Initial commit of ebook 78646 filesHEADmain

4 files changed, 3325 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78646-0.txt b/78646-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..5143be5
--- /dev/null
+++ b/78646-0.txt
@@ -0,0 +1,3309 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78646 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+PÄIVÄ HELSINGISSÄ
+
+Pilakuva
+
+
+Kirj.
+
+EINO LEINO
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustnnusosakeyhtiö Otava,
+1905.
+
+
+
+
+1.
+
+
+Hän oli vain vaatimaton tuntiopettaja eräässä maaseutukaupungissa.
+Hänen palkkansa riitti juuri niukin naukin jokapäiväiseen toimeentuloon
+ja vuotuisiin velankorkoihin; lyhennyksistä ei voinut olla puhetta. Hän
+oli ehtinyt jo ohi viidenkymmenen eikä ollut päässyt vielä edes niin
+pitkälle, että olisi saanut omia huonekaluja hankituksi. Hänen kirjansa
+olivat hujan hajan lattialla siinä pienessä yliskamarissa, jossa
+hän asui, liinavaatteensa säilytti hän vanhassa, suuressa
+hylkeennahkaisessa kapsäkissä, muisto isän kodista, ja syömässä kävi
+hän työväen keittiössä. Samassa paikassa istui hän myöskin joka ilta
+teelasinsa ja rakkaiden sanomalehtiensä ääressä, joiden lukemista hän
+ei milloinkaan laiminlyönyt. Koulupojat kävivät juttelemassa hänen
+kanssaan politiikasta — heillä oli lupa käydä työväenkeittiössä — ja
+monet heistä muistelivat vielä kauan koulusta päästyäänkin kaipauksella
+tuota vaatimatonta, aina hyväntahtoista miestä, jonka hapset olivat jo
+harvenneet ja selkä käynyt jo kumaraksi, mutta jonka otsa oli korkea ja
+kirkas ja jonka silmissä paloi ainainen leikinlasku ja sydämessä
+sammumaton nuoruuden ja pyhän innostuksen lieska. Hän oli patriootti
+kiireestä kantapäähän ja vaikka hänellä itsellään ei ollut enää paljoa
+annettavaa isänmaalleen, tahtoi hän innostaa ja herättää niitä, joilla
+oli enemmän. Moni siemen lankesi tien oheen, mutta moni myöskin kiittää
+ikuisesti maisteri Teofilus Malakias Tavelaa harrastuksestaan yleisiin
+asioihin ja maan ja kansan kohtaloihin.
+
+Vanhasta tottumuksesta sanottiin häntä maisteriksi, vaikka hän ei
+ollutkaan ikinään mitään tutkinnoita suorittanut. Hän oli ainoastaan
+ylioppilas. Mutta hän oli nähnyt aikoinaan myöskin parempia päiviä. Hän
+oli ollut ennen tunnettu osakuntapuhuja ja esiintyi vieläkin mielellään
+Runeberg-juhlissa y.m. vaatimattomissa tilaisuuksissa, joita tuossa
+pienessä maaseutukaupungissa silloin tällöin toimeenpantiin. Hän oli
+ollut Snellmanin personallinen tuttava, Aug. Ahlqvistin viftitoveri,
+oli veli kaikkien vanhan puolueen merkkimiesten kanssa ja ollut jo
+kerran ehdolla Uuden Suomettaren toimitussihteeriksi. Korkeammin ei
+hänen kunniansa kukko kuitenkaan ollut koskaan kiekahtanut.
+
+Omaten nuoruudessaan jonkunverran kaunokirjallisia taipumuksia — hän oli
+julaissut myöskin painosta ohuen novellikokoelman — oli hän nimittäin
+toiminut useita vuosia erään maaseutulehden toimittajana, seuraten
+uskollisesti käskyjä pääkortteerista ja ylistäen Yrjö-Koskisen
+valtiotaitoa. Kun sitten ruvettiin kansanopistoja perustamaan, oli hän
+hakenut ja saanut johtajan paikan ja antautunut kaikesta sydämestään
+kansanvalistuksen kalliille asialle. Pian oli hän kuitenkin tympeytynyt
+tähän ja katsonut olevansa paremmin paikallaan osuuskaupan johtajana —
+eräs maan ensimäisiä — joka kuitenkin pian teki vararikon. Sen jälkeen
+oli hän vielä koetellut opettajatointa työväenopistossa, johtokunnan
+jäsenen tointa eräässä Kansallispankin haarakonttorissa — hänen
+helsinkiläisten ystäviensä homma! — ja asettunut vihdoin historian ja
+maantieteen opettajaksi yksityiseen, mutta valtioapua nauttivaan
+tyttökouluun eräässä maamme pienimmistä ja syrjäisimmistä sisämaan
+kaupungeista. Siinä aikoi hän myös pysyä ikänsä.
+
+Kuitenkin oli hän halki elämänsä harhailevan juoksun säilyttänyt saman
+rakkauden julkiseen elämään ja — sanomalehtiin. Ne olivat hänen henkensä
+ja verensä. Hän seurasi jokaista pienintäkin pilvenvivahdusta meidän
+valtiollisella taivaallamme, teki laskujaan, veti johtopäätöksiään ja
+ennusti kuin paras almanakka. Myöskin ainaisen, elämää ymmärtävän
+huumorinsa hän oli säilyttänyt ja siksi kuunteli jokainen mielellään
+hänen poliittisia kannunvalamisiaan. Paras kaikista oli kuitenkin, että
+hän oli säilyttänyt nuorekkaan ja hehkuvan sydämensä.
+
+Hän otti todellakin osaa koko isänmaan iloihin ja suruihin täydestä
+sielustaan ja mielestään. Viimeiset vuodet olivat olleet hänelle
+murheen ja jännitetyn ajatustyön vuosia. Hän oli valvonut monet yöt
+unettomana vuoteellaan ja pessyt koko ruumiinsa kylmällä vedellä aamun
+koittaessa. Yrjö-Koskisen promulgatsioni-politiikka oli ollut kova isku
+hänen ihailulleen ja tämän "avoin kirje" oli ollut vähällä tehdä siitä
+kokonaan lopun. Kuitenkin oli hän lähettänyt surunvalitussähkösanoman
+hautajaisiin. Hän ei hyväksynyt kotimaisen hallituksen menettelyä eikä
+Uuden Suomettaren kirjoitustapaa, mutta luki itsensä kuitenkin
+"maltillisiin". Prokuraattorin murha oli kauhistanut häntä ja hän oli
+itse hommannut omasta kaupungistaan protestikirjelmän, jonka alla
+ensimäisenä luettiin hänen nimensä. Hän oli kirveltelevin sydämin
+seurannut yhä kasvavaa puolueriitaa ja suri syvästi entisen
+suomenmielisen puolueen kahtia jakoa. Hänen luonnolliset vihamiehensä
+olivat yhä edelleenkin "sveesit", vaikka viimeisten vuosien kovat
+kokemukset olivatkin tuota vihaa suuresti lauhduttaneet. Mieluimmin
+olisi hän suonut, että kaikki puolueet olisivat yhtyneet ja Suomi
+seisonut voimakkaana ja yksimielisenä.
+
+Hän ei käsittänyt, kuinka voitiin riidellä, kun asia kuitenkin oli niin
+selvä. Hän hyväksyi perustuslaillisten passiivisen vastarinnan,
+virkamiesten eroamiset ja asevelvollisuuskutsuntain vastustamisen.
+Hänen olisi siis oikeastaan pitänyt kuulua perustuslailliseen
+puolueeseen. Mutta ei hän hyväksynyt yksityisten miesten
+"prikkaamista", ei mitään mielenosotuksia eikä "pimeitä päiviä", vielä
+vähemmin valtiopäiväin kantaa äänioikeuskysymyksessä taikka yleensä
+oppia "laillisista edellytyksistä". Niiden tähden killui hän vielä
+kiini hallituspuolueessa, vaikka tuo lanka olikin käynyt vuosi vuodelta
+ohuemmaksi. Ollen itse kansanvaltainen kiireestä kantapäähän olisi
+hänen oikeastaan pitänyt kuulua sosialistiseen puolueeseen, mutta siitä
+estivät taas häntä hänen akateeminen kasvatuksensa ja yleiset
+kulttuuriharrastuksensa, joille hän ei tavannut tarpeeksi kaikupohjaa
+työväenaatteen nykyisissä ajajissa. Ollen myöskin vapaamielinen vereen
+ja sydämeen saakka, olisi hänen paikkansa jo ammoin ollut "Nuoren
+Suomen" parissa, mutta siitä estivät taas häntä hänen personalliset
+tuttavansa toisessa puolueessa ja hänen leimuava ruotsalaisvihansa.
+Näin oli hän jäänyt ijäkseen heilumaan puolueiden keskivälille, ja
+vaikka hän virallisesti vanhojen traditsioniensa takia lukikin itsensä
+hallituspuolueen jäseneksi, olisi hän yhtä hyvin voinut kuulua mihin
+niistä tahansa. Hän hyväksyi jonkun osan jokaisen puolueen toiminnasta
+eikä kaikkea minkään. Hän oli tarpeeksi kaukana varsinaisen
+puolue-elämän vilinästä voidakseen pysyä omana personallisena itsenään
+ja kuitenkin, jokapäiväisen, intohimoisen sanomalehtilukemisensa
+kautta, tarpeeksi lähellä sitä, voidakseen muodostaa tarkat
+käsityskannat jokaisesta ajan ilmiöstä. Hän oli Teofilus Malakias
+Tavela.
+
+— Minä olen suomenmielinen, perustuslaillinen, kansanvaltainen ja
+vapaamielinen mies, oli hänen tapansa kehuskella itseään koulupojille
+Työväen keittiössä. Jos koko Suomi olisi niinkuin minä, ei meillä olisi
+hätäpäiviäkään.
+
+Kuten kuuluu, ei hänellä ollut niinkään pienet käsitykset itsestään, ei
+ainakaan valtiollisista mielipiteistään, vaikka hän muuten olikin
+käytökseltään kovin vaatimaton. Päinvastoin piti hän itseään aika
+valtiomiehenä ja katsoi, että hänen kykynsä, oikein käytettynä isänmaan
+palvelukseen, olisi voinut aikoinaan tuottaa sille arvaamattomia
+siunauksia. Nyt huomasi hän kyllä itsekin olevansa liian vanha
+tavoitellakseen enää mitään sentapaista kuuluisuutta, mutta kuitenkin
+oli hänellä vielä yksi lempi-ajatus, joka oli kypsynyt aivan
+vihoviimeisinä aikoina ja jota hän katsoi olevansa kutsuttu
+toimeenpanemaan.
+
+Se oli: sovinto puolueiden välillä.
+
+Hän oli miettinyt sitä vahvasti. Hän oli tehnyt pitkiä kävelymatkoja
+kaupungin ympäristöön, pitänyt puheita kuusille ja aidanseipäille ja
+palannut takaisin posket innostuksesta punottavina. Hän oli puhunut
+asiasta myöskin koulupojille ja saavuttanut heidän kaikkien rajattoman
+kannatuksensa. Hän oli yrittänyt puhua siitä myöskin lyseon
+opettajille, mutta nämä olivat hyväntahtoisesti keskeyttäneet hänet,
+taputtaneet häntä olkapäälle ja kehoittaneet matkustamaan Helsinkiin
+selittämään asiata puolueiden pääkortteerissa: he eivät sille mitään
+voineet.
+
+— Läheltä pitää, etten matkustakin.
+
+Se piti jo niin läheltä, että hän kirjoitti kirjeen veljenpojalleen
+Helsinkiin, joka siellä oli suuren asianajoliikkeen omistaja ja yksi
+nuoren puolueen tunnetuita miehiä. Tähän tosin ei kuulunut mitään
+vastausta, mutta ajatus iti ja kasvoi hänen sielussaan. Kukatiesi oli
+hänkin luotu tekemään kerran jotakin suurta, kukaties oli hän sittenkin
+luotu pelastamaan isänmaan? Sen tehtyään voisi hän rauhassa harmaan
+päänsä lepoon kallistaa. Hän olisi elänyt.
+
+Hän puhui matka-aikeestaan koulupojille ja nämä pitivät sitä aivan
+luonnollisena. Heidän mielestään oli setä Malakias niin oikeassa, että
+hänen täytyi onnistua, kun hän vaan pääsisi sitä puolueiden johtajille
+mieskohtaisesti esittämään. He luottivat rajattomasti hänen
+valtiomiestaitoonsa ja ihailivat jo edeltäkäsin häntä Suomen
+Gladstonena, Bismarckina. Hän teki suorastaan väärin isänmaatansa
+kohtaan, ellei hän matkustaisi.
+
+Niin palkkasi hän itselleen sijaisen tuntiopettajan, tarkasti
+hylkeennahkaisen kapsäkkinsä sisällyksen ja matkusti kesken lukukautta
+eräänä kauniina talvisena aamuna päätäpahkaa Helsinkiin.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Hän saapui Helsinkiin klo 12 päivällä ja ajoi suorastaan veljenpoikansa
+luo. Tämä nouseskeli juuri makuultaan.
+
+— Kah! Setä! No, ei kummemmalla hevosella ajeta! Sinä Helsingissä?
+
+— Minä itse, omassa korkeassa persoonassani. Saanko luvan esitellä:
+Teofilus Malakias Tavela, tuntiopettaja yksityisessä tyttökoulussa.
+Suomenmielinen, perustuslaillinen, vapaamielinen ja kansanvaltainen
+mies. Sinun piikasi ei tahtonut päästää minua sisälle, mutta minä tulin
+vaan. Tässä minä nyt olen.
+
+Hän seisoi todellakin siinä, keskellä varatuomari Tavelan mukavaa
+nuorenmiehen salonkia, turkki päällä, päällyskengät jalassa ja
+hirvittävän suuri hylkeennahkainen kapsäkki kädessään, niin lujana ja
+voitonvarmana, tyytyväisenä ja poskipäät pakkasesta punertavina,
+ikäänkuin hän olisi voinut vaatia koko maailman taisteluun kerallaan.
+Hänen rinnallaan näytti pitkä, laiha ja kalpeakasvoinen veljenpoika
+suorastaan vähäpätöiseltä.
+
+— Tervetulemaan! Kenties kuitenkin tahdot riisua turkkisi, sillä aikaa
+kuin minä viimeistelen vähän tätä maallista olemustani. Mitä kello
+mahtanee ollakaan?
+
+— Sinä nukut myöhään.
+
+— Tuli istutuksi vähän ulkona eilen illalla. Käy istumaan, käy
+istumaan!
+
+Veljenpoika katosi viereiseen huoneeseen, mutta palasi pian takaisin
+täydessä asussaan, viinipullo ja pari pikaria kädessään.
+
+— Arvelen, että pieni tuikku näin aamutuimaan ei ehkä tekisi pahaa
+sinulle. Oletko syönyt?
+
+— Söin Riihimäellä. Kuulepas, minusta näytti niinkuin sinä olisit
+onnahtanut hiukan toisella jalallasi. Reumatismiä?
+
+— Oh, se on ainoastaan pieni muisto nuoruuteni myrskyisiltä
+ihannevuosilta!
+
+— Arvattavasti, samoin kuin kalju päälakesikin. Maljasi!
+
+— Maljasi! Ja vielä kerran: tervetullut Helsinkiin.
+
+He kilistivät ja sytyttivät sikaarin. Sitten katselivat he hiukan
+toisiaan.
+
+— Sinä asut mukavasti, sanoi setä.
+
+— Miksen asuisi! sanoi veljenpoika, kun on nuori ja naimaton...
+
+— Niinkuin minä esimerkiksi.
+
+— En tarkoittanut juuri sinua. Mutta todellakin, setä, eiköhän sinun
+olisi jo aika mennä naimisiin?
+
+Tämä oli heidän tavallinen pilanaiheensa entisiltä ajoilta, jolloin he
+olivat paljonkin yhdessä olleet. Oikeastaan saikin varatuomari Tauno
+Tavela kiittää setä Malakiasta ensimäisestä henkisestä kasvatuksestaan,
+sekä jo koulupoikana että myöhemminkin nuorena ylioppilaana. Ottamalla
+puheeksi sedän naimishommat tahtoi veljenpoika kohteliaasti huomauttaa,
+että hän ei ollut noita aikoja unohtanut.
+
+— Niinkö arvelet? hymähti setä mielissään ja veti viiksiään. Minulla
+onkin jo lintu paulassa.
+
+— Ehkä kaulassakin?
+
+— Toistaiseksi ainoastaan tämä villainen kaulahuivi, jonka myös pyydän
+riisua sinun luvallasi.
+
+He nauroivat ja kilistivät jälleen. Setä viihtyi mainiosti
+sohvankulmassa. Hän oli syönyt hyvästi Riihimäellä, matka oli
+temmaissut hänet pois tavallisesta, painostavasta ympäristöstään ja
+tulo pääkaupunkiin oli virittänyt hänen mielensä todelliseen
+juhlatunnelmaan.
+
+Hän kohotti lasinsa ja lauloi vanhalla särkyneellä tenorillaan:
+
+    "Noh, miehet, miekat naulahan
+    nyt pankaa riippumaan,
+    käs' toinen neidon kaulahan
+     ja malja oikeaan."
+
+Kuitenkaan ei hän ollut matkansa suurta ja pyhää tarkoitusta unohtanut.
+
+— Kuulepas, sinä et vastannut minun kirjeeseeni, sanoi hän yht'äkkiä
+kulmiansa rypistäen.
+
+— Niin, suo anteeksi, tuota, minä olen lyönyt niin paljon muutakin
+laimin näinä aikoina. Sanalla sanoen: olen tietysti monta kertaa
+aikonut kirjoittaa...
+
+— Sanalla sanoen: olet unohtanut.
+
+— Sinäpä sen sanoit. Kun on yksi pää kesänsä talvensa ... sitäpaitsi:
+minulla on todellakin tätä nykyä niin sekä pää että taskut täynnä
+papereita.
+
+— Sinun pöydällesi on ilmestynyt myöskin naisen kuva. Oletko kihloissa?
+
+— Hm. Tuota noin ... toisin sanoen, en vielä.
+
+— Mutta pian?
+
+— Jumalan ja hyväpalkkaisen varatuomarin edessä ei mikään ole
+mahdotonta.
+
+— Onneksi olkoon! Uskaltaako olla utelias?
+
+— Ei vielä, vasta sitten kuin olemme syöneet päivällistä. Tulen
+mieluimmin tunteelliseksi vasta iltapuhteella.
+
+He kilistivät jälleen ja vaikenivat. Setä mietti kuulemiaan. Nyt oli
+veljenpojan vuoro.
+
+— Kuulepas setä, mitä teet sinä pääkaupungissa?
+
+— Suora kysymys. Enkö ole vielä sanonut sitä sinulle?
+
+— Etpä suinkaan. Olet tosin jo heti ovessa esittänyt minulle
+valtiollisen ohjelmasi, suomenmielinen, perustuslaillinen,
+vapaamielinen...
+
+— Ja kansanvaltainen mies. Niinkuin nakutettu! Juuri sitä varten olen
+tullut.
+
+— Siis mitä varten?
+
+— Saamaan aikaan sovintoa puolueiden välillä. _Concordia res parvae
+crescunt_.
+
+Setä Malakias oli noussut juhlallisesti. Veljenpoika seurasi hänen
+esimerkkiään.
+
+— Oivallista, aivan erinomaista. Ajatus puolueiden yhteistoiminnasta
+onkin ilmassa. Se voi muuttua todellisuudeksi minä päivänä tahansa.
+Concordia! Yhteisvoimin yhteistyöhön! Se juuri on tulevaisuuden
+tunnussana. Salli, että onnittelen sinua niin oikeasta päähänpistosta.
+Sinulla on todellakin paljon herkkää poliittista vaistoa, setä.
+
+Setä katsoi häneen alta kulmiensa. Tekikö toinen pilkkaa hänestä vai
+muutenko vaan tapansa mukaan joutavia lasketteli?
+
+— Mitäh? sanoi hän. Onko se ilmassa?
+
+— Epäilemättä. Kaikki ihmiset puhuvat siitä. Nekin, jotka eivät puhu
+siitä, kaipaavat sitä. Kaikki puolueet ovat väsyneet taisteluun. Etkö
+ole lukenut tämänpäiväisiä sanomalehtiä?
+
+— Luin ne junassa, mutta, suoraan sanoen, en ymmärtänyt. Välistä minua,
+opeta minua, profeetta!
+
+— Tähän ei todellakaan mitään profeetallista taitoa tarvita. Onhan se
+niin tuiki luonnollista. Hallituspuolueen äänenkannattaja puolustaa
+perustuslaillisten johtomiehiä ja oppositsionin lehdet puhuvat
+parjaajista ja panettelijoista. Tällä pohjalla on sovinto tapahtuva.
+_In hoc signo vinces_, käyttääkseni sinun kielitaitoasi.
+
+Setä tunsi suuren ajatuksensa äkkiä kutistuvan sangen pieneksi. Äsken
+vielä tahtoi se tuskin mahtua koko maailmaan, nyt olisi hän sen jo
+varsin mukavasti voinut pistää housuntaskuunsa.
+
+Mutta hän oli päättänyt seisoa lujana loppuun saakka.
+
+— Hm, sanoi hän miettiväisesti ja asettui akkunan ääreen, kädet selän
+takana. Perhana, menivät perustuslaillisten johtajat plaskaamaan
+itsensä juuri parhaalla hetkellä! Vaikka minä oikeastaan luenkin itseni
+hallituspuolueeseen, en minä kuitenkaan toivoisi, että sovinto
+puolueiden välillä tapahtuisi juuri meidän omien virheittemme
+perustuksella.
+
+Veljenpoika asettui hänen viereensä, samoin kädet selän takana ja
+samoin rypistäen otsansa miettiväisiin ryppyihin.
+
+— Minun mielestäni on se ainoa luonnollinen pohja kaikelle ihmisten
+keskinäiselle yhteistoiminnalle. Me lainaamme kansallismielisiltä
+auktoriteettiuskon, kotimaiselta hallitukselta diplomatian,
+perustuslaillisilta politiikan, ruotsinmielisiltä rahat ja
+työväenpuolueelta äänet. Saatpa nähdä, että siitä syntyy puolue, niin
+mahtava ja luja, että pitää olla itse piru, joka voi sitä vastustaa.
+
+— Mahdollista kyllä, virkahti setä hajamielisesti ja katsahti
+syrjäkarein veljenpoikaansa.
+
+— Se on aivan varma, sanoi veljenpoika.
+
+Sitten vaikenivat he jälleen hetken. Lumi kimmelsi katoilla ja päivä
+paistoi punaisiin tiiliseiniin.
+
+— Sinä olet suuri leikinlaskija, sanoi setä.
+
+— En koskaan sinun vertaisesi, sanoi veljenpoika.
+
+Jälleen lyhyt äänettömyys.
+
+— Mutta mitä Herran nimessä sinä sitten aiot tehdä tuolla noin
+kokoonpannulla jättiläispuolueellasi? puhkesi setä vihdoin puhumaan.
+Mikä on oleva sen ohjelma, mikä sen merkitys ulos- ja sisäänpäin?
+
+— Ei mikään. Luonnollisesti: ei mikään. Siitä kaiketi voimme hetikohta
+olla yksimielisiä, koska sinäkin kerran ajat samaa asiata. Sitä
+vartenhan juuri yhdytään, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä mitään. Kun
+tehdään, niin taistellaan. Kun väsytään, niin sovitaan. Eikö se ole
+sinunkin yksityinen mielipiteesi?
+
+Setä ei kuitenkaan vielä tahtonut oikein tottua toisen kevytmieliseen
+puhetapaan.
+
+— Sinä olet perustuslaillinen, sinä? sanoi hän.
+
+— Epäilemättä. Yksi suomenmielisten perustuslaillisten johtomiehiä.
+
+— Mutta oletko sinä myöskin kansanvaltainen ja vapaamielinen?
+
+— Minä olen mitä sinä vain tahdot. Mutta minulla ei ole nyt laillisia
+edellytyksiä olla ... mitään.
+
+Veljenpoika oli koskettanut arkaan paikkaan. Setä löi kätensä
+ikkunalautaan.
+
+— Te ja teidän lailliset edellytyksenne! Te ette tee mitään muuta kuin
+haukottelette, sillä teillä ei ole laillisia edellytyksiä edes oikein
+nukkumaan. Kansallismielisillä, taikka niinkuin sinä sanot,
+hallitusmielisillä taas olisi siihen kaikki edellytykset, mutta heitä
+vaivaa eräs paha painajainen, jota he nimittävät historian tuomioksi.
+Myöskin työväenpuolue kuorsaisi mielellään hyvinkin äänekkäästi, mutta
+heillä taas ei ole yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta. Jospa hyvä
+jumala sen pian antaisi heille, että hekin pääsisivät levolle päivän
+vaivoistaan! Silloin olisi se sovinto puolueiden välillä saavutettu,
+jota te toivotte. Mutta se ei ole minun, saakeli soikoon!
+
+Veljenpoika oli heittäytynyt selälleen sohvaan ja nauroi kuollakseen.
+
+— Sanoinhan minä ettei vanhalle vertoja vedä. Leijona tunnetaan
+kynnestään ja setä Malakias hampaistaan. Maljasi! Tapani ei juuri ole
+olla imarteleva, mutta sentään täytyy minun tällä hetkellä totuuden
+nimessä tunnustaa, että ylpeilen olla veljenpoikasi. Eläköön Teofilus
+Malakias Tavela, jonka kengännauhoja minä en ole kelvollinen
+päästämään!
+
+Setää oli ruvennut ryvittämään.
+
+— Pelkään, että vetää sinun akkunoistasi, sanoi hän kuivasti. Annapas
+minun kaulahuivini!
+
+Setä vyötti jälleen villahuivin kaulaansa ja istui nojatuoliin. Syntyi
+pieni äänettömyys.
+
+Veljenpoika katsoi kelloaan.
+
+— Onko sinulla meno jonnekin? kysyi setä.
+
+— Ei aivan vielä, mutta kohta.
+
+— Tärkeäkin?
+
+— Ainoastaan erään arpajaistoimikunnan kokoukseen.
+
+— Sinä kuulut arpajaistoimikuntaan?
+
+— Minä olen komitean puheenjohtaja.
+
+— Soo, soo. Mistä saakka olet sinä ruvennut harrastamaan
+kansanvalistusta?
+
+— Tietysti siitä saakka kuin olen tullut komitea puheenjohtajaksi.
+Tulot lankeavat yleishyödylliseen tarkoitukseen.
+
+— Sitä en epäile. Kenen luona kokoonnutaan?
+
+— Yliopettaja Lyyn luona. Eikö hän ole sinun vanha tuttavasi?
+
+— Saattaa olla. Ketä muita kuuluu komiteaan.
+
+— Tietysti ensiksikin rouva Lyy. Sitten: senaattorin rouva A.,
+professorin rouva B., ja pankinjohtajan rouva C. Kolmanneksi:
+opettajatar, neiti Ilma Ainamo ja minä, varatuomari ja erittäin
+luotettavan asianajoliikkeen omistaja.
+
+— Siis niin sanoakseni Suomen kansan henkinen valiojoukko? Sen
+puserrettu mehu ja kirnuttu kerma?
+
+— Mutta setä! Älä nyt rupea sikamaiseksi keskellä Jumalan kirkasta
+aamupäivää! Onkos nyt oikea aika ja paikka pilkantekoon ja vielä
+henkilön läsnäollessa, jota pian kutsuu korkeampi velvollisuus?
+
+— Sanoit, että tulet tunteelliseksi iltapäivällä.
+
+— Sanoin, että mieluimmin valitsen sen hetken tunteilleni. Mutta ei
+sinun silti tarvitse tulla hävyttömäksi aamupäivälläkään.
+
+Setä katsoi häneen yhä edelleenkin sangen epäluuloisesti.
+
+— Kuka tuo neiti Ainamo on?
+
+— Sinä ammut harhaan, setä. Se ei ole se.
+
+— Hyvä on. Onko yliopettaja Lyyllä tyttäriä?
+
+— Entäpä, jos olisikin!
+
+— Kuinka monta?
+
+— Ainoastaan kolme.
+
+— Se ilahduttaa minua. Ja vanhin heistä?
+
+— Setä! Minä varoitan sinua vielä kerran: älä nyt rupea hävyttömäksi!
+
+— On kuinka vanha?
+
+— Vasta vähän päälle kolmenkymmenen.
+
+— Siis suunnilleen sinun ikäisesi. Lykkyä tykö!
+
+— Setä! Se ei ole hän.
+
+— Epäilemättä on se hän. Näen sen valokuvasta.
+
+— Sinä luulet siis, että minä nain Lean?
+
+— Siksi että Rakelit eivät huolisi sinusta. Mutta sinulla oli kiire
+kokoukseen?
+
+— Taisi olla. Tuletko mukaan?
+
+— Ei haluta. Pistäydyn mieluimmin yksin tapaamaan yliopettajaa.
+
+— Me syömme kaiketi sentään päivällistä yhdessä?
+
+— Voimme syödä.
+
+— Missä?
+
+— Ylioppilastalolla. Tietystikin.
+
+— Siellä ei anneta enää ryyppyä. Etkö ole lukenut sanomalehdistä?
+
+— Olen. Siis Seurahuoneella.
+
+— Hyvä on.
+
+He astuivat äänettöminä ulos.
+
+Porraskäytävässä tuli heitä vastaan nuori mies, joka tervehti
+kohteliaasti. Hän tahtoi puhutella varatuomaria. Setä astui yksinään
+kadulle. Hetken päästä palasi veljenpoika ja se nuori herra hänen
+seurassaan. He hyvästelivät toisiaan kohteliaasti ja erosivat. Setä
+odotti kadun kulmassa.
+
+— Kuka se oli?
+
+— Olipahan.
+
+— Mitä hän tahtoi?
+
+— Rahaa.
+
+— Annoitko?
+
+— Kyllä.
+
+— Paljonko?
+
+— Sata.
+
+— Oliko hän maksanut edellisen?
+
+— Ei.
+
+— Sinä olit siis juomassa hänen kanssaan viime yönä?
+
+— En. Se oli minun tuleva lankomieheni.
+
+— Yliopettaja Lyyn poika?
+
+— Niin.
+
+He vaikenivat ja kävelivät mykkinä vierekkäin pitkin kuuraista
+puistokatua. Molemmat tunsivat, että entinen keskinäinen ymmärrys oli
+heidän välillään täydellisesti palautettu.
+
+— Kuulepas, sinä et mennyt minulle enää siihen vekseliin?
+
+— En.
+
+— Miksi et?
+
+— Siksi että sinä aina maksatat minulla.
+
+— Tuokin toinen maksattaa.
+
+— Minä en aiokaan sinun sisaresi kanssa naimisiin.
+
+Setä hymyili. Nyt tunsi hän jälleen veljenpoikansa. Tämä oli heidän
+entistä hyvää väliään.
+
+— Sinulla on kuitenkin hyvät tulot.
+
+— Samallaiset voisivat itselläsikin olla.
+
+— Minä kustansin kuitenkin sinun koulunkäyntisi.
+
+— Sen olen minä maksanut sinulle moninkertaisesti takaisin.
+
+Setää pyrki jo naurattamaan rakkaan veljenpoikansa herttaisuus. Mutta
+samalla muisti hän jälleen suuren ajatuksensa.
+
+— Kuulepas: sikäli kuin minä ymmärsin, kuuluu tuohon toimikuntaan
+ainoastaan kansallismielisiä?
+
+— Paitsi minä, niin.
+
+— Mitäs sanoo siitä sinun oma puolueesi?
+
+— He pitävät minua varsin epäluotettavana.
+
+— Ja kun he kuulevat, että aiot naimisiin yliopettaja Lyyn tyttären
+kanssa?
+
+— Silloin pitävät he minua suorastaan isänmaan petturina.
+
+He olivat pysähtyneet Lyyn asunnon edustalle.
+
+Molemmat olivat kohottaneet ylös turkinkauluksensa ja katsoivat
+toisiaan kuuraisten kulmakarvain alta.
+
+— Sovinto puolueiden välillä on siis sinulle tuiki toivottava?
+
+— Se on vallan välttämätön minun avioliitolleni.
+
+— Siksi tahdot sinä viedä minut yliopettaja Lyyn luo?
+
+— Toivon, ettet kieltäydy tästä pikku palveluksesta.
+
+— Voitko tehdä minulle vastapalveluksen?
+
+— Epäilemättä.
+
+— Esimerkiksi?
+
+— Kirjoittamalla nimesi sinun vekseliisi.
+
+— Tulen puolen tunnin kuluttua. En tahdo tavata arpajaistoimikuntaa.
+
+— Mihin nyt menet?
+
+— Ostamaan vekselilanketteja.
+
+Setä ojensi kinttaansa hyvästiksi. Veljenpoika puristi sitä
+talvihansikkaallaan. Molemmat hymyilivät kuuraisten partahuulten
+lomasta. Sedällä oli pitkä pujoparta, veljenpojalla lyhyeksi leikattu
+leukatupsu.
+
+— Herodes ja Kaiphas ovat siis jälleen ystäviä? sanoi veljenpoika.
+
+— Yhteinen hyöty oli heidät yhdistänyt.
+
+He erosivat. Veljenpoika aukaisi paraatioven ja astui sisälle. Setä
+kääntyi taas takaisin keskikaupungille.
+
+
+
+
+3.
+
+
+Yliopettaja Lyyllä oli ollut tänä aamuna pitkä keskustelu poikansa
+kanssa.
+
+Kun ei poika — Onni oli hänen nimensä — taaskaan ollut ilmestynyt
+aamiaispöytään, oli isä lähettänyt häntä herättämään. Poika oli
+lähettänyt piian mukana vastauksen, että hän ei vielä ollut juonut
+aamukahviaan eikä siis mitenkään voinut rasittaa ruumistaan syömisellä.
+Silloin oli isä suuttunut, käskenyt pojan heti paikalla nousta ylös ja
+mennyt itse omaan huoneesensa odottamaan. Hänellä oli Onnille jotakin
+hyvin tärkeätä sanomista.
+
+Onni oli ilmestynyt hänen kamariinsa puolen tunnin kuluttua,
+haukotellen, villaisessa aamunutussa ja jalat mukavasti tohveleihin
+pistettyinä. Isä itse oli kävellyt kiivaasti edes takaisin.
+
+— Oliko isällä jotakin asiaa?
+
+— Oli. Minä tahdoin puhua sinun tutkinnoistasi.
+
+— Niistä ei todellakaan ole paljoa puhumista.
+
+Ukko oli pysähtynyt ja katsonut poikaansa. Mikähän maailmanrannan
+kulkija tuostakin tullee!
+
+— Minun mielestäni niistä voitaisiin vähitellen ruveta puhumaan. Sinä
+olet jo viidettä vuotta ylioppilaana.
+
+— Isä oli kahdeksan vuotta ... jos vanhat ylioppilaskataloogit
+nimittäin paikkansa pitävät.
+
+Onni oli puhunut haukotellen ja väsyneesti ikäänkuin asia ei häntä
+vähääkään liikuttaisi. Mennyt vielä tupakkapöydän luokse, juonut lasin
+vettä ja sytyttänyt paperossin. — Ukko yritti jo kiivastua.
+
+— Se oli toista minun aikanani. Siihen aikaan olivat kurssit pitemmät
+ja luettiin perinpohjaisemmin.
+
+— Minäkin olen lukenut perinpohjaisemmin.
+
+— Mitä?
+
+— Estetiikkaa, kirjallisuushistoriaa ja äärettömän joukon huonoja
+kirjoja. Tahtooko isä kuulustella?
+
+Onnilla oli todellakin laajat tiedot aineessaan. Hän olisi koska
+tahansa voinut suorittaa asianomaisen laudatuurin ja oli jo esiintynyt
+silloin tällöin pienillä tutkielmilla sanomalehdissä ja
+aikakauskirjoissa, joista isä oli ollut sangen mielissään.
+
+Ukko tunsi jo suuresti leppyneensä.
+
+— Lukisit hyviä kirjoja.
+
+— Ei ole hyviä kirjoja, isä kulta.
+
+Onni seisoi yhäti ovensuussa ikäänkuin kummastellen, miksi hänet oli
+ollenkaan käsketty tänne. Nähtävästi aikoi hän käyttää ensimäistä
+tilaisuutta jälleen livistääkseen tiehensä.
+
+— Istu!
+
+— Kiitoksella mainitaan.
+
+Tuo oli olevinaan sitä nykyaikaista seurustelutapaa. Ukko katsoi häneen
+ylenkatseellisesti.
+
+— Tässä on sinulle edes yksi hyvä kirja. Lue se ja tule sitten puhumaan
+vanhempien ihmisten kanssa!
+
+Ukko oli mennyt kirjahyllylleen, ottanut sieltä Agathon Meurmanin
+"Siivosta esiintymistavasta" ja ojentanut sen pojalleen. Onni silmäsi
+laiskasti otsaketta.
+
+— Ei ole loppua kirjojen tekemisellä ja liika lukemus vaivaa ruumiin.
+Mutta minä otan sen kaikissa tapauksissa.
+
+— Lue se myös!
+
+— Sekä luen että arvostelen.
+
+— Mitäh?
+
+— Ne ovatkin jo kiirehtineet sieltä sanomalehtitoimistosta. Tulin
+luvanneeksi kerran.
+
+— Aiotko sinä arvostella Meurmania?
+
+— Ei oikeastaan kannattaisi. Mutta voihan sillä jonkun ihmisen
+huvittaa.
+
+— Huvi on pääasia?
+
+— Eipähän hyöty. Maksavat niin kovin vähän. Mutta jotakinhan tässä
+täytyy tehdä henkensä piteiksi.
+
+Onni kirjoitteli perustuslailliseen lehteen. Tuo asia oli jo kauan
+ollut tikkuna ukon silmässä.
+
+— Kirjoittaisit edes Uuteen Suomettareen, sanoi hän lempeämmin. Minä
+luulen, että ne siellä mielelläänkin vastaanottaisivat sinun
+arvostelujasi.
+
+— Myös tästä kirjasta?
+
+Onni näytti kirjaa kädessään.
+
+— Tiedä huutia!
+
+Seurasi lyhyt, puhuva vaitiolo. Ukko sylkäisi uunin eteen ja jatkoi
+kävelemistään. Hän oli vanhan kansan mies, mutta työmies kiireestä
+kantapäähän. Nuorena ylioppilaana hän oli tietysti innostellut muiden
+mukana ja istunut myöhään yöhön ylioppilaskokouksissa, mutta sen
+jälkeen hän ei ollut tehnyt muuta kuin työtä, kotona, koulussa,
+lukemattomissa johtokunnissa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa y.m.
+isänmaallisissa yhdistyksissä. Nyt oli hän yksi vanhan puolueen
+johtajia ja käveli puolituntisensa finspongilla niinkuin muutkin
+miehet.
+
+Oikeastaan hänellä ei ollutkaan muuta poikaansa vastaan kuin että tämä
+olisi tehnyt työtä, mitä tahansa. Perustuslaillinen muka! Kuka ei tässä
+maassa perustuslaillinen ollut? Vapaamielinen! Kuka ei ollut
+nuoruudessaan ollut vapaamielinen? Tutkinnot! Kuka ei ollut
+ylioppilaana vetelehtinyt ja kuitenkin suorittanut opinnäytteensä
+kunnialla? Voi olla hyväkin, että katseli hiukan ympärilleen maailmaa
+eikä heti syöksynyt läksyistä läksyihin niinkuin monet nykyajan nuoret.
+Varoja ei häneltä puuttunut ja pojalla oli kyllä vielä ikää
+miehistyäkseen.
+
+Mutta työtä tuli hänen oppia tekemään, työtä!
+
+— Millä sinä aiot elää?
+
+Ukko oli pysähtynyt mietteissään poikansa eteen ja laukaissut tämän
+arvaamattoman kysymyksen.
+
+— Elää?
+
+— Niin. Tulla toimeen maailmassa. Estetiikallako?
+
+Onni oli todellakin ensi hetkessä hiukan ällistynyt. Mutta hän tapasi
+kohta jälleen mielenmalttinsa.
+
+— Tjah, sitä samaa minäkin olen tuuminut.
+
+— Ja tullut mihin tulokseen?
+
+— Että parempain ihmisten lapset eivät kuitenkaan kuole nälkään.
+
+Onni katsoi isäänsä suoraan silmiin hymyillen mitä herttaisimmin. Ukko
+kohautti hartioitaan.
+
+— Älä ole siitä niin aivan varma! Minä voin kuolla milloin tahansa.
+
+— Minun mielestäni ei isä milloinkaan ole näyttänyt niin terveeltä ja
+elinvoimaiselta kuin juuri tällä hetkellä.
+
+— Äitisikin suree sinun tähtesi. Häpeisit vähän!
+
+— Äidin kanssa tulen minä kyllä toimeen.
+
+Ukko teki jälleen kierroksen lattialla. Pysähtyi poikansa eteen,
+rypisti kulmiaan ja lausui tällä kertaa varsin vakavasti:
+
+— Sinun täytyy todellakin muuttaa elintapojasi. Minä en ilkiä nähdä
+sitä enää. Aina kun tulen koulusta, törröttävät sinun patiinasi
+eteisessä niinkuin mitkä monumentit.
+
+— Ainakin näkee isä niistä, että omistaja on kotona.
+
+— Voit tulla aikaisemmin kotiin. Minä en ymmärrä, mistä sinä saat rahaa
+istua joka ilta ravintolassa.
+
+— En isältä ainakaan.
+
+— Minä annan sinulle riittävästi, mutta en ylellisesti.
+
+— Riittäähän ne tupakkarahoiksi.
+
+— Niiden pitäisi riittää kohtuulliseen elantoon. Sanomalehdestä sinä
+voisit ansaita, mutta sinä et viitsi.
+
+— Ovathan ne tarjonneet sieltä toimittajapaikkaa. Tahtooko isä, että
+minä ottaisin sen?
+
+Onni tiesi kyllä, mitä hän sanoi. Yliopettaja Lyy ei sallisi koskaan,
+että hänen poikansa rupeaisi perustuslaillisen lehden vakinaiseksi
+toimittajaksi.
+
+— En. Minulla on sinulle muuta työtä. Sinä tiedät tuon sanakirjatyön,
+joka minulla on suoritettavana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta.
+Kaikki ainehisto on siihen valmis, mutta minä en ole ehtinyt sitä
+järjestämään. Kas tässä!
+
+Ja yliopettaja Lyy avasi kirjoituspöytänsä kaapin ja löi Onnin eteen
+hirmuisen pinkan paperiliuskoja, jotka olivat sidotut nuoralla
+jonkinlaiseen pussiin. Avasi toisen kaapin ja löi toisen pinkan. Avasi
+kolmannen samalla seurauksella. Näytti niinkuin ei tavallinen ihmis-ikä
+olisi riittänyt noiden järjestämiseen.
+
+Onni tunsi verensä todellakin kauhusta jähmettyvän, ajatellessaan että
+edes jonkun toisen täytyisi tehdä tuo jättiläistyö, saati sitten hänen.
+
+— Tarkoittaako isä...?
+
+— Tarkoitan. Sinulle maksetaan hyvästi. Saat saman palkan kuin minäkin
+saan. Minä käyn sitten vaan läpi ja tarkastan.
+
+Siinäpä se! Isä näytti varsin vakavalta. Onni tiesi kyllä, milloin
+hänen kanssaan oli leikkimistä, milloin ei. Nyt oli hänellä tosi
+merrassa.
+
+Kuitenkin teki hän vielä viimeisen epätoivoisen yrityksen lyödäkseen
+asian leikiksi.
+
+— Ajattelin että sopisi hellittää hiukan etukäteen...
+
+— Ei penniäkään.
+
+— Minulla olisi tänään juuri eräs osakunnan laina...
+
+— Olkoon vaikka kaksi! Ellet sinä tee työtä, silloin kuin sitä sinulle
+tarjotaan, olet hulttio. Tiedä, että moni köyhä ylioppilas olisi
+seitsemännessä taivaassa saadessaan samoilla ehdoilla ansiota. Hyvästi!
+
+Onni näki, että hänen täytyi tällä kertaa ainakin olla suostuvinaan,
+ellei hänen mieli aivan suututtaa isäukkoaan. Se ei suinkaan ollut
+hänen tarkoituksensa. Hänen ei yleensä tehnyt mieli jännittää jousta
+liiaksi, ensiksikin sentähden, että hän todellakin piti isästään, ja
+toiseksi sentähden, että hänen kansallistaloutensa ei sallinut mitään
+lopullista rinnanröyhistystä. Äidinkin vuoksi oli sellainen vältettävä.
+
+Hän riisui sentähden huokaisten villaisen aamunuttunsa, asetti
+paperipinkat sen sisään ja sitoi kaikki tyyni hihansuista valtavaksi
+nyytiksi. Sen jälkeen katsoi hän koomillisella haikeudella isäänsä,
+joka tarkoin seurasi tuota toimitusta.
+
+— Mitä nyt teet?
+
+— Eipähän näitä käsissään kantamaan!
+
+Senjälkeen viskasi hän säkin hartioilleen ja kääntyi ovea kohti.
+
+— Oliko isällä jotakin muuta?
+
+— Ei. Taikka: minä varoitan sinua vielä kerran vippausretkistä. Täytyy
+panna suu säkkiä myöten.
+
+— Siinä tapauksessa se olisi sangen suuri, ainakin mitä tähän säkkiin
+tulee. Mutta pannaan mieleen!
+
+— Huonot sukkeluutesi voit säästää perustuslailliseen
+äänenkannattajaasi. Kertoivat eilen Kansallispankissa, että sinä olet
+diskonteerannut siellä erään vekselin.
+
+— Hätä ei lue lakia.
+
+— Se on sopimatonta. Kenen nimillä?
+
+— Hyvillä nimillä. Varatuomari Tavelan ja...
+
+— Tunnetko varatuomarin?
+
+— Ainoastaan tilapäisesti. Kapakkatuttavuus.
+
+— Sitä vähemmän on sinulla syytä olla raha-asioissa hänen kanssaan.
+Ettes häpeä!
+
+— Mitä se tekee näin langosten kesken?
+
+— Häh?
+
+— No niin, ainakin tulemme pian siksi, elleivät vanhat merkit petä.
+Eikö isä ole huomannut?
+
+— Mitä?
+
+— Että varatuomari käy meillä tuhkatiheään.
+
+— Hän kuuluu arpajaistoimikuntaan, olen minä kuullut.
+
+— Mutta miksi hän kuuluu arpajaistoimikuntaan?
+
+— Se on hänen asiansa.
+
+— Epäilemättä! Impi alkaakin jo vanheta käsiin.
+
+— Hän on sinun sisaresi.
+
+— Siispä meistä tulee langokset.
+
+— Ole hupsimatta.
+
+Mutta ukon mielenkiinto oli teroittunut. Kun hän oikein asiaa ajatteli,
+ei se ehkä olisi niinkään hullumpaa. Varatuomari Tavela olisi
+epäilemättä varsin arvokas vävy ja sitäpaitsi nuoren puolueen etevimpiä
+jäseniä. Impi Kaunikki alkaa myös jo olla sangen kypsynyt avioliittoon;
+sitäpaitsi oli hänellä vielä kaksi muuta tytärtä naitettavaa.
+
+Se ei todellakaan olisi hullummaksi. Hän oli tavannut varatuomari
+Tavelan silloin tällöin Kansallistaloudellisessa yhdistyksessä ja he
+olivat myöskin usein vaihtaneet jonkun sanan. Erittäin selväjärkinen
+mies! Vahinko vaan, että hän kuului siihen puolueeseen. Mutta tällä
+tavallahan hänet voisi saada liitetyksi omaan leiriin, jos ei juuri
+kantaansa vaihtamaan, niin kaikissa tapauksissa suuresti
+modereeraamaan. Olkoon vain perustuslaillinen, kun ei ole parjaaja eikä
+panettelija ja suostuu yhteistoimintaan niiden kanssa, joiden kuitenkin
+kaikitenkin tuli vastata Suomen kohtaloista omantuntonsa ja historian
+tuomion edessä.
+
+Sovinto puolueiden välillä oli välttämätön. Yliopettaja Lyy tunsi sen
+verissään ja hän oli jo kauan puuhannut sitä omien hengenheimolaistensa
+keskuudessa. Tämä naimiskauppa tulisi olemaan sille ikäänkuin
+näkyväinen symbooli, sovinto pienoiskoossa, Jumalan itsensä solmiama.
+
+Kun vaan voisi olla oikein varma siitä, että asiassa olisi edes
+jonkinlaista perää! Kun ei Onni taas tapansa mukaan vaan puhunut
+hölynpölyä! Sen pojan puheisiin ei ylimalkaan ollut liikoja
+luottamista. Tuossa hän taaskin seisoi ja virnotti ovenpielessä
+ikäänkuin olisi hyvänkin aarteen löytänyt.
+
+Mutta ukko päätti kuitenkin tällä kertaa alentaa itsensä.
+
+— Tiedätkö jotakin? sanoi hän tuttavallisesti.
+
+— En paljoa.
+
+— Onko äiti sanonut sinulle jotakin?
+
+— Ei mitään.
+
+— Entä Impi?
+
+— Hän on ujo?
+
+— Varatuomari?
+
+— Hän on mennyt minulle vekseliin.
+
+— Sinä et siis tiedä mitään?
+
+— En mitään.
+
+— Mene matkoihisi.
+
+Hän meni ilkkuen, valtaisa nyytti olallaan. Yliopettaja Lyy käveli
+edestakaisin harmistuneena, kädet housuntaskussa, istahti keinutuoliin,
+sytytti piipun, mutta unohtui jälleen sormillaan kirjoituspöytänsä
+kulmaan rummuttamaan.
+
+Se ei todellakaan olisi hullumpaa. Mutta heti Onnin mentyä tuli äiti.
+
+
+
+
+4.
+
+
+— Minä en jaksa enää.
+
+Hän oli sangen valtava ilmiö. Laaja ja lihavahko. Yliopettaja itse taas
+oli laiha ja käppyräinen. Hän tunsikin sentähden vaistomaista
+kunnioitusta aviopuolisoansa kohtaan, vaikka hänen hermonsa eivät nyt
+enää myöhemmällä ijällä sallineet mitään äänekkäämpiä voimankoetuksia.
+
+— Mitä sinä et jaksa?
+
+— Seisoa tuossa telefoonissa. Kun joka paikasta soitetaan ja kysytään
+ja hoilotetaan! Mitähän lienee muilla tämän kaupungin rouvilla
+toimitettavaa? Minusta tuntuu, niinkuin kasaantuisivat ne minulle
+kaikki.
+
+— Sinä näytät todellakin sangen rasittuneelta.
+
+Tämä oli kohteliaisuus. Rouva Lyy ei pitänyt mistään niinkuin siitä,
+että häntä sanottiin rasittuneeksi. Se ikäänkuin ylensi häntä hänen
+omissa silmissään ja antoi hänelle mieluisan mielikuvan yleisen hyödyn
+marttyyrista, joka kärsi toisten velttouden ja toimettomuuden takia.
+
+Yliopettaja ei nähtävästi tänään halunnut enää mitään voimankoetuksia.
+Kohtaus Onnin kanssa oli ollut hänelle tarpeeksi.
+
+— No, ei olisi ihme, jos näyttäisikin! Jo varhaisesta aamusta piti
+minun olla liikkeellä niiden Käsityön Ystävien takia. Ja nyt on minulla
+taas koht'ikään arpajaistoimikunnan kokous. Kun vielä rupesivat täällä
+kokoontumaan!
+
+Yliopettaja oli jälleen sytyttänyt piippunsa, keinutteli ja puhalteli
+filosoofisia savukiehkuroita. Hän oli tällä kertaa päättänyt olla
+todellakin maltillinen.
+
+— Missäpä he kokoontuisivat! He ovat niin tottuneet siihen. Ilmankos
+tässä ollaan kansallisen viljelyksen etuvartioita.
+
+Yliopettaja puhalsi toisesta suupielestään humoristisen savuseipään.
+Mutta hänen vaimonsa ei ollut tällä kertaa leikkituulella.
+
+— Minä en todellakaan jaksa enempää.
+
+— Maa ja kansa vaatii meidän kaikki voimamme. Hyvä hevonen kuolee
+valjaisiinsa.
+
+— Niin sinä sanot. Mutta kun sitten saa palkakseen pelkkää
+kiittämättömyyttä!
+
+— Toivotaan että historian tuomio tulee olemaan edullisempi.
+
+Yliopettajan silmäkulmassa vilahti veitikka. Mutta hän rypisti heti
+jälleen otsansa arvokkaaksi.
+
+Hänen vaimonsa ei ollut huomannut mitään.
+
+— Tulevaisten sukupolvien vuoksihan tässä työskennellään. Mutta kyllä
+tämä nykyinen onkin hävytöntä, että ... ajattelepas, professori Bäckin
+rouva ei minua eilen tervehtinyt, vaikka me tapasimme toisemme
+Kansallisteatterin edustalla.
+
+— Mitä sinä välität ruotsinmielisistä!
+
+— Kukapa heistä mitään välittikään, mutta on se sentään liian
+häpeämätöntä. Hänen miehensä on tosin professori, mutta mikä hän itse
+on? Ei muuta kuin miehensä vaimo.
+
+Yliopettajan teki mieli jälleen laskea suustaan sopimaton sukkeluus.
+Mutta hän ei uskaltanut enää.
+
+— Eiväthän he tervehdi senaattorien rouviakaan, lausui hän tyynesti.
+Eikä ihminen kuole kansalaisten ylenkatseesta.
+
+Mutta tyyneydestään huolimatta täytyi hänen tunnustaa itselleen, että
+tuo seikka oli jo kauan aikaa häntä hermostuttanut. Ei suinkaan itsensä
+vuoksi, hän kyllä kestäisi mitä tahansa, vaikka pantaisiin häntä varten
+toimeen kansalaiskatkismus kaikessa laajuudessaan. Mutta vaimon ja
+lasten vuoksi. Eikä oikeastaan vaimonkaan, hänellä myöskin oli oma
+luonnonluoma panssarinsa, eikä suinkaan Onnin vuoksikaan, se poika
+kyllä löysi kaikissa olosuhteissa tilaa hyödyttömälle toiminnalle,
+mutta tyttärien vuoksi, erittäinkin noiden nuorempien, joiden vielä
+olisi pitänyt pysyä täydessä tietämättömyydessä tämän maailman
+pahuudesta, mutta jotka nyt jo nuorina imivät itseensä epäluuloa, vihaa
+ja katkeruutta. Se asia oli häntä jo kauan huolestuttanut.
+Sydämettömät! Myrkyttävät lasten ja imeväisten mielet. Tuosta
+vanhimmasta tyttärestä ei ollut niin paljon väliä, se kulki omissa
+utuisissa kolmenkymmenenkahden vuotiaan unelmissa, harrasti
+ruumiinpoltto-aatetta ja mietti, mitä lie miettinytkään. Mutta noiden
+kahden nuoremman, Ainon ja Alinan, aika olisi todellakin ollut vielä
+leikkiä ja karkeloida. Nyt uskalsivat tuskin ihmisten ilmoihin.
+Sellainen pitkitetty piiritystila voisi ajan pitkään käydä
+terveydellekin vahingolliseksi.
+
+Sovinto puolueiden välillä oli todellakin toivottava.
+
+Mutta rouva Lyy ajatteli vain omaa itseään.
+
+— Ei siitä kuole, mutta kyllä se vaan kipenöittelee joskus, kun näkee,
+mitenkä kaikellaiset lortit katsovat oikeudekseen nostella nokkiansa
+ainoastaan sentähden, että he nimittävät itseään perustuslaillisiksi.
+Mitä he sitten tekevät ja tekevätkö he mitään? Käyttävät aikansa
+tyhjään politikoimiseen ja polittamiseen, saamatta aikaan edes sen
+verran todellista, hyödyllistä, isänmaallista työtä kuin tarvitaan
+yksien arpajaisten hommaamiseksi. Nekin jäävät kaikki meidän
+niskoillemme. En minä noita ruotsinmielisiä niin vihaakaan, ne nyt ovat
+kerran mitä ovat, epäkansallista, tuulen tuomaa romua, jotka ovatkin
+vasta varsin myöhään Suomenniemelle asettuneet, mutta näitä
+nuorsuomalaisia, suomenmielisiä perustuslaillisia taikka mitä he ovat,
+jotka itse asiassa eivät ole mitään suomenmielisiä ja jotka kuuluvat
+samaan kielikuntaan ja joilta nyt jo sentään voisi odottaa enempää.
+Mokomatkin heiluhännät!
+
+Rouva Lyy ei kammoksunut sanaa, jonka hän harva päivä näki painettuna
+Uudessa Suomettaressa. Hän ei lukenut koskaan Helsingin Sanomia, eipä
+edes Onnin kirjoituksia siinä lehdessä. Hän oli puolueväriltään
+paavillisempi kuin paavi itse s.o. hänen miehensä, joka voi kyllä olla
+silmitön ja yksipuolinen politiikassaan, mutta joka omassa kamarissaan
+oli herttaisin ja hyväntahtoisin ihminen maailmassa.
+
+Siksi ei hän puuttunutkaan puheesen, vaikka hän kylläkin hyväksyi
+vaimonsa pääasiallisen ajatusjuoksun. Nuorsuomalaiset olivat todellakin
+tällä hetkellä vastenmielisempiä kuin vikingit. Sillä he saarnasivat
+samaa oppia suomenkielellä ja myrkyttivät laajan maaseudun, jonka
+luonnollinen puoluekanta muuten olisi ollut kansallismielisyys.
+Kuitenkin oli heidän joukossaan monta kyvykästä miestä, joista oli
+todellakin vahinko, että he jäivät ainoan oikean isänmaallisen
+puolueen, kansallismielisyyden hyväksi käyttämättä.
+
+Rouva Lyy jatkoi:
+
+— Ajattelepas, että he, nuoren puolueen rouvat nimittäin, kieltäytyivät
+kaikki järjestään tästäkin arpajaistoimikunnasta! Eipä sillä, ettemme
+me olisi voineet yksinkin saada mokomia aikaan — on tässä nyt
+suoriuduttu suuremmistakin vaikeuksista — mutta kun kerran on
+kysymyksessä koko maa ja koko kansa...
+
+Yliopettaja ei enää kuunnellut niin tarkkaan hänen sanojaan. Hän vaipui
+hetkeksi miettimään sitä, mitä Onni oli sanonut hänelle.
+
+Hän keskeytti äkkiä:
+
+— Mutta varatuomari Tavela? Hän kuuluu toimikuntaan?
+
+— No, hänellä nyt näkyy olevan hiukan enemmän järkeä päässä. Hän ei nyt
+iljennyt olla suostumatta, kun minä itse senaattorinrouva Tyrnin kanssa
+menin häntä pyytämään.
+
+— Mitä sinä pidät hänestä?
+
+— Mitäpä minä hänestä! Toimittaahan tuo ne asiat, jotka hänelle
+annetaan. Eipä sillä, että häntä hyödyn vuoksi olisi tähän komiteaan
+pyydettykään, mutta täytyi nyt saada joku perustuslaillinen. Mikä hän
+muuten on, en tiedä. Hieno mies tietystikin, osaa käyttäytyä ja puhua
+muustakin kuin politiikasta. Kuinka niin?
+
+— Ilman vaan.
+
+Yliopettaja ei vielä tahtonut julkaista salaisuuttaan. Täytyi
+tunnustella hiukan enempi maaperää.
+
+Rouva Lyy oli noussut ja asettunut peilin eteen.
+
+— Minä näytän todellakin aivan kalpealta. Kyllä sinä minun mielestäni
+hyvin voisit sanoa Impi Kaunikille, että hän jo saattaisi ruveta
+auttamaan minua. Hän juuri olisi omiaan istumaan näissä komiteoissa.
+Eipähän hänellä muutakaan työtä ole! Kulkee Ateneumissa piirustamassa,
+harrastaa rauhanaatetta ja nyt vielä tuota ruumiinpoltto-yhdistystään.
+Esperanto puuttuu vielä! Katsoisi edes hyvän ja kunnon miehen
+itselleen...
+
+Nyt ei yliopettaja enää voinut pidättää itseään.
+
+— Entäpä, jos me katsoisimme? sanoi hän viekkaasti.
+
+— Minulla on muutakin tekemistä.
+
+— Siinä tapauksessa täytynee minun pitää huoli siitä asiasta.
+
+— Sinun!
+
+Rouva Lyy ei todellakaan voinut olla naurahtamatta. Sepä olisi hauska
+näky, jos hänen miehensä, herra yliopettaja, vakava poliitikko ja
+vanhan puolueen tuki ja turva, alkaisi juosta etsimässä miestä
+tyttärelleen!
+
+— Niin juuri. Kenties on jo katsottunakin.
+
+— Aiotko perustaa avioliittotoimiston?
+
+— Kansallisen panttilainausliikkeen minä olen jo perustanut.
+
+Yliopettaja tuntui todellakin olevan tavallista paremmalla tuulella.
+Rouva Lyy katsoi aviopuolisoonsa, joka oli pannut piipun pois ja
+noussut ylös.
+
+— Onko Onni jälleen jutellut sinulle joutavuuksia?
+
+— Sinä tiedät siis?
+
+— En mitään. Mutta minä tiedän, että hänen ainainen ja ruma tapansa on
+ilvehtiä sisariensa kustannuksella. Hän oli äsken täällä.
+
+— Me puhuimme muista asioista.
+
+Yliopettaja katsoi kattoon. Hän ei tiennyt oikein, jatkaisiko.
+
+Mutta hänen vaimonsa tuli hänelle apuun.
+
+— Me menemme kaiketi tänä iltana noihin iltahuveihin.
+
+— Mitä siellä on?
+
+— Ne ovat tosin ruotsinmielisten toimeenpanemat, mutta koska meillä
+pian on omatkin arpajaiset, taitaa olla parasta yleisen hyödyn kannalta
+näyttää sovinnollisuutta. Varatuomari Tavela pitää siellä puheen.
+
+— Vai niin. Me menemme tietystikin.
+
+Yliopettaja katsoi niin merkillisesti vaimoonsa, että tämä kysyi
+kummastuneena:
+
+— Miksi niin erityisesti?
+
+— Voi olla hyvä, että hänkin joskus tulee mukaan.
+
+— Hän ei juuri pidä iltahuveista.
+
+— Näistä pitää hän varmaan.
+
+— Kuinka niin?
+
+— Minä oletan sen.
+
+— Hän ei tanssi.
+
+— Ei hänen tarvitsekaan. Hän voi istua meidän kanssamme.
+
+— Sitä huvia on hänellä kylläksi kotonakin.
+
+— Mutta eipä hän juuri näytä välittävän siitä.
+
+— Me pyydämme jonkun nuoren ja hienon kavaljeerin hänelle seuraa
+pitämään.
+
+— Esimerkiksi kenen?
+
+— Esimerkiksi varatuomari Tavelan.
+
+Nyt oli sana sanottu. Yliopettaja odotti jännitettynä.
+
+— Jos hän suostuu, niin.
+
+— Hän suostuu kyllä.
+
+Nyt selvisi asia myöskin rouva Lyylle.
+
+— Hänkö on se sinun katsomasi?
+
+— Mitäs puuttuu? mies kuin maisteri. Hyväpalkkainen, vakaantunut nuori
+mies, eikä vailla valtiollista tulevaisuutta.
+
+— Perustuslaillinen!
+
+— Sovinto puolueiden välillä on oven edessä. Tämä tulisi vain sitä
+omalta pieneltä osaltaan jouduttamaan.
+
+— Siis politiikkaa?
+
+— Kuka tietää.
+
+Yliopettaja Lyy näytti oikein diplomaatilta seisoessaan siinä, pitkässä
+syrtuutissaan, käsi ovelasti takinpoveen pistettynä. Tietysti oli asia
+hänelle sangen kaukana politiikasta. Mutta se huvitti häntä ja hän
+tiesi, että hän tällä selityksellä saisi vaimonsa parhaiten taipumaan
+myötätuntoiseksi mahdolliselle avioliitolle.
+
+— Tiedätkö jotakin?
+
+— Tiedän, mitä tiedän.
+
+Ja yliopettaja näytti aina viekkaammalta. Hänen vaimonsa mietti hiukan.
+
+— Siihen asiaan en minä pane tikkua ristiin, sanoi hän sitten
+päättävästi.
+
+— Ei ole tarviskaan.
+
+Ovikello helähti.
+
+— Taitaa tulla jo se siunattu toimikunta. Jäätkö kotiin?
+
+— Onpa minulla täällä omakin kokoukseni.
+
+Rouva Lyy meni ja kuului jo eteisessä sydämellisellä äänellä
+tervehtivän tulijoita. Yliopettaja katsoi hänen jälkeensä ja löi
+näppiään. Nyt oli eukolla ainakin jotakin miettimistä yleishyödyllisten
+toimiensa lomassa.
+
+Sitten istui hän kirjoituspöytänsä ääreen.
+
+
+
+
+5.
+
+
+Sillä välin kuin yliopettaja Lyyn luona näin suunniteltiin perheen ja
+yhteiskunnan kohtaloita, istui kultainen nuoriso Catanin kahvilassa
+erään nurkkapöydän ääressä suunnitellen omaa suhdettaan isänmaahan ja
+ihmiskuntaan. Sinne oli myöskin Onni satamarkkasensa kanssa ehättänyt.
+
+Muun seuran muodostivat: Yrjö Ylänne, hypermoderni arvostelija,
+Aaro Alanne, dekadenttikirjailija, Kalle Kaurio, huomattava
+musiikki-entusiasti ja Vilho Viksari, radikaalinen sanomalehtimies.
+Premiäärinäyttelijä Tuomas Tuulihattu ei oikeastaan kuulunut tähän
+ryhmäkuntaan, mutta oli liittynyt siihen tällä kertaa muiden
+puhetoverien puutteessa.
+
+Suurinta ääntä piti tällä kertaa Vilho Viksari.
+
+— Ajatelkaas, minä tulen suorastaan Helsingin Sanomien toimistosta.
+Herrat eivät ole suvainneet painattaa minun kirjoitustani. Eikä siinä
+kuitenkaan oltu muuta kuin aivan päällisin puolin haukuttu heidän omaa
+lehteään. Se on minulla täällä mukanani. Tahdotteko kuulla?
+
+Yleisellä huutoäänestyksellä kumottiin ehdotus. Viksari yksinään huusi:
+"jaa".
+
+— Sikamaista se on kaikissa tapauksissa, sanoi. Minä protesteeraan.
+Mitä on tehtävä? Sananvapautta poljetaan.
+
+— Meidän on kaiketi perustettava uusi lehti, huomautti Onni Lyy
+piloillaan.
+
+— Ja uusi puolue, säesti Yrjö Ylänne.
+
+— Minä puolestani perustaisin mieluummin uuden isänmaan, sanoi Aaro
+Alanne.
+
+— Myöskään koko tämä maapallo ei miellytä minua, ilvehti Tuomas
+Tuulihattu.
+
+Mutta Vilho Viksari ei ollut leikkipäällä tänään.
+
+— Ne kuuluvat hommaavan sovintoa siellä yläilmoissa, mutisi hän
+hampaittensa välistä. Helvetti!
+
+— Taotaan me sillä aikaa aseita.
+
+Se oli Kalle Kaurio, musiikki-entusiasti, joka lausui nämä
+syvämietteiset sanat.
+
+— Eläköön musiikki!
+
+— Häntä pystyyn!
+
+Kalle Kaurion malja juotiin sameassa absintissa. Se oli voittokulussaan
+maailman ympäri ehtinyt vihoviimein herättää myöskin Suomen
+punaposkisten dekadenttien huomiota.
+
+Samassa syöksyi sisälle sosialistinen nuorukainen Pekka Pulliainen,
+tulipunaisessa kravatissaan.
+
+— Minä tulen juuri työväenkokouksesta ylioppilastalolta. Kuinka te ette
+ole siellä?
+
+— Pidetään täällä omaa kokousta.
+
+— Koirien kirkonmenoa?
+
+— Kuningas alkohoolin palvelusta.
+
+Hän ennätti kuitenkin tällä kertaa istahtamaan. Muuten oli hänellä aina
+kiire ja taskut lentolehtiä pullollaan.
+
+— Mitä uutta kokoukseen?
+
+— Eipä mitään. Useimmat puhujat vihellettiin alas.
+
+— Esiinnyitkö sinä?
+
+— En tällä kertaa. Siellä oli myöskin eräs vanha herra, joka puhui
+jokseenkin järkevästi.
+
+— Hänet vihellettiin myöskin alas?
+
+— Ei, ulos. Hän meni niin että liepeet liehui.
+
+— Tunsitko hänet?
+
+— En. Mutta sanottiin, että se oli joku vanha lehtori maaseudulta.
+
+— Suomettarelainen?
+
+— Sanoi olevansa. Mutta puhui kuin pahin perustuslaillinen.
+
+— Niinhän ne aina tekevät julkisissa kokouksissa.
+
+— Se on sitä logiikkaa.
+
+Mutta Pekka Pulliainen oli käynyt vakavaksi.
+
+— Minä tahdon tutustua siihen mieheen. Mikä into, mitkä laajat
+näköalat! Hän alotti maailman luomisesta ja lopetti viimeisten päivien
+tapahtumiin. Sitä kuunneltiin suurella jännityksellä.
+
+— Mutta miksi hänelle vihellettiin?
+
+— Kun hän lopuksi mainitsi olevansa suomettarelainen. Minä aion heti
+ottaa selvän hänen osotteestaan.
+
+— Kenties voisit vielä saada kiinni hänet.
+
+— Luultavasti hän ei ole vielä ehtinyt kauaskaan.
+
+Pekka Pulliainen nousi ylös ja lähti yleisen naurunremakan kestäessä.
+Vilho Viksari juoksi hänen peräänsä ja kysyi miehen nimeä. Ehkä voisi
+kyhätä jonkun pätkän asiasta.
+
+— Tavela, Teofilus Malakias Tavela. Hän esitti itsensä heti alussa
+kaikuvalla äänellä. Suomenmielinen, perustuslaillinen, kansanvaltainen
+ja vapaamielinen mies.
+
+— Erinomainen nimi.
+
+— Ja merkillinen suomettarelainen.
+
+Se oli todellakin ollut setä Malakias. Hän oli käyttänyt hyvin aikansa
+varatuomarista erottuaan. Oli ostanut vekselilanketit, riidellyt
+suomenkieltä osaamattoman neidin kanssa paperikaupassa ja nähnyt
+Ylioppilastalon edustalla sankan kansanjoukon. Mennyt kokoukseen,
+puhunut ja tullut ulos ajetuksi. Kaikki vajaan tunnin kuluessa.
+
+Mutta Pekka Pulliaisen käynti oli antanut aika vauhdin nuorten miesten
+keskustelulle.
+
+— Siinä on ainakin mies, jolla on ihanteita, huomautti Kalle Kaurio
+syvällä rintaäänellä.
+
+Hänen erikoisuutena oli se, että hän osasi antaa syvämielisen ja
+metafyysillisen kaiun kaikkein tavallisimmillekin sanoille ja asioille.
+Kukaan ei oikeastaan tiennyt, mistä se johtui, mutta häntä kuunneltiin
+tässä piirissä aina suurella kunnioituksella, niinkuin miestä, joka on
+murtanut kaikki turhat mielikuvat ja tuijottaa suureen ja tyhjään
+tuntemattomuuteen.
+
+Tällä kertaa kylvi hän kuitenkin tien oheen.
+
+— Niinkuin ei tässä muita olisi, hymähti arvostelija viiksiään
+kiertäen.
+
+— Pessimismi on myöskin ihanne, vakuutti dekadenttikirjailija.
+
+— Taide on minun jumalani, julisti premiäärinäyttelijä.
+
+— Ja minun jumalani kuningas alkoholi, kerskasi keveästi Onni Lyy.
+
+Mutta musiikki-entusiasti katsoi yhä syvämietteisesti eteensä.
+
+— Se on kaikissa tapauksissa jotakin positiivista. Teillä on jokaisella
+edes jokin jumala. Minulla yksin ei ole mitään. Te toki väitätte
+jotakin...
+
+— Tietysti niin pian kuin me ajattelemme, kivahti dekadentti.
+
+— Siinäpä se. Jokainen ajatus sellaisenaan on jo jotakin positiivista
+ja rajoittaa ihmistä. Ei pitäisi ajatella mitään.
+
+— Ei ainakaan paljoa, nauroi Onni Lyy.
+
+— Ei ollenkaan. Te liikutte käsitteillä, mutta tiedättekö, mitä
+käsitteet ovat oikeastaan? Ne ovat virvatulia. Petosta, valhetta! Totta
+on ainoastaan se pohjaton rimpisuo, jonka päällä ne leijailevat,
+nimittäin meidän oma sisin itsetiedoton maailmamme. Ei ylöspäin, vaan
+alaspäin siis, ei päivään ja aurinkoon, vaan yöhön ja pimeyteen siis
+käy kaikkien totuuden-etsijäin tie.
+
+Tällä kertaa hän oli onnistunut. Syntyi nuorten miesten ylle hetkeksi
+lyhyt, metafyysillinen vaitiolo. Kukin tuijotti synkästi eteensä,
+ikäänkuin olisi jo tuntenut kätensä totuuden-etsijän salaperäistä
+lyhtyä puristavan.
+
+Toistaiseksi puristi se ainoastaan absinttilasia.
+
+Vilho Viksari oli istunut edellisen aikana äänettömänä. Hän ei
+ylipäänsä antautunut näin syvämielisiin asioihin ja sitäpaitsi oli
+hänellä oma pätkänsä mietittävänään. Vahinko vaan, että hän niin
+harvoin sai mitään painetuksi.
+
+Nyt keskeytti hän yleisen vaitiolon:
+
+— Mikä on totuus?
+
+Kaikki tunsivat ikäänkuin paino olisi pudonnut heidän poveltaan.
+
+— Totuus on itsensä etsiminen, koetti Kalle Kaurio vielä jatkaa
+äskeistä mielialaa.
+
+— Jota ei löydä milloinkaan.
+
+— Sepä se juuri onkin suurta. Tie, totuus ja elämä. Huomatkaa tämä
+kolmiyhteys.
+
+Alussa oli sana.
+
+Vilho Viksarin kanssa oli mahdoton ylläpitää mitään vakavampaa
+keskustelua. Lumous oli haihtunut ja musiikki-entusiasti vaipui omaan
+onnettomuutta uhkaavaan vaitioloonsa, silmät synkästi kulmien alta
+etäisyyteen tuijottavina.
+
+Mutta muut tunsivat jälleen päässeensä maailmallisempiin asioihin.
+
+— Totuus on summa kaikkien ihmisten todellisuudesta, julisti Yrjö
+Ylänne.
+
+Hänen voimansa oli sanavalmius, jonka avulla hän milloin tahansa voi
+lasketella suustaan suppeita viisauden lauselmia. Ne eivät sanoneet
+juuri mitään, mutta se ei ollut tarkoituskaan.
+
+— Minun todellisuuteni on teatteri, julisti premiäärinäyttelijä.
+
+— Ja minun viina.
+
+Onni Lyy kerskaili aina juomisellaan, ehkä juuri sentähden, että hän
+joi kaikista vähimmän.
+
+— Ja minun naiset, sanoi dekadenttikirjailija, jotakin sanoakseen.
+
+— Ja minun sanomalehti, kun me vaan saisimme oikean
+bulevardisanomalehden.
+
+Tämä oli tietysti Viksarin lempiajatus.
+
+— Minulla ei ole mitään todellisuutta, huokasi musiikki-entusiasti.
+
+Hänen sanansa kaikuivat kuuroille korville. Oli kerta kaikkiaan jälleen
+päästy kiinni käytännöllisempään elämään.
+
+— Minun mielestäni olisi ensiksi perustettava uusi teatteri, sanoi
+Tuomas Tuulihattu. Pieni, yksityinen teatteri, valitulle yleisölle,
+jossa koetettaisiin vaikuttaa yhtä paljon väreillä ja plastiikalla kuin
+sanoilla ja ajatuksilla.
+
+Tämä oli liian vanha ajatus. Kukaan ei enää tarttunut siihen.
+
+— Äh, teatteri! huusi Vilho Viksari. Kuka ihminen enää viitsii käydä
+teatterissa? Se on vanhettunut taidemuoto, joka ei enää vastaa
+tarkoitustaan. Sillä on ollut kaksi kukoistuskautta: toinen
+helleeninen, jolloin se oli jumalanpalvelusta, ja toinen renässansi,
+jolloin se oli markkinahuvia. Kolmatta ei tule. Kaikki nykyaikainen
+teatteri on vain noiden kahden äärimmäisyyden matkimista.
+
+Tämäkään ei ollut mitään uutta. Mutta siitä kannatti kuitenkin
+keskustella.
+
+— Minä puolestani taas luulen, että me juuri olemme uuden
+kukoistuskauden ovella, sanoi Yrjö Ylänne. Teatteri on juuri se pirun
+kirkko, jota me tarvitsemme.
+
+— Epäilemättä on kauneus jälleen tulemassa kansojen uskonnoksi, lausui
+vakaumuksella Aaro Alanne.
+
+Hän nimitti itseään oikeastaan aivan väärin dekadentiksi. Hän oli
+kauneuden palvelija ja kulki alituisessa tunneväristyksessä.
+
+Mutta Vilho Viksari piti innokkaasti puoliaan.
+
+— Taide ja nykyaika! Kauneus ja työväenliike! Te olette vanhoillisia,
+rutivanhoillisia, niinkuin pohjaltaan kaikki kaunosielut! Te uneksitte
+palajamista ihmiskunnan lapsuuteen ja restaureeraatte vanhoja
+taidemuotoja niinkuin arkkitehdit katoolisia kirkkoja. Nykyajan taide
+on sanomalehti. Se on se teatteri, joka nykyään näyttää hyvälle hyvän
+muodon ja pahalle pahan, sanalla sanoen: pitää peilin meidän edessämme.
+Samalla se on myös koko maailman kokouspaikka, kestikievari,
+markkina-majatalo, niinkuin teatteri Shakespearen aikaan. Siinä on
+myöskin kaikki näyttelijänsä: korkeiden koturnien kävijät, toisin
+sanoen, mahtipontisten pääkirjoitusten sepittäjät, yleisön huvittajat,
+klownit, niinkuin minä ja moni muu, ensimäiset rakastajat niinkuin Onni
+Lyy ja Aaro Alanne, ja teatterikonnat niinkuin Yrjö Ylänne ja muut
+arvostelijat. Sitä paitsi on siinä lukematon joukko statisteja,
+varusmestareita, valaistuksen hoitajia, kuiskaajia, kulissimiehiä ja
+lopuksi ohjaajat ja tirehtööri. Sanomalehti on nykyään se taidemuoto,
+joka syleilee laajimmin olevaisuutta, joka yhdistää kaikki taiteet ja
+tulee nielemään kaikki muut. Te näette sen jo Amerikasta! Siellä ei
+kukoista muut kuin sanomalehti. Jumalan kiitos, sitä ei ainakaan ollut
+helleeneillä, ei Shakespearella! Se on meidän oma keksimämme, "_une
+volupté nouvelle_", niinkuin tämä sikaari. Eläköön Gutenberg!
+
+Hän tyhjensi lasinsa innostuksen huumauksessa. Kukaan ei tiennyt
+oikein, puhuiko hän totta vai leikkiä. Mutta kaikissa tapauksissa oli
+hän hetkiseksi onnistunut kiinnittämään seuran huomion itseensä. Ja
+sehän oli pääasia.
+
+— Sinä unohdit permannon, hymähti ylenkatseellisesti Yrjö Ylänne. Se on
+kaiketi yleisö-osasto.
+
+— Ja riitelevät puolueet, sanoi Aaro Alanne. Minusta on se vielä
+toistaiseksi sangen epävapaa taidemuoto.
+
+Mutta Vilho Viksari oli kerran päässyt hyvän langan päästä kiini. Ja
+hän jatkoi järkähtämättä:
+
+— Aivan niinkuin teatterit ennen olivat eri puolueiden
+äänenkannattajia, ovat nyt sanomalehdet. Jokaisella ministerillä on nyt
+oma orgaaninsa aivan kuin ennen prinsseillä ja ylimyksillä omat
+teatterinsa. Samoin kuin ennen loukatut aatelisherrat tunkeutuivat
+miekkoineen näyttämölle, tunkeutuvat nyt loukatut kansalaiset
+sanomalehden toimistoihin. Samoin kuin ennen komeljantit olivat
+yleisesti halveksittuja...
+
+— Ovat nyt sanomalehtineekerit, liitti pilkallisesti
+premiäärinäyttelijä.
+
+— Vaikkapa niinkin. Ja samoin kuin draamojen tekemistä pidettiin ennen
+Shakespearen alempana kirjailemisena, mutta sonetteja ylempänä...
+
+— Samoin pidetään kerran Vilho Viksaria suurempana kirjailijana kuin
+nyt Shakespearea.
+
+Viksari oli saanut puhua jo liian kauan. Kukaan ei enää viitsinyt
+kuunnella häntä.
+
+— Minä halveksin sanomalehtiä, ilmaisi lyhyesti kantansa Aaro Alanne.
+
+— Ja minä puoluepolitiikkaa, julisti Tuomas Tuulihattu.
+
+— Onnellisia miehiä, iski Yrjö Ylänne asteen ylempää. Halveksuminen on
+sen mitalin toinen puoli, jonka toinen on entusiasmi.
+
+Tämä oli taas jälleen yksi noita hänen viisaudensanojaan.
+
+Onni Lyy oli istunut hetkisen äänettömänä ja katsellut ulos ikkunasta.
+
+— Minun mielestäni on ihmis-elämän tarkoitus koettaa niin paljon kuin
+mahdollista asettua elämän ulkopuolelle, virkahti hän nyt
+filosoofisesti.
+
+Mutta musiikki-entusiasti oli istunut vielä kauemmin äänettömänä. Nyt
+vilkastui hän äkkiä:
+
+— Sinä sanoit sanasen, ystäväni. Juuri se on ihmis-elämän tarkoitus,
+josta eivät tiedä mitään päivän lapset. Tiedättekö, mikä on ollut minun
+elämäni onnellisin hetki? Se oli eräänä varhaisena aamuna. Taisi olla
+kevät. Tapasin itseni istumasta eräässä ikkunassa ja katsomassa
+päivänpaisteiselle pihamaalle. Liiterin seinä oli maalattu punaiseksi,
+mutta matalan puurakennuksen seinä keltaiseksi. Pihalla leikki parvi
+lapsia kirkuvanvärisissä puseroissaan. Eräällä pikku tytöllä oli
+kädessään sininen ilmapallo. Puurakennuksen portailla istui
+keskenkasvuinen juutalaistyttö paitahihasillaan.
+
+Kaikki odottivat jännityksellä. Kalle Kaurio tuijotti eteensä, niin
+että silmät pullistuivat kuopissaan, piti pienen taidepaussin ja koetti
+palauttaa mieleensä entistä elämystään niin selvänä ja kirkkaana kuin
+mahdollista. Hän jatkoi:
+
+— Siinä ei sattunut mitään, siinä ei tapahtunut mitään. Pikkutyttö
+itki. Eräs pojista oli päästänyt lentoon ilmapallon. Juutalaistyttö
+meni hänen luokseen ja otti hänet syliinsä. Hän huusi jotakin toisille
+lapsille ja torui. Toiset nauroivat hänelle. Kaikki tuo ei liikuttanut
+minua vähintäkään, minua ei säälittänyt se, joka itki, eivätkä
+huvittaneet ne, jotka nauroivat, mutta kuitenkin oli heidän jokainen
+liikkeensä ja sanansa olevinaan minusta jotakin hyvin tärkeätä, jota
+minun välttämättä piti seurata ja tarkastaa. Minun pääni oli
+merkillisen kylmä ja kirkas. Ensimäisen ja ainoan kerran elämässäni
+tunsin minä itseni pelkästään huomioiden tekijäksi enkä miksikään
+muuksi. Minä en suurentanut niitä enkä pienentänyt niitä, en
+tyylitellyt niitä enkä lajitellut. Minä olin ainoastaan peili ja
+heijastin kaikki esineet ja asiat tuolla pihalla ehdottomasti oikein,
+jokaisen piirteen ja jokaisen värin, sellaisinaan kuin ne olivat. Minä
+ajattelin: tämä mahtaa olla jumalan suhde maailmaan. Sitten ajattelin
+minä: nyt olen minä oikea taideniekka.
+
+Hänen kasvoillaan oli heijastus etäisistä maailmoista ja silmänsä
+olivat päästä putoamaisillaan. Viksarin mielestä olivat ne jo vähintään
+kyynärän päässä tavallisista olinpaikoistaan, niinkuin kaksi
+sarkanappia kahden kepin päähän kiinnitettyinä.
+
+Musiikki-entusiasti käännähti äkkiä, kohautti hartioitaan ja hymähti:
+
+— Samassa kaatui joku tuoli takanani. Minä käännyin ympäri ja näin
+sohvalla kuorsaavan naisen ja hänen edessään pöydällä portteripullon ja
+pari lasia. Se oli näköala erään tyttöpaikan ikkunasta.
+
+Nuoret miehet värisivät tyytyväisyydestä. Sitä voi todellakin sanoa
+elämänsä onnellisimmaksi hetkeksi! Kalle Kaurio oli tällä kertaa
+saavuttanut heidän kaikkien jakamattoman tunnustuksensa.
+
+Ulkona paistoi päivä pitkin kimmeltäviä puidenoksia. Kello oli 3 ja
+koulunuoriso parveili remuten ja toisiaan tyrkkien talvisella
+puistikko-käytävällä. Silmät kiilsivät kuin mustikat metsässä, paksut
+palmikot häilähtelivät kehittymättömillä hartioilla ja äänensortoiset
+nuorukaiskurkut kumahuttelivat miehekkäitä bassotervehdyksiä pitkän ja
+liian korkeilla kauluksilla ujutetun kaulan päästä. Vilahtelivat
+myöskin viiksiniekat kaartinluutnantit kaikessa isänmaallisessa
+marttyyriudessaan, näkyi myöskin moni viiksetön ja sileä
+uusmaalaisnaama, niiden välissä jotkut kansainväliset kauppamatkustajan
+kasvot ja joku pyöreäverinen venakko kapeasilmisine tyttärineen.
+Ajurien lyhyet kuomureet hurahtelivat ohitse kuin salamat, ketään
+väistämättä, mistään välittämättä, ja vihreät, välkkyvät ja
+kylmänkirkaisevat raitiotievaunut leikkasivat pohjolan lumista luontoa
+niinkuin timantti lasia. Kaikki hohtavan pakkasautereen hopeoitsemana.
+
+Siellä karkeloi päivän kansa.
+
+Mutta sisällä istuivat nuoret miehet otsa rypyssä ja silmät
+liikkumattomina eteensä seivästettyinä. Kosmillinen mieliala oli
+jälleen vallannut heidät. Autio ja tyhjä äärettömyys lainehti
+onnettomuutta uhkaavana heidän edessään ja jumalan henki liikkui
+tyhjennettyjen absinttilasien päällä.
+
+He olivat tarkoituksensa saavuttaneet, — täksi aamupäiväksi.
+
+
+
+
+6.
+
+
+Päivällisen jälkeen kertoi varatuomari Tauno Tavela sedälleen, mitä
+varten hän oli ruvennut miettimään naimisiinmenoa.
+
+— Katsos, rakas setä, minun hermoni eivät siedä enää tätä nuorenmiehen
+elämää. Päältäpäin, jumalan kiitos, minä vielä käyn laatuun, mutta
+sisältä päin...
+
+— Täynnä kuolleiden luita ja kaikkinaista raadollisuutta!
+
+— No, jos en juuri sitäkään, niin kaikissa tapauksissa heikko niinkuin
+Kiinan valtakunta, joka välttämättömästi tarvitsee ympärillään
+buffertivaltioita pysyäkseen ollenkaan pystyssä.
+
+— Ja nyt sinä olet päättänyt hankkia itsellesi tuollaisen
+buffertivaltion?
+
+— Niin. Ensiksi yhden, ja sitten, jos jumala sallii, useampia. Tämä
+nuorenmiehen elämän demokraattisuus ei miellytä minua enää. Tällä
+sohvalla on kuka tahansa istunut ja tämän pöydän ääressä ovat sadat
+ihmiset janonsa sammuttaneet. Minä tahdon olla isäntä talossani. Täällä
+minä en ole isäntä enkä vieras.
+
+— Mutta juuri sehän on ihanaa tässä kapakkaelämässä. Minun mielestäni
+on ravintola juuri nykyaikaisen kansanvaltaisen kulttuurin kaunein
+hedelmä. Ajattele vaan ulkomaita! Missä tahansa kulttuuri on korkealla,
+siellä kukoistaa myöskin ravintolaelämä. Eipä sillä, että minä olisin
+käynyt siellä, mutta minä olen kuullut niin. Täällä tapaavat kaikki
+toisensa, täällä suoritetaan kaikki asiat. Huvi ja hyöty ovat täällä
+yhdistetyt. Köyhä unohtaa täältä hetkiseksi köyhyytensä ja rikas
+rikkautensa. Kaikki ovat täällä tasa-arvoisia. Samoin kuin ennen
+vanhassa Hellaassa torit ja voimistelulaitokset olivat kaikkien
+kokouspaikkoja, ovat nyt ravintolat. Sitä vaatii meidän ilmanalamme.
+Ihanteellinen yhteiskunta olisi minun mielestäni se, jossa kaikki
+ihmiset asuisivat suurissa hotelleissa, siellä olisi heillä
+kirjastonsa, pankkinsa, sanomalehdentoimistonsa ja lopuksi suuret
+ravintolasalit, joissa kaikki nauttiminen suoritettaisiin valtion
+kukkarosta.
+
+— Juuri tuosta kukkarosta aion minäkin vähitellen päästä osalliseksi.
+Mutta muuten annan minä palttua sinun ihanneyhteiskunnallesi.
+
+Setä Malakias höristi korviaan.
+
+— Aiotko jotakin valtionvirkaa hakea?
+
+— Nykyään ei niitä haeta enää, niitä tarjotaan.
+
+— Sinulle? Perustuslailliselle!
+
+— Kukatietää.
+
+Veljenpoika hymyili salaperäisesti. — He istuivat kahvilan puolella
+Seurahuoneen alakerrassa mukavasti sohvaan ojentuneina. Hyvä
+päivällinen, hyvä sikaari, kuppi kahvia ja lasi likööriä, kaikki oli
+omiaan elämää eheäksi soinnuttamaan.
+
+Setä Malakias pudisti päätään.
+
+— Mahdotonta. Mikä virka?
+
+— Tietysti hyvä virka.
+
+— Hallinnollinen?
+
+— Luonnollisesti. Kukapa tässä enää hallittavaksikaan! Sitäpaitsi: kun
+kerran kuuluu hallitsevaan puolueeseen...
+
+Setä ei ollut kuulevinaan kompasanaa.
+
+— Jossakin keskusvirastossa?
+
+— Senaatissa.
+
+— Joku sihteerinpaikka?
+
+— Senaattorin salkku.
+
+Setä ponnahti. Sitten vihelsi hän pitkään.
+
+— Vai niin? Joko ollaan niin pitkällä?
+
+— Kuten näet, on sovinto puolueiden välillä täydellinen.
+
+Veljenpoika nauroi ääneensä. Mutta setä Malakiasta ei naurattanut.
+
+— Kyllä se sentään on liian hävitöntä.
+
+— Kuinka niin? Minun mielestäni pitäisi juuri sinun vanhana
+suomettarelaisena olla ensimäinen tukemaan kotimaista hallitusta.
+
+Setä Malakias ryyppäsi ja katsoi lasin laidan yli. Kannattaisiko tuolle
+ollenkaan ruveta selittämään?
+
+— Minä tosin olen suomettarelainen, sanoi hän, mutta en minä sentään
+eläissäni ole kaikkia hallituksen metkuja kannattanut. Jos sinne
+sitäpaitsi alkaa päästä semmoisia miehiä kuin sinä, niin...
+
+Hän sylkäsi voimakkaasti. Varatuomari nauroi. Setä painoi pään
+käsivartensa varaan ja katsoi häneen tutkivasti:
+
+— Vai niin! Sinä Senaattiin!
+
+— Miksei? On siellä huonompiakin miehiä istunut.
+
+— Mutta ei nuorempia. Ethän sinä vielä ole laillisessa ijässäkään.
+
+— Se ei olekaan enää nykyaikana tarpeellista.
+
+— Mitä ansioita sinulla on?
+
+— Ei mitään.
+
+— Mitä ymmärrät sinä maan ja kansan asioista?
+
+— En tämän enempää.
+
+— Ja siitä huolimatta...?
+
+— Juuri siksi, rakas setä.
+
+Varatuomarin tyyneys oli hermostuttava. Sitä paitsi väreilivät hänen
+suupielensä niin kutkuttavasti, että setää väkisinkin rupesi
+naurattamaan:
+
+— Luonnollisesti lasket sinä vain leikkiä.
+
+— Siitä on ollut puhetta. Asia riippuu ainoastaan minusta itsestäni.
+
+— Tiedä huutia!
+
+— Aivan totta.
+
+— Tarjoillaanko niitä noin vaan?
+
+— No, kenelle tahansa!
+
+— He ottaisivat sinut todellakin?
+
+— Avosylin. Voit olla varma siitä. He ovat kiitollisia, kun saavat
+minut.
+
+— Taikka, kuten sanoit: kenen tahansa.
+
+— Kenen tahansa perustuslaillisen.
+
+— Sangen merkillinen hallitus.
+
+— Ja vielä merkillisempi oppositsionipuolue. Eikö totta?
+
+Setä nyykäytti päätään hajamielisesti.
+
+— Minua ei siis tarvita täällä enää?
+
+— Ei mitään sovintoa aikaansaamaan. Mutta sinä voit sovinnon vahvistaa.
+
+— Kenties myöskin sinun avioliittosi?
+
+— Se riippuu siitä, otanko viran vastaan.
+
+— Taikka päinvastoin.
+
+— Miten vaan sinua miellyttää.
+
+— Oletko kosinut jo?
+
+— En vielä. Mutta luultavasti tänä iltana.
+
+— Rakastatko häntä?
+
+— Sitä en juuri voi sanoa.
+
+— Miksi nait hänet?
+
+— Miksi niin monet muut ovat tehneet saman tempun?
+
+— Minä en.
+
+— Syytä itseäsi!
+
+Setä oli jutellut yhä hajamielisemmin. Nähtävästi harhailivat hänen
+ajatuksensa jo aivan toisissa asioissa.
+
+— Tanskanmaassa on jotakin mätää, virkahti hän miettiväisesti.
+
+— Minulla ei ole mitään halua rupeamaan sen Hamletiksi.
+
+— Mieluimmin Poloniukseksi, arvaan minä?
+
+— Kohotat minut liian korkealle. Toistaiseksi olen minä ainoastaan sen
+haudankaivaja.
+
+— Sinä olet haaska, Tauno.
+
+— Se kuuluu minun ammattiini. Muuten pyydän minä päästä kaikista
+lähemmistä tuttavallisuuksista.
+
+Sedän katsanto kävi yhä miettiväisemmäksi.
+
+— Luulen, että minusta pian tulee teille Fortinbras.
+
+— Miksei yhtä hyvin suoraan haamu tuonelasta?
+
+Setä oli nyt päättänyt ajatussarjansa. Hän löi äkkiä pöytään
+kämmenellään, niin että lasit läikähtivät.
+
+— Tässä pitää tehdä puhdasta, sanon minä.
+
+— Näen, että aiot pian tehdä puhdasta ainakin tällä pöydänkulmalla.
+
+— Tällä maan kulmalla tarkoitan minä. Tämä sovinto ei käy kontoon.
+
+— Etkö juuri tullut rauhaa rakentamaan?
+
+— Rauhaa kyllä, mutta en tällä pohjalla. Nyt tahdon minä sotaa.
+
+— Sinun mielipiteesi muuttuvat liian pikaisesti.
+
+— Entä sinun?
+
+— Ne ovat syvän ja perinpohjaisen miettimisen hedelmiä.
+
+— Mitä aiot tehdä Senaatissa?
+
+— Tietysti jatkaa vanhaa virkavaltaa.
+
+— Sen uskon sinusta kyllä.
+
+— Toivon, että et pidä minua sosialistina.
+
+— Luulin ainakin sinua vapaamieliseksi?
+
+— Sen hulluuden olemme me jo aikaa sitten jättäneet.
+
+— Niinkuin kansanvaltaisuudenkin?
+
+— Niin.
+
+— Mitä te sitten olette?
+
+— Ainoastaan ja pelkästään perustuslaillisia.
+
+— Se ei ole paljon, se.
+
+— Se riittää meidän aikoinamme.
+
+Setä naputteli rystysillään pöytään. Nähtävästi hän oli enemmän
+kiihdyksissä kuin mitä hän tahtoi näyttää hymyilevälle veljenpojalleen.
+
+— Se ei olisi riittänyt minun aikoinani.
+
+— Sinä oletkin jo vanha mies, setä.
+
+Setä ei voinut hillitä itseään enää. Hän hypähti seisomaan.
+
+— Olkoon! Mutta minä olen kuitenkin vielä tarpeeksi nuori näyttääkseni
+sinulle ja sinun kaltaisillesi, että tämä liitto on isästä ja
+p———eestä. Se ei saa tapahtua, jumaliste, niin totta kuin nimeni on
+Teofilus Malakias Tavela.
+
+— Se tapahtuu kuitenkin.
+
+— Ei, sanon minä.
+
+— Aiotko potkia vasten virtaa?
+
+— Vaikka koskea. Sittenpähän nähdään, kuka meistä kontin kantaa.
+
+— Mitä aiot tehdä?
+
+— Perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
+
+Setä mittaeli pitkillä askelilla kahvilan permantoa. Onneksi ei siellä
+ollut muita ketään. Mutta hän oli puhunut niin korkealla äänellä, että
+kalpeanaamainen viinuri hyökkäsi hätäytyneenä erään sisäoven
+pimennosta. Setä komensi hänet matkaansa diktaattorin käsiliikkeellä.
+
+Hänen vartalonsa oli oiennut, hänen kasvonsa nuorentuneet. Vanha
+ylioppilasagitaattori ja kansanpuhuja oli herännyt hänessä. Hänen
+rintaansa olikin ruvennut aamusta alkaen ahdistamaan tämä kyynillinen
+ilman-ala. Nyt hengitti hän jälleen vapaasti ja voimakkaasti.
+
+Hän voi myöskin laskea leikkiä vakavilla asioilla, mutta ainoastaan
+vähän aikaa. Sitten rupesi se häntä kyllästyttämään. Hän voi myöskin
+leikkiä kyynillistä, mutta ainoastaan leikkiä. Nyt oli hän saanut
+tarpeeksi leikistään. Hän oli jälleen sama vanha idealistinen Teofilus
+Malakias Tavela kuin istuessaan tuon pienen maaseutukaupungin
+työväenkeittiössä ja puhuessaan politiikkaa koulupojille. Nyt ei hänen
+kanssaan ollut leikittelemistä.
+
+— Etköhän istuisi? uskalsi veljenpoika sohvankulmastaan esittää.
+
+Hän pelkäsi, että tulisi joku.
+
+— En, ärjäsi setä.
+
+Hän jatkoi kävelyään. Veljenpoika teki uuden yrityksen.
+
+— Sinä et ole vielä kertonut käynnistäsi yliopettaja Lyyn luona.
+
+— En.
+
+— Sinut vastaanotettiin toivoakseni hyvin?
+
+— Liian hyvin.
+
+— Puhuitko puoluesovinnosta?
+
+— Puhuin.
+
+— Hän oli yhtä mieltä?
+
+— Liian yhtä mieltä. Samoin kuin sinäkin.
+
+— Sinä näet, että se on ilmassa.
+
+— Minä näen, että te olette sillä myrkyttäneet ilman.
+
+— Etköhän istuisi?
+
+— Voin istuakin.
+
+Setä istui äreänä ja tyhjensi lasin yhdellä siemauksella. Kaasi täyteen
+toisen ja tyhjensi samoin.
+
+Veljenpoika katseli ääneti.
+
+— Sinä pidät likööristä?
+
+— Käy laatuun.
+
+— Tahdotko, että tilaan toisen.
+
+— Ei ole tarpeellista.
+
+Synkkä vaitiolo. Varatuomari alotti toisesta laidasta.
+
+— Sinä et ole vielä lausunut oikein mielipidettäsi minun
+avioliitostani. Hyväksytkö sen?
+
+— Mene ja nai!
+
+— Sinä pidät sitä siis järkevänä?
+
+— Parempi on naida kuin palaa.
+
+Mieliala ei ollut vielä rauhoitettu. Veljenpoika tunsi, että tämä oli
+vaan tyyntä myrskyn edellä. Setä katsoi kelloaan.
+
+— Milloinka sanoit sinä tuon iltamasi alkavan?
+
+— Kello kahdeksan.
+
+— Hyvä on.
+
+— Aiotko tulla sinne?
+
+— Entäpä, jos aikoisinkin.
+
+— Sen parempi. Mietinkin tässä juuri, mitä ohjelmaa keksisin sinulle.
+
+— Kiitän vaivoistasi. Minä kyllä pidän huolen itsestäni.
+
+Hän painoi sähkönappulaa.
+
+— Joko lähdemme?
+
+— Minulla on vielä vähän toimitettavaa.
+
+— Mitä?
+
+— Hankkia hännystakki.
+
+— Saat sen minulta.
+
+— Etkö itse esiinny puhujana?
+
+— Kyllä. Mutta minulla sattuu olemaan kaksi.
+
+— Hyvä on. Mistä aiot puhua?
+
+— Meidän kansallisesta keväästämme.
+
+— Mitä tiedät sinä siitä?
+
+— Että se on ollut ja mennyt.
+
+Setä kohautti olkapäitään halveksivaisesti ja irvisti. Hän ei viitsinyt
+enää mokomalle tuhlata sanojaan.
+
+Viinuri tuli. Setä Malakias veti esiin kukkaronsa.
+
+— Mitä me olemme velkaa?
+
+— Aiotko sinä maksaa? Sitä en minä todellakaan voi sallia.
+
+— Olethan sinä minulle tänään kirjoittanut vekseliin.
+
+Veljenpoika kumarsi keveästi. Sedän äänessä oli katkera karmeus, jota
+hän ei tahtonut liiaksi ärsyttää. Sedän täytyi tällä kertaa saada
+tahtonsa läpiajetuksi.
+
+He nousivat ylös ja lähtivät. Portaiden päässä pysähtyi setä ja osotti
+kädellään kohti korkeutta.
+
+— Tänä iltana puhun minä nuorisolle.
+
+— Sinä! Aiotko vielä kerran tulla ulosajetuksi?
+
+Veljenpoika tunsi verensä jähmettyvän.
+
+— Mutta se ei käy laatuun! Sinun nimesi ei seiso ohjelmassa.
+
+— Seisooko sinun?
+
+Se ei todellakaan seisonut siinä. Varatuomari oli itse kieltänyt
+juhlatoimikuntaa sitä painattamasta.
+
+— Siinä seisoo: puhe.
+
+— No niin, minä pidän puheen.
+
+— Kernaasti minun puolestani. Mutta minä en tiedä, mitä
+juhlatoimikunta...
+
+— Se on minun asiani.
+
+Setä näytti todellakin järkähtämättömältä. Veljenpoika epäröi. Hän
+pelkäsi skandaalia.
+
+— Mistä aiot puhua?
+
+— Meidän kansallisesta keväästämme.
+
+Setä Malakias viskasi häneen niin murhaavan katseen alta kulmiensa,
+että veljenpoika katsoi parhaaksi vaieta. He astuivat ulos.
+
+— Hyvästi! sanoi setä kättään ojentamatta.
+
+— Minne menet?
+
+— Parturiin.
+
+Se oli ainakin pieni lohdutus veljenpojalle. Setä ei nähtävästi
+ainakaan tahallaan tahtonut tehdä skandaalia.
+
+
+
+
+7.
+
+
+Iltama oli Palokunnan talolla.
+
+Istuttiin pienten pöytien ääressä. Se oli viimeisin järjestelytapa,
+joka vastasi ajan vaatimuksia.
+
+Aivan estraadin alla istui yliopettaja Lyyn perhe ynnä heidän
+joukossaan varatuomari Tavela. Onni sitä vastoin oli ajoissa
+pelastautunut sivuhuoneesen, johon myös kultainen nuoriso oli
+kokoontunut.
+
+Siellä oli hyvä olla ja sieltä voi myös päästä helpoimmin pois.
+Sitäpaitsi ei tarvinnut seurata ohjelmaa, jos ei tahtonut, ja voi
+seurata, jos tahtoi. — He eivät tahtoneet seurata ohjelmaa.
+
+He olivat tulleet sinne vaan noin ylipäänsä jossakin ollakseen.
+
+Alkusoitto oli jo kajahtanut ja ruotsinkielinen proloogi luettu. Oli
+suomenkielisen juhlapuheen vuoro.
+
+Setä Malakias nousi puhujalavalle.
+
+Hän näytti oikein hienolta lainatussa frakissaan, tukka ja parta
+huolellisesti kammattuina. Varatuomari oli sitäpaitsi luovuttanut
+hänelle valkeat liivinsä ja pistänyt viime hetkessä käteen uuden
+silinterihattunsa, ettei setä voisi syyttää ainakaan mitään ulkonaisia
+seikkoja mahdollisesta epäonnistumisestaan.
+
+Kaikki oli käynyt kuin tanssi. Varatuomari oli ilmoittanut asian
+puhelimella eräille toimikunnan jäsenille, joiden mielestä ehdotus
+tosin oli odottamaton, mutta erittäin onnistunut. Epäilemättä voi olla
+mieltäkiinnittävää pääkaupunkilaiselle yleisölle kuulla, mitä
+sellaisella vanhalla maaseutupatriootilla oli kansallisesta keväästä
+sanomista. Varovaisuuden vuoksi oli kuitenkin pyydetty varatuomaria
+pitämään muistissa myöskin oma puheensa, — jos jotakin tapahtuisi.
+
+Veljenpoika oli nimittäin edeltäpäin ilmoittanut heille, että setä
+Malakias oli tosin tulinen patriootti ja koeteltu kansanpuhuja, mutta
+samalla hiukan omituinen vanha herra.
+
+— Arvoisat läsnäolijat!
+
+Puhujan ääni värähti hiukan, mutta varmentui samassa. Hän näki jälleen
+edessään avaran, valaistun salin täynnä juhlapukuista yleisöä.
+Sellaista ei hän ollut nähnyt sitten entisten ylioppilasaikojensa,
+jolloin hän yhtenä nuorison itseoikeutetuista johtajista oli niin monta
+kajastavaa aamuhetkeä omilla sanoillaan juhlallisentanut. Hän tunsi
+jälleen itsensä Snellmanin täysarvoiseksi opetuslapseksi, joka oli
+kutsuttu oman leimuavan innostuksensa voimalla herättämään ja
+hallitsemaan suuria kansanjoukkoja.
+
+— Minun nimeni on Tavela, Teofilus Malakias Tavela. Minä olen
+suomenmielinen, perustuslaillinen, kansanvaltainen ja vapaamielinen
+mies ja tulen suoraan maan sydämestä.
+
+Yleisö, joka välinpitämättömänä oli nähnyt tuntemattoman vanhan herran
+kiipeävän puhujalavalle, tuli äkkiä hyvin eloisaksi. Sepäs oli
+lystillinen alku! Yliopettaja Lyy nyykähytti päätään hyväksyvästi — näin
+oli hänen mielestään juuri kansallismielinen juhlapuhe alettava — ja
+kultainen nuoriso karkasi sivuhuoneen ovelle katsomaan, kuka tämä
+merkillinen puhuja oli.
+
+— Se on hän! sanoi Pekka Pulliainen, joka jälleen oli seuraan
+liittynyt.
+
+— Kuka hän?
+
+— Minun mieheni ylioppilastalolta. Demagoogi, Demosthenes! Pojat, nyt
+saadaan hauskaa.
+
+— Kuinka hän on täällä?
+
+— Piru tietää. Se mies käy nähtävästi ympäri kuin kiljuva jalopeura.
+Tänä iltana ainakaan hän ei pääse minun käsistäni.
+
+— Sinun täytyy välttämättä esittää hänet meille.
+
+— Kenties hänestä voisi saada jonkun pienen pätkän sanomalehteen? tuumi
+Vilho Viksari. Esimerkiksi otsakkeella: "viimeinen profeetta".
+
+— Se on totta. Hänen nimensä on Malakias.
+
+He nauroivat hiljaa ja kuiskuttelivat. Sillä aikaa istui varatuomari
+Tavela niinkuin tulisilla hiilillä. Mitenhän tämä päättyisi vielä?
+
+Mutta setä jatkoi:
+
+— Minä olen tullut Helsinkiin saamaan aikaan sovintoa puolueiden
+välillä.
+
+Viinurit helistelivät tarjottimiaan. Huudettiin: sht! Setä pelkäsi,
+etteivät hänen sanansa olleet oikein kuuluneet ja toisti viimeiset
+sanansa:
+
+— Juuri niin, puolueiden välillä. Mutta minä huomaan, että täällä on jo
+ilmankin kylläksi sovinnollista.
+
+— Hyvä! huudettiin sivuhuoneen ovelta. Kaikki kääntyivät katsomaan.
+Mutta siinä seisoi Pekka Pulliainen tulipunaisessa kravatissaan niin
+varmana ja hajasäärisenä, ettei yleisön katseilla ollut hänen suhteensa
+muuta tekemistä kuin kilpistyä.
+
+— Hyvä! sanoi hän toisen kerran ikäänkuin varmemmaksi vakuudeksi.
+
+Setä kumarsi keveästi ja jatkoi:
+
+— Minä olen keskustellut täällä eri puolueiden miesten kanssa. Sikäli
+kuin minä olen heitä ymmärtänyt, toivovat he kaikki sovintoa, eivät
+sentähden, että saisivat tarkoitusperänsä läpiajetuksi, vaan sentähden,
+että pääsisivät niitä ajamasta.
+
+— Hyvä! hyvä! huusi Pekka Pulliainen.
+
+Yliopettaja Lyy rypisti kulmiaan. Hänen vanhalla ystävällään
+Malakiaksella oli omat omituiset puheenpartensa. Hän ei varmaankaan
+mahtanut tarkoittaa, mitä sanoi. Siinä tapauksessa oli hänen hyvin pian
+korjattava erehdyksensä.
+
+Puhuja jatkoi:
+
+— Meidän puolueillamme ei itse asiassa olekaan mitään määriteltyjä
+tarkoitusperiä. Ne ovat ryhmäkuntia niinkuin eräät kyläkunnat maalla,
+jotka ovat kateellisia toisilleen jokaisesta uudesta edistysaskeleesta,
+minkä toinen ottaa, vaikka se askel olisikin juuri kohti kadehtijan
+omaa päämäärää. Jos toinen ennättää ensin perustaa osuusmeijerin, niin
+pilkkaa toinen sitä, ja jos toinen harrastaa kansanopistoa, sen jälkeen
+kuin toisella jo on kansanopisto, leimataan hänet luopioksi ja
+vastapuolueen ihanteiden kannattajaksi.
+
+— Tuossa voi olla paljon totta, kuiskasi yliopettaja varatuomarille,
+joka katsoi velvollisuudekseen myöntyä. Mutta itse kuiskasi hän Impi
+Kaunikille, joka istui hänen vieressään:
+
+— Lampaan päässä on hyviäkin paikkoja.
+
+— Eikö hän ole teidän setänne?
+
+— Epäilemättä.
+
+— Siinä tapauksessa en pidä teitä ollenkaan sukkelana.
+
+— Mutta muussa tapauksessa?
+
+Impi Kaunikki ei vastannut hänelle. Hän nirpisti vaan suupieltään
+ylenkatseellisesti ja siirsi tuoliaan kauemmaksi varatuomarista.
+Ikäänkuin sattumalta siirsi tämä omansa yhtä paljon lähemmäksi.
+
+Setä jatkoi:
+
+— Se johtuu siitä, ettei meidän puolueillamme ole täsmällisiä ohjelmia.
+Ne ajavat tänään yhtä, huomenna toista asiaa, ja vaikka itse asiat jo
+ammoin sitten ovat muuttuneet, ovat puolueryhmitykset yhä edelleen
+samat. Valtiopäivämiehet valitaan personallisen luoton eikä
+aatteellisten katsantokantain perustuksella ja voipa siten tapahtua
+niinkin mahdottomia asioita, että valitaan mies valtiopäiville, josta
+ei edes tiedetä, mihin puolueesen hän oikeastaan kuuluu ja mitä
+aatteita hän kannattaa.
+
+Tässä keskeytti puhujaa jyrisevä hyvä-huuto. Se tuli tietysti
+sivuhuoneen ovelta. Kultainen nuoriso taputti vimmatusti käsiään. Onni
+huusi piloillaan: "bis!" Hänet vaiennettiin siveellisellä
+suuttumuksella.
+
+Varatuomarilla kävivät kylmät väreet pitkin selkäpiitä. Ei ikinään
+tulisi tämä hyvin päättymään. Hän katui jo, että oli ollenkaan
+suostunut sedän ehdotukseen — hänen olisi pitänyt jyrkästi kieltää
+kaikki sekautuminen! — ja hän etsi jo avuttomana silmillään
+juhlatoimikunnan jäseniä puhujalavan viereisiltä ovilta. Onneksi
+näkyivät ne sinne kokoontuneen.
+
+Mutta setä Malakias jatkoi:
+
+— Niin kauan kuin meidän puolueolomme ovat tällä kannalla, on meille,
+laajoille kansalaisjoukoille, ehdottomasti edullisinta, että ne
+taistelevat keskenään. Niin kauan on meillä ainakin jonkinlainen
+tilaisuus kontrolleerata heidän toimintaansa. Mutta jos ne sopivat,
+tiedättekö, mitä silloin tapahtuu? Silloin päättävät asioista
+ainoastaan eri puolueiden johtajat keskenään ja meitä ei tarvita edes
+huutamaan hyväksymistä heille, koska ei ole mitään vastustustakaan. Me,
+suuri yleisö, merkitsemme ainoastaan niin kauan jotakin poliittisessa
+elämässä, kuin puoluetaisteloa on olemassa.
+
+Nyt ei Pekka Pulliaista enää voinut mikään mahti maailmassa hillitä.
+Hän riipaisi itsensä irti pidättelevistä tovereistaan, juoksi suoraan
+puhujalavan alle ja huusi:
+
+— Hyvä! Hyvä! Vielä kerran hyvä!
+
+Juhlatoimikunnan jäsenet katsoivat hätääntyneinä varatuomariin. Tämä
+istui tyynenä paikoillaan. Olisi melkein onni, jos tuo toinen hullu
+tekisi skandaalin. Silloin ei häpeä olisi ainakaan puhujan.
+
+Setä kumarsi jälleen ja joi vesilasista.
+
+Juhlatoimikunnan jäsenet käyttivät väliaikaa hyväkseen ja saivat Pekka
+Pulliaisen väistymään liian esiinpistävästä asemastaan. Yleisö seurasi
+heidän jokaista liikettään yhtä suurella jännityksellä kuin puhujankin.
+
+— Sentähden olen minä päättänyt saarnata sotaa. Minä tulin tosin tänne
+eilen maaseudulta siinä vakaassa uskossa, että sovinto puolueiden
+välillä oli ainoa autuaaksitekevä oppi meidän kansallemme. Mutta minä
+tarkoitin silloinkin ainoastaan sovintoa sisäänpäin, että me voisimme
+taistella sitä voimakkaammin ulospäin. Nyt olen minä ollut päivän
+Helsingissä ja minun mielipiteeni ovat kokonaan muuttuneet.
+
+Yliopettaja nauroi happamesti itselleen. Sama tuulenpieksäjä kuin
+ennenkin tuo Tavela! Ei siitä miehestä ikinä oikeata kalua tullut.
+Lahjoja hänellä kyllä olisi ollut vaikka puolueen pääkortteeriin
+päästäkseen; nyt tuli tuskin käytettävää kykyä pieneen
+maaseutukaupunkiin. Kun on kerran löylynlyömä nuoruudestaan...
+
+Ja hänen ajatuksensa siirtyivät jälleen murheellisina Onniin. Kun ei
+vaan tulisi samallainen tyhjänpuhuja hänenkin pojastaan! Tuolla se taas
+näkyi virnistelevän muiden neropattien joukossa, joista kukaan tuskin
+vielä oli kandidaattitutkintoaan suorittanut. Saapa nähdä, onko hänestä
+edes siihen sanakirjatyöhön?
+
+— Näillä puolueilla ei taistella mitään ulkonaista vihollista vastaan.
+Ne ovat siihen aivan liiaksi mukavat ja rauhallisissa oloissa
+kasvaneet. Täytyy tulla kokonaan uusi polvi, joka voi ottaa sen
+taistelon niskoilleen. Näiden ainoa pelastus ja elin-ehto on, että ne
+pysyvät liikkeessä, että ne riitelevät, että ne eivät muutu seisovaksi
+vedeksi. Muuten ne mätänevät. — Mutta minunhan tuli oikeastaan puhua
+meidän kansallisesta keväästämme.
+
+Mikä oli esimerkiksi Johan Vilhelm Snellmanin merkitys? Eikö se, että
+hän pani vedet liikkeeseen, että hän synnytti tuon kirotun
+kielitaistelun, kuten nykyään lienee tapa sanoa? Ilman sitä olisimme me
+jo nyt mädänneitä kaikki tyyni. Ruotsalaisen virkavallan sijasta olisi
+meillä vaan venäläinen ja kansa nukkuisi viattomuuden untaan, jota
+tuskin venäläiset kansakoulut tulisivat häiritsemään. Meillä on ollut
+elämän vuosisata, siksi että meillä on ollut kielitaistelun vuosisata.
+Meistä itsestämme riippuu, tuleeko meillä nyt olemaan kuoleman
+vuosisata. Tämä sovinto puolueiden välillä, josta nyt puhutaan, olisi
+kuolema. Me luopuisimme kaikki siitä parhaasta, mikä meillä on,
+ainoastaan sen huvin takia, että me voisimme juhlatilaisuuksissa
+esiintyä yksimielisinä ja että meidän johtajamme voisivat hymyillä
+toisilleen meidän selkämme takana kuin Rooman auguurit ja sanoa: "maa
+on meihin ja me olemme maahan tyytyväiset".
+
+Tuossa istuu esimerkiksi minun veljenpoikani, tuossa, aivan minun
+nenäni alla. Hänestä tulee pian senaatt — — —.
+
+Koko yleisö oli kurottunut sinnepäin katsomaan. Varatuomari Tavela
+antoi hätäisesti sovitun merkin juhlatoimikunnan jäsenille, jotka
+puolestaan lähettivät sen nenäliinaa näyttämällä musiikille yläkertaan.
+Se pamahti soimaan niinkuin pyssynsuusta. Setä koetti vielä huutaa
+jotakin, mutta turhaan. Kukaan ei kuullut häntä.
+
+Epäilemättä oli se skandaali. Pekka Pulliainen takoi kouransa
+punaisiksi aivan hulluna innostuksesta ja kultainen nuoriso säesti
+häntä jytyyttämällä paria tuolia sivuovella. Salissa ei kukaan
+kannattanut heitä. Yleisö joko oli loukkaantunut taikka ei ollenkaan
+ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Ainoa, joka edes pöydän alla taputti
+käsiään, oli Impi Kaunikki, mutta sen hän teki ainoastaan kiusatakseen
+varatuomaria, jonka oli hyvin vaikea säilyttää mielenmalttiaan.
+
+— Että ne päästävätkin kaikellaisia puhujalavalle! lausui rouva Lyy.
+
+Yliopettaja kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Rouva Lyy vaikeni ja jäi
+sääliväisenä varatuomaria silmillään mittailemaan. Että niin hienolla
+miehellä voi olla niin raaka setä! Onneksi asunee hän jossakin
+maaseudulla, joten hänestä ei ainakaan suvulle paljon haittaa olisi.
+
+Oikeastaan oli varatuomari enemmän suuttunut kuin mitä hän tahtoi
+näyttää taikka edes itselleen tunnustaa. Nähtävästi oli sedän ilmeinen
+tarkoitus ollut skandaliseerata hänet taikka ainakin riistää häneltä
+hänen tuleva senaattorisalkkunsa. Senkin hongankolistaja! Tulkoon se
+vielä häntä vekseleihinsä puijaamaan!
+
+Eräs juhlatoimikunnan jäsen pyysi puhutella häntä.
+
+— Tahtooko herra varatuomari ehkä nyt esiintyä?
+
+— En, sanoi hän kuivasti. Minä luulen, että yleisö on jo saanut
+tarpeeksi puheista.
+
+Juhlatoimikunnan jäsen kumarsi ja meni matkoihinsa. Seurasi soololaulua
+ja lausuntoa. Sen jälkeen rupesivat marsalkat siirtelemään tuolia ja
+pöytiä syrjään. Nuorisolle oli tehtävä tilaa tanssia varten.
+
+Yliopettaja Lyy katsoi kelloaan.
+
+— Sinä kai jäät tänne vielä? sanoi hän vaimolleen.
+
+— Minun kaiketi täytyy, huokasi rouva Lyy. Lasten tähden.
+
+— Ei äidin minun tähteni tarvitse jäädä, ehätti Impi Kaunikki sanomaan.
+Minä tulen.
+
+— Kuinka? Luulin, että sinut saattaa kotiin herra varatuomari? hymyili
+yliopettaja.
+
+— Tulen mieluummin isän kanssa.
+
+— Hän harrastaa ruumiinpoltto-yhdistystä, kuiskasi yliopettaja
+vaimolleen.
+
+— Ja jää ijäkseen naimattomaksi, kuiskasi rouva Lyy.
+
+Yliopettaja pistäysi sivuhuoneesen toivorikasta poikaansa etsimään. Oli
+paljon suurempi syy saada hänet maailman pahuudelta varjelluksi kuin
+hänen kolmenkymmenenkahden vuotias sisarensa.
+
+Hän tapasi Onnin seisomassa tarjoilupöydän ääressä ja kuuli hänen juuri
+puhuvan sanakirjatyöstä eräälle nuorelle ja vaatimattomalle
+ylioppilaalle, joka kuunteli häntä suurella mielenkiinnolla. Eikö hän
+ehkä mahdollisesti voisi ottaa sitä tehdäkseen?
+
+— Mitäh? sanoi isä.
+
+— Tarjoan tässä vaan vähän rahanansiota.
+
+Yliopettaja meni sanaakaan sanomatta. — Nuoriso rupesi tanssimaan.
+Kaunosielut piirittivät setä Malakiaksen, istuttivat hänet keskeensä
+monien esittelyjen ja kohteliaisuuksien jälkeen ja jäivät kilistämään
+hänen kanssaan sivuhuoneesen.
+
+Varatuomari tarjosi käsivartensa yliopettaja Lyyn toiselle tyttärelle.
+Valssi alkoi.
+
+
+
+
+8.
+
+
+Yliopettaja Lyyn toinen tytär oli nimeltään Aino ja ijältään
+kaksikymmentäyksi vuotta. Hän oli naisylioppilas ja luki anatomiaa.
+
+Hänellä oli pieni pystynenä ja suu, joka oli kuin luotu suudeltavaksi.
+Jos sai uskoa hänen naistuttaviaan, käytettiin sitä myöskin tähän
+tarkoitukseen ahkerasti.
+
+Aino Lyy oli iloinen tyttö ja mukana kaikkialla, minne vain pääsi.
+Osakunnan vuosijuhlissa valvoi hän uskollisesti viimeiseen
+naiseen ja täytti ja tyhjensi konjakkilasiaan näyttääkseen siten
+ennakkoluulottomuuttaan. Mitään pahempaa hänestä ei kuitenkaan ollut
+kenelläkään sanomista.
+
+Varatuomari Tavela, joka kuului jo vanhempaan polveen ja oli yksi
+entisen Suomalaisen seuran koeteltuja kavaljeereja, ei tuntenut enää
+oikein nuorinta Helsinkiä. Hän hämmästyi sentähden jokseenkin, kun
+kuuli valssin kestäessä nuoren suloisen naisäänen äkkiä kuiskaavan
+hänelle korvaan:
+
+— Karataanko?
+
+— Kuinka?
+
+— Aivan yksinkertaisesti. Te ryöstätte minut.
+
+— Minne?
+
+— Se on teidän asianne.
+
+— Minä en ymmärrä.
+
+— Oh, kuinka te olette naivi! Me menemme pois täältä.
+
+— Me?
+
+— Niin. Te ja minä.
+
+— Milloin?
+
+— Niin pian kuin mahdollista.
+
+— Mutta mitä äitinne sanoo?
+
+— Hän ei saa luonnollisesti tietää siitä mitään.
+
+— Mutta jos hän saa?
+
+— Pelkäättekö?
+
+— Kyllä hiukan.
+
+— Siinä tapauksessa valitan, että olen vaivannut teitä.
+
+Varatuomari Tavela katsoi häneen. Ainon silmäterät loistivat kuin kaksi
+metsätähteä tummalla sammalikolla ja hänen etuhampaansa välkkyivät
+puoliavoimen ylähuulen alta. Tyttö oli todellakin viehättävä ja
+kerrassaan enkeli tuohon vanhempaan verrattuna.
+
+Mutta hänellä ei sittenkään ollut halua mihinkään seikkailuihin. Hän
+oli jo liian vanha ja yhteiskunnallinen mies leikkimään Rinaldo
+Rinaldinia eikä hän sitäpaitsi ollut oikein varma siitä, tekikö toinen
+pilkkaa hänestä.
+
+Hän päätti ottaa selvän siitä.
+
+— Te tahdotte kotiin? alotti hän uudelleen.
+
+— Kuka sen on sanonut? tuli takaisin kuin taisteluvaatimus.
+
+— Minne siis?
+
+— Ulos! Jonnekin!
+
+— Kuinka se kävisi laatuun?
+
+— Minä halveksin kaikkea sitä, mikä käy laatuun.
+
+— Vai olet sinä sitä sorttia, ajatteli varatuomari. Odotapas!
+
+Häntä harmitti tuon pienen pystynokan hermostuttava varmuus. Sitäpaitsi
+kiusasi häntä hänen kalju päälakensa. Luuliko tuo vanhoillisen kodin
+ruukkukasvi, että voitiin hänen, vanhan miehen ja entisen Don Juanin
+kanssa, niin vaan rankaisematta leikitellä? Taikka pidettiinkö miestä
+jo nykyään niin vaarattomana ja kaikin puolin idiottina, jos oli pari
+vuotta yli kolmenkymmenen ehtinyt?
+
+Seuraukseksi heidän keskustelustaan tuli, että he ensimäisellä
+väliajalla hävisivät muiden huomaamatta. Heidän vaatteensa olivat
+alikerroksessa. He pukivat sutiputi päälleen ja astuivat kadulle.
+
+— Tämä on kaunista, ajatteli varatuomari. Senaattorinkokelas
+viekoittelemassa nuoria tyttöjä Palokunnantalolla!
+
+Hän oli kuitenkin ehtinyt ajattelemaan itselleen kunniallisen
+pakomatkan. Pahimmassa tapauksessa veisi hän tytön suoraan kotiin ja
+palajaisi sitten Palokunnantalolle ilmoittamaan mammalle, että Aino oli
+äkkiä ruvennut voimaan pahoin. Aivan tyydyttävä ei tuo selitys tietysti
+ollut, mutta se oli tytön asia. Hän puolestaan pesi kätensä.
+
+Ainon mieltä ei tuntunut mikään epäilys painavan. Hän hyräili.
+
+— Neiti on musikaalinen, sanoi varatuomari.
+
+— Vain kotitarpeiksi, vastasi tyttö ja jatkoi hyräilemistään.
+
+Varatuomari tunsi tilansa yhä kolkommaksi.
+
+Mitä hän nyt tekisi mokomalle? Häntä kadutti, että hän oli ollenkaan
+antautunut tähän pörröisen tyttöpään oikkuun ja vannoi, ettei sellaista
+ainakaan vast'edes saisi hänelle tapahtua.
+
+— Mihin minä nyt vien teidät? kysyi hän suoraan.
+
+— Mihin vain teitä haluttaa, kuului vastaus.
+
+Varatuomari mietti. Kenties tyttö sittenkin vaan teki pilkkaa hänestä
+hänen kaljun päälakensa tähden? Sen pilkan saisi hän kyllä kalliisti
+maksaa.
+
+Ja jälleen heräsi hänessä uhman ja ylpeyden henki. Eikö tyttö tiennyt
+siis ollenkaan, kenen kanssa hän leikitteli? Pidettiinkö häntä siis
+vanhoilla päivillään vielä ujona keltanokkana, jonka kanssa sai
+uskaltaa mitä tahansa? vai luottiko tyttö oman perheensä ja
+varatuomarin yhteiskunnallisen aseman rakentamiin raja-aitoihin?
+
+Epäilemättä voi niihin luottaakin. Mutta ei niitäkään saanut sentään
+näin ilmeisellä ja hävyttömällä tavalla uhmata.
+
+— Kenties otamme ajurin? esitteli hän.
+
+— Otetaan vaan, vastasi tyttö.
+
+Hän jatkoi hyräilemistään.
+
+Sepä perhanaa, ajatteli varatuomari.
+
+Hän vihelsi ajurin ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa. Tämä lähti
+kiidättämään pitkin Töölön tietä ulos kaupungista.
+
+Mutta heti sen käskyn annettuaan rupesi varatuomaria kaduttamaan.
+Tämähän oli sula skandaali. Tietysti olisi se oikein mokomalle
+hurjapäälle, mutta mitäs hän, varatuomari, sitten tekisi? Syy tietysti
+lankeisi hänen niskoilleen. Kenties olisi hän pakotettu vielä naimaan
+tytön.
+
+Kukaties ei toinen ollenkaan ymmärtänyt, mitä hän uskalsi.
+
+— Tiedättekö, minne me nyt ajamme? kysyi varatuomari.
+
+— En, vastasi tyttö.
+
+Hän lepäsi reessä silmät ummessa eikä hyräillyt enää. Edes yksi
+edistysaskel, ajatteli varatuomari.
+
+— Me ajamme ulos kaupungista, ilmoitti hän mahtipontisesti.
+
+— Vai niin.
+
+Hän ei edes raottanut silmiään.
+
+— Kuuden seitsemän kilometrin päähän.
+
+— Eikö etemmä?
+
+Nähtävästi hän oli valmistunut matkalle maailman ympäri.
+
+— Erääseen maalaistaloon.
+
+— Entä sitten?
+
+— Sitten, jaa ... me juomme kaiketi kupin kahvia.
+
+— Sitten?
+
+— Sitten, sitten me jäämme sinne.
+
+— Eikö muuta?
+
+Perhana, ajatteli varatuomari. Tuollainen ylpeys on ennenkin käynyt
+lankeemuksen edellä.
+
+— Emmekä palaja ennen kuin aamulla aikaiseen.
+
+— Ikävä, että ollenkaan palajamme.
+
+Hän oli päälle päätteeksi jälleen ruvennut hyräilemään.
+
+Varatuomari oli lyönyt viimeisen valttinsa.
+
+Hänellä ei ollut edessä muu kuin pakomatka, ellei hän aikonut panna
+todellakin täytäntöön, mitä oli uhannut.
+
+Se taas ei ollut koskaan ollutkaan hänen tarkoituksensa.
+
+— Ympäri Töölönlahden, komensi hän kaikuvalla äänellä ajurille.
+
+He istuivat äänettöminä. Kulkuset kilisivät omia aikojaan. Tyttö lepäsi
+silmät ummessa ikäänkuin hänelle olisi ollut ehdottomasti samantekevä,
+minne ajettiin.
+
+Vasta Pitkällä sillalla raotti hän silmäluomiaan:
+
+— Emme matkustaneetkaan maaseudulle, sanoi hän.
+
+— Emme, vastasi varatuomari.
+
+On niitä toisiakin keinoja rangaista sinua, ajatteli hän. Odotas vaan,
+kun tullaan kaupunkiin.
+
+— Kämpin hotelliin! komensi hän jälleen ajuria Aleksanterinkadun
+kulmassa.
+
+Tyttö ei hievahtanutkaan.
+
+Hevonen pysähtyi Kämpin eteen. He nousivat reestä ja varatuomari
+maksoi. Sitten astuivat he eteiseen.
+
+— Onko teillä mitään vapaata yksityishuonetta? kysyi varatuomari
+kuuluvalla äänellä portinvartialta.
+
+— Minä kysyn hovimestarilta, sanoi nappiniekka nopeasti ja katosi.
+
+Ei mitään vaikutusta. Tyttö tavaili huolimattomasti matkustajataulua.
+
+— Ei tarvita yksityishuonetta, sanoi varatuomari. Me olemme päättäneet
+syödä suuressa salissa.
+
+Hovimestari kumarsi.
+
+He nousivat yläkertaan. Suuressa salissa oli varietee ja tungos
+tavaton. Aivan estraadin alla näkyi kuitenkin sattumalta olevan eräs
+pöytä vapaa.
+
+— Kenties otamme tuon pöydän? esitteli varatuomari.
+
+— Kenties, sanoi tyttö päätään nyykähyttäen.
+
+He tunkeutuivat pöytien välitse. Joukossa oli paljon varatuomarin
+tuttavia, jotka uteliaina kurottelivat päitään nähdessään hänet
+naisseurassa. Sitä ei ollut vuosiin tapahtunut.
+
+— Syömmekö? kysyi varatuomari.
+
+— Ruokaa saan minä kotonakin.
+
+Me juomme siis, päätti varatuomari.
+
+Hän tilasi pullon sampanjaa ja täytti lasit. Samalla koetti hän tutkia
+seurakumppaninsa kasvoista, mitä hän ajatteli.
+
+Niistä ei näkynyt mitään. Hän istui niinkuin olisi ikänsä istunut
+siinä.
+
+— Maljanne, sanoi varatuomari.
+
+— Maljanne.
+
+Esitettiin juuri erästä lauluduettoa. Toinen esiintyvistä naisista oli
+puettu pojan pukuun. Hän oli aivan epäsiveellisen lihava pingotetuissa
+trikoohousuissaan.
+
+— Hiukan kehittynyt kaunotar, huomautti varatuomari.
+
+— Niin, erittäinkin hänen taka-ulottimensa, sanoi tyttö.
+
+Varatuomari ei tehnyt enää mitään huomautuksia.
+
+Seuraava numero oli talonpoikaiskoomikko. Hänen sukkeluutensa olivat
+sangen peitettyjä, mutta eivät juuri hienointa lajia. Tyttö nauroi
+niille katketakseen.
+
+Tuon kanssa minä en tahtoisi mennä naimisiin, ajatteli varatuomari.
+
+Eräs soittokunnan naisista katseli häntä. Varatuomari tervehti häntä,
+nähdäkseen, minkä vaikutuksen tämä tekisi.
+
+— Emmekö kutsu häntä pöytäämme? esitti tyttö.
+
+Nyt menee hävyttömyys liian pitkälle, ajatteli varatuomari.
+
+Samassa katsoi hän ikäänkuin sattumalta kelloaan. Tunti oli kulunut
+siitä kuin he Palokunnantalolta lähtivät.
+
+— Onko teidän kiire kotiin? kysyi tyttö.
+
+Tämän saat sinä kalliisti maksaa, ajatteli varatuomari.
+
+Uusi ajatus oli syntynyt hänessä.
+
+Samassa tuli näyttämölle paljasjalkainen Duncan-tanssijatar, jonka
+alastomat sääret alkoivat välähdellä heidän silmäinsä edessä. Kaihtimet
+liehuivat; heidän näköalaansa olisi voinut kuka kilisevä-kannuksinen
+miekan urho tahansa kadehtia.
+
+Tyttö haukotteli.
+
+Hyvä merkki, ajatteli varatuomari.
+
+— Te ette pidä Duncan-tanssijattarista, sanoi hän.
+
+— En erityisesti. Miksi ei meillä koskaan saa nähdä oikeata
+vatsatanssia?
+
+Varatuomari ei kysynyt enempää.
+
+Hän maksoi nopeasti sampanjansa ja esitti poislähtöä. Tyttö katsoi
+häneen kummastuneesti, mutta suostui. He tungettelivat jälleen pöytien
+välistä. Tuttavat katsoivat heihin ja varatuomari kiitti kun pääsi
+eteiseen.
+
+Skandaali on tapahtunut, ajatteli varatuomari. Tietysti tietää koko
+kaupunki huomenna, että minä olen ollut yliopettaja Lyyn tyttären
+kanssa varieteeta katsomassa. Muuten ei siinä mitään niin merkillistä
+olisi, mutta tuo hänen salaperäinen karkaamisensa tanssitilaisuudesta?
+Sitä hän ei mitenkään enää voisi tyydyttävästi tytön äidille selittää.
+
+Jääköön selittämättä siis! ajatteli hän. Se oli tytön oma asia. Mitä
+oli houkutellut häntä harharetkille?
+
+Hänellä oli tällä kertaa oma kunnia pelastettavanaan. Kunnia tytön
+silmissä.
+
+— Oletteko usein ollut täällä? kysyi hän kadulle tultuaan.
+
+— Joskus entiseen aikaan, vastasi tyttö.
+
+Ihana entisyys, ajatteli varatuomari. Siihen voisi ehkä olla hauska
+tutustua.
+
+Hänen päätöksensä oli kypsynyt. Vielä ei hän ollut viimeisintä
+valttiansa lyönyt pöytään.
+
+— Ajuri!
+
+Varatuomari kuiskasi jälleen jotakin hänen korvaansa. He kiisivät
+eteenpäin salaman nopeudella.
+
+— Seis!
+
+He pysähtyivät erään paraatikäytävän eteen. He kohosivat ylös pimeitä
+portaita ja tulivat erääseen eteiseen. Varatuomari riisui tyynesti
+päällysvaatteensa ja pyysi neitiä tekemään samoin. Hän väänsi
+sähkölampun palamaan ja pyysi neitiä astumaan saliin.
+
+— Kuka tässä asuu? kysyi hän viattomasti.
+
+— Minä, vastasi varatuomari.
+
+Se oli hänen viimeinen valttinsa.
+
+— Te asutte sangen mukavasti.
+
+Hän heittäysi veltosti pehmeälle leposohvalle ja näytti aivan ilmeisiä
+väsymyksen oireita.
+
+Varatuomari päätti ottaa asian humoristisesti.
+
+— Aiotteko te jäädä siihen nukkumaan? kysyi hän.
+
+— Niin, ellei teillä muuta lepopaikkaa ole.
+
+Nyt oli mahdoton enää jatkaa tähän äänilajiin, ellei mieli keskustelun
+kääntyä tosiasioihin. Sitä taas ei varatuomari uskaltanut.
+
+— Te olette hupainen tyttö, lausui hän happamesti.
+
+— Hyvä, että te vihdoinkin huomaatte sen.
+
+Varatuomari tunsi itsensä tosiaan varsin epävarmaksi. Jos tyttö olisi
+ollut joku muu, olisi tilaisuus ollut sangen yksinkertainen. Mutta
+yliopettaja Lyyn tytär, perheen, jossa hän seurusteli, sivistynyt
+nainen, jolta ei ainakaan näyttänyt itsetietoisuutta puuttuvan ...
+prrr! hänen kävi kylmät väreet pitkin selkäpiitä.
+
+Ja jälleen katui hän, että hän oli ollenkaan lähtenyt hullun vasikan
+kanssa kilpaa juoksemaan. Hän pelkäsi kaikkea mikä vain vivahti
+skandaaleihin enempi kuin kuolemaa ja olisi maksanut tuhat
+riikintaaleria päästäkseen täältä sinne, missä pippuri kasvoi. Päälle
+päätteeksi oli hänellä kaiken aikaa eräs kiusallinen tunne, että häntä
+vedettiin armottomasti nenästä.
+
+Mutta tässä täytyi tunnustaa pataa. Hän päätti tehdä suoran kysymyksen.
+
+Tyttö ennätti hänen edelleen.
+
+— Minäpä tiedän, mitä te mietitte nyt.
+
+— Mitä?
+
+— Te mietitte, miksi minä olen täällä.
+
+— Juuri sitä tahdoin minä kysyä teiltä.
+
+— Miksi ette ole ennemmin kysynyt? Onhan se aivan luonnollista.
+
+— Kuinka niin?
+
+— Aiottehan te naida minun sisareni.
+
+Ahaa, ajatteli varatuomari. Mutta hän ei vieläkään oikein ymmärtänyt.
+
+— Suokaa anteeksi, sanoi hän. Mutta minusta ei tuo vielä ole aivan
+riittävä syy.
+
+— Eikö? Minä olen mustasukkainen, tietystikin.
+
+Tyttö oli nähtävästi suuri humoristi. Taikka lapsi.
+
+— Siksi te välttämättömästi tahdotte skandaliseerata itsenne?
+
+— Teidät tahdon minä skandaliseerata.
+
+Jos hän oli lapsi, oli hän ainakin sangen viisas lapsi. Varatuomari
+päätti jatkaa tiedusteluaan.
+
+— Te siis rakastatte minua? heitti hän keveästi.
+
+— Kaikkea muuta. Mutta minä vihaan sisartani.
+
+Hän oli lapsi.
+
+— Miksi te vihaatte häntä?
+
+— Tietysti siksi, että hän on minun sisareni.
+
+Ei, ei hän mikään lapsi ollut. Noin puhuvat vain täyskasvaneet.
+
+— No niin, minä en rakasta häntä.
+
+— Sen minä kyllä tiedän.
+
+— Mutta luulette, että minä sittenkin aion hänen kanssaan naimisiin.
+
+— Miksi te muuten kävisitte meillä?
+
+— Minä kuulun arpajaistoimikuntaan.
+
+— Mutta miksi te kuulutte siihen?
+
+— Tietysti siksi, että minut on valittu.
+
+— Mutta miksi te annoitte valita itsenne?
+
+Yksi hullu voi kysyä enempi kuin kymmenen viisasta vastata, ajatteli
+varatuomari. Istuiko hän tässä tunnustuksilla?
+
+Hän päätti tehdä pikaisen lopun seikkailusta.
+
+— Entä jos minä rakastaisin teitä? sanoi hän.
+
+— Se ei olisi tämän illan jälkeen ollenkaan mahdotonta.
+
+— Mutta mitä te siinä tapauksessa tekisitte?
+
+— Kenties menisin teidän kanssanne naimisiin.
+
+— Vaikka ette rakasta minua?
+
+— Se ei suinkaan olisi mikään este teille.
+
+— Eikä teille?
+
+— Vielä vähemmän.
+
+Ei kiitoksia, ajatteli varatuomari. Mutta hän ei vielä ollut oikein
+varma siitä, puhuiko hän lapsen tai täyskasvaneen ihmisen kanssa.
+
+— No niin, me menemme siis naimisiin?
+
+— Milloin?
+
+— Milloin tahansa.
+
+— Teillä ei olisi mitään sitä vastaan?
+
+— Ei ollenkaan.
+
+— Kenties nyt heti?
+
+— Miten herra varatuomaria vain huvittaa.
+
+Ahaa, ajatteli varatuomari. Jopas tuli edes arvonimi.
+
+— Minulla on siis lupa esim. suudella teitä?
+
+— Muut eivät ole lupaa kysyneet.
+
+Tyttö oli suorastaan hävytön. Hänen tyyneytensä oli sitäpaitsi niin
+kyynillisen kylmää, että jos varatuomarilla olisi tilapäisesti joitakin
+intohimoja ollutkin, olisivat ne varmaan jo aikoja sitten kauhuissaan
+karkonneet.
+
+Varatuomari tunsi itsensä yksinomaan koomilliseksi.
+
+— Ettekö pelkää? sopersi hän hampaittensa välistä.
+
+— En ollenkaan.
+
+Varatuomari kallistui hammasta purren hänen ylitsensä. Samassa sattui
+hänen katseensa tytön silmiin, jotka olivat vihlaisevat ja kylmät
+niinkuin rauta pakkasessa. Hän ei värväyttänyt niin jäsentäkään.
+
+He katselivat näin hetken toisiaan.
+
+— Te menette liian pitkälle, hyvä neiti, sanoi varatuomari äänellä,
+josta oli leikki hyvin kaukana.
+
+— Minä tiedän kyllä rajani, hyvä herra, sai hän vastaukseksi yhtä
+lujalla äänellä.
+
+— Hyvä, että tiedätte sen.
+
+— Muuten ei olisikaan hyvä.
+
+Heidän kasvonsa olivat vain vaaksan päässä toisistaan. He mittailivat
+toisiaan kuin kaksi jäämeren petoa, silmillä, joista liekehti
+keskitetty, puserrettu vihamielisyys.
+
+— Te olette merkillinen nainen, sanoi varatuomari.
+
+— Niin ne kaikki sanovat, virkkoi tyttö.
+
+Varatuomari ojensihe noustakseen. Samassa tunsi hän hehkuvan
+laavavirran laikahtavan läpi sisälmyksiensä. Hänen sydämensä löi
+haljetakseen ja hänen polvensa vapisivat. Oli kuin olisi koko ruumis
+ollut karreksi muuttumassa.
+
+Tämä harrastaa myös ruumiinpolttoa, ehti hän vielä ajatella
+humoristisesti.
+
+Sitten pimenivät hänen silmänsä, hän lankesi polvilleen ja suuteli
+häntä nopeasti suulle. Yksi, kaksi, kolme, monta kertaa. Tyttö lepäsi
+kuin kuollut jäsentäkään liikahuttamatta.
+
+    "Noh, miehet, veikot, veikkoset
+    näin näitä häitä juodaan.
+    Lopussa viel' ei entiset
+     ja uutta aina tuodaan",
+
+kuului samalla loilotettavan jossakin portaiden alapäässä.
+
+Tyttö kohousi istualle.
+
+Nyt tulee korvatillikka, ajatteli varatuomari. Hän päätti esiintyä
+gentlemannina.
+
+— Tahdotteko, että me huomenna julkaisemme kihlauksemme?
+
+Tyttö nauroi.
+
+— Ei sen ainakaan tämän tähden tarvitse tapahtua.
+
+— Mutta jos se ei olisi tämän tähden?
+
+— Julaistaan vaan.
+
+Nyt olen minä satimessa, ajatteli varatuomari. Siitä tulee
+ihanteellinen avioliitto.
+
+Hänen lohdutuksensa oli, että sadin olisi voinut olla
+epämiellyttävämpi.
+
+    "Onpa meillä mööpeleitä,
+    ämpäri ja kiulu,
+    vanha roka seinällä
+     ja ravistunut viulu",
+
+kuului jälleen, tällä kertaa lähempää.
+
+Varatuomari yritti jälleen suutelemaan.
+
+— Sht! sanoi tyttö ja kuunteli. Sieltä tulee joku.
+
+Nyt kuului loilotus aivan oven takaa. Varatuomari kuunteli ja tunsi
+äänen.
+
+— Setä! Tänne ei pääse kukaan.
+
+Samassa muisti hän antaneensa sedälle avaimet. Hän kiirehti eteiseen
+sulkemaan varmuuslukkoa.
+
+Ovi oli jo auki. Setä oli jo ovenraossa ruumis puoleksi sisällä. Mutta
+hän ei tullut yksin. Onni Lyy ja Vilho Viksari taluttivat häntä.
+
+— Anteeksi, herra Tavela sairastui äkkiä ja me katsoimme parhaaksi...
+
+Setä oli aika lailla humalassa. Hän hoiperteli ja etsi tukea
+pihtipielestä.
+
+— Minä olen ollut nuorten kanssa, puheli hän. Nuoret ovat maan suola!
+Nuoret ovat kansan omatunto! Minä olen nuori, minä. Mene sinä matkaasi!
+Sinä olet sellainen ... varatuomari! — Oo!
+
+Hän oli tullut salin ovelle, ja nähnyt Ainon, joka seisoi tyynenä
+keskellä lattiata kasvot oveenpäin.
+
+Setä kumarsi. Veljenpojan korvalehdet kipenöitsivät.
+
+— Saanko luvan esitellä: morsiameni.
+
+— Aa! Saan luvan onnitella.
+
+Aino oli tullut eteiseen. Onni Lyy ja Vilho Viksari seisoivat
+paikallaan kuin suolapatsaat.
+
+— No, ettekö tekin onnittele? sanoi Aino hymyillen.
+
+— Kernaasti, sanoi veli. Onni on minun nimeni.
+
+Hän kätteli sekä sisartaan että varatuomaria. Mutta hän ei tiennyt,
+mitä ajatella ja tunsi itsensä tuiki typeräksi.
+
+Viksarilla oli omat ajatuksensa tästä kihlauksesta.
+
+— Kenties saan minä viedä ilmoituksen jo lehteen? sanoi hän viekkaasti.
+
+— Viekää te vaan, hymyili Aino.
+
+Sehän siitä sittenkin lopuksi tuli, ajatteli varatuomari.
+
+Hän repäisi lehden muistikirjastaan ja kirjoitti: "Kihloissa, Aino Lyy,
+Tauno Tavela." Ojensi sen Vilho Viksarille.
+
+— Minä olen teille suuresti kiitollinen, sanoi hän. Muutoin: tietysti
+tämä kohtaus jää meidän kesken.
+
+— Tietysti.
+
+Viksari tunsi olevansa sangen nolo. Lempoko hänet oli pannutkin
+leikkimään tässä rakkauden postiljoonia?
+
+Hän kumarsi lähteäkseen.
+
+— Minä tulen mukaan, sanoi Onni.
+
+— Me tulemme kaikki, sanoi varatuomari.
+
+He lähtivät. Setä yksin jäi saliin. Varatuomari saattoi hänet sohvalle
+nukkumaan ja asetti tyynyn hänen päänsä alle. Sähkön jätti hän
+kuitenkin varovaisuuden vuoksi palamaan.
+
+Onni odotti sisarensa kanssa porraskäytävässä.
+
+— Me menemme kai kotiin? sanoi veli.
+
+— Kaiketikin, sanoi sisar.
+
+— Tietääkö mamma mitään asiasta?
+
+— Hän saa sen tietää ennen maatamenoaan.
+
+— Missä sanot olleesi?
+
+— Kihlautumassa.
+
+Varatuomari tuli ja ojensi käsivartensa morsiamelleen. He astuivat
+kaikki ulos kadulle.
+
+
+
+
+9.
+
+
+Setä Malakias heräsi hyvin varhain seuraavana aamuna. Hän löysi itsensä
+veljenpojan sohvalta vielä täysissä juhlatamineissaan.
+
+Hän ei aluksi muistanut ollenkaan, missä oli.
+
+Mutta heti kuin hän sen muisti myös, kimposi hän kohoksi, riisui
+hännystakkinsa ja rupesi päätäpahkaa pukeutumaan.
+
+— Saanko minä tuoda herralle kahvia? kysyi piika ovelta.
+
+— Ei ole tarpeellista.
+
+Hän köytti kiini hylkeennahkaisen kapsäkkinsä ja vilkaisi aikataulua.
+Katsoi kelloaan ja puki turkin päälleen.
+
+— Saa sanoa varatuomarille, että minä olen matkustanut, ilmoitti hän
+kyökin ovesta.
+
+— Kenties minä kuitenkin herätän varatuomarin?
+
+— Ei ole tarpeellista.
+
+Hän löysi ajurin ja saapui asemalle juuri kuin soitettiin toista
+kertaa. Hän syöksyi tuulena ylös portaita, sysäsi kantajat syrjään,
+ehti vielä ostamaan aamulehdet ja heittäytymään toisen luokan vaunuun,
+jonka hän aatteellisessa innostuksessaan oli lähtiessä sallinut
+itselleen.
+
+Juna vihelsi. Nyt vasta oli hänellä aikaa huoahtaa.
+
+Hän muisti hämärästi, mitä hänelle viimeisen vuorokauden kuluessa oli
+tapahtunut. Mutta hän ei tahtonut sitä ajatella enempää. Kaikki oli
+käynyt häneltä kuin unessa, aina tuosta hänen äkillisestä lähdöstään
+pääkaupunkiin, jatkuen yhtenäisesti humuun ja humaltumiseen nuorten
+miesten parissa.
+
+Nyt alkoi hän herätä vähitellen. Hän kaipasi takaisin pieneen
+maaseutukaupunkiinsa, kodikkaaseen työväenkeittiöön, rakkaiden
+sanomalehtiensä luo ja puhumaan politiikkaa koulupoikien kanssa.
+
+Se tulisi tästä lähtien olemaan hänen ainoa maailmansa. Eikä hän enää
+milloinkaan jättäisi sitä.
+
+Samassa muisti hän sanomalehdet taskussaan. Ensimäinen, joka sattui
+hänen eteensä, oli veljenpojan kihlaus-ilmoitus.
+
+— Kas vaan, sanoi hän itsekseen ja luki toisen kerran.
+
+— Onneksi olkoon, hymähti hän.
+
+Nyt tiesi hän katkenneeksi viimeisen siteen, joka häntä oli vielä
+pääkaupunkiin kiinnittänyt. Veljenpoika ei varmaankaan enää koskaan
+kirjoittaisi hänen vekseleihinsä.
+
+Hän avasi lehden ja luki pääkirjoituksen otsakkeen:
+
+— Sovinto puolueiden välillä.
+
+— Niin vai, hymähti hän happamesti.
+
+Ja ensimäisen kerran elämässään tunsi hän itsensä vanhaksi ja
+tarpeettomaksi. Ne näkyivät kyllä hoitavan asiansa. Hän oli ikäkulu
+ukkorähjä, joka jo joutikin romukoppaan.
+
+Näissä synkissä mietteissä silmäili hän edelleen lehteä. Hänen
+silmäänsä sattui otsake: "Muukalainen Israelissa", painettu
+petiittivälikkeillä. Alla seisoi: Vilho Viksari.
+
+Setä huomasi heti ensimäisistä riveistä, että tarkoitettiin häntä. Hän
+luki edelleen ja huomasi, että siinä oli leikillisessä muodossa
+kerrottu hänen seikkailunsa. Leikki ei ollut millään tavalla
+pahansuopaa taikka ilkeätä, mutta kaikissa tapauksissa kyllin
+ilkeätä saattaakseen hänet naurun-alaiseksi tuossa pienessä
+maaseutukaupungissa.
+
+— Saakelin veitikat! sanoi hän ääneen.
+
+Häntä huvitti leikki.
+
+Mutta heti sen jälkeen tuli hän hyvin vakavaksi.
+
+— On se sentään hyvin sikamaista, mutisi hän, ja luki uudelleen
+kirjoituksen.
+
+Se oli täydellinen luonnekuvaus hänestä. Ei se ollutkaan niin viatonta
+kuin hän oli uskonut ensi näkemältä. Kun hän oikein rivien välistä
+luki, huomasi hän, että hänet oli esitetty siinä vanhaksi höperöksi,
+viimeiseksi mohikaaniksi, joka kummitteli selvällä päivällä
+valko-ihoisten parissa.
+
+— Hävytöntä! murahti hän ääneen ja rypisti lehden.
+
+Mutta hänellä ei ollut enää voimaa siveelliseen suuttumukseen. Hän
+tunsi vaistomaisesti, että tuo kynäniekka oli oikeassa. Mikä hän enää
+olikaan muuta? Romukoppaan, romukoppaan, niin että luut kalisevat!
+
+Hänen päänsä nyykähti vasten rintaa ja sanomalehti putosi hänen
+käsistään. Junan jyrinä hytkytteli mielinmäärin hänen ruumistaan ja ohi
+kiitävät kiskojen liitekohdat soittelivat hänen korvaansa
+yksitoikkoista säveltään. Hän rupesi siinä jo erottamaan sanojakin. Hän
+kuunteli niitä kotvasen ja virisi vihdoin itsekin hyräilemään hiljaa
+vanhalla särkyneellä tenorillaan.
+
+    "Onpa meillä mööpeleitä,
+    ämpäri ja kiulu,
+    vanha roka seinällä
+     ja ravistunut viulu."
+
+Hänen äänensä katkesi särähtäen ja hänen nenänjuurensa kutisi hyvin
+kummallisesti. Hän tunsi tarvitsevansa nenäliinaa.
+
+Samassa putosi kirkas kyynel hänen kädelleen. Hän itki.
+
+— Itku pitkästä ilosta, myhähti hän.
+
+Elämä on oikeastaan sangen yksinkertaista, ajatteli hän sitten. Kun on
+nauranut aikansa, niin itkee, ja kun on itkenyt, niin rupeaa jälleen
+naurattamaan. Tämän tietäen voi tehdä kumpaistakin melkoisella
+mielentyyneydellä.
+
+Hän kuivasi kyyneleensä ja hymyili. Sitten oikasi hän jälleen
+rypistyneen sanomalehden ja luki sen tarkkaan, ensimäiseltä viimeiselle
+sivulle, kuten hänen tapansa oli. Sitten taittoi hän lehden
+huolellisesti taskuunsa ja jäi liikkumattomana katsomaan ulos vaunun
+ikkunasta harmaan pakkas-aamun hämärään, joka valkeni vähitellen.
+
+Hänen oli hyvä olla. Ei mieli kaivannut mitään jäleltäpäin, ei mitään
+edeltäpäinkään toivotellut, oli hyvä niinkuin oli, vaikka kuolema
+huomispäivänä päälakeen putoaisi.
+
+Lokakuulla 1905.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78646 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..6bb22d4
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78646
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78646)