diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 78691-0.txt | 1656 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1672 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/78691-0.txt b/78691-0.txt new file mode 100644 index 0000000..02bfa22 --- /dev/null +++ b/78691-0.txt @@ -0,0 +1,1656 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78691 *** +language: Finnish + + + + +OIKEALLA URALLA + +Huvinäytelmä kolmessa näytöksessä + + +Kirj. + +AAPO PÄRNÄNEN + + + + + +Kuopiossa, +U. W. Telén & C:o, +1901. + + + + + + +HENKILÖT: + +Jukarainen, talonisäntä. +Maijastiina, hänen vaimonsa. +Sohvi, heidän tyttärensä. +Paavo, nuori seppä, Sohvin sulhanen. +Risto, sepän apulainen. +Tahvanainen, rikas rusthollari. +Pokelainen, suutari. +Kirsti, Tahvanaisen palvelijatar. + + +Jukaraisen tuvassa. Talonpoikaistuvan sisustus. Pokelainen paikkaa +kenkää. Jukarainen ja Maijastiina ovat sisällä. + +MAIJASTIINA. Vai niin. Vai ei meidän mestari Joonas ole enää +tyytyväinen suutarin toimeen. — Noo, kaikkihan ne muutkin näkyvät +pyrkivän yhä paremmille urille. + +JUKARAINEN. Ehkäpä ei mestari Pokelainen liene syntynyt suutariksi. + +POKELAINEN. En olekaan, vaikka tosin isäni toimitti tätä virkaa. Jaa-a, +se oli paha, että isäni oli suutari ja pakotti tarttumaan naskaliin ja +pikilankaan. Suoneniskijä Annastiina tapasikin sanoa, että ylemmäksi +pitäisi päästä. + +MAIJASTIINA. Ihanko tarkoitti, että pitäisi päästä papin pöntössä +kukkumaan? + +POKELAINEN. Noo, en minä tiedä, mahtoiko olla sinnepäin. + +JUKARAINEN. Kukas sen ylempänä olisi kuin pappi saarnastuolissa. + +POKELAINEN. Niin kyllä. Mutta ylhäinen virka on lukkarillakin. Jospahan +siksikin ajatteleisi. + +MAIJASTIINA. Lukkariksihan mestari Joonas on ihan kuin luotu. Ääntä on +kuin kukolla. + +POKELAINEN. Se on Jumalan antama lahja ja se olisi oikein käytettävä. + +JUKARAINEN. Sehän olisi käytettävä koko seurakunnan ylösrakennukseksi. + +POKELAINEN. Kyllä niin kirjassakin on sanottu, ettei pitäisi kaivaa +leiviskätä maahan, niinkuin teki se väärä huoneenhaltija. Ja kynttilätä +elköön pantako vakan alle. + +MAIJASTIINA. Mutta eikös mestarin laulunkynttilä loistanut ja +loimottanut lukkarinparvella viime sunnuntaina. Vieläkö paremmin +pitäisi kuulua ja huomatuksi tulla. + +POKELAINEN. Ei siinä mitään erikoista. Koettelin vaan, miltä tuntuisi +oikean kutsumuksen täyttäminen. + +JUKARAINEN. No kuinkas kävi laulanta? + +POKELAINEN. Tunsin silloin olevani oikeassa elementissä. Nuori +virantoimittaja, joka siunatun kanttori-vainajamme virkaan päästä +aikoo, veisaili koevirsiänsä. Ja niin lasketteli kuin lapsi, vienosti +kuin tuulen hyminä. Seurakunta alhaalla puolinukuksissa mukana +mörähteli ja pappikin näytti torkkuvan pää kallellaan. — Ei tämmöinen +luikutus käy päinsä, ajattelin minä. Nukutetaan koko seurakunta +synnin uneen sellaisella veisulla. Ja tuntui kuin paremman hengen +kuihkaus olisi sydämessäni sanonut: kuulehan, mestari Joonas, anna nyt +kynttiläsi loistaa! Näytä heille, ettei vielä ole kadoksissa se vanha +pauhaava laulun mahti. — Niin levähytin nahkakantiseni selälleen, +väistyin vähän lähemmäksi lukkarin penkkiä, kohensin itseni ja lauloin +rinnan pohjasta ja sydämmen syvyydestä, korkeamman voimalla ja +innostuksella. + +MAIJASTIINA. Olin minäkin silloin kirkossa ja kuulin mestari Joonaan +veisun. Kuuntelimme hartaudella nuoren lukkarin sulavata ääntä, kun +yhtäkkiä kuului kuin Jerikon torvien rämähdys, jota seurasi hirmuinen +meteli ja pauhaaminen. Pappikin hätkähti kuin säikähtynyt karitsa ja +kaikkein seurakuntalaisten päät kääntyivät lukkarinparvea kohti. Suntio +myös unohti koirain potkimisen ja seisahtui avossa suin kuuntelemaan +keskikäytävälle. + +JUKARAINEN. Sepä oli herättävää ja ylös nostavaa! Veisasitko kauankin, +Joonas? + +POKELAINEN. Veisasin toki virren loppuun ja vielä amenet lisäksi. +Olisin laulanut enemmänkin, mutta pahasti mulkoili nuori lukkari. +Suuttui näet silmittömästi pelkästä kateudesta. Minä rauhan mies vältin +julki riitaa ja lopetin lauluni. + +MAIJASTIINA. Kyllä meidän vanhan kirkon seinämät täriseisivät ja +tutiseisivat toisenkin kerran, jos meidän Joonas olisi lukkarina. + +JUKARAINEN. Totta maar seurakunta hyvän tuntee. Onhan meillä lukkarin +paikka avoinna. Sinut totisesti huudammekin lukkariksi. + +POKELAINEN. Ihanko herrastuomari totta meinaa? + +JUKARAINEN. No, no, mestari, ei vielä herrastuomari. — Miks'ei +tottakin. Tarvitseehan seurakuntamme herättäviä virkamiehiä. — Mutta +tuollapa tuleekin Tahvanainen, itse pitäjän pää. Hänestä se riippuu +lukkariksi pääseminen. + +POKELAINEN. Eiköhän rovastin sana enemmän paina? + +JUKARAINEN. Puhuttele kumpaakin, Joonas. + +TAHVANAINEN (tulee). Terve taloon! + +POKELAINEN (nöyrästi). Terveeksi, terveeksi, kunnioitettava kirkon ja +kunnan päämies. + +TAHVANAINEN. Yksi on kirkon ja seurakunnan pää — + +POKELAINEN (keskeyttäen). Niin, yksi on tämän kristillisen seurakunnan +kunnioitettava pää, ja se on juuri teidän päänne, kunnian rusthollari, +kirkonisäntä ja herrastuomari. + +MAIJASTIINA. Jopa nyt tuli arvonimiä liikaakin! + +POKELAINEN. Meidän tulee itsekullekin antaa hänen arvonsa ja kunniansa. + +JUKARAINEN. Niin oikein, kyllä mestari Joonas sen tietää. + +TAHVANAINEN (hartaudella). Mutta katsokaamme aina me vaivaiset ja +viheliäiset, ettemme kanssapuheissamme liiaksi ylennä itseämme. Meidän +tulee pysyä itse mielessämme halpoina ja nöyrinä, jotta me korotetuiksi +tulisimme. + +POKELAINEN (huoaten). Niin, meidän tulee pysyä nöyrinä, jotta muut +meitä korottaisivat ja kunnioittaisivat. Tahvanainen on yksi nöyryyden +loistava esikuva tässä meidän seurakunnassamme, ja epäilenpä, +löytyisikö monesta paikasta muualtakaan sen arvoista mieltä ja sydäntä. +Senpä vuoksi kaikki korottavat ja kunnioittavat. — + +TAHVANAINEN. Se on armosta kaikki mitä meillä on. Itse emme ole mitään. + +MAIJASTIINA (pilkaten). Sehän on kai se hurskas ja nöyrä henki, joka +antaa kaikki lahjat ilmaiseksi, eikö totta! + +POKELAINEN. Ilman rahatta ja hinnatta. + +TAHVANAINEN. Siinä on se salattu viisaus, jota maailman lapset eivät +ymmärtää taida. (Kääntyen Maijastiinaan.) Niin, niin. Suruttomilla on +aina pistäväinen kieli ja mieli, joilla kokevat haavoittaa hurskasten +sydämiä, mutta enpä takaa, en totta totisesti takaa, pääsevätkö he +kerran pois vuohien joukosta. + +JUKARAINEN. Jätetään nyt nämä jutut ja käy tänne kamariin. Meillä on +vielä päättämättä ne vanhat puheet. + +TAHVANAINEN. Kiitos, kiitos! Emmepä ole joutavilla jaarituksilla +aikaamme kuluttaneet. Vakavista hengen asioista on puhe ollut. — Mutta +maallistakin tässä muistella täytyy. Tulin mestari Joonaalle antamaan +kengän mittaa. + +POKELAINEN (ottaa polvillaan mittaa). Kaikella kunnialla. + +MAIJASTIINA. Vieläkö Joonas viitsii ruveta suutarintöihin, johan oli +puhe siirtyä paremmalle alalle. + +POKELAINEN. Kyllähän toki vielä näin kunnian miehelle kengät tekaisen, +ja hyvät pitää syntymän, oikein pitäjän parhaat kihlakengät. + +TAHVANAINEN. Aikooko Joonas vaihtaa ammattia, vai mitä emännän puhe +tarkoitti? + +POKELAINEN. Kyllähän meillä isännän kanssa oli sellaisestakin äsken +puhe kaikessa kristillisessä nöyryydessä, ja toivoisin kaikella +kunnioituksella, että tekin antaisitte kunniallista ja kristillistä +apuanne. + +TAHVANAINEN. Mitenkä minä voisin mestaria auttaa? + +MAIJASTIINA (pilkaten). Ehkäpä kunnian rusthollari Tahvanainen jaksaa +nostaa mestari Pokelaisen ylös lukkarinpenkkiin. + +TAHVANAINEN. Kaikki, mitä minä voin, se ei tule minusta, vaan siitä +paremmasta hengestä ja voimasta, mikä minussa on. + +POKELAINEN. Niin minä olen tuumannut, että kun minulle on siunattu +tuota kunniallista laulun lahjaa ja kun teissä, kunnian rusthollari, +pitäjän päämies ja kirkonisäntä, on niin paljon sitä parempaa hengen +väkeä, niin eikö korkea-arvoinen kristiveli auttaisi minua tämän +kunniallisen seurakunnan lukkariksi. + +MAIJASTIINA. Loistava anomuspuhe, ja niin nöyrästä asemasta! + +TAHVANAINEN. Vai niin. Vai on mestari Pokelaisella sellaisia ajatuksia. + +JUKARAINEN (erikseen Tahvanaiselle). Hän on saanut päähänsä, että +hänestä pitää tulla lukkari. + +TAHVANAINEN (Pokelaiselle). Vai aiot sinä lukkariksi. No, kyllähän +sinulla ääntä on, senhän toki viime pyhänä kirkossa kuulin. + +POKELAINEN. Minä vain kaikessa nöyryydessä arvelin, ettei meidän +pitäisi kaivaa leiviskäämme maahan. + +MAIJASTIINA. Ole nyt huoletta, mestari Joonas! Kyllä Tahvanainen sen +painavan leiviskän kirkkoonsa kohottaa. + +JUKARAINEN, No, mennään nyt, ja laita emäntä, meille vähän suun avausta +tarinan höysteeksi. (Tahvanainen ja Jukarainen menevät vasemmalle.) + +MAIJASTIINA. Ei taitaisi tulla vahinkoa, jos nuo ylösrakentavaiset +tarinat jäisivät höystämättäkin. (Menee perälle.) + +POKELAINEN (yksin). On tuo Tahvanainen sentään kunnian mies. Ja niin +nöyrästi kanssapuhetta pitää, vaikka on seurakunnan virkamies ja +pitäjän rikkain pomo. Eipä suotta hänestä ole tehty kirkon haltijata. +Kirkkokin väärtinsä katsoo, niin totta totisesti. (Käy loikomaan.) +Mutta saakeli sentään, — aijai, eihän enää pitäisi sanoa saakelia, — +mutta voi seitsemän seppää, jos tästä vielä lukkariksi pääsen, niin ei +tarvitse muuta kuin sabattina kirkossa laulaa ja kuutena arkipäivänä +olla pitkin puuta. Sitte pitäisi minun akkakin ottaa, tai rouvaksi kai +sitä kutsuttaisiin. Tämän talon Sohvista tulisi sievä rouva, kyllä maar +minä hänet otan. — Mutta mahtaisikohan Sohvi huolia minusta, taitaisi +tahtoa vähän nuorempaa. (Katselee käsiään.) Ja kun nuo kädetkin ovat +niin pi'en vallassa, että tuskin valkeneisivat, vaikka viisi vuotta +pesisi hiekan ja huosiamen kanssa. Mutta minäpä ostan itselleni +kiiltävät hansikkaat, niin kyllä Sohvi käsiin ainakin ihastuu. — +Jaa-ah, niin minä teen. — Mutta pitäisihän koettaa vieläkö lauluääni on +tallella. (Laulaa.) + +»Kookoo mualimaa iiloitkoohhoon sSyyväämmestään, sieluustaan». + +Jaa, kyllä tämä ääni näyttää olevan mukana, mutta ei nyt joudakaan +laulamaan, vaan täytyy lähteä rovastin puheille. Jos minä hänetkin saan +puolelleni, niin on kaikki hyvin. (Menee oikealle.) + +MAIJASTIINA (tulee perältä). Missä viipynee Sohvi. Olisi hänen pitänyt +jo ehtiä kotiinkin. Mutta ehkä lienee parasta, ettei nyt sattuisi +tulemaankaan Tahvanaisen täällä ollessa. + +SOHVI (tulee oikealta). Onko Tahvanainen vielä täällä? + +MAIJASTIINA. On. Mitä sinä hänestä tahdot? + +SOHVI (reippaana). En mitään. Mutta luulen hänen tulleen tekemään +kauppaa minusta. + +MAIJASTIINA (surullisena). Ja onko se sinusta hauskaa? + +SOHVI (veitikkamaisesti). Totta kaiketi, kun nähdään, että tämä tyttö +kelpaisi. — Mutta miksi äiti on pahoillaan? Ei tämmöisen iloisen +tytön tähden surra tarvitse. (Kiertää kätensä äitinsä ympärille ja +pyörähyttelee häntä.) + +MAIJASTIINA. Mikä sinun on nyt, Sohvi? + +SOHVI (samoin kuin ennen ja hyräilee). »Yhden mä tiedän sorjan ja +sievän, josta mä hiukan tykkään.» + +MAIJASTIINA. Kovin sinä olet vallaton, pikku hupakko. + +SOHVI. Eipä niinkään pieni. Äidin kokoinen hupakko, eikö totta. Olenko +minä jo äidin pituinen' (Ojennaiksen äitinsä rinnalla ja mittaa.) Nytpä +pitäisi olla Tahvanainen katsomassa kuinka pitkäksi hänen varsansa on +varttunut. + +MAIJASTIINA. Nyt et puhu viisaasti, Sohvi. + +SOHVI. Onko se mikä ihme, minähän olen näin suuri hupakko. + +MAIJASTIINA. Sinä olet lapsi vielä, tyttöraukkani. + +SOHVI. Enhän ole enää lapsi, vielä vähemmin mikään raukka. Eikös niin, +äiti kulta? + +MAIJASTIINA. Mutta puhutaan nyt vähän vakavammin. Sinulla näyttää +olevan jotakin sydämelläsi, jota et ole vielä äidillesi sanonut. + +SOHVI. Voi, mistä te, äiti sen tiedätte? + +MAIJASTIINA. Luuletko voivasi jotakin salata minun silmäini edessä. +Näen sydämesi pohjaan. + +SOHVI (vakavampana). Sitte ei teillä ole ihana näky edessänne. Siellä +lienee paljo kaikenlaista törkyä. + +MAIJASTIINA. Sano nyt suoraan. + +SOHVI. Uskaltaisinko? Ettehän suutu? + +MAIJASTIINA. Tiedät sen, ettei sinulla ole parempaa ystävää kuin äitisi. + +SOHVI (liikutettuna). Ei olekaan. Ja mitäpä minä teiltä salaisin, kun +sen kuitenkin julki tulla täytyy. Minun asiani koskee erästä toista +henkilöä, josta paljon, hyvin paljon pidän. + +MAIJASTIINA. Tahvanaistako? + +SOHVI (nauraen). Ei, hyvä äiti, ei. Tahvanainen saa kiltisti pysyä +omassa pilttuussansa. Tämän karitsan karsinaan ei lasketa. + +MAIJASTIINA. Joko taas käytät tuollaista kieltä. — Ketä tarkoitat siis? + +SOHVI. Voi, hyvä äiti, elkää pahastuko, se on vaan yksi nuori mies. + +MAIJASTIINA. Kuule, tyttöseni, nyt et tuota minulle iloa. Sinä olet +vielä liian nuori ajattelemaan nuoria miehiä. + +SOHVI. Vanhojako minun pitäisi ajatella, ehkä kirkonisäntä Tahvanaista? + +MAIJASTIINA (nuhtelevasti). Sohvi! + +SOHVI (surullisempana). Joko te suutuitte taas? Elkää, hyvä äiti, +pakottako minua menemään Tahvanaiselle, sillä minä pidän ainoastaan +Paavosta. + +MAIJASTIINA. Paavosta! + +SOHVI. Niin, meidän naapurin sepästä, Paavosta. + +MAIJASTIINA. Tuota en olisi odottanut. + +SOHVI (itkien). Te siis tahtoisitte lähettää minut miehelle, josta en +ollenkaan pidä. + +MAIJASTIINA. Ei, tyttöseni, sellaista en tahdo, sillä en minäkään +Tahvanaisesta pidä. Mutta sinä olet vielä liian nuori sellaisia +liittoja rakentamaan. + +SOHVI. Mutta äiti, minähän olen jo kahdenkymmenen vuoden vanha. + +MAIJASTIINA. Lapsi olet vielä siitä huolimatta, suuri lapsi. Et ymmärrä +vielä elämän vakavuutta etkä sen varjoja. Pysy sen vuoksi vielä äitisi +hoivassa, isäsi kotona. + +SOHVI. Mutta isähän vaatii minua menemään Tahvanaiselle. + +MAIJASTIINA. Ehk'ei hän sitä vaadikaan, kun tarkemmin tulee asiata +ajatelleeksi. + +SOHVI. Ja te vaaditte siis minua luopumaan Paavosta, vaan se on +mahdotonta. + +MAIJASTIINA. Vaadin, että lakkaat seurustelemasta hänen kanssaan. + +SOHVI. Voi äiti! + +MAIJASTIINA. Et tunne häntä vielä, ja tuskin olet selvillä omistakaan +tunteistasi. + +SOHVI. Mutta minä rakastan häntä! + +MAIJASTIINA. Odota, kun ensimmäinen tuulen puhallus on ohi. Jos +rakkautes sittekin on yhtä lämmin, niin minä annan suostumukseni. + +SOHVI. Äiti, äiti, minä en kestä tätä! + +MAIJASTIINA. On tarpeellista oppia juuri tällaista kestämään. + +SOHVI. Miksi niin? + +MAIJASTIINA. Tarkoitan parastasi. Sinun tulee ajoissa löytää muutakin +elämisen arvoista — Elä ole pahoillasi, tyttäreni! Minä tahtoisin nähdä +sinut varmasti onnellisena. + +TAHVANAINEN (tulee Jukaraisen kanssa oikealta, lähestyen Sohvia). Terve +sinulle, nuori nurmen kukka, kaunis yrtti Jumalan puutarhassa! + +JUKARAINEN (syrjään). Enpä uskoisi Tahvanaisen osaavan käyttää noin +kaunista kieltä. + +SOHVI (matkien Tahvanaisen puhetapaa). En ole kukka enkä yrtti, olen +vain »vaivainen mato ja matkamies, joka mont' vaarallist' vaellan +retkee». + +MAIJASTIINA. Sohvi! Joko taas — + +TAHVANAINEN. Minua ilahduttaa suuresti, että sinä olet niin nöyrä, +sillä nöyryys on naisen paras avu ja kaunistus. Kristillisen naisen +esikuva Saara oli myös nöyrä ja Aaprahamille kuuliainen ja kutsui hänet +herraksi. Koska sinä siis tahdot noudattaa naisen oikeata ihannetta ja +esikuvausta — + +SOHVI (keskeyttäen). En minä noudata Saaran esikuvausta. + +JUKARAINEN. Elä keskeytä, tyttäreni. + +TAHVANAINEN. Koska sinä siis olet niinkuin Saara, niin sinä ansaitset +kelpo miehen. + +SOHVI. En minä tahdo ansaita miestä. + +JUKARAINEN. No, Sohvi, kuinka sinä olet tuollainen? Sinun pitää +kunnioituksella kuunnella hänen puhettaan. + +TAHVANAINEN (hämmentyneenä). Niin, koska sinä tarvitset kelpo miehen ja +koska me aina olemme olleet hyviä tuttuja ja kristillisiä ystäviä, niin +minä isäsi luvalla ja suostumuksella kysyn sinulta, tahdotkos ottaa +minut aviomieheksesi? + +SOHVI. Mutta minä en tarvitse miestä, en kelvollista enkä kelvotonta. + +JUKARAINEN. Ajattele nyt, mitä puhut! Minä olen antanut jo sanani ja +suostumukseni. + +MAIJASTIINA. Kuinka sinä olet voinut päättää tällaisen asian kuulematta +edes minun mieltäni, joka olen tyttären hoitanut ja kasvattanut? + +TAHVANAINEN. Koska isäntä on antanut sanansa ja suostumuksensa — + +MAIJASTIINA (keskeyttäen). Niin ei emännän mielipide kai merkitse +mitään teidän mielestänne, vielä vähemmän tarvitsee huomioon ottaa +tyttären tunteita. Mutta valitettavasti en minäkään enää noudata Saaran +hurskasta esimerkkiä. + +JUKARAINEN. Asia on meille kaikille iloksi ja onneksi. + +MAIJASTIINA. Mutta etkö huomaa, ettei se ole onneksi tyttärellemme. + +JUKARAINEN. Hän ei ymmärrä sitä vielä. + +MAIJASTIINA. Mutta meidän tulee se ymmärtää paremmin. + +JUKARAINEN. Senpä vuoksi olenkin minä sen asian päättänyt ja toivon +Sohvin taipuvan mielisuosiolla. + +SOHVI. Isä, elkää vaatiko minulta sellaista, johon en voi ikinä suostua. + +TAHVANAINEN (Sohville). Sinä olet jalo tyttönen, elä siis anna +vastustuksen eksyttävän ja maailmallisen hengen viekotella itseäsi pois +oikealta uralta. Me kaikki tahdomme ainoastaan sinun parastasi. + +SOHVI. Jos tekin harrastatte minun parastani, niin jättäkää minut +rauhaan. + +JUKARAINEN (Tahvanaiselle). Asia tulee hänelle odottamatta. Hän on +siitä tietysti vähän hämmennyksissä. Odotetaan siksi kunnes hän ehtii +vähän ajatella asiata. + +TAHVANAINEN (Jukaraiselle). Monet vuodet olen häntä jo vahdannut ja +valvatellut, antanut jo merkkejä ja vihjauksiakin, jotta kyllä olisi +pitänyt jo olla aikaa ajattelemiseen. + +JUKARAINEN (Tahvanaiselle). Kyllä hän vielä taipuu. Jättäkäämme se asia +tällä kertaa. (Sohville.) Me annamme sinulle yhden viikon ajattelemisen +aikaa, mutta sen jälkeen sinä lähdet kuulutusta ottamaan ja tulet +Tahvanaisen vaimoksi hyvällä tai pahalla, se on tahtoni. + +MAIJASTIINA (Jukaraiselle). Mutta se ei ole minun tahtoni, sen olet +vallan unohtanut. + +JUKARAINEN. Maijastiina! Uskallatko sinä käydä julkisesti minua +vastaan, vieläpä yhdessä tyttäreni kanssa? Sen puheen pitää loppuman. + +TAHVANAINEN. Se on oikeaa ja kristillistä puhetta, sillä mies on vaimon +pää! (Sohville.) Nyt jätän minä sinut, minun kihlattu ystäväni, mutta +viikoksi vain, ainoastaan yhdeksi viikoksi, jonka kuluttua sinä minun +armaani lähdet sille sievälle ja iloiselle tielle, mikä johtaa pienelle +pappilan kummulle. Niin punnitse siis itseäsi huoneentaulun edessä ja +muista, että kuuliaisuus ja nöyryys on naisen paras avu ja kaunistus. + +Esirippu alas. + + + + +Toinen näytös. + + +Metsäinen seutu, jonka läpi johtaa polku nuorison karkelokentälle. + +PAAVO (yksin, tulee oikealta laulaen). + +"Minäpä olen laulajapoika, mull’ on laulun ääni, hei illalla, minä +laulan vaan, että mull’ on laulun ääni. + +Soman tytön sorian suosittelen hempeydelläni. Hei illalla minä laulelen +vaan, että: hempeydelläni." + +(Katselee vasempaan.) Täälläpäin pitäisi Sohvin tulla kisakentälle +mennäkseen. Kumma kun ei jo ala kuulua. Pitkäksi käy odottavan aika, +eikä kummakaan, sillä halajanhan nähdä Sohvia. (Laulaa.) + +"Tuonne taakse metsämaan Sydämeni halaa. Siell' on mieli ainiaan, Sinne +toivon salaa, Siellä metsämökissä On kaunis kultaseni." + +SOHVI (laulaa kulissien takana vasemmalla). + +"Taivas on sininen ja valkoinen Ja tähtösiä täynnä. Niin on nuori +sydämeni Ajatuksia täynnä. + +Enkä mä muille ilmoita Mun sydänsuruani. Synkkä metsä ja kirkas taivas +Ne tuntee mun huoliani." + +PAAVO (yksin). Sohvin ääni! Mutta miksi noin suruisesti laulaa minun +iloinen tyttöni? (Sohvi tulee.) Hyvää iltaa, Sohvini! Johan sinä +vihdoinkin tulit. Nuori väki on jo kauan Kisamäellä karkeloinut, ja +sinua vain ei näkynyt liehumassa, liikkumassa, kanssani kuhertamassa. + +SOHVI. Mitäpä minulla olisi sinun kanssasi kuhertamista. + +PAAVO. Sohvi! Minä olen odottanut ja valvatellut sinua tulevaksi. Ei +ole ilo ennen ilolta tuntunut Mutta nyt me lähdemme yhdessä karkeloon +ja laulamme niin että kuusen latvat kumajaa! + +SOHVI. Päästä minut, Paavo! Miksi olet minua odottanut? Se oli turhaa. + +PAAVO. Turhaa! Minkä vuoksi? + +SOHVI. En lähde kanssasi karkeloon. + +PAAVO. Et lähde! Mitä tämä tietää? + +SOHVI. Sitähän se tietää, mitä olen sanonut + +PAAVO. Sohvi kulta! Mistä olet loukkaantunut minuun? + +SOHVI. En ole loukkaantunut, vaan — + +PAAVO. Vaan —? Mitä tarkoitat siis? + +SOHVI. Voi, päästä minut jo! Tuolla näkyy kylän tyttöjä menevän +Kisamäelle. He eivät saa nähdä meitä yhdessä. (Menee oikealle). + +PAAVO (yksin). He eivät saa nähdä meitä yhdessä! Hän karttaa siis +minua. Voi, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? — Tuolla hän menee +valkeana kuin päivä ja ihanana kuin aurinko. Rientäisin sinne toisten +joukkoon ja pyörittäisin häntä näitten käsivarsien varassa kummun +vihertävällä nurmella ilon ja riemun musiikin puhaltaessa, niinkuin +tein ennen? — Ei, minä en mene sinne. Sohvi ei ole niinkuin ennen. +(Laula» vaalilla runosäveleellä.) + +Mikä muutti mielen hellan, Ilon kaunihin kaotti Minun kaunokullaltani. +Armahaltani omalta? Mi sai kylmäksi kevähän. Pimeäksi nuoren päivän +Keskellä iloketoa. Riemuaian alkaessa? + +RISTO (tulee oikealta). Täällähän sinä olet suruvirsiä veisailemassa. +Läksin sinua etsimään, kun et ollut mukana karkeloissa. Siellä sinunkin +lintusi lentelee kuin pääskynen päiväpaisteessa. Eikö olisi parempi +keikkua siellä mukaua kuin huokailla täällä honkain välissä? + +PAAVO. Minä en nyt välitä karkelosta. + +RISTO. Et väittä! Mistä semmoinen tunto nyt tuli? — Mutta sinähän +veikkonen olet niin happamen näköinen niinkuin et kolmeen viikkoon +olisi tyttösi huivinkulmaakaan nähnyt. Ja näethän sinä hänet miltei +joka päivä. + +PAAVO. Minä en nyt ole oikein iloisella tuulella. + +RISTO. Eikö helkkarissa! Mutta heitä hiiteen tuollainen tuuli ja +murjottava muoto! Muuten voisi tyttösi suuttua ja toisen pojan +pauloihin puuttua. + +PAAVO (kavahtaen). Toisen pojan pauloihin! Mitäs sanot? + +RISTO. Voisihan tulla vaikka Tahvanainen ja kopata korjaansa, koska et +itse ole omaa käkeäsi kukuttamassa. + +PAAVO (kiihtyneempänä). Mitä tiedät Tahvanaisesta, Risto! + +RISTO. Mikä sinulle nyt tuli? Leikkiähän minä vain laskin. Vai pelkäät +sinä Tahvanaista! Ole huoletta! Ei Tahvanainen uskalla tulla tänne +maailman lasten joukkoon. + +PAAVO. Mutta minun vihani nousee ja sappeni kiehuu. Tahvanainen on +ollut Jukaraisessa Sohvia haastattelemassa, ja tiedänpä hänen jo aikoja +ennen haluisiin silmin Jukaraisen tytärtä katselleen. + +RISTO. Sinä hourailet, Paavo. Katsoipa Tahvanainen ketun tai kukon +silmillä, niin Sohvi ei hänestä huoli. + +PAAVO. Ei tiedä. Tahvanainen on rikas, pomojen tuttu ja ylhäisten +ystävä. + +RISTO. Niin pahastiko sinä ajattelet Sohvista? + +PAAVO. Kaikkea parasta hänestä ajatteleisin. Mutta Sohvi oli äsken +täällä ja näytti kovin ynseältä. Ei huolinut enää karkeloonkaan +kanssansa. + +RISTO. Oletko loukannut häntä? + +PAAVO. En tiedä sellaista tapahtuneen. + +RISTO. No pala ja puhalla! Mitä konstia ja koukkuja hänellä nyt olisi. + +PAAVO. Kukapa sen tietää, mitä naisen mielessä milloinkin piilee. + +RISTO. Semmoinen on naisen luonto, syvä kuin meri, jonka salaisuuksien +perille et ikinä pääse. + +PAAVO. Minä luulin hänet hyvin tuntevani, ja uskoin varmasti, että hän +minusta pitääkin. + +RISTO. Niin minäkin uskoin. + +PAAVO. Mutta nyt taitaa olla mennyttä kaikki! Paha aavistukseni sanoo, +ettei hau minusta enää välitä. Voi tätä kovan onnen päivää! + +RISTO. Mutta Paavo, ei tämä ruikutus vetele, vaan sinun pitää tulla +terveeksi tästä taudista. Minulla on toki mukana lääkettä, joka pienet +surut pois ajaa. (Ottaa poveltaan viinapullon.) Heh, otappas tuosta! + +PAAVO. Mitä tarjoat? + +RISTO. Ka, maista, niin tiedät, se on semmoista nestettä, joka iloa +antaa. + +PAAVO. Väkevät nesteet eivät ole vielä monesti huulteni yli käyneet, +mutta tänä surun päivänä juon vaikka myrkkyä. (Maistaa.) + +RISTO. Enemmän, ei pieni pisara mitään vaikuta. Kyllä sepän suu sietää. + +PAAVO. En tahdo juopua. + +RISTO (panee pullon pois). No, kuule sitte järjen ääntä! + +PAAVO. Mitä sanoo järkes? + +RISTO. Järkeni sanoo, että asiassa on kaksi mahdollisuutta. + +PAAVO. Mitkä? + +RISTO. Joko Sohvi pitää sinusta tahi hän ei pidä. + +PAAVO. Sen minäkin ymmärrän. + +RISTO. Jos hän sinusta pitää, niin hän tulee vaimoksesi. + +PAAVO. Ja jos hän ei pidä — + +RISTO. Niin hän ei tule vaimoksesi ja se on aivan oikein. + +PAAVO. Mitä, onko se oikein? + +RISTO. Kuinkas muuten! Vai huolisitko sinä tytöstä, joka ei sinusta +vähääkään välittäisi? + +PAAVO. En kyllä, mutta — + +RISTO (keskeyttäen). Mutta mitä varten sitte tarvitset pääsi puhki +huolehtia. Vanhat sanovat, että aikakirjoissa tuolla ylhäällä on aina +kaksi ja kaksi nimeä rinnatusten Aatamista ja Eevasta alkaen. Ja ne +kaksi on määrätty tulemaan yhdeksi. + +PAAVO. Vai niin. Onko Sohvin ja minunkin nimet siellä? + +RISTO. Kyllä kai, mutta ovatko juuri rinnatusten, sitä ei vielä voi +tietää. + +PAAVO. Milloinkas? + +RISTO. No sitte vasta kun nähdään, saatteko te toisenne. — Mutta minä +uskon kuin Asikaisen Antti, että kaikki mitä tapahtuu, on jo ennen +aikakirjoihin kirjoitettu, ja sen vuoksi on tämä poika iloinen kuin +kesävarsa. + +PAAVO. Sinulla on sellainen luonto. + +RISTO. Luonto kuin luonto! Et sinäkään ole suruvirsien kanssa syntynyt. +— Mutta laulakaamme toki me virkaveljet, raudantakojat ja alasimen +kalkuttajat nuoren sydämen huojennukseksi. Muistelkaamme sitä vanhaa +isävaarisi runoa, sehän on kuin meille tehty. (Laulavat yhdessä +Kalevalan runosäveleellä.) + +Seppä mun oli isäni. Äitini sepän emäntä. Sepäksi minäkin synnyin. +Kasvoin rauan katsojaksi. + +Seppä on vanhin taitajista. Rautio rakentajista, Paljon on pajassa +ollut. Ahjon luona askaroinut. Siksi on sysinen muoto. Hiilenkarvainen +hipiä. Vaan elä karta, kaunis neito, Välttele, valittu impi! + +Musta on valkean varana, Vahva heikon vartijana; Et ole tuetta, tyttö, +Suojatta sepän sylissä. Kovat on sepällä kourat Käsivarret voimalliset, +Niinkuin pihtiset pivossa Tahi rauta valkeassa: Lämmin on sepällä +luonto, Polttava povessa tunne Niinkuin on teräs tulessa, Hehkuvainen +kiitoksessa. + +PAAVO. Ei tämä laulu sovi oikein minun luonnolleni. Sen pitäisi hehkua +kuin rauta ahjossa. + +RISTO. Voi sinua veikkonen, sinähän kimmastelet kuin olisi +kahmalollinen kuumia sysiä sisälläsi. + +PAAVO. Kahmalollinen' Sano kapallinen. + +RISTO. No kun ei laulut auta, niin rohdot esille. (Ottaa viinapullon.) +Voi kirkas ja makia, tule tänne murheellisten takia, sinä joka sairaat +parannat, etkä terveillekään mitään pahaa tee, astu alas maailmaan +meidän pojan mekkoon ja paitaan. — Mitä olisi maailma ilman viinaa? +Se olisi musta kuin sysi. Mutta kun minä otan ryypyn, niin se näyttää +valkealta kuin palttina. Käy kiinni, Paavo, et nyt yhdellä tai kahdella +ryypyllä pääse. + +PAAVO (uhkamielisenä). Saamari, minä juon! + +RISTO. Ei riitä! Karkase luontosi, mies, sanoi Isontuvan Iisakki kun +rommia otti. Tee itsesi kovaksi kuin alasimen kylki! + +PAAVO, Kovaksi ja kalseaksi. (Antaa pullon pois.) Se oli oikea siemaus. +Mutta karvasteleepa se kulkkua, sanon minä. + +RISTO. Karvasta ensin, makeata sitte. Perästä tulee ilo ja riemu. + +PAAVO. Ilo ja riemu pauhaavan musiikin keralla, semmoista pitäisi +elämän oleman! + +RISTO. Tuo puhe alkaa jo kelvata. Näen, että sinustakin vielä mies +tulee. + +PAAVO (alkaa juopua). Häh! Enkö ole ollut mies jo ennen tätä päivääkin, +mies ja seppä, mitäs sanot, Risto? + +RISTO. Mies kuin mies. Mutta äsken olit vähällä itkeä kuin akka. + +PAAVO. En minä itke, en. Surulle annan lähtökäskyt ja ilon otan +kelkkaani. (Laulaa.) »Ja mitäs minä huolin veitikka nuori, jolla on +rinta kuin tunturivuori.» — Jaa-ah, sinä sanoit, että minusta nyt vasta +tulee mies, Murra katsos näitä käsiä. Mitäs sanot niistä, häh? + +RISTO. Mustat ja pahkuraiset. + +PAAVO. Ne ovat sepän kädet, ne, ja onneton on se, joka joutuu +sellaisiin pihtiin. Saamari, minä puristaisin kuin rautaa. + +RISTO. Ethän minua niillä puristane, sillä olenhan ystäväsi. + +PAAVO. Mutta sinä sanoit minua akaksi. Kuule, mikä herjaus! Ellet olisi +virkaveikko ja kanssani yhdessä rautaa kolhinut, niin puristeleisinpa +sinua, mies, että tallukset taivasta kohti keikkuisivat. + +RISTO. Elä käy kiinni takkiini, Paavo, sillä tahdon eheän takin kanssa +vielä tänä iltana tanssia. + +PAAVO. Häh, takkiko sinulla on tanssitoverina? + +RISTO. Se ja paljon muuta lisäksi. Aionpa vielä hakea oman kultani +Tahvanaisen tuvasta. + +PAAVO. Kirstinkö? Ei Tahvanainen Kirstiä laske. + +RISTO. Mitäh? + +PAAVO. Niinpähän sanoin, että Tahvanainen tanssittaa kotipolskaa omassa +pirtissään. + +RISTO. Mitä virnailet sinä, häh? + +PAAVO. Tarvitseehan niin mahtava mies kaksikin kullannuppua, pienoista +sirkkusilmää. + +RISTO. Elä saata minun sisuani kuohuksiin, Paavo! + +PAAVO. Ole uhmailematta, mies, ei Kirsti sinusta huoli, tuollaisesta +köyhästä kulkuripojasta. + +RISTO. Se on nietua se. Mutta katsoppas kielesi kärkeen, se tulee jo +liian teräväksi. + +PAAVO (jatkaa niinkuin ennen juopuneena). Laulele jo niinkuin minäkin. +(Laulaa.) + +"Ei nyt enää, ei nyt enää Kesämarjat auta. Minun kultani rakkaus On +ruostunut kuin rauta." + +RISTO. Lopeta loilotuksesi ja lähtekäämme Kirstiä hakemaan. + +PAAVO. Turhaa touhua, miesparka, hihihii! Mutta kuuleppas tätä värsyä. +(Laulaa.) + +"Minun kultani ripottaa Ja suikkaa muille suuta. Minä raukka rakastan +Ja enkä taida muuta." + +SOHVI (tulee oikealta, yksin.) Paavoko on juovuksissa! + +PAAVO (huomattuaan Sohvin) Tirolini lintuseni, mistäs tulet, +sydänkäpyni? + +SOHVI. Tietää et tarvitse. + +PAAVO. Hyvä, että minäkin tietäisin, missä lintu liinaharja lentelee. + +RISTO. Tiedäthän sen, Paavo. Tulee tanssista ja menee Tahvanaisen +kanssa veisaamaan. + +PAAVO. Lykkyä tykö, sanon minä. Joko Tahvanainen vie kohta kuulutusta +ottamaan? — Minulla on vielä sulhasen juhlakärrit raudoittamatta. +Pannaanko nauvut ja parut vieterien väliin, häh? — Eikö passaa? +Sittehän olisi komeata kulkeminen suuren pitäjän pomon rinnalla, kun +linjaalit marssia soittaisivat ja pyörät löisivät rumpua. + +RISTO. Sinä puhut tänään liikoja, lähde nyt, Paavo. + +PAAVO. Farväl, sanoi ruotsalainen. Lähetätkö Tahvanaiselle terveisiä? +Me pajaveljet liikumme ja laulamme. (Menevät vasemmalle, laulaen.) + +"Kaks' on meitä veljestä ja eikös meit' oo kaksi, Toinen hulivili +huijari ja toinen mamman lapsi." + +SOHVI (yksin). Mitä olen minä tehnyt! — Oliko se Paavo, joka noin +puhui, oliko se mies, jota olen ihaillut ja rakastanut. Voi minua! +(Itkee.) + +POKELAINEN (tulee vasemmalta). Luullakseni tästä pitäisi mennä +tie Kisamäelle, jossa Jukaraisen tytärkin keikkuu ilon ja riemun +karkeloissa. — Ei taitaisi oikein sopia näin kristilliselle miehelle +mennä sellaiseen paikkaan. Mutta Sohvin tähden. — Ja alanpa itseäni +pitää niinkuin nuorena sulhasmiehenä. Noo, sopiihan sitte ruveta +vakavammaksi, kun tässä akalliseksi joutuu. (Huomaa Sohvin.) Kas, +täällähän Sohvi onkin, ja istuu yksin ikävöivän näköisenä. Olisikohan +minua itkenyt ja odottanut? Mutta tästedes ei sinun pidä itkemän, sillä +minä olen sinun luonasi. — Nyt olisi aika puhua hänelle jotakin, vaan +mitä hänelle sanoisin. (Lähestyy Sohvia.) Onko Sohvikin täällä? + +SOHVI. Niinkuin mestari näkee. + +POKELAINEN. Näkeekö Sohvi näitä hansikkaita minun kädessäni? + +SOHVI. Kyllä näen. + +POKELAINEN. Nämä ostin Nikulaisen puodista. + +SOHVI. Vai niin. + +POKELAINEN. Ja Nikulainen sanoi, että nämä sopivat hyvin minulle. + +SOHVI. Näkyväthän nuo sopivan. + +POKELAINEN. Ei vaan tullut rovastille näytetyksi. Mutta kyllä minä +luulen, että hän minut lukkariksi ottaa, vaikka ei näitä nähnytkään. + +SOHVI. Ottaako rovasti mestari Pokelaisen lukkariksensa? + +POKELAINEN. Semmoinen olisi meininki. Rovasti sanoi, että minut +huudetaan neljänneksi vaalilaulajaksi. Ja kun minusta tulee lukkari, +niin jostakin täytyy tulla lukkarin rouva. + +SOHVI. Tietysti. + +POKELAINEN. Mahtaisikohan tuntua hauskalta olla lukkarin rouvana? + +SOHVI (nauraen). Teilläpä on tänään hauskoja kysymyksiä. Saatte minut +väkistenkin nauramaan, mestari Pokelainen. (Menee.) + +POKELAINEN (yksin). Ahaa, eikös tullut Sohvi heti iloiselle mielelle. +Äsken kivellä istui ja itkua tuhersi, mutta kun minä lähenin, niin +kyyneleet nauruun kuivuivat. — En vielä kerinnyt sanoa suoraan, mutta +ymmärsipä Sohvi viittauksillakin. Viksu tyttö. Hänestä minä saan komean +rouvan. — Mutta olisihan sitä pitänyt saada vähän niinkuin syleilläkin +näin tällä tavoin. (On syleilevinään Sohvia siltä paikalta, missä +Sohvi oli istunut.) Niinhän herrasväellä kuulun olevan tapana näin +ensimmäisen tunnustuksen hetkellä. Mutta toisella kertaa minä ainakin +sen teen. — Minnehän sillä lie ollut kiire, ehkä meni Kisakentälle. +Taispa olla sitä paljon, että lähde nyt tanssimaan, Joonas. Jaa, sinne +minä menen ja tanssin, että nutun helmat liehuu. Ja nämät kiiltävät +hansikkaat välkkykööt kuin hopeasoljet Sohvin röijyn liepeillä. (Menee +oikealle.) + +RISTO (tulee Kirstin kanssa vasemmalta). Elä itke, tyttöseni, elä. +Kohta näkyy Kisakenttä ja siellä unohdamme hetken murheet. + +KIRSTI. Tämä oli häväistys, jota en hetkessä unohda. + +RISTO. Mutta tyynnyhän nyt kuitenkin ja istu tuohon vähäksi aikaa. +Ankara juttu pitää nouseman Tahvanaista vastaan tämän johdosta. — Lyödä +piiskalla, mikä hävyttömyys! Mitä Tahvanaisella oikeastaan on sinua +vastaan? + +KIRSTI. Sinä tiedät Tahvanaisen tavat + +RISTO. Haa, minä melkein ymmärrän. (Itsekseen.) Oliko kuitenkin Paavon +puheessa jotain perää. (Ääneen.) Olen kuullut merkillisiä viittauksia — + +KIRSTI. Mitä tarkoitat niillä? Vai epäiletkö ehkä — + +RISTO. Nuo tuollaiset jutut ne panevat sisuni kuohumaan. + +KIRSTI. Mutta Risto! Elä puhu salaperäisesti, vaan sano, onko sinulla +epäluuloja minua vastaan. + +RISTO. Elä nyt kiivastu, hyvä Kirstiseni. Kuinkas minä voisin epäillä +sinua, ehkä se on vaan Tahvanainen — + +KIRSTI. Kuule, Risto! Ajattele Tahvanaisesta mitä hyvänsä, mutta jos +hiukankin luulet voivasi ajatella ilkeämielisesti minusta, niin en +koskaan tulisi sinua viittä syitä lähemmäksi. (Loittonee Ristosta +jonkun matkaa, Risto Lähenee.) Elä lähene minua, ellet sano suoraan. + +RISTO. Kirsti, elä nyt leikitse liian paljon. Tiedäthän sinä sen, etten +usko sellaisia juoruja. + +KIRSTI. Hullupa olisitkin, jos uskoisit. Sillä luuletko Tahvanaisen +raaskivan lyödä minua, jos puheissa olisi perää. + +RISTO. No, no, eihän toki. Mutta minkä vuoksi Tahvanainen oikeastaan +kävi sinun kimppuusi? + +KIRSTI. Sehän tuli siitä, kun aioin lähteä sinua puhuttelemaan. Näin +akkunasta sinut Paavon kanssa ja ymmärsin viittauksesi. Sen johdosta +sidoin kiireesti pyhähuivin päähäni ja lähenin ovea. Isäntä Tahvanainen +kielsi lähtemästä, vaan minä sanoin tarvitsevani sinua tavata ja menin +edelleen. Silloinkos tämä julmistui, sieppasi piiskan naulasta ja +töytäsi jälkeeni lyöden ja haukkuen niinkuin sinä ja Paavo kyllä näitte +ja kuulitte. + +RISTO. Kanalja! Lyödä kuin hevosta ja haukkua kunniallista naista, onko +se ihmisten tapoja. Mutta olisipa viivähtänyt vähän kauemmin, niin +riekaleiksi olisin hänen selkänsä vatvonut omalla piiskallansa. + +KIRSTI. Hyvä toki, ettet sinä kerinnyt pahemmin sekaantua, olisit +tehnyt turmioita. + +RISTO. Säälitkö Tahvanaista? + +KIRSTI. Sinua säälin. Olisit juovuspäissäsi saattanut vaikka murhan +tehdä. + +RISTO. Minäkö? Uskotko minusta sellaista, Kirsti? + +KIRSTI. Ei niin, mutta kuka voi taata, mihin viinan villitsemänä +milloinkin joutuu. Olethan nytkin vielä juovuksissa, Risto. + +RISTO. Ei, hyvä Kirsti. Äskeinen kohtaus teki minut selväksi jälleen. + +KIRSTI. Miksi et sinä, Risto, ole vielä lakannut siitä pahasta tavasta? + +RISTO. Se on niin hauskaa. + +KIRSTI. Mutta minulle se ei ole hauskaa. Tiedäppäs, että olen +sen vuoksi viettänyt monta katkerata tuskan hetkeä ajatellen +tulevaisuuttamme. Voi, en saata kuvailla kuinka iloinen olisin, jos +tietäisin sinun aina pysyvän raittiina! + +RISTO. Sinä pelkäät liikoja. Nämä kädet eivät ole vielä koskaan työssä +kesken väsyneet viinan tähden. Ahjon ja alasimen ääressä olen selvä. + +KIRSTI. Niinpä voisit tykkänään luopua siitä tavasta. — Minä olen +turvaton tyttö, jolla ei ole äitiä, ei isää, eikö muuta tukea maailman +rannoilla kuin sinä. Vastainen elämä toki kuitenkin valoisalta +näyttäisi sinun rinnallasi, ellet viinahimosi kautta tuottaisi varjoa +onnemme tielle. + +RISTO. Pyydätkö suostumustani siis? + +KIRSTI. Sitä toivon kaikesta sydämestäni. + +RISTO. Hyljäätkö minut, ellen täytä toivomustasi? + +KIRSTI. Voi, Risto kulta, elä nyt ajattele semmoista! + + +RISTO. Mutta sano nyt, hyljäisitkö minut? + +KIRSTI (liikutettuna). Enhän minä sinua hyljää. + +RISTO. Sinä olet minun mieleiseni tyttö, sinä. Jos uhkaisit hyljätä, +niin enpä tiedä, kuinka olisi käynyt. Mutta lempeytes minua syvästi +liikuttaa. Ja sen vuoksi olkoon täst'edes juopottelu pois. Lupaan sen +sepän sanalla, ja sepän sana on vahva kuin rauta. + +KIRSTI. Hartaat kiitokseni siitä päätöksestä! Nyt en minäkään yhtään +pelkää, vaan rohkealla mielellä tahdon kanssasi purjehtia tulevaisuuden +satamaa kohden. + +RISTO (ottaa viinapullon taskustaan). Ja tätä en minä täst'edes enempi +tarvitse. — Nytpä muistan yhden pahatekoni. Tästä viettelin Paavonkin +äsken juomaan ja juopumaan. Mutta säpäleiksi sen nyt mennä täytyy +muistoksi tämän hetken. (Särkee.) + +KIRSTI. Nyt minä olen iloinen ja annan anteeksi Tahvanaisellekin. + +RISTO. Mutta jutun sinä saat nostaa Tahvanaista vastaan ja näyttää +sille pitäjän pomolle oikeata kuraassia. + +KIRSTI. Mitäpä siitä olisi iloa minulle. Kyllä hänen omatuntonsa hänet +tuomitsee. + +RISTO. Mutta ehkä siitä on iloa jollekin toiselle. + +KIRSTI. Kenelle? + +RISTO. Sohville ja Paavolle. + +KIRSTI. Kuinka niin? + +RISTO. Tahvanainen aikoo naida Sohvin ja Jukarainen luultavasti +pakottaa tytärtään. + +KIRSTI. Onko se totta? + +RISTO. Eiköpä liene. Äsken Paavo oli miltei epätoivossa Sohvin tähden. +Joku selkkaus on synnytetty? + +KIRSTI. Voinko minä asiat» auttaa? + +RISTO. Annahan Jukaraisen manata Tahvanainen, aiottu vävypoika, +oikeuteen äskeisestä asiasta, niin ehkä se jotakin vaikuttaisi. + +KIRSTI. Sen minä teen, sillä enpä toivoisi Sohvin joutuvan Tahvanaisen +lieden lämmittäjäksi. — Voi, jospa Sohvin ja Paavon sekavat välit pian +selveneisivät, jotta hekin pääsisivät oikealle uralle. + +RISTO. Mutta emme mekään vielä ole oikealla uralla. + +KIRSTI. Kuinka niin? + +RISTO. Kotiliesi on vielä kylmänä ja oma tupa autiona. + +KIRSTI. Eihän sinulla veikkonen ole vielä oma tupa valmiskaan. + +RISTO. Kurkihirsi on kohotettu ja kohta on katto päällä. Pian siinä on +tupa valmis ja emännän tila tarjona. + +KIRSTI. Kenelle sinä sen emännän tilan tarjoot? + +RISTO. Sille, ken ensisti lupaa pappilaan lähteä. + +KIRSTI. Kuka se on? + +RISTO. Se on se, joka on lähimpänä. + +KIRSTI. Entäs jos ei lupaisi lähteä. + +RISTO. Hän on jo luvannut, ja siitä sanasta minä pidän kiinni. — Sinä +olet nyt kuin kananpoika ilman pienintäkään pesää, turvaton tyttö. +Mutta maltahan kun papilta lupakirjan haemme, niin me käymme yhteiselle +pesälle. + +KIRSTI (aatoksissaan). Yhteiselle pesälle. + +Esirippu alas. + + + + +Kolmas näytös. + + +Jukaraiaen tuvassa. Sama huone kuin ensi näytöksessä, puhdistettuna ja +siistittynä. + +SOHVI (laulaa). + +"Läksin minä kesäyönä käymään Siihen laaksoon, kussa kuuntelin päivään. +Kussa linnut ne laulaa. Metsäkanatkin ne pauhaa. Ja mun sydämeni etsii +lepoa ja rauhaa." + +MAIJASTIINA (tulee vasemmalta). Yhäkö sinä olet surullinen, Sohvi? + +SOHVI. Tiedättehän sen, ettei tämä päivä anna minulle yhtään ilon +aihetta. + +MAIJASTIINA. Voi, miten päättyneekään tämä päivä! + +SOHVI. Onko kutsuttu vieraitakin? + +MAIJASTIINA. Sehän on juuri pahinta, että niitä on kutsuttu, vieläpä +rovastia, lukkaria ja nimismiestäkin on isäsi käskenyt tulemaan. + +SOHVI. Pitääkö minun kaikkein heidän kuullen vielä viimeisen kerran +ilmoittaa kieltoni? + +MAIJASTIINA. Etkö mitenkään voisi sitä välttää? + +SOHVI. Kuinka se olisi mahdollista? Isäni on kaikista itkuistani ja +pyynnöistäni huolimatta määrännyt täksi illaksi kihlajaiskekkerit. +Voinko minä näytellä narrin osaa ja esiintyä Tahvanaisen morsiamena, +vaikka en koskaan aio hänen vaimokseen ruveta. + +MAIJASTIINA. Ei isälläsi ole pahaa tarkoitusta, mutta hän ei sallisi +vastustettavan hänen tahtoaan. + +SOHVI. Mutta äiti kulta, kuinka minä voin taipua tässä asiassa ja +turmella koko nuoren elämäni? Olisiko siitä hänelle iloa. + +MAIJASTIINA. Kyllähän olet oikeassa, tytärparkani. Mutta se koskee +minun sydämeeni, että nämä selkkaukset julki tulevat. + +SOHVI. Voi hyvä äiti, ettehän toki ajatelle, että se on minun syyni? + +MAIJASTIINA. Ei se ole sinun vikasi, Sohviseni. Mutta jokin keino +meidän pitäisi keksiä tässä ikävässä asiassa. + +SOHVI. Mitä voisin minä tehdä? Rupeisinko ehkä sairaaksi? + +MAIJASTIINA. Sekin herättäisi huomiota. + +SOHVI. Sitte sanon minä Tahvanaiselle nenän edessä mitä hänestä +ajattelen. + +MAIJASTIINA. Ja niin saattaisit koko perhe-elämämme puheenalaiseksi +pitäjällä. Sitäpaitsi oletko ajatellut, mitä sanoisi siihen isäsi? + +SOHVI. Hän toruisi minua tänään ja leppyisi huomenna. + +MAIJASTIINA. Pahasti epäilen, tokko tällä kertaa pääsisit niin vähällä. +Asia on päässyt menemään liian pitkälle. — Tuollahan tulee jo isäsi. +Minä tahdon vielä; puhua hänelle tästä asiasta. (Sohvi menee.) + +JUKARAINEN (tulee oikealta). Oletko sinä jo varustanut kaikki mitä +kunnollisiin kihlajaiskemuihin tarvitaan? Vieraita on paljon pyydetty +taloomme taksi illaksi. Rovasti tulee rouvineen ja tuomari, nimismies +ja koko kirkonkylän herrasväki. + +MAIJASTIINA. Mitä varten kaikki tämä? Ethän sinä ennen ole herrasväkeä +taloosi haalinut. + +JUKARAINEN. Jaa, mutta täst'edes meidän seurapiirimme pitää muuttuman. +Tiedäppäs, että Tahvanainen on heidän piirissään verraton tuttava. Kay +joka viikko kesteissä ja visiiteillä, semminkin rovastilla, ja samoin +tulemme mekin tekemään. + +MAIJASTIINA. Eikö tuo jääne tekemättä. + +JUKARAINEN. Miksi niin? + +MAIJASTIINA. Senkö luulisit olevan parhaimman ilon tässä maailmassa. Ja +sitä paitsi emme ole pitäjän pomojen kirjoissa niinkuin Tahvanainen. + +JUKARAINEN. Elähän sano. Tahvanainen tulee vävypojaksemme, ja +sitäpaitsi, niin tuota, kyllähän minustakin kuulutaan kohta tehtävän +herrastuomari. + +MAIJASTIINA (kummissaan). Minä ihmettelen sinua, ukkoparka, noitten +puheittesi tähden! + +JUKARAINEN. Totta mikä totta. + +MAIJASTIINA. Vaikka olisi niinkin, niin voisin kysyä kuin pappi +kinkereillä, että kuinka vesi taitaa niin korkeat asiat vaikuttaa. + +JUKARAINEN. Elä tee leikiksi oikeaa asiaa. + +MAIJASTIINA. Niin, kun et sinä vain tekisi pilkaksi ja nauruksi koko +taloamme. — Ethän sinä ennen ollut tuollainen, mutta Tahvanainen kai +sinut nyt on koulinnut. Semmoistahan se on. Seurustele paljon tyhmän +kanssa, niin tulet itsekin tyhmäksi. + +JUKARAINEN. Mitä! Sanotko sinä minua ja Tahvanaista tyhmäksi? + +MAIJASTIINA. Ei suinkaan teillä kummallakaan viime päivinä ole kaikki +järki kotona ollut. + +JUKARAINEN. Sinäkö solvaat meitä! Tuota en olisi odottanut oman vaimoni +suusta. + +MAIJASTIINA. Minä juuri olen sen velkapää sinulle sanomaan. Ja sanonpa +vielä paljon muutakin. Sinä saatat tyhmällä menettelylläsi häpeätä +taloomme ja kaikki kotiselkkaukset kylän tiedoksi. + +JUKARAINEN. Minäkö? + +MAIJASTIINA. Niin juuri. Etkö ole kutsunut kirkonkylän »selskaapia» +tänne kihlajaisiin, vaikka kyllä tiedät, ettei Sohvi tahdo mennä +Tahvanaiselle. + +JUKARAINEN. Ei tahdo! Tiedäppäs se, ettei tässä talossa saa olla enää +muuta tahtoa kuin minun. + +MAIJASTIINA. On täällä ennen ollut. + +JUKARAINEN. Mutta nyt ei. — Sinä näytät olevan liitossa Sohvin kanssa +minua vastaan, ja teissä molemmissa on jo kauan vallinnut sama +vastustamisen henki. Se pitää kerrankin loppua! + +MAIJASTIINA. Eikö meillä Sohvin kanssa ole mitään sanavuoroa? + +JUKARAINEN. On kyllä, mutta minä olen, joka käsken ja määrään. + +MAIJASTIINA. Ja noissa itsevaltaisissa ajatuksissaan pysyen annat sinä +Sohville käskyjä, joita on mahdoton täyttää. + +JUKARAINEN. Höh, mahdotonko! Onko hänen mahdoton mennä vaimoksi +Tahvanaiselle, joka on paras mies koko pitäjässä? + +MAIJASTIINA. Paras mieskö? + +JUKARAINEN. Hurskas ja säädyllinen. Ei yhtään vilppiä tai pahoja +elkeitä ole hänessä löydetty. + +MAIJASTIINA. Vai niin. Mutta minä olen hänestä kuullun yhtä ja toista, +joka ei ole niinkään ilahduttavaa. + +JUKARAINEN. Se on valhetta ja panettelua. Voin taata hänet ja tiedän, +ettei Sohvi voi parempaa miestä saada. + +MAIJASTIINA. Entäs jos olisit erehtynyt? + +JUKARAINEN. Turhuuksia! Jos näytät sen toteen, niin en pakota Sohvia, +vaan saa hän minun puolestani mennä kenelle tahtoo. Mutta sellaista ei +tapahdu, ja sen vuoksi ei ole Sohvilla oikeutta vastustaa minua. Minä +näytän tänä iltana, että hänen on alistuminen. + +MAIJASTIINA. Mutta jos hän ei taivu? + +JUKARAINEN. Jos hän ei taivu, niin saakoon häpeän, itkeköön niin että +vedet virtoina valuvat. — Mutta kyllä hän alistuu, toisin ei voi käydä. + +MAIJASTIINA. Sinä olet nyt julma isä. + +JUKARAINEN. Velvollisuuteni on opettaa nöyryyttä. + +MAIJASTIINA. Se on Tahvanaisen oppia, ja sinä sovitat sen väärään +paikkaan. + +JUKARAINEN. Mutta kenenkä oppia on se, jonka sinä ja Sohvi olette +ottaneet ohjeeksenne, kenenkä, kysyn minä? Eikö se ole niitten uusien +rientojen vaikutusta, joissa suurisanaiset maailman mullistajat +hommaavat ja hääräävät. Järkyttävät entisiä elämän perusteita ja +ottavat sijaan Antikristuksen tapoja. He huutavat: naisille oikeutta, +naisille valtaa! Mutta he opettavatkin pelkkää tottelemattomuutta. Minä +sanon, että sinä ja Sohvi luovutte heti sellaisista harrastuksista ja +noudatatte vielä vanhoja tapoja! Saaran esimerkki pitää kelvata meidän +talonsa. Siinä on päätös tälle asialle. + +MAIJASTIINA. Voi ukko parka, kuinka sinua on opetettu voimalliseksi +saarnamieheksi. + +JUKARAINEN. Lopeta jo ja mene käskemään Sohvi tänne. (Maijastiina menee +vasemmalle.) + +JUKARAINEN (yksin). Mika villitsee nuo naiset tuollaisiksi? Mutta kyllä +tästä vielä oikealle uralle taitaman pitää, se on varma, se. — Eipä +vieraita vielä kuulu tulevaksi. Taitavat viipyä kauan kirkossa lukkarin +vaalia toimittamassa. (Sohvi tulee.) Joko olet kylliksi miettinyt, +Sohvi, suostutko mielelläsi menemään Tahvanaiselle. + +SOHVI. Sitä olen tarpeeksi miettinyt, ja päätökseni on sama. + +JUKARAINEN. Ja mikä? + +SOHVI. Etten siihen suostu. + +JUKARAINEN. Sinäkö et suostu! + +SOHVI. Hyvä isä, minä rukoilen teitä, elkää minua pakottako! + +JUKARAINEN. Kun sinä teet mitä minä käsken, niin se on sinulle +parhaaksi, ja se on velvollisuuteni. — Viimeisen kerran kysyn sinulta, +täytötkö käskyni? + +SOHVI. En. + +JUKARAINEN. Mitä, vieläkö sanot niin! Sellaiseksiko tottelemattomaksi +lapseksi sinun piti kasvaman. Sinua on hellitelty pienestä pitäen, +koska olet ainoa lapsemme, mutta nyt näen, että siitä on ollut karvaita +hedelmiä. + +SOHVI (itkien). En tahtoisi teidän mieltänne pahoittaa, mutta minä en +voi toisin tehdä. + +JUKARAINEN. Sinä saat nähdä, että vielä voit. — Kas niin, annahan +nyt itkun vähän pehmittää tottelematonta mieltäsi, niin siitä vielä +hyvä tulee ja sinä ymmärrät oman onnesi, kun lakkaat vastustamasta. +— En tahdo sinulle pahaa, vaan parastasi katsoa aion. Jos asia onkin +nyt vähän vastahakoista, niin ei se mitään tee. Kyllä sen paremmin +ymmärrät, kun tulet järkiisi. + +SOHVI. En minä sitä voi paremmin ymmärtää. + +JUKARAINEN. Kyllä sen ymmärrät. Ja mitä sinulla oikeastaan on +Tahvanaista vastaan? Puuttuuko häneltä jotakin maallista hyvyyttä? Ei +suinkaan. Puuttuuko hyvää käytöstä? Ei sitäkään. Hän on arvon mies +ja seisoo uskon vankalla kalliolla. Hän voi taata onnellesi vakavan +perustuksen. + +SOHVI. Hän ei voi luoda minun onnelleni vakavaa perustusta. + +JUKARAINEN. Sinä et sitä käsitä. Mutta tyynnyhän nyt ja ole +tottelevainen. Sinulla on syytä iloon eikä itkuun. Pese kasvosi ja +pyyhi kyyneleesi, tyttäreni, sillä kohta saapuvat vieraat. Asiata ei +voida muuttaa enää toiseksi kuin päätetty on, ja hetkisen kuluttua +varmaankin olet kiittävä minua tästä, (Menee.) + +SOHVI (yksin). Voi hyvä Jumala, mitä on minun tehtävä? (Laulaa.) + +Miss' on turvaa tytölle, Apua avuttomalle, Kussa on huolen huojennusta, +Katkeran kaottajaista? Pyyänkö päivältä iloa, Armahdusta auringolta, +Päivyt ei suruja suista, Sen kuin päivyt paistelevi, Valaisevi +vaivallista, Sen pahoja paljastavi, Itkujani ilmaisevi. + +PAAVO (tulee oikealta). Elä pahastu, Sohvi, että häiritsen sinua +vähäsen. + +SOHVI (itsekseen.) Paavo! Mitä tahtonee hän. + +PAAVO. Minun täytyi tulla puhumaan sinulle muutaman sanan. + +SOHVI. Mitä tahdot puhua? + +PAAVO. Kuulin, että vietät kihlajaisia tänään. Ota vastaan minunkin +hartaat onnitteluni. + +SOHVI. Tulitko minua vielä pilkkaamaan, Paavo? Sitä en olisi odottanut. + +PAAVO. Sinä erehdyt. Ajatukseni ovat kaukana pilkasta niin totta kuin +toivoisin sinun tulevan onnelliseksi. Ja entistä käytöstäni pyydän +anteeksi. — Voi, minä olen katkerasti katunut niitä sanoja, joita +viinan villitsemänä lausuin. Erotkaamme ystävinä. + +SOHVI (itsekseen). Erotkaamme ystävinä! — Uskooko Paavo siis +todellakin, että minä vietän kihlajaisia. (Paavolle.) Mistä sinä +tiedät, että kihlajaiseni ovat tänään? + +PAAVO. Niin totena kerrottiin. Sanoihan lukkarikin saaneensa +kihlajaiskutsut. + +SOHVI (itsekseen). Voi onnettomuutta sentään! Nyt sen asian tietää koko +kylämme. (Paavolle.) Ja sinäkin uskoit kaiken todeksi? + +PAAVO. Mitäs minä voin tehdä kuin uskoa. + +SOHVI. Ja luulit minun suostuvan Tahvanaiselle menemään? + +PAAVO. Niin. + +SOHVI. Se oli kaikki erehdystä. + +PAAVO. Niinkö? + +SOHVI. Kaikki on hommattu isäni tahdosta, vaikka minä olen monta kertaa +sanonut, etten ikänä siihen taivu. + +PAAVO. Et siis hänestä pidäkään? + +SOHVI. En. + +PAAVO. Kenestä siis? + +SOHVI. En tiedä. + +PAAVO. Tiesithän sinä ennen. + +SOHVI. Se oli silloin. + +PAAVO (itsekseen). Kaikki on siis kuitenkin mennyttä. (Sohville.) Etkö +voi loukkaustani antaa anteeksi? + +SOHVI. Sen olen jo anteeksi antanut. + +PAAVO. Kiitos siitä! Ja hyvästi nyt, Sohvi! Jos vastedes sattuu, että +aatoksesi luokseni entää, niin elä muistele pahalla. (Aikoo mennä.) + +SOHVI (itsekseen). Voi, nyt hän menee ijäksi! (Paavolle.) Elä mene, +Paavo! + +PAAVO (tulee takaisin). Pidäthän siis minusta kuitenkin, Sohvi. + +SOHVI. Aina olen sinusta pitänyt. + +PAAVO. Ja voit antaa niin paljon anteeksi. + +SOHVI. Jolle paljon anteeksi annetaan, se paljon rakastaa ja minä +toivon, että pitäisit minusta oikein paljon. + +PAAVO. Paljon sinusta pidänkin. Olen liikutettuna tästä päivästä ja +katuvaisella mielellä muistelen yhtä ja toista entisen elämän varrelta. +Voi, minä häpeän sitä, että olin nähtesi juovuksissa. Mutta poissa +olkoon täst'edes viinan kiusaus! + +SOHVI. Se on oikea päätös! + +PAAVO. Ja nyt tiedän, minkä hyväksi nämä kädet tekevät työtä, sillä työ +on minun suurin rikkauteni. — Mutta Sohvini, saammeko me vanhempasi +suostumuksen? + +SOHVI. Isäni luultavasti on ankarasti vastaan. + +PAAVO. Mitä on meidän tehtävä? + +SOHVI. Ilmoitamme kuitenkin asiamme, ja ehkäpä on parasta tehdä se jo +tänä iltana. + +PAAVO. Ja siis kyläläiset kuitenkin totta puhuvat. Tänä iltana me +vietämme kihiajaiskekkereitä ilon ja riemun kanssa. + +SOHVI. Voi, minä pelkään, että nouseva myrsky on tänä iltana sekoittava +itkuakin iloomme. + +PAAVO. Elä pelkää vielä, tyttöseni! Myrskyn jälkeen seuraa tyyntä. +Toivokaamme, että kaikki parhain päin kääntyisi. + +JUKARAINEN (tulee vasemmalta). Joko olet. Sohvi, pyhäpukimet päällesi +pannut kihlajaisiasi varten? Et vielä. Koetappas kiirehtiä. — Kas, +täällähän on vieraita. Istu, naapuri, ortemme alla ja ole osallisena +meidän perhejuhlassamme tänä iltana. + +PAAVO. Suokaa anteeksi, isäntä, jos vähän häiritsen. Sohvi ja +minä pidämme toisistamme ja pyydämme hartaasti, että antaisitte +suostumuksenne avioliittoomme. + +JUKARAINEN. Mitä! Mitä tämä tietää? + +SOHVI. Isä, minä rukoilen teitä, suostukaa pyyntöömme! + +JUKARAINEN. Näitten vehkeitten pitää loppua! Sinä olet Tahvanaisen +morsian. + +SOHVI. Isä, minä en ole Tahvanaisen morsian. + +KIRSTI (tulee oikealta). Hyvää päivää, isäntä! + +JUKARAINEN. Päivää! Mitäs Kirstillä on asiana? + +KIRSTI. Tulin pyytämään, että manaisitte kirkonisäntä Tahvanaisen +oikeuteen. + +SOHVI (itsekseen). Mitä tämä on! + +JUKARAINEN. Tahvanainenko oikeuteen! Ja minunko pitäisi hänet manata? + +KIRSTI. Niin. + +JUKARAINEN. — Ja mistä syystä? + +KIRSTI. Pahoinpitelemisestä ja maineen häpäisemisestä. + +JUKARAINEN. Tämäpä nyt on asia! + +KIRSTI. On siinä asiata minun puolestani tarpeeksi asti, ehkä löytyisi +vielä muutakin, vaan jääkööt ne. + +SOHVI (Kirstille). Tahvanainenko on sinua pahoin pidellyt? + +KIRSTI. Itse hän. + +JUKARAINEN. Eiköhän liene panettelua ja juoruamista koko asia. + +KIRSTI. En minä uskaltaisi tulla sellaisia puhumaan, vielä vähemmin +oikeuteen haastattamaan, ell'ei asia olisi totta. Paavo ja Risto sattui +myös olemaan paikalla. Minä pyydän Paavon ilmoittamaan, oliko asia niin. + +PAAVO. Valitettavasti minun täytyy myöntää asian olevan totta. Riston +kanssa näimme, kuinka Tahvanainen ajoi Kirstiä ovestaan ulos ja +läimäytteli piiskalla sekä lausui hyvin häpäiseviä sanoja. + +JUKARAINEN. Semmoistako teki Tahvanainen, jota olen pitänyt +ylevimpänä miehenä pitäjässä. Ja Kirsti puhui vielä jostakin muusta +kommelluksesta, mitähän se olisi. (Kirstille). No, onko sinulla +muutakin kannetta häntä vastaan? + +KIRSTI. Taitaisi kyllä olla, mutta siitä olen mieluummin vaiti. + +JUKARAINEN (itsekseen). Saamari sentään! Minunko pitäisi manata +hänet, aiottu vävypoika! Siitä nousisi ikävä juttu, josta piisaisi +puheenainetta koko pitäjälle. Minä teen pilkaksi itseni ja koko taloni. + +KIRSTI. Tässä olisi manausraha, ja minä pyydän, että lautamies +toimittaa asian hyvissä ajoin. + +JUKARAINEN. En minä toimita sitä asiaa. + +KIRSTI. Ei tässä kylässä ole toista lautamiestä. Totta kai minulla on +oikeus saada teidän kauttanne asiani toimitetuksi. + +JUKARAINEN (itsekseen). Ja Tahvanaiselieko minä pakottaisin tytärtäni! +Miten kohteleisi hän Sohvia, ainoata lastani? Jos suuttuisi, niin ehkä +löisi piiskalla! Kauhistuttaa jo sellainen ajatus. — Olipa se toki +hyvä, ettei kutsuvieraille ole ilmoitettu, kenen kanssa Sohvi kihlataan +tänään. + +KIRSTI. No mitä lautamies päättää? + +JUKARAINEN. Kerkiäähän tuen vielä toimittaa, ei sillä niin kiirettä ole. + +KIRSTI. Kunhan vaan tulee toimitetuksi. Hyvästi nyt, isäntä! + +SOHVI. Hyvästi. Kirsti! Minua säälittää, että sinä jouduit sellaisen +häväistyksen alaiseksi. + +KIRSTI. Elä ole milläsikään, Sohvi, meidän pitää oppia kaikenlaista +kärsimään. (Menee oikealle.) + +MAIJASTIINA (tulee sisältä). Tahvanainenkin näkyy jo pihalle saapuvan. +(Huomaa Paavon). Hyvää päivää. Paavo. + +PAAVO. Hyvää päivää, emäntä! + +JUKARAINEN (itsekseen). Mitä teen minä? Näyttää siltä, että olen +sotkeutunut erehdyksien sekavaan solmuun. Miten tulevat ne selvitetyksi +jälleen? + +MAIJASTIINA (Jukaraiselle erikseen). Mitä mietit nyt? Eiköhän olisi +parasta kääntyä oikealle uralle, silloin kun siilien on vielä +tilaisuutta. + +JUKARAINEN (Maijastiinalle). Olet oikeassa vaimoni. + +TAHVANAINEN (tulee oikealta, itsekseen). Kas Paavo täällä, ja Kirsti +tuli vastaani. Mitä merkinnee tämä? (Ääneen). Herran siunaus asukoon +tässä huoneessa. + +JUKARAINEN. Sitä toivoisimme. + +TAHVANAINEN (lähestyy Sohvia). Ystäväni, joka olet niinkuin Saaronin +granaattiomena Liipanonin vuorella. + +SOHVI. En minä ole teidän ystävänne. + +TAHVANAINEN. Mitä sanot sinä, minun morsiameni? + +SOHVI. Johan sen ennen olen teille sanonut, etten ole teidän +morsiamenne. + +TAHVANAINEN. Eikö vielä ole pehminnyt tottelematon sydämmesi. Tiedätkö, +mitä sanoo tähän isäsi? + +SOHVI. Kysykää häneltä itseltään. + +TAHVANAINEN. Tämä päivä on aiottu ilon ja riemun päiväksi, onnen +ja autuuden rasvaiseksi vieraspidoksi, koskapa aiomme rakkaille +ystävillemme ja naapureillemme ilmoittaa, että minä ja tämä siveä +neitsyt Sohvi aiomme rakentaa kristillistä avioliittoa. + +JUKARAINEN. Sellaista ei tule tapahtumaan. + +TAHVANAINEN. Kuinka? Mitä sanotte? + +JUKARAINEN. Sen jo kuulit. — Ja tämän saat sinäkin tietää, jonka aiomme +rakkaille ja todellisille ystävillemme tänä iltana ilmoittaa, että +nämä kaksi nuorta, naapurimme Paavo seppä ja tyttäremme Sohvi menevät +kihloihin. + +SOHVI ja PAAVO. Kiitoksia, paljon, kiitoksia! + +TAHVANAINEN (itsekseen). Tätä en olisi odottanut. (Ääneen.) Tämä ei ole +oikeata menettelyä, tämä. Olette minut narrannut ja pettänyt, mutta sen +ei pidä hyväksi koituman. + +JUKARAINEN. Jassoo, sinä teet uhkauksia ja syytöksiä, aikonet ehkä +lakitupaan meidät asiassa viedä. Mutta selvittele toki entiset +riita-asiat ensin. + +TAHVANAINEN. Minulla ei ole mitään riita-asioita. Olen rauhan mies +hurskauden kalliolla. + +JUKARAINEN. Nyt tulee kumminkin yksi. Palvelijasi Kirsti Pöyhönen +manuuttaa sinut oikeuteen pieksämisestä ja solvaamisesta. + +TAHVANAINEN (itsekseen). Voi peeveli, minkä teki. (Ääneen.) Jaa, +minulla ei ole teidän kanssanne mitään tekemistä. Te vehkeilette ja +olette täynnä häjyjä juonia ja ilkeitä koukkuja. Mutta kadutte kerran +tätä päivää, tiedän sen. (Menee oikealle.) + +MAIJASTIINA. Vai tännepäin nämä asiat nyt kääntyivätkin. Ja sinä, mies +hyvä, teit taasen itsevaltiaita päätöksiä. — No tämän minä ehkä voin +antaa anteeksi. (Sohville.) Olisin suonut sinun paremmin muistavan +sanojani, vaan en silta tahdo esteitä tehdä. (Sohville ja Paavolle.) +Kulukoon teidän molempain elämä rauhassa ja onnessa! + +JUKARAINEN. Sinulta Maijastiina minä pyydän anteeksi käytöstäni viime +päivinä. Myönnän, että olit oikeassa Tahvanaisen suhteen. + +MAIJASTIINA (hyväntahtoisesti). Hyvä, ettäs sen myönnät, ukko hyvä. +Ehkäpä se saattaa asiat vanhalle hyvälle ladulleen. + +JUKARAINEN. Ja sinulle, Paavo, minä ehdotan, että vietät pian häitä +ja asetut sitte nuorikkosi kanssa tämän talon hoitajaksi, jättäen ne +raudan kalkuttamiset syrjään. + +PAAVO. Kiitoksia paljon lupauksistanne ja ehdotuksistanne. Ilomielellä +olen ajatellut sitä päivää, milloin Sohvin omanani kotiani veisin. +Mutta ellette vain pahastuisi, niin pyytäisin saada pitää entisen +toimeni. Siihen työhön olen kiintynyt ja perehtynyt enkä siitä +mielelläni luopuisi. Ja uskon, että sekin toimi tekijänsä palkitsee, +jos terveenä pysyn. + +JUKARAINEN. Kyllähän se niinkin on. — No, jos niin välttämättömästi +tahdot, niin tee halusi mukaan. Käyhän se niinkin päinsä. + +MAIJASTIINA. Paavon puhe oli minullekin mieleen, ei sillä, etten sinua +tänne mielelläni tulevan soisi. Pidän sen oikeana, että mies koettaa +pysyä omalla urallaan. + +POKELAINEN (tulee oikealta). Eipä isäntäkään tullut lukkarinvaaliin. + +JUKARAINEN. En oikein joutanut. — No saitko paljon ääniä, Joonas? + +POKELAINEN. Vielä häntä kysyy. Lienettekö tekin ollut osallisena +samassa juonessa. + +JUKARAINEN. Missä juonessa? + +POKELAINEN. Luvattiinhan minut lukkariksi Ja rovastikin sanoi varmasti +niin tapahtuvan. Mutta kuinkas kävi? Kun vaali tuli, niin ei yksikään +kohottanut ääntänsä minun hyväkseni. Nuori maitosuu lukkari, hempeitten +laulujen luikuttelija sai enimmät äänet. + +JUKARAINEN. Oliko se sama, jonka kanssa olit kerran laulukilpasilla? + +POKELAINEN. Sama mies. — Niin kävi. Korkeudessa luulin olevani ja +kuiluun takaisin sysättiin. + +MAIJASTIINA. Mutta lestit ja naskalit eivät ole vielä pettäneet eikä +juonitelleet, eikö niin, mestari Pokelainen? + +POKELAINEN. Niin, lestit ja naskalit ovat tosin ainoat ystäväni. + +JUKARAINEN. Elä ajattele liian synkästi. Kaikki me toivomme sinullekin +hyvää. Tule reippaalle mielelle ja ole vieraanamme tänään, sillä meillä +on nyt Sohvin ja Paavon iloiset kihlajaiset. + +POKELAINEN (itsekseen). Sohvin kihlajaiset! Sitäkö vielä puuttui? +(Viskaa hansikkaat kädestään pois.) Noita kirottuja kappaleita minä en +enää tarvitse. + +SOHVI. Elkää olko minullekaan suutuksissanne, mestari Pokelainen. +Sovitaan pois ja ollaan ystäviä. + +POKELAINEN (itsekseen). Ollaan ystäviä! Hänen sanansa liikuttavat +minua. (Ääneen.) Kukapa ei tahtoisi olla noin hyvän tytön ystävä. +(Kättelee Sohvia.) Seuratkoon Luojan siunaus askeleitasi. Onnea +nuorelle parille! + +JUKARAINEN. Ja kun tästä arkeen päästään, niin saat ruveta tekemään +nuorelle parille juhlakenkiä, jotka hääkarkeloon kelvata voivat. + +POKELAINEN. Ilomielellä ja parastani koettaa tahdon. + +MAIJASTIINA. Ja siis mestari Joonas aikoo edelleenkin pysyä entisessä +toimessa. + +JUKARAINEN. Niin, eiköhän liene parasta, että ihminen on sitä mitä on. + +POKELAINEN. Että ihminen on sitä mitä on, niissä sanoissa lieneekin +paljon viisautta. Toisin sanoen tietänee se sitä, että minä olen +suutari. Ja kun minä olen suutari, niin minä siis olen suutari. Ja kun +minä pysynkin suutarina, niin enköhän minä silloin olekin oikealla +uralla. + +Esirippu alas. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78691 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..7500bd9 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78691 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/78691) |