Initial commit of ebook 78477 filesHEADmain

4 files changed, 1283 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78477-0.txt b/78477-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..2c7dc00
--- /dev/null
+++ b/78477-0.txt
@@ -0,0 +1,1267 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78477 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+SAVOLAISIA MURREJUTTUJA
+
+Kirj.
+
+JUUDAS PUUSTINEN
+
+
+
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Arvi A. Karisto,
+1916.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Saimaan vesillä yöllä.
+Vasikka-Lassin lammas-ahvier.
+Valekuollut.
+Vaim-immeinen ja telehvooni.
+Saanavuaran Taavetin ruunan murtiutus piispoo kyyvvissä.
+Kun suutar-Uatu olj putkassa.
+
+
+
+
+Saimaan vesillä yöllä.
+
+
+Tulla ryllistääpä tuas tervahöyry »Ierikka», kommeekylykinen
+kosserlaiva Pietarin pääkaapunnista. Ja oljpa tuas "ierikan" maha
+täännä tavaroo, olj sekä ruis- että vehnäjauhoo, siihen tilikkeiks
+riis- ja mannakryyniä. Täkkilastiks olj vielä lisäks otettu Viipurista
+enkeliskatiilijä ja simenttiä.
+
+Onnellisest olj myös matka kulunna. Ronstaaseen suapuissa näätti kyllä
+mer kiehuvan vuahtpiä lainneissa, mut tapasa mukkaan ei »Ierikka»
+mennykkää syytä pakota merelle selekääsä suamaan, vuan pistääty
+kaavinan taa kuulostammaa asjoin mennoo. Eikä siinä tarvinnakkaa kaavan
+pittee siäpittoo, sillä jo seuroovan päivän iltana näätti luojai
+laittaituvan kuin ruokalevolleen. Sillon myös »Ierikka» het merree ja
+niin muijat tuas pahimmasta paikasta kuin koera veräjästä.
+
+Jotennii hyvin olj piästy Saimaankanavastai läp tulemaan, vaikka siinä
+sattu usseinnii selkkauksia. Pienelle-Pällille tultaissa olj kyllä
+tyssätty yhteen errään sulukavalaisen halakojullin kansa. Ja taishan
+halakojulli suaha vyörkiänteeseensä emätärrääksen, koska jullin miehet
+alakovat rosessilla uhkailla. Mutta kun täkki-Pekka olj kironnu ja
+tarjonnu korkkiviilarista rosessia miesten piäkuoreen, niin hiljoopa
+olivat äijät herenneet.
+
+
+
+
+SAIMAAN VESILLÄ YÖLLÄ
+
+
+Nyt viimeks olj lähetty Puumalasta siinä puolenpäivän aikaan, ja
+vahtvuorolla olj ukko-Ienokki ruotelissa, Pekka kokalla uutsiikissa ja
+rukin iäressä allaalla ite massiinist. Toinen puolj pisetninkiä, s.o.
+kippar, Lasas-Antti ja apulaismassiinisti, olj het Puumalasta lähettyä
+paiskaatunna makkuulleen.
+
+Kippar olj kyllä ennen muatapannoosa arvellu ukko-Ienokille, että jos
+yön piälle alakas sattoo ja niin pimmeeks kovin pakata, niin puotetaan
+juakar pohjaan ja ootetaan uamua. Mutta eipä ollu ukko-Ienokki ens
+kertoo reissussa, vaan osas ajjoo vaikka käskopelolta. Ja niin antokii
+ukko »Ierikan» ryllytellä etteenpäin tääsine mahoneen.
+
+Vuan annas ollakaan, kun aletaan piästä Mäkärän salameen, alakaakin
+vilikkua tulija eistäpäin. Sillon ukko-Ienokinnii poskessa rupes
+mälli pyörimään ja silimät vilikkamaan, sillä tieshän ukko, että
+salamessa pittää männä siivosti ja kahtoin sivu päivälläkkii, suatikka
+tervapimmeellä yöllä.
+
+— Kukkaan sieltä nyt rulloo vastaan ja juur ahtaimmassa paikassa?
+murahtelloo ukko mälliään kiännellen. — Ja missään sekkään Pekka on, —
+onkoon se tuolta kokassa vai mänköön se altaalle lämmittelemään. Taitaa
+olla selevintä ehtiä se kässii aikanaa, jos vielä jottai sattus. —
+Pekka hoi, ootkohan sinä siellä kokassa vai missä?
+
+— Täällähän tuota taijan olla — vastata jornaatti Pekka kokkapuolesta.
+— Mikä sull’on niinkuu hätänä?
+
+Ajomies: Ett’oot vähä kun varveillas; tuolta taitaa tulta rullata
+muuvan kosser vastaan. Erotatko, onko se puksier?
+
+Pekka: Ee oo, kosk'on vuan yks valakee tulj mustissa.
+
+Ajomies: S'oon sitte jokki rahtlaiva, sillä eihän tähän aikaan pitäs
+minkään pasassierin vastaan tulla.
+
+Pekka: Voippa niin päinnii olla. — Käänkö minä kollaattamassa sen
+äijänkäähkänän (kipparin) herreelle?
+
+Ajomies: Anna ruan muata, eikö tuosta selvittäne. Katostahan
+palloovatko meijän lautternat!
+
+Pekka (käätyään kahtomassa): Ihan palloovattii ilmiliekissä.
+
+Ajomies: Millee puolella on punanen?
+
+Pekka: Hakkursuaren puolelta, ja ryöninen on Siämingin puolella niinkuu
+pittääkii.
+
+Ajomies: No, sitte ei oo kellää mittaa sanomista, ettei oo tarpeeks
+ilimunierattu, vaikka yhteennii tärskähtäs. Kömmihän tänne komannolle,
+ett’oot apunanj, jos jottai sattus niinkun tapahtummaan!
+
+Pekka: Suattaahan tuota tulla.
+
+Ajomies: Joko erotat ryönistä?
+
+Pekka: Johan tuo näkkyy äljöttävän.
+
+Ajomies: Jokos niät punasta?
+
+Pekka: Ei nää näkyvän.
+
+Ajomies: Sitte kosser kiertee jyrree tuota Ohjasniemen kirjavoo reimoo.
+— Jahah, nyt se näkkyy jo kampeevan kurssille, koskapa punanennii rupes
+ihteesä näättämään. — Mutta mittee juutasta se niin paljo kiäntää, että
+ryöninen painaksen tykkänään piiloon ja näättää vuan punasta.
+
+Pekka: Jos pitänöön sen korreempana.
+
+Ajomies: Muttei tässä nyt mualiman korreus aata, sivu täss'on piästävä.
+— Mutta mikkään tolokki tuolla torkkuu ruotelissa, kun pakkoo uhalla
+suoroopiätä piälle!
+
+Pekka: Jos ois vähä riävyttää riikkarilla, että herreevät?
+
+Ajomies: No, älläätä häntä vähä!
+
+Pekka: S—nan rasvakatit, kun ovat tuas viäntäneet altaalla riikkarin
+raanan kiini!
+
+Ajomies: Onkoo siästäissäänhän ne aina sen kans kintieroovat. Mutta
+huuva tuosta ruupartorvesta, että aakaasoovat. Sano myös samalla
+massiinistille, ett’on varveillaan, sillä tässä pian tyssätään yhteen,
+ellei tuo tolovana kiännä vasemmalle, sillä minä en vuan lähe varsin
+alakain pakkaatummaan tuon Hakkursuaren kivikkorannalle.
+
+Kiljas Pekka ruupparista rukkihuoneesen, että aakoovat raanan,
+jotta onka piäsöö kulukkutorveen ast; käski myös yksin tein
+massiinistin pitämään olemustaan lähellä veivistaakiaan ja muita
+tpruusutus-sorkottimiaan, koska muuvan hylyky uhkoo piälle tarjoutuva.
+Kiäntäen sitten huuvatushanan aak kysäs Pekka vähän aajan piästä:
+
+— Vieläkö minä laalatan?
+
+Ajomies: Alahan kiäntee hannoo kiinemmä, katastettaan oljko tuosta apua.
+
+Pekka: Kyllä ne ainakii kavahtivat, koskapa tuntuvat sielläi ruppeevan
+älisemmään.
+
+Ajomies: Mutteivät ne juuttaat vuan kiännä oikeelle hotulle.
+
+Pekka: Taitaa olla selevintä, että aletaan rukkia seisotella.
+
+Ajomies: Niin taitaa. (Koneen käyttäjälle huutotorvesta:) Eläs riäkkee
+sitä ruojoo niin kovvoo, tiällä pakkaupi muuvan ruato vastaan!
+
+Konemies (huutaa vastaan): Mittee sinä tuas äläjät?
+
+Ajomies: Sitä minä meinoon, että jos saktoosit siellä vähä!
+
+Konemies: Suat kai tätä mieles mukkaan.
+
+Ajomies: Tai anna vaikka yksin tein seista koko roskan!
+
+Konemies: Häh?
+
+Ajomies: Että toppoo tykkänään.
+
+Konemies: No, nyt se onnii topissa, kun Venskin ruuna.
+
+Tämän kanssapuhheen aikana olj Pekka seurannut silimä kovana
+vastaantulijan meininkiä, julukasten sitten vakkaamuksensa:
+
+— Piälle se ruoto vuan pakkooksen.
+
+Ajomies: Niin tekköö, niin tekköö, heittiö. (Konemiehelle ruupparista:)
+Annas ryökkään rätkiä pakkia!
+
+Konemies: Häh!
+
+Ajomies: Että huoppoo, huoppoo helevetissä siellä altaalla, tiällä
+ylläällä töyvätään yhteen!
+
+Pekka: Pakiks taisivat tuollai panna, koska näkkyy seisattuvan. Kiännä
+vuan vähä koomin kun kuppeettain, niin hyvä heitäksen! Minä lähen
+töytyyttämmään korkkiviilarin vähiin.
+
+Juoksoo Pekka täkille ja ukko-Ienokki kampee ruorilla »Ierikan»
+vitalikkoon. Tysseevät laivat toisiisa, mutta Pekka on ehtinyt
+viilarinnee pahimpaan paikkaan ja huutaa:
+
+— O-jaa, ei mittää hättee ennee!
+
+Ajomies (huutaa kiukkuisesti toiseen laivaan): Mikä juuttaan pässi
+siellä makkoo ruotelissa, kun pakkoo immeisten piälle!
+
+Ääni laivasta: So-soh, Ienokki, eläpäs ynise, kun et lypsäkkää! —
+Minnekäs työ ite ootta unneuttanna ryönisen lantternan?
+
+Ajomies: Kah, Koistis-Jussihan se onnii! — Ryönisenkö tulen!? Mutta
+juurhan Pekka kahto tulet ja sano niihen palavan.
+
+Pekka: No, ihan ilmiliekissä. Tuo äskeinen vihurin piruko sen nyt
+sammutti, vaikka minä eilennii tilikin lantternat rasselilla ja
+mönjäkitillä.
+
+Jussi: No, mitteepä tuosta, tuttua väkkee. Alakoo vuan kankuttaa
+etteenpäin! Hyvästi!
+
+Kippar (töyväten unenpöpperössä täkille): Hiton rytäkkäkö tiällä —
+yhteentörmääskö?
+
+Pekka: Ee mittää hättee, iliman aikojaan tässä vuan tuttuja käteltiin.
+
+
+
+
+Vasikka-Lassin lammas-ahvier.
+
+
+Kaappias Salamisen »Mustilla» olj kyllä muutumain lampaijen äkkikuolema
+omallatunnollaan, mut huhu ties kuitennii kertoa, että ne kolome
+lammasta, jotka vasikka-Lassi olj kaappijaalla maksattanna, oljvatte
+Lassin omija tappamia eivätkä »Mustin». Kaappijaan korville kiert tuo
+huhu myös, mut minkäs sille ennee tais, paina vuan vahinko nahkois.
+
+Mutt'enemmän kun se 45 markkoo, jotka kaappias olj suanu »Mustin»
+eistä pulittoo, kyykytti hänen myöntää se, ett'olj jootunna sellaisen
+kutjakkeen kun vasikka-Lassin koirankurin allaiseks ja niin mualiman
+pilikan ja naarun esneeks.
+
+Mutt’eipä vähä aavenneet kaappijaan silimät suuriks, kun Lassi
+tuasj erräänä päivänä tulj puotiin ryelmä märkijä lampaan nahkoja
+käsvarrellaan ja kumppaninnaa Koukku-Kusti, joka ihan äskettäin olj
+piässy linnasta viinasakkojaan syömästä ja muuten luatujaan olj
+samallainen veijjar kun Lassii.
+
+Vaikka puot olj täännä väkkee, keskeyttää kaappijas kaapanteon ja
+kyssyy Lassilta:
+
+— Jokos »Must» on tuas käännä Lassin lammaskatraassa?
+
+Ruumistaan viännätellen kallistautuu Lassi likemmä tiskiä ja vastoo
+korvustaan ruopiin:
+
+— Kyllähän se tuas sellaine onnettommuus sattu...
+
+— Millonka sitte?
+
+— Eilenhän se tulj... oltii juur syömässä murkinoo, kun alakaa kuuluva
+hirvee rähäkkä haasta, ja kun juostiin kahtomaan, olj neljä lammasta
+kellellään henktorreissa ja teijän »Must» retp yhen kylykee aak. Kyllä
+se on surkeeta, että elukkarukille sillälailla käv, — huokailj Lassi.
+
+— Onkos Lassi sitte ihan varma, että se olj meijän »Must»?
+
+— Ihan varma, tunnehan minä tok »Mustin», ja tämä Kust voi myös
+toistoo, hiän niät sattu juur meillä olemaan ja tuntoo myös kaappiaan
+»Mustin».
+
+— Ihan suatan vaikka vannoo, että se olj kaappiaan koera, se sepelkaala
+»Must», jonk'oon nähny satoja kertoja.
+
+— Miks'että sitte ottaneet »Mustija» kiin ja tuoneet tänne? kysyy
+kaappijas.
+
+— Minä kyllä ehätin kiin ottamaan, kun tämä Lassi, huut ja käsk, ja
+hammuilinnii jo sen selekäkarvossa, mutta se rupes rimpuilemmaa ja purj
+minuva kätteen, että pit piästee irt, selittää Kust.
+
+— Purjko pahastikkii? tievustaa kaappijas vähä kun ivvoomalla ja
+ylleisöön katellen.
+
+— Ei kyllä hyvin syvält, mut yöllä äity kuitennii kättänj kolottammaan
+ja turvottii sitä... enkä nyt oikeen tiijä miten tässä kykenöö
+työhönkään... Huttulaan pitäs männä ojankaivuun, — ruikuttelj Kust
+likasessa kiäreessä olevoo kättään hyssyttäin.
+
+— Sep'olj surkeeta tossiisa... ja sinä kait aattelit niinkuu jottai
+vahingon palakihtemista tuosta käistäs?
+
+— Kai siitä kaappijas ossoo itestäännii jollailailla palkita, kun en
+työhönkää kykene...
+
+— Siitä suahaan tuumata tarkemmin, mut nyt on ihan ensistäin »Mustin»
+saatava selekääsä. Ota sinä, Ville, piiska tuosta naalasta ja anna
+minulle toinen; sitte männää kaikki miehissä pihalle, — määräilj
+kaappijas.
+
+Ja kun olj tultu pihalle, käsköö tuas kaappias puotpoikoo:
+
+— Hae sinä, Ville, nyt se »Must» makasiinista.
+
+Mänj Ville makasiini! ja toi sieltä jo vähä kuivankoppeen — koeran
+nahan.
+
+— Levväätäpä nyt »Must» tuohon nurmikolle ja ala lyyvä kun vierasta
+sikkoo, jotta lähtöö Lassin lampaihen mielteko eikä ennee myös pureksi
+Kustia kätteen.
+
+Tek Ville työtä käskettyvä ja alakaa lyyvä leipoo, että nahka kopisoo.
+Ja ite kaappijassii sipasoo vällii hokkiin:
+
+— Sennii hunsvotti... äh... juupelin ruato... äh... tapat lampaita...
+äh... vielä viikon jäläkeen oman kuolemassii... äh... nyttii Lassilta
+neljä... äh... etkä anna ottoo vielä ihtees kiini ... äh... vuan puret,
+ruato, kätteen, kun ottoo meinoovat... äh... jott’eivät työhönkää
+kykene... ja Huttulan ojat jiävät kaivamata... äh... lyö kovemmin,
+Ville... äh... kovemmin, äh...
+
+— Eiköön tuo jo piisoo kerta kuritukseks, — alakaa jo muuvan
+piältäkahtojista naarain, tuumata.
+
+— Niin minnäij uskon, että suap se nyt »Must» semmosen saanan, ettei se
+ennee revi immeisten lampaita eikä pureksi kettää kätteen... mutta jos
+kaikeks vakkuveks vielä parj kertoo... äh... häh ... ja nyt lähetään
+puotiin ja katotaan sitä Kustin kättä tarkemmin ja tuumataan siitäi
+lammaspalakinnosta, — touhus kaappijas.
+
+Mutta kun alettiin Lassija ja Kustija tarkemmin katella, nähtiinni
+niijen jo Karhulan riihen kuppeella kotijaan kohti männä viilettävän.
+
+Kaavanhan tästä kaappijaan »Mustin» selekäsaanasta kylällä
+puhuttiin, vaikkei Lassi ja Kust sitä viihtineet oikein loppuun ast
+koskaan kuunnella. Ja ylleesä oltii myös sitä mieltä, että koeran
+piiskoomisesta kuoltuvannii on hyötyvä, koskapa koerat eivät ennee
+millonkaan repineet vasikka-Lassin lampaita ja Kustii kyken jo
+selekäsaanan jäläkpäivänä ojankaivuun Huttulaan.
+
+
+
+
+Valekuollut
+
+
+Se olj sitte hirveetä!
+
+Ja kerrassaan kaahee tappaus!
+
+Eikä sellaista vuan oltu koskaan ennen Junnulan kylässä sattunna.
+
+Ei, vaikka siellä oljlii montai muuta ihmettä ja kummoo tapahtunna.
+
+Niinkuu sekkii, kun Olokkolan »Muatikki» tek erräänä kevväänä sellaisen
+vaskan, jok'olj puolittain kun hirvi ikkään ja jota tappaasta olj
+Junnulassa pietty jo usseita vuosia ihankun aajan laskun perustuksena.
+
+Mutta mittee nyt olj ennee Olokkolan »Muatikin» vaskoiminen siihe nähe
+mitä Ketolassa tapahtu!
+
+Ei yhtään mittee!
+
+No, mittee ihmettä ja kummoo sitte siell’olj tapahtunna?
+
+Niin, elekee nyt hyvät immeiset ennee kysyvä, vuan aatelkoo tarkemmin,
+että mittee työ oikeen omalta kohaltanne aatteleisija, jos sattusia
+niinikkään kun kuolemaan ja haataan vietäissä tärskähtäissii rek
+haatuumuan portin pylvääseen ja kirstun kans tärähtäsj aak ja ite
+noosisia ihan ilimo elävänä kirstussa istumaan.
+
+Niin, eiköhän se löis vuan itekuttai äimäks, semmonen tappaas?
+
+Ja vaikkeip’ois ihan itekkää kuolla, vuan haataissuatossakkii
+tuollaisen tappaaksen näkis omilla silimillään, niin äimäks siinä
+sittennii männöö kovaluontonennii.
+
+Niinkuu se käv Ketolannii emännän haatuuväille. Kaikki siin’olj
+pökertynnä suun sanattomaks koko suattoväk, ihan rovastikkii.
+Ainoostaan Kujalan Jussi, se samanen Ketolan monjvuotinen renk-Jussi,
+jok'on nyt mökkinä samassa talossa ja jok’olj emäntä-vainoota juur
+haataan kuskoomassa, kun rek portinpylyvääseen täräht, se siin’olj
+enimmän tolokkusa pitännä, vaikk’olj se hänennii suussaan ensin mälli
+sijjoosa kahteluttanna.
+
+Mut Jussi se olj kuitennii ensin kun iäneen piässy ja arvellu emännälle:
+
+— No, mittees se nyt emäntä ruppee oikein meinoomaan, kun kapaseksen
+istumaan kesken reissun?
+
+Näin arvel Jussi niinkun omasta kohastaan vilikuillen vuoron emäntään
+ja vuoron isäntä-Iivariin ja rovastiin.
+
+Mut kun siin’ei kukkaa osannu sen enempee, enemmän vaimo kun
+isäntä-Iivarj ja rovastikkaa, olj Jussi kietassu turkin piältään ja
+kierässy emännän sen sissään ja sitte kiäntänä ruunasa toisapäin sekä
+tuuminu:
+
+— Ka, kunnei uus korttier oo kelevatekseen, niin männään takas vanahaan.
+
+Ja niin sitt’olj sitte mänty taloon takas, vaikkei sinne juur muita
+ollu tullukaan minkä kotjväk.
+
+Ja siitä se olj sitte emäntäi tuas selevinnä elämään, vaikk’oljlii
+pitännä huonona pitkän aikoo.
+
+Näinhän se asja olj tapahtunna, vaikka sitä kokkii yks ja toinen
+kertoissaan särvintöö niinkun sennii, että emäntä ois het haatumuan
+portilla herättyään varmistautunna isäntä-Iivarin piävilloin kiin.
+
+Mut oljhan siinä siltä kummoo kerrakseen, ja eppäilemättä Junnulasta
+tulj yhen äkin pittään kuuluisin kylä.
+
+Ja monneen sorttiin sitä myös tuumittiin, että mistään tuo tuommonen
+tappaas oikein suatto juuresa johtoo.
+
+Jotkut avosuiset miehenpuolet arvelivat sen vuan johtuneen
+yksinkertasest siitä, ettei emäntä ollu ehtinyt vielä kaikkia
+sanottaviijjaa sannoo ja suarnojaan suarnata, vuan pit viel noosta
+jatkostammaa.
+
+Mut kuppar-Liena, joka ainain ties kaikki asjat ihan latukantasijjaa,
+ties Ketolannii emännän kuolleista herreemisen syyt ihan jullilleen
+jutella ja Lienoo kannattivat kaikki kylän ja pittään akat järk
+järestään.
+
+Niin ett’oljpahan immeinennii elläissään vaikka minkälainen syönkukko
+— niin piättelivät akat — ei sitä silttou viärt kuohuvaan häväistä. Ja
+mikäs muu sekkii ois ensistäin kun häppee, että kun immeinen kuoloo,
+niin jo het seuroovana sunnuntaina töytyytettään haataan. Ainiijjaanhan
+on annettu köyhännii ruumiin kuoltuaan jiähtyä, suatikka rikkaan talon
+emännän.
+
+Ja sitten toisekseen nekkii haataisvarusteet. Ei kelevannu Kinkku-Kaisa
+ruokija laittamaan niinkun muihen immeisten pittoin, vuan sen sijjaan
+haittiin Miettilän Maijja, pahanpäivänen tytön läkärä, olokoompa
+vaikktois ollukki kääny läp kaapunnissa soppakoolun. Niinpä sitte
+ruuvattii tulj laittajasa mukkaisija, ja kuppar-Liena, jok'olj
+pistäätynnä haataisuamuna Ketolan kyökissä, ties ihan tillilleen
+kertoa, mittee kaikkija olj niinkuu ruuviks rustattu, mutta varsinnii
+mittee ei oltu laitettu. Niinpä ei ollu alatoota, joss'ois ollu sejassa
+munanpuolikkaita ja appelssiinin palasija. Limppisopan asemasta olj
+jottain pulhonk-nimistä liemen hörinkiä, jot’olj meinink tarjota vuan
+kahvikupissa pahanpäivästen kakkaroin kanssa — paistteijjoks niit’olj
+Maikin-läkärä kuuluuna karahtieranneen. Paistija kyll’olj, muttei
+lihapullija, ja jäläkherkussa eijollu merkkijäkkää piparkakuista eikä
+veskunoista, joita aina Kinkku-Kaisan laittamassa olj kumpasijaa ihan
+roppakäillä.
+
+Mut mik'olj kuppar-Lienoo ja muitai akkoja kaikkein enin kaahistuttanna
+olj se, ett’olj haataisruuvista tyyten tykkönään jätetty pois
+riiskryynpuuro ja rusinasoppa, ja se olj jo suorastaan ilimeinen
+pilikka ei ainoostaan vainoota vuan Jumalaakii kohtaan.
+
+Niinp'ei sitte oltukaan mikkää ihme ja kumma, että vaimokii heräs
+haataan vietäissä.
+
+Ja siit’olvatten akat oikein hyvillään, etteivät olleet kerinneet
+syyvä sellaisija haataisruokija, joissa ei ollu rusinasoppoo eikä
+riiskryynpuuroo, sillä kukapa ties mittee siit’ois vielä itelle tullut
+pahhoo, mato pistänyt lehmee tai lammaslykky hävinnä.
+
+Tähän tappaanhan ne pyörivät Junnulan kylän akkain puhheet.
+
+Ja saipa näistä puheista osansa isäntä-Iivarii, sillä tuskiinpa sitä
+päivee kulu, ettei emäntä ois Iivarilleen muistutellu, mitenkä häntä
+meinattii viijä haataan kun koeranruatoo.
+
+Mutta vajjoon vuonpa sitä metelijä kest, sillä emäntä otti ja kuolj
+uuvestaan. Ja kun vuos sitte laitettii nyttii haataiset. Mut kun
+vahingosta viisastunna antokii livar emännän nyt jiähtyvä rojottoo
+jyväaitassa kokonaista kolome viikkoo. Ja ettei vainoolla ois kännee
+haataisruokijakkaan vastaan anto Iivar koko huushollin niiks päiviks
+Kinkku-Kaisan horteille.
+
+Mut vaikka näin ollii Iivar isäntä varuillaan, näätti hiän siinä
+haavalle lähtiissä hötkyilevän vähä kun hättäissään. Ja valjastaissansa
+Kujalan Jussin kansa ruumishevosta juttelj hiän tuohon tappaan:
+
+— Kuule, Jussi, sinä tunsit vaimon hyväst, sillä olithan meillä
+toistakymmentä vuotta renkinä. Sinä näit ja kuulit, miten se kohtelj
+minuva kun koeiroo, vaikka revin ja ruan työtä kun hullu yötä päivee.
+Mut vaikk'oon repinykkii ruumiin vaivaseks ja reilannu talon kuntoon,
+niin sinä sen hyvin tiijät, ett’oonko juur mannoomatonta palloo syöny.
+— Sinä sen myös tiijät, ett’onhan myö aina oltu kun veljet keskenämme.
+Oonhan antanna sulle mökin ihan vik verolla ja aatan vastain. Niin
+että muista nyt, Jussi hyvä, sinä puolestas, että kun lähet kuskoomaan
+ruumista, niin aja nyt sen haatumuan portin kohalla varovast.
+
+
+
+
+Vaim-immeinen ja telehvooni.
+
+
+Paljonhan niiton mualimassa olijoita, kampsuja ja aineita, jotka oovat
+itekseen ihan erinommaisen hyvijä, mutta päästyvään jonkun toisen kansa
+yhteyteen, suavat het kohta aikaan jottai häirintää.
+
+Niinp'oovat pikkuset poojan naskalittii aika haaskoja velkultia,
+samaten on kirjotusläkkikii hyvvee ainetta kirjuttaissa, mutta älä
+vuan lemmolla jätä nuita molempia kahenkesken sammaa kammariin, muuton
+tapahtuu jottai mielharmia.
+
+Samaten tapahtuu aina jottain kiusallista, jos esmerkiks pitkäpiimänen
+pappi piäsöö yhteytee helluntainepistolan kansa, kaapunlainen koera
+lampaihen kansa ja nii etteen päin.
+
+Nua mainitut esmerkit eivät kuitenkaa oo niittää siihen nähen, kun
+vaim-immeinen ja telehvooni sotkeetuuvat toisiisa. Aata armias sillonj
+niitä, joilla ois jottai tärkeetä asjoo puhuttavana.
+
+Isommissa kaapunnissa, joissa huastelu-aika telehvoonissa on rajotettu
+ei ainovastaan siäntöin pykälissä, vuan oikein käätännösäkkii, ei
+vaim-immeisten yhtyminen telehvoonin kanssa oo ihan vaarallisinta
+maaliman hyvälle orningille. Mutta pikkusissa kaapunnissa ja varsinnii
+muaseuvulla — ai herran poojjat sentään!
+
+Työ ootta kai itekkii usseinnii arvelin suahessanne oottoo
+puuhheenvuoroo telehvoonissa ja monestikkii hyvin tärkeissä asjoissa,
+että helekkunan juttujako nuilla akolja on, kun ne riäkkeevät kittoosa
+telehvoonissa tuntkaapalla.
+
+Tätä sammoo asjoo oon minä itekkii useinnii vuntierannut, kunnes kerran
+kuuntelin taktillaan parin emäntä-immeisen juttelua. Myönnän kyllä ihan
+höölist, että toisten puhheitten kuunteleminen on suur synt ja häppee,
+nutta yhteiskunnan suuren hyövyn tähe oon kuitennii tuon synnin tehny:
+olen niät aatellu, että siten minä vappaatan monet tuhannet miehet
+ennee vuntieroomasta ja aikoosa kuluttamasta aprikoijessaan sitä, että
+mitä vaimimmeiset oikein keskenään jutteloovat.
+
+Minä kuuntelin Kinnulan ja Korholan nuorten emäntäin puhheen erräänä
+laavantaina heinäntekoaikaan.
+
+Alakaissaan jutella olivat ne ensin vähä aikoo arvuutuksilla tähän
+tappaan:
+
+— Onko se Kinnulassa?
+
+— Oon.
+
+— Onko se Miina?
+
+— Kyllä on... kuka se on, joka puhhuu?
+
+— Koetas arvata!
+
+— Onko Fanni?
+
+— Ee — ja naaroo kikatti—ki-ki.
+
+— No, onko se Sanni?
+
+— Eee... ku ku, kuu...
+
+— No, sitte se on Henni?
+
+— Eeeii... hi... hi... hii... etkö tossiisa arvoo, kuka minnoon?
+
+— Mistäs minä... mutta herrajee Hintriikkahan se onnii... nythän minä
+vasta... ku... ku... kii.
+
+Ja nytkös sitä naaroo kikatettii kahen puolen tuon salaperräisyyven
+seleeviimisellä, vaikka ite asjassa ruat tunsivat toisesa jo ens
+ällääksestä, kun joka päivä ja monestikkii päivässä juttelivat keskenää.
+
+Tämän jäläkee alako kuulumisten kysely:
+
+— No, mittees sulle, Miina, nyt oikein kuuluu?
+
+— Eipä juur mittää... mittees sulle?
+
+— Ei sen enempee... tervennä teillä on oltu?
+
+— Terveinä tuota on oltu, luojan kiitos... entäs teillä?
+
+— Hyväst on voitu meilläi...
+
+— Mitenkäs pikku-Lassi on jaksanu?
+
+— Vallan mahottomasthan se on jaksanut rekesä vettee... viime yönä
+tuo vähä kitis... taitaa tuas ruveta viäntämään uutta hammasta... ja
+minunnii mahhoon uamupuolella vähä mouristelj.
+
+— Niin minunnii piätänj tänä uamuna.
+
+— Kyllä se on hirveetä, kun mahhoo viäntää...
+
+— Ja vallan kaaheeta, kun piätä porottaa...
+
+— Ihan varmaan öisin kuolta keikahtanna, ellei vuan koton'ois sattuna
+olemaan mielentinttuuria, s'oon aina niin hirveen hyvvee kippeeseen
+syömeen ja mahhaan...
+
+— Entäs jiärnästroppi piähän... se vähä äkkiä asettaa mojotuksen...
+
+— Niin asettaa aina minunnii... mutta kuulehan, ootko sinä koskaa
+koettanu Hastmannin roppia, Kukkolan Riitta kerto niihen olevan niin
+erinommaisia joka taatii...
+
+— Mustosen Saara puhu tuas mulle Julkreenin ropista ja kehu sitä oikeen
+hyväks, ja minä otannii sitä, kun kään ens kerran atteekissa...
+
+— Niin otan minnäi... kyllä se on sentään hyvä, että mualimassa on niin
+paljo hyviä roppia...
+
+— Suur armohan se on...
+
+Näin kun emännät oovat toistanneet kaikellaisten vanahain ja uusiin
+roppiin ihmeellisen vaikutuksen vaim-immeisen ruumiseen aletaan tuas
+kuulumisista uuvelleen...
+
+— No mittees sulle muuta kuuluu? tievustaa Hintriikka.
+
+— Ei erikoisempoo, mittees sulle?
+
+— Ee mittää kummempoo...
+
+— Mittees sinnoot hiäränny?
+
+— Siinähän oon kapsehtinut yhtä ja toista... juur panin keiton tulelle.
+
+— Niin minnäi juur tein... sepä haaskoo... soppooko sinä keität?
+
+— En kun puuroo... meill’olj eilen soppoo...
+
+— Sepä haaskoo... meill’olj tuas eilen puuroo ja nyt soppoo...
+
+— Onpa se mukavoo... tuota niin... niin... mitäs mun pitkää saunoo...
+niin tuota... mittees sulle muuta kuuluu?
+
+— Eipä kerrassaan mittää... entäs sulle?
+
+— Ei sen enempee...
+
+— No, hyväst sitte ja voi hyvin ja terveisiä...
+
+— Niin voi sinnäi ja paljon, hyvin paljo terveisiä... Hyvästi vuan nyt!
+
+— Hyväst, hyväst!
+
+— Hyväst... mutta ai kuule, minä tapasin Heikkisen Lotan kirkolla...
+
+— Lotanko! sepä haaskoo! No, mitäs Lotalle kuului?
+
+— Ei erinäistä... lupas antoo kaanista pitsin mutellia.
+
+— Jassoo, paitaanko?
+
+— Ei kun housun lahkeeseen.
+
+— Kai annat sitte minullekkii?
+
+— Totta kai... mutta hyvästi nyt... on niin kovin kiirettä tänä päivänä.
+
+— Niin on minullai, kun on lauvantai-päivä...
+
+— Ja voi nyt oikein hyvin... mutta mitäs mull’oljkaa vielä... niin,
+Lotalla olj uus takki piällään.
+
+— Herrajee, uus takki etkä sinä siitä vielä mittää... no millainen se
+olj?
+
+— Oikein hyvä...
+
+— Hyväst istu takkoo?
+
+— Oikein hyväst...
+
+— Entäs eistä...
+
+— Hyväst eistäi...
+
+— Sepä haaskoo... ei mikköö oo sen ilikeempee, kun vuan takki istuu
+huonost takkoo.
+
+— Sanos muuta... ja vielä ilikeimp jos eistä.
+
+— Niin, kyllä se on ilikeetä... Mutta hyväst nyt... on niin kiire...
+just on leipätaikina kohhoomassa...
+
+— Ja minunnii pitäs joutua kahtomaan sianporsaitai.
+
+— Joko teijän sika porsi?
+
+— Eilen porsi.
+
+— Sepä haaskoo... montako tek?
+
+— Kymmen kaikkiaan...
+
+— Minkä näkösiä ne oovat?
+
+— Neljä on kirjavoo ja kuus ihan valakeeta.
+
+— Sepä haaskoo, ihan valakeita...
+
+— Niin on... mutta kuules kummoo, kun yhellä valakeella ei oo saparoo...
+
+— Herrajee, eikö yhtään?
+
+— Ei kun paha tynk vuan...
+
+— Herrajuu, tynk vuan!
+
+— Niin, pahanpäiväne pätkä...
+
+— Mutta kuule, se ei merkihe hyvvee!
+
+— Pahast se minuvai säikäätti.
+
+— Ihan varmast se jottai ennustoo. Niinpä vuan käv Miettilässäi.
+Oljkoon se kolomanna talavena, kun siellä synty saparoton porsas ja
+vuonj piästäpä saanai palo. Kato vuan sinnäi tarkast tulen perrään.
+
+— Kyllä katonnii... toissyönä ajellii minua mustilainen sylliisä
+ottaakseen ja se ei sekkää hyvvee meinoo...
+
+— Niin ja aatteles minkälaista unta minä näin tässä muuvanna yönä...
+olin olevinanj pyykkirannassa tuolla kotjjoella ja muuvan mustaverinen
+akka riahistiin etteen ja alako ruakuva kun varis ikkään ja sitte
+paiskasii jokkee ja vei meijän pyykkikorvon...
+
+— Kylläpä se olj kans kamaloo, jokkei hyvvee meinoo... meijän mummo
+kerto kans nähneesä...
+
+Ja tähän tappaan jatkuu emäntii juttelu eilleen. Eikä siinä hellitetä,
+ennenkun on kääty läp kaikki mieleen juohtuvat omat unet, sitten äit-
+ja mummovainoohen näkemät, joista jokkainen on merkinny sitä ja sitä
+vuosiin perästä sattunutta tappaasta.
+
+Sitten tuas vaihteeks hyvästellään ja sen jäläkeen käävään läp uuvet
+ja vanahat vaatteet, kissat, vasikat, immeisen turmelus, mualiman
+pahhuus, ristinkoulu ja nii etteenpäin loppumattomiin, kunnes jokkii
+äkkitappaas, niinkuu keiton muahan kiehuminen, lapsen herreeminen tai
+muu semmonen katkasoo puhhee.
+
+Myönnettäkköö kyllä höölist että vaim-immeisillä on paljo asjoita
+toisille kerrottavvoo, jotka oovat liijannii tärkeitä yhteiskunnan
+koossa pysymiselle, mutta kun toiselta puolelta otetaa varteen
+sekkii, että miehillä! ois joskus telehvoonin tarvis, niin kyllä vuan
+ois paikallans sellainen lak, etteivät vaim-immeiset sais käättee
+yhtäpainoo puhelinta ainakaa yhtä tuntija kaavempoo.
+
+Vai mittee työ siihen arveleisija?
+
+
+
+
+Saanavuaran Tuavetin ruunan murtiutus piispoo kyyvvissä.
+
+
+Saanavuaran Tuavetti se sitte olj hevosmies jos kukkaan. Ei
+valevihjakskaa hänen nähty jalakasin kuleksivan kotjtönöst ulohtaalla,
+vaikka matkookii Saanavuarasta vallanmuantielle olj kolome pitkee
+virstoo ja tiekii millonj kivikkoloohikkoo millonj upen upottavvoo
+hetteikköö. Tuavetin kirkkokärrit olivat muantien varrella erräässä
+katoskoppelissa ja kotjtietään kulukee lattuutti Tuavetti sontakorilla
+ja työpyörillä.
+
+Ihan ussein ei muuten Tuakki tarvinnutkaan hankaloo kotjtietään
+kesällä kolluuttoo, sillä kerran lähettyvvään reissuilemmaan viipy
+hän viikomiäriä asjoillaan jättäin mökin nulikoineen, lehmineen ja
+porsaineen Ulla-akkasa hotteille.
+
+Mahottoman suuret eivät Tuavetin muaruukkiruateet olleetkaan, sillä
+hän olj varova mies eikä suott’aikojaan lisänny viljelyksiää, koska
+isäntä, jonka mualla mökki olj, ois pian kohottanna verroo. Niinpä
+pittii Tuavetti mieluummin muuta syrjähanketta, jost’ei voitu verottoo.
+Kesäsin polttelj tervoo eikä hän aina tullu niin tarkallee kahtoneeks
+kennenkä mualta kullonnii tervaksia kulettelj.
+
+Talavisin tek tuas Tuavetti kaikkein halukkaimmin hollia. Mutta siinäin
+niinkun muissaa touhussaan olj Tuavetti mies kahtomaa ommoo etuvaan ja
+myös ruuna-rupukkasa parasta. Kievariloissa, joissa hän hollissa käv,
+tek hän emäntäväille pikkusia tehtäviä ja sai avustaan hyvät maajot
+ja kaljat palasa painikkeeks ja keittokupposen särpimeks. Toisilta
+hollimiehiltä ostelj Tuakki polkuhinnasta evvääntähteitä itelleen ja
+runnellee, niin ettei vähiä kotjevväitä tarvinna paljo kuluttoo.
+
+Kyytmatkalla siästelj Tuavetti ruunoosa kun silimäterree. Ja parraaks
+keinoks liijan kovvoo ajjoo vastaan olj hän vuntierannut ja huomannut
+sen, että hoitelj puhheenjuurta vilikkaast kyyvittävän kans ja koitti
+sitä pittee haaskalla piällä, ettei se ois kulun hittaatta älynnä.
+Siihen aikaan ei niät kulun noppeutta määrännä mikkään lakpykälä,
+vuan matkustajan piiska, jonka pittuus ja paksuus riippu siitä, miten
+suur herra millonnii olj kulussa. Kuvernyörillä ja sinatyörillä olj
+omat kuskisa, joten heijän ei tarvinnu käättee virka-arvosa kokkoista
+piiskoo, mutta piispoljla, tuomareilla ja tohtuoreilla olj sellaine
+sätkitin, että sillä yletti pitkännii rein perästä läimästä hevosta
+hellimmille kohille tuonne kylykluihen alapiähän.
+
+Mielin kielin täätyi sellaista ratakka-herraa kyytmiehen pittee, jos
+miel hevosesa kylykijä suojella.
+
+Sattupa sitte erräänä talavena, että Tuavetti sai kyyvitettäväkseen
+hippakunnan uuven piispan. Tuosta piispasta kiertelj jo eiltäpäin
+hollimiesten kesken kummia puhheita, miten se pieksää hevosija ja ajjaa
+ihan henkhieveriks.
+
+Ja niin olj tehny Ihalaisen Jussinnii hevoselle, joka toi piispoo
+siihen kievarii, jossa Tuavetti olj hollissa. Ja piästellessä läp
+märkee tammoosa valjaista valittelj Jussi iäressä kahtovalle Tuavetille
+puolittain kun itku kulukussa, miten tuo piispan mustilaine pieks
+tiinettä tammo-rukkoo, että vähällä ettei varsoosa murtiuta. Lupas
+Jussi vielä Tuavetille hyvät viinat antoo, jos vuan tuolle piispan
+ryökkäälle jonnii keikaman sua tehyks.
+
+Läks sitte Tuavetti vuorostaan kyytii ja koitti kohta alakumatkasta
+suaha puhetta kääntii, muttei se vuan ottanu luonnistuvakseen. Kun
+Tuavetti karahtieras herroo piispaks, oikas se kohta, että hän on
+»herra tohtor ja piispa».
+
+Tuohon Tuavetti hymähtelj eikä malttanut olla kysäsemättä:
+
+— Taijatte liikkuvakii sitte parannusmatkolla nyttii. Tohtoreittako työ
+elukoita vai immeisijä?
+
+— En minä semmonen tohtuor oo, vuan minnoon pyhän ruamatun tohtor,
+äräht tuohon piispa kulumiaan luimistain.
+
+— Vai on sitä ruamatussai tohtoroitavoo, tuumi tuohon Tuavetti. — Mutta
+johan sill'on ikkeekii, jott’on tohtoroimisen tarpeessa vanahuuven
+heikkooksissa.
+
+Samassa suhat piiskan siima ilimassa ja sattu ruunan kylille, mutta
+sannookaa ei tulla vastaakseks piispan suusta.
+
+Tuavetti koitti tyynnytellä ruunoosa ja sen juoksua hiljentee, mutta
+sillä seurauksella, että ruunan kylille läsät uus ja entistä vihaisemp
+sätkäys.
+
+Nyt älys Tuavetti, että leikki on kaakana eikä hänen lystpuhheistaan
+oo mittää apuva, pahennusta vuan. Ja siästeeksee ruunoosa enemmiltä
+lyönniltä anto Tuavetti hevosesa hölökätä sekä ylä- että alamäet. Mutta
+kyllä kuohuvattii ruunan masmalot vuahessa perille piästäissä, vaikka
+se ollii hyvässä lihassa ja hyvä mänijä.
+
+Niinp'ollii Tuakin syvän kiukusta kyykyllään ja keuhkot heittivät
+häränpyllyä nisuissa ja katellessa kievarin kujassa höyryävvee
+ruunoosa. Vuan annas ollakkaan, äkkäs Tuavettin silimä yhtäkkiä kujassa
+karvasen vaskan keskosen. Sillon vilaht hänen mieleesä jottai, koskapa
+suusa niin kummast mutruilj. Vilikuiltuvvaa ympärilleen sieppas
+Tuakki vasikkoo sorkista ja kanto sen kottaan ja paiskas kiehuvaan
+muurpattaan. Käätyvään sitten kyitrahat piispalta hakemassa käv Tuakki
+sorkkimassa sen vaskanruan muurpaasta ja töytyytti sen kiireesi kujjaan
+ruunasa tuakse.
+
+Hyvin murheellisen näkösenä ja suupielet tuosisen nurkalla män sitte
+Tuavetti uuvestaan piispan luo vaikeroijen:
+
+— Voi hyvä isä tokkiisa, herra tohtor piispa, kun se mun hevos-polosen
+män ihan pilolle teijän kovasta ajosta; tuolla se on ihan
+kuolemaisillaan kujassa, kun varsasa murtiutti!
+
+— Mittee se on siellä kujassa? kysyvä ölömistelj piispa.
+
+— Sittee, että hevosen on tehnä kujassa keskosen varsan ja minä tulin
+tievustammaa, että maksatteko hevosen hyvällä vai pittääkö mun suapuva
+sinne kaapuntiin herra tohtuorin ja piispan kansa käräjöimään?
+
+Nyt selevis piispalle asja ja hän ehättäisii sanomaan:
+
+— Elä tule, käävään kahtomassa ja koetetaan sopija!
+
+Vuan mitteepä siin'olj kahtomista; siinähän se varsa höyrys hevosen
+takana ja Tuavetti surkuttelj hevostaan:
+
+— Voi tokkiisa mikä pit tulla! vielä se raakka nyttii värisöö, tullooko
+ennee koskaan pitokaluva.
+
+Jo alako sillonj piispa tievustella, mitä hevosesta pitäs sovinnolla
+maksoo, johon Tuavetti vastas:
+
+— Kyllähän minä siitä viime talavena maksonj Join markkinoilla 60
+ruploo ja oon sitä lihotellut ja toivonj varsookii itellen. Mutta jos
+tuosta hoitain vielä kalua kassaatus, otan sen 20 ruplasta, joten
+piispan tarvihteis maksoo vuan 40 ruploo.
+
+Oljhan se herra piispasta tuntuva meno, mutta käräjiinkää ei hän ilenny
+männä, ois vielä häppeet tultu kaapan piälle.
+
+Piispan lähettyvä anto Tuavetti piijalle 10 kopekkoo ja sano, että
+paa siihen muurpattaan uutta vettä kiehumaan, sillä ei taija karja
+mielellään juuva vasikan keitinvettä.
+
+Kun isäntäi piäs asjasta tietoon, arvelj hän Tuakille, että eikö
+sinuva pelottanut, jos piispa hevoses ruunaks tuntoo, jonka varsan
+murtiuttaminen on vähä niin ja näin. Mutta Tuavetti arvelj puolestaan:
+
+— Mistäs ne pyhän ruamatun tohtuorit sellaisia asjoita ymmärtäisivät.
+
+Mutta kaavan kiertelj hollimiesten kesken makupuhheena, miten
+Saanavuaran Tuavetti tek piispasta ilimo immeisen murtiuttamalla
+ruunasa.
+
+
+
+
+Kun suutarj-Uatu olj putkassa.
+
+
+Suutarj-Uatu olj kylläi kaikin puolin luatumiehiä, mutta kerran vuossa
+käävessään talav-markkinoilla hiän sattu rietautummaannii.
+
+Niinkuu tässäi kolomanna talavenna, jollo Uatu paha sai kyköttöö yösä
+putkassa.
+
+Rustatessaan Uatuaan markkinoille olj kylläi Kaisa-akkasa varottanna,
+että muista nyt Uatu ellee markkinoilla immeisiks ja tulla sitte ilimo
+immeisten tavalla kottii, ja oljhan Uatui puolestaan entiseen tappaasa
+luvanna ja vakkuuttana immeisiks käättäätyvänsä, mutta niin se vuan
+kuitennii lopuks käv, että putkasta Uatu muutamana uamuna luusa löyti.
+
+Tekemillään pohjalapikkailla ja puoljsuappailla eli akkain kengillä
+olj niin hyvä meno ollu, että jo ensmäisenä markkinapäivänä
+siinä illanhämyssä myi Uatu viimeset puoljsuappaat muutamalle
+retliinhuiviselle vaim-immeiselle.
+
+Niinpä piässii Uatu jo het seuroovana uamuna omille ostoksillee.
+Ost ensin passiernahkoo, risinkkanauhoo ja nyörholokkia ja muita
+semmosia hipleempiä kenkätarpeita. Ostoo jälkäätettyään vielä itelleen
+allakan ja Kaisalleen naahan vesrinkeliä ja viijenkymmenen pennin
+viipurskarinkelin sekä vietyään ostoksensa korttieriinsa läks Uatu
+uuvestaan kuin markkinoita kahtomaan.
+
+Tuo kahtominen piätty kuitenni niin, että erottuaan seuroovana
+yönä muutamista kotjpuolen miehistä ja lähettyään tokkaroimaan
+täävessä seilissä kortteeriisa joutu Uatu järjestysmiesten kanssa
+kanssakäymiseen.
+
+Uatulla olj niät sama mielenkimma luonnonnousussa kun muillai
+humalaisilla, että elämä alako revetä laaluksi, vaikkei hänellä ollu
+laalukorvoo enemmänkun iäntäkään.
+
+Mutta just kun Uatu kisko oikein hartiavoimalla: »hevonen olj tallissa
+valjaissa kommeissa suitilla silattuna», viskas kun taivaasta ois
+tipahtanna polliissi Pykäläisen ja Parviaisen hänen etteesä.
+
+— Mitäs siinä mies tokkaroit ja kittoos revit, ootko vähemmällä vai!
+kiljas Pykäläinen Uatun korvaan.
+
+Mutta Uatu olj sillä tuulella, ettei hän kärsinyt syrjäisten
+sekkaatuvan asjoihisa ja karjas vuorostaan :
+
+— Suus kiin, turjake, eläkä rupasta nokkoos korvain työnnä!
+
+Ja kun uhalla parkas Uatu yhä kovemmalla iänellä laaloo hoilottammaa.
+
+Mutta siilo olivat polliissittii kiin Uatun kaalustavaroissa, lähtien
+häntä taluttaminaan siihemussiikkisallii, jonka kaapunnin hallitus olj
+vartavasten varannut liiaks musiseerooville markkinavieraille.
+
+Vietäissä kok Uatu kyllä vastaan karrittoo takajalollaan ja puhua
+pulittoo ja niin puolustoo vappaattaan sekä käätännöllisesti että
+teoreettisesti. Hän vakkuutti ettei hään ookkaan mikkään hunsvotti eikä
+tavallinen kanalja, vuan suutarj mestar Uatu Huapalainen Kivsalamesta,
+ja että hänellä on oma punaseks mualattu tupa ihan muantien vieressä
+vastapiätä ruununvoutia sekä Kaisa-niminen akka ja »Punikki»-niminen
+lehmä ja rahaa vielä lainanakii Kattai-ahon Juosepilla muutama satanen.
+
+Polliisit puolestaan vakkuuttivat mestarin ilmtuomat asianhuarat olevan
+hyvinnii ja korkeestikkii kunnioitettavia, mutta ne eivät siltä anna
+ortierinkia laaloo kollottoo kaaniilla päivälläkkää suatikka keskyöllä
+immeisten makkuu-aikana, ja niin viijä ryöhyyttivät polliissit Uatua
+eilleen ja lopuksi telläsivät muutamaan pimmeeseen huonepöksään, jossa
+jo ennestäännii kymmenkunta miestä korsnas pehkuilla.
+
+Tuntiissaan piässeesä vappaaks taluttajistaan alako Uatu pinnistellä
+ymmärryslootoosa piästäksee selevyyteen, että millekä kulukureissulle
+hänen kosserisa olj oikeistaan nyt kulukeetunna. Mutta turhoo työtä.
+Kaikki asjat pyörivät hänen piässään kuin karusellissa: polliissit,
+akka, joka olj häneltä ostanut viimeset puoljsuappaat ja jolla olj
+piässä räikee, retliininen huivi, allakka ja vesrinkelnaaha j.n.e.
+
+Ainoo asja, josta Uatu olj jossai miärin tolokussaan, olj se että hiän
+istuu kankkusillaa pimmeessä huoneessa ja hänen allaan on pehkuja ja
+jostai läheltä kuuluu kuin makkooviin korsuu, — lienöötkö sitte olleet
+immeisiä vai sikoja...
+
+Ja kun Uatu lopulta tunt kuin mahottomaks piästä elämästään sen
+parempaan selevyyteen, tek hiän niin kun työkii oisia Uatun sijassa
+tehneet: hän paiskaatui pötkölleen ja murahti:
+
+— No, voi sun helevetti!
+
+Ja siihen siunaakseensa Uatu nukku.
+
+Seuroovana uamuna päivän kajastaissa Uatu havaht siihen, että joku
+kisko häntä tukasta ja hok: »kummisetä, kummisetä!»
+
+Ylleesä on immeisillä se vika, etteivät ne erikoisemmin tykkee
+tukastaan kiskomisesta. Tästä heikkoovesta ei Uatukaa ollut vallan
+vappaa, ja älyttyvvään mistä siinä oikeestaan olj kysymys, tyrkkäs Uatu
+nyrkillään vierustoveriaan leukaperille ja karjasi:
+
+— Kelettäkö, sinä ruoja, minun tukkoon vanuttelet, häh!?
+
+Mutta toinen ei olin topponaankaan, jatko vuan jauhamistaan ja hok:
+»kummisetä, kummisetä!»
+
+Nyt puolestaan Uatu suuttu ja kohottautu ryntäilleen.
+
+— Mitä sinä mies oikeestaan meinoot, häh?... mene helevettiin, siellä
+sun kummis on ja setäs ja kaikki muukin sukus... minä sun kummis,
+turjake...!
+
+Ja kun Uatu näin olj teoreettisesti katkassut sukulaisuutensa
+kiusallisen nuapurinsa kansa ja yksintein osviittaillut lähemmin, mistä
+mies voi sukulaisiaan tavata, halus hän käätännöllisestikki katkoa
+kaikki likeisemmät suhteet ja puotti nuapuriijaa korvuksille, että
+läiskähti:
+
+— Ja tuoss'on sulle kummin lahjaks...!
+
+Korvapuustilla on aina mualiman alusta asti ollu havvaattava ja
+oikeelle tolalle ohjoova vaikutus. Niinpä nyttii helepotti mies kyntesä
+Uatun tukassa ja vähä aikoo katella tillistellen ympärillee alako
+tolokata:
+
+— Jassoo, jassoo... anteeks, hyvä herra... suokee anteeks, jos oon
+teitä häärinny jollai tavalla!
+
+Miehen höölistä puhheesta tuns Uatu leppyväsä.
+
+— No, ei juur erittäi, vähä vuan iliman aikojaan revit minua tukasta ja
+toimitit jostai kummisedästäs.
+
+— Anteeks, yleväluatunen herra! Näin juur unta erräästä saksalaisesta
+papista, jonka kansa muutama vuos sitte seurustelin. Uneksuin että
+pastor jota minä kutun kummisedäks, olj uponnu hartausaatoksiinsa,
+niinkuu sill'olj aina tapa siilon, kun oltiin killistelty lekku
+kirkoviiniä. Mutta juur sammaan kohhuun suapu pappilaan muuvan
+parjkunta ihteesä vihkiä sitkaattammaan ja minä koetin kopistella
+pastoria herreelle.
+
+— Näin uneksun, mutta älyänpä nyt papin liperiin sijasta
+ravisteelleenkin herran kiharia, mutta antoohan erreyksen anteeks!
+
+— Olokoon vuan mun puolestan, sillä sattuuhan sitä erreyksiä sen verran
+elämäntiellä.
+
+— Just niin, mualiman monjkookeroisella polulla. Sitä tarsiissa kiertyy
+etteen toista jo molempookii, joka alakaa hangata kuin rumppu akselia,
+ellei meillä oo vuan luatuun kääpee mieltä ja syvämmen hyvvyyttä.
+Niin, niin, raaha ja rakkaas, siin on kaks sulosta saunoo. Ollapa
+nyt helakkoo viiniä niinkuu enne saksalaisen papin luona, niin syvän
+kullaaksenpa niihin äskeisten sannoin kunniaks kulukustan nielaseisin.
+
+— Mutta, ystävä hyvä, jatko sulavapuhheine mies, — jos ei vuan nyt
+silimän isost errey ja aivonj viärin aattele tuon povelluksenne
+pullakkuutta, niin uskosimpa siellä olevan ballinpullon, jonka
+uurteesta ehken vielä siks herus, että suamme uamuroppariks kunnon
+sovintoryypyt.
+
+Uatu alako kaivella povellustaan ja niinkuu korreepuhheine vieras
+oljlii oikeen arvannut, löytykö povelta pullo puolillaa »Gust Ranista
+ja perillistä».
+
+Ryypätä härppäsi Uatu pullonsuusta ja tarjos vieraallekkii, joka
+silimät loistain hornas vuorostaan ja sitte kehuskelj:
+
+— Mikä taivaallinen kullaas. Tunnen kun se kiertää kuin sula
+raavankuona suolissan. Mutta, kallis sovinto-ystävänj, suoppa minun
+tietee mik'on nimes, että pistän sen mieleen ja muistoon, entisten
+kalleuksien kuppeelle!
+
+— Uatu, Uatu Huapalainen suutar-mestar Kivsalamesta, mutta mikäs hiän
+on?
+
+Het ei kuitenkaa mies vastanna, vuan tirkistelj Uatua kuin jottain
+ihmeempeekin otusta.
+
+— Ettäkö Uatu, Huapalaisen Uatu, joka vuotta parikymmentä käv
+Lindströmmillä oppia?
+
+— Juur sama Uatu, mutta nyt ite mestarinaan Kivsalamen kirkolla ihan
+vastapiätä ruununvoutia.
+
+— Suopa sitten mun sinua sylleillä kuin syvämmen vetreintä veljee! Minä
+ite oon Herkko, se sama Herkko, jota sinä kerran röikytit selekään
+Lindströmmin puuliiterissä sen Kaisa-jupetin piältä, joka sillon
+palavelj mestarillas, muistatko, mullikka?
+
+— No, elä sun helekkunas, vai Herkko sinnoot! — Tokhan hyvinnii muistan
+nuo oppiaajat. Ja kuulehan satua kun parasta, se sama Kaisa jonka
+piältä siilon tapeltiin oikein halakoin kansa on juur parastaikoo
+minulla akkana. Mutta emp'ois vuan sinua tuntenut en ihmeekskään siks
+samaks Herkoks jokkolit multa Kaisan viijä väin väkise.
+
+— Mualiman surut ja murheet oovat minuakkii muokanneet ja reissu-elämä
+lyöny leimasa. Viijessä er valtakunnassa oon käännä, enemmän kun
+kuussattoo kaapuntia kolunnut ja tuhansia kirkkoja nähny, siihen
+paistatellut päivee joshan värjötellyt tuulessa jos satteessakkii, ei
+siis mikkää ihme ja kumma, että luuti on minustakkii hankaatunna ja
+loimet oovat näkösällä.
+
+— Mutta ihmeellisen kummat oovat kuitennii kohtalon kulukuväälät!
+Kakskymmentä vuotta sitte erosimme pulskina poojan kölökäreinä
+kumpanennii huaralleen, sinä suutarina ja minä räätälinä, ja nyt
+töllötämme kohta vanahona ukkona toisiamme saman kaapunnin putkan
+pehkuilla. Veljenj Uatu, tämä on hirveen kallis hetki, ja se ansahtoo
+aika ryypyn!
+
+— Kaksii, jos vuan tuosta pullosta herruu! Mutta Herkko, sinä jokkoot
+paremminnii tuttu tämän kaapunnin meininkiin kansa, tiennet että
+mitenkä myö piästäsiin luikkimaan tiältä sianpahnasta luojan vappaaseen
+ilimaan.
+
+— Tosj on, ettei tämä ympäristö oo korreempia, sillä levviipä nuista
+likasista pehkusta ja nuista korsnoovista kansalaisista myrha ja
+haju, jokkei mitenkään kuuroo kirkkaammaks toistemme tappoomishetken
+sulloutta. Mutta senkun tunnen näitä tällaisija korttier-asjoita, myö
+ei piästä tiältä, ennenkun nappiniekat suvahtoovat aakoja linkkujaan ja
+veräjiijjään.
+
+— Mutta vieläi surkeemp on se juttu, kun tuo pullo alakaa näätellä
+pohjoosa, — jatko Uatun lapsuuven tover. — Aijai, sinä luoja hyvä,
+sinä, joka torkuttuas mittoomattoman pitkän ijankaikkisuuven
+iärettömyyven uunin piällä sait sitte yhtäkkiä ällin piähäs ruveta
+rustoomaan tätä viheljäistä roskatunkiota, jota kututaan mualimaks.
+Mutta miks et laitellu sitten yksin tein paremmaks, vuan kötöstelit
+tämän tekeleis kokkoon pelekistä epäkohista ja puutteellisuuksista,
+joihin sun rakkaat lapses lakkoomatta kylykiään kolohiivat. Ja mikskä
+sinä, joka vakkuutat kaikki tietäväs, hallihtevas ja vallihtevas koko
+mualiman mennoo, et nyt suattanu sen vertoo johtavoo sakarsormees
+meijän kohalla tänä namuna lissee koukistoo, että tässä pullossa ois
+piisanna meille lapsuuven toverille jäläkeennäkemisemme riemuhetkellä
+vielä kullaas mieheen!
+
+Uatu kuuntelj kuin ihmeissään ystäväsä uamusuarnoo ja sano sitte:
+
+— Ootkoo, sinä Herkko, ennee oikein ristitty immeinen vai tääs pakana?
+
+— Erreys, suur erreys, jos minua pakanaks luulet. Uskonj on niät
+hirveen luja, vaikk'ollaankin luojan kansa joskus ermieltä. Niäthää nyt
+itekkii, miten äkkiä se kuul hurskaa huokaaksenj. Itepäisesti se ei
+kyllä viihtiny heruttoo lissee viinoo tähän pulloon, mutta sen sijjaan
+aakasoo meille tämän västingin ovet, jotta piästään ite viinan hakkuu.
+Etkös kuule korviis kolinoo tuolta korjtoorista. Alahan vuari nousta
+koivilles, näiltä yhteiskunnan untuvilta.
+
+Kirahtelj kohta ruosteinen lukko ja sissään pukkosiin parj polliissia
+nuamat turvoksissa ja silimät moljotti piässä kun narratulla
+sammakolla. Alakovat sitte kortierväkkee ajella ylös, ja kuka ei
+ens ällääksestä havahtanna, sitä tervehtivät suappaasa kärellä
+tallinseinuspuolelle.
+
+Uatu ja Herkko joutuivat ensimäisinä viskaalin etteen tutkittaviks.
+
+— Mikke nimi? kärähti viskaal nostamatta ies piätään, joka tais olla
+markkinapainossaan sekkii.
+
+— Herman Henrik Helisevä, teijän korkeearvosuutenne, vastas riätälj
+keikistellete luokkina eistakas.
+
+— Ammatti?
+
+— Riätälj, teijän huomoovaisuutenne, — ja Herkko ketkistellii joka
+sanallee yhä viärempänä.
+
+Nyt kokistii viskaal kahtomaan vesvuoto silimillään.
+
+— Häh! Sine ole yks suuri sika! Kokko markkinan renttuile ja tääl
+putkas joka yö... häh!
+
+— Anteeks, korkeesti kunnijoitettu herra ja fiskaal. Pyyvvän
+allaisimmast anteeks, jos oon ollu tämän kaapunnin ornieringille ja
+aina valappaille vartijoille pienekskään vaivaks. Mutta asja on niin,
+herra fiskaal, että niin paljo kun minä tykkeenkin työnteosta ja
+raahallisesta elämästä, on se tällä viikolla ollu ihan mahoton, sillä
+kortierissanj on markkinamiehiä kolomessa kerroksessa piälekkäin.
+
+— Mitä tuas tulloo asjain järjestykseen sillon kun yhteiskunta
+päiväntöistä uupuneena muata köllöttää, niin se kylläi antanoo
+herra fiskaalille puhheenjuurta. Mutta niinkuu sanon, minun on ollu
+pakko turvaatua tällä viikolla tämän hyvän kaapunnin tunnettuun
+vieraavaraisuuteen, joten herra fiskaal ei ottas ja tykkees kovin
+pahhoo.
+
+— No, mene helkkunaan sitte ja ette tule tenne ensi kertta!
+
+— Kiitos ja kunnia suur'hyvät herrat, kukoistakaa ja viheriöittää...
+hyväst, hyväst...! ja kumarrellen ja keikistellen perrääty riätälj
+ovelle.
+
+— Seuraava! kiraht viskaal muljauttaen polliissiin päin.
+
+Polliissit tyrkkäsivät Uatun likemmä tiskiä.
+
+— Mikke nimi?
+
+— Niin minunko?
+
+— Niin, te juuri, te.
+
+— Uatu minä oon, Uatu Huapalainen suutarmestar Kivsalamesta, — toimitti
+Uatu pörröstä piätään keikistellen.
+
+— Ammatti?
+
+— Suutar, johan sen sanonj, suutar Uatu Huapalainen.
+
+— Asunto?
+
+— Kivsalamesta, kirkonkylästä vastapiätä ruununvoutia.
+
+— Minketehte joutu tenne?
+
+— Joutunutko, en minnois tänne joutunut enkä tultu, mutta yöllä tarrasi
+pari miestä minnuun kiin ja raahasivat tänne väin väkise.
+
+— Te ole huutanu kadulla ja tehny vastus polisille, seiso raportis.
+
+— En ikänä minnoo seisonu raportissa, se on tosj se, en kennenkään
+portissa, kaulla vuan kävelin, kun pari karilasta töytäs piällen.
+
+— Pessi... te ole piteny paha eleme ja tehny vasttarintta polisil.
+
+— Seijoo totta, herra tuomar... min’oon jotennii hyväluatune mies ja
+siit’on jo vuosia kun min'oon tapellu. Minä lähin kottoo maanantaina ja
+seuroovana päivänä murkinoihin aikaan olin tiällä. Torilla myin sitte
+kaheksan parija pohjalapikkaita ja kuus parija akkainkenkijä kaikki
+ommoo vapriikkia. Ostin sitte possier- ja sakriinnahkoo, Kaisalle
+viipurska- ja vesrinkeliä ja itellen allakan. Iltasella sitte vähän
+ryypättiin Kettulan Kustun ja Kattai-ahon Juosun korttierissa, se Juosu
+on minulle velekookii kolmsattoo...
+
+— Mutta te ole huutanu kadulla.
+
+— En suinkaa, herra asessyör, en minä huutanu, laalon vuan kortteeriin
+mennessänj tuota laalua, että hevonen olj tallissa...
+
+— Mutta te ei ole totella, kun on kielletty...
+
+— Jassoo, oovatko ne minuva kieltäneetkin, sitten siin'on sattunna
+iso erreys, minulle niät, herra tuomar; min'en oo tuntenu niitä
+polliissiks, vuan luullu muiks roikaleiks. Totta minnoisin het suun
+tukkinna, sillä minnoon lain ja ornieringin mies, vaikka nyt kun kerran
+vuossa tulloo markkinoille ja muutaman ryypyn ottaa, niin tuppoohan se
+laalattammaan ja sen nyt kommestroot itekkii tietää että laalattammaan
+se pakkoo, vaikka ketä. Mutta olokoon mun puoleltanj anteeks jossoon
+kunnon immeisten unta häärinny, — touhus Uatu kumarrellen kuin karhun
+penikka.
+
+— No, mene sitte teme kertta, mutta ele musiseera vasta, kun on kieltty!
+
+— Ehoh, tok, että minä sitte ennee, kun on kerran kielletty, johan nyt.
+Ja korreet kiitokset vuan herra asessyörille ja korkeelle oikeuvelle
+seuran eistä! Hyvästi vuan ja terveisiä!
+
+Ja näin hyvällä kaapalla selevis Uatu yökorttieristaan.
+
+Ilimankos hiän ei malttanna olla ulokona oottavalle lapsuuven
+toverilleen hieman kun kehasematta ihteesä, että kyllä sitä vuan
+immeinen selevii pahoistai paikoista, kun on järkee piässä ja
+käättäätyy herrolle höölist ja ossoo antoo anteeks aikanaan.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78477 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..43121e1
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78477
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78477)