diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 78488-0.txt | 1048 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 1064 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/78488-0.txt b/78488-0.txt new file mode 100644 index 0000000..0204654 --- /dev/null +++ b/78488-0.txt @@ -0,0 +1,1048 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78488 *** +language: Finnish + + + + +KYÖPELI + +Yksinäytöksinen Huvinäytelmä + + +Kirj. + +KAARLE HALME + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto, +1915. + + + + +HENKILÖT: + +Aatu, isäntä +Oka, tullimies +Eppu | +Kiia | palvelusväkeä +Selma | +Kaisa | +Susanna, täti +Anna-Liisa, naapurin tytär + + + +Tälle näytelmälle, pilan ollessa sen luonteenomaisuutena, on eduksi +kevyt ja leikihtivä esittäminen. Pieni liioitteleminenkin siellä täällä +lisää esityksen vaikuttavuutta, jos vain pidetään tarkka raja, ettei se +kehity reuhaamiseen tai mauttomaan ilvehtimiseen. Hyväntuulinen esitys +leikkiä laskevassa äänilajissa on pidettävä pohjasävynä. + +Aatu on reipas ja hyväntuulinen, eikä suuttuessaankaan saa vaikuttaa +ankaralta, vaan ennemmin vähän harmistuneelta. Ikä n. 25 v. + +Oka on kuivan leikillinen, leveästi hymyilevä, viekassilmäinen +vanhapoika. Hänen hymystään ja katseestaan voi päättää, että hän on +ovelampi kuin miltä hän jutuissaan tahtoo näyttää. Ikä n. 40 v. + +Eppu on iloinen hulivili; sanoo sanottavansa rohkeasti ja naurusuin. +Ikä n. 25 v. + +Kiia on yksivakainen ja hidas, juttelee harvakseen ja harkitusti. Ikä +n. 30 v. + +Susanna on vähän hupsahtanut vanhapiika, joka yrittää matkia +sivistyneen naisen esiintymistä, mutta on sattunut saamaan kiinni +väärästä päästä. Esiintyminen on pöyhkeilevää, olematta arvokasta — ja +puheleminen on suun ja sanojen hienostelemista, olematta luontaisen +kehityksen tulosta. Hän sievistelee ja venyttää sanoja sekä käyttää +silmiään mulkoilevasti, ummistaen usein silmäluomiaan. Ikä n. 40 v. + +Selma on iloinen ja vähän vallaton. Ikä n. 21 v. + +Kaisa on toimelias, vilkaspuheinen ja rivakka koko esiintymisessään. +Ikä n. 24 v. + +Anna-Liisa on ujo ja arka, mutta muuten hyvin herttainen, pehmeä +luonne. Ikä n. 18 v. + +Pirtti on alussa puolipimeä. + +OKA (kompuroi ulkoa. Heittää silat ja länget suurella kolinalla uunin +eteen. Mutisee puoli-ääneen). Mikä niitä uusia rinnustimiakin aina +katkoo! + +SELMA (kurkistaa keittiön ovesta). Joko miehet tulivat? + +OKA. Vasta sen äsken juuri laitoin. + +SELMA. Kuka sinne tuli? + +OKA. Minä. + +SELMA (nauraa). Ei!... _Minä_ olen täällä. + +OKA. Minä itse. + +SELMA. Vai niin! Okahan se on itse. Miksi ei Oka ota valoa? + +OKA. Enpähän viitsi noita uusia nappuloita kierrellä. + +SELMA (menee ulko-oven pielestä sytyttämään sähkövalon). Kah! Sitä +vartenhan ne ovatkin. + +OKA. Kylläpä leiskahti! Oli silmät viedä! + +SELMA. Joko miehet tulivat? + +OKA. Jo. Jäivät naapurin poikien juttusille tuonne tallin nurkalle. — +Poikki se pahus on! Ihka uusi rinnustin. + +SELMA. Tulkaa sitten kahville! Ei illallista vielä anneta. (Menee +keittiöön.) + +OKA (tuo länget mukanaan ja istuutuu pöydän ääreen vasemmalle). No, +eipä kai tähän aikaan päivästä. + +KAISA (tulee ulkoa, silittelee hameitaan ja istuutuu pöydän oikealle +puolelle, pudottaa liinan niskaansa ja rupeaa pahantuulisena +palmikoitaan korjailemaan). + +OKA (vilkaisee sivulleen Kaisaan, mutta ei sano mitään). + +KAISA (heittää palmikon niskansa taakse). Jopas se tuli tämäkin ilta! +Lyhyessä ovat jo tämän talon askareet. + +OKA. Niin tuli... vuoden viimeinen ilta. Huomennahan on muuttolauantai. + +KAISA (nauraa ivallisesti). Eihän Oka ikinä muuta! + +OKA. Muuttaakos Kaisa? + +KAISA. Mitäpä täällä... mokomassa! + +OKA. Muualla ei ole niinkään hyvä! Mikäpä taloa vaivaisi? + +KAISA. Kai se talo — mutta ihmiset! + +OKA. Isäntä on hyvä... + +KAISA (kivahtaa). Ja isännän täti! Nyt se taas on sotkenut moniaitten +asiat harakanvarpaiksi. + +OKA. Kaisanko? + +KAISA. Kiia ei katsonutkaan minuun äsken tuolla pihalla, vaikka +meidän on pitänyt yhtaikaa jäädä tänne tai lähteä Jokisivulle. (Nojaa +kyynärpäätä polveen ja naputtelee nyrkillä otsaansa.) On tämäkin vuosi +mennyt hukkaan! On jo! + +OKA (kuivasti). Hukkaanhan ne palvelijan vuodet menevät... siksi kun +saa jalkansa oman pöydän alle. + +KAISA (vihaisena). Tässä talossa sitä saa toivoa siksi kun kuopataan. + +OKA. Hm! + +KAISA (pisteliäästi). Siihen asti se Okakin täällä siloja paikkailee. + +OKA. Hm! + +KAISA. Kauanko lie jo paikkaillutkin! Piimäparrasta harmaapartaan! + +OKA. Hm! + +KAISA. Mutta minä en aio olla täällä Susannan silmätikkuna. Ratkokoon +minun puolestani muitten välejä miten paljon huvittaa — mutta ei enää +minun. Mokomakin tekohurskas! + +OKA. Onko ratkonut...? + +KAISA. Onko! Sanoinhan, ettei Kiia kurkistanutkaan minuun. + +OKA (äkäisesti). Pitäisikö aina sitten kurkistella? + +KAISA (toimeliaasti). No, ei aina eikä joka käänteessä, eikä työaikana, +mutta runtuviikko on eri juttu! Ja varsinkin eri juttu tänään! On +oltava selvillä mitä tehdään. + +OKA. Ehkä Kiia onkin selvillä? + +KAISA. Mistä? + +OKA. Ettei tee mitään. + +KAISA. Sanoisi edes sitten! + +OKA. No, niin kyllä... sanoisi! + +KAISA (itkua estellen). Kun kerran on koko syksyn narraillut. + +OKA. Mitenkäs se onkaan se sananlasku...? + +KAISA. Älkää te puhuko mitään sananlaskuista! — Toimitittekin minut +tänne... tuon Susannan syötäväksi. Saisittekin toimittaa asiat selviksi! + +OKA. En minä ole luvannut Kaisalle miestä toimittaa. + +KAISA (liikahtaa hermostuneesti). En minä ole pyytänyt keneltäkään +miestä, mutta ei kenenkään tarvitse liioin santakontitella. + +OKA. Mitäpä minä sille mahdan! + +KAISA. Olisitte voinut sanoa Kiialle... + +OKA. Mitä? + +KAISA. Että Susanna on tekohurskas hupsu... + +SUSANNA (tulee vasemmalla itsetietoisen ja arvokkaan näköisenä, +sukankudin kädessä). Mitä se Kaisa minusta sanoo? + +KAISA (uhmaavasti). Onko kyöpelin emäntä kuunnellut? + +SUSANNA (kiivaasti). Mitä sinä sanot? + +KAISA. Onko Susanna jo tullut kuuroksikin? + +SUSANNA. Minä en ole kuuro enkä sokea. Mutta miksi sinä nimitit minua? + +KAISA (kipakasti). Siksi, miksi koko pitäjä teitä nimittää. Mutta +omasta puolestani sanon, ettei tarvitse tupata puun ja kuoren väliin! +Valheita olette juorunnut Riialle... ja santakonttina kulkenut. +Tahdotte kai hänet itsellenne! + +SUSANNA (suuresti hämmästyvinään). Ei... mutta kuulkaa nyt, hyvät +ihmiset! Kuinka sinä uskallat puhua minulle miehistä! Etkö sinä tunne +minun siveellistä vaellustani? + +Kaisa. Hyvin helppo on olla siveellinen, kun ei kukaan välitä! + +SUSANNA (vimmastuen). Välitä! Vai välitä! Luuletko ettei minusta +välitettäisi, jos minä välittäisin noista inhottavista miehistä, +mokomista tyhmeliineistä, jotka eivät koskaan tunne oikean naisen +arvoa. Kaikki ovat niinkuin Oka tuossa... sokeita... + +OKA (nousee). Niin ovat. He eivät missään näe oikeita naisia. (Menee +keittiöön.) + +SUSANNA (menee liehakoiden perässä). Kun he kulkevat silmät ummessa +eivätkä katsele... + +KAISA (naurahtaa). Pakenevat vain. + +SUSANNA (kääntyy ympäri). Minua ei tarvitse paeta, sillä minä olen +oikea nainen ja minulla on harrastuksia — (pudistaa sukankudinta +Kaisalle) — yleviä harrastuksia! + +KAISA (nauraa). Kyllä! Kutoa valkoisia villasukkia mustille +neekeripojille! + +SUSANNA. Korkeimman lain täyttämistä se on. Älä naura! Minä tiedän +sivistyneen naisen velvollisuudet, minä. Mutta sinä et tiedä muuta kuin +navettasi, karjasi, porsaasi ja lampaasi, sinä! + +AATU (tulee vasemmalta). Mitä nyt taas? Mitä Susanna riitelee? + +SUSANNA. Tuo navetta-ihminen kehtaa puhua minulle miehistä ja +neekeripojista! + +AATU. Mikä ihminen? + +SUSANNA. Navettapiika! (Aikoo mennä.) + +AATU (käskevästi). Susanna jää! + +SUSANNA (kääntyy). Ei sitä nyt tarvitse isännänkään niin komennella! +Mutta sellaisia ovat kaikki miehet! Minä halveksin niitä! + +KAISA. Ja naisia myös... + +SUSANNA (kiepsahtaa ympäri). Minä en puhu sinulle! + +AATU (ankarasti). Mutta minulle! + +SUSANNA (kääntyy). Älä nyt ole taas niin isäntämäinen! + +AATU. Tietääkö Susanna, mikä navetta on? + +SUSANNA (uhmailevasti). Ellet sinä tiedä, niin kysy tuolta Kaisalta. +Hänen mukanaan kulkee aina navetan lika ja haju... + +AATU (suuttuen, polkee jalkaa). Ihminen! Se lika ja haju meidät +elättää... Susannankin. Jos se talosta katco, niin pannaan hampaat +naulaan. Mutta sitä ei ymmärrä hupsut vanhatpiiat! + +SUSANNA (kuohuu vihasta). Mitä sinä...! + +AATU. Ja nyt... mars matkaan! Heti! (Astuu Susannaa kohti.) + +SUSANNA (keikauttaa päätään ja kiepsahtaa keittiöön). Pyh! + +KAISA (hyvillään). Sattuipa isäntäkin kerran parahiksi paikalle, +näkemään ja kuulemaan. + +AATU (sovittelevasti). Ei hänestä pitäisi kenenkään teistä täällä +pirtissä välittää. + +KAISA (nyrpeänä). Kylläpä vain välitetään liiaksikin, niin että +sotkeutuu kaikki. Mutta minä en välitä... pääsee kai tästä. + +AATU. Hm! (Kävelee hiljakseen perälle ja tulee taas pöydän luo.) +Aikooko Kaisa muuttaa? + +KAISA. Mitäpä minä tännekään? (Hetken mietittyään.) Enhän minä muuttaa +aikonut. Kiian kanssa ajattelimme palvella vielä yhden vuoden ja +sitten... Mutta silloin tulikin harakka haasialle, peikko pesän jakoon. + +AATU. Susanna. + +KAISA. Sehän se täällä kaikki sotkee ja sulloo... on Kiiankin mielen +mustuttanut. + +AATU. Jos minä puhuisin Riialle? + +KAISA (katkerasti). Kyllä se paikkaus pian ratkeisi... ja kylläpä +isännällä sitä paikattavaa olisi... oli ehkä omaan ihoon asti. + +AATU. Miten... omaan...? + +KAISA. Ja kaikki on tuon yhden ihmisen kielenkärjellä ratkottua. +Mutta sellaisia on paholainen nähtävästi asettanut jokaiseen pitäjään +vähintään yhden. + +AATU. Mitä sinä minusta...? + +KAISA (toimekkaana). No, ensin sanoi tuo meidän Selma Epulle, että tie +poikki. Sitten kylmeni Kiia minulle... ja sitten... mutta sanomatta kai +se saa jäädä... + +AATU. Miksi et sano loppuun, kun jo alussa olit? + +KAISA. Isäntä olisi voinut nähdä, miten tuo naapurin tytär äsken näytti +itkettyneeltä... + +AATU. Anna-Liisako? + +KAISA. Kukas muu? Rannassa äsken. + +AATU (istuutuu). Mitä hän sanoi? + +KAISA. Isäntä kysyy häneltä itseltään! Minä en rupea kielillä kulkemaan. + +AATU (mietteissään). Eikä ollut kotona päivällä, kun kävin naapurissa. + +KAISA. Oli kyllä. + +AATU. Anna-Liisako? + +KAISA. Niin... ja Susanna oli hänen luonaan. + +AATU (katsoo pitkään Kaisaa). Soo! (Nousee kiivaasti.) Eikös se +Kyöpelin istukas ole jo sinnekin ehtinyt! + +KAISA (tyytyväisenä). Siinä nyt näette! Miksi siedätte sellaista +sukulaista! + +AATU (mutisee ja kävelee). Mokoma sukulainen! Äitipuoleni sisar! Mutta +minkäpä sille mahtaa! + +KAISA. Naittaisitte hänet! + +AATU (pysähtyy). Mitä? + +KAISA (hymyilee). Naittaisitte. + +AATU (pälyilee naureskellen). Miehenkö kanssa vai...? Hän kun halveksii +miehiä! + +KAISA. Halveksii, kun ei saa. Mutta jos saa, niin ihastuu... ja talo ja +talon ihmiset saavat rauhan. + +AATU. Enpä minä tuollaista temppua ole hoksannutkaan. (Huvittuneena.) +Minkälainen mies sen pitäisi olla? + +KAISA (nauraa ivallisesti). Saisi olla kuin vahinko nurkassa, kun vain +on housut jalassa. (Nousee ja lähtee keittiöön.) + +EPPU (tulee ulkoa lauleskellen). + + Runtuviikolla renki on herra + ja isäntä on nurru, + kumpikohan mennyttä vuotta on + haikiammin surru'. + +AATU (hauskasti). Mitäs menneistä vuosista! Kuollut taakseen +katselee! (Istuu selkä perälle päin, katsomatta Eppua.) No, oletko jo +päättänyt... jäätkö taloon? + +EPPU (kaivaa tupakoita taskustaan ja istuutuu toiselle puolelle +pöytää). En. + +AATU (vilkaisee Eppua). Sepä selvää kieltä! + +EPPU (leikillisesti). Jonkun täytyy täältä lähteäkin... muuten tulee +sopasta pöpöröä. + +AATU. Hm! Minä äsken juuri kuulin, että täällä on aikamoinen sekamelska. + +EPPU (leikillisen uhkaavasti). Niin on, mutta minä sen vielä +parannan... tänä iltana. Minä olen vapaa mies. Mulle on heiketty rasat +päin silmiä. + +AATU. Rukkaset...? + +EPPU. Rukkaset, rasat, tumput ja kintaat. Kaikki yhdessä mylläkässä. +Enkä minä ota mitään ilmaiseksi. Minä maksan ne. + +AATU. Kenelle? + +EPPU. Kutojalle. + +AATU (tyytymättömästi). Kukapa hänen kanssaan riitelemään! + +EPPU (naureskelee). Ei riita eikä kopu, vaan rakkaus ja sopu! + +AATU (katsoo äkkiä Eppua). Älä! Ei! (Purskahtaa nauramaan.) Et suinkaan! + +EPPU. Kyllä, varmasti! + +AATU. Susanna halveksii sinua. + +EPPU. Saadaanpas nähdä! + +AATU. Menisitkö naimisiin asti...? + +EPPU. Eei! Kyllä minä sen lystin jätän muille. Ja teidän se pitäisikin +tehdä... + +AATU (hämmästyen). Naidako täti Susanna. + +EPPU (nauraa makeasti). Eikä hiidessä, mutta naittaa... + +AATU. Äsh! Kuka sellaista! Ei kukaan rohkene hänelle puhuakaan... +miesvihaajalle. + +EPPU. Kyllä minä sen vihan piikasesta taltutan, jos vain te hankitte +hänelle miehen. + +AATU (huvitettuna). Ottaisikohan tuo Oka. + +EPPU. Ottaa, kun annetaan Rinnemäen torppa. + +AATU. Ja sinä jäät taloon? + +EPPU. Kaikki jäävät taloon — (nauraa) — paitsi Kyöpelin nimi. Se +poistuu Rinnemäkeen. + +AATU (nousee). Minä annan sen heille, ja vielä hevosen ja pari lehmää. + +EPPU. Puhukaa siitä Okalle ja sanokaa, että minä taivutan Susanna-tädin. + +KIIA (tulee ulkoa kaljatuoppi kädessä). + +EPPU (katsoo taakseen). Saitkos herumaan? + +KIIA. Vieläkös! (Tuo tuopin pöydälle.) Sakka tuli, kun nuristelin. + +EPPU (katsoo Aatua). Loppuipa se pahaan aikaan. + +AATU. Älähän huoli! Minulla on toinen tynnyri avaamatta. Ja se avataan +nyt... jos harjakannuja tarvitaan. + +KIIA (istuutuu pöydän taakse). Ai, ai! Mitä ihmettä pitäisi tehdä, että +tarvittaisiin. + +AATU. Jäädä taloon. + +KIIA (vilkaisee Eppua). Jaah! + +AATU. Menkääpä nyt keittiöön kahville... ja sano sinä, Eppu, Okalle, +että minulla on hänelle asiaa. + +EPPU (nousee, lyö Kiiaa olalle). Tulehan, poikaseni! Tänä iltana sitä +tyhjennellään harjakannuja! + +KIIA (nousee). Ai, ai! Jospa tyhjennettäisiinkin. Tuntuu niin pahalta +sydänalassa. + +EPPU. Eihän mies ole yhden tytön vaivainen. (Laulaa mennessään). + + Heilani meni, mutta menköön vaan — + hankitaanpas uusi. + +(Menee Riian kanssa keittiöön.) + +AATU (seisoo hetken paikallaan katsellen heidän jälkeensä). Hm! +(Naurahtaa.) Hm! (Istuutuu.) Hm! Hm! + +ANNA-LIISA (tulee ulkoa, tasaisena ja arastelevana). + +AATU (katsoo taakseen). Kas! (Nousee.) Anna-Liisa! + +ANNA-LIISA. Iltaa taloon! + +AATU. Teitpä kauniisti, kun tulit. (Menee Anna-Liisaa vastaan ja ottaa +häntä kädestä.) Mennään tänne minun huoneisiini. Ei viitsitä olla +täällä väenpirtissä. + +ANNA-LIISA. Ei! (Vetää kätensä pois.) + +AATU. Ei? No, tule nyt edes istumaan! + +ANNA-LIISA. Minä taas heti lähden. + +AATU. Mikä sinua nyt vaivaa...? + +ANNA-LIISA (vaikeasti). Mikä minua vaivaisi? + +AATU. Kävin päivällä sinua tapaamassa, mutta sanottiin, ettet ollut +kotona. + +ANNA-LIISA. En kai sitten ollut. + +AATU. Mutta sitten kuulin, että olit ollut kotona, vaikka et tahtonut +tavata minua. Olitko? + +ANNA-LIISA (kaivaa pienen paperimytyn taskustaan). Minä tulin tuomaan +näitä... + +AATU (ei ota). Mitä ne ovat? + +ANNA-LIISA. Nämä ovat sinun... + +AATU. Susannako on käskenyt sinun tuoda kihlat takaisin? + +ANNA-LIISA. Mitäpä minä sinun kihlojasi pitäisin! + +AATU. Vaikka olet ne ottanut! + +ANNA-LIISA (taistellen itkua vastaan). Niin... silloin... + +AATU. Mutta nyt... miten on nyt sitten? + +ANNA-LIISA (koettaa sanoa jotakin, mutta ei voi, kääntää päänsä +toisaalle ja tarjoo myttyä). Tuossa! + +AATU. Kuulehan nyt, oma tyttöseni! Ei näitä asioita näin käsitellä. +Ellet tule minun puolelleni, niin tule edes istumaan ja kertomaan! + +ANNA-LIISA. En minä... + +AATU (tulistuen). No, mutta hitto soikoon! Voit kai nyt sanoa edes, +miksi tuot kihlat takaisin. Täytyy kai olla jokin syy? + +ANNA-LIISA. Kyllä kai... + +AATU. Ja täytyy kai minun saada se tietää. Olen kai nyt edes sen +arvoinen. Olet kai edes sen verran minusta pitänyt? Vai etkö? + +ANNA-LIISA (purskahtaa itkemään). + +AATU (hellästi). Rakas Anna-Liisa! Tule nyt istumaan! (Kuljettaa +Anna-Liisaa hellällä väkivallalla pöydän ääreen.) Kas niin! Istu +nyt tuossa... minä istun tähän. Näin! Ja nyt sinä kerrot aivan +levollisesti, mitä kaikkia loruja se Susanna on ajanut sinun päähäsi. + +ANNA-LIISA. Susanna. + +AATU. Juuri sama. Hän on täälläkin pannut koko talon nurin narin. Selma +on rakentanut riidan Epun kanssa ja Kiia Kaisan kanssa. Ja se on kaikki +Susanna-tädin ansiota... ja siitä tehdään tänään selvä peli. Sentähden +minä pyydän, ole nyt kiltti ja kerro koko asia! + +ANNA-LIISA. Kai sinä muutenkin sen tiedät... + +AATU. Minkä niin? + +ANNA-LIISA. ... kuka on ollut kolme päivää sinun luonasi. + +AATU. Minun luonani? Milloin? + +ANNA-LIISA. Nyt, runtuviikolla, tuolta järven takaa... + +AATU (ihmeissään). Mitä ihmeitä sinä puhut? + +ANNA-LIISA. Voipalan Santra... niin! + +AATU. Voipalan Santra... täälläkö Lapolassa? + +ANNA-LIISA. Niin, ylistuvassa kolme vuorokautta! + +AATU (silmät selällään hämmästyksestä). Ylistuvassa! + +ANNA-LIISA (siirtää tuoliaan vähän loitommaksi). Näetkös, että tiedän! + +AATU (purskahtaa nauramaan). Tiedät, tiedät... erinomaisesti! (Nauraa +yhä.) + +ANNA-LIISA (panee käärön pöydälle). Miksi loukkaat minua tuolla +naurullasi! + +AATU (hypähtää ylös ja suutelee väkisin Anna-Liisaa). Voi sinua, rakas, +tuhma, pikkuinen tyttöni! + +ANNA-LIISA. Älä, älä! Minä en salli! + +AATU (yhä nauraen). Tämähän on erinomaisen hauska juttu, tämä. + +ANNA-LIISA. Niin näyttää! (Nousee.) + +AATU. Annahan, kun kerron koko tarinan! + +ANNA-LIISA. Minä jo tiedän sen. + +AATU. Mutta onkohan se kerrottu sinulle ihan oikein? (Vetää +puoliväkisin Anna-Liisan uudestaan istumaan.) Minäkin tahdon sen +kertoa. (Istuutuu.) Näin. Lapolan Aatu oli kosiskellut Voipalan +tytärtä... + +ANNA-LIISA. Santraa! + +AATU (hymyillen). No, olkoon hänen nimensä nyt vaikka Santra. Mutta +Aatu ei saanut Voipalaisten suostumusta. Silloin Aatu teki ratkaisevan +tempun: toi tytön tänne Lapolan yliskamariin, piti siellä kolmisen +vuorokautta ja vei sitten kotia. Jonkin viikon kuluttua tyttö palasi +uudestaan Lapolaan... emännäksi. Onko kertomus pääpiirteissään näin? + +ANNA-LIISA. On. Mutta Santra ei vielä... + +AATU. Ei sen tytön nimi Santra ollutkaan. Nyt Voipalassa on Santra, +mutta silloin oli Kristiina. + +ANNA-LIISA. Milloin? + +AATU (nauraa iloisesti). Silloin kun asia tapahtui... seitsemänkymmentä +vuotta sitten. Se Lapolan Aatu oli minun isoisäni ja se Voipalan Santra +oli minun muorini Kristiina. + +ANNA-LIISA (ihmeissään). Niinkö? + +AATU. No, niin! Eihän meillä enää ole edes sitä vanhaa ylistupaakaan +jäljellä... + +ANNA-LIISA (neuvottomana). Mutta Susanna sanoi, että sinä... + +AATU. Kyllä kai... houriva vanhapiika... + +ANNA-LIISA (häpeissään). Vai sinun isoisäsi... + +AATU (iloisesti). Niin juuri! Se hulivili se oli! Mutta kunnon mies +joka tapauksessa! Eikö niin? Muutenhan ei minuakaan kenties olisi +olemassa — (vetää Anna-Liisan polvelleen ja suutelee) — ja eikös ole +yhtä kaikki mukavaa, että minäkin olen olemassa... vai mitä? (Suutelee.) + +SUSANNA (tulee keittiöstä). Sus' sentään! (Pysähtyy jähmettyneenä, +kädet levällään, parkaisee.) Anna-Liisa. + +AATU (hauskasti). Näetkös, Susanna! Anna-Liisa istuu paremmanpuolisessa +hoijakassa! Onko Susanna koskaan ollut tällaisessa pelissä mukana? +(Suutelee.) Näin... näin... näin! + +SUSANNA. Hirveätä! (Peittää silmänsä ja kääntyy takaisin keittiöön.) + +AATU (huutaa). Älä pelkää, neitsykäinen! Tässä istuu minun isoisäni... +isoäiti sylissään! + +EPPU (tulee keittiöstä). Mitä täällä huudetaan? (Ottaa nopealla +liikkeellä Susannan syliksi.) Onko hätä? + +SELMA (tulee keittiöstä toisten seuraamana). Eppu! Susanna! (Riuhtaisee +Susannan irti Epun syleilystä.) Sinä valehtelija, viettelijä! +Itsellesikö sinä Eppua! Sitäkö varten sinä juonittelit ja santakonttia +kanniskelit! + +SUSANNA (kiljuu kädet nyrkissä). Senkin kiimaiset paholaiset... +turkkilaiset! (Syöksyy keittiöön. Toiset nauravat.) + +AATU (on heti Epun tultua päästänyt Anna-Liisan polveltaan, iloisesti +nauraen). Alku on hyvä! Kuten näet, Selma! Eppu on otettava poika. Hän +pystyy johonkin. Tästä tulee hauska loppu runtuviikolle. Nyt minä menen +avaamaan täysinäisen sahtitynnyrin... ja sinä, Anna-Liisa, mene kotia +ja käsketä kylän väki tänne tansseihin. Ota tuo Kaisa ja Kiia mukaasi +viestin viejiksi ja kerro heille yliskamari-tarina! Siinä on heille jo +oppimista! + +ANNA-LIISA (ujona, mutta iloisesti). Ja tämän minä otan. (Ottaa +pöydältä paperikäärön.) No, Kaisa, tule nyt. + +KAISA. Kyllä! + +KIIA. Kyllähän minäkin... + +EPPU. Mene vain! Ja mene sinäkin, Selma! Se on sinulle terveellistä! + +AATU. Niin! Mene mukaan, niin saat kuulla, miten ne vanhatpiiat ovat +herkkäuskoisia tanssitelleet. No, nopeasti vain! (Työntää Anna-Liisaa, +Kaisaa, Selmaa ja Kiiaa menemään.) Kuunnelkaa tiellä Anna-Liisan +kertomusta ja ottakaa se opiksenne! + +SELMA. Mutta Eppu syleili Susannaa! + +EPPU (hauskasti). Onhan minulla sinun antamasi rukkaset käsissä! + +AATU. No, no. Ei mitään perheriitaa! Ulos Ulvilasta, sanoi porilainen +pohjalaisia! (Työntelee edelleen heitä ulos.) + +KAISA (ottaa Kiiaa kädestä). Älä nyt öräile, Kiia! + +KIIA (mennessään). Mitä pentelettä...? + +SELMA (kääntyy ovessa). Mutta tuo Eppu voi täällä tehdä ihmeitä! Enkä +minä sitä ikinä salli, että Susanna... + +AATU (työntää heidät ulos.) En huoli itse, mutta en anna muillekaa, +sanoi koira luulle. (Vetää oven kiinni nauraen.) + +EPPU (nauraa). Sepä sille Selmalle oli paras lääke. Ei olisi uskonut. + +AATU. Kai sen hyvin tiedät, ettei toinen nainen toiselle mitään antaisi! + +OKA (raapii korvallistaan). Paras näkyy olevan, kun heistä pysyy +silmänkantaman päässä. + +AATU. Eikö hiivatissa! Ei se sentään niinkään ole. Tulehan, Oka, tänne +minun kamariini! Minulla on vähän juttuamista sinulle. + +OKA. Jahah! (Ottaa silat lattialta.) Minä korjaan ensin nuo silat pois +jaloista. Ne rinnustimetkin kun aina katkeavat. + +EPPU (istuutuu). Tee kerran sellainen rinnustin, joka pitää hautaan +asti! + +OKA. He, he! Minkälainen se olisi? + +AATU. Eppu meinaa, että rinnustaisit itsesi jonkun naisen kanssa. + +OKA. Ei minusta ole rinnustelijaksi. Minä olen huono tappelumies. + +AATU (nauraa). Luuleeko Oka, että täytyisi tapella... naimisissa? + +OKA (lystikkäästi). Eei, jos aina vain alistuu... + +EPPU (vilkkaasti). Niinhän se Oka juttelee kuin olisi ikänsä ollut +naimisissa. + +OKA. Hml Olenhan minä noita naineitakin katsellut. + +AATU (äkkiä). Mitä jos minä naittaisin Okan? + +OKA. Häh!? + +EPPU (naureskellen). Älä yhtään kysy! Kyllä sinä kuulit. + +OKA. Kyllähän minä sen kuulin, mutta isäntä sanoi sen niin vakavalla +äänellä. + +AATU. Vakavasti minä tarkoitinkin. + +OKA (hymyilee leveästi). Ei meikäläinen mies voi vakavasti naida. + +EPPU (katsoo Okaa). Eikö? Mitä ihmettä? + +AATU. No, nai sitten lystiksesi! + +OKA (etsii tupakkavehkeitään). Ei kannata. + +AATU. No, mikä ero siinä sitten...? + +OKA. Jos joku tarvitsee emännän, se nai vakavasti. Mutta jos joku menee +lystikseen naimisiin, se ottaa itselleen akan. Eikä minun manttaalini +kannata akkaa. + +AATU (viekkaasti). Mutta jos naisit emännän? + +OKA. Ruoti-Eenokki nai ennen ruoti-Hinriikan... ja nimitti häntä +Tyhjälän emännäksi. + +EPPU. Se on perinpohjainen mies, tuo Oka. + +AATU. Ja viisas mies! + +OKA (hymyillen). Mitäs minulta nyt tahdotaan, kun noin kehutaan? + +AATU (istuutuu). Ei mitään! Juttelemme vain lystiksemme. + +OKA. Jaah! Minä luulin, että isännällä oli asiaa minulle. + +AATU. No, naisitko emännän, jos sinulla olisi tölli? + +OKA. No, en suinkaan minä itse lehmiä lypsäisi. + +AATU. Hm! Millainen sen emännän pitäisi olla? + +OKA (istuutuu). Jaa-ah! Se riippuu siitä, millainen tölli mulla olisi. + +EPPU. Kas kas! Kuinka konstikasta! + +AATU. No, millainen sen pitäisi olla, jos naisit sekä emännän että +töllin? + +OKA. Jaa, että emäntä omistaisi töllin? + +AATU. Niin. + +OKA (raapii korvallistaan). No ei sillä sitten suurta väliä olisi... +vaikkapa olisi sellainen kuin tuo meidän Susanna. (Toiset purskahtavat +nauramaan.) + +EPPU. Mutta akaksi et ottaisi, etkä tölliisi emännäksi, jos sinä +omistaisit töllin? + +OKA. En tietenkään. + +AATU (nousee). No, tulehan nyt, Oka! Minulla on sinulle vähän asiaa. +(Menee vasemmalle.) + +OKA (nousee, korjaa housujaan). Kyllä. (Katsoo syrjäsilmällä Eppua.) Ei +kukaan voi välttää kohtaloaan. (Menee Aatun perässä.) + +EPPU (hauskasti, pudistaen nyrkkiään Okan jälkeen). Aika junkkari +miehekseen! + +SELMA (tulee ulkoa). + +EPPU. No, etkö mennytkään toisten mukana? + +SELMA (ujoillen). Menen heti! Odottavat tuossa kaivolla. (Tulee +toiselle puolen pöytää.) Ethän ole minulle vihainen? Se on nähtävästi +Susannan juonia. Kertoivat hänestä... ja... ja... itselleen tietysti +tahtoisi. Mutta sovitaan pois! + +EPPU (härnäillen). Joko pelkäsit, että Susanna veis minut? + +SELMA. Näkihän sen jo kaikesta, että pian veisi. + +EPPU. Hyvä oli, että näit. + +SELMA (estellen itkua). Mutta minä en anna sinua toiselle! + +EPPU. Mutta minä nain Susannan, ellet pidä minusta kiinni. + +SELMA (nauraa itkun lomasta). Pidänhän minä... + +EPPU. Antamalla rukkaset! + +SELMA. Älä nyt enää... + +EPPU (nousee). No, saadaan nähdä!. Mutta mene nyt! Toiset odottavat. +Minulla on täällä tärkeä tehtävä. + +SELMA. Eihän... eihän Susannan kanssa? + +EPPU. Jos näet minulla olevan jotakin tärkeätä hänen kanssaan... + +SELMA. Niin silloin minä suutun. + +EPPU (hauskasti). Älä suutu! Ei se auta! + +SELMA (ujostellen). Mikä sitten? + +EPPU. Ota takinliepeestä kiinni ja sano, että tämä on minun. + +SELMA. Sinä vain lasket leikkiä! + +EPPU. Mitäs muuta näin runtuviikolla. Mene nyt! Kohta alkaa tanssit. + +SELMA (ojentaa kätensä). Olemmehan jo sopineet? + +EPPU. Oho! Ei sitä niin vähällä! + +SELMA (tupsahtaen). Odotahan, poikaseni! Kyllä minä vielä sinulle +näytän — (Menee ulos.) + +EPPU (juoksee huutamaan perässä). Näytä vain! Se paras, joka puolensa +pitää. (Tulee naureskellen alas.) Tulipas Selmalle hätä käteen. +(Menee hiljaa keittiön ovelle kuuntelemaan, lähtee sitten nopeasti +varpaisillaan pöydän luo ja istuutuu tuolille, pää käsiin.) + +SUSANNA (tulee keittiöstä ja pysähtyy nähdessään Epun, halveksivasti). +Pyh! + +EPPU (ei liikahda eikä ole kuulevinaan). + +SUSANNA (voimakkaammin). Pyh! (Hetken kuluttua.) Eppu. + +EPPU (nostaa päätään kuin vasta kuulisi). Mitä? + +SUSANNA (panee kädet kupeelle). Mikä sinä luulet olevasi? + +EPPU (raskaasti). En yhtään mitään! + +SUSANNA. Et. Sinä et ole tuon vertaa — (sivauttaa käsiään yhteen) — ja +kuitenkin sinä kehtaat käyttäytyä sillä tavalla minua kohtaan. Tulet +koskemaan minuun... minuun! Etkö sinä tiedä, että minä en ole mikään +piikaletukka! Minä olen siveellinen nainen, jota ei saa kohdella sillä +tavalla, tiedätkös sen! + +EPPU (alakuloisesti). Tiedän. + +SUSANNA. Ja tiedä, että minua ei vielä kukaan mies ole syleillyt... + +EPPU. ... paitsi minä. + +SUSANNA. Sinä saatoit minut naurunalaiseksi, viattoman tytön. Antaisin +ehkä sinulle anteeksi, jos edes katuisit. Kadutko sinä? + +EPPU (yhä allapäin). En. + +SUSANNA (kimmastuu). Et! Et edes kadu? Sinä hävytön mies! On ensin +röyhkeä ja raaka viattomalle, turvattomalle tytölle, eikä edes kadu +tekoaan. + +EPPU. Minä en voi sitä katua. + +SUSANNA. Sinä paatunut raukka! Sinä olet mustempi kuin ne mustat +pakanat, joille minä neulon verhoja, että saisivat peittää alastonta +olemustaan. + +EPPU. Niin kai sitten. + +SUSANNA (vähän pehmeämmin). Kuinka sinä sellainen oletkin, niin +eläimellinen? Etkö sinä tunne tehneesi pahasti? + +EPPU. En. + +SUSANNA. Vaikka minä sanon sinulle, että sinä loukkasit minua ihan +sydänjuuria myöten? + +EPPU. Vaikka. + +SUSANNA. Ja raatelit minun neitseellistä häveliäisyyttäni. + +EPPU. Vaikka! Minä en kadu sittenkään. + +SUSANNA (ihmeissään). Tämähän on tavatonta! Kuinka on mahdollista! Mitä +sinä nyt sitten tästä ajattelet? + +EPPU. Saako sen sanoa? + +SUSANNA. Tietysti! Sano heti? + +EPPU (autuaallisesti). Se oli niin suloista. + +SUSANNA. Mikä? + +EPPU. Se... syleileminen. + +SUSANNA (henkeään pidättäen). Sekö... kun... minua syleilit? + +EPPU (painaa pään käsiinsä). Niin... se oli niin suloista, etten minä +voi sitä katua, vaikka tahtoisinkin. + +SUSANNA (pehmeästi). Poika-raukka! + +EPPU. Niin! Antakaa minulle anteeksi, jos loukkasin. + +SUSANNA (menee lähelle). No, voihan sen unohtaa... + +EPPU (pudistaa päätään). Ei, minä en voi sitä koskaan unohtaa. + +SUSANNA (epäillen). Kuinka niin? + +EPPU. Se herätti minussa pahat halut. + +SUSANNA (kuiskaten). Millaiset? + +EPPU. Minä tahtoisin taas... mutta sitä ei kai saa sanoa? + +SUSANNA (kuumeisesti). Sano nyt vain! (Panee kätensä Epun olalle.) Minä +annan luvan. + +EPPU (tarttuu Susannan käteen). Ettekä suutu? + +SUSANNA (istuutuu tuolille pöydän eteen). En... en. + +EPPU (siirtää tuolinsa rinnalle). Minä tahtoisin taas syleillä teitä. + +SUSANNA. Oikeinko sinä sitä haluat... + +EPPU. Minä himoitsen sitä... + +SUSANNA (nojautuu Epun rinnoille, kuiskaa). Oi, sinua, paha poika! + +EPPU. Niin, minä olen niin paha. + +SUSANNA (heittäytyy rentonaan Epun syliin). Syleile sitten, minä sallin +sen. + +EPPU (syleilee). Ooh! + +SUSANNA (hurmaantuneena). Saat minut... saat minut... + +EPPU (syleilee tulisemmin). Ooh... ooh! + +SUSANNA (kiepsahtaa Epun syliin, intohimoisesti). Suutele minua! +Suutele! + +SELMA (tulee ulkoa, jää hämmästyneenä seisomaan paikalleen; häntä +seuraavat Kaisa, Anna-Liisa ja Kiia, jotka myös jäävät ihmettelemään. +Aatu tulee kamaristaan Okan seuraamana.) + +AATU. Älähän huoli katsella, Oka! Kurkista vain toisella silmälläsi. + +OKA. Eppu, Eppu. + +EPPU. Ei ole aikaa! + +SUSANNA (parkaisee). Ooh! (Painaa päänsä Epun rintaan.) + +SELMA (juoksee esille ja ottaa Epun takinliepeestä). Eppu! Vai tämä +tärkeä sinulla oli! Vai tällaista peliä se Kyöpelin emäntä täällä pitää! + +SUSANNA (yhä Epun rinnoilla, kirkuu). Apua, apua! Suojele minun +viatonta neitsyyttäni! (Naurua.) + +AATU (irroittaa Susannan Epusta ja työntää hänet Okan syliin). Tuossa +on sinulle suojapaikka! + +SUSANNA (nostamatta katsettaan). Kuka se on? + +OKA. Minä se olen. + +SUSANNA. Kuka minä? + +OKA. Rinnemäen isäntä... ja minä otan Susannan emännäksi... jos ei tuo +Eppu pakana... + +EPPU (nousee, ottaa Selmaa kädestä). Ei, ei! Ei pahaa mitään. Minä vain +annoin vähän maistiaisia. + +SUSANNA (putoaa tuolille). Voi, voi minun kunniani ja maineeni... + +AATU. Noo, kihlajaiset Okan kanssa paikkaavat kaikki. Pyhimyksen kruunu +vain putosi. + +EPPU. Ja sen mukana santakontin virka. (Ottaa Selmaa uumalta.) + +KAISA. Ja vanhapiika ja Kyöpeli menivät menojaan. + +ANNA-LIISA (Aatun korvaan). Minä panin kihlat entiseen paikkaansa... + +AATU. Se on oikein! Siellä ne ovat tallella. (Suutelee Anna-Liisaa.) + +OKA (katselee ympärilleen). Tämähän vasta on runtuviikko, kun näin +lemmon tavalla naidaan. + +KIIA. Naidaan ja huollaan. (Melua kuuluu ulkoa.) + +AATU. Hurraa! Siellä tulee tanssiväkeä! + +OKA. Tulevat kihlajaisia viettämään Kyöpeliin. + +EPPU. Ei nyt muuta, pojat, kuin hurraa! + +KAIKKI. Hurraa! + +SUSANNA (nousee rasittuneesti). Minun neitsyyteni... minun +neitsyyteni... (Naurua.) + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78488 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..aa51ccc --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78488 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/78488) |