1 files changed, 979 insertions, 0 deletions

diff --git a/78620-0.txt b/78620-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..12e7f51
--- /dev/null
+++ b/78620-0.txt
@@ -0,0 +1,979 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78620 ***
+
+
+
+
+PUOLAN PAANIT
+
+Karjalaisia kansantaruja
+
+
+Kirj.
+
+EINO LEINO
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1922.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Sotaretki
+Agafon ja Sjinkow
+Veljekset
+Jadwiga ja Eliza
+Serenaadi
+Kuolinlaulu
+Sukukosto
+Muurivihreä
+
+
+
+
+SOTARETKI.
+
+
+Uljaat, ylväät Puolan paanit
+rautapaidat ratsastaa,
+heidän yllään hehkuu taivas,
+alla vaaruu vankka maa,
+kupehella kuolo, turma,
+ympärillä myrsky, yö;
+noin he liikkuu linnoistansa,
+kaiken Karjalan he lyö.
+
+Paha tulla paimenessa
+paanin kanss' on vastakkain,
+nuotiolta nukkumasta
+nousta, nähdä paani vain;
+koht' on mennyt miehen henki,
+hienohelman hempeys,
+paanille on outo näätsen
+sääli, laupeus, lempeys.
+
+Vaan jos ratsasparvi raisu
+lehviköstä lennähtää,
+koht' on kypenissä kylä,
+hiilumaan vaan hirret jää,
+kaatuu sukupuuttoon kansa;
+parhaan pääni myötään vie,
+ketut, kullat, helmet, viljat,
+kaiken, mikä kallis lie.
+
+Ties' kuink' oisi käynyt kansan,
+ellei oisi turvanaan
+Maaria ja Kristus ollut
+ynnä usko Jumalaan,
+joka pyhimysten kautta
+avun, armon aina toi,
+milloin uhkas surma suurin,
+hurme vuolain huppeloi.
+
+Heill' on omat templit, muiden
+kirkkoja he kiroaa,
+vihaa Herran huonehia,
+luostareita luhistaa,
+mutta silloin aina nousee
+Aunus kaikki kansoineen,
+sokaisevi Herra heidät,
+syöksee pilkkopimeyteen.
+
+Johtaa heitä Dobrowolski,
+uros yrmy, arpinen,
+vierellänsä Wielopolski
+kukass' ensi nuoruuden;
+totta tekee vanhan kalpa,
+jälkehen ei nuoren jää,
+viatonta verta juoden,
+vaatein aina enempää.
+
+Äänisjärven, Äijön korven,
+päältä kaiken Karjalan
+käy kuin Hiiden hirmumyrsky;
+tullaan kylään Volkovan.
+Kilvet kiiltää, kalvat kalskaa,
+jouset joikuu, taisto soi,
+taittuu karhunkeihäs, missä
+rinnan rauta haarniskoi.
+
+Kysyy kylmä Dobrowolski:
+"Joko armo annetaan?"
+Huutaa hurja Wielopolski:
+"Armo vasta alla maan!
+Viel' on ruhjomatta Rubesj,
+ryöstämättä temppeli,
+minne miesten miekan tieltä
+kansa kurja karkkosi!"
+
+Mennään. Silloin silmät heiltä
+saartaa niinkuin sankka yö,
+kohoo toistaan kohti kalvat,
+paani paanin maahan lyö;
+kaatuu nuori Wielopolski.
+Syöksyy paanit pakohon:
+kanssa näkymättömien
+tässä taisto outo on.
+
+Kalpeana kannetahan
+nuori Wielopolski pois
+tanterille taaton, jolta
+on kuin mennyt kaikki ois
+mielen miehuus, urhon uljuus;
+vapisee vain valkohaps,
+ja hän paarein ääreen painuu,
+nyyhkii, itkee niinkuin laps.
+
+"Tään on Dobrowolski tehnyt!" —
+sitten kiroon kimmahtaa —
+"kun ei saanut Sallimalta
+poikaa mointa eikä saa!
+Niinpä sukukosto, surma
+meidän kesken vallitkoon,
+niinkuin ylväs ystävyyteen,
+vainohonkin valmis oon!"
+
+Kauhistuu jo paanit kaikki,
+vanha Wielopolski ei,
+virkkaa tuima Dobrowolski:
+"Kuolo parhaan paavin vei,
+veipä kunnon kumppaninkin,
+miehen voimaa viel' ei vie,
+vaikka liian raskas paino
+harteillein nyt pantu lie."
+
+Siirtyy linnaan, jonka nimi
+niemellään on Agafon,
+tuota vastapäätä Sjinkow,
+Wielopolskein linna on;
+ylimpinä ystävinä
+ovat aina eläneet,
+nyt on heidän välillänsä
+heimokoston väljät veet.
+
+
+
+
+AGAFON JA SJINKOW.
+
+
+Niinkuin ukkoslongat öiset
+tulta, turmaa uhkaavat,
+toinen toistaan liikkumatta
+katsoo linnat kamalat,
+kumpikin niin mykkä, musta
+kuin on kuolon kolkon yö
+taikka miete murhamiehen,
+jota kohta seuraa työ.
+
+Kansaa verotetaan. Sentään
+toinen toistaan varajaa;
+veristetään Vepsän puolta,
+Aunusta ja Karjalaa.
+Aina vaara vaanii. Missä
+miesi toistaan kohdannee,
+siin' on kolkko korpilaki,
+rauta kylmä ratkaisee.
+
+Siksi linnain kammioissa
+raskas asuu raukeus,
+synkkä niinkuin syksysäällä
+aavan tyynen aukeus;
+vinhemmin kuin kansan viha
+niitä kaukaa kaartelee,
+liki linnanvaltiaita
+vaino sankka saartelee.
+
+Vaan ei yksin vasamoita
+vainon täällä välkäkään,
+leimuaa myös lemmen tulta
+tuoksuu yrtit oudon maan,
+puhkee punaruusut yössä,
+hehkuu heelmät kaihojen,
+riippuu riemun, onnen oksat
+pyhän alla pyytehen.
+
+Tai kuin templin akkunasta
+paistaa valju, vihryt kuu
+kuvaan Maarian, mi kuormaan
+hohtokivein tukahtuu,
+joll' on sielu smaragdinen,
+ruumis niinkuin rubiinit,
+tunteet tehdyt turkooseista,
+onnenansa opaalit.
+
+Niin ol' linnain mieliala,
+kumma, kuuma, helteinen,
+koska niissä hehkui hempi
+kolmen nuoren sydämen,
+vihan kanssa vieretyksin,
+vainon kanssa vastakkain,
+niinkuin kuolon kuutamossa
+tulikukka kulkijain.
+
+Yks on poika Dobrowolskin,
+miekan miesi, Boleslaw,
+toinen lemmen, luutun orja,
+laulun miesi, Ladislaw;
+yks on tytär Wielopolskin,
+tuo Eliza, kultahaps,
+miekan miestä haaveloiva,
+mutta virren vienon laps.
+
+Hälle huokaa, hälle hehkuu
+Boleslaw kuin Ladislaw,
+mutta hehkuu myös Zapolski,
+jalo paani Jaroslaw,
+jonka kihlat lippahassa
+jo Elizan kiiltelee,
+vaikka tuska, vastamieli
+tunteitansa viiltelee.
+
+Turhaan! Tuo on taaton tahto.
+Suru myös on sulhaisten,
+tuska vetten tuollapuolen
+Dobrowolskin poikien.
+Turhaan! Niinkuin heinät heljät
+mylviessä myrskysään
+taipuu mielet miesten nuorten
+tarmoon taaton harmaapään.
+
+Usein yössä utuisessa,
+missä saaret, salmet ui,
+kumu kuultiin, koska linnain
+lukot suuret sulkeui,
+koska vitjat vinkui, kiinni
+rautaportit paiskattiin,
+vaipui kumpainenkin linna
+vainon mykkiin unelmiin.
+
+Mutta kansa kertoo: usein
+kumu tuo kuin kuiske soi,
+yhtyi yössä valkeassa
+haikeuteen, min haave loi,
+syttyi syksyn tähtein alla,
+riensi niinkuin riutumus,
+kuin ois kultakanteleesta
+raikahtanut rakkaus.
+
+Vieri vettä, maata, haihtui
+Vienan saloon sankeaan,
+äärettömään, rannattomaan,
+havu-aavaan ankeaan,
+ijäiseen kuin ilma, pyhään,
+valjuun, pyytehettömään,
+metsän mereen pohjattomaan,
+majaan maan ja yön ja jään.
+
+
+
+
+VELJEKSET.
+
+
+Vait! Kas, linnan valkamasta
+pursi pieni irtauu,
+juoksee hopeaista juovaa,
+jonka heittää kalvas kuu;
+mykkä kuin on purren puike,
+on sen airoill' aimo mies —
+aaveko vain aallon öisen,
+kummitusko kukaties?
+
+Ei, Boleslaw Dobrowolski
+on se itse, isänsä
+kuva, tehty kuparista,
+itsepäinen, päättävä:
+koska kohti Wielopolskin
+linnaa liukuu venho tuo,
+varmaan toivo häll' on päästä
+kullankukkasensa luo.
+
+Vaan mit' on tää? Kuudan-yössä
+luutun hullun hurraa soi,
+milloin itkee, milloin nauraa,
+milloin vitkaan vaikeroi.
+Tarkkaa korva, sihtaa silmä,
+pursi seisoo soutajan.
+Noinko soi Zapolskin soitto
+all' Elizan akkunan?
+
+Nousee veren kuuman kuohut,
+sydän jyskää, palaa pää,
+ja hän purren soutaa maihin,
+hiljaa puuhun kiinnittää,
+hiipii, huomaa muurin alla
+sulhon sulkahattuisen,
+unelmiinsa unhottuneen,
+leikkiin lemmen sävelten.
+
+Sumenevan silmiensä
+tuntee tuima Boleslaw,
+kohti syöksyy soittajata,
+hälle huutaa: "Jaroslaw!
+Lienet laajin laulajoista,
+mua miekkoisempi mies,
+vaan on haavees hauta tässä,
+kuolemani kukaties."
+
+Alla taivon tähtikirjan
+yhteen kalvat kalskahtaa,
+tuli tuiskii kalvan tiestä,
+säen silmäin sinkoaa,
+silloin toisensa he tuntee:
+äkin taukoo taistelo,
+miekat huotraan lentää, miehet
+syleilyhyn syöksee jo.
+
+Vierii hetki, kaksi. Virkkaa
+miekan miesi Boleslaw:
+"Kiitos Herran, ettet kuollut
+laulun lapsi, Ladislaw,
+kuollut tämän kalvan kautta
+suodun turvaks sun ja mun
+ynnä taaton harmaapäisen,
+tuskassansa tuiretun.
+
+Veljyeni, nuorempani!
+Vast' on vaiva tullut kai:
+neittä samaa rakastamme
+sukukoston uhallai.
+Käyköön, kuinka käykin! Sentään
+veljet aina ollahan,
+verta saman taaton, maammon,
+juurta Puolan jumalan.
+
+Mutta ettei meihin koskaan
+yltäis tämä turma uus
+eikä rikkois elämäämme
+riita, eripuraisuus,
+vartokaamme vuosi, kaksi,
+kelle onni hymyilee;
+toinen silloin toisen tieltä
+poikemmaksi poistunee.
+
+Tuohon nyt jo valmis olen:
+lähden suuriin sotihin.
+Lie sun, lieto veljyeni,
+paras jäädä kotihin.
+Jos ma tehnen mainetöitä,
+teen Elizan tähden nuo,
+tai jos kuulet kuolleheksi,
+kuolla myöskin laulus suo."
+
+Veli nyyhki nuorempainen:
+"Entä jos Elizan nään?" —
+"Laula vinhat laulut hälle,
+virret taiston tasapään!" —
+"Enemp' entä jos hän lempii
+kaihomieltä kalpeaa?" —
+"Ota, nauti, muista joskus
+veljeäsi murheisaa!"
+
+Kohta purtta pientä kaksi
+juoksi juovaa valjun kuun,
+laski linnan valkamahan
+alle rannan raitapuun,
+nousi törmää nuorukaiset,
+muurin yli heilahtain
+välttivät he hallin haukun
+ynnä silmät vartiain.
+
+Vaan ei nähneet, nähdä voineet
+varjoa he valkeaa,
+linnassa mi Wielopolskin
+liki istui ikkunaa,
+säikkyi sävellainehilla,
+huokas, kylpi kyynelin,
+katsoi kauan purtta kahta,
+noita toivoi takaisin.
+
+
+
+
+JADWIGA JA ELIZA.
+
+
+Noinpa immen istuessa
+liki linnan ikkunan,
+katsellessa kalpeutta,
+korven kolkon maiseman,
+luo Jadwiga saapuu, painaa
+povellensa immen pään,
+silitellen silkkihasta
+kysyy: "Mitä mietitkään?"
+
+Vaan Eliza äidin kaulan
+käärii käsivarsillaan,
+kuiskaa tuskin kuuluvasti,
+kuolon-kalvas kasvoiltaan:
+"Äiti, äiti! Onko synti,
+että miestä rakastan,
+jot' en enää nähne, mutta
+muistan saakka hautahan?"
+
+Rävähtää Jadwigan ripset,
+hymy hyinen kiertää suun,
+nopsa niinkuin kulku kulon,
+valju niinkuin varjo kuun:
+"Ei se suuri synti liene,
+että miestä unelmoit,
+kun vain vanhempais ja miehes
+täyttää tahdon tarkan voit."
+
+"Mutta äiti, äiti! Ellen
+miestä tahdo milloinkaan?" —
+"On sun silloin aikas mennä
+tummaisehen Tuonelaan." —
+"Eikö pelastusta mitään?" —
+"Ei, niin säätää Sallimus,
+jonka eess' on turha tuska,
+kyynel, toivo, rukous." —
+
+Katsoo äitiään Eliza:
+"Tuoko elos laulu on?
+Noinko kerran astuit itse
+kovan alle kohtalon?"
+Kyyneltyy Jadwigan silmä:
+"Laulut, unet unta lie!
+Totta vain on kuolo ynnä
+elon kolkko korpitie."
+
+Norja nousee nyt Eliza
+kasvoillansa kalman yö,
+sysimustan kulman alta
+salamoita silmä lyö,
+ja hän harvaksensa haastaa:
+"Eipäs! Ellen miestä saa,
+jota lemmin, milloinkaan en
+tahdo toista rakastaa."
+
+Huokaisee Jadwiga-äiti:
+"Teet sen, totut kuitenkin
+toiseen, taaton tahtomahan,
+elät, kukit ennemmin
+kuin sa kuljet kuolon kylmään,
+maahan tuimaan Tuonelan.
+Armas lapsi, aina muista:
+oot Zapolskin morsian."
+
+Huutaa hurjana Eliza:
+"Totta! Morsian ma oon,
+mutta vaimokseen Zapolski
+mua turhaan vartokoon!
+Sulhoni on Dobrowolski,
+laulun mies ei Ladislaw,
+mutta unelmaini urho,
+miekan miesi Boleslaw."
+
+Jalo kauhistuu Jadwiga:
+"Vaiti! Tulee turmio."
+Kautta linnan kammioiden
+kuuluu sauvan kolke jo,
+saapuu vanha Wielopolski,
+vielä tuima katseeltaan,
+ja hän kysyy kynnykseltä:
+"Mistäs täällä haastellaan?"
+
+Virkkaa vilkkaasti Jadwiga:
+"Häihin mieli morsion."
+Hymyy vanha Wielopolski:
+"Oikein immen itku on.
+Eipä tarvis ensi kesään
+kaikerrella kassapään;
+retkeltään kun saa Zapolski,
+silloin häitä vietetään."
+
+Kääntyy, poistuu kynnykseltä
+muhoellen muistojaan;
+jalo huokaisee Jadwiga,
+myös Eliza huolissaan;
+tuntuu syksyn ensi tuntu,
+lentää keltalehti puun,
+riekaleiset rientää pilvet,
+ohi kylmän, valjun kuun.
+
+
+
+
+SERENAADI.
+
+
+Urhotyöstä urhotyöhön
+synkkä syöksyy Boleslaw,
+joka miekanmittelöstä
+laulun laatii Ladislaw,
+lämmin läikkyy urhon hurme
+punahaavoin pursuvin,
+viileämp' ei veljen veri
+runon ruusuin ihanin.
+
+Raunioihin raskahasti
+tiensä rastii sankari,
+kipinöistä kirkkahasti
+laulu laaja nousevi;
+soreutta soi Elizan
+sävel säilän, kantelon,
+huudot hädän, tuskan tunnut,
+huokaukset hurmion.
+
+Toinen rakkautensa tarun
+pohjan hankiin kirjoittaa,
+toinen Turjan taivahisin,
+koska Lappi leimuaa,
+enin sydämeen Elizan,
+joka avaa akkunan,
+lentäin lemmen, laulun siivin
+luokse urhon uljahan.
+
+Ei hän petä itseänsä
+eikä suurta sulhoaan,
+polo, pettää itseänsä:
+liittyy liioin laulajaan.
+Petä veljeään ei veli:
+haavettaan hän halajaa,
+ihannettaan ijäisintä
+laulu kumma kuuluttaa.
+
+Usein tiedustaa Eliza:
+"Miks et sotaa itse käy?"
+Vastaa virsiniekka: "Siksi
+kun et Sinä siellä näy."
+"Munko vuoksi siis sa tänne
+maineetonna jäit ja jäät?"
+"Rakkauteen jos raukenenkin,
+oman orjas silloin näät."
+
+Usein epäilee Eliza:
+"Entä jos mun unhoittaa
+veljes, jonka urhotöistä
+luuttus lumokaiun saa?" —
+"Jos ma tuolla oisin", lausuu
+Ladislaw, "niin muistaisin
+sentään mustakulmaistani
+tullen Tuonen kylmänkin".
+
+Usein unelmoi Eliza:
+"Ah, jos oisit Boleslaw,
+miekan, taiston miesi, mutta
+laulaisit kuin Ladislaw,
+oisin silloin onnellinen,
+huntuun pääni huolisin,
+karkeloisin hetken, kaksi,
+hehkuisin ja kuolisin!"
+
+Kastaa kyynel immen silmän,
+poika suutelee sen pois,
+hymyy impi kuin jo autuus
+aavistettu totta ois,
+käärii käsivarsin, painaa
+povellensa poian pään;
+ei hän petä lempeänsä,
+polo, pettää itseään.
+
+Petä veljeään ei veli:
+jälleen luutun hurraa soi,
+niistä milloin lemmen, milloin
+maineen mahdin kuulla voi,
+kuinka säihkyy säilä tulta,
+urho huokaa huoliaan,
+nukkuessa nuotiolla
+muistaa mustakulmaistaan.
+
+Toisistaan Eliza taida
+heit' ei enää erottaa,
+ken Boleslaw, ken Ladislaw —
+sata saa hän suudelmaa!
+Kumpaakin hän lempii. Toisen
+kautta toista uneksii,
+silmäin outo onnen kajo
+kummallekin sädehtii.
+
+
+
+
+KUOLINLAULU.
+
+
+Tuima täyttyy taaton tahto:
+vasten mieltä morsion,
+ennen kukkaa ensi kesän
+hän Zapolskin vaimo on,
+vaikk'ei varsin onnellinen,
+koska kesken vihkiään
+lentää kalmankalpeaksi,
+kumartaa hän kutripään.
+
+Niinkuin halki usman näkee
+ympärillään paanit hän,
+miehet miekan kultakahvan,
+naiset helman hempeän;
+papin pakinat hän kuulee
+vain kuin honkain hohinan,
+taikka peninkulmain takaa
+kosken öisen kohinan.
+
+Näyt toiset, toukokuiset
+sielussansa kangastuu,
+silmät suurtuu, suonet vertyy,
+purppuroituu poski, suu.
+Vastaa hän, kun kysyy pappi,
+sallii sulhon suutelon,
+omaistensa, ystäväinsä —
+mutta mieli muuall' on.
+
+Liki linnaa Wielopolskin
+yössä kevään kelmeän
+laulaa Ladislaw: "Ei kuule
+mua korva ystävän.
+Siispä laulan lainehille
+murhemielet murtuvan,
+puhun rannan raitapuille
+sydäntuskat turtuvan.
+
+Muistan, kun ma lasna lauloin,
+silloin viita vihannoi,
+toisin hohti hongan kylki,
+taivonkaaret karkeloi,
+toisin päilyi yö ja päivä,
+kulki kuplat päällä veen,
+Luojan ynnä luonnon tuntu
+suli suureen kauneuteen.
+
+Heleällä heinäkuulla
+synnyin, lapsi laulun maan,
+ja ma vaalin valkeutta
+niinkuin prinssi kruunuaan,
+jouduin syksykuuhun synkkään,
+eloon pilkkopimeään,
+haurain haavepursin merta
+aavaa, kylmää kyntämään.
+
+Rikkunut lie silloin jokin
+kaune kallis rinnassain,
+koska Taaton taivahisen
+kuvaa tuolta turhaan hain,
+huusin Luojaa luonnon halki
+vastasi vain äärettyys,
+tähtisarjain mykkä saatto,
+myrsky, yö ja ijäisyys.
+
+Toki yksi toivo tuikki:
+kasvoi neiti kaunohaps
+yössä linnan yrttitarhan,
+aatosteni armas laps;
+kun hän istui ikkunalla,
+maa ja ilma iloitsi,
+kun hän lauloi laiturilla,
+meri, metsä kuunteli.
+
+Ah, Eliza, et Sa tiedä,
+kuinka mieli miehen on,
+joka näkee aurinkonsa
+astuvaksi aaltohon,
+jonk' on nähnyt nousevaksi
+purppurassa päältä veen,
+halki haaveen, häivän, tuskan,
+keskitaivaan korkeuteen.
+
+Et Eliza tiedä, miltä
+tuntuu jäädä yksinään
+kanssa unten maahan lunten,
+luokse yön ja hyyn ja jään,
+luuttu yksin ystävänä,
+kumppanina taivaan kuu,
+Tuoni valju tuttavana,
+valkamana Surman suu.
+
+Ah, Eliza, armas lapsi,
+vaikka toisen vaimo jo!
+Luokses rientää särkyenkin
+sävel tää ja soittelo.
+Sopusointuhun en saane
+enää koskaan kanneltain
+enkä nähne ensi kesää;
+Sinut yksin nään ma vain.
+
+Sentään valo outo häilyy
+päällä metsän, maan ja veen,
+puhkee punaruusut yössä,
+suvi saapuu suloineen,
+kukat kukkii kummullani,
+minä mullan alla lien,
+mutta Tuonen tuollepuolen
+lemmen vienot muistot vien.
+
+Kuka kulkee kummullani? —
+Vaimo outo, valkohaps.
+Kuka ristin juureen vaipuu? —
+Ah, Eliza, armas laps!
+Miks et nuku, vaikka nukkuu
+luonto, Luoja, ihmiset
+kinoksissa kirkkahissa,
+päällä Kalman kattehet?
+
+Pisar kuuma kulmillani? —
+Ei, et itkeä et saa!
+Tai jos tahdot, maasta nousen,
+kuolon kahleet katkeaa;
+tulen nuorna Tuonelalta,
+tiedän lemmen, laulun tien
+valon valtakuntahani,
+Sinut sinne myötä vien.
+
+Ah, Eliza, armas lapsi!
+Kuuletko Sa huutoain?
+Vaimo outo, valkohapsi,
+haudan harha lienet vain!
+Tai liet henki heimon vieraan?
+Kerro aikaan etäiseen,
+kuinka täällä suukot surmas,
+huoltiin, kuoltiin rakkauteen."
+
+Vaikenee jo laulu, katkee
+niinkuin kieli kantelen,
+horjahtaa Eliza, viedään
+hourupäänä vuoteesen;
+sydän tuskin sykkää, riittyy,
+leimahtelee rinnan lies.
+Mutta aamull' akkunansa
+alta löytään kuollut mies.
+
+
+
+
+SUKUKOSTO.
+
+
+Itse kaatui kalpahansa,
+nukkui nuorna laulaja,
+Tuot' ei usko Dobrowolski:
+Hurme huutaa kostoa!
+Tuumii korven karhu vanha:
+"Tää Zapolskin työtä on,
+jolta naisen nauratellut
+vainaja lie vallaton."
+
+Kilahuttaa kilpehensä;
+harvat kutsun kuulevat.
+Myötään Boleslaw on vienyt
+paanit parhaat, nuorimmat.
+Sata saapuu miekkamiestä,
+muuan kymmen kypärää,
+rautapaitaa ruostunutta,
+arpipäätä yrmeää.
+
+Ärjyy äijä Dobrowolski:
+"Tääkö linnan vartio?
+Silloin voitti Wielopolski,
+tuli meille turma jo!
+Kuinka? Käytiin taistelohon
+ennen kilvin kirkkahin,
+rumin nytkö ruostetahroin,
+orhein takkuharjaisin?"
+
+Vastaa vanhin sankareista:
+"Etpä eilispäivän laps
+olle itsekään, sa kuoma,
+olet harmaa, takkuhaps.
+Missä ruostunut on rauta,
+tiedä, siinä huurusi
+kerran hurme vainolaisen,
+monet kasvot kalpeni."
+
+Kohoo pää jo Dobrowolskin,
+silmä tuima tulta lyö:
+"Siispä eespäin, tulkoon voitto,
+tappio tai Tuonen yö!
+Tuoll' on linna, missä multa
+polo poika murhattiin;
+kypeniinsä kylmetköhön,
+hukkukohon hurmeisiin!"
+
+Kilkkaa, kalkkaa kannusraudat,
+kypär-töyhdöt hulmuaa,
+kohti linnaa Wielopolskin
+ratsasparvi raikahtaa.
+Sinkoo sieltä joukko toinen,
+päälle ryntää, iskee päin;
+aamust' iltaan asti riehuu
+sukukoston surma näin.
+
+Kaatuu vanha Dobrowolski
+kuolinpiston saatuaan,
+vaan hän huutaa maasta vielä:
+"Eespäin, kuomat! Kunniaan!"
+Mutta päälle käy Zapolski
+niinkuin kuolon enkeli,
+harvenneita harmaapäitä
+niinkuin heinää niittävi.
+
+Haa! Nyt tanner järkkyy, jyskää,
+paukkaa ilman patsahat.
+Miksi metsä lakoo? Keitä
+ovat oudot ratsahat?
+Sanan Boleslaw on saanut,
+tullut voimin tuorehin
+sinne, missä lyödään arpa
+Agafonin, Sjinkowin.
+
+Syöksyy, särkee kilvet, kalvat
+niinkuin myrsky, ukkonen,
+halkoo haarniskat kuin halkoo
+pilvet leimaus pitkäisen.
+Pyrkii kimppuhun Zapolskin,
+eteen appi entävi:
+kauas kalpa Wielopolskin
+valkohapsen lentävi.
+
+Tapaa etsimänsä, iskee,
+taittuu peitset tanassaan,
+horjahtaa Zapolski, maata
+kohta kastaa hurmeellaan;
+toiset tuskan huutoon puhkee,
+toiset riemun hälinään,
+pyrkii toiset pakoon, ryntää
+toiset linnaa ryöstämään.
+
+Viedään viljat, kullat, nahat,
+naiset, lapset surman saa,
+tuli tehdään nurkan alle,
+kohta liekit loimottaa;
+loitos kyliin karjalaisiin
+loistaa kajo kaamea,
+katsoo, kuiskii kansa karsas:
+"Paanit tappaa paaneja!"
+
+Mutta linnan liekkein halki
+synkkä samoo miekan mies
+kuolon-kylmä kasvoiltansa,
+harteillansa hallan ies,
+verta vuotaa urhon säilä,
+silmä tulta tuijottaa,
+löytää vuoteeltaan Elizan,
+käden tälle tarjoaa.
+
+Vait on impi. Vaikenevi
+myöskin valju Boleslaw.
+Vihdoin hourupää näin kuiskaa:
+"Siis sa saavuit, Ladislaw!
+Nousit nuorna nurmen alta,
+tulit turpehestakin
+miekoin Manaa mahtavammin,
+lemmenlauluin laajemmin."
+
+Tuli tuiskaa, liekit lieskaa;
+ulkoa jo huudetaan:
+"Joudu, Boleslaw! Sa riennä
+taikka kuljet kuolemaan!"
+Kammiosta kautta pauhun
+kuuluu nyt kuin karjahdus,
+sinkoo säilä, naisen rinnan
+lävistää kuin leimaus.
+
+Tuli tunkee kammiohon,
+linna liekein leimuaa, —
+liikkumatta Dobrowolski
+katsoo naista kalpeaa.
+Hirret hilskuu, parret parskuu;
+putoo linnan katto nyt,
+hautaa haaveet, toivot, muistot
+ynnä tuskat kärsityt.
+
+
+
+
+MUURI VIHREÄ.
+
+
+Mutta linnan liepehillä
+pitää paanit pitojaan,
+juovat surmaa sulhon suuren,
+juhlivat he voittoaan,
+kunnes aamun uuden tullen
+urhot valtaa uupumus,
+kuorsaus vain kuuluu sieltä
+taikka orhin hirnahdus.
+
+Silloin, hiljaa, hiljaa! Metsä
+liikkuu, varjot vaeltaa,
+tuhatpäisnä korven kansa
+kostontyölle kohoaa,
+hiipii hiiren askelilla,
+samoo kissan saappahin,
+putoo päät jo nukkuvaisten
+niinkuin naatit naurihin.
+
+Heräjä ei heistä kukaan;
+ruumiit tuleen tungetaan,
+riistettyinä, ryöstettyinä
+uppoomahan unholaan;
+pannaan tasan paanein kullat,
+arvotahan asehet,
+rautatakit, rautalakit,
+orhit kaarikaulaiset.
+
+Toisahanne, Dobrowolskin
+linnaan sitten siirrytään,
+Agafoniin autiohon
+turmaa, tulta kylvämään;
+vierii aamun autereessa
+venhot varpelaidoin pois,
+mutta on kuin takanansa
+murhe oudon heimon sois:
+
+"Murtui muurit Puolan mahdin
+sukukostoon surmaiseen,
+sortui linnat Liettuankin,
+raukes suureen rakkauteen;
+kukki niinkuin syksyn ruusu,
+päivän viime ruskotus,
+vaaleni kuin illan pilvi,
+katosi kuin kauneus.
+
+Kansa ylväs, kansa ylhä!
+Toki yksi toivo on:
+nopsaan maatuu lempi, maine,
+vitkaan mahti soittelon,
+tarun, laulun köynnös kiertää
+kivet muurivihreään,
+sadun lankee silkkisammal
+sydämeenkin synkimpään."
+
+Päättyy virsi, vierii niinkuin
+vuosisatain saatto pois,
+mutta on kuin täällä vieläi
+sävel vieraan soiton sois;
+usein yössä valkeassa,
+ulapat kun uneksii
+kuvat kummat mailla päilyy,
+vetten päällä sädehtii.
+
+Syttyy syksyn tähtein alla,
+rientää niinkuin riutumus,
+kalskahtaa kuin kilpi, kalpa,
+raukenee kuin rakkaus,
+kuinka nauroi naiset nuoret
+niinkuin heljä helmivyö,
+kuinka urhot kulki kuoloon
+niinkuin Turjan tuiman yö.
+
+Aaltoo niinkuin auer haihtuu
+Vienan saloon sankeaan,
+äärettömään, rannattomaan
+havu-aavaan ankeaan,
+ijäiseen kuin ilma, pyhään,
+valjuun, pyytehettömään,
+metsän mereen pohjattomaan,
+majaan maan ja yön ja jään.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78620 ***