Boleslav hengitti syvään. »Ei mitään.» + +Jälleen istuivat he vastatusten rauhallisessa lampunvalossa, kuten +niin usein talvipuhteina, lumen pyrytessä ikkunaruutuja vasten ja +myrskyn orsia ravistellessa. Nyt lentelivät sieltä hentosiipiset +hyttyset ja leudot, tuoksahtelevat henkäykset hiipivät niiden kera +huoneeseen. Hentojen lehtiritvojen välistä pilkkui nouseva kuu, joka +pääsiäisen jälkeen oli ensi kerran täyttynyt. + +Boleslav työnsi lautasensa syrjään. Ruoka ei maittanut. Siitä ei ollut +mitään hyötyä, että viini oli jäänyt kellariin. Päihtymys, jota hän +oli tahtonut välttää, huumasi jo hänen jäseniään. + +Ja kun hän salavihkaa vilkaisi Reginaan, pelästyi hän, sillä tytön +silmät lepäsivät hänessä niin autuudesta juopuneina kuin tämä olisi +taivaan ja maan unhottanut hänen tähtensä. Surut ja huolet olivat +kadonneet hänen kasvoiltaan. Ne olivat jälleen pyöristyneet, ja uusi +kukoistava tuoreus loisti hänen poskillaan. Mutta Boleslav ei ollut +konsanaan havainnut hänessä sitä haaveellista vienoutta, joka tänään +virtaili hänen koko olennostaan ja jossa hän sieluineen ja ruumiineen +näytti liukenevan sulaan alttiuteen. + +»Regina», kuiskasi Boleslav. Sydämenlyönnit, jotka tuntuivat +puuskahtelevan aivan kurkkuun saakka, varottivat häntä: »Ole +varuillasi----ole varuillasi--tämä on viimeinen kerta, kun hän +johdattaa sinua kiusaukseen». + +»Viimeinen kerta!» kuului vastakaiku hänen povestaan. »Hän kuolee! Hän +menehtyy ikävään ja tuskaan.» + +Hänestä oli kuin arpea alkaisi polttaa hänen alahuulessaan. + +»Vielä hänen kerallaan suloinen hetki ja sitte tapa hänet--niin on hän +kaikista tuskista vapaa», kuiskasi ääni hänelle. + +»Tämähän on sulaa mielettömyyttä!» ajatteli hän väristen. + +Ja taasen vajosivat heidän silmänsä toisiinsa. Sielut eivät tienneet +mistään vastarinnasta, vaikkakin ruumiit pitivät epätoivoisesti +puoliaan. + +»Pelasta itsesi», kuului ääni. »Ajattele kirousta! Säilytä itsesi +puhtaana isänmaalle!» + +Hän mietti sanaa, jolla voisi haihduttaa tämän hurmaavan lumouksen. +Mutta hän ei löytänyt. + +Sitten nousi hän ja meni avoimen ikkunan ääreen viillyttääkseen +otsaansa yöilmassa. »Puhu--toimi--lopeta äänettömyys!» kehotti hän +itseään. Silloin muisti hän kirjeet, joista Regina oli puhunut. + +»Anna minulle kirjeet!» sanoi hän. Hänen äänensä kuului tuimalta. + +Regina nouti pinkan valkokuorisia kirjeitä, jotka hän asetti herransa +paikalle pöytään. Tämä avasi päällimäisen ja tuijotti paperiarkin +ylitse tyhjään ilmaan.-- + +Eikö olisi parasta jo nyt mainita, mikä oli välttämätöntä? Miksi +viivyttää eron hetkeä, jonka kuitenkin täytyy tulla?--Mutta kammoksuen +karkotti hän tämän ajatuksen mielestään. »Saakoon hän iloita +puoliyöhön asti.--Suloinen hetki ja sitten--» + +»Hänen vapaasukuisuudelleen, parooni Boleslav von Schrandenille +ilmotetaan täten, että Teidän pyynnöstänne pidetään uusi tutkimus +murhapolton mahdollisuuteen nähden Schrandenin linnan palossa, joka +tapahtui maaliskuun 6 päivänä 1809, ja tämä tutkimus on määrätty +pidettäväksi----» + +Nauruun remahtaen heitti hän paperiarkin syrjään. Hänen sormensa +hapuilivat seuraavaa kirjettä. + +Silloin pisti hänen silmiinsä Helenan käsiala. + +Hän hytkähti vastenmielisyydestä. Mitä hän vielä tahtoi. Miksi +häiritsi hän häntä tänä hetkenä?-- + + »Kallis Boleslav! + + En voi antaa sinun mennä sotaan vielä kerran + sinua puhuttelematta. Pyydän ja rukoilen sinua + tulemaan tänään yhdeksän aikaan kirkkomaan takaportille, + jossa sinua odottaa + + Sinun Helenasi.» + +»Miksei silloin», jupisi hän, »kun vielä oli aika?»--Mutta sitten +juolahti hänen mieleensä polttavana ajatus, että täten hänen +suojelushenkensä vielä kerran tarjosi hänelle pelastavan kätensä ja +että sen poistyöntäminen olisi ollut rikos Jumalaa ja kaikkea hyvää +vastaan. + +»Sinun täytyy--sinun täytyy!» huusi ääni. »Muuten et ole niiden +kuulien arvoinen, joita Ranskassa parhaillaan sinua varten valetaan.» + +»Eikö se ollut sallimus, jonka ainoastaan taivaan armo oli saattanut +säätää, että tytär suurimmassa hädässä astui väliin muuttamaan isän +kirousta siunaukseksi?» + +Hän katsoi kelloa. Puuttui vain muutamia minuutteja mainitusta +kellonlyömästä. + +Vaivaloisesti nousi hän. + +»Minun täytyy mennä kylään», sanoi hän. »Minun on puhuteltava erästä +henkilöä.» Ja kuinka hän välttikin katsoa Reginan silmiin, tunsi hän +hänen hellän, rukoilevan katseensa sattuvan sielunsa sisimpään. + +»Palaan pian jälleen», sammalsi hän. + +Regina pani kätensä ristiin ja asettui äänetönnä hänen eteensä. + +»Mitä tahdot?» + +Sanat takertelivat Reginan kurkussa. »Herra, minua niin +ahdistaa--minusta on--kuin olisi tulossa jokin onnettomuus.» + +»Milloin olet alkanut pelätä kummituksia?» koetti Boleslav laskea +leikkiä. + +»Herra--en tiedä--mutta kurkkuani aivan kuristaa.--Se on kai hyvin +tuhmaa--mutta pyydän teitä--älkää menkö--älkää tänään.» + +Boleslav työnsi hänet lempeästi syrjään. Reginan käsi, joka ojentui +häntä pidättämään, vaipui voimatonna alas hänen kupeelleen.--»Herra +--pyydän teitä--pyydän----» + +Boleslav puri hampaansa yhteen ja meni.--Meni suojelushenkensä +luo.------ + + + + +XVII. + + +Samana hetkenä istuivat schrandenilaiset, niin monet kuin olivat +voineet päästä kotikonnuiltaan, »Mustassa Kotkassa» jäähyväisjuominkeihin +keräytyneenä. + +Vanha Merckel maksoi kaiken. + +Hän seisoi tarjoilupöydän takana hymyillen surumielistä hymyään, jonka +vilpittömyyteen täytyi tänään jokaisen uskoa, ja kaasi lakkaamatta +tyhjät lasit täyteen. + +»Juokaa, rakkaat ihmiset», kehotteli hän. »Taloni onnettomuuden ei +tarvitse teitä estää. Mitäs siitä, jos hänet ammutaan. Hän kuolee +urhoollisen kuoleman kunniansa ja isänmaan puolesta.» + +Hän pyyhki hikeä kiiltävältä otsaltaan, ja samalla hänen pienet +silmänsä kääntyivät levottomasti ja odottavasti vieraasta toiseen. + +»Vie, Amalia, lasinen heillekin, jotka häntä vartioivat», sanoi hän +tarjoilijaneitiin kääntyen. »En tahdo heille kostaa sitä, että he +auttavat syöksemään häntä perikatoon.» + +Schrandenilaiset, joita liikutti näin ylevä jalomielisyys, katselivat +kiukkuaan hilliten haarikkoihinsa. Heitä hieman hävetti himoaan +tyydyttäen vierailla tässä onnettomuuden talossa, mutta olisivat +pitäneet rikoksena, jolleivät olisi vanhuksen anteliasta liikutusta +käyttäneet hyväkseen. Sentähden kulauttelilivat he olutta ja ryyppyjä +virtanaan, ja jokainen piti tarkoin varansa, ettei vain naapuri +ehtinyt juomisessa edelle. + +Neiti, yhtä lihava ja viisas kuin herransakin, läksi taipaleelle +mukanaan puoli tusinaa kuohuvia haarikoita, saatuaan ensin pari +hiljaista käskyä, jotka herra antoi merkitsevästi silmiään vilkuttaen. + +»Ja jos näet vanhan Hackelbergin», huusi hän neitosen jälkeen, »kutsu +hänet tänne--kutsu tänne. Hänetkin on samainen lurjus saattanut +onnettomuuteen. Hän ei saa olla poissa näistä surullista pidoista.» + +»Oi, urhoolliset sotilaat!» jatkoi hän pyyhkien silmiään. »Juokaa, +juokaa! Tähtyyhän teidän koettaa unhottaa, että tänään viette +kunnianne hautaan. Niin, asemanne on säälittävä--säälittävämpi kuin +poikani, sillä hänen on ainakin suotu kuolla kunniansa puolesta. +Mutta te--hyi--hyi--miltä mahtaneekaan tuntua mielestänne, kun +maankavaltajan poika, tuo lurjus, jonka kunnioitettava kirkkoherramme +on kironnut, marssittaa teidät huomisaamuna taipaleelle.--Sinä, Born, +harjaa saappaani, käskee hän, sinä, Bichler, pitele jalustinta--ja +muuta sellaista.» + +Molemmat nimitetyt hypähtivät kiroten pystyyn. + +»Ja te kaikki muut--kun hän teille tiuskii ja räyhää--hänhän on +käskijä--ken silloin uskaltaa mukista, hänet ammutaan muitta mutkitta. +Tämä, rakkaat ystävä parkani, on tuleva osaksenne. Sentähden juokaa ja +sanokaa jäähyväiset sotilaskunniallenne. Huomenna ei enää koirakaan +huoli leipäpalaa kädestänne.»-- + +Puoleksi tukahdutettu murina kulki joukon lävitse, hirvittävämpi kuin +muuten heidän raivonhuutonsa. + +Silloin hoippuroi puuseppä Hackelberg, joka nähtävästi oli +vetelehtinyt jossakin läheisyydessä, huoneeseen puolijuopuneena kuten +tavallisesti. + +Häntä tervehti syvä äänettömyys. Mutta vanha Merckel meni +juhlallisesti häntä vastaan, tarttui hänen käteensä ja vei hänet +kunniasijalle. + +»Sinäkin olet onneton isä», puhui hän hänelle liikutuksesta +väräjävällä äänellä. »Sinunkin sydämesi on särkynyt lapsesi +perikadosta. Sinun, kuten minun ja kuten meidän kaikkien +onnettomuutemme on linnan hirmuvaltiaan omallatunnolla. Istu, mies +rukka, ja ota siemaus kanssamme.»-- + +Juopporenttu, joka oli tottunut siihen, että kaikki häntä tuuppivat +ja ilveilivät hänen kanssaan, silloinkin, kun tarkottivat hänelle +parasta, ei tiennyt mitä ajatella, kun häntä näin ylenpalttisesti +kunnioitettiin. Hän vilkui sameilla silmillään epäluuloisesti +ympärilleen ja näytti neuvottelevan itsekseen, oliko hänen alettava +pöyhistellä vai itkeä. Samalla hän joi niin paljo kuin sai. + +»Katsokaa häntä, tätä vapaaherrallisten himojen uhria», jatkoi herra +Merckel. »Näin avuton ja turmiolle joutunut on ihminen, jolta on viety +koston mahdollisuus, jonka täytyy niellä vihansa päivästä päivään, +hetkestä hetkeen. Mutta matokin kiemurteleksen, kun sitä tallataan +jaloin, ja kuka voi panna pahakseen, vaikka toivoisimme, ettei +pahantekijä enää huomisaamuun asti eläisi?» + +»Lyökää hänet kuoliaaksi!» sopersi puuseppä, joka vähitellen joutui +raivoihinsa. Mutta ainoastaan muuan arka kaiku vastasi; sillä nyt, kun +oltiin sotamiehiä ja lähimpäin päällikköjen kera tekemisissä, ei +kuoliaaksi lyöminen enää ollut leikin asia. + +Herra Merckelin valtasi siveellinen suuttumus. + +»Oo, hyi sentään, rakkaat ihmiset, kuinka voitte puhua niin +jumalattomasti! Minä olen esivalta enkä saa mitään sellaista kuulla. +Rintaman edessä, päivän valossa on vaarallista käydä hänen kimppuunsa +enkä soisi teidän puhuvan edes siitä mahdollisuudestakaan.--Sillä +tulee rakastaa vihollisiaan, kuten sanassa sanotaan. Mutta ken voi +hillitä vihaansa, kun se paisuu ylitse ja purkautuu kostonhuutoihin? +Niinpä toivon, että kaikkien meidän vihollisemme ja tuhoojamme +kuolisi tänä yönä vuoteeseensa--tai hän ainaiseksi katoaisi +tietymättömiin--tai löydettäisiin hänet huomisaamuna Maraune-virrasta. +Silloin ainakin nähtäisiin, että vanha Jumala on vielä elossa ja +valvoo ylitsemme ja tuomitsee syntisiä ja kadotettuja. Amen.» + +»Amen», jyrisi joukosta, ja känsäiset kädet menivät ristiin. + +»Mutta eihän niin ole laita--pahantekijät menestyvät ja saavuttavat +pitkän iän tässä surunlaaksossa! Huomenna saapuu hän ratsullaan ja +Felixini laahataan teurastuspenkkiin, ja ne, jotka murisivat rivissä, +antaa hän myös ilmi.--Minua tosiaan kummastuttaisi, jos pääsisitte +hengissä pälkähästänne; sillä hänhän on ottanut tehtäväkseen juurittaa +koko Schrandenin eläviltä ilmoilta. Hän vie teidät huomenna mukanaan +kuten oinaslauman, jonka teurastaja on ostanut, ja leskien ja orpojen +itku ja valitus on kuuluva jälkeenne.» + +Ilmoille pääsi raivonulvonta, niin raju, että yllyttäjä itse hätkähti. + +»Hiljaa, rakkaat ystävät, hiljaa! Ei mitään vastoin lakia. Tosin ei +joukossamme ole ainoatakaan ilmiantajaa, ja ennen puremme kielemme +poikki, ennenkuin petämme ketään omistamme--Hackelberg voi siitä +laulaa kokonaisen laulun--vai mitä, vanha ystävä?--Mutta kuka tietää, +eikö herra kapteeni itse hiiviskele ikkunain alla urkkimassa----» + +Viisi kuusi päätä riensi ruutuja vasten. + +»Luuletteko, ettei hänestä voisi sellaista uskoa?--Oh, hän ei arastele +mitään konnankoukkuja.--Mutta tiedän, mitä tahdoitte sanoa, enkä +saata teitä siitä moittia: Jos hänet tavataan täällä yön pimeydessä +hiiviskelemässä, käy hänelle huonosti.» + +»Kuoliaaksi--kuoliaaksi!» + +Ȁlkäähän vain huutako yhä »kuoliaaksi», lapset. Tekee aivan korviini +kipeää. Sellaisesta selvitään hissukseen.--Pah, laukaus +pamahtaa--pah--vielä kerran--se oli vain salametsästäjä +viidakossa--metsäkauriita juoksentelee yllinkyllin ympärinsä--vai +mitä, Hackelberg?» + +Tämä nauroi ja maiskautti kieltään.--»Pah!» + +Ȁlä istu siellä niin torroksissasi, mies; onko sinulla tosiaankin +kalan verta suonissasi?--Etkö enää muista, kuinka vanha parooni +pieksätti sinut pataluhaksi, jotta olisi saattanut hihnoja leikellä +nahkastasi?--Peijakas, kuinka silloin juoksit ulvoen ympäri! Sitäpä +oli koko hauska katsella.» + +Hackelberg röyhtäsi ja katsoa murjotti lasiinsa. + +»Mutta silloin olit vielä metsästäjä, joka oli mies paikallaan, ja +kuulasi eivät koskaan osuneet harhaan.--Juo, mies!--On aivan +uskomatonta, kuinka kerran osasit ampua.» + +»Osaan minä vieläkin», sopersi puuseppä. + +»Hahaha--anteeksi, että minua naurattaa, vanhus. Ensiksikään ei +tiedetä lainkaan, mihin olet jättänyt tuliluikkusi--» + +»Mutta--minä ti-iedän sen!» + +»Ja sitäpaitsi on kätesi liian veltto voidakseen tähdätä, ja +kunniantuntosi on huilannut tiehensä ja miehenryhtisi lisäksi.» + +Puuseppä nauroi. Hänen silmänurkissaan pilkahti myrkyllinen välähdys. + +»Mitä? Tahdotko väittää, että sinulla on vielä kunniantuntoa +rinnassasi, vaikka pidät hyvänäsi sen, että tyttäresi on vietelty? +Siedät, että viettelijä juoksentelee vapaasti hänen kanssaan ympärinsä +ja että oma lihasi ja veresi sinua halveksii ja sysää kätesi pois +luotaan--kiittämätön, velvollisuutensa unhottanut olento!» + +Puuseppä hypähti hoiperrellen pystyyn--Ȁlkää tulko perästäni kukaan!» +huusi hän nyrkkiään heristäen. + +»Mihin aiot?» + +»Ei kuulu kellekään!» + +Vaikka schrandenilaiset olivat raivoissaan, pyrkivät heitä +naurattamaan juopon metkut, mutta Merckel vilkutti heitä pysymään +hiljaa. »Antakaa hänen mennä», kuiskasi hän lähimmilleen, »hän menee +penkomaan pyssyään tunkiosta.» + +»Mutta mitäpä kaikki hyödyttää!» jatkoi hän huoaten, ja hänen silmänsä +tähystelivät salakähmäisen levottomasti oveen. »Hän kyllä pitää +varansa, ettei öiseen aikaan antaudu käsiimme. Ja huomisaamuna päivän +valossa, jollei kukaan teistä voi itseään puolustaa, tulee hän ja +luovuttaa teidät pyöveleillenne, kuten poikani Felixin, eikä kukaan +teistä näe enää kotikyläänsä,--Sentähden juokaa, lapset, ottakaa +jäähyväiset vanhalta isä Merckeliltä.--Seis, eikös sieltä tule +Amalia?» keskeytti hän kuunnellen iloisessa jännityksessä. + +Ovi temmattiin auki ja sisään syöksähti tarjoilijaneiti, joka +hätiköiden kuiskutti jotakin isäntänsä korvaan. + +Tämän kasvot kirkastuivat. Hän pani pyöreät kätensä ristiin +kiitolliseen rukoukseen. + +»Lapset», huusi hän, »vielä elää tuomari taivaassa! Vapaaherra on +käsissämme.» + +Schrandenilaiset päästivät riemuhuudon ja hypähtivät istuimiltaan. + +»Kuinka? Missä? Milloin? Kuka on hänet nähnyt?» + +»Kerro, Amalia!» ähkäisi hän ja vaipui uupuneena istumaan kuten +päivätyönsä tehnyt. + +Ja Amalia kertoi. Hän oli tahtonut odottaa, kunnes vartiat olivat +juoneet oluensa, ja oli vielä kävellyt hieman kauniissa kuutamossa, +saadakseen raitista ilmaa,--silloin oli hän nähnyt miehen tulevan +peltojen ylitse Kissanportaalta päin. Se oli kulkenut kirkkomaata +kohden ja oli sillä ollut upseerintakki yllään punaisine kauluksineen +ja kiiltävine nappeineen. + +»Oliko hänellä aseita?» kysäisi eräs varova Schrandenin poika. + +Oli, miekka oli vain välähdellyt kuutamossa. + +Tämä seikka tuntui arveluttavalta. + +»Hän kai tahtoo tarkastaa vahteja», arveli toinen ja raapi päätänsä. + +Herra Merckel päästi levottoman naurun. »Milloin kirkkomaalle on +asetettu vahteja?» huudahti hän. »Sanon teille, mitä hän siellä tekee. +Korean herra pappansa luona hän käy, tahtoo haudalla vannoa että hän +kostaa teille heti kun sotilaina joudutte hänen käsiinsä. Onnitelkaa +toisianne tämän käynnin johdosta.» + +Samassa sai hän liittolaisen, jota ei enää tainnut muistaa laisinkaan +ottaa lukuun. + +Ovesta syöksi huoneeseen vanha puuseppä, heiluttaen oikeassa kädessään +pyssyä, jossa vielä riippui likaa ja oljenpärtöä. Hän näytti olevan +aivan vimmoissaan. Hän löi rintoihinsa ja hyppeli hoiperrellen ympäri +kuin riivattu. + +»Minullako ei ole kunniantuntoa?» hihkui hän. »Minäkö antaisin +vietellä tyttäreni? Missä on se naikkonen, joka on häväissyt harmaan +pääni? En tee hänelle mitään kirstua! Ammun hänet vain kösäksi---- +ammun heidät molemmat kösäksi.» + +»Tulkaa kirkkomaalle!» kajahti joukosta, joka alkoi rohkaistua. + +Vanha ravintolanisäntä pelästyi. »Ei kirkkomaalle, lapset?» varotti +hän innokkaasti. »Ensiksikin on paikka pyhä, ja toiseksi voisi hän +siellä teiltä paeta. Mutta jos teillä kaikessa sovussa on jotakin +tekemistä hänen kanssaan--en tosin tiedä mitä enkä tahdo +tietääkään--niin neuvon teitä menemään Kissanportaalle. Siellä on +rannalla kylliksi pensaita--tosin ne ovat harvanlaisia--mutta +peittävät ne teidät sentään.» + +»Mutta jos hän palaa kylän lävitse--nostosillan ylitse?» arveli joku +varovainen. + +Herra Merckel oli asioista selvillä. »Eikä palaa!» nauroi hän. +»Kissanporras on hänelle paljo mukavampi.» + +»Taipaleelle, Kissanportaalle!» huusi puuseppä ja sysi pyssynsä +perällä penkkejä ja tuoleja. Joukko lähti liikkeelle. Herra Merckel +tuppasi heille viinapulloja mukaan niin paljo kuin kiireessä sai +käsiinsä. + +»Ottakaa, lapset, ottakaa!» huusi hän. »Kaikki kunnianne puolesta!» + +Sitten kun viimeiset olivat ulkona, kuivasi hän hien otsaltaan, pani +kätensä ristiin ja sanoi tuskallisesti huokaisten: »Ah, Amalia, kunpa +he vain eivät tekisi hänelle väkivaltaa.» + + + + +XVIII. + + +Saavuttuaan maantielle näki Boleslav kirkkomaan aidan varjossa +naisolennon, joka epäröiden kääntyi häntä kohden. + +Hetki, jota hän kahdeksan vuotta oli ikävällä odottanut, oli nyt +tullut. Hän ei tuntenut vähintäkään liikutusta sydämessään.--»Ole toki +iloinen! Riemuitse onnestasi!» huusi ääni hänen povessaan.--»Hän +rakastaa sinua!--Hän pelastaa sinut.--Hän vapauttaa sinut Reginasta.» +Ja valittaen kaikui uudestaan: »Reginasta.» + +Terävästi kuvastuivat solakan tytönvartalon mustat ääripiirteet +kuutamon valaisemaa taustaa vasten. Olkapäät näyttivät kulmikkailta, +ja korkealle vyötetyltä vyötäröltä valuivat puvun ääriviivat kahtena +suorana linjana kaidoille lanteille. + +Boleslav hyppäsi ojan ylitse ja ojensi tytölle kätensä. + +Sievistelevän kainolla liikkeellä peitti tämä kätensä selkänsä taakse. + +Ȁlä nyt heti ole niin myrskyinen!» sipatti hän. + +Boleslav hämmästyi. Hänet valtasi kylmä, melkein ivallinen tunne, jota +hän kohta häpesi ja jonka hän tukehdutti. + +»Olet antanut minun kauan odottaa, Regina!»--Ja kun tyttö kääntyi +puoleksi kuuta kohden, näki Boleslav kaidat, arkipäiväiset kasvot ja +nenänipukan, joka halveksivasti rypistyi. + +»Nimeni on Helena, jos olet sen unhottanut», sanoi hän ja kääntyi +nyreissään selin.-- + +Boleslav säpsähti.--»Anteeksi», sammalsi hän. »En sitä tarkottanut.» + +Tosiaan ei tämä ollut hyvä alku. + +Helena pani suunsa suppuun, mutta näytti taipuvaiselta jälleen +leppymään.--»Oi, tule pois täältä!» pyysi hän. »Minä niin pelkään.» + +»Mitä?» + +»No--kirkkomaata.» + +Jälleen värähdytti Boleslavia ivallinen tunne. Olematta itsekään siitä +selvillä vertasi hän kaikkea, mitä toinen teki ja sanoi, Reginaan. Ja +vertailu ei ollut Helenalle edullinen. + +»Olen näet niin arka, kuten kai muistat», jatkoi Helena heidän +palatessaan maantielle. »Hätiköin liiaksi, kun kutsuinkaan sinut juuri +tänne. Yleensäkin oli se liiaksi hätiköityä. Ja jollen--», hän katsoi +Boleslavia syrjästäpäin hienostelevalla katseella, jonka oli +ilmaistava loppu hänen ajatusjuoksustaan. Sitten, kun Boleslav tahtoi +auttaa häntä ojan ylitse hypätessä, päästi hän pienen huudahduksen ja +sanoi: »Ei, ei.» + +Epäselvä pettymyksen tunne, jota Boleslav siihen asti oli tuntenut, +muuttui nyt sulaksi kummastukseksi. + +Helena vilkui ympärilleen kaikille suunnille. »Emme voi jäädä +tännekään», kuiskutti hän. »Jos tulisi ihmisiä ja he näkisivät minut +täällä herrasmiehen keralla, häpeäisin silmät päästäni.» + +»Mihin sitten tahdot?» + +»Niin, sen saat sinä määrätä.» + +»Tule siis metsään!» + +Helena löi vanhanpiian eleellä kätensä yhteen. »Mitä ajattelet?» +huudahti hän. »Öiseen aikaan! Jonkun herran seurassa!»-- + +Boleslav hieroi otsaansa. Oliko mahdollista, mitä hän näki ja +kuuli?--Tämäkö oli Helena? Tämäkö se hengetär, johon hän oli katsonut +ylöspäin kuten toisen maailman olentoon? + +Tai oliko kentiesi syy hänessä itsessään? Oliko hän niin turmeltunut, +ettei enää ymmärtänyt siveyden ja puhtauden kieltä?--Oliko metsistynyt +palvelustyttö hämmentänyt hänen arvostelukykynsä, täyttänyt hänen +mielikuvituksensa liian irstailla kuvilla? + +»Kulkekaamme siis pitkin maantietä», sanoi Boleslav. + +»Kun vain ei kukaan tulisi!» + +»Näethän, ettei tule ketään.» + +»Mutta onhan se sentään mahdollista!» + +Tähän ei voinut mitään vastata. Syntyi hiljaisuus. Sitten sanoi +Boleslav: »Etkö tahdo antaa minulle käsivarttasi?» + +»No, voinhan tehdä sen», vastasi hänen nuoruutensa lemmitty. + +Kotvan aikaa kävelivät he taasen ääneti rinnatusten. Näytti melkein, +kuin ei heillä olisi mitään sanottavaa toisilleen. + +»Regina odottaa!» huusi ääni Boleslavin povessa. + +»Olethan aivan mykkä», tuumi Helena, samalla hullunkurisesti näykäten +Boleslavin käsivartta niillä parilla sormella, jotka hän oli pistänyt +saattajansa kainaloon. »Sinä paha mies, et kai ole minuun enää +lainkaan mieltynyt?» + +Boleslav ei katsonut olevansa oikeutettu sanomaan »ei». Helena oli +hänelle pysynyt uskollisena, oli kokonaista kahdeksan vuotta luottanut +hänen sanoihinsa. Hän ei saanut jättää niitä häpeään. Ja kun hän oli +epävarmasti sammaltanut: »Kyllä toki!» päästi Helena kuuluviin +merkitsevän huokauksen ja tuumi: »Sinusta on kerrottu minulle niin +paljo pahaa, etten enää lainkaan tiedä, mitä minun on uskominen--Mutta +eihän se toki ole totta--eihän?» + +»Mikä sitten?» kysyi Boleslav väsyneesti. + +»Oh, eihän sellaisesta voi tytöt puhuakaan.--Aivan epäsiveellisiä +juttuja.--Olithan toki ennen aina jalo ihminen. En voi kuvitellakaan, +että olisit niin muuttunut.» + +Hän koetti hiljaa hiipiä Boleslavia lähemmäksi. Sinisilkkinen +käsityölaukku, jota hän kantoi kädessään, putosi silloin maahan. Kun +Boleslav--samaan aikaan kuin Helenakin--kumartui ottamaan sitä ylös, +sattui hänen lakkinsa syrjä hipaisemaan tytön poskea. + +»Oi, ei niin», sipatti Helena ja notkistautui hänestä pois. + +»Pyydän anteeksi», vastasi Boleslav sangen kohteliaasti--ja nipisti +huulensa yhteen. + +»Et ole vieläkään vastannut kysymyksiini», jatkoi Helena. »Lopultakin +taitaa kyllä olla totta, mitä ihmiset sinusta kertovat.--Se olisi +hyvin rumaa, ja minä tyttö rukka olisin pahasti pettynyt sinun +suhteesi. Pappa onkin aina tuuminnut, että sinä saat vielä huonon +lopun.» + +Tämän sanoi hän niin nenäkkääseen, rikkiviisaaseen tapaan, ettei +Boleslav voinut pidättää nauruaan. + +Helena näytti käsittävän, ettei ollut osunut löytämään oikein tepsivää +äänensävyä, ja katkerasti loukkautuneena jatkoi hän: »Niin, naura vain +minulle tyttö rukalle. Ja sentään tarkotan sinulle niin hyvää.--En +millään ehdolla soisi sinun joutuvan perikatoon.» + +»Pyydän, ettet suotta vaivaudu!» vastasi Boleslav. + +»Ei, älä tekeydy huonommaksi kuin olet», ojensi Helena. »Tiedän, että +olet jalo ihminen. Ja vaikka kohtalo meidät iäksi erottaisikin, olet +minulle aina, aina rakas.--Oi, kuinka katkeria kyyneliä olenkaan +itkenyt sinun tähtesi!--Ja joka ilta olen rukoillut puolestasi: Rakas +isä, suojele kallista nuoruuteni ystävää, anna hänelle puhdas +omatunto ja varjele häntä synnistä ja kostonhimosta.» + +»Schrandenilaiset ovatkin juuri omiaan vierottamaan uhriaan +kostonhimosta», vastasi Boleslav. + +Helena rypisti nenänipukkaansa.--»Schrandenilaiset ovat raakaa +roskajoukkoa, joiden kanssa ei pidä antautua tekemisiin», tuumi +hän.--»Minäkin olen paljo mieluummin tädin luona Wartensteinissä. +Siellä ainakin tietää elävänsä hyvinkasvatetun, kelpo porvariston +parissa, ja siellä osataan nostaa paremman naishenkilön edessä hattua. +Sitä ei ymmärrä kukaan schrandenilainen tehdä, lukuunottamatta herra +Merckeliä. Ja Felixiä luonnollisesti. Hän huokasi syvään. »Mutta +hänkin enimmäkseen kantaa univormua», lisäsi hän aprikoiden.--Ja +ikäänkuin olisi vasta täten muistanut eilisen iltapäivän tapahtumat, +huudahti hän äkkiä kimakasti, löi käsiään yhteen ja huusi »Oi, +Boleslav, Boleslav!» + +»Mitä haluat, Helena?» + +»Boleslav, kuinka voitkaan olla niin paha!--Felix, Felix parka! Enhän +kyllä ollut saapuvilla, olin puutarhassa retiisien luona. Mutta +myöhemmin on minulle siitä kerrottu: Välkkyvällä miekalla olit lyönyt +hänen päähänsä, jotta veri vain pirskui.» Hän värisi ja nurisi itkuaan +pidätellen.--Sitten tempasi hän kätensä Boleslavin kainalosta ja +juoksi toiselle reunalle tietä. »Mene, en tahdo sinusta enää tietää +mitään», huusi hän. »Olet menetellyt kehnosti ja julmasti.» + +»Sitä et sinä ymmärrä, rakas Helena», vastasi Boleslav. + +»Ja lisäksi oli hän lapsuudentoverisi ja leikki kerallamme +puutarhassa. Kuinka usein hän kapusikaan edestäsi aidan ylitse, kun +pallosi vieri tiehensä! Ja marsunpoikasenkin hän antoi sinulle. Oletko +kaiken unhottanut?» + +»Ja marsunpoikasenko tähden pitäisi minun--?» + +»Oi--ja nyt olet hänet sulkenut pimeään kirkkoon--pappa sanoo, ettei +sinulla ole siihen lainkaan oikeutta ja hän aikoi antaa sinut ilmi +esikunnalle, silloin kävisi sinulle huonosti--» + +Niin vähän oli hän Boleslavin mielestä isäänsä, että vanhan papin +jyrisevät sanat muuttuivat hänen suussaan laimeaksi lörpötykseksi.--Ja +tästä kaakattavasta kanasta riippuvaksi oli hän, Boleslav, tahtonut +tehdä koko olemassaolonsa! + +Helena oli palannut hänen luoksensa ja oli kursastelevalla eleellä +pistänyt uudelleen kätensä hänen kainaloonsa. + +»Mutta eihän sentään ole totta, että aamulla viet hänet pois +vangittuna ja asetat hänet sotaoikeuden eteen, niin että hänet +ammutaan--onhan se valetta? Sitä en usko sinusta. Niin huono et toki +ole.» + +Boleslav koetti hillitä kärsimättömyyttään. + +»Siis kuitenkin?» kysyi Helena ja pyyhki silmiään. »Mutta, eikös niin, +jos sinua oikein pyydän, rakas Boleslav--minulle teet sentään mieliksi +ja päästät hänet vapaaksi?» + +Tyynesti, ikäänkuin ohimennen, tuli tämä pyyntö hänen suustaan. Mutta +silmistä, jotka epäluuloisesti karsastelivat Boleslavin silmiin, +vilkkui salainen levottomuus. + +»Rakas, rakas Boleslav», jatkoi hän hartaammin, ja hänen kätensä alkoi +vavista Boleslavin kainalossa. »Jos minua vielä vähänkin rakastat, et +näin lähetä minua luotasi.--Ja minä kannan iäti kuvaasi sydämessäni, +ja vaikkapa kohtalo meidät julmasti erottaisikin, niin ainakin +rukoilen yhä edelleen puolestasi ja siunaan sinua.» + +»Anteeksi, Helena», sanoi Boleslav liikutettuna Helenan näennäisestä +sydämellisyydestä. »Anteeksi, vaikka minun täytyykin näyttää sinusta +tylyltä. Mutta se ei auta mitään. Pyyntöäsi on mahdoton täyttää.» + +Helena, joka ei ikinään näyttänyt odottavan tällaista vastausta, +katsoi häntä muutaman sekunnin vihaisen jäykin katsein. Sitten vaipui +hän, äkkiä itkuun purskahtaen, lähintä puunrunkoa vasten ja peitti +kasvonsa laihoilla käsillään. + +Samassa pamahti etäisyydessä laukaus, jonka kaiku vieri verkalleen yli +metsien. + +Helena päästi hätähuudon ja nyyhkytti käsiään väännellen: »Varmaan +ovat he hänet ampuneet, ja sinä, julmuri, olet sen käskenyt!--Oi, +Jesus, Jesus, eikö sinulla sitten ole vähääkään sääliä?» + +Kuulostellen, mistä päin laukaus kuului, koetti Boleslav häntä +rauhottaa. Ei voinut olla puhettakaan siitä, että laukaus olisi +koskenut Felix Merckeliä. Varmasti oli se laukaistu metsässä linnan +toisella puolen. Todennäköisesti oli joku salametsästäjä kaatanut +hirven.-- + +Mutta Helena nyyhkytti yhä kankeammin. »Sinulle voi se olla +mieliin--oi, sinä--sinä raastat hänet kuitenkin kuolemaan.»-- + +Boleslav, jota hänen kasvava epätoivonsa alkoi oudostuttaa, lupasi +tehdä voitavansa tuomareita lepyttääkseen. Hän tahtoi itse vakuuttaa, +että Felix oli ollut tolkuttoman juovuksissa. Syytetyn vanhan vihan, +tämän loukatun kunniantunnon--kaiken tahtoi hän tuoda ilmi tuomiota +lieventääkseen. + +Mutta Helena ei tyytynyt tähän.--Ja äkkiä vaipui hän Boleslavin eteen +polvilleen saviseen maahan ja syleili hänen polviaan: »Ole armelias! +Ole jalo! Pelasta hänet!» + +»Nouse, herran tähden!» + +»En, sitä en tee.--Rukoilen sinua tomussa ja tuhkassa.»---- + +»Mutta etkö sitten käsitä, että syytän itseäni murhayrityksestä, jos +päästän hänet viatonna vapaaksi?» + +»Ei se mitään!» nyyhkytti Helena. Jos minua todella rakastat, teet +kyllä minun tähteni tämän pienen uhrauksen.-- + +Silloin alkoi Boleslav käsittää, ettei Helena ollut häntä kutsunut +tänne hänen itsensä tähden, vaan toimi hyvin harkitun suunnitelman +mukaan, käyttääkseen hänen rakkauttaan toisen hyväksi.-- + +Tällainen oli siis nainen, jonka arvoinen ei hän pitkiin vuosiin ollut +katsonut olevansa, jonka siunausta hän oli tähystellyt kuin +saavuttamatonta päämäärää. Tämä oli se valoisa olento, jossa hänestä +näytti kaikki hyvyys ja puhtaus yhtyneen ja jota hän oli katsonut +saastuttaneensa, jos mainitsi hänen nimensä samassa hengenvedossa kuin +Reginan. + +Ja Regina! Hän, häväisty, hylky, kuinka taivaankorkeudessa hän +seisoikaan--tähän viekkaaseen siveyteen verraten! + +Hurja nauru purskahti hänen rinnastaan. + +»Mikset sanonut kohta, että hän on sinun rakastajasi?» + +Helena hypähti koholle. + +»Tämä on panettelua», huudahti hän. »Olen kunniallinen tyttö.» + +»No--kihlattusi sitten!» + +Helena alkoi uudelleen itkeä, vaikkei unhottanutkaan samalla +pudistella savipaakkuja hameestaan. »Oi, Boleslav!» nyyhkytti hän. +»Olet itse siihen syypää. Miksi olet antanut minun niin kauan odottaa? +Ja miksi olet antanut kyläläisille aihetta niin paljoon pahaan +huutoon?--Ja sitten papan vastustus, eihän sitä olisi konsanaan voinut +voittaa.--Mitä minä tyttö parka olisin----» + +»No, no, ei se tee mitään», vastasi Boleslav hilpeästi. + +»Ja sinä et ole minulle vihainen?» + +»Oh, en lainkaan.» + +Äänetönnä saattoi Boleslav Helenaa kylän läheisyyteen, sanoi +ystävällisesti jäähyväiset ja vielä kerran lupasi tehdä kaikkensa +pelastaakseen hänen kihlattunsa. + +Helena kiitti, kumarsi kohteliaasti ja loittoni. + +Niin päättyi Boleslavin suuri rakkaus.---- + +Ja kun hän näki tytön hinterän vartalon katoavan kylän reunimmaisten +talojen taakse, kuohahti nimi »Regina» hurjalla riemulla hänen +sielustaan. + +Nyt oli tie auki--auki hurmaavaan syntiin. + +Mutta mitä oikeastaan merkitsi synti, kun se, mikä kantoi hyveen +nimeä, oli niin surkeasti luhistunut kasaan. Missä oli paha, kun hyvä +muuttui pilkaksi? + +»Suloinen hetki--puserra hänet rintaasi--älä välitä siitä, mitä +huomenna tulee. Seuratkoon hän sinua taistelusta toiseen--kantakoon +hän miehenpukua, kuten Leonore Prohaska, jota koko Saksanmaa +sankarittarena ylistää.» + +»Regina--Regina!» riemuitsi hän jälleen ja levitti sylinsä +juostessaan. Hän juoksi yli kuutamoisten niittyjen.--Korkeampina ja +tummempina kohosivat rannan pensaat hänen edessään. + +Regina tietenkin seisoi Kissanportaalla ja odotti häntä, kuten aina +oli tehnyt. + +»Regina!» huusi hän virran ylitse. + +Mitään vastausta ei kuulunut. Syvä hiljaisuus +ylt'ympärillä--ainoastaan leppien lehdet värisivät hiljaa, synnyttäen +äänen, joka kuului kuin nukkuva olisi hengittänyt puoleksi +sulkeutuneiden huuliensa välitse. Vesi oli alhaalla ja suikerteli +teräväkulmaisten piikivien välitse. + +Hän saapui portaalle. + +»Regina!» huusi hän vielä kerran.--Hiljaisuus, kuten ennenkin. + +Silloin huomasi hän, että hoippuva käsipuu oli katkennut melkein +portaan keskeltä. Hauraat kappaleet roikkuivat vielä molemmilta +puolin. + +Pelästyneenä kumartui hän katsomaan alas virtaan------Virran +hopeaisella pinnalla ui naisen ruumis.------ + + + + +XIX. + + +Lähdettyään »Mustasta Kotkasta», hajaantuivat schrandenilaiset +kiireimmittäin asuntoihinsa, varustautuaksen aseilla niin hyvin kuin +voivat. + +Puolet heistä eivät tulleet enää näkyviin. + +Toinen puoli--luvultaan parisenkymmentä--taivalsi linnansaaren ympäri +vievää tietä Kissanporrasta kohden. Kun he yhtyivät jälleen +pensastossa virran rannalla, ei heitä ollut kukaan huomannut eikä +seurannut.------ + +Ääneti, varpaisillaan hiipivät he kosteaa nurmikkoa, ainoastaan vanha +juoppo ei voinut jättää loruamistaan ja murinaansa. Hän jutteli +innokkaasti pyssylleen, ikäänkuin elävälle olennolle, pudisteli sitä +ja kehotteli, että se tekisi hyvin tehtävänsä. Tuontuostakin asetti +hän perän tähtäysasentoon poskelleen, ja huomattuaan, että tähtäimen +ja hänen silmiensä välillä vilahteli yölepakoita ja tulikielekkeitä, +otti hän kiireimmiten uuden, pitkän kulauksen pullostaan.---- + +Saavuttuaan Kissanportaalle jakaantuivat he portaan pään molemmin +puolin ja hiipivät niin hiljaa kuin juopuneessa tilassaan voivat +jyrkännettä alaspäin käyttääkseen lepikkoa väijymispaikkanaan. Ne, +joilla oli ampuma-aseita, etupäässä vanha puuseppä, asettuivat kapean +hietapenkereen reunalle, pudottaakseen hänet luodilla porraspuilta, +jos hänen onnistuisi paeta niiden käsistä, jotka aikoivat +viikatteineen, kirveineen ja seipäineen käydä hänen kimppuunsa portaan +päässä. + +Hyvinkin viiteen minuuttiin ei kuullut äännähdystäkään. Vain silloin, +kun joku ei paikoillaan pysyen voinut käsin ylettää kiertävää +viinapulloa, kuului vesakosta hiljaista kahinaa ja ritinää. + +Saarellakin oli haudanhiljaista. + +Silloin huomasi puuseppä, jonka silmät viina oli vielä kerran +terottanut ja joka väijyen istui valmiina ampumaan, että virran takana +tuli tumma olento esiin pensaikosta, jossa hänen oli täytynyt +kyyröttää, ja verkalleen ja äänettömästi läheni porrasta. + +Tulijan astuttua varjosta kuutamoon tunsi puuseppä hänet +tyttärekseen.--Ilmeisesti oli hän huomannut murhamiehet ja meni nyt +vapaaherraa varottamaan.--Metsästäjän sekavat aivot sumensi raivo +tykkänään, kun hän näki varman saaliin livahtavan käsistään. + +»Mene takaisin, haaska!» huusi hän. + +Regina kyyristäysi ja hiipi edelleen, tarttuen porraskaiteeseen. + +»Takaisin--taikka ammun.» + +Regina aikoi nopealla hyppäyksellä rientää eteenpäin--silloin kuului +laukaus--ääntä päästämättä vaipui hän käsipuuta vasten--se murtui +kahtia. Ja portaan korkeudelta putosi ruumis kuin tumma, eloton +möhkäle alas virtaan.--Välkkyen loiskahti vesi, kivet matalassa +pohjassa vierivät kolisten. + +Sitten sysäsivät aallot ruumiin verkalleen pinnalle ja huojuttivat ja +kääntelivät sitä, kunnes kasvot sukelsivat ylöspäin ja kuu valaisi +niitä kirkkaasti. + +Rannalla vallitsi syvä hiljaisuus. Liikahtamatta, henkeään pidätellen +tuijotti jokainen alas kuolleen kasvoihin, joka jäykin avoimin silmin +näytti uhkaavan ja varottavan.--Veteen pistävä puunjuuri oli tarttunut +nutun liepeeseen ja piteli ruumista kiinni, jottei virta voinut viedä +sitä alaspäin. Vain hiljaa ja varovasti, ikäänkuin leikitellen, +sysäili virta ruumista sinne tänne, niin ettei kukaan voinut välttää +ylöspäin kääntyneiden kasvojen näkemistä. + +Hyvinkin kymmenen minuuttia vallitsi syvä äänettömyys, sitten kuului +uudestaan kahinaa ja ritinää vesakosta, ja arkana, hartiat kumarassa, +kuten ruumistunut paha omatunto, hiipi muuan schrandenilaisista +tiehensä. + +Seurasi toinen, kolmas, neljäs,--ja pian jäi onnettomuuden paikka +autioksi. + +Vanha puuseppä, joka horisten ja muristen oli raukein silmin +tuijottanut tyttäreensä, vilkaisi ympärilleen ja älysi olevansa yksin. + +Silloin päästi hän käheän huudon: »Tulipalo, tulipalo!» heitti +pyssynsä ruumista kohden, niin että ase pulskahtaen upposi virtaan, ja +juoksi hoiperrellen toisten jälkeen. + +Kissanportaan tienoilla ei enää liikahtanut mikään.----Boleslav oli +pelastunut. + + * * * * * + +Kesti kauan, ennenkuin hän kykeni käsittämään mitä näki. Aivan +huumautuneena tuijotti hän milloin ruumiiseen, milloin katkenneeseen +käsipuuhun. + +»Sinun olisi jo aikoja sitten pitänyt laittaa uusi sijaan», ajatteli +hän tylsämielisesti leikkien kappaleilla. + +Sitten, ikäänkuin unesta heräten, meni hän takaisin rannalle ja +jyrkännettä alas.--Silloin huomasi hän taitettuja oksia ja aivan +äskettäin poleksitun maan, ja häälyvä epäluulo heräsi hänen +mielessään. Mutta sen karkotti heti toivo, että hän vielä ehtisi +virottamaan tytön eloon. + +Juurta myöten ryömi hän kahdareisin ruumiin lähelle ja veti sen +miekankahvalla rannalle... + +Siinä lepäsi nyt Regina välkkyvällä sannalla ja vesi valui hänestä +satoina pieninä puroina. Miekallaan ratkoi Boleslav märän nutun hänen +ruumiiltaan; silloin huomasi hän verta, joka oli punannut paidan--ja +kun hän repäisi senkin pois, näki hän kuinka vasemman rinnan alta +pulppusi pieni, heleänpunainen lähde. + +Silloin tiesi hän, mitä taannoinen laukaus oli merkinnyt.----Ja kun +ensimäinen hurja kostonhimo, joka hänelle huusi: »mene ja sytytä +heidän talonsa tuleen ja hakkaa heitä maahan, kunnes he sinut itsesi +lyövät kuoliaaksi!»--kun tämä ensimäinen raivoisa kostonhimo alkoi +tasaantua, vaipui hän ruumiin viereen maahan ja purskahti tuskaloiseen +itkuun. Kauan makasi hän niin, sitten nousi hän hitaasti, nosti +ruumiin hartioilleen ja kantoi sen murhaajain jälkiä myöten rinnettä +ylös, porrassillan ylitse saarelle. Se ei ollut mikään keveä taakka, +ja kaksi kertaa nyykistyi hän läähättäen sen alla polvilleen. + +Puutarhamajaa ympäröivän pensaston laitaan täytyi hänen se laskea +maahan, sillä hän pelkäsi aivan nyykistyvänsä. Siinä lepäsi nyt +Regina, samassa paikassa, mistä Boleslav oli hänet löytänyt verta +vuotavana ja elotonna isän hautajaisten jälkeen. Kuunsäteet leikkivät +kuten silloinkin hänen kalpeilla kasvoillaan, mutta tällä kertaa ei +hän enää kuunaan palaisi eläville ilmoille. + +»He ovat siis sinut sittenkin yhyttäneet!» huudahti Boleslav +purskahtaen kimakkaan nauruun.--Pistävä kipu vavahti hänen +takaraivossaan.--Hänestä tuntui, että hänen täytyi tulla +mielipuoleksi, jos nämä suuret, jäykät, kiillottomat silmät kauemmin +katsoisivat ylös häneen. + +Huoli siitä, että tietäisi ruumiin olevan hyvässä korjuussa, ennenkuin +poistui mailta, sai hänet jälleen suunnilleen.--Saattaisivathan +schrandenilaiset kuopata murhatun johonkin metsään, jottei oikeudella +olisi tihutyöstä mitään todistuksia käsissään. + +Ainoa, johon ainakin saattoi luottaa, oli vanha kirkkoherra, sillä +vaikkakin hän oli heidät kironnut ja julistanut pannaan, ei hän +antautunut osalliseksi tällaisiin konnantöihin. + +Boleslav päätti hänet herättää heti unestaan ja tuoda paikalle, jotta +myöhemmin olisi todistaja, hänen itsensä harhaillessa sotatanterilla-- +herra tiesi missä. + +Torninkello löi yksi, kun hän saapui kyläntielle. Kirkonovella näki +hän vartiain äänettömästi astelevan edestakaisin, muuten näytti kaikki +vaipuneen syvimpään uneen. + +Silloin kuuli hän muutamasta majasta, jonka ohitse kulki, äänekästä +elämöimistä, huutoa ja rähinää. + +Hän katsoi lähemmin ja huomasi viheriän kirstun, puuseppä Hackelbergin +ammattikilven, joka synkkänä katseli alas telineiltään. + +Puusepän sopertelemat sanat johtuivat hänen mieleensä. »Nyt saa hän +täyttää lupauksensa ja tehdä tyttärelleen ruumisarkun», ajatteli hän. +Ja katkerin mielin päätti hän, jos vanhus olisi tajullaan, heti +paikalla ilmottaa hänelle hänen tyttärensä häpeällisen kuoleman ja +vaatia häntä täyttämään lupauksensa. + +Hän astui pimeään eteiseen. Oikealla kädellä sijaitsevasta huoneesta +tunkeutui juopuneen kurkun ilettävä huuto ja parku hänen korviinsa. +Väliin sekaantui lyhyitä, puuskahtelevia sihahduksia ja sähähdyksiä, +joita hän ei voinut käsittää. + +Hän avasi oven. Silloin näki hän kuvan, niin hirveän, että hän, vaikka +olikin tänään saanut tottua kauhuihin, vavahti kalveten takaisin. + +Vanha puuseppä hyppeli repaleiksi revityissä vaatteissaan ja vuotaen +verta kaulastaan ja käsivarrestaan ympäri huonetta, jonka likaisen +kurjuuden kuu valaisi räikeällä valollaan. Hänet näytti tanssitauti +saaneen valtoihinsa. Kaikki hänen jäsenensä tärisivät ja suun ympärys +oli vaahdossa. Hänen silmänsä pyörivät hurjasti ja tempovat +vävähdykset vääristivät hänen kasvojensa lihakset.--Oikeassa kädessään +riippui hänellä suuri höylä, jonka rengasmaiseen kädensijaan hän oli +pistänyt koukistuneen kätensä ja jota hän turhaan koetti pidellä +lujemmin kiinni tanssivilla sormillaan. Missä hän vain näki puupinnan, +pöydässä, seinissä tai lattiata täyttävissä lautakasoissa, koetti hän +sitä vedellä höylällään. Tästä lähti sihisevä ääni, joka jossakin +mutkassa tai oksassa aina jyrkästi katkesi. + +»Se on pian valmis!» huusi hän.--»Vielä vetäys»--sss--sss--»ja laudat +ovat yhdessä»--sss--sss----»kirotut yölepakot, eivät jätä ihmistä +rauhaan»--sss--sss--»eteenpäin--hei--tulipalo--tulipalo--linna +palaa--tulipalo!--Luiki tiehesi, naikkonen--jos sanot minut +nähneesi--tauloineni ja pellavakuontaloineni»----sss--sss--»en tee +sinulle kirstua»--sss--sss--»pois tieltäni, käärme»---- + +Hän oli törmännyt Boleslaviin, joka kamalan aavistuksen vetämänä oli +asettunut hänen tielleen ja jota hän nyt näytti pitävän tyttärenään. + +»Mene takaisin--pois Kissanportaalta ... täällä saa parooni tänään +osansa--takaisin--taikka»----hän asetti höylän tähdäten +poskelleen--sitten hän, uuden näyn ahdistamana, huusi hengenhädissään: +»Tulipalo--tulipalo--tulipalo», koetti ryömiä pöydän taakse piiloon ja +höyläsi samalla vaatteidensa riekaleita. + +»Tulipalo--tulipalo! Menkää tiehenne--en minä ole sitä +tehnyt--tyttäreni on valehdellut--liekit leiskuvat--tulipalo, +tulipalo--kuinka liekit leiskuvat!»-- + +Liekeistä, jotka näyttivät olevan hänen juoppohulluutensa huippukohta, +joutui hän jälleen yölepakoihin, joita hän koetti pelotella pois käsin +ja jaloin, kunnes taas kykeni jatkamaan työtään, tällä kertaa höyläten +pöydänreunaa. + +»Pian se on valmis»--sss--sss--»parisen lautaa vain +vielä»--sss--sss--»tyttäreni on nyt raatona--nyyskähti +nenälleen»--sss--»hienosti kiillotetaan kirstu»--sss----»nyt makaa +hän siellä eikä enää hauko henkeään»----sss--»näestä--miksetkäs +mennyt tiehesi!----Isä ampuu kuin peijakas»----sss----sss--»kyllä +paroonikin saa tänään kylkeensä»----sss--»olemme vartavasten +saapuneet--eläkööt kaikki miehet--eläköön Merckel!»----sss--»Alas +portaalta, lutka--ovatko ranskalaiset taasen kintereilläsi?----Ja +jollet luiki tiehesi»--hän tähtäsi Boleslaviin. + +Hohtavassa kuutamossa näytti hän sätkyttävine säärineen, tutisevine +päineen ja tanssivine käsivarsineen kammottavalta kummitukselta, jonka +jäsenet ovat kokoonpannut tuhansista liikkuvista renkaista. + +Keskellä tähtäämistään päästi hän yhtäkkiä kimakan huudon, ja +paetakseen liekkejä, jotka uudestaan häntä tavottelivat, ryömi hän +tällä kertaa puukasan taakse, jossa hän lakkaamatta lykkäsi höyläänsä, +kunnes yölepakoista alotti uudelleen hullujen houreidensa +pöyristyttävän kiertokulun. + +Boleslav, joka kauhusta väristen oli raivoavan vanhuksen houreista +lukenut hirveän totuuden, ei jaksanut kauemmin katsoa tätä näkyä. Hän +pakeni ulkoilmaan, ikäänkuin liekit, jotka mielipuolta ajelivat, +olisivat olleet hänenkin kintereillään, eikä hän rauhottunut, +ennenkuin oli kylän jättänyt kauas taakseen ja raunioiden varjot +kietoivat hänet syliinsä. + + + + +XX. + + +Kirkonkello löi puoli yksi, ennenkuin Boleslav saapui paikalle, jossa +hengetön naisen ruumis häntä odotti. + +Kuu oli edelleen tehnyt vaellustaan, suojeleva pimeys kietoi kalpeat +kasvot, ja pimeästä tuijottivat yhä silmät suurina ja kiillottomina +häntä kohden, ikäänkuin tahtoen tehdä rukoilevan kysymyksen, johon ei +ollut vastausta haudan tällä eikä tuolla puolen. + +Hän heittäytyi polvilleen ruumiin viereen, sanoi jäähyväiset noille +sammuneille tähdille ja painoi hiljaa silmäluomet umpeen. + +»Sinä kuulut minulle, minulle yksin», sanoi hän. »Kellään muulla ei +ole sinuun osaa, ei elämässä eikä kuolemassa.» + +Ja mitä hänen tunteensa oli häneltä vaatimalla vaatinut aina siitä +pitäen, kun hän oli jättänyt murhamiehen majan, sen päätti hän nyt +tyynin mielin täyttää. + +Mitä oli tapahtunut, oli ikäänkuin syyllisyyden ketju, johon pitkinä +vuosina oli liittynyt rengas renkaaseen kiinni. Tähän ketjuun oli +liittynyt ja siihen kiinni taottu sukurutsainen rakkaus. Ja tämän +rakkauden tähden, joka oli syntinen kuin helvetti ja puhdas kuin +taivas, täytyi kaiken, minkä yö ja hiljaisuus oli siittänyt, tulla +myös yöhön ja hiljaisuuteen haudatuksi. Haudatuksi tämän ruumiin +kerällä. + +Mitä saattoikaan viheliäinen inhimillinen oikeus sovittaa siellä, +missä ikuinen sallimus näytti oikeutta istuneen? Eikö olisi ollut +tämän hengettömän ruumiin häpäisemistä, jos hän olisi sen laahannut +ristikkoaidan eteen uteliaiden vainukoirien nuuskittavaksi? + +Tai olisiko hänen sallittava, että pappi, joka elämässä oli vainajan +kironnut, nyt kuoltua lukisi hänen ylitsensä ammattisiunauksensa? +Kuinka paljo silloin enää puuttuisikaan siitä, että hänet +laskettaisiin kirstuun, jonka isän murhaajankäsi olisi hänelle tehnyt +tai että tämän rikostoverit ulvoen ja kiviä heitellen kulkivat +ruumissaattona hänen jälestään? + +Ei, totisesti! Hän ei saanut joutua schrandenilaisten susien +saaliiksi. + +Hän, jonka hyväksi tyttö oli elänyt ja jonka puolesta mennyt +kuolemaan, on hänelle valmistava viimeisen leposijan. Hän on kätkevä +hänet äidillisen maan syliin ja tasottava nurmikon hänen yllänsä, +jotteivät kenenkään ruumiinhäväisijän kädet konsanaan häiritse pyhän +paikan rauhaa.-- + +Hän otti ruumiin käsivarsilleen ja kantoi sen nurmikentälle, jolle kuu +korkealta taivaalta levitteli valkoisia harsojaan. + +Dianan kuvapatsaan pirstaleet loistivat välkkyvän kirkkaina kasteessa +kimaltavasta nurmikosta. + +Hän kantoi ruumiin sinne, laski sen nurmelle ja asetti sen niskan +rapaantunutta kantakiveä vasten, niin että näytti, kuin hän olisi +siinä istuessaan nukahtanut. + +Sitte tähysteli hän ympärilleen etsien sopivaa hautauspaikkaa.-- + +Hänen silmänsä sattuivat mustaan nelisnurkkaiseen paikkaan, jonka +Regina oli määrännyt isän hautauspaikaksi. Elävästi näki hän tytön +silmiensä edessä päivänpaahtamassa, villinuhmaavassa voimassaan, +kuinka hän oli lapion polkaissut maahan paljaalla jalallaan ikäänkuin +juntalla. + +Jollei hän silloin olisi tyttöä häirinnyt tämän hommassa, olisi hän +nyt päässyt kaikista vaivoista. Se rakkaudenpalvelus, jonka tyttö +silloin oli aikonut osottaa isälle, oli nyt tuleva hänelle itselleen. + +Mikä olikaan mukavampaa kuin syventää samaa hautaa, jonka tyttö oli +alottanut aavistamatta, että kaivoi omaa hautaansa. + +Hän nouti lapion keittiöstä, jossa valkea, minkä tyttö oli kohentanut, +ei vielä ollut sammunut, ja alkoi kaivaa maata kaikin voimin. + +Tuon tuostakin levähti hän ja katsoi ruumiiseen. + +Se istui siellä kuun kirkkaasti valaisemana ja näytti hyvässä rauhassa +katselevan hänen työtään.--Kerran, kun pilvenvarjot kulkea vilahtivat +sen ylitse, näytti kuin se liikahtaisi ja tahtoisi nousta. + +Hänet valtasi tuskallinen halu olla uskomatta, jota jokainen tuntee +katsoessaan rakastettua vainajaa kasvoista kasvoihin. Hän huusi +Reginaa nimeltään ja syöksi ruumiin luo. + +Tämän käsi oli vaipunut Dianan pään päälle, joka makasi vieressä +nurmikolla. Boleslav ei tohtinut vainajaa koskettaa, vaan hiipi, +peittäen kasvonsa käsillään, työhönsä takaisin. + +Kun hauta alkoi tulla niin syväksi, että häntä alkoi pelottaa, ettei +enää voisi kiivetä reunalle, nouti hän lasihuoneesta kukkashyllyn, +jolle Regina oli asettanut lautasia ja vateja hyvään järjestykseen. + +»Näistä ei kukaan saa enää syödä», sanoi hän ja heitti saviastiat +maahan, niin että ne kilisten särkyivät. + +Kukkashyllyn laski hän tikapuiden sijasta hautaan ja jatkoi +kaivamistaan. + +Kellojen kylässä ilmottaessa toista aamuhetkeä oli hänen surullinen +työnsä lopussa. + +Kirstua ei hän voinut vainajalle antaa, mutta jottei tämä joutuisi +mustalla, märällä maalla lepäämään, nouti hän vuoteestaan, jonka +Regina oli pitänyt hienon puhtaana häntä varten, lakanan ja pari +höyhentyynyä, laittaakseen tälle vuoteen syvälle maahan. + +Eron hetki oli käsissä. + +Hän kantoi ruumiin käsivarsillaan haudan reunalle, sitten istuutui hän +levähtääkseen nurmipenkille ja nosti vainajan pään syliinsä. + +Koskaan ennen ei hän vielä ollut voinut Reginaa katsoa niin vapaasti +kuin nyt, sillä hän ei ollut uskaltanut antaa katseensa jäädä hänessä +lepäämään. Nyt tarkasteli hän kuolleiden kasvojen jokaista piirrettä, +siveli kangistunutta poskea ja puristeli vettä tuuheasta tukasta. + +Häntä värisytti vilu. Hän oli pitänyt märkää ruumista valuvine +vaatteineen niin kauan käsivarsillaan, että hänen oma pukunsa oli +kostunut läpimäräksi. + +»Jääös hyvästi!» sanoi hän ja suuteli ruumista otsalle--mutta kun hän +aikoi suudella huulillekin, vavahti hän pelästyneenä. + +»Kun hän ei ole elämässä kuulunut sinulle», puhui hän itsekseen, »ei +hän kuulu kuolemassakaan.» + +Ja sitten kantoi hän ruumiin haudan reunalle ja astui kukkashyllyn +ylimmälle portaalle.--Verkkaan ja varovasti otti hän ruumiin, kantoi +sen alas, oikaisi hänet lakanalle ja laski pään pehmeälle tyynylle. + +Vielä kerran yritti hän ruumista suudella, mutta tyytyi sitten vain +sivelemään käsiä. Sitten kiipesi hän haudan reunalle ja veti +lapionterän olkapäällä hyllyn haudasta pois. + +Silloin älysi hän, että oli unhottanut kääntää lakanan nurkan vainajan +kasvoille, jottei multa niitä tahraisi. + +»Kukat ajavat saman asian», ajatteli hän ja lähti etsimään. + +Puiston puiden juurella kukki koko joukko valko- ja sinivuokkoja, +orvokkeja ja esikkoja, joita Regina itse oli kasvattanut. + +Hän haali kokoon mitä pimeänhämärässä vain huomasi. Vuokot olivat +ummistaneet teränsä uneen, ainoastaan sinisilmäiset orvokit katselivat +uskollisesti häntä silmiin. + +Kukkia syli täynnä palasi hän haudalle, mutta alas hautaan katsottuaan +ponnahti hän takaisin kuin lumottuna. + +Ja lumoava olikin kuva, jonka hän näki.--Kuu, joka oli kulussaan +ehtinyt suoraan haudan jalkapään puolelle, heitti säteensä hautaan ja +kirkasti lempeällä valollaan pään, verentahraaman vartalon jäädessä +pimeän peittoon. + +Ikäänkuin unissaan hymyillen katsoivat vaaleat kasvot ylös häneen. + +Silloin heitti hän kukat sylistään, painautui multakasalle istumaan ja +tuijotti ruumiin kasvoihin--viettäen hiljaista hautajaisjuhlallisuutta. + +Hänen aivoissaan ajalehtivat ajatukset ristiin rastiin, ja vasta +vähitellen alkoi sekamelska selvitä ja asettua. + +Kunniatonna ja syyllisyyden painamana oli tyttö elänyt elämäänsä eikä +sentään ollut milloinkaan katunut, näyttipä suorastaan olevan +tyytyväinenkin siihen, mitä oli tapahtunut. + +Kerran raskaan ahdistuksen hetkenä oli hän yksikseen kysynyt, +vallitsiko tyttöä eläimen tylsyys vai hurmahengen ilkeys, kun hänen +tahtonsa oli niin voimakas ja omatuntonsa niin heikko--mutta ei ollut +tiennyt mitään vastausta. + +Tänään, liian myöhään, oli tytön olento hänelle selvinnyt. + +Ei, hän ei ollut eläin eikä hurmahenki, vaan ainoastaan eheä ja suuri +ihminen.-- + +Muuan niitä täysiverisiä olentoja, joita luotiin, kun sivistys +veltostavine sääntöineen ei vielä turmellut luontoäidin käsitöitä, kun +jokainen nuori olento sai estämättä kehittyä kukoistavaan voimaan ja +suli luonnonelämän kera yhteen niin hyvässä kuin pahassakin. + +Ja niin ajatellessaan tuntui hänestä kuin hälvenisi usva, joka erotti +inhimillisen todellisuuden inhimillisestä tietoisuudesta, ja hän +näkisi syvemmälle kuin ihmiset tavallisesti tuntemattomiin syvyyksiin. +Se, mitä nimitetään hyväksi ja pahaksi, leijaili sisällyksetönnä +sumuna pinnalla, ja alla lepäsi unelmoivana voimana--luonnollisuus. + +»Kenen luonto on ottanut armoihinsa», puhui hän itsekseen, »sen sallii +se lujasti juurtua synkkiin syvyyksiin ja rohkeasti ponnistella valoa +kohden, viisauden ja harhaluulojen usvan häntä estämättä ja +hämmentämättä.» + +Tällainen armotettu, eheä ihminen oli tämä vainottu, kunniaton olento. + +»Ja minä, jonka puolesta hän eli ja kuoli, olinko minä tämän uhrin +ansainnut?» kysyi hän edelleen. »Olinko sen arvoinen, että hänellä oli +syytä katsoa minuun uskollisella luottamuksella?» + +Ankarasti tutkistellen kävi hän käräjiä itsensä kanssa, ja tuomio ei +langennut hänen edukseen. + +»Minä tosiaan--minä kuulun niihin toisiin, jotka koko pitkän ikänsä +heittelehtävät sinne tänne hyvän ja pahan välillä eivätkä usvassa voi +löytää tietä.--Mitä luonto meiltä vaatii, on meistä saastaista ja +synnillistä, ja mitä ihmissäännöt opettavat, näyttää meistä äitelältä +ja typerältä.--Uhman ja pelon välillä häilymme sinne tänne.--Halajamme +vieraita siunauksia, joihin emme usko, ja vapisemme vieraita +kirouksia, joille nauramme. Taanoin pidin häpeänä haudata isääni tähän +paikkaan, nyt olisin onnellinen jos olisin sen tehnyt. Taanoin +takerruin uhmassani kiinni ajatukseen, että minun oli pidettävä kiinni +isieni perinnöstä, nyt olen iloinen voidessani pudistaa sen tomun +jaloistani.--Taanoin haukuin schrandenilaisia villipedoiksi, nyt +käsitän, että oma sukuni heidän ihmisyytensä on tukehuttanut. Taanoin +oli tämä nainen minusta liian tahrainen voidakseni hänen kädestään +ottaa palan leipää, nyt seison itkien hänen haudallaan. Nuoruuteni +ujossa houreessa, sammuneessa liekissä riipuin kiinni sydämineni; +tekopyhän vanhanpiian alun, joka minulle ei maksanut niin mitään, +asetin tekojeni tuomariksi ja vavisten pakenin täysiveristä, +kaikkivaltiasta ihmisyyttä». + +»Tosin tämä ihmisyys oli kuolemansynti, ja vereni himoitsi häväistä +itseäni». + +»Mutta enkö voinut kuolemalla sovittaa, jos elämä, joka virtasi +suonissani, vei minut inhimillisten ja jumalallisten lakien rajojen +ylitse.» + +Ja sitten tuli hän jälleen ajatelleeksi, kuuluikohan ruumis, jonka +kanssa hän menetteli niin mielensä mukaan, tosiaankin yksinomaan +hänelle. Saikohan hän sitä niin mielin määrin vallita? Mitähän, jos +isänmaa vaati sen itselleen? + +»On hyvä, että tässä kaaoksessa, missä hyvä ja paha, oikeus ja +vääryys, kunnia ja häpeä hoippuvat sekaisin kirjavana vilinänä ja +johon itse vanha Jumala ja taivas voimatonna katoavat, on sentään +vielä olemassa luja napa, jonka ympärille meidän täytyy uudelleen +järjestyä, kallio, johon me hukkuvat voimme tarttua, ja jonka tähden +mielihyvällä joutuu perikatoonkin--isänmaa!» + +Niin puhui isänmaankavaltajan poika, ja pani hartaasti kätensä +ristiin. + +Kuun säteet olivat sillaikaa kääntyneet paistamaan haudan sivuseinään. +Vainajan kasvot, jotka ne olivat kirkastaneet, peittyivät nyt +pimeänhämärään. Hän tuskin saattoi niitä erottaa ympäröivästä maasta. + +»On jo aika», sanoi hän ja katseli ympärilleen. + +Idässä hehkui jo aamurusko kaitana juovana, siintävä päivänkajo +valaisi puutarhan aukeamat, ja puiden oksilta alkoi kuulua unelmoiva +viserrys. + +Hän aikoi sirotella kukat kuolleen ylitse, mutta pysähtyi otsaansa +rypistäen ja heitti ne syrjään. + +»Miksi tämä hempeys?» tuumi hän. »Tomun ei tarvitse tomua pelätä.» + +Sitten tarttui hän lapioon ja sulkien silmänsä lapioi mustaa multaa +rakkaan vainajan peitteeksi. + +Neljännestunnin kuluttua oli hauta täytetty.--Sitten asetteli hän +nurmiturpeet vanhoille paikoilleen, poisti huolellisesti liian mullan +ja ympärinsä sirottuneet kukat, ja kun aurinko nousi, olisi se turhaan +saanut etsiä paikkaa, jossa Reginan ruumis lepäsi, ilmottaakseen +hänelle päivän tuloa. + +Boleslav tähysteli jotakin merkkikiveä, jolla paikan voisi merkitä +pyhitetyksi. Hänen silmiinsä sattui murskaantuneen patsaan pää, joka +ontoin silmin hymyili häntä kohden. + +Hän kantoi sen paikalle ja pystytti nurmikkoon. + +»Diana, siveä neito», sanoi hän, »olkoon hänen muistomerkkinään. Hän +ei ole arvoton siskolleen, jota vartioi.» + +Sitten heittäytyi hän nurmikolle vaipuen unelmiinsa. + +Kuudetta käydessä varustautui hän lähtemään. + +»He olisivat narreja», tuumi hän, »jolleivät tekisi minusta loppua.» + +Hän pani pistooliinsa uuden nallihatun ja höllensi miekkansa +huotrastaan, sillä hän aikoi myydä kalliista henkensä. + +Mutta astuessaan nostosillan ylitse näki hän jo kaukaa ystävällisiä +kasvoja vastassaan. + +Heiden pojat ne matkalla kokoontumispaikkaan olivat asettuneet +Schrandeniin levähtämään. + +He kasaantuivat hänen ympärilleen ja ojensivat hänelle kätensä. + +»Olemme saapuneet tänne asettuaksemme käskettäviksesi», puhui Karl +Engelbert hänelle. »Sillä me tahdomme hyvittää, mitä olemme sinua +vastaan rikkoneet.» + +»Kiitän teitä», vastasi hän. »Se on anteeksi annettu ja unhotettu.» + +Sitten meni hän schrandenilaisten nostoväen miesten luo, jotka +kalpeina ja noloina kuin vaivaiset syntiset viimeisen retkensä +johdosta, seisoivat kirkonoven lähellä. + +Ystävät osottelivat pelästyksissään hänen verentahraamaa pukuaan, +mutta eivät rohjenneet pyytää selitystä. + + +»Noutakaa vanki kirkosta ja hankkikaa rattaat häntä varten!» käski +hän. + +Felix Merckel tuotiin esiin. Hän ei kunnioittanut Boleslavia +ainoallakaan katseella. + +Kun kansa oli jätellyt hyvästi omaisensa ja joukko oli valmiina +lähtemään, tunkeutui töllistelevästä joukosta vanha kirkkoherra esiin. + +Hänen kasvonsa näyttivät riutuneilta, ja hänen kätensä vapisivat. + +Hän tunkeutui Boleslavin luo ja kuiskasi hänelle: »Olen kuullut, että +Regina on tänä yönä saanut surmansa... Tahdon kernaasti hänet +kristillisesti haudata.» + +»Kiitän, teidän kunnianarvoisuutenne», vastasi Boleslav. »Olen hänet +jo haudannut pakanallisesti.» + +Ja hän käänsi hänelle selkänsä. + +Muuan schrandenilainen, joka suosioon päästäkseen oli yöllä ottanut +kiinni Boleslavin hevosen, toi sen alamaisesti irvistellen saapuville. + +Boleslav hyppäsi satulaan. Hänen miekkansa lennähti huotrastaan. + +»Hiljaisuus!»--Kovana ja jyrisevänä kaikui hänen äänensä joukon päiden +ylitse. + +»Käännös oikeaan, mars!» + +Ulos kylästä kävi kulku.--Metsät lähenivät. + +Hän ei katsonut enää taaksensa. + + * * * * * + +Boleslavin myöhemmistä vaiheista ei paljoa tiedetä. + +Ilmenneen salakapinoimisen johdosta katsoivat asianomaiset +sopivimmaksi siirtää hänet entiseen rykmenttiinsä. + +Itäpreussilaisen nostoväen jäädessä vanhoihin maakuntiin sai hän +kaikkien kateeksi luvan viivyttelemättä lähteä sotanäyttämölle. + +Lignyssä hänen sanotaan kaatuneen. + + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kissanporras, by Hermann Sudermann + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12382 *** diff --git a/12382-h/12382-h.htm b/12382-h/12382-h.htm new file mode 100644 index 0000000..8a825e0 --- /dev/null +++ b/12382-h/12382-h.htm @@ -0,0 +1,14258 @@ +<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> + +<html> +<head> + <meta name="generator" content= + "HTML Tidy for Windows (vers 1st March 2004), see www.w3.org"> + <meta http-equiv="Content-Type" content= + "text/html; charset=UTF-8"> + + <title>The Project Gutenberg eBook of Kissanporras, by Hermann + Sudermann.</title> + <style type="text/css"> + /*<![CDATA[ XML blockout */ + <!-- + p { text-align: justify; } + h1,h2,h3,h4,h5,h6 { + text-align: center; } + hr { width: 33%; + margin-top: 1em; + margin-bottom: 1em; } + body{margin-left: 10%; + margin-right: 10%; } + .wide{ + letter-spacing: 0.2em;} + + // --> /* XML end ]]>*/ + </style> +</head> + +<body> +<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12382 ***</div> + + <h1>KISSANPORRAS.</h1> + <p style="text-align:center"> + (DER KATZENSTEG) + </p><br> + <h3>ROMAANI</h3> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h4>KIRJOTTANUT</h4> + <h2>HERMANN SUDERMANN</h2> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h4>SUOMENTANUT</h4> + <h2>JUHO AHAVA</h2> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h3>1909</h3> + + <p> </p> + <p> </p> + <hr style="width: 65%;"> + + <h2>Sisällys</h2> + + <p style="font-size:0.8em; text-align:right;"> + Latojan huomautus: Sisällysluettelo lisätty + html-muunnoksen yhteydessä. Alkuperäisteoksessa + sitä ei ole. + </p> + + <div style="margin-left: 25%"> + <a href="#I"><b>I.</b></a><br> + <a href="#II"><b>II.</b></a><br> + <a href="#III"><b>III.</b></a><br> + <a href="#IV"><b>IV.</b></a><br> + <a href="#V"><b>V.</b></a><br> + <a href="#VI"><b>VI.</b></a><br> + <a href="#VII"><b>VII.</b></a><br> + <a href="#VIII"><b>VIII.</b></a><br> + <a href="#IX"><b>IX.</b></a><br> + <a href="#X"><b>X.</b></a><br> + <a href="#XI"><b>XI.</b></a><br> + <a href="#XII"><b>XII.</b></a><br> + <a href="#XIII"><b>XIII.</b></a><br> + <a href="#XIV"><b>XIV.</b></a><br> + <a href="#XV"><b>XV.</b></a><br> + <a href="#XVI"><b>XVI.</b></a><br> + <a href="#XVII"><b>XVII.</b></a><br> + <a href="#XVIII"><b>XVIII.</b></a><br> + <a href="#XIX"><b>XIX.</b></a><br> + <a href="#XX"><b>XX.</b></a><br> + </div> + <hr style="width: 65%;"> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="I" id="I"></a> + + <h2>I.</h2> + + <p>Rauha oli tehty. Maailma, jota korsikkalainen oli puolen + ihmisikää uskaltanut pitää leikkipallonaan, + tunsi jälleen itsensä.</p> + + <p>Runneltuna, revittynä, vuotaen verta tuhansista + haavoistaan, täytenään taistelutantereita kuin + märkiviä paiseita, puoleksi hautuumaana ja puoleksi + raunioina—sellaisena se jälleen löysi + itsensä.</p> + + <p>Mutta ihmiskunta, joka vastikään oli vapautunut, ei + aavistanut mitään omasta kurjuudestaan.—Jos + maata, josta se sai leipänsä, oli lannotettu + verelläkin—hyvä vaan! Sittepähän se + vastedes kantoi runsaamman hedelmän. Jos luodit ja pistimet + olivatkin harventaneet ihmisten rivejä, mitäs + siitä?—Olipahan jälelle jääneillä + enemmän tilaa ojennella käsivarsiaan.</p> + + <p>Pääsihän jälleen liikkumaan, kun + väentungosta hieman oli hajotettu.</p> + + <p>Katkeamaton riemuhuuto kajahti taivasta kohden Gibraltarin + kallioilta aina Nordkapiin saakka.—Jokaisessa + kellonnuorassa riippui tempova poikanen, jokaiselta alttarilta, + jokaisesta majasta kohosi kiitosrukous.— — + —Surevat piiloutuivat, heidän valituksensa tukehtuivat + kiitosvirsiin, heidän kyynelensä imi maa samalla + kylmäkiskoisuudella, jolla oli juonut kaatuneiden + veripisaratkin.</p> + + <p>Keväisen kauneuden keskellä oli Pariisissa + rauhansopimus allekirjotettu.— + —Verilätäköissä kukkivat liljat, ja + romuhuoneista tuotiin verenkostuttamat liljaliput. Bourbonit + ryömivät esiin nurkistaan, joihin heidät + Roberspierren partaveitsi oli ajanut, hieroivat unisia + silmiään ja alkoivat iloisina hallita. Unhottaneet + eivät he olleet mitään, oppineet ainoastaan + kauniin uuden sanan Talleyrandin aapisesta. Tämä sana + oli: vallanperimysoikeus.</p> + + <p>Muulla maailmalla oli niin paljo tekemistä omissa + asioissaan, oli niin paljo voitonseppeleitä sidottavana ja + tervehdysmaljoja kallisteltavana, ettei se joutanut + tästä ilveilystä + välittämään.</p> + + <p>Odotuksen kuumeen punehduttamina tuijottivat kaikki + silmät länttä kohden, josta heidän piti + saapua, sankarien, laakereilla seppelöityjen, heidän, + jotka pyhän kotiturpeen puolesta, vaimojen ja lasten, + oikeuden ja isänmaan puolesta olivat olleet valmiit + uhraamaan henkensä ja verensä korsikkalaisen + hurmahengen tulikitaan. He olivat ajaneet häntä takaa + hänen perimäiseen luolaansa saakka, kunnes hän + sidottuna oli virunut heidän jaloissaan.</p> + + <p>Saksan tammet olivat juuri pukeutuneet viheriään, + joutuakseen heti ilakoiden ryöstettäviksi, kun + voittajat alkoivat palata.</p> + + <p>Etupäässä—iloisina, hilpeän vapaina + parvina—palasi isänmaan ylpeys ja kukka, rikasten + pojat, jotka vapaaehtoisina jääkäreinä olivat + omine hevosineen ja omine aseineen lähteneet + pyhään sotaan.</p> + + <p>Heidän tiensä Saksan halki oli lakkaamatonta + juhlahumua. Mihin tulivat, kulkivat he ruusuilla ja kukkasilla; + kauneimmat neidot halasivat olla heidän rakastamiaan, + jaloimmat viinit heidän juotavinaan.</p> + + <p>Heidän jälestään tulvi kasakkavirta Saksan + lakeuksien ylitse. Vuosikausi sitten, jolloin he, + ikäänkuin kostonhenkien parvi, olivat rientäneet + suuren armeijan puolikuoliaaksi näännytettyjen + tähteiden jälestä, oli Saksa riemuiten tervehtinyt + heitä vapauttajinaan, kaupunkien hallitusmiehet olivat + juhlallisina kulkueina olleet heidän vastassaan, + hymnejä oli sepitelty heidän kunniakseen, ja + sinisilmäinen saksalainen tunteellisuus oli vuotanut + tulvanaan pesemättömään tataariturpain + hyväksi.</p> + + <p>Nytkin kiiteltiin heitä, kuten velvollisuus vaati, mutta + saksalaisten ikävöitsevät katseet + tähystelivät heidän ylitsensä loitommalle, + ikäänkuin he olisivat ainoastaan noiden vielä + tulematta olevien varjoja.</p> + + <p>Ja vihdoin saapuivat hekin—kansan miehet, nuo, joilla ei + ollut muuta kuin pelkkä elämänsä + isänmaalle alttiiksi annettavana. Heidän + edellään kulki ikäänkuin särkyneiden + vaskitorvien räminä—perästä laahautui + paksu tomupilvi.</p> + + <p>Eivät he ilmestyneet kotoisille maille ylväinä + ja upeina, kuten kotiin jääneet olivat unelmoineet, + sädekehät päiden ympärillä, aaltoilevat + viitat liehuen toogan tavoin uljasten vartalojen + ympärillä,—vaan raukeina ja tylsinä kuin + uuvuksiin ajetut työkonit, likaisina ja repaleisina, + syöpäläisistä kihisten, parrat pölyn ja + hien vanuttamina, sellaisina he palasivat. Tuossa meni muuan, + joka kalpeana ja riutuneena kuin keuhkotautinen ainoastaan + vaivoin kykeni jalkojaan siirtelemään eteenpäin, + tuolla toinen, joka eläimellistyneenä ja himokkaana + katseli ympärilleen, silmien synkässä + väikkeessä loimuavan palon kajastus, luisevat nyrkit + yhä vielä murhanhimosta kouristuneina. Vain siellä + täällä loisti ylevä, puhdas liikutus + kyyneltyneistä silmistä, vain siellä + täällä liittyi kaksi pyssyn perää + pitelevää kättä kiitolliseen rukoukseen...</p> + + <p>Mutta tervetulleita olivat he kaikki.—Eikä + ketään ollut verinen kostontyö vielä niin + raaistanut ja kivetyttänyt, etteivät kyynelet ja + suudelmat olisi häntä virvottaneet ja saaneet palaavan + valoisamman ajan aavistuksia + häämöttämään hänen sielunsa + silmiin.</p> + + <p>Tosin ei kiihtyneitä intohimoja yhtäkkiä + tuuditeta täydelliseen lepoon.—Kourat, jotka ovat + kalpaa heiluttaneet, tarvitsevat aikaa tarttuakseen aurankurkeen + ja luotirihmaan, eikä joka miehen ole helppo unhottaa + leirielämän rajua hillittömyyttä lempeän + kotilieden ääressä.— —</p> + + <p>Kuten jokaisen rauhanteon jälkeen, oli sentähden + vuosi 14 Saksassa hurja aika. Tämä vuosi, jonka nimi + meille myöhemmin syntyneille kaikuu kuin kiitosvirsien, + urkujen huminan ja kellojen helinän sulosointu, näki + väkivallan töitä ja rikoksia enemmän kuin + yksikään muu vuosi ennen tai jälkeen. + Erittäin villisti elämöi ihmisten valloilleen + päässyt petomaisuus niissä seuduissa, joissa sodan + edellä oli ranskalaisten ylimielisyys mellastellut + täydessä murhanhimoisuudessaan, ja villeimmin + siellä, missä taistelutannerten verenhaju ja + poltettujen kylien tulenloimotus oli kotiväenkin mielen + täyttänyt kauhunkuvilla ja missä + salakähmäinen kavaluus ja luihu pelkuruus yhä + edelleen sovittamatonna huusi kostoa. Näytti melkein, kuin + eivät kiihtynyttä isänmaanrakkautta vielä, + tyydyttäisi vastikään vuotaneet verivirrat, vaan + tarvittaisiin enemmän kuluneen vuosikymmenen + häpeän pesemiseen. Eihän voitu aavistaa että + korsikkalainen korppikotka, joka istui + saarihäkissään, hioi jo teräsnokkaansa + nirhatakseen rikki häkkinsä ristikot ja että + vielä täytyi monen kuohuvaa verta uhkuvan suonen aueta, + ennenkuin hän pääsi täydelliseen + lepoon.—</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="II" id="II"></a> + + <h2>II.</h2> + + <p>Tämän merkillisen vuoden elokuun lopulla istui + eräänä päivänä suurehkon + talonpoikaistalon suvihuoneessa joukko nuoria miehiä + tammipöydän ympärillä, ja pöydän + täyttivät koko leveydeltään saviset + oluthaarikat ja pyöreämahaiset viinapullot. + Tupakansavu, joka tissusi piipunkannen raoista ilmoille, kietoi + kuumat, paloviinasta ja innostuksesta hehkuvat kasvot + sinisenharmaihin pilviinsä.</p> + + <p>He olivat äsken palanneita isänmaan puolustajia ja + mässäsivät sotaisiin muistelmiinsa + kiintyneinä.</p> + + <p>Kaikissa heissä saattoi havaita + sukuyhtäläisyyden piirteen, jonka samallainen + sääty, samallaiset elin- ja ajatustavat painavat + ventovieraihinkin. Heidän karheat, rehelliset kasvonsa + olivat sodassa villiintyneet ja peittyneet naarmuilla ja arvilla. + Parin kolmen käsivarsi oli siteissä vieläkin, ja + tuskin ainoakaan oli päässyt niin pitkälle, + että olisi ripustanut mustanauhaisen + jääkärintakkinsa naulaan.</p> + + <p>He olivat Heiden kylän vapaita talonpoikia, hajallaan + asuvia ja kuitenkin naapurillisesti liittoutuneita—muutamat + heistä riippuivat vielä isänsä + määräysvallasta, toiset olivat jo + päässeet talonsa haltijoiksi. He eivät olleet + konsanaan tehneet vero- eikä päivätöitä; + niillä suurilla mullistuksilla, joita Steinin laatima laki + muutamia vuosia takaperin oli saanut aikaan + talonpoikaissäädyn keskuudessa, ei heihin ollut + mitään vaikutusta, ja kun edellisenä + keväänä oli kuninkaan sotakutsu kulkenut + ympäri maan, olivat he ylpeinä kuten herraspojatkin + astuneet vapaaehtoisten jääkärien riviin omine + hevosineen ja omine aseineen, vaikkapa sentähden olisi + täytynyt viedä markkinoille viimeisetkin + siemenjyvät.</p> + + <p>Ainoastaan yksi heistä, hän, joka istui talon + ainoalla päällystetyllä tuolilla, + likaisenharmaalla ja moneen kertaan korjatulla ja paikatulla + kuvatuksella, ja jolla yksinään oli pullo punaista + viiniä edessään, kuului + silminnähtävästi toiseen + elämänpiiriin.</p> + + <p>Hänellä oli kalpeat hieman keltaiselle vivahtavat + kasvot, hienot, pehmeähköt piirteet, ruskeat, + synkät silmät ja pitkät, mustat silmäripset, + jotka alas vaipuessaan loivat pitkän varjon kaidoille + poskille. Vaikkakin hän näköjään oli + nuorin heistä kaikista—hän tuskin saattoi olla yli + kahdenkolmatta—näytti hän mieheltä, jonka + elämänhalu on mennyt. Uhmaava tarmo hallitsi hänen + rypyttömällä otsallaan, ja sinisissä + silmissä piili jotakin vanhan surun tapaista.</p> + + <p>Hänellä oli yllään harmaa takki, joka + näytti hartioista liian ahtaalta, ja sen alla siniruutuinen + villapaita, jossa oli rikkinäiset poimut ja + helmiäisnappirivi. Sotilaallista hänen puvussaan oli + ainoastaan nostoväen ristillä varustettu + kenttälakki, jonka hän oli työntänyt + takaraivolleen, nähtävästi sentähden, + että kova nahkalippu painoi tuskin umpeenmennyttä + arpea, joka hehkuvana juovana kulki tummien kiharain alta suoraan + poikki korkean otsan.</p> + + <p>Kaikkien silmät olivat häneen + suunnatut.—Jokainen näkyi ilmeisesti panevan + enimmän painoa hänen ajatukseensa, tarkotti ennen + kaikkea sanansa hänen kuultavakseen.</p> + + <p>Hänen rinnallaan istui voimakas, häntä hieman + vanhempi nuorimies, joka lakkaamatta tarkasteli häntä + hellävaroisella + huolellisuudella—epäilemättä talon + isäntä. Oikealla ohimollaan oli hänellä + valkoinen laastarilappu. Nauravina ja rohkeina pilkistivät + punakat, pyöreät kasvot vaalean hiusmetsän alta, + joka pörröisine kiharoineen ympäröi kaulan ja + niskan kauttaaltaan.</p> + + <p>»Mutta ethän juo mitään, + luutnantti!» kehotteli hän häntä + työntäen pullon lähemmäksi hänen + eteensä. »Et ole tottunut olueemme, vielä + vähemmän viinaamme—et sentähden tarvitse + laisinkaan kainostella juodessasi tätä punaista + ainetta, joka minulta muuten voidaan varastaa.—Rikkaita + emme ole, sen tiedät, mutta niin paljo meillä + sentään on, että jos tahdot jäädä + luoksemme, on eliniäksesi sinua varten tuollainen pullo + päivässä. Eikö totta, pojat?»</p> + + <p>Riemuiten ilmaisivat toiset hyväksymisensä ja + tunkeutuivat luo, kilistääkseen haarikoineen ja + ryyppylaseineen hänen särkymäisillään + olevaan viinilasiinsa.</p> + + <p>Kiitollisen ilon loiste vilahti hänen kalpeilla, + synkillä kasvoillaan.</p> + + <p>»Tiesin kyllä», sanoi hän, + »että teidän luotanne löytäisin + kodin—muuten en olisi palannutkaan.»</p> + + <p>»Yhä parempaa!» huusi isäntä. + »Sitäkö varten vannoimme veriveljeyttä + ensimäisen taistelun edellä—silloin + kirkossa—tuossa kirotussa pesässä—jonka + nimeä en kuunaan saa säilymään + muistossani?»— —</p> + + <p>»Pesä on Dannigkow nimeltään», + vastasi nuori vieras, jota puhuteltiin luutnantiksi.</p> + + <p>»Muistatko sen vielä niin hyvin?» jatkoi + isäntä. »Ja olisitko voinut ajatellakaan + hiipiä ohitsemme?—Sitäkö varten valitsimme + sinut johtajaksemme ja umpimähkään ajaa + karauttelimme perästäsi tulisimpiin + otteluihin?—Veri ja kuolema liittää yhteen, + Baumgart. Anna sentähden palttua maailmalle ja jää + luoksemme.»</p> + + <p>»Älä lörpöttele loruja, veli + hyvä», vastasi luutnantti ja puhalsi + mietteissään viinin purppuraiseen peilipintaan.</p> + + <p>Mutta toinen ei ottanut peräytyäkseen.</p> + + <p>»Saat olla varma», jatkoi hän, »ettemme + tule sinua koskaan uteliailla kysymyksillä ahdistelemaan. + Olemmehan aina tottuneet pitämään sinua + salaperäisenä otuksena. Kun lepäsimme + leirinuotiolla kertoellen kodista ja konnuista, isästä + ja äidistä, juomingeista ja lemmenseikkailuista, + nipistit sinä suusi suppuun, aivan kuten teet nytkin. Mutta + jos joku rohkaisi mieltänsä ja kysyi sinulta, + mistä olet ja mitä muuten olet puuhaillut, silloin + sinä nousit ja menit matkoihisi. Niin totuimme olemaan + kyselemättä ja tuumailimme: Hän on mahtanut + syödä liiaksi jotakin, joka on hänet saanut + eliniakseen kärtyisälle tuulelle... Muuten, mitä + se meihin kuuluu? Hyvä toveri olit, sen todistuksen annamme + sinulle—ja enemmänkin, olit kunnollisin, urhoollisin + ja ... no, suoraan sanoen, jos olisit jotakin meistä + käskenyt: mene, katkaise oikea kätesi minun + tähteni—totisesti olisi hän sen tehnyt + mukisematta.—Enkö puhu totta, pojat?»</p> + + <p>Hyväksymisen huuto kulki ympäri + pöytäseuran.</p> + + <p>»Lakatkaa vihdoinkin», sanoi nuori luutnantti, + torjuen riemuitsevia loitommalle. »Ylistättehän + minut aivan maan alle.»—</p> + + <p>»Huonot viestit tulevat perästä!» jatkoi + isäntä. »Olemme olleet sinuun aikalailla + tyytymättömiäkin. Muistat kai vielä, + mistä se johtui. Se tapahtui aselevon aikana, kohta + yhdyttyämme hurjan Platenin johtamiin liettualaisiin ja + Bülowin joukkoon. Silloin eräänä iltana + kierroksesi tehtyäsi selitit meille: Pojat, minun + täytyy jättää + teidät—älkää kysykö, + miksi.—Mutta uskokaa minua, en voi + muuta—nostoväki kaipaa upseereja. Ei ole + mikään kunnia siirtyä vapaaehtoisten + jääkärien joukosta nostoväkeen, mutta + minä menen nostoväkeen.— Niinhän haastoit, + Baumgart?»</p> + + <p>Nuori luutnantti nyökkäsi, ja hänen huulillaan + väreili kuohahtavan katkeruuden ilme.</p> + + <p>»Näimme, kuinka sinulle samalla kihosivat vedet + silmiin, muuten olisi varmaan yksi tai toinen kysynyt: + Tämäkö on kiitos sinulle osottamastamme + luottamuksesta, että jätät meidät nyt, juuri + nyt, kun meidän olisi platenilaisille + näytettävä, kuinka ranskalaisia oikein + metsästetään?—Ja sentähden + päästimme sinut menemään vastustelematta, + vaikkakin sydämemme vuosivat verta.—Kukaan ei ole + myöhemmin kuullut sinusta hiiskahdustakaan, kuinka ahkerasti + tiedustelimmekin; mutta sen voimme vakuuttaa, että + kuukausimäärin juttelimme joka ilta sinusta ja + vaivasimme päitämme tuumiessamme, mikä se sinut + oikein veti pois meidän luotamme ja mikä oikeastaan + olit miehiäsi ja muuta sellaista, niin että + myöhemmin joukkoomme liittyneet, jotka eivät olleet + sinua tunteneet, arvelivat, että heistä oli + ikävystyttävää ikuinen puhe sinusta ja + että meidän olisi ollut paras sinun kanssasi + lyöttäytyä nostoväen likakinttujen laumaan. + Näetkös, niin olimme sinuun kiintyneet, ja + sentään tahdot sinä jo parin päivän + perästä kääntää meille + selkäsi! Marnevirralta kauas Weikselin taakse on pitkä + matka, kun sen tekee yksin ja jalkaisin, ja haavasikin yhä + vielä äkäilevät. Levähdä siis ja + kerro, haastele meille, kuinka elämäsi harmaapartojen + parissa meni mukiin ja kuinka jouduit vankeuteen—sillä + että sinä todellakin olet joutunut vangiksi, + senhän on täytynyt olla aivan eriskummallinen + sattuma!»</p> + + <p>Hän silmäili lapsellisella ylpeydellä + teräksiseen ristiin, joka välkkyi hänen takkinsa + rintapielessä. Hän oli sen saanut palkinnoksi + siitä, että oli kerran, suostumatta tarjottuun + armahdukseen, huimapäisesti tapellen murtautunut vapaaksi + ranskalaisen husaarijoukon keskeltä.</p> + + <p>Nuoren nostoväen luutnantin rinnassa ei ollut + mitään koristeita. Kun sotaretken lopussa suuri + koristevirta valui voitokkaiden soturien ylitse, oli hän + luultavasti silloin jo ollut vankina.</p> + + <p>Kiusallinen syrjäytyksen, kenties häpeänkin + tunne näytti heräävän hänen + mielessään. Hän painoi nostoväen lakin + takaisin otsalleen ja sysäten tuoliaan voimakkaalla + tempauksella taaksepäin, ikäänkuin ei olisi + kauempaa sietänyt koko kapinetta, sanoi hän:</p> + + <p>»Kiitän teitä hyvistä tarkotuksistanne, + mutta minun täytyy mennä Königsbergiin + ilmottautumaan päällystölleni.»</p> + + <p>»Silloin saat kauan etsiä», vastasi eräs + kiharatukkainen, ruskeasilmäinen veitikka, joka kantoi + oikeaa käsivarttaan mustassa siteessä. »Etkö + todellakaan tiedä, että nostoväki + päästettiin kotiin kohta palattuaan?»</p> + + <p>»Itse esikuntakin tullee hajaantumaan», + lisäsi toinen.</p> + + <p>»Silloin täytyy minun koettaa onneani + päämajassa», vastasi luutnantti Baumgart. + »Minulla on enemmän kuin muilla syytä huolehtia, + että eropaperini ovat kunnossa. Uskokaa pois! Kukaan ei saa + päästä minusta sanomaan, että olen salaa + hiipinyt armeijasta. Siis lyhyesti: onkohan mahdollista huomenna + saada kyytiä Königsbergiin?»</p> + + <p>Nousi oikea tyytymättömyyden myrsky. Käytiin + hänen kimppuunsa, tartuttiin hänen käsiinsä, + kierryttiin piiriin hänen ympärilleen, + ikäänkuin olisi kysymyksessä estää + hänet tuossa tuokiossa pakenemasta.</p> + + <p>»Jää ainakin niin kauaksi, ettei raukea + tyhjiin juhla, jonka tahdomme viettää + kunniaksesi», sanoi Karl Engelbert, nuori isäntä, + saatuaan melulta äänensä kuuluviin.</p> + + <p>Baumgart syöksähti nopealla ponnahduksella + hänen istuintaan kohden.</p> + + <p>»Minun kunniakseni?... Oletteko tulleet + hulluiksi!»</p> + + <p>»Mikään puolustus ei enään + auta!» vastasi toinen. »Asia on jo aikoja sitten + pohdittu. Kolme päivää takaperin, kohta tänne + pistäydyttyäsi, lähetin Johann Radtken + taipaleelle, mukanaan luettelo kaikista vapaaehtoisista + jääkäreistä, jotka piirissä ovat + kotosalla, sillä meillä on väkeä kuudesta tai + kahdeksasta rykmentistä—ennen kaikkea oli hänen + tietysti mentävä Schrandeniin, jossa Merckel + asuu—hänhän oli ensin Platenin joukossa, mutta + sitten meni hänkin nostoväkeen. Mutta hänen + siirtymisessään oli järkeä, sillä vasta + siellä hänelle vakuutettiin luutnantin + oikeudet.»</p> + + <p>Baumgart oli nimeä mainittaessa ilmeisesti + säpsähtänyt, mutta pian hän malttoi + mielensä, ja puoleksi eteenpäin kumartuneena ja + tarttuen kovalla kourauksella istuimensa puisevaan + selkänojaan, kuunteli hän vaieten, mitä + hyvää tarkottava ystävä tiesi kertoa + tulevista kunniapidoista... Hän ei vastustellut + enempää, kenties siksi, että avoin vastarinta + näytti hänestä hyödyttömältä, + mutta hänen levottomissa + syrjäsilmäyksissään piili jotakin + pakoaikeihin vivahtavaa.</p> + + <p>Ystävyksille, joiden kuohuva veri ei kotioloissa + vieläkään ottanut rauhottuakseen, oli tervetullut + jokainen aihe, joka heidät, vaikkapa vain muutamaksi + hetkeksi, kohotti yli arkipäiväisen yksitoikkoisuuden, + mihin he olivat menehtymäisillään. He puhuivat + hyvin tärkeän näköisinä + luottamusmiehensä palaamisesta, sillä hän oli + odotettavissa jo aamupäivällä viiden peninkulman + päässä sijaitsevasta Schrandenista.</p> + + <p>»Olenpa utelias tietämään», sanoi + Peter Negenthin, mies, jolla oli musta side, »mihin + schrandenilaiset ovat koreaan kartanonherraansa nähden + ryhtyneet.»</p> + + <p>Luutnantti Baumgart heristi korviaan.</p> + + <p>»Punaisen kukon ovat he jo aikoja sitte panneet + hänen katolleen istumaan», puuttui toinen puheeseen. + »Viitisen vuotta on hän jo huuhkajan tavoin pesinyt + paloraunioiden keskellä.»</p> + + <p>»Miksei hän sitten rakenna linnaansa + uudestaan?» kysyi kolmas.</p> + + <p>»Miksikö? Siksi, että talonpojat ja muu + kylänväki pieksävät + pahanpäiväiseksi jokaisen, joka menee hänelle + työhön. Kerran hän oli pestannut + päivätyöläisiä Masurenista asti + ajatellen, että ne kyllä pysyvät + hänellä, kun eivät ymmärrä saksaa. + Sitten syntyi kylän kapakassa aika tappelu—ja ykskaks + ajettiin puolalaiset matkoihinsa. Sen koommin ei hän + enää ole yrittänytkään ruveta maitaan + viljelemään.»</p> + + <p>»Millä hän sitten elää?»</p> + + <p>»Mitäs se meitä liikuttaa?... Kuolkoon + nälkään!»</p> + + <p>Keskelle pahansuopaa naurua, jonka tämä julmanlainen + toivomus herätti maanpoikain keskuudessa, astui, nopeasta + ratsastuksesta höyryävänä ja hikisenä, + palannut lähettiläs, lyhyt, pienenläntä + nuorukainen, jonka vaaleat, suorat hiussuortuvat valuivat + kellertävinä ja kiiltävinä kuin uusi + olkikatto lihavahkoille kasvoille, jotka päivä oli + paahtanut punaisiksi kuin keitetyt kravut.</p> + + <p>Ennenkuin hän alkoi puhua, tarttui hän suureen + kivikannuun, joka seisoi keskellä pöytää, ja + pitäen molemmin kourin sen pulleasta vatsasta, imeytyi + hän kannun reunaan kiinni, kunnes se vihdoin + naurunhohotusten kaikuessa temmattiin hänen huuliltaan.</p> + + <p>Kaikin tavoin ilvehtien ja irmastellen kertoi hän + matkastaan.</p> + + <p>Suuri juhla oli kyllä alusta alkaen varma.—Kaikkien + piiriläisten jalkapohjia kutkutti tanssinhalu, kaikki + halusivat juominkeja ja ilotulituksia ja olivat valmiit, jos niin + tarvittiin, kelpo selkäsaunaankin juhliakseen Saksan + yhtenäisyyden kunniaksi. Ainoastaan paikasta, jossa + tämän kaiken piti tapahtua, oli vielä vallinnut + erimielisyys.—Ennen kaikkea halusivat schrandenilaiset, + luutnantti Merckel etunenässä, että kekkerit + olivat vietettävät heidän luonansa.</p> + + <p>»Miksi niin? Pojat, ne vasta ovat + joukkiota—nämä samaiset schrandenilaiset. + Riemusta aivan poissa nahkoistaan—juovat ja hurjistelevat + päivät päästään. Aina tallukat + taivasta kohden!—Miksi niin? Siksi, että he ovat + vannoneet kostoa paroonilleen, isänmaan kavaltajalle, joka + heidät on häväissyt ilmoiseksi iäkseen. + Tiedättekös, mitä he ovat veisanneet kirkossaan + virrennuotilla jo seitsemisen vuotta:</p> + + <blockquote> + <p>Herramme Schrandenista, jonka tähden<br> + hävetä saamme kaiken kansan nähden<br> + ja käydä mieron pilkkana,—<br> + lyö rutolla, o Jumala!</p> + </blockquote> + + <p>Näin veisaavat ne siellä joka pyhä, ja nyt, kun + heidän rukouksensa on jo puoleksi kuultu, ovat ne vannoneet + jättävänsä hänet kirkkoaidan taakse + maatumaan.»</p> + + <p>Kiihkeitä kysymyksiä satoi hänelle kaikilta + tahoilta. »Onko se kuollut, koira?—Onko piru + hänet vihdoinkin perinyt?»</p> + + <p>Melun keskeltä kuului räsähtävä, + rauskahtava ääni. Nuoren Baumgartin käsi oli niin + kovasti kouristanut nojatuolin selustaa, että hauras puu oli + katkennut keskeltä poikki. Hän itse istui kalpeana ja + liikkumatonna ja tuijotti puhujaan silmät + selällään, huomaamatta lainkaan vahinkoa, jonka + oli tehnyt talon vanhalle perinnölle.</p> + + <p>Ja hilpeä Johann Radtke jatkoi:</p> + + <p>»Ovatpa onneksi tainneet suututtaa hänet kuoliaaksi + —ainakin oli hän saanut halvauksen, kun he tahtoivat + häneltä itse Kissanportaankin hävittää. + Luutnantti, oletko konsanaan kuullut Kissanportaasta + puhuttavan?»</p> + + <p>Tämä tuijotti yhä vielä häntä + kohden eikä virkkanut sanaakaan. Hänen hampaansa olivat + pureutuneet alahuuleen. Ikäänkuin kivettyneenä + istui hän paikoillaan.</p> + + <p>»Kissanporras näet on tie, jota myöten parooni + vuonna 7 vei ranskalaiset, jotka olivat Schrandenin linnan + miehittäneet, preussilaisten selkään. Schrandenin + päällekarkauksesta lienet ainakin + kuullut—siitähän kerrotaan joka + kalenterissa.»</p> + + <p>Luutnantti nyökäytti parisen kertaa koneellisesti + päätänsä, kuten tekee tuomittu, joka + voimattomassa nöyryydessä alistuu kohtaloonsa.</p> + + <p>»Heidän nähtensä oli hän + kaatunut», kertoi Johann Radtke edelleen. »Vaahto oli + pursunut hänen suustansa—ja hänen rakas + kullannuppusensa, kylän puusepän tytär, joka + hänen kanssaan on elellyt, oli heittäytynyt hänen + ruumiinsa päälle—kuka tietää, mihin he + muuten olisivatkaan ryhtyneet verisessä + raivossaan.»</p> + + <p>»Ja sanoitko, etteivät he nyt tahdo sallia + häntä haudata?» puuttui hyväntahtoinen Karl + Engelbert puheeseen, pudistaen arvelevaisesti + päätänsä. »Onko sellainen sitten + sallittua kristityssä maassa?»</p> + + <p>Johann nauroi viekkaasti.</p> + + <p>»Schrandenilaiset vetävät yhtä + köyttä, ja jollei kukaan tahdo ryvettää + käsiään kantamalla moista iletystä hautaan, + voiko sitä panna pahakseen?»</p> + + <p>»Mutta jos se joutuu esivallan korviin?»</p> + + <p>»Esivallan—hahaha!—Heidän esivaltansa + on vanha Merckel, ja hän oli arvellut, että hänen + puolestaan olisi haaskatarhakin vielä— — + —»</p> + + <p>Hädän ja tuskan huuto, ikäänkuin + tukehtuvasta kurkusta pusertunut, sai hänet vaikenemaan. + Ponnahtaneena pystyyn, valkeana kuin kalkkiseinä, seisoi + nuori luutnantti ojentaen nyrkkiin puristetut kätensä + puoleksi torjuen, puoleksi uhaten häntä kohden. + Hänen sinertävällä huulellaan riippui + veripisara, joka vieri leukaa myöten alaspäin, + jättäen jälkeensä punertavan juovan.</p> + + <p>Soinnuton, tuskin ymmärrettävä änkytys + kuului hänen huuliltaan, mutta ken sen ymmärsi, + kangistui kauhusta.</p> + + <p>»Herkeä!» oli hän sanonut. + »Herkeä!... Hän on isäni.»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="III" id="III"></a> + + <h2>III.</h2><br> + + <p>Kuu kumotti korkealla taivaalla ja valoi vienon + sinertävää hohdettaan uinailevien nummien ylitse. + Suosilmäkkeiden leppäpensaat olivat valon + seppelöimät, ja solakat, valkorunkoiset koivupuut, + jotka katkeamattomina riveinä suojustivat leveää, + suoraa maantietä, välkkyivät ja loistelivat niin + että tie loitommalta näytti kulkevan hopeaisten aitojen + välitse.</p> + + <p>Hiljaista kaikkialla. Linnut olivat aikoja sitten vaienneet. + Syyskesän rauha, kylläisenä lakastuvan luomakunnan + rauha vallitsi laajoilla lakeuksilla: Kuului tuskin + heinäsirkan sirkutusta ojan reunalta, tuskin + pelästyneen, pitkäin olkien juurella + piipertävän peltohiiren vikinää.</p> + + <p>Reppuineen ja ryhmysauvoineen asteli yksinäinen vaeltaja + tietä myöten, välittämättä + kuutamoisen maiseman lumouksesta, tuijottaen suoraan + eteensä.</p> + + <p>Hän oli nuori luutnantti, joka taivalsi kotiseudulleen + kansan kiroamaa isäänsä hautaamaan.</p> + + <p>Vierasvarainen isäntä oli hänelle + tyrkyttänyt parhaita ajoneuvojaan, oli sitten, kun kaikki + houkuttelut olivat turhia, saattanut häntä jalkaisin + pitkän matkaa ja erotessa vakuuttanut lujasti ja + pyhästi, että heidän kerran vannomansa veriveljeys + pysyisi lujana, huolimatta isäin pahoista teoista, ja + että hän sai nyt ja aina luottaa häneen ja + hänen naapureihinsa...</p> + + <p>Ivalta tämä hyvää tarkottava lohdutus + kuulosti hänen korvissaan. Tuo puhe »isän + pahoista teoista» tuntui hänestä häntä + itseään kohtaan tähdätyltä + häväistykseltä, joka hänen täytyi + kärsiä vaieten, koska sitä häpeää, + jonka hänen isänsä oli jättänyt + hänen niskoilleen, oli mahdoton torjua luotaan.</p> + + <p>Ja synkkiin mietteihin vaipuneena antoi hän menneen + elämänsä kuvien kulkea sielunsa silmien + editse.—</p> + + <p>Hän ei ollut isäänsä koskaan rakastanut. + Tämä oli ollut raaka, raju mies, joka pieksi + talonpoikia, jonka nauraessa vapisi koko talo samoin kuin + toruessakin, jolle poika itse ei merkinnyt enempää kuin + jokin mäyräkoira, mikä hänen + hyvällä tuulella ollessaan sai kaluta hänen + kantapäitään, mutta jonka hän seuraavana + hetkenä potkaisi kauas luotansa. Tämä + äkäinen, pieni mies, hänen kellertävät, + leveän luisevat kasvonsa sysimustine viiksineen ja pienine, + säkenöivän harmaine silmineen olivat + häntä pelottaneet niin kauan kuin hän saattoi + muistaa. Äitiään ei hän ollut milloinkaan + tuntenut. Tämä oli muutama vuosi hänen + syntymisensä jälkeen joutunut pitkän sairauden + uhriksi. Alhaalla kylässä kerrottiin, että parooni + oli hänet kiukullaan ja rakkaudellaan kiduttanut + kuoliaaksi.</p> + + <p>Synkässä, korkeaholvisessa + käytävässä, jonka seinistä askelet + kaikuivat niin kammottavasti ja jossa kuumimpana + kesäsydännäkin kulkivat vilunväreet läpi + ruumiin, oli hänen kuvansa riippunut viimeisenä + pitkässä, aavemaisessa rivissä. Se oli kuva + hennosta, surkastuneesta naisesta, jolla oli ohuet, + verettömät huulet ja puoleksi ummistuneet silmät; + heikkous ja arkuus näytti tehneen silmäluomet + raukeiksi.</p> + + <p>Monet hetket oli hän piennä poikana yksin + jäätyään seisonut tämän kuvan + edessä ja ikävöiden odottanut, että nuo + luomet kohoaisivat, pilkahduttaakseen hänen nuoreen, + yksinäiseen elämäänsä jokusenkaan + äidinrakkauden säteen. Mutta vaikkapa hän olisi + ristissä käsin kuinkakin palavasti rukoillut, vaikka + olisi kuinkakin kyynelistä tulvillaan ja kaihosta sykkivin + sydämin odottanut heräämisen hetkeä, + yhtä raukeina ja ikäänkuin ikuiseen uneen + uupuneina tuijottivat silmäterät edelleen alas + häneen oudosti metallinloisteisina, kunnes hän vihdoin + epätoivoissaan tempautui irti ja syöksyi sieltä + pois.</p> + + <p>Äidin kuvan rinnalla riippui toinen kuva, tavallaan + yhtä huomattava kuin tämäkin—se esitti + säteilevän kaunista, mustakutrista naista, joka oli + parhaallaan hevosen selkään nousemaisillaan. + Hänellä on vasemmalla olallaan punainen, kultanauhoin + koristeltu ja kärpännahkalla reunustettu samettidolma, + oikeassa kädessään, jota peitti pitkä, + poimuinen rannehansikas, heiluttaa hän ratsupiiskaa, + ikäänkuin tahtoisi sillä sivaltaa jotakin + pahantekijää selkään.—Intohimoinen + elämänhalu hehkuu ja säkenöi noista + silmistä, jotka rohkeasti ja käskevästi katsovat + etäisyyteen, odottaen että kaikki, mitä + sieltä lähestyy, antautuu hänen armoilleen.</p> + + <p>Sellaiselta oli näyttänyt nuoruudessaan + isoäiti, joka jankutuksineen ja haukkumisineen, + kainalosauvoineen, liköörilaseineen ja + nuuskarasioineen, kummitteli kammottavana ja noitamaisena nuoren + miehen aikaisimpien muistojen joukossa. Hän oli ollut talon + onnettomuus, sillä hän, joka ennen + häitään oli ollut ylistetty kaunotar + saksilais-puolalaisessa hovissa, oli jo rintansa maidossa + juottanut nuoren luutnantin isälle rakkauden Puolaan, niin + että hän, vaikka olikin saksalainen aatelismies ja + ritarillista sukuperää ja eli keskellä saksalaista + seutua, luopui saksalaisuudesta ja kiintyi + sydämestään puolalaisten menetettyyn asiaan.</p> + + <p>—Hän oli kyllä saksalaisen neidin kera astunut + alttarin eteen, mutta hän ei voinut olla antamatta + ensimäiselle ja ainoalle pojalleen puolalaista nimeä, + jota hän nykyisenä isänmaallisen kiihkoilun aikana + sai kuten syntymävikaa laahata kaikkialle mukanaan.</p> + + <p>Mutta mitä merkitsikään viaton nimi Boleslav + verrattuna siihen suunnattomaan häpeään, jolla + isä mielettömässä puolalaisrakkaudessaan oli + verhonnut itsensä ja sukunsa.</p> + + <p>Nyt oli hän kuollut, ja »kuolleita kohtaan ei ole + kannettava kaunaa», sanoi samaisen isän poika + itsekseen; mutta samana hetkenä valtasi hänet + täydellä voimallaan tietoisuus siitä + häpeätaulusta, jota hän laahasi mukanaan, + missä liikkui tai mihin pysähtyi, ja josta + mikään mahti maailmassa ei voinut häntä + vapauttaa. Valittaen ja syyttäen ojensi hän + käsivartensa sinertävänä + välkkyvää taivasta kohden, jolla tähdet + himmeinä tuikkivat. Oli kuin hän olisi vaatinut tilille + isänsä sielua, joka oli piiloutunut johonkin + etäiseen maailmaan.</p> + + <p>Sitten yhtäkkiä heräsivät + leppeämmät tunteet hänen mielessään.</p> + + <p>Hän heittäytyi ojan reunalle kosteiselle nurmikolle + istumaan ja painoi kätensä kasvoilleen. Hetken aikaa + hänestä tuntui, kuin hän olisi itkuun + puhkeamaisillaan, mutta hänen silmäluomensa + jäivät kuumiksi ja kuiviksi. Aavistus siitä, + mitä hänellä oli edessään, painoi liian + raskaasti hänen mieltään. Hän ajatteli, + kuinka kolkkona ja tärveltynä hän muutamain + hetkien kuluttua näkisi jälleen sen, joka kerran oli + levännyt hänen edessään uiden valoisan + lapsuuden päiväpaisteessa.</p> + + <p>Sillä hänellekin, yksinäiselle, + äidittömälle pojalle, oli lapsuuden + päivä paistanut. Kiittämätöntä, + kehnoa olisi ollut sitä kieltää.</p> + + <p>Ympäri peltoja ja metsiä oli hän saanut + samoilla, vapaana, riippumatonna ruokatunneista ja + nukkumisajoista, kuten ainoastaan böhmiläiset + metsärosvot tai Arkansasin linnunpyytäjät, + sillä hänen tulemisistaan ja menemisistään ei + välittänyt kukaan.—Kevättuulen + liidellessä nurmikon ylitse ja keltaisten perhosten + liihotellessa kukasta kukkaan sai hän ruohikossa kukkien + keskellä loikoa selällään sinitaivaalle + tuijottaen niin kauan kuin tahtoi—aamusta varhain + iltamyöhään, jollei nälkä + ahdistellut,—se ei liikuttanut ketään. Ja jos + häntä halutti mennä lammaspaimenten mukana + laitumelle, syödä mustaa leipää heidän + repustaan ja sammuttaa janoaan + vesilätäköistä, ei kellään ollut + mitään väittämistä + sitäkään vastaan.</p> + + <p>Linnan ympäri, joka kunnaaltaan katseli maisemaa laajalle + ympärilleen, kiemursi melkein solmuun vetäytyneenä + välkkyvä, iloinen virta pensaiden peittämine + partaineen ja herttaisine lymypaikkoineen. Niistä saattoi + salavihkaa katsella, kuinka rengit veivät hevosia uimaan, + kuinka nahkuri huuhtoi vuotiaan tai myöskin poikasia ongella + tai tyttöjä uimassa... Illoin, kun aurinko oli + laskenut lepikkojen taakse, tulivat otukset läheisestä + metsästä, kapusivat varovasti alas + rantaäyrästä ja. latkivat kielellään + himottua märkyyttä. Silloin oli oltava hiljaa kuin + hiiri eikä liikautettava varvastakaan, sillä pieninkin + ääni pyyhkäisi kuin tuulispää + tämän satumaisen kuvan tipotiehensä. Ja kun kuu + nousi taivaalle ja levitti hopearihmaiset verkkonsa virran + pinnalle—kun leppäpensaat katselivat kuvaansa + vedessä ikäänkuin hunnutetut prinsessat, ja + iloiset piikatytöt lauloivat surullisia laulujaan + ylempänä valkaisupaikalla, silloin ei ollut + mitään suloisempaa maailmassa kuin hautautua + lehdistöön ja karkeloivain kuunsäteiden + ympäröimänä unelmoida aina aamunkoittoon.</p> + + <p>Hän päästi kätensä vaipumaan + kasvoiltaan ja tuijotti hämmentynein katsein + ympärilleen. Kuutamo uinaili vaaleilla kentillä, + ainoastaan puut, joiden alla hän istui, kurottelivat + synkkiä ja uhkaavia varjojaan tämän + hymyilevän rauhan kuvan kehykseen. Valittava huuto, kuin + lapsen itku, kuului etäältä. Jäniksen + poikanen, joka varmaankin oli eksynyt pellonvakoon, huusi + nälissään emoaan, aavistamatta, että + parunnallaan antoi merkin murhaajilleen.</p> + + <p>Elukka paran hätä värisytti häntä. + Hän nousi ja jatkoi taivallustaan synkkää + päämääräänsä kohden. + Hänen muistelmansakin jatkoivat vaellustaan.</p> + + <p>Koitti aika, jolloin vanha kirkkoherra Götz otti + hänet kouluun ja valkoinen talo pähkinäpuiden + keskellä tuli hänen toiseksi kodikseen. Kuljeskeleminen + oli nyt lopussa, sillä tämä harmaa + tuittupää piti ankarassa kurissa oppilaitaan.</p> + + <p>Heitä oli kymmenen tai kaksitoista, kauppiasten ja + hyvinvoipain käsityöläisten lapsia, sekaisin + poikia ja tyttöjä.—Talonpoikain lasten kanssa ei + hän luonnollisesti joutunut yksiin.—Nämä + kasvoivat omia aikojaan kuten vasikat, sillä paroonin heille + asettama opettaja, entinen kamreeri, joka juoppouden takia oli + tullut virkaheitoksi, vetelehti koulutuntiensa ajat + kapakoissa.</p> + + <p>Hänen toveriensa parvesta pisti ennen muita esiin Felix + Merckel, ravintolan isännän poika alhaalta + kylästä, oikein aika poika, joka jo kymmenvuotiaana + käveli pitkävartisissa saappaissa ja sai ampua + maaliin—ja joka nyrkkiensä voimalla piti koko koulun + kurissa. Boleslaviinkin, joka oli kaksi vuotta nuorempi + häntä ja jonka hiljaiseen luonteeseen toisen leveä + rehenteleminen vaikutti valtavasti, ulottui hänen mahtinsa, + sikäli kuin tämän salli kartanonherran pojan + itsetietoisuus ja se arka kunnioitus, jota he kaikki, itse + Felixkin, häntä kohtaan tunsivat.</p> + + <p>Felix tuli hänen opettajakseen kaikissa niissä + taidoissa, jotka poikamainen ritarillisuus itselleen omistaa. + Hän opetti hänet uimaan, soutamaan, + pyydystämään lintuja, laittamaan ilotulituksia, + ampumaan kaniineja, jopa ilmaisi hänelle senkin, miten + iltaisin ja kirkonaikaan köyhien talonpoikain puutarhoja + ryöstettiin. Ja vaikkakin hedelmät, joita hän + milloin tahansa sai poimia omasta puutarhasta, olivat tuhat + kertaa makeampia ja mehukkaampia kuin puulle maistuvat + omenanpahaiset, joita hän salaisilla retkillään + niskansa taittamisen uhalla sai saaliikseen, ei hän + kuitenkaan voinut näistä rosvoretkistä luopua. + Jälkeenpäin tunsi hän tosin kiduttavaa + häpeäntunnetta ja tavallisesti vei seuraavana + päivänä talonväelle satakertaisesti takaisin, + mitä heiltä illalla oli + ryöstetty.—Siitä huolimatta kohtasi hän + synkkiä kasvoja ja pahansuopia hymyjä, sillä + isän nyrkki lepäsi raskaana köyhän väen + niskoilla, jonka vielä silloin täytyi tehdä + päivätöitä kartanoon... Mikä oli + luonnollisempaa kuin että viha, jonka isä oli + kylvänyt, kasvoi pojalle vastaisuudessa runsaan + sadon?...</p> + + <p>Toisten toverien, erittäinkin tyttöjen, kuvat olivat + hänen muistossaan häipyneet sumuun.</p> + + <p>Paitsi tietysti yhtä.</p> + + <p>Hänen kuvansa kimmelsi vienolla tähdenloisteella + sydämensurun varjosta, surun, joka vähitellen oli koko + hänen olemuksensa kietonut mustiin käärinliinoihin + ja jota ei itse pyhä, sovittava sotakaan ollut voinut + haihduttaa. Hänen kuvansa oli seurannut häntä + taistelujen tuoksinaan eikä jättänyt + häntä, kun hän maatessaan vaikeasti haavotettuna + luuli verkalleen vajoavansa kuoleman varjojen maahan. + Tämän tytön ikävöimiseen sulautui + hänen voimaton onnenkaipuunsa, josta hän ei + vieläkään ollut voinut vapautua. + Ikäänkuin eivät isän pahat teot olisi + häneltä auttamattomasti tuhonneet tietä + onneen.</p> + + <p>Hän ei tiennyt itsekään, kuinka tämä + lempi oli hänen rinnassaan kasvanut niin suureksi, että + se lopulta täytti heijastuksellaan koko maailman.</p> + + <p>Vaalea, kylmä papintyttönen, joka ei uskaltanut + astua ojan ylitse, vaikka se olisi ollut kuinkakin kuiva, joka + aina näytti niin hirvittävän puhtaalta ja joka + piilosilla ollessaan ei koskaan sallinut tarttua vaatteidensa + liepeihin, »koska ne voisivat revetä», kuten + hän arveli, oli hänelle lapsena oikeastaan + jäänyt aivan vieraaksi. Monta kertaa, kun he olivat + kahden kesken ja Helena näytteli hänelle nukkekamarinsa + salaisuuksia, niissä yksin pyyhelappusetkin olivat + päärmätyt ja nimikirjaimilla varustetut, tuntui + ikäänkuin heidän sydämensä + lähestyisivät toisiaan. Mutta useimmittain + käyttäytyi hän rajussa iloisuudessaan niin + taitamattoman kömpelösti, että tytön + lempeät nuhteet pian muistuttivat hänen menneen niiden + rajojen ylitse, jotka hänen ystävyytensä + hänelle asettivat.</p> + + <p>Silloin hän tavallisesti pakeni sieltä + loukkautuneena ja häpeissään ja pysytteli + loitommalla, kunnes muutamien päivien kuluttua tytön + lempeä, anteeksi antava hymy kutsui hänet jälleen + hänen rinnalleen.—Hän ei viivytellyt, sillä + tytön olennossa oli jotakin valoisaa ylevyyttä, joka + hänet yhä uudestaan veti hänen + tenhopiiriinsä.</p> + + <p>Felixille oli tämä uskollisuus kauhistus. Hän + nimitti Helenaa Koruliisaksi ja härnäili + häntä, missä vain voi. Tytöllä + puolestaan oli verraton tapa nyrpistetyin nenin katsoa + häneen muka yli olkansa, vaikka toinen olikin + päätä pitempi, ja ainoastaan silloin, kun toinen + oli kovin ilkeä, meni hän itkusilmin isälleen + valittamaan.</p> + + <p>Kaksitoistavuotiaana jätti Boleslav kotiseutunsa, kun + hänen äitinsä sukulaiset, jotka kuuluivat vanhaan + preussilaiseen aateliin, olivat tarjoutuneet hänen + kasvatustaan valvomaan. Isä kai oli iloinen + hänestä päästessään, sillä + hänen elintapansa puolisonsa kuoltua eivät juuri olleet + omiaan lapsen viisaiden, kysyväin silmien katseltaviksi. + Matkoiltaan pääkaupunkiin toi hän aina mukanaan + vieraita naikkosia linnaansa, ja moni kotoisella + maaperällä kasvanut, puoleksi puhjennut kukannuppu + joutui hänen himojensa uhriksi. Ei niin, että hän + olisi tätä häpeämättömästi ja + julkisesti harjottanut rikoksellisena ammattina, hän vain ei + tahtonut tietää mistään rajotuksista. Ja + olihan se, mitä hän teki, suorastaan hänen + oikeutensa kartanon herrana, oikeus, jonka perintötapa oli + hänelle vahvistanut ja jonka käyttöä ei + oikeastaan kukaan kummastellut—jollei ehkä poika, joka + verrattain usein joutui lemmenkohtausten ja kyynelsilmin tehtyjen + syytösten todistajaksi.</p> + + <p>Muutenkin tapahtui linnassa monenlaista, joka ei ollut omiaan + hänen silmiensä nähtäväksi. Oli juuri + käsissä aika, jolloin suuren Napoleonin sotahuuto + havahdutti kukistetun ja revityn puolalaisen kansallisuuden + kuolinkamppailustaan.—Uudestaan eloon heränneen + ruumiin salaiset liikkeet huomattiin kaikkialla, missä + puolankielen suhuäänet kajahtelivat, ja + näyttivät leviävän Itä-Preussin + puhtaasti saksalaisille seuduillekin.</p> + + <p>Schrandenin linnaan saapui tuontuostakin + salaperäisiä vieraita, solakoita, notkeavartaloisia + miehiä, joilla oli teräväpiirteiset, kuopikkaat + kasvot. Pienissä rattaissa he kiireisesti ajoivat kylän + halki ja yön hämyssä ja sumussa jälleen + katosivat.</p> + + <p>Posti toi tuhkatiheään sinetillä ja + venäläisillä leimoilla varustettuja kirjeitä, + ja isän työhuone oli usein viikkomäärin + suljettuna, niin ettei kukaan päässyt sisään. + Hän itse oli käynyt synkäksi ja vaiteliaaksi, + kulki kuin unessakävijä, ja ruoskanjäljet + hänen renkiensä seljissä alkoivat parantua + ihonvärisiksi.</p> + + <p>Tähän aikaan siis tapahtui, että Boleslav + muutti sukulaistensa luo Königsbergiin. Seurasivat tyynet + huolellisesti valvotun kehityksen ja kypsymisen vuodet. + Kanslerivainajan leski oli hänelle äidin sijaisena, + ylhäisimmät kodit olivat hänelle avoinna.</p> + + <p>Kotiseudun muistot ja mielikuvat alkoivat vaaleta. Isän + satunnaiset käynnit hänen luonaan osottivat vain + hänelle, miten vieraat he olivat toisilleen.</p> + + <p>Tuli sitten hirmuinen talvi, jolloin sodan raivotar + hävitti vanhoja preussiläisiä maakuntia ja + Napoleonin joukkojen voittokulun humu kuului Weikselin ja Memelin + välimaille.</p> + + <p>Königsbergin kurjien vallien takana oli joukko paenneita + maakunnan asukkaita etsinyt suojaa. Jokainen talo oli + täpötäynnä ihmisiä, ja kaduilla + loimusivat taivasalle majotettujen sotilaiden nuotiot.</p> + + <p>Tämän sotatemmellyksen, rumpujen pärrytyksen ja + valitushuutojen keskellä oli Boleslavin suotu uneksia + ensimäiset lemmenunelmansa.</p> + + <p>Hän oli äsken täyttänyt kuusitoista + vuottaan, ja mitä lupaavin viiksienalku + häämötti jo kuin hiilellä maalattuna + hänen ylähuulessaan. Hän osasi ulkoa Horatiuksen + oodit Chloelle ja Lydialle, eikä hänelle ollut + enää mikään salaisuus, mitä + äskettäin kuollut Friedrich Schiller oli tuntenut + Lauraa kohtaan.</p> + + <p>Palatessaan eräänä tammikuun iltana kymnaasista + ja kulkiessaan poikki linnakentän, jossa vilisi sekaisin + venäläisiä ja preussilaisia sotilaita, näki + hän yhtäkkiä kaksi suurta sinistä + silmää, jotka kysyvinä ja + ystävällisinä tähystivät + häntä. Hän tunsi punastuvansa, ja kun hän + rohkeni katsella ympärilleen, olivat silmät kadonneet. + Seuraavana iltana tapahtui samoin—kolmannella kerralla + rohkeni hän pitää hieman paremmin varansa ja + näki silloin, että noihin silmiin kuuluivat + sievät, vaaleat kasvot, hieno nenä ja pari kalpeita, + siromuotoisia huulia, jotka hymyilivät suloisesti ja + kehottavasti häntä kohden. Nämä kasvot + muistuttivat hänelle tuomiokirkon alttarikuvaa, joka esitti + neitsyt Maariaa kauniissa puutarhassa soreain liljojen ja + lyhytvartisten punaruusujen keskellä.—Jotakin + toistakin muistuttivat hänelle nämä kasvot. + Hän ei vain tiennyt ketä.</p> + + <p>Ja hänen tätä parhaallaan + miettiessään levisi hehkuva ruusunpuna nuoren + tytön somille kasvoille ja sirot huulet kuiskuttivat: + »Boleslav—oletko se sinä?»</p> + + <p>Nyt ei ollut enää + epäilemistäkään, ja riemuiten hän + huudahti: »Helena—Helena—sinä?»</p> + + <p>Jollei tyttö olisi häntä siivosti + työntänyt luotaan, olisi hän temmannut hänet + syliinsä avoimella linnakentällä, kikattavain + tyttöjen ja räyhääväin sotamiesten + keskellä. Ja heidän poikettuaan rinnatusten + kävelemään hiljaisia syrjäkatuja kertoi + tyttö, että hänen isänsä oli vihollisen + lähestyessä lähettänyt hänet tänne, + jottei hänelle tehtäisi mitään pahaa, ja + että hän asui erään vanhan tädin luona, + joka oli ostanut itselleen paikan naimattomain + papintyttärien turvakodissa ja vietti hyviä + päiviä. Hän työskenteli ahkerasti ottaen + ranskan ja musiikin tunteja, sillä hän tahtoi + vielä kerran auttaa isäänsä tämän + opettaja-virassa, koskei hän kai kuitenkaan miestä + saisi ikänään.</p> + + <p>Tämän kaiken tyttö kertoi vienon + lempeään pikkuviisaan tapaan, joka Boleslavissa + herätti suurta kunnioitusta, ja katseli puhuessaan + rauhallisesti, tyytyväisesti hymyillen häntä + syrjästäpäin.—Hänen + isästään ei tyttö tiennyt kertoa + mitään,—viime näkemällä oli ukko + näyttänyt hyvin kiukkuiselta. Kotoaankaan ei hän + pitkiin aikoihin ollut saanut mitään tietoja, + sillä ranskalaiset olivat pesiintyneet sinne, ja tiedot + eivät päässeet tulemaan. Mutta Felix Merckel oli + täällä, ja hänet oli hän + äskettäin kohdannut; hän oli opissa + viljakauppiaalla ja esiintyi kuin suuri herra konsanaan. + Hänelle ei varmaankaan lopulta kunnian kukko laula, tuumi + tyttö, kun hän jo oppilaana ollessaan poltteli + paperosseja ja käytti turkkilaisia kaulaliinoja.</p> + + <p>Lopuksi antoi tyttö hänelle luvan ensi perjantaina + tulla tapaamaan häntä tädin luo, sillä + ainoastaan perjantaisin päästettiin vieraita + laitokseen.—</p> + + <p>Tytön poistuessa sipsuttavin askelin, hiljalleen + keinuttaen solakkaa vyötäröään, tuntui + hänestä, kuin olisi alttaritaulun neitsyt Maaria tullut + häntä ilahduttamaan ihanalla ilmestyksellään + ja palaisi nyt jälleen liljojensa ja punaruusujensa luo.</p> + + <p>Seuraavana perjantaina soitti hän neitsytkodin + kelloa.—Tosin hän ei tavannut tyttöä + liljojen ja punaruusujen keskellä, vaan verenpisarain ja + kurjenpolvien, joiden himmeät, tomuiset lehdet + kehystivät häntä varsin + viehättävästi. Talvi-illan rusotus hohti + jäätyneestä ikkunasta sisään ja levitti + ruusuharsonsa hänen kasvoilleen. Tai kenties + jälleennäkemisen ilo sai hänet + punastumaan.—Täti, hampaaton, homehtunut vanhapiika, + jolla oli kauneuspilkkuja kasvoissaan ja puuteroidut + hiussykeröt, oli kuin ilmeinen kohteliaisuus itse, tarjosi + ylhäiselle vieraalle suklaatia kauniista englantilaisesta + porsliinikupista juotavaksi ja katosi sitten, ikäänkuin + maa olisi hänet nielaissut.</p> + + <p>Oi, mikä suloisten, auringonpaisteisten + perjantai-päivien sarja silloin alkoikaan!—Sotilaat + menivät taisteluun ja palasivat jälleen—hän + ei nähnyt heitä. Eylausta vyöryi ukkosen + jyrinä yli kaupungin—hän ei kuullut sitä. + Monta kertaa taivaalle katsellessaan tuntui hänestä, + kuin olisi hän ollut syvällä, syvällä + siniaaltojen alla ja se maailma, jossa hän ennen oli + elänyt, alkaisi vasta sinisen taivaanlaen tuolla puolen.</p> + + <p>Että hän kuitenkin vielä oleskeli keskellä + samaista maailmaa, selvisi hänelle eräänä + sunnuntai-iltapäivänä. Hän istui uneksien + kirjojensa ääressä, hiljaisessa + ullakkokamarissaan, kun ovi yhtäkkiä temmattiin auki ja + sisään syöksähti pöyhkeästi meluten + nuori huimapää, jota hän ei tuntenut.</p> + + <p>»Eläköön, poikaseni!» huusi + hän, ojentaen käsivartensa häntä kohden. + »Vuosikauden olen sinua etsinyt kuin kultaseni rintaneulaa + enkä löytänyt mistään. Vasta tuo + hurskas, vaalea lapsi, Helena, opasti minut oikealla + tielle.»</p> + + <p>Hän oli todellakin huima Felix, ja turkkilainen + kaulaliina, josta lemmitty oli puhunut, liehui komeasti + hänen molemmille olkapäilleen.</p> + + <p>Boleslav puolestaan vastasi tervehdykseen sydämellisemmin + kuin olisi muutamia viikkoja takaperin itsekään + pitänyt mahdollisena. Sen jälkeen kuin Helena oli + jälleen tehnyt hänelle vanhan kotiseutunsa rakkaaksi ja + kodikkaaksi, oli entinen ystäväkin tullut hänen + sydäntänsä lähemmäksi.</p> + + <p>Kursailematta hän heittäytyi leposohvalle, ja + venyessään sohvan nahkapäällyksellä + katseli hän ihmetellen kodikasta huonetta, joka + hänestä arvatenkin näytti + äärimäisen ylellisyyden eduskuvalta.</p> + + <p>»Asuthan täällä kuten lumottu prinssi + paratiisissa», huusi hän. »Kelpaahan sitä, + kun on syntynyt aatelispoikana, jota vastoin + meikäläinen—äh, palttua—!»</p> + + <p>Ja hän sylkeä pirskautti etuhampaidensa + välitse, kuten varmaankin oli oppinut merimiehiltä + satamassa.</p> + + <p>Siitä lähtien tuli hän tuhkatiheään + Boleslavin hiljaiseen majaan, söi suuhunsa ne makupalat, + jotka täti oli lähettänyt, lainaili + häneltä rahaa ja kirjoja ja perehdytti hänet + kaikkiin satamakaupungin salaisuuksiin.—Lyhyesti, hän + esiintyi kuten kaikki 15-19 vuotiaat »kokeneet + maailmanmiehet», jotka usein saavat hiljaisemmat ja + syvemmät luonteet vaikutusvaltaansa.</p> + + <p>Monesti oli Boleslav uskomaisillaan hänelle + sydämensä salaisuuden, mutta ratkaisevana hetkenä + ei hän koskaan löytänyt sopivia sanoja, ja + niinpä asia jäi silleen, kunnes Felix muutamana + kauniina päivänä yllätti hänet + sanomalla: »Jollet luule minun näkevän, kuinka + olet korviasi myöten pihkaantunut sirkeäksi pestyyn, + siveään neitsyeemme, niin erehdyt pahasti.»</p> + + <p>Boleslav, jonka veri harmista ja kainoudesta + syöksähti kasvoihin, kielsi häntä puhumasta + ainoaakaan ylenkatseellista sanaa Helenasta.—Felix irvisti + tosin kujeellisesti, mutta jätti sentään + tästedes silleen ystävänsä lemmityn + pilkkaamisen.—Hän oli nykyisin aikeissa ruveta + midshipmanniksi englantilaisten palvelukseen »kostaakseen + tyranneille sorretun isänmaan puolesta», kuten + hän sanoi, ja Boleslav katsoi häneen nyttemmin + kaksinkertaisella kunnioituksella.</p> + + <p>Koitti sitten päivä, jona ystävä ilman + kädenlyöntiä, ilman tervehdystä kulki + hänen ohitsensa; ainoastaan halveksiva olkapäiden + kohotus ilmaisi hänelle, että hänet oli + nähty.—Ällistyneenä Boleslav tuijotti + poisrientävän jälkeen, joka ei näyttänyt + kyllin ripeästi voivan loitota hänen + läheisyydestään.</p> + + <p>Mitä oli tapahtunut?</p> + + <p>Seuraavana iltana hän kyynelsilmin kirjotti kirjeen, + jossa vaati selitystä ja tiliä.</p> + + <p>Ennenkuin vastaus ehti saapua, tuli lähetti mukanaan + paketti kirjoja, jotka ystävä oli häneltä + lainannut ynnä kirje, joka kuului + seuraavasti:</p><span style= + "margin-left: 1em;">Korkeasukuinen</span><br> + <span style="margin-left: 4.5em;">Herra Boleslav von + Schranden</span><br> + <span style= + "margin-left: 17.5em;">täällä.</span><br> + + <p>Täten saan Teille, Teidän Korkeasukuisuutenne, + alamaisimmasti ilmottaa, että Schrandenissa sattuneiden + tapausten jälkeen tuntuu minusta arvolleni sopimattomalta + jatkaa seurustelua, joka antaa isänmaallisille tunteilleni + korvapuustin. Samalla pyydän nöyrimmästi palauttaa + lainaamani kirjat. Rahat seuraavat niin pian kuin + nälkää näkemällä olen ehtinyt ne + hankkia.—Kirjeen tuoja on saapa viisi + hopeagroschenia.</p><span style= + "margin-left: 4.5em;">Alamaisimmasti</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">Teidän + Korkeasukuisuutenne</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">nöyrin palvelija</span><br> + <span style="margin-left: 4.5em;">Felix Merckel.</span><br> + + <p>Boleslavista tuntui aivankuin olisi saanut nyrkin-iskun + takaapäin. Hänet valtasi niin syvä + häpeän tunne, ettei hän moniin päiviin + uskaltanut katsoa ketään ihmistä kasvoihin. + Vihdoin rohkaisi hän mielensä ja päätti + ilmaista surunsa Helenalle. Tämä voisi parhaiten + hankkia tietoja, jotka hänet vapauttaisivat + epätietoisuudestaan.</p> + + <p>Huolimatta Helenan kiellosta, ettei häntä saanut + kadulla puhutella—tyttö piti sellaisen + lähentelemisen sopimatonna, koska he voivat tavata toisiaan + kotonakin—odotti hän häntä ja tavattuaan + näytti hänelle kirjeen. Tyttö lohdutti + häntä lempeällä hymyllään, mutta + oli itsekin neuvoton. Kirje, jonka hän edellisellä + viikolla oli saanut isältään, ei tiennyt kertoa + mistään muusta kuin onnettomasta taistelusta + metsässä Schrandenin takalistolla, jossa preussilaiset + sotilaat olivat joutuneet surkeasti löylytetyiksi. + Tämä oli muuten jo ollut sanomalehdissäkin.</p> + + <p>Eräällä keinoin tosin saattoi + päästä totuuden perille. Helenan tarvitsi vain + kulkea pitkin virran rantaa, missä suurten + välitysliikkeiden oppilailla oli tapana viettää + vapaa-aikojaan, kun enimmät liikkeet nyt olivat + keskeyttäneet toimintansa. Hän ei tehnyt sitä + mielellään, mutta teki kuitenkin.—</p> + + <p>Kuumeisella levottomuudella Boleslav odotti lähimmän + sillan korvalla tietoja, joita tyttö toisi tullessaan.</p> + + <p>»Hänkös sitte oli olevinaan», sanoi + Helena palattuaan verkalleen ja tulipunaisena + retkeltään. »Ja samanlaisia ovat nuo puotipojat + kaikkikin. Ikäänkuin minä etsisin heidän + liehittelyjään». Ja hän hymyili ylen + hämillään sinisilkkiseen + käsityölaukkuunsa. »Mutta voit olla aivan + levollinen, Boleslav.—Se ei merkitse mitään sen + enempää.—Aiottuaan ruveta midshipmanniksi, on + isänmaallisuus noussut hänen + päähänsä.»</p> + + <p>»Mitä minulla on tekemistä hänen + isänmaallisuutensa kanssa?» kysyi Boleslav. + »Minä vihaan mokomaa verikoiraa, Napoleonia, yhtä + paljon kuin hänkin.»</p> + + <p>Helena vaikeni ja kietoi ympärilleen pientä + vaippaansa, jota tuima talvituuli hulmutti hänen solakan + vyötärönsä ympärillä. »Minuun + saat luottaa», jatkoi hän sitten, »minä en + sinua siitä koskaan tule soimaamaan.»</p> + + <p>»Herran tähden—mistä?»</p> + + <p>Ja vihdoin se tuli ilmoille.</p> + + <p>»Sinun ei pidä sitä panna sydämellesi, + rakas, kallis, Boleslav—kylässä näet + kerrotaan, että isäsi on yön pimeydessä + vienyt Kissanporrasta myöten ranskalaiset preussilaisten + selkään—näetkös—ja ruskea Regina, + puusepän tyttö, tiedäthän, se pieni + pörröpää, joka kävi koulua samaan aikaan + kuin mekin, hän kuulemma on sen tunnustanut, sillä + hän se on oikeastaan oppaana ollutkin. Ja nyt sanoo + kylän väki, että isäsi on isänmaan + kavaltaja, eivätkä tahdo enää tehdä + hänelle työtä, vaan aikovat panna punaisen kukon + hänen katolleen.»</p> + + <p>Siinä se oli. Ja tänä hetkenä katosi + häneltä elämänhalu ja + elämänrohkeus, kuten kevätmyrskyt riuhtovat puista + hennot kukat.</p> + + <p>Ohitse—ohitse menkää moiset kuvat sanattomaan + tuskaan—kaikotkaa kolkkojen rikosten ja kaiken kalvavan + häpeän muistot!</p> + + <p>Viipyi kauan, ennenkuin huhu petoksesta tuli + Königsbergissä saakka yleisemmin tunnetuksi. Kului + kuukausia, ennenkuin ensimäiset onnettomuuden enteet tulivat + näkyviin. Mutta ne riittivätkin hänen olentonsa + perinpohjin muuttamaan. Arkana ja kömpelönä, + harhailevin katsein ja kasvot milloin äkkiä punastuen, + milloin kalveten, hiipi hän ympäri nurkkia, + säpsähtäen jokaisesta sanasta, joka odottamatta + hänelle sanottiin. Sitten tulivat päivät, jolloin + opettajat alkoivat häntä syrjäyttää ja + toverit karttaa hänen + läheisyyttään—päivät, jolloin + täti kielsi häneltä tavanmukaiset + aamutervehdykset, koskei hän muka ollut + terve—päivät, jolloin pidettiin perheneuvotteluja + suljettujen ovien takana, jolloin palvelijat eivät + enää olleet hänen toivomuksiaan kuulevinaan ja + jolloin tuontuostakin joku ohikulkija sylkäisi hänen + ovelleen.</p> + + <p>Hän näki sen matelevan luokseen, tuon kylmän, + niljakkaan käärmeen, näki sen lähenevän + kietoutuakseen hänen ympärilleen, + tyrehdyttääkseen veren hänen suonissaan. Hän + näki sen kiemurtelevat renkaat, kuuli sähinän, + joka läheni lähenemistään—ja avutonna, + puutuneena, kivettyneenä hän tuijotti siihen, + rohkenematta kysyä, huutaa tai edes huoata.</p> + + <p>Helenakin oli häneltä + mennyttä.—Tyttö tosin ei siihen ollut + syypää, eipä suinkaan. Hän salli kuten + ennenkin Boleslavin perjantaisin soittaa neitsytkodin ovikelloa, + puhutteli häntä ystävällisesti, koettipa olla + iloinenkin ja viihdyttää häntä + lempeällä leikinlaskulla. Mutta oliko sitten laita + niin, että hän itse oli niin tykkänään + muuttunut, että näki koko muun maailman, jopa + lemmittynsäkin ainoastaan häpeästä ja + tuskasta kudotun harson lävitse, tai oliko tyttö + siitä päivin alkanut soittaa ainoastaan armeliaan + säälin säveltä, lyhyesti—Boleslav tunsi + tulevansa yhä raskaammalle mielelle ja rohkeni tuskin + enää katsoa tyttöä silmiin.—</p> + + <p>Eräänä päivänä otti hänet + vastaan Helenan sijasta itse vanha neiti. Tämä niiaili + ja hymyili kuten aina, nimitti itseään hänen + nöyrimmäksi palvelijakseen. Mutta se, mitä + hän ilmotti, merkitsi heidän erottamistaan. + Kirkkoherra, neidin rakas veljenpoika, sai hän sammaltaen + ilmoille, ei enää katsonut sopivaksi + tyttärensä seurustelua korkeasyntyisen junkkarin kanssa + ja oli sentähden määrännyt, että + tytön oli lähteminen Königsbergin kaupungista niin + pian kuin suinkin.</p> + + <p>Helena sanoi jäähyväiset pienessä + sinisellä lakkasinetillä suljetussa + kirjeessä.</p><span style="margin-left: 1em;">Rakas, rakas + Boleslav!</span><br> + + <p>Isäni käskee minun välttää sinua, ja + minun täytyy olla hänelle kuuliainen. + Jääös hyvästi. Sinä olet minulle + iäti, iäti rakas. Sen vannoo sinulle + oma</p><span style="margin-left: 1em;">Helenasi.</span><br> + + <p>Kuusi hätäpikaa kirjotettua riviä on liian + laiha matkaeväs sille, jolla on kaipauksen ja + kieltäymyksen elämä edessään. Mutta + voiko hän enempää toivoakaan? Eikö siinä + ollut rakkautta ja uskollisuutta yllinkyllin, että Helena + lupasi pitää hänestä kiinni, kun kaikki, + kaikki väistyivät hänen, häväistyn, + tieltä syrjään?</p> + + <p>Tästedes ajatteli hän häntä kuin + kirkastettua, pyhää olentoa. Hänen kuvansa suli + yhteen neitsyt Maarian kuvan kanssa, jonka hän oli + nähnyt tuomiokirkossa, ja tyttöä ajatellessaan + näki hän tämän sädekehän + kaunistamana, liljojen ja punaruusujen + ympäröimänä.</p> + + <p>Jollei hän olisi ollut niin ylen nuori, olisi hänet + rahtunen itsekkyyttä ja tarmoa auttanut hervottomista + huolistaan, mutta lapsellisessa kunnioituksessaan, jonka hän + yhä vieläkin tunsi lamauttavana itseään + painavan, ei hän rohjennut vaatia isältään + edes varmuutta, saatikka sitten tiliä.</p> + + <p>Vasta tämän äkillinen näyttäytyminen + herätti hänet vastarintaan.</p> + + <p>Hän oli nyt seitsentoista vuotias ja olisi muutamien + kuukausien kuluttua voinut päästä yliopistoon, + jollei hänelle moneen kertaan olisi viittailtu, että + hänen poistumisensa oppilaitoksesta oli erittäin + suotavaa. Hyvä tätikin, joka tähän asti oli + huolellisesti välttänyt mainita tuota huhua, jonka + painon alla hän kärsi sanomattomasti itsekin, oli nyt + säälivin sanoin ottanut puheeksi, kuinka hänelle + olisi parasta loitota.</p> + + <p>Toisissa olosuhteissa olisi hänen intonsa ja + kunnianhimonsa noussut moista ehdotusta vastaan, mutta nyt tunsi + hän ainoastaan sanomatonta katkeruutta, ja halusi paeta + häpeätaakkoineen johonkin, jossa ainoakaan + ihmissilmä ei häntä näkisi.</p> + + <p>Tässä mielentilassa seisoi hän + eräänä päivänä isänsä + edessä.</p> + + <p>Tämä oli saapunut hankkiakseen apua niskottelevia + talonpoikiaan vastaan ja oli tavannut kaikki ovet suljettuina. + Hän kuohui raivosta, koko hänen olentonsa näytti + hukkuneen epätoivon uhkaan. Nähdessään + hänen lyhyen, tanakan vartalonsa, hänen + häränniskansa, hänen harmaat, + säkenöivät silmänsä ja punaiset, + pöhöttyneet kasvonsa, valtasi Boleslavin sama pelko, + jota hän oli tuntenut poikavuosinaan. Hän kokosi kaikki + voimansa; mutta kovan onnen kysymys ei sittekään + tahtonut päästä hänen huuliltaan.</p> + + <p>»Isä—onko totta, mitä ihmiset»...</p> + + <p>Harmaissa silmissä kiilui hurjan epäluulon + liekki.</p> + + <p>»Hä—mitä ihmiset + juttelevat?»—</p> + + <p>»Että sinä olet antanut opastaa ranskalaiset + Kissanportaan ylitse?»—</p> + + <p>»Ja entä jos se olisi totta, keltanokka? Entä + jos olisin jaloin tallatun Puolan kansan puolesta tahtonut kostaa + tälle raukkamaiselle preussilaiselle rosvojoukolle? Nuo + typerät, laiskat orjasielut saisivat vain ansaitun + palkkansa, jos suuri Napoleon hirtättäisi heidät + kaikki tyyni!—Älä tuijota lainkaan, nulkki! Olen + tehnyt vain, mitä inhimillinen velvollisuuteni + vaati.—Kahleihin kytketyt ovat minua rukoilleet, ruoskitut + ovat minulle huutaneet: pelasta meidät—pelasta + meidät!—Pelastaa en heitä voinut, se jäi + suuremman miehen tehtäväksi, mutta saatoin auttaa + häntä, tuota, joka kostonenkelinä syöksyy yli + turmeltuneen Europan—saatoin auttaa häntä + tuhoamaan konnia, missä ne olivat minun käsiini + joutuneet.»</p> + + <p>Näin, hän puhui, ja hänen lyhyt vartalonsa + näytti kasvavan.—Hänen silmänsä + salamoivat. Yltiöpäisyyden hurmahenki, joka niin paljo + muistuttaa taivaallista sisartaan, innostuksen + hengetärtä, levitti hehkuvan punaisen vaippansa + hänen ylitsensä.</p> + + <p>Kauhistuneena Boleslav vetäytyi taaksepäin. Hän + tunsi syvästi, että hänen ja tämän + miehen väliltä oli jokainen side katkennut.</p> + + <p>»Soittakoot vain suutansa», jatkoi ukko, + »nyhjikööt vain minut nähdessään + kyynärpäillänsä toisiaan kylkeen, hittojako + minä siitä huolin.—He eivät kuitenkaan tohdi + käydä kimppuuni niin kauan kuin sätkyttelevät + korsikkalaisen jalopeuran käpäläin + välissä.—Ja kuka muuten voi sen todistaa? Jollei + pöllöpäätä Reginaa olisi + isänsä pelotellut pahanpäiväiseksi ja siten + saanut hänet lörpöttelemään, otaksuisi + jokainen, että teräväpäinen eversti Latour on + yksinään löytänyt tien virran poikki ja + metsän lävitse. Mutta nyt hän on + niskoillani—tyttöriepu. Ja talonpoikia en saa + enää patukallakaan pidetyksi kurissa, niin + hellästi he rakastavat minua siitä pitäen. Jos on + totta, mitä lehdet kertovat, että kuningas piakkoin + päästää tämän koiralauman vapaaksi, + silloin repivät he minut arvelematta.—Onnittelen sinua + perintösi johdosta, poikaseni.»</p> + + <p>Nämä olivat viime sanat, jotka hän kuuli + isältään, sillä keskustelun keskeytti samassa + täti astuen hänen työhuoneeseensa, missä he + olivat.—Vanha ylhäinen nainen väisti paroonin + punaista, karkeaa kättä, joka hänelle oli + tervehdykseksi ojennettu, kuten väistetään + myrkyllistä matelijaa, ja pyysi sitten kammoaan hilliten + häneltä muutamiksi minuuteiksi kahdenkeskistä + keskustelua.</p> + + <p>Mitä tässä neuvottelussa päätettiin + hänen kohtalostaan, ei hän saanut kuunaan + tietää, sillä ennenkuin tämä lyhyt + hetkinen oli lopussa, oli hänen tähänastinen + elämänsä jäänyt kauaksi hänen + taakseen ikäänkuin sydäntä painava unelma, + mutta hän seisoi kadulla tuumien mistä portista + hän vaeltaisi avaraan maailmaan.</p> + + <p>Hänen seikkailurikas vaelluksensa päättyi + pienelle maatilalle eräässä Liettuan sopukassa, + missä hänelle suotiin lepoa ja työtä ja + missä hänellä oli tilaisuus kehittyä kelpo + maanviljelijäksi.</p> + + <p>Vuodet kuluivat. Ne olivat taukoamatonta taistelua + jokapäiväisestä leivästä, taistelua, + joka tosin oli täynnään vastuksia ja puutetta, + mutta ei kuitenkaan sisältänyt mitään + häpeää eikä hänen kunniantuntoaan + loukkaavaa. Sillä hän oli jättänyt + nimensä. Jos hän olisi samalla voinut riisua muistonsa, + kuten riisutaan tahrattu puku, olisi hänen ollut parempi + olla.</p> + + <p>Mutta alituiseen laahasi hän mukanaan tietoisuutta + siitä häpeästä, joka häneen oli + tarttunut. Isänmaanrakkaus, joka ennen oli luonnollisen + tyynenä uinaillut hänen sydämessään, oli + herännyt kirvelevään hehkuun ja kasvoi ja kyti ja + varttui hirmuhengeksi, joka ruoskaniskuin ajoi häntä + paikasta paikkaan karkottaen veren hänen kasvoiltaan ja unen + hänen silmistään. Ei paljon puuttunut, ettei + hän pitänyt itseään syypäänä + Preussin onnettomuuteen.</p> + + <p>Ainoastaan kerran oli hän koko tänä aikana + saanut tietoja kotiseudultaan. Hän luki + Königsbergiläisestä lehdestä, että + Schrandenin linna, joka talvella 1807 oli tullut niin surullisen + kuuluisaksi, oli kaikkine talousrakennuksineen palanut + poroksi.</p> + + <p>Silloin oli hän pannut kätensä ristiin, ja + hänen huuliltaan oli päässyt sammaltava + ääni, joka kuului melkein luojankiitokselta.</p> + + <p>Sovitusta—sovitusta mihin hintaan hyvänsä!</p> + + <p>Mutta vielä ei ollut mitään sovitettu, + kukistettua isänmaata tallasi vielä tyranni + jaloillaan.</p> + + <p>Mutta nyt hukkui suuri armeija idän lumihankiin—ja + Preussin kohoaminen seurasi perästä.</p> + + <p>Nyt hän oli selvillä! Kuolla, kuolla hänen + täytyi, sovittaa omalla verellään, mitä + isä oli rikkonut.</p> + + <p>Vapaaehtoista jääkäri Baumgartia, joka + maaliskuun 5 päivänä 1813 ratsasti + Königsbergiin, ei kukaan tuntenut nuoreksi vapaaherra + Schrandeniksi, joka täsmälleen viisi vuotta takaperin + oli sieltä lähtenyt omaa häpeäänsä + pakoon. Ja kuitenkin niiden joukossa, jotka nyt häntä + riemuiten tervehtivät, oli monta, jotka olivat olleet mukana + kerran häntä karkottamassa... Hän liittyi + uljasten talonpoikain parveen, joiden suusta helähti + kotiseudun murre niin tutunomaisesti häntä vastaan. + Hän tuli heidän ystäväkseen, heidän + johtajakseen—kunnes eräät tutut kasvot, jotka + taistelun tuoksinassa ilmestyivät hänen rinnalleen, + saivat hänet väistymään kuten + pahantekijän.</p> + + <p>Felix Merckel ei olisi voinut olla ilmaisematta tovereilleen, + kuka heitä johti taisteluun.</p> + + <p>Mitä sen jälkeen oli tapahtunut, suli yhteen + sekavaksi, veren ja savupilvien täyttämäksi + unelmaksi, josta laukausten ja kuolinvoihkausten keskeltä + nousi esiin ainoastaan hirveä kysymys: Elätkö + yhä vielä?</p> + + <p>Ja tällä kysymyksellä tervehti häntä + ensiksi päivänvalo, kun hän + kuukausimäärin kamppailtuaan elämän ja + kuoleman vaiheilla jälleen palasi tajuntaansa.</p> + + <p>Häntä varten ei ollut ainoatakaan ranskalaista + miekkaa terotettu, ainoatakaan ranskalaista kuulaa valettu. + Hänelle ei oltu suotu sitä ainoaa sovitusta, joka yksin + näytti hänestä riittävältä.</p> + + <p>Odottiko häntä toinen, raskaampi sovitus, kun + hän nyt aamun sarastavassa valossa astui kotiseutunsa + synkkiä metsiä kohden?</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="IV" id="IV"></a> + + <h2>IV.</h2><br> + + <p>Kello oli kahdeksan tienoilla aamulla, ja aurinko alkoi jo + hellittää polttavammin, kun Boleslav metsäseudun + lävitse päästyään näki kotiseutunsa + edessään.</p> + + <p>Kymmeneen vuoteen ei hän ollut astunut jalkaansa sen + maaperälle.</p> + + <p>Ensimäisessä tunteenpuuskassaan kohotti hän + nyrkkinsä ja heristi sitä kohden kylää, + joka—kuten ihana harhakuva—lepäsi valkoisine + lelutaloineen ja viheriäpensaisine puutarhoineen, + rauhallisina kiemurtelevine savupatsaineen ja + siintävinä välkkyvine kirkontorneineen mitä + heleimmässä aamutyyneydessä.</p> + + <p>Takalistolta—mustina, kullankeltaisine + reunuksineen—häämöttivät linnanpuiston + mahtavat puuryhmät kukkulan itäiseltä + rinteeltä, mutta itse linna, joka seisoi kukkulan harjalla + ja jonka keltaiset, pyramiidimaisesti suippenevat kaksoistornit + olivat hallinneet koko laajaa maisemaa—mihin oli se + joutunut?</p> + + <p>Oliko maa auennut ja niellyt tuon jättiläisen?</p> + + <p>Hämmästyneenä, kauhistuneena ponnahti hän + ensin takaisin. Ja sitten vasta muisti hän. + »Tosiaankin—hehän ovat sen polttaneet + poroksi!» Eikö hän itse ollut kyllin usein + katkeralla tyytyväisyydellä ajatellut hirmutekoa, joka + oli tuhonnut hänen isiensä perinnön?</p> + + <p>Mutta nyt, kun hän ilmielävästi näki + edessään palon jäljet, kuohutti kolkko, kiehuva + viha hänen mieltänsä.</p> + + <p>»Murhapolttajat!» huusi hän ja heristi + toistamiseen nyrkkiään vihollistensa koteja kohden.</p> + + <p>Vihollistensa? Niin, hän tunsi sen äkkiä + leimahtavan mielessään päivänselväksi. + Hänen isänsä viholliset olivat hänenkin + vihollisiaan.</p> + + <p>Hän oli heidät perinyt—samalla kuin + nämä rämettyneet metsät, nämä + kesannoituneet pellot, nämä savunmustaamat + raunioläjät—nyt vasta saattoi hän erottaa + ne—jotka silvotun jättiläiskäden tavoin + kohosivat syyttäen taivasta kohden.</p> + + <p>Tosin hän samalla oli perinyt myöskin tuon kirotun + rikoksen, jota hän itse inhosi syvemmin kuin kukaan muu + maailmassa ja jonka painamana hän kärsi syvemmin kuin + kukaan muu maailmassa. Vaikkakin hän oli lapsenrakkauden + sijasta aina tuntenut vain lamauttavaa pelkoa, vaikkakin hän + jo vuosia sitten oli tuntenut olevansa irrottunut kaikesta, + mitä uskonto, ihmissydän ja sivistys ehdottomasti + vaatii lapselta vanhempiaan kohtaan, ei hän voinut saada + isältä perittyä vertansa vaikenemaan. Se kihisi, + kiehui ja kuohui sitä vääryyttä vastaan, joka + oli tehty hänen suvulleen.</p> + + <p>Hänen silmissään paloi hurja hehku, hänen + vasen kätensä hapuili vavisten pientä + nahkalaukkua, joka riippui olan yli kiertävässä + hihnassa ja josta pisti esiin parin ratsupistoolin + perät.</p> + + <p>»Hautaamatta?» jupisi hän hampaitaan + kiristäen ja kouraisten toista pistooleista. + »Hautaamattako hänen vielä on + jääminen?—Sepähän + nähdään—sepähän + nähdään!»—</p> + + <p>Ja päästäen katkeran naurun astui hän + lujin askelin kylää kohden.——</p> + + <p>Ihmisistä tyhjänä, heleän + päiväpaisteen valelemana oli kylän ainoa + pitkä katu hänen edessään. Sileät + pyöränraiteet loistivat kosteassa savimaassa kuin + olisivat olleet hiottua lasia. Pullonsirpaleet, luudanvarvut ja + muut roskat täyttivät kuopat, jotka muulloin + näyttivät olevan vesirapakkoina.</p> + + <p>Oikealla ja vasemmalla, lehmuksien ja kastanjapuiden alla, + joiden vihreänkeltaiset syksyn kuihduttamat lehdet + riippuivat lerpallaan, oli olkikattoisia talonpoikain majoja, + jotka melkein järjestään olivat kuuluneet linnan + alustalaisiin ja vasta uuden lain aikana vapautuneet + velvollisuuksistaan ja päässeet vapaiden talonpoikien + joukkoon. Sinne tänne oli ilmestynyt uusi + räikeillä väreillä maalattu aita, joka + ikäänkuin uhmaten näytti erottavan äsken + saavutetun omaisuuden muusta viljellystä maasta; muuten + olivat uudet olosuhteet jättäneet kaiken vanhoilleen. + Majojen edustalla kukkivat päivänkukat ja neilikat + aivan kuin ennenkin, ja seinämillä riippui + märkiä vaatteita kuivumassa aivan kuin ennenkin. + Ainoastaan kapakkain luku oli lisääntynyt. Boleslavin + silmiin pisti niitä ainakin kolme, kun sen sijaan ennen oli + »Kotkan» isäntä yksinään + tyydyttänyt paikkakunnan koko tarpeen.</p> + + <p>Lähempänä kirkkomäkeä alkoivat + vapaiden käsityöläisten tai niinsanottujen + »porvarien» valkoiset mökkirivit, joiden + asukkaat maksoivat maaveroa linnaan ja joilla sentähden oli + oikeus viljellä puutarhatilkkujaan mielensä mukaan. + Siellä oli kaksi seppää pajoineen ja + kuonakasoineen, siellä oli pari suutaria, vaunujen + tekijä, korien punoja—ja oli myös— + —</p> + + <p>Hän pysähtyi ja hänen katseensa viivähti + rappeutuneessa, kurjassa, koko rivin kurjimmassa + hökkelissä, jonka oven yllä oli likainen, + viheriä kilpi, melkein näkymättömäksi + häipyneine kirjotuksineen: »Hans Hackelberg, + kylä- ja seurakunnan puuseppä».</p> + + <p>Viheriäksi maalattu ruumiskirstu, joka korkealta + jalustaltaan näkyi siivottomasta pihasta maantielle, valaisi + havainnollisesti asianlaidan niillekin, jotka eivät osanneet + lukea.</p> + + <p>Tähän esineeseen liittyi Boleslavin mielessä + omituinen kuva, joka nyt sitä katsellessa sukelsi esiin + menneisyyden hämärästä: Hän näki + pienen likaisen tytön, jonka suuret, mustat silmät + olivat kyyneleitä tulvillaan ja jonka pörröinen, + musta hiusmetsä liehui ympäri kasvoja ja hartioita; + hän oli vasemmalla kädellään tarrautunut + kiinni tähän puujalustaan ja oikealla painoi + suonenvedontapaisesti esiliinansa lievettä poveaan vasten, + samalla kuin joukko poikaviikareita heitteli häntä + kalikoilla ja kivillä.—Vaikkei hän silloin ollut + paljon suurempi kuin tyttökään, oli joukkio + hänen lähestyessään luikkinut arkana ja + äänetönnä tiehensä. Hänhän oli + »junkkari», niin mahtava, että tarvitsi + isälleen sanoa vain ainoan sanan, langettaakseen siunauksen + tai kirouksen heidän ylitsensä. »Mistä on + kysymys?» oli hän kysynyt, ja silloin oli ahdistettu + lapsi astunut nöyrästi hänen luoksensa, oli + kohottanut hieman esiliinansa kulmaa, juuri siksi, että + hän voi pilkistää helmaan ja oli luonut + häneen leimuavan katseen kosteista silmistään ja + sanonut vihasta värisevällä + äänellä: »Nähkääs, + tämän he tahtoivat minulta + ryöstää.»</p> + + <p>Mutta esiliinassa oli ollut pikkarainen varpusen poikanen, + joka kai oli pudonnut pesästään.</p> + + <p>»Anna se minulle», oli hän sanonut, + sillä hän piti linnunpoikasista. Silloin oli tyttö + auliisti avannut esiliinansa, jotta hänen tarvitsi vain + ottaa. Ja hän teki sen eikä edes + epäröinytkään, sillä olihan hän + tytön herra. Antajaa ei hän ollut sen jälkeen + ajatellutkaan.</p> + + <p>Se oli siis hän, tuo samainen naikkonen, jonka kerrottiin + neuvoneen ranskalaisille tien ja isän lemmittynä + eläneen hänen luonaan aina hänen + elämänsä loppuun saakka.</p> + + <p>Miksi olikaan hän silloin auttanut tyttöä? + Miksei hän mieluimmin ollut yllyttänyt poikaviikareita + hänen kimppuunsa? Kenties olisi heitetty kivi sattunut + keskelle hänen otsaansa ja hyvissä ajoin tehnyt lopun + hänen kurjasta elämästään!</p> + + <p>Hän kulki edelleen. Siellä täällä + kurkisteli pienestä, himmeästä ikkunasta likaiset + kasvot tylsällä uteliaisuudella hänen + jälkeensä, siellä täällä haukkui + häntä pihakoira, muuten ei häntä + mikään häirinnyt. Kukapa olisikaan häntä + tuntenut?</p> + + <p>Nähdessään pappilan, joka kaarekkaine + kuistikkoineen lepäsi kukkasköynnösten ja + pähkinäpensasten ympäröimänä + yhtä hiljaisena ja rauhallisena kuin sinä aamuna, + jolloin hän helpotuksesta huoahtaen pääsi vapaaksi + ankaran kirkkoherran hallituksesta ja Helena valkoisella + batistinenäliinallaan viuhtoi jäähyväisiksi + matkavaunujen jälkeen,—nähdessään + jälleen tämän talon, pysähtyi hän ja + katseli otsa synkkänä ympärilleen, + näkisikö mitään sivutietä, joka + pelastaisi hänet kulkemasta ohitse.</p> + + <p>Hänestä tuntui, kuin täytyisi Helenan yhä + vieläkin seisoa nurmitöyrämällä ja liina + tuulessa liehuen tähystellä hänen + jälkeensä.</p> + + <p>Mutta vielä ei hän saanut astua Helenan eteen.</p> + + <p>Vasemmalla kääntyi polku alas virralle, joka erotti + linnan ja kylän alueet toisistaan. Tälle polulle + poikkesi hän.</p> + + <p>Siellä näki hän ensi kerran koko laajuudessaan + sen hävityksen kamalan kuvan, jonka palo oli saanut + aikaan.</p> + + <p>Aittojen ja muiden ulkohuonerakennusten sijalla, jotka olivat + seisseet pitkänä rivinä virran toisella puolen, + kohosi nyt pitkä rivi raunioita—halkeilleita muureja, + hiiltyneitä hirsiä—kaikki keltamojen ja narskujen + peittäminä. Takalistolla—johon saattoi + nähdä muurinrepeämän lävitse—oli + pihanmaa röykköiseksi soraläjäksi + muuttuneena, ja vihdoin kukkulan huipulta, kuivettuneiden + jalavain kankeain oksaristikkojen + ympäröimänä, häämöttivät + kummallisesti pykälöityneet muurinreunat—entinen + linna.</p> + + <p>Hervottomina vaipuivat hänen käsivartensa + alas—kostonhaluinen voihkaus puhkesi hänen + rinnastaan.</p> + + <p>Vaivaloisesti hän laahusti eteenpäin virran rantaa + pitkin, kohden nostosiltaa, jota myöten yksistään + pääsi linnasaarelle, sillä saareksi oli linnanalue + muodostettu jo hänen isoisänsä aikaan + lyhyellä kaivannolla.</p> + + <p>Silta ainakin oli vielä jälellä.</p> + + <p>Harmaine, puoleksi lahonneine lankkuineen riippui se kuin + jäännös ammoisesta muinaisuudesta mustilla, + vahvoilla pylväillään, joiden tyviä vasten + virran likaisen keltaiset aallot murtuivat pursuvina + pyörteinä. Ruosteiset ketjut olivat lujalle pingotetut. + Parin kolmen jalan korkuinen rako—jonka ylitse parahiksi + saattoi hypätä—erotti maavaraan rakennetun + puuäyrään sen ylle kohotetusta + sillanpäästä.—Näytti kuin olisi joku + koettanut vetää siltaa ylös, mutta + väsähtänyt kesken.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi sillalle ja astui pihaan kivisestä + porttiaukosta, jossa raudotettu portti puoleksi palaneena + retkotti saranoillaan.</p> + + <p>Äkkiä kuuli hän jaloissaan lyhyen vingahtavan + äänen, joka muistutti lauaistun jousenkaaren + ponnahdusta. Hän pysähtyi pelästyneenä ja + näki ketunrautojen teräksisen puoliympyrän, joka + oli haudattu soraan ja huolellisesti peitetty risuilla. + Rautaisten leukojen pitkät, terävät hampaat olivat + lujasti pureutuneet toisiinsa. Ikäänkuin ihmeen kautta + oli hän välttänyt vaaran, joka hänet olisi + viikkokausiksi vaivuttanut sairasvuoteeseen.</p> + + <p>Varovaisesti kopeloiden maata kepillään kulki + hän poikki törkyisen pihamaan, jossa sieltä + täältä raunioiden välistä pistivät + ikäänkuin ivaten esiin särkyneet työrattaat + tai viinitynnyrin hauraat laudat, joita vielä ruostunut + vanne tuskin piti koossa.</p> + + <p>Hän kulki kukkulalle linnan luo, polkua, jonka peitti + miehen korkuinen vesakko. Hän huomasi vieläkin parit + ketunraudat, joiden kuiva kita ahneesti ammotti häntä + kohden. Niitä näytti olevan viritetty yli koko + pihamaan—ainoa viljelyksen merkki, minkä hän + tähän asti oli huomannut.—</p> + + <p>Ammottavine ikkuna-aukkoineen ja murtuneine muureineen oli + linna hänen edessään kokonaan raunioiksi + muuttuneena. Korkeat, rikkaruohojen peittämät + läjät tiiliä, mukulakiviä ja maahan + varissutta muurisavea muodostivat luonnollisen vallituksen + kivijalan ympärille. Pääraput ja niiden + yläpuolella riippuva parveke oli kasvanut umpeen + lehtimajaksi, jonka rehevä lehvistö näytti + läpipääsemättömältä.</p> + + <p>Viheriäin köynnösten keskellä riippui + valkea taulu, johon oli kirjotettu isän käsialalla: + »<span class="wide">Varokaa—pääsy + kielletty</span>!»</p> + + <p>Häntä värisytti, kun hän nyt kuuden vuoden + kuluttua näki edessään ensimäisen elonmerkin + miehestä, jota hänen oli kiittäminen omasta + elämästään ja jota hän nyt oli tullut + hautaamaan.</p> + + <p>Vielä muutamia minuutteja, ja hän oli seisova + isänsä ruumiin ääressä.</p> + + <p>Mutta mistä hänet saattoi löytää? + Missä hän lienee eläissään asunut? + Kaikissa näissä raunioissa ei ollut ainoatakaan ovea, + ei ainoatakaan ikkunankehystä, ei ihmisasunnon + merkkiäkään.</p> + + <p>Hän kääntyi ja kulki verkalleen linnan + ympäri, ohi tornin, joka kohosi rakennuksen + päätyseinämältä, minkä mustille, + kiviröykkiöille alkoi uudestaan versoa sammalvaippa + painaen niihin surumielisen rauhallisuuden leiman. Puisto + jättiläispuineen ja niiden juurella rehottavine + pensastoineen lepäsi tiheänä kaarena hänen + edessään.</p> + + <p>Silloin hän näki kolmisenkymmenen askelen + päässä edessään nurmikolla, jolla ennen + oli seisonut Diana-jumalattaren patsas—rapaantunut + kivijalusta ja kivilohkareet ruohikossa olivat kai + jätteitä siitä—naisen ... solakan, rotevan + naisen, jolla oli pörröiset tummat palmikot; + yllään hänellä oli ainoastaan punainen + villahame ja paita, ja hän kaivoi maata tarmokkain + lapionpistoin.</p> + + <p>Boleslav meni lähemmäksi.—Nainen kaivoi + yhä eikä nähnyt + häntä.—Säännölliseen tahtiin nosti + hän aina jalkansa lapionterän olalle ja polkaisi sen + helposti kuin juntalla maan sisään varrenjuurta + myöten. Samalla hän lauloi laulua, jossa oli ainoastaan + kaksi säveltä, ylempi ja alempi, jotka + täyteläinä ja kumeina kuin kirkonkellojen + äänet kumpusivat hänen rinnastaan.</p> + + <p>Paita—karkea, kotikutoinen liinapaita—oli valunut + alas olkapäiltä ja jättänyt niskan + täyteläät, voimaa uhkuvat muodot paljaiksi.</p> + + <p>Boleslavin huudahduksen kuultuaan nainen äkkiä + oikaisihe ja seisoi puolialastomia hänen + edessään.</p> + + <p>Kaksi tummaa suurta silmää leimusi häntä + kohden.</p> + + <p>»Mitä täältä tahdotte?» sanoi + nainen ja tarttui lujemmin lapioonsa ikäänkuin tahtoen + käyttää sitä aseenaan. Sitten kohotti + hän levollisesti vasemmalla kädellään paidan + paljaiden rintojensa peitoksi.</p> + + <p>»Mitä tahdotte täältä?» toisti + hän.</p> + + <p>Boleslav oli vaiti. »Tuoko se siis pani petoksen + toimeen? Jalkavaimo—» Mitähän, jos hän + vastauksen sijaan ojennettu pistooli kädessään + ajaisi koko naikkosen saarelta pois, siten puhdistaen maan, jolla + seisoi?</p> + + <p>Hänen esiintymisestään näytti kuitenkin + nainen tulleen vakuutetuksi, että hänen aikeensa olivat + rauhalliset.</p> + + <p>»Tänne eivät vieraat saa tulla», jatkoi + hän. »Menkää saarelta heti pois. Saatte + muuten olla iloinen, ettette ole tarttunut kiinni sudenrautoihin. + Menkää!»</p> + + <p>Suoraksi ojentuneena seisoi nainen siinä ja viittasi + tielle; mutta sitten hänen synkkä katseensa + hämmentyi. Vilkuillen arkana syrjään siveli + hän mustia hiussuortuviaan taaksepäin päivän + paahtamilta poskiltaan ja hapuili käsin rintojaan, joiden + alastomuuden hän vasta nyt alkoi tuntea.</p> + + <p>»Näytä minulle herran ruumis», sanoi + Boleslav.</p> + + <p>Silloin säpsähti nainen äkkiä, tuijotti + häneen kotvan aikaa silmät selällään ja + syöksyi sitten itkien hänen jalkoihinsa.</p> + + <p>»Armollinen herra—armollinen herra», kuului + puoleksi tukehtunut hämmästyksen huudahdus hänen + huuliltaan.</p> + + <p>Boleslav tunsi, kuinka hänen sormensa etsivät + hänen käsiään, ja sysäsi ne + kiihkeästi luotaan.</p> + + <p>»Näytä minulle ruumis», sanoi hän, + »ja korjaa sitte luusi!»</p> + + <p>Tyttö nousi verkkaan, potkaisi lapion syrjään + ja meni edeltä—puiston tiheimpään osaan.</p> + + <p>Lähimmän pensaan luona pysähtyi hän, + kääntyi seuraajaansa ja sanoi pelokkaasti: + »Tässä ovat yhdet raudat.»</p> + + <p>Boleslav väistyi syrjään.—Jollei hän + olisi tiennyt varoa, olisi hän ehdottomasti takertunut + rautoihin.</p> + + <p>Tyttö taivutti syrjään matalalla lerpottavat + puunoksat molemmin puolin käytävää, jota he + kulkivat, ja piti niitä kiinni ojennetuin käsin, kunnes + Boleslavkin yletti tarttua niihin; muuten olisivat vitsat + huiskahtaneet vasten hänen kasvojaan.</p> + + <p>Pieni yksikerroksinen rakennus, jonka katolla oli pitkä + savutorvi ja jota ympäröivät taimilavojen + särkyneet lasikatokset ja myllätyt multakasat, pisti + eräästä puutarhan aukeamasta näkyviin. Se oli + puutarharakennus, jossa hän poikasena oli usein leikkinyt + kukkaruukuilla, siemenillä ja juurimukuloilla. Ainoastaan + tämä oli tulelta säilynyt, kai siksi, ettei + murhapolttaja löytänyt tietä sen luo.</p> + + <p>»Täällä on miina», sanoi + jälleen nainen, viitaten kumpuun, joka näytti + äsken pengotulta myyränmättäältä, + ja mutisten puoleksi itsekseen hän jatkoi: »Ken + tänne tulee, on surman oma.»</p> + + <p>Boleslav kumartui maahan, kaivoi käsillään + sytyttimen möyheästä maasta ja heitti sen kauaksi + luotaan, niin että se kovalla paukauksella räjähti + muutaman puun runkoa vasten.—</p> + + <p>Tyttö käänsi päätänsä + hieman syrjään ja tuijotti häneen aralla, + kauhistuneella katseella—kuin hän olisi tehnyt jonkin + pyhäinhäväistyksen.—</p> + + <p>Sitten hän aukaisi oven.—</p> + + <p>Pimeä eteinen oli heidän + edessään.—</p> + + <p>Rakennuksessa oli kaksi huonetta. Vasemmalla oli ennen ollut + puutarhurin asuinhuone, oikealla hänen + työhuoneensa.</p> + + <p>Vasemmanpuolisesta huoneesta, jonka ovi oli puoliavoinna, + lemahti väkevä ruumiinhaju Boleslavia vastaan.</p> + + <p>Hän astui sisään.</p> + + <p>Pienen, pimeän huoneen keskellä lepäsi + eräänlaisilla mataloilta paareilla valkoiseen lakanaan + kääritty ruumis.</p> + + <p>»Jätä minut yksin», sanoi hän + päätään kääntämättä + ja nosti senjälkeen lakanaa. Hänen isänsä + kangistunut, pörröinen pää tuijotti + häntä vastaan. Silmät olivat painuneet + syvälle kuoppiinsa—otsa oli kulmakarvojen + välistä vetääntynyt uhkaaviin ryppyihin. + Poskien kuopissa oli vielä edelleen mustia karvapensaita, + vaikka parta muuten oli jo harmaantunut. Lyhyt, paksu nenä + oli ohentunut, ja ympäri suuta, joka vielä kuolleenakin + oli lujasti kiinni puristunut, oli tuskallisen uhkan piirre, joka + tuli sitä elävämmäksi, mitä kauemmin + hän sitä katsoi, ja näytti lopulta aivan + värähtelevän.</p> + + <p>Boleslav pani kätensä ristiin ja luki + Isämeidän. Hänen kyynelensä putoilivat + suurina pisaroina kuolleen vahakasvoille.</p> + + <p>»Sinun syyllisyytesi olkoon myös minun», + jupisi hän. »Jollen minä sinua puolusta, ei + sitä totisesti tee kukaan maailmassa.»</p> + + <p>Sitten levitti hän jälleen lakanan yli ruumiin, + jonka ympärillä kärpäset jo olivat alkaneet + surista.</p> + + <p>Käännyttyään näki hän tytön + mustan pään painautuneena kuolleen jalkoja vasten, + jolloin hänen niskansa terävästi erottui + ympäröivästä varjosta.</p> + + <p>»Mitä täällä teet?» tiuskaisi + hän hänelle.</p> + + <p>Tyttö säpsähti ja kyyristyen kokoon nosti + vasenta olkapäätään ikäänkuin + tahtoisi, että uhkaava isku kohdistuisi + siihen.—Hänen silmänsä tuijottivat tulisina + hiustiheikön alta.</p> + + <p>»Minua ei ole vielä kukaan ajanut pois hänen + luotaan», sanoi hän.</p> + + <p>»Minä ajan sinut pois.»</p> + + <p>Silloin tyttö nousi äänetönnä ja + poistui.</p> + + <p>Boleslav tempasi auki ikkunan, sillä hän tunsi + muuten tukehtuvansa. Sitten hän silmäili ympäri + huonetta.—Se oli ahdas ja jokseenkin + viheliäinen—ahdettu täpötäyteen + mitä erilaisimpia kaluja, jotka nähtävästi + olivat tulipalosta pelastettuja.—Kultajalkainen + pöytä hoippuvan koppatuolin rinnalla, talonpoikainen + telttasänky muhkeain marmorikonsolien + rinnalla—puoleksi pirstautunut venetsialainen peili + punatulkun puuhakin rinnalla. Mutta ennen kaikkea pisti + hänen silmiinsä kuva—tuo + viehättävä kuva kauniista puolalaisesta naisesta, + joka oli ollut hänen isoäitinsä ja josta koko + turmelus oli johtunut.</p> + + <p>Hänen ylpeät mustat silmänsä + tähystivät yhä käskevinä + etäisyyteen, ja notkea ratsupiiska valkoisessa, kaidassa + kädessä sanoi yhä vielä: Maahan polvillesi, + orja.</p> + + <p>Ainoastaan piiskanvarren timantti, joka ennen oli + välkkynyt kuin tähti, näkyi joutuneen kadoksiin. + Sen kohdalta oli väri hankaantunut pois ja harmaa + liinakangas oli paljastunut näkyviin. Myöskin + taiteellisilla leikkauksilla koristeltu kehys, joka esitti + kullattua ruusukiehkuraa, oli murentunut ja ruhjoutunut. Kukkien + keskeltä pilkistivät esiin puunsyyt, joita oli maalata + tuhrittu oranssinkeltaisella värillä.</p> + + <p>»Nähtävästi on hän juuri tuon + ensiksi pelastanut tulipalosta», ajatteli Boleslav, ja + ellei isän ruumis olisi ollut ikäänkuin + kieltämässä, olisi hän heti kohta temmannut + kuvan seinältä ja tallannut sen rikki.</p> + + <p>Eräässä nurkassa seisoi asekaappi, jossa oli + kokoelma uusia ja kallisarvoisia ampuma-aseita. Pistooleja ja + kaikenlaatuisia käyriä miekkoja riippui niiden + välissä.</p> + + <p>Kaapin yläpuolelle oli ripustettu linnasaaren + asemakartta, johon oli merkitty ne paikat, missä + jalka-ansat, miinat ja muut räjähdyslaitteet odottivat + tungettelijaa. Ylimalkaisen arvioimisen mukaan oli niitä + kaikkia yli sadan.</p> + + <p>Boleslavia värisytti. Eikö hänelle, tuolle + onnettomalle, riittänyt rangaistukseksi tämä + elämä, jota hänen oli viimeisinä vuosinaan + täytynyt viettää? Eikö hän ollut + majaillut kehnommin kuin vainottu metsäeläin + murhakalujensa keskellä, jotka uhkasivat häntä + itseään joka askeleella? Jos hän niistä + ainoankin unhotti, oli hän surman oma.—</p> + + <p>Kun Boleslav astui ovesta ulos, oli hän + vähällä kompastua Reginaan, joka kyyrötti + kynnyksellä.</p> + + <p>Päästäen valittavan äänen, joka + kuului tallatun koiran vingahdukselta, hypähti hän + pystyyn.</p> + + <p>Boleslavin valtasi äkillinen sääli, mutta se + katosi, ennenkuin hän oli sanonut lempeää + sanaakaan.</p> + + <p>»Miksi täällä makaat?» kysyi + hän.</p> + + <p>»Minun paikkani on tässä», vastasi + tyttö nöyrästi, mutta yhä sama hurja liekki + katseessaan.</p> + + <p>»Mitä se merkitsee. Koirathan kynnyksellä + venyvät!»</p> + + <p>»Minä myös», vastasi tyttö.</p> + + <p>»Onko nimesi Regina Hackelberg?»</p> + + <p>»On, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Sinäkö opastit ranskalaiset Kissanportaan + yli?»</p> + + <p>»Niin, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Miksi teit sen?»</p> + + <p>»Koska he sanoivat, että minun oli se + tehtävä.»</p> + + <p>»Kuka sanoi?»</p> + + <p>Tyttö käänsi katseensa maahan ja vaikeni.</p> + + <p>»Miksi et vastaa?»</p> + + <p>»Koska hän on kieltänyt.»</p> + + <p>»Kuka—hän?»</p> + + <p>»Armollinen herra!»</p> + + <p>»Niinpä sano siis häntä siksi.»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Puhuttele minua herraksi äläkä + junkkariksi.—En ole mikään junkkari.»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen herra.»</p> + + <p>»Herra—on sinun + sanominen—ymmärrätkö?»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen herra.»</p> + + <p>»Herra—kirkas tuli ja leimaus—ainoastaan + herra!»</p> + + <p>Boleslavin kiihkeäin voimasanojen johdosta hytkähti + tyttö tuskallisesti, mutta kun hän oli + ymmärtänyt, mitä toinen tarkotti, kirkastuivat + hänen kasvonsa.</p> + + <p>»Kyllä, herra», sanoi hän niiaten.</p> + + <p>»Minulle sinun täytyy sanoa + kaikki—ymmärrätkö?—Minua ei armollinen + herra tarkottanut käskiessään sinun + vaieta.»</p> + + <p>»Hän sanoi, etten kenellekään saa + sitä puhua.»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultansa. Miksi häntä + enempää ahdistaa? Olihan kaikki selvä kuin + päivä. Tätä olentoa oli käytetty + välikappaleena, koska hän oli kylliksi tuhma ja kehno + antautuakseen käytettäväksi.</p> + + <p>»Kuinka vanha olit, kun ranskalaiset tulivat + maahan?»</p> + + <p>Tyttö käänsi katseensa maahan. + »Viidentoista—herra.»</p> + + <p>Lempeämpi tunne oli uudelleen + heräämäisillään Boleslavin + mielessä, mutta synkkä ja haihtumaton epäluulo + tukahutti sen kohta.</p> + + <p>»Saitko maksun vaivoistasi?» kysyi hän purren + hampaitaan.</p> + + <p>»Kyllä, herra», vastasi tyttö + levollisesti.</p> + + <p>Boleslavia puistatti inhon puuska.</p> + + <p>»Kuinka suuri oli palkkasi?»</p> + + <p>»En tiedä, herra!»</p> + + <p>»Kuinka—etkö sitten tinkinyt?»</p> + + <p>Tyttö ei näyttänyt ymmärtävän. + »Isä otti rahat minulta pois», vastasi hän; + »hän väitti, että ne olivat syntirahoja. + Mutta niitä oli kouran täysi ja kaikki kultaa—sen + verran tiedän.»</p> + + <p>Boleslav mittaili häntä kummastunein katsein. Suuri + pää pörröisine, niskaan kömpelösti + solmittuine hiussuortuvineen oli nöyrästi + kumarruksissa. Hänellä ei näyttänyt olevan + aavistustakaan siitä halveksimisesta, jota toinen tunsi + häntä kohtaan. Tai kenties hän oli siihen niin + tottunut, että piti tämän + äänensävyn itsestään + selvänä.</p> + + <p>»Mitä sinulla oli ranskalaisten aikaan linnassa + tekemistä?» tiedusteli Boleslav edelleen.</p> + + <p>Tumma puna lehahti tytön kasvojen ja kaulan ylitse aina + alas rinnoille. Jokin kaukainen muisto näytti + herättäneen uinuneen häpeäntunteen hänen + mielessään.</p> + + <p>»Minä autoin ompelemisessa», sammalsi + hän.</p> + + <p>»Kuinka olit sitten joutunut linnaan?»—</p> + + <p>»Isäni sanoi minulle—minun oli + mentävä sinne ja kysyttävä armolliselta + herralta, olisiko mitään ommeltavaa.—Minun + täytyi ansaita leipäni, sanoi + hän.»—</p> + + <p>»Niinkö?»— —Pitkä + äänettömyys, sitte Boleslav jatkoi: »Mene ja + pane jotakin yllesi, Regina.»</p> + + <p>Tyttö kopasi peitellen rintojaan käsillään + ja puristi sitten paitaa niin tiukasti kaulansa ympäri, + että kaulus painui syvälle pulleaan lihaan.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Minulla ei ole mitään.»</p> + + <p>»Mitä ihmettä? Eikö armollinen herra ole + pitänyt huolta vaatteistasi.»</p><br> + + <p>»He repivät eilen röijyn + yltäni.»</p> + + <p>»Ketkä?»</p> + + <p>Hehkuva viha leimahti tytön silmissä.</p> + + <p>»Ketkä? + He—kyläläiset—ketkäs muut?» Ja + hän sylkäisi.</p> + + <p>Boleslavin valtasi omituinen kummastuksen ja tyydytyksen + sekainen tunne. Tässä oli siis joku, joka otti osaa + hänen vihaansa, jonka kohtalo oli sekottanut samaan + taisteluun, mikä hänellä itsellään oli + kyläläisiä vastaan taisteltavana.</p> + + <p>»He ovat vihamielisiä sinua + vastaan—kyläläiset—niinkö?»</p> + + <p>Regina nauroi ivallisesti. »He—hahaa! Hehän + heittelevät minua aina kivillä, missä vain + näkevät. Tuollaisilla kivillä!» Ja hän + piti koukistettuja käsiään jonkun matkan + päässä toisistaan kuvatakseen heittoesineiden + suuruutta.</p> + + <p>»Kuinka kauan he ovat heitelleet sinua + kivillä?»</p> + + <p>Regina aprikoi. »Kuusi vuotta jo.»</p> + + <p>»Eivätkä ole saaneet sattumaan.»</p> + + <p>»Ovat toki—monta kertaa. + Kas—tätä.» Ja hän päästi + paidan puoleksi laskeutumaan näyttääkseen arpea, + joka ihon rusottavan lämpimään + värisävyyn piirtäysi punertavana juovana + olkapäältä rinnalle.</p> + + <p>»Mutta nyt minä otan aina soikon + mukaani.»</p> + + <p>»Minkä soikon?»</p> + + <p>»Pesusoikon. Pidän sen aina pääni ja + selkäni suojana, kun he minua + kivittävät.»</p> + + <p>Boleslavia kauhistutti tällainen elämä, joka + oli kurjempi kuin koiran.</p> + + <p>»Miksi olet jäänyt tänne, kun he kerran + tavottelivat henkeäsi?» sanoi hän. + »Maailmahan on niin avara.»</p> + + <p>Regina ei näyttänyt ymmärtävän + häntä.</p> + + <p>»Mutta kuulunhan kuitenkin tänne», sanoi + hän kummastuneena.</p> + + <p>»Ja miksi läksit saarelta, jossa ainakin henkesi + oli turvassa?»</p> + + <p>Regina naurahti.</p> + + <p>»Olisiko hänen sitten pitänyt kuolla + nälkään?» kysyi hän—ja sitten + hän punastui äkkiä ja lisäsi aran + hätäinen ilme silmissään: »Armollisen + herran.»</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hyväksyen + päätään.—Näyttihän tyttö + pelkäävän, että häntä heti paikalla + kuritetaan—tuo kurja olento.</p> + + <p>»En kyllä mielelläni kylään + mennytkään—useimmiten menin yöllä + Kissanportaan ylitse Bockeldorfiin, joka on kolmen peninkulman + päässä, Bockeldorf näette—,sieltä + sain jauhoja ja lihaa ja muuta, mitä + hän—armollinen herra—tarvitsi, kaksinkertaisella + hinnalla, ja aamulla olin jälleen täällä. + Mutta monta kertaa on sinne mahdoton + päästä—lumipyryjen ja tulvaveden aikaan. + Silloin on minun siis täytynyt mennä alas + kylään—siellä on mennyt paljon enemmän + rahaa—ja monta kertaa, kun he eivät antaneet minulle + mitään, lyöntejä + vaan—silloin»—hän nauroi viekkaasti ja + hurjasti, »silloin olen mennyt ja palannut ja ottanut + sieltä, mistä sain.»</p> + + <p>»Toisin sanoen—olet varastanut.»</p> + + <p>Regina nyökkäsi innokkaasti, ikäänkuin + odottaisi tästä erityistä kiitosta.</p> + + <p>Niin villiintynyt oli siis tämä olento, että + häneltä näyttivät kaikki hyvän ja pahan + käsitteet sekaantuneen.</p> + + <p>»Ja mitä eilen hait kylästä?» kysyi + Boleslav uudelleen.</p> + + <p>»Eilen—no, täytyyhän hänet toki + haudata! Aika tulee, herra, aika tulee. Itkemällä ei + hän tule maahan, ajattelin itsekseni.»—</p> + + <p>»Oletko sitten itkenyt?» kysyi Boleslav + halveksivasti.</p> + + <p>»Olen», vastasi Regina. »Eikö minun + olisi pitänyt?»—</p> + + <p>»No, entä sitten?»</p> + + <p>»Ja sitten otin soikon ja menin + pappilaan.—Kirkkoherra sanoi, etten saanut hänen + puhdasta taloaan saastuttaa—ja sitten menin ravintolan + isäntä Merckelin luo, hänhän on + kylänvouti, kuten herra tietää, ja siellä + näkivät minut sotamiehet—»</p> + + <p>»Mitkä sotamiehet?»</p> + + <p>»Ne, jotka ovat sodasta palanneet.»</p> + + <p>»Niin—jatka vain.»</p> + + <p>»Ja he huusivat: lyökää hänet + kuoliaaksi—lyökää hänet + kuoliaaksi—no, ja paikalla oli metsästys vauhdissa, ja + isäni—hänkin huusi, mutta hän oli + jälleen humalassa, sillä äijä juo ihan + hirveästi—ja kivet lentelivät vain ympäri + noin ja noin—ja sitten tulivat akat ja lapset ja + pitelivät minua kiinni, jotta sotamiehet voivat minua + pieksää,—mutta minä kouristin soikkoa + molemmin käsin ja paukuttelin heitä päihin + —noin ja taas noin—» Hän ojensi molemmat + jäntevät käsivartensa pystyyn + päänsä ylitse ja huiskautti ne sitten alas kuin + kurikat.—Kuten antiikkinen pronssipatsas seisoi tuo ihana, + kookas naisolento, joka kaiken tämän kurjuuden + keskellä oli kehkeytynyt niin kukoistavaan + uhkeuteen.—Siinäkin ujostelemattomuudessa, jolla + hän antoi alastomuutensa alttiiksi toisen katseelle, oli + jotakin antiikkista suloutta.—Tosin tuo hänen + esiintymisensä tuskin oli muuta kuin ilotytön + julkeutta, naisen, joka jo aikoja sitten oli vieraantunut + kaikesta häveliäisyydestä.</p> + + <p>»On kai sinulla jokin huivi edes», sanoi Boleslav + kääntyen poispäin.</p> + + <p>»On, huivi minulla on, villainen.»</p> + + <p>»Kääri se sitten ympärillesi.»</p> + + <p>Tyttö kääntyi vaieten oveen, jonka edessä + seisoi, ja palasi muutamain sekuntien jälkeen takaisin + verhoutuneena punakirjaiseen saaliin, jonka hän oli + käärinyt ristiin rinnalleen ja kiinnittänyt + solmuun selkänsä taakse. Nyt, kun hän oli + huomannut herättävänsä pahennusta, + näytti hän häpeävän yksin paljaita + käsivarsiaankin, joita ei keinolla millään + käynyt peittäminen. Hän piti niitä + ristissä selkänsä takana ja ryömi eteisen + pimeimpään nurkkaan.</p> + + <p>»Onko sinua siis kielletty armollista herraa + hautaamasta?» tutkisteli Boleslav edelleen.</p> + + <p>»Ei, kukaan ei ole virkkanut mitään», + vastasi tyttö. »Mutta enhän ole + kysynytkään keltään.»</p> + + <p>»Miksi et?»</p> + + <p>»Koska kivet sinkoilivat heti ympärilleni. Ja + silloin ajattelin: Kukapa häntä tulisi noutamaan, kaiva + sinä hänet vain itse maahan.»</p> + + <p>»Sinä yksin?»</p> + + <p>»Kun kerran olen hänet yksin kantanut + Kissanportaalta kotiin, voin hänet + haudatakin»——</p> + + <p>»Mihin sitten—kirkkomaahanko?»</p> + + <p>»Kirkkomaahan! Hahaha—sepä olisi kaunista! + Kylän läpi en elävänä pääsisi + hänen kanssaan. Mutta linnan edustalle—puutarhaan. + Olin parhaillaan hautaa kaivamassa, kun herra saapui—kaunis + hauta—syvä hauta—siellä lepää + yhtä mukavasti kuin kivisessä hautaholvissakin, + herra.»</p> + + <p>Boleslavin huulilla pyöri kiittävä sana... Tuo + koiran uskollisuus, joka kysymättä, vitkastelematta oli + riemuiten astunut tuhatta kuolemaa vastaan, ansaitsi kyllä + palkinnon. Hyvä, niinpä olikin hän sen maksava + kilisevällä kullalla. Sitä hän kaiketi + mieluummin halusikin, tuo kurja olento. Boleslav päätti + kohta saatettuansa isänsä viimeiseen lepoon sanoa + hänelle jäähyväiset—niin kauaksi + hän saattoi jäädä paikoilleen.</p> + + <p>Tosiaan, isän saattaminen viimeiseen lepoon ei ollut + leikin asia. Että hänelle täytyi hankkia + kunniallinen hautaus kuten jokaiselle kristitylle ihmiselle ja + ettei hänen paikkansa Schrandenin perhehaudassa saanut + jäädä tyhjäksi, se oli Boleslavin + mielestä lapsen järkähtämätön + velvollisuus isäänsä kohtaan.—Ja vaikkapa + hän itse samalla joutuisikin perikatoon!— —Mutta + olihan Preussissa sitäpaitsi esivalta, ja herra von + Schön, joka sitäpaitsi oli hänen äitinsä + sukulainenkin, hallitsi ankarasti.</p> + + <p>Kun hän kääntyi lähteäkseen, johtui + hänen mieleensä, ettei hän voinut astua sataa + askelta omalla kotikonnullaan joutumatta sata kertaa + hengenvaaraan.</p> + + <p>Ilman tätä naista, jota hän inhosi, oli + hän avuton kuin lapsi.</p> + + <p>»Vie minut nostosillalle», sanoi hän, + »ja ennen palaamistasi raivaa satimet pois + tieltä.»</p> + + <p>»Kyllä, herra.»</p> + + <p>Mutta tyttö seisoi kuin puutuneena paikoillaan.</p> + + <p>»Mitä odotat?»</p> + + <p>»Antakaa anteeksi—mutta herra kai on ollut + taipaleella koko yön, ja siksi luulen— + —»</p> + + <p>»No, mitä sitten?»</p> + + <p>»Herra tietenkin on väsynyt ja + nälissään.—»</p> + + <p>Nainen oli oikeassa. Hän oli niin uupunut, että + saattoi tuskin pysyä jaloillaan.</p> + + <p>Mutta häntä inhotti ottaa palaakaan leipää + näistä käsistä. Mieluummin hän tahtoi + ottaa vihollisiltaan.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="V" id="V"></a> + + <h2>V.</h2><br> + + <p>»Mustan Kotkan» vierashuoneessa istui samana + hetkenä joukko Schrandenin porvareita ja porvarinpoikia + kokoontuneina aamunaukkujensa ääreen.</p> + + <p>Schrandenilaisten täytyi alottaa varhain, jos ennen + puoltayötä tahtoivat saada + päivätyönsä suoritetuksi; sillä vaikka + he olivat iät kaiketkin kapakkaelämää + rakastaneet, niin nyt vasta he olivat joutuneet + tykkänään pois suunniltaan.</p> + + <p>Nuori Merckel oli kaikissa juomingeissa esimiehenä. + Hän oli kasvanut tanakaksi, leveäharteiseksi mieheksi, + jonka rohkeasti pystyyn kierretyt sotilasviikset oivallisesti + pukivat hänen kasvojaan ja jonka esiintyminen kaikessa + huolimattomuudessaan, joka saattoi alentua renttumaisuudeksi, ei + ollut vailla eräänlaista miellyttävyyttä. + Rauhanteon jälkeen ei hän ollut, kuten + lähinnä olisi saattanut luulla, ottanut eroaan, vaan + oli ainoastaan epämääräiseksi ajaksi palannut + lomalle kotiseudullensa, jossa hän aikoi rauhallisesti + harkita, olisiko soveliasta edelleen palvella vakinaisessa + sotaväessä.—Ainakaan ei hänen + tähänastinen ammattinsa asettanut mitään + esteitä tämän päätöksen tielle, + sillä tarkoin katsoen ei hänellä ollut + mitään ammattia.</p> + + <p>Aina neljänteenkolmatta ikävuoteensa asti oli + hän katsellut useita eri maita ja erilaisia + elämänasemia, elellen sillaikaa enimmäkseen + isänsä varoilla, ja oli ollut iloinen, kun puhjennut + sota vihdoinkin tarjosi tehtävää hänen + toimintatarmolleen, joka siihen asti oli voinut ilmetä + ainoastaan ilkeissä kepposissa.</p> + + <p>Kuten nuori Baumgart oli hänkin astunut sotaväkeen + vapaaehtoisena jääkärinä, oli samoin kuin + tämäkin siirtynyt nostoväkeen, kohonnut + siellä luutnantiksi ja kantoi tunnustetun urhoollisuuden + merkkinä teräsristiä ylpeydestä paisuvalla + rinnallaan.</p> + + <p>Toistaiseksi ei hän ajatellut jättää + kotiseutuaan, missä hän joka päivä uudelleen + ja uudelleen täysin siemauksin sai nauttia tuosta + ylevästä tunteesta, että hän oli sankari, + leijona.</p> + + <p>Hän joi, kerskui ja lietsoi vihaa kavaltajaa kohtaan, + vihaa, joka voitokkaiden sotilaiden palattua oli vielä + kerran leimahtanut kirkkaaseen liekkiin.—Hänen + yllytyksestään olivat schrandenilaiset menneet + Kissanporrasta hävittämään siten sulkeakseen + vapaaherran saarelleen.</p> + + <p>Rohkeimmissa unelmissaankaan eivät he olleet uskaltaneet + toivoa, että hän halvauksen kohtaamana vaipuisi maahan + heidän silmiensä edessä, ja riemuiten he palasivat + kylään tätä viestiä kertomaan.</p> + + <p>Että isänmaan kavaltajan hautaus oli + kiellettävä, oli pian päätetty asia. + Kunnioittaakseen tätä ihanaa ajatusta, joka kruunasi + heidän vihansa, viettivät he suuren riemujuhlan, joka + oli nyt jo kestänyt kolme päivää eikä + näyttänyt ottavan ollenkaan + päättyäkseen.</p> + + <p>Kun he kaikki seisoivat yhtenä miehenä, kun + kylänvouti oli heidän puolellaan ja kirkkoherra + näytti sulkeneen molemmat silmänsä, ei heillä + näyttänyt olevan mitään pelkoa, että + esivalta puuttuisi asiaan.</p> + + <p>Että vainajalle ilmestyisi auttaja, sitä he + eivät olleet aavistaneetkaan.</p> + + <p>Sillä junkkari—taivaan + talikynttilät!—missä oli + junkkari?—Tietämättömiin kadonnut, + varmaankin hunningolla, menehtynyt nimensä + häpeään.</p> + + <p>»Tuolta tulee joku, jolla on nostoväen lakki + päässään», sanoi Felix Merckel + katsellen ikkunaverhojen raosta kylän torille, joka + lepäsi keltaisena ja tomuisena keskipäivän + helteessä.</p> + + <p>Melu juomapöydän ääressä taukosi. + Odottavassa jännityksessä katseltiin vieraan + tuloa.—Nuori Merckel ojensi jalkansa suoraksi ja leikitteli + huolimattomasti ritarimerkillään.</p> + + <p>Ovi aukeni. Valovirta tulvahti tulijan takaa + hämärään, viileään huoneeseen ja + katosi heti jälleen.</p> + + <p>Vieraita tervehtimättä tulija astui + tarjoilupöydän luo, jonka ääressä + eräs tarjoilijaneiti istui sukankutimineen, ja kysyi, oliko + kylänvouti tavattavissa.</p> + + <p>Ei,—hän oli mennyt pellolle.</p> + + <p>Herra Merckel jätti mielellään + ravintolaliikkeensä valvomisen pojalleen, sillä + hän oli huomannut, että oluttynnyrit tyhjenivät + kahta vertaa nopeammin, kun hän ei ollut + saapuvilla.—Felixillä oli erittäin tepsivä + tapa kiihottaa vieraita juomaan, joka hänelle, + isännälle, ei olisi soveltunut. »Lurjus, ken ei + ryypi sakkojaan!» Tai »ken minut nyt + kilistettyämme jättää kitimeen, hän + olisi jättänyt minut kiipeliin vihollistenkin + edessä.»—Ja muita samanlaisia + puhetapoja.—Ja hänen kehotuksiaan piti seurata, + sillä schrandenilaiset eivät halunneet + menettää luutnanttinsa arvonantoa—ja + sentähden oli Felix Merckel isänsä kassakirstun + todellinen aarre.</p> + + <p>Ettei vieras, jolla oli nostoväen lakki + päässään, ollut häntä tervehtinyt, + vaikka hänellä oli upseerin tunnusmerkki takkinsa + rinnuksessa, suututti häntä, ja hän + päätti sentähden olla häntä + ensinkään huomaamatta.</p> + + <p>»Voinko jäädä voutia odottamaan?» + kysyi vieras.</p> + + <p>»Tämähän on ravintola», vastasi + neiti.</p> + + <p>Vieras istuutui vastapäiseen nurkkaan, selin + juopottelijoihin, laski nahkalaukkunsa pöydälle ja + nojasi päänsä käteensä.</p> + + <p>Felix herrasta, jota miellytti, että häntä + katseltiin, tuntui tämä käytös aivankuin + taisteluvaatimukselta. Sitäpaitsi suututti isän kelpo + poikaa se, ettei vieras halunnut mitään juodakseen.</p> + + <p>»Amalia, kysy herralta, eikö hän halua + mitään nautittavaa», huusi hän kovalla + äänellä tarjoilupöytää kohden.</p> + + <p>Vieras ei ollut kuulevinaan mitään. Neiti meni + hänen pöytänsä luo ja höpisi jotakin + väkevästä schrandenilaisesta oluesta.</p> + + <p>»Kiitos—en juo mitään», vastasi + hän kohottamatta katsettaan.</p> + + <p>Felix herra pureksi viiksiensä kärkiä. + Hänestä oli selvää, että tämä + käytös ansaitsi rangaistuksen. Hänellä oli + pian hyökkäyssuunnitelma valmiina.</p> + + <p>Hän nousi ja heiluttaen kansiniekkaa oluthaarikkaansa + alotti pontevalla rintaäänellä:</p> + + <p>»Rakkaat toverit ja kansalaiset ynnä kaikki + arvoisat läsnäolijat! Preussin kunniakkaat taistelut + ovat taistellut. Armas isänmaamme on noussut tomusta + jälleen uuteen, aavistamattomaan loistoon. Useimmat + meistä ovat vuodattaneet verta kunnian kentällä + tai ainakin antaneet rintansa vihollisten luodeille alttiiksi. + Ken on preussilainen isänmaan ystävä, hän + juokoon kanssani maljan Preussin kunniaksi ja Preussin + menestykseksi!»</p> + + <p>Kimakasti hurraten kohottivat kaikki haarikkansa huulilleen, + mutta heidät keskeytti luutnantin jyrkkä + »seis» huuto.</p> + + <p>»Näen täällä jonkun», huusi + hän, »joka näyttää vetäytyvän + pois tätä kunniavelvollisuutta + täyttämästä.» Kannukset kilisten + hän astui vieraan pöydän luo.</p> + + <p>»Herra», tiuskaisi hän hänelle. + »Ettekö tahdo juoda Preussin kunniaksi?»</p> + + <p>Vieras kääntyi puoleksi syrjään sanoen: + »Tahdon olla rauhassa.»</p> + + <p>»Mitä, herra? Te kannatte nostoväen + kunniamerkkiä lakissanne ja kieltäydytte— — + —»</p> + + <p>Vieraan äkillinen tarttuminen laukkuunsa sai hänet + vaikenemaan.</p> + + <p>Samassa hengenvedossa hän näki kaksipiippuisen + ratsupistoolin välähtävän vieraan + kädessä, näki hänen hypähtävän + pystyyn ja katsoi peräytyen kalpeihin, uhkaaviin kasvoihin, + jotka hän hyvin tunsi, mutta joista ei kuitenkaan ollut + konsanaan leimahdellut tällaisia salamoita häntä + kohden.</p> + + <p>Hän käsitti heti: hänen vastassaan seisoi mies, + joka oli valmis mihin tahansa.</p> + + <p>»Katso minua, Felix Merckel», sanoi entinen + ystävä, »niin käsität, ettei minulla + ole mitään tekemistä sinun kanssasi.» Jos + sinä tai joku teikäläisistä uskaltaa tulla + liian lähelle minua, niin olkaa varmat, että sinut tai + ensimäisen, joka tulee, ammun kuoliaaksi kuin + koiran.»</p><br> + + <p>Felix Merckel oli äkkiä malttanut mielensä.</p> + + <p>»Ah, herra parooni!» sanoi hän + syvään kumartaen. »Sitten tosiaankaan en + ihmettele, ettei Preussin— —»</p> + + <p>Pistoolin kaksoishanan kaksinkertainen naksahdus pani + hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»Vielä kerran, ole varoillasi, Felix Merckel; olen + upseeri kuten sinäkin.»</p> + + <p>Tämä uudistettu varotus teki vaikutuksensa.</p> + + <p>»Ainakaan en tahdo häiritä!» sanoi Felix + herra kumartaen toistamiseen ja mennen takaisin paikalleen, + jolloin kannukset hänen saappaissaan kilisivät + hiljemmin.</p> + + <p>Schrandenilaiset istuivat nenät yhdessä, ja kohta + astui vanha Merckel huoneeseen. Hänen ylen lihavat, + sileäksi ajellut kasvonsa säteilivät hyvinvointia + ja hyväntahtoisuutta. Huolellisen arvokkaana kuten + kylän patriarkan sopi, kulki hän laseilla ja pulloilla + täytetyn tarjoilupöydän ohitse. Rasvasta + kiiltävillä atlasliiveillä riippuivat paksut, + hopeaiset kellonperät, joiden kahta vitjaa alhaalta yhdisti + kultainen maurilaispää ja joissa riippui merenkullasta + tehty sydän.</p> + + <p>»Herrako on halunnut minua puhutella?» kysyi + hän syvällä kumarruksella, joka kuitenkin + ikäänkuin katkesi keskeltä kahtia, kun pienet + kissansilmät huomasivat, ettei vieraalla ollut lasia + edessään. Sellaiselle, joka ei mitään + nauttinut, ei kannattanut tehdä kumarrusta.</p> + + <p>Schrandenilaiset istuivat korviaan heristäen.—Felix + oli hypähtänyt pystyyn ikäänkuin odottaen + suotuisaa silmänräpäystä iskeäkseen + nyrkillään entistä + ystäväänsä.</p> + + <p>»Hän on nuori herra parooni, isä», huusi + hän helakasti nauraen.</p> + + <p>Merckel ponnahti kolme pitkää askelta takaperin. + Hänen hyväntahtoinen hymynsä kivettyi, hänen + lihavat kätensä hapuilivat kellonvitjojen + maurilaispäätä ja kouristuivat siihen kiinni.</p> + + <p>»Saanko puhutella teitä kahdenkesken?»</p> + + <p>»Oi herra parooni—tietysti, herra + parooni—jos suvaitsette, herra parooni.»</p> + + <p>Ja hän avasi leveällä liikkeellä sivuoven, + joka vei pieneen arvohenkilöille varattuun huoneeseen. + Rikkinäisellä vähäkankaalla verhottu sohva + ynnä muutamat nojatuolit odottivat siellä ravintolan + ylhäisempiä vieraita. Ristikoilla varustetun + piippuhyllyn yläpuolella riippui taulu, johon oli + kirjotettu: »Täällä saa juoda ainoastaan + viiniä.»</p> + + <p>Ennenkuin isäntä sulki oven Boleslavin jälkeen, + viittasi hän salavihkaan tuvassa istuville miehille + ikäänkuin heidän levottomuuttaan + viihdyttääkseen. Sitten hän loi kotiinpalanneeseen + herranpoikaan puoleksi ummistuneiden silmäluomiensa alta + lyhyen, tutkivan katseen, joka ilmeisesti näytti + täyttävän hänet suurella + tyytyväisyydellä, sillä hänen hymynsä + sai uudelleen hyvinvoivan, kylläisen rasvankiiltonsa.</p> + + <p>»Kuinka herra junkkari onkaan kasvanut sitte viime + näkemän!» alotti hän.—»Aivan + merkillistä!»</p> + + <p>Boleslav tuijotti häneen + äännetönnä.</p> + + <p>»Ja vanhaa armollista herraa ei herra junkkariherra + parooni, täytyy kai sanoakseni—enää ole + tavannutkaan elossa. Olette tullut liian myöhään + autuaan vainajan silmiä sul— — + —»</p> + + <p>Hän pysähtyi keskelle sanaa ja puristeli + kiihkeästi kellonperien merenkultaista sydäntä, + sillä Boleslavin katse, joka tuimana ja uhkaavana oli + kiinnitetty hänen kasvoihinsa, alkoi saattaa hänet + levottomaksi.—Olikohan hänellä ehkä + edessään jokin maankiertäjä, joka tahtoi + käydä hänen kimppuunsa?</p> + + <p>»Mutta minä en tule liian + myöhään», puhkesi Boleslav puhumaan, + »tehdäkseni tyhjäksi ne konnankujeet, joilla + isältäni tahdotaan riistää hänen + viimeinenkin kunniansa.»</p> + + <p>»Mitä ihmeen konnankujeita herra parooni + tarkottaa?»</p> + + <p>»Neuvon teitä, arvoisa herra, + jättämään tekopyhän naamanne. Näen + teidän lävitsenne. Minun korviini on saapunut eräs + teidän lausuntonne, jonka johdosta sietäisi kurittaa + teitä tuossa paikassa.»</p> + + <p>»Herra parooni!»—ja hän näytti + aikovan lähetä ovea.</p> + + <p>»Jääkää», käski Boleslav + asettuen hänen tielleen. Onneksi hän oli kaikki nuo + roistonnaamat nähdessään jälleen saavuttanut + perinnäisen tietoisuutensa käskijän arvostaan. + »Näinkö suoritatte kiitollisuudenvelkaanne + suvulleni, jonka armo teidät on tehnyt siksi, mitä + olette?»</p> + + <p>Rihkamakauppias, joka kerran oli saapunut linnaan paikkaa + etsivänä palvelijana ja sittemmin linnan + toimitusmiehenä vähitellen koonnut omaisuutensa, painoi + loukatun viattomuuden ilme kasvoillaan oikean nyrkkinsä + vasenta kämmentänsä vasten, samalla + surkuttelevasti maiskuttaen kieltään.</p> + + <p>»Rakas herra parooni», sanoi hän, ja + leveät, kiiltävät kasvot säteilivät + sulaa isällistä lempeyttä. »Annan teille + anteeksi loukkauksen, jonka päästitte suustanne, ja + annan teille luotettavimmat tiedot, ikäänkuin ei + mitään olisi tapahtunut,—siitä toivottavasti + näette parhaiten, miten ystävälliset minun + tarkotukseni ovat».</p> + + <p>»Pyydän päästä + ystävyydestänne!» jyräytti Boleslav + väliin. »Olette velvollinen Schrandenin + kylänvoutina minulle puhumaan ja vastaamaan—eikä + muuta.»</p> + + <p>»Schrandenilaiset, rakas herra parooni, ovat + nimittäin hirveitä ihmisiä. Sanoin sen aina jo + rakkaalle vaimovainajalleni—tunsittehan hänet, herra + parooni! Niin, niin—kuinka usein hän ottikaan pienen + junkkarin käsivarrelleen eikä ajatellut, että + kerran tuollaisen kiitoksen— —»</p> + + <p>»Asiaan!»</p> + + <p>»Marianne, sanoin usein, nämä schrandenilaiset + ovat vielä minun surmani, sillä mitä he saavat + päähänsä— —kerran he saivat + päähänsä, etteivät juo minun + katajanmarjaviinaani. Hyvää, kirkasta, puhdasta + katajaistani, herra parooni! Nyt ovat he saaneet + päähänsä, etteivät salli armollista + herraa haudata, ja—kunniani kautta!—ei Jumala + eikä perkele voi heitä siihen + pakottaa.—Ettekä tekään, herra parooni. + Miksi niin?—Ruumisvaunut ovat ammattikunnan omat—ja + se ei anna niitä;—hevosiakaan ei teille anna kukaan + ... ruumiinkantajia, o hyvä Jumala ... + kiertäkääpäs kerran ympäri + kylää ... kiertäkää ja kuulustelkaa, + kuka tahtoo ottaa herra paroonin hartioilleen ... jos jonkun + satutte löytämään, niin neljännestunnin + kuluttua ovat he hänet pieksäneet + raajarikoksi—sillä nämä schrandenilaiset...! + No, ja kirkkoherra.—hänellähän on + suurin sananvalta—mutta menkäähän + kirkkoherran luo—sielläpähän saatte kuulla, + mitä hän arvelee. Kellonsoitosta ja siunauksesta ei + puhettakaan ... niin, edes ruumiskirstuakaan ette saa + teetetyksi.»</p> + + <p>»Tahtoisinpa sen nähdä», sanoi Boleslav + hampaitaan kiristäen, sillä hän tunsi uhmansa + paisuvan sitä suuremmaksi, mitä selvemmin hän + näki tämän pahuuden ja ilkeyden verkon.</p> + + <p>»Niinkö, <span class="wide">tahdotteko</span> sen + nähdä?» huusi vanha Merckel huonosti salatulla + voitonriemulla; »Teidän tahtonne on tapahtuva, herra + parooni.»</p> + + <p>Hän avasi oven tarjoiluhuoneeseen, josta kuului monien + ihmisäänten sekava möly. Sinne näytti + tällä välin puolet kylää + kokoontuneen.</p> + + <p>»Hackelberg tulkoon tänne!» huusi hän + sinne ovenraosta ja tempasi kiireisesti oven kiinni, sillä + sen reunaan oli tarttunut useita sormia ilmeisesti aikoen temmata + sen seposelälleen.</p> + + <p>»Jollei hän enää ole + eiliseltään humalassa, sanoo hän pian teille + alamaisen ajatuksensa vasten kasvojanne.»</p> + + <p>Hänen silmistään säkenöi + peittelemätön vahingonilo, sitten + vetääntyivät hänen kasvonsa jälleen + surumielisen hyvinvoipaan, patriarkalliseen hymyyn.</p> + + <p>»Olette torjuneet ystävyyteni luotanne, nuori + mies», alotti hän meren kultasydäntä + nypelöiden. »Olette solvannut ja loukannut harmaita + hapsiani—hyvä—en teille siitä vihottele. + Ette olisi sitä tehnyt, jos olisitte tiennyt, kuka se oman + henkensä uhalla, schrandenilaisten selän + takana—sillä jos he olisivat sen nähneet, + olisivat he minut kuristaneet kuoliaaksi—pelasti autuaan + paroonivainajan nälkään + nääntymästä—kysykää vain + neidiltä!— —»</p> + + <p>»Keltä neidiltä?»</p> + + <p>»No, rakkaalta, uskolliselta neiti + Reginalta—autuaan isävainajanne + sydänkäpyseltä. Hän on oikea helmi, herra + parooni. Teidän on pidettävä häntä + kunniassa ja otettava hänet mukaanne matkoille. Hänelle + pistin usein pimeässä palan leipää ja + savustettua makkaraa, herra parooni, ja pussin kahvia, herra + parooni, aikana, jolloin itse söin ainoastaan ruispuuroa + eineekseni, koska satamat olivat suljetut, herra + parooni.»</p> + + <p>»Ettekö saanut niistä maksua?»</p> + + <p>»No, sainpa niinkin, vaikkapa oikeastaan vain + taivaallisen palkinnon vuoksi panin henkeni alttiiksi.—Ja + onhan sitä tosin vielä pieni jäännöskin + viime jäidenlähdön ajalta, jos herra parooni + tahtoisi olla niin suosiollinen— —»</p> + + <p>»Kirjottakaa lasku saatavistanne; rahat tullaan teille + lähettämään.»</p> + + <p>»Sillä ei ole kiirettä, herra parooni. Luotan + kyllä teihin, herra parooni. Jos annatte jotakin arvoa + vanhan, kokeneen miehen neuvolle, niin menkää nyt + kauniisti kotiin,—kaivakaa linnan taakse hauta, laskekaa + autuas isävainajanne siihen—öiseen + aikaan—aivan hissukseen, aivan hissukseen... Rakas neiti + Regina, hänhän voi tarttua ruumiin toiseen + päähän—sitten ladotte turpeet paikoilleen, + jotta nurmikko tulee sileäksi ennalleen, eikä kukaan + tiedä, mihin hänet on kuopattu, ja ennen aamun + valkenemista tarttukaa Reginaa käsivarteen ja + menkää jälleen kauniisti sinne missä— + — —»</p> + + <p>Hän vaikeni, sillä Boleslavin sormet kopeloivat + jälleen pistoolinperää. Tämän + kunnonmiehen mahtipontisesta neuvosta irvisteli esiin niin + pirullinen iva, että se kiihotti hänen vastustushalunsa + äärimmilleen.</p> + + <p>Näiden myrkyllisten sanojen tunkeutuessa hänen + korviinsa oli hänen aivojensa lävitse salamana + leimahtanut epätoivoinen ajatus.</p> + + <p>Tosiaankin, tämä hautaus oli vain ensimäinen, + vähäisin osa tehtävästä, joka + hänellä oli suoritettavanaan! Pitikö hänen + lähteä täältä yön hämyssä + ja sumussa—hiipiä ikäänkuin pahantekijä + isiensä perinnöltä jättääkseen + kaiken, mitä he olivat luoneet, häviölle + alttiiksi? Ei, vaan tänne hänen oli + jääminen—kestäminen kaikki uhmaten + näitä hyenoita, joista kurjin seisoi virnistellen, + kissansilmät ahneesti vilkkuvina hänen + edessään ja vaani vain tilaisuutta karatakseen + isännättömän saaliin kimppuun.</p> + + <p>Kestävyyttä! Kestävyyttä!</p> + + <p>Tämä oli se sovitus, jota isien synnit + häneltä vaativat!</p> + + <p>Ja eikö tuo jumalaton teko, joka oli hänen + perintönsä hävittänyt maan + päältä, yhä huutanut kostoa taivaaseen + saakka.</p> + + <p>Oliko hänen vetäytyminen tiehensä + ikäänkuin karkuri, ikäänkuin + lipunpettäjä, ja jättäminen niille hyvilleen + ei ainoastaan kotikontunsa, vaan lemmittynsäkin, jonka + hän oli kadottanut ajaksi ja iäksi, mutta joka + kuitenkin odotti häntä ikävällä ja + pelolla?</p> + + <p>Ei, vaan täällä, tällä Schrandenin + linnan raunioilla liehui hänen + lippunsa—tulikirjaimilla oli siihen piirretty sana + »kosto».</p> + + <p>Ja kurja se, joka lippunsa jättää + vihollisille!</p> + + <p>Hän astui aivan kylänvoudin eteen, ja + seivästäen uhkaavan katseensa hänen kasvoihinsa + huusi hän: »Kuka on Schrandenin linnan sytyttänyt + tuleen?»</p> + + <p>Herra Merckelin rasvaiset kasvot vavahtivat. Sanat olivat + sattuneet hänen omantuntonsa kipeimpään + kohtaan.</p> + + <p>Samoin säpsähti jokainen schrandenilainen, kun + kysymys tämän ilkityön tekijästä sattui + hänen korviinsa. Yksi ainoa vain ei + säpsähtänyt—ja se oli pahantekijä + itse— — —</p> + + <p>Herra Merckel koetti toipua vastaamaan, mutta samassa yltyi + hälinä tarjoiluhuoneessa kovaksi meluksi. Hän teki + ehdottomasti liikkeen ovea kohden, ikäänkuin tahtoisi + työntää salvan tulevain tapausten eteen, mutta + samassa temmattiin ovi auki, ja sisään tunkeutui + villin, uhkaavan joukon seuraamana pieni, renttumainen ja + repaleinen mies. Hänen karkea musta tukkansa valui + rasvaisina suortuvina hartioille, parransänki oli + harmahtava, ja punaisten, ripsettömäin + silmäluomien alta tirrottivat lasimaiset + juoponsilmät.</p> + + <p>Hän huitoi nyrkillään ympärilleen ja + kiljui: »Missä se mies on? Missä on se + sikiö?—Minä tahdon hänet kuristaa, sen + sikiön!»</p> + + <p>Mutta nähtyään Boleslavin kookkaan vartalon + vastassaan jäntevästi pystyyn ojentuneena, vaikeni + hän yhtäkkiä keskellä + rähinäänsä ja murisi ja öhki + itsekseen.</p> + + <p>Hänen takanaan kohosi kokonainen seinä + kiihtyneitä, häjynilkisiä, uteliaita kasvoja, + jotka kaikki tuijottivat Boleslaviin kuten vangittuun + ihmeotukseen.</p> + + <p>»Minä yksin kaikkia noita vastaan!» ajatteli + hän, ja hänen rintansa kohosi.</p> + + <p>»Oletteko puuseppä Hackelberg?» kysyi + hän pitäen katseillaan juoppoa loitolla. + Tämän miehen kuva palasi lapsuuden ajoilta + himmeänä hänen muistoonsa. Kerran, kun hänet + oli linnan pihalla piesty pahanpäiväiseksi + salametsästyksen tähden, oli hän surkealla + parunnallaan säikyttänyt Boleslavin hiljaisista + unelmistaan. Nyt samainen mies puristi kätensä + nyrkkiin, pöyhistelihe ja mörisi ja röhki jotakin + itsekseen.—</p> + + <p>»Tekö valmistatte ruumiskirstuja tässä + kylässä?»</p> + + <p>Puuseppä pudisti vitkalleen päätänsä + tuijottaen tylsänä eteensä. Sitten hän puhui + ikäänkuin haudasta:</p> + + <p>»Teen enää vain kaksi ruumiskirstua— + —toisen itselleni ja—toisen vietellylle + lapsiraukalleni.»</p> + + <p>Schrandenilaiset nauroivat salavihkaan. He tunsivat + tämän ilveilyn sangen hyvin. Kun kylässä joku + oli kuollut, noutivat he puusepän ja sulkivat hänet + viinapullon ja tarpeellisten lautojen kera johonkin huoneeseen + eivätkä päästäneet häntä + sieltä, ennenkuin kirstu oli valmis.</p> + + <p>Hän oli kerta kaikkiaan vaarallinen mies, tämä + Hackelberg, sen tiesivät schrandenilaiset sangen hyvin + eivätkä päästäneet häntä + sekunniksikaan näkyvistään. Missä hän + liikkuikin, pitivät he häntä silmällä; + monet korvat kuulostelivat ahmien hänen sanojaan, ja + yhtä monet käsivarret olivat alati valmiina tarpeen + tullen nitistämään hänet hengiltä.</p> + + <p>He sallivat hänen istua kapakassa rinnallaan, he + juottivat hänet humalaan ja syöttivät hänen + vatsansa täyteen, he kuuntelivat häntä tai + tukkivat hänen suunsa, he panivat hänet lukkojen ja + salpojen taakse tai antoivat hänen kiduttaa heitä + itseään—oli ikäänkuin he olisivat + pukeneet lihaan ja vereen pahan omantuntonsa ja + päästäneet sen juoksentelemaan ympärinsä + tämän hunningolle joutuneen juomarin hahmossa.</p> + + <p>»Ketkä muut paitsi te valmistavat kylässä + ruumiskirstuja?»</p> + + <p>Schrandenilaiset purskahtivat hirnuvaan nauruun. Hän + kyllä saisi ponnistella päästäkseen totuuden + perille.</p> + + <p>Hackelberg pöyhistihe.</p> + + <p>»Kurja lapsiparkani», murisi hän tuijottaen + lasimaisilla silmillään herra Merckelin + merenkultasydämeen, joka hänen + päässänsä näytti pyörivän, + mutta sitten hän yhtäkkiä kavahtui puoliunestaan, + hänen silmiinsä ilmestyi synkkä kiilto, hän + ojensi nyrkkinsä Boleslavia kohden ja huusi:</p> + + <p>»Mitä tahdotte minulta, herra?—Tahdotte + minulta ruumiskirstun! Kenelle tahdotte minulta ruumiskirstun? + Miehelle, koiralle, joka on kavaltanut isänmaansa—joka + on vietellyt lapseni—hänellekö olisi minun + tehtävä ruumiskirstu?—Katsokaas minua herra! + Enkö minä näytä hirviöltä, + herra?» Hän repäisi paidan auki, niin että + karvainen rinta tuli näkyviin.—»Raato minä + olen—en edes sen arvoinen, että koirat kintuilleni + ........... ja katsokaas vain, rakas, kallis herra, sellaiseksi + on autuas herra parooni minut tehnyt—onnettoman, + hyljätyn, lapsettoman ukko rähjän on hän + minusta tehnyt.»—Hän alkoi pyyhkiä + silmiään englanninnahkaisen takkinsa + repaleilla—schrandenilaiset hänen selkänsä + takana rääkyivät hyväksymistään. + —»Lapseni on hän minulta ottanut—lapseni + on hän minulta ryövännyt—»</p> + + <p>»Luullakseni olette itse lähettänyt lapsenne + linnaan», puuttui Boleslav hänen puheeseensa. Mutta + mies jatkoi valitusvirttänsä:</p> + + <p>»Portoksi on hän tehnyt lapseni. Ja vielä + enemmän, nuori herra—mikä juuri verisimmin + särkeekin sydäntäni—sillä minä + saatan olla renttu, mutta isänmaan ystävä olen + sentään—sillä Preussissa rakastaa jokainen + renttukin isänmaataan—sillä me preussilaiset emme + ylipäätään ole mitään + renttuja—mutta lapseni—hoo, tiedättekös, + mitä hän on tehnyt lapsestani?</p> + + <p>Ruoskan iskuin on hän pakottanut hänet yön + hämyssä ja sumussa menemään ja— + —mutta luuletteko, että minulla sen jälkeen + vielä on lasta?—Ei, herra, kironnut olen koko + naikkosen—hän ei ole enää lihaani ja + vertani—olen hänelle sanonut—»</p> + + <p>»Mutta syntirahat olet sentään ottanut!» + oli Boleslav sekaantumaisillaan hänen sanoihinsa, mutta + malttoi mielensä, sillä olisihan hän siten + heittänyt isänsä syyllisyyden näiden susien + saaliiksi.</p> + + <p>»Ja nyt olet vapaa kuin taivaan lintu, olen hänelle + sanonut, ja ken sinut kohtaa, lyököön sinut + kuoliaaksi, olen hänelle sanonut, ja mene nyt armollisen + herrasi luo—olen hänelle sanonut—ja hän + ottakoon sinut hoiviinsa—olen + hänelle—»</p> + + <p>Tässä tuokiossa tuli schrandenilaisten melu niin + äänekkääksi, että se nieli puusepän + sanat.—Vieraat olennot tunkeutuivat hänen eteensä + ja ottivat hänet keskeensä. Ainoastaan hänen + kimeä, häijynilkinen naurunsa kuului joukosta, johon + hän oli kadonnut.</p> + + <p>»No, mitä ennustinkaan herra paroonille?» + kysyi herra Merckel hymyillen hyväntahtoista + hymyään.</p> + + <p>Boleslav oli nojautunut sohvan selkänojaa vasten ja + katseli hammasta purren schrandenilaisten joukkoa, joka tunkeutui + yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.</p> + + <p>»Jos yhden päähän + pälkähtää kohottaa kätensä, + lyövät toiset minut kuoliaaksi», ajatteli + hän itsekseen. Tässä kysyttiin + kylmäverisyyttä.</p> + + <p>»Päästäkää minut lävitse, + ihmiset», sanoi hän koettaen käsillään + raivata tietä itselleen.</p> + + <p>Joko hänen silmiensä kylmä katse tai + nostoväenristin kimmellys hänen lakissaan hillitsi + mölyävän väkijoukon—tie aukeni + hänelle—hän astui joukon keskeen.</p> + + <p>Joka askeleella hän odotti tuhoisan iskun kumahtavan + takaapäin; sillä hän oli varma ainoastaan + sikäli kuin silmillään saattoi väkijoukkoa + hallita. Mutta ei—koskematonna hän pääsi + ulkoilmaan. Felix Merckel ei enää sattunut hänen + tielleen.</p> + + <p>Koko joukkio—johon nyt oli sekottunut vaimoja ja + lapsiakin—vyöryi hänen + perästään.</p> + + <p>Lähetessään pappilan puutarhaa, jonka muuri + loisteli valkoisena puolipäivän säteilyssä, + tunsi hän, kuinka hänen sydämestään + nousi ikäänkuin raskas paino hänen kurkkuunsa ja + oli hänet tukehuttamaisillaan.</p> + + <p>Vanhan kirkkoherran käsissä oli hänen viimeinen + toivonsa. Ajaakohan tämäkin hänet oveltaan? + Tämä ajatus ei kuitenkaan ollut se, joka + tällä hetkellä pani hänen rintansa tuskasta + aaltoilemaan.</p> + + <p>Tuskaa hän tunsi vain ajatellessaan sitä ainoaa, + joka saattoi hänet joko hyljätä tai kohottaa, + kohottaa hänet, epäpuhtaan, häpeätekojen + tahraaman, luoksensa rauhan ja viattomuuden maailmaan.</p> + + <p>Millaisena hän jälleen kohdanneekaan Helenan?</p> + + <p>Eikö hänen täytynyt kauhistuneena kimmahtaa + takaperin nähdessään hänen ilmestyvän + eteensä tässä asussa, tomuisena ja + villiintyneenä, tämän raivoavan lauman ulvoen + häntä saattaessa?—</p> + + <p>Ja niin tapahtuikin!</p> + + <p>Säikähdyksestä vapiseva käsi tempasi auki + verannan lasioven...</p> + + <p>Hän se oli. Sen täytyi olla hän.—Vaalea, + solakka olento, joka vavisten ja torjuen ojensi käsivartensa + häntä ja väkijoukkoa + kohden—päästäen hiljaisen pelästyksen + huudahduksen—ja oli kadonnut, ennenkuin Boleslav oli + ennättänyt kohottaa ainoatakaan kysyvää, + rukoilevaa katsetta armaihin kasvoihin.</p> + + <p>Hänen silmiensä edessä leijaili valkoinen sumu. + Puoleksi ajattelematta hän astui portaita verannalle ja + sulki oven jälkeensä odottaen mitä oli tuleva.</p> + + <p>Schrandenilaiset piirittivät kuistikon ja painoivat + nenänsä litteäksi lasiseinään, jotta + paremmin näkisivät.</p> + + <p>Kuului ruudun kilinää. Eräs takana seisova oli + sysännyt edessänsä olijan ikkunasta + sisään.</p> + + <p>Silloin kuului sisältä vanhan kirkkoherran mahtava + ääni.—Raskas ryhmysauva kädessään + hän näyttäytyi verannalla. Hänen valkoinen + tukkansa liehui korkeakaarteisilla ohimoilla. Kotkannenän + sieraimet laajenivat kuin vainuten taistelua ja + surmaniskuja.—Lumivalkoisten, töyhtömäisesti + eteenpäin ojentuvain kulmakarvojen alla paloivat silmät + kuin tulikekäleet.</p> + + <p>Tämä oli sama kirkkoherra Götz, joka 1813 + vuoden maaliskuulla oli kulkenut talosta taloon, alttariristi + kädessään ja rummunlyöjä + jälessään kehottaen schrandenilaisia + pyhään taisteluun. Ja jollei hän olisi + Königsbergiin marssittaessa tiedotonna vaipunut tien oheen, + kuka tietää, eikö hän olisi seurannut + pitäjänsä asemiehiä + taistelutanterellekin.</p> + + <p>Schrandenilaiset pelkäsivät aikalailla hänen + kuritustaan, ja tuskin he olivat saaneet näkyviinsä + kohotetun ryhmysauvan, kun jo nopeasti + vetääntyivät loitommaksi ikkunoista ja + pötkivät puutarhan porttia kohden.</p> + + <p>»Te polttoviholaiset, murhapolttajat!—Sinä + Korahin lahko!» puuskui hän heidän + jälkeensä temmaten lasioven + auki.—»Tulkaapas sunnuntaina + herranhuoneeseen—kyllä minä teille + näytän!»</p> + + <p>Sitte kääntyi hän Boleslavia kohden ja mittaili + häntä synkällä katseella kiireestä + kantapäähän. Lopulta seivästi hän + silmänsä nostoväen lakkiin, jota tämä + piti sormiensa välissä.</p> + + <p>»Oletteko ollut mukana sotaretkeltä?» kysyi + hän.</p> + + <p>»Olen».</p> + + <p>»Jollen näkisi ristiä lakissanne, niin + kysyisinpä, taistelitteko Preussin puolesta vai Preussia + vastaan.»</p> + + <p>Boleslav, jonka ajatuksissa vielä pyöri paenneen + valoisan olennon kuva, ei ymmärtänyt ensi tuokiossa, + mutta sitten hän äkillisessä vihan puuskassa + syöksähti pappia kohden.</p> + + <p>Mutta vanha kirkkoherra ei ollut niitä miehiä, jotka + antavat itseään pelotella—ja heidän + molempien uhkaavasti silmäillessä toisiaan, huusi + hän:</p> + + <p>»Boleslav von Schranden, onko minulla oikeus + tähän epäluuloon vai eikö ole?»</p> + + <p>Silloin Boleslav painoi katseensa maahan. Hän ei voinut + kestää entisen opettajansa tuomarinkatsetta.</p> + + <p>Tämä avasi oven työhuoneeseensa, jossa + kirjakaappien ja piippuhyllyjen välissä riippui + seinillä ratsastusmiekkoja ja tuliluikkuja, ja sanoi:</p> + + <p>»Lakin tähden, jota kannatte, en voi + kieltää teitä astumasta kotiini. Mutta suoriutukaa + lyhimmittäin. Kenellekään von Schrandenille ei ole + sijaa tässä talossa.»</p> + + <p>Hän pani ryhmysauvan nurkkaan, kietoi kukitetun aamutakin + kuivahkon vyötärönsä ympäri ja + käveli huoneessa edestakaisin.</p> + + <p>Boleslav hapuili sanoja. Hän seisoi kuin pahantekijä + tämän miehen edessä, jonka suusta jokainen sana + valui hänen ylitsensä kuin pisara sulatettua metallia. + Tosiaan—ei ollut helppoa sälyttää isän + syyllisyyttä omille kunniallisille hartioilleen.</p> + + <p>»Arvoisa kirkkoherra», alotti hän sammaltaen, + »unhottakaa hetkiseksi, että kannan Schrandenien + nimeä.»</p> + + <p>Vanhus naurahti katkerasti itsekseen. »Paljon + pyydetty», mutisi hän, »paljon + pyydetty.»</p> + + <p>»Älkää nähkö minussa + mitään muuta kuin poika, joka tahtoo haudata + isänsä ja jonka kirottu roistoväki tahtoo + estää täyttämästä tätä + korkeinta ja pyhintä velvollisuuttaan.»</p> + + <p>Vanhus kohotteli ja rypisteli kulmakarvojaan, mutta ei + vastannut mitään.</p> + + <p>»Käännyn nyt teidän, kristillisen kirkon + papin puoleen ja kysyn teiltä, tahdotteko sallia sellaista + ilkitekoa seurakunnassanne?»</p> + + <p>»Minun seurakunnassani ei voi sellaista tapahtua!» + pauhasi vanhus. »Mihin minut on asetettu viemään + sieluja Jumalan luo, siellä saa jokainen kunniallisen + hautauksen.»</p> + + <p>»Ja kuitenkin uskalletaan—»</p> + + <p>»Seis—kenestä on kysymys?»</p> + + <p>»Isästäni».</p> + + <p>»Vapaaherra Eberhard von Schrandenista?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Se mies oh kuollut seitsemän vuotta + sitten.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra!»</p> + + <p>»Seitsemän vuotta sitten on hänet erotettu + eläväin yhteydestä.—Seitsemän vuotta on + hän jo lahonnut maassa.—Antakaa minun olla häneen + nähden rauhassa.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra, olen ollut teidän oppilaanne... + Te olette minulle ensiksi opettanut Jumalan nimen... Olen + teitä aina pitänyt urhoollisena, kunniallisena + miehenä... Kadun nyt uskoani, arvoisa kirkkoherra... + Sillä nämä ovat arkoja, valheellisia + verukkeita.»</p> + + <p>Vanhus ojensihe täyteen pituuteensa. Hänen + leukapielensä tutisivat. Hänen sieraimensa laajenivat. + Kasvot kalpeina ja hehkuvin silmin hän astui Boleslavin + eteen.</p> + + <p>»Poikani», sanoi hän, + »näytänkö siltä, että tapani on + turvautua valheihin?»</p> + + <p>Boleslav näytti uhmaavalta, mutta kaikista + ponnistuksistaan huolimatta tunsi hän mielessään + heräävän jotakin vanhasta, kauan unhotetusta + oppilaan kunnioituksesta kirkkoherraa kohtaan.</p> + + <p>»Poikani» jatkoi vanhus, »minun tarvitsisi + sanoa vain sana jättääkseni sinut tuolla puutarhan + aidan takana väijyvän roskajoukon + käsiin—mutta vielä kerran—lakin + tähden, jota kannat, tahdon antaa sinulle anteeksi. Ja + mitä sinulle sanoin, sen tahdon näyttää + myös todeksi.»</p> + + <p>Hän meni eräälle kaapille, jossa olivat + pitkässä rivissä seurakunnan + kirkonkirjat—suuret, kuluneet nidokset toinen toisensa + vieressä—otti niistä erään esiin ja + avasi sivun, jonka yläreunaan oli kirjotettu vuosiluku + 1807.</p> + + <p>»Lue tuosta, poikani!»</p> + + <p>Ja Boleslav luki:</p> + + <p>»Maaliskuun 5 päivänä kuoli vapaaherra + Hans Eberhard von Schranden, <i>ex memoria hominum + exstinguatur!</i>»</p> + + <p>Tämän jälkeen oli kolme ristiä.</p> + + <p>»Tämähän on väärennys!» + huusi Boleslav.</p> + + <p>»Niin, poikani», vastasi vanhus juhlallisesti. + »Se on ilmeinen ja tahallinen väärennys, + törkeä virkavirhe, ja jos tahdot minut saattaa + syytteeseen, erotetaan minut ja heitetään vankeuteen, + jossa sitte saan päättää päiväni. + Tee nyt, mitä mielesi haluaa. Kohtaloni on sinun + käsissäsi.»</p> + + <p>Kauhun ja kunnioituksen sekainen väristys kulki + Boleslavin ruumiin lävitse. Hän tunsi + riittävän hyvin omasta kokemuksestaan hurjan halun + uhrata isänmaanrakkaudelleen vapautensa, onnensa ja + elämänsä, ymmärtääkseen, mikä + vanhuksen oli pakottanut tähän + mielettömään tunnustukseen.</p> + + <p>»Näillä risteillä», jatkoi + kirkkoherra, »olen seitsemän vuotta sitten haudannut + miehen, joka julmuudestaan ja hurjista himoistaan huolimatta oli + siihen asti ollut ystäväni. Ja ken minulle vielä + mainitsi hänen nimensä, hänet ajoin suoraa + päätä talostani.—Tuli sitten yö, + jolloin palavan linnan liekit valaisivat nämä + seinät päivän kirkkaiksi. Silloin hyppäsin + vuoteestani, heittäysin polvilleni ja rukoilin Jumalalta + anteeksi hänelle, joka sen oli + sytyttänyt—sillä sytytetty se oli, se paloi + yhtaikaa jokaisesta neljästä + nurkastaan—Tästä lähtien, ajattelin, on + ihmisten muistosta ilkityön tekijän mukana + hävitetty paikkakin, jossa ilkityö tapahtui.—Sen + aaveen kanssa, joka siitä pitäen on kummitellut + Schrandenin linnan raunioiden keskellä, ei minulla ollut + enää mitään tekemistä.—Ja nyt + tulet sinä, poikani, yhtäkkiä minulle kertomaan, + ettei kummitus ollutkaan kummitus, vaan elävä olento, + joka vasta muutama päivä sitten on jättänyt + ajallisen elämän ja odottaa nyt kristillistä + hautaustaan. Mutta minä kieltäydyn siitä... Ja + juuri tämän luettelon perusteella.—En hautaa + ketään kahteen kertaan.—Jos annat minut ilmi, + tuomitaan minut—se lankeaa luonnostaan.—Mutta + sinä tiedät, että olen siihen kaikin puolin + valmis. Tee nyt, mitä tahdot—hautaa ruumis—osota + vainajalle kaikki kunnioitus, minkä katsot hänen + ansaitsevan, kerää kokoon saattojoukko, loistavampi + kuin kenenkään keisarin—mutta minua älä + sekota leikkiin.»</p> + + <p>Hän istuutui viheriällä + päällystettyyn nojatuoliinsa, nojasi + päänsä ryppyisiin, karvaisiin käsiinsä + ja tuijotti avoimeen kirkonkirjaan.</p> + + <p>Tältä visapäältä ei ollut + mitään toivottavaa. Olisi ollut mieletöntä + antautua siihen harhaluuloon—ja myöskin siihen toiseen + harhaluuloon, että hän sinä ilmoisna + ikänä voisi taistelulla tai sovinnolla saada + rakastettunsa omakseen.</p> + + <p>Muserrettuna ja maahan tallattuna oli kaikki, mitä + hän murjotun sielunsa kainoissa unelmissa oli jälleen + rohjennut rakentaa.</p> + + <p>Hän purskahti tuskalliseen nauruun.</p> + + <p>»Tämä on siis se armo, se anteeksiantamus, + josta te saarnaatte», huusi hän vihan kyynelet + silmissään.</p> + + <p>Vanhus nousi verkkaan ja pudotti raskaasti kätensä + Boleslavin olalle.—</p> + + <p>»Lakkisi tähden, poikani, tahdon tehdä sinulle + tilin tästäkin, vaikkakin sinun näkemisesi on + minulle vastenmielinen. Puolitoista vuotta takaperin palasi + Venäjältä ryysyisiä, kerjääviä + ranskalaislaumoja—kurjina, nälkäisinä, + vilunvihoja täytenään. Schrandenilaiset tarttuivat + viikatteihin ja riihivarstoihin lyödäkseen heidät + kuoliaiksi, ja se kentiesi olisi ollut heille oikein, noille + Napoleonin verikoirille. Mutta silloin minä avasin kirkon + ovet seposelälleen, niin että he + pääsivät pakoon Jumalan alttarille, sytytin heille + nuotion kivipaateroiden päälle, keitätin heille + ruokaa ja annoin olkia vuoteeksi—sillä vaikkakin he + ovat vihollisia, sanoin schrandenilaisille, on heillä + ihmisten kasvot kuten teilläkin ja kantavat he hartioillaan + suurta inhimillisen kurjuuden ristiä, jota vapahtajammekin + on kerran kantanut. Menkää kotiinne ja rukoilkaa + Jumalaa, että hän teitä armahtaisi.—Niin + sanoin.—Kuten näet, poikani, voin olla + lempeäkin.— —Ja palataksemme + hautaukseen—en kiellä keneltäkään + rauhallista leposijaansa. Mikäli minulla on sananvaltaa, ei + ketään kuopata mihin nurkkaan hyvänsä, ei + itsemurhaajaakaan. Jos kellä on ollut pahat päivät + eläessään, täytyy hänen voida olla + tyytyväinen edes kuoltuaan, sanon aina. Ja jos joku, joka on + tappanut oman äitinsä, vietäisiin mestauslavalle, + menisin minä hänen haudalleen täydessä + virkapuvussani, panisin käteni ristiin hänen ruumiinsa + ylitse ja rukoilisin sotajoukkojen herraa: Anna hänelle + anteeksi, sillä hän ei tietänyt, mitä + teki.—Kaikille muille tahdon osottaa lempeyttä, mutta + isällesi en! Sillä ken on rikkonut isänmaatansa + vastaan, hän on häväissyt kaikki taivaalliset ja + maalliset lait, on häväissyt äitinsä, joka + hänet on synnyttänyt, on saattanut iankaikkisen + kirouksen alaiseksi lapset, jotka on siittänyt. Sellainen on + ajettava koko inhimillisen yhteiskunnan ulkopuolelle, sillä + hän on kuin spitalitautinen—kuolemaa ja perikatoa tuo + hän tullessaan, mihin ikinä astuneekin. Hän on + kuin hullu koira, joka kuolassaan pirskottaa vesikauhua kaikkiin + eläviin olentoihin, mitkä se kohtaa.—Kuinka + suuren, poikani, luulet isäsi rikoksen olevan, ja mitä + kaikkea pahaa luulet hänen tehneen? Niiden sadan tai parin + nuorukaisen tähden, jotka lepäävät tuonne + niitylle haudattuina, niiden tähden en kanna kaunaa + häntä kohtaan. He kuitenkin kaikitenkin saattoivat + kuolemaa odottaa. Heidän haudoillaan kasvaa korkea nurmikko + ja heidän isänsä ovat jo aikoja sitten surreet + surtavansa—mutta tulepas tänne, + poikani—»</p> + + <p>Hän tarttui Boleslavin käteen ja vei hänet + ikkunaan. »Katso tuonne,—mitä näet + puutarhan aidan takana? Lauman villipetoja näet, näet + niiden vetelehtivän ympäri ja vaanivan verenhimoisesti + kirkuen, eikö jo pian tule saalis, joka heidän + nälkänsä sammuttaisi, ja kuitenkin ovat he liian + arkoja käydäkseen kimppuusi ja sinut repiäkseen, + jos astut heidän joukkoonsa. Ja katso <span class= + "wide">minua</span>, poikani! Jumala on minut tänne + asettanut julistamaan hänen rakkauttansa, ja minä + saarnaan vihaa.—Lempeyden sanojen, suloisten kuin hunaja, + tulisi vuotaa huuliltani, mutta niiltä hyppivät + ilmoille skorpioonit niin pian kuin suuni avaan, sillä + minustakin on tullut villipeto.—Ja sellaisia on isäsi + tihutyön tähden meistä + tullut!—Täältä Schrandenista et + löydä mitään hyvää, sillä + isäsi istuttama myrkky kihisee ja imeytyy polvesta polveen + lapsiin ja lastenlapsiin, kunnes Herra häpeäpaikan ja + teidän kirotun nimenne on tyyten hävittänyt + pyhästä maailmastaan—Amen.»</p> + + <p>Hän seisoi siinä kohotetuin käsin, kuten + kiroava vanhan liiton profeetta, ja vaahto kuohui hänen + suupielissään.</p> + + <p>Kauhun ja kammon lamauttamana kääntyi Boleslav + ovelle.</p> + + <p>Vanhus ei kutsunut häntä takaisin.</p> + + <p>Kulkiessaan eteisen lävitse säpsähti hän + kovasti, sillä hän oli kuulevinaan erään + raollaan olevan oven takaa naispuvun kahinan.</p> + + <p>Lemmittyänsä hän ei tahtonut tavata—ei + mistään hinnasta maailmassa! Ei tänään, + ei tällä hetkellä, jolloin hänestä + tuntui, ikäänkuin kaikki se hyvä ja jalo, jonka + hän hiljaisuudessa oli kasvattanut sieluunsa, olisi maannut + maassa murskana ja tahrattuna.</p> + + <p>»Jos kaikki ovat tulleet villipedoiksi, miksi en + minäkin voisi tulla villipedoksi», ajatteli hän + astuessaan käsi pistoolilaukulla schrandenilaisten joukkoa + kohden.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra oli oikeassa: he ulvoivat ja haukkuivat + hänen takanaan—murhanhimo salamoi heidän + silmistään—mutta satuttaa kättänsä + häneen he eivät uskaltaneet.— —</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kun hän saapui nostosillalle, jonka paalujen takana + odotti häntä kokoonkyyristynyt naisolento, oli + hänen mielessään kypsynyt hurja, epätoivoinen + päätös: hän tahtoi asevoimalla saattaa + isänsä viimeiseen lepoon.</p> + + <p>»Tahdotko vielä kerran ansaita kauniin summan + rahaa?» kysyi hän nuorelta naiselta, joka hänen + lähetessään hypähti hehkuvan punaisena + seisoalleen.</p> + + <p>Tyttö katseli häneen hetkisen tuumien ja + kummastellen, sitten, ikäänkuin vasta nyt olisi + tajunnut, pudisti hän kiihkeästi + päätänsä.</p> + + <p>»Miksi et?» tutkaisi Boleslav + häneltä.</p> + + <p>Tyttö alkoi vavista. »Mitä minä teen + rahalla, herra?» kysyi hän hiljaa ja anovasti. + »He ottavat sen kuitenkin minulta pois.»</p> + + <p>»Ketkä?»</p> + + <p>»Ihmiset—kaikki ihmiset—hyvä, hyvä + herra, ei mitään rahoja.»</p> + + <p>»Ilmeisesti on hänen järkensä + sekaisin», ajatteli Boleslav.</p> + + <p>»Ja sitä paitsi on siellä rahaa + yllinkyllin», jatkoi tyttö kuiskaten ja vilkuillen + arasti ympärilleen. »Kellarissa on + rahaa—kokonaisen arkun täysi—siellä + missä viinitynnyritkin ovat—sieltä otin aina niin + paljon kuin hänelle—armolliselle + herralle—tarvitsin. Itselleni en tarvitse mitään, + herra, korkeintaan uuden röijyn.»</p> + + <p>»Tahdotko siis ansaita uuden röijyn?»</p> + + <p>»Enhän tarvitse sitä ansaita, herra. Kun ensi + kerran menen Bockeldorfiin—sillä tarvitseehan herra + toki jotakin syödäkseen—, tuon sieltä + röijyn mukanani.»</p> + + <p>Tällainen lienee tunne vetojuhdallakin, joka tekee + työnsä mitään ajattelematta, niinkuin nielee + ravintonsakin.</p> + + <p>»Tahdotko siis <span class="wide">ilman</span> + mitään ansiota tänä yönä tehdä + pitkän matkan minun puolestani?»</p> + + <p>»Tahdonko minä, herra? Jos <span class= + "wide">te</span> vain tahdotte, herra!»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VI" id="VI"></a> + + <h2>VI.</h2><br> + + <p>Seuraavana päivänä hämmästytti + Schrandenin kylää odottamaton vierailu, joka sai + juhlatuulella olevat kyläläiset aivan kuin puusta + putoamaan.</p> + + <p>Kello oli viiden korvilla iltapäivällä, kun + kylänraittia ajoivat kahdet häkkirattaat, joilla + kummallakin oli viisi kuusi istujaa, nuoria miehiä + jääkärin takit yllä, kenttälakit + päässä, pyssyt olalla leveistä hihnoista + riippumassa.</p> + + <p>Etumaisilla rattailla istui sen lisäksi naishenkilö, + joka, samassa kuin hevoset kääntyivät + kirkkomäelle, hyppäsi huimalla loikkauksella häkin + ylitse ja loittoni linnaa kohden.—</p> + + <p>Jokainen schrandenilainen tunsi hänet jo ensi + silmäyksellä paroonivainajan lemmityksi, mutta yleinen + hämmästys oli niin suuri, ettei kenenkään + päähän pistänyt ajaa häntä + takaa.</p> + + <p>»Mustan Kotkan» ravintolan edessä + pysähtyivät rattaat. Ikkunat temmattiin auki, ja + ennenkuin vieraat olivat vielä ehtineet nousta jalkeille, + remahti sekava tervehdysmelu heitä vastaan.</p> + + <p>»Heiden pojat—eläköön—Heiden + pojat», kirkui Felix Merckel, joka oli yhdessä + Sellenthinin eskadroonaan kuuluvain toverien kera ollut monissa + otteluissa, ja heilutti ikkunasta heitä vastaan vaahtoavaa + oluthaarikkaansa.</p> + + <p>Hänen isänsä avasi ripeästi oven + herrashuoneeseen, jossa sai juoda ainoastaan viiniä, + sillä olihan toivoa, että hyvinvoivain talollisten + pojat tosiaankin pistäisivät viiniksi.</p> + + <p>Mutta näillä ei ollut innokkaaseen tulotervehdykseen + muuta vastausta kuin synkkä, miltei vihamielinen + äänettömyys. Katsomattakaan meluajiin vetivät + he häkeistä esiin kaikenlaisia + työkaluja—sahoja, kirveitä ja lapioita—ja + alkoivat riisua hevosiaan.</p> + + <p>Schrandenilaiset ällistyivät.</p> + + <p>»Lempo soikoon—mikä on tukkinut + kurkkunne?» huusi Felix Merckel ikkunasta. »Ja mihin + olette jättäneet ihmeotuksenne, luutnantti + Baumgartin?»</p> + + <p>Ei vieläkään mitään vastausta.</p> + + <p>Schrandenilaiset alkoivat luulla, että vieraat aikoivat + tehdä heistä pilaa, ja purskahtivat remajavaan + nauruun.</p> + + <p>Silloin astui Karl Engelbert, joka esiintyi joukon johtajana, + ikkunan alle, mistä leveähartiainen Felix Merckel + nojasi ulos, tervehti häntä puolisotilaallisesti ja + sanoi: »Luvalla sanoen, herra luutnantti, emme ole tulleet + juhlimaan emmekä muuten huvittelemaan—olemme + hautajaisväkeä.»</p> + + <p>»Täällä Schrandenissa ei haudata + ketään», huusi Felix Merckel yhä nauraen, + mutta hänen kasvonsa venähtivät huomattavasti + pitemmiksi.</p> + + <p>»Luvalla sanoen, herra luutnantti—meidät on + kutsuttu hautajaisiin.»</p> + + <p>»Kuka on kutsunut?»</p> + + <p>»Entinen luutnanttimme Baumgart.»</p> + + <p>»Pöllö—luutnantti Baumgart ei ole + täällä—teidänhän juuri oli tuotava + hänet mukananne.»</p> + + <p>»Luvalla sanoen, herra luutnantti, hän on jo + täällä.»</p> + + <p>»Missä se mies sitte piilee?»</p> + + <p>»Taidatte tuntea hänet ainoastaan + synnyinnimeltään. Herra von Schranden oli hän + ennen— —»</p> + + <p>Savinen haarikka putosi Felix Merckelin kädestä + murskaksi nuoren Engelbertin eteen. Olut pirskui korkealle + hänen jaloilleen.— —</p> + + <p>Sisällä vierashuoneessa nousi kova meteli, + ikäänkuin hankittaisiin tappelua, sitten paiskattiin + ikkuna jyrähtäen kiinni, ja kun Johann Radtke janonsa + ahdistamana aikoi astua portailta ravintolan eteiseen, + lennähti ovi kiinni aivan hänen nenänsä + edessä.</p> + + <p>»Niinhän meidät täällä ajetaan + ovelta takaisin kuin mitkäkin retkaleet»—murisi + Peter Negenthin synkkänä puristaen siteissä olevan + kätensä nyrkkiin.</p> + + <p>»Haluatko tulla valapatoksi?» kysyi Engelbert + hiljaa astuen hänen eteensä. »Jos haluat, niin + käänny takaisin. Mitä meiltä vaadittaneekin, + lurjus se, joka unhottaa Dannigkowin kirkon.»</p> + + <p>»Ja kenen kurkkua kuivaa, särpiköön + siikojen uimavettä,» lisäsi Johann Radtke + huoaten.</p> + + <p>Engelbert heitti pyssyn olalleen. »Rattaat + menkööt edellä!» komensi + hän.—»Eteenpäin, mars!»—Kulkue + järjestyi ja marssi linnaa kohden. Jälestä + tallusteli joukko kyläläisiä, jotka kunnioitus + pyssyjä kohtaan piti loitolla.</p> + + <p>Sillalla seisoi Boleslav heitä vastassa.</p> + + <p>Riemastuneena hän syöksähti + ystäviänsä vastaan—saaden tuskin + kiitollisuuden huudahdusta huuliltaan.</p> + + <p>Engelbert ojensi äänetönnä hänelle + kätensä. Mutta kun Boleslav tahtoi häntä + syleillä, vältti hän sen.</p> + + <p>Mielenliikutuksessaan ei Boleslav sitä huomannut. + »Tiesin kyllä, että tulisitte», sammalsi + hän. »Tiesinhän että minulla on vielä + ystäviäkin—ettei minua ole aivan turvattomaksi + jätetty näiden susien kitaan.»</p> + + <p>Kukaan ei hänelle vastannut.</p> + + <p>Jäykkinä ja äänettöminä kuin + muuri seisoivat he rivissään, katseet vain arastellen + harhailivat hänen ohitsensa.</p> + + <p>Engelbert katkaisi ensiksi äänettömyyden.</p> + + <p>»Olet kutsunut—olemme + täällä—mutta aikamme on + vähissä—sano, mitä meidän on + tekeminen.»</p> + + <p>Silmänräpäyksen Boleslav mahtoi kummastella, + kun häntä näin jyrkän lyhyesti puhutteli se, + joka hänelle aina oli ollut rakkain kaikista tovereista, + mutta kuinka hän heitä olisi voinut + epäillä?</p> + + <p>Olivathan he saapuneet!</p> + + <p>Ja sekaisin, sikin sokin syöksähtelevin sanoin + kertoi hän heille, kuinka häväistys, jonka + schrandenilaiset olivat aikoneet tehdä hänen + isälleen, oli nyt purkaantunut hänen ylitsensä, ja + mitä hän nyt oli päättänyt tehdä + ystävien avulla.</p> + + <p>Sillävälin tuijotti muutaman soraläjän + takaa häntä kohden leimuava silmäpari, + sillävälin värisi ja vavahteli naisolento, joka + siellä istui keräksi kyyristyneenä.</p> + + <p>»He ovat täällä — he ovat jo + kylässä!» oli hän huutanut + hätäisellä riemulla häntä kohden + syösten kuin mikäkin harhahenki linnanpihan poikki.</p> + + <p>Ensi näkemällä oli Boleslav pitänyt + häntä vieraana. Hänellä oli, + heleänvärinen karttuunihame, yönuttu + höllästi kiedottuna aaltoilevan poven ympäri ja + kirjava huivi solmittuna leuan alitse talonpoikaistyttöjen + tapaan.</p> + + <p>»Nämä ovat he antaneet ylleni», + lisäsi hän ikäänkuin anteeksi pyytäen + huomattuaan toisen kummastuneen katseen.</p> + + <p>Boleslav ei ajatellut häntä enempää. + Sitten odottaessaan sillalla ystäviään hän + näki tytön hiiviskelevän raunioiden + välissä. Huivi oli solunut niskaan—aivan + valtoinaan valui musta tukka päivänpaahtamille + kasvoille.—Ikäänkuin mieletön nauroi + tyttö yksikseen.</p> + + <p>Silloin hävetti Boleslavia, että hänen oli + täytynyt näyttää tämä nainen + ystävilleen, ja hän aikoi heti antaa tytölle + lähtöpassit, jottei hän enää joutuisi + heidän näkyvilleen.</p> + + <p>»Mitä täällä teet?» tiuskaisi + hän.</p> + + <p>Tyttö hätkähti. »En mitään, + herra», vastasi hän kääntäen katuvana + silmänsä maahan.</p> + + <p>»Miksi nauroit?»</p> + + <p>»Minäkö, herra?» sammalsi hän. + »Olen vain iloinen.»</p> + + <p>»Miksi?»</p> + + <p>»Koska olen jälleen + täällä.»</p> + + <p>Oh—tuo kurja olento!</p> + + <p>Mikä hänet kiinnittikään tähän + maalipaikkaan, joka tarjosi hänelle vain + häpeää ja puutetta ja jossa hän tästedes + oli alttiina kaksinkertaiselle kurjuudelle?</p> + + <p>Boleslav oli kuullut kerrottavan kotikissoista, jotka, kun + asukkaat jättivät autioksi talon, johon ne olivat + kotiutuneet, mieluummin kuolivat siellä + nälkään kuin läksivät + isäntäväkensä mukana muille maille.</p> + + <p>Mitähän, jos tätäkään kissalajia + ei voinut ajaa tiehensä!</p> + + <p>Tällä hetkellä olisi ollut julmaa antaa + hänelle karkotuskäskyä. Sai jäädä + siis huomiseen, kunhan vain oli poissa näkyvistä.</p> + + <p>»Korjaa luusi», käski hän, »ja + älä tule minun äläkä vieraitten + nähtäviin.»</p> + + <p>Silloin oli tyttö nöyrästi painanut + päänsä alas ja kadonnut soraläjän + taakse. Siellä kyyrötti hän nyt vavisten pelosta, + että hänet huomataan.— —</p> + + <p>Boleslav oli lopettanut.</p> + + <p>Engelbert vaihtoi neuvottelevan silmäyksen toveriensa + kanssa; sitten hän sanoi: »Olemme tuoneet tarpeelliset + työkalut mukanamme—jos annat meille lautoja, teemme + tuotapikaa kirstun.»</p> + + <p>»Tosin siitä ei tule mitään ritarillista + ruumiskirstua,» lisäsi Peter Negenthin karkeasti + hymyillen.</p> + + <p>Engelbert heitti häneen nuhtelevan katseen. Pieni joukko + kuiskutteli ja nurisi.</p> + + <p>Iloisessa luottamuksessaan ei Boleslav nähnyt eikä + kuullut siitä mitään. »Muistattehan + vielä», huudahti hän, »kirstun, jonka + pimeässä teimme nuorelle Dohnan kreiville? Kaksi tuntia + meiltä siihen meni, emmekä nähneet kättä + silmiemme edessä.»</p> + + <p>Mutta hänen muistelmansa eivät herättäneet + mitään vastakaikua.</p> + + <p>»Joku jääköön hevosten luo», + sanoi Engelbert, »me muut etsimme lautoja. Iltaan + mennessä täytyy kaiken olla valmiina.»</p> + + <p>Boleslav, huolissaan siitä, mitä voisi tehdä + ystävilleen mieliksi, ajatteli viinivarastoa, jonka oli + löytänyt kellarista tulelta + säilyneenä.—Siellä oli myös talon + ruokavarasto, hieman leipää ja savustettua lihaa, + valitettavasti aivan liian vähän, jotta niillä + olisi voinut ystäviä kestitä.</p> + + <p>»Syötävää ei meillä ole juuri + mitään», sanoi hän, »mutta ettekö + tahdo ainakin ottaa siemausta viiniä, ennenkuin ryhdytte + työhön?»</p> + + <p>Vieraat vaikenivat synkän näköisinä.</p> + + <p>»Älä huoli», tuumi Engelbert + keveähköllä äänensävyllä. + »Viini raukaisee ruumista ... työllä on + kiire.»</p> + + <p>Ja hän kumartui tarkastellen kopeloimaan muuatta + hiiltynyttä lautaa, jollaisia virui hajallaan raunioiden + välissä.</p> + + <p>»Tämä menee mukiin», sanoi hän, + »mutta älkää sahatko hiiltynyttä pois, + se saa käydä maalista.»</p> + + <p>Ja hän meni Boleslavin seuraamana edelleen valitakseen + vielä pari kolme lautaa.</p> + + <p>Silloin vilahti heidän edestään maasta pystyyn + jotakin heleänväristä, joka oli samassa kadonnut + lähimmän muurin taakse.</p> + + <p>Boleslav puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli + tuntenut Reginan.</p> + + <p>»Anteeksi», sanoi hän, »etten voinut + teille lähettää parempaa sanantuojaa, mutta + minulla ei ole ketään muuta saatavissa.»</p> + + <p>Engelbert tahtoi puhua, mutta hänen kielensä oli + aivan kuin sidottu.</p> + + <p>»Ja sinun on hänet täytynyt ensin + pukeakin?»</p> + + <p>»Niin», sanoi Engelbert, jonka puheliaisuus + pääsi valloilleen. »Tapasin hänet + puolikuolleena ja revityin vaattein makaamassa oven edessä, + kun yöllä nousin ja menin katsomaan, mitä koirat + haukkuivat.»</p><br> + + <p>»Kuinka? Oliko se jo yöllä?»</p> + + <p>»Kahden aikaan aamulla.—Tämä lauta + tässä on hyvä—sen voitte + ottaa.—Hän oli kulkenut viisi peninkulmaa + seitsemässä tunnissa.—En ikinäni olisi + sitä pitänyt mahdollisena.—Hän makasi kuin + mikäkin ammuttu saukko—niin jäykkänä ja + kiiltävänä —ja haukkoen + henkeään—ja paperipalaasi puristi hän + käsissään. Hän tahtoi nousta, mutta painui + paikoilleen—ja silloin noudin viinaa ja hieroin sillä + hänen ohimoitaan ja annoin hänelle— — + —»</p> + + <p>Joku tovereista, joka oli häntä seurannut, katsoi + häneen kummissaan. Hän pelästyi ja pysähtyi + keskelle lausetta.— — —</p> + + <p>Seuraavina tunteina kuulivat schrandenilaiset, jotka + raivoissaan ja hämmästyneinä juoksentelivat pitkin + virran rantaa, linnansaarelta ahkeraa vasaroimista ja sahaamista + ja kalkutusta, joka ei näyttänyt merkitsevän + mitään hyvää.—</p> + + <p>Näinkö siis heidän kauneimmat suunnitelmansa + raukesivat tyhjiin?</p> + + <p>Ei kestänyt kauan, ennenkuin näyttäytyi vanha + Hackelberg olallaan pyssy, jota hän tavallisesti piti + lantatunkioon haudattuna. Hän näet pelkäsi, + että se häneltä jälleen viedään, + kuten kerran oli tapahtunut, kun hän torilla huvittelihe + ampumalla yölepakoita, jotka hänen vakuutuksensa mukaan + selvällä päivälläkin lensivät + parvittain hänen perästään. Tällä + samaisella kelpo pyssyllä oli hän aikaisemmin joka + yö harjottanut salametsästystä, mutta sitten kun + pettämättömän käden oli juopottelu + muuttanut heikoksi ja vapisevaksi, oli tämä hupainen + ammatti täytynyt jättää sikseen. Vain silloin + tällöin, kun hän oli juonut oikein rennosti, + valtasi yhtäkkiä ihanien metsästysretkien muisto + hänen mielensä. Silloin hän hoiperteli + piilopaikkaansa, kaivoi pyssyn kätköstään ja + ampui ilmasta ensimäisen pääskysen, joka + livertäen vilahti ohitse.</p> + + <p>Lavertelevalla puheliaisuudella, joka hänelle oli + ominainen, alkoi hänkin pauhata.</p> + + <p>»Schrandenilaiset, kunnia kutsuu—aseihin + pettureita vastaan!—Olen onneton isä—lapseni on + hän minulta ryöstänyt—ammun hänet + kuoliaaksi—mokoman koiran.»</p> + + <p>»Mutta hänhän on jo kuollut», tuumi + joku.</p> + + <p>»Onko hän jo kuollut?—Ei haittaa + mitään—sikiö on hänkin ammuttava + kuoliaaksi—kaikki ovat he ammuttavat kuoliaiksi.»</p> + + <p>Sillävälin juoksenteli Felix Merckel vierashuoneessa + edestakaisin kuin haavotettu karju.—Hän tunsi kylliksi + Heiden pojat tietääkseen, että jos heidät + ärsytettiin tai heidän kimppuunsa hyökättiin, + eivät he tunteneet mitään rajoja. + Välttämätönnä seurauksena täytyi + olla verenvuodatus, jollaista ei aavistanut kukaan niistä, + jotka ulkona räyhäsivät.—Ja + silloin—mitä silloin? Eikö loukatun lain koura + silloin tarttuisi ensiksi häneen, luonnolliseen + johtajaan?</p> + + <p>Mutta toiselta puolen—pitikö tälle + luikkarille, joka oli uskaltanut väärällä + nimellä hiipiä toverien luottamukseen, + vieläpä puijata luutnantin valtakirjan—miehelle, + joka nyt kaksin kerroin ansaitsi jokaisen urhoollisen, + kunniakkaan sotilaan vihan ja inhon, pitikö hänelle + suoda tämä voitonriemu?</p> + + <p>Herra Merckel vanhemmalla oli sillävälin muita + huolia.</p> + + <p>Hänestä oli erittäin moitittavaa, että + niin suuri määrä jaloa suuttumusta laukaistiin + turhan tähden tyhjään ilmaan, ja hän + päätti tehdä lopun tästä + vallattomuudesta.</p> + + <p>Hän astui talon portaille ja huusi hänelle + ominaisella isällisellä hyväntahtoisuudellaan + alhaalle joukkoon: »Piirinne esimiehenä, rakkaat + lapset, en saata sallia, että julkisella paikalla + pidätte tuollaista meteliä.—Etsikää + kauniisti suljettu huone, lapset—siellä saatte + elämöidä kuinka paljon tahdotte.»</p> + + <p>Että »suljetulla huoneella» tarkotettiin vain + »Mustan Kotkan» kapakkaa, oli jokaiselle + selvänä, ja viittä minuuttia myöhemmin oli + väkijuomien nauttiminen jo saanut vauhdin semmoisen, ettei + paremmasta apua.</p> + + <p>Felix oli nojannut pörröisen päänsä + käsiinsä ja tuijotti synkän raivoisasti + eteensä.</p> + + <p>Ei kukaan preussilainen isänmaan ystävä, + vielä vähemmän mies, joka kantoi miekkaa, saanut + sallia sellaisen tekosen tapahtuvan, ennen + kuolla—ennen—</p> + + <p>Ja hän alkoi puhua joukolle innokkain sanoin.—</p> + + <p>Vaikutus tuli pian näkyviin. Yksi toisensa jälkeen + pujahti pellolle, palatakseen pian takaisin jokin ase + mukanaan—millä tuliluikku, millä + käyräsapeli, millä viikate.</p> + + <p>»Olkaa aina kauniisti, rauhallisia ja + isänmaallisia, lapset!» huusi myhäillen vanha + Merckel tähystellen vilkkuvilla silmillään + tyhjiä haarikoita.— —</p> + + <p>Oli tullut yö. Kaksi ruskeankeltaista + talikynttilää savusi tarjoilupöydällä + tukehuttavan kuumassa, täpötäydessä + huoneessa, jonka puolipimeässä kirkasten viikatteiden + heijastukset välähtelivät kuten salamat. Silloin + syöksyi huoneeseen pari poikasta, jotka olivat olleet + vartioimassa nostosillan luona, huutaen: »He tulevat, he + tulevat!»</p> + + <p>Nousi raivoisa ulvonta.</p> + + <p>Kaikki tunkeutuivat ovelle. Felix Merckel riensi + makuuhuoneeseensa ottaakseen miekkansa vyölleen, mutta ei + palannut takaisin.—Luultavasti hän oli malttanut + mielensä nähdessään aseen, jota oli niin + kauan kunnialla kantanut.</p> + + <p>Hänen isänsä kehotteli sillävälin + raivoajia levollisuuteen ja malttiin, erittäinkin + niitä, jotka eivät vielä olleet maksaneet + juomalaskujaan.</p> + + <p>»Eteenpäin!» lallatti vanha Hackelberg. + »Kostakaa lapsi parkani puolesta—hakatkaa heidät + maahan!»</p> + + <p>Kauppatorille, jolle kuu pilvien verhosta valeli + himmeää loistettaan, oli koko kylän väki + kokoontunut. Yksin rintalapsetkin olivat temmatut kehdoistaan. + Heidän paruntansa sekaantui tuhatääniseen + meluun.</p> + + <p>Synkkänä ja äänetönnä katseli + kirkko tummine varjoineen tätä hurjaa + näytelmää. Synkkänä ja + äänetönnä lepäsi pappilakin + paikoillaan.</p> + + <p>Vanha visapää oli pitänyt sanansa. Hän ei + nähnyt eikä kuullut mitään, mitä + tapahtui.—</p> + + <p>Linnalle vievää tietä reunustavain majojen + takaa kajasteli tummanpunainen tulenloiste. Matalain kattojen + ylitse kiemurteli mustanharmaa savu korkeutta kohden. + Purppuranpunainen huuru levisi kuin tulipalon loimo suviyön + kalpeaan hämärään.—</p> + + <p>Yhteisen vaikuttimen voimasta alkoi joukko paltoutua + kirkkotietä myöten hautuumaalle, joka sijaitsi + muutamain askelten päässä reunimmaisista taloista, + aivan tien varressa.</p> + + <p>Siellä portilla voitaisiin tulijoilta parhaiten sulkea + tie.</p> + + <p>Ne, jotka olivat olleet mukana sotaretkellä, + järjestyivät riveihin. Olihan sotilasten taisteltava + sotilaita vastaan.</p> + + <p>»Missä on Merckel?» huusi kummissaan joku, + joka tällä hetkellä odotti kuulevansa luutnantin + komentavan äänen.</p> + + <p>»Missä on Merckel?» kajahti ällistynyt + kaiku joka suunnalta.</p> + + <p>Rauhotuttiin sentään jälleen. Hänhän + oli vain mennyt noutamaan aseitaan.</p> + + <p>Tulenloimo läheni lähenemistään.</p> + + <p>Erotettiin jotakin mustaa, nelisnurkkaista, joka heilui + ilmassa liekkiseppeleen ympäröimänä.</p> + + <p>»Ruumiskirstu—ruumiskirstu!» murisi joukko + ehdottoman väristyksen valtaamana.</p> + + <p>Silloin äkkiä—kukaan ei tiennyt, ken + alotti—oli kuin samassa hengenvedossa olisi sama ajatus + välähtänyt kaikkien mielissä—silloin + äkkiä viritti joukko kohisevana kuorona hirveän + virrenvärssyn:</p> + + <blockquote> + <p>»Herramme Schrandenissa, jonka tähden<br> + hävetä saamme kaiken kansan nähden<br> + ja käydä mieron pilkkana,<br> + lyö rutolla, o Jumala!»</p> + </blockquote> + + <p>Ja ruumissaatto läheni lähenemistään. Jo + levittivät soihdut loimotuksensa veisaavan joukon ylitse, jo + tunkeutuivat vaimot ja lapset, jotka olivat etumaisina joukossa, + kirkuen taaksepäin— —</p> + + <p>Joukkoon aukeni kuja—juuri siksi leveä, että + ruumissaatto sopi siitä kulkemaan, ja sulkeutui heti + saattueen viimeisten miesten jälestä.</p> + + <p>Kuusi miestä kantoi ruumiskirstua olallaan ja vapaissa + käsissään he heiluttivat päresoihtuja ajellen + niillä joukkoa syrjään.—Toiset kuusi + seurasivat perästä ladatut pyssyt kainalossa.</p> + + <p>Mutta edellä, kenttälakki takaraivolla, + käsissään kaksi pistoolia hanat vireissä, + leimuavin katsein tähystellen vastustajiaan, kulki Boleslav, + raivaten tietä isänsä ruumiille.</p> + + <p>Yhä syvemmäksi repeytyi rako + väkiryhmään, yhä ohuemmaksi kävi aita, + joka erotti saattueen asestetuista schrandenilaisista.</p> + + <p>Nämä katselivat levottomasti kaikille suunnille, + sillä he tunsivat itsensä johdottomiksi.</p> + + <p>Jo seisoi Boleslav rinta rintaa vasten heidän + edessään.—He tahtoivat tunkeutua eteenpäin. + Silloin—äkkiä hätkähtivät + heidän rivinsä, sillä heidän korviinsa + kajahti lyhyt, sotilaallinen »seis!» jonka he olivat + usein kuulleet sotaretkellä.</p> + + <p>Ja vanhan tavan mukaan tottelivat heidän + jäsenensä, vaikkakin tahto ponnisteli vastaan.</p> + + <p>Boleslav, joka tämän komennon oli huutanut + kantajille, huomasi hätkähdyksen miesseinässä + edessään—äkillinen pelastava ajatus leimahti + hänen aivoissaan.</p> + + <p>»Hiljaa!» komensi hän edelleen.</p> + + <p>Kukaan ei liikahtanut.—Hänen katseensa, hänen + äänensä hallitsi heidät.</p> + + <p>»Kuka teistä on ollut sotilaana? Kuka on auttanut + kuningasta vapauttamaan maan?»</p> + + <p>Synkkä, puoleksi vastahakoinen murina kulki rivien + lävitse, mutta vastasivathan he sentään.</p> + + <p>»Kuningas on lähettänyt teidät + kotiin», jatkoi hän, »koska on tehty + rauha;—luuletteko sen olevan hänelle mieleen, kun + hän kuulee, että olette jälleen rikkoneet maan + rauhan?—Hyi, sanoo hän, niin + käyttäytyvät puolalaiset, mutta eivät + preussilaiset.— —Sentähden tie + auki—pojat—tie auki!»</p> + + <p>Miesmuuri aaltoili ja huojui, se alkoi jakaantua, ja hetkisen + häämötti hautuumaan portti vapaana Boleslavin + silmiin—mutta takaapäin tunkeutui keskustaan uusia + olentoja, jotka sulkivat aukeaman.</p> + + <p>Meteli nousi uudelleen—siihen sekaantui ivanauru, + remuava ja rähisevä—ja seuraavana hetkenä + hän näki etumaisten hartioiden välistä + jotakin pyöreää, mustaa ja + välkkyväreunaista, jonka takaa näkyi häijysti + salamoiva silmä, suuntautuvan hänen otsaansa + kohden.</p> + + <p>Hän näki sen vain vilaukselta, tuskin siksi, + että ehti tajuta, mikä häntä + lähinnä odotti. Silloin kuului hänen takaansa + kimakka kirkaisu—olento, valkoinen ja notkea kuin + pantterikissa, syöksyi hänen ohitsensa ja + heittäytyi schrandenilaisten joukkoon, joka jakaantui + uudelleen. Siten syntyneellä avoimella paikalla Boleslav + näki kaksi olentoa, jotka kierivät maassa, naisen, joka + oli käynyt miehen kimppuun ja ponnisteli + vääntääkseen kiiltävän pyssynpiipun + hänen käsistään.</p> + + <p>Ne olivat puuseppä Hackelberg ja hänen + tyttärensä. Tämän oli täytynyt + salavihkaa ja huomaamatta seurata ruumissaattoa; sillä + Boleslav ei ollut nähnyt tyttöä sen jälkeen + kuin tämä oli kadonnut linnanraunioiden taakse.</p> + + <p>Uteliaina tunkeutuivat ihmiset luo, tahtoen tietää, + mitä maassa kierivä kerä + merkitsi.—Käyttäen hyväkseen tätä + hämmennyksen hetkeä, kulki Boleslav, ruumiskirstu + perässään, painiskelijain ohitse hautausmaan + portille.</p> + + <p>Hänen takanaan pamahti pyssy, joka + vääntelevissä käsissä oli lauennut.</p> + + <p>»Vartioikaa porttia!» huusi hän kuudelle, + jotka seurasivat kirstua, kantajain jatkaessa matkaansa + hautakumpujen välitse Schrandenin vapaaherralliseen + sukuhautaan.</p> + + <p>Karl Engelbert, joka komensi jälkijoukkoa ja oli + ensimäisenä asettunut paikoilleen uhatulle portille + valmiina hengellään ja verellään sitä + puolustamaan, näki pimeänhämärässä, + joka syntyi soihtujen loitottua, kuinka joukko syöksi + painiskelijain kimppuun.</p> + + <p>Nainen päästi pari kolme vihlaisevaa kirkausta. + Ilmeisesti väkijoukko alkoi heti purkaa raivoaan + häntä kohtaan. Epäilemättä he tappavat + hänet, jollei hän saa pikaista apua.</p> + + <p>»Päästäkää hänet!» + huusi Engelbert, jykevin nyrkiniskuin sivallellen + väkijoukkoon. Seuraavassa tuokiossa hiipi olento, joka juuri + oli pelastunut varmasta kuolemasta, uudelleen hänen + ohitsensa—, kyyristyi kirkkomaan kuivaan vallihautaan ja + vilahti kuin varjo aidan vartta pitkin yöhön.</p> + + <p>Schrandenilaiset alkoivat rähisten juosta hänen + jälestään.</p> + + <p>»Mutta hautaus?» huusi joku.</p> + + <p>»Piru vieköön hautauksen», huusi toinen + vastaukseksi heittäen aran katseen vartioiviin miehiin, + joiden kanssa ei näyttänyt olevan + leikittelemistä.</p> + + <p>Tämän turvattoman otuksen metsästys oli paljon + parempi huvitus kuin täällä panna oma nahka + parkkiin.</p> + + <p>Ja kuten parvi verikoiria syöksyivät + schrandenilaiset tiehensä.—Puuseppä Hackelberg + yritti tehdä samoin ja nousi vitkaan, mutta kellahti ojaan, + jäi siihen makaamaan ja nukkui.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VII" id="VII"></a> + + <h2>VII.</h2><br> + + <p>Viimeiset niistä paasista, jotka peittivät + hautaholvia, painuivat kiristen ja kolisten + liitoksilleen.—</p> + + <p>Ernst Eberhard von Schranden lepäsi isiensä + luona.—</p> + + <p>Miehet, jotka hautakappelissa olivat toimittaneet + haudankaivajan tehtävää, paljastivat + päänsä ja lukivat hiljaisen rukouksen.—</p> + + <p>Viimeinen soihtu putosi loppuunpalaneena renkaasta, johon oli + ollut kiinnitettynä, ja kiilui vielä sammuessaan + sileällä paasilattialla, heijastellen veripunaista + hohdettaan rukoilevain miesten synkille kasvoille.</p> + + <p>Sitten he sulkivat kappelin huolimatta edes + tähystellä, oliko Boleslav saapuvilla.</p> + + <p>Hän seisoi eräässä nurkassa, kädet + silmillä, ja ajatteli rajulla uhmalla sitä, mikä + häntä odotti.</p> + + <p>Poistuvat askelet herättivät hänet. + Äänetönnä seurasi hän + ystäviään heittäen jälkeensä kiinni + kappelin ristikko-oven, joka äsken oli täytynyt murtaa + auki.</p> + + <p>Kuu oli pilkahtanut näkyviin pilvien alta ja heitteli + helakkaa hohdettaan kummuille ja risteille, jotka seisoivat + riveissä kuten sotajoukko valmiina taisteluun.</p> + + <p>»Tahdotteko te jatkaa ajometsästystä?» + sanoi Boleslav hiljaa katsellessaan hautoja katkerasti, + vihamielisesti hymyillen.</p> + + <p>Portilla saavutti hän ystävänsä. + Siellä yhtyivät he vartioihin, joilla ei enää + ollut mitään vartioitavaa, sillä paitsi muutamia + akkoja ja ukkoja, jotka seisoskelivat aidan vierustalla + lörpötellen ja naureskellen, ei tiellä ollut + näkyvissä yhtään elävää + olentoa.</p> + + <p>Kauempaa pellolta kuului suuren joukkion melua; se ei + näyttänyt vieläkään ajoaan + päättäneen.</p> + + <p>»Herra armahtakoon häntä, jos he saavat + hänet kiinni!» sanoi Karl Engelbert ja pani + hyväntahtoisesti kätensä ristiin.</p> + + <p>Sitten astui parisen ystävää, Peter Negenthin + etumaisena, hänen luoksensa ja he puhelivat hiljaa ja + innokkaasti hänen kanssansa.</p> + + <p>Boleslav, ajatuksiinsa vaipuneena, ei vieläkään + huomannut mitään siitä painostavasta, + onnettomuutta ennustavasta mielialasta, joka yhä tiukemmalle + kutoutui hänen ympärilleen; hän tuskin pani + merkille, kuinka hän kylän läpi kulkiessaan + yhä uudelleen jäi yksin, vaikkakin hän oli astunut + milloin yhden, milloin toisen rinnalle.</p> + + <p>Hänen tehtävänsä ensi osa oli nyt + suoritettu. Hänen isänsä oli lepopaikassa, joka + hänelle oikeudella oli tuleva, mutta varsinainen + tehtävä oli vasta nyt alkava. Vuoren korkuisena kohosi + se hänen edessään. Hänen täytyi + herättää hävitetyt rauniot uuteen eloon, + muuttaa ahottuneet pellot, joilla ainoastaan maahumala ja + kanervikko rehotti, kultaiseksi tähkäpäiden + mereksi, hankkia rappeutuneelle maatilalle uutta loistoa, voittaa + tahratulle nimelle uutta kunniaa.—Sitten + määränsä saavutettuaan saattoi hän astua + armaansa kasvojen eteen, joihin hän ei nyt + häpeänsä tunnossa rohjennut katsettaan luoda, + astua näiden valoisain, siveäin, neitseellisten + kasvojen eteen ja huutaa hänelle: »Olenko sovittanut + häpeän? Olenko jälleen + arvoisesi?»—Tämä kaikki odotti + häntä, tämän kaiken voittaakseen tahtoi + hän taistella, kynsin hampain ponnistella.</p> + + <p>Näytti melkein mielettömältä niin + tavattomia tavotella—mutta eivätkö + hänellä olleet ystävänsä + mukanaan?—Eivätkö he olleet jo + tänään auttaneet häntä miltei + mahdottomia suorittamaan? Eivätkö he tulisi + edelleenkin, valalleen uskollisina, auttamaan häntä + neuvoin ja toimin—eivätkö he tulisi + esimerkillään vähitellen + päästämään hänet niistä + kiroista, jotka hänet nyt vielä erottivat kaikista + ihmisistä, ja auttamaan painaessa unhoon sitä, + mitä isä oli heitä vastaan rikkonut?—</p> + + <p>Yhä korkeammalle kohosi hänen luottamuksensa, + yhä syvemmälle vaipui hän unelmiinsa.—</p> + + <p>Kylän halki vievä tie oli kuljettu, oli saavuttu + nostosillalle, jonka suojassa häkkirattaat seisoivat. + Hevoset olivat kytketyt häkkeihin kuten seimen + ääreen ja kurkottelivat huulillaan heiniä + puolapuiden välitse.</p> + + <p>Hetkeäkään vitkastelematta ystävät + astuivat niiden luo ja ryhtyivät valjastamaan.</p> + + <p>Silloin Boleslav heräsi säpsähtäen + unelmistaan.</p> + + <p>»Mitä tämä merkitsee?» huudahti + hän. »Aiotteko kenties lähteä?—Onhan + minun teitä kiitettävä, pyydettävä + teidän neuvoanne.»</p> + + <p>Äänettömyys.</p> + + <p>»Ettekö ainakin suo minulle sitä iloa, + että saan teitä kestitä viinilasilla, nyt kun + kaikki on onnellisesti suoritettu.»</p> + + <p>Silloin asettui Peter Negenthin rehevänä hänen + eteensä, vetäisi nyrkkinsä pois + siteestään ja sanoi hampaidensa raosta:</p> + + <p>»Ennen tahdomme kuolla janoon, ennenkuin otamme sinulta + vesipisarankaan.»</p> + + <p>Boleslav hoippui taaksepäin, ikäänkuin nyrkki + olisi iskenyt häntä vasten kasvoja.</p> + + <p>Hänestä oli ikäänkuin maailma alkaisi + horjua.</p> + + <p>Silloin astui Karl Engelbert murisevasta joukosta esiin ja + sanoi:</p> + + <p>»On hyvin ikävää, Baumgart—sanon + sinua Baumgartiksi, jolla nimellä olemme sinut aina + tähän hetkeen asti tunteneet—tarkotan, on hyvin + ikävää että olet tällä + kömpelöllä tavalla saanut tietää, + millainen oikeastaan on mielialamme. Olisit aivan huoletta voinut + pitää kitasi kiinni, Negenthin... Mutta kun se kerran + on sanottu, saat tietää kaiken.— — + —Olet lähettänyt meille kutsun, ja me olemme + saapuneet.—Tosin kyllä arveli yksi ja toinen, ettei se + olisi välttämätöntä, koska olet meille + esiintynyt valenimellä, mutta me toiset sanoimme, että + olipa nimesi Baumgart tai—no, saman tekevä + mikä—se vala, jonka vannoimme keskenämme + ensimäisen taistelun edellä—Dannigkowin + kirkossa—sitoo meidät—eikä meillä ole + halua tulla valapatoiksi. Siksi olemme + täällä—voit hyvin käsittää, + ettemme tulleet mielellämme, sillä olemme + sentään kunniallisia poikia eikä meitä + laisinkaan haluta—askarrella jollekin ... no, lyhyesti + paras, jos palatessamme ihmiset sylkevät vasten kasvojamme, + täytyy meidän se tyynesti pitää + hyvänämme, sillä heillä on siihen täysi + oikeus.»</p> + + <p>»Miksette ole tätä minulle ennen + sanoneet?» sammalsi Boleslav. »Miksi olette saaneet + aikaan, että nyt seison edessänne—kuin + mikäkin—mikäkin—hahahaa—jos tahdotte + sylkeä vasten kasvojani ... totisesti täytyy minun se + pitää hyvänäni.»</p> + + <p>»Et tarvitse ollenkaan pahotella meidän + tähtemme,» vastasi Engelbert. »Sinulla on omassa + onnettomuudessasi kylliksi kantamista, mutta nyt, kun olemme + täyttäneet velvollisuutemme—tyynesti ja + murisematta, se täytyy sinun + myöntää—mitä sen ohella olemme + ajatelleet, on meidän asiamme—nyt tahdon sinua + toverieni puolesta—ja jossakin määrin + myös—no, saman tekevä—lyhyesti, tahdon + sinua pyytää vapauttamaan meidät valasta, jonka + sinulle olemme vannoneet, kuten sinutkin kernaasti vapautamme + valastasi. Voit tietysti tehdä kuten haluat—mutta + jollet tahdo—täytyy meidän ennemmin tai + myöhemmin—poistua mailta halmeilta, jottei + kansa——»</p> + + <p>»Herkeä!» huusi Boleslav peläten kuin + kuolemaa jokaista sanaa, joka vielä saattoi tulla + näiltä huulilta. »Toivonne on täytetty, + ennenkuin olette sen lausuneetkaan, sillä olisinpa + todellakin häväistykseni ansainnut, jos vielä + kuunaan pyytäisin apuanne.—En sano teille + »suurta kiitostakaan».—Jumala palkitkoon teille + kaiken hyvän—ja älköön kostako teille + sitä, että minun täytyy nyt + näin—näin seisoa edessänne—mieluummin + olisin heittänyt ruumiin virtaan ja itse hypännyt + perästä—mutta oli miten oli ... + älkäämme puhuko siitä enää. Saanko + auttaa teitä valjastamisessa, kun en muuten voi tehdä + mitään hyväksenne?»</p> + + <p>»Äläkä huoli», sanoi Engelbert ja + hänen äänensä heltyi. »Koskeehan se + meidänkin syvimpään sydämeemme ... olet + meille yhtä rakas kuin olet aina ollut—mutta + käsitäthän— —»</p> + + <p>»Käsitän kaiken, hyvä Engelbert—ei + tarvita mitään anteeksipyyntöjä.»</p> + + <p>»Voi siis hyvin.»</p> + + <p>»Samoin te.»</p> + + <p>Hevoset olivat valjastetut. Kaikki oli valmiina + lähtöä varten.</p> + + <p>Nojaten muuria vasten tuijotti Boleslav miehiin heidän + noustessaan rattaille.</p> + + <p>Istuimellaan kääntyi Engelbert vielä kerran + häneen päin: »Ja älä + unhota—Reginaa», sanoi hän, »jos hän + nimittäin pääsee hengissä. Hänelle olet + kiitollisuuden velassa, et meille.»</p> + + <p>»Hyvä on», vastasi Boleslav, + ymmärtämättä sanojen tarkotusta.</p> + + <p>»Hyvästi siis!»</p> + + <p>»Niin, hyvästi, ja onnellista matkaa!»</p> + + <p>Piiskat läjähtivät—jyristen vierivät + pyörät nostosillan jykeväin palkkien + ylitse.—Kuten hopeakehän ympäröimät + haamut katosivat rattaat kuutamoon.</p> + + <p>Hän oli yksin.— —Hän oli + yksinäisempi kuin ikinä kukaan ihmislapsi Jumalan + avarassa maailmassa.</p> + + <p>Mihin nyt?</p> + + <p>Väsynein askelin laahusti hän rinnettä + ylöspäin. Maata peittävä vesakko kiertyi + kahisten hänen jalkoihinsa.—Kastepisarat + välkkyivät vesoissa hänen edellään. + Ikäänkuin musta hirviö, valmiina + syöksymään hänen päällensä ja + musertamaan hänet + jättiläisröykkiöihinsä, odottivat + häntä kukkulalla linnanrauniot, ja ikkunanreikien + lävitse kajasti kuunhohde, jotta ne näyttivät + häneen katselevilta aavemaisilta silmiltä.</p> + + <p>Ajattelematta mitään hiipi hän tornin + ohitse.</p> + + <p>Äkillinen uupumus painoi lyijynraskaana hänen + jäseniään. Kunpa voisi nukkua—eikä + herätä milloinkaan!</p> + + <p>Mitä ystävä olikaan erotessa huutanut + hänelle rattailta?—</p> + + <p>Hän mietti miettimistään, mutta muisti + petti.</p> + + <p>Nurmikko, jolla hän oli löytänyt vieraan + naisen, lepäsi hänen edessään kirkkaasti + valaistuna kuin päivällä. Paikka, jossa nainen oli + alkanut kaivaa hautaa, näytti kammottavan mustalta kasteessa + kimaltelevan nurmikon keskellä.</p> + + <p>Olisipa hän kuopannut ruumiin tänne maahan ja sitten + lähtenyt tiehensä—kenties olisi vielä + hänen onnensa puhjennut kukkaan jossakin toisessa maailman + ääressä.</p> + + <p>Mutta nyt oli se myöhäistä.—Nyt + täytyi kestää,—täytyi + päättää uhman työ, joka + tänään oli niin synkästi alkanut.—</p> + + <p>Yksin—ja ypö yksin loppuun saakka.</p> + + <p>Ikinä ei hän enää saisi yhtään + ystävää, ikinä ei hän enää + voisi levollisesti katsoa kenenkään ihmisen silmiin, + kun toveritkin olivat kauhuissaan kääntyneet + hänestä pois.</p> + + <p>Kauhuissaan, kuten lemmittykin oli tehnyt, sillä nyt + hän ymmärsi, miksi Helena oli hänen + edessään piilottunut ja häntä paennut.</p> + + <p>Häneltä oli mennyttä kaikki, mikä + ihmissydämiä yhdistää ilossa ja surussa, + mennyttä rakkaus, toivo ja armeliaisuuskin. Ypö yksin + hän oli, seuralaisina vain häpeä ja viha.</p> + + <p>Kasvot peitettyinä käsiin hoippui hän + nurmikkokentän poikki puutarhurin majaa kohden. + Yhtäkkiä—pensaikon reunassa—sysäsi + hän jalallaan jotakin pehmeää, + pyöreähköä, joka sulki häneltä + tien.</p> + + <p>Siinä oli naisruumis, joka, pää + peittyneenä pensaaseen, makasi maassa pitkin pituuttaan.</p> + + <p>Regina—tosiaankin—Regina.</p> + + <p>»Mitä täällä teet? Nouse + pois!»</p> + + <p>Ei ääntä—ei liikahdustakaan.</p> + + <p>Missä olikaan hän nähnyt tytön viimeksi? + Aivan oikein—alhaalla hautuumaan portilla, kun + pyssynsuu— ——ja tuokiossa oli hirveän + hetken kuva ilmielävänä hänen sielunsa + silmien edessä.</p> + + <p>Hänen tähtensä oli tyttö syössyt + murhaajan kimppuun, hänen tähtensä uhmannut + kuolemaa, joka schrandenilaisten taholta uhkasi.</p> + + <p>Ja kuinka hän oli pelastajansa palkinnut?</p> + + <p>Huoletonna hän oli mennyt hänen ohitsensa, + jättänyt hänet alttiiksi verenhimoiselle joukolle + ajattelematta hiventäkään hänen + pelastustaan.</p> + + <p>Ja vaikka kohta hän olikin halveksittavin olento + maailmassa, <span class="wide">tätä</span> hän ei + ansainnut, totisesti ei tätä.</p> + + <p>»Regina—herää!»</p> + + <p>Boleslav kumartui ja nosti häntä pystyyn, mutta + hervotonna ja elotonna vaipui pää takaisin + pensaaseen.—Hän huomasi verta sormissaan. Tytön + tukka oli kostea ja vanukkeissa.</p> + + <p>Mitä, oliko hän kuollut? Ei, ei suinkaan, hän + ei voinut, ei saanut!— — —Uhrautunut + hänen, Boleslavin tähden—hänen + uhraamansa—sehän merkitsi omaa syyllisyyttä + perityn lisäksi.—Ja olla velassa tälle + olennolle—mikä häpeällinen ajatus!</p> + + <p>»Tytön täytyy jäädä eloon, + jotta saan maksaa hänen palkkansa», ajatteli + Boleslav.</p> + + <p>Äkkiä hän repäisi paidan kahtia tytön + rinnalta ja painoi korvansa hänen viileää, + täytelästä poveaan vasten.</p> + + <p>Luojan kiitos—sydän sykki vielä!</p> + + <p>Ja noustuaan jälleen pystyyn näki hän + tytön avointen silmien suurina ja ilmeettöminä + tuijottavan häntä kohden.</p> + + <p>Pelästyneenä, ikäänkuin pahanteosta + keksittynä, pudotti hän pään + käsivarsiltaan.</p> + + <p>Tyttö retkahti paikalleen ja voihkasi hiljaa. Oksien + kosketus teki hänelle kipeää, mutta samalla + hän tuli täysin tuntoihinsa. Hän nousi + kyynäskolkkasilleen ja katsoi äänetönnä, + kysyen Boleslaviin.</p> + + <p>»Nouse ylös, Regina», sanoi Boleslav.</p> + + <p>Hänen äänensä sai Reginan vavahtamaan. + Tyttö koetti vääntäytyä + pystyyn—mutta vaipui voimatonna takaisin ... »Anna + minun levätä», anoi hänen arasti rukoileva + katseensa.</p> + + <p>»Nouse ylös, minä autan sinua.»</p> + + <p>»<span class="wide">Täytyykö</span> minun + mennä?» kysyi tyttö, torjuen pois Boleslavin + käsiä. Pelko ja tuska vääristivät noita + veren tahraamia, villinkauniita kasvoja.</p> + + <p>»Tahtoisit siis jäädä + luokseni?»</p> + + <p>»Oi, herra—mitä kysytte?»</p> + + <p>»Mutta sinun olisi paha olla + täällä.»</p> + + <p>»Oi ei, herra. Armollinen herra löi minua joka + päivä. Olen tottunut siihen—»</p> + + <p>»Mutta muualla maailmassa kohdellaan sinua + paremmin.»</p> + + <p>»Missä muualla?»—Uudelleen + herännyt pelko kuvastui tytön kasvoilla.</p> + + <p>»Missä vaan—hyvä + isä!—Sellainen tyttö kuin sinä, joka on + ahkera ja nöyrä ja jolla on vahvat + jäsenet—»</p> + + <p>Regina puisti kiihkeästi päätään. + »En menisi kauas, herra. Jos ajatte minut pois, + heittäydyn ojaan ja kuolen + nälkään.»</p> + + <p>Boleslavin katse sai lempeämmän ilmeen.</p> + + <p>»Kuinka kehno ja typerä ja halveksittava tyttö + onkin, on hän kuitenkin koko Luojan luomassa maailmassa + ainoa, joka tahtoo jäädä minun luokseni,» + ajatteli Boleslav. »Hän on halveksittu, hyljitty, + ihmisten ilmoilta karkotettu kuten minäkin; hän kantaa + samaa kirousta kuin minäkin.—Miksi siis ajaisin + hänet kynnykseltäni?»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VIII" id="VIII"></a> + + <h2>VIII.</h2><br> + + <p>Jo lähinnä seuraavina päivinä Boleslav + huomasi, kuinka mahdoton hänen olisi ilman tätä + naista elää kotoisella konnullaan, kuinka paljon + enemmän hän oli riippuvainen tytön huolenpidosta + kuin tämä hänen.</p> + + <p>Avutonna kuin haaksirikkoinen, jonka aallot ovat viskanneet + asumattomalle saarelle, hiiviskeli hän isiensä + perintötilalla. Vaikkapa miinat ja ketunraudat eivät + enää uhanneetkaan hänen askeleitaan, hapuilivat + hänen jalkansa kuitenkin epävarmoina, ja hänen + mielensä joutui hämmennyksiin näiden + savunmustaamain muurien keskellä, jotka häviö oli + niin muuttanut, etteivät ne enää tarjonneet pohjaa + ja kiinnekohtaa edes hänen lapsuutensa muistoillekaan. Itse + puistokin, jossa hän kerran oli tuntenut jokaisen puun ja + jokaisen pensaan, oli pitkien vuosien kuluessa metsistynyt niin + oudonnäköiseksi, että hän tarvitsi + siellä aivan uudet merkkikohdat osatakseen mihin tahtoi + mennä.</p> + + <p>Ensi uhman hälvettyä heräsi yhä + katkerampana hänen mielessään kysymys: + »Mitä nyt on tuleva?»</p> + + <p>Ja tämä kysymys kävi pakottavaksi, sillä + niukat varastot leipää ja savustettua lihaa, joita + säilytettiin kellarissa, lähenivät loppuaan.</p> + + <p>Ylpeys esti häntä Reginalta kysymästä + neuvoa, eikä hän ollut tyttöä taasen + puhutellutkaan. Hiljaa ja näkymätönnä + emännöi tämä talossa, + nähtävästi aavistaen parhaaksi + herättää niin vähän huomiota kuin + suinkin. Mutta kun Boleslav aamuisin palasi virralta, jossa + hän otti kylpynsä, tapasi hän punakukitetun + uudinvuoteen siististi järjestettynä ja + peitettynä, tapasi lattian narskuvalla hiekalla ja + tuoksuvilla kuusenhavuilla siroteltuna ja löysi kullalla + silatulta pöydältä, jonka neljättä + jalkaa täytyi pönkittää tiilikivellä, + höyryävän, ruskean kahvikannun ja sen + vierellä sirosti leikattuja mustia leipäviipaleita.</p> + + <p>Häneltä hälveni pian kammo ottaa ruokansa + tämän naisen käsistä,—aluksi + häntä tosin arvelutti murtaa leipää, jonka + tyttö oli tuonut, mutta se näytti niin perin + maukkaalta, ja syksyinen kylmä kylpy oli kiihottanut + hänen ruokahaluaan.</p> + + <p>Päivälliseksi oli leipälientä ja parisen + viipaletta paistettua lihaa häntä odottamassa, + eikä viinipulloakaan ollut unhotettu—ja illalliseksi + oli aina jollakin keinoin hankittu uutta ruuan vaihtelua.</p> + + <p>Niin osasi Regina emännöidä niillä + vähillä tähteillä, joita vielä oli + kellarissa.</p> + + <p>Monta kertaa näki Boleslav hänen vilahtavan ikkunan + ohitse patoineen ja muine astioineen, jotka hän varmaankin + kävi virrassa pesemässä. Palatessaan taivutteli + hän varovasti syrjään pensasten oksia ja + tähysteli liekehtivin silmin, oliko tie avoin. Jos Boleslav + seisoi oven edessä tai nojasi ikkunasta ulos, oli hän + heti kohta kadonnut jälleen tiheikköön.</p> + + <p>Entisen puutarhurin työhuoneen oli hän valinnut + asunnokseen. Sinne pistäysi Boleslav eräänä + aamuna, kun oli nähnyt tytön menevän virralle.</p> + + <p>Hän löysi viistopäätyisen huoneen, jossa + oli lasinen katto kuten kasvihuoneessa ainakin. Viheriät, + nokiset, lyijykehyksiin kiinnitetyt lasiruudut olivat monesta + kohdin särkyneet, ja aukoista pääsi + sisään, mitä vain taivaasta tuli.—Permantoa + ei ollut laudotettu eikä kivitetty, vaan peitti sitä + musta ruokamulta, joka näytti kuin miltäkin + turvepehkulta. Seinillä oli porrasmaisia + lautatelineitä, joilla puutarhuri oli muinen pitänyt + kukkaruukkujaan, ja niille oli nyt sijotettu talon niukat + talousastiat. Mitä paraimmassa järjestyksessä + olivat siellä keittoastiat, vadit ja lautaset, jotka + välkkyivät puhtauttaan. Oven vieressä oli parilla + matalalla puupukilla—muutaman jalan korkeudella + permannosta—vanha ovi, joka oli vahvasti hiiltynyt + molemmista päistään, epäilemättä + jäännös tulipalosta. Sen päälle oli + levitetty ohut olkikerros ja olkien päälle pari + karvapeitettä, jollaisia muuten käytetään + hevosten loimina. Tämä oli tytön vuode. + »Koirallakin on parempi», ajatteli Boleslav. + Vastapäisessä nurkassa oli häthätää + tiilistä kyhätty tulisija. Sen yläpuolelle oli + laudoista laitettu jonkinlainen hattu, + näköjään omatekoinen, neuvomaan tietä + tulisijasta kohoavalle savulle, mutta savu oli siitä + vähät välittänyt ja etsinyt tiensä + mistä hyväksi näki.</p> + + <p>Tällä mustalla, kylmällä permannolla, + yllänsä savunmustaama katto, asusti tyttö + eikä kaivannut parempaa. Siihen oli hänen + sydämensä kasvanut kiinni, sitä piti hän + paratiisina, josta karkotus merkitsi hänelle kuolemaa ja + kadotusta.</p> + + <p>Kurja naisraukka!—</p> + + <p>Ja eräänä iltana oli hän kadonnut. + Boleslav tahtoi vihdoinkin puhua hänen kanssaan + ruokavaroista ja huusi häntä. Ei mitään + vastausta. Keittiö oli tyhjä. Puistossa, rannoilla, + sillan luona, koko saarella—ei + jälkeäkään. Ehdottomasti olisi tytön + täytynyt kuulla, sillä hänen + äänensä kaikui kyllin kovasti yöhön.</p> + + <p>Boleslavin mielessä heräsi epäilys, että + tyttö yksinäisen päivätyönsä + palkaksi öisin hekumoi jonkun ystävänsä + sylissä. Olihan hän perehtynyt paheen kaikkiin lajeihin + ja hyvin omiaan siihen, että kuka tahansa irstas veitikka + halusi hurjissa himoissaan sulkea hänet syliinsä. Moni + kyläläinen arvatenkin vain siksi heitteli kivillä + tätä ruumista, ettei saanut sanoa sitä + omakseen.</p> + + <p>Ja mikäpä muuten olisikaan isän kuoleman + jälkeen kiinnittänyt häntä tähän + kurjuuteen, jollei uusi synti, joka kenties oli jo kauan + käynyt tuon vanhan kanssa käsi kädessä?</p> + + <p>Inho valtasi Boleslavin. »Jollei hän voi puhdistaa + itseään, ajan hänet raipoilla huomisaamuna + matkoihinsa.» Näissä aikeissa meni hän + levolle. Mutta suurin ei hän voinut nukkua, sillä + häntä huolestutti tulevaisuus ilman tyttöä. + Tämän ajaminen tiehensä merkitsi samaa kuin + muuttaa itsekin samana päivänä + täältä pois.</p> + + <p>Kuuden tienoilla herätti hänet unenhorroksistaan + ulko-oven hiljainen narina.</p> + + <p>Hän pukeutui nopeasti, sillä hän tahtoi heti + kohta vaatia tytön tilille.</p> + + <p>Astuessaan keittiöön tapasi hän tytön + lieden ääressä kumartuneena kirkkaasti kiiluvain + tervaslastujen ylitse, joihin hän puhalsi posket + pullollaan.</p> + + <p>Tyttö kääntyi vitkaan ja sanoi katsoen + häneen suurin silmin: »Hyvää huomenta, + herra!»</p> + + <p>Boleslav vapisi vihasta.</p> + + <p>»Missä olit yöllä?» tiuskaisi + hän.</p> + + <p>Tyttö alkoi hätääntyä, + päästi kätensä kupeilleen riipuksiin ja + vetääntyi takaperin perimäiseen + uunin-nurkkaan.</p> + + <p>»No, vastaatko pian?»</p> + + <p>»Voi, herra», änkytti tyttö painaen + päänsä olkapäidensä väliin, + »ajattelin, ettette sitä huomaisi, ja että + ennättäisin takaisin, ennenkuin herra on + herännyt—»</p> + + <p>»Luuletko siis saavasi öisin harhailla ympäri, + kun en vain sitä huomaa?»</p> + + <p>Pelkästä pelosta oli tyttö kyyristynyt + myttyrään.</p> + + <p>»Mutta—mutta—enhän voinut muuta», + änkytti hän. »Meillähän ei ole + enää mitään—ja herra on koko ajan + syönyt melkein vain savustettua lihaa!»</p> + + <p>Silloin putosivat suomukset Boleslavin silmistä.</p> + + <p>»Olit siis ruokatavaroita noutamassa?»</p> + + <p>»Missäs muualla, herra! Toin vasikanlihaa ja + vereksiä munia ja voitakin—ja makkaraa ja kaikenlaista + muuta. Ne kaikki ovat jo kellarissa.»</p> + + <p>»Kuka niitä antoi sinulle?»</p> + + <p>»Mutta tiedättehän sen, + herra.—Bockeldorfissa olin, tunnen siellä + kaupustelijan—hän hankkii minulle jo + edeltäkäsin mitä tarvitsemme, ja kun + yöllä koputan, avaa hän takaoven—siitä + tietää vain hänen vaimonsa, ei kukaan muu niin + hiirenhiiskausta—eikä hänellä ole + kallistakaan. Herra Merckel täällä + kylässä ottaa taalerin jokaisesta lihanaulasta ja + kaupanpäällisiksi haukkuu pataluhaksi.»</p> + + <p>»Ja oletko tänä yönä kulkenut + jalkaisin kuusi peninkulmaa edestakaisin koko kantamus + selässäsi?»</p> + + <p>Kummastellen ja yhä peloissaan katsoi tyttö + häneen.</p> + + <p>»Luulen, että sen tiedätte, herra, olenhan sen + jo kerran ennen teille sanonut.»</p> + + <p>»Mutta sitä ei voi kukaan + ihminen—älä valehtele minulle enempää, + nainen. Tiedän kyllä sotaretkeltä, mitä + saattaa kestää—mitä miehetkin voivat + kestää.»</p> + + <p>Älyttyään, ettei herra nyt enää ollut + vihainen, uskalsi tyttö nousta suoraksi ja ojensi vankat + käsivartensa.</p> + + <p>»Minäpä kestän enemmän kuin miehet, + herra», sanoi hän onnellisesti + hymyillen—»muuten ei minusta olisikaan + täällä mitään + hyötyä—»</p> + + <p>»Kuinka kauan olet jo tätä tietä + taivallellut, Regina?»</p> + + <p>»Vuosia viitisen, herra, joka viikko—väliin + useamminkin—kesällä se on leikintekoa—mutta + talvisin ja syksyisin—kun metsä on lumen peitossa tai + niityt tulvillaan—silloin se on + työläämpää—onneksi silloin ovat + taasen yötkin pitemmät, niin ettei kukaan näe + minua—ja paljon mieluummin kuljen kuusi peninkulmaa, + ennenkuin pyydän mitään mokomalta + koiralta—herra Merckeliltä, aioin sanoa—se ottaa + taalerin lihanaulalta—eikö moinen ole + hävytöntä? Ja sitten mennä lainkaan + kylään—»</p> + + <p>Säikähtyneenä vaikeni hän, + ikäänkuin pelkäisi saavansa toria + lörpöttelystään.</p> + + <p>»Mitä aioit sanoa, Regina?» kysyi Boleslav + lempeämmin.</p> + + <p>»Aioin oikeastaan vain pyytää anteeksi, + että menin luvatta—mutta ajattelin, että herraa + ilahuttaisi saada kerran vereksiä munia aamiaiseksi— + — —»</p> + + <p>»Hyvä on, Regina», sanoi Boleslav + kääntyen poispäin. »Olet kelpo + tyttö.»</p> + + <p>Hetikohta poistui hän ja meni virralle + kylpemään. Palattuaan tapasi hän kyllä + huoneen järjestettynä kuten muulloinkin, mutta kahvia + ei tänään näkynyt.</p> + + <p>»Hän on kai uuvuksissaan nukahtanut», + ajatteli Boleslav ja päätti hetkisen odottaa, + sillä tänään ei hän tahtonut Reginaa + kiirehtiä. Mutta kun häntä kylvyn jälkeen + kovasti vilutti, ei hän halunnut kauemmin olla ilman + lämmittävää juomaansa. Hän meni + varpaisillaan keittiöön, katsoakseen itse valkeaa, jos + mahdollista tyttöä herättämättä. + Mutta tämä ei nukkunut. Ensi näkemältä + näytti tosin siltä. Hän istui vuoteensa reunalla, + oli painanut kätensä kasvoilleen eikä liikahtanut. + Tuontuostakin kulki väristys hänen ruumiinsa + lävitse, kuten sillä, joka on nukkunut ylen + uuvuksissa.</p> + + <p>Mutta lähemmin katsottuaan huomasi Boleslav kirkkaiden + kyynelien valuvan hänen punaisia lihavia sormiaan + myöten. Samalla pääsi ähkyviä + nyyhkytyksiä hänen rinnastaan.</p> + + <p>»Mikä sinun on, Regina? Miksi itket?»</p> + + <p>Tyttö ei vastannut, vaan nyyhkytteli yhä + äänekkäämmin.</p> + + <p>»Olenko pahottanut mieltäsi, Regina? En olisi sinua + nuhdellut, jos olisin tiennyt, missä olit.»</p> + + <p>Silloin päästi Regina kätensä vaipumaan + kasvoiltaan ja katsoi herraansa itkettyneillä + silmillään.</p> + + <p>»Voi, herra», sammalsi hän kyyneliin + tukehtumaisillaan. »Minua ei ole—vielä + kukaan—niin nimittänyt, eikä se + ole—totta—»</p> + + <p>Boleslavin mieliala kylmeni. Hän ei tiennyt + käyttäneensä yhtään soimaavaa sanaa. + Puuttuipa vain, että tämä nainen, jota muuten + koirilla ajatettiin, alkoi näytellä + herkkätuntoisuutta hänen edessään.</p> + + <p>»Mikä ei ole totta?» tiuskaisi hän.</p> + + <p>»Se mitä sanoitte.»</p> + + <p>»Tuhat tulimaista—mitä olen + sanonut?»</p> + + <p>»Että minä olen—kelpo ...» Uusi + nyyhkytysten puuska tukehdutti hänen + äänensä.</p> + + <p>Boleslav katsoi tyttöön päätään + pudistellen. Hän ei ollut kuunaan katsonut ihmissieluun + sisälle eikä tiennyt siellä piilevän + arvotuksia, ei tiennyt, että kunniattomuudellakin on + kunniantuntonsa.—Hymyillen laski hän kätensä + Reginan olalle ja sanoi: »Ole vaan levollinen, Regina. En + tarkottanut mitään pahaa—ja laita nyt vihdoinkin + aamiainen valmiiksi.»</p> + + <p>»Saanko—minä—tuoda sen + sisäänkin?» kysyi hän yhä + nyyhkyttäen.</p> + + <p>»Olisiko minun tultava sitä hakemaan?»</p> + + <p>»Luulin—etten saisi.» Näin sanoen meni + hän lieden luo ja puhalsi kyyneltynein poskin + sammumaisillaan olevaan tuleen.</p> + + <p>Siitä lähtien ei hän enää + pelännyt astua Boleslavin läsnäollessa huoneeseen. + Huolellisesti tähysteli hän silloin herransa kasvoja + arvatakseen tämän toivomuksia, mutta sanaakaan ei + hän uskaltanut päästää huuliltaan.</p> + + <p>Kellariholvista, missä rahoja ja viinipulloja + säilytettiin, oli Boleslav löytänyt suuret kasat + papereita, jotka viruivat sikin sokin useammissa arkuisssa + täyttäen ne kukkuroilleen. Siinä oli isän + kirjeenvaihto, kaikenlaatuisia todistuksia ja asiapapereita.</p> + + <p>Kohta ensi päivänä papereita penkoessaan ei + hänen käsiinsä sattunut enempää + eikä vähempää kuin testamentti, jonka mukaan + hänen autuaasti nukkunut tätinsä luovutti kaiken + omaisuutensa hänelle, Boleslav von Schrandenille, rakkaan + veljenpoikansa ainoalle pojalle, »hyvittääkseen + hänelle sen vääryyden»,—niin kuului + lisäys—»jota hän on saava kärsiä + elinikänsä».</p> + + <p>Boleslavin ilo oli vain vähäinen; vasta + lähemmin ajateltuaan, että hän täten oli + saanut käsiinsä hyvän aseen tulevaa taistelua + varten, alkoi hän pitää lahjaa arvossa.— + —Antajaa itseään, joka aina oli ollut + hänelle suopea, hän tuskin ajattelikaan, niin + kovettunut oli hänen mielensä, niin yksinomaan olivat + hänen ajatuksensa suuntautuneet synkkään + tehtävään, joka oli hänen + suoritettavanaan.</p> + + <p>Hän oli halunnut vain saada näkyviinsä tien, + jota myöten olisi rajusti, kuten hänen luonteensa + halusi, voinut syöstä eteenpäin. Mutta pitkiin + kuukausiin ei hän nähnyt edessään + mitään muuta kuin masentavaa toivottomuutta.</p> + + <p>Taistelua schrandenilaisia vastaan, johon hän oli + päättänyt ryhtyä, oli käytävä + suurisuuntaisesti; muuten se päättyisi samanlaisella + tappiolla kuin taistelu, johon isä oli elinvoimansa + viimeiset jäännökset kuluttanut.—Oli + hankittava suuri joukko työmiehiä, jotta voi + pitää roskaväen aisoissa. Mutta mistä + niitä otti, jollei tienoolla kukaan alentunut hänen + palvelukseensa? Tosin rahalla saa mitä hyvänsä, ja + kolminkertaisen palkan toivo olisi monen, joka nyt + pöyhistellen luulotellulla isänmaallisuudellaan + ylpeänä sylki hänen kynnykselleen, tehnyt + nöyräselkäiseksi orjaksi.</p> + + <p>Mutta niin pitkälle eivät hänen varansa + riittäneet. Käteiset rahat, jotka hän oli + löytänyt ja jotka ensi silmäyksellä olivat + näyttäneet kuulumattomalta rikkaudelta, olivat aivan + riittämättömät, jotta niillä olisi + voinut ryhtyä mihinkään yritykseen. Niitä oli + 4,500 taaleria, jäännöksenä saatavista, jotka + isä palon jälkeen, kun hänestä näytti + koko maailma leimahtaneen liekkiin, oli kiireimmittäin + perinyt velallisiltaan. Tosin olisi summa kestänyt + vuosikausia siihen kurjaan elämään, jota hän + Reginan kanssa oli alkanut viettää isänsä + tapaan; mutta tehtävään, joka väikkyi + hänen mielessään, oli se kuin pisara kuumille + kiville.</p> + + <p>Ennen testamentin löytämistä oli hän + raskain mielin tuuminut tarjota myytäväksi metsät, + jotka olivat olleet hänen isänsä ylpeytenä, + haaskata ne perin pohjin, jollei muu auttaisi. Nyt jätti + hän kiireimmiten tämän ajatuksen + mielestään. Olettaen, että kaupan saisi tehdyksi + niin hyvin kuin hän toivoi, olisi kuitenkin kulunut + kuukausia, ennenkuin hän olisi saanut ensimäiset rahat + käsiinsä. Lisäksi oli talvi oven edessä, + tuima itäpreussilainen talvi, joka aina huhtikuuhun asti + teki ulkoilmassa työskentelyn + mahdottomaksi.—Tänä vuonna ei siis ollut + rakentamista eikä peltotyötä enää + ajatteleminenkaan.—Miksi siis tehdä uhrausta, joka + lyhytaikaisella kärsivällisyydellä—olihan + kysymys vain viikoista—oli kokonaan + vältettävissä?</p> + + <p>Kun hän huhtikuun 1 päivänä nostaisi + perinnön ja lähtisi sitten heti työväkeä + hankkimaan, saattoi toukokuussa olla rakennustyö jo + täydessä vauhdissa, kenties oli mahdollista saada + vielä hieman maatakin siemennetyksi.</p> + + <p>Mutta siihen asti—siihen asti!</p> + + <p>Kuinka voisi hän sietää harmaiden + talvipäivien autiota yksitoikkoisuutta tylsässä + toimettomuudessa, kun työnhalu kuitenkin poltti hänen + sormiaan?—Kuinka kestäisi hän elää + päivästä päivään lemmittynsä + läheisyydessä—ilman toivoakaan + päästä tälle tekemään kysymyksen, + suuren, kohtalokkaan kysymyksen, josta hänen + elämänsä ja onnensa riippui?—Pysyykö + Helena lujana? Antaako hän anteeksi? Sulkeeko hän + sydämensä, niin ettei vihan myrkkyhenki, jota + hänen ympäristönsä huokui, myrkytä + hänen rakkauttaan?</p> + + <p>Tuomiokirkon pyhän neitsyen kuva muistui Boleslavin + mieleen, Muistuttikohan Helena vielä sitä?</p> + + <p>Saisipa hän silmänräpäyksenkään + ajan katsoa lemmittynsä kasvoja! Hänen + silmissään häämötti ruusujen puna ja + liljojen valkeus, hän näki valoisan pyhimysolennon + hymyillen kumartuvan häntä kohden, mutta minkä + näköinen hänen lemmittynsä oli, sen hän + oli unhottanut.</p> + + <p>No, yhtä kaikki—suojelkoon armas pilviin + kietoutuneena hänen työtänsä ja kruunatkoon + kerran rakkaudellaan sen, minkä hän on suorittanut + valmiiksi.—Tähän ajatukseen uinahti + vähitellen kaipaus saada jälleen nähdä + Helenaa; jos hän olisi saanut immeltä sanasenkaan, joka + hänelle olisi vakuuttanut tämän uskollisuutta, + olisi hänen toiveensa ollut täydelleen tyydytetty.</p> + + <p>Yhä syvemmälle kaivautui hän paperien + sekasokaan, joka näytti paisuvan sitä suuremmaksi, + mitä hartaammin hän toivoi + pääsevänsä pohjaan saakka. Papereita oli jo + pinottu asuinhuoneen seinille niin korkealle, että ne + peittivät kauniin isoäidin kuvan, mutta vielä + olivat arkut ja laatikot täyteen ahdettuina kellarissa. Koko + perhearkisto näytti jonakin hädän hetkenä + haalitun kokoon ja ilman valintaa ja järjestystä + joudutetun turvaan. Nyt oli tästä sekasotkusta + löydettävä esille mitä oli + tärkeää ja osaksi + välttämätöntäkin tilan hallintoon. + Niinpä puuttuivat muiden muassa kaikki vapautettujen + talonpoikien kanssa tehdyt sopimuskirjat ja kaikki + rajamääräykset. Varmaankin olivat kylän + hyenat kaapanneet isännättömiksi + jääneistä tiluksista, mitä hyväksi + näkivät. Loputtomia riitajuttuja oli hänen + edessään, ja jollei hän tahtonut + käräjöidä jokaisesta jalanleveydestä + maata tai omin käsin hankkia oikeutta, ei hänelle + epäilemättä jäisi kerrassaan + mitään.</p> + + <p>Mutta voittamaton kammo pidätti häntä + kääntymästä viranomaisten puoleen. Hänen + mielessään säilyi vielä isänsä kuva + siltä päivältä, jona hän oli nähnyt + tämän viimeisen kerran. Silloin hän näki, + miten ovet ilman muuta suljettiin tältä henkipatolta + mieheltä, joka oli kyllin julkea tullakseen + etsimään oikeuttaan... Tosin oli siihen aikaan + Preussissa ollut kaikki ylösalaisin. Valtion perustukset + horjuivat—sentähden saivat rotat vapaasti + elämöidä.—Mutta kukapa saattoi + tietää, puhuiko samaisen isän poika kuulevammille + korville?—Laissa oli takaportteja yllin kyllin, jotta + jonkun vastenmielisen henkilön saattoi tehdä + oikeudettomaksi, ja sitä hän ei + epäillytkään, ettei siihen olisi ollut + hyvää tahtoa.—Niin syvälle oli hän + syöpynyt turvattomuuden tunnelmaansa, että laillinen + järjestyskin näytti hänestä + metsänpedolta, joka väijyi häntä nostosillan + korvalla.—Sotilaallisia velvollisuuksiaankaan ei hän + enää ajatellut. Luutnantti Baumgart oli kaatuneiden + luettelossa. Miksi siis henkiin + heräämisellään tuottaa herroille + virkamiehille tarpeetonta työtä? Vähät he + välittäisivät siitä häntä + kiittää.—</p> + + <p>Hänen mielestään eivät lähteneet + raamatun sanat: »Hänen kätensä olkoon + jokaista vastaan ja jokaisen käsi olkoon häntä + vastaan.» Tämän kirouksen, jonka Hagarin poika + oli kerran vienyt mukanaan elämään, täytyi + hänelle muuttua siunaukseksi, niin hän uhotteli.</p> + + <p>Viikot kuluivat, hän tuskin sitä huomasi. + Päivät pääksytysten istui hän + papereihinsa hautautuneena, ja iltaisin hän kuljeksi puiston + raivaamattomia polkuja pitkin tai kapuili linnanraunioilla.</p> + + <p>Ainoastaan yhtä paikkaa hän huolellisesti + vältti. Tämä paikka oli Kissanporras. Hänen + sydämensä alkoi jyskyttää, kun hän vain + joutui sen läheisyyteen, ja hän riensi + kiireimmittäin ohi pensaikon, joka sen peitti taakseen.</p> + + <p>Mutta hänessä heräsi palava, kiduttava himo + nähdä omin silmin tuo turmion paikka, eikä + tämä himo jättänyt häntä + enää rauhaan.</p> + + <p>Niin oli sitten eräs ilta syyskuun lopulla, ja ensi + kertaa hänen kotiuduttuaan loisti täysikuu jälleen + hopeanhohtoisena taivaalla. Levotonna hän harppaili pitkin + puiston käytäviä. Kuivat lehdet kahisivat + hänen jalkojensa alla, ja syystuuli kohisi kolkosti + pensaissa. Kuten valkoisten elukkain parvet vilisivät + kuunsäteet maata pitkin; mustana, pykäläisenä + muurina nousi pensasto hänen edessään korkeutta + kohden.</p> + + <p>Silloin—synkän uhmansa puuskassa—hän + voitti taikauskoisen kammon, joka häntä siihen asti oli + pidättänyt, ja tunkeutui läpi viidakon, joka + suojaten verhosi polun.</p> + + <p>Jyrkkä rinne laskeutui miltei pystysuoraan alas virtaan, + jonka peilipinnan leppäpensaat peittivät melkein + kokonaan. Hiljainen lirinä ja loiske kuului alhaalta.</p> + + <p>Rinteen yläreunalta ojentausi jykevä, + käsipuulla varustettu hirsi pitkälle ilmaan. Teline, + joka oli kaivettu syvälle maahan, piteli sitä kiinni + rautatangoilla. Samanlainen hirsi ojentautui toiselta rannalta + sitä vastaan, mutta siellä oli se kiinnitetty mahtavaan + tammenkantoon, joka sitä kannatti ja piti tasapainossa. + Keskivälillä ammotti kymmenen tai kahdentoista jalan + levyinen kuilu. Niin ojentuivat hirret molemmilta puolin yli + syvyyden kuten kaksi kättä, jotka ikävöiden + kurottuvat toisiansa kohden koskaan ylettymättä + toisiinsa.</p> + + <p>Jolleivät ne tosiaankaan olisi konsanaan toisiinsa + ylettyneet, olisi tuho jäänyt tapahtumatta.—Mutta + parittajalla ei ole kuunaan ollut helpompaa + tehtävää. Tämänpuolisella hirrellä + oli pari lautaa, jotka niihin kiinnitetyn vaajan avulla + vaivattomasti saattoi työntää sillaksi aukon yli. + Olipa saapuvilla käsipuukin, joka nyt nojasi hirttä + vasten, mutta jonka saranoillaan voi kääntää + vastapäiseen suuntaan. Näin oli ollut kaikki + oivallisesti varustettu petoksen helppoa toimeenpanoa varten.</p> + + <p>Ikäänkuin ikuisen häpeän + muistomerkkinä törrötti tämä laitos + mustana ja hoippuvana sumuisessa kuutamoyössä.</p> + + <p>Loiske alhaalla näkymättömässä + virrassa koveni. Näytti siltä, kuin aaltoja vielä + tänään kuohuttaisi se pöyristyttävä + teko, joka nyt peittyi tuonen helmaan.</p> + + <p>Verkalleen kuin unissaan astui hän portaalle, + syvällä allaan hopeapinta, jonka ylitse näytti + säkeniä parvittain vilahtelevan. Silloin näki + hän vaalakan naisolennon, joka oli puristanut hameensa + reisiensä väliin ja seisoi vedessä polviaan + myöten. Hän oli Regina, ja hän huuhtoi + pesuvaatteitaan hietasärkän reunalla.</p> + + <p>Boleslav rypisti kulmiaan. Että hänen pitikin juuri + täällä kohdata tämä nainen! Mutta + toisekseen—kohtuuton ei saanut olla, väistyihän + tyttö hänen tieltään, missä suinkin voi, + toden totta ei hänen tarvinnut paljo kärsiä + tämän läsnäolosta.</p> + + <p>Puoleksi ajattelematta nojautui hän käsipuuhun ja + katseli pesutyttöä. Tämä ei aavistanut + mitään hänen läheisyydestään, vaan + seisoi syvään kumartuneena vettä kohden. + Hänen niskansa pingottui, jäntevät kädet + ravistelivat märkiä vaatteita, niin että + kimmeltävät pisarat pirskuivat yltympäri. + Tuontuostakin alotti hän saman kaksiäänisen + laulun, jota oli hyräillyt taannoin hautaa luodessaan, ja + heitti sen jälleen kesken saatuaan roiskauksen vettä + suuhunsa tai sieraimiinsa.</p> + + <p>Kuinka uutterasti hän teki työtään + vielä näin iltamyöhällä, jolloin + Boleslav oli luullut hänen aikoja sitten menneen + levolle!</p> + + <p>Mutta äkkiä ponnahti hän pelästyneenä + pystyyn. Boleslavin jalka oli raapaissut alas pari + kivenliuskaretta, jotka olivat pudonneet aivan tytön + eteen.</p> + + <p>Epäluuloisena tähysteli tyttö + vastapäiselle rannalle. Hänen ensi ajatuksensa oli + ilmeisesti, että joku väijyi häntä + ylhäällä pensastossa.—Vasta sitten johtui + hänen mieleensä katsoa ylöspäin portaalle. + Hän päästi hiljaisen huudahduksen.</p> + + <p>»Ei sinun tarvitse pelätä, Regina», + huusi Boleslav hänelle. »En tee sinulle + mitään.»</p> + + <p>Regina ryhtyi jälleen levollisesti + työhönsä.</p> + + <p>»Kuinka pääset sinne alas?» kysyi + Boleslav edelleen.</p> + + <p>Regina pyyhkäisi märällä + käsivarrellaan kasvojaan »Olen hyvä + kapuamaan», sanoi hän ja vilkui tuokion aikaa + ylös Boleslaviin.</p> + + <p>»Eikö sinua palele vedessä? Vuodenaika on jo + myöhäinen.»</p> + + <p>Regina vastasi jotakin, mitä Boleslav ei kuullut. Sitten + ei hän häirinnyt tyttöä enää. Mutta + hän oli utelias näkemään, miten + tämä aikoi kiivetä jyrkkää + rantatöyrästä myöten.</p> + + <p>Niin hän jäi paikalleen ja katseli + tyttöä.—Muutaman minuutin kuluttua kokoili + tämä pesuvaatteensa ja nousi virran partaalle. Kuun + säteet taittuivat kehäksi ympäri hänen + päätänsä, joka tänään oli + miltei sileäksi kammattu. Näytti kuin hän kantaisi + kruunua.</p> + + <p>Aralla katseella vilkaisi hän ensin, oliko hänen + herransa vielä ylhäällä, sitten sukelsi + hän pensastoon, missä hän kohta näkyi vesa + vesalta, oksa oksalta kapuavan ylöspäin kuin + villikissa.</p> + + <p>Töyräälle päästyään laski + hän hameensa suoraksi ja aikoi vasuineen mennä + tiehensä, mutta Boleslav huusi hänen + jälkeensä.</p> + + <p>»Miksi teet työtäsi öiseen aikaan?» + kysyi hän koettaen näyttää + ystävälliseltä.</p> + + <p>»Koskeivät he anna minulle päivällä + pahaakaan rauhaa», vastasi tyttö.</p> + + <p>»Kyläläisetkö?»</p> + + <p>»Niin, herra.»</p> + + <p>»Mitä he tekevät sinulle?»</p> + + <p>»No, mitä he aina + tekevät—heittelevät ja paiskiloivat.»</p> + + <p>»Virran ylitse?»</p> + + <p>»Niin juuri, herra.»</p> + + <p>»Kun sinulle vasta tehdään pahaa, niin tule + minua hakemaan.»</p> + + <p>Regina ei vastannut.</p> + + <p>»Ymmärrätkö?»</p> + + <p>Regina risti kätensä ja katsoi häneen + rukoillen.</p> + + <p>»Mitä nyt?»</p> + + <p>»Voi, hyvä herra, älkää + ampuko!» sammalsi tyttö.—»Tiedän, + että aiotte ampua. Hän on—tarkotan armollista + herraa—hänkin kerran koettanut. Silloin alkoivat ne + joen takana tehdä samoin. Paukkui yhä siellä ja + täällä, kaikkialla—mihin vain + päänsä pistikään. Oli aivan ihme, ettei + kehenkään sattunut. Ja jos he vielä lopulta + tottuvat aina ottamaan pyssyt mukaansa, ampuvat he minut muitta + mutkitta, missä vain tapaavat, sillä enhän voi + olla saarelta poistumatta.»</p> + + <p>Boleslav ei ollut ennen kuullut tytön puhuvan niin kauan + ja järkevästi. Hänestä näytti uudelta ja + omituiselta, että tämän matalan, villien kiharain + ympäröimän otsan takana saattoi asua tyynesti + harkitsevia ajatuksia.</p> + + <p>»Olet oikeassa, Regina», vastasi hän. + »Jo sinunkaan tähtesi en saa heitä + ärsyttää.»</p> + + <p>Hän näki kuun valossa, kuinka tytön kasvoille + lehahti tumma punastus.</p><br> + + <p>»Minun tähteni, herra?» sammalsi Regina. + »En tiedä, mitä tarkotatte?»</p> + + <p>»Hyvä, hyvä», vastasi Boleslav torjuen. + »Mutta mitä aioinkaan kysyä, Regina,—oletko + tyytyväinen palveluspaikkaasi? Puuttuuko sinulta + mitään?»</p> + + <p>Tyttö tuijotti häneen vaieten.</p> + + <p>»Sinun ei pidä panna pahaksesi, Regina, vaikka + olisinkin ynseä sinua kohtaan. Minulla on huolia + pääni täynnä ja elän mieluimmin + yksikseni. Älä siis luule, että olen sinulle + vihainen, vaikken sinua puhuttelisikaan.»— + —</p> + + <p>Reginan silmät sumentuivat. Hänen kätensä + hapuilivat portaan käsipuuta kohden ikäänkuin + tukea etsien. Seuraavana hetkenä hän pyörähti + ympäri—ja jättäen vasunsa niille hyvilleen + livisti hän tiehensä kuin minkäkin + hirmuhengetärten hosumana.</p> + + <p>»Omituinen olento», mutisi Boleslav katsoen + hänen jälkeensä. »Minun täytyy olla + lempeämpi häntä kohtaan. Hän ansaitsee + sen.»</p> + + <p>Sitten nojautui hän käsipuuhun ja katseli alas + veteen, jonka hopeaiseen pohjaan ilmestyi kokonainen puutarha, + täytenään liljoja ja punaruusuja.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="IX" id="IX"></a> + + <h2>IX.</h2><br> + + <p>Herra luutnantti Merckel oli kaikkea muuta kuin + tyytyväinen hautajaispäivän tuloksiin. Hän + nimitteli schrandenilaisia pelkureiksi ja vanhoiksi akoiksi ja + sanoi, että he olivat arvottomia kuninkaan takkia + kantamaan.</p> + + <p>Kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli juuri + lähdön edellä hävinnyt näkyvistä ja + ratkaisevalla hetkellä jättänyt joukon + johdottomaksi—vastasi hän, että hänen + laitansa oli aivan toinen; hän oli upseeri ja sellaisena + velvollinen käyttämään miekkaansa ainoastaan + kuninkaan palvelukseen.</p> + + <p>Schrandenilaisista, jotka eivät olleet tottuneet + erittäin terävästi ajattelemaan, näytti + tämä selitys päivän selvältä. He + lupasivat ensi tilaisuudessa korjata vikansa.</p> + + <p>Mutta Felix Merckelin oli mahdoton tähän + tyytyä.</p> + + <p>»Isä», sanoi hän eräänä + myöhäisenä iltana, ravintolan isännän + tyytyväisesti myhäillen laskiessa päivän + tuloja. »Minä en voi sietää ajatusta, + että mokoma lurjus, mokoma konna on preussilainen upseeri + kuten minäkin. Täytyyhän hävetä aivan + silmät päästänsä, kun on moisen kanssa + ollut palveluksessa. Sellaisia veitikoita ei saa olla + armeijassamme. He tahraavat kokardimme, yksinpä + miekanhihnammekin. Minä vaadin hänet kaksintaisteluun + ja ammun kuulan hänen kalloonsa.»</p> + + <p>Hän ojensi jalkansa puupenkille ja väänteli + kylmäverisesti hymyillen ratsumiesviiksiään. + Vanhus päästi säikähdyksissään + kouran täyden hopeakolikoita putoamaan + pöydältä lattialle, jotta ne vierivät lattian + rakoihin.</p> + + <p>»Felix», sanoi hän, »sinun ei pidä + juoda niin paljon katajanmarjaviinaa. Vieraille se on kyllin + hyvää. Huomenna tuon sinulle pullon mietoa viiniä, + Felix. Kenties yksi tai toinen seuraa esimerkkiäsi, ja niin + pääsemme jälleen omillemme.»</p> + + <p>»Erehdyt, isä», vastasi Felix. + »Kunniantuntoni ei minua enää jätä + rauhaan. Olen saksalainen nuorukainen, isä, ja urhoollinen + upseeri—en voi enää kauemmin nähdä + säätyäni + häväistävän.»—</p> + + <p>»Felix», sanoi vanhus, »mene maata, poikani, + sitten et näe etkä kuule enää + mitään.»—</p> + + <p>»Isä,» vastasi poika, »sääli + sanoa—mutta sinulla ei ole hituistakaan + kunniantuntoa.»—</p> + + <p>»Felix», jatkoi vanhus, »sinulla on liian + vähän tehtävää. Katsoisit edes + pulloja—herran nimessä, en suinkaan sitä vaadi, + sillä onhan tässä neitonen sitä + varten—mutta se tekisi sinulle sangen hyvää. + Joutuisit toisiin tuumiin—metsälläkin voisit + käydä— —»</p> + + <p>»Missä sitten?»</p> + + <p>»No, hyvä isä—Schrandenin + metsäthän ovat melkein oven + edessä—syövätkö jänikset toisiaan + vai otatko sinä niistä osasen—sehän on aivan + samantekevää.»</p> + + <p>»Ei sovi minulle, isä—olen + upseeri—minua ei saa tavata + salametsästyksestä.»</p> + + <p>»Hyvä Jumala, Felix, kuinka puhutkaan! Olenhan toki + kylänvouti täällä—en vedä sinua + hirsipuuhun.—Mutta niinkuin tahdot, poikani.—Tai + voithan mennä iltaisin pappilaan. Kirkkoherra pelaa + mielellään hieman shakkia—tosin ei siitä + mitään hyödy, mutta sanotaanhan sen olevan + huvittavaa, ja sitten on siellä Helenakin— — + —»</p> + + <p>»Ai, hän!» sanoi Felix ja siveli + mielissään hymyillen leukaansa.</p> + + <p>Vanhus katseli tarkkaavaisesti alkuajan + kärpästä, joka oli suljettu kellonperien + merenkultasydämeen.</p> + + <p>»Olen näet sitä mieltä, että + siinä tekisit sangen hyvät naimakaupat, jos vain + kirkkoherra suostuu ja tyttö tulee sinulle.»</p> + + <p>»Mikseikäs hän tulisi minulle?» + kysäisi Felix.</p> + + <p>»Onhan mahdollista, että hänellä + toisaalla päin—»</p> + + <p>Felix hymyili epäillen.</p> + + <p>»Vai tarkotatko hänen jo iskeneen + silmänsä sinuun—?»</p> + + <p>Felix kohautti olkapäitään.</p> + + <p>»Näetkös, Felix, se olisi suuri onni meille, + sillä kylässä huhutaan niitä ja + näitä, miten muka olen koonnut vähäiset + pennini. Vääryydellä, + ymmärrätkös—vääryydellä.—Mutta + jos kirkkoherra Götz antaa ainoan tyttärensä + meille rouvaksi—näetkös, sellainen mies kuin + kirkkoherra Götz—se seikka jo sellaisenaan tukkii + panettelijain suut. Sentähden, kuten sanottu, oleskele + hieman hänen lähettyvillään, hivele hunajaa + hänen huulilleen—ja ylipäätään + sellainen mies kuin sinä—»</p> + + <p>»Isä hyvä, ole kiltti ja säästä + neuvosi», keskeytti poika hänet.—»Tuleeko + Helena vaimokseni vai ei, riippuu yksistään + minusta.—Juuri minä en olekaan vielä tehnyt + päätöstäni. Onhan hän soma heilakka, + sitä ei voi kieltää; hieman hoikka hän tosin + on, mutta voihan hänet ruokkia. Ja sitte, + tiedätkös, on hänessä jotakin vanhan piian + tapaista—jotakin särmäkästä, + kulmikasta. Jos kietaisee kätensä hänen + vyötärölleen, niin hänkös surkeilemaan: + »ai, herra luutnantti, älkää tehkö + niin, rypistelette pukuni»—hän näetkös + teitittelee minua jälleen; tai jos häntä hieman + nipistää tai muuten tuikkaa—leikillään, + tietysti—silloinkos hän kirkumaan: »ai, herra + luutnantti, älkää toki tehkö niin, minulla on + niin hieno iho.»—Tietysti tämä kaikki on + sulaa sievistelyä ja teeskentelyä—ja jos + häneen päättävästi kävisi + käsiksi, suostuisi hän sormisuukkosin, mutta kuten + sanottu—en ole vielä tehnyt + päätöstäni... Eihän hän juokse + tiehensä, kuten näet.»</p> + + <p>Vanhus, joka sillävälin oli tottunein sormin + laitellut rahoja paperikääröihin, katsoi iloisella + ylpeydellä mallipoikaa, jonka hän oli kasvattanut. + Sitten valtasi hänet pelko uudelleen:</p> + + <p>»Ja eikö totta, Felix, tuota kaksintaistelua, + ethän ajattele sitä enää ... sehän on + mieletöntä ... siinähän on henki + pelissä.»</p> + + <p>Felix pöyhistihe: »Kunnianasioissa, isä, voit + pysyä leikistä erilläsi. Niistä et + ymmärrä mitään. Heti kun olen + löytänyt soveliaan kartellinkantajan—»</p> + + <p>»Mikä se on—kartellin kantaja, + Felix?»</p> + + <p>»Se on mies, joka vie vaatimuksen.»</p> + + <p>»Vie—Boleslavilleko?»</p> + + <p>»Kellekäs muulle!»</p> + + <p>»Saarelleko?</p> + + <p>»Saarelle, niin.»</p> + + <p>»Mutta, Felix, mitä ajattelet? Kuka kristitty + ihminen uskaltaisi saarelle mennä? Tiedäthän toki + että sinne on asetettu sudenrautoja, miinoja ja herra tiesi + mitä kaikkia muita murha-aseita joka + askeleelle.—Katsos vain Hackelbergia, sehän liikkaa ja + lynkkää vielä tänä + päivänäkin, kerran sudenraudoissa + kökötettyään—mutta elä puhu + siitä, ymmärräthän. Sillä ei saa tulla + ilmi, että Hackelberg on kuunaan käynyt saarella. Kuten + sanottu, ketään et saa kehottaa sinne + menemään, ja kuka muuten lähteekään niin + vaarallisen ihmisen kanssa tekemisiin? Siitä ei hyödy + mitään, poikaseni.»</p> + + <p>»Oh, kyllä hän saa vielä + nähdä», sanoi Felix itsekseen hampaitaan + kiristäen.</p> + + <p>Vanhus katseli häntä huolissaan; sitten täytti + hän suippolasin piparmynttiviinalla ja tarjosi sen + pojalleen.</p> + + <p>»Juo tuo, Felix», sanoi hän, »se + kyllä sinut asettaa.» Felix joi.</p> + + <p>»Ja anna muusta huolehtia vanhan kelpo isäsi; + ehkäpä tässä yön varrella + keksitään keino, joka sinut parantaa niin sanotusta + kunniantunnostasi.—Hyvää yötä, + Felix.»</p> + + <p>Hän ei ollut luvannut liikoja, tämä vanha, + kelpo isä.</p> + + <p>Seuraavana aamuna istuessaan poikansa kera vastatusten + aamiaisella kysäisi hän hyväntahtoisen + valittavalla äänellään: »No, Felix, + oletko nukkunut tuhmat tuumat päästäsi + pois?»</p> + + <p>Felix suuttui ... »Sanoin sinulle jo, + isä,—siitä—»</p> + + <p>»En ymmärrä mitään! Aivan oikein, + poikaseni. Mutta juuri siksi tahtoisin tietää + erään seikan: kenen kanssa oikeastaan tahdot taistella, + herra von Schrandenin vaiko herra Baumgartin?»</p> + + <p>Felix säpsähti. Himmeä aavistus sanoi + hänelle, mihin isä tähtäsi. »Nuo ovat + pelkkiä viisasteluja, isä», vastasi hän. + »Olen suorasukainen sotilas. Minulle ei tarvitse + syöttää sellaisia.»</p> + + <p>»Mutta, Felix, älä toki ole niin kiihkeä. + Tarkotanhan vain parastasi. Herra von Schranden ei ole + ikinään ollut upseerina, hänen kanssaan ei sinun + siis sovi puuttua tekemisiin, ja luutnantti Baumgart taasen on + veijari, sillä hän on esiintynyt + väärällä nimellä, hänen kanssaan + sinun siis kaikista vähimmän sopisi puuttua + tekemisiin.»</p> + + <p>»Se on totta», sanoi Felix, sivellen hunajaa + voileivälleen. »Oikeastaan en saisi tehdä + hänelle sitä kunniaa, että vaatisin hänet + kaksintaisteluun.»</p> + + <p>Uusi epäilys heräsi hänen mielessään. + »Jollei hän vain saisi kantaa luutnantin + arvonimeä», lisäsi hän kiukkuisesti. + »Sitä ei kunniantuntoni voi suoda moiselle + lurjukselle.»</p> + + <p>Vanhus näytti odottaneen tätä + vastaväitettä.</p> + + <p>»Miksi hän sitten kantaa luutnantin + nimeä?» kysyi hän, nipistäen lihavat + huulensa yhteen. »Siksi, etteivät hänen + esimiehensä tiedä petoksesta mitään. He + kyllä antaisivat hänelle kauniin kyydin, jos siitä + vain aavistaisivatkaan.»</p> + + <p>Felix alkoi ymmärtää.</p> + + <p>»Tarkotat, että pitäisi—»</p> + + <p>»Tietysti pitäsi.»</p> + + <p>Mutta Felixin helposti loukkaantuva kunniantunto ei tahtonut + tietää tästäkään. »Tahdon + muistuttaa sinulle, että olen upseeri, isä», + huusi hän tuohtuneena. »Neuvosi on suorastaan minua + loukkaava.»</p> + + <p>Vanhus kohautti olkapäitään. »No, jollet + tahdo—» tuumi hän.</p> + + <p>Kunniastaan arka poika näytti nyt keksineen pelastavan + keinon.</p> + + <p>»Pitäisi ennemmin lähettää ilman + allekirjotusta—» tuumaili hän aprikoiden.</p> + + <p>»Siitä he viisi välittävät», + vastasi vanhus. »Mutta tiedänpä jotakin parempaa. + Panen asian itse vauhtiin. Kirjotat vain muiden mukana nimesi + alle. Silloin katoaa se joukkoon.»</p> + + <p>Saman päivän iltapuolella kulki kunnanlähetti + Hoffmann kutsumassa »Mustaan Kotkaan» kaikki + nostoväen miehet, joka menettely tosin ainoastaan + lisäsi lähestyvän toimituksen juhlallisuutta, + sillä he olisivat kyllä tulleet kutsumattakin.</p> + + <p>Kun kaikki pöydät olivat + täytetyt—Schrandenin kylä oli + lähettänyt kolmisenkymmentä taistelijaa + pyhään sotaan—ja herra Merckelin valpas + silmä näki joka suunnalla täysiä laseja + edessään, astui hän tarjoilupöydän takaa + esiin, hiveli mielissään + pyöreähköä mahaansa, ja vaihtaen salavihkaa + silmäyksen poikansa kanssa alotti hän seuraavan + puheen:</p> + + <p>»Niin, nähkääs, rakkaat kansalaiset, asia + on nimittäin seuraava: Te kaikki olette + täällä urhoollisia sotilaita ja olette taistelleet + monta tulista taistelua sorretun isänmaamme puolesta. Monta + kertaa olette siellä saaneet olla janoissanne eikä + teillä ole ollut edes likaisen lätäkön + pisaraakaan saatavissanne. Kukapa ei sentähden teille soisi, + että nyt sodan kuorman ja helteen jälkeen aika ajoin + saavutte »Mustaan Kotkaan» ja täällä + juotte siemauksen hyvää, rusottavaa olutta. Olette sen + rehellisesti ja vaivaloisesti ansainneet. Maljanne, + sotilaat!»—</p> + + <p>Hän vei haarikkansa, joka hänellä oli + tällaisia tapauksia varten valmiina, uljaalla heilahduksella + huulilleen ja juodessaan vilkuili ympärilleen + nähdäkseen, ketkä olivat tyhjentäneet lasinsa + pohjaan.—Sitten hän salavihkaan viittasi + tarjoilijaneitoselle ja pyyhittyään huuliaan + jatkoi:</p> + + <p>»Kylänvoutina en tosin ollut sodassa mukana, + sillä minun täytyi sen aikaa pitää huolta + kotiin jääneistä»—hyväksyvän + liikutuksen murina kävi kautta huoneen—»mutta + olen isänmaan ystävä kuten tekin, ja sydämeni + sykkii uskollisena isänmaalle ja kunnialle, kuten konsanaan + teidän, kelpo sotilaat.— —Kiirehdi nyt hieman, + kuhnustelija, sillä kuoleehan herra Weichert pian + janoon»—herra Weichert piti puoliaan, mutta se ei + auttanut, lasi temmattiin hänen + käsistään—»ja poveni paisuu + ylpeydestä, kun katson poikaani, joka on suorasukainen, + uljas sotilas ja josta toverien luottamus ja kuninkaan armo on + tehnyt upseerin. Puhun varmaan teidän kaikkien + sydämestä, kun huudan: Eläköön + kylän ilo, kelpo poika, kunnon toveri, urhea sotilas ja + kunniastaan herkkä upseeri, luutnantti Merckel, + eläköön, vielä kerran eläköön + ja kolmannen kerran eläköön!»</p> + + <p>Innostuksesta uhkuen säestivät schrandenilaiset, ja + herra Merckel vanhempi huomasi tyytyväisyydekseen, että + tässä tilaisuudessa oli toistamiseen muutamia laseja + tyhjentynyt. Antaakseen Amalialle aikaa niiden + täyttämiseen piti hän vaikutusta + lisäävän pienen väliajan, jolloin + syvästi liikutettuna lankesi poikansa kaulaan; sitten + hän jatkoi:</p> + + <p>»Sitä suuremmalla surulla täytyy mielemme + täyttyä, kun näemme, että rakastettua ja + siunattua seutuamme, jonka häpeän urotekonne ovat + hälventäneet, uudelleen solvaa samaisen miehen poika, + tuon miehen, joka on onnettomuuteemme + syypää.—Paloraunioissa asustaa hän nyt + isänsä rakastajattaren kera—en tahdo sanoa + enempää, mutta kaunista, lapset, ei ole se, mitä + siellä tapahtuu.» Ruokoton nauru rähähti + ilmoille ja muuttui vähitellen siveelliseksi suuttumukseksi. + »Niin, ja kauniinta kaikesta on se, että + tämä irstas veitikka kuuluu hänkin urhoolliseen ja + kunniakkaaseen armeijaamme, väärällä + nimellä on hän hiipinyt riveihin, vieläpä + enemmänkin, aina upseeriksi saakka on hän keinotellut + ja vehkeillyt... Mikä teille kaikille, teille kunnon + miehille, ei ole onnistunut—paitsi tietysti + poikaani—sen on tuollainen miekkonen valheella ja + vilpillä saavuttanut. Voitteko sitä sietää, + hyvät schrandenilaiset, tahdotteko pitää + hyvänänne, että moinen veijari, maankavaltajan + poika, lopuksi katsoo teitä ikäänkuin + alamaisikseen?—Sitäkö varten rakkaan kuninkaamme + armosta on teistä tullut vapaita miehiä?»</p> + + <p>Hetki näytti suotuisalta huutaa eläköön + hänen majesteetilleen kuninkaalle, sillä Amalia oli + tällä välin ehtinyt täyttää kaikki + lasit. Menestys oli täydellinen, ja herra Merckel alkoi olla + tyytyväinen puheensa niin henkiseen kuin taloudelliseenkin + vaikutukseen.</p> + + <p>»Ei, kunnon schrandenilaiset», jatkoi hän, + »tätä ette saa pitää + hyvänänne, armeija on vapautettava tästä + häpeätahrasta—muuten täytyy teidän + hävetä sitä, että olette preussilaisia + sotilaita.»</p> + + <p>»Lyökää hänet kuoliaaksi! + Kuoliaaksi! Kuoliaaksi!» kajahti pöytien + äärestä.</p> + + <p>»Ei, rakkaat ystävät», vastasi hän + myhäillen hyväntahtoiseen tapaansa. »Teidän + ei ole aina kohta puhuttava kuoliaaksi lyömisestä, + minä en teidän esivaltananne saa sitä + ensinkään kuulla—muuten»—hän + kohotti hyväntahtoisesti uhaten etusormensa pystyyn. + »Mutta tahdon teille neuvoa jotakin parempaa. Korkeilla + herroilla ei tietysti ole aavistustakaan, kuka tämän + luutnantti Baumgartin takana oikeastaan piilee, sillä viime + keväänä ei suurin kysytty kastetodistuksia + eikä muita sellaisia; mutta nyt on asia toisin—nyt + sentään jo katsotaan, kenen annetaan haihatella + entisenä kuninkaallisena preussilaisena luutnanttina. + Ja tämän »entisenkin» laita taitaa olla + vähän niin ja näin.—Muistattekos, mitä + Johann Radtke Heiden kylästä kertoi näiden samojen + seinien sisällä, kun ei vielä kellään + meistä ollut aavistustakaan, mikä siisti + eläväinen hänen kuuluisa luutnantti Baumgartinsa + oikeastaan on.»</p> + + <p>Katkera, vihainen nauru keskeytti hänet. Sen oli + päästänyt hänen poikansa Felix.</p> + + <p>»Ranskasta hän muka on tänne vaeltanut, + jalkapatikassa ja ypö yksin kuin mikäkin sälli. Ja + hän on maannut haavotettuna, ollut vangittuna ja tiesi + mitä.—Mutta ajatelkaas, mitä se merkitsee! Se + merkitsee, ettei hän ole ottanut eroaan, vaan että + hän on pujahtanut armeijasta kuten varas yöllä, + aivan samoin kuin hän sinne ensin luikerteli. Ja + tiedättekö, miksi semmoista sanotaan rehtien miesten + kielellä? Karkaamiseksi sitä + sanotaan.»—</p> + + <p>Räjähti riemunhuuto, jota herra Merckel tervehti + suurella tyytyväisyydellä, sillä hän oli + havainnut kurkkujen kuivuvan huutamisesta.— —</p> + + <p>Hän siis antoi heidän elämöidä + voimiensa takaa, sitten jatkoi hän:</p> + + <p>»Kelpo isänmaan ystävinä ja uljaina + sotilaina on meillä siis nyt pyhä velvollisuus antaa + vihiä korkeille herroille päämajaan, kuinka + tämän siistin herran laita on. Siihen olemme + velkapäät kuninkaamme, isänmaamme ja ennen kaikkea + itsemme tähden. Ajettakoon hänet + häpeällä ja pilkalla + armeijastamme—heitettäköön hänet + vankeuteen—ammuttakoon hänet kuoliaaksi—meille + on se yhtä kaikki—meillä ei ole syytä + hänen hyväksensä panna rikkaa ristiin.»</p> + + <p>Schrandenilaiset päästivät raivon- ja + tuskanhuudon jo ajatellessaankin, että jotakin sellaista + heiltä vaadittaisiin.</p> + + <p>Herra Merckel veti paperiarkin povitaskustaan.</p> + + <p>»Olen laatinut tähän pienen + kirjelmän», sanoi hän »jossa hyvin + viisaalle ja jalolle pääesikunnalle alamaisesti + esitän valituksemme. Jos suvaitsette, rakkaat + ystävät—»</p> + + <p>Hän oli avaamaisillaan paperin laskoksiltaan, kun + hänen päähänsä pälkähti + onnellinen, paljon lupaava ajatus.</p> + + <p>»Voisinhan nyt hetikin jättää paperin + allekirjotettavaksenne», jatkoi hän säteilevin + kasvoin, »mutta silloin ilmaisisi se vain minun eikä + teidän mieltänne. Tahdon sentähden, että + tarkimmasti pohditte joka sanan ja korjailette mikäli + tarpeelliseksi näkyy... Ehdotan sentähden, että + valitsette keskuudestanne viisi toveria toimikuntaan, jonka + kanssa me, poikani ja minä, vetäydymme juhlahuoneeseen + neuvottelemaan rauhassa kirjotuksesta, jonka aikaa te muut olette + täällä koolla.» Sitten hän mainitsi + nimeltä ne, jotka hän soveliaimpina ehdotti + tähän kunniatehtävään—viisi + nuorukaista, joiden hän tunsi kitsastelematta liikuttelevan + rahojaan ja joilla saattoi odottaa olevan jonkun verran + kunniantuntoa.—</p> + + <p>Puoleksi kateissaan, puoleksi vahingoniloisena kannatti kokous + hänen ehdotustaan.</p> + + <p>Valittujen naamat venähtivät pitkiksi, sillä he + aavistivat, mitä heillä oli edessään, mutta + kun he samalla olivat imartelusta mielissäänkin, + eivät he yrittäneetkään tehdä + tenää.</p> + + <p>Kunnioituksella, jota herra Merckel tunsi heti, kun joku oli + herrashuoneeseen astumaisillaan, tempasi hän auki oven, + jonka yläpuolelle oli samalla kertaa sekä varotukseksi + että houkutukseksi kirjotettu nuo merkitsevät sanat: + »Täällä saa juoda ainoastaan + viiniä.»</p> + + <p>Pelokkaan ylpeinä astuivat valitut tähän + ylhäiseen huoneeseen ja kierittelivät arastellen + lakkejaan käsissään.</p> + + <p>Viimeisenä seurasi talon poika.</p> + + <p>Silloin kääntyi herra Merckel vielä kerran + ympäri ja huusi juhlallisella äänellä + tarjoilupöytää kohden: »Amalia, kaksi pulloa + muskottia minulle ja herra luutnantille.»</p> + + <p>Muskotti oli viiniä, jota hänellä oli tapana + itse laittaa rommista, sokerista, kanelista ja + karviaismarjamehusta sekotettuna tarpeelliseen + määrään vettä ja jota hän myi + taalerista pullon schrandenilaisille. Hän mainitsi kaksi + pulloa sentähden, ettei vieraitten mieleen juolahtaisi jakaa + kaksittain pulloa keskenään.</p> + + <p>Tarjoiluhuoneessa syntyi syvä hiljaisuus.</p> + + <p>Vakavin, jännittynein kasvoin katselivat jälelle + jääneet toisiaan ja tuijottivat sitten taasen + suljettuun oveen</p> + + <p>Herrashuoneestakaan ei kuulunut niin hiiren hiiskahdusta. + Siellä käytiin isännän ja hänen + vieraidensa välillä mykkää, mutta silti + ankaraa taistelua. Epätietoista oli, kuka voittaisi.</p> + + <p>Muutamien minuuttien jälkeen + sentään—neiti oli juuri palannut kellarista + kahden nopeasti täyttämänsä pullon + kera—tempasi herra Merckel oven seposen selälleen ja + huusi voitonriemuisena tarjoiluhuoneeseen: »Amalia, + vielä viisi pulloa muskottia!»</p> + + <p>Huoneessa kuului moniääninen huokaus. Jännitys + laukesi. Kuten tavallisesti oli vieraiden puolue joutunut + tappiolle.</p> + + <p>Kohta tämän jälkeen tunkeutui yksitoikkoinen, + kumea lukemisen ääni kuuntelijain korviin.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Mennessään tänä iltana levolle tunsi herra + Merckel vanhempi, ettei hänen päivänsä ollut + mennyt hukkaan.—</p> + + <p>Poika oli päässyt vaarallisista ajatuksistaan, + Schrandenin suvun viimeisen vesan kohtalo oli + määrätty, ja kassassa oli + ylimääräistä tuloa kahdeksan taaleria ja + viisikolmatta hopeagroschenia.—</p> + + <p>»Niin sitä lyödään kolme + kärpästä yhdellä iskulla», sanoi + hän tyytyväisesti myhäillen, pani + kätensä ristiin ja nukkui makeasti.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="X" id="X"></a> + + <h2>X.</h2><br> + + <p>Tuli talvi.</p> + + <p>Sanomattoman surullinen, tuskallinen kuihtuminen oli kulkenut + sen edellä. Boleslav, joka oli kasvanut luonnon + keskellä ja katsoi olevansa vapaa liiallisesta + herkkätuntoisuudesta, ei ollut ikinä pitänyt + mahdollisena, että syksy raukealla vertauskuvallisuudellaan + värisyttäisi häntä luita ja ytimiä + myöten.</p> + + <p>Hän pelkäsi aikaa, joka oli tulossa.</p> + + <p>Illat alkoivat käydä kamalan pitkiksi. Korppikotkan + tavoin liiteli yksinäisyys hänen päänsä + yllä, yhä ahtaammiksi kävivät sen kierrokset, + hän tunsi jo sen siipien leyhyttelevän lamauttavaa + kylmyyttä hänen kasvoilleen.</p> + + <p>Kummallista! Olihan hän ollut yksin ikänsä + kaiken eikä toivonut mitään + parempaa!—Mistä äkkiä tämä palava + halu liittyä johonkin ihmiseen, nyt, kun kaikki ihmiset + olivat hänen vihollisiaan?——</p> + + <p>Hän syventyi syventymistään paperien + sekamelskaan. Se oli tympäisevää, + hyödytöntä työtä, mutta kylläkin + hyvää kiduttavain hetkien kuolettamiseen. Hänen ei + ollut helppo saada itseään uskomaan, että hän + voi hyödyttää tulevaisuutta kaivamalla + menneisyyden soraläjästään. Hän + löysi pian mitä tarvitsi; muihin papereihin nähden + oli vahinko, että ne olivat tulleet tulipalosta + pelastetuiksi.</p> + + <p>Regina hoiti äänetönnä ja hiljaa + hiiviskellen hänen pientä talouttaan. Katsettaan + kohottamatta astui hän herransa huoneeseen; milloin + tämä hänelle sanasen virkkoi, säpsähti + hän. Hänen vastauksensa olivat arat ja katkonaiset, + mutta silti sentään selvät ja varmat ja sattuivat + aina kysymyksen ytimeen.</p> + + <p>Usein kulkivat he kuitenkin päiväkausia toistensa + ohitse vaihtamatta sanaakaan keskenään.</p> + + <p>Sitä useammin tarkasteli Boleslav tyttöä + salavihkaa, katsoi häntä hänen + pöytää kattaessaan ja silmäili hänen + jälkeensä, kun hän kulki ikkunan editse ja katosi + pensaikkoon.</p> + + <p>Sangen usein hän silloin itsekseen mietti: + »Mitähän tuonkin ihmisen päässä + liikkunee? Mitä ajatelleekaan hän + päivästä päivään? Olisiko + mahdollista, että hänen koko elämänsä + kiertäisi minun persoonani ympärillä, ihmisen, + joka ei häntä lainkaan liikuta, joka ei + mitenkään huoli häntä pidättää + eikä edes ole vielä antanut hänelle palkaksi + penniäkään?»</p> + + <p>Sitten valtasi hänet monta kertaa häpeän tunne + sen johdosta, että hän niin kylmäkiskoisesti piti + hyvänään niin uhrautuvat palvelukset. Ja hän + lupasi itsekseen olla Reginaa kohtaan ystävällisempi ja + puheliaampi, jotta tytöstä tuntuisi asemansa kurjuus + vähemmän raskaalta.</p> + + <p>Mutta eräänlainen arkuus, jota Boleslav + itsekään ei voinut selittää, teki + hänelle mahdottomaksi toteuttaa aikomustaan. Hän ei + vihannut tyttöä enään. Hänen inhonsa oli + haihtunut, kun hän näki Reginan niin omaa etuaan + etsimättä ahertavan hänen hyväkseen. Ja + kuitenkaan ei hän voinut vapaasti tyttöä + puhutella. Heidän välillään oli jotakin, joka + ympäröi tytön kuin salahämyisellä + utukehällä ja joka teki tämän tavallaan + lähentymättömäksi. Tyttö tuntui + Boleslavista kammottavalta.</p> + + <p>Näytti melkein kuin isän henki leijailisi hänen + ympärillään ja kammottavalla + läsnäolollaan lamauttaisi pojan kielen. Oliko + häpeä, jota hän kantoi, antanut hänelle tuon + tehoavan lumousvoiman, jolla pahe vaikuttaa kokemattomaan + nuorisoon? Vai oliko tämän voiman lähde hänen + suuressa onnettomuudessaan?</p> + + <p>Usein, kun tyttö toi illallista tai laittoi hänen + vuodettaan, oikaisihe Boleslav työnsä + äärestä ja koetti alottaa hänen kanssansa + keskustelua. Mutta hänen kielensä takertui suulakeen + kiinni, hän ei tiennyt mistä puhua, sillä hän + ei tahtonut panna alttiiksi arvoaan, eikä hänen + huuliltaan tullut muuta kuin lyhyitä, kuivia + käskyjä.</p> + + <p>Hänen silmiinsä oli jo kauan pistänyt, kuinka + suuresti tyttö oli muuttunut ulkoasultaan. Edukseen, + tietysti.—Hän ei enää käynyt repaleissa + ja villin näköisenä eikä näyttänyt + ruumistaan alastonna. Hänen nuttunsa oli napitettu kiinni + kurkkuun asti ja hänellä oli villainen huivi kaulassa. + Hänen vaatteensa olivat huolellisesti paikatut, ja nutun + liepeet eivät enää ryömineet + vyöhystän alta ilmoille.—Hänen tukkansa ei + roikkunut kuten ennen vanukkeisina suortuvina ympäri + ohimoita ja niskaa, hän kampasi ja palmikoi sen + huolellisesti, ja monena aamuna välkkyi hänen + päälakensa vesikylvystä, jota hän oli + käyttänyt villien kiharain kesyttämiseen.</p> + + <p>Päivät alkoivat kylmetä, mutta yhä + liikuskeli hän vain pumpulisillaan, ja ainoastaan ulkosalla + liikkuessaan kääri hän ruudukkaan villasaalinsa + ristikkäin hartiainsa ja vyötärönsä + ympärille.</p> + + <p>Eräänä iltana, kun hän varustautui + jokaviikkoiselle matkalleen ja puhui Boleslavin kanssa + ostoksista, kysyi tämä: »Mikset ole tuonut + vielä itsellesi talvipukimia, Regina?»</p> + + <p>Regina loi katseensa maahan ja tuumi: + »Kyllähän niinä mielelläni + ...»</p> + + <p>»No, mutta—?»</p> + + <p>»Enhän tiennyt, saanko!»</p> + + <p>»Tietysti saat. Enhän toki aio sinua + palelluttaa.»</p> + + <p>»Niin, mutta—»</p> + + <p>Hän vaikeni ja punastui.</p> + + <p>»Mitä mutta?»</p> + + <p>»Siellä on muuan—nuttu—sinisestä + kankaasta—se on turkiksilla reunustettu. Kauppias + arvelee—»</p> + + <p>Boleslav hymyili. »Luojan kiitos—hän alkaa + ihmistyä», ajatteli hän. »Koreilun halu on + herännyt. — —No—ja mitä kauppias + arvelee?»</p> + + <p>»Se sopisi minulle, arvelee hän, ja kun teen niin + pitkiä kävelyjä, pitäisi minulla olla jotakin + lämmintä ja mukavaa. Mutta nuttu on oikeastaan + neitejä varten ja—»</p> + + <p>»Ja juuri siksi on sinun se saatava», huusi + Boleslav nauraen. »Muistakin, ettet vain palaa ilman + samaista nuttua!—Hyvää yötä ja onnea + matkalle!»</p> + + <p>Tyttö huudahti ilosta ja kumartausi suudellakseen + hänen kättänsä, mutta Boleslav torjui + hänet luotansa lyöden häntä kevyesti + olkapäähän.</p> + + <p>Reginan askelten häivyttyä ulkona pimeään + otti Boleslav lampun käteensä ja meni lasimajaan, jossa + tyttö asusti.</p> + + <p>Tuli kiilui vielä liedellä, mutta siitä + huolimatta oli purevan kylmä tässä kolkossa + huoneessa. Katon aukoista pölähteli sisään + lumihiutaleita, sillä keveä syyslumi tuprusi + ilmassa.</p> + + <p>»Miksei hän tuki aukkoja?» ajatteli Boleslav + ja päätti huomenna panna lautoja vahingoittuneille + paikoille. Hän kiipesi seinähyllylle ja kopeloi + lasikattoa. Silloin hän kyllä käsitti, miksi + Regina ennemmin nukkui puolittain paljaan taivaan alla. + Lyijyliitokset olivat käyneet hauraiksi ja rapisivat. + Hänen pelkästä kosketuksestaan kitisi ja natisi + katto saumoistaan. Ainoakin korjausyritys olisi saanut sen + tykkänään putoamaan.</p> + + <p>»Olisi rikos tyttöä kohtaan, jos antaisi + hänen kauemmin näin majailla», tuumi Boleslav + itsekseen.</p> + + <p>Hän palasi huoneeseensa ja penkoi vuoteestaan kaikki + höyhenpatjat ja tyynyt, joita ilman hän katsoi voivansa + tulla toimeen. Nämä hän otti syliinsä ja + kantoi Reginan vuoteeseen, laitteli ne kuntoon ja levitti + karvaloimen huolellisesti niiden peitteeksi, niin että + patjojen joka nipukka peittyi sen verhoon.</p> + + <p>»Kuinka hänen silmänsä suurenevatkaan, + kun hän huomenna lopen uupuneena tahtoo heittäytyä + oljilleen.» Näin ajatellen palasi hän + erittäin tyytyväisenä paperiensa + ääreen.</p> + + <p>Hänen herätessään seuraavana aamuna + kajasteli jo huoneen seinistä valkean lumen heijastus + hänen silmiinsä.</p> + + <p>Maailma oli yöllä asettunut talvilevolleen.</p> + + <p>Hän pukeutui ja huusi Reginaa. Ei vastausta. Tyttö + ei ollut vielä palannut.</p> + + <p>Hän odotti kaksi tuntia ja meni sitten itse laittamaan + aamiaistaan. Lasikaton aukkojen alla oli kolme laakeaa + lumikinosta, ja neljäs kinostui paraikaa liedelle. + Vihertävä hämy valo täytti huoneen, joka nyt + oli ikäänkuin lumeen hautaantunut.</p> + + <p>Puolikoneellisesti tarttui hän lapioon ja luutaan luoden + ja lakaisten valkoiset kinokset ovesta ulos, sitten hän + nouti muutamia arkkeja paksua paperia, jota oli käytetty + asiakirjapinkkojen kääreenä, leikkasi niistä + sopivia kappaleita ja työnsi ne varovasti aukkojen + lävitse, niin että ne, tarttuen höllään + lumikerrokseen, kattoivat vahingoittuneet paikat.</p> + + <p>»Enempää en voi tehdä parhaalla + tahdollanikaan», sanoi hän ja katseli viluissaan + väristen huonetta, johon nyt oli tullut miltei yön + pimeys. Sitten meni hän huoaten lieden ääreen + tulta sytyttämään.</p> + + <p>Päivä kului, mutta Reginaa ei kuulunut. + Nähtävästi oli lumipyry pidättänyt + häntä aamuun asti Bockeldorfissa.</p> + + <p>Alakuloisena ja ikävissään ryhtyi Boleslav + jälleen työhönsä, käväisi kerran ja + toisenkin Kissanportaalla, jonka kautta Reginan piti tulla, + haukkasi kylmän päivällisensä ja vilkaisi + vähäväliä seinäkelloon, jonka + vaskiviisarit eivät näyttäneet paikaltaan + liikahtavan.</p> + + <p>Reginaa kaipasi hän kaikissa sopissa ja nurkissa, ja + vaikka tyttö olikin aina pysytellyt poissa + näkyviltä, oli Boleslav sentään tiennyt, + että hän aina oli saapuvilla ja että tarvitsi vain + viheltää nähdäkseen hänet + edessään.</p> + + <p>Päästäkseen toisiin ajatuksiin pani hän + tavallisen työnsä syrjään ja alkoi piirustaa. + Viidenkymmenen vuoden vanhan vaunusepänlaskun takapuolelle + hän maalasi pitkän, pitkän puutarha-aidan, jonka + takaa pilkistivät jäykissä riveissä esiin + liljat ja ruusut—ensin kerros ruusuja, sitten + liljoja—sitten jälleen ruusuja ja niin edelleen, + kunnes piirustus näytti outokuosiselta + seinäverholta.</p> + + <p>Sitten hän heittäytyi horjuvalle sohvalle ja unelmoi + pyhästä neitsyestä, joka istui tämän + kukkasaidan takana, valmiina siunaten kumartumaan sen syntisen + puoleen, jolla oli rohkeutta murtautua aidan lävitse.</p> + + <p>Alkoi jo olla pilkkosen pimeä, kun ulkoa kuului + askeleita.</p> + + <p>Hän hypähti pystyyn ja riensi ulos.</p> + + <p>Mytyillä ja kääröillä kuormitettuna, + lumisena päästä jalkoihin, astui Regina + läähättäen kynnyksen ylitse. Valkoiseksi + puuteroituna valui hänen kiharainen otsatukkansa hehkuville + kasvoille, ja silmät kiiluivat hätäisen + pelokkaina.</p> + + <p>»Juoksin, herra, minkä kerkesin», + änkytti hän, painellen oikealla + kädellään sydänalaansa. »Kauppias ei + päästänyt minua ennen päivää + lähtemään, sillä hän arveli, + että—uuden nuttuni—»</p> + + <p>Hän vaikeni ja syyllisyytensä tunnossa loi + silmänsä maahan.</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hänelle hymyillen + päätänsä; hän oli liian iloinen, + tietäessään tytön olevan jälleen + täällä, sanoakseen hänelle ainoaakaan + vihaista sanaa. »Keitä nyt joutuin minulle jotakin + lämmintä», sanoi hän, »ja tarvitsethan + itsekin.»</p> + + <p>Pelokkaan kummissaan tuijotti tyttö Boleslaviin.</p> + + <p>»Mitä vielä odotat?»</p> + + <p>»Niin—mutta—» Ja sitten + ikäänkuin säikähtyneenä siitä, + mitä oli aikonut sanoa, juoksi hän Boleslavin ohitse + keittiöön.</p> + + <p>»Näyttää kuin hän vaatisi + kuriaan», jupisi Boleslav katsoen hymyillen hänen + jälkeensä.</p> + + <p>Hänen tuodessaan iltaruokaa istui Boleslav pulpetin + ääressä, missä hän tavallisesti + työskenteli. Viheriävarjostiminen öljylamppu + levitti himmeää valoaan huoneeseen.</p> + + <p>Salavihkaan kääntyi Boleslav Reginaa katselemaan, + sillä häntä miellytti lampunvarjostimen pimennosta + tarkastella tytön puuhailua. Tänään hän + säpsähti hänet nähdessään; niin + vieraan, ylvään, ihanan näköinen oli + tyttö. Hän ei ollut enää turmeltunut, + kurjuuteen ja tylsämielisyyteen vajonnut palvelijatar. + Häntä olisi saattanut pitää hienona naisena, + niin arvokas, niin miellyttävä oli jokainen hänen + liikkeensä, niin säännöllisinä ja + viehättävinä esiintyivät hänen + päänsä ääriviivat.—Tumma villapuku + ja ennen kaikkea uusi röijy hopeanharmaine + turkisreunustoineen—»kazabeikaksi» semmoista + nimitettiin Puolan puolella—oli tämän muutoksen + saanut aikaan.</p> + + <p>Pöytää kattaessaan hymyili hän kainon + onnellisena itsekseen ja heitti tuontuostakin salavihkaa nopean + katseen Boleslaviin.</p> + + <p>Ilmeisesti hän halusi, että häntä + ihailtaisiin, mutta ei uskaltanut herättää + Boleslavin huomiota.</p> + + <p>Kun Regina astui lampun valokehään, nostaakseen sen + ruokapöydälle, loi Boleslav pikimmittäin + silmänsä alaspäin, näyttääkseen + ikäänkuin ei olisi tyttöä huomannut.</p> + + <p>Mutta täytyi hänelle toki suoda sananen.</p> + + <p>»Olet kai hyvin ylpeä uusista vaatteistasi?» + kysyi hän.</p> + + <p>Regina punastui aivan kaulaansa myöten.</p> + + <p>»Oi—nehän ovat aivan liian kauniit + minulle», kuiskasi hän yhä hymyillen, yhä + ujosti keimaillen ja vilkuen syrjäsilmin + Boleslaviin.—Hän vain ei ollut vielä kylliksi + Eevan tytär kurkistellakseen peiliin.</p> + + <p>Laittaessaan Boleslavin vuodetta huomasi hän kummakseen + vuodevaatteiden vähennyksen. Hän tahtoi sanoa jotakin, + mutta nieli sanansa, kai siksi, ettei rohjennut enää + herraansa puhutella.</p> + + <p>Sitten toivotti hän »hyvää + yötä» ja meni tiehensä.</p> + + <p>Boleslav myhäili tyytyväisenä. + »Siitä mahtaa tulla koko yllätys», ajatteli + hän.</p> + + <p>Sitten hän uudelleen syventyi asiakirjoihinsa.</p> + + <p>Mutta noin tunnin kuluttua sai takaapäin kuuluva + hiljainen rasahdus hänet + säpsähtämään.</p> + + <p>Kalpeana kuin ruumis, vapisevin huulin ja silmät + kyyneliä tulvillaan seisoi siellä Regina ja veti + henkeä kuuluvasti sieraimiensa lävitse. Turkisnuttu oli + leuan alta avattu ja jätti näkyviin karhean paidan, + jonka laskokset aaltoileva povi sai vuoronperään + kiristymään ja höltymään. Hän kai + oli hämmästyksissään unhottanut + järjestää pukunsa.</p> + + <p>»Kuinka kaunis hän on», ajatteli Boleslav + ihaillen ja koetti katsoa hänen ohitsensa.</p> + + <p>»No, mitä vielä haluat?» kysyi hän + sitten vienoimmalla äänellään.</p> + + <p>Regina koetti puhua, mutta kesti kotvan, ennenkuin hän + sai änkytetyksi sanaakaan.</p> + + <p>»Herra—oletteko te—tehnyt + sen—vuoteelle?»</p> + + <p>»Tietysti, kukas muu?»</p> + + <p>»Niin, mutta—miksi teette—teette + niin?» Pelokkaina ja kummastuneina leimusivat hänen + silmänsä. Ilmeisesti oli Boleslavin hyvyys alkanut + häntä huolestuttaa.</p> + + <p>Boleslavin täytyi alkaa puhua ankarammin + hillitäkseen omaa liikutustaan. Hän ei ollut ikinä + luullut, että tyttö tulisi niin syvästi + järkytetyksi. »Hupakko», tiuskaisi hän, + »onko minun sitten jätettävä sinut + taivasalle paleltumaan?»</p> + + <p>Jäykkänä ja äänetönnä + seisoi tyttö paikoillaan kuten kuvapatsas suurten, kirkasten + kyynelten vieriessä hänen poskilleen.</p> + + <p>Ja äkkiä lankesi hän polvilleen Boleslavin + eteen, tarttui hänen käsiinsä ja peitti ne + kyynelin ja suudelmin.</p> + + <p>Tahdotonna, katselemiseen vajonneena tuijotti Boleslav tuokion + tyttöön, mutta kohta hän torjui hänet luotaan + ja käski hänen nousta jaloilleen.</p> + + <p>»Ei mitään ilveilyjä, Regina», + sanoi hän. »Mene nyt levolle, olet sen + tarpeessa.»</p> + + <p>Regina aikoi hihansa suulla pyyhkiä silmiään, + kuten oli tottunut, mutta huomasi hienon turkisreunustan ja + sitä säästääkseen antoi kyyneltensä + virrata edelleen.</p> + + <p>»Oi, herra», nyyhkytti hän, »en + tiedä miksi tämä kaikki.—Tätä ette + voi todella tarkottaa—tätä en ansaitse.— + —Ensin niin kaunis nuttu—ja sitten kun luulin, + että minua lyötäisiin—koska jäin + taipaleelle koko päiväksi—vielä + tämäkin.»</p> + + <p>»Herkeä jo vihdoinkin», käski Boleslav. + »Täytyyhän sinulla toki olla + vuode.—Missä sitten olet ennen maannut?»</p> + + <p>Regina säpsähti ja loi silmänsä + maahan.—</p> + + <p>»Oh, ennen!» sammalsi hän.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Ennen—nukuin joko ulkona oven edessä + ...» sanat takertuivat kurkkuun—-</p> + + <p>»Tai?»</p> + + <p>Hän oli vaiti ja vapisi.—</p> + + <p>»Tai missä muualla?»</p> + + <p>Regina heitti ujon silmäyksen telttavuoteeseen. + »Tiedättehän, herra», änkytti + hän. Sitten painoi hän häpeän masentamana + kätensä kasvoilleen.—</p> + + <p>Tosiaan, hän tiesi!—Kuinka hän olikaan sen + unhottanut edes hengenvedoksi!</p> + + <p>»Ulos!» huusi hän vihasta ja kauhusta + väristen ja ojentaen käsivartensa ovea kohden.</p> + + <p>Äänetönnä, allapäin hiipi Regina + tiehensä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XI" id="XI"></a> + + <h2>XI.</h2><br> + + <p>Onni suosi Boleslavia. Hän oli löytänyt uuden, + suuren tehtävän, joka oli iloisella valolla kirkastava + hänen päiviensä masentavan + hämäryyden.</p> + + <p>Oli pelastettava isän muisto!</p> + + <p>Kuinka hän oli saanut tämän ajatuksen + päähänsä, tiesi hän tuskin + itsekään. Ensi sysäyksen oli antanut pari + kirjettä, jotka puolalaiselta aatelistolta olivat saapuneet + hänen isälleen. Jos oli mahdollista + näyttää toteen, että vainaja oli, vastoin + parempaa käsitystään sydämensä jalompain + tunteiden uhalla, ainoastaan totellut tunnotonta pakotusta, + pitääkseen hätäisesti tehdyn valan tai + täyttääkseen pakosta annetun lupauksen, silloin + oli esitetty niin traagillinen olosuhteiden ristiriita, että + se, jolleikaan vapauttaisi tätä parjattua miestä + itse syyllisyydestä, kuitenkin antaisi hänelle + eräänlaisen marttyyrin leiman.</p> + + <p>Kun hän sitten, asiakirjat tarkimmasti tutkittuaan, + astuisi julkisuuteen esittäen alkuperäisiin + lähteihin perustuvan kertomuksen petoksesta ja sen + todellisista syistä, kertomuksen, joka näyttäisi + toteen, ettei Eberhard von Schranden suinkaan ollut + näytellyt pirullista osaa, kuten huhu mainitsi, vaan oli + yksinkertaisesti joutunut tapausten uhriksi—kenpä + vielä silloin uskaltaisi kohottaa kätensä + tämän paljon kärsineen miehen haamua vastaan.</p> + + <p>Ja mitä enemmän hän syventyi tähän + tehtävään, sitä hartaammin hän alkoi + tuntea olevansa yhtä vainajan kanssa, sitä enemmän + tottui hän siirtämään tunnon omasta + syyttömyydestään isäänsä.</p> + + <p>Hänen mielensä oli niin täynnä + suunnitelmia, ettei hän voinut öisin nukkua, ja + päivin hän harppaili kuin vimmattu ympäri lumen + peittämää puistoa. Ja mitä vähemmän + hän sielunsa sisimmässä uskalsi toivoa aikeissaan + onnistuvansa, sitä palavammaksi tuli hänen halunsa + avata jollekin sydämensä, vierittää + epäilyksen taakka poveltaan.</p> + + <p>Mutta täällä ei ollut ketään muita + kuin tuo äänetön syyllisyytensä painama + nainen, joka hiipi hänen ohitsensa, arka palo + silmissään.</p> + + <p>Ja eräänä iltana, kun yksinäisyys oli + Boleslavin tukahuttamaisillaan, sanoi hän tälle: + »Regina, sinua varmaankin palelee ulkona + keittiössäsi?»</p> + + <p>»Minä poltan tulta kaiken päivää, + herra?»</p> + + <p>»Mutta mitä teet iltaisin + pimeässä?»</p> + + <p>»Istun lieden ääressä ommellen, kunnes + sormeni kohmettuvat.»</p> + + <p>»Onko sinulla sitten valoa?»</p> + + <p>»Poltan päreitä, herra.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni epäröiden ja puri alahuultaan. + Vihdoin rohkaisi hän mielensä.</p> + + <p>»Illallisen jälkeen voit aina tulla ompeluksinesi + tänne tupaan istumaan.»</p> + + <p>Regina kalpeni. »Kyllä, herra», sanoi + hän.</p> + + <p>Boleslavista näytti tämä varmaankin kiitokseksi + liian vähältä. »Mutta jollet tahdo, + niin—,» tuumaili hän kohauttaen + olkapäitään.</p> + + <p>»Oi, herra—tahdonhan minä.»</p> + + <p>»Mutta pue itsesi säällisesti ensin. Miksi + muuten et käytä vaatteitasi?» Taannoisesta + illasta lähtien oli hän jälleen liikuskellut vain + pumpulisillaan.</p> + + <p>»Oi, herra—näinhän, että ne ovat + minulle vahingoksi», vastasi hän.</p> + + <p>»Vahingoksi? Miten niin?»</p> + + <p>»Koska te olette tullut vihaiseksi, herra, että + sellainen kuin minä—»</p> + + <p>»Tuhmuuksia», keskeytti Boleslav hänet + äkkiä. Oli lähellä, ettei tyttö alkanut + jälleen häntä tympäistä, Illallisen + jälkeen näyttäytyi hän arastellen ovella. + Hänen kädessään loisti valkoista palttinaa. + Hän jäi seisomaan oven suuhun, kunnes Boleslav + kärsimättömästi käski hänen + istua.</p> + + <p>»Sinun kanssasihan täytyy tässä + kursastella, aivan kuin olisit mikäkin naissuuruus», + murisi hän.</p> + + <p>Regina hymyili hämillään.</p> + + <p>»Minua vain ujostuttaa, herra», sanoi hän + pysähdellen, »kun en tiedä, miten minun on + käyttäydyttävä.» Sitten ryhtyi hän + työhönsä.</p> + + <p>Sinä iltana eivät he puhelleet keskenään + sen enempää, ja vierähtipä viikko, ennenkuin + sukeutui keskustelua.</p> + + <p>Boleslav istui mietteissään kellastuneiden + paperiensa ääressä, ja Regina lennätteli + neulaa kahajavalla palttinalla. Kellon lyötyä + yksitoista kääri hän ompeluksensa kokoon, kuiskasi + »hyvää yötä» ja hiipi + varpaisillaan matkoihinsa Boleslavin vastausta odottamatta.</p> + + <p>»Mitä ompelet noin ahkerasti?» kysyi Boleslav + eräänä iltana, ensin häntä kotvan + tarkasteltuaan.</p> + + <p>»Paitoja teille, herra!» kuului vastaus.</p> + + <p>»Sinä siis huolehdit niistäkin?»</p> + + <p>»Kukas muu, herra?»</p> + + <p>Lyhyen äänettömyyden jälkeen kysyi + Boleslav edelleen: »Kuka sinulle on tätä kaikkea + opettanut. Regina? Äitisikö?»</p> + + <p>Regina pudisti päätänsä. + »Äitini, herra, kuoli pienenä ollessani. Tuskin + muistan häntä enää. Sanotaan, että + isä on hänet pieksänyt kuoliaaksi.»</p> + + <p>Boleslav muisteli muotokuvakokoelmaa ja kalpeita, kaitoja + kasvoja raukeine silmäluomineen. Suuressa palossa oli + tämä kuva kadonnut jäljettömiin + liekkeihin.</p> + + <p>»Millainen oli hän + ulkonäöltään—äitisi?» kyseli + hän edelleen.</p> + + <p>»Hänellä oli pitkä musta tukka ja silmien + sanotaan olleen kuten minulla, mutta tukan muistan vieläkin, + sillä hän kietoi minut monta kertaa siihen, iltaisin, + kun minut oli riisuttu—ja sitten minä istuin + siinä kuin mihinkin viittaan käärittynä ja + nauroin katketakseni.</p> + + <p>—Ja kun isä—» hän vaikeni + äkkiä pelästyen. »Mutta miksi tahdotte + sitä tietää, herra?» kysyi hän.</p> + + <p>»Kerro vain edelleen», huudahti Boleslav nopeasti...</p> + + <p>»Ja kun isä tuli kotiin ja tahtoi käydä + kimppuuni, hän näet oli juovuksissa, asettui äiti + minun eteeni ja sanoi minulle, että minun oli piilouduttava + hänen hameeseensa, ja sen minä teinkin. Ja hameen + peitossa oli kuin vuorenluolassa—aivan pimeää oli + ja aivan hiljaista—ja isän pauhaaminen kuului korviini + kuin jostakin kaukaa. Ja sitten kuoli äiti. Hän kuoli + sunnuntaina—niin, hän kuoli sunnuntaina. Sillä + kun seisoin aidan vieressä ajatellen, mahtoiko hän + saada niin kauniin kirstun—ja mahtoiko se olla + viheriä, kuten ylhäällä telineelläkin, + kuljitte te, herra, juuri ohitse. Te olitte silloin yhtä + pieni kuin minäkin—ja teillä oli sininen, + hopeanauhainen takki ja pieni miekka kupeellanne— —ja + jäitte seisomaan ja kysyitte minulta, miksi itkin, ja kun + sulasta pelosta en voinut sitä sanoa, lahjotitte minulle + omenan.»</p> + + <p>Tätä ei Boleslav tosin enää voinut + muistaa, mutta hänelle johtui mieleen, miten hän oli + ottanut Reginalta varpusenpoikasen, ja hän kertoi sen + hänelle.</p> + + <p>Regina muisti vielä kaiken, ja hänen + silmänsä loistivat, ikäänkuin hän olisi + vaipunut suloisten kuvien katselemiseen.</p> + + <p>»Oikeastaan minua kummastuttaa, että annoit sen + niin mielelläsi», sanoi Boleslav.</p> + + <p>»Mitäs minun olisi ollut + tehtävä?»</p> + + <p>»Olisit evännyt sen minulta.»</p> + + <p>Reginan silmät himmentyivät. »Olinhan niin + iloinen, että tahdoitte sen», sanoi hän hiljaa, + »sillä kuinka harvoin kohtaakaan köyhää + tyttöä onni, että rikas, ylhäinen herra ottaa + häneltä jotakin lahjaksi?»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultaan.—Todella hän otti + tytöltä lahjaksi enemmän kuin oikeus ja ihmisyys + olisivat myöntäneet.</p> + + <p>»Ja sitten», jatkoi tyttö, »vaikken + olisi tahtonutkaan—olittehan junkkari—teille kuului + kuitenkin kaikkemme.»——</p> + + <p>Kuinka itsestään selvänä asiana se tuli + hänen huuliltaan!</p> + + <p>»Kuules, Regina», jatkoi Boleslav, »olet kai + unhottanut tykkänään ajan, jolloin olit vapaana + alhaalla kylässä?»</p> + + <p>»Oi, en toki, herra», vastasi hän huulillaan + hymy, joka näytti miltei veitikkamaiselta. + »Esimerkiksi armollisen junkkarin muistan vielä aivan + tarkoin.»</p> + + <p>Boleslav nojautui tuolineen taaksepäin pitkälle + lampunvarjostimen pimentoon. »Mikä oivallinen aines + onkaan tässä tärvelty», ajatteli hän + ahmien tyttöä katseillaan.</p> + + <p>Ja sitten täytyi Reginan kertoa, mitä hän + vielä muisti niiltä ajoilta Boleslavista. Silloin ei + tosin tullut kovinkaan hauskoja juttuja ilmoille. Kerran oli + hän tuupannut tytön vetiseen ojaan, toisen kerran + pannut hänet purjehtimaan jauholaarissa virtaa + alaspäin, kunnes vihdoin oli väkeä + hätähuudot kuultuaan rientänyt apuun ja hänet + oli vedetty rannalle. Kerran taas, kun tytöllä oli + ollut valkoinen puku, jonka hän oli saanut linnan + emännöitsijältä, oli Boleslav sivellyt + kalkilla hänen kasvonsa ja kätensä ja + käskenyt seisomaan liikahtamatta, jotta hän olisi + olevinaan puistossa seisova kivikuva. Regina oli + kärsivällisesti tehnytkin työtä + käskettyä, kunnes kalkki oli saanut hänen huulensa + ja silmänsä hirveästi kirvelemään ja + hän juossut itkien tiehensä.</p> + + <p>Tämän kaiken kertoi Regina säteilevin silmin, + ikäänkuin hänelle olisi täten tapahtunut + jotakin ihmeen hyvää.</p> + + <p>Boleslav puolestaan muisti jokusen näistä + tapauksista sangen hyvin, mutta häneltä oli unhottunut, + että juuri Regina oli niissä ollut hänen + oikkujensa uhrina. Häpeän tunne alkoi herätä + hänessä. Unelmoivan, jalomielisen hovinpojan sijaan, + jollainen hän aina oli kuvitellut olleensa, näki + hän nyt pienen, julman kylätyrannin, joka käytti + haikailematta valtaansa ikätovereitansa kohtaan aina + ilkeyden rajoille saakka.</p> + + <p>»Ja enkö koskaan sovittanut tekosiani sinua + kohtaan?» kysyi hän kuullakseen itsestään + jotakin hyvääkin.</p> + + <p>»Paljon te meille lahjotittekin, herra!» vastasi + Regina. »Jakakaa keskenänne ... oli tapanne sanoa, kun + heititte kaikenlaista eteemme maahan—milloin omenia ja + pähkinöitä—milloin rikkinäisiä + tinasotamiehiä tai kouran täyden välkkyviä + nappeja.—Mutta luonnollisesti suurimmat ja + väkevimmät saivat enimmän, erittäinkin Felix + Merckel osasi kaapata itselleen—-me tytöt saimme + katsoa syrjästä.»</p> + + <p>»Ja sinä itse, Regina, sinä et ole koskaan + saanut minulta mitään?»</p> + + <p>Regina karahti tulipunaiseksi ja kumartui syvälle + ompeluksensa ylitse. »Kyllä, herra, kerran», + sanoi hän hiljaa.</p> + + <p>»Mitä sitten?»</p> + + <p>Regina vaikeni eikä rohjennut kohottaa + silmiään.</p> + + <p>»Hyvä isä, mikä sinua niin + hävettää?»</p> + + <p>»Minulla—on se— + —vielä.»</p> + + <p>»Oh—hassutusta!» Boleslav hymyili. Suloinen + mielihyvän tunne värisytti häntä.</p> + + <p>Vastauksen asemesta Regina pisti kätensä taskuunsa + ja pani pöydälle pienen värjätyistä + oljista tehdyn rasian, tuskin lapsennyrkkiä isomman.</p> + + <p>Boleslav otti sen käteensä ja tarkasteli sitä + kaikilta puolilta. Sisällä rapisi jotakin.</p> + + <p>»Saako tämän avata?»</p> + + <p>»Miksi kysyttekään, herra?»</p> + + <p>Rasiassa oli pieni sormus, sinisistä, valkoisista ja + keltaisista lasihelmistä tehty, jollaisia pienet tytöt, + ensimäistä turhamaisuuden vaistoaan seuraten, + tavallisesti laittavat sormiinsa.</p> + + <p>Boleslav otti sen käsiinsä ja koetti + työntää sen pikku sormeensa, mutta sormus oli + aivan liian ahdas, tuskin mahtui kynnen pituudeltakaan.</p> + + <p>»Onko sormuskin minulta?»</p> + + <p>»Ei, herra—se on peräisin rakkaalta + äidiltäni. Se kasvoi kiinni lihaani, jonka tähden + kannoin sitä yötä päivää + sormessani, kunnes lanka katkesi. Silloin oli äiti jo aikoja + sitten kuollut, ja koska tämä oli minun ainoa muistoni + häneltä, pujottelin helmet jälleen lankaan ja + kannan sitä aina mukanani.»</p> + + <p>»Minun rasiassani?»</p> + + <p>Regina nyykäytti päätänsä ja loi + silmänsä maahan.</p> + + <p>»Miksi en tekisi niin, herra?» sanoi hän + kuiskaten. »Se antaa minulle onnea.»</p> + + <p>Boleslav tähysteli häntä + sääliväisesti hymyillen. »Onnea? + Sinulle?—»</p> + + <p>»Niin, herra», vastasi Regina riemuiten. + »Ajatelkaas vain noita monia kiviä— + —»</p> + + <p>Samassa luiskahti sormus, jonka Boleslav juuri aikoi panna + paikoilleen, hänen hyppysistään ja putosi + lattialle.</p> + + <p>Regina hypähti pystyyn ja riensi pöydän + ympäri ottamaan sitä maasta; mutta hän ei + löytänyt sitä.</p> + + <p>»Se on aivan kuin mennyt maan alle», sanoi + hän huolissaan ja kumartui lattialle aivan Boleslavin + viereen.</p> + + <p>Boleslav näki täytelään, ihanan niskan + paistavan vastaansa, hän näki mustat, kiharaiset + hiuskiemurat, jotka sitä häilyvinä + ympäröivät.</p> + + <p>Hänen sydämensä alkoi sykkiä + kiihkeämmin,—Kylmä virta valahti hänen + jäsentensä lävitse. Tuijottaen katsoi hän + tyttöön.—</p> + + <p>»Tuolla se on!» huudahti Regina ja kohosi + polvilleen tarjoten Boleslaville mieluista leikkikaluansa. + Boleslav kohotti kätensä. Oli kuin sitä kohottaisi + outo voima, ja kuitenkin tuntui se vuoren painoiselta.</p> + + <p>Sitte laski hän sen arasti hyväillen Reginan + poskelle.—</p> + + <p>Tyttö hytkähti pelästyneenä. Hänen + silmiinsä ilmeni omituisen väikkyvä loiste, ja + unelmoivina ja kysyvinä ne katsoivat Boleslaviin.—</p> + + <p>Boleslavin käsi vaipui hervotonna alas.</p> + + <p>»Kiitän sinua», sanoi hän + käheästi.—</p> + + <p>Regina palasi paikoilleen.—Seurasi syvä + äänettömyys.</p> + + <p>Boleslavista tuntui, kuin olisi hän tehnyt rikoksen, jota + äänettömyys yhä vain pahensi. Hänen + täytyi puhua, maksoi mitä maksoi.</p> + + <p>»Mitä kysyinkään sinulta?» + Niin—kuka siis on sinut opettanut ompelemaan?»</p> + + <p>Lanka oli luiskahtanut Reginan neulansilmästä. + Hän koetti sitä pistää siihen uudelleen. + Kirkas, pieni neula huojui hänen sormissaan kuin ruoko + tuulessa.</p> + + <p>»Pappilassa, herra», vastasi Regina + hätiköiden. »Helena tahtoi—» hän + pysähtyi, sillä Boleslav oli kuullessaan + lemmittynsä nimen ensi kertaa hänen huuliltaan, + moisilta huulilta, hätkähtänyt kuin ruoskaniskun + satuttamana.</p> + + <p>Regina ymmärsi hänen kiihtymyksensä + suuttumukseksi ja lisäsi pelokkaasti: »Pappilan neiti, + tarkotan!»</p> + + <p>»Hyvä on», sanoi Boleslav, vaivoin + pidättäen itseään. »Mene + maata!»</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Tänä yönä taisteli Boleslav kovan + taistelun.</p> + + <p>Hänestä näytti, kuin olisi Helenan jalo ja + puhdas kuva tahraantunut, kun hänen katseensa oli + mielihyvällä viivähtänyt tässä + naishylyssä.</p> + + <p>Ja tahraantunut oli hän itsekin + hyväilevästä kosketuksestaan.</p> + + <p>Nyt oli saavutettava uudelleen puhtaus ja rauha.</p> + + <p>Ennen kaikkea oli hänen päästävä + selvyyteen Helenan suhteen, jotta tuntisi itsensä + vahvemmaksi taistelussaan aistillisia hairahduksia ja masentavaa + epätoivoa vastaan.</p> + + <p>Ja niin hän kiirehti uutta + päätöstään, että hän nousi + keskellä yötä pannakseen sen toimeen.</p> + + <p>Yölampun valossa kirjotti hän Helenalle kirjeen, + jossa vakuutti ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan ja rukoili, + että Helena antaisi tiedon, tahtoiko hän seisoa + hänen rinnallaan hädän kuten kerran onnen + aikanakin ja saisiko hän taistella hänet + voittaakseen—taivaan ja helvetin uhmallakin.</p> + + <p>Rivi riviltä tunsi hän sieluntuskiensa + lieventyvän, ja kun hän jälleen asettui levolle, + tuntui hänestä, ikäänkuin hän olisi + yhdellä tahdonvoimansa ponnistuksella kerta kaikkiaan + vapautunut velvollisuudesta, joka oli pitkät ajat raskaasti + painanut hänen mieltään.</p> + + <p>»Tahdotko, Regina», kysyi hän seuraavan + päivän iltana, »ottaa kenenkään + näkemättä viedäksesi tämän kirjeen + pappilan neidille?»</p> + + <p>Regina vilkaisi häneen suurin silmin, sitten loi hän + silmänsä maahan ja kuiskasi: »Kyllä, + herra.»</p> + + <p>»Mutta jos he saavat sinut käsiinsä alhaalla + kylässä?»</p> + + <p>»Hyh—mokomat!» sanoi Regina ja + nytkäytti halveksien olkapäitään kuten + muulloinkin, milloin puhui kylän väestä.</p> + + <p>Kohta tämän jälkeen näki Boleslav + hänen kuin varjon vilahtavan hämärässä + ikkunan alitse.</p> + + <p>Tunnit kuluivat. Regina ei palannut. Boleslav oli huolissaan + ja alkoi katua, että oli sydämensä asiain + tähden pannut tytön hengen vaaraan.</p> + + <p>Sydänyön seuduissa vihdoin narahti ovi.</p> + + <p>Kalisevin hampain, sinertävin kasvoin ilmestyi Regina + ovelle, yhä pitäen kirjettä sormiensa väliin + puristettuna.</p> + + <p>Boleslav käski hänen kyyristyä uunin eteen ja + antoi hänelle espanjalaista viiniä + juotavaksi—vasta sitten kykeni hän puhumaan.</p> + + <p>»Makasin lumessa pappilan aidan takana aina + tähän saakka, mutta ei ollut mahdollista + häntä tavata. Juuri äsken sammutti hän tulen + makuuhuoneessaan. Silloin palasin kotiin. Älkää + olko vihainen, herra. Kentiesi onnistuu huomenna + paremmin.»</p> + + <p>Boleslav ei tahtonut kuulla puhuttavankaan, että hän + vielä kerran antautuisi samaan seikkailuun; mutta kun Regina + seuraavana iltana astui hänen eteensä valmiina + lähtemään, ei hän kieltänyt.</p> + + <p>Tällä kertaa palasi hän hehkuvin poskin ja + hengästymäisillään kotiin. Pari talonpoikaa + oli »Mustasta Kotkasta» palatessaan tavannut + hänet ja he olivat ajaneet häntä takaa.</p> + + <p>»Mutta huomenna, huomenna se varmaan + onnistuu.»</p> + + <p>Ja hän oli oikeassa.</p> + + <p>Yhtä hengästyneenä kuin edellisenäkin + iltana, mutta ilosta loistavin silmin astui hän kymmenen + korvilla huoneeseen ja ojensi voitonriemuisena jo ovelta + Boleslavia kohden tyhjät kätensä.</p> + + <p>»Luojan kiitos», ajatteli Boleslav, + »neljättä kertaa en olisi hennonut + häntä enää + lähettääkään.»</p> + + <p>Ja iloisen innokkaasti alkoi Regina kertoa. Sulttaani, + kahlekoira, se tunsi hänet ennaltaan, ja lisäksi oli + hän ottanut mukaansa palasen siannahkaa. Sitten oli hän + asettunut takaoven eteen ja kurkistellut + avaimenreiästä. »Porstuassa on suuri + kyökkikaappi, ja jos Helena—neiti, + tarkotan—huomisaamuksi tahtoo antaa kaapista ulos jauhoja + ja kahviksia, täytyy hänen tulla näkyviin. Ja + oikein, herra, yhtäkkiä pilkahtaa valon kajastus + silmiini ja siellä seisoo hän, tuskin kolmen askeleen + päässä.»</p> + + <p>Boleslav huokasi. »Tuo onnellinen, joka on nähnyt + hänet omin silmin.»</p> + + <p>»Avaan nyt oven aivan hiljaa ja huudan; Helena! Neiti + Helena! Kun hän minut huomaa, huudahtaa hän ja pudottaa + kynttiläjalan kädestään... Helena, sanon + minä, en tahdo tehdä sinulle mitään + pahaa.—Tässä on kirje junkkari Boleslavilta... + Silloin valtaa hänet väristys, ja tuskin ottaa hän + kirjeen kädestäni. Ja samalla huutaa hän aivan + pöyristyneenä: Mene—mene pian luotani! Parhaiksi + sain hänelle sanotuksi jotakin + kirjelaatikosta—kirjelaaatikosta nostosillan luona, kun + hän jo oli oven sulkenut ja lukinnut.—Ah, hyvä + isä», lisäsi hän surumielisesti hymyillen, + »olenhan tottunut siihen, että minua siten kohdellaan, + mutta tällä kertaa minulla toki oli sanomia + teiltä.»</p> + + <p>Boleslav nojasi päätänsä + käteensä. Helenan käytös antoi hänelle + ajateltavaa.—</p> + + <p>Epäilemättä olisi hänen ollut + säästettävä Helenaa kohtaamasta + tätä turmeltunutta lapsuutensa leikkitoveria. Oliko + ihme, jos hänen siveä, puhdas sydämensä + kouristui kokoon, kun hän näki tämän + naisen?</p> + + <p>Tästä lähtien juoksi Regina jok'ikisenä + päivänä nostosillalle katsomaan, oliko Helenalta + tullut vastausta kirjelaatikkoon, joka oli kiinnitetty sillan + kaidepylvääseen.</p> + + <p>Mutta kirjelaatikko pysyi tyhjänä.</p> + + <p>Vaikkakin Boleslavin mieliala oli alkanut kirkastua, tuli + hän jälleen katkeraksi ja uhkamieliseksi ja kiduttavia + ajatuksia syöpyi hänen sieluunsa.</p> + + <p>Hänen ylpeytensä ei voinut sallia, että + hänet hylkäsi nainen, jota hän rakasti, ja + kuitenkin oli hänestä + epäilemätöntä, että Helena oli + sanoutunut hänestä irti eikä tahtonut olla + hänen kunniattoman elämänsä kanssa + missään tekemisissä.—Kun Boleslav näki, + että toivo saada nuoruutensa lemmitty omakseen petti, tuntui + hänestä kuin samalla menisi pirstoiksi koko hänen + tulevaisuutensa tehtävä.</p> + + <p>Kului päiviä, ennenkuin hän kykeni tempautumaan + irti tästä tunteesta; vasta kun odotuksen kuumeinen + levottomuus alkoi tyyntyä, palasi rauha ja voima verkalleen + takaisin.</p> + + <p>Hän ryhtyi uudelleen työhönsä ja etsiskeli + todistuksia isänsä syyllisyyttä vastaan.</p> + + <p>Todistukset sekaantuivat. Kirjeet, joissa isää + kohdeltiin lujana preussilaisena isänmaan + ystävänä, olivat ristiriidassa toisiin kirjeihin, + joissa häntä pidettiin puolalaisen vapaustaistelun + etuvartiana. Ne saattoivat tosin olla kauniita puheenparsia + horjuvan täydelliseksi voittamiseksi, mutta niiden + julkaiseminen olisi merkinnyt vainajan kytkemistä vielä + kerran kaakinpuuhun.</p> + + <p>Ainoana virkistyksenä tässä toivottomassa + taistelussa totuutta vastaan olivat iltahetket, jolloin Reginan + läsnäolo sai hänet toisiin ajatuksiin. Hänet + valtasi omituinen levottomuuden ja viehätyksen sekainen + tunne heti kun tyttö istuutui häntä + vastapäätä. Monta kertaa, kun Boleslav korviaan + heristäen kuulosteli hiljaista liikuntaa kyökissä, + valtasi hänet äkillinen pelko, niin että hän + oli vähällä hypähtää pystyyn ja + huutaa tytölle: »Jää + sinne—älä tule!» Ja sentään + huoahti hän tyydytettynä tämän astuttua + huoneeseen.</p> + + <p>»Yksinäisyys se vetää minua + häneen», sanoi hän usein yksikseen. + »Hänellä on sentään ihmiskasvot, ja + ihmisääni helähtelee hänen + huuliltaan.»</p> + + <p>Usein, kun Regina ompeluksensa ääreen kumartuneena + vaieten teki työtään, saattoi Boleslav olla + nukkuvinaan ja silmät ummessa kuunnella hänen + hengitystään. Sen synnyttämä + täyteläs, verkalleen huoahteleva ääni kuului + Boleslavin korvissa hillityn vienolta soitolta. Se oli kuin + luoteen ja vuoksen vaihtelu elinvoiman valtameressä. + Istuttuaan kauan aikaa kumarassa asennossaan oikaisihe tyttö + äkkiä suoraksi ja ojensi molemmat käsivartensa + nyrkkiin puristettuine käsineen tuolin selkänojan + sivuille, niin että rinnan pyöreä kupu pisti esiin + valtavana kaarroksena ja miltei näytti uhkaavan + reväistä pukuverhonsa. Oli kuin hänen + täytyisi tuontuostakin tunnustella sitä uhkuvaa + elinvoimaa, joka poreillen kuohui hänessä.</p> + + <p>Sitte vaipui hän jälleen kumaraan ja ompeli + rauhallisesti edelleen.</p> + + <p>Ei kestänyt kauan, ennenkuin nämä yhteiset + illanistujaiset tulivat Boleslaville mieluisaksi tavaksi, josta + hän tuskin saattoi luopua. Lamppu valaisi puolta + kirkkaammin, kun sen säteet heijastelivat takaisin + valkoisesta palttinasta, kellon vaskiviisarit kulkivat puolta + nopeammin, kun kärsimättömät silmäykset + eivät enää olleet niitä + kiirehtimässä. Tuuli, joka ennen oli aivan uhkaavana + vinkunut ja suhissut puiden oksissa, humisi nyt hiljaa ja + vienosti kuin kehtolaulua hyräillen, ja itse hauraan katon + orretkaan eivät nyt natisseet ja narisseet niin kovasti.</p> + + <p>Kammolla hän odotti niitä iltoja, joina Regina + hämärän tullen laittautui taipaleelle + Bockeldorfiin, ja monet kerrat oli hän ajatellut + lyöttäytyä tytön matkaan. Mutta tuo + yhdessäolo, joka näytti muodostuvan niin + ystävälliseksi, kantoi myrkkypistintä + muassaan.</p> + + <p>Monta kertaa, kun hän oli kauan tuijottanut + tyttöön, ahdisti häntä kiduttava halu + kaivautua Reginan menneisyyden haavoihin ja saada selville + hänen suhteensa vainajaan. Pitkän aikaa hän jaksoi + pitää omana tietonaan kysymykset, jotka polttivat + hänen kieltään, sillä hän tunsi, ettei + niistä koituisi paljoakaan hyvää; mutta + sivupolkuja hiipi halu uudelleen hänen mieleensä.</p> + + <p>»Hän on ainoa, joka oli tihutyön + todistajana», tuumi hän itsekseen, + »vieläpä enemmänkin—ainoa + rikostoveri—hän yksin voi minulle vastata.»</p> + + <p>Ja eräänä iltana katkaisi hän jyrkän + vaativasti äänettömyyden, joka niin kauan oli + osottautunut hyväätekeväksi.—-Regina kalpeni + ja päästi kätensä hervottomina vaipumaan + helmaansa.</p> + + <p>»Te vaan tulette taas minulle vihaiseksi, herra», + sammalsi hän.</p> + + <p>»Tee mitä käsken.»</p> + + <p>Regina tapaili sanoja. »Siitä on jo niin pitkä + aika», rukoili hän, »enkä minä osaa + kertoakaan.»</p> + + <p>»Ainakin voit vastata kysymyksiini!»</p> + + <p>Silloin Regina alistui kohtaloonsa.</p> + + <p>»Kuka sinua ensiksi kehotti yölliselle + retkelle?»</p> + + <p>»Armollinen herra.»</p> + + <p>Boleslav puristi huulensa yhteen. »Kuinka se + tapahtui?»</p> + + <p>»Armollinen herra oli käskenyt minun palvella + pöydässä. Ja hän antoi sytyttää + suuren kynttiläkruunun, joka ei muulloin milloinkaan + palanut, ja ranskalaisten upseerien kultaiset univormut + säkenöivät tässä valossa, niin että + silmiäni aivan huikaisi, kun vein liemiruokaa + saliin.—Silloin nauroivat he kaikki ja osottelivat minua ja + puhuivat ranskaksi jotakin, jota en + ymmärtänyt.»</p> + + <p>»Kuinka monta heitä oli?»</p> + + <p>»Viisi, ja muuan harmaahapsinen oli eversti. Ja kun + tulin liemilautasen kanssa everstin luo, joka kulisi kullassa + ennen muita, kietaisi hän kätensä + vyötärölleni. Mutta minä laskin lautasen + käsistäni ja näpsäytin häntä + sormille. Silloin nauroivat he jälleen, ja armollinen herra + sanoi: »Älä ole tuhma, Regina!» Silloin + hävetti minua, että juuri armollinen herra oli minulle + niin sanonut, ja sanoin aivan ääneen, että saa + olla ruoka tarjoilematta, jos minun täytyy pitää + moisia häväistyksiä + hyvänäni.—Silloin nauroivat he vielä + kovemmin, ja eversti alkoi puhua saksaa, hänen puheensa + kuului aivan lapsen lepertelyltä, ja hän sanoi: + »Sinä on kaune, urho tyttö.» Ja armollinen + herra sanoi sitten: »Tyttö, josta voi teille olla + suurta hyötyä—» tai jotakin sellaista. Ja + kun lopuksi toin likööriä, veti hän minut + luokseen ja kuiskasi korvaani, että minun oli tultava + yöllä hänen luokseen.»</p> + + <p>Boleslav hypähti pystyyn. »Ja mitä sinä + teit?»</p> + + <p>Regina loi silmänsä maahan. »Ah, herra», + pyysi hän, »miksi kysytte vielä? Olinhan tehnyt + sen jo usein ennenkin enkä lainkaan ajatellut siinä + olevan mitää pahaa.»</p> + + <p>Boleslav tunsi kuumasti kuohuvan sisällään.</p> + + <p>»Kuinka vanha olit silloin?»</p> + + <p>»Viidentoista.»</p> + + <p>»Ja niin turmeltunut, niin ...» Hänen + äänensä tukahutti suuttumus.</p> + + <p>Regina katsoi häneen sanomattoman surullisesti. + »Tiesinhän, että tulette vihaiseksi,» + vastasi hän, »mutta enhän voi tehdä + itseäni paremmaksi kuin olen.»</p> + + <p>»Jatka!»</p> + + <p>»Ja kun puoliyön aikaan menin hänen luoksensa, + oli hän vielä valveella ja jalkeilla ja käveli + pitkin askelin pöydän ympäri ja kysyi minulta, + tahdoinko ansaita paljon rahaa. Kyllä, armollinen herra, + sanoin siihen, sen teen mielelläni, sillä silloin olin + vielä köyhä. Ja sitten kysyi hän minulta, + pelkäsinkö pimeää. Silloin nauroin ja + arvelin, että sen tiesi hän itse parhaiten. Ja sitten + teki hän vielä parisen kysymystä minua + koetellakseen, ja vihdoin hän kysyi, luulinko voivani + viedä ranskalaiset yhden tunnin kuluessa Kissanportaan + ylitse ja metsän lävitse. Silloin aloin itkeä, + sillä ranskalaiset elämöivät hirveästi + linnassa ja juoksentelivat tyttöjen jälestä + kaikissa nurkissa, ja minä pelkäsin, että minulle + voitaisiin tehdä väkivaltaa.»</p> + + <p>»Pelkäsit siis kuitenkin sitä?» pisti + Boleslav ivallisesti hymyillen väliin.</p> + + <p>»Niin—ja sanoin armolliselle herralle, etten tee + sitä ikipäivinä. Silloin tuli hän + hirveän vihaiseksi ja kouristi minua molemmista + olkapäistä, niin että lysähdin polvilleni, ja + huusi minulle, että olin kiittämätön + lunttu—-ja että hän ajaisi minut pilkalla ja + häpeällä takaisin kylään—ja + että hän sanoisi kirkkoherralle, mikä oikeastaan + olin, niin että joutuisin kirkkokurin + kärsimään—ja samalla hän kuristi minua + kurkusta—ja silloin, herra, kun aloin olla aivan + tukehtumaisillani—»</p> + + <p>»Lopeta», sanoi Boleslav, tarttui kirjeihin, + joiden piti näyttää toteen isän viattomuus, + ja repäisi ne keskeltä kahtia.— — + —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XII" id="XII"></a> + + <h2>XII.</h2><br> + + <p>Seuraavana aamuna otti hän pyssyn asekaapista ja meni + lumiseen metsään. Koko päivän hän + harhaili ympäri metsiä ja rämeitä kohtaamatta + ainoaakaan ihmisolentoa. Metsäkauriit ja jänikset + saivat häneltä hyvän rauhan, hän tuijotti + niiden ohitse tyhjään ilmaan.</p> + + <p>Illan hämärtyessä palasi hän + väsyneenä ja kurjana kotia kohden. Kissanportaan luona + seisoi Regina liikkumatonna kuin kivikuva häntä + odottamassa. Kun hän näki herransa tulevan, yritti + hän ensin syöksyä tätä vastaan, mutta + malttoi mielensä, kääntyi äkkiä ja kulki + hiljaa nauraen ja jupisten hänen edellään + kotiin.</p> + + <p>Äänetönnä kuten ainakin toi Regina + hänelle ruoan. Hän söi ja tuijotti eteensä + maahan. Silloin hän yhtäkkiä kuuli Reginan + puhkeavan lyhyeen, suonenvedon tapaiseen nyyhkytykseen.</p> + + <p>»Mikä sinun on?» huusi hän, heräten + mielihauteistaan.</p> + + <p>Mutta Regina juoksi tiehensä vastaamatta hänelle + mitään.</p> + + <p>Hän oli lähtemäisillään jälkeen, + mutta puri sitten hampaansa yhteen ja istuutui paikoilleen. + Synkkä vihankauna kihelmöi hänen + mielessään. Hän ei voinut antaa Reginalle anteeksi + sitä, että tämä oli vienyt häneltä + harhaluulon, jossa hän jo viikkoja oli niin hyvin + viihtynyt.</p> + + <p>Mutta nyt oli juotava kalkki pohjaan, kuinka katkeralta sakka + maistuikaan.</p> + + <p>Kotvan kuluttua astui Regina huoneeseen valmiina + lähtemään kylille.</p> + + <p>»Aiotko johonkin?» kysyi Boleslav tuikeasti.</p> + + <p>Regina piti päätänsä puoleksi + poispäin käännettynä, jottei toinen + näkisi hänen itkettyneitä silmiään. + »Huomenna on jouluaatto, herra. Ja kauppias sanoi + tahtovansa olla pyhäyönä rauhassa.»</p> + + <p>Jouluaatto, pyhä yö! Kuinka kummalliselta, kuinka + satumaiselta se kuului! Maailmassa oli siis vielä iloa ja + ilojuhlia olemassa? Yhä vielä pyörittiin riemuiten + säteileväin joulukuusten ympärillä?</p> + + <p>»Tahtoisit kai sinäkin saada lahjasi?» kysyi + Boleslav katkerasti hymyillen.</p> + + <p>»Oh, herra», vastasi Regina, »sellainen ei + ole ollut täällä tapana. Luulen, etten siitä + lainkaan iloitsisi.»</p> + + <p>»Miksi et?»</p> + + <p>Regina ei vastannut. »Päästäkää + minut menemään, herra», pyysi hän + tuskaantuneena.</p> + + <p>»Minulla olisi vielä paljon sinulta + kysyttävää, Regina.»</p> + + <p>»Sen täytyy jäädä, herra, + muuten—»</p> + + <p>»Mene sitten!».</p> + + <p>»Hyvää yötä, herra!»</p> + + <p>»Hyvää yötä!» Mutta vielä + kerran huusi Boleslav hänet takaisin.</p> + + <p>»Sano minulle ensin, miksi äsken niin + nyyhkytit.»</p> + + <p>Reginan itkun punottamat silmät loistivat kainosta + onnesta.</p> + + <p>»Voittehan sen arvatakin, herra», sammalsi + hän.</p> + + <p>»En ollenkaan.»</p> + + <p>»Minä kun pelkäsin, ettette enää + laisinkaan palaisi.»—Sitten kääntyi + hän oveen. Hänen askelensa hälvenivät + yöhön.—</p> + + <p>Seuraavana aamuna heräsi Boleslav kohinaan ja ulvontaan, + joka jo kotvan aikaa oli värisyttävänä + tunkeutunut hänen unenhorroksiinsa.</p> + + <p>Myrsky riehui ylimmillään. Poppelipuiden latvat + pieksivät toisiaan—maata lakaisivat valkoiset + pilvet—mutta ilma oli kirkas—lumipyryn tuloa ei + tarvinnut pelätä.</p> + + <p>Hän ei voinut viihtyä autiossa, kylmässä + talossa. Hänen täytyi ulkoilmaan, myrskyn + tuoksinaan.</p> + + <p>»Tytöllä on kova päivätyö + tänään», tuumi hän itsekseen, + pohjatuulen syytäessä jäähileitä + hänen kasvoilleen, niin että hän oli + tukehtumaisillaan.</p> + + <p>Metsässä oli hieman parempaa. Siellä riehui + tuuli itsensä väsyksiin puiden latvuksia vasten, jotka + natisten ja parahdellen pieksivät toisiaan. Hän kulki + eteenpäin tietämättä mihin, ja lopulta + huomasi hän kulkevansa Bockeldorfiin vievää + tietä.</p> + + <p>»Näyttäähän melkein kuin juoksisin + häntä vastaan» tuumi hän harmistuneena ja + poikkesi raivaamattomaan viidakkoon.</p> + + <p>On sentään merkillistä, ajatteli hän, + kuinka tuollainen alhainen olento kykenee, kun + päivästä päivään elää + hänen kanssaan yhdessä, kotiutumaan vakavan ja kaikkea + muuta kuin kevytmielisen miehen ajatuksiin. Miltei tuskissaan sai + hän tänään selville, kuinka hän tunsi + päivä päivältä tyttöä + lähenevänsä, kuinka moni ominaisuus, jota hän + ennen oli inhonnut, katsoen sen todistavan tytön + turmeltunutta luontoa, alkoi näyttää + ymmärrettävältä ja anteeksi annettavalta, + jopa suurenmoiseltakin.</p> + + <p>Oli epäilemätöntä, ettei tytön + alituinen läheisyys tehnyt hänelle hyvää. + Tyttö veti häntä alaspäin kurjan + elämänsä mutaan.</p> + + <p>Siitä oli tehtävä loppu. Ennen kaikkea oli + välttämätöntä, että hän + loitonsi tytön läheisyydestään ja palautti + hänet halvan palvelustytön asemaan. Joulujuhla tarjosi + hänelle tilaisuuden maksaa Reginalle palkka, niin runsas ja + ylenmääräinen, että hän kerta kaikkiaan + oli ainaiseksi vapautunut kiitollisuuden velastaan tuota naista + kohtaan. Muutamalla kynänvedolla tahtoi hän turvata + hänen tulevaisuutensa ja samalla ostaa itselleen oikeuden + pitää häntä sinä mikä hän + todella oli—maaorjanansa.</p> + + <p>Tänään sai Regina viimeisen kerran tehdä + hänelle seuraa. Vielä tarvitsi Boleslav häntä + ja hänen todistustaan, sillä nyt, kun sulku oli + murrettu, tahtoi hän tietää kaiken. + Erittäinkin tapahtumat noina kahtena hirveänä + yönä, jotka seisoivat vastatusten kuten syy ja sovitus, + veri ja tuli.</p> + + <p>»Ja kun hän on minulle kaiken tunnustanut», + ajatteli Boleslav, »lähetän hänet + lasimajaansa, johon hän kuuluu. Polttakoon + liedellään koko puiston, jos hänen on + kylmä.»</p> + + <p>Mutta eihän tämäkään käynyt + laatuun, että täällä + yksinäisyydessä tyttö yhä pyöri + hänen päässään. Tästä + sopimattomuudesta oli tehtävä loppu.</p> + + <p>Jänis, joka omia aikojaan loikkien osui hänen + tiellensä, sai hänet toisiin ajatuksiin. Hän ampui + ja osui. Jänönen teki kolme kuperkeikkaa ja jäi + silmälleen makaamaan.</p> + + <p>»Tämäkös häntä + ilahuttaa», tuumi hän ripustaen saaliin hartioilleen. + Niin, hän ajatteli jälleen Reginaa.</p> + + <p>Taivas oli sillävälin vetäytynyt pilveen. + Valkoisia, pisteleviä lumikuuroja pelmahteli puiden + välitse metsän sisään. Puiden latvojen + kohinaan ja suhinaan sekaantui rajuja, sihiseviä + ääniä, jotka värisyttivät + häntä luita ja ytimiä myöten.</p> + + <p>Kompassi näytti hänelle kotitien. Hänen + jouduttuaan avoimille kedoille oli lumimyrsky yltynyt + täyteen ankaruuteensa. Hän saattoi sen + käsissä tuskin pysyä pönkillään... + Lumipyörteet pimittivät ilman. Puiston pensaikosta, + joka tuskin saattoi olla kolmensadan askelen + päässä, ei hän erottanut vilahdustakaan.</p> + + <p>»Toivottavasti hän on jo kotona», ajatteli + Boleslav ja ponnisteli eteenpäin.</p> + + <p>Kissanportaalla oli nuorta lunta. Mutta jälkiä ei + siinä näkynyt. Tosin oli tuisku voinut ne jo lakaista + umpeen.</p> + + <p>Hänen sydämensä alkoi sykkiä kovemmin. + Hän juoksi kotiin, huusi tytön nimeä—mutta + ääntäkään ei kuulunut vastaukseksi. + Liesi oli kylmä, vuoteet koskemattomat.</p> + + <p>Regina oli siis keskellä lumipyryä, jota hän + pelkäsi enemmän kuin schrandenilaisia.</p> + + <p>Boleslavia kidutti sietämätön levottomuus. + Hän juoksi huoneesta toiseen, teki tulen, sammutti sen + jälleen, koetti syödä ja heitti miltei inholla + veitsen kädestään.</p> + + <p>Sitten tuntui hänestä hätäilynsä + naurettavalta. Olihan tyttö taivallellut kuuden talven + myrskyt ja tuiskut eikä ollut koskaan joutunut + onnettomuuteen. Miksi hänen pitäisi juuri + tänään— —</p> + + <p>Aikaa tappaakseen istuutui hän kirjotuspöydän + ääreen ja kirjotti vapisevin käsin lahjotuskirjan. + Numeroluvussa, jota se koski, oli kolme nollaa—Regina + saattoi olla tyytyväinen.</p> + + <p>Ilma pimeni yhä. Kellonviisari osotti vasta kolmea, ja + sentään näytti jo yö olevan tulossa.</p> + + <p>Silloin ei hän enää voinut olla kauemmin + kotona. Ainakin Kissanportaalle tahtoi hän mennä + tyttöä tähystelemään.</p> + + <p>Portaalla täytyi hänen pitää lujasti + käsipuusta kiinni, jottei myrsky tempaisi häntä + alas. Puulaitos natisi kaikissa saumoissaan. + Jäällä syvällä hänen allaan + karkeloivat lumipyörteet. Liljanvarsia kohosi hänen + eteensä ja ne vaipuivat kokoon muodostaen lumikinoksia, + jotka seuraavassa tuokiossa myrskyn ajamina kiitivät pois + jättääkseen sijaa toisille. Pyhän + neitsytkuvan kukkastarha sukelsi hänen sielunsa silmien + eteen, mutta katosi kohta, ja muita kuvia tuli sijaan.</p> + + <p>Ja äkkiä näkyi harmaasta + hämärästä varjo, joka tuli raskaasti ja + hoippuen lähemmäksi.</p> + + <p>»Regina! Luojan kiitos!»</p> + + <p>Boleslav oli vähällä rientää + tyttöä vastaan, mutta silloin värisytti + häntä polttava häpeän tunne, joka lamautti + hänen jäsenensä ja ajoi veren sydämeen.</p> + + <p>Tällä samalla paikalla, jolla hän odotti + Reginaa, oli tämä eilen seisonut tähystellen + hämärään, huolissaan hänen + tähtensä, kuten hän nyt Reginan tähden.</p> + + <p>Hetken ajan tuntui hänestä kuin täytyisi + hänen pujahtaa pensaikkoon, jottei Regina häntä + näkisi, mutta samassa alkoi häntä + hävettää tämä + häveliäisyytensä ja hän astui portaalle + tyttöä vastaan.</p> + + <p>»Sinulla on ollut vaikea matka», huusi hän + tytölle ja tahtoi ottaa säkin, jota tämä + kantoi selässään.—</p> + + <p>Mutta Regina väisti häntä nopeasti ja kohotti + kyynärpäänsä torjuen häntä kohden. + Puhua ei tyttö voinut, sillä hänen suunsa ja + nenänsä olivat paksun villahuivin peitossa.</p> + + <p>Äänettöminä kulkivat he perätysten. + Eteisen kynnyksellä kääntyi Regina häneen ja + päästi huivin kasvoiltaan.</p> + + <p>»Minulla olisi teille pyyntö, herra», sanoi + hän läähättäen.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Olkaa puolen tuntia ulkona tai keittiössä, + jotta ehdin lämmittää ja siistiä + hieman.»</p> + + <p>»Mutta täytyyhän sinun toki ensin + levätä?»</p> + + <p>»Myöhemmin, herra, jos sallitte.»—</p> + + <p>Ja Regina meni huoneeseen, missä laski pimeässä + kantamuksensa maahan.</p> + + <p>»Askaroikoon hän rauhassa sisällä», + ajatteli Boleslav ja kääntyi raunioita kohden, + etsiäkseen sieltä suojapaikkaa.</p> + + <p>Kellariholvista huokui lämmintä. Hän sytytti + kynttilän ja meni niljakoita portaita alas. + Hänestä tuntui niin hyvältä, niin + keveältä, ikäänkuin juhla olisi tuonut + hänelle mitäkin ihmeellisiä riemuja.</p> + + <p>Hän näki viinipullojen viheriöine ja punaisine + päähineineen kurkistelevan hyllyiltään.</p> + + <p>»Hänelle täytyy näyttää, + että nyt on joulu!» sanoi hän hymyillen ja veti + takimaisesta nurkasta, mihin aarteiden aarteet olivat talletetut, + pari hämähäkinverkkojen peittämää + pulloa. Niiden sisällä helmeili neste, jonka jo + kahdeksannentoista vuosisadan aurinko oli kypsyttänyt.</p> + + <p>Hänelle muistui mieleen äskeinen + päätös, mutta senhän piti vasta huomenna + astua voimaansa. Jouluyönä liittyivät yhteen + nekin, jotka eivät yhteen kuuluneet, jouluyönä ei + saa kellään olla yksinäistä eikä + ikävää.</p> + + <p>Reginan toivomusta totellen käveli hän puolisen + tuntia edestakaisin holvissa, jonka muurista kiiluva + jääkerros säihkytti säteitään + häneen. Sitten otti hän pullot kainaloonsa ja nousi + jälleen myrskyiseen yöhön.</p> + + <p>Rakennusta lähetessään huomasi hän + kummakseen, että sen ikkunaluukut olivat suljetut, jota ei + ollut milloinkaan ennen tapahtunut.</p> + + <p>»Olisikohan myrsky puuskahdellut raoista + sisään?» ajatteli hän itsekseen, mutta + raothan olivat olleet aivan tiiviit.—Vasta eteiseen + astuttuaan hän näki arvotuksen iloisen ratkaisun. + Siellä seisoi Regina onnesta säteillen ja + hämillään ja tempasi oven seposelälleen + hänen edessään. Kummastuneena jäi hän + paikoilleen seisomaan.</p> + + <p>Kynttilän loiste ja kuusen tuoksu virtasi juhlallisena + häntä vastaan. Valkoisella liinalla katetulla + keskipöydältä seisoi joulukuusi, jonka oksilla + paloi kynttilöitä ja riippui kultaisia omenia. Koko + huone helotti rauhallisen juhlallisessa loisteessa.</p> + + <p>Kertaakaan ei ollut vielä joulukuusta häntä + varten sytytetty. Vierailla kynnyksillä oli hän kostein + silmin tuijotellut vieraan onnen loistoon.—</p> + + <p>Missä oli Regina? Hän seisoi hänen takanaan + eteisen perimäiseen nurkkaan painautuneena ja katseli + kainolla ylpeydellä herraansa.</p> + + <p>Boleslav tarttui hänen käteensä ja veti + hänet huoneeseen.</p> + + <p>»Kuinka tämän ajatuksen olet saanut + päähäsi, lapsi?»</p> + + <p>»Kauppiaan rouva koristeli parhaillaan joulukuustaan, + kun saavuin sinne aamulla kolmen aikaan. Ja koska se näytti + minusta niin kauniilta, ajattelin: Hänelläkin + täytyy olla joulukuusensa, jotta hän tietäisi, + että joku hänestäkin huolehtii.—Ja sitten + pyysin nähdä, miten omenia kullataan, ostin niitä + koko joukon ja kynttilöitä myös, ja otin + säkin mukaani, ettette huomaisi heti kuustani.»</p> + + <p>»Ja kuka antoi sinulle sen? »</p> + + <p>»Sen taitoin metsän reunasta kotia + lähetessäni.»</p> + + <p>»Keskellä myrskyä?»</p> + + <p>Regina naurahti ylenkatseellisesti. »Tuollaiset pienet + tuulen puhallukset, herra, eivät tee minulle + mitään.» Ja äkkiä puhkesi hän + raikkaaseen riemuhuutoon: »Oi, katsokaas vain, herra, + kuinka kauniisti se palaa ja kuinka pyhältä se + näyttää! Eikö se todellakin ole aivan + pyhän näköinen? Sen olisi voinut jokin enkeli + tuoda tänne.»</p> + + <p>Boleslav myönsi hymyillen ja sanoi hänelle parisen + kiitossanaa väkinäisesti teeskennellen alentuvaisuutta, + sillä hän pelkäsi tulevansa liian + sydämelliseksi.</p> + + <p>Mutta jo tämäkin tuntui Reginasta liian paljolta. + »Miksi puhutte niin, herra?» sanoi hän + rukoilevasti nuhdellen. »Kaikkihan on laitettu teidän + rahoillanne. Minullahan ei ole mitään. Olen vain + köyhä + tyttö—muuten—oh—muuten!» Ja hän + pani kätensä päälaelleen ristiin.</p> + + <p>Boleslav tuli ajatelleeksi lahjakirjaansa. »Jotta + näkisit, että minäkin olen ajatellut sinun + jouluasi», sanoi hän ja ojensi hänelle + paperin.</p> + + <p>Kummastuneena katsoi Regina herraansa. »Onko minun se + luettava?» sanoi hän ja tarttui kunnioittavasti + paperiin kahdella sormella.</p> + + <p>Tavailtuaan kirjotusta tarpeeksi asti katseli hän + neuvotonna ympärilleen kaikille tahoille.</p> + + <p>»Etkö ymmärrä sitä?».</p> + + <p>»Oi—ymmärtäisin ... kyllä, + herra.—Mutta—ensiksikin ... ette voi sitä + tosissanne tarkottaa... Ja sitten ... jos olisitte + tosissannekin, mitä minä niillä + tekisin?»</p> + + <p>»Turvaat tulevaisuutesi!»</p> + + <p>»Tulevaisuutenihan on turvattu... Minulla on hyvä + ruoka ja puettuna käyn kuin mikäkin herrasneiti. + Mitä minulta sitten vielä puuttuu!»</p> + + <p>»Mutta emmehän toki voi ainaiseksi + jäädä yhteen!»</p> + + <p>Regina päästi hätähuudon. + »Tahdotteko ajaa minut pois, herra?» huudahti + hän puristaen kätensä ristiin.</p> + + <p>»En toki! Mutta ajatteles, että + kuolisin—»</p> + + <p>Regina pudisti tuumaillen päätänsä. + »Silloin kuolen minäkin», sanoi hän.</p> + + <p>»Tai että minun täytyisi lähteä + sotaan—»</p> + + <p>»Silloin tulen mukaan + kenttäkaupittelijana.»</p> + + <p>Reginan itsepintaisuus alkoi Boleslavista tuntua + sietämättömältä. »Tee, kuten + tahdot», sanoi hän, »mutta ota, mitä + sinulle annan.»</p> + + <p>Regina näytti keksineen pelastavan ajatuksen. + »Hyvä, herra», huudahti hän, otan sen, + mutta ensi jouluksi lahjotan teille sen edestä, mitä + hyväksi näen.» Ja onnellisena tässä + toivossaan juoksi hän ulos.——</p> + + <p>Joulukuusi oli sammunut. Uuninnurkassa seisoi se + synkkänä ja häveliäänä, ja vain + tuontuostakin pilkahti sen kultaisista koristeista kimmellys + pöydän luo, jossa herra ja palvelijatar istuivat + vastatusten.</p> + + <p>Regina oli tänään saanut syödä + illallista yhdessä Boleslavin kanssa, oli + käyttäytynyt pöydässä sangen + kömpelösti ja tuskin hennonut pistää + palaakaan suuhunsa. Suuri, odottamaton onni pani hänen + päänsä pyörälle. Nyt olivat jo lautaset + korjatut pois. Vain laseja ja pulloja oli vielä heidän + välillään. Regina joi vanhaa, tulista viiniä + pitkin, ymmärtämättömin siemauksin.—Nyt + hehkuivat hänen kasvonsa. Hänen silmissään, + jotka kimmelsivät puoleksi ummistuneiden luomien alta, oli + kostea kiilto. Hän ojentelihe ja venyttelihe + tuolillaan. Villi velttous herpaisi hänen + jäseniään.</p> + + <p>»Oletko väsynyt, Regina?»</p> + + <p>Tyttö pudisti kiihkeästi + päätään. Hänen pelkonsa herraansa + kohtaan näytti kadonneen. Miltei ylimielinen oli se loiste, + joka tuontuostakin leimahti hänen riemunhurmaamista + silmistään.</p> + + <p>Viini valoi liekkejä Boleslavinkin suoniin. Hänen + katseensa oli kuin lumottuna kiintynyt Reginan vartaloon, joka + vääntelihe ja venyttelihe hurmaavana kuin menadi.</p> + + <p>Sillävälin raivosi ulkona myrsky, vinkui nurkissa ja + viskoi rapisevia lumikuuroja ikkunaluukkuja vasten. Katto-orret + kitisivät ja natisivat, ikäänkuin hauras puu olisi + nurjahtamaisillaan irti saumoistaan.</p> + + <p>»Pelkään, että tapahtuu jokin + onnettomuus», sanoi Boleslav kuunnellen.</p> + + <p>»Tapahtukoon vain», vastasi Regina haaveellisesti + hymyillen ja kyyristyi kokoon. Ja sitten alkoi hän aivan + itsestään lörpötellä. »En luule, + että minulle on hyväksi, herra, kun te olette minulle + niin hyvä. Koko ikäni olen saanut vain + lyöntejä—ensin isältäni, sitten + häneltä—puhumattakaan vieraasta väestä. + Ja en kai ole parempaa ansainnutkaan. Mutta kun te minua + hemmottelette, voin tulla ylpeäksi—ja ylpeys on vika + sangen suuri, sanoi kirkkoherra ... voin luulla, että olen + muuttunut prinsessaksi ja ettei minun enää tarvitse + palvella.»</p> + + <p>Hän purskahti vallattomaan nauruun ja päästi + käsivartensa rentoina vaipumaan kupeilleen. Hiljaa, + ikäänkuin itsekseen puhuen, jatkoi hän:» + Muuten onkin jo epäiltävää, olenko + palvelustyttö. Monta kertaa tuntuu minusta kuin olisin + lumottu prinsessa—ja te, herra, minut + vapauttaisitte.—Teettekö sen, + hä?»—</p> + + <p>Ja hän vilkuili viinilasinsa vieritse Boleslaviin.</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hänelle + ystävällisesti päätänsä. Nauttikoon + vain tyttö unelmistaan. Olihan jouluaatto.</p> + + <p>»Onhan ollut tapauksia», jatkoi Regina, + »jolloin prinsessa on muuttunut ihan tavalliseksi + sammakoksi. Sitäkin ovat ihmiset heitelleet kivillä ja + sylkäisseet sen nähdessään ja huutaneet: + Lyökää kuoliaaksi mokoma inhottava sammakko. Ja + sentään on sen sisällä piillyt + prinsessa.»</p> + + <p>»Uskotko sinä sitten lastensatuja?» kysyi + Boleslav kummissaan.</p> + + <p>Regina naurahti itsekseen. »En, herra. Mutta kun on niin + monet kerrat vuodessa yksikseen ja taipaleella, täytyy olla + jotakin ajateltavaa. Ja kun sade kohisee ja tuuli + ulvoo—kuulkaahan vain, mitä ilvettä se + pitää—ajatelkaapas, että nyt olisin + tiellä. Ja usein olen niin ollut taipaleella. Mutta en + siitä välittänyt mitään. + Metsään päästyäni olen kysynyt + itseltäni: Tahdotko olla kuningatar ja istua kultaisella + istuimella tai tahdotko olla katolilainen pyhä neitsyt ja + saada rakkaan herramme ja vapahtajamme pojaksesi, tai tahdotko + olla paholaisen isoäiti ja korventaa schrandenilaiset + piellä ja tulikivellä, tai tahdotko mieluummin olla + armollinen rouva ja»——Hän vaikeni + äkkiä.</p> + + <p>»Ja?»</p> + + <p>Regina ojensihe ja naurahti hämillään. + »Sitä en sano—se on liian tuhmaa.—Lyhyesti + sanoen, minun tarvitsee silloin ainoastaan valita. Ja + tallustaessani yön hämyssä ja sumussa, kuvittelen + tätä kaikkea mielessäni ja joudun huomaamattani + Bockeldorfiin, ikäänkuin olisin lentänyt ilman + halki. Monta kertaa ajattelenkin lentäväni. Ja silloin + todellakin lennän. Elämässä on laita aivan + kuin saduissakin. Eikös olekin, herra?»</p> + + <p>Boleslav katseli tyttöä uteliaana ja + ihmeissään, ikäänkuin ei olisi + häntä vielä koskaan nähnyt. Ja tosiaankin + vilkaisi hän ensi kerran tytön sieluun, kun viini oli + päästänyt tämän kielen + siteistään. Nyt selvisi hänelle moni seikka, joka + ennen oli hänestä tuntunut tytössä + käsittämättömältä.</p> + + <p>»Onnellinen olento», jupisi hän.</p> + + <p>»Niin olenkin», vastasi Regina uhmaten ja nojaten + kyynäspäällään pöytään + katseli Boleslaviin ikäänkuin hilpeästi taisteluun + vaatien, »Kun saan näin istua täällä + kanssanne ja juoda viiniä ja minua kohdellaan kuin + ihmistä ainakin, tuntuu aivan kuin olisin taivaassa... + Luuletteko muuten, että kerran pääsen sinne?... + Minä en sitä usko! Olen liian huono tyttö... Ja + oikeastaan pelkäänkin sinne joutua... Helvetissä + on minusta paljon hauskempaa... Sinne minä kuulunkin... + Kirkkoherrallakin oli tapana sanoa, että minä olen + pirunsikiö, enkä minä sitä ollenkaan pannut + pahakseni. Miksi pahottelisinkaan? Minä olin paholainen ja + Helena enkeli. Niin oli kaikki oivallisesti laitettu + laadulleen!... Eikö tosiaankin Helena näyttänyt + aivan ilmeiseltä pikku enkeliltä? Niin valkoinen ja + ruusunpunainen ja silmät niin siniset ja kädet aina + ristissä. Ja kaunis ... nauharuusuke ... oli + hänellä aina ... kaulassaan, ja aina tuoksui hän + ... ruususaippualle ...»</p> + + <p>Boleslavia väristytti kylmästi. Hän tunsi + hämärästi alentavansa itsensä ja + lemmittynsä, jos salli tämän puolijuopuneen + naikkosen puhua Helenasta kuin vertaisestaan.</p> + + <p>»Lakkaa!» huudahti hän + käheästi.</p> + + <p>Regina vastasi vain unisella naurulla. Viini ja väsymys + olivat hänet äkkiä saaneet valtaansa. Hän + lepäsi tuolille ojentuneena, pää selkänojan + varaan retkahtaneena, ja taisteli unta vastaan.—Kuin + mikäkin Bakkuksen papitar lepäsi hän autuaassa + hurmauksessaan.—</p> + + <p>Boleslavin povessa riehui suuttumus nousten ja laskien kuten + myrskyn puuskatkin ulkona.</p> + + <p>»Tuollaista saa viini aikaan», ajatteli hän + ja joi. Hän tahtoi herättää Reginan, + lähettää hänet keittiöönsä, + mutta ei kyennyt irrottamaan hänestä katsettaan. Ja + vähitellen hän tuli leppeämmälle + tuulelle.</p> + + <p>»Hän ei tarkottanut sillä + pahaa»,—ajatteli hän ja puristi + käsiään yhteen astuen aivan Reginan luo. + »Tämähän on viime kerta, kun hän istuu + täällä sisällä luonani, ja huomenna on + kaikki unhotettu. Huomenesta lähtien saa hän minussa + nähdä ainoastaan herransa.</p> + + <p>Hänelle johtui mieleen, mitä kaikkea hän oli + aikonut tytöltä kysyä.—»Hyvä + näinkin», ajatteli hän edelleen. »Miksi + tärvellä jouluyötänsä. Toisella + kertaa.»</p> + + <p>Myrsky näytti yhä yltyvän. Salvat ruskivat, + luukut tärisivät.—Oikeastaan oli julmaa ajaa + tyttöä jääkylmään lasihuoneeseen, + mutta mitäpä auttoi sääli?</p> + + <p>»Regina!» huusi Boleslav tarttuen hänen + olkapäihinsä.—</p> + + <p>Samassa kuului romahdus, jyry, paukkina niin + hirvittävä, että muurit tuntuivat horjuvan ja maa + aivan aukeavan.</p> + + <p>Regina kirkaisi kimakasti, koetti kouristautua Boleslavin + käteen, mutta vaipui sitten paikoilleen. Boleslav meni ulos + ottaakseen melun syystä selvää. Eteisessä ei + ollut mitään huomattavaa; mutta kun hän avasi + lasihuoneen oven, pelmahti tuiskunpuuska häntä vastaan + aivan kuin ulkoilmaan astuessa. Ylt'ympäri pilkkopimeä + yö. Hän palasi takaisin ja sytytti lyhdyn. + Hävityksen kuva, joka nyt kirkkaasti valaistuna avautui + hänen eteensä, voitti hänen pahimmatkin + aavistuksensa.</p> + + <p>Reginan asunto, josta käsin hän oli hiljaisesti + hoitanut koko taloutta, näytti luhistuneen kasaan.</p> + + <p>Katto oli puoleksi pudonnut sisään ja temmannut osan + seinääkin mukanaan. Oven ja lieden välillä + oli miehenkorkuinen luminietos, johon oli sekottunut hirsiä, + tiiliä ja lasisirpaleita.</p> + + <p>Mitä nyt? Mihin Regina? Antaisiko hänkin tytön + maata kynnyksellään kuten koiran? Mieluummin muuttaisi + hän itse raunioihin ja etsisi makuusijansa + kellariholvista.</p> + + <p>Hän oli pian tehnyt päätöksensä. Oli + vain yksi keino. Siihen oli hänen ryhdyttävä.</p> + + <p>Hän veti Reginan vuoteen lumesta esiin, pudisteli sen + huolellisesti eteisessä, jottei siihen jäänyt + hiudettakaan, ja kantoi sen sitten huoneeseen. Uuninnurkkaan, + puoleksi joulukuusen alle, laittoi hän vuoteen + lattialle.</p> + + <p>Regina nukkui öljylampun rauhallisen valon kajossa.</p> + + <p>Boleslav meni hänen luoksensa ja huusi ja pudisteli + häntä. Mutta häntä oli mahdoton saada + hereille.</p> + + <p>Silloin nosti Boleslav hänet pystyyn kantaakseen + hänet vuoteeseen.—Regina huokasi syvään, + kietoi kätensä Boleslavin kaulaan ja laski + päänsä hänen olalleen.</p> + + <p>Boleslavin sydän alkoi sykkiä kovemmin. Kukoistava + naisruumis, joka häneen nojasi, teki hänet + levottomaksi.—Puoleksi kantaen, puoleksi laahaten vei + hän Reginan lattian poikki.—Tytön hengitys hiveli + hänen kasvojaan viehkeän lämpimänä ... + hiussuortuvat hipoivat hänen kaulaansa.</p> + + <p>Kun Boleslav laski tytön vuoteeseen, hapuili + tämä käsillään ilmaa ikäänkuin + ikävöiden jotakin ja veti siten joulukuusen + mukanaan.</p> + + <p>Boleslav veti sen hänen altansa pois ja asetti + ikäänkuin varjostimeksi itsensä ja tytön + välille. »Huomenna täytyy tehdä laudoista + jonkinlainen väliseinä», ajatteli hän.</p> + + <p>Sitten riisuutui hän ja meni vuoteeseensa.</p> + + <p>Tuli sammui, mutta nukkumista ei ollut ajatteleminenkaan. + Ulkona riehui myrsky ja ryskytti voimattomalla raivolla lukkoja + ja salpoja.</p> + + <p>Boleslav ei tiennyt siitä mitään. Hän + kuunteli nukkuvan naisen hengitystä, ja hänen rintansa + kohoili raskaasti ja tuskallisesti yön pimeydessä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIII" id="XIII"></a> + + <h2>XIII.</h2><span style="margin-left: 1em;">Hänen + vapaasukuisuudellensa, vapaaherra</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">Boleslav von + Schrandenille</span><br> + <span style="margin-left: 5.5em;">Schrandenin + linnassa.</span><br> + + <p>Teidän vapaasukuisuutenne.</p> + + <p>Täten kutsutaan Teidät tammikuun 3 + päivänä <i>anni futuri</i> kello 2 aikaan + jälkeen puolen päivän persoonallisesti saapumaan + herra Merckelin ravintolahuoneustoon Schrandenissa ja tuomaan + mukananne tarpeelliset paperit, jotka todistavat Teidän + kuulumisenne tai kuulumattomuutenne preussilaiseen + nostoväkeen.</p><span style= + "margin-left: 2em;">Sotilasasiain piiritoimikunnan</span><br> + <span style= + "margin-left: 6em;">määräyksestä:</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 1em;">Kuninkaallinen maaneuvos v. + Krotkeim.</span><br> + + <p>Tämän kirjelmän löysi Boleslav + uudenvuodenpäivän aamuna kirjelaatikosta nostosillan + luota.</p> + + <p>Hän ei heti käsittänyt kirjelmässä + piilevää uhkausta, häntä + hämmästytti vain, että viranomaiset olivat voineet + kiinnittää huomiotaan hänen sotilaallisiin + suhteihinsa. Otettuaan jälleen isänsä nimen oli + hän päättänyt, että luutnantti Baumgart + sai ainaiseksi kadota tietymättömiin. Hän oli + täyttänyt velvollisuutensa; rohkeammin ja uhrautuvammin + kuin tuhannet muut oli hän antautunut kuolemalle alttiiksi. + Nyt, kun rauha oli tehty ja hän uudelleen ottanut + hartioilleen perityn häpeän painavan taakan, toivoi + hän saavansa olla joutavilta kynäkiistoilta + rauhassa.</p> + + <p>Vasta vähitellen hän käsitti, mitkä uudet + vaarat häntä väijyivät. Ainoa, mikä tuki + ja kohotti hänen tärveltyä + elämäänsä, sotilaallisen menneisyyden kunnia, + tahdottiin riistää pois hänen jalkojensa alta.</p> + + <p>Turvatonna seisoi hän uhkaavan onnettomuuden + edessä.</p> + + <p>Viranomaisille oli tarpeen vain hiukkanen pahaa tahtoa + selittääkseen, että hän oli karannut lippunsa + luota, ja hänet sen mukaan tuomitakseen. Jopa itse + väärän nimen käyttäminenkin voitiin + näissä olosuhteissa lukea hänelle rikokseksi.</p> + + <p>Vapaaherra von Schrandenin pojan ei tarvinnut ajatellakaan, + että annettaisiin armon käydä oikeuden + edellä. Ja vaikkapa hänet heti paikalla vangittaisiin + ja vietäisiin sinne, missä hänen rykmenttinsä + jäännökset majailivat, sotaoikeuden eteen, ei + hänellä olisi oikeutta edes valittaa liikaa + ankaruutta.</p> + + <p>Hetkiseksi heräsi hänen mielessään + pakoajatus, mutta uhkamielisesti naurahtaen karkotti hän sen + luotaan.</p> + + <p>Hän oli kyllin usein ollut henkeään kaupalla, + niin ettei maksanut vaivaa niitä kurjia + jäännöksiä, jotka hänen + elämästään vielä olivat + jälellä, ruveta salaa kulettamaan yön + hämyssä rajan poikki Puolaan.—</p> + + <p>Mutta kuinka Reginan kävisi? Hänen + sydämensä sykki kuuluvammin, kun hän + tätä ajatteli. Tytöllä ei ollut + aavistustakaan siitä, mikä häntä uhkasi. + Jouluyöstä alkaen oli hän puhunut Reginalle tuskin + välttämättömimmistäkään + asioista ja niistäkin ainoastaan tuimasti ja + käskevään tapaan. Hänen kurkkuaan kuristi, + kun hän katsoi tyttöön, ja hän tunsi + sydämellään vuoren painoisen uhkaavan + onnettomuuden aavistuksen, kun hän vain tätä + ajattelikin.</p> + + <p>Yöt läpeensä kierittelihe hän rauhatonna + vuoteellaan. Regina ei liikahtanut nurkassaan.—Hän + näytti sikeästi nukkuneen samassa kuin heittäytyi + vuoteelleen.</p> + + <p>Mutta hän hengitti hiljaa ja lyhyeen, ja tuontuostakin + katkaisi hänen hengityksensä syvä, + ähkäisevä huokaus.</p> + + <p>Valvoiko kenties hänkin? Kuunteliko + hänkin——</p> + + <p>Niin koitti vihdoin päivä, jona Boleslavin kohtalo + oli ratkaistava. Aamun sarastaessa oli hän vihdoinkin + päässyt uneen. Nyt herätti hänet savu, joka + henkeä ahdistavana tunkeutui eteisestä huoneeseen. + Hän oli sinne laittanut hätävaraksi tulisijan, + joka sai olla toimessaan niin kauan, kunnes leudompien + säiden tultua lasikatto saataisiin korjatuksi.</p> + + <p>Oli kuulakan kirkas pakkaspäivä. Puiden oksilla + kiilui välkkyvä kuura, ja valkoisen lumivaipan ylitse + levisi riutuva punarusotus.</p> + + <p>Aamupäivän käytti Boleslav paperiensa + järjestämiseen. Kaikki, mikä saattoi isän + muiston huonoon valoon, oli hävitettävä, + sillä oli otaksuttavaa, että jos hänet vangittiin, + tulisivat jo huomenna vieraat kädet pöyhimään + näitä läjiä.</p> + + <p>Hän piti jo kirjeitä kädessään + heittääkseen ne uunissa palavan valkean haltuun, mutta katsoi + kuitenkin paremmaksi jättää sen + tekemättä. Jos hän todellakin tahtoi ottaa + isän syyn hartioilleen, ei hän saanut mitään + peittää, ei mitään salata eikä + kuormaansa kevennellä. Totuuden väärentäminen + ei sopinut hänen arvolleen. Mieluummin hukkua + häpeään kuin rakentaa elämä ja kunnia + valheen perustalle.</p> + + <p>Reginan tuodessa hänelle päivällistä oli + hän kahden vaiheella, sanoisiko tytölle kaiken. Mutta + miksi manata esiin liikuttavia kohtauksia? Kirje ajoi saman + asian. »Jollen ennen iltahämärää ole + palannut», kirjotti hän, »on epätietoista, + näetkö minua enää. Kysy Wartensteinissä + maaneuvoksen virastolta. Sieltä saat tietää, mihin + minut on viety. Neuvon sinua lähtemään + Schrandenista pikimmittäin. Lahjotus turvaa tulevaisuutesi. + Mitä minulle kaiken jälkeen vielä jää, + sen saat lisäksi. Hyvästi ja kiitos + kaikesta.»</p> + + <p>Hän pani paperin huomaamattomaan paikkaan, jottei Regina + sitä löytäisi ennenkuin huonetta + siistiessään. Sitten laittautui hän taipaleelle. + Hänen mielensä oli tyly ja katkeroitunut. Hänen ei + pistänyt päähänsäkään sanoa + jäähyväisiä.</p> + + <p>Kun hän kulki Reginan ohitse eteisessä, jossa + tämä puuhaili tulisijansa ääressä, + häivähti hänen mielessään halu puristaa + hänen kättänsä. Mutta hän karkotti + tämän halun tytön tähden, ei suonut + hänelle sanaa eikä katsettakaan. Nostosillan luona + näki hän parven töllisteleviä poikasia, jotka + näyttivät häntä väijyneen ja hänen + lähetessään juoksivat kovasti meluten + ravintolaan.</p> + + <p>»Airueeni!» tuumi hän nauraen...</p> + + <p>Samaan aikaan eivät »Mustan Kotkan» + tarjoiluhuoneeseen enää läheskään + mahtuneet sinne paltoutuvat vieraat. He olivat ahtaantuneet + kasaan aina kauas kirkkomäelle asti ja tappelivat + keskenään paremmista paikoista. Jokainen tahtoi omin + silmin nähdä Schrandenin viimeisen vapaaherran + kukistumisen.</p> + + <p>Oli jo kulunut lähes kolme kuukautta siitä, kun + anomuskirja oli lähetetty maakunnan ylimmille + viranomaisille, ja isänmaan ystävistä alkoivat + innokkaimmat epäillä hyvän työnsä + menestystä. Vihdoinkin saapui maaneuvoksen virastosta + ilosanoma, että oli määrätty päivä + v. Schrandenin alias Baumgartin asian kuulustelua varten, ja + anomuskirjelmän allekirjottajat kutsuttiin olemaan + tilaisuudessa läsnä.</p> + + <p>Schrandenilaiset olivat juhlallisesti varustautuneet. Kolmeen + päivään eivät he olleet selvää + hetkeä nähneet. Ne kotiinpalanneet nostoväen + sotilaat, joilla vielä oli litewkansa, olivat pukeneet sen + ylleen, näkyipä joukosta pistimiä ja miekkojakin. + Olihan mahdollista, että tuomio pannaan heti paikalla + täytäntöön.</p> + + <p>Yhden ajoissa oli maaneuvoksen reki saapunut ja kuten + tavallista pysähtynyt pappilaan, jossa herra Merckel ja + hänen poikansa seisoivat valmiina toivottaakseen hänet + tervetulleeksi. Kuskipukilla ei ollut istunut mitään + santarmia, ja se oli schrandenilaisia suuresti oudostuttanut. + Mutta olivathan he täällä valmiit + hengellään ja omaisuudellaan pahantekijän + kuletusta auttamaan.</p> + + <p>Vähän vaille kahden aikaan oli maaneuvos + yhdessä vanhan kirkkoherran kera lähtenyt pappilasta ja + mennyt takaovesta ravintolaan, jonka kynnyksellä herra + Merckel vanhempi toistamiseen otti hänet mitä + palvelevimmalla kohteliaisuudella vastaan; sillaikaa Felix seisoi + alakuloisena syrjässä, sillä hän oli + huomannut, etteivät siviiliviranomaiset osottaneet + hänelle tarpeellista kunnioitusta.</p> + + <p>Maaneuvos von Krotkeim oli pitkänhuiskea, laiha mies, + jonka kapeilla hartioilla harmaa leijonanpää + vaivaloisesti pysyttelihe kunnioitusta vaativassa asennossa. + Vastoin ajan muotia oli hän kasvattanut poskipartansa niin + pitkäksi, että harmaa partapörhö sulautui + korvien takana aaltoilevaan leijonanharjaan.</p> + + <p>Herra von Krotkeimilla oli suuret ansionsa isänmaan + asestamisessa.—Kaksi vuotta sitten oli hän ollut + maataomistavan aateliston edustajana kuuluisilla + maapäivillä, joita isänmaan oli kiittäminen + nostoväen perustamisesta. Hän oli ylistänyt vanhaa + Yorkia ja ollut mukana hommaamassa adressia kuninkaalle. Sen + jälkeen oli hän rientänyt takaisin kotiseudulleen + omin käsin asioita järjestämään, ja oli + onnistunut niin hyvin, että hänen piirinsä + mainittiin yli koko maan loistavana esimerkkinä. Sitte + saapuivat turhamaisuuden, itserakkauden ja omanhyödyn + sotarosvot hänen luoksensa. Mikä hänen toimintansa + alussa oli ollut sulaa iloista uhraavaisuutta, muuttui + vähitellen hänen oman persoonallisuutensa jalustaksi, + muistopatsaaksi, joka julisti maailmalle hänen omaa + kuuluisuuttaan.—Muuten oli hän, jo kauan ennenkuin + sanoma Kissanportaan tihutyöstä oli levinnyt maailmaan, + ollut Schrandenin suvun katkera vihollinen. Hyvää ei + siis ollut häneltä odotettavissa.</p> + + <p>Saapuessaan kirkkomäelle oli Boleslav sanonut + jäähyväiset kaikille toiveilleen. Tyynenä, + miltei välinpitämättömänä, asteli + hän kohden joukkoa, joka muurina ympäröi + ravintolan ovea. Vain yhden ainoan aran katseen heitti hän + pappilaa kohden. Hän oli näkevinään + siellä ikkunassa vaaleat kasvot, jotka kiireimmittäin + katosivat, kun hän väsyneesti hymyillen tervehti + niitä kohden.</p> + + <p>Joukko otti hänet vastaan vahingonilon murinalla, muuri + jakautui vapaasta tahdostaan kahtia, sillä siksi paljon oli + heillä kaikilla ymmärrystä, että hänen + oli oltava paikalla, jos mieli häväistyksestä + tulla mitään.</p> + + <p>Herrashuoneen ovella seisoi hän leijonapäisen miehen + vastassa, ja tämän molemmille puolille olivat + asettuneet kirkkoherra ja vanha Merckel, Felixin nojautuessa + ikkunalautaan ja koettaessa asettua ylhäisen huolimattomaan + asentoon. Entinen nuoruuden leikkitoveri oli nyt niin + syvällä hänen alapuolellaan, ettei enää + maksanut vaivaa edes vihoissaankaan kiinnittää + häneen huomiotaan. Sitä ystävällisemmin + hymyili vanhus Boleslavia kohden. Ja tämä hymyily ei + olisi voinut olla sydämellisempi eikä alamaisempi, + vaikka Boleslav olisi saapunut kaikkia läsnäolijoita + kestittämään hänen + muskottiviinillään.</p> + + <p>Kirkkoherran kulmien alta välähti salama, ja + maaneuvos katseli käsiään, jotka olivat valkoiset + ja solmuiset kuin luurangolla.</p> + + <p>Boleslav tunsi rintansa paisuvan ylpeydestä.</p> + + <p>Hänen kätensä kaikkia vastaan ja kaikkien + kädet häntä vastaan! Siinä oltiin ja + siinä pysyttäisiinkin.</p> + + <p>Joukosta huusi lallattava ääni jonkun ruokottoman + sanan hänen jälkeensä. Ja schrandenilaiset + nauroivat.</p> + + <p>»Hän on tytön isä—onneton + isä», kuiskasi herra Merckel surkutellen maaneuvoksen + korvaan.</p> + + <p>»Jos te olette minut tänne kutsunut», huusi + Boleslav, »niin vaadin teiltä turvaa tämän + joukkion loukkauksia vastaan.»</p> + + <p>Maaneuvos siristi silmiään ja kumarsi.</p> + + <p>»Hiljaa, hyvät ihmiset», pyysi hän + sivellen sileäksi ajeltua leukaansa, ja mielistellen + lisäsi hän: »Rauhanhäiritsijät annan + ajaa ulos.»</p> + + <p>Sitten tarttui hän vihertävään salkkuun, + joka oli pöydällä. Hänen takaansa tuli + näkyviin pieni, harmaa miekkonen, joka innokkaasti terotti + pitkäsulkaista hanhenkynäänsä. + Pöytäkirjuri nähtävästi.</p> + + <p>Kuulustelu alkoi. Jäätävällä + kohteliaisuudella teki maaneuvos pääkysymyksensä. + »Missä kaikkialla olette oleskellut—onko lupa + kysyä?»</p> + + <p>Boleslav mainitsi paikat.</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, herra parooni, mutta + voitteko ne todistaa?»</p> + + <p>»En.»</p> + + <p>»Mihin aikaan ulottuvat tiedonantonne?»</p> + + <p>»Vuoden 1813 kevääseen.»</p> + + <p>»Ja silloin?»</p> + + <p>»Menin sotaväkeen.»</p> + + <p>»Voitteko sen todistaa?»</p> + + <p>»En».</p> + + <p>»Valitan syvimmästi—mutta von Schrandenin + nimeä ei ole luetteloissa.»</p> + + <p>»Minulla oli toinen.».</p> + + <p>»Baumgart?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Miksi niin?»</p> + + <p>Boleslav puri huulensa yhteen. Syntyi + äänettömyys.</p> + + <p>»Ahaa!» kajahti voitonriemuinen ääni + ikkunan luota. Tämä huuto auttoi Boleslavin vaikeasta + asemastaan.</p> + + <p>»Oikea nimeni olisi tuottanut minulle + vaikeuksia.»</p> + + <p>»Miksi niin?»</p> + + <p>»Koska sen oli tahrannut huhu, jota vastaan en voinut + taistella.»</p> + + <p>»Mikä huhu?»</p> + + <p>Oli selvää, että tämä mies tahtoi + häntä ensin kaikin voimin nöyryyttää + ennenkuin hänet kokonaan musersi.</p> + + <p>»Tiedätte kyllä mikä», mutisi + Boleslav hampaidensa välitse.</p> + + <p>Maaneuvos kumarsi syvään. »Pyydän + siitä huolimatta vastaamaan kysymykseeni.»</p> + + <p>»Ja minä kieltäydyn.»</p> + + <p>Joukosta kuului ivanaurua. »Lopettakaa leikki + lyhyeen—pistäkää hänet + rautoihin», päästi kuuluviin sama lallattava + ääni, joka äsken oli huutanut haukkumasanan.</p> + + <p>Maaneuvos huiskutti lepyttävästi pitkällä, + valkean hohtavalla kädellään.</p> + + <p>»Onko hänen kieltäytymisensä merkitty + pöytäkirjaan?» kysyi hän + kääntymättä.</p> + + <p>Hänen takaansa vastasi ynisevä ääni: + »On kyllä», mikä schrandenilaisia suuresti + huvitti.</p> + + <p>Hämmentymättömällä kohteliaisuudella + jatkoi maaneuvos: »Mutta saan kai tietää joukon, + johon teidän vapaasukuisuutenne kuului?»</p> + + <p>Boleslav antoi tarpeelliset tiedot. Hän mainitsi + myös toverinsa Heiden kylästä.</p> + + <p>Maaneuvos selaili ikävystyneenä salkkuaan. + Joukkokunta, jolla oli nimenään »vapaaehtoiset + jääkärit», ei kiinnittänyt hänen + mieltään.</p> + + <p>»Siellä valittiin teidät ... + upseeriksi?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, mutta voitteko <span class= + "wide">sen</span> todistaa?»</p> + + <p>»En.»</p> + + <p>»Tämä pantakoon pöytäkirjaan. Ja + sitten siirryitte nostoväkeen?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Mistä syystä?»</p> + + <p>Boleslav viittasi nuoruutensa leikkitoveriin. »Koska en + tahtonut kohdata tuota miestä.»</p> + + <p>Felix purskahti rämäkkään nauruun. + »Hänen vehkeensä olisivat + silloin»—sanoi hän, mutta maaneuvoksen viittaus + sai hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»Mihin rykmenttiin, jos saan kysyä?»</p> + + <p>Boleslav mainitsi komentajan nimen.</p> + + <p>Maaneuvos kumartui salkkunsa ylitse, niin että harmaa + harja peitti kuivat, kaidat kasvot miltei kokonaan.</p> + + <p>»Tämä ainakin käy yhteen tietojeni + kanssa», sanoi hän + lukiessaan.—»Siellä oli luutnantti Baumgart, + joka aselevon aikaan astui rykmenttiin. Sitäpaitsi oli + armeijassa vielä neljä samannimistä upseeria. + Mutta kysymyksessä oleva, joksi väitätte + itseänne, on maaliskuun 1 ja 3 päivän + välillä kuollut Marnen taistelussa.</p> + + <p>»Mistä sen tiedätte, herra + maaneuvos.»</p> + + <p>»Se on merkitty luetteloon, herra parooni! + Eräällä lähettiläsratsastuksella ovat + hänet ampuneet Marmontin osaston + krenatöörit.»</p> + + <p>Boleslav tunsi, kuinka kuuma verivirta tulvahti hänen + päähänsä. Hänen elämänsä + vaikeimmat ja uljaimmat hetket tulivat ilmielävänä + hänen sielunsa silmien eteen. »Se on erehdys», + huudahti hän, »luutnantti Baumgart joutui pahoin + haavotettuna vihollisten käsiin, mutta pääsi + sieltä hengissä.»</p> + + <p>»Ja toivotte siis, että teidät tunnustetaan + tuoksi kuolleeksi lähettilääksi?»</p> + + <p>»Luulen sen toiveen kyllin selvästi + ilmaisseeni.»</p> + + <p>»No hyvä—sittenpä myöskin + tiedätte, millä asialla mainittu lähettiläs + liikkui.»</p> + + <p>»Tietysti.»</p> + + <p>»Pyydän sen ilmottamaan.»</p> + + <p>»Oli julistettu kehotus, että ne ilmottautuisivat, + ketkä vapaaehtoisesti tahtoivat viedä kenraali von + Kleistille erään määräyksen. + Päivää ennen oli eräällä virralla, + nimeltään Therouanne, tapahtunut ottelu, jossa kenraali + oli osastoineen eristetty pääjoukosta. Marsalkkojen + Marmontin ja Mortierin joukot olivat tunkeutuneet väliin, + niin että oli mahdotonta toistaiseksi jälleen + yhdistyä; sen lisäksi sanottiin itse Napoleonin olevan + tulossa.—Nyt päätti sotamarsalkka Blücher + yhtäkkiä vetäytyä takaisin, luullakseni + siksi, että ehtisi saapua lisäväkeä. + Tästä oli kenraalille vietävä tieto tavalla + millä tahansa, jottei hän jäisi enää + erilleen. Sana oli vietävä öiseen aikaan + vihollisten etuvartioiden ohitse. Vapaaehtoisesti tarjoutuneista + annettiin minulle etusija.—Majuri von Schack vei minut + sotamarsalkan eteen.—Hän antoi minulle + kirjeen.»</p> + + <p>»Pyydän, odottakaa hetkinen», keskeytti + hänet maaneuvos ja luki innokkaasti papereitaan, sitten + sanoi hän huolettomasti: »Ja tämä kirje + sisälsi luonnollisesti määräyksen, josta oli + kysymys?»</p> + + <p>»Ei.»</p> + + <p>»Mitäs sitten?»</p> + + <p>»Tämän kirjeen tarkotus oli eksyttää + vihollisia siinä tapauksessa, että minut ammuttaisiin. + Määräyksen ilmotti sotamarsalkka minulle + suullisesti. Minun täytyi oppia se ulkoa.»</p> + + <p>»Kuinka se kuului?»</p> + + <p>»Palausmarssia salatakseni hyökkään + huomenna vihollisen vasempaan kylkeen. Kenraali von Kleist ei ota + osaa taisteluun, vaan koettaa sillaikaa saapua + eteläänpäin Marnevirralle, + päästäkseen minun kanssani yhteyteen. Kaikki + sillat on ylimentyä + räjähytettävä.»</p> + + <p>Maaneuvos nyökkäsi. »Ja sitten, + herra—luutnantti?»</p> + + <p>»Sitten vein käskyn perille.»</p> + + <p>»Teidän siis onnistui päästä + päämääräänne?»</p> + + <p>»Toivon, herra maaneuvos, että sodan historia on + siitä antanut teille todistuksen.»</p> + + <p>»Hm!... Missä tilaisuudessa teidät + haavotettiin?»</p> + + <p>»Palatessani.»</p> + + <p>»Miksi ette jäänyt sinne, missä + olitte?»</p> + + <p>»Siksi, että olin sotamarsalkalta ottanut + tuodakseni erään vastailmotuksen.»</p> + + <p>»Tämän toisen uhkayrityksen olisitte voinut + säästää itseltänne.»</p> + + <p>»Olisin voinut säästää + ensimäisenkin.»</p> + + <p>»Tahdoitte saavuttaa mainetta.»</p> + + <p>»Tahtoisin muun ohella päästä + tämän kuulustelun hauskuudesta.»</p> + + <p>Maaneuvos ojensihe ja heitti leijonanharjansa taaksepäin: + »Sallikaa minun huomauttaa, että seisotte kuninkaanne + edustajan edessä, herra parooni von Schranden.»</p> + + <p>»On sillä hävyttömyyttä», + kuului murina ikkunan luota.</p> + + <p>»Seison tuhoojani edessä», vastasi Boleslav + katsoen lujasti maaneuvoksen silmiin.</p> + + <p>Tämä silmäili nyrpeästi hymyillen + papereitaan. »Tästä johdun tutkinnon viimeiseen + osaan», jatkoi hän. »Ei ole + epäilemistä, että ilmotuksenne perustuvat tarkkaan + asiain tuntemiseen ja että todennäköisesti olette, + kuten väitätte, samainen schlesialaisessa majuri von + Wolzogenin komentamassa nostoväessä palvellut Baumgart. + Mutta tämän kanssa on ristiriidassa eräs seikka. + Tuntuu näet mahdottomalta, että mainittu Baumgart, joka + näyttää olleen kaikin puolin urhoollinen ja + kunnianherkkä upseeri, olisi katsonut hyväksi lippunsa + pettäjän tavoin kääntää salaa + selkänsä armeijalle, jossa hän oli niittänyt + kunniaa ja haavoja. Täytyihän hänen + tietää, ettei sotajoukko saa niin vain hajota kuin + mikäkin varpusparvi. Ja erittäinkin + nostoväki»—hänen rintansa paisui, + hänen leijonanharjansa näytti + pöyhistyvän,—»kunniakas nostoväki, + joka kaiken aikaa oli osottanut pitkin linjaa seisovansa ensi + rivissä niin urhoollisuuteen kuin + järjestyksenrakkauteen ja kuriinkin nähden. Vapaaherra + von Schranden, toivon, ettei luutnantti Baumgart ole + itseään tehnyt syypääksi tähän + hairahdukseen ja soisin sentähden hänen saaneen + surmansa.»</p> + + <p>Boleslav tunsi ratkaisun lähestyvän. Hänen + katseensa liiteli ympärinsä. Kaikkialla näki + hän silmiä, jotka hehkuivat vihasta ja kostonhimosta. + Felix Merckel oli laskenut kätensä miekan kahvaan, + ikäänkuin olisi kysymyksessä heti kohta + hyökätä hänen kimppuunsa. Hänen takanaan + olevasta joukosta kuului esille vedettyjen aseiden kalinaa. + Isännän lihavat kasvot hymyilivät hänelle + vahingoniloisina.—Ainoastaan vanha kirkkoherra oli nojannut + pörröisen päänsä molempiin + käsiinsä ja tuijotti eteensä lattiaan.</p> + + <p>»Ei ole minun syyni, herra maaneuvos, että kuollut + jälleen herätetään henkiin. Hän on + luullakseni täyttänyt velvollisuutensa. Hänen + olisi saanut antaa levätä rauhassa.»</p> + + <p>Maaneuvos kohautti olkapäitään. »Mutta + kun häntä vastaan nyt kerran on tehty + ilmianto—»</p> + + <p>»Ilmianto?» huusi Boleslav vihasta leimahtaen. + Hänen katseensa suuntautui nuoren Merckelin silmiin. + Niistä hän luki tuhonsa esihistorian, minkä + häpeä ja raivo olivat niihin kirjottaneet. Hän + nyökäytti hymyillen päätänsä.</p> + + <p>»Tahdon kyllä sotaoikeuden edessä vastata + puolestani. Olin siihen valmis ja pyydän, että minut + vangitaan.»</p> + + <p>Joukko tunkeutui eteenpäin täyttääkseen + hänen pyyntönsä heti paikalla.—Boleslav, + joka tähän asti oli seissyt kynnyksellä, + työnnettiin pöytää kohden ja joutui seisomaan + aivan maaneuvoksen vastassa, takanaan nyrkit, jotka jo + tavottelivat hänen niskaansa.</p> + + <p>»Kärsivällisyyttä, rakkaat + ystävät», sanoi maaneuvos sävyisän + ystävällisesti. »Ken häneen satuttaa + kätensä, se itse joutuu vangituksi.—Vielä + kysymys, herra parooni.—Kun teidät oli otettu + vangiksi, kuten väitätte, kuinka ette sitten + myöhemmin vankeja vaihdettaessa tullut + säännöllisesti rekisteröidyksi ja takaisin + palauteuksi?»</p> + + <p>»Ranskalaiset jättivät minut, koska olin + pahoin haavotettu, äkkiä lähtiessään + jälelle. Talonpoikaisväestö korjasi minut + kentältä. Makasin kuukausia siellä vuoteen omana. + Kun vihdoin kykenin jättämään pelastajani, + oli rauha tehty, eikä ketään liittoutuneista ollut + läheisyydessä.»</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, vapaaherra, mutta voitteko + kentiesi tämän millään todistaa?»</p> + + <p>»En muulla kuin arvillani, herra maaneuvos.»</p> + + <p>»Hm!—Pantakoon tämäkin + pöytäkirjaan.»—Hän kakisteli kurkkuaan + ja pyyhkäisi harjansa taaksepäin, sitten alotti + hän ikäänkuin ottaen vauhtia pitkään + juhlapuheeseen:</p> + + <p>»Hyvät herrat! Urhoolliset nostoväen miehet ja + Schrandenin asukkaat! Nostoväen perustaminen on uuden + auringon nousu, auringon, joka tästedes on iät kaiket + loistava Preussinmaan kunnian taivaalla. Riemuitkaamme onnesta, + kun olemme saaneet elää ajassa, joka on vaatinut + meiltä niin paljon suurta, ja riemuitkaamme kaksin kerroin + siitä, että olemme osottautuneet vastaavamme + tätä ajan vaatimusta. Erittäinkin tämä + piiri. Ja tässä piirissä ei suinkaan vähimmin + Schrandenin seurakunta. Katselkaamme vain ympärillemme. + Monet synkät kuvat vierivät muualta silmiemme eteen. + Kuningas kutsui, mutta kaikkialla ei hänen kutsumuksensa + herättänyt iloista vastakaikua.</p> + + <p>Oi, ystäväni, sydämemme vuotavat verta, kun + kuulemme, että esimerkiksi Konitzin ja Stargardin + piireissä asekelpoiset miehet pakenivat metsiin ja + viljapeltoihin ja että täytyi panna toimeen oikea + ajometsästys, jotta heidät olisi saatu kiinni, + että toisaalla tuhannet karkasivat rajan taakse + asevelvollisuuttaan pakoon, ja että jo muodostuneet + komppaniat harvenivat jälleen öisten joukkokarkaamisten + johdosta. Kuinka toisin olikaan laita piirissä, jota minulla + on ilo johtaa!—Ystävät ja toverit! Wartensteinin + piirissä joutui nostoväki kahdessa viikossa valmiiksi + asestettuna ja varustettuna paikoilleen. Rivit olivat puolta + vahvemmat kuin hallitus oli meille määrännyt, ja + kahdeksankymmentä prosenttia oli vapaaehtoisia. Niin, ja + Schrandenin seurakunnasta oli pelkkiä + vapaaehtoisia.»—</p> + + <p>Väkijoukko kohotti eläköönhuudon, ja + kirkkoherra nyökäytti julman tyytyväisesti + hymyillen päätänsä. Hän tiesi hyvin, + kenen työtä tämä oli.</p> + + <p>»Myönnän kyllä» jatkoi maaneuvos + heittäen Boleslaviin jäätävän + syrjäsilmäyksen, että »Schrandenin + seurakunnalla oli ruma häpeätahra + pestävänä»,—muutamia kirouksia + pääsi kuuluviin—»tahra, joka kaikista + mainetöistä huolimatta on ainaiseksi tarttunut kiinni + nimeenne», kiroukset tulivat + äänekkäämmiksi—»mutta jos + kuninkaan armo kääntää siitä katseensa + pois ja suvaitsee ottaa huomioonsa ainoastaan Schrandenin nimen + valoisammat puolet, ei tämä suinkaan ole + vähimmässä määrin luettava + tämän asestamisen ansioksi, asestamisen, jonka + johtajaksi minä ylpeydellä ja ilolla saan itseni + mainita. Kuninkaan armo—»</p> + + <p>»Mitä hän jutteleekaan kuninkaan + armosta?» ajatteli Boleslav. »Tekisi asiasta pikaisen + lopun!»</p> + + <p>»Kuninkaan armo on runsaasti vuotanut ylitsemme, on + meidät melkein hukuttanut siunauksellaan. Ja ken kaikkein + ensiksi hedelmiä korjaa, hän muistakoon, että + urhoolliset nostoväen miehet—eikä suinkaan + vähimmässä määrin heidän + järjestäjänsä—ovat kylväneet sen + kylvön, jonka satoa hän nyt korjaa.» Hän + selaili papereitaan ja jatkoi sitte: »Lakit pois, + urhoolliset schrandenilaiset,—hiljaa, nostoväen + miehet,—pyydän, olkaa hyvät ja nouskaa, + herrat,—ken siellä takana ei ota lakkia + päästään, hänet heitetään + pellolle—minulla on kaikkein korkein, armollinen + käskykirje teille luettavana. Se kuuluu:</p> + + <p>'Mikäli näyttäytyy todeksi, että + vapaaherra Boleslav von Schranden, Schrandenin linnassa, on sama + henkilö kuin luutnantti Baumgart 15. schlesialaisessa + nostoväkirykmentissä, ja mikäli varmistuu, kuten + niin urhoolliseen upseeriin nähden täytyy + edellyttää, ettei ole tapahtunut mitään + kurjaa karkausta, niin nimitän hänet nostoväkeni + kapteeniksi, luovutan hänelle piiriinsä kuuluvan + komppanian komennon ja annan hänelle palkinnoksi + erinomaisesta urhoollisuudestaan ensi luokan + teräsristin.—Nämä ylennykset ilmottakoon + hänelle piirin maaneuvos niiden läsnäollessa, + jotka ilmiantokirjelmän ovat + allekirjottaneet.</p><span style="margin-left: 1em;">Friedrich + Wilhelm, <i>Rex</i>.'»</span><br> + + <p>Seurasi pitkä äänettömyys. + Schrandenilaiset isänmaan ystävät seisoivat + töllistellen toisiaan. Luutnantti Merckel oli lyyhistynyt + ikkunalaudalle. Hänen sormensa tempoivat kiihkeästi + ristiä, joka välkkyi hänen takkinsa mustien + kiinnikenauhojen välissä.</p> + + <p>Boleslav tunsi kuinka hänen päässänsä + humisi ja soi. Hänen täytyi tarttua ovenpieleen, + sillä hän pelkäsi pyörtyvänsä. + Ilosta hän ei tuntenut jälkeäkään, + ainoastaan katkeruuden tunne, jota hän kauan oli + väkivoimin hillinnyt, kuohahti hänessä + valloilleen. Hän puri hampaansa yhteen. Hän + pelkäsi puhkeavansa kyyneliin.</p> + + <p>Maaneuvos veti levättinsä takataskusta esiin mustan + rasian, jonka hän ojensi Boleslaville ylen kohteliaasti + kumartaen.</p> + + <p>Kansi ponnahti auki, ja sinisestä samettipohjasta loisti + Boleslavia vastaan valkoinen hohde, joka sädekehän + tavoin ympäröi yksinkertaisen, mustan + teräsesineen. Liikutuksensa puuskassa tarttui hän + siihen ja ojensi oikean kätensä maaneuvosta kohden.</p> + + <p>Silloin astui tämä askelen takaperin, katseli + pitkää, valkeaa solmukättään + tarkkaavaisesti kaikilta puolin, ikäänkuin peläten + sen vahingoittuneen kunniamerkkiä antaessa, ja kätki + sen sitten selkänsä taakse.</p> + + <p>»Herra maaneuvos, tarjosin teille käteni», + huusi uhkaavasti Boleslav, jonka kasvoille uusi + häväistys oli ajanut vihan punan.</p> + + <p>»Hänen majesteettinsa antoi tehtäväkseni + ilmottaa teille hänen kaikkein korkeimman tahtonsa; + kädenlyöntiin asti ei tehtäväni + ulottunut.»</p> + + <p>Samassa lennähti Boleslavin jalkoihin aivan samanlainen + risti kuin se, minkä hän oli saanut.—Felix + Merckel oli sen reväissyt rinnaltaan. + Vilpittömästä vihasta hehkuen astui hän + virkamiehen eteen, jolta hänellä, kuten hän nyt + tiesi, ei ollut mitään pelättävää, + ja huusi: »Siinä on! En huoli siitä + enää! Jokaisen urhoollisen sotilaan täytyy + hävetä sitä kantaessaan sen jälkeen kuin + <span class="wide">tuo</span> on sen saanut.»</p> + + <p>Boleslav päästi raivon ja tuskan huudon ja + syöksähti nyrkki ojossa häntä kohden.</p> + + <p>Felix Merckel tempasi miekkansa ja oli sillä + iskemäisillään aseetonta.</p> + + <p>Ravintolan isäntä heittäytyi molempain + väliin. Maaneuvos huvittelihe huiskuttamalla + tyynnyttävästi käsiään, ja vanha + kirkkoherra seisoi katsellen ympärilleen hehkuvin + silmin.</p> + + <p>Hän tunsi schrandenilaisensa. Hän näki + murhanhimon heidän silmissään.</p> + + <p>»Takaisin!» jyrisi hänen raudalta kalskahtava + äänensä yleisen melun keskeltä. + Käsivarret levällään hypähti hän + ovelle, jossa etumaiset jo olivat kohottaneet pistimensä ja + sauvansa iskeäkseen niillä takaapäin vihattuun + päähän.</p> + + <p>Boleslav kääntyi ja näki kauhukseen, kuinka + lähellä kuolemaa hän seisoi.</p> + + <p>Kirkkoherra oli tarttunut ovenpieleen ja asettui sisälle + tunkeutuvain painoa vastaan.</p> + + <p>Voiko tämä vanhuuden heikontama ukko hillitä + valloilleen päässeen susilauman + rynnäkköä? Eikö tuo murhanhimoisen + uteliaisuuden hyöky ole purkautuva häntä + vastaan?</p> + + <p>Tosiaankin heikko turva! Ja tämä oli ainoa, + sillä maaneuvoksesta, jonka kädet notkeina kuin + liehuvat liinat hohtivat päiden yläpuolella ja joka + kerta toisensa jälkeen vienoimmalla + huiluäänellä vakuutteli ajavansa pellolle ja + pistävänsä putkaan jokaisen + rauhanhäiritsijän, ei kukaan enää + välittänyt.—Mies poloinen, joka oli pitänyt + pöytäkirjaa, ryömi sillävälin vikisten + ja voivottaen pöydän alle piiloon.— —</p> + + <p>Boleslavin povessa huusi ääni: »Kuinka? + Tämän ukonko sallit itseäsi suojella. Eikö + sinussa ole miestä itseäsi puolustamaan?»</p> + + <p>Hänen mielessään leimahti huima + päätös. Kohtalo oli määrännyt + tämän ratkaisevaksi hetkeksi—ja olisi + raukkamaista päästää se + käsistään.</p> + + <p>Äkkiä tempasi hän ukon syrjään.</p> + + <p>»Tämä on <span class="wide">minun</span> + paikkani, kunnian herra», sanoi hän asettuen + hänen paikalleen.</p> + + <p>Hän tarttui oven pieliin, kuten vanhuskin oli tehnyt, ja + tarjosi avoimen rintansa alttiiksi väijyskelijäin + aseille.</p> + + <p>Hänen katseensa suuntautui lujana ja + käskevänä raivoavaan joukkoon. Heidän + suustaan pärskyi vaahtoa häntä vastaan ja + heidän hengityksensä lehahteli kuumana ja + pahanhajuisena hänen kasvoilleen.</p> + + <p>»Tässä seison», huusi hän. + »Pistoolini olen jättänyt kotiin. Voitte huoletta + lyödä minut maahan. Eteenpäin + vaan—kellä rohkeutta on!»</p> + + <p>Mutta rohkeutta ei ollut kellään. Hänhän + ei seissyt enää heihin selin.</p> + + <p>Miekat vaipuivat ja pistimet sukelsivat piiloon.</p> + + <p>»Hyvä—ette siis tahdo murhata», jatkoi + hän halliten heitä katseellaan. »Tahdotte + käyttäytyä kuten ihmiset ettekä kuten + villipedot. Niinpä tahdon teitä puhutella kuten + ihmisiä. Astukaa takaperin ja + käyttäytykää tyynesti.»</p> + + <p>Joukko alkoi huojua, kynnys jäi vapaaksi.</p> + + <p>»Ja nyt puhukaa! Mitä tahdotte minulta?»</p> + + <p>Ainoatakaan ääntä ei kuulunut vastaukseksi. + Huoneessa kuului ainoastaan hengittäväin keuhkojen + huohotus.</p> + + <p>»Vihaatte minua—tavottelette + henkeäni—hyvä—sanokaa minulle— + -miksi? Täällä seisoo kuninkaan edustaja, + kuninkaan, jota me kaikki palvelemme ja jolla on kaikki + tuomiovalta kädessään. Täällä + seisoo Jumalan edustaja, Jumalan, johon minä uskon kuten + tekin. Alistun molempain tuomioon. Nyt voitte valittaa... + Mitä olen teille tehnyt?»</p> + + <p>Äänettömyys jatkui. Vain entinen lallattava + ääni kohosi joukosta, mutta sammui kohta hiljaiseen + korahdukseen.—Oli ikäänkuin se olisi + väkivoimin tukahutettu.</p> + + <p>»Olette vaiti. Ette tiedä mitään. Ja te, + hyvät herrat, auttakaahan toki kansa parkaa vauhtiin. Tuossa + on risti, kansakunnan korkein kunniamerkki, jonka joku on + heittänyt maahan, koska se muka on tahrautunut siitä, + että minulla on samanlainen. Tuolla on joku toinen, joka + kieltää minulta kädenlyönnin, minkä + jokainen tavallisesti antaa jokaiselle, ken ei ole lurjus. Ei tee + mitään, herra maaneuvos, vaikka kantaja ja tuomari + tällä kertaa yhtyvät samaan persoonaan. Kantakaa + vain, tuomitkaa vain, suostun siihen.»</p> + + <p>Syntyi uusi äänettömyys. Maaneuvos siveli + hämillään poskipartaansa.</p> + + <p>»Ja te, arvoisa kirkkoherra,—minun ei sovi vaatia + nuoruuteni kasvattajaa tilille—mutta te olette muutama + kuukausi takaperin osottaneet minulle ovenne. Ettekö te + tahtoisi ruveta seurakuntanne puhemieheksi?»</p> + + <p>Vanhuksen leukapielet värisivät, hänen huulensa + liikahtelivat, mutta + äännähdystäkään ei lähtenyt. + Hänen voimansa näyttivät tyhjentyneen, mutta raju, + ankara katse, joka hänen pensasmaisten kulmakarvojensa alta + kaivautui Boleslavin kasvoihin, ei näyttänyt ennustavan + hyvää.</p> + + <p>Boleslav naurahti. »Minun on siis itseni oltava omana + syyttäjänäni», huusi hän. Hän oli + kuin päihtynyt omasta rohkeudestaan. »Sinun + kätesi on oleva jokaista vastaan ja jokaisen käsi sinua + vastaan», riemuitsi ääni hänen povessaan. + »Mielestänne on teidän kostettava isäni + synnit minulle, purettava vihanne minua kohtaan, koskei se + enää ylety vainajaan. Hyvä—olen hänen + perijänsä. Otan hänen syynsä hartioilleni + enkä kieltäydy sovittamasta, mikäli oikeus minulta + sovitusta vaatii. Mutta miksi ei ole puututtu vainajaan? Miksi ei + käyty oikeutta häntä vastaan? Miksei + häntä laahattu mestauslavalle, jos hän sen + ansaitsi? Herra maaneuvos, kysyn teiltä, joka edustatte + valtiomahtia, miksi valtio vaikeni ja salli sen, että + nämä urhoolliset miehet, joille ei ole mitään + pahaa tapahtunut, ryhtyivät kostoon, niin lapselliseen, niin + julmaan, että ainoastaan verenhimoisten raakalaisten aivot + voivat sellaista keksiä? Kostoon teosta, jota en + myönnä enkä kiellä, mutta joka aina + tähän päivään on ollut peittyneenä + pimeään? Kuinka se tapahtui, jos se tapahtui—kuka + teistä sen tietää? Ja siitä huolimatta olette + häntä ja hänen sukuaan halveksineet, vainonneet, + tehneet heidät kunniattomiksi ja + oikeudettomiksi.—Niinpä vetäkää + meidät oikeuteen, minut ja vainaja ja— — + —», hän vaikeni hämillään, + hän ei voinut päästää Reginan nimeä + huuliltaan... Kirkkoherran silmistä leimahti salama + häntä kohden... Päästen jälleen + tasapainoonsa, jatkoi hän: »Kysykää, + puhukaa, valaiskaa pimeys ja sitten tuomitkaa... Mutta tuomitkaa + silloin myöskin tihutyö, joka on tuhonnut kartanoni ja + omaisuuteni, jonka johdosta minun on pakko asua raunioissa kuin + metsänpedon, ja joka vielä rankaisematonna huutaa + taivaan kostoa — — —Muista rikoksista en tahdo + puhua, en siitä, että minua ja— —— + —väkeäni uhkaatte murhalla ja kuoliaaksi + lyömisellä, en siitä, että tahdoitte + estää isäni ruumiin viemisen + kirkkomaahan,—sen annan teille anteeksi... Mutta linnani + polton, sen vannon teille kostavani. Tähän + päivään asti olen uskonut, että oikeuden valo + olisi minulta sammunut, mutta jos niin on, sytytän sen + jälleen. En tahdo levätä, ennenkuin olen + sytyttäjän vetänyt päivän valoon, ja + silloin Jumala armahtakoon kaikkia niitä, jotka + häntä ovat auttaneet ja hänen tekoaan + salanneet!»</p> + + <p>Joukossa syntyi uudestaan levottomuutta. Etumaiset + tunkeutuivat vielä kauemmaksi takaperin ikäänkun + varoen suuttuneen miehen kostoa. Ikkunan tienoolta kuului pari + kolme käheää naurunhykähdystä, jotka + sentään tukehtuivat alkuunsa.—</p> + + <p>Herrashuoneessa koetti jokainen kaikin voimin + näyttää siltä, kuin ei olisi kuullut + Boleslavin sanoja. Maaneuvos, joka erittäinkin näytti + kiusallisesti liikutetulta, selaili kiihkeästi + asiakirjojaan. Vanha Merckel tyrkytti tavattomalla innolla + vastahakoiselle pojalleen takaisin ristiä, jonka oli + kaapannut lattialta. Harmaa miespahainen, joka oli jälleen + ryöminyt pöydän alta esiin, hankaili ahkerasti + pölyä polvistaan.</p> + + <p>Ainoastaan vanha kirkkoherra seisoi varuillaan. Hän + nojasi rystösensä pöytään ja valkoinen, + ohut tukka, joka ympäröi kaljua päälakea, + vapisi hiljaa. Kuten petolintu, joka on + iskemäisillään saaliinsa kimppuun, seisoi hän + siinä korppikotkan kasvoineen ja hehkuvine silmineen, joiden + yllä törröttivät valkoiset + kulmakarvat.—</p> + + <p>Jos Boleslavin katse olisi tällä hetkellä + kiintynyt häneen, olisi hän jättänyt uudet + kysymykset ja vaatimukset sikseen. Mutta hän tahtoi juoda + voitonmaljansa viimeiseen pisaraan. »Jotta + pääsisimme täyteen selvyyteen», huusi + hän, »te ja minä,—jotta kaikki + tietäisivät, kenen puolella meistä on oikeus ja + kenen vääryys, kysyn täten: kellä teistä + on minulta mitään vaadittavaa? Kenelle olen tehnyt + jotakin pahaa? Kellä on minua vastaan + valittamista?»</p> + + <p>Silloin kajahti hänen takanaan kirkkoherran + ääni: »Onko puuseppä Hackelberg + saapuvilla?»</p> + + <p>Boleslav hätkähti. Kuten tuomarin ääni oli + tämä kumeankäheä jyrähdys tunkeutunut + hänen korvaansa. Hän ei tiennyt, mitä hänen + ylitsensä oli purkautumaisillaan, mutta hän tunsi, + ettei se ollut hyvää.</p> + + <p>Joukko liikehti toisiaan lykellen ja sysien. Puoleksi + työnnettynä, puoleksi vedettynä ilmaantui + rappeutunut juopporenttu eturiviin. Hän koetti puolustautua, + hän mukiloi nyrkeillään ympärilleen, ja + vielä kynnyksellä seistessään koetti hän + kyyristyä ja piilottua takanaan seisojan käsivarren tai + olkapään suojaan.</p> + + <p>»Älä pelkää, Hackelberg», + sanoi kirkkoherra. »Ei sinulle tehdä + mitään.»</p> + + <p>Silloin uskalsi hän ojentautua ja lasimaisista + silmistään suunnata aran, kysyvän katseen + korkeihin herroihin, joiden edessä hän seisoi.</p> + + <p>»Mitä tämä on?» kysyi maaneuvos + närkästyneenä. »Miksi tuollaisen sallitaan + juoksennella vapaana?»</p> + + <p>»Koska ei uskalleta koskea hänen + onnettomuuteensa», vastasi kirkkoherra.</p> + + <p>Herra Merckel vanhempi tunkeutui esimiehensä luo ja + kuiskutti surumielisesti hymyillen hänen korvaansa. + »Surkuteltava isä raukka, josta teidän + ylhäisyydellenne kerroin.»—Mutta vakavasti + huolissaan silmäili hän etumaisia schrandenilaisia, + joiden kourat olivat valmiina tarpeen vaatiessa tarttumaan + juopporenttuun ja toimittamaan hänet pois + näkyvistä.</p> + + <p>»Eikö sinulla ole mitään + sanottavaa?» kysyi kirkkoherra.</p> + + <p>»Mitä minulla pitäisi olla sanottavaa, herra + kirkkoherra?» lallatti hän, uudelleen kyyristyen, ja + veti takkinsa riekaleita peitoksi paljaalle rinnalleen.</p> + + <p>»Eikö sinulla ole mitään + valittamista?»</p> + + <p>»Antakaa minun mennä», marisi hän. + »Ei minulla ole mitään valittamista.»</p> + + <p>»Eikö <span class= + "wide">häntäkään</span> vastaan?» + Hän viittasi Boleslaviin.</p> + + <p>Sammuneissa silmissä leimahti synkkä liekki. Nyt + hän käsitti. Vanha Merckel nyökkäsi + hänelle kehottavasti, ja käsittäen + tehtävän, joka hänellä täällä + oli suoritettavanaan, alkoi hän, kyynelherkkänä + kuten juoppo ainakin, katkerasti itkeä. Mustilla + käsillään tuhri hän kasvojaan, niin että + ne pian näyttivät pöyristyttävältä + naamiolta.</p> + + <p>»Isä parka, isä parka!» surkutteli herra + Merckel vanhempi, samalla pyyhkien silmiään.</p> + + <p>»Miksi näytellään tätä + ilveilyä?» kysyi Boleslav halveksivasti nauraen. Mutta + hän oli tullut sangen kalpeaksi.</p> + + <p>»Täällä ei näytellä, vaan + käydään oikeutta», vastasi hänelle + vanha pappi.</p> + + <p>Boleslav kohautti olkapäitänsä. »Olen + tyytyväinen», sanoi hän, ja hänen + äänensä vapisi. »Sitähän olen + tahtonutkin.»</p> + + <p>Schrandenilaiset kurkottelivat kaulojaan tulevaa + näytelmää odottaen. Hiljaisuudessa, joka + hetkiseksi syntyi, kuultiin väkijoukon, joka ei mahtunut + ravintolaan, vaan täytti kirkkomäkeä, + viettävän siellä aikaansa porpattaen ja meluten. + Hälinän keskeltä kuului naisäänen + hätäinen kirkaisu.</p> + + <p>Olisikohan Regina— — —? Mutta kuinka se oli + mahdollista?—Ja tämä ajatus katosi salaman + nopeudella, kuten oli tullutkin.—</p> + + <p>»Lapseni, kurja lapsi raukkani!» ulvoi + puuseppä, joka nyt oli päässyt totutulle + tolalleen.</p> + + <p>»Mitä lapsellesi sitten on tehty, mies?» + kysyi maaneuvos, joka ei tahtonut kärsiä, että + asiain johto luisui hänen + käsistään.—</p> + + <p>»Vietelty on tyttäreni,— —— + —portto hänestä on tehty— + —isänsydämeni on— —muserrettu— + —särkynyt— —kurja olen— —yksi + kirstu vain vielä—»</p> + + <p>»Luulenpa, että olet minulle jo kerran lukenut + tämän litanian», puuttui maaneuvos puheeseen. + »Silloin nimittäin, kun tulin kuulustelemaan tuota + naista, tytärtäsi, Kissanportaan jutussa. Jollet + näinä viitenä vuonna ole oppinut mitään + uutta, niin... Ja kirkkoherraan kääntyen lisäsi + hän hymyillen: »Minusta näyttää, kuin + tälle lurjukselle olisi annettu Virgiliuksen osa + näyteltäväksi.»</p> + + <p>Pieni harmaa miekkonen nurkassa päästi + mäkättävän naurun, mutta mykistyi heti + jälleen ikäänkuin pelästyen omaa + rohkeuttaan.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra ei ollut ensinkään taipuvainen + siivosti kärsimään maaneuvoksen armollisia + sukkeluuksia. »Niinpä puhun puolestasi, + Hackelberg», sanoi hän. »Minun puheeni + sentään otettanee vakavalta kannalta—sinun, + teidän kaikkien ja Herran Jumalamme edessä, Hänen, + jonka pyhät lait eivät saa olla korkeain herrojen + pilkkana. Vapaaherra von Schranden, olette minua kehottanut. + Oletteko vielä halukas minulle vastaamaan?»</p> + + <p>»Olen», vastasi Boleslav levottoman + kärsimättömästi. Hänestä tuntui, + kuin olisi hän toistamiseen kuullut ulkoa + naisäänen kirkunan joukon melun keskeltä.</p> + + <p>»Olette ottanut vastaan isänne + perinnön?»</p> + + <p>»Epäilettekö sitä?»</p> + + <p>»Herra paratkoon! En!»</p> + + <p>»Mitä se merkitsee?»</p> + + <p>»Te olette omistanut senkin, mikä + vääryydellä oli hänen omansa.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra ...» Boleslav tunsi + ikäänkuin jähmettyvänsä. Hän tahtoi + puhua, mutta hänen kurkkunsa oli kuin kiinni kureutunut. + »Mihin uhmasi on joutunut?» huusi ääni + hänen povessaan.</p> + + <p>»Löysitte naisen, herra parooni, joka oli ollut + isänne jalkavaimona. Löysitte hänet alennettuna, + tahrattuna, lian ja rikosten peittämänä. + Monivuotinen orjuus oli häneltä riistänyt kaiken + ihmisarvon. Hän eli siellä kuten eläin + eläimen kerällä. Tämä kurja olento + kuului tänne ja kuului minulle. Minä olen hänet + kasvattanut, minun käteni on valanut kastevettä + hänen otsalleen, minun käteni ojentanut hänelle + pyhän ehtoollisen kalkin. Olen seurakunnan edessä + Jumalalle vannonut valvovani tätä nuorta sielua, joka + oli kaksin kerroin orpo sentähden, ettei se, joka hänet + oli siittänyt, voinut valvoa omankaan sielunsa + parasta.»</p> + + <p>»Ah, orpo lapsi raukkani!» lallatteli + puuseppä. »Vielä vain kaksi—vielä vain + yksi kirstu— —»</p> + + <p>»Olen vastuunalainen hänen puolestaan Jumalan ja + seurakunnan edessä. Isältäsi en voi + häntä vaatia, sillä hän seisoo Jumalan + istuimen edessä; sentähden vaadin häntä + sinulta ja kehotustasi noudattaen kysyn sinulta: Mitä olet + tehnyt tälle sielulle?»</p> + + <p>Boleslavin silmien edessä leijaili punertava sumu. Ja + tässä sumussa kasvoi vanhan papin olento, niin + että hän näytti miltei yliluonnolliselta. Boleslav + kykeni vain änkyttämään: »Mitä oli + minun—mitä voin minä ...?»</p> + + <p>Ja vanhus jatkoi: »Kuninkaamme on sinulle + tänään kaikkien ihmisten edessä suonut suuren + kunnioituksen; katso nyt vain, Boleslav von Schranden, voitko + kunnialla kestää Jumalammekin edessä. Kysyt + mitä sinun oli tehtävä? Tämä olento, + niin likaisena, niin hylkynä kuin se edessäsi makasi, + oli sinulle oleva korkeampi ja pyhempi kuin mikään muu + luotu olento. Mitä olet tehnyt sovittaaksesi sen + syyllisyyden, jonka isäsi on kasannut tämän naisen + niskoille? Oletko vapauttanut hänen henkensä siitä + orjuudesta, johon hän oli vajonnut? Oletko opastanut + hänen sieluaan Jumalan, laupiaan, kaikkein armollisimman + luo? Oletko koettanut häntä jälleen kohottaa + ihmisyyteen? Vai oletko vetänyt häntä yhä + syvemmälle ja syvemmälle siihen synnin kiroukseen, + johon huoneesi ja veresi on hänet kietonut? Ja ennen kaikkea + yksi seikka: Kuinka olet asustanut hänen kanssansa? + Kerrotaan, että autiolla saarellanne on vain yksi ainoa + huone, jossa saattaa asua!—Oletko aina muistanut, että + isäsi oma on jumalallisten ja inhimillisten lakien mukaan + oleva sinulle koskematon? Oletko opettanut häntä + rukoilemaan ja katumaan, vai oletko hänen eksytettyä + mieltään yhä edelleen myrkyttänyt?... Ja oman + veresi, oletko sen pitänyt puhtaana syntisistä + himoista?—Vai ovatko ajatuksesi kuten villipedot + kierrelleet hänen ympärillään ja hiipineet + hänen jäljessään ja väijyneet + häntä hänen heikkoudessaan ... kunnes uusi + häpeäteko tuli—»</p> + + <p>»Lakatkaa!» huusi Boleslav. Niin, tosiaan hyppi, + skorpiooneja tämän kristillisen rakkauden miehen + suusta. Salaisimmat ajatussynnitkin osasi hän rangaista, + yksin sellaisetkin, jotka eivät vielä olleet + vilahtaneetkaan hänen ajatuksiinsa ja joihin hänen + sentään tällä hetkellä täytyi + tunnustaa itsensä syylliseksi.</p> + + <p>Nyt tuli kaikki, kaikki selväksi! Mikä hänen ei + antanut nukkua pitkinä, yksinäisinä + öinä, mikä myrskynpuuskien tavoin ajeli verta + hänen suonissaan, mikä hänet pakotti + henkeään pidättäen kuulostelemaan, + hengittikö toinen milloin nopeammin, milloin verkkaisemmin, + saadakseen hengityksen epätasaisuudesta selville, että + tyttö valvoi kuten hänkin, levottomasti kuulosteli + kuten hänkin,—hän himosi tämän naisen + ruumista, häväistyä, pahoin pideltyä, + uljasta, ihanaa ruumista... Mutta rikos oli, Luojan kiitos, + vasta hiiviskellyt hänen omassa povessaan. Vielä ehti + työntää salvan eteen, ennenkuin se hiipi yli + vaarallisten rajojen. Tähän asti oli hän + tilivelvollinen ainoastaan itselleen ja hänen oli oman + tuomioistuimensa edessä tehtävä selko siitä, + mikä painoi hänen omaatuntoaan!— —</p> + + <p>Kalpeana ja hämmentyneenä katseli hän + ympärilleen ja näki kaikkien kasvojen jo loistavan + voitonriemusta. Silloin palasi hän suunnilleen.</p> + + <p>»Kuka antaa teille oikeuden syyttää minua + sellaisesta ilkityöstä?» huusi hän + kirkkoherralle.</p> + + <p>»En syytä teitä—kysyn vain», + keskeytti hänet vanhus. »Olette tullut aivan liian + kalpeaksi, herra parooni, niin ettemme saata olla + epäilemättä suuttumustanne.»</p> + + <p>»Hän on tuominnut itsensä, onneton», + lisäsi herra Merckel vanhempi surkutellen.</p> + + <p>Schrandenilaiset, uudelleen toivoen saavansa tarttua + hänen kaulukseensa, nostivat aika melun, ja joukko tunkeili + kynnystä kohden.</p><br> + + <p>Silloin—kaiken ääntenkohinan + ylitse—kuului pihalta Boleslavin korviin sydäntä + vihlaiseva hätähuuto. Nyt ei ollut enää + epäilemistäkään. Siellä oli Regina.</p> + + <p>»Regina!» huudahti hän ja syöksähti + pihanpuoleisen ikkunan luo. Siellä oli hurja metsästys + ylimmillään. Aitojen rattaiden, tynnyrien ja + jäätyneiden lantakasojen ylitse kapusi, hyppi ja juoksi + joukko raivostuneita naisia. Jälestä pyyhälti + poikia kalikat käsissä. Kiviä sinkoili kaikilta + suunnilta.</p> + + <p>»Auttakaa, auttakaa!» kuului Reginan kirkuna. + Häntä itseään ei kuitenkaan näkynyt.</p> + + <p>Mutta kun Boleslav tempasi auki takaoven, lennähti + tyttö pimeään käytävään. Ja + lauma ulvoen perästä!</p> + + <p>Voimakkaalla tempauksella vetäisi hän tytön + huoneeseen ja sulki kiireesti oven, jota vastaan naisten raivo + nyt purkautui.</p> + + <p>Regina vaipui herransa jalkoihin ja painoi nyyhkyttäen + kasvonsa hänen takkinsa liepeeseen. Tytön + käsistä putosi kaksi puoleksi pirstoutunutta + astialautaa, joita hän oli tuskallisesti pidellyt + kiinni—ne olivat jäännökset kilvestä, + jolla hän tavallisesti suojeli itseään + lenteleviltä kiviltä.</p> + + <p>Hänen tukkansa oli hajallaan, hänen vaatteensa + repaleina; kaunis turkisreunus, josta hän oli ollut niin + ylpeä, riippui repaleina hänen vartaloaan + pitkiin.——</p> + + <p>»Kuinka sievä rakastava pari!» sanoi herra + Merckel hyvillään hieroen käsiään.</p> + + <p>Kun schrandenilaiset näkivät nuo molemmat näin + koreasti yhdessä, näytti heillä olevan hyvä + halu jatkaa vaimojensa urotyötä täällä + sisällä. Reginan näkeminen vietteli heitä + aina vastustamattomalla voimalla heittelemiseen. He + päästivät riemun ulvonnan ja katselivat sopivia + heittoesineitä. Herrashuoneeseen lennähti jo kaksi + savihaarikkaa, joista toinen hipaisi puusepän + olkapäätä. Kenenkään henkeä ei + enää tavoteltu, tahdottiin vain + »läimähytellä.»</p> + + <p>Maaneuvos huiskutti epätoivoissaan + solmukäsiään. Koko hänen lempeä + ylhäisyytensä petti näiden hittolaisten + vastassa.</p> + + <p>»Herra maaneuvos», sanoi Boleslav, viitaten + polvistuvaan naiseen, joka puoleksi tajutonna painautui + häntä vasten. »Pyydän teitä painamaan + tämän kohtauksen mieleenne. Jollette itse katso + tarpeelliseksi puuttua asiaan, voi sentään + käydä, että minun täytyy teitä + oikeudessa vaatia todistajaksi tätä urhoollista + väkeä vastaan.»</p> + + <p>Ylhäinen herra maaneuvos aavisti tuskin + itsekään, mitä surkeaa osaa hän + näytteli. Itse hänen komea leijonanharjansakin oli + joutunut pois suunniltaan ja riippui jäykkinä + töyhtöinä pään ympärillä.</p> + + <p>»Merckel,» tirskui hän, »olette + kylänvouti. Panen teidät viralta, jollette heti saa + hiljaisuutta aikaan. Hiljaa—väki—hiljaa! + Tämä on maanrauhan rikkomista.—Siitä tulee + vankeutta— —lähetän teidät kaikki + vankilaan.— —Vieläpä ase + kädessä— —maksaa kolme vuotta, kokonaista + kolme, hyvät ihmiset.— — —Huomenna + lähetän tänne santarmeja, kolme santarmia + yhdellä kertaa—»</p> + + <p>Tämän uhkauksen oli hänen hyvä + enkelinsä johduttanut hänen mieleensä, sillä + mikään muu ei olisi näihin mielettömiin + enää vaikuttanut. Onnettoman sodan jälkeen ei + Schrandeniin ollut enää ainoatakaan santarmia + sijotettu. Tämä oli suuri onni, jota ei niin + pilanpäiten saanut menettää, sillä santarmia + pelkäsivät he enemmän kuin kuningasta.</p> + + <p>Herra Merckel, joka alkoi vavista virkansa tähden, teki + voitavansa rauhaa palauttaakseen. Hänen poikansa nojasi + käsivarret ristissä ikkunanpieleen ja koetti + näyttää siltä, kuin tämä + näytelmä huvittaisi häntä erinomaisesti.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra tuijotti edessään olevaan pariin, + ikäänkuin tahtoisi katsoa heidän + sydäntensä sisimpään.</p> + + <p>»Nouse pois», sanoi Boleslav polvillaan olevalle + Reginalle. »Sinulle ei tehdä + mitään—minä olen luonasi.»</p> + + <p>Mutta tyttö painautui vielä pelokkaampana + häntä vasten. »Eihän teitä viedä + pois, herra, eihän?» nyyhkytti hän. + »Minä vaikka palellutan itseni kuoliaaksi—jos se + on totta.»</p> + + <p>»Ei viedä—mutta nouse nyt.»</p> + + <p>»Oi, herra, hyvä, rakas herra!» Ja hän + painoi otsansa herransa polvea vasten.</p> + + <p>»Boleslav von Schranden—kiellätkö + vielä?»</p> + + <p>»Mitä minun pitäisi kieltää? + Sekö, että tämä naisparka, jota te olette + vainonneet ja sysineet, näkee minussa ainoan turvansa ja + pelastajansa, koska olin pitkien vuosien jälkeen + ensimäinen, joka hänelle sanoin lempeän sanasen? + Tai onko minun kiellettävä, että tämä + sama turvaton nainen, koko Luojan avarassa maailmassa ainoa + olento, joka tahtoi jäädä luokseni, kun kaikki + muut minut hylkäsivät, on tullut minulle rakkaaksi ja + kalliiksi? Enkö olisi raaka, tunnoton pölkky, jos + toisin ajattelisin kaiken sen jälkeen, mitä hän on + tehnyt hyväkseni? En ole häntä pyytänyt + jakamaan yksinäisyyttäni linnan raunioissa. Siellä + ei ole elämä niinkään hauskaa, ja kaikki + hyvyyteni häntä kohtaan oli siinä, että + sallin hänen uhrautua hyväkseni.—Mitään + iloa en ole voinut hänelle valmistaa,—mitään + luvatonta ei ole tapahtunut välillämme. Jos hän + mieluummin tahtoo olla maaorjana, ei se koske hituistakaan + maailmaa, kaikkein vähimmän teitä schrandenilaisia + ja itse tuota juopporenttuakin, joka kerran paritti oman lihansa + ja verensä.»</p> + + <p>Puuseppä, jota vanha Merckel oli hiljaa rohkaissut, alkoi + näytellä hellän isän osaa.</p> + + <p>»Voi, tyttäreni, onneton tytär + raukkani!» porasi hän.</p> + + <p>»Eteenpäin», sopotti isäntä, + »vaadi hänet takaisin».</p> + + <p>»Tule, lapseni, tule onnettoman, hyljätyn + isäsi luo. Murheissaan on hän langennut juoppouden + syntiin. Vain kaksi kirstua tekee hän + vielä,—yhden itselleen ja yhden—»</p> + + <p>Hän ojensi likaisen kätensä + tytärtään tavottaen, mutta tämä + kauhuissaan sysäsi sen kiihkeästi takaisin.</p> + + <p>»Älkää suotta vaivautuko», sanoi + Boleslav. »Hän kuuluu minulle, kuten minäkin + kuulun hänelle.»</p> + + <p>»Ja kuitenkin vaadin häntä + tänään sinulta, Boleslav von Schranden», + sanoi kirkkoherra, samalla laskien kätensä Reginan + päälaelle.—Tyttö kyyristyi arasti, mutta + antoi sen tapahtua.</p> + + <p>»Siksikö, että voisitte hänet mukavammin + kivittää?»</p> + + <p>»Lupaan sinulle, ettei hänelle tästedes + tehdä mitään pahaa. Vien hänet itse + erään virkaveljeni luo, joka hänet on saattava + uudelleen ajalliseen ja iankaikkiseen elämään. + Älä asetu hänen pelastuksensa tielle + kytkemällä hänet vielä lujemmin synnin + kahleilla itseesi.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni. Tuhansia ajatuksia risteili hänen + mielessään. Vanhus ei ollut mikään petturi. + Hänen sanansa oli luja kuin kallio. Mitä oikeutta + hänellä itsellään oli tähän + naiseen, joka tahdottomana lepäsi hänen jaloissaan? + Mitä saattoikaan hän Reginalle tarjota, kun uskalsi + itselleen vaatia hänen elämäänsä?</p> + + <p>Silloin puuttui puheeseen maaneuvos, joka jo oli osittain + toipunut pelästyksestään. »Onko + tämä henkilö jo laillisessa + iässä?» kysyi hän.</p> + + <p>Kirkkoherra laski ja vastasi myöntäen.</p> + + <p>»<i>Vis paterna</i> ei siis ole enää + voimassaan, eikä myöskään ole voitu todistaa + hänen haureellisesti eläneen—muuten voisi + hänet lähettää johonkin ojennuslait + ...»</p> + + <p>Boleslavin ivanauru sai hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»No hyvä, niinpä ratkaiskoon hän itse. + Oletteko siihen tyytyväinen, herra parooni?»</p> + + <p>»En minä häntä pidätä», + murahti Boleslav ja tunsi samassa, kuinka naisruumis vapisi + hänen jaloissaan. Hän kumartui tytön puoleen. + »Regina—kuuletko, mitä kirkkoherra sinulle + lupaa?... Tiedät, että tulevaisuutesi on turvattu. + Tahdotko seurata häntä?»</p> + + <p>Silloin kohotti tyttö hehkuvat, kyynelten valelemat + kasvonsa häntä kohden ja nyyhkytti: »Pyydän, + herra—älkää tehkö—minusta + pilkkaa—»</p> + + <p>»Tahdot siis jäädä luokseni?»</p> + + <p>»Tiedättehän sen, herra!—Miksi kiusaatte + minua?»—</p> + + <p>»Nouse sitten, niin lähdemme».</p> + + <p>Kirkkoherra asettui hänen tielleen. Hän oli tullut + kalman kalpeaksi, ja hänen kotkankatseensa kaivautui + Boleslavin kasvoihin. Hän laski juhlallisesti + kätensä hänen olalleen kuten taanoin isän + syyllisyyttä hänelle selittäessään.</p> + + <p>»Poikani», sanoi hän, »sinutkin olen + ottanut pyhän kasteen liittoon. Sinutkin olen opettanut + sopertamaan Jumalan nimen ja osottanut sinulle hänen + luomakuntansa ihmeellisyyden. Olet minulle ollut aivan kuin oma + lapseni ja vielä enemmänkin, sillä olithan herrani + poika. Sinunkin puolestasi on minun vastattava Jumalan istuimen + edessä. Et ole voinut puhdistautua siitä + epäluulosta, joka sinuun on liittynyt. Ja kun luen + sielustasi,—älä luo silmiäsi maahan, + minä tiedän kyllä. Ja siksi vaadin vielä + kerran sinulta tätä naista. Vaadin häntä + hänen isänsä nimessä, seurakunan + nimessä, taivaallisen Jumalamme nimessä, hänen, + joka on kaikkien orpojen ja turvattomain isä, sillä he + eivät tiedä, mitä he tekevät. + Päästä hänet vapaaksi—niin olet + syytön ja saat mennä rauhassa tietäsi.»</p> + + <p>Regina oli noussut pystyyn ja tarrautui väristen + Boleslavin käsivarteen.</p> + + <p>»Tule!» sanoi hän. »Toivottavasti + pääsemme joukon lävitse.» Ja hän oli + menemäisillään vanhuksen ohitse.</p> + + <p>Mutta tämä astui uudestaan hänen tielleen ja + levitti käsivartensa hänen eteensä.</p> + + <p>»Olet siis isäsi arvoinen! Ja niinkuin isäsi + olen kerran kironnut, niin kiroon nyt sinut tällä + hetkellä ja tämän naisen sinun kanssasi. Sinä + olet oleva niinkuin Kain, jonka Herra vihassaan karkotti + kasvojensa, edestä... Missään ei ole sinulle + oleva sijaa valmistettuna. Raunioissa olet sinä asustava + koko pitkän ikäsi! Ja tämä nainen sinun + kanssasi! Menkää nyt... Tehkää tietä, + te siellä—ja ken kätensä häneen + satuttaa hyvässä taikka pahassa tarkotuksessa, se on + oleva kirottu hänen kanssansa.»</p> + + <p>Boleslav purskahti nauruun, joka epäsointuisena kajahti + hiljaisuudessa.</p> + + <p>»Tule», sanoi hän tarttuen Reginan + käteen. »Tule, anna vanhan miehen sadatella, + sehän hänen on ammattinsakin.»—Ja kuitenkin + valahti väristys hänen ruumistaan pitkin.</p> + + <p>Edessään näki hän joukon tungokseen + aukenevan kujan, joka kaartui tarjoiluhuoneen lävitse + ulommaiselle ovelle.</p> + + <p>Hän astui Reginan kera kujaan.</p> + + <p>Kukaan ei naurannut, ei herjannut eikä koskenut + heihin.</p> + + <p>Taikauskoinen pelko jähmetytti kaikki nämä + raa'at kasvot.— —</p> + + <p>Talvisen illan viima hengähteli jäisenä + hänen kasvoilleen.</p> + + <p>Ja kas! Lieneekö joku rientänyt ulkona + odottavillekin viemään viestiä—lieneekö + heidän keskuuteensa levinnyt aavistus + tapahtumasta—täälläkin kohtasi heitä + syvä äänettömyys, täälläkin + aukeni kuja, jota myöten molemmat vitkalleen, allapäin + astelivat alas virralle.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIV" id="XIV"></a> + + <h2>XIV.</h2><br> + + <p>Iltarusko sammui. Siintävän heleä utu leijaili + alastomain pensaiden ympärillä, kiviltä tihkui + maahan säkenöiväin kristallien vihmasade.</p> + + <p>Lumi narskui Boleslavin jalkojen alla. Hänen + hengityksensä kiemurteli vaaleina pilvinä hänen + edellään. Pakkanen viillytti miellyttävästi + hänen hehkuvia kasvojaan. Hän oli lähettänyt + Reginan edeltäpäin ja koetti yksin + kävellessään tyyntyä ja selvitä, + sillä hänen aivoissaan kiehui kuin mikäkin + noitakattila.</p> + + <p>Kirous oli luonnollisesti pelkkää ilveilyä, + vain peikko pimeässä, jolla lapsia pelotellaan. + Hänen isänsä viholliset olivat vain vaanineet + tilaisuutta tehdäkseen pojalle noitatemppujaan, jotka olivat + varatut isää varten; ja sentään—miten + hirvittävää olikaan ajatella moisen kirouksen + ansaitsevansa!—No, siitähän ei voinut olla + puhettakaan. Mitä tuo vanha jyrisijä oli + edellyttänyt tapahtuneeksi kaikessa + törkeydessään, se oli tuskin höyhenen + keveydelläkään hipaissut hänen sieluaan. Kun + hän nyt tiesi, mistä oli kysymys, oli vaarakin ohitse. + Itse asiassa täytyi hänen olla vanhukselle kiitollinen + siitä, että tämä oli hänelle kaukaa + osottanut kuilun, jota kohden hän oli huoletonna + kulkenut.</p> + + <p>»Mutta kylliksi tästä asiasta», tuumi + hän itsekseen. »Minä olen herra, hän on + palvelustyttö—ja tahdon olla kirottu, + jos—»</p> + + <p>Säikähtyneenä pysähtyi hän + mietteissään. Hänhän jo oli kirottu. Sitten + hymyili hän säikähdykselleen Sellainen lasten + pöpö!—Hyi sentään!—</p> + + <p>Joka tapauksessa oli hänen suhteessaan ulkomaailmaan + tästä päivästä alkava uusi ajanjakso. + Tämä risti hänen kädessään oli + takeena siitä, ettei hän seissyt oikeudetonna ja + kunniatonna maailman vastassa, vaan että niin oikeus kuin + kunniakin olivat saavutettavissa, jos hänellä vain oli + rohkeutta kääntyä persoonallisten + vihamiestensä päiden ylitse korkeimpain viranomaisten + puoleen.—Piirin tuomarit olivat katsoneet hyväksi + jättää murhapolton rankaisematta. No hyvä, + siispä hänen oli sytytettävä palo, jonka + hehku pelottaisi pahantekijän piilopaikastaan esiin. Mutta + silloinhan hänen täytyi vetää myös + isän tekonen pimeydestään, täytyi + haudanhäväisijän käsin rikkoa vainajan rauha + ja toitottaa oman sukunsa häpeä + maailmalle.—Hän murti suutansa. Hän tunsi + mielessään kuohuvan uhman, niin valtavan, että + itsensä tuhoamisen vaarakin näytti hänestä + pelkältä pilkalta. Mitä hänen tarvitsi + säikähtää?</p> + + <p>»Olenhan kuitenkin kirottu!» jupisi hän ja + nauru purskahti hänen kurkustaan.</p> + + <p>Sitten meni hän kotiin. Regina laittoi + pöytään illallisen. Hän oli korjannut + nuttunsa ja kammannut tukkansa veden avulla sileäksi. + Hänen kasvonsa olivat tyynet, ikäänkuin ei + mitään olisi tapahtunut, ainoastaan kynsien naarmut + hänen kaulassaan osottivat, mitkä hetket + hänellä oli takanaan.</p> + + <p>Boleslav kysyi teennäisellä ankaruudella: + »Kuinka pälkähtikään + päähäsi, Regina, lähteä + ravintolaan?»</p> + + <p>Regina vilkaisi arasti ylöspäin + herraansa.—»Antakaa anteeksi, herra», sanoi + hän allapäin. »Löysin kirjeenne, ja silloin + muuttui maailma silmissäni vihreäksi ja keltaiseksi ja + minä en enää tiennyt mitä + tein—ajattelin vain, että voisin teidät + lopultakin pelastaa— —»</p> + + <p>»Tuhmuuksia», sanoi Boleslav nauraen—mutta + hänen rinnassaan kumpusi jotakin, jota hänen + väkivoimin täytyi tukahuttaa.</p> + + <p>»Nouda minulle viiniä», käski Boleslav + istuutuen pöytään,</p> + + <p>»Mitä viiniä, herra?»</p> + + <p>»Parasta. Tänään on suuri + juhlapäivä.»</p> + + <p>Regina katsoi häneen kummissaan ja meni.</p> + + <p>»Nouda lasi itsellesikin», sanoi Boleslav + tytön avattua harmaan, hämähäkin verkkojen + kietoman pullon.</p> + + <p>»Herra hyvä, minä en kestä + sitä.»</p> + + <p>»No, pian nyt.»</p> + + <p>»Heti, herra.»</p> + + <p>Boleslav kaasi lasiin. Tummahkon kullankarvainen neste valui + kimmeltäen smaragdinvihreään lasiin. + Nämä roomalaiskuosiset viinilasit ainakin olivat + häviöstä pelastuneet.</p> + + <p>»Maljasi!»</p> + + <p>Lasit kalahtivat kuin kumeasointuinen kello.</p> + + <p>»Tähän naiseen on siis pappi minut + tänään parittanut kirouksellaan», ajatteli + Boleslav ja antoi katseensa vaipua hänen silmiinsä. + Kuinka omituista, kuinka kummallista! Tämä nainen oli + tuleva osaksi hänen elämästään, oli + vanhus sanonut. Tämä nainen,—miksi juuri + tämä? »Onhan kirouskin jonkinlainen + vahvistus», ajatteli hän edelleen. »Jokin jota + ei ole olemassa eikä milloinkaan tule olemaan, on ja pysyy + sen varmistamana ja vahvistamana, kuin mikäkin pyhä + oikeus taivaan ja maailman edessä.»</p> + + <p>Ja niin risteilivät hänen ajatuksensa ahneesti sen + kielletyn alueen ympärillä, jonka + ylipääsemättömiin aitoihin itse papin sanat + olivat lyöneet aukkoja. Sitten hävettivät + häntä omat ajatuksensa. »Sinä olet + herra», toisti hän yksikseen, »hän on + palvelustyttö, vieläpä vain orjatar, ja silleen + täytyy sen jäädä.»</p> + + <p>Muuten oli selvää, että koston työhön + oli vielä tänään + ryhdyttävä.—</p> + + <p>Hän käski Reginan korjata ruuat pois ja tuoda toisen + pullon pöytään. Sitten nouti hän pulpetiltaan + kynän ja paperia ja osotti tytölle paikan, jossa + tämä oli istunut jouluaattoon saakka.</p> + + <p>Aran iloissaan painautui Regina istumaan, sillä hän + oli siitä pitäen saanut aina maatapanoonsa asti istua + eteisessä tulisijan ääressä.</p> + + <p>»Sinun on tehtävä minulle hieman selkoa, + Regina», alotti Boleslav. »Vastaa lyhyeen ja tarkasti + jokaiseen kysymykseeni.»</p> + + <p>Regina hätkähti silminnähtävästi. + »Kyllä, herra», kuiskasi hän.</p> + + <p>»Juo, se päästää kielesi + siteistään.» Regina totteli, mutta viini + näytti tällä kertaa vaikuttavan hänessä + pelkoa ja vastenmielisyyttä.</p> + + <p>»On kysymys sen yön seurauksista, jolloin veit + ranskalaiset Kissanportaan yli.—Oliko linnassa + ketään, joka tiesi tästä + retkestä?»</p> + + <p>»Ei, herra.»</p> + + <p>»Kenen kautta se sitten on tullut tunnetuksi?»</p> + + <p>»Minun kauttani luulen, herra», sammalsi + Regina.</p> + + <p>»Kenelle olet sen ilmaissut?»</p> + + <p>»Isälleni.»</p> + + <p>»Kuinka sen teit?»</p> + + <p>»Hän tuli tuontuostakin linnaan saadakseen minulta + rahaa; ja jollei minulla ollut mitään, nipisteli ja + löi hän minua.»</p> + + <p>»Miksi et huutanut apua?»</p> + + <p>»Olihan öinen aika, herra, ja armollinen herra + olisi häntä pieksättänyt, jos hänet + olisi tavattu.»</p> + + <p>»Hyvä, jatka.»</p> + + <p>»Ja niin tuli hän myös vähän + jälkeenpäin—retken jälkeen, + tarkotan—ja vaati kaikenlaista—minun piti + häneltä—armolliselta + herralta—kiristää rahaa tai salaa kopeloida + hänen taskujaan ja muuta sellaista.—Ja + päästäkseni kerta kaikkiaan hänestä + rauhaan, kävin hänelle hakemassa kukkaron, jonka + ranskalainen eversti oli minulle antanut. Kun hän näki + punertavan kullan välkkyvän kuutamossa, tuli hän + aivan kuin hulluksi—»</p> + + <p>Hän vaikeni.</p> + + <p>»No, eteenpäin!»</p> + + <p>»Täytyykö minun se sanoa, herra?»</p> + + <p>»Tietysti!»</p> + + <p>»Mutta onhan hän sentään isäni, + herra.»</p> + + <p>»Sinun on tehtävä, mitä + käsken.»</p> + + <p>Regina huokasi syvään ja jatkoi: »Ja silloin + kävi hän kurkkuuni kiinni ja huusi korvaani: Olet + surman oma, jollet heti paikalla tunnusta, mistä olet saanut + näin paljo kultaa... Ja kun olin jo aivan + tukehtumaisillani— —»</p> + + <p>Boleslav naurahti katkerasti itsekseen. Hänen oma + isänsä ja tytön isä—he + käyttivät molemmat samoja kunnioitettavia keinoja.</p> + + <p>Regina luuli herransa nauravan hänelle. »Hyvä + herra», jatkoi hän rukoilevasti herraansa katsahtaen, + »minähän olin silloin vielä niin + hirveän tuhma. Paria viikkoa myöhemmin, kun he minua + kuulustelivat, olisivat he saaneet minut huoletta kuristaa + eivätkä sittenkään olisi saaneet + mitään tietoonsa... Mutta, silloin, ja olihan hän + sentään isäni ...»</p> + + <p>»Hyvä, silloin siis kannoit kieliä koulusta. + Ja entäs sitten?»</p> + + <p>»Vielä samana yönä alkoi omaatuntoani + painaa, ja aamulla viedessäni armolliselle herralle + kahvia—sillä minun oli aina oltava hänen + lähettyvillään—tunnustin hänelle + kaiken.</p> + + <p>»Ja hän?»</p> + + <p>»Hän tuli liidunvalkoiseksi eikä sanonut + sanaakaan—mutta hän sieppasi pyssyn seinältä + ja tähtäsi sillä minua. Minä panin + käteni ristiin ja suljin silmäni; silloin kuulin kuinka + hän päästi kirouksen—ja sitten heitti pyssyn + olalleen ja syöksyi ulos. Ajattelin heti: nyt hän + tahtoo raivata isän pois tieltä!—Ja kun näin + hänen rientävän nostosillalle kaksi verikoiraansa + mukanaan, juoksin sukkelaan puiston läpi ja Kissanportaan + yli kylään, viedäkseni isälle sanan, + että hänen henkensä oli vaarassa. Jos hän + olisi ollut kotonaan, en häntä olisi voinut + enää pelastaa, mutta hän istuikin Merckelin luona + Mustassa Kotkassa. Siellä oli hän kaikki + hälyyttänyt jalkeille keskellä yötä ja + makasi sitten päissään kuin mikäkin elukka. + Mustasta Kotkasta ei hän mene häntä hakemaan, + aattelin itsekseni,—ja se olisi ollut liian + myöhäistäkin, sillä herra Merckel ja kaikki + tiesivät jo koko asian ja nostivat aika + häläkän minut nähtyään ja + kävivät minua ahdistelemaan ja aikoivat väkisin + panna minut puhumaan, mutta minä puraisin kieleeni, jotta + veri tuli, ja olin vaiti. Sitten päästivät he + minut valloilleni, mutta minä juoksin armollista herraa + vastaan ja heittäysin hänen jalkoihinsa ja sanoin: + Säästäkää hänet, se ei + hyödytä mitään, sillä maailma + tietää sen jo kuitenkin.—Silloin potkaisi + hän minua, niin että pyörtyneenä + lysähdin maahan, mutta isälle ei hän tehnyt + mitään... Ja sitten kahden viikon perästä + tuli santarmi minua noutamaan ja vei minut Mustaan Kotkaan. + Siellä istui viinihuoneessa viisi tai kuusi + ylhäistä vierasta herraa, tämä herra + maaneuvos heidän mukanaan, ja ovi sulettiin + jälestäni ja minua alettiin kuulustella... Mieluimmin + olisin ainoastaan itkenyt enkä tehnyt muuta + mitään, mutta sitten rohkaisin mieleni ja arvelin, + että isälläni oli tapana juoda enemmän kuin + janottikaan, ja hän kai oli nähnyt pahaa unta... Mutta + silloin näyttivät he minulle kukkaroa, jonka he olivat + ottaneet häneltä pois.—Ja silloin, herra, ... + silloin sanoin, että rahat olivat ... palkka, jonka sain, + kun annoin—» Hän vaikeni ja painoi + kätensä kasvoilleen, joille häpeä levitti + tumman punan...</p> + + <p>»Jatka», käski Boleslav, purren hampaansa + yhteen.</p> + + <p>»Eiväthän he minua uskoneet, herra, mutta he + kai huomasivat, etteivät saisi minulta totuutta selville, + sillä he eivät kyselleet enempää. Ja sitten + alkoivat he hiljaa neuvotella keskenään, mutta minulla + on hyvät korvat, minä kuulin kaiken... Oliko minut + pistettävä vankeuteen, jotta oppisin puhumaan, oliko + armollinen herrakin vangittava? Sellaisia he juttelivat. Ja sitte + tulivat toiset ja arvelivat, että piirille olisi + häpeäksi, jos kielikellot pääsisivät + sellaista soittamaan, ja koko Itä-Preussinkin kunnia + siitä kärsisi, ja kun sitä paitsi ei ollut sitovia + todistuksiakaan, oli täysi syy painaa asia hiljaisuudessa + unohtumaan—he mainitsivat sen jotenkin toisin, mutta sanat + olen unhottanut.»</p> + + <p>»Ja sitten päästivät he sinut + menemään?»</p> + + <p>»Niin. Herra Merckel sanoi, että minun oli + korjattava luuni, sillä minä saastutin + talon.»</p> + + <p>Syntyi äänettömyys. Sitten kulautti Boleslav + yhdellä siemauksella pari kolme lasia väkevää + viiniä ja sanoi: »Nyt paloyö!»</p> + + <p>Regina hypähti silloin tuoliltaan pystyyn ja tuijotti + häneen kauhistunein katsein.</p> + + <p>»Minun pitäisi ... tulipalosta?»</p> + + <p>»Niin paljo kuin siitä muistat.»</p> + + <p>»Ja minun pitäisi ... kaikki ... herra?»</p> + + <p>»Kaikki.»</p> + + <p>»Herra ... sitä en voi!» Kuten + hengenhädissään päästi hän + tämän huudahduksen suustaan.</p> + + <p>»Mitä se merkitsee?» Boleslav oli hänkin + ponnahtanut pystyyn ja mittaili häntä silmät + selällään.</p> + + <p>Regina pani kätensä ristiin rinnalleen: »Olen + teille aina—ollut kuuliainen, herra... En ole koskaan + mukissut eikä mikään ole ollut minusta liian + vaikeaa... Tahdon tehdä kaiken, mitä käskette, ja + jos sanotte: mene, anna itsesi kivittää, teen sen heti + paikalla... Mutta tätä yhtä älkää + vaatiko minulta, pyydän sitä sydämeni + pohjasta.»</p> + + <p>Vihastuneena ja kummissaan katsoi Boleslav tyttöön. + Hän oli niin tottunut tämän ehdottomaan + kuuliaisuuteen, ettei voinut käsittää + tätä yhtäkkiä leimahtanutta + vastustuskykyä... Hänen valtansa oli siis lopussa ... + se ei ollut rajaton, kuten hän oli luullut!—Eikö + tämä nainen ollut itse ruvennut hänen orjakseen? + Eikö hän ollut myynyt itseänsä ruumiineen ja + sieluineen hänelle ja hänen suvulleen, ja nyt hän + yhtäkkiä tahtoi pitää oman + päänsä?</p> + + <p>Veri syöksähti hänen + päähänsä. Hänen silmänsä + pullistuivat.</p> + + <p>»Sinun täytyy— — —sinun + täytyy heti paikalla!»</p> + + <p>Regina painautui seinää vasten. Hänen + silmänsä kiiluivat pimeästä Boleslavia kohden + kuin ahdistetun villikissan silmät.—»En tee + sitä», tenäsi hän.</p> + + <p>Boleslavissa heräsi perinnöllinen, raaka herruutensa + tunto. Viinikin vaikutti osaltaan. Hän hyökkäsi + tytön kimppuun ja tarttui hänen rintaansa.—</p> + + <p>Tytön nutun napit eivät kestäneet kovaa + tempausta, vaan lensivät irti. Hänen valkea povensa + aaltoili, ja Boleslavin katse ikäänkuin kietoutui + huntuun...</p> + + <p>»Onko minun hänet kuristettava vai häntä + suudeltava?» ajatteli Boleslav ja tavotti hänen + kaulaansa.</p> + + <p>Hengenhädissään tarrasi Regina vastaan. Kuten + rautapihdit puristuivat hänen kätensä Boleslavin + hartioihin... Täytyi koota kaikki voimansa + pitääkseen puoliaan näitä + jäntereitä vastaan.</p> + + <p>Ja nyt alkoi äänetön painiskelu. Se kesti monia + minuutteja eikä ottanut lainkaan loppuakseen... Se + näytti katkeralta, suorastaan epätoivoiselta, se + näytti ottelulta elämästä ja kuolemasta ja + muuttui sentään jälleen leikkisodaksi... + Kumpikaan taistelijoista ei enää tiennyt, mistä + taisteltiin. Boleslavin veristyneet silmät etsivät + Reginan silmiä. Reginan hiestynyt rinta puristui hänen + rintaansa vasten. Molempain hengitys suli yhteen. Lujasti + sylikkäin kietoutuneina hoippuivat he sinne tänne, + kunnes Boleslav vihdoin painoi tytön polvilleen... Mutta + tämä ei väsynyt, vaan koetti vetää + hänet luokseen maahan.</p> + + <p>Paikoillaan painiskellen katsoivat he ikäänkuin + unelmissaan tuokion toisiaan silmiin. Silloin kulki väristys + Reginan ruumiin lävitse, ja keskellä taistelua painoi + hän antautuvasti poskensa samaan käsivarteen, jota + vastaan hän taisteli.</p> + + <p>Boleslav näki sen—hän näki, kuinka toisen + silmät tuskaisesti hehkuen riippuivat hänen + silmissään, hän näki tytön kauniit, + villit kasvot kukoistavina edessään.</p> + + <p>»Olemmehan kirotut kuitenkin», välähti + hänen mielessään.</p> + + <p>Silloin kumartui hän huoahtaen alas tytön puoleen + ja—suuteli häntä suulle.</p> + + <p>Regina voihkasi ääneen, puristui Boleslaviin kiinni + ja puri hampaansa hänen huuliinsa. Sitten retkahti hän + hervotonna takaperin ja kaatui selälleen, niin että + takaraivo kolahti kovasti lattiaan.</p> + + <p>Aivan huumautuneena tuijotti Boleslav häneen maahan. + Tyttö makasi kuin kuollut. Ainoastaan kohoileva rinta ahmi + ilmaa. Boleslavin omista huulista kihosivat veripisarat. + Ajattelematta pyyhki hän niitä pois + kielellään,</p> + + <p>»Mitä nyt?»</p> + + <p>Ja mitä kauemmin hän tuijotti maassa makaavaan + naiseen, sitä korkeammalle kuohui tuskaisa pelko hänen + mielessään, nousten aivan mielettömyyden + rajoille. Hän pelkäsi, mitä oli tuleva.</p> + + <p>»Pois tästä talosta—pois, pois, + ennenkuin hän nousee», huusi ääni hänen + povessaan. Hän tempasi vaippansa seinältä, + käänsi karvalakkinsa reunukset alas ja + syöksähti talviyöhön, ikäänkuin + hurja ajo olisi hänen kintereillään.</p> + + <p>Hän ei voinut sitä paeta, hän laahasi sitä + mukanaan mihin menikin. Se riehui hänen rinnassaan, se + kuohui hänen veressään ja kohisi hänen + hermoissaan—tämä nuorten aistien hurja ajo.</p> + + <p>Hän kirmasi ympäri metsää. Pakkanen ei + häntä jäähdyttänyt, pimeys ei + häntä tyynnyttänyt.</p> + + <p>Oliko mitään pelastusta—mitään?</p> + + <p>Pappila johtui hänen mieleensä. Ivanauru purskahti + hänen huuliltaan.—Olihan Helena kauhusta väristen + väistynyt hänen tieltään, kun hän + vielä puhtain sydämin, puhtain mielin ja aistein oli + sinne astunut. Mitä Helena tekisikään + tänään, jos hän kirottuna ja syyllisyyden + painamana rohkenisi mennä hänen + läheisyyteensä?</p> + + <p>Ja kuitenkin—eikö pappilan tanhuvilla ollut + lähes vuosikymmenen ajan ollut kotipaikkansa kaikella, + mitä hänessä vielä oli hyvää, + valoisaa ja rauhallista? Oliko hänen luvatonta etsiä + näiltä valon tyyssijoilta pelastustaan, vaikkapa + sieltä olisi tuhat kertaa lähtöisin se kirous, + joka hänet oli peittänyt pimeyteen?</p> + + <p>Melkein vasten tahtoaan poikkesi hän kylään + vievälle tielle.</p> + + <p>Torninkello löi yksi. Viisi tuntia oli hän + harhaillut ympärinsä, ja aika oli tuntunut + hänestä yhtä monelta minuutilta.</p> + + <p>Kylä oli uupunut uneen, vain »Mustasta + Kotkasta» lankesi tummanpunertava kajastus valkealle + lumelle, jota himmeä kuu valaisi raukealla valollaan. + Reenraiteet välkkyivät kuin valkoiset nauhat, jotka + maata myöten venyivät etäisyyteen, ja + jääpuikot kirkonräystäästä + kuvastuivat hopeisena varjopiirustuksena tummalle + seinälle.</p> + + <p>Hän kulki kirkon ohitse pappilan puutarhaa kohden. + Hänen sydämensä hyppi niin, että se tuntui + aivan nousevan kurkkuun... Helenan päätyikkunasta + häämötti vielä valkea. Hän kapusi aidan + ylitse ja tarpoi syvässä lumessa puutarhamajan luo, + joka oli parinkymmenen askelen päässä talon + päätyseinästä. Hän asettui sen varjoon...</p> + + <p>Valkoinen uudin verhosi kokonaan valaistun neliön. + Palttinapintaan kuvastuivat luonnottomiksi vääristyneet + kukanlehtien ja varsien ja paperiviuhkioilla koristeltujen + kukkaruukkujen varjot.—Niiden valtakunnassa hallitsi + hän nyt siveänä ja hiljaisena kuin pyhä + neitsyt ruusutarhassaan.</p> + + <p>Ja jälleen ilmestyi hänen sielunsa silmien eteen + tuomiokirkon pyhimyskuva, jonka hän näki aina, milloin + kuvitteli mielessään lemmittyään. Saadapa + vain ainoaksikaan sekunniksi vajottaa katseensa hänen + katseeseensa, siten herättääkseen uuteen eloon + sen, minkä aika ja syyllisyys oli kuolettanut!</p> + + <p>Tytönvartalon kuvajainen pimitti tuokioksi valaistun + pinnan... Uutimen lievettä kohotettiin.</p> + + <p>Puoleksi poissa tajultaan ojensi Boleslav käsivartensa + häntä kohden.</p> + + <p>Nopeasti putosi uudin jälleen alas, ja kohta sammui + valo...</p> + + <p>Hengittämättä odotti Boleslav, eikö Helena + nyt vaarattomasta pimeydestä antaisi hänelle + mitään merkkiä. Mutta ei näkynyt + enää liikahdustakaan.</p> + + <p>»Mutta toivonhan aivan mielettömiä», + puhui hän itsekseen. »Nähtävästi ei + hän tuntenut minua lainkaan, huomasi vain miesolennon ja + ponnahti pelästyneenä takaisin. Parasta on laittautua + heti tieheni, muuten lähettää hän pian koko + talon luullun varkaan kintereille.»</p> + + <p>Ja niin läksi hän palausmatkalle. + Päästyään tielle ja taivaltaessaan + eteenpäin tunsi hän verensä melkoisesti + tyyntyneen. Jo pelkkä tietoisuus Helenan + läheisyydestä oli siis vaikuttanut rauhottavasti.</p> + + <p>»Mihin nyt?» Ulos maailmaan, mutta kotiin ei. Kun + hän vain ajattelikin maassa makaavaa naisolentoa, alkoi veri + uudelleen kiehua hänen suonissaan</p> + + <p>Hän oli hurmahenki, ja Boleslav vihasi + häntä.</p> + + <p>Tietämättä mihin aikoi poikkesi hän + sivupolulle, joka vei vajojen ja mökkien välitse + linnasaarelta poispäin ja päättyi aukeihin + peltoihin.—-Niiden takareunalta + häämöttivät metsät, + siintävänä juovana reunustaen valkeaa tasankoa. + Sinne veti jälleen hänen mielensä. Sinne + missä unelmattoman unen rauha vallitsi talvisessa + hiljaisuudessa.</p> + + <p>Hän alkoi taivaltaa polutonta peltoa, jolla levisi lumi + säännöllisinä harjoina ja loivanteina + rannattomiin, niin että näytti kuin virtailevan valon + meri aaltoilisi häntä vastaan. Kiristen murtui + jäätynyt kohva hänen jalkojensa alla, hän + upposi lumeen polviaan myöten, mutta hän ponnisteli + eteenpäin ikäänkuin uudelleen omia ajatuksiaan + paeten. Häntä tavallaan lohdutti tämä + ponnistus, joka oli niin tarkotukseton ja kiihdytti hänen + hengitystään.</p> + + <p>Hänen rintansa läähätti, hiki valui pitkin + hänen ruumistaan, kompastellen ja horjahdellen pyrki + hän eteenpäin. Siellä täällä oli + kohva kyllin vahva hänet kannattaakseen. Silloin tuntui kuin + hän olisi saanut siivet ja liitelisi yli maan, kunnes uusi + putous hänelle muistutti, kuinka raskaana ja matalana + hän taakkoineen ryömi maan pinnalla.</p> + + <p>Metsänreuna kohosi korkeampana ja tummempana hänen + edessään,—vielä satasen askelta ja hän + saavuttaisi määränsä. Silloin tukki + hänen tiensä jokin, joka nousi kuin pieni + töyräs hänen edessään ja ojentautui + viiden-, kuudenkymmenen askelen pituisena metsää + kohden. Mutta luontaiseksi töyrääksi oli se liian + säännöllinen ja jyrkkäreunainen. Sen + rinnalla, muutamain askelten päässä, oli toinen + samanlainen ja edelleen vasemmalla vielä kolmaskin. Ne ovat + varmaankin soraläjiä, ajatteli hän, joita + syksyllä on luotu vietäväksi pois lumen + sulettua.—Miksi kyläläiset eivät ottaisi + soraa hänen maaltaan? Eihän täällä ollut + ketään, joka heiltä olisi sen kieltänyt!</p> + + <p>Mutta mitä merkitsivät ristit tuolla—vasta nyt + huomasi hän ne, sillä ne oli peittänyt tumma + metsänreuna—ristit, jotka töyrästen + päissä kohosivat kammottavina ja uhkaavina yön + pimeyteen?</p> + + <p>Kolme luvultaan, jokaisella kummulla yksi— —</p> + + <p>Ne olivat karkeatekoisia, honkahirsistä kirveellä + veistettyjä ja näyttivät syvälle maahan + upotetuilta, sillä ne eivät liikahtaneetkaan hänen + niitä puistellessaan. Mitään kirjotusta ei + niissä näkynyt, ja jos olisi ollutkin, ei hän + olisi voinut sitä lukea.</p> + + <p>Arvotuksentapaisina, kuten unhotetun rikoksen muistomerkit, + seisoivat nämä karkeatekoiset kummitukset + tässä, ja kuunhohde hopeoi niiden harmaita + sälöpintoja.</p> + + <p>Silloin äkkiä putosivat suomukset hänen + silmistään. Ääneensä huudahtaen löi + hän kätensä kasvoilleen.—</p> + + <p>Nämä olivat heidän hautansa, heidän, jotka + kaatuivat vuonna seitsemän, tuona onnetonna + yönä.</p> + + <p>Täällä makasivat hänen isänsä + uhrit!</p> + + <p>Mikä onneton sattuma oli tuonut hänet tänne? Ja + eikö se näyttänyt enemmältä kuin + sattumalta? Olivathan häntä houkutelleet ja + vetäneet ikäänkuin tuhannet + näkymättömät käsivarret, niin että + hänen oli täytynyt, tietämättä miksi, + lähteä tälle mielettömälle taipaleelle, + niin että hän oli ponnistanut perille, + väsymyksestä vaipumaisillaan, lumen ja jään + halki.</p> + + <p>Oliko kohtalo tämän kaikista ruoskaniskuista + tuskallisimman säästänyt tähän + syvimmän nöyryytyksen hetkeen, jotta hänelle + oikein selviäisi, että hänen oli mahdoton + enää nousta, että hänen ilman pelastusta + täytyi hukkua häpeään ja epätoivoon?</p> + + <p>»Mutta hyvä on, että olen + täällä», puheli hän edelleen yksikseen. + »Siten voin ainakin tulla vakuutetuksi, ettei vanhus + kirotessaan tehnyt minulle mitään + vääryyttä. Ja mitä syntejä ei vielä + ole, saattaa tulla.»</p> + + <p>Hänen katseensa liukui pitkin lakeita kummunharjoja, + jotka hänen silmistään näyttivät + painautumistaan painautuvan hangen tasalle, niin ettei + niillä lopulta näyttänyt olevan + päätä ollenkaan... Kuinkahan monta mahtoi + levätä niiden alla? Jos heidät oli ladottu + vieretysten, on vähintäänkin sata kussakin + haudassa—kentiesi puolta enemmänkin.—Ja kaikki + kelpo sotureja, jotka ilolla olivat lähteneet sotaan + kuninkaan ja isänmaan puolesta, saadakseen + täällä kurjan kavalluksen uhreina surkean + lopun.</p> + + <p>Hän tarttui sylin ristiin ja painoi kasvonsa rosoiseen + runkoon, jonka sälöt raapivat hänen ihoaan.</p> + + <p>»Syytä häntä koko maailman + nähden», huusi ääni hänen povessaan, + »häntä ja Reginaa—ja tee sitten loppu + itsestäsi ja tytöstä.»</p> + + <p>Hänen katseensa suuntausi etäisyyteen ja etsi + taivaan rannalta linnan ääripiirteitä. + Mitään ei sieltä näkynyt, ainoastaan puiston + latvukset häämöttivät häntä vastaan + muodostaen mutkikkaan kaaren. Tuolla takalistolla, hieman sivuun + oikealle, täytyi Kissanportaan sijaita.</p> + + <p>Sieltä tyttö oli kulkenut ylitse, synkkä, + verenjanoinen joukko jälessään. Kuinka + kammottavasti olikaan kumeain, säännöllisten + marssiaskeleiden täytynyt kaikua hänen korviinsa! + Sitten yhä eteenpäin, syvälle metsän + sisään, aina raivatulle tieaukeamalle saakka, joka + suunnattomana puoliympyränä, yhdensuuntaisena + metsänreunan kanssa, vei tiheikön lävitse. Regina + ei ollut koskaan retkestään kertonut, ja + sentään Boleslav näki tarkkaan, kuinka kaikki oli + käynyt. Se oli kirkkaana ja selvänä hänen + edessään, kuin olisi hän itse ollut mukana.</p> + + <p>Hän ojensi kätensä ja piirsi taivaan rantaa + myöten vapisevalla sormellaan tien, jota hän oli + kulkenut.</p> + + <p>Ja sitten, kun hänet tarpeetonna oli päästetty + matkoihinsa, kun hän, syntirahat taskussaan, + yksinään palasi kotia kohden—kuinka laukausten + pamahdusten, rumpujen pärinän, + ruudinvälähdysten ja yllätettyjen + kuolinhuutojen—-kuinka täytyikään + tämän kaiken ajaa häntä sieltä + pois—hirveänä kostonhenkien parvena!</p> + + <p>Boleslav ei käsittänyt, kuinka tyttö oli voinut + elää edelleen, nämä äänet + korvissaan, nämä kuvat silmiensä edessä! + Ensimäinen nuoranpätkä, ensimäinen + vesisyvänne olisi hänelle täytynyt olla + tervetullut vapahdus.</p> + + <p>Mutta ei mitään tästä kaikesta. Tyttö + ei nähnyt mitään näkyjä, omatuntonsa ei + häntä ahdistanut, hän näytti tuskin tuntevan + syyllisyyttään.</p> + + <p>Sellaiset tunteet oli eläimellä tai + hurmahengellä!—Boleslav värisi. Tähän, + tähän ihmiseen oli hänen elämänsä + sidottu.—</p> + + <p>Ja tuskan valtaamana heittäytyi hän hautakummun + reunalta suinpäin lumeen, pani kätensä ristiin + rinnalleen ja sammalsi sekavia rukouksen sanoja, kyynelten + tulviessa hänen silmistään.</p> + + <p>Hänen vuoteensa kylmyys, joka viilsi hänen + kasvojaan, ajoi hänet pystyyn. Hän kiersi ympäri + hautarivin kykenemättömänä mitään + ajattelemaan. Hänestä tuntui, kuin olisi hän + takertunut vaskiseen verkkoon, jonka rihmat kietoutuivat yhä + ahtaammalle hänen ympärilleen.—</p> + + <p>»Taivaan herra», niin hän rukoili, + »älä kosta minulle isän syntejä. Anna + heidän levätä, näiden kuolleiden, + —minä en ole heitä murhannut. Anna ihmeen + tapahtua, anna minulle merkki, että tahdot minut pelastaa + kuolemansynnistä ja epätoivosta.» Hänen + silmänsä hapuilivat apua etsien + ympärinsä.</p> + + <p>Kylmänä ja tylynä hymyili hänelle kuun + valaisema taivas lyijynharmaassa hohteessaan. Mitään + merkkiä ei sieltä näkynyt, mitään + ihmettä ei tapahtunut.</p> + + <p>Boleslav nauroi. »Näyttäähän kuin + olisin mielipuoleksi tulemaisillaani», jupisi hän + itsekseen.</p> + + <p>Silloin tunsi hän äkillistä uupumusta. + Häntä huimasi. Hänen jalkansa + kieltäytyivät + tehtävästään.—Silloin kyyristyi + hän kuoppuraan, jonka oli ruumiinsa painolla tehnyt lumeen, + ja vaipui puolihorroksissa vilusta väristen + mielihauteihinsa.</p> + + <p>Kun hän vihdoin jäykistynein jäsenin kömpi + pystyyn, iloissaan, ettei ollut vaipunut uneen ja paleltunut, + hehkui jo punertava juova itäisellä taivaanrannalla. + Häntä värisytti samalla kuumasti ja kylmästi + kuten kuumeen alkaessa.</p> + + <p>Nyt oli paras palata kotiin. Mutta mistä hän sai + voimaa tehdä olemattomaksi sen, mitä tänä + yönä oli tapahtunut? Hän kosketteli + kielellään huuliaan. Haava, jonka tyttö oli + iskenyt suudelmallaan, poltti vielä.</p> + + <p>Eikä taivaasta ollut langennut mitään + merkkiä. Mitään ihmettä ei ollut tapahtunut. + Jäihän hänelle tosin aina kuolema, jonka syliin + voi paeta pahempaa.</p> + + <p>Kuolema! Kuin valonsäde pimeydessä välähti + tämä ajatus hänen mielessään, mutta + hänen aivonsa olivat liian väsyksissä, hänen + mielensä liian alakuloinen, jotta hän olisi voinut + pitää siitä kiinni. Se sammui kuten oli + syttynytkin.</p> + + <p>Omien askeltensa jälkiä myöten kulki hän + takaisin kylään.</p> + + <p>Siellä ei ollut vielä ketään + liikkeellä, mutta paikotellen nousi jo savu lakeisesta, ja + kanat kaakottivat orsillaan uutta aamua tervehtien.</p> + + <p>Laskeutuessaan polkua alas virralle, oli hän + näkevinään naisolennon varjon rientävän + nostosillalta häntä kohden. Regina kaiketikin oli + odotellut sillalla ja nyt tuli häntä vastaan. + Kelläpä kyläläisistä olisi + tähän aikaan vuorokaudesta ollut mitään + tekemistä nostosillan luona? Hänen sydämensä + alkoi sykkiä levottomammin. Nyt oli tulijakin hänet + huomannut. Kuului hiljainen, kimakka kirkaisu, ja seuraavassa + hengenvedossa oli olento kadonnut sivupolulle aitojen + suojaan.</p> + + <p>Boleslavilla ei ollut halua lähteä häntä + takaa ajamaan. Mahtoi olla jokin karjapiika, joka aamunkoitossa + oli noutanut vettä ja karttoi häntä + kohdata.—Nostosillalle astuessaan näki hän + kuitenkin äsken-sataneessa lumenhärmässä + jalanjälkiä, jotka veivät paalulle, mihin + kirjelaatikko oli kiinnitetty.</p> + + <p>Olisiko kylässä joku tuntenut tarvetta kirjottaa + hänelle öiseen aikaan? Ajatus oli naurettava mutta + kuitenkin sai se toivojen virran valahtamaan hänen sielunsa + lävitse.</p> + + <p>Hän sieppasi taskustaan pienen avaimen, joka + hänellä tavallisesti oli aina mukanaan.—Laatikko + aukeni—sieltä putosi kirje.</p> + + <p>Vapisevin käsin mursi hän sinetin. Helenan + allekirjotus!—Oliko Jumala kuullut hänen rukouksensa? + Tahtoiko hän lähettää hänelle voimaa ja + pelastusta?</p> + + <p>Ensimäinen aamunkajastus valaisi sen verran, että + hän saattoi lukea. Mutta kirjaimet vilisivät hänen + silmissään. Ainoastaan sieltä + täältä tarttui irrallinen + lause—yksinäinen sana hänen mieleensä. + »Odota— — —hetki, jolloin sinua + kutsun— — —ikävöiden— — + —nuoruuden aika— — + —onnellinen!»—</p> + + <p>Yhden asian hän sentään voi lukea + tästä kaikesta: merkki, jota hän oli rukoillut + kaatuneiden sotilasten haudoilla, oli langennut taivaasta! Ihme + oli tapahtunut!</p> + + <p>Uusi itseluottamus virtaili hänen suonissaan. Onni ei + ollut häntä vielä hyljännyt; hänen ei + tarvinnut vielä joutua epätoivoon. Helena, tuo puhdas + ja valoisa, hänen nuoruutensa hyvä hengetär, + luotti vielä hänen voimaansa ja uskollisuuteensa.</p> + + <p>Ja hän, Boleslav, hän ei totisesti ole saattava + lemmittynsä uskoa häpeään. Ennemmin tahtoi + hän kuolla kuin alentua häpeään ja + itsensä halveksimiseen.</p> + + <p>Ja kääntyen aamuruskoon päin, joka hulvasi + häntä kohden purppurahohdettaan, kohotti hän kaksi + sormea taivasta kohden ja puhui: »Jumala, joka olet ankara + ja vanhurskas tuomari ja kostat isäin pahat teot lapsille + kolmanteen ja neljänteen polveen, vannon sinulle, että + ennen päätän päiväni omin käsin, + ennenkuin annan pappisi kirouksen saada minut valtoihinsa. + Amen.»</p> + + <p>Sitten meni hän kotiinsa kuin raskaasta taakasta + vapautuneena.</p> + + <p>»Nyt on kummitus haihtunut», sanoi hän, + astuessaan eteiseen syvään henkeään + vetäen, mutta käsi vapisi vielä ovenripaan + tarttuessaan kuten kuumeessa.</p> + + <p>Nopealla, aralla katseella tähysteli hän ympäri + huonetta.</p> + + <p>Aamuruskon kajastuksessa näki hän Reginan istua + kyyröttävän vuoteessaan, kädet ristissä + polvien ympäri.—Hänen nuttunsa oli auki, + hänen tukkansa pörrötti hajallaan kasvoilla. Juuri + tuollaisena oli Boleslav hänet jättänyt eilen + illalla.</p> + + <p>Hän kohotti vitkalleen päätänsä ja + katsoi Boleslaviin haipuvalla katseella kuten unissaan.</p> + + <p>Boleslavia pelästytti tämä katse.</p> + + <p>»Etkö ole ruvennut nukkumaan?» kysyi hän + niin ankarasti kuin voi.</p> + + <p>Tyttö tuijotti häneen autuaassa lumouksessa, mutta + ei vastannut mitään.</p> + + <p>»Etkö kuule?» tiuskaisi Boleslav.</p> + + <p>Tyttö ei siitä säikähtänyt, + ainoastaan hiljainen väristys kulki kautta hänen + ruumiinsa, ikäänkuin tämän äänen + kuuleminen täyttäisi hänet + ihastuksella.—Sitten hymyili hän hieman ja kysyi: + »Mitä pitäisi minun kuulla, herra?»</p> + + <p>»Miksi et ole nukkunut»</p> + + <p>»Olen odottanut teitä, herra.»</p> + + <p>»En ole käskenyt.»</p> + + <p>»Ette ole sitä kieltänytkään, + herra.»</p> + + <p>Boleslav tarttui erään tuolin selustaan. + »Miksi pelkäät häntä vielä?» + kysyi hän itseltään. »Olethan vannonut, + sinulla ei ole enää mitään vaaraa!» + Sitten, päästäkseen tytöstä loitommalle, + käski hän tämän mennä kiehauttamaan + jotakin lämmintä.</p> + + <p>Regina nousi vitkaan ojennellen jäykistyneitä + jäseniään. Haaveellinen huolimattomuus näytti + pehmentäneen koko hänen olentonsa. Eilisestä + illasta oli hän kokonaan muuttunut. Reginan sulettua oven + jälkeensä tempasi Boleslav kirjeen taskustaan, + vakuuttaakseen itseään vielä kerran onnestaan.</p> + + <p>Hän luki:</p><span style="margin-left: 1em;">»Rakas + nuoruudenystäväni!</span><br> + + <p>Papalta kuulin, kuinka jalo ja viisas kuninkaamme on sinua + korkeasti kunnioittanut. Hän on nimittänyt sinut + kapteeniksi ja antanut sinulle ristin. Toivotan sinulle paljo + onnea ja iloitsen siitä sydämestäni. Mitä + muuta on tapahtunut, ei pappa tahtonut sanoa, mutta hän oli + hyvin kiihtynyt ja on sinusta puhunut hyvin suutuksissaan.— + —Ah, olisitpa ymmärtänyt saavuttaa hänen + suosionsa ja seurakunnan rakkauden! Minun ei silloin tarvitsisi + olla niin huolissani ja saisin sinua siellä + täällä nähdä ja puhutella.—Ah, + rakas Boleslav, rukoilen sinua hartaimmasti, älä koeta + enää milloinkaan tulla puutarhaan. Tunnethan papan... + Jos hän tietäisi! Ah, luulen, että hän + lopettaisi minut... Odota, rakas ystävä! Ken + uskollisesti odottaa loppuun saakka, hän on kunnian kruunun + saava, sanotaan pyhässä sanassa. Ole + kärsivällinen, kunnes lyö hetki, jolloin sinua + kutsun. Lähetän sinulle silloin sanan, ja varmasti + odotan sinua ikävöiden. Oi, ihana nuoruuden aika, mihin + on se joutunut. Kuinka onnellinen silloin + olinkaan!</p><span style="margin-left: 1em;">Sinun + Helenasi.</span><br> + + <p>Jälkikirjoitus: Älä tule uudestaan puutarhaan. + Neuvon sinulle toisen paikan. Ei vain puutarhaan.»</p> + + <p>Omituista. Mikä muutamia minuutteja takaperin oli + täyttänyt hänen sydämensä suurimmalla + riemulla, näytti hänestä nyt laimealta ja + värittömältä ja pudotti hänet kuin + pilvistä. Siihen oli varmaankin syypää + tämä villi nainen, jonka läheisyys hämmensi + hänen ymmärryksensä.</p> + + <p>Autuas mielipuolisuus näytti vallanneen tytön. Ja + kuinka hän hymyili! Kuinka hän tuijotti tyhjyyteen!</p> + + <p>Hän palasi. Hän liukui eteenpäin kuin + unissaan.</p> + + <p>»Regina.»</p> + + <p>Hän sulki tuokioksi silmänsä. »Mitä, + herra?»</p> + + <p>»Mikä sinun on tänään?»</p> + + <p>Hän pudisti hymyillen päätänsä. + »Ei mikään, herra.»</p> + + <p>Ja jälleen sama katse—unelmiin hukkunut, sulanut + onnen kyyneliin.</p> + + <p>Boleslavin rintaa ahdisti. Oli + ilmeistä—häntä pelotti.</p> + + <p>Silloin päätti hän olla tyttöä + enää näkemättä ja kuulematta, + elää ainoastaan työlleen.—Hän alkoi + penkoa papereita, järjesteli kaikki, mitä + tärkeimpiä asiakirjoja vielä oli + jälellä, valikoi, laittoi luetteloita ja kopioi. + Hänen mielestään tuntui kuin hänen + täytyisi olla kaikin puolin valmiina siltä varalta, + että äkkiä tapahtuisi jokin + onnettomuus.—</p> + + <p>Niin kului päivä, niin kului ilta.—Regina + kyyrötti loitolla huoneen pimeimmässä nurkassa + eikä liikahtanut paikaltaan. Boleslav ei uskaltanut + enää häneen vilaistakaan.</p> + + <p>Veri jyskytti hänen ohimoissaan, hänen + silmiensä edessä karkeloi kellertäviä + renkaita, hänen jäsenissään vavahtelivat + väsyneet hermot.</p> + + <p>Kellon lyötyä kymmenen nousi Regina, mutisi + »hyvää yötä» ja katosi + esirippunsa taakse. Boleslav ei vastannut eikä katsonut + hänen jälkeensä.</p> + + <p>Yhdentoista aikaan sammutti hän valon ja meni + vuoteeseensa hänkin.</p> + + <p>»Miksi sydämeni jyskyttää?» kysyi + hän itseltään. »Muista, mitä olet + vannonut.» Mutta aavistuksellinen onnettomuuden pelko, + jonka hän tunsi lähenevän kuin kummituksen, ei + jättänyt hänen sieluaan rauhaan. Hän nousi + vielä kerran ja hiipi paljain jaloin asekaapille, jota + nousevan kuun hohde himmeästi valaisi. Sieltä otti + hän esiin pistoolin, joka hyökkäysten varalta oli + aina ladattuna.</p> + + <p>Se oli ollut hänen turvansa monessa verisessä + ottelussa. Sen oli häntä tänään + suojeltava omaa itseään vastaan.</p> + + <p>Hän pani sen hana vireessä viereensä + yöpöydälle.</p> + + <p>»Jokohan nyt silmäsi sulkeutuvat?» kysyi + hän, painaen päänsä tyynyyn. Hänen + epäilyksensä oli aiheeton. Jo muutamain sekuntien + jälkeen tunsi hän, kuinka väsymys hiljaa herpaisi + hänen jäsenensä ja ajatuksensa.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kerrassaan kummallinen uni herätti hänet + syvästä unesta puolivalveille. Hän näki + pimeässä, joka häntä ympäröi, kaksi + hurjannäköistä silmää, jotka kiiluivat + häntä kohden kuten pantterikissan silmät. Ne + näyttivät olevan vain muutaman tuuman + päässä hänen kasvoistaan. Ne tuijottivat + häneen jäykän palavina, ikäänkuin + tahtoisivat hänet lumota ja hurmata.</p> + + <p>Hänen hengityksensä oli vähällä + pysähtyä, sillä toisen huounta virtaili + lämpimänä hänen ylitsensä.</p> + + <p>Ja tosiaan ei se ollut mikään uni. Hän oli + avannut silmänsä seposelälleen. Hänen + vuodepeitteensä oli kuunhohde aivan kuin liidunnut. Ja + silmät hehkuivat yhä edelleen kuluttavalla tulella + häntä kohden. Kasvojen piirteet selvisivät + näkyviin. Naisen valkopukuinen vartalo kumartui hänen + ylitsensä.</p> + + <p>Suloinen säikähdys värisytti hänen + ruumistaan.</p> + + <p>»Regina», jupisi hän.</p> + + <p>Silloin vaipui olento polvilleen hänen vuoteensa viereen + ja peitti kyynelin ja suudelmin hänen + kätensä.—Boleslavin valtasi hiljainen herpous. + Hän halusi silitellä mustaa tukkaa, joka irtoimena + valui tyynylle, mutta hänen kädellään ei + ollut voimaa vapautua Reginan käsistä.</p> + + <p>Silloin—»muista valaasi!» huusi + ääni hänen povessaan. Äkillinen kauhu + ponnahdutti hänet pystyyn.</p> + + <p>Vielä puolinukuksissaan tempoi hän irti + kätensä ja hapuili pistoolia.</p> + + <p>»Hän tai sinä!»</p> + + <p>Laukaus pamahti. Regina päästi tuskanparahduksen ja + vaipui otsalleen vuoteen reunaa vasten. Samassa kuului + vastakkaiselta seinältä sälinää ja + ryskettä. Isoäidin kuva oli pudonnut maahan.—</p> + + <p>Hämmentyneenä katseli hän ympärilleen, + vasta nyt heräten täysin tajulleen.</p> + + <p>»Oletko haavottunut?» kysyi hän, laskien + kätensä tytön päälaelle.</p> + + <p>»En—tiedä—herra!» Ja sitte + laahautui hän pitkin lattiaa omalle vuoteelleen.</p> + + <p>Boleslav pukeutui ja teki tulen. Kaikki tämä + näytti hänestä sekavalta unelta. + »Mitäs, jos hän nyt kuolee?» huusi + ääni hänen povessaan.—</p> + + <p>Vedettyään tytön vuodeverhon syrjään + näki hän tämän kyyristyneen perimäiseen + nurkkaan, pitäen vuodepeitettä hampaillaan koholla. + Peitteellä näkyi veripilkkuja.</p> + + <p>»Herran tähden—näytä + tänne—mihin sinuun on sattunut?»</p> + + <p>Regina päästi peitteen vaipumaan rinnoilleen ja + näytti hänelle paljaan olkapäänsä. Veri + vuoti siitä virtanaan.—-</p> + + <p>Mutta jo ensi silmäys riitti haavoihin perehtyneelle + Boleslaville osottamaan, ettei haava ollut kuin pieni naarmu, + joka muutamissa päivissä paranisi + itsestään.</p> + + <p>»Luojan kiitos, Luojan kiitos!»</p> + + <p>Regina tuijotti häneen suurin, sieluttomin silmin.</p> + + <p>»Se ei ole mitään», sammalsi Boleslav, + »naarmu vain—ei muuta!»</p> + + <p>Regina ei näyttänyt häntä lainkaan + kuulevan.</p> + + <p>»Malta mielesi, ihminen! Ei katse, ei sanakaan saa + ilmaista tytölle, millainen on mielentilasi.»</p> + + <p>Näin ajatellen palasi Boleslav takaisin ja laski + kynttilän pöydälle melkein hervoksiin asti + väsyneistä sormistaan.</p> + + <p>Mitä nyt? Mihin nyt? Tänne jääminen + merkitsi perikatoa.</p> + + <p>Sentähden pois, pois vielä tänä + hetkenä!</p> + + <p>Pois, kunnes voit rakentaa ihmisistä muurin, joka sinut + ja hänet erottaa iäksi!</p> + + <p>Ja tolkuttoman kiireesti alkoi hän haalia kokoon + papereita, jotka paljastivat isän syyllisyyden, + ikäänkuin ne olisivat kalleinta, mitä hän + omisti.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XV" id="XV"></a> + + <h2>XV.</h2><br> + + <p>Enemmän kuin kolme kuukautta oli kulunut siitä, kun + Boleslav oli lähtenyt isiensä perintötilalta.</p> + + <p>Sillaikaa oli tullut kevät. Nuoressa nurmikossa kukkivat + maahumalat ja vuokot, ojissa rehottivat matarat ja nokkoset, ja + puista satoi tuulen vähänkin + hengähtäessä lakastuvia kukkaskissoja.</p> + + <p>Pelloilla vetelivät aurat kiiltävän mustia + vakoja levähtäneeseen maaperään, ja + siemeniä kylvettiin jo multaan itämään.</p> + + <p>Tämä oli pitkiin aikoihin ensimäinen vuosi, + joka oli alkanut rauhallisesti ja jonka saattoi toivoa + rauhallisesti loppuvankin. Europan hirmuhenki oli voitettu; kuten + Prometheus oli hänet kahlittu kolkkoon, meren huuhtelemaan + kallioon.—Miekka sai nyt ruostua, sahra ja äes + pääsivät jälleen vanhoihin oikeuksiinsa.</p> + + <p>Mitä kaukana Välimeren rannoilla oli tapahtunut + maaliskuussa, siitä ei vielä aavistettu + mitään täällä hiljaisissa maaseudun + kaupungeissa ja yksinäisissä nummikylissä, ei + aavistettu mitään pahasti häiritystä + katrillista metternichiläisissä tanssiaisissa, ei + itsevaltiasten suuttumuksesta eikä ylhäisten herrojen + kauhusta, ei mitään karanneen kapinoitsijan + julistamisesta valtiokiroukseen eikä varustuksista ja + sotahuudoista.</p> + + <p>Leivoset livertelivat kutsuen iloiseen työhön + pelloille, ja maa avasi ikävöiden sylinsä + ottaaksen vastaan kauan kaivatun siemenen.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Huhtikuun lopulla nähtiin eräänä + päivänä omituisen joukon vaeltavan maantietä, + joka idästäpäin vei Wartensteinin piirikaupunkiin. + Kummastusta tuo matkue herätti kaikilla seuduilla, joiden + läpi se kulki.—</p> + + <p>Siitä ei päästy yksimielisyyteen, olivatko + matkalaiset sotilaita vai työmiehiä. Enimmät + olivat asestettuja, mutta pyssyn vieressä oli lapio + heidän selässään, ja punaruutuisista + repuista, jotka he olivat nuorilla sitoneet poikittain + selkäänsä, pilkisteli sieroja ja viikatteen + teriä.</p> + + <p>Kymmenen tai kaksitoista miestä kulki ratsain, ja + ikäänkuin kuormastona tuli perästä jono + rattaita, jotka olivat kukkuroilleen täytetyt pullottavilla + viljasäkeillä ja kaikenlaatuisilla + työkaluilla.</p> + + <p>Joukossa mahtoi olla noin puolentoistasataa + päätä ja marssi se miltei sotilaallisessa + järjestyksessä. Jonossa oli yksistään nuoria + miehiä, enimmäkseen pellavatukkaisia ja rotevia + vartaloltaan, kasvot leveät ja jyrkän kulmikkaat, + eivät ollenkaan saksalaista mallia. Mutta eivät he + puolalaistenkaan näköisiä olleet. He puhuivat + kieltä, jota niillä tienoin ei kuunaan ollut kuultu, ja + lauloivat lauluja, joita kukaan ei voinut oppia + laulamaan.—Mutta komento, jota he tottelivat, oli + sentään saksalainen, ja saksalainen oli kurikin, joka + suoristi heidän rivinsä ja antoi heidän + liikkeilleen ryhtiä ja vakavuutta.</p> + + <p>Kulkueen etupäässä ratsasti mies, jonka + eleitä he seurasivat huolella ja rakkaudella ja jonka + lyhyet, vaikkakin siltä ystävälliset käskyt + he täyttivät iloisen lapsellisella innolla.</p> + + <p>Hän oli Boleslav, joka tämän sotajoukon kera + oli tulossa hänelle kuuluvaa valtakuntaa takaisin + vallottamaan.</p> + + <p>Kaukaa Itä-Liettuasta, maakunnan + äärimäiseltä kulmalta, missä ei + Schrandenista oltu milloinkaan kuultu hyvää eikä + pahaa, oli hän tämän joukkonsa pestannut. + Sieltä, missä hän viisivuotisen oleskelunsa aikana + oli tutustunut kansan kieleen ja luonteeseen, oli hän + valinnut raatajikseen ainoastaan sellaisia miehiä, jotka + olivat olleet sodassa ja tottuneet sotilaalliseen kuriin, mutta + siitä huolimatta oppineet saksaa liian vähän, + jotta heitä voisi schrandenilaisten pahat kielet + myrkyttää.</p> + + <p>Siten saattoi hän toivoa, ettei hänen kohtalonsa + tulisi samanlaiseksi kuin isän, jonka luona ei pysynyt + ainoakaan renki eikä päiväpalkkalainen. Jos + schrandenilaiset uskaltaisivat käydä tappeluun + näitä vastaan, kuten kerran puolalaisia, joita isä + äärimäisessä hädässään + oli kutsunut työhönsä, silloin heidät + kyllä lähetettäisiin verissä päin + kotiinsa.</p> + + <p>Ylpeällä luottamuksella katseli hän + tulevaisuuteen.</p> + + <p>Hän olisi mielellään palannut jo aikaisemmin; + mutta ryhtyäkseen teettämään työtä + suuressa kaavassa, kuten oli tarvis, täytyi hänen + odottaa aikaa, jolloin saisi isotätinsä perinnön + käsiinsä ja siten tarpeelliset varat + käytettäväkseen.</p> + + <p>Vaikeita aikoja oli hän elänyt sen tammikuun + yön jälkeen, jolloin hän verensä pakotusta + paeten oli rientänyt lumista tietä kuutamossa loistavaa + etäisyyttä kohden, onnettoman naisen huutojen kaikuessa + korviinsa. Ei ollut Regina saattanut käsittää, + mikä hänen herraansa oli mennyt.</p> + + <p>Viipyi kauan, ennenkuin hän näistä huudoista + vapautui ja ennenkuin tuskallisesti rukoileva katse, joka + häntä seurasi mihin hän liikkuikin, alkoi + häipyä hänen mielestään.</p> + + <p>Königsbergissä, johon hän oli + kääntynyt, aikoi hän rohkealla + itsesyytöksellä vaatia viranomaisilta itselleen + oikeutta, joka häneltä ja hänen suvultaan oli + tähän asti evätty.—Tosin häneltä + ei sulettu ovia, kuten kerran hänen + isältään—risti hänen rinnassaan avasi + ne hänelle—, mutta kohtelias olkapäiden kohautus, + jolla hänelle luvattiin katsoa, mitä oli + tehtävissä, ja kylmä viittaus oikeudellisiin + muodollisuuksiin, joita oli noudatettava, opetti hänelle + pian, että intohimoinen itseuhrautuminen, jota hän oli + aikonut, sai täällä varsin vähän + aikaan.—Isänsä kirjevaihdon, jonka hän oli + vapaaehtoisesti aikonut luovuttaa viranomaisille, jotta sekavaan + pimeyteen leviäisi valoa, pani hän jälleen kasaan + säästäkseen sen soveliaampiin + tilaisuuksiin.—Sitä paitsi oli paljon hävitetty, + joka olisi vaikuttanut lieventävästi. Vaaka oli + joutunut pois tasapainostaan, ja vaikka hänelle olikin + sallittua raivota omaa itseään vastaan, niin isän + muisto vaati sääliväisyyttä.</p> + + <p>Kaikesta huolimatta alkoivat nämä kosketukset + ulkomaailman kanssa, kosketukset, jotka vaikuttivat niin + omituisen jäähdyttävästi ja raitistavasti + häneen, vähitellen hälventää kuumeista + kiihkeyttä hänen mielestään. Hän + näki nyt seisovansa asiain syiden eikä enää + kirousten edessä, sanojen eikä enää + ryhmysauvojen vastassa. Tämä teki hänelle + hyvää ja rauhotti häntä. Hän laitteli + suunnitelmia ja varustautui huolellisesti siihen, mitä + tulevaisuus häneltä vaati.—</p> + + <p>Samalla häipyi lumous, jolla metsistynyt + palvelustyttö oli häntä pitänyt pauloissaan. + Jokainen ihminen, jonka hän kohtasi, jokainen ajatus, joka + heräsi hänen mielessään, tempasi hänet + yhä kauemmaksi tytöstä. Katumus, että + hän oli kohdellut tätä raa'asti ja + säälimättömästä, vaikeni + vähitellen, ja se teho, jolla Regina oli monet kuukaudet + häneen vaikuttanut, alkoi hänestä tuntua + käsittämättömältä.—</p> + + <p>Mutta toisinaan, kun hän + hämärähetkinä istui yksikseen huoneessaan + ravintolassa, näki hän jälleen tytön silmien + hehkuvan, ja häntä värisytti, ikäänkuin + tyttö olisi hänen läheisyydessään. Oli + kuin silloin alkaisi uudestaan polttaa arpea, joka uurtautui + hänen alahuulensa poikki ikäänkuin tuon suudelman + polttomerkkinä, ainoan suudelman, jonka nainen oli konsanaan + painanut hänen huulilleen, sillä hänen ujo, + synkkä ulkonäkönsä oli iät kaiket + pitänyt naiset hänestä loitolla.</p> + + <p>Silloin tuntui hänestä, kuin hetki, jolloin + heidän huulensa olivat yhtyneet, olisi sulkenut + itseensä koko hänen elämänsä onnen. + Tämä kuitenkin oli vain joutilaan mielen lumeita, ja + lampunvalo ja työ hälvensi ne hetikohta.</p> + + <p>Rauhottaakseen tyttöä poistumisensa + johdosta—pakonsa, olisi hän voinut sanoa—oli + Boleslav tälle kirjottanut muutaman kerran, pyytänyt + vastausta ja luvannut pian palata.</p> + + <p>Kerran oli Reginaltakin saapunut tietoja, tyyni, vakava kirje, + joka oli kirjotettu voimakkain kynänvedoin ja jokseenkin + virheettömällä kielellä.—Vanhan + kirkkoherran koulutus ei monivuotisen orjuudenkaan aikana ollut + mennyt hukkaan.—</p> + + <p>Kotiseutuaan lähetessään veti hän nyt + kirjelipun taskustaan ja luki vielä kerran sanat, jotka + hän—vastoin tahtoaan—osasi ulkoa + ennestään.</p><span style= + "margin-left: 1em;">»Rakas herrani!</span><br> + + <p>Älkää olko huolissanne minun tähteni. + Minulle ei tee kukaan mitään. Kylässä + eivät tiedä lainkaan, että olette poissa. He + pelkäävät sudenrautojakin, sillä eihän + heille ole kukaan sanonut, että ne ovat poissa. Varmuuden + vuoksi katson joka ilta, että pistoolit ja pyssyt ovat + kunnossa, jottei mitään puuttuisi jos he tulisivat. + Mutta he eivät tule. Haavaa en enää muistakaan. + Bockeldorfin kauppias antoi minulle englantilaista laastaria, ja + kun laastarilappu putosi pois, oli haava terve. + Jäidenlähtö ja tulva on nyt ohitse, Luojan kiitos. + Muutamia päiviä sain nähdä + nälkää, sillä vettä oli Liekowan + niityllä niin korkealta, että oli mahdoton kaalata + ylitse. Ja herra Merckelin luo en olisi mennyt, vaikka olisin + nyykistynyt siihen paikkaan. Ah, rakas herra, olen hyvin iloinen, + kun aiotte pian palata. Sillä en enää tiedä + lainkaan, miksi elän, kun en enää saa teitä + palvella. Seison Kissanportaalla niin usein kuin voin ja odotan + teitä, jotta voisin laudat työntää + paikoilleen ja pääsisitte ylitse. Pyydän, ettette + tulisi yöllä ettekä tiistaiaamuna ennen + seitsemää, sillä silloin olen taipaleella + Bockeldorfiin. Ja lumi on jo kaikki sulanut. Ja nurmi alkaa jo + vihertää. Ja eilen kuulin jo visertävän + pääskysten, joilla on pesänsä + räystäskourussa. Mutta nähnyt en niitä ole + vielä. Monta kertaa tuntuu sydämeni salpaantuvan ja + päätäni pyörryttää, ja minä + syön vain vähän. Luulen sen tulevan siitä, + etten voi sietää yksinäisyyttä. Mutta + enpä tiedä, miksi teille kerron tätä kaikkea. + Kai siksi, että olette aina ollut niin hyvä minulle. Ja + kaipaan teitä kovasti, koska aina olette ollut minulle niin + hyvä, ja piirrän</p><span style= + "margin-left: 1em;">uskollisimmalla + nöyryydellä</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">Regina + Hackelberg».</span><br> + + <p>Tämä kirje oli Boleslavin täyttänyt ilolla + ja tyytyväisyydellä; sillä vaikka se yhdeltä + puolen todisti, että tyttö + ymmärtäväisesti mukautui olosuhteihinsa ja + että hänestä oli tarpeetonta huolehtia, osotti se + toiselta puolen, että hän pysyi puhtaimmasti + uskollisena herralleen ja kuului hänelle koko + sieluineen.—Niin iloinen kuin Boleslav olikin vapauduttuaan + myrkystä, jota tyttö oli valanut hänen + mieleensä, ilahdutti häntä kuitenkin varmuus + tästä alttiudesta.</p> + + <p>Hänen uskonsa Helenan siunaukselliseen + lähetystehtävään oli sillävälin + saanut uutta ravintoa. Helenan kirjehän hänet oli + suurimman vaaran hetkenä pelastanut, ja hän kantoi + sitä kuin mitäkin taikaesinettä povellaan, vaikkei + sitä lukenutkaan niin mielellään kuin Reginan + kirjettä.</p> + + <p>Kohta kun hän oli saapunut pääkaupunkiin, oli + ikävä ajanut hänet tuomiokirkkoon, jonka + alttariholvissa kuva seisoi. Mutta hän pettyi pahasti + toiveissaan. Pyhä neitsyt liljojen ja ruusujen keskellä + oli suorastaan naurettava. Se seisoi siellä kuin + mantelitaikinasta leivottuna, ja kukat sen ympärillä + kohottivat päänsä niin siveästi ja + nenäkkäästi kuin aikoisivat tehdä jonkin ylen + tyhmän kysymyksen.</p> + + <p>Ja tätä kuvaa oli hän vuosikausia + säilyttänyt mielessään lemmittynsä + kasvojen sijasta! Oli jo aika Helenan astua + näyttämölle omassa persoonassaan muuten oli + lähellä vaara, että hän alkoi rakastaa + pelkkää haavekuvaa.</p> + + <p>Kuinka tuoreena, uhkuvan rakastettavana seisoi nyt, kun + hän oli kotiin saapumaisillaan, hänen sielunsa silmien + edessä odottava palvelustyttö, ikäänkuin + jälleennäkemisen ilo koskisi häntä, + häntä yksistään!—</p> + + <p>Oli päivänpaisteinen aamuhetki.</p> + + <p>Eräässä kirkonkylässä + lähellä Wartensteiniä oli hän + levähtänyt viimeksi joukkoineen; sillä itse + piirikaupungin aikoi hän sivuuttaa kiireimmittäin, + välttääkseen kiusallista huomiota. Sieltä oli + vielä kolme ja neljäsosa peninkulmaa + kotikylään, jonne hän vielä toivoi + ehtivänsä illalliselle, sillä hänen reippaat + poikansa olivat tottuneet pikamarsseihin.</p> + + <p>Wartensteinin kahdesta tornista löivät kellot + kahdeksan, kun hän marssi sammaltuneesta kaupunginportista + sisään. Hän saattoi toivoa aikaisena + aamuhetkenä pääsevänsä tiehensä + ilman että häntä kysymyksillä + rasitettiin.</p> + + <p>Mutta hän ei aavistanutkaan yllätystä, joka + häntä odotti. Vartiat, sen sijaan, että olisivat + hänet pysähdyttäneet, ja vaatineet tullimaksua, + huusivat torninikkunoihin: »Soittakaa kelloja, soittakaa + kelloja! Ensimäiset ovat jo + täällä!»</p> + + <p>Sitten ojensi hän tervehtien pistimensä, + kirkonkellojen ilmottaessa Wartensteinin asukkaille Boleslavin + saapumisen.</p> + + <p>»Mitähän tämä merkinnee?» + kysyi hän itsekseen päätään pudistellen, + ja hänen kummastuksensa kasvoi, kun hän edelleen + ratsastaessaan näki kadut täytenään + kiihtyneitä ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka + liehuttivat nenäliinojaan ja hattujaan ja kohottivat + hänelle kaikuvia hurraahuutoja.</p> + + <p>Liettualaisista, jotka voittokulussaan olivat tottuneet + sellaisiin vastaanottoihin, lankesi tällainen vastaanotto + luonnostaan ja he vastasivat täyttä kurkkua.</p> + + <p>Boleslavista oli selvää, että tässä + oli tapahtunut väärinkäsitys, joka piammiten + selviäisi itsestään.</p> + + <p>Hänen ratsastaessaan torille, joka oli ihmisiä + täynnä tungokseen asti, astui häntä vastaan + maaneuvos juhlapuvussaan, pormestarin ja kaupungin viranomaisten + saattamana. Hänen leijonanharjansa liehui aamutuulessa. + Hän painoi valkoisen solmukätensä rinnalleen ja + rykäisi valmistautuen puhumaan.</p> + + <p>Tunnettuaan Boleslavin, joka oli reippaasti + hypähtänyt maahan ratsultaan, ponnahti hän + hämmästyneenä takaperin; siitä huolimatta + alkoi hän: »Onnittelen teitä, vapaaherra von + Schranden, että olette ensimäinen + rientäessänne tänne joukkoinenne— + —»</p> + + <p>»Pysähtykää, herra maaneuvos», + keskeytti hänet Boleslav. »Tässä täytyy + olla erehdys. Nämä miehet ovat työmiehiä, + joita olen Liettuasta pestannut maatilalleni. Olen matkalla + Schrandeniin.»</p> + + <p>Kaupunginisien jono myhäili salavihkaan. Heille oli + mieliin, kun maaneuvos teki itsensä naurettavaksi, ja + tällaisessa tapauksessa pitivät oman hullunkurisen + osansakin mielellään hyvänään.</p> + + <p>»Ettekö vielä tiedä siitä?» + kysyi hän koettaen niellä harmiaan.</p> + + <p>»Tulen Preussin äärimäiseltä + nurkalta, herra maaneuvos.»</p> + + <p>»Ettekö ole kuullut, että Napoleon on paennut + Elbasta ja että kuningas on uudelleen kutsunut Preussin + kansan aseihin?»</p> + + <p>Boleslav tunsi pelästyksen ja ilon sekaisen + tunteenpuuskan sydämessään.</p> + + <p>Niin oli siis maailmanhistoria jälleen ottanut hänen + pienen kohtalonsa hartioilleen ja kantoi sitä + epätietoisuutta kohden. Hänen suunnitelmansa olivat + lennähtäneet hajalle, työ, jolle hän oli + elämänsä pyhittänyt, oli päättynyt + tuskin vielä alettuaankaan.</p> + + <p>Mutta pois kaikki huolet ja valitukset! Isänmaa kutsuu! + Isänmaa kutsuu!</p> + + <p>»Kiitän teitä, herra maaneuvos», sanoi + hän koettaen hillitä levottomasti sykkivää + sydäntään, »siitä kunnianosotuksesta, + jonka olitte aikonut minulle ja schrandenilaisille. Tahdomme + osottaa sen ansaitsevamme ja olla neljänkolmatta tunnin + kuluessa paikalla.»</p> + + <p>Maaneuvos ojensi hänellä kätensä. Hän + astui askelen takaperin, ja oli maksamaisillaan kolminkertaisesti + häväistyksen, jonka kerran oli kärsinyt + maaneuvokselta.</p> + + <p>Sitten malttoi hän mielensä. Isänmaa kutsuu! + sanoi ääni hänen povessaan. Mitä + merkitsevät sinun pienet vihasi ja + myötätunteesi!—Ja hän tarttui + solmukäteen, joka jo loukkautuneena vetäytyi takaisin, + ja pudisti sitä lujasti.</p> + + <p>Sitten sai hän lähempiä tietoja. Eilen illalla + oli kuninkaan kehotus saapunut Wartensteiniin. Koko yön + olivat viranomaiset työskennelleet valmistaen + määräyksiä paikallisille esimiehille, ja + määräykset olivat viivyttelemättä + lähetettävät ratsastavain lähettiläiden + mukana.</p> + + <p>»Myöskin Schrandeniin?» kysyi Boleslav.</p> + + <p>»Tietysti».</p> + + <p>»Saanko liittää mukaan sotilaallisen + määräyksen?»</p> + + <p>»Jos haluatte.»</p> + + <p>Hän repäisi lehden muistikirjastaan ja + pyöräytti siihen seuraavat rivit:</p> + + <p>»Viiden aikaan iltapäivällä saapukoot + asevelvolliset miehet matkakapineineen ja varustuksineen + tarkastukseen kirkkomäelle. Lähdön hetki + ilmotetaan sitten.</p> + + <p>von Schranden, nostoväen kapteeni. Paikkakunnan + esimiehelle.»</p> + + <p>»Ja kuinkahan Reginan käy?» huusi + muistuttavasti ääni hänen povessaan.</p> + + <p>Mutta hän ei tahtonut sitä kuulla. Hän oli + aivan kuin huumautunut. Toiminnan kuume oli hänet + vallannut.</p> + + <p>Ensin kutsui hän miehensä kokoon, selitti heille, + että heidän palveluksensa oli lopussa ja että + heidän oli kiireimmittäin palattava kunkin + kotiseudulleen, liittyäkseen siellä + joukkoihinsa.—Hän maksoi heille palkkansa ja + kättä puristaen toivotti onnea ja siunausta.</p> + + <p>Reippaat nuoret miehet, jotka häneen olivat jo ehtineet + kiintyä täydestä sydämestään, + suutelivat hänen vaatteidensa liepeitä ja erosivat + kyynelsilmin. Sitten hommasi hän korjuuseen rattaat, joiden + kuormat eivät suinkaan edustaneet + väheksyttäviä pääomia, teki sopimukset + siemenjyvien ja elintarpeiden kaupoista ja jätti hevoset + remonttikomissionin käytettäviksi.</p> + + <p>Ainoastaan yhden, sen, jolla hän ratsasti, jätti + hän omiksi tarpeikseen.</p> + + <p>Oli jo puoli kolmen aika iltapäivällä, kun + hän oli toimensa suorittanut ja saattoi lähteä + kotitaipaleelle. Erään räätälin + ikkunassa oli hän nähnyt riippuvan väliaikaisen + univormun, joka lukuunottamatta nostoväen upseerin pukuun + kuuluvaa loistoa, oli määräysten mukainen, ja + koska se sopi hänelle ja sen kaulus pian oli vaihdettu + uuteen punaiseen kaulukseen, oli hän sen ostanut ilman + pitempiä epäröimisiä.</p> + + <p>Niin saattoi hän välttävässä asussa + astua schrandenilaistensa eteen, jotka nyt olivat joutuneet + hänen käsiinsä toisin tavoin kuin hän oli + aavistanut.— —</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Samaan aikaan, kun Boleslav ratsasti kotiseutuaan kohden, + asteli »Mustan Kotkan» perähuoneessa luutnantti + Merckel tuimimmasti tuohtuneena edestakaisin.</p> + + <p>»Ja sitä en tee—enkä alistu moisen + lurjuksen käskettäväksi», huusi hän + isälleen, joka oli häntä viihdyttääkseen + tuonut pöytään talon parasta viiniä—se + oli vielä koko hapanta sekin— -eikä väsynyt + täyttäessään lasia lasin perästä + raivoavalle pojalleen.</p> + + <p>»Felix hyvä», pyysi hän mielistellen, + »ole nyt järkevä—kun kerran kuningas on + niin määrännyt ja esivalta niin + vaatii—»</p> + + <p>»Mutta entä jos kunnia vaatii päivastoin, + isä?» huusi poika viiksiään kierrellen. + »Olen upseeri, isä—minulla on kunniantuntoa + rinnassani—ja kunniantuntoni sanoo minulle: kuole + mieluummin, anna ennen ampua kuula rintaasi, ennenkuin sallit + isänmaan kavaltajan pojan olla + päällikkönäsi.»</p> + + <p>»Mutta kun kuningas»—toisti vanhus + epätoivoissaan.</p> + + <p>»Kuningaspahan siitä paljokin tietää! + Hänet on sokaistu, petetty, pimitetty. Mutta minä, + minä tahdon avata hänen silmänsä, tahdon + hänelle huutaa: majesteetti, täällä on + kolmekymmentä urhoollista sotilasta ja yksi + kunnianherkkä upseeri, jotka tahtovat + ennemmin—»</p> + + <p>»Juo, Felix hyvä», pyysi vanhus ja pyyhki + tuskanhikeä otsaltaan. »Tämä viini maksaa + itselleni taalarin pullo. Sellaista et löydä muualta + koko maailmasta.»</p> + + <p>»Piru vieköön liemesi!» huusi poika ja + löi pulloa miekkansa tupella. »Kunniaani en myy + mistään Juudaksen hinnasta! Kunniani ei salli tukkia + suutaan! Kunniani vaatii, että repäisen sydämen + sen kirotun koiran rinnasta! Ja sen minä + teen.—Tämä isänmaamme häväistys on + kerrankin juuritettava pois. Tämä ruttopaise on + leikattava ja tulella poltettava pois preussilaisen upseeriston + ruumiista! Minä teen sen! Niin totta kuin olen urhoollinen + sotilas! Niin totta kuin kunniani tähden tahdon + kuollakin!—Hyvästi näkemiin, isä! Minun on + vielä mentävä sanomaan jäähyväiset + lemmitylleni!»</p> + + <p>Ja suipistaen huulensa vihellykseen, marssi puolijuopunut + sankari pellolle, kolkutellen säännölliseen + tahtiin miekkansa kärjellä lattiaa.——</p> + + <p>Ratsastaessaan kohta neljän jälkeen kylään + näki Boleslav tien akkoja ja ukkoja + täytenään, jotka äänettöminä + ja arkoina kuten paha omatunto väistyivät hevosen + kavioiden tieltä ja sitten juoksivat hänen + perästään. Hän kopeloi pistoolejaan ja + vetäisi miekkansa höllemmälle huotrastaan, + sillä hän aavisti ottelua, joka hänellä oli + edessään.</p> + + <p>»Jolleivät he sotilastakin mukana ole muuttuneet + uusiksi ihmisiksi, voi heidän päähänsä + pälkähtää nujertaa minut rintaman + edessä», ajatteli hän ja hänen rintansa + kohoili täyteläämmin.</p> + + <p>Kirkkomäen läheisyydessä oli joukontungos + vielä suurempi. Hänen täytyi ratsastaa vitkalleen + antaakseen heille aikaa väistyä tieltä. + Sieltä täältä kuuli hän + puoliäänekkään naurahduksen tai hampaiden + välitse muristun kirouksen. Muuten syvä hiljaisuus.</p> + + <p>Kirkon päätyseinämälle, noin + kahdenkymmenen askelen päähän porraskivistä, + näki hän miehistön asettuneen kaksinkertaiseen + riviin, jossa ensi arviolta saattoi olla viisi- tai kuusitoista + ruotua.</p> + + <p>Luutnantti Merckel asteli rintaman edessä + kahtaannekäsin, kuiskuttaen—kuten + näytti—milloin sille, milloin tälle kehottavia + sanoja. Hänen kasvonsa hehkuivat, hänen + käyntinsä oli horjahtelevaa, pari kolme kertaa joutui + ratsumiekka, jota hän kantoi, hänen jalkojensa + väliin.</p> + + <p>Boleslav heitti nopean, tutkivan katseen pappilaa kohden. Sen + ikkunat olivat tiiviisti verhotut. Puutarhassakaan ei + näkynyt elonmerkkiä.</p> + + <p>Syvään hengittäen ratsasti Boleslav + väkikehän sisään, joka sulkeutui hänen + takanaan. Taasen hän seisoi—yksin kaikkia + vastaan—schrandenilaisten susien kanssa vastatusten, mutta + tällä kertaa herrana.</p> + + <p>Samalla tunsi hän, että rautainen tyyneys, jota + hän aina tunsi, milloin oli kysymys elämästä + ja kuolemasta, ei tälläkään kertaa ollut + pettänyt.</p> + + <p>»Odotan teidän ilmotustanne, herra + luutnantti», huusi hän uhaten.</p> + + <p>Hänelle vastasi nauru juopuneen kurkusta.</p> + + <p>He siis kapinoivat. Hänen aavistuksensa ei ollut + pettänyt.</p> + + <p>Hän tempasi miekan + huotrastaan.—»Hiljaa!» komensi hän.</p> + + <p>Riveistä kuului murinaa. Pari kolme astui taisteluun + vaativina rintamasta esiin. Luutnantti Merckel päästi + haukkumasanan ja vetäisten miekkansa syöksähti + Boleslavia kohden.</p> + + <p>Lähimmässä tuokiossa heitettiin arpa + elämästä ja kuolemasta. Voi sitä, ken + epäröi!</p> + + <p>Välähdys—suhahdus—ja kimeästi + kirkaisten vaipui luutnantti Merckel hiekkaan.</p> + + <p>Rivit tahtoivat hajota, tahtoivat syöstä hänen + kimppuunsa, mutta ällistys ja kauhistus oli ne + kivetyttänyt.</p> + + <p>»Hiljaa!» kaikui jyristen uudestaan, eikä + kukaan tohtinut liikuttaa + silmäripsiäänkään,</p> + + <p>Boleslav piti vasemmalla kädellään pistoolin + satulakotelosta ja viritti hanan, antaen ohjasten solua asetta + pitelevään oikeaan käteensä.</p> + + <p>»Nostoväen miehet!» huusi hän + äänellä, joka kaikui kauas yli kirkkomäen. + »Tiedätte, että kuusi tuntia sitten olette + tulleet sotalain alaisiksi ja että pieninkin kapinan yritys + maksaa henkenne. Mitä ennen on tapahtunut, sitä en + tahdo ottaa lukuun. Mutta ken ei tästedes hengenvedossa ja + murisematta tottele käskyjäni, hänen + päähänsä heti paikalla ammun + kuulan.»</p> + + <p>Felix Merckel, jonka päästä vuoti verta + virtanaan, oli sillävälin toipunut ja koetti nousta + pystyyn. Mutta veri, joka virtaili pitkin hänen kasvojaan, + pimitti hänen näkönsä, niin ettei hän + tiennyt, missä oli.—</p> + + <p>»Riisukaa häneltä miekka!—Sitokaa + hänet!» käski Boleslav.</p> + + <p>Nostoväen miehet katselivat toisiansa. Heillä ei + ollut mitään nuoraa. Epäröiminen saattoi + jälleen merkitä paljo.—Nopealla + päättäväisyydellä hyppäsi Boleslav + hevosen selästä, tempasi suitset sen suusta ja ojensi + hihnat vasemmalle sivustamiehelle.</p> + + <p>»Eteenpäin! Kaksi seuraavaa menee + auttamaan!»</p> + + <p>Vitkalleen, myrkyllisen aroin katsein kävivät he + toimeen. Maassa makaava huitoi käsin ja jaloin + ympärilleen ja koetti hihallaan pyyhkiä verta + silmistään. Mutta hänen ponnistuksensa olivat + turhat. Hihnat kiertyivät hänen ranteihinsa ja + vaahtoiset kuolaimet saivat tehdä kapulan virkaa.</p> + + <p>Hevonen oli sillävälin lähtenyt tiehensä + ja pelästyneen joukon lävitse murtautunut + vapauteensa.</p> + + <p>»Viekää hänet kirkkoon», käski + Boleslav.</p> + + <p>Samassa saapui vanha ravintolan isäntä ulvoen ja + väännelleen käsiään.</p> + + <p>»Felix», parkui hän, »mitä he ovat + tehneet sinulle? Älä salli sitä. Huuda toki apua! + Auttakaa häntä hyvät, ihmiset! Minä olen + esivalta. Tahdon, että autatte. Käsken niin.»</p> + + <p>»Käskijä olen täällä + minä», tiuskaisi Boleslav.</p> + + <p>Silloin muutti hän menettelytapansa ja koetti liikuttaa + tämän ankaran miehen sydäntä.</p> + + <p>»Herra kapteeni, olkaa armollinen minua onnetonta + isää kohtaan. Olenhan teitä kerran kantanut + käsivarsillani. Olitte silloin niin pieni, aivan pieni. Ja + aina olette ollut minulle rakas... Eikö niin, rakkaat + ihmiset, junkkarimme puolesta olisimme aina olleet valmiit + uhraamaan henkemme?»</p> + + <p>Hän oli siksi hyvässä lihassa, ettei voinut + langeta polvilleen Boleslavin eteen, muuten olisi hän sen + tehnyt. Sitten, kun hän näki, kuinka hänen + poikaansa laahattiin pois, juoksi hän epätoivoissaan + hänen perästään ja koetti tarttua hänen + takkinsa liepeeseen. Mutta silloin sulkeutui ovi heidän + välilleen.</p> + + <p>»Avain minulle!» käski Boleslav.</p> + + <p>Vanhus heittäytyi portaille ja vasaroi + nyrkeillään tammilautoja.</p> + + <p>Sivustamies, jota hänen apulaisensa seurasivat, toi + avaimen Boleslaville.</p> + + <p>»Mikä on nimesi?»</p> + + <p>»Michel Grossjohann», vastasi schrandenilainen + ynseästi.</p> + + <p>»Ja te toiset?»</p> + + <p>»Franz Malky.»</p> + + <p>»Emil Rosner.»</p> + + <p>Boleslav merkitsi heidän nimensä + muistikirjaansa.—»Te kolme vartioitte vankia + tämän yön ja vastaatte hänestä + hengellänne.»</p> + + <p>Vanhus kirkonovella näytti, kun kaikki hänen + raivonsa ei auttanut mitään, tulevan jälleen + suunnilleen ja hiipi, salavihkaan Boleslaviin vilkuen, pappilaa + kohden.</p> + + <p>Boleslav luuli tietävänsä mitä hän + aikoi siellä tehdä.</p> + + <p>»Te kolme seuraavaa», jatkoi hän, + »vartioitte sakariston ovea ja pidätte huolen + siitä, ettei kukaan, paitsi haavuria, joka tulee hänet + sitomaan, pääse ulos eikä + sisälle.—Ymmärrättekö?»</p> + + <p>»Kuten käskette!» murisi kolme raivosta + vapisevaa ääntä.</p> + + <p>»Ja nyt toimeen, pojat. Maaneuvoksen viraston luettelon + mukaan on Schrandenin kylässä asevelvollisia + miehiä kaikkiaan— — —»</p> + + <p>Ja tarkastus alkoi.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVI" id="XVI"></a> + + <h2>XVI.</h2><br> + + <p>Tunkeuduttuaan kahta tuntia myöhemmin + töllisteleväin joukkojen lävitse, jotka + taikauskoisen kammon valtaamina mulkoilivat häneen, + ikäänkuin hän olisi osannut noitua, ja + päästyään niitylle, jolla ei ollut + ainoatakaan ihmistä, tuntui hänestä kuin olisi + hän jättänyt metsänpetojen häkin, + petojen, joiden kesyttäminen hänellä oli + tehtävänään.</p> + + <p>Vaara näytti nyt lopultakin olevan ohitse. »Kun + heidät olen tänään saanut hallituksi», + tuumi hän itsekseen, »eivät he enää + huomenna uskalla mukista.» —Hän ojensihe + iloissaan saavutetusta voitosta.</p> + + <p>Vielä vain jäähyväiset Reginalle—ja + kaikki huolet olivat ohitse. Hänen edessään levisi + jälleen kukkiva maailma—hän oli kuulevinaan + kaukaa houkuttelevaa rumpujen pärinää ja + sotahuutoja.</p> + + <p>»Nyt Reginan luo!» huusi hän äkkiä + syvältä sydämestään puuskahtavalla + riemulla, niin että säikähti itseään. + Valmistuakseen vaikeaan tehtävään päätti + hän tehdä kierroksen metsän lävitse, + ennenkuin suuntaisi askeleensa Kissanportaalle.</p> + + <p>Aurinko kallistui metsän latvoja kohden. + Kevätvihreille niityille levisi utuisia varjohuntuja, ja + vetisistä ojista nousi väkevä mudan tuoksu.</p> + + <p>Honkametsä vain seisoi jykevänä ja + äänetönnä kuten talvisaikaankin. Ainoastaan + sieltä täältä pilkisti vaalean vihreä + lehtivesa näkyviin hirsijyleikön lomasta.</p> + + <p>Hän heittäytyi sammalikkoon selälleen ja + katseli päivänvaloa, joka kuin purppurainen kudos + riippui tiheikön yllä.</p> + + <p>Vielä, kerran antoi hän viime tuntien uhkayrityksen + liukua editsensä.—Pappilan tiiviisti verhotut ikkunat + muistuivat hänen mieleensä. Kuinka huolellisesti Helena + osasikaan häneltä estää jokaisen + silmäyksen alueelleen! Täytyihän tytön + sentään tietää, mitä hänen + esiintymisensä kylässä merkitsi. Täytyi toki + tietää, että hän huomenna lähtisi + täältä eikä mahdollisesti palaisi + konsanaan.</p> + + <p>Eikö Helena tuntisi lainkaan kaipausta puhutella + häntä ensin vielä kerran? Eikö hetki, johon + hän oli kirjeessään viitannut, ollut lyönyt + tänään? Mitä auttoi kirje, jota hän + kantoi povellaan, jos käsi, joka sen oli kirjottanut, + vetääntyi hänestä pois? Lemmityn kuva oli nyt + vaalennut tykkänään eikä se voisi seurata + häntä taistelussakaan, jollei Helena itse sitä + verestä.</p> + + <p>»Jos hän minua rakastaa, kutsuu hän minua. + Jollei hän kutsu, olen hänet + menettänyt.»</p> + + <p>Näin päätellen jätti hän metsän + ja astui sillalle.</p> + + <p>Heleään viheriään pukeutuneena hymyili + puisto häntä vastaan. Poppelien latvoilla lepäsi + hopeainen hohde, ja muratit tummanvihreinä + häämöttivät niiden välistä.</p> + + <p>Kuinka kaunis olikaan tämä kotipaikka, joka + hänelle ei tarjonnut muuta kuin huolta ja tuskaa! Kuinka + paloikaan hänen koko sydämensä noille kurjille + raunioille, joissa hän sai asustaa kuin mikäkin + pahantekijä! Oliko se kenties tuon naisen tähden, joka + vapaaehtoisesti oli jakanut hänen kurjuutensa ja tahtoi + tehdä oman kurjuutensa portaaksi hänen onnelleen?</p> + + <p>Mutta hän ei enää ollut huolissaan siitä, + mitä oli tuleva. Hän tiesi itsensä + terästetyksi heikkoutta ja paheita vastaan, sittenkuin + isänmaa oli hänet kutsunut. Hän olikin muuten jo + kauan tuntenut olevansa Reginasta vapautunut. Aikoja sitten oli + tyttö jälleen palvelustyttö, kuten hän itse + herra.</p> + + <p>Vielä yksi ainoa yö—ja papin kirous oli + joutunut joutavaksi loruksi.</p> + + <p>Kuinka oli Reginan käyvä?— —Sai katsoa + itse eteensä. Olihan hän turvannut tytön + tulevaisuuden. Enempää ei kukaan voinut + häneltä vaatia. Ja lahjan tahtoi hän + tänään tehdä kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, + jotta Reginaa kosittaisiin, kuten rikasta leskeä konsanaan... + Jättiväthän tuhannet vaimonsa ja lapsensa + nälkään ja kurjuuteen, eivätkä + siltä saaneet räpäyttää + silmäripsiäänkään, kun murhaavat kuulat + lentelivät. Miksi hänen tarvitsi huolehtia siitä, + kuinka tämä vieras olento jaksoi kestää + yksinäisyytensä?</p> + + <p>Niin karaisi hän itseään, sillä hänen + sydämensä sykki sangen levottomasti...</p> + + <p>Ja kun hän saapui Kissanportaan päähän, + näki hän toiselta puolelta pensasten takaa tutun + olennon, jonka laskeutuva aurinko kirkasti kultaisella + hehkullaan.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän.</p> + + <p>Mutta olento ei liikahtanut.</p> + + <p>»Tulehan toki vastaan.»</p> + + <p>Silloin hiipi tyttö kumaraisillaan vitkaan + lähemmäksi painaen vasemman käden + levällään harrottavilla sormilla vasenta + rintaansa.</p> + + <p>Boleslav vilkaisi häneen + ja—pelästyi—</p> + + <p>»Hyvä isä—miltä sinä + näytät!» sammalsi hän.</p> + + <p>Tyttö näytti aivan metsistyneeltä. Hänen + vaatteensa olivat repaleina, tukka, joka ahkeraan kammatessa oli + alkanut niin kauniisti kiharoitua, riippui jälleen + pörröisinä suortuvina otsalla ja poskilla. + Syvistä sinertävistä silmäkuopista pilkkuivat + silmät taikamaisen kiiluvina, jäykkinä ja palavina + eivätkä rohjenneet kohota häneen + katsomaan.—</p> + + <p>»Hänhän aivan menehtyy», huusi + ääni hänen povessaan. »Hän kuolee sinun + tähtesi!» Hän tarttui tytön käteen, + joka hervotonna jäi lepäämään hänen + käteensä.</p> + + <p>»Regina—puhu toki—etkö lainkaan iloitse + siitä, että olen täällä + jälleen?»</p> + + <p>Regina kyyristihe kuten silloin, jolloin hän vielä + pelkäsi lyöntejä.</p> + + <p>Boleslav silitti hänen kalseaa, kuivaa tukkaansa. + »Tyttö raukka!» sanoi hän. »Sinun on + ollut vaikea olla niin ypö yksin.»</p> + + <p>Regina hytkähti herransa koskettaessa ja vaikeni.</p> + + <p>»Miksi et minulle kirjottanut, että tunnet itsesi + täällä liian yksinäiseksi?»</p> + + <p>Regina pudisti päätään, sitten sanoi + hän arastellen: »Mitäs minä + yksinäisyydestä, herra?»</p> + + <p>»Mikä sinua sitten on vaivannut?»</p> + + <p>Regina katsoi häneen tuskallisesti ja vaikeni.</p> + + <p>»Mutta?»</p> + + <p>»Minä—luulin—ettette + palaisikaan.»</p> + + <p>»Mutta kirjotinhan sinulle, hupakko.»</p> + + <p>»Niin, kirjotitte kyllä—tulevanne viikon + kuluessa, ja silloin istuin Kissanportaalla yöt ja + päivät—yöt ja päivät—mutta + te ette tullut. Ja kolmen viikon perästä kirjotitte + uudestaan: tulen kenties viikon kuluessa, ja sittenkään + ette tullut. Ja silloin ajattelin, että tahdotte vaan minua + syöttää sanoilla, jotta paremmin—viihtyisin. + Ja että te kaduitte, että olitte ollut minulle + ystävällinen, koska en sitä ansainnut ja koska + ...» hän vaikeni ja peitti tuokioksi kasvonsa + käsiinsä.</p> + + <p>»Mutta kirjeesihän oli vallan + järkevä.»</p> + + <p>»Niin, herra», sammalsi Regina. »Olisiko + minun —sopinut teille—muuten kirjottaa?»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultaan ja katsoi suoraan eteensä + vihertäväin lehtien vilskeeseen.— + —Mahtoikohan tyttö aavistaa jotakin siitä, + mitä muutamain tuntien jälkeen oli tapahtuva?</p> + + <p>»Mutta nyt on kaikki hyvin—eikö niin?» + kysyi hän epävarmasti.</p> + + <p>Silloin vaipui Regina huudahtaen hänen eteensä ja + huusi hänen polviinsa kiertyen: »Kaikki on hyvin, jos + jäätte tänne, herra. Minua niin pelottaa, + että voisitte jälleen mennä pois, + herra.»</p> + + <p>Ei, hän ei aavistanut mitään.—Vaikein + kaikista oli vielä hänen edessään. + Boleslavista tuntui, kuin hänellä olisi + kädessään salama, joka tytön musertaisi ensi + kosketuksella.</p> + + <p>Mutta vielä oli aikaa. Ensin täytyi tälle + tuskastuneelle olento raukalle lahjottaa pari + elvyttävän ilon hetkeä, ennenkuin häneen + sattui viimeinen, raskain isku. Niin voi hän koota voimia + sitä kestääkseen.</p> + + <p>»Nouse, Regina», sanoi hän lempeästi. + »Olkaamme iloiset, ja älä ajattele + tulevaisuutta.»</p> + + <p>Sitten kulkivat he rinnatusten hämärän puiston + lävitse, jonka sirosti hiekotetut polut kiemurtelivat kuin + kimaltavat purot viheriän nurmen keskitse. + Epämääräinen versomisen ja + mätänemisen höyryistä sekotettu keväinen + tuoksu tulvahteli pensaista, ja puiden latvoista kuului + kaihomielistä, kainoa suhinaa ja lintujen + viserrystä.</p> + + <p>»Kuinka kauniiksi täällä on kaikki + muuttunut poissa ollessani!» huudahti Boleslav.</p> + + <p>»Niin, herra», vastasi Regina. »On + kauniimpaa kuin on ollut milloinkaan ennen.»</p> + + <p>»Nytkö yhtäkkiä?» kysyi Boleslav + hymyillen ja katsoi tyttöä syrjästäpäin. + Silloin näki hän syvät varjot hänen + poskillaan, niille oli levinnyt viehättävä + puna.</p> + + <p>»Hän elpyy jo», mietti hän itsekseen, ja + hänestä tuntui kuin hänellä olisi + häipyvän onnen viimeiset hetket + elettävinään.</p> + + <p>»Olethan kaikesta huolimatta tehnyt ahkerasti + työtä», sanoi hän, koettaen yhä + säilyttää hyväntahtoisen herran + äänensävyä ja viitaten pariin hyvin + hoidettuun kukkasarkaan, joita peittivät punertavat esikot + ja satakaunot.</p> + + <p>Regina päästi lyhyen, ylpeän naurahduksen. + »Täytyihän kaiken olla kunnossa, kun saavutte, + herra.»</p> + + <p>»Mutta itsesi, Regina, olet lyönyt + laimin.»</p> + + <p>Tyttö käänsi polttavan punan + peittämät kasvonsa häpeissään + syrjään.</p> + + <p>»Onko minun sanottava totuus, herra?» sammalsi + hän.</p> + + <p>»Tietysti.»</p> + + <p>»Ajattelin—että jo + ennen—kuolisin—ja silloinhan olisi se ollut + samantekevää.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni. Reginasta virtasi kokonainen rakkauden meri + ja aaltoili jokaisen sanan mukana hänen ylitsensä.</p> + + <p>Hänen silmiensä eteen aukeni nurmikenttä, joka + linnan takana loivasti kallistui alas puistoon. Siellä + seisoi rapaantuneella kantakivellä Diana jumalattaren + jalusta, jonka Regina oli hilannut nurmikolta paikoilleen. Itse + kuvapatsas, jota hän varmaankaan ei ollut jaksanut nostaa, + makasi jalustan ääreen vieritettynä, ja kasvot + tyhjine, valkeine silmineen olivat ylöspäin. Muutamien + askelten päässä siitä oli musta, + nelisnurkkainen pengos heleänvihreän nurmikon + keskellä. Tämä oli paikka, jossa Boleslav oli ensi + kerran tavannut tytön touhuissaan kaivamassa hautaa + turmelijalleen, jota ei kukaan muu tahtonut haudata.</p> + + <p>»Olen jättänyt tämän + silleen—muistoksi itselleni», sanoi hän kuin + anteeksi pyytäen ja viittasi maasta viillettyihin turpeihin, + jotka alkoivat kasvaa kiinni nurmipenkiksi.</p> + + <p>Sitten kulkivat he edelleen pensaikon luo, joka + ympäröi puutarhamajaa kuin korkea häkkiaita.</p> + + <p>»Ja lasikaton olen jälleen korjannut», sanoi + Regina.</p> + + <p>»Oo-ho?»</p> + + <p>Heidän katseensa yhtyivät, mutta + kääntyivät nopeasti jälleen + etäisyyteen.</p> + + <p>Rauhallisena odotti pieni maja heitä, ja ikkunan-ruudussa + kimmelsi vielä iloisen houkuttelevana myöhästynyt + päivänsäde, vaikka kaikki muu oli + ympärillä varjojen verhossa.</p> + + <p>Suloinen kodikkuuden tunne valtasi Boleslavin ja viihdytti + tuokioksi levottomuuden, joka jäyti hänen + mieltään.</p> + + <p>»Mene», sanoi hän, »keitä minulle + jotakin illaksi; olen nälkäinen ja uupunut kovasta + ratsastuksesta.»</p> + + <p>Hänelle johtui mieleen hevosensa—missähän + se mahtoi harhailla? Sitten unhotti hän sen + jälleen.</p> + + <p>»Ja laita itsesi kuntoon», jatkoi hän, + »jottet pöydässä näytä + siivottomalta.»</p> + + <p>»Kyllä, herra,—niin hyvin kuin + voin.»</p> + + <p>Eteisessä he erosivat. Boleslav meni asuinhuoneeseen, + Regina keittiöön.—Syvästi huoahtaen + heittäysi Boleslav sohvalle, joka rutisi ja natisi + hänen painostaan. —Kaikki näytti samalta kuin + hän sen taanoisena yönä oli jättänyt, ei + sentään—esirippu ja sentakainen vuode oli + uuninnurkasta hävinnyt. Isoäidin kuva myös + puuttui.—Laukaus, joka oli hipaissut Reginan + olkapäätä, oli sen särkenyt aivan + pirstaleiksi.</p> + + <p>Ikkuna oli auki. Väkivän maan tuoksu, joka + häntä ei tänään jättänyt + missään, uhkui virtanaan huoneeseen. Se mahtoi tulla + multakasoista, joita oli luotu + päätyseinämälle.—Minuutti minuutilta + kasvoi hänen levottomuutensa.</p> + + <p>Hän ei voinut viihtyä kauemmin yksin. »Miksi + tahdot lyhentää ennestäänkin niukkoja + hetkiä?» sanoi hän itsekseen ja aikoi mennä + keittiöön; silloin näki hän Reginan paljain + hartioin kyyröttävän lieden tulen edessä ja + ompelevan nuttuaan.</p> + + <p>Pelästyneenä vetäytyi hän takaisin.</p> + + <p>Mutta muutamien sekuntien jälkeen tuli Regina itse + pukeutuneena avaamaan hänelle ovea.</p> + + <p>»Mitä käskette, herra?»</p> + + <p>»Näytä, miten olet katon korjannut», + vastasi Boleslav, kun hänelle ei mitään muuta + johtunut mieleen. Hän kiitteli työtä, mutta ei + katsonut sitä lainkaan. Sitten pysähtyi hän lieden + eteen ja tuijotti kielehtiviin liekkeihin. Oli jo tullut melkein + pimeä, tuli heitti lepattelevan loimonsa nokisille + seinille.—</p> + + <p>»Minä autan sinua keittämisessä», + sanoi Boleslav.</p> + + <p>»Oh, herra, te teette minusta pilkkaa», vastasi + Regina, mutta onnen loiste levisi hänen kasvoilleen.</p> + + <p>»Mitä saan sitten?»</p> + + <p>»Paljoa täällä ei ole kotona, + herra—munia ja palvattua silavaa—vähän + tuoreita vihanneksia—muuta ei ole + mitään.»</p> + + <p>»Kiittäisin Jumalaa, jos saisin—» + Äkkiä vaikeni hän. Vähällä oli + hän ilmaista kaiken. Eihän tyttö aavistanut + mitään. Eikä hänen tarvinnut + aavistaakaan.—Aamuun asti kestäköön + hänen onnensa.</p> + + <p>»Eteenpäin siis», sanoi hän nauraen, + vaikka hänen kurkkuaan kuristivat aavistukset ja huolet, + »muuten näännyn + nälkään.»</p> + + <p>»Ensin täytyy veden kiehua, herra.»</p> + + <p>»Hyvä—odotetaan.» Hän kyykistihe + puulaatikolle istumaan. »Ja sitten, Regina, tulehan + vähän lähemmäksi. Et miellytä minua + vieläkään—tukkasi—»</p> + + <p>»En ole sitä vielä ehtinyt kammata, + herra.»</p> + + <p>»Tee se siis.—»</p> + + <p>Reginan silmät leimahtivat jälleen aran rukoilevasti + häneen. »Teidänkö täällä + ollessanne, herra?» sammalsi hän.</p> + + <p>»Kas, kuinka tekokaino aivan + yhtäkkiä!»</p> + + <p>»En minä siksi, herra— —»</p> + + <p>»Älä sitten kursastele.»</p> + + <p>Regina meni huoneen etäisimpään nurkkaan, + missä hänen vuoteensa oli, ja päästi + rivakalla liikkeellä valloilleen aaltoilevan hiustulvansa, + joka ulottui aina lanteille saakka. Kammatessaan huomattuaan, + kuinka hänen herransa silmät mieltyneinä + tähystelivät häntä, levitti hän + äkkiä, kuin hävyn ja onnen valtaamana, + käsivartensa ja heittäytyi vuoteensa eteen lattialle, + painaen kasvonsa tyynyyn.</p> + + <p>Boleslav odotti äänetönnä, kunnes + tyttö nousi.—Hiuksensa järjestettyään + tuli Regina hänen luoksensa lieden ääreen ja + puuhaili pannujen ja kattilain kera, häneen + vilkaisemattakaan.</p> + + <p>»Kerros nyt, Regina—mitä kaikkea + tällä aikaa on tapahtunut?» kysyi Boleslav.</p> + + <p>Regina pudisti + päätänsä.—»Bockeldorfissa oli + kaikki ennallaan—paitsi kauppiasta ja hänen rouvaansa + en ole nähnyt + ketään.—Kyläänkään en mennyt + tulvan aikaan—mutta olen kai sen jo teille kirjottanut, ja + sain aika tavalla nähdä + nälkää—mutta mitäs + siitä.—Niin, tosiaan, sitten on tänne tullut + kirjeitä viime viikkoina, viranomaisilta + Wartensteinistä, Königsbergistä + ja—tänään vielä yksi—se on— + —»</p> + + <p>»Hyvä, hyvä, myöhemmin, kun teemme + tulen.» Mitä maailma häntä + liikutti—tänään, kun hänen oli + poltettava takanaan sillat menneisyyteen, kun hänelle ei + jäänyt mitään siitä, mitä oli + elänyt ja kärsinyt!—</p> + + <p>Sitten, kun illallispöytä oli katettu ja lamppu + loisti häntä vastaan Reginan kädestä, meni + hän tytön kera asuinhuoneeseen.</p> + + <p>»Ethän ole kattanut itsellesi», huomautti + hän.</p> + + <p>»Saanko minä, herra?»</p> + + <p>»Tietysti saat!»</p> + + <p>»Ja teille—mitä viiniä, + herra?»</p> + + <p>Boleslav hengitti syvään. »Ei + mitään.»</p> + + <p>Jälleen istuivat he vastatusten rauhallisessa + lampunvalossa, kuten niin usein talvipuhteina, lumen + pyrytessä ikkunaruutuja vasten ja myrskyn orsia + ravistellessa. Nyt lentelivät sieltä hentosiipiset + hyttyset ja leudot, tuoksahtelevat henkäykset hiipivät + niiden kera huoneeseen. Hentojen lehtiritvojen välistä + pilkkui nouseva kuu, joka pääsiäisen jälkeen + oli ensi kerran täyttynyt.</p> + + <p>Boleslav työnsi lautasensa syrjään. Ruoka ei + maittanut. Siitä ei ollut mitään hyötyä, + että viini oli jäänyt kellariin. Päihtymys, + jota hän oli tahtonut välttää, huumasi jo + hänen jäseniään.</p> + + <p>Ja kun hän salavihkaa vilkaisi Reginaan, pelästyi + hän, sillä tytön silmät lepäsivät + hänessä niin autuudesta juopuneina kuin tämä + olisi taivaan ja maan unhottanut hänen tähtensä. + Surut ja huolet olivat kadonneet hänen kasvoiltaan. Ne + olivat jälleen pyöristyneet, ja uusi kukoistava tuoreus + loisti hänen poskillaan. Mutta Boleslav ei ollut konsanaan + havainnut hänessä sitä haaveellista vienoutta, + joka tänään virtaili hänen koko olennostaan + ja jossa hän sieluineen ja ruumiineen näytti liukenevan + sulaan alttiuteen.</p> + + <p>»Regina», kuiskasi Boleslav. + Sydämenlyönnit, jotka tuntuivat puuskahtelevan aivan + kurkkuun saakka, varottivat häntä: »Ole + varuillasi— —ole varuillasi—tämä on + viimeinen kerta, kun hän johdattaa sinua + kiusaukseen».</p> + + <p>»Viimeinen kerta!» kuului vastakaiku hänen + povestaan. »Hän kuolee! Hän menehtyy + ikävään ja tuskaan.»</p> + + <p>Hänestä oli kuin arpea alkaisi polttaa hänen + alahuulessaan.</p> + + <p>»Vielä hänen kerallaan suloinen hetki ja sitte + tapa hänet—niin on hän kaikista tuskista + vapaa», kuiskasi ääni hänelle.</p> + + <p>»Tämähän on sulaa + mielettömyyttä!» ajatteli hän + väristen.</p> + + <p>Ja taasen vajosivat heidän silmänsä toisiinsa. + Sielut eivät tienneet mistään vastarinnasta, + vaikkakin ruumiit pitivät epätoivoisesti puoliaan.</p> + + <p>»Pelasta itsesi», kuului ääni. + »Ajattele kirousta! Säilytä itsesi puhtaana + isänmaalle!»</p> + + <p>Hän mietti sanaa, jolla voisi haihduttaa tämän + hurmaavan lumouksen. Mutta hän ei löytänyt.</p> + + <p>Sitten nousi hän ja meni avoimen ikkunan ääreen + viillyttääkseen otsaansa yöilmassa. + »Puhu—toimi—lopeta + äänettömyys!» kehotti hän + itseään. Silloin muisti hän kirjeet, joista Regina + oli puhunut.</p> + + <p>»Anna minulle kirjeet!» sanoi hän. Hänen + äänensä kuului tuimalta.</p> + + <p>Regina nouti pinkan valkokuorisia kirjeitä, jotka + hän asetti herransa paikalle pöytään. + Tämä avasi päällimäisen ja tuijotti + paperiarkin ylitse tyhjään ilmaan.—</p> + + <p>Eikö olisi parasta jo nyt mainita, mikä oli + välttämätöntä? Miksi viivyttää + eron hetkeä, jonka kuitenkin täytyy tulla?—Mutta + kammoksuen karkotti hän tämän ajatuksen + mielestään. »Saakoon hän iloita + puoliyöhön asti.—Suloinen hetki ja + sitten—»</p> + + <p>»Hänen vapaasukuisuudelleen, parooni Boleslav von + Schrandenille ilmotetaan täten, että Teidän + pyynnöstänne pidetään uusi tutkimus + murhapolton mahdollisuuteen nähden Schrandenin linnan + palossa, joka tapahtui maaliskuun 6 päivänä 1809, + ja tämä tutkimus on määrätty + pidettäväksi— —»</p> + + <p>Nauruun remahtaen heitti hän paperiarkin + syrjään. Hänen sormensa hapuilivat seuraavaa + kirjettä.</p> + + <p>Silloin pisti hänen silmiinsä Helenan + käsiala.</p> + + <p>Hän hytkähti vastenmielisyydestä. Mitä + hän vielä tahtoi. Miksi häiritsi hän + häntä tänä + hetkenä?—</p><span style= + "margin-left: 2em;">»Kallis Boleslav!</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 1em;">En voi antaa sinun mennä + sotaan vielä kerran</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">sinua puhuttelematta. Pyydän + ja rukoilen sinua</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">tulemaan tänään + yhdeksän aikaan kirkkomaan takaportille,</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">jossa sinua odottaa</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 6.5em;">Sinun + Helenasi.»</span><br> + + <p>»Miksei silloin», jupisi hän, »kun + vielä oli aika?» —Mutta sitten juolahti + hänen mieleensä polttavana ajatus, että täten + hänen suojelushenkensä vielä kerran tarjosi + hänelle pelastavan kätensä ja että sen + poistyöntäminen olisi ollut rikos Jumalaa ja kaikkea + hyvää vastaan.</p> + + <p>»Sinun täytyy—sinun täytyy!» huusi + ääni. »Muuten et ole niiden kuulien arvoinen, + joita Ranskassa parhaillaan sinua varten valetaan.»</p> + + <p>»Eikö se ollut sallimus, jonka ainoastaan taivaan + armo oli saattanut säätää, että + tytär suurimmassa hädässä astui väliin + muuttamaan isän kirousta siunaukseksi?»</p> + + <p>Hän katsoi kelloa. Puuttui vain muutamia minuutteja + mainitusta kellonlyömästä.</p> + + <p>Vaivaloisesti nousi hän.</p> + + <p>»Minun täytyy mennä kylään», + sanoi hän. »Minun on puhuteltava erästä + henkilöä.» Ja kuinka hän välttikin + katsoa Reginan silmiin, tunsi hän hänen hellän, + rukoilevan katseensa sattuvan sielunsa sisimpään.</p> + + <p>»Palaan pian jälleen», sammalsi hän.</p> + + <p>Regina pani kätensä ristiin ja asettui + äänetönnä hänen eteensä.</p> + + <p>»Mitä tahdot?»</p> + + <p>Sanat takertelivat Reginan kurkussa. »Herra, minua niin + ahdistaa—minusta on—kuin olisi tulossa jokin + onnettomuus.»</p> + + <p>»Milloin olet alkanut pelätä + kummituksia?» koetti Boleslav laskea leikkiä.</p> + + <p>»Herra—en tiedä—mutta kurkkuani aivan + kuristaa.—Se on kai hyvin tuhmaa—mutta pyydän + teitä—älkää + menkö—älkää + tänään.»</p> + + <p>Boleslav työnsi hänet lempeästi + syrjään. Reginan käsi, joka ojentui + häntä pidättämään, vaipui + voimatonna alas hänen + kupeelleen.—»Herra—pyydän + teitä— pyydän— —»</p> + + <p>Boleslav puri hampaansa yhteen ja meni.—Meni + suojelushenkensä luo.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVII" id="XVII"></a> + + <h2>XVII.</h2><br> + + <p>Samana hetkenä istuivat schrandenilaiset, niin monet kuin + olivat voineet päästä kotikonnuiltaan, + »Mustassa Kotkassa» + jäähyväisjuominkeihin keräytyneenä.</p> + + <p>Vanha Merckel maksoi kaiken.</p> + + <p>Hän seisoi tarjoilupöydän takana hymyillen + surumielistä hymyään, jonka vilpittömyyteen + täytyi tänään jokaisen uskoa, ja kaasi + lakkaamatta tyhjät lasit täyteen.</p> + + <p>»Juokaa, rakkaat ihmiset», kehotteli hän. + »Taloni onnettomuuden ei tarvitse teitä + estää. Mitäs siitä, jos hänet ammutaan. + Hän kuolee urhoollisen kuoleman kunniansa ja isänmaan + puolesta.»</p> + + <p>Hän pyyhki hikeä kiiltävältä + otsaltaan, ja samalla hänen pienet silmänsä + kääntyivät levottomasti ja odottavasti vieraasta + toiseen.</p> + + <p>»Vie, Amalia, lasinen heillekin, jotka häntä + vartioivat», sanoi hän tarjoilijaneitiin + kääntyen. »En tahdo heille kostaa sitä, + että he auttavat syöksemään häntä + perikatoon.»</p> + + <p>Schrandenilaiset, joita liikutti näin ylevä + jalomielisyys, katselivat kiukkuaan hilliten haarikkoihinsa. + Heitä hieman hävetti himoaan tyydyttäen vierailla + tässä onnettomuuden talossa, mutta olisivat + pitäneet rikoksena, jolleivät olisi vanhuksen + anteliasta liikutusta käyttäneet hyväkseen. + Sentähden kulauttelilivat he olutta ja ryyppyjä + virtanaan, ja jokainen piti tarkoin varansa, ettei vain naapuri + ehtinyt juomisessa edelle.</p> + + <p>Neiti, yhtä lihava ja viisas kuin herransakin, läksi + taipaleelle mukanaan puoli tusinaa kuohuvia haarikoita, saatuaan + ensin pari hiljaista käskyä, jotka herra antoi + merkitsevästi silmiään vilkuttaen.</p> + + <p>»Ja jos näet vanhan Hackelbergin», huusi + hän neitosen jälkeen, »kutsu hänet + tänne—kutsu tänne. Hänetkin on samainen + lurjus saattanut onnettomuuteen. Hän ei saa olla poissa + näistä surullista pidoista.»</p> + + <p>»Oi, urhoolliset sotilaat!» jatkoi hän + pyyhkien silmiään. »Juokaa, juokaa! + Tähtyyhän teidän koettaa unhottaa, että + tänään viette kunnianne hautaan. Niin, asemanne on + säälittävä—säälittävämpi + kuin poikani, sillä hänen on ainakin suotu kuolla + kunniansa puolesta. Mutta te—hyi—hyi—miltä + mahtaneekaan tuntua mielestänne, kun maankavaltajan poika, + tuo lurjus, jonka kunnioitettava kirkkoherramme on kironnut, + marssittaa teidät huomisaamuna taipaleelle. + —Sinä, Born, harjaa saappaani, käskee hän, + sinä, Bichler, pitele jalustinta—ja muuta + sellaista.»</p> + + <p>Molemmat nimitetyt hypähtivät kiroten pystyyn.</p> + + <p>»Ja te kaikki muut—kun hän teille tiuskii ja + räyhää —hänhän on + käskijä—ken silloin uskaltaa mukista, hänet + ammutaan muitta mutkitta. Tämä, rakkaat + ystävä parkani, on tuleva osaksenne. Sentähden + juokaa ja sanokaa jäähyväiset sotilaskunniallenne. + Huomenna ei enää koirakaan huoli leipäpalaa + kädestänne.»—</p> + + <p>Puoleksi tukahdutettu murina kulki joukon lävitse, + hirvittävämpi kuin muuten heidän + raivonhuutonsa.</p> + + <p>Silloin hoippuroi puuseppä Hackelberg, joka + nähtävästi oli vetelehtinyt jossakin + läheisyydessä, huoneeseen puolijuopuneena kuten + tavallisesti.</p> + + <p>Häntä tervehti syvä äänettömyys. + Mutta vanha Merckel meni juhlallisesti häntä vastaan, + tarttui hänen käteensä ja vei hänet + kunniasijalle.</p> + + <p>»Sinäkin olet onneton isä», puhui + hän hänelle liikutuksesta + väräjävällä äänellä. + »Sinunkin sydämesi on särkynyt lapsesi + perikadosta. Sinun, kuten minun ja kuten meidän kaikkien + onnettomuutemme on linnan hirmuvaltiaan omallatunnolla. Istu, + mies rukka, ja ota siemaus kanssamme.»—</p> + + <p>Juopporenttu, joka oli tottunut siihen, että kaikki + häntä tuuppivat ja ilveilivät hänen kanssaan, + silloinkin, kun tarkottivat hänelle parasta, ei tiennyt + mitä ajatella, kun häntä näin ylenpalttisesti + kunnioitettiin. Hän vilkui sameilla silmillään + epäluuloisesti ympärilleen ja näytti neuvottelevan + itsekseen, oliko hänen alettava pöyhistellä vai + itkeä. Samalla hän joi niin paljo kuin sai.</p> + + <p>»Katsokaa häntä, tätä + vapaaherrallisten himojen uhria», jatkoi herra Merckel. + »Näin avuton ja turmiolle joutunut on ihminen, jolta + on viety koston mahdollisuus, jonka täytyy niellä + vihansa päivästä päivään, + hetkestä hetkeen. Mutta matokin kiemurteleksen, kun + sitä tallataan jaloin, ja kuka voi panna pahakseen, vaikka + toivoisimme, ettei pahantekijä enää huomisaamuun + asti eläisi?»</p> + + <p>»Lyökää hänet kuoliaaksi!» + sopersi puuseppä, joka vähitellen joutui raivoihinsa. + Mutta ainoastaan muuan arka kaiku vastasi; sillä nyt, kun + oltiin sotamiehiä ja lähimpäin + päällikköjen kera tekemisissä, ei kuoliaaksi + lyöminen enää ollut leikin asia.</p> + + <p>Herra Merckelin valtasi siveellinen suuttumus.</p> + + <p>»Oo, hyi sentään, rakkaat ihmiset, kuinka + voitte puhua niin jumalattomasti! Minä olen esivalta + enkä saa mitään sellaista kuulla. Rintaman + edessä, päivän valossa on vaarallista + käydä hänen kimppuunsa enkä soisi teidän + puhuvan edes siitä mahdollisuudestakaan. —Sillä + tulee rakastaa vihollisiaan, kuten sanassa sanotaan. Mutta ken + voi hillitä vihaansa, kun se paisuu ylitse ja purkautuu + kostonhuutoihin? Niinpä toivon, että kaikkien + meidän vihollisemme ja tuhoojamme kuolisi tänä + yönä vuoteeseensa—tai hän ainaiseksi + katoaisi tietymättömiin—tai + löydettäisiin hänet huomisaamuna Maraune-virrasta. + Silloin ainakin nähtäisiin, että vanha Jumala on + vielä elossa ja valvoo ylitsemme ja tuomitsee syntisiä + ja kadotettuja. Amen.»</p> + + <p>»Amen», jyrisi joukosta, ja känsäiset + kädet menivät ristiin.</p> + + <p>»Mutta eihän niin ole laita—pahantekijät + menestyvät ja saavuttavat pitkän iän + tässä surunlaaksossa! Huomenna saapuu hän + ratsullaan ja Felixini laahataan teurastuspenkkiin, ja ne, jotka + murisivat rivissä, antaa hän myös + ilmi.—Minua tosiaan kummastuttaisi, jos + pääsisitte hengissä + pälkähästänne; sillä hänhän on + ottanut tehtäväkseen juurittaa koko Schrandenin + eläviltä ilmoilta. Hän vie teidät huomenna + mukanaan kuten oinaslauman, jonka teurastaja on ostanut, ja + leskien ja orpojen itku ja valitus on kuuluva + jälkeenne.»</p> + + <p>Ilmoille pääsi raivonulvonta, niin raju, että + yllyttäjä itse hätkähti.</p> + + <p>»Hiljaa, rakkaat ystävät, hiljaa! Ei + mitään vastoin lakia. Tosin ei joukossamme ole + ainoatakaan ilmiantajaa, ja ennen puremme kielemme poikki, + ennenkuin petämme ketään + omistamme—Hackelberg voi siitä laulaa kokonaisen + laulun—vai mitä, vanha ystävä?—Mutta + kuka tietää, eikö herra kapteeni itse hiiviskele + ikkunain alla urkkimassa— —»</p> + + <p>Viisi kuusi päätä riensi ruutuja vasten.</p> + + <p>»Luuletteko, ettei hänestä voisi sellaista + uskoa?—Oh, hän ei arastele mitään + konnankoukkuja.—Mutta tiedän, mitä tahdoitte + sanoa, enkä saata teitä siitä moittia: Jos + hänet tavataan täällä yön + pimeydessä hiiviskelemässä, käy hänelle + huonosti.»</p> + + <p>»Kuoliaaksi—kuoliaaksi!»</p> + + <p>»Älkäähän vain huutako yhä + »kuoliaaksi», lapset. Tekee aivan korviini + kipeää. Sellaisesta selvitään + hissukseen.—Pah, laukaus + pamahtaa—pah—vielä kerran—se oli vain + salametsästäjä viidakossa—metsäkauriita + juoksentelee yllinkyllin ympärinsä—vai mitä, + Hackelberg?»</p> + + <p>Tämä nauroi ja maiskautti + kieltään.—»Pah!»</p> + + <p>»Älä istu siellä niin torroksissasi, + mies; onko sinulla tosiaankin kalan verta + suonissasi?—Etkö enää muista, kuinka vanha + parooni pieksätti sinut pataluhaksi, jotta olisi saattanut + hihnoja leikellä nahkastasi? —Peijakas, kuinka silloin + juoksit ulvoen ympäri! Sitäpä oli koko hauska + katsella.»</p> + + <p>Hackelberg röyhtäsi ja katsoa murjotti lasiinsa.</p> + + <p>»Mutta silloin olit vielä + metsästäjä, joka oli mies paikallaan, ja kuulasi + eivät koskaan osuneet harhaan.—Juo, mies!—On + aivan uskomatonta, kuinka kerran osasit ampua.»</p> + + <p>»Osaan minä vieläkin», sopersi + puuseppä.</p> + + <p>»Hahaha—anteeksi, että minua naurattaa, + vanhus. Ensiksikään ei tiedetä lainkaan, mihin + olet jättänyt tuliluikkusi—»</p> + + <p>»Mutta—minä ti-iedän + sen!»</p> + + <p>»Ja sitäpaitsi on kätesi liian veltto + voidakseen tähdätä, ja kunniantuntosi on huilannut + tiehensä ja miehenryhtisi lisäksi.»</p> + + <p>Puuseppä nauroi. Hänen silmänurkissaan pilkahti + myrkyllinen välähdys.</p> + + <p>»Mitä? Tahdotko väittää, että + sinulla on vielä kunniantuntoa rinnassasi, vaikka pidät + hyvänäsi sen, että tyttäresi on vietelty? + Siedät, että viettelijä juoksentelee vapaasti + hänen kanssaan ympärinsä ja että oma lihasi + ja veresi sinua halveksii ja sysää kätesi pois + luotaan—kiittämätön, velvollisuutensa + unhottanut olento!»</p> + + <p>Puuseppä hypähti hoiperrellen + pystyyn—»Älkää tulko + perästäni kukaan!» huusi hän + nyrkkiään heristäen.</p> + + <p>»Mihin aiot?»</p> + + <p>»Ei kuulu kellekään!»</p> + + <p>Vaikka schrandenilaiset olivat raivoissaan, pyrkivät + heitä naurattamaan juopon metkut, mutta Merckel vilkutti + heitä pysymään hiljaa. »Antakaa hänen + mennä», kuiskasi hän lähimmilleen, + »hän menee penkomaan pyssyään + tunkiosta.»</p> + + <p>»Mutta mitäpä kaikki + hyödyttää!» jatkoi hän huoaten, ja + hänen silmänsä tähystelivät + salakähmäisen levottomasti oveen. »Hän + kyllä pitää varansa, ettei öiseen aikaan + antaudu käsiimme. Ja huomisaamuna päivän valossa, + jollei kukaan teistä voi itseään puolustaa, tulee + hän ja luovuttaa teidät pyöveleillenne, kuten + poikani Felixin, eikä kukaan teistä näe + enää kotikyläänsä,—Sentähden + juokaa, lapset, ottakaa jäähyväiset vanhalta + isä Merckeliltä.—Seis, eikös sieltä + tule Amalia?» keskeytti hän kuunnellen iloisessa + jännityksessä.</p> + + <p>Ovi temmattiin auki ja sisään syöksähti + tarjoilijaneiti, joka hätiköiden kuiskutti jotakin + isäntänsä korvaan.</p> + + <p>Tämän kasvot kirkastuivat. Hän pani + pyöreät kätensä ristiin kiitolliseen + rukoukseen.</p> + + <p>»Lapset», huusi hän, »vielä + elää tuomari taivaassa! Vapaaherra on + käsissämme.»</p> + + <p>Schrandenilaiset päästivät riemuhuudon ja + hypähtivät istuimiltaan.</p> + + <p>»Kuinka? Missä? Milloin? Kuka on hänet + nähnyt?»</p> + + <p>»Kerro, Amalia!» ähkäisi hän ja + vaipui uupuneena istumaan kuten päivätyönsä + tehnyt.</p> + + <p>Ja Amalia kertoi. Hän oli tahtonut odottaa, kunnes + vartiat olivat juoneet oluensa, ja oli vielä kävellyt + hieman kauniissa kuutamossa, saadakseen raitista + ilmaa,—silloin oli hän nähnyt miehen tulevan + peltojen ylitse Kissanportaalta päin. Se oli kulkenut + kirkkomaata kohden ja oli sillä ollut upseerintakki + yllään punaisine kauluksineen ja kiiltävine + nappeineen.</p> + + <p>»Oliko hänellä aseita?» kysäisi + eräs varova Schrandenin poika.</p> + + <p>Oli, miekka oli vain välähdellyt kuutamossa.</p> + + <p>Tämä seikka tuntui arveluttavalta.</p> + + <p>»Hän kai tahtoo tarkastaa vahteja», arveli + toinen ja raapi päätänsä.</p> + + <p>Herra Merckel päästi levottoman naurun. + »Milloin kirkkomaalle on asetettu vahteja?» huudahti + hän. »Sanon teille, mitä hän siellä + tekee. Korean herra pappansa luona hän käy, tahtoo + haudalla vannoa että hän kostaa teille heti kun + sotilaina joudutte hänen käsiinsä. Onnitelkaa + toisianne tämän käynnin johdosta.»</p> + + <p>Samassa sai hän liittolaisen, jota ei enää + tainnut muistaa laisinkaan ottaa lukuun.</p> + + <p>Ovesta syöksi huoneeseen vanha puuseppä, heiluttaen + oikeassa kädessään pyssyä, jossa vielä + riippui likaa ja oljenpärtöä. Hän näytti + olevan aivan vimmoissaan. Hän löi rintoihinsa ja + hyppeli hoiperrellen ympäri kuin riivattu.</p> + + <p>»Minullako ei ole kunniantuntoa?» hihkui hän. + »Minäkö antaisin vietellä tyttäreni? + Missä on se naikkonen, joka on häväissyt harmaan + pääni? En tee hänelle mitään kirstua! + Ammun hänet vain kösäksi— —ammun + heidät molemmat kösäksi.»</p> + + <p>»Tulkaa kirkkomaalle!» kajahti joukosta, joka + alkoi rohkaistua.</p> + + <p>Vanha ravintolanisäntä pelästyi. »Ei + kirkkomaalle, lapset?» varotti hän innokkaasti. + »Ensiksikin on paikka pyhä, ja toiseksi voisi hän + siellä teiltä paeta. Mutta jos teillä kaikessa + sovussa on jotakin tekemistä hänen kanssaan—en + tosin tiedä mitä enkä tahdo + tietääkään—niin neuvon teitä + menemään Kissanportaalle. Siellä on rannalla + kylliksi pensaita—tosin ne ovat harvanlaisia—mutta + peittävät ne teidät sentään.»</p> + + <p>»Mutta jos hän palaa kylän + lävitse—nostosillan ylitse?» arveli joku + varovainen.</p> + + <p>Herra Merckel oli asioista selvillä. »Eikä + palaa!» nauroi hän. »Kissanporras on + hänelle paljo mukavampi.»</p> + + <p>»Taipaleelle, Kissanportaalle!» huusi + puuseppä ja sysi pyssynsä perällä + penkkejä ja tuoleja. Joukko lähti liikkeelle. Herra + Merckel tuppasi heille viinapulloja mukaan niin paljo kuin + kiireessä sai käsiinsä.</p> + + <p>»Ottakaa, lapset, ottakaa!» huusi hän. + »Kaikki kunnianne puolesta!»</p> + + <p>Sitten kun viimeiset olivat ulkona, kuivasi hän hien + otsaltaan, pani kätensä ristiin ja sanoi tuskallisesti + huokaisten: »Ah, Amalia, kunpa he vain eivät tekisi + hänelle väkivaltaa.»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVIII" id="XVIII"></a> + + <h2>XVIII.</h2><br> + + <p>Saavuttuaan maantielle näki Boleslav kirkkomaan aidan + varjossa naisolennon, joka epäröiden kääntyi + häntä kohden.</p> + + <p>Hetki, jota hän kahdeksan vuotta oli + ikävällä odottanut, oli nyt tullut. Hän ei + tuntenut vähintäkään liikutusta + sydämessään.—»Ole toki iloinen! + Riemuitse onnestasi!» huusi ääni hänen + povessaan.—»Hän rakastaa sinua!—Hän + pelastaa sinut.—Hän vapauttaa sinut Reginasta.» + Ja valittaen kaikui uudestaan: »Reginasta.»</p> + + <p>Terävästi kuvastuivat solakan tytönvartalon + mustat ääripiirteet kuutamon valaisemaa taustaa vasten. + Olkapäät näyttivät kulmikkailta, ja korkealle + vyötetyltä vyötäröltä valuivat + puvun ääriviivat kahtena suorana linjana kaidoille + lanteille.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi ojan ylitse ja ojensi tytölle + kätensä.</p> + + <p>Sievistelevän kainolla liikkeellä peitti + tämä kätensä selkänsä taakse.</p> + + <p>»Älä nyt heti ole niin myrskyinen!» + sipatti hän.</p> + + <p>Boleslav hämmästyi. Hänet valtasi kylmä, + melkein ivallinen tunne, jota hän kohta häpesi ja jonka + hän tukehdutti.</p> + + <p>»Olet antanut minun kauan odottaa, + Regina!»—Ja kun tyttö kääntyi puoleksi + kuuta kohden, näki Boleslav kaidat, arkipäiväiset + kasvot ja nenänipukan, joka halveksivasti rypistyi.</p> + + <p>»Nimeni on Helena, jos olet sen unhottanut», sanoi + hän ja kääntyi nyreissään + selin.—</p> + + <p>Boleslav säpsähti.—»Anteeksi», + sammalsi hän. »En sitä tarkottanut.»</p> + + <p>Tosiaan ei tämä ollut hyvä alku.</p> + + <p>Helena pani suunsa suppuun, mutta näytti taipuvaiselta + jälleen leppymään.—»Oi, tule pois + täältä!» pyysi hän. »Minä + niin pelkään.»</p> + + <p>»Mitä?»</p> + + <p>»No—kirkkomaata.»</p> + + <p>Jälleen värähdytti Boleslavia ivallinen tunne. + Olematta itsekään siitä selvillä vertasi + hän kaikkea, mitä toinen teki ja sanoi, Reginaan. Ja + vertailu ei ollut Helenalle edullinen.</p> + + <p>»Olen näet niin arka, kuten kai muistat», + jatkoi Helena heidän palatessaan maantielle. + »Hätiköin liiaksi, kun kutsuinkaan sinut juuri + tänne. Yleensäkin oli se liiaksi + hätiköityä. Ja jollen—», hän + katsoi Boleslavia syrjästäpäin hienostelevalla + katseella, jonka oli ilmaistava loppu hänen + ajatusjuoksustaan. Sitten, kun Boleslav tahtoi auttaa + häntä ojan ylitse hypätessä, päästi + hän pienen huudahduksen ja sanoi: »Ei, ei.»</p> + + <p>Epäselvä pettymyksen tunne, jota Boleslav siihen + asti oli tuntenut, muuttui nyt sulaksi kummastukseksi.</p> + + <p>Helena vilkui ympärilleen kaikille suunnille. »Emme + voi jäädä tännekään», + kuiskutti hän. »Jos tulisi ihmisiä ja he + näkisivät minut täällä herrasmiehen + keralla, häpeäisin silmät + päästäni.»</p> + + <p>»Mihin sitten tahdot?»</p> + + <p>»Niin, sen saat sinä + määrätä.»</p> + + <p>»Tule siis metsään!»</p> + + <p>Helena löi vanhanpiian eleellä kätensä + yhteen. »Mitä ajattelet?» huudahti hän. + »Öiseen aikaan! Jonkun herran + seurassa!»—</p> + + <p>Boleslav hieroi otsaansa. Oliko mahdollista, mitä + hän näki ja kuuli?—Tämäkö oli + Helena? Tämäkö se hengetär, johon hän + oli katsonut ylöspäin kuten toisen maailman + olentoon?</p> + + <p>Tai oliko kentiesi syy hänessä itsessään? + Oliko hän niin turmeltunut, ettei enää + ymmärtänyt siveyden ja puhtauden + kieltä?—Oliko metsistynyt palvelustyttö + hämmentänyt hänen arvostelukykynsä, + täyttänyt hänen mielikuvituksensa liian irstailla + kuvilla?</p> + + <p>»Kulkekaamme siis pitkin maantietä», sanoi + Boleslav.</p> + + <p>»Kun vain ei kukaan tulisi!»</p> + + <p>»Näethän, ettei tule + ketään.»</p> + + <p>»Mutta onhan se sentään + mahdollista!»</p> + + <p>Tähän ei voinut mitään vastata. Syntyi + hiljaisuus. Sitten sanoi Boleslav: »Etkö tahdo antaa + minulle käsivarttasi?»</p> + + <p>»No, voinhan tehdä sen», vastasi hänen + nuoruutensa lemmitty.</p> + + <p>Kotvan aikaa kävelivät he taasen ääneti + rinnatusten. Näytti melkein, kuin ei heillä olisi + mitään sanottavaa toisilleen.</p> + + <p>»Regina odottaa!» huusi ääni Boleslavin + povessa.</p> + + <p>»Olethan aivan mykkä», tuumi Helena, samalla + hullunkurisesti näykäten Boleslavin käsivartta + niillä parilla sormella, jotka hän oli pistänyt + saattajansa kainaloon. »Sinä paha mies, et kai ole + minuun enää lainkaan mieltynyt?»</p> + + <p>Boleslav ei katsonut olevansa oikeutettu sanomaan + »ei». Helena oli hänelle pysynyt uskollisena, + oli kokonaista kahdeksan vuotta luottanut hänen sanoihinsa. + Hän ei saanut jättää niitä + häpeään. Ja kun hän oli epävarmasti + sammaltanut: »Kyllä toki!» päästi + Helena kuuluviin merkitsevän huokauksen ja tuumi: + »Sinusta on kerrottu minulle niin paljo pahaa, etten + enää lainkaan tiedä, mitä minun on + uskominen—Mutta eihän se toki ole + totta—eihän?»</p> + + <p>»Mikä sitten?» kysyi Boleslav + väsyneesti.</p> + + <p>»Oh, eihän sellaisesta voi tytöt + puhuakaan.—Aivan epäsiveellisiä + juttuja.—Olithan toki ennen aina jalo ihminen. En voi + kuvitellakaan, että olisit niin muuttunut.»</p> + + <p>Hän koetti hiljaa hiipiä Boleslavia + lähemmäksi. Sinisilkkinen käsityölaukku, jota + hän kantoi kädessään, putosi silloin maahan. + Kun Boleslav—samaan aikaan kuin Helenakin—kumartui + ottamaan sitä ylös, sattui hänen lakkinsa + syrjä hipaisemaan tytön poskea.</p> + + <p>»Oi, ei niin», sipatti Helena ja notkistautui + hänestä pois.</p> + + <p>»Pyydän anteeksi», vastasi Boleslav sangen + kohteliaasti—ja nipisti huulensa yhteen.</p> + + <p>»Et ole vieläkään vastannut + kysymyksiini», jatkoi Helena. »Lopultakin taitaa + kyllä olla totta, mitä ihmiset sinusta + kertovat.—Se olisi hyvin rumaa, ja minä tyttö + rukka olisin pahasti pettynyt sinun suhteesi. Pappa onkin aina + tuuminnut, että sinä saat vielä huonon + lopun.»</p> + + <p>Tämän sanoi hän niin + nenäkkääseen, rikkiviisaaseen tapaan, ettei + Boleslav voinut pidättää nauruaan.</p> + + <p>Helena näytti käsittävän, ettei ollut + osunut löytämään oikein tepsivää + äänensävyä, ja katkerasti loukkautuneena + jatkoi hän: »Niin, naura vain minulle tyttö + rukalle. Ja sentään tarkotan sinulle niin + hyvää.—En millään ehdolla soisi sinun + joutuvan perikatoon.»</p> + + <p>»Pyydän, ettet suotta vaivaudu!» vastasi + Boleslav.</p> + + <p>»Ei, älä tekeydy huonommaksi kuin olet», + ojensi Helena. »Tiedän, että olet jalo ihminen. + Ja vaikka kohtalo meidät iäksi erottaisikin, olet + minulle aina, aina rakas.—Oi, kuinka katkeria kyyneliä + olenkaan itkenyt sinun tähtesi!—Ja joka ilta olen + rukoillut puolestasi: Rakas isä, suojele kallista nuoruuteni + ystävää, anna hänelle puhdas omatunto ja + varjele häntä synnistä ja + kostonhimosta.»</p> + + <p>»Schrandenilaiset ovatkin juuri omiaan vierottamaan + uhriaan kostonhimosta», vastasi Boleslav.</p> + + <p>Helena rypisti + nenänipukkaansa.—»Schrandenilaiset ovat raakaa + roskajoukkoa, joiden kanssa ei pidä antautua + tekemisiin», tuumi hän.—»Minäkin olen + paljo mieluummin tädin luona Wartensteinissä. + Siellä ainakin tietää elävänsä + hyvinkasvatetun, kelpo porvariston parissa, ja siellä + osataan nostaa paremman naishenkilön edessä hattua. + Sitä ei ymmärrä kukaan schrandenilainen + tehdä, lukuunottamatta herra Merckeliä. Ja Felixiä + luonnollisesti. Hän huokasi syvään. »Mutta + hänkin enimmäkseen kantaa univormua», lisäsi + hän aprikoiden.—Ja ikäänkuin olisi vasta + täten muistanut eilisen iltapäivän tapahtumat, + huudahti hän äkkiä kimakasti, löi + käsiään yhteen ja huusi »Oi, Boleslav, + Boleslav!»</p> + + <p>»Mitä haluat, Helena?»</p> + + <p>»Boleslav, kuinka voitkaan olla niin paha!—Felix, + Felix parka! Enhän kyllä ollut saapuvilla, olin + puutarhassa retiisien luona. Mutta myöhemmin on minulle + siitä kerrottu: Välkkyvällä miekalla olit + lyönyt hänen päähänsä, jotta veri + vain pirskui.» Hän värisi ja nurisi itkuaan + pidätellen.—Sitten tempasi hän kätensä + Boleslavin kainalosta ja juoksi toiselle reunalle tietä. + »Mene, en tahdo sinusta enää tietää + mitään», huusi hän. »Olet menetellyt + kehnosti ja julmasti.»</p> + + <p>»Sitä et sinä ymmärrä, rakas + Helena», vastasi Boleslav.</p> + + <p>»Ja lisäksi oli hän lapsuudentoverisi ja + leikki kerallamme puutarhassa. Kuinka usein hän kapusikaan + edestäsi aidan ylitse, kun pallosi vieri tiehensä! Ja + marsunpoikasenkin hän antoi sinulle. Oletko kaiken + unhottanut?»</p> + + <p>»Ja marsunpoikasenko tähden pitäisi + minun—?»</p> + + <p>»Oi—ja nyt olet hänet sulkenut + pimeään kirkkoon—pappa sanoo, ettei sinulla ole + siihen lainkaan oikeutta ja hän aikoi antaa sinut ilmi + esikunnalle, silloin kävisi sinulle + huonosti—»</p> + + <p>Niin vähän oli hän Boleslavin mielestä + isäänsä, että vanhan papin jyrisevät + sanat muuttuivat hänen suussaan laimeaksi + lörpötykseksi.—Ja tästä kaakattavasta + kanasta riippuvaksi oli hän, Boleslav, tahtonut tehdä + koko olemassaolonsa!</p> + + <p>Helena oli palannut hänen luoksensa ja oli + kursastelevalla eleellä pistänyt uudelleen + kätensä hänen kainaloonsa.</p> + + <p>»Mutta eihän sentään ole totta, että + aamulla viet hänet pois vangittuna ja asetat hänet + sotaoikeuden eteen, niin että hänet + ammutaan—onhan se valetta? Sitä en usko sinusta. Niin + huono et toki ole.»</p> + + <p>Boleslav koetti hillitä + kärsimättömyyttään.</p> + + <p>»Siis kuitenkin?» kysyi Helena ja pyyhki + silmiään. »Mutta, eikös niin, jos sinua + oikein pyydän, rakas Boleslav—minulle teet + sentään mieliksi ja päästät hänet + vapaaksi?»</p> + + <p>Tyynesti, ikäänkuin ohimennen, tuli tämä + pyyntö hänen suustaan. Mutta silmistä, jotka + epäluuloisesti karsastelivat Boleslavin silmiin, vilkkui + salainen levottomuus.</p> + + <p>»Rakas, rakas Boleslav», jatkoi hän + hartaammin, ja hänen kätensä alkoi vavista + Boleslavin kainalossa. »Jos minua vielä + vähänkin rakastat, et näin lähetä minua + luotasi.—Ja minä kannan iäti kuvaasi + sydämessäni, ja vaikkapa kohtalo meidät julmasti + erottaisikin, niin ainakin rukoilen yhä edelleen puolestasi + ja siunaan sinua.»</p> + + <p>»Anteeksi, Helena», sanoi Boleslav liikutettuna + Helenan näennäisestä sydämellisyydestä. + »Anteeksi, vaikka minun täytyykin + näyttää sinusta tylyltä. Mutta se ei auta + mitään. Pyyntöäsi on mahdoton + täyttää.»</p> + + <p>Helena, joka ei ikinään näyttänyt + odottavan tällaista vastausta, katsoi häntä + muutaman sekunnin vihaisen jäykin katsein. Sitten vaipui + hän, äkkiä itkuun purskahtaen, lähintä + puunrunkoa vasten ja peitti kasvonsa laihoilla + käsillään.</p> + + <p>Samassa pamahti etäisyydessä laukaus, jonka kaiku + vieri verkalleen yli metsien.</p> + + <p>Helena päästi hätähuudon ja nyyhkytti + käsiään väännellen: »Varmaan ovat + he hänet ampuneet, ja sinä, julmuri, olet sen + käskenyt!—Oi, Jesus, Jesus, eikö sinulla sitten + ole vähääkään + sääliä?»</p> + + <p>Kuulostellen, mistä päin laukaus kuului, koetti + Boleslav häntä rauhottaa. Ei voinut olla puhettakaan + siitä, että laukaus olisi koskenut Felix + Merckeliä. Varmasti oli se laukaistu metsässä + linnan toisella puolen. Todennäköisesti oli joku + salametsästäjä kaatanut hirven.—</p> + + <p>Mutta Helena nyyhkytti yhä kankeammin. »Sinulle voi + se olla mieliin—oi, sinä—sinä raastat + hänet kuitenkin kuolemaan.»—</p> + + <p>Boleslav, jota hänen kasvava epätoivonsa alkoi + oudostuttaa, lupasi tehdä voitavansa tuomareita + lepyttääkseen. Hän tahtoi itse vakuuttaa, + että Felix oli ollut tolkuttoman juovuksissa. Syytetyn + vanhan vihan, tämän loukatun kunniantunnon—kaiken + tahtoi hän tuoda ilmi tuomiota lieventääkseen.</p> + + <p>Mutta Helena ei tyytynyt tähän.—Ja + äkkiä vaipui hän Boleslavin eteen polvilleen + saviseen maahan ja syleili hänen polviaan: »Ole + armelias! Ole jalo! Pelasta hänet!»</p> + + <p>»Nouse, herran tähden!»</p> + + <p>»En, sitä en tee.—Rukoilen sinua tomussa ja + tuhkassa.»— —</p> + + <p>»Mutta etkö sitten käsitä, että + syytän itseäni murhayrityksestä, jos + päästän hänet viatonna vapaaksi?»</p> + + <p>»Ei se mitään!» nyyhkytti Helena. Jos + minua todella rakastat, teet kyllä minun tähteni + tämän pienen uhrauksen.—</p> + + <p>Silloin alkoi Boleslav käsittää, ettei Helena + ollut häntä kutsunut tänne hänen itsensä + tähden, vaan toimi hyvin harkitun suunnitelman mukaan, + käyttääkseen hänen rakkauttaan toisen + hyväksi.—</p> + + <p>Tällainen oli siis nainen, jonka arvoinen ei hän + pitkiin vuosiin ollut katsonut olevansa, jonka siunausta hän + oli tähystellyt kuin saavuttamatonta + päämäärää. Tämä oli se + valoisa olento, jossa hänestä näytti kaikki hyvyys + ja puhtaus yhtyneen ja jota hän oli katsonut + saastuttaneensa, jos mainitsi hänen nimensä samassa + hengenvedossa kuin Reginan.</p> + + <p>Ja Regina! Hän, häväisty, hylky, kuinka + taivaankorkeudessa hän seisoikaan—tähän + viekkaaseen siveyteen verraten!</p> + + <p>Hurja nauru purskahti hänen rinnastaan.</p> + + <p>»Mikset sanonut kohta, että hän on sinun + rakastajasi?»</p> + + <p>Helena hypähti koholle.</p> + + <p>»Tämä on panettelua», huudahti hän. + »Olen kunniallinen tyttö.»</p> + + <p>»No—kihlattusi sitten!»</p> + + <p>Helena alkoi uudelleen itkeä, vaikkei unhottanutkaan + samalla pudistella savipaakkuja hameestaan. »Oi, + Boleslav!» nyyhkytti hän. »Olet itse siihen + syypää. Miksi olet antanut minun niin kauan odottaa? Ja + miksi olet antanut kyläläisille aihetta niin paljoon + pahaan huutoon?—Ja sitten papan vastustus, eihän + sitä olisi konsanaan voinut voittaa.—Mitä + minä tyttö parka olisin— —»</p> + + <p>»No, no, ei se tee mitään», vastasi + Boleslav hilpeästi.</p> + + <p>»Ja sinä et ole minulle vihainen?»</p> + + <p>»Oh, en lainkaan.»</p> + + <p>Äänetönnä saattoi Boleslav Helenaa + kylän läheisyyteen, sanoi ystävällisesti + jäähyväiset ja vielä kerran lupasi tehdä + kaikkensa pelastaakseen hänen kihlattunsa.</p> + + <p>Helena kiitti, kumarsi kohteliaasti ja loittoni.</p> + + <p>Niin päättyi Boleslavin suuri rakkaus.— + —</p> + + <p>Ja kun hän näki tytön hinterän vartalon + katoavan kylän reunimmaisten talojen taakse, kuohahti nimi + »Regina» hurjalla riemulla hänen sielustaan.</p> + + <p>Nyt oli tie auki—auki hurmaavaan syntiin.</p> + + <p>Mutta mitä oikeastaan merkitsi synti, kun se, mikä + kantoi hyveen nimeä, oli niin surkeasti luhistunut kasaan. + Missä oli paha, kun hyvä muuttui pilkaksi?</p> + + <p>»Suloinen hetki—puserra hänet + rintaasi—älä välitä siitä, + mitä huomenna tulee. Seuratkoon hän sinua taistelusta + toiseen—kantakoon hän miehenpukua, kuten Leonore + Prohaska, jota koko Saksanmaa sankarittarena + ylistää.»</p> + + <p>»Regina—Regina!» riemuitsi hän + jälleen ja levitti sylinsä juostessaan. Hän juoksi + yli kuutamoisten niittyjen.—Korkeampina ja tummempina + kohosivat rannan pensaat hänen edessään.</p> + + <p>Regina tietenkin seisoi Kissanportaalla ja odotti + häntä, kuten aina oli tehnyt.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän virran ylitse.</p> + + <p>Mitään vastausta ei kuulunut. Syvä hiljaisuus + ylt'ympärillä—ainoastaan leppien lehdet + värisivät hiljaa, synnyttäen äänen, joka + kuului kuin nukkuva olisi hengittänyt puoleksi + sulkeutuneiden huuliensa välitse. Vesi oli alhaalla ja + suikerteli teräväkulmaisten piikivien välitse.</p> + + <p>Hän saapui portaalle.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän vielä + kerran.—Hiljaisuus, kuten ennenkin.</p> + + <p>Silloin huomasi hän, että hoippuva käsipuu oli + katkennut melkein portaan keskeltä. Hauraat kappaleet + roikkuivat vielä molemmilta puolin.</p> + + <p>Pelästyneenä kumartui hän katsomaan alas + virtaan— — —Virran hopeaisella pinnalla ui + naisen ruumis.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIX" id="XIX"></a> + + <h2>XIX.</h2><br> + + <p>Lähdettyään »Mustasta Kotkasta», + hajaantuivat schrandenilaiset kiireimmittäin asuntoihinsa, + varustautuaksen aseilla niin hyvin kuin voivat.</p> + + <p>Puolet heistä eivät tulleet enää + näkyviin.</p> + + <p>Toinen puoli—luvultaan + parisenkymmentä—taivalsi linnansaaren ympäri + vievää tietä Kissanporrasta kohden. Kun he + yhtyivät jälleen pensastossa virran rannalla, ei + heitä ollut kukaan huomannut eikä seurannut.— + — —</p> + + <p>Ääneti, varpaisillaan hiipivät he kosteaa + nurmikkoa, ainoastaan vanha juoppo ei voinut + jättää loruamistaan ja murinaansa. Hän + jutteli innokkaasti pyssylleen, ikäänkuin + elävälle olennolle, pudisteli sitä ja kehotteli, + että se tekisi hyvin tehtävänsä. + Tuontuostakin asetti hän perän + tähtäysasentoon poskelleen, ja huomattuaan, että + tähtäimen ja hänen silmiensä + välillä vilahteli yölepakoita ja + tulikielekkeitä, otti hän kiireimmiten uuden, + pitkän kulauksen pullostaan.— —</p> + + <p>Saavuttuaan Kissanportaalle jakaantuivat he portaan + pään molemmin puolin ja hiipivät niin hiljaa kuin + juopuneessa tilassaan voivat jyrkännettä alaspäin + käyttääkseen lepikkoa väijymispaikkanaan. Ne, + joilla oli ampuma-aseita, etupäässä vanha + puuseppä, asettuivat kapean hietapenkereen reunalle, + pudottaakseen hänet luodilla porraspuilta, jos hänen + onnistuisi paeta niiden käsistä, jotka aikoivat + viikatteineen, kirveineen ja seipäineen käydä + hänen kimppuunsa portaan päässä.</p> + + <p>Hyvinkin viiteen minuuttiin ei kuullut + äännähdystäkään. Vain silloin, kun + joku ei paikoillaan pysyen voinut käsin ylettää + kiertävää viinapulloa, kuului vesakosta hiljaista + kahinaa ja ritinää.</p> + + <p>Saarellakin oli haudanhiljaista.</p> + + <p>Silloin huomasi puuseppä, jonka silmät viina oli + vielä kerran terottanut ja joka väijyen istui valmiina + ampumaan, että virran takana tuli tumma olento esiin + pensaikosta, jossa hänen oli täytynyt + kyyröttää, ja verkalleen ja + äänettömästi läheni porrasta.</p> + + <p>Tulijan astuttua varjosta kuutamoon tunsi puuseppä + hänet tyttärekseen.—Ilmeisesti oli hän + huomannut murhamiehet ja meni nyt vapaaherraa varottamaan. + —Metsästäjän sekavat aivot sumensi raivo + tykkänään, kun hän näki varman saaliin + livahtavan käsistään.</p> + + <p>»Mene takaisin, haaska!» huusi hän.</p> + + <p>Regina kyyristäysi ja hiipi edelleen, tarttuen + porraskaiteeseen.</p> + + <p>»Takaisin—taikka ammun.»</p> + + <p>Regina aikoi nopealla hyppäyksellä rientää + eteenpäin—silloin kuului + laukaus—ääntä + päästämättä vaipui hän + käsipuuta vasten—se murtui kahtia. Ja portaan + korkeudelta putosi ruumis kuin tumma, eloton möhkäle + alas virtaan.—Välkkyen loiskahti vesi, kivet matalassa + pohjassa vierivät kolisten.</p> + + <p>Sitten sysäsivät aallot ruumiin verkalleen pinnalle + ja huojuttivat ja kääntelivät sitä, kunnes + kasvot sukelsivat ylöspäin ja kuu valaisi niitä + kirkkaasti.</p> + + <p>Rannalla vallitsi syvä hiljaisuus. Liikahtamatta, + henkeään pidätellen tuijotti jokainen alas + kuolleen kasvoihin, joka jäykin avoimin silmin näytti + uhkaavan ja varottavan.—Veteen pistävä puunjuuri + oli tarttunut nutun liepeeseen ja piteli ruumista kiinni, jottei + virta voinut viedä sitä alaspäin. Vain hiljaa ja + varovasti, ikäänkuin leikitellen, sysäili virta + ruumista sinne tänne, niin ettei kukaan voinut + välttää ylöspäin kääntyneiden + kasvojen näkemistä.</p> + + <p>Hyvinkin kymmenen minuuttia vallitsi syvä + äänettömyys, sitten kuului uudestaan kahinaa ja + ritinää vesakosta, ja arkana, hartiat kumarassa, kuten + ruumistunut paha omatunto, hiipi muuan schrandenilaisista + tiehensä.</p> + + <p>Seurasi toinen, kolmas, neljäs,—ja pian jäi + onnettomuuden paikka autioksi.</p> + + <p>Vanha puuseppä, joka horisten ja muristen oli raukein + silmin tuijottanut tyttäreensä, vilkaisi + ympärilleen ja älysi olevansa yksin.</p> + + <p>Silloin päästi hän käheän huudon: + »Tulipalo, tulipalo!» heitti pyssynsä ruumista + kohden, niin että ase pulskahtaen upposi virtaan, ja juoksi + hoiperrellen toisten jälkeen.</p> + + <p>Kissanportaan tienoilla ei enää liikahtanut + mikään.— —Boleslav oli pelastunut.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kesti kauan, ennenkuin hän kykeni + käsittämään mitä näki. Aivan + huumautuneena tuijotti hän milloin ruumiiseen, milloin + katkenneeseen käsipuuhun.</p> + + <p>»Sinun olisi jo aikoja sitten pitänyt laittaa uusi + sijaan», ajatteli hän tylsämielisesti leikkien + kappaleilla.</p> + + <p>Sitten, ikäänkuin unesta heräten, meni hän + takaisin rannalle ja jyrkännettä alas.—Silloin + huomasi hän taitettuja oksia ja aivan äskettäin + poleksitun maan, ja häälyvä epäluulo + heräsi hänen mielessään. Mutta sen karkotti + heti toivo, että hän vielä ehtisi virottamaan + tytön eloon.</p> + + <p>Juurta myöten ryömi hän kahdareisin ruumiin + lähelle ja veti sen miekankahvalla rannalle...</p> + + <p>Siinä lepäsi nyt Regina välkkyvällä + sannalla ja vesi valui hänestä satoina pieninä + puroina. Miekallaan ratkoi Boleslav märän nutun + hänen ruumiiltaan; silloin huomasi hän verta, joka oli + punannut paidan—ja kun hän repäisi senkin pois, + näki hän kuinka vasemman rinnan alta pulppusi pieni, + heleänpunainen lähde.</p> + + <p>Silloin tiesi hän, mitä taannoinen laukaus oli + merkinnyt.— —Ja kun ensimäinen hurja kostonhimo, + joka hänelle huusi: »mene ja sytytä heidän + talonsa tuleen ja hakkaa heitä maahan, kunnes he sinut + itsesi lyövät kuoliaaksi!»—kun + tämä ensimäinen raivoisa kostonhimo alkoi + tasaantua, vaipui hän ruumiin viereen maahan ja purskahti + tuskaloiseen itkuun. Kauan makasi hän niin, sitten nousi + hän hitaasti, nosti ruumiin hartioilleen ja kantoi sen + murhaajain jälkiä myöten rinnettä ylös, + porrassillan ylitse saarelle. Se ei ollut mikään + keveä taakka, ja kaksi kertaa nyykistyi hän + läähättäen sen alla polvilleen.</p> + + <p>Puutarhamajaa ympäröivän pensaston laitaan + täytyi hänen se laskea maahan, sillä hän + pelkäsi aivan nyykistyvänsä. Siinä + lepäsi nyt Regina, samassa paikassa, mistä Boleslav oli + hänet löytänyt verta vuotavana ja elotonna + isän hautajaisten jälkeen. Kuunsäteet + leikkivät kuten silloinkin hänen kalpeilla kasvoillaan, + mutta tällä kertaa ei hän enää kuunaan + palaisi eläville ilmoille.</p> + + <p>»He ovat siis sinut sittenkin yhyttäneet!» + huudahti Boleslav purskahtaen kimakkaan + nauruun.—Pistävä kipu vavahti hänen + takaraivossaan.—Hänestä tuntui, että + hänen täytyi tulla mielipuoleksi, jos nämä + suuret, jäykät, kiillottomat silmät kauemmin + katsoisivat ylös häneen.</p> + + <p>Huoli siitä, että tietäisi ruumiin olevan + hyvässä korjuussa, ennenkuin poistui mailta, sai + hänet jälleen suunnilleen.—Saattaisivathan + schrandenilaiset kuopata murhatun johonkin metsään, + jottei oikeudella olisi tihutyöstä mitään + todistuksia käsissään.</p> + + <p>Ainoa, johon ainakin saattoi luottaa, oli vanha kirkkoherra, + sillä vaikkakin hän oli heidät kironnut ja + julistanut pannaan, ei hän antautunut osalliseksi + tällaisiin konnantöihin.</p> + + <p>Boleslav päätti hänet herättää + heti unestaan ja tuoda paikalle, jotta myöhemmin olisi + todistaja, hänen itsensä harhaillessa + sotatanterilla—herra tiesi missä.</p> + + <p>Torninkello löi yksi, kun hän saapui + kyläntielle. Kirkonovella näki hän vartiain + äänettömästi astelevan edestakaisin, muuten + näytti kaikki vaipuneen syvimpään uneen.</p> + + <p>Silloin kuuli hän muutamasta majasta, jonka ohitse kulki, + äänekästä elämöimistä, huutoa + ja rähinää.</p> + + <p>Hän katsoi lähemmin ja huomasi viheriän + kirstun, puuseppä Hackelbergin ammattikilven, joka + synkkänä katseli alas telineiltään.</p> + + <p>Puusepän sopertelemat sanat johtuivat hänen + mieleensä. »Nyt saa hän täyttää + lupauksensa ja tehdä tyttärelleen ruumisarkun», + ajatteli hän. Ja katkerin mielin päätti hän, + jos vanhus olisi tajullaan, heti paikalla ilmottaa hänelle + hänen tyttärensä häpeällisen kuoleman ja + vaatia häntä täyttämään + lupauksensa.</p> + + <p>Hän astui pimeään eteiseen. Oikealla + kädellä sijaitsevasta huoneesta tunkeutui juopuneen + kurkun ilettävä huuto ja parku hänen korviinsa. + Väliin sekaantui lyhyitä, puuskahtelevia sihahduksia ja + sähähdyksiä, joita hän ei voinut + käsittää.</p> + + <p>Hän avasi oven. Silloin näki hän kuvan, niin + hirveän, että hän, vaikka olikin + tänään saanut tottua kauhuihin, vavahti kalveten + takaisin.</p> + + <p>Vanha puuseppä hyppeli repaleiksi revityissä + vaatteissaan ja vuotaen verta kaulastaan ja käsivarrestaan + ympäri huonetta, jonka likaisen kurjuuden kuu valaisi + räikeällä valollaan. Hänet näytti + tanssitauti saaneen valtoihinsa. Kaikki hänen + jäsenensä tärisivät ja suun ympärys oli + vaahdossa. Hänen silmänsä pyörivät + hurjasti ja tempovat vävähdykset + vääristivät hänen kasvojensa + lihakset.—Oikeassa kädessään riippui + hänellä suuri höylä, jonka rengasmaiseen + kädensijaan hän oli pistänyt koukistuneen + kätensä ja jota hän turhaan koetti pidellä + lujemmin kiinni tanssivilla sormillaan. Missä hän vain + näki puupinnan, pöydässä, seinissä tai + lattiata täyttävissä lautakasoissa, koetti + hän sitä vedellä höylällään. + Tästä lähti sihisevä ääni, joka + jossakin mutkassa tai oksassa aina jyrkästi katkesi.</p> + + <p>»Se on pian valmis!» huui + hän.—»Vielä + vetäys»—sss—sss—»ja laudat + ovat yhdessä»—sss—sss— + —»kirotut yölepakot, eivät jätä + ihmistä rauhaan»—sss + —sss—»eteenpäin—hei—tulipalo—tulipalo—linna + palaa—tulipalo!—Luiki tiehesi, naikkonen—jos + sanot minut nähneesi—tauloineni ja + pellavakuontaloineni»——sss—sss—»en + tee sinulle kirstua»—sss—sss—»pois + tieltäni, käärme»— —</p> + + <p>Hän oli törmännyt Boleslaviin, joka kamalan + aavistuksen vetämänä oli asettunut hänen + tielleen ja jota hän nyt näytti pitävän + tyttärenään.</p> + + <p>»Mene takaisin—pois Kissanportaalta ... + täällä saa parooni tänään + osansa—takaisin—taikka»— —hän + asetti höylän tähdäten + poskelleen—sitten hän, uuden näyn ahdistamana, + huusi hengenhädissään: + »Tulipalo—tulipalo—tulipalo», koetti + ryömiä pöydän taakse piiloon ja + höyläsi samalla vaatteidensa riekaleita.</p> + + <p>»Tulipalo—tulipalo! Menkää + tiehenne—en minä ole sitä + tehnyt—tyttäreni on valehdellut—liekit + leiskuvat—tulipalo, tulipalo—kuinka liekit + leiskuvat!»—</p> + + <p>Liekeistä, jotka näyttivät olevan hänen + juoppohulluutensa huippukohta, joutui hän jälleen + yölepakoihin, joita hän koetti pelotella pois + käsin ja jaloin, kunnes taas kykeni jatkamaan + työtään, tällä kertaa höyläten + pöydänreunaa.</p> + + <p>»Pian se on + valmis»—sss—sss—»parisen lautaa + vain + vielä»—sss—sss—»tyttäreni + on nyt raatona—nyyskähti + nenälleen»—sss—»hienosti + kiillotetaan kirstu»—sss— —»nyt + makaa hän siellä eikä enää hauko + henkeään»— + —sss—»näestä—miksetkäs + mennyt tiehesi!— —Isä ampuu kuin + peijakas»— —sss— + —sss—»kyllä paroonikin saa + tänään kylkeensä»— + —sss—»olemme vartavasten + saapuneet—eläkööt kaikki + miehet—eläköön Merckel!»— + —sss—»Alas portaalta, lutka—ovatko + ranskalaiset taasen kintereilläsi?— —Ja jollet + luiki tiehesi»—hän tähtäsi + Boleslaviin.</p> + + <p>Hohtavassa kuutamossa näytti hän + sätkyttävine säärineen, tutisevine + päineen ja tanssivine käsivarsineen kammottavalta + kummitukselta, jonka jäsenet ovat kokoonpannut tuhansista + liikkuvista renkaista.</p> + + <p>Keskellä tähtäämistään + päästi hän yhtäkkiä kimakan huudon, ja + paetakseen liekkejä, jotka uudestaan häntä + tavottelivat, ryömi hän tällä kertaa puukasan + taakse, jossa hän lakkaamatta lykkäsi + höyläänsä, kunnes yölepakoista alotti + uudelleen hullujen houreidensa pöyristyttävän + kiertokulun.</p> + + <p>Boleslav, joka kauhusta väristen oli raivoavan vanhuksen + houreista lukenut hirveän totuuden, ei jaksanut kauemmin + katsoa tätä näkyä. Hän pakeni + ulkoilmaan, ikäänkuin liekit, jotka mielipuolta + ajelivat, olisivat olleet hänenkin kintereillään, + eikä hän rauhottunut, ennenkuin oli kylän + jättänyt kauas taakseen ja raunioiden varjot kietoivat + hänet syliinsä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XX" id="XX"></a> + + <h2>XX.</h2><br> + + <p>Kirkonkello löi puoli yksi, ennenkuin Boleslav saapui + paikalle, jossa hengetön naisen ruumis häntä + odotti.</p> + + <p>Kuu oli edelleen tehnyt vaellustaan, suojeleva pimeys kietoi + kalpeat kasvot, ja pimeästä tuijottivat yhä + silmät suurina ja kiillottomina häntä kohden, + ikäänkuin tahtoen tehdä rukoilevan kysymyksen, + johon ei ollut vastausta haudan tällä eikä tuolla + puolen.</p> + + <p>Hän heittäytyi polvilleen ruumiin viereen, sanoi + jäähyväiset noille sammuneille tähdille ja + painoi hiljaa silmäluomet umpeen.</p> + + <p>»Sinä kuulut minulle, minulle yksin», sanoi + hän. »Kellään muulla ei ole sinuun osaa, ei + elämässä eikä kuolemassa.»</p> + + <p>Ja mitä hänen tunteensa oli häneltä + vaatimalla vaatinut aina siitä pitäen, kun hän oli + jättänyt murhamiehen majan, sen päätti + hän nyt tyynin mielin täyttää.</p> + + <p>Mitä oli tapahtunut, oli ikäänkuin syyllisyyden + ketju, johon pitkinä vuosina oli liittynyt rengas renkaaseen + kiinni. Tähän ketjuun oli liittynyt ja siihen kiinni + taottu sukurutsainen rakkaus. Ja tämän rakkauden + tähden, joka oli syntinen kuin helvetti ja puhdas kuin + taivas, täytyi kaiken, minkä yö ja hiljaisuus oli + siittänyt, tulla myös yöhön ja hiljaisuuteen + haudatuksi. Haudatuksi tämän ruumiin + kerällä.</p> + + <p>Mitä saattoikaan viheliäinen inhimillinen oikeus + sovittaa siellä, missä ikuinen sallimus näytti + oikeutta istuneen? Eikö olisi ollut tämän + hengettömän ruumiin häpäisemistä, jos + hän olisi sen laahannut ristikkoaidan eteen uteliaiden + vainukoirien nuuskittavaksi?</p> + + <p>Tai olisiko hänen sallittava, että pappi, joka + elämässä oli vainajan kironnut, nyt kuoltua lukisi + hänen ylitsensä ammattisiunauksensa? Kuinka paljo + silloin enää puuttuisikaan siitä, että + hänet laskettaisiin kirstuun, jonka isän + murhaajankäsi olisi hänelle tehnyt tai että + tämän rikostoverit ulvoen ja kiviä heitellen + kulkivat ruumissaattona hänen jälestään?</p> + + <p>Ei, totisesti! Hän ei saanut joutua schrandenilaisten + susien saaliiksi.</p> + + <p>Hän, jonka hyväksi tyttö oli elänyt ja + jonka puolesta mennyt kuolemaan, on hänelle valmistava + viimeisen leposijan. Hän on kätkevä hänet + äidillisen maan syliin ja tasottava nurmikon hänen + yllänsä, jotteivät kenenkään + ruumiinhäväisijän kädet konsanaan + häiritse pyhän paikan rauhaa.—</p> + + <p>Hän otti ruumiin käsivarsilleen ja kantoi sen + nurmikentälle, jolle kuu korkealta taivaalta levitteli + valkoisia harsojaan.</p> + + <p>Dianan kuvapatsaan pirstaleet loistivat välkkyvän + kirkkaina kasteessa kimaltavasta nurmikosta.</p> + + <p>Hän kantoi ruumiin sinne, laski sen nurmelle ja asetti + sen niskan rapaantunutta kantakiveä vasten, niin että + näytti, kuin hän olisi siinä istuessaan + nukahtanut.</p> + + <p>Sitte tähysteli hän ympärilleen etsien sopivaa + hautauspaikkaa.—</p> + + <p>Hänen silmänsä sattuivat mustaan + nelisnurkkaiseen paikkaan, jonka Regina oli + määrännyt isän hautauspaikaksi. + Elävästi näki hän tytön silmiensä + edessä päivänpaahtamassa, villinuhmaavassa + voimassaan, kuinka hän oli lapion polkaissut maahan + paljaalla jalallaan ikäänkuin juntalla.</p> + + <p>Jollei hän silloin olisi tyttöä häirinnyt + tämän hommassa, olisi hän nyt päässyt + kaikista vaivoista. Se rakkaudenpalvelus, jonka tyttö + silloin oli aikonut osottaa isälle, oli nyt tuleva + hänelle itselleen.</p> + + <p>Mikä olikaan mukavampaa kuin syventää samaa + hautaa, jonka tyttö oli alottanut aavistamatta, että + kaivoi omaa hautaansa.</p> + + <p>Hän nouti lapion keittiöstä, jossa valkea, + minkä tyttö oli kohentanut, ei vielä ollut + sammunut, ja alkoi kaivaa maata kaikin voimin.</p> + + <p>Tuon tuostakin levähti hän ja katsoi ruumiiseen.</p> + + <p>Se istui siellä kuun kirkkaasti valaisemana ja + näytti hyvässä rauhassa katselevan hänen + työtään.—Kerran, kun pilvenvarjot kulkea + vilahtivat sen ylitse, näytti kuin se liikahtaisi ja + tahtoisi nousta.</p> + + <p>Hänet valtasi tuskallinen halu olla uskomatta, jota + jokainen tuntee katsoessaan rakastettua vainajaa kasvoista + kasvoihin. Hän huusi Reginaa nimeltään ja + syöksi ruumiin luo.</p> + + <p>Tämän käsi oli vaipunut Dianan pään + päälle, joka makasi vieressä nurmikolla. Boleslav + ei tohtinut vainajaa koskettaa, vaan hiipi, peittäen + kasvonsa käsillään, työhönsä + takaisin.</p> + + <p>Kun hauta alkoi tulla niin syväksi, että + häntä alkoi pelottaa, ettei enää voisi + kiivetä reunalle, nouti hän lasihuoneesta kukkashyllyn, + jolle Regina oli asettanut lautasia ja vateja hyvään + järjestykseen.</p> + + <p>»Näistä ei kukaan saa enää + syödä», sanoi hän ja heitti saviastiat + maahan, niin että ne kilisten särkyivät.</p> + + <p>Kukkashyllyn laski hän tikapuiden sijasta hautaan ja + jatkoi kaivamistaan.</p> + + <p>Kellojen kylässä ilmottaessa toista aamuhetkeä + oli hänen surullinen työnsä lopussa.</p> + + <p>Kirstua ei hän voinut vainajalle antaa, mutta jottei + tämä joutuisi mustalla, märällä maalla + lepäämään, nouti hän vuoteestaan, jonka + Regina oli pitänyt hienon puhtaana häntä varten, + lakanan ja pari höyhentyynyä, laittaakseen tälle + vuoteen syvälle maahan.</p> + + <p>Eron hetki oli käsissä.</p> + + <p>Hän kantoi ruumiin käsivarsillaan haudan reunalle, + sitten istuutui hän levähtääkseen + nurmipenkille ja nosti vainajan pään syliinsä.</p> + + <p>Koskaan ennen ei hän vielä ollut voinut Reginaa + katsoa niin vapaasti kuin nyt, sillä hän ei ollut + uskaltanut antaa katseensa jäädä hänessä + lepäämään. Nyt tarkasteli hän kuolleiden + kasvojen jokaista piirrettä, siveli kangistunutta poskea ja + puristeli vettä tuuheasta tukasta.</p> + + <p>Häntä värisytti vilu. Hän oli pitänyt + märkää ruumista valuvine vaatteineen niin kauan + käsivarsillaan, että hänen oma pukunsa oli + kostunut läpimäräksi.</p> + + <p>»Jääös hyvästi!» sanoi + hän ja suuteli ruumista otsalle—mutta kun hän + aikoi suudella huulillekin, vavahti hän + pelästyneenä.</p> + + <p>»Kun hän ei ole elämässä kuulunut + sinulle», puhui hän itsekseen, »ei hän + kuulu kuolemassakaan.»</p> + + <p>Ja sitten kantoi hän ruumiin haudan reunalle ja astui + kukkashyllyn ylimmälle portaalle.—Verkkaan ja + varovasti otti hän ruumiin, kantoi sen alas, oikaisi + hänet lakanalle ja laski pään pehmeälle + tyynylle.</p> + + <p>Vielä kerran yritti hän ruumista suudella, mutta + tyytyi sitten vain sivelemään käsiä. Sitten + kiipesi hän haudan reunalle ja veti lapionterän + olkapäällä hyllyn haudasta pois.</p> + + <p>Silloin älysi hän, että oli unhottanut + kääntää lakanan nurkan vainajan kasvoille, + jottei multa niitä tahraisi.</p> + + <p>»Kukat ajavat saman asian», ajatteli hän ja + lähti etsimään.</p> + + <p>Puiston puiden juurella kukki koko joukko valko- ja + sinivuokkoja, orvokkeja ja esikkoja, joita Regina itse oli + kasvattanut.</p> + + <p>Hän haali kokoon mitä + pimeänhämärässä vain huomasi. Vuokot + olivat ummistaneet teränsä uneen, ainoastaan + sinisilmäiset orvokit katselivat uskollisesti + häntä silmiin.</p> + + <p>Kukkia syli täynnä palasi hän haudalle, mutta + alas hautaan katsottuaan ponnahti hän takaisin kuin + lumottuna.</p> + + <p>Ja lumoava olikin kuva, jonka hän näki.—Kuu, + joka oli kulussaan ehtinyt suoraan haudan jalkapään + puolelle, heitti säteensä hautaan ja kirkasti + lempeällä valollaan pään, verentahraaman + vartalon jäädessä pimeän peittoon.</p> + + <p>Ikäänkuin unissaan hymyillen katsoivat vaaleat + kasvot ylös häneen.</p> + + <p>Silloin heitti hän kukat sylistään, painautui + multakasalle istumaan ja tuijotti ruumiin + kasvoihin—viettäen hiljaista + hautajaisjuhlallisuutta.</p> + + <p>Hänen aivoissaan ajalehtivat ajatukset ristiin rastiin, + ja vasta vähitellen alkoi sekamelska selvitä ja + asettua.</p> + + <p>Kunniatonna ja syyllisyyden painamana oli tyttö + elänyt elämäänsä eikä + sentään ollut milloinkaan katunut, näyttipä + suorastaan olevan tyytyväinenkin siihen, mitä oli + tapahtunut.</p> + + <p>Kerran raskaan ahdistuksen hetkenä oli hän yksikseen + kysynyt, vallitsiko tyttöä eläimen tylsyys vai + hurmahengen ilkeys, kun hänen tahtonsa oli niin voimakas ja + omatuntonsa niin heikko—mutta ei ollut tiennyt + mitään vastausta.</p> + + <p>Tänään, liian myöhään, oli + tytön olento hänelle selvinnyt.</p> + + <p>Ei, hän ei ollut eläin eikä hurmahenki, vaan + ainoastaan eheä ja suuri ihminen.—</p> + + <p>Muuan niitä täysiverisiä olentoja, joita + luotiin, kun sivistys veltostavine sääntöineen ei + vielä turmellut luontoäidin käsitöitä, + kun jokainen nuori olento sai estämättä + kehittyä kukoistavaan voimaan ja suli + luonnonelämän kera yhteen niin hyvässä kuin + pahassakin.</p> + + <p>Ja niin ajatellessaan tuntui hänestä kuin + hälvenisi usva, joka erotti inhimillisen todellisuuden + inhimillisestä tietoisuudesta, ja hän näkisi + syvemmälle kuin ihmiset tavallisesti tuntemattomiin + syvyyksiin. Se, mitä nimitetään hyväksi ja + pahaksi, leijaili sisällyksetönnä sumuna pinnalla, + ja alla lepäsi unelmoivana voimana—luonnollisuus.</p> + + <p>»Kenen luonto on ottanut armoihinsa», puhui + hän itsekseen, »sen sallii se lujasti juurtua synkkiin + syvyyksiin ja rohkeasti ponnistella valoa kohden, viisauden ja + harhaluulojen usvan häntä estämättä ja + hämmentämättä.»</p> + + <p>Tällainen armotettu, eheä ihminen oli tämä + vainottu, kunniaton olento.</p> + + <p>»Ja minä, jonka puolesta hän eli ja kuoli, + olinko minä tämän uhrin ansainnut?» kysyi + hän edelleen. »Olinko sen arvoinen, että + hänellä oli syytä katsoa minuun uskollisella + luottamuksella?»</p> + + <p>Ankarasti tutkistellen kävi hän + käräjiä itsensä kanssa, ja tuomio ei + langennut hänen edukseen.</p> + + <p>»Minä tosiaan—minä kuulun niihin + toisiin, jotka koko pitkän ikänsä + heittelehtävät sinne tänne hyvän ja pahan + välillä eivätkä usvassa voi + löytää tietä.—Mitä luonto + meiltä vaatii, on meistä saastaista ja + synnillistä, ja mitä ihmissäännöt + opettavat, näyttää meistä + äitelältä ja typerältä.—Uhman ja + pelon välillä häilymme sinne + tänne.—Halajamme vieraita siunauksia, joihin emme + usko, ja vapisemme vieraita kirouksia, joille nauramme. Taanoin + pidin häpeänä haudata isääni + tähän paikkaan, nyt olisin onnellinen jos olisin sen + tehnyt. Taanoin takerruin uhmassani kiinni ajatukseen, että + minun oli pidettävä kiinni isieni perinnöstä, + nyt olen iloinen voidessani pudistaa sen tomun + jaloistani.—Taanoin haukuin schrandenilaisia villipedoiksi, + nyt käsitän, että oma sukuni heidän + ihmisyytensä on tukehuttanut. Taanoin oli tämä + nainen minusta liian tahrainen voidakseni hänen + kädestään ottaa palan leipää, nyt seison + itkien hänen haudallaan. Nuoruuteni ujossa houreessa, + sammuneessa liekissä riipuin kiinni sydämineni; + tekopyhän vanhanpiian alun, joka minulle ei maksanut niin + mitään, asetin tekojeni tuomariksi ja vavisten pakenin + täysiveristä, kaikkivaltiasta + ihmisyyttä».</p> + + <p>»Tosin tämä ihmisyys oli kuolemansynti, ja + vereni himoitsi häväistä itseäni».</p> + + <p>»Mutta enkö voinut kuolemalla sovittaa, jos + elämä, joka virtasi suonissani, vei minut inhimillisten + ja jumalallisten lakien rajojen ylitse.»</p> + + <p>Ja sitten tuli hän jälleen ajatelleeksi, kuuluikohan + ruumis, jonka kanssa hän menetteli niin mielensä + mukaan, tosiaankin yksinomaan hänelle. Saikohan hän + sitä niin mielin määrin vallita? + Mitähän, jos isänmaa vaati sen itselleen?</p> + + <p>»On hyvä, että tässä kaaoksessa, + missä hyvä ja paha, oikeus ja vääryys, kunnia + ja häpeä hoippuvat sekaisin kirjavana + vilinänä ja johon itse vanha Jumala ja taivas + voimatonna katoavat, on sentään vielä olemassa + luja napa, jonka ympärille meidän täytyy uudelleen + järjestyä, kallio, johon me hukkuvat voimme tarttua, ja + jonka tähden mielihyvällä joutuu + perikatoonkin—isänmaa!»</p> + + <p>Niin puhui isänmaankavaltajan poika, ja pani hartaasti + kätensä ristiin.</p> + + <p>Kuun säteet olivat sillaikaa kääntyneet + paistamaan haudan sivuseinään. Vainajan kasvot, jotka + ne olivat kirkastaneet, peittyivät nyt + pimeänhämärään. Hän tuskin saattoi + niitä erottaa ympäröivästä maasta.</p> + + <p>»On jo aika», sanoi hän ja katseli + ympärilleen.</p> + + <p>Idässä hehkui jo aamurusko kaitana juovana, + siintävä päivänkajo valaisi puutarhan + aukeamat, ja puiden oksilta alkoi kuulua unelmoiva viserrys.</p> + + <p>Hän aikoi sirotella kukat kuolleen ylitse, mutta + pysähtyi otsaansa rypistäen ja heitti ne + syrjään.</p> + + <p>»Miksi tämä hempeys?» tuumi hän. + »Tomun ei tarvitse tomua pelätä.»</p> + + <p>Sitten tarttui hän lapioon ja sulkien silmänsä + lapioi mustaa multaa rakkaan vainajan peitteeksi.</p> + + <p>Neljännestunnin kuluttua oli hauta + täytetty.—Sitten asetteli hän nurmiturpeet + vanhoille paikoilleen, poisti huolellisesti liian mullan ja + ympärinsä sirottuneet kukat, ja kun aurinko nousi, + olisi se turhaan saanut etsiä paikkaa, jossa Reginan ruumis + lepäsi, ilmottaakseen hänelle päivän + tuloa.</p> + + <p>Boleslav tähysteli jotakin merkkikiveä, jolla paikan + voisi merkitä pyhitetyksi. Hänen silmiinsä sattui + murskaantuneen patsaan pää, joka ontoin silmin hymyili + häntä kohden.</p> + + <p>Hän kantoi sen paikalle ja pystytti nurmikkoon.</p> + + <p>»Diana, siveä neito», sanoi hän, + »olkoon hänen muistomerkkinään. Hän ei + ole arvoton siskolleen, jota vartioi.»</p> + + <p>Sitten heittäytyi hän nurmikolle vaipuen + unelmiinsa.</p> + + <p>Kuudetta käydessä varustautui hän + lähtemään.</p> + + <p>»He olisivat narreja», tuumi hän, + »jolleivät tekisi minusta loppua.»</p> + + <p>Hän pani pistooliinsa uuden nallihatun ja höllensi + miekkansa huotrastaan, sillä hän aikoi myydä + kalliista henkensä.</p> + + <p>Mutta astuessaan nostosillan ylitse näki hän jo + kaukaa ystävällisiä kasvoja vastassaan.</p> + + <p>Heiden pojat ne matkalla kokoontumispaikkaan olivat asettuneet + Schrandeniin levähtämään.</p> + + <p>He kasaantuivat hänen ympärilleen ja ojensivat + hänelle kätensä.</p> + + <p>»Olemme saapuneet tänne asettuaksemme + käskettäviksesi», puhui Karl Engelbert + hänelle. »Sillä me tahdomme hyvittää, + mitä olemme sinua vastaan rikkoneet.»</p> + + <p>»Kiitän teitä», vastasi hän. + »Se on anteeksi annettu ja unhotettu.»</p> + + <p>Sitten meni hän schrandenilaisten nostoväen miesten + luo, jotka kalpeina ja noloina kuin vaivaiset syntiset viimeisen + retkensä johdosta, seisoivat kirkonoven + lähellä.</p> + + <p>Ystävät osottelivat pelästyksissään + hänen verentahraamaa pukuaan, mutta eivät rohjenneet + pyytää selitystä.</p> + + <p>»Noutakaa vanki kirkosta ja hankkikaa rattaat + häntä varten!» käski hän.</p> + + <p>Felix Merckel tuotiin esiin. Hän ei kunnioittanut + Boleslavia ainoallakaan katseella.</p> + + <p>Kun kansa oli jätellyt hyvästi omaisensa ja joukko + oli valmiina lähtemään, tunkeutui + töllistelevästä joukosta vanha kirkkoherra + esiin.</p> + + <p>Hänen kasvonsa näyttivät riutuneilta, ja + hänen kätensä vapisivat.</p> + + <p>Hän tunkeutui Boleslavin luo ja kuiskasi hänelle: + »Olen kuullut, että Regina on tänä + yönä saanut surmansa... Tahdon kernaasti hänet + kristillisesti haudata.»</p> + + <p>»Kiitän, teidän kunnianarvoisuutenne», + vastasi Boleslav. »Olen hänet jo haudannut + pakanallisesti.»</p> + + <p>Ja hän käänsi hänelle + selkänsä.</p> + + <p>Muuan schrandenilainen, joka suosioon + päästäkseen oli yöllä ottanut kiinni + Boleslavin hevosen, toi sen alamaisesti irvistellen + saapuville.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi satulaan. Hänen miekkansa + lennähti huotrastaan.</p> + + <p>»Hiljaisuus!»—Kovana ja jyrisevänä + kaikui hänen äänensä joukon päiden + ylitse.</p> + + <p>»Käännös oikeaan, mars!»</p> + + <p>Ulos kylästä kävi kulku.—Metsät + lähenivät.</p> + + <p>Hän ei katsonut enää taaksensa.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Boleslavin myöhemmistä vaiheista ei paljoa + tiedetä.</p> + + <p>Ilmenneen salakapinoimisen johdosta katsoivat asianomaiset + sopivimmaksi siirtää hänet entiseen + rykmenttiinsä.</p> + + <p>Itäpreussilaisen nostoväen jäädessä + vanhoihin maakuntiin sai hän kaikkien kateeksi luvan + viivyttelemättä lähteä + sotanäyttämölle.</p> + + <p>Lignyssä hänen sanotaan kaatuneen.</p> + +<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12382 ***</div> +</body> +</html> diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e002ff1 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #12382 (https://www.gutenberg.org/ebooks/12382) diff --git a/old/12382-8.txt b/old/12382-8.txt new file mode 100644 index 0000000..5d8f4e0 --- /dev/null +++ b/old/12382-8.txt @@ -0,0 +1,11058 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kissanporras, by Hermann Sudermann + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kissanporras + +Author: Hermann Sudermann + +Release Date: May 19, 2004 [EBook #12382] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KISSANPORRAS *** + + + + +Produced by Riikka Talonpoika, Ari J Joki and PG Distributed Proofreaders + + + + + + +KISSANPORRAS. + +(Der Katzensteg) + +ROMAANI + + +Kirjoittanut + +HERMANN SUDERMANN + + +Suomentanut Juho Ahava + + +1909 + + + + +I. + + +Rauha oli tehty. Maailma, jota korsikkalainen oli puolen ihmisikää +uskaltanut pitää leikkipallonaan, tunsi jälleen itsensä. + +Runneltuna, revittynä, vuotaen verta tuhansista haavoistaan, täytenään +taistelutantereita kuin märkiviä paiseita, puoleksi hautuumaana ja +puoleksi raunioina--sellaisena se jälleen löysi itsensä. + +Mutta ihmiskunta, joka vastikään oli vapautunut, ei aavistanut mitään +omasta kurjuudestaan.--Jos maata, josta se sai leipänsä, oli +lannotettu verelläkin--hyvä vaan! Sittepähän se vastedes kantoi +runsaamman hedelmän. Jos luodit ja pistimet olivatkin harventaneet +ihmisten rivejä, mitäs siitä?--Olipahan jälelle jääneillä enemmän +tilaa ojennella käsivarsiaan. + +Pääsihän jälleen liikkumaan, kun väentungosta hieman oli hajotettu. + +Katkeamaton riemuhuuto kajahti taivasta kohden Gibraltarin kallioilta +aina Nordkapiin saakka.--Jokaisessa kellonnuorassa riippui tempova +poikanen, jokaiselta alttarilta, jokaisesta majasta kohosi +kiitosrukous.----Surevat piiloutuivat, heidän valituksensa +tukehtuivat kiitosvirsiin, heidän kyynelensä imi maa samalla +kylmäkiskoisuudella, jolla oli juonut kaatuneiden veripisaratkin. + +Keväisen kauneuden keskellä oli Pariisissa rauhansopimus +allekirjotettu.----Verilätäköissä kukkivat liljat, ja romuhuoneista +tuotiin verenkostuttamat liljaliput. Bourbonit ryömivät esiin +nurkistaan, joihin heidät Roberspierren partaveitsi oli ajanut, +hieroivat unisia silmiään ja alkoivat iloisina hallita. Unhottaneet +eivät he olleet mitään, oppineet ainoastaan kauniin uuden sanan +Talleyrandin aapisesta. Tämä sana oli: vallanperimysoikeus. + +Muulla maailmalla oli niin paljo tekemistä omissa asioissaan, oli +niin paljo voitonseppeleitä sidottavana ja tervehdysmaljoja +kallisteltavana, ettei se joutanut tästä ilveilystä välittämään. + +Odotuksen kuumeen punehduttamina tuijottivat kaikki silmät länttä +kohden, josta heidän piti saapua, sankarien, laakereilla +seppelöityjen, heidän, jotka pyhän kotiturpeen puolesta, vaimojen ja +lasten, oikeuden ja isänmaan puolesta olivat olleet valmiit uhraamaan +henkensä ja verensä korsikkalaisen hurmahengen tulikitaan. He olivat +ajaneet häntä takaa hänen perimäiseen luolaansa saakka, kunnes hän +sidottuna oli virunut heidän jaloissaan. + +Saksan tammet olivat juuri pukeutuneet viheriään, joutuakseen heti +ilakoiden ryöstettäviksi, kun voittajat alkoivat palata. + +Etupäässä--iloisina, hilpeän vapaina parvina--palasi isänmaan ylpeys +ja kukka, rikasten pojat, jotka vapaaehtoisina jääkäreinä olivat omine +hevosineen ja omine aseineen lähteneet pyhään sotaan. + +Heidän tiensä Saksan halki oli lakkaamatonta juhlahumua. Mihin +tulivat, kulkivat he ruusuilla ja kukkasilla; kauneimmat neidot +halasivat olla heidän rakastamiaan, jaloimmat viinit heidän +juotavinaan. + +Heidän jälestään tulvi kasakkavirta Saksan lakeuksien ylitse. +Vuosikausi sitten, jolloin he, ikäänkuin kostonhenkien parvi, olivat +rientäneet suuren armeijan puolikuoliaaksi näännytettyjen tähteiden +jälestä, oli Saksa riemuiten tervehtinyt heitä vapauttajinaan, +kaupunkien hallitusmiehet olivat juhlallisina kulkueina olleet heidän +vastassaan, hymnejä oli sepitelty heidän kunniakseen, ja sinisilmäinen +saksalainen tunteellisuus oli vuotanut tulvanaan pesemättömään +tataariturpain hyväksi. + +Nytkin kiiteltiin heitä, kuten velvollisuus vaati, mutta saksalaisten +ikävöitsevät katseet tähystelivät heidän ylitsensä loitommalle, +ikäänkuin he olisivat ainoastaan noiden vielä tulematta olevien +varjoja. + +Ja vihdoin saapuivat hekin--kansan miehet, nuo, joilla ei ollut muuta +kuin pelkkä elämänsä isänmaalle alttiiksi annettavana. Heidän edellään +kulki ikäänkuin särkyneiden vaskitorvien räminä--perästä laahautui +paksu tomupilvi. + +Eivät he ilmestyneet kotoisille maille ylväinä ja upeina, kuten kotiin +jääneet olivat unelmoineet, sädekehät päiden ympärillä, aaltoilevat +viitat liehuen toogan tavoin uljasten vartalojen ympärillä,--vaan +raukeina ja tylsinä kuin uuvuksiin ajetut työkonit, likaisina ja +repaleisina, syöpäläisistä kihisten, parrat pölyn ja hien vanuttamina, +sellaisina he palasivat. Tuossa meni muuan, joka kalpeana ja +riutuneena kuin keuhkotautinen ainoastaan vaivoin kykeni jalkojaan +siirtelemään eteenpäin, tuolla toinen, joka eläimellistyneenä ja +himokkaana katseli ympärilleen, silmien synkässä väikkeessä loimuavan +palon kajastus, luisevat nyrkit yhä vielä murhanhimosta kouristuneina. +Vain siellä täällä loisti ylevä, puhdas liikutus kyyneltyneistä +silmistä, vain siellä täällä liittyi kaksi pyssyn perää pitelevää +kättä kiitolliseen rukoukseen... + +Mutta tervetulleita olivat he kaikki.--Eikä ketään ollut verinen +kostontyö vielä niin raaistanut ja kivetyttänyt, etteivät kyynelet ja +suudelmat olisi häntä virvottaneet ja saaneet palaavan valoisamman +ajan aavistuksia häämöttämään hänen sielunsa silmiin. + +Tosin ei kiihtyneitä intohimoja yhtäkkiä tuuditeta täydelliseen +lepoon.--Kourat, jotka ovat kalpaa heiluttaneet, tarvitsevat aikaa +tarttuakseen aurankurkeen ja luotirihmaan, eikä joka miehen ole helppo +unhottaa leirielämän rajua hillittömyyttä lempeän kotilieden +ääressä.---- + +Kuten jokaisen rauhanteon jälkeen, oli sentähden vuosi 14 Saksassa +hurja aika. Tämä vuosi, jonka nimi meille myöhemmin syntyneille kaikuu +kuin kiitosvirsien, urkujen huminan ja kellojen helinän sulosointu, +näki väkivallan töitä ja rikoksia enemmän kuin yksikään muu vuosi +ennen tai jälkeen. Erittäin villisti elämöi ihmisten valloilleen +päässyt petomaisuus niissä seuduissa, joissa sodan edellä +oli ranskalaisten ylimielisyys mellastellut täydessä +murhanhimoisuudessaan, ja villeimmin siellä, missä taistelutannerten +verenhaju ja poltettujen kylien tulenloimotus oli kotiväenkin mielen +täyttänyt kauhunkuvilla ja missä salakähmäinen kavaluus ja luihu +pelkuruus yhä edelleen sovittamatonna huusi kostoa. Näytti melkein, +kuin eivät kiihtynyttä isänmaanrakkautta vielä, tyydyttäisi vastikään +vuotaneet verivirrat, vaan tarvittaisiin enemmän kuluneen +vuosikymmenen häpeän pesemiseen. Eihän voitu aavistaa että +korsikkalainen korppikotka, joka istui saarihäkissään, hioi jo +teräsnokkaansa nirhatakseen rikki häkkinsä ristikot ja että vielä +täytyi monen kuohuvaa verta uhkuvan suonen aueta, ennenkuin hän pääsi +täydelliseen lepoon.-- + + + + +II. + + +Tämän merkillisen vuoden elokuun lopulla istui eräänä päivänä +suurehkon talonpoikaistalon suvihuoneessa joukko nuoria miehiä +tammipöydän ympärillä, ja pöydän täyttivät koko leveydeltään saviset +oluthaarikat ja pyöreämahaiset viinapullot. Tupakansavu, joka tissusi +piipunkannen raoista ilmoille, kietoi kuumat, paloviinasta ja +innostuksesta hehkuvat kasvot sinisenharmaihin pilviinsä. + +He olivat äsken palanneita isänmaan puolustajia ja mässäsivät +sotaisiin muistelmiinsa kiintyneinä. + +Kaikissa heissä saattoi havaita sukuyhtäläisyyden piirteen, jonka +samallainen sääty, samallaiset elin- ja ajatustavat painavat +ventovieraihinkin. Heidän karheat, rehelliset kasvonsa olivat sodassa +villiintyneet ja peittyneet naarmuilla ja arvilla. Parin kolmen +käsivarsi oli siteissä vieläkin, ja tuskin ainoakaan oli päässyt niin +pitkälle, että olisi ripustanut mustanauhaisen jääkärintakkinsa +naulaan. + +He olivat Heiden kylän vapaita talonpoikia, hajallaan asuvia ja +kuitenkin naapurillisesti liittoutuneita--muutamat heistä riippuivat +vielä isänsä määräysvallasta, toiset olivat jo päässeet talonsa +haltijoiksi. He eivät olleet konsanaan tehneet vero- eikä päivätöitä; +niillä suurilla mullistuksilla, joita Steinin laatima laki muutamia +vuosia takaperin oli saanut aikaan talonpoikaissäädyn keskuudessa, ei +heihin ollut mitään vaikutusta, ja kun edellisenä keväänä oli +kuninkaan sotakutsu kulkenut ympäri maan, olivat he ylpeinä kuten +herraspojatkin astuneet vapaaehtoisten jääkärien riviin omine +hevosineen ja omine aseineen, vaikkapa sentähden olisi täytynyt viedä +markkinoille viimeisetkin siemenjyvät. + +Ainoastaan yksi heistä, hän, joka istui talon ainoalla päällystetyllä +tuolilla, likaisenharmaalla ja moneen kertaan korjatulla ja paikatulla +kuvatuksella, ja jolla yksinään oli pullo punaista viiniä edessään, +kuului silminnähtävästi toiseen elämänpiiriin. + +Hänellä oli kalpeat hieman keltaiselle vivahtavat kasvot, hienot, +pehmeähköt piirteet, ruskeat, synkät silmät ja pitkät, mustat +silmäripset, jotka alas vaipuessaan loivat pitkän varjon kaidoille +poskille. Vaikkakin hän näköjään oli nuorin heistä kaikista--hän tuskin +saattoi olla yli kahdenkolmatta--näytti hän mieheltä, jonka elämänhalu +on mennyt. Uhmaava tarmo hallitsi hänen rypyttömällä otsallaan, ja +sinisissä silmissä piili jotakin vanhan surun tapaista. + +Hänellä oli yllään harmaa takki, joka näytti hartioista liian +ahtaalta, ja sen alla siniruutuinen villapaita, jossa oli rikkinäiset +poimut ja helmiäisnappirivi. Sotilaallista hänen puvussaan oli +ainoastaan nostoväen ristillä varustettu kenttälakki, jonka hän oli +työntänyt takaraivolleen, nähtävästi sentähden, että kova nahkalippu +painoi tuskin umpeenmennyttä arpea, joka hehkuvana juovana kulki +tummien kiharain alta suoraan poikki korkean otsan. + +Kaikkien silmät olivat häneen suunnatut.--Jokainen näkyi ilmeisesti +panevan enimmän painoa hänen ajatukseensa, tarkotti ennen kaikkea +sanansa hänen kuultavakseen. + +Hänen rinnallaan istui voimakas, häntä hieman vanhempi nuorimies, joka +lakkaamatta tarkasteli häntä hellävaroisella huolellisuudella-- +epäilemättä talon isäntä. Oikealla ohimollaan oli hänellä valkoinen +laastarilappu. Nauravina ja rohkeina pilkistivät punakat, pyöreät +kasvot vaalean hiusmetsän alta, joka pörröisine kiharoineen ympäröi +kaulan ja niskan kauttaaltaan. + +»Mutta ethän juo mitään, luutnantti!» kehotteli hän häntä työntäen +pullon lähemmäksi hänen eteensä. »Et ole tottunut olueemme, vielä +vähemmän viinaamme--et sentähden tarvitse laisinkaan kainostella +juodessasi tätä punaista ainetta, joka minulta muuten voidaan +varastaa.--Rikkaita emme ole, sen tiedät, mutta niin paljo meillä +sentään on, että jos tahdot jäädä luoksemme, on eliniäksesi sinua +varten tuollainen pullo päivässä. Eikö totta, pojat?» + +Riemuiten ilmaisivat toiset hyväksymisensä ja tunkeutuivat luo, +kilistääkseen haarikoineen ja ryyppylaseineen hänen särkymäisillään +olevaan viinilasiinsa. + +Kiitollisen ilon loiste vilahti hänen kalpeilla, synkillä kasvoillaan. + +»Tiesin kyllä», sanoi hän, »että teidän luotanne löytäisin +kodin--muuten en olisi palannutkaan.» + +»Yhä parempaa!» huusi isäntä. »Sitäkö varten vannoimme veriveljeyttä +ensimäisen taistelun edellä--silloin kirkossa--tuossa kirotussa +pesässä--jonka nimeä en kuunaan saa säilymään muistossani?»---- + +»Pesä on Dannigkow nimeltään», vastasi nuori vieras, jota puhuteltiin +luutnantiksi. + +»Muistatko sen vielä niin hyvin?» jatkoi isäntä. »Ja olisitko voinut +ajatellakaan hiipiä ohitsemme?--Sitäkö varten valitsimme sinut +johtajaksemme ja umpimähkään ajaa karauttelimme perästäsi tulisimpiin +otteluihin?--Veri ja kuolema liittää yhteen, Baumgart. Anna sentähden +palttua maailmalle ja jää luoksemme.» + +»Älä lörpöttele loruja, veli hyvä», vastasi luutnantti ja puhalsi +mietteissään viinin purppuraiseen peilipintaan. + +Mutta toinen ei ottanut peräytyäkseen. + +»Saat olla varma», jatkoi hän, »ettemme tule sinua koskaan uteliailla +kysymyksillä ahdistelemaan. Olemmehan aina tottuneet pitämään sinua +salaperäisenä otuksena. Kun lepäsimme leirinuotiolla kertoellen +kodista ja konnuista, isästä ja äidistä, juomingeista ja +lemmenseikkailuista, nipistit sinä suusi suppuun, aivan kuten teet +nytkin. Mutta jos joku rohkaisi mieltänsä ja kysyi sinulta, mistä olet +ja mitä muuten olet puuhaillut, silloin sinä nousit ja menit +matkoihisi. Niin totuimme olemaan kyselemättä ja tuumailimme: Hän on +mahtanut syödä liiaksi jotakin, joka on hänet saanut eliniäkseen +kärtyisälle tuulelle... Muuten, mitä se meihin kuuluu? Hyvä toveri +olit, sen todistuksen annamme sinulle--ja enemmänkin, olit +kunnollisin, urhoollisin ja ... no, suoraan sanoen, jos olisit jotakin +meistä käskenyt: mene, katkaise oikea kätesi minun tähteni--totisesti +olisi hän sen tehnyt mukisematta.--Enkö puhu totta, pojat?» + +Hyväksymisen huuto kulki ympäri pöytäseuran. + +»Lakatkaa vihdoinkin», sanoi nuori luutnantti, torjuen riemuitsevia +loitommalle. »Ylistättehän minut aivan maan alle.»-- + +»Huonot viestit tulevat perästä!» jatkoi isäntä. »Olemme olleet sinuun +aikalailla tyytymättömiäkin. Muistat kai vielä, mistä se johtui. Se +tapahtui aselevon aikana, kohta yhdyttyämme hurjan Platenin johtamiin +liettualaisiin ja Bülowin joukkoon. Silloin eräänä iltana kierroksesi +tehtyäsi selitit meille: Pojat, minun täytyy jättää teidät--älkää +kysykö, miksi.--Mutta uskokaa minua, en voi muuta--nostoväki kaipaa +upseereja. Ei ole mikään kunnia siirtyä vapaaehtoisten jääkärien +joukosta nostoväkeen, mutta minä menen nostoväkeen.--Niinhän +haastoit, Baumgart?» + +Nuori luutnantti nyökkäsi, ja hänen huulillaan väreili kuohahtavan +katkeruuden ilme. + +»Näimme, kuinka sinulle samalla kihosivat vedet silmiin, muuten olisi +varmaan yksi tai toinen kysynyt: Tämäkö on kiitos sinulle +osottamastamme luottamuksesta, että jätät meidät nyt, juuri nyt, kun +meidän olisi platenilaisille näytettävä, kuinka ranskalaisia oikein +metsästetään?--Ja sentähden päästimme sinut menemään vastustelematta, +vaikkakin sydämemme vuosivat verta.--Kukaan ei ole myöhemmin kuullut +sinusta hiiskahdustakaan, kuinka ahkerasti tiedustelimmekin; mutta sen +voimme vakuuttaa, että kuukausimäärin juttelimme joka ilta sinusta ja +vaivasimme päitämme tuumiessamme, mikä se sinut oikein veti pois +meidän luotamme ja mikä oikeastaan olit miehiäsi ja muuta sellaista, +niin että myöhemmin joukkoomme liittyneet, jotka eivät olleet sinua +tunteneet, arvelivat, että heistä oli ikävystyttävää ikuinen puhe +sinusta ja että meidän olisi ollut paras sinun kanssasi lyöttäytyä +nostoväen likakinttujen laumaan. Näetkös, niin olimme sinuun +kiintyneet, ja sentään tahdot sinä jo parin päivän perästä kääntää +meille selkäsi! Marnevirralta kauas Weikselin taakse on pitkä matka, +kun sen tekee yksin ja jalkaisin, ja haavasikin yhä vielä äkäilevät. +Levähdä siis ja kerro, haastele meille, kuinka elämäsi harmaapartojen +parissa meni mukiin ja kuinka jouduit vankeuteen--sillä että sinä +todellakin olet joutunut vangiksi, senhän on täytynyt olla aivan +eriskummallinen sattuma!» + +Hän silmäili lapsellisella ylpeydellä teräksiseen ristiin, joka +välkkyi hänen takkinsa rintapielessä. Hän oli sen saanut palkinnoksi +siitä, että oli kerran, suostumatta tarjottuun armahdukseen, +huimapäisesti tapellen murtautunut vapaaksi ranskalaisen husaarijoukon +keskeltä. + +Nuoren nostoväen luutnantin rinnassa ei ollut mitään koristeita. Kun +sotaretken lopussa suuri koristevirta valui voitokkaiden soturien +ylitse, oli hän luultavasti silloin jo ollut vankina. + +Kiusallinen syrjäytyksen, kenties häpeänkin tunne näytti heräävän +hänen mielessään. Hän painoi nostoväen lakin takaisin otsalleen ja +sysäten tuoliaan voimakkaalla tempauksella taaksepäin, ikäänkuin ei +olisi kauempaa sietänyt koko kapinetta, sanoi hän: + +»Kiitän teitä hyvistä tarkotuksistanne, mutta minun täytyy mennä +Königsbergiin ilmottautumaan päällystölleni.» + +»Silloin saat kauan etsiä», vastasi eräs kiharatukkainen, +ruskeasilmäinen veitikka, joka kantoi oikeaa käsivarttaan mustassa +siteessä. »Etkö todellakaan tiedä, että nostoväki päästettiin kotiin +kohta palattuaan?» + +»Itse esikuntakin tullee hajaantumaan», lisäsi toinen. + +»Silloin täytyy minun koettaa onneani päämajassa», vastasi luutnantti +Baumgart. »Minulla on enemmän kuin muilla syytä huolehtia, että +eropaperini ovat kunnossa. Uskokaa pois! Kukaan ei saa päästä minusta +sanomaan, että olen salaa hiipinyt armeijasta. Siis lyhyesti: onkohan +mahdollista huomenna saada kyytiä Königsbergiin?» + +Nousi oikea tyytymättömyyden myrsky. Käytiin hänen kimppuunsa, +tartuttiin hänen käsiinsä, kierryttiin piiriin hänen ympärilleen, +ikäänkuin olisi kysymyksessä estää hänet tuossa tuokiossa pakenemasta. + +»Jää ainakin niin kauaksi, ettei raukea tyhjiin juhla, jonka tahdomme +viettää kunniaksesi», sanoi Karl Engelbert, nuori isäntä, saatuaan +melulta äänensä kuuluviin. + +Baumgart syöksähti nopealla ponnahduksella hänen istuintaan kohden. + +»Minun kunniakseni?... Oletteko tulleet hulluiksi!» + +»Mikään puolustus ei enään auta!» vastasi toinen. »Asia on jo aikoja +sitten pohdittu. Kolme päivää takaperin, kohta tänne pistäydyttyäsi, +lähetin Johann Radtken taipaleelle, mukanaan luettelo kaikista +vapaaehtoisista jääkäreistä, jotka piirissä ovat kotosalla, sillä +meillä on väkeä kuudesta tai kahdeksasta rykmentistä--ennen kaikkea +oli hänen tietysti mentävä Schrandeniin, jossa Merckel asuu--hänhän +oli ensin Platenin joukossa, mutta sitten meni hänkin nostoväkeen. +Mutta hänen siirtymisessään oli järkeä, sillä vasta siellä hänelle +vakuutettiin luutnantin oikeudet.» + +Baumgart oli nimeä mainittaessa ilmeisesti säpsähtänyt, mutta pian +hän malttoi mielensä, ja puoleksi eteenpäin kumartuneena ja tarttuen +kovalla kourauksella istuimensa puisevaan selkänojaan, kuunteli hän +vaieten, mitä hyvää tarkottava ystävä tiesi kertoa tulevista +kunniapidoista... Hän ei vastustellut enempää, kenties siksi, että +avoin vastarinta näytti hänestä hyödyttömältä, mutta hänen +levottomissa syrjäsilmäyksissään piili jotakin pakoaikeihin +vivahtavaa. + +Ystävyksille, joiden kuohuva veri ei kotioloissa vieläkään ottanut +rauhottuakseen, oli tervetullut jokainen aihe, joka heidät, vaikkapa +vain muutamaksi hetkeksi, kohotti yli arkipäiväisen yksitoikkoisuuden, +mihin he olivat menehtymäisillään. He puhuivat hyvin tärkeän näköisinä +luottamusmiehensä palaamisesta, sillä hän oli odotettavissa jo +aamupäivällä viiden peninkulman päässä sijaitsevasta Schrandenista. + +»Olenpa utelias tietämään», sanoi Peter Negenthin, mies, jolla oli +musta side, »mihin schrandenilaiset ovat koreaan kartanonherraansa +nähden ryhtyneet.» + +Luutnantti Baumgart heristi korviaan. + +»Punaisen kukon ovat he jo aikoja sitte panneet hänen katolleen +istumaan», puuttui toinen puheeseen. »Viitisen vuotta on hän jo +huuhkajan tavoin pesinyt paloraunioiden keskellä.» + +»Miksei hän sitten rakenna linnaansa uudestaan?» kysyi kolmas. + +»Miksikö? Siksi, että talonpojat ja muu kylänväki pieksävät +pahanpäiväiseksi jokaisen, joka menee hänelle työhön. Kerran hän oli +pestannut päivätyöläisiä Masurenista asti ajatellen, että ne kyllä +pysyvät hänellä, kun eivät ymmärrä saksaa. Sitten syntyi kylän +kapakassa aika tappelu--ja ykskaks ajettiin puolalaiset matkoihinsa. +Sen koommin ei hän enää ole yrittänytkään ruveta maitaan viljelemään.» + +»Millä hän sitten elää?» + +»Mitäs se meitä liikuttaa?... Kuolkoon nälkään!» + +Keskelle pahansuopaa naurua, jonka tämä julmanlainen toivomus herätti +maanpoikain keskuudessa, astui, nopeasta ratsastuksesta höyryävänä ja +hikisenä, palannut lähettiläs, lyhyt, pienenläntä nuorukainen, jonka +vaaleat, suorat hiussuortuvat valuivat kellertävinä ja kiiltävinä kuin +uusi olkikatto lihavahkoille kasvoille, jotka päivä oli paahtanut +punaisiksi kuin keitetyt kravut. + +Ennenkuin hän alkoi puhua, tarttui hän suureen kivikannuun, joka +seisoi keskellä pöytää, ja pitäen molemmin kourin sen pulleasta +vatsasta, imeytyi hän kannun reunaan kiinni, kunnes se vihdoin +naurunhohotusten kaikuessa temmattiin hänen huuliltaan. + +Kaikin tavoin ilvehtien ja irmastellen kertoi hän matkastaan. + +Suuri juhla oli kyllä alusta alkaen varma.--Kaikkien piiriläisten +jalkapohjia kutkutti tanssinhalu, kaikki halusivat juominkeja ja +ilotulituksia ja olivat valmiit, jos niin tarvittiin, kelpo +selkäsaunaankin juhliakseen Saksan yhtenäisyyden kunniaksi. Ainoastaan +paikasta, jossa tämän kaiken piti tapahtua, oli vielä vallinnut +erimielisyys.--Ennen kaikkea halusivat schrandenilaiset, luutnantti +Merckel etunenässä, että kekkerit olivat vietettävät heidän luonansa. + +»Miksi niin? Pojat, ne vasta ovat joukkiota--nämä samaiset +schrandenilaiset. Riemusta aivan poissa nahkoistaan--juovat ja +hurjistelevat päivät päästään. Aina tallukat taivasta kohden!--Miksi +niin? Siksi, että he ovat vannoneet kostoa paroonilleen, isänmaan +kavaltajalle, joka heidät on häväissyt ilmoiseksi iäkseen. +Tiedättekös, mitä he ovat veisanneet kirkossaan virrennuotilla jo +seitsemisen vuotta: + + Herramme Schrandenista, jonka tähden + hävetä saamme kaiken kansan nähden + ja käydä mieron pilkkana,-- + lyö rutolla, o Jumala! + +Näin veisaavat ne siellä joka pyhä, ja nyt, kun heidän rukouksensa on +jo puoleksi kuultu, ovat ne vannoneet jättävänsä hänet kirkkoaidan +taakse maatumaan.» + +Kiihkeitä kysymyksiä satoi hänelle kaikilta tahoilta. »Onko se +kuollut, koira?--Onko piru hänet vihdoinkin perinyt?» + +Melun keskeltä kuului räsähtävä, rauskahtava ääni. Nuoren Baumgartin +käsi oli niin kovasti kouristanut nojatuolin selustaa, että hauras puu +oli katkennut keskeltä poikki. Hän itse istui kalpeana ja +liikkumatonna ja tuijotti puhujaan silmät selällään, huomaamatta +lainkaan vahinkoa, jonka oli tehnyt talon vanhalle perinnölle. + +Ja hilpeä Johann Radtke jatkoi: + +»Ovatpa onneksi tainneet suututtaa hänet kuoliaaksi--ainakin oli hän +saanut halvauksen, kun he tahtoivat häneltä itse Kissanportaankin +hävittää. Luutnantti, oletko konsanaan kuullut Kissanportaasta +puhuttavan?» + +Tämä tuijotti yhä vielä häntä kohden eikä virkkanut sanaakaan. Hänen +hampaansa olivat pureutuneet alahuuleen. Ikäänkuin kivettyneenä istui +hän paikoillaan. + +»Kissanporras näet on tie, jota myöten parooni vuonna 7 vei +ranskalaiset, jotka olivat Schrandenin linnan miehittäneet, +preussilaisten selkään. Schrandenin päällekarkauksesta lienet ainakin +kuullut--siitähän kerrotaan joka kalenterissa.» + +Luutnantti nyökäytti parisen kertaa koneellisesti päätänsä, kuten +tekee tuomittu, joka voimattomassa nöyryydessä alistuu kohtaloonsa. + +»Heidän nähtensä oli hän kaatunut», kertoi Johann Radtke edelleen. +»Vaahto oli pursunut hänen suustansa--ja hänen rakas kullannuppusensa, +kylän puusepän tytär, joka hänen kanssaan on elellyt, oli heittäytynyt +hänen ruumiinsa päälle--kuka tietää, mihin he muuten olisivatkaan +ryhtyneet verisessä raivossaan.» + +»Ja sanoitko, etteivät he nyt tahdo sallia häntä haudata?» puuttui +hyväntahtoinen Karl Engelbert puheeseen, pudistaen arvelevaisesti +päätänsä. »Onko sellainen sitten sallittua kristityssä maassa?» + +Johann nauroi viekkaasti. + +»Schrandenilaiset vetävät yhtä köyttä, ja jollei kukaan tahdo ryvettää +käsiään kantamalla moista iletystä hautaan, voiko sitä panna +pahakseen?» + +»Mutta jos se joutuu esivallan korviin?» + +»Esivallan--hahaha!--Heidän esivaltansa on vanha Merckel, ja hän oli +arvellut, että hänen puolestaan olisi haaskatarhakin vielä------» + +Hädän ja tuskan huuto, ikäänkuin tukehtuvasta kurkusta pusertunut, sai +hänet vaikenemaan. Ponnahtaneena pystyyn, valkeana kuin kalkkiseinä, +seisoi nuori luutnantti ojentaen nyrkkiin puristetut kätensä puoleksi +torjuen, puoleksi uhaten häntä kohden. Hänen sinertävällä huulellaan +riippui veripisara, joka vieri leukaa myöten alaspäin, jättäen +jälkeensä punertavan juovan. + +Soinnuton, tuskin ymmärrettävä änkytys kuului hänen huuliltaan, mutta +ken sen ymmärsi, kangistui kauhusta. + +»Herkeä!» oli hän sanonut. »Herkeä!... Hän on isäni.» + + + + +III. + + +Kuu kumotti korkealla taivaalla ja valoi vienon sinertävää hohdettaan +uinailevien nummien ylitse. Suosilmäkkeiden leppäpensaat olivat valon +seppelöimät, ja solakat, valkorunkoiset koivupuut, jotka +katkeamattomina riveinä suojustivat leveää, suoraa maantietä, +välkkyivät ja loistelivat niin että tie loitommalta näytti kulkevan +hopeaisten aitojen välitse. + +Hiljaista kaikkialla. Linnut olivat aikoja sitten vaienneet. Syyskesän +rauha, kylläisenä lakastuvan luomakunnan rauha vallitsi laajoilla +lakeuksilla: Kuului tuskin heinäsirkan sirkutusta ojan reunalta, +tuskin pelästyneen, pitkäin olkien juurella piipertävän peltohiiren +vikinää. + +Reppuineen ja ryhmysauvoineen asteli yksinäinen vaeltaja tietä myöten, +välittämättä kuutamoisen maiseman lumouksesta, tuijottaen suoraan +eteensä. + +Hän oli nuori luutnantti, joka taivalsi kotiseudulleen kansan kiroamaa +isäänsä hautaamaan. + +Vierasvarainen isäntä oli hänelle tyrkyttänyt parhaita ajoneuvojaan, +oli sitten, kun kaikki houkuttelut olivat turhia, saattanut häntä +jalkaisin pitkän matkaa ja erotesssa vakuuttanut lujasti ja pyhästi, +että heidän kerran vannomansa veriveljeys pysyisi lujana, huolimatta +isäin pahoista teoista, ja että hän sai nyt ja aina luottaa häneen ja +hänen naapureihinsa... + +Ivalta tämä hyvää tarkottava lohdutus kuulosti hänen korvissaan. Tuo +puhe »isän pahoista teoista» tuntui hänestä häntä itseään kohtaan +tähdätyltä häväistykseltä, joka hänen täytyi kärsiä vaieten, koska +sitä häpeää, jonka hänen isänsä oli jättänyt hänen niskoilleen, oli +mahdoton torjua luotaan. + +Ja synkkiin mietteihin vaipuneena antoi hän menneen elämänsä kuvien +kulkea sielunsa silmien editse.-- + +Hän ei ollut isäänsä koskaan rakastanut. Tämä oli ollut raaka, raju +mies, joka pieksi talonpoikia, jonka nauraessa vapisi koko talo +samoin kuin toruessakin, jolle poika itse ei merkinnyt enempää kuin +jokin mäyräkoira, mikä hänen hyvällä tuulella ollessaan sai kaluta +hänen kantapäitään, mutta jonka hän seuraavana hetkenä potkaisi kauas +luotansa. Tämä äkäinen, pieni mies, hänen kellertävät, leveän luisevat +kasvonsa sysimustine viiksineen ja pienine, säkenöivän harmaine +silmineen olivat häntä pelottaneet niin kauan kuin hän saattoi +muistaa. Äitiään ei hän ollut milloinkaan tuntenut. Tämä oli muutama +vuosi hänen syntymisensä jälkeen joutunut pitkän sairauden uhriksi. +Alhaalla kylässä kerrottiin, että parooni oli hänet kiukullaan ja +rakkaudellaan kiduttanut kuoliaaksi. + +Synkässä, korkeaholvisessa käytävässä, jonka seinistä askelet +kaikuivat niin kammottavasti ja jossa kuumimpana kesäsydännäkin +kulkivat vilunväreet läpi ruumiin, oli hänen kuvansa riippunut +viimeisenä pitkässä, aavemaisessa rivissä. Se oli kuva hennosta, +surkastuneesta naisesta, jolla oli ohuet, verettömät huulet ja +puoleksi ummistuneet silmät; heikkous ja arkuus näytti tehneen +silmäluomet raukeiksi. + +Monet hetket oli hän piennä poikana yksin jäätyään seisonut tämän +kuvan edessä ja ikävöiden odottanut, että nuo luomet kohoaisivat, +pilkahduttaakseen hänen nuoreen, yksinäiseen elämäänsä jokusenkaan +äidinrakkauden säteen. Mutta vaikkapa hän olisi ristissä käsin +kuinkakin palavasti rukoillut, vaikka olisi kuinkakin kyynelistä +tulvillaan ja kaihosta sykkivin sydämin odottanut heräämisen hetkeä, +yhtä raukeina ja ikäänkuin ikuiseen uneen uupuneina tuijottivat +silmäterät edelleen alas häneen oudosti metallinloisteisina, kunnes +hän vihdoin epätoivoissaan tempautui irti ja syöksyi sieltä pois. + +Äidin kuvan rinnalla riippui toinen kuva, tavallaan yhtä huomattava +kuin tämäkin--se esitti säteilevän kaunista, mustakutrista naista, +joka oli parhaallaan hevosen selkään nousemaisillaan. Hänellä on +vasemmalla olallaan punainen, kultanauhoin koristeltu ja +kärpännahkalla reunustettu samettidolma, oikeassa kädessään, jota +peitti pitkä, poimuinen rannehansikas, heiluttaa hän ratsupiiskaa, +ikäänkuin tahtoisi sillä sivaltaa jotakin pahantekijää selkään. +--Intohimoinen elämänhalu hehkuu ja säkenöi noista silmistä, jotka +rohkeasti ja käskevästi katsovat etäisyyteen, odottaen että kaikki, +mitä sieltä lähestyy, antautuu hänen armoilleen. + +Sellaiselta oli näyttänyt nuoruudessaan isoäiti, joka jankutuksineen +ja haukkumisineen, kainalosauvoineen, liköörilaseineen ja +nuuskarasioineen, kummitteli kammottavana ja noitamaisena nuoren +miehen aikaisimpien muistojen joukossa. Hän oli ollut talon +onnettomuus, sillä hän, joka ennen häitään oli ollut ylistetty +kaunotar saksilais-puolalaisessa hovissa, oli jo rintansa maidossa +juottanut nuoren luutnantin isälle rakkauden Puolaan, niin että hän, +vaikka olikin saksalainen aatelismies ja ritarillista sukuperää ja eli +keskellä saksalaista seutua, luopui saksalaisuudesta ja kiintyi +sydämestään puolalaisten menetettyyn asiaan. + +--Hän oli kyllä saksalaisen neidin kera astunut alttarin eteen, mutta +hän ei voinut olla antamatta ensimäiselle ja ainoalle pojalleen +puolalaista nimeä, jota hän nykyisenä isänmaallisen kiihkoilun aikana +sai kuten syntymävikaa laahata kaikkialle mukanaan. + +Mutta mitä merkitsikään viaton nimi Boleslav verrattuna siihen +suunnattomaan häpeään, jolla isä mielettömässä puolalaisrakkaudessaan +oli verhonnut itsensä ja sukunsa. + +Nyt oli hän kuollut, ja »kuolleita kohtaan ei ole kannettava kaunaa», +sanoi samaisen isän poika itsekseen; mutta samana hetkenä valtasi +hänet täydellä voimallaan tietoisuus siitä häpeätaulusta, jota hän +laahasi mukanaan, missä liikkui tai mihin pysähtyi, ja josta mikään +mahti maailmassa ei voinut häntä vapauttaa. Valittaen ja syyttäen +ojensi hän käsivartensa sinertävänä välkkyvää taivasta kohden, jolla +tähdet himmeinä tuikkivat. Oli kuin hän olisi vaatinut tilille isänsä +sielua, joka oli piiloutunut johonkin etäiseen maailmaan. + +Sitten yhtäkkiä heräsivät leppeämmät tunteet hänen mielessään. + +Hän heittäytyi ojan reunalle kosteiselle nurmikolle istumaan ja painoi +kätensä kasvoilleen. Hetken aikaa hänestä tuntui, kuin hän olisi +itkuun puhkeamaisillaan, mutta hänen silmäluomensa jäivät kuumiksi ja +kuiviksi. Aavistus siitä, mitä hänellä oli edessään, painoi liian +raskaasti hänen mieltään. Hän ajatteli, kuinka kolkkona ja tärveltynä +hän muutamain hetkien kuluttua näkisi jälleen sen, joka kerran oli +levännyt hänen edessään uiden valoisan lapsuuden päiväpaisteessa. + +Sillä hänellekin, yksinäiselle, äidittömälle pojalle, oli lapsuuden +päivä paistanut. Kiittämätöntä, kehnoa olisi ollut sitä kieltää. + +Ympäri peltoja ja metsiä oli hän saanut samoilla, vapaana, +riippumatonna ruokatunneista ja nukkumisajoista, kuten ainoastaan +böhmiläiset metsärosvot tai Arkansasin linnunpyytäjät, sillä hänen +tulemisistaan ja menemisistään ei välittänyt kukaan.--Kevättuulen +liidellessä nurmikon ylitse ja keltaisten perhosten liihotellessa +kukasta kukkaan sai hän ruohikossa kukkien keskellä loikoa selällään +sinitaivaalle tuijottaen niin kauan kuin tahtoi--aamusta varhain +iltamyöhään, jollei nälkä ahdistellut,--se ei liikuttanut ketään. Ja +jos häntä halutti mennä lammaspaimenten mukana laitumelle, syödä +mustaa leipää heidän repustaan ja sammuttaa janoaan vesilätäköistä, ei +kellään ollut mitään väittämistä sitäkään vastaan. + +Linnan ympäri, joka kunnaaltaan katseli maisemaa laajalle ympärilleen, +kiemursi melkein solmuun vetäytyneenä välkkyvä, iloinen virta +pensaiden peittämine partaineen ja herttaisine lymypaikkoineen. Niistä +saattoi salavihkaa katsella, kuinka rengit veivät hevosia uimaan, +kuinka nahkuri huuhtoi vuotiaan tai myöskin poikasia ongella tai +tyttöjä uimassa... Illoin, kun aurinko oli laskenut lepikkojen +taakse, tulivat otukset läheisestä metsästä, kapusivat varovasti alas +rantaäyrästä ja latkivat kielellään himottua märkyyttä. Silloin oli +oltava hiljaa kuin hiiri eikä liikautettava varvastakaan, sillä +pieninkin ääni pyyhkäisi kuin tuulispää tämän satumaisen kuvan +tipotiehensä. Ja kun kuu nousi taivaalle ja levitti hopearihmaiset +verkkonsa virran pinnalle--kun leppäpensaat katselivat kuvaansa +vedessä ikäänkuin hunnutetut prinsessat, ja iloiset piikatytöt +lauloivat surullisia laulujaan ylempänä valkaisupaikalla, silloin ei +ollut mitään suloisempaa maailmassa kuin hautautua lehdistöön ja +karkeloivain kuunsäteiden ympäröimänä unelmoida aina aamunkoittoon. + +Hän päästi kätensä vaipumaan kasvoiltaan ja tuijotti hämmentynein +katsein ympärilleen. Kuutamo uinaili vaaleilla kentillä, ainoastaan +puut, joiden alla hän istui, kurottelivat synkkiä ja uhkaavia +varjojaan tämän hymyilevän rauhan kuvan kehykseen. Valittava huuto, +kuin lapsen itku, kuului etäältä. Jäniksen poikanen, joka varmaankin +oli eksynyt pellonvakoon, huusi nälissään emoaan, aavistamatta, että +parunnallaan antoi merkin murhaajilleen. + +Elukka paran hätä värisytti häntä. Hän nousi ja jatkoi taivallustaan +synkkää päämääräänsä kohden. Hänen muistelmansakin jatkoivat +vaellustaan. + +Koitti aika, jolloin vanha kirkkoherra Götz otti hänet kouluun ja +valkoinen talo pähkinäpuiden keskellä tuli hänen toiseksi kodikseen. +Kuljeskeleminen oli nyt lopussa, sillä tämä harmaa tuittupää piti +ankarassa kurissa oppilaitaan. + +Heitä oli kymmenen tai kaksitoista, kauppiasten ja hyvinvoipain +käsityöläisten lapsia, sekaisin poikia ja tyttöjä.--Talonpoikain +lasten kanssa ei hän luonnollisesti joutunut yksiin.--Nämä kasvoivat +omia aikojaan kuten vasikat, sillä paroonin heille asettama opettaja, +entinen kamreeri, joka juoppouden takia oli tullut virkaheitoksi, +vetelehti koulutuntiensa ajat kapakoissa. + +Hänen toveriensa parvesta pisti ennen muita esiin Felix Merckel, +ravintolan isännän poika alhaalta kylästä, oikein aika poika, joka jo +kymmenvuotiaana käveli pitkävartisissa saappaissa ja sai ampua +maaliin--ja joka nyrkkiensä voimalla piti koko koulun kurissa. +Boleslaviinkin, joka oli kaksi vuotta nuorempi häntä ja jonka +hiljaiseen luonteeseen toisen leveä rehenteleminen vaikutti +valtavasti, ulottui hänen mahtinsa, sikäli kuin tämän salli +kartanonherran pojan itsetietoisuus ja se arka kunnioitus, jota he +kaikki, itse Felixkin, häntä kohtaan tunsivat. + +Felix tuli hänen opettajakseen kaikissa niissä taidoissa, jotka +poikamainen ritarillisuus itselleen omistaa. Hän opetti hänet uimaan, +soutamaan, pyydystämään lintuja, laittamaan ilotulituksia, ampumaan +kaniineja, jopa ilmaisi hänelle senkin, miten iltaisin ja kirkonaikaan +köyhien talonpoikain puutarhoja ryöstettiin. Ja vaikkakin hedelmät, +joita hän milloin tahansa sai poimia omasta puutarhasta, olivat tuhat +kertaa makeampia ja mehukkaampia kuin puulle maistuvat omenanpahaiset, +joita hän salaisilla retkillään niskansa taittamisen uhalla sai +saaliikseen, ei hän kuitenkaan voinut näistä rosvoretkistä luopua. +Jälkeenpäin tunsi hän tosin kiduttavaa häpeäntunnetta ja tavallisesti +vei seuraavana päivänä talonväelle satakertaisesti takaisin, mitä +heiltä illalla oli ryöstetty.--Siitä huolimatta kohtasi hän synkkiä +kasvoja ja pahansuopia hymyjä, sillä isän nyrkki lepäsi raskaana +köyhän väen niskoilla, jonka vielä silloin täytyi tehdä päivätöitä +kartanoon... Mikä oli luonnollisempaa kuin että viha, jonka isä oli +kylvänyt, kasvoi pojalle vastaisuudessa runsaan sadon?... + +Toisten toverien, erittäinkin tyttöjen, kuvat olivat hänen muistossaan +häipyneet sumuun. + +Paitsi tietysti yhtä. + +Hänen kuvansa kimmelsi vienolla tähdenloisteella sydämensurun +varjosta, surun, joka vähitellen oli koko hänen olemuksensa kietonut +mustiin käärinliinoihin ja jota ei itse pyhä, sovittava sotakaan ollut +voinut haihduttaa. Hänen kuvansa oli seurannut häntä taistelujen +tuoksinaan eikä jättänyt häntä, kun hän maatessaan vaikeasti +haavotettuna luuli verkalleen vajoavansa kuoleman varjojen maahan. +Tämän tytön ikävöimiseen sulautui hänen voimaton onnenkaipuunsa, josta +hän ei vieläkään ollut voinut vapautua. Ikäänkuin eivät isän pahat +teot olisi häneltä auttamattomasti tuhonneet tietä onneen. + +Hän ei tiennyt itsekään, kuinka tämä lempi oli hänen rinnassaan +kasvanut niin suureksi, että se lopulta täytti heijastuksellaan koko +maailman. + +Vaalea, kylmä papintyttönen, joka ei uskaltanut astua ojan ylitse, +vaikka se olisi ollut kuinkakin kuiva, joka aina näytti niin +hirvittävän puhtaalta ja joka piilosilla ollessaan ei koskaan sallinut +tarttua vaatteidensa liepeihin, »koska ne voisivat revetä», kuten hän +arveli, oli hänelle lapsena oikeastaan jäänyt aivan vieraaksi. Monta +kertaa, kun he olivat kahden kesken ja Helena näytteli hänelle +nukkekamarinsa salaisuuksia, niissä yksin pyyhelappusetkin olivat +päärmätyt ja nimikirjaimilla varustetut, tuntui ikäänkuin heidän +sydämensä lähestyisivät toisiaan. Mutta useimmittain käyttäytyi hän +rajussa iloisuudessaan niin taitamattoman kömpelösti, että tytön +lempeät nuhteet pian muistuttivat hänen menneen niiden rajojen ylitse, +jotka hänen ystävyytensä hänelle asettivat. + +Silloin hän tavallisesti pakeni sieltä loukkautuneena ja häpeissään ja +pysytteli loitommalla, kunnes muutamien päivien kuluttua tytön lempeä, +anteeksi antava hymy kutsui hänet jälleen hänen rinnalleen.--Hän ei +viivytellyt, sillä tytön olennossa oli jotakin valoisaa ylevyyttä, +joka hänet yhä uudestaan veti hänen tenhopiiriinsä. + +Felixille oli tämä uskollisuus kauhistus. Hän nimitti Helenaa +Koruliisaksi ja härnäili häntä, missä vain voi. Tytöllä puolestaan oli +verraton tapa nyrpistetyin nenin katsoa häneen muka yli olkansa, +vaikka toinen olikin päätä pitempi, ja ainoastaan silloin, kun toinen +oli kovin ilkeä, meni hän itkusilmin isälleen valittamaan. + +Kaksitoistavuotiaana jätti Boleslav kotiseutunsa, kun hänen äitinsä +sukulaiset, jotka kuuluivat vanhaan preussilaiseen aateliin, olivat +tarjoutuneet hänen kasvatustaan valvomaan. Isä kai oli iloinen hänestä +päästessään, sillä hänen elintapansa puolisonsa kuoltua eivät juuri +olleet omiaan lapsen viisaiden, kysyväin silmien katseltaviksi. +Matkoiltaan pääkaupunkiin toi hän aina mukanaan vieraita naikkosia +linnaansa, ja moni kotoisella maaperällä kasvanut, puoleksi puhjennut +kukannuppu joutui hänen himojensa uhriksi. Ei niin, että hän olisi +tätä häpeämättömästi ja julkisesti harjottanut rikoksellisena +ammattina, hän vain ei tahtonut tietää mistään rajotuksista. Ja olihan +se, mitä hän teki, suorastaan hänen oikeutensa kartanon herrana, +oikeus, jonka perintötapa oli hänelle vahvistanut ja jonka käyttöä ei +oikeastaan kukaan kummastellut--jollei ehkä poika, joka verrattain +usein joutui lemmenkohtausten ja kyynelsilmin tehtyjen syytösten +todistajaksi. + +Muutenkin tapahtui linnassa monenlaista, joka ei ollut omiaan hänen +silmiensä nähtäväksi. Oli juuri käsissä aika, jolloin suuren +Napoleonin sotahuuto havahdutti kukistetun ja revityn puolalaisen +kansallisuuden kuolinkamppailustaan.--Uudestaan eloon heränneen +ruumiin salaiset liikkeet huomattiin kaikkialla, missä puolankielen +suhuäänet kajahtelivat, ja näyttivät leviävän Itä-Preussin puhtaasti +saksalaisille seuduillekin. + +Schrandenin linnaan saapui tuontuostakin salaperäisiä vieraita, +solakoita, notkeavartaloisia miehiä, joilla oli teräväpiirteiset, +kuopikkaat kasvot. Pienissä rattaissa he kiireisesti ajoivat kylän +halki ja yön hämyssä ja sumussa jälleen katosivat. + +Posti toi tuhkatiheään sinetillä ja venäläisillä leimoilla +varustettuja kirjeitä, ja isän työhuone oli usein viikkomäärin +suljettuna, niin ettei kukaan päässyt sisään. Hän itse oli käynyt +synkäksi ja vaiteliaaksi, kulki kuin unessakävijä, ja ruoskanjäljet +hänen renkiensä seljissä alkoivat parantua ihonvärisiksi. + +Tähän aikaan siis tapahtui, että Boleslav muutti sukulaistensa luo +Königsbergiin. Seurasivat tyynet huolellisesti valvotun kehityksen ja +kypsymisen vuodet. Kanslerivainajan leski oli hänelle äidin sijaisena, +ylhäisimmät kodit olivat hänelle avoinna. + +Kotiseudun muistot ja mielikuvat alkoivat vaaleta. Isän satunnaiset +käynnit hänen luonaan osottivat vain hänelle, miten vieraat he olivat +toisilleen. + +Tuli sitten hirmuinen talvi, jolloin sodan raivotar hävitti vanhoja +preussiläisiä maakuntia ja Napoleonin joukkojen voittokulun humu +kuului Weikselin ja Memelin välimaille. + +Königsbergin kurjien vallien takana oli joukko paenneita maakunnan +asukkaita etsinyt suojaa. Jokainen talo oli täpötäynnä ihmisiä, ja +kaduilla loimusivat taivasalle majotettujen sotilaiden nuotiot. + +Tämän sotatemmellyksen, rumpujen pärrytyksen ja valitushuutojen +keskellä oli Boleslavin suotu uneksia ensimäiset lemmenunelmansa. + +Hän oli äsken täyttänyt kuusitoista vuottaan, ja mitä lupaavin +viiksienalku häämötti jo kuin hiilellä maalattuna hänen ylähuulessaan. +Hän osasi ulkoa Horatiuksen oodit Chloelle ja Lydialle, eikä hänelle +ollut enää mikään salaisuus, mitä äskettäin kuollut Friedrich Schiller +oli tuntenut Lauraa kohtaan. + +Palatessaan eräänä tammikuun iltana kymnaasista ja kulkiessaan poikki +linnakentän, jossa vilisi sekaisin venäläisiä ja preussilaisia +sotilaita, näki hän yhtäkkiä kaksi suurta sinistä silmää, jotka +kysyvinä ja ystävällisinä tähystivät häntä. Hän tunsi punastuvansa, ja +kun hän rohkeni katsella ympärilleen, olivat silmät kadonneet. +Seuraavana iltana tapahtui samoin--kolmannella kerralla rohkeni hän +pitää hieman paremmin varansa ja näki silloin, että noihin silmiin +kuuluivat sievät, vaaleat kasvot, hieno nenä ja pari kalpeita, +siromuotoisia huulia, jotka hymyilivät suloisesti ja kehottavasti +häntä kohden. Nämä kasvot muistuttivat hänelle tuomiokirkon +alttarikuvaa, joka esitti neitsyt Maariaa kauniissa puutarhassa +soreain liljojen ja lyhytvartisten punaruusujen keskellä.--Jotakin +toistakin muistuttivat hänelle nämä kasvot. Hän ei vain tiennyt ketä. + +Ja hänen tätä parhaallaan miettiessään levisi hehkuva ruusunpuna +nuoren tytön somille kasvoille ja sirot huulet kuiskuttivat: +»Boleslav--oletko se sinä?» + +Nyt ei ollut enää epäilemistäkään, ja riemuiten hän huudahti: +»Helena--Helena--sinä?» + +Jollei tyttö olisi häntä siivosti työntänyt luotaan, olisi hän +temmannut hänet syliinsä avoimella linnakentällä, kikattavain tyttöjen +ja räyhääväin sotamiesten keskellä. Ja heidän poikettuaan rinnatusten +kävelemään hiljaisia syrjäkatuja kertoi tyttö, että hänen isänsä oli +vihollisen lähestyessä lähettänyt hänet tänne, jottei hänelle tehtäisi +mitään pahaa, ja että hän asui erään vanhan tädin luona, joka oli +ostanut itselleen paikan naimattomain papintyttärien turvakodissa ja +vietti hyviä päiviä. Hän työskenteli ahkerasti ottaen ranskan ja +musiikin tunteja, sillä hän tahtoi vielä kerran auttaa isäänsä tämän +opettaja-virassa, koskei hän kai kuitenkaan miestä saisi ikänään. + +Tämän kaiken tyttö kertoi vienon lempeään pikkuviisaan tapaan, joka +Boleslavissa herätti suurta kunnioitusta, ja katseli puhuessaan +rauhallisesti, tyytyväisesti hymyillen häntä syrjästäpäin.--Hänen +isästään ei tyttö tiennyt kertoa mitään,--viime näkemällä oli ukko +näyttänyt hyvin kiukkuiselta. Kotoaankaan ei hän pitkiin aikoihin +ollut saanut mitään tietoja, sillä ranskalaiset olivat pesiintyneet +sinne, ja tiedot eivät päässeet tulemaan. Mutta Felix Merckel oli +täällä, ja hänet oli hän äskettäin kohdannut; hän oli opissa +viljakauppiaalla ja esiintyi kuin suuri herra konsanaan. Hänelle ei +varmaankaan lopulta kunnian kukko laula, tuumi tyttö, kun hän jo +oppilaana ollessaan poltteli paperosseja ja käytti turkkilaisia +kaulaliinoja. + +Lopuksi antoi tyttö hänelle luvan ensi perjantaina tulla tapaamaan +häntä tädin luo, sillä ainoastaan perjantaisin päästettiin vieraita +laitokseen.-- + +Tytön poistuessa sipsuttavin askelin, hiljalleen keinuttaen solakkaa +vyötäröään, tuntui hänestä, kuin olisi alttaritaulun neitsyt Maaria +tullut häntä ilahduttamaan ihanalla ilmestyksellään ja palaisi nyt +jälleen liljojensa ja punaruusujensa luo. + +Seuraavana perjantaina soitti hän neitsytkodin kelloa.--Tosin hän ei +tavannut tyttöä liljojen ja punaruusujen keskellä, vaan verenpisarain +ja kurjenpolvien, joiden himmeät, tomuiset lehdet kehystivät häntä +varsin viehättävästi. Talvi-illan rusotus hohti jäätyneestä ikkunasta +sisään ja levitti ruusuharsonsa hänen kasvoilleen. Tai kenties +jälleennäkemisen ilo sai hänet punastumaan.--Täti, hampaaton, +homehtunut vanhapiika, jolla oli kauneuspilkkuja kasvoissaan ja +puuteroidut hiussykeröt, oli kuin ilmeinen kohteliaisuus itse, tarjosi +ylhäiselle vieraalle suklaatia kauniista englantilaisesta +porsliinikupista juotavaksi ja katosi sitten, ikäänkuin maa olisi +hänet nielaissut. + +Oi, mikä suloisten, auringonpaisteisten perjantai-päivien sarja +silloin alkoikaan!--Sotilaat menivät taisteluun ja palasivat +jälleen--hän ei nähnyt heitä. Eylausta vyöryi ukkosen jyrinä yli +kaupungin--hän ei kuullut sitä. Monta kertaa taivaalle katsellessaan +tuntui hänestä, kuin olisi hän ollut syvällä, syvällä siniaaltojen +alla ja se maailma, jossa hän ennen oli elänyt, alkaisi vasta sinisen +taivaanlaen tuolla puolen. + +Että hän kuitenkin vielä oleskeli keskellä samaista maailmaa, selvisi +hänelle eräänä sunnuntai-iltapäivänä. Hän istui uneksien kirjojensa +ääressä, hiljaisessa ullakkokamarissaan, kun ovi yhtäkkiä temmattiin +auki ja sisään syöksähti pöyhkeästi meluten nuori huimapää, jota hän +ei tuntenut. + +»Eläköön, poikaseni!» huusi hän, ojentaen käsivartensa häntä kohden. +»Vuosikauden olen sinua etsinyt kuin kultaseni rintaneulaa enkä +löytänyt mistään. Vasta tuo hurskas, vaalea lapsi, Helena, opasti +minut oikealla tielle.» + +Hän oli todellakin huima Felix, ja turkkilainen kaulaliina, josta +lemmitty oli puhunut, liehui komeasti hänen molemmille olkapäilleen. + +Boleslav puolestaan vastasi tervehdykseen sydämellisemmin kuin olisi +muutamia viikkoja takaperin itsekään pitänyt mahdollisena. Sen jälkeen +kuin Helena oli jälleen tehnyt hänelle vanhan kotiseutunsa rakkaaksi +ja kodikkaaksi, oli entinen ystäväkin tullut hänen sydäntänsä +lähemmäksi. + +Kursailematta hän heittäytyi leposohvalle, ja venyessään sohvan +nahkapäällyksellä katseli hän ihmetellen kodikasta huonetta, joka +hänestä arvatenkin näytti äärimäisen ylellisyyden eduskuvalta. + +»Asuthan täällä kuten lumottu prinssi paratiisissa», huusi hän. +»Kelpaahan sitä, kun on syntynyt aatelispoikana, jota vastoin +meikäläinen--äh, palttua--!» + +Ja hän sylkeä pirskautti etuhampaidensa välitse, kuten varmaankin oli +oppinut merimiehiltä satamassa. + +Siitä lähtien tuli hän tuhkatiheään Boleslavin hiljaiseen majaan, söi +suuhunsa ne makupalat, jotka täti oli lähettänyt, lainaili häneltä +rahaa ja kirjoja ja perehdytti hänet kaikkiin satamakaupungin +salaisuuksiin.--Lyhyesti, hän esiintyi kuten kaikki 15-19 vuotiaat +»kokeneet maailmanmiehet», jotka usein saavat hiljaisemmat ja syvemmät +luonteet vaikutusvaltaansa. + +Monesti oli Boleslav uskomaisillaan hänelle sydämensä salaisuuden, +mutta ratkaisevana hetkenä ei hän koskaan löytänyt sopivia sanoja, ja +niinpä asia jäi silleen, kunnes Felix muutamana kauniina päivänä +yllätti hänet sanomalla: »Jollet luule minun näkevän, kuinka olet +korviasi myöten pihkaantunut sirkeäksi pestyyn, siveään neitsyeemme, +niin erehdyt pahasti.» + +Boleslav, jonka veri harmista ja kainoudesta syöksähti kasvoihin, +kielsi häntä puhumasta ainoaakaan ylenkatseellista sanaa +Helenasta.--Felix irvisti tosin kujeellisesti, mutta jätti sentään +tästedes silleen ystävänsä lemmityn pilkkaamisen.--Hän oli nykyisin +aikeissa ruveta midshipmanniksi englantilaisten palvelukseen +»kostaakseen tyranneille sorretun isänmaan puolesta», kuten hän sanoi, +ja Boleslav katsoi häneen nyttemmin kaksinkertaisella kunnioituksella. + +Koitti sitten päivä, jona ystävä ilman kädenlyöntiä, ilman tervehdystä +kulki hänen ohitsensa; ainoastaan halveksiva olkapäiden kohotus +ilmaisi hänelle, että hänet oli nähty.--Ällistyneenä Boleslav tuijotti +poisrientävän jälkeen, joka ei näyttänyt kyllin ripeästi voivan +loitota hänen läheisyydestään. + +Mitä oli tapahtunut? + +Seuraavana iltana hän kyynelsilmin kirjotti kirjeen, jossa vaati +selitystä ja tiliä. + +Ennenkuin vastaus ehti saapua, tuli lähetti mukanaan paketti kirjoja, +jotka ystävä oli häneltä lainannut ynnä kirje, joka kuului +seuraavasti: + + Korkeasukuinen + Herra Boleslav von Schranden + täällä. + +Täten saan Teille, Teidän Korkeasukuisuutenne, alamaisimmasti +ilmottaa, että Schrandenissa sattuneiden tapausten jälkeen tuntuu +minusta arvolleni sopimattomalta jatkaa seurustelua, joka antaa +isänmaallisille tunteilleni korvapuustin. Samalla pyydän nöyrimmästi +palauttaa lainaamani kirjat. Rahat seuraavat niin pian kuin nälkää +näkemällä olen ehtinyt ne hankkia.--Kirjeen tuoja on saapa viisi +hopeagroschenia. + + Alamaisimmasti + Teidän Korkeasukuisuutenne + nöyrin palvelija + Felix Merckel. + +Boleslavista tuntui aivankuin olisi saanut nyrkin-iskun takaapäin. +Hänet valtasi niin syvä häpeän tunne, ettei hän moniin päiviin +uskaltanut katsoa ketään ihmistä kasvoihin. Vihdoin rohkaisi hän +mielensä ja päätti ilmaista surunsa Helenalle. Tämä voisi parhaiten +hankkia tietoja, jotka hänet vapauttaisivat epätietoisuudestaan. + +Huolimatta Helenan kiellosta, ettei häntä saanut kadulla +puhutella--tyttö piti sellaisen lähentelemisen sopimatonna, koska he +voivat tavata toisiaan kotonakin--odotti hän häntä ja tavattuaan +näytti hänelle kirjeen. Tyttö lohdutti häntä lempeällä hymyllään, +mutta oli itsekin neuvoton. Kirje, jonka hän edellisellä viikolla oli +saanut isältään, ei tiennyt kertoa mistään muusta kuin onnettomasta +taistelusta metsässä Schrandenin takalistolla, jossa preussilaiset +sotilaat olivat joutuneet surkeasti löylytetyiksi. Tämä oli muuten jo +ollut sanomalehdissäkin. + +Eräällä keinoin tosin saattoi päästä totuuden perille. Helenan +tarvitsi vain kulkea pitkin virran rantaa, missä suurten +välitysliikkeiden oppilailla oli tapana viettää vapaa-aikojaan, kun +enimmät liikkeet nyt olivat keskeyttäneet toimintansa. Hän ei tehnyt +sitä mielellään, mutta teki kuitenkin.-- + +Kuumeisella levottomuudella Boleslav odotti lähimmän sillan korvalla +tietoja, joita tyttö toisi tullessaan. + +»Hänkös sitte oli olevinaan», sanoi Helena palattuaan verkalleen ja +tulipunaisena retkeltään. »Ja samanlaisia ovat nuo puotipojat +kaikkikin. Ikäänkuin minä etsisin heidän liehittelyjään». Ja hän +hymyili ylen hämillään sinisilkkiseen käsityölaukkuunsa. »Mutta voit +olla aivan levollinen, Boleslav.--Se ei merkitse mitään sen +enempää.--Aiottuaan ruveta midshipmanniksi, on isänmaallisuus noussut +hänen päähänsä.» + +»Mitä minulla on tekemistä hänen isänmaallisuutensa kanssa?» kysyi +Boleslav. »Minä vihaan mokomaa verikoiraa, Napoleonia, yhtä paljon +kuin hänkin.» + +Helena vaikeni ja kietoi ympärilleen pientä vaippaansa, jota tuima +talvituuli hulmutti hänen solakan vyötärönsä ympärillä. »Minuun saat +luottaa», jatkoi hän sitten, »minä en sinua siitä koskaan tule +soimaamaan.» + +»Herran tähden--mistä?» + +Ja vihdoin se tuli ilmoille. + +»Sinun ei pidä sitä panna sydämellesi, rakas, kallis, +Boleslav--kylässä näet kerrotaan, että isäsi on yön pimeydessä vienyt +Kissanporrasta myöten ranskalaiset preussilaisten selkään--näetkös--ja +ruskea Regina, puusepän tyttö, tiedäthän, se pieni pörröpää, joka +kävi koulua samaan aikaan kuin mekin, hän kuulemma on sen tunnustanut, +sillä hän se on oikeastaan oppaana ollutkin. Ja nyt sanoo kylän väki, +että isäsi on isänmaan kavaltaja, eivätkä tahdo enää tehdä hänelle +työtä, vaan aikovat panna punaisen kukon hänen katolleen.» + +Siinä se oli. Ja tänä hetkenä katosi häneltä elämänhalu ja +elämänrohkeus, kuten kevätmyrskyt riuhtovat puista hennot kukat. + +Ohitse--ohitse menkää moiset kuvat sanattomaan tuskaan--kaikotkaa +kolkkojen rikosten ja kaiken kalvavan häpeän muistot! + +Viipyi kauan, ennenkuin huhu petoksesta tuli Königsbergissä saakka +yleisemmin tunnetuksi. Kului kuukausia, ennenkuin ensimäiset +onnettomuuden enteet tulivat näkyviin. Mutta ne riittivätkin hänen +olentonsa perinpohjin muuttamaan. Arkana ja kömpelönä, harhailevin +katsein ja kasvot milloin äkkiä punastuen, milloin kalveten, hiipi hän +ympäri nurkkia, säpsähtäen jokaisesta sanasta, joka odottamatta +hänelle sanottiin. Sitten tulivat päivät, jolloin opettajat alkoivat +häntä syrjäyttää ja toverit karttaa hänen läheisyyttään--päivät, +jolloin täti kielsi häneltä tavanmukaiset aamutervehdykset, koskei hän +muka ollut terve--päivät, jolloin pidettiin perheneuvotteluja +suljettujen ovien takana, jolloin palvelijat eivät enää olleet hänen +toivomuksiaan kuulevinaan ja jolloin tuontuostakin joku ohikulkija +sylkäisi hänen ovelleen. + +Hän näki sen matelevan luokseen, tuon kylmän, niljakkaan käärmeen, +näki sen lähenevän kietoutuakseen hänen ympärilleen, tyrehdyttääkseen +veren hänen suonissaan. Hän näki sen kiemurtelevat renkaat, kuuli +sähinän, joka läheni lähenemistään--ja avutonna, puutuneena, +kivettyneenä hän tuijotti siihen, rohkenematta kysyä, huutaa tai edes +huoata. + +Helenakin oli häneltä mennyttä.--Tyttö tosin ei siihen ollut syypää, +eipä suinkaan. Hän salli kuten ennenkin Boleslavin perjantaisin +soittaa neitsytkodin ovikelloa, puhutteli häntä ystävällisesti, +koettipa olla iloinenkin ja viihdyttää häntä lempeällä leikinlaskulla. +Mutta oliko sitten laita niin, että hän itse oli niin tykkänään +muuttunut, että näki koko muun maailman, jopa lemmittynsäkin +ainoastaan häpeästä ja tuskasta kudotun harson lävitse, tai oliko +tyttö siitä päivin alkanut soittaa ainoastaan armeliaan säälin +säveltä, lyhyesti--Boleslav tunsi tulevansa yhä raskaammalle mielelle +ja rohkeni tuskin enää katsoa tyttöä silmiin.-- + +Eräänä päivänä otti hänet vastaan Helenan sijasta itse vanha neiti. +Tämä niiaili ja hymyili kuten aina, nimitti itseään hänen nöyrimmäksi +palvelijakseen. Mutta se, mitä hän ilmotti, merkitsi heidän +erottamistaan. Kirkkoherra, neidin rakas veljenpoika, sai hän +sammaltaen ilmoille, ei enää katsonut sopivaksi tyttärensä seurustelua +korkeasyntyisen junkkarin kanssa ja oli sentähden määrännyt, että +tytön oli lähteminen Königsbergin kaupungista niin pian kuin suinkin. + +Helena sanoi jäähyväiset pienessä sinisellä lakkasinetillä suljetussa +kirjeessä. + + Rakas, rakas Boleslav! + +Isäni käskee minun välttää sinua, ja minun täytyy olla hänelle +kuuliainen. Jääös hyvästi. Sinä olet minulle iäti, iäti rakas. Sen +vannoo sinulle oma + + Helenasi. + +Kuusi hätäpikaa kirjotettua riviä on liian laiha matkaeväs sille, +jolla on kaipauksen ja kieltäymyksen elämä edessään. Mutta voiko hän +enempää toivoakaan? Eikö siinä ollut rakkautta ja uskollisuutta +yllinkyllin, että Helena lupasi pitää hänestä kiinni, kun kaikki, +kaikki väistyivät hänen, häväistyn, tieltä syrjään? + +Tästedes ajatteli hän häntä kuin kirkastettua, pyhää olentoa. Hänen +kuvansa suli yhteen neitsyt Maarian kuvan kanssa, jonka hän oli nähnyt +tuomiokirkossa, ja tyttöä ajatellessaan näki hän tämän sädekehän +kaunistamana, liljojen ja punaruusujen ympäröimänä. + +Jollei hän olisi ollut niin ylen nuori, olisi hänet rahtunen +itsekkyyttä ja tarmoa auttanut hervottomista huolistaan, mutta +lapsellisessa kunnioituksessaan, jonka hän yhä vieläkin tunsi +lamauttavana itseään painavan, ei hän rohjennut vaatia isältään edes +varmuutta, saatikka sitten tiliä. + +Vasta tämän äkillinen näyttäytyminen herätti hänet vastarintaan. + +Hän oli nyt seitsentoista vuotias ja olisi muutamien kuukausien +kuluttua voinut päästä yliopistoon, jollei hänelle moneen kertaan +olisi viittailtu, että hänen poistumisensa oppilaitoksesta oli +erittäin suotavaa. Hyvä tätikin, joka tähän asti oli huolellisesti +välttänyt mainita tuota huhua, jonka painon alla hän kärsi +sanomattomasti itsekin, oli nyt säälivin sanoin ottanut puheeksi, +kuinka hänelle olisi parasta loitota. + +Toisissa olosuhteissa olisi hänen intonsa ja kunnianhimonsa noussut +moista ehdotusta vastaan, mutta nyt tunsi hän ainoastaan sanomatonta +katkeruutta, ja halusi paeta häpeätaakkoineen johonkin, jossa +ainoakaan ihmissilmä ei häntä näkisi. + +Tässä mielentilassa seisoi hän eräänä päivänä isänsä edessä. + +Tämä oli saapunut hankkiakseen apua niskottelevia talonpoikiaan +vastaan ja oli tavannut kaikki ovet suljettuina. Hän kuohui raivosta, +koko hänen olentonsa näytti hukkuneen epätoivon uhkaan. Nähdessään +hänen lyhyen, tanakan vartalonsa, hänen häränniskansa, hänen harmaat, +säkenöivät silmänsä ja punaiset, pöhöttyneet kasvonsa, valtasi +Boleslavin sama pelko, jota hän oli tuntenut poikavuosinaan. Hän +kokosi kaikki voimansa; mutta kovan onnen kysymys ei sittekään +tahtonut päästä hänen huuliltaan. + +»Isä--onko totta, mitä ihmiset»... + +Harmaissa silmissä kiilui hurjan epäluulon liekki. + +»Hä--mitä ihmiset juttelevat?»-- + +»Että sinä olet antanut opastaa ranskalaiset Kissanportaan ylitse?»-- + +»Ja entä jos se olisi totta, keltanokka? Entä jos olisin jaloin +tallatun Puolan kansan puolesta tahtonut kostaa tälle raukkamaiselle +preussilaiselle rosvojoukolle? Nuo typerät, laiskat orjasielut +saisivat vain ansaitun palkkansa, jos suuri Napoleon hirtättäisi +heidät kaikki tyyni!--Älä tuijota lainkaan, nulkki! Olen tehnyt vain, +mitä inhimillinen velvollisuuteni vaati.--Kahleihin kytketyt ovat +minua rukoilleet, ruoskitut ovat minulle huutaneet: pelasta +meidät--pelasta meidät!--Pelastaa en heitä voinut, se jäi suuremman +miehen tehtäväksi, mutta saatoin auttaa häntä, tuota, joka +kostonenkelinä syöksyy yli turmeltuneen Europan--saatoin auttaa häntä +tuhoamaan konnia, missä ne olivat minun käsiini joutuneet.» + +Näin, hän puhui, ja hänen lyhyt vartalonsa näytti kasvavan.--Hänen +silmänsä salamoivat. Yltiöpäisyyden hurmahenki, joka niin paljo +muistuttaa taivaallista sisartaan, innostuksen hengetärtä, levitti +hehkuvan punaisen vaippansa hänen ylitsensä. + +Kauhistuneena Boleslav vetäytyi taaksepäin. Hän tunsi syvästi, että +hänen ja tämän miehen väliltä oli jokainen side katkennut. + +»Soittakoot vain suutansa», jatkoi ukko, »nyhjikööt vain minut +nähdessään kyynärpäillänsä toisiaan kylkeen, hittojako minä siitä +huolin.--He eivät kuitenkaan tohdi käydä kimppuuni niin kauan kuin +sätkyttelevät korsikkalaisen jalopeuran käpäläin välissä.--Ja kuka +muuten voi sen todistaa? Jollei pöllöpäätä Reginaa olisi isänsä +pelotellut pahanpäiväiseksi ja siten saanut hänet lörpöttelemään, +otaksuisi jokainen, että teräväpäinen eversti Latour on yksinään +löytänyt tien virran poikki ja metsän lävitse. Mutta nyt hän on +niskoillani--tyttöriepu. Ja talonpoikia en saa enää patukallakaan +pidetyksi kurissa, niin hellästi he rakastavat minua siitä pitäen. Jos +on totta, mitä lehdet kertovat, että kuningas piakkoin päästää tämän +koiralauman vapaaksi, silloin repivät he minut arvelematta.--Onnittelen +sinua perintösi johdosta, poikaseni.» + +Nämä olivat viime sanat, jotka hän kuuli isältään, sillä keskustelun +keskeytti samassa täti astuen hänen työhuoneeseensa, missä he +olivat.--Vanha ylhäinen nainen väisti paroonin punaista, karkeaa +kättä, joka hänelle oli tervehdykseksi ojennettu, kuten väistetään +myrkyllistä matelijaa, ja pyysi sitten kammoaan hilliten häneltä +muutamiksi minuuteiksi kahdenkeskistä keskustelua. + +Mitä tässä neuvottelussa päätettiin hänen kohtalostaan, ei hän saanut +kuunaan tietää, sillä ennenkuin tämä lyhyt hetkinen oli lopussa, oli +hänen tähänastinen elämänsä jäänyt kauaksi hänen taakseen ikäänkuin +sydäntä painava unelma, mutta hän seisoi kadulla tuumien mistä +portista hän vaeltaisi avaraan maailmaan. + +Hänen seikkailurikas vaelluksensa päättyi pienelle maatilalle eräässä +Liettuan sopukassa, missä hänelle suotiin lepoa ja työtä ja missä +hänellä oli tilaisuus kehittyä kelpo maanviljelijäksi. + +Vuodet kuluivat. Ne olivat taukoamatonta taistelua jokapäiväisestä +leivästä, taistelua, joka tosin oli täynnään vastuksia ja puutetta, +mutta ei kuitenkaan sisältänyt mitään häpeää eikä hänen +kunniantuntoaan loukkaavaa. Sillä hän oli jättänyt nimensä. Jos hän +olisi samalla voinut riisua muistonsa, kuten riisutaan tahrattu puku, +olisi hänen ollut parempi olla. + +Mutta alituiseen laahasi hän mukanaan tietoisuutta siitä häpeästä, +joka häneen oli tarttunut. Isänmaanrakkaus, joka ennen oli +luonnollisen tyynenä uinaillut hänen sydämessään, oli herännyt +kirvelevään hehkuun ja kasvoi ja kyti ja varttui hirmuhengeksi, joka +ruoskaniskuin ajoi häntä paikasta paikkaan karkottaen veren hänen +kasvoiltaan ja unen hänen silmistään. Ei paljon puuttunut, ettei hän +pitänyt itseään syypäänä Preussin onnettomuuteen. + +Ainoastaan kerran oli hän koko tänä aikana saanut tietoja +kotiseudultaan. Hän luki Königsbergiläisestä lehdestä, että +Schrandenin linna, joka talvella 1807 oli tullut niin surullisen +kuuluisaksi, oli kaikkine talousrakennuksineen palanut poroksi. + +Silloin oli hän pannut kätensä ristiin, ja hänen huuliltaan oli +päässyt sammaltava ääni, joka kuului melkein luojankiitokselta. + +Sovitusta--sovitusta mihin hintaan hyvänsä! + +Mutta vielä ei ollut mitään sovitettu, kukistettua isänmaata tallasi +vielä tyranni jaloillaan. + +Mutta nyt hukkui suuri armeija idän lumihankiin--ja Preussin +kohoaminen seurasi perästä. + +Nyt hän oli selvillä! Kuolla, kuolla hänen täytyi, sovittaa omalla +verellään, mitä isä oli rikkonut. + +Vapaaehtoista jääkäri Baumgartia, joka maaliskuun 5 päivänä 1813 +ratsasti Königsbergiin, ei kukaan tuntenut nuoreksi vapaaherra +Schrandeniksi, joka täsmälleen viisi vuotta takaperin oli sieltä +lähtenyt omaa häpeäänsä pakoon. Ja kuitenkin niiden joukossa, jotka +nyt häntä riemuiten tervehtivät, oli monta, jotka olivat olleet mukana +kerran häntä karkottamassa... Hän liittyi uljasten talonpoikain +parveen, joiden suusta helähti kotiseudun murre niin tutunomaisesti +häntä vastaan. Hän tuli heidän ystäväkseen, heidän johtajakseen--kunnes +eräät tutut kasvot, jotka taistelun tuoksinassa ilmestyivät hänen +rinnalleen, saivat hänet väistymään kuten pahantekijän. + +Felix Merckel ei olisi voinut olla ilmaisematta tovereilleen, kuka +heitä johti taisteluun. + +Mitä sen jälkeen oli tapahtunut, suli yhteen sekavaksi, veren +ja savupilvien täyttämäksi unelmaksi, josta laukausten ja +kuolinvoihkausten keskeltä nousi esiin ainoastaan hirveä kysymys: +Elätkö yhä vielä? + +Ja tällä kysymyksellä tervehti häntä ensiksi päivänvalo, kun hän +kuukausimäärin kamppailtuaan elämän ja kuoleman vaiheilla jälleen +palasi tajuntaansa. + +Häntä varten ei ollut ainoatakaan ranskalaista miekkaa terotettu, +ainoatakaan ranskalaista kuulaa valettu. Hänelle ei oltu suotu sitä +ainoaa sovitusta, joka yksin näytti hänestä riittävältä. + +Odottiko häntä toinen, raskaampi sovitus, kun hän nyt aamun +sarastavassa valossa astui kotiseutunsa synkkiä metsiä kohden? + + + + +IV. + + +Kello oli kahdeksan tienoilla aamulla, ja aurinko alkoi jo hellittää +polttavammin, kun Boleslav metsäseudun lävitse päästyään näki +kotiseutunsa edessään. + +Kymmeneen vuoteen ei hän ollut astunut jalkaansa sen maaperälle. + +Ensimäisessä tunteenpuuskassaan kohotti hän nyrkkinsä ja heristi sitä +kohden kylää, joka--kuten ihana harhakuva--lepäsi valkoisine +lelutaloineen ja viheriäpensaisine puutarhoineen, rauhallisina +kiemurtelevine savupatsaineen ja siintävinä välkkyvine +kirkontorneineen mitä heleimmässä aamutyyneydessä. + +Takalistolta--mustina, kullankeltaisine reunuksineen--häämöttivät +linnanpuiston mahtavat puuryhmät kukkulan itäiseltä rinteeltä, mutta +itse linna, joka seisoi kukkulan harjalla ja jonka keltaiset, +pyramiidimaisesti suippenevat kaksoistornit olivat hallinneet koko +laajaa maisemaa--mihin oli se joutunut? + +Oliko maa auennut ja niellyt tuon jättiläisen? + +Hämmästyneenä, kauhistuneena ponnahti hän ensin takaisin. Ja sitten +vasta muisti hän. »Tosiaankin--hehän ovat sen polttaneet poroksi!» +Eikö hän itse ollut kyllin usein katkeralla tyytyväisyydellä ajatellut +hirmutekoa, joka oli tuhonnut hänen isiensä perinnön? + +Mutta nyt, kun hän ilmielävästi näki edessään palon jäljet, kuohutti +kolkko, kiehuva viha hänen mieltänsä. + +»Murhapolttajat!» huusi hän ja heristi toistamiseen nyrkkiään +vihollistensa koteja kohden. + +Vihollistensa? Niin, hän tunsi sen äkkiä leimahtavan mielessään +päivänselväksi. Hänen isänsä viholliset olivat hänenkin vihollisiaan. + +Hän oli heidät perinyt--samalla kuin nämä rämettyneet metsät, nämä +kesannoituneet pellot, nämä savunmustaamat raunioläjät--nyt vasta +saattoi hän erottaa ne--jotka silvotun jättiläiskäden tavoin kohosivat +syyttäen taivasta kohden. + +Tosin hän samalla oli perinyt myöskin tuon kirotun rikoksen, jota hän +itse inhosi syvemmin kuin kukaan muu maailmassa ja jonka painamana hän +kärsi syvemmin kuin kukaan muu maailmassa. Vaikkakin hän oli +lapsenrakkauden sijasta aina tuntenut vain lamauttavaa pelkoa, +vaikkakin hän jo vuosia sitten oli tuntenut olevansa irrottunut +kaikesta, mitä uskonto, ihmissydän ja sivistys ehdottomasti vaatii +lapselta vanhempiaan kohtaan, ei hän voinut saada isältä perittyä +vertansa vaikenemaan. Se kihisi, kiehui ja kuohui sitä vääryyttä +vastaan, joka oli tehty hänen suvulleen. + +Hänen silmissään paloi hurja hehku, hänen vasen kätensä hapuili +vavisten pientä nahkalaukkua, joka riippui olan yli kiertävässä +hihnassa ja josta pisti esiin parin ratsupistoolin perät. + +»Hautaamatta?» jupisi hän hampaitaan kiristäen ja kouraisten toista +pistooleista. »Hautaamattako hänen vielä on jääminen?--Sepähän +nähdään--sepähän nähdään!»-- + +Ja päästäen katkeran naurun astui hän lujin askelin kylää kohden.---- + +Ihmisistä tyhjänä, heleän päiväpaisteen valelemana oli kylän ainoa +pitkä katu hänen edessään. Sileät pyöränraiteet loistivat kosteassa +savimaassa kuin olisivat olleet hiottua lasia. Pullonsirpaleet, +luudanvarvut ja muut roskat täyttivät kuopat, jotka muulloin näyttivät +olevan vesirapakkoina. + +Oikealla ja vasemmalla, lehmuksien ja kastanjapuiden alla, joiden +vihreänkeltaiset syksyn kuihduttamat lehdet riippuivat lerpallaan, oli +olkikattoisia talonpoikain majoja, jotka melkein järjestään olivat +kuuluneet linnan alustalaisiin ja vasta uuden lain aikana vapautuneet +velvollisuuksistaan ja päässeet vapaiden talonpoikien joukkoon. Sinne +tänne oli ilmestynyt uusi räikeillä väreillä maalattu aita, joka +ikäänkuin uhmaten näytti erottavan äsken saavutetun omaisuuden muusta +viljellystä maasta; muuten olivat uudet olosuhteet jättäneet kaiken +vanhoilleen. Majojen edustalla kukkivat päivänkukat ja neilikat aivan +kuin ennenkin, ja seinämillä riippui märkiä vaatteita kuivumassa aivan +kuin ennenkin. Ainoastaan kapakkain luku oli lisääntynyt. Boleslavin +silmiin pisti niitä ainakin kolme, kun sen sijaan ennen oli »Kotkan» +isäntä yksinään tyydyttänyt paikkakunnan koko tarpeen. + +Lähempänä kirkkomäkeä alkoivat vapaiden käsityöläisten tai +niinsanottujen »porvarien» valkoiset mökkirivit, joiden asukkaat +maksoivat maaveroa linnaan ja joilla sentähden oli oikeus viljellä +puutarhatilkkujaan mielensä mukaan. Siellä oli kaksi seppää pajoineen +ja kuonakasoineen, siellä oli pari suutaria, vaunujen tekijä, korien +punoja--ja oli myös---- + +Hän pysähtyi ja hänen katseensa viivähti rappeutuneessa, kurjassa, +koko rivin kurjimmassa hökkelissä, jonka oven yllä oli likainen, +viheriä kilpi, melkein näkymättömäksi häipyneine kirjotuksineen: »Hans +Hackelberg, kylä- ja seurakunnan puuseppä». + +Viheriäksi maalattu ruumiskirstu, joka korkealta jalustaltaan näkyi +siivottomasta pihasta maantielle, valaisi havainnollisesti asianlaidan +niillekin, jotka eivät osanneet lukea. + +Tähän esineeseen liittyi Boleslavin mielessä omituinen kuva, joka nyt +sitä katsellessa sukelsi esiin menneisyyden hämärästä: Hän näki pienen +likaisen tytön, jonka suuret, mustat silmät olivat kyyneleitä +tulvillaan ja jonka pörröinen, musta hiusmetsä liehui ympäri kasvoja +ja hartioita; hän oli vasemmalla kädellään tarrautunut kiinni tähän +puujalustaan ja oikealla painoi suonenvedontapaisesti esiliinansa +lievettä poveaan vasten, samalla kuin joukko poikaviikareita heitteli +häntä kalikoilla ja kivillä.--Vaikkei hän silloin ollut paljon +suurempi kuin tyttökään, oli joukkio hänen lähestyessään luikkinut +arkana ja äänetönnä tiehensä. Hänhän oli »junkkari», niin mahtava, +että tarvitsi isälleen sanoa vain ainoan sanan, langettaakseen +siunauksen tai kirouksen heidän ylitsensä. »Mistä on kysymys?» oli hän +kysynyt, ja silloin oli ahdistettu lapsi astunut nöyrästi hänen +luoksensa, oli kohottanut hieman esiliinansa kulmaa, juuri siksi, +että hän voi pilkistää helmaan ja oli luonut häneen leimuavan katseen +kosteista silmistään ja sanonut vihasta värisevällä äänellä: »Nähkääs, +tämän he tahtoivat minulta ryöstää.» + +Mutta esiliinassa oli ollut pikkarainen varpusen poikanen, joka kai +oli pudonnut pesästään. + +»Anna se minulle», oli hän sanonut, sillä hän piti linnunpoikasista. +Silloin oli tyttö auliisti avannut esiliinansa, jotta hänen tarvitsi +vain ottaa. Ja hän teki sen eikä edes epäröinytkään, sillä olihan hän +tytön herra. Antajaa ei hän ollut sen jälkeen ajatellutkaan. + +Se oli siis hän, tuo samainen naikkonen, jonka kerrottiin neuvoneen +ranskalaisille tien ja isän lemmittynä eläneen hänen luonaan aina +hänen elämänsä loppuun saakka. + +Miksi olikaan hän silloin auttanut tyttöä? Miksei hän mieluimmin ollut +yllyttänyt poikaviikareita hänen kimppuunsa? Kenties olisi heitetty +kivi sattunut keskelle hänen otsaansa ja hyvissä ajoin tehnyt lopun +hänen kurjasta elämästään! + +Hän kulki edelleen. Siellä täällä kurkisteli pienestä, himmeästä +ikkunasta likaiset kasvot tylsällä uteliaisuudella hänen jälkeensä, +siellä täällä haukkui häntä pihakoira, muuten ei häntä mikään +häirinnyt. Kukapa olisikaan häntä tuntenut? + +Nähdessään pappilan, joka kaarekkaine kuistikkoineen lepäsi +kukkasköynnösten ja pähkinäpensasten ympäröimänä yhtä hiljaisena ja +rauhallisena kuin sinä aamuna, jolloin hän helpotuksesta huoahtaen +pääsi vapaaksi ankaran kirkkoherran hallituksesta ja Helena +valkoisella batistinenäliinallaan viuhtoi jäähyväisiksi matkavaunujen +jälkeen,--nähdessään jälleen tämän talon, pysähtyi hän ja katseli otsa +synkkänä ympärilleen, näkisikö mitään sivutietä, joka pelastaisi hänet +kulkemasta ohitse. + +Hänestä tuntui, kuin täytyisi Helenan yhä vieläkin seisoa +nurmitöyrämällä ja liina tuulessa liehuen tähystellä hänen jälkeensä. + +Mutta vielä ei hän saanut astua Helenan eteen. + +Vasemmalla kääntyi polku alas virralle, joka erotti linnan ja kylän +alueet toisistaan. Tälle polulle poikkesi hän. + +Siellä näki hän ensi kerran koko laajuudessaan sen hävityksen kamalan +kuvan, jonka palo oli saanut aikaan. + +Aittojen ja muiden ulkohuonerakennusten sijalla, jotka olivat seisseet +pitkänä rivinä virran toisella puolen, kohosi nyt pitkä rivi +raunioita--halkeilleita muureja, hiiltyneitä hirsiä--kaikki keltamojen +ja narskujen peittäminä. Takalistolla--johon saattoi nähdä +muurinrepeämän lävitse--oli pihanmaa röykköiseksi soraläjäksi +muuttuneena, ja vihdoin kukkulan huipulta, kuivettuneiden jalavain +kankeain oksaristikkojen ympäröimänä, häämöttivät kummallisesti +pykälöityneet muurinreunat--entinen linna. + +Hervottomina vaipuivat hänen käsivartensa alas--kostonhaluinen +voihkaus puhkesi hänen rinnastaan. + +Vaivaloisesti hän laahusti eteenpäin virran rantaa pitkin, kohden +nostosiltaa, jota myöten yksistään pääsi linnasaarelle, sillä +saareksi oli linnanalue muodostettu jo hänen isoisänsä aikaan lyhyellä +kaivannolla. + +Silta ainakin oli vielä jälellä. + +Harmaine, puoleksi lahonneine lankkuineen riippui se kuin jäännös +ammoisesta muinaisuudesta mustilla, vahvoilla pylväillään, joiden +tyviä vasten virran likaisen keltaiset aallot murtuivat pursuvina +pyörteinä. Ruosteiset ketjut olivat lujalle pingotetut. Parin kolmen +jalan korkuinen rako--jonka ylitse parahiksi saattoi hypätä--erotti +maavaraan rakennetun puuäyrään sen ylle kohotetusta sillanpäästä. +--Näytti kuin olisi joku koettanut vetää siltaa ylös, mutta väsähtänyt +kesken. + +Boleslav hyppäsi sillalle ja astui pihaan kivisestä porttiaukosta, +jossa raudotettu portti puoleksi palaneena retkotti saranoillaan. + +Äkkiä kuuli hän jaloissaan lyhyen vingahtavan äänen, joka muistutti +lauaistun jousenkaaren ponnahdusta. Hän pysähtyi pelästyneenä ja näki +ketunrautojen teräksisen puoliympyrän, joka oli haudattu soraan ja +huolellisesti peitetty risuilla. Rautaisten leukojen pitkät, terävät +hampaat olivat lujasti pureutuneet toisiinsa. Ikäänkuin ihmeen kautta +oli hän välttänyt vaaran, joka hänet olisi viikkokausiksi vaivuttanut +sairasvuoteeseen. + +Varovaisesti kopeloiden maata kepillään kulki hän poikki törkyisen +pihamaan, jossa sieltä täältä raunioiden välistä pistivät ikäänkuin +ivaten esiin särkyneet työrattaat tai viinitynnyrin hauraat laudat, +joita vielä ruostunut vanne tuskin piti koossa. + +Hän kulki kukkulalle linnan luo, polkua, jonka peitti miehen +korkuinen vesakko. Hän huomasi vieläkin parit ketunraudat, joiden +kuiva kita ahneesti ammotti häntä kohden. Niitä näytti olevan +viritetty yli koko pihamaan--ainoa viljelyksen merkki, minkä hän tähän +asti oli huomannut.-- + +Ammottavine ikkuna-aukkoineen ja murtuneine muureineen oli linna hänen +edessään kokonaan raunioiksi muuttuneena. Korkeat, rikkaruohojen +peittämät läjät tiiliä, mukulakiviä ja maahan varissutta muurisavea +muodostivat luonnollisen vallituksen kivijalan ympärille. Pääraput ja +niiden yläpuolella riippuva parveke oli kasvanut umpeen lehtimajaksi, +jonka rehevä lehvistö näytti läpipääsemättömältä. + +Viheriäin köynnösten keskellä riippui valkea taulu, johon oli +kirjotettu isän käsialalla: »_Varokaa--pääsy kielletty_!» + +Häntä värisytti, kun hän nyt kuuden vuoden kuluttua näki edessään +ensimäisen elonmerkin miehestä, jota hänen oli kiittäminen omasta +elämästään ja jota hän nyt oli tullut hautaamaan. + +Vielä muutamia minuutteja, ja hän oli seisova isänsä ruumiin ääressä. + +Mutta mistä hänet saattoi löytää? Missä hän lienee eläissään asunut? +Kaikissa näissä raunioissa ei ollut ainoatakaan ovea, ei ainoatakaan +ikkunankehystä, ei ihmisasunnon merkkiäkään. + +Hän kääntyi ja kulki verkalleen linnan ympäri, ohi tornin, joka kohosi +rakennuksen päätyseinämältä, minkä mustille, kiviröykkiöille alkoi +uudestaan versoa sammalvaippa painaen niihin surumielisen +rauhallisuuden leiman. Puisto jättiläispuineen ja niiden juurella +rehottavine pensastoineen lepäsi tiheänä kaarena hänen edessään. + +Silloin hän näki kolmisenkymmenen askelen päässä edessään nurmikolla, +jolla ennen oli seisonut Diana-jumalattaren patsas--rapaantunut +kivijalusta ja kivilohkareet ruohikossa olivat kai jätteitä +siitä--naisen ... solakan, rotevan naisen, jolla oli pörröiset tummat +palmikot; yllään hänellä oli ainoastaan punainen villahame ja paita, +ja hän kaivoi maata tarmokkain lapionpistoin. + +Boleslav meni lähemmäksi.--Nainen kaivoi yhä eikä nähnyt +häntä.--Säännölliseen tahtiin nosti hän aina jalkansa lapionterän +olalle ja polkaisi sen helposti kuin juntalla maan sisään varrenjuurta +myöten. Samalla hän lauloi laulua, jossa oli ainoastaan kaksi säveltä, +ylempi ja alempi, jotka täyteläinä ja kumeina kuin kirkonkellojen +äänet kumpusivat hänen rinnastaan. + +Paita--karkea, kotikutoinen liinapaita--oli valunut alas olkapäiltä ja +jättänyt niskan täyteläät, voimaa uhkuvat muodot paljaiksi. + +Boleslavin huudahduksen kuultuaan nainen äkkiä oikaisihe ja seisoi +puolialastomia hänen edessään. + +Kaksi tummaa suurta silmää leimusi häntä kohden. + +»Mitä täältä tahdotte?» sanoi nainen ja tarttui lujemmin lapioonsa +ikäänkuin tahtoen käyttää sitä aseenaan. Sitten kohotti hän +levollisesti vasemmalla kädellään paidan paljaiden rintojensa +peitoksi. + +»Mitä tahdotte täältä?» toisti hän. + +Boleslav oli vaiti. »Tuoko se siis pani petoksen toimeen? +Jalkavaimo--» Mitähän, jos hän vastauksen sijaan ojennettu pistooli +kädessään ajaisi koko naikkosen saarelta pois, siten puhdistaen maan, +jolla seisoi? + +Hänen esiintymisestään näytti kuitenkin nainen tulleen vakuutetuksi, +että hänen aikeensa olivat rauhalliset. + +»Tänne eivät vieraat saa tulla», jatkoi hän. »Menkää saarelta heti +pois. Saatte muuten olla iloinen, ettette ole tarttunut kiinni +sudenrautoihin. Menkää!» + +Suoraksi ojentuneena seisoi nainen siinä ja viittasi tielle; mutta +sitten hänen synkkä katseensa hämmentyi. Vilkuillen arkana syrjään +siveli hän mustia hiussuortuviaan taaksepäin päivän paahtamilta +poskiltaan ja hapuili käsin rintojaan, joiden alastomuuden hän vasta +nyt alkoi tuntea. + +»Näytä minulle herran ruumis», sanoi Boleslav. + +Silloin säpsähti nainen äkkiä, tuijotti häneen kotvan aikaa silmät +selällään ja syöksyi sitten itkien hänen jalkoihinsa. + +»Armollinen herra--armollinen herra», kuului puoleksi tukehtunut +hämmästyksen huudahdus hänen huuliltaan. + +Boleslav tunsi, kuinka hänen sormensa etsivät hänen käsiään, ja sysäsi +ne kiihkeästi luotaan. + +»Näytä minulle ruumis», sanoi hän, »ja korjaa sitte luusi!» + +Tyttö nousi verkkaan, potkaisi lapion syrjään ja meni edeltä--puiston +tiheimpään osaan. + +Lähimmän pensaan luona pysähtyi hän, kääntyi seuraajaansa ja sanoi +pelokkaasti: »Tässä ovat yhdet raudat.» + +Boleslav väistyi syrjään.--Jollei hän olisi tiennyt varoa, olisi hän +ehdottomasti takertunut rautoihin. + +Tyttö taivutti syrjään matalalla lerpottavat puunoksat molemmin puolin +käytävää, jota he kulkivat, ja piti niitä kiinni ojennetuin käsin, +kunnes Boleslavkin yletti tarttua niihin; muuten olisivat vitsat +huiskahtaneet vasten hänen kasvojaan. + +Pieni yksikerroksinen rakennus, jonka katolla oli pitkä savutorvi ja +jota ympäröivät taimilavojen särkyneet lasikatokset ja myllätyt +multakasat, pisti eräästä puutarhan aukeamasta näkyviin. Se oli +puutarharakennus, jossa hän poikasena oli usein leikkinyt +kukkaruukuilla, siemenillä ja juurimukuloilla. Ainoastaan tämä oli +tulelta säilynyt, kai siksi, ettei murhapolttaja löytänyt tietä sen +luo. + +»Täällä on miina», sanoi jälleen nainen, viitaten kumpuun, joka näytti +äsken pengotulta myyränmättäältä, ja mutisten puoleksi itsekseen hän +jatkoi: »Ken tänne tulee, on surman oma.» + +Boleslav kumartui maahan, kaivoi käsillään sytyttimen möyheästä maasta +ja heitti sen kauaksi luotaan, niin että se kovalla paukauksella +räjähti muutaman puun runkoa vasten.-- + +Tyttö käänsi päätänsä hieman syrjään ja tuijotti häneen aralla, +kauhistuneella katseella--kuin hän olisi tehnyt jonkin +pyhäinhäväistyksen.-- + +Sitten hän aukaisi oven.-- + +Pimeä eteinen oli heidän edessään.-- + + +Rakennuksessa oli kaksi huonetta. Vasemmalla oli ennen ollut +puutarhurin asuinhuone, oikealla hänen työhuoneensa. + +Vasemmanpuolisesta huoneesta, jonka ovi oli puoliavoinna, lemahti +väkevä ruumiinhaju Boleslavia vastaan. + +Hän astui sisään. + +Pienen, pimeän huoneen keskellä lepäsi eräänlaisilla mataloilta +paareilla valkoiseen lakanaan kääritty ruumis. + +»Jätä minut yksin», sanoi hän päätään kääntämättä ja nosti senjälkeen +lakanaa. Hänen isänsä kangistunut, pörröinen pää tuijotti häntä +vastaan. Silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa--otsa oli +kulmakarvojen välistä vetääntynyt uhkaaviin ryppyihin. Poskien +kuopissa oli vielä edelleen mustia karvapensaita, vaikka parta muuten +oli jo harmaantunut. Lyhyt, paksu nenä oli ohentunut, ja ympäri suuta, +joka vielä kuolleenakin oli lujasti kiinni puristunut, oli tuskallisen +uhkan piirre, joka tuli sitä elävämmäksi, mitä kauemmin hän sitä +katsoi, ja näytti lopulta aivan värähtelevän. + +Boleslav pani kätensä ristiin ja luki Isämeidän. Hänen kyynelensä +putoilivat suurina pisaroina kuolleen vahakasvoille. + +»Sinun syyllisyytesi olkoon myös minun», jupisi hän. »Jollen minä +sinua puolusta, ei sitä totisesti tee kukaan maailmassa.» + +Sitten levitti hän jälleen lakanan yli ruumiin, jonka ympärillä +kärpäset jo olivat alkaneet surista. + +Käännyttyään näki hän tytön mustan pään painautuneena kuolleen jalkoja +vasten, jolloin hänen niskansa terävästi erottui ympäröivästä +varjosta. + +»Mitä täällä teet?» tiuskaisi hän hänelle. + +Tyttö säpsähti ja kyyristyen kokoon nosti vasenta olkapäätään +ikäänkuin tahtoisi, että uhkaava isku kohdistuisi siihen.--Hänen +silmänsä tuijottivat tulisina hiustiheikön alta. + +»Minua ei ole vielä kukaan ajanut pois hänen luotaan», sanoi hän. + +»Minä ajan sinut pois.» + +Silloin tyttö nousi äänetönnä ja poistui. + +Boleslav tempasi auki ikkunan, sillä hän tunsi muuten tukehtuvansa. +Sitten hän silmäili ympäri huonetta.--Se oli ahdas ja jokseenkin +viheliäinen--ahdettu täpötäyteen mitä erilaisimpia kaluja, jotka +nähtävästi olivat tulipalosta pelastettuja.--Kultajalkainen pöytä +hoippuvan koppatuolin rinnalla, talonpoikainen telttasänky muhkeain +marmorikonsolien rinnalla--puoleksi pirstautunut venetsialainen peili +punatulkun puuhakin rinnalla. Mutta ennen kaikkea pisti hänen +silmiinsä kuva--tuo viehättävä kuva kauniista puolalaisesta naisesta, +joka oli ollut hänen isoäitinsä ja josta koko turmelus oli johtunut. + +Hänen ylpeät mustat silmänsä tähystivät yhä käskevinä etäisyyteen, ja +notkea ratsupiiska valkoisessa, kaidassa kädessä sanoi yhä vielä: +Maahan polvillesi, orja. + +Ainoastaan piiskanvarren timantti, joka ennen oli välkkynyt kuin +tähti, näkyi joutuneen kadoksiin. Sen kohdalta oli väri hankaantunut +pois ja harmaa liinakangas oli paljastunut näkyviin. Myöskin +taiteellisilla leikkauksilla koristeltu kehys, joka esitti kullattua +ruusukiehkuraa, oli murentunut ja ruhjoutunut. Kukkien keskeltä +pilkistivät esiin puunsyyt, joita oli maalata tuhrittu +oranssinkeltaisella värillä. + +»Nähtävästi on hän juuri tuon ensiksi pelastanut tulipalosta», +ajatteli Boleslav, ja ellei isän ruumis olisi ollut ikäänkuin +kieltämässä, olisi hän heti kohta temmannut kuvan seinältä ja +tallannut sen rikki. + +Eräässä nurkassa seisoi asekaappi, jossa oli kokoelma uusia ja +kallisarvoisia ampuma-aseita. Pistooleja ja kaikenlaatuisia käyriä +miekkoja riippui niiden välissä. + +Kaapin yläpuolelle oli ripustettu linnasaaren asemakartta, johon oli +merkitty ne paikat, missä jalka-ansat, miinat ja muut räjähdyslaitteet +odottivat tungettelijaa. Ylimalkaisen arvioimisen mukaan oli niitä +kaikkia yli sadan. + +Boleslavia värisytti. Eikö hänelle, tuolle onnettomalle, riittänyt +rangaistukseksi tämä elämä, jota hänen oli viimeisinä vuosinaan +täytynyt viettää? Eikö hän ollut majaillut kehnommin kuin vainottu +metsäeläin murhakalujensa keskellä, jotka uhkasivat häntä itseään joka +askeleella? Jos hän niistä ainoankin unhotti, oli hän surman oma.-- + +Kun Boleslav astui ovesta ulos, oli hän vähällä kompastua Reginaan, +joka kyyrötti kynnyksellä. + +Päästäen valittavan äänen, joka kuului tallatun koiran vingahdukselta, +hypähti hän pystyyn. + +Boleslavin valtasi äkillinen sääli, mutta se katosi, ennenkuin hän oli +sanonut lempeää sanaakaan. + +»Miksi täällä makaat?» kysyi hän. + +»Minun paikkani on tässä», vastasi tyttö nöyrästi, mutta yhä sama +hurja liekki katseessaan. + +»Mitä se merkitsee. Koirathan kynnyksellä venyvät!» + +»Minä myös», vastasi tyttö. + +»Onko nimesi Regina Hackelberg?» + +»On, armollinen junkkari.» + +»Sinäkö opastit ranskalaiset Kissanportaan yli?» + +»Niin, armollinen junkkari.» + +»Miksi teit sen?» + +»Koska he sanoivat, että minun oli se tehtävä.» + +»Kuka sanoi?» + +Tyttö käänsi katseensa maahan ja vaikeni. + +»Miksi et vastaa?» + +»Koska hän on kieltänyt.» + +»Kuka--hän?» + +»Armollinen herra!» + +»Niinpä sano siis häntä siksi.» + +»Kyllä, armollinen junkkari.» + +»Puhuttele minua herraksi äläkä junkkariksi.--En ole mikään junkkari.» + +»Kyllä, armollinen herra.» + +»Herra--on sinun sanominen--ymmärrätkö?» + +»Kyllä, armollinen herra.» + +»Herra--kirkas tuli ja leimaus--ainoastaan herra!» + +Boleslavin kiihkeäin voimasanojen johdosta hytkähti tyttö +tuskallisesti, mutta kun hän oli ymmärtänyt, mitä toinen tarkotti, +kirkastuivat hänen kasvonsa. + +»Kyllä, herra», sanoi hän niiaten. + + +»Minulle sinun täytyy sanoa kaikki--ymmärrätkö?--Minua ei armollinen +herra tarkottanut käskiessään sinun vaieta.» + +»Hän sanoi, etten kenellekään saa sitä puhua.» + +Boleslav puraisi huultansa. Miksi häntä enempää ahdistaa? Olihan +kaikki selvä kuin päivä. Tätä olentoa oli käytetty välikappaleena, +koska hän oli kylliksi tuhma ja kehno antautuakseen käytettäväksi. + +»Kuinka vanha olit, kun ranskalaiset tulivat maahan?» + +Tyttö käänsi katseensa maahan. »Viidentoista--herra.» + +Lempeämpi tunne oli uudelleen heräämäisillään Boleslavin mielessä, +mutta synkkä ja haihtumaton epäluulo tukahutti sen kohta. + +»Saitko maksun vaivoistasi?» kysyi hän purren hampaitaan. + +»Kyllä, herra», vastasi tyttö levollisesti. + +Boleslavia puistatti inhon puuska. + +»Kuinka suuri oli palkkasi?» + +»En tiedä, herra!» + +»Kuinka--etkö sitten tinkinyt?» + +Tyttö ei näyttänyt ymmärtävän. »Isä otti rahat minulta pois», vastasi +hän; »hän väitti, että ne olivat syntirahoja. Mutta niitä oli kouran +täysi ja kaikki kultaa--sen verran tiedän.» + +Boleslav mittaili häntä kummastunein katsein. Suuri pää pörröisine, +niskaan kömpelösti solmittuine hiussuortuvineen oli nöyrästi +kumarruksissa. Hänellä ei näyttänyt olevan aavistustakaan siitä +halveksimisesta, jota toinen tunsi häntä kohtaan. Tai kenties hän oli +siihen niin tottunut, että piti tämän äänensävyn itsestään selvänä. + +»Mitä sinulla oli ranskalaisten aikaan linnassa tekemistä?» tiedusteli +Boleslav edelleen. + +Tumma puna lehahti tytön kasvojen ja kaulan ylitse aina alas +rinnoille. Jokin kaukainen muisto näytti herättäneen uinuneen +häpeäntunteen hänen mielessään. + +»Minä autoin ompelemisessa», sammalsi hän. + +»Kuinka olit sitten joutunut linnaan?»-- + +»Isäni sanoi minulle--minun oli mentävä sinne ja kysyttävä +armolliselta herralta, olisiko mitään ommeltavaa.--Minun täytyi +ansaita leipäni, sanoi hän.»-- + +»Niinkö?»--Pitkä äänettömyys, sitte Boleslav jatkoi: »Mene ja pane +jotakin yllesi, Regina.» + +Tyttö kopasi peitellen rintojaan käsillään ja puristi sitten paitaa +niin tiukasti kaulansa ympäri, että kaulus painui syvälle pulleaan +lihaan. + +»No?» + +»Minulla ei ole mitään.» + +»Mitä ihmettä? Eikö armollinen herra ole pitänyt huolta vaatteistasi.» + +»He repivät eilen röijyn yltäni.» + +»Ketkä?» + +Hehkuva viha leimahti tytön silmissä. + +»Ketkä? He--kyläläiset--ketkäs muut?» Ja hän sylkäisi. + +Boleslavin valtasi omituinen kummastuksen ja tyydytyksen sekainen +tunne. Tässä oli siis joku, joka otti osaa hänen vihaansa, jonka +kohtalo oli sekottanut samaan taisteluun, mikä hänellä itsellään oli +kyläläisiä vastaan taisteltavana. + +»He ovat vihamielisiä sinua vastaan--kyläläiset--niinkö?» + +Regina nauroi ivallisesti. »He--hahaa! Hehän heittelevät minua aina +kivillä, missä vain näkevät. Tuollaisilla kivillä!» Ja hän piti +koukistettuja käsiään jonkun matkan päässä toisistaan kuvatakseen +heittoesineiden suuruutta. + +»Kuinka kauan he ovat heitelleet sinua kivillä?» + +Regina aprikoi. »Kuusi vuotta jo.» + +»Eivätkä ole saaneet sattumaan.» + +»Ovat toki--monta kertaa. Kas--tätä.» Ja hän päästi paidan puoleksi +laskeutumaan näyttääkseen arpea, joka ihon rusottavan lämpimään +värisävyyn piirtäysi punertavana juovana olkapäältä rinnalle. + +»Mutta nyt minä otan aina soikon mukaani.» + +»Minkä soikon?» + +»Pesusoikon. Pidän sen aina pääni ja selkäni suojana, kun he minua +kivittävät.» + +Boleslavia kauhistutti tällainen elämä, joka oli kurjempi kuin koiran. + +»Miksi olet jäänyt tänne, kun he kerran tavottelivat henkeäsi?» sanoi +hän. »Maailmahan on niin avara.» + +Regina ei näyttänyt ymmärtävän häntä. + +»Mutta kuulunhan kuitenkin tänne», sanoi hän kummastuneena. + +»Ja miksi läksit saarelta, jossa ainakin henkesi oli turvassa?» + +Regina naurahti. + +»Olisiko hänen sitten pitänyt kuolla nälkään?» kysyi hän--ja sitten +hän punastui äkkiä ja lisäsi aran hätäinen ilme silmissään: +»Armollisen herran.» + +Boleslav nyökäytti hyväksyen päätään.--Näyttihän tyttö pelkäävän, että +häntä heti paikalla kuritetaan--tuo kurja olento. + +»En kyllä mielelläni kylään mennytkään--useimmiten menin yöllä +Kissanportaan ylitse Bockeldorfiin, joka on kolmen peninkulman päässä, +Bockeldorf näette--, sieltä sain jauhoja ja lihaa ja muuta, mitä +hän--armollinen herra--tarvitsi, kaksinkertaisella hinnalla, ja +aamulla olin jälleen täällä. Mutta monta kertaa on sinne mahdoton +päästä--lumipyryjen ja tulvaveden aikaan. Silloin on minun siis +täytynyt mennä alas kylään--siellä on mennyt paljon enemmän rahaa--ja +monta kertaa, kun he eivät antaneet minulle mitään, lyöntejä +vaan--silloin»--hän nauroi viekkaasti ja hurjasti, »silloin olen +mennyt ja palannut ja ottanut sieltä, mistä sain.» + +»Toisin sanoen--olet varastanut.» + +Regina nyökkäsi innokkaasti, ikäänkuin odottaisi tästä erityistä +kiitosta. + +Niin villiintynyt oli siis tämä olento, että häneltä näyttivät kaikki +hyvän ja pahan käsitteet sekaantuneen. + +»Ja mitä eilen hait kylästä?» kysyi Boleslav uudelleen. + +»Eilen--no, täytyyhän hänet toki haudata! Aika tulee, herra, aika +tulee. Itkemällä ei hän tule maahan, ajattelin itsekseni.»-- + +»Oletko sitten itkenyt?» kysyi Boleslav halveksivasti. + +»Olen», vastasi Regina. »Eikö minun olisi pitänyt?»-- + +»No, entä sitten?» + +»Ja sitten otin soikon ja menin pappilaan.--Kirkkoherra sanoi, etten +saanut hänen puhdasta taloaan saastuttaa--ja sitten menin ravintolan +isäntä Merckelin luo, hänhän on kylänvouti, kuten herra tietää, ja +siellä näkivät minut sotamiehet--» + +»Mitkä sotamiehet?» + +»Ne, jotka ovat sodasta palanneet.» + +»Niin--jatka vain.» + +»Ja he huusivat: lyökää hänet kuoliaaksi--lyökää hänet kuoliaaksi--no, +ja paikalla oli metsästys vauhdissa, ja isäni--hänkin huusi, mutta hän +oli jälleen humalassa, sillä äijä juo ihan hirveästi--ja kivet +lentelivät vain ympäri noin ja noin--ja sitten tulivat akat ja lapset +ja pitelivät minua kiinni, jotta sotamiehet voivat minua +pieksää,--mutta minä kouristin soikkoa molemmin käsin ja paukuttelin +heitä päihin--noin ja taas noin--» Hän ojensi molemmat jäntevät +käsivartensa pystyyn päänsä ylitse ja huiskautti ne sitten alas kuin +kurikat.--Kuten antiikkinen pronssipatsas seisoi tuo ihana, kookas +naisolento, joka kaiken tämän kurjuuden keskellä oli kehkeytynyt niin +kukoistavaan uhkeuteen.--Siinäkin ujostelemattomuudessa, jolla hän +antoi alastomuutensa alttiiksi toisen katseelle, oli jotakin +antiikkista suloutta.--Tosin tuo hänen esiintymisensä tuskin oli muuta +kuin ilotytön julkeutta, naisen, joka jo aikoja sitten oli +vieraantunut kaikesta häveliäisyydestä. + +»On kai sinulla jokin huivi edes», sanoi Boleslav kääntyen poispäin. + +»On, huivi minulla on, villainen.» + +»Kääri se sitten ympärillesi.» + +Tyttö kääntyi vaieten oveen, jonka edessä seisoi, ja palasi muutamain +sekuntien jälkeen takaisin verhoutuneena punakirjaiseen saaliin, jonka +hän oli käärinyt ristiin rinnalleen ja kiinnittänyt solmuun selkänsä +taakse. Nyt, kun hän oli huomannut herättävänsä pahennusta, näytti hän +häpeävän yksin paljaita käsivarsiaankin, joita ei keinolla millään +käynyt peittäminen. Hän piti niitä ristissä selkänsä takana ja ryömi +eteisen pimeimpään nurkkaan. + +»Onko sinua siis kielletty armollista herraa hautaamasta?» tutkisteli +Boleslav edelleen. + +»Ei, kukaan ei ole virkkanut mitään», vastasi tyttö. »Mutta enhän ole +kysynytkään keltään.» + +»Miksi et?» + +»Koska kivet sinkoilivat heti ympärilleni. Ja silloin ajattelin: +Kukapa häntä tulisi noutamaan, kaiva sinä hänet vain itse maahan.» + +»Sinä yksin?» + +»Kun kerran olen hänet yksin kantanut Kissanportaalta kotiin, voin +hänet haudatakin»---- + +»Mihin sitten--kirkkomaahanko?» + +»Kirkkomaahan! Hahaha--sepä olisi kaunista! Kylän läpi en elävänä +pääsisi hänen kanssaan. Mutta linnan edustalle--puutarhaan. Olin +parhaillaan hautaa kaivamassa, kun herra saapui--kaunis hauta--syvä +hauta--siellä lepää yhtä mukavasti kuin kivisessä hautaholvissakin, +herra.» + +Boleslavin huulilla pyöri kiittävä sana... Tuo koiran uskollisuus, +joka kysymättä, vitkastelematta oli riemuiten astunut tuhatta kuolemaa +vastaan, ansaitsi kyllä palkinnon. Hyvä, niinpä olikin hän sen maksava +kilisevällä kullalla. Sitä hän kaiketi mieluummin halusikin, tuo kurja +olento. Boleslav päätti kohta saatettuansa isänsä viimeiseen lepoon +sanoa hänelle jäähyväiset--niin kauaksi hän saattoi jäädä paikoilleen. + +Tosiaan, isän saattaminen viimeiseen lepoon ei ollut leikin asia. Että +hänelle täytyi hankkia kunniallinen hautaus kuten jokaiselle +kristitylle ihmiselle ja ettei hänen paikkansa Schrandenin +perhehaudassa saanut jäädä tyhjäksi, se oli Boleslavin mielestä lapsen +järkähtämätön velvollisuus isäänsä kohtaan.--Ja vaikkapa hän itse +samalla joutuisikin perikatoon!----Mutta olihan Preussissa sitäpaitsi +esivalta, ja herra von Schön, joka sitäpaitsi oli hänen äitinsä +sukulainenkin, hallitsi ankarasti. + +Kun hän kääntyi lähteäkseen, johtui hänen mieleensä, ettei hän voinut +astua sataa askelta omalla kotikonnullaan joutumatta sata kertaa +hengenvaaraan. + +Ilman tätä naista, jota hän inhosi, oli hän avuton kuin lapsi. + +»Vie minut nostosillalle», sanoi hän, »ja ennen palaamistasi raivaa +satimet pois tieltä.» + +»Kyllä, herra.» + +Mutta tyttö seisoi kuin puutuneena paikoillaan. + +»Mitä odotat?» + +»Antakaa anteeksi--mutta herra kai on ollut taipaleella koko yön, ja +siksi luulen----» + +»No, mitä sitten?» + +»Herra tietenkin on väsynyt ja nälissään.--» + +Nainen oli oikeassa. Hän oli niin uupunut, että saattoi tuskin pysyä +jaloillaan. + +Mutta häntä inhotti ottaa palaakaan leipää näistä käsistä. Mieluummin +hän tahtoi ottaa vihollisiltaan. + + + + +V. + + +»Mustan Kotkan» vierashuoneessa istui samana hetkenä joukko +Schrandenin porvareita ja porvarinpoikia kokoontuneina aamunaukkujensa +ääreen. + +Schrandenilaisten täytyi alottaa varhain, jos ennen puoltayötä +tahtoivat saada päivätyönsä suoritetuksi; sillä vaikka he olivat iät +kaiketkin kapakkaelämää rakastaneet, niin nyt vasta he olivat +joutuneet tykkänään pois suunniltaan. + +Nuori Merckel oli kaikissa juomingeissa esimiehenä. Hän oli kasvanut +tanakaksi, leveäharteiseksi mieheksi, jonka rohkeasti pystyyn +kierretyt sotilasviikset oivallisesti pukivat hänen kasvojaan ja jonka +esiintyminen kaikessa huolimattomuudessaan, joka saattoi alentua +renttumaisuudeksi, ei ollut vailla eräänlaista miellyttävyyttä. +Rauhanteon jälkeen ei hän ollut, kuten lähinnä olisi saattanut luulla, +ottanut eroaan, vaan oli ainoastaan epämääräiseksi ajaksi palannut +lomalle kotiseudullensa, jossa hän aikoi rauhallisesti harkita, +olisiko soveliasta edelleen palvella vakinaisessa sotaväessä.--Ainakaan +ei hänen tähänastinen ammattinsa asettanut mitään esteitä tämän +päätöksen tielle, sillä tarkoin katsoen ei hänellä ollut mitään +ammattia. + +Aina neljänteenkolmatta ikävuoteensa asti oli hän katsellut useita eri +maita ja erilaisia elämänasemia, elellen sillaikaa enimmäkseen isänsä +varoilla, ja oli ollut iloinen, kun puhjennut sota vihdoinkin tarjosi +tehtävää hänen toimintatarmolleen, joka siihen asti oli voinut ilmetä +ainoastaan ilkeissä kepposissa. + +Kuten nuori Baumgart oli hänkin astunut sotaväkeen vapaaehtoisena +jääkärinä, oli samoin kuin tämäkin siirtynyt nostoväkeen, kohonnut +siellä luutnantiksi ja kantoi tunnustetun urhoollisuuden merkkinä +teräsristiä ylpeydestä paisuvalla rinnallaan. + +Toistaiseksi ei hän ajatellut jättää kotiseutuaan, missä hän joka +päivä uudelleen ja uudelleen täysin siemauksin sai nauttia tuosta +ylevästä tunteesta, että hän oli sankari, leijona. + +Hän joi, kerskui ja lietsoi vihaa kavaltajaa kohtaan, vihaa, joka +voitokkaiden sotilaiden palattua oli vielä kerran leimahtanut +kirkkaaseen liekkiin.--Hänen yllytyksestään olivat schrandenilaiset +menneet Kissanporrasta hävittämään siten sulkeakseen vapaaherran +saarelleen. + +Rohkeimmissa unelmissaankaan eivät he olleet uskaltaneet toivoa, että +hän halvauksen kohtaamana vaipuisi maahan heidän silmiensä edessä, ja +riemuiten he palasivat kylään tätä viestiä kertomaan. + +Että isänmaan kavaltajan hautaus oli kiellettävä, oli pian päätetty +asia. Kunnioittaakseen tätä ihanaa ajatusta, joka kruunasi heidän +vihansa, viettivät he suuren riemujuhlan, joka oli nyt jo kestänyt +kolme päivää eikä näyttänyt ottavan ollenkaan päättyäkseen. + +Kun he kaikki seisoivat yhtenä miehenä, kun kylänvouti oli heidän +puolellaan ja kirkkoherra näytti sulkeneen molemmat silmänsä, ei +heillä näyttänyt olevan mitään pelkoa, että esivalta puuttuisi asiaan. + +Että vainajalle ilmestyisi auttaja, sitä he eivät olleet +aavistaneetkaan. + +Sillä junkkari--taivaan talikynttilät!--missä oli +junkkari?--Tietämättömiin kadonnut, varmaankin hunningolla, menehtynyt +nimensä häpeään. + +»Tuolta tulee joku, jolla on nostoväen lakki päässään», sanoi Felix +Merckel katsellen ikkunaverhojen raosta kylän torille, joka lepäsi +keltaisena ja tomuisena keskipäivän helteessä. + +Melu juomapöydän ääressä taukosi. Odottavassa jännityksessä katseltiin +vieraan tuloa.--Nuori Merckel ojensi jalkansa suoraksi ja leikitteli +huolimattomasti ritarimerkillään. + +Ovi aukeni. Valovirta tulvahti tulijan takaa hämärään, viileään +huoneeseen ja katosi heti jälleen. + +Vieraita tervehtimättä tulija astui tarjoilupöydän luo, jonka ääressä +eräs tarjoilijaneiti istui sukankutimineen, ja kysyi, oliko kylänvouti +tavattavissa. + +Ei,--hän oli mennyt pellolle. + +Herra Merckel jätti mielellään ravintolaliikkeensä valvomisen +pojalleen, sillä hän oli huomannut, että oluttynnyrit tyhjenivät kahta +vertaa nopeammin, kun hän ei ollut saapuvilla.--Felixillä oli erittäin +tepsivä tapa kiihottaa vieraita juomaan, joka hänelle, isännälle, ei +olisi soveltunut. »Lurjus, ken ei ryypi sakkojaan!» Tai »ken minut nyt +kilistettyämme jättää kitimeen, hän olisi jättänyt minut kiipeliin +vihollistenkin edessä.»--Ja muita samanlaisia puhetapoja.--Ja hänen +kehotuksiaan piti seurata, sillä schrandenilaiset eivät halunneet +menettää luutnanttinsa arvonantoa--ja sentähden oli Felix Merckel +isänsä kassakirstun todellinen aarre. + +Ettei vieras, jolla oli nostoväen lakki päässään, ollut häntä +tervehtinyt, vaikka hänellä oli upseerin tunnusmerkki takkinsa +rinnuksessa, suututti häntä, ja hän päätti sentähden olla häntä +ensinkään huomaamatta. + +»Voinko jäädä voutia odottamaan?» kysyi vieras. + +»Tämähän on ravintola», vastasi neiti. + +Vieras istuutui vastapäiseen nurkkaan, selin juopottelijoihin, laski +nahkalaukkunsa pöydälle ja nojasi päänsä käteensä. + +Felix herrasta, jota miellytti, että häntä katseltiin, tuntui tämä +käytös aivankuin taisteluvaatimukselta. Sitäpaitsi suututti isän kelpo +poikaa se, ettei vieras halunnut mitään juodakseen. + +»Amalia, kysy herralta, eikö hän halua mitään nautittavaa», huusi hän +kovalla äänellä tarjoilupöytää kohden. + +Vieras ei ollut kuulevinaan mitään. Neiti meni hänen pöytänsä luo ja +höpisi jotakin väkevästä schrandenilaisesta oluesta. + +»Kiitos--en juo mitään», vastasi hän kohottamatta katsettaan. + +Felix herra pureksi viiksiensä kärkiä. Hänestä oli selvää, että tämä +käytös ansaitsi rangaistuksen. Hänellä oli pian hyökkäyssuunnitelma +valmiina. + +Hän nousi ja heiluttaen kansiniekkaa oluthaarikkaansa alotti +pontevalla rintaäänellä: + +»Rakkaat toverit ja kansalaiset ynnä kaikki arvoisat läsnäolijat! +Preussin kunniakkaat taistelut ovat taistellut. Armas isänmaamme on +noussut tomusta jälleen uuteen, aavistamattomaan loistoon. Useimmat +meistä ovat vuodattaneet verta kunnian kentällä tai ainakin antaneet +rintansa vihollisten luodeille alttiiksi. Ken on preussilainen +isänmaan ystävä, hän juokoon kanssani maljan Preussin kunniaksi ja +Preussin menestykseksi!» + +Kimakasti hurraten kohottivat kaikki haarikkansa huulilleen, mutta +heidät keskeytti luutnantin jyrkkä »seis» huuto. + +»Näen täällä jonkun», huusi hän, »joka näyttää vetäytyvän pois tätä +kunniavelvollisuutta täyttämästä.» Kannukset kilisten hän astui +vieraan pöydän luo. + +»Herra», tiuskaisi hän hänelle. »Ettekö tahdo juoda Preussin +kunniaksi?» + +Vieras kääntyi puoleksi syrjään sanoen: »Tahdon olla rauhassa.» + +»Mitä, herra? Te kannatte nostoväen kunniamerkkiä lakissanne ja +kieltäydytte------» + +Vieraan äkillinen tarttuminen laukkuunsa sai hänet vaikenemaan. + +Samassa hengenvedossa hän näki kaksipiippuisen ratsupistoolin +välähtävän vieraan kädessä, näki hänen hypähtävän pystyyn ja katsoi +peräytyen kalpeihin, uhkaaviin kasvoihin, jotka hän hyvin tunsi, mutta +joista ei kuitenkaan ollut konsanaan leimahdellut tällaisia salamoita +häntä kohden. + +Hän käsitti heti: hänen vastassaan seisoi mies, joka oli valmis mihin +tahansa. + +»Katso minua, Felix Merckel», sanoi entinen ystävä, »niin käsität, +ettei minulla ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Jos sinä tai joku +teikäläisistä uskaltaa tulla liian lähelle minua, niin olkaa varmat, +että sinut tai ensimäisen, joka tulee, ammun kuoliaaksi kuin koiran.» + +Felix Merckel oli äkkiä malttanut mielensä. + +»Ah, herra parooni!» sanoi hän syvään kumartaen. »Sitten tosiaankaan +en ihmettele, ettei Preussin----» + +Pistoolin kaksoishanan kaksinkertainen naksahdus pani hänet +vaikenemaan. + +»Vielä kerran, ole varoillasi, Felix Merckel; olen upseeri kuten +sinäkin.» + +Tämä uudistettu varotus teki vaikutuksensa. + +»Ainakaan en tahdo häiritä!» sanoi Felix herra kumartaen toistamiseen +ja mennen takaisin paikalleen, jolloin kannukset hänen saappaissaan +kilisivät hiljemmin. + +Schrandenilaiset istuivat nenät yhdessä, ja kohta astui vanha Merckel +huoneeseen. Hänen ylen lihavat, sileäksi ajellut kasvonsa säteilivät +hyvinvointia ja hyväntahtoisuutta. Huolellisen arvokkaana kuten kylän +patriarkan sopi, kulki hän laseilla ja pulloilla täytetyn +tarjoilupöydän ohitse. Rasvasta kiiltävillä atlasliiveillä riippuivat +paksut, hopeaiset kellonperät, joiden kahta vitjaa alhaalta yhdisti +kultainen maurilaispää ja joissa riippui merenkullasta tehty sydän. + +»Herrako on halunnut minua puhutella?» kysyi hän syvällä +kumarruksella, joka kuitenkin ikäänkuin katkesi keskeltä kahtia, kun +pienet kissansilmät huomasivat, ettei vieraalla ollut lasia edessään. +Sellaiselle, joka ei mitään nauttinut, ei kannattanut tehdä +kumarrusta. + +Schrandenilaiset istuivat korviaan heristäen.--Felix oli hypähtänyt +pystyyn ikäänkuin odottaen suotuisaa silmänräpäystä iskeäkseen +nyrkillään entistä ystäväänsä. + +»Hän on nuori herra parooni, isä», huusi hän helakasti nauraen. + +Merckel ponnahti kolme pitkää askelta takaperin. Hänen hyväntahtoinen +hymynsä kivettyi, hänen lihavat kätensä hapuilivat kellonvitjojen +maurilaispäätä ja kouristuivat siihen kiinni. + +»Saanko puhutella teitä kahdenkesken?» + +»Oi herra parooni--tietysti, herra parooni--jos suvaitsette, herra +parooni.» + +Ja hän avasi leveällä liikkeellä sivuoven, joka vei pieneen +arvohenkilöille varattuun huoneeseen. Rikkinäisellä vähäkankaalla +verhottu sohva ynnä muutamat nojatuolit odottivat siellä ravintolan +ylhäisempiä vieraita. Ristikoilla varustetun piippuhyllyn yläpuolella +riippui taulu, johon oli kirjotettu: »Täällä saa juoda ainoastaan +viiniä.» + +Ennenkuin isäntä sulki oven Boleslavin jälkeen, viittasi hän +salavihkaan tuvassa istuville miehille ikäänkuin heidän +levottomuuttaan viihdyttääkseen. Sitten hän loi kotiinpalanneeseen +herranpoikaan puoleksi ummistuneiden silmäluomiensa alta lyhyen, +tutkivan katseen, joka ilmeisesti näytti täyttävän hänet suurella +tyytyväisyydellä, sillä hänen hymynsä sai uudelleen hyvinvoivan, +kylläisen rasvankiiltonsa. + +»Kuinka herra junkkari onkaan kasvanut sitte viime näkemän!» alotti +hän.--»Aivan merkillistä!» + +Boleslav tuijotti häneen äännetönnä. + +»Ja vanhaa armollista herraa ei herra junkkariherra parooni, täytyy +kai sanoakseni--enää ole tavannutkaan elossa. Olette tullut liian +myöhään autuaan vainajan silmiä sul------» + +Hän pysähtyi keskelle sanaa ja puristeli kiihkeästi kellonperien +merenkultaista sydäntä, sillä Boleslavin katse, joka tuimana ja +uhkaavana oli kiinnitetty hänen kasvoihinsa, alkoi saattaa hänet +levottomaksi.--Olikohan hänellä ehkä edessään jokin maankiertäjä, joka +tahtoi käydä hänen kimppuunsa? + +»Mutta minä en tule liian myöhään», puhkesi Boleslav puhumaan, +»tehdäkseni tyhjäksi ne konnankujeet, joilla isältäni tahdotaan +riistää hänen viimeinenkin kunniansa.» + +»Mitä ihmeen konnankujeita herra parooni tarkottaa?» + +»Neuvon teitä, arvoisa herra, jättämään tekopyhän naamanne. Näen +teidän lävitsenne. Minun korviini on saapunut eräs teidän lausuntonne, +jonka johdosta sietäisi kurittaa teitä tuossa paikassa.» + +»Herra parooni!»--ja hän näytti aikovan lähetä ovea. + +»Jääkää», käski Boleslav asettuen hänen tielleen. Onneksi hän oli +kaikki nuo roistonnaamat nähdessään jälleen saavuttanut perinnäisen +tietoisuutensa käskijän arvostaan. »Näinkö suoritatte +kiitollisuudenvelkaanne suvulleni, jonka armo teidät on tehnyt siksi, +mitä olette?» + +Rihkamakauppias, joka kerran oli saapunut linnaan paikkaa etsivänä +palvelijana ja sittemmin linnan toimitusmiehenä vähitellen koonnut +omaisuutensa, painoi loukatun viattomuuden ilme kasvoillaan oikean +nyrkkinsä vasenta kämmentänsä vasten, samalla surkuttelevasti +maiskuttaen kieltään. + +»Rakas herra parooni», sanoi hän, ja leveät, kiiltävät kasvot +säteilivät sulaa isällistä lempeyttä. »Annan teille anteeksi +loukkauksen, jonka päästitte suustanne, ja annan teille luotettavimmat +tiedot, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut,--siitä toivottavasti +näette parhaiten, miten ystävälliset minun tarkotukseni ovat». + +»Pyydän päästä ystävyydestänne!» jyräytti Boleslav väliin. »Olette +velvollinen Schrandenin kylänvoutina minulle puhumaan ja +vastaamaan--eikä muuta.» + +»Schrandenilaiset, rakas herra parooni, ovat nimittäin hirveitä +ihmisiä. Sanoin sen aina jo rakkaalle vaimovainajalleni--tunsittehan +hänet, herra parooni! Niin, niin--kuinka usein hän ottikaan pienen +junkkarin käsivarrelleen eikä ajatellut, että kerran tuollaisen +kiitoksen----» + +»Asiaan!» + +»Marianne, sanoin usein, nämä schrandenilaiset ovat vielä minun +surmani, sillä mitä he saavat päähänsä----kerran he saivat päähänsä, +etteivät juo minun katajanmarjaviinaani. Hyvää, kirkasta, puhdasta +katajaistani, herra parooni! Nyt ovat he saaneet päähänsä, etteivät +salli armollista herraa haudata, ja--kunniani kautta!--ei Jumala eikä +perkele voi heitä siihen pakottaa.--Ettekä tekään, herra parooni. +Miksi niin?--Ruumisvaunut ovat ammattikunnan omat--ja se ei anna +niitä;--hevosiakaan ei teille anna kukaan ... ruumiinkantajia, o hyvä +Jumala ... kiertäkääpäs kerran ympäri kylää ... kiertäkää ja +kuulustelkaa, kuka tahtoo ottaa herra paroonin hartioilleen ... jos +jonkun satutte löytämään, niin neljännestunnin kuluttua ovat he hänet +pieksäneet raajarikoksi--sillä nämä schrandenilaiset...! No, ja +kirkkoherra.--hänellähän on suurin sananvalta--mutta menkäähän +kirkkoherran luo--sielläpähän saatte kuulla, mitä hän arvelee. +Kellonsoitosta ja siunauksesta ei puhettakaan ... niin, edes +ruumiskirstuakaan ette saa teetetyksi.» + +»Tahtoisinpa sen nähdä», sanoi Boleslav hampaitaan kiristäen, sillä +hän tunsi uhmansa paisuvan sitä suuremmaksi, mitä selvemmin hän näki +tämän pahuuden ja ilkeyden verkon. + +»Niinkö, _tahdotteko_ sen nähdä?» huusi vanha Merckel huonosti +salatulla voitonriemulla; »Teidän tahtonne on tapahtuva, herra +parooni.» + +Hän avasi oven tarjoiluhuoneeseen, josta kuului monien ihmisäänten +sekava möly. Sinne näytti tällä välin puolet kylää kokoontuneen. + +»Hackelberg tulkoon tänne!» huusi hän sinne ovenraosta ja tempasi +kiireisesti oven kiinni, sillä sen reunaan oli tarttunut useita sormia +ilmeisesti aikoen temmata sen seposelälleen. + +»Jollei hän enää ole eiliseltään humalassa, sanoo hän pian teille +alamaisen ajatuksensa vasten kasvojanne.» + +Hänen silmistään säkenöi peittelemätön vahingonilo, sitten +vetääntyivät hänen kasvonsa jälleen surumielisen hyvinvoipaan, +patriarkalliseen hymyyn. + +»Olette torjuneet ystävyyteni luotanne, nuori mies», alotti hän meren +kultasydäntä nypelöiden. »Olette solvannut ja loukannut harmaita +hapsiani--hyvä--en teille siitä vihottele. Ette olisi sitä tehnyt, jos +olisitte tiennyt, kuka se oman henkensä uhalla, schrandenilaisten +selän takana--sillä jos he olisivat sen nähneet, olisivat he minut +kuristaneet kuoliaaksi--pelasti autuaan paroonivainajan nälkään +nääntymästä--kysykää vain neidiltä!----» + +»Keltä neidiltä?» + +»No, rakkaalta, uskolliselta neiti Reginalta--autuaan isävainajanne +sydänkäpyseltä. Hän on oikea helmi, herra parooni. Teidän on pidettävä +häntä kunniassa ja otettava hänet mukaanne matkoille. Hänelle pistin +usein pimeässä palan leipää ja savustettua makkaraa, herra parooni, ja +pussin kahvia, herra parooni, aikana, jolloin itse söin ainoastaan +ruispuuroa eineekseni, koska satamat olivat suljetut, herra parooni.» + +»Ettekö saanut niistä maksua?» + +»No, sainpa niinkin, vaikkapa oikeastaan vain taivaallisen palkinnon +vuoksi panin henkeni alttiiksi.--Ja onhan sitä tosin vielä pieni +jäännöskin viime jäidenlähdön ajalta, jos herra parooni tahtoisi olla +niin suosiollinen----» + +»Kirjottakaa lasku saatavistanne; rahat tullaan teille lähettämään.» + +»Sillä ei ole kiirettä, herra parooni. Luotan kyllä teihin, herra +parooni. Jos annatte jotakin arvoa vanhan, kokeneen miehen neuvolle, +niin menkää nyt kauniisti kotiin,--kaivakaa linnan taakse hauta, +laskekaa autuas isävainajanne siihen--öiseen aikaan--aivan hissukseen, +aivan hissukseen... Rakas neiti Regina, hänhän voi tarttua ruumiin +toiseen päähän--sitten ladotte turpeet paikoilleen, jotta nurmikko +tulee sileäksi ennalleen, eikä kukaan tiedä, mihin hänet on kuopattu, +ja ennen aamun valkenemista tarttukaa Reginaa käsivarteen ja menkää +jälleen kauniisti sinne missä------» + +Hän vaikeni, sillä Boleslavin sormet kopeloivat jälleen +pistoolinperää. Tämän kunnonmiehen mahtipontisesta neuvosta irvisteli +esiin niin pirullinen iva, että se kiihotti hänen vastustushalunsa +äärimmilleen. + +Näiden myrkyllisten sanojen tunkeutuessa hänen korviinsa oli hänen +aivojensa lävitse salamana leimahtanut epätoivoinen ajatus. + +Tosiaankin, tämä hautaus oli vain ensimäinen, vähäisin osa tehtävästä, +joka hänellä oli suoritettavanaan! Pitikö hänen lähteä täältä yön +hämyssä ja sumussa--hiipiä ikäänkuin pahantekijä isiensä perinnöltä +jättääkseen kaiken, mitä he olivat luoneet, häviölle alttiiksi? Ei, +vaan tänne hänen oli jääminen--kestäminen kaikki uhmaten näitä +hyenoita, joista kurjin seisoi virnistellen, kissansilmät ahneesti +vilkkuvina hänen edessään ja vaani vain tilaisuutta karatakseen +isännättömän saaliin kimppuun. + +Kestävyyttä! Kestävyyttä! + +Tämä oli se sovitus, jota isien synnit häneltä vaativat! + +Ja eikö tuo jumalaton teko, joka oli hänen perintönsä hävittänyt maan +päältä, yhä huutanut kostoa taivaaseen saakka. + +Oliko hänen vetäytyminen tiehensä ikäänkuin karkuri, ikäänkuin +lipunpettäjä, ja jättäminen niille hyvilleen ei ainoastaan +kotikontunsa, vaan lemmittynsäkin, jonka hän oli kadottanut ajaksi ja +iäksi, mutta joka kuitenkin odotti häntä ikävällä ja pelolla? + +Ei, vaan täällä, tällä Schrandenin linnan raunioilla liehui hänen +lippunsa--tulikirjaimilla oli siihen piirretty sana »kosto». + +Ja kurja se, joka lippunsa jättää vihollisille! + +Hän astui aivan kylänvoudin eteen, ja seivästäen uhkaavan katseensa +hänen kasvoihinsa huusi hän: »Kuka on Schrandenin linnan sytyttänyt +tuleen?» + +Herra Merckelin rasvaiset kasvot vavahtivat. Sanat olivat sattuneet +hänen omantuntonsa kipeimpään kohtaan. + +Samoin säpsähti jokainen schrandenilainen, kun kysymys tämän ilkityön +tekijästä sattui hänen korviinsa. Yksi ainoa vain ei säpsähtänyt--ja +se oli pahantekijä itse------ + +Herra Merckel koetti toipua vastaamaan, mutta samassa yltyi hälinä +tarjoiluhuoneessa kovaksi meluksi. Hän teki ehdottomasti liikkeen ovea +kohden, ikäänkuin tahtoisi työntää salvan tulevain tapausten eteen, +mutta samassa temmattiin ovi auki, ja sisään tunkeutui villin, +uhkaavan joukon seuraamana pieni, renttumainen ja repaleinen mies. +Hänen karkea musta tukkansa valui rasvaisina suortuvina hartioille, +parransänki oli harmahtava, ja punaisten, ripsettömäin silmäluomien +alta tirrottivat lasimaiset juoponsilmät. + +Hän huitoi nyrkillään ympärilleen ja kiljui: »Missä se mies on? Missä +on se sikiö?--Minä tahdon hänet kuristaa, sen sikiön!» + +Mutta nähtyään Boleslavin kookkaan vartalon vastassaan jäntevästi +pystyyn ojentuneena, vaikeni hän yhtäkkiä keskellä rähinäänsä ja +murisi ja öhki itsekseen. + +Hänen takanaan kohosi kokonainen seinä kiihtyneitä, häjynilkisiä, +uteliaita kasvoja, jotka kaikki tuijottivat Boleslaviin kuten +vangittuun ihmeotukseen. + +»Minä yksin kaikkia noita vastaan!» ajatteli hän, ja hänen rintansa +kohosi. + +»Oletteko puuseppä Hackelberg?» kysyi hän pitäen katseillaan juoppoa +loitolla. Tämän miehen kuva palasi lapsuuden ajoilta himmeänä hänen +muistoonsa. Kerran, kun hänet oli linnan pihalla piesty +pahanpäiväiseksi salametsästyksen tähden, oli hän surkealla +parunnallaan säikyttänyt Boleslavin hiljaisista unelmistaan. Nyt +samainen mies puristi kätensä nyrkkiin, pöyhistelihe ja mörisi ja +röhki jotakin itsekseen.-- + +»Tekö valmistatte ruumiskirstuja tässä kylässä?» + +Puuseppä pudisti vitkalleen päätänsä tuijottaen tylsänä eteensä. +Sitten hän puhui ikäänkuin haudasta: + +»Teen enää vain kaksi ruumiskirstua----toisen itselleni ja--toisen +vietellylle lapsiraukalleni.» + +Schrandenilaiset nauroivat salavihkaan. He tunsivat tämän ilveilyn +sangen hyvin. Kun kylässä joku oli kuollut, noutivat he puusepän ja +sulkivat hänet viinapullon ja tarpeellisten lautojen kera johonkin +huoneeseen eivätkä päästäneet häntä sieltä, ennenkuin kirstu oli +valmis. + +Hän oli kerta kaikkiaan vaarallinen mies, tämä Hackelberg, sen +tiesivät schrandenilaiset sangen hyvin eivätkä päästäneet häntä +sekunniksikaan näkyvistään. Missä hän liikkuikin, pitivät he häntä +silmällä; monet korvat kuulostelivat ahmien hänen sanojaan, ja yhtä +monet käsivarret olivat alati valmiina tarpeen tullen nitistämään +hänet hengiltä. + +He sallivat hänen istua kapakassa rinnallaan, he juottivat hänet +humalaan ja syöttivät hänen vatsansa täyteen, he kuuntelivat häntä tai +tukkivat hänen suunsa, he panivat hänet lukkojen ja salpojen taakse +tai antoivat hänen kiduttaa heitä itseään--oli ikäänkuin he olisivat +pukeneet lihaan ja vereen pahan omantuntonsa ja päästäneet sen +juoksentelemaan ympärinsä tämän hunningolle joutuneen juomarin +hahmossa. + +»Ketkä muut paitsi te valmistavat kylässä ruumiskirstuja?» + +Schrandenilaiset purskahtivat hirnuvaan nauruun. Hän kyllä saisi +ponnistella päästäkseen totuuden perille. + +Hackelberg pöyhistihe. + +»Kurja lapsiparkani», murisi hän tuijottaen lasimaisilla silmillään +herra Merckelin merenkultasydämeen, joka hänen päässänsä näytti +pyörivän, mutta sitten hän yhtäkkiä kavahtui puoliunestaan, hänen +silmiinsä ilmestyi synkkä kiilto, hän ojensi nyrkkinsä Boleslavia +kohden ja huusi: + +»Mitä tahdotte minulta, herra?--Tahdotte minulta ruumiskirstun! +Kenelle tahdotte minulta ruumiskirstun? Miehelle, koiralle, joka on +kavaltanut isänmaansa--joka on vietellyt lapseni--hänellekö olisi +minun tehtävä ruumiskirstu?--Katsokaas minua herra! Enkö minä näytä +hirviöltä, herra?» Hän repäisi paidan auki, niin että karvainen rinta +tuli näkyviin.--»Raato minä olen--en edes sen arvoinen, että koirat +kintuilleni ------ ja katsokaas vain, rakas, kallis herra, +sellaiseksi on autuas herra parooni minut tehnyt--onnettoman, +hyljätyn, lapsettoman ukko rähjän on hän minusta tehnyt.»--Hän alkoi +pyyhkiä silmiään englanninnahkaisen takkinsa repaleilla-- +schrandenilaiset hänen selkänsä takana rääkyivät hyväksymistään. +--»Lapseni on hän minulta ottanut--lapseni on hän minulta ryövännyt--» + +»Luullakseni olette itse lähettänyt lapsenne linnaan», puuttui +Boleslav hänen puheeseensa. Mutta mies jatkoi valitusvirttänsä: + +»Portoksi on hän tehnyt lapseni. Ja vielä enemmän, nuori herra--mikä +juuri verisimmin särkeekin sydäntäni--sillä minä saatan olla renttu, +mutta isänmaan ystävä olen sentään--sillä Preussissa rakastaa jokainen +renttukin isänmaataan--sillä me preussilaiset emme ylipäätään ole +mitään renttuja--mutta lapseni--hoo, tiedättekös, mitä hän on tehnyt +lapsestani? + +Ruoskan iskuin on hän pakottanut hänet yön hämyssä ja sumussa menemään +ja--mutta luuletteko, että minulla sen jälkeen vielä on lasta?--Ei, +herra, kironnut olen koko naikkosen--hän ei ole enää lihaani ja +vertani--olen hänelle sanonut--» + +»Mutta syntirahat olet sentään ottanut!» oli Boleslav +sekaantumaisillaan hänen sanoihinsa, mutta malttoi mielensä, sillä +olisihan hän siten heittänyt isänsä syyllisyyden näiden susien +saaliiksi. + +»Ja nyt olet vapaa kuin taivaan lintu, olen hänelle sanonut, ja ken +sinut kohtaa, lyököön sinut kuoliaaksi, olen hänelle sanonut, ja mene +nyt armollisen herrasi luo--olen hänelle sanonut--ja hän ottakoon +sinut hoiviinsa--olen hänelle--» + +Tässä tuokiossa tuli schrandenilaisten melu niin äänekkääksi, että se +nieli puusepän sanat.--Vieraat olennot tunkeutuivat hänen eteensä ja +ottivat hänet keskeensä. Ainoastaan hänen kimeä, häijynilkinen +naurunsa kuului joukosta, johon hän oli kadonnut. + +»No, mitä ennustinkaan herra paroonille?» kysyi herra Merckel +hymyillen hyväntahtoista hymyään. + +Boleslav oli nojautunut sohvan selkänojaa vasten ja katseli hammasta +purren schrandenilaisten joukkoa, joka tunkeutui yhä lähemmäksi ja +lähemmäksi. + +»Jos yhden päähän pälkähtää kohottaa kätensä, lyövät toiset minut +kuoliaaksi», ajatteli hän itsekseen. Tässä kysyttiin kylmäverisyyttä. + +»Päästäkää minut lävitse, ihmiset», sanoi hän koettaen käsillään +raivata tietä itselleen. + +Joko hänen silmiensä kylmä katse tai nostoväenristin kimmellys hänen +lakissaan hillitsi mölyävän väkijoukon--tie aukeni hänelle--hän astui +joukon keskeen. + +Joka askeleella hän odotti tuhoisan iskun kumahtavan takaapäin; sillä +hän oli varma ainoastaan sikäli kuin silmillään saattoi väkijoukkoa +hallita. Mutta ei--koskematonna hän pääsi ulkoilmaan. Felix Merckel ei +enää sattunut hänen tielleen. + +Koko joukkio--johon nyt oli sekottunut vaimoja ja lapsiakin--vyöryi +hänen perästään. + +Lähetessään pappilan puutarhaa, jonka muuri loisteli valkoisena +puolipäivän säteilyssä, tunsi hän, kuinka hänen sydämestään nousi +ikäänkuin raskas paino hänen kurkkuunsa ja oli hänet +tukehuttamaisillaan. + +Vanhan kirkkoherran käsissä oli hänen viimeinen toivonsa. Ajaakohan +tämäkin hänet oveltaan? Tämä ajatus ei kuitenkaan ollut se, joka tällä +hetkellä pani hänen rintansa tuskasta aaltoilemaan. + + +Tuskaa hän tunsi vain ajatellessaan sitä ainoaa, joka saattoi hänet +joko hyljätä tai kohottaa, kohottaa hänet, epäpuhtaan, häpeätekojen +tahraaman, luoksensa rauhan ja viattomuuden maailmaan. + +Millaisena hän jälleen kohdanneekaan Helenan? + +Eikö hänen täytynyt kauhistuneena kimmahtaa takaperin nähdessään hänen +ilmestyvän eteensä tässä asussa, tomuisena ja villiintyneenä, tämän +raivoavan lauman ulvoen häntä saattaessa?-- + +Ja niin tapahtuikin! + +Säikähdyksestä vapiseva käsi tempasi auki verannan lasioven... + +Hän se oli. Sen täytyi olla hän.--Vaalea, solakka olento, joka +vavisten ja torjuen ojensi käsivartensa häntä ja väkijoukkoa +kohden--päästäen hiljaisen pelästyksen huudahduksen--ja oli kadonnut, +ennenkuin Boleslav oli ennättänyt kohottaa ainoatakaan kysyvää, +rukoilevaa katsetta armaihin kasvoihin. + +Hänen silmiensä edessä leijaili valkoinen sumu. Puoleksi ajattelematta +hän astui portaita verannalle ja sulki oven jälkeensä odottaen mitä +oli tuleva. + +Schrandenilaiset piirittivät kuistikon ja painoivat nenänsä litteäksi +lasiseinään, jotta paremmin näkisivät. + +Kuului ruudun kilinää. Eräs takana seisova oli sysännyt edessänsä +olijan ikkunasta sisään. + +Silloin kuului sisältä vanhan kirkkoherran mahtava ääni.--Raskas +ryhmysauva kädessään hän näyttäytyi verannalla. Hänen valkoinen +tukkansa liehui korkeakaarteisilla ohimoilla. Kotkannenän sieraimet +laajenivat kuin vainuten taistelua ja surmaniskuja.--Lumivalkoisten, +töyhtömäisesti eteenpäin ojentuvain kulmakarvojen alla paloivat silmät +kuin tulikekäleet. + +Tämä oli sama kirkkoherra Götz, joka 1813 vuoden maaliskuulla oli +kulkenut talosta taloon, alttariristi kädessään ja rummunlyöjä +jälessään kehottaen schrandenilaisia pyhään taisteluun. Ja jollei hän +olisi Königsbergiin marssittaessa tiedotonna vaipunut tien oheen, kuka +tietää, eikö hän olisi seurannut pitäjänsä asemiehiä +taistelutanterellekin. + +Schrandenilaiset pelkäsivät aikalailla hänen kuritustaan, ja tuskin he +olivat saaneet näkyviinsä kohotetun ryhmysauvan, kun jo nopeasti +vetääntyivät loitommaksi ikkunoista ja pötkivät puutarhan porttia +kohden. + +»Te polttoviholaiset, murhapolttajat!--Sinä Korahin lahko!» puuskui +hän heidän jälkeensä temmaten lasioven auki.--»Tulkaapas sunnuntaina +herranhuoneeseen--kyllä minä teille näytän!» + +Sitte kääntyi hän Boleslavia kohden ja mittaili häntä synkällä +katseella kiireestä kantapäähän. Lopulta seivästi hän silmänsä +nostoväen lakkiin, jota tämä piti sormiensa välissä. + +»Oletteko ollut mukana sotaretkeltä?» kysyi hän. + +»Olen». + +»Jollen näkisi ristiä lakissanne, niin kysyisinpä, taistelitteko +Preussin puolesta vai Preussia vastaan.» + +Boleslav, jonka ajatuksissa vielä pyöri paenneen valoisan olennon +kuva, ei ymmärtänyt ensi tuokiossa, mutta sitten hän äkillisessä vihan +puuskassa syöksähti pappia kohden. + +Mutta vanha kirkkoherra ei ollut niitä miehiä, jotka antavat itseään +pelotella--ja heidän molempien uhkaavasti silmäillessä toisiaan, huusi +hän: + +»Boleslav von Schranden, onko minulla oikeus tähän epäluuloon vai eikö +ole?» + +Silloin Boleslav painoi katseensa maahan. Hän ei voinut kestää entisen +opettajansa tuomarinkatsetta. + +Tämä avasi oven työhuoneeseensa, jossa kirjakaappien ja piippuhyllyjen +välissä riippui seinillä ratsastusmiekkoja ja tuliluikkuja, ja sanoi: + +»Lakin tähden, jota kannatte, en voi kieltää teitä astumasta kotiini. +Mutta suoriutukaa lyhimmittäin. Kenellekään von Schrandenille ei ole +sijaa tässä talossa.» + +Hän pani ryhmysauvan nurkkaan, kietoi kukitetun aamutakin kuivahkon +vyötärönsä ympäri ja käveli huoneessa edestakaisin. + +Boleslav hapuili sanoja. Hän seisoi kuin pahantekijä tämän miehen +edessä, jonka suusta jokainen sana valui hänen ylitsensä kuin pisara +sulatettua metallia. Tosiaan--ei ollut helppoa sälyttää isän +syyllisyyttä omille kunniallisille hartioilleen. + +»Arvoisa kirkkoherra», alotti hän sammaltaen, »unhottakaa hetkiseksi, +että kannan Schrandenien nimeä.» + +Vanhus naurahti katkerasti itsekseen. »Paljon pyydetty», mutisi hän, +»paljon pyydetty.» + +»Älkää nähkö minussa mitään muuta kuin poika, joka tahtoo haudata +isänsä ja jonka kirottu roistoväki tahtoo estää täyttämästä tätä +korkeinta ja pyhintä velvollisuuttaan.» + +Vanhus kohotteli ja rypisteli kulmakarvojaan, mutta ei vastannut +mitään. + +»Käännyn nyt teidän, kristillisen kirkon papin puoleen ja kysyn +teiltä, tahdotteko sallia sellaista ilkitekoa seurakunnassanne?» + +»Minun seurakunnassani ei voi sellaista tapahtua!» pauhasi vanhus. +»Mihin minut on asetettu viemään sieluja Jumalan luo, siellä saa +jokainen kunniallisen hautauksen.» + +»Ja kuitenkin uskalletaan--» + +»Seis--kenestä on kysymys?» + +»Isästäni». + +»Vapaaherra Eberhard von Schrandenista?» + +»Niin.» + +»Se mies oh kuollut seitsemän vuotta sitten.» + +»Mutta kirkkoherra!» + +»Seitsemän vuotta sitten on hänet erotettu eläväin +yhteydestä.--Seitsemän vuotta on hän jo lahonnut maassa.--Antakaa +minun olla häneen nähden rauhassa.» + +»Mutta kirkkoherra, olen ollut teidän oppilaanne... Te olette minulle +ensiksi opettanut Jumalan nimen... Olen teitä aina pitänyt +urhoollisena, kunniallisena miehenä... Kadun nyt uskoani, arvoisa +kirkkoherra... Sillä nämä ovat arkoja, valheellisia verukkeita.» + +Vanhus ojensihe täyteen pituuteensa. Hänen leukapielensä tutisivat. +Hänen sieraimensa laajenivat. Kasvot kalpeina ja hehkuvin silmin hän +astui Boleslavin eteen. + +»Poikani», sanoi hän, »näytänkö siltä, että tapani on turvautua +valheihin?» + +Boleslav näytti uhmaavalta, mutta kaikista ponnistuksistaan huolimatta +tunsi hän mielessään heräävän jotakin vanhasta, kauan unhotetusta +oppilaan kunnioituksesta kirkkoherraa kohtaan. + +»Poikani» jatkoi vanhus, »minun tarvitsisi sanoa vain sana jättääkseni +sinut tuolla puutarhan aidan takana väijyvän roskajoukon käsiin--mutta +vielä kerran--lakin tähden, jota kannat, tahdon antaa sinulle +anteeksi. Ja mitä sinulle sanoin, sen tahdon näyttää myös todeksi.» + +Hän meni eräälle kaapille, jossa olivat pitkässä rivissä seurakunnan +kirkonkirjat--suuret, kuluneet nidokset toinen toisensa vieressä--otti +niistä erään esiin ja avasi sivun, jonka yläreunaan oli kirjotettu +vuosiluku 1807. + +»Lue tuosta, poikani!» + +Ja Boleslav luki: + +»Maaliskuun 5 päivänä kuoli vapaaherra Hans Eberhard von Schranden, +_ex memoria hominum exstinguatur!_» + +Tämän jälkeen oli kolme ristiä. + +»Tämähän on väärennys!» huusi Boleslav. + +»Niin, poikani», vastasi vanhus juhlallisesti. »Se on ilmeinen ja +tahallinen väärennys, törkeä virkavirhe, ja jos tahdot minut saattaa +syytteeseen, erotetaan minut ja heitetään vankeuteen, jossa sitte saan +päättää päiväni. Tee nyt, mitä mielesi haluaa. Kohtaloni on sinun +käsissäsi.» + +Kauhun ja kunnioituksen sekainen väristys kulki Boleslavin ruumiin +lävitse. Hän tunsi riittävän hyvin omasta kokemuksestaan hurjan halun +uhrata isänmaanrakkaudelleen vapautensa, onnensa ja elämänsä, +ymmärtääkseen, mikä vanhuksen oli pakottanut tähän mielettömään +tunnustukseen. + +»Näillä risteillä», jatkoi kirkkoherra, »olen seitsemän vuotta sitten +haudannut miehen, joka julmuudestaan ja hurjista himoistaan huolimatta +oli siihen asti ollut ystäväni. Ja ken minulle vielä mainitsi hänen +nimensä, hänet ajoin suoraa päätä talostani.--Tuli sitten yö, jolloin +palavan linnan liekit valaisivat nämä seinät päivän kirkkaiksi. +Silloin hyppäsin vuoteestani, heittäysin polvilleni ja rukoilin +Jumalalta anteeksi hänelle, joka sen oli sytyttänyt--sillä sytytetty +se oli, se paloi yhtaikaa jokaisesta neljästä nurkastaan--Tästä +lähtien, ajattelin, on ihmisten muistosta ilkityön tekijän mukana +hävitetty paikkakin, jossa ilkityö tapahtui.--Sen aaveen kanssa, joka +siitä pitäen on kummitellut Schrandenin linnan raunioiden keskellä, ei +minulla ollut enää mitään tekemistä.--Ja nyt tulet sinä, poikani, +yhtäkkiä minulle kertomaan, ettei kummitus ollutkaan kummitus, vaan +elävä olento, joka vasta muutama päivä sitten on jättänyt ajallisen +elämän ja odottaa nyt kristillistä hautaustaan. Mutta minä kieltäydyn +siitä... Ja juuri tämän luettelon perusteella.--En hautaa ketään +kahteen kertaan.--Jos annat minut ilmi, tuomitaan minut--se lankeaa +luonnostaan.--Mutta sinä tiedät, että olen siihen kaikin puolin +valmis. Tee nyt, mitä tahdot--hautaa ruumis--osota vainajalle kaikki +kunnioitus, minkä katsot hänen ansaitsevan, kerää kokoon saattojoukko, +loistavampi kuin kenenkään keisarin--mutta minua älä sekota leikkiin.» + +Hän istuutui viheriällä päällystettyyn nojatuoliinsa, nojasi päänsä +ryppyisiin, karvaisiin käsiinsä ja tuijotti avoimeen kirkonkirjaan. + +Tältä visapäältä ei ollut mitään toivottavaa. Olisi ollut mieletöntä +antautua siihen harhaluuloon--ja myöskin siihen toiseen harhaluuloon, +että hän sinä ilmoisna ikänä voisi taistelulla tai sovinnolla saada +rakastettunsa omakseen. + +Muserrettuna ja maahan tallattuna oli kaikki, mitä hän murjotun +sielunsa kainoissa unelmissa oli jälleen rohjennut rakentaa. + +Hän purskahti tuskalliseen nauruun. + +»Tämä on siis se armo, se anteeksiantamus, josta te saarnaatte», huusi +hän vihan kyynelet silmissään. + +Vanhus nousi verkkaan ja pudotti raskaasti kätensä Boleslavin +olalle.-- + +»Lakkisi tähden, poikani, tahdon tehdä sinulle tilin tästäkin, +vaikkakin sinun näkemisesi on minulle vastenmielinen. Puolitoista +vuotta takaperin palasi Venäjältä ryysyisiä, kerjääviä +ranskalaislaumoja--kurjina, nälkäisinä, vilunvihoja täytenään. +Schrandenilaiset tarttuivat viikatteihin ja riihivarstoihin lyödäkseen +heidät kuoliaiksi, ja se kentiesi olisi ollut heille oikein, noille +Napoleonin verikoirille. Mutta silloin minä avasin kirkon ovet +seposelälleen, niin että he pääsivät pakoon Jumalan alttarille, +sytytin heille nuotion kivipaateroiden päälle, keitätin heille ruokaa +ja annoin olkia vuoteeksi--sillä vaikkakin he ovat vihollisia, sanoin +schrandenilaisille, on heillä ihmisten kasvot kuten teilläkin ja +kantavat he hartioillaan suurta inhimillisen kurjuuden ristiä, jota +vapahtajammekin on kerran kantanut. Menkää kotiinne ja rukoilkaa +Jumalaa, että hän teitä armahtaisi.--Niin sanoin.--Kuten näet, +poikani, voin olla lempeäkin.----Ja palataksemme hautaukseen--en +kiellä keneltäkään rauhallista leposijaansa. Mikäli minulla on +sananvaltaa, ei ketään kuopata mihin nurkkaan hyvänsä, ei +itsemurhaajaakaan. Jos kellä on ollut pahat päivät eläessään, täytyy +hänen voida olla tyytyväinen edes kuoltuaan, sanon aina. Ja jos joku, +joka on tappanut oman äitinsä, vietäisiin mestauslavalle, menisin minä +hänen haudalleen täydessä virkapuvussani, panisin käteni ristiin hänen +ruumiinsa ylitse ja rukoilisin sotajoukkojen herraa: Anna hänelle +anteeksi, sillä hän ei tietänyt, mitä teki.--Kaikille muille tahdon +osottaa lempeyttä, mutta isällesi en! Sillä ken on rikkonut +isänmaatansa vastaan, hän on häväissyt kaikki taivaalliset ja +maalliset lait, on häväissyt äitinsä, joka hänet on synnyttänyt, on +saattanut iankaikkisen kirouksen alaiseksi lapset, jotka on siittänyt. +Sellainen on ajettava koko inhimillisen yhteiskunnan ulkopuolelle, +sillä hän on kuin spitalitautinen--kuolemaa ja perikatoa tuo hän +tullessaan, mihin ikinä astuneekin. Hän on kuin hullu koira, joka +kuolassaan pirskottaa vesikauhua kaikkiin eläviin olentoihin, mitkä se +kohtaa.--Kuinka suuren, poikani, luulet isäsi rikoksen olevan, ja mitä +kaikkea pahaa luulet hänen tehneen? Niiden sadan tai parin nuorukaisen +tähden, jotka lepäävät tuonne niitylle haudattuina, niiden tähden en +kanna kaunaa häntä kohtaan. He kuitenkin kaikitenkin saattoivat +kuolemaa odottaa. Heidän haudoillaan kasvaa korkea nurmikko ja heidän +isänsä ovat jo aikoja sitten surreet surtavansa--mutta tulepas tänne, +poikani--» + +Hän tarttui Boleslavin käteen ja vei hänet ikkunaan. »Katso +tuonne,--mitä näet puutarhan aidan takana? Lauman villipetoja näet, +näet niiden vetelehtivän ympäri ja vaanivan verenhimoisesti kirkuen, +eikö jo pian tule saalis, joka heidän nälkänsä sammuttaisi, ja +kuitenkin ovat he liian arkoja käydäkseen kimppuusi ja sinut +repiäkseen, jos astut heidän joukkoonsa. Ja katso _minua_, poikani! +Jumala on minut tänne asettanut julistamaan hänen rakkauttansa, ja +minä saarnaan vihaa.--Lempeyden sanojen, suloisten kuin hunaja, tulisi +vuotaa huuliltani, mutta niiltä hyppivät ilmoille skorpioonit niin +pian kuin suuni avaan, sillä minustakin on tullut villipeto.--Ja +sellaisia on isäsi tihutyön tähden meistä tullut!--Täältä +Schrandenista et löydä mitään hyvää, sillä isäsi istuttama myrkky +kihisee ja imeytyy polvesta polveen lapsiin ja lastenlapsiin, kunnes +Herra häpeäpaikan ja teidän kirotun nimenne on tyyten hävittänyt +pyhästä maailmastaan--Amen.» + +Hän seisoi siinä kohotetuin käsin, kuten kiroava vanhan liiton +profeetta, ja vaahto kuohui hänen suupielissään. + +Kauhun ja kammon lamauttamana kääntyi Boleslav ovelle. + +Vanhus ei kutsunut häntä takaisin. + +Kulkiessaan eteisen lävitse säpsähti hän kovasti, sillä hän oli +kuulevinaan erään raollaan olevan oven takaa naispuvun kahinan. + +Lemmittyänsä hän ei tahtonut tavata--ei mistään hinnasta maailmassa! +Ei tänään, ei tällä hetkellä, jolloin hänestä tuntui, ikäänkuin kaikki +se hyvä ja jalo, jonka hän hiljaisuudessa oli kasvattanut sieluunsa, +olisi maannut maassa murskana ja tahrattuna. + +»Jos kaikki ovat tulleet villipedoiksi, miksi en minäkin voisi tulla +villipedoksi», ajatteli hän astuessaan käsi pistoolilaukulla +schrandenilaisten joukkoa kohden. + +Vanha kirkkoherra oli oikeassa: he ulvoivat ja haukkuivat hänen +takanaan--murhanhimo salamoi heidän silmistään--mutta satuttaa +kättänsä häneen he eivät uskaltaneet.---- + + * * * * * + +Kun hän saapui nostosillalle, jonka paalujen takana odotti häntä +kokoonkyyristynyt naisolento, oli hänen mielessään kypsynyt hurja, +epätoivoinen päätös: hän tahtoi asevoimalla saattaa isänsä viimeiseen +lepoon. + +»Tahdotko vielä kerran ansaita kauniin summan rahaa?» kysyi hän +nuorelta naiselta, joka hänen lähetessään hypähti hehkuvan punaisena +seisoalleen. + +Tyttö katseli häneen hetkisen tuumien ja kummastellen, sitten, +ikäänkuin vasta nyt olisi tajunnut, pudisti hän kiihkeästi päätänsä. + +»Miksi et?» tutkaisi Boleslav häneltä. + +Tyttö alkoi vavista. »Mitä minä teen rahalla, herra?» kysyi hän hiljaa +ja anovasti. »He ottavat sen kuitenkin minulta pois.» + +»Ketkä?» + +»Ihmiset--kaikki ihmiset--hyvä, hyvä herra, ei mitään rahoja.» + +»Ilmeisesti on hänen järkensä sekaisin», ajatteli Boleslav. + +»Ja sitä paitsi on siellä rahaa yllinkyllin», jatkoi tyttö kuiskaten +ja vilkuillen arasti ympärilleen. »Kellarissa on rahaa--kokonaisen +arkun täysi--siellä missä viinitynnyritkin ovat--sieltä otin aina niin +paljon kuin hänelle--armolliselle herralle--tarvitsin. Itselleni en +tarvitse mitään, herra, korkeintaan uuden röijyn.» + +»Tahdotko siis ansaita uuden röijyn?» + +»Enhän tarvitse sitä ansaita, herra. Kun ensi kerran menen +Bockeldorfiin--sillä tarvitseehan herra toki jotakin syödäkseen--, +tuon sieltä röijyn mukanani.» + +Tällainen lienee tunne vetojuhdallakin, joka tekee työnsä mitään +ajattelematta, niinkuin nielee ravintonsakin. + +»Tahdotko siis _ilman_ mitään ansiota tänä yönä tehdä pitkän matkan +minun puolestani?» + +»Tahdonko minä, herra? Jos _te_ vain tahdotte, herra!»------ + + + + +VI. + + +Seuraavana päivänä hämmästytti Schrandenin kylää odottamaton vierailu, +joka sai juhlatuulella olevat kyläläiset aivan kuin puusta putoamaan. + +Kello oli viiden korvilla iltapäivällä, kun kylänraittia ajoivat +kahdet häkkirattaat, joilla kummallakin oli viisi kuusi istujaa, +nuoria miehiä jääkärin takit yllä, kenttälakit päässä, pyssyt olalla +leveistä hihnoista riippumassa. + +Etumaisilla rattailla istui sen lisäksi naishenkilö, joka, samassa +kuin hevoset kääntyivät kirkkomäelle, hyppäsi huimalla loikkauksella +häkin ylitse ja loittoni linnaa kohden.-- + +Jokainen schrandenilainen tunsi hänet jo ensi silmäyksellä +paroonivainajan lemmityksi, mutta yleinen hämmästys oli niin suuri, +ettei kenenkään päähän pistänyt ajaa häntä takaa. + +»Mustan Kotkan» ravintolan edessä pysähtyivät rattaat. Ikkunat +temmattiin auki, ja ennenkuin vieraat olivat vielä ehtineet nousta +jalkeille, remahti sekava tervehdysmelu heitä vastaan. + +»Heiden pojat--eläköön--Heiden pojat», kirkui Felix Merckel, joka oli +yhdessä Sellenthinin eskadroonaan kuuluvain toverien kera ollut +monissa otteluissa, ja heilutti ikkunasta heitä vastaan vaahtoavaa +oluthaarikkaansa. + +Hänen isänsä avasi ripeästi oven herrashuoneeseen, jossa sai juoda +ainoastaan viiniä, sillä olihan toivoa, että hyvinvoivain talollisten +pojat tosiaankin pistäisivät viiniksi. + +Mutta näillä ei ollut innokkaaseen tulotervehdykseen muuta vastausta +kuin synkkä, miltei vihamielinen äänettömyys. Katsomattakaan meluajiin +vetivät he häkeistä esiin kaikenlaisia työkaluja--sahoja, kirveitä ja +lapioita--ja alkoivat riisua hevosiaan. + +Schrandenilaiset ällistyivät. + +»Lempo soikoon--mikä on tukkinut kurkkunne?» huusi Felix Merckel +ikkunasta. »Ja mihin olette jättäneet ihmeotuksenne, luutnantti +Baumgartin?» + +Ei vieläkään mitään vastausta. + +Schrandenilaiset alkoivat luulla, että vieraat aikoivat tehdä heistä +pilaa, ja purskahtivat remajavaan nauruun. + +Silloin astui Karl Engelbert, joka esiintyi joukon johtajana, ikkunan +alle, mistä leveähartiainen Felix Merckel nojasi ulos, tervehti häntä +puolisotilaallisesti ja sanoi: »Luvalla sanoen, herra luutnantti, emme +ole tulleet juhlimaan emmekä muuten huvittelemaan--olemme +hautajaisväkeä.» + +»Täällä Schrandenissa ei haudata ketään», huusi Felix Merckel yhä +nauraen, mutta hänen kasvonsa venähtivät huomattavasti pitemmiksi. + +»Luvalla sanoen, herra luutnantti--meidät on kutsuttu hautajaisiin.» + +»Kuka on kutsunut?» + +»Entinen luutnanttimme Baumgart.» + +»Pöllö--luutnantti Baumgart ei ole täällä--teidänhän juuri oli tuotava +hänet mukananne.» + +»Luvalla sanoen, herra luutnantti, hän on jo täällä.» + +»Missä se mies sitte piilee?» + +»Taidatte tuntea hänet ainoastaan synnyinnimeltään. Herra von +Schranden oli hän ennen----» + +Savinen haarikka putosi Felix Merckelin kädestä murskaksi nuoren +Engelbertin eteen. Olut pirskui korkealle hänen jaloilleen.---- + +Sisällä vierashuoneessa nousi kova meteli, ikäänkuin hankittaisiin +tappelua, sitten paiskattiin ikkuna jyrähtäen kiinni, ja kun Johann +Radtke janonsa ahdistamana aikoi astua portailta ravintolan eteiseen, +lennähti ovi kiinni aivan hänen nenänsä edessä. + +»Niinhän meidät täällä ajetaan ovelta takaisin kuin mitkäkin +retkaleet»--murisi Peter Negenthin synkkänä puristaen siteissä olevan +kätensä nyrkkiin. + +»Haluatko tulla valapatoksi?» kysyi Engelbert hiljaa astuen hänen +eteensä. »Jos haluat, niin käänny takaisin. Mitä meiltä +vaadittaneekin, lurjus se, joka unhottaa Dannigkowin kirkon.» + +»Ja kenen kurkkua kuivaa, särpiköön siikojen uimavettä,» lisäsi Johann +Radtke huoaten. + +Engelbert heitti pyssyn olalleen. »Rattaat menkööt edellä!» komensi +hän.--»Eteenpäin, mars!»--Kulkue järjestyi ja marssi linnaa kohden. +Jälestä tallusteli joukko kyläläisiä, jotka kunnioitus pyssyjä kohtaan +piti loitolla. + +Sillalla seisoi Boleslav heitä vastassa. + +Riemastuneena hän syöksähti ystäviänsä vastaan--saaden tuskin +kiitollisuuden huudahdusta huuliltaan. + +Engelbert ojensi äänetönnä hänelle kätensä. Mutta kun Boleslav tahtoi +häntä syleillä, vältti hän sen. + +Mielenliikutuksessaan ei Boleslav sitä huomannut. »Tiesin kyllä, että +tulisitte», sammalsi hän. »Tiesinhän että minulla on vielä +ystäviäkin--ettei minua ole aivan turvattomaksi jätetty näiden susien +kitaan.» + +Kukaan ei hänelle vastannut. + +Jäykkinä ja äänettöminä kuin muuri seisoivat he rivissään, katseet +vain arastellen harhailivat hänen ohitsensa. + +Engelbert katkaisi ensiksi äänettömyyden. + +»Olet kutsunut--olemme täällä--mutta aikamme on vähissä--sano, mitä +meidän on tekeminen.» + +Silmänräpäyksen Boleslav mahtoi kummastella, kun häntä näin jyrkän +lyhyesti puhutteli se, joka hänelle aina oli ollut rakkain kaikista +tovereista, mutta kuinka hän heitä olisi voinut epäillä? + +Olivathan he saapuneet! + +Ja sekaisin, sikin sokin syöksähtelevin sanoin kertoi hän heille, +kuinka häväistys, jonka schrandenilaiset olivat aikoneet tehdä hänen +isälleen, oli nyt purkaantunut hänen ylitsensä, ja mitä hän nyt oli +päättänyt tehdä ystävien avulla. + +Sillävälin tuijotti muutaman soraläjän takaa häntä kohden leimuava +silmäpari, sillävälin värisi ja vavahteli naisolento, joka siellä +istui keräksi kyyristyneenä. + +»He ovat täällä--he ovat jo kylässä!» oli hän huutanut hätäisellä +riemulla häntä kohden syösten kuin mikäkin harhahenki linnanpihan +poikki. + +Ensi näkemällä oli Boleslav pitänyt häntä vieraana. Hänellä oli, +heleänvärinen karttuunihame, yönuttu höllästi kiedottuna aaltoilevan +poven ympäri ja kirjava huivi solmittuna leuan alitse +talonpoikaistyttöjen tapaan. + +»Nämä ovat he antaneet ylleni», lisäsi hän ikäänkuin anteeksi pyytäen +huomattuaan toisen kummastuneen katseen. + +Boleslav ei ajatellut häntä enempää. Sitten odottaessaan sillalla +ystäviään hän näki tytön hiiviskelevän raunioiden välissä. Huivi oli +solunut niskaan--aivan valtoinaan valui musta tukka päivänpaahtamille +kasvoille.--Ikäänkuin mieletön nauroi tyttö yksikseen. + +Silloin hävetti Boleslavia, että hänen oli täytynyt näyttää tämä +nainen ystävilleen, ja hän aikoi heti antaa tytölle lähtöpassit, +jottei hän enää joutuisi heidän näkyvilleen. + +»Mitä täällä teet?» tiuskaisi hän. + +Tyttö hätkähti. »En mitään, herra», vastasi hän kääntäen katuvana +silmänsä maahan. + +»Miksi nauroit?» + +»Minäkö, herra?» sammalsi hän. »Olen vain iloinen.» + +»Miksi?» + +»Koska olen jälleen täällä.» + +Oh--tuo kurja olento! + +Mikä hänet kiinnittikään tähän maalipaikkaan, joka tarjosi hänelle +vain häpeää ja puutetta ja jossa hän tästedes oli alttiina +kaksinkertaiselle kurjuudelle? + +Boleslav oli kuullut kerrottavan kotikissoista, jotka, kun asukkaat +jättivät autioksi talon, johon ne olivat kotiutuneet, mieluummin +kuolivat siellä nälkään kuin läksivät isäntäväkensä mukana muille +maille. + +Mitähän, jos tätäkään kissalajia ei voinut ajaa tiehensä! + +Tällä hetkellä olisi ollut julmaa antaa hänelle karkotuskäskyä. Sai +jäädä siis huomiseen, kunhan vain oli poissa näkyvistä. + +»Korjaa luusi», käski hän, »ja älä tule minun äläkä vieraitten +nähtäviin.» + +Silloin oli tyttö nöyrästi painanut päänsä alas ja kadonnut soraläjän +taakse. Siellä kyyrötti hän nyt vavisten pelosta, että hänet +huomataan.---- + +Boleslav oli lopettanut. + +Engelbert vaihtoi neuvottelevan silmäyksen toveriensa kanssa; sitten +hän sanoi: »Olemme tuoneet tarpeelliset työkalut mukanamme--jos annat +meille lautoja, teemme tuotapikaa kirstun.» + +»Tosin siitä ei tule mitään ritarillista ruumiskirstua,» lisäsi Peter +Negenthin karkeasti hymyillen. + +Engelbert heitti häneen nuhtelevan katseen. Pieni joukko kuiskutteli +ja nurisi. + +Iloisessa luottamuksessaan ei Boleslav nähnyt eikä kuullut siitä +mitään. »Muistattehan vielä», huudahti hän, »kirstun, jonka pimeässä +teimme nuorelle Dohnan kreiville? Kaksi tuntia meiltä siihen meni, +emmekä nähneet kättä silmiemme edessä.» + +Mutta hänen muistelmansa eivät herättäneet mitään vastakaikua. + +»Joku jääköön hevosten luo», sanoi Engelbert, »me muut etsimme +lautoja. Iltaan mennessä täytyy kaiken olla valmiina.» + +Boleslav, huolissaan siitä, mitä voisi tehdä ystävilleen mieliksi, +ajatteli viinivarastoa, jonka oli löytänyt kellarista tulelta +säilyneenä.--Siellä oli myös talon ruokavarasto, hieman leipää ja +savustettua lihaa, valitettavasti aivan liian vähän, jotta niillä +olisi voinut ystäviä kestitä. + +»Syötävää ei meillä ole juuri mitään», sanoi hän, »mutta ettekö tahdo +ainakin ottaa siemausta viiniä, ennenkuin ryhdytte työhön?» + +Vieraat vaikenivat synkän näköisinä. + + +»Älä huoli», tuumi Engelbert keveähköllä äänensävyllä. »Viini +raukaisee ruumista ... työllä on kiire.» + +Ja hän kumartui tarkastellen kopeloimaan muuatta hiiltynyttä lautaa, +jollaisia virui hajallaan raunioiden välissä. + +»Tämä menee mukiin», sanoi hän, »mutta älkää sahatko hiiltynyttä pois, +se saa käydä maalista.» + +Ja hän meni Boleslavin seuraamana edelleen valitakseen vielä pari +kolme lautaa. + +Silloin vilahti heidän edestään maasta pystyyn jotakin heleänväristä, +joka oli samassa kadonnut lähimmän muurin taakse. + +Boleslav puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli tuntenut Reginan. + +»Anteeksi», sanoi hän, »etten voinut teille lähettää parempaa +sanantuojaa, mutta minulla ei ole ketään muuta saatavissa.» + +Engelbert tahtoi puhua, mutta hänen kielensä oli aivan kuin sidottu. + +»Ja sinun on hänet täytynyt ensin pukeakin?» + +»Niin», sanoi Engelbert, jonka puheliaisuus pääsi valloilleen. +»Tapasin hänet puolikuolleena ja revityin vaattein makaamassa oven +edessä, kun yöllä nousin ja menin katsomaan, mitä koirat haukkuivat.» + +»Kuinka? Oliko se jo yöllä?» + +»Kahden aikaan aamulla.--Tämä lauta tässä on hyvä--sen voitte +ottaa.--Hän oli kulkenut viisi peninkulmaa seitsemässä tunnissa.--En +ikinäni olisi sitä pitänyt mahdollisena.--Hän makasi kuin mikäkin +ammuttu saukko--niin jäykkänä ja kiiltävänä--ja haukkoen henkeään--ja +paperipalaasi puristi hän käsissään. Hän tahtoi nousta, mutta painui +paikoilleen--ja silloin noudin viinaa ja hieroin sillä hänen +ohimoitaan ja annoin hänelle------» + +Joku tovereista, joka oli häntä seurannut, katsoi häneen kummissaan. +Hän pelästyi ja pysähtyi keskelle lausetta.------ + +Seuraavina tunteina kuulivat schrandenilaiset, jotka raivoissaan ja +hämmästyneinä juoksentelivat pitkin virran rantaa, linnansaarelta +ahkeraa vasaroimista ja sahaamista ja kalkutusta, joka ei näyttänyt +merkitsevän mitään hyvää.-- + +Näinkö siis heidän kauneimmat suunnitelmansa raukesivat tyhjiin? + +Ei kestänyt kauan, ennenkuin näyttäytyi vanha Hackelberg olallaan +pyssy, jota hän tavallisesti piti lantatunkioon haudattuna. Hän näet +pelkäsi, että se häneltä jälleen viedään, kuten kerran oli tapahtunut, +kun hän torilla huvittelihe ampumalla yölepakoita, jotka hänen +vakuutuksensa mukaan selvällä päivälläkin lensivät parvittain hänen +perästään. Tällä samaisella kelpo pyssyllä oli hän aikaisemmin joka yö +harjottanut salametsästystä, mutta sitten kun pettämättömän käden oli +juopottelu muuttanut heikoksi ja vapisevaksi, oli tämä hupainen +ammatti täytynyt jättää sikseen. Vain silloin tällöin, kun hän oli +juonut oikein rennosti, valtasi yhtäkkiä ihanien metsästysretkien +muisto hänen mielensä. Silloin hän hoiperteli piilopaikkaansa, kaivoi +pyssyn kätköstään ja ampui ilmasta ensimäisen pääskysen, joka +livertäen vilahti ohitse. + +Lavertelevalla puheliaisuudella, joka hänelle oli ominainen, alkoi +hänkin pauhata. + +»Schrandenilaiset, kunnia kutsuu--aseihin pettureita vastaan!--Olen +onneton isä--lapseni on hän minulta ryöstänyt--ammun hänet +kuoliaaksi--mokoman koiran.» + +»Mutta hänhän on jo kuollut», tuumi joku. + +»Onko hän jo kuollut?--Ei haittaa mitään--sikiö on hänkin ammuttava +kuoliaaksi--kaikki ovat he ammuttavat kuoliaiksi.» + +Sillävälin juoksenteli Felix Merckel vierashuoneessa edestakaisin kuin +haavotettu karju.--Hän tunsi kylliksi Heiden pojat tietääkseen, että +jos heidät ärsytettiin tai heidän kimppuunsa hyökättiin, eivät he +tunteneet mitään rajoja. Välttämätönnä seurauksena täytyi olla +verenvuodatus, jollaista ei aavistanut kukaan niistä, jotka ulkona +räyhäsivät.--Ja silloin--mitä silloin? Eikö loukatun lain koura +silloin tarttuisi ensiksi häneen, luonnolliseen johtajaan? + +Mutta toiselta puolen--pitikö tälle luikkarille, joka oli uskaltanut +väärällä nimellä hiipiä toverien luottamukseen, vieläpä puijata +luutnantin valtakirjan--miehelle, joka nyt kaksin kerroin ansaitsi +jokaisen urhoollisen, kunniakkaan sotilaan vihan ja inhon, pitikö +hänelle suoda tämä voitonriemu? + +Herra Merckel vanhemmalla oli sillävälin muita huolia. + +Hänestä oli erittäin moitittavaa, että niin suuri määrä jaloa +suuttumusta laukaistiin turhan tähden tyhjään ilmaan, ja hän päätti +tehdä lopun tästä vallattomuudesta. + +Hän astui talon portaille ja huusi hänelle ominaisella isällisellä +hyväntahtoisuudellaan alhaalle joukkoon: »Piirinne esimiehenä, rakkaat +lapset, en saata sallia, että julkisella paikalla pidätte tuollaista +meteliä.--Etsikää kauniisti suljettu huone, lapset--siellä saatte +elämöidä kuinka paljon tahdotte.» + +Että »suljetulla huoneella» tarkotettiin vain »Mustan Kotkan» +kapakkaa, oli jokaiselle selvänä, ja viittä minuuttia myöhemmin oli +väkijuomien nauttiminen jo saanut vauhdin semmoisen, ettei paremmasta +apua. + +Felix oli nojannut pörröisen päänsä käsiinsä ja tuijotti synkän +raivoisasti eteensä. + +Ei kukaan preussilainen isänmaan ystävä, vielä vähemmän mies, joka +kantoi miekkaa, saanut sallia sellaisen tekosen tapahtuvan, ennen +kuolla--ennen-- + +Ja hän alkoi puhua joukolle innokkain sanoin.-- + +Vaikutus tuli pian näkyviin. Yksi toisensa jälkeen pujahti pellolle, +palatakseen pian takaisin jokin ase mukanaan--millä tuliluikku, millä +käyräsapeli, millä viikate. + +»Olkaa aina kauniisti, rauhallisia ja isänmaallisia, lapset!» huusi +myhäillen vanha Merckel tähystellen vilkkuvilla silmillään tyhjiä +haarikoita.---- + +Oli tullut yö. Kaksi ruskeankeltaista talikynttilää savusi +tarjoilupöydällä tukehuttavan kuumassa, täpötäydessä huoneessa, jonka +puolipimeässä kirkasten viikatteiden heijastukset välähtelivät kuten +salamat. Silloin syöksyi huoneeseen pari poikasta, jotka olivat olleet +vartioimassa nostosillan luona, huutaen: »He tulevat, he tulevat!» + +Nousi raivoisa ulvonta. + +Kaikki tunkeutuivat ovelle. Felix Merckel riensi makuuhuoneeseensa +ottaakseen miekkansa vyölleen, mutta ei palannut takaisin.--Luultavasti +hän oli malttanut mielensä nähdessään aseen, jota oli niin kauan +kunnialla kantanut. + +Hänen isänsä kehotteli sillävälin raivoajia levollisuuteen ja +malttiin, erittäinkin niitä, jotka eivät vielä olleet maksaneet +juomalaskujaan. + +»Eteenpäin!» lallatti vanha Hackelberg. »Kostakaa lapsi parkani +puolesta--hakatkaa heidät maahan!» + +Kauppatorille, jolle kuu pilvien verhosta valeli himmeää loistettaan, +oli koko kylän väki kokoontunut. Yksin rintalapsetkin olivat temmatut +kehdoistaan. Heidän paruntansa sekaantui tuhatääniseen meluun. + +Synkkänä ja äänetönnä katseli kirkko tummine varjoineen tätä hurjaa +näytelmää. Synkkänä ja äänetönnä lepäsi pappilakin paikoillaan. + +Vanha visapää oli pitänyt sanansa. Hän ei nähnyt eikä kuullut mitään, +mitä tapahtui.-- + +Linnalle vievää tietä reunustavain majojen takaa kajasteli +tummanpunainen tulenloiste. Matalain kattojen ylitse kiemurteli +mustanharmaa savu korkeutta kohden. Purppuranpunainen huuru levisi +kuin tulipalon loimo suviyön kalpeaan hämärään.-- + +Yhteisen vaikuttimen voimasta alkoi joukko paltoutua kirkkotietä +myöten hautuumaalle, joka sijaitsi muutamain askelten päässä +reunimmaisista taloista, aivan tien varressa. + +Siellä portilla voitaisiin tulijoilta parhaiten sulkea tie. + +Ne, jotka olivat olleet mukana sotaretkellä, järjestyivät riveihin. +Olihan sotilasten taisteltava sotilaita vastaan. + +»Missä on Merckel?» huusi kummissaan joku, joka tällä hetkellä odotti +kuulevansa luutnantin komentavan äänen. + +»Missä on Merckel?» kajahti ällistynyt kaiku joka suunnalta. + +Rauhotuttiin sentään jälleen. Hänhän oli vain mennyt noutamaan +aseitaan. + +Tulenloimo läheni lähenemistään. + +Erotettiin jotakin mustaa, nelisnurkkaista, joka heilui ilmassa +liekkiseppeleen ympäröimänä. + +»Ruumiskirstu--ruumiskirstu!» murisi joukko ehdottoman väristyksen +valtaamana. + +Silloin äkkiä--kukaan ei tiennyt, ken alotti--oli kuin samassa +hengenvedossa olisi sama ajatus välähtänyt kaikkien mielissä--silloin +äkkiä viritti joukko kohisevana kuorona hirveän virrenvärssyn: + + »Herramme Schrandenissa, jonka tähden + hävetä saamme kaiken kansan nähden + ja käydä mieron pilkkana, + lyö rutolla, o Jumala!» + +Ja ruumissaatto läheni lähenemistään. Jo levittivät soihdut +loimotuksensa veisaavan joukon ylitse, jo tunkeutuivat vaimot ja +lapset, jotka olivat etumaisina joukossa, kirkuen taaksepäin---- + +Joukkoon aukeni kuja--juuri siksi leveä, että ruumissaatto sopi siitä +kulkemaan, ja sulkeutui heti saattueen viimeisten miesten jälestä. + +Kuusi miestä kantoi ruumiskirstua olallaan ja vapaissa käsissään he +heiluttivat päresoihtuja ajellen niillä joukkoa syrjään.--Toiset kuusi +seurasivat perästä ladatut pyssyt kainalossa. + +Mutta edellä, kenttälakki takaraivolla, käsissään kaksi pistoolia +hanat vireissä, leimuavin katsein tähystellen vastustajiaan, kulki +Boleslav, raivaten tietä isänsä ruumiille. + +Yhä syvemmäksi repeytyi rako väkiryhmään, yhä ohuemmaksi kävi aita, +joka erotti saattueen asestetuista schrandenilaisista. + +Nämä katselivat levottomasti kaikille suunnille, sillä he tunsivat +itsensä johdottomiksi. + +Jo seisoi Boleslav rinta rintaa vasten heidän edessään.--He tahtoivat +tunkeutua eteenpäin. Silloin--äkkiä hätkähtivät heidän rivinsä, sillä +heidän korviinsa kajahti lyhyt, sotilaallinen »seis!» jonka he olivat +usein kuulleet sotaretkellä. + +Ja vanhan tavan mukaan tottelivat heidän jäsenensä, vaikkakin tahto +ponnisteli vastaan. + +Boleslav, joka tämän komennon oli huutanut kantajille, huomasi +hätkähdyksen miesseinässä edessään--äkillinen pelastava ajatus +leimahti hänen aivoissaan. + +»Hiljaa!» komensi hän edelleen. + +Kukaan ei liikahtanut.--Hänen katseensa, hänen äänensä hallitsi +heidät. + +»Kuka teistä on ollut sotilaana? Kuka on auttanut kuningasta +vapauttamaan maan?» + +Synkkä, puoleksi vastahakoinen murina kulki rivien lävitse, mutta +vastasivathan he sentään. + +»Kuningas on lähettänyt teidät kotiin», jatkoi hän, »koska on tehty +rauha;--luuletteko sen olevan hänelle mieleen, kun hän kuulee, että +olette jälleen rikkoneet maan rauhan?--Hyi, sanoo hän, niin +käyttäytyvät puolalaiset, mutta eivät preussilaiset.----Sentähden tie +auki--pojat--tie auki!» + +Miesmuuri aaltoili ja huojui, se alkoi jakaantua, ja hetkisen häämötti +hautuumaan portti vapaana Boleslavin silmiin--mutta takaapäin +tunkeutui keskustaan uusia olentoja, jotka sulkivat aukeaman. + +Meteli nousi uudelleen--siihen sekaantui ivanauru, remuava ja +rähisevä--ja seuraavana hetkenä hän näki etumaisten hartioiden välistä +jotakin pyöreää, mustaa ja välkkyväreunaista, jonka takaa näkyi +häijysti salamoiva silmä, suuntautuvan hänen otsaansa kohden. + +Hän näki sen vain vilaukselta, tuskin siksi, että ehti tajuta, mikä +häntä lähinnä odotti. Silloin kuului hänen takaansa kimakka +kirkaisu--olento, valkoinen ja notkea kuin pantterikissa, syöksyi +hänen ohitsensa ja heittäytyi schrandenilaisten joukkoon, joka +jakaantui uudelleen. Siten syntyneellä avoimella paikalla Boleslav +näki kaksi olentoa, jotka kierivät maassa, naisen, joka oli käynyt +miehen kimppuun ja ponnisteli vääntääkseen kiiltävän pyssynpiipun +hänen käsistään. + +Ne olivat puuseppä Hackelberg ja hänen tyttärensä. Tämän oli täytynyt +salavihkaa ja huomaamatta seurata ruumissaattoa; sillä Boleslav ei +ollut nähnyt tyttöä sen jälkeen kuin tämä oli kadonnut +linnanraunioiden taakse. + +Uteliaina tunkeutuivat ihmiset luo, tahtoen tietää, mitä maassa +kierivä kerä merkitsi.--Käyttäen hyväkseen tätä hämmennyksen hetkeä, +kulki Boleslav, ruumiskirstu perässään, painiskelijain ohitse +hautausmaan portille. + +Hänen takanaan pamahti pyssy, joka vääntelevissä käsissä oli lauennut. + +»Vartioikaa porttia!» huusi hän kuudelle, jotka seurasivat kirstua, +kantajain jatkaessa matkaansa hautakumpujen välitse Schrandenin +vapaaherralliseen sukuhautaan. + +Karl Engelbert, joka komensi jälkijoukkoa ja oli ensimäisenä asettunut +paikoilleen uhatulle portille valmiina hengellään ja verellään sitä +puolustamaan, näki pimeänhämärässä, joka syntyi soihtujen loitottua, +kuinka joukko syöksi painiskelijain kimppuun. + +Nainen päästi pari kolme vihlaisevaa kirkausta. Ilmeisesti väkijoukko +alkoi heti purkaa raivoaan häntä kohtaan. Epäilemättä he tappavat +hänet, jollei hän saa pikaista apua. + +»Päästäkää hänet!» huusi Engelbert, jykevin nyrkiniskuin sivallellen +väkijoukkoon. Seuraavassa tuokiossa hiipi olento, joka juuri oli +pelastunut varmasta kuolemasta, uudelleen hänen ohitsensa--, kyyristyi +kirkkomaan kuivaan vallihautaan ja vilahti kuin varjo aidan vartta +pitkin yöhön. + +Schrandenilaiset alkoivat rähisten juosta hänen jälestään. + +»Mutta hautaus?» huusi joku. + +»Piru vieköön hautauksen», huusi toinen vastaukseksi heittäen aran +katseen vartioiviin miehiin, joiden kanssa ei näyttänyt olevan +leikittelemistä. + +Tämän turvattoman otuksen metsästys oli paljon parempi huvitus kuin +täällä panna oma nahka parkkiin. + +Ja kuten parvi verikoiria syöksyivät schrandenilaiset +tiehensä.--Puuseppä Hackelberg yritti tehdä samoin ja nousi vitkaan, +mutta kellahti ojaan, jäi siihen makaamaan ja nukkui. + + + + +VII. + + +Viimeiset niistä paasista, jotka peittivät hautaholvia, painuivat +kiristen ja kolisten liitoksilleen.-- + +Ernst Eberhard von Schranden lepäsi isiensä luona.-- + +Miehet, jotka hautakappelissa olivat toimittaneet haudankaivajan +tehtävää, paljastivat päänsä ja lukivat hiljaisen rukouksen.-- + +Viimeinen soihtu putosi loppuunpalaneena renkaasta, johon oli ollut +kiinnitettynä, ja kiilui vielä sammuessaan sileällä paasilattialla, +heijastellen veripunaista hohdettaan rukoilevain miesten synkille +kasvoille. + +Sitten he sulkivat kappelin huolimatta edes tähystellä, oliko Boleslav +saapuvilla. + +Hän seisoi eräässä nurkassa, kädet silmillä, ja ajatteli rajulla +uhmalla sitä, mikä häntä odotti. + +Poistuvat askelet herättivät hänet. Äänetönnä seurasi hän ystäviään +heittäen jälkeensä kiinni kappelin ristikko-oven, joka äsken oli +täytynyt murtaa auki. + +Kuu oli pilkahtanut näkyviin pilvien alta ja heitteli helakkaa +hohdettaan kummuille ja risteille, jotka seisoivat riveissä kuten +sotajoukko valmiina taisteluun. + +»Tahdotteko te jatkaa ajometsästystä?» sanoi Boleslav hiljaa +katsellessaan hautoja katkerasti, vihamielisesti hymyillen. + +Portilla saavutti hän ystävänsä. Siellä yhtyivät he vartioihin, joilla +ei enää ollut mitään vartioitavaa, sillä paitsi muutamia akkoja ja +ukkoja, jotka seisoskelivat aidan vierustalla lörpötellen ja +naureskellen, ei tiellä ollut näkyvissä yhtään elävää olentoa. + +Kauempaa pellolta kuului suuren joukkion melua; se ei näyttänyt +vieläkään ajoaan päättäneen. + +»Herra armahtakoon häntä, jos he saavat hänet kiinni!» sanoi Karl +Engelbert ja pani hyväntahtoisesti kätensä ristiin. + +Sitten astui parisen ystävää, Peter Negenthin etumaisena, hänen +luoksensa ja he puhelivat hiljaa ja innokkaasti hänen kanssansa. + +Boleslav, ajatuksiinsa vaipuneena, ei vieläkään huomannut mitään siitä +painostavasta, onnettomuutta ennustavasta mielialasta, joka yhä +tiukemmalle kutoutui hänen ympärilleen; hän tuskin pani merkille, +kuinka hän kylän läpi kulkiessaan yhä uudelleen jäi yksin, vaikkakin +hän oli astunut milloin yhden, milloin toisen rinnalle. + +Hänen tehtävänsä ensi osa oli nyt suoritettu. Hänen isänsä oli +lepopaikassa, joka hänelle oikeudella oli tuleva, mutta varsinainen +tehtävä oli vasta nyt alkava. Vuoren korkuisena kohosi se hänen +edessään. Hänen täytyi herättää hävitetyt rauniot uuteen eloon, +muuttaa ahottuneet pellot, joilla ainoastaan maahumala ja kanervikko +rehotti, kultaiseksi tähkäpäiden mereksi, hankkia rappeutuneelle +maatilalle uutta loistoa, voittaa tahratulle nimelle uutta +kunniaa.--Sitten määränsä saavutettuaan saattoi hän astua armaansa +kasvojen eteen, joihin hän ei nyt häpeänsä tunnossa rohjennut +katsettaan luoda, astua näiden valoisain, siveäin, neitseellisten +kasvojen eteen ja huutaa hänelle: »Olenko sovittanut häpeän? Olenko +jälleen arvoisesi?»--Tämä kaikki odotti häntä, tämän kaiken +voittaakseen tahtoi hän taistella, kynsin hampain ponnistella. + +Näytti melkein mielettömältä niin tavattomia tavotella--mutta eivätkö +hänellä olleet ystävänsä mukanaan?--Eivätkö he olleet jo tänään +auttaneet häntä miltei mahdottomia suorittamaan? Eivätkö he tulisi +edelleenkin, valalleen uskollisina, auttamaan häntä neuvoin ja +toimin--eivätkö he tulisi esimerkillään vähitellen päästämään hänet +niistä kiroista, jotka hänet nyt vielä erottivat kaikista ihmisistä, +ja auttamaan painaessa unhoon sitä, mitä isä oli heitä vastaan +rikkonut?-- + +Yhä korkeammalle kohosi hänen luottamuksensa, yhä syvemmälle vaipui +hän unelmiinsa.-- + +Kylän halki vievä tie oli kuljettu, oli saavuttu nostosillalle, jonka +suojassa häkkirattaat seisoivat. Hevoset olivat kytketyt häkkeihin +kuten seimen ääreen ja kurkottelivat huulillaan heiniä puolapuiden +välitse. + +Hetkeäkään vitkastelematta ystävät astuivat niiden luo ja ryhtyivät +valjastamaan. + +Silloin Boleslav heräsi säpsähtäen unelmistaan. + +»Mitä tämä merkitsee?» huudahti hän. »Aiotteko kenties lähteä?--Onhan +minun teitä kiitettävä, pyydettävä teidän neuvoanne.» + +Äänettömyys. + +»Ettekö ainakin suo minulle sitä iloa, että saan teitä kestitä +viinilasilla, nyt kun kaikki on onnellisesti suoritettu.» + +Silloin asettui Peter Negenthin rehevänä hänen eteensä, vetäisi +nyrkkinsä pois siteestään ja sanoi hampaidensa raosta: + +»Ennen tahdomme kuolla janoon, ennenkuin otamme sinulta +vesipisarankaan.» + +Boleslav hoippui taaksepäin, ikäänkuin nyrkki olisi iskenyt häntä +vasten kasvoja. + +Hänestä oli ikäänkuin maailma alkaisi horjua. + +Silloin astui Karl Engelbert murisevasta joukosta esiin ja sanoi: + +»On hyvin ikävää, Baumgart--sanon sinua Baumgartiksi, jolla nimellä +olemme sinut aina tähän hetkeen asti tunteneet--tarkotan, on hyvin +ikävää että olet tällä kömpelöllä tavalla saanut tietää, millainen +oikeastaan on mielialamme. Olisit aivan huoletta voinut pitää kitasi +kiinni, Negenthin... Mutta kun se kerran on sanottu, saat tietää +kaiken.------Olet lähettänyt meille kutsun, ja me olemme +saapuneet.--Tosin kyllä arveli yksi ja toinen, ettei se olisi +välttämätöntä, koska olet meille esiintynyt valenimellä, mutta me +toiset sanoimme, että olipa nimesi Baumgart tai--no, saman tekevä +mikä--se vala, jonka vannoimme keskenämme ensimäisen taistelun +edellä--Dannigkowin kirkossa--sitoo meidät--eikä meillä ole halua +tulla valapatoiksi. Siksi olemme täällä--voit hyvin käsittää, ettemme +tulleet mielellämme, sillä olemme sentään kunniallisia poikia eikä +meitä laisinkaan haluta--askarrella jollekin ... no, lyhyesti paras, +jos palatessamme ihmiset sylkevät vasten kasvojamme, täytyy meidän se +tyynesti pitää hyvänämme, sillä heillä on siihen täysi oikeus.» + +»Miksette ole tätä minulle ennen sanoneet?» sammalsi Boleslav. »Miksi +olette saaneet aikaan, että nyt seison edessänne--kuin mikäkin--mikäkin +--hahahaa--jos tahdotte sylkeä vasten kasvojani ... totisesti täytyy +minun se pitää hyvänäni.» + +»Et tarvitse ollenkaan pahotella meidän tähtemme,» vastasi Engelbert. +»Sinulla on omassa onnettomuudessasi kylliksi kantamista, mutta nyt, +kun olemme täyttäneet velvollisuutemme--tyynesti ja murisematta, se +täytyy sinun myöntää--mitä sen ohella olemme ajatelleet, on meidän +asiamme--nyt tahdon sinua toverieni puolesta--ja jossakin määrin +myös--no, saman tekevä--lyhyesti, tahdon sinua pyytää vapauttamaan +meidät valasta, jonka sinulle olemme vannoneet, kuten sinutkin +kernaasti vapautamme valastasi. Voit tietysti tehdä kuten haluat--mutta +jollet tahdo--täytyy meidän ennemmin tai myöhemmin--poistua mailta +halmeilta, jottei kansa----» + +»Herkeä!» huusi Boleslav peläten kuin kuolemaa jokaista sanaa, joka +vielä saattoi tulla näiltä huulilta. »Toivonne on täytetty, ennenkuin +olette sen lausuneetkaan, sillä olisinpa todellakin häväistykseni +ansainnut, jos vielä kuunaan pyytäisin apuanne.--En sano teille +»suurta kiitostakaan».--Jumala palkitkoon teille kaiken hyvän--ja +älköön kostako teille sitä, että minun täytyy nyt näin--näin seisoa +edessänne--mieluummin olisin heittänyt ruumiin virtaan ja itse +hypännyt perästä--mutta oli miten oli ... älkäämme puhuko siitä enää. +Saanko auttaa teitä valjastamisessa, kun en muuten voi tehdä mitään +hyväksenne?» + +»Äläkä huoli», sanoi Engelbert ja hänen äänensä heltyi. »Koskeehan se +meidänkin syvimpään sydämeemme ... olet meille yhtä rakas kuin olet +aina ollut--mutta käsitäthän----» + +»Käsitän kaiken, hyvä Engelbert--ei tarvita mitään anteeksipyyntöjä.» + +»Voi siis hyvin.» + +»Samoin te.» + +Hevoset olivat valjastetut. Kaikki oli valmiina lähtöä varten. + +Nojaten muuria vasten tuijotti Boleslav miehiin heidän noustessaan +rattaille. + +Istuimellaan kääntyi Engelbert vielä kerran häneen päin: »Ja älä +unhota--Reginaa», sanoi hän, »jos hän nimittäin pääsee hengissä. +Hänelle olet kiitollisuuden velassa, et meille.» + +»Hyvä on», vastasi Boleslav, ymmärtämättä sanojen tarkotusta. + +»Hyvästi siis!» + +»Niin, hyvästi, ja onnellista matkaa!» + +Piiskat läjähtivät--jyristen vierivät pyörät nostosillan jykeväin +palkkien ylitse.--Kuten hopeakehän ympäröimät haamut katosivat rattaat +kuutamoon. + +Hän oli yksin.----Hän oli yksinäisempi kuin ikinä kukaan ihmislapsi +Jumalan avarassa maailmassa. + +Mihin nyt? + +Väsynein askelin laahusti hän rinnettä ylöspäin. Maata peittävä +vesakko kiertyi kahisten hänen jalkoihinsa.--Kastepisarat välkkyivät +vesoissa hänen edellään. Ikäänkuin musta hirviö, valmiina syöksymään +hänen päällensä ja musertamaan hänet jättiläisröykkiöihinsä, +odottivat häntä kukkulalla linnanrauniot, ja ikkunanreikien lävitse +kajasti kuunhohde, jotta ne näyttivät häneen katselevilta aavemaisilta +silmiltä. + +Ajattelematta mitään hiipi hän tornin ohitse. + +Äkillinen uupumus painoi lyijynraskaana hänen jäseniään. Kunpa voisi +nukkua--eikä herätä milloinkaan! + +Mitä ystävä olikaan erotessa huutanut hänelle rattailta?-- + +Hän mietti miettimistään, mutta muisti petti. + +Nurmikko, jolla hän oli löytänyt vieraan naisen, lepäsi hänen edessään +kirkkaasti valaistuna kuin päivällä. Paikka, jossa nainen oli alkanut +kaivaa hautaa, näytti kammottavan mustalta kasteessa kimaltelevan +nurmikon keskellä. + +Olisipa hän kuopannut ruumiin tänne maahan ja sitten lähtenyt +tiehensä--kenties olisi vielä hänen onnensa puhjennut kukkaan jossakin +toisessa maailman ääressä. + +Mutta nyt oli se myöhäistä.--Nyt täytyi kestää,--täytyi päättää uhman +työ, joka tänään oli niin synkästi alkanut.-- + +Yksin--ja ypö yksin loppuun saakka. + +Ikinä ei hän enää saisi yhtään ystävää, ikinä ei hän enää voisi +levollisesti katsoa kenenkään ihmisen silmiin, kun toveritkin olivat +kauhuissaan kääntyneet hänestä pois. + +Kauhuissaan, kuten lemmittykin oli tehnyt, sillä nyt hän ymmärsi, +miksi Helena oli hänen edessään piilottunut ja häntä paennut. + +Häneltä oli mennyttä kaikki, mikä ihmissydämiä yhdistää ilossa ja +surussa, mennyttä rakkaus, toivo ja armeliaisuuskin. Ypö yksin hän +oli, seuralaisina vain häpeä ja viha. + +Kasvot peitettyinä käsiin hoippui hän nurmikkokentän poikki +puutarhurin majaa kohden. Yhtäkkiä--pensaikon reunassa--sysäsi hän +jalallaan jotakin pehmeää, pyöreähköä, joka sulki häneltä tien. + +Siinä oli naisruumis, joka, pää peittyneenä pensaaseen, makasi maassa +pitkin pituuttaan. + +Regina--tosiaankin--Regina. + +»Mitä täällä teet? Nouse pois!» + +Ei ääntä--ei liikahdustakaan. + +Missä olikaan hän nähnyt tytön viimeksi? Aivan oikein--alhaalla +hautuumaan portilla, kun pyssynsuu------ja tuokiossa oli hirveän +hetken kuva ilmielävänä hänen sielunsa silmien edessä. + +Hänen tähtensä oli tyttö syössyt murhaajan kimppuun, hänen tähtensä +uhmannut kuolemaa, joka schrandenilaisten taholta uhkasi. + +Ja kuinka hän oli pelastajansa palkinnut? + +Huoletonna hän oli mennyt hänen ohitsensa, jättänyt hänet alttiiksi +verenhimoiselle joukolle ajattelematta hiventäkään hänen pelastustaan. + +Ja vaikka kohta hän olikin halveksittavin olento maailmassa, _tätä_ +hän ei ansainnut, totisesti ei tätä. + +»Regina--herää!» + +Boleslav kumartui ja nosti häntä pystyyn, mutta hervotonna ja elotonna +vaipui pää takaisin pensaaseen.--Hän huomasi verta sormissaan. Tytön +tukka oli kostea ja vanukkeissa. + +Mitä, oliko hän kuollut? Ei, ei suinkaan, hän ei voinut, ei +saanut!------Uhrautunut hänen, Boleslavin tähden--hänen +uhraamansa--sehän merkitsi omaa syyllisyyttä perityn lisäksi.--Ja olla +velassa tälle olennolle--mikä häpeällinen ajatus! + +»Tytön täytyy jäädä eloon, jotta saan maksaa hänen palkkansa», +ajatteli Boleslav. + +Äkkiä hän repäisi paidan kahtia tytön rinnalta ja painoi korvansa +hänen viileää, täytelästä poveaan vasten. + +Luojan kiitos--sydän sykki vielä! + +Ja noustuaan jälleen pystyyn näki hän tytön avointen silmien suurina +ja ilmeettöminä tuijottavan häntä kohden. + +Pelästyneenä, ikäänkuin pahanteosta keksittynä, pudotti hän pään +käsivarsiltaan. + +Tyttö retkahti paikalleen ja voihkasi hiljaa. Oksien kosketus teki +hänelle kipeää, mutta samalla hän tuli täysin tuntoihinsa. Hän nousi +kyynäskolkkasilleen ja katsoi äänetönnä, kysyen Boleslaviin. + +»Nouse ylös, Regina», sanoi Boleslav. + +Hänen äänensä sai Reginan vavahtamaan. Tyttö koetti vääntäytyä +pystyyn--mutta vaipui voimatonna takaisin... »Anna minun levätä», +anoi hänen arasti rukoileva katseensa. + +»Nouse ylös, minä autan sinua.» + +»_Täytyykö_ minun mennä?» kysyi tyttö, torjuen pois Boleslavin käsiä. +Pelko ja tuska vääristivät noita veren tahraamia, villinkauniita +kasvoja. + +»Tahtoisit siis jäädä luokseni?» + +»Oi, herra--mitä kysytte?» + +»Mutta sinun olisi paha olla täällä.» + +»Oi ei, herra. Armollinen herra löi minua joka päivä. Olen tottunut +siihen--» + +»Mutta muualla maailmassa kohdellaan sinua paremmin.» + +»Missä muualla?»--Uudelleen herännyt pelko kuvastui tytön kasvoilla. + +»Missä vaan--hyvä isä!--Sellainen tyttö kuin sinä, joka on ahkera ja +nöyrä ja jolla on vahvat jäsenet--» + +Regina puisti kiihkeästi päätään. »En menisi kauas, herra. Jos ajatte +minut pois, heittäydyn ojaan ja kuolen nälkään.» + +Boleslavin katse sai lempeämmän ilmeen. + +»Kuinka kehno ja typerä ja halveksittava tyttö onkin, on hän kuitenkin +koko Luojan luomassa maailmassa ainoa, joka tahtoo jäädä minun +luokseni,» ajatteli Boleslav. »Hän on halveksittu, hyljitty, ihmisten +ilmoilta karkotettu kuten minäkin; hän kantaa samaa kirousta kuin +minäkin.--Miksi siis ajaisin hänet kynnykseltäni?» + + + + +VIII. + + +Jo lähinnä seuraavina päivinä Boleslav huomasi, kuinka mahdoton hänen +olisi ilman tätä naista elää kotoisella konnullaan, kuinka paljon +enemmän hän oli riippuvainen tytön huolenpidosta kuin tämä hänen. + +Avutonna kuin haaksirikkoinen, jonka aallot ovat viskanneet +asumattomalle saarelle, hiiviskeli hän isiensä perintötilalla. +Vaikkapa miinat ja ketunraudat eivät enää uhanneetkaan hänen +askeleitaan, hapuilivat hänen jalkansa kuitenkin epävarmoina, ja hänen +mielensä joutui hämmennyksiin näiden savunmustaamain muurien keskellä, +jotka häviö oli niin muuttanut, etteivät ne enää tarjonneet pohjaa ja +kiinnekohtaa edes hänen lapsuutensa muistoillekaan. Itse puistokin, +jossa hän kerran oli tuntenut jokaisen puun ja jokaisen pensaan, oli +pitkien vuosien kuluessa metsistynyt niin oudonnäköiseksi, että hän +tarvitsi siellä aivan uudet merkkikohdat osatakseen mihin tahtoi +mennä. + +Ensi uhman hälvettyä heräsi yhä katkerampana hänen mielessään kysymys: +»Mitä nyt on tuleva?» + +Ja tämä kysymys kävi pakottavaksi, sillä niukat varastot leipää ja +savustettua lihaa, joita säilytettiin kellarissa, lähenivät loppuaan. + +Ylpeys esti häntä Reginalta kysymästä neuvoa, eikä hän ollut tyttöä +taasen puhutellutkaan. Hiljaa ja näkymätönnä emännöi tämä talossa, +nähtävästi aavistaen parhaaksi herättää niin vähän huomiota kuin +suinkin. Mutta kun Boleslav aamuisin palasi virralta, jossa hän otti +kylpynsä, tapasi hän punakukitetun uudinvuoteen siististi +järjestettynä ja peitettynä, tapasi lattian narskuvalla hiekalla ja +tuoksuvilla kuusenhavuilla siroteltuna ja löysi kullalla silatulta +pöydältä, jonka neljättä jalkaa täytyi pönkittää tiilikivellä, +höyryävän, ruskean kahvikannun ja sen vierellä sirosti leikattuja +mustia leipäviipaleita. + +Häneltä hälveni pian kammo ottaa ruokansa tämän naisen +käsistä,--aluksi häntä tosin arvelutti murtaa leipää, jonka tyttö oli +tuonut, mutta se näytti niin perin maukkaalta, ja syksyinen kylmä +kylpy oli kiihottanut hänen ruokahaluaan. + +Päivälliseksi oli leipälientä ja parisen viipaletta paistettua lihaa +häntä odottamassa, eikä viinipulloakaan ollut unhotettu--ja +illalliseksi oli aina jollakin keinoin hankittu uutta ruuan vaihtelua. + +Niin osasi Regina emännöidä niillä vähillä tähteillä, joita vielä oli +kellarissa. + +Monta kertaa näki Boleslav hänen vilahtavan ikkunan ohitse patoineen +ja muine astioineen, jotka hän varmaankin kävi virrassa pesemässä. +Palatessaan taivutteli hän varovasti syrjään pensasten oksia ja +tähysteli liekehtivin silmin, oliko tie avoin. Jos Boleslav seisoi +oven edessä tai nojasi ikkunasta ulos, oli hän heti kohta kadonnut +jälleen tiheikköön. + +Entisen puutarhurin työhuoneen oli hän valinnut asunnokseen. Sinne +pistäysi Boleslav eräänä aamuna, kun oli nähnyt tytön menevän +virralle. + +Hän löysi viistopäätyisen huoneen, jossa oli lasinen katto kuten +kasvihuoneessa ainakin. Viheriät, nokiset, lyijykehyksiin kiinnitetyt +lasiruudut olivat monesta kohdin särkyneet, ja aukoista pääsi sisään, +mitä vain taivaasta tuli.--Permantoa ei ollut laudotettu eikä +kivitetty, vaan peitti sitä musta ruokamulta, joka näytti kuin +miltäkin turvepehkulta. Seinillä oli porrasmaisia lautatelineitä, +joilla puutarhuri oli muinen pitänyt kukkaruukkujaan, ja niille oli +nyt sijotettu talon niukat talousastiat. Mitä paraimmassa +järjestyksessä olivat siellä keittoastiat, vadit ja lautaset, jotka +välkkyivät puhtauttaan. Oven vieressä oli parilla matalalla +puupukilla--muutaman jalan korkeudella permannosta--vanha ovi, joka +oli vahvasti hiiltynyt molemmista päistään, epäilemättä jäännös +tulipalosta. Sen päälle oli levitetty ohut olkikerros ja olkien päälle +pari karvapeitettä, jollaisia muuten käytetään hevosten loimina. Tämä +oli tytön vuode. »Koirallakin on parempi», ajatteli Boleslav. +Vastapäisessä nurkassa oli häthätää tiilistä kyhätty tulisija. Sen +yläpuolelle oli laudoista laitettu jonkinlainen hattu, näköjään +omatekoinen, neuvomaan tietä tulisijasta kohoavalle savulle, mutta +savu oli siitä vähät välittänyt ja etsinyt tiensä mistä hyväksi näki. + +Tällä mustalla, kylmällä permannolla, yllänsä savunmustaama katto, +asusti tyttö eikä kaivannut parempaa. Siihen oli hänen sydämensä +kasvanut kiinni, sitä piti hän paratiisina, josta karkotus merkitsi +hänelle kuolemaa ja kadotusta. + +Kurja naisraukka!-- + +Ja eräänä iltana oli hän kadonnut. Boleslav tahtoi vihdoinkin puhua +hänen kanssaan ruokavaroista ja huusi häntä. Ei mitään vastausta. +Keittiö oli tyhjä. Puistossa, rannoilla, sillan luona, koko +saarella--ei jälkeäkään. Ehdottomasti olisi tytön täytynyt kuulla, +sillä hänen äänensä kaikui kyllin kovasti yöhön. + +Boleslavin mielessä heräsi epäilys, että tyttö yksinäisen päivätyönsä +palkaksi öisin hekumoi jonkun ystävänsä sylissä. Olihan hän perehtynyt +paheen kaikkiin lajeihin ja hyvin omiaan siihen, että kuka tahansa +irstas veitikka halusi hurjissa himoissaan sulkea hänet syliinsä. Moni +kyläläinen arvatenkin vain siksi heitteli kivillä tätä ruumista, ettei +saanut sanoa sitä omakseen. + +Ja mikäpä muuten olisikaan isän kuoleman jälkeen kiinnittänyt häntä +tähän kurjuuteen, jollei uusi synti, joka kenties oli jo kauan käynyt +tuon vanhan kanssa käsi kädessä? + +Inho valtasi Boleslavin. »Jollei hän voi puhdistaa itseään, ajan hänet +raipoilla huomisaamuna matkoihinsa.» Näissä aikeissa meni hän levolle. +Mutta suurin ei hän voinut nukkua, sillä häntä huolestutti tulevaisuus +ilman tyttöä. Tämän ajaminen tiehensä merkitsi samaa kuin muuttaa +itsekin samana päivänä täältä pois. + +Kuuden tienoilla herätti hänet unenhorroksistaan ulko-oven hiljainen +narina. + +Hän pukeutui nopeasti, sillä hän tahtoi heti kohta vaatia tytön +tilille. + +Astuessaan keittiöön tapasi hän tytön lieden ääressä kumartuneena +kirkkaasti kiiluvain tervaslastujen ylitse, joihin hän puhalsi posket +pullollaan. + +Tyttö kääntyi vitkaan ja sanoi katsoen häneen suurin silmin: »Hyvää +huomenta, herra!» + + +Boleslav vapisi vihasta. + +»Missä olit yöllä?» tiuskaisi hän. + +Tyttö alkoi hätääntyä, päästi kätensä kupeilleen riipuksiin ja +vetääntyi takaperin perimäiseen uunin-nurkkaan. + +»No, vastaatko pian?» + +»Voi, herra», änkytti tyttö painaen päänsä olkapäidensä väliin, +»ajattelin, ettette sitä huomaisi, ja että ennättäisin takaisin, +ennenkuin herra on herännyt--» + +»Luuletko siis saavasi öisin harhailla ympäri, kun en vain sitä +huomaa?» + +Pelkästä pelosta oli tyttö kyyristynyt myttyrään. + +»Mutta--mutta--enhän voinut muuta», änkytti hän. »Meillähän ei ole +enää mitään--ja herra on koko ajan syönyt melkein vain savustettua +lihaa!» + +Silloin putosivat suomukset Boleslavin silmistä. + +»Olit siis ruokatavaroita noutamassa?» + +»Missäs muualla, herra! Toin vasikanlihaa ja vereksiä munia ja +voitakin--ja makkaraa ja kaikenlaista muuta. Ne kaikki ovat jo +kellarissa.» + +»Kuka niitä antoi sinulle?» + +»Mutta tiedättehän sen, herra.--Bockeldorfissa olin, tunnen siellä +kaupustelijan--hän hankkii minulle jo edeltäkäsin mitä tarvitsemme, ja +kun yöllä koputan, avaa hän takaoven--siitä tietää vain hänen +vaimonsa, ei kukaan muu niin hiirenhiiskausta--eikä hänellä ole +kallistakaan. Herra Merckel täällä kylässä ottaa taalerin jokaisesta +lihanaulasta ja kaupanpäällisiksi haukkuu pataluhaksi.» + +»Ja oletko tänä yönä kulkenut jalkaisin kuusi peninkulmaa edestakaisin +koko kantamus selässäsi?» + +Kummastellen ja yhä peloissaan katsoi tyttö häneen. + +»Luulen, että sen tiedätte, herra, olenhan sen jo kerran ennen teille +sanonut.» + +»Mutta sitä ei voi kukaan ihminen--älä valehtele minulle enempää, +nainen. Tiedän kyllä sotaretkeltä, mitä saattaa kestää--mitä miehetkin +voivat kestää.» + +Älyttyään, ettei herra nyt enää ollut vihainen, uskalsi tyttö nousta +suoraksi ja ojensi vankat käsivartensa. + +»Minäpä kestän enemmän kuin miehet, herra», sanoi hän onnellisesti +hymyillen--»muuten ei minusta olisikaan täällä mitään hyötyä--» + +»Kuinka kauan olet jo tätä tietä taivallellut, Regina?» + +»Vuosia viitisen, herra, joka viikko--väliin useamminkin--kesällä se +on leikintekoa--mutta talvisin ja syksyisin--kun metsä on lumen +peitossa tai niityt tulvillaan--silloin se on työläämpää--onneksi +silloin ovat taasen yötkin pitemmät, niin ettei kukaan näe minua--ja +paljon mieluummin kuljen kuusi peninkulmaa, ennenkuin pyydän mitään +mokomalta koiralta--herra Merckeliltä, aioin sanoa--se ottaa taalerin +lihanaulalta--eikö moinen ole hävytöntä? Ja sitten mennä lainkaan +kylään--» + +Säikähtyneenä vaikeni hän, ikäänkuin pelkäisi saavansa toria +lörpöttelystään. + +»Mitä aioit sanoa, Regina?» kysyi Boleslav lempeämmin. + +»Aioin oikeastaan vain pyytää anteeksi, että menin luvatta--mutta +ajattelin, että herraa ilahuttaisi saada kerran vereksiä munia +aamiaiseksi------» + +»Hyvä on, Regina», sanoi Boleslav kääntyen poispäin. »Olet kelpo +tyttö.» + +Hetikohta poistui hän ja meni virralle kylpemään. Palattuaan tapasi +hän kyllä huoneen järjestettynä kuten muulloinkin, mutta kahvia ei +tänään näkynyt. + +»Hän on kai uuvuksissaan nukahtanut», ajatteli Boleslav ja päätti +hetkisen odottaa, sillä tänään ei hän tahtonut Reginaa kiirehtiä. +Mutta kun häntä kylvyn jälkeen kovasti vilutti, ei hän halunnut +kauemmin olla ilman lämmittävää juomaansa. Hän meni varpaisillaan +keittiöön, katsoakseen itse valkeaa, jos mahdollista tyttöä +herättämättä. Mutta tämä ei nukkunut. Ensi näkemältä näytti tosin +siltä. Hän istui vuoteensa reunalla, oli painanut kätensä kasvoilleen +eikä liikahtanut. Tuontuostakin kulki väristys hänen ruumiinsa +lävitse, kuten sillä, joka on nukkunut ylen uuvuksissa. + +Mutta lähemmin katsottuaan huomasi Boleslav kirkkaiden kyynelien +valuvan hänen punaisia lihavia sormiaan myöten. Samalla pääsi ähkyviä +nyyhkytyksiä hänen rinnastaan. + +»Mikä sinun on, Regina? Miksi itket?» + +Tyttö ei vastannut, vaan nyyhkytteli yhä äänekkäämmin. + +»Olenko pahottanut mieltäsi, Regina? En olisi sinua nuhdellut, jos +olisin tiennyt, missä olit.» + +Silloin päästi Regina kätensä vaipumaan kasvoiltaan ja katsoi +herraansa itkettyneillä silmillään. + +»Voi, herra», sammalsi hän kyyneliin tukehtumaisillaan. »Minua ei +ole--vielä kukaan--niin nimittänyt, eikä se ole--totta--» + +Boleslavin mieliala kylmeni. Hän ei tiennyt käyttäneensä yhtään +soimaavaa sanaa. Puuttuipa vain, että tämä nainen, jota muuten +koirilla ajatettiin, alkoi näytellä herkkätuntoisuutta hänen edessään. + +»Mikä ei ole totta?» tiuskaisi hän. + +»Se mitä sanoitte.» + +»Tuhat tulimaista--mitä olen sanonut?» + +»Että minä olen--kelpo...» Uusi nyyhkytysten puuska tukehdutti hänen +äänensä. + +Boleslav katsoi tyttöön päätään pudistellen. Hän ei ollut kuunaan +katsonut ihmissieluun sisälle eikä tiennyt siellä piilevän arvotuksia, +ei tiennyt, että kunniattomuudellakin on kunniantuntonsa.--Hymyillen +laski hän kätensä Reginan olalle ja sanoi: »Ole vaan levollinen, +Regina. En tarkottanut mitään pahaa--ja laita nyt vihdoinkin aamiainen +valmiiksi.» + +»Saanko--minä--tuoda sen sisäänkin?» kysyi hän yhä nyyhkyttäen. + +»Olisiko minun tultava sitä hakemaan?» + +»Luulin--etten saisi.» Näin sanoen meni hän lieden luo ja puhalsi +kyyneltynein poskin sammumaisillaan olevaan tuleen. + +Siitä lähtien ei hän enää pelännyt astua Boleslavin läsnäollessa +huoneeseen. Huolellisesti tähysteli hän silloin herransa kasvoja +arvatakseen tämän toivomuksia, mutta sanaakaan ei hän uskaltanut +päästää huuliltaan. + +Kellariholvista, missä rahoja ja viinipulloja säilytettiin, oli +Boleslav löytänyt suuret kasat papereita, jotka viruivat sikin sokin +useammissa arkuisssa täyttäen ne kukkuroilleen. Siinä oli isän +kirjeenvaihto, kaikenlaatuisia todistuksia ja asiapapereita. + +Kohta ensi päivänä papereita penkoessaan ei hänen käsiinsä sattunut +enempää eikä vähempää kuin testamentti, jonka mukaan hänen autuaasti +nukkunut tätinsä luovutti kaiken omaisuutensa hänelle, Boleslav von +Schrandenille, rakkaan veljenpoikansa ainoalle pojalle, »hyvittääkseen +hänelle sen vääryyden»,--niin kuului lisäys--»jota hän on saava kärsiä +elinikänsä». + +Boleslavin ilo oli vain vähäinen; vasta lähemmin ajateltuaan, että hän +täten oli saanut käsiinsä hyvän aseen tulevaa taistelua varten, alkoi +hän pitää lahjaa arvossa.----Antajaa itseään, joka aina oli ollut +hänelle suopea, hän tuskin ajattelikaan, niin kovettunut oli hänen +mielensä, niin yksinomaan olivat hänen ajatuksensa suuntautuneet +synkkään tehtävään, joka oli hänen suoritettavanaan. + +Hän oli halunnut vain saada näkyviinsä tien, jota myöten olisi +rajusti, kuten hänen luonteensa halusi, voinut syöstä eteenpäin. +Mutta pitkiin kuukausiin ei hän nähnyt edessään mitään muuta kuin +masentavaa toivottomuutta. + +Taistelua schrandenilaisia vastaan, johon hän oli päättänyt ryhtyä, +oli käytävä suurisuuntaisesti; muuten se päättyisi samanlaisella +tappiolla kuin taistelu, johon isä oli elinvoimansa viimeiset +jäännökset kuluttanut.--Oli hankittava suuri joukko työmiehiä, jotta +voi pitää roskaväen aisoissa. Mutta mistä niitä otti, jollei tienoolla +kukaan alentunut hänen palvelukseensa? Tosin rahalla saa mitä hyvänsä, +ja kolminkertaisen palkan toivo olisi monen, joka nyt pöyhistellen +luulotellulla isänmaallisuudellaan ylpeänä sylki hänen kynnykselleen, +tehnyt nöyräselkäiseksi orjaksi. + +Mutta niin pitkälle eivät hänen varansa riittäneet. Käteiset rahat, +jotka hän oli löytänyt ja jotka ensi silmäyksellä olivat näyttäneet +kuulumattomalta rikkaudelta, olivat aivan riittämättömät, jotta niillä +olisi voinut ryhtyä mihinkään yritykseen. Niitä oli 4,500 taaleria, +jäännöksenä saatavista, jotka isä palon jälkeen, kun hänestä näytti +koko maailma leimahtaneen liekkiin, oli kiireimmittäin perinyt +velallisiltaan. Tosin olisi summa kestänyt vuosikausia siihen kurjaan +elämään, jota hän Reginan kanssa oli alkanut viettää isänsä tapaan; +mutta tehtävään, joka väikkyi hänen mielessään, oli se kuin pisara +kuumille kiville. + +Ennen testamentin löytämistä oli hän raskain mielin tuuminut tarjota +myytäväksi metsät, jotka olivat olleet hänen isänsä ylpeytenä, +haaskata ne perin pohjin, jollei muu auttaisi. Nyt jätti hän +kiireimmiten tämän ajatuksen mielestään. Olettaen, että kaupan saisi +tehdyksi niin hyvin kuin hän toivoi, olisi kuitenkin kulunut +kuukausia, ennenkuin hän olisi saanut ensimäiset rahat käsiinsä. +Lisäksi oli talvi oven edessä, tuima itäpreussilainen talvi, joka aina +huhtikuuhun asti teki ulkoilmassa työskentelyn mahdottomaksi.--Tänä +vuonna ei siis ollut rakentamista eikä peltotyötä enää +ajatteleminenkaan.--Miksi siis tehdä uhrausta, joka lyhytaikaisella +kärsivällisyydellä--olihan kysymys vain viikoista--oli kokonaan +vältettävissä? + +Kun hän huhtikuun 1 päivänä nostaisi perinnön ja lähtisi sitten heti +työväkeä hankkimaan, saattoi toukokuussa olla rakennustyö jo täydessä +vauhdissa, kenties oli mahdollista saada vielä hieman maatakin +siemennetyksi. + +Mutta siihen asti--siihen asti! + +Kuinka voisi hän sietää harmaiden talvipäivien autiota +yksitoikkoisuutta tylsässä toimettomuudessa, kun työnhalu kuitenkin +poltti hänen sormiaan?--Kuinka kestäisi hän elää päivästä päivään +lemmittynsä läheisyydessä--ilman toivoakaan päästä tälle tekemään +kysymyksen, suuren, kohtalokkaan kysymyksen, josta hänen elämänsä ja +onnensa riippui?--Pysyykö Helena lujana? Antaako hän anteeksi? +Sulkeeko hän sydämensä, niin ettei vihan myrkkyhenki, jota hänen +ympäristönsä huokui, myrkytä hänen rakkauttaan? + +Tuomiokirkon pyhän neitsyen kuva muistui Boleslavin mieleen, +Muistuttikohan Helena vielä sitä? + +Saisipa hän silmänräpäyksenkään ajan katsoa lemmittynsä kasvoja! Hänen +silmissään häämötti ruusujen puna ja liljojen valkeus, hän näki +valoisan pyhimysolennon hymyillen kumartuvan häntä kohden, mutta minkä +näköinen hänen lemmittynsä oli, sen hän oli unhottanut. + +No, yhtä kaikki--suojelkoon armas pilviin kietoutuneena hänen työtänsä +ja kruunatkoon kerran rakkaudellaan sen, minkä hän on suorittanut +valmiiksi.--Tähän ajatukseen uinahti vähitellen kaipaus saada jälleen +nähdä Helenaa; jos hän olisi saanut immeltä sanasenkaan, joka hänelle +olisi vakuuttanut tämän uskollisuutta, olisi hänen toiveensa ollut +täydelleen tyydytetty. + +Yhä syvemmälle kaivautui hän paperien sekasokaan, joka näytti paisuvan +sitä suuremmaksi, mitä hartaammin hän toivoi pääsevänsä pohjaan +saakka. Papereita oli jo pinottu asuinhuoneen seinille niin korkealle, +että ne peittivät kauniin isoäidin kuvan, mutta vielä olivat arkut ja +laatikot täyteen ahdettuina kellarissa. Koko perhearkisto näytti +jonakin hädän hetkenä haalitun kokoon ja ilman valintaa ja järjestystä +joudutetun turvaan. Nyt oli tästä sekasotkusta löydettävä esille mitä +oli tärkeää ja osaksi välttämätöntäkin tilan hallintoon. Niinpä +puuttuivat muiden muassa kaikki vapautettujen talonpoikien kanssa +tehdyt sopimuskirjat ja kaikki rajamääräykset. Varmaankin olivat kylän +hyenat kaapanneet isännättömiksi jääneistä tiluksista, mitä hyväksi +näkivät. Loputtomia riitajuttuja oli hänen edessään, ja jollei hän +tahtonut käräjöidä jokaisesta jalanleveydestä maata tai omin käsin +hankkia oikeutta, ei hänelle epäilemättä jäisi kerrassaan mitään. + +Mutta voittamaton kammo pidätti häntä kääntymästä viranomaisten +puoleen. Hänen mielessään säilyi vielä isänsä kuva siltä päivältä, +jona hän oli nähnyt tämän viimeisen kerran. Silloin hän näki, miten +ovet ilman muuta suljettiin tältä henkipatolta mieheltä, joka oli +kyllin julkea tullakseen etsimään oikeuttaan... Tosin oli siihen +aikaan Preussissa ollut kaikki ylösalaisin. Valtion perustukset +horjuivat--sentähden saivat rotat vapaasti elämöidä.--Mutta kukapa +saattoi tietää, puhuiko samaisen isän poika kuulevammille +korville?--Laissa oli takaportteja yllin kyllin, jotta jonkun +vastenmielisen henkilön saattoi tehdä oikeudettomaksi, ja sitä hän ei +epäillytkään, ettei siihen olisi ollut hyvää tahtoa.--Niin syvälle oli +hän syöpynyt turvattomuuden tunnelmaansa, että laillinen järjestyskin +näytti hänestä metsänpedolta, joka väijyi häntä nostosillan +korvalla.--Sotilaallisia velvollisuuksiaankaan ei hän enää ajatellut. +Luutnantti Baumgart oli kaatuneiden luettelossa. Miksi siis henkiin +heräämisellään tuottaa herroille virkamiehille tarpeetonta työtä? +Vähät he välittäisivät siitä häntä kiittää.-- + +Hänen mielestään eivät lähteneet raamatun sanat: »Hänen kätensä olkoon +jokaista vastaan ja jokaisen käsi olkoon häntä vastaan.» Tämän +kirouksen, jonka Hagarin poika oli kerran vienyt mukanaan elämään, +täytyi hänelle muuttua siunaukseksi, niin hän uhotteli. + +Viikot kuluivat, hän tuskin sitä huomasi. Päivät pääksytysten istui +hän papereihinsa hautautuneena, ja iltaisin hän kuljeksi puiston +raivaamattomia polkuja pitkin tai kapuili linnanraunioilla. + +Ainoastaan yhtä paikkaa hän huolellisesti vältti. Tämä paikka oli +Kissanporras. Hänen sydämensä alkoi jyskyttää, kun hän vain joutui sen +läheisyyteen, ja hän riensi kiireimmittäin ohi pensaikon, joka sen +peitti taakseen. + +Mutta hänessä heräsi palava, kiduttava himo nähdä omin silmin tuo +turmion paikka, eikä tämä himo jättänyt häntä enää rauhaan. + +Niin oli sitten eräs ilta syyskuun lopulla, ja ensi kertaa hänen +kotiuduttuaan loisti täysikuu jälleen hopeanhohtoisena taivaalla. +Levotonna hän harppaili pitkin puiston käytäviä. Kuivat lehdet +kahisivat hänen jalkojensa alla, ja syystuuli kohisi kolkosti +pensaissa. Kuten valkoisten elukkain parvet vilisivät kuunsäteet maata +pitkin; mustana, pykäläisenä muurina nousi pensasto hänen edessään +korkeutta kohden. + +Silloin--synkän uhmansa puuskassa--hän voitti taikauskoisen kammon, +joka häntä siihen asti oli pidättänyt, ja tunkeutui läpi viidakon, +joka suojaten verhosi polun. + +Jyrkkä rinne laskeutui miltei pystysuoraan alas virtaan, jonka +peilipinnan leppäpensaat peittivät melkein kokonaan. Hiljainen lirinä +ja loiske kuului alhaalta. + +Rinteen yläreunalta ojentausi jykevä, käsipuulla varustettu hirsi +pitkälle ilmaan. Teline, joka oli kaivettu syvälle maahan, piteli +sitä kiinni rautatangoilla. Samanlainen hirsi ojentautui toiselta +rannalta sitä vastaan, mutta siellä oli se kiinnitetty mahtavaan +tammenkantoon, joka sitä kannatti ja piti tasapainossa. Keskivälillä +ammotti kymmenen tai kahdentoista jalan levyinen kuilu. Niin +ojentuivat hirret molemmilta puolin yli syvyyden kuten kaksi kättä, +jotka ikävöiden kurottuvat toisiansa kohden koskaan ylettymättä +toisiinsa. + +Jolleivät ne tosiaankaan olisi konsanaan toisiinsa ylettyneet, olisi +tuho jäänyt tapahtumatta.--Mutta parittajalla ei ole kuunaan ollut +helpompaa tehtävää. Tämänpuolisella hirrellä oli pari lautaa, jotka +niihin kiinnitetyn vaajan avulla vaivattomasti saattoi työntää +sillaksi aukon yli. Olipa saapuvilla käsipuukin, joka nyt nojasi +hirttä vasten, mutta jonka saranoillaan voi kääntää vastapäiseen +suuntaan. Näin oli ollut kaikki oivallisesti varustettu petoksen +helppoa toimeenpanoa varten. + +Ikäänkuin ikuisen häpeän muistomerkkinä törrötti tämä laitos mustana +ja hoippuvana sumuisessa kuutamoyössä. + +Loiske alhaalla näkymättömässä virrassa koveni. Näytti siltä, kuin +aaltoja vielä tänään kuohuttaisi se pöyristyttävä teko, joka nyt +peittyi tuonen helmaan. + +Verkalleen kuin unissaan astui hän portaalle, syvällä allaan +hopeapinta, jonka ylitse näytti säkeniä parvittain vilahtelevan. +Silloin näki hän vaalakan naisolennon, joka oli puristanut hameensa +reisiensä väliin ja seisoi vedessä polviaan myöten. Hän oli Regina, +ja hän huuhtoi pesuvaatteitaan hietasärkän reunalla. + +Boleslav rypisti kulmiaan. Että hänen pitikin juuri täällä kohdata +tämä nainen! Mutta toisekseen--kohtuuton ei saanut olla, väistyihän +tyttö hänen tieltään, missä suinkin voi, toden totta ei hänen +tarvinnut paljo kärsiä tämän läsnäolosta. + +Puoleksi ajattelematta nojautui hän käsipuuhun ja katseli pesutyttöä. +Tämä ei aavistanut mitään hänen läheisyydestään, vaan seisoi syvään +kumartuneena vettä kohden. Hänen niskansa pingottui, jäntevät kädet +ravistelivat märkiä vaatteita, niin että kimmeltävät pisarat +pirskuivat yltympäri. Tuontuostakin alotti hän saman kaksiäänisen +laulun, jota oli hyräillyt taannoin hautaa luodessaan, ja heitti sen +jälleen kesken saatuaan roiskauksen vettä suuhunsa tai sieraimiinsa. + +Kuinka uutterasti hän teki työtään vielä näin iltamyöhällä, jolloin +Boleslav oli luullut hänen aikoja sitten menneen levolle! + +Mutta äkkiä ponnahti hän pelästyneenä pystyyn. Boleslavin jalka oli +raapaissut alas pari kivenliuskaretta, jotka olivat pudonneet aivan +tytön eteen. + +Epäluuloisena tähysteli tyttö vastapäiselle rannalle. Hänen ensi +ajatuksensa oli ilmeisesti, että joku väijyi häntä ylhäällä +pensastossa.--Vasta sitten johtui hänen mieleensä katsoa ylöspäin +portaalle. Hän päästi hiljaisen huudahduksen. + +»Ei sinun tarvitse pelätä, Regina», huusi Boleslav hänelle. »En tee +sinulle mitään.» + +Regina ryhtyi jälleen levollisesti työhönsä. + +»Kuinka pääset sinne alas?» kysyi Boleslav edelleen. + +Regina pyyhkäisi märällä käsivarrellaan kasvojaan »Olen hyvä +kapuamaan», sanoi hän ja vilkui tuokion aikaa ylös Boleslaviin. + +»Eikö sinua palele vedessä? Vuodenaika on jo myöhäinen.» + +Regina vastasi jotakin, mitä Boleslav ei kuullut. Sitten ei hän +häirinnyt tyttöä enää. Mutta hän oli utelias näkemään, miten tämä +aikoi kiivetä jyrkkää rantatöyrästä myöten. + +Niin hän jäi paikalleen ja katseli tyttöä.--Muutaman minuutin kuluttua +kokoili tämä pesuvaatteensa ja nousi virran partaalle. Kuun säteet +taittuivat kehäksi ympäri hänen päätänsä, joka tänään oli miltei +sileäksi kammattu. Näytti kuin hän kantaisi kruunua. + +Aralla katseella vilkaisi hän ensin, oliko hänen herransa vielä +ylhäällä, sitten sukelsi hän pensastoon, missä hän kohta näkyi vesa +vesalta, oksa oksalta kapuavan ylöspäin kuin villikissa. + +Töyräälle päästyään laski hän hameensa suoraksi ja aikoi vasuineen +mennä tiehensä, mutta Boleslav huusi hänen jälkeensä. + +»Miksi teet työtäsi öiseen aikaan?» kysyi hän koettaen näyttää +ystävälliseltä. + +»Koskeivät he anna minulle päivällä pahaakaan rauhaa», vastasi tyttö. + +»Kyläläisetkö?» + +»Niin, herra.» + +»Mitä he tekevät sinulle?» + +»No, mitä he aina tekevät--heittelevät ja paiskiloivat.» + +»Virran ylitse?» + +»Niin juuri, herra.» + +»Kun sinulle vasta tehdään pahaa, niin tule minua hakemaan.» + +Regina ei vastannut. + +»Ymmärrätkö?» + +Regina risti kätensä ja katsoi häneen rukoillen. + +»Mitä nyt?» + +»Voi, hyvä herra, älkää ampuko!» sammalsi tyttö.--»Tiedän, että aiotte +ampua. Hän on--tarkotan armollista herraa--hänkin kerran koettanut. +Silloin alkoivat ne joen takana tehdä samoin. Paukkui yhä siellä ja +täällä, kaikkialla--mihin vain päänsä pistikään. Oli aivan ihme, ettei +kehenkään sattunut. Ja jos he vielä lopulta tottuvat aina ottamaan +pyssyt mukaansa, ampuvat he minut muitta mutkitta, missä vain +tapaavat, sillä enhän voi olla saarelta poistumatta.» + +Boleslav ei ollut ennen kuullut tytön puhuvan niin kauan ja +järkevästi. Hänestä näytti uudelta ja omituiselta, että tämän matalan, +villien kiharain ympäröimän otsan takana saattoi asua tyynesti +harkitsevia ajatuksia. + +»Olet oikeassa, Regina», vastasi hän. »Jo sinunkaan tähtesi en saa +heitä ärsyttää.» + +Hän näki kuun valossa, kuinka tytön kasvoille lehahti tumma punastus. + +»Minun tähteni, herra?» sammalsi Regina. »En tiedä, mitä tarkotatte?» + +»Hyvä, hyvä», vastasi Boleslav torjuen. »Mutta mitä aioinkaan kysyä, +Regina,--oletko tyytyväinen palveluspaikkaasi? Puuttuuko sinulta +mitään?» + +Tyttö tuijotti häneen vaieten. + +»Sinun ei pidä panna pahaksesi, Regina, vaikka olisinkin ynseä sinua +kohtaan. Minulla on huolia pääni täynnä ja elän mieluimmin yksikseni. +Älä siis luule, että olen sinulle vihainen, vaikken sinua +puhuttelisikaan.»---- + +Reginan silmät sumentuivat. Hänen kätensä hapuilivat portaan käsipuuta +kohden ikäänkuin tukea etsien. Seuraavana hetkenä hän pyörähti +ympäri--ja jättäen vasunsa niille hyvilleen livisti hän tiehensä kuin +minkäkin hirmuhengetärten hosumana. + +»Omituinen olento», mutisi Boleslav katsoen hänen jälkeensä. »Minun +täytyy olla lempeämpi häntä kohtaan. Hän ansaitsee sen.» + +Sitten nojautui hän käsipuuhun ja katseli alas veteen, jonka +hopeaiseen pohjaan ilmestyi kokonainen puutarha, täytenään liljoja ja +punaruusuja. + + + + +IX. + + +Herra luutnantti Merckel oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen +hautajaispäivän tuloksiin. Hän nimitteli schrandenilaisia pelkureiksi +ja vanhoiksi akoiksi ja sanoi, että he olivat arvottomia kuninkaan +takkia kantamaan. + +Kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli juuri lähdön edellä hävinnyt +näkyvistä ja ratkaisevalla hetkellä jättänyt joukon johdottomaksi-- +vastasi hän, että hänen laitansa oli aivan toinen; hän oli upseeri +ja sellaisena velvollinen käyttämään miekkaansa ainoastaan kuninkaan +palvelukseen. + +Schrandenilaisista, jotka eivät olleet tottuneet erittäin terävästi +ajattelemaan, näytti tämä selitys päivän selvältä. He lupasivat ensi +tilaisuudessa korjata vikansa. + +Mutta Felix Merckelin oli mahdoton tähän tyytyä. + +»Isä», sanoi hän eräänä myöhäisenä iltana, ravintolan isännän +tyytyväisesti myhäillen laskiessa päivän tuloja. »Minä en voi sietää +ajatusta, että mokoma lurjus, mokoma konna on preussilainen upseeri +kuten minäkin. Täytyyhän hävetä aivan silmät päästänsä, kun on moisen +kanssa ollut palveluksessa. Sellaisia veitikoita ei saa olla +armeijassamme. He tahraavat kokardimme, yksinpä miekanhihnammekin. +Minä vaadin hänet kaksintaisteluun ja ammun kuulan hänen kalloonsa.» + +Hän ojensi jalkansa puupenkille ja väänteli kylmäverisesti hymyillen +ratsumiesviiksiään. Vanhus päästi säikähdyksissään kouran täyden +hopeakolikoita putoamaan pöydältä lattialle, jotta ne vierivät lattian +rakoihin. + +»Felix», sanoi hän, »sinun ei pidä juoda niin paljon +katajanmarjaviinaa. Vieraille se on kyllin hyvää. Huomenna tuon +sinulle pullon mietoa viiniä, Felix. Kenties yksi tai toinen seuraa +esimerkkiäsi, ja niin pääsemme jälleen omillemme.» + +»Erehdyt, isä», vastasi Felix. »Kunniantuntoni ei minua enää jätä +rauhaan. Olen saksalainen nuorukainen, isä, ja urhoollinen upseeri--en +voi enää kauemmin nähdä säätyäni häväistävän.»-- + +»Felix», sanoi vanhus, »mene maata, poikani, sitten et näe etkä kuule +enää mitään.»-- + +»Isä,» vastasi poika, »sääli sanoa--mutta sinulla ei ole hituistakaan +kunniantuntoa.»-- + +»Felix», jatkoi vanhus, »sinulla on liian vähän tehtävää. Katsoisit +edes pulloja--herran nimessä, en suinkaan sitä vaadi, sillä onhan +tässä neitonen sitä varten--mutta se tekisi sinulle sangen hyvää. +Joutuisit toisiin tuumiin--metsälläkin voisit käydä----» + +»Missä sitten?» + +»No, hyvä isä--Schrandenin metsäthän ovat melkein oven +edessä--syövätkö jänikset toisiaan vai otatko sinä niistä +osasen--sehän on aivan samantekevää.» + +»Ei sovi minulle, isä--olen upseeri--minua ei saa tavata +salametsästyksestä.» + +»Hyvä Jumala, Felix, kuinka puhutkaan! Olenhan toki kylänvouti +täällä--en vedä sinua hirsipuuhun.--Mutta niinkuin tahdot, +poikani.--Tai voithan mennä iltaisin pappilaan. Kirkkoherra pelaa +mielellään hieman shakkia--tosin ei siitä mitään hyödy, mutta +sanotaanhan sen olevan huvittavaa, ja sitten on siellä Helenakin----» + +»Ai, hän!» sanoi Felix ja siveli mielissään hymyillen leukaansa. + +Vanhus katseli tarkkaavaisesti alkuajan kärpästä, joka oli suljettu +kellonperien merenkultasydämeen. + +»Olen näet sitä mieltä, että siinä tekisit sangen hyvät naimakaupat, +jos vain kirkkoherra suostuu ja tyttö tulee sinulle.» + +»Mikseikäs hän tulisi minulle?» kysäisi Felix. + +»Onhan mahdollista, että hänellä toisaalla päin--» + +Felix hymyili epäillen. + +»Vai tarkotatko hänen jo iskeneen silmänsä sinuun--?» + +Felix kohautti olkapäitään. + +»Näetkös, Felix, se olisi suuri onni meille, sillä kylässä huhutaan +niitä ja näitä, miten muka olen koonnut vähäiset pennini. Vääryydellä, +ymmärrätkös--vääryydellä.--Mutta jos kirkkoherra Götz antaa ainoan +tyttärensä meille rouvaksi--näetkös, sellainen mies kuin kirkkoherra +Götz--se seikka jo sellaisenaan tukkii panettelijain suut. Sentähden, +kuten sanottu, oleskele hieman hänen lähettyvillään, hivele hunajaa +hänen huulilleen--ja ylipäätään sellainen mies kuin sinä--» + +»Isä hyvä, ole kiltti ja säästä neuvosi», keskeytti poika +hänet.--»Tuleeko Helena vaimokseni vai ei, riippuu yksistään +minusta.--Juuri minä en olekaan vielä tehnyt päätöstäni. Onhan hän +soma heilakka, sitä ei voi kieltää; hieman hoikka hän tosin on, mutta +voihan hänet ruokkia. Ja sitte, tiedätkös, on hänessä jotakin vanhan +piian tapaista--jotakin särmäkästä, kulmikasta. Jos kietaisee kätensä +hänen vyötärölleen, niin hänkös surkeilemaan: »ai, herra luutnantti, +älkää tehkö niin, rypistelette pukuni»--hän näetkös teitittelee minua +jälleen; tai jos häntä hieman nipistää tai muuten tuikkaa--leikillään, +tietysti--silloinkos hän kirkumaan: »ai, herra luutnantti, älkää toki +tehkö niin, minulla on niin hieno iho.»--Tietysti tämä kaikki on sulaa +sievistelyä ja teeskentelyä--ja jos häneen päättävästi kävisi käsiksi, +suostuisi hän sormisuukkosin, mutta kuten sanottu--en ole vielä tehnyt +päätöstäni... Eihän hän juokse tiehensä, kuten näet.» + +Vanhus, joka sillävälin oli tottunein sormin laitellut rahoja +paperikääröihin, katsoi iloisella ylpeydellä mallipoikaa, jonka hän +oli kasvattanut. Sitten valtasi hänet pelko uudelleen: + +»Ja eikö totta, Felix, tuota kaksintaistelua, ethän ajattele sitä +enää ... sehän on mieletöntä ... siinähän on henki pelissä.» + +Felix pöyhistihe: »Kunnianasioissa, isä, voit pysyä leikistä erilläsi. +Niistä et ymmärrä mitään. Heti kun olen löytänyt soveliaan +kartellinkantajan--» + +»Mikä se on--kartellin kantaja, Felix?» + +»Se on mies, joka vie vaatimuksen.» + +»Vie--Boleslavilleko?» + +»Kellekäs muulle!» + +»Saarelleko? + +»Saarelle, niin.» + +»Mutta, Felix, mitä ajattelet? Kuka kristitty ihminen uskaltaisi +saarelle mennä? Tiedäthän toki että sinne on asetettu sudenrautoja, +miinoja ja herra tiesi mitä kaikkia muita murha-aseita joka +askeleelle.--Katsos vain Hackelbergia, sehän liikkaa ja lynkkää vielä +tänä päivänäkin, kerran sudenraudoissa kökötettyään--mutta elä puhu +siitä, ymmärräthän. Sillä ei saa tulla ilmi, että Hackelberg on +kuunaan käynyt saarella. Kuten sanottu, ketään et saa kehottaa sinne +menemään, ja kuka muuten lähteekään niin vaarallisen ihmisen kanssa +tekemisiin? Siitä ei hyödy mitään, poikaseni.» + +»Oh, kyllä hän saa vielä nähdä», sanoi Felix itsekseen hampaitaan +kiristäen. + +Vanhus katseli häntä huolissaan; sitten täytti hän suippolasin +piparmynttiviinalla ja tarjosi sen pojalleen. + +»Juo tuo, Felix», sanoi hän, »se kyllä sinut asettaa.» Felix joi. + +»Ja anna muusta huolehtia vanhan kelpo isäsi; ehkäpä tässä yön +varrella keksitään keino, joka sinut parantaa niin sanotusta +kunniantunnostasi.--Hyvää yötä, Felix.» + +Hän ei ollut luvannut liikoja, tämä vanha, kelpo isä. + +Seuraavana aamuna istuessaan poikansa kera vastatusten aamiaisella +kysäisi hän hyväntahtoisen valittavalla äänellään: »No, Felix, oletko +nukkunut tuhmat tuumat päästäsi pois?» + +Felix suuttui... »Sanoin sinulle jo, isä,--siitä--» + +»En ymmärrä mitään! Aivan oikein, poikaseni. Mutta juuri siksi +tahtoisin tietää erään seikan: kenen kanssa oikeastaan tahdot +taistella, herra von Schrandenin vaiko herra Baumgartin?» + +Felix säpsähti. Himmeä aavistus sanoi hänelle, mihin isä tähtäsi. »Nuo +ovat pelkkiä viisasteluja, isä», vastasi hän. »Olen suorasukainen +sotilas. Minulle ei tarvitse syöttää sellaisia.» + +»Mutta, Felix, älä toki ole niin kiihkeä. Tarkotanhan vain parastasi. +Herra von Schranden ei ole ikinään ollut upseerina, hänen kanssaan ei +sinun siis sovi puuttua tekemisiin, ja luutnantti Baumgart taasen on +veijari, sillä hän on esiintynyt väärällä nimellä, hänen kanssaan +sinun siis kaikista vähimmän sopisi puuttua tekemisiin.» + +»Se on totta», sanoi Felix, sivellen hunajaa voileivälleen. +»Oikeastaan en saisi tehdä hänelle sitä kunniaa, että vaatisin hänet +kaksintaisteluun.» + +Uusi epäilys heräsi hänen mielessään. »Jollei hän vain saisi kantaa +luutnantin arvonimeä», lisäsi hän kiukkuisesti. »Sitä ei +kunniantuntoni voi suoda moiselle lurjukselle.» + +Vanhus näytti odottaneen tätä vastaväitettä. + +»Miksi hän sitten kantaa luutnantin nimeä?» kysyi hän, nipistäen +lihavat huulensa yhteen. »Siksi, etteivät hänen esimiehensä tiedä +petoksesta mitään. He kyllä antaisivat hänelle kauniin kyydin, jos +siitä vain aavistaisivatkaan.» + +Felix alkoi ymmärtää. + +»Tarkotat, että pitäisi--» + +»Tietysti pitäsi.» + +Mutta Felixin helposti loukkaantuva kunniantunto ei tahtonut tietää +tästäkään. »Tahdon muistuttaa sinulle, että olen upseeri, isä», huusi +hän tuohtuneena. »Neuvosi on suorastaan minua loukkaava.» + +Vanhus kohautti olkapäitään. »No, jollet tahdo--» tuumi hän. + +Kunniastaan arka poika näytti nyt keksineen pelastavan keinon. + +»Pitäisi ennemmin lähettää ilman allekirjotusta--» tuumaili hän +aprikoiden. + +»Siitä he viisi välittävät», vastasi vanhus. »Mutta tiedänpä jotakin +parempaa. Panen asian itse vauhtiin. Kirjotat vain muiden mukana +nimesi alle. Silloin katoaa se joukkoon.» + +Saman päivän iltapuolella kulki kunnanlähetti Hoffmann kutsumassa +»Mustaan Kotkaan» kaikki nostoväen miehet, joka menettely tosin +ainoastaan lisäsi lähestyvän toimituksen juhlallisuutta, sillä he +olisivat kyllä tulleet kutsumattakin. + +Kun kaikki pöydät olivat täytetyt--Schrandenin kylä oli lähettänyt +kolmisenkymmentä taistelijaa pyhään sotaan--ja herra Merckelin valpas +silmä näki joka suunnalla täysiä laseja edessään, astui hän +tarjoilupöydän takaa esiin, hiveli mielissään pyöreähköä mahaansa, ja +vaihtaen salavihkaa silmäyksen poikansa kanssa alotti hän seuraavan +puheen: + +»Niin, nähkääs, rakkaat kansalaiset, asia on nimittäin seuraava: Te +kaikki olette täällä urhoollisia sotilaita ja olette taistelleet monta +tulista taistelua sorretun isänmaamme puolesta. Monta kertaa olette +siellä saaneet olla janoissanne eikä teillä ole ollut edes likaisen +lätäkön pisaraakaan saatavissanne. Kukapa ei sentähden teille soisi, +että nyt sodan kuorman ja helteen jälkeen aika ajoin saavutte »Mustaan +Kotkaan» ja täällä juotte siemauksen hyvää, rusottavaa olutta. Olette +sen rehellisesti ja vaivaloisesti ansainneet. Maljanne, sotilaat!»-- + +Hän vei haarikkansa, joka hänellä oli tällaisia tapauksia varten +valmiina, uljaalla heilahduksella huulilleen ja juodessaan vilkuili +ympärilleen nähdäkseen, ketkä olivat tyhjentäneet lasinsa +pohjaan.--Sitten hän salavihkaan viittasi tarjoilijaneitoselle ja +pyyhittyään huuliaan jatkoi: + +»Kylänvoutina en tosin ollut sodassa mukana, sillä minun täytyi sen +aikaa pitää huolta kotiin jääneistä»--hyväksyvän liikutuksen murina +kävi kautta huoneen--»mutta olen isänmaan ystävä kuten tekin, ja +sydämeni sykkii uskollisena isänmaalle ja kunnialle, kuten konsanaan +teidän, kelpo sotilaat.----Kiirehdi nyt hieman, kuhnustelija, sillä +kuoleehan herra Weichert pian janoon»--herra Weichert piti puoliaan, +mutta se ei auttanut, lasi temmattiin hänen käsistään--»ja poveni +paisuu ylpeydestä, kun katson poikaani, joka on suorasukainen, uljas +sotilas ja josta toverien luottamus ja kuninkaan armo on tehnyt +upseerin. Puhun varmaan teidän kaikkien sydämestä, kun huudan: Eläköön +kylän ilo, kelpo poika, kunnon toveri, urhea sotilas ja kunniastaan +herkkä upseeri, luutnantti Merckel, eläköön, vielä kerran eläköön ja +kolmannen kerran eläköön!» + +Innostuksesta uhkuen säestivät schrandenilaiset, ja herra Merckel +vanhempi huomasi tyytyväisyydekseen, että tässä tilaisuudessa oli +toistamiseen muutamia laseja tyhjentynyt. Antaakseen Amalialle aikaa +niiden täyttämiseen piti hän vaikutusta lisäävän pienen väliajan, +jolloin syvästi liikutettuna lankesi poikansa kaulaan; sitten hän +jatkoi: + +»Sitä suuremmalla surulla täytyy mielemme täyttyä, kun näemme, että +rakastettua ja siunattua seutuamme, jonka häpeän urotekonne ovat +hälventäneet, uudelleen solvaa samaisen miehen poika, tuon miehen, +joka on onnettomuuteemme syypää.--Paloraunioissa asustaa hän nyt +isänsä rakastajattaren kera--en tahdo sanoa enempää, mutta kaunista, +lapset, ei ole se, mitä siellä tapahtuu.» Ruokoton nauru rähähti +ilmoille ja muuttui vähitellen siveelliseksi suuttumukseksi. »Niin, ja +kauniinta kaikesta on se, että tämä irstas veitikka kuuluu hänkin +urhoolliseen ja kunniakkaaseen armeijaamme, väärällä nimellä on hän +hiipinyt riveihin, vieläpä enemmänkin, aina upseeriksi saakka on hän +keinotellut ja vehkeillyt... Mikä teille kaikille, teille kunnon +miehille, ei ole onnistunut--paitsi tietysti poikaani--sen on +tuollainen miekkonen valheella ja vilpillä saavuttanut. Voitteko sitä +sietää, hyvät schrandenilaiset, tahdotteko pitää hyvänänne, että +moinen veijari, maankavaltajan poika, lopuksi katsoo teitä ikäänkuin +alamaisikseen?--Sitäkö varten rakkaan kuninkaamme armosta on teistä +tullut vapaita miehiä?» + +Hetki näytti suotuisalta huutaa eläköön hänen majesteetilleen +kuninkaalle, sillä Amalia oli tällä välin ehtinyt täyttää kaikki +lasit. Menestys oli täydellinen, ja herra Merckel alkoi olla +tyytyväinen puheensa niin henkiseen kuin taloudelliseenkin +vaikutukseen. + +»Ei, kunnon schrandenilaiset», jatkoi hän, »tätä ette saa pitää +hyvänänne, armeija on vapautettava tästä häpeätahrasta--muuten täytyy +teidän hävetä sitä, että olette preussilaisia sotilaita.» + +»Lyökää hänet kuoliaaksi! Kuoliaaksi! Kuoliaaksi!» kajahti pöytien +äärestä. + +»Ei, rakkaat ystävät», vastasi hän myhäillen hyväntahtoiseen tapaansa. +»Teidän ei ole aina kohta puhuttava kuoliaaksi lyömisestä, minä en +teidän esivaltananne saa sitä ensinkään kuulla--muuten»--hän kohotti +hyväntahtoisesti uhaten etusormensa pystyyn. »Mutta tahdon teille +neuvoa jotakin parempaa. Korkeilla herroilla ei tietysti ole +aavistustakaan, kuka tämän luutnantti Baumgartin takana oikeastaan +piilee, sillä viime keväänä ei suurin kysytty kastetodistuksia eikä +muita sellaisia; mutta nyt on asia toisin--nyt sentään jo katsotaan, +kenen annetaan haihatella entisenä kuninkaallisena preussilaisena +luutnanttina. Ja tämän »entisenkin» laita taitaa olla vähän niin ja +näin.--Muistattekos, mitä Johann Radtke Heiden kylästä kertoi näiden +samojen seinien sisällä, kun ei vielä kellään meistä ollut +aavistustakaan, mikä siisti eläväinen hänen kuuluisa luutnantti +Baumgartinsa oikeastaan on.» + +Katkera, vihainen nauru keskeytti hänet. Sen oli päästänyt hänen +poikansa Felix. + +»Ranskasta hän muka on tänne vaeltanut, jalkapatikassa ja ypö yksin +kuin mikäkin sälli. Ja hän on maannut haavotettuna, ollut vangittuna +ja tiesi mitä.--Mutta ajatelkaas, mitä se merkitsee! Se merkitsee, +ettei hän ole ottanut eroaan, vaan että hän on pujahtanut armeijasta +kuten varas yöllä, aivan samoin kuin hän sinne ensin luikerteli. Ja +tiedättekö, miksi semmoista sanotaan rehtien miesten kielellä? +Karkaamiseksi sitä sanotaan.»-- + +Räjähti riemunhuuto, jota herra Merckel tervehti suurella +tyytyväisyydellä, sillä hän oli havainnut kurkkujen kuivuvan +huutamisesta.---- + +Hän siis antoi heidän elämöidä voimiensa takaa, sitten jatkoi hän: + +»Kelpo isänmaan ystävinä ja uljaina sotilaina on meillä siis nyt pyhä +velvollisuus antaa vihiä korkeille herroille päämajaan, kuinka tämän +siistin herran laita on. Siihen olemme velkapäät kuninkaamme, +isänmaamme ja ennen kaikkea itsemme tähden. Ajettakoon hänet häpeällä +ja pilkalla armeijastamme--heitettäköön hänet vankeuteen--ammuttakoon +hänet kuoliaaksi--meille on se yhtä kaikki--meillä ei ole syytä hänen +hyväksensä panna rikkaa ristiin.» + +Schrandenilaiset päästivät raivon- ja tuskanhuudon jo +ajatellessaankin, että jotakin sellaista heiltä vaadittaisiin. + +Herra Merckel veti paperiarkin povitaskustaan. + +»Olen laatinut tähän pienen kirjelmän», sanoi hän »jossa hyvin +viisaalle ja jalolle pääesikunnalle alamaisesti esitän valituksemme. +Jos suvaitsette, rakkaat ystävät--» + +Hän oli avaamaisillaan paperin laskoksiltaan, kun hänen päähänsä +pälkähti onnellinen, paljon lupaava ajatus. + +»Voisinhan nyt hetikin jättää paperin allekirjotettavaksenne», jatkoi +hän säteilevin kasvoin, »mutta silloin ilmaisisi se vain minun eikä +teidän mieltänne. Tahdon sentähden, että tarkimmasti pohditte joka +sanan ja korjailette mikäli tarpeelliseksi näkyy... Ehdotan +sentähden, että valitsette keskuudestanne viisi toveria toimikuntaan, +jonka kanssa me, poikani ja minä, vetäydymme juhlahuoneeseen +neuvottelemaan rauhassa kirjotuksesta, jonka aikaa te muut olette +täällä koolla.» Sitten hän mainitsi nimeltä ne, jotka hän +soveliaimpina ehdotti tähän kunniatehtävään--viisi nuorukaista, joiden +hän tunsi kitsastelematta liikuttelevan rahojaan ja joilla saattoi +odottaa olevan jonkun verran kunniantuntoa.-- + +Puoleksi kateissaan, puoleksi vahingoniloisena kannatti kokous hänen +ehdotustaan. + +Valittujen naamat venähtivät pitkiksi, sillä he aavistivat, mitä +heillä oli edessään, mutta kun he samalla olivat imartelusta +mielissäänkin, eivät he yrittäneetkään tehdä tenää. + +Kunnioituksella, jota herra Merckel tunsi heti, kun joku oli +herrashuoneeseen astumaisillaan, tempasi hän auki oven, jonka +yläpuolelle oli samalla kertaa sekä varotukseksi että houkutukseksi +kirjotettu nuo merkitsevät sanat: »Täällä saa juoda ainoastaan +viiniä.» + +Pelokkaan ylpeinä astuivat valitut tähän ylhäiseen huoneeseen ja +kierittelivät arastellen lakkejaan käsissään. + +Viimeisenä seurasi talon poika. + +Silloin kääntyi herra Merckel vielä kerran ympäri ja huusi +juhlallisella äänellä tarjoilupöytää kohden: »Amalia, kaksi pulloa +muskottia minulle ja herra luutnantille.» + +Muskotti oli viiniä, jota hänellä oli tapana itse laittaa rommista, +sokerista, kanelista ja karviaismarjamehusta sekotettuna tarpeelliseen +määrään vettä ja jota hän myi taalerista pullon schrandenilaisille. +Hän mainitsi kaksi pulloa sentähden, ettei vieraitten mieleen +juolahtaisi jakaa kaksittain pulloa keskenään. + +Tarjoiluhuoneessa syntyi syvä hiljaisuus. + +Vakavin, jännittynein kasvoin katselivat jälelle jääneet toisiaan ja +tuijottivat sitten taasen suljettuun oveen. + +Herrashuoneestakaan ei kuulunut niin hiiren hiiskahdusta. Siellä +käytiin isännän ja hänen vieraidensa välillä mykkää, mutta silti +ankaraa taistelua. Epätietoista oli, kuka voittaisi. + +Muutamien minuuttien jälkeen sentään--neiti oli juuri palannut +kellarista kahden nopeasti täyttämänsä pullon kera--tempasi herra +Merckel oven seposen selälleen ja huusi voitonriemuisena +tarjoiluhuoneeseen: »Amalia, vielä viisi pulloa muskottia!» + +Huoneessa kuului moniääninen huokaus. Jännitys laukesi. Kuten +tavallisesti oli vieraiden puolue joutunut tappiolle. + +Kohta tämän jälkeen tunkeutui yksitoikkoinen, kumea lukemisen ääni +kuuntelijain korviin. + + * * * * * + +Mennessään tänä iltana levolle tunsi herra Merckel vanhempi, ettei +hänen päivänsä ollut mennyt hukkaan.-- + +Poika oli päässyt vaarallisista ajatuksistaan, Schrandenin suvun +viimeisen vesan kohtalo oli määrätty, ja kassassa oli ylimääräistä +tuloa kahdeksan taaleria ja viisikolmatta hopeagroschenia.-- + +»Niin sitä lyödään kolme kärpästä yhdellä iskulla», sanoi hän +tyytyväisesti myhäillen, pani kätensä ristiin ja nukkui makeasti. + + + + +X. + + +Tuli talvi. + +Sanomattoman surullinen, tuskallinen kuihtuminen oli kulkenut sen +edellä. Boleslav, joka oli kasvanut luonnon keskellä ja katsoi +olevansa vapaa liiallisesta herkkätuntoisuudesta, ei ollut ikinä +pitänyt mahdollisena, että syksy raukealla vertauskuvallisuudellaan +värisyttäisi häntä luita ja ytimiä myöten. + +Hän pelkäsi aikaa, joka oli tulossa. + +Illat alkoivat käydä kamalan pitkiksi. Korppikotkan tavoin liiteli +yksinäisyys hänen päänsä yllä, yhä ahtaammiksi kävivät sen kierrokset, +hän tunsi jo sen siipien leyhyttelevän lamauttavaa kylmyyttä hänen +kasvoilleen. + +Kummallista! Olihan hän ollut yksin ikänsä kaiken eikä toivonut mitään +parempaa!--Mistä äkkiä tämä palava halu liittyä johonkin ihmiseen, +nyt, kun kaikki ihmiset olivat hänen vihollisiaan?---- + +Hän syventyi syventymistään paperien sekamelskaan. Se oli tympäisevää, +hyödytöntä työtä, mutta kylläkin hyvää kiduttavain hetkien +kuolettamiseen. Hänen ei ollut helppo saada itseään uskomaan, että hän +voi hyödyttää tulevaisuutta kaivamalla menneisyyden soraläjästään. Hän +löysi pian mitä tarvitsi; muihin papereihin nähden oli vahinko, että +ne olivat tulleet tulipalosta pelastetuiksi. + +Regina hoiti äänetönnä ja hiljaa hiiviskellen hänen pientä talouttaan. +Katsettaan kohottamatta astui hän herransa huoneeseen; milloin tämä +hänelle sanasen virkkoi, säpsähti hän. Hänen vastauksensa olivat arat +ja katkonaiset, mutta silti sentään selvät ja varmat ja sattuivat aina +kysymyksen ytimeen. + +Usein kulkivat he kuitenkin päiväkausia toistensa ohitse vaihtamatta +sanaakaan keskenään. + +Sitä useammin tarkasteli Boleslav tyttöä salavihkaa, katsoi häntä +hänen pöytää kattaessaan ja silmäili hänen jälkeensä, kun hän kulki +ikkunan editse ja katosi pensaikkoon. + +Sangen usein hän silloin itsekseen mietti: »Mitähän tuonkin ihmisen +päässä liikkunee? Mitä ajatelleekaan hän päivästä päivään? Olisiko +mahdollista, että hänen koko elämänsä kiertäisi minun persoonani +ympärillä, ihmisen, joka ei häntä lainkaan liikuta, joka ei mitenkään +huoli häntä pidättää eikä edes ole vielä antanut hänelle palkaksi +penniäkään?» + +Sitten valtasi hänet monta kertaa häpeän tunne sen johdosta, että hän +niin kylmäkiskoisesti piti hyvänään niin uhrautuvat palvelukset. Ja +hän lupasi itsekseen olla Reginaa kohtaan ystävällisempi ja +puheliaampi, jotta tytöstä tuntuisi asemansa kurjuus vähemmän +raskaalta. + +Mutta eräänlainen arkuus, jota Boleslav itsekään ei voinut selittää, +teki hänelle mahdottomaksi toteuttaa aikomustaan. Hän ei vihannut +tyttöä enään. Hänen inhonsa oli haihtunut, kun hän näki Reginan niin +omaa etuaan etsimättä ahertavan hänen hyväkseen. Ja kuitenkaan ei hän +voinut vapaasti tyttöä puhutella. Heidän välillään oli jotakin, joka +ympäröi tytön kuin salahämyisellä utukehällä ja joka teki tämän +tavallaan lähentymättömäksi. Tyttö tuntui Boleslavista kammottavalta. + +Näytti melkein kuin isän henki leijailisi hänen ympärillään ja +kammottavalla läsnäolollaan lamauttaisi pojan kielen. Oliko häpeä, +jota hän kantoi, antanut hänelle tuon tehoavan lumousvoiman, jolla +pahe vaikuttaa kokemattomaan nuorisoon? Vai oliko tämän voiman lähde +hänen suuressa onnettomuudessaan? + +Usein, kun tyttö toi illallista tai laittoi hänen vuodettaan, +oikaisihe Boleslav työnsä äärestä ja koetti alottaa hänen kanssansa +keskustelua. Mutta hänen kielensä takertui suulakeen kiinni, hän ei +tiennyt mistä puhua, sillä hän ei tahtonut panna alttiiksi arvoaan, +eikä hänen huuliltaan tullut muuta kuin lyhyitä, kuivia käskyjä. + +Hänen silmiinsä oli jo kauan pistänyt, kuinka suuresti tyttö oli +muuttunut ulkoasultaan. Edukseen, tietysti.--Hän ei enää käynyt +repaleissa ja villin näköisenä eikä näyttänyt ruumistaan alastonna. +Hänen nuttunsa oli napitettu kiinni kurkkuun asti ja hänellä oli +villainen huivi kaulassa. Hänen vaatteensa olivat huolellisesti +paikatut, ja nutun liepeet eivät enää ryömineet vyöhystän alta +ilmoille.--Hänen tukkansa ei roikkunut kuten ennen vanukkeisina +suortuvina ympäri ohimoita ja niskaa, hän kampasi ja palmikoi sen +huolellisesti, ja monena aamuna välkkyi hänen päälakensa vesikylvystä, +jota hän oli käyttänyt villien kiharain kesyttämiseen. + +Päivät alkoivat kylmetä, mutta yhä liikuskeli hän vain pumpulisillaan, +ja ainoastaan ulkosalla liikkuessaan kääri hän ruudukkaan +villasaalinsa ristikkäin hartiainsa ja vyötärönsä ympärille. + +Eräänä iltana, kun hän varustautui jokaviikkoiselle matkalleen ja +puhui Boleslavin kanssa ostoksista, kysyi tämä: »Mikset ole tuonut +vielä itsellesi talvipukimia, Regina?» + +Regina loi katseensa maahan ja tuumi: »Kyllähän niinä mielelläni...» + +»No, mutta--?» + +»Enhän tiennyt, saanko!» + +»Tietysti saat. Enhän toki aio sinua palelluttaa.» + +»Niin, mutta--» + +Hän vaikeni ja punastui. + +»Mitä mutta?» + +»Siellä on muuan--nuttu--sinisestä kankaasta--se on turkiksilla +reunustettu. Kauppias arvelee--» + +Boleslav hymyili. »Luojan kiitos--hän alkaa ihmistyä», ajatteli hän. +»Koreilun halu on herännyt.----No--ja mitä kauppias arvelee?» + +»Se sopisi minulle, arvelee hän, ja kun teen niin pitkiä kävelyjä, +pitäisi minulla olla jotakin lämmintä ja mukavaa. Mutta nuttu on +oikeastaan neitejä varten ja--» + +»Ja juuri siksi on sinun se saatava», huusi Boleslav nauraen. +»Muistakin, ettet vain palaa ilman samaista nuttua!--Hyvää yötä ja +onnea matkalle!» + +Tyttö huudahti ilosta ja kumartausi suudellakseen hänen kättänsä, +mutta Boleslav torjui hänet luotansa lyöden häntä kevyesti olkapäähän. + +Reginan askelten häivyttyä ulkona pimeään otti Boleslav lampun +käteensä ja meni lasimajaan, jossa tyttö asusti. + +Tuli kiilui vielä liedellä, mutta siitä huolimatta oli purevan kylmä +tässä kolkossa huoneessa. Katon aukoista pölähteli sisään +lumihiutaleita, sillä keveä syyslumi tuprusi ilmassa. + +»Miksei hän tuki aukkoja?» ajatteli Boleslav ja päätti huomenna panna +lautoja vahingoittuneille paikoille. Hän kiipesi seinähyllylle ja +kopeloi lasikattoa. Silloin hän kyllä käsitti, miksi Regina ennemmin +nukkui puolittain paljaan taivaan alla. Lyijyliitokset olivat käyneet +hauraiksi ja rapisivat. Hänen pelkästä kosketuksestaan kitisi ja +natisi katto saumoistaan. Ainoakin korjausyritys olisi saanut sen +tykkänään putoamaan. + +»Olisi rikos tyttöä kohtaan, jos antaisi hänen kauemmin näin +majailla», tuumi Boleslav itsekseen. + +Hän palasi huoneeseensa ja penkoi vuoteestaan kaikki höyhenpatjat ja +tyynyt, joita ilman hän katsoi voivansa tulla toimeen. Nämä hän otti +syliinsä ja kantoi Reginan vuoteeseen, laitteli ne kuntoon ja levitti +karvaloimen huolellisesti niiden peitteeksi, niin että patjojen joka +nipukka peittyi sen verhoon. + +»Kuinka hänen silmänsä suurenevatkaan, kun hän huomenna lopen +uupuneena tahtoo heittäytyä oljilleen.» Näin ajatellen palasi hän +erittäin tyytyväisenä paperiensa ääreen. + +Hänen herätessään seuraavana aamuna kajasteli jo huoneen seinistä +valkean lumen heijastus hänen silmiinsä. + +Maailma oli yöllä asettunut talvilevolleen. + +Hän pukeutui ja huusi Reginaa. Ei vastausta. Tyttö ei ollut vielä +palannut. + +Hän odotti kaksi tuntia ja meni sitten itse laittamaan aamiaistaan. +Lasikaton aukkojen alla oli kolme laakeaa lumikinosta, ja neljäs +kinostui paraikaa liedelle. Vihertävä hämy valo täytti huoneen, joka +nyt oli ikäänkuin lumeen hautaantunut. + +Puolikoneellisesti tarttui hän lapioon ja luutaan luoden ja lakaisten +valkoiset kinokset ovesta ulos, sitten hän nouti muutamia arkkeja +paksua paperia, jota oli käytetty asiakirjapinkkojen kääreenä, +leikkasi niistä sopivia kappaleita ja työnsi ne varovasti aukkojen +lävitse, niin että ne, tarttuen höllään lumikerrokseen, kattoivat +vahingoittuneet paikat. + +»Enempää en voi tehdä parhaalla tahdollanikaan», sanoi hän ja katseli +viluissaan väristen huonetta, johon nyt oli tullut miltei yön pimeys. +Sitten meni hän huoaten lieden ääreen tulta sytyttämään. + +Päivä kului, mutta Reginaa ei kuulunut. Nähtävästi oli lumipyry +pidättänyt häntä aamuun asti Bockeldorfissa. + +Alakuloisena ja ikävissään ryhtyi Boleslav jälleen työhönsä, käväisi +kerran ja toisenkin Kissanportaalla, jonka kautta Reginan piti tulla, +haukkasi kylmän päivällisensä ja vilkaisi vähäväliä seinäkelloon, +jonka vaskiviisarit eivät näyttäneet paikaltaan liikahtavan. + +Reginaa kaipasi hän kaikissa sopissa ja nurkissa, ja vaikka tyttö +olikin aina pysytellyt poissa näkyviltä, oli Boleslav sentään tiennyt, +että hän aina oli saapuvilla ja että tarvitsi vain viheltää nähdäkseen +hänet edessään. + +Päästäkseen toisiin ajatuksiin pani hän tavallisen työnsä syrjään ja +alkoi piirustaa. Viidenkymmenen vuoden vanhan vaunusepänlaskun +takapuolelle hän maalasi pitkän, pitkän puutarha-aidan, jonka takaa +pilkistivät jäykissä riveissä esiin liljat ja ruusut--ensin kerros +ruusuja, sitten liljoja--sitten jälleen ruusuja ja niin edelleen, +kunnes piirustus näytti outokuosiselta seinäverholta. + +Sitten hän heittäytyi horjuvalle sohvalle ja unelmoi pyhästä +neitsyestä, joka istui tämän kukkasaidan takana, valmiina siunaten +kumartumaan sen syntisen puoleen, jolla oli rohkeutta murtautua aidan +lävitse. + +Alkoi jo olla pilkkosen pimeä, kun ulkoa kuului askeleita. + +Hän hypähti pystyyn ja riensi ulos. + +Mytyillä ja kääröillä kuormitettuna, lumisena päästä jalkoihin, astui +Regina läähättäen kynnyksen ylitse. Valkoiseksi puuteroituna valui +hänen kiharainen otsatukkansa hehkuville kasvoille, ja silmät +kiiluivat hätäisen pelokkaina. + +»Juoksin, herra, minkä kerkesin», änkytti hän, painellen oikealla +kädellään sydänalaansa. »Kauppias ei päästänyt minua ennen päivää +lähtemään, sillä hän arveli, että--uuden nuttuni--» + +Hän vaikeni ja syyllisyytensä tunnossa loi silmänsä maahan. + +Boleslav nyökäytti hänelle hymyillen päätänsä; hän oli liian iloinen, +tietäessään tytön olevan jälleen täällä, sanoakseen hänelle ainoaakaan +vihaista sanaa. »Keitä nyt joutuin minulle jotakin lämmintä», sanoi +hän, »ja tarvitsethan itsekin.» + +Pelokkaan kummissaan tuijotti tyttö Boleslaviin. + +»Mitä vielä odotat?» + +»Niin--mutta--» Ja sitten ikäänkuin säikähtyneenä siitä, mitä oli +aikonut sanoa, juoksi hän Boleslavin ohitse keittiöön. + +»Näyttää kuin hän vaatisi kuriaan», jupisi Boleslav katsoen hymyillen +hänen jälkeensä. + +Hänen tuodessaan iltaruokaa istui Boleslav pulpetin ääressä, missä hän +tavallisesti työskenteli. Viheriävarjostiminen öljylamppu levitti +himmeää valoaan huoneeseen. + +Salavihkaan kääntyi Boleslav Reginaa katselemaan, sillä häntä +miellytti lampunvarjostimen pimennosta tarkastella tytön puuhailua. +Tänään hän säpsähti hänet nähdessään; niin vieraan, ylvään, ihanan +näköinen oli tyttö. Hän ei ollut enää turmeltunut, kurjuuteen ja +tylsämielisyyteen vajonnut palvelijatar. Häntä olisi saattanut pitää +hienona naisena, niin arvokas, niin miellyttävä oli jokainen hänen +liikkeensä, niin säännöllisinä ja viehättävinä esiintyivät hänen +päänsä ääriviivat.--Tumma villapuku ja ennen kaikkea uusi röijy +hopeanharmaine turkisreunustoineen--»kazabeikaksi» semmoista +nimitettiin Puolan puolella--oli tämän muutoksen saanut aikaan. + +Pöytää kattaessaan hymyili hän kainon onnellisena itsekseen ja heitti +tuontuostakin salavihkaa nopean katseen Boleslaviin. + +Ilmeisesti hän halusi, että häntä ihailtaisiin, mutta ei uskaltanut +herättää Boleslavin huomiota. + +Kun Regina astui lampun valokehään, nostaakseen sen ruokapöydälle, loi +Boleslav pikimmittäin silmänsä alaspäin, näyttääkseen ikäänkuin ei +olisi tyttöä huomannut. + +Mutta täytyi hänelle toki suoda sananen. + +»Olet kai hyvin ylpeä uusista vaatteistasi?» kysyi hän. + +Regina punastui aivan kaulaansa myöten. + +»Oi--nehän ovat aivan liian kauniit minulle», kuiskasi hän yhä +hymyillen, yhä ujosti keimaillen ja vilkuen syrjäsilmin +Boleslaviin.--Hän vain ei ollut vielä kylliksi Eevan tytär +kurkistellakseen peiliin. + +Laittaessaan Boleslavin vuodetta huomasi hän kummakseen +vuodevaatteiden vähennyksen. Hän tahtoi sanoa jotakin, mutta nieli +sanansa, kai siksi, ettei rohjennut enää herraansa puhutella. + +Sitten toivotti hän »hyvää yötä» ja meni tiehensä. + +Boleslav myhäili tyytyväisenä. »Siitä mahtaa tulla koko yllätys», +ajatteli hän. + +Sitten hän uudelleen syventyi asiakirjoihinsa. + +Mutta noin tunnin kuluttua sai takaapäin kuuluva hiljainen rasahdus +hänet säpsähtämään. + +Kalpeana kuin ruumis, vapisevin huulin ja silmät kyyneliä tulvillaan +seisoi siellä Regina ja veti henkeä kuuluvasti sieraimiensa lävitse. +Turkisnuttu oli leuan alta avattu ja jätti näkyviin karhean paidan, +jonka laskokset aaltoileva povi sai vuoronperään kiristymään ja +höltymään. Hän kai oli hämmästyksissään unhottanut järjestää pukunsa. + +»Kuinka kaunis hän on», ajatteli Boleslav ihaillen ja koetti katsoa +hänen ohitsensa. + +»No, mitä vielä haluat?» kysyi hän sitten vienoimmalla äänellään. + +Regina koetti puhua, mutta kesti kotvan, ennenkuin hän sai änkytetyksi +sanaakaan. + +»Herra--oletteko te--tehnyt sen--vuoteelle?» + +»Tietysti, kukas muu?» + +»Niin, mutta--miksi teette--teette niin?» Pelokkaina ja kummastuneina +leimusivat hänen silmänsä. Ilmeisesti oli Boleslavin hyvyys alkanut +häntä huolestuttaa. + +Boleslavin täytyi alkaa puhua ankarammin hillitäkseen omaa +liikutustaan. Hän ei ollut ikinä luullut, että tyttö tulisi niin +syvästi järkytetyksi. »Hupakko», tiuskaisi hän, »onko minun sitten +jätettävä sinut taivasalle paleltumaan?» + +Jäykkänä ja äänetönnä seisoi tyttö paikoillaan kuten kuvapatsas +suurten, kirkasten kyynelten vieriessä hänen poskilleen. + +Ja äkkiä lankesi hän polvilleen Boleslavin eteen, tarttui hänen +käsiinsä ja peitti ne kyynelin ja suudelmin. + +Tahdotonna, katselemiseen vajonneena tuijotti Boleslav tuokion +tyttöön, mutta kohta hän torjui hänet luotaan ja käski hänen nousta +jaloilleen. + +»Ei mitään ilveilyjä, Regina», sanoi hän. »Mene nyt levolle, olet sen +tarpeessa.» + +Regina aikoi hihansa suulla pyyhkiä silmiään, kuten oli tottunut, +mutta huomasi hienon turkisreunustan ja sitä säästääkseen antoi +kyyneltensä virrata edelleen. + +»Oi, herra», nyyhkytti hän, »en tiedä miksi tämä kaikki.--Tätä ette +voi todella tarkottaa--tätä en ansaitse.----Ensin niin kaunis +nuttu--ja sitten kun luulin, että minua lyötäisiin--koska jäin +taipaleelle koko päiväksi--vielä tämäkin.» + +»Herkeä jo vihdoinkin», käski Boleslav. »Täytyyhän sinulla toki olla +vuode.--Missä sitten olet ennen maannut?» + + +Regina säpsähti ja loi silmänsä maahan.-- + +»Oh, ennen!» sammalsi hän. + +»No?» + +»Ennen--nukuin joko ulkona oven edessä...» sanat takertuivat +kurkkuun---- + +»Tai?» + +Hän oli vaiti ja vapisi.-- + +»Tai missä muualla?» + +Regina heitti ujon silmäyksen telttavuoteeseen. »Tiedättehän, herra», +änkytti hän. Sitten painoi hän häpeän masentamana kätensä +kasvoilleen.-- + +Tosiaan, hän tiesi!--Kuinka hän olikaan sen unhottanut edes +hengenvedoksi! + +»Ulos!» huusi hän vihasta ja kauhusta väristen ja ojentaen +käsivartensa ovea kohden. + +Äänetönnä, allapäin hiipi Regina tiehensä. + + + + +XI. + + +Onni suosi Boleslavia. Hän oli löytänyt uuden, suuren tehtävän, joka +oli iloisella valolla kirkastava hänen päiviensä masentavan +hämäryyden. + +Oli pelastettava isän muisto! + +Kuinka hän oli saanut tämän ajatuksen päähänsä, tiesi hän tuskin +itsekään. Ensi sysäyksen oli antanut pari kirjettä, jotka +puolalaiselta aatelistolta olivat saapuneet hänen isälleen. Jos oli +mahdollista näyttää toteen, että vainaja oli, vastoin parempaa +käsitystään sydämensä jalompain tunteiden uhalla, ainoastaan totellut +tunnotonta pakotusta, pitääkseen hätäisesti tehdyn valan tai +täyttääkseen pakosta annetun lupauksen, silloin oli esitetty niin +traagillinen olosuhteiden ristiriita, että se, jolleikaan vapauttaisi +tätä parjattua miestä itse syyllisyydestä, kuitenkin antaisi hänelle +eräänlaisen marttyyrin leiman. + +Kun hän sitten, asiakirjat tarkimmasti tutkittuaan, astuisi +julkisuuteen esittäen alkuperäisiin lähteihin perustuvan kertomuksen +petoksesta ja sen todellisista syistä, kertomuksen, joka näyttäisi +toteen, ettei Eberhard von Schranden suinkaan ollut näytellyt +pirullista osaa, kuten huhu mainitsi, vaan oli yksinkertaisesti +joutunut tapausten uhriksi--kenpä vielä silloin uskaltaisi kohottaa +kätensä tämän paljon kärsineen miehen haamua vastaan. + +Ja mitä enemmän hän syventyi tähän tehtävään, sitä hartaammin hän +alkoi tuntea olevansa yhtä vainajan kanssa, sitä enemmän tottui hän +siirtämään tunnon omasta syyttömyydestään isäänsä. + +Hänen mielensä oli niin täynnä suunnitelmia, ettei hän voinut öisin +nukkua, ja päivin hän harppaili kuin vimmattu ympäri lumen peittämää +puistoa. Ja mitä vähemmän hän sielunsa sisimmässä uskalsi toivoa +aikeissaan onnistuvansa, sitä palavammaksi tuli hänen halunsa avata +jollekin sydämensä, vierittää epäilyksen taakka poveltaan. + +Mutta täällä ei ollut ketään muita kuin tuo äänetön syyllisyytensä +painama nainen, joka hiipi hänen ohitsensa, arka palo silmissään. + +Ja eräänä iltana, kun yksinäisyys oli Boleslavin tukahuttamaisillaan, +sanoi hän tälle: »Regina, sinua varmaankin palelee ulkona +keittiössäsi?» + +»Minä poltan tulta kaiken päivää, herra?» + +»Mutta mitä teet iltaisin pimeässä?» + +»Istun lieden ääressä ommellen, kunnes sormeni kohmettuvat.» + +»Onko sinulla sitten valoa?» + +»Poltan päreitä, herra.» + +Boleslav vaikeni epäröiden ja puri alahuultaan. Vihdoin rohkaisi hän +mielensä. + +»Illallisen jälkeen voit aina tulla ompeluksinesi tänne tupaan +istumaan.» + +Regina kalpeni. »Kyllä, herra», sanoi hän. + +Boleslavista näytti tämä varmaankin kiitokseksi liian vähältä. »Mutta +jollet tahdo, niin--,» tuumaili hän kohauttaen olkapäitään. + +»Oi, herra--tahdonhan minä.» + +»Mutta pue itsesi säällisesti ensin. Miksi muuten et käytä +vaatteitasi?» Taannoisesta illasta lähtien oli hän jälleen +liikuskellut vain pumpulisillaan. + +»Oi, herra--näinhän, että ne ovat minulle vahingoksi», vastasi hän. + +»Vahingoksi? Miten niin?» + +»Koska te olette tullut vihaiseksi, herra, että sellainen kuin minä--» + +»Tuhmuuksia», keskeytti Boleslav hänet äkkiä. Oli lähellä, ettei tyttö +alkanut jälleen häntä tympäistä, Illallisen jälkeen näyttäytyi hän +arastellen ovella. Hänen kädessään loisti valkoista palttinaa. Hän jäi +seisomaan oven suuhun, kunnes Boleslav kärsimättömästi käski hänen +istua. + +»Sinun kanssasihan täytyy tässä kursastella, aivan kuin olisit mikäkin +naissuuruus», murisi hän. + +Regina hymyili hämillään. + +»Minua vain ujostuttaa, herra», sanoi hän pysähdellen, »kun en tiedä, +miten minun on käyttäydyttävä.» Sitten ryhtyi hän työhönsä. + +Sinä iltana eivät he puhelleet keskenään sen enempää, ja vierähtipä +viikko, ennenkuin sukeutui keskustelua. + +Boleslav istui mietteissään kellastuneiden paperiensa ääressä, ja +Regina lennätteli neulaa kahajavalla palttinalla. Kellon lyötyä +yksitoista kääri hän ompeluksensa kokoon, kuiskasi »hyvää yötä» ja +hiipi varpaisillaan matkoihinsa Boleslavin vastausta odottamatta. + +»Mitä ompelet noin ahkerasti?» kysyi Boleslav eräänä iltana, ensin +häntä kotvan tarkasteltuaan. + +»Paitoja teille, herra!» kuului vastaus. + +»Sinä siis huolehdit niistäkin?» + +»Kukas muu, herra?» + +Lyhyen äänettömyyden jälkeen kysyi Boleslav edelleen: »Kuka sinulle on +tätä kaikkea opettanut. Regina? Äitisikö?» + +Regina pudisti päätänsä. »Äitini, herra, kuoli pienenä ollessani. +Tuskin muistan häntä enää. Sanotaan, että isä on hänet pieksänyt +kuoliaaksi.» + +Boleslav muisteli muotokuvakokoelmaa ja kalpeita, kaitoja kasvoja +raukeine silmäluomineen. Suuressa palossa oli tämä kuva kadonnut +jäljettömiin liekkeihin. + +»Millainen oli hän ulkonäöltään--äitisi?» kyseli hän edelleen. + +»Hänellä oli pitkä musta tukka ja silmien sanotaan olleen kuten +minulla, mutta tukan muistan vieläkin, sillä hän kietoi minut monta +kertaa siihen, iltaisin, kun minut oli riisuttu--ja sitten minä istuin +siinä kuin mihinkin viittaan käärittynä ja nauroin katketakseni. + +--Ja kun isä--» hän vaikeni äkkiä pelästyen. »Mutta miksi tahdotte +sitä tietää, herra?» kysyi hän. + +»Kerro vain edelleen», huudahti Boleslav nopeasti... + +»Ja kun isä tuli kotiin ja tahtoi käydä kimppuuni, hän näet oli +juovuksissa, asettui äiti minun eteeni ja sanoi minulle, että minun +oli piilouduttava hänen hameeseensa, ja sen minä teinkin. Ja hameen +peitossa oli kuin vuorenluolassa--aivan pimeää oli ja aivan +hiljaista--ja isän pauhaaminen kuului korviini kuin jostakin kaukaa. +Ja sitten kuoli äiti. Hän kuoli sunnuntaina--niin, hän kuoli +sunnuntaina. Sillä kun seisoin aidan vieressä ajatellen, mahtoiko hän +saada niin kauniin kirstun--ja mahtoiko se olla viheriä, kuten +ylhäällä telineelläkin, kuljitte te, herra, juuri ohitse. Te olitte +silloin yhtä pieni kuin minäkin--ja teillä oli sininen, hopeanauhainen +takki ja pieni miekka kupeellanne----ja jäitte seisomaan ja kysyitte +minulta, miksi itkin, ja kun sulasta pelosta en voinut sitä sanoa, +lahjotitte minulle omenan.» + +Tätä ei Boleslav tosin enää voinut muistaa, mutta hänelle johtui +mieleen, miten hän oli ottanut Reginalta varpusenpoikasen, ja hän +kertoi sen hänelle. + + +Regina muisti vielä kaiken, ja hänen silmänsä loistivat, ikäänkuin hän +olisi vaipunut suloisten kuvien katselemiseen. + +»Oikeastaan minua kummastuttaa, että annoit sen niin mielelläsi», +sanoi Boleslav. + +»Mitäs minun olisi ollut tehtävä?» + +»Olisit evännyt sen minulta.» + +Reginan silmät himmentyivät. »Olinhan niin iloinen, että tahdoitte +sen», sanoi hän hiljaa, »sillä kuinka harvoin kohtaakaan köyhää tyttöä +onni, että rikas, ylhäinen herra ottaa häneltä jotakin lahjaksi?» + +Boleslav puraisi huultaan.--Todella hän otti tytöltä lahjaksi enemmän +kuin oikeus ja ihmisyys olisivat myöntäneet. + +»Ja sitten», jatkoi tyttö, »vaikken olisi tahtonutkaan--olittehan +junkkari--teille kuului kuitenkin kaikkemme.»---- + +Kuinka itsestään selvänä asiana se tuli hänen huuliltaan! + +»Kuules, Regina», jatkoi Boleslav, »olet kai unhottanut tykkänään +ajan, jolloin olit vapaana alhaalla kylässä?» + +»Oi, en toki, herra», vastasi hän huulillaan hymy, joka näytti miltei +veitikkamaiselta. »Esimerkiksi armollisen junkkarin muistan vielä +aivan tarkoin.» + +Boleslav nojautui tuolineen taaksepäin pitkälle lampunvarjostimen +pimentoon. »Mikä oivallinen aines onkaan tässä tärvelty», ajatteli +hän ahmien tyttöä katseillaan. + +Ja sitten täytyi Reginan kertoa, mitä hän vielä muisti niiltä ajoilta +Boleslavista. Silloin ei tosin tullut kovinkaan hauskoja juttuja +ilmoille. Kerran oli hän tuupannut tytön vetiseen ojaan, toisen kerran +pannut hänet purjehtimaan jauholaarissa virtaa alaspäin, kunnes +vihdoin oli väkeä hätähuudot kuultuaan rientänyt apuun ja hänet oli +vedetty rannalle. Kerran taas, kun tytöllä oli ollut valkoinen puku, +jonka hän oli saanut linnan emännöitsijältä, oli Boleslav sivellyt +kalkilla hänen kasvonsa ja kätensä ja käskenyt seisomaan +liikahtamatta, jotta hän olisi olevinaan puistossa seisova kivikuva. +Regina oli kärsivällisesti tehnytkin työtä käskettyä, kunnes kalkki +oli saanut hänen huulensa ja silmänsä hirveästi kirvelemään ja hän +juossut itkien tiehensä. + +Tämän kaiken kertoi Regina säteilevin silmin, ikäänkuin hänelle olisi +täten tapahtunut jotakin ihmeen hyvää. + +Boleslav puolestaan muisti jokusen näistä tapauksista sangen hyvin, +mutta häneltä oli unhottunut, että juuri Regina oli niissä ollut hänen +oikkujensa uhrina. Häpeän tunne alkoi herätä hänessä. Unelmoivan, +jalomielisen hovinpojan sijaan, jollainen hän aina oli kuvitellut +olleensa, näki hän nyt pienen, julman kylätyrannin, joka käytti +haikailematta valtaansa ikätovereitansa kohtaan aina ilkeyden rajoille +saakka. + +»Ja enkö koskaan sovittanut tekosiani sinua kohtaan?» kysyi hän +kuullakseen itsestään jotakin hyvääkin. + +»Paljon te meille lahjotittekin, herra!» vastasi Regina. »Jakakaa +keskenänne ... oli tapanne sanoa, kun heititte kaikenlaista eteemme +maahan--milloin omenia ja pähkinöitä--milloin rikkinäisiä +tinasotamiehiä tai kouran täyden välkkyviä nappeja.--Mutta +luonnollisesti suurimmat ja väkevimmät saivat enimmän, erittäinkin +Felix Merckel osasi kaapata itselleen--me tytöt saimme katsoa +syrjästä.» + +»Ja sinä itse, Regina, sinä et ole koskaan saanut minulta mitään?» + +Regina karahti tulipunaiseksi ja kumartui syvälle ompeluksensa ylitse. +»Kyllä, herra, kerran», sanoi hän hiljaa. + +»Mitä sitten?» + +Regina vaikeni eikä rohjennut kohottaa silmiään. + +»Hyvä isä, mikä sinua niin hävettää?» + +»Minulla--on se----vielä.» + +»Oh--hassutusta!» Boleslav hymyili. Suloinen mielihyvän tunne +värisytti häntä. + +Vastauksen asemesta Regina pisti kätensä taskuunsa ja pani pöydälle +pienen värjätyistä oljista tehdyn rasian, tuskin lapsennyrkkiä +isomman. + +Boleslav otti sen käteensä ja tarkasteli sitä kaikilta puolilta. +Sisällä rapisi jotakin. + +»Saako tämän avata?» + +»Miksi kysyttekään, herra?» + +Rasiassa oli pieni sormus, sinisistä, valkoisista ja keltaisista +lasihelmistä tehty, jollaisia pienet tytöt, ensimäistä turhamaisuuden +vaistoaan seuraten, tavallisesti laittavat sormiinsa. + +Boleslav otti sen käsiinsä ja koetti työntää sen pikku sormeensa, +mutta sormus oli aivan liian ahdas, tuskin mahtui kynnen +pituudeltakaan. + +»Onko sormuskin minulta?» + +»Ei, herra--se on peräisin rakkaalta äidiltäni. Se kasvoi kiinni +lihaani, jonka tähden kannoin sitä yötä päivää sormessani, kunnes +lanka katkesi. Silloin oli äiti jo aikoja sitten kuollut, ja koska +tämä oli minun ainoa muistoni häneltä, pujottelin helmet jälleen +lankaan ja kannan sitä aina mukanani.» + +»Minun rasiassani?» + +Regina nyykäytti päätänsä ja loi silmänsä maahan. + +»Miksi en tekisi niin, herra?» sanoi hän kuiskaten. »Se antaa minulle +onnea.» + +Boleslav tähysteli häntä sääliväisesti hymyillen. »Onnea? Sinulle?--» + +»Niin, herra», vastasi Regina riemuiten. »Ajatelkaas vain noita monia +kiviä----» + +Samassa luiskahti sormus, jonka Boleslav juuri aikoi panna +paikoilleen, hänen hyppysistään ja putosi lattialle. + +Regina hypähti pystyyn ja riensi pöydän ympäri ottamaan sitä maasta; +mutta hän ei löytänyt sitä. + +»Se on aivan kuin mennyt maan alle», sanoi hän huolissaan ja kumartui +lattialle aivan Boleslavin viereen. + +Boleslav näki täytelään, ihanan niskan paistavan vastaansa, hän näki +mustat, kiharaiset hiuskiemurat, jotka sitä häilyvinä ympäröivät. + +Hänen sydämensä alkoi sykkiä kiihkeämmin,--Kylmä virta valahti hänen +jäsentensä lävitse. Tuijottaen katsoi hän tyttöön.-- + +»Tuolla se on!» huudahti Regina ja kohosi polvilleen tarjoten +Boleslaville mieluista leikkikaluansa. Boleslav kohotti kätensä. Oli +kuin sitä kohottaisi outo voima, ja kuitenkin tuntui se vuoren +painoiselta. + +Sitte laski hän sen arasti hyväillen Reginan poskelle.-- + +Tyttö hytkähti pelästyneenä. Hänen silmiinsä ilmeni omituisen väikkyvä +loiste, ja unelmoivina ja kysyvinä ne katsoivat Boleslaviin.-- + +Boleslavin käsi vaipui hervotonna alas. + +»Kiitän sinua», sanoi hän käheästi.-- + +Regina palasi paikoilleen.--Seurasi syvä äänettömyys. + +Boleslavista tuntui, kuin olisi hän tehnyt rikoksen, jota äänettömyys +yhä vain pahensi. Hänen täytyi puhua, maksoi mitä maksoi. + +»Mitä kysyinkään sinulta? Niin--kuka siis on sinut opettanut +ompelemaan?» + +Lanka oli luiskahtanut Reginan neulansilmästä. Hän koetti sitä pistää +siihen uudelleen. Kirkas, pieni neula huojui hänen sormissaan kuin +ruoko tuulessa. + +»Pappilassa, herra», vastasi Regina hätiköiden. »Helena tahtoi--» hän +pysähtyi, sillä Boleslav oli kuullessaan lemmittynsä nimen ensi kertaa +hänen huuliltaan, moisilta huulilta, hätkähtänyt kuin ruoskaniskun +satuttamana. + +Regina ymmärsi hänen kiihtymyksensä suuttumukseksi ja lisäsi +pelokkaasti: »Pappilan neiti, tarkotan!» + +»Hyvä on», sanoi Boleslav, vaivoin pidättäen itseään. »Mene maata!» + + * * * * * + +Tänä yönä taisteli Boleslav kovan taistelun. + +Hänestä näytti, kuin olisi Helenan jalo ja puhdas kuva tahraantunut, +kun hänen katseensa oli mielihyvällä viivähtänyt tässä naishylyssä. + +Ja tahraantunut oli hän itsekin hyväilevästä kosketuksestaan. + +Nyt oli saavutettava uudelleen puhtaus ja rauha. + +Ennen kaikkea oli hänen päästävä selvyyteen Helenan suhteen, jotta +tuntisi itsensä vahvemmaksi taistelussaan aistillisia hairahduksia ja +masentavaa epätoivoa vastaan. + +Ja niin hän kiirehti uutta päätöstään, että hän nousi keskellä yötä +pannakseen sen toimeen. + +Yölampun valossa kirjotti hän Helenalle kirjeen, jossa vakuutti +ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan ja rukoili, että Helena antaisi +tiedon, tahtoiko hän seisoa hänen rinnallaan hädän kuten kerran onnen +aikanakin ja saisiko hän taistella hänet voittaakseen--taivaan ja +helvetin uhmallakin. + +Rivi riviltä tunsi hän sieluntuskiensa lieventyvän, ja kun hän jälleen +asettui levolle, tuntui hänestä, ikäänkuin hän olisi yhdellä +tahdonvoimansa ponnistuksella kerta kaikkiaan vapautunut +velvollisuudesta, joka oli pitkät ajat raskaasti painanut hänen +mieltään. + +»Tahdotko, Regina», kysyi hän seuraavan päivän iltana, »ottaa +kenenkään näkemättä viedäksesi tämän kirjeen pappilan neidille?» + +Regina vilkaisi häneen suurin silmin, sitten loi hän silmänsä maahan +ja kuiskasi: »Kyllä, herra.» + +»Mutta jos he saavat sinut käsiinsä alhaalla kylässä?» + +»Hyh--mokomat!» sanoi Regina ja nytkäytti halveksien olkapäitään kuten +muulloinkin, milloin puhui kylän väestä. + +Kohta tämän jälkeen näki Boleslav hänen kuin varjon vilahtavan +hämärässä ikkunan alitse. + +Tunnit kuluivat. Regina ei palannut. Boleslav oli huolissaan ja alkoi +katua, että oli sydämensä asiain tähden pannut tytön hengen vaaraan. + +Sydänyön seuduissa vihdoin narahti ovi. + +Kalisevin hampain, sinertävin kasvoin ilmestyi Regina ovelle, yhä +pitäen kirjettä sormiensa väliin puristettuna. + +Boleslav käski hänen kyyristyä uunin eteen ja antoi hänelle +espanjalaista viiniä juotavaksi--vasta sitten kykeni hän puhumaan. + +»Makasin lumessa pappilan aidan takana aina tähän saakka, mutta ei +ollut mahdollista häntä tavata. Juuri äsken sammutti hän tulen +makuuhuoneessaan. Silloin palasin kotiin. Älkää olko vihainen, herra. +Kentiesi onnistuu huomenna paremmin.» + +Boleslav ei tahtonut kuulla puhuttavankaan, että hän vielä kerran +antautuisi samaan seikkailuun; mutta kun Regina seuraavana iltana +astui hänen eteensä valmiina lähtemään, ei hän kieltänyt. + +Tällä kertaa palasi hän hehkuvin poskin ja hengästymäisillään kotiin. +Pari talonpoikaa oli »Mustasta Kotkasta» palatessaan tavannut hänet ja +he olivat ajaneet häntä takaa. + +»Mutta huomenna, huomenna se varmaan onnistuu.» + +Ja hän oli oikeassa. + +Yhtä hengästyneenä kuin edellisenäkin iltana, mutta ilosta loistavin +silmin astui hän kymmenen korvilla huoneeseen ja ojensi +voitonriemuisena jo ovelta Boleslavia kohden tyhjät kätensä. + +»Luojan kiitos», ajatteli Boleslav, »neljättä kertaa en olisi hennonut +häntä enää lähettääkään.» + +Ja iloisen innokkaasti alkoi Regina kertoa. Sulttaani, kahlekoira, se +tunsi hänet ennaltaan, ja lisäksi oli hän ottanut mukaansa palasen +siannahkaa. Sitten oli hän asettunut takaoven eteen ja kurkistellut +avaimenreiästä. »Porstuassa on suuri kyökkikaappi, ja jos +Helena--neiti, tarkotan--huomisaamuksi tahtoo antaa kaapista ulos +jauhoja ja kahviksia, täytyy hänen tulla näkyviin. Ja oikein, herra, +yhtäkkiä pilkahtaa valon kajastus silmiini ja siellä seisoo hän, +tuskin kolmen askeleen päässä.» + +Boleslav huokasi. »Tuo onnellinen, joka on nähnyt hänet omin silmin.» + +»Avaan nyt oven aivan hiljaa ja huudan; Helena! Neiti Helena! Kun hän +minut huomaa, huudahtaa hän ja pudottaa kynttiläjalan kädestään... +Helena, sanon minä, en tahdo tehdä sinulle mitään pahaa.--Tässä on +kirje junkkari Boleslavilta... Silloin valtaa hänet väristys, ja +tuskin ottaa hän kirjeen kädestäni. Ja samalla huutaa hän aivan +pöyristyneenä: Mene--mene pian luotani! Parhaiksi sain hänelle +sanotuksi jotakin kirjelaatikosta--kirjelaaatikosta nostosillan luona, +kun hän jo oli oven sulkenut ja lukinnut.--Ah, hyvä isä», lisäsi hän +surumielisesti hymyillen, »olenhan tottunut siihen, että minua siten +kohdellaan, mutta tällä kertaa minulla toki oli sanomia teiltä.» + +Boleslav nojasi päätänsä käteensä. Helenan käytös antoi hänelle +ajateltavaa.-- + +Epäilemättä olisi hänen ollut säästettävä Helenaa kohtaamasta tätä +turmeltunutta lapsuutensa leikkitoveria. Oliko ihme, jos hänen siveä, +puhdas sydämensä kouristui kokoon, kun hän näki tämän naisen? + +Tästä lähtien juoksi Regina jok'ikisenä päivänä nostosillalle +katsomaan, oliko Helenalta tullut vastausta kirjelaatikkoon, joka oli +kiinnitetty sillan kaidepylvääseen. + +Mutta kirjelaatikko pysyi tyhjänä. + +Vaikkakin Boleslavin mieliala oli alkanut kirkastua, tuli hän jälleen +katkeraksi ja uhkamieliseksi ja kiduttavia ajatuksia syöpyi hänen +sieluunsa. + +Hänen ylpeytensä ei voinut sallia, että hänet hylkäsi nainen, jota hän +rakasti, ja kuitenkin oli hänestä epäilemätöntä, että Helena oli +sanoutunut hänestä irti eikä tahtonut olla hänen kunniattoman elämänsä +kanssa missään tekemisissä.--Kun Boleslav näki, että toivo saada +nuoruutensa lemmitty omakseen petti, tuntui hänestä kuin samalla +menisi pirstoiksi koko hänen tulevaisuutensa tehtävä. + +Kului päiviä, ennenkuin hän kykeni tempautumaan irti tästä tunteesta; +vasta kun odotuksen kuumeinen levottomuus alkoi tyyntyä, palasi rauha +ja voima verkalleen takaisin. + +Hän ryhtyi uudelleen työhönsä ja etsiskeli todistuksia isänsä +syyllisyyttä vastaan. + +Todistukset sekaantuivat. Kirjeet, joissa isää kohdeltiin lujana +preussilaisena isänmaan ystävänä, olivat ristiriidassa toisiin +kirjeihin, joissa häntä pidettiin puolalaisen vapaustaistelun +etuvartiana. Ne saattoivat tosin olla kauniita puheenparsia horjuvan +täydelliseksi voittamiseksi, mutta niiden julkaiseminen olisi +merkinnyt vainajan kytkemistä vielä kerran kaakinpuuhun. + +Ainoana virkistyksenä tässä toivottomassa taistelussa totuutta vastaan +olivat iltahetket, jolloin Reginan läsnäolo sai hänet toisiin +ajatuksiin. Hänet valtasi omituinen levottomuuden ja viehätyksen +sekainen tunne heti kun tyttö istuutui häntä vastapäätä. Monta kertaa, +kun Boleslav korviaan heristäen kuulosteli hiljaista liikuntaa +kyökissä, valtasi hänet äkillinen pelko, niin että hän oli vähällä +hypähtää pystyyn ja huutaa tytölle: »Jää sinne--älä tule!» Ja sentään +huoahti hän tyydytettynä tämän astuttua huoneeseen. + +»Yksinäisyys se vetää minua häneen», sanoi hän usein yksikseen. +»Hänellä on sentään ihmiskasvot, ja ihmisääni helähtelee hänen +huuliltaan.» + +Usein, kun Regina ompeluksensa ääreen kumartuneena vaieten teki +työtään, saattoi Boleslav olla nukkuvinaan ja silmät ummessa +kuunnella hänen hengitystään. Sen synnyttämä täyteläs, verkalleen +huoahteleva ääni kuului Boleslavin korvissa hillityn vienolta +soitolta. Se oli kuin luoteen ja vuoksen vaihtelu elinvoiman +valtameressä. Istuttuaan kauan aikaa kumarassa asennossaan oikaisihe +tyttö äkkiä suoraksi ja ojensi molemmat käsivartensa nyrkkiin +puristettuine käsineen tuolin selkänojan sivuille, niin että rinnan +pyöreä kupu pisti esiin valtavana kaarroksena ja miltei näytti +uhkaavan reväistä pukuverhonsa. Oli kuin hänen täytyisi tuontuostakin +tunnustella sitä uhkuvaa elinvoimaa, joka poreillen kuohui hänessä. + +Sitte vaipui hän jälleen kumaraan ja ompeli rauhallisesti edelleen. + +Ei kestänyt kauan, ennenkuin nämä yhteiset illanistujaiset tulivat +Boleslaville mieluisaksi tavaksi, josta hän tuskin saattoi luopua. +Lamppu valaisi puolta kirkkaammin, kun sen säteet heijastelivat +takaisin valkoisesta palttinasta, kellon vaskiviisarit kulkivat puolta +nopeammin, kun kärsimättömät silmäykset eivät enää olleet niitä +kiirehtimässä. Tuuli, joka ennen oli aivan uhkaavana vinkunut ja +suhissut puiden oksissa, humisi nyt hiljaa ja vienosti kuin +kehtolaulua hyräillen, ja itse hauraan katon orretkaan eivät nyt +natisseet ja narisseet niin kovasti. + +Kammolla hän odotti niitä iltoja, joina Regina hämärän tullen +laittautui taipaleelle Bockeldorfiin, ja monet kerrat oli hän +ajatellut lyöttäytyä tytön matkaan. Mutta tuo yhdessäolo, joka näytti +muodostuvan niin ystävälliseksi, kantoi myrkkypistintä muassaan. + +Monta kertaa, kun hän oli kauan tuijottanut tyttöön, ahdisti häntä +kiduttava halu kaivautua Reginan menneisyyden haavoihin ja saada +selville hänen suhteensa vainajaan. Pitkän aikaa hän jaksoi pitää +omana tietonaan kysymykset, jotka polttivat hänen kieltään, sillä hän +tunsi, ettei niistä koituisi paljoakaan hyvää; mutta sivupolkuja hiipi +halu uudelleen hänen mieleensä. + +»Hän on ainoa, joka oli tihutyön todistajana», tuumi hän itsekseen, +»vieläpä enemmänkin--ainoa rikostoveri--hän yksin voi minulle +vastata.» + +Ja eräänä iltana katkaisi hän jyrkän vaativasti äänettömyyden, joka +niin kauan oli osottautunut hyväätekeväksi.--Regina kalpeni ja päästi +kätensä hervottomina vaipumaan helmaansa. + +»Te vaan tulette taas minulle vihaiseksi, herra», sammalsi hän. + +»Tee mitä käsken.» + +Regina tapaili sanoja. »Siitä on jo niin pitkä aika», rukoili hän, +»enkä minä osaa kertoakaan.» + +»Ainakin voit vastata kysymyksiini!» + +Silloin Regina alistui kohtaloonsa. + +»Kuka sinua ensiksi kehotti yölliselle retkelle?» + +»Armollinen herra.» + +Boleslav puristi huulensa yhteen. »Kuinka se tapahtui?» + +»Armollinen herra oli käskenyt minun palvella pöydässä. Ja hän antoi +sytyttää suuren kynttiläkruunun, joka ei muulloin milloinkaan +palanut, ja ranskalaisten upseerien kultaiset univormut säkenöivät +tässä valossa, niin että silmiäni aivan huikaisi, kun vein liemiruokaa +saliin.--Silloin nauroivat he kaikki ja osottelivat minua ja puhuivat +ranskaksi jotakin, jota en ymmärtänyt.» + +»Kuinka monta heitä oli?» + +»Viisi, ja muuan harmaahapsinen oli eversti. Ja kun tulin +liemilautasen kanssa everstin luo, joka kulisi kullassa ennen muita, +kietaisi hän kätensä vyötärölleni. Mutta minä laskin lautasen +käsistäni ja näpsäytin häntä sormille. Silloin nauroivat he jälleen, +ja armollinen herra sanoi: »Älä ole tuhma, Regina!» Silloin hävetti +minua, että juuri armollinen herra oli minulle niin sanonut, ja sanoin +aivan ääneen, että saa olla ruoka tarjoilematta, jos minun täytyy +pitää moisia häväistyksiä hyvänäni.--Silloin nauroivat he vielä +kovemmin, ja eversti alkoi puhua saksaa, hänen puheensa kuului aivan +lapsen lepertelyltä, ja hän sanoi: »Sinä on kaune, urho tyttö.» Ja +armollinen herra sanoi sitten: »Tyttö, josta voi teille olla suurta +hyötyä--» tai jotakin sellaista. Ja kun lopuksi toin likööriä, veti +hän minut luokseen ja kuiskasi korvaani, että minun oli tultava yöllä +hänen luokseen.» + +Boleslav hypähti pystyyn. »Ja mitä sinä teit?» + +Regina loi silmänsä maahan. »Ah, herra», pyysi hän, »miksi kysytte +vielä? Olinhan tehnyt sen jo usein ennenkin enkä lainkaan ajatellut +siinä olevan mitää pahaa.» + +Boleslav tunsi kuumasti kuohuvan sisällään. + +»Kuinka vanha olit silloin?» + +»Viidentoista.» + +»Ja niin turmeltunut, niin...» Hänen äänensä tukahutti suuttumus. + +Regina katsoi häneen sanomattoman surullisesti. »Tiesinhän, että +tulette vihaiseksi,» vastasi hän, »mutta enhän voi tehdä itseäni +paremmaksi kuin olen.» + +»Jatka!» + +»Ja kun puoliyön aikaan menin hänen luoksensa, oli hän vielä valveella +ja jalkeilla ja käveli pitkin askelin pöydän ympäri ja kysyi minulta, +tahdoinko ansaita paljon rahaa. Kyllä, armollinen herra, sanoin +siihen, sen teen mielelläni, sillä silloin olin vielä köyhä. Ja sitten +kysyi hän minulta, pelkäsinkö pimeää. Silloin nauroin ja arvelin, että +sen tiesi hän itse parhaiten. Ja sitten teki hän vielä parisen +kysymystä minua koetellakseen, ja vihdoin hän kysyi, luulinko voivani +viedä ranskalaiset yhden tunnin kuluessa Kissanportaan ylitse ja +metsän lävitse. Silloin aloin itkeä, sillä ranskalaiset elämöivät +hirveästi linnassa ja juoksentelivat tyttöjen jälestä kaikissa +nurkissa, ja minä pelkäsin, että minulle voitaisiin tehdä väkivaltaa.» + +»Pelkäsit siis kuitenkin sitä?» pisti Boleslav ivallisesti hymyillen +väliin. + +»Niin--ja sanoin armolliselle herralle, etten tee sitä ikipäivinä. +Silloin tuli hän hirveän vihaiseksi ja kouristi minua molemmista +olkapäistä, niin että lysähdin polvilleni, ja huusi minulle, että olin +kiittämätön lunttu--ja että hän ajaisi minut pilkalla ja häpeällä +takaisin kylään--ja että hän sanoisi kirkkoherralle, mikä oikeastaan +olin, niin että joutuisin kirkkokurin kärsimään--ja samalla hän +kuristi minua kurkusta--ja silloin, herra, kun aloin olla aivan +tukehtumaisillani--» + +»Lopeta», sanoi Boleslav, tarttui kirjeihin, joiden piti näyttää +toteen isän viattomuus, ja repäisi ne keskeltä kahtia.------ + + + + +XII. + + +Seuraavana aamuna otti hän pyssyn asekaapista ja meni lumiseen +metsään. Koko päivän hän harhaili ympäri metsiä ja rämeitä kohtaamatta +ainoaakaan ihmisolentoa. Metsäkauriit ja jänikset saivat häneltä hyvän +rauhan, hän tuijotti niiden ohitse tyhjään ilmaan. + +Illan hämärtyessä palasi hän väsyneenä ja kurjana kotia kohden. +Kissanportaan luona seisoi Regina liikkumatonna kuin kivikuva häntä +odottamassa. Kun hän näki herransa tulevan, yritti hän ensin syöksyä +tätä vastaan, mutta malttoi mielensä, kääntyi äkkiä ja kulki hiljaa +nauraen ja jupisten hänen edellään kotiin. + +Äänetönnä kuten ainakin toi Regina hänelle ruoan. Hän söi ja tuijotti +eteensä maahan. Silloin hän yhtäkkiä kuuli Reginan puhkeavan lyhyeen, +suonenvedon tapaiseen nyyhkytykseen. + +»Mikä sinun on?» huusi hän, heräten mielihauteistaan. + +Mutta Regina juoksi tiehensä vastaamatta hänelle mitään. + +Hän oli lähtemäisillään jälkeen, mutta puri sitten hampaansa yhteen ja +istuutui paikoilleen. Synkkä vihankauna kihelmöi hänen mielessään. Hän +ei voinut antaa Reginalle anteeksi sitä, että tämä oli vienyt häneltä +harhaluulon, jossa hän jo viikkoja oli niin hyvin viihtynyt. + +Mutta nyt oli juotava kalkki pohjaan, kuinka katkeralta sakka +maistuikaan. + +Kotvan kuluttua astui Regina huoneeseen valmiina lähtemään kylille. + +»Aiotko johonkin?» kysyi Boleslav tuikeasti. + +Regina piti päätänsä puoleksi poispäin käännettynä, jottei toinen +näkisi hänen itkettyneitä silmiään. »Huomenna on jouluaatto, herra. Ja +kauppias sanoi tahtovansa olla pyhäyönä rauhassa.» + +Jouluaatto, pyhä yö! Kuinka kummalliselta, kuinka satumaiselta se +kuului! Maailmassa oli siis vielä iloa ja ilojuhlia olemassa? Yhä +vielä pyörittiin riemuiten säteileväin joulukuusten ympärillä? + +»Tahtoisit kai sinäkin saada lahjasi?» kysyi Boleslav katkerasti +hymyillen. + +»Oh, herra», vastasi Regina, »sellainen ei ole ollut täällä tapana. +Luulen, etten siitä lainkaan iloitsisi.» + +»Miksi et?» + +Regina ei vastannut. »Päästäkää minut menemään, herra», pyysi hän +tuskaantuneena. + +»Minulla olisi vielä paljon sinulta kysyttävää, Regina.» + +»Sen täytyy jäädä, herra, muuten--» + +»Mene sitten!». + +»Hyvää yötä, herra!» + +»Hyvää yötä!» Mutta vielä kerran huusi Boleslav hänet takaisin. + +»Sano minulle ensin, miksi äsken niin nyyhkytit.» + +Reginan itkun punottamat silmät loistivat kainosta onnesta. + +»Voittehan sen arvatakin, herra», sammalsi hän. + +»En ollenkaan.» + +»Minä kun pelkäsin, ettette enää laisinkaan palaisi.»--Sitten kääntyi +hän oveen. Hänen askelensa hälvenivät yöhön.-- + +Seuraavana aamuna heräsi Boleslav kohinaan ja ulvontaan, joka jo +kotvan aikaa oli värisyttävänä tunkeutunut hänen unenhorroksiinsa. + +Myrsky riehui ylimmillään. Poppelipuiden latvat pieksivät +toisiaan--maata lakaisivat valkoiset pilvet--mutta ilma oli +kirkas--lumipyryn tuloa ei tarvinnut pelätä. + +Hän ei voinut viihtyä autiossa, kylmässä talossa. Hänen täytyi +ulkoilmaan, myrskyn tuoksinaan. + +»Tytöllä on kova päivätyö tänään», tuumi hän itsekseen, pohjatuulen +syytäessä jäähileitä hänen kasvoilleen, niin että hän oli +tukehtumaisillaan. + +Metsässä oli hieman parempaa. Siellä riehui tuuli itsensä väsyksiin +puiden latvuksia vasten, jotka natisten ja parahdellen pieksivät +toisiaan. Hän kulki eteenpäin tietämättä mihin, ja lopulta huomasi +hän kulkevansa Bockeldorfiin vievää tietä. + +»Näyttäähän melkein kuin juoksisin häntä vastaan» tuumi hän +harmistuneena ja poikkesi raivaamattomaan viidakkoon. + +On sentään merkillistä, ajatteli hän, kuinka tuollainen alhainen +olento kykenee, kun päivästä päivään elää hänen kanssaan yhdessä, +kotiutumaan vakavan ja kaikkea muuta kuin kevytmielisen miehen +ajatuksiin. Miltei tuskissaan sai hän tänään selville, kuinka hän +tunsi päivä päivältä tyttöä lähenevänsä, kuinka moni ominaisuus, jota +hän ennen oli inhonnut, katsoen sen todistavan tytön turmeltunutta +luontoa, alkoi näyttää ymmärrettävältä ja anteeksi annettavalta, jopa +suurenmoiseltakin. + +Oli epäilemätöntä, ettei tytön alituinen läheisyys tehnyt hänelle +hyvää. Tyttö veti häntä alaspäin kurjan elämänsä mutaan. + +Siitä oli tehtävä loppu. Ennen kaikkea oli välttämätöntä, että hän +loitonsi tytön läheisyydestään ja palautti hänet halvan palvelustytön +asemaan. Joulujuhla tarjosi hänelle tilaisuuden maksaa Reginalle +palkka, niin runsas ja ylenmääräinen, että hän kerta kaikkiaan oli +ainaiseksi vapautunut kiitollisuuden velastaan tuota naista kohtaan. +Muutamalla kynänvedolla tahtoi hän turvata hänen tulevaisuutensa ja +samalla ostaa itselleen oikeuden pitää häntä sinä mikä hän todella +oli--maaorjanansa. + +Tänään sai Regina viimeisen kerran tehdä hänelle seuraa. Vielä +tarvitsi Boleslav häntä ja hänen todistustaan, sillä nyt, kun sulku +oli murrettu, tahtoi hän tietää kaiken. Erittäinkin tapahtumat noina +kahtena hirveänä yönä, jotka seisoivat vastatusten kuten syy ja +sovitus, veri ja tuli. + +»Ja kun hän on minulle kaiken tunnustanut», ajatteli Boleslav, +»lähetän hänet lasimajaansa, johon hän kuuluu. Polttakoon liedellään +koko puiston, jos hänen on kylmä.» + +Mutta eihän tämäkään käynyt laatuun, että täällä yksinäisyydessä tyttö +yhä pyöri hänen päässään. Tästä sopimattomuudesta oli tehtävä loppu. + +Jänis, joka omia aikojaan loikkien osui hänen tiellensä, sai hänet +toisiin ajatuksiin. Hän ampui ja osui. Jänönen teki kolme kuperkeikkaa +ja jäi silmälleen makaamaan. + +»Tämäkös häntä ilahuttaa», tuumi hän ripustaen saaliin hartioilleen. +Niin, hän ajatteli jälleen Reginaa. + +Taivas oli sillävälin vetäytynyt pilveen. Valkoisia, pisteleviä +lumikuuroja pelmahteli puiden välitse metsän sisään. Puiden latvojen +kohinaan ja suhinaan sekaantui rajuja, sihiseviä ääniä, jotka +värisyttivät häntä luita ja ytimiä myöten. + +Kompassi näytti hänelle kotitien. Hänen jouduttuaan avoimille kedoille +oli lumimyrsky yltynyt täyteen ankaruuteensa. Hän saattoi sen käsissä +tuskin pysyä pönkillään... Lumipyörteet pimittivät ilman. Puiston +pensaikosta, joka tuskin saattoi olla kolmensadan askelen päässä, ei +hän erottanut vilahdustakaan. + +»Toivottavasti hän on jo kotona», ajatteli Boleslav ja ponnisteli +eteenpäin. + +Kissanportaalla oli nuorta lunta. Mutta jälkiä ei siinä näkynyt. Tosin +oli tuisku voinut ne jo lakaista umpeen. + +Hänen sydämensä alkoi sykkiä kovemmin. Hän juoksi kotiin, huusi tytön +nimeä--mutta ääntäkään ei kuulunut vastaukseksi. Liesi oli kylmä, +vuoteet koskemattomat. + +Regina oli siis keskellä lumipyryä, jota hän pelkäsi enemmän kuin +schrandenilaisia. + +Boleslavia kidutti sietämätön levottomuus. Hän juoksi huoneesta +toiseen, teki tulen, sammutti sen jälleen, koetti syödä ja heitti +miltei inholla veitsen kädestään. + +Sitten tuntui hänestä hätäilynsä naurettavalta. Olihan tyttö +taivallellut kuuden talven myrskyt ja tuiskut eikä ollut koskaan +joutunut onnettomuuteen. Miksi hänen pitäisi juuri tänään---- + +Aikaa tappaakseen istuutui hän kirjotuspöydän ääreen ja kirjotti +vapisevin käsin lahjotuskirjan. Numeroluvussa, jota se koski, oli +kolme nollaa--Regina saattoi olla tyytyväinen. + +Ilma pimeni yhä. Kellonviisari osotti vasta kolmea, ja sentään näytti +jo yö olevan tulossa. + +Silloin ei hän enää voinut olla kauemmin kotona. Ainakin +Kissanportaalle tahtoi hän mennä tyttöä tähystelemään. + +Portaalla täytyi hänen pitää lujasti käsipuusta kiinni, jottei myrsky +tempaisi häntä alas. Puulaitos natisi kaikissa saumoissaan. Jäällä +syvällä hänen allaan karkeloivat lumipyörteet. Liljanvarsia kohosi +hänen eteensä ja ne vaipuivat kokoon muodostaen lumikinoksia, jotka +seuraavassa tuokiossa myrskyn ajamina kiitivät pois jättääkseen sijaa +toisille. Pyhän neitsytkuvan kukkastarha sukelsi hänen sielunsa +silmien eteen, mutta katosi kohta, ja muita kuvia tuli sijaan. + +Ja äkkiä näkyi harmaasta hämärästä varjo, joka tuli raskaasti ja +hoippuen lähemmäksi. + +»Regina! Luojan kiitos!» + +Boleslav oli vähällä rientää tyttöä vastaan, mutta silloin värisytti +häntä polttava häpeän tunne, joka lamautti hänen jäsenensä ja ajoi +veren sydämeen. + +Tällä samalla paikalla, jolla hän odotti Reginaa, oli tämä eilen +seisonut tähystellen hämärään, huolissaan hänen tähtensä, kuten hän +nyt Reginan tähden. + +Hetken ajan tuntui hänestä kuin täytyisi hänen pujahtaa pensaikkoon, +jottei Regina häntä näkisi, mutta samassa alkoi häntä hävettää tämä +häveliäisyytensä ja hän astui portaalle tyttöä vastaan. + +»Sinulla on ollut vaikea matka», huusi hän tytölle ja tahtoi ottaa +säkin, jota tämä kantoi selässään.-- + +Mutta Regina väisti häntä nopeasti ja kohotti kyynärpäänsä torjuen +häntä kohden. Puhua ei tyttö voinut, sillä hänen suunsa ja nenänsä +olivat paksun villahuivin peitossa. + +Äänettöminä kulkivat he perätysten. Eteisen kynnyksellä kääntyi Regina +häneen ja päästi huivin kasvoiltaan. + +»Minulla olisi teille pyyntö, herra», sanoi hän läähättäen. + +»No?» + +»Olkaa puolen tuntia ulkona tai keittiössä, jotta ehdin lämmittää ja +siistiä hieman.» + +»Mutta täytyyhän sinun toki ensin levätä?» + +»Myöhemmin, herra, jos sallitte.»-- + +Ja Regina meni huoneeseen, missä laski pimeässä kantamuksensa maahan. + +»Askaroikoon hän rauhassa sisällä», ajatteli Boleslav ja kääntyi +raunioita kohden, etsiäkseen sieltä suojapaikkaa. + +Kellariholvista huokui lämmintä. Hän sytytti kynttilän ja meni +niljakoita portaita alas. Hänestä tuntui niin hyvältä, niin keveältä, +ikäänkuin juhla olisi tuonut hänelle mitäkin ihmeellisiä riemuja. + +Hän näki viinipullojen viheriöine ja punaisine päähineineen +kurkistelevan hyllyiltään. + +»Hänelle täytyy näyttää, että nyt on joulu!» sanoi hän hymyillen ja +veti takimaisesta nurkasta, mihin aarteiden aarteet olivat talletetut, +pari hämähäkinverkkojen peittämää pulloa. Niiden sisällä helmeili +neste, jonka jo kahdeksannentoista vuosisadan aurinko oli kypsyttänyt. + +Hänelle muistui mieleen äskeinen päätös, mutta senhän piti vasta +huomenna astua voimaansa. Jouluyönä liittyivät yhteen nekin, jotka +eivät yhteen kuuluneet, jouluyönä ei saa kellään olla yksinäistä eikä +ikävää. + +Reginan toivomusta totellen käveli hän puolisen tuntia edestakaisin +holvissa, jonka muurista kiiluva jääkerros säihkytti säteitään häneen. +Sitten otti hän pullot kainaloonsa ja nousi jälleen myrskyiseen +yöhön. + +Rakennusta lähetessään huomasi hän kummakseen, että sen ikkunaluukut +olivat suljetut, jota ei ollut milloinkaan ennen tapahtunut. + +»Olisikohan myrsky puuskahdellut raoista sisään?» ajatteli hän +itsekseen, mutta raothan olivat olleet aivan tiiviit.--Vasta eteiseen +astuttuaan hän näki arvotuksen iloisen ratkaisun. Siellä seisoi Regina +onnesta säteillen ja hämillään ja tempasi oven seposelälleen hänen +edessään. Kummastuneena jäi hän paikoilleen seisomaan. + +Kynttilän loiste ja kuusen tuoksu virtasi juhlallisena häntä vastaan. +Valkoisella liinalla katetulla keskipöydältä seisoi joulukuusi, jonka +oksilla paloi kynttilöitä ja riippui kultaisia omenia. Koko huone +helotti rauhallisen juhlallisessa loisteessa. + +Kertaakaan ei ollut vielä joulukuusta häntä varten sytytetty. +Vierailla kynnyksillä oli hän kostein silmin tuijotellut vieraan onnen +loistoon.-- + +Missä oli Regina? Hän seisoi hänen takanaan eteisen perimäiseen +nurkkaan painautuneena ja katseli kainolla ylpeydellä herraansa. + +Boleslav tarttui hänen käteensä ja veti hänet huoneeseen. + +»Kuinka tämän ajatuksen olet saanut päähäsi, lapsi?» + +»Kauppiaan rouva koristeli parhaillaan joulukuustaan, kun saavuin +sinne aamulla kolmen aikaan. Ja koska se näytti minusta niin +kauniilta, ajattelin: Hänelläkin täytyy olla joulukuusensa, jotta hän +tietäisi, että joku hänestäkin huolehtii.--Ja sitten pyysin nähdä, +miten omenia kullataan, ostin niitä koko joukon ja kynttilöitä myös, +ja otin säkin mukaani, ettette huomaisi heti kuustani.» + +»Ja kuka antoi sinulle sen? » + +»Sen taitoin metsän reunasta kotia lähetessäni.» + +»Keskellä myrskyä?» + +Regina naurahti ylenkatseellisesti. »Tuollaiset pienet tuulen +puhallukset, herra, eivät tee minulle mitään.» Ja äkkiä puhkesi hän +raikkaaseen riemuhuutoon: »Oi, katsokaas vain, herra, kuinka kauniisti +se palaa ja kuinka pyhältä se näyttää! Eikö se todellakin ole aivan +pyhän näköinen? Sen olisi voinut jokin enkeli tuoda tänne.» + +Boleslav myönsi hymyillen ja sanoi hänelle parisen kiitossanaa +väkinäisesti teeskennellen alentuvaisuutta, sillä hän pelkäsi +tulevansa liian sydämelliseksi. + +Mutta jo tämäkin tuntui Reginasta liian paljolta. »Miksi puhutte niin, +herra?» sanoi hän rukoilevasti nuhdellen. »Kaikkihan on laitettu +teidän rahoillanne. Minullahan ei ole mitään. Olen vain köyhä +tyttö--muuten--oh--muuten!» Ja hän pani kätensä päälaelleen ristiin. + +Boleslav tuli ajatelleeksi lahjakirjaansa. »Jotta näkisit, että +minäkin olen ajatellut sinun jouluasi», sanoi hän ja ojensi hänelle +paperin. + +Kummastuneena katsoi Regina herraansa. »Onko minun se luettava?» sanoi +hän ja tarttui kunnioittavasti paperiin kahdella sormella. + +Tavailtuaan kirjotusta tarpeeksi asti katseli hän neuvotonna +ympärilleen kaikille tahoille. + +»Etkö ymmärrä sitä?». + +»Oi--ymmärtäisin ... kyllä, herra.--Mutta--ensiksikin ... ette voi +sitä tosissanne tarkottaa... Ja sitten ... jos olisitte +tosissannekin, mitä minä niillä tekisin?» + +»Turvaat tulevaisuutesi!» + +»Tulevaisuutenihan on turvattu... Minulla on hyvä ruoka ja puettuna +käyn kuin mikäkin herrasneiti. Mitä minulta sitten vielä puuttuu!» + +»Mutta emmehän toki voi ainaiseksi jäädä yhteen!» + +Regina päästi hätähuudon. »Tahdotteko ajaa minut pois, herra?» +huudahti hän puristaen kätensä ristiin. + +»En toki! Mutta ajatteles, että kuolisin--» + +Regina pudisti tuumaillen päätänsä. »Silloin kuolen minäkin», sanoi +hän. + +»Tai että minun täytyisi lähteä sotaan--» + +»Silloin tulen mukaan kenttäkaupittelijana.» + +Reginan itsepintaisuus alkoi Boleslavista tuntua sietämättömältä. +»Tee, kuten tahdot», sanoi hän, »mutta ota, mitä sinulle annan.» + +Regina näytti keksineen pelastavan ajatuksen. »Hyvä, herra», huudahti +hän, »otan sen, mutta ensi jouluksi lahjotan teille sen edestä, mitä +hyväksi näen.» Ja onnellisena tässä toivossaan juoksi hän ulos.---- + +Joulukuusi oli sammunut. Uuninnurkassa seisoi se synkkänä ja +häveliäänä, ja vain tuontuostakin pilkahti sen kultaisista koristeista +kimmellys pöydän luo, jossa herra ja palvelijatar istuivat +vastatusten. + +Regina oli tänään saanut syödä illallista yhdessä Boleslavin kanssa, +oli käyttäytynyt pöydässä sangen kömpelösti ja tuskin hennonut pistää +palaakaan suuhunsa. Suuri, odottamaton onni pani hänen päänsä +pyörälle. Nyt olivat jo lautaset korjatut pois. Vain laseja ja pulloja +oli vielä heidän välillään. Regina joi vanhaa, tulista viiniä pitkin, +ymmärtämättömin siemauksin.--Nyt hehkuivat hänen kasvonsa. Hänen +silmissään, jotka kimmelsivät puoleksi ummistuneiden luomien alta, oli +kostea kiilto. Hän ojentelihe ja venyttelihe tuolillaan. Villi +velttous herpaisi hänen jäseniään. + +»Oletko väsynyt, Regina?» + +Tyttö pudisti kiihkeästi päätään. Hänen pelkonsa herraansa kohtaan +näytti kadonneen. Miltei ylimielinen oli se loiste, joka tuontuostakin +leimahti hänen riemunhurmaamista silmistään. + +Viini valoi liekkejä Boleslavinkin suoniin. Hänen katseensa oli kuin +lumottuna kiintynyt Reginan vartaloon, joka vääntelihe ja venyttelihe +hurmaavana kuin menadi. + +Sillävälin raivosi ulkona myrsky, vinkui nurkissa ja viskoi rapisevia +lumikuuroja ikkunaluukkuja vasten. Katto-orret kitisivät ja natisivat, +ikäänkuin hauras puu olisi nurjahtamaisillaan irti saumoistaan. + +»Pelkään, että tapahtuu jokin onnettomuus», sanoi Boleslav kuunnellen. + +»Tapahtukoon vain», vastasi Regina haaveellisesti hymyillen ja +kyyristyi kokoon. Ja sitten alkoi hän aivan itsestään lörpötellä. »En +luule, että minulle on hyväksi, herra, kun te olette minulle niin +hyvä. Koko ikäni olen saanut vain lyöntejä--ensin isältäni, sitten +häneltä--puhumattakaan vieraasta väestä. Ja en kai ole parempaa +ansainnutkaan. Mutta kun te minua hemmottelette, voin tulla +ylpeäksi--ja ylpeys on vika sangen suuri, sanoi kirkkoherra ... voin +luulla, että olen muuttunut prinsessaksi ja ettei minun enää tarvitse +palvella.» + +Hän purskahti vallattomaan nauruun ja päästi käsivartensa rentoina +vaipumaan kupeilleen. Hiljaa, ikäänkuin itsekseen puhuen, jatkoi hän:» +Muuten onkin jo epäiltävää, olenko palvelustyttö. Monta kertaa tuntuu +minusta kuin olisin lumottu prinsessa--ja te, herra, minut +vapauttaisitte.--Teettekö sen, hä?»-- + +Ja hän vilkuili viinilasinsa vieritse Boleslaviin. + +Boleslav nyökäytti hänelle ystävällisesti päätänsä. Nauttikoon vain +tyttö unelmistaan. Olihan jouluaatto. + +»Onhan ollut tapauksia», jatkoi Regina, »jolloin prinsessa on +muuttunut ihan tavalliseksi sammakoksi. Sitäkin ovat ihmiset +heitelleet kivillä ja sylkäisseet sen nähdessään ja huutaneet: Lyökää +kuoliaaksi mokoma inhottava sammakko. Ja sentään on sen sisällä +piillyt prinsessa.» + +»Uskotko sinä sitten lastensatuja?» kysyi Boleslav kummissaan. + +Regina naurahti itsekseen. »En, herra. Mutta kun on niin monet kerrat +vuodessa yksikseen ja taipaleella, täytyy olla jotakin ajateltavaa. Ja +kun sade kohisee ja tuuli ulvoo--kuulkaahan vain, mitä ilvettä se +pitää--ajatelkaapas, että nyt olisin tiellä. Ja usein olen niin ollut +taipaleella. Mutta en siitä välittänyt mitään. Metsään päästyäni olen +kysynyt itseltäni: Tahdotko olla kuningatar ja istua kultaisella +istuimella tai tahdotko olla katolilainen pyhä neitsyt ja saada +rakkaan herramme ja vapahtajamme pojaksesi, tai tahdotko olla +paholaisen isoäiti ja korventaa schrandenilaiset piellä ja +tulikivellä, tai tahdotko mieluummin olla armollinen rouva ja»----Hän +vaikeni äkkiä. + +»Ja?» + +Regina ojensihe ja naurahti hämillään. »Sitä en sano--se on liian +tuhmaa.--Lyhyesti sanoen, minun tarvitsee silloin ainoastaan valita. +Ja tallustaessani yön hämyssä ja sumussa, kuvittelen tätä kaikkea +mielessäni ja joudun huomaamattani Bockeldorfiin, ikäänkuin olisin +lentänyt ilman halki. Monta kertaa ajattelenkin lentäväni. Ja silloin +todellakin lennän. Elämässä on laita aivan kuin saduissakin. Eikös +olekin, herra?» + +Boleslav katseli tyttöä uteliaana ja ihmeissään, ikäänkuin ei olisi +häntä vielä koskaan nähnyt. Ja tosiaankin vilkaisi hän ensi kerran +tytön sieluun, kun viini oli päästänyt tämän kielen siteistään. Nyt +selvisi hänelle moni seikka, joka ennen oli hänestä tuntunut tytössä +käsittämättömältä. + +»Onnellinen olento», jupisi hän. + +»Niin olenkin», vastasi Regina uhmaten ja nojaten kyynäspäällään +pöytään katseli Boleslaviin ikäänkuin hilpeästi taisteluun vaatien, +»Kun saan näin istua täällä kanssanne ja juoda viiniä ja minua +kohdellaan kuin ihmistä ainakin, tuntuu aivan kuin olisin taivaassa... +Luuletteko muuten, että kerran pääsen sinne?... Minä en sitä usko! +Olen liian huono tyttö... Ja oikeastaan pelkäänkin sinne joutua... +Helvetissä on minusta paljon hauskempaa... Sinne minä kuulunkin... +Kirkkoherrallakin oli tapana sanoa, että minä olen pirunsikiö, enkä +minä sitä ollenkaan pannut pahakseni. Miksi pahottelisinkaan? Minä +olin paholainen ja Helena enkeli. Niin oli kaikki oivallisesti +laitettu laadulleen!... Eikö tosiaankin Helena näyttänyt aivan +ilmeiseltä pikku enkeliltä? Niin valkoinen ja ruusunpunainen ja silmät +niin siniset ja kädet aina ristissä. Ja kaunis ... nauharuusuke ... +oli hänellä aina ... kaulassaan, ja aina tuoksui hän ... +ruususaippualle...» + +Boleslavia väristytti kylmästi. Hän tunsi hämärästi alentavansa +itsensä ja lemmittynsä, jos salli tämän puolijuopuneen naikkosen puhua +Helenasta kuin vertaisestaan. + +»Lakkaa!» huudahti hän käheästi. + +Regina vastasi vain unisella naurulla. Viini ja väsymys olivat hänet +äkkiä saaneet valtaansa. Hän lepäsi tuolille ojentuneena, pää +selkänojan varaan retkahtaneena, ja taisteli unta vastaan.--Kuin +mikäkin Bakkuksen papitar lepäsi hän autuaassa hurmauksessaan.-- + +Boleslavin povessa riehui suuttumus nousten ja laskien kuten myrskyn +puuskatkin ulkona. + +»Tuollaista saa viini aikaan», ajatteli hän ja joi. Hän tahtoi +herättää Reginan, lähettää hänet keittiöönsä, mutta ei kyennyt +irrottamaan hänestä katsettaan. Ja vähitellen hän tuli leppeämmälle +tuulelle. + +»Hän ei tarkottanut sillä pahaa»,--ajatteli hän ja puristi käsiään +yhteen astuen aivan Reginan luo. »Tämähän on viime kerta, kun hän +istuu täällä sisällä luonani, ja huomenna on kaikki unhotettu. +Huomenesta lähtien saa hän minussa nähdä ainoastaan herransa.» + +Hänelle johtui mieleen, mitä kaikkea hän oli aikonut tytöltä +kysyä.--»Hyvä näinkin», ajatteli hän edelleen. »Miksi tärvellä +jouluyötänsä. Toisella kertaa.» + +Myrsky näytti yhä yltyvän. Salvat ruskivat, luukut +tärisivät.--Oikeastaan oli julmaa ajaa tyttöä jääkylmään +lasihuoneeseen, mutta mitäpä auttoi sääli? + +»Regina!» huusi Boleslav tarttuen hänen olkapäihinsä.-- + +Samassa kuului romahdus, jyry, paukkina niin hirvittävä, että muurit +tuntuivat horjuvan ja maa aivan aukeavan. + +Regina kirkaisi kimakasti, koetti kouristautua Boleslavin käteen, +mutta vaipui sitten paikoilleen. Boleslav meni ulos ottaakseen melun +syystä selvää. Eteisessä ei ollut mitään huomattavaa; mutta kun hän +avasi lasihuoneen oven, pelmahti tuiskunpuuska häntä vastaan aivan +kuin ulkoilmaan astuessa. Ylt'ympäri pilkkopimeä yö. Hän palasi +takaisin ja sytytti lyhdyn. Hävityksen kuva, joka nyt kirkkaasti +valaistuna avautui hänen eteensä, voitti hänen pahimmatkin +aavistuksensa. + +Reginan asunto, josta käsin hän oli hiljaisesti hoitanut koko +taloutta, näytti luhistuneen kasaan. + +Katto oli puoleksi pudonnut sisään ja temmannut osan seinääkin +mukanaan. Oven ja lieden välillä oli miehenkorkuinen luminietos, johon +oli sekottunut hirsiä, tiiliä ja lasisirpaleita. + +Mitä nyt? Mihin Regina? Antaisiko hänkin tytön maata kynnyksellään +kuten koiran? Mieluummin muuttaisi hän itse raunioihin ja etsisi +makuusijansa kellariholvista. + +Hän oli pian tehnyt päätöksensä. Oli vain yksi keino. Siihen oli hänen +ryhdyttävä. + +Hän veti Reginan vuoteen lumesta esiin, pudisteli sen huolellisesti +eteisessä, jottei siihen jäänyt hiudettakaan, ja kantoi sen sitten +huoneeseen. Uuninnurkkaan, puoleksi joulukuusen alle, laittoi hän +vuoteen lattialle. + +Regina nukkui öljylampun rauhallisen valon kajossa. + +Boleslav meni hänen luoksensa ja huusi ja pudisteli häntä. Mutta häntä +oli mahdoton saada hereille. + +Silloin nosti Boleslav hänet pystyyn kantaakseen hänet +vuoteeseen.--Regina huokasi syvään, kietoi kätensä Boleslavin kaulaan +ja laski päänsä hänen olalleen. + +Boleslavin sydän alkoi sykkiä kovemmin. Kukoistava naisruumis, joka +häneen nojasi, teki hänet levottomaksi.--Puoleksi kantaen, puoleksi +laahaten vei hän Reginan lattian poikki.--Tytön hengitys hiveli hänen +kasvojaan viehkeän lämpimänä ... hiussuortuvat hipoivat hänen +kaulaansa. + +Kun Boleslav laski tytön vuoteeseen, hapuili tämä käsillään ilmaa +ikäänkuin ikävöiden jotakin ja veti siten joulukuusen mukanaan. + +Boleslav veti sen hänen altansa pois ja asetti ikäänkuin varjostimeksi +itsensä ja tytön välille. »Huomenna täytyy tehdä laudoista +jonkinlainen väliseinä», ajatteli hän. + +Sitten riisuutui hän ja meni vuoteeseensa. + +Tuli sammui, mutta nukkumista ei ollut ajatteleminenkaan. Ulkona +riehui myrsky ja ryskytti voimattomalla raivolla lukkoja ja salpoja. + +Boleslav ei tiennyt siitä mitään. Hän kuunteli nukkuvan naisen +hengitystä, ja hänen rintansa kohoili raskaasti ja tuskallisesti yön +pimeydessä. + + + + +XIII. + + + Hänen vapaasukuisuudellensa, vapaaherra + Boleslav von Schrandenille + Schrandenin linnassa. + +Teidän vapaasukuisuutenne. + +Täten kutsutaan Teidät tammikuun 3 päivänä _anni futuri_ kello 2 +aikaan jälkeen puolen päivän persoonallisesti saapumaan herra +Merckelin ravintolahuoneustoon Schrandenissa ja tuomaan mukananne +tarpeelliset paperit, jotka todistavat Teidän kuulumisenne tai +kuulumattomuutenne preussilaiseen nostoväkeen. + + Sotilasasiain piiritoimikunnan + määräyksestä: + + Kuninkaallinen maaneuvos v. Krotkeim. + +Tämän kirjelmän löysi Boleslav uudenvuodenpäivän aamuna +kirjelaatikosta nostosillan luota. + +Hän ei heti käsittänyt kirjelmässä piilevää uhkausta, häntä +hämmästytti vain, että viranomaiset olivat voineet kiinnittää +huomiotaan hänen sotilaallisiin suhteihinsa. Otettuaan jälleen isänsä +nimen oli hän päättänyt, että luutnantti Baumgart sai ainaiseksi +kadota tietymättömiin. Hän oli täyttänyt velvollisuutensa; rohkeammin +ja uhrautuvammin kuin tuhannet muut oli hän antautunut kuolemalle +alttiiksi. Nyt, kun rauha oli tehty ja hän uudelleen ottanut +hartioilleen perityn häpeän painavan taakan, toivoi hän saavansa olla +joutavilta kynäkiistoilta rauhassa. + +Vasta vähitellen hän käsitti, mitkä uudet vaarat häntä väijyivät. +Ainoa, mikä tuki ja kohotti hänen tärveltyä elämäänsä, sotilaallisen +menneisyyden kunnia, tahdottiin riistää pois hänen jalkojensa alta. + +Turvatonna seisoi hän uhkaavan onnettomuuden edessä. + +Viranomaisille oli tarpeen vain hiukkanen pahaa tahtoa selittääkseen, +että hän oli karannut lippunsa luota, ja hänet sen mukaan +tuomitakseen. Jopa itse väärän nimen käyttäminenkin voitiin näissä +olosuhteissa lukea hänelle rikokseksi. + +Vapaaherra von Schrandenin pojan ei tarvinnut ajatellakaan, että +annettaisiin armon käydä oikeuden edellä. Ja vaikkapa hänet heti +paikalla vangittaisiin ja vietäisiin sinne, missä hänen rykmenttinsä +jäännökset majailivat, sotaoikeuden eteen, ei hänellä olisi oikeutta +edes valittaa liikaa ankaruutta. + +Hetkiseksi heräsi hänen mielessään pakoajatus, mutta uhkamielisesti +naurahtaen karkotti hän sen luotaan. + +Hän oli kyllin usein ollut henkeään kaupalla, niin ettei maksanut +vaivaa niitä kurjia jäännöksiä, jotka hänen elämästään vielä olivat +jälellä, ruveta salaa kulettamaan yön hämyssä rajan poikki Puolaan.-- + +Mutta kuinka Reginan kävisi? Hänen sydämensä sykki kuuluvammin, kun +hän tätä ajatteli. Tytöllä ei ollut aavistustakaan siitä, mikä häntä +uhkasi. Jouluyöstä alkaen oli hän puhunut Reginalle tuskin +välttämättömimmistäkään asioista ja niistäkin ainoastaan tuimasti ja +käskevään tapaan. Hänen kurkkuaan kuristi, kun hän katsoi tyttöön, ja +hän tunsi sydämellään vuoren painoisen uhkaavan onnettomuuden +aavistuksen, kun hän vain tätä ajattelikin. + +Yöt läpeensä kierittelihe hän rauhatonna vuoteellaan. Regina ei +liikahtanut nurkassaan.--Hän näytti sikeästi nukkuneen samassa kuin +heittäytyi vuoteelleen. + +Mutta hän hengitti hiljaa ja lyhyeen, ja tuontuostakin katkaisi hänen +hengityksensä syvä, ähkäisevä huokaus. + +Valvoiko kenties hänkin? Kuunteliko hänkin---- + +Niin koitti vihdoin päivä, jona Boleslavin kohtalo oli ratkaistava. +Aamun sarastaessa oli hän vihdoinkin päässyt uneen. Nyt herätti hänet +savu, joka henkeä ahdistavana tunkeutui eteisestä huoneeseen. Hän oli +sinne laittanut hätävaraksi tulisijan, joka sai olla toimessaan niin +kauan, kunnes leudompien säiden tultua lasikatto saataisiin +korjatuksi. + +Oli kuulakan kirkas pakkaspäivä. Puiden oksilla kiilui välkkyvä kuura, +ja valkoisen lumivaipan ylitse levisi riutuva punarusotus. + +Aamupäivän käytti Boleslav paperiensa järjestämiseen. Kaikki, mikä +saattoi isän muiston huonoon valoon, oli hävitettävä, sillä oli +otaksuttavaa, että jos hänet vangittiin, tulisivat jo huomenna vieraat +kädet pöyhimään näitä läjiä. + +Hän piti jo kirjeitä kädessään heittääkseen ne uunissa palavan valkean +haltuun, mutta katsoi kuitenkin paremmaksi jättää sen tekemättä. Jos +hän todellakin tahtoi ottaa isän syyn hartioilleen, ei hän saanut +mitään peittää, ei mitään salata eikä kuormaansa kevennellä. Totuuden +väärentäminen ei sopinut hänen arvolleen. Mieluummin hukkua häpeään +kuin rakentaa elämä ja kunnia valheen perustalle. + +Reginan tuodessa hänelle päivällistä oli hän kahden vaiheella, +sanoisiko tytölle kaiken. Mutta miksi manata esiin liikuttavia +kohtauksia? Kirje ajoi saman asian. »Jollen ennen iltahämärää ole +palannut», kirjotti hän, »on epätietoista, näetkö minua enää. Kysy +Wartensteinissä maaneuvoksen virastolta. Sieltä saat tietää, mihin +minut on viety. Neuvon sinua lähtemään Schrandenista pikimmittäin. +Lahjotus turvaa tulevaisuutesi. Mitä minulle kaiken jälkeen vielä jää, +sen saat lisäksi. Hyvästi ja kiitos kaikesta.» + +Hän pani paperin huomaamattomaan paikkaan, jottei Regina sitä löytäisi +ennenkuin huonetta siistiessään. Sitten laittautui hän taipaleelle. +Hänen mielensä oli tyly ja katkeroitunut. Hänen ei pistänyt +päähänsäkään sanoa jäähyväisiä. + +Kun hän kulki Reginan ohitse eteisessä, jossa tämä puuhaili +tulisijansa ääressä, häivähti hänen mielessään halu puristaa hänen +kättänsä. Mutta hän karkotti tämän halun tytön tähden, ei suonut +hänelle sanaa eikä katsettakaan. Nostosillan luona näki hän parven +töllisteleviä poikasia, jotka näyttivät häntä väijyneen ja hänen +lähetessään juoksivat kovasti meluten ravintolaan. + +»Airueeni!» tuumi hän nauraen... + +Samaan aikaan eivät »Mustan Kotkan» tarjoiluhuoneeseen enää läheskään +mahtuneet sinne paltoutuvat vieraat. He olivat ahtaantuneet kasaan +aina kauas kirkkomäelle asti ja tappelivat keskenään paremmista +paikoista. Jokainen tahtoi omin silmin nähdä Schrandenin viimeisen +vapaaherran kukistumisen. + +Oli jo kulunut lähes kolme kuukautta siitä, kun anomuskirja oli +lähetetty maakunnan ylimmille viranomaisille, ja isänmaan ystävistä +alkoivat innokkaimmat epäillä hyvän työnsä menestystä. Vihdoinkin +saapui maaneuvoksen virastosta ilosanoma, että oli määrätty päivä v. +Schrandenin alias Baumgartin asian kuulustelua varten, ja +anomuskirjelmän allekirjottajat kutsuttiin olemaan tilaisuudessa +läsnä. + +Schrandenilaiset olivat juhlallisesti varustautuneet. Kolmeen päivään +eivät he olleet selvää hetkeä nähneet. Ne kotiinpalanneet nostoväen +sotilaat, joilla vielä oli litewkansa, olivat pukeneet sen ylleen, +näkyipä joukosta pistimiä ja miekkojakin. Olihan mahdollista, että +tuomio pannaan heti paikalla täytäntöön. + +Yhden ajoissa oli maaneuvoksen reki saapunut ja kuten tavallista +pysähtynyt pappilaan, jossa herra Merckel ja hänen poikansa seisoivat +valmiina toivottaakseen hänet tervetulleeksi. Kuskipukilla ei ollut +istunut mitään santarmia, ja se oli schrandenilaisia suuresti +oudostuttanut. Mutta olivathan he täällä valmiit hengellään ja +omaisuudellaan pahantekijän kuletusta auttamaan. + +Vähän vaille kahden aikaan oli maaneuvos yhdessä vanhan kirkkoherran +kera lähtenyt pappilasta ja mennyt takaovesta ravintolaan, jonka +kynnyksellä herra Merckel vanhempi toistamiseen otti hänet mitä +palvelevimmalla kohteliaisuudella vastaan; sillaikaa Felix seisoi +alakuloisena syrjässä, sillä hän oli huomannut, etteivät +siviiliviranomaiset osottaneet hänelle tarpeellista kunnioitusta. + +Maaneuvos von Krotkeim oli pitkänhuiskea, laiha mies, jonka kapeilla +hartioilla harmaa leijonanpää vaivaloisesti pysyttelihe kunnioitusta +vaativassa asennossa. Vastoin ajan muotia oli hän kasvattanut +poskipartansa niin pitkäksi, että harmaa partapörhö sulautui korvien +takana aaltoilevaan leijonanharjaan. + +Herra von Krotkeimilla oli suuret ansionsa isänmaan +asestamisessa.--Kaksi vuotta sitten oli hän ollut maataomistavan +aateliston edustajana kuuluisilla maapäivillä, joita isänmaan oli +kiittäminen nostoväen perustamisesta. Hän oli ylistänyt vanhaa Yorkia +ja ollut mukana hommaamassa adressia kuninkaalle. Sen jälkeen oli hän +rientänyt takaisin kotiseudulleen omin käsin asioita järjestämään, ja +oli onnistunut niin hyvin, että hänen piirinsä mainittiin yli koko +maan loistavana esimerkkinä. Sitte saapuivat turhamaisuuden, +itserakkauden ja omanhyödyn sotarosvot hänen luoksensa. Mikä hänen +toimintansa alussa oli ollut sulaa iloista uhraavaisuutta, muuttui +vähitellen hänen oman persoonallisuutensa jalustaksi, muistopatsaaksi, +joka julisti maailmalle hänen omaa kuuluisuuttaan.--Muuten oli hän, jo +kauan ennenkuin sanoma Kissanportaan tihutyöstä oli levinnyt +maailmaan, ollut Schrandenin suvun katkera vihollinen. Hyvää ei siis +ollut häneltä odotettavissa. + +Saapuessaan kirkkomäelle oli Boleslav sanonut jäähyväiset kaikille +toiveilleen. Tyynenä, miltei välinpitämättömänä, asteli hän kohden +joukkoa, joka muurina ympäröi ravintolan ovea. Vain yhden ainoan aran +katseen heitti hän pappilaa kohden. Hän oli näkevinään siellä +ikkunassa vaaleat kasvot, jotka kiireimmittäin katosivat, kun hän +väsyneesti hymyillen tervehti niitä kohden. + +Joukko otti hänet vastaan vahingonilon murinalla, muuri jakautui +vapaasta tahdostaan kahtia, sillä siksi paljon oli heillä kaikilla +ymmärrystä, että hänen oli oltava paikalla, jos mieli häväistyksestä +tulla mitään. + +Herrashuoneen ovella seisoi hän leijonapäisen miehen vastassa, ja +tämän molemmille puolille olivat asettuneet kirkkoherra ja vanha +Merckel, Felixin nojautuessa ikkunalautaan ja koettaessa asettua +ylhäisen huolimattomaan asentoon. Entinen nuoruuden leikkitoveri oli +nyt niin syvällä hänen alapuolellaan, ettei enää maksanut vaivaa edes +vihoissaankaan kiinnittää häneen huomiotaan. Sitä ystävällisemmin +hymyili vanhus Boleslavia kohden. Ja tämä hymyily ei olisi voinut olla +sydämellisempi eikä alamaisempi, vaikka Boleslav olisi saapunut +kaikkia läsnäolijoita kestittämään hänen muskottiviinillään. + +Kirkkoherran kulmien alta välähti salama, ja maaneuvos katseli +käsiään, jotka olivat valkoiset ja solmuiset kuin luurangolla. + +Boleslav tunsi rintansa paisuvan ylpeydestä. + +Hänen kätensä kaikkia vastaan ja kaikkien kädet häntä vastaan! Siinä +oltiin ja siinä pysyttäisiinkin. + +Joukosta huusi lallattava ääni jonkun ruokottoman sanan hänen +jälkeensä. Ja schrandenilaiset nauroivat. + +»Hän on tytön isä--onneton isä», kuiskasi herra Merckel surkutellen +maaneuvoksen korvaan. + +»Jos te olette minut tänne kutsunut», huusi Boleslav, »niin vaadin +teiltä turvaa tämän joukkion loukkauksia vastaan.» + +Maaneuvos siristi silmiään ja kumarsi. + +»Hiljaa, hyvät ihmiset», pyysi hän sivellen sileäksi ajeltua +leukaansa, ja mielistellen lisäsi hän: »Rauhanhäiritsijät annan ajaa +ulos.» + +Sitten tarttui hän vihertävään salkkuun, joka oli pöydällä. Hänen +takaansa tuli näkyviin pieni, harmaa miekkonen, joka innokkaasti +terotti pitkäsulkaista hanhenkynäänsä. Pöytäkirjuri nähtävästi. + +Kuulustelu alkoi. Jäätävällä kohteliaisuudella teki maaneuvos +pääkysymyksensä. »Missä kaikkialla olette oleskellut--onko lupa +kysyä?» + +Boleslav mainitsi paikat. + +»Sanoillenne kaikki kunnia, herra parooni, mutta voitteko ne +todistaa?» + +»En.» + +»Mihin aikaan ulottuvat tiedonantonne?» + +»Vuoden 1813 kevääseen.» + +»Ja silloin?» + +»Menin sotaväkeen.» + +»Voitteko sen todistaa?» + +»En». + +»Valitan syvimmästi--mutta von Schrandenin nimeä ei ole luetteloissa.» + +»Minulla oli toinen.». + +»Baumgart?» + +»Niin.» + +»Miksi niin?» + +Boleslav puri huulensa yhteen. Syntyi äänettömyys. + +»Ahaa!» kajahti voitonriemuinen ääni ikkunan luota. Tämä huuto auttoi +Boleslavin vaikeasta asemastaan. + +»Oikea nimeni olisi tuottanut minulle vaikeuksia.» + +»Miksi niin?» + +»Koska sen oli tahrannut huhu, jota vastaan en voinut taistella.» + +»Mikä huhu?» + +Oli selvää, että tämä mies tahtoi häntä ensin kaikin voimin nöyryyttää +ennenkuin hänet kokonaan musersi. + +»Tiedätte kyllä mikä», mutisi Boleslav hampaidensa välitse. + +Maaneuvos kumarsi syvään. »Pyydän siitä huolimatta vastaamaan +kysymykseeni.» + +»Ja minä kieltäydyn.» + +Joukosta kuului ivanaurua. »Lopettakaa leikki lyhyeen--pistäkää hänet +rautoihin», päästi kuuluviin sama lallattava ääni, joka äsken oli +huutanut haukkumasanan. + +Maaneuvos huiskutti lepyttävästi pitkällä, valkean hohtavalla +kädellään. + +»Onko hänen kieltäytymisensä merkitty pöytäkirjaan?» kysyi hän +kääntymättä. + +Hänen takaansa vastasi ynisevä ääni: »On kyllä», mikä schrandenilaisia +suuresti huvitti. + +Hämmentymättömällä kohteliaisuudella jatkoi maaneuvos: »Mutta saan kai +tietää joukon, johon teidän vapaasukuisuutenne kuului?» + +Boleslav antoi tarpeelliset tiedot. Hän mainitsi myös toverinsa Heiden +kylästä. + +Maaneuvos selaili ikävystyneenä salkkuaan. Joukkokunta, jolla oli +nimenään »vapaaehtoiset jääkärit», ei kiinnittänyt hänen mieltään. + +»Siellä valittiin teidät ... upseeriksi?» + +»Niin.» + +»Sanoillenne kaikki kunnia, mutta voitteko _sen_ todistaa?» + +»En.» + +»Tämä pantakoon pöytäkirjaan. Ja sitten siirryitte nostoväkeen?» + +»Niin.» + +»Mistä syystä?» + +Boleslav viittasi nuoruutensa leikkitoveriin. »Koska en tahtonut +kohdata tuota miestä.» + +Felix purskahti rämäkkään nauruun. »Hänen vehkeensä olisivat +silloin»--sanoi hän, mutta maaneuvoksen viittaus sai hänet +vaikenemaan. + +»Mihin rykmenttiin, jos saan kysyä?» + +Boleslav mainitsi komentajan nimen. + +Maaneuvos kumartui salkkunsa ylitse, niin että harmaa harja peitti +kuivat, kaidat kasvot miltei kokonaan. + +»Tämä ainakin käy yhteen tietojeni kanssa», sanoi hän +lukiessaan.--»Siellä oli luutnantti Baumgart, joka aselevon aikaan +astui rykmenttiin. Sitäpaitsi oli armeijassa vielä neljä samannimistä +upseeria. Mutta kysymyksessä oleva, joksi väitätte itseänne, on +maaliskuun 1 ja 3 päivän välillä kuollut Marnen taistelussa. + +»Mistä sen tiedätte, herra maaneuvos.» + +»Se on merkitty luetteloon, herra parooni! Eräällä +lähettiläsratsastuksella ovat hänet ampuneet Marmontin osaston +krenatöörit.» + +Boleslav tunsi, kuinka kuuma verivirta tulvahti hänen päähänsä. Hänen +elämänsä vaikeimmat ja uljaimmat hetket tulivat ilmielävänä hänen +sielunsa silmien eteen. »Se on erehdys», huudahti hän, »luutnantti +Baumgart joutui pahoin haavotettuna vihollisten käsiin, mutta pääsi +sieltä hengissä.» + +»Ja toivotte siis, että teidät tunnustetaan tuoksi kuolleeksi +lähettilääksi?» + +»Luulen sen toiveen kyllin selvästi ilmaisseeni.» + +»No hyvä--sittenpä myöskin tiedätte, millä asialla mainittu lähettiläs +liikkui.» + +»Tietysti.» + +»Pyydän sen ilmottamaan.» + +»Oli julistettu kehotus, että ne ilmottautuisivat, ketkä +vapaaehtoisesti tahtoivat viedä kenraali von Kleistille erään +määräyksen. Päivää ennen oli eräällä virralla, nimeltään Therouanne, +tapahtunut ottelu, jossa kenraali oli osastoineen eristetty +pääjoukosta. Marsalkkojen Marmontin ja Mortierin joukot olivat +tunkeutuneet väliin, niin että oli mahdotonta toistaiseksi jälleen +yhdistyä; sen lisäksi sanottiin itse Napoleonin olevan tulossa.--Nyt +päätti sotamarsalkka Blücher yhtäkkiä vetäytyä takaisin, luullakseni +siksi, että ehtisi saapua lisäväkeä. Tästä oli kenraalille vietävä +tieto tavalla millä tahansa, jottei hän jäisi enää erilleen. Sana oli +vietävä öiseen aikaan vihollisten etuvartioiden ohitse. +Vapaaehtoisesti tarjoutuneista annettiin minulle etusija.--Majuri von +Schack vei minut sotamarsalkan eteen.--Hän antoi minulle kirjeen.» + +»Pyydän, odottakaa hetkinen», keskeytti hänet maaneuvos ja luki +innokkaasti papereitaan, sitten sanoi hän huolettomasti: »Ja tämä +kirje sisälsi luonnollisesti määräyksen, josta oli kysymys?» + +»Ei.» + +»Mitäs sitten?» + +»Tämän kirjeen tarkotus oli eksyttää vihollisia siinä tapauksessa, +että minut ammuttaisiin. Määräyksen ilmotti sotamarsalkka minulle +suullisesti. Minun täytyi oppia se ulkoa.» + +»Kuinka se kuului?» + +»Palausmarssia salatakseni hyökkään huomenna vihollisen vasempaan +kylkeen. Kenraali von Kleist ei ota osaa taisteluun, vaan koettaa +sillaikaa saapua eteläänpäin Marnevirralle, päästäkseen minun kanssani +yhteyteen. Kaikki sillat on ylimentyä räjähytettävä.» + +Maaneuvos nyökkäsi. »Ja sitten, herra--luutnantti?» + +»Sitten vein käskyn perille.» + +»Teidän siis onnistui päästä päämääräänne?» + +»Toivon, herra maaneuvos, että sodan historia on siitä antanut teille +todistuksen.» + +»Hm!... Missä tilaisuudessa teidät haavotettiin?» + +»Palatessani.» + +»Miksi ette jäänyt sinne, missä olitte?» + +»Siksi, että olin sotamarsalkalta ottanut tuodakseni erään +vastailmotuksen.» + +»Tämän toisen uhkayrityksen olisitte voinut säästää itseltänne.» + +»Olisin voinut säästää ensimäisenkin.» + +»Tahdoitte saavuttaa mainetta.» + +»Tahtoisin muun ohella päästä tämän kuulustelun hauskuudesta.» + +Maaneuvos ojensihe ja heitti leijonanharjansa taaksepäin: »Sallikaa +minun huomauttaa, että seisotte kuninkaanne edustajan edessä, herra +parooni von Schranden.» + +»On sillä hävyttömyyttä», kuului murina ikkunan luota. + +»Seison tuhoojani edessä», vastasi Boleslav katsoen lujasti +maaneuvoksen silmiin. + +Tämä silmäili nyrpeästi hymyillen papereitaan. »Tästä johdun tutkinnon +viimeiseen osaan», jatkoi hän. »Ei ole epäilemistä, että ilmotuksenne +perustuvat tarkkaan asiain tuntemiseen ja että todennäköisesti olette, +kuten väitätte, samainen schlesialaisessa majuri von Wolzogenin +komentamassa nostoväessä palvellut Baumgart. Mutta tämän kanssa on +ristiriidassa eräs seikka. Tuntuu näet mahdottomalta, että mainittu +Baumgart, joka näyttää olleen kaikin puolin urhoollinen ja +kunnianherkkä upseeri, olisi katsonut hyväksi lippunsa pettäjän tavoin +kääntää salaa selkänsä armeijalle, jossa hän oli niittänyt kunniaa ja +haavoja. Täytyihän hänen tietää, ettei sotajoukko saa niin vain hajota +kuin mikäkin varpusparvi. Ja erittäinkin nostoväki»--hänen rintansa +paisui, hänen leijonanharjansa näytti pöyhistyvän,--»kunniakas +nostoväki, joka kaiken aikaa oli osottanut pitkin linjaa seisovansa +ensi rivissä niin urhoollisuuteen kuin järjestyksenrakkauteen ja +kuriinkin nähden. Vapaaherra von Schranden, toivon, ettei luutnantti +Baumgart ole itseään tehnyt syypääksi tähän hairahdukseen ja soisin +sentähden hänen saaneen surmansa.» + +Boleslav tunsi ratkaisun lähestyvän. Hänen katseensa liiteli +ympärinsä. Kaikkialla näki hän silmiä, jotka hehkuivat vihasta ja +kostonhimosta. Felix Merckel oli laskenut kätensä miekan kahvaan, +ikäänkuin olisi kysymyksessä heti kohta hyökätä hänen kimppuunsa. +Hänen takanaan olevasta joukosta kuului esille vedettyjen aseiden +kalinaa. Isännän lihavat kasvot hymyilivät hänelle vahingoniloisina. +--Ainoastaan vanha kirkkoherra oli nojannut pörröisen päänsä +molempiin käsiinsä ja tuijotti eteensä lattiaan. + +»Ei ole minun syyni, herra maaneuvos, että kuollut jälleen herätetään +henkiin. Hän on luullakseni täyttänyt velvollisuutensa. Hänen olisi +saanut antaa levätä rauhassa.» + +Maaneuvos kohautti olkapäitään. »Mutta kun häntä vastaan nyt kerran on +tehty ilmianto--» + +»Ilmianto?» huusi Boleslav vihasta leimahtaen. Hänen katseensa +suuntautui nuoren Merckelin silmiin. Niistä hän luki tuhonsa +esihistorian, minkä häpeä ja raivo olivat niihin kirjottaneet. Hän +nyökäytti hymyillen päätänsä. + +»Tahdon kyllä sotaoikeuden edessä vastata puolestani. Olin siihen +valmis ja pyydän, että minut vangitaan.» + +Joukko tunkeutui eteenpäin täyttääkseen hänen pyyntönsä heti +paikalla.--Boleslav, joka tähän asti oli seissyt kynnyksellä, +työnnettiin pöytää kohden ja joutui seisomaan aivan maaneuvoksen +vastassa, takanaan nyrkit, jotka jo tavottelivat hänen niskaansa. + +»Kärsivällisyyttä, rakkaat ystävät», sanoi maaneuvos sävyisän +ystävällisesti. »Ken häneen satuttaa kätensä, se itse joutuu +vangituksi.--Vielä kysymys, herra parooni.--Kun teidät oli otettu +vangiksi, kuten väitätte, kuinka ette sitten myöhemmin vankeja +vaihdettaessa tullut säännöllisesti rekisteröidyksi ja takaisin +palauteuksi?» + +»Ranskalaiset jättivät minut, koska olin pahoin haavotettu, äkkiä +lähtiessään jälelle. Talonpoikaisväestö korjasi minut kentältä. +Makasin kuukausia siellä vuoteen omana. Kun vihdoin kykenin jättämään +pelastajani, oli rauha tehty, eikä ketään liittoutuneista ollut +läheisyydessä.» + +»Sanoillenne kaikki kunnia, vapaaherra, mutta voitteko kentiesi tämän +millään todistaa?» + +»En muulla kuin arvillani, herra maaneuvos.» + +»Hm!--Pantakoon tämäkin pöytäkirjaan.»--Hän kakisteli kurkkuaan ja +pyyhkäisi harjansa taaksepäin, sitten alotti hän ikäänkuin ottaen +vauhtia pitkään juhlapuheeseen: + +»Hyvät herrat! Urhoolliset nostoväen miehet ja Schrandenin asukkaat! +Nostoväen perustaminen on uuden auringon nousu, auringon, joka +tästedes on iät kaiket loistava Preussinmaan kunnian taivaalla. +Riemuitkaamme onnesta, kun olemme saaneet elää ajassa, joka on +vaatinut meiltä niin paljon suurta, ja riemuitkaamme kaksin kerroin +siitä, että olemme osottautuneet vastaavamme tätä ajan vaatimusta. +Erittäinkin tämä piiri. Ja tässä piirissä ei suinkaan vähimmin +Schrandenin seurakunta. Katselkaamme vain ympärillemme. Monet synkät +kuvat vierivät muualta silmiemme eteen. Kuningas kutsui, mutta +kaikkialla ei hänen kutsumuksensa herättänyt iloista vastakaikua. + +Oi, ystäväni, sydämemme vuotavat verta, kun kuulemme, että esimerkiksi +Konitzin ja Stargardin piireissä asekelpoiset miehet pakenivat metsiin +ja viljapeltoihin ja että täytyi panna toimeen oikea ajometsästys, +jotta heidät olisi saatu kiinni, että toisaalla tuhannet karkasivat +rajan taakse asevelvollisuuttaan pakoon, ja että jo muodostuneet +komppaniat harvenivat jälleen öisten joukkokarkaamisten johdosta. +Kuinka toisin olikaan laita piirissä, jota minulla on ilo +johtaa!--Ystävät ja toverit! Wartensteinin piirissä joutui nostoväki +kahdessa viikossa valmiiksi asestettuna ja varustettuna paikoilleen. +Rivit olivat puolta vahvemmat kuin hallitus oli meille määrännyt, ja +kahdeksankymmentä prosenttia oli vapaaehtoisia. Niin, ja Schrandenin +seurakunnasta oli pelkkiä vapaaehtoisia.»-- + +Väkijoukko kohotti eläköönhuudon, ja kirkkoherra nyökäytti julman +tyytyväisesti hymyillen päätänsä. Hän tiesi hyvin, kenen työtä tämä +oli. + +»Myönnän kyllä» jatkoi maaneuvos heittäen Boleslaviin jäätävän +syrjäsilmäyksen, että »Schrandenin seurakunnalla oli ruma häpeätahra +pestävänä»,--muutamia kirouksia pääsi kuuluviin--»tahra, joka kaikista +mainetöistä huolimatta on ainaiseksi tarttunut kiinni nimeenne», +kiroukset tulivat äänekkäämmiksi--»mutta jos kuninkaan armo kääntää +siitä katseensa pois ja suvaitsee ottaa huomioonsa ainoastaan +Schrandenin nimen valoisammat puolet, ei tämä suinkaan ole vähimmässä +määrin luettava tämän asestamisen ansioksi, asestamisen, jonka +johtajaksi minä ylpeydellä ja ilolla saan itseni mainita. Kuninkaan +armo--» + +»Mitä hän jutteleekaan kuninkaan armosta?» ajatteli Boleslav. »Tekisi +asiasta pikaisen lopun!» + + +»Kuninkaan armo on runsaasti vuotanut ylitsemme, on meidät melkein +hukuttanut siunauksellaan. Ja ken kaikkein ensiksi hedelmiä korjaa, +hän muistakoon, että urhoolliset nostoväen miehet--eikä suinkaan +vähimmässä määrin heidän järjestäjänsä--ovat kylväneet sen kylvön, +jonka satoa hän nyt korjaa.» Hän selaili papereitaan ja jatkoi sitte: +»Lakit pois, urhoolliset schrandenilaiset,--hiljaa, nostoväen +miehet,--pyydän, olkaa hyvät ja nouskaa, herrat,--ken siellä takana ei +ota lakkia päästään, hänet heitetään pellolle--minulla on kaikkein +korkein, armollinen käskykirje teille luettavana. Se kuuluu: + +'Mikäli näyttäytyy todeksi, että vapaaherra Boleslav von Schranden, +Schrandenin linnassa, on sama henkilö kuin luutnantti Baumgart 15. +schlesialaisessa nostoväkirykmentissä, ja mikäli varmistuu, kuten +niin urhoolliseen upseeriin nähden täytyy edellyttää, ettei ole +tapahtunut mitään kurjaa karkausta, niin nimitän hänet nostoväkeni +kapteeniksi, luovutan hänelle piiriinsä kuuluvan komppanian komennon +ja annan hänelle palkinnoksi erinomaisesta urhoollisuudestaan ensi +luokan teräsristin.--Nämä ylennykset ilmottakoon hänelle piirin +maaneuvos niiden läsnäollessa, jotka ilmiantokirjelmän ovat +allekirjottaneet. + + Friedrich Wilhelm, _Rex_.'» + +Seurasi pitkä äänettömyys. Schrandenilaiset isänmaan ystävät seisoivat +töllistellen toisiaan. Luutnantti Merckel oli lyyhistynyt +ikkunalaudalle. Hänen sormensa tempoivat kiihkeästi ristiä, joka +välkkyi hänen takkinsa mustien kiinnikenauhojen välissä. + +Boleslav tunsi kuinka hänen päässänsä humisi ja soi. Hänen täytyi +tarttua ovenpieleen, sillä hän pelkäsi pyörtyvänsä. Ilosta hän ei +tuntenut jälkeäkään, ainoastaan katkeruuden tunne, jota hän kauan oli +väkivoimin hillinnyt, kuohahti hänessä valloilleen. Hän puri hampaansa +yhteen. Hän pelkäsi puhkeavansa kyyneliin. + +Maaneuvos veti levättinsä takataskusta esiin mustan rasian, jonka hän +ojensi Boleslaville ylen kohteliaasti kumartaen. + +Kansi ponnahti auki, ja sinisestä samettipohjasta loisti Boleslavia +vastaan valkoinen hohde, joka sädekehän tavoin ympäröi yksinkertaisen, +mustan teräsesineen. Liikutuksensa puuskassa tarttui hän siihen ja +ojensi oikean kätensä maaneuvosta kohden. + +Silloin astui tämä askelen takaperin, katseli pitkää, valkeaa +solmukättään tarkkaavaisesti kaikilta puolin, ikäänkuin peläten sen +vahingoittuneen kunniamerkkiä antaessa, ja kätki sen sitten selkänsä +taakse. + +»Herra maaneuvos, tarjosin teille käteni», huusi uhkaavasti Boleslav, +jonka kasvoille uusi häväistys oli ajanut vihan punan. + +»Hänen majesteettinsa antoi tehtäväkseni ilmottaa teille hänen +kaikkein korkeimman tahtonsa; kädenlyöntiin asti ei tehtäväni +ulottunut.» + +Samassa lennähti Boleslavin jalkoihin aivan samanlainen risti kuin se, +minkä hän oli saanut.--Felix Merckel oli sen reväissyt rinnaltaan. +Vilpittömästä vihasta hehkuen astui hän virkamiehen eteen, jolta +hänellä, kuten hän nyt tiesi, ei ollut mitään pelättävää, ja huusi: +»Siinä on! En huoli siitä enää! Jokaisen urhoollisen sotilaan täytyy +hävetä sitä kantaessaan sen jälkeen kuin _tuo_ on sen saanut.» + +Boleslav päästi raivon ja tuskan huudon ja syöksähti nyrkki ojossa +häntä kohden. + +Felix Merckel tempasi miekkansa ja oli sillä iskemäisillään aseetonta. + +Ravintolan isäntä heittäytyi molempain väliin. Maaneuvos huvittelihe +huiskuttamalla tyynnyttävästi käsiään, ja vanha kirkkoherra seisoi +katsellen ympärilleen hehkuvin silmin. + +Hän tunsi schrandenilaisensa. Hän näki murhanhimon heidän silmissään. + +»Takaisin!» jyrisi hänen raudalta kalskahtava äänensä yleisen melun +keskeltä. Käsivarret levällään hypähti hän ovelle, jossa etumaiset jo +olivat kohottaneet pistimensä ja sauvansa iskeäkseen niillä takaapäin +vihattuun päähän. + +Boleslav kääntyi ja näki kauhukseen, kuinka lähellä kuolemaa hän +seisoi. + +Kirkkoherra oli tarttunut ovenpieleen ja asettui sisälle tunkeutuvain +painoa vastaan. + +Voiko tämä vanhuuden heikontama ukko hillitä valloilleen päässeen +susilauman rynnäkköä? Eikö tuo murhanhimoisen uteliaisuuden hyöky ole +purkautuva häntä vastaan? + +Tosiaankin heikko turva! Ja tämä oli ainoa, sillä maaneuvoksesta, +jonka kädet notkeina kuin liehuvat liinat hohtivat päiden yläpuolella +ja joka kerta toisensa jälkeen vienoimmalla huiluäänellä vakuutteli +ajavansa pellolle ja pistävänsä putkaan jokaisen rauhanhäiritsijän, ei +kukaan enää välittänyt.--Mies poloinen, joka oli pitänyt pöytäkirjaa, +ryömi sillävälin vikisten ja voivottaen pöydän alle piiloon.---- + +Boleslavin povessa huusi ääni: »Kuinka? Tämän ukonko sallit itseäsi +suojella. Eikö sinussa ole miestä itseäsi puolustamaan?» + +Hänen mielessään leimahti huima päätös. Kohtalo oli määrännyt tämän +ratkaisevaksi hetkeksi--ja olisi raukkamaista päästää se käsistään. + +Äkkiä tempasi hän ukon syrjään. + +»Tämä on _minun_ paikkani, kunnian herra», sanoi hän asettuen hänen +paikalleen. + +Hän tarttui oven pieliin, kuten vanhuskin oli tehnyt, ja tarjosi +avoimen rintansa alttiiksi väijyskelijäin aseille. + +Hänen katseensa suuntautui lujana ja käskevänä raivoavaan joukkoon. +Heidän suustaan pärskyi vaahtoa häntä vastaan ja heidän hengityksensä +lehahteli kuumana ja pahanhajuisena hänen kasvoilleen. + +»Tässä seison», huusi hän. »Pistoolini olen jättänyt kotiin. Voitte +huoletta lyödä minut maahan. Eteenpäin vaan--kellä rohkeutta on!» + +Mutta rohkeutta ei ollut kellään. Hänhän ei seissyt enää heihin selin. + +Miekat vaipuivat ja pistimet sukelsivat piiloon. + +»Hyvä--ette siis tahdo murhata», jatkoi hän halliten heitä +katseellaan. »Tahdotte käyttäytyä kuten ihmiset ettekä kuten +villipedot. Niinpä tahdon teitä puhutella kuten ihmisiä. Astukaa +takaperin ja käyttäytykää tyynesti.» + +Joukko alkoi huojua, kynnys jäi vapaaksi. + +»Ja nyt puhukaa! Mitä tahdotte minulta?» + +Ainoatakaan ääntä ei kuulunut vastaukseksi. Huoneessa kuului +ainoastaan hengittäväin keuhkojen huohotus. + +»Vihaatte minua--tavottelette henkeäni--hyvä--sanokaa minulle--miksi? +Täällä seisoo kuninkaan edustaja, kuninkaan, jota me kaikki palvelemme +ja jolla on kaikki tuomiovalta kädessään. Täällä seisoo Jumalan +edustaja, Jumalan, johon minä uskon kuten tekin. Alistun molempain +tuomioon. Nyt voitte valittaa... Mitä olen teille tehnyt?» + +Äänettömyys jatkui. Vain entinen lallattava ääni kohosi joukosta, +mutta sammui kohta hiljaiseen korahdukseen.--Oli ikäänkuin se olisi +väkivoimin tukahutettu. + +»Olette vaiti. Ette tiedä mitään. Ja te, hyvät herrat, auttakaahan +toki kansa parkaa vauhtiin. Tuossa on risti, kansakunnan korkein +kunniamerkki, jonka joku on heittänyt maahan, koska se muka on +tahrautunut siitä, että minulla on samanlainen. Tuolla on joku toinen, +joka kieltää minulta kädenlyönnin, minkä jokainen tavallisesti antaa +jokaiselle, ken ei ole lurjus. Ei tee mitään, herra maaneuvos, vaikka +kantaja ja tuomari tällä kertaa yhtyvät samaan persoonaan. Kantakaa +vain, tuomitkaa vain, suostun siihen.» + +Syntyi uusi äänettömyys. Maaneuvos siveli hämillään poskipartaansa. + +»Ja te, arvoisa kirkkoherra,--minun ei sovi vaatia nuoruuteni +kasvattajaa tilille--mutta te olette muutama kuukausi takaperin +osottaneet minulle ovenne. Ettekö te tahtoisi ruveta seurakuntanne +puhemieheksi?» + +Vanhuksen leukapielet värisivät, hänen huulensa liikahtelivat, mutta +äännähdystäkään ei lähtenyt. Hänen voimansa näyttivät tyhjentyneen, +mutta raju, ankara katse, joka hänen pensasmaisten kulmakarvojensa +alta kaivautui Boleslavin kasvoihin, ei näyttänyt ennustavan hyvää. + +Boleslav naurahti. »Minun on siis itseni oltava omana syyttäjänäni», +huusi hän. Hän oli kuin päihtynyt omasta rohkeudestaan. »Sinun kätesi +on oleva jokaista vastaan ja jokaisen käsi sinua vastaan», riemuitsi +ääni hänen povessaan. »Mielestänne on teidän kostettava isäni synnit +minulle, purettava vihanne minua kohtaan, koskei se enää ylety +vainajaan. Hyvä--olen hänen perijänsä. Otan hänen syynsä hartioilleni +enkä kieltäydy sovittamasta, mikäli oikeus minulta sovitusta vaatii. +Mutta miksi ei ole puututtu vainajaan? Miksi ei käyty oikeutta häntä +vastaan? Miksei häntä laahattu mestauslavalle, jos hän sen ansaitsi? +Herra maaneuvos, kysyn teiltä, joka edustatte valtiomahtia, miksi +valtio vaikeni ja salli sen, että nämä urhoolliset miehet, joille ei +ole mitään pahaa tapahtunut, ryhtyivät kostoon, niin lapselliseen, +niin julmaan, että ainoastaan verenhimoisten raakalaisten aivot voivat +sellaista keksiä? Kostoon teosta, jota en myönnä enkä kiellä, mutta +joka aina tähän päivään on ollut peittyneenä pimeään? Kuinka se +tapahtui, jos se tapahtui--kuka teistä sen tietää? Ja siitä huolimatta +olette häntä ja hänen sukuaan halveksineet, vainonneet, tehneet heidät +kunniattomiksi ja oikeudettomiksi.--Niinpä vetäkää meidät oikeuteen, +minut ja vainaja ja------», hän vaikeni hämillään, hän ei voinut +päästää Reginan nimeä huuliltaan... Kirkkoherran silmistä leimahti +salama häntä kohden... Päästen jälleen tasapainoonsa, jatkoi hän: +»Kysykää, puhukaa, valaiskaa pimeys ja sitten tuomitkaa... Mutta +tuomitkaa silloin myöskin tihutyö, joka on tuhonnut kartanoni ja +omaisuuteni, jonka johdosta minun on pakko asua raunioissa kuin +metsänpedon, ja joka vielä rankaisematonna huutaa taivaan kostoa---- +Muista rikoksista en tahdo puhua, en siitä, että minua ja----väkeäni +uhkaatte murhalla ja kuoliaaksi lyömisellä, en siitä, että tahdoitte +estää isäni ruumiin viemisen kirkkomaahan,--sen annan teille +anteeksi... Mutta linnani polton, sen vannon teille kostavani. +Tähän päivään asti olen uskonut, että oikeuden valo olisi minulta +sammunut, mutta jos niin on, sytytän sen jälleen. En tahdo levätä, +ennenkuin olen sytyttäjän vetänyt päivän valoon, ja silloin Jumala +armahtakoon kaikkia niitä, jotka häntä ovat auttaneet ja hänen tekoaan +salanneet!» + +Joukossa syntyi uudestaan levottomuutta. Etumaiset tunkeutuivat vielä +kauemmaksi takaperin ikäänkun varoen suuttuneen miehen kostoa. Ikkunan +tienoolta kuului pari kolme käheää naurunhykähdystä, jotka sentään +tukehtuivat alkuunsa.-- + +Herrashuoneessa koetti jokainen kaikin voimin näyttää siltä, kuin ei +olisi kuullut Boleslavin sanoja. Maaneuvos, joka erittäinkin näytti +kiusallisesti liikutetulta, selaili kiihkeästi asiakirjojaan. Vanha +Merckel tyrkytti tavattomalla innolla vastahakoiselle pojalleen +takaisin ristiä, jonka oli kaapannut lattialta. Harmaa miespahainen, +joka oli jälleen ryöminyt pöydän alta esiin, hankaili ahkerasti pölyä +polvistaan. + +Ainoastaan vanha kirkkoherra seisoi varuillaan. Hän nojasi rystösensä +pöytään ja valkoinen, ohut tukka, joka ympäröi kaljua päälakea, vapisi +hiljaa. Kuten petolintu, joka on iskemäisillään saaliinsa kimppuun, +seisoi hän siinä korppikotkan kasvoineen ja hehkuvine silmineen, +joiden yllä törröttivät valkoiset kulmakarvat.-- + +Jos Boleslavin katse olisi tällä hetkellä kiintynyt häneen, olisi hän +jättänyt uudet kysymykset ja vaatimukset sikseen. Mutta hän tahtoi +juoda voitonmaljansa viimeiseen pisaraan. »Jotta pääsisimme täyteen +selvyyteen», huusi hän, »te ja minä,--jotta kaikki tietäisivät, kenen +puolella meistä on oikeus ja kenen vääryys, kysyn täten: kellä teistä +on minulta mitään vaadittavaa? Kenelle olen tehnyt jotakin pahaa? +Kellä on minua vastaan valittamista?» + +Silloin kajahti hänen takanaan kirkkoherran ääni: »Onko puuseppä +Hackelberg saapuvilla?» + +Boleslav hätkähti. Kuten tuomarin ääni oli tämä kumeankäheä jyrähdys +tunkeutunut hänen korvaansa. Hän ei tiennyt, mitä hänen ylitsensä oli +purkautumaisillaan, mutta hän tunsi, ettei se ollut hyvää. + +Joukko liikehti toisiaan lykellen ja sysien. Puoleksi työnnettynä, +puoleksi vedettynä ilmaantui rappeutunut juopporenttu eturiviin. Hän +koetti puolustautua, hän mukiloi nyrkeillään ympärilleen, ja vielä +kynnyksellä seistessään koetti hän kyyristyä ja piilottua takanaan +seisojan käsivarren tai olkapään suojaan. + +»Älä pelkää, Hackelberg», sanoi kirkkoherra. »Ei sinulle tehdä +mitään.» + +Silloin uskalsi hän ojentautua ja lasimaisista silmistään suunnata +aran, kysyvän katseen korkeihin herroihin, joiden edessä hän seisoi. + +»Mitä tämä on?» kysyi maaneuvos närkästyneenä. »Miksi tuollaisen +sallitaan juoksennella vapaana?» + +»Koska ei uskalleta koskea hänen onnettomuuteensa», vastasi +kirkkoherra. + +Herra Merckel vanhempi tunkeutui esimiehensä luo ja kuiskutti +surumielisesti hymyillen hänen korvaansa. »Surkuteltava isä raukka, +josta teidän ylhäisyydellenne kerroin.»--Mutta vakavasti huolissaan +silmäili hän etumaisia schrandenilaisia, joiden kourat olivat valmiina +tarpeen vaatiessa tarttumaan juopporenttuun ja toimittamaan hänet pois +näkyvistä. + +»Eikö sinulla ole mitään sanottavaa?» kysyi kirkkoherra. + +»Mitä minulla pitäisi olla sanottavaa, herra kirkkoherra?» lallatti +hän, uudelleen kyyristyen, ja veti takkinsa riekaleita peitoksi +paljaalle rinnalleen. + +»Eikö sinulla ole mitään valittamista?» + +»Antakaa minun mennä», marisi hän. »Ei minulla ole mitään +valittamista.» + +»Eikö _häntäkään_ vastaan?» Hän viittasi Boleslaviin. + +Sammuneissa silmissä leimahti synkkä liekki. Nyt hän käsitti. Vanha +Merckel nyökkäsi hänelle kehottavasti, ja käsittäen tehtävän, joka +hänellä täällä oli suoritettavanaan, alkoi hän, kyynelherkkänä kuten +juoppo ainakin, katkerasti itkeä. Mustilla käsillään tuhri hän +kasvojaan, niin että ne pian näyttivät pöyristyttävältä naamiolta. + +»Isä parka, isä parka!» surkutteli herra Merckel vanhempi, samalla +pyyhkien silmiään. + +»Miksi näytellään tätä ilveilyä?» kysyi Boleslav halveksivasti +nauraen. Mutta hän oli tullut sangen kalpeaksi. + +»Täällä ei näytellä, vaan käydään oikeutta», vastasi hänelle vanha +pappi. + +Boleslav kohautti olkapäitänsä. »Olen tyytyväinen», sanoi hän, ja +hänen äänensä vapisi. »Sitähän olen tahtonutkin.» + +Schrandenilaiset kurkottelivat kaulojaan tulevaa näytelmää odottaen. +Hiljaisuudessa, joka hetkiseksi syntyi, kuultiin väkijoukon, joka ei +mahtunut ravintolaan, vaan täytti kirkkomäkeä, viettävän siellä +aikaansa porpattaen ja meluten. Hälinän keskeltä kuului naisäänen +hätäinen kirkaisu. + +Olisikohan Regina------? Mutta kuinka se oli mahdollista?--Ja tämä +ajatus katosi salaman nopeudella, kuten oli tullutkin.-- + +»Lapseni, kurja lapsi raukkani!» ulvoi puuseppä, joka nyt oli päässyt +totutulle tolalleen. + +»Mitä lapsellesi sitten on tehty, mies?» kysyi maaneuvos, joka ei +tahtonut kärsiä, että asiain johto luisui hänen käsistään.-- + +»Vietelty on tyttäreni,----portto hänestä on tehty----isänsydämeni +on----muserrettu----särkynyt----kurja olen----yksi kirstu vain +vielä--» + +»Luulenpa, että olet minulle jo kerran lukenut tämän litanian», +puuttui maaneuvos puheeseen. »Silloin nimittäin, kun tulin +kuulustelemaan tuota naista, tytärtäsi, Kissanportaan jutussa. Jollet +näinä viitenä vuonna ole oppinut mitään uutta, niin... Ja +kirkkoherraan kääntyen lisäsi hän hymyillen: »Minusta näyttää, kuin +tälle lurjukselle olisi annettu Virgiliuksen osa näyteltäväksi.» + +Pieni harmaa miekkonen nurkassa päästi mäkättävän naurun, mutta +mykistyi heti jälleen ikäänkuin pelästyen omaa rohkeuttaan. + +Vanha kirkkoherra ei ollut ensinkään taipuvainen siivosti kärsimään +maaneuvoksen armollisia sukkeluuksia. »Niinpä puhun puolestasi, +Hackelberg», sanoi hän. »Minun puheeni sentään otettanee vakavalta +kannalta--sinun, teidän kaikkien ja Herran Jumalamme edessä, Hänen, +jonka pyhät lait eivät saa olla korkeain herrojen pilkkana. Vapaaherra +von Schranden, olette minua kehottanut. Oletteko vielä halukas minulle +vastaamaan?» + +»Olen», vastasi Boleslav levottoman kärsimättömästi. Hänestä tuntui, +kuin olisi hän toistamiseen kuullut ulkoa naisäänen kirkunan joukon +melun keskeltä. + +»Olette ottanut vastaan isänne perinnön?» + +»Epäilettekö sitä?» + +»Herra paratkoon! En!» + +»Mitä se merkitsee?» + +»Te olette omistanut senkin, mikä vääryydellä oli hänen omansa.» + +»Mutta kirkkoherra...» Boleslav tunsi ikäänkuin jähmettyvänsä. Hän +tahtoi puhua, mutta hänen kurkkunsa oli kuin kiinni kureutunut. »Mihin +uhmasi on joutunut?» huusi ääni hänen povessaan. + +»Löysitte naisen, herra parooni, joka oli ollut isänne jalkavaimona. +Löysitte hänet alennettuna, tahrattuna, lian ja rikosten peittämänä. +Monivuotinen orjuus oli häneltä riistänyt kaiken ihmisarvon. Hän eli +siellä kuten eläin eläimen kerällä. Tämä kurja olento kuului tänne ja +kuului minulle. Minä olen hänet kasvattanut, minun käteni on valanut +kastevettä hänen otsalleen, minun käteni ojentanut hänelle pyhän +ehtoollisen kalkin. Olen seurakunnan edessä Jumalalle vannonut +valvovani tätä nuorta sielua, joka oli kaksin kerroin orpo sentähden, +ettei se, joka hänet oli siittänyt, voinut valvoa omankaan sielunsa +parasta.» + +»Ah, orpo lapsi raukkani!» lallatteli puuseppä. »Vielä vain +kaksi--vielä vain yksi kirstu----» + +»Olen vastuunalainen hänen puolestaan Jumalan ja seurakunnan edessä. +Isältäsi en voi häntä vaatia, sillä hän seisoo Jumalan istuimen +edessä; sentähden vaadin häntä sinulta ja kehotustasi noudattaen kysyn +sinulta: Mitä olet tehnyt tälle sielulle?» + +Boleslavin silmien edessä leijaili punertava sumu. Ja tässä sumussa +kasvoi vanhan papin olento, niin että hän näytti miltei +yliluonnolliselta. Boleslav kykeni vain änkyttämään: »Mitä oli +minun--mitä voin minä...?» + +Ja vanhus jatkoi: »Kuninkaamme on sinulle tänään kaikkien ihmisten +edessä suonut suuren kunnioituksen; katso nyt vain, Boleslav von +Schranden, voitko kunnialla kestää Jumalammekin edessä. Kysyt mitä +sinun oli tehtävä? Tämä olento, niin likaisena, niin hylkynä kuin se +edessäsi makasi, oli sinulle oleva korkeampi ja pyhempi kuin mikään +muu luotu olento. Mitä olet tehnyt sovittaaksesi sen syyllisyyden, +jonka isäsi on kasannut tämän naisen niskoille? Oletko vapauttanut +hänen henkensä siitä orjuudesta, johon hän oli vajonnut? Oletko +opastanut hänen sieluaan Jumalan, laupiaan, kaikkein armollisimman +luo? Oletko koettanut häntä jälleen kohottaa ihmisyyteen? Vai oletko +vetänyt häntä yhä syvemmälle ja syvemmälle siihen synnin kiroukseen, +johon huoneesi ja veresi on hänet kietonut? Ja ennen kaikkea yksi +seikka: Kuinka olet asustanut hänen kanssansa? Kerrotaan, että +autiolla saarellanne on vain yksi ainoa huone, jossa saattaa +asua!--Oletko aina muistanut, että isäsi oma on jumalallisten ja +inhimillisten lakien mukaan oleva sinulle koskematon? Oletko opettanut +häntä rukoilemaan ja katumaan, vai oletko hänen eksytettyä mieltään +yhä edelleen myrkyttänyt?... Ja oman veresi, oletko sen pitänyt +puhtaana syntisistä himoista?--Vai ovatko ajatuksesi kuten villipedot +kierrelleet hänen ympärillään ja hiipineet hänen jäljessään ja +väijyneet häntä hänen heikkoudessaan ... kunnes uusi häpeäteko tuli--» + +»Lakatkaa!» huusi Boleslav. Niin, tosiaan hyppi, skorpiooneja tämän +kristillisen rakkauden miehen suusta. Salaisimmat ajatussynnitkin +osasi hän rangaista, yksin sellaisetkin, jotka eivät vielä olleet +vilahtaneetkaan hänen ajatuksiinsa ja joihin hänen sentään tällä +hetkellä täytyi tunnustaa itsensä syylliseksi. + +Nyt tuli kaikki, kaikki selväksi! Mikä hänen ei antanut nukkua +pitkinä, yksinäisinä öinä, mikä myrskynpuuskien tavoin ajeli verta +hänen suonissaan, mikä hänet pakotti henkeään pidättäen +kuulostelemaan, hengittikö toinen milloin nopeammin, milloin +verkkaisemmin, saadakseen hengityksen epätasaisuudesta selville, että +tyttö valvoi kuten hänkin, levottomasti kuulosteli kuten hänkin,--hän +himosi tämän naisen ruumista, häväistyä, pahoin pideltyä, uljasta, +ihanaa ruumista... Mutta rikos oli, Luojan kiitos, vasta hiiviskellyt +hänen omassa povessaan. Vielä ehti työntää salvan eteen, ennenkuin se +hiipi yli vaarallisten rajojen. Tähän asti oli hän tilivelvollinen +ainoastaan itselleen ja hänen oli oman tuomioistuimensa edessä tehtävä +selko siitä, mikä painoi hänen omaatuntoaan!---- + +Kalpeana ja hämmentyneenä katseli hän ympärilleen ja näki kaikkien +kasvojen jo loistavan voitonriemusta. Silloin palasi hän suunnilleen. + +»Kuka antaa teille oikeuden syyttää minua sellaisesta ilkityöstä?» +huusi hän kirkkoherralle. + +»En syytä teitä--kysyn vain», keskeytti hänet vanhus. »Olette tullut +aivan liian kalpeaksi, herra parooni, niin ettemme saata olla +epäilemättä suuttumustanne.» + +»Hän on tuominnut itsensä, onneton», lisäsi herra Merckel vanhempi +surkutellen. + +Schrandenilaiset, uudelleen toivoen saavansa tarttua hänen +kaulukseensa, nostivat aika melun, ja joukko tunkeili kynnystä kohden. + +Silloin--kaiken ääntenkohinan ylitse--kuului pihalta Boleslavin +korviin sydäntä vihlaiseva hätähuuto. Nyt ei ollut enää +epäilemistäkään. Siellä oli Regina. + +»Regina!» huudahti hän ja syöksähti pihanpuoleisen ikkunan luo. Siellä +oli hurja metsästys ylimmillään. Aitojen rattaiden, tynnyrien ja +jäätyneiden lantakasojen ylitse kapusi, hyppi ja juoksi joukko +raivostuneita naisia. Jälestä pyyhälti poikia kalikat käsissä. Kiviä +sinkoili kaikilta suunnilta. + +»Auttakaa, auttakaa!» kuului Reginan kirkuna. Häntä itseään ei +kuitenkaan näkynyt. + +Mutta kun Boleslav tempasi auki takaoven, lennähti tyttö pimeään +käytävään. Ja lauma ulvoen perästä! + +Voimakkaalla tempauksella vetäisi hän tytön huoneeseen ja sulki +kiireesti oven, jota vastaan naisten raivo nyt purkautui. + +Regina vaipui herransa jalkoihin ja painoi nyyhkyttäen kasvonsa hänen +takkinsa liepeeseen. Tytön käsistä putosi kaksi puoleksi +pirstoutunutta astialautaa, joita hän oli tuskallisesti pidellyt +kiinni--ne olivat jäännökset kilvestä, jolla hän tavallisesti suojeli +itseään lenteleviltä kiviltä. + +Hänen tukkansa oli hajallaan, hänen vaatteensa repaleina; kaunis +turkisreunus, josta hän oli ollut niin ylpeä, riippui repaleina hänen +vartaloaan pitkiin.---- + +»Kuinka sievä rakastava pari!» sanoi herra Merckel hyvillään hieroen +käsiään. + +Kun schrandenilaiset näkivät nuo molemmat näin koreasti yhdessä, +näytti heillä olevan hyvä halu jatkaa vaimojensa urotyötä täällä +sisällä. Reginan näkeminen vietteli heitä aina vastustamattomalla +voimalla heittelemiseen. He päästivät riemun ulvonnan ja katselivat +sopivia heittoesineitä. Herrashuoneeseen lennähti jo kaksi +savihaarikkaa, joista toinen hipaisi puusepän olkapäätä. Kenenkään +henkeä ei enää tavoteltu, tahdottiin vain »läimähytellä.» + +Maaneuvos huiskutti epätoivoissaan solmukäsiään. Koko hänen lempeä +ylhäisyytensä petti näiden hittolaisten vastassa. + +»Herra maaneuvos», sanoi Boleslav, viitaten polvistuvaan naiseen, joka +puoleksi tajutonna painautui häntä vasten. »Pyydän teitä painamaan +tämän kohtauksen mieleenne. Jollette itse katso tarpeelliseksi puuttua +asiaan, voi sentään käydä, että minun täytyy teitä oikeudessa vaatia +todistajaksi tätä urhoollista väkeä vastaan.» + +Ylhäinen herra maaneuvos aavisti tuskin itsekään, mitä surkeaa osaa +hän näytteli. Itse hänen komea leijonanharjansakin oli joutunut pois +suunniltaan ja riippui jäykkinä töyhtöinä pään ympärillä. + +»Merckel,» tirskui hän, »olette kylänvouti. Panen teidät viralta, +jollette heti saa hiljaisuutta aikaan. Hiljaa--väki--hiljaa! Tämä on +maanrauhan rikkomista.--Siitä tulee vankeutta----lähetän teidät +kaikki vankilaan.----Vieläpä ase kädessä----maksaa kolme vuotta, +kokonaista kolme, hyvät ihmiset.------Huomenna lähetän tänne +santarmeja, kolme santarmia yhdellä kertaa--» + +Tämän uhkauksen oli hänen hyvä enkelinsä johduttanut hänen mieleensä, +sillä mikään muu ei olisi näihin mielettömiin enää vaikuttanut. +Onnettoman sodan jälkeen ei Schrandeniin ollut enää ainoatakaan +santarmia sijotettu. Tämä oli suuri onni, jota ei niin pilanpäiten +saanut menettää, sillä santarmia pelkäsivät he enemmän kuin +kuningasta. + +Herra Merckel, joka alkoi vavista virkansa tähden, teki voitavansa +rauhaa palauttaakseen. Hänen poikansa nojasi käsivarret ristissä +ikkunanpieleen ja koetti näyttää siltä, kuin tämä näytelmä huvittaisi +häntä erinomaisesti. + +Vanha kirkkoherra tuijotti edessään olevaan pariin, ikäänkuin tahtoisi +katsoa heidän sydäntensä sisimpään. + +»Nouse pois», sanoi Boleslav polvillaan olevalle Reginalle. »Sinulle +ei tehdä mitään--minä olen luonasi.» + +Mutta tyttö painautui vielä pelokkaampana häntä vasten. »Eihän teitä +viedä pois, herra, eihän?» nyyhkytti hän. »Minä vaikka palellutan +itseni kuoliaaksi--jos se on totta.» + +»Ei viedä--mutta nouse nyt.» + +»Oi, herra, hyvä, rakas herra!» Ja hän painoi otsansa herransa polvea +vasten. + +»Boleslav von Schranden--kiellätkö vielä?» + +»Mitä minun pitäisi kieltää? Sekö, että tämä naisparka, jota te olette +vainonneet ja sysineet, näkee minussa ainoan turvansa ja pelastajansa, +koska olin pitkien vuosien jälkeen ensimäinen, joka hänelle sanoin +lempeän sanasen? Tai onko minun kiellettävä, että tämä sama turvaton +nainen, koko Luojan avarassa maailmassa ainoa olento, joka tahtoi +jäädä luokseni, kun kaikki muut minut hylkäsivät, on tullut minulle +rakkaaksi ja kalliiksi? Enkö olisi raaka, tunnoton pölkky, jos toisin +ajattelisin kaiken sen jälkeen, mitä hän on tehnyt hyväkseni? En ole +häntä pyytänyt jakamaan yksinäisyyttäni linnan raunioissa. Siellä ei +ole elämä niinkään hauskaa, ja kaikki hyvyyteni häntä kohtaan oli +siinä, että sallin hänen uhrautua hyväkseni.--Mitään iloa en ole +voinut hänelle valmistaa,--mitään luvatonta ei ole tapahtunut +välillämme. Jos hän mieluummin tahtoo olla maaorjana, ei se koske +hituistakaan maailmaa, kaikkein vähimmän teitä schrandenilaisia ja +itse tuota juopporenttuakin, joka kerran paritti oman lihansa ja +verensä.» + +Puuseppä, jota vanha Merckel oli hiljaa rohkaissut, alkoi näytellä +hellän isän osaa. + +»Voi, tyttäreni, onneton tytär raukkani!» porasi hän. + +»Eteenpäin», sopotti isäntä, »vaadi hänet takaisin». + +»Tule, lapseni, tule onnettoman, hyljätyn isäsi luo. Murheissaan on +hän langennut juoppouden syntiin. Vain kaksi kirstua tekee hän +vielä,--yhden itselleen ja yhden--» + +Hän ojensi likaisen kätensä tytärtään tavottaen, mutta tämä +kauhuissaan sysäsi sen kiihkeästi takaisin. + +»Älkää suotta vaivautuko», sanoi Boleslav. »Hän kuuluu minulle, kuten +minäkin kuulun hänelle.» + +»Ja kuitenkin vaadin häntä tänään sinulta, Boleslav von Schranden», +sanoi kirkkoherra, samalla laskien kätensä Reginan päälaelle.--Tyttö +kyyristyi arasti, mutta antoi sen tapahtua. + +»Siksikö, että voisitte hänet mukavammin kivittää?» + +»Lupaan sinulle, ettei hänelle tästedes tehdä mitään pahaa. Vien hänet +itse erään virkaveljeni luo, joka hänet on saattava uudelleen +ajalliseen ja iankaikkiseen elämään. Älä asetu hänen pelastuksensa +tielle kytkemällä hänet vielä lujemmin synnin kahleilla itseesi.» + +Boleslav vaikeni. Tuhansia ajatuksia risteili hänen mielessään. Vanhus +ei ollut mikään petturi. Hänen sanansa oli luja kuin kallio. Mitä +oikeutta hänellä itsellään oli tähän naiseen, joka tahdottomana lepäsi +hänen jaloissaan? Mitä saattoikaan hän Reginalle tarjota, kun uskalsi +itselleen vaatia hänen elämäänsä? + +Silloin puuttui puheeseen maaneuvos, joka jo oli osittain toipunut +pelästyksestään. »Onko tämä henkilö jo laillisessa iässä?» kysyi hän. + +Kirkkoherra laski ja vastasi myöntäen. + +»_Vis paterna_ ei siis ole enää voimassaan, eikä myöskään ole voitu +todistaa hänen haureellisesti eläneen--muuten voisi hänet lähettää +johonkin ojennuslait...» + +Boleslavin ivanauru sai hänet vaikenemaan. + +»No hyvä, niinpä ratkaiskoon hän itse. Oletteko siihen tyytyväinen, +herra parooni?» + +»En minä häntä pidätä», murahti Boleslav ja tunsi samassa, kuinka +naisruumis vapisi hänen jaloissaan. Hän kumartui tytön puoleen. +»Regina--kuuletko, mitä kirkkoherra sinulle lupaa?... Tiedät, että +tulevaisuutesi on turvattu. Tahdotko seurata häntä?» + +Silloin kohotti tyttö hehkuvat, kyynelten valelemat kasvonsa häntä +kohden ja nyyhkytti: »Pyydän, herra--älkää tehkö--minusta pilkkaa--» + +»Tahdot siis jäädä luokseni?» + +»Tiedättehän sen, herra!--Miksi kiusaatte minua?»-- + +»Nouse sitten, niin lähdemme». + +Kirkkoherra asettui hänen tielleen. Hän oli tullut kalman kalpeaksi, +ja hänen kotkankatseensa kaivautui Boleslavin kasvoihin. Hän laski +juhlallisesti kätensä hänen olalleen kuten taanoin isän syyllisyyttä +hänelle selittäessään. + +»Poikani», sanoi hän, »sinutkin olen ottanut pyhän kasteen liittoon. +Sinutkin olen opettanut sopertamaan Jumalan nimen ja osottanut sinulle +hänen luomakuntansa ihmeellisyyden. Olet minulle ollut aivan kuin oma +lapseni ja vielä enemmänkin, sillä olithan herrani poika. Sinunkin +puolestasi on minun vastattava Jumalan istuimen edessä. Et ole voinut +puhdistautua siitä epäluulosta, joka sinuun on liittynyt. Ja kun luen +sielustasi,--älä luo silmiäsi maahan, minä tiedän kyllä. Ja siksi +vaadin vielä kerran sinulta tätä naista. Vaadin häntä hänen isänsä +nimessä, seurakunan nimessä, taivaallisen Jumalamme nimessä, hänen, +joka on kaikkien orpojen ja turvattomain isä, sillä he eivät tiedä, +mitä he tekevät. Päästä hänet vapaaksi--niin olet syytön ja saat mennä +rauhassa tietäsi.» + +Regina oli noussut pystyyn ja tarrautui väristen Boleslavin +käsivarteen. + +»Tule!» sanoi hän. »Toivottavasti pääsemme joukon lävitse.» Ja hän oli +menemäisillään vanhuksen ohitse. + +Mutta tämä astui uudestaan hänen tielleen ja levitti käsivartensa +hänen eteensä. + +»Olet siis isäsi arvoinen! Ja niinkuin isäsi olen kerran kironnut, +niin kiroon nyt sinut tällä hetkellä ja tämän naisen sinun kanssasi. +Sinä olet oleva niinkuin Kain, jonka Herra vihassaan karkotti +kasvojensa, edestä... Missään ei ole sinulle oleva sijaa +valmistettuna. Raunioissa olet sinä asustava koko pitkän ikäsi! Ja +tämä nainen sinun kanssasi! Menkää nyt... Tehkää tietä, te siellä--ja +ken kätensä häneen satuttaa hyvässä taikka pahassa tarkotuksessa, se +on oleva kirottu hänen kanssansa.» + +Boleslav purskahti nauruun, joka epäsointuisena kajahti +hiljaisuudessa. + +»Tule», sanoi hän tarttuen Reginan käteen. »Tule, anna vanhan miehen +sadatella, sehän hänen on ammattinsakin.»--Ja kuitenkin valahti +väristys hänen ruumistaan pitkin. + +Edessään näki hän joukon tungokseen aukenevan kujan, joka kaartui +tarjoiluhuoneen lävitse ulommaiselle ovelle. + +Hän astui Reginan kera kujaan. + +Kukaan ei naurannut, ei herjannut eikä koskenut heihin. + +Taikauskoinen pelko jähmetytti kaikki nämä raa'at kasvot.---- + +Talvisen illan viima hengähteli jäisenä hänen kasvoilleen. + +Ja kas! Lieneekö joku rientänyt ulkona odottavillekin viemään +viestiä--lieneekö heidän keskuuteensa levinnyt aavistus +tapahtumasta--täälläkin kohtasi heitä syvä äänettömyys, täälläkin +aukeni kuja, jota myöten molemmat vitkalleen, allapäin astelivat alas +virralle. + + + + +XIV. + + +Iltarusko sammui. Siintävän heleä utu leijaili alastomain pensaiden +ympärillä, kiviltä tihkui maahan säkenöiväin kristallien vihmasade. + +Lumi narskui Boleslavin jalkojen alla. Hänen hengityksensä kiemurteli +vaaleina pilvinä hänen edellään. Pakkanen viillytti miellyttävästi +hänen hehkuvia kasvojaan. Hän oli lähettänyt Reginan edeltäpäin ja +koetti yksin kävellessään tyyntyä ja selvitä, sillä hänen aivoissaan +kiehui kuin mikäkin noitakattila. + +Kirous oli luonnollisesti pelkkää ilveilyä, vain peikko pimeässä, +jolla lapsia pelotellaan. Hänen isänsä viholliset olivat vain +vaanineet tilaisuutta tehdäkseen pojalle noitatemppujaan, jotka olivat +varatut isää varten; ja sentään--miten hirvittävää olikaan ajatella +moisen kirouksen ansaitsevansa!--No, siitähän ei voinut olla +puhettakaan. Mitä tuo vanha jyrisijä oli edellyttänyt tapahtuneeksi +kaikessa törkeydessään, se oli tuskin höyhenen keveydelläkään +hipaissut hänen sieluaan. Kun hän nyt tiesi, mistä oli kysymys, oli +vaarakin ohitse. Itse asiassa täytyi hänen olla vanhukselle +kiitollinen siitä, että tämä oli hänelle kaukaa osottanut kuilun, jota +kohden hän oli huoletonna kulkenut. + +»Mutta kylliksi tästä asiasta», tuumi hän itsekseen. »Minä olen herra, +hän on palvelustyttö--ja tahdon olla kirottu, jos--» + +Säikähtyneenä pysähtyi hän mietteissään. Hänhän jo oli kirottu. Sitten +hymyili hän säikähdykselleen Sellainen lasten pöpö!--Hyi sentään!-- + +Joka tapauksessa oli hänen suhteessaan ulkomaailmaan tästä päivästä +alkava uusi ajanjakso. Tämä risti hänen kädessään oli takeena siitä, +ettei hän seissyt oikeudetonna ja kunniatonna maailman vastassa, vaan +että niin oikeus kuin kunniakin olivat saavutettavissa, jos hänellä +vain oli rohkeutta kääntyä persoonallisten vihamiestensä päiden ylitse +korkeimpain viranomaisten puoleen.--Piirin tuomarit olivat katsoneet +hyväksi jättää murhapolton rankaisematta. No hyvä, siispä hänen oli +sytytettävä palo, jonka hehku pelottaisi pahantekijän piilopaikastaan +esiin. Mutta silloinhan hänen täytyi vetää myös isän tekonen +pimeydestään, täytyi haudanhäväisijän käsin rikkoa vainajan rauha ja +toitottaa oman sukunsa häpeä maailmalle.--Hän murti suutansa. Hän +tunsi mielessään kuohuvan uhman, niin valtavan, että itsensä +tuhoamisen vaarakin näytti hänestä pelkältä pilkalta. Mitä hänen +tarvitsi säikähtää? + +»Olenhan kuitenkin kirottu!» jupisi hän ja nauru purskahti hänen +kurkustaan. + +Sitten meni hän kotiin. Regina laittoi pöytään illallisen. Hän oli +korjannut nuttunsa ja kammannut tukkansa veden avulla sileäksi. Hänen +kasvonsa olivat tyynet, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, +ainoastaan kynsien naarmut hänen kaulassaan osottivat, mitkä hetket +hänellä oli takanaan. + +Boleslav kysyi teennäisellä ankaruudella: »Kuinka pälkähtikään +päähäsi, Regina, lähteä ravintolaan?» + +Regina vilkaisi arasti ylöspäin herraansa.--»Antakaa anteeksi, herra», +sanoi hän allapäin. »Löysin kirjeenne, ja silloin muuttui maailma +silmissäni vihreäksi ja keltaiseksi ja minä en enää tiennyt mitä +tein--ajattelin vain, että voisin teidät lopultakin pelastaa----» + +»Tuhmuuksia», sanoi Boleslav nauraen--mutta hänen rinnassaan kumpusi +jotakin, jota hänen väkivoimin täytyi tukahuttaa. + +»Nouda minulle viiniä», käski Boleslav istuutuen pöytään, + +»Mitä viiniä, herra?» + +»Parasta. Tänään on suuri juhlapäivä.» + +Regina katsoi häneen kummissaan ja meni. + +»Nouda lasi itsellesikin», sanoi Boleslav tytön avattua harmaan, +hämähäkin verkkojen kietoman pullon. + +»Herra hyvä, minä en kestä sitä.» + +»No, pian nyt.» + +»Heti, herra.» + +Boleslav kaasi lasiin. Tummahkon kullankarvainen neste valui +kimmeltäen smaragdinvihreään lasiin. Nämä roomalaiskuosiset viinilasit +ainakin olivat häviöstä pelastuneet. + +»Maljasi!» + +Lasit kalahtivat kuin kumeasointuinen kello. + +»Tähän naiseen on siis pappi minut tänään parittanut kirouksellaan», +ajatteli Boleslav ja antoi katseensa vaipua hänen silmiinsä. Kuinka +omituista, kuinka kummallista! Tämä nainen oli tuleva osaksi hänen +elämästään, oli vanhus sanonut. Tämä nainen,--miksi juuri tämä? »Onhan +kirouskin jonkinlainen vahvistus», ajatteli hän edelleen. »Jokin jota +ei ole olemassa eikä milloinkaan tule olemaan, on ja pysyy sen +varmistamana ja vahvistamana, kuin mikäkin pyhä oikeus taivaan ja +maailman edessä.» + +Ja niin risteilivät hänen ajatuksensa ahneesti sen kielletyn alueen +ympärillä, jonka ylipääsemättömiin aitoihin itse papin sanat olivat +lyöneet aukkoja. Sitten hävettivät häntä omat ajatuksensa. »Sinä olet +herra», toisti hän yksikseen, »hän on palvelustyttö, vieläpä vain +orjatar, ja silleen täytyy sen jäädä.» + +Muuten oli selvää, että koston työhön oli vielä tänään ryhdyttävä.-- + +Hän käski Reginan korjata ruuat pois ja tuoda toisen pullon pöytään. +Sitten nouti hän pulpetiltaan kynän ja paperia ja osotti tytölle +paikan, jossa tämä oli istunut jouluaattoon saakka. + +Aran iloissaan painautui Regina istumaan, sillä hän oli siitä pitäen +saanut aina maatapanoonsa asti istua eteisessä tulisijan ääressä. + +»Sinun on tehtävä minulle hieman selkoa, Regina», alotti Boleslav. +»Vastaa lyhyeen ja tarkasti jokaiseen kysymykseeni.» + +Regina hätkähti silminnähtävästi. »Kyllä, herra», kuiskasi hän. + +»Juo, se päästää kielesi siteistään.» Regina totteli, mutta viini +näytti tällä kertaa vaikuttavan hänessä pelkoa ja vastenmielisyyttä. + +»On kysymys sen yön seurauksista, jolloin veit ranskalaiset +Kissanportaan yli.--Oliko linnassa ketään, joka tiesi tästä retkestä?» + +»Ei, herra.» + +»Kenen kautta se sitten on tullut tunnetuksi?» + +»Minun kauttani luulen, herra», sammalsi Regina. + +»Kenelle olet sen ilmaissut?» + +»Isälleni.» + +»Kuinka sen teit?» + +»Hän tuli tuontuostakin linnaan saadakseen minulta rahaa; ja jollei +minulla ollut mitään, nipisteli ja löi hän minua.» + +»Miksi et huutanut apua?» + +»Olihan öinen aika, herra, ja armollinen herra olisi häntä +pieksättänyt, jos hänet olisi tavattu.» + +»Hyvä, jatka.» + +»Ja niin tuli hän myös vähän jälkeenpäin--retken jälkeen, tarkotan--ja +vaati kaikenlaista--minun piti häneltä--armolliselta herralta--kiristää +rahaa tai salaa kopeloida hänen taskujaan ja muuta sellaista.--Ja +päästäkseni kerta kaikkiaan hänestä rauhaan, kävin hänelle hakemassa +kukkaron, jonka ranskalainen eversti oli minulle antanut. Kun hän näki +punertavan kullan välkkyvän kuutamossa, tuli hän aivan kuin +hulluksi--» + +Hän vaikeni. + +»No, eteenpäin!» + +»Täytyykö minun se sanoa, herra?» + +»Tietysti!» + +»Mutta onhan hän sentään isäni, herra.» + +»Sinun on tehtävä, mitä käsken.» + +Regina huokasi syvään ja jatkoi: »Ja silloin kävi hän kurkkuuni kiinni +ja huusi korvaani: Olet surman oma, jollet heti paikalla tunnusta, +mistä olet saanut näin paljo kultaa... Ja kun olin jo aivan +tukehtumaisillani----» + +Boleslav naurahti katkerasti itsekseen. Hänen oma isänsä ja tytön +isä--he käyttivät molemmat samoja kunnioitettavia keinoja. + +Regina luuli herransa nauravan hänelle. »Hyvä herra», jatkoi hän +rukoilevasti herraansa katsahtaen, »minähän olin silloin vielä niin +hirveän tuhma. Paria viikkoa myöhemmin, kun he minua kuulustelivat, +olisivat he saaneet minut huoletta kuristaa eivätkä sittenkään olisi +saaneet mitään tietoonsa... Mutta, silloin, ja olihan hän sentään +isäni...» + +»Hyvä, silloin siis kannoit kieliä koulusta. Ja entäs sitten?» + +»Vielä samana yönä alkoi omaatuntoani painaa, ja aamulla viedessäni +armolliselle herralle kahvia--sillä minun oli aina oltava hänen +lähettyvillään--tunnustin hänelle kaiken. + +»Ja hän?» + +»Hän tuli liidunvalkoiseksi eikä sanonut sanaakaan--mutta hän sieppasi +pyssyn seinältä ja tähtäsi sillä minua. Minä panin käteni ristiin ja +suljin silmäni; silloin kuulin kuinka hän päästi kirouksen--ja sitten +heitti pyssyn olalleen ja syöksyi ulos. Ajattelin heti: nyt hän tahtoo +raivata isän pois tieltä!--Ja kun näin hänen rientävän nostosillalle +kaksi verikoiraansa mukanaan, juoksin sukkelaan puiston läpi ja +Kissanportaan yli kylään, viedäkseni isälle sanan, että hänen henkensä +oli vaarassa. Jos hän olisi ollut kotonaan, en häntä olisi voinut enää +pelastaa, mutta hän istuikin Merckelin luona Mustassa Kotkassa. Siellä +oli hän kaikki hälyyttänyt jalkeille keskellä yötä ja makasi sitten +päissään kuin mikäkin elukka. Mustasta Kotkasta ei hän mene häntä +hakemaan, aattelin itsekseni,--ja se olisi ollut liian myöhäistäkin, +sillä herra Merckel ja kaikki tiesivät jo koko asian ja nostivat aika +häläkän minut nähtyään ja kävivät minua ahdistelemaan ja aikoivat +väkisin panna minut puhumaan, mutta minä puraisin kieleeni, jotta veri +tuli, ja olin vaiti. Sitten päästivät he minut valloilleni, mutta minä +juoksin armollista herraa vastaan ja heittäysin hänen jalkoihinsa ja +sanoin: Säästäkää hänet, se ei hyödytä mitään, sillä maailma tietää +sen jo kuitenkin.--Silloin potkaisi hän minua, niin että pyörtyneenä +lysähdin maahan, mutta isälle ei hän tehnyt mitään... Ja sitten +kahden viikon perästä tuli santarmi minua noutamaan ja vei minut +Mustaan Kotkaan. Siellä istui viinihuoneessa viisi tai kuusi ylhäistä +vierasta herraa, tämä herra maaneuvos heidän mukanaan, ja ovi +sulettiin jälestäni ja minua alettiin kuulustella... Mieluimmin +olisin ainoastaan itkenyt enkä tehnyt muuta mitään, mutta sitten +rohkaisin mieleni ja arvelin, että isälläni oli tapana juoda enemmän +kuin janottikaan, ja hän kai oli nähnyt pahaa unta... Mutta silloin +näyttivät he minulle kukkaroa, jonka he olivat ottaneet häneltä +pois.--Ja silloin, herra, ... silloin sanoin, että rahat olivat ... +palkka, jonka sain, kun annoin--» Hän vaikeni ja painoi kätensä +kasvoilleen, joille häpeä levitti tumman punan... + +»Jatka», käski Boleslav, purren hampaansa yhteen. + +»Eiväthän he minua uskoneet, herra, mutta he kai huomasivat, etteivät +saisi minulta totuutta selville, sillä he eivät kyselleet enempää. Ja +sitten alkoivat he hiljaa neuvotella keskenään, mutta minulla on hyvät +korvat, minä kuulin kaiken... Oliko minut pistettävä vankeuteen, +jotta oppisin puhumaan, oliko armollinen herrakin vangittava? +Sellaisia he juttelivat. Ja sitte tulivat toiset ja arvelivat, että +piirille olisi häpeäksi, jos kielikellot pääsisivät sellaista +soittamaan, ja koko Itä-Preussinkin kunnia siitä kärsisi, ja kun sitä +paitsi ei ollut sitovia todistuksiakaan, oli täysi syy painaa asia +hiljaisuudessa unohtumaan--he mainitsivat sen jotenkin toisin, mutta +sanat olen unhottanut.» + +»Ja sitten päästivät he sinut menemään?» + +»Niin. Herra Merckel sanoi, että minun oli korjattava luuni, sillä +minä saastutin talon.» + +Syntyi äänettömyys. Sitten kulautti Boleslav yhdellä siemauksella +pari kolme lasia väkevää viiniä ja sanoi: »Nyt paloyö!» + +Regina hypähti silloin tuoliltaan pystyyn ja tuijotti häneen +kauhistunein katsein. + +»Minun pitäisi ... tulipalosta?» + +»Niin paljo kuin siitä muistat.» + +»Ja minun pitäisi ... kaikki ... herra?» + +»Kaikki.» + +»Herra ... sitä en voi!» Kuten hengenhädissään päästi hän tämän +huudahduksen suustaan. + +»Mitä se merkitsee?» Boleslav oli hänkin ponnahtanut pystyyn ja +mittaili häntä silmät selällään. + +Regina pani kätensä ristiin rinnalleen: »Olen teille aina--ollut +kuuliainen, herra... En ole koskaan mukissut eikä mikään ole ollut +minusta liian vaikeaa... Tahdon tehdä kaiken, mitä käskette, ja jos +sanotte: mene, anna itsesi kivittää, teen sen heti paikalla... Mutta +tätä yhtä älkää vaatiko minulta, pyydän sitä sydämeni pohjasta.» + +Vihastuneena ja kummissaan katsoi Boleslav tyttöön. Hän oli niin +tottunut tämän ehdottomaan kuuliaisuuteen, ettei voinut käsittää tätä +yhtäkkiä leimahtanutta vastustuskykyä... Hänen valtansa oli siis +lopussa ... se ei ollut rajaton, kuten hän oli luullut!--Eikö tämä +nainen ollut itse ruvennut hänen orjakseen? Eikö hän ollut myynyt +itseänsä ruumiineen ja sieluineen hänelle ja hänen suvulleen, ja nyt +hän yhtäkkiä tahtoi pitää oman päänsä? + +Veri syöksähti hänen päähänsä. Hänen silmänsä pullistuivat. + +»Sinun täytyy------sinun täytyy heti paikalla!» + +Regina painautui seinää vasten. Hänen silmänsä kiiluivat pimeästä +Boleslavia kohden kuin ahdistetun villikissan silmät.--»En tee sitä», +tenäsi hän. + +Boleslavissa heräsi perinnöllinen, raaka herruutensa tunto. Viinikin +vaikutti osaltaan. Hän hyökkäsi tytön kimppuun ja tarttui hänen +rintaansa.-- + +Tytön nutun napit eivät kestäneet kovaa tempausta, vaan lensivät irti. +Hänen valkea povensa aaltoili, ja Boleslavin katse ikäänkuin kietoutui +huntuun... + +»Onko minun hänet kuristettava vai häntä suudeltava?» ajatteli +Boleslav ja tavotti hänen kaulaansa. + +Hengenhädissään tarrasi Regina vastaan. Kuten rautapihdit puristuivat +hänen kätensä Boleslavin hartioihin... Täytyi koota kaikki voimansa +pitääkseen puoliaan näitä jäntereitä vastaan. + +Ja nyt alkoi äänetön painiskelu. Se kesti monia minuutteja eikä +ottanut lainkaan loppuakseen... Se näytti katkeralta, suorastaan +epätoivoiselta, se näytti ottelulta elämästä ja kuolemasta ja muuttui +sentään jälleen leikkisodaksi... Kumpikaan taistelijoista ei enää +tiennyt, mistä taisteltiin. Boleslavin veristyneet silmät etsivät +Reginan silmiä. Reginan hiestynyt rinta puristui hänen rintaansa +vasten. Molempain hengitys suli yhteen. Lujasti sylikkäin +kietoutuneina hoippuivat he sinne tänne, kunnes Boleslav vihdoin +painoi tytön polvilleen... Mutta tämä ei väsynyt, vaan koetti vetää +hänet luokseen maahan. + +Paikoillaan painiskellen katsoivat he ikäänkuin unelmissaan tuokion +toisiaan silmiin. Silloin kulki väristys Reginan ruumiin lävitse, ja +keskellä taistelua painoi hän antautuvasti poskensa samaan +käsivarteen, jota vastaan hän taisteli. + +Boleslav näki sen--hän näki, kuinka toisen silmät tuskaisesti hehkuen +riippuivat hänen silmissään, hän näki tytön kauniit, villit kasvot +kukoistavina edessään. + +»Olemmehan kirotut kuitenkin», välähti hänen mielessään. + +Silloin kumartui hän huoahtaen alas tytön puoleen ja--suuteli häntä +suulle. + +Regina voihkasi ääneen, puristui Boleslaviin kiinni ja puri hampaansa +hänen huuliinsa. Sitten retkahti hän hervotonna takaperin ja kaatui +selälleen, niin että takaraivo kolahti kovasti lattiaan. + +Aivan huumautuneena tuijotti Boleslav häneen maahan. Tyttö makasi kuin +kuollut. Ainoastaan kohoileva rinta ahmi ilmaa. Boleslavin omista +huulista kihosivat veripisarat. Ajattelematta pyyhki hän niitä pois +kielellään, + +»Mitä nyt?» + +Ja mitä kauemmin hän tuijotti maassa makaavaan naiseen, sitä +korkeammalle kuohui tuskaisa pelko hänen mielessään, nousten aivan +mielettömyyden rajoille. Hän pelkäsi, mitä oli tuleva. + +»Pois tästä talosta--pois, pois, ennenkuin hän nousee», huusi ääni +hänen povessaan. Hän tempasi vaippansa seinältä, käänsi karvalakkinsa +reunukset alas ja syöksähti talviyöhön, ikäänkuin hurja ajo olisi +hänen kintereillään. + +Hän ei voinut sitä paeta, hän laahasi sitä mukanaan mihin menikin. Se +riehui hänen rinnassaan, se kuohui hänen veressään ja kohisi hänen +hermoissaan--tämä nuorten aistien hurja ajo. + +Hän kirmasi ympäri metsää. Pakkanen ei häntä jäähdyttänyt, pimeys ei +häntä tyynnyttänyt. + +Oliko mitään pelastusta--mitään? + +Pappila johtui hänen mieleensä. Ivanauru purskahti hänen +huuliltaan.--Olihan Helena kauhusta väristen väistynyt hänen tieltään, +kun hän vielä puhtain sydämin, puhtain mielin ja aistein oli sinne +astunut. Mitä Helena tekisikään tänään, jos hän kirottuna ja +syyllisyyden painamana rohkenisi mennä hänen läheisyyteensä? + +Ja kuitenkin--eikö pappilan tanhuvilla ollut lähes vuosikymmenen ajan +ollut kotipaikkansa kaikella, mitä hänessä vielä oli hyvää, valoisaa +ja rauhallista? Oliko hänen luvatonta etsiä näiltä valon tyyssijoilta +pelastustaan, vaikkapa sieltä olisi tuhat kertaa lähtöisin se kirous, +joka hänet oli peittänyt pimeyteen? + +Melkein vasten tahtoaan poikkesi hän kylään vievälle tielle. + +Torninkello löi yksi. Viisi tuntia oli hän harhaillut ympärinsä, ja +aika oli tuntunut hänestä yhtä monelta minuutilta. + +Kylä oli uupunut uneen, vain »Mustasta Kotkasta» lankesi +tummanpunertava kajastus valkealle lumelle, jota himmeä kuu valaisi +raukealla valollaan. Reenraiteet välkkyivät kuin valkoiset nauhat, +jotka maata myöten venyivät etäisyyteen, ja jääpuikot kirkonräystäästä +kuvastuivat hopeisena varjopiirustuksena tummalle seinälle. + +Hän kulki kirkon ohitse pappilan puutarhaa kohden. Hänen sydämensä +hyppi niin, että se tuntui aivan nousevan kurkkuun... Helenan +päätyikkunasta häämötti vielä valkea. Hän kapusi aidan ylitse ja +tarpoi syvässä lumessa puutarhamajan luo, joka oli parinkymmenen +askelen päässä talon päätyseinästä. Hän asettui sen varjoon... + +Valkoinen uudin verhosi kokonaan valaistun neliön. Palttinapintaan +kuvastuivat luonnottomiksi vääristyneet kukanlehtien ja varsien ja +paperiviuhkioilla koristeltujen kukkaruukkujen varjot.--Niiden +valtakunnassa hallitsi hän nyt siveänä ja hiljaisena kuin pyhä neitsyt +ruusutarhassaan. + +Ja jälleen ilmestyi hänen sielunsa silmien eteen tuomiokirkon +pyhimyskuva, jonka hän näki aina, milloin kuvitteli mielessään +lemmittyään. Saadapa vain ainoaksikaan sekunniksi vajottaa katseensa +hänen katseeseensa, siten herättääkseen uuteen eloon sen, minkä aika +ja syyllisyys oli kuolettanut! + +Tytönvartalon kuvajainen pimitti tuokioksi valaistun pinnan... +Uutimen lievettä kohotettiin. + +Puoleksi poissa tajultaan ojensi Boleslav käsivartensa häntä kohden. + +Nopeasti putosi uudin jälleen alas, ja kohta sammui valo... + +Hengittämättä odotti Boleslav, eikö Helena nyt vaarattomasta +pimeydestä antaisi hänelle mitään merkkiä. Mutta ei näkynyt enää +liikahdustakaan. + +»Mutta toivonhan aivan mielettömiä», puhui hän itsekseen. »Nähtävästi +ei hän tuntenut minua lainkaan, huomasi vain miesolennon ja ponnahti +pelästyneenä takaisin. Parasta on laittautua heti tieheni, muuten +lähettää hän pian koko talon luullun varkaan kintereille.» + +Ja niin läksi hän palausmatkalle. Päästyään tielle ja taivaltaessaan +eteenpäin tunsi hän verensä melkoisesti tyyntyneen. Jo pelkkä +tietoisuus Helenan läheisyydestä oli siis vaikuttanut rauhottavasti. + +»Mihin nyt?» Ulos maailmaan, mutta kotiin ei. Kun hän vain ajattelikin +maassa makaavaa naisolentoa, alkoi veri uudelleen kiehua hänen +suonissaan. + +Hän oli hurmahenki, ja Boleslav vihasi häntä. + +Tietämättä mihin aikoi poikkesi hän sivupolulle, joka vei vajojen ja +mökkien välitse linnasaarelta poispäin ja päättyi aukeihin +peltoihin.--Niiden takareunalta häämöttivät metsät, siintävänä +juovana reunustaen valkeaa tasankoa. Sinne veti jälleen hänen +mielensä. Sinne missä unelmattoman unen rauha vallitsi talvisessa +hiljaisuudessa. + +Hän alkoi taivaltaa polutonta peltoa, jolla levisi lumi säännöllisinä +harjoina ja loivanteina rannattomiin, niin että näytti kuin +virtailevan valon meri aaltoilisi häntä vastaan. Kiristen murtui +jäätynyt kohva hänen jalkojensa alla, hän upposi lumeen polviaan +myöten, mutta hän ponnisteli eteenpäin ikäänkuin uudelleen omia +ajatuksiaan paeten. Häntä tavallaan lohdutti tämä ponnistus, joka oli +niin tarkotukseton ja kiihdytti hänen hengitystään. + +Hänen rintansa läähätti, hiki valui pitkin hänen ruumistaan, +kompastellen ja horjahdellen pyrki hän eteenpäin. Siellä täällä oli +kohva kyllin vahva hänet kannattaakseen. Silloin tuntui kuin hän olisi +saanut siivet ja liitelisi yli maan, kunnes uusi putous hänelle +muistutti, kuinka raskaana ja matalana hän taakkoineen ryömi maan +pinnalla. + +Metsänreuna kohosi korkeampana ja tummempana hänen edessään,--vielä +satasen askelta ja hän saavuttaisi määränsä. Silloin tukki hänen +tiensä jokin, joka nousi kuin pieni töyräs hänen edessään ja +ojentautui viiden-, kuudenkymmenen askelen pituisena metsää kohden. +Mutta luontaiseksi töyrääksi oli se liian säännöllinen ja +jyrkkäreunainen. Sen rinnalla, muutamain askelten päässä, oli toinen +samanlainen ja edelleen vasemmalla vielä kolmaskin. Ne ovat varmaankin +soraläjiä, ajatteli hän, joita syksyllä on luotu vietäväksi pois lumen +sulettua.--Miksi kyläläiset eivät ottaisi soraa hänen maaltaan? Eihän +täällä ollut ketään, joka heiltä olisi sen kieltänyt! + +Mutta mitä merkitsivät ristit tuolla--vasta nyt huomasi hän ne, sillä +ne oli peittänyt tumma metsänreuna--ristit, jotka töyrästen päissä +kohosivat kammottavina ja uhkaavina yön pimeyteen? + +Kolme luvultaan, jokaisella kummulla yksi---- + +Ne olivat karkeatekoisia, honkahirsistä kirveellä veistettyjä ja +näyttivät syvälle maahan upotetuilta, sillä ne eivät liikahtaneetkaan +hänen niitä puistellessaan. Mitään kirjotusta ei niissä näkynyt, ja +jos olisi ollutkin, ei hän olisi voinut sitä lukea. + +Arvotuksentapaisina, kuten unhotetun rikoksen muistomerkit, seisoivat +nämä karkeatekoiset kummitukset tässä, ja kuunhohde hopeoi niiden +harmaita sälöpintoja. + +Silloin äkkiä putosivat suomukset hänen silmistään. Ääneensä +huudahtaen löi hän kätensä kasvoilleen.-- + +Nämä olivat heidän hautansa, heidän, jotka kaatuivat vuonna seitsemän, +tuona onnetonna yönä. + +Täällä makasivat hänen isänsä uhrit! + +Mikä onneton sattuma oli tuonut hänet tänne? Ja eikö se näyttänyt +enemmältä kuin sattumalta? Olivathan häntä houkutelleet ja vetäneet +ikäänkuin tuhannet näkymättömät käsivarret, niin että hänen oli +täytynyt, tietämättä miksi, lähteä tälle mielettömälle taipaleelle, +niin että hän oli ponnistanut perille, väsymyksestä vaipumaisillaan, +lumen ja jään halki. + +Oliko kohtalo tämän kaikista ruoskaniskuista tuskallisimman säästänyt +tähän syvimmän nöyryytyksen hetkeen, jotta hänelle oikein selviäisi, +että hänen oli mahdoton enää nousta, että hänen ilman pelastusta +täytyi hukkua häpeään ja epätoivoon? + +»Mutta hyvä on, että olen täällä», puheli hän edelleen yksikseen. +»Siten voin ainakin tulla vakuutetuksi, ettei vanhus kirotessaan +tehnyt minulle mitään vääryyttä. Ja mitä syntejä ei vielä ole, saattaa +tulla.» + +Hänen katseensa liukui pitkin lakeita kummunharjoja, jotka hänen +silmistään näyttivät painautumistaan painautuvan hangen tasalle, niin +ettei niillä lopulta näyttänyt olevan päätä ollenkaan... Kuinkahan +monta mahtoi levätä niiden alla? Jos heidät oli ladottu vieretysten, +on vähintäänkin sata kussakin haudassa--kentiesi puolta +enemmänkin.--Ja kaikki kelpo sotureja, jotka ilolla olivat lähteneet +sotaan kuninkaan ja isänmaan puolesta, saadakseen täällä kurjan +kavalluksen uhreina surkean lopun. + +Hän tarttui sylin ristiin ja painoi kasvonsa rosoiseen runkoon, jonka +sälöt raapivat hänen ihoaan. + +»Syytä häntä koko maailman nähden», huusi ääni hänen povessaan, »häntä +ja Reginaa--ja tee sitten loppu itsestäsi ja tytöstä.» + +Hänen katseensa suuntausi etäisyyteen ja etsi taivaan rannalta linnan +ääripiirteitä. Mitään ei sieltä näkynyt, ainoastaan puiston latvukset +häämöttivät häntä vastaan muodostaen mutkikkaan kaaren. Tuolla +takalistolla, hieman sivuun oikealle, täytyi Kissanportaan sijaita. + +Sieltä tyttö oli kulkenut ylitse, synkkä, verenjanoinen joukko +jälessään. Kuinka kammottavasti olikaan kumeain, säännöllisten +marssiaskeleiden täytynyt kaikua hänen korviinsa! Sitten yhä +eteenpäin, syvälle metsän sisään, aina raivatulle tieaukeamalle +saakka, joka suunnattomana puoliympyränä, yhdensuuntaisena +metsänreunan kanssa, vei tiheikön lävitse. Regina ei ollut koskaan +retkestään kertonut, ja sentään Boleslav näki tarkkaan, kuinka kaikki +oli käynyt. Se oli kirkkaana ja selvänä hänen edessään, kuin olisi hän +itse ollut mukana. + +Hän ojensi kätensä ja piirsi taivaan rantaa myöten vapisevalla +sormellaan tien, jota hän oli kulkenut. + +Ja sitten, kun hänet tarpeetonna oli päästetty matkoihinsa, kun hän, +syntirahat taskussaan, yksinään palasi kotia kohden--kuinka laukausten +pamahdusten, rumpujen pärinän, ruudinvälähdysten ja yllätettyjen +kuolinhuutojen--kuinka täytyikään tämän kaiken ajaa häntä sieltä +pois--hirveänä kostonhenkien parvena! + +Boleslav ei käsittänyt, kuinka tyttö oli voinut elää edelleen, nämä +äänet korvissaan, nämä kuvat silmiensä edessä! Ensimäinen nuoranpätkä, +ensimäinen vesisyvänne olisi hänelle täytynyt olla tervetullut +vapahdus. + +Mutta ei mitään tästä kaikesta. Tyttö ei nähnyt mitään näkyjä, +omatuntonsa ei häntä ahdistanut, hän näytti tuskin tuntevan +syyllisyyttään. + +Sellaiset tunteet oli eläimellä tai hurmahengellä!--Boleslav värisi. +Tähän, tähän ihmiseen oli hänen elämänsä sidottu.-- + +Ja tuskan valtaamana heittäytyi hän hautakummun reunalta suinpäin +lumeen, pani kätensä ristiin rinnalleen ja sammalsi sekavia rukouksen +sanoja, kyynelten tulviessa hänen silmistään. + +Hänen vuoteensa kylmyys, joka viilsi hänen kasvojaan, ajoi hänet +pystyyn. Hän kiersi ympäri hautarivin kykenemättömänä mitään +ajattelemaan. Hänestä tuntui, kuin olisi hän takertunut vaskiseen +verkkoon, jonka rihmat kietoutuivat yhä ahtaammalle hänen +ympärilleen.-- + +»Taivaan herra», niin hän rukoili, »älä kosta minulle isän syntejä. +Anna heidän levätä, näiden kuolleiden,--minä en ole heitä murhannut. +Anna ihmeen tapahtua, anna minulle merkki, että tahdot minut pelastaa +kuolemansynnistä ja epätoivosta.» Hänen silmänsä hapuilivat apua +etsien ympärinsä. + +Kylmänä ja tylynä hymyili hänelle kuun valaisema taivas +lyijynharmaassa hohteessaan. Mitään merkkiä ei sieltä näkynyt, mitään +ihmettä ei tapahtunut. + +Boleslav nauroi. »Näyttäähän kuin olisin mielipuoleksi +tulemaisillaani», jupisi hän itsekseen. + +Silloin tunsi hän äkillistä uupumusta. Häntä huimasi. Hänen jalkansa +kieltäytyivät tehtävästään.--Silloin kyyristyi hän kuoppuraan, jonka +oli ruumiinsa painolla tehnyt lumeen, ja vaipui puolihorroksissa +vilusta väristen mielihauteihinsa. + +Kun hän vihdoin jäykistynein jäsenin kömpi pystyyn, iloissaan, ettei +ollut vaipunut uneen ja paleltunut, hehkui jo punertava juova +itäisellä taivaanrannalla. Häntä värisytti samalla kuumasti ja +kylmästi kuten kuumeen alkaessa. + +Nyt oli paras palata kotiin. Mutta mistä hän sai voimaa tehdä +olemattomaksi sen, mitä tänä yönä oli tapahtunut? Hän kosketteli +kielellään huuliaan. Haava, jonka tyttö oli iskenyt suudelmallaan, +poltti vielä. + +Eikä taivaasta ollut langennut mitään merkkiä. Mitään ihmettä ei ollut +tapahtunut. Jäihän hänelle tosin aina kuolema, jonka syliin voi paeta +pahempaa. + +Kuolema! Kuin valonsäde pimeydessä välähti tämä ajatus hänen +mielessään, mutta hänen aivonsa olivat liian väsyksissä, hänen +mielensä liian alakuloinen, jotta hän olisi voinut pitää siitä +kiinni. Se sammui kuten oli syttynytkin. + +Omien askeltensa jälkiä myöten kulki hän takaisin kylään. + +Siellä ei ollut vielä ketään liikkeellä, mutta paikotellen nousi jo +savu lakeisesta, ja kanat kaakottivat orsillaan uutta aamua +tervehtien. + +Laskeutuessaan polkua alas virralle, oli hän näkevinään naisolennon +varjon rientävän nostosillalta häntä kohden. Regina kaiketikin oli +odotellut sillalla ja nyt tuli häntä vastaan. Kelläpä kyläläisistä +olisi tähän aikaan vuorokaudesta ollut mitään tekemistä nostosillan +luona? Hänen sydämensä alkoi sykkiä levottomammin. Nyt oli tulijakin +hänet huomannut. Kuului hiljainen, kimakka kirkaisu, ja seuraavassa +hengenvedossa oli olento kadonnut sivupolulle aitojen suojaan. + +Boleslavilla ei ollut halua lähteä häntä takaa ajamaan. Mahtoi olla +jokin karjapiika, joka aamunkoitossa oli noutanut vettä ja karttoi +häntä kohdata.--Nostosillalle astuessaan näki hän kuitenkin +äsken-sataneessa lumenhärmässä jalanjälkiä, jotka veivät paalulle, +mihin kirjelaatikko oli kiinnitetty. + +Olisiko kylässä joku tuntenut tarvetta kirjottaa hänelle öiseen +aikaan? Ajatus oli naurettava mutta kuitenkin sai se toivojen virran +valahtamaan hänen sielunsa lävitse. + +Hän sieppasi taskustaan pienen avaimen, joka hänellä tavallisesti oli +aina mukanaan.--Laatikko aukeni--sieltä putosi kirje. + +Vapisevin käsin mursi hän sinetin. Helenan allekirjotus!--Oliko Jumala +kuullut hänen rukouksensa? Tahtoiko hän lähettää hänelle voimaa ja +pelastusta? + +Ensimäinen aamunkajastus valaisi sen verran, että hän saattoi lukea. +Mutta kirjaimet vilisivät hänen silmissään. Ainoastaan sieltä täältä +tarttui irrallinen lause--yksinäinen sana hänen mieleensä. »Odota---- +hetki, jolloin sinua kutsun----ikävöiden----nuoruuden aika---- +onnellinen!»-- + +Yhden asian hän sentään voi lukea tästä kaikesta: merkki, jota hän oli +rukoillut kaatuneiden sotilasten haudoilla, oli langennut taivaasta! +Ihme oli tapahtunut! + +Uusi itseluottamus virtaili hänen suonissaan. Onni ei ollut häntä +vielä hyljännyt; hänen ei tarvinnut vielä joutua epätoivoon. Helena, +tuo puhdas ja valoisa, hänen nuoruutensa hyvä hengetär, luotti vielä +hänen voimaansa ja uskollisuuteensa. + +Ja hän, Boleslav, hän ei totisesti ole saattava lemmittynsä uskoa +häpeään. Ennemmin tahtoi hän kuolla kuin alentua häpeään ja itsensä +halveksimiseen. + +Ja kääntyen aamuruskoon päin, joka hulvasi häntä kohden +purppurahohdettaan, kohotti hän kaksi sormea taivasta kohden ja puhui: +»Jumala, joka olet ankara ja vanhurskas tuomari ja kostat isäin pahat +teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, vannon sinulle, että +ennen päätän päiväni omin käsin, ennenkuin annan pappisi kirouksen +saada minut valtoihinsa. Amen.» + +Sitten meni hän kotiinsa kuin raskaasta taakasta vapautuneena. + +»Nyt on kummitus haihtunut», sanoi hän, astuessaan eteiseen syvään +henkeään vetäen, mutta käsi vapisi vielä ovenripaan tarttuessaan kuten +kuumeessa. + +Nopealla, aralla katseella tähysteli hän ympäri huonetta. + +Aamuruskon kajastuksessa näki hän Reginan istua kyyröttävän +vuoteessaan, kädet ristissä polvien ympäri.--Hänen nuttunsa oli auki, +hänen tukkansa pörrötti hajallaan kasvoilla. Juuri tuollaisena oli +Boleslav hänet jättänyt eilen illalla. + +Hän kohotti vitkalleen päätänsä ja katsoi Boleslaviin haipuvalla +katseella kuten unissaan. + +Boleslavia pelästytti tämä katse. + +»Etkö ole ruvennut nukkumaan?» kysyi hän niin ankarasti kuin voi. + +Tyttö tuijotti häneen autuaassa lumouksessa, mutta ei vastannut +mitään. + +»Etkö kuule?» tiuskaisi Boleslav. + +Tyttö ei siitä säikähtänyt, ainoastaan hiljainen väristys kulki kautta +hänen ruumiinsa, ikäänkuin tämän äänen kuuleminen täyttäisi hänet +ihastuksella.--Sitten hymyili hän hieman ja kysyi: »Mitä pitäisi minun +kuulla, herra?» + +»Miksi et ole nukkunut» + +»Olen odottanut teitä, herra.» + +»En ole käskenyt.» + +»Ette ole sitä kieltänytkään, herra.» + +Boleslav tarttui erään tuolin selustaan. »Miksi pelkäät häntä vielä?» +kysyi hän itseltään. »Olethan vannonut, sinulla ei ole enää mitään +vaaraa!» Sitten, päästäkseen tytöstä loitommalle, käski hän tämän +mennä kiehauttamaan jotakin lämmintä. + +Regina nousi vitkaan ojennellen jäykistyneitä jäseniään. Haaveellinen +huolimattomuus näytti pehmentäneen koko hänen olentonsa. Eilisestä +illasta oli hän kokonaan muuttunut. Reginan sulettua oven jälkeensä +tempasi Boleslav kirjeen taskustaan, vakuuttaakseen itseään vielä +kerran onnestaan. + +Hän luki: + + »Rakas nuoruudenystäväni! + +Papalta kuulin, kuinka jalo ja viisas kuninkaamme on sinua korkeasti +kunnioittanut. Hän on nimittänyt sinut kapteeniksi ja antanut sinulle +ristin. Toivotan sinulle paljo onnea ja iloitsen siitä sydämestäni. +Mitä muuta on tapahtunut, ei pappa tahtonut sanoa, mutta hän oli hyvin +kiihtynyt ja on sinusta puhunut hyvin suutuksissaan.----Ah, olisitpa +ymmärtänyt saavuttaa hänen suosionsa ja seurakunnan rakkauden! Minun +ei silloin tarvitsisi olla niin huolissani ja saisin sinua siellä +täällä nähdä ja puhutella.--Ah, rakas Boleslav, rukoilen sinua +hartaimmasti, älä koeta enää milloinkaan tulla puutarhaan. Tunnethan +papan... Jos hän tietäisi! Ah, luulen, että hän lopettaisi minut... +Odota, rakas ystävä! Ken uskollisesti odottaa loppuun saakka, hän on +kunnian kruunun saava, sanotaan pyhässä sanassa. Ole kärsivällinen, +kunnes lyö hetki, jolloin sinua kutsun. Lähetän sinulle silloin sanan, +ja varmasti odotan sinua ikävöiden. Oi, ihana nuoruuden aika, mihin on +se joutunut. Kuinka onnellinen silloin olinkaan! + + Sinun Helenasi. + +Jälkikirjoitus: Älä tule uudestaan puutarhaan. Neuvon sinulle toisen +paikan. Ei vain puutarhaan.» + +Omituista. Mikä muutamia minuutteja takaperin oli täyttänyt hänen +sydämensä suurimmalla riemulla, näytti hänestä nyt laimealta ja +värittömältä ja pudotti hänet kuin pilvistä. Siihen oli varmaankin +syypää tämä villi nainen, jonka läheisyys hämmensi hänen +ymmärryksensä. + +Autuas mielipuolisuus näytti vallanneen tytön. Ja kuinka hän hymyili! +Kuinka hän tuijotti tyhjyyteen! + +Hän palasi. Hän liukui eteenpäin kuin unissaan. + +»Regina.» + +Hän sulki tuokioksi silmänsä. »Mitä, herra?» + +»Mikä sinun on tänään?» + +Hän pudisti hymyillen päätänsä. »Ei mikään, herra.» + +Ja jälleen sama katse--unelmiin hukkunut, sulanut onnen kyyneliin. + +Boleslavin rintaa ahdisti. Oli ilmeistä--häntä pelotti. + +Silloin päätti hän olla tyttöä enää näkemättä ja kuulematta, elää +ainoastaan työlleen.--Hän alkoi penkoa papereita, järjesteli kaikki, +mitä tärkeimpiä asiakirjoja vielä oli jälellä, valikoi, laittoi +luetteloita ja kopioi. Hänen mielestään tuntui kuin hänen täytyisi +olla kaikin puolin valmiina siltä varalta, että äkkiä tapahtuisi jokin +onnettomuus.-- + +Niin kului päivä, niin kului ilta.--Regina kyyrötti loitolla huoneen +pimeimmässä nurkassa eikä liikahtanut paikaltaan. Boleslav ei +uskaltanut enää häneen vilaistakaan. + +Veri jyskytti hänen ohimoissaan, hänen silmiensä edessä karkeloi +kellertäviä renkaita, hänen jäsenissään vavahtelivat väsyneet hermot. + +Kellon lyötyä kymmenen nousi Regina, mutisi »hyvää yötä» ja katosi +esirippunsa taakse. Boleslav ei vastannut eikä katsonut hänen +jälkeensä. + +Yhdentoista aikaan sammutti hän valon ja meni vuoteeseensa hänkin. + +»Miksi sydämeni jyskyttää?» kysyi hän itseltään. »Muista, mitä olet +vannonut.» Mutta aavistuksellinen onnettomuuden pelko, jonka hän tunsi +lähenevän kuin kummituksen, ei jättänyt hänen sieluaan rauhaan. Hän +nousi vielä kerran ja hiipi paljain jaloin asekaapille, jota nousevan +kuun hohde himmeästi valaisi. Sieltä otti hän esiin pistoolin, joka +hyökkäysten varalta oli aina ladattuna. + +Se oli ollut hänen turvansa monessa verisessä ottelussa. Sen oli häntä +tänään suojeltava omaa itseään vastaan. + +Hän pani sen hana vireessä viereensä yöpöydälle. + +»Jokohan nyt silmäsi sulkeutuvat?» kysyi hän, painaen päänsä tyynyyn. +Hänen epäilyksensä oli aiheeton. Jo muutamain sekuntien jälkeen tunsi +hän, kuinka väsymys hiljaa herpaisi hänen jäsenensä ja ajatuksensa. + + * * * * * + +Kerrassaan kummallinen uni herätti hänet syvästä unesta +puolivalveille. Hän näki pimeässä, joka häntä ympäröi, kaksi +hurjannäköistä silmää, jotka kiiluivat häntä kohden kuten +pantterikissan silmät. Ne näyttivät olevan vain muutaman tuuman päässä +hänen kasvoistaan. Ne tuijottivat häneen jäykän palavina, ikäänkuin +tahtoisivat hänet lumota ja hurmata. + +Hänen hengityksensä oli vähällä pysähtyä, sillä toisen huounta +virtaili lämpimänä hänen ylitsensä. + +Ja tosiaan ei se ollut mikään uni. Hän oli avannut silmänsä +seposelälleen. Hänen vuodepeitteensä oli kuunhohde aivan kuin +liidunnut. Ja silmät hehkuivat yhä edelleen kuluttavalla tulella häntä +kohden. Kasvojen piirteet selvisivät näkyviin. Naisen valkopukuinen +vartalo kumartui hänen ylitsensä. + +Suloinen säikähdys värisytti hänen ruumistaan. + +»Regina», jupisi hän. + +Silloin vaipui olento polvilleen hänen vuoteensa viereen ja peitti +kyynelin ja suudelmin hänen kätensä.--Boleslavin valtasi hiljainen +herpous. Hän halusi silitellä mustaa tukkaa, joka irtoimena valui +tyynylle, mutta hänen kädellään ei ollut voimaa vapautua Reginan +käsistä. + +Silloin--»muista valaasi!» huusi ääni hänen povessaan. Äkillinen +kauhu ponnahdutti hänet pystyyn. + +Vielä puolinukuksissaan tempoi hän irti kätensä ja hapuili pistoolia. + +»Hän tai sinä!» + +Laukaus pamahti. Regina päästi tuskanparahduksen ja vaipui otsalleen +vuoteen reunaa vasten. Samassa kuului vastakkaiselta seinältä sälinää +ja ryskettä. Isoäidin kuva oli pudonnut maahan.-- + +Hämmentyneenä katseli hän ympärilleen, vasta nyt heräten täysin +tajulleen. + +»Oletko haavottunut?» kysyi hän, laskien kätensä tytön päälaelle. + +»En--tiedä--herra!» Ja sitte laahautui hän pitkin lattiaa omalle +vuoteelleen. + +Boleslav pukeutui ja teki tulen. Kaikki tämä näytti hänestä sekavalta +unelta. »Mitäs, jos hän nyt kuolee?» huusi ääni hänen povessaan.-- + +Vedettyään tytön vuodeverhon syrjään näki hän tämän kyyristyneen +perimäiseen nurkkaan, pitäen vuodepeitettä hampaillaan koholla. +Peitteellä näkyi veripilkkuja. + +»Herran tähden--näytä tänne--mihin sinuun on sattunut?» + +Regina päästi peitteen vaipumaan rinnoilleen ja näytti hänelle paljaan +olkapäänsä. Veri vuoti siitä virtanaan.-- + +Mutta jo ensi silmäys riitti haavoihin perehtyneelle Boleslaville +osottamaan, ettei haava ollut kuin pieni naarmu, joka muutamissa +päivissä paranisi itsestään. + +»Luojan kiitos, Luojan kiitos!» + +Regina tuijotti häneen suurin, sieluttomin silmin. + +»Se ei ole mitään», sammalsi Boleslav, »naarmu vain--ei muuta!» + +Regina ei näyttänyt häntä lainkaan kuulevan. + +»Malta mielesi, ihminen! Ei katse, ei sanakaan saa ilmaista tytölle, +millainen on mielentilasi.» + +Näin ajatellen palasi Boleslav takaisin ja laski kynttilän pöydälle +melkein hervoksiin asti väsyneistä sormistaan. + +Mitä nyt? Mihin nyt? Tänne jääminen merkitsi perikatoa. + +Sentähden pois, pois vielä tänä hetkenä! + +Pois, kunnes voit rakentaa ihmisistä muurin, joka sinut ja hänet +erottaa iäksi! + +Ja tolkuttoman kiireesti alkoi hän haalia kokoon papereita, jotka +paljastivat isän syyllisyyden, ikäänkuin ne olisivat kalleinta, mitä +hän omisti. + + + + +XV. + + +Enemmän kuin kolme kuukautta oli kulunut siitä, kun Boleslav oli +lähtenyt isiensä perintötilalta. + +Sillaikaa oli tullut kevät. Nuoressa nurmikossa kukkivat maahumalat ja +vuokot, ojissa rehottivat matarat ja nokkoset, ja puista satoi tuulen +vähänkin hengähtäessä lakastuvia kukkaskissoja. + +Pelloilla vetelivät aurat kiiltävän mustia vakoja levähtäneeseen +maaperään, ja siemeniä kylvettiin jo multaan itämään. + +Tämä oli pitkiin aikoihin ensimäinen vuosi, joka oli alkanut +rauhallisesti ja jonka saattoi toivoa rauhallisesti loppuvankin. +Europan hirmuhenki oli voitettu; kuten Prometheus oli hänet kahlittu +kolkkoon, meren huuhtelemaan kallioon.--Miekka sai nyt ruostua, sahra +ja äes pääsivät jälleen vanhoihin oikeuksiinsa. + +Mitä kaukana Välimeren rannoilla oli tapahtunut maaliskuussa, siitä ei +vielä aavistettu mitään täällä hiljaisissa maaseudun kaupungeissa ja +yksinäisissä nummikylissä, ei aavistettu mitään pahasti häiritystä +katrillista metternichiläisissä tanssiaisissa, ei itsevaltiasten +suuttumuksesta eikä ylhäisten herrojen kauhusta, ei mitään karanneen +kapinoitsijan julistamisesta valtiokiroukseen eikä varustuksista ja +sotahuudoista. + +Leivoset livertelivat kutsuen iloiseen työhön pelloille, ja maa avasi +ikävöiden sylinsä ottaaksen vastaan kauan kaivatun siemenen. + + * * * * * + +Huhtikuun lopulla nähtiin eräänä päivänä omituisen joukon +vaeltavan maantietä, joka idästäpäin vei Wartensteinin piirikaupunkiin. +Kummastusta tuo matkue herätti kaikilla seuduilla, joiden läpi se +kulki.-- + +Siitä ei päästy yksimielisyyteen, olivatko matkalaiset sotilaita vai +työmiehiä. Enimmät olivat asestettuja, mutta pyssyn vieressä oli lapio +heidän selässään, ja punaruutuisista repuista, jotka he olivat +nuorilla sitoneet poikittain selkäänsä, pilkisteli sieroja ja +viikatteen teriä. + +Kymmenen tai kaksitoista miestä kulki ratsain, ja ikäänkuin +kuormastona tuli perästä jono rattaita, jotka olivat kukkuroilleen +täytetyt pullottavilla viljasäkeillä ja kaikenlaatuisilla työkaluilla. + +Joukossa mahtoi olla noin puolentoistasataa päätä ja marssi se miltei +sotilaallisessa järjestyksessä. Jonossa oli yksistään nuoria miehiä, +enimmäkseen pellavatukkaisia ja rotevia vartaloltaan, kasvot leveät ja +jyrkän kulmikkaat, eivät ollenkaan saksalaista mallia. Mutta eivät he +puolalaistenkaan näköisiä olleet. He puhuivat kieltä, jota niillä +tienoin ei kuunaan ollut kuultu, ja lauloivat lauluja, joita kukaan ei +voinut oppia laulamaan.--Mutta komento, jota he tottelivat, oli +sentään saksalainen, ja saksalainen oli kurikin, joka suoristi heidän +rivinsä ja antoi heidän liikkeilleen ryhtiä ja vakavuutta. + +Kulkueen etupäässä ratsasti mies, jonka eleitä he seurasivat huolella +ja rakkaudella ja jonka lyhyet, vaikkakin siltä ystävälliset käskyt he +täyttivät iloisen lapsellisella innolla. + +Hän oli Boleslav, joka tämän sotajoukon kera oli tulossa hänelle +kuuluvaa valtakuntaa takaisin vallottamaan. + +Kaukaa Itä-Liettuasta, maakunnan äärimäiseltä kulmalta, missä ei +Schrandenista oltu milloinkaan kuultu hyvää eikä pahaa, oli hän tämän +joukkonsa pestannut. Sieltä, missä hän viisivuotisen oleskelunsa +aikana oli tutustunut kansan kieleen ja luonteeseen, oli hän valinnut +raatajikseen ainoastaan sellaisia miehiä, jotka olivat olleet sodassa +ja tottuneet sotilaalliseen kuriin, mutta siitä huolimatta oppineet +saksaa liian vähän, jotta heitä voisi schrandenilaisten pahat kielet +myrkyttää. + +Siten saattoi hän toivoa, ettei hänen kohtalonsa tulisi samanlaiseksi +kuin isän, jonka luona ei pysynyt ainoakaan renki eikä päiväpalkkalainen. +Jos schrandenilaiset uskaltaisivat käydä tappeluun näitä vastaan, +kuten kerran puolalaisia, joita isä äärimäisessä hädässään oli +kutsunut työhönsä, silloin heidät kyllä lähetettäisiin verissä päin +kotiinsa. + +Ylpeällä luottamuksella katseli hän tulevaisuuteen. + +Hän olisi mielellään palannut jo aikaisemmin; mutta ryhtyäkseen +teettämään työtä suuressa kaavassa, kuten oli tarvis, täytyi hänen +odottaa aikaa, jolloin saisi isotätinsä perinnön käsiinsä ja siten +tarpeelliset varat käytettäväkseen. + +Vaikeita aikoja oli hän elänyt sen tammikuun yön jälkeen, jolloin hän +verensä pakotusta paeten oli rientänyt lumista tietä kuutamossa +loistavaa etäisyyttä kohden, onnettoman naisen huutojen kaikuessa +korviinsa. Ei ollut Regina saattanut käsittää, mikä hänen herraansa +oli mennyt. + +Viipyi kauan, ennenkuin hän näistä huudoista vapautui ja ennenkuin +tuskallisesti rukoileva katse, joka häntä seurasi mihin hän +liikkuikin, alkoi häipyä hänen mielestään. + +Königsbergissä, johon hän oli kääntynyt, aikoi hän rohkealla +itsesyytöksellä vaatia viranomaisilta itselleen oikeutta, joka +häneltä ja hänen suvultaan oli tähän asti evätty.--Tosin häneltä ei +sulettu ovia, kuten kerran hänen isältään--risti hänen rinnassaan +avasi ne hänelle--, mutta kohtelias olkapäiden kohautus, jolla hänelle +luvattiin katsoa, mitä oli tehtävissä, ja kylmä viittaus +oikeudellisiin muodollisuuksiin, joita oli noudatettava, opetti +hänelle pian, että intohimoinen itseuhrautuminen, jota hän oli +aikonut, sai täällä varsin vähän aikaan.--Isänsä kirjevaihdon, jonka +hän oli vapaaehtoisesti aikonut luovuttaa viranomaisille, jotta +sekavaan pimeyteen leviäisi valoa, pani hän jälleen kasaan säästäkseen +sen soveliaampiin tilaisuuksiin.--Sitä paitsi oli paljon hävitetty, +joka olisi vaikuttanut lieventävästi. Vaaka oli joutunut pois +tasapainostaan, ja vaikka hänelle olikin sallittua raivota omaa +itseään vastaan, niin isän muisto vaati sääliväisyyttä. + +Kaikesta huolimatta alkoivat nämä kosketukset ulkomaailman kanssa, +kosketukset, jotka vaikuttivat niin omituisen jäähdyttävästi ja +raitistavasti häneen, vähitellen hälventää kuumeista kiihkeyttä hänen +mielestään. Hän näki nyt seisovansa asiain syiden eikä enää kirousten +edessä, sanojen eikä enää ryhmysauvojen vastassa. Tämä teki hänelle +hyvää ja rauhotti häntä. Hän laitteli suunnitelmia ja varustautui +huolellisesti siihen, mitä tulevaisuus häneltä vaati.-- + +Samalla häipyi lumous, jolla metsistynyt palvelustyttö oli häntä +pitänyt pauloissaan. Jokainen ihminen, jonka hän kohtasi, jokainen +ajatus, joka heräsi hänen mielessään, tempasi hänet yhä kauemmaksi +tytöstä. Katumus, että hän oli kohdellut tätä raa'asti ja +säälimättömästä, vaikeni vähitellen, ja se teho, jolla Regina oli +monet kuukaudet häneen vaikuttanut, alkoi hänestä tuntua +käsittämättömältä.-- + +Mutta toisinaan, kun hän hämärähetkinä istui yksikseen huoneessaan +ravintolassa, näki hän jälleen tytön silmien hehkuvan, ja häntä +värisytti, ikäänkuin tyttö olisi hänen läheisyydessään. Oli kuin +silloin alkaisi uudestaan polttaa arpea, joka uurtautui hänen +alahuulensa poikki ikäänkuin tuon suudelman polttomerkkinä, ainoan +suudelman, jonka nainen oli konsanaan painanut hänen huulilleen, sillä +hänen ujo, synkkä ulkonäkönsä oli iät kaiket pitänyt naiset hänestä +loitolla. + +Silloin tuntui hänestä, kuin hetki, jolloin heidän huulensa olivat +yhtyneet, olisi sulkenut itseensä koko hänen elämänsä onnen. Tämä +kuitenkin oli vain joutilaan mielen lumeita, ja lampunvalo ja työ +hälvensi ne hetikohta. + +Rauhottaakseen tyttöä poistumisensa johdosta--pakonsa, olisi hän +voinut sanoa--oli Boleslav tälle kirjottanut muutaman kerran, pyytänyt +vastausta ja luvannut pian palata. + +Kerran oli Reginaltakin saapunut tietoja, tyyni, vakava kirje, joka +oli kirjotettu voimakkain kynänvedoin ja jokseenkin virheettömällä +kielellä.--Vanhan kirkkoherran koulutus ei monivuotisen orjuudenkaan +aikana ollut mennyt hukkaan.-- + +Kotiseutuaan lähetessään veti hän nyt kirjelipun taskustaan ja luki +vielä kerran sanat, jotka hän--vastoin tahtoaan--osasi ulkoa +ennestään. + + + »Rakas herrani! + +Älkää olko huolissanne minun tähteni. Minulle ei tee kukaan mitään. +Kylässä eivät tiedä lainkaan, että olette poissa. He pelkäävät +sudenrautojakin, sillä eihän heille ole kukaan sanonut, että ne ovat +poissa. Varmuuden vuoksi katson joka ilta, että pistoolit ja pyssyt +ovat kunnossa, jottei mitään puuttuisi jos he tulisivat. Mutta he +eivät tule. Haavaa en enää muistakaan. Bockeldorfin kauppias antoi +minulle englantilaista laastaria, ja kun laastarilappu putosi pois, +oli haava terve. Jäidenlähtö ja tulva on nyt ohitse, Luojan kiitos. +Muutamia päiviä sain nähdä nälkää, sillä vettä oli Liekowan niityllä +niin korkealta, että oli mahdoton kaalata ylitse. Ja herra Merckelin +luo en olisi mennyt, vaikka olisin nyykistynyt siihen paikkaan. Ah, +rakas herra, olen hyvin iloinen, kun aiotte pian palata. Sillä en enää +tiedä lainkaan, miksi elän, kun en enää saa teitä palvella. Seison +Kissanportaalla niin usein kuin voin ja odotan teitä, jotta voisin +laudat työntää paikoilleen ja pääsisitte ylitse. Pyydän, ettette +tulisi yöllä ettekä tiistaiaamuna ennen seitsemää, sillä silloin olen +taipaleella Bockeldorfiin. Ja lumi on jo kaikki sulanut. Ja nurmi +alkaa jo vihertää. Ja eilen kuulin jo visertävän pääskysten, joilla on +pesänsä räystäskourussa. Mutta nähnyt en niitä ole vielä. Monta kertaa +tuntuu sydämeni salpaantuvan ja päätäni pyörryttää, ja minä syön vain +vähän. Luulen sen tulevan siitä, etten voi sietää yksinäisyyttä. Mutta +enpä tiedä, miksi teille kerron tätä kaikkea. Kai siksi, että olette +aina ollut niin hyvä minulle. Ja kaipaan teitä kovasti, koska aina +olette ollut minulle niin hyvä, ja piirrän + + uskollisimmalla nöyryydellä + Regina Hackelberg». + +Tämä kirje oli Boleslavin täyttänyt ilolla ja tyytyväisyydellä; sillä +vaikka se yhdeltä puolen todisti, että tyttö ymmärtäväisesti mukautui +olosuhteihinsa ja että hänestä oli tarpeetonta huolehtia, osotti se +toiselta puolen, että hän pysyi puhtaimmasti uskollisena herralleen ja +kuului hänelle koko sieluineen.--Niin iloinen kuin Boleslav olikin +vapauduttuaan myrkystä, jota tyttö oli valanut hänen mieleensä, +ilahdutti häntä kuitenkin varmuus tästä alttiudesta. + +Hänen uskonsa Helenan siunaukselliseen lähetystehtävään oli sillävälin +saanut uutta ravintoa. Helenan kirjehän hänet oli suurimman vaaran +hetkenä pelastanut, ja hän kantoi sitä kuin mitäkin taikaesinettä +povellaan, vaikkei sitä lukenutkaan niin mielellään kuin Reginan +kirjettä. + +Kohta kun hän oli saapunut pääkaupunkiin, oli ikävä ajanut hänet +tuomiokirkkoon, jonka alttariholvissa kuva seisoi. Mutta hän pettyi +pahasti toiveissaan. Pyhä neitsyt liljojen ja ruusujen keskellä oli +suorastaan naurettava. Se seisoi siellä kuin mantelitaikinasta +leivottuna, ja kukat sen ympärillä kohottivat päänsä niin siveästi ja +nenäkkäästi kuin aikoisivat tehdä jonkin ylen tyhmän kysymyksen. + +Ja tätä kuvaa oli hän vuosikausia säilyttänyt mielessään lemmittynsä +kasvojen sijasta! Oli jo aika Helenan astua näyttämölle omassa +persoonassaan muuten oli lähellä vaara, että hän alkoi rakastaa +pelkkää haavekuvaa. + +Kuinka tuoreena, uhkuvan rakastettavana seisoi nyt, kun hän oli kotiin +saapumaisillaan, hänen sielunsa silmien edessä odottava palvelustyttö, +ikäänkuin jälleennäkemisen ilo koskisi häntä, häntä yksistään!-- + +Oli päivänpaisteinen aamuhetki. + +Eräässä kirkonkylässä lähellä Wartensteiniä oli hän levähtänyt +viimeksi joukkoineen; sillä itse piirikaupungin aikoi hän sivuuttaa +kiireimmittäin, välttääkseen kiusallista huomiota. Sieltä oli vielä +kolme ja neljäsosa peninkulmaa kotikylään, jonne hän vielä toivoi +ehtivänsä illalliselle, sillä hänen reippaat poikansa olivat tottuneet +pikamarsseihin. + +Wartensteinin kahdesta tornista löivät kellot kahdeksan, kun hän +marssi sammaltuneesta kaupunginportista sisään. Hän saattoi toivoa +aikaisena aamuhetkenä pääsevänsä tiehensä ilman että häntä +kysymyksillä rasitettiin. + +Mutta hän ei aavistanutkaan yllätystä, joka häntä odotti. Vartiat, sen +sijaan, että olisivat hänet pysähdyttäneet, ja vaatineet tullimaksua, +huusivat torninikkunoihin: »Soittakaa kelloja, soittakaa kelloja! +Ensimäiset ovat jo täällä!» + +Sitten ojensi hän tervehtien pistimensä, kirkonkellojen ilmottaessa +Wartensteinin asukkaille Boleslavin saapumisen. + +»Mitähän tämä merkinnee?» kysyi hän itsekseen päätään pudistellen, ja +hänen kummastuksensa kasvoi, kun hän edelleen ratsastaessaan näki +kadut täytenään kiihtyneitä ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka +liehuttivat nenäliinojaan ja hattujaan ja kohottivat hänelle kaikuvia +hurraahuutoja. + +Liettualaisista, jotka voittokulussaan olivat tottuneet sellaisiin +vastaanottoihin, lankesi tällainen vastaanotto luonnostaan ja he +vastasivat täyttä kurkkua. + +Boleslavista oli selvää, että tässä oli tapahtunut väärinkäsitys, joka +piammiten selviäisi itsestään. + +Hänen ratsastaessaan torille, joka oli ihmisiä täynnä tungokseen asti, +astui häntä vastaan maaneuvos juhlapuvussaan, pormestarin ja kaupungin +viranomaisten saattamana. Hänen leijonanharjansa liehui aamutuulessa. +Hän painoi valkoisen solmukätensä rinnalleen ja rykäisi valmistautuen +puhumaan. + +Tunnettuaan Boleslavin, joka oli reippaasti hypähtänyt maahan +ratsultaan, ponnahti hän hämmästyneenä takaperin; siitä huolimatta +alkoi hän: »Onnittelen teitä, vapaaherra von Schranden, että olette +ensimäinen rientäessänne tänne joukkoinenne----» + +»Pysähtykää, herra maaneuvos», keskeytti hänet Boleslav. »Tässä täytyy +olla erehdys. Nämä miehet ovat työmiehiä, joita olen Liettuasta +pestannut maatilalleni. Olen matkalla Schrandeniin.» + +Kaupunginisien jono myhäili salavihkaan. Heille oli mieliin, kun +maaneuvos teki itsensä naurettavaksi, ja tällaisessa tapauksessa +pitivät oman hullunkurisen osansakin mielellään hyvänään. + +»Ettekö vielä tiedä siitä?» kysyi hän koettaen niellä harmiaan. + +»Tulen Preussin äärimäiseltä nurkalta, herra maaneuvos.» + +»Ettekö ole kuullut, että Napoleon on paennut Elbasta ja että kuningas +on uudelleen kutsunut Preussin kansan aseihin?» + +Boleslav tunsi pelästyksen ja ilon sekaisen tunteenpuuskan +sydämessään. + +Niin oli siis maailmanhistoria jälleen ottanut hänen pienen kohtalonsa +hartioilleen ja kantoi sitä epätietoisuutta kohden. Hänen +suunnitelmansa olivat lennähtäneet hajalle, työ, jolle hän oli +elämänsä pyhittänyt, oli päättynyt tuskin vielä alettuaankaan. + +Mutta pois kaikki huolet ja valitukset! Isänmaa kutsuu! Isänmaa +kutsuu! + +»Kiitän teitä, herra maaneuvos», sanoi hän koettaen hillitä +levottomasti sykkivää sydäntään, »siitä kunnianosotuksesta, jonka +olitte aikonut minulle ja schrandenilaisille. Tahdomme osottaa sen +ansaitsevamme ja olla neljänkolmatta tunnin kuluessa paikalla.» + +Maaneuvos ojensi hänellä kätensä. Hän astui askelen takaperin, ja oli +maksamaisillaan kolminkertaisesti häväistyksen, jonka kerran oli +kärsinyt maaneuvokselta. + +Sitten malttoi hän mielensä. Isänmaa kutsuu! sanoi ääni hänen +povessaan. Mitä merkitsevät sinun pienet vihasi ja myötätunteesi!--Ja +hän tarttui solmukäteen, joka jo loukkautuneena vetäytyi takaisin, ja +pudisti sitä lujasti. + +Sitten sai hän lähempiä tietoja. Eilen illalla oli kuninkaan kehotus +saapunut Wartensteiniin. Koko yön olivat viranomaiset työskennelleet +valmistaen määräyksiä paikallisille esimiehille, ja määräykset olivat +viivyttelemättä lähetettävät ratsastavain lähettiläiden mukana. + +»Myöskin Schrandeniin?» kysyi Boleslav. + +»Tietysti». + +»Saanko liittää mukaan sotilaallisen määräyksen?» + +»Jos haluatte.» + +Hän repäisi lehden muistikirjastaan ja pyöräytti siihen seuraavat +rivit: + +»Viiden aikaan iltapäivällä saapukoot asevelvolliset miehet +matkakapineineen ja varustuksineen tarkastukseen kirkkomäelle. Lähdön +hetki ilmotetaan sitten. + + von Schranden, nostoväen kapteeni. Paikkakunnan esimiehelle.» + +»Ja kuinkahan Reginan käy?» huusi muistuttavasti ääni hänen povessaan. + +Mutta hän ei tahtonut sitä kuulla. Hän oli aivan kuin huumautunut. +Toiminnan kuume oli hänet vallannut. + +Ensin kutsui hän miehensä kokoon, selitti heille, että heidän +palveluksensa oli lopussa ja että heidän oli kiireimmittäin palattava +kunkin kotiseudulleen, liittyäkseen siellä joukkoihinsa.--Hän maksoi +heille palkkansa ja kättä puristaen toivotti onnea ja siunausta. + +Reippaat nuoret miehet, jotka häneen olivat jo ehtineet kiintyä +täydestä sydämestään, suutelivat hänen vaatteidensa liepeitä ja +erosivat kyynelsilmin. Sitten hommasi hän korjuuseen rattaat, joiden +kuormat eivät suinkaan edustaneet väheksyttäviä pääomia, teki +sopimukset siemenjyvien ja elintarpeiden kaupoista ja jätti hevoset +remonttikomissionin käytettäviksi. + +Ainoastaan yhden, sen, jolla hän ratsasti, jätti hän omiksi +tarpeikseen. + +Oli jo puoli kolmen aika iltapäivällä, kun hän oli toimensa +suorittanut ja saattoi lähteä kotitaipaleelle. Erään räätälin +ikkunassa oli hän nähnyt riippuvan väliaikaisen univormun, joka +lukuunottamatta nostoväen upseerin pukuun kuuluvaa loistoa, oli +määräysten mukainen, ja koska se sopi hänelle ja sen kaulus pian oli +vaihdettu uuteen punaiseen kaulukseen, oli hän sen ostanut ilman +pitempiä epäröimisiä. + +Niin saattoi hän välttävässä asussa astua schrandenilaistensa eteen, +jotka nyt olivat joutuneet hänen käsiinsä toisin tavoin kuin hän oli +aavistanut.---- + + * * * * * + +Samaan aikaan, kun Boleslav ratsasti kotiseutuaan kohden, asteli +»Mustan Kotkan» perähuoneessa luutnantti Merckel tuimimmasti +tuohtuneena edestakaisin. + +»Ja sitä en tee--enkä alistu moisen lurjuksen käskettäväksi», huusi +hän isälleen, joka oli häntä viihdyttääkseen tuonut pöytään talon +parasta viiniä--se oli vielä koko hapanta sekin--eikä väsynyt +täyttäessään lasia lasin perästä raivoavalle pojalleen. + +»Felix hyvä», pyysi hän mielistellen, »ole nyt järkevä--kun kerran +kuningas on niin määrännyt ja esivalta niin vaatii--» + +»Mutta entä jos kunnia vaatii päivastoin, isä?» huusi poika viiksiään +kierrellen. »Olen upseeri, isä--minulla on kunniantuntoa +rinnassani--ja kunniantuntoni sanoo minulle: kuole mieluummin, anna +ennen ampua kuula rintaasi, ennenkuin sallit isänmaan kavaltajan pojan +olla päällikkönäsi.» + +»Mutta kun kuningas»--toisti vanhus epätoivoissaan. + +»Kuningaspahan siitä paljokin tietää! Hänet on sokaistu, petetty, +pimitetty. Mutta minä, minä tahdon avata hänen silmänsä, tahdon +hänelle huutaa: majesteetti, täällä on kolmekymmentä urhoollista +sotilasta ja yksi kunnianherkkä upseeri, jotka tahtovat ennemmin--» + +»Juo, Felix hyvä», pyysi vanhus ja pyyhki tuskanhikeä otsaltaan. »Tämä +viini maksaa itselleni taalarin pullo. Sellaista et löydä muualta koko +maailmasta.» + +»Piru vieköön liemesi!» huusi poika ja löi pulloa miekkansa tupella. +»Kunniaani en myy mistään Juudaksen hinnasta! Kunniani ei salli tukkia +suutaan! Kunniani vaatii, että repäisen sydämen sen kirotun koiran +rinnasta! Ja sen minä teen.--Tämä isänmaamme häväistys on kerrankin +juuritettava pois. Tämä ruttopaise on leikattava ja tulella poltettava +pois preussilaisen upseeriston ruumiista! Minä teen sen! Niin totta +kuin olen urhoollinen sotilas! Niin totta kuin kunniani tähden tahdon +kuollakin!--Hyvästi näkemiin, isä! Minun on vielä mentävä sanomaan +jäähyväiset lemmitylleni!» + +Ja suipistaen huulensa vihellykseen, marssi puolijuopunut sankari +pellolle, kolkutellen säännölliseen tahtiin miekkansa kärjellä +lattiaa.---- + +Ratsastaessaan kohta neljän jälkeen kylään näki Boleslav tien akkoja +ja ukkoja täytenään, jotka äänettöminä ja arkoina kuten paha omatunto +väistyivät hevosen kavioiden tieltä ja sitten juoksivat hänen +perästään. Hän kopeloi pistoolejaan ja vetäisi miekkansa höllemmälle +huotrastaan, sillä hän aavisti ottelua, joka hänellä oli edessään. + +»Jolleivät he sotilastakin mukana ole muuttuneet uusiksi ihmisiksi, +voi heidän päähänsä pälkähtää nujertaa minut rintaman edessä», +ajatteli hän ja hänen rintansa kohoili täyteläämmin. + +Kirkkomäen läheisyydessä oli joukontungos vielä suurempi. Hänen täytyi +ratsastaa vitkalleen antaakseen heille aikaa väistyä tieltä. Sieltä +täältä kuuli hän puoliäänekkään naurahduksen tai hampaiden välitse +muristun kirouksen. Muuten syvä hiljaisuus. + +Kirkon päätyseinämälle, noin kahdenkymmenen askelen päähän +porraskivistä, näki hän miehistön asettuneen kaksinkertaiseen riviin, +jossa ensi arviolta saattoi olla viisi- tai kuusitoista ruotua. + +Luutnantti Merckel asteli rintaman edessä kahtaannekäsin, +kuiskuttaen--kuten näytti--milloin sille, milloin tälle kehottavia +sanoja. Hänen kasvonsa hehkuivat, hänen käyntinsä oli horjahtelevaa, +pari kolme kertaa joutui ratsumiekka, jota hän kantoi, hänen +jalkojensa väliin. + +Boleslav heitti nopean, tutkivan katseen pappilaa kohden. Sen ikkunat +olivat tiiviisti verhotut. Puutarhassakaan ei näkynyt elonmerkkiä. + +Syvään hengittäen ratsasti Boleslav väkikehän sisään, joka sulkeutui +hänen takanaan. Taasen hän seisoi--yksin kaikkia vastaan-- +schrandenilaisten susien kanssa vastatusten, mutta tällä +kertaa herrana. + +Samalla tunsi hän, että rautainen tyyneys, jota hän aina tunsi, +milloin oli kysymys elämästä ja kuolemasta, ei tälläkään kertaa ollut +pettänyt. + +»Odotan teidän ilmotustanne, herra luutnantti», huusi hän uhaten. + +Hänelle vastasi nauru juopuneen kurkusta. + +He siis kapinoivat. Hänen aavistuksensa ei ollut pettänyt. + +Hän tempasi miekan huotrastaan.--»Hiljaa!» komensi hän. + +Riveistä kuului murinaa. Pari kolme astui taisteluun vaativina +rintamasta esiin. Luutnantti Merckel päästi haukkumasanan ja vetäisten +miekkansa syöksähti Boleslavia kohden. + +Lähimmässä tuokiossa heitettiin arpa elämästä ja kuolemasta. Voi sitä, +ken epäröi! + +Välähdys--suhahdus--ja kimeästi kirkaisten vaipui luutnantti Merckel +hiekkaan. + +Rivit tahtoivat hajota, tahtoivat syöstä hänen kimppuunsa, mutta +ällistys ja kauhistus oli ne kivetyttänyt. + +»Hiljaa!» kaikui jyristen uudestaan, eikä kukaan tohtinut liikuttaa +silmäripsiäänkään, + +Boleslav piti vasemmalla kädellään pistoolin satulakotelosta ja +viritti hanan, antaen ohjasten solua asetta pitelevään oikeaan +käteensä. + +»Nostoväen miehet!» huusi hän äänellä, joka kaikui kauas yli +kirkkomäen. »Tiedätte, että kuusi tuntia sitten olette tulleet +sotalain alaisiksi ja että pieninkin kapinan yritys maksaa henkenne. +Mitä ennen on tapahtunut, sitä en tahdo ottaa lukuun. Mutta ken ei +tästedes hengenvedossa ja murisematta tottele käskyjäni, hänen +päähänsä heti paikalla ammun kuulan.» + +Felix Merckel, jonka päästä vuoti verta virtanaan, oli sillävälin +toipunut ja koetti nousta pystyyn. Mutta veri, joka virtaili pitkin +hänen kasvojaan, pimitti hänen näkönsä, niin ettei hän tiennyt, missä +oli.-- + +»Riisukaa häneltä miekka!--Sitokaa hänet!» käski Boleslav. + +Nostoväen miehet katselivat toisiansa. Heillä ei ollut mitään nuoraa. +Epäröiminen saattoi jälleen merkitä paljo.--Nopealla päättäväisyydellä +hyppäsi Boleslav hevosen selästä, tempasi suitset sen suusta ja ojensi +hihnat vasemmalle sivustamiehelle. + +»Eteenpäin! Kaksi seuraavaa menee auttamaan!» + +Vitkalleen, myrkyllisen aroin katsein kävivät he toimeen. Maassa +makaava huitoi käsin ja jaloin ympärilleen ja koetti hihallaan pyyhkiä +verta silmistään. Mutta hänen ponnistuksensa olivat turhat. Hihnat +kiertyivät hänen ranteihinsa ja vaahtoiset kuolaimet saivat tehdä +kapulan virkaa. + +Hevonen oli sillävälin lähtenyt tiehensä ja pelästyneen joukon lävitse +murtautunut vapauteensa. + +»Viekää hänet kirkkoon», käski Boleslav. + +Samassa saapui vanha ravintolan isäntä ulvoen ja väännelleen käsiään. + +»Felix», parkui hän, »mitä he ovat tehneet sinulle? Älä salli sitä. +Huuda toki apua! Auttakaa häntä hyvät, ihmiset! Minä olen esivalta. +Tahdon, että autatte. Käsken niin.» + +»Käskijä olen täällä minä», tiuskaisi Boleslav. + +Silloin muutti hän menettelytapansa ja koetti liikuttaa tämän ankaran +miehen sydäntä. + + +»Herra kapteeni, olkaa armollinen minua onnetonta isää kohtaan. +Olenhan teitä kerran kantanut käsivarsillani. Olitte silloin niin +pieni, aivan pieni. Ja aina olette ollut minulle rakas... Eikö niin, +rakkaat ihmiset, junkkarimme puolesta olisimme aina olleet valmiit +uhraamaan henkemme?» + +Hän oli siksi hyvässä lihassa, ettei voinut langeta polvilleen +Boleslavin eteen, muuten olisi hän sen tehnyt. Sitten, kun hän näki, +kuinka hänen poikaansa laahattiin pois, juoksi hän epätoivoissaan +hänen perästään ja koetti tarttua hänen takkinsa liepeeseen. Mutta +silloin sulkeutui ovi heidän välilleen. + +»Avain minulle!» käski Boleslav. + +Vanhus heittäytyi portaille ja vasaroi nyrkeillään tammilautoja. + +Sivustamies, jota hänen apulaisensa seurasivat, toi avaimen +Boleslaville. + +»Mikä on nimesi?» + +»Michel Grossjohann», vastasi schrandenilainen ynseästi. + +»Ja te toiset?» + +»Franz Malky.» + +»Emil Rosner.» + +Boleslav merkitsi heidän nimensä muistikirjaansa.--»Te kolme +vartioitte vankia tämän yön ja vastaatte hänestä hengellänne.» + +Vanhus kirkonovella näytti, kun kaikki hänen raivonsa ei auttanut +mitään, tulevan jälleen suunnilleen ja hiipi, salavihkaan Boleslaviin +vilkuen, pappilaa kohden. + +Boleslav luuli tietävänsä mitä hän aikoi siellä tehdä. + +»Te kolme seuraavaa», jatkoi hän, »vartioitte sakariston ovea ja +pidätte huolen siitä, ettei kukaan, paitsi haavuria, joka tulee hänet +sitomaan, pääse ulos eikä sisälle.--Ymmärrättekö?» + +»Kuten käskette!» murisi kolme raivosta vapisevaa ääntä. + +»Ja nyt toimeen, pojat. Maaneuvoksen viraston luettelon mukaan on +Schrandenin kylässä asevelvollisia miehiä kaikkiaan------» + +Ja tarkastus alkoi.------ + + + + +XVI. + + +Tunkeuduttuaan kahta tuntia myöhemmin töllisteleväin joukkojen +lävitse, jotka taikauskoisen kammon valtaamina mulkoilivat häneen, +ikäänkuin hän olisi osannut noitua, ja päästyään niitylle, jolla ei +ollut ainoatakaan ihmistä, tuntui hänestä kuin olisi hän jättänyt +metsänpetojen häkin, petojen, joiden kesyttäminen hänellä oli +tehtävänään. + +Vaara näytti nyt lopultakin olevan ohitse. »Kun heidät olen tänään +saanut hallituksi», tuumi hän itsekseen, »eivät he enää huomenna +uskalla mukista.»--Hän ojensihe iloissaan saavutetusta voitosta. + +Vielä vain jäähyväiset Reginalle--ja kaikki huolet olivat ohitse. +Hänen edessään levisi jälleen kukkiva maailma--hän oli kuulevinaan +kaukaa houkuttelevaa rumpujen pärinää ja sotahuutoja. + +»Nyt Reginan luo!» huusi hän äkkiä syvältä sydämestään puuskahtavalla +riemulla, niin että säikähti itseään. Valmistuakseen vaikeaan +tehtävään päätti hän tehdä kierroksen metsän lävitse, ennenkuin +suuntaisi askeleensa Kissanportaalle. + +Aurinko kallistui metsän latvoja kohden. Kevätvihreille niityille +levisi utuisia varjohuntuja, ja vetisistä ojista nousi väkevä mudan +tuoksu. + +Honkametsä vain seisoi jykevänä ja äänetönnä kuten talvisaikaankin. +Ainoastaan sieltä täältä pilkisti vaalean vihreä lehtivesa näkyviin +hirsijyleikön lomasta. + +Hän heittäytyi sammalikkoon selälleen ja katseli päivänvaloa, joka +kuin purppurainen kudos riippui tiheikön yllä. + +Vielä, kerran antoi hän viime tuntien uhkayrityksen liukua +editsensä.--Pappilan tiiviisti verhotut ikkunat muistuivat hänen +mieleensä. Kuinka huolellisesti Helena osasikaan häneltä estää +jokaisen silmäyksen alueelleen! Täytyihän tytön sentään tietää, mitä +hänen esiintymisensä kylässä merkitsi. Täytyi toki tietää, että hän +huomenna lähtisi täältä eikä mahdollisesti palaisi konsanaan. + +Eikö Helena tuntisi lainkaan kaipausta puhutella häntä ensin vielä +kerran? Eikö hetki, johon hän oli kirjeessään viitannut, ollut lyönyt +tänään? Mitä auttoi kirje, jota hän kantoi povellaan, jos käsi, joka +sen oli kirjottanut, vetääntyi hänestä pois? Lemmityn kuva oli nyt +vaalennut tykkänään eikä se voisi seurata häntä taistelussakaan, +jollei Helena itse sitä verestä. + +»Jos hän minua rakastaa, kutsuu hän minua. Jollei hän kutsu, olen +hänet menettänyt.» + +Näin päätellen jätti hän metsän ja astui sillalle. + +Heleään viheriään pukeutuneena hymyili puisto häntä vastaan. Poppelien +latvoilla lepäsi hopeainen hohde, ja muratit tummanvihreinä +häämöttivät niiden välistä. + +Kuinka kaunis olikaan tämä kotipaikka, joka hänelle ei tarjonnut muuta +kuin huolta ja tuskaa! Kuinka paloikaan hänen koko sydämensä noille +kurjille raunioille, joissa hän sai asustaa kuin mikäkin pahantekijä! +Oliko se kenties tuon naisen tähden, joka vapaaehtoisesti oli jakanut +hänen kurjuutensa ja tahtoi tehdä oman kurjuutensa portaaksi hänen +onnelleen? + +Mutta hän ei enää ollut huolissaan siitä, mitä oli tuleva. Hän tiesi +itsensä terästetyksi heikkoutta ja paheita vastaan, sittenkuin isänmaa +oli hänet kutsunut. Hän olikin muuten jo kauan tuntenut olevansa +Reginasta vapautunut. Aikoja sitten oli tyttö jälleen palvelustyttö, +kuten hän itse herra. + + +Vielä yksi ainoa yö--ja papin kirous oli joutunut joutavaksi loruksi. + +Kuinka oli Reginan käyvä?----Sai katsoa itse eteensä. Olihan hän +turvannut tytön tulevaisuuden. Enempää ei kukaan voinut häneltä +vaatia. Ja lahjan tahtoi hän tänään tehdä kaksin-, jopa +kolminkertaiseksi, jotta Reginaa kosittaisiin, kuten rikasta leskeä +konsanaan... Jättiväthän tuhannet vaimonsa ja lapsensa nälkään ja +kurjuuteen, eivätkä siltä saaneet räpäyttää silmäripsiäänkään, kun +murhaavat kuulat lentelivät. Miksi hänen tarvitsi huolehtia siitä, +kuinka tämä vieras olento jaksoi kestää yksinäisyytensä? + +Niin karaisi hän itseään, sillä hänen sydämensä sykki sangen +levottomasti... + +Ja kun hän saapui Kissanportaan päähän, näki hän toiselta puolelta +pensasten takaa tutun olennon, jonka laskeutuva aurinko kirkasti +kultaisella hehkullaan. + +»Regina!» huusi hän. + +Mutta olento ei liikahtanut. + +»Tulehan toki vastaan.» + +Silloin hiipi tyttö kumaraisillaan vitkaan lähemmäksi painaen vasemman +käden levällään harrottavilla sormilla vasenta rintaansa. + +Boleslav vilkaisi häneen ja--pelästyi-- + +»Hyvä isä--miltä sinä näytät!» sammalsi hän. + +Tyttö näytti aivan metsistyneeltä. Hänen vaatteensa olivat repaleina, +tukka, joka ahkeraan kammatessa oli alkanut niin kauniisti kiharoitua, +riippui jälleen pörröisinä suortuvina otsalla ja poskilla. Syvistä +sinertävistä silmäkuopista pilkkuivat silmät taikamaisen kiiluvina, +jäykkinä ja palavina eivätkä rohjenneet kohota häneen katsomaan.-- + +»Hänhän aivan menehtyy», huusi ääni hänen povessaan. »Hän kuolee sinun +tähtesi!» Hän tarttui tytön käteen, joka hervotonna jäi lepäämään +hänen käteensä. + +»Regina--puhu toki--etkö lainkaan iloitse siitä, että olen täällä +jälleen?» + +Regina kyyristihe kuten silloin, jolloin hän vielä pelkäsi lyöntejä. + +Boleslav silitti hänen kalseaa, kuivaa tukkaansa. »Tyttö raukka!» +sanoi hän. »Sinun on ollut vaikea olla niin ypö yksin.» + +Regina hytkähti herransa koskettaessa ja vaikeni. + +»Miksi et minulle kirjottanut, että tunnet itsesi täällä liian +yksinäiseksi?» + +Regina pudisti päätään, sitten sanoi hän arastellen: »Mitäs minä +yksinäisyydestä, herra?» + +»Mikä sinua sitten on vaivannut?» + +Regina katsoi häneen tuskallisesti ja vaikeni. + +»Mutta?» + +»Minä--luulin--ettette palaisikaan.» + +»Mutta kirjotinhan sinulle, hupakko.» + +»Niin, kirjotitte kyllä--tulevanne viikon kuluessa, ja silloin istuin +Kissanportaalla yöt ja päivät--yöt ja päivät--mutta te ette tullut. Ja +kolmen viikon perästä kirjotitte uudestaan: tulen kenties viikon +kuluessa, ja sittenkään ette tullut. Ja silloin ajattelin, että +tahdotte vaan minua syöttää sanoilla, jotta paremmin--viihtyisin. Ja +että te kaduitte, että olitte ollut minulle ystävällinen, koska en +sitä ansainnut ja koska...» hän vaikeni ja peitti tuokioksi kasvonsa +käsiinsä. + +»Mutta kirjeesihän oli vallan järkevä.» + +»Niin, herra», sammalsi Regina. »Olisiko minun--sopinut teille-- +muuten kirjottaa?» + +Boleslav puraisi huultaan ja katsoi suoraan eteensä vihertäväin +lehtien vilskeeseen.----Mahtoikohan tyttö aavistaa jotakin siitä, +mitä muutamain tuntien jälkeen oli tapahtuva? + +»Mutta nyt on kaikki hyvin--eikö niin?» kysyi hän epävarmasti. + +Silloin vaipui Regina huudahtaen hänen eteensä ja huusi hänen +polviinsa kiertyen: »Kaikki on hyvin, jos jäätte tänne, herra. Minua +niin pelottaa, että voisitte jälleen mennä pois, herra.» + +Ei, hän ei aavistanut mitään.--Vaikein kaikista oli vielä hänen +edessään. Boleslavista tuntui, kuin hänellä olisi kädessään salama, +joka tytön musertaisi ensi kosketuksella. + +Mutta vielä oli aikaa. Ensin täytyi tälle tuskastuneelle olento +raukalle lahjottaa pari elvyttävän ilon hetkeä, ennenkuin häneen +sattui viimeinen, raskain isku. Niin voi hän koota voimia sitä +kestääkseen. + +»Nouse, Regina», sanoi hän lempeästi. »Olkaamme iloiset, ja älä +ajattele tulevaisuutta.» + +Sitten kulkivat he rinnatusten hämärän puiston lävitse, jonka sirosti +hiekotetut polut kiemurtelivat kuin kimaltavat purot viheriän nurmen +keskitse. Epämääräinen versomisen ja mätänemisen höyryistä sekotettu +keväinen tuoksu tulvahteli pensaista, ja puiden latvoista kuului +kaihomielistä, kainoa suhinaa ja lintujen viserrystä. + +»Kuinka kauniiksi täällä on kaikki muuttunut poissa ollessani!» +huudahti Boleslav. + +»Niin, herra», vastasi Regina. »On kauniimpaa kuin on ollut +milloinkaan ennen.» + +»Nytkö yhtäkkiä?» kysyi Boleslav hymyillen ja katsoi tyttöä +syrjästäpäin. Silloin näki hän syvät varjot hänen poskillaan, niille +oli levinnyt viehättävä puna. + +»Hän elpyy jo», mietti hän itsekseen, ja hänestä tuntui kuin hänellä +olisi häipyvän onnen viimeiset hetket elettävinään. + +»Olethan kaikesta huolimatta tehnyt ahkerasti työtä», sanoi hän, +koettaen yhä säilyttää hyväntahtoisen herran äänensävyä ja viitaten +pariin hyvin hoidettuun kukkasarkaan, joita peittivät punertavat +esikot ja satakaunot. + +Regina päästi lyhyen, ylpeän naurahduksen. »Täytyihän kaiken olla +kunnossa, kun saavutte, herra.» + +»Mutta itsesi, Regina, olet lyönyt laimin.» + +Tyttö käänsi polttavan punan peittämät kasvonsa häpeissään syrjään. + +»Onko minun sanottava totuus, herra?» sammalsi hän. + +»Tietysti.» + +»Ajattelin--että jo ennen--kuolisin--ja silloinhan olisi se ollut +samantekevää.» + +Boleslav vaikeni. Reginasta virtasi kokonainen rakkauden meri ja +aaltoili jokaisen sanan mukana hänen ylitsensä. + +Hänen silmiensä eteen aukeni nurmikenttä, joka linnan takana loivasti +kallistui alas puistoon. Siellä seisoi rapaantuneella kantakivellä +Diana jumalattaren jalusta, jonka Regina oli hilannut nurmikolta +paikoilleen. Itse kuvapatsas, jota hän varmaankaan ei ollut jaksanut +nostaa, makasi jalustan ääreen vieritettynä, ja kasvot tyhjine, +valkeine silmineen olivat ylöspäin. Muutamien askelten päässä siitä +oli musta, nelisnurkkainen pengos heleänvihreän nurmikon keskellä. +Tämä oli paikka, jossa Boleslav oli ensi kerran tavannut tytön +touhuissaan kaivamassa hautaa turmelijalleen, jota ei kukaan muu +tahtonut haudata. + +»Olen jättänyt tämän silleen--muistoksi itselleni», sanoi hän kuin +anteeksi pyytäen ja viittasi maasta viillettyihin turpeihin, jotka +alkoivat kasvaa kiinni nurmipenkiksi. + +Sitten kulkivat he edelleen pensaikon luo, joka ympäröi puutarhamajaa +kuin korkea häkkiaita. + +»Ja lasikaton olen jälleen korjannut», sanoi Regina. + +»Oo-ho?» + +Heidän katseensa yhtyivät, mutta kääntyivät nopeasti jälleen +etäisyyteen. + +Rauhallisena odotti pieni maja heitä, ja ikkunan-ruudussa kimmelsi +vielä iloisen houkuttelevana myöhästynyt päivänsäde, vaikka kaikki muu +oli ympärillä varjojen verhossa. + +Suloinen kodikkuuden tunne valtasi Boleslavin ja viihdytti tuokioksi +levottomuuden, joka jäyti hänen mieltään. + +»Mene», sanoi hän, »keitä minulle jotakin illaksi; olen nälkäinen ja +uupunut kovasta ratsastuksesta.» + +Hänelle johtui mieleen hevosensa--missähän se mahtoi harhailla? Sitten +unhotti hän sen jälleen. + +»Ja laita itsesi kuntoon», jatkoi hän, »jottet pöydässä näytä +siivottomalta.» + +»Kyllä, herra,--niin hyvin kuin voin.» + +Eteisessä he erosivat. Boleslav meni asuinhuoneeseen, Regina keittiöön. +--Syvästi huoahtaen heittäysi Boleslav sohvalle, joka rutisi ja natisi +hänen painostaan.--Kaikki näytti samalta kuin hän sen taanoisena yönä +oli jättänyt, ei sentään--esirippu ja sentakainen vuode oli +uuninnurkasta hävinnyt. Isoäidin kuva myös puuttui.--Laukaus, joka oli +hipaissut Reginan olkapäätä, oli sen särkenyt aivan pirstaleiksi. + +Ikkuna oli auki. Väkivän maan tuoksu, joka häntä ei tänään jättänyt +missään, uhkui virtanaan huoneeseen. Se mahtoi tulla multakasoista, +joita oli luotu päätyseinämälle.--Minuutti minuutilta kasvoi hänen +levottomuutensa. + +Hän ei voinut viihtyä kauemmin yksin. »Miksi tahdot lyhentää +ennestäänkin niukkoja hetkiä?» sanoi hän itsekseen ja aikoi mennä +keittiöön; silloin näki hän Reginan paljain hartioin kyyröttävän +lieden tulen edessä ja ompelevan nuttuaan. + +Pelästyneenä vetäytyi hän takaisin. + +Mutta muutamien sekuntien jälkeen tuli Regina itse pukeutuneena +avaamaan hänelle ovea. + +»Mitä käskette, herra?» + +»Näytä, miten olet katon korjannut», vastasi Boleslav, kun hänelle ei +mitään muuta johtunut mieleen. Hän kiitteli työtä, mutta ei katsonut +sitä lainkaan. Sitten pysähtyi hän lieden eteen ja tuijotti +kielehtiviin liekkeihin. Oli jo tullut melkein pimeä, tuli heitti +lepattelevan loimonsa nokisille seinille.-- + +»Minä autan sinua keittämisessä», sanoi Boleslav. + +»Oh, herra, te teette minusta pilkkaa», vastasi Regina, mutta onnen +loiste levisi hänen kasvoilleen. + +»Mitä saan sitten?» + +»Paljoa täällä ei ole kotona, herra--munia ja palvattua silavaa--vähän +tuoreita vihanneksia--muuta ei ole mitään.» + +»Kiittäisin Jumalaa, jos saisin--» Äkkiä vaikeni hän. Vähällä oli hän +ilmaista kaiken. Eihän tyttö aavistanut mitään. Eikä hänen tarvinnut +aavistaakaan.--Aamuun asti kestäköön hänen onnensa. + +»Eteenpäin siis», sanoi hän nauraen, vaikka hänen kurkkuaan kuristivat +aavistukset ja huolet, »muuten näännyn nälkään.» + +»Ensin täytyy veden kiehua, herra.» + +»Hyvä--odotetaan.» Hän kyykistihe puulaatikolle istumaan. »Ja sitten, +Regina, tulehan vähän lähemmäksi. Et miellytä minua vieläkään-- +tukkasi--» + +»En ole sitä vielä ehtinyt kammata, herra.» + +»Tee se siis.--» + +Reginan silmät leimahtivat jälleen aran rukoilevasti häneen. »Teidänkö +täällä ollessanne, herra?» sammalsi hän. + +»Kas, kuinka tekokaino aivan yhtäkkiä!» + +»En minä siksi, herra----» + +»Älä sitten kursastele.» + +Regina meni huoneen etäisimpään nurkkaan, missä hänen vuoteensa oli, +ja päästi rivakalla liikkeellä valloilleen aaltoilevan hiustulvansa, +joka ulottui aina lanteille saakka. Kammatessaan huomattuaan, kuinka +hänen herransa silmät mieltyneinä tähystelivät häntä, levitti hän +äkkiä, kuin hävyn ja onnen valtaamana, käsivartensa ja heittäytyi +vuoteensa eteen lattialle, painaen kasvonsa tyynyyn. + +Boleslav odotti äänetönnä, kunnes tyttö nousi.--Hiuksensa +järjestettyään tuli Regina hänen luoksensa lieden ääreen ja puuhaili +pannujen ja kattilain kera, häneen vilkaisemattakaan. + +»Kerros nyt, Regina--mitä kaikkea tällä aikaa on tapahtunut?» kysyi +Boleslav. + +Regina pudisti päätänsä.--»Bockeldorfissa oli kaikki ennallaan--paitsi +kauppiasta ja hänen rouvaansa en ole nähnyt ketään.--Kyläänkään en +mennyt tulvan aikaan--mutta olen kai sen jo teille kirjottanut, ja +sain aika tavalla nähdä nälkää--mutta mitäs siitä.--Niin, tosiaan, +sitten on tänne tullut kirjeitä viime viikkoina, viranomaisilta +Wartensteinistä, Königsbergistä ja--tänään vielä yksi--se on----» + +»Hyvä, hyvä, myöhemmin, kun teemme tulen.» Mitä maailma häntä +liikutti--tänään, kun hänen oli poltettava takanaan sillat +menneisyyteen, kun hänelle ei jäänyt mitään siitä, mitä oli elänyt ja +kärsinyt!-- + +Sitten, kun illallispöytä oli katettu ja lamppu loisti häntä vastaan +Reginan kädestä, meni hän tytön kera asuinhuoneeseen. + +»Ethän ole kattanut itsellesi», huomautti hän. + +»Saanko minä, herra?» + +»Tietysti saat!» + +»Ja teille--mitä viiniä, herra?» + +Boleslav hengitti syvään. »Ei mitään.» + +Jälleen istuivat he vastatusten rauhallisessa lampunvalossa, kuten +niin usein talvipuhteina, lumen pyrytessä ikkunaruutuja vasten ja +myrskyn orsia ravistellessa. Nyt lentelivät sieltä hentosiipiset +hyttyset ja leudot, tuoksahtelevat henkäykset hiipivät niiden kera +huoneeseen. Hentojen lehtiritvojen välistä pilkkui nouseva kuu, joka +pääsiäisen jälkeen oli ensi kerran täyttynyt. + +Boleslav työnsi lautasensa syrjään. Ruoka ei maittanut. Siitä ei ollut +mitään hyötyä, että viini oli jäänyt kellariin. Päihtymys, jota hän +oli tahtonut välttää, huumasi jo hänen jäseniään. + +Ja kun hän salavihkaa vilkaisi Reginaan, pelästyi hän, sillä tytön +silmät lepäsivät hänessä niin autuudesta juopuneina kuin tämä olisi +taivaan ja maan unhottanut hänen tähtensä. Surut ja huolet olivat +kadonneet hänen kasvoiltaan. Ne olivat jälleen pyöristyneet, ja uusi +kukoistava tuoreus loisti hänen poskillaan. Mutta Boleslav ei ollut +konsanaan havainnut hänessä sitä haaveellista vienoutta, joka tänään +virtaili hänen koko olennostaan ja jossa hän sieluineen ja ruumiineen +näytti liukenevan sulaan alttiuteen. + +»Regina», kuiskasi Boleslav. Sydämenlyönnit, jotka tuntuivat +puuskahtelevan aivan kurkkuun saakka, varottivat häntä: »Ole +varuillasi----ole varuillasi--tämä on viimeinen kerta, kun hän +johdattaa sinua kiusaukseen». + +»Viimeinen kerta!» kuului vastakaiku hänen povestaan. »Hän kuolee! Hän +menehtyy ikävään ja tuskaan.» + +Hänestä oli kuin arpea alkaisi polttaa hänen alahuulessaan. + +»Vielä hänen kerallaan suloinen hetki ja sitte tapa hänet--niin on hän +kaikista tuskista vapaa», kuiskasi ääni hänelle. + +»Tämähän on sulaa mielettömyyttä!» ajatteli hän väristen. + +Ja taasen vajosivat heidän silmänsä toisiinsa. Sielut eivät tienneet +mistään vastarinnasta, vaikkakin ruumiit pitivät epätoivoisesti +puoliaan. + +»Pelasta itsesi», kuului ääni. »Ajattele kirousta! Säilytä itsesi +puhtaana isänmaalle!» + +Hän mietti sanaa, jolla voisi haihduttaa tämän hurmaavan lumouksen. +Mutta hän ei löytänyt. + +Sitten nousi hän ja meni avoimen ikkunan ääreen viillyttääkseen +otsaansa yöilmassa. »Puhu--toimi--lopeta äänettömyys!» kehotti hän +itseään. Silloin muisti hän kirjeet, joista Regina oli puhunut. + +»Anna minulle kirjeet!» sanoi hän. Hänen äänensä kuului tuimalta. + +Regina nouti pinkan valkokuorisia kirjeitä, jotka hän asetti herransa +paikalle pöytään. Tämä avasi päällimäisen ja tuijotti paperiarkin +ylitse tyhjään ilmaan.-- + +Eikö olisi parasta jo nyt mainita, mikä oli välttämätöntä? Miksi +viivyttää eron hetkeä, jonka kuitenkin täytyy tulla?--Mutta kammoksuen +karkotti hän tämän ajatuksen mielestään. »Saakoon hän iloita +puoliyöhön asti.--Suloinen hetki ja sitten--» + +»Hänen vapaasukuisuudelleen, parooni Boleslav von Schrandenille +ilmotetaan täten, että Teidän pyynnöstänne pidetään uusi tutkimus +murhapolton mahdollisuuteen nähden Schrandenin linnan palossa, joka +tapahtui maaliskuun 6 päivänä 1809, ja tämä tutkimus on määrätty +pidettäväksi----» + +Nauruun remahtaen heitti hän paperiarkin syrjään. Hänen sormensa +hapuilivat seuraavaa kirjettä. + +Silloin pisti hänen silmiinsä Helenan käsiala. + +Hän hytkähti vastenmielisyydestä. Mitä hän vielä tahtoi. Miksi +häiritsi hän häntä tänä hetkenä?-- + + »Kallis Boleslav! + + En voi antaa sinun mennä sotaan vielä kerran + sinua puhuttelematta. Pyydän ja rukoilen sinua + tulemaan tänään yhdeksän aikaan kirkkomaan takaportille, + jossa sinua odottaa + + Sinun Helenasi.» + +»Miksei silloin», jupisi hän, »kun vielä oli aika?»--Mutta sitten +juolahti hänen mieleensä polttavana ajatus, että täten hänen +suojelushenkensä vielä kerran tarjosi hänelle pelastavan kätensä ja +että sen poistyöntäminen olisi ollut rikos Jumalaa ja kaikkea hyvää +vastaan. + +»Sinun täytyy--sinun täytyy!» huusi ääni. »Muuten et ole niiden +kuulien arvoinen, joita Ranskassa parhaillaan sinua varten valetaan.» + +»Eikö se ollut sallimus, jonka ainoastaan taivaan armo oli saattanut +säätää, että tytär suurimmassa hädässä astui väliin muuttamaan isän +kirousta siunaukseksi?» + +Hän katsoi kelloa. Puuttui vain muutamia minuutteja mainitusta +kellonlyömästä. + +Vaivaloisesti nousi hän. + +»Minun täytyy mennä kylään», sanoi hän. »Minun on puhuteltava erästä +henkilöä.» Ja kuinka hän välttikin katsoa Reginan silmiin, tunsi hän +hänen hellän, rukoilevan katseensa sattuvan sielunsa sisimpään. + +»Palaan pian jälleen», sammalsi hän. + +Regina pani kätensä ristiin ja asettui äänetönnä hänen eteensä. + +»Mitä tahdot?» + +Sanat takertelivat Reginan kurkussa. »Herra, minua niin +ahdistaa--minusta on--kuin olisi tulossa jokin onnettomuus.» + +»Milloin olet alkanut pelätä kummituksia?» koetti Boleslav laskea +leikkiä. + +»Herra--en tiedä--mutta kurkkuani aivan kuristaa.--Se on kai hyvin +tuhmaa--mutta pyydän teitä--älkää menkö--älkää tänään.» + +Boleslav työnsi hänet lempeästi syrjään. Reginan käsi, joka ojentui +häntä pidättämään, vaipui voimatonna alas hänen kupeelleen.--»Herra +--pyydän teitä--pyydän----» + +Boleslav puri hampaansa yhteen ja meni.--Meni suojelushenkensä +luo.------ + + + + +XVII. + + +Samana hetkenä istuivat schrandenilaiset, niin monet kuin olivat +voineet päästä kotikonnuiltaan, »Mustassa Kotkassa» jäähyväisjuominkeihin +keräytyneenä. + +Vanha Merckel maksoi kaiken. + +Hän seisoi tarjoilupöydän takana hymyillen surumielistä hymyään, jonka +vilpittömyyteen täytyi tänään jokaisen uskoa, ja kaasi lakkaamatta +tyhjät lasit täyteen. + +»Juokaa, rakkaat ihmiset», kehotteli hän. »Taloni onnettomuuden ei +tarvitse teitä estää. Mitäs siitä, jos hänet ammutaan. Hän kuolee +urhoollisen kuoleman kunniansa ja isänmaan puolesta.» + +Hän pyyhki hikeä kiiltävältä otsaltaan, ja samalla hänen pienet +silmänsä kääntyivät levottomasti ja odottavasti vieraasta toiseen. + +»Vie, Amalia, lasinen heillekin, jotka häntä vartioivat», sanoi hän +tarjoilijaneitiin kääntyen. »En tahdo heille kostaa sitä, että he +auttavat syöksemään häntä perikatoon.» + +Schrandenilaiset, joita liikutti näin ylevä jalomielisyys, katselivat +kiukkuaan hilliten haarikkoihinsa. Heitä hieman hävetti himoaan +tyydyttäen vierailla tässä onnettomuuden talossa, mutta olisivat +pitäneet rikoksena, jolleivät olisi vanhuksen anteliasta liikutusta +käyttäneet hyväkseen. Sentähden kulauttelilivat he olutta ja ryyppyjä +virtanaan, ja jokainen piti tarkoin varansa, ettei vain naapuri +ehtinyt juomisessa edelle. + +Neiti, yhtä lihava ja viisas kuin herransakin, läksi taipaleelle +mukanaan puoli tusinaa kuohuvia haarikoita, saatuaan ensin pari +hiljaista käskyä, jotka herra antoi merkitsevästi silmiään vilkuttaen. + +»Ja jos näet vanhan Hackelbergin», huusi hän neitosen jälkeen, »kutsu +hänet tänne--kutsu tänne. Hänetkin on samainen lurjus saattanut +onnettomuuteen. Hän ei saa olla poissa näistä surullista pidoista.» + +»Oi, urhoolliset sotilaat!» jatkoi hän pyyhkien silmiään. »Juokaa, +juokaa! Tähtyyhän teidän koettaa unhottaa, että tänään viette +kunnianne hautaan. Niin, asemanne on säälittävä--säälittävämpi kuin +poikani, sillä hänen on ainakin suotu kuolla kunniansa puolesta. +Mutta te--hyi--hyi--miltä mahtaneekaan tuntua mielestänne, kun +maankavaltajan poika, tuo lurjus, jonka kunnioitettava kirkkoherramme +on kironnut, marssittaa teidät huomisaamuna taipaleelle.--Sinä, Born, +harjaa saappaani, käskee hän, sinä, Bichler, pitele jalustinta--ja +muuta sellaista.» + +Molemmat nimitetyt hypähtivät kiroten pystyyn. + +»Ja te kaikki muut--kun hän teille tiuskii ja räyhää--hänhän on +käskijä--ken silloin uskaltaa mukista, hänet ammutaan muitta mutkitta. +Tämä, rakkaat ystävä parkani, on tuleva osaksenne. Sentähden juokaa ja +sanokaa jäähyväiset sotilaskunniallenne. Huomenna ei enää koirakaan +huoli leipäpalaa kädestänne.»-- + +Puoleksi tukahdutettu murina kulki joukon lävitse, hirvittävämpi kuin +muuten heidän raivonhuutonsa. + +Silloin hoippuroi puuseppä Hackelberg, joka nähtävästi oli +vetelehtinyt jossakin läheisyydessä, huoneeseen puolijuopuneena kuten +tavallisesti. + +Häntä tervehti syvä äänettömyys. Mutta vanha Merckel meni +juhlallisesti häntä vastaan, tarttui hänen käteensä ja vei hänet +kunniasijalle. + +»Sinäkin olet onneton isä», puhui hän hänelle liikutuksesta +väräjävällä äänellä. »Sinunkin sydämesi on särkynyt lapsesi +perikadosta. Sinun, kuten minun ja kuten meidän kaikkien +onnettomuutemme on linnan hirmuvaltiaan omallatunnolla. Istu, mies +rukka, ja ota siemaus kanssamme.»-- + +Juopporenttu, joka oli tottunut siihen, että kaikki häntä tuuppivat +ja ilveilivät hänen kanssaan, silloinkin, kun tarkottivat hänelle +parasta, ei tiennyt mitä ajatella, kun häntä näin ylenpalttisesti +kunnioitettiin. Hän vilkui sameilla silmillään epäluuloisesti +ympärilleen ja näytti neuvottelevan itsekseen, oliko hänen alettava +pöyhistellä vai itkeä. Samalla hän joi niin paljo kuin sai. + +»Katsokaa häntä, tätä vapaaherrallisten himojen uhria», jatkoi herra +Merckel. »Näin avuton ja turmiolle joutunut on ihminen, jolta on viety +koston mahdollisuus, jonka täytyy niellä vihansa päivästä päivään, +hetkestä hetkeen. Mutta matokin kiemurteleksen, kun sitä tallataan +jaloin, ja kuka voi panna pahakseen, vaikka toivoisimme, ettei +pahantekijä enää huomisaamuun asti eläisi?» + +»Lyökää hänet kuoliaaksi!» sopersi puuseppä, joka vähitellen joutui +raivoihinsa. Mutta ainoastaan muuan arka kaiku vastasi; sillä nyt, kun +oltiin sotamiehiä ja lähimpäin päällikköjen kera tekemisissä, ei +kuoliaaksi lyöminen enää ollut leikin asia. + +Herra Merckelin valtasi siveellinen suuttumus. + +»Oo, hyi sentään, rakkaat ihmiset, kuinka voitte puhua niin +jumalattomasti! Minä olen esivalta enkä saa mitään sellaista kuulla. +Rintaman edessä, päivän valossa on vaarallista käydä hänen kimppuunsa +enkä soisi teidän puhuvan edes siitä mahdollisuudestakaan.--Sillä +tulee rakastaa vihollisiaan, kuten sanassa sanotaan. Mutta ken voi +hillitä vihaansa, kun se paisuu ylitse ja purkautuu kostonhuutoihin? +Niinpä toivon, että kaikkien meidän vihollisemme ja tuhoojamme +kuolisi tänä yönä vuoteeseensa--tai hän ainaiseksi katoaisi +tietymättömiin--tai löydettäisiin hänet huomisaamuna Maraune-virrasta. +Silloin ainakin nähtäisiin, että vanha Jumala on vielä elossa ja +valvoo ylitsemme ja tuomitsee syntisiä ja kadotettuja. Amen.» + +»Amen», jyrisi joukosta, ja känsäiset kädet menivät ristiin. + +»Mutta eihän niin ole laita--pahantekijät menestyvät ja saavuttavat +pitkän iän tässä surunlaaksossa! Huomenna saapuu hän ratsullaan ja +Felixini laahataan teurastuspenkkiin, ja ne, jotka murisivat rivissä, +antaa hän myös ilmi.--Minua tosiaan kummastuttaisi, jos pääsisitte +hengissä pälkähästänne; sillä hänhän on ottanut tehtäväkseen juurittaa +koko Schrandenin eläviltä ilmoilta. Hän vie teidät huomenna mukanaan +kuten oinaslauman, jonka teurastaja on ostanut, ja leskien ja orpojen +itku ja valitus on kuuluva jälkeenne.» + +Ilmoille pääsi raivonulvonta, niin raju, että yllyttäjä itse hätkähti. + +»Hiljaa, rakkaat ystävät, hiljaa! Ei mitään vastoin lakia. Tosin ei +joukossamme ole ainoatakaan ilmiantajaa, ja ennen puremme kielemme +poikki, ennenkuin petämme ketään omistamme--Hackelberg voi siitä +laulaa kokonaisen laulun--vai mitä, vanha ystävä?--Mutta kuka tietää, +eikö herra kapteeni itse hiiviskele ikkunain alla urkkimassa----» + +Viisi kuusi päätä riensi ruutuja vasten. + +»Luuletteko, ettei hänestä voisi sellaista uskoa?--Oh, hän ei arastele +mitään konnankoukkuja.--Mutta tiedän, mitä tahdoitte sanoa, enkä +saata teitä siitä moittia: Jos hänet tavataan täällä yön pimeydessä +hiiviskelemässä, käy hänelle huonosti.» + +»Kuoliaaksi--kuoliaaksi!» + +»Älkäähän vain huutako yhä »kuoliaaksi», lapset. Tekee aivan korviini +kipeää. Sellaisesta selvitään hissukseen.--Pah, laukaus +pamahtaa--pah--vielä kerran--se oli vain salametsästäjä +viidakossa--metsäkauriita juoksentelee yllinkyllin ympärinsä--vai +mitä, Hackelberg?» + +Tämä nauroi ja maiskautti kieltään.--»Pah!» + +»Älä istu siellä niin torroksissasi, mies; onko sinulla tosiaankin +kalan verta suonissasi?--Etkö enää muista, kuinka vanha parooni +pieksätti sinut pataluhaksi, jotta olisi saattanut hihnoja leikellä +nahkastasi?--Peijakas, kuinka silloin juoksit ulvoen ympäri! Sitäpä +oli koko hauska katsella.» + +Hackelberg röyhtäsi ja katsoa murjotti lasiinsa. + +»Mutta silloin olit vielä metsästäjä, joka oli mies paikallaan, ja +kuulasi eivät koskaan osuneet harhaan.--Juo, mies!--On aivan +uskomatonta, kuinka kerran osasit ampua.» + +»Osaan minä vieläkin», sopersi puuseppä. + +»Hahaha--anteeksi, että minua naurattaa, vanhus. Ensiksikään ei +tiedetä lainkaan, mihin olet jättänyt tuliluikkusi--» + +»Mutta--minä ti-iedän sen!» + +»Ja sitäpaitsi on kätesi liian veltto voidakseen tähdätä, ja +kunniantuntosi on huilannut tiehensä ja miehenryhtisi lisäksi.» + +Puuseppä nauroi. Hänen silmänurkissaan pilkahti myrkyllinen välähdys. + +»Mitä? Tahdotko väittää, että sinulla on vielä kunniantuntoa +rinnassasi, vaikka pidät hyvänäsi sen, että tyttäresi on vietelty? +Siedät, että viettelijä juoksentelee vapaasti hänen kanssaan ympärinsä +ja että oma lihasi ja veresi sinua halveksii ja sysää kätesi pois +luotaan--kiittämätön, velvollisuutensa unhottanut olento!» + +Puuseppä hypähti hoiperrellen pystyyn--»Älkää tulko perästäni kukaan!» +huusi hän nyrkkiään heristäen. + +»Mihin aiot?» + +»Ei kuulu kellekään!» + +Vaikka schrandenilaiset olivat raivoissaan, pyrkivät heitä +naurattamaan juopon metkut, mutta Merckel vilkutti heitä pysymään +hiljaa. »Antakaa hänen mennä», kuiskasi hän lähimmilleen, »hän menee +penkomaan pyssyään tunkiosta.» + +»Mutta mitäpä kaikki hyödyttää!» jatkoi hän huoaten, ja hänen silmänsä +tähystelivät salakähmäisen levottomasti oveen. »Hän kyllä pitää +varansa, ettei öiseen aikaan antaudu käsiimme. Ja huomisaamuna päivän +valossa, jollei kukaan teistä voi itseään puolustaa, tulee hän ja +luovuttaa teidät pyöveleillenne, kuten poikani Felixin, eikä kukaan +teistä näe enää kotikyläänsä,--Sentähden juokaa, lapset, ottakaa +jäähyväiset vanhalta isä Merckeliltä.--Seis, eikös sieltä tule +Amalia?» keskeytti hän kuunnellen iloisessa jännityksessä. + +Ovi temmattiin auki ja sisään syöksähti tarjoilijaneiti, joka +hätiköiden kuiskutti jotakin isäntänsä korvaan. + +Tämän kasvot kirkastuivat. Hän pani pyöreät kätensä ristiin +kiitolliseen rukoukseen. + +»Lapset», huusi hän, »vielä elää tuomari taivaassa! Vapaaherra on +käsissämme.» + +Schrandenilaiset päästivät riemuhuudon ja hypähtivät istuimiltaan. + +»Kuinka? Missä? Milloin? Kuka on hänet nähnyt?» + +»Kerro, Amalia!» ähkäisi hän ja vaipui uupuneena istumaan kuten +päivätyönsä tehnyt. + +Ja Amalia kertoi. Hän oli tahtonut odottaa, kunnes vartiat olivat +juoneet oluensa, ja oli vielä kävellyt hieman kauniissa kuutamossa, +saadakseen raitista ilmaa,--silloin oli hän nähnyt miehen tulevan +peltojen ylitse Kissanportaalta päin. Se oli kulkenut kirkkomaata +kohden ja oli sillä ollut upseerintakki yllään punaisine kauluksineen +ja kiiltävine nappeineen. + +»Oliko hänellä aseita?» kysäisi eräs varova Schrandenin poika. + +Oli, miekka oli vain välähdellyt kuutamossa. + +Tämä seikka tuntui arveluttavalta. + +»Hän kai tahtoo tarkastaa vahteja», arveli toinen ja raapi päätänsä. + +Herra Merckel päästi levottoman naurun. »Milloin kirkkomaalle on +asetettu vahteja?» huudahti hän. »Sanon teille, mitä hän siellä tekee. +Korean herra pappansa luona hän käy, tahtoo haudalla vannoa että hän +kostaa teille heti kun sotilaina joudutte hänen käsiinsä. Onnitelkaa +toisianne tämän käynnin johdosta.» + +Samassa sai hän liittolaisen, jota ei enää tainnut muistaa laisinkaan +ottaa lukuun. + +Ovesta syöksi huoneeseen vanha puuseppä, heiluttaen oikeassa kädessään +pyssyä, jossa vielä riippui likaa ja oljenpärtöä. Hän näytti olevan +aivan vimmoissaan. Hän löi rintoihinsa ja hyppeli hoiperrellen ympäri +kuin riivattu. + +»Minullako ei ole kunniantuntoa?» hihkui hän. »Minäkö antaisin +vietellä tyttäreni? Missä on se naikkonen, joka on häväissyt harmaan +pääni? En tee hänelle mitään kirstua! Ammun hänet vain kösäksi---- +ammun heidät molemmat kösäksi.» + +»Tulkaa kirkkomaalle!» kajahti joukosta, joka alkoi rohkaistua. + +Vanha ravintolanisäntä pelästyi. »Ei kirkkomaalle, lapset?» varotti +hän innokkaasti. »Ensiksikin on paikka pyhä, ja toiseksi voisi hän +siellä teiltä paeta. Mutta jos teillä kaikessa sovussa on jotakin +tekemistä hänen kanssaan--en tosin tiedä mitä enkä tahdo +tietääkään--niin neuvon teitä menemään Kissanportaalle. Siellä on +rannalla kylliksi pensaita--tosin ne ovat harvanlaisia--mutta +peittävät ne teidät sentään.» + +»Mutta jos hän palaa kylän lävitse--nostosillan ylitse?» arveli joku +varovainen. + +Herra Merckel oli asioista selvillä. »Eikä palaa!» nauroi hän. +»Kissanporras on hänelle paljo mukavampi.» + +»Taipaleelle, Kissanportaalle!» huusi puuseppä ja sysi pyssynsä +perällä penkkejä ja tuoleja. Joukko lähti liikkeelle. Herra Merckel +tuppasi heille viinapulloja mukaan niin paljo kuin kiireessä sai +käsiinsä. + +»Ottakaa, lapset, ottakaa!» huusi hän. »Kaikki kunnianne puolesta!» + +Sitten kun viimeiset olivat ulkona, kuivasi hän hien otsaltaan, pani +kätensä ristiin ja sanoi tuskallisesti huokaisten: »Ah, Amalia, kunpa +he vain eivät tekisi hänelle väkivaltaa.» + + + + +XVIII. + + +Saavuttuaan maantielle näki Boleslav kirkkomaan aidan varjossa +naisolennon, joka epäröiden kääntyi häntä kohden. + +Hetki, jota hän kahdeksan vuotta oli ikävällä odottanut, oli nyt +tullut. Hän ei tuntenut vähintäkään liikutusta sydämessään.--»Ole toki +iloinen! Riemuitse onnestasi!» huusi ääni hänen povessaan.--»Hän +rakastaa sinua!--Hän pelastaa sinut.--Hän vapauttaa sinut Reginasta.» +Ja valittaen kaikui uudestaan: »Reginasta.» + +Terävästi kuvastuivat solakan tytönvartalon mustat ääripiirteet +kuutamon valaisemaa taustaa vasten. Olkapäät näyttivät kulmikkailta, +ja korkealle vyötetyltä vyötäröltä valuivat puvun ääriviivat kahtena +suorana linjana kaidoille lanteille. + +Boleslav hyppäsi ojan ylitse ja ojensi tytölle kätensä. + +Sievistelevän kainolla liikkeellä peitti tämä kätensä selkänsä taakse. + +»Älä nyt heti ole niin myrskyinen!» sipatti hän. + +Boleslav hämmästyi. Hänet valtasi kylmä, melkein ivallinen tunne, jota +hän kohta häpesi ja jonka hän tukehdutti. + +»Olet antanut minun kauan odottaa, Regina!»--Ja kun tyttö kääntyi +puoleksi kuuta kohden, näki Boleslav kaidat, arkipäiväiset kasvot ja +nenänipukan, joka halveksivasti rypistyi. + +»Nimeni on Helena, jos olet sen unhottanut», sanoi hän ja kääntyi +nyreissään selin.-- + +Boleslav säpsähti.--»Anteeksi», sammalsi hän. »En sitä tarkottanut.» + +Tosiaan ei tämä ollut hyvä alku. + +Helena pani suunsa suppuun, mutta näytti taipuvaiselta jälleen +leppymään.--»Oi, tule pois täältä!» pyysi hän. »Minä niin pelkään.» + +»Mitä?» + +»No--kirkkomaata.» + +Jälleen värähdytti Boleslavia ivallinen tunne. Olematta itsekään siitä +selvillä vertasi hän kaikkea, mitä toinen teki ja sanoi, Reginaan. Ja +vertailu ei ollut Helenalle edullinen. + +»Olen näet niin arka, kuten kai muistat», jatkoi Helena heidän +palatessaan maantielle. »Hätiköin liiaksi, kun kutsuinkaan sinut juuri +tänne. Yleensäkin oli se liiaksi hätiköityä. Ja jollen--», hän katsoi +Boleslavia syrjästäpäin hienostelevalla katseella, jonka oli +ilmaistava loppu hänen ajatusjuoksustaan. Sitten, kun Boleslav tahtoi +auttaa häntä ojan ylitse hypätessä, päästi hän pienen huudahduksen ja +sanoi: »Ei, ei.» + +Epäselvä pettymyksen tunne, jota Boleslav siihen asti oli tuntenut, +muuttui nyt sulaksi kummastukseksi. + +Helena vilkui ympärilleen kaikille suunnille. »Emme voi jäädä +tännekään», kuiskutti hän. »Jos tulisi ihmisiä ja he näkisivät minut +täällä herrasmiehen keralla, häpeäisin silmät päästäni.» + +»Mihin sitten tahdot?» + +»Niin, sen saat sinä määrätä.» + +»Tule siis metsään!» + +Helena löi vanhanpiian eleellä kätensä yhteen. »Mitä ajattelet?» +huudahti hän. »Öiseen aikaan! Jonkun herran seurassa!»-- + +Boleslav hieroi otsaansa. Oliko mahdollista, mitä hän näki ja +kuuli?--Tämäkö oli Helena? Tämäkö se hengetär, johon hän oli katsonut +ylöspäin kuten toisen maailman olentoon? + +Tai oliko kentiesi syy hänessä itsessään? Oliko hän niin turmeltunut, +ettei enää ymmärtänyt siveyden ja puhtauden kieltä?--Oliko metsistynyt +palvelustyttö hämmentänyt hänen arvostelukykynsä, täyttänyt hänen +mielikuvituksensa liian irstailla kuvilla? + +»Kulkekaamme siis pitkin maantietä», sanoi Boleslav. + +»Kun vain ei kukaan tulisi!» + +»Näethän, ettei tule ketään.» + +»Mutta onhan se sentään mahdollista!» + +Tähän ei voinut mitään vastata. Syntyi hiljaisuus. Sitten sanoi +Boleslav: »Etkö tahdo antaa minulle käsivarttasi?» + +»No, voinhan tehdä sen», vastasi hänen nuoruutensa lemmitty. + +Kotvan aikaa kävelivät he taasen ääneti rinnatusten. Näytti melkein, +kuin ei heillä olisi mitään sanottavaa toisilleen. + +»Regina odottaa!» huusi ääni Boleslavin povessa. + +»Olethan aivan mykkä», tuumi Helena, samalla hullunkurisesti näykäten +Boleslavin käsivartta niillä parilla sormella, jotka hän oli pistänyt +saattajansa kainaloon. »Sinä paha mies, et kai ole minuun enää +lainkaan mieltynyt?» + +Boleslav ei katsonut olevansa oikeutettu sanomaan »ei». Helena oli +hänelle pysynyt uskollisena, oli kokonaista kahdeksan vuotta luottanut +hänen sanoihinsa. Hän ei saanut jättää niitä häpeään. Ja kun hän oli +epävarmasti sammaltanut: »Kyllä toki!» päästi Helena kuuluviin +merkitsevän huokauksen ja tuumi: »Sinusta on kerrottu minulle niin +paljo pahaa, etten enää lainkaan tiedä, mitä minun on uskominen--Mutta +eihän se toki ole totta--eihän?» + +»Mikä sitten?» kysyi Boleslav väsyneesti. + +»Oh, eihän sellaisesta voi tytöt puhuakaan.--Aivan epäsiveellisiä +juttuja.--Olithan toki ennen aina jalo ihminen. En voi kuvitellakaan, +että olisit niin muuttunut.» + +Hän koetti hiljaa hiipiä Boleslavia lähemmäksi. Sinisilkkinen +käsityölaukku, jota hän kantoi kädessään, putosi silloin maahan. Kun +Boleslav--samaan aikaan kuin Helenakin--kumartui ottamaan sitä ylös, +sattui hänen lakkinsa syrjä hipaisemaan tytön poskea. + +»Oi, ei niin», sipatti Helena ja notkistautui hänestä pois. + +»Pyydän anteeksi», vastasi Boleslav sangen kohteliaasti--ja nipisti +huulensa yhteen. + +»Et ole vieläkään vastannut kysymyksiini», jatkoi Helena. »Lopultakin +taitaa kyllä olla totta, mitä ihmiset sinusta kertovat.--Se olisi +hyvin rumaa, ja minä tyttö rukka olisin pahasti pettynyt sinun +suhteesi. Pappa onkin aina tuuminnut, että sinä saat vielä huonon +lopun.» + +Tämän sanoi hän niin nenäkkääseen, rikkiviisaaseen tapaan, ettei +Boleslav voinut pidättää nauruaan. + +Helena näytti käsittävän, ettei ollut osunut löytämään oikein tepsivää +äänensävyä, ja katkerasti loukkautuneena jatkoi hän: »Niin, naura vain +minulle tyttö rukalle. Ja sentään tarkotan sinulle niin hyvää.--En +millään ehdolla soisi sinun joutuvan perikatoon.» + +»Pyydän, ettet suotta vaivaudu!» vastasi Boleslav. + +»Ei, älä tekeydy huonommaksi kuin olet», ojensi Helena. »Tiedän, että +olet jalo ihminen. Ja vaikka kohtalo meidät iäksi erottaisikin, olet +minulle aina, aina rakas.--Oi, kuinka katkeria kyyneliä olenkaan +itkenyt sinun tähtesi!--Ja joka ilta olen rukoillut puolestasi: Rakas +isä, suojele kallista nuoruuteni ystävää, anna hänelle puhdas +omatunto ja varjele häntä synnistä ja kostonhimosta.» + +»Schrandenilaiset ovatkin juuri omiaan vierottamaan uhriaan +kostonhimosta», vastasi Boleslav. + +Helena rypisti nenänipukkaansa.--»Schrandenilaiset ovat raakaa +roskajoukkoa, joiden kanssa ei pidä antautua tekemisiin», tuumi +hän.--»Minäkin olen paljo mieluummin tädin luona Wartensteinissä. +Siellä ainakin tietää elävänsä hyvinkasvatetun, kelpo porvariston +parissa, ja siellä osataan nostaa paremman naishenkilön edessä hattua. +Sitä ei ymmärrä kukaan schrandenilainen tehdä, lukuunottamatta herra +Merckeliä. Ja Felixiä luonnollisesti. Hän huokasi syvään. »Mutta +hänkin enimmäkseen kantaa univormua», lisäsi hän aprikoiden.--Ja +ikäänkuin olisi vasta täten muistanut eilisen iltapäivän tapahtumat, +huudahti hän äkkiä kimakasti, löi käsiään yhteen ja huusi »Oi, +Boleslav, Boleslav!» + +»Mitä haluat, Helena?» + +»Boleslav, kuinka voitkaan olla niin paha!--Felix, Felix parka! Enhän +kyllä ollut saapuvilla, olin puutarhassa retiisien luona. Mutta +myöhemmin on minulle siitä kerrottu: Välkkyvällä miekalla olit lyönyt +hänen päähänsä, jotta veri vain pirskui.» Hän värisi ja nurisi itkuaan +pidätellen.--Sitten tempasi hän kätensä Boleslavin kainalosta ja +juoksi toiselle reunalle tietä. »Mene, en tahdo sinusta enää tietää +mitään», huusi hän. »Olet menetellyt kehnosti ja julmasti.» + +»Sitä et sinä ymmärrä, rakas Helena», vastasi Boleslav. + +»Ja lisäksi oli hän lapsuudentoverisi ja leikki kerallamme +puutarhassa. Kuinka usein hän kapusikaan edestäsi aidan ylitse, kun +pallosi vieri tiehensä! Ja marsunpoikasenkin hän antoi sinulle. Oletko +kaiken unhottanut?» + +»Ja marsunpoikasenko tähden pitäisi minun--?» + +»Oi--ja nyt olet hänet sulkenut pimeään kirkkoon--pappa sanoo, ettei +sinulla ole siihen lainkaan oikeutta ja hän aikoi antaa sinut ilmi +esikunnalle, silloin kävisi sinulle huonosti--» + +Niin vähän oli hän Boleslavin mielestä isäänsä, että vanhan papin +jyrisevät sanat muuttuivat hänen suussaan laimeaksi lörpötykseksi.--Ja +tästä kaakattavasta kanasta riippuvaksi oli hän, Boleslav, tahtonut +tehdä koko olemassaolonsa! + +Helena oli palannut hänen luoksensa ja oli kursastelevalla eleellä +pistänyt uudelleen kätensä hänen kainaloonsa. + +»Mutta eihän sentään ole totta, että aamulla viet hänet pois +vangittuna ja asetat hänet sotaoikeuden eteen, niin että hänet +ammutaan--onhan se valetta? Sitä en usko sinusta. Niin huono et toki +ole.» + +Boleslav koetti hillitä kärsimättömyyttään. + +»Siis kuitenkin?» kysyi Helena ja pyyhki silmiään. »Mutta, eikös niin, +jos sinua oikein pyydän, rakas Boleslav--minulle teet sentään mieliksi +ja päästät hänet vapaaksi?» + +Tyynesti, ikäänkuin ohimennen, tuli tämä pyyntö hänen suustaan. Mutta +silmistä, jotka epäluuloisesti karsastelivat Boleslavin silmiin, +vilkkui salainen levottomuus. + +»Rakas, rakas Boleslav», jatkoi hän hartaammin, ja hänen kätensä alkoi +vavista Boleslavin kainalossa. »Jos minua vielä vähänkin rakastat, et +näin lähetä minua luotasi.--Ja minä kannan iäti kuvaasi sydämessäni, +ja vaikkapa kohtalo meidät julmasti erottaisikin, niin ainakin +rukoilen yhä edelleen puolestasi ja siunaan sinua.» + +»Anteeksi, Helena», sanoi Boleslav liikutettuna Helenan näennäisestä +sydämellisyydestä. »Anteeksi, vaikka minun täytyykin näyttää sinusta +tylyltä. Mutta se ei auta mitään. Pyyntöäsi on mahdoton täyttää.» + +Helena, joka ei ikinään näyttänyt odottavan tällaista vastausta, +katsoi häntä muutaman sekunnin vihaisen jäykin katsein. Sitten vaipui +hän, äkkiä itkuun purskahtaen, lähintä puunrunkoa vasten ja peitti +kasvonsa laihoilla käsillään. + +Samassa pamahti etäisyydessä laukaus, jonka kaiku vieri verkalleen yli +metsien. + +Helena päästi hätähuudon ja nyyhkytti käsiään väännellen: »Varmaan +ovat he hänet ampuneet, ja sinä, julmuri, olet sen käskenyt!--Oi, +Jesus, Jesus, eikö sinulla sitten ole vähääkään sääliä?» + +Kuulostellen, mistä päin laukaus kuului, koetti Boleslav häntä +rauhottaa. Ei voinut olla puhettakaan siitä, että laukaus olisi +koskenut Felix Merckeliä. Varmasti oli se laukaistu metsässä linnan +toisella puolen. Todennäköisesti oli joku salametsästäjä kaatanut +hirven.-- + +Mutta Helena nyyhkytti yhä kankeammin. »Sinulle voi se olla +mieliin--oi, sinä--sinä raastat hänet kuitenkin kuolemaan.»-- + +Boleslav, jota hänen kasvava epätoivonsa alkoi oudostuttaa, lupasi +tehdä voitavansa tuomareita lepyttääkseen. Hän tahtoi itse vakuuttaa, +että Felix oli ollut tolkuttoman juovuksissa. Syytetyn vanhan vihan, +tämän loukatun kunniantunnon--kaiken tahtoi hän tuoda ilmi tuomiota +lieventääkseen. + +Mutta Helena ei tyytynyt tähän.--Ja äkkiä vaipui hän Boleslavin eteen +polvilleen saviseen maahan ja syleili hänen polviaan: »Ole armelias! +Ole jalo! Pelasta hänet!» + +»Nouse, herran tähden!» + +»En, sitä en tee.--Rukoilen sinua tomussa ja tuhkassa.»---- + +»Mutta etkö sitten käsitä, että syytän itseäni murhayrityksestä, jos +päästän hänet viatonna vapaaksi?» + +»Ei se mitään!» nyyhkytti Helena. Jos minua todella rakastat, teet +kyllä minun tähteni tämän pienen uhrauksen.-- + +Silloin alkoi Boleslav käsittää, ettei Helena ollut häntä kutsunut +tänne hänen itsensä tähden, vaan toimi hyvin harkitun suunnitelman +mukaan, käyttääkseen hänen rakkauttaan toisen hyväksi.-- + +Tällainen oli siis nainen, jonka arvoinen ei hän pitkiin vuosiin ollut +katsonut olevansa, jonka siunausta hän oli tähystellyt kuin +saavuttamatonta päämäärää. Tämä oli se valoisa olento, jossa hänestä +näytti kaikki hyvyys ja puhtaus yhtyneen ja jota hän oli katsonut +saastuttaneensa, jos mainitsi hänen nimensä samassa hengenvedossa kuin +Reginan. + +Ja Regina! Hän, häväisty, hylky, kuinka taivaankorkeudessa hän +seisoikaan--tähän viekkaaseen siveyteen verraten! + +Hurja nauru purskahti hänen rinnastaan. + +»Mikset sanonut kohta, että hän on sinun rakastajasi?» + +Helena hypähti koholle. + +»Tämä on panettelua», huudahti hän. »Olen kunniallinen tyttö.» + +»No--kihlattusi sitten!» + +Helena alkoi uudelleen itkeä, vaikkei unhottanutkaan samalla +pudistella savipaakkuja hameestaan. »Oi, Boleslav!» nyyhkytti hän. +»Olet itse siihen syypää. Miksi olet antanut minun niin kauan odottaa? +Ja miksi olet antanut kyläläisille aihetta niin paljoon pahaan +huutoon?--Ja sitten papan vastustus, eihän sitä olisi konsanaan voinut +voittaa.--Mitä minä tyttö parka olisin----» + +»No, no, ei se tee mitään», vastasi Boleslav hilpeästi. + +»Ja sinä et ole minulle vihainen?» + +»Oh, en lainkaan.» + +Äänetönnä saattoi Boleslav Helenaa kylän läheisyyteen, sanoi +ystävällisesti jäähyväiset ja vielä kerran lupasi tehdä kaikkensa +pelastaakseen hänen kihlattunsa. + +Helena kiitti, kumarsi kohteliaasti ja loittoni. + +Niin päättyi Boleslavin suuri rakkaus.---- + +Ja kun hän näki tytön hinterän vartalon katoavan kylän reunimmaisten +talojen taakse, kuohahti nimi »Regina» hurjalla riemulla hänen +sielustaan. + +Nyt oli tie auki--auki hurmaavaan syntiin. + +Mutta mitä oikeastaan merkitsi synti, kun se, mikä kantoi hyveen +nimeä, oli niin surkeasti luhistunut kasaan. Missä oli paha, kun hyvä +muuttui pilkaksi? + +»Suloinen hetki--puserra hänet rintaasi--älä välitä siitä, mitä +huomenna tulee. Seuratkoon hän sinua taistelusta toiseen--kantakoon +hän miehenpukua, kuten Leonore Prohaska, jota koko Saksanmaa +sankarittarena ylistää.» + +»Regina--Regina!» riemuitsi hän jälleen ja levitti sylinsä +juostessaan. Hän juoksi yli kuutamoisten niittyjen.--Korkeampina ja +tummempina kohosivat rannan pensaat hänen edessään. + +Regina tietenkin seisoi Kissanportaalla ja odotti häntä, kuten aina +oli tehnyt. + +»Regina!» huusi hän virran ylitse. + +Mitään vastausta ei kuulunut. Syvä hiljaisuus +ylt'ympärillä--ainoastaan leppien lehdet värisivät hiljaa, synnyttäen +äänen, joka kuului kuin nukkuva olisi hengittänyt puoleksi +sulkeutuneiden huuliensa välitse. Vesi oli alhaalla ja suikerteli +teräväkulmaisten piikivien välitse. + +Hän saapui portaalle. + +»Regina!» huusi hän vielä kerran.--Hiljaisuus, kuten ennenkin. + +Silloin huomasi hän, että hoippuva käsipuu oli katkennut melkein +portaan keskeltä. Hauraat kappaleet roikkuivat vielä molemmilta +puolin. + +Pelästyneenä kumartui hän katsomaan alas virtaan------Virran +hopeaisella pinnalla ui naisen ruumis.------ + + + + +XIX. + + +Lähdettyään »Mustasta Kotkasta», hajaantuivat schrandenilaiset +kiireimmittäin asuntoihinsa, varustautuaksen aseilla niin hyvin kuin +voivat. + +Puolet heistä eivät tulleet enää näkyviin. + +Toinen puoli--luvultaan parisenkymmentä--taivalsi linnansaaren ympäri +vievää tietä Kissanporrasta kohden. Kun he yhtyivät jälleen +pensastossa virran rannalla, ei heitä ollut kukaan huomannut eikä +seurannut.------ + +Ääneti, varpaisillaan hiipivät he kosteaa nurmikkoa, ainoastaan vanha +juoppo ei voinut jättää loruamistaan ja murinaansa. Hän jutteli +innokkaasti pyssylleen, ikäänkuin elävälle olennolle, pudisteli sitä +ja kehotteli, että se tekisi hyvin tehtävänsä. Tuontuostakin asetti +hän perän tähtäysasentoon poskelleen, ja huomattuaan, että tähtäimen +ja hänen silmiensä välillä vilahteli yölepakoita ja tulikielekkeitä, +otti hän kiireimmiten uuden, pitkän kulauksen pullostaan.---- + +Saavuttuaan Kissanportaalle jakaantuivat he portaan pään molemmin +puolin ja hiipivät niin hiljaa kuin juopuneessa tilassaan voivat +jyrkännettä alaspäin käyttääkseen lepikkoa väijymispaikkanaan. Ne, +joilla oli ampuma-aseita, etupäässä vanha puuseppä, asettuivat kapean +hietapenkereen reunalle, pudottaakseen hänet luodilla porraspuilta, +jos hänen onnistuisi paeta niiden käsistä, jotka aikoivat +viikatteineen, kirveineen ja seipäineen käydä hänen kimppuunsa portaan +päässä. + +Hyvinkin viiteen minuuttiin ei kuullut äännähdystäkään. Vain silloin, +kun joku ei paikoillaan pysyen voinut käsin ylettää kiertävää +viinapulloa, kuului vesakosta hiljaista kahinaa ja ritinää. + +Saarellakin oli haudanhiljaista. + +Silloin huomasi puuseppä, jonka silmät viina oli vielä kerran +terottanut ja joka väijyen istui valmiina ampumaan, että virran takana +tuli tumma olento esiin pensaikosta, jossa hänen oli täytynyt +kyyröttää, ja verkalleen ja äänettömästi läheni porrasta. + +Tulijan astuttua varjosta kuutamoon tunsi puuseppä hänet +tyttärekseen.--Ilmeisesti oli hän huomannut murhamiehet ja meni nyt +vapaaherraa varottamaan.--Metsästäjän sekavat aivot sumensi raivo +tykkänään, kun hän näki varman saaliin livahtavan käsistään. + +»Mene takaisin, haaska!» huusi hän. + +Regina kyyristäysi ja hiipi edelleen, tarttuen porraskaiteeseen. + +»Takaisin--taikka ammun.» + +Regina aikoi nopealla hyppäyksellä rientää eteenpäin--silloin kuului +laukaus--ääntä päästämättä vaipui hän käsipuuta vasten--se murtui +kahtia. Ja portaan korkeudelta putosi ruumis kuin tumma, eloton +möhkäle alas virtaan.--Välkkyen loiskahti vesi, kivet matalassa +pohjassa vierivät kolisten. + +Sitten sysäsivät aallot ruumiin verkalleen pinnalle ja huojuttivat ja +kääntelivät sitä, kunnes kasvot sukelsivat ylöspäin ja kuu valaisi +niitä kirkkaasti. + +Rannalla vallitsi syvä hiljaisuus. Liikahtamatta, henkeään pidätellen +tuijotti jokainen alas kuolleen kasvoihin, joka jäykin avoimin silmin +näytti uhkaavan ja varottavan.--Veteen pistävä puunjuuri oli tarttunut +nutun liepeeseen ja piteli ruumista kiinni, jottei virta voinut viedä +sitä alaspäin. Vain hiljaa ja varovasti, ikäänkuin leikitellen, +sysäili virta ruumista sinne tänne, niin ettei kukaan voinut välttää +ylöspäin kääntyneiden kasvojen näkemistä. + +Hyvinkin kymmenen minuuttia vallitsi syvä äänettömyys, sitten kuului +uudestaan kahinaa ja ritinää vesakosta, ja arkana, hartiat kumarassa, +kuten ruumistunut paha omatunto, hiipi muuan schrandenilaisista +tiehensä. + +Seurasi toinen, kolmas, neljäs,--ja pian jäi onnettomuuden paikka +autioksi. + +Vanha puuseppä, joka horisten ja muristen oli raukein silmin +tuijottanut tyttäreensä, vilkaisi ympärilleen ja älysi olevansa yksin. + +Silloin päästi hän käheän huudon: »Tulipalo, tulipalo!» heitti +pyssynsä ruumista kohden, niin että ase pulskahtaen upposi virtaan, ja +juoksi hoiperrellen toisten jälkeen. + +Kissanportaan tienoilla ei enää liikahtanut mikään.----Boleslav oli +pelastunut. + + * * * * * + +Kesti kauan, ennenkuin hän kykeni käsittämään mitä näki. Aivan +huumautuneena tuijotti hän milloin ruumiiseen, milloin katkenneeseen +käsipuuhun. + +»Sinun olisi jo aikoja sitten pitänyt laittaa uusi sijaan», ajatteli +hän tylsämielisesti leikkien kappaleilla. + +Sitten, ikäänkuin unesta heräten, meni hän takaisin rannalle ja +jyrkännettä alas.--Silloin huomasi hän taitettuja oksia ja aivan +äskettäin poleksitun maan, ja häälyvä epäluulo heräsi hänen +mielessään. Mutta sen karkotti heti toivo, että hän vielä ehtisi +virottamaan tytön eloon. + +Juurta myöten ryömi hän kahdareisin ruumiin lähelle ja veti sen +miekankahvalla rannalle... + +Siinä lepäsi nyt Regina välkkyvällä sannalla ja vesi valui hänestä +satoina pieninä puroina. Miekallaan ratkoi Boleslav märän nutun hänen +ruumiiltaan; silloin huomasi hän verta, joka oli punannut paidan--ja +kun hän repäisi senkin pois, näki hän kuinka vasemman rinnan alta +pulppusi pieni, heleänpunainen lähde. + +Silloin tiesi hän, mitä taannoinen laukaus oli merkinnyt.----Ja kun +ensimäinen hurja kostonhimo, joka hänelle huusi: »mene ja sytytä +heidän talonsa tuleen ja hakkaa heitä maahan, kunnes he sinut itsesi +lyövät kuoliaaksi!»--kun tämä ensimäinen raivoisa kostonhimo alkoi +tasaantua, vaipui hän ruumiin viereen maahan ja purskahti tuskaloiseen +itkuun. Kauan makasi hän niin, sitten nousi hän hitaasti, nosti +ruumiin hartioilleen ja kantoi sen murhaajain jälkiä myöten rinnettä +ylös, porrassillan ylitse saarelle. Se ei ollut mikään keveä taakka, +ja kaksi kertaa nyykistyi hän läähättäen sen alla polvilleen. + +Puutarhamajaa ympäröivän pensaston laitaan täytyi hänen se laskea +maahan, sillä hän pelkäsi aivan nyykistyvänsä. Siinä lepäsi nyt +Regina, samassa paikassa, mistä Boleslav oli hänet löytänyt verta +vuotavana ja elotonna isän hautajaisten jälkeen. Kuunsäteet leikkivät +kuten silloinkin hänen kalpeilla kasvoillaan, mutta tällä kertaa ei +hän enää kuunaan palaisi eläville ilmoille. + +»He ovat siis sinut sittenkin yhyttäneet!» huudahti Boleslav +purskahtaen kimakkaan nauruun.--Pistävä kipu vavahti hänen +takaraivossaan.--Hänestä tuntui, että hänen täytyi tulla +mielipuoleksi, jos nämä suuret, jäykät, kiillottomat silmät kauemmin +katsoisivat ylös häneen. + +Huoli siitä, että tietäisi ruumiin olevan hyvässä korjuussa, ennenkuin +poistui mailta, sai hänet jälleen suunnilleen.--Saattaisivathan +schrandenilaiset kuopata murhatun johonkin metsään, jottei oikeudella +olisi tihutyöstä mitään todistuksia käsissään. + +Ainoa, johon ainakin saattoi luottaa, oli vanha kirkkoherra, sillä +vaikkakin hän oli heidät kironnut ja julistanut pannaan, ei hän +antautunut osalliseksi tällaisiin konnantöihin. + +Boleslav päätti hänet herättää heti unestaan ja tuoda paikalle, jotta +myöhemmin olisi todistaja, hänen itsensä harhaillessa sotatanterilla-- +herra tiesi missä. + +Torninkello löi yksi, kun hän saapui kyläntielle. Kirkonovella näki +hän vartiain äänettömästi astelevan edestakaisin, muuten näytti kaikki +vaipuneen syvimpään uneen. + +Silloin kuuli hän muutamasta majasta, jonka ohitse kulki, äänekästä +elämöimistä, huutoa ja rähinää. + +Hän katsoi lähemmin ja huomasi viheriän kirstun, puuseppä Hackelbergin +ammattikilven, joka synkkänä katseli alas telineiltään. + +Puusepän sopertelemat sanat johtuivat hänen mieleensä. »Nyt saa hän +täyttää lupauksensa ja tehdä tyttärelleen ruumisarkun», ajatteli hän. +Ja katkerin mielin päätti hän, jos vanhus olisi tajullaan, heti +paikalla ilmottaa hänelle hänen tyttärensä häpeällisen kuoleman ja +vaatia häntä täyttämään lupauksensa. + +Hän astui pimeään eteiseen. Oikealla kädellä sijaitsevasta huoneesta +tunkeutui juopuneen kurkun ilettävä huuto ja parku hänen korviinsa. +Väliin sekaantui lyhyitä, puuskahtelevia sihahduksia ja sähähdyksiä, +joita hän ei voinut käsittää. + +Hän avasi oven. Silloin näki hän kuvan, niin hirveän, että hän, vaikka +olikin tänään saanut tottua kauhuihin, vavahti kalveten takaisin. + +Vanha puuseppä hyppeli repaleiksi revityissä vaatteissaan ja vuotaen +verta kaulastaan ja käsivarrestaan ympäri huonetta, jonka likaisen +kurjuuden kuu valaisi räikeällä valollaan. Hänet näytti tanssitauti +saaneen valtoihinsa. Kaikki hänen jäsenensä tärisivät ja suun ympärys +oli vaahdossa. Hänen silmänsä pyörivät hurjasti ja tempovat +vävähdykset vääristivät hänen kasvojensa lihakset.--Oikeassa kädessään +riippui hänellä suuri höylä, jonka rengasmaiseen kädensijaan hän oli +pistänyt koukistuneen kätensä ja jota hän turhaan koetti pidellä +lujemmin kiinni tanssivilla sormillaan. Missä hän vain näki puupinnan, +pöydässä, seinissä tai lattiata täyttävissä lautakasoissa, koetti hän +sitä vedellä höylällään. Tästä lähti sihisevä ääni, joka jossakin +mutkassa tai oksassa aina jyrkästi katkesi. + +»Se on pian valmis!» huusi hän.--»Vielä vetäys»--sss--sss--»ja laudat +ovat yhdessä»--sss--sss----»kirotut yölepakot, eivät jätä ihmistä +rauhaan»--sss--sss--»eteenpäin--hei--tulipalo--tulipalo--linna +palaa--tulipalo!--Luiki tiehesi, naikkonen--jos sanot minut +nähneesi--tauloineni ja pellavakuontaloineni»----sss--sss--»en tee +sinulle kirstua»--sss--sss--»pois tieltäni, käärme»---- + +Hän oli törmännyt Boleslaviin, joka kamalan aavistuksen vetämänä oli +asettunut hänen tielleen ja jota hän nyt näytti pitävän tyttärenään. + +»Mene takaisin--pois Kissanportaalta ... täällä saa parooni tänään +osansa--takaisin--taikka»----hän asetti höylän tähdäten +poskelleen--sitten hän, uuden näyn ahdistamana, huusi hengenhädissään: +»Tulipalo--tulipalo--tulipalo», koetti ryömiä pöydän taakse piiloon ja +höyläsi samalla vaatteidensa riekaleita. + +»Tulipalo--tulipalo! Menkää tiehenne--en minä ole sitä +tehnyt--tyttäreni on valehdellut--liekit leiskuvat--tulipalo, +tulipalo--kuinka liekit leiskuvat!»-- + +Liekeistä, jotka näyttivät olevan hänen juoppohulluutensa huippukohta, +joutui hän jälleen yölepakoihin, joita hän koetti pelotella pois käsin +ja jaloin, kunnes taas kykeni jatkamaan työtään, tällä kertaa höyläten +pöydänreunaa. + +»Pian se on valmis»--sss--sss--»parisen lautaa vain +vielä»--sss--sss--»tyttäreni on nyt raatona--nyyskähti +nenälleen»--sss--»hienosti kiillotetaan kirstu»--sss----»nyt makaa +hän siellä eikä enää hauko henkeään»----sss--»näestä--miksetkäs +mennyt tiehesi!----Isä ampuu kuin peijakas»----sss----sss--»kyllä +paroonikin saa tänään kylkeensä»----sss--»olemme vartavasten +saapuneet--eläkööt kaikki miehet--eläköön Merckel!»----sss--»Alas +portaalta, lutka--ovatko ranskalaiset taasen kintereilläsi?----Ja +jollet luiki tiehesi»--hän tähtäsi Boleslaviin. + +Hohtavassa kuutamossa näytti hän sätkyttävine säärineen, tutisevine +päineen ja tanssivine käsivarsineen kammottavalta kummitukselta, jonka +jäsenet ovat kokoonpannut tuhansista liikkuvista renkaista. + +Keskellä tähtäämistään päästi hän yhtäkkiä kimakan huudon, ja +paetakseen liekkejä, jotka uudestaan häntä tavottelivat, ryömi hän +tällä kertaa puukasan taakse, jossa hän lakkaamatta lykkäsi höyläänsä, +kunnes yölepakoista alotti uudelleen hullujen houreidensa +pöyristyttävän kiertokulun. + +Boleslav, joka kauhusta väristen oli raivoavan vanhuksen houreista +lukenut hirveän totuuden, ei jaksanut kauemmin katsoa tätä näkyä. Hän +pakeni ulkoilmaan, ikäänkuin liekit, jotka mielipuolta ajelivat, +olisivat olleet hänenkin kintereillään, eikä hän rauhottunut, +ennenkuin oli kylän jättänyt kauas taakseen ja raunioiden varjot +kietoivat hänet syliinsä. + + + + +XX. + + +Kirkonkello löi puoli yksi, ennenkuin Boleslav saapui paikalle, jossa +hengetön naisen ruumis häntä odotti. + +Kuu oli edelleen tehnyt vaellustaan, suojeleva pimeys kietoi kalpeat +kasvot, ja pimeästä tuijottivat yhä silmät suurina ja kiillottomina +häntä kohden, ikäänkuin tahtoen tehdä rukoilevan kysymyksen, johon ei +ollut vastausta haudan tällä eikä tuolla puolen. + +Hän heittäytyi polvilleen ruumiin viereen, sanoi jäähyväiset noille +sammuneille tähdille ja painoi hiljaa silmäluomet umpeen. + +»Sinä kuulut minulle, minulle yksin», sanoi hän. »Kellään muulla ei +ole sinuun osaa, ei elämässä eikä kuolemassa.» + +Ja mitä hänen tunteensa oli häneltä vaatimalla vaatinut aina siitä +pitäen, kun hän oli jättänyt murhamiehen majan, sen päätti hän nyt +tyynin mielin täyttää. + +Mitä oli tapahtunut, oli ikäänkuin syyllisyyden ketju, johon pitkinä +vuosina oli liittynyt rengas renkaaseen kiinni. Tähän ketjuun oli +liittynyt ja siihen kiinni taottu sukurutsainen rakkaus. Ja tämän +rakkauden tähden, joka oli syntinen kuin helvetti ja puhdas kuin +taivas, täytyi kaiken, minkä yö ja hiljaisuus oli siittänyt, tulla +myös yöhön ja hiljaisuuteen haudatuksi. Haudatuksi tämän ruumiin +kerällä. + +Mitä saattoikaan viheliäinen inhimillinen oikeus sovittaa siellä, +missä ikuinen sallimus näytti oikeutta istuneen? Eikö olisi ollut +tämän hengettömän ruumiin häpäisemistä, jos hän olisi sen laahannut +ristikkoaidan eteen uteliaiden vainukoirien nuuskittavaksi? + +Tai olisiko hänen sallittava, että pappi, joka elämässä oli vainajan +kironnut, nyt kuoltua lukisi hänen ylitsensä ammattisiunauksensa? +Kuinka paljo silloin enää puuttuisikaan siitä, että hänet +laskettaisiin kirstuun, jonka isän murhaajankäsi olisi hänelle tehnyt +tai että tämän rikostoverit ulvoen ja kiviä heitellen kulkivat +ruumissaattona hänen jälestään? + +Ei, totisesti! Hän ei saanut joutua schrandenilaisten susien +saaliiksi. + +Hän, jonka hyväksi tyttö oli elänyt ja jonka puolesta mennyt +kuolemaan, on hänelle valmistava viimeisen leposijan. Hän on kätkevä +hänet äidillisen maan syliin ja tasottava nurmikon hänen yllänsä, +jotteivät kenenkään ruumiinhäväisijän kädet konsanaan häiritse pyhän +paikan rauhaa.-- + +Hän otti ruumiin käsivarsilleen ja kantoi sen nurmikentälle, jolle kuu +korkealta taivaalta levitteli valkoisia harsojaan. + +Dianan kuvapatsaan pirstaleet loistivat välkkyvän kirkkaina kasteessa +kimaltavasta nurmikosta. + +Hän kantoi ruumiin sinne, laski sen nurmelle ja asetti sen niskan +rapaantunutta kantakiveä vasten, niin että näytti, kuin hän olisi +siinä istuessaan nukahtanut. + +Sitte tähysteli hän ympärilleen etsien sopivaa hautauspaikkaa.-- + +Hänen silmänsä sattuivat mustaan nelisnurkkaiseen paikkaan, jonka +Regina oli määrännyt isän hautauspaikaksi. Elävästi näki hän tytön +silmiensä edessä päivänpaahtamassa, villinuhmaavassa voimassaan, +kuinka hän oli lapion polkaissut maahan paljaalla jalallaan ikäänkuin +juntalla. + +Jollei hän silloin olisi tyttöä häirinnyt tämän hommassa, olisi hän +nyt päässyt kaikista vaivoista. Se rakkaudenpalvelus, jonka tyttö +silloin oli aikonut osottaa isälle, oli nyt tuleva hänelle itselleen. + +Mikä olikaan mukavampaa kuin syventää samaa hautaa, jonka tyttö oli +alottanut aavistamatta, että kaivoi omaa hautaansa. + +Hän nouti lapion keittiöstä, jossa valkea, minkä tyttö oli kohentanut, +ei vielä ollut sammunut, ja alkoi kaivaa maata kaikin voimin. + +Tuon tuostakin levähti hän ja katsoi ruumiiseen. + +Se istui siellä kuun kirkkaasti valaisemana ja näytti hyvässä rauhassa +katselevan hänen työtään.--Kerran, kun pilvenvarjot kulkea vilahtivat +sen ylitse, näytti kuin se liikahtaisi ja tahtoisi nousta. + +Hänet valtasi tuskallinen halu olla uskomatta, jota jokainen tuntee +katsoessaan rakastettua vainajaa kasvoista kasvoihin. Hän huusi +Reginaa nimeltään ja syöksi ruumiin luo. + +Tämän käsi oli vaipunut Dianan pään päälle, joka makasi vieressä +nurmikolla. Boleslav ei tohtinut vainajaa koskettaa, vaan hiipi, +peittäen kasvonsa käsillään, työhönsä takaisin. + +Kun hauta alkoi tulla niin syväksi, että häntä alkoi pelottaa, ettei +enää voisi kiivetä reunalle, nouti hän lasihuoneesta kukkashyllyn, +jolle Regina oli asettanut lautasia ja vateja hyvään järjestykseen. + +»Näistä ei kukaan saa enää syödä», sanoi hän ja heitti saviastiat +maahan, niin että ne kilisten särkyivät. + +Kukkashyllyn laski hän tikapuiden sijasta hautaan ja jatkoi +kaivamistaan. + +Kellojen kylässä ilmottaessa toista aamuhetkeä oli hänen surullinen +työnsä lopussa. + +Kirstua ei hän voinut vainajalle antaa, mutta jottei tämä joutuisi +mustalla, märällä maalla lepäämään, nouti hän vuoteestaan, jonka +Regina oli pitänyt hienon puhtaana häntä varten, lakanan ja pari +höyhentyynyä, laittaakseen tälle vuoteen syvälle maahan. + +Eron hetki oli käsissä. + +Hän kantoi ruumiin käsivarsillaan haudan reunalle, sitten istuutui hän +levähtääkseen nurmipenkille ja nosti vainajan pään syliinsä. + +Koskaan ennen ei hän vielä ollut voinut Reginaa katsoa niin vapaasti +kuin nyt, sillä hän ei ollut uskaltanut antaa katseensa jäädä hänessä +lepäämään. Nyt tarkasteli hän kuolleiden kasvojen jokaista piirrettä, +siveli kangistunutta poskea ja puristeli vettä tuuheasta tukasta. + +Häntä värisytti vilu. Hän oli pitänyt märkää ruumista valuvine +vaatteineen niin kauan käsivarsillaan, että hänen oma pukunsa oli +kostunut läpimäräksi. + +»Jääös hyvästi!» sanoi hän ja suuteli ruumista otsalle--mutta kun hän +aikoi suudella huulillekin, vavahti hän pelästyneenä. + +»Kun hän ei ole elämässä kuulunut sinulle», puhui hän itsekseen, »ei +hän kuulu kuolemassakaan.» + +Ja sitten kantoi hän ruumiin haudan reunalle ja astui kukkashyllyn +ylimmälle portaalle.--Verkkaan ja varovasti otti hän ruumiin, kantoi +sen alas, oikaisi hänet lakanalle ja laski pään pehmeälle tyynylle. + +Vielä kerran yritti hän ruumista suudella, mutta tyytyi sitten vain +sivelemään käsiä. Sitten kiipesi hän haudan reunalle ja veti +lapionterän olkapäällä hyllyn haudasta pois. + +Silloin älysi hän, että oli unhottanut kääntää lakanan nurkan vainajan +kasvoille, jottei multa niitä tahraisi. + +»Kukat ajavat saman asian», ajatteli hän ja lähti etsimään. + +Puiston puiden juurella kukki koko joukko valko- ja sinivuokkoja, +orvokkeja ja esikkoja, joita Regina itse oli kasvattanut. + +Hän haali kokoon mitä pimeänhämärässä vain huomasi. Vuokot olivat +ummistaneet teränsä uneen, ainoastaan sinisilmäiset orvokit katselivat +uskollisesti häntä silmiin. + +Kukkia syli täynnä palasi hän haudalle, mutta alas hautaan katsottuaan +ponnahti hän takaisin kuin lumottuna. + +Ja lumoava olikin kuva, jonka hän näki.--Kuu, joka oli kulussaan +ehtinyt suoraan haudan jalkapään puolelle, heitti säteensä hautaan ja +kirkasti lempeällä valollaan pään, verentahraaman vartalon jäädessä +pimeän peittoon. + +Ikäänkuin unissaan hymyillen katsoivat vaaleat kasvot ylös häneen. + +Silloin heitti hän kukat sylistään, painautui multakasalle istumaan ja +tuijotti ruumiin kasvoihin--viettäen hiljaista hautajaisjuhlallisuutta. + +Hänen aivoissaan ajalehtivat ajatukset ristiin rastiin, ja vasta +vähitellen alkoi sekamelska selvitä ja asettua. + +Kunniatonna ja syyllisyyden painamana oli tyttö elänyt elämäänsä eikä +sentään ollut milloinkaan katunut, näyttipä suorastaan olevan +tyytyväinenkin siihen, mitä oli tapahtunut. + +Kerran raskaan ahdistuksen hetkenä oli hän yksikseen kysynyt, +vallitsiko tyttöä eläimen tylsyys vai hurmahengen ilkeys, kun hänen +tahtonsa oli niin voimakas ja omatuntonsa niin heikko--mutta ei ollut +tiennyt mitään vastausta. + +Tänään, liian myöhään, oli tytön olento hänelle selvinnyt. + +Ei, hän ei ollut eläin eikä hurmahenki, vaan ainoastaan eheä ja suuri +ihminen.-- + +Muuan niitä täysiverisiä olentoja, joita luotiin, kun sivistys +veltostavine sääntöineen ei vielä turmellut luontoäidin käsitöitä, kun +jokainen nuori olento sai estämättä kehittyä kukoistavaan voimaan ja +suli luonnonelämän kera yhteen niin hyvässä kuin pahassakin. + +Ja niin ajatellessaan tuntui hänestä kuin hälvenisi usva, joka erotti +inhimillisen todellisuuden inhimillisestä tietoisuudesta, ja hän +näkisi syvemmälle kuin ihmiset tavallisesti tuntemattomiin syvyyksiin. +Se, mitä nimitetään hyväksi ja pahaksi, leijaili sisällyksetönnä +sumuna pinnalla, ja alla lepäsi unelmoivana voimana--luonnollisuus. + +»Kenen luonto on ottanut armoihinsa», puhui hän itsekseen, »sen sallii +se lujasti juurtua synkkiin syvyyksiin ja rohkeasti ponnistella valoa +kohden, viisauden ja harhaluulojen usvan häntä estämättä ja +hämmentämättä.» + +Tällainen armotettu, eheä ihminen oli tämä vainottu, kunniaton olento. + +»Ja minä, jonka puolesta hän eli ja kuoli, olinko minä tämän uhrin +ansainnut?» kysyi hän edelleen. »Olinko sen arvoinen, että hänellä oli +syytä katsoa minuun uskollisella luottamuksella?» + +Ankarasti tutkistellen kävi hän käräjiä itsensä kanssa, ja tuomio ei +langennut hänen edukseen. + +»Minä tosiaan--minä kuulun niihin toisiin, jotka koko pitkän ikänsä +heittelehtävät sinne tänne hyvän ja pahan välillä eivätkä usvassa voi +löytää tietä.--Mitä luonto meiltä vaatii, on meistä saastaista ja +synnillistä, ja mitä ihmissäännöt opettavat, näyttää meistä äitelältä +ja typerältä.--Uhman ja pelon välillä häilymme sinne tänne.--Halajamme +vieraita siunauksia, joihin emme usko, ja vapisemme vieraita +kirouksia, joille nauramme. Taanoin pidin häpeänä haudata isääni tähän +paikkaan, nyt olisin onnellinen jos olisin sen tehnyt. Taanoin +takerruin uhmassani kiinni ajatukseen, että minun oli pidettävä kiinni +isieni perinnöstä, nyt olen iloinen voidessani pudistaa sen tomun +jaloistani.--Taanoin haukuin schrandenilaisia villipedoiksi, nyt +käsitän, että oma sukuni heidän ihmisyytensä on tukehuttanut. Taanoin +oli tämä nainen minusta liian tahrainen voidakseni hänen kädestään +ottaa palan leipää, nyt seison itkien hänen haudallaan. Nuoruuteni +ujossa houreessa, sammuneessa liekissä riipuin kiinni sydämineni; +tekopyhän vanhanpiian alun, joka minulle ei maksanut niin mitään, +asetin tekojeni tuomariksi ja vavisten pakenin täysiveristä, +kaikkivaltiasta ihmisyyttä». + +»Tosin tämä ihmisyys oli kuolemansynti, ja vereni himoitsi häväistä +itseäni». + +»Mutta enkö voinut kuolemalla sovittaa, jos elämä, joka virtasi +suonissani, vei minut inhimillisten ja jumalallisten lakien rajojen +ylitse.» + +Ja sitten tuli hän jälleen ajatelleeksi, kuuluikohan ruumis, jonka +kanssa hän menetteli niin mielensä mukaan, tosiaankin yksinomaan +hänelle. Saikohan hän sitä niin mielin määrin vallita? Mitähän, jos +isänmaa vaati sen itselleen? + +»On hyvä, että tässä kaaoksessa, missä hyvä ja paha, oikeus ja +vääryys, kunnia ja häpeä hoippuvat sekaisin kirjavana vilinänä ja +johon itse vanha Jumala ja taivas voimatonna katoavat, on sentään +vielä olemassa luja napa, jonka ympärille meidän täytyy uudelleen +järjestyä, kallio, johon me hukkuvat voimme tarttua, ja jonka tähden +mielihyvällä joutuu perikatoonkin--isänmaa!» + +Niin puhui isänmaankavaltajan poika, ja pani hartaasti kätensä +ristiin. + +Kuun säteet olivat sillaikaa kääntyneet paistamaan haudan sivuseinään. +Vainajan kasvot, jotka ne olivat kirkastaneet, peittyivät nyt +pimeänhämärään. Hän tuskin saattoi niitä erottaa ympäröivästä maasta. + +»On jo aika», sanoi hän ja katseli ympärilleen. + +Idässä hehkui jo aamurusko kaitana juovana, siintävä päivänkajo +valaisi puutarhan aukeamat, ja puiden oksilta alkoi kuulua unelmoiva +viserrys. + +Hän aikoi sirotella kukat kuolleen ylitse, mutta pysähtyi otsaansa +rypistäen ja heitti ne syrjään. + +»Miksi tämä hempeys?» tuumi hän. »Tomun ei tarvitse tomua pelätä.» + +Sitten tarttui hän lapioon ja sulkien silmänsä lapioi mustaa multaa +rakkaan vainajan peitteeksi. + +Neljännestunnin kuluttua oli hauta täytetty.--Sitten asetteli hän +nurmiturpeet vanhoille paikoilleen, poisti huolellisesti liian mullan +ja ympärinsä sirottuneet kukat, ja kun aurinko nousi, olisi se turhaan +saanut etsiä paikkaa, jossa Reginan ruumis lepäsi, ilmottaakseen +hänelle päivän tuloa. + +Boleslav tähysteli jotakin merkkikiveä, jolla paikan voisi merkitä +pyhitetyksi. Hänen silmiinsä sattui murskaantuneen patsaan pää, joka +ontoin silmin hymyili häntä kohden. + +Hän kantoi sen paikalle ja pystytti nurmikkoon. + +»Diana, siveä neito», sanoi hän, »olkoon hänen muistomerkkinään. Hän +ei ole arvoton siskolleen, jota vartioi.» + +Sitten heittäytyi hän nurmikolle vaipuen unelmiinsa. + +Kuudetta käydessä varustautui hän lähtemään. + +»He olisivat narreja», tuumi hän, »jolleivät tekisi minusta loppua.» + +Hän pani pistooliinsa uuden nallihatun ja höllensi miekkansa +huotrastaan, sillä hän aikoi myydä kalliista henkensä. + +Mutta astuessaan nostosillan ylitse näki hän jo kaukaa ystävällisiä +kasvoja vastassaan. + +Heiden pojat ne matkalla kokoontumispaikkaan olivat asettuneet +Schrandeniin levähtämään. + +He kasaantuivat hänen ympärilleen ja ojensivat hänelle kätensä. + +»Olemme saapuneet tänne asettuaksemme käskettäviksesi», puhui Karl +Engelbert hänelle. »Sillä me tahdomme hyvittää, mitä olemme sinua +vastaan rikkoneet.» + +»Kiitän teitä», vastasi hän. »Se on anteeksi annettu ja unhotettu.» + +Sitten meni hän schrandenilaisten nostoväen miesten luo, jotka +kalpeina ja noloina kuin vaivaiset syntiset viimeisen retkensä +johdosta, seisoivat kirkonoven lähellä. + +Ystävät osottelivat pelästyksissään hänen verentahraamaa pukuaan, +mutta eivät rohjenneet pyytää selitystä. + + +»Noutakaa vanki kirkosta ja hankkikaa rattaat häntä varten!» käski +hän. + +Felix Merckel tuotiin esiin. Hän ei kunnioittanut Boleslavia +ainoallakaan katseella. + +Kun kansa oli jätellyt hyvästi omaisensa ja joukko oli valmiina +lähtemään, tunkeutui töllistelevästä joukosta vanha kirkkoherra esiin. + +Hänen kasvonsa näyttivät riutuneilta, ja hänen kätensä vapisivat. + +Hän tunkeutui Boleslavin luo ja kuiskasi hänelle: »Olen kuullut, että +Regina on tänä yönä saanut surmansa... Tahdon kernaasti hänet +kristillisesti haudata.» + +»Kiitän, teidän kunnianarvoisuutenne», vastasi Boleslav. »Olen hänet +jo haudannut pakanallisesti.» + +Ja hän käänsi hänelle selkänsä. + +Muuan schrandenilainen, joka suosioon päästäkseen oli yöllä ottanut +kiinni Boleslavin hevosen, toi sen alamaisesti irvistellen saapuville. + +Boleslav hyppäsi satulaan. Hänen miekkansa lennähti huotrastaan. + +»Hiljaisuus!»--Kovana ja jyrisevänä kaikui hänen äänensä joukon päiden +ylitse. + +»Käännös oikeaan, mars!» + +Ulos kylästä kävi kulku.--Metsät lähenivät. + +Hän ei katsonut enää taaksensa. + + * * * * * + +Boleslavin myöhemmistä vaiheista ei paljoa tiedetä. + +Ilmenneen salakapinoimisen johdosta katsoivat asianomaiset +sopivimmaksi siirtää hänet entiseen rykmenttiinsä. + +Itäpreussilaisen nostoväen jäädessä vanhoihin maakuntiin sai hän +kaikkien kateeksi luvan viivyttelemättä lähteä sotanäyttämölle. + +Lignyssä hänen sanotaan kaatuneen. + + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kissanporras, by Hermann Sudermann + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KISSANPORRAS *** + +***** This file should be named 12382-8.txt or 12382-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/2/3/8/12382/ + +Produced by Riikka Talonpoika, Ari J Joki and PG Distributed Proofreaders + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. + + https://www.gutenberg.org/etext06 + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + + https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: + https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: + https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL + + diff --git a/old/12382-8.zip b/old/12382-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..de273d0 --- /dev/null +++ b/old/12382-8.zip diff --git a/old/12382-h.zip b/old/12382-h.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..2705180 --- /dev/null +++ b/old/12382-h.zip diff --git a/old/12382-h/12382-h.htm b/old/12382-h/12382-h.htm new file mode 100644 index 0000000..7b7d1e4 --- /dev/null +++ b/old/12382-h/12382-h.htm @@ -0,0 +1,14702 @@ +<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> + +<html> +<head> + <meta name="generator" content= + "HTML Tidy for Windows (vers 1st March 2004), see www.w3.org"> + <meta http-equiv="Content-Type" content= + "text/html; charset=iso-8859-1"> + + <title>The Project Gutenberg eBook of Kissanporras, by Hermann + Sudermann.</title> + <style type="text/css"> + /*<![CDATA[ XML blockout */ + <!-- + p { text-align: justify; } + h1,h2,h3,h4,h5,h6 { + text-align: center; } + hr { width: 33%; + margin-top: 1em; + margin-bottom: 1em; } + body{margin-left: 10%; + margin-right: 10%; } + .wide{ + letter-spacing: 0.2em;} + + // --> /* XML end ]]>*/ + </style> +</head> + +<body> + + +<pre> + +The Project Gutenberg EBook of Kissanporras, by Hermann Sudermann + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kissanporras + +Author: Hermann Sudermann + +Release Date: May 19, 2004 [EBook #12382] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KISSANPORRAS *** + + + + +Produced by Riikka Talonpoika, Ari J Joki and PG Distributed Proofreaders + + + + + +</pre> + + + <h1>KISSANPORRAS.</h1> + <p style="text-align:center"> + (DER KATZENSTEG) + </p><br> + <h3>ROMAANI</h3> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h4>KIRJOTTANUT</h4> + <h2>HERMANN SUDERMANN</h2> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h4>SUOMENTANUT</h4> + <h2>JUHO AHAVA</h2> + + <p> </p> + <p> </p> + + <h3>1909</h3> + + <p> </p> + <p> </p> + <hr style="width: 65%;"> + + <h2>Sisällys</h2> + + <p style="font-size:0.8em; text-align:right;"> + Latojan huomautus: Sisällysluettelo lisätty + html-muunnoksen yhteydessä. Alkuperäisteoksessa + sitä ei ole. + </p> + + <div style="margin-left: 25%"> + <a href="#I"><b>I.</b></a><br> + <a href="#II"><b>II.</b></a><br> + <a href="#III"><b>III.</b></a><br> + <a href="#IV"><b>IV.</b></a><br> + <a href="#V"><b>V.</b></a><br> + <a href="#VI"><b>VI.</b></a><br> + <a href="#VII"><b>VII.</b></a><br> + <a href="#VIII"><b>VIII.</b></a><br> + <a href="#IX"><b>IX.</b></a><br> + <a href="#X"><b>X.</b></a><br> + <a href="#XI"><b>XI.</b></a><br> + <a href="#XII"><b>XII.</b></a><br> + <a href="#XIII"><b>XIII.</b></a><br> + <a href="#XIV"><b>XIV.</b></a><br> + <a href="#XV"><b>XV.</b></a><br> + <a href="#XVI"><b>XVI.</b></a><br> + <a href="#XVII"><b>XVII.</b></a><br> + <a href="#XVIII"><b>XVIII.</b></a><br> + <a href="#XIX"><b>XIX.</b></a><br> + <a href="#XX"><b>XX.</b></a><br> + </div> + <hr style="width: 65%;"> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="I" id="I"></a> + + <h2>I.</h2> + + <p>Rauha oli tehty. Maailma, jota korsikkalainen oli puolen + ihmisikää uskaltanut pitää leikkipallonaan, + tunsi jälleen itsensä.</p> + + <p>Runneltuna, revittynä, vuotaen verta tuhansista + haavoistaan, täytenään taistelutantereita kuin + märkiviä paiseita, puoleksi hautuumaana ja puoleksi + raunioina—sellaisena se jälleen löysi + itsensä.</p> + + <p>Mutta ihmiskunta, joka vastikään oli vapautunut, ei + aavistanut mitään omasta kurjuudestaan.—Jos + maata, josta se sai leipänsä, oli lannotettu + verelläkin—hyvä vaan! Sittepähän se + vastedes kantoi runsaamman hedelmän. Jos luodit ja pistimet + olivatkin harventaneet ihmisten rivejä, mitäs + siitä?—Olipahan jälelle jääneillä + enemmän tilaa ojennella käsivarsiaan.</p> + + <p>Pääsihän jälleen liikkumaan, kun + väentungosta hieman oli hajotettu.</p> + + <p>Katkeamaton riemuhuuto kajahti taivasta kohden Gibraltarin + kallioilta aina Nordkapiin saakka.—Jokaisessa + kellonnuorassa riippui tempova poikanen, jokaiselta alttarilta, + jokaisesta majasta kohosi kiitosrukous.— — + —Surevat piiloutuivat, heidän valituksensa tukehtuivat + kiitosvirsiin, heidän kyynelensä imi maa samalla + kylmäkiskoisuudella, jolla oli juonut kaatuneiden + veripisaratkin.</p> + + <p>Keväisen kauneuden keskellä oli Pariisissa + rauhansopimus allekirjotettu.— + —Verilätäköissä kukkivat liljat, ja + romuhuoneista tuotiin verenkostuttamat liljaliput. Bourbonit + ryömivät esiin nurkistaan, joihin heidät + Roberspierren partaveitsi oli ajanut, hieroivat unisia + silmiään ja alkoivat iloisina hallita. Unhottaneet + eivät he olleet mitään, oppineet ainoastaan + kauniin uuden sanan Talleyrandin aapisesta. Tämä sana + oli: vallanperimysoikeus.</p> + + <p>Muulla maailmalla oli niin paljo tekemistä omissa + asioissaan, oli niin paljo voitonseppeleitä sidottavana ja + tervehdysmaljoja kallisteltavana, ettei se joutanut + tästä ilveilystä + välittämään.</p> + + <p>Odotuksen kuumeen punehduttamina tuijottivat kaikki + silmät länttä kohden, josta heidän piti + saapua, sankarien, laakereilla seppelöityjen, heidän, + jotka pyhän kotiturpeen puolesta, vaimojen ja lasten, + oikeuden ja isänmaan puolesta olivat olleet valmiit + uhraamaan henkensä ja verensä korsikkalaisen + hurmahengen tulikitaan. He olivat ajaneet häntä takaa + hänen perimäiseen luolaansa saakka, kunnes hän + sidottuna oli virunut heidän jaloissaan.</p> + + <p>Saksan tammet olivat juuri pukeutuneet viheriään, + joutuakseen heti ilakoiden ryöstettäviksi, kun + voittajat alkoivat palata.</p> + + <p>Etupäässä—iloisina, hilpeän vapaina + parvina—palasi isänmaan ylpeys ja kukka, rikasten + pojat, jotka vapaaehtoisina jääkäreinä olivat + omine hevosineen ja omine aseineen lähteneet + pyhään sotaan.</p> + + <p>Heidän tiensä Saksan halki oli lakkaamatonta + juhlahumua. Mihin tulivat, kulkivat he ruusuilla ja kukkasilla; + kauneimmat neidot halasivat olla heidän rakastamiaan, + jaloimmat viinit heidän juotavinaan.</p> + + <p>Heidän jälestään tulvi kasakkavirta Saksan + lakeuksien ylitse. Vuosikausi sitten, jolloin he, + ikäänkuin kostonhenkien parvi, olivat rientäneet + suuren armeijan puolikuoliaaksi näännytettyjen + tähteiden jälestä, oli Saksa riemuiten tervehtinyt + heitä vapauttajinaan, kaupunkien hallitusmiehet olivat + juhlallisina kulkueina olleet heidän vastassaan, + hymnejä oli sepitelty heidän kunniakseen, ja + sinisilmäinen saksalainen tunteellisuus oli vuotanut + tulvanaan pesemättömään tataariturpain + hyväksi.</p> + + <p>Nytkin kiiteltiin heitä, kuten velvollisuus vaati, mutta + saksalaisten ikävöitsevät katseet + tähystelivät heidän ylitsensä loitommalle, + ikäänkuin he olisivat ainoastaan noiden vielä + tulematta olevien varjoja.</p> + + <p>Ja vihdoin saapuivat hekin—kansan miehet, nuo, joilla ei + ollut muuta kuin pelkkä elämänsä + isänmaalle alttiiksi annettavana. Heidän + edellään kulki ikäänkuin särkyneiden + vaskitorvien räminä—perästä laahautui + paksu tomupilvi.</p> + + <p>Eivät he ilmestyneet kotoisille maille ylväinä + ja upeina, kuten kotiin jääneet olivat unelmoineet, + sädekehät päiden ympärillä, aaltoilevat + viitat liehuen toogan tavoin uljasten vartalojen + ympärillä,—vaan raukeina ja tylsinä kuin + uuvuksiin ajetut työkonit, likaisina ja repaleisina, + syöpäläisistä kihisten, parrat pölyn ja + hien vanuttamina, sellaisina he palasivat. Tuossa meni muuan, + joka kalpeana ja riutuneena kuin keuhkotautinen ainoastaan + vaivoin kykeni jalkojaan siirtelemään eteenpäin, + tuolla toinen, joka eläimellistyneenä ja himokkaana + katseli ympärilleen, silmien synkässä + väikkeessä loimuavan palon kajastus, luisevat nyrkit + yhä vielä murhanhimosta kouristuneina. Vain siellä + täällä loisti ylevä, puhdas liikutus + kyyneltyneistä silmistä, vain siellä + täällä liittyi kaksi pyssyn perää + pitelevää kättä kiitolliseen rukoukseen...</p> + + <p>Mutta tervetulleita olivat he kaikki.—Eikä + ketään ollut verinen kostontyö vielä niin + raaistanut ja kivetyttänyt, etteivät kyynelet ja + suudelmat olisi häntä virvottaneet ja saaneet palaavan + valoisamman ajan aavistuksia + häämöttämään hänen sielunsa + silmiin.</p> + + <p>Tosin ei kiihtyneitä intohimoja yhtäkkiä + tuuditeta täydelliseen lepoon.—Kourat, jotka ovat + kalpaa heiluttaneet, tarvitsevat aikaa tarttuakseen aurankurkeen + ja luotirihmaan, eikä joka miehen ole helppo unhottaa + leirielämän rajua hillittömyyttä lempeän + kotilieden ääressä.— —</p> + + <p>Kuten jokaisen rauhanteon jälkeen, oli sentähden + vuosi 14 Saksassa hurja aika. Tämä vuosi, jonka nimi + meille myöhemmin syntyneille kaikuu kuin kiitosvirsien, + urkujen huminan ja kellojen helinän sulosointu, näki + väkivallan töitä ja rikoksia enemmän kuin + yksikään muu vuosi ennen tai jälkeen. + Erittäin villisti elämöi ihmisten valloilleen + päässyt petomaisuus niissä seuduissa, joissa sodan + edellä oli ranskalaisten ylimielisyys mellastellut + täydessä murhanhimoisuudessaan, ja villeimmin + siellä, missä taistelutannerten verenhaju ja + poltettujen kylien tulenloimotus oli kotiväenkin mielen + täyttänyt kauhunkuvilla ja missä + salakähmäinen kavaluus ja luihu pelkuruus yhä + edelleen sovittamatonna huusi kostoa. Näytti melkein, kuin + eivät kiihtynyttä isänmaanrakkautta vielä, + tyydyttäisi vastikään vuotaneet verivirrat, vaan + tarvittaisiin enemmän kuluneen vuosikymmenen + häpeän pesemiseen. Eihän voitu aavistaa että + korsikkalainen korppikotka, joka istui + saarihäkissään, hioi jo teräsnokkaansa + nirhatakseen rikki häkkinsä ristikot ja että + vielä täytyi monen kuohuvaa verta uhkuvan suonen aueta, + ennenkuin hän pääsi täydelliseen + lepoon.—</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="II" id="II"></a> + + <h2>II.</h2> + + <p>Tämän merkillisen vuoden elokuun lopulla istui + eräänä päivänä suurehkon + talonpoikaistalon suvihuoneessa joukko nuoria miehiä + tammipöydän ympärillä, ja pöydän + täyttivät koko leveydeltään saviset + oluthaarikat ja pyöreämahaiset viinapullot. + Tupakansavu, joka tissusi piipunkannen raoista ilmoille, kietoi + kuumat, paloviinasta ja innostuksesta hehkuvat kasvot + sinisenharmaihin pilviinsä.</p> + + <p>He olivat äsken palanneita isänmaan puolustajia ja + mässäsivät sotaisiin muistelmiinsa + kiintyneinä.</p> + + <p>Kaikissa heissä saattoi havaita + sukuyhtäläisyyden piirteen, jonka samallainen + sääty, samallaiset elin- ja ajatustavat painavat + ventovieraihinkin. Heidän karheat, rehelliset kasvonsa + olivat sodassa villiintyneet ja peittyneet naarmuilla ja arvilla. + Parin kolmen käsivarsi oli siteissä vieläkin, ja + tuskin ainoakaan oli päässyt niin pitkälle, + että olisi ripustanut mustanauhaisen + jääkärintakkinsa naulaan.</p> + + <p>He olivat Heiden kylän vapaita talonpoikia, hajallaan + asuvia ja kuitenkin naapurillisesti liittoutuneita—muutamat + heistä riippuivat vielä isänsä + määräysvallasta, toiset olivat jo + päässeet talonsa haltijoiksi. He eivät olleet + konsanaan tehneet vero- eikä päivätöitä; + niillä suurilla mullistuksilla, joita Steinin laatima laki + muutamia vuosia takaperin oli saanut aikaan + talonpoikaissäädyn keskuudessa, ei heihin ollut + mitään vaikutusta, ja kun edellisenä + keväänä oli kuninkaan sotakutsu kulkenut + ympäri maan, olivat he ylpeinä kuten herraspojatkin + astuneet vapaaehtoisten jääkärien riviin omine + hevosineen ja omine aseineen, vaikkapa sentähden olisi + täytynyt viedä markkinoille viimeisetkin + siemenjyvät.</p> + + <p>Ainoastaan yksi heistä, hän, joka istui talon + ainoalla päällystetyllä tuolilla, + likaisenharmaalla ja moneen kertaan korjatulla ja paikatulla + kuvatuksella, ja jolla yksinään oli pullo punaista + viiniä edessään, kuului + silminnähtävästi toiseen + elämänpiiriin.</p> + + <p>Hänellä oli kalpeat hieman keltaiselle vivahtavat + kasvot, hienot, pehmeähköt piirteet, ruskeat, + synkät silmät ja pitkät, mustat silmäripset, + jotka alas vaipuessaan loivat pitkän varjon kaidoille + poskille. Vaikkakin hän näköjään oli + nuorin heistä kaikista—hän tuskin saattoi olla yli + kahdenkolmatta—näytti hän mieheltä, jonka + elämänhalu on mennyt. Uhmaava tarmo hallitsi hänen + rypyttömällä otsallaan, ja sinisissä + silmissä piili jotakin vanhan surun tapaista.</p> + + <p>Hänellä oli yllään harmaa takki, joka + näytti hartioista liian ahtaalta, ja sen alla siniruutuinen + villapaita, jossa oli rikkinäiset poimut ja + helmiäisnappirivi. Sotilaallista hänen puvussaan oli + ainoastaan nostoväen ristillä varustettu + kenttälakki, jonka hän oli työntänyt + takaraivolleen, nähtävästi sentähden, + että kova nahkalippu painoi tuskin umpeenmennyttä + arpea, joka hehkuvana juovana kulki tummien kiharain alta suoraan + poikki korkean otsan.</p> + + <p>Kaikkien silmät olivat häneen + suunnatut.—Jokainen näkyi ilmeisesti panevan + enimmän painoa hänen ajatukseensa, tarkotti ennen + kaikkea sanansa hänen kuultavakseen.</p> + + <p>Hänen rinnallaan istui voimakas, häntä hieman + vanhempi nuorimies, joka lakkaamatta tarkasteli häntä + hellävaroisella + huolellisuudella—epäilemättä talon + isäntä. Oikealla ohimollaan oli hänellä + valkoinen laastarilappu. Nauravina ja rohkeina pilkistivät + punakat, pyöreät kasvot vaalean hiusmetsän alta, + joka pörröisine kiharoineen ympäröi kaulan ja + niskan kauttaaltaan.</p> + + <p>»Mutta ethän juo mitään, + luutnantti!» kehotteli hän häntä + työntäen pullon lähemmäksi hänen + eteensä. »Et ole tottunut olueemme, vielä + vähemmän viinaamme—et sentähden tarvitse + laisinkaan kainostella juodessasi tätä punaista + ainetta, joka minulta muuten voidaan varastaa.—Rikkaita + emme ole, sen tiedät, mutta niin paljo meillä + sentään on, että jos tahdot jäädä + luoksemme, on eliniäksesi sinua varten tuollainen pullo + päivässä. Eikö totta, pojat?»</p> + + <p>Riemuiten ilmaisivat toiset hyväksymisensä ja + tunkeutuivat luo, kilistääkseen haarikoineen ja + ryyppylaseineen hänen särkymäisillään + olevaan viinilasiinsa.</p> + + <p>Kiitollisen ilon loiste vilahti hänen kalpeilla, + synkillä kasvoillaan.</p> + + <p>»Tiesin kyllä», sanoi hän, + »että teidän luotanne löytäisin + kodin—muuten en olisi palannutkaan.»</p> + + <p>»Yhä parempaa!» huusi isäntä. + »Sitäkö varten vannoimme veriveljeyttä + ensimäisen taistelun edellä—silloin + kirkossa—tuossa kirotussa pesässä—jonka + nimeä en kuunaan saa säilymään + muistossani?»— —</p> + + <p>»Pesä on Dannigkow nimeltään», + vastasi nuori vieras, jota puhuteltiin luutnantiksi.</p> + + <p>»Muistatko sen vielä niin hyvin?» jatkoi + isäntä. »Ja olisitko voinut ajatellakaan + hiipiä ohitsemme?—Sitäkö varten valitsimme + sinut johtajaksemme ja umpimähkään ajaa + karauttelimme perästäsi tulisimpiin + otteluihin?—Veri ja kuolema liittää yhteen, + Baumgart. Anna sentähden palttua maailmalle ja jää + luoksemme.»</p> + + <p>»Älä lörpöttele loruja, veli + hyvä», vastasi luutnantti ja puhalsi + mietteissään viinin purppuraiseen peilipintaan.</p> + + <p>Mutta toinen ei ottanut peräytyäkseen.</p> + + <p>»Saat olla varma», jatkoi hän, »ettemme + tule sinua koskaan uteliailla kysymyksillä ahdistelemaan. + Olemmehan aina tottuneet pitämään sinua + salaperäisenä otuksena. Kun lepäsimme + leirinuotiolla kertoellen kodista ja konnuista, isästä + ja äidistä, juomingeista ja lemmenseikkailuista, + nipistit sinä suusi suppuun, aivan kuten teet nytkin. Mutta + jos joku rohkaisi mieltänsä ja kysyi sinulta, + mistä olet ja mitä muuten olet puuhaillut, silloin + sinä nousit ja menit matkoihisi. Niin totuimme olemaan + kyselemättä ja tuumailimme: Hän on mahtanut + syödä liiaksi jotakin, joka on hänet saanut + eliniakseen kärtyisälle tuulelle... Muuten, mitä + se meihin kuuluu? Hyvä toveri olit, sen todistuksen annamme + sinulle—ja enemmänkin, olit kunnollisin, urhoollisin + ja ... no, suoraan sanoen, jos olisit jotakin meistä + käskenyt: mene, katkaise oikea kätesi minun + tähteni—totisesti olisi hän sen tehnyt + mukisematta.—Enkö puhu totta, pojat?»</p> + + <p>Hyväksymisen huuto kulki ympäri + pöytäseuran.</p> + + <p>»Lakatkaa vihdoinkin», sanoi nuori luutnantti, + torjuen riemuitsevia loitommalle. »Ylistättehän + minut aivan maan alle.»—</p> + + <p>»Huonot viestit tulevat perästä!» jatkoi + isäntä. »Olemme olleet sinuun aikalailla + tyytymättömiäkin. Muistat kai vielä, + mistä se johtui. Se tapahtui aselevon aikana, kohta + yhdyttyämme hurjan Platenin johtamiin liettualaisiin ja + Bülowin joukkoon. Silloin eräänä iltana + kierroksesi tehtyäsi selitit meille: Pojat, minun + täytyy jättää + teidät—älkää kysykö, + miksi.—Mutta uskokaa minua, en voi + muuta—nostoväki kaipaa upseereja. Ei ole + mikään kunnia siirtyä vapaaehtoisten + jääkärien joukosta nostoväkeen, mutta + minä menen nostoväkeen.— Niinhän haastoit, + Baumgart?»</p> + + <p>Nuori luutnantti nyökkäsi, ja hänen huulillaan + väreili kuohahtavan katkeruuden ilme.</p> + + <p>»Näimme, kuinka sinulle samalla kihosivat vedet + silmiin, muuten olisi varmaan yksi tai toinen kysynyt: + Tämäkö on kiitos sinulle osottamastamme + luottamuksesta, että jätät meidät nyt, juuri + nyt, kun meidän olisi platenilaisille + näytettävä, kuinka ranskalaisia oikein + metsästetään?—Ja sentähden + päästimme sinut menemään vastustelematta, + vaikkakin sydämemme vuosivat verta.—Kukaan ei ole + myöhemmin kuullut sinusta hiiskahdustakaan, kuinka ahkerasti + tiedustelimmekin; mutta sen voimme vakuuttaa, että + kuukausimäärin juttelimme joka ilta sinusta ja + vaivasimme päitämme tuumiessamme, mikä se sinut + oikein veti pois meidän luotamme ja mikä oikeastaan + olit miehiäsi ja muuta sellaista, niin että + myöhemmin joukkoomme liittyneet, jotka eivät olleet + sinua tunteneet, arvelivat, että heistä oli + ikävystyttävää ikuinen puhe sinusta ja + että meidän olisi ollut paras sinun kanssasi + lyöttäytyä nostoväen likakinttujen laumaan. + Näetkös, niin olimme sinuun kiintyneet, ja + sentään tahdot sinä jo parin päivän + perästä kääntää meille + selkäsi! Marnevirralta kauas Weikselin taakse on pitkä + matka, kun sen tekee yksin ja jalkaisin, ja haavasikin yhä + vielä äkäilevät. Levähdä siis ja + kerro, haastele meille, kuinka elämäsi harmaapartojen + parissa meni mukiin ja kuinka jouduit vankeuteen—sillä + että sinä todellakin olet joutunut vangiksi, + senhän on täytynyt olla aivan eriskummallinen + sattuma!»</p> + + <p>Hän silmäili lapsellisella ylpeydellä + teräksiseen ristiin, joka välkkyi hänen takkinsa + rintapielessä. Hän oli sen saanut palkinnoksi + siitä, että oli kerran, suostumatta tarjottuun + armahdukseen, huimapäisesti tapellen murtautunut vapaaksi + ranskalaisen husaarijoukon keskeltä.</p> + + <p>Nuoren nostoväen luutnantin rinnassa ei ollut + mitään koristeita. Kun sotaretken lopussa suuri + koristevirta valui voitokkaiden soturien ylitse, oli hän + luultavasti silloin jo ollut vankina.</p> + + <p>Kiusallinen syrjäytyksen, kenties häpeänkin + tunne näytti heräävän hänen + mielessään. Hän painoi nostoväen lakin + takaisin otsalleen ja sysäten tuoliaan voimakkaalla + tempauksella taaksepäin, ikäänkuin ei olisi + kauempaa sietänyt koko kapinetta, sanoi hän:</p> + + <p>»Kiitän teitä hyvistä tarkotuksistanne, + mutta minun täytyy mennä Königsbergiin + ilmottautumaan päällystölleni.»</p> + + <p>»Silloin saat kauan etsiä», vastasi eräs + kiharatukkainen, ruskeasilmäinen veitikka, joka kantoi + oikeaa käsivarttaan mustassa siteessä. »Etkö + todellakaan tiedä, että nostoväki + päästettiin kotiin kohta palattuaan?»</p> + + <p>»Itse esikuntakin tullee hajaantumaan», + lisäsi toinen.</p> + + <p>»Silloin täytyy minun koettaa onneani + päämajassa», vastasi luutnantti Baumgart. + »Minulla on enemmän kuin muilla syytä huolehtia, + että eropaperini ovat kunnossa. Uskokaa pois! Kukaan ei saa + päästä minusta sanomaan, että olen salaa + hiipinyt armeijasta. Siis lyhyesti: onkohan mahdollista huomenna + saada kyytiä Königsbergiin?»</p> + + <p>Nousi oikea tyytymättömyyden myrsky. Käytiin + hänen kimppuunsa, tartuttiin hänen käsiinsä, + kierryttiin piiriin hänen ympärilleen, + ikäänkuin olisi kysymyksessä estää + hänet tuossa tuokiossa pakenemasta.</p> + + <p>»Jää ainakin niin kauaksi, ettei raukea + tyhjiin juhla, jonka tahdomme viettää + kunniaksesi», sanoi Karl Engelbert, nuori isäntä, + saatuaan melulta äänensä kuuluviin.</p> + + <p>Baumgart syöksähti nopealla ponnahduksella + hänen istuintaan kohden.</p> + + <p>»Minun kunniakseni?... Oletteko tulleet + hulluiksi!»</p> + + <p>»Mikään puolustus ei enään + auta!» vastasi toinen. »Asia on jo aikoja sitten + pohdittu. Kolme päivää takaperin, kohta tänne + pistäydyttyäsi, lähetin Johann Radtken + taipaleelle, mukanaan luettelo kaikista vapaaehtoisista + jääkäreistä, jotka piirissä ovat + kotosalla, sillä meillä on väkeä kuudesta tai + kahdeksasta rykmentistä—ennen kaikkea oli hänen + tietysti mentävä Schrandeniin, jossa Merckel + asuu—hänhän oli ensin Platenin joukossa, mutta + sitten meni hänkin nostoväkeen. Mutta hänen + siirtymisessään oli järkeä, sillä vasta + siellä hänelle vakuutettiin luutnantin + oikeudet.»</p> + + <p>Baumgart oli nimeä mainittaessa ilmeisesti + säpsähtänyt, mutta pian hän malttoi + mielensä, ja puoleksi eteenpäin kumartuneena ja + tarttuen kovalla kourauksella istuimensa puisevaan + selkänojaan, kuunteli hän vaieten, mitä + hyvää tarkottava ystävä tiesi kertoa + tulevista kunniapidoista... Hän ei vastustellut + enempää, kenties siksi, että avoin vastarinta + näytti hänestä hyödyttömältä, + mutta hänen levottomissa + syrjäsilmäyksissään piili jotakin + pakoaikeihin vivahtavaa.</p> + + <p>Ystävyksille, joiden kuohuva veri ei kotioloissa + vieläkään ottanut rauhottuakseen, oli tervetullut + jokainen aihe, joka heidät, vaikkapa vain muutamaksi + hetkeksi, kohotti yli arkipäiväisen yksitoikkoisuuden, + mihin he olivat menehtymäisillään. He puhuivat + hyvin tärkeän näköisinä + luottamusmiehensä palaamisesta, sillä hän oli + odotettavissa jo aamupäivällä viiden peninkulman + päässä sijaitsevasta Schrandenista.</p> + + <p>»Olenpa utelias tietämään», sanoi + Peter Negenthin, mies, jolla oli musta side, »mihin + schrandenilaiset ovat koreaan kartanonherraansa nähden + ryhtyneet.»</p> + + <p>Luutnantti Baumgart heristi korviaan.</p> + + <p>»Punaisen kukon ovat he jo aikoja sitte panneet + hänen katolleen istumaan», puuttui toinen puheeseen. + »Viitisen vuotta on hän jo huuhkajan tavoin pesinyt + paloraunioiden keskellä.»</p> + + <p>»Miksei hän sitten rakenna linnaansa + uudestaan?» kysyi kolmas.</p> + + <p>»Miksikö? Siksi, että talonpojat ja muu + kylänväki pieksävät + pahanpäiväiseksi jokaisen, joka menee hänelle + työhön. Kerran hän oli pestannut + päivätyöläisiä Masurenista asti + ajatellen, että ne kyllä pysyvät + hänellä, kun eivät ymmärrä saksaa. + Sitten syntyi kylän kapakassa aika tappelu—ja ykskaks + ajettiin puolalaiset matkoihinsa. Sen koommin ei hän + enää ole yrittänytkään ruveta maitaan + viljelemään.»</p> + + <p>»Millä hän sitten elää?»</p> + + <p>»Mitäs se meitä liikuttaa?... Kuolkoon + nälkään!»</p> + + <p>Keskelle pahansuopaa naurua, jonka tämä julmanlainen + toivomus herätti maanpoikain keskuudessa, astui, nopeasta + ratsastuksesta höyryävänä ja hikisenä, + palannut lähettiläs, lyhyt, pienenläntä + nuorukainen, jonka vaaleat, suorat hiussuortuvat valuivat + kellertävinä ja kiiltävinä kuin uusi + olkikatto lihavahkoille kasvoille, jotka päivä oli + paahtanut punaisiksi kuin keitetyt kravut.</p> + + <p>Ennenkuin hän alkoi puhua, tarttui hän suureen + kivikannuun, joka seisoi keskellä pöytää, ja + pitäen molemmin kourin sen pulleasta vatsasta, imeytyi + hän kannun reunaan kiinni, kunnes se vihdoin + naurunhohotusten kaikuessa temmattiin hänen huuliltaan.</p> + + <p>Kaikin tavoin ilvehtien ja irmastellen kertoi hän + matkastaan.</p> + + <p>Suuri juhla oli kyllä alusta alkaen varma.—Kaikkien + piiriläisten jalkapohjia kutkutti tanssinhalu, kaikki + halusivat juominkeja ja ilotulituksia ja olivat valmiit, jos niin + tarvittiin, kelpo selkäsaunaankin juhliakseen Saksan + yhtenäisyyden kunniaksi. Ainoastaan paikasta, jossa + tämän kaiken piti tapahtua, oli vielä vallinnut + erimielisyys.—Ennen kaikkea halusivat schrandenilaiset, + luutnantti Merckel etunenässä, että kekkerit + olivat vietettävät heidän luonansa.</p> + + <p>»Miksi niin? Pojat, ne vasta ovat + joukkiota—nämä samaiset schrandenilaiset. + Riemusta aivan poissa nahkoistaan—juovat ja hurjistelevat + päivät päästään. Aina tallukat + taivasta kohden!—Miksi niin? Siksi, että he ovat + vannoneet kostoa paroonilleen, isänmaan kavaltajalle, joka + heidät on häväissyt ilmoiseksi iäkseen. + Tiedättekös, mitä he ovat veisanneet kirkossaan + virrennuotilla jo seitsemisen vuotta:</p> + + <blockquote> + <p>Herramme Schrandenista, jonka tähden<br> + hävetä saamme kaiken kansan nähden<br> + ja käydä mieron pilkkana,—<br> + lyö rutolla, o Jumala!</p> + </blockquote> + + <p>Näin veisaavat ne siellä joka pyhä, ja nyt, kun + heidän rukouksensa on jo puoleksi kuultu, ovat ne vannoneet + jättävänsä hänet kirkkoaidan taakse + maatumaan.»</p> + + <p>Kiihkeitä kysymyksiä satoi hänelle kaikilta + tahoilta. »Onko se kuollut, koira?—Onko piru + hänet vihdoinkin perinyt?»</p> + + <p>Melun keskeltä kuului räsähtävä, + rauskahtava ääni. Nuoren Baumgartin käsi oli niin + kovasti kouristanut nojatuolin selustaa, että hauras puu oli + katkennut keskeltä poikki. Hän itse istui kalpeana ja + liikkumatonna ja tuijotti puhujaan silmät + selällään, huomaamatta lainkaan vahinkoa, jonka + oli tehnyt talon vanhalle perinnölle.</p> + + <p>Ja hilpeä Johann Radtke jatkoi:</p> + + <p>»Ovatpa onneksi tainneet suututtaa hänet kuoliaaksi + —ainakin oli hän saanut halvauksen, kun he tahtoivat + häneltä itse Kissanportaankin hävittää. + Luutnantti, oletko konsanaan kuullut Kissanportaasta + puhuttavan?»</p> + + <p>Tämä tuijotti yhä vielä häntä + kohden eikä virkkanut sanaakaan. Hänen hampaansa olivat + pureutuneet alahuuleen. Ikäänkuin kivettyneenä + istui hän paikoillaan.</p> + + <p>»Kissanporras näet on tie, jota myöten parooni + vuonna 7 vei ranskalaiset, jotka olivat Schrandenin linnan + miehittäneet, preussilaisten selkään. Schrandenin + päällekarkauksesta lienet ainakin + kuullut—siitähän kerrotaan joka + kalenterissa.»</p> + + <p>Luutnantti nyökäytti parisen kertaa koneellisesti + päätänsä, kuten tekee tuomittu, joka + voimattomassa nöyryydessä alistuu kohtaloonsa.</p> + + <p>»Heidän nähtensä oli hän + kaatunut», kertoi Johann Radtke edelleen. »Vaahto oli + pursunut hänen suustansa—ja hänen rakas + kullannuppusensa, kylän puusepän tytär, joka + hänen kanssaan on elellyt, oli heittäytynyt hänen + ruumiinsa päälle—kuka tietää, mihin he + muuten olisivatkaan ryhtyneet verisessä + raivossaan.»</p> + + <p>»Ja sanoitko, etteivät he nyt tahdo sallia + häntä haudata?» puuttui hyväntahtoinen Karl + Engelbert puheeseen, pudistaen arvelevaisesti + päätänsä. »Onko sellainen sitten + sallittua kristityssä maassa?»</p> + + <p>Johann nauroi viekkaasti.</p> + + <p>»Schrandenilaiset vetävät yhtä + köyttä, ja jollei kukaan tahdo ryvettää + käsiään kantamalla moista iletystä hautaan, + voiko sitä panna pahakseen?»</p> + + <p>»Mutta jos se joutuu esivallan korviin?»</p> + + <p>»Esivallan—hahaha!—Heidän esivaltansa + on vanha Merckel, ja hän oli arvellut, että hänen + puolestaan olisi haaskatarhakin vielä— — + —»</p> + + <p>Hädän ja tuskan huuto, ikäänkuin + tukehtuvasta kurkusta pusertunut, sai hänet vaikenemaan. + Ponnahtaneena pystyyn, valkeana kuin kalkkiseinä, seisoi + nuori luutnantti ojentaen nyrkkiin puristetut kätensä + puoleksi torjuen, puoleksi uhaten häntä kohden. + Hänen sinertävällä huulellaan riippui + veripisara, joka vieri leukaa myöten alaspäin, + jättäen jälkeensä punertavan juovan.</p> + + <p>Soinnuton, tuskin ymmärrettävä änkytys + kuului hänen huuliltaan, mutta ken sen ymmärsi, + kangistui kauhusta.</p> + + <p>»Herkeä!» oli hän sanonut. + »Herkeä!... Hän on isäni.»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="III" id="III"></a> + + <h2>III.</h2><br> + + <p>Kuu kumotti korkealla taivaalla ja valoi vienon + sinertävää hohdettaan uinailevien nummien ylitse. + Suosilmäkkeiden leppäpensaat olivat valon + seppelöimät, ja solakat, valkorunkoiset koivupuut, + jotka katkeamattomina riveinä suojustivat leveää, + suoraa maantietä, välkkyivät ja loistelivat niin + että tie loitommalta näytti kulkevan hopeaisten aitojen + välitse.</p> + + <p>Hiljaista kaikkialla. Linnut olivat aikoja sitten vaienneet. + Syyskesän rauha, kylläisenä lakastuvan luomakunnan + rauha vallitsi laajoilla lakeuksilla: Kuului tuskin + heinäsirkan sirkutusta ojan reunalta, tuskin + pelästyneen, pitkäin olkien juurella + piipertävän peltohiiren vikinää.</p> + + <p>Reppuineen ja ryhmysauvoineen asteli yksinäinen vaeltaja + tietä myöten, välittämättä + kuutamoisen maiseman lumouksesta, tuijottaen suoraan + eteensä.</p> + + <p>Hän oli nuori luutnantti, joka taivalsi kotiseudulleen + kansan kiroamaa isäänsä hautaamaan.</p> + + <p>Vierasvarainen isäntä oli hänelle + tyrkyttänyt parhaita ajoneuvojaan, oli sitten, kun kaikki + houkuttelut olivat turhia, saattanut häntä jalkaisin + pitkän matkaa ja erotessa vakuuttanut lujasti ja + pyhästi, että heidän kerran vannomansa veriveljeys + pysyisi lujana, huolimatta isäin pahoista teoista, ja + että hän sai nyt ja aina luottaa häneen ja + hänen naapureihinsa...</p> + + <p>Ivalta tämä hyvää tarkottava lohdutus + kuulosti hänen korvissaan. Tuo puhe »isän + pahoista teoista» tuntui hänestä häntä + itseään kohtaan tähdätyltä + häväistykseltä, joka hänen täytyi + kärsiä vaieten, koska sitä häpeää, + jonka hänen isänsä oli jättänyt + hänen niskoilleen, oli mahdoton torjua luotaan.</p> + + <p>Ja synkkiin mietteihin vaipuneena antoi hän menneen + elämänsä kuvien kulkea sielunsa silmien + editse.—</p> + + <p>Hän ei ollut isäänsä koskaan rakastanut. + Tämä oli ollut raaka, raju mies, joka pieksi + talonpoikia, jonka nauraessa vapisi koko talo samoin kuin + toruessakin, jolle poika itse ei merkinnyt enempää kuin + jokin mäyräkoira, mikä hänen + hyvällä tuulella ollessaan sai kaluta hänen + kantapäitään, mutta jonka hän seuraavana + hetkenä potkaisi kauas luotansa. Tämä + äkäinen, pieni mies, hänen kellertävät, + leveän luisevat kasvonsa sysimustine viiksineen ja pienine, + säkenöivän harmaine silmineen olivat + häntä pelottaneet niin kauan kuin hän saattoi + muistaa. Äitiään ei hän ollut milloinkaan + tuntenut. Tämä oli muutama vuosi hänen + syntymisensä jälkeen joutunut pitkän sairauden + uhriksi. Alhaalla kylässä kerrottiin, että parooni + oli hänet kiukullaan ja rakkaudellaan kiduttanut + kuoliaaksi.</p> + + <p>Synkässä, korkeaholvisessa + käytävässä, jonka seinistä askelet + kaikuivat niin kammottavasti ja jossa kuumimpana + kesäsydännäkin kulkivat vilunväreet läpi + ruumiin, oli hänen kuvansa riippunut viimeisenä + pitkässä, aavemaisessa rivissä. Se oli kuva + hennosta, surkastuneesta naisesta, jolla oli ohuet, + verettömät huulet ja puoleksi ummistuneet silmät; + heikkous ja arkuus näytti tehneen silmäluomet + raukeiksi.</p> + + <p>Monet hetket oli hän piennä poikana yksin + jäätyään seisonut tämän kuvan + edessä ja ikävöiden odottanut, että nuo + luomet kohoaisivat, pilkahduttaakseen hänen nuoreen, + yksinäiseen elämäänsä jokusenkaan + äidinrakkauden säteen. Mutta vaikkapa hän olisi + ristissä käsin kuinkakin palavasti rukoillut, vaikka + olisi kuinkakin kyynelistä tulvillaan ja kaihosta sykkivin + sydämin odottanut heräämisen hetkeä, + yhtä raukeina ja ikäänkuin ikuiseen uneen + uupuneina tuijottivat silmäterät edelleen alas + häneen oudosti metallinloisteisina, kunnes hän vihdoin + epätoivoissaan tempautui irti ja syöksyi sieltä + pois.</p> + + <p>Äidin kuvan rinnalla riippui toinen kuva, tavallaan + yhtä huomattava kuin tämäkin—se esitti + säteilevän kaunista, mustakutrista naista, joka oli + parhaallaan hevosen selkään nousemaisillaan. + Hänellä on vasemmalla olallaan punainen, kultanauhoin + koristeltu ja kärpännahkalla reunustettu samettidolma, + oikeassa kädessään, jota peitti pitkä, + poimuinen rannehansikas, heiluttaa hän ratsupiiskaa, + ikäänkuin tahtoisi sillä sivaltaa jotakin + pahantekijää selkään.—Intohimoinen + elämänhalu hehkuu ja säkenöi noista + silmistä, jotka rohkeasti ja käskevästi katsovat + etäisyyteen, odottaen että kaikki, mitä + sieltä lähestyy, antautuu hänen armoilleen.</p> + + <p>Sellaiselta oli näyttänyt nuoruudessaan + isoäiti, joka jankutuksineen ja haukkumisineen, + kainalosauvoineen, liköörilaseineen ja + nuuskarasioineen, kummitteli kammottavana ja noitamaisena nuoren + miehen aikaisimpien muistojen joukossa. Hän oli ollut talon + onnettomuus, sillä hän, joka ennen + häitään oli ollut ylistetty kaunotar + saksilais-puolalaisessa hovissa, oli jo rintansa maidossa + juottanut nuoren luutnantin isälle rakkauden Puolaan, niin + että hän, vaikka olikin saksalainen aatelismies ja + ritarillista sukuperää ja eli keskellä saksalaista + seutua, luopui saksalaisuudesta ja kiintyi + sydämestään puolalaisten menetettyyn asiaan.</p> + + <p>—Hän oli kyllä saksalaisen neidin kera astunut + alttarin eteen, mutta hän ei voinut olla antamatta + ensimäiselle ja ainoalle pojalleen puolalaista nimeä, + jota hän nykyisenä isänmaallisen kiihkoilun aikana + sai kuten syntymävikaa laahata kaikkialle mukanaan.</p> + + <p>Mutta mitä merkitsikään viaton nimi Boleslav + verrattuna siihen suunnattomaan häpeään, jolla + isä mielettömässä puolalaisrakkaudessaan oli + verhonnut itsensä ja sukunsa.</p> + + <p>Nyt oli hän kuollut, ja »kuolleita kohtaan ei ole + kannettava kaunaa», sanoi samaisen isän poika + itsekseen; mutta samana hetkenä valtasi hänet + täydellä voimallaan tietoisuus siitä + häpeätaulusta, jota hän laahasi mukanaan, + missä liikkui tai mihin pysähtyi, ja josta + mikään mahti maailmassa ei voinut häntä + vapauttaa. Valittaen ja syyttäen ojensi hän + käsivartensa sinertävänä + välkkyvää taivasta kohden, jolla tähdet + himmeinä tuikkivat. Oli kuin hän olisi vaatinut tilille + isänsä sielua, joka oli piiloutunut johonkin + etäiseen maailmaan.</p> + + <p>Sitten yhtäkkiä heräsivät + leppeämmät tunteet hänen mielessään.</p> + + <p>Hän heittäytyi ojan reunalle kosteiselle nurmikolle + istumaan ja painoi kätensä kasvoilleen. Hetken aikaa + hänestä tuntui, kuin hän olisi itkuun + puhkeamaisillaan, mutta hänen silmäluomensa + jäivät kuumiksi ja kuiviksi. Aavistus siitä, + mitä hänellä oli edessään, painoi liian + raskaasti hänen mieltään. Hän ajatteli, + kuinka kolkkona ja tärveltynä hän muutamain + hetkien kuluttua näkisi jälleen sen, joka kerran oli + levännyt hänen edessään uiden valoisan + lapsuuden päiväpaisteessa.</p> + + <p>Sillä hänellekin, yksinäiselle, + äidittömälle pojalle, oli lapsuuden + päivä paistanut. Kiittämätöntä, + kehnoa olisi ollut sitä kieltää.</p> + + <p>Ympäri peltoja ja metsiä oli hän saanut + samoilla, vapaana, riippumatonna ruokatunneista ja + nukkumisajoista, kuten ainoastaan böhmiläiset + metsärosvot tai Arkansasin linnunpyytäjät, + sillä hänen tulemisistaan ja menemisistään ei + välittänyt kukaan.—Kevättuulen + liidellessä nurmikon ylitse ja keltaisten perhosten + liihotellessa kukasta kukkaan sai hän ruohikossa kukkien + keskellä loikoa selällään sinitaivaalle + tuijottaen niin kauan kuin tahtoi—aamusta varhain + iltamyöhään, jollei nälkä + ahdistellut,—se ei liikuttanut ketään. Ja jos + häntä halutti mennä lammaspaimenten mukana + laitumelle, syödä mustaa leipää heidän + repustaan ja sammuttaa janoaan + vesilätäköistä, ei kellään ollut + mitään väittämistä + sitäkään vastaan.</p> + + <p>Linnan ympäri, joka kunnaaltaan katseli maisemaa laajalle + ympärilleen, kiemursi melkein solmuun vetäytyneenä + välkkyvä, iloinen virta pensaiden peittämine + partaineen ja herttaisine lymypaikkoineen. Niistä saattoi + salavihkaa katsella, kuinka rengit veivät hevosia uimaan, + kuinka nahkuri huuhtoi vuotiaan tai myöskin poikasia ongella + tai tyttöjä uimassa... Illoin, kun aurinko oli + laskenut lepikkojen taakse, tulivat otukset läheisestä + metsästä, kapusivat varovasti alas + rantaäyrästä ja. latkivat kielellään + himottua märkyyttä. Silloin oli oltava hiljaa kuin + hiiri eikä liikautettava varvastakaan, sillä pieninkin + ääni pyyhkäisi kuin tuulispää + tämän satumaisen kuvan tipotiehensä. Ja kun kuu + nousi taivaalle ja levitti hopearihmaiset verkkonsa virran + pinnalle—kun leppäpensaat katselivat kuvaansa + vedessä ikäänkuin hunnutetut prinsessat, ja + iloiset piikatytöt lauloivat surullisia laulujaan + ylempänä valkaisupaikalla, silloin ei ollut + mitään suloisempaa maailmassa kuin hautautua + lehdistöön ja karkeloivain kuunsäteiden + ympäröimänä unelmoida aina aamunkoittoon.</p> + + <p>Hän päästi kätensä vaipumaan + kasvoiltaan ja tuijotti hämmentynein katsein + ympärilleen. Kuutamo uinaili vaaleilla kentillä, + ainoastaan puut, joiden alla hän istui, kurottelivat + synkkiä ja uhkaavia varjojaan tämän + hymyilevän rauhan kuvan kehykseen. Valittava huuto, kuin + lapsen itku, kuului etäältä. Jäniksen + poikanen, joka varmaankin oli eksynyt pellonvakoon, huusi + nälissään emoaan, aavistamatta, että + parunnallaan antoi merkin murhaajilleen.</p> + + <p>Elukka paran hätä värisytti häntä. + Hän nousi ja jatkoi taivallustaan synkkää + päämääräänsä kohden. + Hänen muistelmansakin jatkoivat vaellustaan.</p> + + <p>Koitti aika, jolloin vanha kirkkoherra Götz otti + hänet kouluun ja valkoinen talo pähkinäpuiden + keskellä tuli hänen toiseksi kodikseen. Kuljeskeleminen + oli nyt lopussa, sillä tämä harmaa + tuittupää piti ankarassa kurissa oppilaitaan.</p> + + <p>Heitä oli kymmenen tai kaksitoista, kauppiasten ja + hyvinvoipain käsityöläisten lapsia, sekaisin + poikia ja tyttöjä.—Talonpoikain lasten kanssa ei + hän luonnollisesti joutunut yksiin.—Nämä + kasvoivat omia aikojaan kuten vasikat, sillä paroonin heille + asettama opettaja, entinen kamreeri, joka juoppouden takia oli + tullut virkaheitoksi, vetelehti koulutuntiensa ajat + kapakoissa.</p> + + <p>Hänen toveriensa parvesta pisti ennen muita esiin Felix + Merckel, ravintolan isännän poika alhaalta + kylästä, oikein aika poika, joka jo kymmenvuotiaana + käveli pitkävartisissa saappaissa ja sai ampua + maaliin—ja joka nyrkkiensä voimalla piti koko koulun + kurissa. Boleslaviinkin, joka oli kaksi vuotta nuorempi + häntä ja jonka hiljaiseen luonteeseen toisen leveä + rehenteleminen vaikutti valtavasti, ulottui hänen mahtinsa, + sikäli kuin tämän salli kartanonherran pojan + itsetietoisuus ja se arka kunnioitus, jota he kaikki, itse + Felixkin, häntä kohtaan tunsivat.</p> + + <p>Felix tuli hänen opettajakseen kaikissa niissä + taidoissa, jotka poikamainen ritarillisuus itselleen omistaa. + Hän opetti hänet uimaan, soutamaan, + pyydystämään lintuja, laittamaan ilotulituksia, + ampumaan kaniineja, jopa ilmaisi hänelle senkin, miten + iltaisin ja kirkonaikaan köyhien talonpoikain puutarhoja + ryöstettiin. Ja vaikkakin hedelmät, joita hän + milloin tahansa sai poimia omasta puutarhasta, olivat tuhat + kertaa makeampia ja mehukkaampia kuin puulle maistuvat + omenanpahaiset, joita hän salaisilla retkillään + niskansa taittamisen uhalla sai saaliikseen, ei hän + kuitenkaan voinut näistä rosvoretkistä luopua. + Jälkeenpäin tunsi hän tosin kiduttavaa + häpeäntunnetta ja tavallisesti vei seuraavana + päivänä talonväelle satakertaisesti takaisin, + mitä heiltä illalla oli + ryöstetty.—Siitä huolimatta kohtasi hän + synkkiä kasvoja ja pahansuopia hymyjä, sillä + isän nyrkki lepäsi raskaana köyhän väen + niskoilla, jonka vielä silloin täytyi tehdä + päivätöitä kartanoon... Mikä oli + luonnollisempaa kuin että viha, jonka isä oli + kylvänyt, kasvoi pojalle vastaisuudessa runsaan + sadon?...</p> + + <p>Toisten toverien, erittäinkin tyttöjen, kuvat olivat + hänen muistossaan häipyneet sumuun.</p> + + <p>Paitsi tietysti yhtä.</p> + + <p>Hänen kuvansa kimmelsi vienolla tähdenloisteella + sydämensurun varjosta, surun, joka vähitellen oli koko + hänen olemuksensa kietonut mustiin käärinliinoihin + ja jota ei itse pyhä, sovittava sotakaan ollut voinut + haihduttaa. Hänen kuvansa oli seurannut häntä + taistelujen tuoksinaan eikä jättänyt + häntä, kun hän maatessaan vaikeasti haavotettuna + luuli verkalleen vajoavansa kuoleman varjojen maahan. + Tämän tytön ikävöimiseen sulautui + hänen voimaton onnenkaipuunsa, josta hän ei + vieläkään ollut voinut vapautua. + Ikäänkuin eivät isän pahat teot olisi + häneltä auttamattomasti tuhonneet tietä + onneen.</p> + + <p>Hän ei tiennyt itsekään, kuinka tämä + lempi oli hänen rinnassaan kasvanut niin suureksi, että + se lopulta täytti heijastuksellaan koko maailman.</p> + + <p>Vaalea, kylmä papintyttönen, joka ei uskaltanut + astua ojan ylitse, vaikka se olisi ollut kuinkakin kuiva, joka + aina näytti niin hirvittävän puhtaalta ja joka + piilosilla ollessaan ei koskaan sallinut tarttua vaatteidensa + liepeihin, »koska ne voisivat revetä», kuten + hän arveli, oli hänelle lapsena oikeastaan + jäänyt aivan vieraaksi. Monta kertaa, kun he olivat + kahden kesken ja Helena näytteli hänelle nukkekamarinsa + salaisuuksia, niissä yksin pyyhelappusetkin olivat + päärmätyt ja nimikirjaimilla varustetut, tuntui + ikäänkuin heidän sydämensä + lähestyisivät toisiaan. Mutta useimmittain + käyttäytyi hän rajussa iloisuudessaan niin + taitamattoman kömpelösti, että tytön + lempeät nuhteet pian muistuttivat hänen menneen niiden + rajojen ylitse, jotka hänen ystävyytensä + hänelle asettivat.</p> + + <p>Silloin hän tavallisesti pakeni sieltä + loukkautuneena ja häpeissään ja pysytteli + loitommalla, kunnes muutamien päivien kuluttua tytön + lempeä, anteeksi antava hymy kutsui hänet jälleen + hänen rinnalleen.—Hän ei viivytellyt, sillä + tytön olennossa oli jotakin valoisaa ylevyyttä, joka + hänet yhä uudestaan veti hänen + tenhopiiriinsä.</p> + + <p>Felixille oli tämä uskollisuus kauhistus. Hän + nimitti Helenaa Koruliisaksi ja härnäili + häntä, missä vain voi. Tytöllä + puolestaan oli verraton tapa nyrpistetyin nenin katsoa + häneen muka yli olkansa, vaikka toinen olikin + päätä pitempi, ja ainoastaan silloin, kun toinen + oli kovin ilkeä, meni hän itkusilmin isälleen + valittamaan.</p> + + <p>Kaksitoistavuotiaana jätti Boleslav kotiseutunsa, kun + hänen äitinsä sukulaiset, jotka kuuluivat vanhaan + preussilaiseen aateliin, olivat tarjoutuneet hänen + kasvatustaan valvomaan. Isä kai oli iloinen + hänestä päästessään, sillä + hänen elintapansa puolisonsa kuoltua eivät juuri olleet + omiaan lapsen viisaiden, kysyväin silmien katseltaviksi. + Matkoiltaan pääkaupunkiin toi hän aina mukanaan + vieraita naikkosia linnaansa, ja moni kotoisella + maaperällä kasvanut, puoleksi puhjennut kukannuppu + joutui hänen himojensa uhriksi. Ei niin, että hän + olisi tätä häpeämättömästi ja + julkisesti harjottanut rikoksellisena ammattina, hän vain ei + tahtonut tietää mistään rajotuksista. Ja + olihan se, mitä hän teki, suorastaan hänen + oikeutensa kartanon herrana, oikeus, jonka perintötapa oli + hänelle vahvistanut ja jonka käyttöä ei + oikeastaan kukaan kummastellut—jollei ehkä poika, joka + verrattain usein joutui lemmenkohtausten ja kyynelsilmin tehtyjen + syytösten todistajaksi.</p> + + <p>Muutenkin tapahtui linnassa monenlaista, joka ei ollut omiaan + hänen silmiensä nähtäväksi. Oli juuri + käsissä aika, jolloin suuren Napoleonin sotahuuto + havahdutti kukistetun ja revityn puolalaisen kansallisuuden + kuolinkamppailustaan.—Uudestaan eloon heränneen + ruumiin salaiset liikkeet huomattiin kaikkialla, missä + puolankielen suhuäänet kajahtelivat, ja + näyttivät leviävän Itä-Preussin + puhtaasti saksalaisille seuduillekin.</p> + + <p>Schrandenin linnaan saapui tuontuostakin + salaperäisiä vieraita, solakoita, notkeavartaloisia + miehiä, joilla oli teräväpiirteiset, kuopikkaat + kasvot. Pienissä rattaissa he kiireisesti ajoivat kylän + halki ja yön hämyssä ja sumussa jälleen + katosivat.</p> + + <p>Posti toi tuhkatiheään sinetillä ja + venäläisillä leimoilla varustettuja kirjeitä, + ja isän työhuone oli usein viikkomäärin + suljettuna, niin ettei kukaan päässyt sisään. + Hän itse oli käynyt synkäksi ja vaiteliaaksi, + kulki kuin unessakävijä, ja ruoskanjäljet + hänen renkiensä seljissä alkoivat parantua + ihonvärisiksi.</p> + + <p>Tähän aikaan siis tapahtui, että Boleslav + muutti sukulaistensa luo Königsbergiin. Seurasivat tyynet + huolellisesti valvotun kehityksen ja kypsymisen vuodet. + Kanslerivainajan leski oli hänelle äidin sijaisena, + ylhäisimmät kodit olivat hänelle avoinna.</p> + + <p>Kotiseudun muistot ja mielikuvat alkoivat vaaleta. Isän + satunnaiset käynnit hänen luonaan osottivat vain + hänelle, miten vieraat he olivat toisilleen.</p> + + <p>Tuli sitten hirmuinen talvi, jolloin sodan raivotar + hävitti vanhoja preussiläisiä maakuntia ja + Napoleonin joukkojen voittokulun humu kuului Weikselin ja Memelin + välimaille.</p> + + <p>Königsbergin kurjien vallien takana oli joukko paenneita + maakunnan asukkaita etsinyt suojaa. Jokainen talo oli + täpötäynnä ihmisiä, ja kaduilla + loimusivat taivasalle majotettujen sotilaiden nuotiot.</p> + + <p>Tämän sotatemmellyksen, rumpujen pärrytyksen ja + valitushuutojen keskellä oli Boleslavin suotu uneksia + ensimäiset lemmenunelmansa.</p> + + <p>Hän oli äsken täyttänyt kuusitoista + vuottaan, ja mitä lupaavin viiksienalku + häämötti jo kuin hiilellä maalattuna + hänen ylähuulessaan. Hän osasi ulkoa Horatiuksen + oodit Chloelle ja Lydialle, eikä hänelle ollut + enää mikään salaisuus, mitä + äskettäin kuollut Friedrich Schiller oli tuntenut + Lauraa kohtaan.</p> + + <p>Palatessaan eräänä tammikuun iltana kymnaasista + ja kulkiessaan poikki linnakentän, jossa vilisi sekaisin + venäläisiä ja preussilaisia sotilaita, näki + hän yhtäkkiä kaksi suurta sinistä + silmää, jotka kysyvinä ja + ystävällisinä tähystivät + häntä. Hän tunsi punastuvansa, ja kun hän + rohkeni katsella ympärilleen, olivat silmät kadonneet. + Seuraavana iltana tapahtui samoin—kolmannella kerralla + rohkeni hän pitää hieman paremmin varansa ja + näki silloin, että noihin silmiin kuuluivat + sievät, vaaleat kasvot, hieno nenä ja pari kalpeita, + siromuotoisia huulia, jotka hymyilivät suloisesti ja + kehottavasti häntä kohden. Nämä kasvot + muistuttivat hänelle tuomiokirkon alttarikuvaa, joka esitti + neitsyt Maariaa kauniissa puutarhassa soreain liljojen ja + lyhytvartisten punaruusujen keskellä.—Jotakin + toistakin muistuttivat hänelle nämä kasvot. + Hän ei vain tiennyt ketä.</p> + + <p>Ja hänen tätä parhaallaan + miettiessään levisi hehkuva ruusunpuna nuoren + tytön somille kasvoille ja sirot huulet kuiskuttivat: + »Boleslav—oletko se sinä?»</p> + + <p>Nyt ei ollut enää + epäilemistäkään, ja riemuiten hän + huudahti: »Helena—Helena—sinä?»</p> + + <p>Jollei tyttö olisi häntä siivosti + työntänyt luotaan, olisi hän temmannut hänet + syliinsä avoimella linnakentällä, kikattavain + tyttöjen ja räyhääväin sotamiesten + keskellä. Ja heidän poikettuaan rinnatusten + kävelemään hiljaisia syrjäkatuja kertoi + tyttö, että hänen isänsä oli vihollisen + lähestyessä lähettänyt hänet tänne, + jottei hänelle tehtäisi mitään pahaa, ja + että hän asui erään vanhan tädin luona, + joka oli ostanut itselleen paikan naimattomain + papintyttärien turvakodissa ja vietti hyviä + päiviä. Hän työskenteli ahkerasti ottaen + ranskan ja musiikin tunteja, sillä hän tahtoi + vielä kerran auttaa isäänsä tämän + opettaja-virassa, koskei hän kai kuitenkaan miestä + saisi ikänään.</p> + + <p>Tämän kaiken tyttö kertoi vienon + lempeään pikkuviisaan tapaan, joka Boleslavissa + herätti suurta kunnioitusta, ja katseli puhuessaan + rauhallisesti, tyytyväisesti hymyillen häntä + syrjästäpäin.—Hänen + isästään ei tyttö tiennyt kertoa + mitään,—viime näkemällä oli ukko + näyttänyt hyvin kiukkuiselta. Kotoaankaan ei hän + pitkiin aikoihin ollut saanut mitään tietoja, + sillä ranskalaiset olivat pesiintyneet sinne, ja tiedot + eivät päässeet tulemaan. Mutta Felix Merckel oli + täällä, ja hänet oli hän + äskettäin kohdannut; hän oli opissa + viljakauppiaalla ja esiintyi kuin suuri herra konsanaan. + Hänelle ei varmaankaan lopulta kunnian kukko laula, tuumi + tyttö, kun hän jo oppilaana ollessaan poltteli + paperosseja ja käytti turkkilaisia kaulaliinoja.</p> + + <p>Lopuksi antoi tyttö hänelle luvan ensi perjantaina + tulla tapaamaan häntä tädin luo, sillä + ainoastaan perjantaisin päästettiin vieraita + laitokseen.—</p> + + <p>Tytön poistuessa sipsuttavin askelin, hiljalleen + keinuttaen solakkaa vyötäröään, tuntui + hänestä, kuin olisi alttaritaulun neitsyt Maaria tullut + häntä ilahduttamaan ihanalla ilmestyksellään + ja palaisi nyt jälleen liljojensa ja punaruusujensa luo.</p> + + <p>Seuraavana perjantaina soitti hän neitsytkodin + kelloa.—Tosin hän ei tavannut tyttöä + liljojen ja punaruusujen keskellä, vaan verenpisarain ja + kurjenpolvien, joiden himmeät, tomuiset lehdet + kehystivät häntä varsin + viehättävästi. Talvi-illan rusotus hohti + jäätyneestä ikkunasta sisään ja levitti + ruusuharsonsa hänen kasvoilleen. Tai kenties + jälleennäkemisen ilo sai hänet + punastumaan.—Täti, hampaaton, homehtunut vanhapiika, + jolla oli kauneuspilkkuja kasvoissaan ja puuteroidut + hiussykeröt, oli kuin ilmeinen kohteliaisuus itse, tarjosi + ylhäiselle vieraalle suklaatia kauniista englantilaisesta + porsliinikupista juotavaksi ja katosi sitten, ikäänkuin + maa olisi hänet nielaissut.</p> + + <p>Oi, mikä suloisten, auringonpaisteisten + perjantai-päivien sarja silloin alkoikaan!—Sotilaat + menivät taisteluun ja palasivat jälleen—hän + ei nähnyt heitä. Eylausta vyöryi ukkosen + jyrinä yli kaupungin—hän ei kuullut sitä. + Monta kertaa taivaalle katsellessaan tuntui hänestä, + kuin olisi hän ollut syvällä, syvällä + siniaaltojen alla ja se maailma, jossa hän ennen oli + elänyt, alkaisi vasta sinisen taivaanlaen tuolla puolen.</p> + + <p>Että hän kuitenkin vielä oleskeli keskellä + samaista maailmaa, selvisi hänelle eräänä + sunnuntai-iltapäivänä. Hän istui uneksien + kirjojensa ääressä, hiljaisessa + ullakkokamarissaan, kun ovi yhtäkkiä temmattiin auki ja + sisään syöksähti pöyhkeästi meluten + nuori huimapää, jota hän ei tuntenut.</p> + + <p>»Eläköön, poikaseni!» huusi + hän, ojentaen käsivartensa häntä kohden. + »Vuosikauden olen sinua etsinyt kuin kultaseni rintaneulaa + enkä löytänyt mistään. Vasta tuo + hurskas, vaalea lapsi, Helena, opasti minut oikealla + tielle.»</p> + + <p>Hän oli todellakin huima Felix, ja turkkilainen + kaulaliina, josta lemmitty oli puhunut, liehui komeasti + hänen molemmille olkapäilleen.</p> + + <p>Boleslav puolestaan vastasi tervehdykseen sydämellisemmin + kuin olisi muutamia viikkoja takaperin itsekään + pitänyt mahdollisena. Sen jälkeen kuin Helena oli + jälleen tehnyt hänelle vanhan kotiseutunsa rakkaaksi ja + kodikkaaksi, oli entinen ystäväkin tullut hänen + sydäntänsä lähemmäksi.</p> + + <p>Kursailematta hän heittäytyi leposohvalle, ja + venyessään sohvan nahkapäällyksellä + katseli hän ihmetellen kodikasta huonetta, joka + hänestä arvatenkin näytti + äärimäisen ylellisyyden eduskuvalta.</p> + + <p>»Asuthan täällä kuten lumottu prinssi + paratiisissa», huusi hän. »Kelpaahan sitä, + kun on syntynyt aatelispoikana, jota vastoin + meikäläinen—äh, palttua—!»</p> + + <p>Ja hän sylkeä pirskautti etuhampaidensa + välitse, kuten varmaankin oli oppinut merimiehiltä + satamassa.</p> + + <p>Siitä lähtien tuli hän tuhkatiheään + Boleslavin hiljaiseen majaan, söi suuhunsa ne makupalat, + jotka täti oli lähettänyt, lainaili + häneltä rahaa ja kirjoja ja perehdytti hänet + kaikkiin satamakaupungin salaisuuksiin.—Lyhyesti, hän + esiintyi kuten kaikki 15-19 vuotiaat »kokeneet + maailmanmiehet», jotka usein saavat hiljaisemmat ja + syvemmät luonteet vaikutusvaltaansa.</p> + + <p>Monesti oli Boleslav uskomaisillaan hänelle + sydämensä salaisuuden, mutta ratkaisevana hetkenä + ei hän koskaan löytänyt sopivia sanoja, ja + niinpä asia jäi silleen, kunnes Felix muutamana + kauniina päivänä yllätti hänet + sanomalla: »Jollet luule minun näkevän, kuinka + olet korviasi myöten pihkaantunut sirkeäksi pestyyn, + siveään neitsyeemme, niin erehdyt pahasti.»</p> + + <p>Boleslav, jonka veri harmista ja kainoudesta + syöksähti kasvoihin, kielsi häntä puhumasta + ainoaakaan ylenkatseellista sanaa Helenasta.—Felix irvisti + tosin kujeellisesti, mutta jätti sentään + tästedes silleen ystävänsä lemmityn + pilkkaamisen.—Hän oli nykyisin aikeissa ruveta + midshipmanniksi englantilaisten palvelukseen »kostaakseen + tyranneille sorretun isänmaan puolesta», kuten + hän sanoi, ja Boleslav katsoi häneen nyttemmin + kaksinkertaisella kunnioituksella.</p> + + <p>Koitti sitten päivä, jona ystävä ilman + kädenlyöntiä, ilman tervehdystä kulki + hänen ohitsensa; ainoastaan halveksiva olkapäiden + kohotus ilmaisi hänelle, että hänet oli + nähty.—Ällistyneenä Boleslav tuijotti + poisrientävän jälkeen, joka ei näyttänyt + kyllin ripeästi voivan loitota hänen + läheisyydestään.</p> + + <p>Mitä oli tapahtunut?</p> + + <p>Seuraavana iltana hän kyynelsilmin kirjotti kirjeen, + jossa vaati selitystä ja tiliä.</p> + + <p>Ennenkuin vastaus ehti saapua, tuli lähetti mukanaan + paketti kirjoja, jotka ystävä oli häneltä + lainannut ynnä kirje, joka kuului + seuraavasti:</p><span style= + "margin-left: 1em;">Korkeasukuinen</span><br> + <span style="margin-left: 4.5em;">Herra Boleslav von + Schranden</span><br> + <span style= + "margin-left: 17.5em;">täällä.</span><br> + + <p>Täten saan Teille, Teidän Korkeasukuisuutenne, + alamaisimmasti ilmottaa, että Schrandenissa sattuneiden + tapausten jälkeen tuntuu minusta arvolleni sopimattomalta + jatkaa seurustelua, joka antaa isänmaallisille tunteilleni + korvapuustin. Samalla pyydän nöyrimmästi palauttaa + lainaamani kirjat. Rahat seuraavat niin pian kuin + nälkää näkemällä olen ehtinyt ne + hankkia.—Kirjeen tuoja on saapa viisi + hopeagroschenia.</p><span style= + "margin-left: 4.5em;">Alamaisimmasti</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">Teidän + Korkeasukuisuutenne</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">nöyrin palvelija</span><br> + <span style="margin-left: 4.5em;">Felix Merckel.</span><br> + + <p>Boleslavista tuntui aivankuin olisi saanut nyrkin-iskun + takaapäin. Hänet valtasi niin syvä + häpeän tunne, ettei hän moniin päiviin + uskaltanut katsoa ketään ihmistä kasvoihin. + Vihdoin rohkaisi hän mielensä ja päätti + ilmaista surunsa Helenalle. Tämä voisi parhaiten + hankkia tietoja, jotka hänet vapauttaisivat + epätietoisuudestaan.</p> + + <p>Huolimatta Helenan kiellosta, ettei häntä saanut + kadulla puhutella—tyttö piti sellaisen + lähentelemisen sopimatonna, koska he voivat tavata toisiaan + kotonakin—odotti hän häntä ja tavattuaan + näytti hänelle kirjeen. Tyttö lohdutti + häntä lempeällä hymyllään, mutta + oli itsekin neuvoton. Kirje, jonka hän edellisellä + viikolla oli saanut isältään, ei tiennyt kertoa + mistään muusta kuin onnettomasta taistelusta + metsässä Schrandenin takalistolla, jossa preussilaiset + sotilaat olivat joutuneet surkeasti löylytetyiksi. + Tämä oli muuten jo ollut sanomalehdissäkin.</p> + + <p>Eräällä keinoin tosin saattoi + päästä totuuden perille. Helenan tarvitsi vain + kulkea pitkin virran rantaa, missä suurten + välitysliikkeiden oppilailla oli tapana viettää + vapaa-aikojaan, kun enimmät liikkeet nyt olivat + keskeyttäneet toimintansa. Hän ei tehnyt sitä + mielellään, mutta teki kuitenkin.—</p> + + <p>Kuumeisella levottomuudella Boleslav odotti lähimmän + sillan korvalla tietoja, joita tyttö toisi tullessaan.</p> + + <p>»Hänkös sitte oli olevinaan», sanoi + Helena palattuaan verkalleen ja tulipunaisena + retkeltään. »Ja samanlaisia ovat nuo puotipojat + kaikkikin. Ikäänkuin minä etsisin heidän + liehittelyjään». Ja hän hymyili ylen + hämillään sinisilkkiseen + käsityölaukkuunsa. »Mutta voit olla aivan + levollinen, Boleslav.—Se ei merkitse mitään sen + enempää.—Aiottuaan ruveta midshipmanniksi, on + isänmaallisuus noussut hänen + päähänsä.»</p> + + <p>»Mitä minulla on tekemistä hänen + isänmaallisuutensa kanssa?» kysyi Boleslav. + »Minä vihaan mokomaa verikoiraa, Napoleonia, yhtä + paljon kuin hänkin.»</p> + + <p>Helena vaikeni ja kietoi ympärilleen pientä + vaippaansa, jota tuima talvituuli hulmutti hänen solakan + vyötärönsä ympärillä. »Minuun + saat luottaa», jatkoi hän sitten, »minä en + sinua siitä koskaan tule soimaamaan.»</p> + + <p>»Herran tähden—mistä?»</p> + + <p>Ja vihdoin se tuli ilmoille.</p> + + <p>»Sinun ei pidä sitä panna sydämellesi, + rakas, kallis, Boleslav—kylässä näet + kerrotaan, että isäsi on yön pimeydessä + vienyt Kissanporrasta myöten ranskalaiset preussilaisten + selkään—näetkös—ja ruskea Regina, + puusepän tyttö, tiedäthän, se pieni + pörröpää, joka kävi koulua samaan aikaan + kuin mekin, hän kuulemma on sen tunnustanut, sillä + hän se on oikeastaan oppaana ollutkin. Ja nyt sanoo + kylän väki, että isäsi on isänmaan + kavaltaja, eivätkä tahdo enää tehdä + hänelle työtä, vaan aikovat panna punaisen kukon + hänen katolleen.»</p> + + <p>Siinä se oli. Ja tänä hetkenä katosi + häneltä elämänhalu ja + elämänrohkeus, kuten kevätmyrskyt riuhtovat puista + hennot kukat.</p> + + <p>Ohitse—ohitse menkää moiset kuvat sanattomaan + tuskaan—kaikotkaa kolkkojen rikosten ja kaiken kalvavan + häpeän muistot!</p> + + <p>Viipyi kauan, ennenkuin huhu petoksesta tuli + Königsbergissä saakka yleisemmin tunnetuksi. Kului + kuukausia, ennenkuin ensimäiset onnettomuuden enteet tulivat + näkyviin. Mutta ne riittivätkin hänen olentonsa + perinpohjin muuttamaan. Arkana ja kömpelönä, + harhailevin katsein ja kasvot milloin äkkiä punastuen, + milloin kalveten, hiipi hän ympäri nurkkia, + säpsähtäen jokaisesta sanasta, joka odottamatta + hänelle sanottiin. Sitten tulivat päivät, jolloin + opettajat alkoivat häntä syrjäyttää ja + toverit karttaa hänen + läheisyyttään—päivät, jolloin + täti kielsi häneltä tavanmukaiset + aamutervehdykset, koskei hän muka ollut + terve—päivät, jolloin pidettiin perheneuvotteluja + suljettujen ovien takana, jolloin palvelijat eivät + enää olleet hänen toivomuksiaan kuulevinaan ja + jolloin tuontuostakin joku ohikulkija sylkäisi hänen + ovelleen.</p> + + <p>Hän näki sen matelevan luokseen, tuon kylmän, + niljakkaan käärmeen, näki sen lähenevän + kietoutuakseen hänen ympärilleen, + tyrehdyttääkseen veren hänen suonissaan. Hän + näki sen kiemurtelevat renkaat, kuuli sähinän, + joka läheni lähenemistään—ja avutonna, + puutuneena, kivettyneenä hän tuijotti siihen, + rohkenematta kysyä, huutaa tai edes huoata.</p> + + <p>Helenakin oli häneltä + mennyttä.—Tyttö tosin ei siihen ollut + syypää, eipä suinkaan. Hän salli kuten + ennenkin Boleslavin perjantaisin soittaa neitsytkodin ovikelloa, + puhutteli häntä ystävällisesti, koettipa olla + iloinenkin ja viihdyttää häntä + lempeällä leikinlaskulla. Mutta oliko sitten laita + niin, että hän itse oli niin tykkänään + muuttunut, että näki koko muun maailman, jopa + lemmittynsäkin ainoastaan häpeästä ja + tuskasta kudotun harson lävitse, tai oliko tyttö + siitä päivin alkanut soittaa ainoastaan armeliaan + säälin säveltä, lyhyesti—Boleslav tunsi + tulevansa yhä raskaammalle mielelle ja rohkeni tuskin + enää katsoa tyttöä silmiin.—</p> + + <p>Eräänä päivänä otti hänet + vastaan Helenan sijasta itse vanha neiti. Tämä niiaili + ja hymyili kuten aina, nimitti itseään hänen + nöyrimmäksi palvelijakseen. Mutta se, mitä + hän ilmotti, merkitsi heidän erottamistaan. + Kirkkoherra, neidin rakas veljenpoika, sai hän sammaltaen + ilmoille, ei enää katsonut sopivaksi + tyttärensä seurustelua korkeasyntyisen junkkarin kanssa + ja oli sentähden määrännyt, että + tytön oli lähteminen Königsbergin kaupungista niin + pian kuin suinkin.</p> + + <p>Helena sanoi jäähyväiset pienessä + sinisellä lakkasinetillä suljetussa + kirjeessä.</p><span style="margin-left: 1em;">Rakas, rakas + Boleslav!</span><br> + + <p>Isäni käskee minun välttää sinua, ja + minun täytyy olla hänelle kuuliainen. + Jääös hyvästi. Sinä olet minulle + iäti, iäti rakas. Sen vannoo sinulle + oma</p><span style="margin-left: 1em;">Helenasi.</span><br> + + <p>Kuusi hätäpikaa kirjotettua riviä on liian + laiha matkaeväs sille, jolla on kaipauksen ja + kieltäymyksen elämä edessään. Mutta + voiko hän enempää toivoakaan? Eikö siinä + ollut rakkautta ja uskollisuutta yllinkyllin, että Helena + lupasi pitää hänestä kiinni, kun kaikki, + kaikki väistyivät hänen, häväistyn, + tieltä syrjään?</p> + + <p>Tästedes ajatteli hän häntä kuin + kirkastettua, pyhää olentoa. Hänen kuvansa suli + yhteen neitsyt Maarian kuvan kanssa, jonka hän oli + nähnyt tuomiokirkossa, ja tyttöä ajatellessaan + näki hän tämän sädekehän + kaunistamana, liljojen ja punaruusujen + ympäröimänä.</p> + + <p>Jollei hän olisi ollut niin ylen nuori, olisi hänet + rahtunen itsekkyyttä ja tarmoa auttanut hervottomista + huolistaan, mutta lapsellisessa kunnioituksessaan, jonka hän + yhä vieläkin tunsi lamauttavana itseään + painavan, ei hän rohjennut vaatia isältään + edes varmuutta, saatikka sitten tiliä.</p> + + <p>Vasta tämän äkillinen näyttäytyminen + herätti hänet vastarintaan.</p> + + <p>Hän oli nyt seitsentoista vuotias ja olisi muutamien + kuukausien kuluttua voinut päästä yliopistoon, + jollei hänelle moneen kertaan olisi viittailtu, että + hänen poistumisensa oppilaitoksesta oli erittäin + suotavaa. Hyvä tätikin, joka tähän asti oli + huolellisesti välttänyt mainita tuota huhua, jonka + painon alla hän kärsi sanomattomasti itsekin, oli nyt + säälivin sanoin ottanut puheeksi, kuinka hänelle + olisi parasta loitota.</p> + + <p>Toisissa olosuhteissa olisi hänen intonsa ja + kunnianhimonsa noussut moista ehdotusta vastaan, mutta nyt tunsi + hän ainoastaan sanomatonta katkeruutta, ja halusi paeta + häpeätaakkoineen johonkin, jossa ainoakaan + ihmissilmä ei häntä näkisi.</p> + + <p>Tässä mielentilassa seisoi hän + eräänä päivänä isänsä + edessä.</p> + + <p>Tämä oli saapunut hankkiakseen apua niskottelevia + talonpoikiaan vastaan ja oli tavannut kaikki ovet suljettuina. + Hän kuohui raivosta, koko hänen olentonsa näytti + hukkuneen epätoivon uhkaan. Nähdessään + hänen lyhyen, tanakan vartalonsa, hänen + häränniskansa, hänen harmaat, + säkenöivät silmänsä ja punaiset, + pöhöttyneet kasvonsa, valtasi Boleslavin sama pelko, + jota hän oli tuntenut poikavuosinaan. Hän kokosi kaikki + voimansa; mutta kovan onnen kysymys ei sittekään + tahtonut päästä hänen huuliltaan.</p> + + <p>»Isä—onko totta, mitä ihmiset»...</p> + + <p>Harmaissa silmissä kiilui hurjan epäluulon + liekki.</p> + + <p>»Hä—mitä ihmiset + juttelevat?»—</p> + + <p>»Että sinä olet antanut opastaa ranskalaiset + Kissanportaan ylitse?»—</p> + + <p>»Ja entä jos se olisi totta, keltanokka? Entä + jos olisin jaloin tallatun Puolan kansan puolesta tahtonut kostaa + tälle raukkamaiselle preussilaiselle rosvojoukolle? Nuo + typerät, laiskat orjasielut saisivat vain ansaitun + palkkansa, jos suuri Napoleon hirtättäisi heidät + kaikki tyyni!—Älä tuijota lainkaan, nulkki! Olen + tehnyt vain, mitä inhimillinen velvollisuuteni + vaati.—Kahleihin kytketyt ovat minua rukoilleet, ruoskitut + ovat minulle huutaneet: pelasta meidät—pelasta + meidät!—Pelastaa en heitä voinut, se jäi + suuremman miehen tehtäväksi, mutta saatoin auttaa + häntä, tuota, joka kostonenkelinä syöksyy yli + turmeltuneen Europan—saatoin auttaa häntä + tuhoamaan konnia, missä ne olivat minun käsiini + joutuneet.»</p> + + <p>Näin, hän puhui, ja hänen lyhyt vartalonsa + näytti kasvavan.—Hänen silmänsä + salamoivat. Yltiöpäisyyden hurmahenki, joka niin paljo + muistuttaa taivaallista sisartaan, innostuksen + hengetärtä, levitti hehkuvan punaisen vaippansa + hänen ylitsensä.</p> + + <p>Kauhistuneena Boleslav vetäytyi taaksepäin. Hän + tunsi syvästi, että hänen ja tämän + miehen väliltä oli jokainen side katkennut.</p> + + <p>»Soittakoot vain suutansa», jatkoi ukko, + »nyhjikööt vain minut nähdessään + kyynärpäillänsä toisiaan kylkeen, hittojako + minä siitä huolin.—He eivät kuitenkaan tohdi + käydä kimppuuni niin kauan kuin sätkyttelevät + korsikkalaisen jalopeuran käpäläin + välissä.—Ja kuka muuten voi sen todistaa? Jollei + pöllöpäätä Reginaa olisi + isänsä pelotellut pahanpäiväiseksi ja siten + saanut hänet lörpöttelemään, otaksuisi + jokainen, että teräväpäinen eversti Latour on + yksinään löytänyt tien virran poikki ja + metsän lävitse. Mutta nyt hän on + niskoillani—tyttöriepu. Ja talonpoikia en saa + enää patukallakaan pidetyksi kurissa, niin + hellästi he rakastavat minua siitä pitäen. Jos on + totta, mitä lehdet kertovat, että kuningas piakkoin + päästää tämän koiralauman vapaaksi, + silloin repivät he minut arvelematta.—Onnittelen sinua + perintösi johdosta, poikaseni.»</p> + + <p>Nämä olivat viime sanat, jotka hän kuuli + isältään, sillä keskustelun keskeytti samassa + täti astuen hänen työhuoneeseensa, missä he + olivat.—Vanha ylhäinen nainen väisti paroonin + punaista, karkeaa kättä, joka hänelle oli + tervehdykseksi ojennettu, kuten väistetään + myrkyllistä matelijaa, ja pyysi sitten kammoaan hilliten + häneltä muutamiksi minuuteiksi kahdenkeskistä + keskustelua.</p> + + <p>Mitä tässä neuvottelussa päätettiin + hänen kohtalostaan, ei hän saanut kuunaan + tietää, sillä ennenkuin tämä lyhyt + hetkinen oli lopussa, oli hänen tähänastinen + elämänsä jäänyt kauaksi hänen + taakseen ikäänkuin sydäntä painava unelma, + mutta hän seisoi kadulla tuumien mistä portista + hän vaeltaisi avaraan maailmaan.</p> + + <p>Hänen seikkailurikas vaelluksensa päättyi + pienelle maatilalle eräässä Liettuan sopukassa, + missä hänelle suotiin lepoa ja työtä ja + missä hänellä oli tilaisuus kehittyä kelpo + maanviljelijäksi.</p> + + <p>Vuodet kuluivat. Ne olivat taukoamatonta taistelua + jokapäiväisestä leivästä, taistelua, + joka tosin oli täynnään vastuksia ja puutetta, + mutta ei kuitenkaan sisältänyt mitään + häpeää eikä hänen kunniantuntoaan + loukkaavaa. Sillä hän oli jättänyt + nimensä. Jos hän olisi samalla voinut riisua muistonsa, + kuten riisutaan tahrattu puku, olisi hänen ollut parempi + olla.</p> + + <p>Mutta alituiseen laahasi hän mukanaan tietoisuutta + siitä häpeästä, joka häneen oli + tarttunut. Isänmaanrakkaus, joka ennen oli luonnollisen + tyynenä uinaillut hänen sydämessään, oli + herännyt kirvelevään hehkuun ja kasvoi ja kyti ja + varttui hirmuhengeksi, joka ruoskaniskuin ajoi häntä + paikasta paikkaan karkottaen veren hänen kasvoiltaan ja unen + hänen silmistään. Ei paljon puuttunut, ettei + hän pitänyt itseään syypäänä + Preussin onnettomuuteen.</p> + + <p>Ainoastaan kerran oli hän koko tänä aikana + saanut tietoja kotiseudultaan. Hän luki + Königsbergiläisestä lehdestä, että + Schrandenin linna, joka talvella 1807 oli tullut niin surullisen + kuuluisaksi, oli kaikkine talousrakennuksineen palanut + poroksi.</p> + + <p>Silloin oli hän pannut kätensä ristiin, ja + hänen huuliltaan oli päässyt sammaltava + ääni, joka kuului melkein luojankiitokselta.</p> + + <p>Sovitusta—sovitusta mihin hintaan hyvänsä!</p> + + <p>Mutta vielä ei ollut mitään sovitettu, + kukistettua isänmaata tallasi vielä tyranni + jaloillaan.</p> + + <p>Mutta nyt hukkui suuri armeija idän lumihankiin—ja + Preussin kohoaminen seurasi perästä.</p> + + <p>Nyt hän oli selvillä! Kuolla, kuolla hänen + täytyi, sovittaa omalla verellään, mitä + isä oli rikkonut.</p> + + <p>Vapaaehtoista jääkäri Baumgartia, joka + maaliskuun 5 päivänä 1813 ratsasti + Königsbergiin, ei kukaan tuntenut nuoreksi vapaaherra + Schrandeniksi, joka täsmälleen viisi vuotta takaperin + oli sieltä lähtenyt omaa häpeäänsä + pakoon. Ja kuitenkin niiden joukossa, jotka nyt häntä + riemuiten tervehtivät, oli monta, jotka olivat olleet mukana + kerran häntä karkottamassa... Hän liittyi + uljasten talonpoikain parveen, joiden suusta helähti + kotiseudun murre niin tutunomaisesti häntä vastaan. + Hän tuli heidän ystäväkseen, heidän + johtajakseen—kunnes eräät tutut kasvot, jotka + taistelun tuoksinassa ilmestyivät hänen rinnalleen, + saivat hänet väistymään kuten + pahantekijän.</p> + + <p>Felix Merckel ei olisi voinut olla ilmaisematta tovereilleen, + kuka heitä johti taisteluun.</p> + + <p>Mitä sen jälkeen oli tapahtunut, suli yhteen + sekavaksi, veren ja savupilvien täyttämäksi + unelmaksi, josta laukausten ja kuolinvoihkausten keskeltä + nousi esiin ainoastaan hirveä kysymys: Elätkö + yhä vielä?</p> + + <p>Ja tällä kysymyksellä tervehti häntä + ensiksi päivänvalo, kun hän + kuukausimäärin kamppailtuaan elämän ja + kuoleman vaiheilla jälleen palasi tajuntaansa.</p> + + <p>Häntä varten ei ollut ainoatakaan ranskalaista + miekkaa terotettu, ainoatakaan ranskalaista kuulaa valettu. + Hänelle ei oltu suotu sitä ainoaa sovitusta, joka yksin + näytti hänestä riittävältä.</p> + + <p>Odottiko häntä toinen, raskaampi sovitus, kun + hän nyt aamun sarastavassa valossa astui kotiseutunsa + synkkiä metsiä kohden?</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="IV" id="IV"></a> + + <h2>IV.</h2><br> + + <p>Kello oli kahdeksan tienoilla aamulla, ja aurinko alkoi jo + hellittää polttavammin, kun Boleslav metsäseudun + lävitse päästyään näki kotiseutunsa + edessään.</p> + + <p>Kymmeneen vuoteen ei hän ollut astunut jalkaansa sen + maaperälle.</p> + + <p>Ensimäisessä tunteenpuuskassaan kohotti hän + nyrkkinsä ja heristi sitä kohden kylää, + joka—kuten ihana harhakuva—lepäsi valkoisine + lelutaloineen ja viheriäpensaisine puutarhoineen, + rauhallisina kiemurtelevine savupatsaineen ja + siintävinä välkkyvine kirkontorneineen mitä + heleimmässä aamutyyneydessä.</p> + + <p>Takalistolta—mustina, kullankeltaisine + reunuksineen—häämöttivät linnanpuiston + mahtavat puuryhmät kukkulan itäiseltä + rinteeltä, mutta itse linna, joka seisoi kukkulan harjalla + ja jonka keltaiset, pyramiidimaisesti suippenevat kaksoistornit + olivat hallinneet koko laajaa maisemaa—mihin oli se + joutunut?</p> + + <p>Oliko maa auennut ja niellyt tuon jättiläisen?</p> + + <p>Hämmästyneenä, kauhistuneena ponnahti hän + ensin takaisin. Ja sitten vasta muisti hän. + »Tosiaankin—hehän ovat sen polttaneet + poroksi!» Eikö hän itse ollut kyllin usein + katkeralla tyytyväisyydellä ajatellut hirmutekoa, joka + oli tuhonnut hänen isiensä perinnön?</p> + + <p>Mutta nyt, kun hän ilmielävästi näki + edessään palon jäljet, kuohutti kolkko, kiehuva + viha hänen mieltänsä.</p> + + <p>»Murhapolttajat!» huusi hän ja heristi + toistamiseen nyrkkiään vihollistensa koteja kohden.</p> + + <p>Vihollistensa? Niin, hän tunsi sen äkkiä + leimahtavan mielessään päivänselväksi. + Hänen isänsä viholliset olivat hänenkin + vihollisiaan.</p> + + <p>Hän oli heidät perinyt—samalla kuin + nämä rämettyneet metsät, nämä + kesannoituneet pellot, nämä savunmustaamat + raunioläjät—nyt vasta saattoi hän erottaa + ne—jotka silvotun jättiläiskäden tavoin + kohosivat syyttäen taivasta kohden.</p> + + <p>Tosin hän samalla oli perinyt myöskin tuon kirotun + rikoksen, jota hän itse inhosi syvemmin kuin kukaan muu + maailmassa ja jonka painamana hän kärsi syvemmin kuin + kukaan muu maailmassa. Vaikkakin hän oli lapsenrakkauden + sijasta aina tuntenut vain lamauttavaa pelkoa, vaikkakin hän + jo vuosia sitten oli tuntenut olevansa irrottunut kaikesta, + mitä uskonto, ihmissydän ja sivistys ehdottomasti + vaatii lapselta vanhempiaan kohtaan, ei hän voinut saada + isältä perittyä vertansa vaikenemaan. Se kihisi, + kiehui ja kuohui sitä vääryyttä vastaan, joka + oli tehty hänen suvulleen.</p> + + <p>Hänen silmissään paloi hurja hehku, hänen + vasen kätensä hapuili vavisten pientä + nahkalaukkua, joka riippui olan yli kiertävässä + hihnassa ja josta pisti esiin parin ratsupistoolin + perät.</p> + + <p>»Hautaamatta?» jupisi hän hampaitaan + kiristäen ja kouraisten toista pistooleista. + »Hautaamattako hänen vielä on + jääminen?—Sepähän + nähdään—sepähän + nähdään!»—</p> + + <p>Ja päästäen katkeran naurun astui hän + lujin askelin kylää kohden.——</p> + + <p>Ihmisistä tyhjänä, heleän + päiväpaisteen valelemana oli kylän ainoa + pitkä katu hänen edessään. Sileät + pyöränraiteet loistivat kosteassa savimaassa kuin + olisivat olleet hiottua lasia. Pullonsirpaleet, luudanvarvut ja + muut roskat täyttivät kuopat, jotka muulloin + näyttivät olevan vesirapakkoina.</p> + + <p>Oikealla ja vasemmalla, lehmuksien ja kastanjapuiden alla, + joiden vihreänkeltaiset syksyn kuihduttamat lehdet + riippuivat lerpallaan, oli olkikattoisia talonpoikain majoja, + jotka melkein järjestään olivat kuuluneet linnan + alustalaisiin ja vasta uuden lain aikana vapautuneet + velvollisuuksistaan ja päässeet vapaiden talonpoikien + joukkoon. Sinne tänne oli ilmestynyt uusi + räikeillä väreillä maalattu aita, joka + ikäänkuin uhmaten näytti erottavan äsken + saavutetun omaisuuden muusta viljellystä maasta; muuten + olivat uudet olosuhteet jättäneet kaiken vanhoilleen. + Majojen edustalla kukkivat päivänkukat ja neilikat + aivan kuin ennenkin, ja seinämillä riippui + märkiä vaatteita kuivumassa aivan kuin ennenkin. + Ainoastaan kapakkain luku oli lisääntynyt. Boleslavin + silmiin pisti niitä ainakin kolme, kun sen sijaan ennen oli + »Kotkan» isäntä yksinään + tyydyttänyt paikkakunnan koko tarpeen.</p> + + <p>Lähempänä kirkkomäkeä alkoivat + vapaiden käsityöläisten tai niinsanottujen + »porvarien» valkoiset mökkirivit, joiden + asukkaat maksoivat maaveroa linnaan ja joilla sentähden oli + oikeus viljellä puutarhatilkkujaan mielensä mukaan. + Siellä oli kaksi seppää pajoineen ja + kuonakasoineen, siellä oli pari suutaria, vaunujen + tekijä, korien punoja—ja oli myös— + —</p> + + <p>Hän pysähtyi ja hänen katseensa viivähti + rappeutuneessa, kurjassa, koko rivin kurjimmassa + hökkelissä, jonka oven yllä oli likainen, + viheriä kilpi, melkein näkymättömäksi + häipyneine kirjotuksineen: »Hans Hackelberg, + kylä- ja seurakunnan puuseppä».</p> + + <p>Viheriäksi maalattu ruumiskirstu, joka korkealta + jalustaltaan näkyi siivottomasta pihasta maantielle, valaisi + havainnollisesti asianlaidan niillekin, jotka eivät osanneet + lukea.</p> + + <p>Tähän esineeseen liittyi Boleslavin mielessä + omituinen kuva, joka nyt sitä katsellessa sukelsi esiin + menneisyyden hämärästä: Hän näki + pienen likaisen tytön, jonka suuret, mustat silmät + olivat kyyneleitä tulvillaan ja jonka pörröinen, + musta hiusmetsä liehui ympäri kasvoja ja hartioita; + hän oli vasemmalla kädellään tarrautunut + kiinni tähän puujalustaan ja oikealla painoi + suonenvedontapaisesti esiliinansa lievettä poveaan vasten, + samalla kuin joukko poikaviikareita heitteli häntä + kalikoilla ja kivillä.—Vaikkei hän silloin ollut + paljon suurempi kuin tyttökään, oli joukkio + hänen lähestyessään luikkinut arkana ja + äänetönnä tiehensä. Hänhän oli + »junkkari», niin mahtava, että tarvitsi + isälleen sanoa vain ainoan sanan, langettaakseen siunauksen + tai kirouksen heidän ylitsensä. »Mistä on + kysymys?» oli hän kysynyt, ja silloin oli ahdistettu + lapsi astunut nöyrästi hänen luoksensa, oli + kohottanut hieman esiliinansa kulmaa, juuri siksi, että + hän voi pilkistää helmaan ja oli luonut + häneen leimuavan katseen kosteista silmistään ja + sanonut vihasta värisevällä + äänellä: »Nähkääs, + tämän he tahtoivat minulta + ryöstää.»</p> + + <p>Mutta esiliinassa oli ollut pikkarainen varpusen poikanen, + joka kai oli pudonnut pesästään.</p> + + <p>»Anna se minulle», oli hän sanonut, + sillä hän piti linnunpoikasista. Silloin oli tyttö + auliisti avannut esiliinansa, jotta hänen tarvitsi vain + ottaa. Ja hän teki sen eikä edes + epäröinytkään, sillä olihan hän + tytön herra. Antajaa ei hän ollut sen jälkeen + ajatellutkaan.</p> + + <p>Se oli siis hän, tuo samainen naikkonen, jonka kerrottiin + neuvoneen ranskalaisille tien ja isän lemmittynä + eläneen hänen luonaan aina hänen + elämänsä loppuun saakka.</p> + + <p>Miksi olikaan hän silloin auttanut tyttöä? + Miksei hän mieluimmin ollut yllyttänyt poikaviikareita + hänen kimppuunsa? Kenties olisi heitetty kivi sattunut + keskelle hänen otsaansa ja hyvissä ajoin tehnyt lopun + hänen kurjasta elämästään!</p> + + <p>Hän kulki edelleen. Siellä täällä + kurkisteli pienestä, himmeästä ikkunasta likaiset + kasvot tylsällä uteliaisuudella hänen + jälkeensä, siellä täällä haukkui + häntä pihakoira, muuten ei häntä + mikään häirinnyt. Kukapa olisikaan häntä + tuntenut?</p> + + <p>Nähdessään pappilan, joka kaarekkaine + kuistikkoineen lepäsi kukkasköynnösten ja + pähkinäpensasten ympäröimänä + yhtä hiljaisena ja rauhallisena kuin sinä aamuna, + jolloin hän helpotuksesta huoahtaen pääsi vapaaksi + ankaran kirkkoherran hallituksesta ja Helena valkoisella + batistinenäliinallaan viuhtoi jäähyväisiksi + matkavaunujen jälkeen,—nähdessään + jälleen tämän talon, pysähtyi hän ja + katseli otsa synkkänä ympärilleen, + näkisikö mitään sivutietä, joka + pelastaisi hänet kulkemasta ohitse.</p> + + <p>Hänestä tuntui, kuin täytyisi Helenan yhä + vieläkin seisoa nurmitöyrämällä ja liina + tuulessa liehuen tähystellä hänen + jälkeensä.</p> + + <p>Mutta vielä ei hän saanut astua Helenan eteen.</p> + + <p>Vasemmalla kääntyi polku alas virralle, joka erotti + linnan ja kylän alueet toisistaan. Tälle polulle + poikkesi hän.</p> + + <p>Siellä näki hän ensi kerran koko laajuudessaan + sen hävityksen kamalan kuvan, jonka palo oli saanut + aikaan.</p> + + <p>Aittojen ja muiden ulkohuonerakennusten sijalla, jotka olivat + seisseet pitkänä rivinä virran toisella puolen, + kohosi nyt pitkä rivi raunioita—halkeilleita muureja, + hiiltyneitä hirsiä—kaikki keltamojen ja narskujen + peittäminä. Takalistolla—johon saattoi + nähdä muurinrepeämän lävitse—oli + pihanmaa röykköiseksi soraläjäksi + muuttuneena, ja vihdoin kukkulan huipulta, kuivettuneiden + jalavain kankeain oksaristikkojen + ympäröimänä, häämöttivät + kummallisesti pykälöityneet muurinreunat—entinen + linna.</p> + + <p>Hervottomina vaipuivat hänen käsivartensa + alas—kostonhaluinen voihkaus puhkesi hänen + rinnastaan.</p> + + <p>Vaivaloisesti hän laahusti eteenpäin virran rantaa + pitkin, kohden nostosiltaa, jota myöten yksistään + pääsi linnasaarelle, sillä saareksi oli linnanalue + muodostettu jo hänen isoisänsä aikaan + lyhyellä kaivannolla.</p> + + <p>Silta ainakin oli vielä jälellä.</p> + + <p>Harmaine, puoleksi lahonneine lankkuineen riippui se kuin + jäännös ammoisesta muinaisuudesta mustilla, + vahvoilla pylväillään, joiden tyviä vasten + virran likaisen keltaiset aallot murtuivat pursuvina + pyörteinä. Ruosteiset ketjut olivat lujalle pingotetut. + Parin kolmen jalan korkuinen rako—jonka ylitse parahiksi + saattoi hypätä—erotti maavaraan rakennetun + puuäyrään sen ylle kohotetusta + sillanpäästä.—Näytti kuin olisi joku + koettanut vetää siltaa ylös, mutta + väsähtänyt kesken.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi sillalle ja astui pihaan kivisestä + porttiaukosta, jossa raudotettu portti puoleksi palaneena + retkotti saranoillaan.</p> + + <p>Äkkiä kuuli hän jaloissaan lyhyen vingahtavan + äänen, joka muistutti lauaistun jousenkaaren + ponnahdusta. Hän pysähtyi pelästyneenä ja + näki ketunrautojen teräksisen puoliympyrän, joka + oli haudattu soraan ja huolellisesti peitetty risuilla. + Rautaisten leukojen pitkät, terävät hampaat olivat + lujasti pureutuneet toisiinsa. Ikäänkuin ihmeen kautta + oli hän välttänyt vaaran, joka hänet olisi + viikkokausiksi vaivuttanut sairasvuoteeseen.</p> + + <p>Varovaisesti kopeloiden maata kepillään kulki + hän poikki törkyisen pihamaan, jossa sieltä + täältä raunioiden välistä pistivät + ikäänkuin ivaten esiin särkyneet työrattaat + tai viinitynnyrin hauraat laudat, joita vielä ruostunut + vanne tuskin piti koossa.</p> + + <p>Hän kulki kukkulalle linnan luo, polkua, jonka peitti + miehen korkuinen vesakko. Hän huomasi vieläkin parit + ketunraudat, joiden kuiva kita ahneesti ammotti häntä + kohden. Niitä näytti olevan viritetty yli koko + pihamaan—ainoa viljelyksen merkki, minkä hän + tähän asti oli huomannut.—</p> + + <p>Ammottavine ikkuna-aukkoineen ja murtuneine muureineen oli + linna hänen edessään kokonaan raunioiksi + muuttuneena. Korkeat, rikkaruohojen peittämät + läjät tiiliä, mukulakiviä ja maahan + varissutta muurisavea muodostivat luonnollisen vallituksen + kivijalan ympärille. Pääraput ja niiden + yläpuolella riippuva parveke oli kasvanut umpeen + lehtimajaksi, jonka rehevä lehvistö näytti + läpipääsemättömältä.</p> + + <p>Viheriäin köynnösten keskellä riippui + valkea taulu, johon oli kirjotettu isän käsialalla: + »<span class="wide">Varokaa—pääsy + kielletty</span>!»</p> + + <p>Häntä värisytti, kun hän nyt kuuden vuoden + kuluttua näki edessään ensimäisen elonmerkin + miehestä, jota hänen oli kiittäminen omasta + elämästään ja jota hän nyt oli tullut + hautaamaan.</p> + + <p>Vielä muutamia minuutteja, ja hän oli seisova + isänsä ruumiin ääressä.</p> + + <p>Mutta mistä hänet saattoi löytää? + Missä hän lienee eläissään asunut? + Kaikissa näissä raunioissa ei ollut ainoatakaan ovea, + ei ainoatakaan ikkunankehystä, ei ihmisasunnon + merkkiäkään.</p> + + <p>Hän kääntyi ja kulki verkalleen linnan + ympäri, ohi tornin, joka kohosi rakennuksen + päätyseinämältä, minkä mustille, + kiviröykkiöille alkoi uudestaan versoa sammalvaippa + painaen niihin surumielisen rauhallisuuden leiman. Puisto + jättiläispuineen ja niiden juurella rehottavine + pensastoineen lepäsi tiheänä kaarena hänen + edessään.</p> + + <p>Silloin hän näki kolmisenkymmenen askelen + päässä edessään nurmikolla, jolla ennen + oli seisonut Diana-jumalattaren patsas—rapaantunut + kivijalusta ja kivilohkareet ruohikossa olivat kai + jätteitä siitä—naisen ... solakan, rotevan + naisen, jolla oli pörröiset tummat palmikot; + yllään hänellä oli ainoastaan punainen + villahame ja paita, ja hän kaivoi maata tarmokkain + lapionpistoin.</p> + + <p>Boleslav meni lähemmäksi.—Nainen kaivoi + yhä eikä nähnyt + häntä.—Säännölliseen tahtiin nosti + hän aina jalkansa lapionterän olalle ja polkaisi sen + helposti kuin juntalla maan sisään varrenjuurta + myöten. Samalla hän lauloi laulua, jossa oli ainoastaan + kaksi säveltä, ylempi ja alempi, jotka + täyteläinä ja kumeina kuin kirkonkellojen + äänet kumpusivat hänen rinnastaan.</p> + + <p>Paita—karkea, kotikutoinen liinapaita—oli valunut + alas olkapäiltä ja jättänyt niskan + täyteläät, voimaa uhkuvat muodot paljaiksi.</p> + + <p>Boleslavin huudahduksen kuultuaan nainen äkkiä + oikaisihe ja seisoi puolialastomia hänen + edessään.</p> + + <p>Kaksi tummaa suurta silmää leimusi häntä + kohden.</p> + + <p>»Mitä täältä tahdotte?» sanoi + nainen ja tarttui lujemmin lapioonsa ikäänkuin tahtoen + käyttää sitä aseenaan. Sitten kohotti + hän levollisesti vasemmalla kädellään paidan + paljaiden rintojensa peitoksi.</p> + + <p>»Mitä tahdotte täältä?» toisti + hän.</p> + + <p>Boleslav oli vaiti. »Tuoko se siis pani petoksen + toimeen? Jalkavaimo—» Mitähän, jos hän + vastauksen sijaan ojennettu pistooli kädessään + ajaisi koko naikkosen saarelta pois, siten puhdistaen maan, jolla + seisoi?</p> + + <p>Hänen esiintymisestään näytti kuitenkin + nainen tulleen vakuutetuksi, että hänen aikeensa olivat + rauhalliset.</p> + + <p>»Tänne eivät vieraat saa tulla», jatkoi + hän. »Menkää saarelta heti pois. Saatte + muuten olla iloinen, ettette ole tarttunut kiinni sudenrautoihin. + Menkää!»</p> + + <p>Suoraksi ojentuneena seisoi nainen siinä ja viittasi + tielle; mutta sitten hänen synkkä katseensa + hämmentyi. Vilkuillen arkana syrjään siveli + hän mustia hiussuortuviaan taaksepäin päivän + paahtamilta poskiltaan ja hapuili käsin rintojaan, joiden + alastomuuden hän vasta nyt alkoi tuntea.</p> + + <p>»Näytä minulle herran ruumis», sanoi + Boleslav.</p> + + <p>Silloin säpsähti nainen äkkiä, tuijotti + häneen kotvan aikaa silmät selällään ja + syöksyi sitten itkien hänen jalkoihinsa.</p> + + <p>»Armollinen herra—armollinen herra», kuului + puoleksi tukehtunut hämmästyksen huudahdus hänen + huuliltaan.</p> + + <p>Boleslav tunsi, kuinka hänen sormensa etsivät + hänen käsiään, ja sysäsi ne + kiihkeästi luotaan.</p> + + <p>»Näytä minulle ruumis», sanoi hän, + »ja korjaa sitte luusi!»</p> + + <p>Tyttö nousi verkkaan, potkaisi lapion syrjään + ja meni edeltä—puiston tiheimpään osaan.</p> + + <p>Lähimmän pensaan luona pysähtyi hän, + kääntyi seuraajaansa ja sanoi pelokkaasti: + »Tässä ovat yhdet raudat.»</p> + + <p>Boleslav väistyi syrjään.—Jollei hän + olisi tiennyt varoa, olisi hän ehdottomasti takertunut + rautoihin.</p> + + <p>Tyttö taivutti syrjään matalalla lerpottavat + puunoksat molemmin puolin käytävää, jota he + kulkivat, ja piti niitä kiinni ojennetuin käsin, kunnes + Boleslavkin yletti tarttua niihin; muuten olisivat vitsat + huiskahtaneet vasten hänen kasvojaan.</p> + + <p>Pieni yksikerroksinen rakennus, jonka katolla oli pitkä + savutorvi ja jota ympäröivät taimilavojen + särkyneet lasikatokset ja myllätyt multakasat, pisti + eräästä puutarhan aukeamasta näkyviin. Se oli + puutarharakennus, jossa hän poikasena oli usein leikkinyt + kukkaruukuilla, siemenillä ja juurimukuloilla. Ainoastaan + tämä oli tulelta säilynyt, kai siksi, ettei + murhapolttaja löytänyt tietä sen luo.</p> + + <p>»Täällä on miina», sanoi + jälleen nainen, viitaten kumpuun, joka näytti + äsken pengotulta myyränmättäältä, + ja mutisten puoleksi itsekseen hän jatkoi: »Ken + tänne tulee, on surman oma.»</p> + + <p>Boleslav kumartui maahan, kaivoi käsillään + sytyttimen möyheästä maasta ja heitti sen kauaksi + luotaan, niin että se kovalla paukauksella räjähti + muutaman puun runkoa vasten.—</p> + + <p>Tyttö käänsi päätänsä + hieman syrjään ja tuijotti häneen aralla, + kauhistuneella katseella—kuin hän olisi tehnyt jonkin + pyhäinhäväistyksen.—</p> + + <p>Sitten hän aukaisi oven.—</p> + + <p>Pimeä eteinen oli heidän + edessään.—</p> + + <p>Rakennuksessa oli kaksi huonetta. Vasemmalla oli ennen ollut + puutarhurin asuinhuone, oikealla hänen + työhuoneensa.</p> + + <p>Vasemmanpuolisesta huoneesta, jonka ovi oli puoliavoinna, + lemahti väkevä ruumiinhaju Boleslavia vastaan.</p> + + <p>Hän astui sisään.</p> + + <p>Pienen, pimeän huoneen keskellä lepäsi + eräänlaisilla mataloilta paareilla valkoiseen lakanaan + kääritty ruumis.</p> + + <p>»Jätä minut yksin», sanoi hän + päätään kääntämättä + ja nosti senjälkeen lakanaa. Hänen isänsä + kangistunut, pörröinen pää tuijotti + häntä vastaan. Silmät olivat painuneet + syvälle kuoppiinsa—otsa oli kulmakarvojen + välistä vetääntynyt uhkaaviin ryppyihin. + Poskien kuopissa oli vielä edelleen mustia karvapensaita, + vaikka parta muuten oli jo harmaantunut. Lyhyt, paksu nenä + oli ohentunut, ja ympäri suuta, joka vielä kuolleenakin + oli lujasti kiinni puristunut, oli tuskallisen uhkan piirre, joka + tuli sitä elävämmäksi, mitä kauemmin + hän sitä katsoi, ja näytti lopulta aivan + värähtelevän.</p> + + <p>Boleslav pani kätensä ristiin ja luki + Isämeidän. Hänen kyynelensä putoilivat + suurina pisaroina kuolleen vahakasvoille.</p> + + <p>»Sinun syyllisyytesi olkoon myös minun», + jupisi hän. »Jollen minä sinua puolusta, ei + sitä totisesti tee kukaan maailmassa.»</p> + + <p>Sitten levitti hän jälleen lakanan yli ruumiin, + jonka ympärillä kärpäset jo olivat alkaneet + surista.</p> + + <p>Käännyttyään näki hän tytön + mustan pään painautuneena kuolleen jalkoja vasten, + jolloin hänen niskansa terävästi erottui + ympäröivästä varjosta.</p> + + <p>»Mitä täällä teet?» tiuskaisi + hän hänelle.</p> + + <p>Tyttö säpsähti ja kyyristyen kokoon nosti + vasenta olkapäätään ikäänkuin + tahtoisi, että uhkaava isku kohdistuisi + siihen.—Hänen silmänsä tuijottivat tulisina + hiustiheikön alta.</p> + + <p>»Minua ei ole vielä kukaan ajanut pois hänen + luotaan», sanoi hän.</p> + + <p>»Minä ajan sinut pois.»</p> + + <p>Silloin tyttö nousi äänetönnä ja + poistui.</p> + + <p>Boleslav tempasi auki ikkunan, sillä hän tunsi + muuten tukehtuvansa. Sitten hän silmäili ympäri + huonetta.—Se oli ahdas ja jokseenkin + viheliäinen—ahdettu täpötäyteen + mitä erilaisimpia kaluja, jotka nähtävästi + olivat tulipalosta pelastettuja.—Kultajalkainen + pöytä hoippuvan koppatuolin rinnalla, talonpoikainen + telttasänky muhkeain marmorikonsolien + rinnalla—puoleksi pirstautunut venetsialainen peili + punatulkun puuhakin rinnalla. Mutta ennen kaikkea pisti + hänen silmiinsä kuva—tuo + viehättävä kuva kauniista puolalaisesta naisesta, + joka oli ollut hänen isoäitinsä ja josta koko + turmelus oli johtunut.</p> + + <p>Hänen ylpeät mustat silmänsä + tähystivät yhä käskevinä + etäisyyteen, ja notkea ratsupiiska valkoisessa, kaidassa + kädessä sanoi yhä vielä: Maahan polvillesi, + orja.</p> + + <p>Ainoastaan piiskanvarren timantti, joka ennen oli + välkkynyt kuin tähti, näkyi joutuneen kadoksiin. + Sen kohdalta oli väri hankaantunut pois ja harmaa + liinakangas oli paljastunut näkyviin. Myöskin + taiteellisilla leikkauksilla koristeltu kehys, joka esitti + kullattua ruusukiehkuraa, oli murentunut ja ruhjoutunut. Kukkien + keskeltä pilkistivät esiin puunsyyt, joita oli maalata + tuhrittu oranssinkeltaisella värillä.</p> + + <p>»Nähtävästi on hän juuri tuon + ensiksi pelastanut tulipalosta», ajatteli Boleslav, ja + ellei isän ruumis olisi ollut ikäänkuin + kieltämässä, olisi hän heti kohta temmannut + kuvan seinältä ja tallannut sen rikki.</p> + + <p>Eräässä nurkassa seisoi asekaappi, jossa oli + kokoelma uusia ja kallisarvoisia ampuma-aseita. Pistooleja ja + kaikenlaatuisia käyriä miekkoja riippui niiden + välissä.</p> + + <p>Kaapin yläpuolelle oli ripustettu linnasaaren + asemakartta, johon oli merkitty ne paikat, missä + jalka-ansat, miinat ja muut räjähdyslaitteet odottivat + tungettelijaa. Ylimalkaisen arvioimisen mukaan oli niitä + kaikkia yli sadan.</p> + + <p>Boleslavia värisytti. Eikö hänelle, tuolle + onnettomalle, riittänyt rangaistukseksi tämä + elämä, jota hänen oli viimeisinä vuosinaan + täytynyt viettää? Eikö hän ollut + majaillut kehnommin kuin vainottu metsäeläin + murhakalujensa keskellä, jotka uhkasivat häntä + itseään joka askeleella? Jos hän niistä + ainoankin unhotti, oli hän surman oma.—</p> + + <p>Kun Boleslav astui ovesta ulos, oli hän + vähällä kompastua Reginaan, joka kyyrötti + kynnyksellä.</p> + + <p>Päästäen valittavan äänen, joka + kuului tallatun koiran vingahdukselta, hypähti hän + pystyyn.</p> + + <p>Boleslavin valtasi äkillinen sääli, mutta se + katosi, ennenkuin hän oli sanonut lempeää + sanaakaan.</p> + + <p>»Miksi täällä makaat?» kysyi + hän.</p> + + <p>»Minun paikkani on tässä», vastasi + tyttö nöyrästi, mutta yhä sama hurja liekki + katseessaan.</p> + + <p>»Mitä se merkitsee. Koirathan kynnyksellä + venyvät!»</p> + + <p>»Minä myös», vastasi tyttö.</p> + + <p>»Onko nimesi Regina Hackelberg?»</p> + + <p>»On, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Sinäkö opastit ranskalaiset Kissanportaan + yli?»</p> + + <p>»Niin, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Miksi teit sen?»</p> + + <p>»Koska he sanoivat, että minun oli se + tehtävä.»</p> + + <p>»Kuka sanoi?»</p> + + <p>Tyttö käänsi katseensa maahan ja vaikeni.</p> + + <p>»Miksi et vastaa?»</p> + + <p>»Koska hän on kieltänyt.»</p> + + <p>»Kuka—hän?»</p> + + <p>»Armollinen herra!»</p> + + <p>»Niinpä sano siis häntä siksi.»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen junkkari.»</p> + + <p>»Puhuttele minua herraksi äläkä + junkkariksi.—En ole mikään junkkari.»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen herra.»</p> + + <p>»Herra—on sinun + sanominen—ymmärrätkö?»</p> + + <p>»Kyllä, armollinen herra.»</p> + + <p>»Herra—kirkas tuli ja leimaus—ainoastaan + herra!»</p> + + <p>Boleslavin kiihkeäin voimasanojen johdosta hytkähti + tyttö tuskallisesti, mutta kun hän oli + ymmärtänyt, mitä toinen tarkotti, kirkastuivat + hänen kasvonsa.</p> + + <p>»Kyllä, herra», sanoi hän niiaten.</p> + + <p>»Minulle sinun täytyy sanoa + kaikki—ymmärrätkö?—Minua ei armollinen + herra tarkottanut käskiessään sinun + vaieta.»</p> + + <p>»Hän sanoi, etten kenellekään saa + sitä puhua.»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultansa. Miksi häntä + enempää ahdistaa? Olihan kaikki selvä kuin + päivä. Tätä olentoa oli käytetty + välikappaleena, koska hän oli kylliksi tuhma ja kehno + antautuakseen käytettäväksi.</p> + + <p>»Kuinka vanha olit, kun ranskalaiset tulivat + maahan?»</p> + + <p>Tyttö käänsi katseensa maahan. + »Viidentoista—herra.»</p> + + <p>Lempeämpi tunne oli uudelleen + heräämäisillään Boleslavin + mielessä, mutta synkkä ja haihtumaton epäluulo + tukahutti sen kohta.</p> + + <p>»Saitko maksun vaivoistasi?» kysyi hän purren + hampaitaan.</p> + + <p>»Kyllä, herra», vastasi tyttö + levollisesti.</p> + + <p>Boleslavia puistatti inhon puuska.</p> + + <p>»Kuinka suuri oli palkkasi?»</p> + + <p>»En tiedä, herra!»</p> + + <p>»Kuinka—etkö sitten tinkinyt?»</p> + + <p>Tyttö ei näyttänyt ymmärtävän. + »Isä otti rahat minulta pois», vastasi hän; + »hän väitti, että ne olivat syntirahoja. + Mutta niitä oli kouran täysi ja kaikki kultaa—sen + verran tiedän.»</p> + + <p>Boleslav mittaili häntä kummastunein katsein. Suuri + pää pörröisine, niskaan kömpelösti + solmittuine hiussuortuvineen oli nöyrästi + kumarruksissa. Hänellä ei näyttänyt olevan + aavistustakaan siitä halveksimisesta, jota toinen tunsi + häntä kohtaan. Tai kenties hän oli siihen niin + tottunut, että piti tämän + äänensävyn itsestään + selvänä.</p> + + <p>»Mitä sinulla oli ranskalaisten aikaan linnassa + tekemistä?» tiedusteli Boleslav edelleen.</p> + + <p>Tumma puna lehahti tytön kasvojen ja kaulan ylitse aina + alas rinnoille. Jokin kaukainen muisto näytti + herättäneen uinuneen häpeäntunteen hänen + mielessään.</p> + + <p>»Minä autoin ompelemisessa», sammalsi + hän.</p> + + <p>»Kuinka olit sitten joutunut linnaan?»—</p> + + <p>»Isäni sanoi minulle—minun oli + mentävä sinne ja kysyttävä armolliselta + herralta, olisiko mitään ommeltavaa.—Minun + täytyi ansaita leipäni, sanoi + hän.»—</p> + + <p>»Niinkö?»— —Pitkä + äänettömyys, sitte Boleslav jatkoi: »Mene ja + pane jotakin yllesi, Regina.»</p> + + <p>Tyttö kopasi peitellen rintojaan käsillään + ja puristi sitten paitaa niin tiukasti kaulansa ympäri, + että kaulus painui syvälle pulleaan lihaan.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Minulla ei ole mitään.»</p> + + <p>»Mitä ihmettä? Eikö armollinen herra ole + pitänyt huolta vaatteistasi.»</p><br> + + <p>»He repivät eilen röijyn + yltäni.»</p> + + <p>»Ketkä?»</p> + + <p>Hehkuva viha leimahti tytön silmissä.</p> + + <p>»Ketkä? + He—kyläläiset—ketkäs muut?» Ja + hän sylkäisi.</p> + + <p>Boleslavin valtasi omituinen kummastuksen ja tyydytyksen + sekainen tunne. Tässä oli siis joku, joka otti osaa + hänen vihaansa, jonka kohtalo oli sekottanut samaan + taisteluun, mikä hänellä itsellään oli + kyläläisiä vastaan taisteltavana.</p> + + <p>»He ovat vihamielisiä sinua + vastaan—kyläläiset—niinkö?»</p> + + <p>Regina nauroi ivallisesti. »He—hahaa! Hehän + heittelevät minua aina kivillä, missä vain + näkevät. Tuollaisilla kivillä!» Ja hän + piti koukistettuja käsiään jonkun matkan + päässä toisistaan kuvatakseen heittoesineiden + suuruutta.</p> + + <p>»Kuinka kauan he ovat heitelleet sinua + kivillä?»</p> + + <p>Regina aprikoi. »Kuusi vuotta jo.»</p> + + <p>»Eivätkä ole saaneet sattumaan.»</p> + + <p>»Ovat toki—monta kertaa. + Kas—tätä.» Ja hän päästi + paidan puoleksi laskeutumaan näyttääkseen arpea, + joka ihon rusottavan lämpimään + värisävyyn piirtäysi punertavana juovana + olkapäältä rinnalle.</p> + + <p>»Mutta nyt minä otan aina soikon + mukaani.»</p> + + <p>»Minkä soikon?»</p> + + <p>»Pesusoikon. Pidän sen aina pääni ja + selkäni suojana, kun he minua + kivittävät.»</p> + + <p>Boleslavia kauhistutti tällainen elämä, joka + oli kurjempi kuin koiran.</p> + + <p>»Miksi olet jäänyt tänne, kun he kerran + tavottelivat henkeäsi?» sanoi hän. + »Maailmahan on niin avara.»</p> + + <p>Regina ei näyttänyt ymmärtävän + häntä.</p> + + <p>»Mutta kuulunhan kuitenkin tänne», sanoi + hän kummastuneena.</p> + + <p>»Ja miksi läksit saarelta, jossa ainakin henkesi + oli turvassa?»</p> + + <p>Regina naurahti.</p> + + <p>»Olisiko hänen sitten pitänyt kuolla + nälkään?» kysyi hän—ja sitten + hän punastui äkkiä ja lisäsi aran + hätäinen ilme silmissään: »Armollisen + herran.»</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hyväksyen + päätään.—Näyttihän tyttö + pelkäävän, että häntä heti paikalla + kuritetaan—tuo kurja olento.</p> + + <p>»En kyllä mielelläni kylään + mennytkään—useimmiten menin yöllä + Kissanportaan ylitse Bockeldorfiin, joka on kolmen peninkulman + päässä, Bockeldorf näette—,sieltä + sain jauhoja ja lihaa ja muuta, mitä + hän—armollinen herra—tarvitsi, kaksinkertaisella + hinnalla, ja aamulla olin jälleen täällä. + Mutta monta kertaa on sinne mahdoton + päästä—lumipyryjen ja tulvaveden aikaan. + Silloin on minun siis täytynyt mennä alas + kylään—siellä on mennyt paljon enemmän + rahaa—ja monta kertaa, kun he eivät antaneet minulle + mitään, lyöntejä + vaan—silloin»—hän nauroi viekkaasti ja + hurjasti, »silloin olen mennyt ja palannut ja ottanut + sieltä, mistä sain.»</p> + + <p>»Toisin sanoen—olet varastanut.»</p> + + <p>Regina nyökkäsi innokkaasti, ikäänkuin + odottaisi tästä erityistä kiitosta.</p> + + <p>Niin villiintynyt oli siis tämä olento, että + häneltä näyttivät kaikki hyvän ja pahan + käsitteet sekaantuneen.</p> + + <p>»Ja mitä eilen hait kylästä?» kysyi + Boleslav uudelleen.</p> + + <p>»Eilen—no, täytyyhän hänet toki + haudata! Aika tulee, herra, aika tulee. Itkemällä ei + hän tule maahan, ajattelin itsekseni.»—</p> + + <p>»Oletko sitten itkenyt?» kysyi Boleslav + halveksivasti.</p> + + <p>»Olen», vastasi Regina. »Eikö minun + olisi pitänyt?»—</p> + + <p>»No, entä sitten?»</p> + + <p>»Ja sitten otin soikon ja menin + pappilaan.—Kirkkoherra sanoi, etten saanut hänen + puhdasta taloaan saastuttaa—ja sitten menin ravintolan + isäntä Merckelin luo, hänhän on + kylänvouti, kuten herra tietää, ja siellä + näkivät minut sotamiehet—»</p> + + <p>»Mitkä sotamiehet?»</p> + + <p>»Ne, jotka ovat sodasta palanneet.»</p> + + <p>»Niin—jatka vain.»</p> + + <p>»Ja he huusivat: lyökää hänet + kuoliaaksi—lyökää hänet + kuoliaaksi—no, ja paikalla oli metsästys vauhdissa, ja + isäni—hänkin huusi, mutta hän oli + jälleen humalassa, sillä äijä juo ihan + hirveästi—ja kivet lentelivät vain ympäri + noin ja noin—ja sitten tulivat akat ja lapset ja + pitelivät minua kiinni, jotta sotamiehet voivat minua + pieksää,—mutta minä kouristin soikkoa + molemmin käsin ja paukuttelin heitä päihin + —noin ja taas noin—» Hän ojensi molemmat + jäntevät käsivartensa pystyyn + päänsä ylitse ja huiskautti ne sitten alas kuin + kurikat.—Kuten antiikkinen pronssipatsas seisoi tuo ihana, + kookas naisolento, joka kaiken tämän kurjuuden + keskellä oli kehkeytynyt niin kukoistavaan + uhkeuteen.—Siinäkin ujostelemattomuudessa, jolla + hän antoi alastomuutensa alttiiksi toisen katseelle, oli + jotakin antiikkista suloutta.—Tosin tuo hänen + esiintymisensä tuskin oli muuta kuin ilotytön + julkeutta, naisen, joka jo aikoja sitten oli vieraantunut + kaikesta häveliäisyydestä.</p> + + <p>»On kai sinulla jokin huivi edes», sanoi Boleslav + kääntyen poispäin.</p> + + <p>»On, huivi minulla on, villainen.»</p> + + <p>»Kääri se sitten ympärillesi.»</p> + + <p>Tyttö kääntyi vaieten oveen, jonka edessä + seisoi, ja palasi muutamain sekuntien jälkeen takaisin + verhoutuneena punakirjaiseen saaliin, jonka hän oli + käärinyt ristiin rinnalleen ja kiinnittänyt + solmuun selkänsä taakse. Nyt, kun hän oli + huomannut herättävänsä pahennusta, + näytti hän häpeävän yksin paljaita + käsivarsiaankin, joita ei keinolla millään + käynyt peittäminen. Hän piti niitä + ristissä selkänsä takana ja ryömi eteisen + pimeimpään nurkkaan.</p> + + <p>»Onko sinua siis kielletty armollista herraa + hautaamasta?» tutkisteli Boleslav edelleen.</p> + + <p>»Ei, kukaan ei ole virkkanut mitään», + vastasi tyttö. »Mutta enhän ole + kysynytkään keltään.»</p> + + <p>»Miksi et?»</p> + + <p>»Koska kivet sinkoilivat heti ympärilleni. Ja + silloin ajattelin: Kukapa häntä tulisi noutamaan, kaiva + sinä hänet vain itse maahan.»</p> + + <p>»Sinä yksin?»</p> + + <p>»Kun kerran olen hänet yksin kantanut + Kissanportaalta kotiin, voin hänet + haudatakin»——</p> + + <p>»Mihin sitten—kirkkomaahanko?»</p> + + <p>»Kirkkomaahan! Hahaha—sepä olisi kaunista! + Kylän läpi en elävänä pääsisi + hänen kanssaan. Mutta linnan edustalle—puutarhaan. + Olin parhaillaan hautaa kaivamassa, kun herra saapui—kaunis + hauta—syvä hauta—siellä lepää + yhtä mukavasti kuin kivisessä hautaholvissakin, + herra.»</p> + + <p>Boleslavin huulilla pyöri kiittävä sana... Tuo + koiran uskollisuus, joka kysymättä, vitkastelematta oli + riemuiten astunut tuhatta kuolemaa vastaan, ansaitsi kyllä + palkinnon. Hyvä, niinpä olikin hän sen maksava + kilisevällä kullalla. Sitä hän kaiketi + mieluummin halusikin, tuo kurja olento. Boleslav päätti + kohta saatettuansa isänsä viimeiseen lepoon sanoa + hänelle jäähyväiset—niin kauaksi + hän saattoi jäädä paikoilleen.</p> + + <p>Tosiaan, isän saattaminen viimeiseen lepoon ei ollut + leikin asia. Että hänelle täytyi hankkia + kunniallinen hautaus kuten jokaiselle kristitylle ihmiselle ja + ettei hänen paikkansa Schrandenin perhehaudassa saanut + jäädä tyhjäksi, se oli Boleslavin + mielestä lapsen järkähtämätön + velvollisuus isäänsä kohtaan.—Ja vaikkapa + hän itse samalla joutuisikin perikatoon!— —Mutta + olihan Preussissa sitäpaitsi esivalta, ja herra von + Schön, joka sitäpaitsi oli hänen äitinsä + sukulainenkin, hallitsi ankarasti.</p> + + <p>Kun hän kääntyi lähteäkseen, johtui + hänen mieleensä, ettei hän voinut astua sataa + askelta omalla kotikonnullaan joutumatta sata kertaa + hengenvaaraan.</p> + + <p>Ilman tätä naista, jota hän inhosi, oli + hän avuton kuin lapsi.</p> + + <p>»Vie minut nostosillalle», sanoi hän, + »ja ennen palaamistasi raivaa satimet pois + tieltä.»</p> + + <p>»Kyllä, herra.»</p> + + <p>Mutta tyttö seisoi kuin puutuneena paikoillaan.</p> + + <p>»Mitä odotat?»</p> + + <p>»Antakaa anteeksi—mutta herra kai on ollut + taipaleella koko yön, ja siksi luulen— + —»</p> + + <p>»No, mitä sitten?»</p> + + <p>»Herra tietenkin on väsynyt ja + nälissään.—»</p> + + <p>Nainen oli oikeassa. Hän oli niin uupunut, että + saattoi tuskin pysyä jaloillaan.</p> + + <p>Mutta häntä inhotti ottaa palaakaan leipää + näistä käsistä. Mieluummin hän tahtoi + ottaa vihollisiltaan.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="V" id="V"></a> + + <h2>V.</h2><br> + + <p>»Mustan Kotkan» vierashuoneessa istui samana + hetkenä joukko Schrandenin porvareita ja porvarinpoikia + kokoontuneina aamunaukkujensa ääreen.</p> + + <p>Schrandenilaisten täytyi alottaa varhain, jos ennen + puoltayötä tahtoivat saada + päivätyönsä suoritetuksi; sillä vaikka + he olivat iät kaiketkin kapakkaelämää + rakastaneet, niin nyt vasta he olivat joutuneet + tykkänään pois suunniltaan.</p> + + <p>Nuori Merckel oli kaikissa juomingeissa esimiehenä. + Hän oli kasvanut tanakaksi, leveäharteiseksi mieheksi, + jonka rohkeasti pystyyn kierretyt sotilasviikset oivallisesti + pukivat hänen kasvojaan ja jonka esiintyminen kaikessa + huolimattomuudessaan, joka saattoi alentua renttumaisuudeksi, ei + ollut vailla eräänlaista miellyttävyyttä. + Rauhanteon jälkeen ei hän ollut, kuten + lähinnä olisi saattanut luulla, ottanut eroaan, vaan + oli ainoastaan epämääräiseksi ajaksi palannut + lomalle kotiseudullensa, jossa hän aikoi rauhallisesti + harkita, olisiko soveliasta edelleen palvella vakinaisessa + sotaväessä.—Ainakaan ei hänen + tähänastinen ammattinsa asettanut mitään + esteitä tämän päätöksen tielle, + sillä tarkoin katsoen ei hänellä ollut + mitään ammattia.</p> + + <p>Aina neljänteenkolmatta ikävuoteensa asti oli + hän katsellut useita eri maita ja erilaisia + elämänasemia, elellen sillaikaa enimmäkseen + isänsä varoilla, ja oli ollut iloinen, kun puhjennut + sota vihdoinkin tarjosi tehtävää hänen + toimintatarmolleen, joka siihen asti oli voinut ilmetä + ainoastaan ilkeissä kepposissa.</p> + + <p>Kuten nuori Baumgart oli hänkin astunut sotaväkeen + vapaaehtoisena jääkärinä, oli samoin kuin + tämäkin siirtynyt nostoväkeen, kohonnut + siellä luutnantiksi ja kantoi tunnustetun urhoollisuuden + merkkinä teräsristiä ylpeydestä paisuvalla + rinnallaan.</p> + + <p>Toistaiseksi ei hän ajatellut jättää + kotiseutuaan, missä hän joka päivä uudelleen + ja uudelleen täysin siemauksin sai nauttia tuosta + ylevästä tunteesta, että hän oli sankari, + leijona.</p> + + <p>Hän joi, kerskui ja lietsoi vihaa kavaltajaa kohtaan, + vihaa, joka voitokkaiden sotilaiden palattua oli vielä + kerran leimahtanut kirkkaaseen liekkiin.—Hänen + yllytyksestään olivat schrandenilaiset menneet + Kissanporrasta hävittämään siten sulkeakseen + vapaaherran saarelleen.</p> + + <p>Rohkeimmissa unelmissaankaan eivät he olleet uskaltaneet + toivoa, että hän halvauksen kohtaamana vaipuisi maahan + heidän silmiensä edessä, ja riemuiten he palasivat + kylään tätä viestiä kertomaan.</p> + + <p>Että isänmaan kavaltajan hautaus oli + kiellettävä, oli pian päätetty asia. + Kunnioittaakseen tätä ihanaa ajatusta, joka kruunasi + heidän vihansa, viettivät he suuren riemujuhlan, joka + oli nyt jo kestänyt kolme päivää eikä + näyttänyt ottavan ollenkaan + päättyäkseen.</p> + + <p>Kun he kaikki seisoivat yhtenä miehenä, kun + kylänvouti oli heidän puolellaan ja kirkkoherra + näytti sulkeneen molemmat silmänsä, ei heillä + näyttänyt olevan mitään pelkoa, että + esivalta puuttuisi asiaan.</p> + + <p>Että vainajalle ilmestyisi auttaja, sitä he + eivät olleet aavistaneetkaan.</p> + + <p>Sillä junkkari—taivaan + talikynttilät!—missä oli + junkkari?—Tietämättömiin kadonnut, + varmaankin hunningolla, menehtynyt nimensä + häpeään.</p> + + <p>»Tuolta tulee joku, jolla on nostoväen lakki + päässään», sanoi Felix Merckel + katsellen ikkunaverhojen raosta kylän torille, joka + lepäsi keltaisena ja tomuisena keskipäivän + helteessä.</p> + + <p>Melu juomapöydän ääressä taukosi. + Odottavassa jännityksessä katseltiin vieraan + tuloa.—Nuori Merckel ojensi jalkansa suoraksi ja leikitteli + huolimattomasti ritarimerkillään.</p> + + <p>Ovi aukeni. Valovirta tulvahti tulijan takaa + hämärään, viileään huoneeseen ja + katosi heti jälleen.</p> + + <p>Vieraita tervehtimättä tulija astui + tarjoilupöydän luo, jonka ääressä + eräs tarjoilijaneiti istui sukankutimineen, ja kysyi, oliko + kylänvouti tavattavissa.</p> + + <p>Ei,—hän oli mennyt pellolle.</p> + + <p>Herra Merckel jätti mielellään + ravintolaliikkeensä valvomisen pojalleen, sillä + hän oli huomannut, että oluttynnyrit tyhjenivät + kahta vertaa nopeammin, kun hän ei ollut + saapuvilla.—Felixillä oli erittäin tepsivä + tapa kiihottaa vieraita juomaan, joka hänelle, + isännälle, ei olisi soveltunut. »Lurjus, ken ei + ryypi sakkojaan!» Tai »ken minut nyt + kilistettyämme jättää kitimeen, hän + olisi jättänyt minut kiipeliin vihollistenkin + edessä.»—Ja muita samanlaisia + puhetapoja.—Ja hänen kehotuksiaan piti seurata, + sillä schrandenilaiset eivät halunneet + menettää luutnanttinsa arvonantoa—ja + sentähden oli Felix Merckel isänsä kassakirstun + todellinen aarre.</p> + + <p>Ettei vieras, jolla oli nostoväen lakki + päässään, ollut häntä tervehtinyt, + vaikka hänellä oli upseerin tunnusmerkki takkinsa + rinnuksessa, suututti häntä, ja hän + päätti sentähden olla häntä + ensinkään huomaamatta.</p> + + <p>»Voinko jäädä voutia odottamaan?» + kysyi vieras.</p> + + <p>»Tämähän on ravintola», vastasi + neiti.</p> + + <p>Vieras istuutui vastapäiseen nurkkaan, selin + juopottelijoihin, laski nahkalaukkunsa pöydälle ja + nojasi päänsä käteensä.</p> + + <p>Felix herrasta, jota miellytti, että häntä + katseltiin, tuntui tämä käytös aivankuin + taisteluvaatimukselta. Sitäpaitsi suututti isän kelpo + poikaa se, ettei vieras halunnut mitään juodakseen.</p> + + <p>»Amalia, kysy herralta, eikö hän halua + mitään nautittavaa», huusi hän kovalla + äänellä tarjoilupöytää kohden.</p> + + <p>Vieras ei ollut kuulevinaan mitään. Neiti meni + hänen pöytänsä luo ja höpisi jotakin + väkevästä schrandenilaisesta oluesta.</p> + + <p>»Kiitos—en juo mitään», vastasi + hän kohottamatta katsettaan.</p> + + <p>Felix herra pureksi viiksiensä kärkiä. + Hänestä oli selvää, että tämä + käytös ansaitsi rangaistuksen. Hänellä oli + pian hyökkäyssuunnitelma valmiina.</p> + + <p>Hän nousi ja heiluttaen kansiniekkaa oluthaarikkaansa + alotti pontevalla rintaäänellä:</p> + + <p>»Rakkaat toverit ja kansalaiset ynnä kaikki + arvoisat läsnäolijat! Preussin kunniakkaat taistelut + ovat taistellut. Armas isänmaamme on noussut tomusta + jälleen uuteen, aavistamattomaan loistoon. Useimmat + meistä ovat vuodattaneet verta kunnian kentällä + tai ainakin antaneet rintansa vihollisten luodeille alttiiksi. + Ken on preussilainen isänmaan ystävä, hän + juokoon kanssani maljan Preussin kunniaksi ja Preussin + menestykseksi!»</p> + + <p>Kimakasti hurraten kohottivat kaikki haarikkansa huulilleen, + mutta heidät keskeytti luutnantin jyrkkä + »seis» huuto.</p> + + <p>»Näen täällä jonkun», huusi + hän, »joka näyttää vetäytyvän + pois tätä kunniavelvollisuutta + täyttämästä.» Kannukset kilisten + hän astui vieraan pöydän luo.</p> + + <p>»Herra», tiuskaisi hän hänelle. + »Ettekö tahdo juoda Preussin kunniaksi?»</p> + + <p>Vieras kääntyi puoleksi syrjään sanoen: + »Tahdon olla rauhassa.»</p> + + <p>»Mitä, herra? Te kannatte nostoväen + kunniamerkkiä lakissanne ja kieltäydytte— — + —»</p> + + <p>Vieraan äkillinen tarttuminen laukkuunsa sai hänet + vaikenemaan.</p> + + <p>Samassa hengenvedossa hän näki kaksipiippuisen + ratsupistoolin välähtävän vieraan + kädessä, näki hänen hypähtävän + pystyyn ja katsoi peräytyen kalpeihin, uhkaaviin kasvoihin, + jotka hän hyvin tunsi, mutta joista ei kuitenkaan ollut + konsanaan leimahdellut tällaisia salamoita häntä + kohden.</p> + + <p>Hän käsitti heti: hänen vastassaan seisoi mies, + joka oli valmis mihin tahansa.</p> + + <p>»Katso minua, Felix Merckel», sanoi entinen + ystävä, »niin käsität, ettei minulla + ole mitään tekemistä sinun kanssasi.» Jos + sinä tai joku teikäläisistä uskaltaa tulla + liian lähelle minua, niin olkaa varmat, että sinut tai + ensimäisen, joka tulee, ammun kuoliaaksi kuin + koiran.»</p><br> + + <p>Felix Merckel oli äkkiä malttanut mielensä.</p> + + <p>»Ah, herra parooni!» sanoi hän + syvään kumartaen. »Sitten tosiaankaan en + ihmettele, ettei Preussin— —»</p> + + <p>Pistoolin kaksoishanan kaksinkertainen naksahdus pani + hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»Vielä kerran, ole varoillasi, Felix Merckel; olen + upseeri kuten sinäkin.»</p> + + <p>Tämä uudistettu varotus teki vaikutuksensa.</p> + + <p>»Ainakaan en tahdo häiritä!» sanoi Felix + herra kumartaen toistamiseen ja mennen takaisin paikalleen, + jolloin kannukset hänen saappaissaan kilisivät + hiljemmin.</p> + + <p>Schrandenilaiset istuivat nenät yhdessä, ja kohta + astui vanha Merckel huoneeseen. Hänen ylen lihavat, + sileäksi ajellut kasvonsa säteilivät hyvinvointia + ja hyväntahtoisuutta. Huolellisen arvokkaana kuten + kylän patriarkan sopi, kulki hän laseilla ja pulloilla + täytetyn tarjoilupöydän ohitse. Rasvasta + kiiltävillä atlasliiveillä riippuivat paksut, + hopeaiset kellonperät, joiden kahta vitjaa alhaalta yhdisti + kultainen maurilaispää ja joissa riippui merenkullasta + tehty sydän.</p> + + <p>»Herrako on halunnut minua puhutella?» kysyi + hän syvällä kumarruksella, joka kuitenkin + ikäänkuin katkesi keskeltä kahtia, kun pienet + kissansilmät huomasivat, ettei vieraalla ollut lasia + edessään. Sellaiselle, joka ei mitään + nauttinut, ei kannattanut tehdä kumarrusta.</p> + + <p>Schrandenilaiset istuivat korviaan heristäen.—Felix + oli hypähtänyt pystyyn ikäänkuin odottaen + suotuisaa silmänräpäystä iskeäkseen + nyrkillään entistä + ystäväänsä.</p> + + <p>»Hän on nuori herra parooni, isä», huusi + hän helakasti nauraen.</p> + + <p>Merckel ponnahti kolme pitkää askelta takaperin. + Hänen hyväntahtoinen hymynsä kivettyi, hänen + lihavat kätensä hapuilivat kellonvitjojen + maurilaispäätä ja kouristuivat siihen kiinni.</p> + + <p>»Saanko puhutella teitä kahdenkesken?»</p> + + <p>»Oi herra parooni—tietysti, herra + parooni—jos suvaitsette, herra parooni.»</p> + + <p>Ja hän avasi leveällä liikkeellä sivuoven, + joka vei pieneen arvohenkilöille varattuun huoneeseen. + Rikkinäisellä vähäkankaalla verhottu sohva + ynnä muutamat nojatuolit odottivat siellä ravintolan + ylhäisempiä vieraita. Ristikoilla varustetun + piippuhyllyn yläpuolella riippui taulu, johon oli + kirjotettu: »Täällä saa juoda ainoastaan + viiniä.»</p> + + <p>Ennenkuin isäntä sulki oven Boleslavin jälkeen, + viittasi hän salavihkaan tuvassa istuville miehille + ikäänkuin heidän levottomuuttaan + viihdyttääkseen. Sitten hän loi kotiinpalanneeseen + herranpoikaan puoleksi ummistuneiden silmäluomiensa alta + lyhyen, tutkivan katseen, joka ilmeisesti näytti + täyttävän hänet suurella + tyytyväisyydellä, sillä hänen hymynsä + sai uudelleen hyvinvoivan, kylläisen rasvankiiltonsa.</p> + + <p>»Kuinka herra junkkari onkaan kasvanut sitte viime + näkemän!» alotti hän.—»Aivan + merkillistä!»</p> + + <p>Boleslav tuijotti häneen + äännetönnä.</p> + + <p>»Ja vanhaa armollista herraa ei herra junkkariherra + parooni, täytyy kai sanoakseni—enää ole + tavannutkaan elossa. Olette tullut liian myöhään + autuaan vainajan silmiä sul— — + —»</p> + + <p>Hän pysähtyi keskelle sanaa ja puristeli + kiihkeästi kellonperien merenkultaista sydäntä, + sillä Boleslavin katse, joka tuimana ja uhkaavana oli + kiinnitetty hänen kasvoihinsa, alkoi saattaa hänet + levottomaksi.—Olikohan hänellä ehkä + edessään jokin maankiertäjä, joka tahtoi + käydä hänen kimppuunsa?</p> + + <p>»Mutta minä en tule liian + myöhään», puhkesi Boleslav puhumaan, + »tehdäkseni tyhjäksi ne konnankujeet, joilla + isältäni tahdotaan riistää hänen + viimeinenkin kunniansa.»</p> + + <p>»Mitä ihmeen konnankujeita herra parooni + tarkottaa?»</p> + + <p>»Neuvon teitä, arvoisa herra, + jättämään tekopyhän naamanne. Näen + teidän lävitsenne. Minun korviini on saapunut eräs + teidän lausuntonne, jonka johdosta sietäisi kurittaa + teitä tuossa paikassa.»</p> + + <p>»Herra parooni!»—ja hän näytti + aikovan lähetä ovea.</p> + + <p>»Jääkää», käski Boleslav + asettuen hänen tielleen. Onneksi hän oli kaikki nuo + roistonnaamat nähdessään jälleen saavuttanut + perinnäisen tietoisuutensa käskijän arvostaan. + »Näinkö suoritatte kiitollisuudenvelkaanne + suvulleni, jonka armo teidät on tehnyt siksi, mitä + olette?»</p> + + <p>Rihkamakauppias, joka kerran oli saapunut linnaan paikkaa + etsivänä palvelijana ja sittemmin linnan + toimitusmiehenä vähitellen koonnut omaisuutensa, painoi + loukatun viattomuuden ilme kasvoillaan oikean nyrkkinsä + vasenta kämmentänsä vasten, samalla + surkuttelevasti maiskuttaen kieltään.</p> + + <p>»Rakas herra parooni», sanoi hän, ja + leveät, kiiltävät kasvot säteilivät + sulaa isällistä lempeyttä. »Annan teille + anteeksi loukkauksen, jonka päästitte suustanne, ja + annan teille luotettavimmat tiedot, ikäänkuin ei + mitään olisi tapahtunut,—siitä toivottavasti + näette parhaiten, miten ystävälliset minun + tarkotukseni ovat».</p> + + <p>»Pyydän päästä + ystävyydestänne!» jyräytti Boleslav + väliin. »Olette velvollinen Schrandenin + kylänvoutina minulle puhumaan ja vastaamaan—eikä + muuta.»</p> + + <p>»Schrandenilaiset, rakas herra parooni, ovat + nimittäin hirveitä ihmisiä. Sanoin sen aina jo + rakkaalle vaimovainajalleni—tunsittehan hänet, herra + parooni! Niin, niin—kuinka usein hän ottikaan pienen + junkkarin käsivarrelleen eikä ajatellut, että + kerran tuollaisen kiitoksen— —»</p> + + <p>»Asiaan!»</p> + + <p>»Marianne, sanoin usein, nämä schrandenilaiset + ovat vielä minun surmani, sillä mitä he saavat + päähänsä— —kerran he saivat + päähänsä, etteivät juo minun + katajanmarjaviinaani. Hyvää, kirkasta, puhdasta + katajaistani, herra parooni! Nyt ovat he saaneet + päähänsä, etteivät salli armollista + herraa haudata, ja—kunniani kautta!—ei Jumala + eikä perkele voi heitä siihen + pakottaa.—Ettekä tekään, herra parooni. + Miksi niin?—Ruumisvaunut ovat ammattikunnan omat—ja + se ei anna niitä;—hevosiakaan ei teille anna kukaan + ... ruumiinkantajia, o hyvä Jumala ... + kiertäkääpäs kerran ympäri + kylää ... kiertäkää ja kuulustelkaa, + kuka tahtoo ottaa herra paroonin hartioilleen ... jos jonkun + satutte löytämään, niin neljännestunnin + kuluttua ovat he hänet pieksäneet + raajarikoksi—sillä nämä schrandenilaiset...! + No, ja kirkkoherra.—hänellähän on + suurin sananvalta—mutta menkäähän + kirkkoherran luo—sielläpähän saatte kuulla, + mitä hän arvelee. Kellonsoitosta ja siunauksesta ei + puhettakaan ... niin, edes ruumiskirstuakaan ette saa + teetetyksi.»</p> + + <p>»Tahtoisinpa sen nähdä», sanoi Boleslav + hampaitaan kiristäen, sillä hän tunsi uhmansa + paisuvan sitä suuremmaksi, mitä selvemmin hän + näki tämän pahuuden ja ilkeyden verkon.</p> + + <p>»Niinkö, <span class="wide">tahdotteko</span> sen + nähdä?» huusi vanha Merckel huonosti salatulla + voitonriemulla; »Teidän tahtonne on tapahtuva, herra + parooni.»</p> + + <p>Hän avasi oven tarjoiluhuoneeseen, josta kuului monien + ihmisäänten sekava möly. Sinne näytti + tällä välin puolet kylää + kokoontuneen.</p> + + <p>»Hackelberg tulkoon tänne!» huusi hän + sinne ovenraosta ja tempasi kiireisesti oven kiinni, sillä + sen reunaan oli tarttunut useita sormia ilmeisesti aikoen temmata + sen seposelälleen.</p> + + <p>»Jollei hän enää ole + eiliseltään humalassa, sanoo hän pian teille + alamaisen ajatuksensa vasten kasvojanne.»</p> + + <p>Hänen silmistään säkenöi + peittelemätön vahingonilo, sitten + vetääntyivät hänen kasvonsa jälleen + surumielisen hyvinvoipaan, patriarkalliseen hymyyn.</p> + + <p>»Olette torjuneet ystävyyteni luotanne, nuori + mies», alotti hän meren kultasydäntä + nypelöiden. »Olette solvannut ja loukannut harmaita + hapsiani—hyvä—en teille siitä vihottele. + Ette olisi sitä tehnyt, jos olisitte tiennyt, kuka se oman + henkensä uhalla, schrandenilaisten selän + takana—sillä jos he olisivat sen nähneet, + olisivat he minut kuristaneet kuoliaaksi—pelasti autuaan + paroonivainajan nälkään + nääntymästä—kysykää vain + neidiltä!— —»</p> + + <p>»Keltä neidiltä?»</p> + + <p>»No, rakkaalta, uskolliselta neiti + Reginalta—autuaan isävainajanne + sydänkäpyseltä. Hän on oikea helmi, herra + parooni. Teidän on pidettävä häntä + kunniassa ja otettava hänet mukaanne matkoille. Hänelle + pistin usein pimeässä palan leipää ja + savustettua makkaraa, herra parooni, ja pussin kahvia, herra + parooni, aikana, jolloin itse söin ainoastaan ruispuuroa + eineekseni, koska satamat olivat suljetut, herra + parooni.»</p> + + <p>»Ettekö saanut niistä maksua?»</p> + + <p>»No, sainpa niinkin, vaikkapa oikeastaan vain + taivaallisen palkinnon vuoksi panin henkeni alttiiksi.—Ja + onhan sitä tosin vielä pieni jäännöskin + viime jäidenlähdön ajalta, jos herra parooni + tahtoisi olla niin suosiollinen— —»</p> + + <p>»Kirjottakaa lasku saatavistanne; rahat tullaan teille + lähettämään.»</p> + + <p>»Sillä ei ole kiirettä, herra parooni. Luotan + kyllä teihin, herra parooni. Jos annatte jotakin arvoa + vanhan, kokeneen miehen neuvolle, niin menkää nyt + kauniisti kotiin,—kaivakaa linnan taakse hauta, laskekaa + autuas isävainajanne siihen—öiseen + aikaan—aivan hissukseen, aivan hissukseen... Rakas neiti + Regina, hänhän voi tarttua ruumiin toiseen + päähän—sitten ladotte turpeet paikoilleen, + jotta nurmikko tulee sileäksi ennalleen, eikä kukaan + tiedä, mihin hänet on kuopattu, ja ennen aamun + valkenemista tarttukaa Reginaa käsivarteen ja + menkää jälleen kauniisti sinne missä— + — —»</p> + + <p>Hän vaikeni, sillä Boleslavin sormet kopeloivat + jälleen pistoolinperää. Tämän + kunnonmiehen mahtipontisesta neuvosta irvisteli esiin niin + pirullinen iva, että se kiihotti hänen vastustushalunsa + äärimmilleen.</p> + + <p>Näiden myrkyllisten sanojen tunkeutuessa hänen + korviinsa oli hänen aivojensa lävitse salamana + leimahtanut epätoivoinen ajatus.</p> + + <p>Tosiaankin, tämä hautaus oli vain ensimäinen, + vähäisin osa tehtävästä, joka + hänellä oli suoritettavanaan! Pitikö hänen + lähteä täältä yön hämyssä + ja sumussa—hiipiä ikäänkuin pahantekijä + isiensä perinnöltä jättääkseen + kaiken, mitä he olivat luoneet, häviölle + alttiiksi? Ei, vaan tänne hänen oli + jääminen—kestäminen kaikki uhmaten + näitä hyenoita, joista kurjin seisoi virnistellen, + kissansilmät ahneesti vilkkuvina hänen + edessään ja vaani vain tilaisuutta karatakseen + isännättömän saaliin kimppuun.</p> + + <p>Kestävyyttä! Kestävyyttä!</p> + + <p>Tämä oli se sovitus, jota isien synnit + häneltä vaativat!</p> + + <p>Ja eikö tuo jumalaton teko, joka oli hänen + perintönsä hävittänyt maan + päältä, yhä huutanut kostoa taivaaseen + saakka.</p> + + <p>Oliko hänen vetäytyminen tiehensä + ikäänkuin karkuri, ikäänkuin + lipunpettäjä, ja jättäminen niille hyvilleen + ei ainoastaan kotikontunsa, vaan lemmittynsäkin, jonka + hän oli kadottanut ajaksi ja iäksi, mutta joka + kuitenkin odotti häntä ikävällä ja + pelolla?</p> + + <p>Ei, vaan täällä, tällä Schrandenin + linnan raunioilla liehui hänen + lippunsa—tulikirjaimilla oli siihen piirretty sana + »kosto».</p> + + <p>Ja kurja se, joka lippunsa jättää + vihollisille!</p> + + <p>Hän astui aivan kylänvoudin eteen, ja + seivästäen uhkaavan katseensa hänen kasvoihinsa + huusi hän: »Kuka on Schrandenin linnan sytyttänyt + tuleen?»</p> + + <p>Herra Merckelin rasvaiset kasvot vavahtivat. Sanat olivat + sattuneet hänen omantuntonsa kipeimpään + kohtaan.</p> + + <p>Samoin säpsähti jokainen schrandenilainen, kun + kysymys tämän ilkityön tekijästä sattui + hänen korviinsa. Yksi ainoa vain ei + säpsähtänyt—ja se oli pahantekijä + itse— — —</p> + + <p>Herra Merckel koetti toipua vastaamaan, mutta samassa yltyi + hälinä tarjoiluhuoneessa kovaksi meluksi. Hän teki + ehdottomasti liikkeen ovea kohden, ikäänkuin tahtoisi + työntää salvan tulevain tapausten eteen, mutta + samassa temmattiin ovi auki, ja sisään tunkeutui + villin, uhkaavan joukon seuraamana pieni, renttumainen ja + repaleinen mies. Hänen karkea musta tukkansa valui + rasvaisina suortuvina hartioille, parransänki oli + harmahtava, ja punaisten, ripsettömäin + silmäluomien alta tirrottivat lasimaiset + juoponsilmät.</p> + + <p>Hän huitoi nyrkillään ympärilleen ja + kiljui: »Missä se mies on? Missä on se + sikiö?—Minä tahdon hänet kuristaa, sen + sikiön!»</p> + + <p>Mutta nähtyään Boleslavin kookkaan vartalon + vastassaan jäntevästi pystyyn ojentuneena, vaikeni + hän yhtäkkiä keskellä + rähinäänsä ja murisi ja öhki + itsekseen.</p> + + <p>Hänen takanaan kohosi kokonainen seinä + kiihtyneitä, häjynilkisiä, uteliaita kasvoja, + jotka kaikki tuijottivat Boleslaviin kuten vangittuun + ihmeotukseen.</p> + + <p>»Minä yksin kaikkia noita vastaan!» ajatteli + hän, ja hänen rintansa kohosi.</p> + + <p>»Oletteko puuseppä Hackelberg?» kysyi + hän pitäen katseillaan juoppoa loitolla. + Tämän miehen kuva palasi lapsuuden ajoilta + himmeänä hänen muistoonsa. Kerran, kun hänet + oli linnan pihalla piesty pahanpäiväiseksi + salametsästyksen tähden, oli hän surkealla + parunnallaan säikyttänyt Boleslavin hiljaisista + unelmistaan. Nyt samainen mies puristi kätensä + nyrkkiin, pöyhistelihe ja mörisi ja röhki jotakin + itsekseen.—</p> + + <p>»Tekö valmistatte ruumiskirstuja tässä + kylässä?»</p> + + <p>Puuseppä pudisti vitkalleen päätänsä + tuijottaen tylsänä eteensä. Sitten hän puhui + ikäänkuin haudasta:</p> + + <p>»Teen enää vain kaksi ruumiskirstua— + —toisen itselleni ja—toisen vietellylle + lapsiraukalleni.»</p> + + <p>Schrandenilaiset nauroivat salavihkaan. He tunsivat + tämän ilveilyn sangen hyvin. Kun kylässä joku + oli kuollut, noutivat he puusepän ja sulkivat hänet + viinapullon ja tarpeellisten lautojen kera johonkin huoneeseen + eivätkä päästäneet häntä + sieltä, ennenkuin kirstu oli valmis.</p> + + <p>Hän oli kerta kaikkiaan vaarallinen mies, tämä + Hackelberg, sen tiesivät schrandenilaiset sangen hyvin + eivätkä päästäneet häntä + sekunniksikaan näkyvistään. Missä hän + liikkuikin, pitivät he häntä silmällä; + monet korvat kuulostelivat ahmien hänen sanojaan, ja + yhtä monet käsivarret olivat alati valmiina tarpeen + tullen nitistämään hänet hengiltä.</p> + + <p>He sallivat hänen istua kapakassa rinnallaan, he + juottivat hänet humalaan ja syöttivät hänen + vatsansa täyteen, he kuuntelivat häntä tai + tukkivat hänen suunsa, he panivat hänet lukkojen ja + salpojen taakse tai antoivat hänen kiduttaa heitä + itseään—oli ikäänkuin he olisivat + pukeneet lihaan ja vereen pahan omantuntonsa ja + päästäneet sen juoksentelemaan ympärinsä + tämän hunningolle joutuneen juomarin hahmossa.</p> + + <p>»Ketkä muut paitsi te valmistavat kylässä + ruumiskirstuja?»</p> + + <p>Schrandenilaiset purskahtivat hirnuvaan nauruun. Hän + kyllä saisi ponnistella päästäkseen totuuden + perille.</p> + + <p>Hackelberg pöyhistihe.</p> + + <p>»Kurja lapsiparkani», murisi hän tuijottaen + lasimaisilla silmillään herra Merckelin + merenkultasydämeen, joka hänen + päässänsä näytti pyörivän, + mutta sitten hän yhtäkkiä kavahtui puoliunestaan, + hänen silmiinsä ilmestyi synkkä kiilto, hän + ojensi nyrkkinsä Boleslavia kohden ja huusi:</p> + + <p>»Mitä tahdotte minulta, herra?—Tahdotte + minulta ruumiskirstun! Kenelle tahdotte minulta ruumiskirstun? + Miehelle, koiralle, joka on kavaltanut isänmaansa—joka + on vietellyt lapseni—hänellekö olisi minun + tehtävä ruumiskirstu?—Katsokaas minua herra! + Enkö minä näytä hirviöltä, + herra?» Hän repäisi paidan auki, niin että + karvainen rinta tuli näkyviin.—»Raato minä + olen—en edes sen arvoinen, että koirat kintuilleni + ........... ja katsokaas vain, rakas, kallis herra, sellaiseksi + on autuas herra parooni minut tehnyt—onnettoman, + hyljätyn, lapsettoman ukko rähjän on hän + minusta tehnyt.»—Hän alkoi pyyhkiä + silmiään englanninnahkaisen takkinsa + repaleilla—schrandenilaiset hänen selkänsä + takana rääkyivät hyväksymistään. + —»Lapseni on hän minulta ottanut—lapseni + on hän minulta ryövännyt—»</p> + + <p>»Luullakseni olette itse lähettänyt lapsenne + linnaan», puuttui Boleslav hänen puheeseensa. Mutta + mies jatkoi valitusvirttänsä:</p> + + <p>»Portoksi on hän tehnyt lapseni. Ja vielä + enemmän, nuori herra—mikä juuri verisimmin + särkeekin sydäntäni—sillä minä + saatan olla renttu, mutta isänmaan ystävä olen + sentään—sillä Preussissa rakastaa jokainen + renttukin isänmaataan—sillä me preussilaiset emme + ylipäätään ole mitään + renttuja—mutta lapseni—hoo, tiedättekös, + mitä hän on tehnyt lapsestani?</p> + + <p>Ruoskan iskuin on hän pakottanut hänet yön + hämyssä ja sumussa menemään ja— + —mutta luuletteko, että minulla sen jälkeen + vielä on lasta?—Ei, herra, kironnut olen koko + naikkosen—hän ei ole enää lihaani ja + vertani—olen hänelle sanonut—»</p> + + <p>»Mutta syntirahat olet sentään ottanut!» + oli Boleslav sekaantumaisillaan hänen sanoihinsa, mutta + malttoi mielensä, sillä olisihan hän siten + heittänyt isänsä syyllisyyden näiden susien + saaliiksi.</p> + + <p>»Ja nyt olet vapaa kuin taivaan lintu, olen hänelle + sanonut, ja ken sinut kohtaa, lyököön sinut + kuoliaaksi, olen hänelle sanonut, ja mene nyt armollisen + herrasi luo—olen hänelle sanonut—ja hän + ottakoon sinut hoiviinsa—olen + hänelle—»</p> + + <p>Tässä tuokiossa tuli schrandenilaisten melu niin + äänekkääksi, että se nieli puusepän + sanat.—Vieraat olennot tunkeutuivat hänen eteensä + ja ottivat hänet keskeensä. Ainoastaan hänen + kimeä, häijynilkinen naurunsa kuului joukosta, johon + hän oli kadonnut.</p> + + <p>»No, mitä ennustinkaan herra paroonille?» + kysyi herra Merckel hymyillen hyväntahtoista + hymyään.</p> + + <p>Boleslav oli nojautunut sohvan selkänojaa vasten ja + katseli hammasta purren schrandenilaisten joukkoa, joka tunkeutui + yhä lähemmäksi ja lähemmäksi.</p> + + <p>»Jos yhden päähän + pälkähtää kohottaa kätensä, + lyövät toiset minut kuoliaaksi», ajatteli + hän itsekseen. Tässä kysyttiin + kylmäverisyyttä.</p> + + <p>»Päästäkää minut lävitse, + ihmiset», sanoi hän koettaen käsillään + raivata tietä itselleen.</p> + + <p>Joko hänen silmiensä kylmä katse tai + nostoväenristin kimmellys hänen lakissaan hillitsi + mölyävän väkijoukon—tie aukeni + hänelle—hän astui joukon keskeen.</p> + + <p>Joka askeleella hän odotti tuhoisan iskun kumahtavan + takaapäin; sillä hän oli varma ainoastaan + sikäli kuin silmillään saattoi väkijoukkoa + hallita. Mutta ei—koskematonna hän pääsi + ulkoilmaan. Felix Merckel ei enää sattunut hänen + tielleen.</p> + + <p>Koko joukkio—johon nyt oli sekottunut vaimoja ja + lapsiakin—vyöryi hänen + perästään.</p> + + <p>Lähetessään pappilan puutarhaa, jonka muuri + loisteli valkoisena puolipäivän säteilyssä, + tunsi hän, kuinka hänen sydämestään + nousi ikäänkuin raskas paino hänen kurkkuunsa ja + oli hänet tukehuttamaisillaan.</p> + + <p>Vanhan kirkkoherran käsissä oli hänen viimeinen + toivonsa. Ajaakohan tämäkin hänet oveltaan? + Tämä ajatus ei kuitenkaan ollut se, joka + tällä hetkellä pani hänen rintansa tuskasta + aaltoilemaan.</p> + + <p>Tuskaa hän tunsi vain ajatellessaan sitä ainoaa, + joka saattoi hänet joko hyljätä tai kohottaa, + kohottaa hänet, epäpuhtaan, häpeätekojen + tahraaman, luoksensa rauhan ja viattomuuden maailmaan.</p> + + <p>Millaisena hän jälleen kohdanneekaan Helenan?</p> + + <p>Eikö hänen täytynyt kauhistuneena kimmahtaa + takaperin nähdessään hänen ilmestyvän + eteensä tässä asussa, tomuisena ja + villiintyneenä, tämän raivoavan lauman ulvoen + häntä saattaessa?—</p> + + <p>Ja niin tapahtuikin!</p> + + <p>Säikähdyksestä vapiseva käsi tempasi auki + verannan lasioven...</p> + + <p>Hän se oli. Sen täytyi olla hän.—Vaalea, + solakka olento, joka vavisten ja torjuen ojensi käsivartensa + häntä ja väkijoukkoa + kohden—päästäen hiljaisen pelästyksen + huudahduksen—ja oli kadonnut, ennenkuin Boleslav oli + ennättänyt kohottaa ainoatakaan kysyvää, + rukoilevaa katsetta armaihin kasvoihin.</p> + + <p>Hänen silmiensä edessä leijaili valkoinen sumu. + Puoleksi ajattelematta hän astui portaita verannalle ja + sulki oven jälkeensä odottaen mitä oli tuleva.</p> + + <p>Schrandenilaiset piirittivät kuistikon ja painoivat + nenänsä litteäksi lasiseinään, jotta + paremmin näkisivät.</p> + + <p>Kuului ruudun kilinää. Eräs takana seisova oli + sysännyt edessänsä olijan ikkunasta + sisään.</p> + + <p>Silloin kuului sisältä vanhan kirkkoherran mahtava + ääni.—Raskas ryhmysauva kädessään + hän näyttäytyi verannalla. Hänen valkoinen + tukkansa liehui korkeakaarteisilla ohimoilla. Kotkannenän + sieraimet laajenivat kuin vainuten taistelua ja + surmaniskuja.—Lumivalkoisten, töyhtömäisesti + eteenpäin ojentuvain kulmakarvojen alla paloivat silmät + kuin tulikekäleet.</p> + + <p>Tämä oli sama kirkkoherra Götz, joka 1813 + vuoden maaliskuulla oli kulkenut talosta taloon, alttariristi + kädessään ja rummunlyöjä + jälessään kehottaen schrandenilaisia + pyhään taisteluun. Ja jollei hän olisi + Königsbergiin marssittaessa tiedotonna vaipunut tien oheen, + kuka tietää, eikö hän olisi seurannut + pitäjänsä asemiehiä + taistelutanterellekin.</p> + + <p>Schrandenilaiset pelkäsivät aikalailla hänen + kuritustaan, ja tuskin he olivat saaneet näkyviinsä + kohotetun ryhmysauvan, kun jo nopeasti + vetääntyivät loitommaksi ikkunoista ja + pötkivät puutarhan porttia kohden.</p> + + <p>»Te polttoviholaiset, murhapolttajat!—Sinä + Korahin lahko!» puuskui hän heidän + jälkeensä temmaten lasioven + auki.—»Tulkaapas sunnuntaina + herranhuoneeseen—kyllä minä teille + näytän!»</p> + + <p>Sitte kääntyi hän Boleslavia kohden ja mittaili + häntä synkällä katseella kiireestä + kantapäähän. Lopulta seivästi hän + silmänsä nostoväen lakkiin, jota tämä + piti sormiensa välissä.</p> + + <p>»Oletteko ollut mukana sotaretkeltä?» kysyi + hän.</p> + + <p>»Olen».</p> + + <p>»Jollen näkisi ristiä lakissanne, niin + kysyisinpä, taistelitteko Preussin puolesta vai Preussia + vastaan.»</p> + + <p>Boleslav, jonka ajatuksissa vielä pyöri paenneen + valoisan olennon kuva, ei ymmärtänyt ensi tuokiossa, + mutta sitten hän äkillisessä vihan puuskassa + syöksähti pappia kohden.</p> + + <p>Mutta vanha kirkkoherra ei ollut niitä miehiä, jotka + antavat itseään pelotella—ja heidän + molempien uhkaavasti silmäillessä toisiaan, huusi + hän:</p> + + <p>»Boleslav von Schranden, onko minulla oikeus + tähän epäluuloon vai eikö ole?»</p> + + <p>Silloin Boleslav painoi katseensa maahan. Hän ei voinut + kestää entisen opettajansa tuomarinkatsetta.</p> + + <p>Tämä avasi oven työhuoneeseensa, jossa + kirjakaappien ja piippuhyllyjen välissä riippui + seinillä ratsastusmiekkoja ja tuliluikkuja, ja sanoi:</p> + + <p>»Lakin tähden, jota kannatte, en voi + kieltää teitä astumasta kotiini. Mutta suoriutukaa + lyhimmittäin. Kenellekään von Schrandenille ei ole + sijaa tässä talossa.»</p> + + <p>Hän pani ryhmysauvan nurkkaan, kietoi kukitetun aamutakin + kuivahkon vyötärönsä ympäri ja + käveli huoneessa edestakaisin.</p> + + <p>Boleslav hapuili sanoja. Hän seisoi kuin pahantekijä + tämän miehen edessä, jonka suusta jokainen sana + valui hänen ylitsensä kuin pisara sulatettua metallia. + Tosiaan—ei ollut helppoa sälyttää isän + syyllisyyttä omille kunniallisille hartioilleen.</p> + + <p>»Arvoisa kirkkoherra», alotti hän sammaltaen, + »unhottakaa hetkiseksi, että kannan Schrandenien + nimeä.»</p> + + <p>Vanhus naurahti katkerasti itsekseen. »Paljon + pyydetty», mutisi hän, »paljon + pyydetty.»</p> + + <p>»Älkää nähkö minussa + mitään muuta kuin poika, joka tahtoo haudata + isänsä ja jonka kirottu roistoväki tahtoo + estää täyttämästä tätä + korkeinta ja pyhintä velvollisuuttaan.»</p> + + <p>Vanhus kohotteli ja rypisteli kulmakarvojaan, mutta ei + vastannut mitään.</p> + + <p>»Käännyn nyt teidän, kristillisen kirkon + papin puoleen ja kysyn teiltä, tahdotteko sallia sellaista + ilkitekoa seurakunnassanne?»</p> + + <p>»Minun seurakunnassani ei voi sellaista tapahtua!» + pauhasi vanhus. »Mihin minut on asetettu viemään + sieluja Jumalan luo, siellä saa jokainen kunniallisen + hautauksen.»</p> + + <p>»Ja kuitenkin uskalletaan—»</p> + + <p>»Seis—kenestä on kysymys?»</p> + + <p>»Isästäni».</p> + + <p>»Vapaaherra Eberhard von Schrandenista?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Se mies oh kuollut seitsemän vuotta + sitten.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra!»</p> + + <p>»Seitsemän vuotta sitten on hänet erotettu + eläväin yhteydestä.—Seitsemän vuotta on + hän jo lahonnut maassa.—Antakaa minun olla häneen + nähden rauhassa.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra, olen ollut teidän oppilaanne... + Te olette minulle ensiksi opettanut Jumalan nimen... Olen + teitä aina pitänyt urhoollisena, kunniallisena + miehenä... Kadun nyt uskoani, arvoisa kirkkoherra... + Sillä nämä ovat arkoja, valheellisia + verukkeita.»</p> + + <p>Vanhus ojensihe täyteen pituuteensa. Hänen + leukapielensä tutisivat. Hänen sieraimensa laajenivat. + Kasvot kalpeina ja hehkuvin silmin hän astui Boleslavin + eteen.</p> + + <p>»Poikani», sanoi hän, + »näytänkö siltä, että tapani on + turvautua valheihin?»</p> + + <p>Boleslav näytti uhmaavalta, mutta kaikista + ponnistuksistaan huolimatta tunsi hän mielessään + heräävän jotakin vanhasta, kauan unhotetusta + oppilaan kunnioituksesta kirkkoherraa kohtaan.</p> + + <p>»Poikani» jatkoi vanhus, »minun tarvitsisi + sanoa vain sana jättääkseni sinut tuolla puutarhan + aidan takana väijyvän roskajoukon + käsiin—mutta vielä kerran—lakin + tähden, jota kannat, tahdon antaa sinulle anteeksi. Ja + mitä sinulle sanoin, sen tahdon näyttää + myös todeksi.»</p> + + <p>Hän meni eräälle kaapille, jossa olivat + pitkässä rivissä seurakunnan + kirkonkirjat—suuret, kuluneet nidokset toinen toisensa + vieressä—otti niistä erään esiin ja + avasi sivun, jonka yläreunaan oli kirjotettu vuosiluku + 1807.</p> + + <p>»Lue tuosta, poikani!»</p> + + <p>Ja Boleslav luki:</p> + + <p>»Maaliskuun 5 päivänä kuoli vapaaherra + Hans Eberhard von Schranden, <i>ex memoria hominum + exstinguatur!</i>»</p> + + <p>Tämän jälkeen oli kolme ristiä.</p> + + <p>»Tämähän on väärennys!» + huusi Boleslav.</p> + + <p>»Niin, poikani», vastasi vanhus juhlallisesti. + »Se on ilmeinen ja tahallinen väärennys, + törkeä virkavirhe, ja jos tahdot minut saattaa + syytteeseen, erotetaan minut ja heitetään vankeuteen, + jossa sitte saan päättää päiväni. + Tee nyt, mitä mielesi haluaa. Kohtaloni on sinun + käsissäsi.»</p> + + <p>Kauhun ja kunnioituksen sekainen väristys kulki + Boleslavin ruumiin lävitse. Hän tunsi + riittävän hyvin omasta kokemuksestaan hurjan halun + uhrata isänmaanrakkaudelleen vapautensa, onnensa ja + elämänsä, ymmärtääkseen, mikä + vanhuksen oli pakottanut tähän + mielettömään tunnustukseen.</p> + + <p>»Näillä risteillä», jatkoi + kirkkoherra, »olen seitsemän vuotta sitten haudannut + miehen, joka julmuudestaan ja hurjista himoistaan huolimatta oli + siihen asti ollut ystäväni. Ja ken minulle vielä + mainitsi hänen nimensä, hänet ajoin suoraa + päätä talostani.—Tuli sitten yö, + jolloin palavan linnan liekit valaisivat nämä + seinät päivän kirkkaiksi. Silloin hyppäsin + vuoteestani, heittäysin polvilleni ja rukoilin Jumalalta + anteeksi hänelle, joka sen oli + sytyttänyt—sillä sytytetty se oli, se paloi + yhtaikaa jokaisesta neljästä + nurkastaan—Tästä lähtien, ajattelin, on + ihmisten muistosta ilkityön tekijän mukana + hävitetty paikkakin, jossa ilkityö tapahtui.—Sen + aaveen kanssa, joka siitä pitäen on kummitellut + Schrandenin linnan raunioiden keskellä, ei minulla ollut + enää mitään tekemistä.—Ja nyt + tulet sinä, poikani, yhtäkkiä minulle kertomaan, + ettei kummitus ollutkaan kummitus, vaan elävä olento, + joka vasta muutama päivä sitten on jättänyt + ajallisen elämän ja odottaa nyt kristillistä + hautaustaan. Mutta minä kieltäydyn siitä... Ja + juuri tämän luettelon perusteella.—En hautaa + ketään kahteen kertaan.—Jos annat minut ilmi, + tuomitaan minut—se lankeaa luonnostaan.—Mutta + sinä tiedät, että olen siihen kaikin puolin + valmis. Tee nyt, mitä tahdot—hautaa ruumis—osota + vainajalle kaikki kunnioitus, minkä katsot hänen + ansaitsevan, kerää kokoon saattojoukko, loistavampi + kuin kenenkään keisarin—mutta minua älä + sekota leikkiin.»</p> + + <p>Hän istuutui viheriällä + päällystettyyn nojatuoliinsa, nojasi + päänsä ryppyisiin, karvaisiin käsiinsä + ja tuijotti avoimeen kirkonkirjaan.</p> + + <p>Tältä visapäältä ei ollut + mitään toivottavaa. Olisi ollut mieletöntä + antautua siihen harhaluuloon—ja myöskin siihen toiseen + harhaluuloon, että hän sinä ilmoisna + ikänä voisi taistelulla tai sovinnolla saada + rakastettunsa omakseen.</p> + + <p>Muserrettuna ja maahan tallattuna oli kaikki, mitä + hän murjotun sielunsa kainoissa unelmissa oli jälleen + rohjennut rakentaa.</p> + + <p>Hän purskahti tuskalliseen nauruun.</p> + + <p>»Tämä on siis se armo, se anteeksiantamus, + josta te saarnaatte», huusi hän vihan kyynelet + silmissään.</p> + + <p>Vanhus nousi verkkaan ja pudotti raskaasti kätensä + Boleslavin olalle.—</p> + + <p>»Lakkisi tähden, poikani, tahdon tehdä sinulle + tilin tästäkin, vaikkakin sinun näkemisesi on + minulle vastenmielinen. Puolitoista vuotta takaperin palasi + Venäjältä ryysyisiä, kerjääviä + ranskalaislaumoja—kurjina, nälkäisinä, + vilunvihoja täytenään. Schrandenilaiset tarttuivat + viikatteihin ja riihivarstoihin lyödäkseen heidät + kuoliaiksi, ja se kentiesi olisi ollut heille oikein, noille + Napoleonin verikoirille. Mutta silloin minä avasin kirkon + ovet seposelälleen, niin että he + pääsivät pakoon Jumalan alttarille, sytytin heille + nuotion kivipaateroiden päälle, keitätin heille + ruokaa ja annoin olkia vuoteeksi—sillä vaikkakin he + ovat vihollisia, sanoin schrandenilaisille, on heillä + ihmisten kasvot kuten teilläkin ja kantavat he hartioillaan + suurta inhimillisen kurjuuden ristiä, jota vapahtajammekin + on kerran kantanut. Menkää kotiinne ja rukoilkaa + Jumalaa, että hän teitä armahtaisi.—Niin + sanoin.—Kuten näet, poikani, voin olla + lempeäkin.— —Ja palataksemme + hautaukseen—en kiellä keneltäkään + rauhallista leposijaansa. Mikäli minulla on sananvaltaa, ei + ketään kuopata mihin nurkkaan hyvänsä, ei + itsemurhaajaakaan. Jos kellä on ollut pahat päivät + eläessään, täytyy hänen voida olla + tyytyväinen edes kuoltuaan, sanon aina. Ja jos joku, joka on + tappanut oman äitinsä, vietäisiin mestauslavalle, + menisin minä hänen haudalleen täydessä + virkapuvussani, panisin käteni ristiin hänen ruumiinsa + ylitse ja rukoilisin sotajoukkojen herraa: Anna hänelle + anteeksi, sillä hän ei tietänyt, mitä + teki.—Kaikille muille tahdon osottaa lempeyttä, mutta + isällesi en! Sillä ken on rikkonut isänmaatansa + vastaan, hän on häväissyt kaikki taivaalliset ja + maalliset lait, on häväissyt äitinsä, joka + hänet on synnyttänyt, on saattanut iankaikkisen + kirouksen alaiseksi lapset, jotka on siittänyt. Sellainen on + ajettava koko inhimillisen yhteiskunnan ulkopuolelle, sillä + hän on kuin spitalitautinen—kuolemaa ja perikatoa tuo + hän tullessaan, mihin ikinä astuneekin. Hän on + kuin hullu koira, joka kuolassaan pirskottaa vesikauhua kaikkiin + eläviin olentoihin, mitkä se kohtaa.—Kuinka + suuren, poikani, luulet isäsi rikoksen olevan, ja mitä + kaikkea pahaa luulet hänen tehneen? Niiden sadan tai parin + nuorukaisen tähden, jotka lepäävät tuonne + niitylle haudattuina, niiden tähden en kanna kaunaa + häntä kohtaan. He kuitenkin kaikitenkin saattoivat + kuolemaa odottaa. Heidän haudoillaan kasvaa korkea nurmikko + ja heidän isänsä ovat jo aikoja sitten surreet + surtavansa—mutta tulepas tänne, + poikani—»</p> + + <p>Hän tarttui Boleslavin käteen ja vei hänet + ikkunaan. »Katso tuonne,—mitä näet + puutarhan aidan takana? Lauman villipetoja näet, näet + niiden vetelehtivän ympäri ja vaanivan verenhimoisesti + kirkuen, eikö jo pian tule saalis, joka heidän + nälkänsä sammuttaisi, ja kuitenkin ovat he liian + arkoja käydäkseen kimppuusi ja sinut repiäkseen, + jos astut heidän joukkoonsa. Ja katso <span class= + "wide">minua</span>, poikani! Jumala on minut tänne + asettanut julistamaan hänen rakkauttansa, ja minä + saarnaan vihaa.—Lempeyden sanojen, suloisten kuin hunaja, + tulisi vuotaa huuliltani, mutta niiltä hyppivät + ilmoille skorpioonit niin pian kuin suuni avaan, sillä + minustakin on tullut villipeto.—Ja sellaisia on isäsi + tihutyön tähden meistä + tullut!—Täältä Schrandenista et + löydä mitään hyvää, sillä + isäsi istuttama myrkky kihisee ja imeytyy polvesta polveen + lapsiin ja lastenlapsiin, kunnes Herra häpeäpaikan ja + teidän kirotun nimenne on tyyten hävittänyt + pyhästä maailmastaan—Amen.»</p> + + <p>Hän seisoi siinä kohotetuin käsin, kuten + kiroava vanhan liiton profeetta, ja vaahto kuohui hänen + suupielissään.</p> + + <p>Kauhun ja kammon lamauttamana kääntyi Boleslav + ovelle.</p> + + <p>Vanhus ei kutsunut häntä takaisin.</p> + + <p>Kulkiessaan eteisen lävitse säpsähti hän + kovasti, sillä hän oli kuulevinaan erään + raollaan olevan oven takaa naispuvun kahinan.</p> + + <p>Lemmittyänsä hän ei tahtonut tavata—ei + mistään hinnasta maailmassa! Ei tänään, + ei tällä hetkellä, jolloin hänestä + tuntui, ikäänkuin kaikki se hyvä ja jalo, jonka + hän hiljaisuudessa oli kasvattanut sieluunsa, olisi maannut + maassa murskana ja tahrattuna.</p> + + <p>»Jos kaikki ovat tulleet villipedoiksi, miksi en + minäkin voisi tulla villipedoksi», ajatteli hän + astuessaan käsi pistoolilaukulla schrandenilaisten joukkoa + kohden.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra oli oikeassa: he ulvoivat ja haukkuivat + hänen takanaan—murhanhimo salamoi heidän + silmistään—mutta satuttaa kättänsä + häneen he eivät uskaltaneet.— —</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kun hän saapui nostosillalle, jonka paalujen takana + odotti häntä kokoonkyyristynyt naisolento, oli + hänen mielessään kypsynyt hurja, epätoivoinen + päätös: hän tahtoi asevoimalla saattaa + isänsä viimeiseen lepoon.</p> + + <p>»Tahdotko vielä kerran ansaita kauniin summan + rahaa?» kysyi hän nuorelta naiselta, joka hänen + lähetessään hypähti hehkuvan punaisena + seisoalleen.</p> + + <p>Tyttö katseli häneen hetkisen tuumien ja + kummastellen, sitten, ikäänkuin vasta nyt olisi + tajunnut, pudisti hän kiihkeästi + päätänsä.</p> + + <p>»Miksi et?» tutkaisi Boleslav + häneltä.</p> + + <p>Tyttö alkoi vavista. »Mitä minä teen + rahalla, herra?» kysyi hän hiljaa ja anovasti. + »He ottavat sen kuitenkin minulta pois.»</p> + + <p>»Ketkä?»</p> + + <p>»Ihmiset—kaikki ihmiset—hyvä, hyvä + herra, ei mitään rahoja.»</p> + + <p>»Ilmeisesti on hänen järkensä + sekaisin», ajatteli Boleslav.</p> + + <p>»Ja sitä paitsi on siellä rahaa + yllinkyllin», jatkoi tyttö kuiskaten ja vilkuillen + arasti ympärilleen. »Kellarissa on + rahaa—kokonaisen arkun täysi—siellä + missä viinitynnyritkin ovat—sieltä otin aina niin + paljon kuin hänelle—armolliselle + herralle—tarvitsin. Itselleni en tarvitse mitään, + herra, korkeintaan uuden röijyn.»</p> + + <p>»Tahdotko siis ansaita uuden röijyn?»</p> + + <p>»Enhän tarvitse sitä ansaita, herra. Kun ensi + kerran menen Bockeldorfiin—sillä tarvitseehan herra + toki jotakin syödäkseen—, tuon sieltä + röijyn mukanani.»</p> + + <p>Tällainen lienee tunne vetojuhdallakin, joka tekee + työnsä mitään ajattelematta, niinkuin nielee + ravintonsakin.</p> + + <p>»Tahdotko siis <span class="wide">ilman</span> + mitään ansiota tänä yönä tehdä + pitkän matkan minun puolestani?»</p> + + <p>»Tahdonko minä, herra? Jos <span class= + "wide">te</span> vain tahdotte, herra!»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VI" id="VI"></a> + + <h2>VI.</h2><br> + + <p>Seuraavana päivänä hämmästytti + Schrandenin kylää odottamaton vierailu, joka sai + juhlatuulella olevat kyläläiset aivan kuin puusta + putoamaan.</p> + + <p>Kello oli viiden korvilla iltapäivällä, kun + kylänraittia ajoivat kahdet häkkirattaat, joilla + kummallakin oli viisi kuusi istujaa, nuoria miehiä + jääkärin takit yllä, kenttälakit + päässä, pyssyt olalla leveistä hihnoista + riippumassa.</p> + + <p>Etumaisilla rattailla istui sen lisäksi naishenkilö, + joka, samassa kuin hevoset kääntyivät + kirkkomäelle, hyppäsi huimalla loikkauksella häkin + ylitse ja loittoni linnaa kohden.—</p> + + <p>Jokainen schrandenilainen tunsi hänet jo ensi + silmäyksellä paroonivainajan lemmityksi, mutta yleinen + hämmästys oli niin suuri, ettei kenenkään + päähän pistänyt ajaa häntä + takaa.</p> + + <p>»Mustan Kotkan» ravintolan edessä + pysähtyivät rattaat. Ikkunat temmattiin auki, ja + ennenkuin vieraat olivat vielä ehtineet nousta jalkeille, + remahti sekava tervehdysmelu heitä vastaan.</p> + + <p>»Heiden pojat—eläköön—Heiden + pojat», kirkui Felix Merckel, joka oli yhdessä + Sellenthinin eskadroonaan kuuluvain toverien kera ollut monissa + otteluissa, ja heilutti ikkunasta heitä vastaan vaahtoavaa + oluthaarikkaansa.</p> + + <p>Hänen isänsä avasi ripeästi oven + herrashuoneeseen, jossa sai juoda ainoastaan viiniä, + sillä olihan toivoa, että hyvinvoivain talollisten + pojat tosiaankin pistäisivät viiniksi.</p> + + <p>Mutta näillä ei ollut innokkaaseen tulotervehdykseen + muuta vastausta kuin synkkä, miltei vihamielinen + äänettömyys. Katsomattakaan meluajiin vetivät + he häkeistä esiin kaikenlaisia + työkaluja—sahoja, kirveitä ja lapioita—ja + alkoivat riisua hevosiaan.</p> + + <p>Schrandenilaiset ällistyivät.</p> + + <p>»Lempo soikoon—mikä on tukkinut + kurkkunne?» huusi Felix Merckel ikkunasta. »Ja mihin + olette jättäneet ihmeotuksenne, luutnantti + Baumgartin?»</p> + + <p>Ei vieläkään mitään vastausta.</p> + + <p>Schrandenilaiset alkoivat luulla, että vieraat aikoivat + tehdä heistä pilaa, ja purskahtivat remajavaan + nauruun.</p> + + <p>Silloin astui Karl Engelbert, joka esiintyi joukon johtajana, + ikkunan alle, mistä leveähartiainen Felix Merckel + nojasi ulos, tervehti häntä puolisotilaallisesti ja + sanoi: »Luvalla sanoen, herra luutnantti, emme ole tulleet + juhlimaan emmekä muuten huvittelemaan—olemme + hautajaisväkeä.»</p> + + <p>»Täällä Schrandenissa ei haudata + ketään», huusi Felix Merckel yhä nauraen, + mutta hänen kasvonsa venähtivät huomattavasti + pitemmiksi.</p> + + <p>»Luvalla sanoen, herra luutnantti—meidät on + kutsuttu hautajaisiin.»</p> + + <p>»Kuka on kutsunut?»</p> + + <p>»Entinen luutnanttimme Baumgart.»</p> + + <p>»Pöllö—luutnantti Baumgart ei ole + täällä—teidänhän juuri oli tuotava + hänet mukananne.»</p> + + <p>»Luvalla sanoen, herra luutnantti, hän on jo + täällä.»</p> + + <p>»Missä se mies sitte piilee?»</p> + + <p>»Taidatte tuntea hänet ainoastaan + synnyinnimeltään. Herra von Schranden oli hän + ennen— —»</p> + + <p>Savinen haarikka putosi Felix Merckelin kädestä + murskaksi nuoren Engelbertin eteen. Olut pirskui korkealle + hänen jaloilleen.— —</p> + + <p>Sisällä vierashuoneessa nousi kova meteli, + ikäänkuin hankittaisiin tappelua, sitten paiskattiin + ikkuna jyrähtäen kiinni, ja kun Johann Radtke janonsa + ahdistamana aikoi astua portailta ravintolan eteiseen, + lennähti ovi kiinni aivan hänen nenänsä + edessä.</p> + + <p>»Niinhän meidät täällä ajetaan + ovelta takaisin kuin mitkäkin retkaleet»—murisi + Peter Negenthin synkkänä puristaen siteissä olevan + kätensä nyrkkiin.</p> + + <p>»Haluatko tulla valapatoksi?» kysyi Engelbert + hiljaa astuen hänen eteensä. »Jos haluat, niin + käänny takaisin. Mitä meiltä vaadittaneekin, + lurjus se, joka unhottaa Dannigkowin kirkon.»</p> + + <p>»Ja kenen kurkkua kuivaa, särpiköön + siikojen uimavettä,» lisäsi Johann Radtke + huoaten.</p> + + <p>Engelbert heitti pyssyn olalleen. »Rattaat + menkööt edellä!» komensi + hän.—»Eteenpäin, mars!»—Kulkue + järjestyi ja marssi linnaa kohden. Jälestä + tallusteli joukko kyläläisiä, jotka kunnioitus + pyssyjä kohtaan piti loitolla.</p> + + <p>Sillalla seisoi Boleslav heitä vastassa.</p> + + <p>Riemastuneena hän syöksähti + ystäviänsä vastaan—saaden tuskin + kiitollisuuden huudahdusta huuliltaan.</p> + + <p>Engelbert ojensi äänetönnä hänelle + kätensä. Mutta kun Boleslav tahtoi häntä + syleillä, vältti hän sen.</p> + + <p>Mielenliikutuksessaan ei Boleslav sitä huomannut. + »Tiesin kyllä, että tulisitte», sammalsi + hän. »Tiesinhän että minulla on vielä + ystäviäkin—ettei minua ole aivan turvattomaksi + jätetty näiden susien kitaan.»</p> + + <p>Kukaan ei hänelle vastannut.</p> + + <p>Jäykkinä ja äänettöminä kuin + muuri seisoivat he rivissään, katseet vain arastellen + harhailivat hänen ohitsensa.</p> + + <p>Engelbert katkaisi ensiksi äänettömyyden.</p> + + <p>»Olet kutsunut—olemme + täällä—mutta aikamme on + vähissä—sano, mitä meidän on + tekeminen.»</p> + + <p>Silmänräpäyksen Boleslav mahtoi kummastella, + kun häntä näin jyrkän lyhyesti puhutteli se, + joka hänelle aina oli ollut rakkain kaikista tovereista, + mutta kuinka hän heitä olisi voinut + epäillä?</p> + + <p>Olivathan he saapuneet!</p> + + <p>Ja sekaisin, sikin sokin syöksähtelevin sanoin + kertoi hän heille, kuinka häväistys, jonka + schrandenilaiset olivat aikoneet tehdä hänen + isälleen, oli nyt purkaantunut hänen ylitsensä, ja + mitä hän nyt oli päättänyt tehdä + ystävien avulla.</p> + + <p>Sillävälin tuijotti muutaman soraläjän + takaa häntä kohden leimuava silmäpari, + sillävälin värisi ja vavahteli naisolento, joka + siellä istui keräksi kyyristyneenä.</p> + + <p>»He ovat täällä — he ovat jo + kylässä!» oli hän huutanut + hätäisellä riemulla häntä kohden + syösten kuin mikäkin harhahenki linnanpihan poikki.</p> + + <p>Ensi näkemällä oli Boleslav pitänyt + häntä vieraana. Hänellä oli, + heleänvärinen karttuunihame, yönuttu + höllästi kiedottuna aaltoilevan poven ympäri ja + kirjava huivi solmittuna leuan alitse talonpoikaistyttöjen + tapaan.</p> + + <p>»Nämä ovat he antaneet ylleni», + lisäsi hän ikäänkuin anteeksi pyytäen + huomattuaan toisen kummastuneen katseen.</p> + + <p>Boleslav ei ajatellut häntä enempää. + Sitten odottaessaan sillalla ystäviään hän + näki tytön hiiviskelevän raunioiden + välissä. Huivi oli solunut niskaan—aivan + valtoinaan valui musta tukka päivänpaahtamille + kasvoille.—Ikäänkuin mieletön nauroi + tyttö yksikseen.</p> + + <p>Silloin hävetti Boleslavia, että hänen oli + täytynyt näyttää tämä nainen + ystävilleen, ja hän aikoi heti antaa tytölle + lähtöpassit, jottei hän enää joutuisi + heidän näkyvilleen.</p> + + <p>»Mitä täällä teet?» tiuskaisi + hän.</p> + + <p>Tyttö hätkähti. »En mitään, + herra», vastasi hän kääntäen katuvana + silmänsä maahan.</p> + + <p>»Miksi nauroit?»</p> + + <p>»Minäkö, herra?» sammalsi hän. + »Olen vain iloinen.»</p> + + <p>»Miksi?»</p> + + <p>»Koska olen jälleen + täällä.»</p> + + <p>Oh—tuo kurja olento!</p> + + <p>Mikä hänet kiinnittikään tähän + maalipaikkaan, joka tarjosi hänelle vain + häpeää ja puutetta ja jossa hän tästedes + oli alttiina kaksinkertaiselle kurjuudelle?</p> + + <p>Boleslav oli kuullut kerrottavan kotikissoista, jotka, kun + asukkaat jättivät autioksi talon, johon ne olivat + kotiutuneet, mieluummin kuolivat siellä + nälkään kuin läksivät + isäntäväkensä mukana muille maille.</p> + + <p>Mitähän, jos tätäkään kissalajia + ei voinut ajaa tiehensä!</p> + + <p>Tällä hetkellä olisi ollut julmaa antaa + hänelle karkotuskäskyä. Sai jäädä + siis huomiseen, kunhan vain oli poissa näkyvistä.</p> + + <p>»Korjaa luusi», käski hän, »ja + älä tule minun äläkä vieraitten + nähtäviin.»</p> + + <p>Silloin oli tyttö nöyrästi painanut + päänsä alas ja kadonnut soraläjän + taakse. Siellä kyyrötti hän nyt vavisten pelosta, + että hänet huomataan.— —</p> + + <p>Boleslav oli lopettanut.</p> + + <p>Engelbert vaihtoi neuvottelevan silmäyksen toveriensa + kanssa; sitten hän sanoi: »Olemme tuoneet tarpeelliset + työkalut mukanamme—jos annat meille lautoja, teemme + tuotapikaa kirstun.»</p> + + <p>»Tosin siitä ei tule mitään ritarillista + ruumiskirstua,» lisäsi Peter Negenthin karkeasti + hymyillen.</p> + + <p>Engelbert heitti häneen nuhtelevan katseen. Pieni joukko + kuiskutteli ja nurisi.</p> + + <p>Iloisessa luottamuksessaan ei Boleslav nähnyt eikä + kuullut siitä mitään. »Muistattehan + vielä», huudahti hän, »kirstun, jonka + pimeässä teimme nuorelle Dohnan kreiville? Kaksi tuntia + meiltä siihen meni, emmekä nähneet kättä + silmiemme edessä.»</p> + + <p>Mutta hänen muistelmansa eivät herättäneet + mitään vastakaikua.</p> + + <p>»Joku jääköön hevosten luo», + sanoi Engelbert, »me muut etsimme lautoja. Iltaan + mennessä täytyy kaiken olla valmiina.»</p> + + <p>Boleslav, huolissaan siitä, mitä voisi tehdä + ystävilleen mieliksi, ajatteli viinivarastoa, jonka oli + löytänyt kellarista tulelta + säilyneenä.—Siellä oli myös talon + ruokavarasto, hieman leipää ja savustettua lihaa, + valitettavasti aivan liian vähän, jotta niillä + olisi voinut ystäviä kestitä.</p> + + <p>»Syötävää ei meillä ole juuri + mitään», sanoi hän, »mutta ettekö + tahdo ainakin ottaa siemausta viiniä, ennenkuin ryhdytte + työhön?»</p> + + <p>Vieraat vaikenivat synkän näköisinä.</p> + + <p>»Älä huoli», tuumi Engelbert + keveähköllä äänensävyllä. + »Viini raukaisee ruumista ... työllä on + kiire.»</p> + + <p>Ja hän kumartui tarkastellen kopeloimaan muuatta + hiiltynyttä lautaa, jollaisia virui hajallaan raunioiden + välissä.</p> + + <p>»Tämä menee mukiin», sanoi hän, + »mutta älkää sahatko hiiltynyttä pois, + se saa käydä maalista.»</p> + + <p>Ja hän meni Boleslavin seuraamana edelleen valitakseen + vielä pari kolme lautaa.</p> + + <p>Silloin vilahti heidän edestään maasta pystyyn + jotakin heleänväristä, joka oli samassa kadonnut + lähimmän muurin taakse.</p> + + <p>Boleslav puristi kätensä nyrkkiin. Hän oli + tuntenut Reginan.</p> + + <p>»Anteeksi», sanoi hän, »etten voinut + teille lähettää parempaa sanantuojaa, mutta + minulla ei ole ketään muuta saatavissa.»</p> + + <p>Engelbert tahtoi puhua, mutta hänen kielensä oli + aivan kuin sidottu.</p> + + <p>»Ja sinun on hänet täytynyt ensin + pukeakin?»</p> + + <p>»Niin», sanoi Engelbert, jonka puheliaisuus + pääsi valloilleen. »Tapasin hänet + puolikuolleena ja revityin vaattein makaamassa oven edessä, + kun yöllä nousin ja menin katsomaan, mitä koirat + haukkuivat.»</p><br> + + <p>»Kuinka? Oliko se jo yöllä?»</p> + + <p>»Kahden aikaan aamulla.—Tämä lauta + tässä on hyvä—sen voitte + ottaa.—Hän oli kulkenut viisi peninkulmaa + seitsemässä tunnissa.—En ikinäni olisi + sitä pitänyt mahdollisena.—Hän makasi kuin + mikäkin ammuttu saukko—niin jäykkänä ja + kiiltävänä —ja haukkoen + henkeään—ja paperipalaasi puristi hän + käsissään. Hän tahtoi nousta, mutta painui + paikoilleen—ja silloin noudin viinaa ja hieroin sillä + hänen ohimoitaan ja annoin hänelle— — + —»</p> + + <p>Joku tovereista, joka oli häntä seurannut, katsoi + häneen kummissaan. Hän pelästyi ja pysähtyi + keskelle lausetta.— — —</p> + + <p>Seuraavina tunteina kuulivat schrandenilaiset, jotka + raivoissaan ja hämmästyneinä juoksentelivat pitkin + virran rantaa, linnansaarelta ahkeraa vasaroimista ja sahaamista + ja kalkutusta, joka ei näyttänyt merkitsevän + mitään hyvää.—</p> + + <p>Näinkö siis heidän kauneimmat suunnitelmansa + raukesivat tyhjiin?</p> + + <p>Ei kestänyt kauan, ennenkuin näyttäytyi vanha + Hackelberg olallaan pyssy, jota hän tavallisesti piti + lantatunkioon haudattuna. Hän näet pelkäsi, + että se häneltä jälleen viedään, + kuten kerran oli tapahtunut, kun hän torilla huvittelihe + ampumalla yölepakoita, jotka hänen vakuutuksensa mukaan + selvällä päivälläkin lensivät + parvittain hänen perästään. Tällä + samaisella kelpo pyssyllä oli hän aikaisemmin joka + yö harjottanut salametsästystä, mutta sitten kun + pettämättömän käden oli juopottelu + muuttanut heikoksi ja vapisevaksi, oli tämä hupainen + ammatti täytynyt jättää sikseen. Vain silloin + tällöin, kun hän oli juonut oikein rennosti, + valtasi yhtäkkiä ihanien metsästysretkien muisto + hänen mielensä. Silloin hän hoiperteli + piilopaikkaansa, kaivoi pyssyn kätköstään ja + ampui ilmasta ensimäisen pääskysen, joka + livertäen vilahti ohitse.</p> + + <p>Lavertelevalla puheliaisuudella, joka hänelle oli + ominainen, alkoi hänkin pauhata.</p> + + <p>»Schrandenilaiset, kunnia kutsuu—aseihin + pettureita vastaan!—Olen onneton isä—lapseni on + hän minulta ryöstänyt—ammun hänet + kuoliaaksi—mokoman koiran.»</p> + + <p>»Mutta hänhän on jo kuollut», tuumi + joku.</p> + + <p>»Onko hän jo kuollut?—Ei haittaa + mitään—sikiö on hänkin ammuttava + kuoliaaksi—kaikki ovat he ammuttavat kuoliaiksi.»</p> + + <p>Sillävälin juoksenteli Felix Merckel vierashuoneessa + edestakaisin kuin haavotettu karju.—Hän tunsi kylliksi + Heiden pojat tietääkseen, että jos heidät + ärsytettiin tai heidän kimppuunsa hyökättiin, + eivät he tunteneet mitään rajoja. + Välttämätönnä seurauksena täytyi + olla verenvuodatus, jollaista ei aavistanut kukaan niistä, + jotka ulkona räyhäsivät.—Ja + silloin—mitä silloin? Eikö loukatun lain koura + silloin tarttuisi ensiksi häneen, luonnolliseen + johtajaan?</p> + + <p>Mutta toiselta puolen—pitikö tälle + luikkarille, joka oli uskaltanut väärällä + nimellä hiipiä toverien luottamukseen, + vieläpä puijata luutnantin valtakirjan—miehelle, + joka nyt kaksin kerroin ansaitsi jokaisen urhoollisen, + kunniakkaan sotilaan vihan ja inhon, pitikö hänelle + suoda tämä voitonriemu?</p> + + <p>Herra Merckel vanhemmalla oli sillävälin muita + huolia.</p> + + <p>Hänestä oli erittäin moitittavaa, että + niin suuri määrä jaloa suuttumusta laukaistiin + turhan tähden tyhjään ilmaan, ja hän + päätti tehdä lopun tästä + vallattomuudesta.</p> + + <p>Hän astui talon portaille ja huusi hänelle + ominaisella isällisellä hyväntahtoisuudellaan + alhaalle joukkoon: »Piirinne esimiehenä, rakkaat + lapset, en saata sallia, että julkisella paikalla + pidätte tuollaista meteliä.—Etsikää + kauniisti suljettu huone, lapset—siellä saatte + elämöidä kuinka paljon tahdotte.»</p> + + <p>Että »suljetulla huoneella» tarkotettiin vain + »Mustan Kotkan» kapakkaa, oli jokaiselle + selvänä, ja viittä minuuttia myöhemmin oli + väkijuomien nauttiminen jo saanut vauhdin semmoisen, ettei + paremmasta apua.</p> + + <p>Felix oli nojannut pörröisen päänsä + käsiinsä ja tuijotti synkän raivoisasti + eteensä.</p> + + <p>Ei kukaan preussilainen isänmaan ystävä, + vielä vähemmän mies, joka kantoi miekkaa, saanut + sallia sellaisen tekosen tapahtuvan, ennen + kuolla—ennen—</p> + + <p>Ja hän alkoi puhua joukolle innokkain sanoin.—</p> + + <p>Vaikutus tuli pian näkyviin. Yksi toisensa jälkeen + pujahti pellolle, palatakseen pian takaisin jokin ase + mukanaan—millä tuliluikku, millä + käyräsapeli, millä viikate.</p> + + <p>»Olkaa aina kauniisti, rauhallisia ja + isänmaallisia, lapset!» huusi myhäillen vanha + Merckel tähystellen vilkkuvilla silmillään + tyhjiä haarikoita.— —</p> + + <p>Oli tullut yö. Kaksi ruskeankeltaista + talikynttilää savusi tarjoilupöydällä + tukehuttavan kuumassa, täpötäydessä + huoneessa, jonka puolipimeässä kirkasten viikatteiden + heijastukset välähtelivät kuten salamat. Silloin + syöksyi huoneeseen pari poikasta, jotka olivat olleet + vartioimassa nostosillan luona, huutaen: »He tulevat, he + tulevat!»</p> + + <p>Nousi raivoisa ulvonta.</p> + + <p>Kaikki tunkeutuivat ovelle. Felix Merckel riensi + makuuhuoneeseensa ottaakseen miekkansa vyölleen, mutta ei + palannut takaisin.—Luultavasti hän oli malttanut + mielensä nähdessään aseen, jota oli niin + kauan kunnialla kantanut.</p> + + <p>Hänen isänsä kehotteli sillävälin + raivoajia levollisuuteen ja malttiin, erittäinkin + niitä, jotka eivät vielä olleet maksaneet + juomalaskujaan.</p> + + <p>»Eteenpäin!» lallatti vanha Hackelberg. + »Kostakaa lapsi parkani puolesta—hakatkaa heidät + maahan!»</p> + + <p>Kauppatorille, jolle kuu pilvien verhosta valeli + himmeää loistettaan, oli koko kylän väki + kokoontunut. Yksin rintalapsetkin olivat temmatut kehdoistaan. + Heidän paruntansa sekaantui tuhatääniseen + meluun.</p> + + <p>Synkkänä ja äänetönnä katseli + kirkko tummine varjoineen tätä hurjaa + näytelmää. Synkkänä ja + äänetönnä lepäsi pappilakin + paikoillaan.</p> + + <p>Vanha visapää oli pitänyt sanansa. Hän ei + nähnyt eikä kuullut mitään, mitä + tapahtui.—</p> + + <p>Linnalle vievää tietä reunustavain majojen + takaa kajasteli tummanpunainen tulenloiste. Matalain kattojen + ylitse kiemurteli mustanharmaa savu korkeutta kohden. + Purppuranpunainen huuru levisi kuin tulipalon loimo suviyön + kalpeaan hämärään.—</p> + + <p>Yhteisen vaikuttimen voimasta alkoi joukko paltoutua + kirkkotietä myöten hautuumaalle, joka sijaitsi + muutamain askelten päässä reunimmaisista taloista, + aivan tien varressa.</p> + + <p>Siellä portilla voitaisiin tulijoilta parhaiten sulkea + tie.</p> + + <p>Ne, jotka olivat olleet mukana sotaretkellä, + järjestyivät riveihin. Olihan sotilasten taisteltava + sotilaita vastaan.</p> + + <p>»Missä on Merckel?» huusi kummissaan joku, + joka tällä hetkellä odotti kuulevansa luutnantin + komentavan äänen.</p> + + <p>»Missä on Merckel?» kajahti ällistynyt + kaiku joka suunnalta.</p> + + <p>Rauhotuttiin sentään jälleen. Hänhän + oli vain mennyt noutamaan aseitaan.</p> + + <p>Tulenloimo läheni lähenemistään.</p> + + <p>Erotettiin jotakin mustaa, nelisnurkkaista, joka heilui + ilmassa liekkiseppeleen ympäröimänä.</p> + + <p>»Ruumiskirstu—ruumiskirstu!» murisi joukko + ehdottoman väristyksen valtaamana.</p> + + <p>Silloin äkkiä—kukaan ei tiennyt, ken + alotti—oli kuin samassa hengenvedossa olisi sama ajatus + välähtänyt kaikkien mielissä—silloin + äkkiä viritti joukko kohisevana kuorona hirveän + virrenvärssyn:</p> + + <blockquote> + <p>»Herramme Schrandenissa, jonka tähden<br> + hävetä saamme kaiken kansan nähden<br> + ja käydä mieron pilkkana,<br> + lyö rutolla, o Jumala!»</p> + </blockquote> + + <p>Ja ruumissaatto läheni lähenemistään. Jo + levittivät soihdut loimotuksensa veisaavan joukon ylitse, jo + tunkeutuivat vaimot ja lapset, jotka olivat etumaisina joukossa, + kirkuen taaksepäin— —</p> + + <p>Joukkoon aukeni kuja—juuri siksi leveä, että + ruumissaatto sopi siitä kulkemaan, ja sulkeutui heti + saattueen viimeisten miesten jälestä.</p> + + <p>Kuusi miestä kantoi ruumiskirstua olallaan ja vapaissa + käsissään he heiluttivat päresoihtuja ajellen + niillä joukkoa syrjään.—Toiset kuusi + seurasivat perästä ladatut pyssyt kainalossa.</p> + + <p>Mutta edellä, kenttälakki takaraivolla, + käsissään kaksi pistoolia hanat vireissä, + leimuavin katsein tähystellen vastustajiaan, kulki Boleslav, + raivaten tietä isänsä ruumiille.</p> + + <p>Yhä syvemmäksi repeytyi rako + väkiryhmään, yhä ohuemmaksi kävi aita, + joka erotti saattueen asestetuista schrandenilaisista.</p> + + <p>Nämä katselivat levottomasti kaikille suunnille, + sillä he tunsivat itsensä johdottomiksi.</p> + + <p>Jo seisoi Boleslav rinta rintaa vasten heidän + edessään.—He tahtoivat tunkeutua eteenpäin. + Silloin—äkkiä hätkähtivät + heidän rivinsä, sillä heidän korviinsa + kajahti lyhyt, sotilaallinen »seis!» jonka he olivat + usein kuulleet sotaretkellä.</p> + + <p>Ja vanhan tavan mukaan tottelivat heidän + jäsenensä, vaikkakin tahto ponnisteli vastaan.</p> + + <p>Boleslav, joka tämän komennon oli huutanut + kantajille, huomasi hätkähdyksen miesseinässä + edessään—äkillinen pelastava ajatus leimahti + hänen aivoissaan.</p> + + <p>»Hiljaa!» komensi hän edelleen.</p> + + <p>Kukaan ei liikahtanut.—Hänen katseensa, hänen + äänensä hallitsi heidät.</p> + + <p>»Kuka teistä on ollut sotilaana? Kuka on auttanut + kuningasta vapauttamaan maan?»</p> + + <p>Synkkä, puoleksi vastahakoinen murina kulki rivien + lävitse, mutta vastasivathan he sentään.</p> + + <p>»Kuningas on lähettänyt teidät + kotiin», jatkoi hän, »koska on tehty + rauha;—luuletteko sen olevan hänelle mieleen, kun + hän kuulee, että olette jälleen rikkoneet maan + rauhan?—Hyi, sanoo hän, niin + käyttäytyvät puolalaiset, mutta eivät + preussilaiset.— —Sentähden tie + auki—pojat—tie auki!»</p> + + <p>Miesmuuri aaltoili ja huojui, se alkoi jakaantua, ja hetkisen + häämötti hautuumaan portti vapaana Boleslavin + silmiin—mutta takaapäin tunkeutui keskustaan uusia + olentoja, jotka sulkivat aukeaman.</p> + + <p>Meteli nousi uudelleen—siihen sekaantui ivanauru, + remuava ja rähisevä—ja seuraavana hetkenä + hän näki etumaisten hartioiden välistä + jotakin pyöreää, mustaa ja + välkkyväreunaista, jonka takaa näkyi häijysti + salamoiva silmä, suuntautuvan hänen otsaansa + kohden.</p> + + <p>Hän näki sen vain vilaukselta, tuskin siksi, + että ehti tajuta, mikä häntä + lähinnä odotti. Silloin kuului hänen takaansa + kimakka kirkaisu—olento, valkoinen ja notkea kuin + pantterikissa, syöksyi hänen ohitsensa ja + heittäytyi schrandenilaisten joukkoon, joka jakaantui + uudelleen. Siten syntyneellä avoimella paikalla Boleslav + näki kaksi olentoa, jotka kierivät maassa, naisen, joka + oli käynyt miehen kimppuun ja ponnisteli + vääntääkseen kiiltävän pyssynpiipun + hänen käsistään.</p> + + <p>Ne olivat puuseppä Hackelberg ja hänen + tyttärensä. Tämän oli täytynyt + salavihkaa ja huomaamatta seurata ruumissaattoa; sillä + Boleslav ei ollut nähnyt tyttöä sen jälkeen + kuin tämä oli kadonnut linnanraunioiden taakse.</p> + + <p>Uteliaina tunkeutuivat ihmiset luo, tahtoen tietää, + mitä maassa kierivä kerä + merkitsi.—Käyttäen hyväkseen tätä + hämmennyksen hetkeä, kulki Boleslav, ruumiskirstu + perässään, painiskelijain ohitse hautausmaan + portille.</p> + + <p>Hänen takanaan pamahti pyssy, joka + vääntelevissä käsissä oli lauennut.</p> + + <p>»Vartioikaa porttia!» huusi hän kuudelle, + jotka seurasivat kirstua, kantajain jatkaessa matkaansa + hautakumpujen välitse Schrandenin vapaaherralliseen + sukuhautaan.</p> + + <p>Karl Engelbert, joka komensi jälkijoukkoa ja oli + ensimäisenä asettunut paikoilleen uhatulle portille + valmiina hengellään ja verellään sitä + puolustamaan, näki pimeänhämärässä, + joka syntyi soihtujen loitottua, kuinka joukko syöksi + painiskelijain kimppuun.</p> + + <p>Nainen päästi pari kolme vihlaisevaa kirkausta. + Ilmeisesti väkijoukko alkoi heti purkaa raivoaan + häntä kohtaan. Epäilemättä he tappavat + hänet, jollei hän saa pikaista apua.</p> + + <p>»Päästäkää hänet!» + huusi Engelbert, jykevin nyrkiniskuin sivallellen + väkijoukkoon. Seuraavassa tuokiossa hiipi olento, joka juuri + oli pelastunut varmasta kuolemasta, uudelleen hänen + ohitsensa—, kyyristyi kirkkomaan kuivaan vallihautaan ja + vilahti kuin varjo aidan vartta pitkin yöhön.</p> + + <p>Schrandenilaiset alkoivat rähisten juosta hänen + jälestään.</p> + + <p>»Mutta hautaus?» huusi joku.</p> + + <p>»Piru vieköön hautauksen», huusi toinen + vastaukseksi heittäen aran katseen vartioiviin miehiin, + joiden kanssa ei näyttänyt olevan + leikittelemistä.</p> + + <p>Tämän turvattoman otuksen metsästys oli paljon + parempi huvitus kuin täällä panna oma nahka + parkkiin.</p> + + <p>Ja kuten parvi verikoiria syöksyivät + schrandenilaiset tiehensä.—Puuseppä Hackelberg + yritti tehdä samoin ja nousi vitkaan, mutta kellahti ojaan, + jäi siihen makaamaan ja nukkui.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VII" id="VII"></a> + + <h2>VII.</h2><br> + + <p>Viimeiset niistä paasista, jotka peittivät + hautaholvia, painuivat kiristen ja kolisten + liitoksilleen.—</p> + + <p>Ernst Eberhard von Schranden lepäsi isiensä + luona.—</p> + + <p>Miehet, jotka hautakappelissa olivat toimittaneet + haudankaivajan tehtävää, paljastivat + päänsä ja lukivat hiljaisen rukouksen.—</p> + + <p>Viimeinen soihtu putosi loppuunpalaneena renkaasta, johon oli + ollut kiinnitettynä, ja kiilui vielä sammuessaan + sileällä paasilattialla, heijastellen veripunaista + hohdettaan rukoilevain miesten synkille kasvoille.</p> + + <p>Sitten he sulkivat kappelin huolimatta edes + tähystellä, oliko Boleslav saapuvilla.</p> + + <p>Hän seisoi eräässä nurkassa, kädet + silmillä, ja ajatteli rajulla uhmalla sitä, mikä + häntä odotti.</p> + + <p>Poistuvat askelet herättivät hänet. + Äänetönnä seurasi hän + ystäviään heittäen jälkeensä kiinni + kappelin ristikko-oven, joka äsken oli täytynyt murtaa + auki.</p> + + <p>Kuu oli pilkahtanut näkyviin pilvien alta ja heitteli + helakkaa hohdettaan kummuille ja risteille, jotka seisoivat + riveissä kuten sotajoukko valmiina taisteluun.</p> + + <p>»Tahdotteko te jatkaa ajometsästystä?» + sanoi Boleslav hiljaa katsellessaan hautoja katkerasti, + vihamielisesti hymyillen.</p> + + <p>Portilla saavutti hän ystävänsä. + Siellä yhtyivät he vartioihin, joilla ei enää + ollut mitään vartioitavaa, sillä paitsi muutamia + akkoja ja ukkoja, jotka seisoskelivat aidan vierustalla + lörpötellen ja naureskellen, ei tiellä ollut + näkyvissä yhtään elävää + olentoa.</p> + + <p>Kauempaa pellolta kuului suuren joukkion melua; se ei + näyttänyt vieläkään ajoaan + päättäneen.</p> + + <p>»Herra armahtakoon häntä, jos he saavat + hänet kiinni!» sanoi Karl Engelbert ja pani + hyväntahtoisesti kätensä ristiin.</p> + + <p>Sitten astui parisen ystävää, Peter Negenthin + etumaisena, hänen luoksensa ja he puhelivat hiljaa ja + innokkaasti hänen kanssansa.</p> + + <p>Boleslav, ajatuksiinsa vaipuneena, ei vieläkään + huomannut mitään siitä painostavasta, + onnettomuutta ennustavasta mielialasta, joka yhä tiukemmalle + kutoutui hänen ympärilleen; hän tuskin pani + merkille, kuinka hän kylän läpi kulkiessaan + yhä uudelleen jäi yksin, vaikkakin hän oli astunut + milloin yhden, milloin toisen rinnalle.</p> + + <p>Hänen tehtävänsä ensi osa oli nyt + suoritettu. Hänen isänsä oli lepopaikassa, joka + hänelle oikeudella oli tuleva, mutta varsinainen + tehtävä oli vasta nyt alkava. Vuoren korkuisena kohosi + se hänen edessään. Hänen täytyi + herättää hävitetyt rauniot uuteen eloon, + muuttaa ahottuneet pellot, joilla ainoastaan maahumala ja + kanervikko rehotti, kultaiseksi tähkäpäiden + mereksi, hankkia rappeutuneelle maatilalle uutta loistoa, voittaa + tahratulle nimelle uutta kunniaa.—Sitten + määränsä saavutettuaan saattoi hän astua + armaansa kasvojen eteen, joihin hän ei nyt + häpeänsä tunnossa rohjennut katsettaan luoda, + astua näiden valoisain, siveäin, neitseellisten + kasvojen eteen ja huutaa hänelle: »Olenko sovittanut + häpeän? Olenko jälleen + arvoisesi?»—Tämä kaikki odotti + häntä, tämän kaiken voittaakseen tahtoi + hän taistella, kynsin hampain ponnistella.</p> + + <p>Näytti melkein mielettömältä niin + tavattomia tavotella—mutta eivätkö + hänellä olleet ystävänsä + mukanaan?—Eivätkö he olleet jo + tänään auttaneet häntä miltei + mahdottomia suorittamaan? Eivätkö he tulisi + edelleenkin, valalleen uskollisina, auttamaan häntä + neuvoin ja toimin—eivätkö he tulisi + esimerkillään vähitellen + päästämään hänet niistä + kiroista, jotka hänet nyt vielä erottivat kaikista + ihmisistä, ja auttamaan painaessa unhoon sitä, + mitä isä oli heitä vastaan rikkonut?—</p> + + <p>Yhä korkeammalle kohosi hänen luottamuksensa, + yhä syvemmälle vaipui hän unelmiinsa.—</p> + + <p>Kylän halki vievä tie oli kuljettu, oli saavuttu + nostosillalle, jonka suojassa häkkirattaat seisoivat. + Hevoset olivat kytketyt häkkeihin kuten seimen + ääreen ja kurkottelivat huulillaan heiniä + puolapuiden välitse.</p> + + <p>Hetkeäkään vitkastelematta ystävät + astuivat niiden luo ja ryhtyivät valjastamaan.</p> + + <p>Silloin Boleslav heräsi säpsähtäen + unelmistaan.</p> + + <p>»Mitä tämä merkitsee?» huudahti + hän. »Aiotteko kenties lähteä?—Onhan + minun teitä kiitettävä, pyydettävä + teidän neuvoanne.»</p> + + <p>Äänettömyys.</p> + + <p>»Ettekö ainakin suo minulle sitä iloa, + että saan teitä kestitä viinilasilla, nyt kun + kaikki on onnellisesti suoritettu.»</p> + + <p>Silloin asettui Peter Negenthin rehevänä hänen + eteensä, vetäisi nyrkkinsä pois + siteestään ja sanoi hampaidensa raosta:</p> + + <p>»Ennen tahdomme kuolla janoon, ennenkuin otamme sinulta + vesipisarankaan.»</p> + + <p>Boleslav hoippui taaksepäin, ikäänkuin nyrkki + olisi iskenyt häntä vasten kasvoja.</p> + + <p>Hänestä oli ikäänkuin maailma alkaisi + horjua.</p> + + <p>Silloin astui Karl Engelbert murisevasta joukosta esiin ja + sanoi:</p> + + <p>»On hyvin ikävää, Baumgart—sanon + sinua Baumgartiksi, jolla nimellä olemme sinut aina + tähän hetkeen asti tunteneet—tarkotan, on hyvin + ikävää että olet tällä + kömpelöllä tavalla saanut tietää, + millainen oikeastaan on mielialamme. Olisit aivan huoletta voinut + pitää kitasi kiinni, Negenthin... Mutta kun se kerran + on sanottu, saat tietää kaiken.— — + —Olet lähettänyt meille kutsun, ja me olemme + saapuneet.—Tosin kyllä arveli yksi ja toinen, ettei se + olisi välttämätöntä, koska olet meille + esiintynyt valenimellä, mutta me toiset sanoimme, että + olipa nimesi Baumgart tai—no, saman tekevä + mikä—se vala, jonka vannoimme keskenämme + ensimäisen taistelun edellä—Dannigkowin + kirkossa—sitoo meidät—eikä meillä ole + halua tulla valapatoiksi. Siksi olemme + täällä—voit hyvin käsittää, + ettemme tulleet mielellämme, sillä olemme + sentään kunniallisia poikia eikä meitä + laisinkaan haluta—askarrella jollekin ... no, lyhyesti + paras, jos palatessamme ihmiset sylkevät vasten kasvojamme, + täytyy meidän se tyynesti pitää + hyvänämme, sillä heillä on siihen täysi + oikeus.»</p> + + <p>»Miksette ole tätä minulle ennen + sanoneet?» sammalsi Boleslav. »Miksi olette saaneet + aikaan, että nyt seison edessänne—kuin + mikäkin—mikäkin—hahahaa—jos tahdotte + sylkeä vasten kasvojani ... totisesti täytyy minun se + pitää hyvänäni.»</p> + + <p>»Et tarvitse ollenkaan pahotella meidän + tähtemme,» vastasi Engelbert. »Sinulla on omassa + onnettomuudessasi kylliksi kantamista, mutta nyt, kun olemme + täyttäneet velvollisuutemme—tyynesti ja + murisematta, se täytyy sinun + myöntää—mitä sen ohella olemme + ajatelleet, on meidän asiamme—nyt tahdon sinua + toverieni puolesta—ja jossakin määrin + myös—no, saman tekevä—lyhyesti, tahdon + sinua pyytää vapauttamaan meidät valasta, jonka + sinulle olemme vannoneet, kuten sinutkin kernaasti vapautamme + valastasi. Voit tietysti tehdä kuten haluat—mutta + jollet tahdo—täytyy meidän ennemmin tai + myöhemmin—poistua mailta halmeilta, jottei + kansa——»</p> + + <p>»Herkeä!» huusi Boleslav peläten kuin + kuolemaa jokaista sanaa, joka vielä saattoi tulla + näiltä huulilta. »Toivonne on täytetty, + ennenkuin olette sen lausuneetkaan, sillä olisinpa + todellakin häväistykseni ansainnut, jos vielä + kuunaan pyytäisin apuanne.—En sano teille + »suurta kiitostakaan».—Jumala palkitkoon teille + kaiken hyvän—ja älköön kostako teille + sitä, että minun täytyy nyt + näin—näin seisoa edessänne—mieluummin + olisin heittänyt ruumiin virtaan ja itse hypännyt + perästä—mutta oli miten oli ... + älkäämme puhuko siitä enää. Saanko + auttaa teitä valjastamisessa, kun en muuten voi tehdä + mitään hyväksenne?»</p> + + <p>»Äläkä huoli», sanoi Engelbert ja + hänen äänensä heltyi. »Koskeehan se + meidänkin syvimpään sydämeemme ... olet + meille yhtä rakas kuin olet aina ollut—mutta + käsitäthän— —»</p> + + <p>»Käsitän kaiken, hyvä Engelbert—ei + tarvita mitään anteeksipyyntöjä.»</p> + + <p>»Voi siis hyvin.»</p> + + <p>»Samoin te.»</p> + + <p>Hevoset olivat valjastetut. Kaikki oli valmiina + lähtöä varten.</p> + + <p>Nojaten muuria vasten tuijotti Boleslav miehiin heidän + noustessaan rattaille.</p> + + <p>Istuimellaan kääntyi Engelbert vielä kerran + häneen päin: »Ja älä + unhota—Reginaa», sanoi hän, »jos hän + nimittäin pääsee hengissä. Hänelle olet + kiitollisuuden velassa, et meille.»</p> + + <p>»Hyvä on», vastasi Boleslav, + ymmärtämättä sanojen tarkotusta.</p> + + <p>»Hyvästi siis!»</p> + + <p>»Niin, hyvästi, ja onnellista matkaa!»</p> + + <p>Piiskat läjähtivät—jyristen vierivät + pyörät nostosillan jykeväin palkkien + ylitse.—Kuten hopeakehän ympäröimät + haamut katosivat rattaat kuutamoon.</p> + + <p>Hän oli yksin.— —Hän oli + yksinäisempi kuin ikinä kukaan ihmislapsi Jumalan + avarassa maailmassa.</p> + + <p>Mihin nyt?</p> + + <p>Väsynein askelin laahusti hän rinnettä + ylöspäin. Maata peittävä vesakko kiertyi + kahisten hänen jalkoihinsa.—Kastepisarat + välkkyivät vesoissa hänen edellään. + Ikäänkuin musta hirviö, valmiina + syöksymään hänen päällensä ja + musertamaan hänet + jättiläisröykkiöihinsä, odottivat + häntä kukkulalla linnanrauniot, ja ikkunanreikien + lävitse kajasti kuunhohde, jotta ne näyttivät + häneen katselevilta aavemaisilta silmiltä.</p> + + <p>Ajattelematta mitään hiipi hän tornin + ohitse.</p> + + <p>Äkillinen uupumus painoi lyijynraskaana hänen + jäseniään. Kunpa voisi nukkua—eikä + herätä milloinkaan!</p> + + <p>Mitä ystävä olikaan erotessa huutanut + hänelle rattailta?—</p> + + <p>Hän mietti miettimistään, mutta muisti + petti.</p> + + <p>Nurmikko, jolla hän oli löytänyt vieraan + naisen, lepäsi hänen edessään kirkkaasti + valaistuna kuin päivällä. Paikka, jossa nainen oli + alkanut kaivaa hautaa, näytti kammottavan mustalta kasteessa + kimaltelevan nurmikon keskellä.</p> + + <p>Olisipa hän kuopannut ruumiin tänne maahan ja sitten + lähtenyt tiehensä—kenties olisi vielä + hänen onnensa puhjennut kukkaan jossakin toisessa maailman + ääressä.</p> + + <p>Mutta nyt oli se myöhäistä.—Nyt + täytyi kestää,—täytyi + päättää uhman työ, joka + tänään oli niin synkästi alkanut.—</p> + + <p>Yksin—ja ypö yksin loppuun saakka.</p> + + <p>Ikinä ei hän enää saisi yhtään + ystävää, ikinä ei hän enää + voisi levollisesti katsoa kenenkään ihmisen silmiin, + kun toveritkin olivat kauhuissaan kääntyneet + hänestä pois.</p> + + <p>Kauhuissaan, kuten lemmittykin oli tehnyt, sillä nyt + hän ymmärsi, miksi Helena oli hänen + edessään piilottunut ja häntä paennut.</p> + + <p>Häneltä oli mennyttä kaikki, mikä + ihmissydämiä yhdistää ilossa ja surussa, + mennyttä rakkaus, toivo ja armeliaisuuskin. Ypö yksin + hän oli, seuralaisina vain häpeä ja viha.</p> + + <p>Kasvot peitettyinä käsiin hoippui hän + nurmikkokentän poikki puutarhurin majaa kohden. + Yhtäkkiä—pensaikon reunassa—sysäsi + hän jalallaan jotakin pehmeää, + pyöreähköä, joka sulki häneltä + tien.</p> + + <p>Siinä oli naisruumis, joka, pää + peittyneenä pensaaseen, makasi maassa pitkin pituuttaan.</p> + + <p>Regina—tosiaankin—Regina.</p> + + <p>»Mitä täällä teet? Nouse + pois!»</p> + + <p>Ei ääntä—ei liikahdustakaan.</p> + + <p>Missä olikaan hän nähnyt tytön viimeksi? + Aivan oikein—alhaalla hautuumaan portilla, kun + pyssynsuu— ——ja tuokiossa oli hirveän + hetken kuva ilmielävänä hänen sielunsa + silmien edessä.</p> + + <p>Hänen tähtensä oli tyttö syössyt + murhaajan kimppuun, hänen tähtensä uhmannut + kuolemaa, joka schrandenilaisten taholta uhkasi.</p> + + <p>Ja kuinka hän oli pelastajansa palkinnut?</p> + + <p>Huoletonna hän oli mennyt hänen ohitsensa, + jättänyt hänet alttiiksi verenhimoiselle joukolle + ajattelematta hiventäkään hänen + pelastustaan.</p> + + <p>Ja vaikka kohta hän olikin halveksittavin olento + maailmassa, <span class="wide">tätä</span> hän ei + ansainnut, totisesti ei tätä.</p> + + <p>»Regina—herää!»</p> + + <p>Boleslav kumartui ja nosti häntä pystyyn, mutta + hervotonna ja elotonna vaipui pää takaisin + pensaaseen.—Hän huomasi verta sormissaan. Tytön + tukka oli kostea ja vanukkeissa.</p> + + <p>Mitä, oliko hän kuollut? Ei, ei suinkaan, hän + ei voinut, ei saanut!— — —Uhrautunut + hänen, Boleslavin tähden—hänen + uhraamansa—sehän merkitsi omaa syyllisyyttä + perityn lisäksi.—Ja olla velassa tälle + olennolle—mikä häpeällinen ajatus!</p> + + <p>»Tytön täytyy jäädä eloon, + jotta saan maksaa hänen palkkansa», ajatteli + Boleslav.</p> + + <p>Äkkiä hän repäisi paidan kahtia tytön + rinnalta ja painoi korvansa hänen viileää, + täytelästä poveaan vasten.</p> + + <p>Luojan kiitos—sydän sykki vielä!</p> + + <p>Ja noustuaan jälleen pystyyn näki hän + tytön avointen silmien suurina ja ilmeettöminä + tuijottavan häntä kohden.</p> + + <p>Pelästyneenä, ikäänkuin pahanteosta + keksittynä, pudotti hän pään + käsivarsiltaan.</p> + + <p>Tyttö retkahti paikalleen ja voihkasi hiljaa. Oksien + kosketus teki hänelle kipeää, mutta samalla + hän tuli täysin tuntoihinsa. Hän nousi + kyynäskolkkasilleen ja katsoi äänetönnä, + kysyen Boleslaviin.</p> + + <p>»Nouse ylös, Regina», sanoi Boleslav.</p> + + <p>Hänen äänensä sai Reginan vavahtamaan. + Tyttö koetti vääntäytyä + pystyyn—mutta vaipui voimatonna takaisin ... »Anna + minun levätä», anoi hänen arasti rukoileva + katseensa.</p> + + <p>»Nouse ylös, minä autan sinua.»</p> + + <p>»<span class="wide">Täytyykö</span> minun + mennä?» kysyi tyttö, torjuen pois Boleslavin + käsiä. Pelko ja tuska vääristivät noita + veren tahraamia, villinkauniita kasvoja.</p> + + <p>»Tahtoisit siis jäädä + luokseni?»</p> + + <p>»Oi, herra—mitä kysytte?»</p> + + <p>»Mutta sinun olisi paha olla + täällä.»</p> + + <p>»Oi ei, herra. Armollinen herra löi minua joka + päivä. Olen tottunut siihen—»</p> + + <p>»Mutta muualla maailmassa kohdellaan sinua + paremmin.»</p> + + <p>»Missä muualla?»—Uudelleen + herännyt pelko kuvastui tytön kasvoilla.</p> + + <p>»Missä vaan—hyvä + isä!—Sellainen tyttö kuin sinä, joka on + ahkera ja nöyrä ja jolla on vahvat + jäsenet—»</p> + + <p>Regina puisti kiihkeästi päätään. + »En menisi kauas, herra. Jos ajatte minut pois, + heittäydyn ojaan ja kuolen + nälkään.»</p> + + <p>Boleslavin katse sai lempeämmän ilmeen.</p> + + <p>»Kuinka kehno ja typerä ja halveksittava tyttö + onkin, on hän kuitenkin koko Luojan luomassa maailmassa + ainoa, joka tahtoo jäädä minun luokseni,» + ajatteli Boleslav. »Hän on halveksittu, hyljitty, + ihmisten ilmoilta karkotettu kuten minäkin; hän kantaa + samaa kirousta kuin minäkin.—Miksi siis ajaisin + hänet kynnykseltäni?»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="VIII" id="VIII"></a> + + <h2>VIII.</h2><br> + + <p>Jo lähinnä seuraavina päivinä Boleslav + huomasi, kuinka mahdoton hänen olisi ilman tätä + naista elää kotoisella konnullaan, kuinka paljon + enemmän hän oli riippuvainen tytön huolenpidosta + kuin tämä hänen.</p> + + <p>Avutonna kuin haaksirikkoinen, jonka aallot ovat viskanneet + asumattomalle saarelle, hiiviskeli hän isiensä + perintötilalla. Vaikkapa miinat ja ketunraudat eivät + enää uhanneetkaan hänen askeleitaan, hapuilivat + hänen jalkansa kuitenkin epävarmoina, ja hänen + mielensä joutui hämmennyksiin näiden + savunmustaamain muurien keskellä, jotka häviö oli + niin muuttanut, etteivät ne enää tarjonneet pohjaa + ja kiinnekohtaa edes hänen lapsuutensa muistoillekaan. Itse + puistokin, jossa hän kerran oli tuntenut jokaisen puun ja + jokaisen pensaan, oli pitkien vuosien kuluessa metsistynyt niin + oudonnäköiseksi, että hän tarvitsi + siellä aivan uudet merkkikohdat osatakseen mihin tahtoi + mennä.</p> + + <p>Ensi uhman hälvettyä heräsi yhä + katkerampana hänen mielessään kysymys: + »Mitä nyt on tuleva?»</p> + + <p>Ja tämä kysymys kävi pakottavaksi, sillä + niukat varastot leipää ja savustettua lihaa, joita + säilytettiin kellarissa, lähenivät loppuaan.</p> + + <p>Ylpeys esti häntä Reginalta kysymästä + neuvoa, eikä hän ollut tyttöä taasen + puhutellutkaan. Hiljaa ja näkymätönnä + emännöi tämä talossa, + nähtävästi aavistaen parhaaksi + herättää niin vähän huomiota kuin + suinkin. Mutta kun Boleslav aamuisin palasi virralta, jossa + hän otti kylpynsä, tapasi hän punakukitetun + uudinvuoteen siististi järjestettynä ja + peitettynä, tapasi lattian narskuvalla hiekalla ja + tuoksuvilla kuusenhavuilla siroteltuna ja löysi kullalla + silatulta pöydältä, jonka neljättä + jalkaa täytyi pönkittää tiilikivellä, + höyryävän, ruskean kahvikannun ja sen + vierellä sirosti leikattuja mustia leipäviipaleita.</p> + + <p>Häneltä hälveni pian kammo ottaa ruokansa + tämän naisen käsistä,—aluksi + häntä tosin arvelutti murtaa leipää, jonka + tyttö oli tuonut, mutta se näytti niin perin + maukkaalta, ja syksyinen kylmä kylpy oli kiihottanut + hänen ruokahaluaan.</p> + + <p>Päivälliseksi oli leipälientä ja parisen + viipaletta paistettua lihaa häntä odottamassa, + eikä viinipulloakaan ollut unhotettu—ja illalliseksi + oli aina jollakin keinoin hankittu uutta ruuan vaihtelua.</p> + + <p>Niin osasi Regina emännöidä niillä + vähillä tähteillä, joita vielä oli + kellarissa.</p> + + <p>Monta kertaa näki Boleslav hänen vilahtavan ikkunan + ohitse patoineen ja muine astioineen, jotka hän varmaankin + kävi virrassa pesemässä. Palatessaan taivutteli + hän varovasti syrjään pensasten oksia ja + tähysteli liekehtivin silmin, oliko tie avoin. Jos Boleslav + seisoi oven edessä tai nojasi ikkunasta ulos, oli hän + heti kohta kadonnut jälleen tiheikköön.</p> + + <p>Entisen puutarhurin työhuoneen oli hän valinnut + asunnokseen. Sinne pistäysi Boleslav eräänä + aamuna, kun oli nähnyt tytön menevän virralle.</p> + + <p>Hän löysi viistopäätyisen huoneen, jossa + oli lasinen katto kuten kasvihuoneessa ainakin. Viheriät, + nokiset, lyijykehyksiin kiinnitetyt lasiruudut olivat monesta + kohdin särkyneet, ja aukoista pääsi + sisään, mitä vain taivaasta tuli.—Permantoa + ei ollut laudotettu eikä kivitetty, vaan peitti sitä + musta ruokamulta, joka näytti kuin miltäkin + turvepehkulta. Seinillä oli porrasmaisia + lautatelineitä, joilla puutarhuri oli muinen pitänyt + kukkaruukkujaan, ja niille oli nyt sijotettu talon niukat + talousastiat. Mitä paraimmassa järjestyksessä + olivat siellä keittoastiat, vadit ja lautaset, jotka + välkkyivät puhtauttaan. Oven vieressä oli parilla + matalalla puupukilla—muutaman jalan korkeudella + permannosta—vanha ovi, joka oli vahvasti hiiltynyt + molemmista päistään, epäilemättä + jäännös tulipalosta. Sen päälle oli + levitetty ohut olkikerros ja olkien päälle pari + karvapeitettä, jollaisia muuten käytetään + hevosten loimina. Tämä oli tytön vuode. + »Koirallakin on parempi», ajatteli Boleslav. + Vastapäisessä nurkassa oli häthätää + tiilistä kyhätty tulisija. Sen yläpuolelle oli + laudoista laitettu jonkinlainen hattu, + näköjään omatekoinen, neuvomaan tietä + tulisijasta kohoavalle savulle, mutta savu oli siitä + vähät välittänyt ja etsinyt tiensä + mistä hyväksi näki.</p> + + <p>Tällä mustalla, kylmällä permannolla, + yllänsä savunmustaama katto, asusti tyttö + eikä kaivannut parempaa. Siihen oli hänen + sydämensä kasvanut kiinni, sitä piti hän + paratiisina, josta karkotus merkitsi hänelle kuolemaa ja + kadotusta.</p> + + <p>Kurja naisraukka!—</p> + + <p>Ja eräänä iltana oli hän kadonnut. + Boleslav tahtoi vihdoinkin puhua hänen kanssaan + ruokavaroista ja huusi häntä. Ei mitään + vastausta. Keittiö oli tyhjä. Puistossa, rannoilla, + sillan luona, koko saarella—ei + jälkeäkään. Ehdottomasti olisi tytön + täytynyt kuulla, sillä hänen + äänensä kaikui kyllin kovasti yöhön.</p> + + <p>Boleslavin mielessä heräsi epäilys, että + tyttö yksinäisen päivätyönsä + palkaksi öisin hekumoi jonkun ystävänsä + sylissä. Olihan hän perehtynyt paheen kaikkiin lajeihin + ja hyvin omiaan siihen, että kuka tahansa irstas veitikka + halusi hurjissa himoissaan sulkea hänet syliinsä. Moni + kyläläinen arvatenkin vain siksi heitteli kivillä + tätä ruumista, ettei saanut sanoa sitä + omakseen.</p> + + <p>Ja mikäpä muuten olisikaan isän kuoleman + jälkeen kiinnittänyt häntä tähän + kurjuuteen, jollei uusi synti, joka kenties oli jo kauan + käynyt tuon vanhan kanssa käsi kädessä?</p> + + <p>Inho valtasi Boleslavin. »Jollei hän voi puhdistaa + itseään, ajan hänet raipoilla huomisaamuna + matkoihinsa.» Näissä aikeissa meni hän + levolle. Mutta suurin ei hän voinut nukkua, sillä + häntä huolestutti tulevaisuus ilman tyttöä. + Tämän ajaminen tiehensä merkitsi samaa kuin + muuttaa itsekin samana päivänä + täältä pois.</p> + + <p>Kuuden tienoilla herätti hänet unenhorroksistaan + ulko-oven hiljainen narina.</p> + + <p>Hän pukeutui nopeasti, sillä hän tahtoi heti + kohta vaatia tytön tilille.</p> + + <p>Astuessaan keittiöön tapasi hän tytön + lieden ääressä kumartuneena kirkkaasti kiiluvain + tervaslastujen ylitse, joihin hän puhalsi posket + pullollaan.</p> + + <p>Tyttö kääntyi vitkaan ja sanoi katsoen + häneen suurin silmin: »Hyvää huomenta, + herra!»</p> + + <p>Boleslav vapisi vihasta.</p> + + <p>»Missä olit yöllä?» tiuskaisi + hän.</p> + + <p>Tyttö alkoi hätääntyä, + päästi kätensä kupeilleen riipuksiin ja + vetääntyi takaperin perimäiseen + uunin-nurkkaan.</p> + + <p>»No, vastaatko pian?»</p> + + <p>»Voi, herra», änkytti tyttö painaen + päänsä olkapäidensä väliin, + »ajattelin, ettette sitä huomaisi, ja että + ennättäisin takaisin, ennenkuin herra on + herännyt—»</p> + + <p>»Luuletko siis saavasi öisin harhailla ympäri, + kun en vain sitä huomaa?»</p> + + <p>Pelkästä pelosta oli tyttö kyyristynyt + myttyrään.</p> + + <p>»Mutta—mutta—enhän voinut muuta», + änkytti hän. »Meillähän ei ole + enää mitään—ja herra on koko ajan + syönyt melkein vain savustettua lihaa!»</p> + + <p>Silloin putosivat suomukset Boleslavin silmistä.</p> + + <p>»Olit siis ruokatavaroita noutamassa?»</p> + + <p>»Missäs muualla, herra! Toin vasikanlihaa ja + vereksiä munia ja voitakin—ja makkaraa ja kaikenlaista + muuta. Ne kaikki ovat jo kellarissa.»</p> + + <p>»Kuka niitä antoi sinulle?»</p> + + <p>»Mutta tiedättehän sen, + herra.—Bockeldorfissa olin, tunnen siellä + kaupustelijan—hän hankkii minulle jo + edeltäkäsin mitä tarvitsemme, ja kun + yöllä koputan, avaa hän takaoven—siitä + tietää vain hänen vaimonsa, ei kukaan muu niin + hiirenhiiskausta—eikä hänellä ole + kallistakaan. Herra Merckel täällä + kylässä ottaa taalerin jokaisesta lihanaulasta ja + kaupanpäällisiksi haukkuu pataluhaksi.»</p> + + <p>»Ja oletko tänä yönä kulkenut + jalkaisin kuusi peninkulmaa edestakaisin koko kantamus + selässäsi?»</p> + + <p>Kummastellen ja yhä peloissaan katsoi tyttö + häneen.</p> + + <p>»Luulen, että sen tiedätte, herra, olenhan sen + jo kerran ennen teille sanonut.»</p> + + <p>»Mutta sitä ei voi kukaan + ihminen—älä valehtele minulle enempää, + nainen. Tiedän kyllä sotaretkeltä, mitä + saattaa kestää—mitä miehetkin voivat + kestää.»</p> + + <p>Älyttyään, ettei herra nyt enää ollut + vihainen, uskalsi tyttö nousta suoraksi ja ojensi vankat + käsivartensa.</p> + + <p>»Minäpä kestän enemmän kuin miehet, + herra», sanoi hän onnellisesti + hymyillen—»muuten ei minusta olisikaan + täällä mitään + hyötyä—»</p> + + <p>»Kuinka kauan olet jo tätä tietä + taivallellut, Regina?»</p> + + <p>»Vuosia viitisen, herra, joka viikko—väliin + useamminkin—kesällä se on leikintekoa—mutta + talvisin ja syksyisin—kun metsä on lumen peitossa tai + niityt tulvillaan—silloin se on + työläämpää—onneksi silloin ovat + taasen yötkin pitemmät, niin ettei kukaan näe + minua—ja paljon mieluummin kuljen kuusi peninkulmaa, + ennenkuin pyydän mitään mokomalta + koiralta—herra Merckeliltä, aioin sanoa—se ottaa + taalerin lihanaulalta—eikö moinen ole + hävytöntä? Ja sitten mennä lainkaan + kylään—»</p> + + <p>Säikähtyneenä vaikeni hän, + ikäänkuin pelkäisi saavansa toria + lörpöttelystään.</p> + + <p>»Mitä aioit sanoa, Regina?» kysyi Boleslav + lempeämmin.</p> + + <p>»Aioin oikeastaan vain pyytää anteeksi, + että menin luvatta—mutta ajattelin, että herraa + ilahuttaisi saada kerran vereksiä munia aamiaiseksi— + — —»</p> + + <p>»Hyvä on, Regina», sanoi Boleslav + kääntyen poispäin. »Olet kelpo + tyttö.»</p> + + <p>Hetikohta poistui hän ja meni virralle + kylpemään. Palattuaan tapasi hän kyllä + huoneen järjestettynä kuten muulloinkin, mutta kahvia + ei tänään näkynyt.</p> + + <p>»Hän on kai uuvuksissaan nukahtanut», + ajatteli Boleslav ja päätti hetkisen odottaa, + sillä tänään ei hän tahtonut Reginaa + kiirehtiä. Mutta kun häntä kylvyn jälkeen + kovasti vilutti, ei hän halunnut kauemmin olla ilman + lämmittävää juomaansa. Hän meni + varpaisillaan keittiöön, katsoakseen itse valkeaa, jos + mahdollista tyttöä herättämättä. + Mutta tämä ei nukkunut. Ensi näkemältä + näytti tosin siltä. Hän istui vuoteensa reunalla, + oli painanut kätensä kasvoilleen eikä liikahtanut. + Tuontuostakin kulki väristys hänen ruumiinsa + lävitse, kuten sillä, joka on nukkunut ylen + uuvuksissa.</p> + + <p>Mutta lähemmin katsottuaan huomasi Boleslav kirkkaiden + kyynelien valuvan hänen punaisia lihavia sormiaan + myöten. Samalla pääsi ähkyviä + nyyhkytyksiä hänen rinnastaan.</p> + + <p>»Mikä sinun on, Regina? Miksi itket?»</p> + + <p>Tyttö ei vastannut, vaan nyyhkytteli yhä + äänekkäämmin.</p> + + <p>»Olenko pahottanut mieltäsi, Regina? En olisi sinua + nuhdellut, jos olisin tiennyt, missä olit.»</p> + + <p>Silloin päästi Regina kätensä vaipumaan + kasvoiltaan ja katsoi herraansa itkettyneillä + silmillään.</p> + + <p>»Voi, herra», sammalsi hän kyyneliin + tukehtumaisillaan. »Minua ei ole—vielä + kukaan—niin nimittänyt, eikä se + ole—totta—»</p> + + <p>Boleslavin mieliala kylmeni. Hän ei tiennyt + käyttäneensä yhtään soimaavaa sanaa. + Puuttuipa vain, että tämä nainen, jota muuten + koirilla ajatettiin, alkoi näytellä + herkkätuntoisuutta hänen edessään.</p> + + <p>»Mikä ei ole totta?» tiuskaisi hän.</p> + + <p>»Se mitä sanoitte.»</p> + + <p>»Tuhat tulimaista—mitä olen + sanonut?»</p> + + <p>»Että minä olen—kelpo ...» Uusi + nyyhkytysten puuska tukehdutti hänen + äänensä.</p> + + <p>Boleslav katsoi tyttöön päätään + pudistellen. Hän ei ollut kuunaan katsonut ihmissieluun + sisälle eikä tiennyt siellä piilevän + arvotuksia, ei tiennyt, että kunniattomuudellakin on + kunniantuntonsa.—Hymyillen laski hän kätensä + Reginan olalle ja sanoi: »Ole vaan levollinen, Regina. En + tarkottanut mitään pahaa—ja laita nyt vihdoinkin + aamiainen valmiiksi.»</p> + + <p>»Saanko—minä—tuoda sen + sisäänkin?» kysyi hän yhä + nyyhkyttäen.</p> + + <p>»Olisiko minun tultava sitä hakemaan?»</p> + + <p>»Luulin—etten saisi.» Näin sanoen meni + hän lieden luo ja puhalsi kyyneltynein poskin + sammumaisillaan olevaan tuleen.</p> + + <p>Siitä lähtien ei hän enää + pelännyt astua Boleslavin läsnäollessa huoneeseen. + Huolellisesti tähysteli hän silloin herransa kasvoja + arvatakseen tämän toivomuksia, mutta sanaakaan ei + hän uskaltanut päästää huuliltaan.</p> + + <p>Kellariholvista, missä rahoja ja viinipulloja + säilytettiin, oli Boleslav löytänyt suuret kasat + papereita, jotka viruivat sikin sokin useammissa arkuisssa + täyttäen ne kukkuroilleen. Siinä oli isän + kirjeenvaihto, kaikenlaatuisia todistuksia ja asiapapereita.</p> + + <p>Kohta ensi päivänä papereita penkoessaan ei + hänen käsiinsä sattunut enempää + eikä vähempää kuin testamentti, jonka mukaan + hänen autuaasti nukkunut tätinsä luovutti kaiken + omaisuutensa hänelle, Boleslav von Schrandenille, rakkaan + veljenpoikansa ainoalle pojalle, »hyvittääkseen + hänelle sen vääryyden»,—niin kuului + lisäys—»jota hän on saava kärsiä + elinikänsä».</p> + + <p>Boleslavin ilo oli vain vähäinen; vasta + lähemmin ajateltuaan, että hän täten oli + saanut käsiinsä hyvän aseen tulevaa taistelua + varten, alkoi hän pitää lahjaa arvossa.— + —Antajaa itseään, joka aina oli ollut + hänelle suopea, hän tuskin ajattelikaan, niin + kovettunut oli hänen mielensä, niin yksinomaan olivat + hänen ajatuksensa suuntautuneet synkkään + tehtävään, joka oli hänen + suoritettavanaan.</p> + + <p>Hän oli halunnut vain saada näkyviinsä tien, + jota myöten olisi rajusti, kuten hänen luonteensa + halusi, voinut syöstä eteenpäin. Mutta pitkiin + kuukausiin ei hän nähnyt edessään + mitään muuta kuin masentavaa toivottomuutta.</p> + + <p>Taistelua schrandenilaisia vastaan, johon hän oli + päättänyt ryhtyä, oli käytävä + suurisuuntaisesti; muuten se päättyisi samanlaisella + tappiolla kuin taistelu, johon isä oli elinvoimansa + viimeiset jäännökset kuluttanut.—Oli + hankittava suuri joukko työmiehiä, jotta voi + pitää roskaväen aisoissa. Mutta mistä + niitä otti, jollei tienoolla kukaan alentunut hänen + palvelukseensa? Tosin rahalla saa mitä hyvänsä, ja + kolminkertaisen palkan toivo olisi monen, joka nyt + pöyhistellen luulotellulla isänmaallisuudellaan + ylpeänä sylki hänen kynnykselleen, tehnyt + nöyräselkäiseksi orjaksi.</p> + + <p>Mutta niin pitkälle eivät hänen varansa + riittäneet. Käteiset rahat, jotka hän oli + löytänyt ja jotka ensi silmäyksellä olivat + näyttäneet kuulumattomalta rikkaudelta, olivat aivan + riittämättömät, jotta niillä olisi + voinut ryhtyä mihinkään yritykseen. Niitä oli + 4,500 taaleria, jäännöksenä saatavista, jotka + isä palon jälkeen, kun hänestä näytti + koko maailma leimahtaneen liekkiin, oli kiireimmittäin + perinyt velallisiltaan. Tosin olisi summa kestänyt + vuosikausia siihen kurjaan elämään, jota hän + Reginan kanssa oli alkanut viettää isänsä + tapaan; mutta tehtävään, joka väikkyi + hänen mielessään, oli se kuin pisara kuumille + kiville.</p> + + <p>Ennen testamentin löytämistä oli hän + raskain mielin tuuminut tarjota myytäväksi metsät, + jotka olivat olleet hänen isänsä ylpeytenä, + haaskata ne perin pohjin, jollei muu auttaisi. Nyt jätti + hän kiireimmiten tämän ajatuksen + mielestään. Olettaen, että kaupan saisi tehdyksi + niin hyvin kuin hän toivoi, olisi kuitenkin kulunut + kuukausia, ennenkuin hän olisi saanut ensimäiset rahat + käsiinsä. Lisäksi oli talvi oven edessä, + tuima itäpreussilainen talvi, joka aina huhtikuuhun asti + teki ulkoilmassa työskentelyn + mahdottomaksi.—Tänä vuonna ei siis ollut + rakentamista eikä peltotyötä enää + ajatteleminenkaan.—Miksi siis tehdä uhrausta, joka + lyhytaikaisella kärsivällisyydellä—olihan + kysymys vain viikoista—oli kokonaan + vältettävissä?</p> + + <p>Kun hän huhtikuun 1 päivänä nostaisi + perinnön ja lähtisi sitten heti työväkeä + hankkimaan, saattoi toukokuussa olla rakennustyö jo + täydessä vauhdissa, kenties oli mahdollista saada + vielä hieman maatakin siemennetyksi.</p> + + <p>Mutta siihen asti—siihen asti!</p> + + <p>Kuinka voisi hän sietää harmaiden + talvipäivien autiota yksitoikkoisuutta tylsässä + toimettomuudessa, kun työnhalu kuitenkin poltti hänen + sormiaan?—Kuinka kestäisi hän elää + päivästä päivään lemmittynsä + läheisyydessä—ilman toivoakaan + päästä tälle tekemään kysymyksen, + suuren, kohtalokkaan kysymyksen, josta hänen + elämänsä ja onnensa riippui?—Pysyykö + Helena lujana? Antaako hän anteeksi? Sulkeeko hän + sydämensä, niin ettei vihan myrkkyhenki, jota + hänen ympäristönsä huokui, myrkytä + hänen rakkauttaan?</p> + + <p>Tuomiokirkon pyhän neitsyen kuva muistui Boleslavin + mieleen, Muistuttikohan Helena vielä sitä?</p> + + <p>Saisipa hän silmänräpäyksenkään + ajan katsoa lemmittynsä kasvoja! Hänen + silmissään häämötti ruusujen puna ja + liljojen valkeus, hän näki valoisan pyhimysolennon + hymyillen kumartuvan häntä kohden, mutta minkä + näköinen hänen lemmittynsä oli, sen hän + oli unhottanut.</p> + + <p>No, yhtä kaikki—suojelkoon armas pilviin + kietoutuneena hänen työtänsä ja kruunatkoon + kerran rakkaudellaan sen, minkä hän on suorittanut + valmiiksi.—Tähän ajatukseen uinahti + vähitellen kaipaus saada jälleen nähdä + Helenaa; jos hän olisi saanut immeltä sanasenkaan, joka + hänelle olisi vakuuttanut tämän uskollisuutta, + olisi hänen toiveensa ollut täydelleen tyydytetty.</p> + + <p>Yhä syvemmälle kaivautui hän paperien + sekasokaan, joka näytti paisuvan sitä suuremmaksi, + mitä hartaammin hän toivoi + pääsevänsä pohjaan saakka. Papereita oli jo + pinottu asuinhuoneen seinille niin korkealle, että ne + peittivät kauniin isoäidin kuvan, mutta vielä + olivat arkut ja laatikot täyteen ahdettuina kellarissa. Koko + perhearkisto näytti jonakin hädän hetkenä + haalitun kokoon ja ilman valintaa ja järjestystä + joudutetun turvaan. Nyt oli tästä sekasotkusta + löydettävä esille mitä oli + tärkeää ja osaksi + välttämätöntäkin tilan hallintoon. + Niinpä puuttuivat muiden muassa kaikki vapautettujen + talonpoikien kanssa tehdyt sopimuskirjat ja kaikki + rajamääräykset. Varmaankin olivat kylän + hyenat kaapanneet isännättömiksi + jääneistä tiluksista, mitä hyväksi + näkivät. Loputtomia riitajuttuja oli hänen + edessään, ja jollei hän tahtonut + käräjöidä jokaisesta jalanleveydestä + maata tai omin käsin hankkia oikeutta, ei hänelle + epäilemättä jäisi kerrassaan + mitään.</p> + + <p>Mutta voittamaton kammo pidätti häntä + kääntymästä viranomaisten puoleen. Hänen + mielessään säilyi vielä isänsä kuva + siltä päivältä, jona hän oli nähnyt + tämän viimeisen kerran. Silloin hän näki, + miten ovet ilman muuta suljettiin tältä henkipatolta + mieheltä, joka oli kyllin julkea tullakseen + etsimään oikeuttaan... Tosin oli siihen aikaan + Preussissa ollut kaikki ylösalaisin. Valtion perustukset + horjuivat—sentähden saivat rotat vapaasti + elämöidä.—Mutta kukapa saattoi + tietää, puhuiko samaisen isän poika kuulevammille + korville?—Laissa oli takaportteja yllin kyllin, jotta + jonkun vastenmielisen henkilön saattoi tehdä + oikeudettomaksi, ja sitä hän ei + epäillytkään, ettei siihen olisi ollut + hyvää tahtoa.—Niin syvälle oli hän + syöpynyt turvattomuuden tunnelmaansa, että laillinen + järjestyskin näytti hänestä + metsänpedolta, joka väijyi häntä nostosillan + korvalla.—Sotilaallisia velvollisuuksiaankaan ei hän + enää ajatellut. Luutnantti Baumgart oli kaatuneiden + luettelossa. Miksi siis henkiin + heräämisellään tuottaa herroille + virkamiehille tarpeetonta työtä? Vähät he + välittäisivät siitä häntä + kiittää.—</p> + + <p>Hänen mielestään eivät lähteneet + raamatun sanat: »Hänen kätensä olkoon + jokaista vastaan ja jokaisen käsi olkoon häntä + vastaan.» Tämän kirouksen, jonka Hagarin poika + oli kerran vienyt mukanaan elämään, täytyi + hänelle muuttua siunaukseksi, niin hän uhotteli.</p> + + <p>Viikot kuluivat, hän tuskin sitä huomasi. + Päivät pääksytysten istui hän + papereihinsa hautautuneena, ja iltaisin hän kuljeksi puiston + raivaamattomia polkuja pitkin tai kapuili linnanraunioilla.</p> + + <p>Ainoastaan yhtä paikkaa hän huolellisesti + vältti. Tämä paikka oli Kissanporras. Hänen + sydämensä alkoi jyskyttää, kun hän vain + joutui sen läheisyyteen, ja hän riensi + kiireimmittäin ohi pensaikon, joka sen peitti taakseen.</p> + + <p>Mutta hänessä heräsi palava, kiduttava himo + nähdä omin silmin tuo turmion paikka, eikä + tämä himo jättänyt häntä + enää rauhaan.</p> + + <p>Niin oli sitten eräs ilta syyskuun lopulla, ja ensi + kertaa hänen kotiuduttuaan loisti täysikuu jälleen + hopeanhohtoisena taivaalla. Levotonna hän harppaili pitkin + puiston käytäviä. Kuivat lehdet kahisivat + hänen jalkojensa alla, ja syystuuli kohisi kolkosti + pensaissa. Kuten valkoisten elukkain parvet vilisivät + kuunsäteet maata pitkin; mustana, pykäläisenä + muurina nousi pensasto hänen edessään korkeutta + kohden.</p> + + <p>Silloin—synkän uhmansa puuskassa—hän + voitti taikauskoisen kammon, joka häntä siihen asti oli + pidättänyt, ja tunkeutui läpi viidakon, joka + suojaten verhosi polun.</p> + + <p>Jyrkkä rinne laskeutui miltei pystysuoraan alas virtaan, + jonka peilipinnan leppäpensaat peittivät melkein + kokonaan. Hiljainen lirinä ja loiske kuului alhaalta.</p> + + <p>Rinteen yläreunalta ojentausi jykevä, + käsipuulla varustettu hirsi pitkälle ilmaan. Teline, + joka oli kaivettu syvälle maahan, piteli sitä kiinni + rautatangoilla. Samanlainen hirsi ojentautui toiselta rannalta + sitä vastaan, mutta siellä oli se kiinnitetty mahtavaan + tammenkantoon, joka sitä kannatti ja piti tasapainossa. + Keskivälillä ammotti kymmenen tai kahdentoista jalan + levyinen kuilu. Niin ojentuivat hirret molemmilta puolin yli + syvyyden kuten kaksi kättä, jotka ikävöiden + kurottuvat toisiansa kohden koskaan ylettymättä + toisiinsa.</p> + + <p>Jolleivät ne tosiaankaan olisi konsanaan toisiinsa + ylettyneet, olisi tuho jäänyt tapahtumatta.—Mutta + parittajalla ei ole kuunaan ollut helpompaa + tehtävää. Tämänpuolisella hirrellä + oli pari lautaa, jotka niihin kiinnitetyn vaajan avulla + vaivattomasti saattoi työntää sillaksi aukon yli. + Olipa saapuvilla käsipuukin, joka nyt nojasi hirttä + vasten, mutta jonka saranoillaan voi kääntää + vastapäiseen suuntaan. Näin oli ollut kaikki + oivallisesti varustettu petoksen helppoa toimeenpanoa varten.</p> + + <p>Ikäänkuin ikuisen häpeän + muistomerkkinä törrötti tämä laitos + mustana ja hoippuvana sumuisessa kuutamoyössä.</p> + + <p>Loiske alhaalla näkymättömässä + virrassa koveni. Näytti siltä, kuin aaltoja vielä + tänään kuohuttaisi se pöyristyttävä + teko, joka nyt peittyi tuonen helmaan.</p> + + <p>Verkalleen kuin unissaan astui hän portaalle, + syvällä allaan hopeapinta, jonka ylitse näytti + säkeniä parvittain vilahtelevan. Silloin näki + hän vaalakan naisolennon, joka oli puristanut hameensa + reisiensä väliin ja seisoi vedessä polviaan + myöten. Hän oli Regina, ja hän huuhtoi + pesuvaatteitaan hietasärkän reunalla.</p> + + <p>Boleslav rypisti kulmiaan. Että hänen pitikin juuri + täällä kohdata tämä nainen! Mutta + toisekseen—kohtuuton ei saanut olla, väistyihän + tyttö hänen tieltään, missä suinkin voi, + toden totta ei hänen tarvinnut paljo kärsiä + tämän läsnäolosta.</p> + + <p>Puoleksi ajattelematta nojautui hän käsipuuhun ja + katseli pesutyttöä. Tämä ei aavistanut + mitään hänen läheisyydestään, vaan + seisoi syvään kumartuneena vettä kohden. + Hänen niskansa pingottui, jäntevät kädet + ravistelivat märkiä vaatteita, niin että + kimmeltävät pisarat pirskuivat yltympäri. + Tuontuostakin alotti hän saman kaksiäänisen + laulun, jota oli hyräillyt taannoin hautaa luodessaan, ja + heitti sen jälleen kesken saatuaan roiskauksen vettä + suuhunsa tai sieraimiinsa.</p> + + <p>Kuinka uutterasti hän teki työtään + vielä näin iltamyöhällä, jolloin + Boleslav oli luullut hänen aikoja sitten menneen + levolle!</p> + + <p>Mutta äkkiä ponnahti hän pelästyneenä + pystyyn. Boleslavin jalka oli raapaissut alas pari + kivenliuskaretta, jotka olivat pudonneet aivan tytön + eteen.</p> + + <p>Epäluuloisena tähysteli tyttö + vastapäiselle rannalle. Hänen ensi ajatuksensa oli + ilmeisesti, että joku väijyi häntä + ylhäällä pensastossa.—Vasta sitten johtui + hänen mieleensä katsoa ylöspäin portaalle. + Hän päästi hiljaisen huudahduksen.</p> + + <p>»Ei sinun tarvitse pelätä, Regina», + huusi Boleslav hänelle. »En tee sinulle + mitään.»</p> + + <p>Regina ryhtyi jälleen levollisesti + työhönsä.</p> + + <p>»Kuinka pääset sinne alas?» kysyi + Boleslav edelleen.</p> + + <p>Regina pyyhkäisi märällä + käsivarrellaan kasvojaan »Olen hyvä + kapuamaan», sanoi hän ja vilkui tuokion aikaa + ylös Boleslaviin.</p> + + <p>»Eikö sinua palele vedessä? Vuodenaika on jo + myöhäinen.»</p> + + <p>Regina vastasi jotakin, mitä Boleslav ei kuullut. Sitten + ei hän häirinnyt tyttöä enää. Mutta + hän oli utelias näkemään, miten + tämä aikoi kiivetä jyrkkää + rantatöyrästä myöten.</p> + + <p>Niin hän jäi paikalleen ja katseli + tyttöä.—Muutaman minuutin kuluttua kokoili + tämä pesuvaatteensa ja nousi virran partaalle. Kuun + säteet taittuivat kehäksi ympäri hänen + päätänsä, joka tänään oli + miltei sileäksi kammattu. Näytti kuin hän kantaisi + kruunua.</p> + + <p>Aralla katseella vilkaisi hän ensin, oliko hänen + herransa vielä ylhäällä, sitten sukelsi + hän pensastoon, missä hän kohta näkyi vesa + vesalta, oksa oksalta kapuavan ylöspäin kuin + villikissa.</p> + + <p>Töyräälle päästyään laski + hän hameensa suoraksi ja aikoi vasuineen mennä + tiehensä, mutta Boleslav huusi hänen + jälkeensä.</p> + + <p>»Miksi teet työtäsi öiseen aikaan?» + kysyi hän koettaen näyttää + ystävälliseltä.</p> + + <p>»Koskeivät he anna minulle päivällä + pahaakaan rauhaa», vastasi tyttö.</p> + + <p>»Kyläläisetkö?»</p> + + <p>»Niin, herra.»</p> + + <p>»Mitä he tekevät sinulle?»</p> + + <p>»No, mitä he aina + tekevät—heittelevät ja paiskiloivat.»</p> + + <p>»Virran ylitse?»</p> + + <p>»Niin juuri, herra.»</p> + + <p>»Kun sinulle vasta tehdään pahaa, niin tule + minua hakemaan.»</p> + + <p>Regina ei vastannut.</p> + + <p>»Ymmärrätkö?»</p> + + <p>Regina risti kätensä ja katsoi häneen + rukoillen.</p> + + <p>»Mitä nyt?»</p> + + <p>»Voi, hyvä herra, älkää + ampuko!» sammalsi tyttö.—»Tiedän, + että aiotte ampua. Hän on—tarkotan armollista + herraa—hänkin kerran koettanut. Silloin alkoivat ne + joen takana tehdä samoin. Paukkui yhä siellä ja + täällä, kaikkialla—mihin vain + päänsä pistikään. Oli aivan ihme, ettei + kehenkään sattunut. Ja jos he vielä lopulta + tottuvat aina ottamaan pyssyt mukaansa, ampuvat he minut muitta + mutkitta, missä vain tapaavat, sillä enhän voi + olla saarelta poistumatta.»</p> + + <p>Boleslav ei ollut ennen kuullut tytön puhuvan niin kauan + ja järkevästi. Hänestä näytti uudelta ja + omituiselta, että tämän matalan, villien kiharain + ympäröimän otsan takana saattoi asua tyynesti + harkitsevia ajatuksia.</p> + + <p>»Olet oikeassa, Regina», vastasi hän. + »Jo sinunkaan tähtesi en saa heitä + ärsyttää.»</p> + + <p>Hän näki kuun valossa, kuinka tytön kasvoille + lehahti tumma punastus.</p><br> + + <p>»Minun tähteni, herra?» sammalsi Regina. + »En tiedä, mitä tarkotatte?»</p> + + <p>»Hyvä, hyvä», vastasi Boleslav torjuen. + »Mutta mitä aioinkaan kysyä, Regina,—oletko + tyytyväinen palveluspaikkaasi? Puuttuuko sinulta + mitään?»</p> + + <p>Tyttö tuijotti häneen vaieten.</p> + + <p>»Sinun ei pidä panna pahaksesi, Regina, vaikka + olisinkin ynseä sinua kohtaan. Minulla on huolia + pääni täynnä ja elän mieluimmin + yksikseni. Älä siis luule, että olen sinulle + vihainen, vaikken sinua puhuttelisikaan.»— + —</p> + + <p>Reginan silmät sumentuivat. Hänen kätensä + hapuilivat portaan käsipuuta kohden ikäänkuin + tukea etsien. Seuraavana hetkenä hän pyörähti + ympäri—ja jättäen vasunsa niille hyvilleen + livisti hän tiehensä kuin minkäkin + hirmuhengetärten hosumana.</p> + + <p>»Omituinen olento», mutisi Boleslav katsoen + hänen jälkeensä. »Minun täytyy olla + lempeämpi häntä kohtaan. Hän ansaitsee + sen.»</p> + + <p>Sitten nojautui hän käsipuuhun ja katseli alas + veteen, jonka hopeaiseen pohjaan ilmestyi kokonainen puutarha, + täytenään liljoja ja punaruusuja.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="IX" id="IX"></a> + + <h2>IX.</h2><br> + + <p>Herra luutnantti Merckel oli kaikkea muuta kuin + tyytyväinen hautajaispäivän tuloksiin. Hän + nimitteli schrandenilaisia pelkureiksi ja vanhoiksi akoiksi ja + sanoi, että he olivat arvottomia kuninkaan takkia + kantamaan.</p> + + <p>Kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli juuri + lähdön edellä hävinnyt näkyvistä ja + ratkaisevalla hetkellä jättänyt joukon + johdottomaksi—vastasi hän, että hänen + laitansa oli aivan toinen; hän oli upseeri ja sellaisena + velvollinen käyttämään miekkaansa ainoastaan + kuninkaan palvelukseen.</p> + + <p>Schrandenilaisista, jotka eivät olleet tottuneet + erittäin terävästi ajattelemaan, näytti + tämä selitys päivän selvältä. He + lupasivat ensi tilaisuudessa korjata vikansa.</p> + + <p>Mutta Felix Merckelin oli mahdoton tähän + tyytyä.</p> + + <p>»Isä», sanoi hän eräänä + myöhäisenä iltana, ravintolan isännän + tyytyväisesti myhäillen laskiessa päivän + tuloja. »Minä en voi sietää ajatusta, + että mokoma lurjus, mokoma konna on preussilainen upseeri + kuten minäkin. Täytyyhän hävetä aivan + silmät päästänsä, kun on moisen kanssa + ollut palveluksessa. Sellaisia veitikoita ei saa olla + armeijassamme. He tahraavat kokardimme, yksinpä + miekanhihnammekin. Minä vaadin hänet kaksintaisteluun + ja ammun kuulan hänen kalloonsa.»</p> + + <p>Hän ojensi jalkansa puupenkille ja väänteli + kylmäverisesti hymyillen ratsumiesviiksiään. + Vanhus päästi säikähdyksissään + kouran täyden hopeakolikoita putoamaan + pöydältä lattialle, jotta ne vierivät lattian + rakoihin.</p> + + <p>»Felix», sanoi hän, »sinun ei pidä + juoda niin paljon katajanmarjaviinaa. Vieraille se on kyllin + hyvää. Huomenna tuon sinulle pullon mietoa viiniä, + Felix. Kenties yksi tai toinen seuraa esimerkkiäsi, ja niin + pääsemme jälleen omillemme.»</p> + + <p>»Erehdyt, isä», vastasi Felix. + »Kunniantuntoni ei minua enää jätä + rauhaan. Olen saksalainen nuorukainen, isä, ja urhoollinen + upseeri—en voi enää kauemmin nähdä + säätyäni + häväistävän.»—</p> + + <p>»Felix», sanoi vanhus, »mene maata, poikani, + sitten et näe etkä kuule enää + mitään.»—</p> + + <p>»Isä,» vastasi poika, »sääli + sanoa—mutta sinulla ei ole hituistakaan + kunniantuntoa.»—</p> + + <p>»Felix», jatkoi vanhus, »sinulla on liian + vähän tehtävää. Katsoisit edes + pulloja—herran nimessä, en suinkaan sitä vaadi, + sillä onhan tässä neitonen sitä + varten—mutta se tekisi sinulle sangen hyvää. + Joutuisit toisiin tuumiin—metsälläkin voisit + käydä— —»</p> + + <p>»Missä sitten?»</p> + + <p>»No, hyvä isä—Schrandenin + metsäthän ovat melkein oven + edessä—syövätkö jänikset toisiaan + vai otatko sinä niistä osasen—sehän on aivan + samantekevää.»</p> + + <p>»Ei sovi minulle, isä—olen + upseeri—minua ei saa tavata + salametsästyksestä.»</p> + + <p>»Hyvä Jumala, Felix, kuinka puhutkaan! Olenhan toki + kylänvouti täällä—en vedä sinua + hirsipuuhun.—Mutta niinkuin tahdot, poikani.—Tai + voithan mennä iltaisin pappilaan. Kirkkoherra pelaa + mielellään hieman shakkia—tosin ei siitä + mitään hyödy, mutta sanotaanhan sen olevan + huvittavaa, ja sitten on siellä Helenakin— — + —»</p> + + <p>»Ai, hän!» sanoi Felix ja siveli + mielissään hymyillen leukaansa.</p> + + <p>Vanhus katseli tarkkaavaisesti alkuajan + kärpästä, joka oli suljettu kellonperien + merenkultasydämeen.</p> + + <p>»Olen näet sitä mieltä, että + siinä tekisit sangen hyvät naimakaupat, jos vain + kirkkoherra suostuu ja tyttö tulee sinulle.»</p> + + <p>»Mikseikäs hän tulisi minulle?» + kysäisi Felix.</p> + + <p>»Onhan mahdollista, että hänellä + toisaalla päin—»</p> + + <p>Felix hymyili epäillen.</p> + + <p>»Vai tarkotatko hänen jo iskeneen + silmänsä sinuun—?»</p> + + <p>Felix kohautti olkapäitään.</p> + + <p>»Näetkös, Felix, se olisi suuri onni meille, + sillä kylässä huhutaan niitä ja + näitä, miten muka olen koonnut vähäiset + pennini. Vääryydellä, + ymmärrätkös—vääryydellä.—Mutta + jos kirkkoherra Götz antaa ainoan tyttärensä + meille rouvaksi—näetkös, sellainen mies kuin + kirkkoherra Götz—se seikka jo sellaisenaan tukkii + panettelijain suut. Sentähden, kuten sanottu, oleskele + hieman hänen lähettyvillään, hivele hunajaa + hänen huulilleen—ja ylipäätään + sellainen mies kuin sinä—»</p> + + <p>»Isä hyvä, ole kiltti ja säästä + neuvosi», keskeytti poika hänet.—»Tuleeko + Helena vaimokseni vai ei, riippuu yksistään + minusta.—Juuri minä en olekaan vielä tehnyt + päätöstäni. Onhan hän soma heilakka, + sitä ei voi kieltää; hieman hoikka hän tosin + on, mutta voihan hänet ruokkia. Ja sitte, + tiedätkös, on hänessä jotakin vanhan piian + tapaista—jotakin särmäkästä, + kulmikasta. Jos kietaisee kätensä hänen + vyötärölleen, niin hänkös surkeilemaan: + »ai, herra luutnantti, älkää tehkö + niin, rypistelette pukuni»—hän näetkös + teitittelee minua jälleen; tai jos häntä hieman + nipistää tai muuten tuikkaa—leikillään, + tietysti—silloinkos hän kirkumaan: »ai, herra + luutnantti, älkää toki tehkö niin, minulla on + niin hieno iho.»—Tietysti tämä kaikki on + sulaa sievistelyä ja teeskentelyä—ja jos + häneen päättävästi kävisi + käsiksi, suostuisi hän sormisuukkosin, mutta kuten + sanottu—en ole vielä tehnyt + päätöstäni... Eihän hän juokse + tiehensä, kuten näet.»</p> + + <p>Vanhus, joka sillävälin oli tottunein sormin + laitellut rahoja paperikääröihin, katsoi iloisella + ylpeydellä mallipoikaa, jonka hän oli kasvattanut. + Sitten valtasi hänet pelko uudelleen:</p> + + <p>»Ja eikö totta, Felix, tuota kaksintaistelua, + ethän ajattele sitä enää ... sehän on + mieletöntä ... siinähän on henki + pelissä.»</p> + + <p>Felix pöyhistihe: »Kunnianasioissa, isä, voit + pysyä leikistä erilläsi. Niistä et + ymmärrä mitään. Heti kun olen + löytänyt soveliaan kartellinkantajan—»</p> + + <p>»Mikä se on—kartellin kantaja, + Felix?»</p> + + <p>»Se on mies, joka vie vaatimuksen.»</p> + + <p>»Vie—Boleslavilleko?»</p> + + <p>»Kellekäs muulle!»</p> + + <p>»Saarelleko?</p> + + <p>»Saarelle, niin.»</p> + + <p>»Mutta, Felix, mitä ajattelet? Kuka kristitty + ihminen uskaltaisi saarelle mennä? Tiedäthän toki + että sinne on asetettu sudenrautoja, miinoja ja herra tiesi + mitä kaikkia muita murha-aseita joka + askeleelle.—Katsos vain Hackelbergia, sehän liikkaa ja + lynkkää vielä tänä + päivänäkin, kerran sudenraudoissa + kökötettyään—mutta elä puhu + siitä, ymmärräthän. Sillä ei saa tulla + ilmi, että Hackelberg on kuunaan käynyt saarella. Kuten + sanottu, ketään et saa kehottaa sinne + menemään, ja kuka muuten lähteekään niin + vaarallisen ihmisen kanssa tekemisiin? Siitä ei hyödy + mitään, poikaseni.»</p> + + <p>»Oh, kyllä hän saa vielä + nähdä», sanoi Felix itsekseen hampaitaan + kiristäen.</p> + + <p>Vanhus katseli häntä huolissaan; sitten täytti + hän suippolasin piparmynttiviinalla ja tarjosi sen + pojalleen.</p> + + <p>»Juo tuo, Felix», sanoi hän, »se + kyllä sinut asettaa.» Felix joi.</p> + + <p>»Ja anna muusta huolehtia vanhan kelpo isäsi; + ehkäpä tässä yön varrella + keksitään keino, joka sinut parantaa niin sanotusta + kunniantunnostasi.—Hyvää yötä, + Felix.»</p> + + <p>Hän ei ollut luvannut liikoja, tämä vanha, + kelpo isä.</p> + + <p>Seuraavana aamuna istuessaan poikansa kera vastatusten + aamiaisella kysäisi hän hyväntahtoisen + valittavalla äänellään: »No, Felix, + oletko nukkunut tuhmat tuumat päästäsi + pois?»</p> + + <p>Felix suuttui ... »Sanoin sinulle jo, + isä,—siitä—»</p> + + <p>»En ymmärrä mitään! Aivan oikein, + poikaseni. Mutta juuri siksi tahtoisin tietää + erään seikan: kenen kanssa oikeastaan tahdot taistella, + herra von Schrandenin vaiko herra Baumgartin?»</p> + + <p>Felix säpsähti. Himmeä aavistus sanoi + hänelle, mihin isä tähtäsi. »Nuo ovat + pelkkiä viisasteluja, isä», vastasi hän. + »Olen suorasukainen sotilas. Minulle ei tarvitse + syöttää sellaisia.»</p> + + <p>»Mutta, Felix, älä toki ole niin kiihkeä. + Tarkotanhan vain parastasi. Herra von Schranden ei ole + ikinään ollut upseerina, hänen kanssaan ei sinun + siis sovi puuttua tekemisiin, ja luutnantti Baumgart taasen on + veijari, sillä hän on esiintynyt + väärällä nimellä, hänen kanssaan + sinun siis kaikista vähimmän sopisi puuttua + tekemisiin.»</p> + + <p>»Se on totta», sanoi Felix, sivellen hunajaa + voileivälleen. »Oikeastaan en saisi tehdä + hänelle sitä kunniaa, että vaatisin hänet + kaksintaisteluun.»</p> + + <p>Uusi epäilys heräsi hänen mielessään. + »Jollei hän vain saisi kantaa luutnantin + arvonimeä», lisäsi hän kiukkuisesti. + »Sitä ei kunniantuntoni voi suoda moiselle + lurjukselle.»</p> + + <p>Vanhus näytti odottaneen tätä + vastaväitettä.</p> + + <p>»Miksi hän sitten kantaa luutnantin + nimeä?» kysyi hän, nipistäen lihavat + huulensa yhteen. »Siksi, etteivät hänen + esimiehensä tiedä petoksesta mitään. He + kyllä antaisivat hänelle kauniin kyydin, jos siitä + vain aavistaisivatkaan.»</p> + + <p>Felix alkoi ymmärtää.</p> + + <p>»Tarkotat, että pitäisi—»</p> + + <p>»Tietysti pitäsi.»</p> + + <p>Mutta Felixin helposti loukkaantuva kunniantunto ei tahtonut + tietää tästäkään. »Tahdon + muistuttaa sinulle, että olen upseeri, isä», + huusi hän tuohtuneena. »Neuvosi on suorastaan minua + loukkaava.»</p> + + <p>Vanhus kohautti olkapäitään. »No, jollet + tahdo—» tuumi hän.</p> + + <p>Kunniastaan arka poika näytti nyt keksineen pelastavan + keinon.</p> + + <p>»Pitäisi ennemmin lähettää ilman + allekirjotusta—» tuumaili hän aprikoiden.</p> + + <p>»Siitä he viisi välittävät», + vastasi vanhus. »Mutta tiedänpä jotakin parempaa. + Panen asian itse vauhtiin. Kirjotat vain muiden mukana nimesi + alle. Silloin katoaa se joukkoon.»</p> + + <p>Saman päivän iltapuolella kulki kunnanlähetti + Hoffmann kutsumassa »Mustaan Kotkaan» kaikki + nostoväen miehet, joka menettely tosin ainoastaan + lisäsi lähestyvän toimituksen juhlallisuutta, + sillä he olisivat kyllä tulleet kutsumattakin.</p> + + <p>Kun kaikki pöydät olivat + täytetyt—Schrandenin kylä oli + lähettänyt kolmisenkymmentä taistelijaa + pyhään sotaan—ja herra Merckelin valpas + silmä näki joka suunnalla täysiä laseja + edessään, astui hän tarjoilupöydän takaa + esiin, hiveli mielissään + pyöreähköä mahaansa, ja vaihtaen salavihkaa + silmäyksen poikansa kanssa alotti hän seuraavan + puheen:</p> + + <p>»Niin, nähkääs, rakkaat kansalaiset, asia + on nimittäin seuraava: Te kaikki olette + täällä urhoollisia sotilaita ja olette taistelleet + monta tulista taistelua sorretun isänmaamme puolesta. Monta + kertaa olette siellä saaneet olla janoissanne eikä + teillä ole ollut edes likaisen lätäkön + pisaraakaan saatavissanne. Kukapa ei sentähden teille soisi, + että nyt sodan kuorman ja helteen jälkeen aika ajoin + saavutte »Mustaan Kotkaan» ja täällä + juotte siemauksen hyvää, rusottavaa olutta. Olette sen + rehellisesti ja vaivaloisesti ansainneet. Maljanne, + sotilaat!»—</p> + + <p>Hän vei haarikkansa, joka hänellä oli + tällaisia tapauksia varten valmiina, uljaalla heilahduksella + huulilleen ja juodessaan vilkuili ympärilleen + nähdäkseen, ketkä olivat tyhjentäneet lasinsa + pohjaan.—Sitten hän salavihkaan viittasi + tarjoilijaneitoselle ja pyyhittyään huuliaan + jatkoi:</p> + + <p>»Kylänvoutina en tosin ollut sodassa mukana, + sillä minun täytyi sen aikaa pitää huolta + kotiin jääneistä»—hyväksyvän + liikutuksen murina kävi kautta huoneen—»mutta + olen isänmaan ystävä kuten tekin, ja sydämeni + sykkii uskollisena isänmaalle ja kunnialle, kuten konsanaan + teidän, kelpo sotilaat.— —Kiirehdi nyt hieman, + kuhnustelija, sillä kuoleehan herra Weichert pian + janoon»—herra Weichert piti puoliaan, mutta se ei + auttanut, lasi temmattiin hänen + käsistään—»ja poveni paisuu + ylpeydestä, kun katson poikaani, joka on suorasukainen, + uljas sotilas ja josta toverien luottamus ja kuninkaan armo on + tehnyt upseerin. Puhun varmaan teidän kaikkien + sydämestä, kun huudan: Eläköön + kylän ilo, kelpo poika, kunnon toveri, urhea sotilas ja + kunniastaan herkkä upseeri, luutnantti Merckel, + eläköön, vielä kerran eläköön + ja kolmannen kerran eläköön!»</p> + + <p>Innostuksesta uhkuen säestivät schrandenilaiset, ja + herra Merckel vanhempi huomasi tyytyväisyydekseen, että + tässä tilaisuudessa oli toistamiseen muutamia laseja + tyhjentynyt. Antaakseen Amalialle aikaa niiden + täyttämiseen piti hän vaikutusta + lisäävän pienen väliajan, jolloin + syvästi liikutettuna lankesi poikansa kaulaan; sitten + hän jatkoi:</p> + + <p>»Sitä suuremmalla surulla täytyy mielemme + täyttyä, kun näemme, että rakastettua ja + siunattua seutuamme, jonka häpeän urotekonne ovat + hälventäneet, uudelleen solvaa samaisen miehen poika, + tuon miehen, joka on onnettomuuteemme + syypää.—Paloraunioissa asustaa hän nyt + isänsä rakastajattaren kera—en tahdo sanoa + enempää, mutta kaunista, lapset, ei ole se, mitä + siellä tapahtuu.» Ruokoton nauru rähähti + ilmoille ja muuttui vähitellen siveelliseksi suuttumukseksi. + »Niin, ja kauniinta kaikesta on se, että + tämä irstas veitikka kuuluu hänkin urhoolliseen ja + kunniakkaaseen armeijaamme, väärällä + nimellä on hän hiipinyt riveihin, vieläpä + enemmänkin, aina upseeriksi saakka on hän keinotellut + ja vehkeillyt... Mikä teille kaikille, teille kunnon + miehille, ei ole onnistunut—paitsi tietysti + poikaani—sen on tuollainen miekkonen valheella ja + vilpillä saavuttanut. Voitteko sitä sietää, + hyvät schrandenilaiset, tahdotteko pitää + hyvänänne, että moinen veijari, maankavaltajan + poika, lopuksi katsoo teitä ikäänkuin + alamaisikseen?—Sitäkö varten rakkaan kuninkaamme + armosta on teistä tullut vapaita miehiä?»</p> + + <p>Hetki näytti suotuisalta huutaa eläköön + hänen majesteetilleen kuninkaalle, sillä Amalia oli + tällä välin ehtinyt täyttää kaikki + lasit. Menestys oli täydellinen, ja herra Merckel alkoi olla + tyytyväinen puheensa niin henkiseen kuin taloudelliseenkin + vaikutukseen.</p> + + <p>»Ei, kunnon schrandenilaiset», jatkoi hän, + »tätä ette saa pitää + hyvänänne, armeija on vapautettava tästä + häpeätahrasta—muuten täytyy teidän + hävetä sitä, että olette preussilaisia + sotilaita.»</p> + + <p>»Lyökää hänet kuoliaaksi! + Kuoliaaksi! Kuoliaaksi!» kajahti pöytien + äärestä.</p> + + <p>»Ei, rakkaat ystävät», vastasi hän + myhäillen hyväntahtoiseen tapaansa. »Teidän + ei ole aina kohta puhuttava kuoliaaksi lyömisestä, + minä en teidän esivaltananne saa sitä + ensinkään kuulla—muuten»—hän + kohotti hyväntahtoisesti uhaten etusormensa pystyyn. + »Mutta tahdon teille neuvoa jotakin parempaa. Korkeilla + herroilla ei tietysti ole aavistustakaan, kuka tämän + luutnantti Baumgartin takana oikeastaan piilee, sillä viime + keväänä ei suurin kysytty kastetodistuksia + eikä muita sellaisia; mutta nyt on asia toisin—nyt + sentään jo katsotaan, kenen annetaan haihatella + entisenä kuninkaallisena preussilaisena luutnanttina. + Ja tämän »entisenkin» laita taitaa olla + vähän niin ja näin.—Muistattekos, mitä + Johann Radtke Heiden kylästä kertoi näiden samojen + seinien sisällä, kun ei vielä kellään + meistä ollut aavistustakaan, mikä siisti + eläväinen hänen kuuluisa luutnantti Baumgartinsa + oikeastaan on.»</p> + + <p>Katkera, vihainen nauru keskeytti hänet. Sen oli + päästänyt hänen poikansa Felix.</p> + + <p>»Ranskasta hän muka on tänne vaeltanut, + jalkapatikassa ja ypö yksin kuin mikäkin sälli. Ja + hän on maannut haavotettuna, ollut vangittuna ja tiesi + mitä.—Mutta ajatelkaas, mitä se merkitsee! Se + merkitsee, ettei hän ole ottanut eroaan, vaan että + hän on pujahtanut armeijasta kuten varas yöllä, + aivan samoin kuin hän sinne ensin luikerteli. Ja + tiedättekö, miksi semmoista sanotaan rehtien miesten + kielellä? Karkaamiseksi sitä + sanotaan.»—</p> + + <p>Räjähti riemunhuuto, jota herra Merckel tervehti + suurella tyytyväisyydellä, sillä hän oli + havainnut kurkkujen kuivuvan huutamisesta.— —</p> + + <p>Hän siis antoi heidän elämöidä + voimiensa takaa, sitten jatkoi hän:</p> + + <p>»Kelpo isänmaan ystävinä ja uljaina + sotilaina on meillä siis nyt pyhä velvollisuus antaa + vihiä korkeille herroille päämajaan, kuinka + tämän siistin herran laita on. Siihen olemme + velkapäät kuninkaamme, isänmaamme ja ennen kaikkea + itsemme tähden. Ajettakoon hänet + häpeällä ja pilkalla + armeijastamme—heitettäköön hänet + vankeuteen—ammuttakoon hänet kuoliaaksi—meille + on se yhtä kaikki—meillä ei ole syytä + hänen hyväksensä panna rikkaa ristiin.»</p> + + <p>Schrandenilaiset päästivät raivon- ja + tuskanhuudon jo ajatellessaankin, että jotakin sellaista + heiltä vaadittaisiin.</p> + + <p>Herra Merckel veti paperiarkin povitaskustaan.</p> + + <p>»Olen laatinut tähän pienen + kirjelmän», sanoi hän »jossa hyvin + viisaalle ja jalolle pääesikunnalle alamaisesti + esitän valituksemme. Jos suvaitsette, rakkaat + ystävät—»</p> + + <p>Hän oli avaamaisillaan paperin laskoksiltaan, kun + hänen päähänsä pälkähti + onnellinen, paljon lupaava ajatus.</p> + + <p>»Voisinhan nyt hetikin jättää paperin + allekirjotettavaksenne», jatkoi hän säteilevin + kasvoin, »mutta silloin ilmaisisi se vain minun eikä + teidän mieltänne. Tahdon sentähden, että + tarkimmasti pohditte joka sanan ja korjailette mikäli + tarpeelliseksi näkyy... Ehdotan sentähden, että + valitsette keskuudestanne viisi toveria toimikuntaan, jonka + kanssa me, poikani ja minä, vetäydymme juhlahuoneeseen + neuvottelemaan rauhassa kirjotuksesta, jonka aikaa te muut olette + täällä koolla.» Sitten hän mainitsi + nimeltä ne, jotka hän soveliaimpina ehdotti + tähän kunniatehtävään—viisi + nuorukaista, joiden hän tunsi kitsastelematta liikuttelevan + rahojaan ja joilla saattoi odottaa olevan jonkun verran + kunniantuntoa.—</p> + + <p>Puoleksi kateissaan, puoleksi vahingoniloisena kannatti kokous + hänen ehdotustaan.</p> + + <p>Valittujen naamat venähtivät pitkiksi, sillä he + aavistivat, mitä heillä oli edessään, mutta + kun he samalla olivat imartelusta mielissäänkin, + eivät he yrittäneetkään tehdä + tenää.</p> + + <p>Kunnioituksella, jota herra Merckel tunsi heti, kun joku oli + herrashuoneeseen astumaisillaan, tempasi hän auki oven, + jonka yläpuolelle oli samalla kertaa sekä varotukseksi + että houkutukseksi kirjotettu nuo merkitsevät sanat: + »Täällä saa juoda ainoastaan + viiniä.»</p> + + <p>Pelokkaan ylpeinä astuivat valitut tähän + ylhäiseen huoneeseen ja kierittelivät arastellen + lakkejaan käsissään.</p> + + <p>Viimeisenä seurasi talon poika.</p> + + <p>Silloin kääntyi herra Merckel vielä kerran + ympäri ja huusi juhlallisella äänellä + tarjoilupöytää kohden: »Amalia, kaksi pulloa + muskottia minulle ja herra luutnantille.»</p> + + <p>Muskotti oli viiniä, jota hänellä oli tapana + itse laittaa rommista, sokerista, kanelista ja + karviaismarjamehusta sekotettuna tarpeelliseen + määrään vettä ja jota hän myi + taalerista pullon schrandenilaisille. Hän mainitsi kaksi + pulloa sentähden, ettei vieraitten mieleen juolahtaisi jakaa + kaksittain pulloa keskenään.</p> + + <p>Tarjoiluhuoneessa syntyi syvä hiljaisuus.</p> + + <p>Vakavin, jännittynein kasvoin katselivat jälelle + jääneet toisiaan ja tuijottivat sitten taasen + suljettuun oveen</p> + + <p>Herrashuoneestakaan ei kuulunut niin hiiren hiiskahdusta. + Siellä käytiin isännän ja hänen + vieraidensa välillä mykkää, mutta silti + ankaraa taistelua. Epätietoista oli, kuka voittaisi.</p> + + <p>Muutamien minuuttien jälkeen + sentään—neiti oli juuri palannut kellarista + kahden nopeasti täyttämänsä pullon + kera—tempasi herra Merckel oven seposen selälleen ja + huusi voitonriemuisena tarjoiluhuoneeseen: »Amalia, + vielä viisi pulloa muskottia!»</p> + + <p>Huoneessa kuului moniääninen huokaus. Jännitys + laukesi. Kuten tavallisesti oli vieraiden puolue joutunut + tappiolle.</p> + + <p>Kohta tämän jälkeen tunkeutui yksitoikkoinen, + kumea lukemisen ääni kuuntelijain korviin.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Mennessään tänä iltana levolle tunsi herra + Merckel vanhempi, ettei hänen päivänsä ollut + mennyt hukkaan.—</p> + + <p>Poika oli päässyt vaarallisista ajatuksistaan, + Schrandenin suvun viimeisen vesan kohtalo oli + määrätty, ja kassassa oli + ylimääräistä tuloa kahdeksan taaleria ja + viisikolmatta hopeagroschenia.—</p> + + <p>»Niin sitä lyödään kolme + kärpästä yhdellä iskulla», sanoi + hän tyytyväisesti myhäillen, pani + kätensä ristiin ja nukkui makeasti.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="X" id="X"></a> + + <h2>X.</h2><br> + + <p>Tuli talvi.</p> + + <p>Sanomattoman surullinen, tuskallinen kuihtuminen oli kulkenut + sen edellä. Boleslav, joka oli kasvanut luonnon + keskellä ja katsoi olevansa vapaa liiallisesta + herkkätuntoisuudesta, ei ollut ikinä pitänyt + mahdollisena, että syksy raukealla vertauskuvallisuudellaan + värisyttäisi häntä luita ja ytimiä + myöten.</p> + + <p>Hän pelkäsi aikaa, joka oli tulossa.</p> + + <p>Illat alkoivat käydä kamalan pitkiksi. Korppikotkan + tavoin liiteli yksinäisyys hänen päänsä + yllä, yhä ahtaammiksi kävivät sen kierrokset, + hän tunsi jo sen siipien leyhyttelevän lamauttavaa + kylmyyttä hänen kasvoilleen.</p> + + <p>Kummallista! Olihan hän ollut yksin ikänsä + kaiken eikä toivonut mitään + parempaa!—Mistä äkkiä tämä palava + halu liittyä johonkin ihmiseen, nyt, kun kaikki ihmiset + olivat hänen vihollisiaan?——</p> + + <p>Hän syventyi syventymistään paperien + sekamelskaan. Se oli tympäisevää, + hyödytöntä työtä, mutta kylläkin + hyvää kiduttavain hetkien kuolettamiseen. Hänen ei + ollut helppo saada itseään uskomaan, että hän + voi hyödyttää tulevaisuutta kaivamalla + menneisyyden soraläjästään. Hän + löysi pian mitä tarvitsi; muihin papereihin nähden + oli vahinko, että ne olivat tulleet tulipalosta + pelastetuiksi.</p> + + <p>Regina hoiti äänetönnä ja hiljaa + hiiviskellen hänen pientä talouttaan. Katsettaan + kohottamatta astui hän herransa huoneeseen; milloin + tämä hänelle sanasen virkkoi, säpsähti + hän. Hänen vastauksensa olivat arat ja katkonaiset, + mutta silti sentään selvät ja varmat ja sattuivat + aina kysymyksen ytimeen.</p> + + <p>Usein kulkivat he kuitenkin päiväkausia toistensa + ohitse vaihtamatta sanaakaan keskenään.</p> + + <p>Sitä useammin tarkasteli Boleslav tyttöä + salavihkaa, katsoi häntä hänen + pöytää kattaessaan ja silmäili hänen + jälkeensä, kun hän kulki ikkunan editse ja katosi + pensaikkoon.</p> + + <p>Sangen usein hän silloin itsekseen mietti: + »Mitähän tuonkin ihmisen päässä + liikkunee? Mitä ajatelleekaan hän + päivästä päivään? Olisiko + mahdollista, että hänen koko elämänsä + kiertäisi minun persoonani ympärillä, ihmisen, + joka ei häntä lainkaan liikuta, joka ei + mitenkään huoli häntä pidättää + eikä edes ole vielä antanut hänelle palkaksi + penniäkään?»</p> + + <p>Sitten valtasi hänet monta kertaa häpeän tunne + sen johdosta, että hän niin kylmäkiskoisesti piti + hyvänään niin uhrautuvat palvelukset. Ja hän + lupasi itsekseen olla Reginaa kohtaan ystävällisempi ja + puheliaampi, jotta tytöstä tuntuisi asemansa kurjuus + vähemmän raskaalta.</p> + + <p>Mutta eräänlainen arkuus, jota Boleslav + itsekään ei voinut selittää, teki + hänelle mahdottomaksi toteuttaa aikomustaan. Hän ei + vihannut tyttöä enään. Hänen inhonsa oli + haihtunut, kun hän näki Reginan niin omaa etuaan + etsimättä ahertavan hänen hyväkseen. Ja + kuitenkaan ei hän voinut vapaasti tyttöä + puhutella. Heidän välillään oli jotakin, joka + ympäröi tytön kuin salahämyisellä + utukehällä ja joka teki tämän tavallaan + lähentymättömäksi. Tyttö tuntui + Boleslavista kammottavalta.</p> + + <p>Näytti melkein kuin isän henki leijailisi hänen + ympärillään ja kammottavalla + läsnäolollaan lamauttaisi pojan kielen. Oliko + häpeä, jota hän kantoi, antanut hänelle tuon + tehoavan lumousvoiman, jolla pahe vaikuttaa kokemattomaan + nuorisoon? Vai oliko tämän voiman lähde hänen + suuressa onnettomuudessaan?</p> + + <p>Usein, kun tyttö toi illallista tai laittoi hänen + vuodettaan, oikaisihe Boleslav työnsä + äärestä ja koetti alottaa hänen kanssansa + keskustelua. Mutta hänen kielensä takertui suulakeen + kiinni, hän ei tiennyt mistä puhua, sillä hän + ei tahtonut panna alttiiksi arvoaan, eikä hänen + huuliltaan tullut muuta kuin lyhyitä, kuivia + käskyjä.</p> + + <p>Hänen silmiinsä oli jo kauan pistänyt, kuinka + suuresti tyttö oli muuttunut ulkoasultaan. Edukseen, + tietysti.—Hän ei enää käynyt repaleissa + ja villin näköisenä eikä näyttänyt + ruumistaan alastonna. Hänen nuttunsa oli napitettu kiinni + kurkkuun asti ja hänellä oli villainen huivi kaulassa. + Hänen vaatteensa olivat huolellisesti paikatut, ja nutun + liepeet eivät enää ryömineet + vyöhystän alta ilmoille.—Hänen tukkansa ei + roikkunut kuten ennen vanukkeisina suortuvina ympäri + ohimoita ja niskaa, hän kampasi ja palmikoi sen + huolellisesti, ja monena aamuna välkkyi hänen + päälakensa vesikylvystä, jota hän oli + käyttänyt villien kiharain kesyttämiseen.</p> + + <p>Päivät alkoivat kylmetä, mutta yhä + liikuskeli hän vain pumpulisillaan, ja ainoastaan ulkosalla + liikkuessaan kääri hän ruudukkaan villasaalinsa + ristikkäin hartiainsa ja vyötärönsä + ympärille.</p> + + <p>Eräänä iltana, kun hän varustautui + jokaviikkoiselle matkalleen ja puhui Boleslavin kanssa + ostoksista, kysyi tämä: »Mikset ole tuonut + vielä itsellesi talvipukimia, Regina?»</p> + + <p>Regina loi katseensa maahan ja tuumi: + »Kyllähän niinä mielelläni + ...»</p> + + <p>»No, mutta—?»</p> + + <p>»Enhän tiennyt, saanko!»</p> + + <p>»Tietysti saat. Enhän toki aio sinua + palelluttaa.»</p> + + <p>»Niin, mutta—»</p> + + <p>Hän vaikeni ja punastui.</p> + + <p>»Mitä mutta?»</p> + + <p>»Siellä on muuan—nuttu—sinisestä + kankaasta—se on turkiksilla reunustettu. Kauppias + arvelee—»</p> + + <p>Boleslav hymyili. »Luojan kiitos—hän alkaa + ihmistyä», ajatteli hän. »Koreilun halu on + herännyt. — —No—ja mitä kauppias + arvelee?»</p> + + <p>»Se sopisi minulle, arvelee hän, ja kun teen niin + pitkiä kävelyjä, pitäisi minulla olla jotakin + lämmintä ja mukavaa. Mutta nuttu on oikeastaan + neitejä varten ja—»</p> + + <p>»Ja juuri siksi on sinun se saatava», huusi + Boleslav nauraen. »Muistakin, ettet vain palaa ilman + samaista nuttua!—Hyvää yötä ja onnea + matkalle!»</p> + + <p>Tyttö huudahti ilosta ja kumartausi suudellakseen + hänen kättänsä, mutta Boleslav torjui + hänet luotansa lyöden häntä kevyesti + olkapäähän.</p> + + <p>Reginan askelten häivyttyä ulkona pimeään + otti Boleslav lampun käteensä ja meni lasimajaan, jossa + tyttö asusti.</p> + + <p>Tuli kiilui vielä liedellä, mutta siitä + huolimatta oli purevan kylmä tässä kolkossa + huoneessa. Katon aukoista pölähteli sisään + lumihiutaleita, sillä keveä syyslumi tuprusi + ilmassa.</p> + + <p>»Miksei hän tuki aukkoja?» ajatteli Boleslav + ja päätti huomenna panna lautoja vahingoittuneille + paikoille. Hän kiipesi seinähyllylle ja kopeloi + lasikattoa. Silloin hän kyllä käsitti, miksi + Regina ennemmin nukkui puolittain paljaan taivaan alla. + Lyijyliitokset olivat käyneet hauraiksi ja rapisivat. + Hänen pelkästä kosketuksestaan kitisi ja natisi + katto saumoistaan. Ainoakin korjausyritys olisi saanut sen + tykkänään putoamaan.</p> + + <p>»Olisi rikos tyttöä kohtaan, jos antaisi + hänen kauemmin näin majailla», tuumi Boleslav + itsekseen.</p> + + <p>Hän palasi huoneeseensa ja penkoi vuoteestaan kaikki + höyhenpatjat ja tyynyt, joita ilman hän katsoi voivansa + tulla toimeen. Nämä hän otti syliinsä ja + kantoi Reginan vuoteeseen, laitteli ne kuntoon ja levitti + karvaloimen huolellisesti niiden peitteeksi, niin että + patjojen joka nipukka peittyi sen verhoon.</p> + + <p>»Kuinka hänen silmänsä suurenevatkaan, + kun hän huomenna lopen uupuneena tahtoo heittäytyä + oljilleen.» Näin ajatellen palasi hän + erittäin tyytyväisenä paperiensa + ääreen.</p> + + <p>Hänen herätessään seuraavana aamuna + kajasteli jo huoneen seinistä valkean lumen heijastus + hänen silmiinsä.</p> + + <p>Maailma oli yöllä asettunut talvilevolleen.</p> + + <p>Hän pukeutui ja huusi Reginaa. Ei vastausta. Tyttö + ei ollut vielä palannut.</p> + + <p>Hän odotti kaksi tuntia ja meni sitten itse laittamaan + aamiaistaan. Lasikaton aukkojen alla oli kolme laakeaa + lumikinosta, ja neljäs kinostui paraikaa liedelle. + Vihertävä hämy valo täytti huoneen, joka nyt + oli ikäänkuin lumeen hautaantunut.</p> + + <p>Puolikoneellisesti tarttui hän lapioon ja luutaan luoden + ja lakaisten valkoiset kinokset ovesta ulos, sitten hän + nouti muutamia arkkeja paksua paperia, jota oli käytetty + asiakirjapinkkojen kääreenä, leikkasi niistä + sopivia kappaleita ja työnsi ne varovasti aukkojen + lävitse, niin että ne, tarttuen höllään + lumikerrokseen, kattoivat vahingoittuneet paikat.</p> + + <p>»Enempää en voi tehdä parhaalla + tahdollanikaan», sanoi hän ja katseli viluissaan + väristen huonetta, johon nyt oli tullut miltei yön + pimeys. Sitten meni hän huoaten lieden ääreen + tulta sytyttämään.</p> + + <p>Päivä kului, mutta Reginaa ei kuulunut. + Nähtävästi oli lumipyry pidättänyt + häntä aamuun asti Bockeldorfissa.</p> + + <p>Alakuloisena ja ikävissään ryhtyi Boleslav + jälleen työhönsä, käväisi kerran ja + toisenkin Kissanportaalla, jonka kautta Reginan piti tulla, + haukkasi kylmän päivällisensä ja vilkaisi + vähäväliä seinäkelloon, jonka + vaskiviisarit eivät näyttäneet paikaltaan + liikahtavan.</p> + + <p>Reginaa kaipasi hän kaikissa sopissa ja nurkissa, ja + vaikka tyttö olikin aina pysytellyt poissa + näkyviltä, oli Boleslav sentään tiennyt, + että hän aina oli saapuvilla ja että tarvitsi vain + viheltää nähdäkseen hänet + edessään.</p> + + <p>Päästäkseen toisiin ajatuksiin pani hän + tavallisen työnsä syrjään ja alkoi piirustaa. + Viidenkymmenen vuoden vanhan vaunusepänlaskun takapuolelle + hän maalasi pitkän, pitkän puutarha-aidan, jonka + takaa pilkistivät jäykissä riveissä esiin + liljat ja ruusut—ensin kerros ruusuja, sitten + liljoja—sitten jälleen ruusuja ja niin edelleen, + kunnes piirustus näytti outokuosiselta + seinäverholta.</p> + + <p>Sitten hän heittäytyi horjuvalle sohvalle ja unelmoi + pyhästä neitsyestä, joka istui tämän + kukkasaidan takana, valmiina siunaten kumartumaan sen syntisen + puoleen, jolla oli rohkeutta murtautua aidan lävitse.</p> + + <p>Alkoi jo olla pilkkosen pimeä, kun ulkoa kuului + askeleita.</p> + + <p>Hän hypähti pystyyn ja riensi ulos.</p> + + <p>Mytyillä ja kääröillä kuormitettuna, + lumisena päästä jalkoihin, astui Regina + läähättäen kynnyksen ylitse. Valkoiseksi + puuteroituna valui hänen kiharainen otsatukkansa hehkuville + kasvoille, ja silmät kiiluivat hätäisen + pelokkaina.</p> + + <p>»Juoksin, herra, minkä kerkesin», + änkytti hän, painellen oikealla + kädellään sydänalaansa. »Kauppias ei + päästänyt minua ennen päivää + lähtemään, sillä hän arveli, + että—uuden nuttuni—»</p> + + <p>Hän vaikeni ja syyllisyytensä tunnossa loi + silmänsä maahan.</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hänelle hymyillen + päätänsä; hän oli liian iloinen, + tietäessään tytön olevan jälleen + täällä, sanoakseen hänelle ainoaakaan + vihaista sanaa. »Keitä nyt joutuin minulle jotakin + lämmintä», sanoi hän, »ja tarvitsethan + itsekin.»</p> + + <p>Pelokkaan kummissaan tuijotti tyttö Boleslaviin.</p> + + <p>»Mitä vielä odotat?»</p> + + <p>»Niin—mutta—» Ja sitten + ikäänkuin säikähtyneenä siitä, + mitä oli aikonut sanoa, juoksi hän Boleslavin ohitse + keittiöön.</p> + + <p>»Näyttää kuin hän vaatisi + kuriaan», jupisi Boleslav katsoen hymyillen hänen + jälkeensä.</p> + + <p>Hänen tuodessaan iltaruokaa istui Boleslav pulpetin + ääressä, missä hän tavallisesti + työskenteli. Viheriävarjostiminen öljylamppu + levitti himmeää valoaan huoneeseen.</p> + + <p>Salavihkaan kääntyi Boleslav Reginaa katselemaan, + sillä häntä miellytti lampunvarjostimen pimennosta + tarkastella tytön puuhailua. Tänään hän + säpsähti hänet nähdessään; niin + vieraan, ylvään, ihanan näköinen oli + tyttö. Hän ei ollut enää turmeltunut, + kurjuuteen ja tylsämielisyyteen vajonnut palvelijatar. + Häntä olisi saattanut pitää hienona naisena, + niin arvokas, niin miellyttävä oli jokainen hänen + liikkeensä, niin säännöllisinä ja + viehättävinä esiintyivät hänen + päänsä ääriviivat.—Tumma villapuku + ja ennen kaikkea uusi röijy hopeanharmaine + turkisreunustoineen—»kazabeikaksi» semmoista + nimitettiin Puolan puolella—oli tämän muutoksen + saanut aikaan.</p> + + <p>Pöytää kattaessaan hymyili hän kainon + onnellisena itsekseen ja heitti tuontuostakin salavihkaa nopean + katseen Boleslaviin.</p> + + <p>Ilmeisesti hän halusi, että häntä + ihailtaisiin, mutta ei uskaltanut herättää + Boleslavin huomiota.</p> + + <p>Kun Regina astui lampun valokehään, nostaakseen sen + ruokapöydälle, loi Boleslav pikimmittäin + silmänsä alaspäin, näyttääkseen + ikäänkuin ei olisi tyttöä huomannut.</p> + + <p>Mutta täytyi hänelle toki suoda sananen.</p> + + <p>»Olet kai hyvin ylpeä uusista vaatteistasi?» + kysyi hän.</p> + + <p>Regina punastui aivan kaulaansa myöten.</p> + + <p>»Oi—nehän ovat aivan liian kauniit + minulle», kuiskasi hän yhä hymyillen, yhä + ujosti keimaillen ja vilkuen syrjäsilmin + Boleslaviin.—Hän vain ei ollut vielä kylliksi + Eevan tytär kurkistellakseen peiliin.</p> + + <p>Laittaessaan Boleslavin vuodetta huomasi hän kummakseen + vuodevaatteiden vähennyksen. Hän tahtoi sanoa jotakin, + mutta nieli sanansa, kai siksi, ettei rohjennut enää + herraansa puhutella.</p> + + <p>Sitten toivotti hän »hyvää + yötä» ja meni tiehensä.</p> + + <p>Boleslav myhäili tyytyväisenä. + »Siitä mahtaa tulla koko yllätys», ajatteli + hän.</p> + + <p>Sitten hän uudelleen syventyi asiakirjoihinsa.</p> + + <p>Mutta noin tunnin kuluttua sai takaapäin kuuluva + hiljainen rasahdus hänet + säpsähtämään.</p> + + <p>Kalpeana kuin ruumis, vapisevin huulin ja silmät + kyyneliä tulvillaan seisoi siellä Regina ja veti + henkeä kuuluvasti sieraimiensa lävitse. Turkisnuttu oli + leuan alta avattu ja jätti näkyviin karhean paidan, + jonka laskokset aaltoileva povi sai vuoronperään + kiristymään ja höltymään. Hän kai + oli hämmästyksissään unhottanut + järjestää pukunsa.</p> + + <p>»Kuinka kaunis hän on», ajatteli Boleslav + ihaillen ja koetti katsoa hänen ohitsensa.</p> + + <p>»No, mitä vielä haluat?» kysyi hän + sitten vienoimmalla äänellään.</p> + + <p>Regina koetti puhua, mutta kesti kotvan, ennenkuin hän + sai änkytetyksi sanaakaan.</p> + + <p>»Herra—oletteko te—tehnyt + sen—vuoteelle?»</p> + + <p>»Tietysti, kukas muu?»</p> + + <p>»Niin, mutta—miksi teette—teette + niin?» Pelokkaina ja kummastuneina leimusivat hänen + silmänsä. Ilmeisesti oli Boleslavin hyvyys alkanut + häntä huolestuttaa.</p> + + <p>Boleslavin täytyi alkaa puhua ankarammin + hillitäkseen omaa liikutustaan. Hän ei ollut ikinä + luullut, että tyttö tulisi niin syvästi + järkytetyksi. »Hupakko», tiuskaisi hän, + »onko minun sitten jätettävä sinut + taivasalle paleltumaan?»</p> + + <p>Jäykkänä ja äänetönnä + seisoi tyttö paikoillaan kuten kuvapatsas suurten, kirkasten + kyynelten vieriessä hänen poskilleen.</p> + + <p>Ja äkkiä lankesi hän polvilleen Boleslavin + eteen, tarttui hänen käsiinsä ja peitti ne + kyynelin ja suudelmin.</p> + + <p>Tahdotonna, katselemiseen vajonneena tuijotti Boleslav tuokion + tyttöön, mutta kohta hän torjui hänet luotaan + ja käski hänen nousta jaloilleen.</p> + + <p>»Ei mitään ilveilyjä, Regina», + sanoi hän. »Mene nyt levolle, olet sen + tarpeessa.»</p> + + <p>Regina aikoi hihansa suulla pyyhkiä silmiään, + kuten oli tottunut, mutta huomasi hienon turkisreunustan ja + sitä säästääkseen antoi kyyneltensä + virrata edelleen.</p> + + <p>»Oi, herra», nyyhkytti hän, »en + tiedä miksi tämä kaikki.—Tätä ette + voi todella tarkottaa—tätä en ansaitse.— + —Ensin niin kaunis nuttu—ja sitten kun luulin, + että minua lyötäisiin—koska jäin + taipaleelle koko päiväksi—vielä + tämäkin.»</p> + + <p>»Herkeä jo vihdoinkin», käski Boleslav. + »Täytyyhän sinulla toki olla + vuode.—Missä sitten olet ennen maannut?»</p> + + <p>Regina säpsähti ja loi silmänsä + maahan.—</p> + + <p>»Oh, ennen!» sammalsi hän.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Ennen—nukuin joko ulkona oven edessä + ...» sanat takertuivat kurkkuun—-</p> + + <p>»Tai?»</p> + + <p>Hän oli vaiti ja vapisi.—</p> + + <p>»Tai missä muualla?»</p> + + <p>Regina heitti ujon silmäyksen telttavuoteeseen. + »Tiedättehän, herra», änkytti + hän. Sitten painoi hän häpeän masentamana + kätensä kasvoilleen.—</p> + + <p>Tosiaan, hän tiesi!—Kuinka hän olikaan sen + unhottanut edes hengenvedoksi!</p> + + <p>»Ulos!» huusi hän vihasta ja kauhusta + väristen ja ojentaen käsivartensa ovea kohden.</p> + + <p>Äänetönnä, allapäin hiipi Regina + tiehensä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XI" id="XI"></a> + + <h2>XI.</h2><br> + + <p>Onni suosi Boleslavia. Hän oli löytänyt uuden, + suuren tehtävän, joka oli iloisella valolla kirkastava + hänen päiviensä masentavan + hämäryyden.</p> + + <p>Oli pelastettava isän muisto!</p> + + <p>Kuinka hän oli saanut tämän ajatuksen + päähänsä, tiesi hän tuskin + itsekään. Ensi sysäyksen oli antanut pari + kirjettä, jotka puolalaiselta aatelistolta olivat saapuneet + hänen isälleen. Jos oli mahdollista + näyttää toteen, että vainaja oli, vastoin + parempaa käsitystään sydämensä jalompain + tunteiden uhalla, ainoastaan totellut tunnotonta pakotusta, + pitääkseen hätäisesti tehdyn valan tai + täyttääkseen pakosta annetun lupauksen, silloin + oli esitetty niin traagillinen olosuhteiden ristiriita, että + se, jolleikaan vapauttaisi tätä parjattua miestä + itse syyllisyydestä, kuitenkin antaisi hänelle + eräänlaisen marttyyrin leiman.</p> + + <p>Kun hän sitten, asiakirjat tarkimmasti tutkittuaan, + astuisi julkisuuteen esittäen alkuperäisiin + lähteihin perustuvan kertomuksen petoksesta ja sen + todellisista syistä, kertomuksen, joka näyttäisi + toteen, ettei Eberhard von Schranden suinkaan ollut + näytellyt pirullista osaa, kuten huhu mainitsi, vaan oli + yksinkertaisesti joutunut tapausten uhriksi—kenpä + vielä silloin uskaltaisi kohottaa kätensä + tämän paljon kärsineen miehen haamua vastaan.</p> + + <p>Ja mitä enemmän hän syventyi tähän + tehtävään, sitä hartaammin hän alkoi + tuntea olevansa yhtä vainajan kanssa, sitä enemmän + tottui hän siirtämään tunnon omasta + syyttömyydestään isäänsä.</p> + + <p>Hänen mielensä oli niin täynnä + suunnitelmia, ettei hän voinut öisin nukkua, ja + päivin hän harppaili kuin vimmattu ympäri lumen + peittämää puistoa. Ja mitä vähemmän + hän sielunsa sisimmässä uskalsi toivoa aikeissaan + onnistuvansa, sitä palavammaksi tuli hänen halunsa + avata jollekin sydämensä, vierittää + epäilyksen taakka poveltaan.</p> + + <p>Mutta täällä ei ollut ketään muita + kuin tuo äänetön syyllisyytensä painama + nainen, joka hiipi hänen ohitsensa, arka palo + silmissään.</p> + + <p>Ja eräänä iltana, kun yksinäisyys oli + Boleslavin tukahuttamaisillaan, sanoi hän tälle: + »Regina, sinua varmaankin palelee ulkona + keittiössäsi?»</p> + + <p>»Minä poltan tulta kaiken päivää, + herra?»</p> + + <p>»Mutta mitä teet iltaisin + pimeässä?»</p> + + <p>»Istun lieden ääressä ommellen, kunnes + sormeni kohmettuvat.»</p> + + <p>»Onko sinulla sitten valoa?»</p> + + <p>»Poltan päreitä, herra.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni epäröiden ja puri alahuultaan. + Vihdoin rohkaisi hän mielensä.</p> + + <p>»Illallisen jälkeen voit aina tulla ompeluksinesi + tänne tupaan istumaan.»</p> + + <p>Regina kalpeni. »Kyllä, herra», sanoi + hän.</p> + + <p>Boleslavista näytti tämä varmaankin kiitokseksi + liian vähältä. »Mutta jollet tahdo, + niin—,» tuumaili hän kohauttaen + olkapäitään.</p> + + <p>»Oi, herra—tahdonhan minä.»</p> + + <p>»Mutta pue itsesi säällisesti ensin. Miksi + muuten et käytä vaatteitasi?» Taannoisesta + illasta lähtien oli hän jälleen liikuskellut vain + pumpulisillaan.</p> + + <p>»Oi, herra—näinhän, että ne ovat + minulle vahingoksi», vastasi hän.</p> + + <p>»Vahingoksi? Miten niin?»</p> + + <p>»Koska te olette tullut vihaiseksi, herra, että + sellainen kuin minä—»</p> + + <p>»Tuhmuuksia», keskeytti Boleslav hänet + äkkiä. Oli lähellä, ettei tyttö alkanut + jälleen häntä tympäistä, Illallisen + jälkeen näyttäytyi hän arastellen ovella. + Hänen kädessään loisti valkoista palttinaa. + Hän jäi seisomaan oven suuhun, kunnes Boleslav + kärsimättömästi käski hänen + istua.</p> + + <p>»Sinun kanssasihan täytyy tässä + kursastella, aivan kuin olisit mikäkin naissuuruus», + murisi hän.</p> + + <p>Regina hymyili hämillään.</p> + + <p>»Minua vain ujostuttaa, herra», sanoi hän + pysähdellen, »kun en tiedä, miten minun on + käyttäydyttävä.» Sitten ryhtyi hän + työhönsä.</p> + + <p>Sinä iltana eivät he puhelleet keskenään + sen enempää, ja vierähtipä viikko, ennenkuin + sukeutui keskustelua.</p> + + <p>Boleslav istui mietteissään kellastuneiden + paperiensa ääressä, ja Regina lennätteli + neulaa kahajavalla palttinalla. Kellon lyötyä + yksitoista kääri hän ompeluksensa kokoon, kuiskasi + »hyvää yötä» ja hiipi + varpaisillaan matkoihinsa Boleslavin vastausta odottamatta.</p> + + <p>»Mitä ompelet noin ahkerasti?» kysyi Boleslav + eräänä iltana, ensin häntä kotvan + tarkasteltuaan.</p> + + <p>»Paitoja teille, herra!» kuului vastaus.</p> + + <p>»Sinä siis huolehdit niistäkin?»</p> + + <p>»Kukas muu, herra?»</p> + + <p>Lyhyen äänettömyyden jälkeen kysyi + Boleslav edelleen: »Kuka sinulle on tätä kaikkea + opettanut. Regina? Äitisikö?»</p> + + <p>Regina pudisti päätänsä. + »Äitini, herra, kuoli pienenä ollessani. Tuskin + muistan häntä enää. Sanotaan, että + isä on hänet pieksänyt kuoliaaksi.»</p> + + <p>Boleslav muisteli muotokuvakokoelmaa ja kalpeita, kaitoja + kasvoja raukeine silmäluomineen. Suuressa palossa oli + tämä kuva kadonnut jäljettömiin + liekkeihin.</p> + + <p>»Millainen oli hän + ulkonäöltään—äitisi?» kyseli + hän edelleen.</p> + + <p>»Hänellä oli pitkä musta tukka ja silmien + sanotaan olleen kuten minulla, mutta tukan muistan vieläkin, + sillä hän kietoi minut monta kertaa siihen, iltaisin, + kun minut oli riisuttu—ja sitten minä istuin + siinä kuin mihinkin viittaan käärittynä ja + nauroin katketakseni.</p> + + <p>—Ja kun isä—» hän vaikeni + äkkiä pelästyen. »Mutta miksi tahdotte + sitä tietää, herra?» kysyi hän.</p> + + <p>»Kerro vain edelleen», huudahti Boleslav nopeasti...</p> + + <p>»Ja kun isä tuli kotiin ja tahtoi käydä + kimppuuni, hän näet oli juovuksissa, asettui äiti + minun eteeni ja sanoi minulle, että minun oli piilouduttava + hänen hameeseensa, ja sen minä teinkin. Ja hameen + peitossa oli kuin vuorenluolassa—aivan pimeää oli + ja aivan hiljaista—ja isän pauhaaminen kuului korviini + kuin jostakin kaukaa. Ja sitten kuoli äiti. Hän kuoli + sunnuntaina—niin, hän kuoli sunnuntaina. Sillä + kun seisoin aidan vieressä ajatellen, mahtoiko hän + saada niin kauniin kirstun—ja mahtoiko se olla + viheriä, kuten ylhäällä telineelläkin, + kuljitte te, herra, juuri ohitse. Te olitte silloin yhtä + pieni kuin minäkin—ja teillä oli sininen, + hopeanauhainen takki ja pieni miekka kupeellanne— —ja + jäitte seisomaan ja kysyitte minulta, miksi itkin, ja kun + sulasta pelosta en voinut sitä sanoa, lahjotitte minulle + omenan.»</p> + + <p>Tätä ei Boleslav tosin enää voinut + muistaa, mutta hänelle johtui mieleen, miten hän oli + ottanut Reginalta varpusenpoikasen, ja hän kertoi sen + hänelle.</p> + + <p>Regina muisti vielä kaiken, ja hänen + silmänsä loistivat, ikäänkuin hän olisi + vaipunut suloisten kuvien katselemiseen.</p> + + <p>»Oikeastaan minua kummastuttaa, että annoit sen + niin mielelläsi», sanoi Boleslav.</p> + + <p>»Mitäs minun olisi ollut + tehtävä?»</p> + + <p>»Olisit evännyt sen minulta.»</p> + + <p>Reginan silmät himmentyivät. »Olinhan niin + iloinen, että tahdoitte sen», sanoi hän hiljaa, + »sillä kuinka harvoin kohtaakaan köyhää + tyttöä onni, että rikas, ylhäinen herra ottaa + häneltä jotakin lahjaksi?»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultaan.—Todella hän otti + tytöltä lahjaksi enemmän kuin oikeus ja ihmisyys + olisivat myöntäneet.</p> + + <p>»Ja sitten», jatkoi tyttö, »vaikken + olisi tahtonutkaan—olittehan junkkari—teille kuului + kuitenkin kaikkemme.»——</p> + + <p>Kuinka itsestään selvänä asiana se tuli + hänen huuliltaan!</p> + + <p>»Kuules, Regina», jatkoi Boleslav, »olet kai + unhottanut tykkänään ajan, jolloin olit vapaana + alhaalla kylässä?»</p> + + <p>»Oi, en toki, herra», vastasi hän huulillaan + hymy, joka näytti miltei veitikkamaiselta. + »Esimerkiksi armollisen junkkarin muistan vielä aivan + tarkoin.»</p> + + <p>Boleslav nojautui tuolineen taaksepäin pitkälle + lampunvarjostimen pimentoon. »Mikä oivallinen aines + onkaan tässä tärvelty», ajatteli hän + ahmien tyttöä katseillaan.</p> + + <p>Ja sitten täytyi Reginan kertoa, mitä hän + vielä muisti niiltä ajoilta Boleslavista. Silloin ei + tosin tullut kovinkaan hauskoja juttuja ilmoille. Kerran oli + hän tuupannut tytön vetiseen ojaan, toisen kerran + pannut hänet purjehtimaan jauholaarissa virtaa + alaspäin, kunnes vihdoin oli väkeä + hätähuudot kuultuaan rientänyt apuun ja hänet + oli vedetty rannalle. Kerran taas, kun tytöllä oli + ollut valkoinen puku, jonka hän oli saanut linnan + emännöitsijältä, oli Boleslav sivellyt + kalkilla hänen kasvonsa ja kätensä ja + käskenyt seisomaan liikahtamatta, jotta hän olisi + olevinaan puistossa seisova kivikuva. Regina oli + kärsivällisesti tehnytkin työtä + käskettyä, kunnes kalkki oli saanut hänen huulensa + ja silmänsä hirveästi kirvelemään ja + hän juossut itkien tiehensä.</p> + + <p>Tämän kaiken kertoi Regina säteilevin silmin, + ikäänkuin hänelle olisi täten tapahtunut + jotakin ihmeen hyvää.</p> + + <p>Boleslav puolestaan muisti jokusen näistä + tapauksista sangen hyvin, mutta häneltä oli unhottunut, + että juuri Regina oli niissä ollut hänen + oikkujensa uhrina. Häpeän tunne alkoi herätä + hänessä. Unelmoivan, jalomielisen hovinpojan sijaan, + jollainen hän aina oli kuvitellut olleensa, näki + hän nyt pienen, julman kylätyrannin, joka käytti + haikailematta valtaansa ikätovereitansa kohtaan aina + ilkeyden rajoille saakka.</p> + + <p>»Ja enkö koskaan sovittanut tekosiani sinua + kohtaan?» kysyi hän kuullakseen itsestään + jotakin hyvääkin.</p> + + <p>»Paljon te meille lahjotittekin, herra!» vastasi + Regina. »Jakakaa keskenänne ... oli tapanne sanoa, kun + heititte kaikenlaista eteemme maahan—milloin omenia ja + pähkinöitä—milloin rikkinäisiä + tinasotamiehiä tai kouran täyden välkkyviä + nappeja.—Mutta luonnollisesti suurimmat ja + väkevimmät saivat enimmän, erittäinkin Felix + Merckel osasi kaapata itselleen—-me tytöt saimme + katsoa syrjästä.»</p> + + <p>»Ja sinä itse, Regina, sinä et ole koskaan + saanut minulta mitään?»</p> + + <p>Regina karahti tulipunaiseksi ja kumartui syvälle + ompeluksensa ylitse. »Kyllä, herra, kerran», + sanoi hän hiljaa.</p> + + <p>»Mitä sitten?»</p> + + <p>Regina vaikeni eikä rohjennut kohottaa + silmiään.</p> + + <p>»Hyvä isä, mikä sinua niin + hävettää?»</p> + + <p>»Minulla—on se— + —vielä.»</p> + + <p>»Oh—hassutusta!» Boleslav hymyili. Suloinen + mielihyvän tunne värisytti häntä.</p> + + <p>Vastauksen asemesta Regina pisti kätensä taskuunsa + ja pani pöydälle pienen värjätyistä + oljista tehdyn rasian, tuskin lapsennyrkkiä isomman.</p> + + <p>Boleslav otti sen käteensä ja tarkasteli sitä + kaikilta puolilta. Sisällä rapisi jotakin.</p> + + <p>»Saako tämän avata?»</p> + + <p>»Miksi kysyttekään, herra?»</p> + + <p>Rasiassa oli pieni sormus, sinisistä, valkoisista ja + keltaisista lasihelmistä tehty, jollaisia pienet tytöt, + ensimäistä turhamaisuuden vaistoaan seuraten, + tavallisesti laittavat sormiinsa.</p> + + <p>Boleslav otti sen käsiinsä ja koetti + työntää sen pikku sormeensa, mutta sormus oli + aivan liian ahdas, tuskin mahtui kynnen pituudeltakaan.</p> + + <p>»Onko sormuskin minulta?»</p> + + <p>»Ei, herra—se on peräisin rakkaalta + äidiltäni. Se kasvoi kiinni lihaani, jonka tähden + kannoin sitä yötä päivää + sormessani, kunnes lanka katkesi. Silloin oli äiti jo aikoja + sitten kuollut, ja koska tämä oli minun ainoa muistoni + häneltä, pujottelin helmet jälleen lankaan ja + kannan sitä aina mukanani.»</p> + + <p>»Minun rasiassani?»</p> + + <p>Regina nyykäytti päätänsä ja loi + silmänsä maahan.</p> + + <p>»Miksi en tekisi niin, herra?» sanoi hän + kuiskaten. »Se antaa minulle onnea.»</p> + + <p>Boleslav tähysteli häntä + sääliväisesti hymyillen. »Onnea? + Sinulle?—»</p> + + <p>»Niin, herra», vastasi Regina riemuiten. + »Ajatelkaas vain noita monia kiviä— + —»</p> + + <p>Samassa luiskahti sormus, jonka Boleslav juuri aikoi panna + paikoilleen, hänen hyppysistään ja putosi + lattialle.</p> + + <p>Regina hypähti pystyyn ja riensi pöydän + ympäri ottamaan sitä maasta; mutta hän ei + löytänyt sitä.</p> + + <p>»Se on aivan kuin mennyt maan alle», sanoi + hän huolissaan ja kumartui lattialle aivan Boleslavin + viereen.</p> + + <p>Boleslav näki täytelään, ihanan niskan + paistavan vastaansa, hän näki mustat, kiharaiset + hiuskiemurat, jotka sitä häilyvinä + ympäröivät.</p> + + <p>Hänen sydämensä alkoi sykkiä + kiihkeämmin,—Kylmä virta valahti hänen + jäsentensä lävitse. Tuijottaen katsoi hän + tyttöön.—</p> + + <p>»Tuolla se on!» huudahti Regina ja kohosi + polvilleen tarjoten Boleslaville mieluista leikkikaluansa. + Boleslav kohotti kätensä. Oli kuin sitä kohottaisi + outo voima, ja kuitenkin tuntui se vuoren painoiselta.</p> + + <p>Sitte laski hän sen arasti hyväillen Reginan + poskelle.—</p> + + <p>Tyttö hytkähti pelästyneenä. Hänen + silmiinsä ilmeni omituisen väikkyvä loiste, ja + unelmoivina ja kysyvinä ne katsoivat Boleslaviin.—</p> + + <p>Boleslavin käsi vaipui hervotonna alas.</p> + + <p>»Kiitän sinua», sanoi hän + käheästi.—</p> + + <p>Regina palasi paikoilleen.—Seurasi syvä + äänettömyys.</p> + + <p>Boleslavista tuntui, kuin olisi hän tehnyt rikoksen, jota + äänettömyys yhä vain pahensi. Hänen + täytyi puhua, maksoi mitä maksoi.</p> + + <p>»Mitä kysyinkään sinulta?» + Niin—kuka siis on sinut opettanut ompelemaan?»</p> + + <p>Lanka oli luiskahtanut Reginan neulansilmästä. + Hän koetti sitä pistää siihen uudelleen. + Kirkas, pieni neula huojui hänen sormissaan kuin ruoko + tuulessa.</p> + + <p>»Pappilassa, herra», vastasi Regina + hätiköiden. »Helena tahtoi—» hän + pysähtyi, sillä Boleslav oli kuullessaan + lemmittynsä nimen ensi kertaa hänen huuliltaan, + moisilta huulilta, hätkähtänyt kuin ruoskaniskun + satuttamana.</p> + + <p>Regina ymmärsi hänen kiihtymyksensä + suuttumukseksi ja lisäsi pelokkaasti: »Pappilan neiti, + tarkotan!»</p> + + <p>»Hyvä on», sanoi Boleslav, vaivoin + pidättäen itseään. »Mene + maata!»</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Tänä yönä taisteli Boleslav kovan + taistelun.</p> + + <p>Hänestä näytti, kuin olisi Helenan jalo ja + puhdas kuva tahraantunut, kun hänen katseensa oli + mielihyvällä viivähtänyt tässä + naishylyssä.</p> + + <p>Ja tahraantunut oli hän itsekin + hyväilevästä kosketuksestaan.</p> + + <p>Nyt oli saavutettava uudelleen puhtaus ja rauha.</p> + + <p>Ennen kaikkea oli hänen päästävä + selvyyteen Helenan suhteen, jotta tuntisi itsensä + vahvemmaksi taistelussaan aistillisia hairahduksia ja masentavaa + epätoivoa vastaan.</p> + + <p>Ja niin hän kiirehti uutta + päätöstään, että hän nousi + keskellä yötä pannakseen sen toimeen.</p> + + <p>Yölampun valossa kirjotti hän Helenalle kirjeen, + jossa vakuutti ikuista rakkauttaan ja uskollisuuttaan ja rukoili, + että Helena antaisi tiedon, tahtoiko hän seisoa + hänen rinnallaan hädän kuten kerran onnen + aikanakin ja saisiko hän taistella hänet + voittaakseen—taivaan ja helvetin uhmallakin.</p> + + <p>Rivi riviltä tunsi hän sieluntuskiensa + lieventyvän, ja kun hän jälleen asettui levolle, + tuntui hänestä, ikäänkuin hän olisi + yhdellä tahdonvoimansa ponnistuksella kerta kaikkiaan + vapautunut velvollisuudesta, joka oli pitkät ajat raskaasti + painanut hänen mieltään.</p> + + <p>»Tahdotko, Regina», kysyi hän seuraavan + päivän iltana, »ottaa kenenkään + näkemättä viedäksesi tämän kirjeen + pappilan neidille?»</p> + + <p>Regina vilkaisi häneen suurin silmin, sitten loi hän + silmänsä maahan ja kuiskasi: »Kyllä, + herra.»</p> + + <p>»Mutta jos he saavat sinut käsiinsä alhaalla + kylässä?»</p> + + <p>»Hyh—mokomat!» sanoi Regina ja + nytkäytti halveksien olkapäitään kuten + muulloinkin, milloin puhui kylän väestä.</p> + + <p>Kohta tämän jälkeen näki Boleslav + hänen kuin varjon vilahtavan hämärässä + ikkunan alitse.</p> + + <p>Tunnit kuluivat. Regina ei palannut. Boleslav oli huolissaan + ja alkoi katua, että oli sydämensä asiain + tähden pannut tytön hengen vaaraan.</p> + + <p>Sydänyön seuduissa vihdoin narahti ovi.</p> + + <p>Kalisevin hampain, sinertävin kasvoin ilmestyi Regina + ovelle, yhä pitäen kirjettä sormiensa väliin + puristettuna.</p> + + <p>Boleslav käski hänen kyyristyä uunin eteen ja + antoi hänelle espanjalaista viiniä + juotavaksi—vasta sitten kykeni hän puhumaan.</p> + + <p>»Makasin lumessa pappilan aidan takana aina + tähän saakka, mutta ei ollut mahdollista + häntä tavata. Juuri äsken sammutti hän tulen + makuuhuoneessaan. Silloin palasin kotiin. Älkää + olko vihainen, herra. Kentiesi onnistuu huomenna + paremmin.»</p> + + <p>Boleslav ei tahtonut kuulla puhuttavankaan, että hän + vielä kerran antautuisi samaan seikkailuun; mutta kun Regina + seuraavana iltana astui hänen eteensä valmiina + lähtemään, ei hän kieltänyt.</p> + + <p>Tällä kertaa palasi hän hehkuvin poskin ja + hengästymäisillään kotiin. Pari talonpoikaa + oli »Mustasta Kotkasta» palatessaan tavannut + hänet ja he olivat ajaneet häntä takaa.</p> + + <p>»Mutta huomenna, huomenna se varmaan + onnistuu.»</p> + + <p>Ja hän oli oikeassa.</p> + + <p>Yhtä hengästyneenä kuin edellisenäkin + iltana, mutta ilosta loistavin silmin astui hän kymmenen + korvilla huoneeseen ja ojensi voitonriemuisena jo ovelta + Boleslavia kohden tyhjät kätensä.</p> + + <p>»Luojan kiitos», ajatteli Boleslav, + »neljättä kertaa en olisi hennonut + häntä enää + lähettääkään.»</p> + + <p>Ja iloisen innokkaasti alkoi Regina kertoa. Sulttaani, + kahlekoira, se tunsi hänet ennaltaan, ja lisäksi oli + hän ottanut mukaansa palasen siannahkaa. Sitten oli hän + asettunut takaoven eteen ja kurkistellut + avaimenreiästä. »Porstuassa on suuri + kyökkikaappi, ja jos Helena—neiti, + tarkotan—huomisaamuksi tahtoo antaa kaapista ulos jauhoja + ja kahviksia, täytyy hänen tulla näkyviin. Ja + oikein, herra, yhtäkkiä pilkahtaa valon kajastus + silmiini ja siellä seisoo hän, tuskin kolmen askeleen + päässä.»</p> + + <p>Boleslav huokasi. »Tuo onnellinen, joka on nähnyt + hänet omin silmin.»</p> + + <p>»Avaan nyt oven aivan hiljaa ja huudan; Helena! Neiti + Helena! Kun hän minut huomaa, huudahtaa hän ja pudottaa + kynttiläjalan kädestään... Helena, sanon + minä, en tahdo tehdä sinulle mitään + pahaa.—Tässä on kirje junkkari Boleslavilta... + Silloin valtaa hänet väristys, ja tuskin ottaa hän + kirjeen kädestäni. Ja samalla huutaa hän aivan + pöyristyneenä: Mene—mene pian luotani! Parhaiksi + sain hänelle sanotuksi jotakin + kirjelaatikosta—kirjelaaatikosta nostosillan luona, kun + hän jo oli oven sulkenut ja lukinnut.—Ah, hyvä + isä», lisäsi hän surumielisesti hymyillen, + »olenhan tottunut siihen, että minua siten kohdellaan, + mutta tällä kertaa minulla toki oli sanomia + teiltä.»</p> + + <p>Boleslav nojasi päätänsä + käteensä. Helenan käytös antoi hänelle + ajateltavaa.—</p> + + <p>Epäilemättä olisi hänen ollut + säästettävä Helenaa kohtaamasta + tätä turmeltunutta lapsuutensa leikkitoveria. Oliko + ihme, jos hänen siveä, puhdas sydämensä + kouristui kokoon, kun hän näki tämän + naisen?</p> + + <p>Tästä lähtien juoksi Regina jok'ikisenä + päivänä nostosillalle katsomaan, oliko Helenalta + tullut vastausta kirjelaatikkoon, joka oli kiinnitetty sillan + kaidepylvääseen.</p> + + <p>Mutta kirjelaatikko pysyi tyhjänä.</p> + + <p>Vaikkakin Boleslavin mieliala oli alkanut kirkastua, tuli + hän jälleen katkeraksi ja uhkamieliseksi ja kiduttavia + ajatuksia syöpyi hänen sieluunsa.</p> + + <p>Hänen ylpeytensä ei voinut sallia, että + hänet hylkäsi nainen, jota hän rakasti, ja + kuitenkin oli hänestä + epäilemätöntä, että Helena oli + sanoutunut hänestä irti eikä tahtonut olla + hänen kunniattoman elämänsä kanssa + missään tekemisissä.—Kun Boleslav näki, + että toivo saada nuoruutensa lemmitty omakseen petti, tuntui + hänestä kuin samalla menisi pirstoiksi koko hänen + tulevaisuutensa tehtävä.</p> + + <p>Kului päiviä, ennenkuin hän kykeni tempautumaan + irti tästä tunteesta; vasta kun odotuksen kuumeinen + levottomuus alkoi tyyntyä, palasi rauha ja voima verkalleen + takaisin.</p> + + <p>Hän ryhtyi uudelleen työhönsä ja etsiskeli + todistuksia isänsä syyllisyyttä vastaan.</p> + + <p>Todistukset sekaantuivat. Kirjeet, joissa isää + kohdeltiin lujana preussilaisena isänmaan + ystävänä, olivat ristiriidassa toisiin kirjeihin, + joissa häntä pidettiin puolalaisen vapaustaistelun + etuvartiana. Ne saattoivat tosin olla kauniita puheenparsia + horjuvan täydelliseksi voittamiseksi, mutta niiden + julkaiseminen olisi merkinnyt vainajan kytkemistä vielä + kerran kaakinpuuhun.</p> + + <p>Ainoana virkistyksenä tässä toivottomassa + taistelussa totuutta vastaan olivat iltahetket, jolloin Reginan + läsnäolo sai hänet toisiin ajatuksiin. Hänet + valtasi omituinen levottomuuden ja viehätyksen sekainen + tunne heti kun tyttö istuutui häntä + vastapäätä. Monta kertaa, kun Boleslav korviaan + heristäen kuulosteli hiljaista liikuntaa kyökissä, + valtasi hänet äkillinen pelko, niin että hän + oli vähällä hypähtää pystyyn ja + huutaa tytölle: »Jää + sinne—älä tule!» Ja sentään + huoahti hän tyydytettynä tämän astuttua + huoneeseen.</p> + + <p>»Yksinäisyys se vetää minua + häneen», sanoi hän usein yksikseen. + »Hänellä on sentään ihmiskasvot, ja + ihmisääni helähtelee hänen + huuliltaan.»</p> + + <p>Usein, kun Regina ompeluksensa ääreen kumartuneena + vaieten teki työtään, saattoi Boleslav olla + nukkuvinaan ja silmät ummessa kuunnella hänen + hengitystään. Sen synnyttämä + täyteläs, verkalleen huoahteleva ääni kuului + Boleslavin korvissa hillityn vienolta soitolta. Se oli kuin + luoteen ja vuoksen vaihtelu elinvoiman valtameressä. + Istuttuaan kauan aikaa kumarassa asennossaan oikaisihe tyttö + äkkiä suoraksi ja ojensi molemmat käsivartensa + nyrkkiin puristettuine käsineen tuolin selkänojan + sivuille, niin että rinnan pyöreä kupu pisti esiin + valtavana kaarroksena ja miltei näytti uhkaavan + reväistä pukuverhonsa. Oli kuin hänen + täytyisi tuontuostakin tunnustella sitä uhkuvaa + elinvoimaa, joka poreillen kuohui hänessä.</p> + + <p>Sitte vaipui hän jälleen kumaraan ja ompeli + rauhallisesti edelleen.</p> + + <p>Ei kestänyt kauan, ennenkuin nämä yhteiset + illanistujaiset tulivat Boleslaville mieluisaksi tavaksi, josta + hän tuskin saattoi luopua. Lamppu valaisi puolta + kirkkaammin, kun sen säteet heijastelivat takaisin + valkoisesta palttinasta, kellon vaskiviisarit kulkivat puolta + nopeammin, kun kärsimättömät silmäykset + eivät enää olleet niitä + kiirehtimässä. Tuuli, joka ennen oli aivan uhkaavana + vinkunut ja suhissut puiden oksissa, humisi nyt hiljaa ja + vienosti kuin kehtolaulua hyräillen, ja itse hauraan katon + orretkaan eivät nyt natisseet ja narisseet niin kovasti.</p> + + <p>Kammolla hän odotti niitä iltoja, joina Regina + hämärän tullen laittautui taipaleelle + Bockeldorfiin, ja monet kerrat oli hän ajatellut + lyöttäytyä tytön matkaan. Mutta tuo + yhdessäolo, joka näytti muodostuvan niin + ystävälliseksi, kantoi myrkkypistintä + muassaan.</p> + + <p>Monta kertaa, kun hän oli kauan tuijottanut + tyttöön, ahdisti häntä kiduttava halu + kaivautua Reginan menneisyyden haavoihin ja saada selville + hänen suhteensa vainajaan. Pitkän aikaa hän jaksoi + pitää omana tietonaan kysymykset, jotka polttivat + hänen kieltään, sillä hän tunsi, ettei + niistä koituisi paljoakaan hyvää; mutta + sivupolkuja hiipi halu uudelleen hänen mieleensä.</p> + + <p>»Hän on ainoa, joka oli tihutyön + todistajana», tuumi hän itsekseen, + »vieläpä enemmänkin—ainoa + rikostoveri—hän yksin voi minulle vastata.»</p> + + <p>Ja eräänä iltana katkaisi hän jyrkän + vaativasti äänettömyyden, joka niin kauan oli + osottautunut hyväätekeväksi.—-Regina kalpeni + ja päästi kätensä hervottomina vaipumaan + helmaansa.</p> + + <p>»Te vaan tulette taas minulle vihaiseksi, herra», + sammalsi hän.</p> + + <p>»Tee mitä käsken.»</p> + + <p>Regina tapaili sanoja. »Siitä on jo niin pitkä + aika», rukoili hän, »enkä minä osaa + kertoakaan.»</p> + + <p>»Ainakin voit vastata kysymyksiini!»</p> + + <p>Silloin Regina alistui kohtaloonsa.</p> + + <p>»Kuka sinua ensiksi kehotti yölliselle + retkelle?»</p> + + <p>»Armollinen herra.»</p> + + <p>Boleslav puristi huulensa yhteen. »Kuinka se + tapahtui?»</p> + + <p>»Armollinen herra oli käskenyt minun palvella + pöydässä. Ja hän antoi sytyttää + suuren kynttiläkruunun, joka ei muulloin milloinkaan + palanut, ja ranskalaisten upseerien kultaiset univormut + säkenöivät tässä valossa, niin että + silmiäni aivan huikaisi, kun vein liemiruokaa + saliin.—Silloin nauroivat he kaikki ja osottelivat minua ja + puhuivat ranskaksi jotakin, jota en + ymmärtänyt.»</p> + + <p>»Kuinka monta heitä oli?»</p> + + <p>»Viisi, ja muuan harmaahapsinen oli eversti. Ja kun + tulin liemilautasen kanssa everstin luo, joka kulisi kullassa + ennen muita, kietaisi hän kätensä + vyötärölleni. Mutta minä laskin lautasen + käsistäni ja näpsäytin häntä + sormille. Silloin nauroivat he jälleen, ja armollinen herra + sanoi: »Älä ole tuhma, Regina!» Silloin + hävetti minua, että juuri armollinen herra oli minulle + niin sanonut, ja sanoin aivan ääneen, että saa + olla ruoka tarjoilematta, jos minun täytyy pitää + moisia häväistyksiä + hyvänäni.—Silloin nauroivat he vielä + kovemmin, ja eversti alkoi puhua saksaa, hänen puheensa + kuului aivan lapsen lepertelyltä, ja hän sanoi: + »Sinä on kaune, urho tyttö.» Ja armollinen + herra sanoi sitten: »Tyttö, josta voi teille olla + suurta hyötyä—» tai jotakin sellaista. Ja + kun lopuksi toin likööriä, veti hän minut + luokseen ja kuiskasi korvaani, että minun oli tultava + yöllä hänen luokseen.»</p> + + <p>Boleslav hypähti pystyyn. »Ja mitä sinä + teit?»</p> + + <p>Regina loi silmänsä maahan. »Ah, herra», + pyysi hän, »miksi kysytte vielä? Olinhan tehnyt + sen jo usein ennenkin enkä lainkaan ajatellut siinä + olevan mitää pahaa.»</p> + + <p>Boleslav tunsi kuumasti kuohuvan sisällään.</p> + + <p>»Kuinka vanha olit silloin?»</p> + + <p>»Viidentoista.»</p> + + <p>»Ja niin turmeltunut, niin ...» Hänen + äänensä tukahutti suuttumus.</p> + + <p>Regina katsoi häneen sanomattoman surullisesti. + »Tiesinhän, että tulette vihaiseksi,» + vastasi hän, »mutta enhän voi tehdä + itseäni paremmaksi kuin olen.»</p> + + <p>»Jatka!»</p> + + <p>»Ja kun puoliyön aikaan menin hänen luoksensa, + oli hän vielä valveella ja jalkeilla ja käveli + pitkin askelin pöydän ympäri ja kysyi minulta, + tahdoinko ansaita paljon rahaa. Kyllä, armollinen herra, + sanoin siihen, sen teen mielelläni, sillä silloin olin + vielä köyhä. Ja sitten kysyi hän minulta, + pelkäsinkö pimeää. Silloin nauroin ja + arvelin, että sen tiesi hän itse parhaiten. Ja sitten + teki hän vielä parisen kysymystä minua + koetellakseen, ja vihdoin hän kysyi, luulinko voivani + viedä ranskalaiset yhden tunnin kuluessa Kissanportaan + ylitse ja metsän lävitse. Silloin aloin itkeä, + sillä ranskalaiset elämöivät hirveästi + linnassa ja juoksentelivat tyttöjen jälestä + kaikissa nurkissa, ja minä pelkäsin, että minulle + voitaisiin tehdä väkivaltaa.»</p> + + <p>»Pelkäsit siis kuitenkin sitä?» pisti + Boleslav ivallisesti hymyillen väliin.</p> + + <p>»Niin—ja sanoin armolliselle herralle, etten tee + sitä ikipäivinä. Silloin tuli hän + hirveän vihaiseksi ja kouristi minua molemmista + olkapäistä, niin että lysähdin polvilleni, ja + huusi minulle, että olin kiittämätön + lunttu—-ja että hän ajaisi minut pilkalla ja + häpeällä takaisin kylään—ja + että hän sanoisi kirkkoherralle, mikä oikeastaan + olin, niin että joutuisin kirkkokurin + kärsimään—ja samalla hän kuristi minua + kurkusta—ja silloin, herra, kun aloin olla aivan + tukehtumaisillani—»</p> + + <p>»Lopeta», sanoi Boleslav, tarttui kirjeihin, + joiden piti näyttää toteen isän viattomuus, + ja repäisi ne keskeltä kahtia.— — + —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XII" id="XII"></a> + + <h2>XII.</h2><br> + + <p>Seuraavana aamuna otti hän pyssyn asekaapista ja meni + lumiseen metsään. Koko päivän hän + harhaili ympäri metsiä ja rämeitä kohtaamatta + ainoaakaan ihmisolentoa. Metsäkauriit ja jänikset + saivat häneltä hyvän rauhan, hän tuijotti + niiden ohitse tyhjään ilmaan.</p> + + <p>Illan hämärtyessä palasi hän + väsyneenä ja kurjana kotia kohden. Kissanportaan luona + seisoi Regina liikkumatonna kuin kivikuva häntä + odottamassa. Kun hän näki herransa tulevan, yritti + hän ensin syöksyä tätä vastaan, mutta + malttoi mielensä, kääntyi äkkiä ja kulki + hiljaa nauraen ja jupisten hänen edellään + kotiin.</p> + + <p>Äänetönnä kuten ainakin toi Regina + hänelle ruoan. Hän söi ja tuijotti eteensä + maahan. Silloin hän yhtäkkiä kuuli Reginan + puhkeavan lyhyeen, suonenvedon tapaiseen nyyhkytykseen.</p> + + <p>»Mikä sinun on?» huusi hän, heräten + mielihauteistaan.</p> + + <p>Mutta Regina juoksi tiehensä vastaamatta hänelle + mitään.</p> + + <p>Hän oli lähtemäisillään jälkeen, + mutta puri sitten hampaansa yhteen ja istuutui paikoilleen. + Synkkä vihankauna kihelmöi hänen + mielessään. Hän ei voinut antaa Reginalle anteeksi + sitä, että tämä oli vienyt häneltä + harhaluulon, jossa hän jo viikkoja oli niin hyvin + viihtynyt.</p> + + <p>Mutta nyt oli juotava kalkki pohjaan, kuinka katkeralta sakka + maistuikaan.</p> + + <p>Kotvan kuluttua astui Regina huoneeseen valmiina + lähtemään kylille.</p> + + <p>»Aiotko johonkin?» kysyi Boleslav tuikeasti.</p> + + <p>Regina piti päätänsä puoleksi + poispäin käännettynä, jottei toinen + näkisi hänen itkettyneitä silmiään. + »Huomenna on jouluaatto, herra. Ja kauppias sanoi + tahtovansa olla pyhäyönä rauhassa.»</p> + + <p>Jouluaatto, pyhä yö! Kuinka kummalliselta, kuinka + satumaiselta se kuului! Maailmassa oli siis vielä iloa ja + ilojuhlia olemassa? Yhä vielä pyörittiin riemuiten + säteileväin joulukuusten ympärillä?</p> + + <p>»Tahtoisit kai sinäkin saada lahjasi?» kysyi + Boleslav katkerasti hymyillen.</p> + + <p>»Oh, herra», vastasi Regina, »sellainen ei + ole ollut täällä tapana. Luulen, etten siitä + lainkaan iloitsisi.»</p> + + <p>»Miksi et?»</p> + + <p>Regina ei vastannut. »Päästäkää + minut menemään, herra», pyysi hän + tuskaantuneena.</p> + + <p>»Minulla olisi vielä paljon sinulta + kysyttävää, Regina.»</p> + + <p>»Sen täytyy jäädä, herra, + muuten—»</p> + + <p>»Mene sitten!».</p> + + <p>»Hyvää yötä, herra!»</p> + + <p>»Hyvää yötä!» Mutta vielä + kerran huusi Boleslav hänet takaisin.</p> + + <p>»Sano minulle ensin, miksi äsken niin + nyyhkytit.»</p> + + <p>Reginan itkun punottamat silmät loistivat kainosta + onnesta.</p> + + <p>»Voittehan sen arvatakin, herra», sammalsi + hän.</p> + + <p>»En ollenkaan.»</p> + + <p>»Minä kun pelkäsin, ettette enää + laisinkaan palaisi.»—Sitten kääntyi + hän oveen. Hänen askelensa hälvenivät + yöhön.—</p> + + <p>Seuraavana aamuna heräsi Boleslav kohinaan ja ulvontaan, + joka jo kotvan aikaa oli värisyttävänä + tunkeutunut hänen unenhorroksiinsa.</p> + + <p>Myrsky riehui ylimmillään. Poppelipuiden latvat + pieksivät toisiaan—maata lakaisivat valkoiset + pilvet—mutta ilma oli kirkas—lumipyryn tuloa ei + tarvinnut pelätä.</p> + + <p>Hän ei voinut viihtyä autiossa, kylmässä + talossa. Hänen täytyi ulkoilmaan, myrskyn + tuoksinaan.</p> + + <p>»Tytöllä on kova päivätyö + tänään», tuumi hän itsekseen, + pohjatuulen syytäessä jäähileitä + hänen kasvoilleen, niin että hän oli + tukehtumaisillaan.</p> + + <p>Metsässä oli hieman parempaa. Siellä riehui + tuuli itsensä väsyksiin puiden latvuksia vasten, jotka + natisten ja parahdellen pieksivät toisiaan. Hän kulki + eteenpäin tietämättä mihin, ja lopulta + huomasi hän kulkevansa Bockeldorfiin vievää + tietä.</p> + + <p>»Näyttäähän melkein kuin juoksisin + häntä vastaan» tuumi hän harmistuneena ja + poikkesi raivaamattomaan viidakkoon.</p> + + <p>On sentään merkillistä, ajatteli hän, + kuinka tuollainen alhainen olento kykenee, kun + päivästä päivään elää + hänen kanssaan yhdessä, kotiutumaan vakavan ja kaikkea + muuta kuin kevytmielisen miehen ajatuksiin. Miltei tuskissaan sai + hän tänään selville, kuinka hän tunsi + päivä päivältä tyttöä + lähenevänsä, kuinka moni ominaisuus, jota hän + ennen oli inhonnut, katsoen sen todistavan tytön + turmeltunutta luontoa, alkoi näyttää + ymmärrettävältä ja anteeksi annettavalta, + jopa suurenmoiseltakin.</p> + + <p>Oli epäilemätöntä, ettei tytön + alituinen läheisyys tehnyt hänelle hyvää. + Tyttö veti häntä alaspäin kurjan + elämänsä mutaan.</p> + + <p>Siitä oli tehtävä loppu. Ennen kaikkea oli + välttämätöntä, että hän + loitonsi tytön läheisyydestään ja palautti + hänet halvan palvelustytön asemaan. Joulujuhla tarjosi + hänelle tilaisuuden maksaa Reginalle palkka, niin runsas ja + ylenmääräinen, että hän kerta kaikkiaan + oli ainaiseksi vapautunut kiitollisuuden velastaan tuota naista + kohtaan. Muutamalla kynänvedolla tahtoi hän turvata + hänen tulevaisuutensa ja samalla ostaa itselleen oikeuden + pitää häntä sinä mikä hän + todella oli—maaorjanansa.</p> + + <p>Tänään sai Regina viimeisen kerran tehdä + hänelle seuraa. Vielä tarvitsi Boleslav häntä + ja hänen todistustaan, sillä nyt, kun sulku oli + murrettu, tahtoi hän tietää kaiken. + Erittäinkin tapahtumat noina kahtena hirveänä + yönä, jotka seisoivat vastatusten kuten syy ja sovitus, + veri ja tuli.</p> + + <p>»Ja kun hän on minulle kaiken tunnustanut», + ajatteli Boleslav, »lähetän hänet + lasimajaansa, johon hän kuuluu. Polttakoon + liedellään koko puiston, jos hänen on + kylmä.»</p> + + <p>Mutta eihän tämäkään käynyt + laatuun, että täällä + yksinäisyydessä tyttö yhä pyöri + hänen päässään. Tästä + sopimattomuudesta oli tehtävä loppu.</p> + + <p>Jänis, joka omia aikojaan loikkien osui hänen + tiellensä, sai hänet toisiin ajatuksiin. Hän ampui + ja osui. Jänönen teki kolme kuperkeikkaa ja jäi + silmälleen makaamaan.</p> + + <p>»Tämäkös häntä + ilahuttaa», tuumi hän ripustaen saaliin hartioilleen. + Niin, hän ajatteli jälleen Reginaa.</p> + + <p>Taivas oli sillävälin vetäytynyt pilveen. + Valkoisia, pisteleviä lumikuuroja pelmahteli puiden + välitse metsän sisään. Puiden latvojen + kohinaan ja suhinaan sekaantui rajuja, sihiseviä + ääniä, jotka värisyttivät + häntä luita ja ytimiä myöten.</p> + + <p>Kompassi näytti hänelle kotitien. Hänen + jouduttuaan avoimille kedoille oli lumimyrsky yltynyt + täyteen ankaruuteensa. Hän saattoi sen + käsissä tuskin pysyä pönkillään... + Lumipyörteet pimittivät ilman. Puiston pensaikosta, + joka tuskin saattoi olla kolmensadan askelen + päässä, ei hän erottanut vilahdustakaan.</p> + + <p>»Toivottavasti hän on jo kotona», ajatteli + Boleslav ja ponnisteli eteenpäin.</p> + + <p>Kissanportaalla oli nuorta lunta. Mutta jälkiä ei + siinä näkynyt. Tosin oli tuisku voinut ne jo lakaista + umpeen.</p> + + <p>Hänen sydämensä alkoi sykkiä kovemmin. + Hän juoksi kotiin, huusi tytön nimeä—mutta + ääntäkään ei kuulunut vastaukseksi. + Liesi oli kylmä, vuoteet koskemattomat.</p> + + <p>Regina oli siis keskellä lumipyryä, jota hän + pelkäsi enemmän kuin schrandenilaisia.</p> + + <p>Boleslavia kidutti sietämätön levottomuus. + Hän juoksi huoneesta toiseen, teki tulen, sammutti sen + jälleen, koetti syödä ja heitti miltei inholla + veitsen kädestään.</p> + + <p>Sitten tuntui hänestä hätäilynsä + naurettavalta. Olihan tyttö taivallellut kuuden talven + myrskyt ja tuiskut eikä ollut koskaan joutunut + onnettomuuteen. Miksi hänen pitäisi juuri + tänään— —</p> + + <p>Aikaa tappaakseen istuutui hän kirjotuspöydän + ääreen ja kirjotti vapisevin käsin lahjotuskirjan. + Numeroluvussa, jota se koski, oli kolme nollaa—Regina + saattoi olla tyytyväinen.</p> + + <p>Ilma pimeni yhä. Kellonviisari osotti vasta kolmea, ja + sentään näytti jo yö olevan tulossa.</p> + + <p>Silloin ei hän enää voinut olla kauemmin + kotona. Ainakin Kissanportaalle tahtoi hän mennä + tyttöä tähystelemään.</p> + + <p>Portaalla täytyi hänen pitää lujasti + käsipuusta kiinni, jottei myrsky tempaisi häntä + alas. Puulaitos natisi kaikissa saumoissaan. + Jäällä syvällä hänen allaan + karkeloivat lumipyörteet. Liljanvarsia kohosi hänen + eteensä ja ne vaipuivat kokoon muodostaen lumikinoksia, + jotka seuraavassa tuokiossa myrskyn ajamina kiitivät pois + jättääkseen sijaa toisille. Pyhän + neitsytkuvan kukkastarha sukelsi hänen sielunsa silmien + eteen, mutta katosi kohta, ja muita kuvia tuli sijaan.</p> + + <p>Ja äkkiä näkyi harmaasta + hämärästä varjo, joka tuli raskaasti ja + hoippuen lähemmäksi.</p> + + <p>»Regina! Luojan kiitos!»</p> + + <p>Boleslav oli vähällä rientää + tyttöä vastaan, mutta silloin värisytti + häntä polttava häpeän tunne, joka lamautti + hänen jäsenensä ja ajoi veren sydämeen.</p> + + <p>Tällä samalla paikalla, jolla hän odotti + Reginaa, oli tämä eilen seisonut tähystellen + hämärään, huolissaan hänen + tähtensä, kuten hän nyt Reginan tähden.</p> + + <p>Hetken ajan tuntui hänestä kuin täytyisi + hänen pujahtaa pensaikkoon, jottei Regina häntä + näkisi, mutta samassa alkoi häntä + hävettää tämä + häveliäisyytensä ja hän astui portaalle + tyttöä vastaan.</p> + + <p>»Sinulla on ollut vaikea matka», huusi hän + tytölle ja tahtoi ottaa säkin, jota tämä + kantoi selässään.—</p> + + <p>Mutta Regina väisti häntä nopeasti ja kohotti + kyynärpäänsä torjuen häntä kohden. + Puhua ei tyttö voinut, sillä hänen suunsa ja + nenänsä olivat paksun villahuivin peitossa.</p> + + <p>Äänettöminä kulkivat he perätysten. + Eteisen kynnyksellä kääntyi Regina häneen ja + päästi huivin kasvoiltaan.</p> + + <p>»Minulla olisi teille pyyntö, herra», sanoi + hän läähättäen.</p> + + <p>»No?»</p> + + <p>»Olkaa puolen tuntia ulkona tai keittiössä, + jotta ehdin lämmittää ja siistiä + hieman.»</p> + + <p>»Mutta täytyyhän sinun toki ensin + levätä?»</p> + + <p>»Myöhemmin, herra, jos sallitte.»—</p> + + <p>Ja Regina meni huoneeseen, missä laski pimeässä + kantamuksensa maahan.</p> + + <p>»Askaroikoon hän rauhassa sisällä», + ajatteli Boleslav ja kääntyi raunioita kohden, + etsiäkseen sieltä suojapaikkaa.</p> + + <p>Kellariholvista huokui lämmintä. Hän sytytti + kynttilän ja meni niljakoita portaita alas. + Hänestä tuntui niin hyvältä, niin + keveältä, ikäänkuin juhla olisi tuonut + hänelle mitäkin ihmeellisiä riemuja.</p> + + <p>Hän näki viinipullojen viheriöine ja punaisine + päähineineen kurkistelevan hyllyiltään.</p> + + <p>»Hänelle täytyy näyttää, + että nyt on joulu!» sanoi hän hymyillen ja veti + takimaisesta nurkasta, mihin aarteiden aarteet olivat talletetut, + pari hämähäkinverkkojen peittämää + pulloa. Niiden sisällä helmeili neste, jonka jo + kahdeksannentoista vuosisadan aurinko oli kypsyttänyt.</p> + + <p>Hänelle muistui mieleen äskeinen + päätös, mutta senhän piti vasta huomenna + astua voimaansa. Jouluyönä liittyivät yhteen + nekin, jotka eivät yhteen kuuluneet, jouluyönä ei + saa kellään olla yksinäistä eikä + ikävää.</p> + + <p>Reginan toivomusta totellen käveli hän puolisen + tuntia edestakaisin holvissa, jonka muurista kiiluva + jääkerros säihkytti säteitään + häneen. Sitten otti hän pullot kainaloonsa ja nousi + jälleen myrskyiseen yöhön.</p> + + <p>Rakennusta lähetessään huomasi hän + kummakseen, että sen ikkunaluukut olivat suljetut, jota ei + ollut milloinkaan ennen tapahtunut.</p> + + <p>»Olisikohan myrsky puuskahdellut raoista + sisään?» ajatteli hän itsekseen, mutta + raothan olivat olleet aivan tiiviit.—Vasta eteiseen + astuttuaan hän näki arvotuksen iloisen ratkaisun. + Siellä seisoi Regina onnesta säteillen ja + hämillään ja tempasi oven seposelälleen + hänen edessään. Kummastuneena jäi hän + paikoilleen seisomaan.</p> + + <p>Kynttilän loiste ja kuusen tuoksu virtasi juhlallisena + häntä vastaan. Valkoisella liinalla katetulla + keskipöydältä seisoi joulukuusi, jonka oksilla + paloi kynttilöitä ja riippui kultaisia omenia. Koko + huone helotti rauhallisen juhlallisessa loisteessa.</p> + + <p>Kertaakaan ei ollut vielä joulukuusta häntä + varten sytytetty. Vierailla kynnyksillä oli hän kostein + silmin tuijotellut vieraan onnen loistoon.—</p> + + <p>Missä oli Regina? Hän seisoi hänen takanaan + eteisen perimäiseen nurkkaan painautuneena ja katseli + kainolla ylpeydellä herraansa.</p> + + <p>Boleslav tarttui hänen käteensä ja veti + hänet huoneeseen.</p> + + <p>»Kuinka tämän ajatuksen olet saanut + päähäsi, lapsi?»</p> + + <p>»Kauppiaan rouva koristeli parhaillaan joulukuustaan, + kun saavuin sinne aamulla kolmen aikaan. Ja koska se näytti + minusta niin kauniilta, ajattelin: Hänelläkin + täytyy olla joulukuusensa, jotta hän tietäisi, + että joku hänestäkin huolehtii.—Ja sitten + pyysin nähdä, miten omenia kullataan, ostin niitä + koko joukon ja kynttilöitä myös, ja otin + säkin mukaani, ettette huomaisi heti kuustani.»</p> + + <p>»Ja kuka antoi sinulle sen? »</p> + + <p>»Sen taitoin metsän reunasta kotia + lähetessäni.»</p> + + <p>»Keskellä myrskyä?»</p> + + <p>Regina naurahti ylenkatseellisesti. »Tuollaiset pienet + tuulen puhallukset, herra, eivät tee minulle + mitään.» Ja äkkiä puhkesi hän + raikkaaseen riemuhuutoon: »Oi, katsokaas vain, herra, + kuinka kauniisti se palaa ja kuinka pyhältä se + näyttää! Eikö se todellakin ole aivan + pyhän näköinen? Sen olisi voinut jokin enkeli + tuoda tänne.»</p> + + <p>Boleslav myönsi hymyillen ja sanoi hänelle parisen + kiitossanaa väkinäisesti teeskennellen alentuvaisuutta, + sillä hän pelkäsi tulevansa liian + sydämelliseksi.</p> + + <p>Mutta jo tämäkin tuntui Reginasta liian paljolta. + »Miksi puhutte niin, herra?» sanoi hän + rukoilevasti nuhdellen. »Kaikkihan on laitettu teidän + rahoillanne. Minullahan ei ole mitään. Olen vain + köyhä + tyttö—muuten—oh—muuten!» Ja hän + pani kätensä päälaelleen ristiin.</p> + + <p>Boleslav tuli ajatelleeksi lahjakirjaansa. »Jotta + näkisit, että minäkin olen ajatellut sinun + jouluasi», sanoi hän ja ojensi hänelle + paperin.</p> + + <p>Kummastuneena katsoi Regina herraansa. »Onko minun se + luettava?» sanoi hän ja tarttui kunnioittavasti + paperiin kahdella sormella.</p> + + <p>Tavailtuaan kirjotusta tarpeeksi asti katseli hän + neuvotonna ympärilleen kaikille tahoille.</p> + + <p>»Etkö ymmärrä sitä?».</p> + + <p>»Oi—ymmärtäisin ... kyllä, + herra.—Mutta—ensiksikin ... ette voi sitä + tosissanne tarkottaa... Ja sitten ... jos olisitte + tosissannekin, mitä minä niillä + tekisin?»</p> + + <p>»Turvaat tulevaisuutesi!»</p> + + <p>»Tulevaisuutenihan on turvattu... Minulla on hyvä + ruoka ja puettuna käyn kuin mikäkin herrasneiti. + Mitä minulta sitten vielä puuttuu!»</p> + + <p>»Mutta emmehän toki voi ainaiseksi + jäädä yhteen!»</p> + + <p>Regina päästi hätähuudon. + »Tahdotteko ajaa minut pois, herra?» huudahti + hän puristaen kätensä ristiin.</p> + + <p>»En toki! Mutta ajatteles, että + kuolisin—»</p> + + <p>Regina pudisti tuumaillen päätänsä. + »Silloin kuolen minäkin», sanoi hän.</p> + + <p>»Tai että minun täytyisi lähteä + sotaan—»</p> + + <p>»Silloin tulen mukaan + kenttäkaupittelijana.»</p> + + <p>Reginan itsepintaisuus alkoi Boleslavista tuntua + sietämättömältä. »Tee, kuten + tahdot», sanoi hän, »mutta ota, mitä + sinulle annan.»</p> + + <p>Regina näytti keksineen pelastavan ajatuksen. + »Hyvä, herra», huudahti hän, otan sen, + mutta ensi jouluksi lahjotan teille sen edestä, mitä + hyväksi näen.» Ja onnellisena tässä + toivossaan juoksi hän ulos.——</p> + + <p>Joulukuusi oli sammunut. Uuninnurkassa seisoi se + synkkänä ja häveliäänä, ja vain + tuontuostakin pilkahti sen kultaisista koristeista kimmellys + pöydän luo, jossa herra ja palvelijatar istuivat + vastatusten.</p> + + <p>Regina oli tänään saanut syödä + illallista yhdessä Boleslavin kanssa, oli + käyttäytynyt pöydässä sangen + kömpelösti ja tuskin hennonut pistää + palaakaan suuhunsa. Suuri, odottamaton onni pani hänen + päänsä pyörälle. Nyt olivat jo lautaset + korjatut pois. Vain laseja ja pulloja oli vielä heidän + välillään. Regina joi vanhaa, tulista viiniä + pitkin, ymmärtämättömin siemauksin.—Nyt + hehkuivat hänen kasvonsa. Hänen silmissään, + jotka kimmelsivät puoleksi ummistuneiden luomien alta, oli + kostea kiilto. Hän ojentelihe ja venyttelihe + tuolillaan. Villi velttous herpaisi hänen + jäseniään.</p> + + <p>»Oletko väsynyt, Regina?»</p> + + <p>Tyttö pudisti kiihkeästi + päätään. Hänen pelkonsa herraansa + kohtaan näytti kadonneen. Miltei ylimielinen oli se loiste, + joka tuontuostakin leimahti hänen riemunhurmaamista + silmistään.</p> + + <p>Viini valoi liekkejä Boleslavinkin suoniin. Hänen + katseensa oli kuin lumottuna kiintynyt Reginan vartaloon, joka + vääntelihe ja venyttelihe hurmaavana kuin menadi.</p> + + <p>Sillävälin raivosi ulkona myrsky, vinkui nurkissa ja + viskoi rapisevia lumikuuroja ikkunaluukkuja vasten. Katto-orret + kitisivät ja natisivat, ikäänkuin hauras puu olisi + nurjahtamaisillaan irti saumoistaan.</p> + + <p>»Pelkään, että tapahtuu jokin + onnettomuus», sanoi Boleslav kuunnellen.</p> + + <p>»Tapahtukoon vain», vastasi Regina haaveellisesti + hymyillen ja kyyristyi kokoon. Ja sitten alkoi hän aivan + itsestään lörpötellä. »En luule, + että minulle on hyväksi, herra, kun te olette minulle + niin hyvä. Koko ikäni olen saanut vain + lyöntejä—ensin isältäni, sitten + häneltä—puhumattakaan vieraasta väestä. + Ja en kai ole parempaa ansainnutkaan. Mutta kun te minua + hemmottelette, voin tulla ylpeäksi—ja ylpeys on vika + sangen suuri, sanoi kirkkoherra ... voin luulla, että olen + muuttunut prinsessaksi ja ettei minun enää tarvitse + palvella.»</p> + + <p>Hän purskahti vallattomaan nauruun ja päästi + käsivartensa rentoina vaipumaan kupeilleen. Hiljaa, + ikäänkuin itsekseen puhuen, jatkoi hän:» + Muuten onkin jo epäiltävää, olenko + palvelustyttö. Monta kertaa tuntuu minusta kuin olisin + lumottu prinsessa—ja te, herra, minut + vapauttaisitte.—Teettekö sen, + hä?»—</p> + + <p>Ja hän vilkuili viinilasinsa vieritse Boleslaviin.</p> + + <p>Boleslav nyökäytti hänelle + ystävällisesti päätänsä. Nauttikoon + vain tyttö unelmistaan. Olihan jouluaatto.</p> + + <p>»Onhan ollut tapauksia», jatkoi Regina, + »jolloin prinsessa on muuttunut ihan tavalliseksi + sammakoksi. Sitäkin ovat ihmiset heitelleet kivillä ja + sylkäisseet sen nähdessään ja huutaneet: + Lyökää kuoliaaksi mokoma inhottava sammakko. Ja + sentään on sen sisällä piillyt + prinsessa.»</p> + + <p>»Uskotko sinä sitten lastensatuja?» kysyi + Boleslav kummissaan.</p> + + <p>Regina naurahti itsekseen. »En, herra. Mutta kun on niin + monet kerrat vuodessa yksikseen ja taipaleella, täytyy olla + jotakin ajateltavaa. Ja kun sade kohisee ja tuuli + ulvoo—kuulkaahan vain, mitä ilvettä se + pitää—ajatelkaapas, että nyt olisin + tiellä. Ja usein olen niin ollut taipaleella. Mutta en + siitä välittänyt mitään. + Metsään päästyäni olen kysynyt + itseltäni: Tahdotko olla kuningatar ja istua kultaisella + istuimella tai tahdotko olla katolilainen pyhä neitsyt ja + saada rakkaan herramme ja vapahtajamme pojaksesi, tai tahdotko + olla paholaisen isoäiti ja korventaa schrandenilaiset + piellä ja tulikivellä, tai tahdotko mieluummin olla + armollinen rouva ja»——Hän vaikeni + äkkiä.</p> + + <p>»Ja?»</p> + + <p>Regina ojensihe ja naurahti hämillään. + »Sitä en sano—se on liian tuhmaa.—Lyhyesti + sanoen, minun tarvitsee silloin ainoastaan valita. Ja + tallustaessani yön hämyssä ja sumussa, kuvittelen + tätä kaikkea mielessäni ja joudun huomaamattani + Bockeldorfiin, ikäänkuin olisin lentänyt ilman + halki. Monta kertaa ajattelenkin lentäväni. Ja silloin + todellakin lennän. Elämässä on laita aivan + kuin saduissakin. Eikös olekin, herra?»</p> + + <p>Boleslav katseli tyttöä uteliaana ja + ihmeissään, ikäänkuin ei olisi + häntä vielä koskaan nähnyt. Ja tosiaankin + vilkaisi hän ensi kerran tytön sieluun, kun viini oli + päästänyt tämän kielen + siteistään. Nyt selvisi hänelle moni seikka, joka + ennen oli hänestä tuntunut tytössä + käsittämättömältä.</p> + + <p>»Onnellinen olento», jupisi hän.</p> + + <p>»Niin olenkin», vastasi Regina uhmaten ja nojaten + kyynäspäällään pöytään + katseli Boleslaviin ikäänkuin hilpeästi taisteluun + vaatien, »Kun saan näin istua täällä + kanssanne ja juoda viiniä ja minua kohdellaan kuin + ihmistä ainakin, tuntuu aivan kuin olisin taivaassa... + Luuletteko muuten, että kerran pääsen sinne?... + Minä en sitä usko! Olen liian huono tyttö... Ja + oikeastaan pelkäänkin sinne joutua... Helvetissä + on minusta paljon hauskempaa... Sinne minä kuulunkin... + Kirkkoherrallakin oli tapana sanoa, että minä olen + pirunsikiö, enkä minä sitä ollenkaan pannut + pahakseni. Miksi pahottelisinkaan? Minä olin paholainen ja + Helena enkeli. Niin oli kaikki oivallisesti laitettu + laadulleen!... Eikö tosiaankin Helena näyttänyt + aivan ilmeiseltä pikku enkeliltä? Niin valkoinen ja + ruusunpunainen ja silmät niin siniset ja kädet aina + ristissä. Ja kaunis ... nauharuusuke ... oli + hänellä aina ... kaulassaan, ja aina tuoksui hän + ... ruususaippualle ...»</p> + + <p>Boleslavia väristytti kylmästi. Hän tunsi + hämärästi alentavansa itsensä ja + lemmittynsä, jos salli tämän puolijuopuneen + naikkosen puhua Helenasta kuin vertaisestaan.</p> + + <p>»Lakkaa!» huudahti hän + käheästi.</p> + + <p>Regina vastasi vain unisella naurulla. Viini ja väsymys + olivat hänet äkkiä saaneet valtaansa. Hän + lepäsi tuolille ojentuneena, pää selkänojan + varaan retkahtaneena, ja taisteli unta vastaan.—Kuin + mikäkin Bakkuksen papitar lepäsi hän autuaassa + hurmauksessaan.—</p> + + <p>Boleslavin povessa riehui suuttumus nousten ja laskien kuten + myrskyn puuskatkin ulkona.</p> + + <p>»Tuollaista saa viini aikaan», ajatteli hän + ja joi. Hän tahtoi herättää Reginan, + lähettää hänet keittiöönsä, + mutta ei kyennyt irrottamaan hänestä katsettaan. Ja + vähitellen hän tuli leppeämmälle + tuulelle.</p> + + <p>»Hän ei tarkottanut sillä + pahaa»,—ajatteli hän ja puristi + käsiään yhteen astuen aivan Reginan luo. + »Tämähän on viime kerta, kun hän istuu + täällä sisällä luonani, ja huomenna on + kaikki unhotettu. Huomenesta lähtien saa hän minussa + nähdä ainoastaan herransa.</p> + + <p>Hänelle johtui mieleen, mitä kaikkea hän oli + aikonut tytöltä kysyä.—»Hyvä + näinkin», ajatteli hän edelleen. »Miksi + tärvellä jouluyötänsä. Toisella + kertaa.»</p> + + <p>Myrsky näytti yhä yltyvän. Salvat ruskivat, + luukut tärisivät.—Oikeastaan oli julmaa ajaa + tyttöä jääkylmään lasihuoneeseen, + mutta mitäpä auttoi sääli?</p> + + <p>»Regina!» huusi Boleslav tarttuen hänen + olkapäihinsä.—</p> + + <p>Samassa kuului romahdus, jyry, paukkina niin + hirvittävä, että muurit tuntuivat horjuvan ja maa + aivan aukeavan.</p> + + <p>Regina kirkaisi kimakasti, koetti kouristautua Boleslavin + käteen, mutta vaipui sitten paikoilleen. Boleslav meni ulos + ottaakseen melun syystä selvää. Eteisessä ei + ollut mitään huomattavaa; mutta kun hän avasi + lasihuoneen oven, pelmahti tuiskunpuuska häntä vastaan + aivan kuin ulkoilmaan astuessa. Ylt'ympäri pilkkopimeä + yö. Hän palasi takaisin ja sytytti lyhdyn. + Hävityksen kuva, joka nyt kirkkaasti valaistuna avautui + hänen eteensä, voitti hänen pahimmatkin + aavistuksensa.</p> + + <p>Reginan asunto, josta käsin hän oli hiljaisesti + hoitanut koko taloutta, näytti luhistuneen kasaan.</p> + + <p>Katto oli puoleksi pudonnut sisään ja temmannut osan + seinääkin mukanaan. Oven ja lieden välillä + oli miehenkorkuinen luminietos, johon oli sekottunut hirsiä, + tiiliä ja lasisirpaleita.</p> + + <p>Mitä nyt? Mihin Regina? Antaisiko hänkin tytön + maata kynnyksellään kuten koiran? Mieluummin muuttaisi + hän itse raunioihin ja etsisi makuusijansa + kellariholvista.</p> + + <p>Hän oli pian tehnyt päätöksensä. Oli + vain yksi keino. Siihen oli hänen ryhdyttävä.</p> + + <p>Hän veti Reginan vuoteen lumesta esiin, pudisteli sen + huolellisesti eteisessä, jottei siihen jäänyt + hiudettakaan, ja kantoi sen sitten huoneeseen. Uuninnurkkaan, + puoleksi joulukuusen alle, laittoi hän vuoteen + lattialle.</p> + + <p>Regina nukkui öljylampun rauhallisen valon kajossa.</p> + + <p>Boleslav meni hänen luoksensa ja huusi ja pudisteli + häntä. Mutta häntä oli mahdoton saada + hereille.</p> + + <p>Silloin nosti Boleslav hänet pystyyn kantaakseen + hänet vuoteeseen.—Regina huokasi syvään, + kietoi kätensä Boleslavin kaulaan ja laski + päänsä hänen olalleen.</p> + + <p>Boleslavin sydän alkoi sykkiä kovemmin. Kukoistava + naisruumis, joka häneen nojasi, teki hänet + levottomaksi.—Puoleksi kantaen, puoleksi laahaten vei + hän Reginan lattian poikki.—Tytön hengitys hiveli + hänen kasvojaan viehkeän lämpimänä ... + hiussuortuvat hipoivat hänen kaulaansa.</p> + + <p>Kun Boleslav laski tytön vuoteeseen, hapuili + tämä käsillään ilmaa ikäänkuin + ikävöiden jotakin ja veti siten joulukuusen + mukanaan.</p> + + <p>Boleslav veti sen hänen altansa pois ja asetti + ikäänkuin varjostimeksi itsensä ja tytön + välille. »Huomenna täytyy tehdä laudoista + jonkinlainen väliseinä», ajatteli hän.</p> + + <p>Sitten riisuutui hän ja meni vuoteeseensa.</p> + + <p>Tuli sammui, mutta nukkumista ei ollut ajatteleminenkaan. + Ulkona riehui myrsky ja ryskytti voimattomalla raivolla lukkoja + ja salpoja.</p> + + <p>Boleslav ei tiennyt siitä mitään. Hän + kuunteli nukkuvan naisen hengitystä, ja hänen rintansa + kohoili raskaasti ja tuskallisesti yön pimeydessä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIII" id="XIII"></a> + + <h2>XIII.</h2><span style="margin-left: 1em;">Hänen + vapaasukuisuudellensa, vapaaherra</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">Boleslav von + Schrandenille</span><br> + <span style="margin-left: 5.5em;">Schrandenin + linnassa.</span><br> + + <p>Teidän vapaasukuisuutenne.</p> + + <p>Täten kutsutaan Teidät tammikuun 3 + päivänä <i>anni futuri</i> kello 2 aikaan + jälkeen puolen päivän persoonallisesti saapumaan + herra Merckelin ravintolahuoneustoon Schrandenissa ja tuomaan + mukananne tarpeelliset paperit, jotka todistavat Teidän + kuulumisenne tai kuulumattomuutenne preussilaiseen + nostoväkeen.</p><span style= + "margin-left: 2em;">Sotilasasiain piiritoimikunnan</span><br> + <span style= + "margin-left: 6em;">määräyksestä:</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 1em;">Kuninkaallinen maaneuvos v. + Krotkeim.</span><br> + + <p>Tämän kirjelmän löysi Boleslav + uudenvuodenpäivän aamuna kirjelaatikosta nostosillan + luota.</p> + + <p>Hän ei heti käsittänyt kirjelmässä + piilevää uhkausta, häntä + hämmästytti vain, että viranomaiset olivat voineet + kiinnittää huomiotaan hänen sotilaallisiin + suhteihinsa. Otettuaan jälleen isänsä nimen oli + hän päättänyt, että luutnantti Baumgart + sai ainaiseksi kadota tietymättömiin. Hän oli + täyttänyt velvollisuutensa; rohkeammin ja uhrautuvammin + kuin tuhannet muut oli hän antautunut kuolemalle alttiiksi. + Nyt, kun rauha oli tehty ja hän uudelleen ottanut + hartioilleen perityn häpeän painavan taakan, toivoi + hän saavansa olla joutavilta kynäkiistoilta + rauhassa.</p> + + <p>Vasta vähitellen hän käsitti, mitkä uudet + vaarat häntä väijyivät. Ainoa, mikä tuki + ja kohotti hänen tärveltyä + elämäänsä, sotilaallisen menneisyyden kunnia, + tahdottiin riistää pois hänen jalkojensa alta.</p> + + <p>Turvatonna seisoi hän uhkaavan onnettomuuden + edessä.</p> + + <p>Viranomaisille oli tarpeen vain hiukkanen pahaa tahtoa + selittääkseen, että hän oli karannut lippunsa + luota, ja hänet sen mukaan tuomitakseen. Jopa itse + väärän nimen käyttäminenkin voitiin + näissä olosuhteissa lukea hänelle rikokseksi.</p> + + <p>Vapaaherra von Schrandenin pojan ei tarvinnut ajatellakaan, + että annettaisiin armon käydä oikeuden + edellä. Ja vaikkapa hänet heti paikalla vangittaisiin + ja vietäisiin sinne, missä hänen rykmenttinsä + jäännökset majailivat, sotaoikeuden eteen, ei + hänellä olisi oikeutta edes valittaa liikaa + ankaruutta.</p> + + <p>Hetkiseksi heräsi hänen mielessään + pakoajatus, mutta uhkamielisesti naurahtaen karkotti hän sen + luotaan.</p> + + <p>Hän oli kyllin usein ollut henkeään kaupalla, + niin ettei maksanut vaivaa niitä kurjia + jäännöksiä, jotka hänen + elämästään vielä olivat + jälellä, ruveta salaa kulettamaan yön + hämyssä rajan poikki Puolaan.—</p> + + <p>Mutta kuinka Reginan kävisi? Hänen + sydämensä sykki kuuluvammin, kun hän + tätä ajatteli. Tytöllä ei ollut + aavistustakaan siitä, mikä häntä uhkasi. + Jouluyöstä alkaen oli hän puhunut Reginalle tuskin + välttämättömimmistäkään + asioista ja niistäkin ainoastaan tuimasti ja + käskevään tapaan. Hänen kurkkuaan kuristi, + kun hän katsoi tyttöön, ja hän tunsi + sydämellään vuoren painoisen uhkaavan + onnettomuuden aavistuksen, kun hän vain tätä + ajattelikin.</p> + + <p>Yöt läpeensä kierittelihe hän rauhatonna + vuoteellaan. Regina ei liikahtanut nurkassaan.—Hän + näytti sikeästi nukkuneen samassa kuin heittäytyi + vuoteelleen.</p> + + <p>Mutta hän hengitti hiljaa ja lyhyeen, ja tuontuostakin + katkaisi hänen hengityksensä syvä, + ähkäisevä huokaus.</p> + + <p>Valvoiko kenties hänkin? Kuunteliko + hänkin——</p> + + <p>Niin koitti vihdoin päivä, jona Boleslavin kohtalo + oli ratkaistava. Aamun sarastaessa oli hän vihdoinkin + päässyt uneen. Nyt herätti hänet savu, joka + henkeä ahdistavana tunkeutui eteisestä huoneeseen. + Hän oli sinne laittanut hätävaraksi tulisijan, + joka sai olla toimessaan niin kauan, kunnes leudompien + säiden tultua lasikatto saataisiin korjatuksi.</p> + + <p>Oli kuulakan kirkas pakkaspäivä. Puiden oksilla + kiilui välkkyvä kuura, ja valkoisen lumivaipan ylitse + levisi riutuva punarusotus.</p> + + <p>Aamupäivän käytti Boleslav paperiensa + järjestämiseen. Kaikki, mikä saattoi isän + muiston huonoon valoon, oli hävitettävä, + sillä oli otaksuttavaa, että jos hänet vangittiin, + tulisivat jo huomenna vieraat kädet pöyhimään + näitä läjiä.</p> + + <p>Hän piti jo kirjeitä kädessään + heittääkseen ne uunissa palavan valkean haltuun, mutta katsoi + kuitenkin paremmaksi jättää sen + tekemättä. Jos hän todellakin tahtoi ottaa + isän syyn hartioilleen, ei hän saanut mitään + peittää, ei mitään salata eikä + kuormaansa kevennellä. Totuuden väärentäminen + ei sopinut hänen arvolleen. Mieluummin hukkua + häpeään kuin rakentaa elämä ja kunnia + valheen perustalle.</p> + + <p>Reginan tuodessa hänelle päivällistä oli + hän kahden vaiheella, sanoisiko tytölle kaiken. Mutta + miksi manata esiin liikuttavia kohtauksia? Kirje ajoi saman + asian. »Jollen ennen iltahämärää ole + palannut», kirjotti hän, »on epätietoista, + näetkö minua enää. Kysy Wartensteinissä + maaneuvoksen virastolta. Sieltä saat tietää, mihin + minut on viety. Neuvon sinua lähtemään + Schrandenista pikimmittäin. Lahjotus turvaa tulevaisuutesi. + Mitä minulle kaiken jälkeen vielä jää, + sen saat lisäksi. Hyvästi ja kiitos + kaikesta.»</p> + + <p>Hän pani paperin huomaamattomaan paikkaan, jottei Regina + sitä löytäisi ennenkuin huonetta + siistiessään. Sitten laittautui hän taipaleelle. + Hänen mielensä oli tyly ja katkeroitunut. Hänen ei + pistänyt päähänsäkään sanoa + jäähyväisiä.</p> + + <p>Kun hän kulki Reginan ohitse eteisessä, jossa + tämä puuhaili tulisijansa ääressä, + häivähti hänen mielessään halu puristaa + hänen kättänsä. Mutta hän karkotti + tämän halun tytön tähden, ei suonut + hänelle sanaa eikä katsettakaan. Nostosillan luona + näki hän parven töllisteleviä poikasia, jotka + näyttivät häntä väijyneen ja hänen + lähetessään juoksivat kovasti meluten + ravintolaan.</p> + + <p>»Airueeni!» tuumi hän nauraen...</p> + + <p>Samaan aikaan eivät »Mustan Kotkan» + tarjoiluhuoneeseen enää läheskään + mahtuneet sinne paltoutuvat vieraat. He olivat ahtaantuneet + kasaan aina kauas kirkkomäelle asti ja tappelivat + keskenään paremmista paikoista. Jokainen tahtoi omin + silmin nähdä Schrandenin viimeisen vapaaherran + kukistumisen.</p> + + <p>Oli jo kulunut lähes kolme kuukautta siitä, kun + anomuskirja oli lähetetty maakunnan ylimmille + viranomaisille, ja isänmaan ystävistä alkoivat + innokkaimmat epäillä hyvän työnsä + menestystä. Vihdoinkin saapui maaneuvoksen virastosta + ilosanoma, että oli määrätty päivä + v. Schrandenin alias Baumgartin asian kuulustelua varten, ja + anomuskirjelmän allekirjottajat kutsuttiin olemaan + tilaisuudessa läsnä.</p> + + <p>Schrandenilaiset olivat juhlallisesti varustautuneet. Kolmeen + päivään eivät he olleet selvää + hetkeä nähneet. Ne kotiinpalanneet nostoväen + sotilaat, joilla vielä oli litewkansa, olivat pukeneet sen + ylleen, näkyipä joukosta pistimiä ja miekkojakin. + Olihan mahdollista, että tuomio pannaan heti paikalla + täytäntöön.</p> + + <p>Yhden ajoissa oli maaneuvoksen reki saapunut ja kuten + tavallista pysähtynyt pappilaan, jossa herra Merckel ja + hänen poikansa seisoivat valmiina toivottaakseen hänet + tervetulleeksi. Kuskipukilla ei ollut istunut mitään + santarmia, ja se oli schrandenilaisia suuresti oudostuttanut. + Mutta olivathan he täällä valmiit + hengellään ja omaisuudellaan pahantekijän + kuletusta auttamaan.</p> + + <p>Vähän vaille kahden aikaan oli maaneuvos + yhdessä vanhan kirkkoherran kera lähtenyt pappilasta ja + mennyt takaovesta ravintolaan, jonka kynnyksellä herra + Merckel vanhempi toistamiseen otti hänet mitä + palvelevimmalla kohteliaisuudella vastaan; sillaikaa Felix seisoi + alakuloisena syrjässä, sillä hän oli + huomannut, etteivät siviiliviranomaiset osottaneet + hänelle tarpeellista kunnioitusta.</p> + + <p>Maaneuvos von Krotkeim oli pitkänhuiskea, laiha mies, + jonka kapeilla hartioilla harmaa leijonanpää + vaivaloisesti pysyttelihe kunnioitusta vaativassa asennossa. + Vastoin ajan muotia oli hän kasvattanut poskipartansa niin + pitkäksi, että harmaa partapörhö sulautui + korvien takana aaltoilevaan leijonanharjaan.</p> + + <p>Herra von Krotkeimilla oli suuret ansionsa isänmaan + asestamisessa.—Kaksi vuotta sitten oli hän ollut + maataomistavan aateliston edustajana kuuluisilla + maapäivillä, joita isänmaan oli kiittäminen + nostoväen perustamisesta. Hän oli ylistänyt vanhaa + Yorkia ja ollut mukana hommaamassa adressia kuninkaalle. Sen + jälkeen oli hän rientänyt takaisin kotiseudulleen + omin käsin asioita järjestämään, ja oli + onnistunut niin hyvin, että hänen piirinsä + mainittiin yli koko maan loistavana esimerkkinä. Sitte + saapuivat turhamaisuuden, itserakkauden ja omanhyödyn + sotarosvot hänen luoksensa. Mikä hänen toimintansa + alussa oli ollut sulaa iloista uhraavaisuutta, muuttui + vähitellen hänen oman persoonallisuutensa jalustaksi, + muistopatsaaksi, joka julisti maailmalle hänen omaa + kuuluisuuttaan.—Muuten oli hän, jo kauan ennenkuin + sanoma Kissanportaan tihutyöstä oli levinnyt maailmaan, + ollut Schrandenin suvun katkera vihollinen. Hyvää ei + siis ollut häneltä odotettavissa.</p> + + <p>Saapuessaan kirkkomäelle oli Boleslav sanonut + jäähyväiset kaikille toiveilleen. Tyynenä, + miltei välinpitämättömänä, asteli + hän kohden joukkoa, joka muurina ympäröi + ravintolan ovea. Vain yhden ainoan aran katseen heitti hän + pappilaa kohden. Hän oli näkevinään + siellä ikkunassa vaaleat kasvot, jotka kiireimmittäin + katosivat, kun hän väsyneesti hymyillen tervehti + niitä kohden.</p> + + <p>Joukko otti hänet vastaan vahingonilon murinalla, muuri + jakautui vapaasta tahdostaan kahtia, sillä siksi paljon oli + heillä kaikilla ymmärrystä, että hänen + oli oltava paikalla, jos mieli häväistyksestä + tulla mitään.</p> + + <p>Herrashuoneen ovella seisoi hän leijonapäisen miehen + vastassa, ja tämän molemmille puolille olivat + asettuneet kirkkoherra ja vanha Merckel, Felixin nojautuessa + ikkunalautaan ja koettaessa asettua ylhäisen huolimattomaan + asentoon. Entinen nuoruuden leikkitoveri oli nyt niin + syvällä hänen alapuolellaan, ettei enää + maksanut vaivaa edes vihoissaankaan kiinnittää + häneen huomiotaan. Sitä ystävällisemmin + hymyili vanhus Boleslavia kohden. Ja tämä hymyily ei + olisi voinut olla sydämellisempi eikä alamaisempi, + vaikka Boleslav olisi saapunut kaikkia läsnäolijoita + kestittämään hänen + muskottiviinillään.</p> + + <p>Kirkkoherran kulmien alta välähti salama, ja + maaneuvos katseli käsiään, jotka olivat valkoiset + ja solmuiset kuin luurangolla.</p> + + <p>Boleslav tunsi rintansa paisuvan ylpeydestä.</p> + + <p>Hänen kätensä kaikkia vastaan ja kaikkien + kädet häntä vastaan! Siinä oltiin ja + siinä pysyttäisiinkin.</p> + + <p>Joukosta huusi lallattava ääni jonkun ruokottoman + sanan hänen jälkeensä. Ja schrandenilaiset + nauroivat.</p> + + <p>»Hän on tytön isä—onneton + isä», kuiskasi herra Merckel surkutellen maaneuvoksen + korvaan.</p> + + <p>»Jos te olette minut tänne kutsunut», huusi + Boleslav, »niin vaadin teiltä turvaa tämän + joukkion loukkauksia vastaan.»</p> + + <p>Maaneuvos siristi silmiään ja kumarsi.</p> + + <p>»Hiljaa, hyvät ihmiset», pyysi hän + sivellen sileäksi ajeltua leukaansa, ja mielistellen + lisäsi hän: »Rauhanhäiritsijät annan + ajaa ulos.»</p> + + <p>Sitten tarttui hän vihertävään salkkuun, + joka oli pöydällä. Hänen takaansa tuli + näkyviin pieni, harmaa miekkonen, joka innokkaasti terotti + pitkäsulkaista hanhenkynäänsä. + Pöytäkirjuri nähtävästi.</p> + + <p>Kuulustelu alkoi. Jäätävällä + kohteliaisuudella teki maaneuvos pääkysymyksensä. + »Missä kaikkialla olette oleskellut—onko lupa + kysyä?»</p> + + <p>Boleslav mainitsi paikat.</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, herra parooni, mutta + voitteko ne todistaa?»</p> + + <p>»En.»</p> + + <p>»Mihin aikaan ulottuvat tiedonantonne?»</p> + + <p>»Vuoden 1813 kevääseen.»</p> + + <p>»Ja silloin?»</p> + + <p>»Menin sotaväkeen.»</p> + + <p>»Voitteko sen todistaa?»</p> + + <p>»En».</p> + + <p>»Valitan syvimmästi—mutta von Schrandenin + nimeä ei ole luetteloissa.»</p> + + <p>»Minulla oli toinen.».</p> + + <p>»Baumgart?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Miksi niin?»</p> + + <p>Boleslav puri huulensa yhteen. Syntyi + äänettömyys.</p> + + <p>»Ahaa!» kajahti voitonriemuinen ääni + ikkunan luota. Tämä huuto auttoi Boleslavin vaikeasta + asemastaan.</p> + + <p>»Oikea nimeni olisi tuottanut minulle + vaikeuksia.»</p> + + <p>»Miksi niin?»</p> + + <p>»Koska sen oli tahrannut huhu, jota vastaan en voinut + taistella.»</p> + + <p>»Mikä huhu?»</p> + + <p>Oli selvää, että tämä mies tahtoi + häntä ensin kaikin voimin nöyryyttää + ennenkuin hänet kokonaan musersi.</p> + + <p>»Tiedätte kyllä mikä», mutisi + Boleslav hampaidensa välitse.</p> + + <p>Maaneuvos kumarsi syvään. »Pyydän + siitä huolimatta vastaamaan kysymykseeni.»</p> + + <p>»Ja minä kieltäydyn.»</p> + + <p>Joukosta kuului ivanaurua. »Lopettakaa leikki + lyhyeen—pistäkää hänet + rautoihin», päästi kuuluviin sama lallattava + ääni, joka äsken oli huutanut haukkumasanan.</p> + + <p>Maaneuvos huiskutti lepyttävästi pitkällä, + valkean hohtavalla kädellään.</p> + + <p>»Onko hänen kieltäytymisensä merkitty + pöytäkirjaan?» kysyi hän + kääntymättä.</p> + + <p>Hänen takaansa vastasi ynisevä ääni: + »On kyllä», mikä schrandenilaisia suuresti + huvitti.</p> + + <p>Hämmentymättömällä kohteliaisuudella + jatkoi maaneuvos: »Mutta saan kai tietää joukon, + johon teidän vapaasukuisuutenne kuului?»</p> + + <p>Boleslav antoi tarpeelliset tiedot. Hän mainitsi + myös toverinsa Heiden kylästä.</p> + + <p>Maaneuvos selaili ikävystyneenä salkkuaan. + Joukkokunta, jolla oli nimenään »vapaaehtoiset + jääkärit», ei kiinnittänyt hänen + mieltään.</p> + + <p>»Siellä valittiin teidät ... + upseeriksi?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, mutta voitteko <span class= + "wide">sen</span> todistaa?»</p> + + <p>»En.»</p> + + <p>»Tämä pantakoon pöytäkirjaan. Ja + sitten siirryitte nostoväkeen?»</p> + + <p>»Niin.»</p> + + <p>»Mistä syystä?»</p> + + <p>Boleslav viittasi nuoruutensa leikkitoveriin. »Koska en + tahtonut kohdata tuota miestä.»</p> + + <p>Felix purskahti rämäkkään nauruun. + »Hänen vehkeensä olisivat + silloin»—sanoi hän, mutta maaneuvoksen viittaus + sai hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»Mihin rykmenttiin, jos saan kysyä?»</p> + + <p>Boleslav mainitsi komentajan nimen.</p> + + <p>Maaneuvos kumartui salkkunsa ylitse, niin että harmaa + harja peitti kuivat, kaidat kasvot miltei kokonaan.</p> + + <p>»Tämä ainakin käy yhteen tietojeni + kanssa», sanoi hän + lukiessaan.—»Siellä oli luutnantti Baumgart, + joka aselevon aikaan astui rykmenttiin. Sitäpaitsi oli + armeijassa vielä neljä samannimistä upseeria. + Mutta kysymyksessä oleva, joksi väitätte + itseänne, on maaliskuun 1 ja 3 päivän + välillä kuollut Marnen taistelussa.</p> + + <p>»Mistä sen tiedätte, herra + maaneuvos.»</p> + + <p>»Se on merkitty luetteloon, herra parooni! + Eräällä lähettiläsratsastuksella ovat + hänet ampuneet Marmontin osaston + krenatöörit.»</p> + + <p>Boleslav tunsi, kuinka kuuma verivirta tulvahti hänen + päähänsä. Hänen elämänsä + vaikeimmat ja uljaimmat hetket tulivat ilmielävänä + hänen sielunsa silmien eteen. »Se on erehdys», + huudahti hän, »luutnantti Baumgart joutui pahoin + haavotettuna vihollisten käsiin, mutta pääsi + sieltä hengissä.»</p> + + <p>»Ja toivotte siis, että teidät tunnustetaan + tuoksi kuolleeksi lähettilääksi?»</p> + + <p>»Luulen sen toiveen kyllin selvästi + ilmaisseeni.»</p> + + <p>»No hyvä—sittenpä myöskin + tiedätte, millä asialla mainittu lähettiläs + liikkui.»</p> + + <p>»Tietysti.»</p> + + <p>»Pyydän sen ilmottamaan.»</p> + + <p>»Oli julistettu kehotus, että ne ilmottautuisivat, + ketkä vapaaehtoisesti tahtoivat viedä kenraali von + Kleistille erään määräyksen. + Päivää ennen oli eräällä virralla, + nimeltään Therouanne, tapahtunut ottelu, jossa kenraali + oli osastoineen eristetty pääjoukosta. Marsalkkojen + Marmontin ja Mortierin joukot olivat tunkeutuneet väliin, + niin että oli mahdotonta toistaiseksi jälleen + yhdistyä; sen lisäksi sanottiin itse Napoleonin olevan + tulossa.—Nyt päätti sotamarsalkka Blücher + yhtäkkiä vetäytyä takaisin, luullakseni + siksi, että ehtisi saapua lisäväkeä. + Tästä oli kenraalille vietävä tieto tavalla + millä tahansa, jottei hän jäisi enää + erilleen. Sana oli vietävä öiseen aikaan + vihollisten etuvartioiden ohitse. Vapaaehtoisesti tarjoutuneista + annettiin minulle etusija.—Majuri von Schack vei minut + sotamarsalkan eteen.—Hän antoi minulle + kirjeen.»</p> + + <p>»Pyydän, odottakaa hetkinen», keskeytti + hänet maaneuvos ja luki innokkaasti papereitaan, sitten + sanoi hän huolettomasti: »Ja tämä kirje + sisälsi luonnollisesti määräyksen, josta oli + kysymys?»</p> + + <p>»Ei.»</p> + + <p>»Mitäs sitten?»</p> + + <p>»Tämän kirjeen tarkotus oli eksyttää + vihollisia siinä tapauksessa, että minut ammuttaisiin. + Määräyksen ilmotti sotamarsalkka minulle + suullisesti. Minun täytyi oppia se ulkoa.»</p> + + <p>»Kuinka se kuului?»</p> + + <p>»Palausmarssia salatakseni hyökkään + huomenna vihollisen vasempaan kylkeen. Kenraali von Kleist ei ota + osaa taisteluun, vaan koettaa sillaikaa saapua + eteläänpäin Marnevirralle, + päästäkseen minun kanssani yhteyteen. Kaikki + sillat on ylimentyä + räjähytettävä.»</p> + + <p>Maaneuvos nyökkäsi. »Ja sitten, + herra—luutnantti?»</p> + + <p>»Sitten vein käskyn perille.»</p> + + <p>»Teidän siis onnistui päästä + päämääräänne?»</p> + + <p>»Toivon, herra maaneuvos, että sodan historia on + siitä antanut teille todistuksen.»</p> + + <p>»Hm!... Missä tilaisuudessa teidät + haavotettiin?»</p> + + <p>»Palatessani.»</p> + + <p>»Miksi ette jäänyt sinne, missä + olitte?»</p> + + <p>»Siksi, että olin sotamarsalkalta ottanut + tuodakseni erään vastailmotuksen.»</p> + + <p>»Tämän toisen uhkayrityksen olisitte voinut + säästää itseltänne.»</p> + + <p>»Olisin voinut säästää + ensimäisenkin.»</p> + + <p>»Tahdoitte saavuttaa mainetta.»</p> + + <p>»Tahtoisin muun ohella päästä + tämän kuulustelun hauskuudesta.»</p> + + <p>Maaneuvos ojensihe ja heitti leijonanharjansa taaksepäin: + »Sallikaa minun huomauttaa, että seisotte kuninkaanne + edustajan edessä, herra parooni von Schranden.»</p> + + <p>»On sillä hävyttömyyttä», + kuului murina ikkunan luota.</p> + + <p>»Seison tuhoojani edessä», vastasi Boleslav + katsoen lujasti maaneuvoksen silmiin.</p> + + <p>Tämä silmäili nyrpeästi hymyillen + papereitaan. »Tästä johdun tutkinnon viimeiseen + osaan», jatkoi hän. »Ei ole + epäilemistä, että ilmotuksenne perustuvat tarkkaan + asiain tuntemiseen ja että todennäköisesti olette, + kuten väitätte, samainen schlesialaisessa majuri von + Wolzogenin komentamassa nostoväessä palvellut Baumgart. + Mutta tämän kanssa on ristiriidassa eräs seikka. + Tuntuu näet mahdottomalta, että mainittu Baumgart, joka + näyttää olleen kaikin puolin urhoollinen ja + kunnianherkkä upseeri, olisi katsonut hyväksi lippunsa + pettäjän tavoin kääntää salaa + selkänsä armeijalle, jossa hän oli niittänyt + kunniaa ja haavoja. Täytyihän hänen + tietää, ettei sotajoukko saa niin vain hajota kuin + mikäkin varpusparvi. Ja erittäinkin + nostoväki»—hänen rintansa paisui, + hänen leijonanharjansa näytti + pöyhistyvän,—»kunniakas nostoväki, + joka kaiken aikaa oli osottanut pitkin linjaa seisovansa ensi + rivissä niin urhoollisuuteen kuin + järjestyksenrakkauteen ja kuriinkin nähden. Vapaaherra + von Schranden, toivon, ettei luutnantti Baumgart ole + itseään tehnyt syypääksi tähän + hairahdukseen ja soisin sentähden hänen saaneen + surmansa.»</p> + + <p>Boleslav tunsi ratkaisun lähestyvän. Hänen + katseensa liiteli ympärinsä. Kaikkialla näki + hän silmiä, jotka hehkuivat vihasta ja kostonhimosta. + Felix Merckel oli laskenut kätensä miekan kahvaan, + ikäänkuin olisi kysymyksessä heti kohta + hyökätä hänen kimppuunsa. Hänen takanaan + olevasta joukosta kuului esille vedettyjen aseiden kalinaa. + Isännän lihavat kasvot hymyilivät hänelle + vahingoniloisina.—Ainoastaan vanha kirkkoherra oli nojannut + pörröisen päänsä molempiin + käsiinsä ja tuijotti eteensä lattiaan.</p> + + <p>»Ei ole minun syyni, herra maaneuvos, että kuollut + jälleen herätetään henkiin. Hän on + luullakseni täyttänyt velvollisuutensa. Hänen + olisi saanut antaa levätä rauhassa.»</p> + + <p>Maaneuvos kohautti olkapäitään. »Mutta + kun häntä vastaan nyt kerran on tehty + ilmianto—»</p> + + <p>»Ilmianto?» huusi Boleslav vihasta leimahtaen. + Hänen katseensa suuntautui nuoren Merckelin silmiin. + Niistä hän luki tuhonsa esihistorian, minkä + häpeä ja raivo olivat niihin kirjottaneet. Hän + nyökäytti hymyillen päätänsä.</p> + + <p>»Tahdon kyllä sotaoikeuden edessä vastata + puolestani. Olin siihen valmis ja pyydän, että minut + vangitaan.»</p> + + <p>Joukko tunkeutui eteenpäin täyttääkseen + hänen pyyntönsä heti paikalla.—Boleslav, + joka tähän asti oli seissyt kynnyksellä, + työnnettiin pöytää kohden ja joutui seisomaan + aivan maaneuvoksen vastassa, takanaan nyrkit, jotka jo + tavottelivat hänen niskaansa.</p> + + <p>»Kärsivällisyyttä, rakkaat + ystävät», sanoi maaneuvos sävyisän + ystävällisesti. »Ken häneen satuttaa + kätensä, se itse joutuu vangituksi.—Vielä + kysymys, herra parooni.—Kun teidät oli otettu + vangiksi, kuten väitätte, kuinka ette sitten + myöhemmin vankeja vaihdettaessa tullut + säännöllisesti rekisteröidyksi ja takaisin + palauteuksi?»</p> + + <p>»Ranskalaiset jättivät minut, koska olin + pahoin haavotettu, äkkiä lähtiessään + jälelle. Talonpoikaisväestö korjasi minut + kentältä. Makasin kuukausia siellä vuoteen omana. + Kun vihdoin kykenin jättämään pelastajani, + oli rauha tehty, eikä ketään liittoutuneista ollut + läheisyydessä.»</p> + + <p>»Sanoillenne kaikki kunnia, vapaaherra, mutta voitteko + kentiesi tämän millään todistaa?»</p> + + <p>»En muulla kuin arvillani, herra maaneuvos.»</p> + + <p>»Hm!—Pantakoon tämäkin + pöytäkirjaan.»—Hän kakisteli kurkkuaan + ja pyyhkäisi harjansa taaksepäin, sitten alotti + hän ikäänkuin ottaen vauhtia pitkään + juhlapuheeseen:</p> + + <p>»Hyvät herrat! Urhoolliset nostoväen miehet ja + Schrandenin asukkaat! Nostoväen perustaminen on uuden + auringon nousu, auringon, joka tästedes on iät kaiket + loistava Preussinmaan kunnian taivaalla. Riemuitkaamme onnesta, + kun olemme saaneet elää ajassa, joka on vaatinut + meiltä niin paljon suurta, ja riemuitkaamme kaksin kerroin + siitä, että olemme osottautuneet vastaavamme + tätä ajan vaatimusta. Erittäinkin tämä + piiri. Ja tässä piirissä ei suinkaan vähimmin + Schrandenin seurakunta. Katselkaamme vain ympärillemme. + Monet synkät kuvat vierivät muualta silmiemme eteen. + Kuningas kutsui, mutta kaikkialla ei hänen kutsumuksensa + herättänyt iloista vastakaikua.</p> + + <p>Oi, ystäväni, sydämemme vuotavat verta, kun + kuulemme, että esimerkiksi Konitzin ja Stargardin + piireissä asekelpoiset miehet pakenivat metsiin ja + viljapeltoihin ja että täytyi panna toimeen oikea + ajometsästys, jotta heidät olisi saatu kiinni, + että toisaalla tuhannet karkasivat rajan taakse + asevelvollisuuttaan pakoon, ja että jo muodostuneet + komppaniat harvenivat jälleen öisten joukkokarkaamisten + johdosta. Kuinka toisin olikaan laita piirissä, jota minulla + on ilo johtaa!—Ystävät ja toverit! Wartensteinin + piirissä joutui nostoväki kahdessa viikossa valmiiksi + asestettuna ja varustettuna paikoilleen. Rivit olivat puolta + vahvemmat kuin hallitus oli meille määrännyt, ja + kahdeksankymmentä prosenttia oli vapaaehtoisia. Niin, ja + Schrandenin seurakunnasta oli pelkkiä + vapaaehtoisia.»—</p> + + <p>Väkijoukko kohotti eläköönhuudon, ja + kirkkoherra nyökäytti julman tyytyväisesti + hymyillen päätänsä. Hän tiesi hyvin, + kenen työtä tämä oli.</p> + + <p>»Myönnän kyllä» jatkoi maaneuvos + heittäen Boleslaviin jäätävän + syrjäsilmäyksen, että »Schrandenin + seurakunnalla oli ruma häpeätahra + pestävänä»,—muutamia kirouksia + pääsi kuuluviin—»tahra, joka kaikista + mainetöistä huolimatta on ainaiseksi tarttunut kiinni + nimeenne», kiroukset tulivat + äänekkäämmiksi—»mutta jos + kuninkaan armo kääntää siitä katseensa + pois ja suvaitsee ottaa huomioonsa ainoastaan Schrandenin nimen + valoisammat puolet, ei tämä suinkaan ole + vähimmässä määrin luettava + tämän asestamisen ansioksi, asestamisen, jonka + johtajaksi minä ylpeydellä ja ilolla saan itseni + mainita. Kuninkaan armo—»</p> + + <p>»Mitä hän jutteleekaan kuninkaan + armosta?» ajatteli Boleslav. »Tekisi asiasta pikaisen + lopun!»</p> + + <p>»Kuninkaan armo on runsaasti vuotanut ylitsemme, on + meidät melkein hukuttanut siunauksellaan. Ja ken kaikkein + ensiksi hedelmiä korjaa, hän muistakoon, että + urhoolliset nostoväen miehet—eikä suinkaan + vähimmässä määrin heidän + järjestäjänsä—ovat kylväneet sen + kylvön, jonka satoa hän nyt korjaa.» Hän + selaili papereitaan ja jatkoi sitte: »Lakit pois, + urhoolliset schrandenilaiset,—hiljaa, nostoväen + miehet,—pyydän, olkaa hyvät ja nouskaa, + herrat,—ken siellä takana ei ota lakkia + päästään, hänet heitetään + pellolle—minulla on kaikkein korkein, armollinen + käskykirje teille luettavana. Se kuuluu:</p> + + <p>'Mikäli näyttäytyy todeksi, että + vapaaherra Boleslav von Schranden, Schrandenin linnassa, on sama + henkilö kuin luutnantti Baumgart 15. schlesialaisessa + nostoväkirykmentissä, ja mikäli varmistuu, kuten + niin urhoolliseen upseeriin nähden täytyy + edellyttää, ettei ole tapahtunut mitään + kurjaa karkausta, niin nimitän hänet nostoväkeni + kapteeniksi, luovutan hänelle piiriinsä kuuluvan + komppanian komennon ja annan hänelle palkinnoksi + erinomaisesta urhoollisuudestaan ensi luokan + teräsristin.—Nämä ylennykset ilmottakoon + hänelle piirin maaneuvos niiden läsnäollessa, + jotka ilmiantokirjelmän ovat + allekirjottaneet.</p><span style="margin-left: 1em;">Friedrich + Wilhelm, <i>Rex</i>.'»</span><br> + + <p>Seurasi pitkä äänettömyys. + Schrandenilaiset isänmaan ystävät seisoivat + töllistellen toisiaan. Luutnantti Merckel oli lyyhistynyt + ikkunalaudalle. Hänen sormensa tempoivat kiihkeästi + ristiä, joka välkkyi hänen takkinsa mustien + kiinnikenauhojen välissä.</p> + + <p>Boleslav tunsi kuinka hänen päässänsä + humisi ja soi. Hänen täytyi tarttua ovenpieleen, + sillä hän pelkäsi pyörtyvänsä. + Ilosta hän ei tuntenut jälkeäkään, + ainoastaan katkeruuden tunne, jota hän kauan oli + väkivoimin hillinnyt, kuohahti hänessä + valloilleen. Hän puri hampaansa yhteen. Hän + pelkäsi puhkeavansa kyyneliin.</p> + + <p>Maaneuvos veti levättinsä takataskusta esiin mustan + rasian, jonka hän ojensi Boleslaville ylen kohteliaasti + kumartaen.</p> + + <p>Kansi ponnahti auki, ja sinisestä samettipohjasta loisti + Boleslavia vastaan valkoinen hohde, joka sädekehän + tavoin ympäröi yksinkertaisen, mustan + teräsesineen. Liikutuksensa puuskassa tarttui hän + siihen ja ojensi oikean kätensä maaneuvosta kohden.</p> + + <p>Silloin astui tämä askelen takaperin, katseli + pitkää, valkeaa solmukättään + tarkkaavaisesti kaikilta puolin, ikäänkuin peläten + sen vahingoittuneen kunniamerkkiä antaessa, ja kätki + sen sitten selkänsä taakse.</p> + + <p>»Herra maaneuvos, tarjosin teille käteni», + huusi uhkaavasti Boleslav, jonka kasvoille uusi + häväistys oli ajanut vihan punan.</p> + + <p>»Hänen majesteettinsa antoi tehtäväkseni + ilmottaa teille hänen kaikkein korkeimman tahtonsa; + kädenlyöntiin asti ei tehtäväni + ulottunut.»</p> + + <p>Samassa lennähti Boleslavin jalkoihin aivan samanlainen + risti kuin se, minkä hän oli saanut.—Felix + Merckel oli sen reväissyt rinnaltaan. + Vilpittömästä vihasta hehkuen astui hän + virkamiehen eteen, jolta hänellä, kuten hän nyt + tiesi, ei ollut mitään pelättävää, + ja huusi: »Siinä on! En huoli siitä + enää! Jokaisen urhoollisen sotilaan täytyy + hävetä sitä kantaessaan sen jälkeen kuin + <span class="wide">tuo</span> on sen saanut.»</p> + + <p>Boleslav päästi raivon ja tuskan huudon ja + syöksähti nyrkki ojossa häntä kohden.</p> + + <p>Felix Merckel tempasi miekkansa ja oli sillä + iskemäisillään aseetonta.</p> + + <p>Ravintolan isäntä heittäytyi molempain + väliin. Maaneuvos huvittelihe huiskuttamalla + tyynnyttävästi käsiään, ja vanha + kirkkoherra seisoi katsellen ympärilleen hehkuvin + silmin.</p> + + <p>Hän tunsi schrandenilaisensa. Hän näki + murhanhimon heidän silmissään.</p> + + <p>»Takaisin!» jyrisi hänen raudalta kalskahtava + äänensä yleisen melun keskeltä. + Käsivarret levällään hypähti hän + ovelle, jossa etumaiset jo olivat kohottaneet pistimensä ja + sauvansa iskeäkseen niillä takaapäin vihattuun + päähän.</p> + + <p>Boleslav kääntyi ja näki kauhukseen, kuinka + lähellä kuolemaa hän seisoi.</p> + + <p>Kirkkoherra oli tarttunut ovenpieleen ja asettui sisälle + tunkeutuvain painoa vastaan.</p> + + <p>Voiko tämä vanhuuden heikontama ukko hillitä + valloilleen päässeen susilauman + rynnäkköä? Eikö tuo murhanhimoisen + uteliaisuuden hyöky ole purkautuva häntä + vastaan?</p> + + <p>Tosiaankin heikko turva! Ja tämä oli ainoa, + sillä maaneuvoksesta, jonka kädet notkeina kuin + liehuvat liinat hohtivat päiden yläpuolella ja joka + kerta toisensa jälkeen vienoimmalla + huiluäänellä vakuutteli ajavansa pellolle ja + pistävänsä putkaan jokaisen + rauhanhäiritsijän, ei kukaan enää + välittänyt.—Mies poloinen, joka oli pitänyt + pöytäkirjaa, ryömi sillävälin vikisten + ja voivottaen pöydän alle piiloon.— —</p> + + <p>Boleslavin povessa huusi ääni: »Kuinka? + Tämän ukonko sallit itseäsi suojella. Eikö + sinussa ole miestä itseäsi puolustamaan?»</p> + + <p>Hänen mielessään leimahti huima + päätös. Kohtalo oli määrännyt + tämän ratkaisevaksi hetkeksi—ja olisi + raukkamaista päästää se + käsistään.</p> + + <p>Äkkiä tempasi hän ukon syrjään.</p> + + <p>»Tämä on <span class="wide">minun</span> + paikkani, kunnian herra», sanoi hän asettuen + hänen paikalleen.</p> + + <p>Hän tarttui oven pieliin, kuten vanhuskin oli tehnyt, ja + tarjosi avoimen rintansa alttiiksi väijyskelijäin + aseille.</p> + + <p>Hänen katseensa suuntautui lujana ja + käskevänä raivoavaan joukkoon. Heidän + suustaan pärskyi vaahtoa häntä vastaan ja + heidän hengityksensä lehahteli kuumana ja + pahanhajuisena hänen kasvoilleen.</p> + + <p>»Tässä seison», huusi hän. + »Pistoolini olen jättänyt kotiin. Voitte huoletta + lyödä minut maahan. Eteenpäin + vaan—kellä rohkeutta on!»</p> + + <p>Mutta rohkeutta ei ollut kellään. Hänhän + ei seissyt enää heihin selin.</p> + + <p>Miekat vaipuivat ja pistimet sukelsivat piiloon.</p> + + <p>»Hyvä—ette siis tahdo murhata», jatkoi + hän halliten heitä katseellaan. »Tahdotte + käyttäytyä kuten ihmiset ettekä kuten + villipedot. Niinpä tahdon teitä puhutella kuten + ihmisiä. Astukaa takaperin ja + käyttäytykää tyynesti.»</p> + + <p>Joukko alkoi huojua, kynnys jäi vapaaksi.</p> + + <p>»Ja nyt puhukaa! Mitä tahdotte minulta?»</p> + + <p>Ainoatakaan ääntä ei kuulunut vastaukseksi. + Huoneessa kuului ainoastaan hengittäväin keuhkojen + huohotus.</p> + + <p>»Vihaatte minua—tavottelette + henkeäni—hyvä—sanokaa minulle— + -miksi? Täällä seisoo kuninkaan edustaja, + kuninkaan, jota me kaikki palvelemme ja jolla on kaikki + tuomiovalta kädessään. Täällä + seisoo Jumalan edustaja, Jumalan, johon minä uskon kuten + tekin. Alistun molempain tuomioon. Nyt voitte valittaa... + Mitä olen teille tehnyt?»</p> + + <p>Äänettömyys jatkui. Vain entinen lallattava + ääni kohosi joukosta, mutta sammui kohta hiljaiseen + korahdukseen.—Oli ikäänkuin se olisi + väkivoimin tukahutettu.</p> + + <p>»Olette vaiti. Ette tiedä mitään. Ja te, + hyvät herrat, auttakaahan toki kansa parkaa vauhtiin. Tuossa + on risti, kansakunnan korkein kunniamerkki, jonka joku on + heittänyt maahan, koska se muka on tahrautunut siitä, + että minulla on samanlainen. Tuolla on joku toinen, joka + kieltää minulta kädenlyönnin, minkä + jokainen tavallisesti antaa jokaiselle, ken ei ole lurjus. Ei tee + mitään, herra maaneuvos, vaikka kantaja ja tuomari + tällä kertaa yhtyvät samaan persoonaan. Kantakaa + vain, tuomitkaa vain, suostun siihen.»</p> + + <p>Syntyi uusi äänettömyys. Maaneuvos siveli + hämillään poskipartaansa.</p> + + <p>»Ja te, arvoisa kirkkoherra,—minun ei sovi vaatia + nuoruuteni kasvattajaa tilille—mutta te olette muutama + kuukausi takaperin osottaneet minulle ovenne. Ettekö te + tahtoisi ruveta seurakuntanne puhemieheksi?»</p> + + <p>Vanhuksen leukapielet värisivät, hänen huulensa + liikahtelivat, mutta + äännähdystäkään ei lähtenyt. + Hänen voimansa näyttivät tyhjentyneen, mutta raju, + ankara katse, joka hänen pensasmaisten kulmakarvojensa alta + kaivautui Boleslavin kasvoihin, ei näyttänyt ennustavan + hyvää.</p> + + <p>Boleslav naurahti. »Minun on siis itseni oltava omana + syyttäjänäni», huusi hän. Hän oli + kuin päihtynyt omasta rohkeudestaan. »Sinun + kätesi on oleva jokaista vastaan ja jokaisen käsi sinua + vastaan», riemuitsi ääni hänen povessaan. + »Mielestänne on teidän kostettava isäni + synnit minulle, purettava vihanne minua kohtaan, koskei se + enää ylety vainajaan. Hyvä—olen hänen + perijänsä. Otan hänen syynsä hartioilleni + enkä kieltäydy sovittamasta, mikäli oikeus minulta + sovitusta vaatii. Mutta miksi ei ole puututtu vainajaan? Miksi ei + käyty oikeutta häntä vastaan? Miksei + häntä laahattu mestauslavalle, jos hän sen + ansaitsi? Herra maaneuvos, kysyn teiltä, joka edustatte + valtiomahtia, miksi valtio vaikeni ja salli sen, että + nämä urhoolliset miehet, joille ei ole mitään + pahaa tapahtunut, ryhtyivät kostoon, niin lapselliseen, niin + julmaan, että ainoastaan verenhimoisten raakalaisten aivot + voivat sellaista keksiä? Kostoon teosta, jota en + myönnä enkä kiellä, mutta joka aina + tähän päivään on ollut peittyneenä + pimeään? Kuinka se tapahtui, jos se tapahtui—kuka + teistä sen tietää? Ja siitä huolimatta olette + häntä ja hänen sukuaan halveksineet, vainonneet, + tehneet heidät kunniattomiksi ja + oikeudettomiksi.—Niinpä vetäkää + meidät oikeuteen, minut ja vainaja ja— — + —», hän vaikeni hämillään, + hän ei voinut päästää Reginan nimeä + huuliltaan... Kirkkoherran silmistä leimahti salama + häntä kohden... Päästen jälleen + tasapainoonsa, jatkoi hän: »Kysykää, + puhukaa, valaiskaa pimeys ja sitten tuomitkaa... Mutta tuomitkaa + silloin myöskin tihutyö, joka on tuhonnut kartanoni ja + omaisuuteni, jonka johdosta minun on pakko asua raunioissa kuin + metsänpedon, ja joka vielä rankaisematonna huutaa + taivaan kostoa — — —Muista rikoksista en tahdo + puhua, en siitä, että minua ja— —— + —väkeäni uhkaatte murhalla ja kuoliaaksi + lyömisellä, en siitä, että tahdoitte + estää isäni ruumiin viemisen + kirkkomaahan,—sen annan teille anteeksi... Mutta linnani + polton, sen vannon teille kostavani. Tähän + päivään asti olen uskonut, että oikeuden valo + olisi minulta sammunut, mutta jos niin on, sytytän sen + jälleen. En tahdo levätä, ennenkuin olen + sytyttäjän vetänyt päivän valoon, ja + silloin Jumala armahtakoon kaikkia niitä, jotka + häntä ovat auttaneet ja hänen tekoaan + salanneet!»</p> + + <p>Joukossa syntyi uudestaan levottomuutta. Etumaiset + tunkeutuivat vielä kauemmaksi takaperin ikäänkun + varoen suuttuneen miehen kostoa. Ikkunan tienoolta kuului pari + kolme käheää naurunhykähdystä, jotka + sentään tukehtuivat alkuunsa.—</p> + + <p>Herrashuoneessa koetti jokainen kaikin voimin + näyttää siltä, kuin ei olisi kuullut + Boleslavin sanoja. Maaneuvos, joka erittäinkin näytti + kiusallisesti liikutetulta, selaili kiihkeästi + asiakirjojaan. Vanha Merckel tyrkytti tavattomalla innolla + vastahakoiselle pojalleen takaisin ristiä, jonka oli + kaapannut lattialta. Harmaa miespahainen, joka oli jälleen + ryöminyt pöydän alta esiin, hankaili ahkerasti + pölyä polvistaan.</p> + + <p>Ainoastaan vanha kirkkoherra seisoi varuillaan. Hän + nojasi rystösensä pöytään ja valkoinen, + ohut tukka, joka ympäröi kaljua päälakea, + vapisi hiljaa. Kuten petolintu, joka on + iskemäisillään saaliinsa kimppuun, seisoi hän + siinä korppikotkan kasvoineen ja hehkuvine silmineen, joiden + yllä törröttivät valkoiset + kulmakarvat.—</p> + + <p>Jos Boleslavin katse olisi tällä hetkellä + kiintynyt häneen, olisi hän jättänyt uudet + kysymykset ja vaatimukset sikseen. Mutta hän tahtoi juoda + voitonmaljansa viimeiseen pisaraan. »Jotta + pääsisimme täyteen selvyyteen», huusi + hän, »te ja minä,—jotta kaikki + tietäisivät, kenen puolella meistä on oikeus ja + kenen vääryys, kysyn täten: kellä teistä + on minulta mitään vaadittavaa? Kenelle olen tehnyt + jotakin pahaa? Kellä on minua vastaan + valittamista?»</p> + + <p>Silloin kajahti hänen takanaan kirkkoherran + ääni: »Onko puuseppä Hackelberg + saapuvilla?»</p> + + <p>Boleslav hätkähti. Kuten tuomarin ääni oli + tämä kumeankäheä jyrähdys tunkeutunut + hänen korvaansa. Hän ei tiennyt, mitä hänen + ylitsensä oli purkautumaisillaan, mutta hän tunsi, + ettei se ollut hyvää.</p> + + <p>Joukko liikehti toisiaan lykellen ja sysien. Puoleksi + työnnettynä, puoleksi vedettynä ilmaantui + rappeutunut juopporenttu eturiviin. Hän koetti puolustautua, + hän mukiloi nyrkeillään ympärilleen, ja + vielä kynnyksellä seistessään koetti hän + kyyristyä ja piilottua takanaan seisojan käsivarren tai + olkapään suojaan.</p> + + <p>»Älä pelkää, Hackelberg», + sanoi kirkkoherra. »Ei sinulle tehdä + mitään.»</p> + + <p>Silloin uskalsi hän ojentautua ja lasimaisista + silmistään suunnata aran, kysyvän katseen + korkeihin herroihin, joiden edessä hän seisoi.</p> + + <p>»Mitä tämä on?» kysyi maaneuvos + närkästyneenä. »Miksi tuollaisen sallitaan + juoksennella vapaana?»</p> + + <p>»Koska ei uskalleta koskea hänen + onnettomuuteensa», vastasi kirkkoherra.</p> + + <p>Herra Merckel vanhempi tunkeutui esimiehensä luo ja + kuiskutti surumielisesti hymyillen hänen korvaansa. + »Surkuteltava isä raukka, josta teidän + ylhäisyydellenne kerroin.»—Mutta vakavasti + huolissaan silmäili hän etumaisia schrandenilaisia, + joiden kourat olivat valmiina tarpeen vaatiessa tarttumaan + juopporenttuun ja toimittamaan hänet pois + näkyvistä.</p> + + <p>»Eikö sinulla ole mitään + sanottavaa?» kysyi kirkkoherra.</p> + + <p>»Mitä minulla pitäisi olla sanottavaa, herra + kirkkoherra?» lallatti hän, uudelleen kyyristyen, ja + veti takkinsa riekaleita peitoksi paljaalle rinnalleen.</p> + + <p>»Eikö sinulla ole mitään + valittamista?»</p> + + <p>»Antakaa minun mennä», marisi hän. + »Ei minulla ole mitään valittamista.»</p> + + <p>»Eikö <span class= + "wide">häntäkään</span> vastaan?» + Hän viittasi Boleslaviin.</p> + + <p>Sammuneissa silmissä leimahti synkkä liekki. Nyt + hän käsitti. Vanha Merckel nyökkäsi + hänelle kehottavasti, ja käsittäen + tehtävän, joka hänellä täällä + oli suoritettavanaan, alkoi hän, kyynelherkkänä + kuten juoppo ainakin, katkerasti itkeä. Mustilla + käsillään tuhri hän kasvojaan, niin että + ne pian näyttivät pöyristyttävältä + naamiolta.</p> + + <p>»Isä parka, isä parka!» surkutteli herra + Merckel vanhempi, samalla pyyhkien silmiään.</p> + + <p>»Miksi näytellään tätä + ilveilyä?» kysyi Boleslav halveksivasti nauraen. Mutta + hän oli tullut sangen kalpeaksi.</p> + + <p>»Täällä ei näytellä, vaan + käydään oikeutta», vastasi hänelle + vanha pappi.</p> + + <p>Boleslav kohautti olkapäitänsä. »Olen + tyytyväinen», sanoi hän, ja hänen + äänensä vapisi. »Sitähän olen + tahtonutkin.»</p> + + <p>Schrandenilaiset kurkottelivat kaulojaan tulevaa + näytelmää odottaen. Hiljaisuudessa, joka + hetkiseksi syntyi, kuultiin väkijoukon, joka ei mahtunut + ravintolaan, vaan täytti kirkkomäkeä, + viettävän siellä aikaansa porpattaen ja meluten. + Hälinän keskeltä kuului naisäänen + hätäinen kirkaisu.</p> + + <p>Olisikohan Regina— — —? Mutta kuinka se oli + mahdollista?—Ja tämä ajatus katosi salaman + nopeudella, kuten oli tullutkin.—</p> + + <p>»Lapseni, kurja lapsi raukkani!» ulvoi + puuseppä, joka nyt oli päässyt totutulle + tolalleen.</p> + + <p>»Mitä lapsellesi sitten on tehty, mies?» + kysyi maaneuvos, joka ei tahtonut kärsiä, että + asiain johto luisui hänen + käsistään.—</p> + + <p>»Vietelty on tyttäreni,— —— + —portto hänestä on tehty— + —isänsydämeni on— —muserrettu— + —särkynyt— —kurja olen— —yksi + kirstu vain vielä—»</p> + + <p>»Luulenpa, että olet minulle jo kerran lukenut + tämän litanian», puuttui maaneuvos puheeseen. + »Silloin nimittäin, kun tulin kuulustelemaan tuota + naista, tytärtäsi, Kissanportaan jutussa. Jollet + näinä viitenä vuonna ole oppinut mitään + uutta, niin... Ja kirkkoherraan kääntyen lisäsi + hän hymyillen: »Minusta näyttää, kuin + tälle lurjukselle olisi annettu Virgiliuksen osa + näyteltäväksi.»</p> + + <p>Pieni harmaa miekkonen nurkassa päästi + mäkättävän naurun, mutta mykistyi heti + jälleen ikäänkuin pelästyen omaa + rohkeuttaan.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra ei ollut ensinkään taipuvainen + siivosti kärsimään maaneuvoksen armollisia + sukkeluuksia. »Niinpä puhun puolestasi, + Hackelberg», sanoi hän. »Minun puheeni + sentään otettanee vakavalta kannalta—sinun, + teidän kaikkien ja Herran Jumalamme edessä, Hänen, + jonka pyhät lait eivät saa olla korkeain herrojen + pilkkana. Vapaaherra von Schranden, olette minua kehottanut. + Oletteko vielä halukas minulle vastaamaan?»</p> + + <p>»Olen», vastasi Boleslav levottoman + kärsimättömästi. Hänestä tuntui, + kuin olisi hän toistamiseen kuullut ulkoa + naisäänen kirkunan joukon melun keskeltä.</p> + + <p>»Olette ottanut vastaan isänne + perinnön?»</p> + + <p>»Epäilettekö sitä?»</p> + + <p>»Herra paratkoon! En!»</p> + + <p>»Mitä se merkitsee?»</p> + + <p>»Te olette omistanut senkin, mikä + vääryydellä oli hänen omansa.»</p> + + <p>»Mutta kirkkoherra ...» Boleslav tunsi + ikäänkuin jähmettyvänsä. Hän tahtoi + puhua, mutta hänen kurkkunsa oli kuin kiinni kureutunut. + »Mihin uhmasi on joutunut?» huusi ääni + hänen povessaan.</p> + + <p>»Löysitte naisen, herra parooni, joka oli ollut + isänne jalkavaimona. Löysitte hänet alennettuna, + tahrattuna, lian ja rikosten peittämänä. + Monivuotinen orjuus oli häneltä riistänyt kaiken + ihmisarvon. Hän eli siellä kuten eläin + eläimen kerällä. Tämä kurja olento + kuului tänne ja kuului minulle. Minä olen hänet + kasvattanut, minun käteni on valanut kastevettä + hänen otsalleen, minun käteni ojentanut hänelle + pyhän ehtoollisen kalkin. Olen seurakunnan edessä + Jumalalle vannonut valvovani tätä nuorta sielua, joka + oli kaksin kerroin orpo sentähden, ettei se, joka hänet + oli siittänyt, voinut valvoa omankaan sielunsa + parasta.»</p> + + <p>»Ah, orpo lapsi raukkani!» lallatteli + puuseppä. »Vielä vain kaksi—vielä vain + yksi kirstu— —»</p> + + <p>»Olen vastuunalainen hänen puolestaan Jumalan ja + seurakunnan edessä. Isältäsi en voi + häntä vaatia, sillä hän seisoo Jumalan + istuimen edessä; sentähden vaadin häntä + sinulta ja kehotustasi noudattaen kysyn sinulta: Mitä olet + tehnyt tälle sielulle?»</p> + + <p>Boleslavin silmien edessä leijaili punertava sumu. Ja + tässä sumussa kasvoi vanhan papin olento, niin + että hän näytti miltei yliluonnolliselta. Boleslav + kykeni vain änkyttämään: »Mitä oli + minun—mitä voin minä ...?»</p> + + <p>Ja vanhus jatkoi: »Kuninkaamme on sinulle + tänään kaikkien ihmisten edessä suonut suuren + kunnioituksen; katso nyt vain, Boleslav von Schranden, voitko + kunnialla kestää Jumalammekin edessä. Kysyt + mitä sinun oli tehtävä? Tämä olento, + niin likaisena, niin hylkynä kuin se edessäsi makasi, + oli sinulle oleva korkeampi ja pyhempi kuin mikään muu + luotu olento. Mitä olet tehnyt sovittaaksesi sen + syyllisyyden, jonka isäsi on kasannut tämän naisen + niskoille? Oletko vapauttanut hänen henkensä siitä + orjuudesta, johon hän oli vajonnut? Oletko opastanut + hänen sieluaan Jumalan, laupiaan, kaikkein armollisimman + luo? Oletko koettanut häntä jälleen kohottaa + ihmisyyteen? Vai oletko vetänyt häntä yhä + syvemmälle ja syvemmälle siihen synnin kiroukseen, + johon huoneesi ja veresi on hänet kietonut? Ja ennen kaikkea + yksi seikka: Kuinka olet asustanut hänen kanssansa? + Kerrotaan, että autiolla saarellanne on vain yksi ainoa + huone, jossa saattaa asua!—Oletko aina muistanut, että + isäsi oma on jumalallisten ja inhimillisten lakien mukaan + oleva sinulle koskematon? Oletko opettanut häntä + rukoilemaan ja katumaan, vai oletko hänen eksytettyä + mieltään yhä edelleen myrkyttänyt?... Ja oman + veresi, oletko sen pitänyt puhtaana syntisistä + himoista?—Vai ovatko ajatuksesi kuten villipedot + kierrelleet hänen ympärillään ja hiipineet + hänen jäljessään ja väijyneet + häntä hänen heikkoudessaan ... kunnes uusi + häpeäteko tuli—»</p> + + <p>»Lakatkaa!» huusi Boleslav. Niin, tosiaan hyppi, + skorpiooneja tämän kristillisen rakkauden miehen + suusta. Salaisimmat ajatussynnitkin osasi hän rangaista, + yksin sellaisetkin, jotka eivät vielä olleet + vilahtaneetkaan hänen ajatuksiinsa ja joihin hänen + sentään tällä hetkellä täytyi + tunnustaa itsensä syylliseksi.</p> + + <p>Nyt tuli kaikki, kaikki selväksi! Mikä hänen ei + antanut nukkua pitkinä, yksinäisinä + öinä, mikä myrskynpuuskien tavoin ajeli verta + hänen suonissaan, mikä hänet pakotti + henkeään pidättäen kuulostelemaan, + hengittikö toinen milloin nopeammin, milloin verkkaisemmin, + saadakseen hengityksen epätasaisuudesta selville, että + tyttö valvoi kuten hänkin, levottomasti kuulosteli + kuten hänkin,—hän himosi tämän naisen + ruumista, häväistyä, pahoin pideltyä, + uljasta, ihanaa ruumista... Mutta rikos oli, Luojan kiitos, + vasta hiiviskellyt hänen omassa povessaan. Vielä ehti + työntää salvan eteen, ennenkuin se hiipi yli + vaarallisten rajojen. Tähän asti oli hän + tilivelvollinen ainoastaan itselleen ja hänen oli oman + tuomioistuimensa edessä tehtävä selko siitä, + mikä painoi hänen omaatuntoaan!— —</p> + + <p>Kalpeana ja hämmentyneenä katseli hän + ympärilleen ja näki kaikkien kasvojen jo loistavan + voitonriemusta. Silloin palasi hän suunnilleen.</p> + + <p>»Kuka antaa teille oikeuden syyttää minua + sellaisesta ilkityöstä?» huusi hän + kirkkoherralle.</p> + + <p>»En syytä teitä—kysyn vain», + keskeytti hänet vanhus. »Olette tullut aivan liian + kalpeaksi, herra parooni, niin ettemme saata olla + epäilemättä suuttumustanne.»</p> + + <p>»Hän on tuominnut itsensä, onneton», + lisäsi herra Merckel vanhempi surkutellen.</p> + + <p>Schrandenilaiset, uudelleen toivoen saavansa tarttua + hänen kaulukseensa, nostivat aika melun, ja joukko tunkeili + kynnystä kohden.</p><br> + + <p>Silloin—kaiken ääntenkohinan + ylitse—kuului pihalta Boleslavin korviin sydäntä + vihlaiseva hätähuuto. Nyt ei ollut enää + epäilemistäkään. Siellä oli Regina.</p> + + <p>»Regina!» huudahti hän ja syöksähti + pihanpuoleisen ikkunan luo. Siellä oli hurja metsästys + ylimmillään. Aitojen rattaiden, tynnyrien ja + jäätyneiden lantakasojen ylitse kapusi, hyppi ja juoksi + joukko raivostuneita naisia. Jälestä pyyhälti + poikia kalikat käsissä. Kiviä sinkoili kaikilta + suunnilta.</p> + + <p>»Auttakaa, auttakaa!» kuului Reginan kirkuna. + Häntä itseään ei kuitenkaan näkynyt.</p> + + <p>Mutta kun Boleslav tempasi auki takaoven, lennähti + tyttö pimeään käytävään. Ja + lauma ulvoen perästä!</p> + + <p>Voimakkaalla tempauksella vetäisi hän tytön + huoneeseen ja sulki kiireesti oven, jota vastaan naisten raivo + nyt purkautui.</p> + + <p>Regina vaipui herransa jalkoihin ja painoi nyyhkyttäen + kasvonsa hänen takkinsa liepeeseen. Tytön + käsistä putosi kaksi puoleksi pirstoutunutta + astialautaa, joita hän oli tuskallisesti pidellyt + kiinni—ne olivat jäännökset kilvestä, + jolla hän tavallisesti suojeli itseään + lenteleviltä kiviltä.</p> + + <p>Hänen tukkansa oli hajallaan, hänen vaatteensa + repaleina; kaunis turkisreunus, josta hän oli ollut niin + ylpeä, riippui repaleina hänen vartaloaan + pitkiin.——</p> + + <p>»Kuinka sievä rakastava pari!» sanoi herra + Merckel hyvillään hieroen käsiään.</p> + + <p>Kun schrandenilaiset näkivät nuo molemmat näin + koreasti yhdessä, näytti heillä olevan hyvä + halu jatkaa vaimojensa urotyötä täällä + sisällä. Reginan näkeminen vietteli heitä + aina vastustamattomalla voimalla heittelemiseen. He + päästivät riemun ulvonnan ja katselivat sopivia + heittoesineitä. Herrashuoneeseen lennähti jo kaksi + savihaarikkaa, joista toinen hipaisi puusepän + olkapäätä. Kenenkään henkeä ei + enää tavoteltu, tahdottiin vain + »läimähytellä.»</p> + + <p>Maaneuvos huiskutti epätoivoissaan + solmukäsiään. Koko hänen lempeä + ylhäisyytensä petti näiden hittolaisten + vastassa.</p> + + <p>»Herra maaneuvos», sanoi Boleslav, viitaten + polvistuvaan naiseen, joka puoleksi tajutonna painautui + häntä vasten. »Pyydän teitä painamaan + tämän kohtauksen mieleenne. Jollette itse katso + tarpeelliseksi puuttua asiaan, voi sentään + käydä, että minun täytyy teitä + oikeudessa vaatia todistajaksi tätä urhoollista + väkeä vastaan.»</p> + + <p>Ylhäinen herra maaneuvos aavisti tuskin + itsekään, mitä surkeaa osaa hän + näytteli. Itse hänen komea leijonanharjansakin oli + joutunut pois suunniltaan ja riippui jäykkinä + töyhtöinä pään ympärillä.</p> + + <p>»Merckel,» tirskui hän, »olette + kylänvouti. Panen teidät viralta, jollette heti saa + hiljaisuutta aikaan. Hiljaa—väki—hiljaa! + Tämä on maanrauhan rikkomista.—Siitä tulee + vankeutta— —lähetän teidät kaikki + vankilaan.— —Vieläpä ase + kädessä— —maksaa kolme vuotta, kokonaista + kolme, hyvät ihmiset.— — —Huomenna + lähetän tänne santarmeja, kolme santarmia + yhdellä kertaa—»</p> + + <p>Tämän uhkauksen oli hänen hyvä + enkelinsä johduttanut hänen mieleensä, sillä + mikään muu ei olisi näihin mielettömiin + enää vaikuttanut. Onnettoman sodan jälkeen ei + Schrandeniin ollut enää ainoatakaan santarmia + sijotettu. Tämä oli suuri onni, jota ei niin + pilanpäiten saanut menettää, sillä santarmia + pelkäsivät he enemmän kuin kuningasta.</p> + + <p>Herra Merckel, joka alkoi vavista virkansa tähden, teki + voitavansa rauhaa palauttaakseen. Hänen poikansa nojasi + käsivarret ristissä ikkunanpieleen ja koetti + näyttää siltä, kuin tämä + näytelmä huvittaisi häntä erinomaisesti.</p> + + <p>Vanha kirkkoherra tuijotti edessään olevaan pariin, + ikäänkuin tahtoisi katsoa heidän + sydäntensä sisimpään.</p> + + <p>»Nouse pois», sanoi Boleslav polvillaan olevalle + Reginalle. »Sinulle ei tehdä + mitään—minä olen luonasi.»</p> + + <p>Mutta tyttö painautui vielä pelokkaampana + häntä vasten. »Eihän teitä viedä + pois, herra, eihän?» nyyhkytti hän. + »Minä vaikka palellutan itseni kuoliaaksi—jos se + on totta.»</p> + + <p>»Ei viedä—mutta nouse nyt.»</p> + + <p>»Oi, herra, hyvä, rakas herra!» Ja hän + painoi otsansa herransa polvea vasten.</p> + + <p>»Boleslav von Schranden—kiellätkö + vielä?»</p> + + <p>»Mitä minun pitäisi kieltää? + Sekö, että tämä naisparka, jota te olette + vainonneet ja sysineet, näkee minussa ainoan turvansa ja + pelastajansa, koska olin pitkien vuosien jälkeen + ensimäinen, joka hänelle sanoin lempeän sanasen? + Tai onko minun kiellettävä, että tämä + sama turvaton nainen, koko Luojan avarassa maailmassa ainoa + olento, joka tahtoi jäädä luokseni, kun kaikki + muut minut hylkäsivät, on tullut minulle rakkaaksi ja + kalliiksi? Enkö olisi raaka, tunnoton pölkky, jos + toisin ajattelisin kaiken sen jälkeen, mitä hän on + tehnyt hyväkseni? En ole häntä pyytänyt + jakamaan yksinäisyyttäni linnan raunioissa. Siellä + ei ole elämä niinkään hauskaa, ja kaikki + hyvyyteni häntä kohtaan oli siinä, että + sallin hänen uhrautua hyväkseni.—Mitään + iloa en ole voinut hänelle valmistaa,—mitään + luvatonta ei ole tapahtunut välillämme. Jos hän + mieluummin tahtoo olla maaorjana, ei se koske hituistakaan + maailmaa, kaikkein vähimmän teitä schrandenilaisia + ja itse tuota juopporenttuakin, joka kerran paritti oman lihansa + ja verensä.»</p> + + <p>Puuseppä, jota vanha Merckel oli hiljaa rohkaissut, alkoi + näytellä hellän isän osaa.</p> + + <p>»Voi, tyttäreni, onneton tytär + raukkani!» porasi hän.</p> + + <p>»Eteenpäin», sopotti isäntä, + »vaadi hänet takaisin».</p> + + <p>»Tule, lapseni, tule onnettoman, hyljätyn + isäsi luo. Murheissaan on hän langennut juoppouden + syntiin. Vain kaksi kirstua tekee hän + vielä,—yhden itselleen ja yhden—»</p> + + <p>Hän ojensi likaisen kätensä + tytärtään tavottaen, mutta tämä + kauhuissaan sysäsi sen kiihkeästi takaisin.</p> + + <p>»Älkää suotta vaivautuko», sanoi + Boleslav. »Hän kuuluu minulle, kuten minäkin + kuulun hänelle.»</p> + + <p>»Ja kuitenkin vaadin häntä + tänään sinulta, Boleslav von Schranden», + sanoi kirkkoherra, samalla laskien kätensä Reginan + päälaelle.—Tyttö kyyristyi arasti, mutta + antoi sen tapahtua.</p> + + <p>»Siksikö, että voisitte hänet mukavammin + kivittää?»</p> + + <p>»Lupaan sinulle, ettei hänelle tästedes + tehdä mitään pahaa. Vien hänet itse + erään virkaveljeni luo, joka hänet on saattava + uudelleen ajalliseen ja iankaikkiseen elämään. + Älä asetu hänen pelastuksensa tielle + kytkemällä hänet vielä lujemmin synnin + kahleilla itseesi.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni. Tuhansia ajatuksia risteili hänen + mielessään. Vanhus ei ollut mikään petturi. + Hänen sanansa oli luja kuin kallio. Mitä oikeutta + hänellä itsellään oli tähän + naiseen, joka tahdottomana lepäsi hänen jaloissaan? + Mitä saattoikaan hän Reginalle tarjota, kun uskalsi + itselleen vaatia hänen elämäänsä?</p> + + <p>Silloin puuttui puheeseen maaneuvos, joka jo oli osittain + toipunut pelästyksestään. »Onko + tämä henkilö jo laillisessa + iässä?» kysyi hän.</p> + + <p>Kirkkoherra laski ja vastasi myöntäen.</p> + + <p>»<i>Vis paterna</i> ei siis ole enää + voimassaan, eikä myöskään ole voitu todistaa + hänen haureellisesti eläneen—muuten voisi + hänet lähettää johonkin ojennuslait + ...»</p> + + <p>Boleslavin ivanauru sai hänet vaikenemaan.</p> + + <p>»No hyvä, niinpä ratkaiskoon hän itse. + Oletteko siihen tyytyväinen, herra parooni?»</p> + + <p>»En minä häntä pidätä», + murahti Boleslav ja tunsi samassa, kuinka naisruumis vapisi + hänen jaloissaan. Hän kumartui tytön puoleen. + »Regina—kuuletko, mitä kirkkoherra sinulle + lupaa?... Tiedät, että tulevaisuutesi on turvattu. + Tahdotko seurata häntä?»</p> + + <p>Silloin kohotti tyttö hehkuvat, kyynelten valelemat + kasvonsa häntä kohden ja nyyhkytti: »Pyydän, + herra—älkää tehkö—minusta + pilkkaa—»</p> + + <p>»Tahdot siis jäädä luokseni?»</p> + + <p>»Tiedättehän sen, herra!—Miksi kiusaatte + minua?»—</p> + + <p>»Nouse sitten, niin lähdemme».</p> + + <p>Kirkkoherra asettui hänen tielleen. Hän oli tullut + kalman kalpeaksi, ja hänen kotkankatseensa kaivautui + Boleslavin kasvoihin. Hän laski juhlallisesti + kätensä hänen olalleen kuten taanoin isän + syyllisyyttä hänelle selittäessään.</p> + + <p>»Poikani», sanoi hän, »sinutkin olen + ottanut pyhän kasteen liittoon. Sinutkin olen opettanut + sopertamaan Jumalan nimen ja osottanut sinulle hänen + luomakuntansa ihmeellisyyden. Olet minulle ollut aivan kuin oma + lapseni ja vielä enemmänkin, sillä olithan herrani + poika. Sinunkin puolestasi on minun vastattava Jumalan istuimen + edessä. Et ole voinut puhdistautua siitä + epäluulosta, joka sinuun on liittynyt. Ja kun luen + sielustasi,—älä luo silmiäsi maahan, + minä tiedän kyllä. Ja siksi vaadin vielä + kerran sinulta tätä naista. Vaadin häntä + hänen isänsä nimessä, seurakunan + nimessä, taivaallisen Jumalamme nimessä, hänen, + joka on kaikkien orpojen ja turvattomain isä, sillä he + eivät tiedä, mitä he tekevät. + Päästä hänet vapaaksi—niin olet + syytön ja saat mennä rauhassa tietäsi.»</p> + + <p>Regina oli noussut pystyyn ja tarrautui väristen + Boleslavin käsivarteen.</p> + + <p>»Tule!» sanoi hän. »Toivottavasti + pääsemme joukon lävitse.» Ja hän oli + menemäisillään vanhuksen ohitse.</p> + + <p>Mutta tämä astui uudestaan hänen tielleen ja + levitti käsivartensa hänen eteensä.</p> + + <p>»Olet siis isäsi arvoinen! Ja niinkuin isäsi + olen kerran kironnut, niin kiroon nyt sinut tällä + hetkellä ja tämän naisen sinun kanssasi. Sinä + olet oleva niinkuin Kain, jonka Herra vihassaan karkotti + kasvojensa, edestä... Missään ei ole sinulle + oleva sijaa valmistettuna. Raunioissa olet sinä asustava + koko pitkän ikäsi! Ja tämä nainen sinun + kanssasi! Menkää nyt... Tehkää tietä, + te siellä—ja ken kätensä häneen + satuttaa hyvässä taikka pahassa tarkotuksessa, se on + oleva kirottu hänen kanssansa.»</p> + + <p>Boleslav purskahti nauruun, joka epäsointuisena kajahti + hiljaisuudessa.</p> + + <p>»Tule», sanoi hän tarttuen Reginan + käteen. »Tule, anna vanhan miehen sadatella, + sehän hänen on ammattinsakin.»—Ja kuitenkin + valahti väristys hänen ruumistaan pitkin.</p> + + <p>Edessään näki hän joukon tungokseen + aukenevan kujan, joka kaartui tarjoiluhuoneen lävitse + ulommaiselle ovelle.</p> + + <p>Hän astui Reginan kera kujaan.</p> + + <p>Kukaan ei naurannut, ei herjannut eikä koskenut + heihin.</p> + + <p>Taikauskoinen pelko jähmetytti kaikki nämä + raa'at kasvot.— —</p> + + <p>Talvisen illan viima hengähteli jäisenä + hänen kasvoilleen.</p> + + <p>Ja kas! Lieneekö joku rientänyt ulkona + odottavillekin viemään viestiä—lieneekö + heidän keskuuteensa levinnyt aavistus + tapahtumasta—täälläkin kohtasi heitä + syvä äänettömyys, täälläkin + aukeni kuja, jota myöten molemmat vitkalleen, allapäin + astelivat alas virralle.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIV" id="XIV"></a> + + <h2>XIV.</h2><br> + + <p>Iltarusko sammui. Siintävän heleä utu leijaili + alastomain pensaiden ympärillä, kiviltä tihkui + maahan säkenöiväin kristallien vihmasade.</p> + + <p>Lumi narskui Boleslavin jalkojen alla. Hänen + hengityksensä kiemurteli vaaleina pilvinä hänen + edellään. Pakkanen viillytti miellyttävästi + hänen hehkuvia kasvojaan. Hän oli lähettänyt + Reginan edeltäpäin ja koetti yksin + kävellessään tyyntyä ja selvitä, + sillä hänen aivoissaan kiehui kuin mikäkin + noitakattila.</p> + + <p>Kirous oli luonnollisesti pelkkää ilveilyä, + vain peikko pimeässä, jolla lapsia pelotellaan. + Hänen isänsä viholliset olivat vain vaanineet + tilaisuutta tehdäkseen pojalle noitatemppujaan, jotka olivat + varatut isää varten; ja sentään—miten + hirvittävää olikaan ajatella moisen kirouksen + ansaitsevansa!—No, siitähän ei voinut olla + puhettakaan. Mitä tuo vanha jyrisijä oli + edellyttänyt tapahtuneeksi kaikessa + törkeydessään, se oli tuskin höyhenen + keveydelläkään hipaissut hänen sieluaan. Kun + hän nyt tiesi, mistä oli kysymys, oli vaarakin ohitse. + Itse asiassa täytyi hänen olla vanhukselle kiitollinen + siitä, että tämä oli hänelle kaukaa + osottanut kuilun, jota kohden hän oli huoletonna + kulkenut.</p> + + <p>»Mutta kylliksi tästä asiasta», tuumi + hän itsekseen. »Minä olen herra, hän on + palvelustyttö—ja tahdon olla kirottu, + jos—»</p> + + <p>Säikähtyneenä pysähtyi hän + mietteissään. Hänhän jo oli kirottu. Sitten + hymyili hän säikähdykselleen Sellainen lasten + pöpö!—Hyi sentään!—</p> + + <p>Joka tapauksessa oli hänen suhteessaan ulkomaailmaan + tästä päivästä alkava uusi ajanjakso. + Tämä risti hänen kädessään oli + takeena siitä, ettei hän seissyt oikeudetonna ja + kunniatonna maailman vastassa, vaan että niin oikeus kuin + kunniakin olivat saavutettavissa, jos hänellä vain oli + rohkeutta kääntyä persoonallisten + vihamiestensä päiden ylitse korkeimpain viranomaisten + puoleen.—Piirin tuomarit olivat katsoneet hyväksi + jättää murhapolton rankaisematta. No hyvä, + siispä hänen oli sytytettävä palo, jonka + hehku pelottaisi pahantekijän piilopaikastaan esiin. Mutta + silloinhan hänen täytyi vetää myös + isän tekonen pimeydestään, täytyi + haudanhäväisijän käsin rikkoa vainajan rauha + ja toitottaa oman sukunsa häpeä + maailmalle.—Hän murti suutansa. Hän tunsi + mielessään kuohuvan uhman, niin valtavan, että + itsensä tuhoamisen vaarakin näytti hänestä + pelkältä pilkalta. Mitä hänen tarvitsi + säikähtää?</p> + + <p>»Olenhan kuitenkin kirottu!» jupisi hän ja + nauru purskahti hänen kurkustaan.</p> + + <p>Sitten meni hän kotiin. Regina laittoi + pöytään illallisen. Hän oli korjannut + nuttunsa ja kammannut tukkansa veden avulla sileäksi. + Hänen kasvonsa olivat tyynet, ikäänkuin ei + mitään olisi tapahtunut, ainoastaan kynsien naarmut + hänen kaulassaan osottivat, mitkä hetket + hänellä oli takanaan.</p> + + <p>Boleslav kysyi teennäisellä ankaruudella: + »Kuinka pälkähtikään + päähäsi, Regina, lähteä + ravintolaan?»</p> + + <p>Regina vilkaisi arasti ylöspäin + herraansa.—»Antakaa anteeksi, herra», sanoi + hän allapäin. »Löysin kirjeenne, ja silloin + muuttui maailma silmissäni vihreäksi ja keltaiseksi ja + minä en enää tiennyt mitä + tein—ajattelin vain, että voisin teidät + lopultakin pelastaa— —»</p> + + <p>»Tuhmuuksia», sanoi Boleslav nauraen—mutta + hänen rinnassaan kumpusi jotakin, jota hänen + väkivoimin täytyi tukahuttaa.</p> + + <p>»Nouda minulle viiniä», käski Boleslav + istuutuen pöytään,</p> + + <p>»Mitä viiniä, herra?»</p> + + <p>»Parasta. Tänään on suuri + juhlapäivä.»</p> + + <p>Regina katsoi häneen kummissaan ja meni.</p> + + <p>»Nouda lasi itsellesikin», sanoi Boleslav + tytön avattua harmaan, hämähäkin verkkojen + kietoman pullon.</p> + + <p>»Herra hyvä, minä en kestä + sitä.»</p> + + <p>»No, pian nyt.»</p> + + <p>»Heti, herra.»</p> + + <p>Boleslav kaasi lasiin. Tummahkon kullankarvainen neste valui + kimmeltäen smaragdinvihreään lasiin. + Nämä roomalaiskuosiset viinilasit ainakin olivat + häviöstä pelastuneet.</p> + + <p>»Maljasi!»</p> + + <p>Lasit kalahtivat kuin kumeasointuinen kello.</p> + + <p>»Tähän naiseen on siis pappi minut + tänään parittanut kirouksellaan», ajatteli + Boleslav ja antoi katseensa vaipua hänen silmiinsä. + Kuinka omituista, kuinka kummallista! Tämä nainen oli + tuleva osaksi hänen elämästään, oli + vanhus sanonut. Tämä nainen,—miksi juuri + tämä? »Onhan kirouskin jonkinlainen + vahvistus», ajatteli hän edelleen. »Jokin jota + ei ole olemassa eikä milloinkaan tule olemaan, on ja pysyy + sen varmistamana ja vahvistamana, kuin mikäkin pyhä + oikeus taivaan ja maailman edessä.»</p> + + <p>Ja niin risteilivät hänen ajatuksensa ahneesti sen + kielletyn alueen ympärillä, jonka + ylipääsemättömiin aitoihin itse papin sanat + olivat lyöneet aukkoja. Sitten hävettivät + häntä omat ajatuksensa. »Sinä olet + herra», toisti hän yksikseen, »hän on + palvelustyttö, vieläpä vain orjatar, ja silleen + täytyy sen jäädä.»</p> + + <p>Muuten oli selvää, että koston työhön + oli vielä tänään + ryhdyttävä.—</p> + + <p>Hän käski Reginan korjata ruuat pois ja tuoda toisen + pullon pöytään. Sitten nouti hän pulpetiltaan + kynän ja paperia ja osotti tytölle paikan, jossa + tämä oli istunut jouluaattoon saakka.</p> + + <p>Aran iloissaan painautui Regina istumaan, sillä hän + oli siitä pitäen saanut aina maatapanoonsa asti istua + eteisessä tulisijan ääressä.</p> + + <p>»Sinun on tehtävä minulle hieman selkoa, + Regina», alotti Boleslav. »Vastaa lyhyeen ja tarkasti + jokaiseen kysymykseeni.»</p> + + <p>Regina hätkähti silminnähtävästi. + »Kyllä, herra», kuiskasi hän.</p> + + <p>»Juo, se päästää kielesi + siteistään.» Regina totteli, mutta viini + näytti tällä kertaa vaikuttavan hänessä + pelkoa ja vastenmielisyyttä.</p> + + <p>»On kysymys sen yön seurauksista, jolloin veit + ranskalaiset Kissanportaan yli.—Oliko linnassa + ketään, joka tiesi tästä + retkestä?»</p> + + <p>»Ei, herra.»</p> + + <p>»Kenen kautta se sitten on tullut tunnetuksi?»</p> + + <p>»Minun kauttani luulen, herra», sammalsi + Regina.</p> + + <p>»Kenelle olet sen ilmaissut?»</p> + + <p>»Isälleni.»</p> + + <p>»Kuinka sen teit?»</p> + + <p>»Hän tuli tuontuostakin linnaan saadakseen minulta + rahaa; ja jollei minulla ollut mitään, nipisteli ja + löi hän minua.»</p> + + <p>»Miksi et huutanut apua?»</p> + + <p>»Olihan öinen aika, herra, ja armollinen herra + olisi häntä pieksättänyt, jos hänet + olisi tavattu.»</p> + + <p>»Hyvä, jatka.»</p> + + <p>»Ja niin tuli hän myös vähän + jälkeenpäin—retken jälkeen, + tarkotan—ja vaati kaikenlaista—minun piti + häneltä—armolliselta + herralta—kiristää rahaa tai salaa kopeloida + hänen taskujaan ja muuta sellaista.—Ja + päästäkseni kerta kaikkiaan hänestä + rauhaan, kävin hänelle hakemassa kukkaron, jonka + ranskalainen eversti oli minulle antanut. Kun hän näki + punertavan kullan välkkyvän kuutamossa, tuli hän + aivan kuin hulluksi—»</p> + + <p>Hän vaikeni.</p> + + <p>»No, eteenpäin!»</p> + + <p>»Täytyykö minun se sanoa, herra?»</p> + + <p>»Tietysti!»</p> + + <p>»Mutta onhan hän sentään isäni, + herra.»</p> + + <p>»Sinun on tehtävä, mitä + käsken.»</p> + + <p>Regina huokasi syvään ja jatkoi: »Ja silloin + kävi hän kurkkuuni kiinni ja huusi korvaani: Olet + surman oma, jollet heti paikalla tunnusta, mistä olet saanut + näin paljo kultaa... Ja kun olin jo aivan + tukehtumaisillani— —»</p> + + <p>Boleslav naurahti katkerasti itsekseen. Hänen oma + isänsä ja tytön isä—he + käyttivät molemmat samoja kunnioitettavia keinoja.</p> + + <p>Regina luuli herransa nauravan hänelle. »Hyvä + herra», jatkoi hän rukoilevasti herraansa katsahtaen, + »minähän olin silloin vielä niin + hirveän tuhma. Paria viikkoa myöhemmin, kun he minua + kuulustelivat, olisivat he saaneet minut huoletta kuristaa + eivätkä sittenkään olisi saaneet + mitään tietoonsa... Mutta, silloin, ja olihan hän + sentään isäni ...»</p> + + <p>»Hyvä, silloin siis kannoit kieliä koulusta. + Ja entäs sitten?»</p> + + <p>»Vielä samana yönä alkoi omaatuntoani + painaa, ja aamulla viedessäni armolliselle herralle + kahvia—sillä minun oli aina oltava hänen + lähettyvillään—tunnustin hänelle + kaiken.</p> + + <p>»Ja hän?»</p> + + <p>»Hän tuli liidunvalkoiseksi eikä sanonut + sanaakaan—mutta hän sieppasi pyssyn seinältä + ja tähtäsi sillä minua. Minä panin + käteni ristiin ja suljin silmäni; silloin kuulin kuinka + hän päästi kirouksen—ja sitten heitti pyssyn + olalleen ja syöksyi ulos. Ajattelin heti: nyt hän + tahtoo raivata isän pois tieltä!—Ja kun näin + hänen rientävän nostosillalle kaksi verikoiraansa + mukanaan, juoksin sukkelaan puiston läpi ja Kissanportaan + yli kylään, viedäkseni isälle sanan, + että hänen henkensä oli vaarassa. Jos hän + olisi ollut kotonaan, en häntä olisi voinut + enää pelastaa, mutta hän istuikin Merckelin luona + Mustassa Kotkassa. Siellä oli hän kaikki + hälyyttänyt jalkeille keskellä yötä ja + makasi sitten päissään kuin mikäkin elukka. + Mustasta Kotkasta ei hän mene häntä hakemaan, + aattelin itsekseni,—ja se olisi ollut liian + myöhäistäkin, sillä herra Merckel ja kaikki + tiesivät jo koko asian ja nostivat aika + häläkän minut nähtyään ja + kävivät minua ahdistelemaan ja aikoivat väkisin + panna minut puhumaan, mutta minä puraisin kieleeni, jotta + veri tuli, ja olin vaiti. Sitten päästivät he + minut valloilleni, mutta minä juoksin armollista herraa + vastaan ja heittäysin hänen jalkoihinsa ja sanoin: + Säästäkää hänet, se ei + hyödytä mitään, sillä maailma + tietää sen jo kuitenkin.—Silloin potkaisi + hän minua, niin että pyörtyneenä + lysähdin maahan, mutta isälle ei hän tehnyt + mitään... Ja sitten kahden viikon perästä + tuli santarmi minua noutamaan ja vei minut Mustaan Kotkaan. + Siellä istui viinihuoneessa viisi tai kuusi + ylhäistä vierasta herraa, tämä herra + maaneuvos heidän mukanaan, ja ovi sulettiin + jälestäni ja minua alettiin kuulustella... Mieluimmin + olisin ainoastaan itkenyt enkä tehnyt muuta + mitään, mutta sitten rohkaisin mieleni ja arvelin, + että isälläni oli tapana juoda enemmän kuin + janottikaan, ja hän kai oli nähnyt pahaa unta... Mutta + silloin näyttivät he minulle kukkaroa, jonka he olivat + ottaneet häneltä pois.—Ja silloin, herra, ... + silloin sanoin, että rahat olivat ... palkka, jonka sain, + kun annoin—» Hän vaikeni ja painoi + kätensä kasvoilleen, joille häpeä levitti + tumman punan...</p> + + <p>»Jatka», käski Boleslav, purren hampaansa + yhteen.</p> + + <p>»Eiväthän he minua uskoneet, herra, mutta he + kai huomasivat, etteivät saisi minulta totuutta selville, + sillä he eivät kyselleet enempää. Ja sitten + alkoivat he hiljaa neuvotella keskenään, mutta minulla + on hyvät korvat, minä kuulin kaiken... Oliko minut + pistettävä vankeuteen, jotta oppisin puhumaan, oliko + armollinen herrakin vangittava? Sellaisia he juttelivat. Ja sitte + tulivat toiset ja arvelivat, että piirille olisi + häpeäksi, jos kielikellot pääsisivät + sellaista soittamaan, ja koko Itä-Preussinkin kunnia + siitä kärsisi, ja kun sitä paitsi ei ollut sitovia + todistuksiakaan, oli täysi syy painaa asia hiljaisuudessa + unohtumaan—he mainitsivat sen jotenkin toisin, mutta sanat + olen unhottanut.»</p> + + <p>»Ja sitten päästivät he sinut + menemään?»</p> + + <p>»Niin. Herra Merckel sanoi, että minun oli + korjattava luuni, sillä minä saastutin + talon.»</p> + + <p>Syntyi äänettömyys. Sitten kulautti Boleslav + yhdellä siemauksella pari kolme lasia väkevää + viiniä ja sanoi: »Nyt paloyö!»</p> + + <p>Regina hypähti silloin tuoliltaan pystyyn ja tuijotti + häneen kauhistunein katsein.</p> + + <p>»Minun pitäisi ... tulipalosta?»</p> + + <p>»Niin paljo kuin siitä muistat.»</p> + + <p>»Ja minun pitäisi ... kaikki ... herra?»</p> + + <p>»Kaikki.»</p> + + <p>»Herra ... sitä en voi!» Kuten + hengenhädissään päästi hän + tämän huudahduksen suustaan.</p> + + <p>»Mitä se merkitsee?» Boleslav oli hänkin + ponnahtanut pystyyn ja mittaili häntä silmät + selällään.</p> + + <p>Regina pani kätensä ristiin rinnalleen: »Olen + teille aina—ollut kuuliainen, herra... En ole koskaan + mukissut eikä mikään ole ollut minusta liian + vaikeaa... Tahdon tehdä kaiken, mitä käskette, ja + jos sanotte: mene, anna itsesi kivittää, teen sen heti + paikalla... Mutta tätä yhtä älkää + vaatiko minulta, pyydän sitä sydämeni + pohjasta.»</p> + + <p>Vihastuneena ja kummissaan katsoi Boleslav tyttöön. + Hän oli niin tottunut tämän ehdottomaan + kuuliaisuuteen, ettei voinut käsittää + tätä yhtäkkiä leimahtanutta + vastustuskykyä... Hänen valtansa oli siis lopussa ... + se ei ollut rajaton, kuten hän oli luullut!—Eikö + tämä nainen ollut itse ruvennut hänen orjakseen? + Eikö hän ollut myynyt itseänsä ruumiineen ja + sieluineen hänelle ja hänen suvulleen, ja nyt hän + yhtäkkiä tahtoi pitää oman + päänsä?</p> + + <p>Veri syöksähti hänen + päähänsä. Hänen silmänsä + pullistuivat.</p> + + <p>»Sinun täytyy— — —sinun + täytyy heti paikalla!»</p> + + <p>Regina painautui seinää vasten. Hänen + silmänsä kiiluivat pimeästä Boleslavia kohden + kuin ahdistetun villikissan silmät.—»En tee + sitä», tenäsi hän.</p> + + <p>Boleslavissa heräsi perinnöllinen, raaka herruutensa + tunto. Viinikin vaikutti osaltaan. Hän hyökkäsi + tytön kimppuun ja tarttui hänen rintaansa.—</p> + + <p>Tytön nutun napit eivät kestäneet kovaa + tempausta, vaan lensivät irti. Hänen valkea povensa + aaltoili, ja Boleslavin katse ikäänkuin kietoutui + huntuun...</p> + + <p>»Onko minun hänet kuristettava vai häntä + suudeltava?» ajatteli Boleslav ja tavotti hänen + kaulaansa.</p> + + <p>Hengenhädissään tarrasi Regina vastaan. Kuten + rautapihdit puristuivat hänen kätensä Boleslavin + hartioihin... Täytyi koota kaikki voimansa + pitääkseen puoliaan näitä + jäntereitä vastaan.</p> + + <p>Ja nyt alkoi äänetön painiskelu. Se kesti monia + minuutteja eikä ottanut lainkaan loppuakseen... Se + näytti katkeralta, suorastaan epätoivoiselta, se + näytti ottelulta elämästä ja kuolemasta ja + muuttui sentään jälleen leikkisodaksi... + Kumpikaan taistelijoista ei enää tiennyt, mistä + taisteltiin. Boleslavin veristyneet silmät etsivät + Reginan silmiä. Reginan hiestynyt rinta puristui hänen + rintaansa vasten. Molempain hengitys suli yhteen. Lujasti + sylikkäin kietoutuneina hoippuivat he sinne tänne, + kunnes Boleslav vihdoin painoi tytön polvilleen... Mutta + tämä ei väsynyt, vaan koetti vetää + hänet luokseen maahan.</p> + + <p>Paikoillaan painiskellen katsoivat he ikäänkuin + unelmissaan tuokion toisiaan silmiin. Silloin kulki väristys + Reginan ruumiin lävitse, ja keskellä taistelua painoi + hän antautuvasti poskensa samaan käsivarteen, jota + vastaan hän taisteli.</p> + + <p>Boleslav näki sen—hän näki, kuinka toisen + silmät tuskaisesti hehkuen riippuivat hänen + silmissään, hän näki tytön kauniit, + villit kasvot kukoistavina edessään.</p> + + <p>»Olemmehan kirotut kuitenkin», välähti + hänen mielessään.</p> + + <p>Silloin kumartui hän huoahtaen alas tytön puoleen + ja—suuteli häntä suulle.</p> + + <p>Regina voihkasi ääneen, puristui Boleslaviin kiinni + ja puri hampaansa hänen huuliinsa. Sitten retkahti hän + hervotonna takaperin ja kaatui selälleen, niin että + takaraivo kolahti kovasti lattiaan.</p> + + <p>Aivan huumautuneena tuijotti Boleslav häneen maahan. + Tyttö makasi kuin kuollut. Ainoastaan kohoileva rinta ahmi + ilmaa. Boleslavin omista huulista kihosivat veripisarat. + Ajattelematta pyyhki hän niitä pois + kielellään,</p> + + <p>»Mitä nyt?»</p> + + <p>Ja mitä kauemmin hän tuijotti maassa makaavaan + naiseen, sitä korkeammalle kuohui tuskaisa pelko hänen + mielessään, nousten aivan mielettömyyden + rajoille. Hän pelkäsi, mitä oli tuleva.</p> + + <p>»Pois tästä talosta—pois, pois, + ennenkuin hän nousee», huusi ääni hänen + povessaan. Hän tempasi vaippansa seinältä, + käänsi karvalakkinsa reunukset alas ja + syöksähti talviyöhön, ikäänkuin + hurja ajo olisi hänen kintereillään.</p> + + <p>Hän ei voinut sitä paeta, hän laahasi sitä + mukanaan mihin menikin. Se riehui hänen rinnassaan, se + kuohui hänen veressään ja kohisi hänen + hermoissaan—tämä nuorten aistien hurja ajo.</p> + + <p>Hän kirmasi ympäri metsää. Pakkanen ei + häntä jäähdyttänyt, pimeys ei + häntä tyynnyttänyt.</p> + + <p>Oliko mitään pelastusta—mitään?</p> + + <p>Pappila johtui hänen mieleensä. Ivanauru purskahti + hänen huuliltaan.—Olihan Helena kauhusta väristen + väistynyt hänen tieltään, kun hän + vielä puhtain sydämin, puhtain mielin ja aistein oli + sinne astunut. Mitä Helena tekisikään + tänään, jos hän kirottuna ja syyllisyyden + painamana rohkenisi mennä hänen + läheisyyteensä?</p> + + <p>Ja kuitenkin—eikö pappilan tanhuvilla ollut + lähes vuosikymmenen ajan ollut kotipaikkansa kaikella, + mitä hänessä vielä oli hyvää, + valoisaa ja rauhallista? Oliko hänen luvatonta etsiä + näiltä valon tyyssijoilta pelastustaan, vaikkapa + sieltä olisi tuhat kertaa lähtöisin se kirous, + joka hänet oli peittänyt pimeyteen?</p> + + <p>Melkein vasten tahtoaan poikkesi hän kylään + vievälle tielle.</p> + + <p>Torninkello löi yksi. Viisi tuntia oli hän + harhaillut ympärinsä, ja aika oli tuntunut + hänestä yhtä monelta minuutilta.</p> + + <p>Kylä oli uupunut uneen, vain »Mustasta + Kotkasta» lankesi tummanpunertava kajastus valkealle + lumelle, jota himmeä kuu valaisi raukealla valollaan. + Reenraiteet välkkyivät kuin valkoiset nauhat, jotka + maata myöten venyivät etäisyyteen, ja + jääpuikot kirkonräystäästä + kuvastuivat hopeisena varjopiirustuksena tummalle + seinälle.</p> + + <p>Hän kulki kirkon ohitse pappilan puutarhaa kohden. + Hänen sydämensä hyppi niin, että se tuntui + aivan nousevan kurkkuun... Helenan päätyikkunasta + häämötti vielä valkea. Hän kapusi aidan + ylitse ja tarpoi syvässä lumessa puutarhamajan luo, + joka oli parinkymmenen askelen päässä talon + päätyseinästä. Hän asettui sen varjoon...</p> + + <p>Valkoinen uudin verhosi kokonaan valaistun neliön. + Palttinapintaan kuvastuivat luonnottomiksi vääristyneet + kukanlehtien ja varsien ja paperiviuhkioilla koristeltujen + kukkaruukkujen varjot.—Niiden valtakunnassa hallitsi + hän nyt siveänä ja hiljaisena kuin pyhä + neitsyt ruusutarhassaan.</p> + + <p>Ja jälleen ilmestyi hänen sielunsa silmien eteen + tuomiokirkon pyhimyskuva, jonka hän näki aina, milloin + kuvitteli mielessään lemmittyään. Saadapa + vain ainoaksikaan sekunniksi vajottaa katseensa hänen + katseeseensa, siten herättääkseen uuteen eloon + sen, minkä aika ja syyllisyys oli kuolettanut!</p> + + <p>Tytönvartalon kuvajainen pimitti tuokioksi valaistun + pinnan... Uutimen lievettä kohotettiin.</p> + + <p>Puoleksi poissa tajultaan ojensi Boleslav käsivartensa + häntä kohden.</p> + + <p>Nopeasti putosi uudin jälleen alas, ja kohta sammui + valo...</p> + + <p>Hengittämättä odotti Boleslav, eikö Helena + nyt vaarattomasta pimeydestä antaisi hänelle + mitään merkkiä. Mutta ei näkynyt + enää liikahdustakaan.</p> + + <p>»Mutta toivonhan aivan mielettömiä», + puhui hän itsekseen. »Nähtävästi ei + hän tuntenut minua lainkaan, huomasi vain miesolennon ja + ponnahti pelästyneenä takaisin. Parasta on laittautua + heti tieheni, muuten lähettää hän pian koko + talon luullun varkaan kintereille.»</p> + + <p>Ja niin läksi hän palausmatkalle. + Päästyään tielle ja taivaltaessaan + eteenpäin tunsi hän verensä melkoisesti + tyyntyneen. Jo pelkkä tietoisuus Helenan + läheisyydestä oli siis vaikuttanut rauhottavasti.</p> + + <p>»Mihin nyt?» Ulos maailmaan, mutta kotiin ei. Kun + hän vain ajattelikin maassa makaavaa naisolentoa, alkoi veri + uudelleen kiehua hänen suonissaan</p> + + <p>Hän oli hurmahenki, ja Boleslav vihasi + häntä.</p> + + <p>Tietämättä mihin aikoi poikkesi hän + sivupolulle, joka vei vajojen ja mökkien välitse + linnasaarelta poispäin ja päättyi aukeihin + peltoihin.—-Niiden takareunalta + häämöttivät metsät, + siintävänä juovana reunustaen valkeaa tasankoa. + Sinne veti jälleen hänen mielensä. Sinne + missä unelmattoman unen rauha vallitsi talvisessa + hiljaisuudessa.</p> + + <p>Hän alkoi taivaltaa polutonta peltoa, jolla levisi lumi + säännöllisinä harjoina ja loivanteina + rannattomiin, niin että näytti kuin virtailevan valon + meri aaltoilisi häntä vastaan. Kiristen murtui + jäätynyt kohva hänen jalkojensa alla, hän + upposi lumeen polviaan myöten, mutta hän ponnisteli + eteenpäin ikäänkuin uudelleen omia ajatuksiaan + paeten. Häntä tavallaan lohdutti tämä + ponnistus, joka oli niin tarkotukseton ja kiihdytti hänen + hengitystään.</p> + + <p>Hänen rintansa läähätti, hiki valui pitkin + hänen ruumistaan, kompastellen ja horjahdellen pyrki + hän eteenpäin. Siellä täällä oli + kohva kyllin vahva hänet kannattaakseen. Silloin tuntui kuin + hän olisi saanut siivet ja liitelisi yli maan, kunnes uusi + putous hänelle muistutti, kuinka raskaana ja matalana + hän taakkoineen ryömi maan pinnalla.</p> + + <p>Metsänreuna kohosi korkeampana ja tummempana hänen + edessään,—vielä satasen askelta ja hän + saavuttaisi määränsä. Silloin tukki + hänen tiensä jokin, joka nousi kuin pieni + töyräs hänen edessään ja ojentautui + viiden-, kuudenkymmenen askelen pituisena metsää + kohden. Mutta luontaiseksi töyrääksi oli se liian + säännöllinen ja jyrkkäreunainen. Sen + rinnalla, muutamain askelten päässä, oli toinen + samanlainen ja edelleen vasemmalla vielä kolmaskin. Ne ovat + varmaankin soraläjiä, ajatteli hän, joita + syksyllä on luotu vietäväksi pois lumen + sulettua.—Miksi kyläläiset eivät ottaisi + soraa hänen maaltaan? Eihän täällä ollut + ketään, joka heiltä olisi sen kieltänyt!</p> + + <p>Mutta mitä merkitsivät ristit tuolla—vasta nyt + huomasi hän ne, sillä ne oli peittänyt tumma + metsänreuna—ristit, jotka töyrästen + päissä kohosivat kammottavina ja uhkaavina yön + pimeyteen?</p> + + <p>Kolme luvultaan, jokaisella kummulla yksi— —</p> + + <p>Ne olivat karkeatekoisia, honkahirsistä kirveellä + veistettyjä ja näyttivät syvälle maahan + upotetuilta, sillä ne eivät liikahtaneetkaan hänen + niitä puistellessaan. Mitään kirjotusta ei + niissä näkynyt, ja jos olisi ollutkin, ei hän + olisi voinut sitä lukea.</p> + + <p>Arvotuksentapaisina, kuten unhotetun rikoksen muistomerkit, + seisoivat nämä karkeatekoiset kummitukset + tässä, ja kuunhohde hopeoi niiden harmaita + sälöpintoja.</p> + + <p>Silloin äkkiä putosivat suomukset hänen + silmistään. Ääneensä huudahtaen löi + hän kätensä kasvoilleen.—</p> + + <p>Nämä olivat heidän hautansa, heidän, jotka + kaatuivat vuonna seitsemän, tuona onnetonna + yönä.</p> + + <p>Täällä makasivat hänen isänsä + uhrit!</p> + + <p>Mikä onneton sattuma oli tuonut hänet tänne? Ja + eikö se näyttänyt enemmältä kuin + sattumalta? Olivathan häntä houkutelleet ja + vetäneet ikäänkuin tuhannet + näkymättömät käsivarret, niin että + hänen oli täytynyt, tietämättä miksi, + lähteä tälle mielettömälle taipaleelle, + niin että hän oli ponnistanut perille, + väsymyksestä vaipumaisillaan, lumen ja jään + halki.</p> + + <p>Oliko kohtalo tämän kaikista ruoskaniskuista + tuskallisimman säästänyt tähän + syvimmän nöyryytyksen hetkeen, jotta hänelle + oikein selviäisi, että hänen oli mahdoton + enää nousta, että hänen ilman pelastusta + täytyi hukkua häpeään ja epätoivoon?</p> + + <p>»Mutta hyvä on, että olen + täällä», puheli hän edelleen yksikseen. + »Siten voin ainakin tulla vakuutetuksi, ettei vanhus + kirotessaan tehnyt minulle mitään + vääryyttä. Ja mitä syntejä ei vielä + ole, saattaa tulla.»</p> + + <p>Hänen katseensa liukui pitkin lakeita kummunharjoja, + jotka hänen silmistään näyttivät + painautumistaan painautuvan hangen tasalle, niin ettei + niillä lopulta näyttänyt olevan + päätä ollenkaan... Kuinkahan monta mahtoi + levätä niiden alla? Jos heidät oli ladottu + vieretysten, on vähintäänkin sata kussakin + haudassa—kentiesi puolta enemmänkin.—Ja kaikki + kelpo sotureja, jotka ilolla olivat lähteneet sotaan + kuninkaan ja isänmaan puolesta, saadakseen + täällä kurjan kavalluksen uhreina surkean + lopun.</p> + + <p>Hän tarttui sylin ristiin ja painoi kasvonsa rosoiseen + runkoon, jonka sälöt raapivat hänen ihoaan.</p> + + <p>»Syytä häntä koko maailman + nähden», huusi ääni hänen povessaan, + »häntä ja Reginaa—ja tee sitten loppu + itsestäsi ja tytöstä.»</p> + + <p>Hänen katseensa suuntausi etäisyyteen ja etsi + taivaan rannalta linnan ääripiirteitä. + Mitään ei sieltä näkynyt, ainoastaan puiston + latvukset häämöttivät häntä vastaan + muodostaen mutkikkaan kaaren. Tuolla takalistolla, hieman sivuun + oikealle, täytyi Kissanportaan sijaita.</p> + + <p>Sieltä tyttö oli kulkenut ylitse, synkkä, + verenjanoinen joukko jälessään. Kuinka + kammottavasti olikaan kumeain, säännöllisten + marssiaskeleiden täytynyt kaikua hänen korviinsa! + Sitten yhä eteenpäin, syvälle metsän + sisään, aina raivatulle tieaukeamalle saakka, joka + suunnattomana puoliympyränä, yhdensuuntaisena + metsänreunan kanssa, vei tiheikön lävitse. Regina + ei ollut koskaan retkestään kertonut, ja + sentään Boleslav näki tarkkaan, kuinka kaikki oli + käynyt. Se oli kirkkaana ja selvänä hänen + edessään, kuin olisi hän itse ollut mukana.</p> + + <p>Hän ojensi kätensä ja piirsi taivaan rantaa + myöten vapisevalla sormellaan tien, jota hän oli + kulkenut.</p> + + <p>Ja sitten, kun hänet tarpeetonna oli päästetty + matkoihinsa, kun hän, syntirahat taskussaan, + yksinään palasi kotia kohden—kuinka laukausten + pamahdusten, rumpujen pärinän, + ruudinvälähdysten ja yllätettyjen + kuolinhuutojen—-kuinka täytyikään + tämän kaiken ajaa häntä sieltä + pois—hirveänä kostonhenkien parvena!</p> + + <p>Boleslav ei käsittänyt, kuinka tyttö oli voinut + elää edelleen, nämä äänet + korvissaan, nämä kuvat silmiensä edessä! + Ensimäinen nuoranpätkä, ensimäinen + vesisyvänne olisi hänelle täytynyt olla + tervetullut vapahdus.</p> + + <p>Mutta ei mitään tästä kaikesta. Tyttö + ei nähnyt mitään näkyjä, omatuntonsa ei + häntä ahdistanut, hän näytti tuskin tuntevan + syyllisyyttään.</p> + + <p>Sellaiset tunteet oli eläimellä tai + hurmahengellä!—Boleslav värisi. Tähän, + tähän ihmiseen oli hänen elämänsä + sidottu.—</p> + + <p>Ja tuskan valtaamana heittäytyi hän hautakummun + reunalta suinpäin lumeen, pani kätensä ristiin + rinnalleen ja sammalsi sekavia rukouksen sanoja, kyynelten + tulviessa hänen silmistään.</p> + + <p>Hänen vuoteensa kylmyys, joka viilsi hänen + kasvojaan, ajoi hänet pystyyn. Hän kiersi ympäri + hautarivin kykenemättömänä mitään + ajattelemaan. Hänestä tuntui, kuin olisi hän + takertunut vaskiseen verkkoon, jonka rihmat kietoutuivat yhä + ahtaammalle hänen ympärilleen.—</p> + + <p>»Taivaan herra», niin hän rukoili, + »älä kosta minulle isän syntejä. Anna + heidän levätä, näiden kuolleiden, + —minä en ole heitä murhannut. Anna ihmeen + tapahtua, anna minulle merkki, että tahdot minut pelastaa + kuolemansynnistä ja epätoivosta.» Hänen + silmänsä hapuilivat apua etsien + ympärinsä.</p> + + <p>Kylmänä ja tylynä hymyili hänelle kuun + valaisema taivas lyijynharmaassa hohteessaan. Mitään + merkkiä ei sieltä näkynyt, mitään + ihmettä ei tapahtunut.</p> + + <p>Boleslav nauroi. »Näyttäähän kuin + olisin mielipuoleksi tulemaisillaani», jupisi hän + itsekseen.</p> + + <p>Silloin tunsi hän äkillistä uupumusta. + Häntä huimasi. Hänen jalkansa + kieltäytyivät + tehtävästään.—Silloin kyyristyi + hän kuoppuraan, jonka oli ruumiinsa painolla tehnyt lumeen, + ja vaipui puolihorroksissa vilusta väristen + mielihauteihinsa.</p> + + <p>Kun hän vihdoin jäykistynein jäsenin kömpi + pystyyn, iloissaan, ettei ollut vaipunut uneen ja paleltunut, + hehkui jo punertava juova itäisellä taivaanrannalla. + Häntä värisytti samalla kuumasti ja kylmästi + kuten kuumeen alkaessa.</p> + + <p>Nyt oli paras palata kotiin. Mutta mistä hän sai + voimaa tehdä olemattomaksi sen, mitä tänä + yönä oli tapahtunut? Hän kosketteli + kielellään huuliaan. Haava, jonka tyttö oli + iskenyt suudelmallaan, poltti vielä.</p> + + <p>Eikä taivaasta ollut langennut mitään + merkkiä. Mitään ihmettä ei ollut tapahtunut. + Jäihän hänelle tosin aina kuolema, jonka syliin + voi paeta pahempaa.</p> + + <p>Kuolema! Kuin valonsäde pimeydessä välähti + tämä ajatus hänen mielessään, mutta + hänen aivonsa olivat liian väsyksissä, hänen + mielensä liian alakuloinen, jotta hän olisi voinut + pitää siitä kiinni. Se sammui kuten oli + syttynytkin.</p> + + <p>Omien askeltensa jälkiä myöten kulki hän + takaisin kylään.</p> + + <p>Siellä ei ollut vielä ketään + liikkeellä, mutta paikotellen nousi jo savu lakeisesta, ja + kanat kaakottivat orsillaan uutta aamua tervehtien.</p> + + <p>Laskeutuessaan polkua alas virralle, oli hän + näkevinään naisolennon varjon rientävän + nostosillalta häntä kohden. Regina kaiketikin oli + odotellut sillalla ja nyt tuli häntä vastaan. + Kelläpä kyläläisistä olisi + tähän aikaan vuorokaudesta ollut mitään + tekemistä nostosillan luona? Hänen sydämensä + alkoi sykkiä levottomammin. Nyt oli tulijakin hänet + huomannut. Kuului hiljainen, kimakka kirkaisu, ja seuraavassa + hengenvedossa oli olento kadonnut sivupolulle aitojen + suojaan.</p> + + <p>Boleslavilla ei ollut halua lähteä häntä + takaa ajamaan. Mahtoi olla jokin karjapiika, joka aamunkoitossa + oli noutanut vettä ja karttoi häntä + kohdata.—Nostosillalle astuessaan näki hän + kuitenkin äsken-sataneessa lumenhärmässä + jalanjälkiä, jotka veivät paalulle, mihin + kirjelaatikko oli kiinnitetty.</p> + + <p>Olisiko kylässä joku tuntenut tarvetta kirjottaa + hänelle öiseen aikaan? Ajatus oli naurettava mutta + kuitenkin sai se toivojen virran valahtamaan hänen sielunsa + lävitse.</p> + + <p>Hän sieppasi taskustaan pienen avaimen, joka + hänellä tavallisesti oli aina mukanaan.—Laatikko + aukeni—sieltä putosi kirje.</p> + + <p>Vapisevin käsin mursi hän sinetin. Helenan + allekirjotus!—Oliko Jumala kuullut hänen rukouksensa? + Tahtoiko hän lähettää hänelle voimaa ja + pelastusta?</p> + + <p>Ensimäinen aamunkajastus valaisi sen verran, että + hän saattoi lukea. Mutta kirjaimet vilisivät hänen + silmissään. Ainoastaan sieltä + täältä tarttui irrallinen + lause—yksinäinen sana hänen mieleensä. + »Odota— — —hetki, jolloin sinua + kutsun— — —ikävöiden— — + —nuoruuden aika— — + —onnellinen!»—</p> + + <p>Yhden asian hän sentään voi lukea + tästä kaikesta: merkki, jota hän oli rukoillut + kaatuneiden sotilasten haudoilla, oli langennut taivaasta! Ihme + oli tapahtunut!</p> + + <p>Uusi itseluottamus virtaili hänen suonissaan. Onni ei + ollut häntä vielä hyljännyt; hänen ei + tarvinnut vielä joutua epätoivoon. Helena, tuo puhdas + ja valoisa, hänen nuoruutensa hyvä hengetär, + luotti vielä hänen voimaansa ja uskollisuuteensa.</p> + + <p>Ja hän, Boleslav, hän ei totisesti ole saattava + lemmittynsä uskoa häpeään. Ennemmin tahtoi + hän kuolla kuin alentua häpeään ja + itsensä halveksimiseen.</p> + + <p>Ja kääntyen aamuruskoon päin, joka hulvasi + häntä kohden purppurahohdettaan, kohotti hän kaksi + sormea taivasta kohden ja puhui: »Jumala, joka olet ankara + ja vanhurskas tuomari ja kostat isäin pahat teot lapsille + kolmanteen ja neljänteen polveen, vannon sinulle, että + ennen päätän päiväni omin käsin, + ennenkuin annan pappisi kirouksen saada minut valtoihinsa. + Amen.»</p> + + <p>Sitten meni hän kotiinsa kuin raskaasta taakasta + vapautuneena.</p> + + <p>»Nyt on kummitus haihtunut», sanoi hän, + astuessaan eteiseen syvään henkeään + vetäen, mutta käsi vapisi vielä ovenripaan + tarttuessaan kuten kuumeessa.</p> + + <p>Nopealla, aralla katseella tähysteli hän ympäri + huonetta.</p> + + <p>Aamuruskon kajastuksessa näki hän Reginan istua + kyyröttävän vuoteessaan, kädet ristissä + polvien ympäri.—Hänen nuttunsa oli auki, + hänen tukkansa pörrötti hajallaan kasvoilla. Juuri + tuollaisena oli Boleslav hänet jättänyt eilen + illalla.</p> + + <p>Hän kohotti vitkalleen päätänsä ja + katsoi Boleslaviin haipuvalla katseella kuten unissaan.</p> + + <p>Boleslavia pelästytti tämä katse.</p> + + <p>»Etkö ole ruvennut nukkumaan?» kysyi hän + niin ankarasti kuin voi.</p> + + <p>Tyttö tuijotti häneen autuaassa lumouksessa, mutta + ei vastannut mitään.</p> + + <p>»Etkö kuule?» tiuskaisi Boleslav.</p> + + <p>Tyttö ei siitä säikähtänyt, + ainoastaan hiljainen väristys kulki kautta hänen + ruumiinsa, ikäänkuin tämän äänen + kuuleminen täyttäisi hänet + ihastuksella.—Sitten hymyili hän hieman ja kysyi: + »Mitä pitäisi minun kuulla, herra?»</p> + + <p>»Miksi et ole nukkunut»</p> + + <p>»Olen odottanut teitä, herra.»</p> + + <p>»En ole käskenyt.»</p> + + <p>»Ette ole sitä kieltänytkään, + herra.»</p> + + <p>Boleslav tarttui erään tuolin selustaan. + »Miksi pelkäät häntä vielä?» + kysyi hän itseltään. »Olethan vannonut, + sinulla ei ole enää mitään vaaraa!» + Sitten, päästäkseen tytöstä loitommalle, + käski hän tämän mennä kiehauttamaan + jotakin lämmintä.</p> + + <p>Regina nousi vitkaan ojennellen jäykistyneitä + jäseniään. Haaveellinen huolimattomuus näytti + pehmentäneen koko hänen olentonsa. Eilisestä + illasta oli hän kokonaan muuttunut. Reginan sulettua oven + jälkeensä tempasi Boleslav kirjeen taskustaan, + vakuuttaakseen itseään vielä kerran onnestaan.</p> + + <p>Hän luki:</p><span style="margin-left: 1em;">»Rakas + nuoruudenystäväni!</span><br> + + <p>Papalta kuulin, kuinka jalo ja viisas kuninkaamme on sinua + korkeasti kunnioittanut. Hän on nimittänyt sinut + kapteeniksi ja antanut sinulle ristin. Toivotan sinulle paljo + onnea ja iloitsen siitä sydämestäni. Mitä + muuta on tapahtunut, ei pappa tahtonut sanoa, mutta hän oli + hyvin kiihtynyt ja on sinusta puhunut hyvin suutuksissaan.— + —Ah, olisitpa ymmärtänyt saavuttaa hänen + suosionsa ja seurakunnan rakkauden! Minun ei silloin tarvitsisi + olla niin huolissani ja saisin sinua siellä + täällä nähdä ja puhutella.—Ah, + rakas Boleslav, rukoilen sinua hartaimmasti, älä koeta + enää milloinkaan tulla puutarhaan. Tunnethan papan... + Jos hän tietäisi! Ah, luulen, että hän + lopettaisi minut... Odota, rakas ystävä! Ken + uskollisesti odottaa loppuun saakka, hän on kunnian kruunun + saava, sanotaan pyhässä sanassa. Ole + kärsivällinen, kunnes lyö hetki, jolloin sinua + kutsun. Lähetän sinulle silloin sanan, ja varmasti + odotan sinua ikävöiden. Oi, ihana nuoruuden aika, mihin + on se joutunut. Kuinka onnellinen silloin + olinkaan!</p><span style="margin-left: 1em;">Sinun + Helenasi.</span><br> + + <p>Jälkikirjoitus: Älä tule uudestaan puutarhaan. + Neuvon sinulle toisen paikan. Ei vain puutarhaan.»</p> + + <p>Omituista. Mikä muutamia minuutteja takaperin oli + täyttänyt hänen sydämensä suurimmalla + riemulla, näytti hänestä nyt laimealta ja + värittömältä ja pudotti hänet kuin + pilvistä. Siihen oli varmaankin syypää + tämä villi nainen, jonka läheisyys hämmensi + hänen ymmärryksensä.</p> + + <p>Autuas mielipuolisuus näytti vallanneen tytön. Ja + kuinka hän hymyili! Kuinka hän tuijotti tyhjyyteen!</p> + + <p>Hän palasi. Hän liukui eteenpäin kuin + unissaan.</p> + + <p>»Regina.»</p> + + <p>Hän sulki tuokioksi silmänsä. »Mitä, + herra?»</p> + + <p>»Mikä sinun on tänään?»</p> + + <p>Hän pudisti hymyillen päätänsä. + »Ei mikään, herra.»</p> + + <p>Ja jälleen sama katse—unelmiin hukkunut, sulanut + onnen kyyneliin.</p> + + <p>Boleslavin rintaa ahdisti. Oli + ilmeistä—häntä pelotti.</p> + + <p>Silloin päätti hän olla tyttöä + enää näkemättä ja kuulematta, + elää ainoastaan työlleen.—Hän alkoi + penkoa papereita, järjesteli kaikki, mitä + tärkeimpiä asiakirjoja vielä oli + jälellä, valikoi, laittoi luetteloita ja kopioi. + Hänen mielestään tuntui kuin hänen + täytyisi olla kaikin puolin valmiina siltä varalta, + että äkkiä tapahtuisi jokin + onnettomuus.—</p> + + <p>Niin kului päivä, niin kului ilta.—Regina + kyyrötti loitolla huoneen pimeimmässä nurkassa + eikä liikahtanut paikaltaan. Boleslav ei uskaltanut + enää häneen vilaistakaan.</p> + + <p>Veri jyskytti hänen ohimoissaan, hänen + silmiensä edessä karkeloi kellertäviä + renkaita, hänen jäsenissään vavahtelivat + väsyneet hermot.</p> + + <p>Kellon lyötyä kymmenen nousi Regina, mutisi + »hyvää yötä» ja katosi + esirippunsa taakse. Boleslav ei vastannut eikä katsonut + hänen jälkeensä.</p> + + <p>Yhdentoista aikaan sammutti hän valon ja meni + vuoteeseensa hänkin.</p> + + <p>»Miksi sydämeni jyskyttää?» kysyi + hän itseltään. »Muista, mitä olet + vannonut.» Mutta aavistuksellinen onnettomuuden pelko, + jonka hän tunsi lähenevän kuin kummituksen, ei + jättänyt hänen sieluaan rauhaan. Hän nousi + vielä kerran ja hiipi paljain jaloin asekaapille, jota + nousevan kuun hohde himmeästi valaisi. Sieltä otti + hän esiin pistoolin, joka hyökkäysten varalta oli + aina ladattuna.</p> + + <p>Se oli ollut hänen turvansa monessa verisessä + ottelussa. Sen oli häntä tänään + suojeltava omaa itseään vastaan.</p> + + <p>Hän pani sen hana vireessä viereensä + yöpöydälle.</p> + + <p>»Jokohan nyt silmäsi sulkeutuvat?» kysyi + hän, painaen päänsä tyynyyn. Hänen + epäilyksensä oli aiheeton. Jo muutamain sekuntien + jälkeen tunsi hän, kuinka väsymys hiljaa herpaisi + hänen jäsenensä ja ajatuksensa.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kerrassaan kummallinen uni herätti hänet + syvästä unesta puolivalveille. Hän näki + pimeässä, joka häntä ympäröi, kaksi + hurjannäköistä silmää, jotka kiiluivat + häntä kohden kuten pantterikissan silmät. Ne + näyttivät olevan vain muutaman tuuman + päässä hänen kasvoistaan. Ne tuijottivat + häneen jäykän palavina, ikäänkuin + tahtoisivat hänet lumota ja hurmata.</p> + + <p>Hänen hengityksensä oli vähällä + pysähtyä, sillä toisen huounta virtaili + lämpimänä hänen ylitsensä.</p> + + <p>Ja tosiaan ei se ollut mikään uni. Hän oli + avannut silmänsä seposelälleen. Hänen + vuodepeitteensä oli kuunhohde aivan kuin liidunnut. Ja + silmät hehkuivat yhä edelleen kuluttavalla tulella + häntä kohden. Kasvojen piirteet selvisivät + näkyviin. Naisen valkopukuinen vartalo kumartui hänen + ylitsensä.</p> + + <p>Suloinen säikähdys värisytti hänen + ruumistaan.</p> + + <p>»Regina», jupisi hän.</p> + + <p>Silloin vaipui olento polvilleen hänen vuoteensa viereen + ja peitti kyynelin ja suudelmin hänen + kätensä.—Boleslavin valtasi hiljainen herpous. + Hän halusi silitellä mustaa tukkaa, joka irtoimena + valui tyynylle, mutta hänen kädellään ei + ollut voimaa vapautua Reginan käsistä.</p> + + <p>Silloin—»muista valaasi!» huusi + ääni hänen povessaan. Äkillinen kauhu + ponnahdutti hänet pystyyn.</p> + + <p>Vielä puolinukuksissaan tempoi hän irti + kätensä ja hapuili pistoolia.</p> + + <p>»Hän tai sinä!»</p> + + <p>Laukaus pamahti. Regina päästi tuskanparahduksen ja + vaipui otsalleen vuoteen reunaa vasten. Samassa kuului + vastakkaiselta seinältä sälinää ja + ryskettä. Isoäidin kuva oli pudonnut maahan.—</p> + + <p>Hämmentyneenä katseli hän ympärilleen, + vasta nyt heräten täysin tajulleen.</p> + + <p>»Oletko haavottunut?» kysyi hän, laskien + kätensä tytön päälaelle.</p> + + <p>»En—tiedä—herra!» Ja sitte + laahautui hän pitkin lattiaa omalle vuoteelleen.</p> + + <p>Boleslav pukeutui ja teki tulen. Kaikki tämä + näytti hänestä sekavalta unelta. + »Mitäs, jos hän nyt kuolee?» huusi + ääni hänen povessaan.—</p> + + <p>Vedettyään tytön vuodeverhon syrjään + näki hän tämän kyyristyneen perimäiseen + nurkkaan, pitäen vuodepeitettä hampaillaan koholla. + Peitteellä näkyi veripilkkuja.</p> + + <p>»Herran tähden—näytä + tänne—mihin sinuun on sattunut?»</p> + + <p>Regina päästi peitteen vaipumaan rinnoilleen ja + näytti hänelle paljaan olkapäänsä. Veri + vuoti siitä virtanaan.—-</p> + + <p>Mutta jo ensi silmäys riitti haavoihin perehtyneelle + Boleslaville osottamaan, ettei haava ollut kuin pieni naarmu, + joka muutamissa päivissä paranisi + itsestään.</p> + + <p>»Luojan kiitos, Luojan kiitos!»</p> + + <p>Regina tuijotti häneen suurin, sieluttomin silmin.</p> + + <p>»Se ei ole mitään», sammalsi Boleslav, + »naarmu vain—ei muuta!»</p> + + <p>Regina ei näyttänyt häntä lainkaan + kuulevan.</p> + + <p>»Malta mielesi, ihminen! Ei katse, ei sanakaan saa + ilmaista tytölle, millainen on mielentilasi.»</p> + + <p>Näin ajatellen palasi Boleslav takaisin ja laski + kynttilän pöydälle melkein hervoksiin asti + väsyneistä sormistaan.</p> + + <p>Mitä nyt? Mihin nyt? Tänne jääminen + merkitsi perikatoa.</p> + + <p>Sentähden pois, pois vielä tänä + hetkenä!</p> + + <p>Pois, kunnes voit rakentaa ihmisistä muurin, joka sinut + ja hänet erottaa iäksi!</p> + + <p>Ja tolkuttoman kiireesti alkoi hän haalia kokoon + papereita, jotka paljastivat isän syyllisyyden, + ikäänkuin ne olisivat kalleinta, mitä hän + omisti.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XV" id="XV"></a> + + <h2>XV.</h2><br> + + <p>Enemmän kuin kolme kuukautta oli kulunut siitä, kun + Boleslav oli lähtenyt isiensä perintötilalta.</p> + + <p>Sillaikaa oli tullut kevät. Nuoressa nurmikossa kukkivat + maahumalat ja vuokot, ojissa rehottivat matarat ja nokkoset, ja + puista satoi tuulen vähänkin + hengähtäessä lakastuvia kukkaskissoja.</p> + + <p>Pelloilla vetelivät aurat kiiltävän mustia + vakoja levähtäneeseen maaperään, ja + siemeniä kylvettiin jo multaan itämään.</p> + + <p>Tämä oli pitkiin aikoihin ensimäinen vuosi, + joka oli alkanut rauhallisesti ja jonka saattoi toivoa + rauhallisesti loppuvankin. Europan hirmuhenki oli voitettu; kuten + Prometheus oli hänet kahlittu kolkkoon, meren huuhtelemaan + kallioon.—Miekka sai nyt ruostua, sahra ja äes + pääsivät jälleen vanhoihin oikeuksiinsa.</p> + + <p>Mitä kaukana Välimeren rannoilla oli tapahtunut + maaliskuussa, siitä ei vielä aavistettu + mitään täällä hiljaisissa maaseudun + kaupungeissa ja yksinäisissä nummikylissä, ei + aavistettu mitään pahasti häiritystä + katrillista metternichiläisissä tanssiaisissa, ei + itsevaltiasten suuttumuksesta eikä ylhäisten herrojen + kauhusta, ei mitään karanneen kapinoitsijan + julistamisesta valtiokiroukseen eikä varustuksista ja + sotahuudoista.</p> + + <p>Leivoset livertelivat kutsuen iloiseen työhön + pelloille, ja maa avasi ikävöiden sylinsä + ottaaksen vastaan kauan kaivatun siemenen.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Huhtikuun lopulla nähtiin eräänä + päivänä omituisen joukon vaeltavan maantietä, + joka idästäpäin vei Wartensteinin piirikaupunkiin. + Kummastusta tuo matkue herätti kaikilla seuduilla, joiden + läpi se kulki.—</p> + + <p>Siitä ei päästy yksimielisyyteen, olivatko + matkalaiset sotilaita vai työmiehiä. Enimmät + olivat asestettuja, mutta pyssyn vieressä oli lapio + heidän selässään, ja punaruutuisista + repuista, jotka he olivat nuorilla sitoneet poikittain + selkäänsä, pilkisteli sieroja ja viikatteen + teriä.</p> + + <p>Kymmenen tai kaksitoista miestä kulki ratsain, ja + ikäänkuin kuormastona tuli perästä jono + rattaita, jotka olivat kukkuroilleen täytetyt pullottavilla + viljasäkeillä ja kaikenlaatuisilla + työkaluilla.</p> + + <p>Joukossa mahtoi olla noin puolentoistasataa + päätä ja marssi se miltei sotilaallisessa + järjestyksessä. Jonossa oli yksistään nuoria + miehiä, enimmäkseen pellavatukkaisia ja rotevia + vartaloltaan, kasvot leveät ja jyrkän kulmikkaat, + eivät ollenkaan saksalaista mallia. Mutta eivät he + puolalaistenkaan näköisiä olleet. He puhuivat + kieltä, jota niillä tienoin ei kuunaan ollut kuultu, ja + lauloivat lauluja, joita kukaan ei voinut oppia + laulamaan.—Mutta komento, jota he tottelivat, oli + sentään saksalainen, ja saksalainen oli kurikin, joka + suoristi heidän rivinsä ja antoi heidän + liikkeilleen ryhtiä ja vakavuutta.</p> + + <p>Kulkueen etupäässä ratsasti mies, jonka + eleitä he seurasivat huolella ja rakkaudella ja jonka + lyhyet, vaikkakin siltä ystävälliset käskyt + he täyttivät iloisen lapsellisella innolla.</p> + + <p>Hän oli Boleslav, joka tämän sotajoukon kera + oli tulossa hänelle kuuluvaa valtakuntaa takaisin + vallottamaan.</p> + + <p>Kaukaa Itä-Liettuasta, maakunnan + äärimäiseltä kulmalta, missä ei + Schrandenista oltu milloinkaan kuultu hyvää eikä + pahaa, oli hän tämän joukkonsa pestannut. + Sieltä, missä hän viisivuotisen oleskelunsa aikana + oli tutustunut kansan kieleen ja luonteeseen, oli hän + valinnut raatajikseen ainoastaan sellaisia miehiä, jotka + olivat olleet sodassa ja tottuneet sotilaalliseen kuriin, mutta + siitä huolimatta oppineet saksaa liian vähän, + jotta heitä voisi schrandenilaisten pahat kielet + myrkyttää.</p> + + <p>Siten saattoi hän toivoa, ettei hänen kohtalonsa + tulisi samanlaiseksi kuin isän, jonka luona ei pysynyt + ainoakaan renki eikä päiväpalkkalainen. Jos + schrandenilaiset uskaltaisivat käydä tappeluun + näitä vastaan, kuten kerran puolalaisia, joita isä + äärimäisessä hädässään + oli kutsunut työhönsä, silloin heidät + kyllä lähetettäisiin verissä päin + kotiinsa.</p> + + <p>Ylpeällä luottamuksella katseli hän + tulevaisuuteen.</p> + + <p>Hän olisi mielellään palannut jo aikaisemmin; + mutta ryhtyäkseen teettämään työtä + suuressa kaavassa, kuten oli tarvis, täytyi hänen + odottaa aikaa, jolloin saisi isotätinsä perinnön + käsiinsä ja siten tarpeelliset varat + käytettäväkseen.</p> + + <p>Vaikeita aikoja oli hän elänyt sen tammikuun + yön jälkeen, jolloin hän verensä pakotusta + paeten oli rientänyt lumista tietä kuutamossa loistavaa + etäisyyttä kohden, onnettoman naisen huutojen kaikuessa + korviinsa. Ei ollut Regina saattanut käsittää, + mikä hänen herraansa oli mennyt.</p> + + <p>Viipyi kauan, ennenkuin hän näistä huudoista + vapautui ja ennenkuin tuskallisesti rukoileva katse, joka + häntä seurasi mihin hän liikkuikin, alkoi + häipyä hänen mielestään.</p> + + <p>Königsbergissä, johon hän oli + kääntynyt, aikoi hän rohkealla + itsesyytöksellä vaatia viranomaisilta itselleen + oikeutta, joka häneltä ja hänen suvultaan oli + tähän asti evätty.—Tosin häneltä + ei sulettu ovia, kuten kerran hänen + isältään—risti hänen rinnassaan avasi + ne hänelle—, mutta kohtelias olkapäiden kohautus, + jolla hänelle luvattiin katsoa, mitä oli + tehtävissä, ja kylmä viittaus oikeudellisiin + muodollisuuksiin, joita oli noudatettava, opetti hänelle + pian, että intohimoinen itseuhrautuminen, jota hän oli + aikonut, sai täällä varsin vähän + aikaan.—Isänsä kirjevaihdon, jonka hän oli + vapaaehtoisesti aikonut luovuttaa viranomaisille, jotta sekavaan + pimeyteen leviäisi valoa, pani hän jälleen kasaan + säästäkseen sen soveliaampiin + tilaisuuksiin.—Sitä paitsi oli paljon hävitetty, + joka olisi vaikuttanut lieventävästi. Vaaka oli + joutunut pois tasapainostaan, ja vaikka hänelle olikin + sallittua raivota omaa itseään vastaan, niin isän + muisto vaati sääliväisyyttä.</p> + + <p>Kaikesta huolimatta alkoivat nämä kosketukset + ulkomaailman kanssa, kosketukset, jotka vaikuttivat niin + omituisen jäähdyttävästi ja raitistavasti + häneen, vähitellen hälventää kuumeista + kiihkeyttä hänen mielestään. Hän + näki nyt seisovansa asiain syiden eikä enää + kirousten edessä, sanojen eikä enää + ryhmysauvojen vastassa. Tämä teki hänelle + hyvää ja rauhotti häntä. Hän laitteli + suunnitelmia ja varustautui huolellisesti siihen, mitä + tulevaisuus häneltä vaati.—</p> + + <p>Samalla häipyi lumous, jolla metsistynyt + palvelustyttö oli häntä pitänyt pauloissaan. + Jokainen ihminen, jonka hän kohtasi, jokainen ajatus, joka + heräsi hänen mielessään, tempasi hänet + yhä kauemmaksi tytöstä. Katumus, että + hän oli kohdellut tätä raa'asti ja + säälimättömästä, vaikeni + vähitellen, ja se teho, jolla Regina oli monet kuukaudet + häneen vaikuttanut, alkoi hänestä tuntua + käsittämättömältä.—</p> + + <p>Mutta toisinaan, kun hän + hämärähetkinä istui yksikseen huoneessaan + ravintolassa, näki hän jälleen tytön silmien + hehkuvan, ja häntä värisytti, ikäänkuin + tyttö olisi hänen läheisyydessään. Oli + kuin silloin alkaisi uudestaan polttaa arpea, joka uurtautui + hänen alahuulensa poikki ikäänkuin tuon suudelman + polttomerkkinä, ainoan suudelman, jonka nainen oli konsanaan + painanut hänen huulilleen, sillä hänen ujo, + synkkä ulkonäkönsä oli iät kaiket + pitänyt naiset hänestä loitolla.</p> + + <p>Silloin tuntui hänestä, kuin hetki, jolloin + heidän huulensa olivat yhtyneet, olisi sulkenut + itseensä koko hänen elämänsä onnen. + Tämä kuitenkin oli vain joutilaan mielen lumeita, ja + lampunvalo ja työ hälvensi ne hetikohta.</p> + + <p>Rauhottaakseen tyttöä poistumisensa + johdosta—pakonsa, olisi hän voinut sanoa—oli + Boleslav tälle kirjottanut muutaman kerran, pyytänyt + vastausta ja luvannut pian palata.</p> + + <p>Kerran oli Reginaltakin saapunut tietoja, tyyni, vakava kirje, + joka oli kirjotettu voimakkain kynänvedoin ja jokseenkin + virheettömällä kielellä.—Vanhan + kirkkoherran koulutus ei monivuotisen orjuudenkaan aikana ollut + mennyt hukkaan.—</p> + + <p>Kotiseutuaan lähetessään veti hän nyt + kirjelipun taskustaan ja luki vielä kerran sanat, jotka + hän—vastoin tahtoaan—osasi ulkoa + ennestään.</p><span style= + "margin-left: 1em;">»Rakas herrani!</span><br> + + <p>Älkää olko huolissanne minun tähteni. + Minulle ei tee kukaan mitään. Kylässä + eivät tiedä lainkaan, että olette poissa. He + pelkäävät sudenrautojakin, sillä eihän + heille ole kukaan sanonut, että ne ovat poissa. Varmuuden + vuoksi katson joka ilta, että pistoolit ja pyssyt ovat + kunnossa, jottei mitään puuttuisi jos he tulisivat. + Mutta he eivät tule. Haavaa en enää muistakaan. + Bockeldorfin kauppias antoi minulle englantilaista laastaria, ja + kun laastarilappu putosi pois, oli haava terve. + Jäidenlähtö ja tulva on nyt ohitse, Luojan kiitos. + Muutamia päiviä sain nähdä + nälkää, sillä vettä oli Liekowan + niityllä niin korkealta, että oli mahdoton kaalata + ylitse. Ja herra Merckelin luo en olisi mennyt, vaikka olisin + nyykistynyt siihen paikkaan. Ah, rakas herra, olen hyvin iloinen, + kun aiotte pian palata. Sillä en enää tiedä + lainkaan, miksi elän, kun en enää saa teitä + palvella. Seison Kissanportaalla niin usein kuin voin ja odotan + teitä, jotta voisin laudat työntää + paikoilleen ja pääsisitte ylitse. Pyydän, ettette + tulisi yöllä ettekä tiistaiaamuna ennen + seitsemää, sillä silloin olen taipaleella + Bockeldorfiin. Ja lumi on jo kaikki sulanut. Ja nurmi alkaa jo + vihertää. Ja eilen kuulin jo visertävän + pääskysten, joilla on pesänsä + räystäskourussa. Mutta nähnyt en niitä ole + vielä. Monta kertaa tuntuu sydämeni salpaantuvan ja + päätäni pyörryttää, ja minä + syön vain vähän. Luulen sen tulevan siitä, + etten voi sietää yksinäisyyttä. Mutta + enpä tiedä, miksi teille kerron tätä kaikkea. + Kai siksi, että olette aina ollut niin hyvä minulle. Ja + kaipaan teitä kovasti, koska aina olette ollut minulle niin + hyvä, ja piirrän</p><span style= + "margin-left: 1em;">uskollisimmalla + nöyryydellä</span><br> + <span style="margin-left: 4em;">Regina + Hackelberg».</span><br> + + <p>Tämä kirje oli Boleslavin täyttänyt ilolla + ja tyytyväisyydellä; sillä vaikka se yhdeltä + puolen todisti, että tyttö + ymmärtäväisesti mukautui olosuhteihinsa ja + että hänestä oli tarpeetonta huolehtia, osotti se + toiselta puolen, että hän pysyi puhtaimmasti + uskollisena herralleen ja kuului hänelle koko + sieluineen.—Niin iloinen kuin Boleslav olikin vapauduttuaan + myrkystä, jota tyttö oli valanut hänen + mieleensä, ilahdutti häntä kuitenkin varmuus + tästä alttiudesta.</p> + + <p>Hänen uskonsa Helenan siunaukselliseen + lähetystehtävään oli sillävälin + saanut uutta ravintoa. Helenan kirjehän hänet oli + suurimman vaaran hetkenä pelastanut, ja hän kantoi + sitä kuin mitäkin taikaesinettä povellaan, vaikkei + sitä lukenutkaan niin mielellään kuin Reginan + kirjettä.</p> + + <p>Kohta kun hän oli saapunut pääkaupunkiin, oli + ikävä ajanut hänet tuomiokirkkoon, jonka + alttariholvissa kuva seisoi. Mutta hän pettyi pahasti + toiveissaan. Pyhä neitsyt liljojen ja ruusujen keskellä + oli suorastaan naurettava. Se seisoi siellä kuin + mantelitaikinasta leivottuna, ja kukat sen ympärillä + kohottivat päänsä niin siveästi ja + nenäkkäästi kuin aikoisivat tehdä jonkin ylen + tyhmän kysymyksen.</p> + + <p>Ja tätä kuvaa oli hän vuosikausia + säilyttänyt mielessään lemmittynsä + kasvojen sijasta! Oli jo aika Helenan astua + näyttämölle omassa persoonassaan muuten oli + lähellä vaara, että hän alkoi rakastaa + pelkkää haavekuvaa.</p> + + <p>Kuinka tuoreena, uhkuvan rakastettavana seisoi nyt, kun + hän oli kotiin saapumaisillaan, hänen sielunsa silmien + edessä odottava palvelustyttö, ikäänkuin + jälleennäkemisen ilo koskisi häntä, + häntä yksistään!—</p> + + <p>Oli päivänpaisteinen aamuhetki.</p> + + <p>Eräässä kirkonkylässä + lähellä Wartensteiniä oli hän + levähtänyt viimeksi joukkoineen; sillä itse + piirikaupungin aikoi hän sivuuttaa kiireimmittäin, + välttääkseen kiusallista huomiota. Sieltä oli + vielä kolme ja neljäsosa peninkulmaa + kotikylään, jonne hän vielä toivoi + ehtivänsä illalliselle, sillä hänen reippaat + poikansa olivat tottuneet pikamarsseihin.</p> + + <p>Wartensteinin kahdesta tornista löivät kellot + kahdeksan, kun hän marssi sammaltuneesta kaupunginportista + sisään. Hän saattoi toivoa aikaisena + aamuhetkenä pääsevänsä tiehensä + ilman että häntä kysymyksillä + rasitettiin.</p> + + <p>Mutta hän ei aavistanutkaan yllätystä, joka + häntä odotti. Vartiat, sen sijaan, että olisivat + hänet pysähdyttäneet, ja vaatineet tullimaksua, + huusivat torninikkunoihin: »Soittakaa kelloja, soittakaa + kelloja! Ensimäiset ovat jo + täällä!»</p> + + <p>Sitten ojensi hän tervehtien pistimensä, + kirkonkellojen ilmottaessa Wartensteinin asukkaille Boleslavin + saapumisen.</p> + + <p>»Mitähän tämä merkinnee?» + kysyi hän itsekseen päätään pudistellen, + ja hänen kummastuksensa kasvoi, kun hän edelleen + ratsastaessaan näki kadut täytenään + kiihtyneitä ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka + liehuttivat nenäliinojaan ja hattujaan ja kohottivat + hänelle kaikuvia hurraahuutoja.</p> + + <p>Liettualaisista, jotka voittokulussaan olivat tottuneet + sellaisiin vastaanottoihin, lankesi tällainen vastaanotto + luonnostaan ja he vastasivat täyttä kurkkua.</p> + + <p>Boleslavista oli selvää, että tässä + oli tapahtunut väärinkäsitys, joka piammiten + selviäisi itsestään.</p> + + <p>Hänen ratsastaessaan torille, joka oli ihmisiä + täynnä tungokseen asti, astui häntä vastaan + maaneuvos juhlapuvussaan, pormestarin ja kaupungin viranomaisten + saattamana. Hänen leijonanharjansa liehui aamutuulessa. + Hän painoi valkoisen solmukätensä rinnalleen ja + rykäisi valmistautuen puhumaan.</p> + + <p>Tunnettuaan Boleslavin, joka oli reippaasti + hypähtänyt maahan ratsultaan, ponnahti hän + hämmästyneenä takaperin; siitä huolimatta + alkoi hän: »Onnittelen teitä, vapaaherra von + Schranden, että olette ensimäinen + rientäessänne tänne joukkoinenne— + —»</p> + + <p>»Pysähtykää, herra maaneuvos», + keskeytti hänet Boleslav. »Tässä täytyy + olla erehdys. Nämä miehet ovat työmiehiä, + joita olen Liettuasta pestannut maatilalleni. Olen matkalla + Schrandeniin.»</p> + + <p>Kaupunginisien jono myhäili salavihkaan. Heille oli + mieliin, kun maaneuvos teki itsensä naurettavaksi, ja + tällaisessa tapauksessa pitivät oman hullunkurisen + osansakin mielellään hyvänään.</p> + + <p>»Ettekö vielä tiedä siitä?» + kysyi hän koettaen niellä harmiaan.</p> + + <p>»Tulen Preussin äärimäiseltä + nurkalta, herra maaneuvos.»</p> + + <p>»Ettekö ole kuullut, että Napoleon on paennut + Elbasta ja että kuningas on uudelleen kutsunut Preussin + kansan aseihin?»</p> + + <p>Boleslav tunsi pelästyksen ja ilon sekaisen + tunteenpuuskan sydämessään.</p> + + <p>Niin oli siis maailmanhistoria jälleen ottanut hänen + pienen kohtalonsa hartioilleen ja kantoi sitä + epätietoisuutta kohden. Hänen suunnitelmansa olivat + lennähtäneet hajalle, työ, jolle hän oli + elämänsä pyhittänyt, oli päättynyt + tuskin vielä alettuaankaan.</p> + + <p>Mutta pois kaikki huolet ja valitukset! Isänmaa kutsuu! + Isänmaa kutsuu!</p> + + <p>»Kiitän teitä, herra maaneuvos», sanoi + hän koettaen hillitä levottomasti sykkivää + sydäntään, »siitä kunnianosotuksesta, + jonka olitte aikonut minulle ja schrandenilaisille. Tahdomme + osottaa sen ansaitsevamme ja olla neljänkolmatta tunnin + kuluessa paikalla.»</p> + + <p>Maaneuvos ojensi hänellä kätensä. Hän + astui askelen takaperin, ja oli maksamaisillaan kolminkertaisesti + häväistyksen, jonka kerran oli kärsinyt + maaneuvokselta.</p> + + <p>Sitten malttoi hän mielensä. Isänmaa kutsuu! + sanoi ääni hänen povessaan. Mitä + merkitsevät sinun pienet vihasi ja + myötätunteesi!—Ja hän tarttui + solmukäteen, joka jo loukkautuneena vetäytyi takaisin, + ja pudisti sitä lujasti.</p> + + <p>Sitten sai hän lähempiä tietoja. Eilen illalla + oli kuninkaan kehotus saapunut Wartensteiniin. Koko yön + olivat viranomaiset työskennelleet valmistaen + määräyksiä paikallisille esimiehille, ja + määräykset olivat viivyttelemättä + lähetettävät ratsastavain lähettiläiden + mukana.</p> + + <p>»Myöskin Schrandeniin?» kysyi Boleslav.</p> + + <p>»Tietysti».</p> + + <p>»Saanko liittää mukaan sotilaallisen + määräyksen?»</p> + + <p>»Jos haluatte.»</p> + + <p>Hän repäisi lehden muistikirjastaan ja + pyöräytti siihen seuraavat rivit:</p> + + <p>»Viiden aikaan iltapäivällä saapukoot + asevelvolliset miehet matkakapineineen ja varustuksineen + tarkastukseen kirkkomäelle. Lähdön hetki + ilmotetaan sitten.</p> + + <p>von Schranden, nostoväen kapteeni. Paikkakunnan + esimiehelle.»</p> + + <p>»Ja kuinkahan Reginan käy?» huusi + muistuttavasti ääni hänen povessaan.</p> + + <p>Mutta hän ei tahtonut sitä kuulla. Hän oli + aivan kuin huumautunut. Toiminnan kuume oli hänet + vallannut.</p> + + <p>Ensin kutsui hän miehensä kokoon, selitti heille, + että heidän palveluksensa oli lopussa ja että + heidän oli kiireimmittäin palattava kunkin + kotiseudulleen, liittyäkseen siellä + joukkoihinsa.—Hän maksoi heille palkkansa ja + kättä puristaen toivotti onnea ja siunausta.</p> + + <p>Reippaat nuoret miehet, jotka häneen olivat jo ehtineet + kiintyä täydestä sydämestään, + suutelivat hänen vaatteidensa liepeitä ja erosivat + kyynelsilmin. Sitten hommasi hän korjuuseen rattaat, joiden + kuormat eivät suinkaan edustaneet + väheksyttäviä pääomia, teki sopimukset + siemenjyvien ja elintarpeiden kaupoista ja jätti hevoset + remonttikomissionin käytettäviksi.</p> + + <p>Ainoastaan yhden, sen, jolla hän ratsasti, jätti + hän omiksi tarpeikseen.</p> + + <p>Oli jo puoli kolmen aika iltapäivällä, kun + hän oli toimensa suorittanut ja saattoi lähteä + kotitaipaleelle. Erään räätälin + ikkunassa oli hän nähnyt riippuvan väliaikaisen + univormun, joka lukuunottamatta nostoväen upseerin pukuun + kuuluvaa loistoa, oli määräysten mukainen, ja + koska se sopi hänelle ja sen kaulus pian oli vaihdettu + uuteen punaiseen kaulukseen, oli hän sen ostanut ilman + pitempiä epäröimisiä.</p> + + <p>Niin saattoi hän välttävässä asussa + astua schrandenilaistensa eteen, jotka nyt olivat joutuneet + hänen käsiinsä toisin tavoin kuin hän oli + aavistanut.— —</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Samaan aikaan, kun Boleslav ratsasti kotiseutuaan kohden, + asteli »Mustan Kotkan» perähuoneessa luutnantti + Merckel tuimimmasti tuohtuneena edestakaisin.</p> + + <p>»Ja sitä en tee—enkä alistu moisen + lurjuksen käskettäväksi», huusi hän + isälleen, joka oli häntä viihdyttääkseen + tuonut pöytään talon parasta viiniä—se + oli vielä koko hapanta sekin— -eikä väsynyt + täyttäessään lasia lasin perästä + raivoavalle pojalleen.</p> + + <p>»Felix hyvä», pyysi hän mielistellen, + »ole nyt järkevä—kun kerran kuningas on + niin määrännyt ja esivalta niin + vaatii—»</p> + + <p>»Mutta entä jos kunnia vaatii päivastoin, + isä?» huusi poika viiksiään kierrellen. + »Olen upseeri, isä—minulla on kunniantuntoa + rinnassani—ja kunniantuntoni sanoo minulle: kuole + mieluummin, anna ennen ampua kuula rintaasi, ennenkuin sallit + isänmaan kavaltajan pojan olla + päällikkönäsi.»</p> + + <p>»Mutta kun kuningas»—toisti vanhus + epätoivoissaan.</p> + + <p>»Kuningaspahan siitä paljokin tietää! + Hänet on sokaistu, petetty, pimitetty. Mutta minä, + minä tahdon avata hänen silmänsä, tahdon + hänelle huutaa: majesteetti, täällä on + kolmekymmentä urhoollista sotilasta ja yksi + kunnianherkkä upseeri, jotka tahtovat + ennemmin—»</p> + + <p>»Juo, Felix hyvä», pyysi vanhus ja pyyhki + tuskanhikeä otsaltaan. »Tämä viini maksaa + itselleni taalarin pullo. Sellaista et löydä muualta + koko maailmasta.»</p> + + <p>»Piru vieköön liemesi!» huusi poika ja + löi pulloa miekkansa tupella. »Kunniaani en myy + mistään Juudaksen hinnasta! Kunniani ei salli tukkia + suutaan! Kunniani vaatii, että repäisen sydämen + sen kirotun koiran rinnasta! Ja sen minä + teen.—Tämä isänmaamme häväistys on + kerrankin juuritettava pois. Tämä ruttopaise on + leikattava ja tulella poltettava pois preussilaisen upseeriston + ruumiista! Minä teen sen! Niin totta kuin olen urhoollinen + sotilas! Niin totta kuin kunniani tähden tahdon + kuollakin!—Hyvästi näkemiin, isä! Minun on + vielä mentävä sanomaan jäähyväiset + lemmitylleni!»</p> + + <p>Ja suipistaen huulensa vihellykseen, marssi puolijuopunut + sankari pellolle, kolkutellen säännölliseen + tahtiin miekkansa kärjellä lattiaa.——</p> + + <p>Ratsastaessaan kohta neljän jälkeen kylään + näki Boleslav tien akkoja ja ukkoja + täytenään, jotka äänettöminä + ja arkoina kuten paha omatunto väistyivät hevosen + kavioiden tieltä ja sitten juoksivat hänen + perästään. Hän kopeloi pistoolejaan ja + vetäisi miekkansa höllemmälle huotrastaan, + sillä hän aavisti ottelua, joka hänellä oli + edessään.</p> + + <p>»Jolleivät he sotilastakin mukana ole muuttuneet + uusiksi ihmisiksi, voi heidän päähänsä + pälkähtää nujertaa minut rintaman + edessä», ajatteli hän ja hänen rintansa + kohoili täyteläämmin.</p> + + <p>Kirkkomäen läheisyydessä oli joukontungos + vielä suurempi. Hänen täytyi ratsastaa vitkalleen + antaakseen heille aikaa väistyä tieltä. + Sieltä täältä kuuli hän + puoliäänekkään naurahduksen tai hampaiden + välitse muristun kirouksen. Muuten syvä hiljaisuus.</p> + + <p>Kirkon päätyseinämälle, noin + kahdenkymmenen askelen päähän porraskivistä, + näki hän miehistön asettuneen kaksinkertaiseen + riviin, jossa ensi arviolta saattoi olla viisi- tai kuusitoista + ruotua.</p> + + <p>Luutnantti Merckel asteli rintaman edessä + kahtaannekäsin, kuiskuttaen—kuten + näytti—milloin sille, milloin tälle kehottavia + sanoja. Hänen kasvonsa hehkuivat, hänen + käyntinsä oli horjahtelevaa, pari kolme kertaa joutui + ratsumiekka, jota hän kantoi, hänen jalkojensa + väliin.</p> + + <p>Boleslav heitti nopean, tutkivan katseen pappilaa kohden. Sen + ikkunat olivat tiiviisti verhotut. Puutarhassakaan ei + näkynyt elonmerkkiä.</p> + + <p>Syvään hengittäen ratsasti Boleslav + väkikehän sisään, joka sulkeutui hänen + takanaan. Taasen hän seisoi—yksin kaikkia + vastaan—schrandenilaisten susien kanssa vastatusten, mutta + tällä kertaa herrana.</p> + + <p>Samalla tunsi hän, että rautainen tyyneys, jota + hän aina tunsi, milloin oli kysymys elämästä + ja kuolemasta, ei tälläkään kertaa ollut + pettänyt.</p> + + <p>»Odotan teidän ilmotustanne, herra + luutnantti», huusi hän uhaten.</p> + + <p>Hänelle vastasi nauru juopuneen kurkusta.</p> + + <p>He siis kapinoivat. Hänen aavistuksensa ei ollut + pettänyt.</p> + + <p>Hän tempasi miekan + huotrastaan.—»Hiljaa!» komensi hän.</p> + + <p>Riveistä kuului murinaa. Pari kolme astui taisteluun + vaativina rintamasta esiin. Luutnantti Merckel päästi + haukkumasanan ja vetäisten miekkansa syöksähti + Boleslavia kohden.</p> + + <p>Lähimmässä tuokiossa heitettiin arpa + elämästä ja kuolemasta. Voi sitä, ken + epäröi!</p> + + <p>Välähdys—suhahdus—ja kimeästi + kirkaisten vaipui luutnantti Merckel hiekkaan.</p> + + <p>Rivit tahtoivat hajota, tahtoivat syöstä hänen + kimppuunsa, mutta ällistys ja kauhistus oli ne + kivetyttänyt.</p> + + <p>»Hiljaa!» kaikui jyristen uudestaan, eikä + kukaan tohtinut liikuttaa + silmäripsiäänkään,</p> + + <p>Boleslav piti vasemmalla kädellään pistoolin + satulakotelosta ja viritti hanan, antaen ohjasten solua asetta + pitelevään oikeaan käteensä.</p> + + <p>»Nostoväen miehet!» huusi hän + äänellä, joka kaikui kauas yli kirkkomäen. + »Tiedätte, että kuusi tuntia sitten olette + tulleet sotalain alaisiksi ja että pieninkin kapinan yritys + maksaa henkenne. Mitä ennen on tapahtunut, sitä en + tahdo ottaa lukuun. Mutta ken ei tästedes hengenvedossa ja + murisematta tottele käskyjäni, hänen + päähänsä heti paikalla ammun + kuulan.»</p> + + <p>Felix Merckel, jonka päästä vuoti verta + virtanaan, oli sillävälin toipunut ja koetti nousta + pystyyn. Mutta veri, joka virtaili pitkin hänen kasvojaan, + pimitti hänen näkönsä, niin ettei hän + tiennyt, missä oli.—</p> + + <p>»Riisukaa häneltä miekka!—Sitokaa + hänet!» käski Boleslav.</p> + + <p>Nostoväen miehet katselivat toisiansa. Heillä ei + ollut mitään nuoraa. Epäröiminen saattoi + jälleen merkitä paljo.—Nopealla + päättäväisyydellä hyppäsi Boleslav + hevosen selästä, tempasi suitset sen suusta ja ojensi + hihnat vasemmalle sivustamiehelle.</p> + + <p>»Eteenpäin! Kaksi seuraavaa menee + auttamaan!»</p> + + <p>Vitkalleen, myrkyllisen aroin katsein kävivät he + toimeen. Maassa makaava huitoi käsin ja jaloin + ympärilleen ja koetti hihallaan pyyhkiä verta + silmistään. Mutta hänen ponnistuksensa olivat + turhat. Hihnat kiertyivät hänen ranteihinsa ja + vaahtoiset kuolaimet saivat tehdä kapulan virkaa.</p> + + <p>Hevonen oli sillävälin lähtenyt tiehensä + ja pelästyneen joukon lävitse murtautunut + vapauteensa.</p> + + <p>»Viekää hänet kirkkoon», käski + Boleslav.</p> + + <p>Samassa saapui vanha ravintolan isäntä ulvoen ja + väännelleen käsiään.</p> + + <p>»Felix», parkui hän, »mitä he ovat + tehneet sinulle? Älä salli sitä. Huuda toki apua! + Auttakaa häntä hyvät, ihmiset! Minä olen + esivalta. Tahdon, että autatte. Käsken niin.»</p> + + <p>»Käskijä olen täällä + minä», tiuskaisi Boleslav.</p> + + <p>Silloin muutti hän menettelytapansa ja koetti liikuttaa + tämän ankaran miehen sydäntä.</p> + + <p>»Herra kapteeni, olkaa armollinen minua onnetonta + isää kohtaan. Olenhan teitä kerran kantanut + käsivarsillani. Olitte silloin niin pieni, aivan pieni. Ja + aina olette ollut minulle rakas... Eikö niin, rakkaat + ihmiset, junkkarimme puolesta olisimme aina olleet valmiit + uhraamaan henkemme?»</p> + + <p>Hän oli siksi hyvässä lihassa, ettei voinut + langeta polvilleen Boleslavin eteen, muuten olisi hän sen + tehnyt. Sitten, kun hän näki, kuinka hänen + poikaansa laahattiin pois, juoksi hän epätoivoissaan + hänen perästään ja koetti tarttua hänen + takkinsa liepeeseen. Mutta silloin sulkeutui ovi heidän + välilleen.</p> + + <p>»Avain minulle!» käski Boleslav.</p> + + <p>Vanhus heittäytyi portaille ja vasaroi + nyrkeillään tammilautoja.</p> + + <p>Sivustamies, jota hänen apulaisensa seurasivat, toi + avaimen Boleslaville.</p> + + <p>»Mikä on nimesi?»</p> + + <p>»Michel Grossjohann», vastasi schrandenilainen + ynseästi.</p> + + <p>»Ja te toiset?»</p> + + <p>»Franz Malky.»</p> + + <p>»Emil Rosner.»</p> + + <p>Boleslav merkitsi heidän nimensä + muistikirjaansa.—»Te kolme vartioitte vankia + tämän yön ja vastaatte hänestä + hengellänne.»</p> + + <p>Vanhus kirkonovella näytti, kun kaikki hänen + raivonsa ei auttanut mitään, tulevan jälleen + suunnilleen ja hiipi, salavihkaan Boleslaviin vilkuen, pappilaa + kohden.</p> + + <p>Boleslav luuli tietävänsä mitä hän + aikoi siellä tehdä.</p> + + <p>»Te kolme seuraavaa», jatkoi hän, + »vartioitte sakariston ovea ja pidätte huolen + siitä, ettei kukaan, paitsi haavuria, joka tulee hänet + sitomaan, pääse ulos eikä + sisälle.—Ymmärrättekö?»</p> + + <p>»Kuten käskette!» murisi kolme raivosta + vapisevaa ääntä.</p> + + <p>»Ja nyt toimeen, pojat. Maaneuvoksen viraston luettelon + mukaan on Schrandenin kylässä asevelvollisia + miehiä kaikkiaan— — —»</p> + + <p>Ja tarkastus alkoi.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVI" id="XVI"></a> + + <h2>XVI.</h2><br> + + <p>Tunkeuduttuaan kahta tuntia myöhemmin + töllisteleväin joukkojen lävitse, jotka + taikauskoisen kammon valtaamina mulkoilivat häneen, + ikäänkuin hän olisi osannut noitua, ja + päästyään niitylle, jolla ei ollut + ainoatakaan ihmistä, tuntui hänestä kuin olisi + hän jättänyt metsänpetojen häkin, + petojen, joiden kesyttäminen hänellä oli + tehtävänään.</p> + + <p>Vaara näytti nyt lopultakin olevan ohitse. »Kun + heidät olen tänään saanut hallituksi», + tuumi hän itsekseen, »eivät he enää + huomenna uskalla mukista.» —Hän ojensihe + iloissaan saavutetusta voitosta.</p> + + <p>Vielä vain jäähyväiset Reginalle—ja + kaikki huolet olivat ohitse. Hänen edessään levisi + jälleen kukkiva maailma—hän oli kuulevinaan + kaukaa houkuttelevaa rumpujen pärinää ja + sotahuutoja.</p> + + <p>»Nyt Reginan luo!» huusi hän äkkiä + syvältä sydämestään puuskahtavalla + riemulla, niin että säikähti itseään. + Valmistuakseen vaikeaan tehtävään päätti + hän tehdä kierroksen metsän lävitse, + ennenkuin suuntaisi askeleensa Kissanportaalle.</p> + + <p>Aurinko kallistui metsän latvoja kohden. + Kevätvihreille niityille levisi utuisia varjohuntuja, ja + vetisistä ojista nousi väkevä mudan tuoksu.</p> + + <p>Honkametsä vain seisoi jykevänä ja + äänetönnä kuten talvisaikaankin. Ainoastaan + sieltä täältä pilkisti vaalean vihreä + lehtivesa näkyviin hirsijyleikön lomasta.</p> + + <p>Hän heittäytyi sammalikkoon selälleen ja + katseli päivänvaloa, joka kuin purppurainen kudos + riippui tiheikön yllä.</p> + + <p>Vielä, kerran antoi hän viime tuntien uhkayrityksen + liukua editsensä.—Pappilan tiiviisti verhotut ikkunat + muistuivat hänen mieleensä. Kuinka huolellisesti Helena + osasikaan häneltä estää jokaisen + silmäyksen alueelleen! Täytyihän tytön + sentään tietää, mitä hänen + esiintymisensä kylässä merkitsi. Täytyi toki + tietää, että hän huomenna lähtisi + täältä eikä mahdollisesti palaisi + konsanaan.</p> + + <p>Eikö Helena tuntisi lainkaan kaipausta puhutella + häntä ensin vielä kerran? Eikö hetki, johon + hän oli kirjeessään viitannut, ollut lyönyt + tänään? Mitä auttoi kirje, jota hän + kantoi povellaan, jos käsi, joka sen oli kirjottanut, + vetääntyi hänestä pois? Lemmityn kuva oli nyt + vaalennut tykkänään eikä se voisi seurata + häntä taistelussakaan, jollei Helena itse sitä + verestä.</p> + + <p>»Jos hän minua rakastaa, kutsuu hän minua. + Jollei hän kutsu, olen hänet + menettänyt.»</p> + + <p>Näin päätellen jätti hän metsän + ja astui sillalle.</p> + + <p>Heleään viheriään pukeutuneena hymyili + puisto häntä vastaan. Poppelien latvoilla lepäsi + hopeainen hohde, ja muratit tummanvihreinä + häämöttivät niiden välistä.</p> + + <p>Kuinka kaunis olikaan tämä kotipaikka, joka + hänelle ei tarjonnut muuta kuin huolta ja tuskaa! Kuinka + paloikaan hänen koko sydämensä noille kurjille + raunioille, joissa hän sai asustaa kuin mikäkin + pahantekijä! Oliko se kenties tuon naisen tähden, joka + vapaaehtoisesti oli jakanut hänen kurjuutensa ja tahtoi + tehdä oman kurjuutensa portaaksi hänen onnelleen?</p> + + <p>Mutta hän ei enää ollut huolissaan siitä, + mitä oli tuleva. Hän tiesi itsensä + terästetyksi heikkoutta ja paheita vastaan, sittenkuin + isänmaa oli hänet kutsunut. Hän olikin muuten jo + kauan tuntenut olevansa Reginasta vapautunut. Aikoja sitten oli + tyttö jälleen palvelustyttö, kuten hän itse + herra.</p> + + <p>Vielä yksi ainoa yö—ja papin kirous oli + joutunut joutavaksi loruksi.</p> + + <p>Kuinka oli Reginan käyvä?— —Sai katsoa + itse eteensä. Olihan hän turvannut tytön + tulevaisuuden. Enempää ei kukaan voinut + häneltä vaatia. Ja lahjan tahtoi hän + tänään tehdä kaksin-, jopa kolminkertaiseksi, + jotta Reginaa kosittaisiin, kuten rikasta leskeä konsanaan... + Jättiväthän tuhannet vaimonsa ja lapsensa + nälkään ja kurjuuteen, eivätkä + siltä saaneet räpäyttää + silmäripsiäänkään, kun murhaavat kuulat + lentelivät. Miksi hänen tarvitsi huolehtia siitä, + kuinka tämä vieras olento jaksoi kestää + yksinäisyytensä?</p> + + <p>Niin karaisi hän itseään, sillä hänen + sydämensä sykki sangen levottomasti...</p> + + <p>Ja kun hän saapui Kissanportaan päähän, + näki hän toiselta puolelta pensasten takaa tutun + olennon, jonka laskeutuva aurinko kirkasti kultaisella + hehkullaan.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän.</p> + + <p>Mutta olento ei liikahtanut.</p> + + <p>»Tulehan toki vastaan.»</p> + + <p>Silloin hiipi tyttö kumaraisillaan vitkaan + lähemmäksi painaen vasemman käden + levällään harrottavilla sormilla vasenta + rintaansa.</p> + + <p>Boleslav vilkaisi häneen + ja—pelästyi—</p> + + <p>»Hyvä isä—miltä sinä + näytät!» sammalsi hän.</p> + + <p>Tyttö näytti aivan metsistyneeltä. Hänen + vaatteensa olivat repaleina, tukka, joka ahkeraan kammatessa oli + alkanut niin kauniisti kiharoitua, riippui jälleen + pörröisinä suortuvina otsalla ja poskilla. + Syvistä sinertävistä silmäkuopista pilkkuivat + silmät taikamaisen kiiluvina, jäykkinä ja palavina + eivätkä rohjenneet kohota häneen + katsomaan.—</p> + + <p>»Hänhän aivan menehtyy», huusi + ääni hänen povessaan. »Hän kuolee sinun + tähtesi!» Hän tarttui tytön käteen, + joka hervotonna jäi lepäämään hänen + käteensä.</p> + + <p>»Regina—puhu toki—etkö lainkaan iloitse + siitä, että olen täällä + jälleen?»</p> + + <p>Regina kyyristihe kuten silloin, jolloin hän vielä + pelkäsi lyöntejä.</p> + + <p>Boleslav silitti hänen kalseaa, kuivaa tukkaansa. + »Tyttö raukka!» sanoi hän. »Sinun on + ollut vaikea olla niin ypö yksin.»</p> + + <p>Regina hytkähti herransa koskettaessa ja vaikeni.</p> + + <p>»Miksi et minulle kirjottanut, että tunnet itsesi + täällä liian yksinäiseksi?»</p> + + <p>Regina pudisti päätään, sitten sanoi + hän arastellen: »Mitäs minä + yksinäisyydestä, herra?»</p> + + <p>»Mikä sinua sitten on vaivannut?»</p> + + <p>Regina katsoi häneen tuskallisesti ja vaikeni.</p> + + <p>»Mutta?»</p> + + <p>»Minä—luulin—ettette + palaisikaan.»</p> + + <p>»Mutta kirjotinhan sinulle, hupakko.»</p> + + <p>»Niin, kirjotitte kyllä—tulevanne viikon + kuluessa, ja silloin istuin Kissanportaalla yöt ja + päivät—yöt ja päivät—mutta + te ette tullut. Ja kolmen viikon perästä kirjotitte + uudestaan: tulen kenties viikon kuluessa, ja sittenkään + ette tullut. Ja silloin ajattelin, että tahdotte vaan minua + syöttää sanoilla, jotta paremmin—viihtyisin. + Ja että te kaduitte, että olitte ollut minulle + ystävällinen, koska en sitä ansainnut ja koska + ...» hän vaikeni ja peitti tuokioksi kasvonsa + käsiinsä.</p> + + <p>»Mutta kirjeesihän oli vallan + järkevä.»</p> + + <p>»Niin, herra», sammalsi Regina. »Olisiko + minun —sopinut teille—muuten kirjottaa?»</p> + + <p>Boleslav puraisi huultaan ja katsoi suoraan eteensä + vihertäväin lehtien vilskeeseen.— + —Mahtoikohan tyttö aavistaa jotakin siitä, + mitä muutamain tuntien jälkeen oli tapahtuva?</p> + + <p>»Mutta nyt on kaikki hyvin—eikö niin?» + kysyi hän epävarmasti.</p> + + <p>Silloin vaipui Regina huudahtaen hänen eteensä ja + huusi hänen polviinsa kiertyen: »Kaikki on hyvin, jos + jäätte tänne, herra. Minua niin pelottaa, + että voisitte jälleen mennä pois, + herra.»</p> + + <p>Ei, hän ei aavistanut mitään.—Vaikein + kaikista oli vielä hänen edessään. + Boleslavista tuntui, kuin hänellä olisi + kädessään salama, joka tytön musertaisi ensi + kosketuksella.</p> + + <p>Mutta vielä oli aikaa. Ensin täytyi tälle + tuskastuneelle olento raukalle lahjottaa pari + elvyttävän ilon hetkeä, ennenkuin häneen + sattui viimeinen, raskain isku. Niin voi hän koota voimia + sitä kestääkseen.</p> + + <p>»Nouse, Regina», sanoi hän lempeästi. + »Olkaamme iloiset, ja älä ajattele + tulevaisuutta.»</p> + + <p>Sitten kulkivat he rinnatusten hämärän puiston + lävitse, jonka sirosti hiekotetut polut kiemurtelivat kuin + kimaltavat purot viheriän nurmen keskitse. + Epämääräinen versomisen ja + mätänemisen höyryistä sekotettu keväinen + tuoksu tulvahteli pensaista, ja puiden latvoista kuului + kaihomielistä, kainoa suhinaa ja lintujen + viserrystä.</p> + + <p>»Kuinka kauniiksi täällä on kaikki + muuttunut poissa ollessani!» huudahti Boleslav.</p> + + <p>»Niin, herra», vastasi Regina. »On + kauniimpaa kuin on ollut milloinkaan ennen.»</p> + + <p>»Nytkö yhtäkkiä?» kysyi Boleslav + hymyillen ja katsoi tyttöä syrjästäpäin. + Silloin näki hän syvät varjot hänen + poskillaan, niille oli levinnyt viehättävä + puna.</p> + + <p>»Hän elpyy jo», mietti hän itsekseen, ja + hänestä tuntui kuin hänellä olisi + häipyvän onnen viimeiset hetket + elettävinään.</p> + + <p>»Olethan kaikesta huolimatta tehnyt ahkerasti + työtä», sanoi hän, koettaen yhä + säilyttää hyväntahtoisen herran + äänensävyä ja viitaten pariin hyvin + hoidettuun kukkasarkaan, joita peittivät punertavat esikot + ja satakaunot.</p> + + <p>Regina päästi lyhyen, ylpeän naurahduksen. + »Täytyihän kaiken olla kunnossa, kun saavutte, + herra.»</p> + + <p>»Mutta itsesi, Regina, olet lyönyt + laimin.»</p> + + <p>Tyttö käänsi polttavan punan + peittämät kasvonsa häpeissään + syrjään.</p> + + <p>»Onko minun sanottava totuus, herra?» sammalsi + hän.</p> + + <p>»Tietysti.»</p> + + <p>»Ajattelin—että jo + ennen—kuolisin—ja silloinhan olisi se ollut + samantekevää.»</p> + + <p>Boleslav vaikeni. Reginasta virtasi kokonainen rakkauden meri + ja aaltoili jokaisen sanan mukana hänen ylitsensä.</p> + + <p>Hänen silmiensä eteen aukeni nurmikenttä, joka + linnan takana loivasti kallistui alas puistoon. Siellä + seisoi rapaantuneella kantakivellä Diana jumalattaren + jalusta, jonka Regina oli hilannut nurmikolta paikoilleen. Itse + kuvapatsas, jota hän varmaankaan ei ollut jaksanut nostaa, + makasi jalustan ääreen vieritettynä, ja kasvot + tyhjine, valkeine silmineen olivat ylöspäin. Muutamien + askelten päässä siitä oli musta, + nelisnurkkainen pengos heleänvihreän nurmikon + keskellä. Tämä oli paikka, jossa Boleslav oli ensi + kerran tavannut tytön touhuissaan kaivamassa hautaa + turmelijalleen, jota ei kukaan muu tahtonut haudata.</p> + + <p>»Olen jättänyt tämän + silleen—muistoksi itselleni», sanoi hän kuin + anteeksi pyytäen ja viittasi maasta viillettyihin turpeihin, + jotka alkoivat kasvaa kiinni nurmipenkiksi.</p> + + <p>Sitten kulkivat he edelleen pensaikon luo, joka + ympäröi puutarhamajaa kuin korkea häkkiaita.</p> + + <p>»Ja lasikaton olen jälleen korjannut», sanoi + Regina.</p> + + <p>»Oo-ho?»</p> + + <p>Heidän katseensa yhtyivät, mutta + kääntyivät nopeasti jälleen + etäisyyteen.</p> + + <p>Rauhallisena odotti pieni maja heitä, ja ikkunan-ruudussa + kimmelsi vielä iloisen houkuttelevana myöhästynyt + päivänsäde, vaikka kaikki muu oli + ympärillä varjojen verhossa.</p> + + <p>Suloinen kodikkuuden tunne valtasi Boleslavin ja viihdytti + tuokioksi levottomuuden, joka jäyti hänen + mieltään.</p> + + <p>»Mene», sanoi hän, »keitä minulle + jotakin illaksi; olen nälkäinen ja uupunut kovasta + ratsastuksesta.»</p> + + <p>Hänelle johtui mieleen hevosensa—missähän + se mahtoi harhailla? Sitten unhotti hän sen + jälleen.</p> + + <p>»Ja laita itsesi kuntoon», jatkoi hän, + »jottet pöydässä näytä + siivottomalta.»</p> + + <p>»Kyllä, herra,—niin hyvin kuin + voin.»</p> + + <p>Eteisessä he erosivat. Boleslav meni asuinhuoneeseen, + Regina keittiöön.—Syvästi huoahtaen + heittäysi Boleslav sohvalle, joka rutisi ja natisi + hänen painostaan. —Kaikki näytti samalta kuin + hän sen taanoisena yönä oli jättänyt, ei + sentään—esirippu ja sentakainen vuode oli + uuninnurkasta hävinnyt. Isoäidin kuva myös + puuttui.—Laukaus, joka oli hipaissut Reginan + olkapäätä, oli sen särkenyt aivan + pirstaleiksi.</p> + + <p>Ikkuna oli auki. Väkivän maan tuoksu, joka + häntä ei tänään jättänyt + missään, uhkui virtanaan huoneeseen. Se mahtoi tulla + multakasoista, joita oli luotu + päätyseinämälle.—Minuutti minuutilta + kasvoi hänen levottomuutensa.</p> + + <p>Hän ei voinut viihtyä kauemmin yksin. »Miksi + tahdot lyhentää ennestäänkin niukkoja + hetkiä?» sanoi hän itsekseen ja aikoi mennä + keittiöön; silloin näki hän Reginan paljain + hartioin kyyröttävän lieden tulen edessä ja + ompelevan nuttuaan.</p> + + <p>Pelästyneenä vetäytyi hän takaisin.</p> + + <p>Mutta muutamien sekuntien jälkeen tuli Regina itse + pukeutuneena avaamaan hänelle ovea.</p> + + <p>»Mitä käskette, herra?»</p> + + <p>»Näytä, miten olet katon korjannut», + vastasi Boleslav, kun hänelle ei mitään muuta + johtunut mieleen. Hän kiitteli työtä, mutta ei + katsonut sitä lainkaan. Sitten pysähtyi hän lieden + eteen ja tuijotti kielehtiviin liekkeihin. Oli jo tullut melkein + pimeä, tuli heitti lepattelevan loimonsa nokisille + seinille.—</p> + + <p>»Minä autan sinua keittämisessä», + sanoi Boleslav.</p> + + <p>»Oh, herra, te teette minusta pilkkaa», vastasi + Regina, mutta onnen loiste levisi hänen kasvoilleen.</p> + + <p>»Mitä saan sitten?»</p> + + <p>»Paljoa täällä ei ole kotona, + herra—munia ja palvattua silavaa—vähän + tuoreita vihanneksia—muuta ei ole + mitään.»</p> + + <p>»Kiittäisin Jumalaa, jos saisin—» + Äkkiä vaikeni hän. Vähällä oli + hän ilmaista kaiken. Eihän tyttö aavistanut + mitään. Eikä hänen tarvinnut + aavistaakaan.—Aamuun asti kestäköön + hänen onnensa.</p> + + <p>»Eteenpäin siis», sanoi hän nauraen, + vaikka hänen kurkkuaan kuristivat aavistukset ja huolet, + »muuten näännyn + nälkään.»</p> + + <p>»Ensin täytyy veden kiehua, herra.»</p> + + <p>»Hyvä—odotetaan.» Hän kyykistihe + puulaatikolle istumaan. »Ja sitten, Regina, tulehan + vähän lähemmäksi. Et miellytä minua + vieläkään—tukkasi—»</p> + + <p>»En ole sitä vielä ehtinyt kammata, + herra.»</p> + + <p>»Tee se siis.—»</p> + + <p>Reginan silmät leimahtivat jälleen aran rukoilevasti + häneen. »Teidänkö täällä + ollessanne, herra?» sammalsi hän.</p> + + <p>»Kas, kuinka tekokaino aivan + yhtäkkiä!»</p> + + <p>»En minä siksi, herra— —»</p> + + <p>»Älä sitten kursastele.»</p> + + <p>Regina meni huoneen etäisimpään nurkkaan, + missä hänen vuoteensa oli, ja päästi + rivakalla liikkeellä valloilleen aaltoilevan hiustulvansa, + joka ulottui aina lanteille saakka. Kammatessaan huomattuaan, + kuinka hänen herransa silmät mieltyneinä + tähystelivät häntä, levitti hän + äkkiä, kuin hävyn ja onnen valtaamana, + käsivartensa ja heittäytyi vuoteensa eteen lattialle, + painaen kasvonsa tyynyyn.</p> + + <p>Boleslav odotti äänetönnä, kunnes + tyttö nousi.—Hiuksensa järjestettyään + tuli Regina hänen luoksensa lieden ääreen ja + puuhaili pannujen ja kattilain kera, häneen + vilkaisemattakaan.</p> + + <p>»Kerros nyt, Regina—mitä kaikkea + tällä aikaa on tapahtunut?» kysyi Boleslav.</p> + + <p>Regina pudisti + päätänsä.—»Bockeldorfissa oli + kaikki ennallaan—paitsi kauppiasta ja hänen rouvaansa + en ole nähnyt + ketään.—Kyläänkään en mennyt + tulvan aikaan—mutta olen kai sen jo teille kirjottanut, ja + sain aika tavalla nähdä + nälkää—mutta mitäs + siitä.—Niin, tosiaan, sitten on tänne tullut + kirjeitä viime viikkoina, viranomaisilta + Wartensteinistä, Königsbergistä + ja—tänään vielä yksi—se on— + —»</p> + + <p>»Hyvä, hyvä, myöhemmin, kun teemme + tulen.» Mitä maailma häntä + liikutti—tänään, kun hänen oli + poltettava takanaan sillat menneisyyteen, kun hänelle ei + jäänyt mitään siitä, mitä oli + elänyt ja kärsinyt!—</p> + + <p>Sitten, kun illallispöytä oli katettu ja lamppu + loisti häntä vastaan Reginan kädestä, meni + hän tytön kera asuinhuoneeseen.</p> + + <p>»Ethän ole kattanut itsellesi», huomautti + hän.</p> + + <p>»Saanko minä, herra?»</p> + + <p>»Tietysti saat!»</p> + + <p>»Ja teille—mitä viiniä, + herra?»</p> + + <p>Boleslav hengitti syvään. »Ei + mitään.»</p> + + <p>Jälleen istuivat he vastatusten rauhallisessa + lampunvalossa, kuten niin usein talvipuhteina, lumen + pyrytessä ikkunaruutuja vasten ja myrskyn orsia + ravistellessa. Nyt lentelivät sieltä hentosiipiset + hyttyset ja leudot, tuoksahtelevat henkäykset hiipivät + niiden kera huoneeseen. Hentojen lehtiritvojen välistä + pilkkui nouseva kuu, joka pääsiäisen jälkeen + oli ensi kerran täyttynyt.</p> + + <p>Boleslav työnsi lautasensa syrjään. Ruoka ei + maittanut. Siitä ei ollut mitään hyötyä, + että viini oli jäänyt kellariin. Päihtymys, + jota hän oli tahtonut välttää, huumasi jo + hänen jäseniään.</p> + + <p>Ja kun hän salavihkaa vilkaisi Reginaan, pelästyi + hän, sillä tytön silmät lepäsivät + hänessä niin autuudesta juopuneina kuin tämä + olisi taivaan ja maan unhottanut hänen tähtensä. + Surut ja huolet olivat kadonneet hänen kasvoiltaan. Ne + olivat jälleen pyöristyneet, ja uusi kukoistava tuoreus + loisti hänen poskillaan. Mutta Boleslav ei ollut konsanaan + havainnut hänessä sitä haaveellista vienoutta, + joka tänään virtaili hänen koko olennostaan + ja jossa hän sieluineen ja ruumiineen näytti liukenevan + sulaan alttiuteen.</p> + + <p>»Regina», kuiskasi Boleslav. + Sydämenlyönnit, jotka tuntuivat puuskahtelevan aivan + kurkkuun saakka, varottivat häntä: »Ole + varuillasi— —ole varuillasi—tämä on + viimeinen kerta, kun hän johdattaa sinua + kiusaukseen».</p> + + <p>»Viimeinen kerta!» kuului vastakaiku hänen + povestaan. »Hän kuolee! Hän menehtyy + ikävään ja tuskaan.»</p> + + <p>Hänestä oli kuin arpea alkaisi polttaa hänen + alahuulessaan.</p> + + <p>»Vielä hänen kerallaan suloinen hetki ja sitte + tapa hänet—niin on hän kaikista tuskista + vapaa», kuiskasi ääni hänelle.</p> + + <p>»Tämähän on sulaa + mielettömyyttä!» ajatteli hän + väristen.</p> + + <p>Ja taasen vajosivat heidän silmänsä toisiinsa. + Sielut eivät tienneet mistään vastarinnasta, + vaikkakin ruumiit pitivät epätoivoisesti puoliaan.</p> + + <p>»Pelasta itsesi», kuului ääni. + »Ajattele kirousta! Säilytä itsesi puhtaana + isänmaalle!»</p> + + <p>Hän mietti sanaa, jolla voisi haihduttaa tämän + hurmaavan lumouksen. Mutta hän ei löytänyt.</p> + + <p>Sitten nousi hän ja meni avoimen ikkunan ääreen + viillyttääkseen otsaansa yöilmassa. + »Puhu—toimi—lopeta + äänettömyys!» kehotti hän + itseään. Silloin muisti hän kirjeet, joista Regina + oli puhunut.</p> + + <p>»Anna minulle kirjeet!» sanoi hän. Hänen + äänensä kuului tuimalta.</p> + + <p>Regina nouti pinkan valkokuorisia kirjeitä, jotka + hän asetti herransa paikalle pöytään. + Tämä avasi päällimäisen ja tuijotti + paperiarkin ylitse tyhjään ilmaan.—</p> + + <p>Eikö olisi parasta jo nyt mainita, mikä oli + välttämätöntä? Miksi viivyttää + eron hetkeä, jonka kuitenkin täytyy tulla?—Mutta + kammoksuen karkotti hän tämän ajatuksen + mielestään. »Saakoon hän iloita + puoliyöhön asti.—Suloinen hetki ja + sitten—»</p> + + <p>»Hänen vapaasukuisuudelleen, parooni Boleslav von + Schrandenille ilmotetaan täten, että Teidän + pyynnöstänne pidetään uusi tutkimus + murhapolton mahdollisuuteen nähden Schrandenin linnan + palossa, joka tapahtui maaliskuun 6 päivänä 1809, + ja tämä tutkimus on määrätty + pidettäväksi— —»</p> + + <p>Nauruun remahtaen heitti hän paperiarkin + syrjään. Hänen sormensa hapuilivat seuraavaa + kirjettä.</p> + + <p>Silloin pisti hänen silmiinsä Helenan + käsiala.</p> + + <p>Hän hytkähti vastenmielisyydestä. Mitä + hän vielä tahtoi. Miksi häiritsi hän + häntä tänä + hetkenä?—</p><span style= + "margin-left: 2em;">»Kallis Boleslav!</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 1em;">En voi antaa sinun mennä + sotaan vielä kerran</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">sinua puhuttelematta. Pyydän + ja rukoilen sinua</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">tulemaan tänään + yhdeksän aikaan kirkkomaan takaportille,</span><br> + <span style="margin-left: 1em;">jossa sinua odottaa</span><br> + <br> + <span style="margin-left: 6.5em;">Sinun + Helenasi.»</span><br> + + <p>»Miksei silloin», jupisi hän, »kun + vielä oli aika?» —Mutta sitten juolahti + hänen mieleensä polttavana ajatus, että täten + hänen suojelushenkensä vielä kerran tarjosi + hänelle pelastavan kätensä ja että sen + poistyöntäminen olisi ollut rikos Jumalaa ja kaikkea + hyvää vastaan.</p> + + <p>»Sinun täytyy—sinun täytyy!» huusi + ääni. »Muuten et ole niiden kuulien arvoinen, + joita Ranskassa parhaillaan sinua varten valetaan.»</p> + + <p>»Eikö se ollut sallimus, jonka ainoastaan taivaan + armo oli saattanut säätää, että + tytär suurimmassa hädässä astui väliin + muuttamaan isän kirousta siunaukseksi?»</p> + + <p>Hän katsoi kelloa. Puuttui vain muutamia minuutteja + mainitusta kellonlyömästä.</p> + + <p>Vaivaloisesti nousi hän.</p> + + <p>»Minun täytyy mennä kylään», + sanoi hän. »Minun on puhuteltava erästä + henkilöä.» Ja kuinka hän välttikin + katsoa Reginan silmiin, tunsi hän hänen hellän, + rukoilevan katseensa sattuvan sielunsa sisimpään.</p> + + <p>»Palaan pian jälleen», sammalsi hän.</p> + + <p>Regina pani kätensä ristiin ja asettui + äänetönnä hänen eteensä.</p> + + <p>»Mitä tahdot?»</p> + + <p>Sanat takertelivat Reginan kurkussa. »Herra, minua niin + ahdistaa—minusta on—kuin olisi tulossa jokin + onnettomuus.»</p> + + <p>»Milloin olet alkanut pelätä + kummituksia?» koetti Boleslav laskea leikkiä.</p> + + <p>»Herra—en tiedä—mutta kurkkuani aivan + kuristaa.—Se on kai hyvin tuhmaa—mutta pyydän + teitä—älkää + menkö—älkää + tänään.»</p> + + <p>Boleslav työnsi hänet lempeästi + syrjään. Reginan käsi, joka ojentui + häntä pidättämään, vaipui + voimatonna alas hänen + kupeelleen.—»Herra—pyydän + teitä— pyydän— —»</p> + + <p>Boleslav puri hampaansa yhteen ja meni.—Meni + suojelushenkensä luo.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVII" id="XVII"></a> + + <h2>XVII.</h2><br> + + <p>Samana hetkenä istuivat schrandenilaiset, niin monet kuin + olivat voineet päästä kotikonnuiltaan, + »Mustassa Kotkassa» + jäähyväisjuominkeihin keräytyneenä.</p> + + <p>Vanha Merckel maksoi kaiken.</p> + + <p>Hän seisoi tarjoilupöydän takana hymyillen + surumielistä hymyään, jonka vilpittömyyteen + täytyi tänään jokaisen uskoa, ja kaasi + lakkaamatta tyhjät lasit täyteen.</p> + + <p>»Juokaa, rakkaat ihmiset», kehotteli hän. + »Taloni onnettomuuden ei tarvitse teitä + estää. Mitäs siitä, jos hänet ammutaan. + Hän kuolee urhoollisen kuoleman kunniansa ja isänmaan + puolesta.»</p> + + <p>Hän pyyhki hikeä kiiltävältä + otsaltaan, ja samalla hänen pienet silmänsä + kääntyivät levottomasti ja odottavasti vieraasta + toiseen.</p> + + <p>»Vie, Amalia, lasinen heillekin, jotka häntä + vartioivat», sanoi hän tarjoilijaneitiin + kääntyen. »En tahdo heille kostaa sitä, + että he auttavat syöksemään häntä + perikatoon.»</p> + + <p>Schrandenilaiset, joita liikutti näin ylevä + jalomielisyys, katselivat kiukkuaan hilliten haarikkoihinsa. + Heitä hieman hävetti himoaan tyydyttäen vierailla + tässä onnettomuuden talossa, mutta olisivat + pitäneet rikoksena, jolleivät olisi vanhuksen + anteliasta liikutusta käyttäneet hyväkseen. + Sentähden kulauttelilivat he olutta ja ryyppyjä + virtanaan, ja jokainen piti tarkoin varansa, ettei vain naapuri + ehtinyt juomisessa edelle.</p> + + <p>Neiti, yhtä lihava ja viisas kuin herransakin, läksi + taipaleelle mukanaan puoli tusinaa kuohuvia haarikoita, saatuaan + ensin pari hiljaista käskyä, jotka herra antoi + merkitsevästi silmiään vilkuttaen.</p> + + <p>»Ja jos näet vanhan Hackelbergin», huusi + hän neitosen jälkeen, »kutsu hänet + tänne—kutsu tänne. Hänetkin on samainen + lurjus saattanut onnettomuuteen. Hän ei saa olla poissa + näistä surullista pidoista.»</p> + + <p>»Oi, urhoolliset sotilaat!» jatkoi hän + pyyhkien silmiään. »Juokaa, juokaa! + Tähtyyhän teidän koettaa unhottaa, että + tänään viette kunnianne hautaan. Niin, asemanne on + säälittävä—säälittävämpi + kuin poikani, sillä hänen on ainakin suotu kuolla + kunniansa puolesta. Mutta te—hyi—hyi—miltä + mahtaneekaan tuntua mielestänne, kun maankavaltajan poika, + tuo lurjus, jonka kunnioitettava kirkkoherramme on kironnut, + marssittaa teidät huomisaamuna taipaleelle. + —Sinä, Born, harjaa saappaani, käskee hän, + sinä, Bichler, pitele jalustinta—ja muuta + sellaista.»</p> + + <p>Molemmat nimitetyt hypähtivät kiroten pystyyn.</p> + + <p>»Ja te kaikki muut—kun hän teille tiuskii ja + räyhää —hänhän on + käskijä—ken silloin uskaltaa mukista, hänet + ammutaan muitta mutkitta. Tämä, rakkaat + ystävä parkani, on tuleva osaksenne. Sentähden + juokaa ja sanokaa jäähyväiset sotilaskunniallenne. + Huomenna ei enää koirakaan huoli leipäpalaa + kädestänne.»—</p> + + <p>Puoleksi tukahdutettu murina kulki joukon lävitse, + hirvittävämpi kuin muuten heidän + raivonhuutonsa.</p> + + <p>Silloin hoippuroi puuseppä Hackelberg, joka + nähtävästi oli vetelehtinyt jossakin + läheisyydessä, huoneeseen puolijuopuneena kuten + tavallisesti.</p> + + <p>Häntä tervehti syvä äänettömyys. + Mutta vanha Merckel meni juhlallisesti häntä vastaan, + tarttui hänen käteensä ja vei hänet + kunniasijalle.</p> + + <p>»Sinäkin olet onneton isä», puhui + hän hänelle liikutuksesta + väräjävällä äänellä. + »Sinunkin sydämesi on särkynyt lapsesi + perikadosta. Sinun, kuten minun ja kuten meidän kaikkien + onnettomuutemme on linnan hirmuvaltiaan omallatunnolla. Istu, + mies rukka, ja ota siemaus kanssamme.»—</p> + + <p>Juopporenttu, joka oli tottunut siihen, että kaikki + häntä tuuppivat ja ilveilivät hänen kanssaan, + silloinkin, kun tarkottivat hänelle parasta, ei tiennyt + mitä ajatella, kun häntä näin ylenpalttisesti + kunnioitettiin. Hän vilkui sameilla silmillään + epäluuloisesti ympärilleen ja näytti neuvottelevan + itsekseen, oliko hänen alettava pöyhistellä vai + itkeä. Samalla hän joi niin paljo kuin sai.</p> + + <p>»Katsokaa häntä, tätä + vapaaherrallisten himojen uhria», jatkoi herra Merckel. + »Näin avuton ja turmiolle joutunut on ihminen, jolta + on viety koston mahdollisuus, jonka täytyy niellä + vihansa päivästä päivään, + hetkestä hetkeen. Mutta matokin kiemurteleksen, kun + sitä tallataan jaloin, ja kuka voi panna pahakseen, vaikka + toivoisimme, ettei pahantekijä enää huomisaamuun + asti eläisi?»</p> + + <p>»Lyökää hänet kuoliaaksi!» + sopersi puuseppä, joka vähitellen joutui raivoihinsa. + Mutta ainoastaan muuan arka kaiku vastasi; sillä nyt, kun + oltiin sotamiehiä ja lähimpäin + päällikköjen kera tekemisissä, ei kuoliaaksi + lyöminen enää ollut leikin asia.</p> + + <p>Herra Merckelin valtasi siveellinen suuttumus.</p> + + <p>»Oo, hyi sentään, rakkaat ihmiset, kuinka + voitte puhua niin jumalattomasti! Minä olen esivalta + enkä saa mitään sellaista kuulla. Rintaman + edessä, päivän valossa on vaarallista + käydä hänen kimppuunsa enkä soisi teidän + puhuvan edes siitä mahdollisuudestakaan. —Sillä + tulee rakastaa vihollisiaan, kuten sanassa sanotaan. Mutta ken + voi hillitä vihaansa, kun se paisuu ylitse ja purkautuu + kostonhuutoihin? Niinpä toivon, että kaikkien + meidän vihollisemme ja tuhoojamme kuolisi tänä + yönä vuoteeseensa—tai hän ainaiseksi + katoaisi tietymättömiin—tai + löydettäisiin hänet huomisaamuna Maraune-virrasta. + Silloin ainakin nähtäisiin, että vanha Jumala on + vielä elossa ja valvoo ylitsemme ja tuomitsee syntisiä + ja kadotettuja. Amen.»</p> + + <p>»Amen», jyrisi joukosta, ja känsäiset + kädet menivät ristiin.</p> + + <p>»Mutta eihän niin ole laita—pahantekijät + menestyvät ja saavuttavat pitkän iän + tässä surunlaaksossa! Huomenna saapuu hän + ratsullaan ja Felixini laahataan teurastuspenkkiin, ja ne, jotka + murisivat rivissä, antaa hän myös + ilmi.—Minua tosiaan kummastuttaisi, jos + pääsisitte hengissä + pälkähästänne; sillä hänhän on + ottanut tehtäväkseen juurittaa koko Schrandenin + eläviltä ilmoilta. Hän vie teidät huomenna + mukanaan kuten oinaslauman, jonka teurastaja on ostanut, ja + leskien ja orpojen itku ja valitus on kuuluva + jälkeenne.»</p> + + <p>Ilmoille pääsi raivonulvonta, niin raju, että + yllyttäjä itse hätkähti.</p> + + <p>»Hiljaa, rakkaat ystävät, hiljaa! Ei + mitään vastoin lakia. Tosin ei joukossamme ole + ainoatakaan ilmiantajaa, ja ennen puremme kielemme poikki, + ennenkuin petämme ketään + omistamme—Hackelberg voi siitä laulaa kokonaisen + laulun—vai mitä, vanha ystävä?—Mutta + kuka tietää, eikö herra kapteeni itse hiiviskele + ikkunain alla urkkimassa— —»</p> + + <p>Viisi kuusi päätä riensi ruutuja vasten.</p> + + <p>»Luuletteko, ettei hänestä voisi sellaista + uskoa?—Oh, hän ei arastele mitään + konnankoukkuja.—Mutta tiedän, mitä tahdoitte + sanoa, enkä saata teitä siitä moittia: Jos + hänet tavataan täällä yön + pimeydessä hiiviskelemässä, käy hänelle + huonosti.»</p> + + <p>»Kuoliaaksi—kuoliaaksi!»</p> + + <p>»Älkäähän vain huutako yhä + »kuoliaaksi», lapset. Tekee aivan korviini + kipeää. Sellaisesta selvitään + hissukseen.—Pah, laukaus + pamahtaa—pah—vielä kerran—se oli vain + salametsästäjä viidakossa—metsäkauriita + juoksentelee yllinkyllin ympärinsä—vai mitä, + Hackelberg?»</p> + + <p>Tämä nauroi ja maiskautti + kieltään.—»Pah!»</p> + + <p>»Älä istu siellä niin torroksissasi, + mies; onko sinulla tosiaankin kalan verta + suonissasi?—Etkö enää muista, kuinka vanha + parooni pieksätti sinut pataluhaksi, jotta olisi saattanut + hihnoja leikellä nahkastasi? —Peijakas, kuinka silloin + juoksit ulvoen ympäri! Sitäpä oli koko hauska + katsella.»</p> + + <p>Hackelberg röyhtäsi ja katsoa murjotti lasiinsa.</p> + + <p>»Mutta silloin olit vielä + metsästäjä, joka oli mies paikallaan, ja kuulasi + eivät koskaan osuneet harhaan.—Juo, mies!—On + aivan uskomatonta, kuinka kerran osasit ampua.»</p> + + <p>»Osaan minä vieläkin», sopersi + puuseppä.</p> + + <p>»Hahaha—anteeksi, että minua naurattaa, + vanhus. Ensiksikään ei tiedetä lainkaan, mihin + olet jättänyt tuliluikkusi—»</p> + + <p>»Mutta—minä ti-iedän + sen!»</p> + + <p>»Ja sitäpaitsi on kätesi liian veltto + voidakseen tähdätä, ja kunniantuntosi on huilannut + tiehensä ja miehenryhtisi lisäksi.»</p> + + <p>Puuseppä nauroi. Hänen silmänurkissaan pilkahti + myrkyllinen välähdys.</p> + + <p>»Mitä? Tahdotko väittää, että + sinulla on vielä kunniantuntoa rinnassasi, vaikka pidät + hyvänäsi sen, että tyttäresi on vietelty? + Siedät, että viettelijä juoksentelee vapaasti + hänen kanssaan ympärinsä ja että oma lihasi + ja veresi sinua halveksii ja sysää kätesi pois + luotaan—kiittämätön, velvollisuutensa + unhottanut olento!»</p> + + <p>Puuseppä hypähti hoiperrellen + pystyyn—»Älkää tulko + perästäni kukaan!» huusi hän + nyrkkiään heristäen.</p> + + <p>»Mihin aiot?»</p> + + <p>»Ei kuulu kellekään!»</p> + + <p>Vaikka schrandenilaiset olivat raivoissaan, pyrkivät + heitä naurattamaan juopon metkut, mutta Merckel vilkutti + heitä pysymään hiljaa. »Antakaa hänen + mennä», kuiskasi hän lähimmilleen, + »hän menee penkomaan pyssyään + tunkiosta.»</p> + + <p>»Mutta mitäpä kaikki + hyödyttää!» jatkoi hän huoaten, ja + hänen silmänsä tähystelivät + salakähmäisen levottomasti oveen. »Hän + kyllä pitää varansa, ettei öiseen aikaan + antaudu käsiimme. Ja huomisaamuna päivän valossa, + jollei kukaan teistä voi itseään puolustaa, tulee + hän ja luovuttaa teidät pyöveleillenne, kuten + poikani Felixin, eikä kukaan teistä näe + enää kotikyläänsä,—Sentähden + juokaa, lapset, ottakaa jäähyväiset vanhalta + isä Merckeliltä.—Seis, eikös sieltä + tule Amalia?» keskeytti hän kuunnellen iloisessa + jännityksessä.</p> + + <p>Ovi temmattiin auki ja sisään syöksähti + tarjoilijaneiti, joka hätiköiden kuiskutti jotakin + isäntänsä korvaan.</p> + + <p>Tämän kasvot kirkastuivat. Hän pani + pyöreät kätensä ristiin kiitolliseen + rukoukseen.</p> + + <p>»Lapset», huusi hän, »vielä + elää tuomari taivaassa! Vapaaherra on + käsissämme.»</p> + + <p>Schrandenilaiset päästivät riemuhuudon ja + hypähtivät istuimiltaan.</p> + + <p>»Kuinka? Missä? Milloin? Kuka on hänet + nähnyt?»</p> + + <p>»Kerro, Amalia!» ähkäisi hän ja + vaipui uupuneena istumaan kuten päivätyönsä + tehnyt.</p> + + <p>Ja Amalia kertoi. Hän oli tahtonut odottaa, kunnes + vartiat olivat juoneet oluensa, ja oli vielä kävellyt + hieman kauniissa kuutamossa, saadakseen raitista + ilmaa,—silloin oli hän nähnyt miehen tulevan + peltojen ylitse Kissanportaalta päin. Se oli kulkenut + kirkkomaata kohden ja oli sillä ollut upseerintakki + yllään punaisine kauluksineen ja kiiltävine + nappeineen.</p> + + <p>»Oliko hänellä aseita?» kysäisi + eräs varova Schrandenin poika.</p> + + <p>Oli, miekka oli vain välähdellyt kuutamossa.</p> + + <p>Tämä seikka tuntui arveluttavalta.</p> + + <p>»Hän kai tahtoo tarkastaa vahteja», arveli + toinen ja raapi päätänsä.</p> + + <p>Herra Merckel päästi levottoman naurun. + »Milloin kirkkomaalle on asetettu vahteja?» huudahti + hän. »Sanon teille, mitä hän siellä + tekee. Korean herra pappansa luona hän käy, tahtoo + haudalla vannoa että hän kostaa teille heti kun + sotilaina joudutte hänen käsiinsä. Onnitelkaa + toisianne tämän käynnin johdosta.»</p> + + <p>Samassa sai hän liittolaisen, jota ei enää + tainnut muistaa laisinkaan ottaa lukuun.</p> + + <p>Ovesta syöksi huoneeseen vanha puuseppä, heiluttaen + oikeassa kädessään pyssyä, jossa vielä + riippui likaa ja oljenpärtöä. Hän näytti + olevan aivan vimmoissaan. Hän löi rintoihinsa ja + hyppeli hoiperrellen ympäri kuin riivattu.</p> + + <p>»Minullako ei ole kunniantuntoa?» hihkui hän. + »Minäkö antaisin vietellä tyttäreni? + Missä on se naikkonen, joka on häväissyt harmaan + pääni? En tee hänelle mitään kirstua! + Ammun hänet vain kösäksi— —ammun + heidät molemmat kösäksi.»</p> + + <p>»Tulkaa kirkkomaalle!» kajahti joukosta, joka + alkoi rohkaistua.</p> + + <p>Vanha ravintolanisäntä pelästyi. »Ei + kirkkomaalle, lapset?» varotti hän innokkaasti. + »Ensiksikin on paikka pyhä, ja toiseksi voisi hän + siellä teiltä paeta. Mutta jos teillä kaikessa + sovussa on jotakin tekemistä hänen kanssaan—en + tosin tiedä mitä enkä tahdo + tietääkään—niin neuvon teitä + menemään Kissanportaalle. Siellä on rannalla + kylliksi pensaita—tosin ne ovat harvanlaisia—mutta + peittävät ne teidät sentään.»</p> + + <p>»Mutta jos hän palaa kylän + lävitse—nostosillan ylitse?» arveli joku + varovainen.</p> + + <p>Herra Merckel oli asioista selvillä. »Eikä + palaa!» nauroi hän. »Kissanporras on + hänelle paljo mukavampi.»</p> + + <p>»Taipaleelle, Kissanportaalle!» huusi + puuseppä ja sysi pyssynsä perällä + penkkejä ja tuoleja. Joukko lähti liikkeelle. Herra + Merckel tuppasi heille viinapulloja mukaan niin paljo kuin + kiireessä sai käsiinsä.</p> + + <p>»Ottakaa, lapset, ottakaa!» huusi hän. + »Kaikki kunnianne puolesta!»</p> + + <p>Sitten kun viimeiset olivat ulkona, kuivasi hän hien + otsaltaan, pani kätensä ristiin ja sanoi tuskallisesti + huokaisten: »Ah, Amalia, kunpa he vain eivät tekisi + hänelle väkivaltaa.»</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XVIII" id="XVIII"></a> + + <h2>XVIII.</h2><br> + + <p>Saavuttuaan maantielle näki Boleslav kirkkomaan aidan + varjossa naisolennon, joka epäröiden kääntyi + häntä kohden.</p> + + <p>Hetki, jota hän kahdeksan vuotta oli + ikävällä odottanut, oli nyt tullut. Hän ei + tuntenut vähintäkään liikutusta + sydämessään.—»Ole toki iloinen! + Riemuitse onnestasi!» huusi ääni hänen + povessaan.—»Hän rakastaa sinua!—Hän + pelastaa sinut.—Hän vapauttaa sinut Reginasta.» + Ja valittaen kaikui uudestaan: »Reginasta.»</p> + + <p>Terävästi kuvastuivat solakan tytönvartalon + mustat ääripiirteet kuutamon valaisemaa taustaa vasten. + Olkapäät näyttivät kulmikkailta, ja korkealle + vyötetyltä vyötäröltä valuivat + puvun ääriviivat kahtena suorana linjana kaidoille + lanteille.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi ojan ylitse ja ojensi tytölle + kätensä.</p> + + <p>Sievistelevän kainolla liikkeellä peitti + tämä kätensä selkänsä taakse.</p> + + <p>»Älä nyt heti ole niin myrskyinen!» + sipatti hän.</p> + + <p>Boleslav hämmästyi. Hänet valtasi kylmä, + melkein ivallinen tunne, jota hän kohta häpesi ja jonka + hän tukehdutti.</p> + + <p>»Olet antanut minun kauan odottaa, + Regina!»—Ja kun tyttö kääntyi puoleksi + kuuta kohden, näki Boleslav kaidat, arkipäiväiset + kasvot ja nenänipukan, joka halveksivasti rypistyi.</p> + + <p>»Nimeni on Helena, jos olet sen unhottanut», sanoi + hän ja kääntyi nyreissään + selin.—</p> + + <p>Boleslav säpsähti.—»Anteeksi», + sammalsi hän. »En sitä tarkottanut.»</p> + + <p>Tosiaan ei tämä ollut hyvä alku.</p> + + <p>Helena pani suunsa suppuun, mutta näytti taipuvaiselta + jälleen leppymään.—»Oi, tule pois + täältä!» pyysi hän. »Minä + niin pelkään.»</p> + + <p>»Mitä?»</p> + + <p>»No—kirkkomaata.»</p> + + <p>Jälleen värähdytti Boleslavia ivallinen tunne. + Olematta itsekään siitä selvillä vertasi + hän kaikkea, mitä toinen teki ja sanoi, Reginaan. Ja + vertailu ei ollut Helenalle edullinen.</p> + + <p>»Olen näet niin arka, kuten kai muistat», + jatkoi Helena heidän palatessaan maantielle. + »Hätiköin liiaksi, kun kutsuinkaan sinut juuri + tänne. Yleensäkin oli se liiaksi + hätiköityä. Ja jollen—», hän + katsoi Boleslavia syrjästäpäin hienostelevalla + katseella, jonka oli ilmaistava loppu hänen + ajatusjuoksustaan. Sitten, kun Boleslav tahtoi auttaa + häntä ojan ylitse hypätessä, päästi + hän pienen huudahduksen ja sanoi: »Ei, ei.»</p> + + <p>Epäselvä pettymyksen tunne, jota Boleslav siihen + asti oli tuntenut, muuttui nyt sulaksi kummastukseksi.</p> + + <p>Helena vilkui ympärilleen kaikille suunnille. »Emme + voi jäädä tännekään», + kuiskutti hän. »Jos tulisi ihmisiä ja he + näkisivät minut täällä herrasmiehen + keralla, häpeäisin silmät + päästäni.»</p> + + <p>»Mihin sitten tahdot?»</p> + + <p>»Niin, sen saat sinä + määrätä.»</p> + + <p>»Tule siis metsään!»</p> + + <p>Helena löi vanhanpiian eleellä kätensä + yhteen. »Mitä ajattelet?» huudahti hän. + »Öiseen aikaan! Jonkun herran + seurassa!»—</p> + + <p>Boleslav hieroi otsaansa. Oliko mahdollista, mitä + hän näki ja kuuli?—Tämäkö oli + Helena? Tämäkö se hengetär, johon hän + oli katsonut ylöspäin kuten toisen maailman + olentoon?</p> + + <p>Tai oliko kentiesi syy hänessä itsessään? + Oliko hän niin turmeltunut, ettei enää + ymmärtänyt siveyden ja puhtauden + kieltä?—Oliko metsistynyt palvelustyttö + hämmentänyt hänen arvostelukykynsä, + täyttänyt hänen mielikuvituksensa liian irstailla + kuvilla?</p> + + <p>»Kulkekaamme siis pitkin maantietä», sanoi + Boleslav.</p> + + <p>»Kun vain ei kukaan tulisi!»</p> + + <p>»Näethän, ettei tule + ketään.»</p> + + <p>»Mutta onhan se sentään + mahdollista!»</p> + + <p>Tähän ei voinut mitään vastata. Syntyi + hiljaisuus. Sitten sanoi Boleslav: »Etkö tahdo antaa + minulle käsivarttasi?»</p> + + <p>»No, voinhan tehdä sen», vastasi hänen + nuoruutensa lemmitty.</p> + + <p>Kotvan aikaa kävelivät he taasen ääneti + rinnatusten. Näytti melkein, kuin ei heillä olisi + mitään sanottavaa toisilleen.</p> + + <p>»Regina odottaa!» huusi ääni Boleslavin + povessa.</p> + + <p>»Olethan aivan mykkä», tuumi Helena, samalla + hullunkurisesti näykäten Boleslavin käsivartta + niillä parilla sormella, jotka hän oli pistänyt + saattajansa kainaloon. »Sinä paha mies, et kai ole + minuun enää lainkaan mieltynyt?»</p> + + <p>Boleslav ei katsonut olevansa oikeutettu sanomaan + »ei». Helena oli hänelle pysynyt uskollisena, + oli kokonaista kahdeksan vuotta luottanut hänen sanoihinsa. + Hän ei saanut jättää niitä + häpeään. Ja kun hän oli epävarmasti + sammaltanut: »Kyllä toki!» päästi + Helena kuuluviin merkitsevän huokauksen ja tuumi: + »Sinusta on kerrottu minulle niin paljo pahaa, etten + enää lainkaan tiedä, mitä minun on + uskominen—Mutta eihän se toki ole + totta—eihän?»</p> + + <p>»Mikä sitten?» kysyi Boleslav + väsyneesti.</p> + + <p>»Oh, eihän sellaisesta voi tytöt + puhuakaan.—Aivan epäsiveellisiä + juttuja.—Olithan toki ennen aina jalo ihminen. En voi + kuvitellakaan, että olisit niin muuttunut.»</p> + + <p>Hän koetti hiljaa hiipiä Boleslavia + lähemmäksi. Sinisilkkinen käsityölaukku, jota + hän kantoi kädessään, putosi silloin maahan. + Kun Boleslav—samaan aikaan kuin Helenakin—kumartui + ottamaan sitä ylös, sattui hänen lakkinsa + syrjä hipaisemaan tytön poskea.</p> + + <p>»Oi, ei niin», sipatti Helena ja notkistautui + hänestä pois.</p> + + <p>»Pyydän anteeksi», vastasi Boleslav sangen + kohteliaasti—ja nipisti huulensa yhteen.</p> + + <p>»Et ole vieläkään vastannut + kysymyksiini», jatkoi Helena. »Lopultakin taitaa + kyllä olla totta, mitä ihmiset sinusta + kertovat.—Se olisi hyvin rumaa, ja minä tyttö + rukka olisin pahasti pettynyt sinun suhteesi. Pappa onkin aina + tuuminnut, että sinä saat vielä huonon + lopun.»</p> + + <p>Tämän sanoi hän niin + nenäkkääseen, rikkiviisaaseen tapaan, ettei + Boleslav voinut pidättää nauruaan.</p> + + <p>Helena näytti käsittävän, ettei ollut + osunut löytämään oikein tepsivää + äänensävyä, ja katkerasti loukkautuneena + jatkoi hän: »Niin, naura vain minulle tyttö + rukalle. Ja sentään tarkotan sinulle niin + hyvää.—En millään ehdolla soisi sinun + joutuvan perikatoon.»</p> + + <p>»Pyydän, ettet suotta vaivaudu!» vastasi + Boleslav.</p> + + <p>»Ei, älä tekeydy huonommaksi kuin olet», + ojensi Helena. »Tiedän, että olet jalo ihminen. + Ja vaikka kohtalo meidät iäksi erottaisikin, olet + minulle aina, aina rakas.—Oi, kuinka katkeria kyyneliä + olenkaan itkenyt sinun tähtesi!—Ja joka ilta olen + rukoillut puolestasi: Rakas isä, suojele kallista nuoruuteni + ystävää, anna hänelle puhdas omatunto ja + varjele häntä synnistä ja + kostonhimosta.»</p> + + <p>»Schrandenilaiset ovatkin juuri omiaan vierottamaan + uhriaan kostonhimosta», vastasi Boleslav.</p> + + <p>Helena rypisti + nenänipukkaansa.—»Schrandenilaiset ovat raakaa + roskajoukkoa, joiden kanssa ei pidä antautua + tekemisiin», tuumi hän.—»Minäkin olen + paljo mieluummin tädin luona Wartensteinissä. + Siellä ainakin tietää elävänsä + hyvinkasvatetun, kelpo porvariston parissa, ja siellä + osataan nostaa paremman naishenkilön edessä hattua. + Sitä ei ymmärrä kukaan schrandenilainen + tehdä, lukuunottamatta herra Merckeliä. Ja Felixiä + luonnollisesti. Hän huokasi syvään. »Mutta + hänkin enimmäkseen kantaa univormua», lisäsi + hän aprikoiden.—Ja ikäänkuin olisi vasta + täten muistanut eilisen iltapäivän tapahtumat, + huudahti hän äkkiä kimakasti, löi + käsiään yhteen ja huusi »Oi, Boleslav, + Boleslav!»</p> + + <p>»Mitä haluat, Helena?»</p> + + <p>»Boleslav, kuinka voitkaan olla niin paha!—Felix, + Felix parka! Enhän kyllä ollut saapuvilla, olin + puutarhassa retiisien luona. Mutta myöhemmin on minulle + siitä kerrottu: Välkkyvällä miekalla olit + lyönyt hänen päähänsä, jotta veri + vain pirskui.» Hän värisi ja nurisi itkuaan + pidätellen.—Sitten tempasi hän kätensä + Boleslavin kainalosta ja juoksi toiselle reunalle tietä. + »Mene, en tahdo sinusta enää tietää + mitään», huusi hän. »Olet menetellyt + kehnosti ja julmasti.»</p> + + <p>»Sitä et sinä ymmärrä, rakas + Helena», vastasi Boleslav.</p> + + <p>»Ja lisäksi oli hän lapsuudentoverisi ja + leikki kerallamme puutarhassa. Kuinka usein hän kapusikaan + edestäsi aidan ylitse, kun pallosi vieri tiehensä! Ja + marsunpoikasenkin hän antoi sinulle. Oletko kaiken + unhottanut?»</p> + + <p>»Ja marsunpoikasenko tähden pitäisi + minun—?»</p> + + <p>»Oi—ja nyt olet hänet sulkenut + pimeään kirkkoon—pappa sanoo, ettei sinulla ole + siihen lainkaan oikeutta ja hän aikoi antaa sinut ilmi + esikunnalle, silloin kävisi sinulle + huonosti—»</p> + + <p>Niin vähän oli hän Boleslavin mielestä + isäänsä, että vanhan papin jyrisevät + sanat muuttuivat hänen suussaan laimeaksi + lörpötykseksi.—Ja tästä kaakattavasta + kanasta riippuvaksi oli hän, Boleslav, tahtonut tehdä + koko olemassaolonsa!</p> + + <p>Helena oli palannut hänen luoksensa ja oli + kursastelevalla eleellä pistänyt uudelleen + kätensä hänen kainaloonsa.</p> + + <p>»Mutta eihän sentään ole totta, että + aamulla viet hänet pois vangittuna ja asetat hänet + sotaoikeuden eteen, niin että hänet + ammutaan—onhan se valetta? Sitä en usko sinusta. Niin + huono et toki ole.»</p> + + <p>Boleslav koetti hillitä + kärsimättömyyttään.</p> + + <p>»Siis kuitenkin?» kysyi Helena ja pyyhki + silmiään. »Mutta, eikös niin, jos sinua + oikein pyydän, rakas Boleslav—minulle teet + sentään mieliksi ja päästät hänet + vapaaksi?»</p> + + <p>Tyynesti, ikäänkuin ohimennen, tuli tämä + pyyntö hänen suustaan. Mutta silmistä, jotka + epäluuloisesti karsastelivat Boleslavin silmiin, vilkkui + salainen levottomuus.</p> + + <p>»Rakas, rakas Boleslav», jatkoi hän + hartaammin, ja hänen kätensä alkoi vavista + Boleslavin kainalossa. »Jos minua vielä + vähänkin rakastat, et näin lähetä minua + luotasi.—Ja minä kannan iäti kuvaasi + sydämessäni, ja vaikkapa kohtalo meidät julmasti + erottaisikin, niin ainakin rukoilen yhä edelleen puolestasi + ja siunaan sinua.»</p> + + <p>»Anteeksi, Helena», sanoi Boleslav liikutettuna + Helenan näennäisestä sydämellisyydestä. + »Anteeksi, vaikka minun täytyykin + näyttää sinusta tylyltä. Mutta se ei auta + mitään. Pyyntöäsi on mahdoton + täyttää.»</p> + + <p>Helena, joka ei ikinään näyttänyt + odottavan tällaista vastausta, katsoi häntä + muutaman sekunnin vihaisen jäykin katsein. Sitten vaipui + hän, äkkiä itkuun purskahtaen, lähintä + puunrunkoa vasten ja peitti kasvonsa laihoilla + käsillään.</p> + + <p>Samassa pamahti etäisyydessä laukaus, jonka kaiku + vieri verkalleen yli metsien.</p> + + <p>Helena päästi hätähuudon ja nyyhkytti + käsiään väännellen: »Varmaan ovat + he hänet ampuneet, ja sinä, julmuri, olet sen + käskenyt!—Oi, Jesus, Jesus, eikö sinulla sitten + ole vähääkään + sääliä?»</p> + + <p>Kuulostellen, mistä päin laukaus kuului, koetti + Boleslav häntä rauhottaa. Ei voinut olla puhettakaan + siitä, että laukaus olisi koskenut Felix + Merckeliä. Varmasti oli se laukaistu metsässä + linnan toisella puolen. Todennäköisesti oli joku + salametsästäjä kaatanut hirven.—</p> + + <p>Mutta Helena nyyhkytti yhä kankeammin. »Sinulle voi + se olla mieliin—oi, sinä—sinä raastat + hänet kuitenkin kuolemaan.»—</p> + + <p>Boleslav, jota hänen kasvava epätoivonsa alkoi + oudostuttaa, lupasi tehdä voitavansa tuomareita + lepyttääkseen. Hän tahtoi itse vakuuttaa, + että Felix oli ollut tolkuttoman juovuksissa. Syytetyn + vanhan vihan, tämän loukatun kunniantunnon—kaiken + tahtoi hän tuoda ilmi tuomiota lieventääkseen.</p> + + <p>Mutta Helena ei tyytynyt tähän.—Ja + äkkiä vaipui hän Boleslavin eteen polvilleen + saviseen maahan ja syleili hänen polviaan: »Ole + armelias! Ole jalo! Pelasta hänet!»</p> + + <p>»Nouse, herran tähden!»</p> + + <p>»En, sitä en tee.—Rukoilen sinua tomussa ja + tuhkassa.»— —</p> + + <p>»Mutta etkö sitten käsitä, että + syytän itseäni murhayrityksestä, jos + päästän hänet viatonna vapaaksi?»</p> + + <p>»Ei se mitään!» nyyhkytti Helena. Jos + minua todella rakastat, teet kyllä minun tähteni + tämän pienen uhrauksen.—</p> + + <p>Silloin alkoi Boleslav käsittää, ettei Helena + ollut häntä kutsunut tänne hänen itsensä + tähden, vaan toimi hyvin harkitun suunnitelman mukaan, + käyttääkseen hänen rakkauttaan toisen + hyväksi.—</p> + + <p>Tällainen oli siis nainen, jonka arvoinen ei hän + pitkiin vuosiin ollut katsonut olevansa, jonka siunausta hän + oli tähystellyt kuin saavuttamatonta + päämäärää. Tämä oli se + valoisa olento, jossa hänestä näytti kaikki hyvyys + ja puhtaus yhtyneen ja jota hän oli katsonut + saastuttaneensa, jos mainitsi hänen nimensä samassa + hengenvedossa kuin Reginan.</p> + + <p>Ja Regina! Hän, häväisty, hylky, kuinka + taivaankorkeudessa hän seisoikaan—tähän + viekkaaseen siveyteen verraten!</p> + + <p>Hurja nauru purskahti hänen rinnastaan.</p> + + <p>»Mikset sanonut kohta, että hän on sinun + rakastajasi?»</p> + + <p>Helena hypähti koholle.</p> + + <p>»Tämä on panettelua», huudahti hän. + »Olen kunniallinen tyttö.»</p> + + <p>»No—kihlattusi sitten!»</p> + + <p>Helena alkoi uudelleen itkeä, vaikkei unhottanutkaan + samalla pudistella savipaakkuja hameestaan. »Oi, + Boleslav!» nyyhkytti hän. »Olet itse siihen + syypää. Miksi olet antanut minun niin kauan odottaa? Ja + miksi olet antanut kyläläisille aihetta niin paljoon + pahaan huutoon?—Ja sitten papan vastustus, eihän + sitä olisi konsanaan voinut voittaa.—Mitä + minä tyttö parka olisin— —»</p> + + <p>»No, no, ei se tee mitään», vastasi + Boleslav hilpeästi.</p> + + <p>»Ja sinä et ole minulle vihainen?»</p> + + <p>»Oh, en lainkaan.»</p> + + <p>Äänetönnä saattoi Boleslav Helenaa + kylän läheisyyteen, sanoi ystävällisesti + jäähyväiset ja vielä kerran lupasi tehdä + kaikkensa pelastaakseen hänen kihlattunsa.</p> + + <p>Helena kiitti, kumarsi kohteliaasti ja loittoni.</p> + + <p>Niin päättyi Boleslavin suuri rakkaus.— + —</p> + + <p>Ja kun hän näki tytön hinterän vartalon + katoavan kylän reunimmaisten talojen taakse, kuohahti nimi + »Regina» hurjalla riemulla hänen sielustaan.</p> + + <p>Nyt oli tie auki—auki hurmaavaan syntiin.</p> + + <p>Mutta mitä oikeastaan merkitsi synti, kun se, mikä + kantoi hyveen nimeä, oli niin surkeasti luhistunut kasaan. + Missä oli paha, kun hyvä muuttui pilkaksi?</p> + + <p>»Suloinen hetki—puserra hänet + rintaasi—älä välitä siitä, + mitä huomenna tulee. Seuratkoon hän sinua taistelusta + toiseen—kantakoon hän miehenpukua, kuten Leonore + Prohaska, jota koko Saksanmaa sankarittarena + ylistää.»</p> + + <p>»Regina—Regina!» riemuitsi hän + jälleen ja levitti sylinsä juostessaan. Hän juoksi + yli kuutamoisten niittyjen.—Korkeampina ja tummempina + kohosivat rannan pensaat hänen edessään.</p> + + <p>Regina tietenkin seisoi Kissanportaalla ja odotti + häntä, kuten aina oli tehnyt.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän virran ylitse.</p> + + <p>Mitään vastausta ei kuulunut. Syvä hiljaisuus + ylt'ympärillä—ainoastaan leppien lehdet + värisivät hiljaa, synnyttäen äänen, joka + kuului kuin nukkuva olisi hengittänyt puoleksi + sulkeutuneiden huuliensa välitse. Vesi oli alhaalla ja + suikerteli teräväkulmaisten piikivien välitse.</p> + + <p>Hän saapui portaalle.</p> + + <p>»Regina!» huusi hän vielä + kerran.—Hiljaisuus, kuten ennenkin.</p> + + <p>Silloin huomasi hän, että hoippuva käsipuu oli + katkennut melkein portaan keskeltä. Hauraat kappaleet + roikkuivat vielä molemmilta puolin.</p> + + <p>Pelästyneenä kumartui hän katsomaan alas + virtaan— — —Virran hopeaisella pinnalla ui + naisen ruumis.— — —</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XIX" id="XIX"></a> + + <h2>XIX.</h2><br> + + <p>Lähdettyään »Mustasta Kotkasta», + hajaantuivat schrandenilaiset kiireimmittäin asuntoihinsa, + varustautuaksen aseilla niin hyvin kuin voivat.</p> + + <p>Puolet heistä eivät tulleet enää + näkyviin.</p> + + <p>Toinen puoli—luvultaan + parisenkymmentä—taivalsi linnansaaren ympäri + vievää tietä Kissanporrasta kohden. Kun he + yhtyivät jälleen pensastossa virran rannalla, ei + heitä ollut kukaan huomannut eikä seurannut.— + — —</p> + + <p>Ääneti, varpaisillaan hiipivät he kosteaa + nurmikkoa, ainoastaan vanha juoppo ei voinut + jättää loruamistaan ja murinaansa. Hän + jutteli innokkaasti pyssylleen, ikäänkuin + elävälle olennolle, pudisteli sitä ja kehotteli, + että se tekisi hyvin tehtävänsä. + Tuontuostakin asetti hän perän + tähtäysasentoon poskelleen, ja huomattuaan, että + tähtäimen ja hänen silmiensä + välillä vilahteli yölepakoita ja + tulikielekkeitä, otti hän kiireimmiten uuden, + pitkän kulauksen pullostaan.— —</p> + + <p>Saavuttuaan Kissanportaalle jakaantuivat he portaan + pään molemmin puolin ja hiipivät niin hiljaa kuin + juopuneessa tilassaan voivat jyrkännettä alaspäin + käyttääkseen lepikkoa väijymispaikkanaan. Ne, + joilla oli ampuma-aseita, etupäässä vanha + puuseppä, asettuivat kapean hietapenkereen reunalle, + pudottaakseen hänet luodilla porraspuilta, jos hänen + onnistuisi paeta niiden käsistä, jotka aikoivat + viikatteineen, kirveineen ja seipäineen käydä + hänen kimppuunsa portaan päässä.</p> + + <p>Hyvinkin viiteen minuuttiin ei kuullut + äännähdystäkään. Vain silloin, kun + joku ei paikoillaan pysyen voinut käsin ylettää + kiertävää viinapulloa, kuului vesakosta hiljaista + kahinaa ja ritinää.</p> + + <p>Saarellakin oli haudanhiljaista.</p> + + <p>Silloin huomasi puuseppä, jonka silmät viina oli + vielä kerran terottanut ja joka väijyen istui valmiina + ampumaan, että virran takana tuli tumma olento esiin + pensaikosta, jossa hänen oli täytynyt + kyyröttää, ja verkalleen ja + äänettömästi läheni porrasta.</p> + + <p>Tulijan astuttua varjosta kuutamoon tunsi puuseppä + hänet tyttärekseen.—Ilmeisesti oli hän + huomannut murhamiehet ja meni nyt vapaaherraa varottamaan. + —Metsästäjän sekavat aivot sumensi raivo + tykkänään, kun hän näki varman saaliin + livahtavan käsistään.</p> + + <p>»Mene takaisin, haaska!» huusi hän.</p> + + <p>Regina kyyristäysi ja hiipi edelleen, tarttuen + porraskaiteeseen.</p> + + <p>»Takaisin—taikka ammun.»</p> + + <p>Regina aikoi nopealla hyppäyksellä rientää + eteenpäin—silloin kuului + laukaus—ääntä + päästämättä vaipui hän + käsipuuta vasten—se murtui kahtia. Ja portaan + korkeudelta putosi ruumis kuin tumma, eloton möhkäle + alas virtaan.—Välkkyen loiskahti vesi, kivet matalassa + pohjassa vierivät kolisten.</p> + + <p>Sitten sysäsivät aallot ruumiin verkalleen pinnalle + ja huojuttivat ja kääntelivät sitä, kunnes + kasvot sukelsivat ylöspäin ja kuu valaisi niitä + kirkkaasti.</p> + + <p>Rannalla vallitsi syvä hiljaisuus. Liikahtamatta, + henkeään pidätellen tuijotti jokainen alas + kuolleen kasvoihin, joka jäykin avoimin silmin näytti + uhkaavan ja varottavan.—Veteen pistävä puunjuuri + oli tarttunut nutun liepeeseen ja piteli ruumista kiinni, jottei + virta voinut viedä sitä alaspäin. Vain hiljaa ja + varovasti, ikäänkuin leikitellen, sysäili virta + ruumista sinne tänne, niin ettei kukaan voinut + välttää ylöspäin kääntyneiden + kasvojen näkemistä.</p> + + <p>Hyvinkin kymmenen minuuttia vallitsi syvä + äänettömyys, sitten kuului uudestaan kahinaa ja + ritinää vesakosta, ja arkana, hartiat kumarassa, kuten + ruumistunut paha omatunto, hiipi muuan schrandenilaisista + tiehensä.</p> + + <p>Seurasi toinen, kolmas, neljäs,—ja pian jäi + onnettomuuden paikka autioksi.</p> + + <p>Vanha puuseppä, joka horisten ja muristen oli raukein + silmin tuijottanut tyttäreensä, vilkaisi + ympärilleen ja älysi olevansa yksin.</p> + + <p>Silloin päästi hän käheän huudon: + »Tulipalo, tulipalo!» heitti pyssynsä ruumista + kohden, niin että ase pulskahtaen upposi virtaan, ja juoksi + hoiperrellen toisten jälkeen.</p> + + <p>Kissanportaan tienoilla ei enää liikahtanut + mikään.— —Boleslav oli pelastunut.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Kesti kauan, ennenkuin hän kykeni + käsittämään mitä näki. Aivan + huumautuneena tuijotti hän milloin ruumiiseen, milloin + katkenneeseen käsipuuhun.</p> + + <p>»Sinun olisi jo aikoja sitten pitänyt laittaa uusi + sijaan», ajatteli hän tylsämielisesti leikkien + kappaleilla.</p> + + <p>Sitten, ikäänkuin unesta heräten, meni hän + takaisin rannalle ja jyrkännettä alas.—Silloin + huomasi hän taitettuja oksia ja aivan äskettäin + poleksitun maan, ja häälyvä epäluulo + heräsi hänen mielessään. Mutta sen karkotti + heti toivo, että hän vielä ehtisi virottamaan + tytön eloon.</p> + + <p>Juurta myöten ryömi hän kahdareisin ruumiin + lähelle ja veti sen miekankahvalla rannalle...</p> + + <p>Siinä lepäsi nyt Regina välkkyvällä + sannalla ja vesi valui hänestä satoina pieninä + puroina. Miekallaan ratkoi Boleslav märän nutun + hänen ruumiiltaan; silloin huomasi hän verta, joka oli + punannut paidan—ja kun hän repäisi senkin pois, + näki hän kuinka vasemman rinnan alta pulppusi pieni, + heleänpunainen lähde.</p> + + <p>Silloin tiesi hän, mitä taannoinen laukaus oli + merkinnyt.— —Ja kun ensimäinen hurja kostonhimo, + joka hänelle huusi: »mene ja sytytä heidän + talonsa tuleen ja hakkaa heitä maahan, kunnes he sinut + itsesi lyövät kuoliaaksi!»—kun + tämä ensimäinen raivoisa kostonhimo alkoi + tasaantua, vaipui hän ruumiin viereen maahan ja purskahti + tuskaloiseen itkuun. Kauan makasi hän niin, sitten nousi + hän hitaasti, nosti ruumiin hartioilleen ja kantoi sen + murhaajain jälkiä myöten rinnettä ylös, + porrassillan ylitse saarelle. Se ei ollut mikään + keveä taakka, ja kaksi kertaa nyykistyi hän + läähättäen sen alla polvilleen.</p> + + <p>Puutarhamajaa ympäröivän pensaston laitaan + täytyi hänen se laskea maahan, sillä hän + pelkäsi aivan nyykistyvänsä. Siinä + lepäsi nyt Regina, samassa paikassa, mistä Boleslav oli + hänet löytänyt verta vuotavana ja elotonna + isän hautajaisten jälkeen. Kuunsäteet + leikkivät kuten silloinkin hänen kalpeilla kasvoillaan, + mutta tällä kertaa ei hän enää kuunaan + palaisi eläville ilmoille.</p> + + <p>»He ovat siis sinut sittenkin yhyttäneet!» + huudahti Boleslav purskahtaen kimakkaan + nauruun.—Pistävä kipu vavahti hänen + takaraivossaan.—Hänestä tuntui, että + hänen täytyi tulla mielipuoleksi, jos nämä + suuret, jäykät, kiillottomat silmät kauemmin + katsoisivat ylös häneen.</p> + + <p>Huoli siitä, että tietäisi ruumiin olevan + hyvässä korjuussa, ennenkuin poistui mailta, sai + hänet jälleen suunnilleen.—Saattaisivathan + schrandenilaiset kuopata murhatun johonkin metsään, + jottei oikeudella olisi tihutyöstä mitään + todistuksia käsissään.</p> + + <p>Ainoa, johon ainakin saattoi luottaa, oli vanha kirkkoherra, + sillä vaikkakin hän oli heidät kironnut ja + julistanut pannaan, ei hän antautunut osalliseksi + tällaisiin konnantöihin.</p> + + <p>Boleslav päätti hänet herättää + heti unestaan ja tuoda paikalle, jotta myöhemmin olisi + todistaja, hänen itsensä harhaillessa + sotatanterilla—herra tiesi missä.</p> + + <p>Torninkello löi yksi, kun hän saapui + kyläntielle. Kirkonovella näki hän vartiain + äänettömästi astelevan edestakaisin, muuten + näytti kaikki vaipuneen syvimpään uneen.</p> + + <p>Silloin kuuli hän muutamasta majasta, jonka ohitse kulki, + äänekästä elämöimistä, huutoa + ja rähinää.</p> + + <p>Hän katsoi lähemmin ja huomasi viheriän + kirstun, puuseppä Hackelbergin ammattikilven, joka + synkkänä katseli alas telineiltään.</p> + + <p>Puusepän sopertelemat sanat johtuivat hänen + mieleensä. »Nyt saa hän täyttää + lupauksensa ja tehdä tyttärelleen ruumisarkun», + ajatteli hän. Ja katkerin mielin päätti hän, + jos vanhus olisi tajullaan, heti paikalla ilmottaa hänelle + hänen tyttärensä häpeällisen kuoleman ja + vaatia häntä täyttämään + lupauksensa.</p> + + <p>Hän astui pimeään eteiseen. Oikealla + kädellä sijaitsevasta huoneesta tunkeutui juopuneen + kurkun ilettävä huuto ja parku hänen korviinsa. + Väliin sekaantui lyhyitä, puuskahtelevia sihahduksia ja + sähähdyksiä, joita hän ei voinut + käsittää.</p> + + <p>Hän avasi oven. Silloin näki hän kuvan, niin + hirveän, että hän, vaikka olikin + tänään saanut tottua kauhuihin, vavahti kalveten + takaisin.</p> + + <p>Vanha puuseppä hyppeli repaleiksi revityissä + vaatteissaan ja vuotaen verta kaulastaan ja käsivarrestaan + ympäri huonetta, jonka likaisen kurjuuden kuu valaisi + räikeällä valollaan. Hänet näytti + tanssitauti saaneen valtoihinsa. Kaikki hänen + jäsenensä tärisivät ja suun ympärys oli + vaahdossa. Hänen silmänsä pyörivät + hurjasti ja tempovat vävähdykset + vääristivät hänen kasvojensa + lihakset.—Oikeassa kädessään riippui + hänellä suuri höylä, jonka rengasmaiseen + kädensijaan hän oli pistänyt koukistuneen + kätensä ja jota hän turhaan koetti pidellä + lujemmin kiinni tanssivilla sormillaan. Missä hän vain + näki puupinnan, pöydässä, seinissä tai + lattiata täyttävissä lautakasoissa, koetti + hän sitä vedellä höylällään. + Tästä lähti sihisevä ääni, joka + jossakin mutkassa tai oksassa aina jyrkästi katkesi.</p> + + <p>»Se on pian valmis!» huui + hän.—»Vielä + vetäys»—sss—sss—»ja laudat + ovat yhdessä»—sss—sss— + —»kirotut yölepakot, eivät jätä + ihmistä rauhaan»—sss + —sss—»eteenpäin—hei—tulipalo—tulipalo—linna + palaa—tulipalo!—Luiki tiehesi, naikkonen—jos + sanot minut nähneesi—tauloineni ja + pellavakuontaloineni»——sss—sss—»en + tee sinulle kirstua»—sss—sss—»pois + tieltäni, käärme»— —</p> + + <p>Hän oli törmännyt Boleslaviin, joka kamalan + aavistuksen vetämänä oli asettunut hänen + tielleen ja jota hän nyt näytti pitävän + tyttärenään.</p> + + <p>»Mene takaisin—pois Kissanportaalta ... + täällä saa parooni tänään + osansa—takaisin—taikka»— —hän + asetti höylän tähdäten + poskelleen—sitten hän, uuden näyn ahdistamana, + huusi hengenhädissään: + »Tulipalo—tulipalo—tulipalo», koetti + ryömiä pöydän taakse piiloon ja + höyläsi samalla vaatteidensa riekaleita.</p> + + <p>»Tulipalo—tulipalo! Menkää + tiehenne—en minä ole sitä + tehnyt—tyttäreni on valehdellut—liekit + leiskuvat—tulipalo, tulipalo—kuinka liekit + leiskuvat!»—</p> + + <p>Liekeistä, jotka näyttivät olevan hänen + juoppohulluutensa huippukohta, joutui hän jälleen + yölepakoihin, joita hän koetti pelotella pois + käsin ja jaloin, kunnes taas kykeni jatkamaan + työtään, tällä kertaa höyläten + pöydänreunaa.</p> + + <p>»Pian se on + valmis»—sss—sss—»parisen lautaa + vain + vielä»—sss—sss—»tyttäreni + on nyt raatona—nyyskähti + nenälleen»—sss—»hienosti + kiillotetaan kirstu»—sss— —»nyt + makaa hän siellä eikä enää hauko + henkeään»— + —sss—»näestä—miksetkäs + mennyt tiehesi!— —Isä ampuu kuin + peijakas»— —sss— + —sss—»kyllä paroonikin saa + tänään kylkeensä»— + —sss—»olemme vartavasten + saapuneet—eläkööt kaikki + miehet—eläköön Merckel!»— + —sss—»Alas portaalta, lutka—ovatko + ranskalaiset taasen kintereilläsi?— —Ja jollet + luiki tiehesi»—hän tähtäsi + Boleslaviin.</p> + + <p>Hohtavassa kuutamossa näytti hän + sätkyttävine säärineen, tutisevine + päineen ja tanssivine käsivarsineen kammottavalta + kummitukselta, jonka jäsenet ovat kokoonpannut tuhansista + liikkuvista renkaista.</p> + + <p>Keskellä tähtäämistään + päästi hän yhtäkkiä kimakan huudon, ja + paetakseen liekkejä, jotka uudestaan häntä + tavottelivat, ryömi hän tällä kertaa puukasan + taakse, jossa hän lakkaamatta lykkäsi + höyläänsä, kunnes yölepakoista alotti + uudelleen hullujen houreidensa pöyristyttävän + kiertokulun.</p> + + <p>Boleslav, joka kauhusta väristen oli raivoavan vanhuksen + houreista lukenut hirveän totuuden, ei jaksanut kauemmin + katsoa tätä näkyä. Hän pakeni + ulkoilmaan, ikäänkuin liekit, jotka mielipuolta + ajelivat, olisivat olleet hänenkin kintereillään, + eikä hän rauhottunut, ennenkuin oli kylän + jättänyt kauas taakseen ja raunioiden varjot kietoivat + hänet syliinsä.</p> + <hr> + + <p> </p> + + <p> </p><a name="XX" id="XX"></a> + + <h2>XX.</h2><br> + + <p>Kirkonkello löi puoli yksi, ennenkuin Boleslav saapui + paikalle, jossa hengetön naisen ruumis häntä + odotti.</p> + + <p>Kuu oli edelleen tehnyt vaellustaan, suojeleva pimeys kietoi + kalpeat kasvot, ja pimeästä tuijottivat yhä + silmät suurina ja kiillottomina häntä kohden, + ikäänkuin tahtoen tehdä rukoilevan kysymyksen, + johon ei ollut vastausta haudan tällä eikä tuolla + puolen.</p> + + <p>Hän heittäytyi polvilleen ruumiin viereen, sanoi + jäähyväiset noille sammuneille tähdille ja + painoi hiljaa silmäluomet umpeen.</p> + + <p>»Sinä kuulut minulle, minulle yksin», sanoi + hän. »Kellään muulla ei ole sinuun osaa, ei + elämässä eikä kuolemassa.»</p> + + <p>Ja mitä hänen tunteensa oli häneltä + vaatimalla vaatinut aina siitä pitäen, kun hän oli + jättänyt murhamiehen majan, sen päätti + hän nyt tyynin mielin täyttää.</p> + + <p>Mitä oli tapahtunut, oli ikäänkuin syyllisyyden + ketju, johon pitkinä vuosina oli liittynyt rengas renkaaseen + kiinni. Tähän ketjuun oli liittynyt ja siihen kiinni + taottu sukurutsainen rakkaus. Ja tämän rakkauden + tähden, joka oli syntinen kuin helvetti ja puhdas kuin + taivas, täytyi kaiken, minkä yö ja hiljaisuus oli + siittänyt, tulla myös yöhön ja hiljaisuuteen + haudatuksi. Haudatuksi tämän ruumiin + kerällä.</p> + + <p>Mitä saattoikaan viheliäinen inhimillinen oikeus + sovittaa siellä, missä ikuinen sallimus näytti + oikeutta istuneen? Eikö olisi ollut tämän + hengettömän ruumiin häpäisemistä, jos + hän olisi sen laahannut ristikkoaidan eteen uteliaiden + vainukoirien nuuskittavaksi?</p> + + <p>Tai olisiko hänen sallittava, että pappi, joka + elämässä oli vainajan kironnut, nyt kuoltua lukisi + hänen ylitsensä ammattisiunauksensa? Kuinka paljo + silloin enää puuttuisikaan siitä, että + hänet laskettaisiin kirstuun, jonka isän + murhaajankäsi olisi hänelle tehnyt tai että + tämän rikostoverit ulvoen ja kiviä heitellen + kulkivat ruumissaattona hänen jälestään?</p> + + <p>Ei, totisesti! Hän ei saanut joutua schrandenilaisten + susien saaliiksi.</p> + + <p>Hän, jonka hyväksi tyttö oli elänyt ja + jonka puolesta mennyt kuolemaan, on hänelle valmistava + viimeisen leposijan. Hän on kätkevä hänet + äidillisen maan syliin ja tasottava nurmikon hänen + yllänsä, jotteivät kenenkään + ruumiinhäväisijän kädet konsanaan + häiritse pyhän paikan rauhaa.—</p> + + <p>Hän otti ruumiin käsivarsilleen ja kantoi sen + nurmikentälle, jolle kuu korkealta taivaalta levitteli + valkoisia harsojaan.</p> + + <p>Dianan kuvapatsaan pirstaleet loistivat välkkyvän + kirkkaina kasteessa kimaltavasta nurmikosta.</p> + + <p>Hän kantoi ruumiin sinne, laski sen nurmelle ja asetti + sen niskan rapaantunutta kantakiveä vasten, niin että + näytti, kuin hän olisi siinä istuessaan + nukahtanut.</p> + + <p>Sitte tähysteli hän ympärilleen etsien sopivaa + hautauspaikkaa.—</p> + + <p>Hänen silmänsä sattuivat mustaan + nelisnurkkaiseen paikkaan, jonka Regina oli + määrännyt isän hautauspaikaksi. + Elävästi näki hän tytön silmiensä + edessä päivänpaahtamassa, villinuhmaavassa + voimassaan, kuinka hän oli lapion polkaissut maahan + paljaalla jalallaan ikäänkuin juntalla.</p> + + <p>Jollei hän silloin olisi tyttöä häirinnyt + tämän hommassa, olisi hän nyt päässyt + kaikista vaivoista. Se rakkaudenpalvelus, jonka tyttö + silloin oli aikonut osottaa isälle, oli nyt tuleva + hänelle itselleen.</p> + + <p>Mikä olikaan mukavampaa kuin syventää samaa + hautaa, jonka tyttö oli alottanut aavistamatta, että + kaivoi omaa hautaansa.</p> + + <p>Hän nouti lapion keittiöstä, jossa valkea, + minkä tyttö oli kohentanut, ei vielä ollut + sammunut, ja alkoi kaivaa maata kaikin voimin.</p> + + <p>Tuon tuostakin levähti hän ja katsoi ruumiiseen.</p> + + <p>Se istui siellä kuun kirkkaasti valaisemana ja + näytti hyvässä rauhassa katselevan hänen + työtään.—Kerran, kun pilvenvarjot kulkea + vilahtivat sen ylitse, näytti kuin se liikahtaisi ja + tahtoisi nousta.</p> + + <p>Hänet valtasi tuskallinen halu olla uskomatta, jota + jokainen tuntee katsoessaan rakastettua vainajaa kasvoista + kasvoihin. Hän huusi Reginaa nimeltään ja + syöksi ruumiin luo.</p> + + <p>Tämän käsi oli vaipunut Dianan pään + päälle, joka makasi vieressä nurmikolla. Boleslav + ei tohtinut vainajaa koskettaa, vaan hiipi, peittäen + kasvonsa käsillään, työhönsä + takaisin.</p> + + <p>Kun hauta alkoi tulla niin syväksi, että + häntä alkoi pelottaa, ettei enää voisi + kiivetä reunalle, nouti hän lasihuoneesta kukkashyllyn, + jolle Regina oli asettanut lautasia ja vateja hyvään + järjestykseen.</p> + + <p>»Näistä ei kukaan saa enää + syödä», sanoi hän ja heitti saviastiat + maahan, niin että ne kilisten särkyivät.</p> + + <p>Kukkashyllyn laski hän tikapuiden sijasta hautaan ja + jatkoi kaivamistaan.</p> + + <p>Kellojen kylässä ilmottaessa toista aamuhetkeä + oli hänen surullinen työnsä lopussa.</p> + + <p>Kirstua ei hän voinut vainajalle antaa, mutta jottei + tämä joutuisi mustalla, märällä maalla + lepäämään, nouti hän vuoteestaan, jonka + Regina oli pitänyt hienon puhtaana häntä varten, + lakanan ja pari höyhentyynyä, laittaakseen tälle + vuoteen syvälle maahan.</p> + + <p>Eron hetki oli käsissä.</p> + + <p>Hän kantoi ruumiin käsivarsillaan haudan reunalle, + sitten istuutui hän levähtääkseen + nurmipenkille ja nosti vainajan pään syliinsä.</p> + + <p>Koskaan ennen ei hän vielä ollut voinut Reginaa + katsoa niin vapaasti kuin nyt, sillä hän ei ollut + uskaltanut antaa katseensa jäädä hänessä + lepäämään. Nyt tarkasteli hän kuolleiden + kasvojen jokaista piirrettä, siveli kangistunutta poskea ja + puristeli vettä tuuheasta tukasta.</p> + + <p>Häntä värisytti vilu. Hän oli pitänyt + märkää ruumista valuvine vaatteineen niin kauan + käsivarsillaan, että hänen oma pukunsa oli + kostunut läpimäräksi.</p> + + <p>»Jääös hyvästi!» sanoi + hän ja suuteli ruumista otsalle—mutta kun hän + aikoi suudella huulillekin, vavahti hän + pelästyneenä.</p> + + <p>»Kun hän ei ole elämässä kuulunut + sinulle», puhui hän itsekseen, »ei hän + kuulu kuolemassakaan.»</p> + + <p>Ja sitten kantoi hän ruumiin haudan reunalle ja astui + kukkashyllyn ylimmälle portaalle.—Verkkaan ja + varovasti otti hän ruumiin, kantoi sen alas, oikaisi + hänet lakanalle ja laski pään pehmeälle + tyynylle.</p> + + <p>Vielä kerran yritti hän ruumista suudella, mutta + tyytyi sitten vain sivelemään käsiä. Sitten + kiipesi hän haudan reunalle ja veti lapionterän + olkapäällä hyllyn haudasta pois.</p> + + <p>Silloin älysi hän, että oli unhottanut + kääntää lakanan nurkan vainajan kasvoille, + jottei multa niitä tahraisi.</p> + + <p>»Kukat ajavat saman asian», ajatteli hän ja + lähti etsimään.</p> + + <p>Puiston puiden juurella kukki koko joukko valko- ja + sinivuokkoja, orvokkeja ja esikkoja, joita Regina itse oli + kasvattanut.</p> + + <p>Hän haali kokoon mitä + pimeänhämärässä vain huomasi. Vuokot + olivat ummistaneet teränsä uneen, ainoastaan + sinisilmäiset orvokit katselivat uskollisesti + häntä silmiin.</p> + + <p>Kukkia syli täynnä palasi hän haudalle, mutta + alas hautaan katsottuaan ponnahti hän takaisin kuin + lumottuna.</p> + + <p>Ja lumoava olikin kuva, jonka hän näki.—Kuu, + joka oli kulussaan ehtinyt suoraan haudan jalkapään + puolelle, heitti säteensä hautaan ja kirkasti + lempeällä valollaan pään, verentahraaman + vartalon jäädessä pimeän peittoon.</p> + + <p>Ikäänkuin unissaan hymyillen katsoivat vaaleat + kasvot ylös häneen.</p> + + <p>Silloin heitti hän kukat sylistään, painautui + multakasalle istumaan ja tuijotti ruumiin + kasvoihin—viettäen hiljaista + hautajaisjuhlallisuutta.</p> + + <p>Hänen aivoissaan ajalehtivat ajatukset ristiin rastiin, + ja vasta vähitellen alkoi sekamelska selvitä ja + asettua.</p> + + <p>Kunniatonna ja syyllisyyden painamana oli tyttö + elänyt elämäänsä eikä + sentään ollut milloinkaan katunut, näyttipä + suorastaan olevan tyytyväinenkin siihen, mitä oli + tapahtunut.</p> + + <p>Kerran raskaan ahdistuksen hetkenä oli hän yksikseen + kysynyt, vallitsiko tyttöä eläimen tylsyys vai + hurmahengen ilkeys, kun hänen tahtonsa oli niin voimakas ja + omatuntonsa niin heikko—mutta ei ollut tiennyt + mitään vastausta.</p> + + <p>Tänään, liian myöhään, oli + tytön olento hänelle selvinnyt.</p> + + <p>Ei, hän ei ollut eläin eikä hurmahenki, vaan + ainoastaan eheä ja suuri ihminen.—</p> + + <p>Muuan niitä täysiverisiä olentoja, joita + luotiin, kun sivistys veltostavine sääntöineen ei + vielä turmellut luontoäidin käsitöitä, + kun jokainen nuori olento sai estämättä + kehittyä kukoistavaan voimaan ja suli + luonnonelämän kera yhteen niin hyvässä kuin + pahassakin.</p> + + <p>Ja niin ajatellessaan tuntui hänestä kuin + hälvenisi usva, joka erotti inhimillisen todellisuuden + inhimillisestä tietoisuudesta, ja hän näkisi + syvemmälle kuin ihmiset tavallisesti tuntemattomiin + syvyyksiin. Se, mitä nimitetään hyväksi ja + pahaksi, leijaili sisällyksetönnä sumuna pinnalla, + ja alla lepäsi unelmoivana voimana—luonnollisuus.</p> + + <p>»Kenen luonto on ottanut armoihinsa», puhui + hän itsekseen, »sen sallii se lujasti juurtua synkkiin + syvyyksiin ja rohkeasti ponnistella valoa kohden, viisauden ja + harhaluulojen usvan häntä estämättä ja + hämmentämättä.»</p> + + <p>Tällainen armotettu, eheä ihminen oli tämä + vainottu, kunniaton olento.</p> + + <p>»Ja minä, jonka puolesta hän eli ja kuoli, + olinko minä tämän uhrin ansainnut?» kysyi + hän edelleen. »Olinko sen arvoinen, että + hänellä oli syytä katsoa minuun uskollisella + luottamuksella?»</p> + + <p>Ankarasti tutkistellen kävi hän + käräjiä itsensä kanssa, ja tuomio ei + langennut hänen edukseen.</p> + + <p>»Minä tosiaan—minä kuulun niihin + toisiin, jotka koko pitkän ikänsä + heittelehtävät sinne tänne hyvän ja pahan + välillä eivätkä usvassa voi + löytää tietä.—Mitä luonto + meiltä vaatii, on meistä saastaista ja + synnillistä, ja mitä ihmissäännöt + opettavat, näyttää meistä + äitelältä ja typerältä.—Uhman ja + pelon välillä häilymme sinne + tänne.—Halajamme vieraita siunauksia, joihin emme + usko, ja vapisemme vieraita kirouksia, joille nauramme. Taanoin + pidin häpeänä haudata isääni + tähän paikkaan, nyt olisin onnellinen jos olisin sen + tehnyt. Taanoin takerruin uhmassani kiinni ajatukseen, että + minun oli pidettävä kiinni isieni perinnöstä, + nyt olen iloinen voidessani pudistaa sen tomun + jaloistani.—Taanoin haukuin schrandenilaisia villipedoiksi, + nyt käsitän, että oma sukuni heidän + ihmisyytensä on tukehuttanut. Taanoin oli tämä + nainen minusta liian tahrainen voidakseni hänen + kädestään ottaa palan leipää, nyt seison + itkien hänen haudallaan. Nuoruuteni ujossa houreessa, + sammuneessa liekissä riipuin kiinni sydämineni; + tekopyhän vanhanpiian alun, joka minulle ei maksanut niin + mitään, asetin tekojeni tuomariksi ja vavisten pakenin + täysiveristä, kaikkivaltiasta + ihmisyyttä».</p> + + <p>»Tosin tämä ihmisyys oli kuolemansynti, ja + vereni himoitsi häväistä itseäni».</p> + + <p>»Mutta enkö voinut kuolemalla sovittaa, jos + elämä, joka virtasi suonissani, vei minut inhimillisten + ja jumalallisten lakien rajojen ylitse.»</p> + + <p>Ja sitten tuli hän jälleen ajatelleeksi, kuuluikohan + ruumis, jonka kanssa hän menetteli niin mielensä + mukaan, tosiaankin yksinomaan hänelle. Saikohan hän + sitä niin mielin määrin vallita? + Mitähän, jos isänmaa vaati sen itselleen?</p> + + <p>»On hyvä, että tässä kaaoksessa, + missä hyvä ja paha, oikeus ja vääryys, kunnia + ja häpeä hoippuvat sekaisin kirjavana + vilinänä ja johon itse vanha Jumala ja taivas + voimatonna katoavat, on sentään vielä olemassa + luja napa, jonka ympärille meidän täytyy uudelleen + järjestyä, kallio, johon me hukkuvat voimme tarttua, ja + jonka tähden mielihyvällä joutuu + perikatoonkin—isänmaa!»</p> + + <p>Niin puhui isänmaankavaltajan poika, ja pani hartaasti + kätensä ristiin.</p> + + <p>Kuun säteet olivat sillaikaa kääntyneet + paistamaan haudan sivuseinään. Vainajan kasvot, jotka + ne olivat kirkastaneet, peittyivät nyt + pimeänhämärään. Hän tuskin saattoi + niitä erottaa ympäröivästä maasta.</p> + + <p>»On jo aika», sanoi hän ja katseli + ympärilleen.</p> + + <p>Idässä hehkui jo aamurusko kaitana juovana, + siintävä päivänkajo valaisi puutarhan + aukeamat, ja puiden oksilta alkoi kuulua unelmoiva viserrys.</p> + + <p>Hän aikoi sirotella kukat kuolleen ylitse, mutta + pysähtyi otsaansa rypistäen ja heitti ne + syrjään.</p> + + <p>»Miksi tämä hempeys?» tuumi hän. + »Tomun ei tarvitse tomua pelätä.»</p> + + <p>Sitten tarttui hän lapioon ja sulkien silmänsä + lapioi mustaa multaa rakkaan vainajan peitteeksi.</p> + + <p>Neljännestunnin kuluttua oli hauta + täytetty.—Sitten asetteli hän nurmiturpeet + vanhoille paikoilleen, poisti huolellisesti liian mullan ja + ympärinsä sirottuneet kukat, ja kun aurinko nousi, + olisi se turhaan saanut etsiä paikkaa, jossa Reginan ruumis + lepäsi, ilmottaakseen hänelle päivän + tuloa.</p> + + <p>Boleslav tähysteli jotakin merkkikiveä, jolla paikan + voisi merkitä pyhitetyksi. Hänen silmiinsä sattui + murskaantuneen patsaan pää, joka ontoin silmin hymyili + häntä kohden.</p> + + <p>Hän kantoi sen paikalle ja pystytti nurmikkoon.</p> + + <p>»Diana, siveä neito», sanoi hän, + »olkoon hänen muistomerkkinään. Hän ei + ole arvoton siskolleen, jota vartioi.»</p> + + <p>Sitten heittäytyi hän nurmikolle vaipuen + unelmiinsa.</p> + + <p>Kuudetta käydessä varustautui hän + lähtemään.</p> + + <p>»He olisivat narreja», tuumi hän, + »jolleivät tekisi minusta loppua.»</p> + + <p>Hän pani pistooliinsa uuden nallihatun ja höllensi + miekkansa huotrastaan, sillä hän aikoi myydä + kalliista henkensä.</p> + + <p>Mutta astuessaan nostosillan ylitse näki hän jo + kaukaa ystävällisiä kasvoja vastassaan.</p> + + <p>Heiden pojat ne matkalla kokoontumispaikkaan olivat asettuneet + Schrandeniin levähtämään.</p> + + <p>He kasaantuivat hänen ympärilleen ja ojensivat + hänelle kätensä.</p> + + <p>»Olemme saapuneet tänne asettuaksemme + käskettäviksesi», puhui Karl Engelbert + hänelle. »Sillä me tahdomme hyvittää, + mitä olemme sinua vastaan rikkoneet.»</p> + + <p>»Kiitän teitä», vastasi hän. + »Se on anteeksi annettu ja unhotettu.»</p> + + <p>Sitten meni hän schrandenilaisten nostoväen miesten + luo, jotka kalpeina ja noloina kuin vaivaiset syntiset viimeisen + retkensä johdosta, seisoivat kirkonoven + lähellä.</p> + + <p>Ystävät osottelivat pelästyksissään + hänen verentahraamaa pukuaan, mutta eivät rohjenneet + pyytää selitystä.</p> + + <p>»Noutakaa vanki kirkosta ja hankkikaa rattaat + häntä varten!» käski hän.</p> + + <p>Felix Merckel tuotiin esiin. Hän ei kunnioittanut + Boleslavia ainoallakaan katseella.</p> + + <p>Kun kansa oli jätellyt hyvästi omaisensa ja joukko + oli valmiina lähtemään, tunkeutui + töllistelevästä joukosta vanha kirkkoherra + esiin.</p> + + <p>Hänen kasvonsa näyttivät riutuneilta, ja + hänen kätensä vapisivat.</p> + + <p>Hän tunkeutui Boleslavin luo ja kuiskasi hänelle: + »Olen kuullut, että Regina on tänä + yönä saanut surmansa... Tahdon kernaasti hänet + kristillisesti haudata.»</p> + + <p>»Kiitän, teidän kunnianarvoisuutenne», + vastasi Boleslav. »Olen hänet jo haudannut + pakanallisesti.»</p> + + <p>Ja hän käänsi hänelle + selkänsä.</p> + + <p>Muuan schrandenilainen, joka suosioon + päästäkseen oli yöllä ottanut kiinni + Boleslavin hevosen, toi sen alamaisesti irvistellen + saapuville.</p> + + <p>Boleslav hyppäsi satulaan. Hänen miekkansa + lennähti huotrastaan.</p> + + <p>»Hiljaisuus!»—Kovana ja jyrisevänä + kaikui hänen äänensä joukon päiden + ylitse.</p> + + <p>»Käännös oikeaan, mars!»</p> + + <p>Ulos kylästä kävi kulku.—Metsät + lähenivät.</p> + + <p>Hän ei katsonut enää taaksensa.</p> + <hr style="width: 45%;"> + + <p>Boleslavin myöhemmistä vaiheista ei paljoa + tiedetä.</p> + + <p>Ilmenneen salakapinoimisen johdosta katsoivat asianomaiset + sopivimmaksi siirtää hänet entiseen + rykmenttiinsä.</p> + + <p>Itäpreussilaisen nostoväen jäädessä + vanhoihin maakuntiin sai hän kaikkien kateeksi luvan + viivyttelemättä lähteä + sotanäyttämölle.</p> + + <p>Lignyssä hänen sanotaan kaatuneen.</p> + + + + + + + +<pre> + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kissanporras, by Hermann Sudermann + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KISSANPORRAS *** + +***** This file should be named 12382-h.htm or 12382-h.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/2/3/8/12382/ + +Produced by Riikka Talonpoika, Ari J Joki and PG Distributed Proofreaders + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. + + https://www.gutenberg.org/etext06 + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + + https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: + https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: + https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL + + + + +</pre> + +</body> +</html> |