path: root/78487-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78487 ***
language: Finnish




AAMUKELLOT

Yksinäytöksinen näytelmä


Kirj.

KAARLE HALME





Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1915.




HENKILÖT:

Esa Uljaala, kauppaneuvos
Kristiina, kauppaneuvoksetar
Agnes, heidän tyttärensä
Teuvo Tela, konttoripäällikkö.
Röyttö, tehtailija
Paukkainen, osastonpäällikkö
Mari, emännöitsijä.



Ohjeita esittäjille:

Uljaala on lihavahko, tanakka, vaaleaverinen ja suopeakielinen
mies. Hänen talonpoikaismaisessa esiintymistavassaan ja pehmeässä
sanonnassaan ei juuri voi huomata kauppiasta. Hänen ulkonainen
henkilönsä vivahtaa pikemmin pappiin tai koulunopettajaan. Tähän
vivahdukseen antavat suurimman aiheen kuitenkin aivan ulkonaiset
seikat: silmälasit ja sileäksi ajeltu leuka. Ohuet, lyhyet ja
huonokasvuiset, vaaleat viikset tuskin erottuvat ihon väristä. Hänen
suuttumisensa ei ole räikeätä, pikemmin hyväntahtoista pahoittelemista,
joskin hän joskus käyttää huutavaa puhelua. On puettuna
likaisenharmaaseen liinapukuun. Ikä yli 50 v.

Kristiina on pehmeä ja hyvänsävyinen kuin miehensäkin, eikä suinkaan
mikään "riikinkukko", vaikka hänen arvonsa onkin hänelle arka paikka —
mitä hän ei koskaan unohda. Ikä noin 40 v.

Agnes on herttainen ja lapsellinen, mutta tarmokas ja älykäs sekä
lellitellyn itsepintainen, tietäen hyvin, että hän aina itkunsa avulla
pääsee lopulliseen voittoon. Sentähden ei hänen viimeinen repliikkinsä
aamukelloista saa ilmaista hentomielisyyttä, vaan iloitsevaa,
itsetietoista voitonriemua. Ikä noin 20 v.

Paukkainen on repäisevän vapaa esiintymisessään — rohkeakatseinen ja
-eleinen, puhuen lyhyesti ja kirkkaasti. Hän luottaa omaan kykyynsä ja
älyynsä sekä varovaisuustoimenpiteisiinsä niin, että uskoo varmasti
voittavansa. Siksi käyttää hän hämmästyttävän huolettomasti rohkeita
otteitaan. Ikä noin 30 v.

Röyttö on vanha, viekas äijän-kekkuli, kavalakatseinen ja vaaniva.
Puhuu imelästi ja mairitellen.

Tela on hieno ja sivistynyt esiintymiseltään — vapaa kaikesta
teennäisyydestä. Käyttäytyy vaatimattomasti ja sydämellisesti, mutta
tulistuessa ilmenee luonteenlujuus ja tarmo sekä varma periaatteellinen
vakaumus. Ikä noin 30 v.

Mari on siisti ja työteliäs, mutta taipuisa hentomielisyyteen. Kun hän
vielä tämän lisäksi on ilmeisesti ihastunut Paukkaiseen, niin antautuu
hän kuvittelemaan liikoja Paukkaisen pintapuolisen ja kokonaan omasta
edusta johtuneen ehdotuksen johdosta.



Kauppaneuvoksen ruokasali. Aamupäivä.

MARI (järjestelee kahvipöytää).

ROUVA (tulee oikealta). Joko kaikki ovat käyneet aamupäiväkahvilla?
Puotipalvelijat ja —?

MARI. Ne ovat kyllä käyneet — ja konttooriväki. Viljaosastonpäällikkö
on enään käymättä.

ROUVA. Paukkainen?

MARI. Niin.

ROUVA (pöydän luona). Ainahan hän myöhästyy! Kaiket päivät tuo siunattu
kahvihomma tässä häiritsee koko elämän. Onko kauppaneuvos käynyt?

MARI. Eihän hän — tulee milloin sattuu — tai on tulematta. Eikä
neitikään —

ROUVA (istuu oikeanpuoliselle sohvalle). Missä hän on?

MARI. Hän on puutarhassa herra Telan kanssa.

ROUVA. Kaada minulle puoli kuppia — Ja anna tänne! — Milloin herra Tela
tuli?

MARI (hommatessaan kahvia). Hän tuli heti aamiaisen jälkeen.

ROUVA. Konttoorista?

MARI. Ei! Hän tuli kaupungilta — koska tuli eteisen kautta — sinne hän
riisui päällystakkinsakin. (Antaa kahvia rouvalle.) Rouva tekee hyvin!

ROUVA (tyytymättömänä). Marin pitää tottua puhuttelemaan —

MARI. Anteeksi — kauppaneuvoksetar!

ROUVA (sekottelee kahviaan). Jos Marin on vaikea tottua siihen — niin —

MARI. Kyllä koetan muistaa.

ROUVA (maistelee kahvia). Tämähän on taas liian väkevää! Tähän on pantu
liian paljon jauhetta.

MARI (punastuen). Se on seisonutta — Ja maistuu kai sentähden —

ROUVA. Ota pois — en huoli!

MARI (nostaa kupin pöydälle). Hautuessaan lie väkiintynyt —

ROUVA (nousee). Olenhan sanonut — pane niin vähän kahvia, ettei
väkiinny! Eihän tuollaista kannata antaa — puolelle maakunnalle —

MARI (vähän kiihottuen). Minä olen vasta ollut niin vähän aikaa
talossa — en ole vielä kaikkeen tottunut — (salaisella ivalla) — rouva
kauppaneuvoksetar.

ROUVA (tyytyväisesti). No niin! Kun vaan on halua, niin kyllä pian
tottuu. Kun Paukkainen on käynyt, niin tule sanomaan minulle.

MARI (hymyillen). Osastopäällikkö?

ROUVA (terävästi). Juuri niin! Osastopäällikkö! Niin on Marin
puhuteltava ihmisiä! Jos minä toisin nimittelen, on se minun asiani —
sillä minä olen teidän emäntänne. (Kääntyy mennäkseen.)

PAUKKAINEN (tulee vasemmalta. Kumartaa ensin kevyesti, mutta sitten
kohteliaammin). Hyvää huomenta, rouva kauppaneuvoksetar!

ROUVA (tyytyväisesti). Huomenta, huomenta! Herra Paukkainen tekee hyvin
ja istuu — Mari hoitaa teidät — (menee oikealle).

PAUKKAINEN (istuu pöydän ääreen). Kylläpä kahvi tekeekin hyvää! Olen
seissyt jauhon tomussa koko aamun.

MARI (palvelusintoisena). En tiedä, onko se enään oikein hyvää — kun
osastopäällikkö tulee aina niin myöhään. (Tarjoilee.)

PAUKKAINEN. Myöhäänkö? (Naureskelee.) Tulinko liian aikaisin? Eivätkö
vielä ole käyneet? (Maistaa kahvia, huudahtaa nauraen.) Ovat käyneet —
kaikki ovat käyneet.

MARI (hämillään). Miten niin?

PAUKKAINEN (juodessaan). Mistäkö sen tiedän? Kahvi on erinomaista!
Siitä sen tiedän.

MARI (iloisesti). Sepä hauskaa! (Siirtää leipäkorin.) Tällä puolella on
tuoreempia leipiä — olkaa hyvä!

PAUKKAINEN. Thank you! Kiitos ja kunnia emännöitsijälle! — Voiko
Mari-neiti aavistaa, minkä keksinnön minä olen tehnyt?

MARI (istuu vastapäätä). No?

PAUKKAINEN. Jos minä tulen yhdessä toisten kanssa, niin annetaan täällä
sikurivettä. Mutta jos minä myöhästyn, niin saan minä oikeata tavaraa —
ja sentähden minä aina myöhästyn. Yes! (Nauraa.)

MARI (punastellen). Eikö mitä!

PAUKKAINEN. Kyllä — varmasti! Niin se on! Mutta sitä ei kai saisi sanoa
näin suoraan.

MARI. Kyllähän teidän suoruutenne joskus —

PAUKKAINEN (keskeyttää nopeasti). — huvittaa — eikö totta? Mutta jos se
ei aina huvittaisi, niin älkää välittäkö siitä. Olen siihen tottunut —
(viittaa kädellään) — siellä "rapakon" takana.

MARI. Kauanko te olitte Ameriikassa?

PAUKKAINEN. Olin niin kauan, että jotakin opin — ja kun opin — niin
lähdin pois.

MARI. Minä kaadan toisen kupin —

PAUKKAINEN. Ei, kiitos!

MARI. Eikö se olekaan hyvää?

PAUKKAINEN. Erinomaista. Mutta minun on niin mahdottoman kuuma —
(Pyyhkii hikeään).

MARI. Huomisesta alkaen saattekin vain sikurivettä.

PAUKKAINEN. Niinkö?

MARI. Sellainen on emännän määräys.

PAUKKAINEN (heristää sormellaan). Rouva kauppaneuvoksettaren —

MARI (nauraa). Niin sitten.

PAUKKAINEN. Hm! (äkkiä.) Mutta minä tulen sentään aina viimeiseksi —

MARI (nolona). Mutta ei se auta —

PAUKKAINEN. Siitä huolimatta — vaikka saisin silkkaa vettä — niin
kauan kuin olen täällä.

MARI (hämmästyy). Aiotteko muuttaa?

PAUKKAINEN (hymyillen). Minä rupean itse kauppaneuvokseksi.

MARI (nauraa). Ohoh!

PAUKKAINEN (hymyillen ja katsellen Maria). Niin — minä rupean itse
neuvottelemaan oman kauppani kanssa. (Sytyttää tupakan).

MARI (hiljaisesti). Vai niin!

PAIKKAINEN (nyökäyttää). Niin! — Kai tekin muutatte —?

MARI. Mitäpä — paikka kuin paikka! (Äkkiä.) Ottakaa minutkin!

PAUKKAINEN. Mihin?

MARI (hämmentyen). Puotiin ja kyökkiin — ja —

PAUKKAINEN (ojentaa kätensä yli pöydän). Antakaapa minulle kätenne!

MARI (ihastuen). Ettäkö — oikein totta?

PAUKKAINEN (hymyillen). Eipä mitään! Iskekääpä tuohon vain kätenne!

MARI (lyö kätensä Paukkaisen käteen). No!

PAUKKAINEN (katsoo Maria tarkastellen ja pitää kättä omassaan,
sanomatta mitään).

MARI (hämmentyy). No?

PAUKKAINEN (pitkään). Hermoa on — ja lujuutta — (Äkkiä.) All right! Me
alamme yhdessä.

MARI (nauraa). Sepä ameriikkalaista!

PAUKKAINEN (puristaa Marin kättä ja irrottaa sen sitten). Niin onkin!
Niin selvää ja yksinkertaista. Me alamme.

MARI (nousee, naureskelee epäillen). Milloinkahan —?

PAUKKAINEN (lyhyesti). Ensi kuussa.

<tb>

ULJAALA (tulee vasemmalta, papereita kädessä). Vai niin — vai niin!
Täällähän se osastonpäälikkö — soitin jo makasiinille —

MARI. Ehtiikö kauppaneuvos juomaan kahvia?

ULJAALA. Sitten — myöhemmin ! Jätä siihen!

MARI. Hyvä on! (Poistuu oikeasta peräovesta.)

ULJAALA (korjailee silmälasejaan). Mitenkä tämä on ymmärrettävä?

PAUKKAINEN (nousee).

ULJAALA. Joko Soinisen jauholähetys on suoritettu?

PAUKKAINEN. Jo. Kaikki ovat vaunuissa asemalla. Aamullahan annettiin
konttorista määräys —

ULJAALA. Niin — niin! Sitä myöten se on oikein! Mutta tämä Soinisen
vekseli! Tässä on kymmenen pennin korotus kiloa kohti — sehän on
kauheata!

PAUKKAINEN (hymyillen). Kauheatako?

ULJAALA. No, melkein! Mutta älähän nyt! (Istuu vasemmalle sohvaan.)
Sitten tässä on uusia tilauksia — suuria tilauksia — joissa pyydetään
kahden pennin alennusta —

PAUKKAINEN. Siitä kymmenen pennin korotuksesta?

ULJAALA. Niin. — Ja viime viikon kiertokirjeessä me teimme yhden pennin
korotuksen, mainiten —

PAUKKAINEN. Meillähän on niin vähän jauhoja — ja on vaikea saada —

ULJAALA. Niin — niin! Mutta se on eri asia. — Tässä minun tekemäni
kiertokirjeen hinnoittelu ennen Pietarin matkaani —

PAUKKAINEN. Saanko nähdä? (Saa paperin.) Well! Tässähän on kymmenen
penniä!

ULJAALA. Mitä? (Kurkottaa paperia takaisin.) Olisinko minä erehdyksestä
tehnyt tällaisen ahväärin? Sepä sitten onnellinen erehdys — (Katselee
paperia.) Kymmenen tässä on — mutta se on jälkeenpäin korjattu —

PAUKKAINEN. Minä muutin sen.

ULJAALA (hämmästyy). Sinä!

PAUKKAINEN. Näkihän ilmeisesti, että jauhon saanti kiristymistään
kiristyi — ja koska tilanteen hyväkseenkäyttäminen kuuluu oikean
kauppiaan menettelyyn, ellei seurata osuuskauppojen tapaa, niin —

ULJAALA. Niin — niin! Mitä tähän nyt sellaista sotkea — mikä ei ole
mitään kauppaa — ei mitään ahvääriä — he, he, he — soma juttu —
puhutaan tästä sitten myöhemmin — ja myöskin sinun omavaltaisuudestasi
— nyt täytyy näihin sähköttää vastaus — (Aikoo mennä, mutta kääntyy.)
Kyllä kai niille on alennettava tuo kaksi penniä?

PAUKKAINEN. Ei ole. Kernaammin vielä korotettava.

ULJAALA (hymyilee epäilevästi). Oho!

PAUKKAINEN. Miten suuret tilaukset ne ovat?

ULJAALA (selailee papereita). Yhteensä viitisen sataa säkkiä —

PAUKKAINEN (viheltää). Siihenhän menisi kolmannes meidän varastostamme
— ja muut varastot kaupungissa ovat tyhjät.

ULJAALA. Niin — ei kukaan voi kilvotella.

PAUKKAINEN. Sellaisessa tapauksessa on oikealla kauppiaalla vain yksi
tie — niin paljon kuin suinkin —

ULJAALA (miettien). Voisihan ensi viikon kiertokirjeessä —

PAUKKAINEN. Jos ensi viikolla on jotakin jäljellä — niin voidaan taas
korottaa —

ULJAALA (melkein pelästyen). Korottaa?

PAUKKAINEN (nyykäyttää). Niin — korottaa.

ULJAALA (katsoo Paukkaista pitkään, naureskellen hyväntahtoisesti). He,
he, he! (Taputtaa Paukkaista olkapäälle.) Sinä taidat olla etevä — no,
me puhumme tästä vielä — (menee vasemmalle.)

<tb>

PAUKKAINEN (katsoo Uljaalan jälkeen, alkaa sitten vihellellä ja ottaa
pienen kirjasen taskustaan, selaillen sen lehtiä). Hm! (Miettii.)
Hm! Hm! (Menee sitten äkkiä oikeanpuoleiselle peräovelle, huutaa.)
Mari-neiti! (Menee pöydän vasemmalle puolelle.)

MARI tulee.

PAUKKAINEN. No, nyt minä juon sen toisen kupin — olen jo kylmä kuin jää.

MARI (tarjoilee). Soo! (Hymyilee.) Olitteko äsken liian kuuma?

PAUKKAINEN (vilkaisee nopeasti Mariin, pitkäveteisesti). Ee—en! Minä en
ole koskaan liian kuuma. (Istuu.)

MARI. Olkaa hyvä! (Huolettomasti, mutta kuitenkin tarkotuksella.) Te
vain muuten lörpöttelette — lystiksenne.

PAUKKAINEN (naurahtaen). Niin — ikävikseni en koskaan. (Muuttaa
äänensävyä.) Onko Tela käynyt täällä?

MARI (istuu oikealle sohvaan, virnistellen). Konttooripäällikkö — vai —?

PAUKKAINEN (juomisensa lomasta, hauskasti). Niin — herra
konttoripäällikkö — herra Tela — herra ynnä muuta —

MARI. Morsiuspari istuu puutarhassa.

PAUKKAINEN. Vai puutarhassa — hm — (Työntää kuppinsa syrjään, jääden
hetkeksi tuijottamaan pöytään.) Se on — ihmeellinen mies tuo Tela —
(naputtelee sormillaan kirjaa) aika ihmeellinen mies —

MARI. Miten niin?

PAUKKAINEN. Onpahan vain kirjoittanut tuollaisen kirjan —

MARI (ihmetellen). Onko hän kirjoittanut kirjan?

PAUKKAINEN. On — tuollaisen ihmeellisen kirjan —

MARI. Onko se hauska? Mikä sen nimi on?

PAUKKAINEN (katsellen kirjaa). Nimi on ikävä — Kauppa ja välikädet. —
Mutta sisältö on lysti —

MARI. Ooh!

PAUKKAINEN. Kauppamiehen kirjoittamaksi vallan erinomaisen lysti —
(nauraa ivallisesti) — kietoo hirsinuoran oman kaulansa ympärille ja
alkaa sitten kiskoa —

MARI. Mitä ihmeitä te hassuttelette! Herra Telahan on niin viisas ja
taitava —

PAUKKAINEN. Onko?

MARI (arasti). Niin — en minä tiedä — mutta koko talohan aina huutaa
hänen kunniataan.

PAUKKAINEN (Äkkiä). Ovatko he pahasti rakastuneita?

MARI (nauraa). Pahasti?

PAUKKAINEN (hymyilee). Niin — minä tarkotan vain — että onkohan
Agnes-neiti — noin silmittömästi, sokeasti pikiintynyt —

<tb>

ULJAALA (tulee). Kuulehan, Mari! Konttoripäällikkö kuuluu olevan
Agneksen kanssa puutarhassa — menepä pyytämään häntä puheilleni!

MARI. Konttoripäällikköä?

ULJAALA. Niin.

MARI. Heti. (Menee oik. peräovesta.)

ULJAALA (kävelee perällä edestakaisin). Mitä ihmettä se Tela ajattelee,
kun ei ole tullut konttoriin lomansa jälkeen, vaikka loma loppui jo
toissa päivänä. (Tulee alas vasemmalle.) Näistä hinnoista täytyy hänen
kanssaan keskustella — täytyy kuulla hänenkin mielipiteensä —

PAUKKAINEN (on noussut). Tietysti hän vastustaa korottamista.

ULJAALA (pysähtyy). Vastustaa? Miksi?

PAUKKAINEN. Eihän sellainen ole osuusaatteen mukaista.

ULJAALA (tähystelee Paukkaista, korjaillen silmälasejaan). Osuusaate?
Mitä te sillä tarkotatte? Äsken jo puhuitte jotakin sentapaista.

PAUKKAINEN (ihmetellen). Eikö kauppaneuvos ole nähnyt tätä
lentokirjasta, joka tänä aamuna on ilmestynyt?

ULJAALA (kurkottaa kirjaa). Mikä se on? (Katselee kirjaa). Kauppa ja
välikädet — kirjoittanut Teuvo Tela — (Selailee kirjaa kummissaan.)
Mitä tämä sisältää?

PAUKKAINEN. Se on hyvin nerokkaasti, asiallisesti, perusteellisesti ja
taitavasti kirjoitettu kirja.

ULJAALA (melkein huutaen). Mutta mitä se sisältää?

PAUKKAINEN (kylmästi ja levollisesti). Se sisältää välikäsien
teloittamisen ja kaupan siirtämisen kansan käsiin — osuustoiminnan
muodossa — sellaisen tarkotuksen nimittäin.

ULJAALA (katselee vuoroin kirjaa ja vuoroin Paukkaista kuin pilvistä
pudonneena). Eei!

PAUKKAINEN. Kyllä.

ULJAALA (katsoo taas kirjan kantta). Teuvo Tela? Ei!

PAUKKAINEN. Juuri hän.

ULJAALA (äänekkäämmin). Mies, jonka juuri aioin korottaa liikkeen
varajohtajaksi? Mahdotonta!

PAUKKAINEN (kumartaa hieman, kohauttaen olkapäitään).

ULJAALA. Minun tuleva vävyni! (Melkein huutaen.) Minun vävyni!

PAUKKAINEN. Se tuntuu vähän mahdottomalta.

ULJAALA (istuu sohvalle lamautuneena). Liikemies, jota on pidetty
harvinaisen lahjakkaana, viisaana ja taitavana — melkein nerona —
rupeaa —

PAUKKAINEN. Sanoinhan, että kirja on taitavasti — melkeinpä nerokkaasti
kirjoitettu.

ULJAALA (kimmahtaa pystyyn). Uskotteko tekin tuohon sunnuntaivirteen?
Oletteko tekin ahtanut kalloonne tuota osuustoiminta-aatetta?

PAUKKAINEN (hymyillen). Minäkö? Minä olen vain yksinkertainen
liikemieskokelas — enkä mikään apostoli. Minun toimintani tuossa
jauhokaupassa luulisi puhdistavan minut kaikesta epäilystäkin.
(ivallisesti.) Minulla ei ole kansanparantajan suuria edellytyksiä.

ULJAALA (raapii neuvottomana korvallistaan). Tuo jauhokauppa, niin —
(Istuu hermostuneena ja ilmeisesti riidanhaluisena.) Sinun omavaltainen
menettelysi oli kaikinpuolin kummallinen toimenpide — aivan
häikäilemätön — jopa rikollinen, vaikka oletkin viljaosastonpäällikkö —

PAUKKAINEN. (levollisesti). Aivan rikollinen.

ULJAALA (hämmästyen). Mitä? (Kimmastuu.) Kun minä sanon, että se oli
rikollinen, niin se myöskin oli — vai mitä?

PAUKKAINEN. Oli tietysti — ja rikos on rangaistava.

ULJAALA. Häh?

PAUKKAINEN. Ja rikoksen laatuun katsoen on rangaistus oleva —

ULJAALA (lyö kiivaasti kämmentään sohvaan). Mies! Minä kai tässä olen
rangaistuksen määrääjä, etkä sinä.

PAUKKAINEN. Ei! Kyllä minä määrään rangaistuksen ja te panette sen
täytäntöön.

ULJAALA (on kuohahtamaisillaan, mutta hillitsee itsensä,
pitkäveteisesti). Tästä voisi seurata eroittaminen —

PAUKKAINEN. Voisi?

ULJAALA (kiivaasti). Niin voisikin — jos minä tahtoisin!

PAUKKAINEN (yhtä levollisena). Tällaisesta rikoksesta täytyy seurata
erottaminen.

ULJAALA (aivan ymmällä). Mi—mitä?

PAUKKAINEN. Erottaminen heti — ilman irtisanomisaikaa.

ULJAALA (tuijottaa kotvan Paukkaiseen, nousee sitten hitaasti ja puhuu
matalasti ja hillitysti). Sinua voisi luulla löyhäpäiseksi, ellen minä
sinua tuntisi — (Naurahtaa hermostuneesti.) Sinä olet tehnyt minut
yksinkertaisesti — aseettomaksi. Minä tunnustan sen rehellisesti —
(Vakavasti.) Sanopa sinäkin avoimesti — minkätähden?

PAUKKAINEN (hymyillen). Tein rikoksen paljastaakseni kykyni — ja
määräsin rangaistuksen — näyttääkseni voimani.

ULJAALA (vitkaan). Mutta — mitä teet sitten — jos minä panen tuomion
täytäntöön?

PAUKKAINEN. Alan kilpailun.

ULJAALA (ivallisesti, heiluttaen kirjaa). Osuustoiminnassa?

PAUKKAINEN (tekee estävän liikkeen). Pyydän, ettei minun tarvitse
vakuuttaa samaa asiaa kahta kertaa.

ULJAALA (ihaillen, melkein kadehtien). Te olette täsmällinen —
selväsanainen —

PAUKKAINEN. Niin toivon. Ja vielä enemmän — haluan seisoa sanojeni
takana.

ULJAALA. Hm! (Miettii.) Hm! (Katselee kirjaa kädessään.) Saanko vähän
katsella tätä?

PAUKKAINEN. Olkaa hyvä!

ULJAALA. Onko läsnäolonne tällä hetkellä makasiineilla välttämätön?

PAUKKAINEN (ihmetellen ja hymyillen). Makasiineilla? Minä pidän itseni
erotettuna — tästä toimesta.

ULJAALA (katsoo viekkaasti sivulta). Tästä? Te paljastatte ajatuksenne —

PAUKKAINEN. Niin — tarkotuksella.

ULJAALA. Te yritätte raivata itsellenne siirtymistilaa —

PAUKKAINEN (kumartaa kohteliaasti). Aivan oikein. Joko eteenpäin — tai
aivan sivulle.

ULJAALA. Siis: joko — taikka —?

PAUKKAINEN. Varmasti.

ULJAALA (hetken mietittyään, toimekkaasti). No, niin! Pyydän, ettette
poistu talosta — ennen kuin olen saanut teitä puhutella. (Lähtee ja
kääntää kirjan kannet mennessään, alkaen heti lukea.)

PAUKKAINEN seisoo hetken liikkumattomana, pistää sitten kädet
housuntaskuihin ja alkaa vihellellä.

MARI (tulee hengästyneenä). Juoksin koko puutarhan — mutta en löytänyt
— olivat kai menneet puistokadulle — (Alkaa koota astioita pöydältä,
katsahtaen silloin tällöin Paukkaista.)

PAUKKAINEN (seisoo liikkumattomana ja viheltelee).

MARI (arasti). Osastopäällikkö!

PAUKKAINEN (lakkaa viheltämästä, mutta ei muuta asemaansa). Hm?

MARI. Minä vain olisin niin hirveän utelias tietämään — oliko tuo
äskeinen puotijuttu — leikkiä — tai totta?

PAUKKAINEN (kääntää päätään ja kiepahuttaa sitten korollaan itsensä
ympäri.) Tietysti!

MARI. Mikä?

PAUKKAINEN. Että selvä se! All right!

(Eteisen kello soi. Mari menee avaamaan. Paukkainen kävelee etualalle
oikealle).

MARI (eteisessä). Kauppaneuvos ei ole sisällä — hän on konttorissa.

RÖYTTO (eteisessä). Siitä huolimatta pyytäisin saada häntä odottaa
täällä. Olen tehtailija Röyttö.

MARI. Tehkää hyvin!

RÖYTTÖ (tulee sisään). Kas vaan — herra Paukkainen on täällä!

MARI (kokoilee astioita tarjottimelle).

PAUKKAINEN (menee tervehtimään). Hyvää päivää, tehtailija Röyttö!
Kauppaneuvostako haluatte tavata?

RÖYTTÖ (naurahtaa ja yskähtää, käännellen sikaarin puolikasta
kädessään). Niin — he, he, he — öh! Olisi vähän sellaista
kahdenkeskistä.

PAUKKAINEN. Tehkää hyvin ja istukaa — kauppaneuvos tulee kai kohta.

MARI (menee oik. peräovesta).

RÖYTTÖ. Oli hauska tavata herra Paukkaistakin. Kävin siellä
makasiineilla —

PAUKKAINEN. Istukaa — olkaa hyvä! (Istuu selin pöytään.) Joko olette
onnistunut vuokraamaan puotihuoneistonne?

RÖYTTÖ (istuu). Olisihan siinä nyt niitä vuokraajia — he, he, he, öh —
mutta antaisin kernaimmin teille — tutulle miehelle —

PAUKKAINEN (torjuvasti). Ei! Antakaa heille vaan — jos saatte
pyytämänne vuokran —

RÖYTTÖ. Kyllähän ne sen tinkimättä, he, he, he, öh —

PAUKKAINEN. No, asia on sitten selvä.

RÖYTTÖ. Hm! Tjaa! Asialla on niin monta puolta. He, he, he, öh! Se
meidän riitarahamme jos jaettaisiin —

PAUKKAINEN (jyrkästi). Johan minä olen sanonut kerta kaikkiaan, etten
ryhdy asiasta edes keskustelemaan — ennenkuin te lähdette minun
tarjoamastani summasta —

RÖYTTÖ. Mutta huomioonottaen kaikki paikalliset edut —

PAUKKAINEN (nousee). Minä ehkä ilmotan kauppaneuvokselle, että haluatte
häntä tavata —

RÖYTTÖ. Mutta jos edes suostutte korottamaan —

PAUKKAINEN. Minä ehkä en huoli huoneustosta ollenkaan.

RÖYTTÖ. Mitä? (Katsoo viekkaasti.) Ette te niin tyhmä ole, he, he, he,
öh!

PAUKKAINEN (hymyillen). Kyllä minä voin olla niin tyhmä. No, miten
liike luistaa? (Nojautuu pöytään.)

RÖYTTÖ. Liike? Huonosti — yhä huonommin — he, he, he, öh!

PAUKKAINEN. Arvaa sen. Huono heinävuosi — ja nyt punatauteja karjoissa
— raakanahkoja saa melkein ilmaiseksi — ja valmiin nahan hinta on yhä
nousemassa — (Nauraa.) Huono aika nahkurille — selvä se — Old boy!

RÖYTTÖ. Niin se voi näyttää ulospäin — mutta todellisuudessa, he, he,
he, öh — ja sentähden nekin muutamat vuokrasataset —

PAUKKAINEN (katsoo kelloaan). Jahah! Nyt minun täytyy lähteä.

RÖYTTÖ. Ei meistä sitten tullut kauppaa?

PAUKKAINEN. Ei! — Minä ilmotan, että te odotatte — (Menee vasemmalle
ovelle.)

RÖYTTÖ (äkkiä). Paukkainen!

PAUKKAINEN. No?

RÖYTTÖ (alakuloisesti). Yksi hävinneen kaikki! Saatte sen sitten, he,
he, he, öh — pilahinnasta.

PAUKKAINEN (palaa hitaasti). Ylihuomenna tulen sitten tekemään
välikirjat — jos tulen ollenkaan — sen ehdon tiedätte entuudestaan.

RÖYTTÖ. Tiedän, tiedän. No — asiasta toiseen! Luuletteko, että
kauppaneuvos haluaa tämän minun tyhjän tonttini tässä —?

PAUKKAINEN (istuu). Hm! Minä luulen kyllä että hän haluaa — mutta
ostaako hän sen — se on eri asia.

RÖYTTÖ. Ahaa! Te tiedätte jotakin, he, he, he, öh!

PAUKKAINEN (huvitettuna). Minä tiedän hyvin vähän —

RÖYTTÖ. Ai, ai, sitä oveluutta, he, he, he, öh!

PAUKKAINEN (tyytymättömästi). Oveluutta? Mitä se on?

RÖYTTÖ (hätäisenä). No, rehellisesti, rehellisesti! Mitä te tiedätte?

PAUKKAINEN (hymyilee ivallisesti). Rehellisestikö? (Nousee.) Hm!
Minä tiedän vain sen, että jos minä en tule lauvantaina, niin ei
kauppaneuvoskaan osta teidän tonttianne.

RÖYTTÖ (miettii tarkasti). Jos ei — niin ei — jahah — he, he, he, öh —
Mutta jos te tulette, niin —?

PAUKKAINEN. Sitä en tiedä. Ehkä sitten — (Nyökäyttää ja menee
vasemmalle.)

RÖYTTÖ (tekee liikkeen kuin estäisi Paukkaisen lähtöä, mutta ei ehdi
mitään sanomaan, jää nolona istumaan, mutisten itsekseen). Jos ei —
niin ei — ja jos — niin — hm — tjaah —

MARI (tulee lopullisesti puhdistamaan pöytää).

RÖYTTÖ. Minä täällä vielä sitä kauppaneuvosta odottelen,
he, he, he, öh —

MARI. Olkaa hyvä! Onko kauppaneuvokselle ilmotettu?

RÖYTTÖ. Kyllä — osastopäällikkö — kun meni, niin —

MARI. Joko hän meni makasiineille?

RÖYTTÖ (kiinnittää huomiotaan). Kuka? Osastopäällikkö?

MARI. Niin — ajattelin vain —

RÖYTTÖ (ryhtyy sikaarinsa sytytyspuuhiin). En tiedä — ei sanonut —
(Katsoo syrjästä Maria.) Hän on kovin etevä mies — tuo herra
Paukkainen.

MARI (mielihyvällä). Niinpä taitaa olla.

RÖYTTÖ. On, on! Kerrassaan etevä! Onni liikkeelle — kun on sellaisia —

MARI (huokaa). Niin kai.

RÖYTTÖ. Mutta — etevän pitäisi pitää onni itselleen, he, he, he, öh!
Pitäisi tehdä kaikkensa itsensä hyväksi — eikä uurastaa muille. Niin
tuntuu — näin — vanhan ystävän mielestä — öh, öh — (Yrittäen hyvin
leikillisesti.) Eikö teidänkin mielestänne, he, he, he, öh?

MARI (avonaisesti). No, kyllä varmasti — minun mielestäni!
(Hillitymmin.) Ja — on kai hän sellaista ajatellutkin.

RÖYTTÖ (siirtyy mielenkiintoisena pöydän ääreen istumaan). Onko? No,
sepä olisi viisasta! Onko hän aikonut erota?

MARI (välinpitämättömästi). Mutta ei siitä taida mitään tulla!

RÖYTTÖ (viekkaasti). Jos minä vaan tiedän, että hän on sellaista
aikonut, niin kyllä minä tulen häntä kehottamaan — ja samoin pitäisi
kaikkien hänen ystäviensä tehdä.

MARI (vakuuttaen). No, kyllä hän on aikonut — koska siitä on puhunut.

RÖYTTÖ. Hyvä, hyvä! On sitten vain kehotettava — yhä kehotettava.
Jokaisen oma onni on lähinnä itseä, he, he, he, öh! Ja ystäviä lähellä
myöskin — luonnollisesti — öh, öh!

MARI (on saanut pöydän kuntoon). Nyt kuuluu kauppaneuvos tulevan —

ULJAALA (tulee pahantuulisena). No, Mari! Eikö herra Tela ollut
puutarhassa?

MARI. Ei ollut — etsin kyllä joen äyräälle asti (Menee.)

ULJAALA (viittaa kädellään Marille, tervehtii Röyttöä). No, mitä
asioita veljellä — anteeksi — minulla on vähän kiireitä — (Istuu
sohvaan.)

RÖYTTÖ. Katsohan — tuo tonttikauppa on myöskin vähän kiireellinen — on
ilmestynyt uusi vaihe —

ULJAALA. Uusi vaihe? Mikä — mitä?

RÖYTTÖ. On muitakin ostajia — kilpailijoita —

ULJAALA (hermostuneesti). En minä missään tapauksessa ryhdy
keskustelemaankaan hinnan ylennyksestä —

RÖYTTÖ (imelästi). Kuinka veli voi luulla, että sellainen pistäisi
päähänikään — olenhan jo sanonut tontin hinnan — ja minä pysyn aina
sanassani, he, he, he, öh — mutta kun nyt tarjotaan sama hinta —
huomaapas — sama hinta — niin riensin tänne — kun sinulla on etuoikeus
— ja — öh, öh — muutenkin — vanhana ystävänä —

ULJAALA (sivelee tukkaansa tuskallisena). Minun liikkeeni on jo
laajentunut niin, että —

RÖYTTÖ (innokkaasti). Ja laajenee yhä — tietysti! Siksi juuri tämä
viereinen kulmatontti on liikkeelle välttämätön — ja erikoisen
välttämätön sen vuoksi, ettei kulmaan — parhaalle paikalle — pääse
kilpailija —

ULJAALA. Tiedän, tiedän! Muutenhan en sellaista ostoa olisi koskaan
ajatellutkaan. Mutta minä tarkotin äsken liikkeen laajentumisella sitä,
että minä en enään ota yksin päättääkseni suuria asioita — vaan — aion
liittää liikkeeseen nuoria voimia — joitten neuvoa on kysyttävä — ennen
— ennen päätöstä —

RÖYTTÖ (levittää kätensä). Hoo! Sinullahan onkin erinomaisia
neuvonantajia — kaupungin parhaita — ensiksikin — ja ennen kaikkea
herra Tela, joka yleisesti tunnustetaan aivan ensiluokkaiseksi
kauppa-alan tuntijaksi — ja sitten sellainen erikoiskyky ja
tulevaisuuden mies kuin herra Paukkainen — mutta — mutta — he, he, he,
öh —

ULJAALA. Mitä mutta — mitä?

RÖYTTÖ (tutkien ja varovasti). Et kai vielä ole kysynyt heidän mieltään?

ULJAALA (yrittäen lopettaa keskustelua). Paukkainen kannattaa asian
aukijättämistä — sen kuulin juuri — (Viittaa kädellään konttoriin päin.)

RÖYTTÖ (viekkaasti iskien silmää). He, he, he, öh! Sen tiesin — ja se
on luonnollista että hän kehottaa sinua toimettomuuteen siksi — kunnes
kilpailija ostaa tontin. Täten hän saa sinulle — aivan viereesi —
voimien vähentäjän — ja itselleen ikäänkuin liittolaisen — alkaakseen
itse toisessa kaupungin osassa — hm, tjaah — hän olisi erinomainen
neuvonantaja — ellei hänellä olisi oma rauta ahjossa, he, he, he, öh —

ULJAALA. Onko hänellä sitten —?

RÖYTTÖ (teeskennellen hämmästystä). Onko? — Etkö sinä sitten sitä
tiedä? (Valitellen.) Olipa ikävä, että satuin siitä mainitsemaan —

ULJAALA (tekee torjuvan liikkeen). Joitakin aikomuksia ehkä —
tulevaisuuden varalta —

RÖYTTÖ. Niin, he, he, he, öh — tulevaisuuden tietenkin — (Kuiskaten.)
Kuuluu jo vuokranneen kauppahuoneustonkin, he, he, he, öh — (Muuttuu
äkkiä vakavaksi.) Mitäpä siitä! Jokainen valvoo etujaan. (Nousee.)
Minun asioimiseni onkin jo päättynyt. En tahdo enempää häiritä.
Pidin vain velvollisuutenani ilmottaa tästä — tästä kilpailijastasi
tonttikaupassa —

ULJAALA. Kuka sen sitten — muka ostaisi?

RÖYTTÖ (kuivasti, vilkaisten salaa Uljaalaa). Siihen tulisi kai suuri —
osuuskauppa-palatsi — suuri tukkuliike ja —

ULJAALA. Osuuskauppa?

RÖYTTÖ. Niin. (Teeskennellen hämmästystä ja muistamattomuutta.) Ai —
mutta tosiaankin! Kyllä kai veli näistä asioista on selvillä — sinun
tuleva vävypoikasihan on kuulunut kirjoittaneen vallan erinomaisen
lentokirjasen osuuskunta-aatteesta — Ehkä veli itsekin on saman hengen
miehiä — en ollenkaan tullut ajatelleeksi — silloinhan tontin ostossa
ehkä ei olekaan mitään kilpailijoita, he, he, he, öh — erinomainen
kirja — en ole lukenut — mutta kuuluu olevan — mies on etevä — kovin
etevä —

ULJAALA (nousee). Senkö — kirjan johdosta sinä tulit tänne?

RÖYTTÖ. Kirjan? — Kaupan johdosta minä tulin — tulin ystävyydestä.
Mutta koska kauppa nyt raukee, niin — (Tarjoo kätensä hyvästiksi.)

ULJAALA (hyvästelee). Minä ilmotan asiasta vielä tänään.

RÖYTTÖ (kirkastuu). Tänään? — Niin tietysti tänään — niin pian
kuin suinkin, ellet halua kannattaa osuusliikettä, he, he, he —
öh! (Menee, kääntyy ovessa.) Ole hyvä ja sano tervehdykseni rouva
kauppaneuvoksettarelle ja neiti Agnekselle!

ULJAALA. Kyllä — kiitos!

RÖYTTÖ. Niin — öh, öh! (Menee.)

ULJAALA (seisoo hetken paikallaan, ottaa sitten taskustaan
lentokirjasen ja heittäytyy sohvan nurkkaan lukemaan). Hm! Hm!
(Kääntelee tyytymättömänä kirjan lehtiä, nousee sitten äkkiä ja alkaa
kävellä edestakaisin, kädet selän takana, nuristen harmista.) Hm — hm!

ROUVA (tulee oikealta). Joko vieras meni? Kuulin että täällä oli —

ULJAALA (yhä kävellen). Jo.

ROUVA (pysähtyy katsomaan miestään). No, mutta rakas Esaias! Oletko
sinä kuitenkin pannut yllesi tuon tahraisen, kuluneen pukusi?

ULJAALA. Tietysti! Nythän on niin penteleen kuuma — että tämäkin on
liikaa.

ROUVA. Mutta pitäisihän sinun toki ajatella —

ULJAALA. Mitä?

ROUVA. Asemaasi ja —

ULJAALA. Asemaani minä juuri ajattelenkin.

ROUVA (istuu pöydän ääreen tyytymättömänä). On tuokin kauppaneuvos!
Hävetä sinun tähtesi saa.

ULJAALA (mutisee). Sinä olet hävennyt minun tähteni ikäsi —

ROUVA. Jos olenkin — mutta nyt kun on kunniaa ja varallisuutta —

ULJAALA. Niin pitäisi pöyhkeillä kuin riikinkukko — niinkö — mitä?

ROUVA. No, ei — mutta arvonsa mukaan — korkean arvonsa mukaan —

ULJAALA (pysähtyy — tuskallisesti). Älä nyt hyvä ihminen puhu tuosta
arvosta — aina! Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että olen
mäkitupalaisen poika — ja alkanut urani juoksupoikana —

ROUVA (arvokkaasti). Mutta olet nyt — kauppaneuvos!

ULJAALA (ärtyisesti). Tyhjää! Katinkultaa! Naisten lelua! (Kävelee.)

ROUVA (ihmeissään). Mikä sinua tänään vaivaa, rakas Esaias?

ULJAALA (pysähtyy). Koko maakunta nimittää minua Esaksi — ja
kauppaani — Esan kaupaksi — mutta sinä huudat yksin Esaiias — iias!
(Tuskallisesti.) Säästä minua, hyvä ystävä! (Menee pöydän luo.) Nyt
on asioita — eikä tuulentupia! Nyt ollaan maaperässä kiinni — eikä
ilmalinnoissa. Nyt ollaan elämän todellisuudessa — eikä joutavassa
herrastelemisessa!

ROUVA (nyrpistäen nenäänsä). Sitä sinä olet ikäsi saarnannut — ja
tehnyt minustakin melkein saiturin.

ULJAALA. Jos minä olen niin tehnyt, niin siihen on nähtävästi ollut
syytä ollut aina. Vaikka ehkä ei koskaan niin paljon kuin juuri nyt.

ROUVA (kääntyy). Nyt?

ULJAALA. Tuossa! (Heittää kirjasen pöydälle.) Vävypojasta on tullut
saarnaaja — kansanparantaja — profeetta!

ROUVA (ottaa kirjan). Mikä se on?

ULJAALA. Se on häväistyskirja — jossa ruoskitaan ja teloitetaan kaikki
rehelliset välikauppiaat!

ROUVA (ihmetellen). Ei suinkaan Teuvo — niin hieno mies — mitä sinä
puhut?

ULJAALA (heittäytyy tuskastuneena sohvaan). Ei suinkaan! No, ei
suinkaan hän rähise, eikä puhu raakuuksia — selvä se! Mutta hän väittää
— ja todistaa — ja saarnaa osuusaatetta!

ROUVA (katselee kirjaa kädessään). Mutta jos Teuvo sitä puolustaa —
niin —

ULJAALA (ärähtää). Niin mitä?

ROUVA. Kyllä kai hän sitten on oikeassakin.

ULJAALA (naurahtaa ivallisesti). Jos hän on oikeassa — niin — ei
kukaan muu voi >lla pahemmin väärässä kuin minä — ja siksi se on
häväistyskirja — oman vävypojan kirjoittamana! Mitä?

ROUVA. Älä kysy minulta! Enhän minä tunne koko asiaa — en kirjaa, enkä —

ULJAALA. Ole sitten vaiti — ja lähetä Mari etsimään tuota — Teuvoa!
(Kimmahtaa ylös.) Ja sitten vielä — Paukkainen aikoo erota!

ROUVA (halveksuen). Paukkainen — pyh!

ULJAALA (lujasti). Paukkainen on parempi kuin minä hänen ijällään —
kymmenen kertaa parempi. Hän tietää mitä hän tahtoo — ja minä pahoin
pelkään — että minä tahdon samaa tuin hänkin.

ROUVA. Mitä sitten?

ULJAALA. Pysyttää hänet liikkeessä. (Menee vasemmalle).

ROUVA (huutaa). Mari! (Selailee hetken kirjaa, heittäen sen pöydälle ja
menee sitten oik, perä-ovesta.)

<tb>

(Agnes ja Tela tulevat eteisestä.)

AGNES. Kas! Ovi olikin auki! Täältä on mennyt joku. (Heittää hattunsa
pöydälle.) Höh, höh! Täällä on toki paljon viileämpi. Istu nyt, Teuvo!
Haluatko jotakin virkistystä?

TELA (on pysähtynyt vasemmalle puolen pöytää). Kiitos — en mitään!

AGNES (huomaa pöydällä kirjan). Kas — täälläkin on sinun kirjasi! Isä
on varmaankin lukenut.

TELA. Se olisi hyvä se! Pääsisi paljoista selittelyistä —

AGNES (katsoo Telaa, menee sitten hänen luokseen). Sinä tulit yht'äkkiä
niin vakavaksi. Miksi?

TELA. En tiedä. Jokin tässä painostaa — (katsoo ympärilleen) — huone
kai sen tekee — (Hymyilee.) Tunnetko, että täällä on sähköä ilmassa?

AGNES (iloisesti). Oh! Tiedäthän — isä on niin hyvä!

TELA. Luotatko sinä häneen niin rajattomasti?

AGNES (levollisesti). Luotan. Ja jokainen, joka on lukenut sinun
kirjasi, luottaa sinun asiasi oikeuteen.

TELA. Minä en sitä usko.

AGNES. Ei? Vaikka itse olet niin vakuutettu asiastasi?

TELA. Vaikka. Ihmiset eivät hevin usko vakuuttaviin todisteluihin —
eivät yksinkertaisimpiinkaan selviöihin — jos se koskee heitä itseään
ja heidän rakkaita ennakkoluulojaan. Eikä se olekaan tällä hetkellä,
eikä tässä paikassa pääasia.

AGNES (lähellä). Mikä sitten?

TELA (ottaa lämpimästi Agnesta päästä ja katsoo silmiin). Sinä — sinä
olet pääasia — ja sinun rakkautesi — että se kestää — (Suutelee Agnesta
otsalle.)

AGNES (veitikkamaisesti). Se kestää varmemmin kuin kaikki aatteet ja
uskot — rakkaus on ikuinen — tiedä se —

TELA (hymyilee). Niin — käsite —

AGNES (hauskasti). Ja minä olen osa käsitteestä — no! Istu nyt —
äläkä tuossa kummituksia manaile! (Työntää Telan sohvalle istumaan ja
ottaa itselleen lähimmän tuolin.) Minä en pelkää isää — hän on niin
hyvä — enkä minä pelkää tulevaisuuttammekaan — sinä olet niin viisas
ja taitava — ja me olemme nuoria — ja meistä tulee yksinkertaisesti
onnellisia ihmisiä — eikä yhtään mitään muuta — (Nauraa.)

TELA (sulkee Agneksen molemmat kädet käsiinsä, hymyilee). Eikä yhtään
mitään muuta — se on kaikkein korkein toivo — ja kaikkein korkein
ihmisen saavutus —

AGNES. Ja sinä olet siitä kirjoittanut kirjan — ja me elämme sen
merkeissä — ja olemme iloisia — olemmeko?

TELA (nauraa). Olemme.

AGNES (nousee reippaasti ja työntää tuolin syrjään). No, ole sitten
kuten ennen — ja pyyhi pois tuo mietteen ryppy otsaltasi! (Silittää hänen
otsaansa.)

TELA (suutelee hänen kättään). Tämä käsi kyllä silittää pois kaikki
synkkyyden kurtut.

AGNES (iloisesti). Ja nyt me juomme marjamehua — (nipistää Telaa
korvasta) — muuten tulee liian kuuma — (juoksee naureskellen oik.
peräovelle.)

ROUVA (tulee vastaan). Johan te olette täällä — isä on kovin kaivannut.

AGNES. Onko?

ROUVA (ojentaa kätensä Telalle). Ja Teuvo! Sinut minä näen vasta ensi
kerran tänään.

TELA (tervehtiessään). Kävin kyllä sisälläkin — mutta —

AGNES. Mutta sitten me katosimme.

ROUVA (Telalle). Mitä ihmettä sinä olet tehnyt? (Viittaa kirjaa.) Isä
on niin vihanen.

AGNES (ihmetellen). Onko?

TELA (hiljaisesti). Minä en ole tehnyt mitään muuta kuin sitä — mitä en
voinut olla tekemättä.

AGNES (pikkuvanhasti). Näetkös, äiti! Sellainen se on juttu.

ROUVA (istuu sohvaan). Niin, no! Olkoon vaan! Istukaahan nyt! (Telalle)
Mutta kyllä sinun pitää sopia isän kanssa.

TELA (aikoo istua, mutta pysähtyy liikkeissään). Sopia?

ROUVA. Niin tietysti! Mitä teistä muuten tulisi!

AGNES. Mutta — emmehän me ole riidelleet isän kanssa —

ROUVA. Vaiti! Isä tulee. Tietäkää nyt, mitä sanotte!

ULJAALA (tulee tyynenä ja hillittynä, nyökäyttäen lievästi Telalle,
joka kumartaa. Uljaala pysähtyy). Minulla olisi oikeastaan
kahdenkeskistä asiaa herra Telalle — mutta —

AGNES (juoksee isän luo). Me tiedämme mitä se on — emmekö me saa olla
mukana?

ULJAALA (katsoo Agnesta silmiin, silittää sitten päätä). Kyllä — minun
puolestani. (Istuu sohvaan.) Istutaan sitten!

AGNES (mennessään Telan ohi, tarjoaa hänelle tuolin). Ole hyvä! (Istuu
sitten sohvalle äidin viereen.)

TELA. Kiitän! (Istuu.)

ULJAALA. Minä en puhu enään siitä — enkä kysy — miksi et tullut
lomasi loputtua työhön. Siinä sinä vetosit ennen lomaa tekemääsi
irtisanomiseen — joka ymmärtääkseni oli taas kosimisen edelläkäypä —
vapaitten käsien pidättäminen — tai jotain sellaista hassutusta — kuten
minä ymmärsin — siitä kaikesta en puhu nyt mitään.

Minä haluan puhua nyt ainoastaan liikkeen tulevaisuudesta. Se on
järjestettävä vähän toisin. Vanha juttu muuten — mutta nyt on sattunut
erinäisiä sysäyksiä — työntäen kysymyksen etualalle.

Olen ajatellut siirtää Paukkaisen konttooriin — sinun asemaasi —

ROUVA. Ooh!

ULJAALA (välittämättä). Ja sinua olen ajatellut liikkeen
apulaisjohtajaksi. Tointa seuraisi tietysti tuntuvasti korotetut
palkkasuhteet ja osingot, kuten luonnollistakin — jos naimisiin menokin
tulisi kysymykseen —

AGNES. Jos? Tiedäthän, isä —

ULJAALA (levollisesti). Ellet voi kuunnella, niin poistut. — Ainoastaan
herra Telan vastausta kysyn — ja odotan.

TELA. Onko setä lukenut minun kirjani?

ULJAALA. Olen silmäillyt.

TELA. Minun vakaumukseni kai olette pannut merkille — kuitenkin?

ULJAALA. Minkä vakaumuksen? Senkö, että tahdotte olla kernaammin jonkin
uuden tuulen apostolina — kuin rehellisenä liikemiehenä — vanhaan
malliin — senkö?

TELA (vähän harmistuen). Minä en tahdo olla mikään apostoli — enkä
olekaan. Mutta minä olen vakuutettu, että kansan on kaikessa otettava
ohjat omikseen — eikä vähemmin kaupassa päästäkseen hyvinvointiin ja
täysi-ikäisyyteen.

ULJAALA (ivallisesti). Niinkö?

TELA. Niin. Minä en voi olla enään mukana kokoomassa
yksilövarallisuutta, joka kuuluu kansalle. Yksilövarallisuuden ihanne
ei ole ainoastaan väärin kansaa kohtaan, jolta se on siirretty — vaan
on se kokonaan arvoton onnen saavuttamiselle.

ULJAALA. Mikä on se uusi onni, joka kukoistaa köyhyydessä?

TELA. Köyhyyttä ei ole ellei ole liiallista yksilövarallisuutta.

ULJAALA (suuttuneena). Oletko sinä anarkisti!

TELA (hymyilee). En. Minä olen kasvattanut itseäni vain liikemieheksi
antaakseni kykyni kansalle.

ULJAALA (nauraa ivallisesti). Uhritoimitus?

TELA. Ei — kyllä minun tietysti täytyy elää työstäni — mutta minun
onnelleni riittää kunnollinen toimeentulo — ilman suurta ylijäämää,
joka yleisen hyvinvoinnin kannalta on yksilöitten hallussa kuollutta
pääomaa.

ULJAALA. Te olette sittenkin olojen mullistaja!

TELA. En. Minä vain tarjoan kansalle vähäpätöisen palvelukseni — että
kansa itse saisi ostaa ja myydä — ilman välikäsiä. Olen ainoastaan
kauppias — ja pysyn lestissäni. Muut tehkööt tehtävänsä muilla aloilla.

ULJAALA (viittaa kirjaa). Tahdotte kuitenkin kulkea herättäjänä ja
saada kansan suosion —

TELA. En. Herättäjää ei enään tarvita — kansa on jo valveutunut.
Se soittaa itse heräämisensä aamukelloja ympäri maata. Minä olen
kirjallani vain tahtonut antaa oman heräämiseni vaatimattoman merkin —
ja sanonut yksinkertaisesti sen mitä olen huomannut.

ULJAALA. Meidän vapaitten yksilökauppiaitten kai pitäisi sulkea ovet
ja tarttua myös aamukellon nuoraan (nauraa ivallisesti) — ja ruveta
soittamaan — mitä?

TELA. Jos joku sen tekisi — hyvä olisi! Mutta ketään ei pakoteta
mihinkään. Vain täydellisessä vapaudessa syntyy oikea kehitys ja
tuloksen terveet muodot. Kilpailu on suhteen määrääjä ja toiminnan
elvyttäjä.

ROUVA. Mitä se oikeastaan on? Sinä puhut niin paljon kansasta.
Sitä minä en ymmärrä. Siitä tuoksahtaa pirtit ja väentuvat — ja
tasa-arvoisuus — ja sen semmoiset! Voiko silläkin alalla päästä
esimerkiksi kauppaneuvokseksi?

ULJAALA (liikahtaa hermostuneesti). Ashh! Tuskin.

TELA (katsoo pöytään).

ULJAALA. Kylliksi! — Meidän liiketiemme eroavat siis tässä?

TELA (hiljaa mutta varmasti). Niin!

ULJAALA. (nousee). Teidän kihlauksenne on myöskin purettu.

AGNES (hypähtää ylös). Isä!

TELA (nousee nopeasti). Mutta ajatelkaahan —

ULJAALA (lujasti). Kihlaus on purettu! Agnes ei mene osuusnaimisiin!

TELA (kuumana). Setä! Ajatelkaa mitä sanotte. Teidän kieltonne
kärjistää meidän inhimillisen suhteemme —

ULJAALA. Minulla ei ole mitään suhteita teidän kanssanne —

AGNES. Rakas isä! Minä en teidän kauppojenne, ylijäämienne enkä
pääomienne tähden aio tulla onnettomaksi — (purskahtaa itkemään Ja
vaipuu äitinsä syliin.)

TELA. Ajatelkaa — herra kauppaneuvos! Me menemme kuitenkin naimisiin —
kun kerran molemmat tahdomme. Ei ole viisasta kieltää sitä — mitä ei
voi estää.

ULJAALA. Vaiti!

TELA. Kyllä. Sanottavani olenkin jo sanonut. Teko vain jää. Eikä sitä
ole syytä epäillä.

ULJAALA (raivostuneena). Eikä teidän ole syytä epäillä sitä — että
tyttäreni ei tule saamaan minulta koskaan penniäkään — hyvä herra!

TELA. Enhän minä ole koskaan pyytänytkään mitään. Agnesta minä vain
rakastan — enkä omaisuuttanne.

ULJAALA. Menkää sitten talosta — ja menkää heti!

AGNES (huudahtaa). Isä! (Juoksee isänsä kaulaan.) — Ajatko sinä minut
kadulle — oman rakkaan pikku tyttösi? Voi rakas isä! Ethän — ethän?

ULJAALA (taluttaa Agnesta pari askelta oikealle). Kristiina! Hoida
tyttö!

ROUVA (menee vastaan ja vie Agneksen sohvalle). Agnes — tule tänne!
Rauhoitu, kulta Agnes Älä itke!

ULJAALA. Hän itkee miehen tähden — joka on puhunut kauniita sanoja
kansasta ja aatteista ja elämän onnesta — ja jumala ties mistä — mutta
on minun selkäni takana tehnyt toista — tehnyt rumia tekoja.

TELA (kuohahtaa). Minä?

ULJAALA. Te!

TELA (vapisevana, hilliten suuttumustaan). Teidän on määriteltävä
syytöksenne heti — heti tässä naisten kuullen. Kuuletteko — heti!

ULJAALA. Kyllä — mielelläni! Ei pidä kiivailla, nuori mies!

TELA (tuskin voiden puhua). Minä odotan.

ULJAALA. Te liitytte osuustoiminnan palvelukseen — kirjoitatte
hälyytyskirjasen — ja ryhdytte osuusliikkeelle ostelemaan Röytön
tonttia — hyvin tietäen, että minä olen sitä halunnut —

TELA. Minäkö Röytön tonttia —?

ULJAALA. Ja kaikki tämä minun selkäni takana! Kuuluuko tämäkin
aatteeseen?

TELA (mahdollisimman levollisesti). Tässä on kolme syytöstä. Kirjan
kirjoittaminen on tosi. Ne toiset eivät ole totta.

ULJAALA (naurahtaa). Soo!

TELA (kiivaasti). Ei! — Ensiksikin: minä en vielä ole minkäänlaisen
toiminnan — sitä vähemmin osuustoiminnan palveluksessa — enkä ole vielä
edes tarjonnutkaan itseäni. Ajattelen sen tehdä tuonnempana. Toiseksi —
(naurahtaa hermostuneesti.) En usko, että mikään osuustoimintamies tai
-piiri olisi niin lyhytnäköinen, että haluaisi tonttia tai liikepaikkaa
tässä pienessä vanhassa kaupunginosassa, kun uusi kaupunginosa tarjoo
aivan toisia edellytyksiä — vastaisuudelle. Tällainen toimi minun
puoleltani on siis kahdesta syystä ollut tuiki mahdoton.

ULJAALA (masentuen). Minä sain Röytön puheista sen käsityksen —

TELA. Me näimme Röytön tulevan täältä. Arvasin hänen liikkuvan taas
tonttikaupoillaan.

ULJAALA (katselee pitkään Telaa). Niinkö?

TELA (kylmästi). Toivon, ettei minua pidetä valehtelijana. — Mutta —
vaikka ette välittäisikään minun mielipiteistäni — niin kehoittaisin
teitäkin antamaan Röytön tontin olla oloillaan. Siihen ei koskaan
kannata uhrata kokonaista omaisuutta. Eikä mikään oikea liikemies sitä
tekisi.

ULJAALA (kuin ulkopuolelta — miettien jotakin).

TELA (lyhyesti). Ei!

ULJAALA (katsoo itkevää Agnesta ja raapasee neuvottomana
korvallistaan). Syytökseni olivat sitten väärät — luuletteko — (kääntyy
Telaan päin, epävarmasti) — luuletteko, että me voimme tulla toimeen
sukulaisina — vaikka kuljemmekin eri teitä?

TELA (kirkastuu). Mekö? (Lämpimästi.) Minä en ainoastaan luule — minä
olen varma siitä.

ULJAALA (katselee vuoroin Agnesta ja vuoroin Telaa — sitten hauskasti).
Kahdesta pahasta on valittava — vähin paha. (Tarjoo kätensä Telalle.)

TELA (iloisena). Setä! (Tarttuu hänen käteensä.)

AGNES (nostaa päätään). Isä? Mitä —?

ULJAALA. Maltahan! (Menee nopeasti vasemmalle ovelle.) Herra
Paukkainen! Tulkaahan tänne! (Tulee alas.)

PAUKKAINEN (tulee).

ULJAALA. Minä haluan tässä ilmottaa, että herra Tela on eronnut meidän
liikkeestämme — ja että herra Paukkainen siirtyy varajohtajan paikalle
— ehdoilla — joista äsken keskustelimme — mitä?

PAUKKAINEN. Minun puolestani — tietysti! Minä kiitän luottamuksesta,
jonka täyttäminen minua velvottaa paljoon.

ULJAALA (hauskasti ja iloisesti, koettaen lievittää kohtauksen
kiusallista jännitystä). Tämä kaikki sentähden, että — että herra
Paukkainen saisi rankaisematta korjailla kiertokirjeitä!

PAUKKAINEN (hymyillen). Veri well!

ULJAALA (äkkiä). No, herra varajohtaja! Ostammeko hra Röytön tontin,
joka olisi erinomainen —

PAUKKAINEN. Mekö? (Naurahtaa.) Emme ikinä.

ULJAALA (Telalle). Vähitellen asiat selviävät — mitä?

TELA (nyökkää ja katsoo sitten Agnesta, joka odottaen ja ihmetellen
katselee toisia).

ULJAALA (lyö käsiään yhteen). Mari! Mari hoi! Tulehan tänne!

MARI (tulee kiireisenä ovelta, jonka raosta hän on salaa kurkistellut).

ULJAALA. Valmista meille jotakin suunavausta — että saamme
asianomaisella tavalla tehdä julkiseksi tyttäreni ja herra Telan
salakihlauksen.

AGNES (rientää isänsä kaulaan). Oi — rakas isä — kiitos!

ROUVA. Mari! (Antaa Marille määräyksiä.)

AGNES (juoksee Telan luo). Rakas Teuvo!

PAUKKAINEN. Minä onnittelen!

ULJAALA (mennessään rouvan luo). Niin — me onnittelemme.

PAUKKAINEN (tulee alas entiselle Uljaalan paikalle, pyyhkien
tukkaansa). Hm! Hm! (Kääntyy ympäri ja hänen katseensa kohtaa Marin,
joka on kääntymässä pois.)

PAUKKAINEN (kääntyy heti selin uudelleen).

MARI (katsoo pitkään — ja kääntyy menemään alla päin).

AGNES (itkun ja naurun sekaisesti Telalle). Aamukellot soivat —
kuuletko — aamukellot soivat. (Painaa päänsä Telan rintaan.)

Esirippu




*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78487 ***