diff options
Diffstat (limited to '11773-0.txt')
| -rw-r--r-- | 11773-0.txt | 3552 |
1 files changed, 3552 insertions, 0 deletions
diff --git a/11773-0.txt b/11773-0.txt new file mode 100644 index 0000000..afd2a71 --- /dev/null +++ b/11773-0.txt @@ -0,0 +1,3552 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11773 *** + +KULLERVO + +Näytelmä viidessä näytöksessä + + +Kirj. + +Aleksis Kivi + + +1919. + + + + +JÄSENET: + +WÄINÄMÖINEN eli WÄINÖ. +ILMARINEN eli ILMARI. +ILMARIN EMÄNTÄ. +LEMMINKÄINEN. +KALERVO. +KALERVON EMÄNTÄ. +KULLERVO | +AINIKKI | heidän lapsensa. +KELMÄ | +UNTAMOINEN eli UNTO. +UNNON EMÄNTÄ. +TIERA. +KÄPSÄ | +WIKSARI | Tieran metsäkumppania. +TIIMANEN | +KIMMO. +KIILI. +NYYRIKKI. +Kaksi paimenukkoa. +Ilmarin palvelija (nais-). +Ilmarin miehiä. +Unnon miehiä. +Eräs sinipiika. +Ilmarin emännän haamu. +AJATAR. + + + + +Ensimäinen Näytös. + + +(Oikealla puolella Unnon huone, perällä vaihteleva luonto. Unto ja Kiili +tulevat vasemmalta). + +UNTO. Siis kaikki hyvin.--Mutta tietäisitkö jotain Kullervosta? +Ihmettelen missä nyt oleskelee mies. + +KIILI. Kaskea hän kaataa. + +UNTO. Nyt muistan, että aamulla hänen, koetteeksi, käskin tähän +työhön.--Kuinka käyttelee hän kirvestänsä? + +KIILI. Vimmatusti. Matkan päästä salaa katselin, kuinka hän hirsistössä +temmelsi. + +UNTO. Hirsistössä? Viitaan, tuonne vuoren alle, hänen käskin, vaan en +hirsistöön. + +KIILI. Parhaassa hongistossa hän kirveellänsä peuhasi: hän ristin rastin +hirret kaateli, ja sinkoilivat lastut ympärillään, kuin kipenät +tulikuumasta raudasta; ja riemuten katseli hän honkaa, koska ryskyen se +kaatui.--Mutta äkkiin taukoi hän, kirveensä kantoon iski, vihelteli +hetken ja sitten rupesi hän kiroilemaan, kiroili ihmiset, maan ja +taivaan; ja koska viimein hän vaikeni, niin äänetönnä hän seisoi +tuijotellen maahan, ja niinpä hänen jätin. + +UNTO. Näin tekee hän työnsä; hävityspä aina käsialansa on. Täynnä on hän +kiukkua, ja riehuu kuin kuohuisi sisällänsä palava koski. Ei ole hän +ihminen, vaan Hiien henki hänessä ihmishaamussa käy.--Lähe luoksensa ja +katso, ettei edemmäs hän kurjaa työtänsä jatka. + +KIILI. Minä menen, ehkei hyvä kanssansa leikitellä. (Menee. Unnon emäntä +tulee huoneesta). + +U:N EMÄNTÄ. Vielä sama synkeä muoto, jokohan ero meistä tulleen? Olkoon +menneeksi! enpä siitä hirteen läksis. + +UNTO. Sinä naasikka, jos tietäisit, niin etpä ihmettelis, että muotoni +on synkeä. + +U:N EMÄNTÄ. Etkä tahdo mulle tietoa antaa? + +UNTO. Uskoisitko, että mietiskelen yötistä unta, joka ei tahdo +mielestäni mennä? + +U:N EMÄNTÄ. Mitä uneksuit? + +UNTO. Että komeasti häitämme vietettiin: kanteleet soivat ja ilovalkeat, +joita Kullervo rakenteli, pihalla leimuit. + +U:N EMÄNTÄ. Tämä kaikki hyvin. + +UNTO. Vuota!--Vieraita suuri joukko meitä kunnioitti, toki kaipasin +seassansa veljeäni Kalervoa ja vaimoansa, mutta muistin viimein, +etteivät löytyneetkään enään eläväin seuroissa, vaan että vuosia sitten +heidät kuolemaan saattanut olin. + +U:N EMÄNTÄ. Sen ansainneet olivat. Maatkoot makeasti, niin veljesi kuin +kälyni myös. Niin kauvan kuin hengittivät, ei ollut meillä rauhaa, +mutta huoletoin on elomme ollut siitä asti kuin Kalma heidän suunsa +tukkei. + +UNTO. Kahdenpuolin riehui vaino veljesten välillä ja rauhaa toinen +toiselle ei suonut. Ne ajat ja riidat veriset muistan ja tahtoisinpa +kaikki nyt toisin päättyneeksi.--Mutta loppuun asti uneni kuule: +Katosipa iloni kaikki näiden heimolaistemme kohtaloa muistaissani, ja +akkunasta katsahtelin ulos ilman rantaa kohden. Kova myrsky lähestyvän +näkyi; pimeitä pilviä idästä taivaslaelle nousi ja päivä hämärtyi. +Vaaraa mieleni aavisteli ja pianpa oli se päällämme myös hirveällä +muodolla.--Äkisti tuleen pirttimme leimahti, sisään ryntäsi liekki joka +reijästä ja raosta, suomatta meille auki yhtään pelastuksen tietä; ja +tämä oli Kullervon työ. Hän naurulla vastasi hätähuutoomme ja +tuimemmaksi vaan aina kiihoitteli tulta, joka viimein sieppasi meidät +korkealle kierroksiinsa. Hyypiöinä manalasta nyt riensivät siihen myös +Kalervo ja emäntänsä ja sinkoillen tulessa lentelivät, kunnes siipensä +kärvennyit, ja tempais myöskin liekki heidät, samoin lopulta +Kullervonkin, että sekamelskassa keskellä tulta ja sauhua niin kaikki +pyöreimme maan ja taivaan välissä. Kohisten nyt pilvet idästä +lähestyivät ja edellä kiiti tuima tuulispää, joka meidät, niinkuin +jostain korkeasta jyrkästä, viskasi ales pohjattomaan syvyyteen, mutta +silloin heräsin toki.--Tämän kaltainen uneni; ja unohtaisinko sen, koska +muistelen Kullervoa? Onhan ennustettu, että hän meille surman saattaa. + +U:N EMÄNTÄ. Kullervo sun unissasi surmasi, siis surmaat hänen sinä; +niinpä selitetään unennäöt. Hän sinulta kuoloansa vartokoon, ja onhan +kädessäsi elinkautensa mitta. + +UNTO. Ettei niin ole, sen olemme nähneet. Muista, koska häntä menettää +koetimme, niin pettyipä neuvomme kaikki ja henki ei lähtenyt Kalervon +pojasta. Eihän lapsi pieni loihtia tainnut, mutta kuolo, niinkuin +näimme, ei häneen pystynyt. Tästä kummastuimme ja ymmärsimme jumalten +surmaansa ei suvaitsevan; ja pelkäänpä heidän vihansa päällemme +lankeevan, jos vielä kerran samaa keinoa kohtaansa yrittäisimme +uudistaa. Varoitti myös eräs tietäjä. + +U:N EMÄNTÄ. Miksi eivät tämän herjän kuolemata suvaitsisi? + +UNTO. Vaiti tästä! sitä kohden ei tuumiamme enään teroiteta; hän +eläköön.--Mutta lähestyyhän taloamme vieras. + +U:N EMÄNTÄ. Ken lienee hän? + +UNTO. Käyminen on Ilmarin, hartiat ja musta tukka myös; siinä takoja +kuuluisa. + +U:N EMÄNTÄ. Ankara vieras; huonettamme siivomaan riennän. (Menee). + +UNTO (yksin). Että lähenee hän Untamoisen huonetta, joka vihattu ja +vainottu on! (Ilmarinen tulee). Terve tuloa vieraaksemme! Mitkä asiat +saattoivat seppä Ilmarisen näille tienoille? Kaiketi neitosten maitoa +sinä seliltä soitten ja tunturien lakeilta etsit; sinä teräs-ainetta +etsit? + +ILMARI. Asiani arvaat, mutta niin hienoa kuin tahtoisin, en toki +käsittänyt ole. Käännynpä nyt taasen kotoani kohden. + +UNTO. Ja siellä sua odottaa naises nuori, Pohjolan kaunis tytär. + +ILMARI. Hauskalla mielellä kotihin käyn, sen todistan. + +UNTO. Ja pian, niin toivoa mahdat, hän sepän pienen sulle lahjoittaa, +joka kerran alasinta kanssas kilistelee. + +ILMARI. Enkö toivois sitä? + +UNTO. Mutta eipä suonut onni mulle perillistä ainoaa. + +ILMARI. Sulle verinen kohtalo pojan antoi, veljesi Kalervon pojan, jota +isän kädellä hoitaa taidat. + +UNTO. Tätä pedon sikiötä lapsenani pitäisin? Hän huoneeni kauhistus on, +ei ketään hän vääjää, vaan kaikkia uhaten kohtelee; sillä eipä käy +hänestä pilaa tehdä, koska on hän joltain peikolta peloittavan voiman +saanut. Kovasti itsiäni syytän, että kerran häntä armahdin enkä +surmannut häntä ynnä sukunsa kanssa. Nyt en mieli enään käsiäni vereen +ryvettää, sitä en mieli tehdä. + +ILMARI. Koska näin loukkaus-kives hän on, niin miksi et häntä luotas +saata? Myy poika minulle, minä paimenta olen vailla ja tämänmoisen juuri +tarvitsisin. + +U:N EMÄNTÄ (tulee huoneesta). Tule vieraaksemme, seppä Ilmari, ja elä +ohitsemme käy. + +UNTO. Asiaa tuumailla tahdon.--Mutta astu kattoni alle, Kalevan poika! +(Unto, Ilmari ja U:n emäntä menevät huoneesen. Kullervo tulee ja +viskasee kirveen olaltansa). + +KULLERVO (yksin). Kasken kaa'annasta tulen; mutta mitä siitä? Oi! +olisivat kaikki puut yksi puu, kaikki kirveet yksi kirves, niinkuin +tarina kertoilee, ja minä kirveellä ankaralla tämän taivaskorkean tammen +kaataa saisin, niin tietäisinpä mitä kohden.--Vereni polttaa tänäpänä, +ja mieleni riehuu koska isäni veljeä muistelen. Unto, kuinka kauvan +povessani säästelen sua kohtaan vihani tulta?--Mutta kohta sen teen, +teen koston työn, koska sovittaa vaan aika, että kerralla kaiken perhees +surmata taidan, niinkuin Kalervon perheen menetit sinä. Isäni ja emoni +murhasit, poikansa orjaksi teit ja otsaansa poltit merkin, josta häpeä +ja kirous paistaa. (Kimmo tulee). Tuossa tulee orjakumppanini, Kimmo. +Kimmo! + +KIMMO. Mitä tahtoo Kullervo? + +KULLERVO. Näetkö tätä merkkiä? + +KIMMO. Näetkös tätä, joka tässä keskellä otsaani irvistää? Sinullepa se +ylemmäs on painettu, että keltaiset kiharas sen peittää taitaa, mutta +tämä tässä näkyy aina niinkuin pilkku härän ottikossa. + +KULLERVO. Siinä, missä miehuus loistaa, istuu meillä tämä variksen-jalka +ja polttaa meitä ijankaikkisesti, polttaa vielä Tuonen maassa. + +KIMMO. Orjia olemme, ikeen alle meidät notkisti kova onni. + +KULLERVO. Ei iestä yhtään, mies.--Mutta miksi meitä surman päivänä +armahtivat, koska hävitettiin isäni huone ja sen asujamet, paitsi me. +Jospa miekka meidätkin silloin kaatanut olis! + +KIMMO. Unto, kenties, asiaa ei enään verisemmäksi tehdä tahtonut.-- +Muistatko tätä kauheata päivää? + +KULLERVO. Niinkuin muistelee polvenkorkuinen poika. Synkeät ajat olivat, +kaksi veljeä sillon toinen toistaan verisesti vainoivat. + +KIMMO. Ensinpä Unto eripuraisuuden siemenen kylvi ja viha kiihtyi +vimmatusti, kunnes miekan melskeissä verta laskettiin. Mutta viimein, +salaa niinkuin haukka, karkasi Unto joukkonensa isäs huoneen päälle ja +surmasi Kalervon perheen. Toki jätti hän meidät, jotka vielä kovempi +onni orjuuteen heitti; mutta eipä meistäkään sillon Kalma kaukana ollut. +Muistatko, mies, kuinka piennä poikana sinä sillon kuumassa melakassa +itses käytit? + +KULLERVO. Se jo muistostani on kadonnut. + +KIMMO. Koska ottelu kiivain oli, niin väkisin itses emosi käsistä irti +riistoit ja ryntäsit tappelijain sekaan, jossa kova vaara isääsi +uhkailevan näkyi, mutta tuskin ehdit miekkain vinkunan ennenkuin kaaduit. + +KULLERVO.. Seisoinpa sillon lähellä Tuonen rantaa, mutta kiukkuinen +kohtalo mun takaisin veti näitä päiviä näkemään. Tapahtuipa niin; mutta +hävittäjää kohtaan koston vannonut olen. Kuoleman ja tulen heidät +menettämän pitää, ja äänettömyyttä ympäri entistä Untolaa elköön +hämmentäkö muu kuin huuhkain käheällä huudollansa. + +KIMMO. Vaiti huuhkaimen huudosta. Sitä muistellessa läpi ruumiini +väristys käy. + +KULLERVO. Sinua kamoittaa kurjan linnun ääni? + +KIMMO. Malta! Koska kohtalomme yhteinen meidät niinkuin veljiksi tehnyt +on, niin asian sulle kertoa tahdon. Kuule, mitä sanon: minä murhamies +olen. + +KULLERVO. Oi Kimmo, mitä ilmoitat!--Mutta mille tuntuu murhamiehenä +olla? + +KIMMO. Kullervo! kuumasti sydän povessa tytkyy, muisto riutuu ja elon +kirkas päivä ehtooksi käynyt on. + +KULLERVO. Jotain tämänkaltaista siinä tilassa kuvaillut olen ja arvellut +mitä tekisin.--Mutta kenen kalmanhaisu sinua vaivaa? + +KIMMO. Erään Untolaisen; sillä näiden kahden veljen vihan tähden moni +itsellensä toimitti pikimustan sydämmen; minä myöskin osani sain, ja +näin oli tapaus: Äskenpä Unto miehinensä pahoin isäs karjan riistänyt +oli, huhtansa polttanut, laihon juuri terää tehdessä ja kivistelivät +mieltäni nämät rosmotyöt, että kostaa tahdoin ja pianpa toivoni täyttyi +myös.--Metsässä käydessäni erään Unnon miehen kohtasin ja paikalla +vasamani läpi selkänsä ammuin, että kärki ulos rinnasta tunki. +Kiljahtaen kaatui hän ja vereensä nukkui, mutta suohon ruumiinsa +hautasin ja haudan sammaleilla peitin. Mutta tehdessäni tätä lenteli +ympärilläni huuhkain, ilkeästi huudellen, ja senpä tähden kamoittaa mua +vielä tämän linnun ääni. Sillä olenpa katala mies ja muistelen +levottomuudekseni, mitä tehnyt olen, vaikka tiedän, ettei käy sitä +parantaa. + +KULLERVO. Teit sillon salamurhan, mies! + +KIMMO. Tämä jääköön tähän; mutta kuule varoitukseni: kätes verestä +säilytä ja koston tuumat aivostasi poista; melkein aina työtänsä kostaja +katuu, mutta katumuksensa on myöhä. + +KULLERVO. Malta: miten elää tässä palvellen sukuni surmaajata?--Mutta +Unnolle ei toki hyötyä työstäni oleman pidä, sillä orjana en hälle +siivosti askartele, vaan ylpeästi tässä ympärillä käyskelen ja katselen +muiden raatamista ja vaiti olen. Mutta tämä sappea tekee, polttaa +vertani ja silmät päästäni puhkaista tahtoo. Juuri niin, Kimmo, mutta +mitä hankkisi mies? Karkaisinko? Mutta merkityn orjan vangitsevat ja +omistajansa käteen tavaran jälleen tuovat. Rupeisinko rosmoksi, metsän +vallattomaksi pojaksi? Talven kylmyys rosmon metsistä pakoittaa. Emmehän +taida siellä eleskellä sekä kesät että talvet, niinkuin sinipiiat +Havulinnan liepehillä? Mutta orjanako tässä Unnon sarkaa kaivaisin sekä +sateessa että päivän kuumassa paisteessa? Kiusa ja kuolema! Mutta +taasen tässä verkastella näin ja ajan juoksua katsahdella poven +halkaista tahtoo ja tukehuttaa vihaisen mielen. Kimmo, oletko vangista +vuoressa kuullut? On teräsvuori, joka tuhansia penikulmia korkeuteen +kohoaa, tuhansia tunkee syvyyteen ja sama on sen levyys ja pituus. +Keskellä tätä vuorta, sen sydämmessä löytyy komero, niin pieni, että +vanki, joka siellä nääntyy, tuskin kymeröissä mahtuu siinä istumaan, +eikä läpeä niin suurta, että hyttynen hengittää taitaisi, juokse +tästä tulos raikkaasen ilmaan. Tähän kuumaan ahtauteen vanki ainiaksi +tuomittiin, sillä kuolla ei hän saa, vaan tukahtua ikuisesti täytyy, ja +ikuisesti enenee kolossaan tulinen kuumuus. Niin hän kauvas kätketyssä +kammiossaan asua saa vuosituhansien kuluessa; mutta tämä on tuska. + +KIMMO. Ääretön. + +KULLERVO. Oletko ennen tätä kuullut? + +KIMMO. En. + +KULLERVO. Sen näet. Tässä tukehtua tahdon ja sentähden raikasta ilmaa +himoon, himoon kostoon käydä, nurin niskoin itseni viskata siihen +tuulenpuuskaan, jossa kuitenkin hetken uiskennella saisin. (Kiristää +Kimmoa kurkusta). Mies, oletko tästä vangista vuoressa ennen kuullut? +Oletko kuullut hänestä? + +KIMMO. Mitä tarkoitat? + +KULLERVO. En tiedä mitä tarkoitan. Mutta inhoittavan salamurhan kerran +teit, niinkuin itse tunnustit. + +KIMMO. Kullervo! + +KULLERVO (aina kiristäen Kimmoa kurkusta). Annas kun kostan sen; +paikalla tahdon sen kostaa. + +KIMMO. Murhaatko minun? + +KULLERVO. En, mutta suo, että kuristan sinun, likistän ryysyksi maahan. +Olethan salamurhan tehnyt? + +KIMMO. Hellitä, ystäväni! (Kullervo hellittää). Malta mitä teet, ja +asiasta, jonka sulle ilmoitin, elä sanaakaan hiisku. Sinä kurjan tilani +vielä kurjemmaksi tehdä tahdot. + +KULLERVO. En tahdo, ja tiedä, että salaisuutes minulla on kuin +kätkettynä vuoren alle.--Miksi kohtelen sinua näin? + +KIMMO. Tyynillä teillä aatukses käytä, että veres jähtyä sais. + +KULLERVO. Tyyni olla tahdon ja kylmä, kuin jää: Untoa ja väkeänsä +tästälähin katselen, kuin lumiäijä lapsia, jotka hänen tehneet ovat, +mutta vaikka oma kättensä teos, se yöllä heitä kuitenkin kamoittaa kuin +kuolleen haamu.--Ainiaan tyyni! Elköön rävähtäkö silmä, vaikka järisis +ja kukistuis maa! Niin tyyni!--Mikä on tänäpänä tehtäväs ollut, koska +näyt niin väsyneeksi? Kenties viljaa puinut olet tai vetänyt nuottaa +kivisellä rannalla? + +KIMMO. Karjan jälessä metsässä juosnut olen. Nyt sieniä on kosolta ja +sienet karjan hajottaa. + +KULLERVO. Siivo mies on Kimmo; toki muistan hänen toisenkaltaiseksi, +hurjaksi ja itsepintaiseksi, koska isääni hän palveli. + +KIMMO. Vuosien kuluessa muuttua taidamme, kuitenkin on meissä aina +jotain alkuluonteestamme. + +KULLERVO. Mitä muistelet isästäni? + +KIMMO. Hän kiivas oli, mutta rehellinen. + +KULLERVO. Nuottaako olet tänään vetänyt? + +KIMMO. Päivän karjassa käynyt olen, niinkuin sanoin.--Mies, muotos +kauhistaa; tämä terävä ja kylmä katsanto on kärmeen. Kelmeäksi poskes +käy ja hammasta puret, että kovin paisuu leukas jännelihat. Heitä +Hiiteen tämä muoto; mykkä peikko meitä kamoittaa enemmin kuin se, joka +kirkuu ja peuhaa. + +KULLERVO. Kuinka kauvas luulet vielä iltaan olevan? + +KIMMO. Ei kauvas. Mutta jotain vielä sanoa tahdon. Liian pitkän ijän +kiusoillemme annat, jos luulet niiden ulettuvan toiselle puolelle +hautaa. Tosin Väinö Tuonelasta haastelee ja sen kuumista paateroista, +mutta ne tarinoita ovat, ystäväni. + +KULLERVO. Kuinka lienee? + +KIMMO. Kaikki synkeä kuolo päättää; tämän veliriidan myös, josta nyt +kärsimme, se viimein sovittaa ja ikuisen rauhan tuo. + +KULLERVO (huoaten äkisti ja syvään). Miksi eivät käyneet sovintoon, +koska elon päivä vielä molemmille paistoi? ja kaikki olisi nyt toisin. +Iloisesti nyt asuisimme Kalervolan avarassa pirtissä, joka keskellä +peltoja lakealla kunnaalla seisoi, ja metsät, joissa murisit karhut ja +kuhertelit terret, ympäröitsivät tämän tienoon. Hauskasti, Kimmo, siellä +eläisimme.--Voimallinen aika, lievitä sun kankaastas se verinen kude, +joka kahdesta veljestä siihen revittiin! Käännä pyöräs ympäri ja kiiritä +se entisyyteen takaisin, kunnes lapsena, mutta tällä tiedolla, +kotovuoren harjanteella seisoisin ja ravistelisi kihariani pohjatuuli! +Siinä pyöräs pysähtyä saisi ja kääntyä taasen pyörimään eteenpäin pitkin +ääretöntä avaruutta; mutta tietäisinpä sillon kuinka häntä seuraisin. +Kahden veljen viha sillon vielä äänetönnä idäntyis, ja koska ulospuhjeta +se tahtoisi, niin Väinön kannel, niin matkaan saattaisin, sen kohta +tukeuttaisi, rauhan tekisi ainiaksi ja kättä puristaisit Kalervo ja Unto +ikisovinnoksi. Silloin vuoden kierrellessä vuoden perään miehistyä +kelpais isän ortten alla ja Metsolan linnoissa piehtaroita, kirkas +keihäs kädessä. Sodalla tulisella kävisimme Pohjolaan, perikatoon +hävittäisimme ylpeän suvun ja voiton pauhinalla sieltä kääntyisimme, +eikä kenkään enään rohkenisi Kalevan kansalta veroa vaatia, vaan +nousisi meille aina vapauden jalot päivät. Silloin, Kimmo, sillon +kelpais täällä elää tämän korkean sinertävän katon alla, jonka pielet +kaukarannalla seisovat.--Mutta näinpä itseäni kiusaan, katsellessa +löyhkäävältä tienoolta onnen kaukaista maata, joka eteeni nousee, kuin +korkea, kultainen hongisto, mutta toisella puolella mahdottomuuden +merta. Nähdessäni tätä, kiertoilen tässä, ja ilma, jota hengitän, on +kirouksen, sumu ja kaasu. Mutta väsyneeksi tunnun ja uni silmäkansiani +painaa: nyt maata menen sammalvuoteelleni metsässä, kaikki unohdan ja +nukun. (Unto ja Ilmari tulee huoneesta). + +UNTO. Kullervo, nyt huoneeni jätät ja Ilmaria seuraat, sillä hänelle +myin sinun orjaksi, hän tehköön kanssas mitä tahtoo. + +ILMARI. Paimenen viran sinulle annan, ja jos siivosti itses käytät, +niin hätä päällesi ei käymän pidä, mutta mielisitkö juonitella, niin +kyllä sun ohjata tiedän. + +UNTO. Kaunokautoiset kenkäs tästälähin--pahasti kyllä--soihin sotkea +saat ja puitten oksiin kiharasi repiä, joita nyt niin ylpeästi +ravistelet. + +KULLERVO. Koska vielä kerran sinun tapaan, niin sillon niinkuin Hiisi +niitä ravistelen.--Mutta mikä oli hintani? + +UNTO. Mitä huolit sinä siitä? + +KULLERVO. Mitä miehestä maksettiin? + +U:N EMÄNTÄ (huoneen ovelta). Viisi viikatteen terää hintas oli, sinä +kehno orja. (Katoo). + +KULLERVO. »Vähässä paljo seisoo». + +ILMARI. Nyt tielle itses varusta, Kullervo! + +KULLERVO. Minä seuraan sinua: tässä vaate-aittani on, kalukätköni ja +raha-arkkuni, tässä ovat kaikki. Tämä veitsi vyölläni tässä, muisto +isältäni, on tavarani ainoa. Minä seuraan sinua niinkuin uskollinen +rakkis. (Unnolle). Nyt jätän sinun, mutta kohtaan sinun kerran vielä, ja +siihen asti elä yhtään yötä rauhassa makaa, kunnes viimein lähestyn ja +nukutan sun ainiaksi. + +UNTO. Mene, ja elä koskaan enään tule. + +KULLERVO. Kerran tulen. + +ILMARI. Lähe nyt ja elä keskustele! (Menee). + +KULLERVO. Tässä olen. (Seuraa Ilmaria). + +UNTO (itsekseen). Musta sanansa syvälle mieleeni painuu ja öitten levon, +sen tiedän, multa vie. Surma ja kuolema se mies murhan himossa kerran +päälleni ampuu. (Menee huoneesensa). + +KIMMO (yksin). Niin erosit meistä ja ehkä näimme toinen toisemme +viimeisen kerran.--Niin yksi kaupaksi pantiin, toinen ehkä toistaiseksi +säästettiin, sillä onhan onnemme osa seisoa myytävänä kuin naudat. Mutta +mitä ei auttaa käy, se sillään olkoon, sen mukaan itseänsä asetella +tulee ja muistaa, että ehtoo päivän perii. (Nyyrikki tulee). + +NYYRIKKI. Päivää, mies! + +KIMMO. Sinäkö näillä seuduilla? Kuinka onnistuu linnustus? + +NYYRIKKI. Nyt ei huolita siitä.--Minä tiedän ihmeitä. + +KIMMO. Kertoopas ne. + +NYYRIKKI. Mitähän tekisit, jos sinulle jotain ilmoittaisin, sanoppas? + +KIMMO. Enhän tiedä mistään vielä. Ketä kosevat asiat? + +NYYRIKKI. Kolmea miestä kumminkin: Kalervoa, Kullervoa ja Untamoista. + +KIMMO. Kenties on Kalervo manalaisena silmissäsi kummitellut? + +NYYRIKKI. Ei manalaisena, vaan täydessä lihassa ja veressä niinkuin +mekin. Hän elää ja vaimonsa myös, ja onpa heillä kaksi tytärtäkin vielä. + +KIMMO. Miksi haastelet noin? + +NYYRIKKI. Haastelen, mitä olen nähnyt omilla silmilläni. + +KIMMO. Missä olet heitä nähnyt? + +NYYRIKKI. Erämaassa. Kalalammin niemen kärjessä mökkinsä seisoo. Siellä, +vieroitettuina mailmasta, he asuvat ja Tyrjöseksi kutsuu Kalervo +itsensä. Minä tiedän sen, koska olen tuvassansa maannut kaksi yötä. + +KIMMO. Kuinka tiedät hänen Kalervoksi? + +NYYRIKKI. Satuinpa, heidän huomaamatta kuulemaan kanssapuhettansa, josta +tulin asian jäljille. He istuivat sillon järven rannalla ja haastelit +keskenänsä menneistä ajoista, muistuttelit pientä poikastansa Kullervoa, +jonka luulevat kuolleeksi. Tästä kummastuin minä, mutta tunsinpa nyt nuo +kasvot entisen Kalervon ja emäntänsä kasvoiksi. Jos ei tämä ole tosi, +niin leikkaa kurkkuni poikki. + +KIMMO. Mutta annoitko jotain heille ilmeiksi? + +NYYRIKKI. Enhän ollut mieletön. Olis pian tullut perässä ja tappanut. + +KIMMO (itsekseen). Tämä taitaa olla mahdollista. (Ääneensä). Mutta mitä +ai'ot tehdä nyt? + +NYYRIKKI. Ilmoittaa kaikki sekä Kullervolle että Untamoiselle. + +KIMMO. Kullervo ei kuulu enään Unnon väkeen; hän myyty on toiselle +isännälle. + +NYYRIKKI. Peijakas! Mutta Unnon kuitenkin täytyy saada asiasta tieto. + +KIMMO. Et sanaakaan tästä kellenkään hiiskua saa, et Kullervollenkaan. +Minä tahdon lähteä tiedustelemaan, kuinka laita on, ja olisko niinkuin +sanot, niin parhaaksi kaikki toimitan minä, mutta sinun täytyy olla +ääneti. Muista mitä sanon! + +NYYRIKKI. Mutta asia on tätä laatua... + +KIMMO. Ei yhtään väitöstä. Jos kirahdat tästä yhdellekin auringon alla, +niin oletpa kuoleman mies, koska sun kohtaan; sen vannon. + +NYYRIKKI. Hyvä ystävä, minä olen ääneti kuin kiiski kiven alla, en +jalkani alustallekaan kuiskaa tätä tietoa. + +KIMMO. Tee se ja lähe matkoihis! + +NYYRIKKI. Kas kas, kuinka olet äkeä, veljeni! Etkö salli mun pikimältään +pistää itsiäni sisään Untolan pirttiin? + +KIMMO. Sitä, Jumal' avita! en salli. Paikalla nyt jatka tiesi! + +NYYRIKKI. No no; voidaan hyvin sitten. (Nyyrikki menee). + +KIMMO (yksin). Varman tiedon asiasta tahdon. Erämaahan nyt kiirehdin ja +löytäisinkö entisen isäntäni, niin enpä tänne takaisin käänny, vaan +yhdessä siellä Kimmo, Kalervo ja Kullervo kalastelevat ja metsissä +käyvät.--Luulenpa vielä pilvisen taivaan kirkkaaksi käyvän ennenkuin +iltaan kallistuu päivä. Se valkenee.--Untamoinen, hyvästi jää! sillä +aaveksinpa, etten näe sua enään. (Menee). + + + + +Toinen Näytös. + + +(Metsänen seutu. Kullervo paimenena tulee, sivullaan vyössä riippuu +tuohikontti ja torvi). + +KULLERVO (yksin). Tässä lakeus, jota jo kiivaasti nähdä himosin, +tunkeissani läpi tiuhan metsän. Äärettömäksi sen luulin, mutta vapaasti +hengitän taas ja lepään kunnes jähtyy otsani; sillä olihan metsässä +kuumempi kuin tässä paistavan auringon alla.--Aurinko, pyöri kiireesti +lännen alesmäkeä ja päivästä päätös tee! Tätä pyytää paimen, joka +loimostas ja kääntelevästä varjosta ajan kulkua mittailee. Varjo +lännestä itään kiertyy, päinvastoin sinun tarhas juoksua, joka +koillisesta alkaa ja päättyy luoteiseen, piirtäen avaruuteen ankaran +kaaren. Heleä loimo, sinä kultaisia säteitäs ... ... Oi Kullervo! käytkö +polkuja kurjan paimenen? Niinpä käyt, mutta pilkaksi käyt tämän yhden +päivän ja vihasi aittaan, sydämmeesi, kokoilet myrkkyä myrkyn päälle, +ja tämä ihanata on.--Mutta kuinka seisoo varjo nyt? Ihan pohjaa kohden; +nyt puolipäivä on ja paimenen syödä pitää. Syön, mutta pilkaksi syön, +pilkaksi.--Mitä annettiin evääksi paimenelle? (Ottaa leivän +kontistansa). Oletpa sileä päältänähden, mutta sisässäsi ehkä silkkoa +löytyy. (Leikkaa veitsellänsä leipää). Mikä vastus siinä? Kivi leipääni +leivottu on, ja siihen veitseni pilasin, veitseni, muisto isältäni. +Sinun juones, sepän äkeä emäntä, tämä oli ja pistosanat, eilenehtoiset, +näin kostit; sillä purema ja pistos puheeni olkoon, missä orjana mua +katsellaan. (Viskasee leivän pois). Tyhmästi kostit, mutta paha oli +tahtos toki mua kohtaan, sinä Hiien portto; mutta koston vannon kostoa +vastaan.--Paimen itse karjansa pedoksi nyt muuttuu, ja naudoistasi, +Ilman emäntä, ei sinun enään sarveakaan näkemän pidä. (Viskasee +konttinsa metsään). Kaitsemisesta jo tarpeeni sain ja virkani hyvästi +jätän.--Tämä päivä, tätä ennen niin pitkä, nyt ehtoosen kiirehtii kuin +nuoli ja päättyy pauhinalla. Juones, Pohjolan tytär, nämät hetket +lyhensi ja tyyneyden kiusan myrskyn kohinaksi muutti; sillä ennen iltaa +on karjas hävitetty ja ilovalkeana huonees loistaa.--Tämänmoista jotain +toivoin, ja olkoon niin, kuin vaan ilman äärtä on. Hyvä tahi paha, yhtä +kaikki!--Jos loihtia taitaisin, niin metsän petoja joka tuulesta +saattaisin tänne ja aterian heille rakentaisin. (Ajatar tulee). Ken +sinä, jonka muoto niin hurja on ja hävytön? + +AJATAR. Se, joka toivos täyttää taitaa. + +KULLERVO. Mitä toivoin? + +AJATAR. Metsän petoja tänne. + +KULLERVO. Miksi? + +AJATAR. Karjan surmaksi ne saisit, ettäs naisen pilkan maksaisit, joka +kiveä sun antoi leipänä kantaa. + +KULLERVO. Jotain tietävän näyt. Mistä olet, mikä nimes on ja +toimitukses? + +AJATAR. Ajattareksi mua kutsutaan, asuntoni vuorten vinkalo on ja +virkani: ihmisiä vainota. Lempo ja maahiset mua palvelevat ja heidän +avullaan voin paljon matkaan saattaa. + +KULLERVO. Sinä Hiien heimoa olet? + +AJATAR. Emoni isä ankara Hiisi on. + +KULLERVO. Sukua näin suurta, niin ehkä olet harjaantunut loihtimisessa. +Tee, mitä taidat, noidu tänne kaikki metsän pedot, ja mässätkööt +karjassani! + +AJATAR. Sen kohta teen, mutta elköön pysäykö kostos siihen, vaan vanno +minulle, ettäs Ilmarisen koko perheen hävität! + +KULLERVO. Vannoisinko sinulle, ämmä?--Mutta totuus on, että sepän +huoneen jo itse polttaa päätin. Sen tänä ehtoona teen, mutta verta en +toki vielä laske. (Sinipiika tulee vasemmalta). Ken tulee tuossa? Ken +olet sinä houru, joka kannat muotoa näin armasta ja hymyelet niin +makeasti mailmalle, jonka menoa viisaan kirota täytyy?--Pois tämä muoto, +tyttöseni! se ei maksa vaivaa, usko minua, ei maksa se vaivaa. + +SINIPIIKA. Murhetta nähdessäni, sen muodon kannan; mutta iloitsenpa, +koska täällä iloa havaitsen. + +AJATAR. Viekotustaan kavahda: se muoto niin viaton ja vakaa, se viisaan +pettää. Poistaa tuo sinun täytyy. + +KULLERVO. Sen teen, mutta enpä toki sinun käskystäs, ilkeä Ajatar. +Luuletko, että vallassasi olen tai että edes suosiostas huolin, vaikkas +mahtavakin olisit? (Sinipiialle). Kuitenkin olet sinä, imelähuulinen +impi, mulle vielä vähemmin armas ja parasta, ettäs siirryt meistä pois; +mutta mielin kuitenkin kysyä ken olet ja mikä virkas on? + +SINIPIIKA. Metsola kotoni on ja siinä myös virkaani harjoitan. Minä +vaeltajalle hyviä neuvoja annan, eksyneelle osoitan oikean tien ja +murheellista lohdutan. + +KULLERVO. Impi, sun elämäs on autuus. + +AJATAR. Hän kiemailee, kiemailee. + +SINIPIIKA. Kullervo, vielä valjeta taitaa kohtalos synkeä yö; sentähden +mieles masentua anna ja kuule mitä sanon! + +KULLERVO. Myöhään tulit, Havulinnan impi, myöhään. + +SINIPIIKA. Ellös toivoa kadottako.--Kiurun viserryksen korkeuden kumosta +kuulet, malta se merkki! + +AJATAR. Korpin raakumisen vuoren jyrkältä kuulet, malta se merkki! + +SINIPIIKA. Korpin ääntä en ymmärrä, mutta pieni kiuru sanoo, että +Kullervon onnen tähti vielä kiiltää taitaa. + +AJATAR. Kiurun ääntä en ymmärrä; mutta musta korppi sanoo, että koska +lumivalkeaksi hän muuttuu, silloin kiiltää Kullervon onnen tähti. + +KULLERVO. Hyvin ennustettu, Ajatar. + +SINIPIIKA. Kullervo, sun isäs ja emos, he elävät vielä. + +AJATAR. Sen valehtelet. + +KULLERVO. Sinä huono tietäjä. + +SINIPIIKA. Ilkeä vaimo, joka pahuudesta iloitset! + +AJATAR. Totuutta haastelen ja vihaan valhetta, joka kielestäs virtaa. + +SINIPIIKA. Minä en valehtele. + +AJATAR. Sen teet, sinä maikaileva vauva. Jos tahtoisin, niin tuulen +kierroksissa sinun puhaltaa taitaisin aina Lapin tuntureille. + +SINIPIIKA. Siihen puuttuu sinulta voimaa. + +AJATAR. Ellös vihaani kiihoitelko. + +SINIPIIKA. Sitä en pelkää. + +KULLERVO. Riitanne katkaista tahdon. (Ajattarelle). Sinun palvelukseeni +otan, mutta eron tämä toinen saa.--Lähe tästä, nuori nainen! + +SINIPIIKA. Oman onnes tähden tee se itse pian, kiirehdi tästä koillista +kohden, kunnes ehdit järvelle, joka Kalalammiksi kutsutaan! siellä +asuvat isäs ja äitis. + +KULLERVO. Tiedä, neito, että kymmenittäin talvia sitten tuiskunut on ja +kesiä viheriöinnyt, koska he tuhaksi ja tomuksi tulit. Kalman kankaita +he parhaallaan samoilevat. + +SINIPIIKA. Sama aurinko, joka meille paistaa, paistaa heille myös, ja +heidän asuntonsa on pieni mökki kuusistossa Kalalammin partaalla. + +KULLERVO. Mutta surma heidät kohtasi tulessa ja liekissä. Kuuletko mitä +sanon? + +SINIPIIKA. Tulesta he pelastuivat kenenkään tietämättä ja pakenivat +erämaihin, jossa vielä elävät. + +KULLERVO. Tuska ja kuolema! Olisko se totta? He eläisivät vielä!--Mutta +olkoon niin; en tahdo heistä tietää, en tahdo. Ei kelpaa enään tämä maa +päiväpaisteelle sille, se pimeyttä, sadetta ja myrskyä tahtoo, koston +myrskyä, ja sade olkoon verenvuodatus, koska rosmona metsän pimeydestä +käyn.--Jätä meidät tyttöseni, ja elä tarinoillas kostoani pilaa! Mene +tiehes, valheen neito ihanassa haamussa! + +SINIPIIKA. Niinkuin onnes, poistun sinusta nyt ainiaksi. Nyt vasta +mies mieletön, kavahtaos jumalten vainoa. (Menee). + +KULLERVO. Kaikki menkäät, niin jumalat kuin sinä! Yksin öisillä ahoilla +Suomen saarta samoilla tahdon, yksin niinkuin mäyrä, jonka huvitus +pimeys on. (Ajattarelle). Mutta miksi viivyttelet sinä? Käy toimeen ja +tee parastas; työssä ompi maksus. + +AJATAR. Malta: jo ennen tuon pilven välttymistä päivän kasvoin edestä on +Ilman karja surmansa saanut. (Menee). + +KULLERVO (yksin). Miksi ompi sydämeni jaettuna vielä ja kahdakkielin +haastelee? Mutta tästälähin kuulla tahdon vihan ääntä vaan ja koston +kuiskausta. Sepä sopii hänelle, joka päättänyt on jättää pirttien suojan +ja metsiin asumaan mennä, jossa ystävänsä ainoa on loimottava +nuotiovalkea. Siellä me kuin veljet toinentoisemme kättä likistelemme, +koska talven myrskyt käy ja taivaan tähdet välkkyy. Metsässä asua +tahdon; kontoni syvä maan povessa ja valkeani kuusen juurella mua +talven kylmistä suojeleman pitää. Niinpä asuntoni tästälähin; ja koska +lakeuksilla näyn, niin kauhistukoot. (Nyyrikki tulee kiiruulla). + +NYYRIKKI. Oletko tämän karjan paimen? + +KULLERVO. Se olin, mutta hetki sitten tämän viran annoin pois. + +NYYRIKKI. Kellen annoit sen? + +KULLERVO. Ajattarelle. + +NYYRIKKI. Ellös juonitelko. Tämä karja, sen tiedän, on Ilmarin ja sinä +hänen paimenensa, mutta et nautojesi avuksi riennä, vaikkas näet, kuinka +pedot heitä ahdistavat. Mies, miksi seisot tässä niinkuin ei mitään +tapahtuis? + +KULLERVO. Viisautta itselleni kokoon. + +NYYRIKKI. Tätä kootessas kohtaa Ilmaria vahinko näin ankara. + +KULLERVO. Vahingosta viisaaksi tullaan. + +NYYRIKKI. Oletko järjetön, mies? Käy kanssani, ja peloitetaan pois nämät +pedot; yksin en rohkene heitä lähestyä, koska on heitä noin hirveän +paljon. Katsos, kuinka iskee susi hampaansa Kyydön kurkkuun tuossa. Nyt +lehmän kaataa, nyt. + +KULLERVO. Tästälähin, joutuisinko vielä paimeneksi, tiedän, kuinka estän +tämänlaisen pahan. + +NYYRIKKI. Kuinka? + +KULLERVO. Etten toisten salli hänen noin iskevän hammastansa lehmän +kurkkuun. + +NYYRIKKI. Etkä tee sitä nyt? + +KULLERVO. Ensin leikin nähdä tahdon, ja onpa se hauskaa. Kuules tätä +pauhinaa! + +NYYRIKKI. Se sinua huvittaa? + +KULLERVO. Sydämmestä.--Mutta ken olet sinä, joka tähän ilmestyit niin +kiltisti kieltä pieksemään? + +NYYRIKKI. Nyyrikki on nimeni. + +KULLERVO. Terve, metsän ankara jumala! Näin vähäinen ja killisilmä? + +NYYRIKKI. En ole Nyyrikki Tapion poika, vaikka nimeänsä kannan, joka +pilkoilla onkin minulle annettu--mutta yhtä kaikki--vaan olen linnustaja +Nyyrikki, ja totinen ihminen niinkuin sinäkin. + +KULLERVO. Lähe sitten ansahilles ja terrentarhoilles ja minut yksin jätä +tähän karjani kanssa. + +NYYRIKKI. Katsos, ei ole sinulla nautaa ainoaakaan enään, kurja paimen! + +KULLERVO. Lähe pian! + +NYYRIKKI. Minä lähen. Ethän, hyvä ystävä, minua selkään pane, vaikka +vähän nuhtelinkin sinua? Mutta siinä tarkoitin sua kohtaan hyvää. + +KULLERVO. Hyvää! Käy käpälämäkeen, jos elää tahdot? + +NYYRIKKI. Jos elää tahdot? Mitä tarkoitat, mies uljas ja iloinen? +(Itseks.) Vihaiselta hän näyttää ja pian ihmeitä kanssani tehdä taitaa. +(Äänensä). Ethän minua selkään pane, vaikka tyhmyydessäni sinua äsken +vähän soimasin. + +KULLERVO. Sinä mieleni vimmaat. + +NYYRIKKI. Kuuleppas, mies, mitä sinulle ilmoitan: Erämaassa elävät vielä +isäs ja äitis. Minä tiedän sen, mutta elä Jumalan tähden sano Untolan +Kimmolle, että kuulit tämän minun suustani. + +KULLERVO. Tahdotko mennä? (Nostaa ylös suuren kiven maasta ja viskasee +sen Nyyrikin perään, joka pakenee juosten). Kiitä jalkoesi nopeutta, +ettäs pelastuit, sun muuten tämä kivi luonnottomaksi aineeksi runtonut +olis.--Nyt Ilman kartanoa kohden päivätyötäni päättämään ja siitä +suorasti Untolaan käy kostoni tie. (Menee). + + + +Näytelmälaitosten muutos. + +(Ulkopuolella Ilmarin huonetta, joka seisoo vasemmalla; perällä näkyy +kunnaita, laaksoja ja järviä. Ilmarin emäntä tulee huoneesta). + + +ILMARIN EMÄNTÄ. (Yksin). Lähestyy jo ehtoo, kuusi mustenee ja mänty +mäellä tuolla harmaana haamuna seisoo; tämä, pilvisenä päivänä, merkki +paimenella on, että ilta likenee. Mutta miksi viipyy paimenemme tänä +ehtoona? Korven rannalla jo torvensa kaikuman pitäis ja kilisemän +kellot. (Eräs naispalvelijoista tulee oikealta). Karjaamme, tyttöni, ei +kuulu, vaikka ehtooksi jo hämärtyy. + +PALVELIJA. Pilvet päivän himeäksi tekivät ja sentähden ei malttanut +paimen kohta yön ja päivän rajaa. + +I:N EMÄNTÄ. Kovin toki tänään paimenta pilkkasimme, koska saatoimme +häntä kiveä kantamaan. Tämän tähden hän ehkä mielellä kyllä katkeralla +ensimäisen päivänsä paimensi. + +PALVELIJA. Kielensä tähden ei ansainnut hän muuta.--Mutta ken tulee +tuossa? Nyyrikki, se kerkeäjalkainen. (Nyyrikki tulee oikealta). + +NYYRIKKI. Terveys ja rauha Pohjan kaunoiselle! + +I:N EMÄNTÄ. Sinä metsästä tulet ja olet kenties karjani nähnyt, jota +Kullervo kaitsee? + +NYYRIKKI. Hän koreasti kaitsee, kaitsee niinkuin vuohi huhtaa. Näkyy +kuin metsän petojen kanssa olis hän yksissä tuumissa surmaksi karjalle. + +I:N EMÄNTÄ. Onnettomuutta aavistan. Nyyrikki, sinä haastelet kuin olis +tapahtunut joku vahinko. + +NYYRIKKI. Vahinko suuri, sen itse näin. + +I:N EMÄNTÄ. Mitä näit? + +NYYRIKKI. Kuinka sudet komean karjas hävittivät. + +I:N EMÄNTÄ. Ei huvita se vale. + +NYYRIKKI. Pian pitää sanani toteen käymän: yösen lähestyvän näet--nyt +aurinko itsensä näyttää, mutta juuri vaipuessaan mäen taakse tuonne-- +mutta karjastas et yhtään nautaa vielä näe. + +I:N EMÄNTÄ. Täytyykö uskoa mitä haastelet? Vahingon tämänkaltaisen +poistakoon pilvien jumala! Kuinka sanoit? Kaikki karjani hävitetty? + +NYYRIKKI. Ei ainoatakaan henkiin jäänyt. + +PALVELIJA. Mutta seurasihan karjaamme paimen; missä löytyi hän petojen +päälle karatessa? + +NYYRIKKI. Juuri vieressä, mutta katsellen riemulla veristä leikkiä. Jos +olisi kanssani hän apuun käynyt, niinkuin tahdoin, niin huiskahtaispa +vielä monen hatasarven häntä; mutta se tulenruoka ei paikastakaan +liikahtanut, vaan käänsi pilkaksi mitä hänelle haastelin. Yksin en +rohjennut petoja lähestyä, koska oli heitä lukematon joukko, vaan +täytyi minun katsella kuinka naudat surmattiin. Minä kiljuin kiukuissani +hänen edessänsä, haukuin hänen päästä kantapäähän asti ja yritin jo +panna häntä selkäänkin, mutta onnekseni äkkäsin hänen monta vertaa +vahvemmaksi minua. Noin korkean kiven, uskottenko? noin korkean kiven +hän maasta tempasi ylös ja nakkasi perääni, mutta Ukolle kiitos, joka +minulle syntyessä antoi näin norjat jalat. + +I:N EMÄNTÄ. Kadottanut siis olen viljani kultaisen! Kaikki surmansa +saaneet, Nyyrikki? + +NYYRIKKI. En ihmettele, että murhe sinun saavuttaa.--Kaikki surmansa +saaneet; ei auta. + +PALVELIJA. Missä näit tämän onnettomuuden? + +NYYRIKKI. Kumminkin penikulman matkaa tästä, Seunamäen ahoilla. + +I:N EMÄNTÄ. Vihoissansa karkoitti hän karjansa näin kauvas. + +PALVELIJA. Mutta tiedä, jos valhettelet, niin sitä valhetta eipä sinun +hyveksimän pidä. + +NYYRIKKI. Pääni sepän väkivasarata maistakoon, jos ei ole kaikki totta, +mitä teille haastellut olen. (Kullervon ääni kuuluu oikealta). Siinä +paimen mutta missä karja? + +I:N EMÄNTÄ. Missä on karjani, mies, missä on karjani? (Menee kiireesti +oikealle). + +NYYRIKKI. Emäntäiseni, kuule, mitä virkkaan: elä sanaakaan hänelle +ilmoita, keltä asiasta tiedon sait, hän muuten pian lyö mun hengeltä +pois, sen hän tekee. Sinäkään, tyttöni, et hiiskune hänelle mitään, että +täytyi minun kannella päällensä. Hän on hirveä ja ennenkuin +tiedämmekään, nykistää meidät molemmat.--Hän tulee. Menen vähän verhoon, +mutta astun esiin, koska parhaaksi näen. + +PALVELIJA. Se uljas Nyyrikki! + +NYYRIKKI. Teet niinkuin sanoin, piikaseni: et mainitse hänelle mitään, +mitä haastellut olen. (Poistuu vasemmalle. Kullervo ja I:n emäntä +tulevat oikealta). + +KULLERVO. Hyvin kaikki. + +I:N EMÄNTÄ. Mihin saatoit karjani? Sano pian! + +KULLERVO. Metsässä kuleksivat mustakuonoiset, nopeasti parhaallaan maata +varvastelevat, mutta ei kuitenkaan omilla jaloillaan. + +I:N EMÄNTÄ. Vastaa suoraan, mies! + +PALVELIJA. Tiedä, että pieksiäiset sinulla varteissa on. + +I:N EMÄNTÄ. Missä ovat lehmäni, hatasarveni kaunoiset? + +KULLERVO. Häntyrien maarussa nyt sukevasti liukkuvat; kyyti on heillä +ilman maksotta. + +I:N EMÄNTÄ. Ovat siis surmatut? + +KULLERVO. Kaikki. + +I:N EMÄNTÄ. Onneton paimen! + +KULLERVO. Onneton hän oli, sillä ikävä on elo Paimelassa, ja sentähden +sen päätin riemun pauhinalla. Ilokseni katselin sitä leikkiä veristä ja +nousivat taasen rintani palkeet. + +I:N EMÄNTÄ. Miksi teet syys suuremmaksi kuin se on? En usko, ettäs +huolimatonna katselit, kuinka raatelivat karjani metsän pedot. Sano, +että vahingon kohdatessa, lehmistä eksyit pois, niin koetanpa +rangaistustas lievittää. + +KULLERVO. Toisin kuitenkin on asia: itse naudoillesi surman saatoin, ja +että kaikki niin pikaisesti kävi, siitä kiitän Ajatarta, joka sudet +kaikista ilmoista karjaani joudutti; käskystäni tämä tapahtui toki. + +I:N EMÄNTÄ. Sinä Hiien heittiö, peikko, miksi tämän teit? + +KULLERVO. Sinä kiukkuinen emäntä, miksi paimenesi leipään leivoit kiven? +Mutta minkätähden torelen tästä päälles, koska kaikki onnekseni kääntyi? + +PALVELIJA. Siis tulis sinun meitä kiittää, vaan ei kostaa, koska sinulle +onnen saatoimme. + +KULLERVO. Kostossapa onneni, juuri siinä, että näin on käynyt: tästä +jotain tehdä taitaan. + +I:N EMÄNTÄ. Mitä siitä tehdään, kohta sun näkemän pitää. (Palvelijalle). +Anna tieto Ilmarille, riennä! + +PALVELIJA. Hän pajassa on, ja pian hänen tänne saatan. (Menee oikealle). + +KULLERVO. Hän tulkoon ja miehensä kaikki, vasaroilla ja pihdeillä. + +I:N EMÄNTÄ. Orjako näin korskailee? + +KULLERVO. Orja! Ellös mainittako sitä sanaa. + +I:N EMÄNTÄ. Miksi en, koska orjaksi merkitty olet ja orjana ostettu? + +KULLERVO. Puhees taitaa sokeaksi, hurjaksi mun saattaa. Vaikene, vaimo! + +I:N EMÄNTÄ. Minä edessäsi vaijeta? Hävytön! Miksi karjani menetit, sinä +villisusi, peto? + +KULLERVO. Niin, kuin ei vaan orja. + +I:N EMÄNTÄ. Orja, viheliäinen orja! + +KULLERVO. Tuli ja leimaus! (Lyö veitsellänsä I:n emäntää rintaan). +Veitseni pystyy vielä. + +NYYRIKKI. (Juosten vasemmalta yli teaterin). Murha, murha! Tänne +rientäkää! Murha! (Katoo oikealle. Palvelija tulee). + +PALVELIJA. Ken huutaa murhaa?--Onneton hetki! Emäntä tapettu on! Ken on +tehnyt tämän? (Emännälle). Heräy ja toinnu, näytä vielä kerran mailmalle +lempeät, siniset silmäs. Mutta hän kylmenee. (Kullervolle). Mies, sinun +tekos tämä on? (Työntäisee häntä vasten rintaa). Sinä pahahenki, sinä +hänen tapoit! + +KULLERVO. Sen tein. Onko hän kuollut? + +PALVELIJA. Kuollut, ijankaikkiseksi. Tässä tulee meidän miehiä. +Rientäkää! (Nyyrikki ja muutama Ilmarin miehistä tulevat oikealta). + +NYYRIKKI. Tuossa hän seisoo. Suomikaat hän ensin, sitten nykistäkäät, +tappakaat, niinkuin hän emäntänne tappoi. Karatkaat kiinni häneen kaikki +yksimielisesti. Kas niin! Hyvästi löylyttäkäät häntä. + +1:N MIES. Onneton, mitä olet tehnyt? + +2:N MIES. Sinä hänen murhasit? + +PALVELIJA. Jääkylmänä makaa tässä Pohjolan tytär, jos häntä arvossa +piditte, niin kuolemansa kostakaat. Kitukoon murhamiehensä, kitukoon, +että mailma kauhistuu. + +NYYRIKKI. Aika mekosti häntä pieskäät. + +PALVELIJA. Miksi viipyy Ilmarinen? + +NYYRIKKI. Hän viipyy lähteellä; toki näen hänen lähestyvän. Tuossa hän +tulee. + +KULLERVO. Mikä on aikomuksenne miehet? + +1:N MIES. Hyvin ansaittu rangaistukses! + +2:N MIES. Rangaistus kova. + +NYYRIKKI. Ensin päivän pitkät pieksiäiset, sitten kuolema. + +KULLERVO. En usko sitä. Pois! (Viskasee äkisti tyköänsä miehet, jotka +kiirivät nurin hänen ympärilleen). + +NYYRIKKI. Sinä riivattu, mitäs teet? + +PALVELIJA. Enemmin voimaa tänne, enemmin voimaa ja väkeä! + +KULLERVO. Ole huutamatta, neito; tässä minua ei kuriteta.-- +Laveammaltakin kostoni liekin taitaisin riehua antaa, mutta täksi kertaa +olkoon tässä kylliksi.--Nyt vapaa olen ja asetan tieni, mihin mielin; se +metsiin käy. (Menee). + +PALVELIJA. Niinkö annatte hänen mennä? + +1:N MIES. Mitä taidamme tehdä? + +NYYRIKKI. Se on Hiisi itse. + +PALVELIJA. Tällä hinnallako pääsee emäntämme surmaaja, kauniin Pohjolan +tyttären murhamies? (Kullervon torvi kuuluu). + +1:N MIES. Ken voi häntä hallita? + +2:N MIES. Ei tämä väki. + +PALVELIJA. Mutta missä ovat joutsenne? Ampukaa se peikko, lähettäkää +hartioihinsa tulinen nuoli. + +1:N MIES. Metsän rannan hän ehtii jo ja katoo. Tuossa tulee seppä itse. + +ILMARI. Miksi tämä meno? + +PALVELIJA. Nyt valita ja itke, Ilmari, koska kuolleena naises löydät. +(Ilmari ryhtyy emäntäänsä). Tämän teki paimenesi, Kullervo. + +ILMARI. Oi päivä hirmuinen! Jääkylmä hän on, ja tämä on kuolema. (Kaukaa +kuuluu Kullervon torvi). + +PALVELIJA. Mennyt lempeä henkensä on, Ilmari. Mutta murhamies, missä hän +on? + +1:N MIES. Pakeni kuin ilves. Torvensa kaukana korvessa kuuluu. + +ILMARI. Miksi päästitte hänen? (Tempaa ensimäistä miestä kauluksesta). +Sinä kirottu, sun paikalla mustalle Tuonelle viskasen, ettäs sen rosmon +laskit. + +PALVELIJA. Malta, Ilmari, ja kuule: kaikin voimin he häntä hallita +koetit, mutta peikolla oli peloittava voima. + +NYYRIKKI. Totta haastelee tyttö. Hän tallukkoina miehet kimpustansa +karisti ja juoksi matkoihinsa; ja tämä tapahtui niin pikaisesti, etten, +pahasti kyllä minäkään heitä ehtinyt apuun. Usko minua, Ilmari: ei ole +häntä pilana pidettävä, sen tänäpänä jo toisen kerran näin. Noin korkean +kiven hän metsässä viskasi perääni, koska aioin panna häntä selkään, +siitä syystä, näet seppä, ettei käynyt hän kanssani lehmäraukkoja +pelastamaan petojen kynsistä. + +PALVELIJA. Hirveästi tirkistellen, katsahtelee maahan Ilmarinen. Oi +päivää tätä, jona ikävyyden saimme ikivieraaksemme! + +ILMARI. Siinä lepäät, naiseni, alkaen kuolon pitkää unta, jossa avattiin +etees Manan ääretön maa! Mikä muutos! Äsken rehoittaen kukoistit, mutta +nyt lakastuneena makaat tässä. Äsken ortteni alla iloisena emännöitsit, +hyöreit ja pyöreit, mutta unohtanut olet nyt askareet kaikki. Pata +tulella keittäjää vartoo, mutta missä viipyy hän? Oi, missä viipyy hän? + +PALVELIJA. Tulisijalta ja pöytäs äärestä on ilo jäähyväiset ottanut. + +ILMARI. Äsken lempeä ja tointa täynnä, nyt kuollut kappale, kivi, maa ja +multa. + +PALVELIJA (istuu ruumiin viereen ja itkee). Itke, Ilmari, itke! + +ILMARI. Itken yöt ja päivät, ja elköön kesällä tällä pajastani nousko +säkenöitsevä sauhu; nyt levätkäät, palkeeni, ja vaikene, alasimen +helinä, koska naistaan itkee Ilmarinen, ikävöitsee Pohjolan +keltakiharaista!--Oi kaipaus ja murhe! nyt teitä vieraikseni tervehdin. +(Menee huoneesensa). + + + +Väliverho. + +(Kalervon huone Kalalammilla. Yö. Kimmo kutoo verkkoa pärevalkealla). + + +KIMMO (yksin). Huomenna, jo ennen päivän nousua, matkustan Ilman taloa +kohden ja Kullervon johdatan uuteen kotiinsa, tänne sydänmaahan. +Kiusaksesi kovaksi nyt sepän naisen karjaa sinun kaitsea täytyy; +sydäntäs tämä kivistää, sen tiedän, mutta huomispäivä pääsinpäiväs on. +Ei aavista isos, ei emos, ei kaunis sisares, ettäs näitä kankaita vielä +samoilet, enkä heille tietoa anna ennenkuin tässä kattonsa alla seisot. +Siitäpä riemu nousee, silloin ilon auringon paisteen ja kyynelten +lempeän sateen yhteen liitymän pitää. Silloin, Kalervo, partas tärisee +kuin haavanlehti myrskyssä ja emäntäs ilon kyllyydestä valjentuu, ja +murheenne sen perään, joka teiltä metsään eksyi ja, niinkuin näyttää, +ainiaksi katosi, keventymän pitää hänen kauttansa, jonka siaan saatte, +hänen, joka teitä lähestyy niinkuin mies vuosia sitten turpeen alle +peitetty.--Mutta murhe raskas teitä painaa nyt, ja väsymättä te metsät +ristiin rastiin kiertelette, etsien sitä onnetonta.--Mutta järvelle nyt, +verkkoani laskemaan, sillä ilma on lempeä ja tyyni. (Menee verkko +olalla. Kalervo tulee). + +KALERVO. Ei toivoa tyttärestä, en koreata Ainikkiani enään nähdä saa.-- +Kova onneni, kuin koira, miestä vainoo ja hänen löytää mihen ikänänsä +kätkeyisi.--Erämaahan tänne pakenin ihmisten yhteydestä, pois verisistä +melskeistä pahan veljen kanssa, nähtyäni poikani pienen kaatuvan +ryövärten miekan alle; tänne pakenin, luullen rauhan täällä löytäväni. +--Tosin mulle täällä tytärtä kaksi kasvoi, kuin kaksi riippuva-lehtistä +halavaa, ja heitä katsellessain jo melkein unohdin menneet pahat; mutta +juuri tämä ilo oli sen murheen lähde, joka kovin meitä painaa nyt, ja +parempi, ettei yhtään tytärtä meillä ollut olis, kuin että toinen heistä +näin temmattiin pois teille tietämättömille.--Niinpä täällä, tällä +kämmenen-levyisellä ajalla, joka milloin lyhyeksi, milloin pitkäksi +näyttää, mutta on toki lyhyt ja paha, ukkoa kiukkuinen kohtalo vainonnut +on. Mutta arvettunut on pistoksista sydämmeni pinta ja arvista kovaksi +kamartunut. (Kalervon emäntä ja Kelmä tulevat). + +K:N EMÄNTÄ. Missä on hän, missä? Sano missä vieno Ainikkimme on. + +KALERVO. En tiedä hänestä minä, mutta olisko sinulla syytä luullaksesi +tytön kotiin joutuneeksi? + +K:N EMÄNTÄ. Tiellä tullessani keskustelin onnen kanssa ja kiivaasti +manasin häntä toivoni mukaan myöntymään. Häntä manasin ja rukoilin +saattamaan niin, että, palattuani metsästä, mua Ainikki kotona vartoisi. +Niin tingin onnen kanssa ja tein niinkuin mieletön; toivoni todeksi +uskoin ja iloisena ja nopeasti, kuin pinokärppä pieni, juoksin kotoa +kohden. Niin vimmattu murhe leikkiä lyö ja viimein leikkinsä todeksi +päättää, niin katala tein ja tuskani enensin vaan. En näe tässä +Ainikkia, en lastani näe. + +KALERVO. Et koskaan häntä näe. Jos säästitkin hänen pedot, niin eksyneen +kauhistukset lempeän luontonsa viimein toki menettivät. + +K:N EMÄNTÄ. Oi tämän murheen syvyyttä! + +KALERVO. Syvä murheemme on, mutta valitus ei auta, koska jumalat meidät +kironneet ovat. Kovan onnen kohdatessa paras keino, sydäntä koventaa. + +K:N EMÄNTÄ. Koventaa, ei, vaan auki repiä tahdon sydämmeni haavat ja +koskena juoskoon veren ja kyynelten virta. Tuskaa himoitsen ja tulen +povessani tahdon kiihoittaa, kunnes kaikki kartena katoo, ja tämä oli +äitin murhe, niin hän tytärtänsä suri, kaunoista Ainikkiansa. Ainikki! +Alati kaikuu korvissani äänes, joka pelastusta huutaa, mutta kenkään +sinua ei toki armahda. Missä on nyt asuntosi, missä pöytäs, patas ja +valkeas, missä olet nyt, nyt, haastellessani näin, missä olet, jos elon +neste vielä suonissasi juoksee? Ehkä huosutat paraikaa sammaleisella +kuolinvuoteellas etkä vesipisarata janos sammutteeksi saa. Ehkä hourit +myös, haastelet kivien, kantojen ja puitten kanssa, ja anot heiltä +lievitystä tuskalles, mutta turhaan. Oi luonto niin lempeä ja tyyni ja +kuitenkin niin lemmetön! Sinä kantaja tyly, sinä armoton toukontamma, +joka varsojas et imetä, vaan omille rinnoilles heidän nääntyä annat. Oi! +--murhetta tänkaltaista ei äitin sydän kanna; sen alle pian vaipuu hän, +jos päästöä ei tule. Pilvien hallitsija, tänne katsahda ja armahda pian! + +KELMÄ. Valitukses, emo, mieleni murtaa, kuolettaa. + +K:N EMÄNTÄ (syleillen Kelmää). Kuollaan, tyttäreni, mennään maata +viheriän peiton alle, vasta siellä Ainikin unohtaa taidamme. Oi Kelmäni! + +KELMÄ. Kurja emoni! + +KALERVO (repien tukkaansa). Kirous, kirous ja pimeys vallitkoon! +(Kullervo tulee). + +KULLERVO. Ken asuu tässä? + +KALERVO. Kolme kirottua henkeä. + +KULLERVO. Olkoon heitä neljä.--Saanko hieman vettä, kylmää vettä? + +KELMÄ (juosten isänsä turviin). Ken ollee hän, hänen muotonsa on kauhea. + +KALERVO. Ole rauhassa lapseni. + +KULLERVO (itseks.) Tehty on kuolon työ. + +K:N EMÄNTÄ. Hourupäiseksi hän näyttää. + +KALERVO. Ken olet, mies, ja mitä etsit? + +KULLERVO. Sinä murhamiehen näet; hän sinulta pisaran vettä pyytää.-- +Ystävät, kuinka kauvas on yö kulunut? + +KALERVO (itseks.) Hän kaiketi on järjestänsä. (Ääneensä). Anna hänelle +juoda. (Itseks.) Varoillani tahdon toki olla ja joka käännöstänsä +tarkalla silmällä seurata. (Kelmä tarjoo Kullervolle haarikkoa). + +KULLERVO (tuskin maistettuansa vettä, panee haarikon kiivaasti +kädestänsä pois. Itseks.) Murhasin sen kauniin, jonka otsa kajasti +kuin aamun koi ja keltakiharansa hartioillaan pöyryelit, koska +käännähtelivät kasvonsa kelmeät. Lumivalkea joutsen laineilla +uiskenteli, ympärillään kultakeltainen poikasparvi. Kahdeksi onnen +kunnaaksi povensa kohosi ylös ja hän, joka päänsä sinne kallistaa sai, +hän houraili hekumassa autuitten. Pohjan neito, sun murhamiehes nyt +vasta kauneutes muistaa ja siihen rakastuu, mutta myöhään: sen kuvan, +jota mielessään hän ihastelee nyt, särki hän omalla kädellään, eikä +nähnyt, houru, mikä kalleus se oli, mikä autuuden lähde.--Niinpä +tapahtui, jos en unta näe. Olisi niin! Mutta heräyksissä seison tässä, +vaikka mieli ei entisellä mitalla nyt aikaa mittaile, vaan hirmuisesti +kaikki pidentää. Mitä ehtoolla eilen tapahtui, sitä muistelen, sitä +hetkeä veristä, kuin muinaista asiaa hämäryydessä meneen ajan. + +KALERVO. Mies, sinä Tyrjösen huoneessa olet. Mitä etsit? + +KULLERVO (itseks.) Sama aurinko, joka silloin länteen nukkui, makaa +vielä, mutta nostaa kohta kirkkaan otsansa ja meitä tervehtii. +(Ääneensä). Sinä kaiketi mielipuoleksi mun luulet? + +KALERVO. Niin luulin, mutta järkeä osoittaa toki katsantosi. Ken olet? +Joka kattoni alle astuu, asiansa sanokoon ja mitä miehiä hän on, häntä +muuten kohtelen kuin ryöväriä. + +KULLERVO. Murhamies olen, niinkuin sanoin. + +KALERVO. Kenen murhamies olet, sinä onneton? + +KULLERVO. Kaikki tahdon sinulle kertoa, koska yö niin pitkä on; kaikki +sinulle kertoa tahdon.--Naisen kauniin murhasin ja tapahtui tämä illan +ikävässä hämärässä, ja ehtoruskosta silloin paistoivat idän vuorien +tutkaimet. Sen hetken muistan. Ja nyt' sun kuulla pitää kenen murhasin; +niin kaikki sulle ilmoittaa tahdon.--Mutta yöseen kiivaasti käynyt olen +ja jos laskisit kätes otsalleni, niin hohteen tuntisit. + +KELMÄ. Isäni, tätä miestä kavahtakaamme. + +KULLERVO. Te turhaan minua pelkäätte.--Mutta sanoakseni sinulle kenen +verisesti tapoin, niin oli se Pohjolan tytär, seppä Ilmarisen kaunis +emäntä. + +KALERVO. Pohjolan tytär! + +K:N EMÄNTÄ. Se kuuluisa Pohjolan neito, niin hyväksi ja ihanaksi huuttu? + +KELMÄ. Hänen murhata taisit? + +KULLERVO. Niin tapahtunut on. + +KALERVO. Sinä peikko! Paikalla kostaisin naisen kuolon, sun miekallani +maahan naulitsisin, jos en uskoisi, että kiivaudessa teit tämän työn ja +jos en näkisi mielesi levottomuutta. Kurja mies, mitä olet tehnyt? + +KULLERVO. Kuuma tuska! Vierastanpa vielä kantaakseni verenvuodattajan +sydäntä, mutta aikaa voittain ehkä kävisi se päisin, tottumuksen +ihmeellisen voiman kautta, näetkös. Mutta sen tiedän, ettei ole nyt +laitani oikein; yöseen metsiä kulkenut olen, väsyneenä seison tässä nyt +ja odotan päivän nousua, mutta kauvan viipyy kelmeä Koi, joka meille +aamusta tiedon antaa. Toki luulen, että tuolla idässä toisella puolella +kunnasta tuossa, hän jo pyristelee siipiänsä. + +KALERVO. Nouseva kuu se on, nyt on meillä puoliyö. + +KULLERVO. Loppua ei tule yölle tälle: tuon valkeuden siinnon jo aamun +koitteeksi luulin, mutta nyt, sanot sinä, on puoliyö vasta.--Mutta +tieni jatkaa täytyy. + +KALERVO. Mihin vaellat? + +KULLERVO. Enpä tiedä; kotoa ei miehellä ole. + +KALERVO. Mikä nimesi on ja mistä olet syntyisin? + +KULLERVO. Kullervo on nimeni. + +K:N EMÄNTÄ. Kullervo! + +KALERVO. Vaimoni hämmästyy kuullessaan nimen, joka on meille rakas ja +tuttu. + +KULLERVO. Ken olet sitten sinä, joka asut tässä erämaassa? + +KALERVO. Nimeni Tyrjönen on. + +K:N EMÄNTÄ. Sinä onneton, nuori mies, ken oli sun isäsi? + +KULLERVO. Kalervon poika olen. + +K:N EMÄNTÄ (itseks.) Kauhistus ja kuolema! Mutta tämä mahdotonta on. + +KELMÄ (itseks.) Hallitsija pilvien, mitä haastelee hän? + +KALERVO. Kalervon poika? Sinä hävytön, sinä riiviö, miksi tämä juoni, +ettäs kuolleen haamussa kummittelet?--Tapauksen kuullut olen: Kalervon +poika surmattiin ynnä isänsä ja äitinsä kanssa. + +KULLERVO. Mutta surma ei häntä toki silloin käsittänyt, vaan temmattiin +hän kuolon kidasta, orjaksi Untolaan vietiin ja merkki tämä vielä +otsaansa painettiin. + +K:N EMÄNTÄ (itseks.) Minä tukahdun. + +KALERVO (emännällensä). Aatteles, että olis hän poikamme ja lähestyy +meitä käsillä tahrattuina Pohjolan ihanan naisen vereen. + +K:N EMÄNTÄ. En tahdo sitä aatella. Minä tukahdun ja näännyn. + +KELMÄ. Mutta kaikesta tästä ei Kimmo meille sanaakaan haastellut ole. + +K:N EMÄNTÄ. Ei, sitä ei hän ole tehnyt, ja siis valehtelee tämä mies, +tahtoo meitä pettää. Asian meille Kimmo ilmoittanut olis. + +KALERVO. Kavala kettu, nyt aikees ymmärrän: Mua tahdot ansaan +viekotella ja viedä saaliis kiukkuisen Unnon kynsiin; mutta erämaan +kontion kohtaat tässä, jonka nahka pitää sinulle kalliiksi tuleman. +Koetetaanpas, mies. + +K:N EMÄNTÄ. Kalervo, malta että taitais hän, oi jumalat! oma poikamme +olla. Kalervo, ne silmät ja ne hiukset pientä Kullervoamme muistuttavat. + +KALERVO. Vaimo, minä pelkään, että niin on, ja taidan tuskin hengittää +ja kylmä hiki otsastani kihoo. + +K:N EMÄNTÄ. Näköni pimentyy, enkä tiedä, missä seison; mutta kaiketi +uneksun, uneksun. + +KULLERVO (itseks.) Mitä sanoo tämä vaimo? Hän ilmoitti jotain uumousta, +että taitaisin poikansa olla. Maa ja taivas! Nyt immen puhe metsässä +muistooni joutuu. (Kimmo tulee). Kimmo, nyt taidamme toinentoistamme +kädestä ottaa. Emmekö kiroo näitä käsiä? Mutta sano minulle keitä nämät +ovat. + +KIMMO. Sinäkö tässä? Taidanko uskoa, mitä näen? + +KALERVO. Tunnetko miestä, Kimmo? + +K:N EMÄNTÄ. Sano pian! + +KIMMO. Hyvin hänen tunnen: poikanne, Kullervo, hän on. + +K:N EMÄNTÄ. Kullervo! (rientää syleilemään Kullervoa). + +KELMÄ. Korkeuden jumala! + +KALERVO. Kaikesta nyt lopun tehköön kuolema! + +K:N EMÄNTÄ (vetäen itsensä äkisti Kullervosta pois). +Mutta miksi sinun murhamiehenä kohtaan, minä onneton! Mikä aika meillä +vuorokaudessa nyt, yö vai päivä? En nyt tiedä, koska uneksun ja hourin, +ja katkerasti unissa sydämmeni kärsii. Tulta iskeilevä jumal', miksi +tämä hetki, joka olis meille tainnut soma kohtaus olla, mutta murheen +äärettömän toi? Miksi häntä enään, pilvien Pitkäinen, luoksemme +viskasit, kosk'ei hän iloa saattanut meille? Tuli hän, jonka tuleman ei +enään pitänyt olis, mutta eipä tullut hän, ketä varroimme; niin metsään +tyttäreni ihana kuoli, kuolosta poikani palasi, mutta murhan haamulla, +että kauhistuen häntä katselen. Tuli siis mies »turpeen alainen», mutta +ei heimonsa iloksi hän tullut. Ja koska tapahtui ennen niin ettei +kuollut mies emonsa riemuksi takaisin tullut? + +KULLERVO. Niin olet mun äitini? Terve! + +K:N EMÄNTÄ (välttäen Kullervoa). Ellös mua lähestykö, poikani hirmuinen. + +KULLERVO (kääntyen Kalervoa kohden). Isäni sinä? Terve, kunnioitettava +mies! Tässä on poikasi. + +KALERVO. Pois! En tunne sinua; mutta jos säästää tahdot tätä +harmaapäistä, niin riennä tästä matkoihis ja tätäkohden ellös koskaan +kääntykö. Tee se ja kiiruusti! + +KULLERVO. Tässä minulle sisar? Terve, neito, terve! + +KELMÄ (välttäen Kullervoa, joka aikoo lähestyä häntä). Oi veljeni! elä +tule tänne; sinä olet minulle kamoitus. + +KULLERVO. Kimmo, tämä taitaa mielen pyörryttää ja riivata. (Itseks.) +Poika, orvoksi jäänyt, vuoskymmenien kuluttua isänsä ja emonsa kohtaa +taas, mutta eivät tunne häntä enään, ei siittäjänsä eikä kantajansa +armas, vaan oven hänelle osoittavat, käskein hänen kauvas siirtymään. Se +ehkä nyt on parhain tehty, ja sentähden rientää tahdon. (Menee kiivaasti +ulos). + +KIMMO (itseks.) Voi minua! nyt viipymystäni alati kirota täytyy. + +K:N EMÄNTÄ. Kalervo, ken oli tämä mies? + +KALERVO. Ei muistella häntä, vaan niinkuin hän huoneestamme katosi, niin +kadotkoon hän mielestämme myös. + +K:N EMÄNTÄ. Pojaksemme hän itsensä sanoi, se oli hän myös, se Kullervo +oli. Minä kuolen jos en enään häntä nähdä saa. (Kullervo tulee +takaisin). + +KALERVO. Oi, tuossa tulee hän! + +KIMMO. Oi, Kullervo! mitä on nyt sinulle tapahtunut? + +KULLERVO. Minä kuullut olen, että elävät isäni ja emoni vielä ja että +asuntonsa tässä on, liekö se totta? + +K:N EMÄNTÄ (kiirehtii syleilemään Kullervoa). Armas poikani, tule +helmoihini! Tule, tule rinnoilleni ja lepää siinä yhtä hellästi kuin +ennen! Kovaa kovempi se emo, joka poikansa hylätä taitaa, ja minäpä olin +näin armotoin. Mutta tiedä, koska puolestasi käännyin pois ja kätesi +tyhjää haperoita annoin, niin silloinpa pakahtua sydämmeni tahtoi. Mutta +ole nyt terve tultua! Kullervoni! Terve, kaunohiuksiseni! + +KULLERVO. Olet toki lempeä ja armelias. + +K:N EMÄNTÄ (aina syleillen Kullervoa). Kaunis olit lasna, kaunis +miehenäkin olet. Toki seisot vielä ikäsi aamupäivässä, se on se soma +aika nuoruuden ja miehuuden välillä.--Mutta voi tuota merkkiä tuossa! +Tunnoton, häijy Unto, miksi rumistit poikani muodon näin? + +KULLERVO. Siitä merkistä kiusani kotoisin ovat, joita ei sylisikään +poista enään. + +K:N EMÄNTÄ. Kullervoni! + +KALERVO. Hiiteen tämä syleileminen ja mairitus! Sitä ei ansaitse +murhamies. Erotkaat, ja lähde matkaas sinä! + +K:N EMÄNTÄ. Ehkä toisin arvelemme? + +KALERVO. Pois peto, murhaaja pois! + +KIMMO. Kenen hän murhannut on? + +KULLERVO. Kimmo, nyt keskellä kahta tulta seison; yksi riutuvana +hämärtyneestä taivaanreunasta läikkyy, ja mieltäni kuluttaa sen ikävä +kuume, toinen tässä mua sokeudella lyö, etten oikein tiedä kuinka mailma +nyt seisoo. + +KIMMO. Mutta kenen murhasit? + +KULLERVO. Tyttären Pimentolasta. + +KIMMO. Nyt Hiien henki vallinnut on ja parastansa tehnyt. + +KULLERVO. En tiedä mikä henki; mutta orjaksi myyty, paimeneen pantiin +mies ja kivi leipäänsä kätkettiin, jonka pilkan tähden saatoin karjan +petojen kitaan, ja kiukusta kuohuvalla povella kotihin kiirehdin. +Kohtasi mun pihalla emäntä kiivas ja, tapauksen kuultuansa, kovin +päälleni ärhenteli, mua orjaksi mainiten. Tästä mieleni pian tulta iski +ja koska hän taasen mulle antoi tämän häpeänimen, niin veitseni +rintaansa löin ja henkensä heitti. Silloin metsään pakenin ja samalla +retkellä seison tässä nyt. + +K:N EMÄNTÄ. Murheellinen tarina. + +KIMMO. Jos eilispäivän nyt takaisin saisin! + +K:N EMÄNTÄ. Kimmo, miksi et ennen meille tietoa hänestä antanut? + +KIMMO. Huomenna aikeeni oli lähteä häntä saattamaan Ilman talosta tänne, +mutta ennätti mua ankara onni. + +KULLERVO. Olisit tämän eilen tehnyt, niin käteni nyt puhdas olis ja +riemu pauhais näiden ortten alla; mutta näinpä nyt käynyt on. Tänne +erämaahan mulle rakettu oli soma onnen loukas, josta en tiennyt +ennenkuin ijäksi olin sen ohitse mennyt, sillä tähän en enään +mahdollinen pysäymään ole. Toki katsahtelen vielä taakseni sitä +kätkettyä laaksoa, jonka pian näöstäni katooman pitää; sitä katsahtelen +hetken vielä. Nämätkö emoni kasvot, jotka, täällä metsän synkeydessä, +eteeni ilmestyit? Jo tuntui mulle tämä kuin aamuvalo keskellä syysyön +pimeyttä, josta hämmästyin. Terve, emoni, ja terve, isäni myös! Nyt +yhtaikaa teitä tervehdin ja hyvästi jätän, sillä kohta tieni jatkan ja +teistä kiirehdin kaukamatkoilleni ja ei pidä teille enään ehtimän +Kullervosta sanomata linnunkaan--Viivyn vielä, mutta kohta lähden. + +K:N EMÄNTÄ. Kalervo, eikö tämä puheensa tulisateena lankee povesi +päälle? Niin tahtoisin uskoa. Oi! avaa se sitten ja ellös omaksi +kivuksesi sydäntäsi karaisko.--Kurjan poikani isä, muista eloansa +tukelaa, niin etpä suinkaan niin kovin töitänsä tuomitse. Usko minua, +mitä hän tehnyt on, sen on hän mielensä vimmassa tehnyt ja katuu sitä +nyt. Nyt seisoo hän tässä hiuksilla revityillä ja murheellisella +muodolla. Mutta on tämä sama muoto, samat silmät siniset, jotka vuosia +lähes kaksikymmentä sitten mua vastaan rinnoiltani katsahtelivat ja +samat keltaiset kiharat, joita silittelin silloin ja autuudesta +sydämmeni löi. Mutta hänenpä kadotin ja kauvan häntä murehtien kaipasin +ja Tuonen asujameksi hänen luulin; kuitenkin kasvonsa hänen näin, näin +eräänä vaisuna yönä, mutta pianpa hän katosi taas ja katosi ainiaaksi. +Mutta että hän niin pian silmistäni joutui pois, sentähden kuolla +tahdon. Ettei kauvemmin suotu mun syleillä poikaani, etten hohdetta +lempeni päällensä hengittää ehtinyt, sentähden lakastun ja kuolen. + +KALERVO (peittäin silmänsä). Hän pysähtyköön huoneesemme, hän +pysähtyköön! Niin kovaksi ei karkaistu ole vielä sydämmeni, ettei se, +näin ankarasti likistettynä, vuotais.--Tule, Kullervo, että sua syleillä +saan. (Syleilevät). + + + + +Kolmas Näytös. + +(Metsäinen tieno. Kullervo, keihäs kädessä, tulee). + + +KULLERVO (yks.) Enhän menesty isäni huoneessa: verkon kutominen mulle ei +mieluista ole eikä kortistossa, järven tyyneellä pinnalla, onkea +huiskeilla ja salakkoja lipellä ylös. Nämät askareet mua vaivaa kuin +hätärä-silmäistä karvas kaasu ja sauhu. Sentähdenpä kyysän pahteesta +nyt karkasin karhukeihäs kädessä; mutta eipä toki suuresti mua haluta +täällä kierrellä kontion jälkiä etsien.--Hävitys ja kuolema! Oi! olis +tämä keihäs Ukon vasama ja minä pitkäisenä pilven partaalla istuisin, +niin tietäisinpä työni: Kulovalkean hurjan ympäri mailmaa sytyttäisin, +jyristen kukistaisin taivahat maan helmaan, ja syvyyteen kaikki +vaipuisivat viimein. Niin lakeutta tekisin ja ilman herrana +valtaistuimellani istuisin noilla tasaisilla tantereilla. Niin juuri. +Mutta miksi tämä? Mitä kaikesta tästä?--Ei autuutta jumalien, ei +kirottuin öitä Tuonen tulisilla paateroilla eikä näitä päiviä täällä, +vaan kaikesta loppu! Mitättömyys paras, ja kaikki antaisin jos saisin +tyhjyyden.--Mutta onpa kenties laita, ettei päätykkään tiemme +kalmistoon, vaan juoksee siitä vielä äärettömiin mailmoihin, ja orjan, +merkittynä, myötä seurata täytyy niin kauvas kuin kestää.--Mieleni +kärsii tuosta illan synkeästä hämärästä, joka metsäin tutkaimilla +äänetönnä lepää; sillä tydyttihän kohtalo kova eloni virran, tielle +väärälle sen käänsi, johdatti sen ahtauksiin, joissa nyt se reutoilee, +turmellen niin itsensä kuin mantereet; mutta rynnätköön se eteenpäin +kunnes hävityksen kallan viimeisen isän ehtii (menee). + +(1:n ja 2:n paimenukko tulevat eri haaralta). + +1:N PAIMEN. Mies, missä verkastelet? + +2:N PAIMEN. Toverini, minä ihmeen näin, näin Tuulikin, Tapion tyttären, +ja tästä syystä, armas toverini, olen sekä iloinen että hämmästynyt. + +1:N PAIMEN. Kurja mies, viistoon, luulen minä, on taas aivos kierretty, +koska senkaltaista haastelet. + +2:N PAIMEN. Hänen totisesti näin. + +1:N PAIMEN. Tuulikki itseänsä sinulle näytteli? Hän sitten yhtäläinen +töllö olis, kuin sinäkin.--Mutta nyt ei ole aika hullutella, vaan mene +ja vastaa lehmät tänne tuolta korven rannalta. + +2:N PAIMEN. Sen olen jo tehnyt, niinkuin näet. Mutta, hyvä veli, usko +mitä sanon. Hänellä oli musta hame punareunaisella miehustalla b, +lumivalkeat paidan-hiat ja hiukset pellavankarvaiset. Korea tyttö! Ja +tiedätkö mitä hän teki? Poimieli puolaimia aholla, tuossa juuri likellä +tietä. + +1:N PAIMEN. Vai Tuulikki; kyllä tiedän, kuka hän oli; vai Tapiolan +Tuulikki. Tyrjösen tytär hän oli, sinä hohko; Tyrjösen eli Kalervon, +sillä onpa äsken saatu tieto siitä että hän, joka itsensä Tyrjöseksi +kutsuu, on Kalervo, Untamoisen veli. Hänen tyttärensä aholta näit. + +2:N PAIMEN. Ehkä maltat toki asian väärin. + +1:N PAIMEN. Kinan tahdot sinä taasen välillemme nostaa, näen minä. Hän +oli Kalervon tytär eikä kenkään muu. + +2:N PAIMEN. Mutta näetkö, ystäväni, kuinka löytyisi hän tässä, näin +kaukana kodostansa? + +1:N PAIMEN. Et siis tiedä, että hän, liki kaksi viikkoa sitten, +eksyneenä kodostansa, joutui meidän taloon; ja oli tyttö melkein +näännyksissä, metsässä kauvan harhailtuaan. + +2:N PAIMEN. Tämän kuulen vasta. Mutta ettei häntä jo ole lähetetty +vanhempainsa luoksi? + +1:N PAIMEN. Sinä härkäpää, etkö ymmärrä ja käsitä, että hän +rasituksistaan kovin sairastui? Niin tapahtui ja tautivuoteensa jätti +hän vasta pari päivää sitten. Sana kyllä lähetettiin vanhemmilleen erään +kalastajan myötä, mutta arvattavasti ei ehtinytkään se perille, vaan +upposi mies tielle, koska ei ole häntä takaisin kuulunut. Huomenna hän +toki kotiinsa saatetaan, johon hän, hyvin tietty, kovin ikävöitsee ja +levotoin on mielensä äitinsä murheen tähden. Myös halaa hän nähdä +vanhinta veljeänsä, Kullervoa, joka vuosia sitten kuolleena pidetty, on +näinä päivinä, juuri sisaren täällä ollessa, ilmaunut kotiinsa niinkuin +kummitus. Mutta eipä tiedä tyttö rääsy kuinka on veli mailmassa +käyskennellyt ja mikä lurjus hän on.--Mutta tässä jaarittelemme +asioista, joista ei meillä hipalettakaan ole tekemistä, ja laskemme +karjan sutten kitaan. Riennetään perässä; mene tuota kohden sinä, ja jos +yhdenkin mullin suohon päästät, niin katso niskas, mies. Mennään nyt. +(Paimenet menevät. Kullervo, taluttaen sisartansa Ainikkia kädestä, +tulee esille sitä suuntaa vastapäätä, jota kohden oli mennyt pois). + +KULLERVO. Samaan paikkaan, luulen minä, joudun taas. Seuraa minua, impi! +Tähän kuusten suojaan istumme haastelemaan lemmen kieltä; tule, +neitoseni! + +AINIKKI. En tule enään. + +KULLERVO. Sinä levottomaksi näyt. + +AINIKKI. Mikä riivauksen hetki tämä? + +KULLERVO. Elä muistele hetkeä mennyttä, muistele lempeämme vaan, jonka +molemmat tässä käsitimme. Sinua syleillä tahdon. + +AINIKKI. Pois! Mua kamoitat, ja vapisemaan saatat. + +KULLERVO. Minä? + +AINIKKI. Mitä sinusta sanoisin? + +KULLERVO. Sen, mitä aattelet. + +AINIKKI. En tiedä mitä aattelen, mun kumma häiriö on käsittänyt. +Ilkeästi sinusta aattelen ja aattelen suloisesti, enkä tiedä, kuinka +laitamme on. Sinä hirveä olet ja kaunis, kaunis, kaunis! (lankee +Kullervon rinnoille). Olet keltakihara ja komea, ja kirkas leimaus on +katsantos. Pidä sanas ja tahdonpa sua ikuisesti seurata, nuori mies. +(Vetää itsensä äkisti hänestä pois). Mutta pois! Jotain kauheata +silmistäs mua kohtaan säteilee. + +KULLERVO. Kaiken onnes niissä näet, jos katsot tarkemmin; oman armaas +löysit tässä, neito nuori. Me yhdessä elämme kuin ruhtinaat, ja +kunnaalle korkealle huoneemme rakennamme, johon kaukaiset tienot näkyy. + +AINIKKI. Ken olet ja miksi otsassas tämä merkki? Elä katsahda minuun +noin hirveästi, minä kauhistun. Mies, minä tahdon sinusta erota. + +KULLERVO. Neito, minä en tahdo sinusta erota, minusta et pääse, vaikkas +pakenisit Lapin vuorille ja siellä niinkuin vuohi jyrkästä jyrkkään +hyppelisit; minä vahtosuin, kuin hurja koira, sinua väsymättä +vainoisin, ettäs miestä halveksit, uroon pilkkana pidit. Mitä huolit +tästä merkistä? + +AINIKKI. Olisitko rosmo? jos niin, niin ole armelias mua kohtaan. + +KULLERVO. En ole juuri rosmo; mutta jos tiedon tahdot, niin olen +Kullervo, Kalervon poika. + +AINIKKI. Kullervo! + +KULLERVO. Se olen. Miksi tuijottelet? + +AINIKKI. Onneton hetki! + +KULLERVO. Niin ellös haastelko; mun muistossani seisokoot armahina sekä +hetki tämä että tienoo. + +AINIKKI. Mitä teet sinä metsässä täällä? + +KULLERVO. Sinä näet että karhukeihästä kannan. + +AINIKKI. Koska isäs huoneen jätit? + +KULLERVO. Koska aamu koitti.--Tyttö! kasvos käyvät lumivalkeiksi, kuin +olis Kullervo katsella niin hirmuinen. Ellös, neitoseni, kamastuko, vaan +tule tänne, niin poskillesi tahdon ruusut antaa. + +AINIKKI. Elä, onneton, mua enään lähesty, vaan erotkaamme kiireesti, +sillä taivaan nuoli meitä uhkaa. (Kykertyy ales, peittäen kasvonsa +pitkillä hiuksillansa ja painaen otsansa vasten polvea). Nyt itkeä +tahtoisin helmani täyteen, mutta tämä murhe ei lievii eikä kyynel +juokse, ei juokse, vaan lähteesensä jäätyy, ei jäädy, ei jäädy, vaan +polttaa, povessani polttaa, kuin vihainen liekki, ja parempi eloa kuolo +nyt on. Kätköä niin syvää ei löydy täällä, joka peittäisi immen kurjan +ja sentähden kiirehdin verhoisin pimeyden maan. Nyt hyvästi, taivas, +jää, ja pauhaava metsä sinä, joka päälleni kantelet, päälleni minun +katalan! + +KULLERVO (nostaen ylös Ainikkia). Ylös neito! pyhi kasvoiltasi hapenet, +ja pane pois tämä unelias muoto. Oletpa lapsikas tyttö, joka näin +turhasta tuskittelet; mutta uiskenteles vielä vuosia muutamia elon +myrkyllä täytetyssä virrassa, niin asia tämmöinen kuin tämä on +silmissäsi mitätön, sinä naurat sille. Muista, neito, sanani. + +AINIKKI. Sinä Kullervoksi itses mainitsit? + +KULLERVO. Tämä nimeni on, mutta ken olet sinä, niin viaton ja kaino. + +AINIKKI. Olen Ainikki, Kalervon tytär. + +KULLERVO. Sisareni? + +AINIKKI. Se onneton. + +KULLERVO. Joka eksynyt oli? + +AINIKKI. Nyt vasta hän eksyi. + +KULLERVO. Kirouksesta nyt kaikki kuivatkoon. + +AINIKKI. Kiroo himojesi vallattomuutta. + +KULLERVO. Oi neito, että täällä toinen toisemme kohtasimme! Meidät +turmio mustin ehtinyt on, ja parasta maahan vaipua nyt. + +AINIKKI. Lähtövirteni veisannut olen. + +KULLERVO. Impi, sua kotona murehtien kaipaavat. + +AINIKKI. Murheesta emoni kuolee, mutta ennen häntä toki on tyttärensä +Kalman maassa. Koska kotiin ehdit sinä, niin sano, että kuollut olen ja +makaan aaltojen alla, ja päättyköön heidän murheensa siihen. Muuta mitä +tapahtunut on, et heille kertoa mahda, jos se kätkeä taitaan, sillä +sydämmeni on kuolemaan sairastunut.--Niin kotomäkeä en nähdä saa, enkä +kuusia, jotka humisevat siellä; minä leikitsin kerran niiden juurilla, +minä kurja, kurja. (Sitoo päähänsä liinan, joka on hartioillansa +riippunut). Mutta rientää täytyy, koska uhaten meitä lähestyy tuo pimeä +pilvi, kuules, myrsky käy; minä vältän sen edestä. (Menee). + +KULLERVO. Mitä tapahtuu ei sydän tuntea saa, vaikka vuodattaisin oman +kantajani veren; sillä suloista on mieltä karaista ja kiukkuiselle +onnelle kiusaa tehdä. Sydän kivestä ja koura rautainen, ne täällä ovat +parhaat edut. Nyt vasta oikean olentoni käsittänyt olen, ja jos viaton +hiilillä mun edessäni korventuis, niin enpä tuosta suuresti huolisi, +vaan haukotellen kekäleitä ympärilleen kohentelisin. Niin tiedän siis +ken olen, ja mille tästälähin näyttää elämäni juoksu.--Mutta mihin +jouduit, tyttö? Ellös harhailustas metsissä nyt pidentäkö enään, vaan +kanssani kotihimme käy, ja koska astumme huoneesen, niin katsantomme +elköön kannelko, mitä tapahtunut on, ei ensinkään, vaan olkoon muotomme +iloinen ja viaton, vaikka kuohuis povessamme kyinen kulju.--Näinkö hänen +tässä ja katosiko hän taasen tietämättömiin? Ainikki! Missä viivyttelet? +(Paimenet tulevat). Mikä kiire paimenilla? + +2:N PAIMEN. Se on tehty! (Kullervolle). Osaatko uida, mies? + +1:N PAIMEN. Mitä auttais siinä enään uiminen? + +KULLERVO. Mitä on tapahtunut? + +2:N PAIMEN. Kauhea asia. Eräs nuori tyttö--Ukko häntä armahtakoon!-- +itsensä upotti virtaan tuohon, juuri silmäimme edessä. + +1:N PAIMEN. Pahimpaan pyörteesen hän vaipui. + +KULLERVO. Koska tapahtui tämä? + +2:N PAIMEN. Kaksi palaa sitten lehmä tuskin märehtiä ehtinyt olis. + +KULLERVO (itseks.) Tuskissaan neito Tuonelle meni. + +1:N PAIMEN. Syltiä korkea on kallion jyrkkä ja siinä alla vesi vahtona +kiehuu. Juuri viimeisellä reunalla näimme tytön seisovan, katsellen ales +pyörteesen, ja oudostuimme kohta käytöstänsä, mutta samassa peitti hän +kasvonsa ja viskasi itsensä syvyyteen, eikä nähty hänestä vilaustakaan +enään. + +2:N PAIMEN. Niin juuri oli asia kuin kumppanini nyt sanoo; ja siinä ei +voinut ihmisen apu mitään, se on hyvin ymmärretty ja siksi toiseksi, +niin ei kumpainenkaan meistä osaa uida. + +1:N PAIMEN. Tämän neidon tunsin minä; hän itsensä sanoi Tyrjösen +tyttäreksi Kalalammilta, ja meidän taloon joutui hän harhateiltään +metsissä. Huomenna aivottiin häntä kotiinsa saattaa, jonne hän, hyvin +tietty, kovin ikävöitsi. Myös halasi hän nähdä veljeänsä, Kullervoa, +joka, niinkuin juttu käy, vielä on elossa ja on äkisti ilmestynyt +vanhempainsa huoneesen. + +KULLERVO (itseks.) Olet sinä, luulen, oiva tyttö ja kultaista sydäntä +povessas kannoit: paha onni joka sun kohtasi ja katkerasti päiväs +päätti. Mutta kaikki jo unohtanut olet. (Ääneensä). Mikä on tämän +paikkakunnan nimi? + +1:N PAIMEN. Riekkokankaaksi tämä kutsutaan. + +KULLERVO. Riekkokangas. + +2:N PAIMEN. Mutta suureksi konnaksi sanotaan tämä Kullervo. + +KULLERVO. Suuri konna ja koiruutta täynnä. + +2:N PAIMEN. Minkaltainen lienee tämä peikko päältänähden? + +KULLERVO. Ihan minun muotoiseni. + +2:N PAIMEN. Vanhempainsa luona sanotaan hän löytyvän nyt ja näissä +metsissä nähdään hän usein käyskelevän kamoitukseksi ihmisille. + +KULLERVO. Hän isänsä luona asuu, mutta nyt seisoo hän tässä. + +1:N JA 2:N PAIMEN. Missä? + +KULLERVO (osoittaen itseänsä). Tässä. (Paimenet juoksevat pois). Te +sinne, toista suuntaa kohden minä.--Oi päivää tätä! Sun synkeän muotos +vilaukseksi unohdin, mutta muistan kaikki taasen; kuitenkin sillen +muistooni vaan sijan suon, mutta en poveheni. Jokapäiväinen asia tämä +oli luonnon säännön ja järjestyksen mukaan eikä enempätä, sen hullu +kuvailus vaan melkeäksi tehdä taitaa.--Kotihin käy nyt metsämies, joka +otuksen hyvän käsitti, mutta kadotti hänen jälleen, aina samalla +retkellä. (Menee. 1:n paimen tulee ja kohta sitten toinen). + +1:N PAIMEN. Tule rohkeasti; hän ei ensinkään tavoita perässämme, vaan +juoksee perin toisiin ilmoihin ja menee, kuin itse Hiisi. Kuules +karankojen ryskinätä jalkainsa alla. + +2:N PAIMEN. Ystäväni, hän olis tainnut tappaa meidät niin kuin kaksi +kurjaa rottaa ja sitten kaivaa meidät maahan ja turpeilla peittää +miehet; sen olis hän, veljeni, tainnut tehdä. + +1:N PAIMEN. Epäilemättä. Mutta mitä aattelemme tästä asiasta? Sisar +itsensä koskeen syöksi ja tässä seisoi veli, eikä suuresti minänsä +ollut, kuultuaan tytön surkean lopun. + +2:N PAIMEN. Ihmeitä olemme tänäpänä nähdä saaneet, ja onpa meillä kotona +ehtoolla juttelemista. Kulu, päivä, kiireesti että pian näitä kummia +ilmoittamaan pääsemme. + +1:N PAIMEN. Ihmettelemän pitää. + +2:N PAIMEN. Ah! korvat lotkassa he kuuntelevat uusia, joita metsästä +tuomme. + +1:N PAIMEN. Hyvin tietty; mutta sinä et sanaakaan hiiskua saa, ennen +kuin minä heille ehtinyt kertoa kaikki; koska taidan asian paremmin +osoittaa ja selitellä kuin sinä. + +2:N PAIMEN. Totuuden suustani sanoa tahdon enkä hiemaakaan salassa +pitää. + +1:N PAIMEN. Mutta jos ennen minua tapauksesta jotain hivahdat, niin +myttyyn suusi lyön, muista se, ja tiedä ja ymmärrä, että ovat tämmöiset +asiat sangen ankaria ja tärkeitä eikä tule niiden kanssa leikitä. + +2:N PAIMEN. Sen hyvin ymmärrän, sen hyvin ymmärrän, ystäväni. + +1:N PAIMEN. Noh, tee sitten niinkuin tahdon ja parhaaksi näen.--Mutta +nyt karjamme luoksi meidän ja itkemän ämmien rientää tulee ja vähitellen +kääntää naudat käymään kotoa kohden. + +2:N PAIMEN. Niin juuri.--Tässä mailmassa tapahtuu niin paljon asioja. +(Menevät). + + + +Näytelmälaitokset muutetut. + +(Kalervon huone. K:n emäntä ja Kelmä tulevat sisään) + + +K:N EMÄNTÄ. Miksi taasen hän kiroilee ja pauhaa onnetonta poikaansa? + +KELMÄ. Onpa syytä siihen hänellä, koska Kullervo kuin villitty itsensä +käyttelee, ketään vääjäämättä. Tänä aamuna, niin kuin tiedät, +rikkireväisi hän verkon, jota kutoa hänen piti, pihdin säpäleiksi +nurkkaan viskasi ja karkas ulos hurjapäinen. + +K:N EMÄNTÄ. Kiukkua kovaa osoitti tämä, mutta aika jo olis tämän tähden +torelemasta la'ata. + +KELMÄ. Kaiken tämän hän jo unohtanut olis, mutta äsken huomaitsi hän +enemmin Kullervon koiranjuonia, joista vihansa uudestaan syttyi. + +K:N EMÄNTÄ. Mitä vielä on hurja poika tehnyt? + +KELMÄ. Eilen, ehtoon tullessa, koska isä häntä verkastelemisesta oli +nuhdellut, hän ongelle lähti, mutta palasi sieltä pian takaisin, +ylpeästi vihellellen, vaikk'ei hän kalaistakaan saaliiksi tuonut. + +K:N EMÄNTÄ. Aina ei pyynnistä saaliin kanssa tulla. + +KELMÄ. Mutta kalaretkestänsä havaitsi isä tänäpänä, että oli verkko +kappaleiksi tarvottu ja vene kiskottu syltiä kuivalle maalle, josta ei +sitä ilman työttä ja voimatta jälleen laineille saada. Semmoista hän +poikansa tekevän näkee, eikä ihme, että vihoissaan hän peuhaa. + +K:N EMÄNTÄ. Onnellinen minä, jos en häntä enään nähnyt olis. Mutta tänne +hän heitettiin lisäksi murheillemme. (Kullervo tulee). Tuossa tulee +onnen heittiö. + +KULLERVO. Rauha maassa! Mutta mikä on noin kallistanut muorin pään, +juuri kuin kuollut olis ainoa vaskansa? + +K:N EMÄNTÄ. Että poikani ainoa syntynyt on, sitä, emo kurja, nyt +nureksin. Voi, Kullervo, voi että sun mailmaan saatoin ja kasvatin! + +KULLERVO. Näistä eduista en kumpaistakaan sinulta pyytänyt. Oman henkes +pelastukseksi synnytyskipus toki sinun kärsiä täytyi, mutta kerran +kuormasta päästyäsi, mun olisit Hiiteen viskata tainnut, konttiin pistää +kitisevän penikkas ja seinään nuijata kuin kissan. + +K:N EMÄNTÄ. Näin haastelevi hän, joka helleydestä ei tiedä. Kiittämätön +peto! jos emon tuskat ja huolet kuvailla taitaisit ja tuntea lempensä +liekin, niin näin et sanelis. Minä surmata sinua, koska helmassani +viatonna lepäsit? En, vaikka olisin sun tainnut kultaunilla kuolemaan +nukuttaa, vaikka olis mulle annettu maa ja taivas ja jumalan ikuinen +autuus, sitä en tehnyt olis. Ken lempeänsä murhata taitaa? + +KULLERVO. Ellös lausuilko näin koreasti, muoriseni; sinne en nyt +korvaani kallistaa mieli.--Mitä sanoo Kelmä? + +KELMÄ. Enpä hyvää hänestä, jonka käytös on näin hurja, järjetön; toki, +enemmin kuin vihata, sua täyttyy surkutella, koska veljeni olet. + +KULLERVO. Surkutella ei tarvitse; hyvin kaikki on. + +K:N EMÄNTÄ. Siitä kaukana Kullervo. Sä tuijottelet katsella kuin Kalman +vieras, ja oudosti äänes kaikuu. Mikä onnettomuus taasen kohdannut sua +on? + +KULLERVO. Jotain tahtoisin tiedostani reväistä pois. + +K:N EMÄNTÄ. Sinä Tuonen kansaa olet lisännyt, verivelkas suuremmaksi +tehnyt? + +KULLERVO. En tehnyt, tein sen toki; mutta murhaa en nyt muistele, vaan +päinvastoin elon kipenän sytyttämistä. Mutta ken taitaa moittia tätä +tointa? Hyvin tehty, vaan ei pahoin, ja hän itseänsä syyttäköön, että +niin kuin mielipuoli Ahden saaliiksi hän lähti. + +K:N EMÄNTÄ. Puhettas en käsitä. + +KULLERVO. Eikä ole se käsitystäs ansaitseva. Mitätön tämä asia on, perin +mitätön ja turha, ja sopii sitä nauraa, vaan ei itkeä.--Niin on kuin +sanon, ja hyvin kaikki on. (Kalervo tulee). Tuossa tulee isä. Mitä sanoo +hän? + +KALERVO. Kysyt vielä mitä sanon. Kirous ja rutto päälles, konnan sikiö! + +KULLERVO. Minä konnan sikiö? Mitä siis hän, joka minun siitti? + +KALERVO. Pureksitko sanojani? + +KULLERVO. Sana sanasta, niinkuin tapa on. + +K:N EMÄNTÄ. Kanssansa, Kalervo, ellös haastelko; hän on kiukkua täynnä. + +KALERVO. Mukailisinko itseäni herran mieltä myöden ja kärsisin? Surma ja +kuolema! miksi ruuheni ylös mäkeen kiskoit, riivattu, miksi teit sen? + +KULLERVO. Siinä aalto sitä ei liikuta, vaikka vinkuisi pohjoinen ja +järvi kiehuis. + +KALERVO. Huoneestani pois! + +K:N EMÄNTÄ. Minä onneton! Malta, Kalervo, kenen kanssa tekemisissä olet: +hurjan miehen, vallattoman metsäläisen kanssa. + +KALERVO. Pelkäisinkö häntä? (sieppaa seinästä miekan, jolla uhkaa +Kullervon). Ulos huoneestani, kehno orja, ulos! + +KELMÄ. Isäni! + +K:N EMÄNTÄ. Oi jumala! Verinen riita tästä nousee. + +KALERVO. Ulos, merkitty juhta! + +KULLERVO. Merkitty juhta? + +KALERVO. Ulos! sun muutoin miekallani lävistän. + +KULLERVO. Elä uhkaile mua miekallasi, tämä keihäs on kaksi vertaa +pitempi. + +K:N EMÄNTÄ. Edestänsä hetkeksi vältä, Kullervo. + +KULLERVO. Nyt en juuri mielly siihen, vaan uhkausta uhaten kohtaan, ja +taitaisin nyt tehdä, mitä kauhistuis täällä tämä autio maa, sillä +mieleni hurjaksi, sokeaksi käy. Merkitty juhta! Tämä sana, niinkuin +kärmeen kieli sydäntäni pistelee ja myrkyllänsä sekoittaa miehen +aivon.--Sama leikki aina, mihin käännyn, mutta silmäniskun, jota ei +nauraa tule, siinä leikissä näyttää tahdon.--Tänne mustat pilvet joka +ilmasta ja kauhistuksen yö, jossa huhkaimena Kullervo kuolon sanomia +huutelee! Kuulkaat, kuulkaat mitä teille ilmoitan: Tyttärenne Ainikki, +joka eksynyt oli, itsensä vihasen kosken kuohuun viskasi, ja nieli hänen +ahne pyörre. + +K:N EMÄNTÄ. Oi! tämäkö armaan lapsen loppu? + +KELMÄ. Oi, sisareni onneton! + +K:N EMÄNTÄ. Kuinka tiedät tämän murheen asian? + +KULLERVO. Mitä nyt ilmoitan, sen kaksi paimenta vielä todistaa, jotka +näkivät nuoren neidon kuolon. + +K:N EMÄNTÄ. Toki tiedän sun vaivoista pääsneeksi ja rauhassa makaavan; +kuitenkin tuntee sydämmeni kivun, koska Ahden hirmuista linnaa +muistelen. + +KELMÄ. Hän uponnut on, vaan ei itseänsä upottanut. + +KULLERVO. Taiten juuri hän itsensä pyörteen kitaan syöksi, ja kuin +viattomuutensa hän kadotetuksi näki, sentähden läksi hän, hourupäinen, +Ahden jyrisevään kartanoon. + +KELMÄ. Se leikinlasku tässä ei sovelias ole. + +KULLERVO. Totuutta haastelen, jumal' avita! pimentymätöntä, auringon +kirkasta totuutta. + +KELMÄ. Saastainen loka senkaltainen totuus. + +KULLERVO. Sinä siveä impi. + +K:N EMÄNTÄ. Sinä murheen riutuvan häpeän vimmaksi muuttaa tahdot. + +KULLERVO. Totuutta ilmoitan. + +K:N EMÄNTÄ. Oi kauhistus! + +KULLERVO. Pimeys tulkoon pimeyden päälle! Loppuun asti teille asian +kertoa tahdon, ja kuuluu se näin: Hän, joka immen päälle iski niinkuin +kotka ja väkisten neitsyytensä kunniankruunun vei, ken oli hän? +Kalervon ainoa poika hän oli. Juuri niin; miksi tuijottelette minua +noin? + +KELMÄ. Auttakaa äitiämme, hän pyörtyy. (Kelmä ja Kalervo rientävät +emännän luoksi, joka pyörtyy ja kaatuu). + +KULLERVO. Koskisko se minuun? + +KELMÄ. Tämä kaiketi on kuolemansa. + +KULLERVO. Kuolema ja umpipimeys. + +KALERVO. Rosmo, miksi meitä rääkkäät? Jos kipenäkin povessasi sääliä +löytyy, niin käy käsin keihäälläs tahi miekalla tällä. (Viskasee +miekkansa Kullervon eteen). Vuodata veremme ja pikemmin meistä loppu +tee. + +KULLERVO. Niin armelias en ole, merkitty juhta ei ihmissydäntä kanna. +Mitä kanssanne mun tekemistä olis, koska piiriinne en kuulu? + +KELMÄ. Hän elää, avaa silmänsä ja virkoo. Emon' armas, katso ylös! + +KALERVO. Se muoto ei ole järjen. + +KELMÄ. Elä siirry, elä siirry hänestä, järjen kirkas loimo. + +K:N EMÄNTÄ. Lapseni, missä olemme? + +KELMÄ. Huoneessamme. Emoni, kaikki vieraat aatokset nyt poista ja +hillitse kuvailukses: tee niin, tee niin ja minuun katsahda niinkuin +ennen, muutoin näännyn murheesen. + +KALERVO. Lapsikas tyttö, auttaisiko siinä keskusteleminen? + +K:N EMÄNTÄ. Mua taluta rahille tuohon. (Kelmä taluttaa häntä istumaan). + +KELMÄ. Kadonnut on hämmennykses, luulen. + +K:N EMÄNTÄ. Jo taasen muistostani kiinni saan ja murheen perimmäisimmän +pimeyden näen, joka kohta kuolon yöksi käy, ja levon ehtii väsynyt +sydän. + +KULLERVO. Nyt olin sua kohtaan paholainen, emoni, niinpä olin, mutta +sanaakaan ei siitä, ei yhtään. Mutta mistä tiesin, että äitini tytär hän +oli? + +K:N EMÄNTÄ. Poikani, tästä kauvas pakene ja elä outona vieraissa maissa, +siksi kuin päättyy elinkautes onneton. + +KULLERVO. Nyt sen päätän, nyt on aika ales Tuonen uumentoihin mennä +niinkuin nuoli. Kosk'ei menty tästä korkeuteen päin, niin ales mustaan +syvyyteen, että silmät tulta lyö.--(Itseks.) Mutta vielä elää Unto, syö, +juo ja mässää ja vihdoin, töittensä palkinnoksi, ehkä nukkuu makeasti +unehensa viimeiseen. Soveltuisko tämä? Mies saakoon kuolon verisen jo +ennen huomispäivän laskua; siinä, Unto, tuomiosi on, ja niin kauvan +elää vasikka, kuin veistä hiotaan. (Ääneensä). Isä, sun rautapaitas jo +kauvan ruostunut on; nyt tahdon sinulta sen lainata ja kirkastaa sen +sodan kuumuudessa. + +KALERVO. Taitaisiko ukko heikko, harmaapää mitään ryöväriltänsä +kieltää, jonka kädessä henkensä on? Ota sotapaitani, sen paino sinun +upottakoon. + +KULLERVO. Untolaisten vereen. (Menee). + +K:N EMÄNTÄ. Hän sotaan aikoo ja tietyn surmansa kohtaa. Mitä voi hän +ehkä väkeväkin, ajan pitkään yksin paljouden voimaa vastaan? + +KALERVO. Häntä surkutella! Kirouksen hänelle annan kumppaniksi +retkellensä, toivoen toki, että ilkeä Unto miekastansa kuolon saa. +Iskekööt yhteen kuin lennossa kaksi noidannuolta ja toinen toisensa +lävistäkööt ja, yhteennaulittuina näin, kaatukoot tappotanterelle. +Silloinpa yht'aikaa mailma kahdesta pedosta pääsisi. + +K:N EMÄNTÄ. Tämä onneton toki oma lapsemme on. + +KALERVO. Hiiteen jo lapsioikeutensa mennyt on. Hän lapsemme? Peto, +rosmo, häijyhenki, joka vaivaa meitä! Tätä lapsenamme pitäisimme? Ne +siteet hän jo ijäksi on katkaisnut, niinkuin kehdossaan hän kapalovyönsä +rikki reväisi. Mutta mikä merkki tämä? Että samoin hänen kopeasti +katkaiseman piti liitteet kaikki, jotka toinen toisiimme ja jumaliin +meidät yhdistävät. Sen hän tehnyt on, ja hirveällä tavalla, että +ansainnut hän olis kuolon monenkertaisen, jonka kädestäni hänen saaman +pitäis; en toki omaan vereheni itseäni tahraa, mutta siirtyköön hän +silmäini alta.--Me taidamme täällä elää vielä, vaikka armaan +tyttäremmekin kadotimme; ja on minulla Kimmo, jonka seura metsissä ja +vesillä mulle hauskuutta antaa. Missä ollee miesi nyt? + +KELMÄ. Hän nuottaa paikkaa järven rannalla, jota työtä hän on tehnyt +päivän pitkän. + +KALERVO. Ahkera kuin muuriainen, se mies.--Ainikki! Mieli kauhistuu sun +loppuasi muistellessa. Sinä peikko mieheksi, kuinka hävytön sun +tunnustukses! Se väkisin veitseni rintaas kiihoittaa. + +K:N EMÄNTÄ. Ainikki, missä olet nyt? Tuonen autioilla ahoilla sä +käyskelet, synkeästi ympärilles katsahdellen. Varro, tyttäreni, varro! +Kohta luonas seison. (Kelmä itkee). + +(Kullervo tulee puettuna rautapaitaan ja varustettuna keihäällä ja +miekalla, ja hartioillaan riippuu kaari ja viini). + +KULLERVO. Nyt sotaan, isä. + +KALERVO. Kiroukseni myötäs ota, ja surman kitaan lähde suoraa tietä. +Itkisinkö sinua? + +KELMÄ. Enkä itkis sinua minäkään, vaikka sun kuolleeksi kuulisin, +sotahan kaatuneeksi, sinä hirmuinen veli. + +KULLERVO. Huolisinko siitä? + +K:N EMÄNTÄ. Oi Kullervo! minä sinua itken enkä ennen lakkaa kuin kuolo +kyynelteni lähteet tukkii. Mutta mitä haastelen? Hän tulee jo ja +uneliaan silmän ummistaa. Ainikki! + +KULLERVO. Nyt hyvästi jää. + +K:N EMÄNTÄ. Poikani, elä sotahan lähde. Vanhan emosi rukous nyt kuule ja +tottele. + +KULLERVO. Vaisu äänes on ja sekaisesti haastelet. Mitä tahdot sanoa? + +K:N EMÄNTÄ. Miksi seisot minusta niin kaukana? Etäällä sun näen ja olet +silmissäni niinkuin tumma, verinen kuva. + +KULLERVO. Edessäsi seison. + +K:N EMÄNTÄ. Kuoleva silmäni juonittelee. + +KELMÄ. Emoni, emoni! + +K:N EMÄNTÄ. Elä sotahan lähde. + +KULLERVO. Kieltos turha on, mun emoni. Sotaan kiirehdin. Nyt tyyneys ja +rauha sodan melskettä on tuhat kertaa tukelampi. + +K:N EMÄNTÄ. Sinä sodassa surmataan. + +KULLERVO. Enpä silloin suohon sorru, kuin kaadun sotatiloille, +vainotanterille vaivun; soma sotahan kuolla on, kaunis miekan +kalskehesen, sorea on sodan tauti: äkin tulevi poika pois, laihtumatta +lankeavi.--Emoni, nyt ainiaaksi hyvästi jää! (Menee). + + + + +Neljäs Näytös. + +(Metsänen tienoo; Tiera, Käpsä, Viksari ja Tiimanen, varustettuina +karhunpyyntiin, tulevat). + + +TIERA. Peijakas! nyt parempi maata panna, kuin harhaillen näin rämeitä +hukkaan sotkea.--Miehet, kuinka seisovat ilmat nyt? + +KÄPSÄ. Tämä juoksu Hiiteen! + +TIIMANEN. Tuolla, arvelisin, pohja on. + +VIKSARI. Ei, vaan tuolla, sen kuusista näet. + +TIERA. Samoin luulen minä. Tuolta tulee viimein vastahamme Lappi +leivätön ja sentään parhaaksi näin ajoissa takaisin kääntyä. + +TIIMANEN. Metsänkäyntiä näin tyhjää en äsken tehnyt ole. + +VIKSARI. Kitsas meitä kohtaan metsän emäntä on. + +TIERA. Tavaransa pitäköön, ryysyinen ämmä; me kotihin tallustamme, +miehet. + +TIIMANEN. Laiskasti kuin härkä teurastettaa käy kotihinsa saaliiton +pyyntimies.--Ken lähestyy meitä? (Kullervo tulee vasemmalta). + +KULLERVO. Olkaat ketä tahtonsa, mutta osoittakaa eksyneelle tie. + +TIERA. Sokea ei sokeata johdata; me itse eksyksissä käymme, mies.--Mutta +oletpa sä Kullervo. + +KULLERVO. Ken olet sinä? + +TIERA. Nimeni on Tiera. Mies, sinä Untolan korvessa mun kontion kynsistä +kerran pelastit. + +KULLERVO. Sen muistan. + +TIERA. Enkö sulle kiitoksia velkaa ole? + +KULLERVO. Hyväntekeväisyydestä en sua toki silloin auttanut, vaan tein +sen huvikseni.--Mutta kuinka seisovat ilmat? + +TIERA. Teit sen vaan huviksesi? + +KULLERVO. Tiedätkö pohjoisesta? + +TIERA. Tuolta luulemme hänen puhaltavan, koska palkeensa käyvät.-- +Eriskummallinen mies!--Mihin tarkoitat? + +KULLERVO. Untolata kohden. + +TIERA. Mitä asiaa käyt? + +KULLERVO. Omaa asiaani. Velan maksoon lähden. + +TIERA. Asias arvaan. Etpä ole siellä juuri tervetullut vieras.--Ja yksin +käyt sinä tuimaan kahakkaan? + +KULLERVO. Kuinka löytäisin taasen ihmisten sotkemia tantereita? + +TIERA. Metsien takaapa niitten tulla täytyy.--Mutta jos toisiamme +seuraisimme aina Unnon kontoon? + +KULLERVO. Vihamiesnä sinne tarkoitan. Verinen kosto mielessäni palaa, +mutta eipä kuulu asia muille. + +TIERA. Ehkä yhtä paljon muillekin. Tiedä, että eräs kumppanimme, +Korventaustan Kinnu, karhunampuja hyvä, Untolan peikkoin pesässä +surmansa sai. Hänen murhasit he ja viskasit kurjan kujalle kuin koiran, +saaliiksi korpeille; mutta meidänpä surmansa kostaa tulee. Mies, eikö +asiamme ole yhteinen? + +KÄPSÄ. Meitä ankara velvollisuus vaatii. + +TIERA. Miehet, jos tallustaisimme tästä Untolaan? + +VIKSARI. Minä valmis olen. + +KÄPSÄ. Samoin minä kumppanimme kuolemata kostamaan. + +TIIMANEN. Käymmepä oivalliseen partioretkeen. Oltta Untolassa kylliksi +löytyy ja ehkä kultaa ja hopeata myös. + +KÄPSÄ. Me lähdemme. + +TIERA. Mutta, ystäväni, asia tuumattakoon tarkemmin ja juuresta +jaksaen.--Untolassa, kenties, löytyy viattomia myös. + +KÄPSÄ. Ei yhtään viatonta; kaikki he kuoleman ansainneet ovat. + +VIKSARI. Susien luolassa ei karitsa menesty eikä kotkien pesässä +kyhkyinen. + +TIERA. Asia käskee toki arvella. + +KULLERVO. Hiiteen jääkäät arveluksienne kanssa, ennenkuin soman +askareeni raiskaisitte. Täyteen mittaan kostotyöni tehdä tahdon. + +TIERA. Ellös kiivastuko; eihän heitä itseänsä uros noin ylisniskoin +vehkeisin, hän ensin tuumailee.--Mutta seuraanpa teitä Unnon kotiin, +vaikka löytyisi se toisella puolella kuolemata. Teitä seuraan, kuin vaan +vakaasti astelette; juoksu ei ole Tieran työtä. Mutta ken lähestyy +meitä? (Nyyrikki tulee). Jumalan rauha sinulle, joka tapsuttelet siellä! + +TIIMANEN. Tule luoksemme, mies! + +NYYRIKKI. Hyvät ihmiset, ketä olette? + +VIKSARI. Olemmepa ihmisiä hyviä. + +TIERA. Hyvää hyvällä, mutta pahaa pahalla kohtaamme.--Mutta astu tänne +ja sano ken itse olet. + +NYYRIKKI. Nyyrikki. + +TIERA. Siis tunnemme toinen toisemme.--Käy esiin ja ole hyvässä +turvassa. + +NYYRIKKI. Uskonhan teitä kunniallisiksi miehiksi. + +VIKSARI. Seuraamme ei tarvitse sun hävetä.--Mitä kuuluu muuten? + +NYYRIKKI. Ihmeitä kuuluu. Kalevalan uroot, Väinö, Ilmari ja Lemminkäinen +nyt miehissä ovat lähteneet Sampoa ryöstämään Pohjolasta. Sillä onhan +ankara viha taasen meidän maan ja Pohjolan välillä ollut siitä asti kuin +se vintiö ja lurjus Kullervo tappoi Ilmarin emännän. Hänen sanotaan +kuleksivan näillä tienoilla. Oletteko nähneet tätä miestä? + +KULLERVO (jonka pensas on verhonut Nyyrikin silmistä, astuu esiin). +Hän on tässä; mitä tahdot? + +NYYRIKKI (pelästyen). Ei minulla mitään asiaa ole. (Itseks.) Jumal' +varjel' minua! + +TIERA. No, elä pelästy noin surkeasti, Nyyrikki. Sinä näet, ettei hän +sanoistasi lukua pidä. + +NYYRIKKI. Anteeksi pyytämään valmis olen. + +KULLERVO. Sinä kehno penikka! + +NYYRIKKI. Ja heikko, kovin heikko; sillä enpä ole sinun hirveätä voimaas +osakseni saanut.--Mutta muistanko oikein? Me ennenkin olemme yhdessä +olleet, ja viimeiseksi, luulen, seppä Ilmarisen pihalla. Tapahtuipa +siinä silloin jotain ikävätä ja minäkin vähän päällesi närkästyin, mutta +asian oikein kuultuani, niin enpä ensinkään ihmetellyt, ettäs sepän +ämmää vähän nuijasit päähän. Leipoihan se hävytön eväsleipääsi kiven? + +KULLERVO. Sinä vaivainen! + +NYYRIKKI. Vaivainen, vaivainen. Mutta olipa hän juonikas ämmä, tuo sepän +ämmä. + +TIERA. Panetusta taasen, ja kuollutta kohtaan? Mies, usko minua, tämä +on huono virka. Heitä semä saakeliin, lupaa se ja sanassasi kiinni +riipu, ja sinä itses väkistenkin tunkeet läpitse tämän mailman joka +soppeen ja solaan. + +NYYRIKKI. Totta sanot. Tämä mailma on petosta täynnä ja sentähden +minäkin itseni varota tiedän; kuultua ripsauksen pienenkin metsässä, +kohta juoksemaan. + +TIERA. Arka henkensä pitää. + +VIKSARI. Ja henki on kallis lahja. + +NYYRIKKI. Henki on kallis lahja. + +VIKSARI. Jota ei pistetä juuri kaikille. + +NYYRIKKI. Oikein! + +TIERA. Riepas mies. + +VIKSARI. Eipä taida kerskata. Toki sanoo sananlasku: vähäinen, mutta +terävä. + +TIERA. Ja viisas mies. + +NYYRIKKI. Eipä taida kerskata. + +KÄPSÄ. Oletko kala vai lintu? + +NYYRIKKI. Mikä tahtons', kuin vaan kunniallisesti tieni päähän kuljen. + +VIKSARI. Erehdyt; virkaasi hän tarkoitti. + +NYYRIKKI. Linnustus on ammattini. + +TIERA. Missä kaares ja nuoles? + +NYYRIKKI. Ansailla pyydystelen. + +TIERA. Siis tunnet nämät metsät hyvin? + +NYYRIKKI. Joka suuremman kivenkin. + +TIERA. Mitä kohden Untola tästä? + +NYYRIKKI. Tuonne niinkuin nuoli; katso sormeni mukaan. + +VIKSARI. Totisesti, siellä on Untola. + +NYYRIKKI. Minä sanoin sen. + +TIERA. Mies, johdata meitä sinnen vastaan runsasta palkintoa. + +NYYRIKKI. Kahdenpuolen hiottakoon kirves, jos sen pystyä pitää.--Mitä +maksatte, jos johtaan teitä Untolaan? + +TIERA. Päivän oltta naamaas vetää saat ja saat mar' kultaakin, jos asiat +onnistuu. + +NYYRIKKI. Untamoisen taloon teidät tästä vien, vien oikeestaan, kuin +kotka lentäin halki ilman, havaittuaan kaukana saaliin. (Kimmo tulee.) +Mikä ryökäle sinä olet? Suitatpa olla juuri se mies, joka toisen pussin +viet ja pian kurkkuunsaki karkaat. Katso, ettes saa sauvastani! + +KULLERVO. Miksi olet tässä, Kimmo, ja mitä etsit? + +KIMMO. Sitä ruohoa etsin, joka murheen mielestä poistaa. + +KULLERVO. Mikä murhe on sua kohdannut? + +KIMMO. Sinuakin, jos sydän sulla on. + +KULLERVO. Kerro mitä tiedät. + +KIMMO. Kuollut on isäsi. + +KULLERVO. Kuollut haudattakoon. + +KIMMO. Mutta viimeiseksi kerron mitä ensimmäiseksi tapahtui: Emos +kuollut on. + +KULLERVO. Emonikin armas kuollut! Kaksi kuolemata ajalla tällä, jona +päivä tuskin puolen tietänsä laella vaeltanut on! Onko puhees vietos +vaan? + +KIMMO. Muistele sanomia, joita metsästä kotihis saatoit, niin uskoa sun +täytyy, mitä nyt kerron. Kaukana et isäsi huoneesta ollut, koska +ummistuivat emos silmät; sillä tekosi hirveä--kaikki tiedän--ja +tyttärensä vimman kuolo olivat taakkoja, joita lempeä sydämmensä ei +kestänyt. Hän kuoli; mutta koska vieressänsä vaikeroitsimme minä ja +sisaresi Kelmä, niin metsäpuukollaan isäsi kurkkunsa puhkaisi, ja +päätetyt olit Kalervon päivät. + +KULLERVO. Nyt siis Kelmän vuoro? + +KIMMO. Hän, nämät hirveydet nähtyänsä, eipä enään mieltänsä hallita +tainnut, vaan raivoi, niinkuin järjetön: hän kiljui ja hiuksiansa +riistoili, juoksi sitten ulos kuin tuulispää ja katosi samalle tielle. +Niinpä tapahtui; mutta muotos murhetta ei näytä kuullessasi sanomia +näitä. + +KULLERVO. Olkoon mailman meno näin ja valitus ja murhe pois! Hyvin +kaikki! + +KIMMO. Mutta malta toki, että tämä kuolon rikas niitto isäs huoneessa on +sinun tekos, Kullervo. + +KULLERVO. Sitä parempi vielä. Ihanata! Enemmin tämänkaltaista kerro, +minä kuulla himoon. + +KIMMO. Jos enemmin en tapahtuneesta kertoa tiedä, niin ennustanpa mitä +tapahtuman pitää.--Kullervo, sinä surmas pian kohtaat. + +KULLERVO. Sepä parhain kaikista, sitä kohden riennän nyt; mutta sinä +kuolleitasi hautaamaan lähde. + +KIMMO. Siihen huoneesen nyt käyn, missä hopeahiuksinen Kalervo +veressänsä makaa ja emäntänsä kelmeänä olkivuoteella. Aatteles, että +kaiken tämän saatoit matkaan sinä. + +KULLERVO. Kimmo, elä mua härsyttele.--Taitaisinpa sanoa, että kaiken +tämän saatoit matkaan sinä.--Muisteles, kuinka, ollessamme Untolassa, +sinä mieltäni alati kuumentelit, mulle vihan kielellä kertoen Unnon +koiruuksista isääni kohtaan, ehkä syytä löytyi heissä molemmissa.--Se +ikä, jona sauhuuvasta kodosta ma vietiin Untolaan, se vielä kerkeästi +unohtaa menneet pahat. Siis arvelenpa nyt, että ilman sinua toisiin +suuntiin elinkauteni juosnut olis, luulen, että kaikki menneet pohjahan +sydämmeni laskeunut olis ja aika unohduksen kalvonsa sen päälle vetänyt, +minä siivosti käynyt ikeen alla, vihdoin kuollut ja kuopatuksi tullut, +maa hautani päällä taasen kedoksi viherjäksi kamartunut ja mailma ei +Kullervosta tiennyt olis. Niinpä, kentiesi, kaikki käynyt olisi, jos +vihan sytytetyn kipenän sinä povessani sammumaan laskenut olisit; +mutta katsos, päinvastoin sä puhalsit sen liekiksi, joka riehuu vielä. + +KIMMO. Kostoon sinua en yllyttänyt, vaan varoitinpa sua siitä. + +KULLERVO. Asioja toki kertoilit, jotka väkisin synnyttävät koston himon. + +KIMMO. Oi Kullervo! etpä tarvinnut sä kiihoitusta ulkoapäin; vihan +tulimeri kiehui sinussa jo kyynärän korkuinen ollessas. Kolmepäiväisenä, +niinkuin tietään, katkaisit sä kapalovyösi. + +KULLERVO. Pois väitös tämä, koska päälles syytä kuitenkaan en heitä, +mutta vähemmin töistäni sanele toki.--Enhän päälles tahdo täältä +vierittää, vaan tänne kaikki virratkoon. + +KIMMO. Käy kanssani heimoasi hautaamaan. + +KULLERVO. Takaisin en käänny. + +KIMMO. Isäs huoneesta et vielä kaukana ole. + +KULLERVO. Ei takaisin, vaan suorasti Untolaan.--Mene sinä ja kuollees +maahan kätke, mutta jos et sitä mieli tehdä, niin maatkoot niinkuin +kaaduit. + +KIMMO. Sinä sikiö villisuden!--Minä menen, mutta hitaasti kuin +kuolemaan. (Menee). + +KULLERVO. Nyt Unnon luoksi; hän kaiken tämän syy ja alku.--Nyyrikki, käy +eteenpäin ja osoita tie. + +NYYRIKKI. Mua Ukko suojelkoon! minä retkestänne jotain uumoon. + +KULLERVO. Astu käymään. + +NYYRIKKI. Olkaat puolellani, miehet, jos tahtoisi hän karata päälleni. + +KULLERVO. Etkö tahdo meitä johtaa tästä? + +NYYRIKKI. Lähdettehän sotaan, partiokulkuun Untolaan? + +KULLERVO. Mitä huolit siitä? + +TIERA. Ole hyvässä turvassa, Nyyrikki. + +KÄPSÄ. Jos et mieli tehdä, mitä tahdomme, niin oravana keihäämme +kärjessä riiput. + +TIERA. Ole hyvässä turvassa, sanon minä. + +TIIMANEN. Miksi miestä peloittelet?--Meitä ensimmäiseen tiehen johda, +niin kiitämmepä sinua. + +VIKSARI (erittäin kumppaneillensa). Päähän asti seuratkoon hän meitä, +niin pitää meidän ivata ja nauraa saaman. (Nyyrikille). Tämä +partioretki, johon nyt käymme, on oikea; joka ilmasta jo kosto Untolata +kohden huutaa. Tule vakaasti mieheksemme ja johdata meitä sinne. Kahakan +kestäessä siellä, kätke itses kivien, vuorten taakse, ja koska kaikki +tehty on, niin astut esiin olvijuominkiimme iloiseen, ja kullasta ja +hopeasta ansaitun palkkasi saat. + +NYYRIKKI. Tahdonpa kumppaniksenne tulla, mutta sillä ehdolla, etten +tappeluksen temmellystä liketä tarvitse, koska eivät silmäni vielä sodan +kauhistusta nähneet ole. + +TIERA. Onpa se lysti leikki. + +NYYRIKKI. Ollaan mar siellä, luulen, välisti hyvinkin pääliskyttäsin? + +VIKSARI. Pään päälläkin siellä seistään. + +NYYRIKKI. Miksi siellä niin tehdään? + +VIKSARI. Hän voittaa, joka kauvemmin näin taitaa seistä. + +NYYRIKKI. Kas niin pian ei miestä pussiin pistetä. Enpä usko mitä +sanoit; mutta jos niin, että siellä päänkin päällä seistäis, jota +kuitenkaan en usko, niin olisinpa minä sodassa urhea sankari. Minulla on +niin vahva pääkallo. + +TIERA. Hyvä nurkkakivi. + +NYYRIKKI. Etten usko. Kuulkaatpas pieni tapaus: Sariolan tervanpolttaja, +Juurikko, häijy mies ja suuri juomari, hänpä minua kerran löi kangella +päähän, mutta enpä minä muuta kuin pikkuisen vaan kiljahdin ja läksin +juoksemaan. Eikö todista tämä pääkuoren vahvuutta? + +TIERA. Paras sankarihan sinusta tulis.--Mutta nyt toimeen kuumaan ja +sitten huikeasti elämme kuin kuolisimme joka toinen päivä. + +VIKSARI. Huikeammin: niinkuin joka päivä töppöset pystyyn kaatuisimme. + +TIIMANEN. Vieläkin huikeammin: niinkuin ei löytyisikään sitä kuivanokkaa +kuolemata, vaan kestäisi olomme ikuisiin päiviin. + +TIERA. Juuri niin. Nyyrikki, nyt jalkakapulasi liikkeille saata. + +KULLERVO. Suorin tie! + +NYYRIKKI. Tätä kohden, tätä kohden, niinkuin kaaresta ammuttu. Hih! +(Menevät). + + + +Näytelmälaitokset muutetut. + +(Eräs paikka Untolan pihasta; pirtti ei näy, mutta kuvaillaan olevan +vasemmalla. Unto tulee). + + +UNTO (yksin). Eipä kuulu miehiäni metsästä vielä; pahasti, luulen, on +tämä hirvenajo voimiansa koettanut, ja viimein ehkei sorkkaakaan +saaliina heillä.--He kotihin rientäkööt toki, ennen yön ehtimistä, sillä +aavistukset pahat mieltäni kiusanneet ovat: joka hetki kuin näkisin mua +lähestyvän villityn Kullervon, yön pimeyteen peitettynä.--Voi, että +syntynyt on tämä mies! tahi oikeimmin sanottu: voi että synnyin tänne +minä, minä Untamoinen, joka heimoni veren vuodattanut olen ja paljon +verta vierasta vielä!--Miksi en sovinnon äänelle korviani kallistanut, +ennenkuin riitamme sai tuon verisen muodon!--Mutta eteenpäin kulkee +kaikkivaltias aika. (Kiili tulee oikealta). Sinä kumppaneistas erinnyt +olet? + +KIILI. Kohta ovat he tässä. + +UNTO. Kuinka päättyi hirvenajo? + +KIILI. Tyhjä käynti.--Mutta miksi nämät työläät retket, koska meille +melkein ilman vaivatta tarjona rikas aarre on? Solisevan ojan partaalla +se vartoo meitä, ja yksi kämäys, niin on se pivossamme. + +UNTO. Jotain tarkoitat? + +KIILI. Suorasti sanottu: Jonakuna pimeänä yönä saa Ruotus ja pöyhkeä +ämmänsä meiltä näpsäyksen, joka heidät ainiaksi nukuttaa, mutta +aarteensa ovat meidän. Pikaisesti, ennenkuin tiedämmekään, tämä tehty +on, ja rikkaita olemme, suruttomasti elämme aina kuolinpäivään. + +UNTO. Suuri, Kiili, siinä kohdassa, jo velkani on. + +KIILI. Velat uudet vanhat mielestämme saattakoot. + +UNTO. Tunnenpa puheen lahjasi. + +KIILI. Tosin elonpyörämme alesmäkeä jo kiiriskelee, mutta ehtoosen on +vielä matkaa. Taidammehan elää vuosia vielä, hyvin huikeasti viisi ja +kaksikymmentä, joka on aika kappale ajan tiellä. + +UNTO. Sanotpa jotain. + +KIILI. Mutta jos nyt viisaita olemme, niin hauskasti kuljemme tämän +matkan. Kulta on saakeli tuomaan nokkavuoria ja ilon pöhnää. + +UNTO. Ha, ha, ha! sinä konna. Tätä asiaa harkita tahdon. + +KIILI. Ja muistaa kuinka Ruotus rikkautensa ko'onnut on tästä yhtä ja +toista jutellaan--ja kuinka hän köyhiä ja vaivaisia armahtaa. + +UNTO. Hän heille ei murenata anna.--Haa, Ruotus sinä! nyt katso aarteesi, +koska rupeavat kourani syhyilemään. Sinä köyhiä vainoot. + +KIILI. Varkain, ryöväten hän tämän rikkauden itsellensä käsittänyt on. +Mutta sitähän jumalakin nauraa, koska varas varkaalta varastaa. + +UNTO. Aarteensa mua tahtovat tykönsä vetää.--Ylihuomispäivänä, Kiili.-- +Mutta tässä tulevat miehemme. (Joukko miehiä tulee oikealta, joista +kaksi pysäyy teaterille, mutta toiset katoovat vasemmalle). Kitsas onni +jo teitä seurannut on. (Unnon emäntä tulee vasemmalta). + +1:N MIES. Tyhjä niinkuin tuulenpesä konttimme on. + +U:N EMÄNTÄ. Te saamattomat miehet, jos päivän kalastaneet olisitte, +niinkuin tahdoin, niin olispa ehkä ruokanne nyt maksettu. + +1:N MIES. Emmekö parastamme tänäpänä koettaneet ole? + +U:N EMÄNTÄ. Eipä juuri näytä niin. + +2:N MIES. Hiiteen, ämmä! Näinkö meille tiuskitaan, koska väsyneinä, +niinkuin koirat juostuamme, metsästä palajamme.--Laita meille +illallista. + +U:N EMÄNTÄ. Illallista? Oletteko sitä ansainneet? + +2:N MIES. Surma kitaas! Emmekö ole ansainneet? + +UNTO. Eukko, nyt kielesi hillitse. + +U:N EMÄNTÄ. Mitä haastelet sinä, sinä suotta-herra tässä? + +UNTO. Vielä yksi sana ja vihani liekehtii. Käy koreasti sisään nyt ja +karhunkäpälä ehtoolliseksi pataan pane. + +U:N EMÄNTÄ. Sammakkoja pataan teille. (Menee vasemmalle). + +UNTO. Sua pitäisi mun kerran höyhentää, mutta ennen ohjaat kosken +juoksun kuin kieron ämmän mielen.--Nyt sisään, miehet, polvianne +levähtämään, atrioitsemaan ja sitten lepoon. Kuitenkin kaksi teistä aina +vartiana valvokoon ja kaikilla aseensa tietyssä paikassa olkoon, sillä +keltatukkainen peikko huonettamme uhkaa.--Mutta sisään kaikki. (Kaikki +menevät vasemmalle, hetken kuluttua tulee oikealta Kullervo, Tiera, +Käpsä, Viksari ja Tiimanen, jolla on tervas-roihu kädessä). + +KULLERVO (itseks.) Nämät kivet, nämät nurkat ja sopet Untolata +muistuttavat; jo kirotun ilman sieraimissani tunnen. + +TIERA. Onpa Nyyrikki jo seurastamme pois. + +VIKSARI. Haastele hiljaa.--Hän jäi tuonne kannon taa.--Mutta kuinka +käymme nyt käsin? + +TIERA. Kullervo, kuinka tuumailet? + +KULLERVO. Käy tuonne luoksi akkunan, Tiimanen, ja viritä tervas-soittos, +että valoa pirtissä on, koska tappelemme. (Tiimanen menee vasemmalle). +Tee niinkuin sanoin, ja tahtoisiko joku akkunasta ulospyrkiä, niin anna +miekkas purra.--Nyt keihäs, kaari ja viini pois ja käteemme miekka, niin +pirtissä vapaammin taistelemme. (Panevat tykäänsä pois muut aseet paitsi +miekan). + +KÄPSÄ. Ovi auki murtakaamme. + +KULLERVO. Heräykööt ensin, emmehän elikkoja teurastamaan tulleet. +(Vasemmalta valon kajastus). Tiimasen soitto syttyy ja heittää +murhavalonsa Unnon huoneesen. Nyt siipiäsi rävistele, Untamoinen; koska +lennät täältä. + +UNTAMOINEN (pirtistänsä). Mikä valo tämä? Ylös, mieheni! Ylös! Murha, +murha ja poltto! + +KULLERVO. Nousipa hörinä ampiaispesään. + +KÄPSÄ. Nyt ryntäämme sisään. + +KULLERVO. Sen kohta teemme. + +UNTO (pirtistänsä). Ken olet sinä, joka hämmennät huoneeni rauhan? + +KULLERVO. Miksi kysyt? Kullervon äänen tunnet hyvin; Hiien kiljunata +hirveämmälle se korvissasi kaikuu nyt. + +UNTO. Rosmo, mitä tahdot? + +KULLERVO. Kaiman kasvot tänä yönä sulle näyttää tahdon. + +TIERA. Unto, missä on kumppanini, missä on Korventaustan Kinnu? Hänen +tapoit sinä; mutta nytpä tilintekoon käymme. + +KULLERVO. Nyt, Unto, kauhistu ja vapise. (Unto, miehinensä tulee +rynnäten vasemmalta). + +TIERA. He tulevat.--Karatkaa kiin! (Kiivas taistelus; Unto pakenee +vasemmalle, Kullervo kiirehtii perässä, ne muutkin Untolaiset, paitsi +yksi, joka on kaatunut, välttävät ja Tiera kumppanineen vainoo heitä; +kaikki katoovat vasemmalle. Pirtistä kuuluu kova huuto, meteli ja +miekankalske. Kiili tulee vasemmalta ja kiirehtii perälle. Viksari +rientää jälessään. Ja kaataa hänen miekallaan). + +VIKSARI. Tämä palkaksi pettäjälle, joka ystävänsä hädänhetkessä +ylenantaa tahtoo.--Meillä on voitto siellä sisällä, kiitos olkoon +Kullervolle, hän vimmatusti peuhaa. (Menee vasemmalle. Kullervo tulee +kiskoen kauluksesta Untoa--joka on verinen ja näyttää vaipuneeksi--ja +heittää hänen nurin keskelle teateria). + +KULLERVO. Mikä on nyt aatukses? + +UNTO. Ettei armoa Kullervolta rukoilla. + +KULLERVO. Myöhäistä se oliskin, koska kerran mittas täysi on.--Ota +kuolos. (Pistää miekallaan Untoa, joka kuolee; Kullervo poistuu +vasemmalle). + +TIERA (tulee). Tehty on askareemme, ja antoipa se meille kuumuutta +hieman. (Tiimanen tulee, palava tervasroihu kädessä). + +TIIMANEN. Kuinka onnistui? + +TIERA. Hyvin, mutta luulen toki, että Käpsä tästä löylystä kylliksi +sai.--Punertaa mar sinunki miekkas. + +TIIMANEN. Kaksi heistä nukutin: kuin hiiret he itsensä akkunasta +viskasit ulos, mutta miekkani tämä heille satimeksi oli. (Viksari +tulee pidellen päätänsä). + +VIKSARI. Sainpa aika kolauksen päähäni. + +TIERA. Ja minä otsaani aika sarven; katsos. Mutta kiitos Ukon, että +tällä hinnalla pääsimme. Käpsä, luulen, on osansa saanut? + +VIKSARI. Hengetön on mies. + +TIERA. Siinä ihmisen loppu. Olkoot Hiiessä tämänkaltaiset partioretket. +Että näin ihmisiä tappaa kuin rottia, se ei sovistu luonnolleni. Se on +sanottu. (Kullervo tulee veripilkku otsassa). Tuossa tulee itse +pääjuutas. + +KULLERVO. Tänne soittos, Tiimanen, sitä tarvitsen. (Menee, tervassoitto +kädessä, vasemmalle). + +TIERA. Ken tappoi ämmän? + +VIKSARI. Kullervo, joka taistellessa temmelsi kuin hullu. + +TIERA. Kuin leimaus miekkansa vilahteli, ja nyrkkinsä, vieläpä +kyynäspäänsä ja jalkansakin aika survauksia antoi, ja näytti kuin olisi +hän uiskennellut vihamiestensä seassa, joita hän ympäriltänsä viskeli +kuin meren vahtoa. (Valo virtaa vasemmalta). Mutta mikä loisto tämä? + +TIIMANEN. Hän on sytyttänyt huoneen. + +TIERA. Liian varhain. Peijakas, hän hätäilee. (Kullervo tulee). +Kullervo, nyt tyhmästi teit, saakelin tyhmästi. + +KULLERVO. Tämähän ihanata on. + +TIERA. Periköön sun Hiisi, mies! Mahdotonta mitään enään pelastaa, koska +jo käy joka lävestä ulos tuli ja sauhu. (Kova valo vasemmalta). + +KULLERVO. Päreetpä katossa tulen näin pikaisesti levitit. + +TIERA. Näinpä sinä aarteet käsistämme temmasit. + +KULLERVO. Eipä aarteet siellä; niitä muualta etsikää, jos heitä +ensinkään Untolan tienoilla löytyy. + +TIERA. Mutta olvi meni, emmekä nyt kaulaamme kastaa saa. + +KULLERVO. Nauriskuopassa, nummen töyryllä tuolla, olvitynnyrit +käsitätte.--Mutta enemmin puita tulelle. Tässä on aika halko. (Kiskoo +Unnon ruumiin vasemmalle.--Tultuansa takaisin). Tule lisäksi loimoon +sinä myös. (Kantaa pois sen kaatuneen Untolaisen). + +VIKSARI. Yhteen iloon kaikki. (Vie Kiilin ruumiin vasemmalle). Tiimanen. +Tästä nousee ankara palo. (Kullervo ja Viksari tulevat). + +KULLERVO. Nyt riehu, tuli, pimeässä yössä! Sua katsella tahdon tuolta +vuoren harjanteelta. (Menee). + +TIERA. Hurjaa, ilkeätä tämä leikki, jo mieleni käy karmeaksi. + +VIKSARI. Olvi lievittäköön mielen.--Tule, Tiimanen, kanssani oltta +kuopasta tuomaan. (Viksari ja Tiimanen menevät; Nyyrikki tulee). + +TIERA. Mutta tuota rahia, joka makaa tuossa kedolla, nyt tarvitsemme. +(Menee oikealle). + +NYYRIKKI (yksin). Tämä hirveätä on katsella; mutta nytpä sodan +nähneekseni sanoa taidan. (Tiera tulee kantaen rahia, jonka hän asettaa +keskelle teateria ja istuu). Tiera, jos totta sanon, niin karvani +pöyhistyy tätä katsellessa. (Tulipalo vasemmalta valkaisee aina). + +TIERA. Kumppanini, käy istumaan, niin haastelenpa sulle jotain. (Istuvat +vastuksiin, jalat kahdenpuolen rahia). Kernaasti myönnän, että juttelet +oikein ja lausun kerran vielä, että on tämmöinen menetys koiramaista; +mutta jos toki asian oikein harkitsemme, niin luulenpa täytyvämme +peräänantaa, että olivat mar Untolaiset ansainneet pienen löylytyksen. +Heidän menonsa, liionkin näinä viimeisinä aikoina, olivat kovin +nuhteenalaiset, sitä ei kieltää taida. + +NYYRIKKI. Verta imeviä petoja he olit. + +TIERA. Mutta teoistansa ei enään sanaakaan; he palkkansa saaneet ovat. +Emmehän tiedä, ystävä Nyyrikki, missä meidänkään nahkamme viimein +naulitaan. + +NYYRIKKI. Emmepä tiedäkkään. + +TIERA. Ei yhtään. + +NYYRIKKI. Mutta toiset kumppanimme, he pääsit kaikki ehjin turkin +vihaisen sodan hampaista? + +TIERA. Oi Nyyrikki ystäväni! Käpsä ei tämän yösen perästä enään leipää +jäyrä; kaiken tarpeensa hän saanut on.--Mutta tuossa on olvi. (Viksari +ja Tiimanen, toinen kantaen haarikkaa, toinen kiulua, tulevat). Kaikki +istukaamme, ja tehköön olvi parastansa. (Viksari ja Tiimanen istuvat +maahan likelle rahia. He juovat). Mutta pois on Kullervo seurastamme. + +TIIMANEN. Hän vuorelta tulen loimotusta katselee. + +NYYRIKKI. Se taitaa häntä ilauttaa! Eikö osoita tämä miehen peikollista +sisua? Hiien sukua se mies.--Uskotteko, että ilman näitä vikkeliä +jalkoja, jo minäkin häneltä olisin surmani saanut? Noin korkean kiven +hän perääni viskasi. (Osoittaa kädellään). Noin korkean. Uskottenko +sitä? Mutta silloinpa kelpasi Nyyrikille maa. + +VIKSARI. Se konna mieheksi. + +TIERA. Hän pahoin siinä teki, pahoin. + +VIKSARI. Mutta kuinka korkea se kivi? + +NYYRIKKI (osoittaen kädellään). Noin korkea. + +VIKSARI. Täynnä koiruutta se mies. + +TIERA. Paljasta koiruutta. + +VIKSARI. Hänen tunnen.--Mutta sen kiven korkuus taasen? + +NYYRIKKI (aina osoittaen kädellään) Noin korkea, sanoin minä. + +VIKSARI. Juuri niin korkea? + +NYYRIKKI. Juuri niin. + +TIERA. Ha ha ha! Tarkka silmä, joka noin tuuman päälle määrätä taitaa. +(Juo ja tarjoo muille). + +NYYRIKKI. Asia on, niinkuin sanon. + +VIKSARI. Ja vakaasti haasteltu, niin onpa hän suuri vintiö, tuo +Kullervo. + +NYYRIKKI. Senhän sanoin ja sanon vielä, ettei sinä ilmoisna ikänä +hänelle kunnian kukko laula. Minä Nyyrikki olen, mutta jos +käytettäisiinkin minua vaikka tunkiona, kuin vaan siivosti ja kunnialla +halki mailman vaellan, niin kenpä on meistä viimein ensimäinen, hänkö +Kalervon poika tuolla, vai minä? + +VIKSARI. Se, joka tunkiokasana kunnian loisteessa halki mailman vaelsi. + +TIERA. Oikein! Saas tästä, Nyyrikki. + +NYYRIKKI. Nyyrikki Karjalasta. + +TIERA. Sielläkö sukusi suuri? + +NYYRIKKI. Likeltä Venäjän rajaa kotoisin olen ja olenpa vanhempaini +ainoa poika. Mutta emo kurja humalaan kuoli ja karkasi isä pojastansa. +Läksinpä viimein tietä tallustelemaan ja tapasi mun muuan härkäkarjan +ajaja, joka turvattoman penikan huomaansa otti ja eräälle +ruokakauppias-ämmälle mun orjaksi myi, myi pojan kolmeen piirakkaan ja +yhteen lihamakkaraan.--Mutta tarvitseeko mun hävetä sitä? + +TIERA. Ei tarvitse. (Tiimanen nukkuu). + +VIKSARI. Se on sun kunnias. + +NYYRIKKI. Orja tahi vapaa, yhtä kaikki, kuin onnemme osaan tydymme vaan; +ja suruton on orjan elo.--Mutta häijy naasikka oli tämä eukko, äkeä kuin +suola kuumassa uunissa. Toki palvelin häntä vuosia seitsemän, kunnes +viimein kohtaus juuri kummallinen mun siirsi hänestä ainiaksi. Näinpä +tapahtui: Muija kerran pesoansa huuhtomaan läksi ja minä kohta kirnusta +maidon-kuorta koukkeilemaan. Mutta, hyvät ystävät, kuinka kävi? Kirnu +kaatui--no sinä suuri Jumala! kirnu kaatui, minä luihkasin ja katselin +kauhistuen, kuinka ympäri permantoa lainehti maito. + +TIERA. Hirveä kohtaus! + +NYYRIKKI. Te, silloin nahkaani pistettyinä, mitä olisitte tehneet? + +VIKSARI. Katkerasti itkeneet. + +NYYRIKKI. Auttoiko itku siinä, ystäväni, auttoiko itku siinä? Ei, vaan +karata päätin ämmästä ja onneani koettaa. Mutta ennen lähtöäni, söinpä +parhaat palansa, söin itseni täyteen kuin kiiliäinen ja mitä en jaksanut +tuhkaan viskasin, särjin astiansa, vesisaavinsakin vielä kaasin, kaikki +sekamelskaan myllersin ja sitten pois, mitä käpälät kestit. + +VIKSARI. Mikä rohkeus! + +NYYRIKKI. Mitäs teki? + +TIERA. Mutta sitten? + +NYYRIKKI. Jouduinpa paimeneksi äveriäälle pohatalle; myös ankaran kiivas +mies: mutta kuitenkin, häntä palvellessani vuosia kymmenen, vaan kerran +selkääni sain. Mitä todistaa tämä? + +VIKSARI. Isäntäsi hyvää kärsiväisyyttä. + +NYYRIKKI. Se luontoni vikkelyyttä todistaa. Jos, toisen orjana, selkääsi +säästellä mielit, niin elä siinä kuhnaile eläkä kahnaile, vaan pujehtele +kuin salakka, ja kerkeä, kuin tulen leimaus, vastaamaan ole, koska +jotain sulta kysytään. + +VIKSARI. Parempi vielä, jos vastaat jo vähän ennen kuin kysymys +tullutkaan on. + +TIERA. Ha ha ha! veitikka, sinä. + +NYYRIKKI. Vikkelyyttä siinä tarvitaan. + +TIERA. Mutta sitten, sitten? + +NYYRIKKI. Kaatoipa multa kontio naudan, ja karkuun lähdin taas ja aina +seurasi mua onni. Nyt on virkani lintuja murhata ja, sitä harjoittaissa, +viimein, luulen minä, kiikahdan rakohon mustan mullan. (Viksari on +nukkunut). Usko minua, ystäväni, meitä kaikkia kerran musta kuolo päähän +koppaa. + +TIERA. Yksi toisensa perään hän meitä maahan nuijii, juuri niinkuin uni +tällä hetkellä tässä nyt; ja uni on kuoleman esikuva. Tässä taidamme +selvästi nähdä, kuinka se kuoppasilmä täällä kanssamme peuhaa. Vähän +aikaa sitten, keikuit vielä pystyssä meidän kaikkein päät, mutta onpa +meistä kaksi jo kumartunut, ensiksi Tiimanen, Viksari sitten, ja nyt +siis on vuoro meidän, mutta kumpi meistä kahdesta nyt ennen koukistuu, +sitä nyt haarikan kanssa koettaa tahdomme.--Saas tästä. (Juo). + +NYYRIKKI. Me juomme. (Juo). + +TIERA. Iloinen mies. + +NYYRIKKI. Joka päivä iloinen ja huviksi kaikille, joilla edes luskakin +lämmintä verta sydämessä on. Tarinoita taidan yöset läpitse ja +arvoituksistani ei loppua tule.--»Taivaan kiero vei meilt' päivän +tiedon pellon voiteen päältä»; siinä on yksi kohta. »Viisi pitää, viisi +pieksee tiaisen nokkaa kannon päähän»; arvaas se. »Hevoinen hyppää +hyrskyttää, pitkin rantaa rouskuttaa, suovesi hulisee, kultavesi +kulisee»; mikä semä? »Kilkkaas kalkkaas, kivinen pelto, rautanen äes +koivun kuorest siemen»; entäs semä? Mutta mitä sanot muistostani? +Taidanpa laulaakin. (Laulaa). + + Saappas täältä, ystäväin, + Sä kurja Keikkaveikko, + Kumauta poskehes + Ja irvistä kuin peikko. + +Jo karjassa käydessäni tämän laulun opin. Mutta mitä äänestäni lausut? +Mutta juodaan, rakas veljeni, Tiera, oma ystäväni, juodaan! + +TIERA. Näinpä juomme. (Juo ja tarjoo sitten Nyyrikille). Vedä naamaas, +että naukuu. Kas niin, sinä poika iloinen. (Itseks.) Olvi, näen, tekee +totta, tekee. + +NYYRIKKI. Iloisia molemmat. Usko minua, niin pidänpä sua korkeassa +arvossa ja ylistän sua aina, sillä kunnon mieheksi sun tiedän. Kuinka +hävyttömästi, kovin hävyttömästi Majamäen Kyynikiltä, että syyttää sinua +poika-nallikkansa isäksi sinua, nainutta, kunnian urosta! Sentähdenpä +minä, jutun korviini saatuani, lausuin kohta ja vannoin, että on se vale +ja väärä puhe. + +TIERA. Häh? + +NYYRIKKI. Näpäkärsä lunttu, tämä Kyynikki; mutta kuiva raiska karisee +hännästä. + +TIERA. Mikä olet sinä miehiäsi? + +NYYRIKKI. Me juomme ja iloitsemme! + +TIERA. Majamäen Kyynikki! Olisiko sinun tekemistä tämän asian kanssa? + +NYYRIKKI. Ei yhtään, mutta onpa minulla kaksi korvaa, joilla mailman +maineita kuulen; mutta aina, koska tämän asian kuulin, niin olinpa sun +puolusmiehes. + +TIERA. Puolusmieheni, sinä? Kokkare. + +NYYRIKKI. Huolisinko siitä? + +TIERA. Rääpäle. + +NYYRIKKI. Olkoon. (Nousee istumasta). + +TIERA. Lurjus. + +NYYRIKKI. Vaikka. + +TIERA. Sinä muistuttelet minua Kyynikistä? + +NYYRIKKI (laulaa). + + Saappas täältä, ystäväin, + Sä kurja Keikkaveikko... + +(Nyyrikki poistuu, sillä Tiera, kovin päissään, nousee istumasta). + +TIERA (yksin). Nyyrikki! Mihin pujotit itses, kärppä? Jos puoleksi niin +paljon oltta juonut olisit kuin minä, hurja poika, niin etpä nahkaasi +näin vikkelästi pelastanut olis, vaan niskaharjaksista sinua nyt vähän +kiristäisin, kärppä.--Majamäen Kyynikki!--Tieran oma asia. (Kullervo +tulee oikealta; muotonsa osoittaa kauhistusta). + +KULLERVO. Jos toki sammuis tämä palo! + +TIERA. Senpä itse sytytit.--Mutta missä olet viipynyt? + +KULLERVO. Vuoren harjulta katsellut olen tuota punerrusta taivaan +kumossa päällä tämän lainehtivan tulen, ja Untolaisten vereksi se näytti +ja tämän tiesin työkseni. Vielä katsahtelin, muiston silmällä, kuolon +saalista isäni huoneessa ja tiesin tämän työkseni; näin tuskasta +punehtuvan Ainikin, näin Ilman emännän pihallensa kaatuvan ja kaikki +teokseni tiesin. Silloin, Tiera, huokauksen kuulin, kuin monen kosken +pauhun, pohjoisesta käyvän; myrskynä se ohitseni meni, murheellisesti +valittaen ja valituksellansa pimeän avaruuden täytti. Männyt vuoren +kiireellä, kuivettuneet, sammaleiset, vapisit ja vinguit tämän vihaisen +vihurin kynsissä ja kirkuen yösijoiltansa kotkat pakenit. Ja +kostohuudon päälleni tässä myrskyssä mä kuulin ja sentähden kamo synkeä +mua painaa, enkä päältäni sitä viskata voi.--Tiera, tehty ompi koston +työ, tehty kaikki ja mihin käyn nyt enään käsin? Tyhjyydessä kauhun +mieleni huohuttaa, hirmun merta pohjatonta mittailee, mutta eipä pohjaa +löydä, vaan taasen takaisin kiirehtii ja väkivaltaisesti henkeänsä vetää +eikä rauhaa saa.--Mutta ettei jo sammu tämä palo. + +TIERA. Anna palaa vaan. + +KULLERVO. Nouse sateen hattara ja tukehuta hurja liekki! + +TIERA. Tässäpä nyt mahtisi lukeaksi näemme; annappas, jos hattara sua +kuule. + +KULLERVO. Mies, elä pilkkaa tee, mieleni on kuin ukonpilvi synkeä ja +kamoittava.--Tiera, tämä valkea mua vaivaa. + +TIERA. Sinä hullu, sen itse viritit.--Mutta peijakas! koska vaivaa sua +liekki, niin mene Hiiteen sen vaiheilta, koska ei hattara sua tottelevan +näy. + +KULLERVO. Hävitys ja kuolema! sinä vimmattua kiusaat, porsassilmäinen +juoppo. Malta sanas, mies, sun muuten pian moneksi repiä taidan. + +TIERA (menee ja kyhnäsee Viksaria). Viksari, nous ylös; tästä tulee +tappelus. + +KULLERVO (itseks.) Mun murhe voittanut on. Mihin astelen nyt? Kenties +isäni huoneesen? Siellä ehkä Kimmo mua kohtelee kuin ystävä; muilta maan +piirin päällä en leppeyttä vartoa taida. + +TIERA (tarttuen Kullervon käsivarteen). Porsassilmäinen, sanoit sinä, ja +juoppo, mutta näistä sanoista tahtoisin tarkemman selityksen. + +KULLERVO. Hellitä! + +TIERA. Ensisten selko asiasta. Minä tahtoisin sinulta, näetkös, kysyä +yhtä seikkaa. + +KULLERVO. Juovuksissa olet; lähde tiehes. Hellitä käteni! + +TIERA. Juovuksissa? Kas siinä yksi pykälistä.--Viksari, nous ylös, +Viksari. + +KULLERVO. Pidä rauha, ystäväni. + +TIERA (aina halliten K:voa käsivarresta). Sinua en juuri pelkää, ehkä +vahvakin olet ja vihassasi hirmuinen.--Mutta tahtoisinpa sinulta kysyä +yhtä asiaa. + +KULLERVO. Käy tyköäni. + +TIERA. Porsassilmäinen, sanot sinä? + +KULLERVO. Niinpä sanoin. + +TIERA. Sinä todistat sen? Tästä tullaan vähitellen selville poluille. + +KULLERVO. Sinä kiusankappale! (viskasee tyköänsä Tieran, joka kiirahtaa +nurin. Kullervo menee). + + + + +Viides Näytös. + +(Kalervon huone. Tumma yö. Kimmo mielipuolisena, seisoo keskellä +huonetta). + + +KIMMO. Ha ha ha! Onpa valkeus taivaassa nyt kallista, koska näin +tummasti ja säteetönnä loistaa tänne ylijumalan ikuinen loimo, ja päivän +melkein yöksi muuttaa. Mutta muistuttaapa tämä päivä päivää toista +menneestä ajasta. Näin himeä ja sumuinen oli myös se, jona karastetusta +kaaresta vinhan nuolen miehen hartioihin ammuin, että nurinniskoin +kiirahti hän tanterelle. Mutta suohon syvään hänen kätkin, ja olispa +kaikki hyvin, jos ei korvani sieltä tuota huuhkaimen huutoa kuulisi, +joka lakkaamatta kaikuu tänne. Tahi hairausko kaikki olis, vale +korvissani tämä ääni? Sillä tuntuu kuin ei istuisi pääni juuri oikeilla +tiloilla, vaan viistoon vetäisi. Eikä ihme, koska vuorokausia kolme sen +päällä seisonut olen.--Mutta mene maata taasen, Kimmo, mene maata, ja +vedä peitto yli pääs. (Päätyy makaamaan erääsen huoneen loukkaasen.-- +Kullervo tulee). + +KULLERVO. Autio on pesä, josta kotka sekä emän että pojat vienyt on; se +ahne kotka, kuolo, on riistänyt tämän pesän tässä kuusten juurilla.-- +Kylmä ompi emon hiilos, isän kiuas kylmä ja silta tuossa siivoomaton; +se ennen sisareni lakasema, hänen lehdittämänsä. Missä nyt asuntonne, +tämän huoneen entiset lämmittäjät ja siivoojat? Siellä, mihin saatoin +teidät minä, joka seison tässä kuin kulon polttama honka öisillä +ahoilla, ja tyhjyydessä, jonka itse tein, nyt tahtoni mukaan meuhata +saan. Oi! nyt öitten yö on tullut, kaikki kansat maata menneet ja +ainiaksi nukkuneet; minäpä vaan valveille jäin, omistajaksi asuttoman +mailman, jossa suukaimaa ei löydy, ei kylänmiestä, jonka luoksi menisin +hämärän-aikaa viettämään. Ja tällä yöllä ei tuuli käy, ei metsä humise, +eikä kehräile siikko sammaleisella kalliolla; sen tyyneys on ikuinen, ja +pimeys tyyneyttä syleilee. Oi aamuton yö! Untolan palo leimuu!--Pois +paita rautainen, sinä poveani ahdistat! (viskasee rautapaidan päältänsä +lattialle. Kimmo heräyy). + +KIMMO. Ken häiritsee uneni? + +KULLERVO. Kimmon ääni! + +KIMMO (tulee esiin). Mitä tahdot, mies? + +KULLERVO (likistäen Kimmon kättä). Terve, ystäväni! sun luulin tästä +murhe-huoneesta jo kauvas siirtyneeksi, mutta kohtaanpa sun vielä ja +iloitsen, sillä tuska mieleni käsitti, koska yksin tässä seisovani +luulin.--Minä tulen Untolasta. + +KIMMO. Terve tuloa huoneesemme, korkea ruhtinas! + +KULLERVO. Mitä haastelet? + +KIMMO. Tämä huone on matala. + +KULLERVO (itseks.) Näyttää kuin ei tuntisi hän minua, vaan tuijottelee +päälleni kuin mieletön. Hän järkensä on kadottanut. + +KIMMO. Tässä huoneessa ankara Kalma kävi ja kaikki kontoonsa tunkkaiseen +vei, vaan Kimmon jätti, ehkä työläästi hänkin pelastui sen kourista. + +KULLERVO. Nämät tapaukset tiedän.--Kuinka on laitas? + +KIMMO. Paremmin toki. (Huokaa). + +KULLERVO. Ole iloinen, ystäväni! + +KIMMO. Ei aikaa iloon, koska salaisuutta mun mietiskellä täytyy. + +KULLERVO. Mikä on se salaisuus? + +KIMMO. Saitko tiedon, mies? Syvällenpä se maahan kätkettiin. + +KULLERVO. Kimmo, elä katso päälleni noin aaveen tavalla! + +KIMMO. Mistä maasta olet? + +KULLERVO. Nyt leikkiä lasket. Sinä et tuntisi Kullervoa, kumppanias +Untolan päivistä? + +KIMMO. Hänen tunsin, mutta nyt en häntä nähnyt ole, sitten kuin tästä +hän läksi, puetettuna rautapaitaan. Sinä, kenties, sanoa taidat, missä +nyt löytyy keltakiharainen mies? + +KULLERVO. Hän on tässä; Kimmo, minä Kullervo olen. + +KIMMO. Ammenna sitten, taivas, kirousta päällensä niin kosolta kuin +ennen, koska rapaa sadoit, tahi niinkuin meri, koska se vettä vuosi: +sumea on tämä tarina, mutta kaukaisimpia aikoja se kertoilee. + +KULLERVO. Sinä kiroilet? + +KIMMO. Sen te'en, mutta tuumailtuani enpä oikein tiedä, ketä ennen mun +kiroilla pitäis, häntä vai itseäni. + +KULLERVO. Jätä kirous ja ole iloinen! + +KIMMO. Iloinen kuin pääsky eikä murhetta yhtään! + +KULLERVO. Oikein! Iloisia olla tahdomme ja hauskasti asumme tässä +kahdenkesken: sinä ehtoisilla saaliinesi järveltä palajat, minä metsän +korvista, ja niin yhdymme tähän iltapystyä viettämään.--Mutta nytpä +valoa ja lämmintä tarvitsemme. Mistä löydän tulukset, missä on karkku, +pii ja taulaa? (Etsii kiukaalta). Loimottavan tulen teen. Tässä ovat. +(Iskee). Kaikki käy hyvin! Näetkös, minä isken kuin Ukko pilvien päällä. + +KIMMO. Miksi ansaitsisin lavolla poltettaa? + +KULLERVO. Mitä haastelet? Toisella tavalla leikkiä laske! + +KIMMO. Tapahtukoon mitä jumalissa päätetty on; mutta saata tänne tuohta +sata pihtiä ja tervaksia tuhatta rekeä, sillä olenpa sitkeätä juurta +enkä juuri leikin menehdy. + +KULLERVO (itseks.) Häntä turhaan manaan. + +KIMMO. Et toki mua teurasta kuin karitsaa; käyppäs ensin vähän +rinnusteloon. (Astuu uhaten K:voa kohden). + +KULLERVO. Mikä aikomukses? + +KIMMO (astuu takaisin ja sieppaa käteensä rahin, jolla uhkaa K:voa). +Sanoman ihmisten pitää: kalliisti henkensä Kimmo myi. + +KULLERVO. Siivosti, mies! (Tempaa häneltä rahin, jonka hän viskasee +pois). Jos vihakäsin mua kohden vielä liikahdat, niin ulos huoneesta +joudut. (Rupee taasen tuluksiin). + +KIMMO. Mies, sinä karvani pöyhistymään saatat. Mikä voima sun suosta +nosti, johon vuosia kymmeniä sitten sun syvälle hautasin? + +KULLERVO. Käy järkees, Kimmo, ja havaitse entinen toveris, Kullervo. + +KIMMO. Sen valehtelet; Kullervo merkkiä otsassansa kantoi ja sentähden +häntä tähtipääksi sonniksi kutsuttiin, Untolan Tähtiöksi. + +KULLERVO (heittää kädestänsä tulukset. Itsekseen). Pimeys olkoon, +pimitköön järkeni valo myös, niin kuin häneltä tuossa; ehkä vähemmin +tuntisin kauhistuksia näitä. + +KIMMO (ottaa laattialta rautapaidan ja viskasee sen Kullervoa kohden, +joka toki väistää). Mene Hiiteen, Untolan peto! (Juoksee ulos). + +KULLERVO. Tämähän on kuolemata kamalampi. Aatus hämmästyy, koska +elinkauttani taakseni katsahtelen, enkä tiedä miksi synnyin tänne ja ken +mun synnytti, en tiedä. Kaikki sekoitus on ja hirveä yö!--Jos rukoukseen +kävisin, häneltä armoa anoisin, joka pilvi-vuorilla vallitsee?--Mutta +maksaisko se vaivaa? Sinä mieletön! Korvansa ennen kirahduksen pienen +lintuisen mailman ääristä kuulisi, kuin Kullervon äänen, vaikka ämyrillä +hän huutais, että kajahtelis avaruus. Pois rukous ja kyyneleet! nyt +keinos ainoa on kuolon tie; kuolla tahdon, jo ennen päivän nousua astun +Tuonen sumuiseen ilmaan. + +KALERVON EMÄNNÄN ÄÄNI (maan alta). + +KULLERVO. Mikä ääni tämä? Lemmen lintuhan se lauloi. Emoni ääni, joka +kaikui Manalasta, nimeäni mainiten! + +K:N EMÄNNÄN ÄÄNI. Kullervo! + +KULLERVO. Hänen äänensä! Kaiju, ääni, veisaa menneistä kevä-ilmoista, +laula kehtolaulu, ja kuuntelenpa kaiken yön enkä kuolemaan riennä. + +K:N EMÄNNÄN ÄÄNI. Kullervo! + +KULLERVO. Minä kuulen. Mitä tahdot? + +K:N EMÄNNÄN ÄÄNI. Tuskas, poikani, hautani levosta mua pakoittaa +käymään. Mutta voi, minä en sitä lievittää taida! Yksi koetus toki: +Ukkoa pilvein päällä rukoilla tahdon edestäsi, vaikka kovin rikkonutkin +olet. Minä riennän. + +KULLERVO. Sinä lempeä ääni, mun vielä hetken saatat elämään. No, siks' +kuin aamu koittaa. Huomisaurinko ei näe enään miestä. Mutta huoneessa +tässä, tässä kauhistuksen kodossa en viivyttele; metsään riennän. Oliko +se emoni ääni, jonka kuulin, vai hourailinko? En tiedä.--Mutta metsään +nyt. (Menee). + + + +Näytelmälaitokset muutetut. + +(Yö; metsäinen seutu. Sinipiika tulee). + + +SINIPIIKA (itseks.) Loista, kuu, ja osoita Kalevan sankareille tie, +salakarit heille kaikki tarkasti näytä, ettei venheensä särkeyis, koska +Pohjaan he matkustavat kirjokansista Sampoa saamaan. Surmasi hirmuinen +Kullervo Pimentolan kauniin tyttären, mutta silloinpa katkesi side, +joka Pohjolan ja Kalevalan sovintoon liitti, ja toisiansa vastaan nyt +taasen kääntyivät sukukuntain aseet, ja onnen ikuisen nyt maamme periä +taitaa. Jos ompi niin, niin kasvoipa tuhosta onni.--Loista, kuu, ja +kirkasta tiensä. Mutta kosken alle, tuohon, he venheinensä pysäyvät. He +ehkä päivän nousua siinä odottavat.--Nyt miestä kolme maalle astuvan +näen, ja tätäkohden he käyvät. Tunnenpa heidän, tunnen viisaan +Väinämöisen, seppä Ilmarin ja nuoren Kaukomielen. He kaiketi tietänsä +tutkistelemaan käyvät ylitse niemen tässä.--Mutta ken lähestyy tuossa? +Ei ole se elokas mailman tämän, vaan haahmo muuamen kuolleen. Lumikelmeä +hän on ja vauhkosti hän astelee. (Kalervon emännän haamu ilmestyy.) + +HAAMU. Terve, neitoinen! Olen mä haamu kuolon maasta, mutta ennen, +eläissäni täällä, näitä tienoja polkeissani, olinpa emäntä Kalervon ja +onnettoman Kullervon äiti. Ja hänenpä tähtensä nyt hautani levosta +läksin, kävin pilvien hallitsijaa rukoilemaan, että toki hän armahtais +miestä kohtalossa kiukkuisessa; mutta turhat kaikki huutoni, ei kuule +hän emon ääntä. Sentähden sinua nyt rukoilen, Havulinnan armas neito, +sinua Ukko jumalan suositelmaa, ettäs välittäjäkseni rupeisit, koettaen +lepyttää Pitkäisen mieltä kohtaan poikaani onnetonta. + +SINIPIIKA. Oi haamu Tuonen maasta! miksi armoa anot miehelle, joka armon +niin ylpeästi katsoo ylen, rikoksesta rikokseen heittäypi, taivasta ja +maata pilkaten? + +HAAMU. Masentunut on jo mielensä ja metsiä käy hän murheissansa. + +SINIPIIKA. Hirmutöitä täynnä on tiensä. + +HAAMU. Kova onni tiensä pahoin käänsi. + +SINIPIIKA. Sulle asian ilmoitan: Koetinpa kerran, ajalla vielä +otollisella, tiensä oikealle kääntää, mutta neuvoilleni nauroi hän ja +virnaten mun tyköänsä poisti. Poikas, emo koito, on itse syypää +kohtaloonsa kovaan. + +HAAMU. Ei muistele syitä äiti, hän lastansa lempii vaan.--Armas impi, +hän viatonna rinnoillani maannut on. + +SINIPIIKA. Silloin karitsa viaton, nyt verellä tahrattu peto. + +HAAMU. Kaunis oli hän helmassain, se pienoinen. + +SINIPIIKA. Mene rauhan kammioosi, kurja vaimo. + +HAAMU. Se hopea-sauvasein! + +SINIPIIKA. Hän unohda pois! + +HAAMU. Sinä omenani kultainen! Silloin helmani nailmas oli ja sinä mun +mailmani päivänpaiste. + +SINIPIIKA. Sua surkuttelen, mutta muuta en voi sinua kohtaan. + +HAAMU. Mitä tiesit silloin, poikani? Mitä tiesin minä? (Peittää silmänsä +ja itkee). + +SINIPIIKA. Oi haamu armahin! sun murhees sydäntäni leikkaa. Vaimo, käy +tuonen tupaas takaisin; pyyntösi täyttää tahdon ja poikasi edestä +pilvien Pitkäistä rukoilla. + +HAAMU. Sinä lupaat sen? + +SINIPIIKA. Lupaan ja vannon. + +HAAMU. Sua kiitän, ihana impi, ja toivon sulle onnen kaiken.--Mutta +rientää mun täytyy täältä. (Katoo). + +SINIPIIKA. Ääneni tykönsä koroittaa tahdon. Jos tulta hän iskee +pauhinatta, niin suostuu hän pyyntööni ja lempeä mielensä on, mutta jos +jyräys leimausta seuraa, niin hyvää ei odottaa voi. (Rukoillen). +Hallitsija korkeuden, sua, toisen puolesta rukoillen, nyt lähestyn.--Ei +tahdo hän vastausta antaa. Sä armahda onnetonta poikaa Kalervon. +(Leimaus ja hiljainen jyrinä). Nyt mielensä ankara on.--Häntä armahda +katalan emonsa haamun tähden. (Leimaus ja kova jyrinä. Sinipiika juoksee +pelästyneenä pois. Kullervo tulee). + +KULLERVO. Mua vaivaa tämä ilma: tulen leimahtaissa kummituksia hirveitä +pilvissä näen, uroita tulipunaisilla otsilla liikkuu siellä irvistellen +tännen; ja hongat tuossa, koska väläys taivaalla käy, muuttuvat +peikoiksi partaisiksi ja uhaten päälleni silmänsä iskevät.--Mitä +tahdotte minusta? Rauhassa mun kuleksia suokaat kanerva-kankaalla tässä; +ollaan sovinnossa me, koska käyvät sotaa luonnon voimat.--Ystävät! Mitä +sanoisin nyt?--Kas tuota pilven-nokkaa tuossa, avattu lohikärmeen kita; +se hien otsaani pakoittaa. Elä katso sinne, vaan maahan silmäs luo ja +jatka ties. (Katselee ympärillensä). Tämän seudun tunnen. Riekkokangas? +Oi keto kirottu! Tässä tuskitteli impi nuori, tästä niinkuin kurja +pääsky kiirehti hän koskeen, jonka kohinan kuulen.--Sinä vaisu ääni +Manalasta, joka tänne saatoit miehen, sinä kaiketi Hiien olit.--Mutta +käyköön näin. Tämä paikka on oiva päätösmerkki retkelleni täällä, tässä +kuolla sopii, tässä kanerva valittaa ja itkee. (Vetää miekkansa +tupesta). Olethan, miekkani, verta syytöntä juonut, miksi siis et +syyllistäkin joisi? Vastaukses äänettömän ymmärrän; sinä himoot, kirkas +teräs, vereeni virumaan päästä. Mutta ken tulee? Mene hetkeksi huotraas +vielä (Väinö, Ilmari ja Lemminkäinen tulevat). + +ILMARI. Vuoden aika on jo myöhä, mutta pauhaa vielä ukkoinen. + +VÄINÖ. Se syksyä lenseätä ennustaa. + +ILMARI. Salamoita näin kestäviä en muista nähneeni vielä. Tuntui kuin +olisi taivas vihoissansa maan tahtonut kartuksi polttaa. + +VÄINÖ. Yö, tämmöinen kuin tämä, on kamoittava, mutta juhlallinen. + +ILMARI (havaitsee Kullervon). Ken siinä? Ihminen vai aave? Kullervo! +(Vetää miekkansa ja aikoo pistää K:voa, mutta Väinö estää häntä). + +VÄINÖ. Mielesi malta! + +ILMARI. Pois edestäni! + +VÄINÖ. Seis, mies! + +ILMARI. Enkö kostaisi naiseni verta? + +VÄINÖ. Katua taitaisit toki, koska tehty on työ. + +ILMARI. Katua? (Lemminkäinen tulee). + +VÄINÖ. Nyt ei verenvuodatusta. + +LEMMINKÄINEN. Miekkasi huotraan pistä ja anna kurjan elää. + +ILMARI. Päästäkää minua! + +LEMMINKÄINEN. Ei askeltakaan. + +VÄINÖ. Katsos muotoansa; hänen päällensä tahdot miekalla käydä? + +ILMARI. Hän naiseni armaan murhasi, verisesti surmasi Pohjolan kauniin +tyttären. Ainiaksi iloni ja onneni hän vei, tuo rosmo tuossa, ja jätti +mulle nokimustan mielen. + +VÄINÖ. Mieltä mustempaa vielä kantaa hän. Oi muotoansa kamalaa! Sydän +kärsii silmän häntä katsellessa. (Kullervolle). Mies, miksi seisot siinä +niinkuin jäätynyt, kuin ales pilvistä viskattu ja ensi kerran näkisit, +kuinka eletään alhaalla täällä? Onko henkeä sinussa? + +KULLERVO. Pilvistä.--Mitä tahdot? + +VÄINÖ. Taidat siis toki puhua. + +LEMMINKÄINEN. Sinä kurja mies, miksi näillä tienoilla viivyttelet? Jätä +Suomen saari ja vaella niin kauvas kuin kantaa maa. + +KULLERVO. Mutta mikä on asia? Miksi, hetki sitten, edessäni tämä kiivas +temmellys? Vaikka kuulin, enpä kuullut toki, vaan mustina varjoina +teidät edessäni kiitelevän näin. Yksi mua kohtaan miekkaansa uhaten +heilutteli, toiset käsivarteensa ryhdyit, ja kanssansa rinnustelivat; +tämän näön näin. Mutta tiedänpä asian, tiedän, että tahdotaan henkeä +miehen, että Ilmarinen, koston himosta kiukkuinen, verta verestä +velkoo.--Tässä rintani, seppä, jos mielit, pistä tänne. Minä emäntäsi +murhasin, kauniin hämärän immen, joka kuitenkin paimenensa leipään +leipoi kiven ja orjaksi nimitteli häntä. + +ILMARI. Pahoja töitäs luetella mielit? + +KULLERVO. Surma ja kuolema! hän kehnoksi orjaksi mua haukkui ja olipa +tämä kuin jääkylmää vettä tulikuumaan kattilaan ammentaa: vereni kuohui, +hiukseni pystyyn nousit ja maa ja taivas pimenivät silmissäni. Ja +nostinpa käteni ja haamu, joka edessäni seisoi, kaatui nousematta enään. +Niinpä tein, tein Hiien työn, ja tuskin tiesin mitä tehnyt olin, +ennenkuin hänen maassa makaavan näin. Silloin talostasi siirryin pois, +ja tuntui, kuin olisin uneksunut. Ja siitä asti on eloni ollut +myrskyinen yö, koska ukkoinen käy, kalliot runnotaan, metsät palaa, ja +korkeus joka hetki vaeltajaa uhkailee, joka kamoen laaksossa käy.--Mitä +aattelet, mies Suvantolasta? + +VÄINÖ. Aattelenpa, että hänelle, jonka mieli muotoinen tämän yösen on, +jota kuvailet, ei nouse täällä enään rauhan päivä. + +KULLERVO. Jo Tuonen veräjällä seison ja niittuunsa synkeään sisään käyn +jo ennen aamun koittoa, joka kohta onnen päiväksi valkenee teille, onnen +lapset. + +VÄINÖ. Henkipattouteen en toki sua kehoittaa tahdo. + +KULLERVO. Tervehtikäät tätä päivää, te, joille se onneksi koittaa; +minulla ei kanssaan enään tekemistä. Tervehtikäät häntä ja iloisesti +eläkäät ja kauvan ja paremmin kuin poika katala. Kerran hänkin, hän, +poika Kalervoisen, tänne joutui, mutta kuinka, koska ja miksi, enpä +tiedä sitä, ja kuinka elonsa ollut on, en tiedä sitä; mutta olipa se +helteinen, sen tunnen hien jäljistä poskillani vielä. Toki on sen päätös +tässä ja Tuonen tie nyt alkaa, mutta missä on sen loppu? Mitä kansaa +kohtaa minua joutuissani maahan kaukaiseen? Kuinka tervehtivät miestä +tulevaa sen asujamet, hymyillen vai irvistellen, tahi itkevätkö +ympärillä kaiken pitkän yön?--Väinö, sinä voimallinen laulaja, joka +käynyt olet maassa takana yhdeksän meren, anna mulle tietoja sieltä! + +VÄINÖ. Kullervo, nyt turhaan tutkaelet, mutta sen toki tietää mahdat, +että palkka siellä maksetaan sekä hyvän että pahan. + +KULLERVO. Mulle sanottu on, mutta enpä toki muista, ken tätä haasteli ja +koska, mutta näin hän lausui: Koska viimein Kalman retkellä meristä +yhdeksännen ehdit, niin Kynsikosken kohinan kuulla saat ja lähestyväs +tiedät maata ankaraa. Mutta jos astut harjulle sen vuoren, joka jyrkästi +meren rannalta kohoaa, jos sen kiireelle kiipeet ylös, niin Tuonen +pellot näkyy, sen metsät pimeät, sen enokas virta ja ne ahot lakeat ja +ehtoiset, jotka pitkän ikävyyden saattavat ja kaiken tämän päällä +kaarteleikse murehtiva, pilvinen taivas. Tämänmoinen tienoo silloin +edessäs, jonne voima salainen sua ajaa; et tahtois käydä kohden sinne, +käytpä toki. Oi synkeyden maa! Miksi synnyin näitä kaikkia näkemään? +Mitä miehestä tänne? Oi hämärän maa!--Mutta kamoisinko tielle lähteä, +jonne monta täältä itse lähettänyt olen? Sitä vuorta hirmuista nyt nähdä +himoon ja kuulla kosken pauhinaa.--Väinö, Ilmari, seppä Ilmari ja +Kaukomieli! + +VÄINÖ. Mitä tahdot? + +KULLERVO. Tässä nurmi ihana itkee, että katkesi kerran tässä nuoren +immen sydän; tässä juuri. (Itseks.) Oi neitoinen, elä punehdu noin +ankarasti!--Miehet Kalevan, mua kuulkaat! + +VÄINÖ. Kuulemmepa huutos. (Pitkällinen äänettömyys; Kullervon katsanto +on teroitettu Kalevalan miehiä kohden). Mitä on sulia sanottavaa? + +KULLERVO. Eikö ole tuo päivän kajastus, idässä tuolla? (Väinö, Ilmari ja +Lemminkäinen katsahtelevat vasemmalle. Kullervo pistää itseänsä miekalla +ja kaatuu). + +ILMARI. Kas! nopea oli pojan miekka. + +VÄINÖ. Oi hurja, onneton! + +LEMMINKÄINEN. Hän jo veressänsä viruu. + +VÄINÖ. Tätä odottaa taisimme; olihan muotonsa, puheensa ja käytöksensä +kuoloon aikoilevan miehen. + +LEMMINKÄINEN. Ei liikuta hän jäsentäkään enään. + +VÄINÖ. Masentaapa kuolo miehen, joka äsken vielä vimmoissansa mailman +kappaleiksi repiä tahtonut olis. Tässä päätös tuhon, jonka lähde oli +kahden veljen riita, mi ampiaisesta pienestä paisui hirveäksi kyyksi ja +viimein kohdustansa oman surmansa toi. Makeasti nyt makaa väsynyt +mies.--Kas lempeätä muotoa luonnon: hymyen nousee aurinkoinen jo ja +hongat kankahalla punertavat; kaikki hengittävi rauhaa.--Oi, Ilmari! +kuinka on nyt mieles kohtaan miestä, joka lepää tuossa? + +ILMARI. Elköön kiroukseni hautaansa painako. Rauha hänelle! + +VÄINÖ. Nyt miehukkaasti haastelit.--Ja Kaukomieli, sinä, tämä vakava +muoto iloisilla kasvoillasi, niin harvoin niissä nähty, sun tekee monet +kerrat kauniimmaksi vielä. Lemmen ihana poika, tässä tapauksen +murheellisen nähneet olemme. + +LEMMINKÄINEN. Rauha tomullensa!--Mutta meidänpä hänelle vuoteensa +viimeinen raketa tulee. + +VÄINÖ. Kosken vaiheille hänen kannamme ja venhekumppanimme meille työssä +avuljaat olkoot. + +LEMMINKÄINEN. Ota miekkansa sinä (Antaa V:nölle K:von miekan). Tänne, +Ilmarinen. + +VÄINÖ. Kuusten suojaan, kosken äyräälle, hautaamme Kalervon pojan. +(Kaikki menevät, Ilmari ja Lemminkäinen kantaen Kullervoa). + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kullervo, by Aleksis Kivi + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11773 *** |