diff options
Diffstat (limited to '12165-0.txt')
| -rw-r--r-- | 12165-0.txt | 2410 |
1 files changed, 2410 insertions, 0 deletions
diff --git a/12165-0.txt b/12165-0.txt new file mode 100644 index 0000000..8f43b09 --- /dev/null +++ b/12165-0.txt @@ -0,0 +1,2410 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12165 *** + +SALATIEDETTÄ OMIN PÄIN + +Seitsemän esitelmää + + +Pitänyt + +PEKKA ERVAST + + +1914 + + + +SISÄLLYS: + + Lukijalle + I. Ensimäiset ehdot + II. Ennen vihkimystä +III. Jumala + IV. Älyllinen ja siveellinen puhdistus + V. Yliaistillinen elämä + VI. Uudestasyntyminen Kristuksessa +VII. Jooga omin päin + Alaviitteet + + + + +LUKIJALLE. + + +Esitelmät on pidetty ja pikakirjotettu vuonna 1913, viimeinen kesällä +Teosofisen Seuran vuosikokouksessa, edelliset syksyllä Helsingissä. +Yhteiseksi nimeksi olen pannut »Salatiedettä omin päin», koska olen +sillä tahtonut osottaa, että salatiede ei ole sekotettava »salaisiin +tieteisiin», sillä salatiede on käytännöllistä psykologiaa, joka liikkuu +ihmisen syvimpien henkisten ja uskonnollisten kokemusten alalla ja +sentähden pysyy salattuna niiltä ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä tai +uskalla heittäytyä elämän suurten arvojen tutkimiseen. + +P. E. + + + + + + +SALATIEDETTÄ OMIN PÄIN: + + + + +I. + +ENSIMÄISET EHDOT. + + +Uudessa Testamentissa kerrotaan Kristuksen sanoneen: »etsikää, niin te +löydätte, anokaa, niin teille annetaan, kolkuttakaa, niin teille +avataan. Sillä se, joka etsii, hän löytää, ja joka anoo, hän saa, ja +kolkuttajalle avataan». + +Minulta on joskus kysytty: »millä tavalla meidän pitää etsiä totuutta, +millä tavalla voimme päästä totuuden tietoon ja Jumalan tuntoon? Millä +tavalla voimme tulla vakuutetuiksi teosofisesta maailmankatsomuksesta, +millä tavalla todella tulla teosofeiksi?» + +Ja tosiaan, kun katselemme niitä ihmisiä, jotka etsivät totuutta, +huomaamme, että eivät läheskään kaikki löydä. Niidenkin joukosta, jotka +etsivät totuutta teosofisesta maailmankatsomuksesta, jotka sitä tutkivat +ja siihen syventyvät, monet jonkun ajan kuluttua, vaikkapa vuosien +kuluttua kääntyvät taas pois ja sanovat: »ei sieltä löytynyt minulle +tyydytystä». Millä tavalla siis niiden, jotka tahtoisivat saada +todellista tyydytystä teosofisesta maailmankatsomuksesta, jotka +tahtoisivat löytää totuuden ja tulla Jumalan tuntoon, millä tavalla +heidän on etsiminen? Vai ovatko ainoastaan muutamat ihmiset ennakolta +määrätyt löytämään? Todella näyttää siltä, että kaikki ihmiset eivät +saata tulla teosofiseen maailmankatsomukseen eivätkä löytää sen +todellista ydintä. + +Tavallinen totuudenetsiminen, jota pidetään tieteellisesti pätevänä, on +etsintä, joka käyttäen viittä tunnettua aistiaan ymmärryksen avulla +luokittelee niitä tosiasioita, joita viiden aistimemme avulla voidaan +tajuta. Sentähden ihmiset, jotka luottavat viiteen aistimeeseen ja +siihen järkeen, joka heillä on, kun tahtovat olla aivan rehellisiä, +tulevat useimmiten etsiessään materialisteiksi. Elleivät ole +tilaisuudessa viiden aistimen avulla tekemään havaintoja, joita +suorastaan täytyy nimittää yli-aistillisiksi, he sangen ymmärrettävistä +syistä tulevat materialisteiksi tai ainakin epäilijöiksi. + +Mutta tämä materialistinen maailmanselitys ei saata heitä ajan pitkään +tyydyttää. Se ei täytä heidän sielullisia ja henkisiä tarpeitaan, sillä +heidän aina täytyy syrjäyttää ja aivankuin tappaa jotakin sielussaan. +Kun ajattelevat kuolemaa, kadotettuaan rakastetun omaisen, kun +ajattelevat, että kuoleman tuolla puolla on pelkkä tyhjyys, niin heidän +täytyy painaa alas toinen kapinallinen ajatus: »mutta jos ei kaikki +sittenkään ole paljasta ainetta?» Heidän kuten jokaisen ihmisen sisässä +puhuu kysyvä ääni: »ei suinkaan kaikki sentään ole mennyttä kuolemassa? +Eiköhän maailmankaikkeudessa sittenkin mahda olla muuta kuin mitä me +aistimilla näemme?» Tämä ääni on tapettava, kun ihminen jyrkästi tahtoo +pysyä muka tieteellisenä ajattelijana. + +On toisia ihmisiä, jotka ovat tehneet uskonnollisen kokemuksen tunteen +alalla. He ovat tunteneet joko yksin ollessaan tai n.k. uskonnollisessa +herätyskokouksessa, että kun he uskovat Jumalan armoon Jeesuksessa +Kristuksessa, heidän sielunsa on pelastunut. He eivät punnitse +tunnettaan, eivät mietiskele eivätkä katso älyn silmällä, he vain +tyytyvät sen suomaan hetkelliseen sopusointuun. Mutta heille saattaa +pian tulla järki-epäilys, sellainen silmän avautuminen, että kysyvät +itseltään: »vaan onkohan tämä totta? Olenkohan mahdollisesti ollut vain +jonkun harhan nenästä vetämä, olenko vain kuvitellut pelastusta, armoa +j.n.e.?» Tällainen epäilys on aina heitä väijymässä. + +Meidän täytyy näin ollen sanoa sekä materialisteista että sokeasti +uskovista, että he eivät ole löytäneet totuutta, joka kestäisi. + +Teosofia sanoo: »minä olen totuus, joka kestää. Kun te tulette +teosofeiksi, silloin on järkenne valistunut ja tunteenne tyydytetty. Kun +te oikein osaatte syventyä minuun, teosofiseen maailmankatsomukseen, +niin olette saaneet sellaisen elämänymmärryksen, joka kestää--kestää +kaikissa koettelemuksissa--kärsimyksen tuskassa ja järjen puhdistavassa +tulessa.» + +Kuinka meidän nyt on määriteltävä teosofista etsimistä ja teosofista +löytämistä? Millä tavalla se eroaa suorastaan tieteellisestä tai +tavallisesta uskonnollisesta etsimisestä? Millä tavalla teosofinen +etsivä elämä kohoaa toisten yläpuolelle? + +Me ymmärrämme tämän parhaiten, jos jo olemme teosofeja, jos jo tunnemme +teosofisen maailmankatsomuksen. Teosofian mukaan ihminen ei ole sama +kuin fyysillinen ruumis eikä tämä ruumis ole ihmisen ainoa käyttöväline +vaan ainoastaan yksi useammasta käyttövälineestä. Ihmisen personallisuus +on puettu, niinkuin sanomme teosofisesti, paitsi tähän fyysilliseen myös +astraliseen eli tunne-käyttövälineeseen ja mentaliseen eli älylliseen. +Tämä merkitsee, että kun ihminen tietää ainoastaan fyysillisestä +ruumiista ja kun hänen tajuntansa on sidottu ainoastaan fyysillisiin +aivoihin, hän ei voi etsiä ja löytää mitään aatetta tai +elämänymmärrystä, mitään henkistä sisältöä elämälleen, joka tyydyttäisi +koko hänen personallisuuttaan, sillä hänen personallinen tajuntansa ei +elä ainoastaan fyysillisessä käyttövälineessä vaan myös tunne- ja +älyruumiissa. + +Jos ihminen ihmisenä--ja ihminen itse kuuluu inhimillisenä olentona +korkeampaan maailmaan, kuin personalliseen »kolminaismaailmaan»--tahtoo +etsiä ja löytää totuutta, täytyy totuuden, jota hän etsii ja jonka hän +löytää, tyydyttää paitsi sitä tajuntaa, joka ilmenee fyysillisten +aivojen välityksellä, myöskin sitä puolta personallista tajuntaa, joka +ilmenee tunneruumiin, ja sitä, joka ilmenee älyruumiin välityksellä. +Hänen täytyy saavuttaa sellainen elämänymmärrys, joka valoaalloilla +säteilee hänen luokseen viisauden auringosta ei ainoastaan +fyysillis-eetterisessä maailmassa vaan myöskin astralisessa ja +älyllisessä. Jos ainoastaan aivotajunta etsii, on etsintä +materialistis-tieteellistä laatua. Jos ihminen on taipuvainen ottamaan +vastaan vaikutelmia ainoastaan tunneruumiista, on hän tuomittu sokeasti +uskomaan. Mutta jotta ihminen voisi ymmärtää elämää sillä tavalla, että +se tyydyttäisi koko hänen personallisuuttaan, täytyy hänen tajuta +totuus, tuntea Jumala, sekä fyysillisessä tajunnassa että astralisessa +ja mentalisessa »alitajunnassa». Toisin sanoin ihminen ei saa rajottua +ainoastaan viiteen aistimeen, jos hän tahtoo totuutta etsiä, vaan hänen +täytyy osata käyttää niitäkin kahta aistinta, jotka eivät ole vielä +ihmiskunnassa heränneet täyteen toimintaan. Kuudes aisti asettaa hänet +heti yhteyteen uuden eli astralisen maailman voimien kanssa ja seitsemäs +aisti vielä toisen eli älyllisen maailman voimien kanssa. Silloin vasta +kun hänessä itsessään ovat heränneet nämä kuudes ja seitsemäs aisti, voi +hän löytää sellaisen elämänymmärryksen, joka häntä täysin tyydyttää. + +Nyt te sanotte minulle: »mutta tämähän on aivan mahdoton asia. Kuinka me +voisimme etsiä ja löytää totuutta kuudennen ja seitsemännen aistimen +avulla, kun ne eivät ole vielä meissä heränneet? Näin ollen olemme +tuomitut olemaan ilman totuutta, ulkopuolella taivaan valtakuntaa.» Niin +olisi, jos olisi kysymyksessä kuudennen ja seitsemännen aistimen niin +täydellinen herääminen ihmisessä, että hän voisi itsetietoisesti käyttää +niitä tutkimuksiin. Jos olisi kysymyksessä astralinen selvänäköisyys ja +älyllinen selvänäköisyys, silloin tosiaan ihminen olisi onnettomassa +tilassa, ja meidän täytyisi sanoa: »hän ei voi etsiä totuutta». Onneksi +niin ei ole. Nämä uudet aistit ovat ihmisessä jonkun verran jo +heränneinä, vaikka emme ollenkaan älyä niitä aistimiksi, ne kun toimivat +subjektivisesti eikä objektivisesti. Meidän fyysillinen silmämme esim. +on objektivinen, koska me sillä havaitsemme ulkonaista maailmaa ja koska +meidän kaikkien havainnot ovat samanlaisia. Kuudes ja seitsemäs aisti +sitä vastoin toimivat meissä sisäkohtaisesti ja ovat eri pitkälle +kehittyneet ja erilaisia eri yksilöissä. Muutamissa ne ovat tuskin +ollenkaan heränneet, meidän täytyy ehkä sanoa, että ne useimmissa +ihmisissä ovat sangen vähän toimivia, mutta niissä ihmisissä esim., +jotka tulevat teosofeiksi ja pysyvät teosofeina, niissä ne ovat vissiin +kohtaan heränneet, ja he voivat kehittää näitä aisteja yhä edelleen. + +Mitkä ovat sitten kuudes ja seitsemäs aisti? Lyhyesti sanoen kuudes on +aisti, jota tahtoisin kutsua taiteilijavaistoksi eli taiteelliseksi +kauneusaistiksi ja seitsemäs on filosofinen intuitsioni.[1] + +Selvittäkäämme tarkemmin. Uskovaiset sanovat: »järjellään ihminen ei voi +päästä Jumalan tuntoon. Ihmisen täytyy uskoa.» Me sanomme niinikään: +ihminen ei voi päästä totuuden tietoon ainoastaan järkensä ja viiden +aistimensa avulla, vaan ennen kaikkea hänellä täytyy olla apuna +taiteellinen kauneusaisti. Ja tietääksemme mitä tällä tarkotetaan, tulee +meidän vain katsella, minkälaisena se ilmenee niissä ihmisissä, joita +kutsumme taiteilijoiksi. + +Taiteellinen aisti ilmenee taiteilijassa ensinnäkin siten, että hänellä +on joku fyysillinen aisti enemmän kehittynyt kuin tavallisella +ihmisellä. Maalarilla on esim. silmä enemmän kehittynyt kuin muilla +ihmisillä. Mutta sen sijaan että maalarin silmä, joka näkee enemmän +viivoja, enemmän värejä, enemmän sopusointua kuin tavallisen ihmisen +silmä, tekisi hänet silmänsä tajuaman maailman orjaksi, se aivan kuin +vapauttaa hänet fyysillisestä maailmasta, sillä silmän tarkkuuteen +liittyy sielullinen kauneudenaisti ja puhdas rakkaus kauneuteen. +Ottaaksemme vanhan esimerkin ajatelkaamme vain, että taiteilija ja +tavallinen ihminen katselevat auringonlaskua. Jos aurinko laskee +tulipunaisena ja taivas yltympäri loistaa heleänä, ajattelee +arki-ihminen: »huomenna on pouta», mutta taiteilijan mieleen ei juolahda +sellaista; hän ihailee ihmeellisiä punaisia, ja vihreitä +värivivahduksia, jotka elävät taivaanrannalla, ja ajattelee korkeintaan: +»oi, jos ihmiskädellä ja pensselin avulla voisi noita ihanuuksia +kankaalle kiinnittää!» Jos taivaanrannalla näkyy harmaan violettisia +pilviä, ajattelee arki-ihminen: »huomenna varmaan on tuulta ja sadetta», +mutta taiteilija vain katselee värejä ja tuntee, että maailma on ihana. +Kauneus täyttää hänen sielunsa. Hän toisin sanoin ei ole kauppanero vaan +haaveilija. Sentähden taiteilijat jokapäiväisessä elämässä enimmäkseen +ovat »epäkäytännöllistä» väkeä. He käyskentelevät ja katselevat taivaan +pilviä, ajattelevat »turhia» ja näkevät linnoja ja eläviä olentoja +pilvissä, mutta eivät huomaa, että heidän pitäisi tehdä työtä saadakseen +ruokaa, asuntoa ja vaatteita. Jokapäiväiset ihmiset ovat tottuneet +ajattelemaan heitä, hieman ylenkatseellisesti, olennoiksi, jotka eivät +osaa »tulla toimeen» maan päällä. Tosin on heidän joukossaan +poikkeuksia, jotka ovat »ottaneet lusikan kauniisti käteensä» ja +tottuneet mailman menoon, mutta todellinen taiteilijasielu on ainakin +nuorena sellainen, ettei hän osaa ajatella elämän käytännöllisiä asioita +vaan ainoastaan elämän ja maailman kauneutta. Hän näkee kauneutta, jota +toiset eivät näe. Runoilija voi sanoilla tuoda esiin, mitä kauneutta hän +näkee, maalari pensselillä, ja me toiset saamme siitä kaikesta oppia. He +opettavat meitäkin näkemään, millainen on maailma. + +Mitä tämä taiteellinen aisti sitten vaikuttaa sielullisesti? Mitä se +vaikuttaa todelliseen taiteilijaan ja samalla ihmiseen, joka, vaikkei +hän ole taiteilija, on taiteellinen sielussaan? Se aikaansaa ihmeellisen +muutoksen sielussa, kun ihminen sitä viljelee ja kasvattaa. Se vaikuttaa +näet, että ihminen osaa asettua ikäänkuin objektiviselle kannalle elämän +ja maailman ilmiöihin nähden. Hän ihmettelee ja ihailee, hän kaikkialla +etsii ja kaikkialla löytää ja kaikkialla näkee. Niinkuin vanhat +filosofit sanovat: filosofia alkaa ihmettelystä. Taiteellinen aisti +ihmisessä tekee sen, että hän voi ihmetellä ja ihailla. Ei hän asetu +samalla tavalla objektiviseksi kuin itsekkäästi ajatteleva +kauppa-ymmärrys, joka asioita katselee edun kannalta ja punnitsee, +kuinka voisi käyttää ympärillään olevia voimia niin, että niistä olisi +suurinta aineellista hyötyä. Tämä on toisenlainen objektivisuus, +sellainen joka kuuluu viiteen aistimeen. Taiteilija on todellinen +tiedemies, joka ei ajattele etua eikä seurauksia, vaan ainoastaan +ihastuu totuuden näkemisestä. Todellinen taiteilija on ihminen, joka +osaa nähdä kauneutta kaikkialla, eikä siis tuomitse mitään vaan on +suvaitsevainen. Kaikkia ilmiöitä hän ihmettelee, kaikkia ihmisiä hän +ihailee, hän voi nähdä kauneutta julmimmassakin olennossa, juopossa hän +voi nähdä jumalan kuvan ja langenneessa naisessa, joita maailma inhoo. +Hän näkee jokaisessa ihmisessä veljen tai sisaren. Kuta enemmän +taiteellinen aisti hänessä kehittyy, sitä enemmän hän tuntee itsensä +veljeksi kaikkia kohtaan, sitä enemmän jokainen olento kuvastuu hänelle +ihmeelliseksi taideteokseksi. Ei hänen päähänsä juolahda, että hänen +pitäisi tahtoa ketään toisenlaiseksi kuin tämä on. Hän ihmettelee pahaa +yhtä paljon kuin hyvää. Hän on ihminen, joka ei tee laskelmia. +Senpätähden sanotaankin välistä taiteilijoista ja haaveilijoista +yleensä: »heillä on löyhä moraali. He eivät tiedä eroa hyvän ja pahan +välillä.» Tämä on kuitenkin ymmärrettävä sillä tavalla, että +taiteellinen aisti tuo mukanaan sen, että ihminen ei osaa tuomita, +ainoastaan ihailla ja ihmetellä. Mutta kun hän totuuden etsijänä on +tämän ensimäisen ehdon täyttänyt, ei hänen tarvitse jäädä paikalleen +seisomaan. + +Jos hän on luova taiteilija, hän tietysti jää tälle kohdalle tietä +pitemmäksi ajaksi, yhdeksi tai useammaksi elämäksi, kehittäen itsessään +taiteellista luovaa kykyä, jolloin hän samalla kaikin puolin lähenee +totuutta. Mutta ihminen, joka ei tee taiteellista työtä, hänen pitää +välttämättä ottaa uusi askel, jos hän tahtoo totuutta etsiä. Hänen +täytyy herättää itsessään seitsemäskin aistin, filosofinen intuitsioni. +Nyt kun taiteellinen aisti on hänessä hereillä, hän voi menestyksellä +ryhtyä tekemään työtä järjen avulla. Hän silloin lukee esim. teosofista +kirjallisuutta, tutustuu maailman eri uskontoihin, syventyy +salatieteellisiin tutkimuksiin, opettelee filosofisesti ajattelemaan. +Jos teosofinen etsintä tapahtuu liian varhain, niin ihminen väsyy. Jos +se on vain järjen työtä, vaikkakin laajanäköisempää kuin materialistinen +spekulatsioni, ihminen hylkää teosofiankin jonkun ajan kuluttua, ellei +hänessä herää taiteellinen aisti. Mutta kun hän on ensimäisen askelen +ottanut ja sitten järjellään etsii teosofisesta kirjallisuudesta ja +maailman pyhistä kirjoista, silloin hänessä itsestään herää filosofinen +intuitsioni, sillä ajatustoiminta yhteydessä taiteellisen aistin +aikaansaaman yleisen sympatian kanssa herättää tämän intuitsionin. Ja +filosofinen totuuden näkemys on tavallaan mentalisen käyttövälineen +aisti. Filosofinen intuitsioni, samalla tavalla kuin musikalinen +inspiratsioni, käsittää, että tämä maailma on Kosmos eikä Kaaos. Jos +meillä ei ole filosofista intuitsionia, niin vaikka tekisimme kuinka +paljon järjen työtä tahansa, emme koskaan pääse syvään sielulliseen +vakaumukseen siitä, että maailma on Kosmos ja elämä järjestetty, vaan me +voimme filosofoida paljon sinne ja tänne ilman että sielumme tulee +tyydytetyksi. Ainoastaan filosofisen intuitsionin avulla ihminen pääsee +tähän syvään tuntoon--voisimme kutsua sitä vaikka tiedoksi--että +maailma on järkevästi järjestetty. Sen avulla ihminen pääsee selvään +järkinäkemykseen siitä, josta viisaat ovat puhuneet, että nim. +näkyväisen maailman takana on henkimaailma ja olennollisen henkimaailman +takana aatteiden maailma ja aatteiden maailman takana hengen maailma. +Sen avulla ihminen pääsee tuntoon siitä, että me ihmiset emme sisimmässä +itsessämme ole kuolevaisia olentoja vaan kuolemattomia, niinkuin viisaat +opettavat. + +Kun ihmisessä on tämä filosofinen intuitsioni herännyt, silloin vasta +alkaa hänelle todellinen salatieteellinen etsiminen. Ennenkuin on +filosofinen intuitsioni ja taiteellinen aisti ja yleisinhimillinen +sympatia herännyt ihmisessä, ei hän voi etsiä salatieteellisesti. Nämä +ovat välttämättömät ensi askeleet. Mutta kun ne ovat ihmisessä +heränneet, hän voi alkaa käydä vihkimyksen portteja kohti. + + + + +II. + +ENNEN VIHKIMYSTÄ. + + +Tahdomme tänään luoda pienen silmäyksen siihen inhimilliseen +kehitykseen, joka käy ennen vihkimystä. Sitä varten tahdomme alottaa +kysymällä, minkälainen on se ihminen, jota me teosofisessa +kirjallisuudessa kutsumme Vihityksi ja jota sanomme Salaisen Valkoisen +Veljeskunnan jäseneksi. + +Vihittyä voi kuvata monella tavalla riippuen siitä näkökohdasta, jolta +asettuu katselemaan. Tänään tahdomme kääntää huomion yhteen sellaiseen +ominaisuuteen, joka on Vihityllä. Jos ajattelemme, että vihitty ihminen +olisi edessämme, ja me näkisimme, mitä hänessä on, joka tekee hänet +vihityksi, niin me tältä kannalta katsoen sanoisimme, että hän on +ihminen, joka itsetietoisesti osaa tehdä lupauksia Jumalalle. Hän voi +sanoa Jumalalle: »minä olen sinun palvelijasi: minä tahdon täyttää sinun +tahtosi. Minä teen, mitä sinä minulle käsket.» Ja Jumala sanoo hänelle: +»tee tuo tai tuo asia, suorita se tai se työ, hanki itsellesi se tai se +ominaisuus!» Ja hän, Vihitty, tietää saadessaan tämän käskyn, että työ, +joka hänelle annetaan, kestää yhtämittaa esim. kymmenen tuhatta vuotta. +Hän lupaa. Hän osaa luvata. Hän sanoo: »Herra minä olen sinun +palvelijasi ja minä täytän käskysi.» + +Vihitty on ihminen joka elää iankaikkisuudessa--jolle ei ole elämää eikä +kuolemaa. Tavallinen ihminen on kuoleman orja ja elämän orja--hän ei ole +elämän eikä kuoleman herra, mutta Vihitty on ulkopuolella personallista +elämää ja kuolemaa. Hän on olento, joka seisoo iankaikkisuudessa-- +iankaikkisella kalliolla Jumalan edessä, ruumiissa, joka ei häviä. Ja +kun Herra sanoo hänelle: »tee se ja se,» niin hän kumartaa ja sanoo: +»Herra, minä teen.» Ja vaikka työ kestäisi 10,000 vuotta, hän tekee mitä +on luvannut. Hän on iankaikkinen olento, joka uskaltaa luvata +iankaikkisuutta varten. Huomatkaamme ero Vihityn ja tavallisen ihmisen +välillä, sillä jokapäiväisessä elämässä on paljon ihmisiä, jotka puhuvat +Jumalan kanssa, niinkuin he itse sanovat, ja lupaavat: »Mestari, Jumala, +Kristus, minä olen sinun palvelijasi, minä tahdon täyttää sinun +tahtosi», eivätkä tiedä, mitä tekevät, koska vielä ovat etsivällä +kannalla. Tänään voivat tehdä lupauksen ja huomenna katua, etteivät voi +täyttää, koska heillä on jokin helmasynti, joka estää heitä täyttämästä +ja josta eivät jaksa luopua. Lupauksestaan he silloin ajattelevat: +minähän tein sen tietämättömyydessä. Vihitty lupaa ja täyttää ja tietää, +että jos nousee vastustaja hänen ulkopuolellaan tai hänessä itsessään, +se nousee sitä varten, että hän sen voittaisi. Hänelle ei tule +kysymykseen paeta, välttää, katua. Hän taistelee vaikka kymmenentuhatta +vuotta mutta hän lopulta voittaa. Vihitty on täten ihminen, joka on +itsetietoinen toisella tavalla kuin tavallinen kuolevainen. Hän on +itsetietoinen kuolematon olento. + +Jos nyt ajattelisimme näkevämme korkean vihityn edessämme hänen +todellisessa muodossaan, jolloin meidän tietysti täytyisi olla +selvänäköisiä, sillä fyysillinen ruumis on Vihityllä samanlainen kuin +muilla ihmisillä, ainakin näennäisesti, niin mitä silloin näkisimme? + +Silloin näkisimme että Vihitty on ihmeellisen kaunis loistava olento, +inhimillinen muodoltaan, ruumiillinen ihminen, mutta loistava ja +ihana, ja että hän on aivan kuin pukeutunut vähemmin loistaviin +käyttövälineisiin. Hän itse seisoo siinä loistavana, mutta on ottanut +päälleen karkeampia ruumiita eli käyttövälineitä. Jos katselemme +tarkalleen, näemme, että hän omassa, niinkuin sanotaan, +Augoeidees-muodossaan seisoo keskellä ja on ottanut päällensä ensin +n.k. älyruumiin, sitten n.k. tunne-ruumiin ja vihdoin n.k. +eetteris-fyysillisen ruumiin. + +Kuinka toista taas, kun katselemme tavallista kuolevaista ihmistä! Jos +me samanlaisilla silmillä katselemme tavallista kuolevaista, näemme, +että hän on itse todellisena minänä ja personallisena olentona tässä +eetteris-fyysillisessä muodossaan. Fyysillinen muoto on todellisin ja +takana häämöttävät korkeammat käyttövälineet. Hänellä on tunne-ruumis, +äly-ruumis ja niiden takana myös n.k. Augoeidees-muoto, mutta tämä on +aivan kuin unitilassa, kyllä kaunis mutta niinkuin nukkuva. Ero on +siinä, että Vihityn tietoisuus ja todellinen olemus on korkeammassa +minässä, Augoeideksessä, jotavastoin jokapäiväisen eli tavallisen +kuolevaisen itsetietoisuus eli todellinen olemus on tässä fyysillisessä +ulkonaisessa personassa. + +Kysykäämme nyt, millä tavalla ihminen on voinut kehittyä vihityksi, mitä +läksyjä hänen on tullut oppia, mitä muutoksia on tapahtunut hänen eri +käyttövälineissään, fyysillisessä, tunneruumiissa ja älyruumiissa? Jos +tahdomme yhdellä lauseella ilmaista, mitä ihmisen pitää oppia, ennenkuin +hän voi asettaa itsensä vihkimyskokelaaksi, voimme sanoa: ihmisen täytyy +oppia onnen salaisuus. Ihmisen täytyy oppia olemaan onnellinen. + +Millä tavalla hän voi tämän oppia? Mitenkä elämä opettaa hänelle tätä? +Elämällä tarkotan sitä elämää, joka jatkuu monen ruumistuksen kautta. +Millä tavalla elämän suuressa koulussa ihminen oppii olemaan onnellinen? +Hän oppii tämän läksyn käyttövälineittensä avulla eikä hän voi oppia +sitä läksyä, ennenkuin hän on saanut fyysillisen ruumiin. Ennen ei voi +tulla kysymykseen sellainen kehitys, joka vie häntä vihkimystä kohti. +Moni ihminen kysyy: minkätähden olemme tulleet tähän fyysilliseen +ruumiilliseen maailmaan, jossa on niin paljon vaikeuksia ja kärsimyksiä? +Emmekö olisi hienommassa ruumiissa henkimaailmassa voineet oppia samoja +läksyjä, tulla hyviksi ja päästä vihkimyksen porttien läpi? Ei, on aivan +selvä vastaus, sillä nuo sisäiset muodolliset maailmat, astraliset ja +älylliset eivät ole olemassa ilman tätä fyysillistä. Ne muodostavat +kaikki kokonaisuuden, jota kutsutaan kolminaismaailmaksi. Ne eivät voi +olla ilman toisiaan. Ihmisen tehtävä on luoda niistä yhtä ja nostaa +niitä aivan kuin ylöspäin, mutta ennenkuin ihminen voi mihinkään +tällaiseen työhön ryhtyä, (joka on Vihityn työtä), täytyy hänen koko +kolminaismaailmassa ollen ja eläen oppia sen läksyt. Niin hän ei voisi +tehdä, jos hän alkaisi kehityksensä äly- tai eetteri-maailmassa. Hänen +täytyy ensin saada fyysillinen ruumis, niin että hänellä on koko +kolminaismaailma ympärillään ja sisällään. Silloin vasta hän voi oppia +varsinaisen elämän läksyjä. Ja ensimäinen läksy, minkä ihminen oppii +ollessaan puettu kolminaismaailmasta otettuun ruumiiseen eli kolmeen +käyttövälineeseen, on sitä laatua, että hän oppii sen fyysillisten +aistintensa välityksellä. + +Mikä on se läksy? Se on nautinnon läksy. Ihminen oppii nauttimaan +fyysillisten aistinten välityksellä. Tämä on aivan välttämätöntä. Hänen +täytyy ensin puettuna fyysilliseen ruumiiseen joutua kosketukseen +ympäröivän maailman kanssa, joka tapahtuu fyysillisten aistinten +välityksellä, ja nämä aistimet opettavat häntä nauttimaan +olemassaolosta. Voimme toisella kielellä sanoa, että ihminen heti alkaa +onnea opettelemaan ja että onnen opetteleminen ja vaistomainen etsintä +tapahtuu ensin fyysillisten aistinten välityksellä. Hän alkaa +aistimillaan nauttia olemassaolosta. Hänellä on nuo viisi tunnettua +aistinta, joihin vanhat intialaiset vielä lisäsivät viisi muuta +aistinta. Ne, joista tavallisesti puhumme, kuulo, näkö, maku, haju ja +tunto, ovat passivisia, mutta hindulaiset filosofit ja salatieteilijät +sanoivat, että ihmisellä on vielä viisi aktivista aistinta, joiden +välityksellä hän on toimivassa yhteydessä ulkomaailman kanssa, nim. +kätensä, jalkansa, suunsa, sukupuolielimensä ja ulostus-elimensä. Näiden +aistimien avulla ihminen oppii nauttimaan ulkonaisesta maailmasta. +Alku-aikoina ihmiskunnan elämä oli elämistä paljastaan näissä +fyysillisissä aistimissa. Nyt ei ihmiskunta enää kykene elämään +yksinomaan sillä tavalla, mutta alkuaikoina tämä oli luonnollista ja +tervettä elämää. Sillä ihmiskunnalle välttämätön läksy on onnen +etsiminen, hapuileminen ja nauttiminen fyysillisessäkin maailmassa. Onni +on kaikilla aloilla tarjona ja täytyy olla. + +Mutta kuitenkin ihminen pian tekee toisen kokemuksen. Hän huomaa, että +nautinto, jonka hän aistimillaan saavutti, on sekä lyhytaikainen ja +ohimenevä että myös epävarma, vieläpä sellainen, että se muuttuu +kärsimykseksi. Hän täten ei opi ainoastaan onnen vaan myös sen +vastakohdan, kärsimyksen, läksyn, sillä aina kun hän antautui nauttimaan +ulkomaailmasta aistimiensa välityksellä--jolloin tietysti ovat +yhteistoiminnassa sekä aktiviset että passiviset aistimet--ja luuli, +että nyt minä löysin onnen, niin hän pian pettyi. Hän huomasi, että +onnen malja sisälsi myrkkyä, hänet saavutti sairaus ja monenlaiset +kärsimykset. + +Nyt ihminen jäisi onnettomaksi kysymysmerkiksi elämän tiellä, jos koko +elämä sisältyisi nautinnon ja kärsimyksen alituiseen vaihteluun. Onneksi +hän tekee sen havainnon, ettei elämä tyhjenny aistilliseen nautintoon ja +aistilliseen kärsimykseen. Elämässä on muutakin. Hänessä toisin sanoen +alkavat vaikuttaa n.k. astraliset aistit eli voimat, tunne-ruumis alkaa +herätä, ja ihminen ymmärtää, että elämä onkin sisäistä laatua. Hänen +elämänsä on subjektivistä, itsekohtaista. Se ei ole objektivistä, se ei +ole hänen ulkopuolellaan vaan hänen sisällään. Koska hän aistillisesta +nautinnosta sai kärsiä, hän luonnollisesti ymmärtää, että hänen täytyy +kieltäytyä, jos ei kokonaan aistillisesta nautinnosta niin ainakin sen +liiallisuudesta. Tänä päivänä meidän ihmiskuntamme on oppimassa +kieltäymyksen läksyä--jokainen ainakin jossain määrin kieltää itseään. +Ei kukaan heittäydy umpimähkään nauttimaan, (poikkeuksia en ota lukuun), +sillä suurin osa tietää, että ihmisen täytyy kieltäytyä. Kun hän +kieltäytyy, hän taas on löytävinään onnea, mutta vain hetkeksi, sillä +pysyväistä onnea hän ei saa paljosta kieltäymyksestä. Mitä hän silloin +alkaa etsiä? + +Toinen läksy, jota voimme kutsua kieltäymyksen läksyksi, vie ihmisen +siihen, että hän etsii astralista elämää eli toisin sanoen tunnetta, +joka ei olisi niin haihtuvaa laatua kuin ne fyysilliset tuntemukset, +jotka perustuvat aistillisiin kokemuksiin ja havaintoihin. Ja mitähän +tunnetta ihminen etsii? Rakkautta, sellaista rakkautta, joka ei +pettäisi. Voimme todella sanoa, että jos ihmiskunta jollakin tiellä +kulkee jotakin läksyä oppimassa, on se juuri tällä kohdalla. Tällä +kohdalla ihmiset todella ovat, he etsivät rakkautta, kaipaavat +rakkautta, tahtoisivat tuntea tunnetta, joka ei pettäisi, tahtoisivat +että toinen ihminen voisi heitä kohtaan tuntea sellaista, josta olisi +onnea eikä kärsimystä. Sillä jos he kokevat rakkautta ja samalla +katkeruutta, heräymyksiä ja pettymyksiä, he yhä vain kaipaavat ja +etsivät, aivankuin aavistaen sisässään, että täytyy olla tunnetta, joka +ei pettäisi, joka tyydyttäisi ja aina voisi tuottaa onnea. Siinä +kohdassa on ihmiskunta. Katsokaa vain taidettamme, kirjallisuuttamme, +niin huomaatte kaikkialla kaipuun: missä on todellinen rakkaus, +sellainen tunne ihmisen sielussa, joka olisi pysyvää laatua? Ja ihminen +voi tällä tiellä--sitä kaikki ihmiskuntamme suurimmat kirjailijat ja +taiteilijat saarnaavat--löytää rakkaustunteen, joka pysyy, mutta se +tunne on oleva hänessä itsessään. Hänen itsensä pitää oppia sillä +tavalla rakastamaan. + +Kokemukset tällä tiellä vievät ihmistä ajattelemaan elämän ongelmoita, +totuutta etsimään, kaikenlaisia kysymyksiä itsellensä asettamaan. Täten +ihminen joutuu kolmanteen läksyyn aivan kuin itsestään, sillä etsiessään +pysyväistä tunnetta omasta itsestään, hän huomaa, ettei sen tunteen +tarvitse välttämättä olla suunnattuna ihmiseen vaan voi kohdistua +muuhunkin, ihanteeseen, työhön, totuuteen. Tämä siirtää hänen +oppimisensa, niinkuin me teosofisesti sanomme, astralitasolta +älytasolle, tunneruumiista älyruumiiseen. Se tekee hänen suhteensa +elämään älylliseksi. Hän huomaa, että onni tulee hänelle, jos hän osaa +olla uskollinen, uskollinen sille ihmiselle tai aatteelle tai työlle, +jonka hän on valinnut. + +Kolmas läksy on sentähden tämä: ihanteen uskollinen palveleminen, olkoon +ihanne personoituneena ihmisessä tai aatteessa. Ihmiselle on nyt onnen +salaisuus siinä, että hän on uskollinen aatteelleen, totuudelleen, +rakastetulleen. Ja hän elää itsetietoisempaa elämää kuin koskaan ennen. +Kun ihminen on tätä kolmatta läksyä oppimassa, silloin hänellä usein on +selvänä jo nuoruudessaan, mitä hän tahtoo elämässä tehdä, tai myös on +selvänä, ettei hän tuhlaa rakkauskykyänsä keneen tahansa vaan odottaa +sitä ihmistä, joka on hänelle luvattu. On näitä omituisia ihmisiä, jotka +eivät etsi rakkautta ymparillään, eivät hapuile sieltä täältä lempeä +vaan tyyneesti kulkevat tietään ollen vakuutettuja siitä, että tulee +kerran sielu, jota he voivat rakastaa. On myös niitä, jotka nuoresta +saakka tietävät, mitä on tehtävä, millä tavalla heidän tulee järjestää +elämänsä, ja jotka ovat uskollisia omalle aatteelleen ja koettavat +ohjelmaansa toteuttaa elämässään. He ovat kummallisen viisaita ihmisiä, +heidän onnensa on heidän uskollisuudessansa. + +Mutta sitten tulee neljäs läksy, ja se on, että tämä aate, tämä ihminen, +tämä ihanne, jolle ihminen on uskollinen--se pettää. Sellainen kokemus +täytyy jokaisen elämän koulussa kävijän tehdä, jokaisen pyrkijän, joka +lähestyy vihkimystä. Se ihminen, jota hän uskollisesti rakasti, se aate, +jota hän palveli, se ihanne, se totuus, joka hänelle oli kaikki +kaikessa, se pettää, menee rikki hänen käsissään ja hänen jalkojensa +alla. Kaikki pettää. Hänen täytyy tehdä tämä kokemus, sillä vasta sen +kautta hänet nostetaan neljättä läksyä oppimaan, joka myös on +välttämätön, ennenkuin ihminen voi pyrkiä vihkimyksen porttien luo. + +Mikä on sitten tämä neljäs läksy? Että ihminen löytää onnensa siitä, +että hän täyttää velvollisuutensa aivan kuin kone, pyytämättä mitään +itselleen elämältä. Hänen oma elämänsä on aivan tyhjä. Tämä on neljäs ja +korkein läksy. Te olette voineet nähdä sellaisen ihmisen, joka lähestyy +vihkimystä ja josta ette tiedä, mikä on hänen elämänsä sisältö; hän ei +mitään pyydä, ei mitään toivo, hän täyttää velvollisuutensa nurkumatta +vieläpä iloisesti,--hän aivan kuin säteilee onnea siitä, ettei mitään +toivo eikä vaadi. + +Tämä sisäinen saavutus on itse asiassa sielullinen lepotila ennen +vihkimystä. Ihminen voi elää useita ruumistuksia tällaista kummallista +lepotilaa, jolloin hänen sielunsa on vapaa personallisista pyyteistä. +Mutta hän on onnellinen. Hän lähenee vihkimyksen portteja. Hän lähenee +elämän salaisuutta. Hän käy aivan kuin kuoleman partaalla, aivan kuin +kuohuvan virran rannalla. Tarvitaan vain, että hän avaisi silmänsä ja +näkisi, niin astuisi kuoleman virran yli toiselle rannalle. Jos hän nyt +herää uudella voimalla totuutta etsimään, Jumalaa tahtomaan, ei vastaus +ole kaukana. Hän tekee varmasti kokemuksia jotka näyttävät hänelle, että +elämä kätkee hänelle paljon, että nyt vasta elämä voi hänelle alkaa, nyt +vasta, kun hän ei mitään pyydä itsellensä. Nyt voi elämä tulla hänen +luoksensa kaikessa rikkaudessansa. Hän lähestyy sitä sieluntilaa, +jolloin ihminen on tietoinen siitä, että hän on aivankuin vankilassa +olija, mutta että hänellä on Jumala, oma sisäinen itse, joka on yhtä +hänen kanssaan ja ulkopuolella hänen vankilaansa. Ihminen saa kokea +elävänsä salaperäisessä piirissä, toisin sanoen, että hänellä on mitä me +kutsumme »syy-ruumiiksi»; että hänen ympärillään on piirrettynä +okkultinen kehä, joka piirittää hänen personallisen tajuntansa. Tuon +munanmuotoisen piirin sisällä hän elää personallisena olentona. Siinä +ovat kaikki hänen ajatuksensa ja tunteensa ja toimintansa, koko hänen +ruumiillinen olemuksensa on tamän kehän sisäpuolella, mutta nyt hän +tekee sen havainnon lähestyessään vihkimyksen portteja, että hän Itsenä +elää tämän kehän ulkopuolella ja että hän itse on piirtänyt sen kehän. +Hän on itse rajottanut itsensä minuudeksi, minä-ruumiiksi eli +syyruumiiksi, mutta Itse hän on sen ulkopuolella. + +Ohimennen sanoen on oikeastaan sangen vaillinaisesti ja miltei väärin +kuvattu, kun sanotaan, että Logos luodessaan maailman ympäröi itsensä +maagillisella ympyrällä, jonka sisäpuolelle hän muodostaa maailman. Asia +ei ole niin, että Jumala luodessaan maailman ympäröisi itseään +maagillisella piirillä; kun Jumala päättää luoda maailman, hän piirtää +pallon omaan itseensä, hän aivankuin avaa omassa itsessään +maailmankehän. Itse hän on sen ulkopuolella. Samalla tavalla me ihmiset +henkisinä olentoina olemme tajuntaa, ja tämä merkitsee, että meillä ei +ole muotoa, jota voisimme fyysillisellä kielellä kuvata; emme ole +aineellisia olentoja vaan tajunnallisia. Mutta personallisuutemme, joka +on ilmennyksemme ja muuten ainoa, mistä tavallinen ihminen mitään +tietää, on tässä tajunnassamme piirrettynä ja rajotettuna +ilmennysmuotona. Me olemme piirtäneet tämän auran ulkoviivan ja sen +sisällä me ilmestymme eli ilmennämme itsemme aineellisessa maailmassa, +mutta itse me olemme sen ulkopuolella henkisinä olentoina. Mestarit +esim. kolminaismaailmassa ilmestyvät personallisina olentoina ja silloin +rajottavat itsensä, mutta itsessään he elävät yliaineellisessa +aineettomassa maailmassa tajuntoina. Me emme osaa heitä kuvailla +sanoilla, niinkuin emme ylipäänsä sanoilla saata kuvata jumalallisia +olentoja. Ainoastaan silloin kun he piirtävät itsessään piirin, jossa +ilmentävät itsensä aineellisessa maailmassa, voimme heitä sanoilla +kuvata. + +Kun ihminen lähenee vihkimystä, hän tekee sen kokemuksen, että hänellä +on Jumala. Jumala alkaa hänelle puhua ja aivankuin näkyy hänelle. Ja +silloin hän valmistuu ottamaan askeleita elämän ja kuoleman toiselle +puolelle. Hän valmistuu siten, että hän personallisessa tajunnassaan +lähtee ulos personastaan. Hän personallisessa tajunnassaan lähestyy +Itseään ja Jumalaa--nousee oman itsensä yli ja tulee iankaikkiseksi +minuudeksi. Silloin näkevät Mestarit, jotka elävät hengen maailmassa, +että hänet voi ottaa vastaan, että hänet voi vihkiä. Vihkimys on ihmisen +puolelta lupausta, ja vihkimyksen edellä tapahtunut pitkä itsekasvatus +on tehnyt ihmisen kykeneväksi lupaamaan. Nyt hänestäkin kerran varmasti +koituu olento sellainen, jommoista alussa kuvattiin. + + + + +III. + +JUMALA. + + +Siinä uudessa elämänymmärryksessä, johon teosofia meidät johdattaa, eli +ehkä vielä paremmin sanoen siinä elämässä, jonka se meille avaa, voidaan +erottaa useampia eri asteita. Tänään tahdomme puhua siitä, mitenkä tämä +uusi elämä eräältä kannalta katsoen jakautuu kolmeen asteeseen eli +askeleeseen, joita me kaikki voimme astua ja jotka kerran ovat kaikkien +astuttavat. Näitä kolmea askelta voisimme kutsua nimillä: Jumala +minässä, Jumala toisessa ja Jumala kaikkialla. + +Ensimäinen suuri totuus, jonka ihminen itsellensä käytännössä omistaa +silloin kun hänessä herää uusi elämänymmärrys, on se, jota me voimme +teosofisella nimityksellä kutsua »_Jumala minässä_«. + +Mitä tämä merkitsee? Jos ajattelemme yleensä ihmisten suhdetta siihen, +jota kutsutaan Jumalaksi, on se epäilemättä sangen pintapuolista ja +ulkonaista laatua. Se Jumala, jota ihmiset kristikunnassa kasvatuksen +kautta oppivat palvelemaan, sehän on heidän ulkopuolellaan oleva +jumalallinen olento, joka on maailman luonut ja heidätkin luonut ja +antanut määrätyn ohjelman ihmiselämälle. Olemme näistä asioista monta +kertaa puhuneet ja luulen kaikkien myöntävän, että se Jumala, jota +kristikunnassa tavallisesti palvellaan, on tällainen ihmisen +ulkopuolella oleva Jumala. + +Nyt on ensimäinen uusi totuus, mikä astuu ihmisen eteen, kun hän +käytännössä omaksuu uuden elämänymmärryksen, se, että Jumala ei ole +hänen ulkopuolellaan vaan hänen sisässään. Hän ei voi löytää mitään +Jumalaa ulkopuoleltaan, ellei hän löydä Jumalaa omasta sisästään. + +Tämä asia on todistettavissa, sillä tieteellinen tosiseikka on, että +ihmisen tajunnassa on kaikki, mistä hän mitään tietää. Jos näemme +edessämme ulkokohtaisen maailman ilmiöineen ja olioineen, niin me olemme +siitä tietoisia ainoastaan siinä määrin kuin se astuu meidän omaan +tajuntaamme. Tämä on tieteellinen tosiseikka. Me emme mitään näkisi +ympärillämme, ellei kuva siitä tulisi meidän aivoihimme, ja se, minkä me +näemme, ei ole itse ulkokohtainen maailma vaan meidän aivoissamme oleva +kuva siitä. Sen me näemme. Siis me voimme sanoa aivan kuin hindulaiset +filosofit, veedaantalaiset sanoivat: »kaikki on sinussa, koko maailma on +sinussa itsessäsi.» Me tiedämme maailmasta ainoastaan siinä määrässä +kuin se on meissä itsessämme. Siis puhua ulkokohtaisesta Jumalasta on +aivan mahdotonta. Ihminen ei voi tietää mitään siitä ulkokohtaisesti, +hän ei voi tietää mitään Jumalasta, joka on hänen ulkopuolellansa. +Ainoastaan sellainen Jumala voi tulla hänelle tajuttavaksi, joka piilee +hänen omassa sielussaan. + +Tämä on ensimäinen totuus: Jumala on etsittävä minusta itsestäni. Ja +silloin kun tämä selviää totuudenetsijälle, kun ihmiselle ensin tulee +tämä uusi ymmärrys, että hänestä itsestään on Jumala löydettävä, silloin +hän kysyy itseltään: kuinka minä sen Jumalan voin löytää? Missä se +Jumala piilee itsessäni, minkälainen on se Jumala, joka on minussa +itsessäni? Olenko minä Jumala? Kuinka minä voin olla Jumala? Hän huomaa +itsensä heikoksi, huonoksi, puutteelliseksi olennoksi. Kuinka hän olisi +Jumala? + +Monet sanovatkin teosofeista ja sellaisista ihmisistä, joilla on tämä +uusi elämänymmärrys: he luulevat, että ihminen on Jumala, he luulevat +itsensä Jumalaksi, he ihailevat omaa syntistä itseänsä. Tämä on suuri +erehdys niiden puolelta, jotka niin sanovat, sillä se, joka käytännössä +tulee tämän kysymyksen eteen, hän tietää, ettei hän voi kutsua itseänsä +Jumalaksi. Hän tietää, että hän itse ei ole suinkaan mikään Jumala. + +Mikä on sitten Jumala, minkälainen on se Jumala, joka hänen on +löydettävä omasta itsestänsä? Hän kysyy neuvoa viisailta, niiltä +Mestareilta, jotka ovat esiintyneet maan päällä. Hän alkaa aivan uudessa +valossa lukea vanhoja pyhiä kirjoja teosofisia, mystillisiä teoksia. Nyt +hän niistä tahtoo saada selville, minkälainen on se Jumala, jonka hän +voi löytää itsestään. Ovatko viisaat sanoneet mitään siitä, minkälaisen +Jumalan hän voi löytää itsestään? + +Hän huomaa silloin, että viisaat ovat yksimielisesti puhuneet siitä +Jumalasta. Kun hän tutkii viisaiden oppeja ja heidän elämäänsä, huomaa +hän, että he puhuvat ja elämällänsä todistavat tuosta Jumalasta, että se +on rakkautta, totuutta, hyvyyttä, jaloutta. Se on jotain aivan +inhimillistä ja samalla yli-inhimillistä, sillä se on täydellinen. Siinä +Jumalassa ei ole mitään pahaa, ei mitään kovaa, ei mitään julmaa, vaan +se Jumala on hyvyyttä, totuutta, vapautta, rakkautta. Hän löytää +monenlaisia määritelmiä, mutta hän ymmärtää, että ne kaikki ovat yhtä, +ne kuvaavat elämää, joka piilee ihmisten sisällä. Nuo monet määritelmät +vain ovat omiansa puutteellisilla sanoilla kuvaamaan sitä ihmeellistä +elämää, joka piilee ihmisten sisällä. Nuo monet määritelmät vain ovat +omiansa puutteellisilla sanoilla kuvaamaan sitä ihmeellistä elämää, joka +piilee ihmisen sisällä ja jonka etsijä voi itsessään myös huomata. + +Hän ymmärtää silloin sekä käytännössä omasta itsestään että viisaiden +opista, että tämä Jumala ei ole muodollisesti määriteltävä. Hyvyys, +rakkaus, veljeys, kauneus j.n.e. mitä nimiä käytetäänkin, ne eivät ole +mitään rajotettuja asioita. Niistä ei voi sanoa: tämänkaltainen on +hyvyys, tämänmuotoinen on totuus, tämänsuuntainen on vapaus j.n.e. vaan +ne ovat mysterioita. Itse elämä on ikäänkuin suuri salaisuus, joka +piilee ihmisen sisällä, mutta ilmenee ihmisessä sillä tavalla, että sitä +täytyy kutsua ylevällä nimellä »Jumalaksi». Mutta elämä ilmenee +muodollisesti eri lailla eri yksilöissä. Sen huomion etsijä heti tekee, +ettei ole ollenkaan kysymys siitä, että hän muovautuisi minkäänlaisen +määrätyn ojennusnuoran ja säännön mukaan sellaiseksi ja sellaiseksi, +vaan että hän käsittäisi oikealla tavalla vapauden, muodottomuuden, +säännöttömyyden. Kysymys on vain siitä, että hän huomaisi Jumalan, jota +hänen tulee palvella, olevan hänessä itsessään,--ei Jumala toisessa +eikä toisen Jumala vaan »minun Jumalani». + +Mikä on »minun Jumalani?» Se on Jumala, jota minä voin lähestyä, se on +linja, jonka toinen pää on minussa itsessäni hyvänä, jalona pyrkimyksenä +eli haluna, ominaisuutena. + +Itseänsä tutkiessaan ihminen voi todella itsessään tuntea elämänhalua +siihen suuntaan, jota hänen täytyy hengessään kutsua _hyväksi_, ja hän +tuntee nyt, että sitä suuntaa pitkin hänen on etsittävä Jumalaa. Ennen +sanottiin: »palvele Jumalaa!» ja määriteltiin, minkälainen Jumala on. +Sanottiin: »tuollainen ja tuollainen on Jumala, häntä sinun tulee +palvella, hänen edessään kumartua». Mutta uusi elämänymmärrys sanoo: +»palvele sitä Jumalaa, jonka yksin sinä voit omalla tiedollasi löytää». +Ihminen tulee yhtäkkiä vastuunalaiseksi olennoksi. Ennen hän oli lapsi, +hänelle selitettiin, mitä on Jumala ja mitä hänen piti tekemän. Nyt hän +on tullut uudeksi olennoksi, täysi-ikäiseksi ihmiseksi, nyt hänen täytyy +itse tietää, mikä on Jumala, mikä on »minun hyvyyteni, minun jalouteni, +totuuteni, vapauteni, mikä on minun ihanteeni». Sitä hänen tulee +palvella, sitä etsiä ja lähestyä. + +Jos katselemme nuoria ihmisiä, huomaamme, että he ainakin _joskus_ +ellemme voisi sanoa _usein_ tuntevat sisässään: niin ja niin he +tahtoisivat elää elämässä. He näkevät ihanteen edessään, ihanne +häämöttää heille ja he ajattelevat: tuollaista tietä pitkin he +tahtoisivat kulkea eteenpäin, noin he tahtoisivat elää elämänsä, +tuollaiseksi he tahtoisivat elämänsä rakentaa. Mutta myös huomaamme, +että pian he kieltävät oman ihanteensa, luopuvat siitä, eivät usko +siihen, sillä maailma tulee kovilla, kylmillä kourillaan, puristaa heitä +ja sanoo: näin sinun pitää olla, näin pitää kulkea, tuolla tavalla pitää +elää. Ja he eivät silloin uskalla elää sitä omaa elämäänsä, jota +sisässään kannattavat. Jotkut tietysti uskaltavat, mutta eivät kaikki +niistä, jotka nuoruudessaan voivat tuntea sellaisia välähdyksiä. + +Nyt uusi elämänymmärrys, joka ihmiselle selviää, antaa hänelle +ensimäisenä velvollisuutena tämän käskyn: elä niin kuin sinä +sisimmässäsi tahtoisit elää. Elä niinkuin sisimpäsi sanoo sinulle +jumalallisen elämän olevan. + +Ja jos ajattelemme esim. Kristusta, niin hänen vertauksistaan huomaamme +aivan selvästi, että hän opetti juuri näin. Hän puhui Taivaan eli +Jumalan valtakunnasta, siitä valtakunnasta, jossa Jumalaa palvellaan. +Mainitsen yhden vertauksen, tuon tutun kertomuksen talenteista. Herra +antoi yhdelle palvelijalleen viisi talenttia eli leiviskää, toiselle +kaksi ja yhdelle yhden. Sitten hän oli poissa ja palvelijat saivat tehdä +talenteillaan, mitä halusivat. Ja kun hän tuli takaisin, niin se, joka +oli saanut viisi talenttia, oli kartuttanut ne kymmeneksi, se, jolla oli +kaksi talenttia, oli kartuttanut ne neljäksi. Ja näille sanoi Herra: +»menkää rauhaan, te hyvät palvelijat». Mutta se, joka oli saanut yhden +talentin, sanoi: »minä pelkäsin sinua, sillä tiesin sinut ankaraksi, ja +kaivoin talenttini maahan. Tässä se on». Mutta Herra sanoi: »mene +tyköäni pois, sinä laiska palvelija». + +Tämä viittaa siihen, että jokaisella ihmisellä on oma Jumalansa, jos +niin saa sanoa, oma määrä hyvyyttä, ihannetta, totuutta, elämää. Sitä +hän ei saa kaivaa maahan, olkoon se kuinka pieni tahansa. Hän ei saa +sitä peittää piiloon, vaan jos hän tahtoo elää uuden elämänymmärryksen +mukaan, tulee hänen kartuttaa juuri omaa talenttiaan eikä toisen +talenttia. Ei häneltä vaadita, jos hän on saanut yhden talentin, että +hän ehtisi saada elämässä aikaan yhtä paljon kuin se, joka on saanut +viisi tai kaksi. Jokaiselta elämä odottaa niin paljon, kuin hänellä on +siemenenä entisyydestään, mutta jokaisella on tällainen siemen. Jos me +kiellämme Jumalan meissä, jos kätkemme oman talenttimme, sen hyvän, +minkä omistamme menneisyydestä, ne taipumukset ja ne mahdollisuudet, +mitkä meillä on perintönä, niin me elämme hukkaan ikuisuuden kannalta +katsoen. Meitä syystä silloin voidaan kutsua laiskoiksi palvelijoiksi. +Mutta jos me uskallamme heittäytyä elämään sitä elämää, jota sisässämme +tunnemme oikeaksi ja jota tahtoisimme elää, silloin Elämä kutsuu meitä +ahkeroiksi, hyviksi palvelijoiksi, kun meidän maallinen aikamme loppuu, +silloin olemme kartuttaneet sitä henkistä varallisuutta, mikä meille on +annettu. + +Tämä on ensimmäinen läksy, se on ensimäinen askel. + +Kun ihminen elää tämän uuden elämänymmärryksen mukaan ja on tällä +ensimäisellä pyrkimyksen asteella, silloin tietenkin hänen silmänsä on +suunnattuna omaan ihanteeseen, omaan jumalaan, siihen, että hän voisi +elää omaa elämäänsä. Hän on silloin altis monenlaisille suurille +erehdyksille Hän on altis sille suurelle erehdykselle, että vaikka hän +näkee oman Jumalansa, hän ei näe Jumalaa toisessa. Sentähden toinen +askel, toinen läksy on tämä: opi näkemään »_Jumala toisessa_». + +On aivan välttämätöntä, että ihminen ensin löytää Jumalan omassa +itsessään. Muuten hän ei voi nähdä mitään Jumalaa. Mutta kun hän on +löytänyt oman Jumalansa, oman ihanteensa, kun hän on löytänyt Elämän +siinä ihmeellisessä muodossa kuin se hänessä on kätkettynä, silloin hän +voi alkaa nähdä Jumalaa toisessakin. Mutta taival on taas pitkä hänen +edessään. Sillä kun hän on täynnä omaa Jumalaansa, niin hän näkee +selvästi, missä kohdin toiset eivät ymmärrä hänen Jumalaansa, vaan ovat +aivankuin sitä vastaan, ja hän ihmettelee itseksensä ja ajattelee, +etteivät ne tiedä mitään Jumalasta. Nyt on kyllä paljon ihmisiä, jotka +eivät tiedä mitään sisäisestä Jumalasta, mutta on myös sellaisia, jotka +siitä tietävät. Ja tällä tiellä, jolla kulkien ihmisen nyt täytyy oppia +näkemään Jumala toisessa, hän ensin tekee sen havainnon, että hän ei +osaa nähdä Jumalaa toisessa vaan aivankuin ihmettelee: eivätkö nuo +toiset ymmärräkään, eivätkö palvelekaan, eivätkö näekään, minkälainen +Jumala on, sillä hänen oma Jumalansa on niin selvä, niin kirkas hänen +mielestään. Hän ihmettelee, etteivät muut näe sitä yhtä kirkkaana ja +kysyy itseltään: onko heissä Jumala? + +Vähitellen hän monenlaisten katkerienkin kokemusten kautta oppii +näkemään Jumalaa toisissa. Sillä hän tekee sangen pian toisen +kokemuksen. Kun hän on löytänyt Jumalan itsessään, ymmärtää hän, että +toinenkin on voinut löytää Jumalan ja on voinut edetä Jumalan tunnossa +pitemmälle kuin hän. Ja kun hän tapaa sellaisen ihmisen tai lukee tai +kuulee sellaisesta, jossa jumalallinen elämä on elävä, niin hän on altis +uskomaan, että toinen käsittää koko sen elämän mikä on hänen sisällään. +Käytännöllisessä elämässä tämä ilmenee siten, että kun ihminen näkee +toisen, jossa jumalallinen elämä on elävä, hän on altis luulemaan +toisessa kaikkea hyvää, mitä hän itse ymmärtää, ja luulee, että toinen +on kaikissa kohdissa ihmeellinen ja täydellinen. Hän ei siinä erehdy, +mutta hän erehtyy tietämättään siinä kohden, että hän luulee toisen +Jumalan olevan saman kuin hänen oman Jumalansa. Hän ei ole vielä oppinut +näkemään Jumalaa toisessa, hän on vain oppinut tuntemaan oman Jumalansa, +ja kun hän ensin ymmärtää, että toisessakin on Jumala, hän luulee, että +hänen oma Jumalansa on toisessa ja siitä seuraa katkeria kokemuksia, +sillä jonkun ajan kuluttua hän herää huomaamaan, että Jumala toisessa ei +ollutkaan sellainen kuin hän luuli, se ei ollut hänen oman mittapuunsa +mukaan täydellinen. Tämä kokemus voi joskus vaikuttaa häneen +tärisyttävästi, mutta se opettaa hänelle uudistuessaan, että hänen +täytyy oppia näkemään Jumalaa toisessa, mutta ei omaa Jumalaansa. Toisin +sanoin hänen tulee oppia näkemään, että hyvää on toisissa ihmisissä, +vaikka se ilmenisi toisella tavalla kuin hänessä itsessänsä. + +Tämä on silloin hänelle ihana kokemus. Kun hän tottuu ajattelemaan ja +näkemään näin, niin hänelle avautuu aivan uusi maailma. Hän oppii +katsomaan ihmisten sieluihin ja huomaa, että heissä on hyvää. Hän oppii +lopulta näkemään hyvää niissäkin ihmisissä, jotka eivät ollenkaan itse +ole tietoisia Jumalasta sisässään. Hän oppii näkemään hyvää yleensä +ihmisissä ja sillä tavalla hän voi aivankuin suunnata katseensa pois +siitä, jota hän kutsuu pahaksi. Hän oppii yhden merkillisen asian +itsensä suhteen, yhden käytännöllisen asian oman Jumalansa +palvelemisessa. Hän oppii sen, että jos hän tahtoo hyvää itsessään +kasvattaa, jos hän tahtoo, että Jumala hänen sisässään kasvaisi, silloin +hän ei saa ajatella pahaa itsessään. Silloin hän ei saa kääntää +katsettaan siihen, mitä hänessä on pahaa. Aivan niinkuin Kristus sanoo +eräässä vertauksessaan: jos pellolla on sekä hyvää viljaa että +rikkaruohoa, niin ei pidä ottaa rikkaruohoa pois, ettei tulisi hyväkin +mukana vaan antaa kaiken kasvaa elonaikaan asti. Tällä Kristus tarkottaa +sitä merkillistä sielutieteellistä seikkaa, että jos me tahdomme +kasvattaa itsessämme hyvää, emme saa nureksien ja voivottaen ajatella +sitä pahaa, mikä meissä on, vaan meidän täytyy ummistaa silmämme ja +korvamme siltä ja vain kasvattaa hyvää, vain aina palvella hyvää ja +totuutta. Meidän ei pidä välittää valheesta, synnistä, pahasta, sillä +jos me siihen käännämme huomiomme, jos alamme kitkeä itsestämme niitä +rikkaruohoja, mitä meissä on, silloin on varmaa, että samalla kuin +saamme kitketyksi muutamia rikkaruohoja, me myös kitkemme hyvää pois. +Ihminen koettaessaan kaikella voimalla hävittää itsestään pahan, ei +huomaa, että samalla kertaa on sisällään piilevä hyväkin turmeltunut. +Jos hän menettelisi viisauden mukaan, ei hän niin tekisi vaan ainoastaan +antaisi hyvän kasvaa ja leikkuumiehen leikata pois, mitä rikkaruohoa on, +s.o. antaa karman sen leikata pois. + +Jokaisen ihmisen elämässä on karma vaikuttamassa. Aina tapahtuu +sellaista, joka tuottaa hänelle surua ja kärsimystä ja kitkee hänestä +rikkaruohoja pois. Hänen ei tarvitse siitä huolehtia. + +Minkätähden esim. uskonnolliset ihmiset kristikunnassa pitkin +vuosisatoja ovat olleet synkkiä, alakuloisia, pitäneet velvollisuutenaan +näyttää niin ikäviltä ja tuskastuneilta kuin mahdollista? Siitä syystä, +että he vastoin Mestarinsa neuvoa ovat ruvenneet kitkemään pois +rikkaruohoja itsestään. Siinä eivät onnistu, se tekee vain heidän +elämänsä katkeraksi, he samalla myös penkovat hyvän pois. Ja siihen +useimmiten kääntyy ainainen synnin ja pahan ajatteleminen, että he +alkavatkin sitä pahaa koettaa muista karsia pois. He huomaavat näet sen +työn aivan toivottomaksi itsensä suhteen, ja silloin he lohdutuksekseen +alkavat toisista kitkeä pois, mitä niissä on pahaa. + +Mutta viisas ihminen eli se, joka on uudessa elämänymmärryksessä ja +menettelee viisaiden neuvojen mukaan, hän ainoastaan antaa hyvän kasvaa +ja karman korjata pois, mikä on pahaa. + +Nyt kun hän sitten on oppinut näkemään Jumalaa toisessa, kun hän on +oppinut, että Jumala on toisessa, kaikesta siitä huolimatta, mitä hän +pitää rikkaruohona, silloin hän voi jättää pahan rauhaan. Hänellä ei ole +mitään julkeata halua ottaa pahaa pois toisesta vaan hän antaa sen olla +rauhassa--minä en puhu nyt vanhempien suhteesta lapsiin vaan yleensä +ihmisistä--sillä hän tietää, että karma sen korjaa, ja iloitsee hyvästä, +mikä on toisessa. Hän alkaa selvemmin ja selvemmin nähdä, että hyvä on +toisissa, että Jumala elää toisissa, ja että se elää omalla tavallaan. +Ja mikä heissä on pahaa, se jää heidän ja karman väliseksi asiaksi, +jonka kanssa hänellä ei ole tekemistä. + +Sitten hän vähitellen joutuu kolmanteen asteeseen, alkaa kulkea kolmatta +taivalta uudessa elämässä, sitä, jota alussa kutsuimme nimeltä »_Jumala +kaikkialla_». Ihmiselle, joka on löytänyt jumalallisen elämän toisissa, +alkaa käytännöllisesti selvitä se ihmeellinen totuus, ettei ole muuta +olemassakaan kuin jumalallinen elämä. Hän alkaa nähdä jumalallista +elämää yhä selvemmin kaikkialla. Lopulta hän ei näe mitään muuta kuin +Jumalaa. Paha ja hyvä vastakohtina häipyvät olemattomiin, kaikki muuttuu +yhdeksi suureksi ihmeelliseksi elämäksi, josta hän on osa, jonka +ilmennystä on kaikki olevainen ja jossa ei ole mitään pahaa. Se elämä on +kokonansa hyvää, kokonaan salaperäistä,--hyvää sillä tavalla ettei +siinä ole mitään ristiriitaa, ei mitään vaikeuksia, ei mitään puutetta. +Ihmiselle alkaa käytännöllisesti selvitä panteismin suuri totuus, joka +uskonnollisia ihmisiä on niin hirmuisesti kauhistanut. + +Kymmenen vuotta sitten muuan tuttavani, joka sittemmin on tarmokkaasti +toiminut uskonnollisella alalla ja vielä tänäpäivänä toimii, ja joka +sitä ennen oli tutkinut teosofiaa ja tuntenut pientä vetovoimaa +teosofiaan, hän kerran sanoi minulle: »minä olen hylännyt teosofian.» +»Vai niin», sanoin minä ja ajattelin sisässäni: hän ei ole suinkaan +koskaan ymmärtänyt teosofiaa, sillä kuinka silloin voi sen hylätä. +»Niin», sanoi hän, »teosofia ei voi minua tyydyttää, sillä siinähän +joudutaan siihen, ettei ole mitään hyvää eikä mitään pahaa. Ja kun ei +ole mitään pahaa, niin ei ole mitään siveellistä voimaa. Kuinka ihminen +voi kehittyä hyvässä, ellei hän näe pahaa ja ellei hän _vihaa pahaa_? +Minä olen mennyt takaisin kristinuskoon (ja kristinuskolla hän tarkotti +kirkollista uskoa tai sille hyvin läheistä uskonmuotoa), sillä +kristinusko tekee jyrkän eron hyvän ja pahan välillä. Se on ihmeellisen +suurenmoinen tuo oppi pahasta ja perkeleestä, kadotuksesta ja tuomiosta, +sillä maailman rakenne on siinä niin selvä: me tiedämme, mihinkä +joudumme, ja tiedämme, kuinka meidän tulee vihata pahaa. Ja minä +tunnenkin sisässäni, kuinka vihaan kaikkea pahaa, ja siitä minä saan +siveellisen voiman.» + +Näillä sanoilla hän kuvasi aivan määrättyä sieluntilaa, joka todella on +kaukana siitä psykologisesta tilasta, mihin ihminen uudessa +elämänymmärryksessä tulee, kun hän saapuu sen kolmanteen asteeseen. Hän +sillä asteella näkee, että koko maailmanavaruus ja elämä on vain täynnä +yhtä Jumalaa, yhtä ääretöntä järkeä ja suloutta, sitä salaisuutta, jota +me kutsumme Jumalaksi. Ei ole mitään pahaa, ei ole mitään ristiriitaa, +kaikki on ikuisessa täydellisyydessä, kaikki on yhtä suurta elämää, +jossa ei koskaan ole ollut mitään epäilystä, ei koskaan mitään +ristiriitaa, ei koskaan mitään pahaa. Siihen jumalkäsitykseen ihminen +tulee. Hän huomaa silloin kuinka totta oli, mitä esim. Kristus sanoi: +»Jumala antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille.» Jumala ei +nimitä ketään pahaksi eikä ketään hyväksi. Olisiko Jumala alempi kuin +hänen oma aurinkonsa, joka meille antaa elämää, lämpöä, valoa? Jos me +kutsumme itseämme tai toiset meitä kutsuvat pahoiksi, mutta yhdessä +menemme auringonpaisteeseen, lämmittää se kaikkia samanlaisesti. Me +voimme olla suuria rikoksentekijöitä ja voimme langeta polvillemme +auringon eteen ja se meitä lämmittää eikä tee mitään eroa välillämme. +Jumalan rakkaus ei katso näköä, vaan se kaikkia, hurskaita niinkuin +syntisiä, rakastaa yhtäläisesti, sen silmissä ei ole mitään +epätäydellistä. + +Suuri elämä, joka on kaiken takana, ei estä meitä pahaa tekemästä. Me +kyllä koetamme estää toisiamme, kun joku tahtoisi pahaa tehdä, +Jumalallinen elämä antaa meidän olla pahoja, antaa meidän tehdä pahaa. +Siitä saamme itse kokea seuraukset. Luonnonlait tuottavat meille +kärsimystä, mutta ne kasvattavat. Kun me niitä vastaan rikomme tietäen +tai tietämättämme, kutsumme esiin leikkuumiehen, joka tulee ja leikkaa +meiltä pois pahan, mutta ei loukkaa eikä estä meitä silti vaan antaa +meille täydellisen vapauden. + +Ja kun sisässämme selviää ja tulee eläväksi tämä uusi Jumala, joka on +kaikkialla, silloin me ymmärrämme ihmeellisen mysterion. Me ymmärrämme, +mitä Kristus tarkotti puhuessaan syntien anteeksi antamisesta. Me +luulemme tavallisesti että tällä tarkotetaan Jumalan antavan meille +syntimme anteeksi. Mutta mitä syntejä Jumala antaa anteeksi? Emme me ole +mitään syntiä tehneet Jumalan edessä. Jumala ei meitä pidä syntisinä, +Jumalalla ei ole mitään anteeksi annettavaa, me emme millään tavalla voi +rikkoa Jumalaa vastaan, me emme voi tehdä itseämme suuriksi tai pieniksi +jumalallisen elämän silmissä. Jumalaa vastaan ei ole koskaan rikottu; +Jumala aina rakastaa. + +Mutta mitä on syntein anteeksi antamus? Se on asia, joka tapahtuu meidän +kesken ilmenneessä elämässä. Kun me tulemme Jumalan tuntoon, kun +jumalallinen elämä tulee meissä eläväksi, silloin se elämä käskee meitä +siunaamaan ja anteeksi antamaan. Muuta me emme osaa tehdä. Me siunaamme +ja annamme anteeksi. Jos siis ihminen, joka tuntee itsensä syntiseksi ja +huonoksi, ihminen, jonka sisässä on ristiriitaa ja sielullista tuskaa, +tulee meidän luoksemme, niin me voimme hänelle antaa synnit anteeksi, +sillä me voimme omalla olemuksellamme paljastaa hänelle sen totuuden, +että Jumalan kanssa on rauha. Mestari-olento, ihminen, jonka sisässä on +Jumala elävä, vaikuttaa aina nostavasti ja puhdistavasti ihmisiin. Hänen +olemuksensa on ihmeellisen rauhottava. He juoksevat hänen luoksensa, +kertovat hänelle syntinsä, erehdyksensä ja pahuutensa ja hän sanoo: +»sinun syntisi on sinulle anteeksi annettu». Hän antaa anteeksi, hän +osaa heitä rakastaa, vaikka he ovat huonoja, ja he tuntevat, että hän +rakastaa. He tuntevat nousevansa ja puhdistuvansa hänen edessään. Vaikka +heidän syntinsä olisivat veripunaiset, he tuntevat, että Mestarin edessä +ne tulevat lumivalkeiksi. Hänen rakkautensa pesee heidät puhtaiksi, he +tuntevat, että heissä todella ei olekaan mitään syntiä. He näkevät +Jumalan. + +Tämä on ihmeellinen sielun totuus, jonka Kristus tahtoo opettaa. Silloin +on Jumalan valtakunta maan päällä, silloin toteutuu hyvän valtakunta, +kun me opimme antamaan synnit toisillemme anteeksi, kun opimme +siunaamaan toisiamme. + +Ja oppiakseen tämän läksyn, tulee ihmisen, niinkuin sanoo sama Mestari, +ottaa risti päällensä. Koko tämä elämä, jota olen kuvannut, näyttäytyy +henkisesti katsoen näin: ihmissielu kulkee tiellä ja kantaa olallaan +mustaa ristiä. Hän kantaa ristiä kulkien »pääkallonpaikkaa» kohti. Ja +kun ihminen kantaa tätä ristiä ja ymmärtää iloita, silloin siitä +rististä, sen keskeltä kasvaa ruusuja. Siitä kasvaa rakkauden ruusu, +joka tekee ristin keveäksi ja ihanaksi. Tätä tarkotti Mestari +Rosencreutz, kun hän puhui ruusurististä ja perusti ruusuristin +veljeskunnan. + + + + +IV. + +ÄLYLLINEN JA SIVEELLINEN PUHDISTUS. + + +Jos otamme matematisen totuuden esim. 2x2=4, niin sitä tuskin voi +esittää muulla kuin aivan yksinkertaisella selvällä tavalla: 2x2=4. +Vaikka koettaisimme olla runollisia, saisi siitä tuskin enempää irti. +Sitävastoin käytännölliset tosiseikat ovat toista laatua. Jos sanomme: +tuo ihminen on hyvä, voimme sitä seikkaa kuvata eri tavoilla ja näyttää +erilaisilla esimerkeillä, millä tavalla hänen hyvyytensä ilmenee. Ja +koska ei ole sen käytännöllisempää asiaa kuin totuuden etsintä ja +totuuden löydäntä, niin se luonnollisesti on asia, jota voidaan +tyhjentymättömän monella tavalla katsella ja esittää. Kun ihminen etsii +totuutta, etsii Jumalaa, niinkuin myös voimme sanoa, silloin tämä +etsiminen tietenkin tapahtuu koko hänen sielullaan, koko hänen henkensä +voimalla, sillä ihmisellä ei ole toivoakaan löytämisestä, ellei hän koko +sydämellään ja voimallaan etsi; mutta kun hän etsii, käyttäen ajatustaan +ja järkeään, voimme erottaa eri askeleita hänen etsimisessään, eri +jaksoja, ja kuvailla niitä eri tavalla. Tänään ja seuraavissa luennoissa +tahdomme puhua kolmesta jaksosta totuuden etsijän elämässä, jotka +voidaan selvästi erottaa toisistaan, olkoon että ne jyrkästi kehittyvät +toinen toisensa perästä tai että ne kehittyvät limittäin. + +Ensimäinen jakso totuudenetsijäin elämässä, jos hän on nykyaikainen +ihminen, joka ajattelee ja käyttää järkeään, on se periodi, jolloin +hänen älynsä ja järkensä on etualalla ja vaikuttaa voimakkaammin, +jolloin hänen intelligenssinsä varsinaisesti tekee työtä. Tämä on hänen +tieteellis-filosofinen etsimisensä. Hän alkaa kysymällä itseltään: mitä +on totuus? Hän ei tyydy mihinkään vastaukseen, minkä hän on saanut +ympäriltään tai kasvatuksen kautta. Hän ei tyydy mihinkään +auktoriteti-uskoon, jota häneen tavalla tai toisella on tyrkytetty. Hän +ei ota mitään ennakoita uskoakseen vaan hän todella vakavasti kysyy, +onko totuus olemassa, onko Jumala olemassa, mikä on totuus? Ja kun hän +tämän kysymyksen tekee järjellään, silloin on luonnollista, että hän +aikoo järkeään käyttää--että hän pinnistää järkeään ja ymmärrystään niin +paljon kuin mahdollista etsiessään totuutta. Hän etsii tätä totuutta +sillä tavalla, että hän tutustuu erilaisiin maailmankatsomuksiin ja +elämänkäsityksiin, joita nykyaikana on hänellä tarjona. Hän tutustuu +niihin ja arvostelee niitä omantuntonsa ja tietonsa kannalta, ja kun hän +tällä tavalla filosofisesti tutkii ja ajattelee, hän lopulta tulee +siihen johtopäätökseen, että hän totisesti ei tiedä mitään. Tämä on +ensimäinen askel totuudenetsijän elämässä. Hänen täytyy välttämättä +tulla siihen kohtaan, että hän koko olemuksellaan, järjellään, +ajattelevalla minuudellaan tunnustaa: minä en totisesti tiedä mitään. +Hän on tutustunut kaikenlaisiin oppeihin, on kuullut monelta ihmiseltä, +kuinka tämä ajattelee. Hän on koettanut katsella asioita monelta +puolelta ja lopuksi huomannut, että hän ei tiedä mitään, ei tiedä mitä +uskoa. Hän ei tiedä ollenkaan mitään. Ihmiset sanovat toiset toisella, +toiset toisella tavalla, toisten mielestä ihminen on kuolematon, toisten +mielestä kuolevainen, toisten mielestä on Jumala olemassa ja on +sellainen ja sellainen, toisten mielestä ei Jumalaa ole. Hän ei voi +mitään sanoa, hän työskentelee järjellään ja älyllään, mutta ne eivät +vastaa mitään, ei mitään muuta kuin: minä en tiedä mitään. Tämä on +viisauden alku, ensimäinen askel totuuden tietämisen tiellä, että +ihminen tietää, ettei hän tiedä mitään. Tämä on Sookrateen vanha neuvo. +Sookrates kulki ympäri ja keskusteli kaikenlaisten ihmisten kanssa ja +näytti heille, että he olivat samassa tilassa kuin hän itse sanoi +olevansa, sillä Sookrates todisti ja näytti, että heidän täytyi +tunnustaa: minä en tiedä mitään. Sookrates omalla omituisella +opetustavallaan sai ihmiset näkemään, etteivät mitään tienneet. Monet +luulivat tietävänsä mutta Sookrateen käsissä riisuttiin alastomiksi ja +huomasivat, etteivät mitään tienneet. Tällainen työ on ihmisen tehtävä +itsensä kanssa. Jollei ihmisellä ole ketään Sookratesta luonaan, joka +häntä tällä tavalla pyörittää ja pinnistykseen pistää, niin hänen on +tehtävä se työ itse itsensä kanssa. Hänen täytyy itse viedä itsensä +siihen umpikujaan, josta hän ei edemmäksi pääse ja jossa hänen täytyy +tunnustaa: minä en tiedä mitään. Jos ihminen silloin on ilman sitä +runollista temperamenttia, taiteellista vaistoa, josta ensi luennossa +oli puhe, hän hylkää koko totuudentuntemisen, väsyy siihen ja sanoo: +ihminen ei _voi_ tietää mitään. Huomaamatta hän nojautuu ja tyytyy +ensimäiseen löytöönsä eikä mene edemmäksi. Hän teki ennenaikaisen +johtopäätöksen. On paljon ihmisiä, jotka ovat tällä kannalla, sekä +oppineiden että oppimattomien joukossa. Oppineiden tie on voinut käydä +toisia uria myöten, mutta molemmat ovat tulleet siihen, etteivät he +mitään tiedä ja silloin tehneet johtopäätöksen, ettei voi tietää mitään. +Tätä kutsutaan agnostisismiksi ja on se itse asiassa hyvin rohkea väite, +vaikkeivät agnostikot itse sitä huomaa. Sama on laita monen monen +uskovaisen. Kun heitä lujasti ahdistetaan, he ehkä puoleksi +huomaamattaan laskevat itsestään sellaisen lauseen: ihminen ei voi +mitään tietää. Siihen ihminen aina turvaa, sillä ihmisen koko olemus on +pohjaltaan järkeä, ja ihminen välttämättä tahtoo tietoa. Hänen koko +olemuksensa on tietoon pyrkimistä. Kun hän näkee tai luulee, ettei itse +voi enää edetä mihinkään, hän sanoo: ihminen ei voi enempää tietää. +Sillä tavalla hän on tyydyttänyt sielunsa tarpeet ja luulee +tyydyttävänsä toistenkin tarpeet. »Olkaamme rauhalliset, me emme voi +mitään tietää, siinä kylliksi!» Tähän jäävät ne, joiden järki väsyy, +joilla ei ole sitä runollista vaistoa, joka veisi heitä edemmäksi. + +Mutta ne, jotka pääsevät tämän kohdan yli, saavat järkensä valistetuksi. +Heidän järkensä herää uudella tavalla, heissä todella tapahtuu heräymys. +Suuren älyllisen työn perästä tämä heräymys tulee, kun ihmisellä on +ollut apunaan taiteellinen aisti, joka tekee hänen työnsä todella +sielukkaaksi ja henkeväksi. Hänen järkensä äkkiä valistuu ja hän saa +tietää ihmeellisen asian. Minkä? Tämän hän näkee älyllisessä +heräymyksessään: on olemassa elämä kaikkien ilmiöiden takana, yhtenäinen +elämä. On olemassa ykseys moninaisuuden takana. On olemassa ääretön +avaruus, johon korkeimmatkin auringot häviävät. Elämä on täynnä +ilmiöitä, mutta elämä itse on pohjaton. Elämä on rajaton verrattuna +ilmiöihinsä, jotka ovat rajallisia. On olemassa ikuinen elämä kaiken +yläpuolella, elämä, jota ihmiset nimittävät Jumalaksi. Tämän yhtenäisen +elämän ihminen älyllisessä heräymyksessään tajuaa ja näkee. Mahdotonta +on kuvata sitä fyysillisillä sanoilla ihmiselle, joka ei ole sitä +kokenut, hänen täytyy ponnistaa, kunnes hän saa kokemuksen siitä. Hänen +täytyy ponnistaa koko sielullaan, ja varmasti tulee päivä, jolloin hänen +ymmärryksensä herää ja näkee: »minähän en ole olemassa erityisenä +oliona, vaan olen yksilöllinen ilmennys äärettömästä elämästä. Olen vain +pisara merenpinnalla.» Ihminen aivankuin näkee ulos äärettömyyteen, +näkee Jumaluuden suuren pimeyden, joka itseensä kätkee kaiken valon. Hän +ymmärtää, mitä vanhat salatieteelliset maailmanselitykset tarkottavat, +kun ne sanovat: valo on syntynyt pimeydestä; kun raamatussakin +kerrotaan, että syvyys ja tyhjyys oli ensin ja sitten vasta tuli valo. +Kun ihminen täten huomaa olevansa pieni osa suuresta kokonaisuudesta, +huomaa, että kaikilla olennoilla toisin sanoen on yhteinen alkuperä eli +isä, täytyy hänen samalla myöntää, että kaikki ihmiset ja elävät olennot +suuren Elämän lapsina ovat keskenään veljiä. Hänen järkensä sanoo +hänelle vastustamattomalla selvyydellä: »sinä olet atomi +maailmankaikkeudessa, elämän äärettömässä valtameressä, niinkuin kaikki +muut ovat atomeja. Sinä et ole ihmeellisempi kuin mikään muukaan atomi +tässä kaikkeudessa eikä mikään muu atomi ole äärettömyyden ja +iankaikkisuuden kannalta ihmeellisempi kuin sinä olet. Sinä olet vain +yksi pyörä, ihmeellisessä koneistossa, sinä olet vain omalla paikallasi, +kohdallasi välttämätön atomi, tässä atomien meressä mutta matonen maassa +on aivan yhtä välttämätön ja salaperäinen ilmennys kuin sinä olet; ja +jos on olentoja, korkeampia ihmisiä, enkeleitä, jumalia, luojia, niin ne +ovat myös atomeja iankaikkisuuden ja äärettömyyden rinnalla. Ne ovat +myös sinun veljiäsi.» Luonnollista on, että kun ihminen järjessään tämän +totuuden älyää, hän samalla ymmärtää, että totuus oikeastaan häntä +velvottaisi. »Me ihmiset olemme veljiä, mutta emme elä kuin veljet! +Koska minä nyt tämän tajuan, pitäisi ehkä minun--?» Kuitenkin ihminen +voi jäädä tälle kohdalle. Hän on löytänyt suuren totuuden, mutta taas on +kohta tullut, että hän voi jäädä paikoilleen. Hän on totuuden nähnyt ja +voi sitä toisillekin neuvoa, toisiakin houkutella sitä näkemään, mutta +hän voi antaa sen jäädä itselleen älylliseksi voitoksi eli +saavutukseksi. Hän pysyy silloin intellektualistina, joka on nähnyt +Jumalallisen Elämän kaiken takana, mutta samalla nähnyt oman +mitättömyytensä, kykenemättömyytensä, pienuutensa. Hän ei mitään kykene +tekemään, hän elää vain mukana niinkuin pisara meressä. Hän kätkee tämän +tiedon käytännöllisesti itseensä, hän on löytänyt helmen, mutta kätkee +sen peltoonsa. Hän on saanut »leiviskän», mutta kaivaa sen maahan. Mitä +hän voi tehdä? hän ei voi maailmaa muuttaa, ei saada sitä paremmaksi, ei +ihmisiä veljellisemmiksi keskenänsä. + +Mutta jollei hän tälle kohdalle jää, jos hän tahtoo mennä eteenpäin +tästä heräymyksestä, jos hän tuntee sisässään: »minä tahdon maksaa +paljon, jotta totuus, jonka olen nähnyt, tulisi minussa eläväksi», +silloin hän voi ottaa seuraavan askeleen edemmäksi ja joutua uuteen +jaksoon eli kehityskauteen totuuden etsimisessä. + +Sen sijaan, että hän vain alhaaltapäin katselisi ihmeellistä totuutta, +hän silloin antaa totuuden jumalallisen elämän virrata itseensä. +Muistattehan, mitä tässä mainittiin eräässä äskeisessä esitelmässä, että +ihminen on aineellisessa ilmennyksessään munanmuotoisen auran +sisäpuolella, mutta että hän todellisessa itsessään on tämän +munanmuotoisen auran ulkopuolella. Aura on hänen Itsensä sisässä, Itsenä +hän ei istu sen auran keskellä; siinä on ainoastaan hänen yksilöllinen +ilmennyksensä. Itse hän jumalihmisenä on auransa ympärillä, +ulkopuolella, aineettomuuden maailmassa. Kun nyt ihminen näkee +älyllisesti, että elämä on yhtenäinen, että Jumala on iankaikkinen ja +ääretön salaisuus kaikkien ilmiöiden takana, niin hän itse asiassa ottaa +vastaan älyllisen vaikutuksen omasta Itsestään, siitä äärettömästä +Itsestä, joka on hänenkin oma Itsensä, vaikka se on hänen personallisen +ja yksilöllisen ilmennyksensä eli auran ulkopuolella. Mutta jos hän +tahtoo, että ääretön iankaikkinen elämä virtaisi hänen sisälle ja +ilmenisi hänessä, niin hänen täytyy ottaa vaikutuksia siltä Itseltä, +joka on yhtä Äärettömyyden kanssa, toisellakin tavalla kuin älyllisesti. +Hänen täytyy antaa tuon äärettömän elämänsä tunkeutua häneen niin, että +se täyttää myös hänen tunne- ja tahto-elämänsä. Kun hän vakavasti tahtoo +edetä älyllisestä näkemyksestä eli »heräämisestä« «vanhurskauttamiseen», +silloin hänen täytyy tahtoa, että totuus, minkä hän on älyllisesti +nähnyt, ilmenisi koko hänen yksilöllisessä ilmennyksessään, täyttäisi +hänet ja tulisi siis ilmi hänen personallisessa elämässään. Toisin +sanoen on teoissa toteutettava, mikä ajatuksissa on ihanteena. Tämä ei +ole leikintekoa, sillä ihanteen toteuttaminen tässä tapauksessa on itse +Jumalallisen Totuuden toteuttamista. Ennenkuin se voi tapahtua, täytyy +ihmisen tahtoa--ja hän voi tahtoa, jos hänellä on taiteellinen +vaisto--että hän voisi elää veljellistä elämää. Hänen täytyy ajatella +omaa personallista elämäänsä ja millä tavalla hän voisi sitä muuttaa, +mikä siinä sotii veljeyttä vastaan, mikä on alhaista, puutteellista tai +rumaa. Hänen täytyy itse näitä asioita miettiä. Erehtyvät ne ihmiset, +jotka ottavat jonkun opettajan itselleen ja noudattavat hänen käskyjänsä +ja menettelevät sokeasti niiden mukaan, sillä tässä varsinaisesti +tarvitaan ihmisen omaa työtä, jos hän tahtoo edetä totuudenetsimisen +tiellä. Hänen ei pidä eikä hänen tarvitsekaan sokeasti kulkea kenenkään +neuvojen mukaan vaan hänen pitää itse omalla ymmärryksellään, omalla +parhaimmalla taidollaan pohtia asioita, jotka häntä itseään koskevat. +»Mikä minun sieluni pelastaa vaaroista, millä tavalla minun pitäisi +muuttaa elämäni, että siitä olisi hyötyä kanssa-ihmisilleni, miten +voisin elää niin, etten loukkaisi veljeyden periaatteita?» Näin hän +kysyy itseltään ja ymmärtää, että voidakseen olla todellinen veli +kaikkien kanssa täytyisi hänen osata rakastaa, aivan pohjattomasti +rakastaa. Mutta vaikkei hän sitä osaisi, hän kuitenkin tahtoo pyrkiä. +Tämä on juuri tärkeä kohta, että ihminen tahtoo pyrkiä ja vaikkapa +vähässä muuttaa elämäänsä. Hän esim. päättää: »nyt en tahdo enää tappaa +eläimiä enkä tehdä niin, että toisten täytyy tappaa minun takiani. En +siis syö lihaa, en mitään sellaista, jonka vuoksi eläimiä tapetaan.» Leo +Tolstoi, tuo suuri ihmeellinen mies, joka todella etsi ja pyrki, sanoo: +ensimäinen ehto, kun ihminen tahtoo tulla hyväksi, on, että hän tulee +kasvissyöjäksi, sillä kuinka ihminen voisi alottaa väärästä kohdasta ja +tulla hyväksi, samalla kun hän tahraa käsiään verellä. + +Mainitsen tämän esimerkkinä, mutta en tarkotuksessa ketään loukata. +Kukin ihminen itse päättää sisässään kaikista kysymyksistä oman elämänsä +suhteen, ja se on hänen yksityinen asiansa Jumalan kanssa. Emme voi +tuomita ketään. Emme voi sanoa, kun näemme jonkun syövän lihaa: »Ah, hän +on mahdoton, hän ei kykene elämään veljellisesti.» Meidän kädessämme ei +ole veljeyden mittapuu. Kun ihminen on vakava pyrkimyksessään, on hänen +yksityinen asiansa, mistä kohdasta hän alottaa. Ihmisellä on laki +itsessään, sanotaan raamatussa. Hän on itselleen laki. Laki on +kirjotettu hänen sydämeensä ja hän itse ymmärtää, mitä hän itseltänsä +vaatii. Kun hän vilpittömästi tahtoo edetä veljellisyyden tiellä ja kun +hän ajattelee ihanteena, että voisi palvella ihmiskuntaa ja +maailmankaikkeutta, sen onnea ja edistystä, mitään itselleen pyytämättä, +silloin hän on oikealla. Ihmisen on niin yksinkertaista tuntea, niin +helppoa arvostella omaa itseään. Hän kysyy itseltään: mitä minä tahdon? +ja vastaa siihen aivan rehellisesti ja vilpittömästi. Aivan +välttämätöntä totuudenetsijälle on, ettei hän tee mitään ilvettä itsensä +kanssa. Siinä kohdassa ihmiset erehtyvät, että usein ovat sokkosilla +itsensä kanssa. Totuudenetsijälle ei sellainen kelpaa, hänen täytyy +seisoa alastomana itsensä edessä. Mutta kun hän löytää itsestään +vilpittömän tahdon edetä veljeyden tiellä, silloin totisesti hän etenee +ja älyllinen totuudennäkemys muuttuu hänessä siveelliseksi +elämänvoimaksi--ja ihmiselle tapahtuu uusi kokemus. + +Hän näkee nyt, hän tuntee nyt, kuinka se suuri elämä, jonka hän on +järkensä silmällä nähnyt ja johon hän uskoo, mahtavana voimana virtaa +hänen sieluunsa. Hän tuntee kuinka avaruuden äärettömyydestä elämän +henki liitelee hänen sieluunsa ja kuinka ikuisuuden syvyydestä elämän +lähdevesi pulppuaa hänen sieluunsa. Nyt hän tietää aivan uudella tavalla +että me muodostamme yhden suuren kokonaisuuden, että me totisesti kaikki +olemme saman isän lapsia, sillä hän tuntee olevansa yhtä kaikkien +kanssa. Se suuri elämä, joka oli hänelle ainoastaan älyllinen +todellisuus, muuttuu eläväksi todellisuudeksi ja selvittää hänelle +elävän kokemuksen avulla, mitä on rakkaus. Silloin kun hänelle tapahtuu +tämä ihmeellinen hetkellinen uudestasyntyminen, silloin hän tietää mitä +rakkaus on siitä yksinkertaisesta syystä, että hän sillä hetkellä +rakastaa kaikkia, ja samalla hän ymmärtää koko olemuksellaan, ettei ole +muuta vapahtajaa olemassa kuin Jumala. Hän ei voi itse itseään vapahtaa +eikä tehdä itseään hyväksi--kuinka hän kuolevainen ihminen voisi +itseään pelastaa ja millä voimalla? Ei, vaan se ääretön voima, se suuri +ihmeellinen, yhtenäinen elämä, joka on kaiken takana, se hänet täyttää, +se hänet puhtaaksi pesee. Se on rakkaus ja se opettaa häntä rakastamaan. +Sen avulla, sen täyttämänä hän osaa rakastaa. Se yksin, Jumala itse, on +pelastaja, vapahtaja. Kaikki teologiset riidat ja kiistat Jumalan +armosta, ihmisen omasta voimasta j.n.e. tulevat aivan arvottomiksi hänen +silmissään. Ihmiset, jotka eivät asioista tiedä, saattavat niistä puhua, +mutta kun ihminen itse tietää, kun hän on itse kokenut, mikä voima se +on, joka hänet nostaa, mikä voima se yksin on, joka hänet tekee hyväksi, +puhdistaa, täyttää rakkaudella kaikkea kohtaan, kun hän sen tietää, +silloin hänen ei tarvitse riidellä kysymyksestä sellaisten kanssa, jotka +eivät sitä tiedä. Yhdentekevää on, kutsuuko ihminen tuota voimaa Jumalan +voimaksi vai kutsuuko hän sitä omaksi itsekseen, sillä totisesti se on +hänen oma itsensä, joka asuu auran ulkopuolella, joka tulvaa häneen, +mutta totisesti se samalla on itse ääretön elämä. Nimi on toisarvoinen +asia eikä muuta sitä tosiseikkaa, että personallinen minä ei voi nostaa +itseään, jollei se täyty elämällä, joka personallisesti katsoen tulvaa +siihen ulkoapäin, tulkoon se sitten äärettömyydestä tai ihmisen +korkeammasta itsestä, sillä käytännöllisesti katsoen nämä ovat yhtä. + +Tällainen on toinen jakso totuudenetsijän elämässä. Ja kun hän on tähän +kohtaan päässyt, ei hän tiellä enää pysähdykään, ei hän enää jääkään +seisomaan vaan hän etenee itsestään eteenpäin ja hänen kokemuselämänsä +yhä rikastuu. Päivä päivältä hän oppii selvemmin ja laajemmin +rakastamaan. Päivä päivältä hänelle esiintyy uusia elämän ongelmia, +jotka vaativat ratkaisua. Päivä päivältä hänen kykynsä niitä ratkaista +kasvaa. + + + + +V. + +YLIAISTILLINEN ELÄMÄ. + + +Aiomme tänään jatkaa viime luentoa, joka jäi kesken siinä merkityksessä, +että en ehtinyt kuvata kolmatta askelta totuuden etsijän tiellä. +Tietysti askeleita tällä tiellä on useampia. Totuuden etsiminen ei lopu, +ennenkuin ihminen on kehittynyt täydelliseksi Mestariksi, ja tietysti +kehitystä on senkin jälkeen, vaikkei sitä silloin enää kutsuta +totuudenetsimiseksi. Mutta totuudenetsimisen alkupäässä on ne kolme +askelta, joista viime kerralla lupasin puhua ja joista en ehtinyt kuvata +muuta kuin kahta. + +Kuten muistatte oli ensimäinen askel totuudenetsimisessä totuuden +älyllistä etsimistä, joka päättyi sellaiseen huippukohtaan, että ihminen +heräsi älyllisesti, jolloin ihminen ensin järkensä silmillä näki ja +ymmärsi, että elämän moninaisten ilmiöitten takana oli olemassa yksi +yhtenäinen elämä. Ihminen älyllisesti näki niin sanoaksemme Jumalan +olemassaolon ja siitä johtuvan seurauksen, että kaikki ihmiset ovat +tämän Jumalan lapsia ja siis ytimeltään yhdenvertaisia. + +Tätä älyllistä heräämistä seuraa luonnollisesti velvollisuus toteuttaa +sitä jumalallista yhtenäistä elämää, jonka ihminen näkee olevan kaikkien +ilmiöitten takana ja piilevän hänessä itsessäänkin, toisin sanoen +velvollisuus toteuttaa veljeys. + +Sentähden totuudenetsijä, joka ei pysähdy älylliseen totuudenetsimiseen, +yrittää elää veljellisesti. Hän koettaa järjestää omaa personallista +elämäänsä niin paljon kuin hän osaa ymmärtämäinsä veljeysperiaatteiden +mukaisesti. Näiden siveellisten pyrkimysten luonnollisena palkkana +seuraa sitten toinen heräymys eli uudestasyntyminen, joka ei ole enää +älyllistä vaan siveellistä laatua. Ihminen silloin kokee kummallista +ekstasia, jolloin jumalallinen elämä tulvaa hänen personallisuuteensa, +tehden sen pyhäksi ja täyttäen sen suurenmoisella rakkaudella kaikkia +kohtaan koko luomakunnassa. Se, joka on pyrkinyt veljellisyydessä +eteenpäin, varmasti joskus on tehnyt tällaisen kokemuksen. Ennen hän ei +ole osannut rakastaa, ei ole tuntenut yleis-inhimillistä, kosmillista +rakkautta, vaikka hän on ymmärtänyt ja älynnyt sitä yhtenäistä elämää, +mikä hänen sisässään voisi tuntua ja siinä on _de jure_ vaikkei vielä +_de facto_. Mutta noina ekstasin hetkinä hän tuntee voivansa rakastaa +kaikkia, voivansa syleillä koko maailmaa. Näitä kokemuksia ihminen tekee +pyrkiessään toisella tien kohdalla eteenpäin, ja ne kohoavat huippuunsa +suurimmassa rakastamiskyvyssä ja voiman kokemuksessa, minkä ihminen voi +saavuttaa. + +Mutta nämä kokemukset ovat vain hetkellisiä ekstasi-tiloja. Ihminen ei +vielä ole joka hetki sellainen. Hän tietää, mitä Mestarin rakkaus on, +hän on saanut kokea, mitä on täydellisen ihmisen elämä, hän käsittää, +että jos hän olisi täydellinen, hän joka hetki rakastaisi siten kuin hän +rakastaa ekstasin hetkinä, ja koko hänen elämänsä olisi yhtä ainoata +rakkauden unelmaa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ja tämä tieto +velvottaa. Hänen velvollisuutensa on kehittyä siihen elämään, jossa hän +aina voisi tuntea tuota ihmeellistä äidin eli Mestarin rakkautta kaikkia +kohtaan. Hänen velvollisuutensa on siihen pyrkiä. Ja silloin hän +ymmärtää tärkeän seikan. Hän ymmärtää, miksikä hänessä tämä rakkaus ei +elä yhtämittaa. Hän ymmärtää sen riippuvan siitä tosiseikasta, että hän +ei ole kyllin viisas. Hän ei voisi sitä rakkautta vielä käyttää. Jos se +hänessä aina asuisi, mitä hän tekisi? Millä tavalla hän ihmiskuntaa +auttaisi, millä tavalla hän rakastaisi, kuinka hänen rakkautensa +ilmenisi? + +Ekstasin hetkenä tai sen perästä on tavallista, että ihminen ajattelee: +»oi, jos olisin rikas, jos minulla olisi kaiken maailman rikkaudet, niin +minä auttaisin kaikkia, jotka tulevat tielleni ja kärsivät +ruumiillisesti,--oi jos olisin rikas!» Mutta vähänkin asiaa punnittuaan +hän huomaa, että sellainen ratkaisu olisikin humbugia, sillä silloin +kaikkien muiden ihmisten pitäisi olla sellaisessa asemassa, että he +kaipaisivat hänen rikkauttaan. Siis kaikkien muiden pitäisi olla köyhiä, +puutteessa, hänen yksin rikas, jotta voisi näyttää heille rakkauttaan. +Mitä tämä olisi muuta kuin humbugia? Minkätähden hänen pitäisi olla +sellainen ihmeellinen olento, joka näyttäisi muille rakkauttaan? Ja mitä +hyötyä toisilla olisi tällaisesta avunsaannista, joka tekisi tyhjäksi +heidän oman yritteliäisyytensä, heidän omat ponnistuksensa? + +Totuudenetsijä ymmärtää selvästi, että siihen päin ei ole pyrittävä. Hän +ymmärtää, että luonnollinen taloudellinen ratkaisu on, että toinen +ihminen ei tarvitse toisen apua suoranaisesti. Hän ymmärtää, että näitä +kysymyksiä köyhyydestä ja rikkaudesta, aineellisesta puutteesta ja +avuliaisuudesta pitää ratkaista siten, että olosuhteet maan päällä +järjestetään niin, ettei ole köyhiä eikä rikkaita, ei puutteellisia eikä +yltäkylläisiä. Ja näin ollen hänen täytyy osata näyttää rakkauttaan +toisella tavalla: «jos oikein rakastan ihmisiä, pitää minun osata +näyttää heille rakkauttani, vaikka olisin niin köyhä, etten voisi heille +mitään aineellista apua antaa.» + +Mitenkä sitten voidaan ihmisiä auttaa? Kaipaavatko ihmiset muuta kuin +aineellista apua? Ei tosiaan ole muu tarve niin lähellä. On kyllä +ihmisiä, jotka kaipaisivat rakkautta ja hyvyyttä; esim. jokainen sairas +on kiitollinen toisen hyvyydestä; jokainen surun painama on kiitollinen +siitä, että toinen ihminen osottaa hänelle myötätuntoa, osanottoa hänen +surussansa, mutta usein on kuitenkin elämässä niin, että niillä +ihmisillä, jotka ovat surullisia tai sairaita, onkin lohduttajansa. +Sillä kaikkein enimmän tietysti voi surevaa tai sairasta lohduttaa ja +hänelle osottaa myötätuntoa sellainen, joka jo personallisesti häntä +rakastaa ja ymmärtää hänen personallisia omituisuuksiaan. Sairas ihminen +ottaa mieluummin vastaan hoitoa sen puolelta, joka häntä rakastaa kuin +vento-vieraalta. Totuudenetsijä vetää näistä huomioistaan sen +johtopäätöksen, että elämässä täytyy olla ala, jossa ihmiset todella +kaipaavat apua ja jossa he eivät voi saada keltä tahansa apua, ei +niiltäkään, jotka heitä rakastavat. Ja sellainen ala onkin. Mikä? +Yleensä elämän tieto. Siinä ihmiset kaipaavat apua. Heillä ei ole tietoa +siitä, mitä elämä on. Ihmiset eivät tiedä, ovatko he kuolevaisia vai +ovatko he kuolemattomia olentoja. He eivät tiedä, elävätkö kuoleman +jälkeen, ovatko täällä vain yhden kerran vai tulevatko useamman kerran +tähän maailmaan. Ihmiset eivät ole osanneet ratkaista itse elämän +kysymystä. He elävät tietämättömyydessä ja kaipaavat tietoa. »Siis», +huudahtaa totuudenetsijä, »jos minulla olisi tietoa ja viisautta, +silloin voisin ihmisiä auttaa.» + +Ihminen, joka on tehnyt rakkauden ekstasin kokemuksia, hän kaipaa +tietoa, ei itseänsä varten, vaan sentähden että hän muuten on hyödytön +maailmassa, että hänellä ei ole maailmassa muuten mitään tehtävää. Hän +tahtoo rakastaa ihmisiä, auttaa heitä ja olla hyödyksi ihmiskunnalle, +mutta siihen kyetäkseen hän tarvitsee tietoa. Siveellisestä +uudestasyntymisestä seuraa välttämättömänä vaatimuksena ja +velvollisuutena totuudenetsijälle hankkia itselleen tietoa elämän ja +kuoleman salaisuudesta. + +Tämä tieto elämän ja kuoleman salaisuudesta, jota hän kaipaa ja jota hän +tahtoo itselleen hankkia ihmiskunnan vuoksi, ei ole psyykillistä vaan +henkistä laatua. Ei hän kaipaa yliaistillisia kykyjä, ei hypnotista +voimaa, ei tavallista selvänäköisyyttä, ei mitään hermoja kiihottavaa, +vaan todellista tietoa siitä, onko mitään olemassa kuoleman jälkeen, +onko totta, että on olemassa taivaita ja helvettejä, onko olemassa +iankaikkinen elämä, onko totta, että ihminen syntyy monta kertaa +maailmaan. Tätä tietoa hän tarvitsee, tätä henkistä tietoa elämän ja +kuoleman salaisuudesta, toisin sanoin tietoa siitä, onko hän itse +sellainen olento ihmisenä, että hän voi elää kuoleman jälkeen. + +Millä tavalla hän voi tästä saada tietoa? Mitä tapahtuu kuolemassa? +Aivan selvästi kuolemassa tapahtuu se, että fyysillinen ruumis jää +elottomaksi. Jos siis ihminen on olemassa kuoleman jälkeen, on hän jokin +muu kuin fyysillinen ruumis. Fyysillinen ruumis jää elottomaksi, se +kuolee. Jos ihminen on sama kuin fyysillinen ruumis, ei hän ole olemassa +kuoleman jälkeen. Mutta jos ihminen on olemassa kuoleman jälkeen, +silloin hänen täytyy olla joku muu kuin fyysillinen ruumis, ja siinä +tapauksessa on hän tämä muu nyt jo eläessään. Tämä on aivan selvää +logiikkaa. Jos ihminen on olemassa kuoleman jälkeen ilman fyysillistä +ruumista, täytyy hänen voida olla olemassa eläessäkin ilman fyysillistä +ruumista. Sille ihmiselle, joka tahtoo tietoa elämän ja kuoleman +salaisuudesta, muodostuu aivan selvä problemi ratkaistavaksi. Hänen +täytyy päästä tietoon siitä, voiko olla olemassa ihmisenä, vaikkei ole +fyysillistä ruumista käytettävänä. Ja kun itse kysymys on selvä, on +syytä toivoa vastausta. + +Nyt tietysti kun ihminen asettaa ratkaistavakseen tällaisen problemin, +hän joutuu tekemisiin yliaistillisen maailman ja tavallaan +tuntemattomien voimien kanssa, sillä kuolemantakaiset asiat eivät +ainakaan ole fyysilliselle silmälle näkyviä, vaan asettavat hänet +yhteyteen psyykillisen, yliaistillisen maailman kanssa. Hän saattaa +nähdä näkyjä ja kummallisia unia, aavistaa asioita ja kehittyä erityisen +herkkätuntoiseksi. Ja lopulta hän tulee sellaiseen kummalliseen kohtaan, +että kokee olevansa ulkopuolella fyysillistä ruumista ja tietää elävänsä +fyysillisesta ruumiista riippumatta. + +Nyt meidän täytyy tätä kysymystä hieman tutkia, mitä se merkitsee ja +kuinka se on ymmärrettävissä. Jokainen fysiologi ja jokainen psykologi, +joka on tutustunut n.k. kokemusperäiseen sielutieteeseen, tietää että +ihminen on olento, jossa sielulliset tajunnan ilmiöt käyvät käsi kädessä +aineellisten ilmiöitten kanssa. Kun ihminen ajattelee ja tuntee, +tapahtuu samalla vastaava aineellinen, muutamat sanovat sähköllinen +ilmiö hänen fyysillisessä koneistossaan, aivoissa ja hermostossa. Tämän +nojalla materialistinen katsantokanta on tehnyt tuon tunnetun +johtopäätöksensä, että koska kaikkia sielullisia ilmiöitä seuraa +rinnakkain jonkinlaiset fysiologiset ilmiöt, ei ole ilman näitä +fyysillisiä eli fysiologisia ilmiöitä olemassa mitään tajunnallisia +sieluilmiöitä. Sentähden sanovat materialistiset fysiologit ja +kokemusperäiset psykologit, että ihmisen koko personallinen sielu-elämä +sisältyy hänen ruumiilliseen elimistöönsä, ja lisäävät: kun te esim. +tutkitte ihmisen unielämää, huomaatte, kuinka ihminen todella on +riippuvainen aineellisesta koneistostaan, ruumiistaan, sillä unielämässä +ihmisen tajunta siirtyy isoista aivoista pieniin aivoihin ja +selkäytimeen eikä siis unielämä saata olla personallisesti itsetietoisaa +samalla tavalla kuin päiväelämä; isot aivot välittävät päivätajunnan +sielullisia ilmiöitä, ja kun nämä isot aivot ovat horrostilassa +(nukkuvat) ja tajunta on laskeutunut alaspäin pieniin aivoihin ja +selkäytimeen, niin ihminen ei ole sama itsetietoinen, tekojaan ja +tunteitaan hallitseva olento kuin päivällä vaan hän muuttuu olennoksi, +jonka kaikki tajunnalliset elonilmaukset ovat sekasotkuisia tai ainakin +toisten lakien hallitsemia kuin päivätajunnallisen itsetietoisuuden. +Sentähden ihminen unessa saattaa menetellä toisin kuin päivätajunnassa. +Unessaan hän saattaa tehdä hullunkurisia tekoja eikä ihmettele, että +tapahtuu yhtämittaa mitä merkillisimpiä vaihteluita. Päinvastoin on +ihmisen alitajunnalla, joka tulee näkyviin, kun päivätajunta laskeutuu +aivokynnyksen alapuolelle, luonnostaan esim. dramatisoiva eli +näytelmällinen kyky. Aivan yksinkertaisia fyysillisiä ilmiöitä tulkitaan +monimutkaisten unien välityksellä. Jos ihmisen nenän alle hänen +nukkuessaan pistetään tuoksuva ruusu, hän alitajunnassaan, silloin kun +se ottaa vastaan hermojen välittämän sanoman tuoksuvasta ruususta, +selittää tämän draamallisesti unen muodossa esim. siten, että hän +kävelee ihanassa ruusutarhassa. Ihminen on ikäänkuin paljon +lapsellisempi, tyhmempi ja itsetiedottomampi olento unissaan, sanovat +fysiologit, kuin päivätajunnassa. + +Ja tietysti pitäisi niin olla kaikkien teoriojen mukaan, ellei olisi +olemassa ihmeellinen tosiseikka, jota eivät fysiologit ja tavalliset +kokeelliset psykologit saata ottaa lukuun, koska he yleensä eivät sitä +tunne. Se ei ole siksi yleinen ilmiö, että jokainen nykyaikainen +sielutieteilijä kohtaisi sitä luvuissaan tai empiirisissä +tutkimuksissaan. Mutta ilmiö on olemassa ja se ilmiö on, että ihminen +uni-elämässään saattaa olla aivan sama olento kuin päivällä, saattaa +tuntea itsensä aivan samaksi ja olla yhtä itsetietoinen ja yhtä vapaa +kuin päivätajunnassaan sekä ulkomaailman että omien sielullisten +tajuntatilojensa suhteen, saattaa siis yhtä paljon hallita itseään ja +olla itsensä herra unessa kuin päivällä. Minä tunnen ihmisiä, joille +tällainen unitila on aivan luonnollinen. He nukkuessaan kummallisella +tavalla jatkavat päivä-elämäänsä, liikkuvat keveämmin ja nopeammin, +mutta toimivat muuten samalla tavalla kuin päivällä. Tietysti tämä +tapahtuu sielullisesti, ruumiillisesti he eivät saata toimia samalla +tavalla. Uni-elämässään, vaikka ovat mielestään aivan hereillään, eivät +voi esim. nostaa fyysillisiä huonekaluja, mutta muuten ovat kaltaisiaan, +puettuja niinkuin päivällä, tunteiltaan ja ajatuksiltaan samoja. + +Tällaisen unitilan pitäisi tietysti fysiologien ja tavallisten +kokeellisten psykologien mielestä olla aivan mahdoton, sairas, +epänormaali, sillä eihän ihminen sellaisessa tilassa saata nukkua. Jos +hän on sama kuin päivällä, täytyy hänen tajuntansa toimia isojen aivojen +välityksellä. Vai olisiko hän niin epänormaalinen olento, että hänellä +pikku-aivot ja selkäydin olisivat samalla tavalla organisoidut kuin isot +aivot? Ei, sillä tutkiessaan tiedemiehet voivat huomata, että hänen +pikku-aivonsa eivät ole samanlaisia kuin isot aivot vaan ovat rakennetut +niinkuin vastaavat elimet muilla ihmisillä. + +Kuinka nyt tätä salaperäistä ilmiötä voimme ymmärtää ja onko tämä sitä +yliaistillista tietoa, jota ihminen tarvitsee? Me voimme okkultisesti +aivan hyvin ymmärtää, mistä ilmiö johtuu. Emme saata kumota sitä selvää +lakia, jonka kokeelliset sielutieteilijät ovat keksineet, että +sielulliset ja aineelliset ilmiöt käyvät rinnakkain, käsi kädessä. Laki +kuin laki, jos kerran laki pitää paikkansa. Mutta mitä voimme +okkultisesti huomata? Sen kummallisen seikan, että ihminen fyysillisessä +ruumiissa on muuta kuin vain--käyttääkseni vanhojen filosofien ja +alkemistien lausetapaa--maata, vettä, ilmaa ja tulta. Hänen fyysillinen +ruumiinsa on kokoonpantu paitsi niistä aineista, joita me fyysillisillä +aistimilla havaitsemme, sellaisistakin aineista, joita emme tavalliselta +fyysillisellä silmällä näekään ja joita me okkultismissa eli +salatieteessä olemme tottuneet kutsumaan eetteri-aineiksi. Nämä ainekset +muodostavat aivan kuin näkymättömän puolen fyysillisestä ruumiista. +Ihmisen tajunta toimiessaan fyysillisessä ruumiissa ja sen aivoissa ei +ole ainoastaan fyysillisten solujen välittämä vaan kulkee myös niihin +sisältyvien eetteriainesten kautta. Siis ihmisen tajunnan välittäjänä on +suurempi joukko aineellisia ilmiöitä kuin fysiologit tuntevat. +Fysiologit ja kokeelliset psykologit tuntevat ainoastaan niitä ilmiöitä, +joita he saattavat aistimilla ja koneilla havaita fyysillisessä +ruumiissa, mutta toinen puoli niistä ilmiöistä, jotka ovat ulkopuolella +fyysillisen aistihavainnon, jää heiltä huomaamatta. Kun ihminen +ajattelee tai tuntee, ei siis tapahdu aineellinen parallelli-ilmiö +yksinomaan karkeasti fyysillistä laatua--ei siis vain sähkö-ilmiö, vaan +myös värähtely hienommassa aineessa jota emme näe mutta jota kutsumme +eetteriksi. + +Tämä eetteri on nyt sitä laatua ja siinä suhteessa fyysilliseen +ruumiiseen, että se saattaa siitä erkautua. Se saattaa epänormaalisissa +tapauksissa eristäytyä fyysillisestä aineesta. Ihminen saattaa ikäänkuin +jakautua kahtia fyysillisesti. Yliaistillisten ilmiöitten +esimerkkikokoelmiin on keräilty useita sellaisia tapauksia, että sama +ihminen on nähty kahdessa paikassa yhtaikaa. Niinkin selvä ilmiö kuin +seuraava on näissä kokoelmissa: opettajatar Emilie Sagée, joka +kirjottaessaan taululla luokkansa edessä tyttöjen häntä katsellessa, oli +samalla heidän nähtensä, kun joku ensin sattui huomauttamaan, ulkona +puutarhassa kävelemässä. Tällaisia tapauksia on ja ne näyttävät meille +objektivisesti, että ihmisen fyysillinen olemus saattaa jakautua kahtia. +Salatieteen kannalta muuten vanhastaan tiedetään, että ihmisen +fysiologinen olemus saattaa näin jakautua. Ehdottomasti pitää paikkansa +tuo laki, että sielullisia ilmiöitä vastaavat määrätyt aineelliset +ilmiöt, mutta itse aineelliset ilmiöt ovat kaksinaisia: fyysillisiä ja +eetterisiä ja saattavat ilmetä kahtena. Personallinen tajunta on vain +toisessa paikassa. Jos personallinen tajunta on eetterisessä haahmossa, +joka kulkee puutarhassa, silloin opettajatar seisoessaan taulun luona, +on aivankuin hetkeksi poissa tajunnastaan. Mutta jos hän on +itsetietoinen fyysillisessä olemuksessaan, niin toinen puoli hänestä, +joka on ulkona, on vain aineellinen ilmiö. Samalla tavalla ihmiset, +jotka näkevät selviä unia sitä laatua, josta äsken puhuin, että he ovat +itsetietoisia ja hereillään ja saattavat nähdä oman fyysillisen +ruumiinsa,--ovat tietoisia haamussa eli kaksoisolemuksessa, sillä +fyysillis-personallisesti itsetietoinen ihminen ei saata olla ilman +fyysillis-eetteristä ainetta. + +Tämä on ensimäinen tosiseikka, minkä ihminen ymmärtää, joutuessaan +tekemisiin yliaistillisen maailman kanssa. Hän ei voi olla toisessa +maailmassa sama personallinen olento kuin hän on tässä ilman tätä +fyysillis-eetteristä ainetta. Siis hän ei voi olla olemassa kuolemankaan +jälkeen ilman fyysillis-eetteristä ruumista, joka välittää hänen +personallista itsetietoisuuttaan, ellei hän muutu toiseksi olennoksi. Ja +minkä kokemuksen itse asiassa ne ihmiset tekevät, jotka ovat hereillään +ja personallisesti oma itsensä ulkopuolella fyysillistä ruumista? He +tekevät sen kokemuksen, etteivät tiedä minkälainen on ihmisen tila +kuoleman jälkeen. He eivät tapaa kuolleita, ellei joku vainaja tule +heidän luokseen puhumaan heille. Joskus kuollut sukulainen tai ystävä +saattaa tulla heidän luoksensa, ja he voivat tietää, että hän on +kuollut, he voivat puhua hänelle, mutta he eivät kykene itse lähtemään +vainajien valtakuntaan, helvetteihin ja taivaisiin ottamaan selvää, +kuinka siellä on. Tämän huomion he pian tekevät. He kyllä ovat päässeet +ihmeelliseen tietoon siitä, että ihminen saattaa olla olemassa +ulkopuolella karkeata fyysillistä välinettään, mutta he eivät saata +päästä vainajien yhteyteen muitta mutkitta. Itse asiassa tämä ilmiö on +epänormaali. Se on pohjaltaan aineellinen ilmiö eikä sellainen henkinen +ilmiö, jonka tarpeessa totuudenetsijä on. Se ei anna hänelle sitä +henkistä tietoa, jota hän kaipaa. + +Sillä henkisen tiedon kaipuu on lyhyesti määriteltynä tämä: »onko +ihminen toinen olento kuin fyysillisen ruumiin välityksellä ilmenevä +personallisuus? Onko ihminen todella sellainen kuolematon olento, joka +on olemassa kuoleman jälkeen? Missä ovat vainajat olemassa kuoleman +jälkeen?« Jos heitä on olemassa, täytyy elävässä ihmisessä jo piillä +kuolemattomuuden siemen. Ja jotta ihminen eläissään voisi päästä +tietoon vainajien olotilasta, täytyisi hänen tulla tietoiseksi siitä +puolesta itsestään, joka on riippumaton fyysillis-eetterisestä +personallisuudesta. Tämä on se henkinen tieto, jota totuudenetsijä +kaipaa toisen heräymyksen jälkeen. + + + + +VI. + +UUDESTASYNTYMINEN KRISTUKSESSA. + + +Puhuttiin viime kerralla siitä elämästä, jota salatiedettä harjottava +ihminen saattaa elää ruumiin ulkopuolella. Mainittiin, että on ero +tehtävä kahdenlaisen ruumiin ulkopuolella olon välillä. Toinen on +oikeastaan fyysillisen ruumiin kahtiajakoa vain, toinen on varsinaista +elämää ja oloa fyysillisen ruumiin ulkopuolella. Edellisenlaatuiseen +elämään ruumiin ulkopuolella, joka perustuu fyysillisen ruumiin +kahdistumiseen on taipumusta herkkätuntoisilla henkilöillä, jotka +luonnostaan ovat fyysillisesti mediumistisia, ja myöskin henkilöillä, +jotka ovat salatieteilijöitä sillä tavalla, että vaikutin, joka heitä +elähyttää, on uteliaisuus tai ainakin tiedonhalu, jota emme teosofeina +saata täydellisesti hyväksyä. Kun näet ihminen on ulkona fyysillisestä +ruumiistaan eetterisessä haahmossa, niin hänelle ei ainoastaan ole +mahdotonta pyrkiä vainajien varsinaiseen valtakuntaan, muutamia +poikkeuksia lukuunottamatta, vaan hän on myöskin altis samoille haluille +ja himoille kuin fyysillisessä ruumiissaan ollessaan. Hän ei itse ole +välttämättä siveellisesti eli moraalisesti parempi kuin +päivätajunnassaan, ja on vielä lisättävä, että hän päivätajunnassaankaan +ei tarvitse olla erittäin kehittynyt siveellisesti voidakseen saada +aikaan tällaisia kaksistumisilmiöitä. + +Kun n. 15 vuotta sitten erityisesti tutkin näitä asioita +käytännöllisesti, näytettiin minulle esimerkeillä ero eetterisen ja +varsinaisesti henkisen ruumiista ulkonemisen välillä. M.m. selveni +minulle ero seuraavan tapauksen kautta. Eräs ranskalainen +salatieteilijä, joka ei ollut teosofi eikä ollenkaan hyväksynyt +teosofista liikettä, istui huoneessaan, luultavasti Parisissa, ja +kirjotti kirjotuspöytänsä ääressä, joka oli akkunan luona. Vaikka hän +muuten oli tavallisen ihmisen näköinen, kiintyi huomioni hänen +silmiinsä, joissa paloi tumma, synkkä hehku. Kadulta kuului rattaiden +ajoa ja hän kääntyi äkkiä katsomaan, aivankuin olisi aavistanut jotakin. +Kadulta ajoivat vaunut ohi, niissä istui upea, kaunis nainen ja +herrasmies. Silloin tämä ranskalainen salatieteilijä tunsi voimakasta +mielenliikutusta enkä minä ymmärtänyt muuta kuin että hän, joka +nähtävästi oli rakastunut tuohon naiseen, äkkiä tuli mustasukkaiseksi +sen takia, että vieras herrasmies ajoi vaunuissa naisen seurassa. +Luultavasti hänellä oli syvempikin syy, minkätähden hän samassa +menetteli niinkuin menetteli, mutta sitä en silloin osannut nähdä. Näin +ainoastaan nämä selvästi näkyvät tunteet hänessä. Nyt hän heti +heittäytyi pitkälleen sohvalleen huoneessaan, eikä kestänyt monta +sekuntia,--niin harjaantunut hän oli tässä okkultisessa +tempussa,--ennenkuin hän nousi eetterihaahmossaan fyysillisestä +ruumiistaan ja kiirehti seinän kautta vaunujen jälkeen ja sisään +vaunuihin. Hän tietysti oli aivan näkymätön niille, jotka vaunuissa +ajoivat, mutta itse hän saattoi täydellisesti nähdä ja kuulla heitä. Hän +oli heidän luonaan kuin fyysillinen olento ainakin, mutta näkymättömänä. +Tämä näky vaikutti minuun erittäin inhottavasti ja ymmärsin selvästi, +että tuo ei ollut korkeata okkultismia. Sehän oli kerrassaan salaisten +voimien prostituoimista, niiden käyttämistä personallisiin tarkotuksiin! + +Todellinen salatieteellis-henkinen oleminen fyysillisen ruumiin +ulkopuolella on aivan toista laatua. Se on käyttääkseni muuatta +raamatullista vertausta, joka mielestäni tähän kohtaan hyvin sopii, +ottamista osaa kuninkaanpojan häihin. Te muistatte tämän Kristuksen +vertauksen kuninkaanpojan häistä, joihin kaikkia kutsuttiin: ovella +kuitenkin katsottiin, kuka on puettu häävaatteisiin, kuka ei. Ken ei +ollut häävaatteisiin puettu, hän ei päässyt ovesta sisälle. Tämä on +kirjaimellisesti totta salaisen maailman suhteen ja todellisen elämän +suhteen ulkopuolella fyysillisen ruumiin. Jos ei ihminen ole riisunut +päältään fyysillistä personallisuuttaan ja pukeutunut häävaatteisiin-- +tämä sana on sekä vertauksellinen että myöskin realistisesti tosi--ei +hän voi astua sisään salaiseen elämään, todelliseen okkultiseen elämään +ruumiin ulkopuolella. Sentähden hänen olemisensa siinä maailmassa, jota +me kutsumme henkimaailmaksi, ja hänen kuulumisensa siihen maailmaan +jäsenenä perustuu ja nojautuu siihen, että hänessä on herännyt uusi +inhimillinen sielu, uusi personallisuus niin sanoaksemme. + +Ja mikä voima se tämän personallisuuden saattaa herättää? Ainoastaan +jumalallinen rakkaus ja sääli. + +Kaikille teosofeille ja kaikille ihmisille, jotka tahtoisivat, että +heidän elämänsä nukkuessaan--illan ja aamun välillä--ei menisi hukkaan, +vaan jotka soisivat silloinkin elävänsä ja olevansa jollakin tavoin +tietoisia, kaikkialla on aina viisaiden puolelta annettu se neuvo, että +heidän ei pidä pyrkiä väkinäisesti itsetietoisiksi. Ei kenenkään pidä +ajatella maatapannessaan: »jospa minä nyt olisin itsetietoinen +ulkopuolella ruumiin, jospa voisin elää personallista elämää ja muistaa +huomenna herätessäni, mitä olen tehnyt, missä olen liikkunut ja ollut +yön aikana!» Ei kenenkään pidä ajatella näin, sillä kun näin ajattelee, +on siinä personallinen ja itsekäs värähtely mukana, joka vaikuttaa, että +kun poistuu fyysillisestä ruumiistaan, niinkuin jokainen ihminen yöllä +poistuu, tulee vetäneeksi vähän eetteristä ainetta mukanaan. Tämä +pidättää ihmistä maanpiirissä eikä anna hänen henkensä kohota +asianomaiseen olotilaansa. Sitä vastoin meidän kaikkien, jos tahdomme +kehittyä henkisessä ja salatieteellisessä elämässä, pitää ajatella kun +laskeudumme levolle: joko ylimalkaisesti »jospa minua voitaisiin nyt +yöllä käyttää hyvän palvelukseen ja rakkauden töihin, ei ollenkaan niin, +että minun tarvitsisi siitä mitään tietää, että minulla pitäisi olla +siitä mitään muistoa herätessäni aamulla, vaan ainoastaan niin, että +voisin jotakin hyvää tehdä. Tahdon antaa itseni rakkauden +palvelukseen--jospa voisin jotakin hyvää tehdä!»--tai sitten, jos +tiedämme erityisen henkilön, joka olisi lohdutuksen tai henkisen +valistuksen tarpeessa,--»oi, jospa nyt nukkuessani voisin olla hänelle +hyödyksi ja häntä auttaa.» Toinen tai toinen. Kysymyksessä pitää olla +epäitsekäs personaton työ, ei mikään salatieteellinen voitto itselleen, +ei mikään merkillinen tietoisuus eikä erityisiä okkultisia huomioita, +joita voisi muistaa päivällä. Ja iloinen voi ihminen olla, jos hän saa +niin nukkua, ettei »muista» mitään aamulla herätessään, vaan jos hänellä +vain on hyvä olla ja ihana tunnelma sielussaan, sillä silloin häntä +varmasti on voitu käyttää hyvän palvelukseen. Muuta meidän ei pidä +toivoa. Kaikki salatieteelliset kyvyt ja okkultiset voimat tulevat +itsestään, kun niiden aika on, ja jos on tarpeellista. Meidän ei pidä +toivoa muuta kuin että voisimme olla hyödyksi maailmassa. + +Varsinaisessa elämässään ruumiin ulkopuolella ihminen on toinen olento. +Hän on siinä tilassa niin suuressa määrin toinen olento, että miltei +kauhulla tai vieromisella ajattelee fyysillistä käyttövälinettään, joka +silloin merkitsee hänelle koko fyysillistä personallisuutta. Hän +ajattelee: »tuo inhottava olento, joka on niin alhainen, että se elää +tietämättömyydessä ja pimeydessä, tuntematta mitään korkeampaa, tuo on +minun vankeuteni.» Näin hän alussa ajattelee kokiessaan todellista +elämää fyysillisen ruumiin ulkopuolella toisessa maailmassa. Vähitellen +hänen fyysillinen personallisuutensa kehittyy sellaiseksi, ettei hänen +tarvitse kauhulla sitä ajatella,--ja tietysti, ohimennen sanoen, hänen +kauhunsa fyysillistä personallisuutta kohti ei merkitse, että meidän +kannaltamme katsoen hänen päivätajuinen personallisuutensa olisi mikään +huono tai ala-arvoinen personallisuus; se on tietysti fyysillisesti +katsoen sangenkin valistunut, mutta salatieteilijän itsekritiikki +tapahtuu henkisen elämän kannalta. + +Voimme nyt syystä kysyä, mitenkä on ymmärrettävä, että uusi olento +ihmisessä muodostuu. Mistä se uusi olento tulee, kuinka ihminen on +toinen salatieteellis-yliaistillisessa elämässä kuin personallisessa +elämässä? Kuinka tämä on ymmärrettävissä? Mistä se johtuu ja mitä se +merkitsee? Muistatte, että eräässä näistä luennoista sanottiin, että +ihminen oppiessaan vähitellen tuntemaan Jumalaa tulee lopulta siihen +kohtaan, että hän näkee Jumalan kaikkialla. Ensin hän näki Jumalan +minässä, sitten lähimäisessään, lopuksi kaikkialla, ja tämä kokemus, kun +hän näkee Jumalan kaikkialla, on erityisen ihana autuaallinen kokemus, +josta lähtien hänelle alkaa onnellinen elämä. Eräässä toisessa +esitelmässä, kun totuuden etsimisen tietä kuvailtiin toiselta kannalta, +sanottiin, että ihminen kulettuaan älyllisen heräymyksen läpi tulee +siveelliseen heräymykseen, jolloin suuri yhtenäinen elämä eli Jumala +rupeaa liikkumaan ja tuntumaan ihmisen sisässä, niin että hän ei +ainoastaan näe älynsä silmällä, että on olemassa yhtenäinen elämä, vaan +että hän myös tuntee sen sisässään nostavana, puhdistavana voimana ja +rakkautena kaikkia kohtaan. + +Nämä mystilliset kokemukset, Jumala kaikkialla ja yhtenäisen elämän +tunteminen, ovat itse asiassa samaa, vaikka kuvatut eri tavalla. Ja kun +ihminen tekee tämän kokemuksen Jumalasta, että jumalallinen elämä, joka +on kaikkialla, on myös hänessä, silloin hänessä tosin alussa, hänen +itsensä tietämättä, sikiää uusi olento. Sillä tämä on hänen ensimäinen +varsinaisesti henkinen eli salatieteellinen kokemuksensa. + +Nyt ymmärrämme, mitenkä tämä käy päinsä, jos muistamme seuraavia +tosiseikkoja. + +Tämä yhtenäinen elämä, jota kutsumme Jumalaksi, tämä suuri rakkaus ja +armeliaisuus, tämä ihmeellinen voima, autuus, viisaus ja elämä kaiken +ilmiöllisen olemisen takana, tämä on tajunta, jossa elävät kaikki ne +ihmiset ja kaikki ne olennot, enkelit ja jumalat, jotka ovat kehittyneet +niin pitkälle, että he ovat tulleet tästä yhtenäisestä elämästä +tietoisiksi. Tässä eri nimillä, milloin Herraksi, milloin Kristukseksi +j.n.e. kutsutussa tajunnassa he kaikki elävät. He ovat eri pitkällä +kehityksessään tässä tajunnassa, he käsittävät sitä eri tavalla, ovat +siihen eri määrässä uppoutuneet, ovat eri mitassa sillä täyttyneet, +mutta siinä he kaikki elävät. Kaikki vihityt, Mestarit, jumalat ja +niiden yläpuolella olevat olennot, jotka ovat todellisesti tietoisia +jumalallisesta elämästä, elävät tässä tajunnassa. Eikä tämä jumalallinen +elämä ole mikään »prinsiippi», mikään kylmä, personaton todellisuus, +mikään koneellinen luonnonlaki, vaan elävä, personallinen todellisuus. +Se on personallinen niiden olentojen kautta, jotka siinä elävät. +Jumalallinen elämä on itsessään mittaamaton, ääretön, käsittämätön. +Jokainen olento, joka siihen uppoutuu, joka sitä tajuaa, tulee +osalliseksi siitä toisen olennon välityksellä. Me voimme jo +paikallisesti ymmärtää, etteivät kaikki yksilö-tajunnat tässä suuressa +elämässä ole vieretysten, vaan samassa paikassa; ne ovat aivankuin yhtä. +Siinä Kristus-tajunnan piirissä, johon yksilö joutuu, on ennestään +olemassa toisia olentoja, ja heidän tajuntansa eli auransa vaikuttaa +uuteen tulokkaaseen, tunkee häneen, niin että hän tulee siitä +osalliseksi ja jumalallinen elämä, johon hän uppoutuu, ilmenee hänelle +personallisena. Kaikki ihmiset, jotka ovat tehneet varsinaisia henkisiä +kokemuksia, olkoot ne kuinka alkuperäistä laatua tahansa, ovat aina +olleet huomaavinaan, että jokin olento täyttää heidän sielunsa. He +kutsuvat sitä personalliseksi Jumalaksi. Täällä kristikunnassa sitä +useammin vielä kutsutaan Kristukseksi. Sellainen ihminen, joka todella +tekee henkisen kokemuksen, hän sanoo aina: »hengessäni tulen tekemisiin +Kristuksen kanssa.» Tai jos hän käyttää toista nimeä, hän sanoo: »minä +joudun yhteyteen Isän kanssa.» Mutta joka tapauksessa joku mystillinen +olento aivan kuin ottaa hänet syliinsä. Tämä ei ole erehdystä. Tämä +tunne on aivan oikea. Jumalallisessa tajunnassa on personallinen puoli +edustettuna niiden olentojen kautta, jotka siinä elävät. Sentähden on +aivan oikein sanoa, että kun kehitymme henkisesti, joudumme +tekemisiin--yhteyteen--Kristuksen kanssa. + +Nyt kutsutaan ensimäistä suurempaa kokemusta tästä sisäisestä +Kristus-elämästä ja mystillisestä yhteydestä Jumalan kanssa, niinkuin +tiedätte, Kristuksen syntymäksi ihmisen sisällä. On usein kysytty, mitä +on tuo Kristuksen syntymä ihmisen sisässä, josta puhutaan teosofisessa +kirjallisuudessa. Meillähän on korkeampi minä. Korkeampi minämmekö se +syntyy ja tulee tietoiseksi? Minkätähden sitä kutsutaan Kristuksen +syntymäksi? Aivan täydellä syyllä, kuten heti selitän. Korkeampi minä ja +personallisuus on jokaisessa ihmisessä, mutta silta korkeamman minän ja +personallisuuden välillä kulkee aivankuin sumun läpi, niin että ihminen +tavallisessa minässään ei tiedä korkeammasta minästään. Eikä hän voi +tietää siitä eikä se voi hänessä herätä eikä hän voi alkaa elää siinä, +ennenkuin Kristus syntyy hänen sisässään. Mutta Kristustajunta ei voi +syntyä, ennenkuin hän saa apua henkisen maailman puolelta. +Kristusmaailman avulla tapahtuu puhdistus hänen personallisessa +tajunnassaan, niin että silta personallisuuden ja yksilöllisyyden eli +korkeamman minän välillä edes hetkeksi häipyy ja häviää. Ihminen ei voi +omin voimin nousta personallisesta tajunnasta korkeamman minän +tajuntaan. Hänen täytyy saada jumalallisen elämän puolelta se apu, että +se täyttää hänet ja nostaa hänet ja puhdistaa hänet. Kun hän tämän +kokemuksen tekee, silloin hän vaikkapa hetkeksi yhtyy omaan todelliseen +minäänsä, korkeampaan minäänsä, ja silloin on Kristustajunta vaikuttanut +hänen personallisuuteensa ja ikäänkuin syntynyt hänen sisäänsä. Ja +vaikka ihminen ei aivan yksityiskohtia myöden tästä tietäisi, vaikkei +hänellä olisi ollut sellaisia yliaistillisia kokemuksia, että hän +varmasti tietäisi Kristuksen hänessä syntyneen, niin jos Kristus on +ihmisessä edes siinnyt, jos Kristustajunta on sellaisessa suhteessa +ihmiseen, että hän aivan kuin kantaa sitä sielunsa kohdussa, silloin on +kuitenkin olemassa varma tunnusmerkki saman ihmisen personallisuudella. +Ihminen, jonka sisällä vaikuttaa Kristuksen voima, hän on näet +personallisessa tajunnassaan ehdottomasti hyvä, anteeksiantavainen ja +rehellinen eikä koskaan tahtoisi mitään pahaa. Sentähden Kristus-kokemus +on äärettömän tärkeä ihmisen koko kehitykselle. Sen perästä ihminen ei +enää tahdo pahaa. Silti hän ei ole täydellinen olento. Päinvastoin vielä +myöhemmin, kun Kristus hänessä varsinaisesti syntyy, hän syntyy +tallissa, s.o. keskellä eläinten joukkoa, sillä hänen personallisuutensa +on vielä eläimellinen. Sen voimat ovat näet kuin tuntemattomia +luonnonvoimia, joita ihminen ei osaa käyttää hyvän palveluksessa. +Kristuksen syntymän jälkeen alkaa totuudenetsijälle varsinainen +elämäntaistelu. Hänen silmänsä aukenee uudella tavalla personallisuuden +vaistoille ja haluille. Ennen, kun hänellä ei ollut Kristusta, hän ei +osannut niitä arvostella muuten kuin käytännöllisen järjen kannalta ja +avulla--sen mukaan, missä määrin ne olivat hänelle itselleen ja +toisille personallisina olentoina hyödyllisiä tai vahingollisia, mutta +nyt hän arvostelee niitä toisella tavalla. Hän tuntee, että hänen +pitäisi kaikki voittaa eli paremmin: muuttaa kaikki salaisiksi +taikavoimiksi. Hänen heikkoutensa sisältävät yhtä suuria mahdollisuuksia +kuin hänen hyveensä. Kaikkien kykyjen arvotus on käytännöllisesti +ratkaistava. Paheista on tehtävä portaita, joille ihmisveljet voivat +astua matkallaan ylöspäin. Hyveistä on tehtävä loistavia tähtiä, jotka +näyttävät ihmisille tietä pimeässä. + +Tällä tiellä edetessään ihmisessä vahvistuu Kristus-voima ja henkisesti +eli selvänäköisesti katsoen hänessä silloin kasvaa uusi olento, uusi +ihminen. Tästä uudesta ihmisestä hän tulee tietoiseksi, niin pian kuin +hänen itsetietoisuutensa voi vaikkapa hetkeksi siirtyä näkymättömässä +maailmassa uuteen ihmiseen, häneen itseensä uutena ihmisenä. Vielä +myöhemmin tulee hetki, jolloin tapahtuu se, mikä Uudessa Testamentissa +kuvataan kertomuksella kasteesta. Ihminen käy itse asiassa läpi +kaste-kokemuksen toisessa olotilassaan, ulkopuolella fyysillisen +ruumiin, kaste-kokemuksen, jolloin Jumala eli näkymätön suuri elämä +sanoo hänelle: »sinä olet minun poikani, ja minä rakastan sinua.» Tämä +on ihmiselle mitä ihmeellisin kokemus ulkopuolella fyysillisen ruumiin. +Silloin hän itse huomaa tosiaan olevansa toinen olento kuin hänen +fyysillinen personallisuutensa. Ja silloin hän myös tietää olevansa tuon +salaisen maailman kansalainen, ottavansa hääpukuun puettuna osaa +kuninkaanpojan häihin ja kykenevänsä tekemään työtä näkymättömässä +maailmassa. + +Mikä on nyt hänen elämänsä sisältö, mikä hänen pyrkimyksensä, mihin +hänen katseensa on suunnattu? Siihen että hän kehittyisi--käytän nyt +sanaa, jolla on kummallinen, ehkä vähän epämiellyttävä kaiku meidän +teosofien korvissa--että hän kehittyisi mediumiksi; ei mediumiksi +kaikenlaisille astraalisille ja personallisille eli itsekkäille +voimille, vaan Mestarin eli salaisen veljeskunnan eli Kristuksen eli +Isän Jumalan mediumiksi ja välikappaleeksi--kaikki nämä nimitykset +tarkottavat käytännöllisesti samaa asiaa. Hänen pyrkimyksensä ei ole +tulla itse suureksi tietäjäksi tai ihmeelliseksi olennoksi. Hänen +pyrkimyksensä on yksinomaan tulla sellaiseksi, että rakkauden ja +totuuden voima voisi häntä esteettä käyttää. Hänen elämänsä on suurta +työtä, todellista työtä itsensä puhdistamiseksi ja voittamiseksi. +Salatieteilijänä hän ei saa kehittyä ikäänkuin koneeksi, jota korkeampi +voima ilman hänen myötävaikutustaan voisi käyttää ja panna liikkeelle, +vaan hänen on tultava eläväksi palvelijaksi, raamatun nimityksellä +»pojaksi talossa», joka aina tahtoo pienimmässäkin totella Isän käskyä, +mutta ei ole orjan tasalla eikä kuin orja sokeasti, ymmärtämättä täytä +isännän käskyjä. Pojaksi hänen tulee kasvaa, pojaksi, joka ymmärtää Isää +hyväksi ja viisaaksi ja itse aina näkee, että mitä Isä käskee, on +oikeata ja välttämätöntä, ja heti ilomielin täyttää isänsä pyynnön. +Sellaiseksi hänen tulee kehittyä, ja sentähden hänen saavutuksiinsa +kuuluu kaikenlaisten yliaistillisten voimien hankkiminen, mutta hän +tietää nyt, mitä hänen tulee hankkia, millä tavalla ja miksikä. + +Kauemmaksi meidän ei tarvitse seurata salatieteellistä kehitystä. +Ymmärrämme jo selvästi, jos olemme käsittäneet, mitä on puhuttu, että +opetuslapsen ihanne joka väikkyy meidän silmissämme todellisesti +saavutettavana ihanteena, on siinä, että itse tulisimme niin +itsettömiksi, vaikka samalla mitä todellisimmin omaksi itseksemme, että +taivaallinen Isä eli Mestari eli Salainen Veljeskunta eli Kristus voisi +esteettä meitä käyttää hyvän palvelukseen ihmiskunnassa. + + + + +VII. + +JOOGA OMIN PÄIN. + + +Kun minua pyydettiin tässä tilaisuudessa puhumaan mietiskelystä ja +antamaan neuvoja, miten mietiskelyä voisi harjottaa eli salatieteellisen +työn alkuvalmistuksia tehdä omin päin, päätin puhua yleensä joogasta +omin päin, koska en tahtoisi antaa minkäänlaisia neuvoja umpimähkään +vaan soisin, että kaikki käsittäisivät, kuinka korkea, merkillinen ja +vaikea tällainen työskentely on ja kuinka vaarallinenkin se on. + +Mitä _jooga_ merkitsee? + +Te tiedätte luultavasti kaikki, että intialainen sana jooga merkitsee +yhtymistä, yhdistämistä, ihmisen »yhtymistä Jumalaan», kuten sitä +tavallisesti länsimailla käännetään. Jooga on selitys siitä, millä +tavalla ihminen hengessään voi yhtyä Jumalaan. Jooga on sitten myös itse +tuo menettelytapa--tuo työskentely, jonka avulla ihminen hengessään +pääsee Maailmanhengen, Maailmanjärjen, Jumalan yhteyteen. Tämä on +tavallinen joogan määritys. + +Tästä selityksestä jo ymmärrämme, mikä vakava asia on kysymyksessä. Ja +jos nyt annan pienen kuvauksen siitä, mitä jooga on, tulee vielä +paremmin näkymään, kuinka korkea ja vaikea aine ja sen yhteydessä oleva +työskentely on. + +Ajatelkaamme hieman meitä ihmisiä. Mikä on meillä yhteinen tunnusmerkki? +Se on kuoleman varmuus. Me olemme kaikki kuolemaan tuomitut. Meidän on +tapana puhua kuolemantuomiosta muutamien rikosten yhteydessä. Me +tiedämme, että muutamissa valtakunnissa vielä kuoleman rangaistusta +käytetään. Mutta jos ajattelemme itseämme, seisomme kaikki elämän edessä +suurina pahantekijöinä, koska elämä on meille kaikille valmistanut saman +kohtalon. Fyysillisesti katsoen on elämä meidät kaikki tuominnut +kuolemaan. Ei yksikään meistä käy vapaaksi tästä ihmeellisestä kohtalon +laista vaan jokaisen kohtalo lähentaä häntä kuolemaa. + +Nyt kun sanotaan, että jooga on yhtymistä Jumalaan, niin tässä +silminnähtävästi on kysymys jonkinlaisesta vastakohdasta. Kuinka me, +jotka olemme kuolemaan tuomittuja olentoja, voimme yhtyä Jumalaan, sillä +eikö Jumala ole kuolematon? Eikö Elämän Henki, Maailmanjärki ole +kuolematon? Tässä vallitsee ilmeinen ristiriita: me olemme kaikki +kuolemaan tuomitut, mutta jooga on yhtymistä Jumalaan, joka epäilemättä +on kuolematon. + +Tiedämme, että kaikki uskonnot ovat puhuneet ihmisille: »te olette +kuolemattomia itsessänne. Ainoastaan ruumiinne ja personallisuutenne on +kuolevainen. Itsessänne olette kuolemattomia. Sentähden teitä voi +odottaa kohtalo, joka ei ole kuolevaisuudessa vaan kuolemattomuudessa.» + +Kaikki uskonnot ovat pitkin aikakausia luvanneet ihmisille +kuolemattomuutta ja jos tänäpäivänä katselemme kristikuntaa, huomaamme, +että kaikkein uskovaisten toivo on elää kuoleman jälkeen, vieläpä +iankaikkisesti. He toivovat kuoltuaan pääsevänsä Jumalan, suuren +Elämänantajan ja Olemassaolon Salaisuuden yhteyteen. Tämä toivo antaa +heidän elämälleen voiman ja sisällyksen. Kuoleman perästä alkaa heidän +uskonsa mukaan ikuinen elämä. + +Mutta jos tutkimme heitä nyt, jos otamme heidät oikein tarkastelun +alaisiksi ja kysymme heiltä: tiedättekö todella, että toivonne ei ole +turha? Tiedättekö että varmasti olette olemassa ikuisesti? Tiedättekö, +että kuoleman jälkeen voitte yhtyä Jumalaan? niin heidän täytyy yhdellä +suulla vastata: »sitä emme tiedä. Me sen uskomme, luotamme siihen, koska +Vapahtajamme on meille sen luvannut ja se on pyhässä kirjassa +kirjotettu». + +Tai sitten he, jos ovat vielä rehellisempiä, tunnustavat: »Me uskomme +siihen sentähden, että kaikki muutkin niin uskovat, mutta emme sitä +tiedä.» + +Näin heidän täytyy vastata. He eivät _tiedä_, josko ovat kuolemattomia. +He voivat tuntea ja toivoa sisässään, mutta heillä ei ole tavallisissa +oloissa mitään tieteellisesti päteviä todistuksia siitä, että ovat +kuolemattomia. + +Nyt tiedätte, että jooga, niinkuin me kaikki teosofit selitämme, onkin +se menettelytapa ja se luottamus ja tieto, että ihminen voi ja että +ihmisen täytyy yhtyä hengessään Jumalaan, joka on kuolematon, mutta ei +kuoleman jälkeen, vaan tässä elämässä. Te tiedätte, että jooga, joka on +kaikkien uskontojen salainen oppi, sanoo: »Älkää luottako sellaiseen +harhaluuloon, että te olette, sellaisina kuin olette, kuolemattomia +olentoja. Älkää luottako siihen, että tulette elämään ikuisesti ja että +kuoleman perästä tulette yhtymään Jumalaan. Älkää luottako siihen, sillä +se on erehdystä. Te olette kuolevaisia olentoja. Niinkuin teidän +ruumiinne on kuolemaan tuomittu, niin on teidän personallisuutenne myös +kuolemaan tuomittu. Se, minkä uskotte omaksi itseksenne, se, jota +kutsutte minäksenne, jota kuvailette katsellessanne itseänne, koko tämä +personallisuus, jonka itseksenne tunnette, se on kuolevainen. Te ette +ole kuolemattomia. Te olette olemassa jonkun aikaa kuoleman jälkeen. Kun +olette heittäneet fyysillisen ruumiin, olette olemassa ruumiissa, joka +fyysilliselle katseelle on näkymätön. Se on rakennettu hienommasta +aineesta, jos niin saa sanoa, mutta sekin elää vain jonkun aikaa. Teidän +personallisuutenne, joka on sama kuin näkymätön ruumiinne, haihtuu, ja +teistä ei jää jälelle muuta kuin kaiku luonnon suureen muistiin. Teistä +ei jää jälelle personallisuudestanne muuta kuin muisto ja te ette itse +voi sitä muistoa itsessänne säilyttää, sillä itsetietoinen itsenne ei +ole muualla kuin personallisuudessa. Kyllä on totta, että syvällä +sisässänne on olemassa Jumalallinen Henki--teidän yksilöllinen minänne, +mutta se ei ole itsetietoinen, se ei ole niin sanoaksemme +personallistunut, se on siellä takana salaisuutena. Te ette tunne muuta +kuin omaa personallisuuttanne. Se personallisuus haihtuu ja kuolee.» + +Näin selittää uskontojen salainen oppi. Näin opettaa meille jooga ja kun +jooga lisää: »teidän tehtävänne on yhtyä Jumalaan», merkitsee se toisin +sanoin: »teidän tehtävänne on eläessänne tulla kuolemattomiksi, voittaa +kuolema. Jos te tahdotte joogaa harjotella, pitää teidän voittaa oma +kuolevainen personallisuus. Teidän pitää saavuttaa ikuinen elämä nyt jo +eläessänne ja ellette sitä saavuta nyt, ette voi sitä saavuttaa kuoleman +jälkeen, sillä nyt on otollinen aika ja nyt pitää työskennellä +niinkauankuin päivä on.» + +Näin selittää jooga-oppi, ja tästä me, jotka olemme kuolevaisia +olentoja, me, jotka emme ole ratkaisseet kuoleman salaisuutta, me, jotka +emme ole itsetietoisesti voittaneet kuolemaa, meidän pitäisi nyt täällä +eläessämme astua ulos omasta harharuumiistamme, tulla kuoleman +valtakuntaan ja voittaa kuolon voima! Meidän pitäisi tehdä itsemme +iankaikkisiksi, kuolemattomiksi tässä eläissämme! Me huomaamme, mikä +ihmeellisen vakava ja vaikea työ tämä on. Se on suurin työ, mikä on +annettu ihmiselle, sillä missä on se ihminen, joka siihen työhön edes +uskookaan? + +Ajatelkaamme ihmisiä. Jokaisella on paljon puuhaa omassa elämässään, +jokainen on kiinni milloin missäkin hommassa. Kuinka hänellä olisi +aikaa, käyttääksemme uskonnollista lausetapaa, pelastaa oma sielunsa? +Kristillisen puheen mukaan se tapahtuu ikäänkuin käden käänteessä, +meidän tarvitsee vain siihen uskoa! Mutta aikain viisaus ja salainen +tiede sanoo ja ne ihmiset, jotka ovat kokeneet, tietävät, ettei ole +sielu pelastettu sillä että uskomme. Ainoastaan tiedon kautta sielun +pelastuminen on mahdollinen, ainoastaan siten että tulemme henkisiksi +olennoiksi, itsetietoisiksi kuolemattomiksi olennoiksi. + +Fyysillinen ruumiimme ei ole kuolematon, mutta meidän täytyy tulla +kuolemattomiksi sillä tavalla, että tiedämme olevamme toista kuin +fyysillinen ruumis, että tiedämme vain käyttävämme fyysillistä ruumista +asuinhuoneenamme ja välikappaleenamme työtä tehdäksemme, mutta emme pidä +ruumista omana itsenämme. Meidän täytyy oppia eläissämme jättämään +fyysillinen ruumiimme ja liikkumaan siinä maailmassa, jota kutsumme +näkymättömäksi maailmaksi, sekä seurustelemaan niiden olentojen kanssa, +jotka kuolemattomuuden valtakunnassa elävät. Niin suuri työ on sellaisen +ihmisen edessä, joka tahtoisi ryhtyä joogaan. + +Me ymmärrämme, että jos sellaiseen työhön ryhtyy, on hyvä, että on +auttajia, neuvonantajia, ohjaajia. Kuitenkin on osa tästä työstä sitä +laatua, että sen voi jokainen suorittaa itsekseen. Osa työstä on sitä +laatua, ettemme siinä tarvitse muuta suullista neuvoa kuin sitä, mitä on +annettu kaikissa uskonnoissa, pyhissä kirjoissa ja julkisissa +jooga-järjestelmissä. Kun sen neuvon otamme varteen, silloin voimme +vaaratta valmistaa itseämme pitkän matkaa. + +Toivon, että olette kaikki lukeneet pienen kirjasen »Elonneste». Toivon +myös, että olette lukeneet kirjasta »Suuret Uskonnot» luvun »Kuinka +vanhassa Intiassa totuutta etsittiin». Niissä kuvataan joogaa ja ne +täydentävät tätä luentoa. + +Uskonnoissa puhutaan ihmisen täydellisyydestä ja annetaan ihmisille +siveellisiä neuvoja. Uudessa testamentissa ja varsinkin vuorisaarnassa +Kristus kehottaa seuraajiaan uuteen siveelliseen elämään. Hän antaa +esim. viisi uutta käskyä: älä koskaan kiivastu, älä katso naista +himoitaksesi häntä, älä ole pahaa vastaan, älä vanno äläkä käy sotaa +vaan rakasta vihollisiasi. Itämaitten suuri vapahtaja Buddha antoi +niinikään viisi uutta käskyä kaikille ihmisille, kymmenen +opetuslapsilleen. Mooseksen kymmenen käskyä ovat tunnetut kauas +ulkopuolelle juutalaisten piiriä. Mihin uskontoon tahansa tutustumme, +huomaamme, että on annettu ihmisille määrättyjä käskyjä, joita +on kehotettu noudattamaan. Samalla kun on puhuttu ihmisen +kuolemattomuudesta, hänen toivostaan ja tulevaisuudestaan, on +terotettu mieleen erityisiä siveellisiä neuvoja. + +Tänäpänä ei kristikunnassa näitä asioita vielä ymmärretä. +Kuolemattomuutta pidetään luonnollisena tosiseikkana, joka meitä kaikkia +kuoleman jälkeen odottaa. Käskyt ymmärretään kaunopuheisiksi Jeesuksen +hengen tuotteiksi, joilla ei ole mitään kaytännöllistä merkitystä ja +jotka eivät ole ehdottomia eivätkä välttämättömiä noudattaa. Mutta +ihminen joka tahtoo ryhtyä joogaan, hän ymmärtää ennen kaikkea, ettei +näitä asioita voi ottaa leikin kannalta, pintapuolisesti, +kevytmielisesti. Hän ymmärtää heti, että mitä on sanottu uskonnoissa, +mitä suuret viisaat ovat opettaneet, se on sanottu vakavasti, se on +lausuttu todellisella tarkotuksella. Intiassa on Patandshalin +jooga-järjestelmässä ensimäiset askeleet n.k. _jama_ ja _nijama_. Näitä +vastaavat muissa uskonnoissa siveelliset neuvot ja käskyt, jotka samaten +ovat joogan ensimäisiä askeleita. + +On kyllä uskovaisia, jotka tähän väittävät: »me otamme Jeesuksen käskyjä +niin vakavalta kannalta, että uskomme niiden joutuvan ikuiseen +kadotukseen, jotka eivät hänen käskyjään noudata.» + +Olkoon, mutta siinä on toinen peruserehdys. Ikuista kadotusta ei ole +luonnossa. Ei kenenkään tarvitse helvetin pelosta ruveta Jeesusta +seuraamaan. Iankaikkista kadotusta ei ole, ainoastaan--kuolema niille, +jotka eivät harjota joogaa. + +Jos syvennymme uskontojen salaiseen viisauteen, emme enää voi lohduttaa +itseämme millään taikauskolla. Emme voi rauhottaa mieltämme sanomalla: +»emmehän kuitenkaan joudu ikuiseen kadotukseen». Suoraan meidän täytyy +tunnustaa: »me kuolemme, ellemme ota elämää todelliselta kannalta.» Ei +meitä odota muuta; luonto ainoastaan tappaa meidät rikollisina +olentoina. Mutta jos tahdomme saavuttaa kuolemattomuuden ja tulla +ikuisiksi Jumalan pojiksi, silloin emme voi olla kevytmielisiä. Silloin +meidän täytyy ymmärtää, että ensimäiset askeleet ovat jama ja nijama eli +kaikkien uskontojen siveyskäskyt. + +On sama, minkä uskonnon käskyt ihminen ottaa ojennusnuorakseen, sillä +syventyessään niihin perinpohjin hän tulee samaan päämäärään. Kaikki +vievät Jumalan luo, yhdentekevää, valitseeko hän kristinuskon, +buddhalaisuuden tai jonkun viisausopin, vai piirtääkö hän itse +ihanteelliset ääriviivat elämälleen. + +Uskontojen viisaat opettajat ovat ainoastaan näyttäneet tietä tai +osottaneet suuntaa, mihin päin on kuljettava. Me voimme myös itse nähdä +tietä, itse ymmärtää, mihin päin on kulkeminen ja siis itse laatia +itsellemme käskyjä. + +Tämä on suuri totuus, jonka meidän aikanamme teosofinen liike selvittää +ihmisille. Me emme ole sidotut kristinuskon käskyihin enemmän kuin +Buddhan oppiin tai Zoroasterin tai Laotsen. Me voimme itse valita +itsellemme käskyt, mutta me olemme sidotut kulkemaan. Meidän täytyy +kulkea tietä, jos tahdomme joogaa harjottaa. Siinä suuri vapautemme ja +samalla ihmeellinen edesvastuumme, kun oivallamme, mistä on kysymys. +Ammentakaa vaikka oman henkenne syvyydestä elämän käskyt itsellenne, +mutta kulkekaa tiellä. + +Sentähden on selvästi tajuttava, jos tahdomme joogaa harjottaa, _mitä +varten_ meidän on noudatettava määrättyjä käskyjä ja määrättyä +elämäntapaa. Miksikä on joogassa ensimäiset askeleet jama ja nijama[2] +eli kaikki siveelliset käskyt? Hyvin selvästä syystä. Kun tahdomme tulla +kuolemattomiksi olennoiksi, täytyy meidän tahtomme olla luja. Sen täytyy +olla voimakas, itsetietoinen, keskitetty, kun otamme päämääräksemme +astua ulos fyysillisestä ruumiistamme itsetietoisina kuolemattomien +maailmaan. Jooga on itse asiassa keskityksen oppimista, oppimista +tahtomaan yhtä asiaa, ja sitä varten täytyy meidän saattaa koko +olemuksemme tasapainoon, tyyneksi, rauhalliseksi. Se on siveyskäskyjen +tarkotus jooga-työssä. Se on annettu pyrkijälle tehtäväksi. +Puhdistakaamme ensin itsemme, tehkäämme itsemme rauhalliseksi, +saattakaamme oma tunne-olemuksemme tyyneksi. Jos meitä tunne voi häiritä +ja tehdä levottomaksi, jos meitä mikään voi ärsyttää, tuskastuttaa, +saattaa pois tasapainosta, niin emme sillä hetkellä kykene joogaan. +Meidän täytyy saada valta oman itsemme yli. Meidän täytyy oppia +tuntemaan oma itsemme. Meidän täytyy tuntea oman olemuksemme perustassa, +tahdommeko totella yksin--Jumalaa. + +Kun ihminen alkaa noudattaa määrättyä siveellistä järjestelmää, joko +toisen tai toisen opettajan säätämää tai oman henkensä laatimaa, silloin +hän oppii tuntemaan itseään ja näkemään, mille hän painoa panee +elämässä, mikä häntä ilahuttaa ja mikä surettaa tai tekee levottomaksi. +Ja hän huomaa, ettei ainoastaan rumat, itsekkäät tunteet vaan myös +hellät, kauniit, personallista rakkautta uhkuvat tunteet voivat häiritä +häntä Jumalaa etsiessään. Ei mikään henkinen siveys tee ihmistä koskaan +kylmäksi, pahaksi, kovaksi; päinvastoin hän tulee hellemmäksi, +rakastavammaksi, huolehtivammaksi. Tuskat ovat hänelle suuremmat, +maailman synnit laskeutuvat hänen yllensä, hän rakastaa enemmän, hän +kärsii enemmän, hänen koettelemuksensa ovat moraalisesti suuremmat kuin +ennen, ja kuitenkin keskellä kaikkea tätä tuskaa ja levottomuutta hänen +täytyy löytää itsestään rauhan asunto. Hänen täytyy löytää tasapaino, +niin että vaikka maailmat menisivät murskaksi, vaikka tähdet putoisivat +ja kaikki sortuisi hänen ympärillään, hän seisoisi lujana kalliolla. Ja +se kallio on tyhjässä avaruudessa ja se kallio on hänessä itsessään. Kun +hän löytää tällaisen perustuksen, silloin hän on tehnyt työn, jota +siveyskäskyt tarkottavat. + +Tätä päämäärää on tarkotettu valmistavalla jooga-työllä, n.k. +»puhdistuksella». Kun sen saavutatte, niin te rakastatte enemmän kuin +ennen, mutta kuitenkin olette iankaikkisesti rauhallisia. Te kärsitte +enemmän kuin ennen, ja kuitenkin te seisotte järkkymättömän lujina. Kun +ihminen saavuttaa tämän kyvyn harjottamalla jooga-asketismia, silloin +hän on oppinut tuntemaan itsensä. Hän tietää, mitä hän tahtoo, ja hän +tahtoo Jumalaa, totuutta, kuolemattomuutta Jumalan yhteydessä. Ja nyt +hänelle alkaa uusi työ. Vanhan intialaisen jooga-järjestelmän, +Patandshalin Jooga-Suutrojen mukaan seuraa nyt kaksi askelta, joita +niissä kutsutaan nimeltä _aasana_ ja _praanajaama_, eli »asento» ja +»hengityksen voittaminen.»[3] + +Ensimäinen askel, jama ja nijama, teki tunne- eli astraaliruumiimme +tyyneksi ja saattoi sen tasapainoon. Nyt huomio käännetään fyysilliseen +ruumiiseen ja käsketään harjottamaan aasanaa ja praanaajaamaa. +Asento--mikä asento? Joogassa tullaan harjottamaan erinäisiä +mietiskelyjä, ja jotta sitä voisi harjottaa, täytyy paitsi tunneruumiin +myös fyysillisen ruumiin tottua olemaan aivan hiljaa, häiriötä +tuottamatta. Sentähden Patandshalin järjestelmässä puhutaan ensin +aasanasta. Ihmisen täytyy etsiä itselleen sellainen asento, joka ei +häntä häiritse. Patandshali sanoo, että näitä asentoja on paljon ja +monenlaisia ja kullekin ihmiselle voi olla oma erityinen asentonsa +sopivin, mutta hänen täytyy löytää asento, joka tekee, että hän voi +unohtaa fyysillisen ruumiinsa. + +Itämailla tavallisesti käytetyssä asennossa ihminen istuu maassa jalat +allaan, selkä ja pää suorana samassa viivassa, ja sanotaan, että se on +kaikkein helpoin ja mukavin asento useimmille ihmisille. + +Länsimailla käytetään istuvaa, vanhaa egyptiläis-assyrialaista asentoa, +jonka voitte nähdä esim. egyptiläisissä kuvissa. Se on myös +jooga-asento, ja se on useimmille länsimaalaisille sopivin. Siinakin on +selkä oleva suorana ja pää samassa linjassa. Aasanan oppiminen on nyt +siinä, että oppii olemaan määrätyssä asennossa liikkumattoman hiljaa. +Sentähden Patandshalin jooga-järjestelmässä puhutaan asennosta +erityisenä askeleena. Nykyaikaisissa esoterisissa järjestelmissä ei +puhuta niin paljon tästä asennosta, eikä sitä tehdä erityiseksi +askeleeksi, neuvotaan vain millä tavalla voi istua, mutta itämaalaiset +ovat nähtävästi pyrkineet korkeammalle ja alusta saakka tienneet +selvemmin, mihin päämäärään tähtäävät. Aasana on erinomaisen tärkeä, +sillä varsinaisen joogan eli okkultisen mietiskelyn fyysillinen ehto on, +että ruumis on liikkumatta mukavassa asennossa. Kun ihminen alkaa +harjottaa aasanaa, hän kohtaa kaikenlaisia vaikeuksia, häntä kiusaavat +uneliaisuus, väsymys, levottomuus, liikkumisen halu ja monenlaiset +ruumiilliset tuskat. Hänen ruumiiseensa ryntäävät niin monenlaiset +hirveät kärsimykset. Niin on alussa, kun ruumis on tottumaton, mutta +pitää jatkaa, kunnes löytää oman asentonsa ja kykenee olemaan +liikkumatta niinkauankuin itse tahtoo. Tiedätte, että intialainen joogi +istuu mietiskellen tuntikausia, päiviä, jopa--niin kerrotaan--kuukausia +ja vuosia samassa asennossa. Hän istuu esim. käsi ylhäällä niin kauan, +että taivaan linnut luulevat hänen käsivarsiansa oksiksi ja rakentavat +pesänsä niihin. + +Toisena askelena fyysillisen ruumiin voittamisessa on menettely, jota +kutsutaan nimellä praanajaama eli »hengityksen tappaminen». Sen kautta +ihminen oppii tulemaan hengityksensä herraksi. Hengitys on meille +elämää, hengittämättä me kuolemme. Muutamat ihmiset hengittävät +nopeasti, toiset sangen verkalleen. Kaikkien, jotka oppivat laulamaan, +esiintymään näyttämöllä, puhumaan julkisesti, tulee tottua hengittämään +rauhallisesti; muuten heidän äänensä ei kestäisi. Jokainen, ken näin +esiintyy, harjottaa senvuoksi jonkun verran praanaajaamaa. Joogaan +kuuluva praanaajaama on vain sama asia kehitettynä huippuunsa. Joogit, +jotka saavuttavat korkeimman ennätyksen tässä taidossa, voivat hengittää +kerran tunnissa tai kerran vielä pitemmässä ajassa. Joogassa +praanaajaama on siis sitä, että ihminen vähitellen oppii hengittämään +yhä hitaammin, ja kuta hitaammin hän hengittää, sitä vähemmän hän +kuluttaa elämänvoimaa. + +Tarkastakaa ihmisiä ja te huomaatte, että ne, jotka hengittävät +nopeasti, kuluttavat paljon fyysillistä elämänvoimaa. He ovat +tunteellisia ia innostuvia, mutta väsyvät pian. Sellaiset taas, jotka +hengittävät harvaan, ovat voimakkaita, hitaampia innostumaan, mutta +lujempia ja luotettavampia. + +Hengitystä jokainen voi oppia hillitsemään. Meidän päiviemme +voimistelujärjestelmissä on otettu praanaajaama käytäntöön. Kaikkien +urheilijain ja voimistelunharjottajain, jotka järjestelmällisesti +treenaavat itseään, täytyy oppia hillitsemään hengitystä. Mitenkä +kävisi, jos juoksija läähättäisi? Praanaajaama kuuluu välttämättä +fyysillisen ruumiin puhdistustyöhön ja herrauden saavuttamiseen sen yli. + +Mutta länsimaitten esoterisissä kouluissa ei puhuta näistä fyysillisistä +harjotuksista paljon. Ne ovatkin vaarallisia, ellei noudateta viisasta +järjestelmää. Niitä ei voi omin päin harjottaa liian pitkälle. Täällä +länsimailla, jossa fyysillinen ruumis on karkea eikä niin hienosti +rakennettu kuin itämailla, voimme hiljakseen oppia hengittämään +rauhallisesti, mutta emme voi toivoa saavuttavamme sellaisia tuloksia +kuin itämailla. Sentähden täällä alussa sivuutetaan fyysillisiä +harjotuksia, mikäli ne koskevat suurempia ennätyksiä, ja ainoastaan +alkusaavutukset asetetaan oppilaan saavutettaviksi. Täällä siirrytään +heti ensimäisten askeleitten, jaman ja nijaman jälkeen varsinaiseen +mietiskelyyn, joka intialaisessa jooga-järjestelmässä käsittää neljä +myöhempää askelta nimeltä _pratjaahaara_, _dhaarana_, _dhjaana_ ja +_samaadhi_. + +Ensimäinen askel on pratjaahaara, joka merkitsee »katsomista +sisäänpäin», oman itsensä tarkastamista. Tämä ei ole itsetutkimusta +samalla tavalla kuin jama ja nijama, jolloin pyrkijä noudattaen +määrättyjä siveyskäskyjä oppi itsensä tuntemaan ja hillitsemään +tunneruumistaan, vaan tämä on uusi muoto. Tässä hän istuu varsinaisesti +mietiskelemään määrättyinä hetkinä ja on jo tunteissaan tyyni, hänellä +on tahto jo vakava, ruumis jo hiljaa. Nyt hän ryhtyy tarkastamaan +»ajattelijaa» itsessään, missä määrin hän osaa ajatella, mitä hän +ajattelee ja miten hänen ajatuskykynsä itsestänsä toimii. + +Tämä on eri asia, sillä me tapaamme maailmassa ihmisiä, jotka ovat +pitkälle kehittyneet siveellisessä suhteessa, ollen lähellä pyhyyden +tilaa, mutta eivät osaa mietiskellä. He osaavat ehkä keskittää koko +tarmonsa rukouksen tapaiseen ponnistukseen, mutta eivät okkultisella +tavalla osaa käyttää meditatsionia tutkimusvälikappaleena. Meidän näet +ei pidä luulla, että kun kehitymme ihanteellisen siveellisiksi, samalla +olisimme salatieteilijöitä. Siveelliset askelet ovat alkuvalmisiuksia, +mutta kun oppilas alkaa harjottaa okkultista mietiskelyä, hän huomaa, +että uusi työ on hänen edessään. Kuta tunnollisemmin hän on suorittanut +puhdistustyön, sitä helpompi on mietiskely, sitä pikemmin se vie +tuloksiin. + +Pratjaahaaraa harjottaessaan yrittelijä oppii näkemään, että ajatus on +aivankuin nuori hillitsemätön varsa, joka kulkee omaa tietänsä, juoksee +omin päin. Kaikenlaisia kuvia ajattelija loihtii hänen silmiensä eteen. +Hän koettaa hillitä ajatuksiansa, mutta kun hän saa kiinni yhdestä +linjasta ja pysyy siinä muutaman hetken, tulee äkkiä kuin pysähdys, ja +toisia ajatuksia nousee mieleen. Hän ei ollenkaan osaa sitä, mitä hänen +varsinaisesti pitäisi tehdä, nimittäin, saattaa oma ajattelijansa +täydelliseen lepotilaan, niinkuin tarkotus on. Tämä on välttämätöntä, +kun ihminen tahtoo nousta pois personallisuudestaan ja tulla +kuolemattomaksi olennoksi. Hän ei voi vapautua omasta itsestään, ellei +kaikki hänen sisällään ole tyyntä ja hiljaista. Eikä tämä sisällinen +rauha saa olla mitään väsymyksen hiljaisuutta, joka seuraa liian +suuresta ponnistuksesta, vaan sen täytyy niin sanoaksemme olla täynnä +nuoruuden voimaa, positivista tahtoa, selvyyttä ja itsetietoisuutta. + +Joogin päämäärä, mietiskelyn ensimäinen askel on saavuttaa tällainen +mielen tyyneys, ajattelemisen tyhjyys, tällainen lepohetki kaikessa +tajunnallisessa kolminaismaailman elämässä. Ja alkaessaan tätä +pratjaahaaraa hänestä näyttää saavuttamattomalta ihanteelta tehdä aivot +tyhjiksi. Se tuntuu aivan mahdottomalta. + +Helppoa on saattaa tunneruumis hiljaiseksi, helppoa saattaa fyysillinen +ruumis levontilaan. Mitä se on, verrattuna niihin helvetintuskiin, jotka +hiipivät oppilaan aivoihin ja mieleen, silloin kun hänen pitäisi saattaa +koko personallisuutensa aivan vapaaksi, rauhalliseksi ja tyyneeksi! +Ajatus on paljon vaikeampi voittaa kuin fyysillinen ruumis ja +tunneluonto. Ajattelija ihmisessä on taikavoima, loitsija. +Mielikuvitus on ennustus ja ensimäinen oire uudesta aistista, +astralisesta selvänäköisyydestä, ja se on kaikkein vaikein oppia +hillitsemään. Pyrkijän on sentähden noudatettava tarkkaa metodia +pratjaahaara-työssään. Hänen on pidettävä huolellinen kirjanpito niistä +ajatuskuvista, jotka pyrkivät säännöllisesti häiritsemään ja nousemaan +mieleen keskellä mietiskelyä. Hän tutkikoon itseään, mistä ne johtuvat, +ja jos hän huomaa niiden johtuvan jostakin ennakkoluulosta, koettaa hän +valaista ymmärrystään. Jos ne johtuvat jostakin väijyvästä himosta, +koettaa hän puhdistaa tunneluontoaan, jos epämukavuudesta asennossa, +koettaa hän sitä oikaista. Meidän mielikuvituksemme on niin herkkä +kaikille vaikutuksille, jotka lähtevät käyttövälineistämme, että meidän +täytyy oppia poistamaan kaikki syyt, jotka johtavat häiritseviin +ajatuksiin. Askel askeleelta oppilas täten pääsee rauhaan omasta +ajattelijastaan. + +Toinen mietiskelyn aste on dhaarana eli ajatuksen keskittäminen, jolloin +pyrkijä ottaa määrätyn ajatuskuvan ja koettaa pitää sitä mielessään. +Tämä on aivan koneellinen harjotus ja sitä hän tietysti on tullut +harjottaneeksi jo muissakin harjotuksissa esim. pratjaahaarassa, mutta +nyt hänen täytyy tottua siihen, että ottaa minkä ajatuksen tahtoo ja +pitää sitä mielessään niinkauankuin tahtoo. Oppilas menettelee esim. +näin: panee kellon pöydälle ja sanoo: »nyt alotan, piirrän avaruuteen +silmieni eteen kultaisen kolmion ja katselen sitä 20 minuuttia eikä +mikään saa häiritä ajatustani.» Tämä on ajatuksen keskittämistä. Jos te +tällä hetkellä yritätte näin tehdä, huomaatte olevanne kerrassaan +naurettavassa asemassa. Te ette osaa kaksikymmentä sekuntiakaan niin +tehdä, jollette ole harjottaneet mietiskelyä. Mutta kun ihminen +harjottaa dhaaranaa, hän asettaa itselleen ehdottomia vaatimuksia. +Vieläpä hän voi lisätä äskeiseen esimerkkiin: »20 min. päästä, vaikken +ole katsonut kelloa, alitajuntani huutaa minulle ja minä havahdan.» Ja +niin käy, jos pyrkijä on oppinut pratjaahaaran kautta tyhjentämään +aivonsa. Tätä keskityskykyä hänen täytyy niin paljon harjottaa, että voi +siihen luottaa, ja silloin ylimeno siitä johtaa dhjaanaan eli +varsinaiseen mietiskelyyn. + +Dhjaanassa joogan harjottaja ei enää pidä määrättyä aineellista kuvaa +silmiensä edessä vaan ottaa jonkun aatteellisen asian tutkittavakseen. +Mietiskelyn suuri ihmeellisyys on näet, että kun mietiskelijä osaa +ajatuksiaan keskittää, hän oppii tutkimaan salatieteellisesti. Edelliset +harjotukset ovat itse asiassa herättäneet hänen sisäisen +selvänäköisyytensä. Hän ottaa nyt tutkiakseen esim. jonkun hyveen, +sanokaamme nöyryyden ja ylpeyden. Hän pitää nöyryyttä silmiensä edessä +ja tutkii, mitä se on. Kuinka hän niin osaa tehdä? Siinäpä on hänen +taitonsa. Hän kohdistaa kaiken huomionsa nöyryyteen ja tutkii sitä +kaikilta puolilta, mistä se on aiheutunut, mitä se hyödyttää, miksikä se +lopullisesti muuttuu. Tuhansissa muodoissa nöyryys ja ylpeys, sen +vastakohta, astuvat hänen silmiensä eteen ja hän katselee niiden +kehitystä ihmissielussa kautta aikojen. Samalla tavalla hän tutkii +toisia kysymyksiä. Mitä on totuus? Mitä on jälleen syntyminen? Mitä on +karma? Hän kysyy mitä tahansa itseltään ja etsii mietiskelyn avulla +vastausta. En väitä, että tutkimus on suoritettu yhdessä tunnissa tai +kahdessa. Saattaa se kestää vuosikausia. Esim. jälleensyntymistä varten +täytyy paljon tutkimuksia tehdä, herättää muistoja edellisistä elämistä +j.n.e. ennenkuin voi selvästi tajuta, mitä on jälleensyntyminen. + +Mutta kun ihminen on oppinut mietiskelemään, varsinaista dhjaanaa, +tapahtuu itsestään hänelle, että hän siirtyy seuraavaan lopulliseen +meditatsioni-asteeseen, samaadhiin. Hän nimittäin saavuttaa tuloksen +tutkimuksistaan sillä tavalla, ettei hän ainoastaan katso tutkittavaa +asiaa ulkopuolelta vaan astuu itse ulos fyysillisestä ruumiistaan, +aivankuin perhonen kotelostaan, siihen toiseen maailmaan, jossa hänen +mietiskelynsä esine on todellisuutena. Te, jotka olette perehtyneet +teosofiseen maailmankatsomukseen, tiedätte, että henkimaailmassa eivät +ainoastaan tunteet ja ajatukset ole niin sanoaksemme käsin koskettavia +todellisuuksia, vaan myös aatteet ja ihanteet siellä elävät ikuisina +todellisuuksina. Ja tässä maailmassa, missä esim. nöyryys ja ylpeys +henkisinä voimina ovat todellisuuksia, joogi samaadhitilassa yhdistää +tajuntansa niihin, niin että hän sisässään tajuaa, mitä nuo henkiset +voimat ovat. Tässä maailmassa hän myös pääsee yhteyteen luonnon muistin +kanssa. Luonnon muisti on pettävä, niinkauankuin »akaashisia +aikakirjoja» luetaan astralisesti, niinkauankuin mietiskelijä katselee +menneitä ja tulevia tapahtumia ulkopuolelta ikäänkin kuvina, mutta kun +hän dhjaanista nousee samaadhiin, ja osaa sisässään korkeammalla tavalla +yhtyä luonnon muistiin, silloin hän voi todella tietää. Hän ei ole +silloin tekemisissä pettävien harhojen kanssa. Hänen ruumiinsa on tuossa +liikkumattomana, hän itse on samaadhi-tilassa sen ulkopuolella ja tutkii +asioita tajunnan omassa maailmassa, ollen yhtä niiden kanssa. + +Tämä tutkimus voi viedä joogin kauaksi tiedossa. Puhdistustyö, ja muu +valmistus, minkä hän ennen on suorittanut, on silloin takeena hänen +tutkimuksensa luotettavuudesta. Ei hän sittenkään voi olla niin varma, +että sanoisi: tämä on ehdoton totuus. Kaukana siitä. Hänelle jos +kellekään on mennyt silmät auki näkemään, kuinka vähäpätöiset hänen +kykynsä silloinkin ovat verrattuina korkeiden vihittyjen kykyyn, mutta +hän tietää, että jos hän on aivan vilpitön, voi hän saada edes +jonkinlaista tietoa ja varmuutta. Hänen ei tarvitse myöhemmin paljon +muuttaa niitä tutkimuksen tuloksia, jotka hän on saavuttanut. Jos +katsomme salatieteilijöitä maailmassa, huomaamme tosin, että kuta +vähemmän he tietävät sitä enemmän luottavat kykyihinsä. Mutta mitä +enemmän he tietävät, sitä nöyremmiksi tulevat. Mestari yksin voi sanoa +jotakin varmaa tietävänsä ja minun tietääkseni Mestaritkin ovat +vaatimattomia. + +Saavutettuaan samaadhi-tilan ihminen on tullut yhdeksi kuolemattomista. +Hän ei ole nyt niinkuin muut ihmiset, joilla on kaipuu kuolemattomuuteen +ja hämärä muisto entisestä taivaselämästään. Hän on itsetietoisesti +kuolematon olento, hän on saavuttanut jäsenyyden salaisessa maailmassa, +fyysillisen elämän tuolla puolen, ja hänen työkseen tulee nyt kirkastaa +fyysillistä välinettä niin, että se voi ottaa vastaan kuolemattoman +asujamen pimittämättä tuon kuolemattoman näköä. Vihkimyksen vihkimyksen +perästä hän nyt ottaa, edetessään kaidalla tiellä mestariutta kohti, +mutta nämä asiat eivät enää kuulu niihin joogaharjotuksiin, josta tänään +olemme puhuneet, vaan vievät salatieteilijän kauas pois ihmisten +ilmoilta, jumalien ja maailmanvaltojen fyysillisille järjelle +käsittämättömille toiminnanalueille. + + + + +ALAVIITTEET + + +[1] Seitsemäs aisti, joka yleensä perustuu järjestyksen eli rytmin +tajuamiseen on toiselta kannalta katsoen myös varsinainen musikalinen +inspiratsioni, vaikka emme tässä yhteydessä ota sitä puolta lukuun. + +[2] Katso näiden sanojen selitys kirjasta »Suuret Uskonnot». + +[3] Ovat kuvatut kirjassa »Suuret Uskonnot». + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Salatiedettä omin päin, by Pekka Ervast + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12165 *** |