initial commit of ebook 11773HEADmain

1 files changed, 3552 insertions, 0 deletions

diff --git a/11773-0.txt b/11773-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..afd2a71
--- /dev/null
+++ b/11773-0.txt
@@ -0,0 +1,3552 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11773 ***
+
+KULLERVO
+
+Näytelmä viidessä näytöksessä
+
+
+Kirj.
+
+Aleksis Kivi
+
+
+1919.
+
+
+
+
+JÄSENET:
+
+WÄINÄMÖINEN eli WÄINÖ.
+ILMARINEN eli ILMARI.
+ILMARIN EMÄNTÄ.
+LEMMINKÄINEN.
+KALERVO.
+KALERVON EMÄNTÄ.
+KULLERVO   |
+AINIKKI    |  heidän lapsensa.
+KELMÄ      |
+UNTAMOINEN eli UNTO.
+UNNON EMÄNTÄ.
+TIERA.
+KÄPSÄ      |
+WIKSARI    |  Tieran metsäkumppania.
+TIIMANEN   |
+KIMMO.
+KIILI.
+NYYRIKKI.
+Kaksi paimenukkoa.
+Ilmarin palvelija (nais-).
+Ilmarin miehiä.
+Unnon miehiä.
+Eräs sinipiika.
+Ilmarin emännän haamu.
+AJATAR.
+
+
+
+
+Ensimäinen Näytös.
+
+
+(Oikealla puolella Unnon huone, perällä vaihteleva luonto. Unto ja Kiili
+tulevat vasemmalta).
+
+UNTO. Siis kaikki hyvin.--Mutta tietäisitkö jotain Kullervosta?
+Ihmettelen missä nyt oleskelee mies.
+
+KIILI. Kaskea hän kaataa.
+
+UNTO. Nyt muistan, että aamulla hänen, koetteeksi, käskin tähän
+työhön.--Kuinka käyttelee hän kirvestänsä?
+
+KIILI. Vimmatusti. Matkan päästä salaa katselin, kuinka hän hirsistössä
+temmelsi.
+
+UNTO. Hirsistössä? Viitaan, tuonne vuoren alle, hänen käskin, vaan en
+hirsistöön.
+
+KIILI. Parhaassa hongistossa hän kirveellänsä peuhasi: hän ristin rastin
+hirret kaateli, ja sinkoilivat lastut ympärillään, kuin kipenät
+tulikuumasta raudasta; ja riemuten katseli hän honkaa, koska ryskyen se
+kaatui.--Mutta äkkiin taukoi hän, kirveensä kantoon iski, vihelteli
+hetken ja sitten rupesi hän kiroilemaan, kiroili ihmiset, maan ja
+taivaan; ja koska viimein hän vaikeni, niin äänetönnä hän seisoi
+tuijotellen maahan, ja niinpä hänen jätin.
+
+UNTO. Näin tekee hän työnsä; hävityspä aina käsialansa on. Täynnä on hän
+kiukkua, ja riehuu kuin kuohuisi sisällänsä palava koski. Ei ole hän
+ihminen, vaan Hiien henki hänessä ihmishaamussa käy.--Lähe luoksensa ja
+katso, ettei edemmäs hän kurjaa työtänsä jatka.
+
+KIILI. Minä menen, ehkei hyvä kanssansa leikitellä. (Menee. Unnon emäntä
+tulee huoneesta).
+
+U:N EMÄNTÄ. Vielä sama synkeä muoto, jokohan ero meistä tulleen? Olkoon
+menneeksi! enpä siitä hirteen läksis.
+
+UNTO. Sinä naasikka, jos tietäisit, niin etpä ihmettelis, että muotoni
+on synkeä.
+
+U:N EMÄNTÄ. Etkä tahdo mulle tietoa antaa?
+
+UNTO. Uskoisitko, että mietiskelen yötistä unta, joka ei tahdo
+mielestäni mennä?
+
+U:N EMÄNTÄ. Mitä uneksuit?
+
+UNTO. Että komeasti häitämme vietettiin: kanteleet soivat ja ilovalkeat,
+joita Kullervo rakenteli, pihalla leimuit.
+
+U:N EMÄNTÄ. Tämä kaikki hyvin.
+
+UNTO. Vuota!--Vieraita suuri joukko meitä kunnioitti, toki kaipasin
+seassansa veljeäni Kalervoa ja vaimoansa, mutta muistin viimein,
+etteivät löytyneetkään enään eläväin seuroissa, vaan että vuosia sitten
+heidät kuolemaan saattanut olin.
+
+U:N EMÄNTÄ. Sen ansainneet olivat. Maatkoot makeasti, niin veljesi kuin
+kälyni myös. Niin kauvan kuin hengittivät, ei ollut meillä rauhaa,
+mutta huoletoin on elomme ollut siitä asti kuin Kalma heidän suunsa
+tukkei.
+
+UNTO. Kahdenpuolin riehui vaino veljesten välillä ja rauhaa toinen
+toiselle ei suonut. Ne ajat ja riidat veriset muistan ja tahtoisinpa
+kaikki nyt toisin päättyneeksi.--Mutta loppuun asti uneni kuule:
+Katosipa iloni kaikki näiden heimolaistemme kohtaloa muistaissani, ja
+akkunasta katsahtelin ulos ilman rantaa kohden. Kova myrsky lähestyvän
+näkyi; pimeitä pilviä idästä taivaslaelle nousi ja päivä hämärtyi.
+Vaaraa mieleni aavisteli ja pianpa oli se päällämme myös hirveällä
+muodolla.--Äkisti tuleen pirttimme leimahti, sisään ryntäsi liekki joka
+reijästä ja raosta, suomatta meille auki yhtään pelastuksen tietä; ja
+tämä oli Kullervon työ. Hän naurulla vastasi hätähuutoomme ja
+tuimemmaksi vaan aina kiihoitteli tulta, joka viimein sieppasi meidät
+korkealle kierroksiinsa. Hyypiöinä manalasta nyt riensivät siihen myös
+Kalervo ja emäntänsä ja sinkoillen tulessa lentelivät, kunnes siipensä
+kärvennyit, ja tempais myöskin liekki heidät, samoin lopulta
+Kullervonkin, että sekamelskassa keskellä tulta ja sauhua niin kaikki
+pyöreimme maan ja taivaan välissä. Kohisten nyt pilvet idästä
+lähestyivät ja edellä kiiti tuima tuulispää, joka meidät, niinkuin
+jostain korkeasta jyrkästä, viskasi ales pohjattomaan syvyyteen, mutta
+silloin heräsin toki.--Tämän kaltainen uneni; ja unohtaisinko sen, koska
+muistelen Kullervoa? Onhan ennustettu, että hän meille surman saattaa.
+
+U:N EMÄNTÄ. Kullervo sun unissasi surmasi, siis surmaat hänen sinä;
+niinpä selitetään unennäöt. Hän sinulta kuoloansa vartokoon, ja onhan
+kädessäsi elinkautensa mitta.
+
+UNTO. Ettei niin ole, sen olemme nähneet. Muista, koska häntä menettää
+koetimme, niin pettyipä neuvomme kaikki ja henki ei lähtenyt Kalervon
+pojasta. Eihän lapsi pieni loihtia tainnut, mutta kuolo, niinkuin
+näimme, ei häneen pystynyt. Tästä kummastuimme ja ymmärsimme jumalten
+surmaansa ei suvaitsevan; ja pelkäänpä heidän vihansa päällemme
+lankeevan, jos vielä kerran samaa keinoa kohtaansa yrittäisimme
+uudistaa. Varoitti myös eräs tietäjä.
+
+U:N EMÄNTÄ. Miksi eivät tämän herjän kuolemata suvaitsisi?
+
+UNTO. Vaiti tästä! sitä kohden ei tuumiamme enään teroiteta; hän
+eläköön.--Mutta lähestyyhän taloamme vieras.
+
+U:N EMÄNTÄ. Ken lienee hän?
+
+UNTO. Käyminen on Ilmarin, hartiat ja musta tukka myös; siinä takoja
+kuuluisa.
+
+U:N EMÄNTÄ. Ankara vieras; huonettamme siivomaan riennän. (Menee).
+
+UNTO (yksin). Että lähenee hän Untamoisen huonetta, joka vihattu ja
+vainottu on! (Ilmarinen tulee). Terve tuloa vieraaksemme! Mitkä asiat
+saattoivat seppä Ilmarisen näille tienoille? Kaiketi neitosten maitoa
+sinä seliltä soitten ja tunturien lakeilta etsit; sinä teräs-ainetta
+etsit?
+
+ILMARI. Asiani arvaat, mutta niin hienoa kuin tahtoisin, en toki
+käsittänyt ole. Käännynpä nyt taasen kotoani kohden.
+
+UNTO. Ja siellä sua odottaa naises nuori, Pohjolan kaunis tytär.
+
+ILMARI. Hauskalla mielellä kotihin käyn, sen todistan.
+
+UNTO. Ja pian, niin toivoa mahdat, hän sepän pienen sulle lahjoittaa,
+joka kerran alasinta kanssas kilistelee.
+
+ILMARI. Enkö toivois sitä?
+
+UNTO. Mutta eipä suonut onni mulle perillistä ainoaa.
+
+ILMARI. Sulle verinen kohtalo pojan antoi, veljesi Kalervon pojan, jota
+isän kädellä hoitaa taidat.
+
+UNTO. Tätä pedon sikiötä lapsenani pitäisin? Hän huoneeni kauhistus on,
+ei ketään hän vääjää, vaan kaikkia uhaten kohtelee; sillä eipä käy
+hänestä pilaa tehdä, koska on hän joltain peikolta peloittavan voiman
+saanut. Kovasti itsiäni syytän, että kerran häntä armahdin enkä
+surmannut häntä ynnä sukunsa kanssa. Nyt en mieli enään käsiäni vereen
+ryvettää, sitä en mieli tehdä.
+
+ILMARI. Koska näin loukkaus-kives hän on, niin miksi et häntä luotas
+saata? Myy poika minulle, minä paimenta olen vailla ja tämänmoisen juuri
+tarvitsisin.
+
+U:N EMÄNTÄ (tulee huoneesta). Tule vieraaksemme, seppä Ilmari, ja elä
+ohitsemme käy.
+
+UNTO. Asiaa tuumailla tahdon.--Mutta astu kattoni alle, Kalevan poika!
+(Unto, Ilmari ja U:n emäntä menevät huoneesen. Kullervo tulee ja
+viskasee kirveen olaltansa).
+
+KULLERVO (yksin). Kasken kaa'annasta tulen; mutta mitä siitä? Oi!
+olisivat kaikki puut yksi puu, kaikki kirveet yksi kirves, niinkuin
+tarina kertoilee, ja minä kirveellä ankaralla tämän taivaskorkean tammen
+kaataa saisin, niin tietäisinpä mitä kohden.--Vereni polttaa tänäpänä,
+ja mieleni riehuu koska isäni veljeä muistelen. Unto, kuinka kauvan
+povessani säästelen sua kohtaan vihani tulta?--Mutta kohta sen teen,
+teen koston työn, koska sovittaa vaan aika, että kerralla kaiken perhees
+surmata taidan, niinkuin Kalervon perheen menetit sinä. Isäni ja emoni
+murhasit, poikansa orjaksi teit ja otsaansa poltit merkin, josta häpeä
+ja kirous paistaa. (Kimmo tulee). Tuossa tulee orjakumppanini, Kimmo.
+Kimmo!
+
+KIMMO. Mitä tahtoo Kullervo?
+
+KULLERVO. Näetkö tätä merkkiä?
+
+KIMMO. Näetkös tätä, joka tässä keskellä otsaani irvistää? Sinullepa se
+ylemmäs on painettu, että keltaiset kiharas sen peittää taitaa, mutta
+tämä tässä näkyy aina niinkuin pilkku härän ottikossa.
+
+KULLERVO. Siinä, missä miehuus loistaa, istuu meillä tämä variksen-jalka
+ja polttaa meitä ijankaikkisesti, polttaa vielä Tuonen maassa.
+
+KIMMO. Orjia olemme, ikeen alle meidät notkisti kova onni.
+
+KULLERVO. Ei iestä yhtään, mies.--Mutta miksi meitä surman päivänä
+armahtivat, koska hävitettiin isäni huone ja sen asujamet, paitsi me.
+Jospa miekka meidätkin silloin kaatanut olis!
+
+KIMMO. Unto, kenties, asiaa ei enään verisemmäksi tehdä tahtonut.--
+Muistatko tätä kauheata päivää?
+
+KULLERVO. Niinkuin muistelee polvenkorkuinen poika. Synkeät ajat olivat,
+kaksi veljeä sillon toinen toistaan verisesti vainoivat.
+
+KIMMO. Ensinpä Unto eripuraisuuden siemenen kylvi ja viha kiihtyi
+vimmatusti, kunnes miekan melskeissä verta laskettiin. Mutta viimein,
+salaa niinkuin haukka, karkasi Unto joukkonensa isäs huoneen päälle ja
+surmasi Kalervon perheen. Toki jätti hän meidät, jotka vielä kovempi
+onni orjuuteen heitti; mutta eipä meistäkään sillon Kalma kaukana ollut.
+Muistatko, mies, kuinka piennä poikana sinä sillon kuumassa melakassa
+itses käytit?
+
+KULLERVO. Se jo muistostani on kadonnut.
+
+KIMMO. Koska ottelu kiivain oli, niin väkisin itses emosi käsistä irti
+riistoit ja ryntäsit tappelijain sekaan, jossa kova vaara isääsi
+uhkailevan näkyi, mutta tuskin ehdit miekkain vinkunan ennenkuin kaaduit.
+
+KULLERVO.. Seisoinpa sillon lähellä Tuonen rantaa, mutta kiukkuinen
+kohtalo mun takaisin veti näitä päiviä näkemään. Tapahtuipa niin; mutta
+hävittäjää kohtaan koston vannonut olen. Kuoleman ja tulen heidät
+menettämän pitää, ja äänettömyyttä ympäri entistä Untolaa elköön
+hämmentäkö muu kuin huuhkain käheällä huudollansa.
+
+KIMMO. Vaiti huuhkaimen huudosta. Sitä muistellessa läpi ruumiini
+väristys käy.
+
+KULLERVO. Sinua kamoittaa kurjan linnun ääni?
+
+KIMMO. Malta! Koska kohtalomme yhteinen meidät niinkuin veljiksi tehnyt
+on, niin asian sulle kertoa tahdon. Kuule, mitä sanon: minä murhamies
+olen.
+
+KULLERVO. Oi Kimmo, mitä ilmoitat!--Mutta mille tuntuu murhamiehenä
+olla?
+
+KIMMO. Kullervo! kuumasti sydän povessa tytkyy, muisto riutuu ja elon
+kirkas päivä ehtooksi käynyt on.
+
+KULLERVO. Jotain tämänkaltaista siinä tilassa kuvaillut olen ja arvellut
+mitä tekisin.--Mutta kenen kalmanhaisu sinua vaivaa?
+
+KIMMO. Erään Untolaisen; sillä näiden kahden veljen vihan tähden moni
+itsellensä toimitti pikimustan sydämmen; minä myöskin osani sain, ja
+näin oli tapaus: Äskenpä Unto miehinensä pahoin isäs karjan riistänyt
+oli, huhtansa polttanut, laihon juuri terää tehdessä ja kivistelivät
+mieltäni nämät rosmotyöt, että kostaa tahdoin ja pianpa toivoni täyttyi
+myös.--Metsässä käydessäni erään Unnon miehen kohtasin ja paikalla
+vasamani läpi selkänsä ammuin, että kärki ulos rinnasta tunki.
+Kiljahtaen kaatui hän ja vereensä nukkui, mutta suohon ruumiinsa
+hautasin ja haudan sammaleilla peitin. Mutta tehdessäni tätä lenteli
+ympärilläni huuhkain, ilkeästi huudellen, ja senpä tähden kamoittaa mua
+vielä tämän linnun ääni. Sillä olenpa katala mies ja muistelen
+levottomuudekseni, mitä tehnyt olen, vaikka tiedän, ettei käy sitä
+parantaa.
+
+KULLERVO. Teit sillon salamurhan, mies!
+
+KIMMO. Tämä jääköön tähän; mutta kuule varoitukseni: kätes verestä
+säilytä ja koston tuumat aivostasi poista; melkein aina työtänsä kostaja
+katuu, mutta katumuksensa on myöhä.
+
+KULLERVO. Malta: miten elää tässä palvellen sukuni surmaajata?--Mutta
+Unnolle ei toki hyötyä työstäni oleman pidä, sillä orjana en hälle
+siivosti askartele, vaan ylpeästi tässä ympärillä käyskelen ja katselen
+muiden raatamista ja vaiti olen. Mutta tämä sappea tekee, polttaa
+vertani ja silmät päästäni puhkaista tahtoo. Juuri niin, Kimmo, mutta
+mitä hankkisi mies? Karkaisinko? Mutta merkityn orjan vangitsevat ja
+omistajansa käteen tavaran jälleen tuovat. Rupeisinko rosmoksi, metsän
+vallattomaksi pojaksi? Talven kylmyys rosmon metsistä pakoittaa. Emmehän
+taida siellä eleskellä sekä kesät että talvet, niinkuin sinipiiat
+Havulinnan liepehillä? Mutta orjanako tässä Unnon sarkaa kaivaisin sekä
+sateessa että päivän kuumassa paisteessa? Kiusa ja kuolema! Mutta
+taasen tässä verkastella näin ja ajan juoksua katsahdella poven
+halkaista tahtoo ja tukehuttaa vihaisen mielen. Kimmo, oletko vangista
+vuoressa kuullut? On teräsvuori, joka tuhansia penikulmia korkeuteen
+kohoaa, tuhansia tunkee syvyyteen ja sama on sen levyys ja pituus.
+Keskellä tätä vuorta, sen sydämmessä löytyy komero, niin pieni, että
+vanki, joka siellä nääntyy, tuskin kymeröissä mahtuu siinä istumaan,
+eikä läpeä niin suurta, että hyttynen hengittää taitaisi, juokse
+tästä tulos raikkaasen ilmaan. Tähän kuumaan ahtauteen vanki ainiaksi
+tuomittiin, sillä kuolla ei hän saa, vaan tukahtua ikuisesti täytyy, ja
+ikuisesti enenee kolossaan tulinen kuumuus. Niin hän kauvas kätketyssä
+kammiossaan asua saa vuosituhansien kuluessa; mutta tämä on tuska.
+
+KIMMO. Ääretön.
+
+KULLERVO. Oletko ennen tätä kuullut?
+
+KIMMO. En.
+
+KULLERVO. Sen näet. Tässä tukehtua tahdon ja sentähden raikasta ilmaa
+himoon, himoon kostoon käydä, nurin niskoin itseni viskata siihen
+tuulenpuuskaan, jossa kuitenkin hetken uiskennella saisin. (Kiristää
+Kimmoa kurkusta). Mies, oletko tästä vangista vuoressa ennen kuullut?
+Oletko kuullut hänestä?
+
+KIMMO. Mitä tarkoitat?
+
+KULLERVO. En tiedä mitä tarkoitan. Mutta inhoittavan salamurhan kerran
+teit, niinkuin itse tunnustit.
+
+KIMMO. Kullervo!
+
+KULLERVO (aina kiristäen Kimmoa kurkusta). Annas kun kostan sen;
+paikalla tahdon sen kostaa.
+
+KIMMO. Murhaatko minun?
+
+KULLERVO. En, mutta suo, että kuristan sinun, likistän ryysyksi maahan.
+Olethan salamurhan tehnyt?
+
+KIMMO. Hellitä, ystäväni! (Kullervo hellittää). Malta mitä teet, ja
+asiasta, jonka sulle ilmoitin, elä sanaakaan hiisku. Sinä kurjan tilani
+vielä kurjemmaksi tehdä tahdot.
+
+KULLERVO. En tahdo, ja tiedä, että salaisuutes minulla on kuin
+kätkettynä vuoren alle.--Miksi kohtelen sinua näin?
+
+KIMMO. Tyynillä teillä aatukses käytä, että veres jähtyä sais.
+
+KULLERVO. Tyyni olla tahdon ja kylmä, kuin jää: Untoa ja väkeänsä
+tästälähin katselen, kuin lumiäijä lapsia, jotka hänen tehneet ovat,
+mutta vaikka oma kättensä teos, se yöllä heitä kuitenkin kamoittaa kuin
+kuolleen haamu.--Ainiaan tyyni! Elköön rävähtäkö silmä, vaikka järisis
+ja kukistuis maa! Niin tyyni!--Mikä on tänäpänä tehtäväs ollut, koska
+näyt niin väsyneeksi? Kenties viljaa puinut olet tai vetänyt nuottaa
+kivisellä rannalla?
+
+KIMMO. Karjan jälessä metsässä juosnut olen. Nyt sieniä on kosolta ja
+sienet karjan hajottaa.
+
+KULLERVO. Siivo mies on Kimmo; toki muistan hänen toisenkaltaiseksi,
+hurjaksi ja itsepintaiseksi, koska isääni hän palveli.
+
+KIMMO. Vuosien kuluessa muuttua taidamme, kuitenkin on meissä aina
+jotain alkuluonteestamme.
+
+KULLERVO. Mitä muistelet isästäni?
+
+KIMMO. Hän kiivas oli, mutta rehellinen.
+
+KULLERVO. Nuottaako olet tänään vetänyt?
+
+KIMMO. Päivän karjassa käynyt olen, niinkuin sanoin.--Mies, muotos
+kauhistaa; tämä terävä ja kylmä katsanto on kärmeen. Kelmeäksi poskes
+käy ja hammasta puret, että kovin paisuu leukas jännelihat. Heitä
+Hiiteen tämä muoto; mykkä peikko meitä kamoittaa enemmin kuin se, joka
+kirkuu ja peuhaa.
+
+KULLERVO. Kuinka kauvas luulet vielä iltaan olevan?
+
+KIMMO. Ei kauvas. Mutta jotain vielä sanoa tahdon. Liian pitkän ijän
+kiusoillemme annat, jos luulet niiden ulettuvan toiselle puolelle
+hautaa. Tosin Väinö Tuonelasta haastelee ja sen kuumista paateroista,
+mutta ne tarinoita ovat, ystäväni.
+
+KULLERVO. Kuinka lienee?
+
+KIMMO. Kaikki synkeä kuolo päättää; tämän veliriidan myös, josta nyt
+kärsimme, se viimein sovittaa ja ikuisen rauhan tuo.
+
+KULLERVO (huoaten äkisti ja syvään). Miksi eivät käyneet sovintoon,
+koska elon päivä vielä molemmille paistoi? ja kaikki olisi nyt toisin.
+Iloisesti nyt asuisimme Kalervolan avarassa pirtissä, joka keskellä
+peltoja lakealla kunnaalla seisoi, ja metsät, joissa murisit karhut ja
+kuhertelit terret, ympäröitsivät tämän tienoon. Hauskasti, Kimmo, siellä
+eläisimme.--Voimallinen aika, lievitä sun kankaastas se verinen kude,
+joka kahdesta veljestä siihen revittiin! Käännä pyöräs ympäri ja kiiritä
+se entisyyteen takaisin, kunnes lapsena, mutta tällä tiedolla,
+kotovuoren harjanteella seisoisin ja ravistelisi kihariani pohjatuuli!
+Siinä pyöräs pysähtyä saisi ja kääntyä taasen pyörimään eteenpäin pitkin
+ääretöntä avaruutta; mutta tietäisinpä sillon kuinka häntä seuraisin.
+Kahden veljen viha sillon vielä äänetönnä idäntyis, ja koska ulospuhjeta
+se tahtoisi, niin Väinön kannel, niin matkaan saattaisin, sen kohta
+tukeuttaisi, rauhan tekisi ainiaksi ja kättä puristaisit Kalervo ja Unto
+ikisovinnoksi. Silloin vuoden kierrellessä vuoden perään miehistyä
+kelpais isän ortten alla ja Metsolan linnoissa piehtaroita, kirkas
+keihäs kädessä. Sodalla tulisella kävisimme Pohjolaan, perikatoon
+hävittäisimme ylpeän suvun ja voiton pauhinalla sieltä kääntyisimme,
+eikä kenkään enään rohkenisi Kalevan kansalta veroa vaatia, vaan
+nousisi meille aina vapauden jalot päivät. Silloin, Kimmo, sillon
+kelpais täällä elää tämän korkean sinertävän katon alla, jonka pielet
+kaukarannalla seisovat.--Mutta näinpä itseäni kiusaan, katsellessa
+löyhkäävältä tienoolta onnen kaukaista maata, joka eteeni nousee, kuin
+korkea, kultainen hongisto, mutta toisella puolella mahdottomuuden
+merta. Nähdessäni tätä, kiertoilen tässä, ja ilma, jota hengitän, on
+kirouksen, sumu ja kaasu. Mutta väsyneeksi tunnun ja uni silmäkansiani
+painaa: nyt maata menen sammalvuoteelleni metsässä, kaikki unohdan ja
+nukun. (Unto ja Ilmari tulee huoneesta).
+
+UNTO. Kullervo, nyt huoneeni jätät ja Ilmaria seuraat, sillä hänelle
+myin sinun orjaksi, hän tehköön kanssas mitä tahtoo.
+
+ILMARI. Paimenen viran sinulle annan, ja jos siivosti itses käytät,
+niin hätä päällesi ei käymän pidä, mutta mielisitkö juonitella, niin
+kyllä sun ohjata tiedän.
+
+UNTO. Kaunokautoiset kenkäs tästälähin--pahasti kyllä--soihin sotkea
+saat ja puitten oksiin kiharasi repiä, joita nyt niin ylpeästi
+ravistelet.
+
+KULLERVO. Koska vielä kerran sinun tapaan, niin sillon niinkuin Hiisi
+niitä ravistelen.--Mutta mikä oli hintani?
+
+UNTO. Mitä huolit sinä siitä?
+
+KULLERVO. Mitä miehestä maksettiin?
+
+U:N EMÄNTÄ (huoneen ovelta). Viisi viikatteen terää hintas oli, sinä
+kehno orja. (Katoo).
+
+KULLERVO. »Vähässä paljo seisoo».
+
+ILMARI. Nyt tielle itses varusta, Kullervo!
+
+KULLERVO. Minä seuraan sinua: tässä vaate-aittani on, kalukätköni ja
+raha-arkkuni, tässä ovat kaikki. Tämä veitsi vyölläni tässä, muisto
+isältäni, on tavarani ainoa. Minä seuraan sinua niinkuin uskollinen
+rakkis. (Unnolle). Nyt jätän sinun, mutta kohtaan sinun kerran vielä, ja
+siihen asti elä yhtään yötä rauhassa makaa, kunnes viimein lähestyn ja
+nukutan sun ainiaksi.
+
+UNTO. Mene, ja elä koskaan enään tule.
+
+KULLERVO. Kerran tulen.
+
+ILMARI. Lähe nyt ja elä keskustele! (Menee).
+
+KULLERVO. Tässä olen. (Seuraa Ilmaria).
+
+UNTO (itsekseen). Musta sanansa syvälle mieleeni painuu ja öitten levon,
+sen tiedän, multa vie. Surma ja kuolema se mies murhan himossa kerran
+päälleni ampuu. (Menee huoneesensa).
+
+KIMMO (yksin). Niin erosit meistä ja ehkä näimme toinen toisemme
+viimeisen kerran.--Niin yksi kaupaksi pantiin, toinen ehkä toistaiseksi
+säästettiin, sillä onhan onnemme osa seisoa myytävänä kuin naudat. Mutta
+mitä ei auttaa käy, se sillään olkoon, sen mukaan itseänsä asetella
+tulee ja muistaa, että ehtoo päivän perii. (Nyyrikki tulee).
+
+NYYRIKKI. Päivää, mies!
+
+KIMMO. Sinäkö näillä seuduilla? Kuinka onnistuu linnustus?
+
+NYYRIKKI. Nyt ei huolita siitä.--Minä tiedän ihmeitä.
+
+KIMMO. Kertoopas ne.
+
+NYYRIKKI. Mitähän tekisit, jos sinulle jotain ilmoittaisin, sanoppas?
+
+KIMMO. Enhän tiedä mistään vielä. Ketä kosevat asiat?
+
+NYYRIKKI. Kolmea miestä kumminkin: Kalervoa, Kullervoa ja Untamoista.
+
+KIMMO. Kenties on Kalervo manalaisena silmissäsi kummitellut?
+
+NYYRIKKI. Ei manalaisena, vaan täydessä lihassa ja veressä niinkuin
+mekin. Hän elää ja vaimonsa myös, ja onpa heillä kaksi tytärtäkin vielä.
+
+KIMMO. Miksi haastelet noin?
+
+NYYRIKKI. Haastelen, mitä olen nähnyt omilla silmilläni.
+
+KIMMO. Missä olet heitä nähnyt?
+
+NYYRIKKI. Erämaassa. Kalalammin niemen kärjessä mökkinsä seisoo. Siellä,
+vieroitettuina mailmasta, he asuvat ja Tyrjöseksi kutsuu Kalervo
+itsensä. Minä tiedän sen, koska olen tuvassansa maannut kaksi yötä.
+
+KIMMO. Kuinka tiedät hänen Kalervoksi?
+
+NYYRIKKI. Satuinpa, heidän huomaamatta kuulemaan kanssapuhettansa, josta
+tulin asian jäljille. He istuivat sillon järven rannalla ja haastelit
+keskenänsä menneistä ajoista, muistuttelit pientä poikastansa Kullervoa,
+jonka luulevat kuolleeksi. Tästä kummastuin minä, mutta tunsinpa nyt nuo
+kasvot entisen Kalervon ja emäntänsä kasvoiksi. Jos ei tämä ole tosi,
+niin leikkaa kurkkuni poikki.
+
+KIMMO. Mutta annoitko jotain heille ilmeiksi?
+
+NYYRIKKI. Enhän ollut mieletön. Olis pian tullut perässä ja tappanut.
+
+KIMMO (itsekseen). Tämä taitaa olla mahdollista. (Ääneensä). Mutta mitä
+ai'ot tehdä nyt?
+
+NYYRIKKI. Ilmoittaa kaikki sekä Kullervolle että Untamoiselle.
+
+KIMMO. Kullervo ei kuulu enään Unnon väkeen; hän myyty on toiselle
+isännälle.
+
+NYYRIKKI. Peijakas! Mutta Unnon kuitenkin täytyy saada asiasta tieto.
+
+KIMMO. Et sanaakaan tästä kellenkään hiiskua saa, et Kullervollenkaan.
+Minä tahdon lähteä tiedustelemaan, kuinka laita on, ja olisko niinkuin
+sanot, niin parhaaksi kaikki toimitan minä, mutta sinun täytyy olla
+ääneti. Muista mitä sanon!
+
+NYYRIKKI. Mutta asia on tätä laatua...
+
+KIMMO. Ei yhtään väitöstä. Jos kirahdat tästä yhdellekin auringon alla,
+niin oletpa kuoleman mies, koska sun kohtaan; sen vannon.
+
+NYYRIKKI. Hyvä ystävä, minä olen ääneti kuin kiiski kiven alla, en
+jalkani alustallekaan kuiskaa tätä tietoa.
+
+KIMMO. Tee se ja lähe matkoihis!
+
+NYYRIKKI. Kas kas, kuinka olet äkeä, veljeni! Etkö salli mun pikimältään
+pistää itsiäni sisään Untolan pirttiin?
+
+KIMMO. Sitä, Jumal' avita! en salli. Paikalla nyt jatka tiesi!
+
+NYYRIKKI. No no; voidaan hyvin sitten. (Nyyrikki menee).
+
+KIMMO (yksin). Varman tiedon asiasta tahdon. Erämaahan nyt kiirehdin ja
+löytäisinkö entisen isäntäni, niin enpä tänne takaisin käänny, vaan
+yhdessä siellä Kimmo, Kalervo ja Kullervo kalastelevat ja metsissä
+käyvät.--Luulenpa vielä pilvisen taivaan kirkkaaksi käyvän ennenkuin
+iltaan kallistuu päivä. Se valkenee.--Untamoinen, hyvästi jää! sillä
+aaveksinpa, etten näe sua enään. (Menee).
+
+
+
+
+Toinen Näytös.
+
+
+(Metsänen seutu. Kullervo paimenena tulee, sivullaan vyössä riippuu
+tuohikontti ja torvi).
+
+KULLERVO (yksin). Tässä lakeus, jota jo kiivaasti nähdä himosin,
+tunkeissani läpi tiuhan metsän. Äärettömäksi sen luulin, mutta vapaasti
+hengitän taas ja lepään kunnes jähtyy otsani; sillä olihan metsässä
+kuumempi kuin tässä paistavan auringon alla.--Aurinko, pyöri kiireesti
+lännen alesmäkeä ja päivästä päätös tee! Tätä pyytää paimen, joka
+loimostas ja kääntelevästä varjosta ajan kulkua mittailee. Varjo
+lännestä itään kiertyy, päinvastoin sinun tarhas juoksua, joka
+koillisesta alkaa ja päättyy luoteiseen, piirtäen avaruuteen ankaran
+kaaren. Heleä loimo, sinä kultaisia säteitäs ... ... Oi Kullervo! käytkö
+polkuja kurjan paimenen? Niinpä käyt, mutta pilkaksi käyt tämän yhden
+päivän ja vihasi aittaan, sydämmeesi, kokoilet myrkkyä myrkyn päälle,
+ja tämä ihanata on.--Mutta kuinka seisoo varjo nyt? Ihan pohjaa kohden;
+nyt puolipäivä on ja paimenen syödä pitää. Syön, mutta pilkaksi syön,
+pilkaksi.--Mitä annettiin evääksi paimenelle? (Ottaa leivän
+kontistansa). Oletpa sileä päältänähden, mutta sisässäsi ehkä silkkoa
+löytyy. (Leikkaa veitsellänsä leipää). Mikä vastus siinä? Kivi leipääni
+leivottu on, ja siihen veitseni pilasin, veitseni, muisto isältäni.
+Sinun juones, sepän äkeä emäntä, tämä oli ja pistosanat, eilenehtoiset,
+näin kostit; sillä purema ja pistos puheeni olkoon, missä orjana mua
+katsellaan. (Viskasee leivän pois). Tyhmästi kostit, mutta paha oli
+tahtos toki mua kohtaan, sinä Hiien portto; mutta koston vannon kostoa
+vastaan.--Paimen itse karjansa pedoksi nyt muuttuu, ja naudoistasi,
+Ilman emäntä, ei sinun enään sarveakaan näkemän pidä. (Viskasee
+konttinsa metsään). Kaitsemisesta jo tarpeeni sain ja virkani hyvästi
+jätän.--Tämä päivä, tätä ennen niin pitkä, nyt ehtoosen kiirehtii kuin
+nuoli ja päättyy pauhinalla. Juones, Pohjolan tytär, nämät hetket
+lyhensi ja tyyneyden kiusan myrskyn kohinaksi muutti; sillä ennen iltaa
+on karjas hävitetty ja ilovalkeana huonees loistaa.--Tämänmoista jotain
+toivoin, ja olkoon niin, kuin vaan ilman äärtä on. Hyvä tahi paha, yhtä
+kaikki!--Jos loihtia taitaisin, niin metsän petoja joka tuulesta
+saattaisin tänne ja aterian heille rakentaisin. (Ajatar tulee). Ken
+sinä, jonka muoto niin hurja on ja hävytön?
+
+AJATAR. Se, joka toivos täyttää taitaa.
+
+KULLERVO. Mitä toivoin?
+
+AJATAR. Metsän petoja tänne.
+
+KULLERVO. Miksi?
+
+AJATAR. Karjan surmaksi ne saisit, ettäs naisen pilkan maksaisit, joka
+kiveä sun antoi leipänä kantaa.
+
+KULLERVO. Jotain tietävän näyt. Mistä olet, mikä nimes on ja
+toimitukses?
+
+AJATAR. Ajattareksi mua kutsutaan, asuntoni vuorten vinkalo on ja
+virkani: ihmisiä vainota. Lempo ja maahiset mua palvelevat ja heidän
+avullaan voin paljon matkaan saattaa.
+
+KULLERVO. Sinä Hiien heimoa olet?
+
+AJATAR. Emoni isä ankara Hiisi on.
+
+KULLERVO. Sukua näin suurta, niin ehkä olet harjaantunut loihtimisessa.
+Tee, mitä taidat, noidu tänne kaikki metsän pedot, ja mässätkööt
+karjassani!
+
+AJATAR. Sen kohta teen, mutta elköön pysäykö kostos siihen, vaan vanno
+minulle, ettäs Ilmarisen koko perheen hävität!
+
+KULLERVO. Vannoisinko sinulle, ämmä?--Mutta totuus on, että sepän
+huoneen jo itse polttaa päätin. Sen tänä ehtoona teen, mutta verta en
+toki vielä laske. (Sinipiika tulee vasemmalta). Ken tulee tuossa? Ken
+olet sinä houru, joka kannat muotoa näin armasta ja hymyelet niin
+makeasti mailmalle, jonka menoa viisaan kirota täytyy?--Pois tämä muoto,
+tyttöseni! se ei maksa vaivaa, usko minua, ei maksa se vaivaa.
+
+SINIPIIKA. Murhetta nähdessäni, sen muodon kannan; mutta iloitsenpa,
+koska täällä iloa havaitsen.
+
+AJATAR. Viekotustaan kavahda: se muoto niin viaton ja vakaa, se viisaan
+pettää. Poistaa tuo sinun täytyy.
+
+KULLERVO. Sen teen, mutta enpä toki sinun käskystäs, ilkeä Ajatar.
+Luuletko, että vallassasi olen tai että edes suosiostas huolin, vaikkas
+mahtavakin olisit? (Sinipiialle). Kuitenkin olet sinä, imelähuulinen
+impi, mulle vielä vähemmin armas ja parasta, ettäs siirryt meistä pois;
+mutta mielin kuitenkin kysyä ken olet ja mikä virkas on?
+
+SINIPIIKA. Metsola kotoni on ja siinä myös virkaani harjoitan. Minä
+vaeltajalle hyviä neuvoja annan, eksyneelle osoitan oikean tien ja
+murheellista lohdutan.
+
+KULLERVO. Impi, sun elämäs on autuus.
+
+AJATAR. Hän kiemailee, kiemailee.
+
+SINIPIIKA. Kullervo, vielä valjeta taitaa kohtalos synkeä yö; sentähden
+mieles masentua anna ja kuule mitä sanon!
+
+KULLERVO. Myöhään tulit, Havulinnan impi, myöhään.
+
+SINIPIIKA. Ellös toivoa kadottako.--Kiurun viserryksen korkeuden kumosta
+kuulet, malta se merkki!
+
+AJATAR. Korpin raakumisen vuoren jyrkältä kuulet, malta se merkki!
+
+SINIPIIKA. Korpin ääntä en ymmärrä, mutta pieni kiuru sanoo, että
+Kullervon onnen tähti vielä kiiltää taitaa.
+
+AJATAR. Kiurun ääntä en ymmärrä; mutta musta korppi sanoo, että koska
+lumivalkeaksi hän muuttuu, silloin kiiltää Kullervon onnen tähti.
+
+KULLERVO. Hyvin ennustettu, Ajatar.
+
+SINIPIIKA. Kullervo, sun isäs ja emos, he elävät vielä.
+
+AJATAR. Sen valehtelet.
+
+KULLERVO. Sinä huono tietäjä.
+
+SINIPIIKA. Ilkeä vaimo, joka pahuudesta iloitset!
+
+AJATAR. Totuutta haastelen ja vihaan valhetta, joka kielestäs virtaa.
+
+SINIPIIKA. Minä en valehtele.
+
+AJATAR. Sen teet, sinä maikaileva vauva. Jos tahtoisin, niin tuulen
+kierroksissa sinun puhaltaa taitaisin aina Lapin tuntureille.
+
+SINIPIIKA. Siihen puuttuu sinulta voimaa.
+
+AJATAR. Ellös vihaani kiihoitelko.
+
+SINIPIIKA. Sitä en pelkää.
+
+KULLERVO. Riitanne katkaista tahdon. (Ajattarelle). Sinun palvelukseeni
+otan, mutta eron tämä toinen saa.--Lähe tästä, nuori nainen!
+
+SINIPIIKA. Oman onnes tähden tee se itse pian, kiirehdi tästä koillista
+kohden, kunnes ehdit järvelle, joka Kalalammiksi kutsutaan! siellä
+asuvat isäs ja äitis.
+
+KULLERVO. Tiedä, neito, että kymmenittäin talvia sitten tuiskunut on ja
+kesiä viheriöinnyt, koska he tuhaksi ja tomuksi tulit. Kalman kankaita
+he parhaallaan samoilevat.
+
+SINIPIIKA. Sama aurinko, joka meille paistaa, paistaa heille myös, ja
+heidän asuntonsa on pieni mökki kuusistossa Kalalammin partaalla.
+
+KULLERVO. Mutta surma heidät kohtasi tulessa ja liekissä. Kuuletko mitä
+sanon?
+
+SINIPIIKA. Tulesta he pelastuivat kenenkään tietämättä ja pakenivat
+erämaihin, jossa vielä elävät.
+
+KULLERVO. Tuska ja kuolema! Olisko se totta? He eläisivät vielä!--Mutta
+olkoon niin; en tahdo heistä tietää, en tahdo. Ei kelpaa enään tämä maa
+päiväpaisteelle sille, se pimeyttä, sadetta ja myrskyä tahtoo, koston
+myrskyä, ja sade olkoon verenvuodatus, koska rosmona metsän pimeydestä
+käyn.--Jätä meidät tyttöseni, ja elä tarinoillas kostoani pilaa! Mene
+tiehes, valheen neito ihanassa haamussa!
+
+SINIPIIKA. Niinkuin onnes, poistun sinusta nyt ainiaksi. Nyt vasta
+mies mieletön, kavahtaos jumalten vainoa. (Menee).
+
+KULLERVO. Kaikki menkäät, niin jumalat kuin sinä! Yksin öisillä ahoilla
+Suomen saarta samoilla tahdon, yksin niinkuin mäyrä, jonka huvitus
+pimeys on. (Ajattarelle). Mutta miksi viivyttelet sinä? Käy toimeen ja
+tee parastas; työssä ompi maksus.
+
+AJATAR. Malta: jo ennen tuon pilven välttymistä päivän kasvoin edestä on
+Ilman karja surmansa saanut. (Menee).
+
+KULLERVO (yksin). Miksi ompi sydämeni jaettuna vielä ja kahdakkielin
+haastelee? Mutta tästälähin kuulla tahdon vihan ääntä vaan ja koston
+kuiskausta. Sepä sopii hänelle, joka päättänyt on jättää pirttien suojan
+ja metsiin asumaan mennä, jossa ystävänsä ainoa on loimottava
+nuotiovalkea. Siellä me kuin veljet toinentoisemme kättä likistelemme,
+koska talven myrskyt käy ja taivaan tähdet välkkyy. Metsässä asua
+tahdon; kontoni syvä maan povessa ja valkeani kuusen juurella mua
+talven kylmistä suojeleman pitää. Niinpä asuntoni tästälähin; ja koska
+lakeuksilla näyn, niin kauhistukoot. (Nyyrikki tulee kiiruulla).
+
+NYYRIKKI. Oletko tämän karjan paimen?
+
+KULLERVO. Se olin, mutta hetki sitten tämän viran annoin pois.
+
+NYYRIKKI. Kellen annoit sen?
+
+KULLERVO. Ajattarelle.
+
+NYYRIKKI. Ellös juonitelko. Tämä karja, sen tiedän, on Ilmarin ja sinä
+hänen paimenensa, mutta et nautojesi avuksi riennä, vaikkas näet, kuinka
+pedot heitä ahdistavat. Mies, miksi seisot tässä niinkuin ei mitään
+tapahtuis?
+
+KULLERVO. Viisautta itselleni kokoon.
+
+NYYRIKKI. Tätä kootessas kohtaa Ilmaria vahinko näin ankara.
+
+KULLERVO. Vahingosta viisaaksi tullaan.
+
+NYYRIKKI. Oletko järjetön, mies? Käy kanssani, ja peloitetaan pois nämät
+pedot; yksin en rohkene heitä lähestyä, koska on heitä noin hirveän
+paljon. Katsos, kuinka iskee susi hampaansa Kyydön kurkkuun tuossa. Nyt
+lehmän kaataa, nyt.
+
+KULLERVO. Tästälähin, joutuisinko vielä paimeneksi, tiedän, kuinka estän
+tämänlaisen pahan.
+
+NYYRIKKI. Kuinka?
+
+KULLERVO. Etten toisten salli hänen noin iskevän hammastansa lehmän
+kurkkuun.
+
+NYYRIKKI. Etkä tee sitä nyt?
+
+KULLERVO. Ensin leikin nähdä tahdon, ja onpa se hauskaa. Kuules tätä
+pauhinaa!
+
+NYYRIKKI. Se sinua huvittaa?
+
+KULLERVO. Sydämmestä.--Mutta ken olet sinä, joka tähän ilmestyit niin
+kiltisti kieltä pieksemään?
+
+NYYRIKKI. Nyyrikki on nimeni.
+
+KULLERVO. Terve, metsän ankara jumala! Näin vähäinen ja killisilmä?
+
+NYYRIKKI. En ole Nyyrikki Tapion poika, vaikka nimeänsä kannan, joka
+pilkoilla onkin minulle annettu--mutta yhtä kaikki--vaan olen linnustaja
+Nyyrikki, ja totinen ihminen niinkuin sinäkin.
+
+KULLERVO. Lähe sitten ansahilles ja terrentarhoilles ja minut yksin jätä
+tähän karjani kanssa.
+
+NYYRIKKI. Katsos, ei ole sinulla nautaa ainoaakaan enään, kurja paimen!
+
+KULLERVO. Lähe pian!
+
+NYYRIKKI. Minä lähen. Ethän, hyvä ystävä, minua selkään pane, vaikka
+vähän nuhtelinkin sinua? Mutta siinä tarkoitin sua kohtaan hyvää.
+
+KULLERVO. Hyvää! Käy käpälämäkeen, jos elää tahdot?
+
+NYYRIKKI. Jos elää tahdot? Mitä tarkoitat, mies uljas ja iloinen?
+(Itseks.) Vihaiselta hän näyttää ja pian ihmeitä kanssani tehdä taitaa.
+(Äänensä). Ethän minua selkään pane, vaikka tyhmyydessäni sinua äsken
+vähän soimasin.
+
+KULLERVO. Sinä mieleni vimmaat.
+
+NYYRIKKI. Kuuleppas, mies, mitä sinulle ilmoitan: Erämaassa elävät vielä
+isäs ja äitis. Minä tiedän sen, mutta elä Jumalan tähden sano Untolan
+Kimmolle, että kuulit tämän minun suustani.
+
+KULLERVO. Tahdotko mennä? (Nostaa ylös suuren kiven maasta ja viskasee
+sen Nyyrikin perään, joka pakenee juosten). Kiitä jalkoesi nopeutta,
+ettäs pelastuit, sun muuten tämä kivi luonnottomaksi aineeksi runtonut
+olis.--Nyt Ilman kartanoa kohden päivätyötäni päättämään ja siitä
+suorasti Untolaan käy kostoni tie. (Menee).
+
+
+
+Näytelmälaitosten muutos.
+
+(Ulkopuolella Ilmarin huonetta, joka seisoo vasemmalla; perällä näkyy
+kunnaita, laaksoja ja järviä. Ilmarin emäntä tulee huoneesta).
+
+
+ILMARIN EMÄNTÄ. (Yksin). Lähestyy jo ehtoo, kuusi mustenee ja mänty
+mäellä tuolla harmaana haamuna seisoo; tämä, pilvisenä päivänä, merkki
+paimenella on, että ilta likenee. Mutta miksi viipyy paimenemme tänä
+ehtoona? Korven rannalla jo torvensa kaikuman pitäis ja kilisemän
+kellot. (Eräs naispalvelijoista tulee oikealta). Karjaamme, tyttöni, ei
+kuulu, vaikka ehtooksi jo hämärtyy.
+
+PALVELIJA. Pilvet päivän himeäksi tekivät ja sentähden ei malttanut
+paimen kohta yön ja päivän rajaa.
+
+I:N EMÄNTÄ. Kovin toki tänään paimenta pilkkasimme, koska saatoimme
+häntä kiveä kantamaan. Tämän tähden hän ehkä mielellä kyllä katkeralla
+ensimäisen päivänsä paimensi.
+
+PALVELIJA. Kielensä tähden ei ansainnut hän muuta.--Mutta ken tulee
+tuossa? Nyyrikki, se kerkeäjalkainen. (Nyyrikki tulee oikealta).
+
+NYYRIKKI. Terveys ja rauha Pohjan kaunoiselle!
+
+I:N EMÄNTÄ. Sinä metsästä tulet ja olet kenties karjani nähnyt, jota
+Kullervo kaitsee?
+
+NYYRIKKI. Hän koreasti kaitsee, kaitsee niinkuin vuohi huhtaa. Näkyy
+kuin metsän petojen kanssa olis hän yksissä tuumissa surmaksi karjalle.
+
+I:N EMÄNTÄ. Onnettomuutta aavistan. Nyyrikki, sinä haastelet kuin olis
+tapahtunut joku vahinko.
+
+NYYRIKKI. Vahinko suuri, sen itse näin.
+
+I:N EMÄNTÄ. Mitä näit?
+
+NYYRIKKI. Kuinka sudet komean karjas hävittivät.
+
+I:N EMÄNTÄ. Ei huvita se vale.
+
+NYYRIKKI. Pian pitää sanani toteen käymän: yösen lähestyvän näet--nyt
+aurinko itsensä näyttää, mutta juuri vaipuessaan mäen taakse tuonne--
+mutta karjastas et yhtään nautaa vielä näe.
+
+I:N EMÄNTÄ. Täytyykö uskoa mitä haastelet? Vahingon tämänkaltaisen
+poistakoon pilvien jumala! Kuinka sanoit? Kaikki karjani hävitetty?
+
+NYYRIKKI. Ei ainoatakaan henkiin jäänyt.
+
+PALVELIJA. Mutta seurasihan karjaamme paimen; missä löytyi hän petojen
+päälle karatessa?
+
+NYYRIKKI. Juuri vieressä, mutta katsellen riemulla veristä leikkiä. Jos
+olisi kanssani hän apuun käynyt, niinkuin tahdoin, niin huiskahtaispa
+vielä monen hatasarven häntä; mutta se tulenruoka ei paikastakaan
+liikahtanut, vaan käänsi pilkaksi mitä hänelle haastelin. Yksin en
+rohjennut petoja lähestyä, koska oli heitä lukematon joukko, vaan
+täytyi minun katsella kuinka naudat surmattiin. Minä kiljuin kiukuissani
+hänen edessänsä, haukuin hänen päästä kantapäähän asti ja yritin jo
+panna häntä selkäänkin, mutta onnekseni äkkäsin hänen monta vertaa
+vahvemmaksi minua. Noin korkean kiven, uskottenko? noin korkean kiven
+hän maasta tempasi ylös ja nakkasi perääni, mutta Ukolle kiitos, joka
+minulle syntyessä antoi näin norjat jalat.
+
+I:N EMÄNTÄ. Kadottanut siis olen viljani kultaisen! Kaikki surmansa
+saaneet, Nyyrikki?
+
+NYYRIKKI. En ihmettele, että murhe sinun saavuttaa.--Kaikki surmansa
+saaneet; ei auta.
+
+PALVELIJA. Missä näit tämän onnettomuuden?
+
+NYYRIKKI. Kumminkin penikulman matkaa tästä, Seunamäen ahoilla.
+
+I:N EMÄNTÄ. Vihoissansa karkoitti hän karjansa näin kauvas.
+
+PALVELIJA. Mutta tiedä, jos valhettelet, niin sitä valhetta eipä sinun
+hyveksimän pidä.
+
+NYYRIKKI. Pääni sepän väkivasarata maistakoon, jos ei ole kaikki totta,
+mitä teille haastellut olen. (Kullervon ääni kuuluu oikealta). Siinä
+paimen mutta missä karja?
+
+I:N EMÄNTÄ. Missä on karjani, mies, missä on karjani? (Menee kiireesti
+oikealle).
+
+NYYRIKKI. Emäntäiseni, kuule, mitä virkkaan: elä sanaakaan hänelle
+ilmoita, keltä asiasta tiedon sait, hän muuten pian lyö mun hengeltä
+pois, sen hän tekee. Sinäkään, tyttöni, et hiiskune hänelle mitään, että
+täytyi minun kannella päällensä. Hän on hirveä ja ennenkuin
+tiedämmekään, nykistää meidät molemmat.--Hän tulee. Menen vähän verhoon,
+mutta astun esiin, koska parhaaksi näen.
+
+PALVELIJA. Se uljas Nyyrikki!
+
+NYYRIKKI. Teet niinkuin sanoin, piikaseni: et mainitse hänelle mitään,
+mitä haastellut olen. (Poistuu vasemmalle. Kullervo ja I:n emäntä
+tulevat oikealta).
+
+KULLERVO. Hyvin kaikki.
+
+I:N EMÄNTÄ. Mihin saatoit karjani? Sano pian!
+
+KULLERVO. Metsässä kuleksivat mustakuonoiset, nopeasti parhaallaan maata
+varvastelevat, mutta ei kuitenkaan omilla jaloillaan.
+
+I:N EMÄNTÄ. Vastaa suoraan, mies!
+
+PALVELIJA. Tiedä, että pieksiäiset sinulla varteissa on.
+
+I:N EMÄNTÄ. Missä ovat lehmäni, hatasarveni kaunoiset?
+
+KULLERVO. Häntyrien maarussa nyt sukevasti liukkuvat; kyyti on heillä
+ilman maksotta.
+
+I:N EMÄNTÄ. Ovat siis surmatut?
+
+KULLERVO. Kaikki.
+
+I:N EMÄNTÄ. Onneton paimen!
+
+KULLERVO. Onneton hän oli, sillä ikävä on elo Paimelassa, ja sentähden
+sen päätin riemun pauhinalla. Ilokseni katselin sitä leikkiä veristä ja
+nousivat taasen rintani palkeet.
+
+I:N EMÄNTÄ. Miksi teet syys suuremmaksi kuin se on? En usko, ettäs
+huolimatonna katselit, kuinka raatelivat karjani metsän pedot. Sano,
+että vahingon kohdatessa, lehmistä eksyit pois, niin koetanpa
+rangaistustas lievittää.
+
+KULLERVO. Toisin kuitenkin on asia: itse naudoillesi surman saatoin, ja
+että kaikki niin pikaisesti kävi, siitä kiitän Ajatarta, joka sudet
+kaikista ilmoista karjaani joudutti; käskystäni tämä tapahtui toki.
+
+I:N EMÄNTÄ. Sinä Hiien heittiö, peikko, miksi tämän teit?
+
+KULLERVO. Sinä kiukkuinen emäntä, miksi paimenesi leipään leivoit kiven?
+Mutta minkätähden torelen tästä päälles, koska kaikki onnekseni kääntyi?
+
+PALVELIJA. Siis tulis sinun meitä kiittää, vaan ei kostaa, koska sinulle
+onnen saatoimme.
+
+KULLERVO. Kostossapa onneni, juuri siinä, että näin on käynyt: tästä
+jotain tehdä taitaan.
+
+I:N EMÄNTÄ. Mitä siitä tehdään, kohta sun näkemän pitää. (Palvelijalle).
+Anna tieto Ilmarille, riennä!
+
+PALVELIJA. Hän pajassa on, ja pian hänen tänne saatan. (Menee oikealle).
+
+KULLERVO. Hän tulkoon ja miehensä kaikki, vasaroilla ja pihdeillä.
+
+I:N EMÄNTÄ. Orjako näin korskailee?
+
+KULLERVO. Orja! Ellös mainittako sitä sanaa.
+
+I:N EMÄNTÄ. Miksi en, koska orjaksi merkitty olet ja orjana ostettu?
+
+KULLERVO. Puhees taitaa sokeaksi, hurjaksi mun saattaa. Vaikene, vaimo!
+
+I:N EMÄNTÄ. Minä edessäsi vaijeta? Hävytön! Miksi karjani menetit, sinä
+villisusi, peto?
+
+KULLERVO. Niin, kuin ei vaan orja.
+
+I:N EMÄNTÄ. Orja, viheliäinen orja!
+
+KULLERVO. Tuli ja leimaus! (Lyö veitsellänsä I:n emäntää rintaan).
+Veitseni pystyy vielä.
+
+NYYRIKKI. (Juosten vasemmalta yli teaterin). Murha, murha! Tänne
+rientäkää! Murha! (Katoo oikealle. Palvelija tulee).
+
+PALVELIJA. Ken huutaa murhaa?--Onneton hetki! Emäntä tapettu on! Ken on
+tehnyt tämän? (Emännälle). Heräy ja toinnu, näytä vielä kerran mailmalle
+lempeät, siniset silmäs. Mutta hän kylmenee. (Kullervolle). Mies, sinun
+tekos tämä on? (Työntäisee häntä vasten rintaa). Sinä pahahenki, sinä
+hänen tapoit!
+
+KULLERVO. Sen tein. Onko hän kuollut?
+
+PALVELIJA. Kuollut, ijankaikkiseksi. Tässä tulee meidän miehiä.
+Rientäkää! (Nyyrikki ja muutama Ilmarin miehistä tulevat oikealta).
+
+NYYRIKKI. Tuossa hän seisoo. Suomikaat hän ensin, sitten nykistäkäät,
+tappakaat, niinkuin hän emäntänne tappoi. Karatkaat kiinni häneen kaikki
+yksimielisesti. Kas niin! Hyvästi löylyttäkäät häntä.
+
+1:N MIES. Onneton, mitä olet tehnyt?
+
+2:N MIES. Sinä hänen murhasit?
+
+PALVELIJA. Jääkylmänä makaa tässä Pohjolan tytär, jos häntä arvossa
+piditte, niin kuolemansa kostakaat. Kitukoon murhamiehensä, kitukoon,
+että mailma kauhistuu.
+
+NYYRIKKI. Aika mekosti häntä pieskäät.
+
+PALVELIJA. Miksi viipyy Ilmarinen?
+
+NYYRIKKI. Hän viipyy lähteellä; toki näen hänen lähestyvän. Tuossa hän
+tulee.
+
+KULLERVO. Mikä on aikomuksenne miehet?
+
+1:N MIES. Hyvin ansaittu rangaistukses!
+
+2:N MIES. Rangaistus kova.
+
+NYYRIKKI. Ensin päivän pitkät pieksiäiset, sitten kuolema.
+
+KULLERVO. En usko sitä. Pois! (Viskasee äkisti tyköänsä miehet, jotka
+kiirivät nurin hänen ympärilleen).
+
+NYYRIKKI. Sinä riivattu, mitäs teet?
+
+PALVELIJA. Enemmin voimaa tänne, enemmin voimaa ja väkeä!
+
+KULLERVO. Ole huutamatta, neito; tässä minua ei kuriteta.--
+Laveammaltakin kostoni liekin taitaisin riehua antaa, mutta täksi kertaa
+olkoon tässä kylliksi.--Nyt vapaa olen ja asetan tieni, mihin mielin; se
+metsiin käy. (Menee).
+
+PALVELIJA. Niinkö annatte hänen mennä?
+
+1:N MIES. Mitä taidamme tehdä?
+
+NYYRIKKI. Se on Hiisi itse.
+
+PALVELIJA. Tällä hinnallako pääsee emäntämme surmaaja, kauniin Pohjolan
+tyttären murhamies? (Kullervon torvi kuuluu).
+
+1:N MIES. Ken voi häntä hallita?
+
+2:N MIES. Ei tämä väki.
+
+PALVELIJA. Mutta missä ovat joutsenne? Ampukaa se peikko, lähettäkää
+hartioihinsa tulinen nuoli.
+
+1:N MIES. Metsän rannan hän ehtii jo ja katoo. Tuossa tulee seppä itse.
+
+ILMARI. Miksi tämä meno?
+
+PALVELIJA. Nyt valita ja itke, Ilmari, koska kuolleena naises löydät.
+(Ilmari ryhtyy emäntäänsä). Tämän teki paimenesi, Kullervo.
+
+ILMARI. Oi päivä hirmuinen! Jääkylmä hän on, ja tämä on kuolema. (Kaukaa
+kuuluu Kullervon torvi).
+
+PALVELIJA. Mennyt lempeä henkensä on, Ilmari. Mutta murhamies, missä hän
+on?
+
+1:N MIES. Pakeni kuin ilves. Torvensa kaukana korvessa kuuluu.
+
+ILMARI. Miksi päästitte hänen? (Tempaa ensimäistä miestä kauluksesta).
+Sinä kirottu, sun paikalla mustalle Tuonelle viskasen, ettäs sen rosmon
+laskit.
+
+PALVELIJA. Malta, Ilmari, ja kuule: kaikin voimin he häntä hallita
+koetit, mutta peikolla oli peloittava voima.
+
+NYYRIKKI. Totta haastelee tyttö. Hän tallukkoina miehet kimpustansa
+karisti ja juoksi matkoihinsa; ja tämä tapahtui niin pikaisesti, etten,
+pahasti kyllä minäkään heitä ehtinyt apuun. Usko minua, Ilmari: ei ole
+häntä pilana pidettävä, sen tänäpänä jo toisen kerran näin. Noin korkean
+kiven hän metsässä viskasi perääni, koska aioin panna häntä selkään,
+siitä syystä, näet seppä, ettei käynyt hän kanssani lehmäraukkoja
+pelastamaan petojen kynsistä.
+
+PALVELIJA. Hirveästi tirkistellen, katsahtelee maahan Ilmarinen. Oi
+päivää tätä, jona ikävyyden saimme ikivieraaksemme!
+
+ILMARI. Siinä lepäät, naiseni, alkaen kuolon pitkää unta, jossa avattiin
+etees Manan ääretön maa! Mikä muutos! Äsken rehoittaen kukoistit, mutta
+nyt lakastuneena makaat tässä. Äsken ortteni alla iloisena emännöitsit,
+hyöreit ja pyöreit, mutta unohtanut olet nyt askareet kaikki. Pata
+tulella keittäjää vartoo, mutta missä viipyy hän? Oi, missä viipyy hän?
+
+PALVELIJA. Tulisijalta ja pöytäs äärestä on ilo jäähyväiset ottanut.
+
+ILMARI. Äsken lempeä ja tointa täynnä, nyt kuollut kappale, kivi, maa ja
+multa.
+
+PALVELIJA (istuu ruumiin viereen ja itkee). Itke, Ilmari, itke!
+
+ILMARI. Itken yöt ja päivät, ja elköön kesällä tällä pajastani nousko
+säkenöitsevä sauhu; nyt levätkäät, palkeeni, ja vaikene, alasimen
+helinä, koska naistaan itkee Ilmarinen, ikävöitsee Pohjolan
+keltakiharaista!--Oi kaipaus ja murhe! nyt teitä vieraikseni tervehdin.
+(Menee huoneesensa).
+
+
+
+Väliverho.
+
+(Kalervon huone Kalalammilla. Yö. Kimmo kutoo verkkoa pärevalkealla).
+
+
+KIMMO (yksin). Huomenna, jo ennen päivän nousua, matkustan Ilman taloa
+kohden ja Kullervon johdatan uuteen kotiinsa, tänne sydänmaahan.
+Kiusaksesi kovaksi nyt sepän naisen karjaa sinun kaitsea täytyy;
+sydäntäs tämä kivistää, sen tiedän, mutta huomispäivä pääsinpäiväs on.
+Ei aavista isos, ei emos, ei kaunis sisares, ettäs näitä kankaita vielä
+samoilet, enkä heille tietoa anna ennenkuin tässä kattonsa alla seisot.
+Siitäpä riemu nousee, silloin ilon auringon paisteen ja kyynelten
+lempeän sateen yhteen liitymän pitää. Silloin, Kalervo, partas tärisee
+kuin haavanlehti myrskyssä ja emäntäs ilon kyllyydestä valjentuu, ja
+murheenne sen perään, joka teiltä metsään eksyi ja, niinkuin näyttää,
+ainiaksi katosi, keventymän pitää hänen kauttansa, jonka siaan saatte,
+hänen, joka teitä lähestyy niinkuin mies vuosia sitten turpeen alle
+peitetty.--Mutta murhe raskas teitä painaa nyt, ja väsymättä te metsät
+ristiin rastiin kiertelette, etsien sitä onnetonta.--Mutta järvelle nyt,
+verkkoani laskemaan, sillä ilma on lempeä ja tyyni. (Menee verkko
+olalla. Kalervo tulee).
+
+KALERVO. Ei toivoa tyttärestä, en koreata Ainikkiani enään nähdä saa.--
+Kova onneni, kuin koira, miestä vainoo ja hänen löytää mihen ikänänsä
+kätkeyisi.--Erämaahan tänne pakenin ihmisten yhteydestä, pois verisistä
+melskeistä pahan veljen kanssa, nähtyäni poikani pienen kaatuvan
+ryövärten miekan alle; tänne pakenin, luullen rauhan täällä löytäväni.
+--Tosin mulle täällä tytärtä kaksi kasvoi, kuin kaksi riippuva-lehtistä
+halavaa, ja heitä katsellessain jo melkein unohdin menneet pahat; mutta
+juuri tämä ilo oli sen murheen lähde, joka kovin meitä painaa nyt, ja
+parempi, ettei yhtään tytärtä meillä ollut olis, kuin että toinen heistä
+näin temmattiin pois teille tietämättömille.--Niinpä täällä, tällä
+kämmenen-levyisellä ajalla, joka milloin lyhyeksi, milloin pitkäksi
+näyttää, mutta on toki lyhyt ja paha, ukkoa kiukkuinen kohtalo vainonnut
+on. Mutta arvettunut on pistoksista sydämmeni pinta ja arvista kovaksi
+kamartunut. (Kalervon emäntä ja Kelmä tulevat).
+
+K:N EMÄNTÄ. Missä on hän, missä? Sano missä vieno Ainikkimme on.
+
+KALERVO. En tiedä hänestä minä, mutta olisko sinulla syytä luullaksesi
+tytön kotiin joutuneeksi?
+
+K:N EMÄNTÄ. Tiellä tullessani keskustelin onnen kanssa ja kiivaasti
+manasin häntä toivoni mukaan myöntymään. Häntä manasin ja rukoilin
+saattamaan niin, että, palattuani metsästä, mua Ainikki kotona vartoisi.
+Niin tingin onnen kanssa ja tein niinkuin mieletön; toivoni todeksi
+uskoin ja iloisena ja nopeasti, kuin pinokärppä pieni, juoksin kotoa
+kohden. Niin vimmattu murhe leikkiä lyö ja viimein leikkinsä todeksi
+päättää, niin katala tein ja tuskani enensin vaan. En näe tässä
+Ainikkia, en lastani näe.
+
+KALERVO. Et koskaan häntä näe. Jos säästitkin hänen pedot, niin eksyneen
+kauhistukset lempeän luontonsa viimein toki menettivät.
+
+K:N EMÄNTÄ. Oi tämän murheen syvyyttä!
+
+KALERVO. Syvä murheemme on, mutta valitus ei auta, koska jumalat meidät
+kironneet ovat. Kovan onnen kohdatessa paras keino, sydäntä koventaa.
+
+K:N EMÄNTÄ. Koventaa, ei, vaan auki repiä tahdon sydämmeni haavat ja
+koskena juoskoon veren ja kyynelten virta. Tuskaa himoitsen ja tulen
+povessani tahdon kiihoittaa, kunnes kaikki kartena katoo, ja tämä oli
+äitin murhe, niin hän tytärtänsä suri, kaunoista Ainikkiansa. Ainikki!
+Alati kaikuu korvissani äänes, joka pelastusta huutaa, mutta kenkään
+sinua ei toki armahda. Missä on nyt asuntosi, missä pöytäs, patas ja
+valkeas, missä olet nyt, nyt, haastellessani näin, missä olet, jos elon
+neste vielä suonissasi juoksee? Ehkä huosutat paraikaa sammaleisella
+kuolinvuoteellas etkä vesipisarata janos sammutteeksi saa. Ehkä hourit
+myös, haastelet kivien, kantojen ja puitten kanssa, ja anot heiltä
+lievitystä tuskalles, mutta turhaan. Oi luonto niin lempeä ja tyyni ja
+kuitenkin niin lemmetön! Sinä kantaja tyly, sinä armoton toukontamma,
+joka varsojas et imetä, vaan omille rinnoilles heidän nääntyä annat. Oi!
+--murhetta tänkaltaista ei äitin sydän kanna; sen alle pian vaipuu hän,
+jos päästöä ei tule. Pilvien hallitsija, tänne katsahda ja armahda pian!
+
+KELMÄ. Valitukses, emo, mieleni murtaa, kuolettaa.
+
+K:N EMÄNTÄ (syleillen Kelmää). Kuollaan, tyttäreni, mennään maata
+viheriän peiton alle, vasta siellä Ainikin unohtaa taidamme. Oi Kelmäni!
+
+KELMÄ. Kurja emoni!
+
+KALERVO (repien tukkaansa). Kirous, kirous ja pimeys vallitkoon!
+(Kullervo tulee).
+
+KULLERVO. Ken asuu tässä?
+
+KALERVO. Kolme kirottua henkeä.
+
+KULLERVO. Olkoon heitä neljä.--Saanko hieman vettä, kylmää vettä?
+
+KELMÄ (juosten isänsä turviin). Ken ollee hän, hänen muotonsa on kauhea.
+
+KALERVO. Ole rauhassa lapseni.
+
+KULLERVO (itseks.) Tehty on kuolon työ.
+
+K:N EMÄNTÄ. Hourupäiseksi hän näyttää.
+
+KALERVO. Ken olet, mies, ja mitä etsit?
+
+KULLERVO. Sinä murhamiehen näet; hän sinulta pisaran vettä pyytää.--
+Ystävät, kuinka kauvas on yö kulunut?
+
+KALERVO (itseks.) Hän kaiketi on järjestänsä. (Ääneensä). Anna hänelle
+juoda. (Itseks.) Varoillani tahdon toki olla ja joka käännöstänsä
+tarkalla silmällä seurata. (Kelmä tarjoo Kullervolle haarikkoa).
+
+KULLERVO (tuskin maistettuansa vettä, panee haarikon kiivaasti
+kädestänsä pois. Itseks.) Murhasin sen kauniin, jonka otsa kajasti
+kuin aamun koi ja keltakiharansa hartioillaan pöyryelit, koska
+käännähtelivät kasvonsa kelmeät. Lumivalkea joutsen laineilla
+uiskenteli, ympärillään kultakeltainen poikasparvi. Kahdeksi onnen
+kunnaaksi povensa kohosi ylös ja hän, joka päänsä sinne kallistaa sai,
+hän houraili hekumassa autuitten. Pohjan neito, sun murhamiehes nyt
+vasta kauneutes muistaa ja siihen rakastuu, mutta myöhään: sen kuvan,
+jota mielessään hän ihastelee nyt, särki hän omalla kädellään, eikä
+nähnyt, houru, mikä kalleus se oli, mikä autuuden lähde.--Niinpä
+tapahtui, jos en unta näe. Olisi niin! Mutta heräyksissä seison tässä,
+vaikka mieli ei entisellä mitalla nyt aikaa mittaile, vaan hirmuisesti
+kaikki pidentää. Mitä ehtoolla eilen tapahtui, sitä muistelen, sitä
+hetkeä veristä, kuin muinaista asiaa hämäryydessä meneen ajan.
+
+KALERVO. Mies, sinä Tyrjösen huoneessa olet. Mitä etsit?
+
+KULLERVO (itseks.) Sama aurinko, joka silloin länteen nukkui, makaa
+vielä, mutta nostaa kohta kirkkaan otsansa ja meitä tervehtii.
+(Ääneensä). Sinä kaiketi mielipuoleksi mun luulet?
+
+KALERVO. Niin luulin, mutta järkeä osoittaa toki katsantosi. Ken olet?
+Joka kattoni alle astuu, asiansa sanokoon ja mitä miehiä hän on, häntä
+muuten kohtelen kuin ryöväriä.
+
+KULLERVO. Murhamies olen, niinkuin sanoin.
+
+KALERVO. Kenen murhamies olet, sinä onneton?
+
+KULLERVO. Kaikki tahdon sinulle kertoa, koska yö niin pitkä on; kaikki
+sinulle kertoa tahdon.--Naisen kauniin murhasin ja tapahtui tämä illan
+ikävässä hämärässä, ja ehtoruskosta silloin paistoivat idän vuorien
+tutkaimet. Sen hetken muistan. Ja nyt' sun kuulla pitää kenen murhasin;
+niin kaikki sulle ilmoittaa tahdon.--Mutta yöseen kiivaasti käynyt olen
+ja jos laskisit kätes otsalleni, niin hohteen tuntisit.
+
+KELMÄ. Isäni, tätä miestä kavahtakaamme.
+
+KULLERVO. Te turhaan minua pelkäätte.--Mutta sanoakseni sinulle kenen
+verisesti tapoin, niin oli se Pohjolan tytär, seppä Ilmarisen kaunis
+emäntä.
+
+KALERVO. Pohjolan tytär!
+
+K:N EMÄNTÄ. Se kuuluisa Pohjolan neito, niin hyväksi ja ihanaksi huuttu?
+
+KELMÄ. Hänen murhata taisit?
+
+KULLERVO. Niin tapahtunut on.
+
+KALERVO. Sinä peikko! Paikalla kostaisin naisen kuolon, sun miekallani
+maahan naulitsisin, jos en uskoisi, että kiivaudessa teit tämän työn ja
+jos en näkisi mielesi levottomuutta. Kurja mies, mitä olet tehnyt?
+
+KULLERVO. Kuuma tuska! Vierastanpa vielä kantaakseni verenvuodattajan
+sydäntä, mutta aikaa voittain ehkä kävisi se päisin, tottumuksen
+ihmeellisen voiman kautta, näetkös. Mutta sen tiedän, ettei ole nyt
+laitani oikein; yöseen metsiä kulkenut olen, väsyneenä seison tässä nyt
+ja odotan päivän nousua, mutta kauvan viipyy kelmeä Koi, joka meille
+aamusta tiedon antaa. Toki luulen, että tuolla idässä toisella puolella
+kunnasta tuossa, hän jo pyristelee siipiänsä.
+
+KALERVO. Nouseva kuu se on, nyt on meillä puoliyö.
+
+KULLERVO. Loppua ei tule yölle tälle: tuon valkeuden siinnon jo aamun
+koitteeksi luulin, mutta nyt, sanot sinä, on puoliyö vasta.--Mutta
+tieni jatkaa täytyy.
+
+KALERVO. Mihin vaellat?
+
+KULLERVO. Enpä tiedä; kotoa ei miehellä ole.
+
+KALERVO. Mikä nimesi on ja mistä olet syntyisin?
+
+KULLERVO. Kullervo on nimeni.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kullervo!
+
+KALERVO. Vaimoni hämmästyy kuullessaan nimen, joka on meille rakas ja
+tuttu.
+
+KULLERVO. Ken olet sitten sinä, joka asut tässä erämaassa?
+
+KALERVO. Nimeni Tyrjönen on.
+
+K:N EMÄNTÄ. Sinä onneton, nuori mies, ken oli sun isäsi?
+
+KULLERVO. Kalervon poika olen.
+
+K:N EMÄNTÄ (itseks.) Kauhistus ja kuolema! Mutta tämä mahdotonta on.
+
+KELMÄ (itseks.) Hallitsija pilvien, mitä haastelee hän?
+
+KALERVO. Kalervon poika? Sinä hävytön, sinä riiviö, miksi tämä juoni,
+ettäs kuolleen haamussa kummittelet?--Tapauksen kuullut olen: Kalervon
+poika surmattiin ynnä isänsä ja äitinsä kanssa.
+
+KULLERVO. Mutta surma ei häntä toki silloin käsittänyt, vaan temmattiin
+hän kuolon kidasta, orjaksi Untolaan vietiin ja merkki tämä vielä
+otsaansa painettiin.
+
+K:N EMÄNTÄ (itseks.) Minä tukahdun.
+
+KALERVO (emännällensä). Aatteles, että olis hän poikamme ja lähestyy
+meitä käsillä tahrattuina Pohjolan ihanan naisen vereen.
+
+K:N EMÄNTÄ. En tahdo sitä aatella. Minä tukahdun ja näännyn.
+
+KELMÄ. Mutta kaikesta tästä ei Kimmo meille sanaakaan haastellut ole.
+
+K:N EMÄNTÄ. Ei, sitä ei hän ole tehnyt, ja siis valehtelee tämä mies,
+tahtoo meitä pettää. Asian meille Kimmo ilmoittanut olis.
+
+KALERVO. Kavala kettu, nyt aikees ymmärrän: Mua tahdot ansaan
+viekotella ja viedä saaliis kiukkuisen Unnon kynsiin; mutta erämaan
+kontion kohtaat tässä, jonka nahka pitää sinulle kalliiksi tuleman.
+Koetetaanpas, mies.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kalervo, malta että taitais hän, oi jumalat! oma poikamme
+olla. Kalervo, ne silmät ja ne hiukset pientä Kullervoamme muistuttavat.
+
+KALERVO. Vaimo, minä pelkään, että niin on, ja taidan tuskin hengittää
+ja kylmä hiki otsastani kihoo.
+
+K:N EMÄNTÄ. Näköni pimentyy, enkä tiedä, missä seison; mutta kaiketi
+uneksun, uneksun.
+
+KULLERVO (itseks.) Mitä sanoo tämä vaimo? Hän ilmoitti jotain uumousta,
+että taitaisin poikansa olla. Maa ja taivas! Nyt immen puhe metsässä
+muistooni joutuu. (Kimmo tulee). Kimmo, nyt taidamme toinentoistamme
+kädestä ottaa. Emmekö kiroo näitä käsiä? Mutta sano minulle keitä nämät
+ovat.
+
+KIMMO. Sinäkö tässä? Taidanko uskoa, mitä näen?
+
+KALERVO. Tunnetko miestä, Kimmo?
+
+K:N EMÄNTÄ. Sano pian!
+
+KIMMO. Hyvin hänen tunnen: poikanne, Kullervo, hän on.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kullervo! (rientää syleilemään Kullervoa).
+
+KELMÄ. Korkeuden jumala!
+
+KALERVO. Kaikesta nyt lopun tehköön kuolema!
+
+K:N EMÄNTÄ (vetäen itsensä äkisti Kullervosta pois).
+Mutta miksi sinun murhamiehenä kohtaan, minä onneton! Mikä aika meillä
+vuorokaudessa nyt, yö vai päivä? En nyt tiedä, koska uneksun ja hourin,
+ja katkerasti unissa sydämmeni kärsii. Tulta iskeilevä jumal', miksi
+tämä hetki, joka olis meille tainnut soma kohtaus olla, mutta murheen
+äärettömän toi? Miksi häntä enään, pilvien Pitkäinen, luoksemme
+viskasit, kosk'ei hän iloa saattanut meille? Tuli hän, jonka tuleman ei
+enään pitänyt olis, mutta eipä tullut hän, ketä varroimme; niin metsään
+tyttäreni ihana kuoli, kuolosta poikani palasi, mutta murhan haamulla,
+että kauhistuen häntä katselen. Tuli siis mies »turpeen alainen», mutta
+ei heimonsa iloksi hän tullut. Ja koska tapahtui ennen niin ettei
+kuollut mies emonsa riemuksi takaisin tullut?
+
+KULLERVO. Niin olet mun äitini? Terve!
+
+K:N EMÄNTÄ (välttäen Kullervoa). Ellös mua lähestykö, poikani hirmuinen.
+
+KULLERVO (kääntyen Kalervoa kohden). Isäni sinä? Terve, kunnioitettava
+mies! Tässä on poikasi.
+
+KALERVO. Pois! En tunne sinua; mutta jos säästää tahdot tätä
+harmaapäistä, niin riennä tästä matkoihis ja tätäkohden ellös koskaan
+kääntykö. Tee se ja kiiruusti!
+
+KULLERVO. Tässä minulle sisar? Terve, neito, terve!
+
+KELMÄ (välttäen Kullervoa, joka aikoo lähestyä häntä). Oi veljeni! elä
+tule tänne; sinä olet minulle kamoitus.
+
+KULLERVO. Kimmo, tämä taitaa mielen pyörryttää ja riivata. (Itseks.)
+Poika, orvoksi jäänyt, vuoskymmenien kuluttua isänsä ja emonsa kohtaa
+taas, mutta eivät tunne häntä enään, ei siittäjänsä eikä kantajansa
+armas, vaan oven hänelle osoittavat, käskein hänen kauvas siirtymään. Se
+ehkä nyt on parhain tehty, ja sentähden rientää tahdon. (Menee kiivaasti
+ulos).
+
+KIMMO (itseks.) Voi minua! nyt viipymystäni alati kirota täytyy.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kalervo, ken oli tämä mies?
+
+KALERVO. Ei muistella häntä, vaan niinkuin hän huoneestamme katosi, niin
+kadotkoon hän mielestämme myös.
+
+K:N EMÄNTÄ. Pojaksemme hän itsensä sanoi, se oli hän myös, se Kullervo
+oli. Minä kuolen jos en enään häntä nähdä saa. (Kullervo tulee
+takaisin).
+
+KALERVO. Oi, tuossa tulee hän!
+
+KIMMO. Oi, Kullervo! mitä on nyt sinulle tapahtunut?
+
+KULLERVO. Minä kuullut olen, että elävät isäni ja emoni vielä ja että
+asuntonsa tässä on, liekö se totta?
+
+K:N EMÄNTÄ (kiirehtii syleilemään Kullervoa). Armas poikani, tule
+helmoihini! Tule, tule rinnoilleni ja lepää siinä yhtä hellästi kuin
+ennen! Kovaa kovempi se emo, joka poikansa hylätä taitaa, ja minäpä olin
+näin armotoin. Mutta tiedä, koska puolestasi käännyin pois ja kätesi
+tyhjää haperoita annoin, niin silloinpa pakahtua sydämmeni tahtoi. Mutta
+ole nyt terve tultua! Kullervoni! Terve, kaunohiuksiseni!
+
+KULLERVO. Olet toki lempeä ja armelias.
+
+K:N EMÄNTÄ (aina syleillen Kullervoa). Kaunis olit lasna, kaunis
+miehenäkin olet. Toki seisot vielä ikäsi aamupäivässä, se on se soma
+aika nuoruuden ja miehuuden välillä.--Mutta voi tuota merkkiä tuossa!
+Tunnoton, häijy Unto, miksi rumistit poikani muodon näin?
+
+KULLERVO. Siitä merkistä kiusani kotoisin ovat, joita ei sylisikään
+poista enään.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kullervoni!
+
+KALERVO. Hiiteen tämä syleileminen ja mairitus! Sitä ei ansaitse
+murhamies. Erotkaat, ja lähde matkaas sinä!
+
+K:N EMÄNTÄ. Ehkä toisin arvelemme?
+
+KALERVO. Pois peto, murhaaja pois!
+
+KIMMO. Kenen hän murhannut on?
+
+KULLERVO. Kimmo, nyt keskellä kahta tulta seison; yksi riutuvana
+hämärtyneestä taivaanreunasta läikkyy, ja mieltäni kuluttaa sen ikävä
+kuume, toinen tässä mua sokeudella lyö, etten oikein tiedä kuinka mailma
+nyt seisoo.
+
+KIMMO. Mutta kenen murhasit?
+
+KULLERVO. Tyttären Pimentolasta.
+
+KIMMO. Nyt Hiien henki vallinnut on ja parastansa tehnyt.
+
+KULLERVO. En tiedä mikä henki; mutta orjaksi myyty, paimeneen pantiin
+mies ja kivi leipäänsä kätkettiin, jonka pilkan tähden saatoin karjan
+petojen kitaan, ja kiukusta kuohuvalla povella kotihin kiirehdin.
+Kohtasi mun pihalla emäntä kiivas ja, tapauksen kuultuansa, kovin
+päälleni ärhenteli, mua orjaksi mainiten. Tästä mieleni pian tulta iski
+ja koska hän taasen mulle antoi tämän häpeänimen, niin veitseni
+rintaansa löin ja henkensä heitti. Silloin metsään pakenin ja samalla
+retkellä seison tässä nyt.
+
+K:N EMÄNTÄ. Murheellinen tarina.
+
+KIMMO. Jos eilispäivän nyt takaisin saisin!
+
+K:N EMÄNTÄ. Kimmo, miksi et ennen meille tietoa hänestä antanut?
+
+KIMMO. Huomenna aikeeni oli lähteä häntä saattamaan Ilman talosta tänne,
+mutta ennätti mua ankara onni.
+
+KULLERVO. Olisit tämän eilen tehnyt, niin käteni nyt puhdas olis ja
+riemu pauhais näiden ortten alla; mutta näinpä nyt käynyt on. Tänne
+erämaahan mulle rakettu oli soma onnen loukas, josta en tiennyt
+ennenkuin ijäksi olin sen ohitse mennyt, sillä tähän en enään
+mahdollinen pysäymään ole. Toki katsahtelen vielä taakseni sitä
+kätkettyä laaksoa, jonka pian näöstäni katooman pitää; sitä katsahtelen
+hetken vielä. Nämätkö emoni kasvot, jotka, täällä metsän synkeydessä,
+eteeni ilmestyit? Jo tuntui mulle tämä kuin aamuvalo keskellä syysyön
+pimeyttä, josta hämmästyin. Terve, emoni, ja terve, isäni myös! Nyt
+yhtaikaa teitä tervehdin ja hyvästi jätän, sillä kohta tieni jatkan ja
+teistä kiirehdin kaukamatkoilleni ja ei pidä teille enään ehtimän
+Kullervosta sanomata linnunkaan--Viivyn vielä, mutta kohta lähden.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kalervo, eikö tämä puheensa tulisateena lankee povesi
+päälle? Niin tahtoisin uskoa. Oi! avaa se sitten ja ellös omaksi
+kivuksesi sydäntäsi karaisko.--Kurjan poikani isä, muista eloansa
+tukelaa, niin etpä suinkaan niin kovin töitänsä tuomitse. Usko minua,
+mitä hän tehnyt on, sen on hän mielensä vimmassa tehnyt ja katuu sitä
+nyt. Nyt seisoo hän tässä hiuksilla revityillä ja murheellisella
+muodolla. Mutta on tämä sama muoto, samat silmät siniset, jotka vuosia
+lähes kaksikymmentä sitten mua vastaan rinnoiltani katsahtelivat ja
+samat keltaiset kiharat, joita silittelin silloin ja autuudesta
+sydämmeni löi. Mutta hänenpä kadotin ja kauvan häntä murehtien kaipasin
+ja Tuonen asujameksi hänen luulin; kuitenkin kasvonsa hänen näin, näin
+eräänä vaisuna yönä, mutta pianpa hän katosi taas ja katosi ainiaaksi.
+Mutta että hän niin pian silmistäni joutui pois, sentähden kuolla
+tahdon. Ettei kauvemmin suotu mun syleillä poikaani, etten hohdetta
+lempeni päällensä hengittää ehtinyt, sentähden lakastun ja kuolen.
+
+KALERVO (peittäin silmänsä). Hän pysähtyköön huoneesemme, hän
+pysähtyköön! Niin kovaksi ei karkaistu ole vielä sydämmeni, ettei se,
+näin ankarasti likistettynä, vuotais.--Tule, Kullervo, että sua syleillä
+saan. (Syleilevät).
+
+
+
+
+Kolmas Näytös.
+
+(Metsäinen tieno. Kullervo, keihäs kädessä, tulee).
+
+
+KULLERVO (yks.) Enhän menesty isäni huoneessa: verkon kutominen mulle ei
+mieluista ole eikä kortistossa, järven tyyneellä pinnalla, onkea
+huiskeilla ja salakkoja lipellä ylös. Nämät askareet mua vaivaa kuin
+hätärä-silmäistä karvas kaasu ja sauhu. Sentähdenpä kyysän pahteesta
+nyt karkasin karhukeihäs kädessä; mutta eipä toki suuresti mua haluta
+täällä kierrellä kontion jälkiä etsien.--Hävitys ja kuolema! Oi! olis
+tämä keihäs Ukon vasama ja minä pitkäisenä pilven partaalla istuisin,
+niin tietäisinpä työni: Kulovalkean hurjan ympäri mailmaa sytyttäisin,
+jyristen kukistaisin taivahat maan helmaan, ja syvyyteen kaikki
+vaipuisivat viimein. Niin lakeutta tekisin ja ilman herrana
+valtaistuimellani istuisin noilla tasaisilla tantereilla. Niin juuri.
+Mutta miksi tämä? Mitä kaikesta tästä?--Ei autuutta jumalien, ei
+kirottuin öitä Tuonen tulisilla paateroilla eikä näitä päiviä täällä,
+vaan kaikesta loppu! Mitättömyys paras, ja kaikki antaisin jos saisin
+tyhjyyden.--Mutta onpa kenties laita, ettei päätykkään tiemme
+kalmistoon, vaan juoksee siitä vielä äärettömiin mailmoihin, ja orjan,
+merkittynä, myötä seurata täytyy niin kauvas kuin kestää.--Mieleni
+kärsii tuosta illan synkeästä hämärästä, joka metsäin tutkaimilla
+äänetönnä lepää; sillä tydyttihän kohtalo kova eloni virran, tielle
+väärälle sen käänsi, johdatti sen ahtauksiin, joissa nyt se reutoilee,
+turmellen niin itsensä kuin mantereet; mutta rynnätköön se eteenpäin
+kunnes hävityksen kallan viimeisen isän ehtii (menee).
+
+(1:n ja 2:n paimenukko tulevat eri haaralta).
+
+1:N PAIMEN. Mies, missä verkastelet?
+
+2:N PAIMEN. Toverini, minä ihmeen näin, näin Tuulikin, Tapion tyttären,
+ja tästä syystä, armas toverini, olen sekä iloinen että hämmästynyt.
+
+1:N PAIMEN. Kurja mies, viistoon, luulen minä, on taas aivos kierretty,
+koska senkaltaista haastelet.
+
+2:N PAIMEN. Hänen totisesti näin.
+
+1:N PAIMEN. Tuulikki itseänsä sinulle näytteli? Hän sitten yhtäläinen
+töllö olis, kuin sinäkin.--Mutta nyt ei ole aika hullutella, vaan mene
+ja vastaa lehmät tänne tuolta korven rannalta.
+
+2:N PAIMEN. Sen olen jo tehnyt, niinkuin näet. Mutta, hyvä veli, usko
+mitä sanon. Hänellä oli musta hame punareunaisella miehustalla b,
+lumivalkeat paidan-hiat ja hiukset pellavankarvaiset. Korea tyttö! Ja
+tiedätkö mitä hän teki? Poimieli puolaimia aholla, tuossa juuri likellä
+tietä.
+
+1:N PAIMEN. Vai Tuulikki; kyllä tiedän, kuka hän oli; vai Tapiolan
+Tuulikki. Tyrjösen tytär hän oli, sinä hohko; Tyrjösen eli Kalervon,
+sillä onpa äsken saatu tieto siitä että hän, joka itsensä Tyrjöseksi
+kutsuu, on Kalervo, Untamoisen veli. Hänen tyttärensä aholta näit.
+
+2:N PAIMEN. Ehkä maltat toki asian väärin.
+
+1:N PAIMEN. Kinan tahdot sinä taasen välillemme nostaa, näen minä. Hän
+oli Kalervon tytär eikä kenkään muu.
+
+2:N PAIMEN. Mutta näetkö, ystäväni, kuinka löytyisi hän tässä, näin
+kaukana kodostansa?
+
+1:N PAIMEN. Et siis tiedä, että hän, liki kaksi viikkoa sitten,
+eksyneenä kodostansa, joutui meidän taloon; ja oli tyttö melkein
+näännyksissä, metsässä kauvan harhailtuaan.
+
+2:N PAIMEN. Tämän kuulen vasta. Mutta ettei häntä jo ole lähetetty
+vanhempainsa luoksi?
+
+1:N PAIMEN. Sinä härkäpää, etkö ymmärrä ja käsitä, että hän
+rasituksistaan kovin sairastui? Niin tapahtui ja tautivuoteensa jätti
+hän vasta pari päivää sitten. Sana kyllä lähetettiin vanhemmilleen erään
+kalastajan myötä, mutta arvattavasti ei ehtinytkään se perille, vaan
+upposi mies tielle, koska ei ole häntä takaisin kuulunut. Huomenna hän
+toki kotiinsa saatetaan, johon hän, hyvin tietty, kovin ikävöitsee ja
+levotoin on mielensä äitinsä murheen tähden. Myös halaa hän nähdä
+vanhinta veljeänsä, Kullervoa, joka vuosia sitten kuolleena pidetty, on
+näinä päivinä, juuri sisaren täällä ollessa, ilmaunut kotiinsa niinkuin
+kummitus. Mutta eipä tiedä tyttö rääsy kuinka on veli mailmassa
+käyskennellyt ja mikä lurjus hän on.--Mutta tässä jaarittelemme
+asioista, joista ei meillä hipalettakaan ole tekemistä, ja laskemme
+karjan sutten kitaan. Riennetään perässä; mene tuota kohden sinä, ja jos
+yhdenkin mullin suohon päästät, niin katso niskas, mies. Mennään nyt.
+(Paimenet menevät. Kullervo, taluttaen sisartansa Ainikkia kädestä,
+tulee esille sitä suuntaa vastapäätä, jota kohden oli mennyt pois).
+
+KULLERVO. Samaan paikkaan, luulen minä, joudun taas. Seuraa minua, impi!
+Tähän kuusten suojaan istumme haastelemaan lemmen kieltä; tule,
+neitoseni!
+
+AINIKKI. En tule enään.
+
+KULLERVO. Sinä levottomaksi näyt.
+
+AINIKKI. Mikä riivauksen hetki tämä?
+
+KULLERVO. Elä muistele hetkeä mennyttä, muistele lempeämme vaan, jonka
+molemmat tässä käsitimme. Sinua syleillä tahdon.
+
+AINIKKI. Pois! Mua kamoitat, ja vapisemaan saatat.
+
+KULLERVO. Minä?
+
+AINIKKI. Mitä sinusta sanoisin?
+
+KULLERVO. Sen, mitä aattelet.
+
+AINIKKI. En tiedä mitä aattelen, mun kumma häiriö on käsittänyt.
+Ilkeästi sinusta aattelen ja aattelen suloisesti, enkä tiedä, kuinka
+laitamme on. Sinä hirveä olet ja kaunis, kaunis, kaunis! (lankee
+Kullervon rinnoille). Olet keltakihara ja komea, ja kirkas leimaus on
+katsantos. Pidä sanas ja tahdonpa sua ikuisesti seurata, nuori mies.
+(Vetää itsensä äkisti hänestä pois). Mutta pois! Jotain kauheata
+silmistäs mua kohtaan säteilee.
+
+KULLERVO. Kaiken onnes niissä näet, jos katsot tarkemmin; oman armaas
+löysit tässä, neito nuori. Me yhdessä elämme kuin ruhtinaat, ja
+kunnaalle korkealle huoneemme rakennamme, johon kaukaiset tienot näkyy.
+
+AINIKKI. Ken olet ja miksi otsassas tämä merkki? Elä katsahda minuun
+noin hirveästi, minä kauhistun. Mies, minä tahdon sinusta erota.
+
+KULLERVO. Neito, minä en tahdo sinusta erota, minusta et pääse, vaikkas
+pakenisit Lapin vuorille ja siellä niinkuin vuohi jyrkästä jyrkkään
+hyppelisit; minä vahtosuin, kuin hurja koira, sinua väsymättä
+vainoisin, ettäs miestä halveksit, uroon pilkkana pidit. Mitä huolit
+tästä merkistä?
+
+AINIKKI. Olisitko rosmo? jos niin, niin ole armelias mua kohtaan.
+
+KULLERVO. En ole juuri rosmo; mutta jos tiedon tahdot, niin olen
+Kullervo, Kalervon poika.
+
+AINIKKI. Kullervo!
+
+KULLERVO. Se olen. Miksi tuijottelet?
+
+AINIKKI. Onneton hetki!
+
+KULLERVO. Niin ellös haastelko; mun muistossani seisokoot armahina sekä
+hetki tämä että tienoo.
+
+AINIKKI. Mitä teet sinä metsässä täällä?
+
+KULLERVO. Sinä näet että karhukeihästä kannan.
+
+AINIKKI. Koska isäs huoneen jätit?
+
+KULLERVO. Koska aamu koitti.--Tyttö! kasvos käyvät lumivalkeiksi, kuin
+olis Kullervo katsella niin hirmuinen. Ellös, neitoseni, kamastuko, vaan
+tule tänne, niin poskillesi tahdon ruusut antaa.
+
+AINIKKI. Elä, onneton, mua enään lähesty, vaan erotkaamme kiireesti,
+sillä taivaan nuoli meitä uhkaa. (Kykertyy ales, peittäen kasvonsa
+pitkillä hiuksillansa ja painaen otsansa vasten polvea). Nyt itkeä
+tahtoisin helmani täyteen, mutta tämä murhe ei lievii eikä kyynel
+juokse, ei juokse, vaan lähteesensä jäätyy, ei jäädy, ei jäädy, vaan
+polttaa, povessani polttaa, kuin vihainen liekki, ja parempi eloa kuolo
+nyt on. Kätköä niin syvää ei löydy täällä, joka peittäisi immen kurjan
+ja sentähden kiirehdin verhoisin pimeyden maan. Nyt hyvästi, taivas,
+jää, ja pauhaava metsä sinä, joka päälleni kantelet, päälleni minun
+katalan!
+
+KULLERVO (nostaen ylös Ainikkia). Ylös neito! pyhi kasvoiltasi hapenet,
+ja pane pois tämä unelias muoto. Oletpa lapsikas tyttö, joka näin
+turhasta tuskittelet; mutta uiskenteles vielä vuosia muutamia elon
+myrkyllä täytetyssä virrassa, niin asia tämmöinen kuin tämä on
+silmissäsi mitätön, sinä naurat sille. Muista, neito, sanani.
+
+AINIKKI. Sinä Kullervoksi itses mainitsit?
+
+KULLERVO. Tämä nimeni on, mutta ken olet sinä, niin viaton ja kaino.
+
+AINIKKI. Olen Ainikki, Kalervon tytär.
+
+KULLERVO. Sisareni?
+
+AINIKKI. Se onneton.
+
+KULLERVO. Joka eksynyt oli?
+
+AINIKKI. Nyt vasta hän eksyi.
+
+KULLERVO. Kirouksesta nyt kaikki kuivatkoon.
+
+AINIKKI. Kiroo himojesi vallattomuutta.
+
+KULLERVO. Oi neito, että täällä toinen toisemme kohtasimme! Meidät
+turmio mustin ehtinyt on, ja parasta maahan vaipua nyt.
+
+AINIKKI. Lähtövirteni veisannut olen.
+
+KULLERVO. Impi, sua kotona murehtien kaipaavat.
+
+AINIKKI. Murheesta emoni kuolee, mutta ennen häntä toki on tyttärensä
+Kalman maassa. Koska kotiin ehdit sinä, niin sano, että kuollut olen ja
+makaan aaltojen alla, ja päättyköön heidän murheensa siihen. Muuta mitä
+tapahtunut on, et heille kertoa mahda, jos se kätkeä taitaan, sillä
+sydämmeni on kuolemaan sairastunut.--Niin kotomäkeä en nähdä saa, enkä
+kuusia, jotka humisevat siellä; minä leikitsin kerran niiden juurilla,
+minä kurja, kurja. (Sitoo päähänsä liinan, joka on hartioillansa
+riippunut). Mutta rientää täytyy, koska uhaten meitä lähestyy tuo pimeä
+pilvi, kuules, myrsky käy; minä vältän sen edestä. (Menee).
+
+KULLERVO. Mitä tapahtuu ei sydän tuntea saa, vaikka vuodattaisin oman
+kantajani veren; sillä suloista on mieltä karaista ja kiukkuiselle
+onnelle kiusaa tehdä. Sydän kivestä ja koura rautainen, ne täällä ovat
+parhaat edut. Nyt vasta oikean olentoni käsittänyt olen, ja jos viaton
+hiilillä mun edessäni korventuis, niin enpä tuosta suuresti huolisi,
+vaan haukotellen kekäleitä ympärilleen kohentelisin. Niin tiedän siis
+ken olen, ja mille tästälähin näyttää elämäni juoksu.--Mutta mihin
+jouduit, tyttö? Ellös harhailustas metsissä nyt pidentäkö enään, vaan
+kanssani kotihimme käy, ja koska astumme huoneesen, niin katsantomme
+elköön kannelko, mitä tapahtunut on, ei ensinkään, vaan olkoon muotomme
+iloinen ja viaton, vaikka kuohuis povessamme kyinen kulju.--Näinkö hänen
+tässä ja katosiko hän taasen tietämättömiin? Ainikki! Missä viivyttelet?
+(Paimenet tulevat). Mikä kiire paimenilla?
+
+2:N PAIMEN. Se on tehty! (Kullervolle). Osaatko uida, mies?
+
+1:N PAIMEN. Mitä auttais siinä enään uiminen?
+
+KULLERVO. Mitä on tapahtunut?
+
+2:N PAIMEN. Kauhea asia. Eräs nuori tyttö--Ukko häntä armahtakoon!--
+itsensä upotti virtaan tuohon, juuri silmäimme edessä.
+
+1:N PAIMEN. Pahimpaan pyörteesen hän vaipui.
+
+KULLERVO. Koska tapahtui tämä?
+
+2:N PAIMEN. Kaksi palaa sitten lehmä tuskin märehtiä ehtinyt olis.
+
+KULLERVO (itseks.) Tuskissaan neito Tuonelle meni.
+
+1:N PAIMEN. Syltiä korkea on kallion jyrkkä ja siinä alla vesi vahtona
+kiehuu. Juuri viimeisellä reunalla näimme tytön seisovan, katsellen ales
+pyörteesen, ja oudostuimme kohta käytöstänsä, mutta samassa peitti hän
+kasvonsa ja viskasi itsensä syvyyteen, eikä nähty hänestä vilaustakaan
+enään.
+
+2:N PAIMEN. Niin juuri oli asia kuin kumppanini nyt sanoo; ja siinä ei
+voinut ihmisen apu mitään, se on hyvin ymmärretty ja siksi toiseksi,
+niin ei kumpainenkaan meistä osaa uida.
+
+1:N PAIMEN. Tämän neidon tunsin minä; hän itsensä sanoi Tyrjösen
+tyttäreksi Kalalammilta, ja meidän taloon joutui hän harhateiltään
+metsissä. Huomenna aivottiin häntä kotiinsa saattaa, jonne hän, hyvin
+tietty, kovin ikävöitsi. Myös halasi hän nähdä veljeänsä, Kullervoa,
+joka, niinkuin juttu käy, vielä on elossa ja on äkisti ilmestynyt
+vanhempainsa huoneesen.
+
+KULLERVO (itseks.) Olet sinä, luulen, oiva tyttö ja kultaista sydäntä
+povessas kannoit: paha onni joka sun kohtasi ja katkerasti päiväs
+päätti. Mutta kaikki jo unohtanut olet. (Ääneensä). Mikä on tämän
+paikkakunnan nimi?
+
+1:N PAIMEN. Riekkokankaaksi tämä kutsutaan.
+
+KULLERVO. Riekkokangas.
+
+2:N PAIMEN. Mutta suureksi konnaksi sanotaan tämä Kullervo.
+
+KULLERVO. Suuri konna ja koiruutta täynnä.
+
+2:N PAIMEN. Minkaltainen lienee tämä peikko päältänähden?
+
+KULLERVO. Ihan minun muotoiseni.
+
+2:N PAIMEN. Vanhempainsa luona sanotaan hän löytyvän nyt ja näissä
+metsissä nähdään hän usein käyskelevän kamoitukseksi ihmisille.
+
+KULLERVO. Hän isänsä luona asuu, mutta nyt seisoo hän tässä.
+
+1:N JA 2:N PAIMEN. Missä?
+
+KULLERVO (osoittaen itseänsä). Tässä. (Paimenet juoksevat pois). Te
+sinne, toista suuntaa kohden minä.--Oi päivää tätä! Sun synkeän muotos
+vilaukseksi unohdin, mutta muistan kaikki taasen; kuitenkin sillen
+muistooni vaan sijan suon, mutta en poveheni. Jokapäiväinen asia tämä
+oli luonnon säännön ja järjestyksen mukaan eikä enempätä, sen hullu
+kuvailus vaan melkeäksi tehdä taitaa.--Kotihin käy nyt metsämies, joka
+otuksen hyvän käsitti, mutta kadotti hänen jälleen, aina samalla
+retkellä. (Menee. 1:n paimen tulee ja kohta sitten toinen).
+
+1:N PAIMEN. Tule rohkeasti; hän ei ensinkään tavoita perässämme, vaan
+juoksee perin toisiin ilmoihin ja menee, kuin itse Hiisi. Kuules
+karankojen ryskinätä jalkainsa alla.
+
+2:N PAIMEN. Ystäväni, hän olis tainnut tappaa meidät niin kuin kaksi
+kurjaa rottaa ja sitten kaivaa meidät maahan ja turpeilla peittää
+miehet; sen olis hän, veljeni, tainnut tehdä.
+
+1:N PAIMEN. Epäilemättä. Mutta mitä aattelemme tästä asiasta? Sisar
+itsensä koskeen syöksi ja tässä seisoi veli, eikä suuresti minänsä
+ollut, kuultuaan tytön surkean lopun.
+
+2:N PAIMEN. Ihmeitä olemme tänäpänä nähdä saaneet, ja onpa meillä kotona
+ehtoolla juttelemista. Kulu, päivä, kiireesti että pian näitä kummia
+ilmoittamaan pääsemme.
+
+1:N PAIMEN. Ihmettelemän pitää.
+
+2:N PAIMEN. Ah! korvat lotkassa he kuuntelevat uusia, joita metsästä
+tuomme.
+
+1:N PAIMEN. Hyvin tietty; mutta sinä et sanaakaan hiiskua saa, ennen
+kuin minä heille ehtinyt kertoa kaikki; koska taidan asian paremmin
+osoittaa ja selitellä kuin sinä.
+
+2:N PAIMEN. Totuuden suustani sanoa tahdon enkä hiemaakaan salassa
+pitää.
+
+1:N PAIMEN. Mutta jos ennen minua tapauksesta jotain hivahdat, niin
+myttyyn suusi lyön, muista se, ja tiedä ja ymmärrä, että ovat tämmöiset
+asiat sangen ankaria ja tärkeitä eikä tule niiden kanssa leikitä.
+
+2:N PAIMEN. Sen hyvin ymmärrän, sen hyvin ymmärrän, ystäväni.
+
+1:N PAIMEN. Noh, tee sitten niinkuin tahdon ja parhaaksi näen.--Mutta
+nyt karjamme luoksi meidän ja itkemän ämmien rientää tulee ja vähitellen
+kääntää naudat käymään kotoa kohden.
+
+2:N PAIMEN. Niin juuri.--Tässä mailmassa tapahtuu niin paljon asioja.
+(Menevät).
+
+
+
+Näytelmälaitokset muutetut.
+
+(Kalervon huone. K:n emäntä ja Kelmä tulevat sisään)
+
+
+K:N EMÄNTÄ. Miksi taasen hän kiroilee ja pauhaa onnetonta poikaansa?
+
+KELMÄ. Onpa syytä siihen hänellä, koska Kullervo kuin villitty itsensä
+käyttelee, ketään vääjäämättä. Tänä aamuna, niin kuin tiedät,
+rikkireväisi hän verkon, jota kutoa hänen piti, pihdin säpäleiksi
+nurkkaan viskasi ja karkas ulos hurjapäinen.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kiukkua kovaa osoitti tämä, mutta aika jo olis tämän tähden
+torelemasta la'ata.
+
+KELMÄ. Kaiken tämän hän jo unohtanut olis, mutta äsken huomaitsi hän
+enemmin Kullervon koiranjuonia, joista vihansa uudestaan syttyi.
+
+K:N EMÄNTÄ. Mitä vielä on hurja poika tehnyt?
+
+KELMÄ. Eilen, ehtoon tullessa, koska isä häntä verkastelemisesta oli
+nuhdellut, hän ongelle lähti, mutta palasi sieltä pian takaisin,
+ylpeästi vihellellen, vaikk'ei hän kalaistakaan saaliiksi tuonut.
+
+K:N EMÄNTÄ. Aina ei pyynnistä saaliin kanssa tulla.
+
+KELMÄ. Mutta kalaretkestänsä havaitsi isä tänäpänä, että oli verkko
+kappaleiksi tarvottu ja vene kiskottu syltiä kuivalle maalle, josta ei
+sitä ilman työttä ja voimatta jälleen laineille saada. Semmoista hän
+poikansa tekevän näkee, eikä ihme, että vihoissaan hän peuhaa.
+
+K:N EMÄNTÄ. Onnellinen minä, jos en häntä enään nähnyt olis. Mutta tänne
+hän heitettiin lisäksi murheillemme. (Kullervo tulee). Tuossa tulee
+onnen heittiö.
+
+KULLERVO. Rauha maassa! Mutta mikä on noin kallistanut muorin pään,
+juuri kuin kuollut olis ainoa vaskansa?
+
+K:N EMÄNTÄ. Että poikani ainoa syntynyt on, sitä, emo kurja, nyt
+nureksin. Voi, Kullervo, voi että sun mailmaan saatoin ja kasvatin!
+
+KULLERVO. Näistä eduista en kumpaistakaan sinulta pyytänyt. Oman henkes
+pelastukseksi synnytyskipus toki sinun kärsiä täytyi, mutta kerran
+kuormasta päästyäsi, mun olisit Hiiteen viskata tainnut, konttiin pistää
+kitisevän penikkas ja seinään nuijata kuin kissan.
+
+K:N EMÄNTÄ. Näin haastelevi hän, joka helleydestä ei tiedä. Kiittämätön
+peto! jos emon tuskat ja huolet kuvailla taitaisit ja tuntea lempensä
+liekin, niin näin et sanelis. Minä surmata sinua, koska helmassani
+viatonna lepäsit? En, vaikka olisin sun tainnut kultaunilla kuolemaan
+nukuttaa, vaikka olis mulle annettu maa ja taivas ja jumalan ikuinen
+autuus, sitä en tehnyt olis. Ken lempeänsä murhata taitaa?
+
+KULLERVO. Ellös lausuilko näin koreasti, muoriseni; sinne en nyt
+korvaani kallistaa mieli.--Mitä sanoo Kelmä?
+
+KELMÄ. Enpä hyvää hänestä, jonka käytös on näin hurja, järjetön; toki,
+enemmin kuin vihata, sua täyttyy surkutella, koska veljeni olet.
+
+KULLERVO. Surkutella ei tarvitse; hyvin kaikki on.
+
+K:N EMÄNTÄ. Siitä kaukana Kullervo. Sä tuijottelet katsella kuin Kalman
+vieras, ja oudosti äänes kaikuu. Mikä onnettomuus taasen kohdannut sua
+on?
+
+KULLERVO. Jotain tahtoisin tiedostani reväistä pois.
+
+K:N EMÄNTÄ. Sinä Tuonen kansaa olet lisännyt, verivelkas suuremmaksi
+tehnyt?
+
+KULLERVO. En tehnyt, tein sen toki; mutta murhaa en nyt muistele, vaan
+päinvastoin elon kipenän sytyttämistä. Mutta ken taitaa moittia tätä
+tointa? Hyvin tehty, vaan ei pahoin, ja hän itseänsä syyttäköön, että
+niin kuin mielipuoli Ahden saaliiksi hän lähti.
+
+K:N EMÄNTÄ. Puhettas en käsitä.
+
+KULLERVO. Eikä ole se käsitystäs ansaitseva. Mitätön tämä asia on, perin
+mitätön ja turha, ja sopii sitä nauraa, vaan ei itkeä.--Niin on kuin
+sanon, ja hyvin kaikki on. (Kalervo tulee). Tuossa tulee isä. Mitä sanoo
+hän?
+
+KALERVO. Kysyt vielä mitä sanon. Kirous ja rutto päälles, konnan sikiö!
+
+KULLERVO. Minä konnan sikiö? Mitä siis hän, joka minun siitti?
+
+KALERVO. Pureksitko sanojani?
+
+KULLERVO. Sana sanasta, niinkuin tapa on.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kanssansa, Kalervo, ellös haastelko; hän on kiukkua täynnä.
+
+KALERVO. Mukailisinko itseäni herran mieltä myöden ja kärsisin? Surma ja
+kuolema! miksi ruuheni ylös mäkeen kiskoit, riivattu, miksi teit sen?
+
+KULLERVO. Siinä aalto sitä ei liikuta, vaikka vinkuisi pohjoinen ja
+järvi kiehuis.
+
+KALERVO. Huoneestani pois!
+
+K:N EMÄNTÄ. Minä onneton! Malta, Kalervo, kenen kanssa tekemisissä olet:
+hurjan miehen, vallattoman metsäläisen kanssa.
+
+KALERVO. Pelkäisinkö häntä? (sieppaa seinästä miekan, jolla uhkaa
+Kullervon). Ulos huoneestani, kehno orja, ulos!
+
+KELMÄ. Isäni!
+
+K:N EMÄNTÄ. Oi jumala! Verinen riita tästä nousee.
+
+KALERVO. Ulos, merkitty juhta!
+
+KULLERVO. Merkitty juhta?
+
+KALERVO. Ulos! sun muutoin miekallani lävistän.
+
+KULLERVO. Elä uhkaile mua miekallasi, tämä keihäs on kaksi vertaa
+pitempi.
+
+K:N EMÄNTÄ. Edestänsä hetkeksi vältä, Kullervo.
+
+KULLERVO. Nyt en juuri mielly siihen, vaan uhkausta uhaten kohtaan, ja
+taitaisin nyt tehdä, mitä kauhistuis täällä tämä autio maa, sillä
+mieleni hurjaksi, sokeaksi käy. Merkitty juhta! Tämä sana, niinkuin
+kärmeen kieli sydäntäni pistelee ja myrkyllänsä sekoittaa miehen
+aivon.--Sama leikki aina, mihin käännyn, mutta silmäniskun, jota ei
+nauraa tule, siinä leikissä näyttää tahdon.--Tänne mustat pilvet joka
+ilmasta ja kauhistuksen yö, jossa huhkaimena Kullervo kuolon sanomia
+huutelee! Kuulkaat, kuulkaat mitä teille ilmoitan: Tyttärenne Ainikki,
+joka eksynyt oli, itsensä vihasen kosken kuohuun viskasi, ja nieli hänen
+ahne pyörre.
+
+K:N EMÄNTÄ. Oi! tämäkö armaan lapsen loppu?
+
+KELMÄ. Oi, sisareni onneton!
+
+K:N EMÄNTÄ. Kuinka tiedät tämän murheen asian?
+
+KULLERVO. Mitä nyt ilmoitan, sen kaksi paimenta vielä todistaa, jotka
+näkivät nuoren neidon kuolon.
+
+K:N EMÄNTÄ. Toki tiedän sun vaivoista pääsneeksi ja rauhassa makaavan;
+kuitenkin tuntee sydämmeni kivun, koska Ahden hirmuista linnaa
+muistelen.
+
+KELMÄ. Hän uponnut on, vaan ei itseänsä upottanut.
+
+KULLERVO. Taiten juuri hän itsensä pyörteen kitaan syöksi, ja kuin
+viattomuutensa hän kadotetuksi näki, sentähden läksi hän, hourupäinen,
+Ahden jyrisevään kartanoon.
+
+KELMÄ. Se leikinlasku tässä ei sovelias ole.
+
+KULLERVO. Totuutta haastelen, jumal' avita! pimentymätöntä, auringon
+kirkasta totuutta.
+
+KELMÄ. Saastainen loka senkaltainen totuus.
+
+KULLERVO. Sinä siveä impi.
+
+K:N EMÄNTÄ. Sinä murheen riutuvan häpeän vimmaksi muuttaa tahdot.
+
+KULLERVO. Totuutta ilmoitan.
+
+K:N EMÄNTÄ. Oi kauhistus!
+
+KULLERVO. Pimeys tulkoon pimeyden päälle! Loppuun asti teille asian
+kertoa tahdon, ja kuuluu se näin: Hän, joka immen päälle iski niinkuin
+kotka ja väkisten neitsyytensä kunniankruunun vei, ken oli hän?
+Kalervon ainoa poika hän oli. Juuri niin; miksi tuijottelette minua
+noin?
+
+KELMÄ. Auttakaa äitiämme, hän pyörtyy. (Kelmä ja Kalervo rientävät
+emännän luoksi, joka pyörtyy ja kaatuu).
+
+KULLERVO. Koskisko se minuun?
+
+KELMÄ. Tämä kaiketi on kuolemansa.
+
+KULLERVO. Kuolema ja umpipimeys.
+
+KALERVO. Rosmo, miksi meitä rääkkäät? Jos kipenäkin povessasi sääliä
+löytyy, niin käy käsin keihäälläs tahi miekalla tällä. (Viskasee
+miekkansa Kullervon eteen). Vuodata veremme ja pikemmin meistä loppu
+tee.
+
+KULLERVO. Niin armelias en ole, merkitty juhta ei ihmissydäntä kanna.
+Mitä kanssanne mun tekemistä olis, koska piiriinne en kuulu?
+
+KELMÄ. Hän elää, avaa silmänsä ja virkoo. Emon' armas, katso ylös!
+
+KALERVO. Se muoto ei ole järjen.
+
+KELMÄ. Elä siirry, elä siirry hänestä, järjen kirkas loimo.
+
+K:N EMÄNTÄ. Lapseni, missä olemme?
+
+KELMÄ. Huoneessamme. Emoni, kaikki vieraat aatokset nyt poista ja
+hillitse kuvailukses: tee niin, tee niin ja minuun katsahda niinkuin
+ennen, muutoin näännyn murheesen.
+
+KALERVO. Lapsikas tyttö, auttaisiko siinä keskusteleminen?
+
+K:N EMÄNTÄ. Mua taluta rahille tuohon. (Kelmä taluttaa häntä istumaan).
+
+KELMÄ. Kadonnut on hämmennykses, luulen.
+
+K:N EMÄNTÄ. Jo taasen muistostani kiinni saan ja murheen perimmäisimmän
+pimeyden näen, joka kohta kuolon yöksi käy, ja levon ehtii väsynyt
+sydän.
+
+KULLERVO. Nyt olin sua kohtaan paholainen, emoni, niinpä olin, mutta
+sanaakaan ei siitä, ei yhtään. Mutta mistä tiesin, että äitini tytär hän
+oli?
+
+K:N EMÄNTÄ. Poikani, tästä kauvas pakene ja elä outona vieraissa maissa,
+siksi kuin päättyy elinkautes onneton.
+
+KULLERVO. Nyt sen päätän, nyt on aika ales Tuonen uumentoihin mennä
+niinkuin nuoli. Kosk'ei menty tästä korkeuteen päin, niin ales mustaan
+syvyyteen, että silmät tulta lyö.--(Itseks.) Mutta vielä elää Unto, syö,
+juo ja mässää ja vihdoin, töittensä palkinnoksi, ehkä nukkuu makeasti
+unehensa viimeiseen. Soveltuisko tämä? Mies saakoon kuolon verisen jo
+ennen huomispäivän laskua; siinä, Unto, tuomiosi on, ja niin kauvan
+elää vasikka, kuin veistä hiotaan. (Ääneensä). Isä, sun rautapaitas jo
+kauvan ruostunut on; nyt tahdon sinulta sen lainata ja kirkastaa sen
+sodan kuumuudessa.
+
+KALERVO. Taitaisiko ukko heikko, harmaapää mitään ryöväriltänsä
+kieltää, jonka kädessä henkensä on? Ota sotapaitani, sen paino sinun
+upottakoon.
+
+KULLERVO. Untolaisten vereen. (Menee).
+
+K:N EMÄNTÄ. Hän sotaan aikoo ja tietyn surmansa kohtaa. Mitä voi hän
+ehkä väkeväkin, ajan pitkään yksin paljouden voimaa vastaan?
+
+KALERVO. Häntä surkutella! Kirouksen hänelle annan kumppaniksi
+retkellensä, toivoen toki, että ilkeä Unto miekastansa kuolon saa.
+Iskekööt yhteen kuin lennossa kaksi noidannuolta ja toinen toisensa
+lävistäkööt ja, yhteennaulittuina näin, kaatukoot tappotanterelle.
+Silloinpa yht'aikaa mailma kahdesta pedosta pääsisi.
+
+K:N EMÄNTÄ. Tämä onneton toki oma lapsemme on.
+
+KALERVO. Hiiteen jo lapsioikeutensa mennyt on. Hän lapsemme? Peto,
+rosmo, häijyhenki, joka vaivaa meitä! Tätä lapsenamme pitäisimme? Ne
+siteet hän jo ijäksi on katkaisnut, niinkuin kehdossaan hän kapalovyönsä
+rikki reväisi. Mutta mikä merkki tämä? Että samoin hänen kopeasti
+katkaiseman piti liitteet kaikki, jotka toinen toisiimme ja jumaliin
+meidät yhdistävät. Sen hän tehnyt on, ja hirveällä tavalla, että
+ansainnut hän olis kuolon monenkertaisen, jonka kädestäni hänen saaman
+pitäis; en toki omaan vereheni itseäni tahraa, mutta siirtyköön hän
+silmäini alta.--Me taidamme täällä elää vielä, vaikka armaan
+tyttäremmekin kadotimme; ja on minulla Kimmo, jonka seura metsissä ja
+vesillä mulle hauskuutta antaa. Missä ollee miesi nyt?
+
+KELMÄ. Hän nuottaa paikkaa järven rannalla, jota työtä hän on tehnyt
+päivän pitkän.
+
+KALERVO. Ahkera kuin muuriainen, se mies.--Ainikki! Mieli kauhistuu sun
+loppuasi muistellessa. Sinä peikko mieheksi, kuinka hävytön sun
+tunnustukses! Se väkisin veitseni rintaas kiihoittaa.
+
+K:N EMÄNTÄ. Ainikki, missä olet nyt? Tuonen autioilla ahoilla sä
+käyskelet, synkeästi ympärilles katsahdellen. Varro, tyttäreni, varro!
+Kohta luonas seison. (Kelmä itkee).
+
+(Kullervo tulee puettuna rautapaitaan ja varustettuna keihäällä ja
+miekalla, ja hartioillaan riippuu kaari ja viini).
+
+KULLERVO. Nyt sotaan, isä.
+
+KALERVO. Kiroukseni myötäs ota, ja surman kitaan lähde suoraa tietä.
+Itkisinkö sinua?
+
+KELMÄ. Enkä itkis sinua minäkään, vaikka sun kuolleeksi kuulisin,
+sotahan kaatuneeksi, sinä hirmuinen veli.
+
+KULLERVO. Huolisinko siitä?
+
+K:N EMÄNTÄ. Oi Kullervo! minä sinua itken enkä ennen lakkaa kuin kuolo
+kyynelteni lähteet tukkii. Mutta mitä haastelen? Hän tulee jo ja
+uneliaan silmän ummistaa. Ainikki!
+
+KULLERVO. Nyt hyvästi jää.
+
+K:N EMÄNTÄ. Poikani, elä sotahan lähde. Vanhan emosi rukous nyt kuule ja
+tottele.
+
+KULLERVO. Vaisu äänes on ja sekaisesti haastelet. Mitä tahdot sanoa?
+
+K:N EMÄNTÄ. Miksi seisot minusta niin kaukana? Etäällä sun näen ja olet
+silmissäni niinkuin tumma, verinen kuva.
+
+KULLERVO. Edessäsi seison.
+
+K:N EMÄNTÄ. Kuoleva silmäni juonittelee.
+
+KELMÄ. Emoni, emoni!
+
+K:N EMÄNTÄ. Elä sotahan lähde.
+
+KULLERVO. Kieltos turha on, mun emoni. Sotaan kiirehdin. Nyt tyyneys ja
+rauha sodan melskettä on tuhat kertaa tukelampi.
+
+K:N EMÄNTÄ. Sinä sodassa surmataan.
+
+KULLERVO. Enpä silloin suohon sorru, kuin kaadun sotatiloille,
+vainotanterille vaivun; soma sotahan kuolla on, kaunis miekan
+kalskehesen, sorea on sodan tauti: äkin tulevi poika pois, laihtumatta
+lankeavi.--Emoni, nyt ainiaaksi hyvästi jää! (Menee).
+
+
+
+
+Neljäs Näytös.
+
+(Metsänen tienoo; Tiera, Käpsä, Viksari ja Tiimanen, varustettuina
+karhunpyyntiin, tulevat).
+
+
+TIERA. Peijakas! nyt parempi maata panna, kuin harhaillen näin rämeitä
+hukkaan sotkea.--Miehet, kuinka seisovat ilmat nyt?
+
+KÄPSÄ. Tämä juoksu Hiiteen!
+
+TIIMANEN. Tuolla, arvelisin, pohja on.
+
+VIKSARI. Ei, vaan tuolla, sen kuusista näet.
+
+TIERA. Samoin luulen minä. Tuolta tulee viimein vastahamme Lappi
+leivätön ja sentään parhaaksi näin ajoissa takaisin kääntyä.
+
+TIIMANEN. Metsänkäyntiä näin tyhjää en äsken tehnyt ole.
+
+VIKSARI. Kitsas meitä kohtaan metsän emäntä on.
+
+TIERA. Tavaransa pitäköön, ryysyinen ämmä; me kotihin tallustamme,
+miehet.
+
+TIIMANEN. Laiskasti kuin härkä teurastettaa käy kotihinsa saaliiton
+pyyntimies.--Ken lähestyy meitä? (Kullervo tulee vasemmalta).
+
+KULLERVO. Olkaat ketä tahtonsa, mutta osoittakaa eksyneelle tie.
+
+TIERA. Sokea ei sokeata johdata; me itse eksyksissä käymme, mies.--Mutta
+oletpa sä Kullervo.
+
+KULLERVO. Ken olet sinä?
+
+TIERA. Nimeni on Tiera. Mies, sinä Untolan korvessa mun kontion kynsistä
+kerran pelastit.
+
+KULLERVO. Sen muistan.
+
+TIERA. Enkö sulle kiitoksia velkaa ole?
+
+KULLERVO. Hyväntekeväisyydestä en sua toki silloin auttanut, vaan tein
+sen huvikseni.--Mutta kuinka seisovat ilmat?
+
+TIERA. Teit sen vaan huviksesi?
+
+KULLERVO. Tiedätkö pohjoisesta?
+
+TIERA. Tuolta luulemme hänen puhaltavan, koska palkeensa käyvät.--
+Eriskummallinen mies!--Mihin tarkoitat?
+
+KULLERVO. Untolata kohden.
+
+TIERA. Mitä asiaa käyt?
+
+KULLERVO. Omaa asiaani. Velan maksoon lähden.
+
+TIERA. Asias arvaan. Etpä ole siellä juuri tervetullut vieras.--Ja yksin
+käyt sinä tuimaan kahakkaan?
+
+KULLERVO. Kuinka löytäisin taasen ihmisten sotkemia tantereita?
+
+TIERA. Metsien takaapa niitten tulla täytyy.--Mutta jos toisiamme
+seuraisimme aina Unnon kontoon?
+
+KULLERVO. Vihamiesnä sinne tarkoitan. Verinen kosto mielessäni palaa,
+mutta eipä kuulu asia muille.
+
+TIERA. Ehkä yhtä paljon muillekin. Tiedä, että eräs kumppanimme,
+Korventaustan Kinnu, karhunampuja hyvä, Untolan peikkoin pesässä
+surmansa sai. Hänen murhasit he ja viskasit kurjan kujalle kuin koiran,
+saaliiksi korpeille; mutta meidänpä surmansa kostaa tulee. Mies, eikö
+asiamme ole yhteinen?
+
+KÄPSÄ. Meitä ankara velvollisuus vaatii.
+
+TIERA. Miehet, jos tallustaisimme tästä Untolaan?
+
+VIKSARI. Minä valmis olen.
+
+KÄPSÄ. Samoin minä kumppanimme kuolemata kostamaan.
+
+TIIMANEN. Käymmepä oivalliseen partioretkeen. Oltta Untolassa kylliksi
+löytyy ja ehkä kultaa ja hopeata myös.
+
+KÄPSÄ. Me lähdemme.
+
+TIERA. Mutta, ystäväni, asia tuumattakoon tarkemmin ja juuresta
+jaksaen.--Untolassa, kenties, löytyy viattomia myös.
+
+KÄPSÄ. Ei yhtään viatonta; kaikki he kuoleman ansainneet ovat.
+
+VIKSARI. Susien luolassa ei karitsa menesty eikä kotkien pesässä
+kyhkyinen.
+
+TIERA. Asia käskee toki arvella.
+
+KULLERVO. Hiiteen jääkäät arveluksienne kanssa, ennenkuin soman
+askareeni raiskaisitte. Täyteen mittaan kostotyöni tehdä tahdon.
+
+TIERA. Ellös kiivastuko; eihän heitä itseänsä uros noin ylisniskoin
+vehkeisin, hän ensin tuumailee.--Mutta seuraanpa teitä Unnon kotiin,
+vaikka löytyisi se toisella puolella kuolemata. Teitä seuraan, kuin vaan
+vakaasti astelette; juoksu ei ole Tieran työtä. Mutta ken lähestyy
+meitä? (Nyyrikki tulee). Jumalan rauha sinulle, joka tapsuttelet siellä!
+
+TIIMANEN. Tule luoksemme, mies!
+
+NYYRIKKI. Hyvät ihmiset, ketä olette?
+
+VIKSARI. Olemmepa ihmisiä hyviä.
+
+TIERA. Hyvää hyvällä, mutta pahaa pahalla kohtaamme.--Mutta astu tänne
+ja sano ken itse olet.
+
+NYYRIKKI. Nyyrikki.
+
+TIERA. Siis tunnemme toinen toisemme.--Käy esiin ja ole hyvässä
+turvassa.
+
+NYYRIKKI. Uskonhan teitä kunniallisiksi miehiksi.
+
+VIKSARI. Seuraamme ei tarvitse sun hävetä.--Mitä kuuluu muuten?
+
+NYYRIKKI. Ihmeitä kuuluu. Kalevalan uroot, Väinö, Ilmari ja Lemminkäinen
+nyt miehissä ovat lähteneet Sampoa ryöstämään Pohjolasta. Sillä onhan
+ankara viha taasen meidän maan ja Pohjolan välillä ollut siitä asti kuin
+se vintiö ja lurjus Kullervo tappoi Ilmarin emännän. Hänen sanotaan
+kuleksivan näillä tienoilla. Oletteko nähneet tätä miestä?
+
+KULLERVO (jonka pensas on verhonut Nyyrikin silmistä, astuu esiin).
+Hän on tässä; mitä tahdot?
+
+NYYRIKKI (pelästyen). Ei minulla mitään asiaa ole. (Itseks.) Jumal'
+varjel' minua!
+
+TIERA. No, elä pelästy noin surkeasti, Nyyrikki. Sinä näet, ettei hän
+sanoistasi lukua pidä.
+
+NYYRIKKI. Anteeksi pyytämään valmis olen.
+
+KULLERVO. Sinä kehno penikka!
+
+NYYRIKKI. Ja heikko, kovin heikko; sillä enpä ole sinun hirveätä voimaas
+osakseni saanut.--Mutta muistanko oikein? Me ennenkin olemme yhdessä
+olleet, ja viimeiseksi, luulen, seppä Ilmarisen pihalla. Tapahtuipa
+siinä silloin jotain ikävätä ja minäkin vähän päällesi närkästyin, mutta
+asian oikein kuultuani, niin enpä ensinkään ihmetellyt, ettäs sepän
+ämmää vähän nuijasit päähän. Leipoihan se hävytön eväsleipääsi kiven?
+
+KULLERVO. Sinä vaivainen!
+
+NYYRIKKI. Vaivainen, vaivainen. Mutta olipa hän juonikas ämmä, tuo sepän
+ämmä.
+
+TIERA. Panetusta taasen, ja kuollutta kohtaan? Mies, usko minua, tämä
+on huono virka. Heitä semä saakeliin, lupaa se ja sanassasi kiinni
+riipu, ja sinä itses väkistenkin tunkeet läpitse tämän mailman joka
+soppeen ja solaan.
+
+NYYRIKKI. Totta sanot. Tämä mailma on petosta täynnä ja sentähden
+minäkin itseni varota tiedän; kuultua ripsauksen pienenkin metsässä,
+kohta juoksemaan.
+
+TIERA. Arka henkensä pitää.
+
+VIKSARI. Ja henki on kallis lahja.
+
+NYYRIKKI. Henki on kallis lahja.
+
+VIKSARI. Jota ei pistetä juuri kaikille.
+
+NYYRIKKI. Oikein!
+
+TIERA. Riepas mies.
+
+VIKSARI. Eipä taida kerskata. Toki sanoo sananlasku: vähäinen, mutta
+terävä.
+
+TIERA. Ja viisas mies.
+
+NYYRIKKI. Eipä taida kerskata.
+
+KÄPSÄ. Oletko kala vai lintu?
+
+NYYRIKKI. Mikä tahtons', kuin vaan kunniallisesti tieni päähän kuljen.
+
+VIKSARI. Erehdyt; virkaasi hän tarkoitti.
+
+NYYRIKKI. Linnustus on ammattini.
+
+TIERA. Missä kaares ja nuoles?
+
+NYYRIKKI. Ansailla pyydystelen.
+
+TIERA. Siis tunnet nämät metsät hyvin?
+
+NYYRIKKI. Joka suuremman kivenkin.
+
+TIERA. Mitä kohden Untola tästä?
+
+NYYRIKKI. Tuonne niinkuin nuoli; katso sormeni mukaan.
+
+VIKSARI. Totisesti, siellä on Untola.
+
+NYYRIKKI. Minä sanoin sen.
+
+TIERA. Mies, johdata meitä sinnen vastaan runsasta palkintoa.
+
+NYYRIKKI. Kahdenpuolen hiottakoon kirves, jos sen pystyä pitää.--Mitä
+maksatte, jos johtaan teitä Untolaan?
+
+TIERA. Päivän oltta naamaas vetää saat ja saat mar' kultaakin, jos asiat
+onnistuu.
+
+NYYRIKKI. Untamoisen taloon teidät tästä vien, vien oikeestaan, kuin
+kotka lentäin halki ilman, havaittuaan kaukana saaliin. (Kimmo tulee.)
+Mikä ryökäle sinä olet? Suitatpa olla juuri se mies, joka toisen pussin
+viet ja pian kurkkuunsaki karkaat. Katso, ettes saa sauvastani!
+
+KULLERVO. Miksi olet tässä, Kimmo, ja mitä etsit?
+
+KIMMO. Sitä ruohoa etsin, joka murheen mielestä poistaa.
+
+KULLERVO. Mikä murhe on sua kohdannut?
+
+KIMMO. Sinuakin, jos sydän sulla on.
+
+KULLERVO. Kerro mitä tiedät.
+
+KIMMO. Kuollut on isäsi.
+
+KULLERVO. Kuollut haudattakoon.
+
+KIMMO. Mutta viimeiseksi kerron mitä ensimmäiseksi tapahtui: Emos
+kuollut on.
+
+KULLERVO. Emonikin armas kuollut! Kaksi kuolemata ajalla tällä, jona
+päivä tuskin puolen tietänsä laella vaeltanut on! Onko puhees vietos
+vaan?
+
+KIMMO. Muistele sanomia, joita metsästä kotihis saatoit, niin uskoa sun
+täytyy, mitä nyt kerron. Kaukana et isäsi huoneesta ollut, koska
+ummistuivat emos silmät; sillä tekosi hirveä--kaikki tiedän--ja
+tyttärensä vimman kuolo olivat taakkoja, joita lempeä sydämmensä ei
+kestänyt. Hän kuoli; mutta koska vieressänsä vaikeroitsimme minä ja
+sisaresi Kelmä, niin metsäpuukollaan isäsi kurkkunsa puhkaisi, ja
+päätetyt olit Kalervon päivät.
+
+KULLERVO. Nyt siis Kelmän vuoro?
+
+KIMMO. Hän, nämät hirveydet nähtyänsä, eipä enään mieltänsä hallita
+tainnut, vaan raivoi, niinkuin järjetön: hän kiljui ja hiuksiansa
+riistoili, juoksi sitten ulos kuin tuulispää ja katosi samalle tielle.
+Niinpä tapahtui; mutta muotos murhetta ei näytä kuullessasi sanomia
+näitä.
+
+KULLERVO. Olkoon mailman meno näin ja valitus ja murhe pois! Hyvin
+kaikki!
+
+KIMMO. Mutta malta toki, että tämä kuolon rikas niitto isäs huoneessa on
+sinun tekos, Kullervo.
+
+KULLERVO. Sitä parempi vielä. Ihanata! Enemmin tämänkaltaista kerro,
+minä kuulla himoon.
+
+KIMMO. Jos enemmin en tapahtuneesta kertoa tiedä, niin ennustanpa mitä
+tapahtuman pitää.--Kullervo, sinä surmas pian kohtaat.
+
+KULLERVO. Sepä parhain kaikista, sitä kohden riennän nyt; mutta sinä
+kuolleitasi hautaamaan lähde.
+
+KIMMO. Siihen huoneesen nyt käyn, missä hopeahiuksinen Kalervo
+veressänsä makaa ja emäntänsä kelmeänä olkivuoteella. Aatteles, että
+kaiken tämän saatoit matkaan sinä.
+
+KULLERVO. Kimmo, elä mua härsyttele.--Taitaisinpa sanoa, että kaiken
+tämän saatoit matkaan sinä.--Muisteles, kuinka, ollessamme Untolassa,
+sinä mieltäni alati kuumentelit, mulle vihan kielellä kertoen Unnon
+koiruuksista isääni kohtaan, ehkä syytä löytyi heissä molemmissa.--Se
+ikä, jona sauhuuvasta kodosta ma vietiin Untolaan, se vielä kerkeästi
+unohtaa menneet pahat. Siis arvelenpa nyt, että ilman sinua toisiin
+suuntiin elinkauteni juosnut olis, luulen, että kaikki menneet pohjahan
+sydämmeni laskeunut olis ja aika unohduksen kalvonsa sen päälle vetänyt,
+minä siivosti käynyt ikeen alla, vihdoin kuollut ja kuopatuksi tullut,
+maa hautani päällä taasen kedoksi viherjäksi kamartunut ja mailma ei
+Kullervosta tiennyt olis. Niinpä, kentiesi, kaikki käynyt olisi, jos
+vihan sytytetyn kipenän sinä povessani sammumaan laskenut olisit;
+mutta katsos, päinvastoin sä puhalsit sen liekiksi, joka riehuu vielä.
+
+KIMMO. Kostoon sinua en yllyttänyt, vaan varoitinpa sua siitä.
+
+KULLERVO. Asioja toki kertoilit, jotka väkisin synnyttävät koston himon.
+
+KIMMO. Oi Kullervo! etpä tarvinnut sä kiihoitusta ulkoapäin; vihan
+tulimeri kiehui sinussa jo kyynärän korkuinen ollessas. Kolmepäiväisenä,
+niinkuin tietään, katkaisit sä kapalovyösi.
+
+KULLERVO. Pois väitös tämä, koska päälles syytä kuitenkaan en heitä,
+mutta vähemmin töistäni sanele toki.--Enhän päälles tahdo täältä
+vierittää, vaan tänne kaikki virratkoon.
+
+KIMMO. Käy kanssani heimoasi hautaamaan.
+
+KULLERVO. Takaisin en käänny.
+
+KIMMO. Isäs huoneesta et vielä kaukana ole.
+
+KULLERVO. Ei takaisin, vaan suorasti Untolaan.--Mene sinä ja kuollees
+maahan kätke, mutta jos et sitä mieli tehdä, niin maatkoot niinkuin
+kaaduit.
+
+KIMMO. Sinä sikiö villisuden!--Minä menen, mutta hitaasti kuin
+kuolemaan. (Menee).
+
+KULLERVO. Nyt Unnon luoksi; hän kaiken tämän syy ja alku.--Nyyrikki, käy
+eteenpäin ja osoita tie.
+
+NYYRIKKI. Mua Ukko suojelkoon! minä retkestänne jotain uumoon.
+
+KULLERVO. Astu käymään.
+
+NYYRIKKI. Olkaat puolellani, miehet, jos tahtoisi hän karata päälleni.
+
+KULLERVO. Etkö tahdo meitä johtaa tästä?
+
+NYYRIKKI. Lähdettehän sotaan, partiokulkuun Untolaan?
+
+KULLERVO. Mitä huolit siitä?
+
+TIERA. Ole hyvässä turvassa, Nyyrikki.
+
+KÄPSÄ. Jos et mieli tehdä, mitä tahdomme, niin oravana keihäämme
+kärjessä riiput.
+
+TIERA. Ole hyvässä turvassa, sanon minä.
+
+TIIMANEN. Miksi miestä peloittelet?--Meitä ensimmäiseen tiehen johda,
+niin kiitämmepä sinua.
+
+VIKSARI (erittäin kumppaneillensa). Päähän asti seuratkoon hän meitä,
+niin pitää meidän ivata ja nauraa saaman. (Nyyrikille). Tämä
+partioretki, johon nyt käymme, on oikea; joka ilmasta jo kosto Untolata
+kohden huutaa. Tule vakaasti mieheksemme ja johdata meitä sinne. Kahakan
+kestäessä siellä, kätke itses kivien, vuorten taakse, ja koska kaikki
+tehty on, niin astut esiin olvijuominkiimme iloiseen, ja kullasta ja
+hopeasta ansaitun palkkasi saat.
+
+NYYRIKKI. Tahdonpa kumppaniksenne tulla, mutta sillä ehdolla, etten
+tappeluksen temmellystä liketä tarvitse, koska eivät silmäni vielä sodan
+kauhistusta nähneet ole.
+
+TIERA. Onpa se lysti leikki.
+
+NYYRIKKI. Ollaan mar siellä, luulen, välisti hyvinkin pääliskyttäsin?
+
+VIKSARI. Pään päälläkin siellä seistään.
+
+NYYRIKKI. Miksi siellä niin tehdään?
+
+VIKSARI. Hän voittaa, joka kauvemmin näin taitaa seistä.
+
+NYYRIKKI. Kas niin pian ei miestä pussiin pistetä. Enpä usko mitä
+sanoit; mutta jos niin, että siellä päänkin päällä seistäis, jota
+kuitenkaan en usko, niin olisinpa minä sodassa urhea sankari. Minulla on
+niin vahva pääkallo.
+
+TIERA. Hyvä nurkkakivi.
+
+NYYRIKKI. Etten usko. Kuulkaatpas pieni tapaus: Sariolan tervanpolttaja,
+Juurikko, häijy mies ja suuri juomari, hänpä minua kerran löi kangella
+päähän, mutta enpä minä muuta kuin pikkuisen vaan kiljahdin ja läksin
+juoksemaan. Eikö todista tämä pääkuoren vahvuutta?
+
+TIERA. Paras sankarihan sinusta tulis.--Mutta nyt toimeen kuumaan ja
+sitten huikeasti elämme kuin kuolisimme joka toinen päivä.
+
+VIKSARI. Huikeammin: niinkuin joka päivä töppöset pystyyn kaatuisimme.
+
+TIIMANEN. Vieläkin huikeammin: niinkuin ei löytyisikään sitä kuivanokkaa
+kuolemata, vaan kestäisi olomme ikuisiin päiviin.
+
+TIERA. Juuri niin. Nyyrikki, nyt jalkakapulasi liikkeille saata.
+
+KULLERVO. Suorin tie!
+
+NYYRIKKI. Tätä kohden, tätä kohden, niinkuin kaaresta ammuttu. Hih!
+(Menevät).
+
+
+
+Näytelmälaitokset muutetut.
+
+(Eräs paikka Untolan pihasta; pirtti ei näy, mutta kuvaillaan olevan
+vasemmalla. Unto tulee).
+
+
+UNTO (yksin). Eipä kuulu miehiäni metsästä vielä; pahasti, luulen, on
+tämä hirvenajo voimiansa koettanut, ja viimein ehkei sorkkaakaan
+saaliina heillä.--He kotihin rientäkööt toki, ennen yön ehtimistä, sillä
+aavistukset pahat mieltäni kiusanneet ovat: joka hetki kuin näkisin mua
+lähestyvän villityn Kullervon, yön pimeyteen peitettynä.--Voi, että
+syntynyt on tämä mies! tahi oikeimmin sanottu: voi että synnyin tänne
+minä, minä Untamoinen, joka heimoni veren vuodattanut olen ja paljon
+verta vierasta vielä!--Miksi en sovinnon äänelle korviani kallistanut,
+ennenkuin riitamme sai tuon verisen muodon!--Mutta eteenpäin kulkee
+kaikkivaltias aika. (Kiili tulee oikealta). Sinä kumppaneistas erinnyt
+olet?
+
+KIILI. Kohta ovat he tässä.
+
+UNTO. Kuinka päättyi hirvenajo?
+
+KIILI. Tyhjä käynti.--Mutta miksi nämät työläät retket, koska meille
+melkein ilman vaivatta tarjona rikas aarre on? Solisevan ojan partaalla
+se vartoo meitä, ja yksi kämäys, niin on se pivossamme.
+
+UNTO. Jotain tarkoitat?
+
+KIILI. Suorasti sanottu: Jonakuna pimeänä yönä saa Ruotus ja pöyhkeä
+ämmänsä meiltä näpsäyksen, joka heidät ainiaksi nukuttaa, mutta
+aarteensa ovat meidän. Pikaisesti, ennenkuin tiedämmekään, tämä tehty
+on, ja rikkaita olemme, suruttomasti elämme aina kuolinpäivään.
+
+UNTO. Suuri, Kiili, siinä kohdassa, jo velkani on.
+
+KIILI. Velat uudet vanhat mielestämme saattakoot.
+
+UNTO. Tunnenpa puheen lahjasi.
+
+KIILI. Tosin elonpyörämme alesmäkeä jo kiiriskelee, mutta ehtoosen on
+vielä matkaa. Taidammehan elää vuosia vielä, hyvin huikeasti viisi ja
+kaksikymmentä, joka on aika kappale ajan tiellä.
+
+UNTO. Sanotpa jotain.
+
+KIILI. Mutta jos nyt viisaita olemme, niin hauskasti kuljemme tämän
+matkan. Kulta on saakeli tuomaan nokkavuoria ja ilon pöhnää.
+
+UNTO. Ha, ha, ha! sinä konna. Tätä asiaa harkita tahdon.
+
+KIILI. Ja muistaa kuinka Ruotus rikkautensa ko'onnut on tästä yhtä ja
+toista jutellaan--ja kuinka hän köyhiä ja vaivaisia armahtaa.
+
+UNTO. Hän heille ei murenata anna.--Haa, Ruotus sinä! nyt katso aarteesi,
+koska rupeavat kourani syhyilemään. Sinä köyhiä vainoot.
+
+KIILI. Varkain, ryöväten hän tämän rikkauden itsellensä käsittänyt on.
+Mutta sitähän jumalakin nauraa, koska varas varkaalta varastaa.
+
+UNTO. Aarteensa mua tahtovat tykönsä vetää.--Ylihuomispäivänä, Kiili.--
+Mutta tässä tulevat miehemme. (Joukko miehiä tulee oikealta, joista
+kaksi pysäyy teaterille, mutta toiset katoovat vasemmalle). Kitsas onni
+jo teitä seurannut on. (Unnon emäntä tulee vasemmalta).
+
+1:N MIES. Tyhjä niinkuin tuulenpesä konttimme on.
+
+U:N EMÄNTÄ. Te saamattomat miehet, jos päivän kalastaneet olisitte,
+niinkuin tahdoin, niin olispa ehkä ruokanne nyt maksettu.
+
+1:N MIES. Emmekö parastamme tänäpänä koettaneet ole?
+
+U:N EMÄNTÄ. Eipä juuri näytä niin.
+
+2:N MIES. Hiiteen, ämmä! Näinkö meille tiuskitaan, koska väsyneinä,
+niinkuin koirat juostuamme, metsästä palajamme.--Laita meille
+illallista.
+
+U:N EMÄNTÄ. Illallista? Oletteko sitä ansainneet?
+
+2:N MIES. Surma kitaas! Emmekö ole ansainneet?
+
+UNTO. Eukko, nyt kielesi hillitse.
+
+U:N EMÄNTÄ. Mitä haastelet sinä, sinä suotta-herra tässä?
+
+UNTO. Vielä yksi sana ja vihani liekehtii. Käy koreasti sisään nyt ja
+karhunkäpälä ehtoolliseksi pataan pane.
+
+U:N EMÄNTÄ. Sammakkoja pataan teille. (Menee vasemmalle).
+
+UNTO. Sua pitäisi mun kerran höyhentää, mutta ennen ohjaat kosken
+juoksun kuin kieron ämmän mielen.--Nyt sisään, miehet, polvianne
+levähtämään, atrioitsemaan ja sitten lepoon. Kuitenkin kaksi teistä aina
+vartiana valvokoon ja kaikilla aseensa tietyssä paikassa olkoon, sillä
+keltatukkainen peikko huonettamme uhkaa.--Mutta sisään kaikki. (Kaikki
+menevät vasemmalle, hetken kuluttua tulee oikealta Kullervo, Tiera,
+Käpsä, Viksari ja Tiimanen, jolla on tervas-roihu kädessä).
+
+KULLERVO (itseks.) Nämät kivet, nämät nurkat ja sopet Untolata
+muistuttavat; jo kirotun ilman sieraimissani tunnen.
+
+TIERA. Onpa Nyyrikki jo seurastamme pois.
+
+VIKSARI. Haastele hiljaa.--Hän jäi tuonne kannon taa.--Mutta kuinka
+käymme nyt käsin?
+
+TIERA. Kullervo, kuinka tuumailet?
+
+KULLERVO. Käy tuonne luoksi akkunan, Tiimanen, ja viritä tervas-soittos,
+että valoa pirtissä on, koska tappelemme. (Tiimanen menee vasemmalle).
+Tee niinkuin sanoin, ja tahtoisiko joku akkunasta ulospyrkiä, niin anna
+miekkas purra.--Nyt keihäs, kaari ja viini pois ja käteemme miekka, niin
+pirtissä vapaammin taistelemme. (Panevat tykäänsä pois muut aseet paitsi
+miekan).
+
+KÄPSÄ. Ovi auki murtakaamme.
+
+KULLERVO. Heräykööt ensin, emmehän elikkoja teurastamaan tulleet.
+(Vasemmalta valon kajastus). Tiimasen soitto syttyy ja heittää
+murhavalonsa Unnon huoneesen. Nyt siipiäsi rävistele, Untamoinen; koska
+lennät täältä.
+
+UNTAMOINEN (pirtistänsä). Mikä valo tämä? Ylös, mieheni! Ylös! Murha,
+murha ja poltto!
+
+KULLERVO. Nousipa hörinä ampiaispesään.
+
+KÄPSÄ. Nyt ryntäämme sisään.
+
+KULLERVO. Sen kohta teemme.
+
+UNTO (pirtistänsä). Ken olet sinä, joka hämmennät huoneeni rauhan?
+
+KULLERVO. Miksi kysyt? Kullervon äänen tunnet hyvin; Hiien kiljunata
+hirveämmälle se korvissasi kaikuu nyt.
+
+UNTO. Rosmo, mitä tahdot?
+
+KULLERVO. Kaiman kasvot tänä yönä sulle näyttää tahdon.
+
+TIERA. Unto, missä on kumppanini, missä on Korventaustan Kinnu? Hänen
+tapoit sinä; mutta nytpä tilintekoon käymme.
+
+KULLERVO. Nyt, Unto, kauhistu ja vapise. (Unto, miehinensä tulee
+rynnäten vasemmalta).
+
+TIERA. He tulevat.--Karatkaa kiin! (Kiivas taistelus; Unto pakenee
+vasemmalle, Kullervo kiirehtii perässä, ne muutkin Untolaiset, paitsi
+yksi, joka on kaatunut, välttävät ja Tiera kumppanineen vainoo heitä;
+kaikki katoovat vasemmalle. Pirtistä kuuluu kova huuto, meteli ja
+miekankalske. Kiili tulee vasemmalta ja kiirehtii perälle. Viksari
+rientää jälessään. Ja kaataa hänen miekallaan).
+
+VIKSARI. Tämä palkaksi pettäjälle, joka ystävänsä hädänhetkessä
+ylenantaa tahtoo.--Meillä on voitto siellä sisällä, kiitos olkoon
+Kullervolle, hän vimmatusti peuhaa. (Menee vasemmalle. Kullervo tulee
+kiskoen kauluksesta Untoa--joka on verinen ja näyttää vaipuneeksi--ja
+heittää hänen nurin keskelle teateria).
+
+KULLERVO. Mikä on nyt aatukses?
+
+UNTO. Ettei armoa Kullervolta rukoilla.
+
+KULLERVO. Myöhäistä se oliskin, koska kerran mittas täysi on.--Ota
+kuolos. (Pistää miekallaan Untoa, joka kuolee; Kullervo poistuu
+vasemmalle).
+
+TIERA (tulee). Tehty on askareemme, ja antoipa se meille kuumuutta
+hieman. (Tiimanen tulee, palava tervasroihu kädessä).
+
+TIIMANEN. Kuinka onnistui?
+
+TIERA. Hyvin, mutta luulen toki, että Käpsä tästä löylystä kylliksi
+sai.--Punertaa mar sinunki miekkas.
+
+TIIMANEN. Kaksi heistä nukutin: kuin hiiret he itsensä akkunasta
+viskasit ulos, mutta miekkani tämä heille satimeksi oli. (Viksari
+tulee pidellen päätänsä).
+
+VIKSARI. Sainpa aika kolauksen päähäni.
+
+TIERA. Ja minä otsaani aika sarven; katsos. Mutta kiitos Ukon, että
+tällä hinnalla pääsimme. Käpsä, luulen, on osansa saanut?
+
+VIKSARI. Hengetön on mies.
+
+TIERA. Siinä ihmisen loppu. Olkoot Hiiessä tämänkaltaiset partioretket.
+Että näin ihmisiä tappaa kuin rottia, se ei sovistu luonnolleni. Se on
+sanottu. (Kullervo tulee veripilkku otsassa). Tuossa tulee itse
+pääjuutas.
+
+KULLERVO. Tänne soittos, Tiimanen, sitä tarvitsen. (Menee, tervassoitto
+kädessä, vasemmalle).
+
+TIERA. Ken tappoi ämmän?
+
+VIKSARI. Kullervo, joka taistellessa temmelsi kuin hullu.
+
+TIERA. Kuin leimaus miekkansa vilahteli, ja nyrkkinsä, vieläpä
+kyynäspäänsä ja jalkansakin aika survauksia antoi, ja näytti kuin olisi
+hän uiskennellut vihamiestensä seassa, joita hän ympäriltänsä viskeli
+kuin meren vahtoa. (Valo virtaa vasemmalta). Mutta mikä loisto tämä?
+
+TIIMANEN. Hän on sytyttänyt huoneen.
+
+TIERA. Liian varhain. Peijakas, hän hätäilee. (Kullervo tulee).
+Kullervo, nyt tyhmästi teit, saakelin tyhmästi.
+
+KULLERVO. Tämähän ihanata on.
+
+TIERA. Periköön sun Hiisi, mies! Mahdotonta mitään enään pelastaa, koska
+jo käy joka lävestä ulos tuli ja sauhu. (Kova valo vasemmalta).
+
+KULLERVO. Päreetpä katossa tulen näin pikaisesti levitit.
+
+TIERA. Näinpä sinä aarteet käsistämme temmasit.
+
+KULLERVO. Eipä aarteet siellä; niitä muualta etsikää, jos heitä
+ensinkään Untolan tienoilla löytyy.
+
+TIERA. Mutta olvi meni, emmekä nyt kaulaamme kastaa saa.
+
+KULLERVO. Nauriskuopassa, nummen töyryllä tuolla, olvitynnyrit
+käsitätte.--Mutta enemmin puita tulelle. Tässä on aika halko. (Kiskoo
+Unnon ruumiin vasemmalle.--Tultuansa takaisin). Tule lisäksi loimoon
+sinä myös. (Kantaa pois sen kaatuneen Untolaisen).
+
+VIKSARI. Yhteen iloon kaikki. (Vie Kiilin ruumiin vasemmalle). Tiimanen.
+Tästä nousee ankara palo. (Kullervo ja Viksari tulevat).
+
+KULLERVO. Nyt riehu, tuli, pimeässä yössä! Sua katsella tahdon tuolta
+vuoren harjanteelta. (Menee).
+
+TIERA. Hurjaa, ilkeätä tämä leikki, jo mieleni käy karmeaksi.
+
+VIKSARI. Olvi lievittäköön mielen.--Tule, Tiimanen, kanssani oltta
+kuopasta tuomaan. (Viksari ja Tiimanen menevät; Nyyrikki tulee).
+
+TIERA. Mutta tuota rahia, joka makaa tuossa kedolla, nyt tarvitsemme.
+(Menee oikealle).
+
+NYYRIKKI (yksin). Tämä hirveätä on katsella; mutta nytpä sodan
+nähneekseni sanoa taidan. (Tiera tulee kantaen rahia, jonka hän asettaa
+keskelle teateria ja istuu). Tiera, jos totta sanon, niin karvani
+pöyhistyy tätä katsellessa. (Tulipalo vasemmalta valkaisee aina).
+
+TIERA. Kumppanini, käy istumaan, niin haastelenpa sulle jotain. (Istuvat
+vastuksiin, jalat kahdenpuolen rahia). Kernaasti myönnän, että juttelet
+oikein ja lausun kerran vielä, että on tämmöinen menetys koiramaista;
+mutta jos toki asian oikein harkitsemme, niin luulenpa täytyvämme
+peräänantaa, että olivat mar Untolaiset ansainneet pienen löylytyksen.
+Heidän menonsa, liionkin näinä viimeisinä aikoina, olivat kovin
+nuhteenalaiset, sitä ei kieltää taida.
+
+NYYRIKKI. Verta imeviä petoja he olit.
+
+TIERA. Mutta teoistansa ei enään sanaakaan; he palkkansa saaneet ovat.
+Emmehän tiedä, ystävä Nyyrikki, missä meidänkään nahkamme viimein
+naulitaan.
+
+NYYRIKKI. Emmepä tiedäkkään.
+
+TIERA. Ei yhtään.
+
+NYYRIKKI. Mutta toiset kumppanimme, he pääsit kaikki ehjin turkin
+vihaisen sodan hampaista?
+
+TIERA. Oi Nyyrikki ystäväni! Käpsä ei tämän yösen perästä enään leipää
+jäyrä; kaiken tarpeensa hän saanut on.--Mutta tuossa on olvi. (Viksari
+ja Tiimanen, toinen kantaen haarikkaa, toinen kiulua, tulevat). Kaikki
+istukaamme, ja tehköön olvi parastansa. (Viksari ja Tiimanen istuvat
+maahan likelle rahia. He juovat). Mutta pois on Kullervo seurastamme.
+
+TIIMANEN. Hän vuorelta tulen loimotusta katselee.
+
+NYYRIKKI. Se taitaa häntä ilauttaa! Eikö osoita tämä miehen peikollista
+sisua? Hiien sukua se mies.--Uskotteko, että ilman näitä vikkeliä
+jalkoja, jo minäkin häneltä olisin surmani saanut? Noin korkean kiven
+hän perääni viskasi. (Osoittaa kädellään). Noin korkean. Uskottenko
+sitä? Mutta silloinpa kelpasi Nyyrikille maa.
+
+VIKSARI. Se konna mieheksi.
+
+TIERA. Hän pahoin siinä teki, pahoin.
+
+VIKSARI. Mutta kuinka korkea se kivi?
+
+NYYRIKKI (osoittaen kädellään). Noin korkea.
+
+VIKSARI. Täynnä koiruutta se mies.
+
+TIERA. Paljasta koiruutta.
+
+VIKSARI. Hänen tunnen.--Mutta sen kiven korkuus taasen?
+
+NYYRIKKI (aina osoittaen kädellään) Noin korkea, sanoin minä.
+
+VIKSARI. Juuri niin korkea?
+
+NYYRIKKI. Juuri niin.
+
+TIERA. Ha ha ha! Tarkka silmä, joka noin tuuman päälle määrätä taitaa.
+(Juo ja tarjoo muille).
+
+NYYRIKKI. Asia on, niinkuin sanon.
+
+VIKSARI. Ja vakaasti haasteltu, niin onpa hän suuri vintiö, tuo
+Kullervo.
+
+NYYRIKKI. Senhän sanoin ja sanon vielä, ettei sinä ilmoisna ikänä
+hänelle kunnian kukko laula. Minä Nyyrikki olen, mutta jos
+käytettäisiinkin minua vaikka tunkiona, kuin vaan siivosti ja kunnialla
+halki mailman vaellan, niin kenpä on meistä viimein ensimäinen, hänkö
+Kalervon poika tuolla, vai minä?
+
+VIKSARI. Se, joka tunkiokasana kunnian loisteessa halki mailman vaelsi.
+
+TIERA. Oikein! Saas tästä, Nyyrikki.
+
+NYYRIKKI. Nyyrikki Karjalasta.
+
+TIERA. Sielläkö sukusi suuri?
+
+NYYRIKKI. Likeltä Venäjän rajaa kotoisin olen ja olenpa vanhempaini
+ainoa poika. Mutta emo kurja humalaan kuoli ja karkasi isä pojastansa.
+Läksinpä viimein tietä tallustelemaan ja tapasi mun muuan härkäkarjan
+ajaja, joka turvattoman penikan huomaansa otti ja eräälle
+ruokakauppias-ämmälle mun orjaksi myi, myi pojan kolmeen piirakkaan ja
+yhteen lihamakkaraan.--Mutta tarvitseeko mun hävetä sitä?
+
+TIERA. Ei tarvitse. (Tiimanen nukkuu).
+
+VIKSARI. Se on sun kunnias.
+
+NYYRIKKI. Orja tahi vapaa, yhtä kaikki, kuin onnemme osaan tydymme vaan;
+ja suruton on orjan elo.--Mutta häijy naasikka oli tämä eukko, äkeä kuin
+suola kuumassa uunissa. Toki palvelin häntä vuosia seitsemän, kunnes
+viimein kohtaus juuri kummallinen mun siirsi hänestä ainiaksi. Näinpä
+tapahtui: Muija kerran pesoansa huuhtomaan läksi ja minä kohta kirnusta
+maidon-kuorta koukkeilemaan. Mutta, hyvät ystävät, kuinka kävi? Kirnu
+kaatui--no sinä suuri Jumala! kirnu kaatui, minä luihkasin ja katselin
+kauhistuen, kuinka ympäri permantoa lainehti maito.
+
+TIERA. Hirveä kohtaus!
+
+NYYRIKKI. Te, silloin nahkaani pistettyinä, mitä olisitte tehneet?
+
+VIKSARI. Katkerasti itkeneet.
+
+NYYRIKKI. Auttoiko itku siinä, ystäväni, auttoiko itku siinä? Ei, vaan
+karata päätin ämmästä ja onneani koettaa. Mutta ennen lähtöäni, söinpä
+parhaat palansa, söin itseni täyteen kuin kiiliäinen ja mitä en jaksanut
+tuhkaan viskasin, särjin astiansa, vesisaavinsakin vielä kaasin, kaikki
+sekamelskaan myllersin ja sitten pois, mitä käpälät kestit.
+
+VIKSARI. Mikä rohkeus!
+
+NYYRIKKI. Mitäs teki?
+
+TIERA. Mutta sitten?
+
+NYYRIKKI. Jouduinpa paimeneksi äveriäälle pohatalle; myös ankaran kiivas
+mies: mutta kuitenkin, häntä palvellessani vuosia kymmenen, vaan kerran
+selkääni sain. Mitä todistaa tämä?
+
+VIKSARI. Isäntäsi hyvää kärsiväisyyttä.
+
+NYYRIKKI. Se luontoni vikkelyyttä todistaa. Jos, toisen orjana, selkääsi
+säästellä mielit, niin elä siinä kuhnaile eläkä kahnaile, vaan pujehtele
+kuin salakka, ja kerkeä, kuin tulen leimaus, vastaamaan ole, koska
+jotain sulta kysytään.
+
+VIKSARI. Parempi vielä, jos vastaat jo vähän ennen kuin kysymys
+tullutkaan on.
+
+TIERA. Ha ha ha! veitikka, sinä.
+
+NYYRIKKI. Vikkelyyttä siinä tarvitaan.
+
+TIERA. Mutta sitten, sitten?
+
+NYYRIKKI. Kaatoipa multa kontio naudan, ja karkuun lähdin taas ja aina
+seurasi mua onni. Nyt on virkani lintuja murhata ja, sitä harjoittaissa,
+viimein, luulen minä, kiikahdan rakohon mustan mullan. (Viksari on
+nukkunut). Usko minua, ystäväni, meitä kaikkia kerran musta kuolo päähän
+koppaa.
+
+TIERA. Yksi toisensa perään hän meitä maahan nuijii, juuri niinkuin uni
+tällä hetkellä tässä nyt; ja uni on kuoleman esikuva. Tässä taidamme
+selvästi nähdä, kuinka se kuoppasilmä täällä kanssamme peuhaa. Vähän
+aikaa sitten, keikuit vielä pystyssä meidän kaikkein päät, mutta onpa
+meistä kaksi jo kumartunut, ensiksi Tiimanen, Viksari sitten, ja nyt
+siis on vuoro meidän, mutta kumpi meistä kahdesta nyt ennen koukistuu,
+sitä nyt haarikan kanssa koettaa tahdomme.--Saas tästä. (Juo).
+
+NYYRIKKI. Me juomme. (Juo).
+
+TIERA. Iloinen mies.
+
+NYYRIKKI. Joka päivä iloinen ja huviksi kaikille, joilla edes luskakin
+lämmintä verta sydämessä on. Tarinoita taidan yöset läpitse ja
+arvoituksistani ei loppua tule.--»Taivaan kiero vei meilt' päivän
+tiedon pellon voiteen päältä»; siinä on yksi kohta. »Viisi pitää, viisi
+pieksee tiaisen nokkaa kannon päähän»; arvaas se. »Hevoinen hyppää
+hyrskyttää, pitkin rantaa rouskuttaa, suovesi hulisee, kultavesi
+kulisee»; mikä semä? »Kilkkaas kalkkaas, kivinen pelto, rautanen äes
+koivun kuorest siemen»; entäs semä? Mutta mitä sanot muistostani?
+Taidanpa laulaakin. (Laulaa).
+
+    Saappas täältä, ystäväin,
+    Sä kurja Keikkaveikko,
+    Kumauta poskehes
+    Ja irvistä kuin peikko.
+
+Jo karjassa käydessäni tämän laulun opin. Mutta mitä äänestäni lausut?
+Mutta juodaan, rakas veljeni, Tiera, oma ystäväni, juodaan!
+
+TIERA. Näinpä juomme. (Juo ja tarjoo sitten Nyyrikille). Vedä naamaas,
+että naukuu. Kas niin, sinä poika iloinen. (Itseks.) Olvi, näen, tekee
+totta, tekee.
+
+NYYRIKKI. Iloisia molemmat. Usko minua, niin pidänpä sua korkeassa
+arvossa ja ylistän sua aina, sillä kunnon mieheksi sun tiedän. Kuinka
+hävyttömästi, kovin hävyttömästi Majamäen Kyynikiltä, että syyttää sinua
+poika-nallikkansa isäksi sinua, nainutta, kunnian urosta! Sentähdenpä
+minä, jutun korviini saatuani, lausuin kohta ja vannoin, että on se vale
+ja väärä puhe.
+
+TIERA. Häh?
+
+NYYRIKKI. Näpäkärsä lunttu, tämä Kyynikki; mutta kuiva raiska karisee
+hännästä.
+
+TIERA. Mikä olet sinä miehiäsi?
+
+NYYRIKKI. Me juomme ja iloitsemme!
+
+TIERA. Majamäen Kyynikki! Olisiko sinun tekemistä tämän asian kanssa?
+
+NYYRIKKI. Ei yhtään, mutta onpa minulla kaksi korvaa, joilla mailman
+maineita kuulen; mutta aina, koska tämän asian kuulin, niin olinpa sun
+puolusmiehes.
+
+TIERA. Puolusmieheni, sinä? Kokkare.
+
+NYYRIKKI. Huolisinko siitä?
+
+TIERA. Rääpäle.
+
+NYYRIKKI. Olkoon. (Nousee istumasta).
+
+TIERA. Lurjus.
+
+NYYRIKKI. Vaikka.
+
+TIERA. Sinä muistuttelet minua Kyynikistä?
+
+NYYRIKKI (laulaa).
+
+    Saappas täältä, ystäväin,
+    Sä kurja Keikkaveikko...
+
+(Nyyrikki poistuu, sillä Tiera, kovin päissään, nousee istumasta).
+
+TIERA (yksin). Nyyrikki! Mihin pujotit itses, kärppä? Jos puoleksi niin
+paljon oltta juonut olisit kuin minä, hurja poika, niin etpä nahkaasi
+näin vikkelästi pelastanut olis, vaan niskaharjaksista sinua nyt vähän
+kiristäisin, kärppä.--Majamäen Kyynikki!--Tieran oma asia. (Kullervo
+tulee oikealta; muotonsa osoittaa kauhistusta).
+
+KULLERVO. Jos toki sammuis tämä palo!
+
+TIERA. Senpä itse sytytit.--Mutta missä olet viipynyt?
+
+KULLERVO. Vuoren harjulta katsellut olen tuota punerrusta taivaan
+kumossa päällä tämän lainehtivan tulen, ja Untolaisten vereksi se näytti
+ja tämän tiesin työkseni. Vielä katsahtelin, muiston silmällä, kuolon
+saalista isäni huoneessa ja tiesin tämän työkseni; näin tuskasta
+punehtuvan Ainikin, näin Ilman emännän pihallensa kaatuvan ja kaikki
+teokseni tiesin. Silloin, Tiera, huokauksen kuulin, kuin monen kosken
+pauhun, pohjoisesta käyvän; myrskynä se ohitseni meni, murheellisesti
+valittaen ja valituksellansa pimeän avaruuden täytti. Männyt vuoren
+kiireellä, kuivettuneet, sammaleiset, vapisit ja vinguit tämän vihaisen
+vihurin kynsissä ja kirkuen yösijoiltansa kotkat pakenit. Ja
+kostohuudon päälleni tässä myrskyssä mä kuulin ja sentähden kamo synkeä
+mua painaa, enkä päältäni sitä viskata voi.--Tiera, tehty ompi koston
+työ, tehty kaikki ja mihin käyn nyt enään käsin? Tyhjyydessä kauhun
+mieleni huohuttaa, hirmun merta pohjatonta mittailee, mutta eipä pohjaa
+löydä, vaan taasen takaisin kiirehtii ja väkivaltaisesti henkeänsä vetää
+eikä rauhaa saa.--Mutta ettei jo sammu tämä palo.
+
+TIERA. Anna palaa vaan.
+
+KULLERVO. Nouse sateen hattara ja tukehuta hurja liekki!
+
+TIERA. Tässäpä nyt mahtisi lukeaksi näemme; annappas, jos hattara sua
+kuule.
+
+KULLERVO. Mies, elä pilkkaa tee, mieleni on kuin ukonpilvi synkeä ja
+kamoittava.--Tiera, tämä valkea mua vaivaa.
+
+TIERA. Sinä hullu, sen itse viritit.--Mutta peijakas! koska vaivaa sua
+liekki, niin mene Hiiteen sen vaiheilta, koska ei hattara sua tottelevan
+näy.
+
+KULLERVO. Hävitys ja kuolema! sinä vimmattua kiusaat, porsassilmäinen
+juoppo. Malta sanas, mies, sun muuten pian moneksi repiä taidan.
+
+TIERA (menee ja kyhnäsee Viksaria). Viksari, nous ylös; tästä tulee
+tappelus.
+
+KULLERVO (itseks.) Mun murhe voittanut on. Mihin astelen nyt? Kenties
+isäni huoneesen? Siellä ehkä Kimmo mua kohtelee kuin ystävä; muilta maan
+piirin päällä en leppeyttä vartoa taida.
+
+TIERA (tarttuen Kullervon käsivarteen). Porsassilmäinen, sanoit sinä, ja
+juoppo, mutta näistä sanoista tahtoisin tarkemman selityksen.
+
+KULLERVO. Hellitä!
+
+TIERA. Ensisten selko asiasta. Minä tahtoisin sinulta, näetkös, kysyä
+yhtä seikkaa.
+
+KULLERVO. Juovuksissa olet; lähde tiehes. Hellitä käteni!
+
+TIERA. Juovuksissa? Kas siinä yksi pykälistä.--Viksari, nous ylös,
+Viksari.
+
+KULLERVO. Pidä rauha, ystäväni.
+
+TIERA (aina halliten K:voa käsivarresta). Sinua en juuri pelkää, ehkä
+vahvakin olet ja vihassasi hirmuinen.--Mutta tahtoisinpa sinulta kysyä
+yhtä asiaa.
+
+KULLERVO. Käy tyköäni.
+
+TIERA. Porsassilmäinen, sanot sinä?
+
+KULLERVO. Niinpä sanoin.
+
+TIERA. Sinä todistat sen? Tästä tullaan vähitellen selville poluille.
+
+KULLERVO. Sinä kiusankappale! (viskasee tyköänsä Tieran, joka kiirahtaa
+nurin. Kullervo menee).
+
+
+
+
+Viides Näytös.
+
+(Kalervon huone. Tumma yö. Kimmo mielipuolisena, seisoo keskellä
+huonetta).
+
+
+KIMMO. Ha ha ha! Onpa valkeus taivaassa nyt kallista, koska näin
+tummasti ja säteetönnä loistaa tänne ylijumalan ikuinen loimo, ja päivän
+melkein yöksi muuttaa. Mutta muistuttaapa tämä päivä päivää toista
+menneestä ajasta. Näin himeä ja sumuinen oli myös se, jona karastetusta
+kaaresta vinhan nuolen miehen hartioihin ammuin, että nurinniskoin
+kiirahti hän tanterelle. Mutta suohon syvään hänen kätkin, ja olispa
+kaikki hyvin, jos ei korvani sieltä tuota huuhkaimen huutoa kuulisi,
+joka lakkaamatta kaikuu tänne. Tahi hairausko kaikki olis, vale
+korvissani tämä ääni? Sillä tuntuu kuin ei istuisi pääni juuri oikeilla
+tiloilla, vaan viistoon vetäisi. Eikä ihme, koska vuorokausia kolme sen
+päällä seisonut olen.--Mutta mene maata taasen, Kimmo, mene maata, ja
+vedä peitto yli pääs. (Päätyy makaamaan erääsen huoneen loukkaasen.--
+Kullervo tulee).
+
+KULLERVO. Autio on pesä, josta kotka sekä emän että pojat vienyt on; se
+ahne kotka, kuolo, on riistänyt tämän pesän tässä kuusten juurilla.--
+Kylmä ompi emon hiilos, isän kiuas kylmä ja silta tuossa siivoomaton;
+se ennen sisareni lakasema, hänen lehdittämänsä. Missä nyt asuntonne,
+tämän huoneen entiset lämmittäjät ja siivoojat? Siellä, mihin saatoin
+teidät minä, joka seison tässä kuin kulon polttama honka öisillä
+ahoilla, ja tyhjyydessä, jonka itse tein, nyt tahtoni mukaan meuhata
+saan. Oi! nyt öitten yö on tullut, kaikki kansat maata menneet ja
+ainiaksi nukkuneet; minäpä vaan valveille jäin, omistajaksi asuttoman
+mailman, jossa suukaimaa ei löydy, ei kylänmiestä, jonka luoksi menisin
+hämärän-aikaa viettämään. Ja tällä yöllä ei tuuli käy, ei metsä humise,
+eikä kehräile siikko sammaleisella kalliolla; sen tyyneys on ikuinen, ja
+pimeys tyyneyttä syleilee. Oi aamuton yö! Untolan palo leimuu!--Pois
+paita rautainen, sinä poveani ahdistat! (viskasee rautapaidan päältänsä
+lattialle. Kimmo heräyy).
+
+KIMMO. Ken häiritsee uneni?
+
+KULLERVO. Kimmon ääni!
+
+KIMMO (tulee esiin). Mitä tahdot, mies?
+
+KULLERVO (likistäen Kimmon kättä). Terve, ystäväni! sun luulin tästä
+murhe-huoneesta jo kauvas siirtyneeksi, mutta kohtaanpa sun vielä ja
+iloitsen, sillä tuska mieleni käsitti, koska yksin tässä seisovani
+luulin.--Minä tulen Untolasta.
+
+KIMMO. Terve tuloa huoneesemme, korkea ruhtinas!
+
+KULLERVO. Mitä haastelet?
+
+KIMMO. Tämä huone on matala.
+
+KULLERVO (itseks.) Näyttää kuin ei tuntisi hän minua, vaan tuijottelee
+päälleni kuin mieletön. Hän järkensä on kadottanut.
+
+KIMMO. Tässä huoneessa ankara Kalma kävi ja kaikki kontoonsa tunkkaiseen
+vei, vaan Kimmon jätti, ehkä työläästi hänkin pelastui sen kourista.
+
+KULLERVO. Nämät tapaukset tiedän.--Kuinka on laitas?
+
+KIMMO. Paremmin toki. (Huokaa).
+
+KULLERVO. Ole iloinen, ystäväni!
+
+KIMMO. Ei aikaa iloon, koska salaisuutta mun mietiskellä täytyy.
+
+KULLERVO. Mikä on se salaisuus?
+
+KIMMO. Saitko tiedon, mies? Syvällenpä se maahan kätkettiin.
+
+KULLERVO. Kimmo, elä katso päälleni noin aaveen tavalla!
+
+KIMMO. Mistä maasta olet?
+
+KULLERVO. Nyt leikkiä lasket. Sinä et tuntisi Kullervoa, kumppanias
+Untolan päivistä?
+
+KIMMO. Hänen tunsin, mutta nyt en häntä nähnyt ole, sitten kuin tästä
+hän läksi, puetettuna rautapaitaan. Sinä, kenties, sanoa taidat, missä
+nyt löytyy keltakiharainen mies?
+
+KULLERVO. Hän on tässä; Kimmo, minä Kullervo olen.
+
+KIMMO. Ammenna sitten, taivas, kirousta päällensä niin kosolta kuin
+ennen, koska rapaa sadoit, tahi niinkuin meri, koska se vettä vuosi:
+sumea on tämä tarina, mutta kaukaisimpia aikoja se kertoilee.
+
+KULLERVO. Sinä kiroilet?
+
+KIMMO. Sen te'en, mutta tuumailtuani enpä oikein tiedä, ketä ennen mun
+kiroilla pitäis, häntä vai itseäni.
+
+KULLERVO. Jätä kirous ja ole iloinen!
+
+KIMMO. Iloinen kuin pääsky eikä murhetta yhtään!
+
+KULLERVO. Oikein! Iloisia olla tahdomme ja hauskasti asumme tässä
+kahdenkesken: sinä ehtoisilla saaliinesi järveltä palajat, minä metsän
+korvista, ja niin yhdymme tähän iltapystyä viettämään.--Mutta nytpä
+valoa ja lämmintä tarvitsemme. Mistä löydän tulukset, missä on karkku,
+pii ja taulaa? (Etsii kiukaalta). Loimottavan tulen teen. Tässä ovat.
+(Iskee). Kaikki käy hyvin! Näetkös, minä isken kuin Ukko pilvien päällä.
+
+KIMMO. Miksi ansaitsisin lavolla poltettaa?
+
+KULLERVO. Mitä haastelet? Toisella tavalla leikkiä laske!
+
+KIMMO. Tapahtukoon mitä jumalissa päätetty on; mutta saata tänne tuohta
+sata pihtiä ja tervaksia tuhatta rekeä, sillä olenpa sitkeätä juurta
+enkä juuri leikin menehdy.
+
+KULLERVO (itseks.) Häntä turhaan manaan.
+
+KIMMO. Et toki mua teurasta kuin karitsaa; käyppäs ensin vähän
+rinnusteloon. (Astuu uhaten K:voa kohden).
+
+KULLERVO. Mikä aikomukses?
+
+KIMMO (astuu takaisin ja sieppaa käteensä rahin, jolla uhkaa K:voa).
+Sanoman ihmisten pitää: kalliisti henkensä Kimmo myi.
+
+KULLERVO. Siivosti, mies! (Tempaa häneltä rahin, jonka hän viskasee
+pois). Jos vihakäsin mua kohden vielä liikahdat, niin ulos huoneesta
+joudut. (Rupee taasen tuluksiin).
+
+KIMMO. Mies, sinä karvani pöyhistymään saatat. Mikä voima sun suosta
+nosti, johon vuosia kymmeniä sitten sun syvälle hautasin?
+
+KULLERVO. Käy järkees, Kimmo, ja havaitse entinen toveris, Kullervo.
+
+KIMMO. Sen valehtelet; Kullervo merkkiä otsassansa kantoi ja sentähden
+häntä tähtipääksi sonniksi kutsuttiin, Untolan Tähtiöksi.
+
+KULLERVO (heittää kädestänsä tulukset. Itsekseen). Pimeys olkoon,
+pimitköön järkeni valo myös, niin kuin häneltä tuossa; ehkä vähemmin
+tuntisin kauhistuksia näitä.
+
+KIMMO (ottaa laattialta rautapaidan ja viskasee sen Kullervoa kohden,
+joka toki väistää). Mene Hiiteen, Untolan peto! (Juoksee ulos).
+
+KULLERVO. Tämähän on kuolemata kamalampi. Aatus hämmästyy, koska
+elinkauttani taakseni katsahtelen, enkä tiedä miksi synnyin tänne ja ken
+mun synnytti, en tiedä. Kaikki sekoitus on ja hirveä yö!--Jos rukoukseen
+kävisin, häneltä armoa anoisin, joka pilvi-vuorilla vallitsee?--Mutta
+maksaisko se vaivaa? Sinä mieletön! Korvansa ennen kirahduksen pienen
+lintuisen mailman ääristä kuulisi, kuin Kullervon äänen, vaikka ämyrillä
+hän huutais, että kajahtelis avaruus. Pois rukous ja kyyneleet! nyt
+keinos ainoa on kuolon tie; kuolla tahdon, jo ennen päivän nousua astun
+Tuonen sumuiseen ilmaan.
+
+KALERVON EMÄNNÄN ÄÄNI (maan alta).
+
+KULLERVO. Mikä ääni tämä? Lemmen lintuhan se lauloi. Emoni ääni, joka
+kaikui Manalasta, nimeäni mainiten!
+
+K:N EMÄNNÄN ÄÄNI. Kullervo!
+
+KULLERVO. Hänen äänensä! Kaiju, ääni, veisaa menneistä kevä-ilmoista,
+laula kehtolaulu, ja kuuntelenpa kaiken yön enkä kuolemaan riennä.
+
+K:N EMÄNNÄN ÄÄNI. Kullervo!
+
+KULLERVO. Minä kuulen. Mitä tahdot?
+
+K:N EMÄNNÄN ÄÄNI. Tuskas, poikani, hautani levosta mua pakoittaa
+käymään. Mutta voi, minä en sitä lievittää taida! Yksi koetus toki:
+Ukkoa pilvein päällä rukoilla tahdon edestäsi, vaikka kovin rikkonutkin
+olet. Minä riennän.
+
+KULLERVO. Sinä lempeä ääni, mun vielä hetken saatat elämään. No, siks'
+kuin aamu koittaa. Huomisaurinko ei näe enään miestä. Mutta huoneessa
+tässä, tässä kauhistuksen kodossa en viivyttele; metsään riennän. Oliko
+se emoni ääni, jonka kuulin, vai hourailinko? En tiedä.--Mutta metsään
+nyt. (Menee).
+
+
+
+Näytelmälaitokset muutetut.
+
+(Yö; metsäinen seutu. Sinipiika tulee).
+
+
+SINIPIIKA (itseks.) Loista, kuu, ja osoita Kalevan sankareille tie,
+salakarit heille kaikki tarkasti näytä, ettei venheensä särkeyis, koska
+Pohjaan he matkustavat kirjokansista Sampoa saamaan. Surmasi hirmuinen
+Kullervo Pimentolan kauniin tyttären, mutta silloinpa katkesi side,
+joka Pohjolan ja Kalevalan sovintoon liitti, ja toisiansa vastaan nyt
+taasen kääntyivät sukukuntain aseet, ja onnen ikuisen nyt maamme periä
+taitaa. Jos ompi niin, niin kasvoipa tuhosta onni.--Loista, kuu, ja
+kirkasta tiensä. Mutta kosken alle, tuohon, he venheinensä pysäyvät. He
+ehkä päivän nousua siinä odottavat.--Nyt miestä kolme maalle astuvan
+näen, ja tätäkohden he käyvät. Tunnenpa heidän, tunnen viisaan
+Väinämöisen, seppä Ilmarin ja nuoren Kaukomielen. He kaiketi tietänsä
+tutkistelemaan käyvät ylitse niemen tässä.--Mutta ken lähestyy tuossa?
+Ei ole se elokas mailman tämän, vaan haahmo muuamen kuolleen. Lumikelmeä
+hän on ja vauhkosti hän astelee. (Kalervon emännän haamu ilmestyy.)
+
+HAAMU. Terve, neitoinen! Olen mä haamu kuolon maasta, mutta ennen,
+eläissäni täällä, näitä tienoja polkeissani, olinpa emäntä Kalervon ja
+onnettoman Kullervon äiti. Ja hänenpä tähtensä nyt hautani levosta
+läksin, kävin pilvien hallitsijaa rukoilemaan, että toki hän armahtais
+miestä kohtalossa kiukkuisessa; mutta turhat kaikki huutoni, ei kuule
+hän emon ääntä. Sentähden sinua nyt rukoilen, Havulinnan armas neito,
+sinua Ukko jumalan suositelmaa, ettäs välittäjäkseni rupeisit, koettaen
+lepyttää Pitkäisen mieltä kohtaan poikaani onnetonta.
+
+SINIPIIKA. Oi haamu Tuonen maasta! miksi armoa anot miehelle, joka armon
+niin ylpeästi katsoo ylen, rikoksesta rikokseen heittäypi, taivasta ja
+maata pilkaten?
+
+HAAMU. Masentunut on jo mielensä ja metsiä käy hän murheissansa.
+
+SINIPIIKA. Hirmutöitä täynnä on tiensä.
+
+HAAMU. Kova onni tiensä pahoin käänsi.
+
+SINIPIIKA. Sulle asian ilmoitan: Koetinpa kerran, ajalla vielä
+otollisella, tiensä oikealle kääntää, mutta neuvoilleni nauroi hän ja
+virnaten mun tyköänsä poisti. Poikas, emo koito, on itse syypää
+kohtaloonsa kovaan.
+
+HAAMU. Ei muistele syitä äiti, hän lastansa lempii vaan.--Armas impi,
+hän viatonna rinnoillani maannut on.
+
+SINIPIIKA. Silloin karitsa viaton, nyt verellä tahrattu peto.
+
+HAAMU. Kaunis oli hän helmassain, se pienoinen.
+
+SINIPIIKA. Mene rauhan kammioosi, kurja vaimo.
+
+HAAMU. Se hopea-sauvasein!
+
+SINIPIIKA. Hän unohda pois!
+
+HAAMU. Sinä omenani kultainen! Silloin helmani nailmas oli ja sinä mun
+mailmani päivänpaiste.
+
+SINIPIIKA. Sua surkuttelen, mutta muuta en voi sinua kohtaan.
+
+HAAMU. Mitä tiesit silloin, poikani? Mitä tiesin minä? (Peittää silmänsä
+ja itkee).
+
+SINIPIIKA. Oi haamu armahin! sun murhees sydäntäni leikkaa. Vaimo, käy
+tuonen tupaas takaisin; pyyntösi täyttää tahdon ja poikasi edestä
+pilvien Pitkäistä rukoilla.
+
+HAAMU. Sinä lupaat sen?
+
+SINIPIIKA. Lupaan ja vannon.
+
+HAAMU. Sua kiitän, ihana impi, ja toivon sulle onnen kaiken.--Mutta
+rientää mun täytyy täältä. (Katoo).
+
+SINIPIIKA. Ääneni tykönsä koroittaa tahdon. Jos tulta hän iskee
+pauhinatta, niin suostuu hän pyyntööni ja lempeä mielensä on, mutta jos
+jyräys leimausta seuraa, niin hyvää ei odottaa voi. (Rukoillen).
+Hallitsija korkeuden, sua, toisen puolesta rukoillen, nyt lähestyn.--Ei
+tahdo hän vastausta antaa. Sä armahda onnetonta poikaa Kalervon.
+(Leimaus ja hiljainen jyrinä). Nyt mielensä ankara on.--Häntä armahda
+katalan emonsa haamun tähden. (Leimaus ja kova jyrinä. Sinipiika juoksee
+pelästyneenä pois. Kullervo tulee).
+
+KULLERVO. Mua vaivaa tämä ilma: tulen leimahtaissa kummituksia hirveitä
+pilvissä näen, uroita tulipunaisilla otsilla liikkuu siellä irvistellen
+tännen; ja hongat tuossa, koska väläys taivaalla käy, muuttuvat
+peikoiksi partaisiksi ja uhaten päälleni silmänsä iskevät.--Mitä
+tahdotte minusta? Rauhassa mun kuleksia suokaat kanerva-kankaalla tässä;
+ollaan sovinnossa me, koska käyvät sotaa luonnon voimat.--Ystävät! Mitä
+sanoisin nyt?--Kas tuota pilven-nokkaa tuossa, avattu lohikärmeen kita;
+se hien otsaani pakoittaa. Elä katso sinne, vaan maahan silmäs luo ja
+jatka ties. (Katselee ympärillensä). Tämän seudun tunnen. Riekkokangas?
+Oi keto kirottu! Tässä tuskitteli impi nuori, tästä niinkuin kurja
+pääsky kiirehti hän koskeen, jonka kohinan kuulen.--Sinä vaisu ääni
+Manalasta, joka tänne saatoit miehen, sinä kaiketi Hiien olit.--Mutta
+käyköön näin. Tämä paikka on oiva päätösmerkki retkelleni täällä, tässä
+kuolla sopii, tässä kanerva valittaa ja itkee. (Vetää miekkansa
+tupesta). Olethan, miekkani, verta syytöntä juonut, miksi siis et
+syyllistäkin joisi? Vastaukses äänettömän ymmärrän; sinä himoot, kirkas
+teräs, vereeni virumaan päästä. Mutta ken tulee? Mene hetkeksi huotraas
+vielä (Väinö, Ilmari ja Lemminkäinen tulevat).
+
+ILMARI. Vuoden aika on jo myöhä, mutta pauhaa vielä ukkoinen.
+
+VÄINÖ. Se syksyä lenseätä ennustaa.
+
+ILMARI. Salamoita näin kestäviä en muista nähneeni vielä. Tuntui kuin
+olisi taivas vihoissansa maan tahtonut kartuksi polttaa.
+
+VÄINÖ. Yö, tämmöinen kuin tämä, on kamoittava, mutta juhlallinen.
+
+ILMARI (havaitsee Kullervon). Ken siinä? Ihminen vai aave? Kullervo!
+(Vetää miekkansa ja aikoo pistää K:voa, mutta Väinö estää häntä).
+
+VÄINÖ. Mielesi malta!
+
+ILMARI. Pois edestäni!
+
+VÄINÖ. Seis, mies!
+
+ILMARI. Enkö kostaisi naiseni verta?
+
+VÄINÖ. Katua taitaisit toki, koska tehty on työ.
+
+ILMARI. Katua? (Lemminkäinen tulee).
+
+VÄINÖ. Nyt ei verenvuodatusta.
+
+LEMMINKÄINEN. Miekkasi huotraan pistä ja anna kurjan elää.
+
+ILMARI. Päästäkää minua!
+
+LEMMINKÄINEN. Ei askeltakaan.
+
+VÄINÖ. Katsos muotoansa; hänen päällensä tahdot miekalla käydä?
+
+ILMARI. Hän naiseni armaan murhasi, verisesti surmasi Pohjolan kauniin
+tyttären. Ainiaksi iloni ja onneni hän vei, tuo rosmo tuossa, ja jätti
+mulle nokimustan mielen.
+
+VÄINÖ. Mieltä mustempaa vielä kantaa hän. Oi muotoansa kamalaa! Sydän
+kärsii silmän häntä katsellessa. (Kullervolle). Mies, miksi seisot siinä
+niinkuin jäätynyt, kuin ales pilvistä viskattu ja ensi kerran näkisit,
+kuinka eletään alhaalla täällä? Onko henkeä sinussa?
+
+KULLERVO. Pilvistä.--Mitä tahdot?
+
+VÄINÖ. Taidat siis toki puhua.
+
+LEMMINKÄINEN. Sinä kurja mies, miksi näillä tienoilla viivyttelet? Jätä
+Suomen saari ja vaella niin kauvas kuin kantaa maa.
+
+KULLERVO. Mutta mikä on asia? Miksi, hetki sitten, edessäni tämä kiivas
+temmellys? Vaikka kuulin, enpä kuullut toki, vaan mustina varjoina
+teidät edessäni kiitelevän näin. Yksi mua kohtaan miekkaansa uhaten
+heilutteli, toiset käsivarteensa ryhdyit, ja kanssansa rinnustelivat;
+tämän näön näin. Mutta tiedänpä asian, tiedän, että tahdotaan henkeä
+miehen, että Ilmarinen, koston himosta kiukkuinen, verta verestä
+velkoo.--Tässä rintani, seppä, jos mielit, pistä tänne. Minä emäntäsi
+murhasin, kauniin hämärän immen, joka kuitenkin paimenensa leipään
+leipoi kiven ja orjaksi nimitteli häntä.
+
+ILMARI. Pahoja töitäs luetella mielit?
+
+KULLERVO. Surma ja kuolema! hän kehnoksi orjaksi mua haukkui ja olipa
+tämä kuin jääkylmää vettä tulikuumaan kattilaan ammentaa: vereni kuohui,
+hiukseni pystyyn nousit ja maa ja taivas pimenivät silmissäni. Ja
+nostinpa käteni ja haamu, joka edessäni seisoi, kaatui nousematta enään.
+Niinpä tein, tein Hiien työn, ja tuskin tiesin mitä tehnyt olin,
+ennenkuin hänen maassa makaavan näin. Silloin talostasi siirryin pois,
+ja tuntui, kuin olisin uneksunut. Ja siitä asti on eloni ollut
+myrskyinen yö, koska ukkoinen käy, kalliot runnotaan, metsät palaa, ja
+korkeus joka hetki vaeltajaa uhkailee, joka kamoen laaksossa käy.--Mitä
+aattelet, mies Suvantolasta?
+
+VÄINÖ. Aattelenpa, että hänelle, jonka mieli muotoinen tämän yösen on,
+jota kuvailet, ei nouse täällä enään rauhan päivä.
+
+KULLERVO. Jo Tuonen veräjällä seison ja niittuunsa synkeään sisään käyn
+jo ennen aamun koittoa, joka kohta onnen päiväksi valkenee teille, onnen
+lapset.
+
+VÄINÖ. Henkipattouteen en toki sua kehoittaa tahdo.
+
+KULLERVO. Tervehtikäät tätä päivää, te, joille se onneksi koittaa;
+minulla ei kanssaan enään tekemistä. Tervehtikäät häntä ja iloisesti
+eläkäät ja kauvan ja paremmin kuin poika katala. Kerran hänkin, hän,
+poika Kalervoisen, tänne joutui, mutta kuinka, koska ja miksi, enpä
+tiedä sitä, ja kuinka elonsa ollut on, en tiedä sitä; mutta olipa se
+helteinen, sen tunnen hien jäljistä poskillani vielä. Toki on sen päätös
+tässä ja Tuonen tie nyt alkaa, mutta missä on sen loppu? Mitä kansaa
+kohtaa minua joutuissani maahan kaukaiseen? Kuinka tervehtivät miestä
+tulevaa sen asujamet, hymyillen vai irvistellen, tahi itkevätkö
+ympärillä kaiken pitkän yön?--Väinö, sinä voimallinen laulaja, joka
+käynyt olet maassa takana yhdeksän meren, anna mulle tietoja sieltä!
+
+VÄINÖ. Kullervo, nyt turhaan tutkaelet, mutta sen toki tietää mahdat,
+että palkka siellä maksetaan sekä hyvän että pahan.
+
+KULLERVO. Mulle sanottu on, mutta enpä toki muista, ken tätä haasteli ja
+koska, mutta näin hän lausui: Koska viimein Kalman retkellä meristä
+yhdeksännen ehdit, niin Kynsikosken kohinan kuulla saat ja lähestyväs
+tiedät maata ankaraa. Mutta jos astut harjulle sen vuoren, joka jyrkästi
+meren rannalta kohoaa, jos sen kiireelle kiipeet ylös, niin Tuonen
+pellot näkyy, sen metsät pimeät, sen enokas virta ja ne ahot lakeat ja
+ehtoiset, jotka pitkän ikävyyden saattavat ja kaiken tämän päällä
+kaarteleikse murehtiva, pilvinen taivas. Tämänmoinen tienoo silloin
+edessäs, jonne voima salainen sua ajaa; et tahtois käydä kohden sinne,
+käytpä toki. Oi synkeyden maa! Miksi synnyin näitä kaikkia näkemään?
+Mitä miehestä tänne? Oi hämärän maa!--Mutta kamoisinko tielle lähteä,
+jonne monta täältä itse lähettänyt olen? Sitä vuorta hirmuista nyt nähdä
+himoon ja kuulla kosken pauhinaa.--Väinö, Ilmari, seppä Ilmari ja
+Kaukomieli!
+
+VÄINÖ. Mitä tahdot?
+
+KULLERVO. Tässä nurmi ihana itkee, että katkesi kerran tässä nuoren
+immen sydän; tässä juuri. (Itseks.) Oi neitoinen, elä punehdu noin
+ankarasti!--Miehet Kalevan, mua kuulkaat!
+
+VÄINÖ. Kuulemmepa huutos. (Pitkällinen äänettömyys; Kullervon katsanto
+on teroitettu Kalevalan miehiä kohden). Mitä on sulia sanottavaa?
+
+KULLERVO. Eikö ole tuo päivän kajastus, idässä tuolla? (Väinö, Ilmari ja
+Lemminkäinen katsahtelevat vasemmalle. Kullervo pistää itseänsä miekalla
+ja kaatuu).
+
+ILMARI. Kas! nopea oli pojan miekka.
+
+VÄINÖ. Oi hurja, onneton!
+
+LEMMINKÄINEN. Hän jo veressänsä viruu.
+
+VÄINÖ. Tätä odottaa taisimme; olihan muotonsa, puheensa ja käytöksensä
+kuoloon aikoilevan miehen.
+
+LEMMINKÄINEN. Ei liikuta hän jäsentäkään enään.
+
+VÄINÖ. Masentaapa kuolo miehen, joka äsken vielä vimmoissansa mailman
+kappaleiksi repiä tahtonut olis. Tässä päätös tuhon, jonka lähde oli
+kahden veljen riita, mi ampiaisesta pienestä paisui hirveäksi kyyksi ja
+viimein kohdustansa oman surmansa toi. Makeasti nyt makaa väsynyt
+mies.--Kas lempeätä muotoa luonnon: hymyen nousee aurinkoinen jo ja
+hongat kankahalla punertavat; kaikki hengittävi rauhaa.--Oi, Ilmari!
+kuinka on nyt mieles kohtaan miestä, joka lepää tuossa?
+
+ILMARI. Elköön kiroukseni hautaansa painako. Rauha hänelle!
+
+VÄINÖ. Nyt miehukkaasti haastelit.--Ja Kaukomieli, sinä, tämä vakava
+muoto iloisilla kasvoillasi, niin harvoin niissä nähty, sun tekee monet
+kerrat kauniimmaksi vielä. Lemmen ihana poika, tässä tapauksen
+murheellisen nähneet olemme.
+
+LEMMINKÄINEN. Rauha tomullensa!--Mutta meidänpä hänelle vuoteensa
+viimeinen raketa tulee.
+
+VÄINÖ. Kosken vaiheille hänen kannamme ja venhekumppanimme meille työssä
+avuljaat olkoot.
+
+LEMMINKÄINEN. Ota miekkansa sinä (Antaa V:nölle K:von miekan). Tänne,
+Ilmarinen.
+
+VÄINÖ. Kuusten suojaan, kosken äyräälle, hautaamme Kalervon pojan.
+(Kaikki menevät, Ilmari ja Lemminkäinen kantaen Kullervoa).
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kullervo, by Aleksis Kivi
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11773 ***