Initial commit of ebook 79001 filesHEADmain

4 files changed, 6327 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..9f57f44
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,13 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
+*.htm text
+*.html text
+*.png binary
+*.jpg binary
+*.svg text
+*.pdf binary
+*.bmp binary
+*.zip binary
+*.midi binary
+*.mp3 binary
diff --git a/79001-0.txt b/79001-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..9658d22
--- /dev/null
+++ b/79001-0.txt
@@ -0,0 +1,6302 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79001 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+KREIVITÄR KÄTHE NAIMISISSA
+
+Kirj.
+
+E. von Adlersfeld-Ballestrem
+
+
+Suomentanut
+
+Aira Sarkkila
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja,
+1920.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+     I. Kaksi kirjettä.
+    II. Uhkaava pilvi lähestyy.
+   III. Ukkonen iskee odottamatta.
+    IV. Ensi ottelu.
+     V. Häälahja.
+    VI. Niin rangaistaan valehtelijaa.
+   VII. Salaliitto.
+  VIII. Pelastava enkeli.
+    IX. Kuki-tädin häpeä.
+     X. Taittunut lilja.
+    XI. Kuki-tädin mustasukkaisuus.
+   XII. Vihreä kirje.
+  XIII. Masentunut täti ja avulias setä.
+   XIV. Rikolliset yllätetään.
+    XV. Setä pettää.
+   XVI. Boob auttaa.
+  XVII. Käthen seikkailu.
+ XVIII. Vastenmielinen vieras.
+   XIX. Salaperäinen mies vaatekaapissa.
+    XX. Arvoitus selviää.
+   XXI. Salama pilvettömältä taivaalta.
+  XXII. Suku kokoontuu.
+  XXIII. Väittely nimestä.
+  XXIV. Veto
+   XXV. Leikkiä.
+  XXVI. Käthelle selviää.
+ XXVII. Salaliitto.
+XXVIII. Kiinan keisarinna.
+  XXIX. Ulkomaalainen lähetti.
+   XXX. Vierailu Kiinan keisarinnan luona.
+  XXXI. Käthe voittaa vedon.
+ XXXII. Voitokas Pallas.
+
+
+
+
+I.
+
+KAKSI KIRJETTÄ.
+
+
+  Rakas pikku Knick!
+
+  Voisinhan kirjoittaa teille englanniksi, jos tahtoisin, mutta en
+  kuitenkaan kirjoita, sillä silloin pitäisitte kirjettäni vain
+  ainekirjoituksena, lähettäisitte sen takaisin punaisine pukkeineen
+  reunassa ja minä suuttuisin hirveästi.
+
+  Jospa te ette enää pitäisi minua koulutyttönä, te, joka kuitenkin
+  olitte vähällä tanssia häissäni. Vahinko, että ette tanssinut! Ei
+  mikään ole niin terveellistä kuin saada joskus liikutella vanhoja
+  jalkanikamiaan, niinkuin oivallinen Tiefenthal sanoo.
+
+  Teidän ei tarvitse heti paikalla pyörtyä sanojeni tähden, sillä
+  niinkuin näette, en ole valitettavasti keksinyt niitä. Mutta te
+  saatte kuitenkin liikutella vanhoja jalkanikamianne, nimittäin
+  rautatiellä, vanhoissa kiertelevissä vaunuissa. Sillä teidän pitää
+  matkustaa Nordlandiin luoksemme!
+
+  Kuulen ajatuksissani teidän sanovan:
+
+  »Oi, en koskaan!»
+
+  Mutta ei mikään auta — teidän pitää matkustaa!
+
+  Ja minkätähden, pikku miss Knickerbocker? Niin, koska Kirchwaldin
+  perhe tarvitsee ukkosen johdatinta, mitä ruosteisempaa, sitä parempi,
+  sillä sitä varmemminhan ukkonen lyö maahan.
+
+  »Olen teille suuressa kiitollisuuden velassa», te sanotte, mutta
+  koska olen jalomielinen, tunnustan kuitenkin, että minun pitäisi olla
+  teille kiitollisempi.
+
+  Sulkekaa siis matkalaukkunne, älkää unohtako mustaa
+  sunnuntai-iltapäiväsilkkistänne, vyöttäytykää koko Vanhan Englannin
+  ylpeydellä, ja antakaa kotiopettajattaren kauniisti jäädä Hellbergiin
+  isäukon luo. Antakaa hänelle kuitenkin oikein kunnollinen suudelma
+  minun puolestani — teidän iässänne, pikku Knickerbocker, se ei
+  merkitse mitään — älkää Jumalan tähden myöhästykö junasta. Teitä
+  kaivataan!
+
+  Mutta miksi!
+
+  Oh, sehän on päivänselvää: meidän nuoreen, tuskin neljännesvuoden
+  vanhaan avio-onneemme on ilmestynyt ensimmäinen varjo, ja teitä
+  käytetään pilvenkarkoittajana, ukkosen johdattimena, lumiaurana ja,
+  jos on välttämätöntä, myös lohikäärmeen tappajana.
+
+  Teidän ei tarvitse näytellä niin pelästynyttä naamaa, sillä vaikka
+  asia on niin äärettömän vakava, ei teidän kuitenkaan ole tarvinnut
+  »kauan aikaa aavistaa», että minä, teidän kallis Käthe neitinne,
+  »tämä kauhein ja nenäkkäin lapsi», olen myös avioliitossani tehnyt
+  tyhmyyksiä ja joutunut umpikujaan.
+
+  Sillä, eikö totta, syvimmässä sydämessänne tunsitte rajatonta
+  sääliä miestä kohtaan, joka oli niin sokaistu, että hän otti minut
+  puolisokseen? Älkää kieltäkö, pikku miss! Huomasin sen teistä
+  jo hääpäivänä, mutta koska olen luonteeltani jalomielinen, en
+  pahastunut, vaan toivoin teidät vain sinne, niissä pippuri kasvaa.
+
+  Ei, pikku Knickerbocker, meidän avio-onnemme ei vielä ole järkkynyt,
+  mieheni ja minä elämme vielä kuin Filemon ja Baucis. Niin, aivan kuin
+  Filemon ja Baucis. Emme ole kertaakaan riitautuneet, sillä pidämme
+  rajattomasti toisistamme. Olenpa vielä antanut hänelle silmälasin
+  takaisin, koska hän ei tahtonut tottua olemaan ilman. Ja muuten ei
+  tuo lasipalanen näytä niinkään hassunkuriselta, kun siihen tottuu —
+  ymmärrättehän!
+
+  Voitteko uskoa, että mieheni rupeaa puhumaan niinkuin minäkin. Näette
+  siis, miten syvä vaikutus minulla on häneen.
+
+  Ja kuitenkin on varjo langennut rauhaisaan elämäämme.
+
+  Ajatelkaahan! Kun me äskettäin istuimme mitään aavistamatta aamiaista
+  syömässä, tuo postinkantaja vakuutetun kirjeen miehelleni. Hän
+  lukee sen, antaa silmälasin pudota ja istuu hiljaa ja kalpeana kuin
+  murtunut mies.
+
+  »Räätälinlaskuko?» sanon minä ja osoitan paperia.
+
+  »Oi, jospa olisikin», sanoo hän sen näköisenä, että heti muistin
+  teitä, kun rakastettavasti ennustitte minulle, ettei minusta koskaan
+  tulisi mitään. Voitte ymmärtää, että pelästyin, ja tuska tunkeutui
+  vatsaan saakka, kun mieheni nousi, suuteli minua ja sanoi:
+
+  »Käthe raukka — saat kestää ensimmäisen koettelemuksesi. Onnettomuus
+  on jo matkalla luoksemme!»
+
+  »Vanha rouva Müllerkö?» huohotin minä ja tunsin kalpenevani.
+
+  »Vanha rouva Müller kävisi vielä päinsä», sanoi mieheni. »Mutta
+  katsohan tätä, Käthe — lue kirje!»
+
+  Hän ojensi minulle kauniin, valkean arkin, johon oli kirjoitettu
+  hienoja, turhansäntillisiä kirjaimia, ja minä luin — niin, voitte
+  itse lukea sen, pikku Knickerbocker — tässä on kirje:
+
+  »Rakas veljenpoikani!
+
+  Minua suretti syvästi, että en sairauteni tähden voinut olla
+  läsnä viettäessäsi häitä Nordlandin prinsessan hovineidin kanssa,
+  ja vaikka et lähettänyt lohdutuksen sanaakaan, tahdon kuitenkin
+  unohtaa tämän kunnioituksen puutteen isäsi ainoaa sisarta kohtaan,
+  koska nuori onni aina on itsekäs ja ensimmäisessä — ah, niin
+  katoavassa — huumauksessaan liian helposti unohtaa velvollisuuden ja
+  kunnioituksen. Täysin ymmärretty on täysin anteeksi annettu, rakas
+  veljenpoikani.
+
+  Oi, olenhan aina hemmoitellut sinua! Nyt sattuu niin mainiosti,
+  että lääkärini on hartaasti kehoittanut minua lähtemään Kissingenin
+  kylpylaitokseen, ja matkalla kuljen Nordlandin ohi. Miten onnellinen
+  olenkaan, ja miten onnellisiksi sinä ja vaimosi tulettekaan, sillä
+  olen päättänyt — ei, ei vain poiketa junasta, jotta saisitte
+  sulkea minut syliinne, sillä en tahdo loukata pyhimpiä tunteitanne
+  sellaisella kiireisellä vierailulla — ei, huolimatta särkyneistä
+  suunnitelmistani vietän neljätoista päivää kodissanne, ja kun sitten
+  palaan Kissingenistä, saatte jälleen omistaa minut neljä viikkoa.
+
+  Lisette, uskollinen kamarineitoni, jonka tunnet, valmistelee juuri
+  matkaani, ja kun saat nämä rivit ja ilosta säteillen luet ne
+  rakkaalle vaimollesi, niin kiidän jo teitä kohti höyryn siivillä.
+  Lisäksi ilmoitan sähkösanomalla, minä päivänä ja millä tunnilla
+  saavun, sillä en pyydä, että iloisina ja liikutettuina ryntäisitte
+  asemalle joka junaa vastaan.
+
+  En tule tyhjin käsin luoksenne, rakkaani! Voitko ajatella, että nyt
+  olen keksinyt häälahjan, jonka lupasin teille. En kuitenkaan vielä
+  ilmaise sitä. Niin paljon voin kuitenkin sanoa, että se ilahduttaa
+  ja hämmästyttää teitä ja tekee teidät sanomattoman onnellisiksi,
+  ja nautin jo edeltäpäin, että saan nauttia teidän ylitsevuotavaa
+  kiitollisuuttanne, ja nyt, jääkää hyvästi! Tapaamme pian!
+
+  Rakastava, altis tätisi
+
+  Habakukine, kreivitär von Kirchwald.»
+
+  Kun olin lukenut kirjeen, pikku, rakas Knick, olin aluksi aivan
+  jäykkä, eikä suinkaan vähimmin Habakukine nimen tähden! Oletteko
+  koskaan kuullut sellaista nimeä?
+
+  Mieheni kertoi minulle, että perheen jäsenet kutsuvat häntä
+  Kuki-tädiksi. Olin pakahtua naurusta. Mieheni harmistui ja sanoi,
+  että voisin jättää sen toiseen kertaan, sillä nyt ei ollut aikaa
+  sellaiseen! Asia oli perin vakava ja voi saada ihmisen vapisemaan
+  tuskasta, sillä ei voida kieltää, että täti Kukilla on omituisuuksia,
+  ja minun pitäisi ponnistaa kaikki voimani voidakseni ottaa hänet
+  vastaan sopivalla tavalla. Hän piti näet miestäni perillisenään
+  ja oli jo kaksi kertaa maksanut hänen velkansa, kun hän oli nuori
+  luutnantti j.n.e., j.n.e.
+
+  Ensimmäinen pilvi on siis kohonnut taivaallemme.
+
+  Miten tulen toimeen tuon Kuki-tädin kanssa? Mutta te, pikku miss
+  Knickerbocker, te ymmärrätte niin mainiosti, miten tuollaisia ihmisiä
+  tulee kohdella, vaikkapa he olisivat sietämättömimpiä ihmisiä
+  maailmassa — olette osoittanut sen minuun nähden loistavalla tavalla.
+
+  Rukoilen sentähden teitä polvillani: Tulkaa, tulkaa, tulkaa niin
+  nopeasti kuin yksinkertaiset rautatiemme voivat tuoda teidät ja
+  auttakaa minua tästä Kuki-tädistä — olen aivan neuvoton enkä tiedä
+  miten seurustelen hänen kanssaan.
+
+  Nyt en enää voi kirjoittaa. En ole vielä koskaan elämässäni
+  kyhännyt näin pitkää kirjettä. En välitä hituistakaan siitä, mitä
+  te ajattelette tästä ainekirjoituksena, kunhan vain kiidätte tänne
+  höyryn siivillä, kuten Kuki-täti kirjoittaa.
+
+  Aina uskollinen Käthenne.
+
+  P.s. Älkää unohtako ottaa evästä mukaanne.
+
+  P.s. P.s. Älkää vain jättäkö päätänne Hellbergiin, ja suudelkaa
+  hevosia minun puolestani. Sanokaa Johanille, että hän on vanha aasi.
+  Hänhän lähetti minulle väärät silat.
+
+
+
+
+II.
+
+UHKAAVA PILVI LÄHESTYY.
+
+
+»Kas noin», sanoi kreivitär Käthe Kirchwald, kun hän oli kirjoittanut
+osoitteen ja lähettänyt kirjeen entiselle, kovin koetellulle
+opettajatarelleen, joka nyt oli hänen isänsä kodissa jonkunlaisena
+taloudenhoitajattarena ja emäntänä.
+
+Kreivi Kirchwald, joka vielä oli Nordlandin prinssin adjutanttina,
+oli heti aamiaisen jälkeen lähtenyt kotoaan mennäkseen esittelylle
+ruhtinaallisen herransa luo, ja Käthe seisoi hetken toimettomana ja
+koetti, saavutettuaan taas mielenmalttinsa, ajatella tuntemattoman
+tädin uhkaavaa vierailua.
+
+Hän huomasi muuten niin ylhäisen tyynen miehensä hermostuneisuudesta,
+että tämä vierailu oli aivan erikoinen. Miss Knickerbockerille
+lähetetty kirje oli kuitenkin rauhoittanut häntä huomattavasti, ja hän
+päätti, että hän kyllä »selviytyisi tuosta muijasta». Ja jokainen, joka
+on tutustunut tähän sankarittareen, kun hänen nimensä vielä oli Käthe
+Hellberg, ymmärtää, mitä sellainen päätös merkitsi hänelle.
+
+Mutta hän ei kuitenkaan ollut aivan varma itsestään. Hän ei suinkaan
+ollut levoton siitä, ettei hän oikein osaisi hoitaa emännän tehtäviä —
+sillä vanha Hellbergin keittäjätär oli suvainnut seurata nuorta rouvaa
+uuteen kotiin, ja keittiöyllätykset, jollaisia nuoret rouvat joskus
+valmistavat miehilleen, olivat aivan mahdottomia.
+
+Asunto oli kauniisti ja aistikkaasti kalustettu; kreivin
+sotilaspalvelija oli erinomaisen hyvin oppinut pöytäpalvelijan toimet,
+soma sisäkkö, joka myös oli kotoisin Hellbergistä, piti huolta talon
+järjestyksestä, ja tallissa osoittautui eräs entinen sotilaspalvelija
+sen luottamuksen arvoiseksi, jota hänelle osoitettiin — sanalla
+sanoen, ei tätikään, joka kaikkialla koetti nuuskia virheitä, olisi
+voinut löytää sellaista, jonka vuoksi hän olisi saattanut ennustaa
+onnettomuutta.
+
+Mutta Käthellä samoinkuin hänen miehelläänkin oli erikoisista tädeistä
+omat kokemuksensa — sen saattoi jo huomata tavasta, jolla kreivi otti
+vastaan pahaa ennustavan kirjeen.
+
+No, toistaiseksihan saattoi vielä iloita elämästä; vielä ei sähkösanoma
+ollut saapunut, ja Käthe koetti karkoittaa peloittavan kummituksen
+— siksi sanoi hän sangen halveksivasti Kuki-tätiä — kaikellaisilla
+toimilla. Ensin hän kuljeskeli kaikissa huoneissa, nyökkäsi
+kiinalaiselle porsliiniukolle, heitteli turhanhuolellisesti kasattuja
+tyynyjä sinne tänne tai koetteli, kestikö salin kullatun tuolin hento
+selkänoja voimisteluharjoituksia.
+
+Lopulta hän tuli keittiöön sopiakseen vanhan keittäjättären kanssa
+ruokalajeista tai oikeammin antaakseen oivallisen mamselli Schnörkelin
+kertoa, mitä tämä oli aikonut valmistaa päivälliseksi.
+
+Mamselli Schnörkel oli juuri riidellyt teurastajan kanssa eikä tahtonut
+alistua kertomaan. Käthe oli sentähden kyllin viisas lähteäkseen
+pian keittiöstä, ja hän meni talliin hevosten luo. Mutta lähtiessään
+keittiöstä hän sieppasi pari porkkanaa ja sanoi:
+
+»Nyt, Schnörkel, on meidän oltava varuillamme. Saamme vieraita.»
+
+»Kuka nyt tulee?» murisi vanha palvelija, joka Käthen pienenä ollessa
+oli ollut hänen hoitajattarenaan.
+
+»Emme tiedä! Se on yllätys», vastasi Käthe salaperäisesti.
+
+Mutta muuten niin utelias Schnörkel ei tänään mennyt ansaan — ei ole
+ihmeellistä, jos tuleekin, riideltyään teurastajan kanssa, pahalle
+tuulelle. Käthe meni sentähden ilman muuta talliin ja oli puoli
+tuntia hevosten luona. Kun ne olivat saaneet tavallisen porkkana-
+ja sokeripala-annoksensa, meni hän jälleen sisälle ja heittäytyi
+sanomalehti kädessään miehensä nahkasohvalle.
+
+
+
+
+III.
+
+UKKONEN ISKEE ODOTTAMATTA.
+
+
+Vihdoin kreivi Kirchwald oli lopettanut esittelynsä. Prinssi oli
+pyytänyt häntä ja Kätheä iltapäivällä ratsastusmatkalle prinssiparin
+kanssa, ja kun Kirchwald nyt palasi kotiin, oli Kuki-tädin vierailu
+koko ajan hänen mielessään.
+
+Hän kertasi ajatuksissaan kaiken, mitä hän oli kokenut seurustellessaan
+tämän rakastettavan sukulaisen kanssa, joka monesti oli kutsunut häntä
+perillisekseen, ja hän päätti heti opettaa Käthelle, miten Kuki-tätiä
+oli kohdeltava, sillä miten paljon riippuikaan siitä!
+
+Oli aivan välttämätöntä, että Käthe osoittaisi tädille kaiken sen
+rakkauden, jota hän joka päivä tuhlasi Kirchwaldille. Hänen pitäisi
+tarjota tädille tämän herkkuruokia, hänen pitäisi — niin, mitä
+kaikkea hänen pitäisikään! Se ei ollut vain luettelo, vaan kokonainen
+tietosanakirja velvollisuuksia, jotka hänen oli täytettävä rakkaudesta
+mieheensä, vaikkakaan se ei tuntuisi niin helpolta.
+
+Näitä miettien hän oli melkein ehtinyt kotiin, kun ajoneuvot, joissa
+oli vanhoja, lujia nahkalaukkuja ja pusseja, ilmestyivät kulman takaa.
+
+Kreivi Kirchwald hymyili vasten tahtoaan nähdessään monet matkalaukut
+ja ajatteli itsekseen, että onneksi ei kaksitoista ihmistä, jotka
+varmaan omistivat nuo tavarat, voineet istua vaunuissa.
+
+»Ptruu!» sanoi ajuri, ja laihat hevoset tottelivat kuumeisen kiihkeästi
+— ajoneuvot pysähtyivät kreivi Kirchwaldin portin eteen.
+
+Kauhea aavistus iski salaman nopeudella hänen mieleensä:
+
+»Laupias taivas, oliko mahdollista — —!»
+
+Ennenkuin hän oli ennättänyt ajatella loppuun, oli uskomaton
+toteutunut. Vaunujen ovi aukeni, ja vanhahko paksu henkilö, jolla oli
+happamet kasvot, hyppäsi ulos. Hänen puvustaan saattoi päättää, että
+hän oli palvelijatar.
+
+Hän auttoi ulos toisen naisolennon, hyvin säilyneen, pitkän, laihan
+neidin, jolla oli kapeat huulet ja puoleksi suljetut silmät. Niiden
+yläpuolella olivat korkealle kaartuvat kulmakarvat, jotka antoivat
+hänen hieman teräväpiirteisille kasvoilleen pysyvän hämmästyneisyyden
+leiman. Hänen ohimoillaan oli moitteettomia, loistavia kiharoita, jotka
+niskassa peittivät varatukan, jollainen oli Eugenie-keisarinnan aikana
+muodissa.
+
+Tämän jonkinverran vanhanaikaisen tukkalaitteen päällä komeili soikea,
+harmailla strutsin sulilla lastattu hattu, jota myös käytettiin hienon
+keisarinnan aikana. Uudenaikainen, harmaa, silkkinen matkatakki
+täydensi neidin puvuston.
+
+Pitkin askelin kiiruhti Kirchwald vaunuja kohden.
+
+»Kuki-täti! Mikä yllätys!» hän huudahti punaisena nopeasta käynnistä
+ja kumartui tulijan hienohansikkaisen käden yli hengittääkseen tuuman
+päästä kunnioittavan suudelman tyhjään ilmaan.
+
+»Yllätys?» kysyi neiti kimeällä, melkein terävällä äänellä. »Mutta
+kirjoitinhan sinulle, rakas Horst, että tulisin!»
+
+»Tietysti, tietysti, saimme kirjeen aivan äskettäin. Mutta sinähän
+lupasit sähköttää. Olisimme niin mielellämme olleet asemalla vastassa.»
+
+»Olen sähköttänyt, rakas Horst, ja minun täytyy tunnustaa, että minua
+ihmetytti hieman, kun ei kukaan ollut asemalla. Mutta jos tahdotte
+siten osoittaa, että tulen sopimattomalla ajalla — —.»
+
+Kreivi Kirchwald tukahutti huokauksen.
+
+»Mutta, Kuki-täti, miten voit ajatellakaan sellaista!» huudahti hän
+koettaen näyttää iloiselta. »Olemme aivan ihastuneet vierailustasi.
+Mutta sähkösanomaa — –.»
+
+Kuki-kreivitär kääntyi kamarineitoonsa, joka oli merkillisesti
+punastunut.
+
+»Lisette, milloin annoin sinulle sähkösanoman, jotta veisit sen
+sähkösanomatoimistoon?»
+
+»Silloin yöllä, kun saimme odottaa niin kauan suurella asemalla,
+armollinen kreivitär», vastasi Lisette meluavalla äänellä, jota
+Kirchwald oli aina pitänyt niin rumana.
+
+»No, ja sinä kai lähetit sähkösanoman?»
+
+»Luonnollisesti», vastasi Lisette. »Tarkoitan, että join kahvia
+kolmannen luokan odotussalissa, jossa tapasin erään tuttavan, ja —
+unohdin kokonaan sähkösanoman. Kreivitär saa antaa anteeksi, sillä
+samassa soitettiin lähtöön, ja silloin oli liian myöhäistä. Mitä minä
+siis saatoin tehdä?»
+
+»Olisit voinut lähettää sähkösanoman ennemmin.»
+
+»En kai voinut antaa kahvin jäähtyä», oli monivuotisen palvelijattaren
+hieman omituinen anteeksipyyntö.
+
+»Erinomainen puolustus, rakas Lisette», sanoi kreivi Kirchwald
+pilkallisesti ja tarjoten kreivittärelle käsivartensa jatkoi:
+
+»Koska nyt on näytetty toteen, että emme ole saaneet sähkösanomaa, suot
+kai, että vien sinut sisälle. Käthe tulee niin iloiseksi.»
+
+»Toivon sitä, rakas Horst», puhui täti kimeästi ja lisäsi sitten
+tuttavallisemmin: »Mielestäni on hyvä Lisetteni monessa suhteessa
+hieman hajamielinen.»
+
+»Huomasin sen jo käydessäni sotakoulua», kuului jotenkin kuiva vastaus.
+»Mutta vastapainoksi hän kehittyy hävyttömyydessä, ja toinen ominaisuus
+saa kai korvata toisen.»
+
+»Oh, niin et saa ajatella», arveli Kuki-täti vilkkaasti. »Jokaisella
+palvelijallahan on omituisuutensa, ja Lisette on todella välttämätön
+minulle.»
+
+»No, koska sinä olet tyytyväinen, niin ei minullakaan ole syytä olla
+tyytymätön. Tässä on ovi — nyt yllätämme Käthen. Täällä salissa hän ei
+ole — hän on luultavasti omassa huoneessaan.»
+
+Kuki-täti kulki veljenpoikansa käsivarteen nojaten ja loi tutkivan
+katseen kauniiseen ja komeaan saliin, jossa oli kaikenlaisia
+pikku kapineita — enimmäkseen häälahjoja, jotka tekivät huoneen
+miellyttäväksi.
+
+»Sangen sieviä nämä rokokohuonekalut», lausui hän armollisesti. »Pidän
+tästä mallista — se on niin aistikas. Seinät ovat vain liian tyhjiä.
+Tähän esimerkiksi sopisi mainiosti valokuvani luonnollisessa koossa —.»
+
+»Ahaa — häälahja!» sanoi Kirchwald, mutta ei kuitenkaan osoittanut
+erikoista ihailua.
+
+»Ei, rakas Horst! Satuin vain ajattelemaan kuvaa», kuului armollinen
+vastaus. »Ahaa, tässä on siis vaimosi huone — mon dieu, comme c'est
+drôle pour une jeune femme —!» [Jumalani, miten naurettavaa nuorelle
+naiselle.]
+
+Nyt Kirchwald ymmärsi, mistä tuuli puhalsi, sillä kun Kuki-täti puhui
+ranskaa, seisoi hän silloin ikäänkuin takajaloillaan sen edessä, jota
+kohtaan hänellä oli ennakkoluuloja.
+
+Hän puristi huulensa yhteen, sulki raskaat silmäluomensa, niin että ne
+melkein peittivät suuret, hieman ulkonevat silmät, ja koetti koskettaa
+kulmakarvoillaan ruskeita korkkiruuvikiharoita.
+
+Ja kuitenkin oli Käthen huone oikein kaunis ja ennen
+kaikkea luonteenomainen: himmeät tammihuonekalut vihreine
+sahviaanipäällyksineen, karhuntaljat mattoina, persialaisia
+seinäverhoja, ja niiden välissä hevosenkuvia, urheilunäytöksiä,
+voitonmerkkeinä hevosenkenkiä, ratsupiiskoja, ketunhäntiä, tammen- ja
+kuusenoksia.
+
+Tämä oli kuitenkin naisen huone, huolimatta selvästä
+urheilurakkaudesta, jota todisti vielä suksipari eräässä komerossa.
+Sillä ampuma-aseita ei ollut — siro jahtipuukko kirjoituspöydällä oli
+vain viaton paperiveitsi. Meissnerporsliinisissa kirjoitusneuvoissa
+oli hieno kukkaismalli, ja kirjepuristimena komeili hopeakarhu
+sinikivikuulallaan ja yhtä ylpeänä kuin ennenkin näytti se
+timanttikirjoitusta: »Muistan sinua». Se muistutti mainehikkaasta
+voitosta, jonka Käthe oli saavuttanut pelatessaan filippiiniä hänen
+korkeutensa prinssi Heinrichin kanssa.
+
+»Omintakeinen, eikö totta, Kuki-täti?» sanoi Kirchwald, joka oli
+luulevinaan, että täti ihaili huonetta. »Ja kuitenkin oikein kodikas
+huone. Missä Käthe lieneekään?»
+
+Hän avasi oven omaan huoneeseensa.
+
+»Vihdoinkin löydämme hänet. Tule, Käthe! Ajattelehan, että Kuki-täti on
+jo tullut!»
+
+»Mitä sanotkaan?» kuului ääni sivuhuoneesta, ja seuraavassa
+silmänräpäyksessä Käthe seisoi nuoruudesta säteilevänä ovella.
+
+
+
+
+IV.
+
+ENSI OTTELU.
+
+
+Silmänräpäyksen silmäilivät molemmat naiset toisiaan. Sitten nuori
+rouva astui lähemmäksi ja ojensi kätensä.
+
+»Tervetuloa kotiimme!» sanoi hän lyhyesti ja yksinkertaisesti, mutta
+sydämellisesti vain miehensä tähden, sillä Kuki-tädin kasvot eivät
+näyttäneet erikoisen miellyttäviltä.
+
+Kuki-täti ojensi hidastellen kapean, oikean kätensä kauniille, mutta
+voimakkaalle kädelle, joka puristi hänen omaansa niin lujasti, että hän
+kirkaisi hieman.
+
+»Ei niin voimakkaasti, rakas sukulaiseni», sanoi hän happamesti
+hymyillen. »Eikö voi osoittaa iloansa lempeämmällä tavalla?»
+
+»Voipa tietysti», sanoi Käthe kuivasti ja niiasi hienosti kuin hovissa.
+
+»Oikein hyvin», sanoi Kuki-täti ylistäen. »No, toivon, että tulemme
+hyviksi ystäviksi — vai mitä?»
+
+Nyt täytyi Käthen hymyillä.
+
+»Miss Knickerbocker sanoo: It depends all on mutuality» [Se riippuu
+yhteisymmärryksestä], kuului vilkas vastaus.
+
+Kuki-täti puristi taas huulensa yhteen.
+
+»En puhu englantia», sanoi hän välttäen.
+
+»Oh, samapa se — minäkin puhun mieluummin saksaa.»
+
+»Todellako? No, sitä parempi!»
+
+Syntyi hiljaisuus, ja Kuki-täti hypisteli hansikkaitaan. Sitten hän
+sanoi:
+
+»Et kuullut vaunujeni tulevan, rakas sukulaiseni?»
+
+»En, olin pihanpuoleisessa huoneessa, eikä siellä kuule, mitä kadulla
+tapahtuu. Olen mieluummin siellä, kun Horst on poissa, sillä minusta
+tuntuu kuin olisin silloin lähempänä rakasta poikaani», vastasi
+Käthe, ja hänen yksinkertaisissa sanoissaan oli niin paljon lämpöä ja
+rakkautta, että Kirchwald olisi ollut kivestä, ellei hän heti olisi
+sulkenut nuorta rouvaansa syliinsä. Mutta tämä hellyys ei herättänyt
+mitään vastakaikua Kuki-tädin neitseellisessä sydämessä.
+
+»Olen jo ihaillut salianne», sanoi hän lyhyesti kääntyen pois.
+
+»Eikö se ole hieno?» kysyi Käthe innokkaasti. »Mutta tässä on
+lempikomeroni.»
+
+»Yksityishuoneesi», sanoi Kuki-täti, niinkuin hän olisi vain toistanut
+sanan.
+
+»Äh, yksityishuoneeni», arveli Käthe nauraen, »sehän kuuluu niin
+korealta eikä sovi tälle komerolle. Katsohan, nämä ketunhännät olen
+itse ottanut metsästäessäni — suuremmoista, vai mitä?»
+
+Kuki-tädin suu tuli yhä kapeammaksi.
+
+»En ymmärrä sellaisia asioita», sanoi hän kylmästi. »Minun
+nuoruudessani pidettiin urheilua sopimattomana nuorille naisille.»
+
+»Niin, tiedän sen», sanoi Käthe nurkutellen, »kutoa, ommella
+koruompelua, neuloa, — ja niin edespäin! Olen usein kuullut siitä,
+mutta miten kauhean ikävää se mahtoikaan olla!»
+
+»Päinvastoin», sanoi Kuki-täti terävästi.
+
+Mutta ennenkuin hän ennätti jatkaa, huomautti Kirchwald, joka aavisti,
+mitä oli tulossa, että Kuki-täti varmaan tahtoi nähdä oman huoneensa ja
+sitten syödä aamiaista.
+
+»Tietysti», sanoi Käthe ihastuneena, »järjestän heti vierashuoneen ja
+käsken valmistaa ruuan.»
+
+Ja hän kiiti ulos kuin tuulenpuuska, mutta seuraavassa
+silmänräpäyksessä hän pisti päänsä ovesta:
+
+»Tahdon vain kysyä, käyttääkö Kuki-täti ohutta vai paksua peittoa?»
+
+»Kiitos», kuului kylmä vastaus. »Kuletan matkoilla mukanani
+makuuvaatteet.»
+
+»Suuremmoisen käytännöllistä», sanoi Käthe hyväksyen, ja lisäsi sitten
+mitä viattomimmin: »Silloin kai kuletat mukanasi myös vieteri- ja
+jouhipatjan?»
+
+»Mikä päähänpisto!» huudahti Kuki-täti Käthen viattoman ilmeen
+pettämänä. Mutta Kirchwaldin täytyi kääntyä pois salatakseen hymyilynsä.
+
+»Etkö? Hyvä!» sanoi nuori rouva vilpittömänä ja katosi.
+
+
+
+
+V.
+
+HÄÄLAHJA.
+
+
+Kun Käthe oli kadonnut, syntyi painostava hiljaisuus tädin ja
+veljenpojan välillä.
+
+»No, täti, eikö vaimoni ole viehättävä?» sanoi Kirchwald lopulta.
+
+»En uskalla näin lyhyen tuttavuuden jälkeen langettaa ratkaisevaa
+tuomiota», kuului epäilevä vastaus. »Ulkokuori ei ole pääasia, ja
+toivon, että ulkonainen kauneus ei ole sokaissut sinua. Hurmaus on
+lyhyt — katumus pitkä.»
+
+»Tunnustat siis, että Käthe on kaunis?» sanoi Kirchwald.
+
+»Pääasia on, että sinä pidät häntä kauniina», sanoi Kuki-täti
+pisteliäästi.
+
+»Tietysti, mutta pidän siitä, että muutkin sen tunnustavat. Ja hänen
+luonteestaan sinun ei tarvitse olla huolissasi.»
+
+»Olen iloinen kuullessani sen», vastasi Kuki-täti kylmästi, »ja
+varsinkin kun minulla on sinulle, rakas Horst, suuria uutisia, jotka
+luonnollisesti koskevat vaimoasikin. Ajattelen häälahjaani. Tunnen
+nimittäin, että maatilani hoito tulee minulle yhä raskaammaksi —
+ainainen rasitus hoidosta ja pehtoreiden valitsemisesta turmelee
+terveyttäni, ja kun varallisuuteni, Jumalan kiitos, ei riipu
+maatilasta, niin olen aikonut luovuttaa sen sinulle.»
+
+Kirchwald ei uskonut korviaan. Kuki-tädin maatila, joksi tämä kutsui
+sitä, oli ensi luokan herraskartano, melkein ruhtinaallinen omaisuus,
+jonka eräs etäinen sukulainen oli odottamatta jättänyt hänelle
+perinnöksi — se tekisi hänet yhdellä iskulla rikkaaksi mieheksi.
+
+»Mutta sehän on keisarillinen lahja», sanoi hän vielä aivan
+hämmentyneenä.
+
+»Luonnollisesti minun täytyy yhdistää siihen ehto», lisäsi Kuki-täti
+nopeasti. »Sinun täytyy erota virastasi, rakas Horst, ja itse hoitaa
+maatilaa. Tiedän nimittäin omasta kokemuksestani, että jos ei itse asu
+maatilalla, ei siitä saa kylliksi hyötyä, — mutta minä en tyytynyt
+elämään yksinäni suurella maatilalla ja sentähden sai kaikki käydä,
+miten kävi. Toivon, että sinun ei ole vaikea ottaa tätä askelta, ja
+kun olet tullut Steinbachin herraksi, niin tulen joka vuosi viettämään
+kesäkuukaudet luonanne.»
+
+Kirchwald kuuli tuskin viimeistä ilahduttavaa ilmoitusta. Veri nousi
+hänen päähänsä. Hän ei todella paljoa pitänyt maanviljelyksestä —
+sitävastoin sotilaselämä miellytti häntä. Varmaankin Steinbach vetäisi
+vertoja monelle ilmalinnalle, ja vaikkakin hän oli toivonut saavansa
+periä maatilan, ei hän koskaan ollut pitänyt sitä mahdollisena, sillä
+Kuki-täti ei vielä ollut viisikymmenvuotias.
+
+»Olen utelias tietämään, mitä Käthe sanoo tästä», oli hänen ensimmäinen
+sanansa Kuki-tädin puheen jälkeen. »'Näppää se vain!' hän varmasti
+huudahtaa.»
+
+»En toivo sitä», sanoi Kuki-täti pisteliäästi. »Tuleva Steinbachin
+linnanrouva ja Nordlandin prinsessan entinen hovineiti puhuu varmaan —
+hienommin.»
+
+Kirchwald antoi tädin säilyttää toivonsa.
+
+»Hän tulee aivan mykäksi», vakuutti hän järkytettynä. »Mutta mitä hän
+sanookaan virkaerosta? Hän on niin mielellään sotilaan vaimona.»
+
+»Jos hän on vain mennyt naimisiin kirjavan sotilaspukusi kanssa, niin
+olette syvästi surkuteltavia», kuului ärsyttävä vastaus.
+
+»Mutta täti, ole nyt oikeudenmukainen», vastasi Kirchwald
+rauhallisesti. »Ei ole niin helppoa muuttaa ammattia ja entistä
+elämäntapaansa. Jos niin olisi, osoittaisi tämä kevytmielisyyttä, tai
+mikä vielä pahempi, välinpitämättömyyttä. Muuten on Käthe kasvanut
+maalla ja tuntee paremmin maalaiselämän kuin minä.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämän Kirchwaldin tulevaisuudelle niin tärkeän keskustelun aikana
+oli Käthe kiiruhtanut keittiöön, jossa hän varovaisesti, mutta
+väsymättömästi aikoi kehoittaa Schnörkel-muoria huolehtimaan tädin
+ruumiillisesta hyvinvoinnista. Vanha keittäjätär ei sietänyt sitä,
+että tavallisuuden rajoista poikettiin, ja jos tahtoi saada häntä
+valmistamaan jotakin erikoista, täytyi kehoitella hyvin varovaisesti ja
+höystää sanojaan kohteliaisuuksilla.
+
+Kun Käthe tuli keittiöön, tapasi hän siellä Lisetten, kamarineidin,
+joka tulipunaisena seisoi sangen kiihtyneen Schnörkelin edessä.
+Molemmat näyttivät alkaneen tuttavuuden hyväntahtoisella riidalla.
+
+»No, mikä hätänä?» kysyi Käthe hämmästyneenä, kun molemmat äänet, jotka
+olivat koettaneet voittaa toisensa, äkkiä vaikenivat.
+
+»Oh», huohotti Schnörkel, »paholainen on muninut käenmunan meidän
+taloomme, armollinen rouva kreivitär.»
+
+»Miten hän on niin tehnyt?» kysyi Käthe hymyillen.
+
+»Tuollainen kamarineiti on tullut tänne ja tahtoo opettaa minua
+keittämään», kirkui Schnörkel, viitsimättä selittää tieteellistä
+arvoitusta paholaisen munimisesta.
+
+»No, no, hiljaa mäissä!» murisi Lisette. »Kun tulen vierailulle
+kreivittäreni kanssa, niin sanon aina, millaista ruokaa me tahdomme,
+eikä kukaan ihminen voi silloin vaientaa minua.»
+
+»Saammepa nähdä», arveli Schnörkel. »Mikä kelpaa herrasväelleni, saa
+myös kelvata teidän kreivittärellenne! Jos minun pitäisi noudattaa
+jokaisen mieltä, joka syöksyy tänne, saisin aina tehdä niin.»
+
+»Syöksyy», kirkui Lisette. »Olen rehellisen soturin ja porvarin tytär —
+ymmärrättekö? Ja kuka te olette, jos saan luvan kysyä?»
+
+»Olen Hellbergin sepän tytär», vastasi Schnörkel mahtavasti.
+
+»Niin, sen voi kyllä huomata», vastasi Lisette pilkallisesti.
+
+Käthe huomasi, että riitelijät olivat tulleet niin pitkälle, että
+saattoi odottaa heidän minä hetkenä hyvänsä ryhtyvän käsikähmään.
+
+»Pitäkää suunne kiinni!» komensi hän tarmokkaasti. »Te», sanoi
+hän kääntyen Lisetteen, »voitte olla rauhallinen, sillä teidän
+kreivittärestänne pidetään hyvää huolta, ja jos vielä sekaannutte
+näihin asioihin, valitan hänen armolleen. Ja te, mamseli Schnörkel,
+te valmistatte meille oikein hyvän, pienen aamiaisen — eikö totta?
+Valmistakaa se niin hyvin kuin teillä on tapana, älkääkä välittäkö
+muista. Mutta — ei mitään riitaa, pikku Schnörkel! Tiedättehän —
+torailua keittiössä — sitä ei mieheni siedä. Tulkaa nyt, kamarineiti,
+minä näytän teille vierashuoneen.»
+
+Suu avoinna seurasi Lisette nuorta rouvaa, ja hänen myrkyllinen
+katseensa ei ennustanut hyvää. Mutta kun hän huomasi, että hävyttömyys
+ei auttanut täällä, niin hän näytteli syyttömästi vainottua, ja
+krokotiilinkyyneleitä tulvi hänen lihaville poskilleen. Kun Käthe
+ei välittänyt tästä, rupesi Lisette hiljaa nyyhkyttämään, kun hänen
+emäntänsä huonetta näytettiin hänelle.
+
+»Armollinen kreivitär ei asu koskaan etelän puolella», sanoi hän
+liikuttavalla äänellä.
+
+Käthe katsoi hämmästyneenä paksua kamarineitiä.
+
+»Mitä te sanotte?»
+
+Lisette piti paraimpana olla toistamatta lausettaan.
+
+»Minun syyni ei ole, että kreivitär taas saa päänsärkyä», hän
+nyyhkytti. »Kreivitär ei ole tottunut siihen, ja minä olen ollut
+kreivittären luona kaksikymmentä vuotta ja tiedän, millaista hän
+tahtoo. Kaksikymmentä vuotta! Niin, voin väittää, että kreivitär
+luottaa minuun, niin, vieläpä kysyy minulta neuvoa. Olen monta
+kertaa puhunut hyvää Horst-kreivin puolesta — ja kreivitär kuuntelee
+mielellään neuvojani.»
+
+»Minun tulee sääli kreivitärtä», sanoi Käthe ja lähti kamarineidin
+luota, joka nyt avasi kyynelsulkunsa. Kun Kuki-täti hetkistä myöhemmin
+tuli huoneeseensa, tapasi hän neitsyensä melkein hajoamistilassa.
+
+
+
+
+VI.
+
+NIIN RANGAISTAAN VALEHTELIJAA.
+
+
+Puolen tunnin kuluttua oli aamiainen valmis, ja Kuki-täti, jonka
+veljenpoika toi pöytään, näytti vuoroin sade- vuoroin ukkospilveltä.
+
+Hiljaisena, alas luoduin silmin ja nyrpistetyin huulin hän ryyppi
+lihalientä, jonka ohessa nautittaviksi Schnörkel oli laittanut
+herkullisia hollantilaisjuustovoileipiä. Huoaten ja ähkyen hän
+söi herkullisia vasikankyljyksiä, jotka oikeastaan oli aiottu
+päivälliseksi, ja piinallisin ilmein hän nautti jälkiruuaksi
+erinomaisia puutarhamansikoita.
+
+Nyt ei Kirchwald voinut kestää kauempaa — hautajaisateria oli oikea
+juhla tähän verraten.
+
+»Mikä sinua vaivaa, Kuki-täti, vai oletko vain väsynyt?» kysyi hän
+osaaottavasti.
+
+Puhuteltu loi syrjäsilmäyksen Kätheen, joka rauhallisena söi
+mansikoitaan.
+
+»Olen, sanoakseni rehellisesti, odottanut tätä kysymystä jo
+aikaisemmin», virkkoi hän raukealla äänellä.
+
+Nyt Käthekin katsahti ympärilleen.
+
+»Mutta», sanoi hän ihmetellen, »olen luullut, että aina olet näin
+hiljainen.»
+
+»Muista, rakas täti, että vaimoni ei vielä tunne sinua,» keskeytti
+Kirchwald hänet.
+
+»Muistan kaiken, mikä on oikein ja kohtuullista», kuului jäykkä
+vastaus. »Ei, sinun vaimosi ei vielä tunne minua, mutta hän on
+kuitenkin kohdellut Lisette-raukkaani sillä tavalla, että tuo olento
+parka kylpi kyynelissä. Kun hait minut tänne, rakas Horst, en vielä
+ollut onnistunut rauhoittamaan häntä.»
+
+Kirchwald katseli hämmästyneenä nuorta vaimoaan, joka nyt leimuavin
+silmin katseli syyttäjäänsä.
+
+»Käthe?» kysyi kreivi epäillen.
+
+»Niin, juuri Käthe», vastasi Kuki-täti, joka nyt tuli eloisammaksi.
+»Ensimmäiset sanat, jotka Käthe sanoi Lisette-raukalle, olivat, että
+hän käski Lisetten — voin tuskin lausua niin halpamaisia sanoja —
+pitämään kitansa kiinni.»
+
+Käthen kasvot värähtelivät.
+
+»Se on runollista sananvapautta», sanoi hän tyynesti. »Tässä
+erikoistapauksessa tyydyin todellakin sanomaan Lisette-raukalle vain:
+pitäkää suunne kiinni!»
+
+»Mutta mitä on tapahtunut?» kysyi Kirchwald levottomana.
+
+»Tapahtunut? Ei mitään», sanoi Käthe hymyillen. Tulin juuri keittiöön,
+kun — —.»
+
+»Oh, minä tiedän. Lisette teki minulle selkoa asiasta», sanoi täti
+terävästi.
+
+Käthen silmät rupesivat jälleen liekehtimään.
+
+»En suinkaan tahdo kilpailla tuo oivallisen Lisetten kanssa
+luotettavuudessa», sanoi hän nousten. »Usko vain hänen arvatenkin
+merkilliseen selitykseensä, mutta pyydän kunnioittavimmin saada kertoa
+miehelleni, miten asia on, jonka muuten jo luulin päättyneen.»
+
+Ja nyt Käthe kääntyi mieheensä ja kuvasi hänelle leikillisesti
+kohtauksen keittiössä ja toisti melkein sanasta sanaan Lisetten sanat.
+
+»Mutta tämähän on aivan toista», sammalsi Kuki-täti, kun Käthe oli
+lopettanut.
+
+Nyt Käthe saattoi jälleen hymyillä.
+
+»Niin, voin uskoa sen, vaikka en tunnekaan Lisetten kertomusta
+kokonaan», sanoi hän. »Minun vikani on, etten ripittänyt häntä
+aikalailla, kun hän oli kyllin häpeämätön sanoakseen, että minun
+pitäisi saavuttaa hänen suosionsa, jos tahtoisin päästä hyviin väleihin
+kanssasi, rakas täti. Mutta sen virheen korjaan sinun luvallasi.»
+
+Ja hän pani sormensa sähkökellon nappulalle.
+
+»Oi, pyydän, ettet tekisi niin», huudahti Kuki-täti tuskallisesti.
+»Lisette-raukka — hän tulee vain pahalle tuulelle, ja silloin on
+mahdotonta puhua mitään hänen kanssaan. Hän suuttuu niin pian — mutta
+hän on oikeastaan niin hyväsydäminen, ja hän on joka tapauksessa
+kehoittanut luovuttamaan maatilan sinulle, Horst.»
+
+»Kiitoksia, täti! Mutta miten voit antaa tuon ihmisen niin hallita
+itseäsi», huudahti Kirchwald. »Kaksi vuotta lisäksi ja sinulla ei ole
+hituistakaan omaa tahtoa. Luulen, että Käthe on oikeassa. Lisetten
+tulisi saada oikea läksytys.»
+
+Sitä Käthe juuri toivoi. Kun hänen miehensä puhui, tuli palvelija jo
+ruokasaliin, ja hän käski heti noutaa Lisetten.
+
+Kuki-täti vastusti, mutta liian myöhään. Kamarineiti astui sisään
+itkettynein silmin ja Käthe meni heti hänen luokseen.
+
+»Miten uskallatte kertoa niin valheellisesti armolliselle
+kreivittärelle siitä, mitä keittiössä tapahtui?» sanoi hän ankarasti.
+»Neuvon teitä tässä talossa pysymään sopivaisuuden rajoissa, sillä
+muuten huolehdin siitä, että joku toinen palvelee kreivitärtä niin
+kauan kuin hän on vieraanamme. Kiitos — nyt voitte mennä!»
+
+Kamarineiti lähti ruokasalista lihavat kasvot raivosta vääntyneinä,
+sillä kun hän aikoi kääntyä emäntäänsä, esti nuori rouva sen
+tarmokkaalla kädenliikkeellä.
+
+Kun hän oli mennyt, istuutui Käthe hymyillen pöydän ääreen.
+
+»No niin. Kun olemme tehneet tuon myrkkykukkasen vahingottomaksi, otat
+kai vielä pari mansikkaa, rakas täti», sanoi hän hyväntahtoisesti.
+
+Mutta täti oli sangen apealla päällä. Hän pelkäsi salaa seuraavaa
+kohtausta Lisetten kanssa ja vuodatti nyt tuskansa sukulaisensa niskaan.
+
+»Näen kyllä, etten voi viipyä täällä kauan», sanoi hän muuttuneella
+äänellä. »En ole tottunut siihen, ettei toivomuksistani välitetä,
+niinkuin vaimollasi on tapana, rakas Horst.»
+
+»No, mutta täti, sinunhan pitäisi olla kiitollinen Käthelle, koska hän
+sinun sijastasi ripitti Lisetteä, minkä sinä olet monet vuodet
+unohtanut», vastasi Kirchwald, joka myös oli menettämäisillään
+kärsivällisyytensä.
+
+»Emmekö ole jo kylliksi nähneet vaivaa tuosta Lisettestä, Horst?»
+kysyi Käthe aivan tyynenä. »Hän esti meitä menemästä Kuki-tätiä
+vastaan, ja tuskin hän on astunut ovemme sisäpuolelle, kun hän jo
+riitelee keittäjättären kanssa, ulvoo Kuki-tädin luona, ahtaa hänet
+täyteen valheita ja pilaa koko hänen aamiaisensa — niin, jos hän
+tulevaisuudessa sytyttää katon palamaan päämme päällä, niin voimme
+sanoa, että olemme päässeet vähällä. Ehdotan, että puhumme muuta siksi,
+kunnes tuli syttyy.»
+
+Sitten Käthe täytti lasinsa, kohotti sen ja huusi iloisesti:
+
+»Tervetuloa Kirchwaldien luo, Kuki-täti! Eläköön!»
+
+Olisi voinut luulla, että kaikki jälleen oli hyvin, mutta Kuki-täti
+löysi sydämellisistä sanoista vain uuden riidan aiheen.
+
+»Rakas sukulaiseni», sanoi hän nyökäyttäen nopeasti päätään, »minun
+aikanani pidettiin sopimattomana, että nainen esitti maljan. Anna
+anteeksi, että nuhtelen sinua, mutta minusta tuntuu kuin käytöksesi ei
+olisi sellainen, jollaista olen toivonut rakkaalle Horstilleni. No,
+sinulla ei kai ole mitään sitä vastaan, että saat ojennuksen hänen
+tädiltään ja äidilliseltä ystävältä, joka tuntee siten täyttävänsä
+pyhän velvollisuuden.»
+
+Käthen kasvot tulivat tummanpunaisiksi.
+
+»Kiitoksia paljon nuhteista», sanoi hän nousten. »Poistun
+valmistuakseni arvokkaasti seuraavaan luentoon. Ehkä sillä aikaa olet
+hyvä ja kerrot Horstille vaimoihanteestasi — ehkäpä voin joskus päästä
+niin pitkälle — eihän sitä voi tietää! Näkemiin!»
+
+Käthe katosi huoneeseensa, jossa Kirchwald kaksikymmentä minuuttia
+myöhemmin tapasi hänet vihasta kuohuvana.
+
+»Kuki-täti on mennyt huoneeseensa», sanoi hän ja katsoi hymyillen
+Kätheä.
+
+»Toivon, että hän olisi matkustanut niin pitkälle kuin pippuri kasvaa!»
+kuului voimakas vastaus. »Niin, kiitoksia vain! Nyt tulee oikein
+hupaista, Horst. Mieluummin olisin miss Knickerbockerin hirmuvallan
+alaisena. Kuulen mielelläni nuhteita, kun olen ansainnut ne — tarkoitan
+ainoastaan niiltä, joita asia koskee. Mutta jos tätä menoa jatkuu, niin
+matkustan pois, ja sinä saat pitää Kuki-tädin hyvänäsi.»
+
+Kirchwald huokasi ja koetti rauhoittaa vaimoansa, vaikkakin pahat
+aavistukset täyttivät hänen ajatuksensa. Hän kertoi Käthelle Kuki-tädin
+suuremmoisesta häälahjasta, mutta ei luonnollisesti voinut salata
+ehtoa, joka oli siihen yhdistetty. Käthe joutui aivan pois suunniltaan.
+
+»Tämähän on rajatonta hirmuvaltaa», huusi hän, ehkä osaksi
+oikeutetustikin. »Onpa se kaunis lahja, josta ei itse saa nauttia miten
+tahtoo, vaan täytyy noudattaa ohjeita. Minä kieltäydyn sellaisista
+lahjoista, joita ei itse saa omistaa. Silloin olisi kaikki työsi
+pääesikunnan hyväksi mennyt hukkaan. Ja sitten? Ja minä olin iloinnut
+niin suunnattomasti siitä, että saisin mennä Berliiniin. No niin,
+oikeastaan se on minulle yhdentekevää; olenhan tottunut maalaiselämään,
+ja osaan huvitella sielläkin. Voimmehan mekin perustaa hevoskartanon,
+Horst — tietysti tädin armollisella luvalla. Mutta ajattelehan,
+että me ottaessamme vastaan tämän häälahjan panemme itse kahleet
+kaulaamme, niin että kaleeriorjaa täytyy meihin verraten kutsua
+vapaaksi mieheksi. Varmasti tulee minusta, jos Kuki-täti käy meillä
+vieraisilla kaksitoista kertaa vuodessa, vähitellen turhamaisuuden,
+ulkokultaisuuden ja ikävyyden esikuva, ja ellet silloin tunne
+omantunnon tuskia, niin silloin on minun huono vaikutukseni aivan
+turmellut sinut.»
+
+Horst Kirchwald huomasi, ettei hän nyt voisi puhua järkeä Käthelle,
+jonka vanhurskaan vihan piti saada raivota. Mutta kiusaaja oli jo
+ottanut kreivin pauloihinsa. Hän ei enää ajatellut muuta kuin »omaa»
+tulevaa omaisuuttaan ja hänen päätöksensä vaaka kallistui huomattavasti
+Kuki-tädin ehdon puolelle.
+
+Käthekin huomasi sen, eikä hän tullut siitä paremmalle tuulelle.
+Sillä hän oli täysin selvillä siitä, että hänen miehensä ei sopisi
+maalaiselämään.
+
+
+
+
+VII.
+
+SALALIITTO.
+
+
+Kello neljä tuli Kuki-täti hieman myöhästyneelle päivälliselle vähän
+armollisemmalla tuulella, sillä hän oli nukahtanut hetkisen, eikä
+Lisette ollut uskaltanut ruveta puolustautumaan, vaan oli siirtänyt
+sen toiseen kertaan. Sydämensä syvyydessä oli täti kuitenkin melkein
+kiitollinen Käthelle, koska hän siten oli säästynyt tästä kohtauksesta.
+
+Käthe puhui tuskin sanaakaan päivällisen aikana, ja kun Horstin ja
+hänen piti lähteä ratsastusretkelle prinssiparin kanssa, henkäisi hän
+helpotuksen huokauksen.
+
+Kuki-tädin täytyi pysyä syrjässä, sillä hän tunsi hovitavat, vaikkakin
+hän ajatteli, että häntä kohdeltiin sangen välinpitämättömästi.
+Mutta asiaa ei voinut muuttaa, ja hän tyytyi nuhtelemaan Kätheä
+sentähden, että tämä yleensä ratsasti, piti hänen ratsastuspukuaan
+liian lyhyenä ja hänen saappaitaan liian korkeina, sekä selitti, että
+höyhenkoristeinen hattu oli sopivampi kuin silinteri.
+
+Kun Käthe ei heti hylännyt moitteenalaisia esineitä eikä edes luvannut
+tehdä niin vastedes, tuli Kuki-täti sangen happamen näköiseksi.
+
+Ja niin nuori pari ratsasti tiehensä.
+
+Nordlandin prinssi ja hänen nuori puolisonsa olivat tänään niinkuin
+aina iloisia ja rakastettavia, ja neliapila oli tavallisesti
+ratsastusretkillään hyvin ilakoiva — mutta tänään oli Käthe ensi kerran
+elämässään hiljainen ja umpimielinen, melkeinpä surullinen.
+
+Kun prinsessa ja Kirchwald varjoisassa metsässä ratsastivat kahden
+kesken edellä, kääntyi prinssi hymyillen seuralaiseensa ja sanoi:
+
+»Puhukaa suunne puhtaaksi kreivitär! Mikä teitä vaivaa? Mutta älkää
+sanoko: 'Ei mikään!' sillä silloin uskon, että ensimmäinen kotiriita
+on niin muuttanut teidät, että te ensi kerran olette mahdoton iloiseen
+seuraan.»
+
+Käthe huokasi vaalea pää riipuksissa.
+
+»Ei, teidän ylhäisyytenne, emme ole olleet tukkanuottaisilla», vastasi
+hän synkästi, »mutta Damokleen miekka riippuu hiuskarvan varassa päämme
+yläpuolella. Ja jos hiuskarva katkeaa — sen täytyy katketa — niin
+syntyy suuremmoinen taistelu, joka voi loppua jäähyväisiin — paremmin
+ei voi käydä.»
+
+»Ja minkä niminen on kohtalonjumalatar, joka uhkaa katkaista
+hiuskarvan, jonka varassa miekka riippuu?» kysyi prinssi jännittyneenä.
+
+»Kohtalonjumalatar — siinä teidän ylhäisyytenne osui oikeaan», sanoi
+Käthe. »Hänen nimensä on Kuki-täti.»
+
+»Varjelkoon, ja kuka hän on?»
+
+»Habakukine, naimaton kreivitär Kirchwald, herrani ja puolisoni täti»,
+kertoi Käthe vakavana. »Hän tuli aivan odottamatta häiritsemään
+kotoista avio-onneamme ja kasvattamaan minua liian myöhään ja panemaan
+mieheni pään pyörälle häälahjallaan, mutta myös liian myöhään.»
+
+»Tämäpä on sangen mielenkiintoista», huudahti prinssi. »Kertokaahan
+minulle kaikki, kreivitär.»
+
+»Mitäpä se hyödyttäisi?» vastasi Käthe surumielisesti. »Vai onko teidän
+ylhäisyydellänne jotakin parannuskeinoa tuollaisille tädeille?»
+
+»Kukapa tietää», kuului hymyilevä vastaus.
+
+Käthe ojentautui satulassa, kuin olisi hän saanut sähköiskun, ja hänen
+silmänsä rupesivat loistamaan.
+
+»Teidän ylhäisyytenne», huudahti hän vilkkaasti. »Onko mahdollista?
+Jospa teidän ylhäisyytenne olisi sellainen taikuri! Antaisin hienoimman
+ketunhäntäni, jos teidän onnistuisi auttaa minut tästä umpikujasta ja
+vapauttaa minut ainiaaksi Kuki-tädistä.»
+
+»Pyydätte ehkä liian paljon, sillä tämän olisi pitänyt olla
+Herkuleen kolmantenatoista urotyönä. Mutta suuret tehtävät ovat aina
+viekoitelleet minua, ja minä vaadin luvatun palkan. Tuo ketunhäntä
+on oleva kaunein voitonmerkkini, vaikkakaan sitä ei ole voitettu
+taistelukentällä, vaan teidän palveluksessanne.»
+
+»Papp—papp—papp!» keskeytti Käthe kärsimättömänä ja rikkoen kokonaan
+hovitavat. »Mitä olen luvannut, sen olen luvannut, vaikkakaan en ole
+antanut kunniasanaani. Se ketunhäntä on oikein ihana — ei lainkaan koin
+syömä.»
+
+»Viimeinen vakuutus kannustaa minua vielä enemmän», virkkoi prinssi
+vakavana, vaikkakin hänen suupielissään näkyi petollisia nytkähdyksiä.
+»Mutta nyt teidän täytyy ripittää itsenne, kreivitär!»
+
+Nyt Käthe kertoi kaiken, tyhjensi täpötäyden sydämensä ja puhui
+erikoisen tuskallisena Kuki-tädin häälahjasta ja siihen liitetystä
+ehdosta.
+
+Prinssi kuunteli tarkkaavaisesti.
+
+»Niin», sanoi hän sitten, »tässä tarvitaan pikaista apua — teidän
+tähtenne, kreivitär, sillä jos te menettäisitte hyvän tuulenne, olisi
+ihmiskunnalle tapahtunut vääryys, ja myös miehenne tähden.»
+
+»Oh», virkkoi Käthe kyyneleet silmissä, »ei minusta ole väliä. Antakaa
+Kukin kasvattaa minua mielensä mukaan; tulen mielelläni happameksi ja
+kainoksi, kunhan hän ei vain saa miesraukkaani pauloihinsa.»
+
+»Ei, hän ei minunkaan mielestäni sovi maalaiselämään», sanoi prinssi
+miettiväisenä. »Ja muuten — no, en voi sanoa teille muuta, kreivitär,
+ammattisalaisuuksia, ymmärrättehän — — —.»
+
+»Ymmärrän», sanoi Käthe kuiskaten kuin lapsi, jolle puhutaan
+joululahjoista. »Oi, teidän ylhäisyytenne, teidän täytyy välttämättä
+auttaa minua! Sillä näettekö, kiusaus on niin suuri. Mieheni sanoo,
+että maatila on sangen hieno, ja — ja — hän on jo puoleksi suostunut
+tädin ehtoon.»
+
+»Rahat ja maatila merkitsevät paljon», huomautti prinssi.
+
+»Mitä minä välitän rahoista ja maatilasta», huudahti Käthe
+halveksivasti. »En välitä hituistakaan — paholainen saa kyllä asettaa
+sen ansan minulle. Niin, tiedän, että rikkaus ei ole mikään häpeä ja
+että köyhyys ei tuota onnea, mutta en ikinä myö itseäni!»
+
+»Miehenne ajattelee tulevaisuutta», sanoi prinssi, joka saattoi vain
+hymyillä Käthen innolle. »Mutta olen täydellisesti samaa mieltä
+kanssanne, ja lupaan tehdä, mitä voin, puolestanne. Ehkä olisi parasta,
+että itse koettaisin saada Kuki-tädin luopumaan ehdosta.»
+
+»Teidän ylhäisyytenne olisi suunnattoman hyvä, mutta pelkään, että
+teette oikeata Sisyfustyötä, sillä Kuki-täti näyttää minusta yhtä
+äksyltä kuin — ei, en sano!»
+
+»En minäkään toivo mitään suuremmoista tulosta», vastasi prinssi,
+»sillä vanhat, naimattomat naiset ovat kerta kaikkiaan sellaisia — —»
+
+»Sepä oli hienosti sanottu, teidän ylhäisyytenne!»
+
+»— — että he mielellään liittävät ehtoja lahjoihinsa. Asia tulee
+siten elinkysymykseksi, ja kaikki pitävät sitä tärkeänä. Mutta minä
+koetan kuitenkin seurata vanhaa, kuuluisaa esimerkkiä ja kantaa vettä
+seulaan, sillä ensinnäkin saan tilaisuuden tutkia maaperää, ja toiseksi
+saamme kyllin aikaa valmistaa suurta taistelua. Siis kreivitär: pois
+surumielisyys, se sopii teille yhtä hyvin kuin — —»
+
+»— kuin hame virtahevolle», auttoi Käthe, sillä hänellä oli aina
+varalla suuri valikoima vertauksia.
+
+»Juuri niin. Te ja surumielisyys ette sovi yhteen. Siis vielä kerran:
+älkää menettäkö rohkeuttanne. 'Vielä ei Puola ole hukassa'. Teillä
+on vielä ystäviä, jotka tahtovat osoittaa ystävyyttään teossa, ja
+— 'muuten olen sitä mieltä, että Kartago on hävitettävä!' Tällä
+tunnuslauseella teemme salaliiton ja Kuki-täti on tällä kertaa Kartagon
+vertainen.»
+
+Riemuhuudoin Käthe tarttui prinssin ojennettuun käteen ja oli hehkuvan
+innostunut aiottuun sotaretkeen. Kun kreivi Kirchwald ja prinsessa
+kääntyivät riemuhuudon hämmästyttäminä, heilutti Käthe hattuansa
+ja nauroi niin raikkaasti, että he yhtyivät nauruun, vaikka eivät
+tietäneet syytäkään.
+
+»Mitä ihmettä on tapahtunut?» kysyi prinsessa iloisesti.
+
+»Salaliitto», huusi Käthe.
+
+Kirchwald, joka oli ollut huolissaan Käthen synkkyydestä, hengitti
+jälleen vapaasti.
+
+»Tästä voisi syntyä oikeusjuttu», arveli hän, »saako vaimo ilman
+miehensä suostumusta tehdä salaliittoja?»
+
+»Mutta jos hän tekee niitä pelastaakseen avio-onnensa?» kysyi Käthe, ja
+vanha ylpeys loisti jälleen hänen silmistään.
+
+»Kaikki riippuu siitä, pelkääkö mieskin, että vaara uhkaa», sanoi
+Kirchwald, joka aavisti asian oikean laidan.
+
+»Olympon jumalatkin olivat toisinaan sokaistuja», vakuutti Käthe
+vilpittömästi.
+
+Prinsessa, joka oli menestyksettä kysellyt Kirchwaldilta Käthen surun
+syytä, nauroi, ja prinssi virkkoi:
+
+»Me uhmaamme kaikkia vihamielisiä ja ystävällisiä vaikutuksia,
+tunnuslauseemme on: tulessa ja vedessä. Me punomme juonia ja tahdomme
+solmia salaliiton ja sillä hyvä. Koska te, rakas Kirchwald, vain
+hyödytte siitä, niin olemme päättäneet kieltää jokaisen 'miksi ja
+miten?' sanan.»
+
+»Niin, salaliitto kieltää», vakuutti Käthe, joka näytti Odinin
+valkyrialta ennen taistelua.
+
+»Ja», sanoi prinssi, »koska olemme sitä mieltä, että täytyy takoa
+niin kauan kuin rauta on kuuma, tulen puolisoni suostumuksella hänen
+kanssaan illalla kreivitär Kirchwaldin luo teelle.»
+
+»Oi, suloista!» huudahti prinsessa. »Tulemme siis kello kahdeksan ja
+otamme mukaan hovineitini, teidän seuraajanne, kreivitär.»
+
+»Anna anteeksi, että vastustan sinua, rakas Olga», keskeytti prinssi
+hänet, »mutta minun mielestäni pitäisi neiti von Dornbergin olla tänä
+iltana vapaana. Tarvitsen tänä iltana järeämpää tykistöä, ja olen
+aikonut pyytää herra von Diestelcampin seuraksemme.»
+
+»Ah!» sanoi Käthe, jonka silmät suurenivat.
+
+»Hänen etunimensä on Habakuk», lisäsi prinssi syvällä bassoäänellä.
+
+»Ah», sanoi Käthe pidättäen jännittyneenä henkeään. Mutta sitten hän
+nauroi, nauroi niin, että hänen täytyi kumartua hevosen kaulan yli,
+nauroi niin, että hiljainen metsä kaikui, ja huusi ihastuneena: »Olette
+suuremmoinen, teidän ylhäisyytenne, aivan erinomainen!»
+
+»Mutta, Käthe», mutisi Kirchwald hämillään.
+
+Prinsessa nauroi ääneen ja virkkoi:
+
+»Ratsastakaamme edelleen, kreivi Kirchwald, ja jättäkäämme heidät
+rauhaan. Minusta tuntuu, kuin meiltä tahdottaisiin salata tämä asia, ja
+ehkäpä onkin parasta, että pysymme erillämme tästä salaliitosta, joka
+näyttää kokolailla vaaralliselta. Mutta pyydän vain, ettette panisi
+toimeen mitään liian mieletöntä, rakas Käthe.»
+
+»Mutta teidän ylhäisyytenne», vastasi Käthe säteilevänä, »prinssin
+liittolaisuushan on hyvänä takauksena.»
+
+»Oh, kukapa tietää», sanoi prinsessa katsahtaen prinssiin ja hymyili.
+
+Kirchwaldkaan ei voinut olla luomatta varoittavaa katsetta vaimoonsa.
+
+»Vaimoni luottamuksen pitäisi syvästi liikuttaa teidän ylhäisyyttänne»,
+sanoi hän, »sillä kun ajattelen majailua Hellbergissä —.»
+
+»Äs, nuo vanhat jutut!» sanoi Käthe punastuen.
+
+Prinssi pani vakavana käden sydämelleen ja sanoi:
+
+»Se on aivan erikoistapaus, rakas Kirchwald, ja minä lupaan, että vain
+äärimmäisessä hädässä käytän hummerimuhennosta saavuttaakseni ikuisen
+ystävyyden.»
+
+Kirchwald huomasi, ettei hän voinut tehdä mitään, ja mitä iloisimmalla
+tuulella he ratsastivat edelleen.
+
+
+
+
+VIII.
+
+PELASTAVA ENKELI.
+
+
+Kun Käthe oli tullut kotiin, juoksi hän laulaen portaita ylös, niinkuin
+ei Kuki-tätiä olisi ollutkaan maailmassa. Mutta tämä tuli häntä vastaan
+erikoisen huonolla tuulella.
+
+»Miten sivistymätöntä onkaan laulaa portaissa», kuului heti, mutta
+Käthe huusi iloisesti:
+
+»Oi, täti, nyt ei meillä ole aikaa nuhdesaarnoihin. Minun täytyy
+pukeutua tulisessa kiireessä, ja sitten on minulla paljon puuhaa, sillä
+prinssi ja prinsessa tulevat tänään meille teetä juomaan».
+
+»No, mutta silloinhan minunkin täytyy —», sanoi Kuki-täti
+hermostuneesti, »ja nyt on Lisette kaikeksi onnettomuudeksi sellaisella
+tuulella, ettei minulla ole hänestä lainkaan hyötyä — mutta ymmärrän,
+minun annetaan pysyä huoneessani, eikö totta?»
+
+»No, sepä vielä puuttuisi!» sanoi Käthe pelästyneenä. »Päinvastoin,
+prinssi palaa halusta saada tutustua sinuun.»
+
+»Palaa?» kysyi Kuki-täti epäillen.
+
+»Ilmitulessa», vakuutti Käthe.
+
+»Vai niin, silloin minun täytyy pukeutua», sanoi
+
+Kuki-täti, joka heti tuli loistavalle tuulelle. »Olisinpa saanut tietää
+tämän ennemmin.»
+
+Kirchwald kiiruhti vakuuttamaan, että hekin olivat aivan äskettäin
+saaneet tietää sen. Käthe syöksyi keittiöön neuvottelemaan mamselli
+Schnörkelin kanssa. Uskollinen palvelijatar oli nyrpeänä, sillä vanha
+kreivitär oli ollut hänen luonaan ja hän oli saanut osakseen vain
+niukalti kiitosta, mutta sitä enemmän moitteita ja hyviä neuvoja.
+
+»Hilla» — niin kutsui Schnörkel aina marjahilloa — »oli liian makeata,
+salaatti ei ollut tarpeeksi hapanta, vasikankyljyksiä pitäisi leipoa,
+ei paistaa, taimenia hän ei voinut sietää, mutta ankeriaista hän piti
+j.n.e.»
+
+Käthe suuteli kuitenkin entisen hoitajattarensa ryppyisiä poskia,
+hyräili ja ylisteli häntä, kunnes mamselli Schnörkel työnsi nuoren
+emäntänsä ovesta ulos ja lupasi, että kaikki oli oleva järjestyksessä,
+niin totta kuin hänen nimensä oli Schnörkel.
+
+Iloisena saavuttamastaan voitosta Käthe meni makuuhuoneeseen
+pukeutuakseen, ja kun hän verhosi kauniin vartalonsa valkealla
+pehmeällä villapuvulla, ajatteli hän:
+
+»Odotapa vain, Kuki-täti, minä opetan sinut komentelemaan ja määräämään
+täällä! Nyt on purtava hampaat yhteen ja pidettävä pää pystyssä.»
+
+Huolimatta näistä hyvistä päätöksistä hänen hyvä tuulensa sai aika
+iskun, sillä kun Kuki-täti ennen kello kahdeksaa näyttäytyi komeassa
+harmaassa silkkipuvussa, ruusu Eugenie-keisarinnan kuosisissa
+kiharoissaan, sanoi hän heti:
+
+»Tänä iltana luovutat emännän paikan minulle, rakas lapsi. Kypsyneemmät
+ihmiset esiintyvät tällä paikalla hienommin ja arvokkaammin kuin nuoret
+ja tahdittomat, joilla ei ole aavistustakaan teepöydän runoudesta.»
+
+»Eihän tämä riipu siitä», vastasi Käthe kuohuen vihasta. »Minähän olen
+täällä emäntänä.»
+
+Kuki-täti nauroi hiljaa ja sointuvasti jonkunlaista teatterinaurua,
+joka oli Käthestä vastenmielistä.
+
+»Ennenkuin tulet todella emännäksi, on sinulla paljon opittavaa, rakas
+lapsi», kuului kylmä vastaus. »Kiitä taivasta, joka asettaa paikallesi
+kokeneen ja taitavan sukulaisen, ja ole iloinen saadessasi koristaa
+seurusteluhuonetta kauniina, nuorena pikku perhosena. Kun olette
+muuttaneet Steinbachiin, johdan minä siellä taloutta.»
+
+»Vai niin», sanoi Käthe kuivasti. »No, sitä ajattelinkin. Ja mitä minä
+teen?»
+
+»Sinä?» — Kuki-täti rupesi hyräilemään. — »Sinä koristat salia.»
+
+»Kiitos kohteliaisuudesta!» sanoi Käthe, joka jälleen tuli paremmalle
+tuulelle. »Ja sitten?»
+
+»Sitten!» — Kuki-täti rypisti kulmakarvojaan. — »No, sitten saatte
+luultavasti lapsia, jotka kiinnittävät huomiosi lastenkamariin siksi,
+kunnes he ovat kasvaneet niin suuriksi, että minä voin ruveta heitä
+kasvattamaan.»
+
+»Ja sitten?» kysyi Käthe vielä kerran.
+
+»Sitten kasvatan ne malli-ihmisiksi — voit olla varma siitä.»
+
+Ja näin sanoen Kuki-täti istui flyygelin ääreen ja soitti Mendelssohnin
+kevätlaulun.
+
+»Nyt tiedän tarpeeksi», mutisi Käthe itsekseen. »Ja nyt, täti, nyt
+syttyy oikea sota! Olen varma, että vaikkakaan Horst ei tahdo työntää
+minua syrjään, hänellä on kuitenkin kahleet kaulassa ja hänen täytyy
+tanssia kuin opetettu murmelieläin, ellemme ajoissa katkaise kahletta.
+'Taisteluun, Torero, rohkeutta ja taisteluintoa rintaan!'» Hän hiipi
+hiljaa eteiseen, jossa hän tapasi miehensä. »Kuulehan, Horst», kuiskasi
+hän, »hän on juuri ollut niin ystävällinen, että on ryöstänyt minulta
+emännän paikan sinun talossasi, ja sanoi kasvattavansa lapseni. Mutta
+ennemmin toivon, ettei niitä pikku raukkoja tulisi koskaan!»
+
+»Tuhat tulimmaista!» sanoi Kirchwald.
+
+Ei ollut helppoa tietää, tarkoittiko hän Kuki-tätiä vai ilmaisiko hän
+pelkonsa vielä syntymättömien lastensa tähden.
+
+Mutta Käthe hiipi ruokakomeroon, otti pitkän, kapean ruukun, täytti sen
+melkein reunoja myöten herneillä, kaatoi sitten vettä päälle ja hiipi
+varovaisesti vierashuoneen ovelle, joka oli raollaan. Lisette ei ollut
+siellä, ja Käthe hiipi hiljaa sisälle, asetti ruukun korkean kaapin
+päälle, melkein reunalle, ja lähti yhtä varovaisesti huoneesta.
+
+»Kas noin. Toivon sinulle suloista yölepoa, Kuki-täti», mutisi hän,
+niiasi nopeasti oven edessä ja syöksyi takaisin käytävään. Hän kuuli,
+miten Kirchwald jo otti vastaan korkeita vieraita ja hän kiiruhti itse
+sinne.
+
+Jos Kirchwald oli pitänyt vaimonsa sanoja hämärinä, niin hän pian
+ymmärsi niiden merkityksen nähdessään, miten Kuki-täti muitta mutkitta
+valtasi emännän paikan teepöydässä. Kirchwald vaihtoi katseen Käthen
+kanssa. Käthe katsoi prinssiin, ja tämä sulki silmänsä sellaisin
+ilmein, kuin olisi hän tahtonut lohduttaa:
+
+»Olkaa rauhassa. Muuten olen sitä mieltä, että Kartago on hävitettävä.»
+
+Kuki-täti säteili, sillä hän piti itseään illan sankarittarena. Prinssi
+keskusteli kauan aikaa vilkkaasti hänen kanssaan, ja kamariherra von
+Diestelcamp ei hetkeksikään poistunut hänen luotaan. Hänellä oli yhä
+vielä nuha, mutta siitä asti kuin hän oli epäonnistunut kosiessaan
+Kätheä, oli hän ulkoasuunsa nähden hylännyt vanhanaikuisen jäykkyyden
+ja pukeutui, vaikkakaan ei juuri keikarimaisesti, niin kuitenkin
+jotenkin nuorekkaasti.
+
+Hän oli myös hankkinut itselleen lyhyen tekotukan, joka ei tosin tehnyt
+häntä nuoremman, mutta kuitenkin »reiman» näköiseksi. Tuntui siltä kuin
+hän olisi tahtonut näyttäytyä Käthelle nuhtelevana henkenä ja sanoa
+hänelle:
+
+»Näetkö, millainen mies olen? Ja sinä olet ollut kyllin tyhmä
+hyljätäksesi minut!»
+
+Illallisen jälkeen, joka muuten tuotti kunniaa mamselli Schnörkelille,
+oli kamariherralla tilaisuus jutella hetken nuoren emännän kanssa.
+
+»Olisitteko niin rakastettava, kreivitär, että ilmoittaisitte minulle
+jotakin? Ennenkuin tulimme tänne, kutsuttiin minut prinsessan luo, joka
+mitä armollisimman näköisenä pyysi minua tekemään hänelle 'suuren'
+palveluksen. Ja tiedättekö, mikä se oli? Hän on kädestä pitäen
+velvoittanut minua, että minä joka päivä, niin kauan kuin tätinne on
+täällä, kävisin kodissanne pitämässä hänelle seuraa. Kun huomautin,
+että tehän sopisitte siihen paremmin, sanoi prinsessa tätinne olevan
+hieman 'naurettavan', ja että minä todella tekisin suuren palveluksen
+hänelle.»
+
+»Niin, mitä tahdotte vielä tietää minulta?» kysyi Käthe hymyillen,
+sillä hän piti prinsessan tai oikeammin prinssin päähänpistoa mainiona.
+
+»Hm», mumisi herra von Diestelcamp, »en voi sanoa, että asia olisi
+minulle selvä. Ensinnäkin: miksi ette voi itse pitää seuraa tädillenne?»
+
+»Koska hän ei tahdo — olen liian nuori ja tyhmä.»
+
+»Todellako?» huudahti kamariherra hämmästyneenä. »Ja miksi prinsessa
+kutsui tätiänne 'naurettavaksi'? Odotin näkeväni vanhan piian
+pilakuvan, jolla on jotenkin mitätön luonne, mutta sen sijaan tapaan
+ylhäisen, vanhahkon neidin, joka on miellyttävän näköinen ja jolla on
+kypsynyt ja selvä elämänkatsomus. Mitä naurettavaa siinä on?»
+
+»Oh», sanoi Käthe, »sillähän vain tarkoitetaan erikoisia — no niin,
+erikoisia omituisuuksia, joita tädissä ilmenee hänen kohdellessaan
+läheisiä sukulaisia ja varsinkin veljensäpoikien vaimoja.
+Onnettomuudeksi ovat nämä rouvat myös ihmisiä, näettekö, ihmisiä,
+jotka tahtovat vastustaa tätien liiallista valtaa. Mutta kun täti on
+vieraanaamme, tahdon mielelläni säilyttää rauhan talossa, ja mitä
+enemmän huvia tädillä on, sitä enemmän voin toivoa rauhaa. Ja jos te,
+rakas, hyvä herra von Diestelcamp, voisitte auttaa minua, niin olisimme
+ikuisesti kiitollisia teille.»
+
+Herra von Diestelcamp aivasti.
+
+»Olette kaunopuheinen, kreivitär», sanoi hän kostein silmin — kosteuden
+aiheutti nuha eikä liikutus.
+
+Kun prinssi ja prinsessa jonkun ajan kuluttua lähtivät, kuiskasi
+prinssi liittolaiselleen:
+
+»Olin oikeassa ja te myöskin. Kuki-täti ei peruuta ehtoaan. Hän on
+minulle ja, niinkuin kuulin, myös kunnon kamariherrallemme selitellyt
+laajasti, ettei saa rikkoa pyhimpiä velvollisuuksia ulkonaisten
+etujen ja maallisten kiusausten tähden. Olen tehnyt kaikkeni, mutta
+tuloksetta.»
+
+»Luonnollisesti — kun Kuki-täti on kysymyksessä, saa puhua kielen
+sijoiltaan, eikä se mitään hyödytä. Hän on nyt kerta kaikkiaan niin
+luja ja varma», virkkoi Käthe halveksivasti.
+
+Kun Kuki-täti oli, moitittuaan taas Kätheä, mennyt levolle, koetti
+nuori rouva onneaan mieheensä nähden. Mutta tämä oli jo joutunut
+pauloihin, ja hänellä oli tuhansia vastaväitteitä. Kun Käthe kuvaili
+hänelle, miten Kuki-täti kohtelisi häntä, niin Kirchwald vain nauroi ja
+sanoi, että hän pystyisi sen estämään.
+
+Sanalla sanoen, kun Käthe lopen uupuneena ja onnettomana nukkui, oli
+hän menettänyt kaiken toivon.
+
+
+
+
+IX.
+
+KUKI-TÄDIN HÄPEÄ.
+
+
+Seuraavana aamuna tuli Kuki-täti kiihtyneenä ja kalpeana unettoman yön
+jälkeen aamiaispöytään ja kertoi, että hänen huoneessaan »kummitteli».
+
+Hän ei ollut saanut unen hiventäkään, sillä näkymätön käsi oli
+lakkaamatta sirotellut herneitä hänen huoneessaan. Vasta pitkän ajan
+kuluttua hän tointui sen verran, että saattoi sytyttää kynttilän ja
+tarkastella, mistä kauhea, ärsyttävä ääni kuului. Mutta lopuksi hän
+soitti Lisetteä ja rupesi yhdessä hänen kanssaan etsimään. He eivät
+kuitenkaan löytäneet mitään, joka olisi aiheuttanut ilmiön. Oli
+sentähden selvää, että tässä pelissä olivat kummitusten kädet mukana.
+
+Lisette oli lisäksi pelännyt niin kovasti, että hän, Kuki-täti, oli
+vain suurella vaivalla saanut hänet rauhoittumaan.
+
+Kirchwald pudisti päätään kuullessaan kertomuksen, mutta Käthe kiiruhti
+huoneesta nähdäkseen, oliko asiassa perää.
+
+Aivan oikein — lattialla oli hernekasa, jonka Lisette oli koonnut.
+Kun kamarineiti meni noutamaan rikkalapiota, niin Käthe otti nopeasti
+kaapin päältä loput herneistä, jotka eivät enää voineet pursuta ulos,
+koska ne turvottuaan liian kauan olivat jo aikoja sitten lennättäneet
+liialliset toverinsa reunan yli.
+
+Kirchwaldin täytyi pian lähteä prinssin luo esittelylle, mutta kun
+Käthe kuten tavallisesti saattoi häntä portaita alas, pani hän Käthen
+koville herneiden keittämisestä.
+
+»Käthe, tunnusta, että sinä olet tehnyt tämän», sanoi hän nuhdellen.
+
+»Niin olenkin», tunnusti tämä hymyillen.
+
+»Sellainen ei saa uudistua.»
+
+»Päinvastoin», sanoi Käthe. »Ensi yönä annan hänen nukkua — niin viisas
+olen. Mutta ylihuomenna alan kujeeni uudestaan, ja jatkan siten, kunnes
+hän on saanut tarpeekseen ja lähtee tiehensä. Kosto on suloista. Jos
+hän kiusaa minua, niin minäkin kiusaan häntä. Näethän, miten lauhkea ja
+surkea hän nyt on — puolustukseksi saa käyttää kaikkia keinoja.»
+
+»No, siitä puhumme myöhemmin.»
+
+»Sano minulle parempi keino, ja minä luovun herneistä», sanoi Käthe
+iloisesti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuki-täti oli todellakin tänään »lauhkea ja surkea», kuten Käthe sanoi,
+mutta hänen sanansa virtasivat kuitenkin hiljaisina, mutta lakkaamatta,
+kun hän moitti Käthen käyttäytymistä edellisenä iltana ja antoi hänelle
+paljon hyviä opetuksia.
+
+Käthe, joka oli äärettömän ihastunut hyvin onnistuneesta sotajuonesta
+ja odotti jännittyneenä, mitä tapahtuisi, kuunteli hyvin hartaan
+näköisenä, mutta ajatteli aivan toista.
+
+Kello yksitoista saapui herra von Diestelcamp ja pyysi naisia
+pienelle kävelylle. Kaikki kävi Käthen mielestä oikein »hienosti»,
+melkeinpä »nerokkaasti», kun kamariherra toi Kuki-tädille terveisiä
+herttuattarelta ja ilmoitti, että korkea rouva tahtoi tutustua häneen
+ja sentähden ottaisi hänet vastaan huomenna.
+
+Käthe ja hänen miehensä nauttivat suuresti kävelystä, sillä he saivat
+rauhassa puhella ja käydä käsikoukussa, kun ilosta säteilevä Kuki-täti
+kulki kamariherran rinnalla vilkkaasti keskustellen.
+
+Päivällinenkin syötiin rauhassa, ja kun hyvä tuuli iltapäivällä väheni
+muutamia asteita, ilmestyi herra von Diestelcamp jälleen pelastavana
+enkelinä juodakseen teetä ja saadakseen kuulla, olivatko naiset
+nauttineet kävelystä.
+
+»No, eikö prinssimme ole oivallinen ystävä», kysyi Käthe mieheltään.
+
+»Ahaa, sitäkö salaliitto tarkoitti», sanoi Kirchwald hymyillen. »Mutta
+sanon sinulle jotakin: Kuki-täti kuulee ruohon kasvavan ja on kauhean
+epäluuloinen. Jos hän pääsee tästä selville, niin voi meitä!»
+
+»Miten hän pääsisi?»
+
+»Kukapa tietää? Ja muuten — kamariherra kai lopulta väsyy tähän
+juttuun.»
+
+»Olisipa hän silloin kauhea dromedaari, Horst, — vaikka — näetkö, me
+kaksi puhumme meidän näkökannaltamme katsoen, mutta hän pitää ehkä
+Kuki-tätiä lumoavana. Maku on kerta kaikkiaan erilainen.»
+
+Kirchwald huolehti turhaan. Ensinnäkään ei Kuki-täti huomannut,
+että kaikki tämä oli hyvin järjestettyä pilanäytelmää, ja toiseksi
+ei kamariherra ollut lainkaan väsynyt ritarinosaan, jota häntä oli
+pyydetty näyttelemään.
+
+Kuki-täti esitettiin hovissa, oli teekutsuissa herttuattaren luona ja
+sitten prinsessan, antoi kamariherran olla ritarinaan ja puhui teekupin
+ääressä paljon sellaista, jota hän ei ymmärtänyt, oikaisi ja nuhteli
+Kätheä jokaisessa sopivassa tilaisuudessa, eikä peruuttanut hiuskarvan
+vertaakaan vaatimustaan, että hänen veljenpoikansa pitäisi erota
+virastaan, ennenkuin hän saisi maatilan haltuunsa.
+
+Kuki-täti ei puhunutkaan lähdöstä ja sai yhä suuremman vallan talossa,
+niin että Käthe oli taas kadottamaisillaan toivonsa ja tuli uudelleen
+surulliseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niinpä koitti kuuma, tukahduttava päivä. Taivas oli pilvessä ja ilmassa
+oli ukkosta. Kamariherra saapui kuitenkin ja kysyi, lähdettäisiinkö
+kävelylle. Ei kellään muulla kuin Kuki-tädillä ollut halua, mutta
+kun hän tahtoi, niin täytyi muiden totella. Kuumuudesta velttoina ja
+nyrpeinä kulkivat Kirchwaldit tädin perässä, joka leijaili kamariherran
+rinnalla.
+
+Kun lähestyttiin linnan puistoa, matkan päämäärää, huokasi Käthe syvään.
+
+»Onpa syytä huoata!» murisi Kirchwald synkän näköisenä. »Mitä minä
+tekisin? Sydämeni rauha on poissa — tuhat tulimmaista. En kestä
+kauempaa!»
+
+»Mitä aiot tehdä?» kysyi Käthe jännittyneenä.
+
+»No, kun sinäkään et tiedä mitään neuvoa, niin mitäpä minä keksisin?»
+vastasi Kirchwald epätoivoisena. »Mutta en olisi toki, rehellisesti
+sanoen, uskonut, että olisi niin erilaista käydä Kuki-tädin luona
+nuorena miehenä, kuin itse naineena pitää häntä vieraanaan. Muuten
+— vaikkakin prinssin ja sinun juonesi on sangen edullinen, niin se
+tuntuu samalla ikävältä, koska emme milloinkaan saa olla rauhassa
+tuolta iankaikkiselta kamariherralta, joka saa minut kyllästymään omaan
+kotiini.»
+
+»Vai niin. Minä olen joutunut paljon pitemmälle — en tunne enää olevani
+kotona talossamme!» huokasi Käthe.
+
+»En voi ymmärtää, miksi meidän aina pitää tallustella näitä ikäviä
+matkoja», sanoi Kirchwald hetken kuluttua.
+
+»Mutta minäpä tiedän», vastasi Käthe, joka ei voinut olla hymyilemättä,
+»sillä Kuki-täti on tarkasti selittänyt sen minulle. Näetkö, on
+sopimatonta, että neiti kulkee kahden kesken naimattoman herran kanssa,
+ja sovinnaisuus vaatii, että joku rouva seuraa mukana. Minusta on
+sangen naurettavaa, että minun nuoruudestani huolimatta täytyy suojella
+jotenkin vanhaa neitiä kadulla ja antaa kohdella itseäni kotona kuin
+alaikäistä lasta. No, minunhan täytyy tottua siihen, kun Kuki-täti
+tulee Steinbachiin asumaan. — Emmekö livahtaisi nyt tiehemme?» ehdotti
+hän.
+
+»Ehdotus on oivallinen», sanoi Kirchwald, »ja minä seuraisin sinua
+arvelematta, ellei epäsuosio sitten tulvisi ylitsesi.»
+
+»Oh, samapa se, mitä nuhdesaarnat koskevat», sanoi Käthe hymyillen.
+»Päivässä on nyt kerta kaikkiaan määrätyt tunnit, eikä sitä voi
+venyttää kuin kuminauhaa. Siis, haluatko —? Olisipa suloista kerrankin
+istua kahden kesken sokerileipomossa ja syödä jäätelöä ilman
+Kuki-tätiä.»
+
+»Olkoon menneeksi», sanoi Kirchwald. »Odotahan — nyt on oikea hetki
+paeta.»
+
+Kuki-täti ja kamariherra katosivat juuri muurin taa saapuakseen pian
+linnan puistoon. Kirchwald ja Käthe odottivat hetken nähdäkseen,
+odotettiinko heitä. Sitten he riensivät takaisin ja katosivat läheiseen
+sokerileipomoon.
+
+Kirchwald tilasi Käthelle tämän mielijäätelöä ja itselleen kahvia, ja
+he istuivat iloisina ja tyytyväisinä pienen marmoripöydän ääressä,
+heittäen Kuki-tädin kamariherran huostaan.
+
+Käthe ei vielä ollut syönyt annostaan, kun ukkonen äkkiä rupesi
+jyrisemään ja suuret sadepisarat rapisivat ruutuja vasten. Pian kohosi
+kova rajuilma kaupungin yli, ja vettä tulvi virtanaan.
+
+»Kamariherralla on kuten tavallisesti sateenvarjo ja Kuki-tädillä
+päivänvarjo», sanoi Käthe rauhallisesti, kun Kirchwald levottomana
+katseli vuolaita vesivirtoja, jotka tulvivat kadulla. »Olimmepa
+viekkaita, kun livahdimme pakoon tuota suihkua, vai mitä?»
+
+Ja niin hän söi aivan rauhallisena toisen jäätelöannoksen ja
+kermaleivoksen.
+
+Vähitellen sade lakkasi, pilvet hälvenivät, ja pian hymyili kultainen
+aurinko virkistyneelle maalle.
+
+Nuori pari käveli rauhallisena kotiin ajattelematta toista odottamassa
+olevaa rajuilmaa.
+
+Kuki-täti ei ollut vielä palannut kotiin.
+
+Puolen tunnin kuluttua hän tuli kuitenkin, läpimärkänä, istuen
+nääntyneenä vaunuissa, ja häntä seurasi yhtä märkä kamariherra, joka
+nyt jätti neidin Kirchwaldin huostaan ja ajoi kotiin muuttaakseen
+nopeasti vaatteita ja estääkseen aivastuskautta puhkeamasta liian
+aikaisin.
+
+»Minne te jäitte?» kysyi Kuki-täti heti tultuaan huoneeseen.
+
+»Me herkutelimme», virkkoi Kirchwald iloisesti. »Teimme vain
+lapsellisen kepposen, ja toivon, että sinäkin ymmärrät leikkiä.»
+
+»Minä ymmärrän, että te kohtelette minua äärettömän välinpitämättömästi
+ja halveksivasti», kuului terävä vastaus. »Mutta paitsi tästä, josta
+puhumme myöhemmin, saan kiittää teitä siitä, että minut on koko elämäni
+ajaksi häväisty.»
+
+»Häväisty?» kysyi Kirchwald ihmetellen.
+
+»Niin, häväisty, alennettu, siveellisesti muserrettu», huusi Kuki-täti.
+»Mitään aavistamatta kuljen luottavaisena, kun äkkiä yksinäisessä
+linnanpuistossa huomaan, että minut on häpeällisesti ja viekkaasti
+petetty, olen kahden kesken kamariherran kanssa alttiina kävelijöiden
+pahoille kielille!»
+
+»Anteeksi, rakas täti, en voi ymmärtää», vastasi Kirchwald tyynesti.
+»Olisit oikein ystävällinen, jos tahtoisit selittää tarkemmin. Pyydän,
+että puhuessasi meistä hieman — lieventäisit sanojasi.»
+
+»Oh, en voi löytää kyllin voimakkaita sanoja puhuessani teidän
+käytöksestänne», huusi Kuki-täti, joka yhä kiihtyi. »En voi sanoin
+kuvata, mitä tunsin, kun äkkiä kunniavahtini hävisi, ja olin kahden
+kesken herran kanssa, joka varmaankin on hieno mies, mutta kuitenkin
+naimattomana sopimaton kulkemaan naisen kanssa, jota ei vielä voi
+mitenkään pitää vanhana. Ja lisäksi puhkeaa rankka sade ja minun täytyy
+herra von Diestelcampin kanssa etsiä suojaa yksinäisessä huvimajassa,
+jonne onnettomuudeksi sattuu tulemaan muitakin ihmisiä, jotka nauravat
+neuvottomuudelleni. Oi, miksi tällainen häpeä kohtasikaan minua! En
+tiedä, minne kätkisin kasvoni ihmisten katseilta!»
+
+Kirchwald pudisti päätään ja loi Kätheen katseen ikäänkuin epäillen
+tädin järjenjuoksua.
+
+»En vieläkään voi ymmärtää», sanoi hän avuttomana. »Olen tuntenut
+herra von Diestelcampin niin kauan — mutta jos hän on jollakin tavalla
+käyttäytynyt sopimattomasti sinua kohtaan, niin — —.»
+
+Kuki-täti sinkahutti veljenpoikaansa musertavan katseen.
+
+»Minulla on jo ollut kunnia sanoa sinulle, että herra von Diestelcamp
+on kunniallinen mies, josta sinulla olisi paljon oppimista.»
+
+»Nyt ymmärrän vielä vähemmän», lisäsi Kirchwald kohauttaen olkapäitään.
+»Pyydän anteeksi, että lähdimme salaisesti, tarkoitan, ilmoittamatta
+siitä. Mutta en ymmärrä, miksi et voisi kävellä kahden kesken herra von
+Diestelcampin kanssa?»
+
+»Niin, te ette ymmärrä, sillä nykyinen sukupolvi on raaistunut ja
+naiset ovat liian vapaamielisiä ymmärtääkseen, miten neitseellinen
+sielu kauhistuu huomatessaan olevansa turvaton», valitti Kuki-täti.
+»No, älkää vaivatko päätänne tällä pulmalla — ette kuitenkaan käsitä
+sitä. Mutta minä poistun itkeäkseni yksinäisessä huoneessani häpeää,
+joka on minua kohdannut.»
+
+»No, tätä iloa en riistä häneltä», sanoi Kirchwald, kun Kuki-täti oli
+lähtenyt huoneesta kuin likomärkä jättiläisvarpunen. »'Oikea pysyy
+oikeana', sanoi oivallinen isäsi usein. Mutta tämä on liikaa, että
+päivä päivältä annan läksyttää itseäni kuin koulupoikaa, vaikkapa
+satsinkin palkaksi Steinbachin.»
+
+»Ahaa», virkkoi Käthe kuivasti. »Joko sinullekin rupeaa valkenemaan,
+Horst!»
+
+Kirchwald punastui kovin vaimonsa tutkivan katseen edessä, ja sanaakaan
+sanomatta hän lähti huoneesta.
+
+
+
+
+X.
+
+TAITTUNUT LILJA.
+
+
+Kuki-täti pysyi todella koko illan huoneessaan, ehkä vain sentähden,
+ettei kukaan tullut noutamaan häntä. Palvelija vei illallisen hänen
+huoneeseensa ja toivotti herrasväkensä puolesta hyvää yötä.
+
+Seuraavana aamuna hän jälleen sukelsi esiin hienossa, ruusunvärisessä
+kashmir-aamupuvussa ja pitsinutussa, jossa oli punaiset nauhat,
+näytteli taitavasti taittunutta liljaa ja kunnioitti Käthen sohvaa
+lepäämällä siinä. Vaalean kellertävä karhuntalja, joka peitti sitä,
+muodosti hienon taustan hänen puvulleen.
+
+Kun hän oli saanut viereensä pienen pöydän, jolla oli Kölnin hajuvettä,
+pepparmynttipastilleja ja muita hermoja vahvistavia aineita, sanoi hän
+voivansa kestää muutamia tunteja.
+
+Aamupäivällä Kirchwald ja Käthe menivät yhdessä vierailemaan, ja kun
+he palasivat parin tunnin kuluttua, oli täti yhä vielä ruusunvärisenä,
+mutta samalla erikoisen kiihtyneenä. Hän oli läsnä päivällisellä, mutta
+ei syönyt juuri mitään sekä oli hajamielinen ja sanaton.
+
+Päivällisen jälkeen hän poistui kuten tavallisesti huoneeseensa, mutta
+ilmestyi pian takaisin saliin. Kun Kirchwald tuli sinne teetä juomaan,
+sanoi täti epävarmalla äänellä:
+
+»Rakkaat lapset — minulla on teille jotakin tärkeätä sanottavaa.»
+
+»Ala siis», arveli Käthe välinpitämättömänä.
+
+Kuki-täti väänteli hermostuneesti ohuita sormiaan.
+
+»Aamupäivällä menonne jälkeen», alkoi hän alas luoduin silmin, »tuli
+kamariherra von Diestelcamp tänne ja ilmoittautui vieraakseni.»
+
+»Ai, ai, ai, sinä et tietystikään voinut ottaa häntä vastaan, koska
+emme olleet läsnä», sanoi Käthe surkutellen.
+
+Hänen oli mahdotonta olla huomauttamatta tästä.
+
+»Voin minä — kamariherra tahtoi välttämättä puhua kanssani», sanoi
+Kuki-täti hitaasti, »ja koska olin yksinäni ja aamupuvussa — no,
+eilisten tapausten jälkeenhän uskalsin ottaa hänet vastaan talossanne.
+Ja niin sattui, että — minä — menin kihloihin hänen kanssaan.»
+
+Kirchwald katsoi vaimoaan, Käthe katsoi miestään ja sitten he
+tuijottivat ällistyneinä Kuki-tätiä. Oliko hän tullut mielipuoleksi?
+
+»Tunnustan mielelläni, että minut vain vähitellen voitettiin», jatkoi
+Kuki-täti. »Herra von Diestelcamp — tuleva Habakuk-setänne — puhui
+kuitenkin niin innokkaasti, niin myrskyävästi ja oli niin haltioissaan
+nähdessään minut aamupuvussa, sanalla sanoen: hän rakastaa minua
+niin palavasti, etten hennonnut vastata kieltävästi. Ja nyt odotan
+onnittelujanne. Häät ovat syksyllä — niin pitkän ajan tarvitsen
+myötäjäisten valmistamiseen.»
+
+Hitaasti ja vähitellen Kirchwald ja Käthe toipuivat henkisestä
+jäykkyydestään, ja kun tädin aivoissa ei näyttänyt olevan vikaa,
+onnittelivat he häntä tämän tärkeän askeleen tähden. Sen seuraukset
+eivät koskeneet heitä. He huomasivat todeksi vanhan sanan, ettei
+ikäkään suojaa tyhmyyksiltä.
+
+Kun täti oli saanut ensimmäiset onnittelut, tunkeutui valon säde Käthen
+sydämeen.
+
+»Ah!» huudahti hän syvään hengittäen ja pudisti melkein hellästi tädin
+kättä. »Kun menet naimisiin ja perustat oman kodin, ei Horstin tarvitse
+erota virastaan, kun hän ottaa Steinbachin haltuunsa, eikö niin?»
+
+Kuki-täti sai äkkiä yskänkohtauksen.
+
+»Steinbach», sanoi hän rykien. »Olen iloinen, etten ole varmasti
+luvannut sitä sinulle, rakas Horst, sillä sinähän ymmärrät, että
+tekisin vastoin omaatuntoani, jos nyt antaisin pois omaisuuden, joka on
+lahjoitettu minulle myötäjäisiksi. Olen jo kirjoittanut asianajajalleni
+ja pyytänyt, ettei hän lähettäisi lahjakirjaa. Teidän häälahjanne on
+kuitenkin kunniavelkani, jonka minä korvaan arvokkaasti.»
+
+Kirchwald tuskin tajusi Kuki-tädin puhetta. Mutta hänen suureksi
+hämmästyksekseen Käthe purskahti raikuvaan nauruun.
+
+»Hurraa!» hän riemuitsi tanssien. »Tällaisesta pidän. Minusta tuntuu
+samalta kuin Onnen-Pekasta sadussa, kun hän oli vaihtanut kullan
+kevyempään tavaraan. Anna meille tuon ruhtinaallisen kartanon
+sijasta pelikorttipinkka, Kuki-täti! Silloin voimme panna pasianssia
+nähdäksemme tuletko ensi vuonnakin luoksemme.»
+
+»Valitsen lahjani niin, että se on arvokas ja tuottaa teille hyötyä»,
+sanoi Kuki-täti jäykästi.
+
+Samassa ovi avautui ja Nordlandin prinssi astui huoneeseen. Hän
+kumarsi rakastettavasti hymyillen naisille ja sanoi luoden voitokkaan
+syrjäsilmäyksen Kuki-tätiin:
+
+»Rakas Kirchwaldini, koska olen kuullut huhuja, että te aiotte erota
+virastanne, olen pyytänyt herttuaa huolehtimaan siitä, että luopuisitte
+tästä onnettomasta suunnitelmasta. Herttua onkin onnistunut toimessaan,
+ja vaikkakin minun täytyy syvästi valittaen ilmoittaa teille, että
+saatte erota adjutantinvirastanne, tuon teille sen ilosanoman, että
+teidät on nimitetty yleisesikuntaupseeriksi.»
+
+Riemuhuudoin Käthe kiiruhti syleilemään miestään ja suuteli häntä
+huolimatta prinssin läsnäolosta sydämellisesti. Sitten hän puristi ja
+nyki prinssin käsiä kuin olisi tahtonut kiskoa ne sijoiltaan.
+
+»Enkö ole pelannut mainiosti?» kysyi prinssi puoliääneen.
+
+»Suuremmoisesti, teidän ylhäisyytenne», vastasi Käthe säteillen.
+»Suuret sielut eivät tee mitään 'puolinaista', sanoo Goethe. Tai
+Schiller? Tai ehkä Shakespeare? Vai niin, Wieland! Samapa se —
+nimestä ei ole väliä. Pääasia on, että voisimme hankkia yksinoikeuden
+salaliitoillemme, teidän ylhäisyytenne.»
+
+»Aivan niin, kreivitär», vastasi prinssi nauraen. »Mutta ensin vaadin
+voittoni, ketunhännän.»
+
+»Sen me ja'amme teidän ylhäisyytenne», vastasi Käthe, jonka silmät
+loistivat veitikkamaisesti.
+
+»Emme tietystikään! Tahdon koko palkkani.»
+
+»Siitä voimme olla eri mieltä», vastasi Käthe iloisesti.
+
+»Mutta minä olen — —.»
+
+»No niin, teidän ylhäisyytenne esti tosin Horstin eroamasta virastaan»,
+virkkoi Käthe, »mutta samalla on sattunut, että rakas tätimme on tänään
+mennyt kihloihin herra von Diestelcampin kanssa ja pitää sentähden
+Steinbachin hallussaan.»
+
+»Mitä?»
+
+Prinssi pudotti hämmennyksissään silmälasinsa, mutta kun hän oli
+maailmanmies ja hovimies, niin hän pian tointui.
+
+»Ei kai tämä ole teidän leikillinen päähänpistonne, kreivitär?»
+kuiskasi hän Käthelle.
+
+»Ei, olimme itse hämmästyksestä lentää selällemme», vastasi Käthe.
+
+Kuki-täti, joka piti tätä keskustelua liian pitkänä, kääntyi veljensä
+poikaan.
+
+»Emmekö me molemmat ole täällä liikaa?» sanoi hän terävästi. »En
+ymmärrä tästä sanaakaan.»
+
+»Ei sinun tarvitsekaan ymmärtää», vastasi Kirchwald leikillisesti.
+»Toisinaan on onnellisinta olla mitään ymmärtämättä, Kuki-täti.»
+
+Mutta nyt prinssi tuli onnittelemaan, ja Kuki-täti oli mielissään ja
+käyttäytyi kuin juuri kihlautunut tyttö.
+
+Käthe meni huoneeseensa ja valitsi kauneimman, pisimmän ja paksuimman
+ketunhännän, jonka hän sitten syvään niiaten ojensi prinssille.
+
+»Hyvä!» sanoi tämä ottaen palkinnon. »Minä pidän tätä muistona tästä
+hetkestä, jolloin vuotta aikaisemmin kuin muuten olisi tapahtunut
+menetän adjutantin, jota pidän arvossa. Mutta olette oikeassa,
+kreivitär, koko palkinto ei kuulu minulle ja minä lähetän teille osanne
+takaisin ja huolehdin samalla, että saamme salaliittoyhtiöllemme
+yksinoikeuden. Kun olemme juuri saavuttaneet niin mainion tuloksen,
+niin kannattaa todella nähdä vaivaa.»
+
+»En ymmärrä mitään — —», keskeytti Kuki-täti hänet.
+
+»Ne, jotka eivät ymmärrä, ovat usein älykkäimpiä», sanoi prinssi
+rakastettavasti ja heitti jäähyväiset.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Kuki-tädin muutamia päiviä myöhemmin piti matkustaa, niin Käthe
+sai pienen käärön. Niinkuin siinä olevasta kirjoituksesta näkyi,
+lähetti prinssi hänelle osan ketunhännästä. Kimppu ketun karvoja oli
+sidottu vihreällä silkkilangalla renkaaksi ja sen yhteydessä oli
+timanttirintaneula. Neulan taakse oli kaiverrettu:
+
+»Patentti numero 0 1/2 Laillisesti suojattu jäljittelyltä.»
+
+»En ymmärrä tätä!» sanoi Kuki-täti, ja kun ei kukaan näyttänyt
+aikovankaan selittää asiaa hänelle, niin hän matkusti tiehensä
+pahantuulisena ja loukkaantuneena.
+
+Kun nuori pari tuli takaisin asemalta, niin Käthe katseli
+veitikkamaisesti miestään.
+
+»No, Horst», sanoi hän, »oletko nyt tointunut Steinbachin
+menettämisestä?»
+
+Kirchwald hymyili hieman.
+
+»Olet oikeassa, Käthe», sanoi hän rauhallisena, »mutta tunnustan, että
+isku oli liian kova. Lahjoittaa ensin kartano ja sitten siepata pois
+nenän edestä! Sellaiseen tarvitaan vahvoja hermoja.»
+
+»Luonnollisesti», sanoi Käthe osaaottavasti. »Minusta on aina ollut
+kauheata antaa koiran haistella makkaraa ja sitten ottaa se pois siltä.»
+
+»Kaunis vertaus, Käthe! Mutta tämähän on 'verrattain samanlaista,
+nimittäin jotenkin päinvastaista', kuten vanhalla lippumiehellä oli
+tapana sanoa.»
+
+»Oh, Horst, ole nyt järkevä», virkkoi Käthe sydämellisesti. »Leikki
+syrjään! On paljon parempi, ettei ole rikkautta kuin tuntea kahleiden
+kalisevan joka askeleella. Nuo kahleet olisivat tehneet sinut
+äärettömän onnettomaksi, Horst, siitä olen aivan varma, ja sentähden
+olen äärettömän onnellinen, kun vaara on voitettu. Sinullahan on niin
+paljon iloa elämässäsi, Horst!»
+
+»Niin, ennen kaikkea sinä», sanoi Kirchwald iloisena ja liikutettuna ja
+sulki kauniin vaimonsa syliinsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuki-täti piti sanansa ja lähetti lupaamansa häälahjan, hopeahäkin,
+jossa oli elävä papukaija.
+
+Lintu puhui myyjän sanojen mukaan kaikkia eläviä kieliä ja oli varmaan
+maksanut paljon.
+
+Kaikki kielet papukaija piti kuitenkin omana tietonaan, varmaankin vain
+ujoudesta, koska se ei tahtonut pöyhkeillä viisaudellaan ja ainoa sana,
+jonka se usein lausui ihmeellisen selvästi, oli:
+
+»Sarvikuono!»
+
+Se ei koskaan ilmaissut, ketä se tarkoitti tällä sanalla; ehkä jotakin
+hyvää ystävää sen lämpimillä kotiseuduilla tai uutta eurooppalaista
+tuttavaa.
+
+Etevät lintujen tuntijat sanoivat, että papukaijan on hyvin vaikea
+lausua tätä sanaa, niin että Kuki-tädin myöhästynyttä häälahjaa saattoi
+todella pitää arvokkaana. Ja onhan lohduttavaa, kun maatilan asemesta
+saa papukaijan, joka osaa sanoa: »Sarvikuono!»
+
+
+
+
+XI.
+
+KUKI-TÄDIN MUSTASUKKAISUUS.
+
+
+»Niin, chrysanthemumit ovat kestäviä kukkia — vahinko, että ei voi
+sanoa samaa miehen uskollisuudesta», sanoi rouva von Diestelcamp,
+jota myös Kuki-tädiksi nimitettiin, ja pisti pitkän terävän nenänsä
+moniväriseen, tuoksuttomaan japaninasterivihkoon sekä loi kreivitär
+Käthe Kirchwaldiin puhuvan katseen.
+
+Tapahtumapaikka oli, huonekaluihin nähden, sama kuin edellisessä
+kertomuksessa. Huone oli vain toinen, sillä kreivi Kirchwald oli jo
+kauan sitten muuttanut Berliiniin ja tullut pääesikunnan upseeriksi,
+ja hänen kodillaan oli nyt suuri kunnia, koska Kuki-täti puolisoineen
+vieraili siellä. »Nuori» pari oli matkustanut Berliiniin ostamaan
+joululahjoja, ja kun Kuki-täti oli erinomaisen säästäväinen, niin hän
+ei tahtonut mennä kalliiseen hotelliin, vaan rakkaan veljenpoikansa
+luo, jonka kodissa hän oli löytänyt elämänsä onnen, myöhäisen
+rakkaudenkeväänsä, kuten hän runollisesti lausui.
+
+Käthe oli tarmokkaasti vastustanut vierailua — hän oli omien sanojensa
+mukaan kalvennut raivosta, kun Kuki-täti äkkiä uskaliaasti ilmoitti
+tulostaan, ja Kirchwald tuki innokkaasti vaimoaan. Mutta — mitä se
+auttoi? Sai vain puristaa nyrkkiä housuntaskussa ja purra hapanta
+omenaa.
+
+»Sanon vain sinulle jotakin», virkkoi Käthe leimuavin silmin
+miehelleen. »Jos vain oivallinen tätisi sekaantuu oikeuksiini, niin
+ajan hänet ulos ovesta sillä tavoin, että hän ei koskaan uskalla pistää
+nenäänsä tänne.»
+
+»Aivan oikein», sanoi Kirchwald hyväksyvästi ja loi katseen papukaijaan
+muistellen kunnioituksella Kuki-tädin häälahjaa.
+
+Ja niin saapui »nuori» Diestelcampin aviopari — herra suorastaan
+säädyttömässä tekotukassa, mutta muuten aivan samanlaisena ikuisine
+nuhineen, moitteettomine hovitapoineen ja vanhanaikuisen kohteliaana;
+rouva täydellisesti nuorentuneena, vähemmän pisteliäänä, eikä hän enää
+niin kovin kuin ennen pyrkinyt sortamaan nuorta kreivitärtä, jonka
+emännänoikeuksia hän nyt ankarasti kunnioitti, ehkä sentähden, että hän
+nyt ymmärsi paremmin kunnioittaa niitä.
+
+Sanalla sanoen — ensimmäisinä päivinä oli sulaa auringonpaistetta.
+Käytiin kaupoissa ja teatterissa. Mutta eräänä päivänä ilmestyi
+taivaalle pieni pilvi, jota tavalliset kuolevaiset tuskin olisivat
+huomanneet. Käthen viaton puheliaisuus sai tämän aikaan.
+
+Kreivi Kirchwald oli ehdottanut, että illalla mentäisiin oopperaan,
+mutta Kuki-täti oli väsymyksensä tähden kieltäytynyt. Silloin herra von
+Diestelcamp oli lausunut, että naisten sopisi jäädä kotiin lepäämään.
+Sillä välin hän ja Kirchwald voisivat käydä Talvipuutarhassa ja
+varieteehuveissa. Käthe oli nauranut ja sanonut nyökäten tädilleen:
+
+»Jumalan tähden, täti, älä anna sedälle lupaa siihen! Tietäisitpä vain,
+miten viekoittelevia ovat nuo tanssijattaret, jotka siellä pyörivät
+kuin pallo tai sipsuttelevat nuorilla.»
+
+Luonnollisesti ei Käthe ollut tarkoittanut mitään pahaa sanoillaan,
+ja hymyilevä kamariherra sekä Kirchwald pitivät niitä pilana. Mutta
+Kuki-täti tuli mykäksi, kieltäytyi kahvitilkasta ja puristi huulensa
+yhteen onnettomuutta ennustavasti. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt
+huomiota näihin myrskyn enteisiin.
+
+Aamiaisen jälkeen Kirchwald lähti työhönsä, ja häntä seurasi herra von
+Diestelcamp, joka leikillisesti sanoi vaimolleen, että hän kerran aikoi
+mennä yksin joulumarkkinoille. Ja niin naiset jäivät kahden kesken.
+
+Käthe jutteli kaikenlaista, voimatta kuitenkaan herättää Kuki-tädin
+mielenkiintoa. Lopuksi hän rupesi ihailemaan asterikimppua, jonka setä
+Diestelcamp muutamia päiviä sitten oli kohteliaasti antanut hänelle
+ja joka vielä oli tuore. Silloin Kuki-täti ilmaisi mielipiteensä
+chrysanthemumeista ja miehen uskollisuudesta.
+
+»Chrysanthemum ei tuoksu», huomautti Käthe kuivasti, kun Kuki-tädin
+nenä yhä viipyi värikkäiden kukkien seassa.
+
+»Miehen uskollisuuskaan [»Miehen uskollisuus» on saksan kielessä erään
+kukan nimi] ei tuoksu», vastasi rouva von Diestelcamp miettiväisenä.
+
+»Ei tuoksu?» huusi Käthe hämmästyneenä. »Mitä tarkoitat?»
+
+Kuki-täti istui jäykkänä ja suorana kuin kynttilä.
+
+»Älä koetakaan teeskennellä, rakas lapsi», sanoi hän kimeästi.
+
+»Teeskennellä?» toisti Käthe.
+
+»Niin, teeskennellä!» sanoi Kuki-täti terävästi. »Sinähän keskeytät
+minut jo kolmannen kerran ja toistat sanojani. Sellaista en pidä
+sivistyneenä enkä kohteliaana.»
+
+»Mutta nythän romahtaa jo maailma», sanoi Käthe nojaten tuolinsa
+selkämykseen. »Tänään olet varmaan noussut väärällä jalalla vuoteesta,
+täti — vai kuinka?»
+
+»En ymmärrä, mikä sinut panee puhumaan noin ilkeästi», virkkoi rouva
+von Diestelcamp. »En voi seurata aikaa, joka kärsii ja ymmärtää
+tuollaista puhetta. Mutta olen tottunut siihen sinun kodissasi.
+Palatkaamme aiheeseemme — puhuimme miehen uskollisuudesta.»
+
+Käthe pudisti päätään suuttuneena.
+
+»En ymmärrä, miksi niin itsepäisesti lörpöttelet miehen
+uskollisuudesta», sanoi hän huoaten, mikä melkein tuntui haukotukselta.
+
+Kuki-täti tarttui päähänsä.
+
+»Oi, sinun puheesi!» mutisi hän kuin tuntien ruumiillista tuskaa.
+
+»Siis — miehen uskollisuus!» sanoi Käthe, ja nyt hän todella
+haukotteli. »Mitä siitä? Puhu suusi puhtaaksi!»
+
+Kuki-täti nousi.
+
+»Tahdotko ehdottomasti ajaa minut ulos?» huudahti hän vapisten vihasta.
+
+Nyt Käthekin nousi.
+
+»En, täti. Mutta nyt pyydän saada sanoa sinulle jotakin», sanoi hän
+aivan rauhallisesti. »Jos sinun välttämättä täytyy riidellä, niin
+jätän sinut tänne papukaijan luo. Siihen voit purkaa kiukkusi. Minäkin
+olen vain ihminen enkä voi rauhallisena ottaa vastaan purkauksiasi,
+vaikkakin olet vieraani; ei kukaan voi olla kiivastumatta, jos äkkiä
+saa kauhallisen haukkumisia päällensä, kun vähimmin aavistaa sitä. Jos
+sinulla on jotakin sydämelläsi, niin sano se ilman verukkeita, mutta
+anna minun mennä ulos siksi, kunnes olet rauhoittunut.»
+
+Kuki-täti heittäytyi jälleen lempituoliinsa ja painoi nenäliinan
+silmilleen.
+
+»Miksi olet epäillyt mieheni uskollisuutta?» valitteli hän.
+
+Käthe katsoi häneen ällistyneenä.
+
+»Nyt on kaikki mullin mallin!» sanoi hän puoleksi hymyillen.
+
+»Niin olet», pauhasi Kuki-täti, »sinä sanoit, että en antaisi mieheni
+mennä varieteehen, koska tanssijataret — — oh, niin häpeällistä!»
+
+Käthe ei tiennyt, pitikö hänen nauraa vai suuttua, mutta hän valitsi
+keskitien.
+
+»Lorua!» sanoi hän kohauttaen hartioitaan.
+
+»Saanko kysyä, tarkoitatko itseäsi vai minua?» huudahti loukkaantunut
+puoliso, ja nyt täytyi Käthen ottaa kaikki leikin kannalta.
+
+»Voimmehan molemmat ottaa puolet», sanoi hän nauraen ääneen. »Minähän
+puhuin vain leikkiä, sillä jos olisin todella tarkoittanut sitä, niin
+en olisi sanonut sitä sinulle. Vai sitä sinä tarkoitit puhuessasi
+miehen uskollisuudesta? Silloin voit nukkua rauhassa, täti!»
+
+Mutta rouva von Diestelcamp ei lainkaan ollut rauhallinen.
+
+»Jos sanasi», sanoi hän terävästi, »johtuivat vain tavallisesta
+ajattelemattomuudestasi — —»
+
+»Kiitän nöyrimmästi», sanoi Käthe leimuavin silmin.
+
+»— — — niin voin huomata niissä minua loukkaavan vihjauksen.»
+
+Käthe niiasi.
+
+»Täti», sanoi hän pysyen vaivoin tyynenä. »On vanha totuus, että
+kärpäsestä voi tulla härkänen. Sinä näytät erikoisen taitavalta
+tuollaisiin silmänkääntäjätemppuihin. Hyvä! Meillä on jo härkä, mutta
+kärpästä en voi löytää. Sinun pitää lainata minulle silmälasisi,
+ennenkuin vastaan sinulle.»
+
+Rouva von Diestelcamp pani hermostuneesti nenäliinan otsalleen.
+
+»En ole niin hidasälyinen kuin sinä luulet», sanoi hän ja katsahti
+taivasta kohden kuin kärsivällisyyttä rukoillen. »Yhtä vähän ovat
+toiset asiat minulle outoja, kuten sinä varmaan luulet, jos sinun
+sanasi todella sisältävät jonkun vihjauksen, kuten minusta näyttää.
+Hyvä, minä sanon asiani niin selvästi kuin tahdot. Tiedän, että mieheni
+kauan ennenkuin oppi tuntemaan minua kunnioitti nuorta säädytöntä
+ja tunnotonta olentoa, hovineitiä, vieläpä aikoi mennä naimisiin
+hänen kanssaan. Mutta tämän henkilön arvoton käytös esti herra von
+Diestelcampia viemästä häntä alttarin eteen.»
+
+Käthe istuutui jälleen.
+
+»Kuka on kertonut tämän sinulle?» sanoi hän tulipunaisena.
+
+»En sano. On aina olemassa ihmisiä, jotka tuntevat olevansa velvollisia
+kertomaan tällaisia asioita», vastasi Kuki-täti katsellen terävästi
+Kätheä.
+
+»Ja mikä tämän hovineidin nimi on?» kysyi Käthe hieman epävarmana.
+
+»Nimestä en ole saanut selkoa», kuului arvokas vastaus.
+
+Käthe hengitti vapaasti ja oli vihoissaan, kun hän niin tyhmästi
+punastui, mutta syndetikonjuttu oli kerta kaikkiaan pimeä kohta hänen
+elämässään, jota ajatellessaan hän tunsi hieman omantunnontuskia.
+
+»Mutta sinä näytät tietävän tuon henkilön nimen», virkkoi Kuki-täti
+hetken kuluttua.
+
+»Minäkö?» kysyi Käthe, joka jälleen vallitsi tilannetta. »Ehkä», hän
+lisäsi ylpeästi.
+
+»Arvasin sen», sanoi Kuki-täti nousten. »Olin siis oikeassa, kun
+otaksuin, että tahdoit viitata tähän kohtaan mieheni elämässä.»
+
+»Sepä oli rohkea johtopäätös, täti.»
+
+»Ei suinkaan. Minä tunnen ilkeytesi — tarkoitan viekkautesi.»
+
+»Tämäkin on yhtä rohkea johtopäätös, mutta minä puolestani neuvon sinua
+valitsemaan kauniimpia sanoja», puhui Käthe rehellisen vihan vallassa.
+»En ole aikonut lausua mitään vihjausta — sellainen ajatus ei koskaan
+johtuisi mieleeni— olkoon se selvä vastaukseni! Ja nyt toivon, että
+olemme selviytyneet tästä asiasta ja että heti peruutat loukkaavat
+sanasi.»
+
+Rouva von Diestelcamp huomasi, että hän oli mennyt liian pitkälle
+saavuttaakseen tarkoituksensa. Sillä muuten hän oli sitä mieltä, että
+hän oli tätinä oikeutettu kaikin mahdollisin tavoin hyökkäämään nuorten
+sukulaistensa kimppuun.
+
+»Ei voi punnita kultavaa'alla kaikkea, mitä sanotaan kiivastuneena»,
+alentui hän sanomaan.
+
+Nyt Käthe jälleen hymyili:
+
+»Onko tämä muka anteeksipyyntö?»
+
+»Koska olen täti, ei minun tarvitse pyytää anteeksi — se ei sopisi
+minulle», kuului ylpeä vastaus. »Ja nyt kyllin tästä seikasta!
+Kysyn vain vielä: tunsitko hovineidin, josta puhuimme, ennenkuin
+halveksivasti keskeytit minut?»
+
+Käthe nousi jälleen, niiasi Kuki-tädille ja kääntyi oveen.
+
+»Sinähän keskeytit», sanoi hän vapisten vihasta. »Sen voin heti
+vakuuttaa sinulle välttääkseni väärinymmärrystä. Ja kun sinä et tahdo
+osoittaa minulle kunnioitusta, niin annat minulle liikanimiä. Mutta
+minun ei tarvitse sallia omassa kodissani kutsua itseäni ilkeäksi ja
+viekkaaksi, ei edes tätini, joka onneksi ei ole isäni sisar. Viimeiseen
+kysymykseen voin vastata, että tunsin tuon hovineidin!»
+
+Ja niin sanoen hän meni pää pystyssä ovelle. Kuki-täti hypähti
+kuitenkin niin taitavasti kuin kissa ja sulki hänen tiensä.
+
+»Sano minulle nimi!» huusi hän tarttuen Käthen käsivarteen.
+
+»No, no! Sillä tavoin urkitaan vain maanmoukilta», vastasi Käthe
+halveksivasti.
+
+»Rakas, rakas Käthe, sano minulle, mikä hänen nimensä on!» sanoi
+Kuki-täti rukoilevasti.
+
+Mutta Käthe tuli yhä mahtavammaksi.
+
+»Ei ikinä johtuisi mieleenikään sanoa», vastasi hän leimuavin silmin.
+»Voin vain sanoa sinulle: sinun ei tarvitse puhua niin halveksivasti
+hänestä, sillä tiedän, että hän ei tahtonut setä Diestelcampia, vaan
+setä Diestelcamp tahtoi hänet omakseen. Kun nuori tyttö oli niin tyhmä,
+että ei nöyrästi avosylin ottanut tarjousta vastaan, vaan — — —»
+
+»— — vaan hylkäsi sen hyvin arvottomalla tavalla, kuten minulle on
+sanottu», raivosi Kuki-täti.
+
+»Mitä, tiedätkö mitä hän teki?» kysyi Käthe punastuen uudestaan.
+
+»En, mutta minulle kerrottiin, että tämä olento käyttäytyi hyvin
+sopimattomasti ja viekkaasti.»
+
+»En tiedä, oliko se viekasta. Hän ei yksinkertaisesti pitänyt sedästä
+ja sillä hyvä!» vastasi Käthe ja kulki edelleen Kuki-tädin riippuessa
+hänen käsivarressaan.
+
+»Käthe — nimi! Mikä hänen nimensä on?» vinkui hän ja koetti hymyillä
+suloisesti, mutta näyttikin happamelta, koska viha, uteliaisuus ja
+tieto siitä, että hän alentui, taistelivat hänen rinnassaan.
+
+Mutta Käthenkin sydämessä riehui taistelu, sillä hänen mieleensä johtui
+salaman nopeudella:
+
+»Jos sanon hänelle suoraan, että minä olen tuo neiti, niin hän
+matkustaa ensimmäisessä junassa pois eikä tule koskaan takaisin, ja
+niin vapaudun hänestä, sillä hän ei koskaan anna Habakukinsa asua saman
+katon alla entisen lemmittynsä kanssa!»
+
+Mutta ennenkuin hän käytti tätä kallisarvoista asetta, hänen järkensä
+sanoi:
+
+»Varovaisuutta! Se on oleva viimeinen hätäkeinoni, sillä kun kaikki
+otetaan lukuun, niin se onkin kaksiteräinen miekka.»
+
+Hän vastasi sentähden tyytyväisenä:
+
+»Salaisuus on pyhä, täti.»
+
+»Luonnollisesti, mutta toisissa tapauksissa salaisuus on rikos», sanoi
+täti yhä imelämmin.
+
+»Sen rikoksen otan omalle vastuulleni», vastasi Käthe kylmäverisesti.
+
+Rouva von Diestelcamp ei kumminkaan säikähtänyt.
+
+»On erikoisen tärkeätä, että saan tietää nimen», rukoili hän happamesti
+hymyillen.
+
+»Niin, tietysti, jotta voisit ajaa kamariherraparkaa yhä kireämmin
+ohjaksin», ajatteli Käthe, mutta hän tyytyi sanomaan olkapäitään
+kohauttaen: »On erikoisen tärkeätä, että en sano nimeä.»
+
+»Senkin ilkeä lapsi!» sanoi Kuki-täti happamesti, ja hänen laihoissa
+poskissaan oli vihan täplät.
+
+»Voithan kysyä mieheltäsi!» ehdotti Käthe.
+
+Kuki-täti yski. Hänhän ei voinut kertoa Käthelle, että hänen miehensä
+oli lujasti säilyttänyt salaisuuden itsellään huolimatta kaikesta
+urkkimisesta.
+
+»Oh», sanoi hän lapsellisen veitikkamaisesti, joka ei sopinut hänelle,
+»me nuoret rouvat emme, kuten Else 'Lohengrinissa', saa kysellä liikaa
+— erikoiset tulevaisuutta koskevat asiat kuulee mieluummin muilta kuin
+mieheltään.»
+
+»Vai niin!» virkkoi Käthe kuivasti. »Sellaista keinoa en koskaan käytä.
+Anna minun nyt mennä. Minun täytyy puhella keittäjättären kanssa.»
+
+»Ei, ennenkuin olet sanonut minulle nimen!»
+
+»Silloin saat odottaa kauan», vakuutti Käthe hymyillen.
+
+»Sinun pitää sanoa se minulle, Käthe! Tätinäsi minä käsken sinua.»
+
+Mutta nyt hän iski väärään.
+
+»Koetapa!» huusi Käthe vihoissaan. »Nyt en ainakaan sano!»
+
+Kuki-täti hellitti otteensa.
+
+»Täytyykö minun rukoilla sinua polvillani!» kysyi hän pidättäen
+henkeään.
+
+»Vaikka ryömisit edessäni, en kuitenkaan sano», kuului vastaus.
+
+»No, mene sitten, pahantapainen olio», huusi rouva von Diestelcamp
+vapisten vihasta. »Ole vain yhtä paatunut ja itsepäinen kuin ennenkin.
+Mutta minä annan sinulle anteeksi ja toivon, että sinun avioliittosi
+taivaalla ei olisi sellaista pilveä kuin mieheni kosinta, ennenkuin hän
+meni naimisiin. Minun mieheni on aina oleva uskollinen minulle, eikä
+koskaan — niinkuin sinun omasi — saa vihreitä kirjeitä, joita hänen
+täytyy salata vaimoltaan.»
+
+Käthe keikautti päätään, ja hänen hoikka vartalonsa suorastaan kasvoi,
+kun hän suoristautui.
+
+»Mitä tämä merkitsee?» kysyi hän terävästi.
+
+»Salaisuus on pyhä», vastasi Kuki-täti ja kohautti riemuiten
+olkapäitään. »Minäkin voin vaieta.»
+
+»Tyhmyyksiä», sanoi Käthe halveksivasti, pyörähti kantapäällään ja
+lähti huoneesta.
+
+
+
+
+XII.
+
+VIHREÄ KIRJE.
+
+
+»Senkin vanha myrkkypussi», murisi Käthe enemmän totuudenmukaisesti
+kuin kohteliaasti, kun hän oli sulkenut oven ja voittajan tuntein lähti
+huoneesta. Hän ei kuitenkaan mennyt keittäjättären luo, vaan miehensä
+työhuoneeseen, jossa hän heittäytyi pöydän ääreen murahtaen:
+
+»Äs! Olipa tämä suloinen aamu!»
+
+»Tiesinhän», jatkoi hän itsekseen, »että tuo vanha hupakko ei voinut
+pysyä rauhallisena. Mutta minä lupaan, että tämä on oleva tädin
+viimeinen vierailu. Puuttui vain, että antaisin komentaa itseäni omassa
+kodissani — ensin makea kuin hunaja, sitten tulevat kynnet esiin,
+sitten haukkumasanat, sitten taas hunajahymy, ja lopuksi iskee vanha
+vaskikäärme ja ruiskuttaa myrkkyä ympärilleen. Mutta sinä tuhlaat
+turhaan ruutia, rouvaseni! Vihreät kirjeet? Miksi Horst ei saisi saada
+vihreitä kirjeitä? Eivät kai punaisetkaan olisi sopineet hänelle! Onko
+vihreä ehkä epäluulon väri. Miksi se olisi sellainen?»
+
+Ja Käthe vaipui vihaansa ja mietteisiinsä. Mutta koko ajan kuin
+hän valitteli kovaa kohtaloa, joka oli suonut hänelle häälahjaksi
+Kuki-tädin, loisti hänen silmiinsä vihreä hohde, joka vivahteli
+kirkkaasta hernevihreästä muodinmukaiseen sammalvihreään.
+
+Nuoli ei ollut tosin sattunut hänen sydämeensä, mutta oli kuitenkin
+raapaissut ihoa, niinkuin kaikki nuolet, joiden ampuja on vihan tai
+kostonhalun vallassa.
+
+Kreivi Kirchwald oli saanut kaksi pitkulaista sammalvihreätä kirjettä.
+Käthe oli ihmetellyt kummallista väriä, jota hän kirjekuoressa piti
+mauttomana. Kun Kirchwald otti sen vastaan kiinnittämättä siihen
+huomiota, luki sen vain ja pisti sen sitten asetakin hihankäänteeseen,
+niin Käthen mieleen ei johtunutkaan kysyä siitä mieheltään.
+
+Mitä Kirchwaldin oli tapana sanoa hänelle, sen hän sanoi kysymättä, ja
+Käthe ei välittänyt myöskään siitä, mitä Kirchwald ei sanonut hänelle,
+sillä hän ei ollut utelias.
+
+Mutta hän ei myöskään ollut epäluuloinen, ja sentähden hän suuttui,
+kun Kuki-täti ilman syytä, ainoastaan herättääkseen epäluuloa ja
+eripuraisuutta, sinkahutti niin kavalan syytöksen häntä kohtaan.
+
+Epäluulo! Kuinka hän voisi epäillä miestään, vaikka tämä saisi vihreitä
+kirjeitä joka päivä.
+
+Käthe, hymyili halveksivasti ja samassa hänen katseensa sattui suureen
+paperikoriin pöydän vieressä.
+
+Äkkiä hän jäykistyi ja punastui, sillä punotun korin reikien läpi
+kimalteli jotakin vihreätä — sammalvihreätä.
+
+»Kaunis väri silkkiin ja samettiin, mutta ruma paperiin», mutisi Käthe
+vetäen paperikorin tuolinsa luo — hän ei suinkaan aikonut nuuskia
+miehensä paperikoria, ei koskaan elämässään. Hän tahtoi vain katsella
+vihreätä paperia läheltä.
+
+Mutta pieni paholainen, joka oli tullut Kuki-tädin nuolen mukana, joka
+ei tosin haavoittanut, mutta kuitenkin hipaisi Kätheä, iloitsi, kuten
+tuollaisilla hengillä on tapana, kun Käthe rupesi penkomaan melkein
+täysinäistä koria.
+
+Ja katso, ylinnä korissa, vain paperikäärön peittämänä, oli vihreä
+kirjekuori, jolla oli kaksi viiden pennin merkkiä ja sujuvalla
+käsialalla kirjoitettu osoite. Postimerkin räikeänvihreä väri muodosti
+epämieluisan vastakohdan sammalvihreälle paperille.
+
+Kirje oli Berliinistä. Paperi oli paksua ja hyvää ja takana komeili
+vihreä kiiltomato.
+
+Mutta mitä tämä oli?
+
+Kirjekuoressahan oli kirjepaperi jälellä! Ikäänkuin peläten polttavansa
+itsensä pani hän kirjeen varovasti kirjoituspöydälle ja rupesi etsimään
+toista vihreätä, jonka hän oli ensin nähnyt korin pohjalla.
+
+Ennenkuin hän tuli niin pitkälle, löysi hän vielä uuden vihreän kuoren
+ja siinäkin oli kirje sisällä.
+
+Ihmeellistä!
+
+Hän pani numero kahden pöydälle ja pyydysteli numero kolmea, jonka hän
+vaivalloisesti sai korista — aivan sama juttu kuin muidenkin kirjeiden
+suhteen!
+
+Ponnistuksesta kuumissaan työnsi Käthe paperikorin takaisin ja katseli
+kohotetuin kulmakarvoin kolmea pientä hirviötä, joita hän piti
+kädessään.
+
+»Kauhea maku!» totesi hän ensin.
+
+Sitten hän mietiskeli kauan aikaa.
+
+Miksi hänen miehensä oli heittänyt nuo kirjekuoret sisältöineen
+paperikoriin? Tietysti sentähden, että ne olivat merkityksettömiä.
+Sehän oli päivän selvää. Korin tyhjentäminen ja paperien polttaminen
+oli palvelijan tehtävä ja hän saattoi, jos halusi, lukea kaikki
+paperit, jotka toimettomina oli heitetty paperikoriin. Kun kori
+tänään tyhjennettiin, hän voi tietysti lukea nämä kolme kirjettä, ja
+voi melkein varmasti päättää, että kummallinen väri herättäisi hänen
+uteliaisuutensa.
+
+Mikä olikaan luonnollisempaa kuin että Käthekin lukisi kirjeet?
+Korissahan oli monta kirjettä, jotka olivat revityt pieniksi palasiksi,
+jotta palvelija ei voisi lukea niitä. Miksi juuri nämä kolme olivat
+ehjiä? Koska oli samantekevää, luettiinko ne, vai ei. Siis — — —.
+
+Käthe ei epäillyt hetkeäkään. Mikä sallittiin palvelijoille,
+se oli vielä enemmän luvallista hänelle. Hän ryhtyi toimeen
+järjestelmällisesti ja järjesti kirjeet postileiman päivämäärän mukaan.
+Sitten hän veti kuoresta vanhimman kirjeen. Se oli myös vihreä, ja
+ylinnä vasemmalla oli punainen kiiltomato.
+
+Kirjeessä oli vain yksi rivi:
+
+    Tgkskuvt nfsltu Ev. xbt?
+                       Anna.
+
+
+»Tämähän on järjetöntä — 'Annaa' lukuunottamatta!» sanoi Käthe ääneen,
+kun hän turhaan koetti lausua sanoja. Ehkä tämä on puolan kieltä. Isä
+sanoi aina, että puolan kielessä on enimmäkseen konsonantteja, jotka
+lausutaan kukin erikseen. Hän ei osaa puolaa, mutta niin hän väittää.
+Tegekoeskuvete enefeseltu ev exbete? No, voihan sen lausua, vaikkakin
+vaivalloisesti. Mutta mitähän se merkitsee? Mitenkähän voisin äkkiä
+oppia puolan kieltä?»
+
+Käthe pudisti päätään ja veti toisen kirjeen esiin. Mitä siihen oli
+kirjoitettu? Pari riviä:
+
+    Fcn luv flg byglvg Ogvkgfg wputgt Igkglouektlhv.
+                                               Cqqc.
+
+»Hm», ajatteli Käthe, »tässä on useampia vokaaleja. Erisnimiä tässä on
+myös, koska kaksi sanaa alkaa suurilla kirjaimilla. Onkohan tämäkin
+puolan kieltä? Vai hindujen kieltä? En tahtoisi mielelläni oppia
+tuollaista kieltä! Paperi on samanlaista, kirjoitus samoin — miksi ei
+kirjoittaja ole nytkin kirjoittanut lennokasta 'Anna' nimeänsä?»
+
+Käthe otti esille kolmannen kirjeen, ja siinä oli kolmas arvoitus:
+
+    Ghdq Mq Cqch Gds Zadmc zbgs Tgq adhl kbgxdgdm Vzfmdq.
+                                                Znnz.
+
+»Tämähän on liian mieletöntä!» murisi Käthe. »Mitä tässä on
+tehtävä? Tämä on varmaan jonkun ihmissyöjäheimon kieltä. Niin, nämä
+kallisarvoiset paperit voi Horst todella heittää paperikoriin — niitä
+ei palvelija voi lukea, vaikkakin hän koettaisi sitä uudenvuoden iltaan
+saakka. En minäkään osaa lukea niitä. Ymmärtääköhän Horst itse tämän
+kirjoituksen? Minä kysyn häneltä! Päätetty!»
+
+Jos Käthe olisi pysynyt tässä viisaassa ja oivallisessa päätöksessä,
+ei tätä kertomusta olisi tarvinnut kirjoittaa. Kirjailijoille
+onneksi tekevät ihmiset harvoin mitä heidän pitäisi tehdä ja antavat
+siten aihetta romaaneihin, novelleihin ja pilajuttuihin. Tuo pieni,
+kateellinen henki, joka oli ollut kätkössä Kuki-tädin kostonnuolessa,
+tuo henki, jota ihmiset sanovat mustasukkaisuudeksi ja josta aina
+kirjoitetaan, huvittelihe puhaltamalla kumoon Käthen järjen hyvät
+päätökset kuin korttitalon.
+
+»Mutta 'Anna'?» kuiskasi henki hänen korvaansa. »Aivan niin — hänet
+olin melkein unohtaa tuon tyhmän lorun tähden, joka oli kirjeessä»,
+sanoi Käthe. »Kuka on tuo 'Anna'? Kenen nimi tahansa voi olla Anna.
+Minähän voisin kysyä Horstilta, mutta — Kuki-tädin tyhmän puheen tähden
+— sillä se oli tyhmää puhetta — —! Jos Horst tahtoisi kertoa minulle
+jotakin tuosta Annasta, niin hän olisi jo kertonut — hän ei salaa
+minulta mitään — enkä minä häneltä. Jos kysyisin häneltä suoraan, niin
+hän ehkä pahastuisi. Joka tapauksessa, hän pitäisi minua uteliaana ja
+sitä en tahdo.»
+
+»Mutta voidakseni osottaa Kuki-tädille hänen puheensa perättömyyden
+täytyy minun saada tietää, mitä tähän on kirjoitettu — minun täytyy
+tietää, kuka tuo 'Anna' on. En suinkaan ole hänelle mustasukkainen sepä
+vielä puuttuisi, mutta minun täytyy saada heiluttaa näitä kirjeitä
+Kuki-tädin nenän edessä, niin että tuo vanha myrkkypussi tulee kiukusta
+keltaiseksi!»
+
+Täten Käthe — aikoen antaa Kuki-tädille hyvin ansaitun opetuksen
+— petti suurella menestyksellä itseään. Jos joku olisi uskaltanut
+väittää, että Käthen sydämessä uinui kuitenkin mustasukkaisuuden
+kipinä, niin hän olisi joutunut Käthen kanssa tekemisiin ja varonut
+toiste sellaista puhumasta.
+
+Ensin oli toimittava. Hän pisti tyhjät, vihreät kirjekuoret
+paperikoriin ja kirjeet hameen taskuun. Kun hän niin mietiskeli, johtui
+äkkiä hänen mieleensä ajatus:
+
+»Jospa kirjeissä onkin salakirjoitusta?» Siitä oli ensimmäiseksi
+otettava selkoa.
+
+
+
+
+XIII.
+
+MASENTUNUT TÄTI JA AVULIAS SETÄ.
+
+
+Kun Käthe syvissä mietteissä lähti huoneesta, tapasi hän käytävässä
+Kuki-tädin, joka oli ulos menossa.
+
+»No», sanoi täti terävästi. »Oletko nyt miettinyt kylläksi, lapseni?»
+
+»Miettinyt», kysyi Käthe, jonka ajatukset olivat toisaalla. »Mitä?»
+
+»Aina verukkeita!» sanoi Kuki-täti kärsimättömästi. »Oletko miettinyt
+sitä, että käyttäydyit sopimattomasti minua kohtaan, kun et tahtonut
+sanoa tuon hovineidin nimeä?»
+
+»En ole», vastasi Käthe aivan rauhallisesti.
+
+»Ahaa, sinä olet vain miettinyt vihreitä kirjeitä?»
+
+»Vihreät kirjeet tunnen paremmin kuin sinä», vastasi Käthe reippaasti,
+»mutta olen miettinyt sitä, miten kaunista on, kun vanhemmat henkilöt
+kostavat nuorille siten, että arvokkuutensa suojassa pelkurimaisesti
+tähtäävät heihin myrkytettyjä nuolia. Pidän sitä kelvottomana ja olen
+varma, että setä Diestelcamp pitää sitä halpamaisena.»
+
+Huolimatta nuoruudestaan tunsi Käthe sukulaisensa ikäänkuin
+vaistomaisesti, ja täti kalpenikin.
+
+»Halpamaisena!» toisti hän. »Aiotko siis kertoa miehelleni
+keskustelustamme?» hän änkytti.
+
+»Jos sanot hyökkäyksiäsi minua vastaan keskusteluksi, niin aion todella
+kertoa sen miehelleni ja setä Diestelcampille, niin että he saavat olla
+tuomareina», vastasi Käthe mahtavasti. »Minun täytyy puolustautua tädin
+hyökkäyksiä vastaan; muuten ne varmaan muuttuvat käsikähmäksi.»
+
+Jos Kuki-täti olisi matkustanut seuraavana päivänä, olisi hän ehkä
+uskaltanut uhmailla Kätheä vastaan. Mutta hän aikoi viipyä vielä
+neljätoista päivää eikä hänellä ollut sentähden halua riitautua
+perheen kanssa, joka, vaikkakin vastahakoisesti, oli ollut niin
+vieraanvarainen, ettei hänen tarvinnut mennä kalliiseen hotelliin.
+
+»Rakas lapsi», sanoi hän sentähden imelästi, »minähän sanoin sinulle
+jo edeltäpäin, että ei pidä punnita kultavaa'alla jokaista sanaa, joka
+lausutaan kiihtymyksen vallassa.»
+
+»Ja minä sanoin jo sinulle», keskeytti Käthe hänet, »että tämä ei ole
+mikään anteeksipyyntö. Tiedän jo edeltäpäin, mitä mieheni sanoo tästä
+asiasta, ja setä Diestelcampin mielipiteen saamme helposti tietää.»
+
+Kuki-täti ei tahtonut tietää enempää tästä asiasta, sillä hetken
+kuluttua hän sanoi:
+
+»No niin — jos ehdottomasti tahdot — muuten teet aivan väärin, kun
+vaadit minua suostumaan määräyksiisi, mutta ei mitään sääntöä ilman
+poikkeusta — — — sanalla sanoen, pyydän sinulta anteeksi sanojani, jos
+ne olivat liian ankaria.»
+
+»Hyvä! Kiitos!» vastasi Käthe kuivasti. »Mutta samapa se. Minä annan
+anteeksi sillä ehdolla, että heti nostan metelin, kun sinä jälleen
+uudistat hyökkäyksesi. Kunnianloukkauksia en kärsi, teidän armonne, ja
+annan sinulle sanani, että toiste ei satu tällaista.»
+
+Nyt tapahtui sellaista, mitä ei kukaan olisi uskonut. Kuki-täti
+kuunteli hiljaisena tarmokkaita sanoja ja lähti nöyränä pois,
+»käydäkseen yksin joulumarkkinoilla». Tapahtuu useinkin niin, että
+hävyttömin laskee lippunsa kuullessaan päättävän sanan.
+
+»Jokainen mato kiemurtelee, kun sitä polkee», mutisi Käthe
+harmistuneena, kun eteisen ovi sulkeutui Kuki-tädin mentyä. Sitten hän
+vetäytyi huoneeseensa syventyäkseen vihreitten kirjeitten salaisuuteen,
+kunnes hän oli aivan pyörällä päästään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Herra von Diestelcamp tuli kotiin aikaisemmin kuin hänen puolisonsa
+ja kreivi Kirchwald. Kun hän oli vienyt kääröt huoneeseensa, lähti
+hän seurusteluhuoneeseen opettaakseen Coco-papukaijalle uuden sanan —
+turha vaiva, jalolla eläimellä oli periaate, että viisaan täytyy osata
+vaieta, jotta hän näyttäisi vielä viisaammalta, ja sentähden lausui se
+aina vain sen yhden sanan, joka muodosti sen sanavaraston.
+
+»Tahtooko Coco sokeria?» houkutteli kamariherra ulkomaista lintua. »Jos
+Coco tahtoo sokeria, täytyy Cocon sanoa ensin: 'Hyvää huomenta!'»
+
+»Sarvikuono!» raakkui lintu ja pöyhisti höyhenensä.
+
+»Hyi, hyi!» sanoi kamariherra kuin puhutellen pientä lasta, »Coco
+ei saa olla itsepäinen. Näkeekö Coco tätä herkullista sokeripalaa?
+Herkkua, hyvää herkkua, jota Coco niin mielellään syö. Siis: 'Hy—vää—
+huo—men—ta!'»
+
+»Sarvikuono!» mumisi kaija lempeästi nuhdellen.
+
+»Älkää turhaan vaivautuko, setä!» sanoi Käthe hymyillen, kun hän astui
+huoneeseen. »Siitä ei ole mitään hyötyä! Koetin suurella vaivalla
+opettaa sitä sanomaan 'Senkin aasi!' mutta se ei tahtonut oppia. Mutta,
+setä, tahdon kysyä teiltä jotakin!»
+
+»Olen palvelijanne, rakas sukulaiseni!» vakuutti kamariherra
+hienoimmalla hovimiesäänellään.
+
+»Hyvä, asetan teidät koetteelle!» sanoi Käthe innokkaasti. »Siis kysyn
+ensin: voitteko säilyttää salaisuuden?»
+
+Herra von Diestelcamp hymyili suloisesti.
+
+»Luulen voivani», vastasi hän ja antoi sokeripalan papukaijalle.
+
+»Niin tietysti», kiiruhti Käthe vakuuttamaan. »Tarkoitin luonnollisesti
+sitä, tahdotteko salata jotakin Kuki-tädiltä?»
+
+»Kun salaisuus uskotaan vain minulle, niin ei edes vaimoni saa tietää
+sitä», vakuutti hän juhlallisesti.
+
+»Suuremmoista!» huudahti Käthe ihastuneena. »Minä kertoisin kyllä
+salaisuuden Horstille, sillä Horsthan on mies, mutta Kuki-täti — eikö
+totta, setä, Kuki-täti ei voi säilyttää salaisuutta?»
+
+Herra von Diestelcamp niisti ja puhdisti hyvin huolellisesti nenäänsä.
+
+»Siitäkö me oikeastaan puhuimme?» kysyi hän kostein silmin ja sivuutti
+siten viisaasti kysymyksen.
+
+»Emme», vastasi Käthe rehellisesti, »tämä oli vain pieni poikkeus, joka
+oli tarpeeton, koska te vakuutitte minulle, että Kuki-täti ei saisi
+vihiä salaisuudesta, jonka uskon teille — kuuletteko, teille yksin.»
+
+»Kuulen!» nyökkäsi kamariherra käsi sydämellä.
+
+»Suuremmoista!» virkkoi Käthe vetäen paperin taskustaan. »Siis, olkaa
+hyvä ja lukekaa mitä tähän on kirjoitettu ja kääntäkää se minulle.»
+
+Näin sanoen hän antoi kamariherralle paperin, johon hän oli
+huolellisesti jäljentänyt pisimmän vihreän kirjeen sisällön.
+
+Herra von Diestelcamp otti silmälasinsa, puhdisti ne huolellisesti ja
+katseli sitten kauan rypistetyin kulmin tärkeätä asiapaperia.
+
+»Hm», tuumi hän lopulta, »ellette, kunnioitettu sukulaiseni, laske
+rakastettavaa leikkiä, niin voin melkein väittää, että vain järjetön
+ihminen on kirjoittanut tämän.»
+
+»Ahaa, se ei siis ole puolan kieltä?» huudahti Käthe pettyneenä.
+
+»Puolan kieltä!» toisti herra von Diestelcamp. »Ei, puolan kieltä
+se varmasti ei ole. Uskallan sanoa sen, vaikkakin tunnen vähän
+tuota kieltä. Mutta — mieleeni johtui jotakin: eiköhän tämä liene
+salakirjoitusta?»
+
+»Habakuk-setä!» huusi Käthe liikutettuna. »Meidän välillämme vallitsee
+sielujen sopusointu! Ajatelkaa, minä olen ajatellut aivan samaa. Miten
+merkillistä?»
+
+»Niin, ja sitten?» virkkoi kamariherra.
+
+»Ja sitten?» kysyi Käthe henkeään pidättäen.
+
+»Salaperäistä», vastasi kamariherra.
+
+»Ja sitten», ähkyi Käthe, joka oli menettänyt vähäisen
+kärsivällisyytensä. »Tahdon tietää, mitä tämä kirjoitus merkitsee.»
+
+»Ah, mitä se merkitsee! Rakkahin sukulaiseni, miten tietäisin sen? En
+ymmärrä salakirjoitusta», kuului avuton vastaus. »Luulin, että te sen
+ymmärsitte ja tahdoitte näyttää minulle, mitä tuohon on kirjoitettu.»
+
+»Oh, tyhmyyksiä! Ettekö siis ymmärrä, mitä tahdon, Habakuk-setä? Tahdon
+tietää, mitä tälle paperille on kirjoitettu — minun täytyy tietää»,
+huusi Käthe, joka nyt oli kokonaan menettänyt kärsivällisyytensä. »Jos
+olisin tiennyt, ei minun olisi tarvinnut kysyä. Ymmärrättekö?»
+
+»Täydellisesti», vakuutti kamariherra. »Koska minä kuitenkin olen yhtä
+taitamaton kuin te, niin, tarkoitan, että vain tässä tapauksessa,
+armollinen sukulaiseni — —»
+
+»Oh, antakaa 'armollisen sukulaisenne' olla rauhassa!» keskeytti Käthe
+epätoivoisena. »Joku toinen voi olla armollinen — niin, tarkoitan
+luonnollisesti vain tässä tapauksessa», hän lisäsi ivailun haluisena.
+»Mutta kuka maailmassa voi sanoa minulle, mitä tämä loru merkitsee, kun
+te ette voi?»
+
+Herra von Diestelcamp yski.
+
+»Ehkä Horst tietää neuvon?» ehdotti hän.
+
+»Miksi ei Kiinan keisari?» valitteli Käthe. »Horst! Mutta, ihmislapsi,
+setä ja veijari, Horsthan ei saa tietää hituistakaan tästä!»
+
+»Eikö —?»
+
+»Ei hituistakaan! Tämä on oleva yllätys — joululahja.»
+
+»Joulul—?»
+
+»Niin tietysti — mitäpä muuta?» sanoi Käthe, joka omituisen punaisena
+kulki edestakaisin huoneessa eli, toisin sanoen, hoippui erittäin
+taitavasti monien huonekalujen välissä. »Ettekö heti ymmärrä,
+Habakuk-setä? Horst on nyt monta kuukautta vaivannut päätään tällä
+salakirjoituksella — nyt lahjoitan hänelle avaimen joululahjaksi
+— sukkelaa ja kuitenkin yksinkertaista, vai mitä? Kirjoituksen
+ratkaiseminen on joka tapauksessa erittäin tärkeää, suorastaan
+mullistavaa. Sentähden täytyy sen vaieta, joka tahtoo auttaa minua.
+Ymmärrätte kai minua, vai mitä? No, setä, nyt viisautenne esille!»
+
+
+
+
+XIV.
+
+RIKOLLISET YLLÄTETÄÄN.
+
+
+Herra von Diestelcamp oli kuunnellut Kätheä hämmästyksellä, jota hän
+ei koettanutkaan salata. Hänestä ei asia tuntunut selvältä: pikemmin
+teki Käthen kiihtynyt mielentila sen yhä hämärämmäksi hänelle. Mutta
+sellaisina hetkinä sokeakin haparoi joskus oikeaan.
+
+»Hm!» sanoi hän miettiväisenä. »Kun ei saa kysyä Horstilta, niin täytyy
+kääntyä expertin puoleen!»
+
+»Kenen?» kysyi Käthe ja pysähtyi.
+
+»Experto crediten [luotettava asiantuntija] puoleen, kuten me latinan
+taitajat sanomme», nyökkäsi kamariherra.
+
+»Olen samaa mieltä!» sanoi Käthe iloisena. »Kääntykäämme ex-ex-ex —
+mikä sen veijarin nimi olikaan?»
+
+»Asiantuntija», selitti herra von Diestelcamp. »On olemassa
+asiantuntijoita kaikilla aloilla, miksi ei myös salakirjoituksen?»
+
+»Suuremmoinen ajatus!» huudahti Käthe, joka oli aivan haltioissaan
+ehdotuksesta. »Tunnetteko ketään sellaista, setä?»
+
+»En tunne, mutta suuressa Berliinissä ei liene vaikeata löytää
+sellaista.»
+
+»Ei tietenkään. Tarkastelkaamme heti osoiteluetteloa», sanoi Käthe
+ja tahtoi heti noutaa kirjan. Mutta setä Diestelcamp kohotti kätensä
+kattoa kohden:
+
+»Rakas lapsi!» huudahti hän, »emme elä niin kauan, että voisimme
+tutkia koko Berliinin osoitekalenterin — se on aivan mahdotonta! Ja
+sitten on vielä epävarmaa, onko olemassa sellaista arvonimeä kuin
+salakirjoituksen tuntija!»
+
+Käthe löi kätensä yhteen.
+
+»Mutta miksi ehdotatte sitten niin mahdotonta?» valitteli hän.
+
+»Koska on olemassa varmempi ja helpompi keino, nimittäin
+tiedonantotoimisto», vastasi kamariherra hymyillen omaa
+kekseliäisyyttään.
+
+Käthe harppasi hänen luokseen.
+
+»Te olette oikea helmi setien joukossa!» riemuitsi hän. »Ja te
+tahdotte itse mennä sinne — eikö niin? Heti päivällisen jälkeen te
+menette ja kyselette tiedonantotoimistoa, jossa saa tietää sellaisesta
+asiantuntijasta — vai mitä? Ehkä ehditte ennen päivällistä — emmehän
+syö ennenkuin puolen tunnin kuluttua. Setä, jos autatte minua tässä
+asiassa, niin annan teille suudelman, kaksikin, jos haluatte, ehkä
+tahdotte saada jo edeltäpäin.»
+
+Kamariherra hymyili ihastuneena.
+
+»En aseta mitään rajoja anteliaisuudellenne, armollinen sukulaiseni»,
+sanoi hän vanhanaikaisen kohteliaasti, »Mutta pyydän teitä muistamaan,
+että Berliini on hyvin suuri, ja sentähden en aivan varmasti
+voi taata kykeneväni auttamaan. Ensin minun täytyy saada jonkun
+tiedonantotoimiston osoite, ja siihen tarkoitukseen on osoitekalenteri
+paras apukeino.»
+
+Myrskytuulen lailla ryntäsi Käthe ulos ja toi pian paksun kirjan,
+johon hän syventyi yhdessä kamariherran kanssa. Päät yhteen painuneina
+he tarkastelivat järjestelmällisesti tiheitä sivuja. Ei ollut
+vaikea löytää mitä se etsivät, ja samassa asennossa keskustelivat
+salaliittolaiset tiedosta, jonka he aikoivat hankkia. Käthe hehkui
+kärsimättömyydestä, ilosta ja odotuksesta. Kamariherra oli rakastettava
+ja myöntyväinen ja säteili viehättävän sukulaisensa silmien loisteessa.
+
+Kun he yhä vielä keskustelivat puoliääneen, niin ovi aukeni ja —
+Kuki-täti sekä kreivi Kirchwald astuivat sisään. Kuin käärmeen
+pistämänä astui edellinen askeleen takaisin, punastui, kalpeni ja loi
+Kätheen katseen, joka näytti sanovan:
+
+»Älä alenna miestäni — minun silmieni edessä!»
+
+Kreivi Kirchwald ei näyttänyt näkevän mitään pahaa pienessä
+kohtauksessa, sillä hän hymyili tyytyväisenä ja sanoi:
+
+»Hyvää päivää, herrasväki. Ilmoitan kunnioittavimmin, että olen
+palannut virastani ja että minulla on uskomaton ruokahalu.»
+
+»Hui!» Yhteen painuneet päät erosivat äkkiä.
+
+»Syylliset!» ajatteli Kuki-täti, jonka vanha sydän kärsi
+mustasukkaisuuden tuskista, kun Käthe varomattomasti kohotti oikean
+kätensä etusormen huulilleen — merkiksi, johon herra von Diestelcamp
+vastasi kevytmielisesti kyllä hienolla hymyllä.
+
+»Joko olette palanneet?» kysyi hän hieroskellen käsiään — hämillään,
+ajatteli Kuki-täti kärsivän sydämensä syvyydessä.
+
+»Joko?» toisti hän katsahtaen taivasta kohden kuin anoen sitä
+kärsimänsä vääryyden todistajaksi. »Tulemme liian myöhään. Teistä
+näyttää aika kuluneen ihmeen nopeasti — —.»
+
+»Niinpä onkin», vastasi kamariherra kohteliaasti, mutta kreivi
+Kirchwald ei näyttänyt kuulevan tätä tunnustusta, sillä hän sanoi
+iloisesti:
+
+»No, silloin ei meidän tarvitse pelätä nuhteita myöhästymisemme tähden,
+täti. Nyt nopeasti päällysvaatteet pois! Sillä aikaa Käthe tarjoilee
+lientä, eikö totta?»
+
+»Suunnattomia liemimääriä!» vakuutti Käthe, ja täti ja veljenpoika
+katosivat jälleen eteiseen, jossa kreivi Kirchwald otti kohteliaasti
+tätinsä yltä hienon turkin.
+
+»Näitkö, Horst?» kuiskasi täti henkeään pidättäen.
+
+»Mitä?» kysyi hän rauhallisesti.
+
+»Oh, tuota — tuota sopimatonta ystävyyttä mieheni ja vaimosi välillä?»
+sanoi täti yhä kuiskaten.
+
+»Mitä — —?»
+
+»Mutta mieheni on viaton — vakuutan sinulle», sanoi täti juhlallisesti.
+
+»Luonnollisesti, luonnollisesti», kiiruhti Kirchwald vastaamaan,
+vaikka hän ei tietänytkään, mitä täti tarkoitti, mutta hän tahtoi vain
+säilyttää kotirauhan.
+
+»Vaimosi on pyydystänyt hänet verkkoonsa», jatkoi Kuki-täti, ja hänen
+äänensä kuului vihaiselta ja tuskaiselta.
+
+Nyt selveni kaikki Kirchwaldille, ja hänen täytyi nauraa ääneen.
+
+»Oh, täti, melkein pakahdun naurusta», sanoi hän voimatta salata
+iloisuuttaan.
+
+»Minusta tämä on kauheata», sanoi Kuki-täti liikutettuna. »Ja sinä voit
+nauraa — oh, en ymmärrä aikaanne, joka nauraa tuollaiselle.»
+
+»Minä taas, pikku täti, en ymmärrä sinun aikaasi, joka tekee jokaisen
+pienen tapauksen rikokseksi», vastasi Kirchwald, joka vaivoin tukahutti
+naurunsa. »Ja nythän olemme selviytyneet tästä.»
+
+Rouva von Diestelcamp ripusti kiihtyneenä hattunsa naulaan.
+
+»Niin, naura sinä vain ja syöksy avio-onnestasi turmioon!» ähki
+hän hiljaa. »Mutta minä pidän silmäni avoinna ja varoitan miestäni
+seireenistä, joka koettaa lumota hänet nuoruudellaan.»
+
+»Tee mitä tahdot», vastasi Kirchwald suuttuneena, mutta rauhallisena.
+»En tahdo estää ketään sellaisesta, jota hän pitää hauskana. Minulle
+on yhdentekevää, mitä teet miehellesi, mutta pyydän sinulta, että et
+sekoittaisi Kätheä tähän juttuun. Ja nyt pöytään — saanko luvan, täti?»
+
+Hieman rauhallisempana, mutta kuitenkin vihasta vapisevana Kuki-täti
+antoi taluttaa itsensä ruokasaliin, jossa kaksi »syyllistä» jo odotti.
+
+
+
+
+XV.
+
+SETÄ PETTÄÄ.
+
+
+Päivällistä syötiin.
+
+Käthe, joka oli hyvin iloinen siitä, että hän pian saisi tietää vihreän
+kirjeen salaisuuden, jutteli kaikenlaista, kamariherra säteili ja
+kreivi Kirchwald tuli jälleen hyvälle tuulelle nähdessään nuo kaksi
+iloista, sillä Diestelcampin onnettoman kosinnan muisto ja Kuki-tädin
+mustasukkaisuus kiihoittivat suuressa määrin hänen nauruhermojaan.
+
+Ainoastaan viimeksi mainittu arvoisa rouva istui hiljaisena ja
+surullisena, pitäen tarkasti silmällä miestään ja Kätheä. — Käthe
+huomasi sen luonnollisesti ja katsoi miestään niin, että nuori pari
+purskahti nauruun. Vaivoin he sitten saattoivat selittää jotenkin
+uskottavasti naurun syyn.
+
+»Tänä iltana olemme kotona», sanoi Kirchwald, »sillä Boob tulee meille
+teetä juomaan.»
+
+»Suuremmoista!» huudahti Käthe. »Silloin valmistan hänen
+mieliruokaansa: sianlihaa ja paistettuja perunoita. Sitä ruokalajia hän
+käsittelee kuin taituri.»
+
+»Boob? Kuka on sellainen Boob?»
+
+Näin kysyen Kuki-täti suvaitsi rikkoa vaitiolonsa. Ja sitten hän jatkoi:
+
+»Eipä silti, että mieltäni kiinnittäisi ihminen, jolla on sellainen
+maanmoukan maku.»
+
+»Boob maanmoukka!» virkkoi Käthe hymyillen. »Kiitoksia vain! Hän on
+hieno, täti, oikea hienouden esikuva, vaikkakin hän pitää sianlihasta
+ja paistetuista perunoista.»
+
+»En voi ymmärtää sellaista», sanoi Kuki-täti terävästi.
+
+»Jonkheer van Boob on hollantilaisen lähetystön jäsen», selitti
+Kirchwald, »tämän talon rakastettava ystävä.»
+
+Kuki-täti vaikeni, mutta hänen miehensä sanoi:
+
+»Minä tunnen hänet. Hän oli kerran ministerin mukana Nordlandissa. Hän
+on todella ulkonaisesti moitteettoman hieno, ja hänen käytöksensä on
+luonnollinen, varma ja voittava.»
+
+»Boob on helmi», virkkoi Käthe, mutta täti rypisti kulmiaan.
+
+»Tuntuu kummalliselta, kun vaimo miehensä läsnäollessa kutsuu toista
+miestä helmeksi», sanoi hän terävästi.
+
+»Vai niin!» sanoi Kirchwald nopeasti. »On kai parasta sanoa niin
+miehensä läsnäollessa — vaikkakaan siinä ei ole mitään pahaa.
+Sitäpaitsi on olemassa monenlaisia helmiä, eikä epäilystäkään, etten
+minä olisi parhaimpien joukossa!»
+
+»Ilmaisin vain rehellisen vakaumukseni», sanoi Kuki-täti, äänessä
+sellaista nöyrää kainoutta, joka on omiaan herättämään raivoa, kun
+tietää, että siinä piilee juuri kainouden vastakohta.
+
+Onneksi ei kukaan kuitenkaan raivostunut, ei edes Käthe, joka oli
+vähemmän maltillinen kuin muut. Mutta tottumus on toinen luonto, eikä
+kukaan vastustanut Kuki-tätiä, mikä oikeastaan oli epäkohteliaisuus.
+
+Päivällisen jälkeen »nuori» Diestelcampin aviopari vetäytyi huoneeseensa
+nauttiakseen tavanmukaisesta päivällisunesta, mutta Käthe ennätti
+kuitenkin kuiskata kamariherralle, että tämä tapaisi hänet kello neljä,
+kuten oli luvannut.
+
+Kunnon Diestelcamp pitikin sanansa, mutta hän ei kuitenkaan ollut
+valmis lähtemään ulos. Päinvastoin hän hiipi hyvin nolona saliin, jossa
+Käthe tuli häntä vastaan jännityksestä hehkuen.
+
+»Vai niin, nyt siis kaikki ratkeaa!»
+
+Näin hän ilmaisi mielipiteensä asiasta.
+
+Kamariherra yski, niisti kolme kertaa ja puhdisti nenäänsä.
+
+»Tietysti», kuului sitten hitaasti, »tarkoitan, että olisin
+suunnattoman iloinen, jos voisin auttaa teitä, kallis sukulaiseni.
+Kuitenkin — niin — hm — rakas vaimoni on sitä mieltä, että minä
+mieluummin jättäisin — —.»
+
+»Mitä?» huusi Käthe mielettömänä. »Oletteko lörpötellyt?»
+
+»O! — — —», änkytti kamariherra.
+
+»Niin juuri, lörpötellyt!» kuului harmistunut vastaus.
+
+Herra von Diestelcamp tuli arvokkaan näköiseksi.
+
+»Armollisin sukulaiseni, kun joku asia on uskottu minulle vaitiolon
+sinetillä varustettuna, niin ei kidutuspenkkikään voi puristaa
+salaisuutta minulta», sanoi hän arvokkaasti. »Täytyihän minun kuitenkin
+kertoa vaimolleni, että olin luvannut toimittaa teille erään asian.
+Vaimoni kehoituksesta huolimatta en kertonut hänelle, mikä tämä
+asia oli. Mutta kun hän ehdottomasti kielsi minua ryhtymästä tähän
+tehtävään, niin minun täytyi taipua. Vaimoni sanoi, että Horst ei
+pitäisi siitä.»
+
+»Oh, lorua!» sanoi Käthe ja loi uuteen setäänsä niin armottoman
+katseen, että tämä vasten tahtoaan astui askeleen takaisin. »Jos
+Kuki-täti pitää veljenpoikaansa sellaisena aasina, niin ei kai teidän
+tarvitse olla yhtä tyhmä!»
+
+»Ei tietystikään», myönsi kamariherra. »Mutta siitä huolimatta lienee
+paikallaan, että minä tässä tapauksessa noudatan rakkaan vaimoni
+toivomusta ja — —.»
+
+»Jatkakaa vain samalla tapaa!» keskeytti Käthe hänet halveksivasti
+ja lisäsi hymyillen: »Ettekö saanutkin oikean kotiripityksen, pikku
+setä? No, sulattakaa se nyt oikein kunnollisesti ja suudelkaa sitten
+tohvelia, jota hän pitää niskanne päällä. Se on oleva suloinen ies —
+vai mitä?»
+
+Kamariherra vääntelehti Käthen pilkatessa. Hän oli puoleksi iloinen,
+että oli päässyt niin vähällä, puoleksi häpeissään, kun hänen lävitseen
+oli nähty.
+
+»Käyttäkää minua toiste», sanoi hän, kun ei tahtonut vastata Käthen
+viimeiseen kysymykseen. »Voitte olla varma, että minä raskain sydämin
+tässä erikoisessa tapauksessa rikon lupaukseni.»
+
+»'Tähän oli minun pakko'», lausui Käthe siteeraten jonkun tunnetun
+henkilön sanoja. Sitten hän meni ovelle, avasi sen ja lohdutteli
+nolostunutta sukulaistaan. »Älkää pelätkö, hän ei kuullut mitään, pikku
+setä. Voitte rauhallisena mennä takaisin lohikäärm — — tarkoitan,
+kunnioitetun tätini luo.»
+
+Se oli nopea kosto — — — Käthe ei sellaisissa tapauksissa ollut koskaan
+hidas.
+
+Setä Diestelcamp hiipi ulos syvään kumarrellen, ja Käthe jäi voittajana
+tantereelle, vaikkakaan voiton hedelmät eivät olleet suuret.
+
+»Jos kaikki jatkuu niinkuin on alkanut, niin iloitse, Habakuk-setä!»
+ajatteli hän vahingoniloisesti. »Mitä minä nyt tekisin? Menen itse
+tiedonantotoimistoon? Niin, ei kai ole muuta neuvoa.»
+
+
+
+
+XVI.
+
+BOOB AUTTAA.
+
+
+»Niin, ei kai ole muuta neuvoa», toisti Käthe itsekseen. »Minun pitää
+kai itse mennä! Kukapa muu menisi? Kuka? Haa!»
+
+Hän löi kädellään otsaansa.
+
+»Boob auttaa minua!» huudahti hän ääneen. »Luonnollisesti Boob! Miksi
+en heti ajatellut häntä sen sijaan että ryhdyin toimimaan tuon vanhan
+tohvelisankarin kanssa? Boob — ei kukaan muu kuin Boob?»
+
+Käthe tuli jälleen iloiselle tuulelle, ja jos Kuki-täti toivoi
+tapaavansa hänet happamena ja loukkaantuneena, kun hän tuli kahisten
+teetä juomaan, niin hän erehtyi, sillä Käthe uhkui iloa ja puhui niin
+lennokkaasti, että Kuki-täti ei koettanutkaan nuhdella häntä, vaan
+kuunteli vain suuttuneena.
+
+Kello kahdeksan aikaan kreivi Kirchwald saapui kotiin mukanaan mainittu
+perheen ystävä. Suurella ylpeydellä Käthe esitti tädille Hollannin
+lähettilään Jonkheer van Boobin.
+
+Pian olikin nuori mies loihtinut armollisen hymyn rouva von
+Diestelcampin kasvoille huolimatta tämän ennakkoluuloista nuorta
+aatelismiestä kohtaan, jonka mieliruokaa oli sianliha ja paistetut
+perunat.
+
+Herra van Boob oli ulkonaisesti täydellinen keikari. Hänellä oli hienon
+hieno takki, moitteeton kaulus ja kaulaliina. Napinreiässä komeili
+tuore ruusu, ja hänen päässään oli tarkasti tehty jakaus, joka todisti,
+että tätä henkilöä eivät muut huolet painaneet.
+
+Tuoreissa, pyöreissä kasvoissa hyvin hoidettuine, rohkeasti ylös
+kääntyvine viiksineen loisti pari hyvää, iloista lapsensilmää,
+jotka yhdessä hänen sianliha- ja perunarakkautensa kanssa tekivät
+hänen olentonsa, huolimatta keikarimaisuudesta, viattomaksi ja
+rakastettavaksi ja osoittivat todeksi vanhan sananparren, että koiraa
+ei ole karvoista katsominen.
+
+Käthe tervehti vierasta myrskyävän iloisesti, mikä aina on selvin
+todiste viattomasta ystävyydestä, etenkin kun hänen tervehdykseensä
+vastattiin samalla tavalla.
+
+Kreivi Kirchwald, joka huomasi Kuki-tädin happamen hymyn tämän
+tervehdyskohtauksen aikana ja jolla oli siitä tavattoman hauskaa, ei
+voinut olla sanomatta:
+
+»Nyt näet, täti, miten hellästi otamme vastaan rakkaan, vanhan
+Boobimme.»
+
+»Minä näen ja ihmettelen sitä!» vastasi täti. »Silmäni ovat aina
+avoinna, rakkahin Horst.»
+
+»Sitä parempi!» sanoi Kirchwald iloisesti.
+
+Ilta oli todella hauska. Tosin herra von Diestelcamp oli hieman nolona,
+mutta hänhän ei koskaan keskustellut erittäin vilkkaasti, ja hänen
+hiljaisuuttaan ei sentähden huomattu. Mutta hilpeä mieliala tarttui
+Kuki-tätiinkin, sillä Boob tunsi monia hänen tuttaviaan ja oli hyvin
+huomaavainen häntä kohtaan.
+
+Hullunkuriset kertomukset, joita hänellä oli joukoittain varastossa
+ja joita hän pyytämättä sirotteli ympärilleen, eivät myöskään olleet
+aiotut luomaan »kiristynyttä» mielialaa. Kirchwald ja Käthe auttoivat
+häntä uskollisesti, ja vaikka Boobilla puheliaisuudestaan huolimatta
+oli ruokahalu, jota meidän aikamme onneksi pitää vain terveyden
+merkkinä, mutta jota edelliset sukupolvet sanoivat »sivistymättömäksi»
+ja »sopimattomaksi», niin hän kuitenkin oli tädin suosiossa, kun
+noustiin ja palattiin saliin.
+
+Mutta nyt oli Käthen aika toimia, ja innoissaan hän uhrasi
+sydämettömästi oman puolisonsa eli, toisin sanoen, järjesti nopeasti
+peliseurueen. Ennenkuin kukaan huomasikaan, istui hänen miehensä
+Diestelcampien kanssa pöydän ääressä ja pelasi vistiä.
+
+»Tuollainen pieni peli illallisen jälkeen on välttämätön Kuki-tädin
+terveydelle», vakuutti hän rakastettavasti. »Horst olisi onneton, jos
+tädiltä kiellettäisiin se, ja herra van Boob kestää kai puoli tuntia
+minun kanssani, vai mitä?»
+
+Boob vakuutti tietysti, että hän oli äärettömän onnellinen saadessaan
+puhella hetkisen rakastettavan emäntänsä kanssa, mutta Kuki-täti pyysi
+suloisesti hymyillen häntä neljänneksi pelaajaksi. Käthehän voisi
+katsella. Tämä ei kuitenkaan miellyttänyt Kätheä eikä sopinut hänen
+suunnitelmiinsa.
+
+»Eikö mitä», vastusti hän vieraansa puolesta, ennenkuin tämä ehti
+vastata. »Herra van Boob pelaa vistiä niin huonosti, vai mitä? No niin,
+mutta joka tapauksessa hän ei pelaa niin mainiosti kuin sinä, täti.
+Teidän on paljon hauskempi pelata kolmisin.»
+
+»Kas niin, nyt pelastin teidät loistavasti haukkumisista vistissä»,
+kuiskasi hän Boobille ja veti hänet mukanaan salin nurkkaan.
+
+Kun Kuki-täti alkoi, niin Kirchwald meni hakemaan lamppua ja kulki
+nurkassa olevan parin ohi.
+
+»Teitpä hävyttömästi, Käthe», kuiskasi hän. »Tänään olisit ainakin
+voinut säästää minua.»
+
+Käthe katseli miestään hieman katuvaisena ja omantunnon vaivoissa,
+sillä Kuki-täti oli noita kauheita vistin pelaajia, jotka
+pääasiallisesti kuluttavat ajan pelipöydän ääressä kertomalla laajasti,
+miten olisi käynyt, jos jollakin olisi ollut parempi kortti ja jotka
+eivät koskaan tiedä, mikä on valtti tai kuka on joutunut pelistä, ja
+jotka periaatteesta eivät koskaan kunnioita kolmen miehen salamerkkejä.
+Käthe tiesi kaiken tämän — hän tiesi, miten hänen miehensä
+kärsivällisyys joutui koetukselle, kun hänen piti pelata Kuki-tädin
+kanssa, mutta vihreä kirje salaperäisille Annoilleen oli niin vanginnut
+hänen tunteensa, että katumus tukahutettiin alkuunsa.
+
+»Ah, yksi peli menee pian», sanoi hän.
+
+»Niin, mutta kun leijona on maistanut verta, niin seuraa toinen
+ja kolmas», murisi Kirchwald lamppunsa takana kantaessaan sitä
+pelipöydälle.
+
+Kuki-täti, joka istui niin, että hän saattoi nähdä Käthen ja Boobin,
+piti siveellisenä velvollisuutenaan häiritä heidän seurusteluaan.
+
+»Ehkä herra van Boob tahtoo katsella?» ehdotti hän.
+
+»Varjelkoon», sanoi Käthe. »Herra van Boob vihaa ihmisiä, jotka
+seisovat tirkistelemässä. Ja mitä et tahdo itsellesi tehtävän, älä tee
+sinäkään muille — on herra van Boobin periaate.»
+
+»Horst, annatko todella Käthen istua tuolla?» kuiskasi Kuki-täti
+veljensä pojalle pöydän yli.
+
+»Käthen? Oh, hänen on vallan hyvä tuolla», vastasi Kirchwald.
+
+Ja peli alkoi.
+
+Tuskin oli Kuki-täti alkanut esitelmöidä korteista, kun Käthe teki
+hyökkäksensä.
+
+»Sanokaahan minulle, herra van Boob, ennenkuin unohdan», keskeytti
+hän toverinsa, joka kertoi viimeisistä hovitanssiaisista, »onko
+salakirjoitus teistä mielenkiintoista?»
+
+Boob näytti sangen hämmästyneeltä.
+
+»Minustako, kreivitär? Ei hituistakaan!» tunnusti hän rehellisesti.
+»Näettekö — sen lukeminen on kauhean vaivalloista ja ikävää, ja
+kirjoittaessa on pidettävä silmät avoinna ja järki selvänä. Muuten
+kaikki käy päin honkia!»
+
+»Vai niin arvelette», sanoi Käthe osaaottavasti, mutta hieman
+hajamielisesti, sillä hän mietiskeli, antaisiko hän Boobin kääntää
+kirjeet, kun tämä nyt kerran näytti ymmärtävän salakirjoitusta. Mutta
+ei, se ei käynyt päinsä — kukapa tietää, mitä niihin oli kirjoitettu —
+ja tuo Anna — ei, se ei käynyt päinsä.
+
+»Kysyn sentähden, että —», jatkoi hän ja hänen kekseliäät aivonsa
+etsivät kelvollista selitystä. »Eräs ystäväni on kysynyt minulta, onko
+täällä Berliinissä ketään, joka opettaa tai lukee salakirjoitusta.
+Hän toivoo saavansa selityksen asiakirjaan, johon on kirjoitettu
+salakirjoitusta. Mutta miten löytäisin sellaisen ihmisen? Silloin
+johtui mieleeni kysyä teiltä?»
+
+»Hm — niin — odottakaa hetkinen, kreivitär — minusta tuntuu, kuin
+olisin kuullut miehestä, jolta kysytään neuvoa sekavissa asioissa —
+kunpa muistaisin kuka minulle kertoi —.»
+
+»Mutta onhan samantekevää, kuka kertoi!» keskeytti Käthe hänet.
+»Pääasiahan on miehen nimi — tarkoitan salakirjoitusmiehen.»
+
+»Luonnollisesti, kreivitär, siitähän se juuri riippuu. Se oli
+naurettava nimi — —.»
+
+»Schulze? Möller?» kysyi Käthe.
+
+»Ei se ollut niin tavallinen nimi», sanoi Boob, joka silminnähtävästi
+tutki muistilokeroitaan. »Kunpa vain muistaisin, kuka sanoi minulle sen
+— —.»
+
+»Mutta, herra van Boob —.»
+
+»Niin, silloin voisin kysyä häneltä. Hän asuu Enkelinrantatien
+varrella. Tiedän sen — —.»
+
+»Kuka?»
+
+»Salakirjoitustaituri. Mutta numeron olen unohtanut.»
+
+»Ja nimen myös», huokasi Käthe. »Mitä Enkelinrantatie hyödyttää minua,
+kun en voi löytää enkeliä. On helppo sanoa: viidellä pennillä juustoa,
+mutta mitä lajia.»
+
+»Juustopää!» huusi Boob säteilevin kasvoin, niin että Käthe hypähti
+pelästyksestä, ja kolme hämmästynyttä silmäparia suuntautui heihin
+pelipöydän luota.
+
+»Mitä?» sanoi Käthe. »Miksi huudatte: Juustopää? Minähän toistin vain
+tavallisen sananparren täällä Berliinissä.»
+
+»Tiedän — tiedän», jatkoi Boob säteillen. »Mutta juuri tuo sananparsi
+palautti nimen mieleeni. Hänen nimensä on Juustopää. Eikö se ole
+kummallinen nimi? Jos olisin sen niminen, niin muuttaisin sen heti?»
+
+»Minä myös», vakuutti Käthe. »Koska nyt tiedämme nimen, ei meidän
+tarvitse puhua enää asiasta. Ystäväni tahtoo pitää sen salassa. Ettehän
+puhu siitä muille. No, nyt voitte kertoa taas hovitanssiaisista, herra
+van Boob!»
+
+Ja Boob totteli käskyä ja oli viiden minuutin kuluttua unohtanut Käthen
+kysymyksen.
+
+Peli loppui ja ilta samaten. Herrat lähtivät kolmisin ulos juodakseen
+viiniä jossakin konserttisalissa. Vastoin odotustaan sai kamariherra
+Kuki-tädiltä armollisen luvan sillä ehdolla, että hän olisi määrätyllä
+kellonlyönnillä kotona.
+
+Kun Käthe oli onnellisesti saanut Kuki-tädin tämän huoneeseen, toisin
+sanoen, oli päässyt taitavasti tädistä ja hänen keskusteluhalustaan,
+niin hän syöksyi miehensä huoneeseen, käytti puoli laatikollista
+tulitikkuja, ennenkuin hän kuumeisessa kiireessään sai tulen syttymään,
+ja rupesi tutkimaan osoitekalenteria.
+
+»F, G, H, I—», mutisi hän, kunnes löysi etsimänsä kirjaimen. »J, u,
+u, s, t, o — Juustopää! Tuossa hän on. Juustopää, Daniel, filosofian
+tohtori, Enkelinrantatie 177, neljäs kerros. Neljäs kerros, onpa se
+kovaa — — mutta mitä kaikkea voi tehdäkään, jotta saattaisi näyttää
+vanhalle, myrkylliselle tädille, että vihreät kirjeet, joissa on
+kiiltomato päällä, ovat viattomimpia papereita maailmassa!»
+
+Pettäen itseään näin kauniisti kömpi Käthe vuoteeseensa. Huomenna
+olisi asia ratkaistu, Jumalan kiitos! Ihmeellistä kyllä hänestä ei
+tuntunutkaan niin kevyeltä tätä ajatellessaan kuin hän oli odottanut.
+
+Hän ei voinut kieltää, että hän ei ollut rehellinen Horstia kohtaan ja
+että kirjeitä, joita käytettiin tällä tavoin, saattoi pitää varkaan
+tavarana — vaikkakin ne olisi löydetty paperikorista.
+
+Mutta tuo »Anna» sovitti kaiken, ainakin sai kelvata jonkunlaiseksi
+sovitukseksi.
+
+Käthe ei mitenkään tahtonut kysyä mieheltään tuosta »Annasta», mutta
+vielä vähemmin hän antoi tuon kirotun »Annan» varjon langeta hänen ja
+hänen miehensä väliin.
+
+Mustasukkaisuuttako? Tuota »Annaa» kohtaan? Sepä vielä puuttuisi —
+mutta, mutta —.
+
+
+
+
+XVII.
+
+KÄTHEN SEIKKAILU.
+
+
+Seuraavana aamuna Kuki-täti vitkasteli Käthen mielestä kolme
+kertaa kauemmin kuin tavallisesti, ennenkuin hän aamiaisen jälkeen
+lähti kamariherran kanssa kaupungille. Mutta tuskin hän oli oven
+ulkopuolella, ennenkuin Käthe puki salamannopeasti päällysvaatteet
+ylleen — Horsthan oli jo kauan aikaa ollut poissa — syöksyi ulos
+ovesta, alas portaita ja lähimpään raitiovaunuun.
+
+Etsittyään hetken hän tuli Enkelinrantatielle — hänelle aivan
+tuntemattomaan kaupunginosaan — ja etsi numeron 177, joka oli
+vastenmielinen, savuttunut ja ikävä vuokrakasarmi.
+
+Hetkiseksi hän pysähtyi jyrkkien pimeiden portaiden eteen, mutta joka
+on sanonut A, saa myös sanoa B. Katkun tähden hän painoi nenäliinaa
+nenäänsä vasten ja rupesi kiipeämään.
+
+Pari naishaamua, jotka hän tapasi tiellään, vastasivat epäluuloisesti
+hänen »hyvään huomeneensa».
+
+Vihdoin hän oli päässyt neljänteen kerrokseen ja seisoi oven edessä,
+johon oli kiinnitetty likainen käyntikortti kirjoituksineen: 'Fil.
+tohtori Daniel Juustopää.'
+
+Käthe, jolla muuten oli vähän kokemusta, teki johtopäätöksen, että
+filosofia oli vienyt tämän tieteenviljelijän hyvin korkealle, nimittäin
+tämän kasarmin ullakkokerrokseen, mutta että hän ei ollut päässyt
+pitkälle opinnoissaan.
+
+Joku toinen nuori nainen olisi ehkä kääntynyt tältä ovelta takaisin,
+mutta Kätheltä ei koskaan puuttunut rohkeutta. Kun hän oli aivan
+kokematon ja halveksi vaaroja, niin hän ei lainkaan ajatellut,
+millaiseen ryöväriluolaan hän saattaisi astua. Ainoa, mikä teki hänet
+levottomaksi, oli pelko siitä, että kunnon Boob oli ehkä antanut
+hänelle väärän osoitteen. No niin, silloin sai aivan yksinkertaisesti
+sanoa: »Anteeksi!» ja jälleen kompuroida alas.
+
+Hän koputti voimakkaasti ovelle. Sisältä kuului jyrisevästi: »Astukaa
+sisään!» syvä, jotenkin karhea bassoääni, ja Käthe astui huoneeseen.
+
+Ensin hän ei nähnyt mitään tupakansavun tähden — hyvin huonon ja
+haisevan. Mutta vähitellen hän erotti hämärässä valossa, joka tunkeutui
+sisään likaisen ikkunan läpi, vinoseinäisen huoneen, jossa oli kauhea
+epäjärjestys, tekemätön vuode, rautainen pesuteline, äärettömän pieni
+pesuvati likaisille vesineen, paperien ja kirjojen täyttämä kirjahylly
+ja lopuksi rautakamiini, jonka kylkeä vasten satumaisen paksu mies
+piteli huopatohvelisia jalkojaan.
+
+Tämä jättiläinen istui piippua polttaen räsyisessä nojatuolissa.
+Hänellä oli yllään yönuttu, joka oli aivan riekaleina, päässä
+turkkilainen päähine ja likaisen kauluksen yläpuolella komeili lihava
+häränniska, paksut posket ja mahtava kaksoisleuka.
+
+»Tohtori Juustopääkö?» kysyi Käthe toinnuttuaan hämmästyksestään.
+
+»Olen kyllä. Miten voin palvella teitä?» vastasi hän matalalla äänellä.
+
+»Olen kuullut teidän osaavan salakirjoitusta», sanoi Käthe, »ja olen
+tullut pyytämään, että selittäisitte kolme kirjettä.»
+
+»Teille on ilmoitettu oikein», vastasi tohtori Juustopää mahtavasti.
+»Jos joku yleensä voi lukea tuollaista kirjoitusta, niin minä ainakin.
+Se on minun erikoisalani. Mutta olkaa hyvä ja istukaa!»
+
+Käthen mielestä se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä paitsi
+nojatuolia, johon hän ei millään ehdolla tahtonut istua, ei hän
+huomannut mitään istuimen tapaista.
+
+Mutta jättiläinen käännähti, jolloin Käthe kauhukseen huomasi, että
+yönuttu oli aivan kulunut siitä paikasta, jolla, ihmisillä on tapana
+istua, ja että alusvaatteet näkyivät kehyksen sisältä. Kun jättiläinen
+oli näin ujostelematta osoittanut puvustonsa puutteet, niin hän laahasi
+nurkasta horjuvan tuolin, työnsi sillä olevat vaatteet likaiselle
+lattialle ja pyysi mahtavin käden liikkein Kätheä istuutumaan.
+
+»Kiitoksia!» sanoi Käthe ja katseli epäluuloisena tuolia. »Seison
+mieluummin. Tässä ovat kirjeet. Tahdotteko olla ystävällinen ja kääntää
+ne minulle?»
+
+Tohtori Juustopää ojensi lihavan oikean kätensä, otti kolme vihreää
+kirjettä, istuutui jälleen nojatuoliinsa, kiinnitti silmälasit
+perunanenälleen ja tarkasteli kirjoitusta otsa rypyssä.
+
+»Tässä on käytetty kolmea järjestelmää», sanoi hän katsahtaen ylös.
+
+»Mutta onhan se kuitenkin salakirjoitusta?» kysyi Käthe, »eikä
+mustalaisten eikä puolan kieltä tai muuta sellaista?»
+
+»Luonnollisesti tämä on salakirjoitusta, mutta, niinkuin mainitsin,
+kolmea erilaista järjestelmää», nyökkäsi jättiläinen. »Mutta me
+selviydymme kyllä tästä. Daniel Juustopää voi kerskailla, että hän on
+tähän asti ratkaissut kaikenlaista salakirjoitusta — kaikenlaista,
+ymmärrättekö?»
+
+»No, ryhtykää sitten selittämään?» komensi Käthe vapisten
+kärsimättömyydestä.
+
+Tohtori Juustopää antoi silmälasiensa pudota nenältään.
+
+»Kunnioitettu nuori rouva», sanoi hän suojelevin ilmein. »Ei edes minun
+kaltaiseni taituri voi ratkaista tällaisia arvoituksia yhtä helposti
+kuin te pudistelette kukkia puusta. Siihen tarvitaan aikaa.»
+
+»Kuinka pitkä aika?»
+
+»Se riippuu kirjoituksen laadusta. Olen toisinaan käyttänyt kokonaisen
+viikon yhden rivin tutkimiseen, sillä minun on täytynyt koetella
+enempää kuin sataa järjestelmää, ennenkuin olen päässyt selville. Mutta
+uskokaa huoleti nämä kirjeet minulle — minun luonani ne ovat suljetut
+ammattisalaisuuden sinetillä.»
+
+Käthe huokasi.
+
+»Ei ole siis muuta keinoa, jos tahdon päästä niistä selville», sanoi
+hän. »No, minä jätän kirjeet tänne. Saanko tietää niistä huomenna?»
+
+»Saatte — mutta lopullista ratkaisua en voi luvata», kuului alentuva
+vastaus.
+
+»Näkemiin siis», sanoi Käthe lyhyesti ja kääntyi lähteäkseen.
+
+»Anteeksi — vielä jotakin armollinen rouva», sanoi tohtori Juustopää.
+»Ammattiperiaatteeni on, että pyydän pienen etumaksun työstäni.»
+
+»Ahaa!» sanoi Käthe, joka ei lainkaan ollut ajatellut maksua. »Mitä
+tarkoitatte pienellä etumaksulla?»
+
+Tohtori Juustopää kohautti olkapäitään.
+
+»Aivan mitätöntä — vain periaatteen vuoksi», vastasi hän keveästi.
+»Voimmehan määrätä — hm — kymmenen markkaa.»
+
+Käthe tarttui äänettömänä kukkaroonsa ja pani rahan kirjanoppineen
+oikeaan käteen.
+
+»Vieläkö muuta?» toisti hän kuivasti.
+
+»Tietysti, kunnioitettava rouva», kuului kohtelias vastaus. »Vieläpä
+hyvin tärkeää — kenen kanssa minulla on kunnia keskustella?»
+
+Käthe astui epäluuloisena askeleen taaksepäin.
+
+»Te tahdotte tietää nimeni?» kysyi hän. »Se on aivan turhaa. Minä haen
+kirjoituksen, kun se on ratkaistu ja maksan siitä, mutta sama kai on,
+onko nimeni Müller vai Schulze?»
+
+Suuremmoisin käden liikkein ojensi jättiläinen vihreät paperit Käthelle.
+
+»Siinä tapauksessa en suorita tätä tehtävää», sanoi hän kylmästi.
+»Daniel Juustopää on kunniallinen mies eikä mikään merirosvo, joka
+kalastaa sameassa vedessä. Hän palvelee vain avun tarpeessa olevia,
+jotka ilmoittavat nimensä. Joka ei uskalla ilmaista nimeänsä, sitä en
+voi auttaa.»
+
+Käthellähän ei ollut kokemusta. Muuten hän olisi tyynesti ottanut
+vihreät kirjeet ja mennyt tiehensä, vaikkakin menetettyään kymmenen
+markkaa, jota Daniel Juustopää ei tietenkään antaisi takaisin. Koska
+Käthe ei kuitenkaan puuttuvan kokemuksensa tähden arvannut jättiläisen
+aikeita, niin hän antoi johtaa itsensä harhaan.
+
+»Minulla ei ole mitään syytä salata nimeäni», sanoi hän kiihtyneenä.
+»Olen kreivitär von Kirchwald ja asun Potsdamerkatu l:ssä. Jos tahdotte
+tietää vielä jotakin, niin sanokaa se pian, sillä tätä tupakansavua ei
+kukaan tavallinen ihminen voi kauan kärsiä!»
+
+»Armollisin kreivitär!» sanoi tohtori Juustopää ja virnisteli koko
+naamallaan. »Antakaa anteeksi, mutta rehellisen miehen tulee noudattaa
+periaatteitaan. Ei, minulla ei ole muuta kysymistä. Suotteko minun
+saattaa teidät vaunuihinne?»
+
+»Ei, kiitoksia», sanoi Käthe lyhyesti ja loi kauhistuneen katseen tähän
+seuralaiseksi tarjoutujaan repaleisine yönuttuineen. »Voin aivan hyvin
+mennä yksinäni, te vilustuisitte helposti.»
+
+Tohtori Juustopää mumisi jotakin, jota Käthe ei kuullut, sillä niin
+nopeasti hän lähti alas jyrkkiä portaita. Ja tänne hänen täytyi palata
+ties' kuinka monta kertaa kysymään, oliko tuo kauhea ihminen keksinyt
+ratkaisun. Hirveä ajatus! Kymmenen hevosta ei olisi voinut vetää häntä
+takaisin tohtori Juustopään salonkiin, ellei tuota salaperäistä »Annaa»
+olisi ollut olemassa.
+
+»Niin, tuo 'Anna'! Mutta ole rauhassa, Käthe-raukka, pian on piinasi
+ohi.»
+
+
+
+
+XVIII.
+
+VASTENMIELINEN VIERAS.
+
+
+Kun Käthe tuli kotiin, täytyi hänen muuttaa vaatteensa kiireestä
+kantapäähän, sillä niin oli tuon kauhean nurkantakaisen haju, jota
+tohtori Juustopää poltti ja arvatenkin myös osti tupakkana, tunkeutunut
+hänen vaatteisiinsa.
+
+»Ehkä hän polttaa patjan olkia», mutisi Käthe, kun hän tyytymättömän
+näköisenä vaihtoi pukua. »Niin kauhealta ei haissut edes piippu, jota
+ajurimme kotona Hellbergissä poltti.»
+
+Hellbergin ajuri oli todella rikas mies verrattuna rappiolle
+joutuneeseen akatemian jäseneen neljännessä kerroksessa
+Enkelinrantatien varrella, mutta kun on pulassa, voi ehkä polttaa olkia
+yhtä hyvin kuin kuivattuja kirsikanlehtiä.
+
+Käthen mielestä päivä kului etanan vauhdilla. Hän vapisi ajatellessaan,
+että hänen pitäisi mennä jälleen tuon taiturin luo, mutta kuitenkin hän
+paloi halusta saada tietää jotakin kirjeistä.
+
+Kuki-tädin saarnatessa ja lausuessa monia viisauksia kuluivat tunnit.
+Käthe ei kuitenkaan kuullut sanatulvaa. Hänen ajatuksensa olivat vain
+likaisessa ullakkokomerossa Enkelinrantatien varrella, jossa viisas
+mies nyt istui tutkien vihreitten kirjeitten sisältöä.
+
+Samana iltana saapui postissa vielä vihreä kirje hänen miehelleen,
+joten hänen tuskanmaljansa tuli kukkuroilleen. Ei epäilystä, sama väri,
+sama muoto, sama punainen kiiltomato kuoressa.
+
+Kylmät väreet puistattivat Kätheä, kun hän näki miehensä rauhallisena
+aukaisevan kirjeen ja sitten työntävän sen asetakin hihankäänteeseen —
+ja vielä kauheampi oli Kuki-tädin pahansuopa katse. Se sanoi enemmän
+kuin monet sanat.
+
+Miksi tuo kauhea Anna käytti niin silmiinpistävää väriä — miksi hän ei
+voinut kirjoittaa valkealle paperille kuin muut järkevät ihmiset?
+
+Sata kertaa oli Käthe kysymäisillään mieheltään, mistä tämä sai
+vihreitä kirjeitä, mutta hän tukahutti aina kysymyksen, sillä hän
+tiesi, että hän ei voisi teeskennellä välinpitämättömyyttä.
+
+Yleensä oli kaikki noiduttua, sillä seuraavana aamuna ei voinut
+ajatellakaan poishiipimistä. Kreivi Kirchwald oli kotona, Diestelcampia
+ei haluttanut mennä ulos — millä tekosyyllä Käthe pääsisi livahtamaan
+tiehensä? Hänen täytyi purra hampaansa yhteen ja varustautua
+kärsivällisyydellä.
+
+Illaksi odotettiin vieraita, ja kun Käthe valmisti ruokalistaa, jossa
+oli »taivaantorttu» jälkiruuaksi, sai hän oivallisen päähänpiston.
+Hänhän voisi itse mennä tilaamaan tortun Jostyn leipomosta ja sitten
+ajaa nopeasti hevosella Enkelinrantatielle.
+
+Mutta nyt sattui niin onnettomasti, että Kuki-täti oli äskettäin
+lahjoittanut nuorelle parille hopeisen torttumaljan, ja kun hän kuuli
+Käthen aikeen, niin hän tahtoi, että maljakko tänään vihittäisiin
+virkaansa. Sentähden pitäisi palvelijan heti mennä leipomoon tilaamaan
+torttua ja samalla viemään maljan sinne. »Taivaantorttu» on nimittäin
+niin hauras, että sitä ei voi muuttaa toiselta vadilta toiselle, se
+piti heti asettaa astiaan, josta sitä tarjottiin.
+
+Käthen täytyi tukahuttaa harminsa ja tyytyä kohtaloonsa. Oi, miksi
+hän oli rakkaudesta »taivaantorttuun» valinnut juuri sen, joka oli
+Kuki-tädinkin mielitorttu!
+
+Koska »taivaantorttu» kuuluu tähän kertomukseen, on siitä jotakin
+kerrottava. Tämä herkullinen leivos on tehty neljästä hauraasta
+kaakkulevystä, joiden väliin on pantu paksut kerrokset vadelmahilloa,
+vaniljakiisseliä, aprikoosimarmelaatia ja kermavaahtoa. Päällimmäinen
+kaakkuviipale koristetaan taidokkaasti kermavaahdolla, minkä leipuri
+suorittaa vasta kun torttu lähetetään ostajalle.
+
+Käthe sadatteli itsekseen torttumaljaa, josta hän ei muuten lainkaan
+pitänyt, ja hän sadatteli torttuakin.
+
+Mutta siitä hän sai maksaa kalliisti.
+
+Hän kulutti aikaa ajattelematta uhkaavia onnettomuuksia. Hämärän tullen
+aikoivat Diestelcampit lähteä pienelle kävelylle puistoon. Kätheä
+pyydettiin mukaan, mutta hän sanoi, että hänellä oli vielä paljon
+puuhaa iltaa varten.
+
+Kreivi Kirchwald oli päivällisestä asti ollut toimessaan — Käthe oli
+siis yksin kotona ja koetti nyt laskea, riittäisikö aikaa Enkelinkadun
+vierailuun.
+
+Kun hän vielä seisoi eteisessä, kuuli hän raskaita askelia portailta.
+Hän työnsi lasioven verhon syrjään nähdäkseen, mikä mammuteläin siellä
+vaivalloisesti kömpi ylös.
+
+Yhdellä silmäyksellä saattoi nähdä, että huohottava olio oli tohtori
+Juustopää.
+
+Käthe oli vaipua polvilleen kauhusta — tuo ihminen hänen kodissaan!
+Ennenkuin mies ennätti painaa soittonappulaa, aukaisi Käthe oven niin
+nopeasti, että oppinut tulkki oli lentää suinpäin portaita alas.
+
+»Miksi tulette tänne? Enkö sanonut, että itse tulisin kuulemaan
+vastauksen», huusi Käthe pelästyneelle miehelle.
+
+»No, se minun täytyy sanoa!» sanoi tämä tointuen pian. »Olipa tämä
+ystävällinen tervehdys! Minä vaivaudun tulemaan tänne säästääkseni
+armollista kreivitärtä pitkästä matkasta ja jotta teidän ylimyksellisen
+nenänne ei tarvitsisi toista kertaa kärsiä rakasta tupakansavuani, ja
+sen sijaan, että toivottaisitte minut tervetulleeksi, haukutte minut
+suut ja silmät täyteen, ennenkuin olen ennättänyt soittaa ovikelloanne.»
+
+Tämän jyrisevän sanatulvan aikana oli Käthe tullut vakuutetuksi
+siitä, että hänen vieraansa oli jättänyt kauhean yönutun kotiin ja
+oli pukeutunut samoin kuin muut ihmiset, vaikkakin hyvin nukkavieruun
+pukuun. Jonkunlainen pitkä takki verhosi hänen mahtavaa ruumistaan
+koettaen antaa sille herrasmiehen leimaa.
+
+Koska talon muut asukkaat saattoivat kiiruhtaa ulos kuullakseen
+jyrisevää ääntä, joka epämieluisasti häiritsi talon ylhäistä rauhaa,
+niin Käthe piti parhaimpana puhua kohteliaammin kutsumattoman vieraan
+kanssa.
+
+»Olette oikeassa!» sanoi hän nopeasti. »Olkaa hyvä ja astukaa sisään.
+Hyvää päivää, herra tohtori. Olitte ystävällinen, kun vaivauduitte
+näin! Tehän huomasitte, että pelko saattoi minut aivan hämmennyksiin?»
+
+»Pelkäsittekö minua?» hymyili jättiläinen astuessaan eteiseen, jonka
+oven Käthe kiiruhti sulkemaan. »Armollinen kreivitär, Daniel Juustopää
+ei tee kissallekaan pahaa.»
+
+»Sepä on kaunista, Daniel Juustopää», vastasi Käthe mietiskellessään,
+minne hän voisi viedä vaarallisen ihmisen. Täällä eteisessä he eivät
+voisi seisoa, ja hänen omaan huoneeseensa? — Ei — mieshän haisi
+niin kauheasti tupakalta, että ilma olisi myrkytetty vielä kauan
+tämän jälkeen. Saliin? Jotta Kuki-täti voisi kohdata miehen, jos
+hän odottamatta palaisi. Seis! Makuuhuoneen vieressä oli Horstin
+pukeutumishuone, jossa saattoi avata akkunan — mainio ajatus!
+
+»Olkaa hyvä ja astukaa tänne!» sanoi hän avaten oven ja meni edeltä
+sytyttämään kaasuliekin pöydän yläpuolelle.
+
+Huone ei ollut suuri, mutta sangen kauniisti kalustettu. Pöydän
+luona, jolla oli siistintä- ja sotilastarpeita epäjärjestyksessä,
+koska palvelija ei vielä ollut korjannut niitä pois, oli kaksi
+mukavaa, vanhaa nojatuolia, ja seinän vieressä oli sohva. Pukupöytä,
+peili ikkunoiden välissä ja suunnaton vaatekaappi, jossa oli kreivi
+Kirchwaldin vaatteita, täydensivät kalustoa.
+
+Käthe osoitti toista nojatuolia ja istuutui itse toisen käsipuulle.
+
+»Te tulette selvitettyjen kirjeiden johdosta — eikö totta?» kysyi hän
+vapisten kärsimättömyydestä.
+
+»Niin, ja minä olen ratkaissut kirjoitukset», vahvisti tohtori
+Juustopää arvokkaasti.
+
+Käthe hypähti.
+
+»Mitä? Näyttäkää minulle — pian!» puhui hän henkeään pidättäen ja
+leimuavin silmin.
+
+»Heti, armollinen kreivitär!» vastasi tohtori ja viittasi lihavalla
+kädellään armollisesti kumartaen. »Suokaa minun ensin ilmoittaa,
+että kirjeissä oli käytetty kolmea järjestelmää, niinkuin otaksuin.
+Ymmärrätte hyvin, että tehtäväni ei ollut helppo ja että vain
+erikoistuntija, jolla on minun tietoni ja kokemukseni, saattoi keksiä
+ratkaisun. Siitä syystä — —.»
+
+Käthe, joka vain vaivoin oli kyennyt hillitsemään kärsimättömyyttään,
+vaipui tuoliin, sillä hänen tarkka korvansa oli kuullut, että eteisen
+ovi avattiin ulkoa päin. Ja nyt kuului kannusten kilinää, ja hän kuuli
+miehensä kysyvän, oliko herrasväki kotona.
+
+»Mieheni!» keskeytti Käthe tohtorin kuiskaten. »Hiljaa, ei sanaakaan.
+Hän ei saa tietää, että te olette täällä!»
+
+Tohtori Juustopään suu jäi ammolleen hämmästyksestä.
+
+»Mutta —», kuiskasi hän vihdoin vaistomaisesti.
+
+Käthe tarttui molemmin käsin päähänsä.
+
+»Hän ei saa tavata teitä täällä, ja nyt hän voi tulla tänne millä
+hetkellä hyvänsä», kuiskasi hän henkeään pidättäen ja katseli
+mielettömänä ympärilleen. »Teidän täytyy kadota, häipyä pois, hypätä
+ikkunasta!»
+
+»Katkaistakseni kaikki luuni ja nikamani!» kuiskasi tohtori Juustopää
+harmistuneena. »Antakaa hänen tulla — mitä hän minulle tekisi? Eihän
+tämä ole rakkauskohtaus!»
+
+»Hän ei saa nähdä teitä!» läähätti Käthe epätoivoisena. »Menkää
+tiehenne taikka hän surmaa teidät. Ryömikää sohvan alle!»
+
+»Tehkää minut kyllin kapeaksi», ähkyi tohtori, joka nyt todella
+pelästyi ja hypähti seisomaan tirkistellen hurjin katsein ympärilleen.
+
+»Hän surmaa teidät, jos hän tapaa teidät täällä!» vakuutti Käthe aivan
+poissa suunniltaan epätoivosta. »Odottakaa, nytpä keksin! Menkää
+vaatekaappiin, mutta nopeasti! Minä päästän teidät sitten pois.»
+
+Vaatekaapissa oli kolme osaa. Hän aukaisi sen, jossa säilytettiin
+sivilivaatteita, tohtori ryömi tuskasta vapisten sisään ja Käthe ehti
+tuskin lukita oven, ennenkuin Kirchwald astui huoneeseen.
+
+»Ah, oletko täällä, Käthe?» sanoi hän hyväntuulisena. »Olen etsinyt
+sinua kaikista huoneista — tulin tänään tavallista aikaisemmin. Mitä
+sinä täällä teet?»
+
+»Minä?» kysyi Käthe hehkuvan punaisena. »Oh, minä olen tänään ottanut
+esille suuren metsästysturkkisi, niinkuin pyysit. Olimme pitäneet
+sitä pippurissa koiden varalta, ja nyt katsoin vain, oliko palvelija
+ripustanut sen kaappiin.»
+
+»Monet kiitokset!» sanoi Kirchwald sydämellisesti. »Olipa mainiota,
+sillä Grünewaldin metsästys on määrätty huomiseksi, ja Boob ilmoitti
+minulle eilen, että lähdettäisiin tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti.
+Kello seitsemän — muistaakseni!»
+
+Näin sanoen hän otti hihankäänteestä vihreän kirjeen kiiltomatoineen,
+jonka hän oli saanut edellisenä iltana, ja hän veti vihreän paperin
+kirjekuoresta Käthen silmien edessä!!!
+
+»Tuo — tuo kirje — onko se Boobilta?» kysyi Käthe aivan jähmettyneenä.
+
+»Niin — aivan oikein, kello seitsemän», luki kreivi Kirchwald
+huomaamatta Käthen kiihtymystä ja heitti paperin pöydälle.
+
+»Tuo — vihreä — kirje — Boobilta?» toisti Käthe, ja hänen kasvonsa
+pitenivät.
+
+Kreivi Kirchwald nauroi.
+
+»Kunnon Boob käyttää tuollaista ylellistä muotipaperia vain kurillaan»,
+sanoi hän. »Minua naurattaa joka kerta, kun postissa tapaan tuollaisen
+pienen viheriän, joka suorastaan kerjää, että se huomattaisiin. No,
+jokaisellahan on makunsa —.»
+
+»Mutta Anna —?» änkytti Käthe ajattelemattomasi, mutta ennenkuin
+kreivi Kirchwald ennätti kysyä, mitä hän tarkoitti, koputettiin ovelle
+ja palvelija astui huoneeseen kantaen molemmin käsin hopeamaljaa, ja
+maljassa oli kermavaahdon peittämä, herkullinen torttu.
+
+»Terveisiä leipurilta! Tässä tuon 'taivaantortun'», ilmoitti hän
+iloisena.
+
+Tietämättä mitä teki otti Käthe maljan palvelijalta, joka sitten
+katosi, ja katsoi ympärilleen, mihin hän voisi sen panna. Pöytä oli
+täynnä ja siinä olevat esineet eivät saaneet tulla kermavaahdon
+yhteyteen. Pukupöytä ei myöskään ollut sopiva paikka tortulle, mutta
+ehkä tässä tarjoutui sopiva tilaisuus houkutella Horst huoneesta?
+
+Samassa silmänräpäyksessä tapahtui jotakin odottamatonta, harvinaista —
+kuului kuin kaukaista, mutta voimakasta aivastusta!
+
+
+
+
+XIX.
+
+SALAPERÄINEN MIES VAATEKAAPISSA.
+
+
+Kuului etäistä, mutta kuitenkin niin voimakasta aivastusta, että
+vaatekaappi tärisi.
+
+»Mitä se oli?» sanoi Kirchwald kuunnellen.
+
+Käthe oli pyörtymäisillään ja hänen täytyi asettaa torttumalja
+lähimmälle tuolille, sillä hän arvasi aivastuksen yhteydessä olevat
+asianhaarat. Kaapissahan oli metsästysturkki, josta hän oli juuri
+puhunut. Se oli ollut pippurissa koiden varalta, eikä sitä oltu kyllin
+hyvin tuuletettu. Onneton kirjanoppinut sai nyt hengittää hienoa,
+kutittavaa tomua ja — — —. »Hapshi! Atshi! Hatshu! Apshik!» kuului
+kaapista lakkaamatta, niin että raskaat huonekalut horjuivat kuin
+maanjäristyksessä.
+
+Kreivi Kirchwald harppasi kaapin luo ja aukaisi sen, mutta hän oli
+lentää selälleen, sillä avonaisesta ovesta lensi suoraan hänen syliinsä
+suunnattoman paksu mieshenkilö, jonka lihavat parrattomat kasvot
+olivat siniset ilman puutteesta ja ponnistuksista koettaa tukahuttaa
+petollisia aivastuksia. Hänen pienet siansilmänsä olivat pöhöttyneet ja
+tulvillaan kyyneleitä.
+
+Miehen liivit olivat melkein auki, sillä niitä piti kiinni vain yksi
+nappi, joka ruumiin äkkinäisen liikkeen tähden ei ollut ponnahtanut
+pois, kuten kuusi sen toveria.
+
+Onneksi Kirchwald ei kuitenkaan kaatunut, vaan saattoi pitää miestä
+pystyssä.
+
+»Hyvä herra!» alkoi hän, mutta vieras heilutti torjuen molempia käsiään
+ja rupesi uudestaan aivastamaan, kymmenen, kaksikymmentä kertaa
+peräkkäin. Samalla hän horjui edestakaisin ja vaipui sitten ähkyen
+lähimpään tuoliin.
+
+Käthe ja Kirchwald olivat odottaneet äänettöminä, että tämä puuska
+menisi ohi. Kun nyt pahin oli voitettu ja säälittävä ihminen rupesi
+epäilyttävän puhtaalla, punaisella nenäliinalla puhdistamaan nenäänsä,
+joka oli paisunut toista vertaa suuremmaksi, niin Kirchwald huomasi,
+että oli aika pyytää selvitystä.
+
+»Hyvä herra!» huudahti hän, »tahdotteko nyt ilmoittaa minulle kuka
+olette ja mitä tehtävää teillä on vaatekomerossani?»
+
+»Kysykää rouvaltanne!» sähisi tohtori Juustopää, jonka loukattu ylpeys
+nyt heräsi. »Uhkauksin on hän pakottanut minut ryömimään tuonne ja
+hengittämään pippuria. Muuten, istunko minä jonkin päällä?» lisäsi hän.
+
+Hän nousi vaivalloisesti ja paljasti silloin hämmästyneelle parille
+mahtavan ruumiinsa peittämän esineen — taivaantortun, joka erilaisine
+hyytelö-, kermavaahto-, marmelaadi- y.m. kerroksineen oli tarttunut
+hänen housujensa avaraan takaosaan, ja malja putosi rämisten maahan.
+
+»Kuolema ja kirous!» huusi tohtori, käänsi päätänsä ja katseli olkansa
+yli. »Olenko tullut ryövärien luolaan, koska minulle asetetaan
+ansoja, minut suljetaan vaatekaappiin, jossa on pippuria, ja lopuksi
+minut takellutetaan inhoittavalla aineella. Hyvä herra, vaadin
+vahingonkorvausta!» hän ähkyi todellisen vihan vallassa.
+
+Käthe oli kauan sitten voimattomana vaipunut toiseen nojatuoliin
+ja hän näki kauhukseen, että hänen miehensä kasvot tulivat
+purppuranpunaisiksi. Käthe pelkäsi vihanpurkausta, mutta Kirchwald
+koetti vain pidättää nauruaan.
+
+Myöhemmin Kirchwald kertoi, että hän ei ymmärtänyt, miten hän saattoi
+voittaa iloisuutensa, mutta tosiasia on, että hän onnistui, ja
+vastauksen asemesta hän huusi palvelijaa, jota hän pyysi vapauttamaan
+vieraan siitä, mikä viisi minuuttia sitten oli ollut taivaantorttu.
+
+Kostean sienen ja pyyheliinan avulla onnistui puhdistus kuitenkin, ei
+tosin täydellisesti, mutta sittenkin joihinkin määrin.
+
+Toimituksen aikana vaikeni Kirchwaldin herrasväki, mutta palvelija ei
+voinut olla sanomatta yhä uudelleen:
+
+»Mikä vahinko kauniille tortulle!» ja koko ajan viisas kirjanoppinut
+röhki, mylvi ja ähkyi.
+
+Kun palvelija oli vienyt pois rievut, vahingoittuneen maljan ja
+taivaantortun koristaman tuolin, niin tohtori Juustopää huusi:
+
+»Pukuni on kokonaan pilalla!»
+
+»Ei suinkaan!» sanoi Kirchwald kohteliaasti. »Kemiallisessa pesussa
+häviävät jäljet kokonaan.»
+
+»Vai niin! Ja sillä aikaa kuin takki on pesulaitoksessa, täytyy minun
+kai maata sängyssä?» virkkoi tohtori Juustopää ivallisesti. »Köyhyys
+ei ole mikään häpeä, ja sentähden en häpeä sanoa, että tämä puku on
+ainoani!»
+
+Käthe ähkyi hiljaa, mutta Kirchwald ymmärsi viittauksen.
+
+»Uskallanko tarjota teille vähän vahingonkorvausta!» sanoi hän ottaen
+kukkaronsa esiin.
+
+»Vähän tuskin riittää minun mittaiselleni», vastasi jättiläinen.
+
+Kirchwald otti rauhallisena esiin 50 markan setelin. Hän tunsi olevansa
+velvollinen maksamaan sen enemmän pippurin kuin taivaantortun tähden.
+
+»Kyllä riittää», sanoi tohtori, joka otti vastaan setelin ja pani sen
+tahraiseen rahakoteloon, jossa Käthe näki vihreät kirjeet. Sitten
+tohtori otti nämä, punnitsi niitä hetken tärkeän näköisenä kädessään ja
+pani ne pöydälle.
+
+»Tässä ovat vihreät kirjeet, rouva kreivitär», sanoi hän. »Olen
+kirjoittanut selityksen lyijykynällä sanojen alle. Palkkani on
+kaksikymmentä markkaa kappaleelta, siis ennen maksettu kymmenen markkaa
+tästä vähennettynä tasan viisikymmentä markkaa.»
+
+Kirchwald katseli päätään pudistaen ensin vihreitä kirjeitä, sitten
+Juustopäätä, jonka ryhti johti mieleen roomalaisen keisarin. Lopuksi
+Kirchwald katsahti vaimoonsa.
+
+»Onko oikein, Käthe?» kysyi hän rauhallisena.
+
+Käthe oli aivan kadottanut puhelahjansa; hän vain nyökkäsi.
+
+Sanoja tuhlaamatta Kirchwald otti vielä 50 markan setelin ja ojensi sen
+Juustopäälle, joka ahnaasti tarttui siihen.
+
+»Vaaditteko vielä jotakin?» kysyi hän kohteliaasti, vaikka häntä
+halutti antaa voimakas korvapuusti.
+
+»En — vaikkakin minun täytyisi saada lääkärin apua, koska hermoni ovat
+saaneet tärähdyksen», kuului häpeämätön vastaus, ja tohtori Juustopää
+leikitteli napilla, joka vielä oli liiveissä.
+
+»Oh», sanoi Kirchwald, »unohdin, että ette tarvitse vain puhdistajaa,
+vaan myös räätäliä. Luuletteko, että viisi markkaa riittää näihin
+molempiin?»
+
+Jättiläinen kohotti lihavat kasvonsa, sulki silmänsä ja laski.
+
+»Sanokaamme seitsemän markkaa, niin riittää hyvin», virkkoi hän
+armollisesti.
+
+Kirchwald punastui jälleen, mutta hän hillitsi itsensä ja otti
+kymmenmarkkasen kukkarosta.
+
+»Koska varmaankin vaaditte korvausta kenkien kulumisesta matkalla
+täältä, niin uskallan antaa kymmenen markkaa», sanoi hän ylenmäärin
+kohteliaasti. »Ja nyt on minulla kunnia toivottaa teille hyvää yötä,
+ennenkuin päähäni pälkähtää vaatia korvausta turmeltuneesta tortusta ja
+litistyneen maljan korjauskustannuksista.»
+
+Tohtori Juustopään pienet siansilmät tulivat luonnottoman suuriksi,
+mutta hän ymmärsi, että oli aika lähteä paluumatkalle. Kuitenkin hän
+vielä kerran asestautui arvokkuudellaan, tai sillä, mitä hän kunnioitti
+tällä nimellä.
+
+»Olen aivan erehtynyt teidän suhteenne, hyvä herra», sanoi hän
+mahtipontisesti, »sillä nyt ymmärrän, että pidätte pippurin puoleksi
+sokaisemaa ihmistä vastuunalaisena siitä, mihin hän istuu. Onko
+nojatuoli sopiva paikka tortulle — —?»
+
+Pitemmälle hän ei ehtinyt, sillä Kirchwald oli avannut oven ja tohtori
+Juustopää ymmärsi tätä mykkää kieltä. Hän vaikeni, kumarsi Käthelle ja
+lähti huoneesta, seurasi talon herraa eteiseen ja puristautui eteisen
+ovesta ulkoeteiseen.
+
+Kun tilanne nyt tuntui julkisemmalta ja turvallisemmalta, niin tuli hän
+jälleen hävyttömäksi.
+
+»Olen näiden äkkinäisten tapausten aikana kokonaan unohtanut esittää
+itseni», sanoi hän itserakkaana. »Nimeni on Juustopää — filosofian
+tohtori Daniel Juustopää. Ehkä olette ystävällinen ja suosittelette
+minua tuttavillenne salakirjoituksen taitajana ja kaikenlaisten
+valtiollisten lentolehtisten laatijana.»
+
+Miehen suuremmoinen julkeus poisti Kirchwaldin vihan, ja hänen täytyi
+vasten tahtoaan hymyillä.
+
+»Suosittelen kyllä monipuolista viisauttanne», sanoi hän. »Epäilen
+kuitenkin, ovatko ystäväni teitä kohtaan yhtä suopeita kuin minä. Hyvää
+yötä!»
+
+Ja hän sulki eteisen oven.
+
+
+
+
+XX.
+
+ARVOITUS SELVIÄÄ.
+
+
+Kreivi Kirchwald palasi pukeutumishuoneeseen, jossa hän tapasi Käthen.
+Tämä istui vielä nojatuolissa aivan lamautuneena.
+
+»Kas, nyt olemme vapautuneet tuosta veijarista!» sanoi kreivi katsoen
+kelloaan. »Setä ja täti voivat olla täällä millä hetkellä hyvänsä ja
+meidän kai pitäisi valmistautua iltakutsuja varten.»
+
+»No mutta Käthe», jatkoi hän, »älähän näytä noin murtuneelta! Olet
+elämässäsi tehnyt niin paljon hyviä kepposia, että hyvin voi maksaa
+vähän epäonnistuneesta. Minun ymmärtääkseni olet antanut tuon lihavan
+veijarin rumine nimineen kääntää nämä kirjeet. En voi aavistaa, mistä
+olet saanut ne käsiisi, ellet vain ole tutkinut paperikoria. Sinä
+punastut! No niin, paperikorihan on avoin kaikille, jotka haluavat
+kalastaa.»
+
+Käthe ähkyi.
+
+»Oh, Kuki-täti lausui niin halpamaisia vihjauksia», valitteli hän.
+
+»Kuki-täti! Oh, onko moista kuultu?» sanoi Kirchwald nyökäten. »Ja
+sentähden olet etsinyt ja löytänyt nämä vihreät paperilaput? Mutta,
+Käthe, eikö sinusta olisi ollut yksinkertaisinta kysyä minulta?»
+
+Käthe tuli yhä punaisemmaksi ja loi silmänsä maahan.
+
+»En tahtonut, koska yhden kirjeen loppuun oli kirjoitettu Anna», mutisi
+hän.
+
+Kirchwald vihelsi.
+
+»Ahaa, onko kummempaa kuultu!» sanoi hän hymyillen. »Tuo Anna näytti
+toteavan Kuki-tädin olevan oikeassa, ja sentähden käännyit tuon paksun
+variksenpelätin puoleen! Hyvä, nyt alan ymmärtää — vain eräs seikka on
+vielä hämärä. Miksi suljit tuon miehen kaappiin?»
+
+»Koska hän ei mahtunut sohvan alle», sanoi Käthe lapsekkaasti, »ja
+sinähän et olisi saanut nähdä häntä — sehän on päivänselvää!»
+
+»On luonnollisesti», myönsi Kirchwald. »Mutta kun kaikki on selvillä,
+niin katsokaamme, onko tuo kirjanoppinut kääntänyt 'Annan' kolme
+rakkauskirjettä oikein. Minulla on selitys muistiinpanokirjassani ja
+luen sen. Lue sinä samalla kirjeistä.»
+
+Konemaisesti tarttui Käthe onnettomiin kirjeisiin ja aukaisi ne.
+
+»Siis numero yksi!» alkoi Kirchwald. »'Henki, huomaatko mitään? Boob.'»
+
+»'Henki, huomaatko mitään? Boob'», luki Käthe, pudotti kirjeen
+lattialle ja hänen kasvonsa pitenivät kauheasti.
+
+»Numero kaksi! 'Tämä on toinen salakirjoitusjärjestelmämme. Boob'»,
+luki Kirchwald.
+
+»'Tämä on toinen salakirjoitusjärjestelmämme. Boob'», toisti Käthe.
+
+»Numero kolme. 'Tässä on numero kolme. Illalla kello kahdeksan Wagnerin
+luo! Boob'», luki Kirchwald pistäen muistiinpanovihon taskuunsa.
+
+»'Tässä on numero kolme. Illalla kello kahdeksan Wagnerin luo! Boob'»,
+luki Käthe ja tunnusti rehellisesti: »Miten hölmö olenkaan ollut!»
+
+»Kaikki hyvin — mies on ansainnut rahansa», vahvisti Kirchwald hienosti
+hymyillen. »Näetkö, Boob tahtoi opettaa minulle salakirjoitustaidon ja
+hän lähetti harjoitukseksi nämä vihreät kirjeet, jollaisia hän nykyään
+suosii. Niinkuin huomaat, on hänen nimensä 'Anna', 'Eqqe' ja 'Znnz' eri
+järjestelmissä. Kaikilla näillä kirjoitustavoilla on kuitenkin se vika,
+että ihmiset, jotka ymmärtävät salakirjoitusta, saavat niistä selon.»
+
+»Mutta nyt soi ovikello», jatkoi hän, »Diestelcampit tulevat ja meidän
+täytyy pukeutua. Koska nyt nämä, vihreät kirjeet ovat, paitsi 120
+markkaa, Kuki-tädin mustaa epäluuloa ja sinun sydämentykytystäsi,
+maksaneet jälkiruokamme, niin lienee parasta, että sinä pyydät
+keittäjätärtä valmistamaan korvaukseksi esimerkiksi munavanukasta. Vai
+mitä sinä tahdot?»
+
+»Aivan samaa kuin sinä», sanoi Käthe hypähtäen seisomaan. »Mutta,
+Horst, saanhan ennen menoani antaa sinulle suudelman?»
+
+Kirchwald levitti kätensä.
+
+»Kaksi, Käthe», huudahti hän. »Toisin sanoen, lukumäärällä ei ole väliä
+tällaisissa tapauksissa.»
+
+Käthe painoi hetkeksi hehkuvat kasvonsa miehensä rintaa vasten, ja tämä
+hiljainen syyllisyyden tunnustus oli suuremman arvoinen ja vaikutti
+enemmän kuin pitkät selitykset ja juhlalliset vakuutukset.
+
+»Mutta», sanoi hän, kun hän jälleen vapautui miehensä syleilystä,
+»armollista tätiäsi, jonka toivon niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, en
+kärsi kauempaa.»
+
+»En minäkään», vakuutti Kirchwald painokkaasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vielä samana iltana kreivi Kirchwald keskusteli kamariherran kanssa
+ja seurauksena oli, että tämä oivallinen ja ymmärtäväinen herrasmies
+selitti vaimolleen, että Berliinin ilma oli epäterveellistä hänelle ja
+hänen alituiselle nuhalleen ja että hänen täytyi muutenkin, aikaisemmin
+kuin oli aikonut, palata Nordlandin hoviin.
+
+Tämä valtioviisas juoni onnistui ja Diestelcampin pari matkusti pari
+päivää myöhemmin tiehensä. Kirchwald saattoi vieraansa asemalle ja
+ojensi Kuki-tädille ruusukimpun.
+
+Kotiin tultuaan Kirchwald tapasi Käthen kirjoituspöydän äärestä. Hän
+odotti kärsivällisesti, kunnes Käthe pani pois kynän.
+
+»Kirje Hellbergiinkö?» kysyi hän.
+
+»Ei, vaan Kuki-tädille», kuului yllättävä vastaus.
+
+»Mitä ihmettä? Tämäpä on suurta rakkautta», sanoi kreivi hymyillen.
+»Kuki-täti on ehtinyt vain muutaman penikulman päähän, ja sinun
+sydämesi käskee jo kirjoittamaan hänelle! Saanko lukea kirjeen?»
+
+»Ole hyvä», vastasi Käthe ojentaen kirjeen hänelle.
+
+Kirchwald luki ääneen:
+
+  Rakas täti! Olet koettanut ilkeällä tavalla saada tietää, kenen
+  hovineidin miehesi aikoi naida. En sanonut sinulle nimeä, koska
+  annoit minulle kaikenlaisia kunnianimiä, mutta olen sinulle velkaa
+  sentähden, että epäilit Horstia vihreiden kirjeiden vuoksi, ja sen
+  velan maksan nyt sinulle. Hovineiti oli Katharina Hellberg ja on nyt
+  nöyrä sukulaisesi
+
+  Käthe Kirchwald.
+
+Kreivi Kirchwald nauroi ääneen.
+
+»Tahdot maksaa Kuki-tädille samalla mitalla», sanoi hän, »ja kosto
+on suloista, suloisempaa kuin taivaantorttu. Minä äänestän kuitenkin
+kirjeen lähettämistä vastaan, sillä vaikkakin siten vapaudut ainiaaksi
+Kuki-tädistä, niin Diestelcamp-raukka saa kokea tämän seuraukset ja
+hänen elämänsä tulee tästä lähtien helvetiksi. Ja hänhän ansaitsee
+kuitenkin myötätuntomme — eikö totta?»
+
+»Aivan niin!» sanoi Käthe punastuen. »Voit repiä kirjeen palasiksi,
+mutta vakuutan sinulle, että jos täti palaa jälleen ja katkeroittaa
+elämäni, niin sanon hänelle mitä olen nyt kirjoittanut. Se on viimeinen
+valttini, sillä hätä ei lue lakia.»
+
+Kirchwald heitti revityn kirjeen paperikoriin.
+
+»Illalla juomme samppanjaa, Käthe!» huudahti hän tyytyväisenä. »Ja kun
+kerran olet kirjoitusvauhdissa, niin istuudu jälleen ja kutsu Boob
+luoksemme. 'Anna' ei tosin ole ansainnut, että juhlimme häntä, mutta
+kun kaikki otetaan lukuun, niin hän on sangen viaton.»
+
+Käthe virnisteli.
+
+»Kuulehan, Horst, et saa olla ilkeä», sanoi hän hieman loukkaantuneena.
+»'Anna' saa tulla toisen kerran. Tänä iltana juomme samppanjaa kahden
+kesken. Jos vielä vihjailet tuohon kauheaan juttuun, niin luulen, että
+olet vihainen minulle tuon tyhmän epäluulon tähden. Mutta annan sinulle
+kunniasanani, että tahdoin etupäässä näyttää Kuki-tädille, millainen
+vanha, alhainen käärme hän on, kun hän sekaantuu asioihin, jotka eivät
+koske häntä.»
+
+»Käthe, tiedän sen yhtä hyvin kuin sinäkin. Tahdoin vain hieman
+kiusoitella sinua.»
+
+»Luonnollisesti», vastasi Käthe leppyen äkkiä. Hän hypähti seisomaan
+ja kietoi kätensä miehensä kaulaan. »Kiusoittele vain, ja jos joskus
+suuttuisin, vaikkakaan en usko sitä, niin muistuta minulle vain
+'Annaa'!»
+
+»Olkoon menneeksi!» sanoi Kirchwald hymyillen.
+
+Ja niin loppui Käthen ensimmäinen ja toivottavasti ainoa
+mustasukkaisuusnäytelmä, ja vaikkakaan se ei sopisi aiheeksi Ibsenille,
+niin ei Kätheä ole moitittava siitä.
+
+
+
+
+XXI.
+
+SALAMA PILVETTÖMÄLTÄ TAIVAALTA.
+
+
+»Käthe!» huusi kreivi Kirchwald, kun hän kirje kädessä astui vaimonsa
+huoneeseen. »Missä sinä nyt piileksit?» jatkoi hän, vaikka hän
+aavistikin, missä Käthe oli. Kreivi meni viereisen huoneen läpi ja
+aukaisi varovasti oven toiseen huoneeseen, jossa oli pitsien ja
+ruusukkeiden koristama pieni vuode. Siinä muutaman kuukauden vanha
+punaposkinen ihmislapsi, jonka ruusunpunaiset kätöset olivat nyrkissä,
+nukkui viattoman unta.
+
+Vuoteen ympärillä seisoi ihailevia naisia; tukeva imettäjä Speewaldista
+hauskassa kansallispuvussaan, jonka valkoinen liina ympäröi somasti
+nuoria, terveydestä loistavia kasvoja, ja pikku kansalaisen äiti,
+Käthe Kirchwald, kauniina kuin voitokas valkyria, sekä vielä vanha
+tuttu, pitkä, kuiva, turhantarkka, mutta hyväntahtoisen näköinen miss
+Knickerbocker, Käthen entinen, kärsivällinen opettajatar.
+
+Kreivi Kirchwald pysähtyi ovelle ja katseli hymyillen tätä ryhmää.
+Ystävällinen katse kohtasi kunnon missiä ja komeaa imettäjää, mutta
+ylpeänä ja onnellisena hän silmäili nuorta vaimoaan ja melkein vielä
+ylpeämpänä poikansa ja perillisensä rauhallisia piirteitä.
+
+Toivottu nuori mies ja sotasankari näki päivän valon siihen aikaan
+kuin kreivi Kirchwald siirrettiin pääesikunnan upseeriksi erääseen
+Etelä-Saksan linnoituskaupunkiin. Sentähden poika oli pian ja ilman
+juhlallisuuksia kastettu ja miss Knickerbocker kutsuttiin auttamaan
+nuorta rouvaa muuttopuuhissa ja uuden kodin järjestämisessä.
+
+Perhe oli muuttanut heti joulun jälkeen, kun Kirchwald nuorempi oli
+tuskin kahden kuukauden ikäinen, ja nyt oli jo paaston aika. Kunnon
+miss oli vielä talossa apuna, samalla kun hän uskollisen orjattaren
+tavoin oli polvillaan pienen kotijumalan alttarin ääressä.
+
+Kastejuhlallisuudet, jotka säälimätön sotaministeriö oli häirinnyt,
+aiottiin viettää nyt jälestäpäin, ja odotettiin juuri kreivi
+Hellbergiä, onnellista isoisää, hänen tytärtään Felicitasta sekä tämän
+puolisoa, vapaaherra Hans von Wendenburgia. Juhlallisuuksien jälkeen
+piti missin jälleen palata kreivin kanssa Hellbergiin ja ryhtyä
+tavalliseen linnan pääministeritoimeensa.
+
+Theone-serkkua ja hänen miestään, parooni Tiefenthalia, odotettiin
+myös, sillä tämä arvoisa maanviljelijäpari aikoi matkustaa Frankfurtiin
+todennäköisesti ostaakseen jonkun maanviljelyskoneen.
+
+Wendenburgit aikoivat taas lähteä sinä talvena Rivieralle, ja sinne
+he saattoivat päästä helposti täältä Gotthardrataa pitkin. Kreivi
+Hellbergin piti saapua heidän seurassaan ja hän oli nyt näkevä samalla
+eteläsaksalaisen karnevaalin.
+
+Kirchwaldit olivat nopeasti perehtyneet vieraaseen ympäristöön.
+»Seurapiiri» oli ottanut heidät avosylin vastaan, linnoituskaupunki
+makasi polvillaan Käthen jalkojen juuressa ja samoin taiteilijat, jotka
+osaksi kaupungissa vierailevina kohottivat tämän vanhan taidekaupungin
+arvoa ja osaksi opiskelivat yliopistossa.
+
+Käthe nautti täysin siemauksin näissä viattoman iloisissa piireissä,
+eikä hänen miehensä eikä hänkään pitänyt muuttoa ikävänä, vaan
+mieluisana vaihteluna.
+
+    Saman tuvan kynnyksellä
+    istuessa tummuu syön.
+    Uudet maat ja uudet tavat
+     luovat mieleen ilonvyön,
+
+lausuili Käthe mielellään, kuten »Lentävien lehtien» runoilija, kun hän
+ilosta säteillen palasi kotiin vieraanvaraisesta taiteilijakodista,
+joka mielellään avasi ovensa kaikille tuttavilleen.
+
+Juuri luonteensa tähden Käthe viihtyi hyvin tässä taiteilijajoukossa,
+joka sitkeässä taistelussa ja ahkerassa työssä on aina niin iloinen ja
+tyytyväinen ja jolta ei koskaan puutu ilahuttavia kohtauksia. Käthe
+ei ainoastaan katsellut, vaan työskenteli myös itse. Ei ollut siis
+ihme, että taiteilijat ja akateemikot pitivät häntä kunnon toverina
+ja kävivät mielellään Kirchwaldien kodissa, jossa kaikilla oli samat
+oikeudet ja jossa sydämellinen ja toverillinen sävy vallitsi.
+
+»Kuulehan, Horst, tule katsomaan poikaa», sanoi Käthe hiljaa
+miehelleen. »Olemme taas punninneet hänet kylvyn jälkeen — hänen
+painonsa on lisääntynyt melkein naulan viime viikon kuluessa —
+eikö se ole suuremmoista? Misskin myöntää, että hän ei näytä enää
+sammakonpennulta.»
+
+»Oo», sanoi miss, »olen vain sanonut, että olen äärettömästi ihastunut
+pikku herraan. Enhän tiedä, mikä sammakonpenttu onkaan.»
+
+»Sammakonpentu, pikku Knick», oikaisi Käthe hymyillen. »Tiedättehän,
+että isä pitää kaikkia lapsia sen näköisinä. Mutta Heinz on jo todella
+ihmisen näköinen, eikö totta?»
+
+»Hän näyttää joka tapauksessa olevan kuin itse elämä», vahvisti
+Kirchwald ylpeästi.
+
+»Pippuri! Pippuri! Pippuri!» mutisi imetäjä ja oli sylkevinään kolmasti
+oikealle ja vasemmalle — tätä pidettiin yleisesti varmana apukeinona
+onnettomuutta vastaan.
+
+»Oo, yes, pippuri!» virkkoi miss ja uudisti salaperäisen toimituksen,
+vaikka hän ei ymmärtänytkään sen merkitystä.
+
+»Sanalla sanoen: ihme», hymyili Kirchwald. »Mutta onko sinulla hieman
+aikaa, Käthe? Olen saanut kirjeen.»
+
+»Tietysti minulla on aikaa — tulen silmänräpäyksessä. Heinz nukkuu ja
+miss vartioi häntä sekä kutoo palleroiselle röijyä.»
+
+»Yes, valkoisesta villalangasta», nyökkäsi miss säteillen, ja Käthe
+seurasi miestänsä tämän huoneeseen.
+
+»Horst», sanoi hän, »olet kummallisen näköinen. Toivon, että meidän
+ei taas pitäisi muuttaa ja että pankki, jossa on meidän maallinen
+omaisuutemme, ei olisi tehnyt vararikkoa. Eihän meillä paljoa ole,
+mutta olisi kuitenkin harmillista menettää vähäkin.»
+
+»Ei, niin huonosti ei ole asianlaita, Käthe. Kirje on setä
+Diestelcampilta —.»
+
+»Setä hovimarsalkalta, jos saan luvan. Kunnia sille, jolle kunnia
+kuuluu.»
+
+»Aivan oikein! Siis, setä hovimarsalkka on lähetetty H:n hoviin —
+kutsumaan ruhtinasperhettä ristiäisiin Nordlandiin — ja hän aikoo
+matkalla poiketa luoksemme antaakseen pojallemme prinssin kummilahjan.
+Prinssi on erinomainen, kun hän muistaa vielä meitäkin, eikö niin?»
+sanoi Kirchwald.
+
+»Prinssi on aina oivallinen», sanoi Käthe nopeasti. »Kirjeen loppua
+sinun ei tarvitse kertoa eikä antaa sitä pienissä annoksissa», jatkoi
+hän päätään keikauttaen. »Ei tarvitse olla kovin tarkkanäköinen
+voidakseen lukea kuoren läpi. Kuki-täti ei tietysti ole voinut erota
+Habakukista, vaan seuraa mukana pitääkseen häntä silmällä.»
+
+Kreivi Kirchwald katsoi hymyillen vaimoaan.
+
+»Käthe, jos olisit ennen muinoin elänyt Thebessä, niin ei sfinksiä
+olisi tarvittu», sanoi hän. »Olet arvannut oikein. Kuki-tätikin tulee
+katsomaan kummipoikaansa ja antamaan hänelle pienen lahjan.»
+
+»Tietysti oikein hienon», mutisi Käthe, »hopeakellon tai kevyen
+hopeapikarin, joka on iankaikkisesti seisova kaapissa, ikuisena
+muistona! Pyh!»
+
+»No, mutta eihän merkitse mitään — — —.»
+
+»Kyllä varmaan, en ole aivan välinpitämätön», arveli Käthe. »Nyt, kun
+meidän on valvottava poikamme etuja, en käsitä, miten rauhallisina
+annoimme Kuki-tädin häälahjan mennä nenämme ohi. Tänään hän saisi
+kuulla toista, jos hän uskaltaisi ottaa takaisin Heinzin kummilahjan.
+Kuin leijona puolustaisin vaikkapa hopeakelloa.»
+
+»Olen varma siitä, sydänkäpyseni», sanoi Kirchwald nyökäten ja lisäsi
+tukahuttaen huokauksensa: »Hm, tuo maatila olisi turvannut Heinzin
+tulevaisuuden. Mutta mitä hyödyttää ajatella sitä! Mikä on mennyttä, se
+on mennyttä!»
+
+»Ei aina», virkkoi Käthe itsepäisesti. »Kuka tietää, vaikka saisin
+jonakin päivänä nerokkaan päähänpiston, joka auttaa meitä valloittamaan
+takaisin Kuki-tädin lahjan.»
+
+»Vain väkivallalla se on mahdollista», vastasi Kirchwald hymyillen, »ja
+väkivalta on laitonta sivistysvaltioissamme.»
+
+»Olenko minä säätänyt lakia?» kysyi Käthe halveksivasti. »Mitä en ole
+tehnyt, siitä en myöskään vastaa.»
+
+»Mutta Jumalan-tähden, Käthe — —.»
+
+»Ja Heinzin tähden kykenisin kaikkeen. Mutta» lisäsi hän miettiväisenä,
+»sellaista ei voi perustella — se tulee kuin salama — ehkä tulee,
+ehkä ei. Mutta varmaa on, että Kuki-täti tulee. No, joka tapauksessa
+hän ei nyt voi tuottaa kodillemme suurta kunniaa, sillä isä asuu
+luonnollisesti toisessa vierashuoneessamme ja miss Knickerbockerin
+intiaanikota on toisessa. Setä hovimarsalkka ja täti saavat sentähden
+tyytyä asumaan hotellissa Wendenburgien ja Tiefenthalien kanssa.»
+
+Kreivi Kirchwald yski hieman.
+
+»Hm — Käthe, tiedäthän, miten vastenmielistä Kuki-tädistä on asua
+hotellissa», sanoi hän hitaasti. »Jos puhumme kauniisti missin
+kanssa, niin hän tyytyy ehkä parina päivänä lastenkamariin tai
+pukeutumishuoneeseeni, niin että lähimmät sukulaiseni voivat asua
+luonamme.»
+
+»Ehkä», vastasi Käthe kuivasti, »mutta, Horst, pelkään, että kunnon
+Knick pahastuu.»
+
+»En luule sitä.»
+
+»Etkö? No, saat tehdä niinkuin haluat, Horst», huokasi Käthe alistuen
+'kohtaloon' tai oikeammin miehensä toivomuksiin. Hän alistui aina, kun
+hän huomasi, että Kirchwald erikoisesti halusi jotakin. Mutta kuten
+tavallisesti hän koetti vielä viimeistä keinoa:
+
+»Mutta, Horst, olisit voinut säästää minut tästä!»
+
+Kreivi Kirchwald katsoi häneen hymyillen, mutta ennenkuin hän ehti
+vastata, oli Käthe hypähtänyt seisomaan.
+
+»Niin, niin, ymmärrän, mitä aiot sanoa. Olisi sietämätöntä kuulla
+Kuki-tädin valitusta häirityistä hotellin öistä ja sydämettömistä
+sukulaisista, jotka voivat kiusata marttyyriraukkaa sillä tavoin. On
+parasta, että teemme tahtosi mukaan.»
+
+
+
+
+XXII.
+
+SUKU KOKOONTUU.
+
+
+Miss Knickerbocker suostui heti ehdotukseen, koska tuosta kunnon
+sielusta oli aivan luonnollista, että talon herran sukulaisilla olisi
+etuoikeus. Käthe huomautti sentähden, että miss puhui kuin sokea
+väreistä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei vielä tuntenut
+Kuki-tätiä.
+
+Käthe olisi ollut äärettömän ihastunut, jos miss olisi näytellyt
+loukkaantunutta, ja Käthe olikin koettanut saada aikaan sellaista.
+Mutta missin ujous oli saattanut Käthen juonen häpeään, ja nyt hän ei
+voinut välttää Kuki-tätiä.
+
+Seuraavana päivänä kaivatut vieraat saapuivat — kreivi Hellberg, joka
+oli tullut hieman harmaaksi, mutta oli vielä sama reipas, rakastettava,
+vanha herra, aatelismies kiireestä kantapäähän — rouva Fee von
+Wendenburg, kauniimpana ja suloisempana kuin koskaan, ja hänen miehensä
+aivan kaltaisenaan.
+
+Vapaaherratar Theone von Tiefenthal oli tullut vielä pyöreämmäksi,
+kutoi yhä ahkerasti sukkia, vaikkakaan ei enää Käthelle, vaan
+Fee-rouvan lapsille, kun parooni Tiefenthal ei itse tarvinnut
+puolisukkia.
+
+Parooni itse oli aivan muuttumaton — kovaääninen, tahditon, ja puhui
+ujostelematta schlesialaista murrettaan, mutta rosoisen kuoren alla oli
+kultainen sydän.
+
+»No, miten on laitasi, tytöntynkä?» tervehti hän äänekkäästi
+lemmikkiään Kätheä asemasillalla. »Tuhat tulimmaista, niin soma!
+Tytöntynkähän kaunistuu vuosi vuodelta!»
+
+»Mutta setä, älä huuda niin kovasti!» sanoi Käthe punastuen.
+
+»Huuda? Minähän vain puhun?» vastasi tilanomistaja niin äänekkäästi,
+että kaikki ympärillä olevat katsoivat häntä. »On kai täällä luvallista
+puhua? No, Jumalan kiitos, että vihdoinkin olemme perillä! En pidä
+rautatiematkoista. Ei voinut edes nukkua, ja junalla oli niin riivatun
+kiire, että ei matkalla ehtinyt juoda mitään. Kurkkuni on aivan kuiva.»
+
+Käthe vastasi hymyillen, että se oli pian autettavissa, ja tämä tieto
+rauhoitti Tiefenthalia. Ja niin matkustavaiset sulloutuivat vaunuihin
+ja ajoivat hotelliin. Kreivi Hellberg ajoi lastensa kanssa kotiin
+syleilläkseen ensi kerran tyttärensä poikaa.
+
+Pian molemmat muut parit saapuivat sinne, ja kun pikku Heinz oli
+hetkisen ollut perhepiirin keskustana, niin siirryttiin teepöydän
+ääreen, jossa vallitsi ilo ja sopusointu.
+
+Iloisen soinnun tähden ei kukaan kuullut, että vaunut pysähtyivät talon
+edustalle ja että pian soitettiin ovikelloa. Mutta kohta aukenivat
+ruokasalin ovet ja kynnyksellä seisoi vanhahko, turkkeihin kääriytynyt
+pari, kuin olisivat he lähteneet huviretkelle pohjoisnavalle —
+hovimarsalkka Diestelcamp puolisoineen.
+
+Käthe pudotti pelästyneenä kaakkuviipaleen, jonka hän aikoi pistää
+suuhunsa.
+
+»Kuki-täti!» kirkaisi hän kuin käärmeen pistämänä. »Luulin, että
+saapuisitte vasta huomenna!»
+
+»Mieletön ajatus, kuten tavallisesti, rakkaani», kuului terävästi
+kapeilta huulilta. »Olemme ilmoittaneet kirjeellä, että tulisimme
+tänään. Mutta jos tällä tervehdyksellä tahdot osoittaa, että emme ole
+tervetulleet, niin voimme hyvin lähteä pois taas!»
+
+»Olenko sanonut sellaista?» Käthe kääntyi kiihtyneenä läsnäoleviin.
+
+Kreivi Kirchwald oli kuitenkin tullut tilanteen herraksi ja kiiruhti
+tätinsä luo, jonka hän talutti huoneeseen vakuuttaen, että sellaista
+kirjettä ei ollut saapunut.
+
+»Minä annoin itse kirjeen miehelleni, että hän veisi sen postiin»,
+vastasi Kuki-täti vilkuillen yhä epäluuloisena Kätheä.
+
+»Tietysti, rakkaani, tietysti», vakuutti hovimarsalkka. »Minulla oli
+monta kirjettä ja olin pannut ne tänne setelitaskuun, ja — mitä tämä
+merkitsee? En lainkaan ymmärrä. Täällähän kirjeet ovat vielä.»
+
+Ja hämmentyneen näköisenä hän nosti ne ilmaan.
+
+Tiefenthalin jyrisevä nauru lopetti nolon hiljaisuuden, joka oli
+syntynyt.
+
+»Sellaista tapahtuu hienoimmissa perheissä», sanoi parooni nauraen
+ujostelematta. »Älkää olko niin ällistynyt, vanha veikko, vaan suokaa
+minun syleillä teitä.»
+
+Kuki-täti näytti siltä, kuin hän olisi purrut hapanta sitruunaa,
+ensinnäkin sentähden, että henkilö, jonka hän vain ulkonaisesti tunsi,
+oli uskaltanut nauraa, ennenkuin tämä oli nöyrästi suudellut hänen
+kättään, ja toiseksi sentähden, että tämä ihminen, joka ei koskaan
+ennen ollut nähnyt hovimarsalkkaa, oli kutsunut häntä »vanhaksi
+veikoksi» ja tarjonnut hänelle sylinsä. Mutta kun hänen miehensä oli
+mielissään keskeytyksestä ja kaikkien kasvot loistivat, niin hän piti
+parhaimpana olla suopean näköinen.
+
+»No, pieni erehdys on selvinnyt», sanoi hän pakottautuen hymyilemään.
+»Rakas sukulaiseni, ymmärrän täydellisesti ihmettelyn äkillisestä
+tulostamme ja olisin kiitollinen, jos näyttäisit meille huoneemme.»
+
+»Tuo on anteeksipyyntö», kuiskasi Käthe sisarelleen ja sanoi sitten
+ääneen:
+
+»Riisu päällysvaatteet, täti, ja lämmitä sieluasi teekupilla, sillä
+huone on ensin lämmitettävä.»
+
+»Oh, huone ensin lämmitettävä», toisti Kuki-täti hitaasti. »Sinun olisi
+pitänyt lämmityttää se aikaisemmin — vasta lämmitetyissä huoneissa
+kylmettyy helposti.»
+
+Käthe kohautti olkapäitään. Hän oli tottunut siihen, että Kuki-täti
+moitti kaikkea. Mutta miss Knickerbocker näytti pelästyneeltä ja piti
+velvollisuutenaan puolustaa entistä oppilastaan.
+
+»Suokaa anteeksi», sanoi hän kääntyen rouva von Diestelcampiin. »Meidän
+pohjoisessa ilmanalassamme täytyy pitää tulta koko päivän, jotta huone
+pysyisi lämpimänä. Täällä etelässä huone lämpenee lyhyessä ajassa.»
+
+»Vai niin. Kovin mielenkiintoista!» alentui Kuki-täti vastaamaan, kun
+veljenpoika riisui häneltä turkit.
+
+
+
+
+XXIII.
+
+VÄITTELY NIMESTÄ.
+
+
+Pian Habakuk-setä ja Kuki-täti istuivat teepöydän ääressä, ja kreivi
+Hellberg, jolla oli paikkansa Kuki-tädin vieressä, huolehti, että
+armollinen rouva kirkastui, aukaisi rakastettavuutensa sulut ja antoi
+armonsa auringon loistaa niin hyville kuin pahoille. Nauttiessaan
+kolmannen teekupin ja erikoisen herkullisen tortun hän hymyili jo
+armollisesti Käthelle ja sanoi:
+
+»Et aavista, rakas sukulaiseni, miten haluan painaa rintaani kalliin,
+suloisen Habakukimme.»
+
+Käthe näytti hämmästyneeltä; sitten hän sanoi nauraen:
+
+»Mutta täti, voithan tehdä niin joka päivä. Teidän huoneennehan on
+aivan lähellä, ja jos et voi enää pidättäytyä, niin emme lainkaan
+vastusta, vaikka painaisit sedän meidän läsnäollessamme rintaasi
+vasten, ellei häntä vain ujostuta.»
+
+»En ymmärrä», vastasi Kuki-täti, »kuka puhuu sedästä. Tarkoitan pikku
+Habakukia.»
+
+Käthe katsoi neuvottomana ympärilleen.
+
+»Nyt en minäkään ymmärrä. Missä on pikku Habakuk?»
+
+Kuki-täti pani kätensä ristiin.
+
+»Hän ei tunne omaa poikaansa», huokasi hän katsahtaen ympärilleen.
+
+»Poikaani», toisti Käthe. »Mutta hänen nimensähän ei ole Habakuk!»
+
+»Mitä nyt?» huudahti Kuki-täti kalveten, mutta samalla hän ojentautui
+taistelunhaluisena. »Kuulenko oikein? Minä, hänen kumminsa, olen
+antanut hänelle tämän nimen. Tässä on varmaan joku erehdys?»
+
+»En luule sitä, rakas täti», sanoi kreivi Kirchwald. »Poikamme on
+kasteessa saanut nimiensä joukossa myös sinun nimesi, mutta häntä
+kutsutaan Heinrichiksi — isän ja prinssin mukaan, ja olemme lyhentäneet
+sen Heinziksi.»
+
+Kuki-täti tuli yhä kalpeammaksi.
+
+»En usko korviani», sanoi hän ja hänen äänensä vapisi ja sieraimet
+värähtelivät. »Onhan kyllä totta — kreivi Hellberg on hänen isoisänsä —
+mutta — lapsi on Kirchwald ja minä olen hänen isänsä lähin sukulainen
+ja minulla on siis määräämisvalta. Kuinka on mahdollista, että poikaa
+ei kutsuta sillä nimellä, jonka olen antanut hänelle?»
+
+»Vanhemmat määräävät puhuttelunimen», murisi Tiefenthal.
+
+Kuki-täti ei vähääkään välittänyt tästä.
+
+»Etunimen voi vaikeuksitta muuttaa», jatkoi hän innokkaasti. »Jos siis
+joku — voin tuskin uskoa sitä — tuottaa minulle sellaisen häpeän, että
+antaa lapselle toisen nimen kuin Habakuk, niin on nimi heti julkisesti
+muutettava.»
+
+»Mutta täti —», keskeytti kreivi Kirchwald, mutta rouva von Diestelcamp
+kohotti torjuen kätensä.
+
+»Anteeksi», sanoi hän terävästi. »Jos lapsi todella kastettiin
+Habakukiksi, niin sitä on kutsuttava tällä nimellä.»
+
+»Heinz hänen nimensä on ja Heinziksi häntä kutsutaan», huusi Käthe
+säkenöivin silmin. »Habakuk-nimi voi olla kunnianarvoisa, mutta se ei
+ole kaunis. Enkö ole oikeassa, pikku setä?»
+
+»Minun täytyy tunnustaa», sanoi hovimies hymyillen hämillään, »että
+olen ajan oloon tottunut siihen ja että pidän naisen nimen lyhennystä
+'Kuki' suorastaan viehättävänä» — tämä oli kohteliaisuus hänen
+»rakkaalle rouvalleen» — »mutta rehellisesti sanoen napisin usein
+nuoruudessani kohtaloa vastaan, joka koko pitkäksi elämäkseni oli
+liittänyt minut tuohon — hm — hyvin tavattomaan nimeen.»
+
+»Habakuk, sinä olet rivo», huudahti Kuki-täti ankaran näköisenä,
+»olen ihmeissäni ja kiihtynyt, koska olet Käthen puolella. Jumalani,
+kääntääkö hän oman mieheni sydämen minua vastaan? Mutta siitä puhumme
+myöhemmin. Nyt kysyn vielä kerran: kutsutaanko lasta Habakukiksi vai
+ei?»
+
+»Ei tietysti, koska pojan nimi on jo Heinz», vastasi Käthe.
+
+»Horst, oletko todella niin anteeksi antamattoman heikko, että tässä
+pyhässä, vakavassa, tärkeässä asiassa alistut tuon ihmisen tahtoon?»
+kysyi Kuki-täti veljensä pojalta.
+
+»Tuo ihminen on vaimoni ja poikani äiti», kuului Kirchwaldin hillitty
+vastaus. »Olemme valinneet nimen yksimielisesti. Se on oikeutemme, vai
+mitä, rakas täti?»
+
+»Mutta olen nimenomaan lausunut toivomukseni, että poika kastettaisiin
+Habakukiksi.»
+
+»Niin hänet onkin kastettu, arvoisa täti. Näytän kastetodistuksen, niin
+että voit nähdä, että pojan nimi on Heinrich Johannes Albert Habakuk.»
+
+»Ovatko nimet siinä järjestyksessä kastetodistuksessa?»
+
+»Ovat, ymmärtänet, että me ylpeydellä olemme opetelleet ne ulkoa.»
+
+Kuki-täti nousi.
+
+»Suotakoon minun vetäytyä pois», sanoi hän vapisevin äänin. »Ei olla
+vain kyllin sydämettömiä, että lasta ei kutsuta sillä nimellä, jonka
+olen antanut — ei, on pidetty vielä sopivana panna se viimeiseksi
+kastetodistukseen. Huomaan, että minua on tahdottu tahallisesti
+loukata. Vain tuo ihminen, joka arvottomasi kantaa Kirchwaldin nimeä,
+on saanut sen aikaan. Vetäydyn syrjään voidakseni hiljaisuudessa itkeä
+huoneessani.»
+
+Ja puhjeten kiihkeisiin nyyhkytyksiin hän syöksyi huoneesta. Vain miss,
+joka piti velvollisuutenaan näyttää tietä hänelle, seurasi häntä.
+
+Jälelle jääneet katselivat hetken äänettöminä toisiaan.
+
+»Tuhat tulimmaista, onko moista nähty?» sanoi Tiefenthal lopulta.
+
+»Pyh!» virkkoi Käthe rauhallisesti, »arvoton ja ilkeä ihminen ei ole
+pahin Kuki-tädin nimityksistä. Hänen luettelossaan on paljon pahempia.
+Tämä oli vain lempinimi, jonka hän antoi minulle.»
+
+»Rakas herra von Diestelcamp», sanoi kreivi Hellberg kääntyen
+hovimarsalkkaan, »eikö rouvanne teidän mielestänne mennyt liian
+pitkälle? Antakaa anteeksi, että muistutan siitä, että tyttäreni on
+tämän talon emäntä — —.»
+
+»Paras kreivini, te olette aivan oikeassa», vastasi hovimarsalkka.
+»Rakkaalla vaimollani on niin kiivas luonne eikä hän punnitse sanojaan.
+Kiiruhdan hänen luokseen ja sovitan kaiken.»
+
+»Siinä taas on sellainen, joka lupaa enemmän kuin voi täyttää», sanoi
+Käthe, kun herra von Diestelcamp oli lähtenyt. »Älä suutu, isä,
+äläkä sinä, Horst, näytä niin julmistuneelta. Olen kerta kaikkiaan
+Kuki-tädille punainen vaate, joka tekee hänet mielettömän raivokkaaksi,
+kun hän vain näkee sen. Se on, kuten kaikki tunteet, vuorovaikutusta.
+Haluaako kukaan teetä?»
+
+»Ei, mutta konjakki maistuisi räjähdyksen jälkeen», huusi Tiefenthal.
+»Onko sinulla useampia tuollaisia rakkaita tätejä, sydänkäpyseni? Tuon
+pitäisimme kurissa, Theone, ja panisimme kankisuitsiin siksi, kunnes
+hän ei enää pelkäisi punaista rättiä. Mokomakin!»
+
+Käthe nauroi.
+
+»Horst on syyllinen kaikkeen», selitti hän. »Hän on tuntenut Kuki-tädin
+kauemmin kuin minä ja lankeaa kuitenkin kiusaukseen ja lukee nimet
+kastetodistuksen järjestyksessä. Niin varomaton nuorukainen! Horst,
+missä on tänään valtioviisautesi?»
+
+Kirchwaldin täytyi vasten tahtoaan nauraa.
+
+»Olin todella tyhmä», myönsi hän. »Olisin voinut sanoa Habakukin heti
+Heinrichin jälkeen.»
+
+»Sillä Zarathustra sanoo: 'Ihmisten heikkouksia on käytettävä
+hyväkseen'», lausui Wendenburg.
+
+»Onko hän todella sanonut niin?» kysyi Käthe huvitettuna.
+
+»Ei se ole mahdotonta — Zarathustra on puhunut niin paljon, että hän on
+aivan hyvin voinut sanoa tämänkin», selitti Wendenburg.
+
+»Zarathustra on varmaan ollut hyvin vanha, viisas täti», sanoi
+Tiefenthal suojelevalla äänellä.
+
+»Korkeintaan setä», selitti Wendenburg hymyillen. »Zarathustra ei ollut
+nainen, vaan mies.»
+
+»Joka tapauksessa mies, joka tunsi joukkonsa», vakuutti Tiefenthal.
+
+»Niinkö arvelet?» kysyi Käthe. »Mutta eikö ole viekastelua käyttää
+hyväkseen toisen heikkoutta?»
+
+»Niin, ja mitä muuta», vastasi Tiefenthal. »Minun heikkouteni on
+esimerkiksi vanha, hyvä konjakki, ja jos tarjoaisit sitä minulle,
+niin minä nauttisin siitä enkä epäilisi lainkaan sinun siten tahtovan
+mielistellä minua. Se on hyvää vatsalle, pitää minut lämpimänä ja minä
+olen yhä suosiollisempi sinulle. Teet viisaasti tarjotessasi sitä
+minulle. Jokaisen ihmisen konjakilla on oma nimensä — ehkä Kuki-tädin
+konjakkipulloon on kirjoitettu — jäätelöä, tai mairittelua. Mairittele
+häntä hieman. Sehän maksaa niin vähän.»
+
+Käthe katsoi miettiväisenä ihmeellistä filosofia, mutta ennenkuin
+hän ennätti syventyä tämän tieteeseen, avautui ovi ja Diestelcampin
+aviopari astui näyttämölle.
+
+
+
+
+XXIV.
+
+VETO.
+
+
+Hovimarsalkka näytti huoneeseen astuessaan hieman kiihtyneeltä, mutta
+hänen parrattomat valtiomieskasvonsa loistivat pian tyytyväisyydestä.
+Kuki näytteli kyynelsilmin taittunutta liljaa.
+
+»Rakkaan vaimoni», alkoi hovimarsalkka yskittyään ensin
+perinpohjaisesti, »rakkaan vaimoni mielestä hänen surunsa — hm — hänen
+kummipoikansa nimestä — hm — sai hänet kiivastumaan — hm, hm — enemmän
+kuin — hm — olisi ollut tarpeellista. Ja nyt, armollinen sukulaiseni,
+saammeko vielä kupin teetä?»
+
+Mutta armollinen sukulainen seisoi jäykkänä ja liikkumattomana ja
+katseli miestään, kun tämä tarjosi käsivartensa tädilleen ja talutti
+hänet paikalleen.
+
+»Olen iloissani», sanoi kreivi kohteliaasti, »että pieni kohtaus on
+onnellisesti sivuutettu, ja Käthe on yhtä iloinen siitä. Jos sinä,
+armollinen täti, tahtoisit lausua sovittavan sanan vaimolleni, niin hän
+tarjoaa sinulle teekupin, jonka sinä muun juoman puutteessa voit juoda
+pikku Heinzin onneksi.»
+
+Näin oli silta rakennettu, mutta onnettomuudeksi piili sanoissa uusi
+riidan aihe.
+
+»Toivooko Käthe, että pyytäisin häneltä anteeksi polvillani?» sanoi
+Kuki-täti terävästi ja niin pilkallisesti, että Käthe heti unhotti
+Zarathustran sanat.
+
+»Kuvittelen, että olet jo pyytänyt anteeksi ja osoitan kiitollisuutta»,
+sanoi hän pää pystyssä. »Ole hyvä, tässä on teetä, täti. Säästä
+jalkojasi, että ne eivät jäykistyisi, jos sinä omasta aloitteestasi
+joskus taivuttaisit ne edessäni.»
+
+»Oh, miten herttaista», pilkkasi Kuki-täti. »Miten rakas Käthemme
+onkaan erikoinen. Täti polvistuisi omasta tahdostaan nuoren
+sukulaisensa edessä! Sehän olisi aivan tavatonta, eikö niin, herra
+kreivi?»
+
+»On parasta olla vannomatta», arveli Käthe, joka oli jälleen tyyntynyt.
+
+»On kyllä toisinaan», sanoi Kuki-täti, kun hän vapisevin käsin sekoitti
+teetään. »On asioita — —.»
+
+»Ei koskaan pidä olla liian varma», vastasi Käthe.
+
+»Maailmassa on kaikki mahdollista.»
+
+»Mutta ei koskaan tämä», puhkui Kuki-täti yhä kiihtyneempänä.
+
+»Minä sanoin, että se voi olla mahdollista, mutta nyt sanon suoraan.
+Sinä olet jonakin päivänä vapaaehtoisesti polvistuva edessäni. Tällä
+hetkellä olen kaukonäköinen ja näen koko näytelmän edessäni.»
+
+Kuki-täti purskahti hermostuneesti nauramaan.
+
+»Pitäisi olla laki, joka suojelisi tätejä nuorilta naissukulaisilta»,
+huusi hän kimeästi.
+
+»No, lyömmekö vetoa?» ehdotti Käthe.
+
+»Niin, lyökää vain!» huusi Tiefenthal.
+
+Kuki-täti katsoi häntä suuttuneena.
+
+»En tiedä — onko tarkoitus solvata minua taaskin?» sanoi hän
+vapisevalla äänellä.
+
+»Käthehän laskee vain leikkiä», kiiruhti hovimarsalkka selittämään.
+
+»Lyömme vetoa mistä tahansa, mutta vain sillä ehdolla, että vedon
+menettänyt maksaa», jatkoi Käthe innokkaasti, ajattelematta, että
+kotirauhaa voisi uhata jo uusi vaara.
+
+Kaikki nauroivat ja pitivät vetoa erikoisimpana maailmassa. Kuki-täti
+ei tiennyt, pitikö hänen olla loukkaantunut vai näyttää suopealta.
+
+Tiefenthal selitti, että rouva von Diestelcamp voisi rauhallisena
+»lyödä vetoa miljoonasta markasta tynnyrillistä mädänneitä omenia
+vastaan», koska hän kerran oli niin varma voitostaan.
+
+»Silloin olisit oivallinen täti», kehoitti Käthe häntä. »Näytä vain,
+miten jalo voit olla ja pane miljoona vetoon.»
+
+Kuki-täti katseli epäilevänä ympärilleen — tätähän pidettiin vain
+viattomana leikkinä. Huolimatta kiivaudestaan oli Kuki-täti miehensä
+selittelyjen johdosta myöntänyt, että hän oli mennyt liian pitkälle,
+mutta hän oli liian ylpeä tunnustaakseen sen ja oli käskenyt miehensä
+pyytää anteeksi. Hän ei koskaan voisi alentua niin Käthen edessä, ja
+veljenpojan vakavuus ei ollut juuri vaikuttanut häneen.
+
+Hän ei välittänyt siitä, mitä muut ajattelivat, sillä hän oli
+mielestään paljon ylhäisempi Tiefenthaleja ja Wendenburgeja. Mutta hän
+huomasi vain kreivi Hellbergin paheksuvan ja totisen katseen, sillä hän
+kunnioitti ehdottomasti ylhäistä vanhaa herraa, joka hänen saapuessaan
+oli kohdellut häntä niin ritarillisesti, mutta joka nyt oli kylmän
+kohtelias. Hän tahtoi voittaa takaisin kreivin suosion ja kääntyi
+sentähden hänen puoleensa sanoen suloisen kimeällä äänellä:
+
+»Rakas kreivini, mitä mieltä te olette tässä harvinaisessa tapauksessa?
+Loukkaisiko tällainen leikinlasku arvoani tätinä?»
+
+»Armollinen rouva», vastasi kreivi kylmästi, »vedonlyönti on
+hullunkurinen päähänpisto, jollaisesta olen monesti nauttinut
+nuoruudessani. Käthe ei varmaan ole tahtonut loukata teitä
+ehdotuksellaan, ja jos tutkitte omaa sydäntänne ja vetoatte
+oikeudentuntoonne, niin huomaatte varmaan, että olette sangen kovilla
+sanoillanne herättänyt hänen vastustamishalunsa ja toivonsa saada
+hyvitystä. Ja kun te ystävällisen katseen sijaan, joka aina vaikuttaa
+Kätheen, olette vuodattanut puheeseenne katkeraa pilkkaa, niin ette saa
+ihmetellä, että ihmisluonto nousee vastarintaan. Luonteensa mukaisesti
+on tyttäreni valinnut niin tavattoman taistelumuodon, joka ei varmaan
+miellytä teitä.»
+
+Käthe katsahti kiitollisena isäänsä ja kreivi Kirchwald hymyili, sillä
+hän ajatteli, että hänen appensa oli voittanut Kuki-tädin. Ja niin
+kävi todellakin. Rouva von Diestelcampin sydän sykki levottomasti —
+ei katumuksesta, vaan sentähden, että hän pelkäsi menettävänsä vanhan
+aatelismiehen kunnioituksen.
+
+»Rakas kreivi, tahdon osoittaa teille, että ymmärrän leikkiä, vieläpä
+nuorekkaan ylimielisyyden kummallisia oikkuja, ja suostun sentähden
+vetoon. Rakas Käthe», jatkoi hän koettaen voittaa itsensä, »minä
+suostun ehdotukseesi.»
+
+»Hyvä!» huusi Tiefenthal.
+
+»Oletko tosissasi?» kysyi Käthe epäluuloisena.
+
+»Olen — aivan tosissani», kiiruhti Kuki-täti vastaamaan.
+
+»No, mutta nythän kuu tipahtaa taivaalta», huudahti Käthe vilpittömästi
+hämmästyen.
+
+Mutta Tiefenthal ojensi jättiläisnyrkkinsä pöydälle ja selitti, että
+hän oli valmis »lyömään poikki» sillä ehdolla, että ehdot ensin
+selvästi määrättäisiin. Hän puolestaan ehdotti vielä kerran miljoonaa
+ja toiselta puolen tynnyrillistä mädänneitä omenoita.
+
+»Ei, miljoona on kai kuitenkin liikaa», sanoi Kuki-täti epäillen.
+
+Theone Tiefenthal, joka oli kauan sitten ottanut esiin kudelmansa,
+huomautti hymyillen:
+
+»No, no, rouva von Diestelcamp, ettekö ole enää varma asiastanne?»
+
+»Miten voittekaan kuvitella sellaista?» huudahti Kuki-täti, mutta
+koetti kuitenkin laskea leikkiä. »Ei suinkaan voi luvata enempää kuin
+omistaa?»
+
+»Oh, ei hätää, sillä te olette parin miljoonan arvoinen», huomautti
+Tiefenthal.
+
+Kuki-täti ei pitänyt siitä, että arvioitiin hänen kukkaroaan, jota
+hän mielellään piti tarkoin suljettuna. Kirchwald tunsi sen ja sanoi
+sentähden:
+
+»Mutta antakaahan tädin itse määrätä osuutensa.»
+
+»Hyvä, ehkä kaksi tynnyriä mädänneitä omenoita!» ehdotti rouva von
+Diestelcamp hieman ivallisesti.
+
+Yleinen naurunpuuska kuului vastaukseksi, ja kreivi Hellbergkin yhtyi
+iloon. Kuki-täti katui heti ehdotustaan, jota hän pelkäsi kreivin
+pitävän tyhmänä ahneutena. Silloin hänen miehensä yhtyi puheeseen.
+
+»Kuulkaamme, mitä Käthe ehdottaa», sanoi hän silmät kosteina ja niisti.
+
+»Mitäpä tekisin miljoonalla — olen tyytyväinen siihen, mitä minulla
+on», huudahti hän puhujaäänellä. »Sentähden, arvoisat naiset ja
+herrat, korkeasti kunnioitettu seurakunta, ilmoitan teille, että
+minä sen vuoksi tyytyisin pariin omenatynnyriin. Kuitenkin seuraan
+sydämeni pyhimpiä vaatimuksia ja ajattelen poikamme ja perillisemme
+tulevaisuutta. Ehdotan siis: Kuki-täti lupasi meille kerran
+loistavan häälahjan ehdolla, jonka Horst oli täyttämäisillään, kun
+Kuki-täti naimisiin mennessään otti takaisin lahjan ja korvasi sen
+hyvin harvinaisella papukaijalla — ihmeellisellä linnulla, joka
+hämmästyttävän selvästi osasi lausua sanan 'Sarvikuono'.»
+
+»Koska kuitenkin», jatkoi hän hengähtämättä, »tämä harvinainen lintu
+kuoli erehtyessään ruoan valinnassa — se oli nimittäin varastanut
+ja syönyt vihreävuorisen käärmeennahkakukkaron, jossa oli muutamia
+likaisia, basillien saastuttamia kaksikymmenmarkkasia — niin on
+sydämessäni syttynyt toivo, että saisin alkuperäisen häälahjan. Ehdotan
+sentähden, että Kuki-täti lyö vetoa tästä lahjasta ja jos hän häviää,
+niin antaa hän heti lahjan pojallemme.»
+
+Kuki-täti oli tämän puheen aikana vuoroin punastunut, vuoroin
+kalvennut, ja hän väisti miehensä katsetta. Tämä lausui hymyillen:
+
+»Ehdotus on mielestäni erinomainen. Rakas vaimoni ajattelee, ettei
+hänen omaisuutensa tässä suinkaan joudu vaaranalaiseksi, ja vaikka
+hänen ihmeteltävän tarkka omatuntonsa vastusti miljoonan lupaamista,
+niin ei hän kuitenkaan epäillyt vähääkään, että hän voittaisi vedon.»
+Kuki-täti taisteli vaikeata taistelua. Mutta sitten hän kääntyi
+kreivi Hellbergiin suloisesti hymyillen ja kysyi, mitä tämä ajatteli
+äskeisestä ehdotuksesta.
+
+»Armollinen rouva», vastasi kreivi iloisesti. »Käthen kekseliäät aivot
+kehräävät samaa lankaa, jonka ne ovat aloittaneet. Koska olen aivan
+varma, että te voitatte tämän vedon, niin tuntuu minusta kuin voisitte
+panna Golcondan aarteet yhden kortin varaan tuntematta hetkenkään
+levottomuutta. Voin vakuuttaa teille, että Käthe ilolla kokoaa teille
+tynnyrillisen omenoita, joka tulee voittopalkinnoksenne.»
+
+Tämä puhe vahvisti Kuki-tädin itseluottamusta ja ylpeänä hän lupasi
+suostua Käthen ehdotukseen.
+
+Kaikkien nauraessa ja leikkiä laskiessa otti Tiefenthal esille paperia
+ja kirjoitti musteella:
+
+  Allekirjoittaneiden kesken ja todistajien läsnäollessa lyödään
+  seuraava veto: Kreivitär Käthe Kirchwald lyö vetoa, että rouva von
+  Diestelcamp vapaaehtoisesti polvistuu hänen edessään, ja mainittu
+  rouva von Diestelcamp lyö vetoa, että sellaista ei koskaan tule
+  tapahtumaan. Veto on voimassa yhden vuoden. Jos kreivitär Käthe
+  menettää vedon, maksaa hän rouva von Diestelcampille tynnyrin
+  mädänneitä omenia; jos jälkimmäinen häviää, niin hän antaa
+  Käthe-kreivittärelle maatilansa Steinbachin irtaimistoineen.
+
+  Vedon lyöjät:
+
+  Katharina Kirchwald, o.s. kreivitär Hellberg.
+
+  Habakukine von Diestelcamp, o.s. kreivitär Kirchwald.
+
+  Todistaja:
+
+  Vapaaherra Konrad von Tiefenthal. N.N. 25 p. helmikuuta 189—.
+
+»Saanko luvan», sanoi herra von Diestelcamp hymyillen, kun sopimus oli
+luettu yleisen riemun vallitessa. »Lain mukaan on vaimoni allekirjoitus
+epäpätevä, ellen minäkin kirjoita nimeäni.»
+
+Hän otti rauhallisena kynän ja kirjoitti:
+
+  Hyväksyy:
+
+  Habakuk von Diestelcamp, hänen korkeutensa Nordlandin prinssin
+  Heinrichin hovimarsalkka.
+
+Nyt täytyi kreivi Kirchwaldinkin kirjoittaa nimensä asiapaperin alle,
+jonka jälkeen vedonlyöjät ojensivat kätensä toisilleen ja Tiefenthal
+»löi poikki».
+
+Veto oli lyöty.
+
+
+
+
+XXV.
+
+LEIKKIÄ.
+
+
+Käthen viha oli luonnollisesti jo kauan sitten haihtunut iloiseen
+mielialaan, jonka leikillinen veto oli saanut aikaan. Nyt hänen
+molemmat kätensä olivat Kuki-tädin hartioilla ja hän sanoi rehellisesti
+ja lapsekkaasti:
+
+»Teitpä oikein hyvin, Kuki-täti. En olisi uskonut, että voit olla niin
+mainio, kun vain tahdot.»
+
+Rouva von Diestelcamp hymyili happamesti kuullessaan tämän epäilyttävän
+kohteliaisuuden — mutta kohteliaisuus oli kuitenkin kohteliaisuus
+hänelle, ja hän oli aina tunteellinen sellaisten suhteen.
+
+»Rakas lapseni», sanoi hän leikkisästi, »ei pidä mitata ihmistä oman
+mittapuunsa mukaan.»
+
+Käthe irvisti tädin selän takana, mutta vaikeni rakkaan rauhan vuoksi.
+Mutta rouva von Diestelcamp kääntyi jälleen kreiviin ja ojensi hänelle
+kätensä sanoen:
+
+»Ja nyt: olkaamme ystäviä!»
+
+Kreivi Hellberg suuteli ritarillisesti kättä ja kuunteli koko pitkän
+illan, mitä Kuki-täti kertoi hänelle ihmisystävällisestä työstään
+Nordlandissa; hän kuvasi tarkasti tyttökotiaan, jonka mallin
+mukaan niin ja niin monet kuningattaret, ruhtinattaret ja muut
+valtiattaret olivat muodostaneet uusia laitoksia; kreivin täytyi ottaa
+vastaan laitoksen säännöt ja hän vapautui vihdoin kiusanhengestään
+kirjoittamalla nimensä keräyslistaan.
+
+Kuki-tädistä tuntui kuin hän olisi kokonaan valloittanut tämän
+jalon herran sydämen, kun hän lähti makuuhuoneeseensa, jossa
+Diestelcamp-raukka pääsi tavallisesta nuhdesaarnasta. Häntä moitittiin
+vain kevytmielisyydestä, koska hän oli kehoittanut omaa puolisoaan
+lyömään vedon, jonka tulos ei tosin ollut epätietoinen, mutta joka
+kuitenkin melkein loukkasi rouvan arvokkuutta, puhumattakaan siitä,
+että vedonlyönti itsessään oli alentavaa, tyhmää ja lapsellista.
+
+Mutta herra von Diestelcamp ei vastannut sanaakaan, vaan lepäsi hiljaa
+ja tyytyväisenä, koska ilta oli päättynyt edes tällä tavoin.
+
+Käthe puolestaan paneutui levolle mitä ylpeimpänä ja iloisimpana.
+
+»Kuulehan, Horst», sanoi hän, keskeyttäen säveleen, jota hän taitavasti
+vihelsi, »eipä olisi hullumpaa hankkia itselleen Steinbach, vai mitä
+arvelet?»
+
+»Steinbach?» vastasi Kirchwald haukotellen. »Vai niin, sinä ajattelet
+yhä tuota mieletöntä vetoa?»
+
+»Mieletöntä? Kuulehan, jätä tuollaiset kunnianloukkaukset!» huudahti
+Käthe tulistuen.
+
+»Vain sinä voit keksiä tuollaisia hassutuksia», jatkoi Kirchwald
+nauraen. »Ihmettelen vain, että Kuki-täti suostui siihen.»
+
+»Hän pelkää isää», sanoi Käthe, joka usein osui oikeaan.
+
+»Mahdollisesti», myönsi Kirchwald, »mutta oikeastaan oli kaikki oikeata
+pilanäytelmää — nukketeatterikohtaus. Sinä olet kuitenkin loistavasti
+pelastanut tilanteen.»
+
+»Ja Steinbachin myös!» riemuitsi Käthe.
+
+Kreivi Kirchwald tuijotti vaimoonsa.
+
+»Mutta Käthe!» huudahti hän sitten nauraen. »Onko totta, että uskot
+siihen, että Kuki-täti menettää vedon?»
+
+»Hän on häviävä», kuului tyytyväinen vastaus.
+
+Kreivi Kirchwald pudisti päätään.
+
+»Sinä kai unohdat, että Kuki-tädin tulee vapaaehtoisesti polvistua
+edessäsi — väkivalta on siis luvatonta», sanoi hän hitaasti.
+
+»Ole vain rauhallinen, hän on sen tekevä», kuului vielä tyytyväinen
+vastaus.
+
+»No, oletko niin varma siitä — —», arveli Kirchwald hartioitaan
+kohauttaen.
+
+»Aivan varma, Horst. Hyvää yötä!»
+
+»Hyvää yötä! Mutta Käthe, ethän vain mietiskele kovin hullua kepposta.
+Lupaa minulle, että sinulla ei ole mitään väkivaltaista mielessäsi!»
+
+»Ole rauhallinen, Horst. Lupaan sinulle. Mutta tiedäthän, että pikku
+sormeni on erinomainen ennustaja, ja se sanoo minulle: 'Steinbach,
+Steinbach!' Jumala ei hylkää omiaan ja vanhurskaus voittaa viimein.
+Hyvää yötä!»
+
+»Hyvää yötä!» toisti kreivi Kirchwald koneellisesti, mutta vielä unessa
+vaivasi häntä ajatus siitä, että Käthe hautoi mielessään jotakin
+pelättävää. Hänen lukemattomat kepposensa kiitivät kuin painajaiset
+kreivin nukkuvan sielun ohi.
+
+Hän näki miss Knickerbockerin lukittuna Käthen huoneeseen Hellbergissä;
+hän näki herra von Diestelcampin syndetikonilla liimattuna Käthen
+nojatuoliin Nordlandin linnassa; hän näki, miten peitto yön aikaan
+vedettiin kamarineidon vuoteesta nauhoilla, jotka johtivat ulos
+avaimenreiästä; näki Kuki-tädin joutuvan herneiden uhriksi, herneiden,
+joita näkymättömät henkien kädet heittelivät, ja hän kuuli Tiefenthalin
+pelästyneen huudon, kun tämä heittäytyi vuoteeseensa vihreitten
+kurkkujen ja karkeitten harjojen sekaan.
+
+Hän näki lopulta, miten Käthe tarttui tädin olkapäihin ja painoi
+hänet väkivaltaisesti polvilleen Tiefenthalin seisoessa vieressä ja
+huutaessa: »Laitonta! Laitonta!»
+
+Mutta sillä aikaa Käthe makasi valveilla ja mietiskeli:
+
+»Väkivaltaa! Kuka aikoo käyttää väkivaltaa? En tiedä vielä miten
+menettelen, mutta joka luulee, että Käthe ei selviydy tilanteesta
+jollakin tavalla, se tuntee hänet huonosti. Mitä sanoo vanha yövartia
+Zarathustra? Ihmisten heikkouksia on käytettävä hyväkseen. Tosin ei
+Wendenburg ollut varma siitä, sanoiko Zarathustra sen. Mutta samapa se!
+Ehkä Zarathustra antaa pienen viittauksen unessa!»
+
+Seuraavat sivut osoittavat, täyttikö itämainen viisas hänen toiveensa.
+
+Kun kreivi Kirchwald heräsi, niin hän oli puolestaan unohtanut tuon
+kaiken — se oli ollut vain hetken leikkiä. Ja olihan Käthe luvannut
+olla käyttämättä väkivaltaa.
+
+
+
+
+XXVI.
+
+KÄTHELLE SELVIÄÄ.
+
+
+Jos kreivi Kirchwaldissa olisi herännyt musta epäluulo, että Käthe
+suututtaisi Kuki-tätiä siihen määrään, että tämän kieli pääsisi
+valloilleen ja hän puhuisi sellaista, että hänen lopulta pitäisi
+alentua — pyytämään anteeksi polvillaan, niin kreivi olisi tehnyt
+vääryyttä vaimolleen.
+
+Käthe tervehti rouva von Diestelcampia seuraavana aamuna niinkuin
+he molemmat olisivat aina olleet yksi sydän ja sielu. Ja kun kreivi
+Hellberg oli läsnä, niin Kuki-täti vastasi sydämelliseen tervehdykseen
+suudelmalla.
+
+»Toisin sanoen», kertoi Käthe myöhemmin, »hän hieroi nenäänsä
+edestakaisin poskeani vasten.»
+
+Kuki-täti näytti kuitenkin pitävän tätä toimitusta suudelmana, ja Käthe
+näytti käsittävän sen:
+
+    Rakkaus roskaa vain, luottamus roskaa vain,
+    Joukossa leikkiä kavaltajain.
+
+»Täti», sanoi hän iloisesti, »tehkäämme vieläkin sopimus: Minä otan
+sinut sellaisena kuin sinä olet, ja sinä otat minut sellaisena kuin
+minä olen, ja sitten hyppäämme, kuvaannollisesti puhuen, halkeaman yli
+pitkällä harppauksella. Tällä ehdotuksella asetan menestykseni vaaraan
+ja vahvistan mielipiteitäsi. Mutta samapa se! Tunnusta vain, että
+minulla on hyvä sydän!»
+
+Kuki-täti sulki silmänsä puoleksi ja rypisti otsaansa, mutta hän
+näki, että kreivi Hellbergin silmät olivat suunnatut häneen, ja hän
+pakottautui hymyilemään.
+
+»Olen varma, että voitan tämän vedon», sanoi hän, »mutta sanasi
+tuntuvat vilpittömiltä. Sentähden en välitä puheenparsistasi, vaan
+koetan myös ottaa sinut sellaisena kuin olet.»
+
+»No, kerrankin järkevä sana», selitti Käthe vakavasti. Mutta Kuki-täti
+huokasi tuollaisen parantumattomuuden tähden.
+
+Huolimatta tästä pienestä välikohtauksesta ei Käthe ollut niin vilkas
+kuin tavallisesti. Hän, joka muuten oli väsymättömän toimelias ja
+täynnä hetken päähänpistoja, oli nyt hiljainen ja mietiskelevä ja
+ajatuksiinsa vaipunut, niin että sai lausua kysymyksen kaksi tai kolme
+kertaa, ennenkuin häneltä sai kunnon vastauksen.
+
+Sukulaiset, jotka eivät olleet nähneet häntä pitkään aikaan,
+eivät kiinnittäneet siihen suurta huomiota, sillä he pitivät sitä
+vakaantumisen ja äidin arvokkuuden merkkinä. Vain Tiefenthal kaipasi
+Käthen vanhaa taisteluintoa, ja kun tämä hajamielisyydessään kysyi
+kolmannen kerran samaa asiaa häneltä, niin hän lausui avomielisellä
+tavallaan:
+
+»Käthe, mikä sinun päässäsi tänään on? Mikä kumma sinua vaivaa? Mitä
+sinä ajattelet?»
+
+»Ajattelen Zarathustraa», vastasi Käthe hajamielisenä.
+
+»Häntäkö?» kysyi Tiefenthal hämmästyneenä. »Mikä se sellainen on?
+Hevonenko? Ei, odotahan, sehän on tuo mies, josta Wendenburg aina
+puhuu. Heitä hänet hiiteen! Luulin, että sinä ainakin mietiskelisit
+sitä, miten saisit tuon vanhan Diestelcampan polvistumaan. Meidän
+kesken puhuen, Käthe, minä soisin sen hänelle.»
+
+»Niin minäkin», vakuutti Käthe vilpittömästi.
+
+»En usko, että hän taipuu», sanoi Tiefenthal päätään pudistaen. »Vanha
+Diestelcamppa, näetkö, on sen kaltainen, että hän mieluummin ratsastaa
+vuohipukilla kuin antaa perään. Minä tunnen tuon ruudin! Mitä hän
+on saanut kalloonsa, se pysyy siellä, ja vaikka tarttuisi hänen
+kaulukseensa, niin hän ponnistaisi kaikin voimin vastaan. Kun sinä
+kerroit papukaijasta, niin hän näytti siltä kuin kissat ukkosella.
+Veto oli ihanaa leikkiä, mutta sinä häviät. Jos tahdot saada hänet
+polvilleen, niin pitää sinun olla ainakin Kiinan keisarinna.»
+
+Käthe katsoi kunnon Tiefenthalia kuin olisi tämä puhunut kiinan kieltä
+äidinkielen asemesta.
+
+»Mi-itä?» änkytti hän hämmästyneenä.
+
+»Tuhat tulimmaista! Rupeatko jälleen kyselemään? Lyön vetoa, että sinä
+veitikka et ole kuullut sanaakaan puheestani», nauroi Tiefenthal.
+»Tyttö, onko itse paholainen vallannut sinut?»
+
+»Ei, päinvastoin», huusi Käthe kuin olisi hän saanut sähköiskun,
+lankesi ällistyneen Tiefenthalin kaulaan ja antoi hänelle lämpimän
+sukulaissuudelman:
+
+»Serkku, ystävä ja veijari, olet kallisarvoisin helmi, ja jos voisin
+valaa sinut kultaan, niin tekisin sen paikalla.»
+
+»Tuhat tulimmaista», huusi hämmästynyt maanviljelijä, »hän tulee
+pähkähulluksi!»
+
+»Kuulkaahan, lapset, tuollaisiin kohtauksiin pitäisi pyytää lupa
+minulta!» huusi Theone sohvalta ja kohotti uhaten sukkapuikkoaan.
+
+Mutta Käthe oli jälleen päästänyt uhrinsa vapaaksi ja laukkasi huoneen
+poikki laulaen ja rallatellen.
+
+»Joku ruuvi on sinussa varmaan höltynyt», sanoi Wendenburg hymyillen
+kälylleen. »Kuvittelin, että sukukartanon omistajan saapuminen olisi
+muuttanut sinut äärettömän vakavaksi naiseksi — ja silloin — pang! —
+hyppää vanha Käthe esiin aivan sellaisena kuin hän oli ennen vanhaan,
+kun hän pitkine palmikkoineen ja punaisine sukkineen juoksenteli
+Hellbergissä ja väijyi tilaisuutta kepposten tekoon. Käthe, olen aivan
+pettynyt sinun suhteesi.»
+
+»Ja minä tunnen, että olen jälleen oma itseni», vastasi Käthe niiaillen
+vallattomasi.
+
+»Toisin sanoen, toimintahalusi herää jälleen», arveli kreivi Hellberg
+katsoen ylpeänä nuorinta vesaansa, joka seisoi hänen edessään leimuavin
+silmin.
+
+»Oikein arvattu, isä», sanoi hän. »Ja kun toimintahaluni herää, niin
+olen suorastaan suuremmoinen!»
+
+»En ymmärrä — mikä on syynä tähän vilkkaaseen vakuutteluun?» sanoi
+Kuki-täti, joka juuri oli astunut huoneeseen.
+
+»Syynä?» toisti Käthe ja kääntyi irvistellen rouva von Diestelcampiin.
+»Anna anteeksi, että minä kysyn jotakin sinulta: Oletko koskaan ollut
+harhakäytävässä? Tietysti olet ollut? No, näetkö, jos olet kauan
+harhaillut löytämättä oikeaa tietä ja äkkiä syttyy sähkövalo, joka
+osoittaa missä olet, niin etkö rupea huutamaan ja tanssimaan ilosta?»
+
+»Tuskinpa», sanoi Kuki-täti kuivasti.
+
+»Mutta minä teen niin.»
+
+Ja Käthe nauroi, tanssi ja heitti lentosuukkoja Tiefenthalille.
+
+»Joko tahdot lainata minulta tai olen minä tietämättäni lahjoittanut
+sinulle aateliskartanon», selitti tämä.
+
+»Oi, sinä aavistava enkeli!» vastasi Käthe nyökäten. »Miten ukkosi
+onkaan tänään selvänäköinen, Theone. Hänethän melkein voisi syödä
+suuhunsa.»
+
+Theone pudisti päätään, mutta Tiefenthal vilkuili peiliin tullakseen
+vakuutetuksi siitä, että hän oli niin vastustamaton.
+
+
+
+
+XXVII.
+
+SALALIITTO.
+
+
+Päivällisellä laadittiin ohjelma Kirchwaldin kotiin kokoontuneille
+sukulaisille. Päätettiin, että julkinen ristiäisjuhla vietettäisiin
+seuraavana päivänä muidenkin kutsuvieraiden läsnäollessa. Sen
+jälkeen aikoi hovimarsalkka lähteä toimittamaan prinssin asiaa
+naapuripääkaupunkiin, ja hän luuli viipyvänsä matkalla kaksi tai kolme
+päivää.
+
+Samaan aikaan piti kreivi Kirchwaldin matkustaa pois virka-asioissa.
+Sukulaiset, jotka matkustaisivat kotiinsa vasta herrojen palattua,
+lohduttaisivat Kätheä hänen »kesäleskiytensä» aikana.
+
+Illalla oli Kirchwaldeja pyydetty taiteilijakoulun juhlaan, mutta
+he olivat kieltäytyneet, koska heillä oli vieraita. Mutta silloin
+kutsuttiin sukulaisetkin, jotka ihastuneina suostuivat lähtemään, koska
+he eivät olleet ennen olleet sellaisessa juhlassa.
+
+Ainoastaan Kuki-täti oli kauhistuneena kieltäytynyt kunnioittamasta
+läsnäolollaan juhlaa, jossa oli niin sekalainen yleisö, ja selittänyt,
+että hänen ei sopinut lähteä »niin kevytmielisiin huveihin». Ja niin
+päätettiin, että hän jäisi hovimarsalkan kanssa kotiin.
+
+Seuraavana aamuna Kuki-täti katui, vaikkakin hän koetti salata sitä,
+kun hänelle kuvattiin lumoavaa juhlaa ja sen suorastaan loistavaa
+ohjelmaa.
+
+Taiteilijoiden mainio mielikuvitus oli muuttanut suuret salit
+taikapalatsiksi. Mäntymetsäksi muutetussa eteisessä otettiin vieraat
+juhlallisesti vastaan, ja mustatakkiset taiteilijat veivät naiset
+ylempiin kerroksiin.
+
+Suuressa juhlasalissa oli näytelmiä, taitava soittokunta esitti mitä
+ihmeellisimpiä soittokappaleita, ja nuorallatanssijat näyttivät
+taitoaan. Toisessa huoneessa oli leikillinen taidenäyttely, kolmannessa
+vahakuvia ja mitä hullunkurisimpia historiallisia harvinaisuuksia,
+neljänteen oli pystytetty mustalaisleiri, viidennessä asusti paimenia
+j.n.e.
+
+Naisten seuralaisina oli akatemian oppilaita. Käthe kulki nojautuen
+nuoren herran käsivarteen. Tämä herätti heti Theonen huomiota.
+Miehen puvussa ei ollut mitään erikoista — ulkomaan lähettiläskin
+olisi ylpeänä saattanut käyttää hänen mustaa, pitkää takkiaan,
+jonka napinreiässä oli ruusu; hän piteli sirosti kädessään korkeaa
+silkkihattuaan ja hänen vaaleankeltaiset käsineensä sopivat kuin
+valetut hänen pieniin, somiin käsiinsä.
+
+Ja kuitenkin oli hänessä jotakin kummallista. Sysimusta tukka oli
+tosin leikattu eurooppalaiseen tapaan, mutta kuitenkin tasaisesti ja
+jäykästi; hänen kasvonsa olivat ruskeankeltaiset, poskipäät ulkonevat,
+nenä litteä ja mustien, säteilevien silmien yli kaartuvat kulmakarvat
+vinot.
+
+Tämä lahjakas akatemian oppilas olikin aasialainen: hänen kotimaansa
+oli Kiina ja hänen kauniisti kaikuva nimensä oli Hei-Tsu-Sing.
+
+»Tästä juhlasta olisi puuttunut aurinko, jos te, armollinen rouva
+kreivitär, ette olisi tullut», lausui hän hyvällä saksan kielellä.
+
+Käthe nauroi.
+
+»Hyvin ärjytte, leijona! Mutta ajatelkaahan, jos pitäisin teidän
+vakuutustanne totena.»
+
+»Se onkin totta», vastasi herra innokkaasti. »Tiedätte kyllä, ihana
+kreivitär, että minä, että me kaikki makaamme jalkainne juuressa ja
+olemme valmiit menemään teidän tähtenne tuleen.»
+
+»Se on viehättävää — mutta niin paljoa en pyydä teiltä», laski Käthe
+leikkiä.
+
+»No sanokaa siis, minkä todistuksen vaaditte minun — meidän
+alttiudestamme ja sen teemme.»
+
+Käthe katseli ympärilleen — hän oli eronnut sukulaisistaan
+ihmisvilinässä. Tyytyväinen hymy valaisi hänen kauniita, iloisia
+kasvojaan, ja hän rupesi kuiskailemaan seuralaisensa kanssa. Sanat
+olivat aiotut ainoastaan hänelle. Ilmeet vaihtelivat nopeasti
+Hei-Tsu-Singin keltaisilla kasvoilla.
+
+Ensin näytti siltä kuin hänen olisi vaikea ymmärtää, sitten
+hänen kasvonsa selkenivät ja lopuksi näkyi niissä täydellistä
+yhteisymmärrystä, hymyilyä, mielenkiintoa, leikillisyyttä ja nuoruuden
+veitikkamaisuutta.
+
+He seisahtuivat nyt karhunkuljettajan eteen, jonka karhu vakuutti
+selvällä saksankielellä, että »kirotussa turkissa oli sietämättömän
+kuumaa». Seurueeseen liittyi mustalaistyttö, jolla oli bassoääni, sekä
+eräs hienotakkinen herra, jonka kiinalainen oli noutanut, ja koko
+joukko rupesi kuiskailemaan.
+
+Wendenburgit, jotka sattumalta kulkivat ohi, pysähtyivät hämmästyneinä
+nähdessään joukon, joka todella näytti kummalliselta: Käthe valkoisessa
+iltapuvussa, molemmat hienot herrat, ryysyihin puettu karhunkuljettaja,
+pörröinen karhu, joka lakkaamatta viittoi jättiläiskäpälillään, ja
+lopuksi mustalaistyttö, joka todella näytti aivan oikealta.
+
+Professori, joka saattoi Wendenburgeja, rauhoitti vieraitaan
+kertomalla, että sekä karhunkuljettaja että karhu olivat tunnettuja
+taiteilijoita ja mustatakkinen herra arvossa pidetyn valtiollisen
+lehden päätoimittaja.
+
+»Heitä olisi voinut luulla salaliittolaisiksi», lausui Wendenburg
+hymyillen.
+
+»Kukapa tietää?» laski professori leikkiä. »Ken tahtoo tehdä
+kepposen, hän ei löydä ketään niin avuliasta liittolaista kuin meidän
+taiteilijamme.»
+
+»Jumala varjelkoon, ettei Käthe rupeisi toimimaan heidän kanssaan»,
+sanoi Wendenburg. »Jos kälyni tapaa sukulaissieluja, niin hän nostaa
+maan akselista ja sammuttaa palkeilla tähdet.»
+
+»Silloin hän saa noista neljästä oppilaasta mainiot apulaiset», vastasi
+professori, »etenkin kun kreivitär on tehnyt heidät kaikki orjikseen ja
+he eivät epäile seurata häntä mihin hullutuksiin tahansa.»
+
+»Sen uskon kyllä», sanoi rouva von Wendenburg huoaten. »Valtiollisen
+lehden päätoimittajan läsnäolo rauhoittaa kuitenkin minua.
+Silmälaseineen ja kokopartoineen hän näyttää vanhalta, viisaalta
+sedältä, melkeinpä patriarkalta.»
+
+»Kiitän hyvästä luulostanne, sillä hän on veljeni», vastasi professori
+silminnähtävästi huvitettuna. »Toivon, että en vahingoita häntä,
+jos ilmaisen, että hän mielellään jättää patriarkkaalisen sedän
+sanomalehtitoimistoon ja päästää leikillisyytensä valloilleen nuorten
+keskuudessa.»
+
+Vilinässä ja melussa Wendenburgit pian unohtivat omituisen joukon, joka
+oli kokoontunut Käthen ympärille. Juhlaa kesti sivu puoliyön.
+
+Eteisessä kiinalainen ja pitkätakkinen herra häärivät Käthen pitsisen
+päähunnun ympärillä. Rouva von Wendenburg kuuli silloin Hei-Tsu-Singin
+sanovan loistavan näköisenä:
+
+»Kaikkein armollisin rouva kreivitär, asia on täysin kypsynyt, esikunta
+on muodostettu. Puhuakseni sotilaallisesti: sotasuunnitelma on valmis,
+nyt on vain tarkemmin päätettävä sen toimeenpanon yksityisseikoista.
+Mutta ette aavista, millaista keuhkojen voimistelua on tarvittu
+todisteltaessa sitä tälle mustalle tohtorille.»
+
+»Niin, oli aivan mahdotonta tehdä niinkuin Hei-Tsu-Sing pyysi», sanoi
+päätoimittaja, »sillä näettekö, armollinen kreivitär, sanomalehtenihän
+ei ole mikään leikkilehti enkä uskalla kovin suututtaa lukijoitani.»
+
+»No, ja sitten?» kysyi Käthe jännittyneenä.
+
+»Teemme toisella tavalla», kuului hymyilevä vastaus.
+
+»Miten sitten?»
+
+»Tunnustan, että tyhmä eurooppalainen pääni on turhaan koettanut keksiä
+jotakin. Mutta Hei-Tsu-Singin mielikuvitusrikkaat aasialaiset aivot
+ovat työskennelleet puolestani — sanalla sanoen: hän on keksinyt keinon
+ja minä lainaan hänelle työaseet. Voitte olla tyytyväinen. Ennenkuin
+olette tullut vuorokautta vanhemmaksi, saatte nähdä tuloksen.»
+
+»Olette lumoava ja Hei-Tsu-Sing suorastaan enkeli», huudahti Käthe
+ihastuneena.
+
+Kotimatkalla rouva von Wendenburg oli hiljainen ja umpimielinen.
+
+»Oletko kovin väsynyt, rakkaani?» kysyi hänen puolisonsa Tiefenthalien
+nukkuessa.
+
+»Olen», vastasi Fee-rouva, »mutta ajattelin oikeastaan Kätheä.
+Hänellä on jotakin mielessä, ja tällä kertaa hän on hankkinut
+salaliittolaisiakin.»
+
+»No, sehän on kuitenkin rauhoittavaa», arveli Wendenburg. »Pelkään
+enimmän sitä, mitä Käthe itse keksii ja panee toimeen omin päin.
+Salaliittolaisten keskuudessahan on aina johtaja, joka on muita
+järkevämpi. Muuten se ei koske meitä — Kirchwaldhan saa maksaa
+sotakustannukset, ja hän näyttää tekevän sen kevyin sydämin.»
+
+Ja niin Fee-rouvakin rauhoittui.
+
+
+
+
+XXVIII.
+
+KIINAN KEISARINNA.
+
+
+Seuraava juhlapäivä kului sopusointuisesti ja rauhallisesti. Ennenkuin
+kutsuvieraat saapuivat, sai Käthe samasta kaupungista paksun kirjeen,
+jonka hän sanoi olevan laskun. Hän pisti sen taskuunsa ja lähti pian
+ilman tekosyytä huoneesta.
+
+Hän lukitsikin itsensä huoneeseensa tutkiakseen rauhassa tätä
+»laskua», jonka loppusumma näytti iloisesti yllättävän häntä, sillä
+kun hän jälleen ilmestyi muiden seuraan, niin hän loisti ilosta ja
+leikillisyydestä. Hänen iloinen mielensä levitti loistoa koko juhlaan.
+Tiedettiin vanhastaan, että Kirchwaldien luona oli aina hauskaa, mutta
+tämä juhla voitti kaikki edelliset ja vieraat lähtivät vasta hyvin
+myöhään.
+
+Seuraavana aamuna herra von Diestelcamp ja kreivi Kirchwald lähtivät,
+ja vähän myöhemmin Käthe istuutui vain isänsä ja Kuki-tädin kanssa
+aamiaispöytään. Wendenburgit ja Tiefenthalit olivat varanneet
+aamutunnit museossa käyntiin ja keskipäivällä he aikoivat noutaa
+toiset kaupungin merkillisyyksiä katsomaan. Sen jälkeen he menisivät
+päivälliselle erään yhteisen tuttavan luo. Kun Kuki-täti ei tuntenut
+tätä perhettä, niin hän piti arvolleen sopimattomana »seurata mukana
+laahustimena», ja Käthe piti itsestään selvänä, että hän ei hylkäisi
+kunnioitettua tätiään.
+
+Kun hän nyt istui isänsä ja Kuki-tädin kanssa aamiaispöydässä, toi
+palvelija uusimman paikallislehden. Käthe kiiruhti hänen luokseen, otti
+sanomalehden ja meni pienen, syrjässä olevan pöydän luo. Kumpikaan
+hänen vieraistaan ei huomannut, että hän työnsi sanomalehden suuren
+kirjan alle ja otti esille toisen, jonka hän vei aamiaispöydän luo.
+
+»Tässä on sinulle tuorein lehti, isä», sanoi hän ojentaen lehden kreivi
+Hellbergille. »Kuulkaamme, onko suuressa maailmassa tapahtunut mitään
+uutta.»
+
+Kreivi Hellberg asetti silmälasit nenälleen, ja koska hän oli
+tunnollinen sanomalehdenlukija, niin hän tarkasti ensin, oliko
+päivämäärä oikea, ja alkoi sitten ääneen lukea pääkirjoitusta.
+
+Mutta Käthe nosti torjuen kätensä.
+
+»Jumalan tähden, isä, säästä meitä tohtori Müllerin valtiollisesta
+viisaudesta», huusi hän nauraen. »Hän on ystäväni ja suunnattoman
+hauska ihminen, mutta kun hän kirjoittaa pääkirjoituksia, niin hän on
+kauhea. Ole hyvä ja lue paikallisuutiset ja viimeiset tiedot.»
+
+»Pääkirjoitus, rakas lapsi, on sanomalehden sivistävä, arvokas osa»,
+sanoi Kuki-täti lempeästi nuhdellen.
+
+»Ellei se vain olisi niin perin ikävä!» selitti Käthe varmana.
+
+Kreivi Hellberg käänsi hymyillen ensi sivun.
+
+»Ahaa, jotakin paksuilla kirjaimilla», huudahti hän. »Kuulkaahan:
+'Ei liene yleisesti tunnettua, että Kiinan keisarinna, hyvin
+kaukonäköinen, sivistynyt ja uudistushaluinen nainen, on jo muutamia
+viikkoja salanimellä matkustanut Euroopassa tutkiakseen Euroopan
+sivistysvaltioiden hyväntekeväisyyslaitoksia, koska korkea rouva aikoo
+omassa valtakunnassaan perustaa samallaisia laitoksia. Hän kiinnittää
+huomiota etenkin löytölastenkoteihin, lastenseimiin ja sellaisiin ja
+niitä hän väsymättä tutkii — — —'».
+
+»Oi, tuohan ei ole enää mielenkiintoista!» keskeytti Käthe vilkuillen
+Kuki-tätiin.
+
+»Päinvastoin», selitti tämä päättäväisesti. »On erikoisen
+mielenkiintoista kuulla, miten meidän ihmisystävällinen työmme
+vaikuttaa sivistymättömiin maanosiinkin.»
+
+»'Pariisista saamiemme tietojen mukaan'», jatkoi kreivi lukuaan,
+»kulkee keisarinna matkallaan Wieniin meidänkin kaupunkimme läpi ja —
+huhun mukaan — viipyy täällä lyhyen ajan. (Katso edelleen: Viimeiset
+tiedot!) Missä ovat sähkösanomat? Hm — seuraavalla sivulla. Ahaa, aivan
+oikein: 'Kiinan keisarinna saapui tänne yöllä salanimellä. Saamiemme
+tietojen mukaan on keisarinnalle ja hänen seurueelleen tilattu huoneet
+hotelli Kronprinzistä.'»
+
+»Kernaasti minun puolestani!» sanoi Käthe haukotellen. »Eihän häntä
+kuitenkaan saa nähdä.»
+
+»Oi», huokasi täti, »tulisipa hän Nordlandiin. Mutta onhan totta,
+että Nordland on vain pieni ruhtinaskunta, eikä keisarinna poikkea
+matkasuunnitelmistaan.»
+
+»Niin, ajattelehan, että olisit saanut näyttää hänelle lastenkotiasi!»
+huudahti Käthe katsahtaen isäänsä, jonka pää nopeasti katosi
+sanomalehden taakse — hän oli nähtävästi saanut enemmän kuin kyllikseen
+Kuki-tädin lastenkodista.
+
+»Se on todella vahinko», jatkoi Käthe valittaen. »Minkä kunnian
+saavuttaisitkaan, jos sinun laitoksesi — sillä sehän on kuitenkin
+sinun, koska sinä olet sen perustanut ja olet sen etupäässä —
+jos sinun laitoksesi olisi mallina kaukana Aasiassa. Ja ehkäpä
+'Habakukinelaitoksen' nimellä!»
+
+»Sepä olisi todella mielenkiintoista», lausui Kuki-täti luoden silmänsä
+alas. »Ei sentähden, että maineeni leviäisi muihin maanosiin — olkoon
+kaukana minusta, että toivoisin sellaista — mutta itse asian vuoksi.»
+
+»Hm, pikku lasten hoito lienee Kiinassa suorastaan järkyttävää»,
+vahvisti Käthe sen näköisenä, kuin hän joka päivä tutkisi Kiinan
+sivistyskantaa.
+
+»Miten mielenkiintoista! Kuka on sanonut sen sinulle?» kysyi Kuki-täti
+vilkkaasti.
+
+»Olen lukenut sen jostakin lehdestä», vastasi Käthe. »Orpolapsia
+heitetään ulos ja heidän annetaan suorastaan kuolla.»
+
+»Järkyttävää!» huudahti Kuki-täti. »Meidän velvollisuutemme olisi
+vastustaa sellaista raakalaisuutta!»
+
+»Niin olisikin!» sanoi Käthe tavattoman tarmokkaasti. »Mikä tehtävä
+sinulle, täti! Sinun pitäisi muodostaa komitea, joka koettaisi saada
+lastenkoteja perustetuksi Kiinaan. Sepä olisi jotakin!»
+
+»Niin — en tiedä — asiaa on ajateltava tarkemmin», vastasi rouva von
+Diestelcamp miettiväisenä. »Mutta joka tapauksessa minua ilahuttaa
+nähdä sinun odottamatonta, vilkasta mielenkiintoasi, rakas sukulaiseni.
+Rehellisesti sanoakseni luulin, että et välittäisi tällaisista
+vakavista asioista.»
+
+Käthe teki vain suuremmoisen kädenliikkeen ja jatkoi:
+
+»Voi vain itkeä, kun ajattelee kiinalaislapsiraukkoja. Ajattelehan,
+täti, orporaukat heitetään kadulle, jotta ne paleltuisivat tai
+kuolisivat nälkään. Sinun pitää todella tehdä jotakin. Olisi tietysti
+ollut aivan mainiota, jos olisit saanut tavata keisarinnan ja esittää
+hänelle aatteesi ja suunnitelmasi, mutta —. Oh, mieleeni johtui
+jotakin, täti, jotakin — —.»
+
+Käthe hypähti seisomaan loistavin silmin ja kietoi kätensä Kuki-tädin
+kaulaan.
+
+»Minun täytyy suudella sinua!» huusi hän rajusti. »Tiedätkö, mitä
+mieleeni johtui? Arvaapa!»
+
+»Mutta miten voisin — —.»
+
+»Ei, ei, sehän on selvää», riemuitsi Käthe. »Järkevä ihminen ei voi
+keksiä sellaista. Huomasitko kohteliaisuuden, täti? No, kuulehan!
+Kun Kiinan keisarinna on täällä ja sinä myös, sattumalta tai Luojan
+sallimuksesta, niin asiahan on niin yksinkertainen, että se ei voi olla
+yksinkertaisempi! Sinä menet keisarinnan luo ja puhut hänen kanssaan ja
+esität hänelle kaiken — ja sillä hyvä!»
+
+»Mutta rakas Käthe — —», änkytti Kuki-täti neuvottomana.
+
+»Tässä ei ole mitään 'muttaa'!» sanoi Käthe tarmokkaasti.
+»Luonnollisesti tunnen hovitavat ja ymmärrän, että et aivan
+yksinkertaisesti voi antaa hovivahtimestarin ilmoittaa itseäsi
+keisarinnalle. Mutta sinä voit kirjoittaa hänelle. Sinä voit aivan
+lyhyesti pyytää, että pääsisit hänen puheilleen, ilmoittaa, kuka olet
+ja mitä teet — lastenkoteja j.n.e., ja niin käy kaikki muu itsestään.
+Ja muuten, keisarinnahan ei voi sanoa enempää kuin 'Ei'. Mehän olemme
+Euroopassa, ja täällähän ei hakata ihmiseltä päätä poikki tai leikata
+vatsaa halki, jos keisarinna sattuu olemaan pahalla tuulella. No, mitä
+sanot?»
+
+Kuki-täti silitti tukkaansa vapisevin käsin.
+
+»Lennokas ajatus, rakas sukulaiseni», sanoi hän epävarmasti. »Mutta
+olen kiitollinen hyvästä tarkoituksestasi — niin, olen todella. Ja
+miten kekseliäs oletkaan! No, mitä sanotte, rakas kreivi?»
+
+Kreivi Hellberg katsahti sanomalehden yli ensin tyttäreensä ja sitten
+Kuki-tätiin.
+
+»Niin, armollinen rouva, mitä minun pitäisi sanoa?» kysyi hän
+jokseenkin epäselvästi ja katosi jälleen sanomalehden taakse.
+
+»Isä on aivan samaa mieltä kuin minä, tiedän sen varmaan», selitti
+Käthe rohkeasti.
+
+»Minun täytyy joka tapauksessa ensin puhua puolisoni kanssa», väitti
+Kuki-täti.
+
+»Tietysti, jos keisarinna on täällä niin kauan. Kukapa tietää, vaikka
+hän matkustaisi huomenna tiehensä», vastasi Käthe. »Jos olisin sinun
+sijassasi, niin kirjoittaisin heti. Ajattelehan — Kiinassa lastenkoti
+sinun mallilaitoksesi mukaan! Mitä sanonkaan, yksi lastenkoti? Ei,
+kaksi, kolme, koko tusina. Ja lapsiraukkojen ei tarvitsisi kuolla
+kadulla.»
+
+Kuki-täti painoi miettiväisenä päänsä alas.
+
+»Se tuuma olisi koettamisen arvoinen», arveli hän epäillen, »ja kuten
+aivan oikein huomautit, ei siitä voi johtua pahempaa kuin kielto.
+En pidä siitä, että minut hylätään, mutta hyvän asian tähden täytyy
+irtautua omista tunteistaan. Enhän kuitenkaan tiedä, mitä hyvä mieheni
+sanoisi tästä.»
+
+»Oh, sedästä menen takuuseen», huudahti Käthe huolettomasti. »Hän
+tahtoo aina sitä, mitä sinäkin», lisäsi hän nopeasti. »Ja nyt, tao niin
+kauan kuin rauta on kuuma. Kirjoita heti, ennenkuin muut tulevat kotiin
+— saat ehkä vastauksen ennen päivällistä.»
+
+»Oi, mutta minä en osaa Japanin kieltä — — —.»
+
+»Mutta sinä osaat ranskaa ja englantia! No, tule nyt heti
+kirjoittamaan. Tässä on oikein ruhtinaallista paperia, jota Horst on
+hankkinut itselleen — —.»
+
+Ja ennenkuin Kuki-täti tiesi, miten kaikki oli käynyt, oli Käthe
+nostanut hänet lempeän väkivaltaisesti tuolilta ja vienyt hänet kreivi
+Kirchwaldin työhuoneeseen. Kun Käthe palasi yksinään ruokasaliin, niin
+hänen isänsä istui vielä aamiaispöydässä.
+
+»Mutta, Käthe, sanohan, mitä tämä merkitsee?» kysyi hän.
+
+»Hän kirjoittaa», vastasi Käthe lyhyesti.
+
+»Niin, mutta en ymmärrä intoasi.»
+
+»No, näetkö, isä», vastasi Käthe tarjoten vielä teekupin. »Kuki-täti
+kuuluu ihmisiin, joille täytyy hankkia askartelua, jos tahtoo elää
+rauhassa. Miksi en käyttäisi hyväkseni tätä hänen heikkouttaan?
+Wendenburghan luulee, että itse Zarathustra on suositellut tätä keinoa.»
+
+»Mutta jos vanha Diestelcamppa häpäisee itsensä auttamattomasti?»
+
+»Se on hänen asiansa eikä koske muita.»
+
+»Paitsi sinua, tyttäreni, sillä sinä saat kärsiä todennäköisesti
+epäonnistumisesta.»
+
+»Samapa se. Riidelköön Kuki-täti vain; hän vain ammentaa vettä hanhen
+selkään.»
+
+»No, tee niinkuin tahdot. Mutta älä puhu siitä muille, sillä se on
+todella liian mieletön päähänpisto.»
+
+Ennenkuin Wendenburgit ja Tiefenthalit palasivat, oli Kuki-täti
+lopettanut kirjeen, ja Käthe lupasi viedä sen hotelliin.
+
+Kun pikku Heinz oli uskottu miss Knickerbockerin huostaan, lähti pieni
+karavaani ulos katselemaan kaupungin nähtävyyksiä.
+
+
+
+
+XXIX.
+
+ULKOMAALAINEN LÄHETTI.
+
+
+Kuten oli sovittu, erosivat Kuki-täti ja Käthe muusta seurasta, kun
+ensin oli päätetty illalla tavata teatterissa. Kun kreivi Hellberg
+lähti Wendenburgien ja Tiefenthalien kanssa päivälliselle tuttuun
+perheeseen, niin Käthe vei lopen uupuneen rouva von Diestelcampin
+vaunuissa kotiin.
+
+»Onko mitään kirjettä saapunut?» oli ensimmäinen kysymys, kun molemmat
+naiset olivat astuneet eteiseen.
+
+»Ei, armollinen kreivitär», vastasi palvelija, »mutta — hyvin
+naurettava herra on juuri saapunut ja pyytänyt, että hän saisi
+puhutella hänen armoaan hovimarsalkan rouvaa. En tahtonut päästää häntä
+sisään, mutta hän oli itsepäinen ja nyt hän istuu salissa.»
+
+»Hullunkurinen herra?» kysyi Käthe näyttäen hyvin hämmästyneeltä.
+»Miksi hän oli hullunkurinen?»
+
+»Armollinen kreivitär, luulen, että hän on naamioitu. Huomennahan
+on naamiohuvit, ja silloin juoksee naamioituja pitkin katuja ja
+taloihinkin. Mutta hän väittää, että hänellä ei ole naamiota.»
+
+»Mitä tyhmyyksiä?» huomautti Käthe terävästi. »Tule täti, katsokaamme.»
+
+Rouva von Diestelcamp, joka oli kuunnellut palvelijaa kohotetuin
+kulmakarvoin, astui Käthen kanssa saliin, jonka keskellä seisoi olento,
+joka ainakin eurooppalaisen silmälle näytti perin kummalliselta —
+sanalla sanoen aasialainen kiinalaisessa yhtä kallisarvoisessa kuin
+omituisessa puvussa. Pehmeä sinidamastinen aluspuku ulottui runsaine
+poimuineen pitkäkärkisiin kenkiin saakka. Mustassa silkkisessä
+päällyspuvussa oli loistavia kultakirjailuja ja päässä oli kalotin
+tapainen musta lakki.
+
+Nähdessään molemmat naiset hän kumarsi kunnioittavasti.
+
+»Suokaa anteeksi, että olen tunkeutunut tähän ylhäiseen taloon», sanoi
+hän saksaksi sointuvalla äänellä. »Olen markiisi Tsing-Tsu-Hei, hänen
+majesteettinsa Kiinan keisarinnan ylihovimarsalkka. Kenen rouvan
+puoleen minun on käännyttävä?»
+
+»Luultavasti tätini, rouva von Diestelcampin. Minä olen kreivitär
+Kirchwald», esitti Käthe rakastettavasti.
+
+Markiisi kumarsi hänelle, sitten kaksi kertaa Kuki-tädille, joka
+myös tahtomattaan vastasi tervehdykseen juhlallisesti niiaten.
+Kohteliaisuuksien jälkeen istuuduttiin.
+
+»Armollisin ja loistavin hallitsijattareni, keisarinna on armollisena
+ottanut vastaan teidän ylhäisyytenne kirjeen ja pitää sitä erikoisen
+mielenkiintoisena», alkoi markiisi kumartaen taas syvään Kuki-tädille.
+
+»Oi todellako — —», mutisi tämä punastuen ilosta ja ylpeydestä.
+
+»Keisarinna», jatkoi markiisi uudistaen kohteliaisuutensa, »oli
+jo ennen kuullut puhuttavan teidän ylhäisyytenne perustamasta
+lastenkodista ja valittaa armollisesti, että hänellä ei ole tilaisuutta
+nähdä sitä. Loistava hallitsijani käy nimittäin ainoastaan suurissa
+kaupungeissa. Mutta sitä enemmän on hallitsijattareni iloinnut siitä,
+että hän täällä vähän aikaa levätessään saa tavata Habakukinelaitoksen
+jalosydämisen perustajan. Armollinen keisarinna on pyytänyt minua
+sanomaan teidän armollenne, että hän tahtoo suosiollisesti ottaa
+vastaan teidän ylhäisyytenne, jotta te itse antaisitte hänelle
+laitoksen säännöt.»
+
+Kuki-täti oli voitettu.
+
+»Oi, mikä armo — en ole koskaan uskaltanut odottaa sellaista —»,
+änkytti hän hämmentyneenä. »Mutta säännöt ovat kirjoitetut saksaksi —
+ja — ja — niin, voi taivas, nyt vasta johtuu mieleeni, että te, herra
+markiisi, puhutte saksaa.»
+
+Ylihovimarsalkka kumarsi jälleen.
+
+»Me sivistyneet kiinalaiset taidamme melkein kaikkia Euroopan kieliä»,
+vastasi hän. »Keisarinna, loistava keisarinnani, lukee saksaa, mutta
+hän ei puhu sitä kieltä ja sentähden hän varmaan on käyttävä tulkkia.
+Hänen majesteettinsa on armollisesti luvannut ottaa vastaan teidän
+ylhäisyytenne kaikkein korkeimmassa huoneessa neljännellä tunnilla
+keskieurooppalaisen ajan mukaan huomenna päivällä.»
+
+Tulipunaisena ylpeydestä ja ilosta kumarsi Kuki-täti niin syvään
+tuolissaan, että nenänpää kosketti polvia.
+
+»Olen täsmälleen silloin paikalla», vakuutti hän. »Mutta tunnen vain
+eurooppalaiset hovitavat. Hänen majesteettinsa ei varmaan pahastu
+siitä?»
+
+»Eurooppalaiset hovitavat eroavat melkoisesti meidän omistamme»,
+selitti kiinalainen, »ja olisi tarpeellista seurata meidän
+hovitapojamme. Teidän ylhäisyytenne ei pidä kuitenkaan olla levoton
+— minulla on oleva suuri kunnia ja ilo ottaa teidän ylhäisyytenne
+vastaan viisitoista minuuttia ennen määrättyä kellonlyöntiä hänen
+majesteettinsa etuhuoneessa ja siellä opettaa teille tärkeimmät seikat,
+jotka todella ovat sangen yksinkertaiset.»
+
+»Olen teille sanomattoman kiitollinen hyvyytenne ja vaivannäkönne
+tähden», mutisi Kuki-täti. »Vielä yksi kysymys, herra markiisi!
+Millaisessa puvussa minun on esiinnyttävä?»
+
+Markiisi asetti oikean käden etusormen nenälleen ja rypisti otsaansa.
+
+»Hm», mutisi hän. »Tämä tärkeä kysymys näyttää kokonaan unohtuneen.»
+
+Hänen säkenöivät silmänsä kohtasivat Käthen, joka istui mykkänä ja
+liikkumattomana, mutta vapisevin sieraimin.
+
+»Meidän keskuudessamme», jatkoi hän, »esiinnytään majesteetin edessä
+parhaimmassa puvussa. Kuitenkin voi tässä menetellä eurooppalaiseen
+tapaan — niin — hm — teidän ylhäisyytenne pitäisi saapua hovipuvussa.»
+
+»Jumalani — minä en ottanut hovipukua mukaani», valitteli Kuki-täti
+kauhusta jäykkänä. »Mutta — odottakaa! Jos heti sähkötän kotiin, niin
+puku voi olla täällä huomenaamulla. Etkö usko sitä, rakas Käthe?»
+
+»Aivan varmaan!» kuiskasi 'rakas' Käthe, joka oli kätkenyt tulipunaiset
+kasvonsa nenäliinaansa, josta äkkiä kuului räjähdys, jota saattoi pitää
+aivastuksena.
+
+»Onneks' olkoon, teidän suloutenne!» kiiruhti kiinalainen aivan
+vakavana toivottamaan talon rouvalle, samalla kun hän kumarsi.
+
+»Oi, oletko vilustunut?» kysyi Kuki-täti.
+
+Käthe hieroi epätoivoisena kaunista nenänpäätään eikä vastannut mitään.
+
+Nyt nousi markiisi ja rupesi vetäytymään takaperin ovelle kumarrellen
+lakkaamatta. Samalla hän hyvin valituin sanoin lausui toivovansa,
+että hän huomenna viisitoista vailla neljä jälleen tapaisi rouva von
+Diestelcampin.
+
+Tämän suuremmoisen itämaisen kohteliaisuuden voittamana niiaili ja
+kumarteli Kuki-täti kuin vedetty kone, kunnes ovi oli sulkeutunut.
+Silloin hän antoi polviparkojensa levätä ja kääntyi riemuiten Kätheen,
+joka seisoi kyynelsilmin:
+
+»Nyt näet, rakas lapsi, miten minua kunnioitetaan», sanoi hän ylpeästi.
+»Nimeni, työni avaa kuin taikavoimalla ovet itämaisen hallitsijan
+puolisollekin. Minä —.»
+
+Samassa salin ovi aukeni uudestaan ja markiisi seisoi kynnyksellä.
+
+»Teidän ylhäisyytenne suokoon anteeksi, että uudelleen tunkeudun
+tähän korkeaan huoneeseen», sanoi hän. »Ja älkää tuomitko ankarasti
+kuuliaista orjaanne hänen muistamattomuudestaan. Koska hänen
+majesteettinsa keisarinna oleskelee täällä salanimellä, niin pyydän
+teidän ylhäisyyttänne pitämään tämän vierailun salassa siksi, kunnes
+keisarinna on jälleen lähtenyt kaupungista.»
+
+»Luonnollisesti, paras herra markiisi, luonnollisesti», kiiruhti
+Kuki-täti vastaamaan. »Olen aikonut ilmoittaa vain miehelleni minua
+kohdanneesta kunniasta.»
+
+»Eikö teidän ylhäisyytenne tahtoisi armollisesti tehdä sen vasta
+vierailun jälkeen. Hänen majesteettinsa tulisi kiusaantuneeksi, jos
+kirjallinen tieto lähetettäisiin toiseen kaupunkiin ennen vastaanottoa.»
+
+»Oi, niin — tietysti noudatan hänen majesteettinsa toivomusta», sanoi
+Kuki-täti.
+
+Ja markiisi heitti jälleen kumartaen jäähyväiset.
+
+Kun hän oli mennyt, niin Kuki-täti kohautti hartioitaan.
+
+»Nuo itämaiset yksinvaltiaat ovat kuitenkin kummallisia», sanoi hän.
+»Mitä merkitseekään rivi, jonka kirjoitin miehelleni? On kuitenkin
+parasta tehdä kuten keisarinna tahtoo. Voinhan sähköttää vierailuni
+jälkeen. Mutta onhan totta: minun täytyy heti sähköttää, että
+hovipukuni lähetettäisiin. Ajattelehan vain: vierailu hovipuvussa. Se
+on jotakin erikoista, ja olen muistava sen koko ikäni.»
+
+»Niin minäkin», mutisi Käthe, kun täti ylpeänä leijaili salista
+mennäkseen huoneeseensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuki-täti ei kuitenkaan voinut salata asiaa sukulaisilta, vaan kreivi
+Hellberg, Wendenburgit ja Tiefenthalit saivat tietää salaisuuden, kun
+he ensin olivat luvanneet pyhästi vaieta.
+
+»Tuhat tulimmaista, onko moista kuultu!» huusi Tiefenthal ensi
+hämmästyksessään. »Mitä kaikkea saakaan kokea! Mutta minä olen myös
+lukenut sanomalehden, ja tahdon olla turska, jos näin siinä mitään
+Kiinan keisarinnasta.»
+
+»Olet hypännyt sen yli», arveli kreivi Hellberg. »Tuossa on
+sanomalehti.»
+
+Päätään pudistaen luki Tiefenthal paksuilla kirjaimilla painetun
+ilmoituksen.
+
+»Olen varmaan ollut aivan sokea, kun en nähnyt tuota», selitti hän
+hämmästyneenä. »Päivämäärä on oikea. Olenko todella tullut niin
+vanhaksi pässinpääksi!»
+
+»Siltä näyttää», vastasi Theone kuivasti.
+
+Kuki-täti oli koko illan autuas ja armollinen. Mutta yöllä hän oli
+levoton osaksi jännityksestä, osaksi sentähden, että hän pelkäsi
+hovipuvun myöhästyvän.
+
+Seuraavana aamuna hän kulki kuumeisena ja kyseli lakkaamatta, eikö
+jotakin lähettiä kuulunut. Lopuksi hän purskahti hermostuneeseen
+itkuun, joka kuitenkin pian lakkasi, kun toivottu käärö vihdoin saapui.
+
+Ylpeänä Kuki-täti levitteli hovipukuansa, joka oli
+vaaleansinipunervasta kankaasta. Siinä oli hopeakirjauksia ja kaaria
+sekä metrinpituinen laahustin sinipunervasta sametista.
+
+
+
+
+XXX.
+
+VIERAILU KIINAN KEISARINNAN LUONA.
+
+
+Kuki-täti rupesi heti pukeutumaan ja soi kokoontuneille sukulaisille
+armon ihailla häntä koko hänen loistossaan.
+
+Käthe oli palvelevaisesti tarjoutunut saattamaan tätiä vaunuissa
+hotelliin. Hän auttoi tädin ylle kallisarvoisen soopelinnahkaturkin
+ja ajoi pois säteilevän vieraansa kanssa, kun muut taas lähtivät
+katselemaan kirjavaa karnevaalielämää, joka oli jo alkanut kaduilla.
+
+Lyönnilleen neljännestä vailla neljä toivat vaunut Kuki-tädin ja
+Käthen hotelli Kronprinzin eteen. Nuori mies, joka oli nähtävästi
+seisonut odottamassa, avasi oven ja ojensi käsivartensa rouva von
+Diestelcampille viedäkseen hänet sisälle. Kuki-täti ei lainkaan
+huomannut, minne Käthe joutui — hänellä oli paljon tärkeämpää
+ajattelemista.
+
+Hänet vietiin pieneen huoneeseen ensimmäisessä kerroksessa. Täällä
+kiinalainen palvelija riisui hänen takkinsa ja markiisi otti hänet
+sitten vastaan sellaisella kohteliaisuustulvalla, että hän ei voinut
+vastata muuta kuin: »Tietysti», »Niin, niin», »Sangen kiitollinen.»
+
+Markiisi puhui yhä lakkaamatta ylistellen »loistavan» vieraan
+kallisarvoista pukua ja kukoistavaa ulkomuotoa, kertoi mahtavan
+hallitsijattaren mielenkiinnosta häntä kohtaan, siirtyi puhumaan
+ilmasta, vakuuttaen, että täällä oli paljon kylmempää kuin Kiinassa,
+ihaili eurooppalaista sivistystä — sanalla sanoen, hän puhui, puhui,
+puhui, kunnes huone rupesi pyörimään Kuki-tädin silmissä ja hän koetti
+turhaan kysellä sellaista, mitä oli hänen sydämellään.
+
+Hän kuuli kellon lyövän neljä, hän kuuli sen lyövän viisitoista yli
+neljä, hän odotti jännittyneenä puolen lyöntiä, ja yhä vain markiisin
+suusta virtasi vastustamaton sanatulva.
+
+»Todennäköisesti tämä kuuluu kiinalaisiin hovitapoihin», ajatteli
+Kuki-täti epätoivoisena ja väsyneenä.
+
+Silloin kuului äkkiä kolme korvia särkevää kiinalaisen gonggongin
+lyöntiä viereisestä huoneesta, ovi avattiin ja kynnykselle ilmestyi
+komea hovimies loistavassa kultakoristeisessa puvussa ja huusi jotakin
+Kuki-tädille käsittämättömällä kielellä.
+
+»Keisarinna odottaa», selitti markiisi ilmoituksen ja nousi.
+
+»Mutta hovitavat — mitä minun on tehtävä?» ähkyi Kuki-täti kalman
+kalpeana jännityksestä ja tuskasta.
+
+»Oi, älkää huolehtiko», vakuutti markiisi hymyillen, vaikkakin
+silminnähtävästi väsyneenä puhumisesta. »Tehkää vain niinkuin minäkin.
+Te kai tiedätte, että meidän majesteetillemme puhutaan vain polvillaan.
+Tulkaa nyt, kiiruhtakaa, gonggong kaikuu uudestaan. Emme saa antaa
+keisarinnan odottaa.»
+
+Kaksi kirjavapukuista palvelijaa tempasi ovet selälleen ja kynnykseltä
+Kuki-täti näki suuren loistavan ja värikkään salin.
+
+Koko huone oli satumaisesti koristettu kiinalaisilla verhoilla,
+viuhkoilla, kirjavilla lyhdyillä, taiteellisilla kukkakimpuilla ja
+köynnöksillä. Nurkassa oli koroke ja sen yläpuolella silkkinen,
+riikinkukon höyhenillä koristettu katos. Sen alla istui keisarinna
+kultakoristeisessa, keltaisessa samettipuvussa, riikinkukon höyhenistä
+tehty viuhka kädessään. Hänen takanaan istui matalilla tuoleilla
+komeita ylimyksiä ja hänen edessään lepäsi puoliympyrässä vähintään
+tusina henkilöitä polvillaan kasvot painettuina lattiaan.
+
+Kokonaisuus näytti tavattoman komealta ja samalla sekavalta.
+
+Kuki-täti näki vilahdukselta, että keisarinnalla oli keltaiset,
+vaikkakin jokseenkin nuoret kasvot, että hänen kulmakarvansa olivat
+vinot ja että hänen mustassa taitehikkaasti kammatussa tukassaan
+komeili säkenöiviä nuolia ja neuloja. Ja sitten hän tunsi, miten hänet
+lempeän väkivaltaisesti painettiin lattiaan.
+
+»Polvillenne, onneton, polvillenne!» kuiskasi markiisi hänen korvaansa.
+Itse hän makasi pitkällään lattialla.
+
+Kauhuissaan vaipui »onneton» Kuki-täti polvilleen ja taivutti
+höyhenkoristeisen päänsä lattiaan.
+
+»Nyt ryömitte minun kanssani eteenpäin siksi, kunnes sanon: 'Seis'»,
+kuiskasi markiisi ja rupesi ryömimään käsin ja jaloin. Mutta Kuki-tädin
+oli paljon vaikeampaa kontata, sillä hänen vaatteensa estivät sen ja
+hän löi nenänsä lattiaan.
+
+»Vetäkää hameenne ylös ja tulkaa! Miksi epäilette, onneton? Kiinan
+keisarinnan edessä ei saa epäillä», kuiskasi markiisi hänen korvaansa.
+
+Kuki-täti ähkyi ja koetti saada jalkansa esiin hameen alta.
+
+»Se ei käy päinsä, minä en pääse eteenpäin», huohotti hän matolla,
+jossa tomu rupesi kutkuttamaan hänen nenäänsä. Oi, Jumala, mitä, jos
+hän sattuisi aivastamaan!
+
+Vatsallaan ryömivä palvelija irroitti vastahakoisen liepeen hänen
+jaloistaan ja piti laahustinta niin, että Kuki-täti saattoi laahautua
+eteenpäin, vaikkakaan ei ilman vaikeutta.
+
+»Seis!» kuiskasi markiisi muutamien tuskallisten hetkien jälkeen, ja
+syvään huoaten Kuki-täti keskeytti kiitollisena ryömimisensä.
+
+»Tscheitschun, hakitschun kischstunsch hei hei», kuului etäinen ääni.
+
+»Hänen majesteettinsa toivottaa teidän ylhäisyytenne tervetulleeksi»,
+selitti markiisi ääneen.
+
+»Kuolemaani asti olen kiitollinen ja ihailen hänen majesteettiaan»,
+vastasi Kuki-täti matolta.
+
+»Li Hung Tschang, Ite, wet-hei-wei», kuului jälleen etäältä:
+
+»Hänen majesteettinsa toivottaa teille rauhaa, onnea ja pitkää ikää»,
+käänsi markiisi.
+
+Kuki-täti ajatteli, että olisi ollut parempi, jos keisarinna olisi
+pyytänyt häntä nousemaan, mutta se toivo ei toteutunut, sillä pitkän
+aikaa hänen piti antaa onnentoivotusten virrata ylitseen ja vastata
+hyvin nöyrästi.
+
+Niin paljon hyvää ei Kuki-tädille vielä ennen ollut toivotettu yhdessä
+hengenvedossa, ja hän olisi leijaillut seitsemännessä taivaassa, ellei
+hänestä olisi tuntunut kauhean epämukavalta olla polvillaan, nenä
+tomuiseen mattoon painettuna.
+
+Kuitenkaan ei häntä pyydetty nousemaan. Markiisi vain varoitti
+muuttamasta asentoa.
+
+Hän kuuli nyt monien onnen ja siunauksen toivotusten ohella sangen
+armolliselta valtiattarelta, että tämä mielellään ottaisi vastaan
+lastenkodin säännöt ja koettelisi niitä perusteellisesti, että
+Kuki-täti saisi palkaksi suurista palveluksistaan ihmiskunnan hyväksi
+Lohikäärmeen ritarimerkin, ja sitten tuli hiljaisuus. Pian kuului
+silkin kahinaa.
+
+»Suosion osoitus», kuiskasi markiisi.
+
+»Minä — o — ah! Saisinko minä armon suudella keisarinnan kättä?»
+
+»Koetan esittää pyyntönne sopivin sanoin», vakuutti markiisi.
+
+Sitten seurasi jälleen kiinalainen keskustelu, jonka jälkeen joku
+tarttui Kuki-tädin hartioihin ja kohotti häntä. Hänelle ojentui
+voimakas, valkea käsi, johon hän painoi huulensa. Sitten hänen päänsä
+jälleen painettiin mattoon, raskas silkki kahisi, ovi avattiin ja
+suljettiin — —.
+
+»Keisarinna on lähtenyt. Voitte nousta», sanoi markiisi.
+
+Aivan huumautuneena ja pakoittavin jäsenin katsoi Kuki-täti ylös —
+aivan oikein, valtaistuin oli tyhjä, keisarinna oli kadonnut ja puolet
+seurueesta hänen mukanaan.
+
+Kaksi kamariherraa auttoi seisomaan ystävällisesti hymyillen
+polvistuneen, jonka jalat olivat puutuneet. Markiisi heitti hänelle
+hyvästit tuhansin kohteliaisuuksin, ja ennenkuin Kuki-täti oli sanonut
+sanaakaan, oli eurooppalaiseen pukuun puettu palvelija pukenut takin
+hänen ylleen, seurannut häntä portaita alas, avannut ja sulkenut
+vaunujen oven.
+
+Ja vaunut vierivät tiehensä, ennenkuin Kuki-täti oli ehtinyt edes
+kiittää.
+
+
+
+
+XXXI.
+
+KÄTHE VOITTAA VEDON.
+
+
+Kello oli juuri lyönyt kuusi Kuki-tädille niin muistorikkaana päivänä,
+kun Käthe palasi kotiin. Oli vaikea arvata, oliko hän ollut yksinään
+katselemassa karnevaalielämää, mutta äärettömän tyytyväiseltä hän
+näytti, kun hän tapansa mukaan astui kaksi porrasta kerrallaan ja
+vihelteli »Carmenin» härkätaisteluaariaa.
+
+Tultuaan eteisen ovelle hän ei soittanut, vaan avasi sen omalla
+avaimellaan, syöksyi myrskytuulena sisään ja — törmäsi herra von
+Diestelcampiin, joka kuljeskeli kuumissaan eteisessä ja löyhytteli
+nenäliinallaan.
+
+»Mitä nyt, setä? Oletko jo tullut?» kysyi Käthe ja hänen kasvonsa
+pitenivät.
+
+»Hyvää iltaa, rakas sukulaiseni — nöyrin palvelijasi», vastasi
+hovimarsalkka, joka ei unohtanut tavallista kohteliaisuuttaan
+kuullessaan vallattoman tervehdyksen. »Matkani kesti vähemmän aikaa
+kuin olin arvannut ja minä palasin ilmoittamatta ennakolta tulostani.
+Toivottavasti annat laiminlyöntini anteeksi.»
+
+»Kaikella muotoa», vastasi Käthe hajamielisenä. Voitokas sävel oli
+kuollut hänen huulilleen.
+
+»Niin — hm», yski herra von Diestelcamp, heiluttaen nenäliinaansa
+kuin rauhanlippua. »Tulin viideltä, ja koko talo oli melkein tyhjä —
+aivan kuollut. Palvelija kertoi minulle sekavan jutun hullunkurisesta
+vieraasta vaimoni luona ja että hän oli kello puoli neljä lähtenyt
+ulos. No niin, minä istuuduin odottamaan, koska en tietänyt, minne hän
+oli lähtenyt. Kello puoli kuusi hän palasi — luulin saavani halvauksen
+— hovipukuun puettuna ja yllättää minut kertomalla, että hän oli muka
+ollut vierailulla Kiinan keisarinnan luona.»
+
+Hovimarsalkka pysähtyi hetkeksi ja jatkoi sitten:
+
+»Meidän kesken puhuakseni luulin, että rakkaan vaimoni järki oli hieman
+sekaantunut — niin, en todellakaan uskonut sitä — taivas suokoon
+minulle anteeksi tämän epäluulon!»
+
+»Niin, täti on todella ollut vierailulla», vahvisti Käthe.
+
+»Hm», sanoi hovimarsalkka ja jatkoi sitten vilkkaammin: »Sitten tuli
+kunnianarvoisa isäsi kotiin Tiefenthalien ja Wendenburgien kanssa,
+ja nyt istuu rakas vaimoni yhä hovipuvussa ja lörpöttelee, anteeksi,
+kertoo vierailusta, suloisesta markiisista, armollisesta keisarinnasta
+ja koko kiinalaisesta loistosta ja hovitavoista. Lopuksi tuli minulle
+liian kuuma ja tulin tänne ulos — —.»
+
+»Minkätähden?» kysyi Käthe vilpittömästi.
+
+»Minkätähden?» toisti herra von Diestelcamp heilutellen nenäliinaansa.
+»Armollisin sukulaiseni, sinä olet hyvin viisas pikku rouva ja ymmärrät
+kyllä, miten nöyryyttävältä tuntuu, kun joku hyvin läheinen on
+käyttäytynyt — hm — hm — hieman tyhmästi. En millään ehdolla tahtoisi
+sotkeutua tuohon Kiinan keisarinnan juttuun — en miljoonastakaan. En
+tiedä mitään, enkä tahdo tietää mitään, mutta älä epäile, etten siitä
+huolimatta tahtoisi kaikin tavoin pelastaa tilannetta. Ja kun kuulin
+sinun syöksyvän ylös portaita ja laulavan härkätaisteluaariaa, niin
+satuin ajattelemaan, että et panne pahaksesi paria sanaa oikealla
+ajalla, sillä sinä olet, niinkuin sanoin, viisas pikku rouva.»
+
+»No, pitkän puheen lyhyt tarkoitus? Puhu vain suusi puhtaaksi, pikku
+setä, puhu vain ujostelematta!» kehoitti Käthe, jonka kasvot rupesivat
+jälleen kirkastumaan.
+
+»Niin, näetkö, rakas sukulaiseni, itserakkaat ihmiset, joilla on
+rajoitettu näköpiiri — en tahdo mainita mitään nimiä — näetkö — hm —
+sellaiset ihmiset — hm — no niin, kun tahtoo heihin vaikuttaa, niin
+täytyy käyttää hyväkseen heidän heikkouksiaan — —.»
+
+»Niin puhuu Zarathustra, pikku setä!»
+
+»Vai niin! No, siinä tapauksessa hän on vain lausunut hyvin vanhan
+ja paljon käytetyn viisauden ja hänen olisi pitänyt vielä lisätä: ja
+käyttää niitä niin, että asianomainen luulee voittaneensa sen sijaan
+että hän on hävinnyt. En tiedä, ymmärrätkö minua?»
+
+»Ainakin toisesta syrjästä valkenee, setä. Jatka vain», nyökkäsi Käthe.
+
+»Olen puhunut, armollinen sukulaiseni!»
+
+»Vain puoleksi, kuten oikea valtiomies», vastasi Käthe »Mutta se on
+kyllin — toisen puolen voin itse kuvitella ja panna toimeen.»
+
+»Ahaa», sanoi hovimarsalkka hymyillen hienoa hymyään. »Olenhan aina
+sanonut, että sinä olet viisas, hyvin viisas pikku rouva.»
+
+»Ja minä», keskeytti Käthe, »olen sata kertaa ajatellut itsekseni,
+että sinä olet hyvin kiltti, viisas ja oivallinen setä. Mene sinä taas
+sisälle. Riisun vain päällysvaatteeni ja menen katsomaan pikku Heinziä.
+Sitten tulen saliin. Anna minun vain vakuuttaa, että Zarathustra oli
+rintalapsi sinuun verraten. Hän on puhunut, sinä olet täydentänyt.
+Näkemiin!»
+
+Ja Käthe katosi huoneeseensa, jossa hän seisoi hetkisen otsa rypyssä.
+Sitten hän nauroi hiljaa, heitti pois hattunsa ja takkinsa, suuteli
+Heinziä ja meni ylpeänä pää pystyssä saliin, jossa Kuki-täti istui
+nojatuolissaan täydessä hoviloistossa. Sukulaiset istuivat hänen
+ympärillään ja kuuntelivat vaihtelevin tuntein hänen vilkasta
+esitystään.
+
+»Siinäpä olet viimeinkin!» huusi Kuki-täti Käthelle. »Missä olet
+oleskellut näin kauan?»
+
+»Olin naamioituja katsomassa — tänäänhän on karnevaali», vastasi Käthe
+nyökäten tervehdykseksi. »Hyvää iltaa, jalot naiset ja herrat! Onko
+minulle teekupillista jälellä? Sepä ihanaa. Kiitos, kiitos, rakas
+Fee! Josko minä haluan kakkuja, Theone! Tietysti, koko joukon! Miten
+hyvältä maistuukaan, kun on nälkäinen! No, onko Kuki-täti kertonut
+kokemuksistaan? Kaikenko?»
+
+»Pienimpiä yksityisseikkoja myöten», vastasi Theone kuivasti.
+
+»Todellako? Mitä markiisi sanoi, entä mitä keisarinna? Onko täti myös
+kuvaillut hovitapoja?»
+
+»Sen voin taata», nauroi Tiefenthal. »Olen iloinen, että minun ei
+koskaan ole tarvinnut ryömiä nelinkontin itämaisen yksinvaltiaan
+edessä. Minun on kirotun vaikea polvistua, mutta ryömiä pää lattiaan
+painettuna, niin että näyttää ankalta, joka sukeltaa vesilätäkköön —
+ei, kiitoksia!»
+
+»Ah, onko Kuki-täti kertonut sellaista!» kysyi Käthe huvitettuna.
+
+»On, sen voit uskoa», huusi Diestelcamp nauraen.
+
+Silloin Käthe hypähti seisomaan ja lankesi Kuki-tädin kaulaan niin
+voimakkaasti, että arvoisan rouvan tukkalaite heti muutti asemaa
+vasemmalle.
+
+»Minun täytyy suudella sinua, sinä rakas, kultainen, erinomainen
+täti!» riemuitsi hän ja antoi avuttomalle, ällistyneelle rouva von
+Diestelcampille tusinan mäiskyviä suudelmia, jolloin uhrin kasvot
+rupesivat hehkumaan kuin ne olisi maalattu sinoberivärillä.
+
+»Mutta, Käthe, oletko aivan mieletön?» huudahti kreivi Hellberg
+kauhistuneena.
+
+»Täydellisesti — ilosta ja autuudesta», kirkui Käthe jatkaen suutelua.
+
+Sitten hän kohottautui ja istui Kuki-tädin tuolin käsipuulle sekä
+kietoi oikean kätensä hänen laihan kaulansa ympäri.
+
+»Katsokaa!» huusi hän, »katsokaa kaikkein parasta, viisainta, kilteintä
+tätiä maailmassa. Täti, tänään olet tehnyt minut orjattareksesi koko
+elämäni ajaksi — seuraan sinua tulen ja veden läpi, ja jos joku puhuu
+pahaa Kuki-tädistä, joutuu hän minun kanssani tekemisiin.»
+
+»Mutta, Käthe!» huudahti kreivi Hellberg uudestaan, ja muut tuijottivat
+Kätheä sanattomina. Mutta hovimarsalkan parrattomilla kasvoilla oli
+paljon merkitsevä valtioviisas ilme.
+
+»Tässä ei ole mitään 'muttaa', isä!» huusi Käthe. »Kuki-täti on paras,
+herttaisin, _viisain_ pikku täti maailmassa. Ettekö siis aavista, mitä
+hän on tehnyt. _Hän on antanut minun voittaa vedon_ ja teeskennellyt,
+että hän ei ymmärtänyt mitään, niin että minäkin melkein jouduin
+harhaan. Oi, Kuki-täti, miten sinä oletkaan viehättävä!»
+
+Ja jälleen satoivat Käthen suudelmat rouva von Diestelcampin hehkuville
+kasvoille, ja hiuslaitos heilahti oikealle. Hyökkäyksen alainen kohotti
+molemmat kätensä, mutta ennenkuin hän ehti sanoa sanaakaan, puhui Käthe
+sellaisella vauhdilla, kuin hän olisi ollut rakastettavan markiisin
+oppilaana, vaikkakin oli luultavaa, että asianlaita oli päinvastainen.
+
+»Niin, älä koeta näytellä hämmästynyttä, täti», virtasi Käthen
+huulilta nopeasti. »Eilispäivän ilmoitus Kiinan keisarinnasta oli vain
+kujeilua. Te ette tietysti huomanneet mitään, mutta minä näin viekkaan
+välähdyksen Kuki-tädin silmissä ja huomasin, että hän arvasi kaiken
+ja ymmärsi, että ystäväni, päätoimittaja, oli antanut painattaa tämän
+erikoisnumeron juuri minua varten.»
+
+»Ja vielä enemmän, Kuki-täti näki, miten vaihdoin oikean numeron
+väärään — — niin, niin, Kuki-täti, näin peilistä, että sinä huomasit
+sen. Oi, ajattelin minä, nyt olemme hukassa, mutta vaikka olisin
+menettänyt pääni, täytyi minun jatkaa, ja niin uskalsin ehdottaa
+kirjettä keisarinnalle. Täti-kulta, joka ei tahtonut tärvellä
+leikkiä ja oli päättänyt, että minä saisin voittaa vedon, kirjoitti
+kirjeen. Hän otti vastaan toisen ystäväni, maalaaja Hei-Tsu-Singin
+ylihovimarsalkkana, hän oli olevinaan epätoivoinen, kun hovipuku
+viipyi — oi, täti, miten teitkään hienosti, kun hankit tuon hovipuvun!
+Ajatelkaa, hän oli niin suunnattoman kiltti!»
+
+»Ja kun minä sitten istuin Kiinan keisarinnana itämaisessa loistossa
+valtaistuimella, jolloin hän luonnollisesti tunsi minut heti paikalla,
+niin hän lopetti viehättävän leikkinsä lankeamalla polvilleen eteeni
+ja suutelemalla kättäni. Ja nyt hän on näytellyt yhä osaansa odotellen
+minun paluutani, jotta hänen ei itse tarvitsisi ilmaista ihmeellistä
+rakastettavuuttaan. Sentähden olen nyt polvillani edessäsi, rakas,
+viisas täti. En luullut, että sinussa olisi niin paljon leikillisyyttä.»
+
+Ja Käthe heittäytyi polvilleen tätinsä eteen ja katseli hymyillen hänen
+kasvoihinsa.
+
+»No, täti, sano nyt, enkö ole puhunut totta?»
+
+Siinä Kuki-täti istui hovipuvussa, posket Käthen suudelmista
+tulipunaisina, hiuslaitos vinossa ja katseli ympärilleen suorastaan
+mielettömän näköisenä. Hän näki Käthen iloiset, häneen suunnatut
+silmät, hän tunsi toisten äänettömän, kuumeisen jännityksen, sillä
+Tiefenthalkin vaikeni ja tuijotti eteensä.
+
+Silloin hovimarsalkka nousi, meni vaimonsa luo ja painoi suudelman
+hänen otsalleen.
+
+»Käthe on oikeassa», sanoi hän iloisesti. »Teit sangen kauniisti, rakas
+vaimoni. Katsokaapa vain, mitä nuoret rouvat keksivät miestensä poissa
+ollessa. No, no, rakkahin Käthe, olen sydämestäni iloinen, että olet
+osoittanut, miten rakastettavasi voit toimia, ja minä maksan iloisena
+ja tyytyväisenä Käthen voittaman vedon.»
+
+Kuki-täti loi mieheensä katseen, joka näytti sanovan: »Sinäkin
+Brutukseni?» Mutta vaikkakin hän oli liian ylpeä ja kykenemätön
+suoriutumaan itse tilanteesta näyttelemällä jalomielistä ja
+suuremmoista, niin hänellä oli kuitenkin koko lailla »synnynnäistä
+viekkautta». Hän huomasi, että oli tehnyt itsensä äärettömän
+naurettavaksi, mutta että tässä tarjoutui pelastus. Vieläpä hänen
+miehensäkin näytti uskovan Käthen puheeseen.
+
+Hän nauroi hieman kankeasti.
+
+»Luonnollisesti on asian laita niin kuin olet kertonut, sinä pieni
+pyryharakka», sanoi hän Käthelle. »Vain sillä tavallahan saatoin
+antaa sinun voittaa. Steinbach on omasi — se oli sinun jo ennen kuin
+päätin ottaa osaa laskiaisleikkiisi. Nyt, rakas kreivi, olette saanut
+todistuksen siitä, että pidän arvossa tytärtänne. Mutta kun leikki on
+lopussa, niin riisun hovipuvun yltäni. Oi, ei, ei mitään suudelmia
+enää, Käthe — ilman niitäkin uskon kiitollisuuteesi.»
+
+Ja Kuki-täti kahisi huoneesta miehensä käsivarteen nojaten
+eläköön-huutojen kaikuessa. Täti ymmärsi vielä hymyilläkin.
+
+Ovella hän kääntyi sanoen:
+
+»Vain yhtä asiaa en ymmärrä. Mistä sait nuo monet ihmiset, Käthe, ja
+mistä johtui, että en tuntenut ääntäsi, kun sinä — niin taitavasti
+näyttelit Kiinan keisarinnan osaa?»
+
+»Nuo monet ihmiset», vastasi Käthe nauraen, »olivat luonnollisesti
+taiteilijoita ja akatemian oppilaita, jotka Hei-Tsu-Sing oli hankkinut
+ja opettanut. Ja mitä ääneen tulee, niin minä en avannutkaan suutani,
+sillä Hei-Tsu-Sing osaa puhua vatsalla, ja hän johti koko ajan
+keskustelua.»
+
+»Erinomaisen monipuolinen herra tuo Hei-Tsu-Sing, vai mikä hänen
+nimensä nyt oli», sanoi Kuki-täti kuivasti. »Vai niin, vai niin, vai
+sillä tavalla se kävi. Näkemiin siis!»
+
+
+
+
+XXXII.
+
+VOITOKAS PALLAS.
+
+
+Tuskin oli ovi sulkeutunut Diestelcampin herrasväen jälkeen, kun Käthen
+sukulaiset ympäröivät hänet onnitellen.
+
+»Mutta puhu nyt suusi puhtaaksi, tyttöseni», kuiskasi Tiefenthal
+ääneen. »Tiesikö hän todella kaiken ja näyttelikö hän vapaaehtoisesti,
+vai petkutitko sinä häntä?»
+
+Käthe kohotti torjuen molemmat kätensä.
+
+»Lapset», sanoi hän ja nauroi säkenöivin silmin, »jos vähänkään pidätte
+minusta, niin vannotan teitä esi-isienne nenien kautta yleensä ja
+Tiefenthalin erityisesti: uskokaa, mitä teille on kerrottu! Ainakin
+siihen asti, kunnes olen saanut laillisen omistuskirjan Steinbachiin!»
+
+»Vannomme», sanoi kreivi Hellberg hienosti hymyillen ja katsahtaen
+tutkivasti nuorempaan tyttäreensä. »Vielä enemmän, lupaamme, että emme
+koskaan usko muuta.»
+
+»Never!» sanoi miss Knickerbocker, joka ei muuten ollut ymmärtänyt
+puoltakaan tästä kaikesta.
+
+»Olette kaikki erinomaisen kilttejä», sanoi Käthe nyökäten
+tyytyväisenä. »Mutta nyt minun pitää saada raaputtaa muutamia rivejä
+Horstille. Ihmisraukallahan ei ole aavistustakaan siitä, mitä olen
+uskaltanut ja voittanut hänen perilliselleen.»
+
+Ja hän kiiruhti kirjoituspöydän luo ja kirjoitti:
+
+  Rakkahin Horst, puoliso ja herra!
+
+  Suurimmassa kiireessä ilmoitan sinulle, että Kuki-täti on menettänyt
+  vetonsa — virallisen sopimuksen mukaan tieten taiten, antaakseen
+  minun voittaa. Yksityiskohdat kerron sinulle ollessamme kahden kesken
+  lukittujen ovien takana. Tee minulle vain se suuri palvelus, ettet
+  halkea naurusta.
+
+  Rakkaudella
+
+  Käthesi.
+
+  P.S. Ylihuomenna olen kutsunut luokseni muutamia hauskoja miehiä,
+  tohtori Müllerin, Hei-Tsu-Singin sekä kimpun nuoria maalaajia. Aiomme
+  juoda samppanjamaljat. Tietysti kaikki naamioituina. Esitämme Kiinan
+  keisarinnan hovikuntaa. Meidän ei tarvitse pelätä mitään häiriötä,
+  sillä Kuki-täti matkustaa saman päivän aamuna. Juhlan nimi on:
+  Vierailu Kiinan keisarinnan luona. Komeaa, vai mitä?
+
+  P.S. P.S. Setä Diestelcamp on suunnattoman mukava mies. Olet
+  kumartava, kun saat kuulla kaiken. Erinomaisen hieno j.n.e.,
+  j.n.e. Kuitenkin hän tahtoo etupäässä pelastaa perheensä kunnian.
+  Ajattelehan, jos hän aavistaisi, että minä näen hänen lävitseen.
+
+  P.S. P.S. P.S. Voit olla varma siitä, että imartelua on tänä iltana
+  satanut ylitseni. Riittäisi vaikka viideksikymmeneksi vuodeksi!
+  Anteeksi mustepilkut!
+
+»Otan kirjeen mukaani ja panen sen postiin, kun menen hotelliin», sanoi
+Wendenburg, kun Käthe oli kirjoittanut.
+
+»Hyvä!» sanoi hän ojentaen kirjeen langolleen.
+
+Tämä katsoi häntä hymyillen ja kääntyi sitten muihin.
+
+»Käthe on sentään loistopainos», sanoi hän sukulaisylpeydellä. »Hän voi
+saada aikaan mitä ihmeellisimpiä asioita. Kunpa tietäisin, miten olet
+tässä menetellyt?»
+
+»Se ei koske ketään», sanoi Käthe virnistellen.
+
+»Mutta aate! Miten keksit sellaista?»
+
+»Hankkimalla sivistystä, Hans-lanko. Tiedehän luo uusia aatteita»,
+arveli Käthe ylpeästi. »Kun olen ottanut esikuvakseni Zarathustran
+viisauksineen, että toisen heikkouksista on hyödyttävä, niin voitte
+odottaa minulta kuolemattomia urotöitä.»
+
+»No sepä kuuluu komealta», vastasi Wendenburg. »Mutta joka tapauksessa
+olet kehittynyt taituriksi, kun on kysymyksessä taistelu lohikäärmeitä
+ja muita petoja vastaan. Sellaisella taistelutantereella on Käthe aina
+voittanut — vai ettekö ole samaa mieltä, rakas miss?»
+
+»Yes», sanoi miss Knickerbocker, vaikka hän ei luonnollisesti ollut
+kuunnellut, vaan ollut kokonaan omiin unelmiinsa vaipuneena.
+
+Ja niin suljemme Käthen, voitokkaan Pallaksen tavoin laakerilla
+seppelöitynä, kaikkien suosioon.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 79001 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..fdf3c99
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1 @@
+[Project Gutenberg](https://www.gutenberg.org) public repository for eBook [#79001](https://www.gutenberg.org/ebooks/79001)