Initial commit of ebook 79043 filesHEADmain

1 files changed, 5908 insertions, 0 deletions

diff --git a/79043-0.txt b/79043-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..86a054e
--- /dev/null
+++ b/79043-0.txt
@@ -0,0 +1,5908 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79043 ***
+
+
+
+
+RUNOJA
+
+Kirj.
+
+J. W. von Goethe
+
+
+Suomentanut
+
+Otto Manninen
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1928.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+LAULUJA
+
+Villiruusu
+Kristel
+Suostumaton
+Suostunut
+Runotarten lemmikki
+Ikävöinti
+Löydetty
+Tanhulaulu
+Itsepetos
+Maaliskuu
+Paimen
+Ihana yö
+Onni ja unelma
+Viattomuus
+Valekuollut
+Läheisyys
+Valitulle
+Mennyt ensi lempi
+Jälkiväreily
+Armaan läheisyys
+Läsnäolo
+Kauas menneelle
+Virran partaalla
+Murhemieli
+Vaihtelu
+Mieleenpantavaa
+Samoin
+Meri tyynnä
+Myötäinen matka
+Tervehdys ja hyvästijättö
+Uusi lempi, uusi elo
+Belindalle
+Lempivä
+Kevätlaulu
+Kukkanauhan kera
+Järvellä
+Levoton lempi
+Paimenen valitus
+Kyynelten lohtu
+Vuorilinna
+Kaulassa kannetulle kultasydämelle
+Vaeltajan yölaulu
+Toinen yölaulu
+Keijujen laulu
+Puilleni
+Haikeuden hekkuma
+Metsämiehen iltalaulu
+Kuulle
+Yö
+Omaisuus
+
+SEURALAULUJA
+
+Yleisrippi
+Kophtanlauluja I, II
+Vanitas! Vanitatum vanitas!
+Sotaonni
+Wilhelm Meisterista
+  Mignon, I, II, III
+  Harpunsoittaja I, II, III
+  Philine
+
+BALLAADEJA
+
+Mignon
+Laulaja
+Orvokki
+Keijujen kuningas
+Kalastaja
+Ritari Kurtin hääretki
+Aarteenkaivaja
+Rottienlumooja
+Hovipoika ja myllärinneito
+Poika ja myllypuro
+Taikurinoppilas
+Korinthon morsian
+Jumala ja bajadeeri
+Paaria:
+  Paarian rukous.
+  Legenda
+  Paarian kiitos
+
+ANTIIKKISEEN SÄVYYN
+
+Peltomiehelle
+Anakreonin hauta
+Suloiset surut
+Sointumaton pari
+Puolustus
+Alppikukkula
+Distikhon-säkeitä
+Amyntas
+Venezialaisia epigrammeja
+Bakiin ennustuksia
+Mietelmäsarjasta Neljä vuodenaikaa
+
+ERIAIHEISIA RUNOELMIA
+
+Talvinen Harzin-matka
+Kyytimies Kronokselle
+Vaeltajan myrskylaulu
+Kotka ja kyyhky
+Prometheus
+Ganymedes
+Ihmisen rajat
+Jumalallinen
+Ihmistunto
+Kohtalo
+Aristelevalle armaalle
+Pyyntö
+Nousevalle täysikuulle
+Sulhanen
+Sydänyön aikaan
+Aina ja kaikkialla
+Vaelluslaulu
+Torninvartian laulu
+
+TAIDE
+
+Vaeltaja
+Amor maisemamaalarina
+Taiteilijan iltalaulu
+Luonto ja taide
+Maalaissävy
+Jumala ja maailma
+Proœmion
+Testamentti
+Alkuluotteita. Orphisia
+
+LÄNSI-ITÄMAISESTA DIVAANISTA
+
+Hedzhra
+Vapaa mieli
+Neljä armoa
+Alkuaineet
+Sa huonoon suostut, kun...
+Sateenkaari
+Laulu ja kuva
+Autuas kaipuu
+Esikuvallinen pari
+Alistuminen
+Estämätöntä
+Salaa
+Mistä portist' astuit
+Viis vuosikymmentä mua
+muokkaella
+Vaeltajan mielenrauha
+Lauselmien kirjasta
+Hatem ja Suleika
+Suleika ja Hatem
+Gingo biloba
+Suleika ja Hatem
+Suleika ja Hatem
+Hatem ja Suleika
+Mun itkeä suokaa!
+Kastanjat, katsos, nuoret
+Laulu länsituulelle
+Jälleenlöytäminen
+Kaikessa-ilmestyvä
+Pääsyportilla
+
+
+
+
+
+
+LAULUJA
+
+
+
+
+VILLIRUUSU
+
+
+Näki poika ruususen,
+ruusun kankahalla,
+nuoren, huomenhohtoisen,
+luokse riensi riemuiten
+innoll' ihanalla.
+Punaruusu, ruusunen,
+ruusu kankahalla.
+
+Poika virkkoi: "Poimin sun,
+ruusu kankahalla!"
+Ruusu virkkoi: "Vihlaisun
+saat, ett' aina muistat mun, —
+liiku loitommalla!"
+Punaruusu, ruusunen,
+ruusu kankahalla.
+
+Poimi poika huimapää
+ruusun kankahalla;
+ruusu pisti ryöstäjää,
+ah! ja voi! jo voihki tää
+tuskan tuiman alla.
+Punaruusu, ruusunen,
+ruusu kankahalla.
+
+
+
+
+KRISTEL
+
+
+Mull' usein juro, synkkä pää,
+niin raskas veri on.
+Näen Kristelin, ja taas on sää
+vain paistett' auringon.
+Hänt' yhä silmä pälyy päin,
+enk' ymmärrä mä, kuin
+ja missä, milloin, miksi näin
+mä häneen ihastuin.
+
+Kujeilu silmän tumman tuon
+ja tummat kulmat nuo —
+vain silmäisyn jos sinne luon,
+se sieluun tulta tuo.
+Niin marjanmaire kell' on suu,
+niin poski kaartuukaan?
+Ja kaunokumpu muuan muu —
+en kyltyis katsomaan!
+
+Ja hänet tanhun vilinään
+kun kainalossa vien,
+kun kieputaan ja kiidetään,
+täys onnen poika lien.
+Jos hengästyin jo herpoo hän,
+niin hennon vartalon
+syliini suljen, sylkytän:
+siin' onnenmaani on!
+
+Ja kun hän lempikatseen luo
+unohtain kaiken muun
+ja rintaan painuu, suukon suo,
+kautt' ytimen ja luun
+ain' ison varpaan kärkehen
+se juoksee, juovuttaa,
+niin rohkaisten, niin hervaisten, —
+oi tuskaa, hekkumaa!
+
+Miel' enempää vain ikävöis,
+niin lyhyt ilta on;
+luo enpä jäädä epäröis
+vaikk' aamun koittohon.
+Kai hänet kerran omaks saan,
+ja sammuu tuska tää;
+jos ei, niin hänen povellaan
+mult' elo erkeää.
+
+
+
+
+SUOSTUMATON
+
+
+Kulki paimenneito norja —
+hohti kirkas kevätkoi —
+riemurinta, nuori, sorja,
+lauloi, että laakso soi:
+laa-la-ralla-lei!
+
+Tarjoo Thyrsis suutelosta
+kaksi, kolme karitsaa,
+neito ilkkuu: niit' et osta! —
+laulaa, nauraa vain: hei laa,
+laa-la-ralla-lei!
+
+Toinen nauhat neitoselle,
+kolmas sydämensä toi;
+karitsoille, sydämelle,
+nauhoille vain nauru soi:
+laa-la-ralla-lei!
+
+
+
+
+SUOSTUNUT
+
+
+Illan loistett' ihaellen
+menin metsään vihantaan.
+Kallioita kaiutellen
+Damon soitti huiluaan:
+laa-la-lei!
+
+Ah, mua sylissään hän siellä
+helli sulosuuteloin.
+Pyysin: soita, soita vielä!
+Soitti armas poika noin:
+laa-la-lei!
+
+Pois on multa teille tuulen
+rauha, riemu rientänyt,
+yhä korvissani kuulen
+soiton tuon ma soivan nyt:
+laa-la-ralla-lei!
+
+
+
+
+RUNOTARTEN LEMMIKKI
+
+
+Käyn metsissä ja mailla
+ja laulan linnun lailla,
+tie kaikkianne vie.
+Ja kuinka laulu soipi,
+sen tahtiin karkeloipi
+mit' ympärillä lie.
+
+Puu kunnes puhkee kukkaan,
+maa nuoreen nurmen nukkaan,
+ma tuskin malttaa voin.
+Ma laulan niille, laulan,
+viel' alla talven paulan
+tuot' unta unelmoin.
+
+Ma laulan järven jäällä,
+kun talvi kukkii täällä
+taas valkoloistossaan.
+Sen vaipuessa uutta
+jo ilon ihanuutta
+käy kummut kukkimaan.
+
+Käy nuoret kisapaikkaan
+mun säveleeni raikkaan
+jo nopsaan nouteluun:
+jo poika-pökkö leiskuu,
+ja tyttö-tökkö heiskuu
+siell' alla lehmuspuun!
+
+Taa laakso jää ja rinne,
+saa rientää lemmikkinne
+noin siipianturoin.
+Kons', armaat muusat, taasen
+syliinne sulokkaasen
+levähtää vihdoin voin?
+
+
+
+
+IKÄVÖINTI
+
+
+Ei sydämestä tulvahtain
+nyt viime kyynel tipu,
+kun tuskan polton tyyntää vain
+uus sanomaton kipu.
+
+Oi, tuta suo tääll' ainiaan
+mun rakkautta suurta,
+jos jääkin tuska raastamaan
+syvintä sydänjuurta.
+
+Sua, Iäinen, sun rauhaas, oi,
+jos täyttyisin jo täyteen!
+Ah, matka tää niin pitkän toi,
+niin syvän tuskan jäyteen.
+
+
+
+
+LÖYDETTY
+
+
+Ma metsään kuljin,
+kuin jalka vei,
+mull' etsiä mitään
+miel' ollut ei.
+
+Näin katveess' armaan
+ma kukkasen,
+kuin taivaan tähti
+on silmä sen.
+
+Sen taittaa tahdoin,
+se kuiskuttaa:
+siis murrun, kuihdun,
+en elää saa!
+
+Sen nostin kaikin
+ma juurineen,
+toin kodin tarhaan
+sen kaunoiseen.
+
+Sen siirsin paikkaan
+ma suojaisaan;
+nyt versoo, kukkii
+se ainiaan.
+
+
+
+
+TANHULAULU
+
+
+Välinpitämättömät:
+
+Oi, tule, kauno sa, kanssani tanhuun;
+juhla on juhlaa, kun karkelo käy.
+Liene et kultani, vast' olet ehkä;
+liene et konsaan, me tanssimme vain.
+Oi, tule, kauno sa, kanssani tanhuun;
+juhla on juhlaa, kun karkelo käy.
+
+Lempivät:
+
+Juhla mit' ois sua vaill', oma armain?
+Vaill' ihanaistani tanhu mit' ois?
+Jollet ois kultani, tahtois en tanhuun;
+aina jos oot, elon juhlaksi teet.
+Juhla mit' ois sua vaill', oma armain?
+vaill' ihanaistani tanhu mit' ois?
+
+Välinpitämättömät:
+
+Lempiä saavat, me kiidämme tanhuun!
+Hiutuvan lemmen se ei halu lie.
+Karkelopiiri kun pyörivi riemuin,
+pois hämylehtoon jo hiipivät nuo.
+Lempiä saavat, me kiidämme tanhuun!
+Hiutuvan lemmen se ei halu lie.
+
+Lempivät:
+
+Tanhuta saavat, ah, lehdossa lemmen
+käyskellä tanhu on taivahinen!
+Amor on läsnä, hän kuulevi pilkan,
+kostava kerta ja kohtakin lie.
+Tanhuta saavat, ah, lehdossa lemmen
+käyskellä tanhu on taivahinen!
+
+
+
+
+ITSEPETOS
+
+
+Tuoll' uudin häilyy ees ja taas,
+sielt', armas, tänne päin
+tähyilet, piillen ikkunaas,
+kotiinko vain ma jäin.
+
+Ja jäikö mustasukkaisuus
+poveeni polttamaan,
+kuin kalvamaan sen katkeruus
+nyt jääkin ainiaan.
+
+Moist' eipä mieless' armahan —
+sen murheekseni nään —
+vain illan tuuli ikkunan
+sai verhon häilymään.
+
+
+
+
+MAALISKUU
+
+
+On tuiskutellut lunta:
+ei vielä aika tuo,
+kun kukkain valtakunta,
+kun kukkain valtakunta
+taas meille riemun suo.
+
+Kas, päiväkin paraikaa
+vain pettäin pilkahtaa;
+ei pääskyst' edes taikaa,
+ei pääskyst' edes taikaa:
+se yksin palajaa.
+
+Mi kevähäst' on huvi,
+jos yksin olla saan?
+Mut koht' on sorja suvi,
+mut koht' on sorja suvi,
+kun kaksin saavutaan.
+
+
+
+
+PAIMEN
+
+
+Ol' ennen paimen moinen,
+päälaiska lalleroinen,
+hän hampaat laimin lyö.
+
+Pään pyörsi tyttö tuolta,
+sai silloin hupsu huolta:
+ei unt', ei juo, ei syö!
+
+Samoilla, voihkaa sai vaan,
+hän laski tähdet taivaan,
+kun tuikki yllä yö.
+
+Hän neidon nai, ja mataa
+kaikk' alkoi vanhaa rataa:
+hän nukkuu, juo ja syö.
+
+
+
+
+IHANA YÖ
+
+
+Majast' armaan astun, suljen
+tutun uksen, pois on tie;
+yöhön verhottuna kuljen,
+kunne metsän polku vie.
+Kuutar vilkkuu viitaan mustaan,
+Lännetär se leyhyy luo,
+sille sulosuitsutustaan
+kumarrellen koivut suo.
+
+Suviyöllä hemmekkäällä
+mikä vilvas suloisuus!
+Mikä rauha tuta täällä
+syvä onnen salaisuus!
+Hurmaan hukun, hullaannunhan;
+vaan moist' enkö yötä sois
+tuhat sulle, taivas, kunhan
+armaall' _yksi_ mulle ois!
+
+
+
+
+ONNI JA UNELMA
+
+
+Eess' alttarin — maill' uneksinnan —
+monesti näit mun kanssas rinnan,
+hääriemu mielet kukkuroi.
+Ma valveill' usein, muilta varkain
+suloa suudelmaisi arkain
+niin paljon sain, kuin saada voi.
+
+Suloisin, puhtain onnen suoma,
+kaikk' autuus armaan hetken tuoma
+pois kiitää kera tuokion.
+Sen nautit — mitä jäi? Vain kaipuu,
+pois suutelot laill' unten haipuu,
+kaikk' ilo lailla suutelon.
+
+
+
+
+VIATTOMUUS
+
+
+Armain sielun ansioista,
+herkimmän mi hemmen luo!
+Eteen ihannett' ei moista
+puhtainkaan Pamela tuo!
+Lieskaa tulen muun et siedä,
+hohtos vienoisen se vie;
+tuntee sun, jos siit' ei tiedä,
+tunne ei, jos tieto lie.
+
+Jumalatar, kanssas kerran
+Eedenissä elettiin;
+vilkahdat vain hetken verran
+unelmiin viel' aamuisiin.
+Silmiss' utuvaipoin väikyt
+hartaan laulajan sa vain;
+Phoibos saapuu, pois jo säikyt,
+pois kuin utu unelmain.
+
+
+
+
+VALEKUOLLUT
+
+
+Täss', immet, surkaa haudall' Amorin.
+Sai tuiki turhasta hän lopun elämälleen.
+Siis kuoli tosiaan? No, tuskin vannoisin:
+hän tuiki turhasta myös usein elpyy jälleen.
+
+
+
+
+LÄHEISYYS
+
+
+Kuink' usein, armas, outo niin,
+en tiedä kuinka, olitkaan,
+kun ihmisvilinässä viivyttiin, —
+se kaiken riemun riisti multa.
+Mutt' yö ja hiljaisuus kun ympärill' on vaan,
+taas suudelmistas sinut tunnen, kulta.
+
+
+
+
+VALITULLE
+
+
+Käsi käteen! Huuliin huulet!
+Uskolliseks, armas, jää!
+Hyvästi! Voi monet tuulet,
+särkät kultaas säikyttää;
+vaan kun myrskyn jälkeen lahden
+rauhaisan hän saavuttaa,
+jollei kanssas nauti kahden,
+häntä, taivaat, rangaiskaa!
+
+Uskallus se voittoon johtaa,
+puolin tehty on jo työ!
+Tähdet päivänkirkkaat hohtaa,
+pelkurin vain yll' on yö.
+Jouten jos ma jäisin luokses,
+huoli painais hartiaa;
+voittosille, vain sun vuokses,
+kaukoriento kannustaa.
+
+Tuon jo tiedän laakson lauhan,
+kussa kerran käyskellään
+katsoin helmass' illan rauhan
+vienoon virran vilinään.
+Poppelit nuo nurmikolla,
+lehdon pyökit lehväkkäät!
+Ah, ja niiden peitoss' olla
+maja pieni voi, sen näät!
+
+
+
+
+MENNYT ENSI LEMPI
+
+
+Ah, ken päivät armaat antaa,
+ensi lemmen päivät jälleen,
+ah, ken niistä mulle tuokaan
+tuokion ees autuaan?
+
+Yksin riudun, huolta huokaan,
+aina kalvavan nyt kantaa
+menneen onnen muiston saan.
+
+Ah, ken ajan mulle antaa
+menneen, armaan, autuaan?
+
+
+
+
+JÄLKIVÄREILY
+
+
+Taas kun kukkii köynnös norja,
+kuohuu astiassa viini;
+taas kun hehkuu ruusu sorja,
+tiedä en, kuin käykään mun.
+
+Kihoo kyynel kulman alta,
+työstä uppoon unelmiini;
+tuntuu kumman kaihoisalta
+polte poven haaveilun.
+
+Tunnustan jo totta virkkain,
+tuo mun astuu aatoksiini:
+päivin yhtä kevätkirkkain
+oli Doris kerran mun.
+
+
+
+
+ARMAAN LÄHEISYYS
+
+
+Sua aattelen, kun säihkyy meren seljät
+tult' auringon;
+sua aattelen, kun lähtehessä heljät
+kuun kullat on.
+
+Sun nään, kun peittää pölypilvi väikkyin
+tien kaukaisen,
+yöpolkuaan kun vaeltaja säikkyin
+käy myöhäinen.
+
+Sua kuuntelen, kun kuohuin aallot pauhaa;
+ma kuunteluun
+monesti lehtoon käyn, kun henkii rauhaa
+se illansuun.
+
+Oon luonas, luo sa jäät, jos kuinka lähdet
+sa kauas pois!
+Jo saapuu yö — oi, jos sen tuike-tähdet
+sun tuohon tois!
+
+
+
+
+LÄSNÄOLO
+
+
+Kaikk' ovat airuhias!
+Koin päilyvän nään ma ja toivon:
+kohta jo saavut sa myös.
+
+Kukkien keskehen käyt,
+heti ruusujen ruusuna loistat,
+liljojen liljanakin.
+
+Liitelet karkelohon,
+sua kiertäen kaikkipa tähdet
+kanssasi karkelevat.
+
+Yö! — ja se oisiko yö!
+saa hempesi kiehtovan, kirkkaan
+kuun helon himmenemään.
+
+Kiehtova hempesi on,
+kukat, tähdet, kuu sua, koitar
+korkea, tervehtivät.
+
+Koitar, mullekin siis
+sinä antaos päiviä auvon!
+Suo elo, kuolottomuus!
+
+
+
+
+KAUAS MENNEELLE
+
+
+Sun kadotinko, kaunokainen,
+jo karkkositko kauas pois?
+Jok' äänes sointu tuttavainen
+viel' on kuin korvissani sois.
+
+Kuin vaeltaja aamusäällä
+sen siirtoon turhaan tuijottaa:
+ei leivoa hän päänsä päällä
+näe korkealla laulavaa,
+
+niin katseheni ange entää
+taa vuorten, viitain, metsien,
+kaikk', armas, lauleloni lentää
+sua kutsuen, sua etsien.
+
+
+
+
+VIRRAN PARTAALLA
+
+
+Te laulut vienot, virran mukaan
+jo vierkää unhon merta päin!
+Teit' enää poika, neito kukaan
+ei laula kevään säihkysäin.
+
+Vain armaan ylistystä soitte;
+hän uskollistaan ilkkuu nyt.
+Te virran myötä vierrä voitte:
+olitte veteen piirretyt!
+
+
+
+
+MURHEMIELI
+
+
+Riudut, armas ruusu-rukka,
+lemmest' auennut et mun;
+turhaan hohdit, vei jo hukka
+toivot rinnan raadellun!
+
+Päivät nuo soi murhemuiston,
+kun sua, kallis, saattaa sain,
+kun ma varhain kuljin puiston
+ensi kukkaa odottain;
+
+kun ma kaiken sulle poimin,
+maa min kukki, hedelmöi,
+katseestas kun nuorin voimin
+toivoon syttyin sydän löi.
+
+Riudut, armas ruusu-rukka,
+lemmest' auennut et mun;
+turhaan hohdit, vei jo hukka
+toivot rinnan raadellun!
+
+
+
+
+VAIHTELU
+
+
+Puron hiekalle heityn — se heljänä hohtaa!
+Mun sylini aueten aaltoa kohtaa,
+ja rintaa se kietovi kaihoavaa;
+taas lietona liukuu jo pois puron uomaan,
+uus aaltopa rientävi suutelon suomaan:
+niin riemuihin riemut ne vaihtua saa.
+
+Vaan sult' elon kultaiset tuokiot, keito,
+ah, huljuvat hukkaan, kun armahin neito
+sun unhotti orpohon kaipaeluun!
+Oi, kutsu ne taas, ilot entisen aikas!
+On toisella huulien hurma niin raikas,
+kuin tuskin ol' ensiksi suudellun suun.
+
+
+
+
+MIELEENPANTAVAA
+
+
+Ah, mik' ihmiselle parhain?
+Paremp' onko rauhass' olla,
+alus ankkuroida varhain?
+Vaiko rientää aallokolla?
+
+Talo tehdä tarhoin, kujin?
+Vaiko teltta turvan tuottaa?
+Kantaan kallionko luottaa?
+Vaaruu itse vuori lujin.
+
+Kaikk' ei juokse yhtä juovaa!
+Tietköön kukin, mitä vuovaa,
+jottei väärään paikkaan paadu,
+ja ken seisoo, jottei kaadu.
+
+
+
+
+SAMOIN
+
+
+Aatos, mi säikkyy,
+vauhkona väikkyy,
+arvelu arkojen,
+ruikutus parkojen
+torju ei turmaa,
+ei vapautta tuo.
+
+Valtoja varmoin
+uhmata tarmoin,
+konsaan ei taipua,
+kestää, ei vaipua,
+taivaiset kutsuu
+se auttajat luo.
+
+
+
+
+MERI TYYNNÄ
+
+
+Meren aallottomat aavat
+syvään rauhaan rauenneet;
+pursimiehen mielen saavat
+huoleen päilytyynet veet.
+Tuulen värähdyst' ei väiky!
+Kolkko kuolonhiljaisuus!
+Lainett' ainoaa ei läiky,
+vello vetten avaruus.
+
+
+
+
+MYÖTÄINEN MATKA
+
+
+Jo pois sumut soutaa
+alt' ilmojen kannen,
+ja Aiolos paulat
+jo kaikk' avajaa.
+Soi tuul', äkin touhuun
+jo laivurin pannen.
+Tie vinha ja vievä
+se aaltoihin piirtyy,
+luo kaukaa jo siirtyy,
+jo siintävi maa.
+
+
+
+
+TERVEHDYS JA HYVÄSTIJÄTTÖ
+
+
+Pois satulaan! Löi sydän kiihtyin.
+Kuin aatos nopsaan lähtö käy;
+jo uinuu maa yön helmaan viihtyin,
+ei vuorilt' enää rusko näy;
+jo tammi, jättiläinen vakaa,
+tuoll' usmavaipan ylleen saa;
+pimeyden silmät lehväin takaa
+vain sadat, tummat tuijottaa.
+
+Kuun vaisut kasvot kaihtaa sumu,
+se katsoo pilvikummultaan;
+soi hiljaa tuulten siivenhumu,
+yön kuiske kolkon, kammokkaan;
+yö tuhannet loi hirmuhaamut,
+mun riemunraikas mieli on:
+mun sielussani mitkä aamut!
+Mi rinnass' ahjo auringon!
+
+Sun näin, ja vienon riemun valoi
+poveeni sulo silmäys;
+vain sulle sydän sykki, paloi,
+sua palvoi joka hengähdys.
+Rusotti hohde kevätkoinen
+nuo armaat kasvot kirkastain,
+ja — taivaat! — hellyys mulle moinen,
+sit' ansainnut en, toivoin vain!
+
+Mut ah, kun nous koin kultasoihtu,
+nous eteen eron ankaruus:
+sun huulillas mi hurma, loihtu,
+sun silmissäs mi suruisuus!
+Ma läksin, kostui katse, jolla
+mua saatoit, murheen painamaa;
+mut sentään: rakastettu olla
+ja rakastaa kuink' ihanaa!
+
+
+
+
+UUSI LEMPI, UUSI ELO
+
+
+Sydän, kuink' on laitas? Vaivan
+minkä vallass' olet noin?
+Olo outo, uus on aivan!
+Tuskin tuntea sua voin.
+Kadonnut kaikk' ennen armain,
+riemu rikkain, huoli harmain,
+lepää et, et ahkeroi —
+ah, mi näin sun muuttaa voi?
+
+Kietoiko sun nuori hempi
+suloisimman olennon,
+katse taikaa tenhoisempi,
+hyvyys puhdas, pohjaton?
+Reippaasti jos luovun luota,
+kahlett' aion karttaa tuota,
+takaisin, ah, armaan luo
+tuokiossa tieni tuo.
+
+Noin nyt taittumattomalla
+pitää taikapaulallaan
+väkisin mua valtans' alla
+armas lieto tyttö vaan;
+taikapiiriss' armaan tapaan
+elää täytyy nyt mun vapaan.
+Ennallaan mit' enää ois!
+Lempi! Lempi! Paulas pois!
+
+
+
+
+BELINDALLE
+
+
+Miksi vedät torjumattomasti
+loistopiiris luo?
+Eikö vierreet vienon armahasti
+tyhjät yöni nuo?
+
+Heityin suojaisessa kammiossa
+vuotehelle, kuun
+aavevalon kalvaan karkelossa
+vaivuin uinailuun.
+
+Hetkist' onnen kulta-unta huolen
+häivätöntä näin;
+ampui armas poika tuo jo nuolen
+sydäntäni päin.
+
+Minäkö se, jonka luonas löydän,
+jonka viihtymään
+juhlan loistossa saat pelipöydän
+piiriin tympeään?
+
+Hurmaavamp' ei mulle keväthempi
+kukkanurmikon;
+missä armas, siellä hyvyys, lempi,
+siellä luonto on.
+
+
+
+
+LEMPIVÄ
+
+
+Armaat
+ja harmaat
+niin aatokset ain',
+väikkyvä,
+säikkyvä
+vaiva on vain,
+autuudet aukee,
+ja tuonelan tiet —
+onnekas vain,
+sydän lempivä, liet.
+
+
+
+
+KEVÄTLAULU
+
+
+Kuink' armaan loiston
+jo luonto saa!
+Kuin päivä päilyy,
+kuink' uhkuu maa!
+
+Kuin kukkaan puhkee
+jok' oksa, puu,
+ja viitain virsi
+soi tuhatsuu!
+
+Ja rinnat riemuun
+jo raikahtaa!
+Oi onni, auvo!
+Oi taivas, maa!
+
+Oi lempi, lempi!
+Kuin kultakoi,
+tuoll' autereessa
+mi karkeloi.
+
+Maan siunaat kasvuun
+sa kaunoiseen,
+kaikk' ilmat tuoksuun
+ja tuoreuteen.
+
+Sua, neito, neito,
+kuin lemminkään!
+Mua, säihkysilmä,
+kuin lemmitkään!
+
+Kuin leivo lentoon
+ja lauleloon,
+kuin kukka aamuun
+ja aurinkoon,
+
+niin hehkun, armas,
+sun hempes luo,
+tult' innon nuoren
+ain' uuteen suo
+
+se lauluun, tanhuun —
+oi, loputon
+sun olkoon onnes,
+kuin lempes on!
+
+
+
+
+KUKKANAUHAN KERA
+
+
+Leikitellen lehdet, kerkät,
+kukat pienet pientareen
+kevään keijut nuoret, herkät
+kylvi nauhaan utuiseen.
+
+Lieto länsituuli, leiju,
+nauha kullan vyölle vie;
+niin hän, kevään hilpein keiju,
+peiliin pilkistävä lie.
+
+Näkee ruusut vyöllään kulta,
+armain aamun ruusu hän.
+Katse ainut, armas, sulta —
+palkan saan jo ylimmän.
+
+Tunne sydän tää, sen lempi,
+luottain käsi käteen lyö!
+Liittäjä meill' ikuisempi
+lie kuin heikko ruusuvyö.
+
+
+
+
+JÄRVELLÄ
+
+
+Vert' uutta raikkain ravinnoin
+maailma vapaa suo;
+kuink' armas luonto suosioin
+suloisin kutsuu luo!
+Meit' aallot tuutii, airot vie,
+ja vastassamme näät,
+kun vettä viiltää venhon tie,
+sa vuoret pilvipäät.
+
+Silmä, miksi painut salaa?
+Unet kultaisetko palaa?
+Pois, sa unten utukulta!
+Tääll' on elon, lemmen tulta.
+
+Välkett' aaltoon heijuin
+tähdet tuhannet heittää;
+vienot usmat leijuin
+kaukokukkulat peittää;
+huomentuuli häilyy
+lahteen siimehiseen,
+kypsyväinen päilyy
+hedelmä kalvoon veen.
+
+
+
+
+LEVOTON LEMPI
+
+
+Päin myrskysäätä,
+päin räntää, jäätä,
+kautt' ouruin, notkoin,
+kautt' usvarotkoin
+yhä on, yhä on
+riento rauhaton!
+
+Murheen ja vaivan
+kanss' ennemmin taisto,
+kuin rajatt' aivan
+tää riemujen maisto!
+Kun sydän taipuu
+taas sydämen puoleen,
+ah, miten vaipuu
+se outohon huoleen!
+
+Mist' avun hakenen?
+Metsiinkin pakenen
+turhaan ma rukka!
+Oi, elon kukka,
+onni levoton,
+lempi se on!
+
+
+
+
+PAIMENEN VALITUS
+
+
+Tuhannet kerrat nousen
+ma harjalle vuoren tuon
+ja sauvani nojassa seison
+ja laaksohon katseen luon.
+
+Ja sitten laumaani seuraan,
+sitä koirani vartioi;
+olen laaksoon tullut, en tiedä
+miten sinne jo tieni toi.
+
+On kaunokukkia siellä
+koko niitty kirjavanaan;
+minä kukkia taitan, en tiedä,
+ne kelle ma annankaan.
+
+Sadekuurolta, myrskysäältä
+puun alla ma suojan sain.
+Ovi tuttu tuolla ei aukee:
+ja kaikki on unta vain.
+
+Majan tuon yli kyllä välkkyy
+vesikaari kaunoinen!
+Vaan mennyt on mielitietty
+taa maitten, manterien.
+
+Ja kauemmaksikin vielä,
+lie mennyt mertenkin taa.
+Ohi riennä, laumani, riennä!
+Suru paimenta painostaa.
+
+
+
+
+KYYNELTEN LOHTU
+
+
+Mi murhe mieltäs kalvaa noin,
+kun kaikki iloitsee?
+Liet ihan totta itkenyt,
+sen silmäs ilmaisee.
+
+"Jos yksin itkinkin, niin on
+mull' oma surra syy.
+Sulosti virtaa kyyneleet,
+ja sydän keventyy."
+
+Syliimme riennä, ystävät
+sua kutsuu riemukkaat!
+Mit' onni veikin, uskoa
+sa murhees meille saat.
+
+"Remunne huolt' ei aavista,
+min koito kuormaks sain.
+Mult' onni mitään vienyt ei,
+niin paljon puuttuu vain."
+
+Siis reimasti jo nosta pääs!
+Sull' ikä nuori on,
+sull' uskallust' on ponnistaa
+ja voimaa voittohon.
+
+"Ei auta ponnistus, sit' en
+voi konsaan saavuttaa;
+kuin tähti niin se kaukaist' on,
+niin ylhää, ihanaa."
+
+Ei tavoitella tähtiä,
+niit' ihaellaan vain,
+kun yllämme ne loistavat
+öin ilon-autuain.
+
+"Niin monet päivät pääksyttäin
+ihailin, jumaloin;
+yöt itkeä mun suokaa, kun
+viel' itkeä ma voin."
+
+
+
+
+VUORILINNA
+
+
+Tuon vuoren huipulla linna
+on vanha; aikoinaan
+sen porteilla ritarit tuimat
+ne vaanivat ratsuillaan.
+
+Ovet, portit on tuhkana, linna
+niin äänetön, hiljainen;
+ja muureilla murennehilla,
+miten mielin, ma kiipeilen.
+
+Oli tuossa kellari kerran
+jaloviinejä täynnä, — ei
+nyt tepsuta kellarityttö,
+joka sinne ruukkunsa vei.
+
+Pane enää ei maljoja pöytään,
+saliss' ei pitovieraat juo;
+ei ehtoollisviiniä kalkkiin
+hän enää papille tuo.
+
+Hält' enää portaissa juomaa
+asepoika ahnas ei saa,
+ei lahjasta haihtuvasta
+suo kiitosta haihtuvaa.
+
+Tuli polttanut on näet kaikki
+katot, kaaret ja kannakkeet;
+solat, portaat, kappelit linnan
+soraks ammoin on sortuneet.
+
+Vaan sitra ja ruukku myötä
+kun vuoren huipulle päin
+minä päivänä päilyvinnä
+oman armaan nousevan näin,
+
+niin riemuisa viehkeys elpyi
+taas raunio-rauhastaan,
+ja linnassa korkea juhla
+oli taas kuni konsanaan;
+
+kuin valmiina valtasuojat
+ois sorjille vierailleen,
+kuin hääpari tuon ajan aimon
+ois saapunut saattoineen;
+
+kuin alttarill' arvoisa pappi
+jo kysyisi: "Liittohon
+siis yhtyä tahtonne onko?"
+Me hymyelimme: "On!"
+
+Ja sydämen pohjasta laulut
+ne laukesi innoittuin,
+hääkansan sijasta kaiku
+se todisti raikuvin suin.
+
+Ja kaikki kun hiljeni rauhaan,
+jonk' ilta jo maille toi,
+niin hehkuva aurinko kultiin
+tuon jylhän kukkulan loi.
+
+Ja sen valtoina kauas loistaa
+asepoika nyt armaineen;
+tytön täytellä maljat on aikaa,
+pojan kiitellä kyllikseen.
+
+
+
+
+KAULASSA KANNETULLE KULTASYDÄMELLE
+
+
+Muisto riemuin, jotka taa jo jäivät,
+vielä kantamani, kammitsoitko
+kauemmin kuin sielun side, voitko
+pidentää sa lemmen nopsat päivät?
+
+Lili, sua pakenenko! Sun kahlettas kantain
+kautt' outojen rantain
+ja laaksojen, metsien samota saan!
+Ah, Lilin sydän niin pian irrota ei
+sydämeltäni voinutkaan.
+
+Kuin lintu, mi paulastaan
+pääs metsään pakenemaan,
+häkin häpeän myötään vei:
+palan kahletta kaulallansa;
+ole entinen vapaa lintu se ei,
+oli sillä jo omistajansa.
+
+
+
+
+VAELTAJAN YÖLAULU
+
+
+Viesti vieno, taivainen,
+kivun, tuskan kirvoittaja,
+kaksin verroin vaivaisen
+kaksin verroin virvoittaja, —
+turhat tuskat, riemut, menkää!
+Uuvuin rientoon riehuisaan;
+ah, jo henkää,
+rauha, rintaan raukeaan!
+
+
+
+
+TOINEN YÖLAULU
+
+
+Vuorten yllä rauha
+on sees;
+ei liiku lauha
+henkäys ees,
+ei riemukkaat
+soi laulelot latvojen alta.
+Kohta jo, malta,
+myös levon saat.
+
+
+
+
+KEIJUJEN LAULU
+
+
+Kun keskiyön helmaan jo inehmot herpoo,
+niin kuultaa meille kuu,
+niin tähti kipunoi,
+ja leijaellen, laulain
+jo keijut karkeloi.
+
+Kun keskiyön helmaan jo inehmot herpoo,
+niin niityll' alla leppäin
+on kenttä kisatyön,
+ja leijaellen, laulain
+käy unitanhu yön.
+
+
+
+
+PUILLENI
+
+
+Armaat puut, jotk' aavistellen
+istutin, kun kutsuivat
+rusohunnuin huiskuellen
+ihmeisimmät unelmat,
+arvaatteko, kuinka lemmin,
+kuinka lempi vastaakaan
+vieno vielä puhtoisemmin
+pyyteeseeni puhtaimpaan?
+
+Nouskaa ilmoihin kuin juurin
+sydämeeni juurtunein;
+niille riemuin, suruin suurin
+muheaksi mullan tein.
+Tuoksut, varjot, marjat luokaa,
+auvo uus jok' aamuun, — vain
+kullan, kullan kanssa suokaa
+mun ne maistaa kaulakkain!
+
+
+
+
+HAIKEUDEN HEKKUMA
+
+
+Tulvikaa, tulvikaa,
+kyynelet iäisen lemmen!
+Ah, silmään, kyynelen kuivahtaissa,
+kuink' autio, kuollut maailma on!
+Tulvikaa, tulvikaa,
+kyynelet haikean lemmen!
+
+
+
+
+METSÄMIEHEN ILTALAULU
+
+
+Vireessä luikku viidat, maat
+ma kiihkoin kierrän, käyn, —
+niin muistan silmäs sulokkaat,
+nään muotos, armaan näyn.
+
+Kai laakson lauhan tietä vie
+nyt vienot askelees,
+ja ah, sun mielessäs en lie
+ma vilahdukselt' ees;
+
+maat halki kussa harhaten
+tiet' astun haikeaa,
+päin itää, länttä päin, kun en
+sun luonas olla saa.
+
+Mun valtaa, kun sua aattelen,
+kuin loihtu kuutamon;
+niin henkii rauha hiljainen,
+niin ihmeellistä on.
+
+
+
+
+KUULLE
+
+
+Vihmot viidat, notkelmat
+vienoon hopeaas,
+sielunikin kirvoitat
+vihdoin, vihdoin taas.
+
+Yli maitten, maisemain
+katseen lempeän
+luot, kuin valvois kulkuain
+silmä ystävän.
+
+Riemu-, murhemuisteloin
+sydän tulvehtii,
+vaiheill' ilon, vaivan noin
+yössä uneksii.
+
+Vieri, vieno virranvuo!
+Riemut palaa ei!
+Virta lemmet, leikit nuo,
+suukot, valat vei.
+
+Kerran kuitenkin ma sain
+kalleint' omistaa,
+tuota tuskall' että ain',
+aina muistaa saa!
+
+Vieri, virta, laaksossas,
+levähtää et voi!
+Laulelooni solinas
+säveleitä soi,
+
+tulvasi jos talviöin
+pauhaa kuohupäät,
+kuplimaan jos kukkavöin
+saa sun kevään säät.
+
+Autuas, ken maailman
+tyynnä unhottain
+ystäväisen ainoan
+kanssa nauttii vain,
+
+mitä mieli ihmisten
+aavistaa ei voi,
+sokkeloissa sydämen
+öin mi salaa soi.
+
+
+
+
+YÖ
+
+
+Hämy-usvaan untuvaiseen
+kaikki kauas uppoaa;
+toki hohtoon ihanaiseen
+ehtootähti tuikahtaa.
+Hahmotonna kaikki häilyy,
+untuu utuharsohon;
+aallon tumman kalvoon päilyy
+tyynnä tummuus pohjaton.
+
+Itäisen vain ilman laidan
+hehkuun henkää kuulto kuun;
+kutrit hennon rannan raidan
+soljuu aallon suuteluun.
+Heijaa Kuutar kultapirtaa,
+herkät varjot väikähtää;
+kautta silmän sieluun virtaa
+viivoitusta viihtävää.
+
+
+
+
+OMAISUUS
+
+
+Mull' omaa muuta mit' oisikaan
+kuin aatos, mi sielusta ainiaan
+sois virrata vilkkahasti,
+kuin vain joka tuokio onnekas,
+jonk' antaa kohtalo armias
+mun nauttia pohjaan asti!
+
+
+
+
+
+
+SEURALAULUJA
+
+
+
+
+YLEISRIPPI
+
+
+Ota varteen varoitus,
+oiva seurakunta!
+Harvoin harras hetki on,
+kavahda siis unta!
+Touhusitte näitä, niitä,
+ette kauppojanne kiitä,
+syytt' ei paheksunta.
+
+Joskushan tääll' ihminen
+katuukin ja huokaa;
+pelvott' ilmi synnit siis
+suurimmatkin tuokaa!
+Tulkaa tieltä väljän väärän,
+ajoiss' oikean päämäärän
+puoleen silmät luokaa! —
+
+Usein, tunnustamme sen,
+valveill' uneksimme,
+maistamatta raikas jäi
+viini maljoihimme;
+lennähtävin lemmenhetkin
+monet hellät suukkosetkin
+ottaa unhotimme.
+
+Tuppisuina kuultiin, kun
+tursaat tuomaroivat,
+kuoloton ei laulu, vaan
+kurjat juorut soivat,
+suomist' onnen, joita kylväin
+kulkea vois otsin ylväin,
+meitä syyttää voivat.
+
+Suonet päästön avatuin
+armoportin salvoin,
+käymme tietä viittomaas
+valppahasti valvoin,
+kokonaan, ei puolin, osin,
+hyvää, kaunist' innoin tosin
+empimättä palvoin.
+
+Tursaille ain' aiomme
+antaa piuvin piukan,
+maistaa maljan kuohua
+kukkuroin, ei hiukan,
+heittää silmäleikit lemmen,
+hehkuun kullan huulten hemmen
+painaa suukon tiukan.
+
+
+
+
+KOPHTAN LAULUJA
+
+
+I
+
+Ain' iso-oppisten kiistävän kuullaan,
+ankara-otsaisten opettajain.
+Viittovat, virkkavat näin, hymy suullaan,
+viisaimmat aikojen kaikkien ain':
+"Hupsu se, muuksi ken muuttaisi houkon!
+Viisauden laps sinä, narrien joukon
+narreja oikein ann' ollakin vain!"
+
+Merlinin vanhan ma loihtuisin huulin
+hohtavan hautansa holvista kuulin
+haastavan, nuorna kun oppia hain:
+"Hupsu se, muuksi ken muuttaisi houkon!
+Viisauden laps sinä, narrien joukon
+narreja oikein ann' ollakin vain!"
+
+Seesteessä Intian ilmojen ylhäin,
+yössä Egyptinkin luolien jylhäin
+vain sanan tuon pyhän kuulla ma sain:
+"Hupsu se, muuksi ken muuttaisi houkon!
+Viisauden laps sinä, narrien joukon
+narreja oikein ann' ollakin vain!"
+
+
+II
+
+Tee, kuin neuvon, viiton tietä,
+taiten nuoret päiväs vietä,
+viisaaks opi aikaisin.
+Onnen suuri vaaka näyttää
+tasan harvaa harvemmin:
+nouset taikka vaivut, käyttää
+käskyä sa saat tai täyttää,
+olla voittaja tai lyöty,
+hyötyjä tai toisen hyöty,
+vasara tai alasin.
+
+
+
+
+VANITAS! VANITATUM VANITAS
+
+
+Mun arpani tyhjälle pantu on.
+Huhhei!
+Siks on minun olla niin huoleton.
+Huhhei!
+Ja aikonet seuraan, niin astu luo
+ja lauluun yhdy ja malja juo,
+sen kaulaas kaatua suo.
+
+Panin arpani maailman mammonaan.
+Huhhei!
+Tuli tuosta harmia, huolta vaan.
+Hohhoi!
+Rahan kierivän kiinni ken saada vois?
+Sitä täältä jos kahmaus karttunut ois,
+se tuonne jo pyöri pois.
+
+Panin arpani naisien armauteen.
+Huhhei!
+Ja sain monen kiusan ja kiipeleen.
+Hohhoi!
+Pois uskoton viereltä vieteltiin.
+ja uskolliseen minä uuvuin niin, —
+paras ei satu saataviin.
+
+Panin arpani maitten matkailuun.
+Huhhei!
+Ja tapaan maan minä taivuin muun.
+Hohhoi!
+Olo missään ei ole mieluisaa,
+kova vuode, outoa ruokaa saa,
+puhe outoa polinaa.
+
+Panin arpani arvoon ja kunniaan.
+Huhhei!
+Sitä toisella koht' oli kukkuranaan.
+Hohhoi!
+Jos kunnostuin, heti kilpaajat
+ne kaikki karsaasti katsoivat,
+teon mustaksi tervasivat.
+
+Panin arpani sotaan ja taisteluun.
+Huhhei!
+Tuli voittoja mainita maineen suun.
+Huhhei!
+Rajan taa vihamiehiä mentiin päin,
+kävi ystävän myös vähän niin ja näin —
+minä jalkapuoleksi jäin.
+
+Nyt arpani tyhjälle pantu on.
+Huhhei!
+Ja maailma kuin oma mantu on.
+Huhhei!
+Kemut loppuu, laulu jo lakkaa tää,
+pojat, pohjaan kannu keikistäkää,
+niin ettei tippaa jää.
+
+
+
+
+SOTAONNI
+
+
+Jo turkaist' on, jos sodass' ei
+saa haavaa sotamies.
+Vain voitost' yhä voittoon vei
+sun vaarantuttu ties;
+sa remmis riisut, vyöttää saat —
+mit' auttoi rientelys!
+vain maita marssi — riittää maat
+ja leiri-lönötys!
+
+Majoitus alkaa, armoton
+maamiehen puristin
+ja vaiva vallaskartanon,
+ja poru porvarin.
+Saa säysy kehnon kestinnän
+ja tyly nurjan taas;
+käyt itse ohjiin isännän,
+niin ruoskit ruokkijaas.
+
+Kanuuna vihdoin karjahtaa,
+kiväärit rätisee,
+soi rummut, torvet, jyskyy maa —
+hei, kas se vetelee!
+Kuin taisto vaatii, väistytään,
+päin käydään vuoroittain;
+sua sinne tänne siirrellään,
+ja risti viipyy vain.
+
+Jo viimein lyijy viheltää,
+käy sääreen, luoja suo;
+ja hyvästi nyt, huoli, jää!
+Koht' aseveikot tuo
+sun kaupunkiin, mi kaapataan
+me tuimat voittajat;
+on naiset, toipuin kauhustaan,
+siell' armaan suopuisat.
+
+Siell' aukee aitat, sydämet,
+on kyökiss' urakkaa;
+vain untuvilla uinailet
+siell' unta makeaa.
+Jo Amor hyörii, hypittää
+kuin hyrrää emäntääs,
+jo paitusenkin nypittää —
+moist' eipä nöyhtää, nääs!
+
+On hoivannut jo sankarin
+hän miltei omakseen,
+niin syttyy nainen naapurin
+myös touhuun tuliseen.
+Ja kolmas tulla tuiputtaa,
+yks kaks kaikk' yhtyy luo;
+on ympärilläs palvojaa,
+kun kertyy kerho tuo.
+
+Ja kuulla itse kuningas
+sun sankar-intos saa,
+koht' urhonristit rintahas
+kuin tähdet tipahtaa.
+Mi miekkamiestä enää vois
+enemmän miellyttää!
+Ja itkemään, kun lähdet pois,
+ihailu, lempi jää.
+
+
+
+
+WILHELM MEISTERISTA
+
+
+
+MIGNON
+
+
+I
+
+Äl' utele, mun suuni sulki
+salainen, syvä velvoitus;
+ah, sisimpäni sulle toisin julki,
+jos ei sit' estäis sallimus.
+
+Ain' aikanansa valta auringon
+yön varjot häätää, valon maille luopi;
+povesta puhkee kovan kallion
+salattu lähde, tuoreutta tuopi.
+
+Jokainen toivoo huoltaan huojentaa
+povella ystävän ja löytää suojan;
+mun huuleni, ne vala vaientaa,
+ne auki saada voi vain lupa luojan.
+
+
+II
+
+Näin riutuu rinta vain,
+joss' asuu kaipuu!
+Ei turvaa tuttavain,
+pois riemut vaipuu!
+Mult' ilmain kauimpain
+taa katse haipuu:
+siell' on, kelt' onnen sain,
+ken orpoon taipuu.
+Mua huimaa horjuttain,
+mua polttaa kaipuu.
+Ken tuntee sen, se vain
+näin tuskaan vaipuu!
+
+
+III
+
+Mun suokaa valkokaapu kantaa,
+_kuvastaa_, kunnes _olla_ saan!
+En kauan käy maan kauniin rantaa,
+vaan riennän kotiin rauhaisaan.
+
+Pään hetkeks siellä lepoon painan,
+taas aamun raikkain silmin nään;
+pois annan puhtaan verholainan,
+vyön, seppeleen ma silloin tään.
+
+Ja siell' ei kysy miestä, naista
+olennot taivaan-ihanat,
+pukua kanna kaihtavaista
+ei ruumiit uudet, kirkkahat.
+
+Vaikk' osa mull' on helpoin, parhain,
+ma kyllin kärsin, kyynelöin;
+surusta vanhenin ma varhain,
+iäistä nuoruutt' ikävöin.
+
+
+
+HARPUNSOITTAJA
+
+
+I
+
+Ah, muista pois ken poikkeaa,
+on kohta yksinään;
+muut elää, lempii, lemmen saa,
+hän tuskaan hyljätään.
+
+Niin! Seuraan sen ma jään.
+Ken oikein yksinään
+on päällä maan,
+eip' yksin olekaan.
+
+Käy sulho hiljaa kuulostain:
+lie armas yksinään?
+Noin yksinäistä murhe vain
+yöt, päivät yhtenään,
+noin vaiva vartioi.
+Ah, konsa vihannoi
+mua peittäin multa maan,
+niilt' yksin olla saan!
+
+
+II
+
+Hiivin hiljaa mieron rantaa,
+ovensuuhun seisahdan;
+kädet hurskaat almun antaa,
+tietä pitkää vaellan.
+
+Kurjinkin mua kohdatessaan
+miekkoisemp' on mielestään,
+kyynel välkkyy katsehessaan,
+tiedä en, miks itkeekään.
+
+
+III
+
+Ken leipääns' itkull' ikinään
+ei kastanut, ei vaipuin vaivaan
+öin tuijotellut yksinään,
+hän teitä tunne ei, te vallat taivaan.
+
+Te viette meidät elämään,
+sen suotte syyhyn synkkään johtaa,
+jätätte tuskaan jäytävään:
+syyt kaikki täällä koston kohtaa.
+
+
+
+PHILINE
+
+
+Laatkoot laulut huolenharmaat
+öistä yksinäisyyden!
+Yö on luotu, kaunot armaat,
+yhdistäjäks sydänten.
+
+Kruunukseen kuin mies sai naisen,
+kaunihimman puoliskon,
+maire yö se elon maisen
+toinen, kaunein puoli on.
+
+Voisko päivä riemun tuoda?
+Riemut vain se hälventää!
+Ajanvietteen voi se suoda,
+muuta ei sen enempää.
+
+Vaan kun vieno lamppu luopi
+yöhön hohteen himmeän,
+sulosuulta suu kun juopi
+hurmaa lemmen leikkivän;
+
+poika huimapää kun talttuu
+taikaan suodun suosion,
+kuuma riento, riehu malttuu,
+viihtyy leikkiin lietohon:
+
+lempivät kun satakielen
+sävel hellä haltioi,
+vaikka korvaan murhemielen
+valitusta vain se soi;
+
+kuinka sydän herkkä sykkää,
+keskiyön kun kello lyö
+verkkaan, kun suo tyyntä, mykkää
+turvaisuutta tumma yö!
+
+Päivin pitkin siis sa paina,
+armas rinta, muistohon:
+oma huoli päiväll' aina,
+oma riemu yöllä on.
+
+
+
+
+
+
+BALLAADEJA
+
+
+
+
+MIGNON
+
+
+Maan näitkö, missä kukkii sitruunat,
+oranssit kultaa oksat tuuheat,
+miss' ilmat siintää, tuulet hyväilee,
+uneksii myrtti, laaker' ylenee?
+Oi, näitkö sen?
+Pois! sinne pois,
+oi armas, rinnallas jos liitää vois!
+
+Sa linnan näitkö, pylväsholvistot?
+Sen loistaa salit, hohtaa kammiot,
+mua katsoo valkoveistos sanaton:
+"Mit', orpo rukka, sulle tehty on?"
+Oi, näitkö sen?
+Pois, sinne pois,
+oi turvani, jos kanssas liitää vois!
+
+Sa vuoren näitkö pilvipolkuisen?
+Käy muuli tietään usvass' etsien;
+siell' asuu lohikäärmeet luolissaan,
+käy vuori virta kuiluun suistuvaan.
+Oi, näitkö sen?
+Pois! Sinne pois,
+oi isä, tiemme vie. Kun liitää vois!
+
+
+
+
+LAULAJA
+
+
+"Ken sillall' eessä portin on
+nyt laulamassa tuolla?
+Salissa laulu soikohon,
+ei usten ulkopuolla!"
+Käy, palaa paashi joutuisaan;
+kuningas lausuu: "Laulamaan
+salihin vanhus saata."
+
+"Teit', ylimykset, tervehdin,
+ihanat naiset, teitä.
+Mi taivas tahdin kirkkahin! —
+Keit' ollevatkaan, keitä?
+Mik' uljuus, loisto! Ummistan
+jo silmät, muuten uppoan
+ihailuun, ihmetykseen!"
+
+Jo helkkyi kielet kantelon,
+soi sävel haltioiva;
+ja urhon katse uljas on
+ja immen unelmoiva.
+Ol' laulu mieleen kuninkaan,
+ja laulajalle noutamaan
+hän kultakäädyt käski.
+
+"Suo muille kääty kultainen,
+suo ritareilles, jotka
+vihollispeitset murskaten
+käy päin, kuin iskee kotka.
+Suo kanslerilles kantaakseen,
+suo hänen muille kuormilleen
+myös kultaa kukkuraksi.
+
+Kuin lintu lehvikössä puun
+ma laulan. Palkan, hinnan
+ei tarvett' ole mulla muun,
+kun raikuu sävel rinnan:
+mut pyynnön jos ma pyytää saan,
+jalointa viiniänne vaan
+te raikas malja tuokaa!"
+
+Hän huulilleen sen vei ja joi:
+"Oi virvoitus mun tieni!
+Asunto auvon, onnen oi,
+tää miss' on anti pieni!
+Mua onnessanne muistakaa
+ja kiittäkää sen antajaa
+kuin juomasta ma teitä!"
+
+
+
+
+ORVOKKI
+
+
+Nous ujo orvonkukkanen,
+se nuokkui piillen nurmehen,
+niin raikas orvonkukka.
+Käy paimenneito huoleton
+kuin nuori keiju nurmikon,
+ja soi ja soi,
+soi helke laulelon.
+
+Ah, mietti kukka, kunpa vaan,
+kunp' oisin kaunein kukka maan
+nyt tuokion ma rukka,
+jott' armas poimineeksi sais,
+povelleen painais, riuduttaisi
+Ah vain, ah vain,
+vain pienen tuokion!
+
+Vaan katsomatta kukkaseen
+käy neito; alle askeleen,
+ah, murtui koito kukka.
+Iloitsi vielä kuollenkin:
+jos kuolen, kuolla kuitenkin
+ma sain, ma sain,
+sain kullan jalkoihin.
+
+
+
+
+KEIJUJEN KUNINGAS
+
+
+Kuka ratsain ulkona yössä lie?
+Läpi viiman ja yön isä lastaan vie;
+isä piltin on kietonut kainalohon,
+syli suojan suo, syli lämmin on.
+
+Pääs peität — mi, laps, sua peljättää? —
+Isä, keijujen kuningas — etkö nää?
+Sa kruunun ja laahuksen nääthän tuon?
+Se on, lapsi kulta, vain sumua suon.
+
+"Tule, armas laps, sinut kanssani vien!
+Me leikimme kauniisti kaiken tien;
+kukat kirjavat viittovat virran luo,
+puvut kultaiset äitini sulle tuo." —
+
+Isä, kuule, etkö sa kuule, kuin
+mua kutsuu se kuiskivin houkutteluin?
+Laps, etkö jo tyynny, jo viihtyä voi?
+Vain kuivissa lehvissä tuuli soi. —
+
+"Tule pois, soma poikanen! Tuttuaan
+tytärparveni valmis on vaalimaan;
+kisat yölliset kiitää ja keinuttaa,
+unin tanhu ja laulu sun uinuttaa." —
+
+Isä, katso, tuolla sen tyttäret nään!
+Mua viitaan viittovat synkeään. —
+Sen, poikani, tarkoin ma nähdä voin:
+pajut harmaat, vanhat ne nuojuu noin.
+
+"Mua, laps, sulo muotosi houkuttaa;
+sinut ryöstän, jos suosioll' en sua saa."
+Isä, auta, jo keijujen kuningas vie!
+Isä, voi, mitä mulle hän tehnyt lie? —
+
+Isä kauhuin kannusti ratsuaan,
+laps oihkiva, houriva rinnoillaan,
+hädin tuskin saavutti kartanon,
+käsivarrella lapsi jo vainaa on.
+
+
+
+
+KALASTAJA
+
+
+Veen kuohu käy, veen pauhu soi,
+on vierell' onkimies,
+vapaansa tyynnä vartioi,
+ei polta poven lies.
+Hän istuu vain ja tarkkaa vain,
+niin aalto aukeaa:
+ui kuohuist' impi kohottain
+jo olkaa kosteaa.
+
+Hän lauloi noin, hän lausui noin:
+"Oi, miksi viljaa veen
+täält' ihmisjuonin kavaloin
+viet kuolonhelteeseen?
+Jos tietäisit, kuink' ihanaa
+on kalan kuilussaan,
+luo rientäisit, ja riuduntaa
+et tuntis konsanaan.
+
+Ain' eikö aaltoon uinumaan
+kuu, armas päivä käy,
+veenhuokuisessa hohdossaan
+kaht' armaampana näy?
+Sua kuultoon sinikosteaan
+sielt' eikö taivas veen,
+sun omat kasvos kaipaamaan
+saa iki-raikkauteen?"
+
+Veen kuohu käy, veen pauhu soi,
+jo jalkaa huuhtoo vuo;
+niin kaiho rinnan kukkuroi,
+kuin kutsuis armas luo.
+Hän lauloi noin, hän pauloi noin,
+hän pojan puolin vei,
+ja puolin tää luo syöksähtää —
+hänt' enää nähty ei.
+
+
+
+
+RITARI KURTIN HÄÄRETKI
+
+
+Ritar' oiva yljäks suori,
+riemuin riensi ratsullaan;
+vartoi noutajaansa nuori
+linnan kukka, kuulu maan.
+Rotkoss' autiossa tuima
+tuli vastaan vihamies;
+kohta alkoi huiske huima,
+säilät tehtävänsä ties.
+
+Kauan taiston vaaka häilyy,
+herra Kurt jo voiton saa;
+voiton myötä muistoks säilyy
+myöskin monta mustelmaa.
+Vaan kas tuolla viidakossa
+vilkkuen ken hiipii, ken?
+Rintalapsi kainalossa
+siell' on armas ammoinen.
+
+Kurtille hän kutsuin viittaa:
+"Herra kulta, hetki vaan!
+Armaast' eikö armas piittaa,
+isä lainkaan lapsestaan?"
+Kurtin valtaa vanha lempi,
+matkan määrä unhoon jää;
+niinkuin ennen neidon hempi,
+äiti vielä viehättää.
+
+Airutten soi torvet, johtaa
+mieleen ylhän morsion;
+markkinain nyt kohu kohtaa
+tiellä varsin vallaton;
+katsoi kaupoist' urho rehti,
+mitä toivotulle tois;
+vaan ah, juutalaiset ehti,
+velat vanhat vaati pois.
+
+Reippaan ritarin nyt latu
+lakitupaan tuosta vie.
+Sattuipas jo lemmon satu,
+samottiinpa sankartie!
+Kertyi kiusat kukkuraiset,
+kuinkas kaikki kestänkään?
+Vihamiehet, velat, naiset
+ritarill' on ristinään!
+
+
+
+
+AARTEENKAIVAJA
+
+
+Taskut tyhjät, sairas rinta,
+päivät pitkät tuskaks saakka.
+Puute taittavin on taakka,
+rikkaan osa riemuisin!
+Olkoon sieluni sen hinta,
+tät' en enää kestä vaivaa,
+tahdon aarteen ilmi kaivaa!
+verikirjoin kirjoitin.
+
+Tarkat taikapiirit piirsin,
+noitanuotiot tein noihin,
+yrtit, luut loin nuotioihin:
+tapahtui noin taikatyö.
+Tieltä tenhosalvat siirsin,
+kaivaa vanhaa aarrett' aloin
+paikalt' aarnitulten paloin;
+musta, myrskyinen ol' yö.
+
+Valon kaukaa näin: se kohti
+kulkemaan kuin kaukotähti
+äärelt' etäisyytten lähti, —
+kello kahtatoista löi.
+Häikäisten jo eessä hohti
+pojan jumalsorjan tuoma
+täysi malja, jonka juoma
+kirkas säihkyi, säkenöi.
+
+Kukkaseppel kulmat varjos,
+aamuarmaan silmäin palon
+näin, kun maljan taivasvalon
+tuon hän taikapiiriin toi.
+Alttiisti hän juoman tarjos;
+silloin mietin: kell' on tuomat
+kirkkaat noin, noin sorjat suomat,
+hornast' ei hän olla voi.
+
+"Intoa juo elon raikkaan;
+niin täst' otat opetuksen,
+ei sua tarve taikomuksen
+kammomielin kaivamaan
+enää tuone turhaan paikkaan!
+Työhön päivä! Iloon ilta!
+Viikon kiusaan juhlakilta!
+taikas vasta olkoon vaan."
+
+
+
+
+ROTTIENLUMOOJA
+
+
+Ma laulajana liikun, toimin,
+pois rotat vien ma velhovoimin;
+mua tähän kuuluun kaupunkiin
+siis varmaan kai jo kaivattiin.
+Jos kuinka rottaparvet vaivaa
+ja hiiret, myyrät muutkin kaivaa,
+ne kaikki karkoitan, ne vien
+pois soitollani saman tien.
+
+Kun lauha lauluniekka lauloi,
+monesti myös hän lapset pauloi,
+sai kultaisilla saduillaan
+hän hurjimmankin talttumaan.
+Ei auta poikain yrmistely,
+ei tyttöin pelko, tyrmistely:
+vain soitto soimaan helkähtää,
+ja valtaani he kaikki jää.
+
+Ja lauluniekka kaikin tienoin
+lumooja myös on neitoin vienoin;
+hän sit' ei kaupunkia nää,
+mont' ettei velhon verkkoon jää.
+Kuink' olkoot kainot neidot siellä
+ja naiset tiukat hyveen tiellä,
+niin kaikkiin lemmen kaipion
+tuo loihtu laulun, kantelon.
+
+
+
+
+HOVIPOIKA JA MYLLÄRINNEITO
+
+
+Hovipoika:
+
+Mihin noin meno lie,
+soma neito, sulLa?
+Mikä nimesi?
+
+Myllärinneito:
+
+Ulla.
+
+Hovipoika:
+
+Mihin siis, mihin tie,
+vasut, haravat myötä?
+
+Myllärinneito:
+
+Isän niityll' on työtä,
+isän heinämailla.
+
+Hovipoika:
+
+Ypö-yksinkö noin?
+
+Myllärinneito:
+
+Rehun pois haravoin,
+se vain sit' on vailla.
+Ja sitten puutarhaan käyden
+jo kypsiä päärynöitä voin
+vasun poimia täyden.
+
+Hovipoika:
+
+Lie hiljainen lehvämaja siellä?
+
+Myllärinneito:
+
+Jopa toinenkin vielä
+sen toisessa päässä.
+
+Hovipoika:
+
+Tulen sinne ma salaa,
+sydänpäivän kuumassa säässä
+se meille varjoa valaa;
+siell' armaasti kätkössä siimehikkäässä —
+
+Myllärinneito:
+
+Sep' ois juorulle herkkupalaa!
+
+Hovipoika:
+
+Me vaivumme vasten povea povi.
+
+Myllärinneito:
+
+Ei sovi!
+Näet myllärinneittä ken suutelee,
+heti kohta itsensä ilmaisee.
+Puku kaunis, tumma ois
+perin kirjava tuota pikaa, —
+sitä en toki sois.
+Verralle verta, niin ei tule vikaa!
+Se on minun uskoni horjumaton.
+Rakas mulle mylläripoika on —
+sen mekkoa ei se likaa!
+
+
+
+
+POIKA JA MYLLYPURO
+
+
+Poika:
+
+Hei, puro kirkas, kunne on
+sun kilpas,
+sun rientos virma, vallaton
+ja vilpas?
+Mit' ennät laaksoon etsimään?
+Hei, vastaahan, kun kysytään!
+
+Puro:
+
+Ma olin puro raisu, vaan
+mun kaitaa
+ne myllykuurnaa kulkemaan
+tuoll' aitaa,
+niin sinne vinhaan vierrä saan,
+enk' uuvu, kuivu konsanaan.
+
+Poika:
+
+Sua sinne kuurna siloinen
+saa viedä,
+tult' etpä nuoren sydämen
+sä tiedä.
+Kai kaunis myllyneito tuo
+sun läikkyys sulokatseen luo?
+
+Puro:
+
+Koht' aamun koissa avajaa
+hän oven,
+veess' armaat kasvot viruttaa;
+nään poven
+niin valkean, niin pyöreän,
+ett' aivan hehkun, höyryän.
+
+Poika:
+
+Jos veenkin liehtoo lempehen
+hän kerta,
+kuin käykään, jos on lihaa ken
+ja verta?
+Ken hänet kerran nähdä saa,
+ah, aina luo hän palajaa!
+
+Puro:
+
+Niin syöpsähdän mä rattaisiin,
+soi pauhu,
+ne viuhuin pyörii, vinha niin
+käy jauhu.
+Kun puuhaa kaunis tyttö tuo,
+on väkevämpi veenkin vuo.
+
+Poika:
+
+Et, koito, tuskaa tunnekaan
+siis tuosta?
+Sua nauraa, ilkamoi hän vaan:
+saat juosta!
+Kai sinutkin hän kammitsois,
+jos lemmenkatseen hellän lois?
+
+Puro:
+
+Niin raskas, raskas mulla tie
+on tuolta,
+niin vitkaan suikertain se vie
+suo suolta;
+jos vain mun vallassani ois,
+takaisin kohta tie se tois.
+
+Poika:
+
+En eemmäs, veikko kaihokas,
+nyt tulle;
+viel' iloks ehkä solinas
+soi mulle.
+Käy, kuiski hälle päivin öin,
+mit' unelmoin ja ikävöin.
+
+
+
+
+TAIKURINOPPILAS
+
+
+Meni matkoilleen jo kerran
+vanha taikamestar' äsken;
+saavat henget uuden herran,
+nyt ma itse heitä käsken.
+Toistan sanoin, toimin
+taiat tarkalleen,
+heti henkivoimin
+ihmeit' itse teen.
+
+Teitä, maita
+joudu, juokse
+virran luokse,
+vettä kanna,
+kyllitellen kylpy laita,
+aallota kuin kosken anna!
+
+Vanha luuta, vartes vyötä,
+kulut ryysyt ylles kääri!
+Osaat tehdä orjan työtä,
+nyt mua kuullen hyöri, hääri!
+Haaroitu kuin hanko,
+jalat saa ja pää!
+Sieppaa vesisanko,
+ala vilistää!
+
+Teitä, maita
+joudu, juokse
+virran luokse,
+vettä kanna,
+kyllitellen kylpy laita,
+aallota kuin kosken anna!
+
+Kas, se harppaa kohti rantaa,
+nuolinopsaan käy ja palaa,
+tänne täyden sangon kantaa,
+altaaseen jo veden valaa.
+Joutuu uus jo taakka!
+Allas tulvillaan!
+Vettä reunaan saakka
+joka astiaan!
+
+Heitä, herkee!
+veden valtaan
+sait jo altaan, —
+touhus suista!
+Voi, jo totta tuho kerkee:
+sanaa oikeaa en muista!
+
+Sanaa, jok' ois sille salpa,
+luote entis-luonnon luomaan!
+Vain josp' oisit luuta halpa! —
+Toista vain se kiitää tuomaan!
+Yhä ryöpyt inhat
+sisään sinkoaa,
+sadat virrat vinhat,
+ah, jo ahdistaa!
+
+Ei, en tätä
+saata kestää;
+aion estää
+eljet nurjat!
+Ah, vain yltyy, yltyy hätä!
+Mitkä silmät hirmut, hurjat!
+
+Pois sa, hornanheitto, täältä!
+Hukuttaako huoneen aiot?
+Kynnys veess' on yltä-päältä,
+uutta vain sa tänne taiot!
+Lakkaa, lemmon luuta!
+Kuule haltiaas!
+Olit ennen puuta,
+puuksi muutu taas!
+
+Vai et, huima,
+huoli! Niskaan
+tartun, viskaan
+maahan nurin!
+Rauskan vartes rauta tuima
+pirstoo, kohta saatkin kurin!
+
+Taas se vettä laahaa! — Laannet,
+kunhan sivallan, — et laukkaa!
+Kohta, peikko, maassa maannet,
+kirves tää kun kohti paukkaa.
+Saitkos! Kaatuu, raukee,
+kahdeks siihen jää!
+Taas nyt toivo aukee,
+tohdin hengittää.
+
+Voi! Jo huomaan:
+nousee palat
+nopsajalat,
+täysin tarmoin
+kiitää kilvan vettä tuomaan!
+Ah, mua, taivas, auta armoin!
+
+Nekös laukkaa! Lattialla
+lampi, ui jo porraslauta!
+Kaikki hirmutulvan alla!
+Mestari! Mua kuule, auta!
+Ah, hän saapuu! Vesiin,
+herra, vaivun, jään!
+Henget kutsuin esiin,
+heist' en pääsekään.
+
+Luudat, menkää
+luutain joukkoon,
+soppiloukkoon!
+Hengen teihin
+vanha mestar' itse henkää
+aikomiinsa askareihin!
+
+
+
+
+KORINTHON MORSIAN
+
+
+Korinthoon Ateenan nuorukainen
+saapui, hälle uppo-outohon.
+Turva toivottu siell' ainokainen
+taaton vanha majavieras on.
+Ammoin aikoi nää
+lapsens' yhdistää
+kerran kihloill' yljän, morsion.
+
+Vaan nyt suositaanko sulhotiellä,
+kalliill' ellei osta onneaan?
+Pakana hän heimoineen on, — siellä,
+siellä ristiä jo palvellaan.
+Saastaks usko uus
+usein lemmen huus,
+kiskoi pois kuin kiroyrtit maan.
+
+Yöhön hiljennyt jo uinailulleen
+talo kaikk' on, valvoi äiti vain.
+Alttiisti hän vastaan otti tulleen,
+juhlasuojaan johti vartovain
+ruokain, juomain luo,
+joit' ei kaipais tuo,
+huoltain, hyvää yötä toivottain.
+
+Viinit, herkut runsaat pöydän peittää,
+vaan niit' ei tee mieli uupuneen;
+siihen hän ne koskematta heittää,
+vaatteet yllä vaipuu vuoteeseen;
+juur' ol' uinahtaa,
+silloin avajaa
+oven outo vieras hiljalleen.
+
+Ovest' astui neito nuori saapuin
+lampun hohtoon huntu verhonaan,
+kaihtamana kainoin valkokaapuin,
+mustaa, kultaa nauha otsallaan;
+vieraan nähdä saa,
+kättä valkeaa
+kauhuin nostaa, kysyy kummissaan:
+
+"Vieraast' enkö lainkaan tiedä? Halpa,
+outo kodissani niinkö lien?
+Niin mua saartaa majan ahtaan salpa!
+Häpeän nyt moisen myötä vien.
+Jääös nukkumaan
+vuotehelles vaan,
+riennän pois, kuin tulin, saman tien."
+
+Pystyyn ponnahtaen: "Jää, oi jääthän,
+sorja neito!" poika huus. "Jo suo
+Ceres lahjojaan ja Bakkhos, nääthän!
+Amorin sun armautes tuo!
+Kauhunkalvas oot!
+Meidät hurmatkoot
+juhlariemuin jumalat jo nuo!"
+
+"Nuorukainen, seis, äl' astu luoksi;
+riemuista ma olen osaton.
+Viimeinen on tie jo käyty vuoksi
+äiti-kullan sairaan hourion;
+vannoi toipuissaan
+taivahan, ei maan,
+omaks elon nuoren kukinnon!
+
+Taloon hiljaisuus koht' astui jylhä,
+väistyi vanhat heljät jumalat.
+Taivaass' yks on näkymätön, ylhä,
+vapahtaja ristill', ainoat,
+joille uhrataan,
+vuonaa, vuoht' ei, vaan
+ihmisuhrit uskomattomat."
+
+Kyselee ja tutkii nuorukainen,
+joka sanaa miettii mielessään.
+Morsianko, oma armahainen
+tuo, jonk' yössä hiljaisessa nään?
+"Lempes mulle suo!
+Siunausta tuo
+taattoin vala ylle liiton tään."
+
+"Armas poika, omakses en tulle —
+suovat sulle siskon nuoremman.
+Mykkä murhekammio jää mulle —
+hänen sylissään mua muistathan,
+vain sua muistavaa,
+lemmen kalvamaa,
+pian piileväistä multahan?"
+
+"Ei, niin totta kuin tuo liekki hohtaa,
+Hymenin miss' enteen hyvän näät,
+sinut kotiinsa koht' ylkä johtaa,
+vielä riemulle ja mulle jäät.
+Armas, astu luo!
+Äkki-onni suo
+meidän viipymättä viettää häät!"
+
+He jo lemmen pantit vaihtaa: soman
+kultakäädyn neito ojentaa,
+maljan hopeaisen, verrattoman
+taitehikkaan sulho tarjoaa. —
+"Tuot' en käyttää vois,
+mutta etkö sois
+mulle päästäs yhtä suortuvaa?"
+
+Juur' on kolkko aave-aika, näyttää
+viihtyvän vast' oikein neito tuo.
+Verentumma viini maljan täyttää,
+valju suu sit' ahnehesti juo;
+vaan ei maistamaan
+murenettakaan
+valkoleipää suostu huulet nuo.
+
+Maljan sulholle hän tarjoo, janoin
+kiihkoisin sen hänkin pohjaan joi,
+lempeä jo armahalta anoin;
+lempi sydän-parkaan tuskan toi.
+Turhaan rukoilee,
+kunnes raukenee
+vuoteelle ja hiljaa vaikeroi.
+
+Syliin neito heltyen nyt heittyi:
+"Ah, mua raastaa, noin kun vaikerrat;
+vaan, ah, tuta sen, mi sulta peittyi,
+kauhuin saat, jos minuun kajoat:
+kylmät niinkuin jää
+jäsenet on nää
+valittusi lumivalkeat."
+
+Lemmen nuoren leimuin sulho painaa
+sydämelleen kalliin kaivatun:
+"Vaikka tullut tuonelt' oisit vainaa,
+sylissäni lämmitän ma sun!"
+Kuiskeet, suudelmat!
+Lemmen kukkurat!
+"Hehkull' etkö vastaa hehkuhun!"
+
+Lempi liittää teit' ain' alttihimpi,
+kyynel hersyy riemun hekkumaan;
+himoll' imee huulten huumaa impi,
+tunto toisell' on vain toisestaan.
+Sulho lämmöllään
+sulaa suonten jään;
+sydän rinnass' eipä liikukaan.
+
+Vaan viel' äiti valpas kiertoretken
+tekee, hiipii ohi kammion,
+hiljaa kuuntelevi pitkän hetken,
+mitkä oudot äänet siellä on:
+riemu, valitus,
+lemmen soperrus,
+sulo kiihko sulhon, morsion.
+
+Liikahtanut äiti ei, hän empi:
+eihän totta moinen kataluus? —
+Siellä vannoi valat kalliit lempi,
+mairittelu, hellyys, tuskaisuus. —
+"Kukko herää! Vait!" —
+"Ensi yönä kait
+palaathan?" — ja suukonsuike uus.
+
+Enää äiti vihastust' ei voita,
+tutun salvan joutuin avajaa:
+"Moisia meill' onko letukoita,
+jotka vieras kohta viekoittaa?"
+Astuu huoneeseen,
+lampun hohteeseen —
+taivas! — oman lapsen nähdä saa.
+
+Ensi säikähdyksess' aikoo peittää
+poika huntuharsoll' impeään,
+peiton suojaks armaan ylle heittää,
+vaan hän itse kohoo kätköstään;
+niinkuin aave ois,
+peiton alta pois
+ylenee hän verkkaa verkempään.
+
+"Äiti! Äiti!" kolkosti hän haastaa,
+"yötä armasta et mulle sois!
+Epätoivoon vainko elvyin? Raastaa
+elon lämmöstä mun aiot pois?
+Varhain vaikka sain
+kaavut vainajain,
+haudan kylmän, kylliks eikö ois?
+
+Vaan nyt outo tuomio mua ajaa,
+katon raskaan alta karkoittaa.
+Pappienne siunaus ei majaa,
+virtten hyrinä ei salpaan saa;
+tult' ei nuorta veet,
+suolat jäähtäneet,
+lemmen tult' ei jäähdä musta maa.
+
+Sulhon tään ma sain, kun viittoi luoksi
+Venus temppeliin viel' ihanaan.
+Vieraan, väärän lupauksen vuoksi
+rikoit sanas. Vaan ei konsanaan
+vallat taivahan
+valaan vanhemman
+suostu, lapselt' onnen vaativaan.
+
+Haudasta nyt rauhatonna palaan
+mennytt' armastani etsimään,
+hänen lempeään viel' yhä halaan,
+sydänvertaan imen. Rakkaan pään
+tuon jo tuoni vie,
+toisten luo on tie
+nuorin uhrein vimmaa viihtämään.
+
+Elää et voi, kaunis poika kulta;
+kohta hiudut kesken kukintaas.
+Käädyn sait jo kahleheksi multa;
+lähden tallettain sun suortuvaas.
+Siihen silmäs luo!
+Huomen huurteen tuo
+tukkaas, — tumma _siell'_ on vain se taas.
+
+Kuullos, äiti, viime pyyntö: laita
+rovio, sen meidät polttaa suo;
+avaa kammioni ange, kaita,
+rauhan lempiville liekit tuo;
+kirpoo kipunat,
+tuhkat hiiluvat,
+vanhain jumalain me käymme luo."
+
+
+
+
+JUMALA JA BAJADEERI
+
+Intialainen legenda
+
+
+Kuudennesti astui alas
+Mahadeva, herra maan,
+vertanamme tulla halas
+ilot, tuskat tuntemaan.
+Alhaisna tääll' asui, kesti,
+koki kaikk', ett' arviois
+ihmist' inhimillisesti,
+rankaisis tai armon sois.
+Ja kaupungin noin kun jo katseli kaikin,
+sen suuret ja pienet jo tarkatuks saikin,
+sielt' illalla lähti hän käymähän pois.
+
+Mennessään kun reunimmaisen
+talosarjan saavuttaa,
+maaliposken kaunokaisen,
+synnin lapsen, nähdä saa.
+"Terve neito!" — "Terve, jalo
+vieras! Varro, riennän luo." —
+"Ken sa olet?" — "Lemmen talo
+lemmen lehvän sulle suo!"
+Lyö sympaaliaan hän jo karkelon aikain,
+niin viehkeä väike on kätten ja jalkain,
+hän kumartuen kukan vieraalle tuo.
+
+Kynnykselle viehti, veti,
+veikeästi majaan vie.
+"Kaunis vieras, heljät heti
+lamput loistamassa lie.
+Väsymykses hoivaan, liennän
+jalkojesi kirvelyt.
+Mitä mielit, suomaan riennän,
+levon, leikit, hyväilyt."
+Valevaivoja vaali, min voi. Ikivalta
+tuost' iloitsi tuo: syvän turmelun alta
+jo on sydän ihmisen ilmestynyt.
+
+Yhä herkemmäksi heltyin
+neito vaalii vaatijaa,
+sijaan temppuin teeskenneltyin
+luonto hiljaa virkoaa.
+Hedelmä koht' ihanainen
+kehkee kukkaan hempeään:
+miss' on mieli kuuliainen,
+kaukana ei lempikään.
+Vaan neittäpä tuimemmin tutkivi yhä
+nyt tuo syvät, korkeat tunteva, pyhä
+jo kautt' ilon hehkun ja kauhujen jään.
+
+Kirjoposkeen suukon kuuman
+painaa, poveen polton luo.
+Ensi kerran lemmen huuman
+tuntee, itkee tyttö tuo,
+hänen jalkoihinsa vaipuu,
+vuoks' ei voiton, liekkuman;
+tahdotta kuin vaha taipuu
+varsi hennon, herpoovan.
+Ja niin levon lempeän onnea peittää,
+sen verhoksi vienoisen, himmeän heittää
+jo yö sulohuntunsa suojelevan.
+
+Myöhään nukkui leikkiin hellään,
+anivarhain valveill' on:
+siin' on hänen sydämellään
+armas vieras eloton.
+Huutain syöksyi syliin ruumiin —
+ei se herää! Viime tie
+eess' on, liekkeihin jo kuumiin
+jähmettynyttä viejät vie.
+Soi pappien hautausvirsi — hän juoksi,
+hän riehui ja riuhtoi ja riistihe luoksi.
+"Mit' etsit? Ken oot? Sijas täällä ei lie!"
+
+Heittyi huutain vihlovasti
+paareille: "Pois antakaa
+puolisoni! Haudast' asti
+hänet tahdon tavoittaa.
+Tuonko muodon jumalaisen
+tulla tuhkaks sallitaan?
+Mun hän, mun ol' ainokaisen!
+Yön, ah, yhden, autuaan!"
+Papit veisaavat: "Kannamme vanhan, kun vaivat
+niin vitkaan ja viipyen sammua saivat,
+ja nuoren jo ennen kuin aavistikaan.
+
+Näinp' on pappiesi tieto:
+Puolisos ei ollut tää.
+Lienet bajadeeri lieto,
+velvoitust' ei sulle jää.
+Kera ruumiin varjo vainen
+tuonen rauhaan vaeltaa,
+seurata vain miestään nainen
+arvon, velvoituksen saa.
+Pyhä soi surusoitto! Te nuor' elon rantain
+nyt kaune ja kaivattu, liekeissä kantain,
+oi taivaiset, luoksenne tallettakaa!"
+
+Tuska paisuu, sydänparkaa
+raastaa kuoro armoton;
+kädet ojentain hän karkaa
+kuumaan liekkikuolohon.
+liekeistäpä kalman lieden
+liitää jumal-sulho tuo
+lemmittynsä vienon vieden —
+sylitysten väikkyy nuo.
+Katuvaisia katsovat lapsia harhain
+iloll' Iäiset, heit' ylös taivaisten tarhain
+he kirkkauteen sylin hehkuvin tuo.
+
+
+
+
+PAARIA
+
+
+
+Paarian rukous
+
+
+Brahma, voimain herra suuri!
+Kaikkeuden lähde syvä.
+oikeuden alkujuuri!
+Rikkaat vainko tahtos hyvä,
+ruhtinaat, bramiinit loikin?
+Totta teithän apinatkin,
+meidät, polot paariatkin,
+hoippumahan raajoin hoikin!
+
+Halvat olemme ja hylyt,
+kaiken kiron, saastan saimme;
+muilla miss' ois turmat tylyt,
+sikiämme siinä vain me.
+Inhon, pilkan esineitä
+liemme ihmismitan mukaan,
+mutta sinä muista meitä,
+jonk' ei mittaa täytä kukaan.
+
+Kuule, Herra, suo mun kiittää
+lapsenas sua, siunaamanas,
+tai se synnytä, mi liittää
+sinuun minutkin. Sun sanas
+loihan bajadeereillekin
+jumalattaren. Ah, kerran
+kiittää mielisimme mekin
+moista ihmetyötä Herran.
+
+
+
+Legenda
+
+
+Veden noutoon puhdas, kaunis
+vaimo ylhän käy bramiinin,
+kunnioitetun, vanhurskaan,
+vakaan vaelluksessaan.
+Tuo jok' aamu raikkaan aarteen
+pyhän virran vettä — entä
+ruukku, amme? Niit' ei tarvis.
+Auvosydämen ja kätten
+hurskahien alamaisna
+aalto lieto ihanaksi
+kuultopalloks asettuu;
+tuonpa nainen riemurinta,
+puhdas, viaton ja vieno
+kotiin puolisolleen tuo.
+
+Astuu nainen aamuarmas,
+rukoellen Ganges-virran
+aallon kuultoon kumartuu:
+äkki-kuvastuspa kohtaa,
+taivaast' ylimmästä kiitäin
+hänen päänsä päällä väikkyy
+ihanaisin ilmestys,
+hahmo nuorukaisen ylvään,
+luojan kaunis alku-aatos,
+siinnyt rinnass' Iäisen.
+Tuota katsoi, tunsi tunteet
+hämmentävät syöksähtävän
+sydämensä syvimpään,
+katsoi kaunokuvaa, torjui
+silmistään, se palaa taas.
+Huumeessa hän hoippuu virtaan,
+käsin hapuilevin vettä
+ammentais, ah, eipä voi.
+Sillä virran pyhä laine
+liukuu pakoon, vierii pois,
+kurimusten kauhukuilut
+allansa hän näkee vain.
+
+Kädet vaipuu, askel pettää;
+kotipolku tuoko tuonne?
+Viivyntä vai pako parhain?
+Turha aatella, kun aatos,
+neuvo, apu tyrehtyy.
+Eteen puolison noin astuu,
+kohtaa katseen, tuomionsa.
+Tuomar' ylhä miekan tempaa,
+vaimon kummulle vie, kussa
+vuotaa veri velkapään.
+Voiko vastustella vaimo,
+puolustauta, puhdistauta,
+syypää, syystä tiedoton?
+
+Verimiekoin, miettehissään
+kotiin hiljaiseen bramiini
+palaa, kohtaa poikansa:
+"Kenen vert', oi taatto, taatto?" —
+"Naisen syyllisen!" — "Ei, ei!
+Viallisen veren laill' ei
+miekkaan hyydy se, vaan valuu
+tuoreena kuin haavasta.
+Äiti, äiti, tullos! Eihän
+väärin tehnyt taatto kuunaan;
+virka, mitä tekee nyt." —
+
+"Vaiti! Vait! Se äitis vert' on!" —
+"Kenen verta?" — "Vaiti! Vaiti!" —
+"Äitinikö verta ois!
+Mistä syystä? Mit' on tehty?
+Tänne miekka! Nyt se mull' on!
+Surmaa puolisos, mutt' älä
+äitiäni! Liekkeihin
+avionsa ainokaisen
+kanssa vaimo astuu, miekkaan
+poika uskollinen myötä
+äidin kalliin, ainoisen."
+"Malta, malta!" taatto huusi,
+"vielä ehdit, riennä, riennä!
+Vartaloon pää liitä, kosket
+miekallas, niin äitis elpyy
+askeleitas seuraamaan."
+Huohottain hän rientää, huomaa
+tyrmistyin päät kahden naisen,
+ruumiit maassa ristikkäin.
+Mikä kauhu! Mikä pulma!
+Äidin pään jo nostaa, suut' ei
+suutele hän kalmankarvaa,
+kiirein painaa pään nyt kaulaan
+ruumiin lähimmän ja siunaa
+miekallansa hurskaan työn.
+
+Nousee nainen jättihahmo. —
+Oman äidin kalliit huulet,
+yhä yhtä jumal-armaat,
+kauhun sanat virkkaa: "Voi,
+poika, poika! Malttaa mahdoit!
+Tuoll' on äitis ruumis, viereen
+viskattuna rikollisen
+naisen rietas pää, jonk' uhriks
+oikeuden valta vaati!
+Minut hänen ruumiiseensa
+ikipäiviks istutit:
+jumaliin nyt siirryn tahdoin
+viisain, teoin villityin.
+Pojan taivassynnyn hahmo
+silmiss' ihanaisna väikkyy;
+alas sydämeen jos astuu,
+velloo himonvimmaan sen.
+
+Aina palajaa hän, aina,
+aina nousee, aina vaipuu,
+himmenee ja seestyy jälleen:
+sääti Brahman tahto niin.
+Sääti kirjosulkasiiven,
+kirkaskasvon, sorjavarren,
+jumal-ainokaisen mulle
+koettajan, kiusaajan;
+ylhäältäpä kiusaukset
+käskemät käy jumalain.
+Niin bramiinitar ma, jonka
+pää on piiriss' ylhän taivaan,
+alaspainavan maan mahdin
+paariana tuta saan.
+
+Poika, taaton lohduks astu!
+Katumus teit' älköön synkkä,
+tylsä kaipuu korpeen viekö,
+korska pyynti pyhyyden;
+menkää kaikkiin maailmoihin,
+käykää halki kaikkein aikain,
+julistakaa: halvintakin
+kuulee Brahma korkeuden!
+
+Eipä kukaan hälle halvin —
+jäsenin ken raukein, rammoin,
+sieluin rikkiraastetuin,
+turvaa, toivoa ken vailla,
+paaria lie, lie bramiini,
+katseen korkeuksiin luo,
+kohta tuntee, kohta kokee:
+tuhat rauhan silmää tuikkii,
+tuhat korvaa kuulee siellä,
+mitään niilt' ei kätköön jää.
+
+Hänen istuimensa eteen
+nousen, minut nähdessään,
+hirmumuotoon muuttamansa,
+iki-säälistä hän itkee,
+hyväksenne tulkoon tuo!
+Hälle hellytellen haastan, —
+hälle vimmoin virkan julki
+kaiken, kuinka mieli käskee,
+kuinka rinnassani kuohuu.
+Mitä itse mietin, tunnen —
+olkoon iki-salaisuus."
+
+
+
+Paarian kiitos
+
+
+Brahma suur', oi tunnen, aavat
+maailmat sun kaikk' on luomas!
+Olet valtiaani, saavat
+avaran kaikk' armohuomas.
+
+Korvistas et tuhansista
+kurjalt' yhtään sulje; uuteen
+alennuksen uumenista
+synnytät meit' aateluuteen.
+
+Nähkää: naisen nosti kaipuu
+jumalihin tuskan alta.
+Häneen katseheni vaipuu,
+joll' on yksin voima, valta.
+
+
+
+
+
+
+ANTIIKKISEEN SÄVYYN
+
+
+
+
+PELTOMIEHELLE
+
+
+Siemenet kattaa kultaiset vako kuohkea, kerran
+kattehen raskaamman raukeat raajasi saa.
+Riemuin kynnä ja kylvä! Se maast' eloviljana versoo,
+toivopa haudankaan äärelt' erkane ei.
+
+
+
+
+ANAKREONIN HAUTA
+
+
+Hohtavi ruusut, viini on laakerin vyöttänyt, kyyhky
+kutsuvi kumppaniaan, sirkkojen soittelo soi!
+Tää mik' on hauta, min näin elon kauneudell' ikivallat
+verhosi kaikki? Se on hoiva Anakreonin.
+Nauttia onnekas laulaja sai kevätsään, suven, syksyn;
+suoja nyt kummuss' on talvien koskematon.
+
+
+
+
+SULOISET SURUT
+
+
+Pois, surut, karkotkaa! — Vaan kuolollist' yhä kansaa,
+ah, suru kahlehtii, vast' elon kanss' eroaa.
+
+Niin jos on, tulkaa, vallatkaa sydän tää, surut lemmen,
+siellä te vallitkaa, syöskää pois suku muu!
+
+
+
+
+SOINTUMATON PARI
+
+
+Eip' edes noinkaan taivahinen pari sointunut: Psykhe
+vanheni, viisastui, Amor on laps yhä vain.
+
+
+
+
+PUOLUSTUS
+
+
+Syytät naist', yhä häilyvän, suosivan yhtä ja toista!
+Lakkaa: häilymätönt' etsii miestä hän vain.
+
+
+
+
+ALPPIKUKKULA
+
+
+Eilen viel' oli ruskea pää, kuin kutrit on armaan,
+kaukaa jonk' ihanuus vienona viittoelee.
+
+Huippusi valkea varhain nyt hopeaisena hohtaa:
+loi lumet kiireelles myrskyten ylläsi yö.
+Nuoruus — vanhuuteen elo, ah, sen niin liki liittää
+kuin uni häilyvä vain eilispäivähän tään.
+
+
+
+
+DISTIKHON-SÄKEITÄ
+
+
+Soitto Apollon soi, tuhojousikin joikuvi, hurmaa
+paimenen, Pythonin surmaan suistavi hän.
+
+*
+
+Teittepä vaan majan mahtavan. Kuink' — isä laupias — häätyy
+harha nyt pois, kodin kun noin kuninkaallisen sai?
+
+*
+
+Säästävä moite mit' on? Se, mi pienentää viat, peittää?
+Ei, se, mi nostaa sun voi vian voittamahan!
+
+*
+
+Kyllyttää rehu tuo demokraattinen kohta jo lauman;
+soimehen, veikkaa lyön, on joku sull' ape uus.
+
+
+
+
+AMYNTAS
+
+
+Nikias, mies ylen oiva, sa lääkäri ruumihin, sielun,
+niin, kovin sairas lien, vaan apus ankara on.
+Neuvoa noudattaa, ah, multa jo raukeni voimat:
+yksinp' ystäväkin nyt minust' on vihamies.
+Kuin kumoaisinkaan sanas! Sen sanon itse ma kaiken,
+tuimemmin sanon kuin sun sanas kartteliaat.
+Vaan alas kallion kaltaalt', ah, vesi vinhana syöksyy,
+ei puron laineet voi hillitä laulelojaan.
+Ken rajumyrskyn kahlitsee? Meren aaltohon eikö
+pois sinikaareltaan korkea päiväkin käy?
+Niin ylt'ympäri luonto se lausuu: Myös sun, Amyntas,
+ylläs on ankarat lait valtojen vaskisien.
+Liennytä otsaltas rypyt, ystävä, kuule, mit' eilen
+tuolla mun oppia soi puu puron vierellinen.
+Ennen täynn' omenoit' oli, nyt joku ainoa; syynä
+köynnös on kukkea tuo, puun väkipaulojatar.
+Veitsen kiskaisin minä käyrän, viiltävän, silvoin
+virpiä, rönsyjä, pois puusta ne tempoelin;
+vaan heti kammahdin: syvä, haikea huokaus kuului,
+kuiskiva vaikerrus vaisujen latvojen soi:
+"Tarhasi tuttua uskollist' älä raatele, jolta
+niin monet nautinnot varhain poikana sait.
+Oi, älä raatele noin mua! Virvikön tuon tuhotessas
+mult' elon sun tyly työs, sun väkivaltasi vie.
+Hentoa enkö sit' itse ma hellien vaalinut? Eikö
+kuin omat mulle sen ois lehväset? Kuinka ma en
+lempisi tainta, mi vain mua tarviten varttani hiljaa
+voimin kaihoavin kietovi? Kas, tuhat on
+virpeä versoillut, tuhatt' on monen mont' elämääni
+tunkenut säikehiään, irtoamatt' ikinään.
+Mult' elatuksen vie, mitä tarvitsen ma, se nauttii,
+niin ydinvoimani, niin sieluni mult' imi pois.
+Suotta jo kostua vain koetankin, valtava juuri,
+ah, elinnestett' ei nostata puoliakaan.
+Vieras turmahinen, tuo rakkahin, ehti jo ennen,
+syyssadon voiman pois multa jo vei veronaan.
+Latvaan tuoreutt' ei tule lainkaan; korkeat kuihtuu
+tutkaimet, puron yll' oksa jo kuivunut on.
+Niin tuo paulojatar elon mairii mult', osan, onnen,
+pyrkivän voimani pois, toivoni mairivi pois.
+Tuntoni täyttää vain tuo kietoja, suo ilon kahleet,
+suo korut surmaiset versojen vierahien."
+Nikias, veitsesi pois! Oi, koitoa säästä, mi hiutuu
+lemmen hurmiohon, pakko on niin, halu niin.
+Kaikk' ihanaa on tuhlaus; suo ihaninta mun maistaa!
+Huoliko hengestään konsaan lempivä ken?
+
+
+
+
+VENEZIALAISIA EPIGRAMMEJA
+
+
+Noin mitä reutoo kansa ja kirkuu? Syödä se tahtoo,
+lapsia laittaa, myös ruokkia nuo, miten voi.
+Tuost' opi, kulkija, noin koton' itsekin tee! Yli siit' ei
+kiipeä ainoakaan, kuinka jos koittakohon.
+
+*
+
+Lahkoa kuin meren hiekkaa saa joka houre — on hiekkaa
+hiekka; sen helmi on, kell' ystävä mielevä on.
+
+*
+
+Maa alasinta ja valtias maan vasaraapa hän vastaa,
+kansa se keskell' on, kuin levy kupruelee.
+Voi levy-parkaa, jos sokot iskut vain sitä noin näin
+kolhivat, valmiiks ei konsaan kattila käy.
+
+*
+
+"Nouse jo!" Hiljaa! Anna mun nukkua! Syy mikä tääll' ois
+valvoa? Laaja jos on vuode, ah, tyhjä se on.
+Nummet on Sardinian, kuss' yksin nukkunet, tarhat
+Tiburin, kuss' unet pois armahin kuiskaelee.
+
+*
+
+Löysikö harras tuo pyhimystään toiviolainen?
+Kuulla ja nähdäkö sai ihmehien tekijää?
+Ei, hänet aika jo vei, vain jäännös jäi joku talteen,
+kallon, luunikamaa vain pari nähdä sa voit.
+Toiviotiellä me kaikki Italian etsijät käymme:
+palvotut luumurut on riemuna uskovien.
+
+*
+
+Hauskaa on runotyö; kovin kallis vain huvi: kasvaa
+kirja, sekiinit sen kiireemmin hupenee.
+
+*
+
+Vieroin aina, jos kuuluttaa vapautta ken alkoi;
+näät oma valtapa vain häll' oli pyytehenään.
+Mont' unes on vapauttaa — myös monen orjako olla!
+Saat tuta: vaaraton ei leikki se lie. Koe vain!
+
+*
+
+Kohtalo mulle mit' aikoo? Tuot' ylen uskaliast' ois
+tutkia; paljoakaan näät monest' eipä se tee.
+Aikoi kai runoniekkaa — ehk' ois luontunut aie,
+ellei kieli jo ois estäjä voittamaton.
+
+*
+
+Päivä kun kolkkoja hetkiä vain suo peittyen pilviin,
+kuink' ilon-äänetön koht' on joka polku ja tie!
+Kun sade kulkijan saavuttaa, miten armahan suojan
+maatalo suo! Sulo-unt' yön vihasäälläkin suo!
+Taaspa jo saapuvi Koitar; pois pian häätele pilvet
+otsaltas, ole sees, kuin emo luontokin on.
+
+
+
+
+BAKIIN ENNUSTUKSIA
+
+
+Muureja sortuvan nään ma ja muureja nousevan, täällä
+paljon vankeja nään, vankeja tuolla. Se lie
+maa tämä siis iso vankila vain; vapauttapa nauttii
+houru, ken kahleet voi kantaa seppelinään.
+
+*
+
+Taivaat aukenevat, sade lankee, kalliot, nurmet
+kastavi, muurit, puut huuhtovi, holvaelee.
+Päivä kun paistaa taas, kivist' äkkiä siunaus haihtuu,
+vain elävillepä jää antimet taivahiset.
+
+*
+
+Tiukuja kuulen; hilpeät reet ohi helkkyen rientää.
+Turhuus teiskuvi siell', ei vilu taltuta ees!
+"Tiukuja kuulet? Korvissas oma viittasi, luulen,
+heilunut hiljalleen uunin luona se lie."
+
+*
+
+Lintu, kas, puuhun puusta se lentää, marjoja maistaa,
+nokkivi ehtimiseen. Vain kysy, kai kehu-suin
+Mille se raksuttaa, miten ilmi se korkean luonnon
+uumenien ihanain ihmeet nokkinut on.
+
+
+
+
+MIETELMÄSARJASTA NELJÄ VUODENAIKAA
+
+
+Vain tajun muoto, sen tunnen, on aika, on paikka, kun armaan
+kanss' iki-äärettyys näät sulo soppi on tää.
+
+Työläs on taipumus voittaa, vaan kera jos vähitellen
+tottumus juurtuu myös, niin se on voittamaton.
+
+On tosi rakkaus vain se, jok' on sama ainian, sille
+kaikki jos suodaan tai kaikki jos silt' evätään.
+
+Virkkoi Kauneus: "Miks, oi Zeus, olen kuihtuva?" — "Katsos,
+vain elon kuihtuvan soin kukkia", vastasi Zeus.
+
+Kuuli sen lempi, ja kuuli sen kukkaset, kaste ja nuoruus,
+eest' ikivaltiahan itkien lähtivät pois.
+
+Marjoja poimii mies elon puust', omenoinapa onnen
+ei moni oksallaan hohtele, houkuta luo.
+
+Säätele valtikan all' elo, toimi ja työ, kera Muusain
+armas, vallaton vain Amor leikkiköhön!
+
+Vain kokonaisuuteen pyri! Siksi jos itse et kehkee,
+kuin jäsen toimelias jää sitä palvelemaan.
+
+Keksiä itse on suurta, mut onnekas keksimä toisen,
+jonk' iloll' oivallat, yht' omas eikö se ois?
+
+Nuort' iloll' etsii vanha ja vanhaa nuori, mut yhteen
+intopa voimakkain ain' ikävertoja vie.
+
+Mielees arvokkaan kuva talleta! Kautt' avaruutten
+tähtinä loistamahan luonto ne kylvänyt on.
+
+Ihminen onnekkain? Se, ken arvaa ansiot toisen,
+riemut vierahien nauttia voi ominaan.
+
+Paljon tuo sekä vie ajan virta, mut ain' omas olkoon
+kiintymys oivinten, riemusi, rikkautes.
+
+Aatteilunne jos oivaltais ihanteet iki-ylhät,
+luonto se ansaitun arvon teiltäkin sais.
+
+Niin, ketä uskoa? Sen sanon, vilpitön ystävä: usko
+vain elämää; syvä niin muu sana, saarna mik' ois?
+
+Ennen turmiokas tosi kuin etu hankkima harhan.
+Haavoja jos tosi tuo, lääkitä myös se ne voi.
+
+Haittako harhast' ois? Ei aina! Mut harhaelusta
+aina on. Kuink' iso, tien päässäpä ilmi se käy.
+
+Lapset vieraat ei ole rakkaat kuin omat kuunaan;
+harhapa, laps oma, niin kasvanut on sydämeen.
+
+Pois samankaavaisuus, vaan korkein kaavana kunkin!
+Siis miten? Määränä sull' itsesi täyttymys on.
+
+Aistia miks ylen harvoin on neron myötä? Se voimaa
+säikkyvi, suitsiin taas ei nero suostua voi.
+
+Jatkaa maailmaa ei järkevät voi esitelmät,
+synnytä myös ikin' ei taiteen luomiakaan.
+
+Korkean alhaiseen miten mieless' ihmisen liittää
+luonto? Se turhuudell' iskostaa loman tuon.
+
+Joukkoa tuntehikasten en kuunaan uskonut; niistä
+kehkee, niiksi kun käy, kehnoja veikkoja vain.
+
+Ken joka säädyss' on valiostoa? Mies tasapainoon
+taipuva ain', alun jos minkäkin ottanut ois.
+
+Ken jäsen arvokkain on valtion? Porvari oiva;
+muoto mi konsaan lie, aines on hän valioin.
+
+Taito jos ylhääll' ei asu, alhaall' ei hyvä tahto,
+niin väkivalta jo lait purkavi, lausuvi myös.
+
+Näin tasavaltoja, oivin on niistä se, miss' etu ei, vaan
+taakka ja työ osa on valtaa hoitavien.
+
+Koht', edun jos kukin vain oman tuntee, myös edut toisen
+tunnustaa, alull' on rauha jo ainahinen.
+
+Ken toki tyytyisikään vain ansaittuun osahansa?
+Niinp' iankaikkinen teill' on sodan aihe ja syy.
+
+Paatuvi yksilö, julki jos soimaat, paatuvi joukko,
+jos sitä kiitellet julki sa joukkona vain.
+
+
+
+Talvi
+
+
+Laine on lattia, veet silosiltana. Näyttämö uusin
+äyrähien lomass' on päivän-loistehinen.
+
+On kuni unt' ihan ois! Kuvakarkelo tuoll' elon kaiken
+viehkeä, vallaton käy, tottakin on vakavaa.
+
+Vuossadat näimme me noin jääjähmeät, tunne ja järki
+vain syvä-uomissaan soljuen kuin uness' ui.
+
+Pinta se vain radat kaikk' elon kiertävät, kaartavat määrää;
+lie silo, vaarojen ken vaanivan aattelikaan!
+
+Kilvaten toinen toist' yhä etsivi, väistävi; kaikkein
+saartaja turvainen tuo tasatanner on vain.
+
+Vilskuen liukuu kaikk' ohi, mestari, oppilas innoin,
+myös väki muu, välimaa, keskuskerta jok' on.
+
+Näyttää saa joka mies, mihin pystyy; moite ja kiitos
+estää ei tätä voi, tuot' ei määrähän vie.
+
+Nälvijät mestarien, hutiluksien huutajat kunp' ois
+vimmaa täynn' avutont' ääress' ähkyen nyt!
+
+Oppilas, emmit, liukkaampaa sinä kalvoa kartat.
+Malttia! Kerran kai myös radan riemu sa liet.
+
+Varma et viel' ole, vaan siro mielisit olla jo? Turhaan!
+Voiman valmihin vain verhona viehätys on.
+
+Langeta kuolollisten on kohtalo, alkajan niinkuin
+mestarin; tällepä on vaaraisampi se vain.
+
+Jos radan reippahin kaatuu, soi remu rantojen, on kuin
+kooll' olutpäin, savusuin voitetun ilkkujat ois.
+
+Liukuos vain ilomiell', avuks alkajan käy, ihaellen
+katsele mestarihin, nauttios päiväsi noin.
+
+Kas, kevät kerkee taas; jääkanttaan virta jo kalvaa,
+ylt' yhä armaamman auringon terä syö.
+
+Poissa jo on suku tää, menojaan meni kirjava seura;
+laivuri tai kalamies taas peri vellovat veet.
+
+Jääteli mahtava, vain alas ui! Jäälauttana jollet,
+niin meren saavuttaa kai pisaroina sa voit.
+
+
+
+
+
+
+ERIAIHEISIA RUNOJA
+
+
+
+
+TALVINEN HARZIN-MATKA
+
+
+Kuin kotka
+päällä aamupilvien sankkain
+lepää lentimillään
+tähyillen riistaa,
+niin lauluni väikkyköön.
+
+Sillä jumaliss' on
+jo ennakolta
+säätty kunkin tie,
+jota onnekas
+pian rientää riemuisaan
+päämäärään;
+vaan kenen kouristaa
+sydänt' onnettomuus,
+hän turhaan riuhtoo
+vaskisen paulan
+pakkoa vastaan,
+jonk' auki kerran, silti tuima,
+viikate lyö vain.
+
+Salo-jylhikköihin
+villiriista vetäytyy,
+ja varpusten kanssa
+rikkaat jo kauan sitten
+suo-mataliinsa vaipuivat.
+
+Helppo on vaunuja saattaa,
+joit' Onnetar ohjaa,
+kuin seurue verkkainen,
+kun ruhtinas toivottu saapuu.
+
+Vaan ohess' outo ken on?
+Hänen polkunsa viitaan peittyy,
+takana oksat
+taas taipuvat yhteen,
+nurmi nousee jälleen,
+hänet nielee tyhjyys.
+
+Ah, ken vaalii sen tuskat,
+jolle palsami myrkyksi muuttui?
+Joka ihmisvihaa
+lemmen runsaudesta joi?
+Ylenkatsottu ensin, ylenkatsoja:
+hän salaa pois
+oman arvonsa kalvaa
+ikinälässä itsekkyyden.
+
+Sävel psalttarillas jos on,
+Isä rakkauden, jota voi
+hänen korvansa kuulla, niin
+hänen virvoita sydäntään!
+Avaa sumennut katse
+näkemään tuhannet lähteet
+vieressä janoavan
+erämaassa!
+
+Sa, joka riemuja paljon luot,
+kullekin kukkuramäärin,
+pyyntikumppanit siunaa
+riistan jälkiä rientäissään
+surmaamis-ilon, -innon
+nuorekkaall' ylimielellä,
+myöhäiset kostajat kiusan,
+jota turhaan jo vuosia torjui
+korennollaan maamies.
+
+Mut yksinäisen ylle
+kudo kultapilves!
+Talvivihreällä kiedo,
+kunnes kukkivi ruusu taas,
+sa laulajas kosteat kutrit,
+oi lempi!
+
+Soihtusi kajastelulla
+hänt' ohjaat
+kautt' öisten kaalamojen,
+yli pohjatonten teiden
+autiomailla;
+kera koin tuhatvälkyn naurat
+hänen sydämehensä!
+
+Kera kirpeän myrskyn
+viet hänet korkeuksiin;
+talvivirrat vuorilta vyöryy
+hänen virsihinsä,
+ja alttari kiitoksen armaan
+on hälle peljätyn huipun
+kinospeittoinen kiire,
+jonka henki-jonoin
+seppelöi aavistavat kansat.
+
+Povin tutkimattomin väikyt,
+iki-salainen, julkinen,
+yli maailman imehtivän
+sa pilvistä katsot
+ihanuutta sen valtakuntain,
+jota vierellisten veljies suonten
+voimalla virvoitat.
+
+
+
+
+KYYTIMIES KRONOKSELLE
+
+
+Vinhemmin, Kronos!
+Pois täryhölkkä tää!
+Vuort' alas matka vie;
+ilkeästi velloo
+päätäni nytkytys moinen.
+Hei, yli kivien, kuoppain,
+kuinka jos heitelköön,
+rientäen elämän keskeen!
+
+Taas jo raskas
+puuskutus, ponnistus
+vuort' ylös käymäjalkaa!
+Vauhti virkku, ei verkka siis
+huipulle pyrkien, toivoin!
+
+Aava, korkea, ihana
+katse elämän piiriin!
+Vuorelta vuorelle
+väikkyy iäinen henki,
+iäisen elämän aavistus.
+
+Katos varjoisa syrjään viehtää,
+neito myös
+kynnyksellä sen, katseessaan
+vieno virvoitus-lupaus.
+Elvytä mieles! — Mullekin, neito,
+kuohuva juomasi, katsees
+raikas, terveystenhoinen!
+
+Pois taas, rientäen pois!
+Päivä jo painuu!
+Ennenkuin yö vilu yltää,
+suo-usvat vanhusta vavistaa,
+hampaaton leuka louskuu
+ja raihnaat luut lotisee;
+
+viime säteestä päihtyvin päin,
+silmissä tulvivain
+tulimerten kuohu — niin
+minut häikäisty, huumattu vie
+yötumman Tuonelan portin taa!
+
+Torvea toitota, kyytimies,
+ravin rientäissä raikuvan,
+jotta kuulisi Orkus: me tullaan,
+jo meit' ovell' ottais
+sen valtias auliisti vastaan.
+
+
+
+
+VAELTAJAN MYRSKYLAULU
+
+
+Ketä et sä hylkää, genius,
+hänen sydämeensä ei henkää
+sade hirmua, myrsky ei.
+Ketä et sä hylkää, genius,
+sadepilvi jos pieksää,
+raemyrsky lyö,
+hän vastaan laulaa
+kuin leivo,
+sa lentäjä taivaan.
+
+Ketä et sä hylkää, genius,
+tien liejusta nostat sen
+kuin liekkisiivin;
+hän vaeltaa
+kuin kukkasilla
+yli Deukalionin tulvaliejun.
+Pythonin surma, kevyt, suuri,
+Pythios Apollo.
+
+Ketä et sä hylkää, genius,
+sen uinua untuvasiipes
+levität kalliolle,
+suojelet sulkasillas
+lehdon kuutamoyössä.
+
+Ketä et sä hylkää, genius,
+lumituiskussa hänet
+lämpimästi verhoot;
+mua lämpöön vetävät muusat,
+lämpöön vienot khariitit.
+
+Liki leijailkaa, te muusat,
+te khariitit!
+Siinä vesi, siinä maa
+ja poika veden ja maan,
+jonk' yli ma vaellan
+kuin ikivallat.
+
+Te olette puhtaat kuin vetten sydän,
+te olette puhtaat kuin ydin maan.
+Mua saatatte väikkyin, ja minä väikyn
+yli veen, yli maan
+kuin ikivallat.
+
+*
+
+Hän palajaako,
+tuo pieni, tumma, touhukas maamies?
+Hän palajaako, vartoin
+sun lahjojas vain, isä Bromius,
+tulen lämpöä leimuavaisen?
+
+Hän rohkeana palaa!
+Ja minä, saattama teidän,
+te muusat ja khariitit kaikki,
+jota vartoo kaikki, mit' ikään,
+te muusat, khariitit,
+auvoa seppelöivää
+elon juhlariemuksi loitte, ma allapäin
+palajanko?
+
+Isä Bromius!
+Genius olet,
+vuossadan genius,
+mitä Pindarolle
+ol' innoitus sisin,
+mitä maailmalle
+on Phoibos Apollo.
+
+Voi! Voi! Sisin innoitus,
+sielunlämpö,
+keskipiste!
+Hehkuos kohti
+Phoibos Apolloa;
+tai hänen silmäinsä
+ruhtinaskatse
+kylmänä vain sivu liukuu,
+kademieltä nostain
+lujan setrin lehvillä lepää,
+vihannoidakseen
+jotk' ei sitä kaipaa.
+
+*
+
+Miks sinut viimeksi lauluni mainitsee?
+Sinut, josta se alkoi,
+sinut, johon se päättyy,
+sinut, josta se kumpuaa,
+Juppiter Pluvius!
+Sua, sua lauluni vuotaa,
+ja lähde Kastalian
+sivusuonena soljuu
+levoss'-istujain iloksi,
+kuolollis-onnekasten;
+siit' etäällä minut
+sa tavoitit, peitit,
+Juppiter Pluvius!
+
+Ei jalavan varjoon
+sun nähnyt saapuvan luo,
+kyyhkypari hellitty
+käsivarrellaan,
+pään seppeleenä hempeät ruusut,
+kujemieli, kukka-auvoinen
+Anakreon,
+sun, myrskyhuokuinen jumaluus.
+Et poppelilehdossa
+rannalla Sybariin,
+auringonpaisteisella
+et otsalla vuoren
+tarttunut häneen,
+kukkia-laulavaan,
+hunaja-huuliseen,
+leppeästi viittovaan
+Theokritoon.
+
+Kun raikuen rattaat
+kiistämöllä kiitivät,
+ilmoille lensi
+voiton-intoisten
+ajosulhojen ruoskanpauke,
+pöly ryöppysi, silloin
+kuin vuorelt' alas laaksoon
+raetulvan raivo
+vaaroihin, Pindaros, sielusi hehkui.
+Uljuutta. — Hehkui? —
+Sydän parka!
+Kummulle tuonne,
+taivaan vallat!
+se hiukka hehkua,
+ett' asuinmajaani tuonne
+ma kahlaan.
+
+
+
+
+KOTKA JA KYYHKY
+
+
+Tähyillen riistaa nuori kotka
+nous ilmaan;
+vaan rammaks siiven oikean
+silt' erämiehen nuoli viilsi.
+Se syöksyi myrttilehtoon, ruokanaan
+on kolme päivää vaiva vain,
+ja tuskaa värjyy
+se halki kolmen pitkän yön,
+vie tuskat vihdoin
+kaikk'-elvyttävän luonnon
+loputon palsami.
+
+Se ryömii pensaspiilostaan,
+levittää siivet — ah!
+poisleikattu on lentovoima —
+se vaivoin laukuilee
+maavarassa vain,
+totellen halpaa riistan nälkää,
+puron parraskallion
+jää nyppylälle surren;
+se katsoo tammen latvaan
+ja taivahalle,
+ja kyynel täyttää silmän ylvään.
+Niin myrttilehvikosta leikitellen
+lehahtaa kyyhkypari,
+puron partaan kultahietikolla
+ne nyökytellen käyskelee
+ja kuhertaa: kur-kur;
+punervat silmät pälyilee
+ja huomaa huoleen-vaipuneen.
+Uteliaasti tuttuillen koht' uroskyyhky
+levähtää lähipensaaseen, sielt' outoon
+luo katseen omahyväis-suopean:
+"Suret", maikailee se,
+"pois huolet, ystävä!
+Kaikk' eikö ehdot onnen rauhaisan
+tääll' ole sulla?
+
+Sun ilos eikö lehvä kultainen,
+mi päivän hehkun hillitsee?
+Päin paistett' ilta-auringon
+puron sammalnukka-partaalta
+sa etkö nosta rintaas?
+Sua kasteraikkaat kutsuu kukkatiet,
+suo marjavehmastoin
+suur' yltäkylläisyys
+ravinnon auliin, janos vienon
+hopealähde virvoittaa.
+
+Tosi onni, ystäväiseni,
+on tyytyväisyys,
+ja tyytyväisell' aina
+on yllin-kyllin."
+"Oi viisaus!" virkkoi kotka, itseensä
+syvemmäs syvän vakavana vaipuu,
+"oi viisaus! Kuin kyyhkynen sa haastat".
+
+
+
+
+PROMETHEUS
+
+
+Peitä taivaas, Zeus,
+pilvi-usvaan
+ja voimaas, kuin piltti,
+jok' ohdakkeita hosuu,
+koe tammiin ja kukkuloihin!
+Mun maani mulle
+sun jättää täytyy
+ja majani, jot' et sa rakentanut,
+ja lieteni,
+jonka hehku
+käy kateeksi sulle.
+
+En tunne auringon alla
+kurjempaa kuin te, jumalat!
+Viheliäisesti uhriveroin
+ja rukoushuuruin
+te ruokitte rukkaa
+majesteettianne
+ja nääntyisitte, jos puuttuis
+lapset ja kerjääjät,
+toivovaiset houkot.
+
+Kun viel' olin lapsi
+enkä tiennyt mistään,
+loin eksytetyt silmäni aurinkoon,
+kuin korva korkeudessa ois
+valitukseni kuulemaan,
+sydän, omani lainen,
+polon-alaista armahtamaan.
+
+Ken mua auttoi
+Titaanein ylimieltä vastaan?
+Ken pelasti kuolosta,
+orjuudesta?
+Etkö kaikkea tehnyt sa itse,
+pyhä, hehkuva sydän?
+Ja hehkuit, sa herkkä, nuori,
+petetty, kiitosta pelastetun
+pilvissä-nukkujalle!
+
+Sua kunnioittamaan minä? Miksi?
+Lievititkö tuskia kuunaan
+sa raskautetun?
+Viihdytitkö kyyneltä kuunaan
+sa ahdistetun?
+Mua mieheksi takonut eikö
+kaikkivaltias aika
+ja ikuinen kohtalo,
+valtiaat mun ja sun?
+
+Vai kuvittelitko,
+ett' elämää vihaisin ehkä,
+piilisin korpiin,
+kun kypsyneet ei
+kukkais-unet kaikki?
+
+Tässä istun, ihmisiä muovaan
+kuvani mukaan,
+sukukuntaa kaltaistani,
+suremaan, kärsimään,
+nauttimaan, riemuitsemaan
+ja uhmaamaan sua, niinkuin
+ma uhmaan!
+
+
+
+
+GANYMEDES
+
+
+Heloss' aamun kuinka
+mua hehkuen kohtaat,
+kevät, sa armain!
+Tuhatkertaisin lemmen auvoin
+sydämeeni tulvii
+sun ikuisen lämpös
+pyhä tunne,
+sa iki-ihanainen!
+
+Sinut jospa kietoa vois
+käsivarsi tää!
+
+Ah, sun parmahilles
+painun ma hiutuin,
+ja sun kukkas, ruohos, ne mun
+sydämelleni kurkoittuu.
+Sa poveni polttavaista
+janoa vilvoitat,
+vieno huomentuuli,
+satakielen lempivä kutsu
+tuolt' utulaaksosta mulle soi.
+
+Ma tulen, tulen!
+Minne? Ah, minne?
+
+Ylös! Ylös on into.
+Pilvet ne leijuu
+likemmäs, pilvet
+painuu luo ikävöitsevän lemmen.
+Tänne! Tänne!
+Helmaanne heittyin
+korkeuteen!
+Sylin kietovin, kiedotuin!
+Ylös povelle sun,
+ikilempivä isä!
+
+
+
+
+IHMISEN RAJAT
+
+
+Pyhä iki-taatto
+kun ilmoilta maille
+tyvenellä kädellä
+vyöryvistä pilvistä
+siunaavat salamat
+kylvää, ma suutelen
+valtiasvaipan
+alinta poimua,
+povessa hartaus
+ja lapsen pelko.
+
+Näät kera taivaisten
+älköhön kilpaan
+ihminen käykö.
+Jos korkealle
+hän kohoo
+ja tähtiin päälaki tapaa,
+turhaan hapuelee
+nojapohjaa anturat altaan,
+ja leluna häälyy
+hän tuulten ja pilvein.
+
+Jos lujin, luisevin
+raajoin hän seisoo
+perustalla varmalla
+maan ikivankan,
+hän itseään
+ei edes tammeen,
+ei viininvirpeen
+verrata taida.
+
+Mikä eroittaa
+jumalat inehmoista?
+Käy monet aallot
+eell' ikivaltain,
+ikuinen virta:
+meidät aalto nostaa
+ja ahmaa aalto,
+ja me uppoamme.
+
+Kehä pieni äärtää
+elomme kaiken,
+ja sukupolvi polveen
+liittyvi, kestäen
+kehkee elämän
+loputon ketju.
+
+
+
+
+JUMALALLINEN
+
+
+Jalo, avulias, hyvä
+ihminen olkoon!
+Sillä se vain
+eroittaa hänet
+olennoista kaikista
+tuntemistamme.
+
+Terve, te ylhemmät
+olennot oudot,
+te aavistamamme!
+kaltaisenne hän olkoon;
+opettakoon esimerkillään
+uskomaan teihin.
+
+Sillä tuntoa vailla
+on luonto:
+hyville, pahoille
+aurinko paistaa,
+ja rikolliselle
+kuin kunnokkaimmalle
+kuultaa kuu sekä tähdet.
+
+Tuulet ja tulvat,
+ukkoset, rakeet
+kohisten kulkevat,
+tempaavat saaliiksi,
+kiitäen tietään,
+vain kenen sattuu.
+
+Niin myös sokko onni
+keskellämme haparoi,
+konsa poikasen kiharpään
+viattomuuden,
+konsa kaljun syyllisen
+päälaen kohtaa.
+
+All' ikuisten, vaskisten,
+suurten lakien
+kaikkien täytyy
+olemisensa
+kehä kiertää loppuun.
+
+Vain ihminen yksin
+mahdotonta mahtaa:
+hän tutkistelee,
+valikoi, tuomitsee;
+hän tuokiolle
+voi kestoa antaa.
+
+Hän yksin saattaa
+palkita hyvän,
+rangaista pahan,
+parantaa, pelastaa,
+kaiken harhaavan, häilyvän
+hyödyksi kiintää.
+
+Ja me kunnioitamme
+kuolottomia,
+kuin ihmisiä olisivat,
+suuressa tekisivät,
+mitä pienessä tekee
+tai tekisi parhain.
+
+Jalo, avulias, hyvä
+ihminen olkoon!
+Väsymättä vaalikoon
+hyödyllistä, oikeaa,
+noitten esikuva olkoon
+olentojen aavistamaimme!
+
+
+
+
+IHMISTUNTO
+
+
+Jumalat, ah, aavan taivaan
+vallat suuret, soisittepa
+meille vakaan mielen, vahvan
+uskalluksen päällä maan:
+laupiaat, oi, teille ylhän
+taivaamme me jättäisimme.
+
+
+
+
+KOHTALO
+
+Charlotte von Steinille
+
+
+Syvän katseen aikaan tulevaiseen
+luoda aavistain miks annoitkaan,
+lempeemme et, onneemme et maiseen
+autuaasti luottaa konsanaan?
+Nähdä sydämehen toinen toisen
+tunteet, kohtalo, miks annoitkaan,
+kaiken oudon, sekasokkeloisen
+alle suhteeseemme tosimpaan?
+
+Ihmistuhannet, ah, touhuin inhoin
+tuskin tuntee omaa sydäntään,
+tuskan viemät ees-taas puuskin vinhoin,
+viittomatta toivon, määränpään,
+taas jo riemastuin, kun nopsaan paistaa
+arvaamatta ilon aamukoi;
+vain me raukat rakastavat maistaa
+onnen onnea tuot' emme voi:
+empiä vain, ymmärtää ei toistaan,
+nähdä toisess' oma haave vain,
+elää haaveonnen-aarnioistaan,
+haave-vaaroissakin haihattain.
+
+Miekkoinen, ken tyytyy unten teille,
+kell' ois tuulta tyhjää aavistus!
+Todeks unen, aavistuksen tietää meille
+joka katse, joka kohtaus.
+Mitä meille aikoo, sano, millä
+meidät kahlehti näin kohtalo?
+Olit ammoin, ajoill' etäisillä
+sisar sieluni tai puoliso.
+
+Tunsit joka juonteelt' olentoni,
+kuulit, kuinka herkin hermo soi,
+katseell' yhdellä näit, kunne moni
+kuolevainen kurkistaa ei voi;
+veren polttoon vihmoit vilvoitusta,
+harhariennon, riehun taltuttain,
+levon, rauhan rinnan raatelusta
+syliss' enkel-armahassa sain;
+helposti kuin taikaan vankis taipui,
+viehkeäks sait päivän vierivän.
+Ah, mit' autuuden ois vertaa tuon, kun vaipui
+jalkoihisi kiitollisna hän,
+sydämelläs sydän sykki paisuin,
+tunnon hyvän hellä silmäs toi,
+selkeni jok' aisti, verten raisuin
+viihtyi kaipaus, mi kapinoi.
+
+Muisto kaiken tuon viel' aikain takaa
+väikkyy kiehtoin sydänt' empivää,
+sisinnä soi sama vanha totuus vakaa,
+tila uus on tuskaa kipeää.
+Meille jäi vain varjo-elo vajaa,
+valju kirkkainkin on kevätkoi.
+Onnekkaat — vaikk' ahdistaa ja ajaa,
+muuttaa meitä kohtalo ei voi.
+
+
+
+
+ARISTELEVALLE ARMAALLE
+
+
+Tuon näitkö pomeranssin,
+se vielä puussa riippuu;
+jo maaliskuu on mennyt
+ja kukat uudet uhkuu.
+Puun luo, sen alle astun
+ja lausun: "Pomeranssi,
+sa kypsä pomeranssi,
+sa armas pomeranssi,
+sua puistan, kas, sua puistan,
+oi, vieri helmaani!"
+
+
+
+
+PYYNTÖ
+
+
+Oi kaunis neitonen,
+sa tummatukkainen,
+jok' astut akkunaan
+ja parvekkeelle käyt!
+Ja suotta käytkö vain?
+Oi, jos mua vartoisit,
+jos salvan siirtäisit,
+kuink' oisin onnekas,
+kuin luokses kiitäisin!
+
+
+
+
+NOUSEVALLE TÄYSIKUULLE
+
+
+Heti aiotko mun heittää?
+Lähell' äsken loistit niin!
+Sinut pilviseinä peittää,
+piilet olemattomiin.
+
+Toki huoleeni kuin tähti
+viime kulmas pilkoittaa,
+armaan, vaikka kauas lähti,
+lempivän mua ilmoittaa.
+
+Ihanaks siis ilmaan laajaan
+seesty, loista! Vaikka lyö
+sydän tahtiin tuskan-taajaan,
+ylen autuas on yö.
+
+
+
+
+SULHANEN
+
+
+Yön helmass' uinuin, valvoi unta vailla
+vain sydän lemmentäys, kuin päivä ois;
+nous aamu, tuntui vain, kuin yö ois mailla;
+sen kaikki tuomat mitä mulle tois?
+
+Ne tuoneet armast' ei — kaikk' aherruksen,
+työn hellehetket innoitti hän vain.
+Mink' ilta vilvas soikaan virvoituksen!
+Kuink' elvyin, ihanaisen palkan sain!
+
+Jo painui päivä, liittyi käsi käteen,
+kun viime katseen siunaavan se loi,
+ja luki silmä silmän kirkkaan säteen:
+vain toivo, idäst' uusi koittaa koi!
+
+Yön helmass' uni vie, kun tähdet paistaa,
+ovelle armaan lepokammion.
+Myös mun siell' olkoon suotu lepo maistaa!
+Kuink' elo onkin, oi, se hyvä on.
+
+
+
+
+SYDÄNYÖN AIKAAN
+
+
+Ma sydänyöllä hiivin, piltti pieni,
+ain' arastellen ohi kirkkomaan
+kotiini, pappilaan; mutt' ylle tieni
+niin kirkkaat tähdet syttyi kiilumaan,
+ah, sydänöin.
+
+Kun sitten kullan luo jo kulku vei mun,
+vei, veti tenho väkivoimainen,
+niin alla tähtien ja pohjan leimun
+join mennen, tullen mettä autuuden,
+ah, sydänöin.
+
+Kuu täysi kunnes vihdoin kuulsi julki
+ja heljän loiston loi yön hämäriin,
+myös aatos altis, herkkä, nopsa kulki
+niin kauas menneisiin ja vastaisiin,
+ah, sydänöin.
+
+
+
+
+AINA JA KAIKKIALLA
+
+
+Painu kuilu-öihin jylhiin,
+nouse ilman pilviin ylhiin,
+runotar sua laakson tuoksuin
+kutsuu, viehtää virran juoksuin.
+
+Koht' uudet laulut laulattaa
+jok' uusi umppu raikas,
+ja vuodenajat palajaa
+pois virratessa aikas.
+
+
+
+
+VAELLUSLAULU
+
+
+Vuori vuorelt' ilmain teitä,
+halki laaksoin laikahtaa
+niinkuin laulun säveleitä,
+soi kuin siipein huminaa.
+Vaatii vaisto, matkan myötä
+riemuin seikat selkenee;
+elos olkoon tointa, työtä,
+rakkaudella se tee.
+
+Sillä katkaistu on kanta,
+loukattu on luottamus;
+outo eess' on ilmanranta,
+vaiheinensa vaellus,
+näin kun koidon lesken lailla
+häädyn eroon haikeaan,
+kanssa tuon, en tään, kun vailla
+valkamaa vain rientää saan.
+
+Irti maasta! Rohkein rinnoin
+reipas matka maailmaan!
+Pää ja käsi tarmoin, innoin
+kaikkiall' on kotonaan.
+Mielest' eikö huolet lentäis,
+missä päivä leimuaa?
+Jotta kaukomielin mentäis,
+siksi niin on suuri maa.
+
+
+
+
+TORNINVARTIAN LAULU
+
+
+Sain katsojan mahdin,
+maan armaan ma nään.
+Ma valvon ja vahdin,
+ma torniini jään.
+
+Nään kunnaat ma koiton,
+nään tähdet ja kuut,
+nään metsikön loiton,
+sen kauriit ja puut.
+
+Kaikk' kauneus pukee
+ne loppumaton.
+Sen sieluni lukee
+ja lumottu on.
+
+Mit', auvoiset silmät,
+te näittekin vain —
+niin kaunista sentään
+ma katsoa sain.
+
+
+
+
+
+
+TAIDE
+
+
+
+
+VAELTAJA
+
+
+Vaeltaja:
+
+Jumalan siunaus sulle,
+nuori vaimo, ja poikaselle,
+joka rintaas juo!
+Tähän juurelle kallion
+jalavan varjoon salli
+mun taakkani heittää,
+luonasi levähtää.
+
+Vaimo:
+
+Mikä toimi käskee
+sua helteessä päivän
+pölypolkuja käymään?
+Kannatko kaupungin rihkamaa
+ympäri maata?
+Hymyilet, vieras,
+kun kyselen moista?
+
+Vaeltaja:
+
+En kanna kaupungin rihkamaa.
+Ilta jo viilenee;
+näytä mulle lähde,
+josta juot,
+armas nuori vaimo!
+
+Vaimo:
+
+Ylös kalliopolkua tuonne.
+Edell' astu! Pensaikon
+läpi kulkee majalle polku,
+jossa asun,
+lähteelle,
+josta juon.
+
+Vaeltaja:
+
+Ihmiskäden järjestäväisen
+jälkiä seassa pensahien!
+Näit' et liittänyt kiviä, luonto,
+sa runsaasti siroittavainen.
+
+Vaimo:
+
+Vielä ylemmäs!
+
+Vaeltaja:
+
+Alla sammalen arkkitraavi!
+Sinut tunnen, luova henki!
+Olet kiveen leimasi painanut.
+
+Vaimo:
+
+Ylemmäs, vieras!
+
+Vaeltaja:
+
+Kirjoitus, jonka yli astun!
+Kulunut liian!
+Vaelsitte pois,
+te syväuurtoiset sanat,
+joitten tuli tuhansille jälkeisille
+haastaa mestarinne hartaus.
+
+Vaimo:
+
+Noita kiviä, vieras,
+kummasteletko?
+Tuoll' ylhääll' on niitä paljon
+majani ympärillä.
+
+Vaeltaja:
+
+Tuolla?
+
+Vaimo:
+
+Heti vasemmalla,
+läpi pensaston,
+tässä.
+
+Vaeltaja:
+
+Oi muusat ja gratiat!
+
+Vaimo:
+
+Tämä on majani.
+
+Vaeltaja:
+
+Temppelin raunio!
+
+Vaimo:
+
+Sivull' alempana
+kumpuaa lähde,
+josta juon.
+
+Vaeltaja:
+
+Hehkuen väikyt
+hautasi päällä,
+genius! Ylles on
+luhistunut
+sun mestarityös,
+oi sa kuolematon!
+
+Vaimo:
+
+Varro, haen astian
+juodakses.
+
+Vaeltaja:
+
+Solakan jumalhahmos
+on muratti verhonnut.
+Miten korkeuteen
+pyrit sorasta,
+pylväspari,
+ja kolmas orpo sisko tuolla!
+Pyhät päät
+peitossa synkeän sammaleen,
+miten majesteettisin murhein
+alas katsotte murskattuihin
+jalkainne juureen,
+sisarpiirinne puoleen!
+Katveessa karhunmarjapehkoin
+sora, multa ne peittää,
+ja päällä pitkä ruoho nuojuu!
+Tuon arvoinenko sulle, luonto,
+on mestarityösi mestarityö?
+Vailla tuntoa tuhoatko
+oman temppelis?
+Siit' ohdaketarhan teet?
+
+Vaimo:
+
+Miten lapsi nukkuu!
+Majassa levähtää
+tahdotko, vieras, vai
+tääll' ulkona olla?
+On viileää! Ota poika,
+niin minä käyn veden noutoon.
+Nuku, armas! Nuku!
+
+Vaeltaja:
+
+Sulo leposi on!
+Kuink' uhkussa taivaisen raikkauden
+se tyynesti hengittää!
+Sa, syntynyt raunioilla
+pyhän menneisyyden,
+sen henki sua heijailkoon!
+Kenen yllä se lepää,
+jumalaisin tunnoin
+joka päivä hän nauttii.
+Täynn' itua kehkee,
+sa loistavan kevään
+ihanainen kukka,
+valaise kulkua kumppanies!
+Ja kukkaverho kun kuihtuu pois,
+sun povestasi nouskoon
+hedelmä täys
+auringon armossa kypsyin.
+
+Vaimo:
+
+Jumal' antakoon! — Se vieläkö nukkuu?
+Kera raikkaan juoman mull' ei ole muuta
+tarjota kuin pala leipää.
+
+Vaeltaja:
+
+Kiitos sulle.
+Kuink' ihanasti kaikki täällä kukkii
+ja vihannoi!
+
+Vaimo:
+
+Pian mieheni palaa
+vainiolta
+jo pois. Oi, viivy, vieras, jää,
+syö kanssamme iltainen!
+
+Vaeltaja:
+
+Te asutte täällä?
+
+Vaimo:
+
+Niin, lomassa muurien noiden.
+Majan rakensi isäni tänne,
+kivet, tiilet raunioista kiskoi.
+Täällä me asumme.
+Maamiehelle hän minut naitti,
+ja sylihimme kuoli. —
+Nukuitko, kultani? Kuink' on
+se iloinen, leikkiä tahtoo!
+Sua veitikkaa!
+
+Vaeltaja:
+
+Ikiversova luonto!
+Sa kunkin luot elon nautintoon,
+joka lapselles äidillisesti
+suot perintöosan, majan oman.
+Räystäspalkistoon pesän pääsky tekee,
+ei tiedä, korun minkä
+se tahrii;
+toukka oksahan kultaiseen
+talvikehtonsa kehrää;
+ja keskeen menneisyyden
+ylvästen pirstain
+majan tarvitsemas,
+oi ihminen, kyhäät,
+haudoilla nautit! —
+Hyvästi, onnekas vaimo!
+
+Vaimo:
+
+Et tahdo jäädä?
+
+Vaeltaja:
+
+Herran huomaan!
+Hän poikaanne siunatkoon!
+
+Vaimo:
+
+Onnea matkaan!
+
+Vaeltaja:
+
+Mihin polku vie
+tuoll' yli vuoren?
+
+Vaimo:
+
+Cumaan.
+
+Vaeltaja:
+
+Onko pitkältä sinne?
+
+Vaimo:
+
+Peninkulmaa runsaasti kolme.
+
+Vaeltaja:
+
+Jää hyvästi!
+Oi, ohjaa kulkuani, luonto!
+Matka-askelia muukalaisen,
+joita pyhän menneisyyden
+hautojen päällä
+ma astun.
+Vie paikkaan, pohjan
+tuulelta turvattuun,
+missä puolipäivän polton
+poppelit torjuu.
+Ja ehtoolla kun
+kotimajaan käyn,
+jota kultaa
+auringon viimeinen vilkahdus,
+suo vastass' olla vaimon moisen,
+poikanen käsivarrellaan.
+
+
+
+
+AMOR MAISEMAMAALARINA
+
+
+Istuin vuoren huipulla ma varhain
+katsein jäykin usvaan tuijotellen;
+taulukankaan harmaapohjan laill' on
+korkeana, laajana se eessä.
+
+Poikanenpa viereen astui, virkkoi:
+"Veikkoseni, kuinka saatat jouten
+tyhjään kankaaseen sa tuijotella?
+Iäks sulta tyyten tyrehtyikö
+into maalata ja muovaella?"
+
+Poikaan katsoin, mielessäni mietin:
+"Piltti tuoko mestariksi työntyy?"
+
+"Jouten jurotellet, siit' et tule
+tuota viisaammaksi", virkkoi poika;
+"katsos, heti piirrän taulun pienen,
+neuvon, kuinka tehdään kuva kaunis".
+Ja niin ojensi hän etusormen
+rusohohtoisen kuin ruusun umppu,
+kankaan viritetyn pintaan alkoi
+avaraan hän sormellansa piirtää.
+
+Korkealle auringon hän armaan,
+silmiin väkevästi välkkyväisen
+kuvasi ja kultiin pilvenpalteet,
+säteet puhki pilven pilkahutti;
+sitten piirsi hennot, herkät latvat
+puitten aamuraikkahien, taammas
+perätysten kummut kuultamahan;
+vett' ei etualalt' unohtanut,
+virran niin hän luonnollisen piirsi,
+auringoss' ett' aivan aallot säihkyi,
+kuohui paateroihin jyrkän partaan.
+
+Kukat kasvoi virran kaltahalla,
+kiilui kirjoniitty, helmiäistä,
+kultaa, purppuraa ja vihreyttä,
+hohtokiven kimallust' on kaikki!
+Kuulaan sitten silasi hän taivaan
+sekä kaukaisuuden sinivuoret.
+
+Ihastuksest' ihan uudeks syntyin
+vuoroin mestariin ja kuvaan katsoin.
+
+"Enkös ole näyttänyt", hän sanoi,
+"tään ett' ammatin ma hyvin taidan?
+Mutta vaikein jäljellä on vielä."
+Sitten sormenkärjellä hän piirsi
+huolekkaasti metsänreunaan, missä
+hehkuvinnaan heijastihe juuri
+päivä heleästä heinikosta,
+piirsi immen ihastuttavimman,
+sorjavarren, somapukineisen,
+posket raikkaat, tukan tummakutrin
+kaartamat, ja ruso poskipäiden
+sama on kuin sormen, mi ne piirsi.
+"Poika", huudahdin ma, "kenen lietkään
+mestarin sa opiss' ollut, noin kun
+nopeaan ja luontevasti kaiken
+taiten alat, valmihiksi saatat?"
+
+Näin kun vielä puhuin, katso, henkää
+tuulahdus, ja latvat tuutii, läikkyy
+kaikki virran laineet, hulmahtavi
+huntu vieno verrattoman immen.
+Ja mik' ihmeist' ihmein oli mulle:
+neito jaloin astua jo alkoi,
+astui kohti paikkaa, kussa istuin
+kera mestarin ma lietomielen.
+
+Ja kun kaikki, kaikki noin nyt liikkui,
+latvat, laineet, kukkaset ja huntu,
+hento jalka immen ihanimman,
+luuletteko, kallioll' ett' istuin
+vain kuin luja kallio ma hiljaa?
+
+
+
+
+TAITEILIJAN ILTALAULU
+
+
+Oi, henkeni jos hehkuttais
+sisäinen luomisvalta!
+Jos kuvat tuoreet kumpuais
+mun sormieni alta!
+
+Mä änkytän, mä värjyn vain,
+yritän silti yhä;
+sua vaistoten, sua aavistain
+tavoitan, luonto pyhä.
+
+Kun aattelen, kuink' auenneet
+on aistini jo ammoin,
+siell' ilon hetteet hersyneet,
+kuss' autiutta kammoin, —
+
+vain syvin tuntos, luonto, voi
+janooni tuoda jähteen.
+Tuhanten suontes tulva soi
+kuin laulu suihkulähteen.
+
+Kaikk' aistini sa virvoitat
+ja raikkaan innon annat
+ja iäisyydeks avarrat
+maa-elon ahtaat rannat.
+
+
+
+
+LUONTO JA TAIDE
+
+
+Ei taide luontoon näytä luontuvalta,
+etk' arvaakaan, kun ne jo yhteen taipuu.
+Niin multa myös jo ristiriita haipuu,
+mua samoin kutsuu kumpaisenkin valta.
+
+Vain vakaa pyrkimys, ja esteet vaipuu!
+Työs taiteen kahleell' uurain innoin malta
+vain kaarrella, niin uhkuukin sen alta
+jo vapaa luonto, vapaa rintas kaipuu.
+
+Noin luotakoon, mi luodaan, muodoin varmoin;
+ei riento kiihko-henkein riehakkuuden
+voi täydellisen seestepiiriin kantaa.
+
+Suurt' aikonet, käy työhön kootuin tarmoin;
+on rajoitunta merkki mestaruuden,
+ja laki vain voi vapauden antaa.
+
+
+
+
+MAALAISSÄVY
+
+
+Taas satakielen kevät toi,
+kun lähti talven kirret;
+ei oppinut se uutta: soi
+vain vanhat, vienot virret.
+
+
+
+
+JUMALA JA MAAILMA
+
+
+
+PROŒMION
+
+
+Sen nimeen, joka itsens' itse loi,
+ikuisen luomistahtons' olennoi,
+sen nimeen, joit' on usko, uskallus
+ja rakkaus, työn kunto, kutsumus,
+sen nimeen, niin jok' usein mainitaan,
+vaan olennolt' on outo ainiaan:
+
+Min kuulo kuulee, katse kantaakaan,
+sukuas kaikk' on, Hänen kaltaistaan,
+ja henkes hehkutietä ylhimpää
+jo vertaus, jo kuva tyydyttää.
+Sua luo se tenhoo, viehätellen vie,
+kuss' astut, tienoo kaunistuu ja tie:
+et arvoll' enää mittaa tuokion,
+jok' askel mittaamattomuutta on.
+
+Jumala ulkopuolinen mit' oisi,
+mi kaiken kiertää sormeansa soisi!
+Sisältä-käsin maailmaa Hän käyttää,
+Hän itse luonnon, luonto Hänet täyttää;
+niin sen, mi Häness' elää, liikkuu, on,
+on Hältä voima, henki loputon.
+
+
+
+TESTAMENTTI
+
+
+Ei huku mikään olevainen!
+Ain' elää kaikess' Ainiainen,
+sa _olet_, siitä onnes saa!
+Sill' ikuist' on se: aarteit' elon
+lait kaitsee, kehää hehkun, helon,
+mi kaikkeuden kaunistaa.
+
+On tosi ammoin löytty, siit' on
+sinetti jalon henkiliiton;
+sen turvaa vanhaan vakuuteen!
+Maan lapsi, ylistystä kantaa
+saat Viisaalle, ken kiertää antaa
+sen aurinkoa siskoineen.
+
+Sisimpääs sitten katso: siellä
+on keskus, jot' ei kenkään kiellä,
+epäile, kelvokas ken on.
+Siell' ohjaa vaill' ei vaapu jalo,
+sill' aate-rientos päivän valo
+on tunto orjuuttamaton.
+
+Min aistejas sa luottain käytä,
+ne eivät väärää sulle näytä,
+jos taju tarkka valvoo vaan.
+Sees katse sull', ei huolenharmaa,
+vaellus notkeaa ja varmaa
+kautt' olkoon kasvurunsaan maan.
+
+Sen siunaust' äl' ahmi, tuhlaa;
+miss' elo viettää elon juhlaa,
+myös järki myötä olkohon.
+Niin kaikki mennyt pysyy, säilyy,
+eelt' uus jo päivä elää, päilyy,
+ja hetki ikuisuutta on.
+
+Jos vihdoin voitit voittelosi
+ja tunne tuo sun täyttää: tosi
+on vain, mi tuottaa hedelmää,
+yleisen mittaat laidan, laadun:
+se pitää suunnan kerran saadun,
+siis harvinten sa joukkoon jää!
+
+Ja vanhastaan kuin vaistoin aroin
+loi lemmentyönsä, laumaa varoin,
+ain' aatteen, mietteen, runon mies,
+on kaunein palkkas: sielut kunne
+tiet' etsii jalot, eeltä tunne,
+se toivotuin on työs ja ties.
+
+
+
+ALKULUOTTEITA. ORPHISIA
+
+
+DAIMON, haltiahenki
+
+Kuink' asettui sun syntys tuokiolla
+planeetat kohti aurinkoa, kuuta,
+niin kaikk' on kulku elos kohtalolla,
+niin kasvus kaavan sai, et muuksi muuta
+sa itseäs, se on sun pakko olla;
+sa usko tietäjäin, Sibyllain suuta:
+ei särje leimaa aika, mahti mikään,
+mi elon muotoilevi iäst' ikään!
+
+TYCHE, sattuma
+
+Vaan taiten kiertää rajan jyrkän juovaa
+meiss', ohessamme vaihtuvainen jokin;
+et yksin jää, sa muita, muut sua muovaa,
+kuin toisten, niinp' on oma toimintokin;
+on elämä kuin virta vievää, tuovaa,
+se leikki on, mi lentää sikin-sokin;
+jo kehjennyt on vuotten kaari salaa,
+jo lamppu tulta syttäväistä halaa.
+
+EROS, lempi
+
+Se saapuu! — Siivin taivaalt' alas väikkyy,
+yöst' autiosta kunne nous sen koi;
+luo kevätsäin kuin sädetulva läikkyy,
+pääs, otsas pyörtäin leijuu, leikamoi, —
+pois karkkoo, palajaa, taas pakoon säikkyy, —
+mielt' arka riemu, tuska kukkuroi.
+Maailmaan kaikkeen moni haave haipuu,
+ylimpään yhteen kiintyy jaloin kaipuu.
+
+ANAGKE, täytymys
+
+Taas vain, kuin tähdet sääti, kaikki sääntyy;
+sielt' arvat lankee, suunnat, säännöt, lait,
+vain täytymykseks sisin tahto kääntyy,
+ja tahdon eess' on ehdon valta vait;
+pois rakkain sydämestä raukee, nääntyy;
+sun täytyy: halus, haavees suistaa sait.
+Niin ahtaamp' on vain kahle vuotten mennen
+meill' luulovapaus kuin aluss' ennen.
+
+ELPIS, toivo
+
+Vaan vuoren vahvuiset lie vanhan, vankan
+nuo portit inhat vaskimuurin moisen,
+käy sivu salpain, läpi saarron sankan
+tie vapaa keijun kevytkarkeloisen:
+alt' usvan, pilvipeiton, rakeen rankan
+sen siipi vie meit' iloon ilman toisen;
+sen tunnette, sen käymätönt' ei rantaa;
+yks siiven isku — taa aioonein kantaa.
+
+
+
+
+
+
+LÄNSI-ITÄMAISESTA DIVAANISTA
+
+
+
+
+HEDZHRA
+
+
+Pohja, länsi, lounas hajoo,
+kruunut sortuu, vallat vajoo.
+Mieli ihmeit' idän halaa,
+patriarkkain ilmanalaa,
+nuoruusjuomaa, Khiser, sulta,
+lemmen, viinin, laulun tulta.
+
+Oikean ja puhtaan tiellä
+ihmisheimoin syvät siellä
+synnyt etsin, niinkuin kerran
+kuulla saivat suusta Herran
+maisin kielin sanaa taivaan,
+jääneet paljoon pään ei vaivaan.
+
+Kuin ol' arvoss' isät, outo
+kaikki vieraan käskyn nouto;
+viehtää kaita nuoruus-kaava:
+aatos ahdas, usko aava,
+kuin ol' ylin siellä _sana_
+julistuksen saattajana.
+
+Parveen paimenien liityn
+lähtehelle keidasniityn,
+kaupan mull' on kaikin tienoin
+shaalit, kahvit, moskus hienoin,
+kaupungista toiseen sadat
+samoon karavaaniradat.
+
+Hafis, laulus lohdun suo, kun
+rotkon louhuteillä nuokun,
+konsa satulassa muulin
+opas laulaa hehkuhuulin,
+tähdet heljät herätellen,
+rosvot piiloon pelätellen.
+
+Kylpy-, viinisaleiss' yhä
+muistelen sua, Hafis pyhä,
+hunnuton kun kutrihuiske
+ambraa tuoksuu. Lemmenkuiske
+laulajan noin kiehtoin soikoon,
+itse huurit hurmioikoon.
+
+Sen jos kadesilmin näätte,
+varsin väijymäänkin jäätte,
+tietkää: runo rukousta
+ain' on, paratiisin usta
+hiljaa kolkuttavin sanoin,
+iäist' elämätä anoin.
+
+
+
+
+VAPAA MIELI
+
+
+Ratsulla vain tahdon olla oiva!
+Teille jääköön teittäin, majain hoiva!
+Riennän riemuin maan kaikk' ääret laajat,
+päällä lakkini vain tähdet taajat.
+
+*
+
+Pani tähdet tietänne johtamaan
+Hän matkoilla maan ja veen,
+teill' ett' ois niist' ilo ainiaan,
+ilo katsella korkeuteen.
+
+
+
+
+NELJÄ ARMOA
+
+
+Pojat aavikon jott' iloissaan
+vaill' ajais rajaa, rantaa,
+soi Allah neljä armoaan,
+jotk' onnen heille antaa.
+
+Soi turbaanin, mi sorjemp' on
+kuin keisarinkruunu mikään,
+ja teltan soi, jott' asunnon
+voi pystyttää miss' ikään.
+
+Soi miekan, turvan taatumman
+kuin jyrkät muurit, vuoret,
+ja laulun oivan, ihanan,
+mi tenhoo immet nuoret.
+
+Ma laulan kullan kukkasiin —
+mi vois mua pidätellä?
+Hän tietää omansa, hän niin
+on hilpeä ja hellä.
+
+Ja pöytään kukkaa, hedelmää
+voin teille taiten laittaa,
+myös hyveen suolaa höystävää
+ja raikasta, jos maittaa.
+
+
+
+
+ALKUAINEET
+
+
+Kuinka monen alkuaineen
+voimaa vaatii laulu oiva,
+jott' ois maallikon se niinkuin
+mestarinkin riemuks soiva?
+
+Lempi ennen muuta olkoon
+laulun tenhona, jos pelkkää
+lempeä se liekkii, uhkuu,
+sitä sorjemmin se helkkää.
+
+Myös on tarpeen maljan helke,
+viinin punavälke, sillä
+sorjin juhlaseppeleistä
+juojill' on ja lempivillä.
+
+Tarpeen taistokalpain kalske,
+raiku sotatorven soiton,
+jumaliin jok' urhon nostaa
+hurmiossa onnen, voiton.
+
+Laulajalle välttämätön
+viel' on liekki vihan vinhan,
+lailla kauniin ettei elää
+sallis iljettävän, inhan.
+
+Nuo jos neljä alkuvoimaa
+tavoittaa hän laulun taikaan,
+hän kuin Hafis kansain riemu,
+virvoitus on ajast' aikaan.
+
+
+
+
+SA HUONOON SUOSTUT, KUN...
+
+
+Sa huonoon suostut, kun
+päin selvin pohdit;
+kun päihdyt, totuuden
+sa virkkaa tohdit.
+Vaan yli määrän myös
+koht' yltyy jano;
+Hafis, kuink' oivalsit
+tuoss' oikein, sano!
+
+Kuink' itse harkinnen,
+en muuta huomaa:
+se älköön lempikö,
+ken vieroo juomaa;
+vaan älköön pöyhkeillä
+tää juojain suoko:
+ken ei voi lempiä,
+hän älköön juoko!
+
+
+
+
+SATEENKAARI
+
+
+Pilven kun äkkipäin
+aurinko kohtaa,
+kaaripa kimmeltäin
+kirjava hohtaa.
+
+Myös sumu siltojaan —
+siit' ota vaari —
+valjuna kaartaa, vaan
+taivaan on kaari.
+
+Hilpeä vanhus, siis
+miks suret, emmit?
+Sait lumen suortuviis,
+hehkuen lemmit.
+
+
+
+
+LAULU JA KUVA
+
+
+Hellaan mies hän saveaan
+muotoon muovaelkoon,
+suennutta sormistaan
+ihmett' ihastelkoon.
+
+Meitä viehtää vilppaus
+Eufrat-virran laineen,
+tuonne tänne tuuditus
+aallehtivan aineen.
+
+Viihtyy sielun polte, soi
+laulu: runoniekan
+puhdas käsi muuttaa voi
+helmiks aallon hiekan.
+
+
+
+
+AUTUAS KAIPUU
+
+
+Lauman pilkalta se salaa,
+viisahalle yksin virkkain:
+kiitän elävää, mi halaa
+kuolla liekkikuoloin kirkkain.
+
+Vienoin lemmen-öin, kun unnut,
+joissa sait, joiss' annat elon,
+tulvii ylles oudot tunnut
+tuikkeess' aran liekin helon.
+
+Pimeys ei varjopiirein
+enää sulle piirrä rajaa:
+kaipuu uus sua kuumin kiirein
+liittoon korkeampaan ajaa.
+
+Tiesi tenhosiivin kiidät
+kautta kaukaisuuksien,
+vihdoin, perho, liekkiin liidät,
+hiillyt valoon himoiten.
+
+Kuole — synny! Kunnes lain
+sydämees sen suljet,
+olet valju vieras vain,
+öistä maata kuljet.
+
+
+
+
+ESIKUVALLINEN PARI
+
+
+Niin, lempi suur' on ansio!
+Mill' ihanamp' ois palkinto?
+Ei valtaa, kultaa saa, mut saa
+kuin urhot kuulut kunniaa.
+On maineessa Profeetan lailla
+Wamik ja Asra ihmismailla. —
+Muut' et, vain nimet heistä kuulet:
+ne mainitaan, miss' ääntyy huulet.
+He mit' on tehneet, työskelleet,
+ken tietäis? Ovat lempineet,
+sen tiedämme. Se riittää, selon
+suo vaiheist' Asran ja Wamikin elon.
+
+
+
+
+ALISTUMINEN
+
+
+"Sa hiudut — ja kauniisti laulat,
+hukut huoleen — ja hymyät vain!"
+
+Runoilija:
+
+Tylyt liian on lempeni paulat!
+Pahan kohtelun siltä sain.
+Suru laulajan rintaa viiltää.
+Kas kynttilän tulta: se kiiltää,
+pian loppuhun tuikahtain.
+
+*
+
+Haki lemmen tuska, miss' asunnon
+sais oikein kolkon, yksinäisen,
+löys sydämeni aution,
+teki tyhjään pesän piileväisen.
+
+
+
+
+ESTÄMÄTÖNTÄ
+
+
+Ken liikkumasta kieltää
+voi linnun lehvällään,
+ken keikkumasta lampaan,
+kun villat keritään?
+
+Minä kummasti käyttäydynkö?
+Kun turkissa kipunoi!
+Ei! Keritsimiin ken joutui,
+se riuhtoo, ei muuta voi.
+
+Ken estää laulamasta
+mun ilmoille riemuiten,
+ken pilville uskomasta,
+kuink' armas on suloinen?
+
+
+
+
+SALAA
+
+
+Vilkkuu armaan silmät täyttäin
+kaikki ihmetyksin syvin.
+Minä, tietäväinen, yksin
+ymmärrän sen varsin hyvin.
+
+Näin ne virkkaa: tuota lemmin,
+enkä sitä taikka tätä;
+ihmetykses, ikävöintis,
+rakas seura, sikseen jätä!
+
+Mitattomin tenhovoimin
+singahtaa se silmänluonti!
+Ensi hetkest' armaast' on se
+armaalle vain merkinsuonti.
+
+
+
+MISTÄ PORTIST' ASTUIT
+
+
+Mistä portist' astuit Herran
+kaupunkiin, sit' älä kysy;
+kunne asetuit sa kerran,
+siinä ajallasi pysy.
+
+Viisaihin luo silmäs siellä,
+ylhiin käskyn käyttäjöihin;
+nuo sua ohjaa tiedon tiellä,
+nää sun vyöttää voiman töihin.
+
+Hyödyksi kun vointis mukaan
+teet siell' uskollista työtäs,
+tiedä: ei sua vihaa kukaan,
+monen rakkaus on myötäs.
+
+Muistava maan isä työs on,
+intos sille elon takaa;
+silloin vasta uusi myös on
+pätevää kuin vanha, vakaa.
+
+
+
+
+VIIS VUOSIKYMMENTÄ MUA MUOKKAELLA...
+
+
+Viis vuosikymmentä mua muokkaella,
+mua muuttaa, muuksi murjoa ne koitti;
+siit' arvaat — niin se aatost' aprikoitti —
+mink' isänmaasi mahdoit manterella.
+Ol' aikas nuorten myötä hurjennella,
+joit' ylväs neron vimma vikuroitti,
+vaan hiljaa puoleens' elon taipalella
+sun viisaat, jumal-lempeät ne voitti.
+
+
+
+
+VAELTAJAN MIELENRAUHA
+
+
+Kaikerrella kataluus
+kannata ei mikään;
+mahtavint' on mataluus,
+sanokoot mit' ikään.
+
+Kehnoss' onnen kukkuroin
+hallitsee ja häärää,
+vallan oikein näin ja noin
+mielin määrin määrää.
+
+Vaeltaja! — Milläs tään
+kierrät kiusan uraa?
+Tuprutella tuulispään
+anna kuivaa kuraa.
+
+
+
+
+LAUSELMIEN KIRJASTA
+
+
+Tätä päivää, yöt' älä muuta tuomaan
+sa toivo lainkaan,
+kuin mitä eiliset ehti jo suomaan.
+
+*
+
+On päivä viel', on aika ahertaa!
+Yö joutuu, jossa toimi taukoaa.
+
+*
+
+Kuink' ihanan, kuink' ison maan olin periä saava!
+On aika mun maani, aika mun peltoni aava.
+
+*
+
+Tee vain hyvän rakkaudesta hyvää!
+Tekos aika sulta vie.
+Jos jättäisikin, periytyvää
+ei lapsilles se lie.
+
+*
+
+Miks aina kaikkialla kuulet
+niin paljon oivaa, paljon typerää?
+Sanoja vanhinten hokee nuorinten huulet,
+ja heist' on se omaa keksimää.
+
+*
+
+Vihamiehist' on nurkusi — miksi?
+Nuo kuunaan yhtyiskö ystäviksi,
+joille jo olentos, niinkuin se on,
+salanuhde on loppumaton?
+
+*
+
+Jos Luoja niin huono naapuri oisi
+kuin minä ja sinä, ei meille vaan
+kovin laulaa kunnian kukko voisi —
+Hän kunkin suo olla oloillaan.
+
+*
+
+Idän runoilijoista, se myöntäkäämme,
+me lännen laulajat jälkeen jäämme.
+Vaan vertoja liemme ja eelläkin noista
+me vihatessamme toinen toista.
+
+*
+
+Meit' armahda, luoja, vihasi alta!
+Jo peukaloisill' on äänivalta.
+
+*
+
+Pidä piikkistä harjaa ja suuta,
+niin arvoa annetaan.
+Saa haukoilla saalista muuta,
+ei metsäkarjua vaan.
+
+*
+
+Se sankarin kiittää ja mainita tietää,
+ken itse taistellut on kuin mies.
+Ken itse sai vilun, helteen sietää,
+se vasta ihmisen arvon ties.
+
+*
+
+Pitoseura kirjava! Jumalan pöytään
+vihamiehet ja ystävät koottuina löytään.
+
+*
+
+Ensin katolle kavuta saat,
+sitten mä näyttelen seudut ja maat.
+
+*
+
+Ei vaaraa vaikenevalla:
+on ihminen piilossa kielensä alla.
+
+*
+
+Ken talooni käy, voi tuomita kuosin,
+jota vuosia suvaitsin itse ja suosin,
+vaan kurkkia sais ovest' ulkona tuolla,
+jos hänt' en sietäis mä sisäpuolia.
+
+*
+
+Tapa loalla tallatulla
+laajaks, ei lujaksi tulla.
+
+*
+
+On laulajaa, on lausujaa,
+kuin kukkuis kaikk' aron hiekat!
+Runotaidon mailta ken karkoittaa?
+— Runoniekat!
+
+
+
+
+HATEM JA SULEIKA
+
+
+Hatem:
+
+Tilaisuus, ah, varkait' ei se
+tee, se varas itse on;
+multa viime lemmen vei se,
+jätti rinnan aution.
+
+Tuon se kaiken toi sun huomaas,
+elon onnen kalleimman,
+ett' on elo vain sun suomaas,
+köyhä mies mit' odotan.
+
+Vaan sun sädesilmäs hohtaa
+mulle armahdusta jo,
+sylissäs mua nuortuin kohtaa,
+riemuun kutsuu kohtalo.
+
+Suleika:
+
+Hurmaama sun lempes liekin,
+tilaisuutta soimaa en;
+omaas jos se varkain viekin,
+kuinka siitä riemuitsen!
+
+Ja minvuoksi varkain? — Vaalis
+vapaa mulle suokoon sun!
+Armast' aatella ois: saalis
+moinen mun on saama, mun!
+
+Sulle sorjan voiton kantaa,
+mielin suotuna min sain:
+rauhan, elon rikkaan antaa
+riemuin tahdon, ota vain!
+
+Köyhä! — Pilaa lasket! Meitä
+rikkaaks eikö lempi saa?
+Syliini sun kiedon — keitä
+kutsuu kirkkaamp' onnen maa?
+
+(Marianne v. Willemer.)
+
+
+
+
+SULEIKA JA HATEM
+
+
+Suleika:
+
+Soutaiss' Eufratilla multa
+alle vetten vellovain
+solui sorja sormuskulta,
+jonka äsken suita sain.
+
+Näin sen unen. Aamuruskon
+tulta lehvät leimuaa.
+Selitä se uni — uskon
+runoilijaa, profeettaa!
+
+Hatem:
+
+Selitän sen sulle pian!
+Monet kerrat kerroinhan,
+kuinka doge Venezian
+kihlaa aallot Adrian.
+
+Sormuksen noin Eufrat sulta
+sai — ah, lauluun tuhanteen
+uni armas innon tulta
+taikoo taivassointuiseen!
+
+Mun Damaskoon Hindostaanin
+mailta tulleen, pyrkien
+kanssa uuden karavaanin
+puoleen meren Punaisen,
+
+mun sa virtaas vihit, rannan
+parvekkeeseen, palmustoon,
+kaikkeni sun haltuus annan
+hamaan viime suuteloon.
+
+
+
+
+GINGO BILOBA
+
+
+Idän ihmepuun, mi varjoo
+tarhaani, sen lehti tää
+salamielen mettä tarjoo,
+viisaan virkistyttävää.
+
+Elo _yhden_ olennonko
+kahdeks erjennyt on noin?
+Toisens' omistanut onko
+kaksi yhdys-olennoin?
+
+Saanet pulman päästellyksi,
+selväks ongelma se käy:
+lauluist' eikö näistä _yksi_,
+eikö kaksoissielu näy?
+
+
+
+
+SULEIKA JA HATEM
+
+
+Suleika:
+
+Monet sulta laulut sievät
+lennelleet jos minne lievät,
+piirrot sorjan sulkatyös,
+kultajuovat koruniteet.
+hiomasi helmet, kiteet,
+kiehtovaiset päärlyvyös?
+Minkä lauloit, lemmen siteet
+kai ol' aina myötä myös?
+
+Hatem:
+
+Oli sulosilmäin voimaa,
+hymyhurmaa haltioimaa
+hammaspäärlyin hohtavain,
+ripsi-nuolta, kutri-paulaa,
+hempiheljää rintaa, kaulaa,
+tuhat vaaraa valmistain.
+Aatteles, kuink' ammoin laulaa
+laulut ties Suleikaa vain!
+
+
+
+
+SULEIKA JA HATEM
+
+
+Suleika:
+
+Kansain, orjain, valtiasten
+tuo on tunnus ainiaan:
+korkein onni ihmislasten
+oma itseys on vaan.
+
+Sen ken varjelee, se kantaa
+voi jok' elon kohtalon;
+kaiken muun voi mennä antaa,
+jos vain siksi jää, mik' on.
+
+Hatem:
+
+Katsovat kai siks sen seikan,
+vaan ma päätän toisin päin:
+olennossa vain Suleikan
+kaiken maisen onnen näin.
+
+Vain Suleikan suosiossa
+itselleni arvon sain;
+katoais sen kaipiossa
+itseni, jäis varjo vain.
+
+
+
+
+HATEM JA SULEIKA
+
+
+Hatem:
+
+Kaunokasvoin luo mua, armaat
+kutrikäärmeet, kahlitkaa,
+vaikk' ei vastaa hapset harmaat
+tummuuttanne tuuheaa.
+
+Sydän tää vain viel' on nuori,
+kukkeint' uhkuu kevättään;
+suitsee sulle tulivuori
+alla usvan, hangen, jään.
+
+Punaan luot kuin aamun kulta
+jäyhät, jylhät huiput nuo:
+kevään hurmaa, kesän tulta
+vielä kerran Hatem juo.
+
+Juhlikaamme! Vielä juomaa!
+Malja armaan ystävän!
+Kasan tuhkaa armas huomaa,
+virkkaa: "Mulle hehkui hän!"
+
+Suleika:
+
+Mult' ei riistää saa sua mikään!
+Lempi lemmen vahvistaa.
+Hehkut armaas kevät-ikään
+heilimää sa ihanaa!
+Ah, mi mainekukkain hempi
+laulajaani ylistää:
+sillä elämää on lempi,
+henki elon elämää.
+
+
+
+
+MUN ITKEÄ SUOKAA
+
+
+Mun itkeä suokaa! Saartamana yön
+aroll' äärettömällä.
+Kamelit lepää kuin ajajatkin.
+Armeenialainen valvoo ja laskee,
+minä vierellä myös peninkulmia lasken,
+taa joitten Suleika jäi jo, muistossa kertaan
+tien pidentävät murheiset mutkat.
+Mun itkeä suokaa! Ei ole se häpeä:
+on hyviä itkevät miehet.
+Itkihän Briseis-neittä Akhilleus!
+Sotalaumaa Xerxes sortumatonta!
+Suosikkia surmaamaansa
+Aleksander itki.
+Mun itkeä suokaa! Kyynelist' elpyy multa;
+jo vihertää.
+
+
+
+
+KASTANJAT, KATSOS, NUORET...
+
+
+Kastanjat, katsos, nuoret
+puun täydelt' oksillaan,
+okaiset, vehrytkuoret,
+kuink', armas, uhkuukaan!
+
+Niin tiedotonna riippuin
+ne kehkee verkalleen;
+niit' oksa vehmas viippuin
+se heijaa hiljakseen.
+
+Vaan paisuu, kypsyy salaa
+jo sydän raakilon;
+se päivään päästä halaa
+ja ilmain ilohon.
+
+Kuor' aukee, maahan marjat
+jo kirpoo riemukkaat;
+niin laulujeni sarjat
+sateena helmaas saat.
+
+
+
+
+LAULU LÄNSITUULELLE
+
+
+Suleika:
+
+Kastesiipes, länsi lieto,
+ah, min kademielen tuokaan!
+Kanna kaivatulle tieto,
+kuinka eron huolta huokaan!
+
+Vienon kaipuun siipes väike
+tuutii rintaan rauhass' ehtoon;
+hersyy herkkä kyynel-läike
+kukkaan, silmään, kumpuun, lehtoon.
+
+Hiljaa henkäät, vilvoitellen
+sairaat silmäluomet salaa.
+Tuskaan menehtyisin, ellen
+toivois, viel' ett' armas palaa.
+
+Lennä, lempeästi haasta
+lemmitylle sydämelle;
+vaan sen rauhaa ethän raasta,
+vaivaani et ilmoitelle.
+
+Hiljaa kuiski kaivatulle:
+eloni on armaan lempi.
+Tulless' armaan kaht' on mulle
+kumpainenkin kultaisempi.
+
+        (Marianne v. Willemer.)
+
+
+
+
+JÄLLEENLÖYTÄMINEN
+
+
+Tähti tähtien, sun totta
+taasko syliin suljen, oi!
+Kuilu kuutta, auringotta,
+eron yö min tuskan toi!
+Riemujeni siskosielu,
+ah, sua armast', ihanaa!
+Muistuu menneen tuskan nielu, —
+säikyn onnen saavuntaa.
+
+Maailma kun kauko-aluin
+uinui povell' Iäisen,
+loi hän korkein luomishaluin
+elon ensi huomenen,
+lausui: tulkoon! Luomis-aamuun
+tunki tuskan vaikerrus:
+hauraan todellisen haamuun
+muuttui, murtui kaikkeus.
+
+Koitti valkeus, yön piiri
+karkkos sitä kammoissaan,
+eroon elementit kiiri
+kaikki kauas toisistaan.
+Kunkin tietään vailla ohjaa
+synkkä hourehorros vei
+kuiluun, kuss' ei äärt', ei pohjaa,
+kaipaust' ei, sävelt' ei.
+
+Tyhjyys! Mykkyys! Ensi kerran
+itse Luoja yksinään!
+Silloin sääti armo Herran
+aamuruskon säihkymään:
+kutoi helskyttäin sen hempi
+heljät kirjokimmelteet,
+jälleen toisihinsa lempi
+liitti eroon-eksyneet.
+
+Omaansa kaikk' etsii, janoo
+jälleen yhdeks yhdyntää;
+katse, tunne hehkuin anoo
+ääretöntä elämää.
+Olkoon saatu ottamalla,
+kunhan iki-omaks saa!
+Nyt me luomme, laatkoon Allah,
+luomme Luojan maailmaa.
+
+Luokses siivill' aamuruskon
+toi hän sen, ken ikävöi;
+kaikk' yön tähdet lemmen, uskon
+liiton vahvaks sinetöi.
+Käymme riemun, tuskan teitä
+valioina päällä maan,
+'tulkoon' uus ei enää meitä
+eroittaa voi milloinkaan.
+
+
+
+
+KAIKESSA-ILMESTYVÄ
+
+
+Tuhansin hahmoin muotos kätke, vaihda,
+koht', ani-armahin, ma tunnen sun;
+sa taakse taikahuntuin kasvos kaihda,
+oi kaikess'-ilmestyvä, tunnen sun.
+
+Ma palmun nuoren, raikkaan nousennassa,
+soleavartisin, jo tunnen sun;
+ma virran kuulaass' aallonsolinassa,
+oi vienoviehtelyisin, tunnen sun.
+
+Kun soljuu suihkukaivon säde hento,
+sa kisakirkkain, riemuin tunnen sun;
+kun pilvein muodot muuttaa tuulen lento,
+oi tuhatvivahteisin, tunnen sun.
+
+Kun kirjokentin hohtaa huntu sorja,
+sa tähtikimalteisin, tunnen sun;
+kun tuhatverso kiertyy köynnös norja,
+oi sylikietovin, ma tunnen sun.
+
+Kun vuoret ruskoon syttyy aamusäällä,
+kaikk'-ihastuttavin, sua tervehdän;
+kun taivas heljä kaartuu pääni päällä,
+kaikk'-avarruttavin, sua hengitän.
+
+Mit' uiko-, sisäis-aistin antamata
+mull' on, kaikk'-opastavin, kautt' on sun;
+nimeä Allahin kun lausun sata,
+soi kunkin myötä sointuin nimi sun.
+
+
+
+
+PÄÄSYPORTILLA
+
+
+Huuri:
+
+Tänään paratiisin usta
+minä miekoin vartioin.
+Herätä et luottamusta,
+emmin, tokko päästää voin.
+
+Muslim oikea ja tosi
+lietkö vain sa täydelleen?
+Ansainneeko taistelosi
+paratiisin palkakseen?
+
+Moinen uskon urho vakaa
+lietkö? Haavas nähdä suo!
+Jos sun kunnias ne takaa,
+vien sun valittujen luo.
+
+Runoilija:
+
+Suotta seulot, pohdit! Viedä
+minut saat vain Eedeniis.
+Olin ihminen, se tiedä,
+olin taistelija siis.
+
+Katsees kaiken ilmi saavat,
+läpi tutki rinta tää,
+katso karsaat elonhaavat,
+lemmenhaavain hurma nää!
+
+Toki lauloin hurskaan lailla
+ikilemmest' armahan,
+kuink' on kaunis matka mailla
+pyöriväisen maailman.
+
+Kera kelvokkainten toimin,
+kunnes nimeni jäi niin
+leimuin lemmen haltioimin
+ihanimpiin sydämiin.
+
+Ei! Sun lien ma kätes hennon
+anojaksi arvokas:
+siellä iäisyytten lennon
+lasken sulosormillas.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79043 ***