Initial commit of ebook 79280 filesHEADmain

4 files changed, 4047 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..9f57f44
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,13 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
+*.htm text
+*.html text
+*.png binary
+*.jpg binary
+*.svg text
+*.pdf binary
+*.bmp binary
+*.zip binary
+*.midi binary
+*.mp3 binary
diff --git a/79280-0.txt b/79280-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..6d843fb
--- /dev/null
+++ b/79280-0.txt
@@ -0,0 +1,4022 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79280 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+PUKINSORKKA
+
+Romaaniparodioja
+
+
+Kirj.
+
+STEPHEN LEACOCK
+
+
+Jyväskylässä,
+K. J. Gummerus Osakeyhtiö,
+1923.
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS
+
+Tekijän esipuhe
+Hämmästyttävä salaisuus
+Kertomus henkimaailman ilmiöistä
+Guido Uljasrinta Gentistä
+Kotiopettajatar Gertrud
+Sarkatakki sankari
+Suuren sielun surut ja kärsimykset
+Ylämaan Hannah
+Kamala merimatka
+Joulu vanhassa kodissa
+
+
+
+
+TEKIJÄN ESIPUHE.
+
+
+Tekijä tarjoaa kirjansa yleisölle ilman minkäänlaisia anteeksipyyntöjä.
+Hänen erään edellisen, suunnilleen samantyylisen teoksensa arvostelijat
+ovat olleet sitä mieltä, että hänen täytyy olla aivan nuori mies
+läntisten valtioiden läntisimmistä osista ja että tämä nuori mies
+saakoon anteeksi ylitsekuohuvan nuoruutensa takia.
+
+[Tekijän leikilliset sanat läntisistä valtioista tarkoittavat
+tietenkin Yhdysvaltojen läntisiä osia, joiden asukkaiden huimapäisyys
+on Amerikassa tullut sananparreksi. Leacock itse on kanadalainen.
+Suomentajan huom.]
+
+He olivat kyllin hyväntahtoisia selittääkseen, että kun tekijä on
+tullut täysikasvuiseksi ja saanut nauttia kasvatuksen etuja, ei ehkä
+enää tarvitse joutua kokonaan epätoivoon hänen järkensä suhteen.
+Mutta nämä toiveet eivät maksa yhtään mitään. Kaikkea mitä kasvatus
+häneen nähden suinkin voisi saada aikaan, on jo yritetty, mutta
+tuloksitta. Erään huomattavan yliopiston kansantalouden professorin
+ominaisuudessaan tunnustaa tekijä tietävänsä sen seikan paremmin
+kuin arvostelijat. Mutta hän on tunteva saaneensa runsaan hyvityksen
+nöyryytyksestään, jos vain jokukin voi tämän pienen kirjan välityksellä
+saada ohimenevää huvia jonakin joutohetkenä, kun sydämen surut tai
+ruumiilliset tuskat estävät syventymästä arvokkaampaan kirjallisuuteen.
+
+Stephen Leacock.
+
+
+
+
+HÄMMÄSTYTTÄVÄ SALAISUUS ELI SUUREN SALAPOLIISIN MUODONVAIHDOS
+
+
+Suuri salapoliisi istui työhuoneessaan. Hänellä oli yllään pitkä,
+vihreä yötakki, johon oli nuppineuloilla kiinnitetty puoli tusinaa
+salaperäisiä merkkejä.
+
+Kolme neljä tekopartaa riippui tekopartatelineellä hänen vieressään.
+
+Tomusilmälasit, siniset silmälasit ja automobiilisilmälasit olivat
+pöydällä mukavasti käsille otettavissa.
+
+Silmänräpäyksessä hän saattoi naamioitua tuntemattomaksi.
+
+Litra kokainia ja kauha olivat tuolilla aivan hänen vieressään.
+
+Hänen ilmeensä oli selittämätön.
+
+Kirjoituspöydällä oli joukko salakirjoitussähkösanomia. Suuri
+salapoliisi avasi nopeasti toisen toisensa perästä, sai nopeasti selvän
+jokaisesta ja heitti ne sitten paperikoriin, joka oli hänen vieressään
+salakirjoitussähkösanomia varten.
+
+Samassa koputettiin ovelle.
+
+Suuri salapoliisi pukeutui kädenkäänteessä vaaleanpunaiseen dominoon ja
+tekopartaan sekä huusi:
+
+»Sisään!»
+
+Tulija oli hänen yksityissihteerinsä. »Haa!» sanoi suuri salapoliisi,
+»tekö se olitte?»
+
+Hän poisti naamioituksensa.
+
+»Sir», sanoi nuori mies äärimmäisen kiihtyneellä äänellä, »on
+tapahtunut jotakin salaperäistä!»
+
+»Haa!» sanoi suuri salapoliisi, ja hänen silmänsä leimahtivat, »onko se
+sellaista, mikä panee poliisin pään pyörälle kautta koko maanosan?»
+
+»Kyllä, sen minä takaan», sanoi yksityissihteeri, »siinä
+määrin pyörälle, että poliiseja makaa kokonaisissa kasoissa
+kokoonlyyhistyneinä; monet heistä ovat tehneet itsemurhan.»
+
+»Vai niin», sanoi suuri salapoliisi, »ja onko tapahtuma täysin
+ainoanlaatuinen Lontoon poliisin aikakirjoissa?»
+
+»Sitä se on.»
+
+»Otaksun että asia koskee nimiä, joita tuskin uskalletaan
+henkäisemälläkään lausua, ainakaan käyttämättä äänenheikentäjää.»
+
+»Aivan niin.»
+
+»Ja minä otaksun että asia aiheuttaa mitä laajakantoisimmat
+valtiolliset seuraukset, niin että Englanti, ellemme me ratkaise
+arvoitusta, joutuu kuudentoista minuutin sisällä sotaan koko maailman
+kanssa?»
+
+Yksityissihteeri, joka edelleen seisoi aivan hievahtamatta, vastasi
+jälleen myöntävästi.
+
+»Ja lopuksi», sanoi suuri salapoliisi, »otaksun että se tapahtui
+keskellä päivää ja sellaisella paikalla kuin esim. Englannin Pankin
+sisäänkäytävän luona tai alahuoneen hallissa sekä lisäksi poliisin
+nenän alla?»
+
+»Sitähän on aina ajateltava», sanoi yksityissihteeri, »kun on
+kysymyksessä salaperäinen tapahtuma.»
+
+»Hyvä», sanoi suuri salapoliisi, »ottakaa tämä valepuku ja tämä ruskea
+tekoparta ja antakaa sitten kuulua, mitä asia koskee.»
+
+Yksityissihteeri verhoutui siniseen, pitsireunaiseen dominoon ja
+kumartui sitten kuiskaamaan suuren salapoliisin korvaan:
+
+»Württembergin prinssi on varastettu.»
+
+Suuri salapoliisi ponnahti seisoalleen aivankuin altapäin potkaistuna.
+
+Prinssi varastettu! Todennäköisesti joku Bourboneista! Euroopan
+jaloimman perheen jäsen varastettu. Siinä oli tosiaankin salaisuus,
+joka ansaitsi tulla hänen terävien aivojensa ratkaisemaksi.
+
+Hänen ajatuskoneistonsa aloitti salamannopean työskentelynsä.
+
+»Odottakaa!» sanoi hän. »Kuinka saitte asiasta tiedon?»
+
+Yksityissihteeri ojensi hänelle sähkösanoman. Se oli Pariisin
+poliisipäälliköltä ja kuului seuraavasti: »Württembergin prinssi
+varastettu. Todennäköisesti lähetetty Lontooseen. Saatava takaisin
+ennen näyttelyn alkua. 1000 punnan palkinto.»
+
+Vai niin! Prinssi oli siepattu juuri kun hänen esiintymisensä
+kansainvälisessä näyttelyssä piti olla käänteentekevä valtiollinen
+tapahtuma.
+
+Suurelle salapoliisille ajatteleminen toimimista ja toimiminen
+ajattelemista.
+
+»Pyytäkää sähköteitse Pariisista prinssin tuntomerkit.»
+
+Yksityissihteeri poistui kumartaen.
+
+Samassa kuului ovelta hiljaista raapimista
+
+Vieras astui sisään. Hän eteni nelinkontan ryömien. Pöydänalusmatto,
+joka oli heitetty pään ja hartioiden yli, teki hänet täysin
+tuntemattomaksi.
+
+Hän ryömi keskelle huonetta.
+
+Sitten hän nousi seisomaan.
+
+Taivaan jumala!
+
+Hän oli Englannin pääministeri.
+
+»Te!» sanoi salapoliisi
+
+»Minä», sanoi pääministeri.
+
+»Te olette tullut tänne Württembergin prinssin ryöstön johdosta.»
+
+Pääministeri säpsähti.
+
+»Kuinka te sen tiedätte?» sanoi hän.
+
+Suuri salapoliisi hymyili selittämätöntä hymyään.
+
+»Niin», sanoi pääministeri, »minä en tahdo salata mitään. Olen
+intresseerattu, syvästi intresseerattu asiasta. Jos te saatte selvän
+Württembergin prinssistä ja toimitatte hänet vahingoittumattomana
+Pariisiin, minä puolestani lisään 500 puntaa jo ennestään luvattuun
+palkintoon. Mutta kuulkaa», sanoi hän ennen poistumistaan erikoisen
+painokkaasti, »katsokaakin ettei mitenkään yritetä muuttaa prinssin
+ulkomuotoa tai typistää häntä peräpuolesta.»
+
+Vai niin! Suuren salapoliisin päässä meni sekaisin. Vai niin, liuta
+lurjuksia oli siis lyöttäytynyt yhteen typistääkseen — mutta ei, eihän
+se toki voinut olla mahdollista.
+
+Taas koputettiin ovelle.
+
+Uusi vieras tuli huoneeseen. Hän kiemurteli sisään melkein mahallaan.
+Hän oli verhottu pitkään, purppuranpunaiseen kaapuun. Hän nousi pystyyn
+ja pisti päänsä esiin vaipan poimuista.
+
+Taivaan jumala!
+
+Hän oli Canterburyn arkkipiispa!
+
+»Teidän korkea-arvoisuutenne!» huudahti hämmästynyt salapoliisi. —
+»Minä pyydän, älkää seisoko. Olkaa hyvä ja pankaa pitkäksenne tai
+istukaa, mutta älkää seisoko.»
+
+Arkkipiispa otti hiipan päästään ja asetti sen väsyneen näköisenä
+tekopartatelineelle.
+
+»Te olette täällä Württembergin prinssin asian johdosta.»
+
+Arkkipiispa säpsähti ja teki ristinmerkin. Oliko tuo mies noita?
+
+»Niin», sanoi hän, »paljon riippuu siitä, saadaanko hänet takaisin.
+Mutta minä olen tullut tänne ainoastaan sanoakseni, että sisareni
+haluaa tavata teitä. Hän tulee tänne. Hän on ollut äärettömän
+varomaton, ja hänen kohtalonsa riippuu prinssistä. Toimittakaa prinssi
+takaisin Pariisiin, sillä muutoin pelkään sisareni joutuvan perikatoon.»
+
+Arkkipiispa pani taas hiipan päähänsä, teki uuden ristinmerkin,
+kietoutui suureen kaapuunsa ja ryömi ulos nelinkontan sekä kehräten
+kuin kissa.
+
+Suuren salapoliisin kasvot ilmaisivat syvintä myötätuntoa. Ne
+vetäytyivät ryppyihin ja silisivät taas — myötätunnosta. »Vai niin»,
+mutisi hän, »arkkipiispan sisar, Dashleyn kreivitär». Niin perehtynyt
+kuin olikin ylhäisön elämään, suuri salapoliisi tunsi kumminkin että
+tämä oli tavallista sekavampi asia.
+
+Taas koputettiin ovelle.
+
+Ja sisään astui Dashleyn kreivitär. Hän oli kokonaan turkiksiin
+kietoutunut.
+
+Hän oli Englannin kaunein nainen. Majesteetillisesti hän otti tuolin ja
+istui sille majesteetillisesti.
+
+Hän otti jalokividiadeemin otsaltaan ja pani sen viereensä
+diadeemijalustalle, irroitti helminauhansa ja asetti sen
+helmiripustimeen.
+
+»Te olette tullut», sanoi suuri salapoliisi, »Württembergin prinssin
+takia!»
+
+»Se kirottu pikku penikka!» sanoi Dashleyn kreivitär inholla.
+
+Vai niin! Yhä sekavampaa. Kaukana siitä että Dashleyn kreivitär olisi
+rakastanut prinssiä; päinvastoin hän kutsui tätä penikaksi.
+
+»Luulisin hänen intresseeraavan teitä.»
+
+»Intresseeraavan minua!» sanoi kreivitär. »Kyllä, tietenkin. Minähän
+olen kasvattanut hänet.»
+
+»Te — olette —», läähätti suuri salapoliisi, ja hänen tavallisesti niin
+kylmäkiskoisille kasvoilleen nousi hehkuva puna.
+
+»Minä olen kasvattanut hänet», sanoi kreivitär, »ja riskeerannut hänen
+takiaan 10,000 puntaa, joten ei ole ihmeteltävää, jos tahdonkin saada
+hänet takaisin Pariisiin. Kuulkaahan», sanoi hän, »jos ne ovat saaneet
+prinssin käsiinsä ja typistäneet häntä tai poistaneet merkit hänen
+selästään, niin hän voi yhtä hyvin jäädä kokonaan kadoksiin.»
+
+Suuri salapoliisi hoiperteli takaperin ja nojasi seinää vasten. Vai
+niin! Kauniin naisen kylmäveriset sanat saivat hänen hengityksensä
+hetkiseksi salpautumaan. Nainen oli itse nuoren Bourbonin äiti,
+epäsäätyisessä avioliitossa Euroopan parhaimman suvun jäsenen kanssa,
+riskeerannut omaisuutensa kuningasmielisessä salaliitossa, ja kuitenkin
+hänellä oli niin vaistomaisen varma Euroopan politiikan tuntemus,
+että hän tiesi prinssin syntymämerkkien poistamisen riistävän häneltä
+Ranskan kansan myötätunnon.
+
+Kreivitär otti jälleen diadeeminsa.
+
+Ja sitten hän poistui.
+
+Yksityissihteeri palasi.
+
+»Minulla on kolme sähkösanomaa Pariisista», sanoi hän. »Ne kehittävät
+asiaa edelleen.»
+
+Hän ojensi ensimäisen sähkösanoman.
+
+Se kuului seuraavasti:
+
+»Württembergin prinssillä on pitkähkö, kostea kuono, leveät silmät,
+hyvin pitkä ruumis ja lyhyet takajalat.»
+
+Suuri salapoliisi näytti joutuvan ymmälle.
+
+Hän luki toisen sähkösanoman:
+
+»Württembergin prinssin tuntee helposti hänen syvä-äänisestä
+haukunnastaan.»
+
+Ja sitten kolmas:
+
+»Württembergin prinssin voi helposti tuntea selkärangan suuntaisesta
+valkoisesta karvajuovasta.»
+
+Molemmat miehet katsoivat toisiinsa. Salaisuus oli niin läpitunkematon,
+että se saattoi tehdä hulluksi.
+
+Suuri salapoliisi puhui.
+
+»Antakaa minulle domino», sanoi hän. »Näitä johtolankoja täytyy
+seurata», ja sitten hän vaikeni hetkiseksi antaakseen aivojensa
+eritellä ja koota yhteen ilmoitetut tuntomerkit — »nuori mies», mutisi
+hän, »tietenkin nuori — pitkä, kostea kuono, (haa, omiaan juomarille),
+selkärangan suuntainen valkoinen karvajuova (ensimäinen merkki
+hillittömien elintapojen seurauksista) — niin, niin», jatkoi hän,
+»näitä johtolankoja seuraten voin helposti löytää hänet.»
+
+Suuri salapoliisi nousi seisomaan.
+
+Hän kietoutui pitkään, mustaan viittaan ja varustautui valkoisella
+parralla ja sinisillä silmälaseilla.
+
+Täysin tuntemattomaksi naamioituneena hän lähti ulos.
+
+Hän aloitti tutkimuksensa.
+
+Neljän päivän kuluessa hän kävi jokaisessa Lontoon kolkassa.
+
+Hän pistäytyi kaikissa Cityn kapakoissa. Jokaisessa hän joi lasin
+rommia. Muutamissa hän esiintyi merimiehen valepuvussa. Toisiin hän
+meni sotilaana. Joihinkin hän tunkeutui pappina. Hänen naamioituksensa
+oli täydellinen. Kukaan ei kiinnittänyt pienintäkään huomiota häneen,
+kun hän seisoi lasiaan tyhjentämässä.
+
+Tutkimukset osoittautuivat tuloksettomiksi.
+
+Kaksi nuorta miestä pidätettiin prinssiksi epäiltyinä; heidät
+päästettiin kuitenkin kohta vapaiksi.
+
+Yhtäläisyys oli kumpaisessakin tapauksessa epätäydellinen.
+
+Toisella oli tosin pitkä, kostea kuono, mutta ei karvajuovaa selässä.
+
+Toisella taas oli karvoja selässä, mutta hän ei osannut haukkua.
+
+Kumpikaan heistä ei ollut nuori Bourbon.
+
+Suuri salapoliisi jatkoi tutkimuksiaan.
+
+Ei mikään voinut hillitä häntä.
+
+Pimeän tultua hän käväisi salaa pääministerin asunnossa. Hän tutki
+talon kellarista ullakkoon saakka. Hän mittasi kaikki ovet ja ikkunat.
+Hän merkitsi muistiin lattioiden pinta-alat. Hän tarkasteli katon
+rakennetta. Hän tutki huonekalut.
+
+Mutta hän ei löytänyt mitään.
+
+Yhtä salaisesti hän tunkeutui arkkipiispan palatsiin. Hän tutki
+sen kellarista ullakkoon. Kuoripojaksi pukeutuneena hän otti osaa
+jumalanpalvelukseen. Mutta hän ei löytänyt mitään.
+
+Rohkeuttaan kadottamatta suuri salapoliisi hankki itselleen pääsyn
+kreivitär Dashleyn kotiin. Kamarineitsyeksi pukeutuneena hän pääsi
+kreivittären palvelukseen.
+
+Vihdoinkin hän löysi johtolangan, jota seuraten saattoi ratkaista
+arvoituksen.
+
+Kreivittären budoaarin seinällä riippui suuri kehystetty kuva.
+
+Se oli valokuva.
+
+Sen alle oli kirjoitettu:
+
+Württembergin prinssi.
+
+Valokuva esitti mäyräkoiraa.
+
+Pitkä ruumis, leveät silmät, leikkaamaton häntä, lyhyet takajalat —
+kaikki sopi.
+
+Sekunnin murto-osan kuluttua oli suuren salapoliisin salamannopea
+käsityskyky tunkeutunut salaisuuden ytimeen.
+
+Prinssi oli koira!!!
+
+Hän heitti suurimmalla kiireellä viitan kamarineitsyenpukunsa ylle ja
+ryntäsi kadulle. Hän pysähdytti ohikiitävän auton ja oli seuraavassa
+hetkessä kotonaan.
+
+»Nyt minä sen keksin», huohotti hän hengästyksissään
+yksityissihteerilleen, »arvoitus on ratkaistu. Olen sommitellut
+yhteen eri yksityiskohdat. Pelkän analyysin avulla olen selvittänyt
+salaisuuden. Kuulkaahan — takajalat, karvaa selässä, kostea kuono,
+penikka — sanooko se teille mitään?»
+
+»Ei mitään», sanoi yksityissihteeri, »on toivotonta yrittää arvata
+mitään.»
+
+Suuri salapoliisi, joka jo oli toipunut mielenjärkytyksestään, hymyili
+hiukan.
+
+»Se merkitsee aivan yksinkertaisesti tätä, rakas ystävä. Württembergin
+prinssi on koira, mäyräkoira. Dashleyn kreivitär on kasvattanut hänet,
+ja hän on 25,000 punnan arvoinen lukuunottamatta niitä 10,000 puntaa,
+jotka hänen piti voittaa Pariisin koiranäyttelyssä. Kummastuttaako
+teitä se että —»
+
+Suuren salapoliisin puheen keskeytti samassa naisen kirkaisu.
+
+»Taivaan jumala!»
+
+Dashleyn kreivitär syöksyi huoneeseen kuin nuoli.
+
+Hänen kasvonsa olivat vääristyneet.
+
+Hänen jalokividiadeeminsa oli epäjärjestyksessä.
+
+Hänen helmensä tippuivat permannolle.
+
+Hän väänteli käsiään ja suorastaan ähki.
+
+»Ne ovat leikanneet häneltä hännän», läähätti hän, »nyhtäneet pois
+kaikki karvat hänen selästään! Mitä minä nyt teen? Minun tuhoni on
+tullut!»
+
+»Madame», sanoi suuri salapoliisi tyynenä kuin pronssikuva,
+»rauhoittukaa. Minä voin vielä pelastaa teidät.»
+
+»Te!»
+
+»Minä!»
+
+»Kuinka niin?»
+
+»Kuulkaahan. Selitys on tämä. Prinssin piti ottaa osaa Pariisin
+näyttelyyn?»
+
+Kreivitär nyökkäsi.
+
+»Te olette riskeerannut omaisuutenne hänen takiaan?»
+
+Kreivitär nyökkäsi jälleen.
+
+»Koira oli varastettu, tuotu Lontooseen, sen häntä oli leikattu ja
+tuntomerkit hävitetty.»
+
+Hämmästyneenä suuren salapoliisin kyvystä tunkeutua niin tyynesti
+salaisuuden ytimeen kreivitär saattoi nytkin vastata ainoastaan
+nyökkäämällä.
+
+»Oletteko te joutunut perikatoon?»
+
+»Olen», läähätti hän ja lyyhistyi permannolle helmikasaan.
+
+»Madame», sanoi suuri salapoliisi, »ei mitään ole menetetty.»
+
+Hän ojentaikse täyteen pituuteensa. Hänen kasvonsa ilmaisivat
+talttumatonta tahdonvoimaa.
+
+Olihan kysymys Englannin kunniasta ja Englannin kauneimman naisen
+omaisuudesta.
+
+»Minä teen sen», mutisi hän.
+
+»Nouskaa, armollinen rouva», jatkoi hän. »Älkää pelätkö. _Minä tulen
+esiintymään koirana._»
+
+Samana iltana voitiin nähdä suuri salapoliisi Calais-laivan
+kannella. Hän oli kontallaan pitkän mustan loimen alla, ja hänen
+yksityissihteerinsä piti häntä kiinni vitjoista.
+
+Hän haukkui iloisesti aaltoja ja nuoli yksityissihteerinsä kättä.
+
+»Niin kaunis koira», sanoivat matkustajat.
+
+Naamioitus oli pienimpiinkin yksityiskohtiin saakka erehdyttävän
+täydellinen.
+
+Suuri salapoliisi oli sivelty kumiliimalla ja sitten häneen oli
+kiinnitetty koiran karvat. Selän tuntomerkkejä oli erehdyttävän hyvin
+matkittu. Hänen automaattisella vaihteella varustettu häntänsä heilui
+sopusoinnussa jokaisen ajatuksen kanssa. Hänen syvät silmänsä olivat
+täynnä intelligenssiä.
+
+Seuraavana päivänä hän otti osaa kansainvälisiin kilpailuihin
+mäyräkoirien osastossa.
+
+Hän voitti kaikkien sydämet.
+
+»_Quel beau chien!_» huudahti Ranskan kansa.
+
+»Ach, was für ein Dog!» huudahtivat espanjalaiset.
+
+Suuri salapoliisi sai ensimmäisen palkinnon!
+
+Kreivittären omaisuus oli pelastettu.
+
+Pahaksi onneksi oli suuri salapoliisi lyönyt laimin huolehtia
+koiraveron maksamisesta, jonka vuoksi koiravahdit ottivat kiinni
+ja ampuivat hänet. Mutta tämä ei tietenkään kuulu edelläolevaan
+kuvaukseen, joten se mainittakoon ainoastaan kuriositeettina.
+
+
+
+
+KERTOMUS HENKIMAAILMAN ILMIÖISTÄ
+
+
+Minä en voi odottaa että kukaan lukijoistani uskoisi kertomusta, jonka
+nyt aion kirjoittaa. Kun palautan sen tapahtumat mieleeni, uskon
+tuskin itsekään niihin. Ja kuitenkin on kertomukseni niin tavattoman
+kummallinen ja valaisee siinä määrin meidän ja toisen maailman
+asukkaiden välistä suhdetta sen oleelliselta luonteelta, että en katso
+olevani oikeutettu pidättämään sitä julkisuudesta.
+
+Olin mennyt tapaamaan Annerly'tä hänen asuntoonsa. Oli lauantai,
+31 p. lokakuuta. Muistan päivän niin tarkalleen, koska se oli
+palkanmaksupäivä ja minä olin saanut kuusi puntaa ja kymmenen
+shillingiä. Muistan summan niin tarkalleen, koska minä olin pannut
+rahat taskuuni, ja minä muistan senkin, kumpaanko taskuun ne olin
+pannut, koska minulla ei ollut lainkaan rahoja toisessa taskussa. Minä
+muistan täysin selvästi kaikki nämä yksityiskohdat.
+
+Annerly ja minä istuimme hetkisen poltellen.
+
+Mutta sitten hän yhtäkkiä kysyi:
+
+»Uskotko sinä yliluonnollisiin asioihin?»
+
+Minä säpsähdin ikäänkuin olisin saanut sähköiskun.
+
+Sillä hetkellä kun Annerly alkoi puhua yliluonnollisista asioista, olin
+minä ajatellut jotakin aivan joutavaa. Se seikka, että hän alkoi puhua
+juuri sillä hetkellä, kun minä ajattelin jotakin muuta, oli mielestäni
+ainakin hyvin kummallinen yhteensattuma.
+
+Ensi hetkessä saatoinkin vain tuijottaa häneen.
+
+»Tarkoitan tätä», sanoi Annerly. »Uskotko vainajain fantasmeihin?»
+
+»Fantasmeihin?» toistin minä.
+
+»Niin, fantasmeihin, tai jos pidät toista sanaa parempana,
+fanogrammeihin, eli jos niin haluat, fanogrammaattisiin ilmestyksiin,
+eli yksinkertaisemmin sanoen, psykofantasmaalisiin ilmiöihin.»
+
+Minä tarkastelin nyt Annerly'tä suuremmalla mielenkiinnolla kuin
+koskaan ennen. Hän näytti nyt olevan aikeissa ryhtyä kertomaan
+niistä tapahtumista ja kokemuksista, joista hän niinä parina kolmena
+kuukautena, joiden ajan olin hänet tuntenut, ei ollut katsonut voivansa
+puhua.
+
+Minä ihmettelin itsekseni, etten koskaan aikaisemmin ollut tullut
+ajatelleeksi että miehen, jonka hiukset alkoivat harmaantua jo
+viidenkymmenenviiden vuoden iässä, oli täytynyt kokea jotakin kamalaa.
+
+Heti senjälkeen Annerly taas puhui.
+
+»Eilisiltana näin Q:n», sanoi hän.
+
+»Varjelkoon!» huudahdin minä. Ei siksi että minulla olisi ollut
+pienintäkään aavistusta siitä, kuka Q. oli, mutta ruumiini läpi kulki
+kuvaamattoman kauhun väristys, kun vain ajattelinkin, että Annerly oli
+nähnyt Q:n. Omassa tyynessä ja arkipäiväisessä elämässäni ei koskaan
+ollut sattunut mitään sellaista.
+
+»Niin», sanoi Annerly, »minä näin Q:n niin selvästi edessäni kuin
+hän olisi seisonut tässä. Mutta on ehkä parasta että kerron sinulle,
+kuinka ensin tulin tuntemaan Q:n, siten voit paremmin ymmärtää nykyisen
+tilanteen.»
+
+Annerly istuutui nojatuoliin tulisijan toiselle puolen ja jatkoi:
+
+»Tehdessäni tuttavuutta Q:n kanssa hän asui etelä-Englannissa lähellä
+erästä pientä kaupunkia, jota voin nimittää X:ksi, sekä oli kihloissa
+erään kauniin ja hyvinkasvatetun tytön kanssa, jota voin nimittää
+M:ksi.»
+
+Annerly oli tuskin alkanut puhua, kun jo huomasin kuuntelevani
+äärimmäisellä jännityksellä. Minusta oli päivänselvää, ettei hänen
+kertomuksensa olisi jokapäiväistä laatua. Minä enemmän kuin epäilin
+etteivät, Q. ja M. olleet hänen onnettomien tuttaviensa oikeita
+nimiä, vaan itse asiassa kaksi kirjaimiston kirjainta, jotka hän oli
+valinnut melkeinpä sattuman kaupalla pitääkseen salassa ystäviensä
+henkilöllisyyden. Mietin vielä hänen menettelynsä terävänäköisyyttä,
+kun Annerly jatkoi:
+
+»Kun Q. ja minä tutustuimme, oli hänellä lempikoira, jota minä, siltä
+varalta että se käy tarpeelliseksi, voin nimittää Z:ksi, ja joka
+seurasi häntä sisään ja ulos X:stä hänen ollessaan jokapäiväisellä
+kävelyllään.»
+
+»Sisään ja ulos X:stä», toistin minä.
+
+»Niin», sanoi Annerly, »sisään ja ulos.»
+
+Hermoni olivat äärimmilleen jännittyneet. Että Z. seurasi Q:ta ulos
+X:stä, sen saatoin helposti käsittää, mutta että se ensin seurasi häntä
+sisään, se tuntui menevän yli käsityskykyni rajojen.
+
+»No niin», sanoi Annerly, »Q:n ja miss M:n piti mennä naimisiin. Kaikki
+oli jo valmiina häitä varten. Niiden piti olla vuoden viimeisenä
+päivänä. Täsmälleen kuusi kuukautta ja neljä päivää ennen tuota
+määräpäivää (minä muistan päivän, koska tuo omituinen yhteensattuma
+teki väkevän vaikutuksen mieleeni) Q. tuli iltamyöhällä luokseni kovin
+kiihtyneessä mielentilassa. Hän oli, kuten sanoi, juuri nähnyt enteen
+kuolemastaan. Kun hän samana iltana oli miss M:n seurassa istunut tämän
+kodin verannalla, hän oli selvästi nähnyt koiransa R:n projektion
+kiitävän ohitse tietä pitkin.»
+
+»Maltahan hiukan», sanoin minä. »Etkö sinä sanonut että koiran nimi oli
+Z.?»
+
+Annerly rypisti hiukan silmäkulmiaan.
+
+»Niin, juuri niin», vastasi hän. »Z. tai oikeammin ZR., koska Q:lla
+oli tapana ehkäpä kiintymyssyistä nimittää sitä sekä R:ksi että Z:ksi.
+No niin, koiran projektio eli fanogrammi kulki heidän edessään niin
+selvänä, että miss M. vannoi olleensa valmis uskomaan että se oli
+koira itse. Fantasmi pysähtyi hetkiseksi talon edustalle ja heilutti
+häntäänsä. Sitten se jatkoi matkaansa ja katosi pian senjälkeen erään
+kivimuurin nurkalla aivankuin tiilet olisivat sen nielleet. Asian teki
+vieläkin salaperäisemmäksi se että miss M:n äiti, jonka toinen silmä
+oli sokea, oli nähnyt koiran ainoastaan osittain.»
+
+Annerly vaikeni hetkiseksi. Sitten hän jatkoi:
+
+»Tämä omituinen näky oli, kuten Q. — epäilemättä aivan oikein — selitti
+sen, tarkoitettu enteeksi hänen omasta lähestyvästä kuolemastaan. Tein
+parhaani karkoittaakseni hänen mielestään tämän tunteen, mutta se oli
+mahdotonta; samassa hän puristi kättäni ja lähti varmasti vakuutettuna
+siitä ettei eläisi huomispäivään.»
+
+»Taivaan jumala!» huudahdin minä, »ja niin hän kuoli yöllä?»
+
+»Ei, sitä hän ei tehnyt», sanoi Annerly rauhallisesti, »ja se siinä
+juuri onkin selittämätöntä.»
+
+»Kerro lisää», sanoin.
+
+»Seuraavana aamuna hän nousi ylös kuten tavallisesti, pukeutui
+tavalliseen huolelliseen tapaansa, unohtamatta ainoatakaan
+vaatekappaletta, ja meni konttoriinsa tavalliseen aikaan. Hän kertoi
+minulle jälkeenpäin, että hän muisti kaikki nämä yksityiskohdat niin
+tarkalleen ja selvästi senvuoksi, että hän oli mennyt konttoriinsa
+tavallista tietä, sensijaan että olisi poikennut johonkin toiseen
+suuntaan.»
+
+»Odotahan hiukan», sanoin minä. »Tapahtuiko juuri sinä päivänä mitään
+tavatonta?»
+
+»Minä arvasin että sinä kysyisit sitä», sanoi Annerly, »mutta mikäli
+minä voin muistaa, ei tapahtunut yhtään mitään. Q. palasi työstään ja
+söi päivällisensä täsmälleen samoin kuin tavallisestikin, ja kun hän
+hiukan myöhemmin meni nukkumaan, hän valitti eräänlaista raukeuden
+ja uneliaisuuden tunnetta, mutta ei mitään sen enempää. Hänen
+äitipuolensa, jonka luona hän asui, sanoi jälkeenpäin, että hän oli
+yöllä hyvin selvään kuullut Q:n kuorsauksen».
+
+»Ja kuoliko hän sinä yönä?» kysyin sielunjännityksestä voipuneena.
+
+»Ei», sanoi Annerly, »sitä hän ei tehnyt. Hän nousi seuraavana aamuna
+suunnilleen samassa mielentilassa kuin ennenkin, lukuunottamatta sitä
+että uneliaisuuden tunne oli kadonnut ja kuorsaus lakannut kuulumasta.»
+
+Annerly vaikeni jälleen. Niin innokas kuin olinkin kuulemaan jatkoa
+hänen outoon kertomukseensa, en kuitenkaan tahtonut tehdä hänelle
+kysymyksiä. Se seikka että tuttavuutemme oli näihin saakka ollut vain
+pintapuolista laatua ja että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän pyysi
+minua käymään asunnossaan, esti minua käyttämästä kovin tuttavallista
+sävyä.
+
+»No niin», jatkoi hän, »Q. meni kaikkina seuraavina päivinä aivan
+säännöllisesti konttoriinsa. Mikäli minä käsitän ei mikään hänen
+ympäristössään enempää kuin hänen käytöksessäänkään ennustanut
+onnettomuuden vaanivan hänen päänsä päällä. Hän tapasi säännöllisesti
+miss M:n, ja heidän hääpäiväkseen määrätty päivä lähestyi
+lähestymistään.»
+
+»Lähestyi lähestymistään?» kummastelin.
+
+»Niin», sanoi Annerly, »lähestyi lähestymistään. Häiden edellä näin
+häntä vain harvoin. Mutta kahta viikkoa ennen tuota tapahtumaa kohtasin
+Q:n eräänä päivänä kadulla. Ensin hän näytti aikovan pysähtyä, mutta
+sitten hän nosti hattuaan, hymyili ja meni edelleen.»
+
+»Hetkinen vain», sanoin. »Sallithan minun tehdä kysymyksen, joka
+minusta tuntuu varsin tähdelliseltä — menikö hän ensin edelleen,
+hymyili senjälkeen ja nosti sitten hattuaan, vai hymyilikö hän hatun
+ollessa vielä päässä, nosti sitten sitä ja meni edelleen?»
+
+»Kysymyksesi on täysin paikallaan», sanoi Annerly, »vaikka minä
+luulenkin että voin täydellä varmuudella sanoa, että hän ensin hymyili,
+sitten lakkasi hymyilemästä, senjälkeen nosti hattuaan ja lopuksi meni
+edelleen.»
+
+»Tärkeintä kuitenkin on», jatkoi hän, »että määrättynä hääpäivänä
+vihittiin Q. ja miss M. asiaankuuluvalla tavalla.»
+
+»Mahdotonta!» läähätin minä; »asiaankuuluvalla tavalla vihittiin —
+molemmat?»
+
+»Niin», sanoi Annerly, »molemmat aivan yht'aikaa. Häiden jälkeen
+lähtivät mr ja mrs Q. —»
+
+»Mr ja mrs Q.?» toistin minä kummastellen.
+
+»Niin», vastasi hän, »mr ja mrs Q? — sillä vihkimisen jälkeen otti miss
+M. nimen Q. — lähtivät Englannista ja matkustivat Austraaliaan, jonne
+heidän piti asettua asumaan.»
+
+»Maltahan taas», sanoin, »jotta saisin kaiken oikein selväksi itselleni
+— kun he matkustivat Austraaliaan asettuakseen sinne asumaan, oliko
+heillä silloin aikomuksena oleskella siellä?»
+
+»Kyllä», sanoi Annerly, »se oli ainakin yleinen käsitys. Saatoin itse
+heitä laivalle ja puristin Q:n kättä hyvästiksi, seisoen samalla aivan
+lähellä häntä.»
+
+»No niin», sanoin minä, »ja sittenkuin nuo molemmat Q:t — ymmärtääkseni
+olisi heitä voinut nimittää melkein siten — olivat matkustaneet
+Austraaliaan — oletko sinä sitten kuullut mitään heistä?»
+
+»Se», vastasi Annerly, »on asia, johon liittyy jotakin kummallista
+niinkuin muihinkin kokemuksiini. Nyt on kulunut neljä vuotta siitä,
+kun Q. ja hänen vaimonsa matkustivat Austraaliaan. Aluksi sain
+säännöllisesti tietoja häneltä, kaksi kirjettä kuussa. Myöhemmin sain
+vain yhden kirjeen joka toinen kuukausi, vielä myöhemmin kaksi kirjettä
+vuodessa ja lopulta yhden kirjeen vuodessa. Ja sitten en kuullut mitään
+Q:sta puoleentoista vuoteen, aina eilisiltaan saakka.»
+
+Nyt oli jännitykseni nyt saavuttanut huippukohtansa.
+
+»Eilisiltana», sanoi Annerly hyvin rauhallisesti, »näyttäytyi Q. tässä
+huoneessa, tai oikeammin hänen fantasminsa eli psyykillinen ilmestys
+hänestä. Hän näytti olevan pahassa pulassa, teki eleitä, joita minä
+en voinut ymmärtää, sekä käänsi housuntaskunsa nurin. Aivoni menivät
+sekaisin, niin että en osannut tehdä kysymystä, ja minä koetin turhaan
+arvata hänen tarkoitustaan. Samassa fantasmi otti pöydältä lyijykynän
+ja kirjoitti sanat: 'Kaksi puntaa kullassa huomisiltana, tärkeää'.»
+
+Annerly vaikeni taaskin. Minä istuin syviin ajatuksiin vaipuneena.
+»Miten sinä selität sen ajatuksen, jota Q:n fanogrammi oli tahtonut
+ilmaista?»
+
+»Minä luulen», ilmoitti hän, »että se merkitsee tätä. Q., joka
+tietenkin on kuollut, tahtoi selvittää sitä seikkaa — tarkoitti niin
+sanoakseni deatomiseerata sitä ajatusta, että hän oli demonetiseerattu
+ja tarvitsi illalla kaksi puntaa kullassa.»
+
+»Ja miten», kysyin minä hämmästyneenä Annerlyn vaistomaisesta kyvystä
+tunkeutua psyykillisen maailman salaisuuksiin, »miten sinä aiot
+toimittaa ne hänelle?»
+
+»Minä aion», selitti hän, »tehdä rohkean kokeen, joka onnistuessaan
+saattaa meidät välittömään yhteyteen henkimaailman kanssa. Olen
+suunnitellut kahden kultapunnan jättämistä yöksi pöydälle. Jos ne
+aamuvarhaisella ovat kadonneet, silloin tiedän että Q:n on onnistunut
+deastralisoitua ja ottaa rahat. Kysymys on nyt vain siitä, onko sinulla
+sattumalta kahta kultapuntaa mukanasi. Itselläni on pahaksi onneksi
+vain hiukan pientä rahaa.»
+
+Tämä oli erikoisen suotuisa sattuma, omituinen yhteensattuma, joka
+näytti muodostavan uuden renkaan tapahtumien ketjussa. Sattumalta
+minulla oli mukanani ne kuusi kultapuntaa, jotka olin nostanut
+viikkopalkkanani.
+
+»Onneksi», sanoin, »on minulla tilaisuus järjestää asia. Minulla on
+sattumalta mukanani rahoja.» Ja niin otin taskustani kaksi kultapuntaa.
+
+Annerly oli mielissään hyvästä onnestamme. Valmistuksemme koetta varten
+olivat pian tehdyt.
+
+Pöydän sijoitimme keskelle huonetta sillä tavoin ettei ollut
+minkäänlaista vaaraa törmätä mitään esinettä vastaan. Tuolit siirsimme
+aivan seinävierelle ja sillä tavoin että kaksi niistä otti aina saman
+tilan kuin kaksi muuta tuolia; tauluihin ja muihin koristuksiin emme
+ensinkään kajonneet. Varoimme irroittamasta osia seinäpapereista
+tai rikkomasta joitakin ikkunanruutuja. Kun kaikki oli valmista,
+pantiin molemmat kultarahat vieretysten pöydälle sillä tavoin että
+rahojen takapuoli tuli pöytää vasten. Sitten sammutimme valon. Sanoin
+Annerly'lle »hyvää yötä» ja hapuilin pimeässä ulos, samalla kuin
+suoneni tykyttivät kuumeisesti kiihtyneen mielialani takia.
+
+Lukijan pitäisi voida kuvitella mielessään, millä jännityksellä odotin
+tietoa kokeen tuloksista. Sain tuskin nukutuksi levottomuudeltani.
+Tietenkin olin mahdollisimman suuressa määrässä vakuutettu
+valmistustemme täydellisyydestä, mutta en voinut kuitenkaan karkoittaa
+mielestäni pahoja aavistuksia siitä, että koe ehkä epäonnistuisi, koska
+oma henkinen tempperementtini ja luonteeni eivät kenties joka suhteessa
+olleet sellaisia kuin tällaisen kokeen onnistuminen edellytti.
+
+Levottomuuteni oli kuitenkin vallan aiheetonta. Tulos osoitti että
+minun sieluni oli medio eli, jos tämä sana on parempi, ensimmäisen
+asteen transparenssi psyykillistä tutkimusta varten.
+
+Annerly tuli aamulla juoksujalkaa, ihastuksesta säteilevin kasvoin
+asuntooni.
+
+»Ihanaa, ihanaa!» Hän melkein kirkui. »Me olemme onnistuneet! Kultaraha
+on kadonnut! Olemme välittömässä monetäärisessä yhteydessä Q:n kanssa.»
+
+Minun ei tarvinne pysähtyä kuvailemaan autuuden väristystä, joka minut
+valtasi. Koko päivän ja vielä seuraavankin päivän oli minulla joka
+hetki tunne siitä että minä olin yhteydessä Q:n kanssa.
+
+Ainoa toivoni oli, että saisimme pian tilaisuuden päästä uudelleen
+henkimaailman yhteyteen.
+
+Toiveeni täyttyi seuraavana iltana. Iltamyöhäisellä Annerly soitti
+minulle.
+
+»Tule heti tänne», sanoi hän. »Q:n fanogrammi on yhteydessä kanssamme.»
+
+Lähdin heti liikkeelle ja perille tulin melkein hengettömänä. »Q.
+on taas ollut täällä», sanoi Annerly, »ja näyttäytynyt samassa
+onnettomassa tilassa kuin aikaisemminkin. Hänen projektionsa seisoi
+huoneessa ja kirjoitti yhtä mittaa sormellaan pöytään. Saatoin erottaa
+vain sanan »kultapunta», mutta ei mitään enempää.»
+
+»Luuletko», sanoin minä, »että Q. jostakin syystä, jota me emme tunne,
+toivoo meidän vieläkin jättävän kaksi kultapuntaa hänen laskuunsa?»
+
+»Totta tosiaan!» sanoi Annerly innostuneesti, »minä tosiaankin luulen
+että sinä arvasit oikein. Voimmehan joka tapauksessa koettaa. Eihän voi
+käydä ainakaan pahemmin kuin että epäonnistumme.»
+
+Tänä iltana panimme taas pöydälle kaksi minun kultarahaani ja
+järjestimme huonekalut yhtä huolellisesti kuin edelliselläkin kerralla.
+
+Vaikka vieläkin hiukan epäilin omaa soveltuvaisuuttani työhön, johon
+olin nyt syventynyt, koetin kuitenkin pitää mieleni niin rauhallisena,
+ettei se aiheuttaisi mitään astraalisia häiriöitä. Kokeemme onnistui
+täydellisesti. Molemmat rahat olivat poissa seuraavana aamuna.
+
+Me jatkoimme kokeilujamme samaan suuntaan lähes kahden kuukauden ajan.
+Joskus pani Annerly, kuten hän itse kertoi, rahaa, usein huomattavia
+summiakin, pöydälleen fantasmia varten, joka ei milloinkaan lyönyt
+laimin ottaa niitä haltuunsa yön kuluessa. Mutta koska Annerly on
+varsin kunniantuntoinen mies, hän ei milloinkaan suorittanut näitä
+kokeita omin päinsä, ennenkuin vasta sitten kun oli osoittautunut
+mahdottomaksi tavata minua ajoissa.
+
+Toisinaan hän saattoi ilmoittaa minulle puhelimella lyhyesti: »Q. on
+täällä» tai lähettää sähkösanoman tai kirjelapun, jossa oli sanat: »Q.
+tarvitsee rahoja; ota mukaasi niin paljon kuin sinulla on, ei enempää.»
+
+Minä puolestani olin halukas esittämään kokeemme avoimesti yleisön
+edessä tai kiinnittämään Psyykillisen seuran ja muiden samantapaisten
+yhdistysten huomiota siihen yhteyteen, jonka me niin rohkeasti olimme
+saaneet aikaan aistimailmaan ja psyko-astrisen eli pseudo-eteerisen
+maailman välille. Olin varma siitä että ainoastaan meidän oli
+onnistunut siirtää rahaa suoraan ja välittömästi maailmasta toiseen.
+Muiden oli tosin onnistunut tehdä se medion välityksellä tai tilaamalla
+jonkun salatieteellisen aikakauskirjan, mutta me olimme saaneet sen
+aikaan niin yksinkertaisella tavalla, että olin innostunut julkaisemaan
+kokeemme, koska siten saatoin tehdä muille palveluksen.
+
+Annerly vastusti kuitenkin jyrkästi ehdotustani, koska hän pelkäsi Q:n
+ja meidän välisen suhteen voivan rikkoutua.
+
+Noin kolme viikkoa ensimäisen inter-astraalisen psyko-monetäärisen
+kokeemme jälkeen jouduin kokemaan jotakin niin salaperäistä, että en
+vieläkään voi voittaa hämmästystäni.
+
+Annerly oli eräänä iltapäivänä tullut minua tapaamaan. Hän näytti
+hermostuneelta ja huolien painamalta.
+
+»Olen aivan vastikään saanut Q:lta psyykillisen ilmoituksen», sanoi
+hän vastaukseksi kysymykseeni, »jonka tarkoitusta saatan tuskin
+selittää. Mikäli ymmärrän on Q. aikonut kiinnittää muidenkin fantasmien
+huomiota työhön, jonka me olemme panneet alulle. Hän ehdottaa että
+hän omalla puolellaan suurta kuilua muodostaa yhdistyksen, joka tulee
+työskentelemään vuorovaikutuksessa meidän kanssamme rahan siirtämiseksi
+suuremmassa mittakaavassa maailmasta toiseen.»
+
+Lukijan pitäisi olla helppo kuvitella mielessään, että silmäni
+loistivat ihastuksesta niiden suurisuuntaisten näköalojen edessä, jotka
+nyt meille avautuivat.
+
+»Q. toivoo että me keräämme niin paljon pääomaa kuin voimme ja
+toimitamme sen hänelle, jotta hänelle käy mahdolliseksi järjestää
+yhdistys fanogrammien — eli kenties tässä tapauksessa on parempi sanoa
+fantoidien — keskuudessa.»
+
+En ollut edes ehtinyt käsittää Annerlyn tarkoitusta, kun innostuksen
+tuli jo paloi mielessäni.
+
+Me päätimme jo samana iltana tehdä tuon suuren kokeen.
+
+Oma maallinen omaisuuteni ei pahaksi onneksi noussut suureenkaan
+summaan. Minulla oli kuitenkin noin 500 puntaa pankkiosakkeina, jotka
+olin perinyt isävainajaltani ja jotka luonnollisesti voin muuttaa
+rahaksi muutamassa tunnissa. Pelkäsin kuitenkin että rahoja kenties oli
+liian vähän, jotta ne voisivat valmistaa Q:lle tilaisuuden yhdistyksen
+perustamiseen fantoiditoveriensa parissa.
+
+Vein rahamäärän seteleinä ja kultana Annerlyn asuntoon, jossa
+se asetettiin pöydälle. Annerly saattoi vielä kaikeksi onneksi
+lisätä omasta puolestaan suuremman summan, jota hän ei kuitenkaan
+tahtonut panna minun rahojeni viereen, jotta meidän monetääristen
+henkilöllisyyksiemme välillä vallitseva konjunktio ei pääsisi
+dematerialisoimaan astraalista ilmiötä.
+
+Tällä kertaa teimme valmistuksemme aivan poikkeuksellisen
+huolellisesti, Annerly tyynesti ja maltillisesti, mutta minä
+sitävastoin — se minun täytyy tunnustaa — epäonnistumisen pelosta
+äärimmäisen hermostuneena. Riisuimme kengät jaloistamme ja kävelimme
+sukkasillamme, emmekä ainoastaan asettaneet huonekaluja samaan
+järjestykseen kuin edellisilläkin kerroilla, vaan myöskin — Annerlyn
+ehdotuksesta — käänsimme hiilikauhan ylösalaisin ja peitimme
+paperikorin märällä pyyhinliinalla.
+
+Kun kaikki oli valmista, puristin Annerlyn kättä ja lähdin ulos pimeään
+yöhön.
+
+Seuraavana aamuna odottelin turhaan. Kello tuli yhdeksän, kymmenen
+ja lopulta yksitoista, eikä vielä kuulunut häneltä sanaakaan.
+Kuumeenomainen levottomuuteni ajoi minut hänen asunnolleen.
+
+Ajatelkaa siis äärimmäistä hämmästystäni, kun huomasin Annerlyn
+kadonneen. Hän oli aivankuin pyyhkäisty pois maan pinnalta. Mikä
+kohtalokas erehdys meidän valmistuksissamme, minkä välttämättömän
+psyykillisen varovaisuustoimenpiteen laiminlyöminen oli aiheuttanut
+hänen kohtalonsa, sitä en osaa sanoa. Mutta oli kuitenkin liiankin
+ilmeistä, että astraalimaailma oli niellyt Annerlyn samalla kertaa kuin
+rahatkin, joiden siirtämisen vuoksi hän oli pannut alttiiksi maallisen
+elämänsä.
+
+Todistuksia hänen katoamisestaan ei ollut vaikeaa saada. Niin pian
+kuin uskalsin tein äärimmäistä varovaisuutta noudattaen muutamia
+tutkimuksia. Se tosiasia, että hän oli vielä velkaa neljän kuukauden
+vuokran asunnostaan ja ettei hänellä ollut edes aikaa maksaa
+lähiseudun ammattimiesten pikkulaskuja, osoitti että hän oli joutunut
+silmänräpäyksessä devisualisoiduksi.
+
+Kova pelko siitä, että minut olisi kenties voitu saattaa edesvastuuseen
+hänen kuolemastaan, pidätti minua päästämästä asiaa julkisuuteen.
+
+Tähän päivään asti en ollut tehnyt itselleni selväksi, mihin vaaraan
+hän antautui meidän häikäilemättömästi pyrkiessämme yhteyteen
+henkimaailman kanssa. Annerly kaatui psyykillisen tutkimuksen suuren
+asian uhrina, ja selonteko kokeistamme tulee ennakkoluuloista
+huolimatta olemaan todistuksena tämän tieteen totuudesta.
+
+
+
+
+GUIDO ULJASRINTA GENTISTÄ — ROMAANI RITARIAJALTA
+
+
+
+Elettiin ritariajan alussa. Ritarilaitos oli vielä niin sanoaksemme
+kapaloissaan.
+
+Mailleen painuva aurinko oli jo ehtinyt itään; aika ajoin se nousi ja
+taas laski, mutta ylimalkaan se painui yhä alemmaksi taivaanrantaa
+kohti, valaisten kirkkaasti kuolevilla säteillään synkän ja uhkaavan
+Buggensbergin linnan torneja.
+
+Isolde Surumielinen seisoi erään sakaraharjaisen tornin huipulla. Hän
+kurkoitti käsiään tyhjään ilmaan, ja hänen kasvonsa, jotka olivat
+suunnatut ylöspäin ja näyttivät keskustelevan taivaan kanssa, olivat
+kaipauksen tuskasta vääristyneet.
+
+Ja hän mutisi: »Guido!» — ja tuon tuostakin viilsi syvä huokaus hänen
+rintaansa.
+
+Keijukaismaisena ja eteerisenä kauneudessaan hän näytti tuskin
+hengittävän.
+
+Ja itse asiassa hän tuskin hengittikään.
+
+Hän oli notkea kuin pajunvitsa, hento ja suloinen kuin meridiaani.
+Hänen ruumiinsa näytti melkein liian hauraalta voidakseen liikkua, ja
+hänen kasvonpiirteensä olivat niin hienosti ja arasti muovaillut, että
+etäisinkin ajatus älyn toiminnasta oli mahdoton.
+
+Hän oli vyötetty tummansiniseen liehuvaan hameeseen, jota hopeinen
+solki piti koossa, ja etupuolella hänellä oli rintalappu pitseistä.
+Päässä hänellä oli kynttilänsammuttimen muotoinen sokeritoppahattu,
+joka kiipesi taakse-ylöspäin 45 asteen kulmassa.
+
+»Guido», mutisi hän, »Guido!»
+
+Ja tuon tuostakin hän väänteli käsiään kuin järkeä vailla ja mutisi:
+»Hän ei tule!»
+
+Aurinko laski ja yö tuli sekä peitti huntuunsa synkän ja uhkaavan
+Buggensbergin linnan ja sen jalkojen juurella sijaitsevan ikivanhan
+Gentin kaupungin. Silloin alkoivat linnan ikkunat loistaa kuin tulessa,
+sillä oli joulun aika ja suuressa linnansalissa pidettiin juominkeja.
+Buggensbergin rajakreivi vietti näet tänä iltana suuria vieraspitoja
+tyttärensä Isolden ja Tancred Valttiässän kihlauksen kunniaksi.
+
+Näihin pitoihin hän oli kutsunut kaikki vasallinsa — Hubert Käheän,
+Edvard Pihtihännän, Rollo Rommipullon ja monet muut.
+
+Sillävälin seisoi ylpeä neito Isolde torninkatolla ja ikävöi Guidoa,
+joka yhä viipyi poissa.
+
+Guidon ja Isolden rakkaus oli sitä puhdasta ja melkein jumalaista
+laatua, jonka ainoastaan keskiaika tunsi.
+
+He eivät olleet koskaan nähneet toisiaan. Guido ei ollut koskaan nähnyt
+Isoldea eikä Isolde koskaan Guidoa. He eivät olleet koskaan kuulleet
+toistensa puhuvan. He eivät olleet koskaan olleet yhdessä. He eivät
+tunteneet toisiaan.
+
+Kuitenkin he rakastivat toisiaan.
+
+Heidän rakkautensa oli äkkiä ja romanttisesti puhjennut täyteen
+kukkaansa, ja siihen kutoutui koko se mystillisen hurmaava ihanuus,
+joka on rakkauden korkein autuus.
+
+Vuosikausia sitten oli Guido nähnyt Isolde Surumielisen nimen
+maalattuna eräälle lankulle.
+
+Hän oli käynyt aivan kalmankalpeaksi, mennyt tainnoksiin sekä heti
+senjälkeen lähtenyt matkalle Jerusalemiin.
+
+Aivan samana päivänä oli Isolde erästä Gentin katua kulkiessaan nähnyt
+Guidon panssaripaidan riippuvan pyykkinuoralla.
+
+Hän oli pikemmin kuolleena kuin elävänä kaatunut kamarineitojensa
+käsivarsille.
+
+Siitä päivästä lähtien he olivat rakastaneet toisiaan.
+
+Isoldella oli tapana anivarhain aamulla lähteä linnasta Guidon nimi
+huulillaan. Hän mainitsi sen puille. Hän kuiskasi sitä kukille. Hän
+viserteli sitä linnuille. Monet niistä osasivat sen ulkoa. Hän ratsasti
+usein tasa-astujallaan rantaa pitkin ja huusi sitä aalloille. Toisinaan
+hän uskoi tuon kalliin nimen ruohoille tai halkosylykselle tai
+kivihiilitonnille.
+
+Vaikka Guido ja Isolde eivät olleetkaan nähneet toisiaan, he kuitenkin
+jumaloivat toistensa ulkomuotoa. Panssaripaitansa alla säilytti Guido
+norsunluuhun leikattua miniatyyrikuvaa Isoldesta. Hän oli löytänyt sen
+linnanvuoren juurelta linnan ja Gentin vanhan kaupungin väliltä.
+
+Mistä hän tiesi että kuva esitti Isoldea?
+
+Eihän hänen toki tarvinnut kysyä sitä.
+
+Hänen _sydämensä_ oli puhunut.
+
+Rakkauden silmä ei erehdy.
+
+Ja Isolde? Hän talletti rintalappunsa alla Guido Uljasrinnan
+pienoiskuvaa. Hän oli ostanut sen kiertävältä kauppasaksalta, jonka
+varastosta hän oli sen löytänyt, ja maksanut sen helmillä. Mistä
+hän oli tietänyt, että se oli hänen kuvansa? Siitä että kuvan alle
+oli loistavin värein maalattu vaakuna. Tämä vaakunamerkki oli ensin
+saattanut hänen sydämensä vapisemaan. Nukkuipa hän tahi valvoi,
+alinomaa hän näki sen: leijona säädyllisessä asennossa punaisella
+pohjalla ja koira säädyttömässä asennossa tattarivainiolla.
+
+Ja jos Isolden rakkaus Guidoon paloi niin puhtaasti, paloi Guidonkin
+rakkaus Isoldeen puhtain liekein.
+
+Mutta tuskin oli rakkaus hankkiutunut matkalle Guidon sydämeen, kun hän
+jo päätti suorittaa jonkun urotyön, jonkun loistavan teon, joka tekisi
+hänet arvolliseksi kosimaan Isoldea.
+
+Hän vannoi itselleen pyhän valan, ettei hän tule kuluttamaan mitään,
+ruokaa lukuunottamatta, eikä juomaan mitään, lukuunottamatta
+nestemäisiä aineita, kunnes hän oli suorittanut urotyönsä.
+
+Siinä tarkoituksessa hän oli hetkeäkään viivyttelemättä matkustanut
+Jerusalemiin surmatakseen Isolden laskuun saraseenin. Hän surmasi
+saraseenin, oikein suuren ja pyylevän saraseenin. Saman valan takia hän
+matkusti aina Pannonian rajalle asti, tahtoen Isolden laskuun tappaa
+turkkilaisen. Pannoniasta hän lähti suoraan Skotlannin ylämaihin ja
+nutisti Isolden laskuun erään kaledonialaisen.
+
+Joka kuukausi suoritti Guido jonkun uuden urotyön Isolden laskuun.
+
+Ja sillä aikaa Isolde odotti.
+
+Ei siksi että olisi ollut puutetta kosijoista. Isolde Surumielisellä
+oli koko joukko kosijoita, jotka olivat valmiita täyttämään hänen
+pienimmänkin käskynsä.
+
+Sotaisia urotöitä suoritettiin päivittäin hänen laskuunsa. Voittaakseen
+hänen rakkautensa kosijat olivat valmiita vihkiytymään kuolemaan. Hänen
+tähtensä oli Otto Saukonsilmä hypännyt mereen. Conrad Kokospähkinä oli
+heittäytynyt linnan korkeimmasta tornista pää edellä alas liejuun.
+Hugo Toivoton oli hirttäytynyt suolivyöstään saksanpähkinäpuuhun ja
+ehkäissyt kaikki pelastamisyritykset. Hänen tähtensä oli Siegfried
+Tunteellinen niellyt annoksen rikkihappoa.
+
+Mutta Isolde Surumielinen pysyi tunteettomana kaikelle sille
+palvonnalle, jota tällä tavoin osoitettiin hänelle.
+
+Turhaan oli hänen äitipuolensa, Agatha Pystyluinen, koettanut pakoittaa
+häntä menemään naimisiin. Turhaan oli hänen isänsä, Buggensbergin
+rajakreivi, käskenyt häntä tekemään valintansa eri kosijain välillä.
+
+Hänen sydämensä pysyi järkähtämättömän uskollisena Guido Uljasrinnalle.
+
+Aika ajoin lähettivät rakastavaiset toisilleen rakkaudenmerkkejä.
+Jerusalemista oli Guido lähettänyt kepin, johon oli leikattu uurre,
+tahtoen siten antaa todistuksen rakkautensa järkähtämättömyydestä.
+Pannoniasta hän lähetti lankunpätkän ja Venetsiasta kahden jalan
+pituisen hirren. Isolde piti näitä esineitä öisin pieluksensa alla.
+
+Vuosikautisten vaellusten jälkeen Guido päätti kruunata rakkautensa
+suorittamalla viimeisen urotyön Isolden tähden.
+
+Hän aikoi palata Gentiin, yön aikaan kiivetä ylös linnavuorelle sekä
+osoittaa rakkautensa Isoldelle surmaamalla hänen isänsä, heittämällä
+hänen äitipuolensa tornista alas, polttamalla linnan sekä viemällä
+Isolden pois sieltä.
+
+Tätä suunnitelmaansa hän nyt riensi panemaan täytäntöön. Hän oli
+lähtenyt matkalle Gentiin viidenkymmenen uskollisen kumppanin seurassa,
+joita johtivat Carlo Korkkiruuvi ja Beowulf Syylä. Yön suojassa
+he olivat päässeet linnavuoren juurelle ja ryömivät nyt pitkässä
+rivissä nelinkontan linnanportille johtavaa spiraalinmuotoista tietä
+pitkin. Kello kuuteen mennessä he olivat ehtineet suorittaa yhden
+kierroksen, kello seitsemän toisen kierroksen, ja kun juomingit
+suuressa linnansalissa olivat saavuttaneet huippukohtansa, he olivat
+taivaltaneet neljännen kierroksen.
+
+Guido Uljasrinta kulki itse etummaisena. Hänen panssaripaitansa peitti
+kirjava puku ja kädessään hänellä oli torvi.
+
+Suunnitelman mukaan hänen piti valepukuisena tunkeutua linnaan
+takaportista, varastaa viekkaudella rajakreiviltä suuren portin avain
+ja sitten puhaltaa torveensa hyökkäyksen merkiksi. Voi, ei ollut yhtään
+aikaa hukattavana, sillä juuri tänä jouluna ja juuri tänä iltana oli
+rajakreivi Isolden vastahakoisuuteen väsyneenä päättänyt lahjoittaa
+hänen kätensä Tancred Valttiässälle.
+
+Suuressa linnansalissa pidettiin juominkeja. Mahtava rajakreivi, joka
+istui ylinnä pöydän päässä, tyhjensi viinipullon toisensa jälkeen
+ja joi kelpo kulauksin maljan toisensa perästä Tancred Valttiässän
+onneksi, joka täysissä asevaruksissa, sulkatöyhtöinen kypäri päässään,
+istui hänen vieressään.
+
+Rajakreivin ilo oli suuri, sillä aivan hänen vieressään oli lattialla
+kyykyllään uusi ilveilijä, jonka porttivahti oli vastikään laskenut
+sisään takaportista, ja hänen ilvehtimisensä uutuuden viehätys saattoi
+rajakreivin muhkean vatsan kerran ja toisenkin hyllymään.
+
+»Jumalan kuolema!» jyrisi hänen äänensä. »Tämä juttu on yhtä
+harvinainen kuin uusikin — 'ja silloin sanoi kuorma-ajuri
+pyhiinvaeltajalle, että koska hän oli luvannut viedä hänet siihen
+kaupunkiin, niin hän myöskin teki sen, vaikkapa se sitten tapahtuisi
+vasta pikkutunneilla' — kautta Pyhän Pancratiuksen! Mistä tuo mies on
+kuullut niin tuoreen jutun? — kerro se vielä kerran; ehkä se sitten jää
+mieleen» — ja mahtava ylimys vaipui taas tuolilleen kouristuksenomaisen
+naurunpuuskan valtaamana.
+
+Samassa Guido — sillä valepukuinen ilveilijä ei ollut kukaan muu kuin
+hän — ryntäsi esiin ja tempasi rajakreivin vyöltä suuren portinavaimen,
+joka riippui sillä kohdalla, missä hänen vyötäröittensä olisi pitänyt
+olla.
+
+Sitten hän heitti yltään ilveilijänpuvun ja päästään ilvelijänhiipan,
+ojensihe täyteen pituuteensa ja seisoi hämmästyneen seuran edessä
+panssaripukuisena.
+
+Toisessa kädessään hän heilutti ristiretkeilijäin kaksipäistä
+sotanuijaa ja toisessa torvea.
+
+Vieraat kavahtivat pystyyn käsi miekankahvassa.
+
+»Guido Uljasrinta!» huudahtivat he.
+
+»Seis», sanoi Guido, »te olette minun vallassani!» Sitten hän nosti
+torven huulilleen, veti syvään henkeään ja puhalsi kaikin voimin.
+
+Ei kuulunut mitään ääntä.
+
+Torvesta ei lähtenyt mitään ääntä.
+
+»Ottakaa hänet kiinni!» ärjyi rajakreivi.
+
+»Seis!» sanoi Guido. »Minä vetoan ritarilakeihin. Olen täällä
+noutamassa Isolde-neitoa, jonka rajakreivi on kihlannut Tancredille.
+Minä haastan Tancredin kaksintaisteluun, mies miestä vastaan.»
+
+Kuului suosion sorinaa ehdotuksen hyväksymisen merkkinä.
+
+Nyt alkoi kauhea taistelu.
+
+Ensin nosti Guido nuijansa molemmin käsin korkealle ilmaan ja antoi
+sen sitten pudota äärettömällä voimalla Tancredin kypäröityyn päähän.
+Guido sai sitten seisoa alallaan, ja Tancred nosti nuijansa ilmaan ja
+antoi sen pudota Guidon päähän. Sitten Tancred seisoi hievahtamatta
+selin Guidoon, ja tämä heilautti nuijaansa sivulle ja antoi hänelle
+hirveän iskun selkään. Tancred vastasi samalla mitalla. Sitten Tancred
+laskeutui kontalleen, ja Guido antoi nuijan jysähtää hänen selkäänsä.
+Se oli yhtämittaista kilpailua taitavuudessa ja ripeydessä. Ratkaisu
+näytti tuokion epävarmalta. Mutta sitten alkoi Tancredin asevarustus
+hajota, hänen iskunsa kävivät heikommiksi, ja hän kaatui nenälleen.
+Guido käytti sitä hyväkseen ja takoi hänet latuskaiseksi kuin
+sardiinirasia. Sitten hän nosti jalkansa hänen rinnalleen, kohotti
+kypärinsilmikon ja katseli häntä tarkasti.
+
+Samassa kuului läpitunkeva kirkaisu.
+
+Isolde Surumielinen, jonka taistelun äänet olivat tehneet levottomaksi,
+riensi saliin.
+
+Molemmat rakastavaiset katselivat hetkisen toistensa kasvoja.
+
+Ja sitten he kaatuivat pyörtyneinä ja vääristynein piirtein eri
+tahoille.
+
+Oli tapahtunut erehdys!
+
+Guido ei ollut Guido, ja Isolde ei ollut Isolde. Oli tapahtunut erehdys
+miniatyyreihin nähden. Molemmat olivat muiden henkilöiden kuvia.
+
+Molempien rakastavaisten sydämet olivat hukkumaisillaan
+omantunnonsoimausten tulvaan.
+
+Isolde ajatteli Tancred-poloista, joka oli nuijittu ohueksi kuin pahvi
+ja runneltu auttamattomasti, Conrad Kokospähkinää, joka oli hypännyt
+pää edellä liejuun, ja Siegfried Tunteellista, joka kiemurtelihe
+vatsanväänteissä rikkihapon takia.
+
+Guido ajatteli surmattuja saraseeneja ja tapettuja turkkilaisia.
+
+Ja kaikki oli ollut aivan suotta.
+
+Tämä siis oli heidän rakkautensa palkka. Kumpikaan ei ollut se, jota
+toinen oli ajatellut. Niin on maallisen rakkauden laita, ja siinä on
+tämän kertomuksen keskiaikainen vertauskuvallisuus.
+
+Molempien rakastavaisten sydämet murtuivat yhtaikaa.
+
+He heittivät henkensä.
+
+Sill'aikaa ryömivät Carlo Korkkiruuvi ja Beowulf Syylä sekä heidän
+neljäkymmentä kumppaniaan epäjärjestyksessä ja takapuoli edellä
+spiraalitietä alas minkä ennättivät.
+
+
+
+
+KOTIOPETTAJATAR GERTRUD ELI VAIN SEITSEMÄNTOISTA
+
+
+
+Oli myrskyinen ilta Skotlannin länsirannikolla. Sillä ei kuitenkaan ole
+tässä yhteydessä mitään merkitystä, koska tämän kertomuksen näyttämönä
+ei ole läntinen Skotlanti. Ja mitä siihen tulee, oli Irlannin
+itärannikolla aivan yhtä paha ilma.
+
+Mutta tämä kertomus on sijoitettu etelä-Englantiin ja tapahtuu osaksi
+Knotacentinum Towersissa (äännetään Nosham Taws), lordi Knotacentsin
+(äännetään Nosh) aateliskartanossa, osittain sen ympäristössä.
+
+Mutta lukijan ei tarvitse ääntää mitään näistä nimistä.
+
+Nosham Taws oli tyypillinen englantilainen herraskartano. Tärkein
+kartanon rakennuksista on punainen tiilirakennus Elisabetin ajoilta,
+mutta toinen, vanhempi rakennus, josta earli oli tavattoman
+ylpeä, oli ilmeisesti ollut normannilaislinna, jonka kylkeen oli
+Lancasterin hallitushuoneen aikana rakennettu vankila ja Plantagenet'n
+aikana kylpyhuone. Joka taholle rakennuksista ulottuivat muhkeat
+metsät ja puistot, joissa kasvoi ikivanhoja tammia ja jalavia.
+Lähinnä rakennuksia kasvoi vattupensaita ja kurjenpolvia, joita
+ristiretkeilijät olivat istuttaneet.
+
+Suurenmoisen vanhan kartanon ympärillä oli ilma täynnä rastaiden
+viserrystä, kanakoiran vaakkumista ja peltovaristen suloisia ja
+meloodisia säveleitä, samallakuin villieläimet, antiloopit ja muut
+nelijalkaiset eläimet käyskentelivät ruohikoilla niin kesyinä että
+söivätkin aurinkokellon laudalta. Paikka oli oikeastaan eläinnäyttely.
+
+Kartanon luota lähti puiston läpi leveä ja kaunis lehtokuja, joka oli
+Henrik VII:n istuttama.
+
+Lordi Nosh seisoi matolla kirjastohuoneensa uunin edessä. Niin
+kouliintunut diplomaatti ja valtiomies kuin hän olikin, hänen totiset
+ja aristokraattiset kasvonsa hehkuivat kuitenkin raivosta.
+
+»Poika», sanoi hän, »sinä menet naimisiin sen tytön kanssa tahi minä
+teen sinut perinnöttömäksi. Sinä et ole enää minun poikani.»
+
+Nuori Ronald, joka seisoi suorana ja jäykkänä hänen edessään, suuntasi
+häneen katseen, joka oli yhtä luja kuin isänkin.
+
+»Minä uhmaan sinua», sanoi hän. »Tästä lähin et sinä enää ole minun
+isäni. Hankin itselleni toisen isän. Menen naimisiin vain sen naisen
+kanssa, jota rakastan. Tuo tyttö, jota emme ole koskaan nähneet —»
+
+»Houkkio», sanoi earli, »tahtoisitko hyljätä kartanomme ja
+tuhatvuotisen nimemme? Mikäli minulle on kerrottu, on tyttö kaunis;
+täti toivoo naimakauppaa; he ovat ranskattapa; pah, Ranskassa osataan
+järjestää sellaisia asioita.»
+
+»Mutta nuo syyt —»
+
+»En esitä mitään syitä», sanoi earli. »Kuuletko, Ronald, annan sinulle
+ajatusaikaa yhden kuukauden. Siksi ajaksi jäät tänne. Jos vielä sen
+kuluttua kieltäydyt noudattamasta tahtoani, saat matkapassit etkä
+killinkiäkään taskuusi.»
+
+Lordi Ronald ei vastannut mitään; hän ryntäsi ulos, heittäytyi hevosen
+selkään ja ratsasti kuin mielipuoli kaikkiin mahdollisiin suuntiin.
+
+Kun kirjastohuoneen ovi sulkeutui Ronaldin jälkeen, earli vaipui
+eräälle tuolille. Hänen ilmeensä muuttui kokonaan. Se ei ollut enää
+ylpeän aatelismiehen, vaan levottoman rikollisen ilme. »Hänen täytyy
+naida se tyttö», mutisi hän. »Pian saa hän tietää kaikki. Tutschemoffin
+on onnistunut paeta Siperiasta. Hän tuntee asian ja tulee puhumaan.
+Kaikki kaivokset lankeavat tytölle, samoin tämä tilus, ja minä — mutta
+kylliksi.» Hän meni tarjoilupöydän luo, tyhjensi lasin viiniä ja
+absinttia ja oli jälleen englantilainen ylimys.
+
+Samalla hetkellä voitiin nähdä Nosham Tawsiin johtavalla lehtokujalla
+korkeat dogeart-ajoneuvot, joita lordi Noshin livreaan puettu
+tallirenki ohjasi. Tallirengin vieressä istui nuori tyttö, melkein
+lapsi vielä.
+
+Hän oli — tarvitseeko meidän sanoa sitä? — kotiopettajatar Gertrud,
+jonka samana päivänä piti astua palvelukseen Nosham Tawsissa.
+
+Samalla hetkellä kuin dogcart oli ehtinyt lehtokujan toiseen päähän,
+ilmestyi toiseen päähän eräs ratsastaja, nuori mies, jonka pitkähköt,
+aristokraattiset kasvot ilmaisivat hänen syntyperänsä ja joka ohjasi
+ratsua, jonka kasvot olivat vielä pitemmät kuin hänen omansa.
+
+Kuka oli tämä pitkäkasvuinen nuorukainen, joka askel askeleelta
+lähestyi Gertrudia, ah, kuka, kuka? Minä ihmettelisin, jos joku
+lukijoistani osaisi arvata, ettei se ollut kukaan muu eikä kukaan sen
+vähäisempi kuin lordi Ronald.
+
+Kohtalo oli määrännyt, että näiden molempien täytyi kohdata toisensa.
+He tulivat toisiaan yhä lähemmäksi. Ja lyhyen silmänräpäyksen kuluttua
+he kohtasivat toisensa. Ja sillä hetkellä, kun he sivuuttivat toisensa,
+Gertrud kohotti silmänsä, ja molemmat nuoret vaihtoivat katseita,
+joista täydellä syyllä saattoi sanoa että ne olivat katseita.
+
+Oliko se rakkauden aamusarastusta? Odottakaamme, niin saamme nähdä.
+Emme saa etukäteen pilata kertomusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puhukaamme Gertrudista. Gertrud de Mongmorenci Mc Figgin ei tuntenut
+äitiänsä eikä isäänsä. Molemmat olivat kuolleet useita vuosia ennen
+hänen syntymäänsä. Äidistään hän tiesi vain sen, että tämä oli
+ranskatar ja tavattoman kaunis sekä että hänen esi-isiensä ja myöskin
+heidän liiketuttaviensa oli täytynyt menettää henkensä suuressa
+vallankumouksessa.
+
+Ja kuitenkin Gertrud kunnioitti vanhempiensa muistoa. Rinnallaan
+hän kantoi medaljonkia, jossa oli pienoisvalokuva hänen äidistään;
+selkäpuolella, vaatteiden alla riippui daguerrotyyppikuva hänen
+isästään. Kainalonsa alla hän säilytti tätinsä kuvaa sekä serkkujensa
+kuvia kengissään, ja vihdoin — mutta kylliksi, aivan kylliksi.
+
+Isästään Gertrud tiesi vielä vähemmän. Että hän oli ylhäissäätyinen
+englantilainen, joka oli oleskellut monessa maassa — oli kaikki mitä
+hän tiesi. Hän oli jättänyt Gertrudille perinnöksi vain venäjän
+kieliopin, romanialaisen tulkkikirjan, kulmamittauskojeen sekä erään
+teoksen kaivosopin alalta.
+
+Varhaisimmasta lapsuudestaan saakka oli Gertrud ollut tätinsä
+kasvattina. Täti oli huolellisesti opettanut hänelle kristilliset
+uskonkappaleet. Varmemmaksi vakuudeksi hän oli vielä antanut tytön
+suorittaa kurssin muhametinopissa.
+
+Kun Gertrud oli seitsemäntoista vuoden vanha, hänen tätinsä kuoli
+vesikauhuun.
+
+Olosuhteet olivat salaperäiset. Eräänä päivänä oli hänen luonaan käynyt
+venäläisittäin puettu parrakas muukalainen. Hänen lähdettyään Gertrud
+oli tavannut tätinsä sisäheiton vallassa, mikä kehittyi loppuheitoksi,
+josta hän ei enää tointunut.
+
+Jotta ei olisi syntynyt skandaalia, kutsuttiin sitä vesikauhuksi.
+Gertrud oli sitten yksin maailmassa. Mihin hän nyt ryhtyisi? Siinä
+kysymys, jota hän nyt katsoi kasvoista kasvoihin.
+
+Hänen näin hauteessaan kohtaloaan osui hänen silmiinsä seuraava
+ilmoitus:
+
+»Kotiopettajattaren paikka haettavana. Taidettava ranskaa, italiaa,
+venäjää, rumaniaa, soittoa ja kaivosoppia. Palkkaa 1 punta, 4
+shillinkiä ja 4 1/2 pennyä vuodessa. Tavataan klo 11,30—11,35 n:ossa 41
+A Belgraviaterassin varrella. Kreivitär av Nosh.»
+
+Gertrudilla oli luonnostaan tavattoman nopea käsityskyky eikä hänen
+tarvinnut miettiä puolta tuntia enempää tätä ilmoitusta, kun hän jo
+oivalsi, miten ihmeellinen yhteensattuma oli haluttujen ja hänen omien
+tietojensa välillä.
+
+Hän ilmoittautui asianmukaisesti Belgraviaterassin varrella. Kreivitär
+otti hänet vastaan niin miellyttävästi että se kohta ihastutti tyttöä.
+
+»Tehän hallitsette ranskaa?» kysyi hän.
+
+»Oh, oui», sanoi Gertrud vaatimattomasti.
+
+»Ja italiaa?» jatkoi kreivitär.
+
+»Oh, si», sanoi Gertrud.
+
+»Ja saksaa?» sanoi kreivitär ihastuneena.
+
+»Ach, ja», sanoi Gertrud.
+
+»Ja venäjää?»
+
+»Yaw.»
+
+»Ja rumaniaa?»
+
+»Jep.»
+
+Hämmästyneenä tytön perusteellisista kielitaidoista kreivitär katseli
+häntä tarkoin. Missä hän oli ennen nähnyt nämä piirteet? Hän kohotti
+ajatuksiinsa vaipuneena käden otsalleen ja sylkäisi lattialle, mutta
+ei, hän ei voinut päästä siitä selville.
+
+»Riittää», sanoi hän; »minä hyväksyn teidät heti paikalla; te
+matkustatte huomenna Nosham Tawsiin ja alatte lukea lasten
+kanssa. Lisään, että teidän tietenkin tulee avustaa earlia hänen
+venäjänkielisessä kirjeenvaihdossaan. Hänellä on Tschminskissä hirveän
+suuria kaivospuuhia.»
+
+Tschminsk! Miksi tämä sana soi niin ihmeelliseltä Gertrudin korvissa?
+Miksi? Niin, siksi että sama nimi oli kirjoitettuna isän käsialalla
+hänen kaivosoppia käsittelevään kirjaansa. Mikä salaisuus tässä
+mahtoikaan piillä?
+
+Päivää myöhemmin Gertrud ajoi lehtokujaa pitkin kartanoon.
+
+Hän astui alas dogcartista, kulki pienen, livreapukuisen, seitsemään
+riviin järjestäytyneen palvelija-armeijan ohi, antoi kullekin
+palvelijalle kultapunnan ja astui sisälle Nosham Tawsiin.
+
+»Tervetuloa», sanoi kreivitär auttaessaan Gertrudia kantamaan tämän
+matkalaukkua portaita ylös.
+
+Tyttö tuli pian jälleen alakertaan ja hänet vietiin kirjastoon,
+missä hänet esitettiin earlille. Heti kun earli sai nähdä uuden
+kotiopettajattaren kasvot, hän säpsähti selvästi. Missä hän oli ennen
+nähnyt nuo piirteet? Missä se oli? Joissakin juoksukilpailuissa?
+— teatterissa? — raitiovaunussa? — ei. Joku hienompi muistosäije
+liikkui hänen sielussaan. Hän astui tarjoilupöydän ääreen ja tyhjensi
+puolitoista juomalasia konjakkia sekä oli jälleen täydellinen
+englantilainen ylimys.
+
+Sillävälin kun Gertrud on ylhäällä lastenkamarissa tutustumassa niihin
+kahteen pieneen, hentoon ja kultakiharaiseen lapseen, joista tulee
+hänen oppilaitaan, käytämme tilaisuutta sanoaksemme yhtä ja toista
+earlista ja hänen pojastaan.
+
+Lordi Nosh oli oikea englantilaisen ylimyksen ja valtiomiehen
+perikuva. Ne vuodet, jotka hän oli viettänyt diplomaattisessa toimessa
+Konstantinopolissa, Pietarissa ja Suolamerikaupungissa, olivat antaneet
+hänen olennolleen harvinaisen hienostuneen ja ylhäisen leiman, samalla
+kuin pitkä oleskelu S:t Helenalla, Pitcairn-saarella Polynesiassa
+sekä edelleen Hamiltonissa ja Ontariossa olivat tehneet hänet
+luoksepääsemättömäksi ulkoisille vaikutuksille. Kreivikunnan miliisin
+sijais-rahostonhoitajana hän oli nähnyt sotilaselämää sen vakavammalta
+puolelta, samallakuin hänen perinnöllinen toimensa vaatekammion
+hoitajana kuninkaallisia sunnuntaihousuja varten oli saattanut hänet
+läheiseen kosketukseen itse kuningassuvun kanssa.
+
+Se intohimo, jolla hän antautui urheiluelämään kotinsa ulkopuolella,
+oli tehnyt hänet alaistensa rakastamaksi. Hän kunnostautui
+kettujahdissa, koirajahdissa, sikajahdissa, kartunheitossa ja muissa
+ajanvietteissä, joihin hänen yhteiskuntaluokkansa jäsenet olivat
+mieltyneitä.
+
+Lordi Ronald tuli isäänsä viimeksimainitussa suhteessa. Jo varhaisesta
+nuoruudestaan oli poika antanut mitä kauneimpia lupauksia. Etonissa hän
+oli kunnostautunut kartun ja sulkapallon käsittelijänä ja Cambridgessä
+hän oli ollut numero yksi koruompelun alalla. Jo kuiskailtiin hänen
+nimeään Englannin ping-pong-mestaruuden yhteydessä — saavutus, joka
+epäilemättä toisi mukanaan paikan alahuoneessa.
+
+Ja nyt oli Gertrud siis toistaiseksi kotiutunut Nosham Tawsiin.
+
+Päivät ja viikot kuluivat.
+
+Kauniin isättömän ja äidittömän tytön teeskentelemätön sulous voitti
+kaikkien sydämet. Hänen kahdesta pikku oppilaastaan tuli hänen
+orjiaan. »Minä pidän niin tinutta», oli pienen Rasehellfridan tapana
+sanoa ja samalla painaa kultakiharainen päänsä Gertrudin polville.
+Palvelijatkin jumaloivat häntä. Ylipuutarhuri toi aina kimpun ihania
+ruusuja hänen huoneeseensa, ennenkuin hän oli noussut ylös, toinen
+puutarhuri muutamia varhaisia kukkakaalinpäitä ja kolmas puutarhuri
+nipun myöhäisiä parsoja j.n.e. aina kymmenenteen ja yhdenteentoista
+puutarhuriin, jotka toivat pienen rehujuurikkaan tai sylyksen heiniä.
+Hänen huoneensa oli siihen aikaan päivästä aivan täynnä puutarhureita;
+vanhalla hovimestarilla, jota liikutti turvattoman tytön yksinäinen
+asema, oli sen sijaan tapana iltaisin hiljaa koputtaa hänen ovelleen
+ja tuoda hänelle whiskygrogi tai muuta sellaista. Vieläpä viattomat
+eläimetkin näyttivät omalla mykällä tavallaan ihailevan häntä. Mykät
+varikset istahtivat hänen olkapäilleen, ja talon ainoa mykkä koira
+kulki hänen perässään.
+
+Ja Ronald! Niin, juuri Ronald. He olivat tavanneet. He olivat puhuneet.
+
+»Niin synkkä aamu», oli Gertrud sanonut. »Quel triste matin! Was für
+ein allverdammter Tag!»
+
+»Niin, hirveä», oli Ronald vastannut.
+
+»Hirveä!!» Sana kaikui Gertrudin korvissa koko päivän.
+
+Tästä lähin he olivat alituiseen yhdessä. He pelasivat tennistä
+ja ping-pongia päivisin, ja illalla he istuivat talon jäykkien
+perinnäistapojen mukaan pelaamassa kahdenkymmenenviiden sentin pokeria,
+ja vielä myöhemmin he istuivat yhdessä verannalla ja katselivat, miten
+kuu kulki taivaanrannalla.
+
+Pian huomasi Gertrud, että lordi Ronaldin tunteet häntä kohtaan olivat
+syvempiä kuin ping-pongiin tavallisesti liittyvät. Joskus, varsinkin
+päivällisen jälkeen, saattoi nuorukainen hänen läheisyydessään vaipua
+syviin vähennyslaskuihin.
+
+Kerran kunakin iltana, kun Gertrud oli vetäytynyt huoneeseensa ja
+ennenkuin hän riisuutui ja ryhtyi muihin valmistaviin toimenpiteisiin
+makuulle käymistä varten, hän avasi ikkunan ja katseli lordi Ronaldin
+kasvoja. Tämä istui orjantappurapensaassa hänen ikkunansa alla ja hänen
+kasvonsa olivat tuskallisen kalpeat.
+
+Päivät kuluivat. Tawsissa noudatettiin samaa elämänjärjestystä kuin
+suurissa englantilaisissa herraskartanoissa yleensä. Kello 7 antoi
+gonggong herätyssignaalin, klo 8 kutsuttiin torvea puhaltamalla
+ensimmäiselle aamiaiselle, klo 8,30 ilmoitti vihellyspilli
+aamuhartauden aikaa, klo 1 hinattiin lippu puolitankoon lunchin
+merkiksi, klo 4 kutsui kanuunanlaukaus iltapäiväteelle, klo 9
+kehoitettiin kellonsoitolla aloittamaan pukeutuminen päivällistä
+varten, klo 9,15 soitettiin toisen kerran sen merkiksi että
+pukeutumista piti jatkaa, ja klo 9,30 viskattiin raketti ilmaan
+osoitukseksi siitä että päivällinen oli valmis. Päivällinen päättyi klo
+12, ja klo 1 kutsui soittokello palvelusväkeä iltarukoukseen.
+
+Siten kului kuukausi, jonka earli oli myöntänyt lordi Ronaldille
+ajatusajaksi. Oli jo heinäkuun 15 päivä, päivän tai parin sisällä olisi
+heinäkuun 17 päivä ja melkein välittömästi senjälkeen heinäkuun 18
+päivä.
+
+Earli saattoi joskus, kun hän hallissa kulki Ronaldin ohi, sanoa
+ankarimmalla äänellään: »Muistappas, poika, ajatella alistumista,
+taikka teen sinut perinnöttömäksi.»
+
+Ja mitä earli ajatteli Gertrudista? Siinä oli ainoa pisara koiruohoa
+tytön onnenpikariin. Jostakin syystä, jota tyttö ei voinut aavistaa,
+earli osoitti ilmeisen vastenmielisyyden merkkejä.
+
+Kun Gertrud kerran kulki ohi kirjastohuoneen oven, earli heitti häntä
+saapaspihdeillä. Erään toisen kerran, kun he istuivat lunchilla kahden
+kesken, hän löi tyttöä rajusti makkaralla keskelle kasvoja.
+
+Gertrudin tehtäviin kuului kääntää earlille tämän venäjänkielinen
+kirjeenvaihto. Turhaan hän yritti päästä salaisuuden perille. Eräänä
+päivänä saapui earlille venäjänkielinen sähkösanoma. Gertrud käänsi sen
+hänelle ääneen.
+
+»Tutschemoff käynyt naisen luona. Tämä on kuollut.»
+
+Kun earli kuuli tämän, hän muuttui raivosta kalpeaksi; juuri samana
+päivänä hän löi Gertrudia makkaralla kasvoihin.
+
+Eräänä toisena päivänä, kun earli oli lepakonpyynnissä, löysi Gertrud,
+joka herttaisen, naisellisen uteliaisuusvietin ohjaamana kävi läpi
+hänen kirjeenvaihtonsa, äkkiä salaisuuden avaimen.
+
+Lordi Nosh ei ollutkaan Tawsin oikea omistaja. Eräs hänen kaukainen
+sukulaisensa vanhempaa sukuhaaraa, oikea omistaja, oli kuollut
+venäläisessä vankilassa, jonne earlin sinetit, tämän ollessa
+lähettiläänä Tschminskissä, olivat hänet passittaneet. Tämän sukulaisen
+tytär oli Nosham Tawsin laillinen omistaja.
+
+Gertrud oli nyt täysin selvillä koko perhehistoriasta, lukuunottamatta
+sitä ainoata poikkeusta, ettei asiakirja hänen edessään antanut tietoa
+laillisen omistajattaren nimestä.
+
+Naisen sydän on ihmeellinen esine. Tunsiko Gertrud nyt inhoa earlia
+kohtaan? Ei. Hänen oma surullinen kohtalonsa oli opettanut häntä
+tuntemaan myötätuntoa.
+
+Mutta salaisuus ei ollut kuitenkaan selvillä! Miksi earli ilmeisesti
+säpsähti joka kerran, kun hän katsoi hänen kasvojaan? Joskus hän
+säpsähti aina neljä senttimetriä, joten sen selvästi huomasi paljain
+silmin. Sellaisissa tapauksissa hän saattoi kiireesti siemaista
+lasillisen rommia ja vettä ja olla taas moitteeton englantilainen
+gentlemanni.
+
+Ratkaisu tulikin pian. Gertrud ei unohtanut sitä milloinkaan.
+
+Se tapahtui sinä iltana, kun Nosham Tawsissa pidettiin suuria
+tanssiaisia, joihin koko naapuristo oli kutsuttu. Miten Gertrudin
+sydän olikaan pamppaillut pelokkaista aavistuksista ja millä
+tuskalla hän olikaan käynyt läpi puutteellisen vaatekammionsa. Hän
+ei mistään hinnasta tahtonut näyttää arvottomalta lordi Ronaldin
+silmissä. Hänen varansa olivat tosin vähäiset, mutta hänen kykynsä
+pukeutumisen alalla, jonka kyvyn hän oli perinyt ranskalaissyntyiseltä
+äidiltään, tuli hänelle nyt hyväksi avuksi. Hän kiinnitti yhden
+ainoan ruusun hiuksiinsa ja valmisti itse muutamista vanhoista
+sanomalehdistä ja päivänvarjokankaasta puvun, joka olisi herättänyt
+huomiota hovitanssiaisissakin. Miehustalleen hän sitoi yhden ainoan
+säkkinuorasta valmistetun punoksen. Ja korvalehdestä riippui hienossa
+rihmassa palanen vanhaa pitsiä, joka oli kuulunut hänen äidilleen.
+
+Gertrud oli kaikkien ihailevien katseiden esineenä. Kun hän musiikin
+tahdissa liehui esiin, ei kukaan voinut hurmaantumatta katsella hänen
+olentonsa neitseellistä suloutta.
+
+Tanssiaiset olivat saavuttaneet huippukohtansa. Oli melkein eloisaa!
+
+Ronald ja Gertrud seisoivat pensaikossa. He katsoivat toisiaan silmiin.
+
+»Gertrud», sanoi lordi, »minä rakastan sinua!»
+
+Tämä yksi ainoa sana saattoi jokaisen säikeen tytön puvussa vapisemaan.
+
+»Ronald»! kuiskasi hän kietoen kätensä nuorukaisen kaulaan.
+
+Samalla hetkellä tuli earli näkyviin. Hän seisoi kuutamossa aivan
+heidän vieressään. Hänen ankarat kasvonsa olivat vääristyneet vihasta.
+
+»Vai niin!» sanoi hän Ronaldin puoleen kääntyen, »minusta näyttää että
+sinä olet jo tehnyt valintasi!»
+
+»Niin olenkin», sanoi Ronald ylväästi.
+
+»Pidät siis parempana mennä naimisiin tämän rutiköyhän tytön kuin sen
+perijättären kanssa, jonka minä olen valinnut sinulle?»
+
+Gertrud katsoi kuin huumaantuneena isästä poikaan.
+
+»Pidän», sanoi Ronald.
+
+»Tapahtukoon sitten niin», sanoi earli ja tyhjensi suuren lasillisen
+viiniä, jota hän oli tuonut mukanaan, ja saavutti jälleen tyyneytensä.
+»Teen sinut perinnöttömäksi. Lähde tästä talosta äläkä koskaan tule
+takaisin.»
+
+»Tule, Gertrud», sanoi Ronald hellästi, »paetkaamme yhdessä.»
+
+Gertrud seisoi heidän edessään. Ruusu oli pudonnut hänen hiuksistaan.
+Pitsi oli pudonnut hänen korvastaan, ja purjelankapunos oli irtautunut
+ja pudonnut hänen vyötäröiltään. Hänen sanomalehtensä olivat niin
+rypistyneet ettei niitä enää voinut lukea. Mutta niin ratkennut ja
+mahdoton lukea kuin olikin, hän säilytti kuitenkin kaiken aikaa
+mielenmalttinsa.
+
+»Ei koskaan», sanoi hän lujalla äänellä. »Ronald, sinun ei tarvitse
+minun tähteni tehdä tätä uhrausta.» Sitten hän sanoi earlille
+jääkylmällä äänellä: »Sir, tässä rinnassa asuva ylpeys on yhtä suuri
+kuin teidän omanne! Metschnikoff Mc Figginin tytär ei kerjää kenenkään
+suosiota!»
+
+Ja sitten hän onki kainalonsa alta isänsä dagyerrotyyppikuvan ja painoi
+sen huulilleen.
+
+Earli säpsähti kuin olisi saanut pyssynpanoksen peruukkiinsa. »Tämä
+nimi!» parahti hän, »nämä kasvot! tämä valokuva! seis!»
+
+Ei tarvitse sanoa enempää; lukijani ovat jo kauan sitten aavistaneet
+asian oikean laidan. Gertrud oli perijätär.
+
+Rakastavaiset vaipuivat toistensa syliin. Earlin ankarat kasvot
+muuttuivat lempeiksi. »Jumala siunatkoon teitä», sanoi hän. Kreivitär
+ja vieraat riensivät puutarhaan. Aamusarastus valaisi iloista
+onnentoivotuskohtausta.
+
+Gertrudin ja Ronaldin kihlaus julkaistiin. Heidän onnensa oli
+täydellinen. Tarvitseeko meidän sanoa mitään enempää? Niin, ainoastaan
+tämä. Earli sai muutamia päiviä myöhemmin metsästysretkellä surmansa.
+Kreivittäreen iski salama. Molemmat lapset vierivät kaivoon. Tällä
+tavoin oli Gertrudin ja Ronaldin onni täydellinen.
+
+
+
+
+SARKATAKKI SANKARI ELI HEZEKIAH HAYLOFTIN ELÄMÄNTAISTELU HÄNEN
+NUORUUDESSAAN.
+
+
+»Voiko täältä saada jotakin työtä?»
+
+Muurarimestari katsahti rakennustelineeltään alas henkilöön, joka nämä
+sanat lausui. Nuorukaisen kasvojen ilmeessä oli jotakin, mikä teki
+häneen vissin vaikutuksen. Hän heitti nuorukaista tiilikivellä.
+
+Nuorukainen oli Hezekiah Hayloft. Hän oli kokonaan puettu kotikutoiseen
+sarkaan. Kummassakin kädessä hänellä oli matkalaukku. Hän oli tullut
+etsimään työtä New Yorkista, tuosta julmasta kaupungista.
+
+Hezekiah lähti tallustelemaan tiehensä. Hetkisen kuluttua hän kääntyi
+poliisikonstaapelin puoleen.
+
+»Sir», sanoi hän, »voitteko neuvoa minulle tien —» Konstaapeli antoi
+hänelle kunnon korvatillikan.
+
+»Minä totta tosiaan», sanoi hän, »opetan teitä tekemään tyhmiä
+kysymyksiä —»
+
+Jälleen tallusteli Hezekiah tiehensä. Muutamia minuutteja myöhemmin
+hän kohtasi erään herran, jonka musta silinterihattu, mustat liivit ja
+valkoinen kaulaliina ilmaisivat papiksi.
+
+»Kiltti herra», sanoi Hezekiah, »voiko herra sanoa minulle —»
+
+Pappi hyökkäsi hänen kimppuunsa ulvoen kuin oikea hyeena ja puri irti
+palan hänen toisesta korvastaan. Niin, lukija, sen hän teki. Ajatelkaas
+Pappia, joka keskellä kirkasta päivää puree erästä nuorukaista
+korvasta! Ja kuitenkin tapahtuu New Yorkissa sellaista jok'ainoa
+minuutti.
+
+Sellainen on tuo suuri julma kaupunki. Kuvitelkaa olevanne itse siellä
+työtä hakemassa! Te ja minä, jotka kulutamme aikamme koettamalla
+välttää työtä, voimme tuskin ajatellakaan, mitä siihen täytyy sisältyä.
+Ajatelkaa miltä tuntuisi olla New Yorkissa yksin, ilman ainoatakaan
+ystävää tai sukulaista, ilman ainoatakaan ihmistä, joka tietäisi tai
+kysyisi, mitä me teemme. Sen täytyisi olla suurenmoista.
+
+Muutamia minuutteja seisoi Hezekiah siellä epätietoisena. Hän silmäili
+ympärilleen. Hän katsoi ylös kaupungintorniin. Siellä hän ei nähnyt
+mitään työtä. Hän katseli Madison Squaren pilvenpiirtäjiä, mutta
+yhdessäkään niistä hän ei keksinyt mitään työtä. Hän asettui seisomaan
+päälaelleen ja katseli yhä ympärilleen. Mutta kuitenkaan hän ei
+keksinyt mitään työtä.
+
+Koko sen ja seuraavankin päivän Hezekiah katseli ympärilleen työtä
+etsien.
+
+Eräs liike Wall Streetin varrella oli ilmoittanut tarvitsevansa
+pikakirjoittajaa.
+
+»Osaatteko pikakirjoittaa?» kysyttiin.
+
+»En», sanoi kotikutoisiin vaatteihin puettu poika, »mutta voinhan
+koettaa.»
+
+Hänet heitettiin alas hissiaukosta.
+
+Hezekiah ei kuitenkaan kadottanut rohkeuttaan. Samana päivänä hän haki
+neljäätoista erilaista tointa.
+
+Waldorf-Astoria-hotelli tarvitsi kokkia. Hezekiah tiedusteli asiaa.
+
+»Osaatteko laittaa ruokaa?» sanottiin.
+
+»Ei», sanoi Hezekiah, »mutta, kiltti herra, antakaa minun vain koettaa,
+antakaa minulle muna ja antakaa minun koettaa —» Suuret kyyneleet
+valuivat pitkin nuorukaisen poskia.
+
+He vierittivät hänet porraskäytävään.
+
+Lähinnä hän haki tilapäistä telegrafistin paikkaa. Hänen täydellinen
+tietämättömyytensä sähkölennätinalalla katsottiin riittäväksi syyksi
+epäävään vastaukseen.
+
+Iltapuoleen Hezekiah tunsi hiukaisevaa nälkää. Hän meni taas
+suuresta sisäänkäytävästä Waldorf-Astoria-hotelliin. Sisällä seisoi
+univormupukuinen pitkä mies.
+
+»Kuulkaas nyt, patruuna», sanoi sankarillinen nuorukainen. »Voiko herra
+uskoa minulle velaksi kunnon aterian?»
+
+He usuttivat koiran hänen kimppuunsa.
+
+Niin kova ja kylmä, oi lukija, on tuo suuri kaupunki.
+
+Neljätoista viikkoa Hezekiah Hayloft etsi työtä. Pari kertaa hän sai
+tilapäisen toimen, mutta menetti sen heti taas.
+
+Muutamia päiviä hänellä oli kirjanpitäjän paikka eräässä suuressa
+trustiyhtiössä, mutta hän sai eron koska ei osannut valehdella. Noin
+viikon päivät hän palveli erään pankin kassanhoitajana. Nuorukainen sai
+matkapassin, koska hän kieltäytyi väärentämästä maksuosoitusta. Kolme
+päivää hän oli raitiovaunun konduktöörinä Broadwaylla. Hän sai eron,
+sillä hän ei halunnut varastaa vaihtorahaa.
+
+Niin surullinen, oi lukija, on tila New Yorkin liikemaailmassa.
+
+Sillävälin kuluivat päivät, mutta Hayloft ei saanut vieläkään mitään
+työtä. Ruo'an asemasta hän söi ruohoa Central Parkissa ja joi
+Eläinsuojelusyhdistyksen vesiruuhesta.
+
+Vähitellen alkoi nuorukaisen ulkomuoto muuttua; hänen kasvonsa kävivät
+koviksi ja karkeiksi suurkaupunki oli painamassa häneen leimaansa.
+Hezekiah seisoi eräänä iltana katukäytävällä.
+
+Oli jo myöhäistä, kello oli paljon yli kymmenen. Vain joku jalankulkija
+liikkui kadulla.
+
+»Kautta taivaan», sanoi Hezekiah ja heristi nyrkkejään suurkaupungin
+valoja kohti, »olen turhaan pyrkinyt eteenpäin kunniallisella tavalla,
+mutta nyt yritän muuta keinoa. Alan kerjätä. Kukaan Hayloft ei ole
+vielä kerjännyt», lisäsi hän katkerasti nauraen, »mutta yhdenhän täytyy
+olla ensimmäinen.»
+
+Eräs hyvinpuettu herra kulki ohi.
+
+Hezekiah kävi kiinni hänen kurkkuunsa.
+
+»Mitä te tahdotte?» huudahti kauhistunut herra. »Älkää pyytäkö minulta
+mitään työtä. Minä vakuutan ettei minulla ole mitään työtä teille.»
+
+»En halua mitään työtä», sanoi Hezekiah katkerasti. »Minä olen
+kerjäläinen.»
+
+»Vai niin, se muuttaa asian», sanoi herra helpoituksesta huoahtaen.
+»Tästä saatte kymmenen dollaria; menkää ottamaan itsellenne lasillinen.»
+
+Rahaa! rahaa! ja täynnä heräävää vallan tuntoa, joka vaikutti hänen
+aivoihinsa päihdyttävästi, Hezekiah mutisi käheästi:
+
+»Lasillinen! Niin, minä menen ryyppäämään.» Erään anniskelun valot
+osuivat hänen silmiinsä. »Munafosfaatti», tilasi hän ja löi rahat
+pöytään. Hän joi fosfaatin toisensa perästä, kunnes hänen aivoissaan
+meni sekaisin. Ylen humalaisena hän horjui sinne tänne anniskelussa,
+veti purukumia ja tulitikkuja automaattilaatikoista sekä hoiperteli
+vihdoin kadulle, polvet heikkoina kolmestatoista fosfaatista ja yhdestä
+sarsaparillasoodasta.
+
+»Rikos», kähisi hän, »rikos, rikos, juuri sitä nyt haluan.»
+
+Hän pani merkille miten vastaantulijat nyt kunnioittavasti väistyivät
+hänen tieltään. Kadunkulmassa seisoi poliisikonstaapeli.
+
+Hezekiah otti maasta katukiven ja heitti sillä konstaapelia keskelle
+korvaa.
+
+Poliisikonstaapeli hymyili hänelle hauskasti ja heristi sitten
+hiljaa ja nuhtelevaisesti etusormeaan. Se oli sama konstaapeli, joka
+neljätoista viikkoa aikaisemmin oli lyönyt häntä, kun hän kysyi tietä.
+
+Hezekiah kulki edelleen, yhä hautoen rikollisia suunnitelmia. Vähän
+matkan päässä saman kadun varrella oli eräs suuri myymälä, jonka
+näyteikkuna oli täynnä uudenvuodenlahjoiksi soveltuvia esineitä.
+
+»Haluan ostaa revolverin», sanoi hän.
+
+»Jaha, sir», sanoi herra siellä myymälässä. »Haluatteko erikoispuvun
+yhteydessä käytettävää vaiko yksinkertaisempaa mallia, joka soveltuu
+arkioloihin? Tässä on oivallinen perherevolveri.»
+
+Hezekiah valitsi revolverin ja meni menojaan.
+
+»No nyt», sanoi hän, »murtaudun jonnekin ja hankin itselleni rahoja.»
+
+Hän kääntyi Viidennelle Avenyelle, valitsi erään muhkeimmista
+yksityistaloista ja soitti kelloa.
+
+Livreapukuinen palvelija ilmestyi kirkkaasti valaistuun halliin.
+
+»Missä on teidän isäntänne?» kysyi Hezekiah näyttäen revolveriaan.
+
+»Hän istuu ylhäällä rahojaan laskemassa», sanoi mies, »mutta hän ei
+tahdo itseään häirittävän.»
+
+»Näytä missä hän on», sanoi Hezekiah; »minä haluan ampua hänet ja ottaa
+hänen rahansa.»
+
+»Hyvä, sir», sanoi mies myöntyväisenä. »Hän on kerrosta ylempänä,»
+
+Hezekiah kääntyi ja ampui palvelijaa kaksi kertaa livrean läpi sekä
+meni sitten portaita ylös.
+
+Eräässä toisen kerroksen huoneessa istui eräs herra kirjoituspöydän
+ääressä. Hänen edessään oli pino kultarahoja.
+
+Hän oli vanha mies, ulkomuodoltaan yksinkertaisen ja hyväntahtoisen
+näköinen.
+
+»Mitä te teette?» sanoi Hezekiah.
+
+»Minä lasken rahojani», sanoi herra.
+
+»Mikä te olette miehiänne?» sanoi Hezekiah tuimasti.
+
+»Olen filantrooppi», sanoi herra. »Minä lahjoittelen rahojani
+yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Jaan mitalleja jalomielisistä
+teoista, annan palkintoja merikapteeneille, jotka ovat hypänneet
+mereen, palosotilaille, jotka oman henkensä uhalla ovat heittäneet
+ihmisiä ulos ylimpien kerrosten ikkunoista. Lähetän amerikalaisia
+lähetyssaarnaajia Kiinaan, kiinalaisia lähetyssaarnaajia Intiaan ja
+intialaisia lähetyssaarnaajia Chicagoon. Varaan rahoja sitä varten,
+ettei yliopiston professoreiden tarvitse kuolla nälkään, kun he sen
+ansaitsevat.»
+
+»Lakatkaa!» sanoi Hezekiah, »te ansaitsette kuoleman. Nouskaa ylös.
+Avatkaa suunne ja ummistakaa silmänne.»
+
+Vanha herra nousi.
+
+Kuului kova laukaus. Filantrooppi kaatui. Hän oli saanut kuulan liivien
+kohdalle eikä housunkannattimista ollut paljoakaan jälellä.
+
+Silmät rikoksen hulluutta loistaen Hezekiah ahtoi taskunsa täyteen
+kultarahoja.
+
+Silloin kuului alhaalta kadulta huutoa ja melua.
+
+»Poliisi!» mutisi Hezekiah. »Minun täytyy sytyttää talo tuleen ja
+pyrkiä ulos hämmingin ja sekasorron turvissa.»
+
+Hän raapaisi tulta tulitikulla ja vei sen pöydänjalan lähettyville.
+
+Se oli tulenkestävä pöytä eikä tahtonut syttyä. Hän piti tikkua ovea
+vasten. Ovi oli tulenkestävä. Hän teki uuden yrityksen kirjahyllyyn
+nähden ja kuletti tulitikkua kirjoja pitkin. Ne olivat kaikki
+tulenkestäviä. Kaikki oli tulenkestävää.
+
+Raivosta suunniltaan hän tempasi irti kumikauluksensa ja sytytti sen
+tuleen. Hän heilutti sitä päänsä yllä. Suuret tulikielekkeet löivät
+ulos ikkunoista.
+
+»Tuli on irti!» huudettiin alhaalla kadulla.
+
+Hezekiah törmäsi ovelle ja heitti roihuavan irtokauluksen hissiaukkoon.
+Samassa silmänräpäyksessä oli rautahissi teräslankaköysineen
+tulimerenä; senjälkeen tarttui tuli ovien messinkiosiin, ja seuraavana
+hetkenä oli hissin sementtipermanto sähisevänä roihuna. Suuret
+savupilvet nousivat rakennuksesta.
+
+»Tuli on irti!» ulvoi väkijoukko.
+
+Lukija, oletko joskus nähnyt tulipalon suurkaupungissa? Se on
+ihmeellinen näky. Silloin näyttäytyy selvästi, että — miten suuri ja
+turmeltunut onkin — kaupunki kuitenkin edustaa inhimillistä järjestystä
+sen täydellisimmässä muodossa.
+
+Tuskin oli tulipalo syttynyt, kun jo tehtiin tarmokkaita yrityksiä
+sen etenemisen ehkäisemiseksi. Pitkiä ihmisrivejä myöten kulkivat
+vesisangot kädestä käteen.
+
+Vesi syöksyi läheisten talojen päätyjä ylemmäksi, kaatoi
+puhelinpylväitä ja ryöppysi koskena innostuneen väkijoukon niskaan.
+Koko lähiseutu liotettiin läpimäräksi. Palokunta työskenteli
+järjestelmällisesti. Nostorana, joka kiireesti pystytettiin
+kadulle, ylti ainoastaan kuudentoista tai seitsemäntoista jalan
+korkeuteen. Eräs rohkea mies kiipesi sen huipulle ja hinasi hihnan
+avulla ylös vesisangon toisensa jälkeen. Harjaantuneen palosotilaan
+kylmäverisyydellä balansseeraten hän viskoi vettä joka taholle
+väkijoukkoon.
+
+Tuli raivosi tunnin ajan. Hezekiah, joka seisoi ikkunan ääressä
+liekkien keskellä, panosti nopeasti revolverinsa ja tyhjensi sen sitten
+väkijoukkoa kohti.
+
+Satakunta revolveria alhaalta kadulta vastasi hänen tuleensa.
+
+Sitä kesti tunnin. Kuulasade oli vähällä osua joihinkin henkilöihin, ja
+se olisi saattanut osoittautua turmiolliseksikin, jos se olisi osunut
+ihmisiin.
+
+Kun liekit sillävälin sammuivat, poliisiosasto ryntäsi perikatoon
+tuomittuun rakennukseen.
+
+Hezekiah heitti pois revolverinsa ja otti poliisit vastaan käsivarret
+ristissä.
+
+»Hayloft», sanoi osaston johtaja, »minä vangitsen teidät murhasta,
+murhapoltosta ja kapinasta. Te piditte pontevasti puolianne, ukkoseni,
+ja minä voin ainoastaan valittaa, että ikävä velvollisuuteni on vangita
+teidät.»
+
+Kun Hayloft ilmestyi alas kadulle, väkijoukko tervehti häntä voimakkain
+eläköönhuudoin. Todellinen rohkeus miellyttää aina kansaa.
+
+Hayloft sijoitettiin automobiiliin, ja se lähti kiitämään
+poliisiasemalle.
+
+Matkalla poliisiosaston johtaja tarjosi hänelle pullon ja sikaarin.
+
+He haastelivat illan tapahtumista.
+
+Hayloft näki nyt selvästi, että uusi elämä oli auennut hänelle. Hän ei
+ollut enää halveksittu heittiö. Hän oli astunut Amerikan rikollisten
+luokkaan.
+
+Poliisiasemalla komisarius osoitti hänelle hänen huoneensa.
+
+»Toivon tämän huoneen teitä miellyttävän», sanoi hän hieman
+levottomana. »Tämä on paras, minkä tänä iltana voin teille luovuttaa.
+Huomenna hankin teille toisen, jossa on oma kylpyhuone, mutta koska
+te tulette tänne näin odottamatta, olette kai niin ystävällinen ja
+tyydytte tähän siihen asti.»
+
+Hän sanoi hyvää yötä ja sulki oven. Mutta hän tuli melkein heti kohta
+takaisin.
+
+»Aamiaisesta puhuakseni», sanoi hän —» haluatteko sen mieluummin
+ylös huoneeseenne vai tahtoisitteko ehkä ottaa osaa meidän
+table-d'hote'iimme? [Table d'hôte = hotellipäivällinen.] Kunta on
+halukas tutustumaan teihin.»
+
+Ennenkuin Hezekiah oli seuraavana aamuna ennättänyt nousta, komisarius
+toi hänelle uuden vaatekerran — silinterihatun, redingote'in,
+[Redingote = takki.] musta- ja valkoraitaiset housut sekä
+kiiltonahkakengät.
+
+»Teillä ei ehkä ole mitään näiden vastaanottamista vastaan, mr Hayloft.
+Meidän Kuntamme tahtoisi mielellään antaa teille tilaisuuden esiintyä
+eduksenne oikeuden edessä.»
+
+Pukeuduttuaan huolellisesti ja ajeltuaan partansa Hezekiah lähti
+alakertaan. Hänet esiteltiin Kunnan johtaville virkailijoille ja
+hän vietti hauskan tunnin heidän seurassaan sikaaria poltellen ja
+keskustellen edellisen illan tapahtumista.
+
+Aamiaisen kestäessä saapui useita henkilöitä Hayloftin luokse
+tutustumis- ja onnittelukäynnille.
+
+»Sanon vain teille, sir», sanoi suuren amerikalaisen päivälehden
+kustantaja, »että teidän eilinen urotekonne tunnetaan ja on keskustelun
+aiheena kautta Yhdysvaltojen. Palvelijan ampuminen todisti loistavaa
+hermostoa ja tulee vaikuttamaan paljon eduksenne kirjoittamattoman lain
+edessä.»
+
+»Mr Hayloft», sanoi eräs toinen vieras, »olen pahoillani että en ole
+aikaisemmin tutustunut teihin. Ystävämme täällä sanovat, että te
+olette jo oleskellut muutamia kuukausia New Yorkissa. Valitan että
+emme ole ennemmin tietäneet teistä mitään. Meillä on johtava asema
+täkäläisten asianajotoimistojen kesken, ja me pyydämme kunniaa esiintyä
+puolustajananne. Saammehan? Kiitos, sir. Ja koska oikeudenistunto
+alkaa vasta parin tunnin päästä, tahdotte ehkä olla hyvä ja yhdessä
+minun kanssani ajaa kotiini automobiilillani. Vaimoni näkisi teidät
+mielellään pikku lunchilla.»
+
+Vähän myöhemmin alkoi oikeudenistunto. Kuului eläköönhuutoja, kun
+Hezekiah astui sisään.
+
+»Mr Hayloft», sanoi tuomari. »Tulen lykkäämään tämän istunnon muutamia
+päiviä tuonnemmaksi. Mikäli minä ymmärrän, on hermojännityksen, jonka
+tapahtuma on teissä aiheuttanut, täytynyt olla sangen vakavaa laatua.
+Teidän ystävänne vakuuttavat minulle, että te tuskin voisitte tuntea
+riittävästi harrastusta asiaan, ennekuin olette saanut perusteellisesti
+levätä.»
+
+Kun Hayloft poistui istuntosalista, yleisö kohotti eläköönhuudon, johon
+tuomari yhtyi.
+
+Lähinnä seuraavat päivät kuluivat tarkoin vierailuihin ja kokouksiin
+sekä puolustuskirjelmän laatimiseen. Tällöin Hezekiah osoitti
+luontaista älykkyyttä, joka herätti asianajajain ihailua.
+
+Sanomalehdet pyysivät haastatteluja. Yhtiöiden perustajia kävi hänen
+luonaan. Hänestä tuli useiden suurten yhtiöiden hallinnonjäsen.
+
+Oikeudenkäynti alkoi viikon kuluttua ja kesti kaksi kuukautta.
+Syyte käsitti viisi kohtaa — murhapoltto, koska hän oli sytyttänyt
+tuleen teräksisen hissikorin; sopimaton esiintyminen, koska hän oli
+ampunut lakeijan; rahojen anastaminen, katsottava näpistelyksi;
+filantroopin murha, katsottava lapsenmurhaksi; lopuksi yritys
+ampua poliisia, katsottava raskauttavien asianhaarojen vallitessa
+sakoilla sovittamattomaksi rikokseksi.
+
+Oikeudenkäynti kehittyi erittäin monimutkaiseksi — asiantuntijat kautta
+koko Yhdysvaltojen saivat esittää lausuntonsa. Filantroopin aivoista
+tehtiin analyysi, mutta niistä ei löydetty mitään.
+
+Sillä aikaa Hezekiah'n liikeasiat kävivät yhä laajemmiksi.
+
+Lopulta kävi välttämättömäksi jättää Hezekiah'n omasta ehdotuksesta
+asia sikseen.
+
+»Hyvät herrat», sanoi hän viimeisessä lausunnossa, minkä hän antoi
+oikeuden edessä, »minun täytyy pyytää anteeksi että minulla ei enää
+ole tilaisuutta olla läsnä näissä istunnoissa. Jos jolloinkin voin
+liikeasioiltani saada tunnin tai pari vapaata aikaa, silloin kyllä
+tulen mielelläni. Olkaa kuitenkin vakuutettuja siitä että tulen mitä
+suurimmalla harrastuksella, joskin etäämmältä, seuraamaan asian
+edistymistä.»
+
+Hän poistui istuntosalista kolminkertaisen eläköönhuudon kajahtaessa
+sekä yleisön laulaessa vanhaa kaunista laulua »Ennenmuinoin,
+ennenmuinoin».
+
+Senjälkeen asia laahusti hitaasti toivotonta tietään oikeusasteesta
+toiseen.
+
+Puolustusasianajajain taholta torjuttiin syyte murhapoltosta _nolle
+prosequillä_ sekä syyte varkaudesta _ne plus ultralla_. Palvelijan
+ampumisen selitettiin johtuneen oikeutetusta mielenhäiriöstä.
+
+Syyte murhasta filantroopin kuoleman johdosta raukesi ilman muuta.
+Hayloftille myönnettiin vahingonkorvausta hänen menettämänsä revolverin
+ja ammuksien perusteella. Viides ja tärkein syyte alistettiin
+Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.
+
+Se on edelleenkin sen ratkaistavana.
+
+Ja Hezekiah toimii Murtovarkaiden ammattiyhdistyksen esimiehenä
+ja kuuluu New Yorkin nousevaan rahamiespolveen ja hänellä on mitä
+parhaimmat toiveet tulla valituksi valtion senaattiin.
+
+
+
+
+SUUREN SIELUN SURUT JA KÄRSIMYKSET ELI MARIE LÖRRPPÄKOFFIN MUISTIINPANOT
+
+
+(Kirjoituskoneella suoritettu käännös venäjänkielisestä alkutekstistä)
+
+Katsotteko te joskus kasvojanne kuvastimesta?
+
+Minulla on tapana katsoa.
+
+Joskus voin seisoa tuntikausia kuvastimen ääressä ja tuijottaa
+kummastellen kasvojani. Toisinaan käännän ne ylös ja taas alas ja
+katselen niitä kiinteästi koko ajan. Minä koetan ajatella mitä ne
+ilmaisevat. Ne näyttävät suurine ruskeine silmineen katselevan minua
+ikäänkuin ne tuntisivat minut ja tahtoisivat puhua kanssani.
+
+Minkätähden koskaan synnyin?
+
+En tiedä sitä.
+
+Minä kysyn kasvoiltani tuhannen kertaa päivässä, mutta en saa mitään
+vastausta.
+
+Joskus, kun väki kulkee huoneeni läpi — kamarineitsyt Nitnitzka tai
+palvelija Jakub — ja näkee minun puhelevan oman kuvani kanssa, luullaan
+minua hassahtavaksi.
+
+Mutta minä en ole hassahtava.
+
+Joskus heittäydyn sohvalle ja kätken kasvoni pieluksiin. En edes
+silloin voi selittää, miksi ollenkaan synnyin.
+
+Olen seitsemäntoista.
+
+Olenkohan milloinkaan kuusikymmentäseitsemän? Ah!
+
+Tai seitsemänkymmentäseitsemän? Oi!
+
+Ja kun pääsen niin pitkälle, saatan ehkä päästä
+kahdeksaankymmeneenseitsemäänkin?
+
+Sitä en osaa sanoa.
+
+Usein havahdan yöllä unesta ja jään ajattelemaan, olenko koskaan
+kahdeksankymmentäseitsemän.
+
+* *
+
+Seuraavana päivänä.
+
+Päiväkävelylläni kuljin erään kukan ohi. Se kasvoi niityllä lähellä
+joen äyrästä.
+
+Se huojui ja uneksi pitkän vartensa päässä.
+
+Minä tiesin sen nimen. Se oli tschupvskja. Minä pidän kauniista nimistä.
+
+Minä kumarruin puhelemaan sen kanssa. Kysyin siltä, oppiiko minun
+sydämeni koskaan tuntemaan rakkautta. Se sanoi että se luuli niin.
+
+Kotimatkalla kuljin sipulin ohi.
+
+Se oli tiellä.
+
+Joku oli polkenut sen varrelle ja musertanut sen. Miten se olikaan
+mahtanut kärsiä. Minä painoin sen rintaani vasten. Se lepäsi koko yön
+päänaluksellani.
+
+* *
+
+Eräänä toisena päivänä.
+
+Sydämeni ikävöi rakkautta. Mistä johtuu että en voi rakastaa ketään?
+
+Olen koettanut, mutta en voi. Isäni — Ivan Ivanovitsh — on niin suuri
+ja hyvä, ja kuitenkaan en voi rakastaa häntä; äitini — Katuscha
+Katuschovitsh — on yhtä suuri ja karkea, ja kuitenkaan en voi rakastaa
+häntä. Ja veljeäni — Dimitri Dimitrievitsiä — en myöskään voi rakastaa.
+
+Ja Alexis Alexovitsh!
+
+En voi rakastaa häntä. Ja kuitenkin minun täytyy mennä naimisiin hänen
+kanssaan. He ovat määränneet hääpäivänkin. Tasan kuukauden päästä.
+Kuukausi. Kolmekymmentä päivää. Miksi minä en voi rakastaa Alexia? Hän
+on pitkä ja vankkarakenteinen. Hän on sotilas. Hän palvelee tsaari
+Nikolai Romanoffin kaartissa, ja kuitenkaan en voi rakastaa häntä.
+
+* *
+
+Kaksi päivää myöhemmin.
+
+Miksi he ovat sulkeneet ja vanginneet minut tänne — Ivan Ivanovitsh,
+isäni, ja äitini (en tällä hetkellä muista hänen nimeään) ja ne kaikki
+muut.
+
+En voi hengittää.
+
+He eivät tahdo päästää minua.
+
+Joka kerran kun yritän tehdä itsemurhan, he estävät minut siitä.
+
+Eilen illalla yritin taas.
+
+Panin lautasellisen rikkihappoa yöksi sänkyni viereen.
+
+Se oli siinä vielä aamulla.
+
+Se ei ollut ottanut minua hengiltä.
+
+He ovat kieltäneet minua hukuttautumasta.
+
+Miksi?
+
+Minä en tiedä miksi. Turhaan kysyn ilmalta ja puilta, miksi en saa
+hukuttautua. Ne eivät näe mitään syytä, mikä minua siitä estäisi.
+
+Ja kuitenkin janoan vapautta; tahtoisin olla vapaa, vapaa kuin nuoret
+linnut, kuin kaikkein nuorimmat niistä.
+
+Näen lehtien leijailevan ilmassa ja tahtoisin olla lehti.
+
+Ja kuitenkin ne täällä tahtovat, että minun pitää syödä!
+
+Eilen söin yhden banaanin! Hyi!
+
+* *
+
+Seuraavana päivänä.
+
+Tänään tapasin kävelymatkallani pienen kaalinkerän.
+
+Se oli pensasaidan kulmassa. Ilkeät pojat olivat kivittäneet sen siihen.
+
+Se oli kuollut, kun nostin sen maasta.
+
+Aivan vieressäni oli kananmuna.
+
+Sekin oli kuollut. Voi miten minä itkin —
+
+* *
+
+Tänä aamuna.
+
+Kuinka minun sydämeni pamppailee. Tänään meni MIES ohitseni. Hän meni
+ohitseni — sanan täydessä merkityksessä meni ohitseni.
+
+Ikkunastani näin miten hän meni ohi puutarhaveräjän ja alas niitylle
+jokivartta pitkin, missä minun tschupvskjakukkani kasvaa!
+
+Miten hyvän näköinen hän oli! Ei pitkä kuten Alexis Alexovitsh, oh
+ei! mutta niin lyhä ja leveä ja pyöreä, ja hänellä oli suussaan
+pitkävartinen piippu, eivätkä hänen kasvonsa olleet karkeat ja punaiset
+kuten Alexin, vaan lempeät ja kauniit, ja niillä leikki hymy kuin
+kuutamo ikkunankitillä.
+
+Rakastanko häntä? Minä en osaa sanoa. En vielä. Rakkaus on arka taimi.
+Sitä ei voi pakoittaa kasvamaan.
+
+Kun hän kulki ohi, minä kurkottauduin ulos ikkunasta ja heitin häntä
+ruusunnupulla.
+
+Mutta hän ei huomannut sitä.
+
+Sitten minä heitin saippuanpalasen ja hammasharjan hänen jälkeensä.
+Mutta en osannut kohti, ja hän meni menojaan.
+
+* *
+
+Eräänä toisena päivänä.
+
+Rakkaus on tunkeutunut elämääni. Se täyttää sen. Olen nähnyt HÄNET
+jälleen. Olen puhunut hänen kanssaan. Hän istui joen rannalla
+kenttätuolissaan. Kuinka kauniilta hän näyttikään siinä istuessaan —
+kuinka väkevältä hän näytti ja kuinka heikolta se pikku tuoli, jolla
+hän istui.
+
+Hänen edessään oli maalausjalusta ja hän maalasi par'aikaa. Minä
+puhuttelin häntä.
+
+Nyt tiedän hänen nimensäkin.
+
+Hänen nimensä! Kuinka sydämeni pamppaileekaan, kun kirjoitan sen — ei,
+en voi kirjoittaa sitä, minä kuiskaan sen — se on Otto Dinkelspiel.
+
+Eikö se ole kaunis nimi? Oi!
+
+Hän maalasi kankaalle — ihanilla väreillä, punaisella, keltaisella ja
+valkoisella, ihanin, opaalinhohtoisin siveltimenvedoin joka suuntaan.
+
+Ihmetellen katselin sitä.
+
+Vaistomaisesti puhuttelin häntä. »Mitä te maalaatte?» kysyin. »Onko se
+taivaan enkeli?»
+
+»Ei», sanoi hän, »se on lehmä.»
+
+Silloin katsoin taas kankaalle ja voin nähdä, että se oli lehmä.
+
+Minä katsoin häntä suoraan silmiin.
+
+»Se jää meidän salaisuudeksemme», sanoin. »Kukaan muu ei tule sitä
+tietämään.»
+
+Ja minä tiesin silloin, että rakastin häntä.
+
+* *
+
+Viikkoa myöhemmin.
+
+Joka aamu menen katsomaan Ottoa joen rannalle.
+
+Hän istuu maalaamassa, ja minä istun kädet polvien ympärillä ja puhun
+hänen kanssaan. Minä kerron hänelle kaiken mitä ajattelen, kaiken mitä
+luen, kaiken mitä tunnen, kaiken mitä en tunne.
+
+Hän kuuntelee, silmissään tuo kauastähtäävä katse, jota olen oppinut
+rakastamaan ja joka merkitsee, että hän on vaipunut syviin ajatuksiin;
+joskus näyttää siltä kuin hän ei ensinkään kuulisi.
+
+Meidän sielujemme harmonia on ihmeellinen. Me kiihoitamme toistemme
+ajatustoimintaa.
+
+Otto on mestarini ja minä hänen opetuslapsensa!
+
+Eilen kysyin häneltä, Hegelin, Schlegelin vaiko Whegelin elämänkäsitys
+oli oikeutetuin.
+
+Hän sanoi ettei hän tietänyt. Minun Ottoni!
+
+* *
+
+Tänään.
+
+Otto hipaisi minua! Hän hipaisi minua!
+
+Kun vain muistelenkin sitä, kulkee autuuden väristys lävitseni.
+
+Minä seisoin hänen vieressään joen partaalla, ja kun me puhuimme
+keskenämme, minun päivänvarjoni kädensija sattui hipaisemaan hänen
+liiviensä alinta nappia.
+
+Se poltti minua kuin tuli.
+
+Huomenna vien Oton kotiini ja esittelen hänet isälleni.
+
+Mutta tänä iltana en voi ajatella muuta kuin että Otto on hipaissut
+minua.
+
+* *
+
+Seuraavana päivänä.
+
+Otto on tutustunut isääni. Hän koetti vipata häneltä kymmenen ruplaa.
+Isäni on suunniltaan. Minä en tiedä mitä »vippaaminen» merkitsee.
+
+Vein Oton mukanani kotiin. Hän jutteli isäni, Ivan Ivanovitshin kanssa.
+He istuivat yhdessä iltapäivällä. Ja nyt on isäni vimmoissaan. Hän
+sanoo, että Otto yritti vipata häneltä.
+
+Miksi hänen pitää olla vimmoissaan?
+
+Mutta Ottoa on kielletty astumasta taloon, ja minä voin tavata häntä
+vain ulkona niityllä.
+
+* *
+
+Kaksi päivää myöhemmin.
+
+Tänään Otto pyysi minulta souvenir'iä. [Souvenir = muisto] Tarjosin
+hänelle yhtä hattuneuloistani. Mutta hän sanoi ei. Hän on sensijaan
+ottanut timanttinapin vyöstäni.
+
+Minä ymmärrän hänen ajatuksensa.
+
+Hän ajattelee, että minä olen hänen silmissään kuin timantti
+halpa-arvoisempien esineiden rinnalla.
+
+* *
+
+Tänä aamuna.
+
+Eilen Otto pyysi minulta uutta souvenir'iä. Otin laukustani kultaruplan
+ja sanoin, että hänen pitäisi taittaa se kahtia ja kumpikin saisi pitää
+oman puolikkaansa.
+
+Mutta Otto sanoi ei. Minä aavistin hänen ajatuksensa. Jos murtaisimme
+rahan kahtia, se loukkaisi meidän rakkauttamme.
+
+Hän tahtoo säilyttää sen meidän molempien laskuun, ja sen pitää jäädä
+eheäksi ja kokonaiseksi kuin meidän rakkautemme.
+
+Eikö se ole ihastuttava ajatus?
+
+Otto on niin huolellinen. Hän ajattelee kaikkea.
+
+Tänään hän kysyi, oliko minulla vielä kultaruplaa.
+
+* *
+
+Seuraavana päivänä.
+
+Tänään minulla oli mukanani kultarupla Otolle.
+
+Hänen silmänsä loistivat rakkaudesta, kun hän näki sen.
+
+Hän puolestaan on antanut minulle kuparisen kopeekan. Meidän
+rakkautemme tulee olla puhdas kuin kulta ja luja kuin kupari.
+
+Eikö ajatus ole ihanan kaunis?
+
+* *
+
+Myöhemmin.
+
+Minä niin pelkään, että Alexis Alexovitsh tulee taas.
+
+Minä pelkään, että Otto tappaa hänet, jos hän tulee. Otto on niin
+rauhallinen etten uskalla ajatellakaan, mitä tapahtuu, jos hänen
+vihansa purkautuu esiin.
+
+* *
+
+Seuraavana päivänä.
+
+Olen kertonut Otolle Alexista. Olen kertonut hänelle, että Alexis on
+sotilas ja palvelee tsaarin kaartissa ja että minä olen kihloissa
+hänen kanssaan. Ensin ei Otto tahtonut kuunnellakaan minua. Hän
+selvästi pelkäsi että viha voittaisi hänet. Hän alkoi työntää kokoon
+kenttätuoliaan.
+
+Silloin sanoin hänelle, ettei Alexis tulisi vielä muutamaan aikaan, ja
+hän rauhoittui heti.
+
+Olen kerjännyt ja rukoillut häneltä lupausta, että hän minun takiani
+jättäisi Alexin tappamatta. Hän on luvannut sen.
+
+* *
+
+Eräänä toisena päivänä.
+
+Ivan Ivanovitsh, isäni, on saanut kirjeen Alexilta. Hän tulee
+neljäntoista päivän perästä. Hänen tulonsa jälkeisenä päivänä ovat
+häämme.
+
+Minulla on siis neljätoista päivää aikaa rakastaa Ottoa.
+
+Minun rakkauteni on täydellinen. Se saa minut toivomaan kuolevani.
+Eilen yritin taas tehdä itsemurhan. Miksi minun pitäisi elää,
+kun kerran olen tullut tuntemaan täydellisen rakkauden? Minä
+panin kotelollisen ammuksia yöksi sänkyni viereen. Minä heräsin
+vahingoittumattomana. Ne eivät tappaneetkaan minua. Mutta minä tiedän,
+mitä se merkitsee. Se merkitsee, että Oton ja minun pitää kuolla
+yhdessä.
+
+* *
+
+Myöhemmin.
+
+Sanoin tänään Otolle, että meidän täytyy ottaa itsemme hengiltä, että
+meidän rakkautemme on niin täydellinen, ettei meillä ole oikeutta elää.
+
+Aluksi hän näytti niin kummalliselta.
+
+Hän ehdotti, että minä ottaisin ensiksi itseni hengiltä ja hän sitten
+nääntyisi nälkään hautani ääressä.
+
+Mutta minä en voinut ottaa vastaan sitä uhria.
+
+Tarjouduin sensijaan auttamaan häntä hirttäytymään joen toiselle
+puolelle.
+
+Hän tulee ajattelemaan asiaa. Ellei hän hirttäydy, hän ampuu itsensä.
+Olen lainannut hänelle isäni revolverin. Miten kiitolliselta hän
+näyttikään sen saadessaan.
+
+* *
+
+Seuraavana päivänä.
+
+Miksikähän Otto näyttää välttelevän minua? Onkohan hänellä jokin
+salainen suru, jota minä en voi jakaa? Tänään hän muutti kenttätuolinsa
+toiseen päähän niittyä. Hän istui korkeassa ruohikossa seljapensaan
+takana. Ensin häntä en huomannutkaan. Luulin hänen hirttäytyneen. Mutta
+hän sanoi ei. Hän oli unohtanut hankkia nuoraa. Hän sanoi, että hän oli
+yrittänyt ampua itseään. Mutta hän oli ampunut ohi.
+
+* *
+
+Viisi päivää myöhemmin.
+
+Me emme kuolekaan, Otto ja minä. Me elämme ja rakastamme aina
+toisiamme! Me matkustamme yhdessä kauas avaraan maailmaan. Kuinka
+onnellinen olenkaan!
+
+Otto ja minä pakenemme yhdessä.
+
+Kun Alexis tulee, me olemme poissa, me olemme kaukana poissa.
+
+Minä olen sanonut Otolle, että minä pakenen hänen kanssaan, ja hän on
+myöntynyt.
+
+Minä sanoin hänelle, että me lähdemme yhdessä ulos maailmaan; me
+lähdemme pois tyhjin käsin ja uhmaamme maailmaa. Minä sanoin, että
+hänestä tulee minun vaeltava ritarini, minun paladiinini.
+
+Otto sanoi, että se hänestä tulee.
+
+Hän on suostunut. Mutta hän sanoo, ettei meidän pidä lähteä ulos
+maailmaan tyhjin käsin. En tiedä miksi hän niin arvelee, mutta hän
+pysyy lujana päätöksessään, ja minä myönnyn herrani ja mestarini
+tahtoon. Hän pitää huolen kaikista valmistuksista.
+
+Joka aamu vien mukanani niitylle pienen mytyn tavaroitani ja jätän sen
+vaeltavan ritarini huostaan, ja hän ottaa sen mukanaan majataloon,
+jossa asuu.
+
+Viime viikolla vein jalokivilippaani ja eilen otin hänen pyynnöstään
+rahani pankista ja annoin ne paladiinilleni. Ne ovat hänellä varmassa
+tallessa.
+
+Tänään hän sanoi, että minä tulen kyllä tarvitsemaan muutamia pikku
+esineitä muistona isältä ja äidiltä, kun kerran olemme poissa.
+Sentähden otan isäni kultakellon, kun hän nukkuu. Sankarini! Miten hän
+aina ajattelee minun onneani!
+
+* *
+
+Seuraavana päivänä.
+
+Kaikki on valmiina. Huomenna kohtaan Oton niityllä ja vien mukanani
+kellon ja muut esineet.
+
+Huomenna me pakenemme yhdessä. Minä pujahdan ulos puutarhan pikku
+veräjästä, ja Otto on siellä odottamassa.
+
+Tänään olen kulkenut hyvästelemässä kaikkialla talossa ja puutarhassa.
+Olen sanonut hyvästi tschupvskjakukalleni ja linnuille ja mehiläisille.
+
+Huomenna on kaikki ohi.
+
+* *
+
+Seuraavana iltana.
+
+Kuinka voisinkaan kirjoittaa kaikesta siitä mitä on tapahtunut! Minun
+sieluni on pohjia myöten rikkiraadeltu.
+
+Mitä eniten pelkäsin, on tapahtunut! Kuinka jaksan enää elää?
+
+Alexis on taas tullut. Hän ja Otto ovat taistelleet keskenään.
+
+Oi Jumalani! se oli kauheaa.
+
+Kun me seisoimme siinä, käännyin ja näin Alexis Alexovitshin tulevan
+pitkin askelin ruohikolla meitä kohti.
+
+Miten pitkältä ja sotilaalliselta hän näyttikään! Aivojeni läpi
+kulki heti se ajatus, että jos Otto tappaisi hänet, hän jäisi siihen
+makaamaan kuolleena ja hengettömänä.
+
+»Mene, Otto», huusin minä, »mene, sillä jos sinä jäät tänne, niin sinä
+tapat hänet.»
+
+Otto katsoi samaan suuntaan kuin minäkin ja huomasi, että Alexis tuli
+meitä kohti; hänen ilmeessään kuvastui selittämätön aikomus.
+
+Ja niin hän juoksi — minun tähteni! Miten jalolta hän näyttikään, kun
+hän juoksi tiehensä. Urhoollinen sydän! hän ei uskaltanut jäädä, sillä
+hän olisi voinut vihan vimmassa menettää mielenmalttinsa.
+
+Mutta Alexis saavutti hänet.
+
+Ja niin alkoi heidän taistelunsa joen äyräällä. Ah! oli kauheaa
+nähdä heidän kamppailevan keskenään. Eikö olekin hirveää, kun miehet
+tappelevat keskenään?
+
+Minä saatoin ainoastaan seisoa käsiäni väännellen ja katsoa kauhuissani.
+
+Ensin Alexis sieppasi häntä vyöhihnasta ja heilutti häntä ilmassa
+ympäri, ylt'ympäri. Saatoin välistä nähdä Oton kasvot, kun hän pyöri
+ilmassa; niille oli kirjoitettu sama mykkä rohkeus kuin silloinkin, kun
+hän lähti juoksemaan tiehensä. Alexis pyöritti Ottoa ilmassa, kunnes
+vyöhihna katkesi ja hän lensi pitkäkseen ruohikkoon.
+
+Se oli taistelun ensimmäinen näytös.
+
+Sitten Alexis asettui ruohikossa makaavan Oton viereen ja potki tätä
+takalistoon, ja he tappelivat tovin tällä tavoin. Tämä oli taistelun
+toinen vaihe. Sitten seurasi kolmas ja viimeinen vaihe. Alexis otti
+maalausjalustan ja löi taululla Ottoa päähän. Se jäi hänen kaulansa
+ympärille kuin suuri kaulus. Sitten Alexis nosti Oton tauluineen maasta
+ja heitti hänet jokeen.
+
+Hän kellui! Minun paladiinini!
+
+Hän kellui!
+
+Minä saatoin nähdä hänen ylöspäin kohotetut kasvonsa, kun hän kellui
+niityn halki jokea pitkin! Niillä oli syvän resignation ilme.
+
+Sitten Alexis Alexovitsh tuli minun luokseni ja otti minut
+käsivarrelleen ja kantoi minut niityn halki — hän on niin pitkä ja
+väkevä — ja kuiskasi minulle, että hän rakasti minua ja suojeli
+minua huomispäivästä lähtien koko maailmaa vastaan. Ja sillä tavoin
+hän kantoi minut käsivarrellaan ruohon ja kukkien keskitse aina
+talon luo, ja siellä ottivat isä, Ivan Ivanovitsh, ja äiti, Katuscha
+Katuschovitsh, meidät vastaan. Ja huomenna menen naimisiin Alexin
+kanssa. Hän on noutanut rahani ja jalokiveni majatalosta, ja hän antoi
+minulle takaisin timanttisoljen, jonka Otto oli ottanut liiveistäni.
+
+Kuinka minä voin kestää kaiken? Alexis ottaa minut mukaansa Pietariin,
+ja hän on ostanut kauniin talon Newski-Prospektin varrelta, ja minä
+tulen asumaan siinä hänen kanssaan, ja meistä tulee rikkaita, ja minut
+esitellään Nikolai Romanoffin hovissa. Ah! Eikö se ole kauheaa?
+
+Ja minä voin ainoastaan kuvitella, miten Otto kelluu jokea alas taulu
+kaulansa ympärillä. Joesta hän kelluu Dnjeperiin ja Dnjeperistä Bugiin
+ja Bugista Volgaan ja Volgasta Kaspianmereen. Mutta Kaspianmerellä ei
+ole yhtään laskujokea, ja niin tulee Otto ikuisina aikoina kellumaan
+ympäri, kellumaan ylt'ympäri Kaspianmertä.
+
+Eikö se ole kauheaa?
+
+
+
+
+YLÄMAAN HANNAH ELI LOCH AUERLOCHERTYN LAIRDI
+
+
+Geeliläisen kansanlaulun säveleet kaikuivat niin raikkaina ja
+meloodisina aamuilmassa.
+
+Laulajatar oli Ylämaan-Hannah. Hän poimi hummereita purosta, joka
+virtasi laakson läpi.
+
+Hänen ympärillään levittäytyi tyypillinen ylämaanmaisema. Villit
+vuoret törröttivät kahden puolen jokea seitsemänkymmenenviiden jalan
+korkuisina. Niitä peitti taaja ylämaanmetsä, joka ulottui sata metriä
+joka suuntaan. Puro laski kauniiseen skotlantilaiseen järveen, joka
+päilyi etäämmällä kukkuloiden keskellä. Niiden takana aukeni aava meri.
+Laakson läpi pitkin puron vartta, jossa Hannah seisoi, kiemurteli tie,
+joka pian taas kiipesi kallioille kulkeakseen pitkin meren rantaa.
+
+Ylämaihin saapuvat matkailijat eivät voisi tavata mistään kauniimpaa
+paikkaa kuin Auerlocherty-laakso.
+
+Eikä liioin koko Skotlannissa ole paikkaa, johon liittyisi uljaampia
+muistoja.
+
+Juuri tässä laaksossa oli tuo elämäniloinen Charlie-prinssi
+piileskellyt Cullodenin tappion jälkeen.
+
+Melkein samassa paikassa on vieläkin se suuri vyörykivimöhkäle, jonka
+takana Bruce piileskeli Bannockburnin taistelun jälkeen.
+
+Tämän laakson läpi oli Montrose tehnyt vaarallisen matkansa
+Killiencrankiehen; ja vieläkin näytetään matkailijoille kalliota, jonka
+takana William Wallace oli vaihtanut housuja paetessaan Rob Royn vihaa.
+
+Sellaisia kauheita muistoja laaksoon liittyi.
+
+Tosiaankin olivat useimmat Skotlannin historian tärkeimmistä
+tapahtumista sattuneet tässä laaksossa, samallakuin tuo pieni
+järvi oli ollut muutamien Grampianvuoren historian huomattavimpien
+meritaistelujen näyttämönä.
+
+Mutta tuossa huhtikuunaamuisessa rauhallisessa maisemassa ei näkynyt
+ketään, joka olisi muistellut laakson veristä historiaa. Laakson
+liepeillä kasvoi nyt tiheässä keltaruusuja, saksanheisiä, tomaatteja
+ja muita kasveja, ja ympäröivät metsät olivat täynnä rastaiden,
+hamppuvarpusten, harakoiden, naakkojen ja muiden Ylämaan laululintujen
+ääniä.
+
+Oli ihanan kaunis skotlantilainen anivarhainen aamuhetki. Sade valui
+tyynenä ja hiljaisena, tuoden mukanaan kosteutta ja melkein märkyyden
+tuntua maan pehmeään sammaleeseen. Harmaat usvat häilyivät sinne tänne,
+tuoden mukanaan virkistävää, raakaa ilmaa, joka melkein toi mieleen
+kosteuden tuntua.
+
+Muisto sellaisesta aamusta saattaa houkutella kyyneleitä
+skotlantilaisen silmään pitkien maanpaossa vietettyjen vuosien
+perästäkin. Skotlantilaista sydäntä, oi lukija, liikuttaa aivan pohjia
+myöten sadepisaran näkeminen tai märän rievun aikaansaaman lisahtavan
+äänen kuuleminen.
+
+Ja Hannah, kaunis ylämaantyttö, lauloi. Hänen kirkas nuori äänensä
+kuului selvästi sateen keskeltä. Yksinpä linnutkin tuntuivat vaikenevan
+sitä kuullakseen, ja kun ne kuuntelivat geeliläisen kansanlaulun
+koruttomia sanoja, he vierähtivät oksaltaan ja putosivat mätkähtäen
+maahan.
+
+Siinä seisoessaan oli ylämaantyttö kuin kaunis taulu.
+
+Hän seisoi avojaloin purossa, jonka läikkyvä vesi huuhteli hänen
+kehräsluitaan. Hummerit leikkivät hänen jalkojensa juurella tai
+imeytyivät liikuttavan lujasti kiinni hänen varpaihinsa, ikäänkuin ne
+eivät olisi mielellään jättäneet vettä kerääntyäkseen hänen sinisen
+esiliinansa poimuihin.
+
+Näky olisi syvästi miellyttänyt jotakin Burne-Jonesia tai jotakin Alma
+Tademaa ja muuten ketä tahansa, joka pitää hummereista.
+
+Tytön kultaiset kiharat liehuivat hänen päänsä ympärillä, koottuina
+palmikoksi, joka oli sidottu rautalangalla.
+
+»Saanko ostaa yhden hummereistanne?»
+
+Hannah katsahti ylös. Muutaman askelen päässä hänestä seisoi purossa
+nuori mies.
+
+Kaunis ylämaantyttö katseli häntä lumottuna.
+
+Mies näytti olevan korkeamman asteen olento.
+
+Hänellä oli kädessään verkko ja kalakassi. Hän oli puettu
+englantilaisen gentlemannin lohenkalastuspukuun. Lohenkalastussaappaat
+ulottuivat reisiin saakka, ja kalastajapusero oli vyötäröiden kohdalta
+löysästi sidottu kalastajavyöllä. Ja päässään hänellä oli pieni
+kalastajalakki.
+
+Hänen kassissaan ei ollut yhtään kalaa.
+
+Hän lähestyi lähestymistään ylämaantyttöä.
+
+Hänet nähdessään Hannah ymmärsi heti, että hänen täytyi olla Ian Mc
+Whinus, uusi lairdi.
+
+Jo ensi hetkestä Hannah rakasti häntä.
+
+»Tervetuloa tänne, sair», sanoi hän ojentaen nuorelle miehelle
+kauneimman hummerinsa.
+
+Mies pani sen kassiinsa.
+
+Ja sitten hän otti puseronsa taskusta kuudenpennynrahan ja antoi sen
+tytölle.
+
+»Teidän täytyy sallia minun maksaa siitä», sanoi hän.
+
+Hannah otti lantin ja piti sitä hetkisen kädessään, mutta punastui ja
+sanoi ylämaalaisen aidolla ylpeydellä:
+
+»En mie myö kaloi rahal.»
+
+Tytön äänensävyssä oli jotakin mikä tunkeutui suoraan nuoren miehen
+sydämeen. Hän ojensi tytölle puoli kruunua. Hän lähti hiljaa
+vihellellen nousemaan puron äyrästä. Hannah seisoi ja katseli hänen
+jälkeensä aivan hurmautuneena. Hänet herätti haaveiluista vihainen
+ääni, joka huusi hänen nimeään.
+
+»Hannah, Hannah», huusi ääni, »oikenetkos kotiin; oleks pähkähullu,
+tyttö; seisothan siin töllistämäs Mc Whinuksen perään!»
+
+Silloin Hannah ymmärsi, mitä hän oli tehnyt.
+
+Hän oli puhunut Mc Whinuksen kanssa — yksikään Mc Shamus ei ollut
+tehnyt sitä sataanviiteenkymmeneen vuoteen. Lähes kahden vuosisadan
+ajan oli Mc Shamus- ja Mc Whinus-sukujen välillä vallinnut sukuviha;
+Skotlannin kansan on pirstonut ja aina pirstoo sukuviha.
+
+Ristiriita näiden sukujen välillä oli saanut alkunsa uskonnollisten
+katsomusten eroavaisuudesta eräässä suuressa juhlassa kuusi sukupolvea
+takaperin, tuona kautena jolloin ajan vapaa luonne ilmeni rajuissa
+orgioissa, joiden aikana uskonnolliset kiistat riehuivat aivan
+hillittöminä. Shamus Mc Shamus, paatunut kalvinisti, oli — ehkä
+määrättömästä juomisesta puoliksi järjiltään joutuneena! — väittänyt
+että ikuisen tuomion voi saavuttaa ainoastaan uskon kautta. Whimper Mc
+Whinus puolestaan oli ollut sitä mieltä että ikuinen tuomio voidaan
+myöskin ansaita hyvillä töillä. Juomisesta kiihtyneenä oli Mc Shamus
+lyönyt Mc Whinusta ohimoon kaurakakulla ja tappanut hänet. Mc Shamus
+oli haastettu oikeuteen. Vaikka hänen puolustajanaan toimi eräs
+Auerlochertyn etevimpiä asianajajia, hänet oli kuitenkin vapautettu.
+Samana iltana kuin hänet oli vapautettu, oli Whangus Mc Whinus,
+murhatun poika, piileskellyt Shamus Mc Shamusta odottamassa eräässä
+rotkossa laaksotien varrella, juuri siinä missä se kiipeää kallioille,
+ja ampunut hänet säkkipillillään. Siitä lähtien oli sukutaistelu
+riehunut hillittömän katkerana puolitoista vuosisataa.
+
+Polvi polvelta oli molempien sukujen välinen kiukku vain kiihtynyt.
+Näillä suvuilla oli erilainen käsityksensä kaikista mahdollisista
+asioista. He kutoivat ruudulliset villakankaansa eri mallin mukaan,
+kääntyivät eri pappien puoleen, joivat eri tehtaiden whiskyä ja
+kannattivat eri uskonoppeja ikuisesta tuomiosta.
+
+Päällepäätteeksi Mc Whinus-suku oli tullut rikkaaksi, joten tietysti Mc
+Shamus-suvun oli oltava köyhä.
+
+Vähintään kerran kunkin sukupolven aikana oli joku Mc Whinus tai
+joku Mc Shamus ammuttu kuoliaaksi ja aina laaksotien käänteessä,
+siinä missä se kiipeää kallioille. Vihdoin oli Mc Shamus-suku kaksi
+sukupolvea sitten tullut huomattavan rikkaaksi, sillä sen maa-alueelta
+löytyi hiilikaivos. Osoittaakseen ylenkatsettaan Mc Shamus-sukua
+kohtaan Mc Whinus-suku oli lähtenyt laaksosta ja muuttanut Amerikaan.
+Osoittaakseen ylenkatsettaan Mc Whinus-sukua kohtaan Mc Shamus-suku oli
+jäänyt laaksoon. Sukutaistelu eli yhä heidän muistossaan.
+
+Ja nyt oli Mc Whinus-suvun jälkeläinen tullut takaisin ja ostanut
+Auerlochertyn lairdin maatilan laakson läheisyydestä, Ian Mc Whinus
+ei ollut selvillä sukutaistelusta. Hän oli kasvanut kokonaan
+toisessa ilmapiirissä, eivätkä skotlantilaiset traditiot merkinneet
+hänelle mitään. Hän oli täysin degeneroitunut. Hänen silmissään oli
+ylämaalaishame ainoastaan kappale värjättyä kangasta. Hän käytti
+sellaista ainoastaan naamiaispukunaan, ja sadeilmalla hän käytti
+sadetakkia. Hän ei ollut enää skotlantilainen. Ja lisäksi hän oli
+tuonut Amerikasta mukanaan kauniin vaimon, valkoverikin, jonka kasvot
+olivat kuin taikinaan muovaillut, sitä ihastuttavan pyöreää muotoa,
+joka tuo mieleen Chicagon silavapakkaamon. Ian Mc Whinus oli hänen
+orjansa. Hänen tähtensä Ian Mc Whinus oli ostanut hummerin. Hänen
+tähtensä Ian Mc Whinus oli luonut niin tutkivia katseita kauniiseen
+ylämaantyttöön, sillä hänen vaimonsa tahtoi viedä skotlantilaisen
+kamarineidon mukanaan Chicagoon.
+
+Ja sillävälin Hannah, heräävän rakkauden päihtymys sydämessään, seurasi
+isäänsä, Oyster Mc Oyster Mc Shamusta, tupaan. Oyster Mc Oyster oli
+vielä vanhoilla päivilläänkin skotlantilaisen miehen perikuva. Ollen
+nyt yhdeksänkymmentäseitsemän vuotta vanha hän lähestyi jo sitä ikää,
+jolloin monet saman maan miehistä alkavat osoittaa vanhuudenheikkouden
+oireita. Mutta hän oli vielä suora kuin seiväs, samallakuin hänen
+kookas vartalonsa ja sen kauniit muodot pääsivät skotlantilaisessa
+kansallispuvussa oikeuksiinsa. Tämän puvun muodostivat pikimusta
+samettipusero, joka ulottui olkapäiltä puoliväliin selkää ja jonka
+jatkona oli paita (paitakangas oli Mc Shamus-suvun vanhaa sukumallia),
+joka ulottui vyötäisiltä reisien puoliväliin. Vähän alempana puku
+jatkui lyhyinä sukkina, jotka ulottuivat puoliväliin säärtä. Hänen
+puolikenkänsä ulottuivat puoliväliin jalkaa ja niitä piti kiinni
+ylämaalaissolki. Päässä päälaen ja korvien puolivälissä hänellä oli
+skotlantilainen lakki, josta strutsinsulka kohosi puoliväliin ilmaa.
+
+Kainalossaan hänellä oli säkkipilli, josta hän kulkiessaan puhalsi
+syviä, valittavia säveleitä, jotka olisivat saattaneet kuuntelijan
+alakuloisen ja alistuvan epätoivon valtaan.
+
+Tuvan ovella hän kääntyi katsomaan tytärtään silmiin.
+
+»Mitä Ian Mc Whinus sanoi sulle purol, häh?» sanoi hän katkerasti.
+
+»Ei hän suuria sanonut», sanoi Hannah. Ja koska totuus merkitsi hänelle
+enemmän kuin isän viha, hän lisäsi: »Hän antoi mulle kuus pennyä
+kalast.»
+
+»Lantin!» ärjyi ylämaalainen. »Mc Whinus lantin Mc Shamuksel!»
+
+Hannah antoi hänelle kuudenpennyn lantin. Oyster Mc Oyster paiskasi sen
+kiukuissaan maahan, otti sen sitten ylös ja heitti kaikin voimin tuvan
+ovea vasten. Sitten hän otti sen taas ylös ja työnsi sen vihan vimmassa
+paitansa taskuun.
+
+He menivät tupaan.
+
+Hannah ei ollut milloinkaan nähnyt isänsä kasvoilla niin taipumattoman
+kovaa ilmettä kuin tänä iltana.
+
+Heidän kotinsa tuntui aivan muuttuneen.
+
+Hannah sekä hänen äitinsä ja isänsä istuutuivat tänä iltana
+aivan äänettöminä yksinkertaiselle illalliselleen, johon kuului
+kaurajauhopuuro ja whiskyä. Aterian jälkeen äiti istahti rukkinsa
+ääreen. Hän ahersi työnsä kimpussa uskollisesti, sillä se oli
+rakkaudentyötä. Hänen esikoisensa, Jamie, makaili Edinburgin
+yliopistossa ja luki papintutkintoa varten. Hänet vihittäisiin pian
+papiksi, ja hänen äitinsä kutoi hänelle housuja suurta päivää varten.
+Ne alkoivat jo muodostua housuiksi. Oyster Mc Shamus istui lukemassa
+vanhaa testamenttia, ja Hannah katseli liedessä palavaan turvevalkeaan
+sekä ajatteli nuorta kaunista lairdia. Vain kerran ylämaalainen sanoi:
+
+»Mc Whinus on tullut takaisin», ja hänen katseensa suuntautui vanhaan
+piilukko-väkipyssyyn, joka riippui seinällä. Sinä iltana Hannah näki
+unta sukutaistelusta, laaksosta ja purosta, rakkaudesta, hummerista
+ja Loch Auerlochertyn lairdista. Ja kun hän aamulla nousi ylös, hänen
+silmissään oli miettivä ilme, eikä hän tänään ensinkään laulanut.
+
+Päivät kuluivat.
+
+Kaunis ylämaantyttö näki joka päivä nuoren lairdin, vaikka hänen isänsä
+ei tietänyt siitä.
+
+Hän näki lairdin aamupäivisin, kun tämä tuli kalastamaan purolle.
+Joskus hänellä oli yllään kalastuspukunsa, ja joskus hänellä oli
+avarat polvihousut ruudullisesta villakankaasta sekä paita, niinikään
+ruudukas. Hänen tähtensä pukeutui kaunis ylämaantytär vieläkin
+kauniimmaksi. Joka aamu hän kiinnitti skotlantilaisen ohdakkeen
+hiuksiinsa ja kimpun takiaisia sydämensä kohdalle.
+
+Ja joskus lairdi puhutteli häntä. Miten suuressa arvossa Hannah
+pitikään hänen sanojaan. Eräänä päivänä, kun lairdi näki etäältä hänen
+isänsä, hän kysyi, kuka tuo vanha paidassa kulkeva livekala oli, ja
+tyttö oli ilosta vavisten sanonut, että se oli hänen isänsä, sillä
+kalastajan tyttärenä hän oli ylpeä siitä että hänen isäänsä pidettiin
+kalana.
+
+Toisen kerran lairdi kysyi häneltä, oliko hän perehtynyt
+talousaskareihin. Miten Hannahin sydän olikaan pamppaillut sen
+kysymyksen takia! Hän päätti valmistaa lairdille housut veljelleen
+Jamielle valmistettavien housujen mallin mukaan.
+
+Ja joka ilta auringonlaskun aikaan tapasi Hannah salavihkaa katsella
+tuvan ikkunasta nuorta lairdia, joka automobiilillaan ajoi tietä pitkin
+merelle päin. Lairdi hiljensi aina vauhtia jyrkässä tienpolvekkeessa
+ylhäällä kalliolla. Kuuden sukupolven aikana ei kukaan Mc Whinus ollut
+pimeän tultua kulkenut tuon paikan ohi hengissä. Mutta Ian Mc Whinus ei
+tietänyt mitään sukutaistelusta.
+
+Joskus saattoi Oyster Mc Oyster nähdä hänen ajavan ohi ja tiellä
+seisoen singota geeliläisiä kirouksia hänen päänsä yli.
+
+Kerran, kun isä ei ollut kotona, Hannah seisoi tien varrella, ja Ian
+pysähdytti automobiilinsa ja otti hänet rinnalleen ja antoi hänen ajaa
+kappaleen matkaa. Autuudesta sykkivin sydämin Hannah oli kuunnellut,
+kun lairdi selitti, miten ajoneuvot olivat rakennetut. Jos hänen isänsä
+olisi tietänyt että hän oli sillä tavoin istunut Mc Whinuksen vieressä,
+hän olisi varmasti tappanut hänet siihen.
+
+Mutta Hannahin rakkaustragedia kiiruhti päätöstään kohti.
+
+Jok'ainoa päivä hän kohtasi nuoren lairdin puron varrella.
+
+Jok'ainoa päivä hän antoi lairdille parhaimman hummerinsa. Ja jok'ainoa
+päivä hänellä oli uusi ohdake hiuksissaan.
+
+Ja jok'ainoa yö hän äidin nukkuessa kutoi uuden kierroksen lairdin
+housuihin.
+
+Ja kun nuori lairdi tuli kotiin, hän sanoi vaaleanlihavalle rouvalleen,
+ettei se kalastajatyttö ollut puoleksikaan niin hullu kuin näytti.
+
+Ja sitten tuli se kohtalokas iltapäivä.
+
+Hän seisoi tytön vieressä puron partaalla.
+
+»Hannah», sanoi hän tyttöön päin kumartuen, »minä haluan ottaa sinut
+mukaan Amerikkaan.»
+
+Hannah vaipui pyörtyneenä hänen käsivarsilleen, Ian asetti hänet
+seisomaan erästä puuta vasten ja meni kotiin.
+
+Tuntia myöhemmin, kun Hannah astui tupaan, hänen isänsä seisoi
+tulisijan edessä. Hän tuijotti hellittämättä tuleen ja hänellä oli
+piilukko-väkipyssy kädessään. Vanha kova ja katkera taistelukatse paloi
+hänen silmissään ja hän mutisi kirouksia huuliensa välistä. Hänen
+vaimonsa Ellen pidätti häntä käsivarresta koettaen turhaan rauhoittaa
+häntä.
+
+»Piru hänet periköön», mutisi hän, »mie ammun hänet illal, kun hän ajaa
+ohi sil pahuksen pelil.»
+
+Silloin Hannah ymmärsi että Oyster Mc Shamus oli nähnyt hänet yhdessä
+Ianin kanssa puron varrella. Hän kääntyi ovelta ja pakeni kotoaan.
+Hän juoksi suoraan Auerlochertyn kartanoon varoittamaan Iania. Hänen
+ainoana ajatuksenaan oli pelastaa lairdi isänsä vihalta. Pimeys kietoi
+ylämaantytön vaippaansa. Sadepilvet ja yltyvä rajuilma asiaankuuluville
+salamanleimahduksineen kohisivat yhtä mittaa hänen päänsä yllä.
+Mutta hän juoksi yhä. Häntä huumasi ukkosenjyrinä ja tulvivan puron
+uhkaava kohina. Ja sitten rajuilma alkoi painia pimeyden kanssa
+ylämaanrajuilman talttumattomalla vimmalla. Elementtien julma leikki
+halkaisi taivaan. Mutta Hannah juoksi kuitenkin eteenpäin. Salama iski
+häneen kerran toisensa perästä, mutta hän juoksi yhä eteenpäin. Hän
+teki kuperkeikkoja kiviin, kompastui tien kärrynraiteisiin, juoksi
+päistikkaa pensasaitoihin ja syöksyi kuin kanuunankuula kiviseiniä
+vastaan. Mutta milloinkaan hän ei pysähtynyt. Hän juoksi yhä nopeammin.
+Rajuilma oli kauhea. Hän oli joka taholta salaman ja ukkosen ympäröimä.
+Puut taittuivat, aidat alkoivat pyöriä, lintuihin iski salama. Koirat,
+lampaat ja myöskin suuret raavaseläimet lensivät korkealle ilmaan.
+
+Hän oli päässyt perille kartanoon ja pysähtyi hetkiseksi portin
+edustalle. Myrsky oli asettunut, sade lakannut, ja lyhyen
+silmänräpäyksen kuluttua oli kaikki tyyntä ja hiljaista. Talon
+ikkunoista virtasi valoa. Hannah seisoi aivan hiljaa. Äkkiä pahat
+aavistukset täyttivät hänen sydämensä. Hänen tarkka kuulonsa oli
+eroittanut naisäänen. Hän hiipi ikkunan luokse ja katsoi sisään.
+Niinkuin maahan naulittuna ylämaantyttö seisoi ja katseli ikkunanruudun
+läpi.
+
+Ian loikoi sohvalla. Hänen yksinkertainen yönuttunsa tehosti hänen
+kasvojensa kalpeaa kauneutta. Hänen vieressään istui vaaleanlihava
+nainen, joka syötti häntä suklaanapeilla. Hannah ymmärsi. Ian oli
+leikitellyt hänen rakkaudellaan. Ian oli ostanut hänen hummereitaan
+voittaaksensa hänen sydämensä — mutta ainoastaan heittääkseen sen
+jälleen pois.
+
+Hannah poistui ikkunan luota. Hän tempasi ohdakkeen kaulaltaan ja
+heitti sen maahan. Ja hänen katseensa osui automobiiliin, joka oli
+vajassa.
+
+»Kirotut ajopelit!» mutisi hän, ja aito ylämaalainen raivo salamoi
+hänen silmissään. Ja sitten hän riensi biilin luo ja veti pois
+tervavaatteen. »Sie saat kyl maalin luodilles, Oyster Mc Shamus»,
+huudahti hän.
+
+Silmänräpäystä myöhemmin kiiti hiili Hannahin ohjaamana mielettömällä
+vauhdilla tietä pitkin alas laaksoon. Vauhti oli suurin mahdollinen,
+ja puoleksi mielipuolinen tyttö tarrautui kouristuksenomaisesti
+ohjausrattaaseen, kun vaunu tärisi ja jyrisi mäkeä alas. Rajuilma
+oli taas alkanut riehua, ja ukkosenjyrinä säesti hiilin jyrinää sen
+mielettömällä vauhdilla syöksyessä merta kohti. Automobiilin suuri
+silmä valaisi tietä pitkältä edestäpäin. Sen kauhea valo osui puihin
+ja puroon niiden lentäessä vastaan, osui sokaisevana Oysteriin, kun
+hän seisoi supisuorana kalliolla väkipyssy kädessään, katsellen
+salamannopeasti etenevää valoilmiötä, vanhan ylämaalaisveren noustessa
+hänen suoniinsa.
+
+Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä — häikäisevä salama, väkipyssyn
+laukaus, taivaanlaukaus; ja automobiili ja perikatoon tuomittu tyttö
+syöksyivät suin päin kallionjyrkänteeltä alas.
+
+Sieltä alhaalta se löydettiin seuraavana aamuna. Se makasi
+liikkumattomana kupeellaan, puoleksi hiekkaan hautautuneena, sinisen
+ylämaantaivaan alla, joka nyt oli taas kirkas, kun rajumyrsky oli
+lakannut riehumasta. Se makasi siinä hiljaa ja rauhallisena. Merilinnut
+näyttivät pysähtyvän lennostaan katselemaan sitä. Paikalle kertynyt
+pieni parvi skotlantilaista maalaisrahvasta katseli sitä vavistuksella
+ja kunnioituksella. Kukaan ei yrittänytkään ryhtyä sitä korjaamaan.
+Putket olivat vääristyneet ja kiertyneet, bentsiinisäiliö mennyt rikki,
+pyörät irtautuneet ja ohjausratas auttamattomasti turmeltunut.
+
+Sillä biilillä ei enää koskaan ajettaisi.
+
+Hetkisen kuluttua he havahtuivat surustaan ja ryhtyivät etsimään
+Hannahia. He löysivät hänet. Hän makasi hiekkaan ja meriruohoon
+puoliksi hautautuneena, ihana tukka bentsiinissä virutettuna. Hetkisen
+kuluttua he ryhtyivät etsimään Oyster Mc Shamusta. Hänet he myöskin
+löysivät puoliksi meriruohoon hautautuneena, whiskyssä uitettuna.
+Senjälkeen he etsivät Elleniä. He tapasivat hänet makaamasta kotinsa
+kynnyksellä, puoliksi hautautuneena Jamien housuihin.
+
+Senjälkeen heidät kaikki kannettiin sisään. Elämä ei ollut vielä
+sammunut. He hieroivat heidän käsiään. He hankasivat heidän jalkojaan.
+He asettivat lämpimiä tiilikiviä heidän vatsalleen. He kaatoivat
+lämmintä whiskyä heidän kurkkuunsa. He herättivät heidät jälleen
+henkiin.
+
+Tietenkin. Niin ne aina tekevät.
+
+He kaikki toipuivat.
+
+Mutta sukuviha oli lopussa. Sen oli Hannah saanut aikaan.
+
+
+
+
+KAMALA MERIMATKA VANHANAIKAINEN MERIROMAANI
+
+
+Elokuussa 1867 astuin _Iloisen Sallyn_ kannelle laivan ollessa
+sattumalta Gravesendin telakalla. Minun piti ottaa vastaan toisen
+perämiehen paikka.
+
+Sallittakoon minun ensin lausua muutamia sanoja itsestäni.
+
+Olin pitkä ja kaunis sekä vankkarakenteinen nuori mies, auringon
+ja kuun pronssinväriseksi paahtama (sekä kuparinkarvainen tähtien
+vaikutuksesta). Kasvoni ilmaisivat rehellisyyttä ja harvinaista
+älykkyyttä sekä sen ohella uskonnollista, teeskentelemätöntä ja
+vaatimatonta mielenlaatua.
+
+Kun astuin laivan kannelle, en voinut voittaa pientä ylpeyden
+tunnetta nähdessäni maston vieressä seisovan aukinaisen tervatynnyrin
+kuvastelevan merimiespiirteitäni. Ja kun vähän myöhemmin näin ne
+keulahuoneesta tuodusta likavesiämpäristä, saatoin tuskin silloinkaan
+hillitä tyytyväisyyttäni.
+
+»Tervetuloa laivaan, mr Blowhard», huudahti kapteeni Bilge tullessaan
+kompassikaapista ja puristaessaan kättäni peräpeilin reunan yli.
+
+Näin edessäni kelpo merimiestyypin, iältään kolmenkymmenen ja
+kuudenkymmenen vuoden välillä, kasvot sileiksi ajellut lukuunottamatta
+mahtavia poskipartoja, tuuheita viiksiä ja pitkää leukapartaa, vartalo
+jäntevä ja yllä hurstihousut, joiden takalistoon olisi saattanut
+kirjoittaa englantilaisen merenkulun historian.
+
+Hänen vieressään seisoivat ensimmäinen ja kolmas perämies, molemmat
+tyyniä ja hiljaisia, hinteläruumiisia miehiä, jotka katsoivat kapteeni
+Bilgeen — kuten luulin huomaavani — pelokas ilme silmissään.
+
+Laivan piti lähteä merelle seuraavana päivänä. Kansi tarjosi
+sekasortoisen ja iloisen näyn, joka on rakas jokaiselle
+merimiessydämelle. Miehet olivat naulaamassa kiinni mastoja,
+ripustamassa kokkapuuta, vernissaamassa valureikiä ja kaatamassa
+lämmintä tervaa porraslaudalle.
+
+Kapteeni Bilgellä oli äänitorvi suun edessä ja hän huusi karkealla ja
+luontevalla merimieskielellään:
+
+»Kas niin, älkää rasittako itseänne liikaa, hyvät herrat. Muistakaa,
+että meillä on yllin kyllin aikaa. Pysytelkää poissa auringonpaahteesta
+niin paljon kuin mahdollista. Liikkukaa varovasti siellä köysissä,
+Jones; minä pelkään, että paikka on vähän liian korkea teille. No no,
+Williams, älkää tuhriko itseänne sillä lailla tervaan; se ei ole eduksi
+teidän ulkomuodollenne.»
+
+Minä seisoin kahvelipurjeeseen nojaten ja ajattelin — niin, ajattelin,
+rakkaat lukijat, äitiäni. Toivon ettei teidän senvuoksi tarvitse saada
+mitenkään epäedullista käsitystä minusta. Kun minusta näyttää pimeältä,
+on minulla tapana nojata jotakin vastaan ja ajatella äitiäni. Jos
+näyttää ihan pikimustalta, silloin seison yhdellä jalalla ja ajattelen
+isääni. Senjälkeen voin katsoa kaikkia vastoinkäymisiä silmiin.
+
+Ajattelinko ehkä jotakin toistakin, nuorempaa kuin äitini ja kauniimpaa
+kuin isäni? Ajattelin kyllä. »Pysy rohkeana, rakas», olin kuiskannut
+hänen pistäessään päänsä öljykankaisen pukuni alle ja potkaistessaan
+toisella kantapäällään taaksepäin neitseellisessä surussaan, »viiden
+vuoden kuluttua on matka ohi, ja seuraavien kolmen vuoden kuluttua
+palaan, mukanani riittävästi rahoja voidakseni ostaa käytetyn
+kalaverkon ja asettua jollekin mäelle asumaan.»
+
+Sillävälin oli kaikki tarpeelliset varustelut suoritettu. Kaikki mastot
+oli kunnollisesti pystytetty, purjeet naulattu kiinni, ja miehet olivat
+innokkaasti hakkaamassa kirveillään irti porraslautaa.
+
+»Onko selvä?» huusi kapteeni.
+
+»Selvä on, sir.»
+
+»Sitten lähdetään.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna olimme kohtalaisen navakan myötätuulen vallitessa
+ehtineet sivuuttaa Englannin kanaalin.
+
+En tiedä mitään kauniimpaa ja upeampaa näkyä kuin Englannin kanaali.
+Se on koko maailman suuri valtatie. Kaikkiin kansallisuuksiin kuuluvia
+aluksia kulkee siellä edestakaisin, hollantilaisia, skotlantilaisia,
+venezuelalaisia, jopa amerikkalaisiakin.
+
+Kiinalaiset purjelaivat kiitävät sinne tänne. Sotalaivoja,
+moottorialuksia, jäävuoria ja hirsilauttoja on kaikkialla. Jos vielä
+lisään, että kaiken yllä on niin sakea sumu, että se täydellisesti
+peittää näköalan katsojalta, voivat rakkaat lukijani muodostaa
+mielessään heikon kuvan tämän näytelmän majesteetillisuudesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olimme nyt olleet kolme päivää ulkona aavalla merellä. Minun
+ensimmäinen meritautini alkoi olla ohi ja minä ajattelin vähemmän
+isääni.
+
+Kolmantena aamuna kapteeni Bilge tuli alas hyttiini.
+
+»Mr Blowhard», sanoi hän, »minun täytyy pyytää teitä pitämään
+kaksinkertaista vahtia.»
+
+»Mikä on hätänä?» kysyin.
+
+»Molemmat muut perämiehet ovat pudonneet mereen», sanoi hän epävarmalla
+äänellä ja katsettani vältellen.
+
+Tyydyin sanomaan vain: »Hyvä, sir», mutta en voinut olla ajattelematta,
+että oli hiukan omituista että molemmat perämiehet suistuvat yli laidan
+samana yönä.
+
+Varmaan oli jotakin salaperäistä tapahtuman takana.
+
+Kaksi aamua myöhemmin ilmestyi kapteeni aamiaispöytään sama harhaileva
+ja epävarma katse silmissään.
+
+»Jotakin hullusti, sir?» kysyin.
+
+»On kyllä», vastasi hän ja koetti näyttää luontevalta, samalla
+kuitenkin käännellen paistettua munaa sormiensa välissä niin
+hermostuneesti, että se olisi melkein saattanut mennä rikki — »minun on
+ikäväkseni ilmoittaminen, että olemme menettäneet puosmannin.»
+
+»Puosmannin!» huudahdin.
+
+»Niin», sanoi kapteeni tyynemmin, »hän on suistunut yli laidan.
+Osittain saan syyttää itseäni siitä. Se tapahtui varhain aamulla.
+Minä pidin häntä koholla, jotta hän olisi paremmin voinut tähystää
+jäävuoria, ja silloin hän putosi minulta — minä vakuutan että se oli
+pelkkä sattuma — putosi laidan yli.»
+
+»Kapteeni Bilge», kysyin, »oletteko ryhtynyt joihinkin toimenpiteisiin
+hänen pelastamisekseen?»
+
+»En vielä», vastasi hän kiusaantuneella äänellä. Minä tuijotin häntä,
+mutta en sanonut mitään.
+
+Kului kymmenen päivää.
+
+Salaperäinen tapahtuma uusiintui jälleen. Torstaina raporteerattiin
+puuttuvan kaksi miestä. Perjantaina katosi kirvesmiehen apulainen.
+Lauantain vastaisena yönä tapahtui jotakin, mikä — niin vähäpätöistä
+kuin se sinänsä olikin — pani minut aavistamaan, mistä arvoituksen
+avain oli löydettävissä.
+
+Kun keskiyön aikaan seisoin ruorirattaan vieressä, näin kapteenin
+lähestyvän pimeässä. Hän kantoi kajuuttapoikaa takajalasta. Poika
+oli terhakka, ilomielinen pikku vekkuli, joka leikillisen luonteensa
+takia oli käynyt minulle rakkaaksi, ja eräänlaisella mielenkiinnolla
+koetin siis saada selville, mitä kapteeni aikoi tehdä hänelle.
+Ehdittyään laivan perään kapteeni silmäili varovaisesti ympärilleen ja
+pudotti sitten pojan mereen. Hetkisen näkyivät pojan kasvot aaltojen
+fosforihohteen keskellä. Kapteeni heitti häntä saappaalla, huokasi
+syvään ja meni taas alas.
+
+»Pikku Williams-raukka on hukkunut», sanoi kapteeni ja otti viipaleen
+laivakinkkua sekä pureskeli sitä hampaillaan ikäänkuin olisi aikonut
+syödä sen.
+
+»Kapteeni», sanoin minä kovin liikutettuna ja iskin levottomuudessani
+veitseni niin tuimasti laivakorppuu, että tämä oli vähällä mennä
+palasiksi. »Te heititte tuon pojan mereen!»
+
+»Heitin, heitinpä kyllä», sanoi kapteeni, joka äkkiä sai tyyneytensä
+takaisin, »minä olen heittänyt kaikki laidan yli ja aion tehdä
+samoin jälelläolevillekin. Kuulkaahan, Blowhard, te olette nuori,
+kunnianhimoinen ja luotettava. Minä annan teille luottamukseni.»
+
+Nyt jo täysin tyyntyneenä hän veti auki erään arkkunsa laatikon, penkoi
+sitä hetkisen ja löysi sitten kellastuneen pergamenttipalasen, jonka
+hän levitti pöydälle. Se oli jonkunlainen kartta tai merikortti. Sen
+keskellä oli ympyrä ja A-kirjaimella merkitty piste. Kartan yläreunassa
+oli P. ja sitä vastapäätä, alareunassa, E.
+
+»Mitä tämä on?» kysyin.
+
+»Ettekö voi arvata?» vastasi kapteeni Bilge. »Se on eräs asumaton
+saari.»
+
+»Hiidessä!» huudahdin minä, ja asia alkoi valjeta minulle, »ja P.
+merkitsee pohjoista ja E. etelää.»
+
+»Blowhard», sanoi kapteeni ja löi nyrkkinsä pöytään sellaisella
+voimalla, että laivakorppu hypähteli ilmaan kolme neljä kertaa. »Te
+sen keksitte. Se ei ollut koskaan johtunut minun mieleeni.» »Entäs A?»
+kysyin.
+
+»Aarre, maahan kaivettu aarre», sanoi kapteeni, käänsi kartan nurin
+ja luki takapuolelta: »A. merkitsee paikkaa, missä aarre on hiekkaan
+kaivettuna; aarre on puoli miljoonaa Espanjan dollaria ja kätketty
+ruskeaan nahkalaukkuun.»
+
+»Ja missä on saari?» kysyin minä, ollen nyt puoliksi järjiltäni
+voimakkaasta sielunjännityksestä.
+
+»Sitä minä en tiedä», sanoi kapteeni. »Aion purjehtia edestakaisin eri
+leveysasteilla, kunnes saan siitä selvän.»
+
+»Ja siihen mennessä?»
+
+»Ensinnäkin on minun siihen mennessä supistettava miehistöäni, jotta
+ei tule liian monta aarteen jakajaksi. No», lisäsi hän vilpittömyyden
+puuskassa, joka saattoi minut pitämään hänestä, huolimatta hänen pikku
+virheistään ja puutteellisuuksistaan, »no, haluttaako teitä tulla
+mukaan? Me heitämme kaikki muut laidan yli, kokin kuitenkin säästämme
+viimeiseksi, kaivamme esiin aarteen ja tulemme loppuiäksemme rikkaiksi
+miehiksi.»
+
+Lukija, moititko minua siitä että vastasin »kyllä»? Minä olin nuori,
+tulinen, kunnianhimoinen, täynnä valoisia toiveita ja nuorekasta
+innostusta.
+
+»Kapteeni Bilge», sanoin minä hänen käteensä tarttuen, »minä tulen
+mukaan.»
+
+»Hyvä», sanoi hän, »mene nyt kajuuttaan ja koeta ottaa selvää siitä,
+mitä miehet ajattelevat.»
+
+Minä menin miehistön olinpaikkaan, jona oli yksinkertainen huone
+laivan keulapuolella. Lattialla oli yksinkertainen matto, kalustuksena
+muutamia yksinkertaisia nojatuoleja, kirjoituspöytiä, sylkiastioita,
+kaikki yksinkertaista mallia, ja pieniä rautasänkyjä sinisin ja vihrein
+verhoin. Oli sunnuntaiaamu, ja miehet istuivat enimmästä päästä vielä
+yönutuissaan.
+
+Kun minä astuin sisään, he nousivat seisomaan ja niiasivat.
+
+»Sir», sanoi puosmanni Tompkins, »minun täytyy melkein pitää
+velvollisuuteni sanoa teille, että miesten kesken vallitsee koko lailla
+tyytymättömyyttä.»
+
+Muutamat miehistä nyökkäsivät.
+
+»He eivät pidä siitä, että väkeä alituiseen tupertuu laidan yli»,
+jatkoi hän, ja hänen äänensä kävi hillittömän kiihkeäksi. »Se on
+suorastaan luonnotonta, sir, ja luvalla sanoen ovat miehet kaikkea
+muuta kuin tyytyväisiä.»
+
+»Tompkins», sanoin minä ankarasti, »te saatte luvan ymmärtää, ettei
+asemani salli minun kuunnella tuollaista kapinallista puhetta.»
+
+Palasin kapteenin luokse. »Luulen miesten hautovan kapinaa», sanoin.
+
+»Hyvä», sanoi kapteeni Bilge käsiään hykerrellen »se vapauttaa meidät
+muutamista miehistä; ja tietenkin», lisäsi hän miettiväisesti,
+katsellen leveiden vanhanaikaisten kanuuna-aukkojen läpi eteläisen
+Atlantin suuria ja raskaita aaltoja, »odotan joka hetki merirosvoja,
+ja sillä tavoin pääsee aina muutamista. Sillävälin» — nyt hän soitti
+kajuuttapoikaa — »pyydä mr Tompkinsia olemaan ystävällinen ja
+pistäytymään kerran tännekin.»
+
+»Tompkins», sanoi kapteeni, kun puosmanni astui sisään, »ole hyvä ja
+nouse katsomaan ulos kanuuna-aukosta ja sano, mitä arvelet säästä.»
+
+»Kyllä, sir», vastasi tervahousu niin luonnollisesti, että meidän
+täytyi hiljaa hymyillä keskenämme.
+
+Tompkins pisti päänsä ja hartiansa ulos kanuuna-aukosta.
+
+Me tartuimme kumpikin yhteen hänen jaloistaan ja ammuimme hänet ulos.
+Me kuulimme hänen pulahtavan veteen.
+
+»Se kävikin näppärästi Tompkinsin suhteen», sanoi kapteeni Bilge.
+»Suokaa anteeksi silmänräpäys, minun täytyy merkitä hänen kuolemansa
+laivakirjaan.»
+
+»Niin», jatkoi hän kohta senjälkeen, »on kyllä asialle eduksi, jos he
+tekevät kapinan. Otaksun, että he ennemmin tai myöhemmin tulevat sen
+tekemään. Tapa on sellainen. Mutta en aio tehdä mitään jouduttaakseni
+sitä, ennenkuin olemme kohdanneet merirosvot. Näillä leveysasteilla
+odotan heitä joka hetki. Sillävälin, mr Blowhard», sanoi hän seisomaan
+nousten, »olisin erittäin kiitollinen, jos te voisitte jatkaa
+heittämällä yhden tai pari viikossa laidan yli.»
+
+Kolme päivää myöhemmin me sivuutimme Hyväntoivonniemen ja tulimme
+Indianmeren musteenmustille vesille. Me purjehdimme nyt polvitellen, ja
+koska ilma oli suotuisa, syöksyi laiva mieletöntä vauhtia yli meren,
+joka lepäsi tyynenä ja peilikirkkaana.
+
+Neljäntenä päivänä tuli merirosvolaiva näkyviin. Lukija, minä en tiedä,
+oletko sinä koskaan nähnyt merirosvolaivaa. Sen näkeminen saattoi
+veremme jähmettymään kauhusta. Koko laiva oli maalattu mustaksi,
+mastonhuipussa liehui musta lippu, purjeet olivat mustat ja kannella
+liikuskeli tiheässä mustapukuisia ihmisiä. Keulaan oli valkoisin
+kirjaimin maalattu sana »Kaapparilaiva». Laivan nähtyään alkoi
+miehistömme ilmeisesti menettää rohkeutensa. Se oli näky, joka olisi
+saanut koirankin menettämään rohkeutensa.
+
+Molemmat alukset asettuivat vieretysten. Senjälkeen ne köytettiin
+toisiinsa säkkinuoralla ja purjelangalla, ja niiden välille asetettiin
+porraslauta. Silmänräpäyksessä vilisi meidän laivamme kannella
+merirosvoja, jotka mulkoilivat silmiään, kiristelivät hampaitaan ja
+viilasivat kynsiään.
+
+Ja niin alkoi taistelu. Sitä kesti kaksi tuntia — lukuunottamatta
+viidentoista minuutin ruokalepoa. Se oli kauheaa. Miehet mukiloivat
+toisiaan, potkivat toisiaan takalistoon, hosuivat toisiaan keskelle
+naamaa ja saattoivat väliin kadottaa hyväntuulisuutensa siinä
+määrin että yrittivät purra toisiaan. Minä pidin silmällä erästä
+jättiläiskokoista venkaletta, joka heilutti solmulla varustamaansa
+pyyhinliinaa ja huitoi sillä meikäläisiä, kunnes kapteeni Bilge ryntäsi
+hänen luokseen ja antoi banaaninkuorella hänelle kelpo iskun vasten
+suuta.
+
+Kahden tunnin kuluttua selitettiin molemminpuolisella sopimuksella
+taistelu päättyneeksi. Oli saatu kuusikymmentäyksi ja puoli pistettä
+kuuttakymmentäkahta vastaan.
+
+Alukset irroitettiin toisistaan, ja molempien miehistöjen kohottaessa
+kolminkertaisen eläköön-huudon kumpikin laiva purjehti omalle
+suunnalleen.
+
+»Katsotaanpas nyt», sanoi kapteeni salavihkaa minulle, »kuinka monet
+miehistä ovat tarpeeksi uupuneita mereen heitettäviksi.»
+
+Hän meni alas. Muutamien silmänräpäysten kuluttua hän palasi, kalpeana
+kuin palttina.
+
+»Blowhard», sanoi hän, »laiva tekee vajoamista, Joku merirosvoista (se
+oli tietenkin vain tapaturma enkä minä syytä ketään) potkaisi reiän
+laivan kylkeen.»
+
+Miehet pantiin pumppujen ääreen ja he ponnistelivat mielettömällä
+vimmalla, jonka vain se voi käsittää, joka itse on ollut mukana
+uppoavassa aluksessa.
+
+Kello kuusi iltapäivällä oli vesi noussut puoleen tuumaan, kello
+kaksitoista yöllä kolmeen neljännestuumaan ja päivänkoitteessa
+seitsemään kahdeksasosatuumaan.
+
+Kello kaksitoista seuraavan päivän keskipäivällä oli vesi noussut
+viiteentoista kuudestoistaosatuumaan ja yöllä kolmeenkymmeneenyhteen
+kolmaskymmeneskahdesosatuumaan. Tilanne oli epätoivoinen. Jos samaa
+menoa jatkuisi, voisivat harvat, jos kukaan, sanoa miten kaikki lopulta
+päättyisi.
+
+Sinä iltana kutsutti kapteeni minut hyttiinsä. Hänellä oli
+matemaattisia taulukoita sisältävä kirja edessään, ja permanto oli
+ylt'yleensä rikkirevittyjen paperipalasten peitossa.
+
+»Laiva vajoaa välttämättä», sanoi hän, »ja tosiasiallisesti se vajoaa
+jo nyt, Blowhard. Minä voin todistaa sen. Saattaa kestää kuusi
+kuukautta tai vuosikausia, mutta jos vuoto tällä tavalla jatkuu, täytyy
+laivan upota. Meillä ei ole muuta keinoa kuin jättää se.»
+
+Samana yönä, miehistön työskennellessä pumppujen ääressä, kapteeni ja
+minä rakensimme sysimustan pimeyden turvissa hirsilautan.
+
+Hiljaa ja huomaamatta me otimme mastot alas, hakkasimme ne sopivan
+pituisiksi kappaleiksi, asetimme ne kasaan poikittain toisiaan vastaan
+ja sidoimme ne kiinni kengännauhoilla.
+
+Kaikessa kiireessä sijoitimme lautalle kaksi laatikkoa muona- ja
+juomatarpeita, sekstantin, kronometrin, kaasumittarin, polkupyöräpumpun
+ja muutamia muita tieteellisiä kojeita. Senjälkeen me, käyttäen
+hyväksemme laivan kallistumista, työnsimme lautan mereen, laskeuduimme
+sille sitten huivin avulla ja soudimme troopillisen pikipimeän yön
+suojissa lauttamme pois perikatoon tuomitun laivan luota.
+
+Päivänsarastus näki meidät pienenä pisteenä valtamerellä. Me näytimme
+näin suurilta (.).
+
+Kun me sitten aamulla, niin hyvin kuin se kävi päinsä, olimme
+pukeutuneet ja ajelleet partamme, me avasimme ruoka- ja juomalaatikot.
+
+Mutta silloin pääsimme yht'äkkiä selvään tietoisuuteen asemamme
+kamaluudesta.
+
+Kapteeni otti toisesta laatikosta esille säilykelihaa sisältäviä
+peltirasioita toisen toisensa perästä. Me laskimme kaiken kaikkiaan
+viisikymmentäkaksi. Levottomina ja hiukan pitkiksi venynein katsein
+me seurasimme niitä silmillämme, kunnes viimeinen rasia oli otettu
+laatikosta. Meillä oli ainoastaan yksi ajatus. Kun viimeinen rasia oli
+esillä, hypähti kapteeni pystyyn ja tuijotti hurjana taivaalle.
+
+»Rasianavain!» parkaisi hän, »vanhurskas taivas, rasianavain!» Hän
+kaatui suin päin.
+
+Minä avasin sillä aikaa vapisevin käsin pullolaatikkoa. Pulloissa oli
+säilyolutta; ne olivat kaikki tyyni varustettuja patenttisuullisella.
+Niitä oli kaikkiaan viisikymmentäkaksi kappaletta. Kun otin esille
+viimeisen ja näin edessäni tyhjän laatikon, huudahdin:
+
+»Korkkiruuvi, korkkiruuvi! oi, laupias taivas, missä on korkkiruuvi,
+jolla ne avataan?»
+
+Minä kaaduin suin päin kapteenin päälle. Me heräsimme huomataksemme
+edelleenkin olevamme pieni piste valtamerellä. Me tunsimme itsemme
+entistä pienemmiksi.
+
+Yllämme kaartui tropiikin kuparinvärinen taivas. Raskas, lyijynharmaa
+vesi löi lautan kupeita vasten. Ympärillämme oli ainoastaan kasa
+säilykerasioita ja säilyolutpulloja. Meidän kärsimyksemme lähinnä
+seuraavien päivien aikana olivat kuvaamattomia. Me jyskytimme
+nyrkeillämme säilykerasioita. Senkin uhalla että itse rasiat olisivat
+ikipäiviksi turmeltuneet, me löimme niitä mielettömästi lauttaa vasten.
+Me poljimme niitä, purimme niitä ja kirosimme niitä. Me tartuimme
+pulloihin ja naputimme niitä hiljaa säilykerasioilla, vaikka siten
+olimme vaarassa särkeä lasin ja turmella pullot.
+
+Mutta kaikki turhaan.
+
+Sitten istuimme päivän toisensa perästä jurosti äänettöminä nälän
+kalvaessa sisälmyksiämme, ilman mitään luettavaa, ilman mitään
+poltettavaa ja lisäksi ilman mitään puhuttavaa.
+
+Kymmenentenä päivänä lopetti kapteeni vaitiolon. »Vetäkäämme arpaa,
+Blowhard», sanoi hän. »Nyt on jouduttu niin pitkälle.»
+
+Ja niin me vedimme arpaa, ihmissyöjän julma kohtalo silmiemme edessä.
+
+Minä etsin kaksi asianmukaista paperikaistaletta ja ojensin ne
+kapteenille. Hän veti pitemmän.
+
+»Mitä tämä merkitsee?» kysyi hän vavisten, toivon ja epätoivon
+vaiheilla. »Voitinko minä?»
+
+»Ei, Bilge», sanoin minä surumielisesti, »te hävisitte.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta minä en saa viipyä niissä päivissä, jotka nyt seurasivat —
+pitkissä, rauhallisissa päivissä, jotka kuluivat raukeassa unessa
+lautalla ja joiden kuluessa vähitellen palasivat voimani, jotka puute
+oli heikontanut. Ne olivat, rakas lukija, syvän ja tyynen mielenrauhan
+päiviä, enkä kuitenkaan voi palauttaa niitä mieleeni vuodattamatta
+kyyneltä sen urhoollisen miehen muistolle, joka niistä teki sen mitä ne
+olivat.
+
+Viidentenä päivänä tuon tapahtuman jälkeen heräsin virkistävästä
+unesta siihen että lautta törmäsi maata vasten. Olin ehkä syönyt liian
+perusteellisesti enkä ollut kiinnittänyt huomiota siihen että maata oli
+näkyvissä.
+
+Edessäni oli saari, jonka ympyränpyöreä muoto ja matala hiekkainen
+ranta heti ilmaisivat, että se oli saari.
+
+»Aarresaari!» huudahdin; »vihdoinkin saan palkinnon
+sankarillisuudestani.»
+
+Kuumeenomaisella kiireellä rynnistin keskelle saarta. Mikä näky
+kohtasikaan silmiäni? Hiekkaan kaivettuna suuri kuoppa, sen vieressä
+tyhjä matkalaukku; ja eräästä maihin vedetystä laivalankusta luin
+sanat: »_Iloinen Sally_, lokakuussa 1867». Vai niin, ne heittiöt
+olivat korjanneet aluksen, purjehtineet saarelle, josta olivat saaneet
+tietää kartan välityksellä, jonka me olimme varomattomasti jättäneet
+kajuutan pöydälle, ja siten rosvonneet Bilge-raukalta ja minulta hyvin
+ansaitsemamme aarteen.
+
+Niin pitkälle saattoi inhimillinen kiittämättömyys mennä. Täynnä
+oikeutettua inhoa tämän ajatuksen johdosta vaivuin pitkäkseni hiekalle.
+
+Saaresta tuli kotini.
+
+Minä vietin siellä surkeaa elämää, söin hiekkaa ja soraa ja
+verhosin itseäni kaktuskasveilla. Vuodet kuluivat. Mutta hiekkaan
+ja mutaan rajoittuva ruokajärjestys heikonsi vähitellen vankkaa
+ruumiinrakennettani. Minä sairastuin. Minä kuolin. Minä hautasin
+itseni. Minä soisin kaikkien, jotka kirjoittavat meriromaaneja, tekevän
+niin.
+
+
+
+
+JOULU VANHASSA KODISSA — JOULUKERTOMUS
+
+
+Oli joulu — joulu ja tuhansin pienin timantein kimalteleva lumivaippa,
+joulu ja hyvää ruokaa ja maassa rauha — joulu kemuineen ja iloineen —
+sanalla sanoen oli joulu.
+
+Ei kuitenkaan vielä oikea joulu, oli vasta joulu-ilta, jouluilta
+ja lempeään kuutamoon levitetty valkoinen lumivaippa — jouluilta
+ylempänämainituin asiaankuuluvin detaljein.
+
+Niin, oli joulu-ilta.
+
+Eikä siinä kylliksi.
+
+Kuulkaahan vain _missä_ se joulu-ilta oli.
+
+Oli joulu-ilta vanhassa talossa. Lukija, tunnetko omasta kokemuksestasi
+vanhaa taloa? Eikö tapahdu että istuessasi kaupungissa konttoripöytäsi
+ääressä, jossa olet tullut rikkaaksi ja ahneeksi, sielusi silmien eteen
+nousee kuva vanhasta talosta, joka tunsi sinut poikana, ennenkuin
+kullanjano veti sinut pois sieltä? Vanhasta talosta, joka on tien
+varrella aivan mäentöyrään juurella, lumen painamien havupuiden
+keskellä hauskoine ulkohuoneineen ja aumoineen ja jonka ikkunasta
+pilkistää öljylampun lähettämä valonsäde, joka on noin rihvelin
+paksuinen ja jonka saattaa nähdä neljän engl. penikulman päähän
+suon toiselle puolen. Älä tule puhumaan minulle uudenaikaisista
+valonheittäjistäsi tai kaasuvaloistasi tuollaisen valonsäteen
+rinnalla, joka lähtee yksinkertaisen talonpoikaistalon öljylampusta.
+Se saattaa kirkkaana paistaa suoraan sydämeen kolmenkymmenen vuoden
+välimatkan päästä. Lukija, etkö sinä joskus käänny pois kaupungin
+hälinästä ja touhusta ja sen vääryydellä kootuista rikkauksista ja sen
+jumalattomasta mammonanpalveluksesta ajatellaksesi sitä rauhallista
+vanhaa taloa siellä mäentöyrään juurella? Etkö tee niin? P—u sinut
+periköön!
+
+Oli joulu-ilta.
+
+Se loisti ulos vanhan talon ikkunoista. Tuli loimusi takassa, ja sen
+punertava hohde sekoittui öljylampun lempeään ja keltaiseen valoon.
+
+John Enderby ja hänen vaimonsa istuivat talon kyökissä. Etkö
+tunne, rakas lukija, sitä huonetta jota sanotaan kyökiksi? — jonka
+vanhanaikaisessa, tiilistä muuratussa takassa palaa, tuli ja jonka
+nurkassa on pieni rautatakka. Siinä huoneessa väki valmistaa ruokansa,
+syö sen sekä oleskelee. Se on arkihuone. Sen ohella onkin talossa,
+paitsi sänkykamaria, vain yksi ainoa pieni huone, joka on talvella
+jääkylmä ja jossa on urkuharmooni, jolla soitetaan »Sun haltuus rakas
+isäni», kun vieraita tulee. Mutta tätä huonetta käytetään ainoastaan
+musiikkitarkoituksia ja hautajaisia varten. Varsinainen huone vanhassa
+talossa on kyökki. Etkö näe sitä mielikuvituksessasi, lukijani? Etkö?
+Silloin sinä olet oikea pölkkypää!
+
+Joka tapauksessa istui vanha John Enderby nyt kyökin ainoan honkapöydän
+ääressä, pää käsien varassa, likaisenharmain kasvoin, joiden ajelematon
+parransänki yhdessä syvien ryppyjen kanssa oli todistuksena kalvavista
+huolista. Aika ajoin hän nousi heittämään uuden lehtikuusisen
+pilkkopuun tuleen ja teki sen niin tuimasti, että säkenet ryöpsähtivät
+kuurona ylös savutorveen. Tulisijan vieressä istui hänen vaimonsa Anna
+suoraselkäisellä tuolilla ja tuijotti tuleen sukupuolensa mykällä
+kärsivällisyydellä.
+
+Millä tavoin heidän asiansa olivat hullusti? Rakas lukija, voitko sinä
+vielä kysyä? Niin huonostiko sinä muistat vanhan talon elämää? Kun minä
+sanon, että on vanha talo ja joulu-ilta ja että omistaja on syvästi
+huolissaan ja heittää lehtikuusipilkkeitä lieteen, pitäisi sinun jo
+arvata!
+
+Vanha talo oli kiinnitetty! Kymmenen vuotta takaperin oli John
+Enderby, joka silloin oli kaulaansa myöten velkaantunut, mielipuoli
+omantunnonvaivoista ja hullu epätoivosta sekä sitäpaitsi reumatismin
+runtelema, kiinnittänyt talonsa kahdestakymmenestäneljästä dollarista
+ja kolmestakymmenestä sentistä.
+
+Lyönnilleen kello kaksitoista yöllä piti kiinnityksen langeta.
+Kaikki sellaiset kiinnitykset lankeavat aina silloin. Niin, asia oli
+perkeleellisen viekkaasti järjestetty; että sen pitikin langeta juuri
+sinä yönä, vaikka vuodessa on niin monta muuta yötä. Lyönnilleen kello
+kaksitoista tulisivat miehet vasaroineen naulaamaan ja sulkemaan talon
+ovea.
+
+Ja siinä nyt istui tuo murheellinen kunnon aviopari.
+
+Sukupuolelleen ominaisella kärsivällisellä nöyryydellä Anna istui aivan
+hiljaa tai yritti väliin lukea. Hän oli ottanut pieneltä seinähyllyltä
+Bunyanin teoksen _Elämä ja kuolema Herrassa_. Hän koetti lukea sitä.
+Mutta hän ei voinut. Sitten hän oli syventynyt Danten _Helvettiin_.
+Mutta hän ei kyennyt lukemaan sitä. Sitten hän oli valinnut Kantin
+_Puhtaan järjen kritiikin_. Mutta tätäkään kirjaa hän ei kyennyt
+lukemaan. Lopulta hän oli ottanut Maamiehen almanakan v:lta 1911.
+Kirjat olivat huiskin häiskin hänen ympärillään, kun hän siinä istui
+kärsivällisen epätoivoisena.
+
+Mutta John Enderby antoi vallan hillittömän luonteensa koko kiihkolle.
+Joskus hän saattoi temmata kirnupiimäruukun ja siemaista muutamia
+kulauksia tuota päihdyttävää juomaa, kunnes hänen aivonsa paloivat kuin
+lehtikuusivalkea takassa.
+
+»John», pyysi Anna, »älä juo enää kirnupiimää. Se tekee sinut vain
+kahta hurjemmaksi. Eihän kirnupiimästä ole koskaan tullut mitään
+hyvää.»
+
+»Vai niin», sanoi John Enderby katkerasti nauraen ja jälleen haudaten
+päänsä ruukkuun, »mitä minä siitä välitän, vaikka se tekisikin minut
+hurjemmaksi.»
+
+»Voi, John, parempi olisi, jos litkisit Hyvää Kirjaa, kuin että jatkat
+syntistä elämääsi. Ota tämä, isä, ja lue sitä» — ja hän otti hyllyltä
+kuluneen mustan kirjan ja ojensi sen miehelleen. Enderby istui hetkisen
+hiljaa kirja kädessään. Hän ja hänen vaimonsa eivät olleet aikoinaan
+saaneet koulussa minkäänlaista uskonnonopetusta. Mutta se erinomainen
+tunnustukseton opetus, jota Enderby oli saanut nauttia, oli ollut
+riittävänä korvauksena siitä.
+
+»Ota kirja», sanoi Anna. »Lue, John, tänä murheen hetkenä; se
+lohduttaa.»
+
+Enderby otti hänen kädestään kuluneen kappaleen Euklideen _Alkeita_
+ja otettuaan hartaasti hatun päästään luki ääneen: »Tasakylkisessä
+kolmiossa ovat näitä kylkiä vastassa olevat kulmat yhtä suuria.»
+
+Enderby pani kirjan pois.
+
+»Ei maksa vaivaa, Anna. Tänä iltana minä en voi lukea tuota oivallista
+kirjaa.»
+
+Hän nousi ylös, hoiperteli kirnupiimäruukun luo, ja ennenkuin hänen
+vaimonsa ehti häntä siitä estää, hän oli tyhjentänyt sen viimeiseen
+pisaraan.
+
+Sitten hän lysähti raskaasti tuolilleen.
+
+»Menköön kaikki menojaan», sanoi hän; »minä en välitä mistään.»
+
+Vaimo katseli surullisena takkavalkeaan.
+
+Voi, kunpa hänen poikansa Henry vain olisi ollut kotona. Henry, joka
+kolme vuotta takaperin oli lähtenyt maailmalle ja jonka iloiset kirjeet
+jatkuvasti levittivät toivon valonpilkahduksia vanhaan taloon.
+
+Henry istui nyt New Yorkin Sing-Sing-vankilassa. Hänen kirjeensä
+kertoivat äidille uutisia alituisesta menestyksestä; hän oli
+nyt vankilan vaarallisin baseball-pelaaja, sekä vanginvartijain
+että vankilanpapin erikoisessa suosiossa, ja koko käytävän paras
+bridge-pelaaja. Henry pyrki Enderby-suvun muinaisella tarmolla
+ensimmäisten riviin.
+
+Hänen äitinsä oli toivonut, että hän olisi saanut viettää joulun
+kotona, mutta hänen oli aivan mahdotonta päästä vankilasta. Hän ei
+voinut nähdä mitään keinoa. Vankilanhallitus panisi toimeen tanssiaiset
+ja rekiretken joulunpyhinä. Hänellä tosin saattoi olla hiukan toiveita
+siitä, että hän voisi silloin huomaamatta livistää tiehensä, mutta
+mahdollisesti saattaisi myöskin sellainen yritys herättää huomiota.
+
+Mutta vanhaa kotia uhkaavasta onnettomuudesta Anna ei ollut kertonut
+pojalleen mitään.
+
+Ei, Henryä ei voinut odottaa tulevaksi. Siltä taholta ei apua voinut
+tulla. Entä William, vanhin poika, kymmenen vuotta Henryä vanhempi.
+Voi, William oli lähtenyt vanhasta kodista raivatakseen itselleen
+uran suuressa kaupungissa! »Äiti», oli hän sanonut, »kun olen koonnut
+miljoonan dollaria, sitten palaan. Hyvästi niin kauaksi», ja sitten hän
+oli lähtenyt.
+
+Miten Annan sydän pamppailikaan. Saisiko poika kokoon miljoonansa?
+Eläisikö hän niin kauan että näkisi sen? Ja vuosien kuluessa olivat hän
+ja John usein kuvitelleet, kuinka William tulee kotiin ja tuo miljoonan
+dollaria tai kuinka häneltä tulee kirjeessä miljoona ja sydämelliset
+tervehdykset. Mutta vuodet olivat kuluneet eikä William tullut. Hän ei
+tullut. Suuri kaupunki oli niellyt hänet kuten monta muuta vanhoista
+taloista lähtenyttä nuorukaista.
+
+Anna heräsi säpsähtäen syvistä ajatuksistaan. Mitä mahtoi merkitä
+ovelta kuuluva ääni. Ääni oli heikkoapa arkaa koputusta, ja oven
+lasiruudun läpi näkyivät kasvot, naiskasvot, jotka katsoivat rukoilevin
+silmin takkavalkean valaisemaan huoneeseen. Mitä hänellä mahtoikaan
+olla sylissään, tuossa pienessä mytyssä, jota hän painoi rintaansa
+vasten suojellakseen sitä lumisateelta? Osaatko arvata, lukija? Saat
+arvata kolme kertaa. Aivan niin, sinä arvasit oikein. Juuri niin se oli.
+
+Anna kiiruhti ovelle.
+
+»Herra siunatkoon!» huudahti hän, »mitä te teette ulkona tällaisena
+iltana? Tulkaa sisään, lapsi, ja lämmitelkää lieden ääressä!»
+
+Nainen tuli sisään myttyineen. Luonnottoman suurin silmin (ne olivat
+poikittain ainakin puolitoista tuumaa leveät) hän katseli Enderbytä ja
+tämän vaimoa. Anna huomasi ettei hänellä ollut vihkimäsormusta sormessa.
+
+»Mikä teidän nimenne on?» kysyi Anna.
+
+»Caroline», kuiskasi tyttö. Sukunimeä ei voinut kuulla hänen hiljaisen
+äänensä vuoksi. »Minä etsin kattoa pääni päälle», sanoi hän; »olkaa
+hyvä ja ottakaa lapsi minulta.»
+
+Anna otti lapsen ja asetti sen varovaisesti astiakaapin ylimmälle
+hyllylle. Ja sitten hän asetti vilusta puolikuolleen tytön eteen lasin
+vettä ja rasvaisen munkin.
+
+»Syökää», sanoi hän, »niin te lämpenette.»
+
+John nousi pystyyn tuoliltaan.
+
+»Minä en halua mitään tuollaisia penikoita tänne», sanoi hän.
+
+»John, John», nuhteli Anna, »älä unohda mitä Hyvä Kirja sanoo: 'Ne
+jotka ovat yhtä suuria kolmannen kanssa, ovat keskenäänkin yhtäsuuria.'»
+
+John vaipui taas tuolilleen.
+
+Ja miksi Carolinella ei ollut vihkimäsormusta? Voi, lukija, osaatko
+arvata? Ei, et sinä osaa. Se ei ollut ensinkään niinkuin sinä luulet —
+ei sinnepäinkään. Carolinella ei ollut vihkimäsormusta senvuoksi, että
+hän oli katkeruudessaan heittänyt sen pois, kun hän kulki pitkin suuren
+kaupungin katuja. »Miksi», oli hän huudahtanut, »pitäisi linnassa
+istuvan miehen vaimon käyttää vihkimäsormusta?»
+
+Ja sitten hän oli lapsineen lähtenyt pois siitä hökkelistä, joka oli
+ollut hänen kotinsa.
+
+Se oli tuo vanha surullinen juttu.
+
+Hän oli pannut lapsen hiljaa ja varovaisesti puistonpenkille. Ja
+sitten hän oli kiiruhtanut tiehensä. Muutamia minuutteja senjälkeen
+oli muudan mies vinhaa vauhtia juossut Carolinen perässä tuo pieni
+käärö sylissään. »Suokaa anteeksi», oli hän läähättänyt, »te varmaankin
+unohditte lapsen puistoon.» Caroline oli kiittänyt häntä.
+
+Toisen kerran hän vei lapsen Suuren keskusaseman odotussaliin, suuteli
+sitä hellästi ja asetti sen eräälle hyllylle tarjoilupöydän taakse.
+
+Muutamia minuutteja myöhemmin muudan rautatievirkailija mielihyvästä
+säteillen ojensi hänelle lapsen.
+
+»Tämä on varmaankin teidän, armollinen rouva», sanoi hän. Caroline
+kiitti.
+
+Sitten hän jätti lapsen Waldorf-Astoria-hotellin tarjoilupöydälle ja
+Maanalaisten raitioteiden lippukassaan.
+
+Mutta se löydettiin aina.
+
+Pari kertaa hän oli ottanut lapsen mukaansa Brooklyn-sillalle ja
+heittänyt sen jokeen, mutta siinä tavassa, millä se putosi ilman halki,
+oli jotakin, mikä liikutti äidin sydäntä siinä määrin että hän oli
+mennyt itse jokeen ja pyydystänyt lapsen ylös.
+
+Senjälkeen Caroline oli ottanut lapsen mukaansa maaseudulle. Ensin hän
+oli aikonut jättää sen tien varrelle ja olikin laskenut sen lumelle,
+mutta se tapa, millä pieni mytty lepäsi lumessa, oli vedonnut hänen
+äidinsydämeensä.
+
+Hän otti mytyn ylös ja kulki edelleen. »Jossakin», mutisi hän, »varmaan
+avataan joku armelias ovi sille». Pian senjälkeen hän oli hoippunut
+vanhan talon ovelle.
+
+Tosinaisellisella hyvyydellä varoi Anna tekemästä mitään kysymyksiä.
+Hän pani lapsen varovaisesti matkakirstuun, sijoitti Carolinen
+parhaimman huoneen sänkyyn ja palasi tuolilleen lieden luokse.
+
+Vanha kello löi kahtakymmentä minuuttia yli kahdeksan.
+
+Taas koputettiin ovelle.
+
+Ja nyt astui sisään tuttu henkilö, kylän asianajaja. Hänen keltaisesta
+koirannahasta tehdyt astrakaaniturkkinsa, hänen kumikauluksensa sekä
+hänen saappaansa, jotka ulottuivat ainoastaan kehräsluuhun saakka,
+olivat räikeänä vastakohtana pienen huoneen kehnolle sisustukselle.
+
+»Enderby», sanoi hän, »voitteko maksaa?»
+
+»Asianajaja Perkins», sanoi Enderby, »antakaa minulle vain aikaa, niin
+minä teen sen; antakaa vain viisi vuotta aikaa, niin minä maksan kaiken
+viimeiseen ropoon saakka.»
+
+»John», sanoi asianajaja, joka raa'asta (koirannahkaisesta)
+ulkomuodostaan huolimatta tuli liikutetuksi, »vaikka tahtoisinkin, en
+voi. Se ei käy enään niinkuin entiseen aikaan. Suuri newyorkilainen
+yhtiö Pinchem & C:o, joka nykyisin myöntää näitä lainoja, vaatii
+rahansa takaisin päivälleen, muutoin annetaan silmänräpäyksessä
+häätökäsky. Minä en voi tehdä mitään hyväksenne. Kiitos, ei, minä en
+halua kirnupiimää, minun täytyy pitää pääni selvänä virkani vuoksi», ja
+niin hän kiiruhti taas ulos lumisateeseen.
+
+John istui tuolillaan syvissä mietteissä.
+
+Takkavalkea oli riutunut hiillokseksi.
+
+Mutta sitten nousi Enderby ylös ja otti lyhdyn koukusta. »Langetkoon
+kiinnitys tai ei», sanoi hän, »joka tapauksessa käyn katsomassa
+elukoita.»
+
+Hän meni ulos asuinrakennuksesta, ja seisoessaan siinä pihamaalla suon
+yli katsellen hän näki ryöppyävän lumen läpi etäiset valot etäisestä
+kylästä.
+
+Hän ajatteli niitä neljääkymmentä vuotta, jotka hän oli viettänyt
+tässä talossa — ajatteli uudisviljelijän ensimmäisiä kovia vuosia —
+ajatteli taloa, jonka hän omin käsin oli rakentanut, ja yksinkertaista
+sisustusta, vanhanaikaista rukkia, jolla Anna oli kehrännyt langat
+hänen housuihinsa, puista puhelinta ja karkeasti veistettyä pöytää,
+jonka ääressä hän söi ateriansa.
+
+Hän katseli kauas suon yli ja huokaisi.
+
+Mutta jos hän vain olisi katsonut tarkemmin, hän olisi nähnyt, että
+suolla kahden engl. penikulman päässä liikkui reki ja että reessä istui
+hylkeennahkaisiin matkaturkkeihin kietoutunut herrasmies, jonka kasvot
+loistivat kuutamossa, kun hän tähysteli sinne ja tänne ja katseli
+jokaista esinettä tien varrella ikäänkuin ne olisivat olleet vanhoja
+tuttuja. Vyössään hänellä oli miljoona kultadollaria, ja hän pysähdytti
+hevosen, irroitti vyön ja laski rahansa.
+
+Mutta lähellä häntä hiipi tien varrella pensaiden varjossa mies, jonka
+silmät seurasivat jokaista kiiltävää rahaa ja jolla oli kädessään
+raskas orapihlajanoksa ja jonka tarkoin keritty tukka ja kovat piirteet
+saattoivat olla kotoisin vain Sing-Sing-vankilan muurien takaa.
+
+Kun reki taas lähti liikkeelle, mies seurasi sitä pensaiden suojassa.
+
+Sillävälin oli John Enderby tehnyt kierroksensa ulkohuoneissa. Hän
+levitti olkia lihavien lehmien alle, jotka unisina räpyttelivät
+silmiään lyhdynvalossa. Hän seisoi hetkisen sikojensa parissa, ja
+maamiehen sydän heräsi hänessä; hän unohti hetkiseksi huolensa
+ja puheli iloisesti niille kullekin ja puhutteli niitä nimeltä.
+Mielipahalla hän ajatteli, miten hän joskus oli tuntenut kiusausta
+myydä jonkun niistä tai naudoista voidakseen lunastaa kiinnityksen. Hän
+oli kuitenkin luojankiitos voinut seisoa lujana kiusausta vastaan.
+
+Kun hän palasi asuinrakennuksen luokse, oli tiellä portaiden edessä
+reki. Anna tuli häntä vastaan ovelle. »John», sanoi hän, »sillä aikaa
+kuin sinä olit läävässä, tuli eräs herra ja pyysi saada yösijaa.
+Kyllä kai se on joku kaupunginherra, sen näkee hänen vaatteistaan. En
+tahtonut kieltää yösijaa, vaan sijoitin hänet Willien huoneeseen.»
+
+»Niin, emmehän me voi kieltää.»
+
+John vei hevosen talliin ja palasi sitten valvomaan lieden ääreen.
+
+Kirnupiimähöyryt olivat jo haihtuneet eivätkä enää sumentaneet hänen
+aivojaan. Hän istui siinä ajatellen keskiyönhetkeä ja mitä se toisi
+mukanaan.
+
+Yläkerroksen huoneessa oli hylkeennahkaisiin matkaturkkeihin pukeutunut
+mies matkasta väsyneenä riisuutumatta heittäytynyt vuoteelle.
+
+»Miten selvänä näenkään kaiken edessäni», mutisi hän uneen vaipuessaan,
+»sama vanha huone, ei mitään muuttunut, paitsi he — miten kuluneilta he
+näyttävätkään», ja kyynel ilmestyi hänen silmäkulmaansa. Hän ajatteli
+kuinka hän viisitoista vuotta sitten oli jättänyt kotinsa, kuinka hän
+oli ponnistellut eteenpäin suuressa kaupungissa, kuinka hän oli saanut
+suurenmoisen ajatuksen ansaita rahoja ja kuinka hän oli perustanut
+yhtiön, joka myönsi kiinnityslainoja maanviljelijöille — yksinkertainen
+keino pääoman ylivoimaa käyttämällä puristaa maanviljelijöiltä heidän
+viimeinenkin penninsä. Ja nyt hän oli lupauksensa mukaan taas »täällä
+kotona, miljoona dollaria vyössään. »Huomenna», oli hän mutissut,
+»puhun heidän kanssaan. Siitä tulee joulu.» Sitten William — lukijani,
+hän oli William — oli vaipunut uneen.
+
+Tunnit kuluivat yhä edelleen.
+
+Kello oli 11,30.
+
+Silloin Anna nousi säpsähtäen tuoliltaan.
+
+»Henry!» huudahti hän, kun ovi aukeni ja eräs mies astui sisään.
+Silmänräpäystä myöhemmin olivat äiti ja poika yhtyneet lujaan
+syleilyyn. Hän oli Henry, Sing-Sing-vankilan mies. Sanassaan pysyen
+hän oli vähääkään rehentelemättä, vaatimattomasti ja yksinkertaisesti
+livahtanut tiehensä, kun juhlallisuudet olivat saavuttaneet
+huippukohtansa.
+
+»Voi Henry», sanoi äiti, sittenkuin onnentunne oli ensimmäisen syleilyn
+jälkeen kadonnut, »sinä tulet onnettomalla hetkellä.» He kertoivat
+hänelle kiinnityksestä ja uhkaavasta perikadosta.
+
+»Niin», sanoi Anna, »ei ole edes sänkyä sinulle», ja sitten hän kertoi
+yövieraistaan, vaimoraukasta ja lapsesta ja rikkaasta miehestä, jolla
+oli hylkeennahkaturkit.
+
+Henry kuunteli hyvin tarkkaavaisena äidin puhetta miehestä, ja hänen
+silmiinsä syttyi yhtäkkiä kirkkaan älyn välähdys.
+
+»Tosiaankin, isä, nyt minä keksin keinon!» huudahti hän. Sitten hän
+sanoi hiljaisella äänellä: »Puhutaan hiljaa, isä. Tuolla herrallahan
+oli hylkeennahkaturkit?»
+
+»Oli», sanoi isä.
+
+»Isä», sanoi Henry, »minä näin erään miehen reessä suon kohdalla.
+Hänellä oli rahoja kädessään ja hän laski niitä ja hymyili tyytyväisenä
+— viiden dollarin kultarahoja — kaikkiaan 1,825,456 1/4 dollaria.»
+
+Isä ja poika katsoivat toisiaan.
+
+»Minä ymmärrän sinun tarkoituksesi», sanoi Enderby vakavasti.
+
+»Me kuristamme hänet», sanoi Henry.
+
+»Tai lyömme hänet kuoliaaksi», sanoi isä, »ja maksamme kiinnityksen.»
+
+Anna katsoi toisesta toiseen, ja ilo ja toivo taistelivat hänen
+silmissään surun kanssa. »Henry, minun Henryni», sanoi hän ylpeänä,
+»minä tiesin, että sinä keksisit keinon.»
+
+»Tulkaa nyt», sanoi Henry; »ota lamppu, äiti, ja sinä, isä, ota nuija»,
+ja riemullisin sydämin ja hiljaisin äänin nuo kolme hiipivät portaita
+ylös.
+
+Vieras lepäsi syvään uneen vaipuneena selin heihin.
+
+»No, äiti», sanoi John Enderby kovalla äänellä, »pidä lamppua hiukan
+lähempänä; aivan korvan juureen kai on paras, Henry?»
+
+»Ei», sanoi Henry käärien ylös hihansa ja puhuen riuskan
+arvovaltaisesti, mikä puki häntä niin hyvin, »isku vasten leipäläpeä
+vaikuttaa nopeammin ja paremmin.»
+
+»Hyvä, hyvä», sanoi John Enderby ylpeänä hymyillen, »tee niinkuin
+tahdot, poika, ymmärrät itse parhaiten.»
+
+Henry kohotti nuijansa.
+
+Mutta kun hän teki sen — mitä nyt, mitä se oli?
+
+Suon yli kantautuivat kylän kirkolta syvät kellonkumahdukset, jotka
+ilmoittivat keskiyön hetkeä.
+
+Yksi, toinen, kolmas — kumahdukset kuuluivat niin selvästi näin
+raikkaalla ilmalla. Melkein samassa alkoi kyökin kello alhaalla
+äänekkäin lyönnein ilmoittaa sydänyön hetkeä. Talon kanalassa alkoi
+kukko kiekua kaksitoista kertaa ja lehmät samoin hiljaa ynistä ja siat
+röhkiä toivottaen hauskaa joulua ja rauhaa maanpäällä ja ihmisille
+hyvää tahtoa.
+
+Nuija putosi Henryn kädestä jysähtäen lattialle. Nukkuva heräsi ja
+nousi istumaan sängyssään. »Isä! Äiti!» huudahti hän.
+
+»Poikani, poikani», nyyhkytti isä, »me arvasimme että se olit sinä. Me
+tulimme herättämään sinua.»
+
+»Niin, minä se olen», sanoi William hymyillen vanhemmilleen, »ja
+minulla on mukanani miljoona dollaria. Tässä ne ovat», ja sitten hän
+irroitti vyönsä ja luki pöytään miljoonan dollaria.
+
+»Jumalan olkoon kiitos!» huudahti Anna; »nyt ovat huolet ohi. Näiden
+rahojen avulla maksamme kiinnityksen — ja Pinchem & C:o'n verenimijät
+eivät voi meille enää mitään.»
+
+»Oliko talo kiinnitetty?» hämmästyi William.
+
+»Oli», sanoi John Enderby, »henkilöille, joilla ei ole laisinkaan
+omaatuntoa ja joiden ahneus on melkein vienyt meidät haudan partaalle.
+Katsoppas, miten hän on vanhentunut, poikani», ja hän osoitti Annaa.
+
+»Isä», sanoi William syvästi katuvaisella äänellä, »minä olen Pinchem
+& C:o. Taivas olkoon minulle armollinen! Nyt minä näen sen. Minä näen
+miten paljon kärsimystä olen aiheuttanut kootessani miljoonani. Minä
+annan heille takaisin kaiken, minkä olen vääryydellä riistänyt.»
+
+»Ei», sanoi äiti, »sinun katumuksesihan on tosikristityn katumusta.
+Se riittää. Sinä voit hyvällä omallatunnolla pitää rahat. Me voimme
+pitää niitä meille uskottuna omaisuutena, ja joka kerta kun me omaan
+laskuumme annamme niistä velaksi dollarin, me ajattelemme että se on
+meille uskottua omaisuutta.»
+
+»Niin», sanoi John Enderby hiljaa, »äitisi on oikeassa. Rahat ovat
+uskottua omaisuutta, ja me hankimme niillä taloon uusia kotieläimiä,
+ostamme Jones'in talon ja pidämme sitä kaikkea meille uskottuna
+omaisuutena.»
+
+Samassa avattiin huoneen ovi. Eräs nainen näyttäytyi oviaukossa. Hän
+oli Caroline, Annan empiretyyliseen yönuttuun pukeutuneena.
+
+»Kuulin teidän äänenne», sanoi hän. Mutta kun hän näki Henryn, häneltä
+pääsi kova huuto.
+
+»Minun mieheni!»
+
+»Minun vaimoni!» sanoi Henry sulkien hänet syliinsä.
+
+»Oletko sinä lähtenyt Sing-Singistä?» huudahti Caroline riemullisesti.
+
+»Olen, Caroline», sanoi Henry, »enkä aio milloinkaan palatakaan sinne».
+
+Ja harrasta iloa tuntien jälleen kokoontunut perhe lähti taas
+alakertaan.
+
+Lehtikuusihalot rätisivät taas liedessä. Kirnupiimäruukku kulki
+kädestä käteen. William ja Henry kertoivat kertomistaan seikkailujaan.
+Jouluaamun ensimmäinen sarastus tunkeutui huoneeseen oven lasiruudun
+läpi.
+
+»Voi, poikani», sanoi John Enderby, »pysykäämme tästä lähin kapealla
+polulla. Kuinka sanookaan Hyvä Kirja: 'Lyhin välimatka kahden pisteen
+välillä on suora viiva.'»
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79280 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..e18466c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1 @@
+[Project Gutenberg](https://www.gutenberg.org) public repository for eBook [#79280](https://www.gutenberg.org/ebooks/79280)