Initial commit of ebook 78344 filesHEADmain

4 files changed, 6800 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78344-0.txt b/78344-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..04e2e2b
--- /dev/null
+++ b/78344-0.txt
@@ -0,0 +1,6784 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78344 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+GYURKOVICSIN POJAT
+
+Kirj.
+
+Ferenc Herczeg
+
+
+Suomentanut
+
+Matti Kivekäs
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1912.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Esittely.
+
+I. Kaksoiset.
+
+Kevätsilmut.
+Puolesta kuninkaan ja isänmaan.
+Jutka ja kaksipäinen kotka.
+Korkeampaa naissivistystä.
+Tanssiaiset Bajassa.
+Jutkan ensimmäinen kihlaus.
+Äidin sydän.
+Vielä äidin sydän.
+Jutkan toinen kihlaus.
+Ryöstetty aliluutnantti.
+Kaksoset.
+
+II. Miten Milánista tuli valtiopäivämies.
+
+Raskaita päiviä.
+Harhaileva Bunyeváci.
+Löcsen keltainen rouva.
+Kécskan kettujahdit.
+Titaanien taistelu.
+Kirjailtu liivi.
+Kaunis Helena.
+Milán valtiopäiville.
+
+
+
+
+ESITTELY.
+
+
+Viimeisenä karnevaaliyönä vuonna 188— jouduin merkilliseen ja
+salaperäiseen seikkailuun, joka askaroitti mielikuvitustani paaston
+loppuun asti.
+
+Olin ollut naisyhdistyksen suurissa naamiohuveissa, ja kun aamun
+hämärissä verkkaan astuskelin kotiani kohden, oli lumenpeittämillä
+katoilla sellainen uskomaton, sinisenvioletti valaistus, jonka siihen
+asti olin nähnyt ainoastaan vapaaherra Mednyanskyn tauluissa.
+
+Tulin kotiani, pieneen nuorenmiehen asuntooni, hapuilin läpi
+työhuoneeni ja hiivin pilkko pimeään makuuhuoneeseeni, missä tapani
+mukaan kädelläni kopeloiden rupesin etsimään tulitikkuja. (Rouva Erzók
+tavallisesti joka ilta piti huolen siitä, että tämä jahti muodostui
+mieltäkiinnittäväksi ja jännittäväksi, alati keksimällä yhä viekkaampia
+piilopaikkoja takaa-ajetuille ruotsalaisille.) Tarkoittaa Unkarissa
+valmistettuja »ruotsalaisia» tulitikkuja, joiden laatikon kanteen on
+painettu: _tända endast mot ladans plan_. Vihdoin saatoin puhaltaa
+torveen, tikut oli löydetty. Mutta samassa silmänräpäyksessä iski
+minuun hermostunut rauhattomuus, ja minut valtasi epäämätön varmuus
+siitä, että paitsi minua myöskin _joku toinen_ hengitti pimeässä
+huoneessa.
+
+Vuoteessa — minun omassa vuoteessani — makasi nukkuva ihminen. Aluksi
+yllätti minut taikauskoinen kammo... Tosin en usko kummituksia, mutta
+tiedän mitä harhanäky on ja kerran luin eräästä herrasmiehestä, —se
+oli jännittävä juttu — joka yöllä palasi kotiaan ja näki oman toisen
+minänsä makaavan huoneessa... (Hän, sama herrasmies, tuli myöhemmin
+aivan hulluksi.)
+
+Tarkastettuani miestä lähemmin huokasin helpotuksesta. Hän ei ollutkaan
+minä itse. Hän oli tumma, minä olen vaaleaverinen. Ja ennen kaikkea,
+hänellä oli viiksipainin nenänsä alla, minä sitävastoin en koskaan
+sellaista käytä.
+
+Hän nukkui raskaasti, ja minä saatoin mukavasti tarkastella häntä.
+Sen verran oli varmaa, että minä nyt näin hänet ensi kertaa
+elämässäni... Hänellä oli yllään minun yöpaitani... juomalasiin,
+joka oli pesulaitteella, hän oli pannut ison, valkean neilikan...
+Hänen vaatteensa — silkkivuorinen hännystakki, paita kultanappeineen
+j.n.e. — olivat verrattomassa järjestyksessä tuolilla... Hänen
+pikkuesineensä olivat sekaisin heitettyinä pöydälle: hieno kukkaro,
+monokkeli, kultakello, kynäveitsi, silkkinenäliina ja sikarikotelo...
+Sikarikotelon kannessa komeili emaljoitu vaakuna: punaisella pohjalla
+valkoinen kissanpää.
+
+Pitkän aikaa tuumiskelin, mitä salaperäiselle nukkujalle tekisin, ja
+päätin vihdoin, etten tee hänelle mitään. Mieleeni juolahti beduiini,
+joka pitää pyhänä ja suojattuna jokaista telttaansa hairahtunutta,
+ja päätin, etten olisi erämaan asujainta julmempi. En heittäisi
+vuoteestani vierasta sidottuine viiksineen, vierasta, joka hienolla
+luottamuksella oli pukeutunut yöpaitaani.
+
+Tein tilan itselleni divaanisohvalle ja nukuin siinä uskossa, että
+aamu tuo valkeutta salaisuuteen. Mutta aamulla nukuinkin yli määrän.
+Havahtuessani oli päivä jo puolessa, ja vieraani — sen sain rouva
+Erzókilta tietää — oli jo kymmenen korvilla viheltäen jättänyt
+asuntoni. Sitä ennen oli hän juonut aamuteeni ja syönyt pehmeiksi
+keitetyt munani.
+
+Erzók löysi kirjeen kirjoituspöydältäni. Sen oli tumma herra
+kirjoittanut.
+
+  »Terve, vanha luuska! En tahtonut sinua herättää, siksi poistun
+  jäähyväisittä. Feri pyytää sinua tulemaan puolenpäivän aikana
+  kantapöytäämme päivällistä syömään. Lainasin piironginlaatikostasi
+  paidan.
+
+  Syleilen sinua: Gyuvkrics.»
+
+Nytkään en ollut eilisestä viisastunut. Kuka on tämä kursailematon
+Gyuvkrics, joka nimittää minua vanhaksi luuskaksi ja tonkii
+laatikoissani? Kuka on Feri, ja missä on kantapöytä?
+
+Palautin mieleeni kaikki Feri-nimiset tuttavani, mutta ainoakaan ei
+tietänyt mitään herra _Guyvkricsista_.
+
+Paaston loppupuolella sitten kerran menin yhdistykseeni ja katselin
+puoliyöhön asti pelaajia. Taitavin ja uhkarohkein pelaajista — jota
+mielihyvällä katseli — oli tummanpuhuva, uljasviiksinen ratsumestari.
+Hänellä oli jumalainen taito erehtymättömästi nähdä vastapelaajansa
+katseesta, oliko tällä, näytettyään kaksi nihtiä, vielä kolmaskin
+kädessään, vai tahtoiko hän vain peloitella.
+
+Samassa takertui katseeni ratsumestarin sikarikoteloon, joka oli hänen
+edessään vihreällä pöydällä. Kannella komeili emaljoitu vaakuna,
+valkoinen kissanpää punaisella pohjalla.
+
+— Kuka tuo ratsumestari on? kysyin naapuriltani.
+
+— Géza Gyurkovics, maaseutulainen.
+
+Gyuvkrics — Gyurkovics... Se on hän! Kun sitten myöhemmin varovasti
+kysyin ratsumestarilta, oliko hän ollut paaston aikana Pestissä,
+pudisti hän päätään.
+
+— Vuoteen en ole liikahtanut kylästäni.
+
+Keväällä näin jälleen kissanpäisen sikarikotelon erään ravintolan
+pöydällä. Se oli valtiopäivämies Milán Gyurkovicsin omaisuutta. Ei
+hänkään tietänyt mitään öisestä seikkailusta, hän onkin sitäpaitsi
+liian vakava poliitikko, jotta häntä voitaisiin mokomasta epäillä.
+
+Salaisuuden verhon nosti vihdoin ystäväni Feri Horkay sattumalta hänet
+tavatessani.
+
+— Gyurka Gyurkovics nukkui luonasi, sanoi hän. — Tulimme kolmisin
+Bácskasta Redeyn huveihin... Emme tahtoneet nukkua hotellissa ja niin
+jakaannuimme ystäviemme luokse. Päätimme, että minä nukkuisin sinun
+luonasi, Gyurka mellastaja-Elefántovicsin luona ja kolmas jossakin
+muualla... Mutta matkalla Gyurka riitaantui Elefántovicsin kanssa,
+ja senvuoksi vaihdoimme asuntoa: hän meni sinun luoksesi ja minä
+Elefántovicsin luo...
+
+Niin tapahtui, että Gyurkovicsin pojat rupesivat herättämään
+mielenkiintoani ja minä utelin heidän urotöitään. Mitä sain tietää
+omien huomioitteni avulla ja toisten neuvomana, sen kerron seuraavassa
+lukijoilleni. Mutta ennenkuin syvennyn yksityiskohtiin, täytyy meidän
+luoda ylimalkainen yleiskatsaus Gyurkovics-sukupuuhun.
+
+Poikien isä, Sándor Gyurkovics, oli ollut bácstamásilainen
+tilanomistaja. Tamásilaisella Sándor Gyurkovicsilla ja
+rác-miletiläisellä Anna Csákólla, entisellä kuuluisalla kaunottarella,
+oli kaksikymmenvuotisen onnellisen avioliiton hedelmänä kaksitoista
+laillista perillistä.
+
+Tässä jalon sukupuun nuorimmat vesat:
+
+   1. 2. Géza (sotilas) ja András (maatilanomistaja), kaksoset.
+   3. Milán (valtiopäivämies).
+   4. Sári (rouva Hidveghy).
+   5. Gyurka (bajalainen ylituomari).
+   6. Ella (rouva Endre Gábor).
+   7. Sándor (maatilanomistaja?).
+   8. Katinka (kenraali Radványin rouva).
+   9. Terka (rouva Laci Török).
+  10. Liza (rouva Gida Radványi).
+  11. Klári (rouva Feri Horkay).
+  12. Mici (rouva Sándorfy).
+
+Tässä minun täytyy huomauttaa, että rouva Gyurkovics, omaa sukua Anna
+Csákó, näki hyväksi tehdä sukupuuhun eräitä omavaltaisia muutoksia,
+niin että hän vaihtamalla syntymisjärjestyksen siirsi nuoremmat Gyurkan
+ja Sándorin heidän viidenneltä ja seitsemänneltä sijaltaan vastaaville
+neljännelle ja viidennelle sijalle ja näihin täten syntyneihin
+aukkoihin hän asetti Sárin ja Ellan. Tämän muutoksen hyväksyi koko
+perhe niin perin pohjin, että tytöt aina nimittivät nuorempia
+veljiänsä isoiksi veljikseen, suoden heille kaiken vanhemmille tulevan
+kunnioituksen. Ja jos joskus sattui, että hajamielinen Sándor nimitti
+Sária tai Ellaa isoksi sisarekseen, silloin runoilijoiden niin ylistämä
+äidin käsi nopeasti rankaisi rikkomuksen perhesäädöksiä vastaan.
+
+Rouva Gyurkovicsin tarkoitusten mukaisesti teen siis seuraavat oikaisut
+sukupuuhun:
+
+  ...
+  3. Milán
+  4. Gyurka
+  5. Sándor
+     — usean vuoden väliaika —
+  6. Sári
+  7. Ella
+  8. Katinka j.n.e.
+
+Sukupuun aikamääriä minun täytyy vielä täydentää muutamilla
+huomautuksilla.
+
+En voi täysin varmasti päättää, kummalleko kaksosista esikoisoikeus
+ja vanhemmuus juridisesti lankeaa. Se johtuu rouva Jurenan
+hajamielisyydestä, sillä heti lasten syntymän jälkeen tämä
+sekoitti heidät. Esikoisuuden erikoisasemaa ja sen vertauskuvaa,
+perhesinettisormusta, he kumpikin sittemmin vaativat itselleen.
+Andrásin haltuun se joutui aluksi, mutta myöhemmin Géza, ollessaan
+aliluutnanttina, voitti sen korttipelissä veljeltään. Kun András
+yhä edelleen kunnioitti tätä veljensä valloittamaa oikeutta, täytyy
+minunkin sitä kunnioittaa, ja siksi olen asettanut Gézan nimen
+ensimmäiseksi sukupuuhun.
+
+Tässä täytyy minun vielä huomauttaa, että minun on ollut pakko panna
+kysymysmerkki (?) Sándorin arvonimen jälkeen (katso I:n luettelon n:o
+7), sillä hän oli alunpitäen valmistautunut insinööriksi ja ainoastaan
+herra professori Warthan käsittämättömän uteliaisuuden tähden
+antautui väliaikaisesti parantamaan perheen taloutta. (Kenties lienee
+tarpeetonta mainita, että mainitun herra professorin uteliaisuus ilmeni
+muutamissa tietoja vaativissa tutkintokysymyksissä.)
+
+Näiden yleisten mietelmien jälkeen voin siirtyä kertomukseni
+varsinaisiin sankareihin, Gyurkovicseihin.
+
+
+
+
+
+
+I.
+
+KAKSOSET.
+
+
+
+
+KEVÄTSILMUT.
+
+
+— Surullista olisi kuolla ilman perillisiä! — Niin huokaili huoliansa
+avioliittonsa toisena vuotena bács tamásilainen kartanonherra, joka
+jo siihen aikaan oli lakannut toivomasta, että taivas siunaisi hänen
+suremisensa lapsilla.
+
+Tämä Sándor Gyurkovicsin huokaus osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi,
+sillä jo syksyllä osoitti taivas kerrassaan kaksinkertaisesti hänen
+huolensa aiheettomiksi lahjoittamalla hänen puolisolleen muistolahjaksi
+kaksoset. (Huolten huojennus — kuten tiedämme — uusiintui myöhemmin
+vielä useasti.)
+
+Kartanonherran vanhempi veli, korkeasti kunnioitettava ja jalosukuinen
+Nektáriusz Gyurkovics, kolumbácsilainen nimirovasti (in partibus
+infidelium) — huomasi kaksinkertaisessa perheilossa taivaan valtakunnan
+erityisen armonmerkin ja teki äidille ehdotuksen, että hän luovuttaisi
+toisen poikansa taivaantalon palvelukseen.
+
+— Hyvä on, sanoi rouva Gyurkovics, — Gézasta teemme papin, silloin ei
+hän ainakaan tee sitä tyhmyyttä, että menee naimisiin.
+
+Rouva Gyurkovics kannatti näet sitä omituista periaatetta, että tytöt
+tekevät viisaasti rientäessään nauttimaan avioliiton sakramentin,
+mutta väkevämmästä sukupuolesta hän ajatteli, »että hullu on se mies,
+joka ottaa ikeen kantaakseen». Miten hänen armonsa tahtoi yhdistää
+eri sukupuolien ristiriitaiset harrastukset, jää minullekin ikuiseksi
+salaisuudeksi.
+
+Muuan vähäpätöinen perhetapaus pani kuitenkin vanhemmat ajattelemaan,
+tokko tosiaankaan Gézan sielussa oli niitä ominaisuuksia, joita pyhään
+toimeen vaaditaan. Eräänä kevätpäivänä istuivat näet molemmat lapset
+äitinsä silmäin varjossa aurinkoiseen eteiseen levitetyllä peitolla.
+Gézalla oli kädessään kautsuaasi. Bandilla samoin. Bandika — joka oli
+hyvin hiljainen ja kesy lapsi — tempaisi pikaisesti leikkikalun Gézan
+kädestä. Yhdeksänkuinen Géza läimäytti silloin mitättömän pienellä
+kädellään reilun korvatillikan pienen veljensä palleroiselle poskelle.
+Se oli kaikuva ja kaikin puolin ritarillisesti sääntöjen mukainen
+puusti, joka — koskapa Géza ei eläissään vielä ollut esikuvia nähnyt —
+välittömästi pulpahti lapsen sisimmästä luonnosta.
+
+— Katsohan sitä pukaria! huudahti rouva Gyurkovics äidillisen
+itsetuntoisesti. — Hänestä ei kuuna päivänä tule pappia!
+
+— Miksi ei? kysyi herra Gyurkovics. — Hänestä voi tulla vielä voimakas
+jäsen ecclesia militans'iin.
+
+Seuraavana vuonna herra Gyurkovics sai jälleen uuden huojennuksen
+perintöprinssi-huoliinsa: Milánin, — kahden vuoden kuluttua vielä
+pojan: Gyurkan.
+
+(Pyydän anteeksi, mutta tässä täytyy minun antaa pieni väliselitys.
+Saattaa pistää silmään, että kolmas lapsi, Milán, vaikkakin
+bunyevác-katolilainen, on saanut rácsilaisen ristimänimen. [Bunyevác
+ja Rác ovat etelä-unkarilaisia kansanheimoja, jälkimmäinen Serbian
+rajoilla asuva.] Tämä nimi, — josta nuori herra sittemmin paljon
+hyötyi antaessaan unkarilaisten herrojen juhlia itseään _sulautuneen
+serbialaisen kansallisuuden_ edustajana — tämä nimi, sanon, on muisto
+eräästä rouva Gyurkovicsin harhaanmenneestä laskelmasta. Hellä äiti
+oli näet, antaessaan — väkivaltaisesti vaimentamalla ylimysmielisen
+omantuntonsa syytökset — kastaa poikansa kuulun bácskalaisen
+sikakuninkaan Milán Rádovanovicsin mukaan Milániksi, lähtenyt siitä
+aivan harhaanvievästä johtopäätöksestä, että rácsilainen kummi
+kerran testamenttaisi jonkin osan melkein häpeämättömän suuresta
+omaisuudestaan kummipojalleen. Mutta miljoonamies-vanhapoika
+käyttäytyikin aivan toisin. Tuontuostakin käydessään Gyurkovicsien
+talossa hän mieltyi niin perhe-elämän iloihin, että vei puolisokseen
+Gyurkovicsien kotiopettajattaren ja jo seuraavana vuonna rupesi itsekin
+katselemaan kummia itselleen.)
+
+Vanhemmat Gyurkovics-pojat muuten vastaanottivat ilmeisellä
+vastenmielisyydellä tiheästi toinen toistaan seuraavat pikkusisarukset.
+Vieläpä Géza-poikanen kerran loukkasi äitiään kutakuinkin kyynelisellä
+kysymyksellä.
+
+— Mitä noilla noin monilla kakaroilla tekee? tiedusteli hän elähtänein
+kasvonjuontein.
+
+Ja kun toinen, Bandika, kerran tepasteli hoitajattarensa saattamana
+tamásilaisella ratapenkereellä ja näki haikaran, joka käyskenteli
+niityn vihreässä ruohikossa, niin hän raivostui. Hän kohotti pienen,
+nyrkkiinpuristetun kätensä ja sojotti sitä haikaralle.
+
+— Ota ne takaisin! huusi hän. — Kuuletko sinä? Kaikki vie takaisin, —
+etteivät ne ehtimiseen paru!
+
+Lapsenhoitajan väitteen mukaan Bandi Gyurkovics tahtoi haikaran avulla
+toimittaa tieltään sisarensa...
+
+Monipäisellä perheellä on epäilemättä myöskin etunsa, joista suinkaan
+ei ole vähäpätöisin se, että sisaruksista voi muodostaa täydellisen
+nelivaljakon. Niin väittävät vanhat, luotettavat miehet, että varttuvat
+Gyurkovicsin pojat niihin aikoihin olivat ikäisiään etevämmät siinä,
+että he parkuivat pahasti ja kamalalla äänellä. Kuvaillakseen
+tätä heidän verratonta etevyyttään esitti muuan heidän aikaisempi
+kasvattajansa seuraavan uskalletun historiallisen hypoteesin:
+
+Kimbrit ja teutonit peloittivat pakoon roomalaiset legioonat kauheilla
+sotahuudoillaan ja valtasivat ylisen Italian; jos kimbrit ja teutonit
+olisivat tehneet liiton Gyurkovicsin poikien kanssa, olisivat he
+varmasti valloittaneet Roomankin.
+
+Varsinkin päästivät pojat huutonsa täyteen valtaan silloin, kun
+voimakkaat mielenliikutukset heihin vaikuttivat. Niin he esim.
+ulvoivat, kun leikki sujui rattoisasti, he ulvoivat silloinkin, kun
+heillä oli ikävä eivätkä he tietäneet mihin puuttuisivat, ja lopuksi ja
+varsinkin silloin he ulvoivat, kun saivat selkäänsä.
+
+Heidän isänsä kuritti heitä keskimäärin kerran viikossa. Tavallisesti
+lauantai-iltana, maksettuaan päiväläiset. Kerta kaikkiaan antoi
+hän heille viikon varrella tehdyistä, mutta selville saamattomista
+koiruuksista. Ainoastaan aniharvoin olisi voinut todistaa kaikki
+ilmitulleet kujeet, ja herra Gyurkovics menettelikin senvuoksi siten,
+että hän piti jokaista poikaansa vastuunalaisena kaikista talossa
+tapahtuneista epäsäännöllisyyksistä. Pojat tiesivät isänsä tavat ja
+pötkivät suin päin käpälämäkeen, jos esim. särkyvän ikkunalasin kilinä
+sattui heidän korviinsa. Kaukonäköisinä olivat he tehneet useita
+aukkoja puutarhan aitaukseen; nämä aukot, joita he romanttisesti
+suurennellen nimittivät linnan porteiksi, he jakoivat keskenään, ja
+vaaran hetkellä livahti jokainen sisiliskona aukkonsa läpi avoimelle
+niitylle. (Poikkeuksena oli ainoastaan Milán, joka jo nelivuotiaana
+halveksi _linnan porttia_: hän lensi kuin ahdistettu kauris yli
+aitauksen.)
+
+Usein saattoi nähdä herra Gyurkovicsin — piipunvarsi varovasti selän
+taakse piilotettuna — seisovan aitauksen luona neuvotellen lastensa
+kanssa, jotka mellastivat kedolla.
+
+— Tule tänne, Géza poikani!
+
+— Mitä siellä, isä kulta?
+
+— Antaisin sinulle korvapuustin, poikaseni.
+
+— En tule kahdestakaan, isä kulta! Alkeisopetuksensa saivat pojat
+kotonaan, ja he kuluttivat vuosittain keskimäärin yhden opettajan.
+Poikkeusilmiö oli nytkin Milán; hänen kukoistusaikanaan vaihdettiin
+vuodessa kolme opettajaa bács-tamásilaisessa linnassa.
+
+Kaksoset, Géza ja Bandi, lähetettiin sittemmin kymnaasiin, Géza
+Bajaan ja Bandi Szabadkaan. Géza antoi itsestään ympäristölleen
+paljon puheenaihetta erään omituisen päähänpiston tähden. Muutamien
+kotoatuotujen dominokivien avulla hän keksi leikin, joka —
+opettajakollegion tutkimuspöytäkirjan mukaan — perusajatukseltaan
+paljon muistutti ferbliksi nimitettyä uhkapeliä. Tämän pelin
+salaisuuksiin hän ohjasi toverinsa ja voitti heiltä — julkisen
+selonteon mukaan — »heidän välipala-rahansa, heidän kynänsä ja
+kirjoitusvihkonsa».
+
+Vuoden lopussa rehtori lähetti herra Gyurkovicsille kirjeen, jossa hän
+pyysi häntä panemaan poikansa johonkin toiseen kouluun, sillä muussa
+tapauksessa opettajakollegion olisi pakko erottaa Géza bajalaisesta
+oppilaitoksesta. Isä ei tuosta pahoin ällistynyt. Mutta hyvin hän
+kummasteli saadessaan samansuuntaisen kirjeen Szabadkan oppilaitoksen
+rehtorilta András-pojastaan. Seurauksena kummastakin kirjeestä
+oli, että Géza lähetettiin Szabadkaan ja András Bajaan. Molemmat
+opettajakollegiot totesivat sitten uutena lukuvuotena, että vuoden
+Gyurkovics oli edellistä paljon pahempi.
+
+Että kaksoset näissä olosuhteissa kaikesta huolimatta
+kuitenkin lopettivat kymnaasin, vieläpä hankkivat itselleen
+ylioppilastodistuksen, selittää pääkaupungissa siihen aikaan rehoittava
+järjestelmä: yliopistoon johtavat yksityiset kymnaasit. Kannattaa
+mainita, että Gézan ja hänen isänsä välillä syntyi valitettava
+väärinkäsitys juuri ennen ylioppilastutkintoa. Géza oli näet,
+tyydyttääkseen jo kauan tuntemansa tarpeen, ostanut itselleen parin
+valkeita sääryksiä herra Gyurkovicsin laskuun. Tämän johdosta isä
+lyhensi niiden hinnan Gézan taskurahoista. Mokomasta kohtelusta Géza
+katkeroitui hyvin vakavasti.
+
+— Minä en ole oma poikani maksaakseni itse vaatteeni. Jos minua siten
+kohdellaan, en kuuna päivänä suorita tutkintoani...
+
+Herra Vecsera, mainitun laitoksen rehtori, hymyili siihen pilkallisesti.
+
+— Ettekö suorita tutkintoanne? Se ei riipu teistä, vaan minusta,
+rehtorista.
+
+Kun tuli tutkintopäivä, etsittiin Gézaa turhaan luokkahuoneesta. Hänen
+opettajansa ilmoitti, että nuori herra loikoo vuoteellaan vakavana
+päätöksessään, että — _ipsissima verba!_ — ei edes Isä Jumalallekaan
+suorittaisi tutkintoaan... Herra rehtori syöksyi vihasta loimottaen
+makuuhuoneeseen.
+
+— Gyurkovics! Tulkaa paikalla suorittamaan tutkintoanne!
+
+— En, vaikka Jumala käskisi!
+
+— Ettekö? — No silloin minä teille näytän, että minä se tässä olen
+rehtori ettekä te!
+
+Hän antoi kahden professorin vetää Gézan sängystä ja väkivoimin pukea
+vaatteet hänen yöpaitansa päälle, jonka jälkeen hänet kannettiin
+luokkaan. Poika ponnisteli vastaan epätoivoisen voimalla, vastasi
+hävyttömyyksillä ja typeryyksillä hänelle tehtyihin kysymyksiin — mutta
+väkivalta voitti ja Géza Gyurkovicsista tehtiin ylioppilas yhdessä
+veljensä Bandin kanssa, joka nöyrästi alistui kohtaloonsa.
+
+Bandi, joka aina oli osoittanut erityistä kiintymystä maalaisherrojen
+keltaisiin sääryksiin ja mahdottomankuosisiin metsästystakkeihin,
+lähti magyaróvárilaiseen maanviljelysakatemiaan, mutta Géza, jonka
+päältä kolumbácsilainen rovasti jo aikoja sitten oli ottanut suojelevan
+kätensä, jatkoi opintojaan Budapestin juristikahviloiden pelipöytien
+ääressä.
+
+
+
+
+PUOLESTA KUNINKAAN JA ISÄNMAAN.
+
+
+Näihin aikoihin leskeksi jäänyt rouva Gyurkovics oli onnellisesti
+saanut Bandi-poikansa julistetuksi ruununraakiksi. Tutkijalautakunta
+ei voinut vastustaa yhä vieläkin kauniin rouvan hulmuavaa suruhuntua,
+ja niin päätettiin, että András Gyurkovicsilla oli heikko rinta. Mutta
+kun harteikas nuori karhu riisuutui ja hänen korkeana kaartuva rintansa
+lääkärin koputuksiin kumahti niinkuin kuparikattila, katselivat
+myrskyjen karkaisemat miehet punastuneina toisiinsa.
+
+— Hänellä on sydänvika, sanoi vihdoin rohkein.
+
+Bandi laski kätensä vatsalleen ja totesi, että hän todellakin tunsi
+jotakin epäilyttävää.
+
+Kahden vuoden lakitieteellisten opintojen jälkeen Géza keskeytti
+peliharjoituksensa palvellakseen vuoden vapaaehtoisena kuningasta
+ja isänmaata. Syyskuun viimeisenä päivänä hän saapui Bács-Kevén
+rykmentinpäällystön päämajaan astuakseen rakuunapalvelukseen.
+
+Jo ensiluokan rautatievaunussa, jossa hän matkusti Kevéen, tapahtui
+hänessä huomattava muutos. Hän puhui äänekkäästi ja antoi kantajalle
+määräyksensä ponnella, joka ei kuunnellut vastaväitteitä. Mutta
+nyt, kun hän vapaaehtoisena kunniakkaissa nyörikoristuksissa,
+miekka kupeella isänmaan puolustukseksi, kulki kadulla, tunsi hän
+kirkkaasti, että hän oli tavattomasti muuttunut. Toukasta oli tullut
+perhonen. Tuntien väristystä, säälinsekaista ylenkatsetta hän
+ajatteli siviiliaikaansa, joka — se hänen täytyi punastuen tunnustaa
+— oikeastaan oli alkanut hänen syntymisellään. Ja sama säälinsekainen
+ylenkatse kuvastui hänen juonteissaan silloinkin, kun hän tarkasteli
+kadulla tulevia ja meneviä kanssaihmisiään, jotka kaikesta päättäen
+eivät olleet säälittävästä tilastaan selvillä.
+
+Kasarminportin pielukseen laiskasti nojaavalta vahtisoltulta hän
+sai tietää, että hänen rakuunapäällikkönsä tarkasteli talleja herra
+everstin kanssa. Géza meni tallinportille, mutta vetäytyi samassa
+kauhuissaan takaisin. Tallin pimennosta kuului etäinen melu, niinkuin
+olisi Niagara-putous pitänyt hevostarkastusta yhdessä Samum-tuulen
+kera. Hirmumyrskyn nopeudella uhkaava vaara läheni. Ovesta lensi
+pihalle pelästyneitä rakuunoita — niinkuin myrskyn ajamat linnut —
+lapioita ja sankoja käsissään. Muuan kalpeakasvoinen kadetti syöksyi
+niinkuin päätön kana upseeriston rakennusta kohden...
+
+Vihdoin näyttäytyi itse eversti kamalan vihansa säkenöivässä hahmossa
+muutamien upseerien seuraamana. Hän oli kuin sotilastakkiin puettu
+Uriel.
+
+Hänen silmänsä pysähtyivät Géza Gyurkovicsiin. Hänen hehkuva
+katseensa tarkasti vapaaehtoisen takkia, joka loisti, ei säädetyissä
+keisarinkeltaisissa, vaan kirotuissa kanariankeltaisissa nyöreissään.
+Hänen säihkyvä silmänsä tarkasti Gézan nikkelikannikkeista
+upseerinsapelia ja pysähtyi vihdoin pitkän siunaaman hetkeksi hänen
+suippokärkisiin, kiiltonahkaisiin saappaisiinsa. Kuolonhiljaisuus
+seurasi.
+
+— Mikä te olette? kysyi hän vihdoin syvällä äänellä.
+
+— Minä olen Géza Gyurkovics, sammalsi vapaaehtoinen kauhuissaan.
+
+— Nimestänne minä viis. Minä kysyn, mikä te olette?
+
+— Toisen vuoden lakitieteen ylioppilas...
+
+Eversti räjähti kauheaan nauruun.
+
+— Mi-kä te o-let-te? kertasi hän vielä, korostaen turhan äänekkäästi
+joka tavua.
+
+— Roomalais-katolilainen, änkytti Géza, jonka otsalle jo kihoili kylmä
+hiki.
+
+Tyranni kohotti kätensä taivasta kohden, ikäänkuin olisi tahtonut
+pyytää sen asujaimia omassa nimessään ottamaan selkoa siitä, mitä
+tapahtui kasarmin pihalla.
+
+— Mikä piru on minun niskaani lähettänyt mokoman ihmisen, joka ei
+tiedä, mikä hän on?
+
+— Rakuuna! kuiskasi upseeri everstin selän takana.
+
+— Minä olen rakuuna, toisti Géza kuolevan äänellä.
+
+Eversti oli juuri sitä odottanut.
+
+— Kuka on teille sellaista uskotellut? Luuletteko kantavanne univormua?
+Te ette ole rakuuna. Pulcinella, espanjalainen grandi, balettitanssija,
+papukaija, tai mikä tahansa, mutta ei rakuuna. Hyvästi, herra!
+Hän kääntyi kannallaan ja poistui upseerirakennukseen. Luutnantti
+selitti sitten Gézalle syyn everstin raivoon, lisäämällä ilkeitä ja
+seikkaperäisiä selityksiä univormusäännöksiin.
+
+Uusimman bács-kevéläisen sydämen raivo etsi ja löysikin purkautumisen
+tilaisuuden vielä samana iltana. Iltasoiton jälkeen syöksyi näet
+muuan tarjoilija kasarmin pihalle ilmoittaen, että hutikkainen
+vapaaehtoinen hurjasteli paljastetuin miekoin Kultaisen tähden
+kahvilassa. Vapaaehtoinen on ensiksi — tarjoilijan kertomuksen mukaan
+— ärsyttävällä äänellä pyytänyt erikoishuonetta, koska ei ollut hänen
+arvonsa mukaista iloitella porvarien seurassa, ja kun erikoishuoneen
+puutteessa ei hänen toivomustaan voitu täyttää, veti hän miekkansa
+ja alkoi tehdä tyhjää huonetta, mikä hänelle hämmästyttävän lyhyessä
+ajassa onnistuikin. Päivystävä upseeri lähetti heti vartiojoukon
+kahvilaan, antaen korpraalille määräyksen, että Gyurkovics on
+vangittava ja tuotava kasarmiin. Mutta Kultaisesta tähdestä ei löytynyt
+muuta kuin vapaaehtoisen tyhjä paikka. Vahtijoukko tutki kaikki
+julkiset huvittelupaikat ja meni lopuksi majataloon, missä Géza asui.
+Majatalon eteiskäytävästä hänet vihdoin löydettiin.
+
+— Seuratkaa meitä kasarmiin, sanoi korpraali hänelle.
+
+— Hyvä, minä tulen.
+
+— Antakaa tänne miekkanne!
+
+— Miekkaniko? Sitä en anna.
+
+— Täytyy. Ellette mielihyvin anna, niin otamme väkisin.
+
+— En anna!
+
+Hän vetäytyi kaksi askelta taaksepäin ja käsi miekankahvassa tuijotti
+kalmankalpeana aliupseeria.
+
+— Älkää hullutelko, herra vapaaehtoinen, sanoi korpraali. — Tiedättekö,
+mikä on seurauksena vartioston vastustamisesta? Linna!
+
+— Miekkaani minä en luovuta!
+
+Kun korpraali yritti käydä häneen käsiksi, veti Géza aseensa:
+
+— Vähät minä, vaikka iskisitte minut palasiksi...
+
+Ennenkuin he vielä olivat ehtineet mitellä miekkojaan, sai
+vapaaehtoinen uuden ajatuksen: hän livahti avoimesta ovesta
+huoneeseensa ja kiersi avaimen lukkoon. Sillä välin oli ihmisiä
+kokoontunut eteiskäytävään ja portaisiin, ja hälinä houkutteli myöskin
+luutnantti Aronin ruokasalista. Hän oli Gézan luutnantti, sama, joka
+oli huomauttanut hänen kanariankeltaisista nyöreistään.
+
+Korpraali teki raporttinsa, ja luutnantti tahtoi haettaa sepän
+antaakseen avata huoneen oven. Se oli kuitenkin tarpeetonta, sillä
+hovimestari avasi sen.
+
+Géza Gyurkovics seisoi kasvot kalpeina pöydän ääressä, kädessään
+miekka; pöydällä oli pieni buldog-revolveri.
+
+— Antakaa miekkanne, sillä muuten varrastan teidät niinkuin nauriin,
+huusi hänelle yliluutnantti ärtyisenä.
+
+Vapaaehtoinen pudisti uhmaavana päätään. Yliluutnantti väistyi
+sivummalle.
+
+— Iskekää kiinni, korpraali!
+
+Silloin Géza Gyurkovics tarttui pöydällä olevaan revolveriin, tähtäsi
+sen rintaansa vastaan ja painoi liipaisinta. Husaarit laskivat
+ojennetut miekkansa. Géza tuki itseään nyrkkiin puristetuilla käsillään
+pöytää vasten.
+
+— Herra yliluutnantti, minä olen ampunut itseni kuolettavasti, sanoi
+hän matalalla äänellä.
+
+— Aasi! oli yliluutnantin ensimmäinen sana.
+
+Sitten hän riensi hänen luokseen, laski hänet tuolille ja tempaisi auki
+hänen attilansa. Paita oli verinen.
+
+— Nopeasti lääkäri tänne!
+
+Ei tarvinnut mennä edemmäksi kuin ruokasaliin, siellä niitä joutelehti
+kolmekin. Lääkärit totesivat, että haava ei ollut vaarallinen, ei edes
+huolestuttava. Revolveri oli niin pienireikäinen, että se oli pikemmin
+leikkikalu kuin ase. Luoti oli ponnahtanut kylkiluuhun, ja toinen
+tohtoreista puristi sen sormellaan ulos.
+
+Kolmen päivän päästä saattoi Géza — tällä kertaa sapeli kupeellaan
+— mennä kasarmiin. Rakuunaosaston päällikkö piti hänelle siellä
+suunnilleen seuraavanlaatuisen mieltäylentävän puheen:
+
+— Te olette pähkähullu, rakas ystäväni, ja minä olen kovin pahoillani,
+että juuri minun rakuunaosastoni on saanut onnen vastaanottaa teidät
+kasvatettavakseen. Me olemme viidelläkymmenellä floriinilla tukkineet
+Kultaisen tähden suun — ja jos teillä on varaa, voitte antaa ne meille
+takaisin, — ja mitä siihen tulee, että teitte vastarintaa patrullille,
+emme tahdo sitä ottaa niin kovin vakavasti... Te saatte kolmenkymmenen
+vuorokauden arestin kasarmissa, ja niin on asia selvä. Mutta jos te
+vielä kerran tahdotte ampua itsenne, annan suurimmalla mielihyvällä
+käytettäväksenne oikean upseerirevolverin, joka paljon paremmin
+soveltuu tarkoituksiinne kuin tuollainen kirjoituspöydän koristus...
+Mars matkaan!
+
+
+
+
+JUTKA JA KAKSIPÄINEN KOTKA.
+
+
+Noin kuukausi sen jälkeen tuli kapteeni keskustelemaan yliluutnantti
+Aronin kanssa vapaaehtoisesta.
+
+— Niin tosiaankin, miten menestyy »itsemurhaaja»?
+
+— Ratsukoulussa varsin hyvin. Potra poika, jolla on taipumusta
+ratsastukseen...
+
+Siihen aikaan tapahtui, että Géza Gyurkovicsin sydän syttyi — se
+tapahtui kyllä myöhemminkin, mutta ei tosin niin huomiota herättävällä
+tavalla. Hänen ensimmäisen rakkautensa runollinen muisto yhtyy
+läheisesti kaksipäiseen kotkaan.
+
+Tämä suuripiirteinen, kunnioitusta herättävä vertauskuva koristi
+upseerirakennuksen porraskäytävän valkeata seinää. Kerran oli koko
+porraskäytävä maalattu ja tämä uljas vaakunalintu prameili silloin
+keskellä kanuunoita ja pommipyramideja; kun sitten haalistuneet
+seinät valkaistiin, armahtivat suvaitsevaiset upseerit keisarillista
+siipilintua. Kotka poikkesi kaikista muista vaakunalinnuista siinä,
+että se vatsallaan kantoi Unkarin vaakunaa. Kapeine kauloineen,
+tuskallisesti ammottavine kitoineen ja muljottavine silmineen se näytti
+siltä, kuin sen nielemät neljä virtaa ja kolme vuorta tuottaisivat
+sille vatsanväänteitä. [Unkarin vaakunassa on vasemmalla puolella
+punaisella pohjalla neljä valkeata viivaa, jotka kuvaavat Unkarin
+neljää suurinta jokea: Tonavaa, Tiszaa, Drávaa ja Szávaa, ja oikealla
+puolella kolme vihreää nyppylää, joiden päällä on apostolinen risti:
+Fátra, Tátra ja Mátra. Unkarin kansallisvärit ovat valkoinen, punainen
+ja vihreä.]
+
+Kerrosta ylempänä asui eversti yksin tyttärensä Jutkan kanssa:
+alakerrassa majaili muutamia alempia upseereita. Géza, joka viime
+aikoina silloin tällöin oli käynyt tervehtimässä luutnantti Aronia,
+pysähtyi usein mietteissään kotkankuvan eteen. Hänestä tuntui, kuin
+taulu olisi jollakin tavoin ollut puutteellinen...
+
+Eräänä iltana, kun hän kello kymmenen jälkeen taas tuli paviljonkiin,
+heräsi hänessä yhtäkkiä taiteellinen luomishalu. Ja oli kuin olisi
+sattumakin suosinut hänen innoitustaan: ei ainoatakaan elävää sielua
+näkynyt käytävässä, mutta kotkan alla oli tuoli seinää vasten
+asetettuna... Vielä löysi hän sinisen liidun taskustaan — tämä oli
+ehdottomasti Muusan sormenosoitus.
+
+Hän nousi tuolille ja ryhtyi pienen, seinällä riippuvan öljylampun
+valossa piirustamaan, vetäen rohkeita, isoja viivoja. Hän piirsi
+yömyssyn hiukan kenolleen kotkan toiseen päähän. Sitten hän pisti
+pienen, sievän piipun sen suuhun. Kun hän katseli kättensä töitä,
+ei hän voinut kieltää itseltään pientä tunnustusta: tuo muuten niin
+synkkänä murjottava lintu oli nyt hilpeämmän näköinen. Vielä uudelleen
+hän ryhtyi työhönsä. Hän oli juuri aikeissa hahmotella piipusta
+nousevan savunkin, kun hän kuuli epäilyttävää kolinaa alhaalta
+portaista... Hän kääntyi katsomaan ja huomasi saaneensa arvostelijan.
+Eversti — joka todennäköisesti palasi ravintolasta — seisoi alimmalla
+portaalla kädet puuskassa, katsellen hänen toimiaan...
+
+Punaisia, vihreitä ja kauniita valkoisia aurinkoja kimalteli Gézan
+silmissä, hän näki kaksipäisen kotkan levittävän siipensä, valkea
+seinä liikkui, ja koko upseeripaviljonki pyöri ympäri niinkuin
+markkinakaruselli.
+
+Eversti antoi kuulua kauhistusta herättävän huudon, joka muistutti
+hyökkäykseen valmiin bengalilaisen tiikerin kiljuntaa... Tämä huuto
+palautti Gézalle ajatuskyvyn... Salamannopeasti hän ojensi kätensä ja
+iski säpäleiksi seinällä riippuvan lampun. Porraskäytävä pimeni, ja
+vapaaehtoinen hyppäsi tuolilta.
+
+— Aliupseeri! mylvi eversti, — ilmaiskaa nimenne!
+
+— Hän ei ole tuntenut minua! riemuitsi Géza itsekseen.
+
+Äänettömästi hän kohosi ylempään kerrokseen. Alaspäin oli mahdoton
+mennä joutumatta suoraa päätä everstin avoimeen syliin. Eversti
+hapuili portaita nousten, kädet levitettyinä, huutaen raivostuneena
+palvelijaansa.
+
+— Miska! Kynttilä!
+
+Géza painaltui äänettömänä seinää vastaan käytävän päässä ja kuunteli
+pamppailevin sydämin yhä lähestyvän everstin puhkuntaa. Minne hän
+pakenisi? Ikkunoissa oli rautaristikot, ja kaikki ovet johtivat
+everstin huoneistoon. Epätoivoissaan hän painoi muutaman oven
+kädensijaa ja astui heikosti valaistuun sisäeteiseen. Ulkoa kuului
+everstin reuhaava ääni, koputuksia ja hyppyjä...
+
+— Täältä hän piankin löytää minut, mietti vapaaehtoinen.
+
+Lähellä huoneiston pääsisäänkäytävää hän löysi kapean, pienen
+tapettioven. Hän luuli joutuvansa johonkin pieneen komeroon tai
+kylpyhuoneeseen ja väänsi avainta. Hän astui sisään. Aivan kreivin
+aikaan, — sillä tuskin oli hän sulkenut oven, kun kuuli askelia ja
+puhetta eteisestä.
+
+Hän oli joutunut pilkkopimeään. Miellyttävä lämpö ja hieno, tuskin
+tuntuva lavendelintuoksu täytti ilman. Pitkän hetken hän seisoi
+paikoillaan hengitystään pidättäen, sitten hän astui varovasti pari
+askelta, molemmin käsin tunnustellen tietä...
+
+Hän tunsi jotakin käsissään. Jotakin silkkistä, pehmeätä ja hivelevän
+hienoa niinkuin naisen hiukset. Sitten lämpimän pikku nenän.
+
+— Isä? kysyi lempeä, uninen ääni.
+
+— Minä olen, mörisi Géza karhunbassoäänellä.
+
+— Olen niin uninen — niin kovin uninen! mumisi pikku nenän omistajatar
+haukotellen.
+
+Hän vaikeni. Ehkä hän nukahti jälleen. Silmäämän kuluttua alkoi hän
+valittaen äännähdellä, sitten hän liikahteli.
+
+— Isä? kuului jälleen.
+
+Géza ei nyt uskaltanut puhua. Äskenmainitun pikku nenän omistajatar
+heittelehti edestakaisin, kahmi jotakin läheltänsä ja samassa kuului
+epäilyttävä raapaisu... Hän sytytti tulitikun! Hän sytytti vielä
+kynttilänkin!
+
+Everstin Jutka lepäsi vuoteessaan, ja Géza seisoi hänen vieressään
+kahden askelen päässä. Pitkän hetken he tarkastelivat toisiaan. Tyttö
+hieroi silmiään — nähtävästi hän luuli uneksivansa. Sitten hän kävi
+rauhattomaksi.
+
+— Kuka siinä?
+
+Jos hän pelästyy, huutaa hän, ja jos hän huutaa, on loppuni lähellä,
+ajatteli Géza itsekseen. Hän risti kätensä ja sanoi lempeästi hymyillen
+ja nöyränä:
+
+— Teidän hyvän sydämenne nimessä ja ihmisrakkautenne tähden pyydän
+teitä olemaan rauhallinen.
+
+— Kuka olette? Miksi olette täällä?
+
+— Olen Géza Gyurkovics, vapaaehtoinen... Rauhoittukaa, pyydän, sillä
+jos he kuulevat, on minun loppuni tullut...
+
+— Minä pelkään, sanoi tyttö itkunsekaisella äänellä, ja samassa hän
+vetäisi sinisen silkkipeitteen kaulaansa asti.
+
+— Älkää pelätkö, minä olen rehellinen ihminen... Herra eversti pieksää
+minut kuoliaaksi, vaikk'en ole ketään surmannut, ainoastaan pistänyt
+piipun kaksipäisen kotkan suuhun...
+
+— Pistänyt piipun kaksipäisen kotkan suuhun, tyttö uskoi nyt jo
+varmasti olevansa tekemisissä hullun kanssa. Kohdata hullu ihminen,
+raivo koira tai riehahtanut härkä, näitä kolmea everstin Jutka
+pelkäsi kaikkein enimmän koko maailmassa. Tosin ei hän vielä koskaan
+ollut kohdannut pahanhengen kolminaisuuden ainoatakaan edustajaa,
+mutta kuitenkin ajatteli tytöntyllerö niitä, kun hän välistä makasi
+vuoteessaan hampaat loukkua lyöden. Sellaisina hetkinä hän sytytti
+kynttilän ja tutki visusti sänkynsä alukset ollakseen vakuutettu,
+ettei sinne ollut pujahtanut joku hullu ihminen, mielipuoli koira
+tai hullaantunut härkä... ja katso, nyt hän oli kohdannut kaikkein
+kauheimpansa!
+
+Géza riensi kuiskaten selittämään tytölle tapahtumien kulun. Ja vihdoin
+Jutka ymmärsi...
+
+— Siellä porraskäytävässäkö? Se kaksipäinen kotkako? Piirsitte piipun
+suuhun?
+
+Hän purskahti nauruun.
+
+— Pelastakaa minut, neiti, sillä jos eversti saa minut kynsiinsä...
+
+Jutkan kuusitoistavuotias sydän heltyi hänen huomatessaan vapaaehtoisen
+kauhun. Nyt oli hänkin jo rohkaistu.
+
+— Kun vain voisin päästä vuoteestani... Antakaa vaatteeni, tuolla ne
+ovat keinutuolilla. Sitten kääntäkää selkänne!
+
+Géza lennätti hänelle innoissaan pienen punaisen aamuviitan, sitten hän
+kääntyi rehellisesti oveen päin ja tuijotti totisena kehyksessä olevaa
+raamatunlausetta, kuullessaan hiljaista vaatteiden kahinaa sängyn luota.
+
+— Nyt tehkää hyvin!
+
+Hän oli kaunis, vaalea tyttölapsi, varreltaan solakka ja notkea;
+kasvojen juonteetkin olivat tarmokkaat samoin kuin isälläkin. Nyt
+kun hän ymmärsi tapausten kehityksen, ei hän enää ollut vähääkään
+peloissaan. Hän ei ollenkaan pelännyt pientä vapaaehtoista, jota
+kohtaan hän rykmentin upseerin lapsena tunsi jonkinlaista päämiehen
+ylemmyyttä.
+
+— Minä pelastan teidät, sanoi hän.
+
+Vapaaehtoinen kuulosteli ovella.
+
+— Luulenpa, että he tulevat tänne... Ehkä olisi parasta teljetä ovi?
+
+— Sitä en voi tehdä, sillä se ei ole ennenkään ollut tapani... Mutta
+tulkaa!
+
+Kauniin neitsytkammion yhtä nurkkaa peitti sinikukkainen, katosta
+lattiaan ulottuva verho. Tyttö piilotti Gézan sen taakse.
+
+— Jääkää tänne ja olkaa aivan levollisena, kunnes rauha on palautettu.
+Silloin päästän teidät pujahtamaan ulos.
+
+Kaksi minuuttia myöhemmin kuului jo koputus ovella.
+
+— Oletko vielä hereillä, Jutka?
+
+— Olen, isä...
+
+Eversti astui sisään ja silmäili epäröivän näköisenä huonetta. Niinkuin
+ainakin taitava taktikko aloitti Jutka hyökkäyksensä.
+
+— Mitä nyt, isä?
+
+— Etkö kuullut mitään, Jutka?
+
+— Kuinka en olisi mitään kuullut, johan täällä on kuulunut neljänneksen
+ajan kiirettä juoksua ja ovien pauketta, sanoi viekasteleva Jutka.
+
+(— Umpeen painuu silmä mulla, — aina valvoo, Isä, sulla, — rukoili
+Géza, jonka mieleen ei muistunut muita rukouksia kuin tämä
+lapsuudenaikainen.)
+
+— Entä mikä tämä on? — kysyi eversti nostaen lattialta valkean
+kauriinnahkaisen hansikkaan. — Jutka, mikä tämä on?!
+
+— Hansikas, kuiskasi tyttö kuolevan äänellä. Sitten hän lisäsi
+rohkeasti: — Isälläkin on sellainen...
+
+— Sinun isälläsi on kahdeksannumeroiset, mutta tämä on seitsemän ja
+puoli!
+
+Syntyi hiiskumaton hiljaisuus. Everstin säkenöivät silmäykset
+kiersivät huonetta. Géza rupesi jo sekoittamaan rukoukseensa
+kertomataulua. — Aina valvoo, Isä, sulla, kahdeksan kertaa kahdeksan on
+kuusikymmentäneljä...
+
+— Ahaa!
+
+Loppu tuli! Everstin silmä keksi verhon alta terävän saappaan
+kärjen. Hän vetäisi verhon sivulle. Vapaaehtoinen seisoi siinä
+sääntöjenmukaisessa asennossa, kohottaen kätensä lakkiin.
+
+— Vai tekö se olette! Vai niin, tämä tässä?
+
+Sitten hän katsoi Jutkaa, joka myöskin seisoi jäykkänä niinkuin
+raporttia tekemään komennettu sotamies.
+
+— Mitä tämä merkitsee? Miten tulitte tänne? Oletko sinä piilottanut
+hänet, Jutka?
+
+— Minä tahdoin pelastaa hänet, kuiskasi tyttö tuskin kuuluvasti.
+
+— Ihanaa! Satumaista! Suurenmoista! — Näillä kolmella lempisanallaan
+eversti ilmaisi hämmästyksensä. Sitten, aivan kuin olisi näitä
+väheksynyt, hän lisäsi: — Äärettömän suurenmoista! Kauhean satumaista!
+
+Hän iski silmänsä milloin toiseen, milloin toiseen.
+
+Vihdoin hän sanoi jälleen:
+
+— Menkää ulos, vapaaehtoinen, odottakaa eteisessä.
+
+Noin kaksikymmentä minuuttia kesti kuulustelu Jutkan huoneessa,
+silloin eversti tiesi jo kylliksi. Kun hän astui eteiseen, oli hänellä
+kädessään käyrä bosnialainen veitsi.
+
+— Luojani, ajatteli Géza itsekseen, — kunpa hän vain ei teurastaisi
+minua niinkuin paistikukkoa!
+
+Eversti kutsui palvelijansa, sitten hän murahti Gézalle synkän
+näköisenä:
+
+— Seuratkaa.
+
+He laskeutuivat portaita, palvelija valaisi lampulla, ja kun he
+tulivat kaksipäisen kotkan kohdalle, pysähtyi eversti ja katseli kauan
+piippua polttavaa kotkaa. Synkkänä ja salaperäisenä hän katseli,
+niinkuin Baalin ylimmäinen pappi, joka häväistyn jumalankuvan edessä
+valmistautuu toimeenpanemaan häväisijälle määrättyä tuomiota.
+
+— Mitä te tekisitte, kysyi hän sitten, — jos vetäisin teidät
+sotaoikeuteen?
+
+Hyvä Jumala! Mitenkä sellaista voikaan kysyä?
+
+— Ampuisin kuulan otsaani.
+
+Eversti nyökäytti hyväksyvästi päätään.
+
+— Te näytte olevan erittäin miellyttävä nuori mies...
+
+Hän ojensi Gézalle bosnialaisen veitsen.
+
+— Nouskaa tuolille ja raapikaa taideteoksenne seinältä.
+
+— Täytyykö minun raapia se?
+
+— Yks kaks!
+
+Palvelija kohotti lamppua, eversti seisoi kynnyksellä kädet ristissä
+rinnalla, vapaaehtoinen raaputteli ja raaputteli varovaisen
+innokkaasti. Työtä tehdessään hän rypisti juhlallisena kulmansa,
+säilyttääkseen edes palvelijan silmissä kerrallisen arvonsa, joka
+vain osittain onnistui, sillä vaikk'ei Miska tosin uskaltanut nauraa,
+loistivat hänen silmänsä yliluonnollista iloa.
+
+— Nyt voitte mennä, sanoi eversti sitten. — Siitä, mikä on tapahtunut,
+ei teidän tarvitse hiiskua kellekään halaistua sanaa. Ymmärrättekö?
+
+— Ymmärrän, herra eversti.
+
+Sinä yönä oli Gézalla painajainen. Hän uneksi, että taivaankansi oli
+täynnä kaksipäisiä kotkia tähtien sijasta. Lukemattomia kotkia siellä
+oli, pieniä ja suuria, toiset ukkospilven kokoisia, toiset pienen
+pieniä niinkuin lumihiutaleet. Ja jokaisella oli päässään yömyssy, ja
+savu pöllähteli niiden piipuista. Mutta Géza seisoi huimaavan korkeiden
+tikapuiden nenässä raapien raapimasta päästyäänkin kotkia taivaan
+kannelta laskien epätoivoisena, kuinka monta tuhatta kotkaa hänellä
+vielä oli jäljellä. Ja rouva Hungária, joka oli aivan everstin Jutkan
+näköinen, kirjoitti itkusilmin Géza Gyurkovicsin nimen neljäntenätoista
+veritodistajana kultaiseen kirjaan. [Világosin antautumisen
+jälkeen vuoden 1848—49 vapaussodassa surmautti itävaltalainen
+Haynay »verihurtta» kolmetoista unkarilaista kenraalia Aradin
+kaupungin linnanmuurien ulkopuolella. Heitä kunnioitetaan Unkarissa
+kansallismarttyyreina.]
+
+Seuraavana päivänä vapaaehtoinen kohtasi kadulla everstin Miskan. Hän
+mietti hetken ja kutsui palvelijan luokseen.
+
+— Kuulehan, Miska, jos antaisin sinulle viisi floriinia, niin voitko
+everstin tietämättä antaa Jutka-neidille kukkavihon?
+
+— Antakaa tänne vain kukkasenne, sanoi palvelushaluinen Miska.
+
+Jutka, joka muuten vietti suuren osan elämästään Jumalan paljaan
+taivaan alla — käyskennellen kadulla tai puistoissa, — hävisi
+Bács-Kevén katuilijoiden suureksi suruksi kolmeksi päiväksi
+yksityiselämään.
+
+— Hän on varmaan sairas, ajatteli Géza Gyurkovics.
+
+Hän ei ollut sairas, mutta hän oli isältään, herra komendantilta,
+saanut kolmipäiväisen kotiarestin.
+
+
+
+
+KORKEAMPAA NAISSIVISTYSTÄ.
+
+
+Herra eversti Brenóczy eleli jo neljättä vuotta erossa vaimostaan.
+
+Kärsivällinen lukija erehtyy, jos hän odottaa minun paljastavan
+jonkin traagillisen tai pikantin perhenäytelmän. Perhenäytelmästä
+ei tässä voi tulla puhetta, sillä herra eversti oli esimerkiksi
+kelpaava perheenisä, ja hänen puolisonsa oli hyvin älykäs nainen,
+jopa liiankin älykäs, ollakseen samalla esiintymättä kaikin puolin
+mallikelpoisena naisena. Senvuoksi ei lainkaan saata tulla kysymykseen
+minkäänlainen perhenäytelmä, sillä heidän välillään ei ollut mitään
+vihan tai vastenmielisyyden tunnetta, joilla on niin merkitsevä sijansa
+avioerojutuissa. Vieraiden läsnäollessa he osoittivat toisilleen vielä
+tänäkin päivänä suurta tunnustusta ja ystävyyttä ja joulun aikana
+he yllättivät toisiaan kauniilla lahjoilla, ja joka kesä kävi hellä
+vaimo tervehtimässä miestään — ellei mies kuukauden päiviksi saattanut
+pistäytyä Wieniin.
+
+Rouva oli syntyisin wienitär ja polveutui kuuluisasta sotilassuvusta.
+Hänen isoisänsä oli suuri kreivi Vencel Dumba, jota Napoleon I ei
+edes nopeimmissa rientomarsseissaan voinut saavuttaa, ja hänen isänsä
+oli kenraali Prokóp Dumba, jota Preussin kruununperijä nimitti
+_takaperoiseksi Moltkeksi_.
+
+Kun Brenóczy rykmentteineen oli leiriytynyt Wieniin, rakastui hän
+koko kaupungin tunteman _kauniin Poldin_ ihaniin vaaleihin hiuksiin,
+ja niin tuli hänestä tuon taivaasta maahan asti ulottuvan kultaisen
+ihmeen laillinen omistaja — kun hän oli vannonut Augustinus-kirkossa
+rakastavansa sitä myötä- ja vastoinkäymisessä.
+
+Heidän onnellista avioliittoaan häiritsi kuitenkin sotaministeri,
+joka _armeijan sotakuntoisuuden edistämiseksi_ siirsi bács-kevéläisen
+rykmentin Wieniin ja wieniläisen yhdessä Brenóczyn kanssa Bács-Kevéen.
+Everstinrouva, muistaen sitä mikä kirjoitettu on (»nainen seuratkoon
+miestään, rykmentin mukana»; Paavalin kirje korinttilaisille), muutti
+kimpsuineen Bácskaan. Täällä hän kuitenkin teki sen masentavan huomion,
+ettei Bács-Kevéssä ollut ainoatakaan Burg-teatteria, ei myöskään
+yhtään Prateria, ei edes kunnollista fiakkeria. Ne oli eversti häneltä
+viekkaasti salannut. Näissä oloissa oli luonnollista, että jalosukuista
+rouvaa kalvoi ankara koti-ikävä keisarikaupunkiin ja että hän purskahti
+itkuun joka kerta, kun hänen tyttärensä soitti _sinisen_ Donaun
+valssia. (Bácskassa oli Tonava keltainen.)
+
+Lopulta eversti ehdotti rouvalleen, että hän asettuisi Wieniin pikku
+tyttärensä kanssa asumaan, ja silloin hän ilosta nyyhkyttäen lankesi
+hellän miehensä kaulaan.
+
+Joka vuosi hän tuli sitten kuukaudeksi Bács-Kevéen; eversti ihaili
+silloin yhä uudelleen hullaantuneena puolisonsa ihania hiuksia, ja
+bács-kevéläiset totesivat kateellisina, etteivät he koskaan olleet
+nähneet tämän onnellisempaa avioliittoa. Kuukauden kuluttua rouva ajoi
+taas asemalle, ääretön kukkavihko kädessään.
+
+Jutka jäi luonnollisesti Wieniin äitinsä luokse. Puoleksi vuodeksi
+kerrallaan. Sitten — ehkäpä äidin ankarien kasvatusperiaatteiden
+tähden — hän alkoi yhtäkkiä puhua paljon rakkaasta isästään, kirjoitti
+hänelle oikeita rakkauskirjeitä, jopa vielä yöllä hiukan itkikin häntä
+ikävöidessään.
+
+Isän pyynnöstä lähetettiinkin Jutka vihdoin Bácskaan. Kun hän
+täällä taas oli toipunut ensimmäisestä jälleennäkemisen riemusta
+ja mielipiteiden eroavaisuuksia rupesi ilmenemään hänen ja isän
+välillä muutamista etikettiä koskevista kysymyksistä, rupesi hän
+taas ikävöimään äitiään, niin että tyttö puolen vuoden kuluttua oli
+palautettava Wieniin.
+
+Tämä uudistui sittemmin useat kerrat, ja pian tunsi Jutka itsensä yhtä
+kotiutuneeksi Graben asfalttikäytävillä kuin Kevén ruohottuneella
+isolla kadulla. Hänen wieniläiset tuttavansa huomasivat hänen
+magyarisen sanontansa verrattomaksi ja nimittivät häntä _pieneksi
+unkarittareksi_, ja Bácskan herrasmiehet nauroivat katketakseen pienen
+wieniläistytön pöyristyttäville germanismeille.
+
+Kevéssä esim. hän huomasi mielipahakseen, että kesänäyttämön esitykset
+oli ruman ilman tähden lykätty tuonnemmaksi, ja Wienissä hän kerran
+juotuaan salaa lasin samppanjaa tunsi, että hänen päätään huimasi,
+minkä hän ilmaisi sanalla _eingezwikt_ [unkarilais-wieniläinen
+sanaleikki, jota ei voi suomentaa siten, että siinä piilevä pila
+tulisi esille]. Kaikista dualistisen valtioyhteyden muodostumista
+— lähetystötkin niihin luettuna — oli Brenóczyn Jutka kaikkein
+täydellisin.
+
+Noin kuukausi Jutkan kolmipäiväisen kotiarestin jälkeen — jolloin
+hän jälleen oli ruvennut kirjoittamaan ikävöiviä kirjeitä Wieniin —
+tapahtui joulun tienoissa, että herra eversti teki seuraavan kysymyksen
+neiti Elizille, joka palveli Jutkaa sekä kotiopettajattarena että
+seuranaisena:
+
+— En tiedä, kunnioitettava Eliz-neiti, sanoi eversti, — en tiedä kumpi
+on helpompaa: pitää ohjissa kokonaista rakuunarykmenttiä vai nuorta
+tyttöä; tiedän vain, että jos minä täyttäisin velvollisuuteni niinkuin
+te, määrättäisiin minut heti eläkkeelle.
+
+Neiti laski kirjan syliinsä, asetti rillit nenälleen ja huomattavan
+mielenkiintoisen näköisenä kysyi:
+
+— Miten minun tulee ymmärtää tämä, herra eversti?
+
+Mutta eversti pyörähti kantapäällään ja lähti Jutkan luo. Tyttö, joka
+myöskin oli lukuhommissa, antoi kirjansa turhan huomion välttämiseksi
+livahtaa pöytäliinan alle ja katsoi isäänsä hellästi hymyillen. Ja
+huomatessaan, että eversti oli _raporttituulella_ — ryhtyi hän itse
+päättäväisenä hyökkäykseen.
+
+— Isä, eikö äidiltä ole tullut kirjettä?
+
+Kun Jutka kiihkeästi odotti wieniläiskirjettä, saattoi varmasti
+edellyttää, että kaunishiuksinen äiti vähän ajan kuluttua luonnon pyhän
+oikeuden nimessä vaatisi tyttärensä luokseen...
+
+Wieniläiskirjeen mainitseminen hiukan hiljensi everstin mielenkuohua,
+mutta vielä sittenkin oli hänen äänensä kylliksi kunnioitustaherättävä,
+kun hän puhutteli tytärtään.
+
+— Kuka oli se herra, tai paremminkin ensi vuoden vapaaehtoinen, joka
+eilen iltapäivällä saattoi sinut jäältä kotiin?
+
+— Minutko? kysyi Jutka ihmeissään.
+
+— Juuri sinut.
+
+— Missä?
+
+— Palatessasi kotia luistinradalta.
+
+— Kunko minä tulin neiti Elizin kanssa?
+
+— Juuri silloin.
+
+— Muistan, isä, se oli kello puoli kuusi.
+
+— Niin.
+
+— Sen vapaaehtoisen nimi oli Géza Gyurkovics, selitti tyttö.
+
+— Luuletko, etten sitä tietäisi?
+
+— Mutta miksi sitten kysyt, isä?
+
+(Oikeastaan hän kysyi sen vuoksi, että hän salaa toivoi saavansa Jutkan
+kieltämään saattajansa, jolloin hän epuuttamattomasti olisi osoittanut
+hänelle, että hän valehteli.)
+
+— Ja milloin olet tutustunut herra Géza Gyurkovicsiin? kysyi eversti
+viekkaasti.
+
+Jutka oli tietysti siksi älykäs, ettei lukenut tuttavuuttaan
+vapaaehtoisen kanssa tuosta muistettavasta yöstä alkaen.
+
+— Eilisestä asti olen hänet tuntenut, sanoi hän viattomana. —
+Yliluutnantti Aron esitteli minut hänelle jäällä. Minä pyysin Aronia
+opettamaan minulle kaunoluistelua, mutta hän ei itsekään osannut...
+Hän sanoi heti esittelevänsä minulle herran, joka taisi kaunoluistelun
+temput niinkuin jumala, ja esitti herra Gyurkovicsin.
+
+— Ja herra Gyurkovics osaa kaunoluistelua?
+
+— Hän osaa mitä hyvänsä! sanoi Jutka syvästi vakuutettuna.
+
+Minun täytyy huomauttaa, että Jutka vaatimattomasti salasi muutamia
+seikkaperäisempiä piirteitä jääkohtauksesta — joita hän nähtävästi
+piti sivuasioina, sellaisina, joilla suinkaan ei kannattanut vaivata
+muutenkin niin vakaviin rykmentinasioihin kiintyneen päällikön
+tarkkaavaisuutta. Mutta minä, joka en ole lukijoitani kohtaan
+velvollinen mihinkään sellaiseen huomaavaisuuteen, en ollenkaan aio
+salata näitä piirteitä.
+
+Niin sitten kävi, että Jutka sinä muistorikkaana iltapäivänä yhtäkkiä
+tapasi itsensä kasvoista kasvoihin Géza Gyurkovicsin kanssa, joka
+luistimensa kärjellä juuri piirteli moitteettomia kahdeksikkoja
+ruumiinsa kallistuessa 45 asteen kulmassa jäätä vastaan. (Aivan
+kuin hän siten olisi tahtonut antaa armoniskun paljon pilkatulle
+painolaille.) Vapaaehtoinen huomasi tytön, tervehti ja alkoi sitten
+lähetä häntä yhä ahtaammissa kiekuroissa. Jos Jutka olisi vielä
+hetkenkään pysynyt paikoillaan, olisi vapaaehtoinen puhutellut
+häntä; mutta neitonen pani liiaksi arvoa muutamiin sovinnaisiin
+seurustelusääntöihin salliakseen miehen, jota hänelle ei ollut
+esitelty, saattaa itsensä sellaiseen asemaan. Neiti ei jäänyt
+paikoilleen, vaan kompuroi radan toiselle puolelle, missä näki
+yliluutnantti Aronin. (Hänen luisteluaan saattoi niihin aikoihin
+parhaiten nimittää kompuroimiseksi.)
+
+— Aron, kysyi tyttö, — oletteko huomannut miten verrattomasti herra
+Birnbaum luistelee.
+
+— Birnbaum? Mistä olette saanut sen nimen? Vapaaehtoisen nimi on
+Gyurkovics.
+
+— Minua ette niinkään petä. Minä tiedän varmasti, että hänen nimensä on
+Géza Birnbaum.
+
+— Mutta rakas neiti Jutka, vaikka minä sanon, että hän on Gyurkovics!
+Tamásilainen Géza Gyurkovics.
+
+— Lyömmekö vetoa? Sata savuketta Birnbaumista!
+
+— Mutta miten ratkaisemme vedon?
+
+— Hän saa itse ratkaista...
+
+Yliluutnantti kutsui luokseen vapaaehtoisen.
+
+— On kysymys vedonlyönnistä... Sano neiti Jutka Brenóczylle nimesi.
+
+Vapaaehtoinen sanoi nimensä, ja Jutka ojensi hänelle kätensä.
+
+— Erehdyin, ja vasta muistan miettiä, ennenkuin väitän mitään.
+
+Sitten hän kääntyi Aronin puoleen.
+
+— Voitteko opettaa minulle kaunoluistelua? Tahtoisin niin kernaasti
+oppia...
+
+— Valitan, etten ole edistynyt niin pitkälle, mutta minä suosittelen
+Géza Gyurkovicsia oppimestariksi, hän on erinomainen luistelija.
+
+Jutka käänsi kylmästä punastuvat kasvonsa vapaaehtoiseen päin ja kysyi
+hymyillen:
+
+— Tahdotteko ottaa minut oppilaaksenne?
+
+Kahden minuutin kuluttua lensi everstin tytär Géza Gyurkovicsin
+käsivarteen nojaten radan poikki moitteettomin kaarroksin.
+
+Myöhemmin hän meni tapaamaan neiti Eliziä, joka istui penkillä juuri
+selittäen naapurittarelleen pitävänsä hassahtavina kaikkia miehiä,
+jotka ovat olleet innostuneita pohjoisnaparetkiin, Franklin ja Bering
+niihin luettuina.
+
+— Kuka oli tuo sotilas, jonka kanssa luistelitte? kysyi neiti.
+
+— Onko sittenkin olemassa telepatiaa? huudahti Jutka hämmästyneenä. —
+Sillä vapaaehtoinenkin juuri kyseli teitä. Näin hän sanoi: kuka on tuo
+mielenkiintoisen näköinen aatelisnainen, joka istuu tuolla penkillä?
+Minä vastasin ylpeänä, että se on minun neiti Elizini.
+
+Kun naiset sitten hämärissä aikoivat palata kotiin, polvistui
+huomaavainen vapaaehtoinen Jutkan eteen irroittaakseen hänen sievästä
+jalastaan luistimen. Silloin juuri Jutka nojautui neiti Eliziin ja
+kuiskasi hänen korvaansa:
+
+— Oletteko huomannut, miten ihaillen vapaaehtoinen teitä silmäilee?
+
+Eliz-neiti hymyili ylimielisesti.
+
+— Hyvä Jumala, luulenpa että hän on niin nuori, että voisin olla hänen
+— sisarensa. (Hän aikoi sanoa äiti, mutta sanoi kuitenkin mieluummin
+sisar.)
+
+Géza Gyurkovicsin luulotellulla ihailulla oli monta seurausta
+matkassaan. Ensimmäinen oli se, että hän joka päivä saattoi seurata
+naisia kotiin luistinradalta, toinen, että neiti Elizin puvussa saattoi
+ruveta huomaamaan eräitä aristokraattisia pyrkimyksiä, ja kolmas oli,
+että Jutka hämmästyttävän lyhyessä ajassa ei ainoastaan osannut piirtää
+kauniita kaarroksia, vaan muutenkin edistyi rientoaskelin luistelun
+moninaisissa taidoissa.
+
+Sen saattoi itse everstikin huomata, kun hän kerran käyskenteli
+luistinradalla ja jäykän alentuvaisesti katseli Jutkaansa, joka
+kiinteästi vapaaehtoiseen painaltuneena huomattavan varmasti kaarteli
+pitkin ja poikin peilikirkasta rataa.
+
+— Hyvä on, vapaaehtoinen, sanoi ylväs leijona, — hyvä on, mutta varokaa
+kuitenkin...
+
+Minkätähden? Sitä hän ei sanonut.
+
+Eversti oli salaa — niinkuin sanotaan — tarjonnut tyttärestään
+viisikymmentä sadalta. Hän ei sen enempää kiinnittänyt huomiota
+vapaaehtoiseen, vaikka tämä huomiota herättävällä tavalla kalistelikin
+miekkaansa hänen ikkunansa aha, ja Jutka ei toistaiseksi halunnut
+lähteä _kotiinsa_ Wieniin.
+
+
+
+
+TANSSIAISET BAJASSA.
+
+
+Wienissä asuvan everstinrouvan kasvatusohjelman pääpykäliä oli se, että
+Jutka saisi kasvaa lastenkamarissa kahdeksantoistavuotiaaksi ja vasta
+sitten tulla esitellyksi seuraelämässä.
+
+— Kyllä häneltä illusionit muutenkin jo varhain karisevat, ajatteli
+everstinrouva.
+
+Äidille, joka vielä mielellään sallii ihailla lattiaan asti valuvaa
+tukkaansa ja kernaasti tanssii valssia, on sellainen päätös varsin
+luonnollinen. Everstilläkään ei periaatteessa ollut mitään siihen
+vastaansanottavana. Mutta ei hänellä ollut sitäkään vastaan,
+että bajalaiset sukulaiset tänä vuonna päättivät kutsua Jutkan
+tanssiaisiin. Niin tapahtui, että magyarilainen Jutka kahden huvikauden
+aikana luettiin täysikasvuisten naisten joukkoon, kun taas hänen
+itävaltalainen puoliskonsa vasta kaksi vuotta myöhemmin sai ylleen
+pitkät hameet ja astui ensimmäisiin tanssiaisiinsa arasti punastuen. On
+ihanaa voida elää elämänsä toistamiseen, niinkuin supécsárdáan.
+
+Géza Gyurkovics selitti jo tammikuun alussa yliluutnantti Aronille —
+jonka erityisestä suojeluksesta hän saattoi ylpeillä —, että hän on
+pyytänyt Jutkan _agraaritanssiaisiin_, joten hän tietenkin ampuisi
+kuulan otsaansa, ellei ratsumestari päästäisi häntä Bajaan. Tällä
+kertaa hänen ei tarvinnut ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, sillä
+ratsumestari — joka uskoi sillä tekevänsä suoranaisen palveluksen —
+antoi hänelle auliisti vapautta. — Myöskin kapteeni lähti rouvineen
+tanssiaisiin, ja yliluutnantti Aron ratsasti vapaaehtoisen kanssa
+ratsumestarin reen jäljessä.
+
+Keskiyöhön mennen ei tanssiaisissa ollut tapahtunut mitään
+erinomaisempaa. Kun eversti, joka siihen asti oli pelannut pikettiä
+majurin kanssa, silloin tällöin muisti isänvelvollisuutensa ja vilkaisi
+tanssisaliin, saattoi hän tehdä sen mielenkiintoisen huomion, että
+hänen Jutkansa ja Géza säännöllisesti oleskelivat etäisimmässä nurkassa
+mahdollisimman kaukana vartioivista naisista.
+
+Bács-kevéläinen seurue illasti yhdessä asettuen pitkän pöydän
+ympärille. Brenóczy otti tyttärensä viereensä istumaan, Géza taas löysi
+paikkansa pöydän alimmassa päässä; mutta kun tarjoilija oli tehnyt
+kierroksensa sampikaloineen, tunsi Jutka vetoa ja ratsumestarinrouva
+huomasi paikkansa pöydänjalan luona epämukavaksi, josta kaikesta oli
+seurauksena yleinen paikkojen vaihtaminen ja tuloksena se, että Jutka
+ja vapaaehtoinen joutuivat pöydän päähän istumaan vierekkäin.
+
+Eversti, joka sillä välin oli tehnyt sen huomion, että pienellä
+ratsumestarinrouvalla oli ihmeellisen kauniit vaaleat hiukset, innostui
+kaatamaan samppanjaa lähimpiin laseihin. Kun hän huomasi yhden laseista
+Gézan omaksi, sanoi hän hyväntahtoisesti:
+
+— Hyvä on, vapaaehtoinen, mutta olkaa kuitenkin varuillanne...
+
+Supécsárdáan aikana tapahtui jotakin, josta minun täytyy kertoa, koska
+se antoi aihetta moniin juoruihin bácskalaisen varusväen keskuudessa.
+Géza Gyurkovics joutui nimittäin tanssiaisritarillisuuden sääntöjä
+rikkoen törmäämään yhteen suojelijansa, yliluutnantti Aronin kanssa.
+Omantunnonmukaisena ja puolueiden yläpuolella olevana kronikoitsijana
+tyydyn yksinkertaisesti merkitsemään tämän valitettavan tapauksen,
+jättäen ritarillisen lukijan asiaksi langettaa tuomion läsnäolleiden
+käytöksestä.
+
+Mustalaiset virittivät _Vékonydeszkakerités'in_ [Eräs csárdás.
+Mustalaissoittokunnat, joita Unkarissa on monta tuhatta, eivät koskaan
+saa puuttua kunnollisista tanssiaisista. Csárdásta tanssittaessa
+pyrkivät kaikki etevimmät tanssijat mahdollisimman lähelle soittajia.],
+ja Géza ja Jutka olivat väkivoimin ja viekkaudella tunkeutuneet
+läpi tanssivien piirin lähelle mustalaisprimásta. Samaan aikaan
+oli eversti asettunut ratsumestarinrouvan viereen salin ylimpään
+nurkkaan. Ratsumestarinrouva oli siksi varomaton, että teki leikillisen
+viittauksen everstin vänrikkivuosiin, ja eversti — jonka samppanja oli
+tehnyt hiukan hellämieliseksi — alkoi kertoa nuoruudestaan, vanhoista
+hyvistä ajoista, jolloin sotamiehen aikoessaan ladata piilukkopyssynsä
+ensin täytyi purra luodin kärki hampaillaan. Hän kertoi rouvalle koko
+elämäntarinansa ja osoitti kertomuksessaan ihmeellistä yksipuolisuutta.
+Italialaisia kaupunkeja, joissa hän oli majaillut, sanoi hän _niiksi_
+ja _mitkä niiden nimet nyt olivatkaan_, mutta kauniiden italialaisten
+naisten nimet, joiden luona hän oli asunut, hän muisti vielä tuoreesti
+(yhdessä heidän ristimä- ja sukunimiensä ynnä aatelisten arvonimiensä
+kera). Pitkään venyi, ennenkuin hän ehti ratsumestarinnimitykseensä...
+
+— Häpeämättömän hitaasti meillä arvoasteikossa kohotaan! huokaili
+itsekseen ratsumestarinrouva, jota pitkästytti everstin kertomus.
+
+Vihdoin hän lopetti ja katsoi tanssivia.
+
+— _Taasko_ ne tanssivat csárdásta? kysyi hän.
+
+— _Yhä_ vielä, selitti Aron.
+
+— Ja Jutka yhä vapaaehtoisen kanssa? Pyydän teitä, yliluutnantti,
+erottakaa nuo molemmat... Jutka olkoon tanssimatta, tai tanssikoon
+jonkun toisen kanssa, mutta ei alati yhden ja saman...
+
+Yliluutnantti riensi tanssivien luo:
+
+— Jutka-neiti, rohkenen pyytää teiltä seuraavan tanssin.
+
+Jutka pani suunsa suppuun; hän ei uskaltanut kieltäytyä, mutta hän
+koetti viekkaasti pujahtaa pälkähästä.
+
+— Hyvin kernaasti, rakas Aron, mutta se ei riipu minusta, vaan herra
+Gyurkovicsista. Minä olen luvannut hänelle koko csárdáan, enkä minä
+tiedä, josko hän tahtoo antaa teidän tanssia minun kanssani...
+
+(»Josko hän tahtoo antaa»: ensiluokkainen germanismi. Minä sen tiedän,
+mutta Jutka Brenóczy ei tietänyt.)
+
+Yliluutnantti kääntyi vapaaehtoisen puoleen:
+
+— Toivon, että suot minulle kierroksen.
+
+— Sellaista ei koskaan ole varastossa! huudahti Géza, ja sitten hän
+lennätti onnellisena neitosensa ainakin yhdeksän kierrosta ympäri salia.
+
+Naapurit nauroivat, nuoremmat kiihottivat Gézaa riemuiten, ja
+yliluutnantti punastui kaulukseensa saakka. Hyvän aikaa hän katseli
+veitikkaa, sitten hän tarttui häntä käsivarteen ja kuiskasi hänen
+korvaansa:
+
+— Nyt minä käsken sinua lopettamaan tämän tanssin.
+
+— Käsket? Vapaaehtoinen sanoi tämän yliluutnantille niinkuin kurdit
+huusivat Onodin kokouksessa: Eb ura fakó! [»Minua hänellä ei ole
+valta käskeä!» Nämä sanat lausuttiin Onodin kokouksessa v. 1707,
+jossa Unkarin riippumattomuus julistettiin. Myöhemmin ne muodostuivat
+siivekkäiksi sanoiksi ja sotahuudoiksi, joissa ylpeästi ilmeni
+aitounkarilainen kansallinen itsetunto heidän taistellessaan kurdeina
+(curuc = crux = risti) kansallissankariensa Bethlen Gáborin, Tökölyn
+Rákóczyn johdolla turkkilaisia vastaan.]
+
+Yliluutnantti katosi mustalaisten lähettyviltä: viiden minuutin
+kuluttua hän palasi jälleen. Nyt oli hänellä miekka vyöllä. Hän oli
+hyvin vakava ja kalpea. Näin hän sanoi Gézalle — niin hiljaa, että vain
+hän ja Jutka sen kuulivat:
+
+— Vapaaehtoinen Gyurkovics, minä käsken teitä heti lopettamaan tanssin
+ja viipymättä poistumaan kotianne!
+
+Jutka oli vähällä purskahtaa itkuun. Joku saattoi hänet hänen isänsä
+luokse.
+
+Vapaaehtoisesta tuntui tuokion ajan siltä, kuin seinät olisivat
+pyörineet hänen silmissään ja koko maailma syttynyt tuleen... Ei hän
+edes tietänyt, milloin ja miten joutui ulos tanssisalista, kun hän jo
+tapasi itsensä pihalla pimeän ja kylmän taivaan alla. Sitten hän oli
+jo samassa majatalon tallissa, minne oli jättänyt hevosensa. Lampun
+kitsaassa valossa hän kumartui rauhallisesti rouskuttelevan hevosensa
+kaulan ylitse ja ajatteli riemullista tanssia... Hänen rajaton
+katkeruutensa ja voimaton viha, joka paisutti hänen sydämensä, suli
+kyyneliin. Hän itki raivokkaasti niinkuin vitsottu lapsi.
+
+Seuraavana aamupäivänä sai yliluutnantti, joka oli palannut Bajasta
+everstin ja ratsumestarin seurueessa, kirjeen Géza Gyurkovicsilta. Tämä
+kirje oli omituinen sekoitus pakotettua kunnioitusta ja vaateliasta
+röyhkeyttä. Vapaaehtoinen vaati hyvitystä häneen kohdistuneen
+loukkauksen johdosta, lausuen kirjeessään sen järkähtämättömän
+vakaumuksensa, että yliluutnantti (jonka tunnettua ritarillisuutta
+kohtaan hän tuntee ihailevaa kunnioitusta) ei arvoerotuksen tähden,
+joka tällä kertaa vallitsi heidän välillään, vetäytyisi täyttämästä
+seuramiehen velvollisuuttaan...
+
+Aron sekä nauroi että harmitteli lukiessaan kirjettä. Illalla hän lähti
+tapaamaan Gyurkovicsia hänen asuntoonsa.
+
+— Mitä sinä oikeastaan minusta tahdot? Tahdotko taistella, hinnalla
+millä hyvänsä?
+
+— Hinnalla millä hyvänsä!
+
+— Ja sinä luulet, että minä tahdon mitellä miekkoja sotamiehen kanssa?
+
+— Sen uskon yhtä hyvin kuin sen, että olet kanssani laseja kilistänyt.
+
+— Oikeastaan sinä olet loukannut minua!
+
+— Se on sinun asiasi, herra yliluutnantti, minä vaadin hyvitystä vain
+siitä vääryydestä, jonka itse olen kärsinyt.
+
+Aron istui hetken miettiväisenä poltellen paperossiaan.
+
+— Minä en tahdo käsitellä asiaa virkateitse ja sentähden toivon, että
+jotenkin voimme siitä sopia.
+
+— Me voimme helposti sopia... Minua on kohdannut julkinen häväistys,
+joka voidaan parantaa ainoastaan ase kädessä...
+
+— Ja mitä aiot tehdä, ellen missään nimessä taistele kanssasi.
+
+Mitä aion tehdä? Miten voi sellaista kysyäkään!
+
+— Ammun kuulan otsaani.
+
+Yliluutnantti kohautti olkapäitään ja meni. Mutta Géza Gyurkovics
+alkoi senjälkeen ajatella keinoa, millä pakottaa yliluutnantti
+kaksintaisteluun, joutumatta silti liiaksi arvojärjestelmän
+jalkakampiin. Sillä taistella hänen täytyi hinnalla millä tahansa,
+ellei hän tahtonut ikuisiksi ajoiksi joutua surullisen hahmon ritariksi
+Jutka Brenóczyn silmissä...
+
+Vihdoin hän keksi keinon. Hänen mieleensä juolahti se, mikä
+vaikeuksissa juolahtaa jokaisen magyarin mieleen: hänen mieleensä
+juolahti suositus. Suosituksella ehkä voitaisiin saada aikaan, että
+Aronin täytyisi taistella hänen kanssaan.
+
+Hän kirjoitti kirjeen Bács-Tamásiin. Kirjeen hän osoitti
+kaksoisveljelleen Bandille. Hän vaati Bandia tai äitiään tai jotakuta
+toista vaikuttamaan hiljaisen pakotuksen painon ylemmistä piireistä
+Aronille, sillä ellei yliluutnanttia saataisi taistelemaan Gézan
+kanssa, vakuuttaa hän kunniasanallaan, että hän — lopun tietää lukija
+jo ennestään.
+
+Kirjeestä oli seurauksena, että Bandi Gyurkovics tuli Bács-Kevéen.
+Hän ajoi samoissa somissa kieseissä ja kuskina oli sama papukaijan
+vihreä husaari, josta jokainen vanhempi Gyurkovics lausui: Minun
+kiesini, minun husaarini. (Oikeastaan eivät kiesit enemmän kuin
+husaarikaan olleet yhdenkään heistä, vaan kuuluivat perheen
+hallussa olevaan sukukartanoon.) Itse Bandi oli hyvin ylhäinen
+rohkeakuosisessa metsästyspuvussaan. Takin nappien ja taskujen asettelu
+ilmaisi uskallettua erikoisuuden tavoittelua. Hän toi mukanaan
+suosittelukirjeen — Kalocsán arkkipiispalta, missä hänen ylevyytensä
+— joka luonnollisesti ei tietänyt, mistä oli kysymys — lämpimästi
+suositteli ratsumestarin suosioon vapaaehtoista Géza Gyurkovicsia,
+johon hän on kiinnittänyt suuria toiveita. Suosituksen oli nimirovasti
+(nyt myöskin paavin kamariherra) Nektáriusz Gyurkovics — joka tietysti
+oli yhtä vähän selvillä asian oikeasta laadusta — hankkinut Kalocsán
+arkkipiispanistuimelta.
+
+Ratsumestari, jota Bandi riensi tervehtimään, tuli erittäin
+sydämellisesti vastaanottamaan bács-tamásilaista _suurtilallista_,
+kuitenkaan salaamatta tyytymättömyyttään Gézaa kohtaan.
+
+— Se poika käyttäytyy niinkuin hän ei olisi mikään vapaaehtoinen,
+vaan vähintäänkin kenraali. Hän juo itsensä humalaan, panee toimeen
+häväistysjutun kahvilassa, asettuu vastustamaan patrullia ja kapinoi
+nyt päällystöään vastaan...
+
+(Ratsumestarilla oli nähtävästi hiukan omituinen käsitys kenraalin
+oikeuksista.)
+
+Kuitenkin, ennenkuin hän vielä oli ehtinyt sanoa sanaakaan tähän
+asiaan, oli yliluutnantti Aron jo keksinyt pääsyn ikävästä pälkähästä.
+
+Aamuaskarten jälkeen hän sanoi lyhyesti Géza Gyurkovicsille:
+
+— Odota minua ratsutallissa.
+
+Itse hän tuli vääpelin seuraamana; vääpelillä oli pieni puulipas
+kainalossaan. Yliluutnantti astui vapaaehtoisen luo.
+
+— Sinä pysyt yhä vaatimuksessasi?
+
+— Kyllä minä pidän kiinni vaatimuksestani.
+
+— Vääpeli, mitatkaa kaksikymmentä askelta.
+
+Vääpeli mittasi, ja vaikk'ei Géza Gyurkovics ymmärtänyt vähääkään koko
+toimituksesta, päätti hän pysyä rauhallisena, tuli mikä tulikin. He
+asettuivat toisistaan kahdenkymmenen askelen päähän; vääpeli antoi
+Aronin käskystä kummallekin pistolin käteen.
+
+— Pidä varasi! sanoi yliluutnantti komentoäänellä.
+
+Vapaaehtoinen seisoi jäykkänä, puristaen pistolla kädessään.
+
+— Tähtää minuun. Ymmärrätkö? Kun minä komennan, ammut...
+
+Géza kohotti aseensa. Hän sai noin parikymmentä sekuntia tähtäysaikaa.
+
+— Laukaise!
+
+Pamaus kuului, luoti vinkui yliluutnantin korvan ohi.
+
+— Vääpeli, antakaa vapaaehtoiselle toinen pistoli!
+
+— Etkö sinä ammukaan? kysyi Géza punastuen.
+
+— Pidä varasi!
+
+— Mutta minä en tahdo ampua maaliin, minä tahdon kaksintaistella.
+
+Yliluutnantti kohautti olkapäitään.
+
+— Pidä varasi!
+
+— Silloin minä en ammu. (Hän heitti pistolin maahan.)
+
+— Miten tahdot, sanoi Aron välinpitämättömästi. — Minä en taistele,
+mutta milloin vain suvaitset, saat sinä ampua pilkkaan minua
+kahdenkymmenen askelen päästä. Mutta nyt minulla on tärkeämpiä tehtäviä.
+
+Hän otti lakkinsa ja hävisi talliin vievän oven kautta.
+
+— Hän on pilkannut minua! sähähti Géza loukkaantuneena.
+
+
+
+
+JUTKAN ENSIMMÄINEN KIHLAUS.
+
+
+Gyurkovicsin poikien historiaa en minä pidä minään romaanina ja
+— puhuakseni akateemisesti — en toivo sitä toistenkaan pitävän;
+kärsivällinen lukija saa kuitenkin suoda anteeksi, että nyt
+poikkeuksellisesti käytän romaanimaista käännettä ja yht'äkkiä muutan
+tapausten tapahtumapaikkaa.
+
+Jättäkäämme siis syviin ajatuksiinsa vaipunut Géza Gyurkovics
+tallinovelle ja lähtekäämme kasarmin pihalle, jossa nyt tapahtuu
+merkillisiä asioita.
+
+En aio kiinnittää huomiota neljännen rakuunaosaston miehistöön,
+joka tällä hetkellä (kasvot seinään ja selkä katsojiin käännettynä)
+oli asetettu riviin, jotta vääpeli helpommin löytäisi majurin
+keittiöstä löydettyyn kannukseen kuuluvan miehen. (Minä huomautan,
+että vääpelin tarkastellessa rivejä heitti noin viisi kuusi nuorta
+miestä pelonalaisia silmäyksiä saappaankorkoihinsa.) Enkä myöskään aio
+esitellä pihan ylimmässä nurkassa tirskuvia sotaravintoloitsijattaria,
+jotka muuten — vaikka tosin siinä määrin ylpeitä, että heidän
+mielestään sotilas alkoi korpraalista — ansaitsivat hyvinkin lukijani
+huomion. Herra everstistä minä aion puhua, joka ratsumestarinrouvan,
+Jutkan ja neiti Elizin seurassa käveli pihalla. Brenóczy oli juuri
+tavannut naiset kadulla ja oli kohteliailla sanoillaan houkutellut
+heidät valtakuntaansa.
+
+Ratsutallin edustalla eversti pysähtyi yht’äkkiä. Hänen terävä silmänsä
+iskeytyi rakennuksen harjaa koristavaan tuuliviiriin.
+
+— Vino! huudahti hän hämmästyneenä ja äkeissään.
+
+Kolme naisen nenää (minä en sano: kolme pikku nenännykeröä, koska
+Eliz-neiti oli mukana) kohosi ilmaan.
+
+— Totta maar, vino! sanoi ratsumestarinrouva.
+
+— Roistot! painosti eversti syvästi katkeroituneena.
+
+Hän kuvitteli, että jotkut salaliittolaiset jonakin myrskyisenä
+yönä olivat nousseet kolmekymmentä jalkaa korkealle katolle hiukan
+vääntääkseen viiriä everstin kiusoiksi...
+
+Sillä hetkellä kuului laukaus tallista. Eversti kohotti päätään aivan
+kuin vanha sotaratsu.
+
+— Hä, mitä uusia tapoja täällä on otettu käytäntöön?
+
+Pelästynyt husaari livahti samassa portin kautta ulos.
+
+— Pysähdy! jyrähti eversti.
+
+Vinosilmäinen pysähtyi hänen eteensä jäykkänä kuin pylväspyhimys.
+
+— Kuka roisto on uskaltanut ampua itsensä.
+
+— Teidän sankariutenne, herra eversti, ilmoitan nöyrimmästi, herra
+yliluutnantti Aron ja vapaaehtoinen.
+
+— Mi-mi-tä??
+
+— He tähtäävät toisiaan pistoleilla...
+
+— Kaksintaistelu! sanoi eversti.
+
+— Kaksintaistelu?
+
+Jutka Brenóczyn kasvot kalpenivat niinkuin oranssinkukka, hänen
+silmäteränsä laajenivat peloittavasti. Niin hän siinä seisoi kuin Bero
+Bárczyn ihana rakastettu, salainen morsian, Kund Abigél... Kiusallinen
+puolen minuutin hetki kului. Eversti oli ensimmäinen, joka liikahti.
+
+— Kyllä minä heitä avustan, sanoi hän kolkosti uhaten, heittäen
+miekkansa kainalon alle.
+
+Hänen ystävällinen tarjouksensa tuli myöhään, sillä Géza Gyurkovics
+astui pihalle. Ensimmäinen, jonka hän näki, oli Jutka Brenóczy, ja
+ensimmäinen, joka hänet näki, oli Jutka Brenóczy.
+
+Pihalla oli ainakin pari sataa ihmistä — rakuunat niihin luettuina,
+— mutta sittenkin Jutka riensi suoraan Gézan luo, kietoi tyttömäisen
+hennot kätensä hänen kaulaansa, veti vapaaehtoisen hämmentyneet kasvot
+turkinkaulustaan vasten ja sanoi itkevän naisen pehmeällä äänellä:
+
+— _Minä ei salli, että teitä surmataan!_
+
+Unkarin kieletär peitti tällä hetkellä itkevät kasvonsa, mutta
+pihalla olevat rakuunat ja sotaravintoloitsijattaret eivät seuranneet
+esimerkkiä, päinvastoin näytti siltä, kuin he olisivat vähäksyneet
+kahta silmäänsä.
+
+Eversti päästi äänen, joka parhaiten muistutti kuolettavasti
+haavoitetun liettualaisen villihärän mylvintää.
+
+— Ääretöntä! sanoi hän.
+
+Tähän asti en ole tahtonut mitenkään olla epähieno, mutta nyt luulen
+tuskin vahingoittavan! Jutka Brenóczy paran hyvää nimeä, jos kerron,
+mikä jo kaksi viikkoa oli painanut tytön mieltä. Géza Gyurkovics oli
+pari viikkoa aikaisemmin suudellut Jutkaa. Jäällä se oli tapahtunut,
+muualla se olisi ollut mahdotonta. Hämärsi jo, radalla luisteli enää
+vain pari koulupoikaa, eikä Jutka vielä tahtonut luistelustaan luopua.
+Rohkeassa käänteessä — he kiersivät juuri sumun peittämää pillistöä
+— tunsi tyttö yht’äkkiä vapaaehtoisen kuumien huulten koskettavan
+jääkylmää pikku korvaansa... Hetken näytti siltä, kuin Jutka olisi
+tahtonut vapauttaa sormensa Gézan käsistä. He kamppailivat keskenään,
+sitten herpaantui tytön käsi, ja kolmannella kaarroksella hän tarttui
+yhä kiinteämmin seuralaiseensa. Neljännellä kierroksella hän vastasi jo
+niin innokkaasti hänen kädenpuristuksiinsa, että tuntui siltä, kuin hän
+ei kuuna päivänä olisi tahtonut päästää valkosormikkaista kättä. Sitten
+yhtäkkiä hänessä heräsi ikuinen Eeva.
+
+— Nyt te varmaan minua _halveksitte_? kysyi hän tuskallisesti hymyillen.
+
+Géza Gyurkovics, joka siihen aikaan ei vielä tietänyt, että
+rakastuneiden neitosten mieliajanviete on tuntea itsensä
+_halveksituiksi_, joutui miltei raivoon. Miten voikaan ihminen olla
+niin mauton?
+
+— Ääretöntä! sanoi siis eversti kasarmin pihalla.
+
+Entä vapaaehtoinen? Kahden askelen päässä hän teki kunniaa vieden
+kätensä lakille.
+
+— Herra eversti, minulla on kunnia pyytää tyttärenne kättä!
+
+Ratsumestarinrouva oli ensimmäinen, jonka mieleen juolahti, ettei
+yhden rakuunaosaston ja neljän sotaravintoloitsijattaren läsnäolo
+ollut ehdottomasti välttämätön tällaisen perhetapauksen selvittelyyn.
+Hänen ehdotuksestaan lähti seurue upseeripaviljonkiin. Eversti astui
+edellä uhmaten kohottaen päänsä, kiertäen äkeissään viiksiään; hän oli
+niinkuin järkähtämätön sankari Kont, astuessaan kuningas Zsigmondin
+puheille. Jutka oli äkkiä käynyt kovin pelonalaiseksi. Käydessään
+kasarminportin läpi hän heitti kaipaavan katseen maantielle, aivan kuin
+olisi tahtonut syöksyä sinne ja paeta suin päin Wieniin äidin luo.
+
+Kului runsas neljännestunti, ennenkuin lainkaan saattoi puhutella
+everstiä. Hän käveli vain tömisevin askelin edestakaisin huoneistossa
+ja toisti toistamistaan:
+
+— Minä olen aasi! Jumala nähköön minun sieluni pohjaan, minkälainen
+vanha aasi minä olen!
+
+Sitten hän katsoi raivokkaasti ympärilleen, nähdäkseen olisiko ketään,
+joka rohkeni väittää häntä vastaan. Onneksi ei kukaan ollut niin
+uskalikko.
+
+Sitten — ja niin kävi hänelle kasarmissakin, kun hän ylenmäärin suuttui
+— saavutti hän vihansa mittakaavan keskikorkeuden ja juonti kasvonsa
+peloittavan lempeiksi. Hän istahti, nojasi rystynsä polviinsa ja kävi
+leikkisäksi niinkuin huvinäytelmässä. Mutta hänen äänessään oli hiukan
+alakuloinen kaiku.
+
+— Sinä siis rakastat häntä, minun jumaloitu tyttäreni? Ja hän,
+mallikelpoinen, rakastaa sinua... Hän pyytää sinun kättäsi ja ottaa
+sinut puolisokseen... Hänestä tulee armollinen herra vapaaehtoinen ja
+sinusta yksivuotisen vapaaehtoisen armollinen rouva, ja minusta taas
+— minusta tulee teidän lapsenpiikanne... Sillä jos hänestä voi tulla
+aviomies ja sinusta hänen rouvansa, voi minusta tulla lapsenpiika...
+Koreaksi käy kaikki, jos koko maailma teidän hääpäivänänne on
+ylösalaisin...
+
+Jutka purskahti itkuun, ratsumestarinrouva ehätti väliin yrittäen
+rauhoittaa Brenóczya, mutta eversti hymyili lempeästi.
+
+— En totisesti minä ole vihainen! Minä olen hyvin onnellinen; suvaitkaa
+huomata, miten tämän suuren onnen tähden tuskin voin pysyä nahassani...
+
+Nyt palasi jo Gézankin rohkeus, ja hän alkoi puhua. Hän sanoi
+ainoastaan tahtoneensa antaa everstille hyvitystä ja oli sentähden
+pyytänyt Jutkan kättä... Mutta hän rakasti todella Jutkaa, ja niin
+kauan kuin tyttö pysyi hänessä, piti hän häntä kihlattunaan... Hän
+pyysi ainoastaan kaksi vuotta tehdäkseen itsestään miehen, sitten hän
+tulee uudestaan pyytämään Jutkan kättä... Hän pysyy sanassaan tai ampuu
+kuulan otsaansa...
+
+Perhenäytelmän viimeinen kohtaus päättyi seuraavana päivänä siten,
+että eversti saattoi Jutkan asemalle, sääli hänet ensimmäisen luokan
+vaununosastoon ja lähetti hänet Eliz-neidin saattamana Wieniin. Hän
+antoi tyttärelleen kirjeenkin vietäväksi äidille, ja kertoi siinä
+tunnollisesti kaiken, mikä oli tapahtunut.
+
+Kun kaunistukkainen everstinrouva Kant-kadun varrella olevassa
+huoneistossaan luki miehensä kirjeen vilkaisten aina lomassa vapisevan
+Jutkan kasvoja, purskahti hän nauramaan, niin että kyynelet valuivat.
+Hän nauroi usein ja sydämellisesti, ja jos hän ikkunastaan näki, miten
+tuuli vei joltakin lakin, täytyi hänen purra nenäliinaansa, etteivät
+palvelijat kuulisi hänen rattoisuuttaan. Muuten raikui hänen naurunsa
+niin herttaisena kuin alttoäänisen satakielen liritys. Mutta nyt hän
+ei voinut hillitä itseään. Hän heittäytyi sohvalleen ja huusi ääneen
+riemuaan, ja kamarineitsyen täytyi myöhemmin ommella hänen pukunsa
+kolmesta kohdasta...
+
+Seuraavana päivänä hän tarkasti Jutkan puvuston ja leikkasi hänen
+hameenhelmansa neljä tuumaa lyhyemmiksi.
+
+— Voi äiti, sanoi Jutka, — nythän minä olen aivan kuin mikäkin
+balettitanssijatar!
+
+— Sinä olet sen näköinen, kuin neljätoistavuotiaan tytön täytyykin
+olla...
+
+— Mutta minä olen täyttänyt kuusitoista!
+
+— Neljätoista! sanoi everstinrouva ankarasti ja järkähtämättömästi.
+
+Kun hän sitten vei tyttärensä kävelemään, pani hän ison, pitsireunaisen
+lastenhatun hänen päähänsä; tädit taputtivat _kleine Magyar'in_
+ruusunpunaisia poskia, ja sedät antoivat hänelle makeisia.
+
+Noin kaksi viikkoa myöhemmin vietiin Jutka taas tanssiaisiin:
+vapaaherratar Pardubiczin lastentansseihin. Nuori paroni Pardubicz,
+joka jo oli Teresianumin viidennellä luokalla, koetti aluksi hakkailla
+häntä, mutta huomasi pian, että Jutka oli hyvin lapsellinen pieni
+hanhenpoikanen...
+
+
+
+
+ÄIDIN SYDÄN.
+
+
+Hyvään aikaan ei tapahtunut mitään mainitsemisenarvoista.
+
+Géza Gyurkovics suoritti myöhemmin upseerintutkintonsa.
+_Tietopuolisessa sotataidossa_ hän tosin osoittautui surkuteltavan
+tietämättömäksi, mutta koska hän istui reippaasti satulassa ja osasi
+kaikuvalla äänellä komentaa rakuunaosastoa ja kun tutkijoiden korviin
+oli tullut huhu, että Gyurkovics empimättä ampuisi kuulan otsaansa, jos
+hänet reputettaisiin, niin isät tekivät päätöksensä hänen edukseen.
+
+Jo aikaisemmin oli hänessä kypsynyt päätös ruveta sotilasalalle,
+ja tultuaan nimitetyksi reserviupseeriksi hän palasi viipymättä
+bács-kevéläiseen varusväkeen suorittamaan kuusikuukautista
+koepalvelustaan.
+
+Koko sinä aikana eivät Jutka ja hän saaneet nähdä toisiaan. Eversti
+oli kyllin viisas vaatiakseen Gézalta kunniasanan, ettei hän ilman
+erityistä lupaa käy tervehtimässä tyttöä, ja Géza, kuten lukijani
+tietävät, ampui kernaammin kuulan otsaansa kuin petti sanansa.
+Kuitenkaan ei kielto käsittänyt kirjeenvaihtoa, ja rakastavaiset
+riensivät mahdollisimman paljon käyttämään hyväkseen everstin
+muistamattomuutta.
+
+Everstin tytär, aloitti kirjeenvaihdon Wienistä seuraavilla valituksen
+sanoilla:
+
+  »Minä olen kovin onneton, sillä täällä ne kohtelevat minua aivan kuin
+  jotakin koulutyttöä. Äiti konfiskeeraa (alkuperäisessä kirjeessä oli:
+  konfixhkiiraa!) päivittäin jotakin minun isästäni, ja jos minä yhä
+  edelleen nuorrun samassa määrin, täytyy minun ennen pitkää hankkia
+  itselleni imettäjä. Mutta vielä silloinkin minä jumaloin sinua —
+  j.n.e...»
+
+  Sitten: »Kirjoita tällä osoitteella: _Hero ja Leander — poste
+  restante_.»
+
+(Olisi mielenkiintoista tutkia kerran, mistä kaikki tytöt ovat päässeet
+_poste restante_-järjestelmän perille. Sillä kaikki tuntevat sen.)
+
+Joka viikko he kirjoittivat toisilleen useastikin, neli-, kahdeksan-,
+kaksitoistasivuisia kirjeitä. Mielestäni ei ole tarpeellista jäljentää
+tähän kaikkia sataaseitsemäätoista — keskimäärin kahdeksansivuista
+kirjettä — lienee kylliksi, jos teen pienen poiminnon niistä. Kas
+tässä: _Tähti, kukka, meri, aurinko, — monta tuhatta miljoonaa,
+lukemattomia, mittaamattomia, sanomattomia — onni, suru, kuolema,
+kärsimys, toivo, autuus, — iäti, ei koskaan..._
+
+Näihin kirjeisiin liittyi usein hauskoja lähetyksiä. Jutka lähetti
+välistä valokuvia, harvemmin kiharoitaan, useimmin kuivattuja kukkasia.
+Géza Gyurkovics lähetti parhaasta päästä suukkosia. Miten paljon tätä
+viimeksimainittua tavaraa mahtuu yksinkertaiseen kirjeeseen, sitä en
+näin käden käänteessä voi laskea.
+
+Loppui vihdoin kuusikuukautinen koepalvelus, ja Géza määrättiin
+budapestiläiseen rykmenttiin aliluutnanttina vakinaiseen palvelukseen.
+Tuskin hän oli asettunut pääkaupunkiin, kun Jutka jo kirjoitti hänelle
+Bács-Kevéstä. Eversti oli heti aliluutnantin lähdön jälkeen noutanut
+tyttärensä Wienistä. Jutka oli näet lyhyiden hameiden katkeroittamana
+kirjoittanut niin surumielisen, ikävöivän, rukoilevan ja nöyrän
+kirjeen, ettei ankara sotilas voinut sitä vastustaa...
+
+— Vien hänet pariksi viikoksi luokseni, sanoi hän rouvalleen.
+
+Tietysti Jutka aloitti jälleen dualistisen elämänsä siellä, missä hänen
+oli täytynyt pannaanjulistuksen tähden siitä luopua. Ensi työkseen hän
+lahjoitti pois kaikki lyhyet hameensa, sitten hän maata laahaavalla
+hameella ja vihatun lastenhatun sijaan hankitulla rohkeamuotoisella
+kolibri-stillebenhatulla hurmasi koko armeijan ja nostoväen. Ja —
+kaikin puolin noudattaakseen elämässään perusohjeitaan — hän poltti
+iltapäivisin salaa yhden isänsä savukkeen, joka tuotti hänelle sangen
+ankaria ponnistuksia itsensä voittamisessa.
+
+Näihin aikoihin tapahtui, että Bandi Gyurkovics aikaisemmin mainituilla
+perhekieseillä ilmestyi Bács-Kevéen ja kävi tervehtimässä Brenóczyja.
+
+Tervehdyskäynnin alkuvalmistuksissa on huomattava eräs keskustelu
+Bandin ja hänen äitinsä välillä. Se koski Gézan _kihlausta_.
+(Ilmaisemalla sanan kihlaus _harvennettuna_ olen tahtonut kuvata hänen
+armonsa sitä kohtaan osoittamaa purevaa ivaa.) Kun hänen armonsa ensi
+kerran kuuli puhuttavan poikansa _kihlauksesta_, remahti hän isoon
+nauruun.
+
+— Mutta tässä ei ole kysymys mistään pilasta, sanoi Bandi, joka tunsi
+veljensä itsepäisyyden. — Jos Géza kerran on päättänyt, menee hän myös
+naimisiin tytön kanssa.
+
+— Anna hänen vain mennä naimisiin, niin ei hän koskaan mene naimisiin!
+viisasteli rouva Gyurkovics, joka usein osoitti omituisia loogillisia
+käänteitä.
+
+Kun hän kuitenkin muutamia kuukausia myöhemmin alkoi aavistaa, että
+hänen itsepäisen poikansa mielessä sittenkin liikkui sellaisia
+aikeita, vihastui hän ankarasti. Rouva Gyurkovicsin mielipide oli
+— kuten aikaisemmin olen maininnut — että kaikki miehet, jotka
+menevät naimisiin, ovat hulluja. (Kunnioitettavina poikkeuksina
+piti hän kuitenkin myöhäisempiä vävypoikiaan.) Lempeämmin arvosteli
+hän ainoastaan niiden poikiensa avioliittoja, joiden rouvien isät
+kuuluivat _korkeimmin taksoitettujen joukkoon_. Muuten oli hänen
+mielestään onnellisen avioliiton perusehtoja se, että mies oli ehtinyt
+kypsyneeseen ikään, joka alkoi kolmannenkymmenennen ikävuoden tuolla
+puolen.
+
+— Tahtoisinpa kernaasti tietää, _millä_ he oikeastaan aikovat perustaa
+perheen? kysyi rouva Gyurkovics. — Eihän heillä kuulemma ole ropoakaan.
+
+(_Jonkin verran_ = 50,000 floriinia; _rahaa_ = 100,000 floriinia;
+_varakas_ = 200,000 floriinia; _hyvin varakas tai paljon rahaa_ = ei
+ole olemassa.)
+
+— Millä hän aikoo perustaa perheen? mietti Bandi Gyurkovics. — Ehkä hän
+luottaa siihen, että äiti menee hänen edestään takuuseen... [Unkarissa,
+samoinkuin useimmissa Euroopan maissa, täytyy armeijassa toimivan
+upseerin esittää takuumiehet aikoessaan mennä avioliittoon.]
+
+— Kuka hänelle menisi?
+
+— No äiti...
+
+— Minäkö? Entä mihin minä menisin?
+
+— Takuuseen!...
+
+— Jotta hän voisi mennä naimisiin sen tytön kanssa?
+
+— No niin...
+
+Siihen sanoi rouva Gyurkovics jotakin hyvin kummallista.
+
+Näin hän sanoi:
+
+— Olemmeko sitten Aasiassa, villien parissa, että poika ajattelisi
+sellaista äidistään? Vai sitä vartenko minä olen olemassa, että
+naittaisin kenen hyvänsä kuninkaan sotilaista?
+
+Tämä takaperoinen ajatus, että Géza naisi köyhän tytön, huolestutti
+kaikesta huolimatta kuitenkin äidin sydäntä. Hän huomasi, että hänen
+oli pakko tehdä jotakin, ellei nyt muunkaan vuoksi, niin kuitenkin
+omantuntonsa rauhoittamiseksi. Kerran sanoikin hän sitten Bandille,
+että tämä lähtisi Kevéen ja kävisi tervehtimässä Brenóczyja.
+
+— Lähde heille ja juonna naamasi niin yksinkertaisen näköiseksi, kuin
+ei sinulla olisi yhtään mitään mielessä... Ehkä saat silloin selville
+jotakin, mikä voi meitä hyödyttää...
+
+Eversti vastaanotti nuoren herran erittäin sydämellisesti. Sittenkun
+Gézan elämänrata oli käynyt varmemmaksi, punnitsi isäkin vakavammin
+avioliiton mahdollisuuksia. Bandilla oli sitäpaitsi vaatimaton,
+mutta ei suinkaan peloittava kyky, jonka avulla hän saavutti
+Brenóczyn myötätunnon ja joka kyky häntä muuten suuresti auttoi
+elämäntaistelussa: hän saattoi saada kasvoihinsa miellyttävästi
+rajoitetun, niin sanoakseni erikoisen — sanalla sanoen vilpittömän
+yksinkertaisuuden ilmeen, joka jo ensi näkemällä avasi hänelle
+tien rehellisten ihmisten sydämiin. Jo koulussakin oli hän tämän
+ominaisuutensa avulla voittanut helläsydämisimmät opettajansa
+puolelleen näyttelemällä ahkeraa, mutta hidastajuista oppilasta
+— vaikka hän itse asiassa oli penikka älyltään, jonka vain hänen
+laiskuutensa etevämmyydessä voitti. Joka nyt kerran näki hänen
+ruskeat kasvonsa ja hiukan surumielisesti katsovat silmänsä, ajatteli
+itsekseen: Tämä poika ei liene mikään kynttilä, mutta varmaankin hän
+on luonne, ellei tosin erittäin henkevä, niin ainakin syvästi tunteva
+ihminen...
+
+Jutkan saattoi tämä _tulevan langon_ käynti aluksi hämilleen. Hän tunsi
+arkaa kunnioitusta Bandia kohtaan, jonka Gézaa muistuttava yhtäläisyys
+häntä peloitti. Myöhemmin, iltapäivän kuluessa, hänen rohkeutensa
+palasi, ja silloin huomasi, että everstin Jutka tilaisuuden sattuessa
+saattoi osoittautua harvinaisen rakastettavaksi. Hän tunsi, että tämä
+käynti merkitsi hänelle hyvin paljon, ja sentähden hän tahtoi antaa
+monenlaisten kotoisten hyveiden miellyttää Bandia, mikä myös sangen
+suuressa määrin hänelle onnistui. Pisara mielenliikutusta, jonka
+hänessä saattoi huomata, teki hänet suorastaan vastustamattomaksi.
+
+Bandi siirsi keskustelun usein kaksoisveljeensä, puhuen hänestä
+suopeasti, niinkuin on tapana muistella hemmoteltua lasta. Mutta kun
+hän illan tullen jälleen nousi kieseihinsä, myönsi hän hiljaisessa
+mielessään, että _Gézalla sittenkin on järki tallella_.
+
+— Sinä saat lähteä sinne vielä kerran, sanoi rouva Gyurkovics paria
+päivää myöhemmin. — Sinun täytyy olla olevinasi aivan kuin et mitään
+erikoisempaa hautoisi, mutta sinun täytyy kuitenkin tilaisuuden tullen
+puhua Gézasta... Sano heille, että hän on hullu, tappelupukari,
+velkojentekijä... ja kortinpeluu! Se tekee hyvää...
+
+Tällä kertaa Jutka vastaanotti Bandin niinkuin uskotun ystävän. Hän vei
+hänet pieneen huoneeseensa, — jonka sisustus muistutti huonekoristuksia
+kansannäytelmässä _Ördög pirulái_ [Pirun pillerit] — siellä hän istutti
+hänet kiikkutuoliinsa ja juorusi hänen kanssaan kahden tunnin ajan.
+Hän ei laiminlyönyt tarjota hänelle muitakin nautintoja, hän hyvitteli
+vierastaan savukkeilla ja konjakilla, pirskotteli Bandin käsille
+hajuvettä ja nenäliinaan lavendeliöljyä.
+
+Kolmannella vieraskäynnillään Bandi vei kukkavihkon Kevéen ja toi
+sieltä kotiaan Tamásiin Jutkan valokuvan. Tästä käynnistä seurasi,
+että Jutka uskoi hänelle _kaiken_. Pyöristetyssä ja yhtäjaksoisessa
+esitelmässä, oikein kaunopuheisesti hän ilmaisi hänelle sydämensä
+surut, aivan kuin hän ei ensi kertaa olisi kertonut rakkautensa
+tapahtumia. Eikä hän ensi kertaa kertonutkaan, sillä ennen Bandia
+oli neljä viisi wieniläistä ja yksi tai pari kevéläistä ystävää
+kuullut Jutkan surumielisen kertomuksen, paitsi kapteeninrouvaa ja
+kaikkein pienintä sotaravintoloitsijatarta, jonka somilla käsitöillä
+huomaavainen Jutka jouluna tavallisesti yllätti herra everstiä ja hänen
+rouvaansa.
+
+Samalla hän höysti kertomuksiaan pienillä itkukohtauksilla ja luki
+lopuksi muutamia Gézan kirjeitä. (Tähti — kukka — ikuisesti y.m.)
+
+Bandilla oli, kuten jo mainitsin, niin miellyttävät ja luottamusta
+herättävät kasvot, että ne suorastaan herättivät sellaisia tunnustuksia.
+
+— Minä olen hyvin onneton, sanoi Jutka, — sillä koko maailma on minua
+vastaan...
+
+Bandi riensi ihmiskunnan nimessä panemaan vastalauseensa sellaista,
+hänenkin kohdalleen osuvaa syytöstä vastaan.
+
+— Kuinka voitte niin sanoa, Jutka-neiti?
+
+— Ettekö te sitten olekaan minun viholliseni?
+
+— Teidän — minä? Minä teidän!
+
+Tämä Bandin lausunto ilahdutti paljon Jutkaa.
+
+— Kuinka jalo te olette, Bandi! Katsokaa, minun sydämeni kuiskasi jo
+minulle, että te olette sellainen... Tänään näen teidät vasta kolmannen
+kerran, mutta lukuunottamatta isääni en kehenkään niin luota kuin
+teihin...
+
+(Hän sanoi: lukuunottamatta isääni — mutta itse asiassa oli hänen
+isänsä ainoa, jolle hän ei virkkanut mitään.)
+
+Kun rouva Gyurkovics sitten huolellisesti tarkasteli Bandin mukanaan
+tuomaa valokuvaa, sanoi hän näin:
+
+— No katsohan — ja oikein soma!
+
+Bandi sai pari päivää myöhemmin kirjeen Jutkalta. Tämä kirje oli
+grafologisestikin erikoisen mielenkiintoinen todistuskappale, sillä
+tyttö alkoi näihin aikoihin muodostaa helmenpyöreitä pieniä kirjaimiaan
+ylimyksellisen korkeiksi heinäsirkkakirjaimiksi. Hän kirjoitti, että
+kevéläiset upseerit panevat toimeen pienen juhlan, johon hän rykmentin
+puolesta innokkaasti pyysi Bandia tulemaan.
+
+— Lähde, poikani, sanoi rouva Gyurkovics.
+
+Hellän äidin sydämen täytti jokin suloinen aavistus. Annahan olla,
+everstin tytär alkaa kiintyä Bandiin. Jos hän rakastuu häneen — ja
+kaikilla Gyurkovicsin pojilla oli kyky saada kaikki tytöt rakastumaan
+itseensä, — jos Jutka rakastuu häneen, ajatteli hän, silloin hän joka
+tapauksessa rikkoo välinsä Gézan kanssa, eikä Bandi ota vaimokseen
+sellaista tyttöä, joka on osoittautunut niin muuttelevaiseksi...
+
+Kohottakaamme lakkiamme äidin sydämelle, joka lastensa vapauden nimessä
+taistelee kekseliään viekkauden vasamilla.
+
+Kun Bandi palasi bács-kevéläisistä huveista, alkoi rouva Gyurkovics
+kysellä:
+
+— Tanssitko hänen kanssaan?
+
+— Tanssin. Csárdáan ja katrillin.
+
+— Mistä puhuit hänelle?
+
+— Sanoin, että Géza on kortinpeluri...
+
+— Se kuuluu joltakin, sinä uljas urho! sanoi rouva Gyurkovics itsekseen
+jättäessään poikansa yksikseen vaihtamaan vaatteita.
+
+Bandikin sanoi jotakin itsekseen, ryhtyessään peseytymään. Näin hän
+sanoi:
+
+— Äiti parka, jospa hän tietäisi, ei hän koskaan olisi synnyttänyt
+minua!
+
+(Ellen erehdy, on tämä lause kotoisin tappelupukari Elefántovicsilta,
+joka tavallisesti käytti sitä, kun hänen vastapelaajansa tarokissa
+kaatoi hänen pagátinsa.) [Tarok on hyvin yleinen, mutta samalla sangen
+vaikea unkarilainen korttipeli. Siinä käytetään erityisiä kortteja,
+joista tärkeimmät ovat: skiz, xxi ja pagát. Pelaajia on seurueessa
+kolme.]
+
+
+
+
+VIELÄ ÄIDIN SYDÄN.
+
+
+Heinäkuussa tapahtui, että aliluutnantti Géza Gyurkovics teki
+Budapestissä anteeksiantamattoman kevytmielisyyden. Köyhänä upseerina
+hän antoi näet houkutella itsensä kasinossa eräänä yönä pelaamaan
+kolmen peloittavan pelipukarin kanssa. Tosin hän kyllä voitti
+neljätuhatta floriinia sinä yönä, mutta silti ei meillä ole oikeutta
+antaa anteeksi hänen nuorenmiehen ajattelemattomuuttaan.
+
+Aluksi hän katseli vain syrjästä noita kolmea peliteikaria. Yksi oli
+bácskalainen, toinen sároslainen ja kolmas erdélyiläinen armenialainen.
+Géza pani merkille, että sároslainen pelasi uhitellen tahtoen
+peloitella toisia, bácskalainen taas hajamielisen hienostelevasti ja
+armenialainen miten milloinkin, usein kuitenkin voittaen. Oikeastaan
+ei siinä mitelty voimia; herrat pelasivat maltillisesti, suorastaan
+toisiaan säästellen: he muistuttivat kolmea miekkailijaa, jotka
+mittelevät miekkojaan vain aikansa kuluksi. Jos joku voitti suuren
+panoksen, tilasi hän samppanjaa, jonka he sitten joivat muut paitsi
+Géza, joka kieltäytyi. Keskiyön jälkeen jakoi armenialainen Gézallekin
+kortit.
+
+— Tee meille seuraa, mehän pelaamme vain leikin vuoksi.
+
+Aliluutnantti teki alussa muutamia erehdyksiä, joille teikarit
+sydämellisesti nauroivat. Hän otti kortit kahden sormenpäänsä väliin,
+aivan kuin olisi tahtonut nipistää niitä korvista. Myöhemmin kääntyi
+onni hänelle suopeaksi, ja silloin jo vastapelaajat lämpenivät. He
+eivät mitenkään päässeet selville hänen järjestelmästään, sillä
+nähtävästi hän pelasi ilman mitään johdonmukaisuutta, milloin
+uhkarohkeasti hyökäten, milloin aiheettomasti peräytyen. Kuitenkin hän
+voitti alinomaa, ja kortit pysyivät hänen kädessään yhtä varmasti kuin
+miekka nuoren Siegfriedin kädessä. Armenialainen poistui aamupuolella,
+ja päivän valjetessa oli Géza puhdistanut molemmat toiset.
+
+Kotona hän luki rahat. Hän oli voittanut ropoa vaille neljätuhatta
+floriinia ja lisäksi vaakunakoristeisen käyntikortin, jonka
+sárospiirikuntalainen oli antanut hänelle neljänsadan floriinin
+pantiksi.
+
+Kysytään: mitä tekee aliluutnantti, jos hän äkkiarvaamatta saa
+neljätuhatta floriinia? Vastaus: hän tekeytyy sairaaksi voidakseen
+sillä perusteella pyytää kuuden viikon loman.
+
+Géza — ottaen huomioon verevän ja terveen ulkomuotonsa — päätti, että
+hänen sairautensa on oleva polvessa. Hän tunsi erään siviililääkärin,
+jonka neuvoa hän tässä kysyi, ja tämä esitti hänen valittavakseen neljä
+tautia: ischiaksen, gonitiksen, artritiksen ja lopuksi tumor albus
+articulorumin. Aliluutnantti väliisi artritiksen, koska tämä nimi teki
+häneen mahtavimman vaikutuksen.
+
+Kerran, kun hän ratsumestarin seurassa nousi kasarmin portaita, hän
+valitti tuskallisesti ja puri huultaan.
+
+— Mikä sinua vaivaa? kysyi ratsumestari..
+
+— Ei mikään! Minun aasimainen polveni vain...
+
+— No no, täytyy olla varovainen.
+
+Toisen kerran pani esimies merkille, että Gyurkovics laahusti kasarmin
+pihan poikki.
+
+— Sinua jokin vaivaa! Miks'et puhu lääkärille?
+
+— Ei siihen kannata sanoja tuhlata... jos neuvottelisin tohtorin kanssa,
+tiedän, että hän kieltäisi minua ratsastamasta, enkä minä tahdo ruveta
+sotarosvoksi...
+
+Mitta oli kukkurallaan, kun Géza kerran oli pyörtyä satulassa
+ratsastamaan lähdettäessä.
+
+— Varmaankin särkee taas polveasi, sanoi ratsumestari, — mutta te
+nuoret olette niin kevytmielisiä, että ette mene lääkärille.
+
+Seuraavana päivänä hän itse lähetti Gézan rykmentinlääkärin luokse.
+Vaikka Géza omantunnon mukaisesti luetteli kaikki artritis-symptomit,
+tuli tohtori kuitenkin siihen johtopäätökseen, että hänellä oli
+gonitis, joka osaltaan todistaa lääketaidon horjuvaisuutta.
+
+Niin tapahtui, että Géza Gyurkovics lähti kuuden viikon kylpymatkalle
+Herkules-kylpylään. [Kuuluisa kylpylä 3 penikulmaa pohjoiseen
+etelärajalta, missä kolmen valtakunnan rajat yhtyvät toisiinsa:
+Unkarin, Serbian ja Romanian.] Hän otti mukaansa palvelijansakin, jolle
+hän oli teettänyt kauniin jahtilivrean sárospiirikuntalaisystävänsä
+rahoilla.
+
+Hän oli ollut jo kaksi päivää Herkules-kylpylässä, kun hän illalla meni
+tanssisaliin, missä parhaillaan jokailtaiset huvit olivat käynnissä.
+Siellä hän tapasi erään leiniäpotevan upseeritoverinsa, joka kertoi
+hänelle kylpylaitoksen juoruja.
+
+— Kuka on tuo kaunis, vaalea rouva? kysyi Gyurkovics osoittaen muuatta
+salin nurkkausta.
+
+— _Kaunis Poldi_. Tavattoman hilpeä jalosukuinen wienitär. Tänään
+iltapäivällä tutustuin koko hänen seurueeseensa.
+
+Kaunis rouva oli suuren seurueen ympäröimänä, ja hän oli heläjävän
+raikkaalla iloisuudellaan kiinnittänyt Gézan huomion itseensä.
+Hänen naurunsa oli sointuva niinkuin lirittävän satakielen laulu.
+Nähtävästi hän piti lystiä erään tanssivan romanialaisen seuramiehen
+kustannuksella.
+
+— Jos pidät valssista, suosittelen sinulle erityisesti kauniin Poldin
+tuttavuutta, jatkoi reumaattinen toveri.
+
+— Esittele minut, sanoi Géza Gyurkovics, joka tällä hetkellä unohti
+sekä artritiksen että gonitiksen.
+
+Kaunis rouva, jolle hänet esiteltiin, tanssi aivan ihmeellisesti.
+Hänestä saattoi nähdä, että hän joka hermossaan tunsi soiton
+kevytmielisen melankolian ja että hän intohimoisesti rakasti tanssia,
+ei tanssijan, vaan soiton tähden. Géza Gyurkovics, joka myöskin oli
+kuuluisa erinomaisena tanssijana, tunsi saaneensa siivet tanssiessaan.
+Heidän täytyi kuitenkin pian luopua tanssista, sillä kauniille rouvalle
+sattui pieni onnettomuus: hänen runsas tukkansa aukeni ja valahti hänen
+selkäänsä pitkin niinkuin parvi kullankeltaisia, vapaaksi päässeitä
+käärmeitä.
+
+— Kiitos, riittää jo! Minun tuhma tukkani irtaantuu alinomaa... Miten
+kauan viivytte täällä? kysyi hän sitten Gézalta.
+
+— Pari viikkoa, niin kauan kuin viihdyn.
+
+— Minä pidän huolta siitä, että viihdytte, sillä teidän veroisianne
+tanssijoita ei kasva joka oksalla...
+
+Reumaattinen aliluutnantti tuli samassa ja sanoi tutunomaisesti:
+
+— Älkää vain saattako hänen päätään pyörälle, jalosukuinen rouva, sillä
+hän on jo puolittain sulhasmies.
+
+Sitten hän kääntyi Gézan puoleen sanoen unkariksi:
+
+— Älä ota häntä vakavasti. Hän on viekas ja hullaannuttaa itseensä koko
+maailman...
+
+Vaalea rouva pyöristi silmänsä.
+
+— Niin nuori? Vahinko! Miten olette voinut tehdä sellaisen tyhmyyden? —
+Niin niin — pyydän anteeksi...
+
+— Älkää ujostelko, — rohkaisi Géza.
+
+— Mutta miten olette kuitenkin tehnyt jotain sellaista? Ja aivanko
+totinen juttu?
+
+Géza kohautti olkapäitään.
+
+— Olen sidottu sanaani...
+
+— Te mahdatte olla suuri luonne... Mutta suoraan sanoen, minä en
+rakasta suuria luonteita, sillä tavallisesti ne ovat ikäviä ihmisiä...
+Luulen kuitenkin, että te olette loistava poikkeus...
+
+— Teidän jalosukuisuutenne hemmottelee minua...
+
+— Älkää ihmetelkö sitä, — minun iässäni saa nainen tyytyä itse
+mielistelemään nuoria miehiä...
+
+Géza arvosteli hänet kolmenkymmenen tai kahdenneljättä vanhaksi.
+Muistaen toverinsa varoitukset hän vastasi kohteliailla
+hävyttömyyksillä kauniin rouvan mairitteluihin. Tämä sävy kuitenkin
+nähtävästi hyvin huvitti kaunista Poldia.
+
+— Onko morsiamenne kaunis?
+
+— Se on makuasia...
+
+— Näyttäkää minulle hänen kuvansa. Näyttäkää, sillä muuten pakahdun
+uteliaisuudesta... Näyttäkää vain rohkeasti, sillä minä en tunne näiltä
+main ketään, ja muuten — onhan hän morsiamenne!
+
+Géza otti taskustaan medaljongin ja antoi sen kauniille rouvalle.
+Kaunis rouva heitti pikaisen silmäyksen Jutkan kuvaan, sitten muuttui
+hänen ilmeensä samassa.
+
+— Ja tämä on teidän morsiamenne?
+
+— Niin.
+
+— Mutta — mikä olikaan nimenne?
+
+— Géza Gyurkovics.
+
+— Te olette bács-kevéläinen vapaaehtoinen?
+
+— Olin vapaaehtoisena Kevéssä.
+
+Kaunis Poldi sanoi tähän jotakin aivan erikoista, jonka usein voi
+kuulla wieniläisten suusta, kun heidät valtaa voimakas mielenliikutus...
+
+— No — terve, herra Mayer!
+
+Sitten hän ojensi medaljongin Gézalle.
+
+— Tiedättekö kuka minä olen? Minä olen teidän anoppinne!
+
+— Kuinka — rouva Brenóczy? (Kaunis rouva, joka äänsi r-kirjaimen h:na,
+lausui nimensä oikeastaan _B-h-enócczy'na_, korko toisella tavulla.)
+
+— Terve, herra Mayer! sanoi Gézakin vuorostaan.
+
+— Armollinen rouva, keskeytti Géza vihdoin pitkän äänettömyyden, —
+olisin teille sanomattoman kiitollinen, jos sanoisitte minulle mitä te
+tekisitte nyt minun sijassani.
+
+— Kernaammin tahtoisin, että te sanoisitte mitä minun nyt täytyy tehdä
+tai sanoa...
+
+— Tapahtuuko armollisen rouvan mielestä niin suuri onnettomuus, jos
+minä nain teidän tyttärenne?
+
+— Aivan ennenkuulumaton onnettomuus. Vai olenko teidän mielestänne sen
+näköinen, kuin erityisesti olisin lastenlasten tarpeessa?
+
+— Ettepä suinkaan. Mutta katsokaa, jalosukuinen rouvani, jos nyt
+kuitenkin ympäri käyden yhteen tullaan, niin saattehan perheeseenne
+ainakin taitavan tanssijan...
+
+— Kiitän. Minulla ei ole tapana tanssia perheenjäsenteni kanssa.
+
+— Ainakaan en minä vielä kuulu perheeseenne, ja jos suvaitsette...
+
+Soitettiin taas valssiin, ja Géza kumarsi rouvalle. Rouva Brenóczy
+laski miettiväisenä kätensä aliluutnantin olkapäälle.
+
+Kun kaunis Poldi oli tutustunut tyttärensä _sulhaseen_ (hänkin lausui
+tämän sanan yhtä pilkallisesti kuin rouva Gyurkovics!), piti hän
+_kihlausta_ vielä mahdottomampana kuin sitä ennen. Miehet olivat —
+rouva Brenóczyn periaatteiden mukaan — kahdenlaisia: hyviä tanssijoita
+ja huonoja tanssijoita. Edelliset olivat hauskoja — he olivat syntyneet
+seuramiehiksi ja heistä tuli kaikkein kehnoimmat aviomiehet: huonot
+tanssijat taas olivat ikäviä, mutta he olivat kaikki kuin luodut
+avioliittoon.
+
+Wieniläisten tuttaviensa joukosta hän oli jo valinnut Jutkalle
+nuoren herran, ennenkuulumattoman huonon tanssijan, nuorten naisten
+tanssiaiskauhistuksen, josta — jos everstinrouvan teoriat pitävät
+paikkansa — pitäisi tulla kaikkien aviomiesten esikuva. Se oli muuan
+nuori paroni Pardubicz. Melonipäinen ja hyvin vaalea nuori mies,
+suuri luonne, joka sammalsi puheessaan ja olisi voinut kuluttaa
+kahdeksankymmentätuhatta floriinia, jos hänellä yleensä ollenkaan olisi
+ollut taipumusta tuhlaamiseen.
+
+Valssin pyörteessä syntyi rouva Brenóczyn rauhattomassa äidinsydämessä
+muuan ajatus.
+
+— Minun tuleva vävypoikani — ajatteli hän itsekseen — on liian
+rakastettava nuorukainen ollakseen samalla määrättömän kevytmielinen...
+Sellainen ihminen pysyy vain niin kauan yhdessä tyhmyydessä (
+sellaisessa kuin tämä _kihlaus_), kunnes saa tilaisuuden toiseen
+tyhmyyteen... Vaikka hän lyhdyllä etsisi, ei hän voisi löytää
+houkuttelevampaa tilaisuutta, kuin sen, joka tarjoutui tuolla
+nurkassa...
+
+Nurkassa istui muuan rouva Brenóczya huomattavasti nuorempi nainen;
+hänellä oli nähtävästi siellä yhtä ikävä kuin jollakin syrjäytetyllä
+keisarinnalla. Hän oli vapaaherratar Hetvicz-Janky, sotamarski
+Hetviczin rouva — Hetviczin, jota nykyaikaisessa sotahistoriassa
+mainitaan nimellä _Spizzan valloittaja_. Hänen ylhäisyytensä,
+vapaaherratar Hetvicz-Janky suvaitsi tuon tuostakin haukotella, — sen
+olisi kärsivällinen lukijakin tehnyt, jos hän olisi istunut kahden
+tunnin ajan kreivien Zdenkó Dumban (von der Scharwacht) ja Ottokár
+Dumban (von der Scharwacht) välissä.
+
+— Tulkaa, sanoi everstinrouva Gézalle, — minä esittelen teidät
+seurueelleni... Teidän täytyy tutustua minun vanhempiin veljiini ja
+ystävättäreeni, joka on Itävalta-Unkarin mielenkiintoisin nainen...
+_Siitä toisesta_ emme toistaiseksi puhu...
+
+Mitä näihin molempiin Dumba (von der Scharwacht)-kreiveihin tulee,
+eivät he — kiitos Herran! — olleet antautuneet sotilasalalle. (Minä
+merkitsen tämän todellisen isänmaanystävän ilolla, koska sillä olisi
+voinut olla suuri ja edullinen vaikutus tulevaan sotaan.)
+
+He olivat pitkiä kuin mastopuut, harvasanaisia ja aina huolestuneita
+herroja. He joivat aamuteensä huoaten, ja murtunein mielin he
+sytyttivät iltasikarinsa, ja kun heidän partaansa ajettiin, kohottivat
+he miettiväiset ja jalosukuiset kasvonsa. Olisi voinut luulla, että
+jokin salainen suru kalvoi heidän sydäntään, mutta heidän iankaikkinen
+murheensa oli vain mielenkiintoinen todistus luonnontieteellisen
+_lajien mukautumisteorian_ paikkansapitävyydestä.
+
+Dumba (von der Scharwacht)-kreivit olivat nimittäin jo ammoisista
+ajoista asti olleet korkeita sotilashenkilöitä, joiden täytyi
+arvokkuuden nimessä varjella itseään kaikenlaisilta kevytmielisyyksiltä
+ja joiden alati täytyi juontaa kasvojensa ilme hillityksi,
+miettiväiseksi ja ankaraksi, niinkuin sotapäällikölle sopiikin. Aikojen
+kuluessa kehittyi suvussa täydellinen upseerityyppi, joka periytyi
+isältä pojalle. Rouva Brenóczy ei ollut perinyt sitä, mutta hänen
+vanhemmasta sisarestaan, vapaaherratar Pardubiczista sanoivat hänen
+tuttavansa, että hän oli »aivan kuin sileäksi ajettu majuri».
+
+
+
+
+MEDUSANSILMÄINEN NAINEN.
+
+
+Eräs kirjailija, joka kerran esiteltiin vapaaherratar Hetvicz-Jankylle,
+vertasi hänen ylhäisyyttään mereen. En tiedä mitä yhtäläisyyttä voi
+olla sotamarskinrouvalla ja merellä, varsinkaan kun merta — vaikka
+se onkin oikullinen ja kuvaannollisesti puhuen kavala — ei ilman
+panettelua voi sanoa röyhkeäksi tai väsähtäneeksi.
+
+Jumalaisen vaateliaisuuden, velttouden, julman ilkeyden ja järjettömän
+oikullisuuden ilmeen olisi yllämainitsemani virkaveli voinut havaita
+hänen ylhäisyytensä kalpeissa, kauniissa kasvoissa. Pallas Athene,
+Pulcinella ja Hebe samassa persoonassa... Kun hän nyt kohotti
+lorgnettinsa nenälleen luodakseen hajamielisen silmäyksen Géza
+Gyurkovicsiin, joka kunnioittavasti iski yhteen kannuksensa hänen
+edessään, huomasi, että hänen ylhäisyydellään oli yhtä sametinpehmeä ja
+lämpimästi silmäilevä katse kuin kaihomielisellä Heloisalla.
+
+− Jo yksin _tämän_ tähden saavat arvonsa sekä gomtis että artritis,
+merkitsi aliluutnantti itsekseen.
+
+Koska vapaaherratar Hetvicz-Jankylla — kuten myöhemmin selviää — on
+kohtalokas osansa Gyurkovicsin poikien elämänvaiheissa, täytyy minun
+jo tässä yhteydessä perusteellisesti kuvailla hänen ylhäisyyttään
+ja kertoa sellaisiakin läheisiä perheasioita, joita ei edes Géza
+Gyurkovics tuntenut.
+
+Vapaaherratar oli rikkaan szerémiläisen Janky-suvun (de genere Akos)
+viimeinen jälkeläinen ja oli kuninkaan armosta saanut pitää perheen
+arvonimen ja omaisuuden. [Unkarilaisten suurtilallisten tyttäret
+perivät ennen ainoastaan pienen osan omaisuudesta, mutta eivät
+arvonimeä.] Kun sotamarski Hetvicz kaksi vuotta sitten vei hänet
+alttarille, liitti hän omaan nimeensä puolisonsa sukupuuttoisen nimen
+ja kilven.
+
+Jos vapaaherrattarella oli niin paljon rahaa (huomauttanee
+kärsivällinen lukijani), olisi hän kai saanut miehekseen ei vain
+sotamarskin, vaan vieläpä aliluutnantinkin...
+
+Totta kyllä. Hänen avioliittonsa ei ollutkaan oikeastaan mikään
+avioliitto, vaan jonkinlainen itsemurha, jonka vapaaherratar oli
+tehnyt onnettomassa rakkaudessaan. Nuorena tyttönä hän oli nimittäin
+rakastunut erääseen _latinanlukijaan_, erään pehtorinsa poikaan,
+oikeaan lukutoukkaan... Hän ei voinut mennä naimisiin hänen kanssaan —
+miten olisikaan hän voinut mennä naimisiin hänen kanssaan! — mutta hän
+ei tahtonut olla kenenkään toisenkaan oma ja murheessaan hän päätti
+mennä ikälopuimmalle kosijalleen.
+
+Useimmat itsemurhaajat, jotka tuhonsa tehtyään vielä voivat ajatella
+kirkkaan ajatuksen, katuvat tekoaan. Vapaaherratar Jankylla oli kyllin
+aikaa vihkimisen jälkeen miettiä askeltaan ja sen vuoksi hän katui
+ankarasti onnetonta tekoaan.
+
+Sotamarskitar ehdotti miehelleen jo n.s. _kuherruskuukauden_ kuluessa
+avioeroa. Mutta hänen armollinen miehensä, joka aikanaan oli käynyt
+kuninkaan puheilla hankkiakseen hänelle oikeuden perintöön ja
+arvonimeen, pelkäsi häväistystä eikä ottanut hänen puhettaan avioerosta
+kuulevaan korvaansakaan.
+
+— Minä pakotan sinut eroon, sanoi vapaaherratar äärimmilleen
+epätoivoisena.
+
+Ei ole vähintäkään epäilystä siitä, että tätä kavalaa sissisotaa, joka
+nyt syttyi molempien aviopuolisoiden välillä, käytiin kunnioitettavan
+innokkaasti ja kekseliäästi. Noudattaen synnynnäistä vaistoaan koetti
+vapaaherratar aluksi viekasteluilla — joita hän sanoi _kutkutuksiksi_
+— saada miehensä suuttumaan. Hämmästyttävän hienotunteisesti hän keksi
+tuhannen sellaista seikkaa, joista jo yhdenkin olisi pitänyt riittää
+tekemään kauneinkin rouva vastenmieliseksi, aivan kuin yksi ainoa
+hiuskarva voi tehdä maukkaimmankin liemen mahdottomaksi nauttia. Mutta
+sotamarski panssaroi itsensä näiden neulan- ja ampiaisenpistoksien
+varalta liikuttavan dogmaattisuutensa turviin, samalla verisesti
+loukaten vaimoaan — jota hän jo silloin sydämensä pohjasta vihasi —
+teeskennellyllä hellyydellään.
+
+— Hyvä on, sanoi silloin vapaaherratar, — voin minä muutakin tehdä:
+minä häpäisen hänen nimensä, ja silloin hän ajaa minut talosta.
+
+Ei uskoisi, miten vaikeaa sellainen muutamissa olosuhteissa saattaa
+olla. Vapaaherratar tahtoi ainoastaan pilata maineensa, mutta hän
+oli liian ylpeä alentaakseen itsensä samalla. Hän salli itseään
+mielisteltävän huomiota herättävällä tavalla, joskus häpeänhälinää
+nostattavasti, mutta ihailijansa — joita hän sanoi itserakkaiksi
+aaseiksi — hän palkitsi vain kuparikolikoilla.
+
+Hänen ylhäisyytensä huomasi heti hänen läpinäkyvät hyökkäyksensä ja
+säilytti entisen tylsän ja kärsivällisen puolustusasemansa. Hän oli
+liikuttavan pitkämielinen rouvalleen, mutta niin ei lainkaan hänen
+ihailijoitaan kohtaan. Heille hän kosti julmasti — niin usein kuin
+hänelle siihen vain tarjoutui sopiva tilaisuus — ja vaikutusvaltaisena
+miehenä hän oli jo saanut montakin heistä tieltään.
+
+Suljetuissa seuroissa säälittiin useinkin aviomiehen koston
+uhriksi joutuneita miehiä. Muun muassa puhuttiin eräästä erittäin
+miellyttävästä yliluutnantista, joka vain siitä oli saanut sotamarskin
+vihat, että samana iltana oli tanssinut kolme katrillia hänen
+ylhäisyytensä vapaaherrattaren kanssa. Pian sen jälkeen hän oli
+jo matkalla Dombrovaan ja vielä tänäänkin hän viettää ilottomia
+päiviänsä tässä Galitsian rajaseudun likaisimmassa linnoituksessa,
+muutamien kauhtanaan puettujen Puolan-juutalaisten seurassa.
+Kerrottiin myöskin, eräästä kapteenista, joka pari kertaa oli pyytänyt
+hänen armonsa ajelemaan tulisella nelivaljakollaan. Odottamattoman
+tarkastuksen aikana oli häntä syytetty muutamista aivan vähäpätöisistä
+laiminlyönneistä (minua hävettää vaivata lukijaani luettelemalla
+niitä, niin vähäpätöisiä ne olivat), mutta kapteenin täytyi ottaa
+ero... Keväällä taas oli muuan vaalea nuori kreivi hullaantunut rouva
+Hetvicziin. Sotamarskin veljenpoika, juopotteleva kaartilainen, —
+jota mainittiin eräänä Euroopan etevimpänä miekkailijana, antautui
+sanakiistaan pikku jalosukuisuuden kanssa ja sovitteli miekaniskunsa
+niin taitavasti, että kreivin henkevä nypykkänenä muuttui kotkannenästä
+bulldogginnenäksi. (Kun hänen armottarensa näki tämän marttyyrikuonon
+ensi kertaa, oli hän katketa nauruunsa.)
+
+Kaunista rouvaa harmittivat rajattomasti hänen perhe-sissisodassaan
+kärsimänsä tappiot ja (niinkuin nälänhätäisen linnaväen komentaja
+äärimmilleen epätoivoissaan hautoo ajatusta räjähdyttää koko linna
+ilmaan) hän mietti Herkules-kylpylän huvilassaan yli koko maan kantavaa
+häväistysjuttua.
+
+Voidakseen tehokkaasti toteuttaa aikeensa täytyi hänen hankkia
+itselleen uhrautuvainen apumies, mutta se ei ollut niinkään helppoa,
+sillä salonkitapoja seuraavat nuoret herrat — vieläpä vanhemmat
+seuramiehetkin, jotka meidän päivinämme eivät ole niin arkoja kuin
+nuoret, — tunsivat hänen edessään kylmänväreitä niinkuin olisivat
+nähneet oikean Medusan pään. Ja tällä kauniilla rouvalla oli todellakin
+oikeat Medusan silmät, sillä jokaiselle, johon hän silmänsä iski, hän
+tuotti turmion.
+
+Sellainen oli tämä armollinen rouva, joka tällä hetkellä — kymmenen
+minuuttia sen jälkeen kuin Géza Gyurkovics oli hänelle esitelty —
+kosketti hänen olkapäätään lorgnetillaan.
+
+— Joko olette pyytänyt jonkun katrilliin? kysyi hän.
+
+— En...
+
+— Olisiko teille suuri uhraus, jos pyytäisin teitä tanssimaan minun
+kanssani?
+
+— Se olisi minulle suuri kunnia, teidän armonne...
+
+Rauhallisesti ja huolettoman viehkeästi hän tanssi katrillin. Tai
+oikeastaan ei hän tanssinut, hän käveli pikemmin ympäri salia, hattu
+päässään ja pitkävartinen lorgnetti kädessään. Hän sai tanssittajansa
+epätoivoon sillä, ettei hän vähääkään välittänyt vuoroista, liikkui
+vain paikasta toiseen ja ojensi hajamielisesti ohimennen jollekin
+kätensä, odottaen, että toiset mukautuisivat hänen omituiseen
+tanssitapaansa.
+
+(Niin hajamielinen ja itsepäinen hän oli aina. Kotona hän usein kulki
+ääneti huoneesta toiseen. Palvelijain kädet avasivat hänelle ovet.
+Hänen kamarineitsyensä juoksi rappusia pitkin ja laski viitan hänen
+hartioilleen. — Minne teidän ylhäisyytenne käskee? — En tiedä... Minne
+hyvänsä... Yhdentekevää...)
+
+Samassa hän oli jälleen Gézan luona ja laski kätensä hänen
+käsivarrelleen.
+
+— Katrillia minä rakastan intohimoisesti! Se on ainoa tanssi, jota
+tanssin... Ettekö tekin rakasta sitä?
+
+— Minäkö? Minä antaisin autuuteni katrillista! valehteli aliluutnantti,
+jonka mielestä katrilli oli yhtä vähän tanssia, kuin riisi oli ruokaa.
+[Tarkoittaa unkarilaista sananlaskua: _Tótnem ember kásnem étel_.
+Slovakki ei ole ihminen eikä riisi ruokaa.]
+
+— Silloin tanssitte seuraavankin minun kanssani?
+
+Jälleen hän jätti tanssijansa tanssiakseen yksintanssin sellaisen,
+jommoista ei kukaan ole koskaan nähnyt. Hän kulki kahdesti eteenpäin,
+kohensi itseään hiukan, kääntyi ja ojensi kätensä rouva Brenóczylle.
+
+Everstinrouva tanssi reumaattisen aliluutnantin kanssa ja piti
+rattoisaa iloa... Hän olisi iloitellut silloinkin, vaikka hänellä
+nuoren aliluutnantin sijasta olisi ollut kumaraselkäinen urho vuodelta
+1848 ja Erdelyi Nácin mustalaissoittajien asemesta ainokainen
+säkkipillinpuhaltaja jalkojensa edessä, sillä hän oli syntynyt tähän
+murheen laaksoon iloa pitääkseen ja huvitellakseen.
+
+Ellen olisi yksinkertainen kronikoitsija, vaan todellinen
+romaaninkirjoittaja, jolla on sankariensa kohtalot ohjissaan, voisin
+nyt kertoa mieltäylentäviä asioita. Kertoisin, miten Géza Gyurkovics,
+hyveellisen nuorenmiehen esikuvan tavoin, salaisesti surren suvaitsi
+hänen ylhäisyytensä veikeätä kiemailua. Kertoisin edelleen, miten
+aliluutnantti, kun täydestä puuttui enää pisara, vihasta leimuten
+raastoi ruususiteet, joilla tuo tunnoton nainen koetti hänet sitoa.
+Voisin vihdoin kertoa siitäkin, miten hän sydäntäjärkyttävin
+kehoituksin nostatti katumuksen kyynelet hänen armonsa silmiin...
+
+Ikäväkseni täytyy minun kuitenkin myöntää, ettei minun sankarini tällä
+kertaa ottanut varteen tarjoutuvaa tilaisuutta saavuttaakseen vakavasti
+ajattelevien lukijoitteni kunnioituksen.
+
+Kahdeksan päivää hän hakkaili innokkaasti molempia rouvia — Brenóczya
+ja vapaaherratar Hetvicz-Jankya — ja vaikka kylpyvieraat tunnontarkasti
+seurasivat aliluutnantin jokaista askelta, eivät he mielipahakseen
+mitenkään päässeet perille, kumpaa hän hakkaili vakaumuksesta ja kumpaa
+laskien.
+
+Minä tahdon peittää verhoon näiden kahdeksan päivän tapaukset,
+jotka muutenkin muodostavat hevos- ja aasiratsastushuvimatkojen,
+kirkkaalla päivällä huvila Jankyn ja Ferenc Joszef-hotellin edustalla
+sattuneiden _yöllisten serenadien_, iltakävelyiden, joihin yhtyi
+kiiltomatojenmetsästys, ja muiden hylättävien kevytmielisyyksien
+surullisen ketjun. Riittää kun huomautan, että kylpyvieraat antoivat
+yksimielisesti Gézalle nimen _hullu aliluutnantti_.
+
+Mutta kahdeksantena päivänä tapahtui jotakin, jota tunnontarkka
+kronikoitsija ei voi vaieten sivuuttaa. Sinä päivänä saivat
+kylpyvieraat vihdoin tietoonsa, kumpaa rouvaa hullu aliluutnantti
+hakkaili vakaumuksesta, ja vapaaherratar Hetvicz-Janky huomasi hetken
+tulleen heittää soihtunsa ruutikellariin ja räjähdyttää linnan.
+
+Oli sunnuntai, ja rouva sotamarskitar oli jo lauantaina ilmaissut
+aliluutnantille toivomuksensa ottaa osaa läheisessä kirkonkylässä,
+Mehadiassa, pidettävään romanialaiseen jumalanpalvelukseen.
+
+Aamulla ilmaantui Janky-huvilaan romanialainen talonpoikaisnuorukainen,
+joka tahtoi puhutella hänen ylhäisyyttään; kun vapaaherratar kurkisti
+eteishuoneestaan, tunsi hän sandaalijalkaisen ja nahkavöisen talonpojan
+ihailijakseen.
+
+— Todellakin, tämähän oli verraton päähänpisto, sanoi hänen armonsa
+vakavan näköisenä.
+
+Hän istutti Gézan salonkiinsa, itse hän poistui. Mutta neljänneksen
+kuluttua hän palasi pukuhuoneestaan päässään kirjavakukkainen
+valakkialainen liina, yllään kirjailtu paita, jaloissa pienet
+sandaalit. Kädessä oli hänellä iso punainen päivänvalo; kultarahoja oli
+pujotettu kiliseväksi nauhaksi hänen kaulalleen; hän oli aivan kuin
+jonkun rikkaan kylätuomarin tytär. Muutenkin oli hänen vartensa niin
+täyteläinen, niin sanoakseni kiinteä, että hän noin ilman kureliiviäkin
+näytti tavallista ihanammalta.
+
+— Lähtekäämme! sanoi hän.
+
+Lorgnetin hän otti mukaansa, ja siitä hänet tunnettiin kylpypuistossa.
+Rouva Brenóczy, jota he kävivät kärttämässä mukaansa, ei naurultaan
+voinut viiteen minuuttiin saada sanaakaan suustaan; sitten hän sanoi
+vain, ettei lähde matkaan.
+
+— En ehdolla millään! Niin hullujen ainakaan ole!
+
+— Menemme siis kahden, sanoi vapaaherratar, joka ei hurjimmissa
+hullutuksissaankaan kadottanut vakavuuttaan.
+
+He kuuntelivat messua Mehadiassa, katselivat kotvan talonpoikien
+tanssia ja menivät vihdoin aamiaiselle kyläravintolaan.
+Muuan viittaniekka mies, jonkinlainen kyläkirjuri, joka luki
+kapakassa sanomalehteään, huomasi omituisesti eleilevän kauniin
+talonpoikaistytön; hän suvaitsi puhutella vapaaherratarta, taputtipa
+häntä vielä hyväntahtoisesti poskellekin. Géza Gyurkovics hankki
+pelästyneelle naiselleen hyvitystä sillä, että vuorostaan meni kirjurin
+luo ja nipisti häntä hyväntahtoisesti poskesta, jonka johdosta
+kirjuri sitten sanoi isännälle, että sen jälkeen kuin sotilasraja oli
+poistettu, olivat talonpojat käyneet röyhkeiksi eivätkä kunnioittaneet
+ylempiään!
+
+Aamiaisen syötyään he palasivat pitkin jalkapolkua ja aikoivat kulkea
+kotiin erästä oikotietä. Vapaaherratar pysähtyi monivivahteiselle
+pienelle niitylle poimimaan kukkia. Hyvän aikaa oli hän kumartuneena
+kukkien yli, sitten hän yhtäkkiä meni Gyurkovicsin luo, joka haukotteli
+auringossa loikoen.
+
+— Oletteko rohkea ritari? kysyi hän vakavana, ilman mitään johtavaa
+aihetta.
+
+Hämmästynyt aliluutnantti ei vastannut heti.
+
+— Mikä minä muuten olisin? kysyi hän sitten.
+
+— Ja — uskalias mies?
+
+— Sitä en tiedä... Kenenkään mieleen ei ole juolahtanut koetella
+minua...
+
+— Minä tahtoisin kovin kernaasti panna teidät koetukselle...
+
+— Onko täällä lohikäärmeitä, joita vastaan voin tapella? kysyi Géza
+lapsellisesti.
+
+— On, vastasi sotamarskitar rauhallisesti.
+
+Äänettöminä he jatkoivat matkaansa, vapaaherratar ei enää puhunut
+lohikäärmeistä. Vähän väliä täytyi hänen istahtaa tiepuoleen, sillä
+sandaalit puristivat hänen jalkojaan.
+
+Kun he tulivat laakson siimekseen, täytyi heidän pysähtyä. Muutamia
+viikkoja sitten oli ankaran hirmumyrskyn aikana jättiläismäinen
+paasi vierinyt jyrkänteelle. Nimismies oli säleaitauksella sulkenut
+tien, jonka yli tuo kymmenentuhannen sentnerin painoinen kivi
+riippui niinkuin pään yllä uhkaava hirviö. Heikko tuulenhenkäys,
+talonpoikaisrattaiden jyrinä olisi riittänyt syöksemään paaden jylisten
+rotkoon.
+
+Vapaaherratar kohotti lorgnetin nenälleen.
+
+— Tämäpä on mielenkiintoista! sanoi hän; ja sitten: — Katsokaa tuota
+kaunista keltaista kukkaa.
+
+Pelästynyt pieni kukkanen oli puhjennut horjuvan hirviön juurella. Ja
+nyt teki Géza Gyurkovics jotakin sellaista, että hän sillä osoitti
+todella ansainneensa nimen _hullu aliluutnantti_: hän hyppäsi yli
+aitauksen, astui kivimöhkäleen alle ja poimi kukan. Tämän hän oli
+velvollinen tekemään, sillä olihan vapaaherratar kysellyt hänen
+rohkeutensa kuntoa.
+
+Vapaaherratar ei uskaltanut edes huutaa. Hän tunsi hetken kestävän
+hekumallisen väristyksen itsessään ja sulki silmänsä siunaamaksi.
+Kun hän ne jälleen avasi, seisoi Gyurkovics jo hänen edessään,
+pilkallisesti hymyillen, ojentaen hänelle kukkasen.
+
+— Mennään pois täältä! sanoi rouva. — Tulkaa!
+
+Iltapäivällä rouva Brenóczy tuli siihen johtopäätökseen, että
+vapaaherrattaren ja aliluutnantin välillä _oli tapahtunut jotakin_.
+Jotakin, mutta mitä? He kävelivät terassilla jälleen eurooppalaisissa
+puvuissa, mutta vapaaherratar oli niin moitteettoman hieno, kuin olisi
+herra jumala leikannut hänet pariisilaisesta muotilehdestä ja sielun
+sijasta puhaltanut häneen Saskun käyttäytymisopin hengen.
+
+Muuten oli hänellä rinnassa pieni, keltainen niittykukka ja hän oli
+huomattavan tunteellinen, jonka johdosta everstinrouva teki sen
+johtopäätöksen, että vapaaherratar hautoi joitakin pahoja aikeita
+mielessään.
+
+Kun he illalla kävelivät Janky-huvilan ulkopuolella, kietoutui hän
+vastoin entisiä tapojaan aliluutnantin käsipuoleen. Jokin painosti
+hänen mieltään, jokin, jonka hän tahtoi sanoa hänelle, ja nyt hän
+etsi miettivänä sopivia sanoja. Ovella hän päästi hänen kätensä,
+mutta ei kuitenkaan mennyt sisään, vaan katsoi ääneti häntä silmiin,
+leikkien hermostuneena lorgnetillaan. Vihdoin Géza Gyurkovics katkaisi
+äänettömyyden.
+
+— Sanokaa jotakin!
+
+— Niin, kyllä... Tulkaa aamulla kuuden junalle...
+
+— Lähdettekö? kysyi aliluutnantti hämmästyneenä.
+
+— Kahdenkesken lähdemme... Te minun kanssani...
+
+— Minne?
+
+— Saatte sitten tietää... Älkää kertoko kellekään! Hyvää yötä!
+
+— Hyvää yötä!
+
+Kärsivällinen lukija ei olisi mennyt asemalle... Minä en olisi itsekään
+mennyt... Mutta Géza Gyurkovics meni. Siihen voin ainoastaan sanoa:
+yksilöllisyydelle kunnioitus!
+
+Aliluutnantti nukkui hiukan, ja kun hän viime tingassa hyökkäsi
+asemalle, vei häneltä voimat ajatus, että kaunis rouva vetääkin
+häntä nenästä. Sentähden hän hämmästyi nähdessään rouva Hetviczin
+asemasillalla. Pelästyneen kamarineitsyensä seurassa, kahden
+nimikirjaimilla koristetun matkalaukun ja usean nahkakotelon keskellä
+hän istui tiheän hunnun piilossa punasilkkisessä pölyviitassaan.
+
+Hän ojensi kätensä Gézalle.
+
+— Annoitte minun odottaa hiukan, mutta hyvä on kuitenkin, että
+tulitte... Lunastakaa koko vaununosasto Szegediin...
+
+Kun toinen soitto kilahti, piti vapaaherratar seuraavan puheen
+kalpealle kamarineitsyelleen:
+
+— Tiedän hyvin, rakas Kati, että sinä mieheni pyynnöstä olet minua
+vakoillut... Riennä siis heti sähkösanomatoimistoon ja sähkötä hänelle,
+että minä nuoren aliluutnantin seurassa olen karannut kotoa... Saman
+aliluutnantin seurassa, josta jo aikaisemmin olet hänelle ilmoittanut,
+että hän häpeämättömästi liehakoi minua... Herran huomaan, Kati!
+
+He nousivat vaununosastoonsa. Rouva riemusta säteilevin silmin,
+niinkuin nuori ylioppilas lähtiessään lomalle, Géza Gyurkovics sekavin
+tuntein.
+
+Silmänräpäyksen hän epäili, tokko kaikki oli oikeastaan niinkuin olla
+piti, mutta pian hän rauhoittui.
+
+— Hyvä Jumala, mitäpä minulle voisi tapahtua? Jos tästä syntyy jotain
+ikävyyksiä, niin — minä ammun kuulan otsaani.
+
+(Tämä ajatus rauhoitti häntä huomattavasti, mikä osaltaan todistaa,
+kuinka paljon hyötyä ihmisellä voi olla vakavista elämänperiaatteista.)
+Sillä välin lähti pikajuna liikkeelle, vieläpä tärytellen, koska
+se ei siinäkään suhteessa tahtonut erota muista, kirjallisuudessa
+esiintyvistä pikajunista.
+
+
+
+
+JUTKAN TOINEN KIHLAUS.
+
+
+Kello kymmenen junassa tuli Herkules-kylpylään uusi kylpyvieras: vanha
+ystävättäremme Jutka Brenóczy. Hänen äitinsä oli kutsunut hänet, uskoen
+että _tuosta lapsentaudista_ (niin hän nimitti tyttärensä kihlausta,
+jota hän ei koskaan ollut ottanut vakavalta kannalta ja joka sentähden
+myöskään ei huolestuttanut häntä) ilman muuta päästäisiin, niin pian
+kuin entinen koulutyttö uudelleen tapaisi entisen vapaaehtoisen.
+
+Kun everstin tytär Eliz-neidin seurassa hyppäsi junavaunusta, pelästyi
+kaunis Poldi ja katui samassa päähänpistoaan.
+
+— Jeesus Maria, — mikä sinusta on tullut, Jutka!
+
+Eikä hänellä kuitenkaan ollut valituksen, aihetta, pikemmin olisi hänen
+pitänyt riemastua siitä, että Jutka oli kehittynyt niin kauniiksi ja
+terveeksi neitoseksi. Tuskin oli hän vielä yhdeksäätoista täyttänyt,
+mutta häntä olisi luullut kahdenkolmattavuotiaaksi. Hän oli äitinsä
+mittainen; hänen vartensa oli täyteläinen, hänen kasvonsa kypsyneet,
+ja hänen yksinkertaisesta matkapuvustaan saattoi huomata, että hän
+pukeutui aistikkaasti... jos hänen äitinsä nyt antaisi hänelle lyhyet
+hameet ja lapsenhatun, näyttäisi hän todellakin balettitanssijattarelta.
+
+Everstinrouva tunsi itsessään jonkinlaisen syksyisen puistatuksen,
+aivan kuin pärättävien kurkien hyvästelyhuudot olisivat kaikuneet
+hänen korvissaan; mutta kurjilla ei lainkaan ollut vielä lähtöaikeita,
+ne parveilivat vielä Alföldin tasangoilla kylpien kesän kirkkaassa
+auringossa, joka kultasi niiden höyhenet niinkuin se juuri kultasi
+everstinrouvan oman runsaan ja kauniin tukan.
+
+— Päivällisen aikana saat tavata vanhan tuttavasi, sanoi rouva Brenóczy.
+
+— Kenet? kysyi Jutka.
+
+— Géza Gyurkovicsin.
+
+Jutka hätkähti ja katsoi kalveten äitiinsä...
+
+— Näyttää siltä, kuin hän yhä vieläkin olisi rakastunut, ajatteli
+huolestunut äiti itsekseen.
+
+Mutta päivällisaikaan he eivät tavanneetkaan Géza Gyurkovicsia, ja
+kärsivällinen lukijani, joka oli todistamassa aamullista pakomatkaa,
+ei kaipaa tarkempia selityksiä. Ennen päivällistä sai myöskin rouva
+Brenóczy tarkempia tietoja eräässä kirjeessä, jonka Janky-huvilan
+veräjän vartija toi hänelle. Hänen armonsa kirjoitti ystävättärelleen
+ranskaksi näin:
+
+»Sotamarski Ferdinand Hetviczin rouvalla on täten ilo ilmoittaa, että
+hän tänään kello kuusi aamulla on paennut kotoaan Géza Gyurkovicsin
+seurassa, ja samalla hän pyytää tämän uutisen levittämistä
+mahdollisimman laajoihin piireihin.»
+
+Kaunis Poldi ei aluksi ollut uskoa omia silmiään.
+
+— No, terve, herra Mayer! sanoi hän sitten, niinkuin hän tavallisesti,
+kuten tiedätte, sanoi ainoastaan silloin, kun sielunsa oli kapinassa.
+
+Hän ei hetkeäkään epäillyt uutisen uskottavuutta. Hän tunsi rouva
+Hetviczin ja tiesi, ettei ystävätär edes piloillaan valehdellut. Jos
+hän kerran kirjoitti karanneensa aliluutnantin kanssa, niin hän myös
+rehellisesti pitää lupauksensa... Muuten oli hänen armonsa hyvin
+suuttunut hänen ylhäisyyteensä, sillä jos tämä välttämättä tahtoi
+toimeenpanna häväistysjutun, olisi hänen pitänyt odottaa ainakin siihen
+asti, kunnes hän, everstinrouva, olisi jättänyt kylpylän. Äkeissään
+päätti hänkin vuorostaan, ettei täytä ystävättärensä viimeistä
+toivomusta eikä levitä huhua hänen karkumatkastaan.
+
+Jutkalle täytyi hänen kuitenkin kertoa uutinen. Hän kertoi hellän
+osaaottavaisesti, eikä hän puhunut hänelle niinkuin äiti lapselleen,
+vaan — niin tehdään tavallisesti sellaisissa tapauksissa — niinkuin
+uskollinen ystävätär.
+
+— Elämä on hyvin surullista, sanoi hän muun muassa. — Ja mene nyt
+huoneeseesi, Jutka-parkani, ja kevennä itsesi kyynelillä... Pukeudu
+sitten valkoiseen puseroosi, sillä puolen tunnin kuluttua haen sinut
+päivälliselle...
+
+Jutka oli nähtävästi hyvin murtunut. Hän sanoi:
+
+— No, mutta sellaistako!
+
+Kun rouva Brenóczy puolen tunnin kuluttua varovasti kurkisti
+huoneeseen, seisoi Jutka valkoisessa puserossaan avatun ikkunan ääressä
+ja parhaillaan sähkötti molemmin käsin jotakin jollekin alhaalla
+olevalle. (Punaisen neilikan, joka hänellä oli ollut rinnassaan, oli
+hän jo hiukkasta ennen heittänyt kauniissa kaaressa ikkunasta.)
+
+— Tosiaankin, sanoi hän sitten äidilleen, — minä aivan unohdin kertoa,
+että eräs bácskalainen tuttavamme matkusti samassa junassa kuin mekin...
+
+— Kuka hän oli?
+
+— Eräs Bandi Gyurkovics-niminen nuori mies...
+
+(Hän lausui nimen niin viattoman näköisenä —  r-äänne sorahteli hiukan
+— aivan kuin hän ei koskaan olisi ollut Gyurkovicsien kanssa missään
+tekemisissä.)
+
+— Vielä toinen Gyurkovics? kauhistui armollinen rouva.
+
+_Toinen Gyurkovics_ odotti jo naisia ravintolaparvekkeella — punainen
+neilikka metsästystakkinsa napinlävessä. Everstinrouva päätti jo
+portaita noustessaan _jääkylmällä_ tavallaan _halstaroida_ hänet,
+mutta (epäilemättä luonnontieteilijöiden suureksi mielipahaksi!) ei
+toteuttanut päätöstään, koska hän huomasi pian, ettei mitenkään voinut
+kohdella epäkohteliaasti tätä Gyurkovicsia, sillä niin hieno oli hänen
+käytöksensä ja niin suora ja kohtelias nuori mies hän osoitti olevansa.
+
+Mutta tämä hieno nuori mies ei voinut kuitenkaan pidättää hämmästyksen
+huudahdusta Jutkan esitellessä hänet äidilleen.
+
+— Ei, tämä on mahdotonta! Anteeksi, mutta sitä en mitenkään voi uskoa!
+Teidän jalosukuisuutenneko olisi neidin äiti? Älkää suvaitko tehdä
+minusta pilaa!
+
+— No, no, älkää soittako hätäkelloja! sanoi armollinen rouva
+säteilevästi hymyillen.
+
+Sitten hän kutsui Bandin pöytäänsä. Mutta nuori mies ei vielä lientä
+tarjottaessakaan ollut toipunut hämmästyksestään.
+
+— Varmaankin sisarpuoli? sanoi hän rukoilevasti.
+
+— Vakuutan kunniasanallani, että olen hänen äitinsä.
+
+Bandi taipui suvaitsevaisesti everstinrouvan kunniasanaan.
+
+Minä uskon! Jos teidän jalosukuisuutenne kunniasanallaan vakuuttaa,
+että aurinko on teidän äitinne ja kuu teidän enonne, täytyy minun
+luonnollisesti uskoa, mutta ymmärtää sitä en voi koskaan.
+
+- Hän näyttää olevan miellyttävä ja vakava nuori mies, sanoi rouva
+Brenóczy itsekseen.
+
+Mustaa kahvia juotaessa everstinrouva huomasi hetken tulleen kertoa
+Bandille toisen Gyurkovicsin seikkailun. Sitä ennen oli hän lähettänyt
+Jutkan ja Eliz-neidin hotelliin hakemaan päivänvarjojaan.
+
+— Minun täytyy kertoa teille masentava uutinen... Rohkaiskaa mielenne!
+Olettehan mies! Teidän veljenne pakeni tänä aamuna sotamarski Hetviczin
+rouvan seurassa...
+
+— Olen kuullut, sanoi Bandi katkaisten huolellisesti sikarin pään. —
+Hotellin siivoojatar vastaanotti minut sillä uutisella, sitten kertoi
+siitä laitoksen lääkäri, ja vieläpä hierojatkin huvittivat vieraita
+sillä uutisella. Mutta minä en usko sitä.
+
+— Ettekö usko?
+
+— En usko! sanoi Bandi varmasti. — Minä tunnen veljeni ja tiedän, ettei
+hän tekisi sellaista... Varmaankin on tapahtunut jokin erehdys.
+
+— Kuitenkin on asia niinkuin sanon.
+
+— Silloin ehkä erehdys johtuu siitä, että kyseessäoleva rouva ei ole
+mikään sotamarskitar.
+
+— Hänen miehensä sotilasarvosta en suinkaan voi erehtyä, sillä minä
+olen itse upseerin rouva.
+
+Bandi sytytti mietteissään sikarinsa.
+
+— Ja — pyydän anteeksi — onko kysymys vanhasta naisesta?
+
+— Ei vähääkään vanhasta... Hyvä jos hän lie kahdenkolmatta ikäinen!
+
+— Se on toista! Pyydän anteeksi, nyt minä jo uskon.
+
+(Kuten huomaamme, tuntui Bandista asia mahdottomalta vain sen tähden,
+ettei hän siihen asti ollut nähnyt kuuttakymmentä vuotta nuorempaa
+sotamarskitarta. Eikä hän voinut kuvitella veljestään sellaisia
+järjettömyyksiä, että tämä karkaisi viisikymmenvuotiaan naisen kanssa.)
+
+Myöhemmin hän sai ajatuksen:
+
+— Joka tapauksessa mahtaa tässä piillä jokin erehdys! Eikö totta,
+sotamarskihan asuu Pestissä. Siinä tapauksessa en voi ymmärtää, miksi
+hänen tarvitsi paeta täältä...
+
+Rouva Brenóczy kohautti olkapäitään.
+
+— Hulluutta kaikki tyynni! Mutta minä pelkään, että herra Géza saa
+kalliisti maksaa hulluutensa. Sotamarski Hetviczin kanssa ei ole hyvä
+leikitellä, varsinkaan aliluutnantin...
+
+Bandi ei huolestunut vähääkään.
+
+— Olkaa vain rauhassa, armollinen rouva, Géza kyllä pääsee
+pälkähästään. Hän suoriutuu aina kaikesta...
+
+Kylpylaitoksen yleisö olisi varmaankin huomannut, miten paljon
+everstinrouva viimeisten neljänkolmatta tunnin kuluessa oli muuttunut,
+ellei se niin innokkaasti olisi pohtinut vapaaherrattaren katoamista.
+Hän oli käynyt aivan vakavaksi ja hiljaiseksi siitä hetkestä pitäen,
+kun hänen oli täytynyt täyttää äidinvelvollisuutensa Jutkaa kohtaan.
+Tavanmukaisten neljän vaalean puvun asemesta hän nyt käytti päivittäin
+neljää tummaa, tanssi iltaisin ainoastaan yhden tai pari katrillia ja
+nekin vain _auttaakseen_, kuten hän sanoi.
+
+Jutkan kolmantena kylpypäivänä tapahtui jotakin, josta minun täytyy
+kertoa.
+
+Tänä merkittävänä päivänä tekivät Brenóczyt, molemmat Dumba (von der
+Scharwacht)-kreivit, Bandi Gyurkovics ja erään eläkettä nauttivan
+majurin perhe (isä ja neljä täysikasvuista tytärtä) kävelyretken
+metsään. Jutka ja Bandi haaveilivat edempänä varjoisella tiellä,
+jalosukuinen rouva sekä toiset seurasivat jäljempänä.
+
+— Nuorikot rientävät kovin nopeasti, huomautti muuan eläkkeellä-olijan
+tytär hymyillen..
+
+— Kutka nuorikot? kysyi rouva Brenóczy.
+
+— Jutka-neiti ja herra Gyurkovics...
+
+— Nuorikot? Mistä tiedätte, että he ovat kihloissa?
+
+— Hyvä jumala, senhän tietää jo koko kylpylaitoksen yleisö... Jo kun
+he astuivat junasta, sanoi jokainen, että nuorikot tulivat... Kaikki
+seuraavat heitä huomaavaisesti, ja onhan tuollainen onnellinen pari
+tosiaankin erittäin mieltäkiinnittävä, ja tarjoilijatkin pyytäessään
+heille keittiöstä ruokaa sanovat: englantilainen kyljys nuorikoille!
+
+Rouva Brenóczy muisti todellakin, että nuoret aina tilasivat samoja
+ruokia... Hän pysähtyi, asetti molemmat kätensä torveksi ja huusi
+metsään niin että raikui:
+
+— Ju-utka!
+
+Nuoret ihailivat juuri aitaukseen kierretyn paaden ihmeellisiä muotoja.
+Se oli sama päällään seisova kivijätti, jonka alta Géza Gyurkovics
+viittä päivää aikaisemmin niin verrattoman kylmäverisenä oli poiminut
+keltaisen kukan...
+
+— Kumman näköinen tuo ukko, aivan kuin se aikoisi heittää kuperkeikan,
+sanoi Jutka hilpeästi.
+
+— Minkähän tähden ne ovat sen aidanneet?
+
+Kreivi Zdenkó Dumba (von der Scharwacht), joka tallusteli naisten
+jäljessä, huomasi hänkin nuoret ja käsitti heti vaaran suuruuden.
+
+— Väistykää! huusi hän jyrisevällä äänellä. — Paasi putoaa!
+
+Jutka ymmärsi ensimmäisenä varoitushuudon. Hän katsoi paateen, sitten
+Bandiin. Kauhu kalvensi hänen kasvonsa liidunkarvaisiksi ja sai hänen
+polvensa vapisemaan. (Taas oli hän niinkuin Jenö Bárczyn kaunis
+rakastettu, salainen morsian, Kund Abigél...) Ja — sen sijaan että hän
+olisi paennut, kavahti hän kaksin, ei enää tyttömäisen hennoin, vaan
+neitomaisen täyteläisin käsin Bandin kaulaan ja veti nuoren miehen
+kasvot kiivaasti kohoilevalle rinnalleen.
+
+— Oi, voi — Bandi!
+
+Paasi käyttäytyi, niinkuin siltä tällaisessa asemassa saattoi
+odottaakin, rakastuneita kohtaan samoin kuin yhteinen ulkoasiain
+ministeri itämäistä kysymystä kohtaan: se ei pitänyt velvollisuutenaan
+puuttua asiaan, vaan pysyi liikkumattomana...
+
+Vasta kun Jutka Brenóczy jo istui turvassa lahon kannon nenässä, sai
+hänen kuumeentapainen pelkonsa hänessä vallan. Hän puristi innokkaasti
+Bandin käsiä, puheli itkunsekaisella äänellä sekavia asioita, ja hänen
+hampaansa löivät loukkua. Hän katsoi Bandia, ja hänen silmiinsä syttyi
+hellä ilo siitä, ettei onnettomuutta ollut tapahtunut, — sitten johtui
+hänen mieleensä jälleen niitä olisi tapahtunut, jos kallio olisi
+syöksynyt alas, ja hänen silmänsä pimenivät uudestaan. Hänen pelästynyt
+äitinsä koetti häntä rauhoittaa:
+
+— Ole nyt järkevä, Jutkani, näethän, ettei herra Gyurkovicsille ole
+mitään tapahtunut!
+
+Eläkettä nauttivan tyttäretkin sanoivat:
+
+— Älkää itkekö, neiti, teidän kunnioitettava sulhasenne on vioittumaton
+ja terve.
+
+Molemmat Dumba-kreivit seisoivat hiukan peremmällä. Muuten he olivat
+harvasanaisia herroja, mutta nyt he syvenivät vilkkaaseen keskusteluun.
+
+— Sinulla on tarkka silmä, sanoi Ottokár, — ja sinä käsitit heti, että
+he olivat vaarassa.
+
+— Näin, että he olivat vaarassa, sanoi Zdenkó, ja sentähden huusin
+äänekkäästi, että he väistyisivät syrjään.
+
+— Me olimme niin kaukana, että sinun täytyi kovaa huutaa.
+
+— Ellen minä olisi huutanut kovaa, eivät he olisi kuulleet.
+
+— Tuo paasi painaa ainakin kymmenentuhatta tonnia.
+
+— Ainakin kymmenen- tai kaksitoistatuhatta tonnia...
+
+(Sulkujen lomassa voin huomauttaa, että tämä kunnon kivijätti, yleinen
+kauhistuksen kapine, vielä tänäkin päivänä seisoo päällään metsässä
+ja näyttää vakaasti pyrkivän peloittamaan ihmisiä vielä toisenkin
+milleniumin vuosipäivän yli.) [Vuonna 1896 vietettiin Unkarissa maan
+tuhatvuotisen historiallisen olemassaolon juhlaa.]
+
+— Se oli kaunis juttu, sanoi rouva Brenóczy tyttärelleen, kun he
+jälleen istuivat Ferenc Joszef-hotellin parvekkeella. — Eilen olit
+toisen ja tänään toisen Gyurkovicsin morsian.
+
+— En eilisestä, äiti, sanoi Jutka kainosti, — helmikuun
+kahdentenakymmenentenä minä vannoin uskollisuutta Bandille.
+
+— Ja miksi olet sen minulta salannut?
+
+— En uskaltanut sanoa, sillä pelkäsin, että Géza ampuu kuulan otsaansa,
+jos hän saa tietää, etten enää häntä rakasta...
+
+— Ah niin — hyvin näyt tuntevankin entisen sulhasesi. Mutta minä kyllä
+pian järjestän välinne!
+
+Jutka suuteli hyvin hellästi äitinsä kättä. Hänen jalosukuisuutensa ei
+pitänyt enää niin ehdottomasti kiinni Pardubicz-yhdistelmästä nyt, kun
+ei ollut kysymyksessä mikään takuu, vaan oikea _kunnon_ mies.
+
+Näihin aikoihin syntyi Bandin ja hänen äitinsä välillä
+mieltäkiinnittävä kirjeen- ja sähkösanomanvaihto. Bandi ilmoitti aluksi
+äidilleen, että Géza oli paennut sotamarski Hetviczin rouvan kanssa,
+joka oli »Janky-omaisuuden (noin kymmenen miljoonan) ainoa perillinen».
+
+Bács-tamásilainen arvoisa rouva vastasi tähän kirjeellä, joka ilmaisi
+hänen suuren kunnioituksensa perhesäädösten loukkaamattomuutta kohtaan.
+»Mutta voit kuitenkin ilmoittaa Gézalle, että minä annan hänen
+suuren harha-askelensa anteeksi, jos hän on valmis jälleen nostamaan
+Janky-perheen kunnian ja ottamaan vapaaherrattaren lailliseksi
+aviovaimokseen...»
+
+»Tiedän kyllä», vastasi tähän Bandi, »että Géza elää ja kuolee
+vapaaherrattaren edestä, mutta kun hän jo aikaisemmin on antanut
+lupauksensa Jutka Brenóczylle ja kun äiti tietää, että hän kernaammin
+ampuu kuulan otsaansa kuin rikkoo lupauksensa, voin tuskin luulla, että
+äidin toivomus niinkään helposti voi täyttyä...»
+
+Rouva Gyurkovics vastasi tähän hyvin ärtyisesti: »Älä pane pahaksesi,
+rakas poikani (sillä olenhan minä sinun äitisi!), mutta kyllä sinä
+mahdat olla pölkkypää, ellet jo ole kyennyt lyömään Gézaa laudalta,
+varsinkin kun sinä jo puolen vuotta olet tuon kunnon pikku tytönletukan
+jäljessä hypännyt...»
+
+Bandi pisti tämän kirjeen taskuunsa ja sanoi päivällisen aikaan rouva
+Brenóczylle, että hänen äitinsä olisi sanomattoman onnellinen, jos
+saisi painaa Jutkan povelleen poikansa vaimona.
+
+Nämä sanat vahvisti rouva Gyurkovicsin viimeinen kirje, jossa hän
+suorastaan pyysi Jutkan kättä pojalleen Bandille rouva Brenóczylta.
+
+
+
+
+RYÖSTETTY ALILUUTNANTTI.
+
+
+On jo aika palata Géza Gyurkovicsin luo, joka viime maanantaina pakeni
+Herkules-kylpylästä kauniin vapaaherrattaren kanssa.
+
+Minä solmin kertomukseni langat siellä, minne ne katkaisin Jutka
+Brenóczyn tähden, kun pikajuna tärytellen ja puhisten lähti asemalta.
+Pikajuna tärytteli sitten eteenpäin ja säesti puhinallaan seuraavia
+tapahtumia:
+
+Géza Gyurkovics istui vastapäätä kaunista matkatoveriaan, napittaen ja
+aukoen hansikkaitaan, samalla tarkkaavasti tutkien vapaaherrattaren
+kasvojen ilmettä. Hän ajatteli, mikä mahtaisi olla ryöstetyn
+aliluutnantin ensimmäinen velvollisuus ryöstettyä kaunista rouvaa
+kohtaan? Hän päätti ennen kaikkea, että kyseessäoleva aliluutnantti ei
+saanut käyttäytyä aasimaisesti.
+
+Rouva Hetvicz katseli pitkän hetken mietteissään maisemaa, sitten hän
+haukotteli hiukan.
+
+— En nukkunut paljoakaan viime yönä ja nyt olen hiukan uninen, sanoi
+hän. Sitten hän lisäsi lempeästi: — Ettehän pahastu, rakas ystäväni,
+jos hiukan lepään?
+
+Géza valmisti nopeasti hänelle makuusijan sohvalle.
+
+— Nukkukaa, rakas armollinen rouvani.
+
+Vapaaherratar heittelehti hetken tiikerinkarvaisen matkahuopansa
+peitossa, milloin työntäen esiin, milloin vetäen takaisin sievän
+jalkansa. Vihdoin hän lepäsi rauhallisesti ja ojensi hymyillen kätensä
+Gézalle.
+
+— Miksi sanotte armollinen rouva? Sanokaa ystävättäreksenne!
+
+— No, rakas ystävättäreni!
+
+— Niin, niin juuri...
+
+Hän nukahtikin jo. Ainakin hän sulki silmänsä. Mutta hansikoidun,
+kaunismuotoisen, kiinteän, pienen lapsenkätensä hän unohti Gézan käteen.
+
+Nukkuikohan hän todellakin? Tuskin huomattava, suloinen hymy,
+aurinkoinen, pehmeä ilme valoi hänen muuten niin pilkallisiin
+piirteisiinsä naisellisen juonteen. Mahtoikohan hän nukkua? Hänen
+suupielessään leikki tuo hymy ilkkuvana vahingonilona: Voi Géza, mikä
+aasi sinä olet!
+
+Mutta Géza Gyurkovics ei ollut aasi. Varovasti hän kumartui hänen
+puoleensa, sitten hän painoi nopeasti huulensa vapaaherrattaren
+vasempaan silmään. Selvällä unkarinkielellä sanoen: hän suuteli rouvaa.
+Mutta rouva avasi silmänsä, nousi ja painoi samassa kiinteän pikku
+kätensä aliluutnantin oikealle poskelle. Unkariksi sanottuna: hän antoi
+aliluutnantille korvapuustin. Eikä se korvapuusti suinkaan ollut mikään
+kuvaannollinen tillikka, jonkalaisia perheen jäsenet tai rakastavaiset
+toisilleen jakelevat, vaan oikea, todellinen, tukeva, läiskähtävä
+kasarmitillikka. Se oli ensimmäinen ja viimeinen, jonka Géza sai
+lastenkamarista päästyään.
+
+Aliluutnantin kunniaksi täytyy minun sanoa, että hän säilytti
+arvokkuutensa. Vaikuttavan kylmäverisesti hän sanoi:
+
+— Jos teidän ylhäisyytenne otti minut mukaansa ainoastaan jaellakseen
+minulle korvapuusteja, niin pyydän teitä jatkamaan, mutta silti en kadu
+suudelmaani.
+
+Vapaaherratar hypähti pystyyn kasvot hehkuvan punaisina.
+
+Minua te uskallatte suudella! Miksi te minua luulette? Jos te vielä
+kerran rohkenette minuun koskea annan hätämerkin ja pysähdytän junan...
+
+Géza Gyurkovics purskahti kaikuvaan nauruun. Hänen naurunsa vaikutti
+vapaaherrattareen hiukan tyynnyttävästi. Hän istahti jälleen, katseli
+kauan synkkänä ikkunasta, mutta kun aliluutnantin rattoisuus ei ottanut
+loppuakseen, kääntyi hän närkästyneenä hänen puoleensa.
+
+Oletko menettänyt järkenne? Miksi nauratte?
+
+− Anteeksi, kaunis rouvaseni, mutta minua Huvittaa huomata itsestäni,
+että olen suurempi aasi kuin luulinkaan...
+
+Rouva Hetvicz kohautti hermostuneesti olkapäitään. Häntä harmitti se,
+että aliluutnantti ei ollut niin tyhmä, kuin hän oli luullut. Sitten
+hän yht'äkkiä säikähti ajatellessaan, että jos tätä yhä jatkuisi,
+pääsisi hänen käsistään ihminen, jota hän tällä hetkellä niin
+välttämättömästi tarvitsi... Seuraavassa silmänräpäyksessä hän ojensi
+herttaisen rohkeasti aliluutnantille kätensä.
+
+— Vihastuitteko? kysyi hän hymyillen suloisesti katuen.
+
+Aliluutnantin valtasi jälleen peloittava iloisuuden puuskaus.
+
+— Vihastuako? Minkä vuoksi? Kuka voisi teihin suuttua?
+
+— Ette saa suuttua, tiedättehän, että olen äärimmilleni hermostunut...
+Mutta en minä aina tule olemaan hermostunut... Saatte kerran kokea —
+myöhemmin — sitten joskus...
+
+Tällä hetkellä olivat hänen silmänsä (puhuakseni pankkikielellä)
+tulevaisuudessa maksettavia vekseleitä. Aliluutnantti nousi paikaltaan
+hymyillen.
+
+— Nukkukaa nyt, armollinen rouvani...
+
+— Entä te?
+
+— Menen eteiseen polttamaan savukkeen. Sitten aamun en ole polttanut
+ainoatakaan savuketta.
+
+Savukettaan hän saattoi kiittää siitä, että hän Karánsebeksen
+asemasillalla edestakaisin kävelevien rautatievirkamiesten joukossa
+tapasi erään entisen kevéläisen toverinsa. Minuutin tai pari he
+puhelivat keskenään, sitten he puristivat toistensa käsiä, kun juna
+jatkoi matkaansa.
+
+Kun he tulivat Lugokseen, oli Géza Gyurkovics jo polttanut kolme
+savuketta, ja palasi kauniin rouvan luo. Vapaaherratar seisoi ikkunan
+ääressä katsellen Budapestistä tullutta pikajunaa, joka juuri lähti
+liikkeelle viereisellä raiteella. Vauhdissa olevasta junasta tarkasteli
+muuan utelias matkustaja kaunista rouvaa... Silmänräpäykseksi yhtyivät
+heidän katseensa, rouvan ja valkoviittaisen upseerin, joka nojautui
+ensiluokan vaunun ikkunanpieleen. Seuraavassa hetkessä vetäytyi
+vapaaherratar kauhistuneena ikkunasta takaisin.
+
+— Voi sitä lurjusta! huudahti hän.
+
+— Mikä hätänä? kysyi Géza...
+
+— Jos hän on huomannut minut, perii minut hukka: Luuletteko, että hän
+huomasi.
+
+— Kuka?
+
+— Kaartilainen... Mieheni ottopoika...
+
+Vapaaherratar näytti todella olevan pelästynyt, Géza huomasi
+tarpeelliseksi rauhoittaa häntä.
+
+— Ei hän huomannut. Ja joskin hän olisi huomannut, en usko, että hän
+tunsi. Ja joskin hän olisi tuntenut, ei hän teitä saavuttaisi, sillä
+junat kulkevat vastasuuntaan...
+
+Heidän junansa oli jo lähtenyt asemalta, ja vapaaherratar huoahti
+helpotuksesta.
+
+— Suutelen käsiäsi, pikku äiti! huusi samassa karhea viinabasso.
+
+Ovella seisoi valkeaviittainen kaartilainen, sama punanenäinen,
+mastonmittainen kaartilainen, jonka he vasta näkivät Verociroviin
+menevän pikajunan ikkunassa. Tämä mies — muuten ilmeinen todistus
+niitä vastaan, jotka väittävät, että henkikaartiin otetaan ainoastaan
+_kauniita_ miehiä — punakkoine naamoineen, pystyyn kierrettyine
+pikimustine viiksineen, eloisine, ilkeästi vilkkuvine silmineen, oli
+oikein itseensätyytyväisen kerskailijan perikuva.
+
+— Suutelen käsiäsi, pikku äiti!
+
+Vapaaherratar ponnahti pelästyneenä istuimeltaan.
+
+— Oi, voi — hän on täällä! sammalsi hän. Kaartilainen hymyili
+torkkuvalla tavallaan.
+
+— Niin juuri, täällä minä olen, äiti kulta! Olin juuri matkalla
+Herkules-kylpylään tavatakseni rakasta äitiäni, kun huomasin ikkunasta
+rakkaan äitini kasvot. Tottelevaisena pikku poikana minä heti hyppäsin
+liikkeellä olevasta junasta ja kapusin rakkaan äitini junaan.
+
+(Kaartilainen — kapteeni Hetvicz-Janky — ei turhan tähden sanonut
+vapaaherratarta äidikseen. Hän oli sotamarskin veljenpoika ja
+ottolapsi ja siis myöskin kauniin rouvan ottopoika ja kaikkien
+Hetvicz-Janky-tilojen toivottu perijä.)
+
+Sotamarskittaren hämmennys kesti vain silmänräpäyksen; sitten hänessä
+kuohahtivat syvät vihat.
+
+— Miten uskallat tunkeutua tänne?
+
+— Te kohtelette todellakin poikaparkaanne aivan kuin hän olisi
+poikapuolenne, viisasteli kapteeni nenäkkäästi. — Ja kuitenkin minä
+olin teidän tähtenne juuri taittamaisillani niskani!
+
+Vapaaherratar risti kätensä ja katseli uhkaavasti vaunun kattoon.
+
+— Voi, — ei minua hyvä jumala rakasta! (Sillä jos hän olisi rakastanut,
+olisi kapteeni taittanut niskansa.)
+
+— Sallittehan minun nyt kuitenkin istahtaa mukavasti, koska aion
+matkustaa kanssanne...
+
+— Minun kanssani? kysyi sotamarskitar manaavasti.
+
+— Juuri teidän kanssanne, rakas äiti, sanoi kapteeni heittäen terävän
+silmäyksen Géza Gyurkovicsiin, — sillä minä huomaan, että tarvitsette
+minua. Seuraan teitä Budapestiin, Amerikkaan tai, jos niin suvaitsette,
+vaikka pohjoisnavalle.
+
+Sitten hän riisui viittansa ja käänsi sen huolellisesti kokoon. Rouva
+Hetvicz laski kätensä Gézan käsivarrelle ja pyysi herttaisen suloisesti:
+
+— Rakas Gyurkovics, pyydän, heittäkää ulos tuo villipeto.
+
+Géza kääntyi silloin kaartilaisen puoleen ja sanoi:
+
+— Nimeni on Gyurkovics!
+
+Kaartilainen kumarsi hiukan.
+
+— Nimeni on Hetvicz-Janky.
+
+Vapaaherra kääntyi uudelleen sotamarskittareen.
+
+— Rakas äiti, ette tee oikein saattaessanne aliluutnantin sellaiseen
+välikäteen. Teidän aliluutnanttinne ei voi heittää minua ulos, sillä
+minä olen hänen esimiehensä ja niin muodoin hänen silmissään mahdoton
+heittää ulos. Jos vielä kerran teette samanlaisen matkan, täytyy teidän
+värvätä mukaanne eversti tai ainakin majuri. Teidän aliluutnanttinne
+voi palvella teitä ainoastaan sillä, että hän merkitsee muistiinsa
+osoitteeni ja käy tapaamassa tilaisuuden sattuessa, iskeäkseen reiän
+päähäni tai saadakseen samanlaisen omaansa...
+
+Rouva Hetvicz pudisti kärsimättömästi päätään.
+
+— Ettekö tahdo poistua vaunustani?
+
+Kaartilainen ojentautui vastauksen asemesta yhä mukavammin sohvalleen.
+
+— Ettekö poistu? kysyi rouva Hetvicz uudelleen.
+
+Paff! Pienellä nyrkillään hän iski vaunun seinässä olevaan pyöreähköön
+paperilippuun ja antoi hätäjarrun toimia.
+
+Kuului kimeä vihellys, juna rupesi täräjämään ja kaunis rouva pyörtyi
+paikalleen. Kuului juoksua ja ovien pauketta. Ikkunan alle kokoontui
+pelästyneitä matkustajia.
+
+— Täältäkö hälytettiin? kysyi junankuljettaja, joka tuli junailijan
+seuraamana.
+
+— Täältä, sanoi kaartilainen tyynenä ojentaen kymmenen floriinin
+setelin junailijalle. — Eikö junassa sattumalta ole lääkäriä?
+
+— Lääkäriä?
+
+— Minun sukulaisparkani on jälleen saanut hermokohtauksen... Jos
+hänelle annettaisiin hiukan bromia, rauhoittuisi hän heti... Muuten,
+minä huomaankin, että hän jo on rauhallisempi...
+
+Sotamarskitar oli todellakin sangen rauhallinen.
+
+Liikkumatta hän istui paikoillaan ja tuijotti välinpitämättömästi
+taivaan lakeen, välittämättä vähääkään uteliaista katseista.
+
+Etsittiin lääkäriä, mutta sellaista ei junasta tavattu; lääkärin
+asemesta tarjosi apuaan kaksi eri uskoa tunnustavaa pappia, mutta heitä
+ei kaivattu. Kun _sairas_ jo oli kokonaan rauhoittunut, jatkoi juna
+kulkuaan.
+
+Vapaaherratar oli sillä välin tullut siihen vakaumukseen, ettei ollut
+viisasta joutua suunniltaan kapteenin kylmäverisyyden ärsyttämänä.
+Hänestä tuntui hauskemmalta ja hyödyllisemmältä itse saada kapteeni
+raivostumaan... Rouva Hetvicz oli saavuttamaton sellaisten sielullisten
+mielialojen vaihtumisen nopeudessa. Hän mittaili hetken jäätävän
+kylmästi vihollistaan ja rupesi sitten hiljaa nauramaan.
+
+— Huomaan ilokseni, että hyvä tuulenne on jälleen palannut, sanoi
+kaartilainen. — Ehkä nyt saan tietää, minne aiotte matkustaa?
+
+— Kysykää aliluutnantilta, minne hän aikoo viedä minut.
+
+— Aliluutnantilta?
+
+Hänen ylhäisyytensä kohotti lorgnetin nenälleen.
+
+— Niin, sanoi hän viattomasti hymyillen, — hän on ryöstänyt minut.
+Aliluutnantti on näet minun rakastajani. Eikö totta, Gyurkovics, te
+rakastatte minua?
+
+Kaartilainen katsoi aliluutnanttia, joka vastasi hyväntahtoisesti
+hymyillen, hiukan ylimielisesti:
+
+— Miten olisi mahdollista olla teitä rakastamatta, armollinen rouva?
+Minä rakastan teitä suuresti, armollinen rouva.
+
+(Hän sanoi sen niinkuin äiti, jota tunteellinen lapsi kiusaa
+sellaisilla kysymyksillä.)
+
+Kaartilainen naurahti itsekseen.
+
+— Te ette ole oikein taitavasti järjestänyt tätä karkumatkaa,
+rakas äiti; rummunpärinällä ei lintuja vangita. Aliluutnantti ei
+ole rakastajanne. Jos hän olisi rakastajanne, olisitte te rauhassa
+jäänyt Herkules-kylpylään ja sieltä kirjoittanut helliä kirjeitä
+miehellenne... Niin kauan kuin rouva on miehelleen vihainen, ei hän ole
+pettämisen aikeissa... Aliluutnantti on teidän käsissänne ainoastaan
+sakkinappula, jonka te heitätte pois, kun ette sitä enää tarvitse...
+
+— Minä rakastan häntä! sanoi rouva Hetvicz tungettelevasti.
+
+— Jos te rakastaisitte häntä, pelkäisitte seurauksia ettekä turmelisi
+hänen tulevaisuuttaan niinkuin — sen te hyvin tiedätte — tänään
+olette tehnyt. Siitä, jota te rakastatte, ette koskaan puhu, ja häntä
+ette koskaan vedä hulluihin seikkailuihinne... Hänen edessään, jota
+rakastatte, te olette hiljainen ja lempeä...
+
+Ihmeellistä! Sotamarskinrouvan kasvot kävivät samassa tulipunaisiksi.
+
+— Tyhmää puhetta, sopersi hän puoliääneen, — minä en rakasta ketään...
+
+— István Dénes on sen miehen nimi, sanoi kapteeni, jota nähtävästi
+huvitti kiusata rouvaa, — ja jos Dénes olisi syntyään vapaaherra tai
+ainakin jalosukuinen, silloin ette tänään olisi minun rakas äitini,
+vaan rouva Dénes-Janky... Tiedän minä senkin, että hänen isänsä
+oli teidän pehtorinne. Te varmaankin sanoitte hänelle, että teistä
+ei voi tulla hänen puolisoaan, mutta hän ei halunnut ruveta teidän
+hakkailijaksenne, ja sen koommin ei hän ole teistä välittänyt...
+Ellen erehdy, on hän tänä päivänä maan etevin nousukas, hän onkin jo
+valtiosihteeri ja hyvällä tiellä ministeriksi... Ja ellei hän huoli
+minun kauniista äidistäni, niin äiti välittää hänestä sitä enemmän...
+Hän ei koskaan mainitse hänen nimeään, mutta hän seuraa tarkkaavasti
+kaikkia hänen toimiaan, leikkaa sanomalehdistä kaikki häntä koskevat
+uutiset, ja — niin uskomattomalta kuin se kuuluukin — vielä lisäksi
+uhraa kallista aikaansa, öitä lisäksi pannen, lukemalla herra Déneksen
+kolminiteistä teosta Unkarin teollisuudesta ja kauppasuhteista...
+
+Géza Gyurkovics teki hämmästyksekseen sen huomion, että rouvan molemmat
+silmät täyttyivät kyynelillä. Vapaaherratar nousi paikoiltaan ja sanoi
+lämpimällä mutta päättävällä äänellä kaartilaiselle:
+
+— En ymmärrä, mitä te puhutte... Minä en tunne sitä herraa, jonka nimen
+te mainitsitte, en myöskään itämaista kauppaa käsittelevää teosta...
+Minä en tiedä mitään tästä kaikesta, ainoastaan sen tiedän, että vihaan
+sotamarskia ja ylenkatson teitä ja että minulle on aivan yhdentekevää,
+lähetetäänkö tuo herra Gyurkovics, vai mikä hänen nimensä lienee,
+Galitsiaan tai Bosniaan... Antakaa minun olla rauhassa!
+
+Nopein askelin hän poistui vaunusta. Upseerit riensivät pelästyneinä
+hänen jälkeensä, sillä he pelkäsivät, että hän liikutuksensa valtaamana
+syöksyisi junasta. Mutta vapaaherratar menikin ravintolavaunuun, missä
+hän tilasi puolen kananpoikaa ja lasillisen madeiraa.
+
+— Vapaaherrattarelle on aivan yhdentekevää, lähetetäänkö minut
+Galitsiaan, ajatteli Géza Gyurkovics itsekseen, — mutta minulle se ei
+ole yhdentekevää. Ei vähääkään. Minun täytyy päästä tästä satimesta,
+tai myöskin ampua kuula otsaani.
+
+— Minä livahdan satimesta! sanoi hän myöhemmin.
+
+Kun juna saapui Temesváriin, riensi aliluutnantti
+sähkösanomatoimistoon. Hän sähkötti Karánsebekseen toverilleen, jonka
+hän sattumalta oli tavannut asemalla. Sähkösanoman sisällys oli
+seuraava:
+
+»Pyydän sinua lähettämään seuraavan kiireellisen sähkösanoman:
+
+  _Hänen ylhäisyytensä sotamarski Hetvicz, Budapest_. Teidän armollinen
+  rouvanne on äkillisen hermostumisen kiihottamana tänä aamuna kello
+  kuusi karkaamisen aikomuksessa matkustanut Herkules-kylpylästä.
+  Huolimatta tavattomista olosuhteista olen pitänyt velvollisuutenani
+  seurata häntä. Matkustan Szegediä kohden ja pyydän sikäläiselle
+  rautatieasemalle vastausta sähköteitse, miten voin edelleen teidän
+  ylhäisyyttänne palvella.
+
+  _Géza Gyurkovics, aliluutnantti_.»
+
+Sen jälkeen kului matka rauhallisesti edelleen, vapaaherratar ei
+lausunut sanaakaan Gézalle enemmän kuin ottopojalleenkaan. Szegedissä
+valtasi Gézan yht’äkkiä voimakas mielenliikutus. Olikohan sotamarski
+vastannut?
+
+Oli vastannut. Szegedin asemalla odotti häntä jo hänen ylhäisyytensä
+sähkösanoma.
+
+  »_Aliluutnantti Géza Gyurkovics_, Szegedin alempi asema. Jääkää
+  yhä edelleenkin hänen luokseen ja mukautukaa näennäisesti hänen
+  oikkuihinsa. Houkutelkaa, jos mahdollista, hänet Budapestiin ja
+  ilmoittakaa minulle tapahtumien kulku.
+
+  _Sotamarski Hetvicz_.»
+
+— Livahdin satimesta! riemuitsi aliluutnantti itsekseen.
+
+Ja ellei hän voinutkaan asettaa myrskyä, jonka armollinen rouva oli
+nostattanut, oli hän ainakin pelastanut haaksirikosta kaiken mikä
+pelastettavissa oli. Hän teki niinkuin sadun älykäs kanakoira, joka
+päivittäin kantoi uskollisesti herralleen ruoan, mutta kerran, kun
+joukko nälkäisiä koiria hyökkäsi sen kimppuun ja se älysi, ettei
+uskollisuus tällä kertaa auttaisi, hotkaisi itse nopeasti ruoan.
+
+Jo Szegedistä hän lähetti sotamarskille seuraavan sähkösanoman:
+
+  »_Sotamarski Hetvicz, Budapest_.
+
+  Noudatan kaikessa teidän ylhäisyytenne määräyksiä. Lugoksessa liittyi
+  seuraamme kapteeni Hetvicz, joka väkivaltaisella esiintymisellään
+  vaikeutti asemaani.
+
+  _Aliluutnantti Gyurkovics_.»
+
+Kun hän tuli asemasillalle, tapasi hän kauniin rouvan kiistelemässä
+kapteenin kanssa.
+
+— Parasta olisi, että palaisitte Herkules-kylpylään, sanoi kapteeni, —
+silloin ainakin säästyisitte turhalta häväistykseltä...
+
+— Sitä iloa en suinkaan aio suoda teille, sanoi armollinen rouva.
+
+Géza tunsi vapaaherrattaren jo siksi hyvin, että osasi asettaa sanansa
+kohdalleen.
+
+— Minunkin mielestäni olisi parasta teidän palata Herkules-kylpylään,
+armollinen rouvani... Jos te matkustatte Budapestiin, ette voi välttää
+kohtausta sotamarskin kanssa, ja siinä tapauksessa...
+
+— Ja siinä tapauksessa?
+
+— Ette voisi päästä muutamista selityksistä, jotka mahdollisesti...
+
+— Jotka mahdollisesti?
+
+— Jotka mahdollisesti eivät olisi erityisen miellyttäviä...
+
+Tämä vaikutti ratkaisevasti sotamarskittaren päätökseen.
+
+— Te voitte matkustaa minne haluatte, mutta minä lähden Budapestiin.
+
+Géza Gyurkovics lähetti Feleghazasta vielä viimeisen sähkösanoman
+Budapestiin.
+
+  »_Sotamarski Hetvicz, Budapest_. Tulemme iltapäiväjunassa, suvaitkaa
+  odottaa meitä asemalla.
+
+  _Gyurkovics_.»
+
+Kun juna pysähtyi Budapestin asemahalliin, auttoi Géza kohteliaasti
+rouva Hetviczin vaunusta jättäen kaartilaisen huoleksi kauniin rouvan
+matkakapineet. Rouva Hetvicz astui asemasillalla pari askelta, sitten
+hän pysähtyi hämmästyneenä. Hänen edessään seisoi kookas, tummaihoinen
+kenraali: se oli sotamarski Hetvicz. Hänellä oli kädessään kimppu
+kauniin rouvan lempikukkia, komea vihko, iso kuin lapsenvaunujen pyörä.
+Ilkeän kohteliaasti hän teki kunniaa rouvalleen.
+
+— Tervetuloa, rakas puolisoni!
+
+— Voi! sanoi rouva Hetvicz. Muuta hän ei sanonut ja senkin hän sanoi
+kasvot irvissä, aivan kuin olisi puraissut hapanta omenaa.
+
+Sotamarskin silmät etsivät aliluutnanttia, ja Géza Gyurkovics iski
+kannuksensa yhteen.
+
+— Aliluutnantti Géza Gyurkovics!
+
+Hänen ylhäisyytensä puristi aliluutnantin kättä.
+
+— Kiitän teitä, herra aliluutnantti! En unohda palvelusta, jonka olette
+minulle tehnyt.
+
+Vapaaherratar, jonka hänen miehensä hunajanimelä hymyily oli saanut
+hämmennyksiin, piti velvollisuutenaan sanoa hänkin sanansa lomaan:
+
+— Niin, hän on nimittäin sama aliluutnantti, jonka kanssa minä
+karkasin... sanoi hän yhtä imelästi hymyillen.
+
+Sotamarski nyökäytti päätään myöntävästi.
+
+— Tiedän sen, rakas lapsi, tiedän. Tulevaisuudessa sallin sinun karata
+herra aliluutnantin kanssa milloin vain haluat...
+
+Nyt sekaantui kaartilainen keskusteluun:
+
+— Oli onni, että minä tapasin heidät Lugoksessa...
+
+Hänen ylhäisyytensä tarkasti veljenpoikaansa jääkylmästi kiireestä
+kantapäähän.
+
+— Toivon, että vasta sekaannut minun asioihini vasta silloin, kun annan
+sinulle jotakin tehtävää... Tällä kertaa olin antanut määräyksen herra
+aliluutnantti Gyurkovicsille, ja sinä olet vain pahasti vaikeuttanut
+hänen asemaansa...
+
+— Oletteko antanut Gyurkovicsille määräyksen? ihmetteli vapaaherratar.
+Hän kohotti lorgnettinsa silmilleen ja tarkasteli Gézaa aivan kuin
+olisi nyt vasta nähnyt hänet ensi kerran eläissään.
+
+— Kunpa olisin sen tietänyt! sanoi hän sitten. (Jos hän olisi sen
+tietänyt, olisi hän ehkä alentunut panemaan kokonaan Gézan pään
+pyörälle.)
+
+Samoin kuin kaikki suuret sotapäälliköt rakasti sotamarskikin
+salavehkeilyä, ja vielä enemmän oli hän hyvillään, jos saattoi
+hämmästyttää ympäristönsä kaukonäköisyydellään. Antaa vain ihmisten
+sanoa hänestä: Sotamarski tietää kaikki ja joka kohtaan hänen
+ajatuksensa yltyy!
+
+Sitten hän ei puhunut tapahtumasta sen enempää, vaan nautti voitostaan.
+
+— Näethän, rakkaani, että minä olen sinua voimakkaampi...
+
+Vapaaherratar teki silloin niinkuin tekee ritarillinen kortinpelaaja.
+Hän oli hävinnyt, ja kun hän ei voinut vaikuttaa vastapelaajaansa
+menestyksellään, tahtoi hän vaikuttaa suurenmoisuudellaan, jolla
+hän kantoi vastoinkäymisensä. Hän muuttui samassa epäilyttävän
+rakastettavaksi ja kävi hymyillen miehensä käsipuoleen.
+
+— Lähtekäämme, rakkaani! En toivo mitään niin hartaasti kuin olla pian
+jälleen onnellisessa pesässämme!
+
+Kaartilainen puristi Gézan kättä.
+
+— En ymmärrä, miten olet järjestänyt tämän kaiken, mutta huomaan, että
+olet hyvin järjestänyt...
+
+Sotamarskin komeat vaunut lähtivät liikkeelle, ja Géza Gyurkovics
+seisoi jäykästi kunniaa tehden aseman edustalla...
+
+
+
+
+KAKSOSET.
+
+
+Tämän jälkeen ei minulla enää ole paljoakaan kerrottavana.
+
+Géza Gyurkovics kalisteli pari päivää miekkansa huotraa Pestin
+asfaltilla, sitten hän lähti kotiinsa Bács-Tamásiin — sillä hänen
+lomansa ei vielä ollut lopussa. Asemalla odotti häntä Bandi
+perhekieseineen, ja ajaessaan pölyistä valtatietä he keskustelivat
+tärkeistä asioista, jotka etupäässä koskivat Jutka Brenóczya. En huoli
+heidän keskustelustaan kertoa, riittää kun tähän merkitsen erään Gézan
+huudahduksen.
+
+— Jumalan kiitos, sanoi Géza, — sillä jos minun olisi pitänyt naida
+hänet, olisin ennemmin ampunut kuulan otsaani!
+
+Tamásilaisia luonnollisesti ihmetytti, että kaksoset näiden tapahtumien
+jälkeen elivät niin herttaisina ystävinä. He olivat hyviä toveruksia,
+he juhlivat toisiaan, he ylistivät toinen toistaan ja sanoivat, että
+Bandi on erinomainen poika ja Géza verraton veli, aivan kuin eivät
+olisi olleetkaan veljeksiä.
+
+Tämä hyvä ystävyys ilmeni erityisen silmäänpistävänä, kun pestiläiset
+muinaistieteilijät kävivät Bács-Tamásissa. Gyurkovicsien maatilan
+äärimmäisessä kolkassa olevalla niityllä oli näet ikivanha kumpu, josta
+muinaistieteilijät arvelivat, että se oli Vigetán, gepid-päällikön
+hauta. Kesän kuluessa tuli Bács-Tamásiin neljä tutkijaa, jotka
+vierailivat Gyurkovicsien linnassa ja kaivauttivat kummun. Ketään
+gepidiä he eivät siitä löytäneet, mutta he löysivät hiekkaa ja hiekasta
+näkinkuoren. Tämän johdosta tiedemiehet totesivat, että Bácska kerran
+oli ollut makeavetisen meren pohjana ja että kumpu oli alluviaalisilta
+ajoilta — tai oikeammin sanoen...
+
+Illalla pidettiin linnassa komeat pidot, ja kolmatta ruokalajia
+syötäessä nousi Bandi isännän sijaisena puhumaan kohottaakseen
+oppineille vieraille lasinsa:
+
+— Kun bulgaareihin yhtyneet bessarabit olivat karkottaneet kunniakkaat
+esi-isämme _Köztelekistä_... [Etelköz on Dnjeprin ja Dnjestrin välinen
+maa-alue. Köztelek on erään yöelämästään kuuluisan budapestiläisen
+kaupunginkorttelin nimi.]
+
+— _Etelközistä!_ huusi muuan muinaistieteilijä nauraen.
+
+Géza, joka ei sallinut kaksoisveljeään pakotettavan punastumaan, nousi
+paikaltaan ja sanoi kohteliaasti, mutta päättäväisesti:
+
+— Jos nuhteeton gentlemanni jotakin väittää, ei kenelläkään ole
+oikeutta hänen sanojaan epäillä... Minun veljeni, herra Bandi
+Gyurkovics, on nuhteeton gentlemanni, ja jos hän sanoo, että muinaiset
+magyarít karkotettiin Köztelekistä eikä Etelközistä, on hänellä
+varmasti siihen painavat syynsä...
+
+Puheen keskeyttäjä selitti silloin juhlallisesti, ettei hän epäile
+enää Bandin sanoja, ja ilonpitoa jatkettiin häiriöittä tämän kauniin
+veljesrakkauden todistuksen jälkeen.
+
+Kun rouva Gyurkovics kerran tiedusteli Gézalta miljoonien omistajaa,
+vapaaherratar Jankya, hymyili aliluutnantti arkatuntoisesti. Noblesse
+oblige!
+
+— En voi siitä vielä mitään puhua, äiti kulta... Vika on siinä, että
+vapaaherratar, joka luonteeltaan on hyvin epäluuloinen, on kuullut
+jotakin Jutkasta...
+
+Siitäkö vain kenkä puristikin! Hellä äiti alkoi heti tulisella
+kiireellä puuhata Bandille häitä. Hän ajoi Kevéen, missä Brenóczyt
+sillä haavaa viettivät onnellista perhe-elämää. Kunnioitusta
+herättävällä sydämellisyydellään hän sai aikaan, että kaunis Poldi
+kokonaan heitti mielestään Pardubicz-yhdistelmänsä.
+
+Syksyllä vietettiin Bandin ja Jutkan häät Bács-Tamásissa.
+
+Pyhän toimituksen piti korkeasti kunnianarvoinen ja jalosukuinen
+Nektáriusz Gyurkovics, Kolumbácsin nimirovasti (in partibus
+infidelium), paavin kamariherra ja roomalainen kreivi. (Kamariherran
+arvon oli hän saanut palkinnoksi kirjastaan _Matkani Roomaan_, jonka
+hän oli omistanut paaville, ja kreiviyden kirjastaan _Toinen matkani
+Roomaan_.)
+
+Jutkan saattoi alttarille Géza Gyurkovics. Vieraiden joukossa olivat
+molemmat Dumba (von der Scharwacht)-kreivitkin, jotka kolmipäiväisten
+hääjuhlallisuuksien aikana saivat tilaisuuden osoittaa itsessään
+salassa piilleen ominaisuuden, jolla he saavuttivat koko Bácskan
+kunnioituksen. Nämä molemmat sanattomat kreivit näet osoittivat, _ettei
+mikään saanut heitä päihtymään_. Turhaan mittelivät Bács-Bodrogin
+kuuluisimmat juomarit heidän kanssaan voimiaan: molemmat Elefántovicsit
+ja Feri Horkay, mutta eivät pystyneet heihin viinit, eivät samppanjat
+eivätkä rommit.
+
+— Eipä ole mokomaa nähty! sanoi tappelupukari Elefántovics. —
+Selvinäkin he kulkevat aivot sumussa ja ryyppäämästä päästyään ovat he
+sittenkin selviä...
+
+Eversti Brenóczyn juomakyvystä eivät uteliaat bácska-herrat päässeet
+selville, sillä hän tuskin lainkaan nautiskeli, mutta hakkaili sen
+sijaan, tulisesti kuin konsanaan joku aliluutnantti, omaa rouvaansa,
+joka Jutkan kihlajaisten jälkeen oli ruvennut rientoaskelin nuortumaan.
+
+Neljänkolmatta tunnin ajan oli hänellä ankarana kilpailijana kapteeni
+Aron, jota kaunis Poldi ihaili oivallisena tanssijana, mutta Aron
+kyllästyi pian valssiin ja silloin oli hän lyöty laudalta. Murheissaan
+kapteeni heittäytyi Elefántovicsin ja Horkayn seuraan, s.o. hänestä
+tuli juomari.
+
+Kaunis Poldi kävi huomattavasti sentimentaaliseksi, hän puheli tähdistä
+ja kuiskaili paljon everstin korvaan, niin että se herätti koko
+seurueen huomiota.
+
+— Kauhea mies tuo eversti, sanoi Feri Horkay, joka välistä oli
+epäritarillisuuteen saakka ujostelematon, — minä luulen, että hän aikoo
+salaa vietellä oman rouvansa...
+
+Rouva Gyurkovics alkoi häiden jälkeen aavistaa, ettei Géza naikaan
+miljoonanomistaja-vapaaherratarta. Bandi oli näet saanut vuokraoikeuden
+suuriin kalocsalaisiin arkkipiispantiluksiin ja toimitti säännöllisesti
+rehuja sotilaspäällystölle, mikä, kuten tunnettua, ainoastaan
+poikkeustapauksissa tuottaa hankkijalle tappiota. Hän sai tietää,
+että sotamarski Hetvicz oli Gézan suosituksesta hankkinut Bandille
+hankinta-oikeuden. Se, että sotamarski kunnioitti aliluutnanttia
+suosituksellaan, herätti armollisen rouvan epäilyksen.
+
+— Huomaan, että se lurjus on minut pettänyt!
+
+Epäilyttävät oireet lisääntyivät yhä. Seuraavissa kilpa-ajoissa Géza
+ratsasti Hetviczien hevosia, ja kun hänen rykmenttinsä siirrettiin
+Budapestistä, määrättiin hänet pääkaupunkiin komennettuun rykmenttiin.
+
+Mutta vasta myöhemmin, kun Géza erään perhejuhlan johdosta saapui
+Bács-Tamásiin, hän tunnusti äidilleen, ettei hän koskaan ollut
+aikonutkaan naida rouva Hetvicziä.
+
+Mainittu perhejuhla vietettiin iloisen perhetapauksen — Bandi
+Gyurkovics nuoremman ja Géza Gyurkovics nuoremman — Jutkan
+kaksoisesikoisten ristiäisten johdosta.
+
+
+
+
+
+
+II.
+
+MITEN MILÁNISTA TULI VALTIOPÄIVÄMIES.
+
+
+
+
+RASKAITA PÄIVIÄ.
+
+
+Kuningas Béla IV:n ajoilta asti, kun koirankuonolaiset tataarit
+rasittivat maata, oli magyari tuskin nähnyt surullisempia päiviä kuin
+80-luvun loppuajat täällä kotona. Jumalan kiitos, oli hädällä tällä
+kertaa paikallinen luonne, sillä se levitti mustat yökönsiipensä
+ainoastaan yli kahden vuokrahuoneen Sándor-kadun varrella.
+
+Frau Anna, jonka kansallisuudesta en koskaan ole päässyt perille,
+oli vuokrannut huoneet kolmelle nuorelle herralle: Milán Gyurkovics,
+ylimääräinen ministeriön notaari, oli heistä yksi, toinen oli
+lakitiedetten kandidaatti Gyurka Gyurkovics ja kolmas pikku Sándor
+Gyurkovics. Viimeksimainittu oli siihen aikaan vielä punaposkinen
+nuorukainen, joka viime elokuussa oli reputettu ylioppilastutkinnossa
+ja nyt — perheen virallisten ilmoitusten mukaan — järkevien vanhempien
+veljiensä valvonnan alaisena valmistautui uudistettuun tutkintoon.
+
+Todistetusti pätevien kronikoiden mukaan oli Milán aikaansaanut
+mainitun hädän. Sándor-kadun Gyurkovics-siirtolan vanhin oli näet
+aivan kuukauden alussa moitittavan kevytmielisesti antanut räätälille
+kaksisataaviisikymmentä floriinia.
+
+Kaksisataaviisikymmentä floriinia! Juuri sen verran he olivat
+kolmeen pekkaan hänelle velkaa, mutta räätäli — joka enemmän marisi
+vanhaa nuottiaan kuin tarkoitti täyttä totta — olisi varmasti
+räätälien tavoille uskollisena kernaasti suostunut kolmenkymmenen
+floriinin lyhennykseen. Ja Milán oli lukenut hänen kouraansa viisi
+viisikymmenistä käsittämättömän jalomielisyyden puuskassa! Kun hän
+tuli järkiinsä, katui hän ritarillista hulluuttaan ja olisi mielellään
+ottanut rahat takaisin, niinkuin Ilikuksen murhaaja otti takaisin
+vastentahtoisen tunnustuksensa. Mutta se oli jo myöhäistä. Pukki,
+jonka odottamaton onni oli aivan huumannut, käveli jo saaliineen
+museon tienoilla, herättäen fiakkeriajurien huomiota äänekkäällä
+yksinpuhelullaan.
+
+(Räätäli, herra Kékvári, vei sinä iltana rouvansa Kansanteatteriin.
+Näytännön jälkeen he menivät Feherló-ravintolaan. Söivät kylmää kalaa.
+Tartari-kastikkeen kera. Ja paistia. Gyurkovics-poikien rahoilla!)
+
+Kun Gyurka sai asiasta vihiä, oli hän vähällä kuolla pelästyksestä.
+Hän ei voinut puhua, ei edes suuttua. Kun hän jälleen sai puhelahjansa
+takaisin, sanoi hän vakuuttavasti Milánille:
+
+— Pian saat piipunperistäkin tanssia!
+
+Hiljainen Frau Anna pani muutaman päivän kuluessa merkille, että hänen
+vuokralaisensa etupäässä pysyttelivät kotona ja nukkuivat enimmät
+aikansa.
+
+Seuraavalla viikolla nuorin heistä astui epätoivoisen askelen,
+joka voidaan hänelle suoda anteeksi ainoastaan hänen nuoruutensa
+kokemattomuuden tähden. Hän kirjoitti Bács-Tamásiin ja pyysi
+_seuraavassa postissa_ rahaa — äidiltään. Rouva Gyurkovics kirjoitti
+seuraavan postin matkassa:
+
+  »Tarvitset rahaa? Miten juolahti mieleesi pyytää rahaa juuri
+  minulta? Sillä erehdyt suuresti, pikku Sándorka, jos luulet, että
+  minun velvollisuuteni on syytää rahoja _kelle hyvänsä_ Budapestin
+  tyhjäntoimittajista.»
+
+Tämä kirje sai Sándorin tunteellisen sydämen verta vuotamaan.
+
+— Olenko minä _kuka hyvänsä_ tyhjäntoimittaja?
+
+Illan tullen Milán kokosi kaikki heidän pikkurahansa ja lähti kasinoon.
+Siellä hän varmaan saisi ainakin _jotain_ onkeensa.
+
+— Kun olisi edes tupakkaa! voivotteli Sándorka.
+
+Tupakkaa oli, mutta savukepaperi puuttui. Hätä keinon keksii! Hän meni
+Frau Annan luo ja pyysi häneltä lainaksi rukouskirjaa.
+
+— Ei ole vahingoksi hiukan rukoilla, tuumasi hurskas rouva.
+
+Hän lausui sen jonkinlaisella saksankielellä, koska hän — herra
+tiesi minkätähden — luuli nuoria herroja saksalaisiksi. Nämä taas
+puolestaan puhuttelivat häntä rác-murteella, arvellen, että Frau
+Anna oli slovakki. Hänen rukouskirjansa oli painettu ruteenilaisilla
+kirjasimilla.
+
+Gyurka leikkasi rukouskirjan pyhäinkuvien välissä olevat silkkipaperit
+ja valmisti niistä savukkeita. Hiukan karvaita ne olivat, mutta
+paloivat hyvin. Hän ei koskaan joutunut pulaan, sillä hän oli yhtä
+kekseliäs kuin Robinson Crusoe.
+
+Milán palasi vasta aamuyöstä kotiin. Hänen hampaissaan savusi
+paksu havannasikari, ja Gyurka heräsi vanhimman veljensä iloiseen
+vihellykseen.
+
+— Mistä tulet, Milán?
+
+— Sillä välin kuin te olette täällä nukkuneet, olen minä metsästellyt
+rahoja.
+
+— Kasinossako olit?
+
+— Siellä. Olen koko yön katsellut Feri Horkayn pelaamista.
+
+— Voittiko Feri?
+
+— Kahdeksansataa floriinia...
+
+Kuullessaan niin suurista summista puhuttavan heräsi nuorinkin.
+
+— Miten paljon lainasit häneltä?
+
+— En voinut lainata häneltä, sillä olin koko yön istunut hänen takanaan
+katselemassa. Hän olisi luullut, että minä vain _sentähden_ vartioin...
+Ja joskin olisin pyytänyt, mitä hän olisi antanut? Viisikymmentä
+floriinia! Se ei riitä.
+
+— Ei riitä, se on selvä...
+
+— Aamupuolella he lopettivat pelinsä. Feri oli juonut paljon
+samppanjaa ja oli uhkatuulella. Hän sanoi: Herrat, kuka veikkaa näistä
+viheliäisistä kahdeksastasadasta floriinista!
+
+Gyurka ja Sándor nousivat ryntäilleen ja tuijottivat loistavin silmin
+Milánia, niinkuin sudenpojat killottavat yölliseltä metsästykseltään
+palaavaa vanhaa sutta.
+
+— Entä sinä? kysyi Gyurka.
+
+Milán hymyili viekkaasti.
+
+— Mitä sinä olisit tehnyt minun sijassani?
+
+— Herran pieksut! Miten voit sellaista kysyä? Tietysti olisin veikannut!
+
+— Minä myös! huudahti Sándor uhkarohkeasti.
+
+— Tietysti. Niin tein minäkin, sanoi Milán. — Me nostimme...
+
+— Ja? intoili Gyurka.
+
+— Minä hävisin, sanoi Milán klassillisen yksinkertaisesti.
+
+Toiset kaatuivat kalveten päänalusilleen.
+
+— Mikä meidät nyt perii? kysyi Sándorka lapsellisesti.
+
+— Nytkö? Minä panen maata, sanoi Milán pitkäpiimäisen rauhallisesti.
+
+Ja hän teki niinkuin oli sanonut... Tämä oli bács-tamásilaisille
+totisesti Mohipusztan tappio.
+
+— Oi voi, huusi Sándor seuraavana päivänä, — tänään on Sváb-vuorella
+lopettajaistanssit, ja minä olen pyytänyt niihin Ella Lányin!
+
+(Oikeastaan Milán oli Ella Lányin tunnustettu hakkailija, mutta
+molemmat toisetkin ihailivat häntä, varsinkin Sándorka mustasukkaisen
+tunteellisena.)
+
+Milán kulki koko päivän hämärillä asioilla, ja nuoremmatkin
+Gyurkovicsit harhailivat kumpikin tahollaan ajaen takaa rahallisia
+kotipuolenmiehiään.
+
+Sanotaan, että puute sekä terästää miehen luonteen että panee hänen
+älynsä vilkkaaseen toimintaan. Tämä selittää sen, että molempien
+nuorten Gyurkovicsien aivoissa syntyi sama pelastuksen ajatus,
+kummankin istuessa omassa kahvilassaan. Toiminnassa voitti tarmokkaampi
+Gyurka veljensä Sándorin...
+
+— Frau Anna, sanoi Sándor, joka kaupunginlähetin seuraamana astui
+huoneistoon, — minä aion lähettää vaatteemme puhdistuslaitokseen...
+
+— Ei tarvitse, sanoi hyväuskoinen rouva, — teidän rakas veljenne
+lähetti ne juuri sinne...
+
+— Kumpi veljeni? kysyi Sándor kalveten.
+
+— Gyurka-herra.
+
+Tämä rauhoitti huomattavasti nuorukaista. Hän tunsi Gyurkan, ja jos
+tällä oli rahaa, ei hänkään jäisi ilman... Ja Gyurka osoittautui
+todellakin veljensä luottamuksen ansainneeksi, sillä hän tuli jo
+iltapäivällä hakemaan Sándoria, toi hänelle parin valkoisia hansikkaita
+ja vei hänet Sváb-vuorelle, jonka tuuheaan lehtiverhoon syksy jo oli
+sirotellut sinoberinpunaisia täpliä.
+
+En aio kärsivälliselle lukijalleni kertoa kaikkia tanssiaisten
+tapahtumia. Kerron ainoastaan, että muuan sváb-vuorelainen nuorukainen
+— nähtävästi neljänkolmatta lämpöasteen pehmentämänä — soitatti viisi
+kertaa lempilauluaan: _Jo peittää lumi kaikki tiet_, — ja että Sándor
+Gyurkovics oli kiintynyt toiseen lauluun, joka puhui Ella Lányille:
+_Pois hän käänsi katseensa, kun kohtasimme toisemme..._
+
+Näistä he hiukan väittelivät, kunnes Gyurka lopetti kiistan heittämällä
+kolme viitosta mustalaisen lautaselle... Sváb-vuorelainen nuorukainen,
+joka nähtävästi ei sinä päivänä ollut vienyt vaatevarastoaan
+puhdistuslaitokseen, poistui kasvot tulipunaisina yön pimeyteen; ehkä
+hän haihtui häpeäänsä, mitättömyytensä katkeroittamana.
+
+Molemmat veljekset nukkuivat vielä puoli kahdeksalta vuoteissaan, kun
+kolmas, Milán, täsmälleen kello kahdeksan nousi ja ryhtyi pukeutumaan.
+Ensi töikseen hän kutsui rouvaa:
+
+— Frau Anna, pyytäkää tänne kaupunginpalvelija, aion lähettää
+vaatteemme puhdistuslaitokseen...
+
+Rouva kovasti ihmetteli. Hänkin!
+
+— Mutta nuoret herrat lähettivät jo eilen.
+
+— Hyvä on! sanoi vanhin nielaisten kuohuvan vihansa.
+
+Vaatekaappi oli todellakin tyhjä. Ainoastaan kurja, kirjailtu liivi
+oli säästynyt Gyurkan kotkansilmältä. Milán sormeili liiviä, heitti
+sen sitten ylenkatseellisesti takaisin. Mihin siitä olisi riittänyt —
+rotasta nälkäiselle leijonalle?
+
+Kissan askelin hän meni viereiseen huoneeseen, missä hänen veljensä
+nukkuivat yhdeksänkertaisen supécsárdáan väsymyksiä jäsenistään.
+
+Lempeästi ja hyvänsuovasti hymyillen hän rupesi tarkastelemaan heidän
+taskujaan. Hän laski viisi taskua joka takissa, kolme kussakin liivissä
+ja kaksi housuparissa ja haravoi uteliailla sormillaan kaikkiaan
+kaksikymmentä taskua. Hän löysi kaikenlaista, mutta sitä, mitä hän
+etsi, ei hän löytänyt. Hän löysi kaksi leimattua samppanjakorkkia,
+sinisen silkkinauhan ja kuihtuneen ruusun, hän löysi jonkin verran
+pikkurahojakin, mutta seteleitä ei yhden yhtäkään.
+
+Kunpa minulla vain olisi kymmenen, parikymmentä floriinia, saisin
+helposti satoja hankituksi iltaan mennessä! Sillä herrasmies ei ole
+herrasmies, jos hänellä on matti kukkarossa. Miten hän voisikaan lähteä
+kaupungille rahaa hakemaan, miten hän voisikaan käydä tapaamassa
+bácskalaisia herroja, ellei hän voisi ajaa hakkereissa ja käydä
+ravintolassa.
+
+— Onko myytäviä? kysyi pihalta mäkäjävä tenoriääni.
+
+— Pst! Tulkaa tänne!
+
+Salamana välähti hänen päässään ajatus... Nämä kunnon pojat, Gyurka
+ja Sándor, nukkuvat tietysti iltaan asti... Heidän _vaatteensa_ ovat
+tuolillaan yhtä kauan kuolleena pääomana, mutta jos pääoma pantaisiin
+liikkeeseen, kasvaisi se siihen mennessä sievoisen koron... Hän siis
+myy vaatteet. Jos hänellä on taskussaan kymmenen, kaksikymmentä
+floriinia, voi hän liikkua vapaasti ja helposti hankkia tarvittavan
+määrän... Illalla hän palaa kotia. Illalla? Jo puolelta päivin! Hän
+lunastaa kaiken heidän omaisuutensa puhdistuslaitoksesta, antaa
+joka pojalle puolensataa floriinia, ja niin on kaikki jälleen
+järjestyksessä... Sen hän todella oli velvollinen tekemään veljilleen,
+hän, vanhin!
+
+Viereisen huoneen ikkunan kautta hän sopi vaatekauppiaan kanssa
+hinnasta. Sitten hän lähti kotoa — kaksikymmentä floriinia taskussa.
+Ne toiset nukkuivat siellä suloisesti eivätkä aavistaneet, voi! eivät
+aavistaneet, että heidän arpansa oli langennut...
+
+
+
+
+HARHAILEVA BUNYEVÁCI.
+
+
+Milán Gyurkovics oli muita veljiään päätään pitempi, ja tuuheine,
+mustankiiltävine viiksineen hän teki kolmenkymmenenvuotiaan
+vaikutuksen, vaikka hän tuskin oli viidenkolmatta ikäinen. Hieno
+smoking ja metsästystakki eivät sopineet hänelle yhtä hyvin kuin
+toisille Gyurkovicseille, mutta pitkäliepeinen Ferenc-Joszef-takki,
+valtiomiesten ja diplomaattien distingoitu vaatetus, puki häntä
+paremmin kuin ketään toista. Lisäksi oli hänellä vielä ominaisuus,
+jota ennakkoluulottomat lukijani mahdollisesti vähäksyvät, mutta joka
+kuitenkin osoittautui eteväksi aseeksi olemassaolon taistelussa:
+hän osasi maukkaasti ja huomiota herättämättä käyttää monokkelia.
+Eräässä suhteessa hän muistutti veljeään Bandia: hänenkin kasvoillaan
+ja silmissään oli luottamusta herättävä ja hiukan surumielinen
+(sanoisinko: aseet riisuva) ilme. Jo lapsena oli hänellä ollut paljon
+hyötyä lempeästä ulkomuodostaan. Nektáriusz Gyurkovics, Kolumbácsin
+hurskas rovasti, nimitti veljenpoikaansa pikku _kerubiksi_, ja kun hän
+luki messun, käytti hän mielellään kerubia kuoripoikana. Joka messusta
+tuli kymmenen kreutseria, joilla pikku poika osti tupakkaa ja ruutia.
+(Tupakan hän poltti ja ruudista hän valmisti pieniä pommeja, jotka hän
+salaa räjähdytti kolumbácsilaisen rovastillisen taloudenhoitajattaren
+sängyn alla.) Varmaa kuitenkin on, että bácskalaiset äidit myöhemmin
+— lyhyillä huviretkillä — kernaasti uskoivat tyttärensä Milánille,
+»joka ei ollut sellainen nuorimies kuin useimmat muut», ja että
+herrat selvitellessään sekavia urheilu- ja kunniajuttujaan mielellään
+kuuntelivat Milánin neuvoja.
+
+Sankarini oli siis, jättäen nuoremmat veljensä kirjaillun liivin
+seuraan, lähtenyt kotoaan kaksikymmentä floriinia taskussaan mennäkseen
+valtiopäivätaloon tapaamaan monokkeli-Elefántovicsia, joka siihen
+aikaan oli bács-tamásilainen edustaja. Valtiopäivätalon edustalla oli
+suuri, meluava kansanjoukko, ja kaupunginpalvelijat kaupittelivat
+sanomalehtiliitteitä: _Ministeri Déneksen kukistuminen_.
+
+Tämä uutinen — hänen ylhäisyytensä István Déneksen kukistuminen —
+hiveli miellyttävästi Milánin mieltä; periaatteessa ei ministerin ja
+hänen ylimääräisen notaarinsa välillä ollut minkäänlaisia mielipiteiden
+eroavaisuuksia. Mutta Milán ei ollut viiteen päivään ollut edes
+ministeriön läheisyydessä, ja nyt hän uskoi ministeripulaa seuraavassa
+häiriötilassa voivansa helpommin päästä laiminlyöntinsä seurauksista.
+Kun hän nousi lehterille, hämmästyi hän epämiellyttävästi huomatessaan,
+että erikoisliitteen uutinen ainakin oli ennenaikainen, koskapa István
+Dénes vielä istui punaisessa lepotuolissaan salissa, hymyillen kylmää
+hymyään, joka aina sai vastustajat raivoihinsa, ja kuunteli erään
+vasemmistopuoluelaisen intohimoista hyökkäystä.
+
+— Eroa! melusi vasemmisto, kun edustaja oli päättänyt puheensa.
+
+— Eroa! jyrähti lehteriltä hirmustunut ääni.
+
+Se oli Milán Gyurkovicsin ääni... Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä
+hän vaikeni. Muuan nainen, joka istui lehterillä hänen edessään,
+kääntyi äkkiä ja sanoi mielenliikutuksesta vapisevalla äänellä:
+
+— Hävytön!
+
+Hänen kasvonsa olivat suuttumuksesta lumivalkoiset, ja hänen silmissään
+kiilsi kyynel, — mutta joka tapauksessa hän oli hyvin kaunis. Tarkemmin
+määritellen: hänen silminnähtävästi koko valtiopäiväyleisöä halveksuva
+yksinkertainen, mutta hieno pukunsa ja koko hänen olentonsa ilmaisi
+ensi hetkellä magnaatti-rouvan. Hänellä oli yllään ruudukas matkapusero
+ja päässään tyrolilainen hattu ja kädessään oli hänellä lorgnetti ja
+kukkiva syreeninoksa.
+
+— Sehän on syreeninkukka-nainen! sanoi Milán itsekseen.
+
+Syreeninkukka-nainen! Hän oli tuntenut hänet jo vuoden ajan, tietämättä
+hänen nimeään. Kohtelias kohtalonoikku oli vienyt heidät yhteen
+kadulla, teatterissa ja ravikilpailuissa. Silloin he aina olivat
+suoneet toisilleen kevyen hymyn tai ystävällisen silmäyksen. Milán oli
+antanut hänelle nimen syreeninkukka-nainen, sillä hän oli huomannut,
+että nainen erikoisesti rakasti näitä kukkia.
+
+Tällä kertaa ei syreeninkukka-nainen kuitenkaan kiinnittänyt sen
+enempää huomiota Milániin, vaan seurasi kuumeentapaisen jännittyneenä
+tapausten riehuvaa kulkua. Kerran hän sanoi jotakin, joka ei suinkaan
+ilmaissut mitään perustuslaillisia mielipiteitä. Hän sanoi:
+
+— Roskaväkeä!
+
+Vielä kahdeksi minuutiksi hän jäi lehterille siirtyen rauhatonna
+edestakaisin paikoillaan; sitten, kun melu alhaalla riehahti täydeksi
+hirmumyrskyksi, hän nousi, pakotti viisi, kuusi ihmistä siirtymään
+paikoiltaan ja lähti.
+
+Kun Milán ei löytänyt Elefántovicsia valtiopäivätalosta, lähti hän
+Angol Kiralyné-hotelliin, missä edustaja, milloin lainsäätämisinto ajoi
+hänet Bácskasta Budapestiin, tavallisesti nukkui aamusta puolipäivään.
+Matkan varrella hän poikkesi hajuvesikauppaan, mistä osti kahdella
+floriinilla pullon Chypreä, — sitä hän ainakaan tällä hetkellä ei
+vähääkään tarvinnut.
+
+Hotellissa hän kuuli masentavan uutisen: Elefántovics oli aamujunassa
+lähtenyt pääkaupungista. Hän lähti siis Gizella-torin varrella olevaan
+sokerileivoskauppaan nauttiakseen lasin teetä ja sanoakseen pari
+hävyttömyyttä neiti Jennylle, — ehkä hän sillä välin keksisi jonkin
+pelastavan ajatuksen. Sokerileivoskaupassa kerrottiin hänelle, että
+neiti Jenny sairauden tähden oli jäänyt pois toimestaan, sentähden
+täytyi hänen sanoa hävyttömyytensä neiti Linkalle.
+
+Kun hän vielä hämmenteli teetään, pysähtyivät vaunut kaupan edustalle.
+Kevein askelin, säteilevin kasvoin, joissa ei huomannut jälkeäkään
+äskeisestä mielenliikutuksesta, astui sisälle syreeninkukka-nainen. Hän
+heitti Milániin hymyilevän katseen ja sitten hän alkoi huolettomasti
+kävellä edestakaisin kaupassa naputellen lorgnetillaan milloin mitäkin
+lasikelloa ja luetteli koko joukon namusia palvelevalle neidille.
+
+— Lähettäkää ne minulle Kécskaan... Hyvästi!
+
+Hän loi jälleen ruskeat, manaavat silmänsä Milániin, sitten hän lähti
+kaupasta, kevyesti nyökäten. Milán tarttui lakkiinsa.
+
+— Kuka tuo nainen oli? kysyi hän Linka-neidiltä.
+
+— Hänen ylhäisyytensä, vapaaherratar Hetvicz-Janky, sotamarski
+Hetviczin puoliso...
+
+— Vapaaherratar Hetvicz-Janky? Sama miljoonienomistajatar, joka vuosi
+takaperin oli silmittömästi rakastunut Géza Gyurkovicsiin ja jota Géza
+(se aasi!) ei ottanut rouvakseen...
+
+Milán riensi hänen jälkeensä, mutta kohtasi ovessa Ella Lányin, joka
+tuli äitinsä seurassa.
+
+Ella Lányi ei ollut huomiotaherättävän kaunis eikä edes muuten
+erikoisen älykäs, mutta hän oli kunnon tyttö — mikä Gyurkovicsien
+mielestä oli arvokkaampaa — s.o. hän oli reipas, rakastettava ja
+pikkusievä niinkuin leivonen. Hänen isänsä, jonka kanssa meillä muuten
+ei ole mitään tekemistä, oli oikeusneuvos.
+
+— Te ette tullutkaan Sváb-vuoren tansseihin! sanoi Ella moittien. —
+Me lähdemme jo tunnin kuluttua pustallemme [pusta tarkoittaa nykyään
+maatilaa], ja sitten emme saa tanssia ennenkuin syksyllä.
+
+— Tiedättehän, että on parhaillaan ministeripula, sanoi ylimääräinen
+notaari vakavana.
+
+— Ja silloinko ei ole lupa tanssia? ihmetteli tyttö. Äiti puuttui
+puheeseen:
+
+— Älä ole lapsellinen, Ella! Ministeriön herroilla on nyt tärkeämpiäkin
+ajateltavana kuin jotkin tanssiaiset.
+
+Milán nyökäytti miettiväisenä päätään.
+
+— Totta kyllä, vastustuspuolue tuottaa meille paljon mielipahaa.
+
+Ella, jonka kauneus alati vaihteli ja joka usein näytti hyvin
+vähäpätöiseltä, mutta välistä saattoi olla hyvinkin kaunis, oli tänään
+— nähtävästi valvotun yön johdosta — suorastaan hurmaava. Hänellä
+oli aistikas, hyvin sopiva matkapuku, ja tietoisena tilapäisestä
+kauneudestaan yhä jatkuvassa tanssinhuumauksessa hän ei ollut niin
+suljettu kuin tavallisesti.
+
+— Lähtekäämme, Ella! sanoi hänen äitinsä.
+
+Noustessaan Gizella-torilla vaunuihin kuiskasi tyttö veitikkamaisesti
+Milánille:
+
+— Joka rakastaa, hän seuraa!
+
+— Sallivatko naiset minun saattaa asemalle asti? kysyi Milán ääneen.
+
+— Mielihyvin, herra Gyurkovics...
+
+Siellä rouva Lányi uskoi kukkaronsa nuorelle herralle, joka osti liput
+ja piti huolen matkatavaroista.
+
+— Kuulkaapa, sanoi Ella, joka tänään vastoin tavallisuutta oli
+kujeilevaisella tuulella, — ellette olisi poroporvari, seuraisitte
+meitä Kécskaan. Siellä te astuisitte vastaantulevaan pikajunaan ja
+olisitte puoleltapäivin jälleen Pestissä.
+
+— Kun vain ei olisi ministeripulaa.
+
+Naiset asettuivat vaunuun. Milán tarttui ikkunan alla olevaan
+kädensijaan ja pakisi Ellan kanssa ajan vähyyden tähden
+sähkösanomakielellä... Viereisen vaunun ikkunaan oli kiinnitetty
+paperiliuska: _Varattu osasto_. Milán heitti sivusilmäyksen ikkunaan
+ja näki siellä sanomalehteä lukevan yksinäisen naisen, jonka hän heti
+tunsi syreeninkukka-naiseksi, vapaaherratar Hetvicziksi.
+
+Soitettiin viimeisen kerran...
+
+— Ken rakastaa, hän seuraa! sanoi Ella Lányi hymyillen.
+
+Syreeninkukka-nainen silmäsi samassa sanomalehtensä takaa ja käänsi
+kasvonsa Milániin. Nähtävästi hän tunsi hänet, sillä veikeä hymy
+värähti hänen huulillaan...
+
+Kuka voi kuvailla tai edes käsittää sitä fysiologista muutostilaa, joka
+tapahtuu ihmisen aivoissa, kun ajatus salamannopeasti hedelmöittää
+tahdon? Kun Julius Caesar päätti kulkea Rubicon yli — mutta jättäkäämme
+tämä toistaiseksi! Riittää kun sanon: kun juna lähti liikkeelle,
+nosti asemasillalla oleva poliisi hälinän ja asemamiehet pudistelivat
+raivoisina nyrkkejään, sillä muuan herra, herra Gyurkovics, oli
+hypännyt junaan.
+
+— Minne suvaitsette matkustaa? kysyi junailija.
+
+— Kécskaan...
+
+Lippu maksoi 2 floriinia 50 kreutseria, mutta Milán antoi 3 floriinia
+junailijalle. Lányin fiakkeri, jonka hän — hetken väiteltyään naisten
+kanssa — itse maksoi, vei häneltä kaksi floriinia, Chypre kaksi, yhden
+hän suoritti aamiaisestaan ja yhden antoi kantajalle, joka toimitti
+vaunuun naisten matkakapineet. Hänelle jäi vielä 11 floriinia...
+
+Yht'äkkiä karmi pelästys Milánin sydäntä. Hänen mieleensä juolahtivat
+hänen veliparkansa, Gyurka ja Sándor — jotka nukkuivat viattomina
+kirjaillun liivin seurassa Sándor-kadun huoneistossa eivätkä tietäneet,
+voi! eivät tietäneet, että Milán Gyurkovics parhaillaan matkusti
+Kécskaan, Chypre-pullo taskussaan... Kuitenkin täytyi hänen nopeasti
+keskeyttää omalletunnolleen antamansa audienssi, hänen seistessään
+siinä vaunun kapeassa käytävässä, sillä Ella Lányi, hullaantuneena
+onnensa yltäkylläisyydestä, tahtoi sanoa hänelle sata asiaa.
+
+Kécskaan asti hän rupatti yhtämittaa puolitoista tuntia. Ja jos
+joku olisi hänen puheitaan kuunnellut, olisi hän varmasti luullut,
+että kaiken maallisen elämän ja inhimillisen pyrkimyksen salainen
+satama on tanssi ja että koko maailman ihanimmat tapaukset olivat
+koottuina Vigadón [kaupungin rakennuttama suurenmoinen huvipalatsi] ja
+Hungaria-hotellin pieneen saliin.
+
+— Kécska! yksi minuutti!
+
+— Suutelen käsiänne...
+
+Milán hyppäsi asemasillalle, sitten hän katseli edelleen hyrisevää
+junaa, jonka eräästä ikkunasta hänelle pieni valkea nenäliina
+huiskutti. Lippuluukulla hän osti piletin Budapestiin (jälleen kaksi
+floriinia viisikymmentä kreutseria, — hänen taskuunsa jäi kahdeksan
+floriinia viisikymmentä kreutseria ja pullollinen Chypreä) ja
+odotellessaan pikajunaa hän rupesi kävelemään edestakaisin raiteitten
+lomassa.
+
+Nyt hän huomasi, ettei hän ollut ainoa Kécskaan pysähtynyt: käytävällä
+seisoi syreeninkukka-nainen ison tanskalaisen doggin vieressä. Rouva
+keskusteli juuri asemapäällikön kanssa, jota hän tervehti kuin hyvää
+tuttua ainakin.
+
+— Eikö kukaan ole tullut minua vastaan? kysyi hän. — Minä sähkötin
+linnaan!
+
+— Teidän nelivaljakkonne on täällä, vastasi virkamies.
+
+— Mutta linnalaisista ei ketään?
+
+— Ei ketään.
+
+Kaunis rouva hymähti katkerasti.
+
+— Hänen ylhäisyytensä tuli tänne aamulla, sanoi sitten asemapäällikkö.
+
+— Onko mieheni täällä? Minä luulin, että hän on Wienissä.
+
+— Vanha vapaaherratar on myöskin täällä, hän tuli jo eilen...
+
+— Anoppini?
+
+Vapaaherratar kohotti päänsä niinkuin rakuunaratsu taistelumerkin
+kuullessaan.
+
+— Anoppini? Huh, miten olen onnellinen! Mikä ihana perheidylli tästä
+vielä tuleekaan linnassa.
+
+Vanha asemapäällikkö, joka nähtävästi hyvin tunsi vapaaherrattaren
+perhesuhteet, hymyili hienosti itsekseen.
+
+— Katsokaa, nyt minä tiedän, miksi ei kukaan heistä tullut minua
+vastaan. He eivät uskaltaneet tulla!
+
+Mietteissään hän hyväili koiran päätä, sitten kääntyi hän jälleen
+asemapäällikön puoleen.
+
+— Milloin seuraava juna lähtee Budapestiin?
+
+— Kymmenen minuutin kuluttua. Ei kai teidän armonne aio palata?
+
+— Kun vain tietäisin mitä tahdon! sanoi rouva Hetvicz huoaten.
+
+Asemapäällikkö kutsuttiin toimistoon, ja kaunis rouva jäi yksikseen.
+Seistessään siinä tyhjällä asemasillalla, aprikoiden, lähtisikö
+perheensä luo vai Budapestiin, vai jonnekin muualle, — huomasi hän
+yhtäkkiä tilansa sangen surkuteltavaksi, sillä hän kävi surulliseksi.
+Mutta hänen hellämielisyytensä kesti vain sekunnin, seuraavassa
+silmänräpäyksessä hän huomasi Milán Gyurkovicsin, joka tarkkaavasti
+seurasi häntä, ja hän kohotti jälleen kauniin päänsä. Nuori mies teki
+juuri ison doggin tuttavuutta.
+
+— Se puree! sanoi rouva Hetvicz puoliääneen.
+
+— Minua eivät koirat pure, sanoi Milán vakuuttavasti.
+
+Rouva Hetvicz käänsi hänelle selkänsä ja rupesi miettiväisenä
+tarkkaamaan kanoja, jotka kaapersivat kiskojen lomassa. Sitten
+hän äkkiä kääntyi, ja Milán tunsi itsessään voimakkaasti, että
+vapaaherratar nyt puhuttelee häntä. Niin tapahtuikin.
+
+— Gyurkovicseja, eikö totta?
+
+— Nimeni on Milán Gyurkovics, sanoi nuori mies, joka paljastetuin päin
+seisoi kauniin rouvan edessä.
+
+— Te olette veljenne aliluutnantin näköinen, sanoi rouva Hetvicz
+hymyillen. — Mitä teette täällä?
+
+— Odotan Budapestiin menevää junaa.
+
+— Onko lupa kysyä, kuka se kaunis neitonen oli, jota olitte saattamassa?
+
+— Ella Lányi, kaukainen sukulaiseni.
+
+(_Kaukaisen sukulaisuuden_ keksi Milán turhan varovasti.)
+
+Armollinen rouva mietti hetkisen... Hän ajatteli anoppiaan ja miestään
+ja vielä ilkeää yllätystä, jonka hän aikoi valmistaa heille...
+
+— Pidättekö ajometsästyksestä, herra Gyurkovics?
+
+— Minä olen intohimoinen parforce-metsästäjä, sanoi Milán, joka oli
+ottanut kotonaan Bács-Tamásissa osaa moniinkin ajometsästyksiin
+hölkkäävän maatiaishevosen selässä, mutta ei koskaan ollut ratsastanut
+oikeitten ajokoirien jäljessä.
+
+Rouva Hetvicz leikki hymyillen käsineillään. Hän oli yhtä suloisen
+hämillään kuin nuori neitonen tanssiaisissa tehdessään ensi kertaa
+valintansa naistentanssissa.
+
+— Kun vain olisin vakuutettu siitä, että ette minua väärinkäsitä, herra
+Gyurkovics...
+
+— Olen käskettävänänne, armollinen rouva!
+
+— Siis — tulkaa kécskalaisiin ajometsästyksiin... Minä kutsun teidät
+ilman mitään muodollisuuksia, sillä onhan veljenne vanha ystävämme...
+
+(Rouva Hetvicz ei mielestään ollut velvollinen kertomaan, että hän
+piti Milánin veljeä, aliluutnantti Gézaa, sitten Herkules-kylpylän
+seikkailujen, _rykmentin hölläluonteisimpana ihmisenä_, kuten hänellä
+oli tapana sanoa.)
+
+— Älkää miettikö turhia, vaan tulkaa matkaani.
+
+— Mutta minun matkatavarani! En ole ottanut mitään mukaani...
+
+(Kärsivällinen lukijani tietää, että Milán Gyurkovicsin matkatavarat
+— lukuunottamatta kirjailtua liiviä — olivat Budapestin
+_puhdistuslaitoksessa_.)
+
+— Älkää niistä huolehtiko. Linnassa saatte kaiken, mitä tarvitsette.
+Tulkaa vain.
+
+Tämän hän sanoi jo kärsimättömästi ja käskevästi. Viisi minuuttia
+myöhemmin istui hän keveissä, nelivaljakon vetämissä vaunuissa,
+matkalla kylään. Hevosia ajoi armollinen rouva itse. Milán istui hänen
+vieressään. Tuskin olivat he ehtineet pyssynkantaman päähän asemalta,
+kun Milán tunsi sydämessään ankaran pistoksen. Sillä hänen mieleensä
+juolahtivat hänen veliparkansa: Gyurka ja Sándor, jotka yhä nukkuivat
+eivätkä aavistaneet, että Milán, taskussaan kahdeksan floriinia ja
+viisikymmentä kreutseria sekä pullollinen Chypreä, oli matkalla
+ajometsästykseen...
+
+
+
+
+LŐCSEN KELTAINEN ROUVA.
+
+
+Katkera sissisota, jota käytiin vapaaherrattaren ja sotamarski
+Hetviczin välillä (milloin häikäilemättömän suorasukaisesti, milloin
+salatun viekkaasti), oli hiljattain saanut arveluttavan käänteen.
+
+Tuo kauhea, kaunis rouva oli saanut ilkeän päähänpiston: hän tahtoi
+pakottaa miehensä ottamaan eron, ja saadakseen tahtonsa perille koetti
+hän kaikin tavoin halventaa häntä sotilaspiireissä. Lainkuuliainen
+sotamarskin rouva heittäytyi yht’äkkiä poliittiseen vehkeilyyn, sanan
+1849-vuotisimmassa merkityksessä. Minun tarvitsee vain mainita muutamia
+piirteitä vapaaherrattaren valtiollisesta toiminnasta.
+
+Niin tuli yleisesti tunnetuksi, että Kécska-piirin edusmiehen,
+saadakseen ehdokkuutensa läpiajetuksi, oli täytynyt antaa rouva
+Hetviczille kirjallinen sitoumus, jossa hän lupasi »alati mustata
+valtiopäivillä itävaltalaista armeijaa...»
+
+Ankarasti järkytti sotamarskin asemaa muuan vapaaherrattaren
+lausunto, joka kiersi sanomalehdissä pääkaupungissa tapahtuneiden
+katumielenosoitusten aikana. Vapaaherratar oli näet sanonut, että hänen
+miehensä oli liian innokas magyari antaakseen määräyksen sotaväelle
+ampua suojatonta ihmisjoukkoa. Tämä herätti Wienissä paljon pahaa
+verta, ja _Wehrzeitung_ ehätti selittämään yleisölle, että sotamarski
+Hetvicz ei ollut mikään magyari, vaan mähriläinen, ja että hän hyvinkin
+kykeni ammuttamaan suojatonta väkijoukkoa, koska hän oli tehnyt saman
+jo Lombardiassa.
+
+Paljon oli myöskin puhuttu sotamarskin erosta, kun vapaaherratar
+elokuun kuudentena kiireestä kantapäähän mustiin puettuna oli
+ottanut osaa Arádin marttyyrien surujumalanpalvelukseen ja vielä
+samana päivänä julkisessa matineassa hehkuvan innostuneesti lausunut
+_Talpra magyar'in_. [Nouse magyar, isänmaasi kutsuu! Unkarilaisten
+kansallislaulu, jonka _Sándor Petöfi_ lausui 14 p. maaliskuuta 1848
+kansallismuseon portailta vallankumouksen puhjetessa.]
+
+En tiedä millä sotamarski Hetvicz rauhoitti wieniläiset, mutta
+varmaa on, että hän kauniilta rouvaltaan otti halun enempiin
+valtiollisiin vehkeilyihin hyviksi ajoiksi. Marraskuun seitsemäntenä
+hän näet ankarasti ilmoitti vapaaherrattarelle, että hän laillista
+tietä tuomituttaa hänet järkensä menettäneeksi, ellei hän lakkaa
+halventamasta häntä julkisesti.
+
+Armollinen rouva ymmärsi heti, että tämän julman ajatuksen oli keksinyt
+hänen anoppinsa, vanha vapaaherratar, jota hän läheisen perhepiirin
+keskuudessa nimitti _Löcsen keltaiseksi rouvaksi_. (Vanha rouva asui
+tavallisesti Löcsessä, ja hänen ihonsa oli sitruunankeltainen.) Tämä
+yhdeksänkymmenvuotias nainen, jota jo kymmenen vuotta oli kuljetettu
+rullatuolissa, oli kylmä ja terävä kuin teräksinen miekka. Hän eli
+kokonaan omissa maailmoissaan, ja kun hän hyvin harvoin ilmaantui
+perheensä keskuuteen — jonka asioita hän kuitenkin rajattomasti
+hallitsi —, kohdeltiin häntä aina kunnioituksella ja melkein
+yliluonnollisella pelolla. Hän oli hyvin jumalinen, pöyhkeä ja
+yltiöpäisen siveellinen nainen, joka Hetviczien perheessä ylläpiti
+ylimyksellisiä perintätapoja.
+
+(Rakastettavan lukijani mielestä tuntuu ehkä hiukan omituiselta, kun
+samassa hengenvedossa kerron, ettei Justus Perthin aateliskalenterissa
+tiedetä mitään vanhan vapaaherrattaren sukujuurista. Hänen isästään en
+tiedä mitään, mutta hänen äidistään tiedän, että hän oli wieniläinen
+pesijätär ja että itse myöhempi vapaaherratar Hetvicz oli Wienin
+hovioopperan tanssijatar ja saavutti suurta suosiota Triko-Netti
+nimisenä. Että Triko-Netistä tuli ylimysmielisten perinnäistapojen
+luontainen edustaja, on joka tapauksessa hyvin kummallista, mutta
+tapahtuu niitä kummempiakin asioita maailmassa.)
+
+Mutta palatkaamme Milán Gyurkovicsin luo, jota neljä nuorta, virkeätä
+hevosta hurjaa neliä kiidätti Kécskan linnaan, missä Löcsen keltainen
+rouva tällä hetkellä hallitsi. Hevosia ohjasi nuori vapaaherratar, joka
+— kuten useimmat urheilijattaret — oli hyvin uhkarohkea ja huono ajaja.
+Kun lentävän vaunun pyörät hipaisivat liian läheltä ojan parrasta,
+tarttui Milán vaistomaisesti kauniin rouvan käsiin.
+
+— Pelkäättekö? kysyi vapaaherratar.
+
+— Kuinka en pelkäisi! Teidän puolestanne pelkään.
+
+— Mutta minun mielestäni on hauska ajaa näin hurjasti, kun minä tiedän,
+että voin taittaa niskani...
+
+— Niinkuin suvaitsette! sanoi Milán nauraen.
+
+Kauniin rouvan silmät säteilivät, hänen kalpeat kasvonsa saivat väriä.
+Milán silmäili häntä salaa... Hänestä tuntui aivan luonnolliselta,
+että rouva Hetvicz oli hämmästyksissään hänen ja veljensä Gézan
+yhdennäköisyydestä, vapaaherratar kun oli — bács-tamásilaisten
+perhetraditioiden mukaan — niin lämpimästi ihaillut Gézaa... No, jos
+Milán tämän yhdennäköisyyden perusteella voisi avata itselleen tien
+vapaaherrattaren sydämeen, ei hän ainakaan olisi sellainen aasi kuin
+Géza...
+
+— Minun mieleeni juolahti verraton pila! sanoi vapaaherratar myöhemmin,
+kun he tien mutkasta selviydyttyään näkivät edessään koko kylän. — Minä
+esittelen teidät linnassa oleville etäisenä sukulaisena, jota ei kukaan
+muu tunne kuin minä.
+
+Milán nauroi eikä vastustanut vapaaherrattaren ehdotusta. Hän ei
+koskaan pilannut hyvää pilaa ja hän tunsi kutsumusta ruveta kauniin
+rouvan arvokkaaksi vastapelaajaksi hänen vehkeilyissään. (Ei hän
+tahtonut olla sellainen aasi kuin Géza!)
+
+Vaunut vierivät linnan avatun rautaportin läpi, kiersivät vinhasti
+ison ruohokentän ja pysähtyivät parvekkeen leveiden portaiden eteen.
+Juovikkaan hellekatoksen alle oli koko perhe kokoontunut. Sotamarski
+oli arkiunivormussa, päässä siviililakki, Löcsen keltainen rouva istui
+nikkelisilaisessa työntötuolissaan, ja sitä paitsi olivat siellä
+kaikki langot: madáylaiset, isä, äiti, ja kolme pientä kreivitärtä
+kotiopettajattarineen. He olivat juuri lopettaneet välipalansa ja
+olivat syventyneinä hyvätuuliseen keskusteluun. He eivät aavistaneet
+mitään pahaa, kun kauniin rouvan vaunut ilmestyivät portaiden eteen
+niinkuin pyöriäistuuli.
+
+Milán hyppäsi istuimeltaan ja auttoi vapaaherrattaren vaunuista.
+Hänen armonsa tarttui nuorta miestä käsipuoleen ja nousi kevein ja
+miellyttävin askelin parvekkeen portaita.
+
+— Tässä olen, rakkaani! sanoi hän onnettomuutta ennustavan hilpeästi.
+Sitten hän osoitti Milánia. — Katsokaa, kenet olen tuonut matkassani!
+
+Sotamarski katsoi hämmästyneenä, vanha rouva epäluuloisesti Milánia,
+joka paremman puutteessa hymyili vaatimattomasti.
+
+— Ettekö todellakaan tunne häntä? kysyi rouva Hetvicz. — No sitten
+kerron teille, kuka hän on: Oszkár Hetvicz!
+
+Esittelyä seurasi hämmentynyt hiljaisuus. Seurue oli nähtävästi varsin
+hämmästynyt kuullessaan tämän nimen. Vihdoin sanoi sotamarski:
+
+— Oszkár Hetvicz — veljeni Károlyn poika?
+
+— Niin, juuri hän, sanoi rouva uskaliaasti — Katsokaa vain hänen
+kasvojaan, oletteko nähneet tyypillisempiä Hetvicz-kasvoja?
+
+— Yhdennäköisyys on todellakin hämmästyttävä, sanoi kreivi Máday.
+
+Hetvicz ojensi kätensä Milánille.
+
+— Terve tuloa, rakas poikani. Olemme eläneet isäsi kanssa kireissä
+väleissä, mutta minä iloitsen, ettet sinä jaa hänen tunteitaan...
+
+Sitten hän syleili nuorta miestä. Mádaykin riensi Milánin luo.
+
+— Kauniisti teit, kun tulit, Oszkár!
+
+Vapaaherratar kohotti itsetietoisena päätään, aivan kuin olisi tahtonut
+sanoa: katsokaa, tämä on minun työtäni! Katsokaa, en minä olekaan
+sellainen hyödytön pikku rouva, kuin te luulette!
+
+— Minä vangitsin hänet junassa, selitti hän herroille, — sattumalta
+jouduimme matkustamaan samassa vaunussa, ja perhekuvien mukaan
+tunsin heti hänet Hetvicziksi... Eikö minulla ole tarkka silmä? Minä
+ajattelin, miten hauskan yllätyksen valmistaisin teille, jos toisin
+hänet tänne... Kauan täytyi minun suostutella nuorta herraa, sillä
+vasta viime tingassa hän antoi lupauksensa... Mutta hänen tavaransa
+jäivät junaan...
+
+Sitten hän kääntyi Milániin.
+
+— Miksi ette suutele isoäitiänne?
+
+Milán katseli Löcsen keltaista rouvaa, joka ei hetkeksikään kääntänyt
+kotkankatsettaan hänestä. — Hän heitättää minut ulos, ajatteli hän
+itsekseen koskettaessaan huulillaan hänen kättään... Mutta vanha
+vapaaherratar ei ajanut häntä ulos, vaan laski kätensä Milánin
+päälaelle ja katsoi häntä tutkivasti silmiin.
+
+— Sinun isäsi on tuottanut minulle paljon murhetta, sanoi hän sitten, —
+mutta tervetuloa kuitenkin.
+
+— Tämä on todellakin kaunis perhenäytelmä! sanoi nuori vapaaherratar
+kohottaen kauniit Tartuffe-silmänsä taivasta kohden.
+
+Sitten — tuntiessaan, että oli velvollinen antamaan Milánille
+hyvitystä, huudahti hän iloisesti:
+
+— No katsokaapa, hän ei ole vielä suudellut kauniita pieniä serkkujaan!
+
+He ajavat minut kohta ulos! ajatteli Milán, mutta suuteli kuitenkin
+rouva Mádayn rohkaisevasti hymyillessä vuorotellen kutakin nuorta,
+valkoista syreeninvesaa, jotka samassa muuttuivat tulipunaisiksi
+unikoiksi.
+
+Nyt täytyy minun selittää, miksi kécskalaisiin teki niin hämmästyttävän
+vaikutuksen _Oszkár Hetviczin_ ilmestyminen.
+
+Sotamarskilla oli nuorempi veli, joka noin kolmekymmentä vuotta
+aikaisemmin oli joutunut riitaan perheensä kanssa ja muuttanut
+Transsilvaniaan, missä hän oli mennyt naimisiin. Sen jälkeen ei
+kukaan perheen jäsenistä ollut tavannut häntä, mutta sitä enemmän
+olivat he kuulleet hänestä, sillä transsilvanialaista Hetvicziä
+riivasi käräjöimisinto ja siihen yhtynyt vainoamishalu, ja hän ahdisti
+sukuansa lukemattomilla perintö- ja omistusriidoilla. Ne olivat
+kuolemattomia kuin Fenix-lintu, sillä niin pian kuin yksi oli päätetty,
+viritti kantaja uuden entisen tuhasta. Käräjänkävijä Hetviczillä oli
+Oszkár-niminen poika, jonka hänen isänsä — toinen Hamilkar — oli
+kasvattanut tulisesti vihaamaan Hetviczejä. Tämän Oszkárin naamarin
+oli kaunis rouva antanut Milánille, itsekään edes tietämättä niihin
+nämä naamiohuvit johtaisivat: yksinkertaisesti perhehäväistykseenkö vai
+monisotkuisempaan vehkeilyyn.
+
+Sillä välin ilmoitti uskoton rouva menevänsä pukeutumaan ja jätti
+Milánin yksikseen sukulaistensa pariin. Löcsen keltainen rouva kutsui
+heti luokseen pelästyneen Milánin:
+
+— Mitenkä ne voivat kotona?
+
+— Kiitän, hyvin...
+
+— Vieläkö Boldizsár asuu teillä?
+
+— Tietysti...
+
+Koko perhe hämmästyi kuullessaan tämän yksinkertaisen tunnustuksen.
+
+— Kummallista, sanoi vanha vapaaherratar. — En ymmärrä oikein isääsi...
+
+— Isä on välistä vähän omituinen, sanoi Milán synkistyen.
+
+— Miten sen Boldizsárin laita oikein lienee? kysyi kankea vanha rouva.
+
+Nyt he ajavat — nyt! — sanoi Milán itsekseen.
+
+— Kerro meille koko juttu, eihän siinä ole mitään salattavaa sen
+jälkeen kuin sanomalehdetkin jo ovat käsitelleet kysymystä.
+
+Hänen kasvonsa synkkenivät kolkosti, ja Miláninkin otsalle kihosi kylmä
+hiki.
+
+— Minä rakastan Boldizsária aivan liiaksi voidakseni tasapuolisesti
+arvostella häntä. Saattaa olla, että olen väärässä, mutta minun
+mielestäni voi ainoastaan se heittää kivellä Boldizsária, joka itse
+tuntee olevansa viaton.
+
+— Oszkár on oikeassa! sanoi tykistönpäällikön rouva.
+
+Rouva Máday, joka nähtävästi tahtoi kääntää keskustelun muihin
+asioihin, sanoi iloisesti:
+
+— Miten Mariska voi?
+
+— Hän voi erinomaisesti! sanoi Milán.
+
+— Tosiaankin, miten vanha Mariska nyt onkaan? — kysyi kreivitär
+edelleen.
+
+— Mariska?
+
+Milán tiesi, että Mariskat tavallisesti ovat
+kuuden-yhdeksäntoistavuotiaita, eikä voinut ymmärtää, että tälläkään
+Mariskalla oli mitään syytä poikkeukseen.
+
+— Tosiaankin! Mariska täyttää pian seitsemäntoista vuotta, sanoi hän
+tuhmanrohkeasti.
+
+Vanha rouva tarttui keppiinsä, ja rouva Máday tuijotti pelästyneenä
+Milánia.
+
+— Miten? Onko teidän äitinne seitsemäntoistavuotias?
+
+Milán sai nikotuksen äkillisestä pelästyksestä... Hän katseli
+synkistyneenä ympärilleen epätoivo sydämessään... Hän katseli
+ympärilleen, etsien kohtaa parvekkeen kaiteessa, mistä voisi heittäytyä
+yli, hypätä puutarhaan ja juosta tiehensä! — eikä hän pysähtyisi
+ennen kuin Budapestissä. Hän saattoi luottaa pitkiin sääriinsä;
+ylioppilasaikoinaan kun hänen onnistui päästä pakoon takaa-ajavia
+kisällejä aukealle kentälle, ei häntä olisi saatu kiinni edes
+vinttikoirilla ajaen...
+
+— Onko teidän äitinne siis seitsentoistavuotias?
+
+Herra tiesi miten koko juttu olisi päättynyt, ellei vapaaherratar
+samassa olisi ilmestynyt parvekkeelle. Keskimäärin hän pukeutui
+neljä kertaa useammin kuin joku toinen normaalinen vapaaherratar, ja
+pitkäaikaisen harjoituksen avulla hän oli tottunut vaihtamaan pukunsa
+yhtä nopeasti kuin todelliset _pukutaiteilijattaret_, joita olemme
+ihmetelleet Orfeumissa [Budapestin suurin varietee-teatteri].
+
+Hänen kasvonsa olivat vielä kosteat kylmästä vedestä.
+
+— Oszkár, Oszkár, joko teillä taas on morsiamenne mielessä? — Sitten
+hän kääntyi toisten puoleen: — Oszkár on juuri kertonut minulle
+olevansa kihloissa... Hänen morsiamensa on myöskin Mariska...
+
+Mariska-jutusta oli sillä pelastuttu. Milánin täytyi vielä vastata
+tusinaan kysymyksiä, jotka koskivat hänen morsiantaan. Vapaaherratar
+halusi myöhemmin näyttää vieraalle metsästyshevosia, ja niin teki koko
+seurue — vanhaa vapaaherratarta tietenkin lukuunottamatta — kierroksen
+ympäri puutarhan kellastuneiden pensaistojen.
+
+Rouva Hetvicz oli ensimmäisten joukossa ja jätti pian Milánin kanssa
+toiset kymmenkunnan askelta jäljemmäksi.
+
+— Minä lähden tunnin kuluttua, sanoi Milán.
+
+— Ei tule kysymykseen! vastasi kaunis rouva.
+
+Ottaen huomioon jäljempänä tulevat puhelivat he matalalla äänellä
+välinpitämättömän näköisinä.
+
+— Älkää ajatelkokaan matkustamista kolmeen päivään...
+Parforce-metsästykset alkavat vasta huomenaamulla.
+
+— Jos jään tänne, täytyy minun pian näytellä takaa-ajetun ketun osaa...
+
+Kaunis rouva hymyili.
+
+— Sellaista kettua kuin _te_ olette, ei saada kiinni, varsinkin jos
+_minä_ piilotan hänet koirilta... Minä uskon, että jos meitä haluttaisi
+johtaa maailma harhajäljille, eivät edes kuuluisimmatkaan metsästäjät
+meitä saavuttaisi.
+
+Tämän puheen aikana, jonka armollinen rouva esitti viattoman näköisenä
+kuin Wertherin Lőtte, kävi Milán punaiseksi kuin paprika [unkarilainen
+mauste, väriltään tulipunainen].
+
+— Miksi tahdotte minua jäämään tänne?
+
+Kaunis rouva loi hämmästyneen katseen Milániin, sitten ilmestyi kevyt,
+kirkas hymy hänen suupieliinsä. Hän ei sanonut sanaakaan, vaan taittoi
+granaattipuun punaisen kukan. Hän katseli sitä kauan — vaikk'ei se
+lainkaan tuoksunut — ja kosketti sitä ohimennen huulillaan.
+
+— Tahdotteko?
+
+Hän ojensi sen Milánille.
+
+— Sanokaa minulle, vapaaherratar, miksi tahdotte minua jäämään tänne?
+
+— Kahdestiko minun täytyy vastata?
+
+Kauniin rouvan kasvoille nousi puna. Pitkän vaitiolon jälkeen sanoi
+Milán:
+
+— Jos te tahdotte, että uskottelen koko maailmalle olevani Oszkár
+Hetvicz tai Dalai Lama, että minä suutelen pikku kreivittäriä, että
+leikin kettusilla ja puhun politiikkaa sotamarskin kanssa... ja jos te
+tahdotte tai ette tahdo: minä hullaannun teihin, vapaaherratar, niin —
+
+— Hiljemmin! He kuulevat.
+
+Kun he palasivat tallista parvekkeelle, aikaansai rouva Hetvicz suuren
+ilon ilmoittamalla, että miellyttävä sukulainen vielä jää kolmeksi
+päiväksi linnaan. Varsinkin loistivat todellista iloa kolmen pikku
+kreivittären silmät. He olivat hyvin kasvatettuja ja tottelevaisia
+tyttöjä, mutta kun transsilvanialainen serkku oli heitä suudellut,
+olivat he toinen toisensa jälkeen paenneet opettajattarensa suojista,
+ja kun he nyt jälleen palasivat, oli heillä jo tyttömäisesti vallaton
+tukka nutturalla.
+
+Ainoastaan Löcsen keltainen rouva istui mykkänä työntötuolissaan,
+mistä hän loi haukansilmäyksiä Milániin. Palvelija oli jo silloin
+matkalla sähkösanomatoimistoon lähettämään vanhan vapaaherrattaren
+sähkösanoman Wienissä olevalle kuululle tappelupukarikaartilaiselle
+Hetviczille, jonka tuttavuutta kärsivälliset lukijani ovat jo tehneet
+vericirovabudapestilaisessa pikajunassa.
+
+— _Tule viipymättä_, sähkötti vapaaherratar poikansa pojalle.
+
+Kun Milán katsoi vanhaa vapaaherratarta silmiin, tunsi hän pistoksen
+sydämessään. Hän muisti veliparkansa, jotka hän oli jättänyt
+Sándor-kadun varrelle kirjaillun liivin seuraan...
+
+
+
+
+KÉCSKAN KETTUJAHDIT.
+
+
+Iltapäivällä saapui linnaan paljon vieraita. Muutamat heistä olivat
+upseereja, toiset olivat Hetviczien naapureita. Joka kerta kun uudet
+vaunut pysähtyivät linnan edustalle, sai Milán sydämentykytyksen.
+Hän pelkäsi jonkun tuttavan tulevan, joka kahdella sanalla olisi
+paljastanut hänet. Mutta kohtalo oli hänelle suopea, sillä kaikki nuo
+ventovieraat ihmiset nimittivät Milánia Hetvicziksi ja puristivat
+sydämellisesti hänen kättään, ja ainoa, johon hän oli kasinossa
+tutustunut, sinutteli Milánia ja mainitsi häntä rakkaaksi ystäväkseen,
+mutta nimeä hän ei tietänyt eikä nähtävästi siitä välittänytkään.
+
+Seuraavan päivän aamuna oli verraton syysilma ensimmäisen
+ajometsästyksen alkaessa. Milán oli puettu kreivi Mádayn vaatteihin ja
+ratsasti sotamarskin hevosella. Tuo kunnon irlantilainen ori — jota
+Milán myöhemminkin muisteli kiitollisella kunnioituksella — osoittautui
+erinomaiseksi ja innokkaaksi metsästäjäksi, niin että Milán, jota ei
+tällä kertaa riivannut turhamaisuuden paholainen, saattoi kokonaan
+antautua nelijalkaisen toverinsa vietäväksi. Hän ilmaisi oman
+yksityisen tahtomisensa ainoastaan siinä, että hän useaan kertaan,
+huolellisesti vältellen kaikkia yhteentörmäyksiä, antoi hevosen
+ymmärtää, että hän erittäin mielellään oleskelisi vapaaherrattaren
+läheisyydessä. Mutta se oli oriin mielestä aivan mahdotonta, eikä
+Milánkaan ollut itsepäinen.
+
+Kun kaukaa, jostakin Kécskan suon rannalta sitten kaikui loppusoitto
+raikkaankevyeen ilmaan ja siihen yhtyivät raikuvat ajokoirien
+haukunnat, valtasi syvä surumielisyys yhtäkkiä Milánin.
+
+— Puuttuuko teiltä jotakin? kysyi häneltä vapaaherratar.
+
+Milán pudisti päätään ja loi miettiväisen katseensa pohjoiseen,
+Budapestiä kohden, missä hänen veljensä jo kolmekymmentä tuntia olivat
+odottaneet häntä kirjaillun liivin seurassa...
+
+Illalla herrat vaihtoivat pukuja, — Milán riisui Mádayn jahtipuvun ja
+pukeutui hänen hännystakkiinsa, — sitten kokoontuivat kaikki linnan
+ruokasaliin. Päivällisten aikana tapahtui tunnelmallinen ja miellyttävä
+perhenäytelmä. Sotamarski tyhjensi lasinsa rakkaan sukulaisensa Oszkár
+Hetviczin kunniaksi, sillä hänen saapumisensa päätti onnellisesti
+vanhan ja hylättävän perheriidan.
+
+Milán ei edes kuunnellut. Hän oli syventynyt katselemaan vieressään
+istuvaa vapaaherratarta, jonka ulkomuotoon hän nyt (kun kauniilla
+rouvalla oli yllään syvästi avokaulainen puku) rupesi kohdistamaan
+aivan uutta mielenkiintoa.
+
+Vapaaherratar laski samassa hansikoidun kätensä Milánin kädelle.
+
+— Oszkár! Vanhus puhuu teille!
+
+— Minä vastaan hänelle.
+
+Ja hän vastasi... Sanotaan, että puheen salaisuus on siinä piilevässä
+totuudessa. Saattaa olla, että sukulaisrakkaus Hetviczin perhettä
+kohtaan tällä hetkellä todella syttyi Milánin sydämessä, mutta varmaa
+on, että Milán tiesi tulkita tämän rakkauden vakuutuksen, niin että
+helläsydämisen rouva Mádayn silmät täyttyivät kyynelillä ja sotamarski
+syleili ja suuteli nuorta miestä.
+
+Rouva Hetvicz esitti samppanjalasi kädessä maljan Milánille.
+
+— Teidän pitäisi tulla valituksi valtiopäiville!
+
+Sotamarski, joka seisoi heidän takanaan, laski kätensä nuoren miehen
+olkapäälle.
+
+— Te voisitte jo sinutella toisianne... Koeta taivuttaa rouvani siihen.
+
+Vapaaherratar hymyili herttaisesti.
+
+— Vielä se olisi liian aikaista, mutta saattaa niinkin käydä, että
+toivomus täytetään.
+
+(Sotamarski alkoi yhä enemmän rakastaa _veljensä poikaa_. Hän huomasi,
+että hänen rouvansa — kultavanteinen, kaunis pikku dynamiittitynnyri,
+joka alati uhkasi räjähdyttää ilmaan koko Hetviczien joukon —
+sydämellisesti hakkaili nuorta herraa, mutta viisaana käytännön
+miehenä hän arveli, ettei jonkun Hetviczin kiemaileminen ollut
+perheharrastuksille niin vaarallista kuin jonkun toisen.)
+
+Seuraavana päivänä metsästettiin jälleen, ja illalla oli linnassa
+tanssit. Milán, joka tunsi itsensä paljon varmemmaksi tanssisalissa
+kuin hevosenselässä, otti sotamarskin kehoituksesta johtaakseen
+tanssiaisia ja sai aikaan vilkkaan kotiljonkitanssin, jossa hänellä oli
+hyvä tilaisuus loistaa Budapestin tanssitilaisuuksissa saavuttamillaan
+ominaisuuksilla.
+
+Kotiljongin jälkeen hän vei rouva Hetviczin tarjoiluhuoneeseen,
+missä he joivat lasin samppanjaa nurkassa istuen; sitten he
+sytyttivät savukkeen. Milán, joka jo oli samppanjatunnelmassa (sanan
+salonkimerkityksessä) hakkaili rohkeasti kaunista ystävätärtään, joka
+istui rauhallisena paikoillaan, sanaakaan virkkamatta kuunnellen
+Milánin hullutuksia, silloin tällöin luoden viipyvän katseen peiliin,
+mistä hänen päässään tuikkivat timantit heijastuivat.
+
+— Voi, kun en minä olisi sellainen pelkuri naisseurassa! vaikeroi Milán
+käsiään väännellen.
+
+— Minä luulen, että te ette oikein tunne itseänne.
+
+— Kun minä vain en olisi sellainen pelkuri! Hän kosketti kauniin rouvan
+kättä.
+
+— Ei ole lupa koskea näytteille pantuja esineitä, sanoi vapaaherratar
+vakavana.
+
+Samassa astui sotamarski heidän luokseen.
+
+— Oszkár, minulla on sinulle kerrottavana hyvin hauska uutinen!
+Kaartilainen, sinun rakas, vanha toverisi, jonka kanssa sinä
+Transsilvanian kenttäharjoitusten aikana tulit niin hyväksi ystäväksi,
+on täällä... Hän on yllättänyt meidät tulollaan...
+
+Tanssisalin ovesta saattoi Milán nähdä jättiläiskokoisen,
+uljasviiksisen kaartinupseerin, joka hymyillen kumarsi parille
+kauniille rouvalle.
+
+Räiskis! Lasi putosi Milánin kädestä... Nyt tuli maailmanloppu!
+
+— Etkö tule? kysyi sotamarski myhäillen.
+
+— Aivan heti! sanoi Milán kalpeasti hymyillen.
+
+Vanhus poistui, vapaaherratar puraisi huultaan synkistyneenä.
+
+— Se roisto uskalsi tulla!
+
+Milán oli jo kuullut yhtä ja toista kapteeni Hetviczistä, sotamarskin
+veljenpojasta, hurjasta, pelätystä taistelupukarista, jota mainittiin
+Euroopan parhaana miekkailijana.
+
+— Mikä minut nyt perii? kysyi Milán Gyurkovics.
+
+Kaunis rouva, joka enemmän suuttui kuin pelästyi, nousi kolkkona
+paikaltaan.
+
+— Paras olisi, kun tuossa paikassa vetäisitte korvalle sitä petoa...
+
+Samassa astui kaartilainen huoneeseen. Ovella kohtasi hän rouva
+Hetviczin ja kumarsi hänelle uneliaasti.
+
+— Suutelen käsiäsi, pikku äiti! Tulin, kun en voinut vastustaa haluani
+nähdä sinua. Toivoin tapaavani sinut ystäväni Oszkárin seurassa.
+
+Rouva Hetvicz mittasi vihollistaan kiireestä kantapäähän hymyillen
+rauhallista ja ylimielistä hymyään ja puristaen kätensä nyrkkiin.
+Milán sitävastoin katseli raivoisana ympärilleen... Hänen teki mieli
+seurata bácskalaisen ryövärin esimerkkiä santarmien hyökätessä hänen
+kimppuunsa: hän olisi tahtonut viskata jotain kapteenin päähän ja
+sitten heittäytyä ikkunasta ulos, hypätä hevosen selkään ja hävitä yön
+pimeyteen... Mutta sen sijaan hän pyörähtikin kantapäillään ja astui
+varmoin askelin viereiseen huoneeseen. Täällä hän yht’äkkiä hätkähti
+nähdessään itseensä tähdättyinä kaksi keltaista kotkansilmää. Vanha
+vapaaherratar istui siellä pöydän ääressä pelaten iczikiä tilanhoitajan
+kanssa kreivin ja kreivittären seuratessa sivulla peliä.
+
+Vanha rouva laski kortit kädestään.
+
+— Kuulitteko, rakas Oszkár, että teidän hyvä ystävänne on tullut?
+
+— Olen kuullut, että kapteeni Hetvicz on tullut.
+
+— Ettekä riennä syleilemään hyvää ystäväänne.
+
+(— He hyökkäävät minun kimppuuni, he repivät minut palasiksi,
+heittävät minut ulos, sanoi Milán itselleen. — Pääasia on nyt tässäkin
+tapauksessa osoittautua gentlemanniksi.)
+
+— En tunne kapteenia, jalosukuinen rouvani.
+
+— Miksi ette sano minua isoäidiksi.
+
+Milán ojentautui ja kumarsi hymyillen.
+
+— Olen hyvin pahoillani, etten voi nimittää teitä isoäidiksi, mutta
+minä en ole teidän jalosukuisuutenne pojanpoika. Minä en ole Oszkár
+Hetvicz, minun nimeni on Milán Gyurkovics.
+
+— Sinä olet tuulessa, Oszkár! sanoi kreivi Máday nauraen.
+
+— Minä olen aivan selvä, mutta Oszkár en minä ole... ja nyt kun olen
+esittänyt itseni oikealla nimelläni, pyydän teitä vastaanottamaan
+vilpittömät kiitokseni sydämellisestä vieraanvaraisuudestanne, jota
+olette minulle Oszkár Hetviczin tähden osoittaneet...
+
+Huoneessa olevat katselivat ääneti toisiaan. Milán seisoi heidän
+keskellään pää pystyssä. Nyt hän ei pelännyt edes piruakaan... Tulkoon
+mikä tulikin!
+
+— En ymmärrä mitään tästä kaikesta, sanoi kreivi Máday. — Miksi olet
+sanonut itseäsi Oszkár Hetvicziksi?
+
+— Se tapahtui pilan vuoksi, jonka alkuunpanija minä en ole.
+Vapaaherratar sen keksi.
+
+— Minä tiesin sen!
+
+Tämän sanoi vanha rouva vihasta kuohahtaen. Kreivi Máday napitti
+hännystakkinsa. Hän oli käynyt hyvin vakavaksi ja rypisti kulmansa
+hyvin ritarillisen näköisiksi.
+
+— Anteeksi, mutta minusta tuntuu tämä hyvin kummalliselta.
+
+Kreivi Mádaylla ei ollut monokkelia, mutta Milánilla oli; sentähden
+eivät kreivin ritarilliset kasvot olleet läheskään niin uljaat
+kuin Milánin, kun hän vuorostaan rypisti kulmansa. Kun mies huomaa
+joutuneensa satimeen, tekee hän viisaimmin astuessaan ritarillisuuden
+pohjalle. No, kun vain siitä oli kysymys! Milán oli valmis tappelemaan
+kenen kanssa hyvänsä, sotamarskin kanssa, niin, suorastaan vaikka
+vanhan vapaaherrattarenkin kanssa...
+
+— Minä huomaan, sanoi hän jääkylmästi, — minä huomaan, ettei minulla
+tämän jälkeen ole muuta tehtävää kuin uudestaan kiittää sydämellisesti
+vieraanvaraisuudesta ja sulkeutua suosioonne.
+
+Silloin astui huoneeseen nuori vapaaherratar. Nais-Prometeus oli jo
+hahmotellut itsensä uudestaan; hänen äskeisestä mielenliikutuksestaan
+ei huomannut jälkeäkään, hänen huulillaan leikki iloinen hymy.
+
+— Oszkár, tulkaa tanssimaan!
+
+— Tulet sopivaan aikaan, sanoi vanha rouva sapekkaasti. — Tämä herra on
+juuri tunnustanut meille olevansa Milán Gyurkovics...
+
+— No siis: Milán! Tulkaa tanssimaan!
+
+Kreivi Máday hypähti suuttuneena tuoliltaan.
+
+— Herra Gyurkovicsilla tuskin lienee halua enää tanssia, minä luulen,
+että hän aikoo lähteä...
+
+— Aiotteko todella lähteä? kysyi vapaaherratar.
+
+— Kuten kuulitte, sanoi Milán lyhyesti.
+
+— Missä junassa?
+
+— Ensimmäisessä aamujunassa.
+
+— Silloin odottakaa minua, kunnes olen vaihtanut pukuni. Minä lähden
+kanssanne.
+
+Sanalla sanoen: dynamiittitynnyri räjähti. Ensimmäinen ja kuvaavin
+seuraus räjähdyksestä, joka ei suinkaan ollut harvinainen perheen
+keskuudessa, mutta kuitenkin tuli aina odottamatta, oli, että kreivi
+Máday hyökkäsi sulkemaan molemmat ovet.
+
+— Nyt tehkää hyvin! sanoi hän raivostuneen hilpeänä.
+
+(Tapahtukoon mitä hyvänsä, — kun siitä vain ei seuraa häväistysjuttuja!)
+
+— Mitä tämä merkitsee? kysyi vanha rouva torquemadain äänellä.
+
+— Se merkitsee, että Gyurkovics on minun hyvä ystäväni, joka on
+minun pyynnöstäni tullut tänne ja minun toivomuksestani suostunut
+nimenmuutokseen... Se merkitsee, että minä en salli häntä
+loukattavan... Jos häntä kaikesta huolimatta loukataan, aion minä antaa
+hänelle hyvityksen, sellaisen hyvityksen, että — no!
+
+Tätä paljon puhuvaa _no'ta_ seurasi syvä hiljaisuus. Mádayt ja vanha
+rouva vaipuivat mietteisiinsä. He tiesivät, ettei kaunista rouvaa _niin
+vain_ suisteta. Hän laski jo kätensä ovenkahvaan, — hän voisi kertoa
+tanssiaisyleisölle kaiken, ja vielä sitäkin enemmän.
+
+Kreivi vaihtoi anoppinsa kanssa nopean ja yksimielisen silmäyksen,
+sitten hän kääntyi kauniin rouvan puoleen.
+
+— Te aiotte uskotella meille jotakin, jota ette itsekään usko...
+Ei kukaan tahdo loukata herra Gyurkovicsia... Me pyydämme herra
+Gyurkovicsia viipymään meillä vielä pari päivää... Nimenvaihdos on
+järjestettävä... Minä selitän itse vieraillemme. Minä sanon heille,
+että me olemme kaikki pilaan osallisia, että aioimme huvitella
+sotamarskin kustannuksella...
+
+Vapaaherratar mietti hetkisen. Hän oli tosin voittanut, mutta hänen
+voittonsa olivat aina sellaisia, ettei hän itse niistä voinut iloita.
+
+— No, jos asiat ovat niinpäin, niin tulkaa siis tanssimaan — Milán!
+
+— Mitä minun nyt on tehtävä? kysyi Milán, kun he aloittivat katrillin.
+
+Kaunis rouva kohautti olkapäitään.
+
+— Jos olette järkevä, niin poistutte huomenaamulla... Hetviczit
+eivät mitään unohda eivätkä mitään anna anteeksi... Heidän äskeinen
+peräytymisensä peloittaa minua... He nähtävästi hautovat jotakin, ja
+todennäköisesti he ovat kutsuneet kapteenin tänne sitä varten.
+
+— Hautovatko he salamurhaa? kysyi Milán naurahtaen.
+
+— Elleivät he nyt aivan siihen pysty, niin ainakin ajattelevat he
+jotakin sen tapaista... jos olette järkevä, niin lähdette... Mutta minä
+toivon, että te ette ole järkevä...
+
+— Ja entä jos en ole järkevä?
+
+— Silloin jäätte luokseni. Me voisimme yhdessä panna toimeen sellaisen
+mullistuksen, että se kaikuisi yli koko piirikunnan.
+
+— Se olisi varsin houkuttelevaa. Mutta miten voin nauttia näiden
+ihmisten vieraanvaraisuutta, kun tiedän, että he sydämensä pohjasta
+minua vihaavat?
+
+— Kaikki täälläolevat ovat minun vieraitani. Kaikki on minun, kaikki!
+Hetvicz on tuonut tänne sapelinsa ja Máday pari tusinaa korttipelejä...
+Kaikki, minkä he omistavat, on Janky-omaisuutta, sitä he puolustavat,
+sentähden he vehkeilevät ja sentähden he tahtovat julistaa minut
+hulluksi omassa talossani... Minua he eivät tarvitse... Jos he voisivat
+lyödä minut rahaksi, myisivät he minut puntarikaupalla...
+
+Kaunis rouva katseli Milánia tummilla silmillään.
+
+— Jos minä tapaisin ihmisen, joka olisi yhtä rohkean-hullu kuin minä
+olisin, jos olisin mies...
+
+— Niin mikä olisi hänen palkintonsa oleva? kysyi Milán.
+
+Vapaaherratar kohautti pyöreitä olkapäitään.
+
+— Minä sallisin hänen toivoa... Minä sanoisin hänelle: mihin kätenne
+yltää, se on teidän, ystäväni!
+
+
+
+
+TITAANIEN TAISTELU.
+
+
+Yöllä oli Milánilla painajainen, joka selvästi osoittaa, miten
+herkän omantunnon luonto oli hänelle antanut. Hän näki unta, että
+hän makasi vuoteessaan kuunnellen etäistä valitusta... Etäältä
+kuulsi kalpea valojuova, joka heijastui yli kahden, kuukausikaupalla
+vuokratun huoneen ja yli nukkuvien ihmisten kasvojen... Ne olivat
+hyvin kalpeat ja hyvin murheelliset, aivan kuin eivät olisi saaneet
+ruoanmurenta seitsemäänkymmeneen tuntiin... Väsyneissä käsissään
+he pitelivät koruompeleista liiviä... Avoimesta ikkunasta lensi
+parvittain jättiläiskokoisia yöperhosia huoneeseen, missä ne
+suristen lentelivät... Jokainen perhonen oli kuin harmaasiipinen
+vaatekauppias... Toinen toisensa perästä sormeili ja käänteli
+kirjailtua liiviä, sitten he pudistivat halveksuvasti päätään ja
+lensivät pois toisesta ikkunasta...
+
+Kun Milán aamulla pukiessaan muisteli untaan, purskahti hän nauramaan.
+
+— Tyhmyyksiä! sanoi hän. — Frau Anna on liian kunnianarvoinen rouva
+antaakseen poikien kuolla nälkään... Hän kyllä keittää heille kahvia ja
+kuminasoppaa... Hyvä on heidän sitäpaitsi levätä kerran riittävästi,
+sillä viime aikoina olivat he suuressa määrässä olleet kevytmielisiä,
+ja Sándorka näytti tosiaankin oikein huonolta.
+
+Aamiaista syödessä kohtasi Milánia iloinen yllätys: hänen kolme
+hyvää bácskalaista ystäväänsä tuli linnaan, Feri Horkay ja molemmat
+herra Elefántovicsit, tappelupukari- ja monokkeli-elefantti. Nämä
+herrat olivat Hetviczien bácskalaisia naapureita, Hetviczeillä näet
+Janky-perheen kautta oli maatiloja viidessä piirikunnassa.
+
+— Kreivin aikaan! sanoi Milán, jolla kahdeksasta ja puolesta
+floriinista oli enää viisikymmentä kreutseria jäljellä. (Muut hän
+oli jaellut juomarahoina.) Hän mietti jo keneltä heistä kolmesta
+hän lainaisi rahoja, kun Feri Horkay pahaa aavistamatta astui
+leijonanluolaan.
+
+— Ethän ole, Milán, unohtanut, että olet minulle kahdeksansataa
+floriinia velkaa?
+
+— Miten olisin voinut sitä unohtaa. Kyllä annan ne sinulle.
+
+Samassa hän veti lompakkonsa esille, kostutti sormenpäänsä ja rupesi
+selailemaan papereita, joista osa oli ruusunkarvaisia.
+
+— Onko sinulla kaksisataa floriinia?
+
+— Tee hyvin!
+
+Horkay antoi kohteliaasti Milánille tuhannesta puuttuvat kaksisataa, ja
+Milán pisti rahat taskuunsa.
+
+— Kas niin, nyt olen sinulle tuhannen floriinia velkaa.
+
+Horkay kävi tästä hyvin surulliseksi ja päätti olla muistuttamatta
+sen koommin ystäväänsä hänen velastaan. Sillä sivistyneenä ihmisenä
+hän tiesi, että ainoastaan romaanisankarit, ollessaan kykenemättömiä
+korttipeli-lakikirjan määräämien neljänkolmatta tunnin kuluessa
+suorittamaan pelivelkaansa, ampuivat kuulan otsaansa.
+
+Kun wieniläiskaartilainen edellisenä iltana oli esitelty Milánille, oli
+kapteeni pistänyt kätensä taskuun, ettei hänen tarvitsisi antaa kättä
+nuorelle miehelle, ja sanonut:
+
+— Tunnen sinut jo huhuista, kaunis naamari.
+
+Milán sävähti tulipunaiseksi.
+
+— En voi maksaa kohteliaisuuttasi samalla mitalla, sanoi hän, — sillä
+vasta nyt sain tietää, että _sinäkin_ olet maailmassa.
+
+Sitten hän painoi monokkelinsa silmäkulmaansa ja kierähti
+kantapäällään. Sotamarski kuunteli sivulta ja tarttui heti kaartilaista
+käsipuolesta.
+
+— Kuule! Minä kiellän sinua täällä pitämästä ketään pilkkanasi! Muualla
+voit hänelle tehdä mitä haluat, mutta täällä pysy alallasi...
+
+Aamiaisen aikana vapaaherratar osoitti Milánille jälleen suosiotaan
+huomiota herättävällä tavalla. Koko seurueen nähden hän kutsui
+hänet luokseen, ojensi hänelle kätensä ja antoi hänen napittaa
+yhdeksännappisen hansikkaan. Sen hän teki hartaasti toivoen, että
+kaartilainen pakahtuisi suuttumuksesta... Hänen hurskas toivomuksensa
+ei tosin heti toteutunut, mutta kapteeni, joka istui Feri Horkayn
+vieressä, punastui ja puhisi niinkuin liiaksi kuumennettu höyrypannu.
+
+— Kuulehan, Milán, sanoi Horkay, kun he nousivat satulaan pihalla, —
+minä huomasin, että kapteeni vaanii sinua...
+
+— Sen pahempi hänelle, sanoi Milán hilpeästi hymyillen.
+
+— Tiedätkö, että kapteeni miekkailee niinkuin Pál Kinizsi?
+
+— Oletko nähnyt minun sitten miekkailevan?
+
+Horkay ei koskaan ollut nähnyt Milánin miekkailevan. Muut olivat
+nähneet, myös aliluutnantti Géza Gyurkovics, ja kaikki silminnäkijät
+olivat yksimielisiä siitä, että Milán tosin hyökkäsi hyvin rohkeasti,
+mutta miekkaili muuten niinkuin kyökkipiika... Nuori mies ei
+kuitenkaan pitänyt tarpeellisena mitellä miekkoja kapteenin eikä
+kenenkään toisenkaan kanssa, ja silloin hän jo päätti matkustaa
+Budapestiin kaikkien mahdollisuuksien varalta ensimmäisessä junassa —
+kaikkein nopeimmassa pikajunassa. Se, että hän Feri Horkaylle puhui
+miekkailutaidostaan niin päättävästi ja varmasti, on ymmärrettävä aivan
+käytännölliseltä kannalta. Hän oli näet aivan vakuutettu siitä, että
+ihmiselle on edullisinta aina esiintyä rohkeasti. Pelko vahingoittaa
+aina — ainoastaan kokematon ja tyhmä on pelkuri.
+
+Kun kapteeni illallisilla sai kuulla, että Milán lähtee tiehensä,
+muuttuivat hänen kasvonsa sellaisiksi kuin on metsästävän ketun ilme
+sen nähdessä lihavan peltopyyn lentävän edestään.
+
+— Hyvä on, sanoi hän Mádaylle, — hän lähteköön vain täältä, mutta
+joko minä matkustan hänen kanssaan tai alennan minä ovenpielet niin
+mataliksi, että hän saa ryömiä nelinkontin...
+
+Ja — huomioonottaen ajan vähyyden — hän hyökkäsi täyttä lentoa Milánin
+kimppuun.
+
+— Et ole kohtelias, jos lähdet... Sillä kai ymmärrät, etten minä
+ole tullut tänne Kécskan kettujen tähden, vaan kernaamminkin sinun
+tähtesi...
+
+— Pakottavien asioiden tähden täytyy minun lähteä, vastasi Milán,
+— mutta voithan lohduttaa itseäsi sillä, että minut aina tapaat
+Budapestissä.
+
+— Minkä nimisenä? kysyi kaartilainen ylenkatseellisesti hymyillen.
+
+Nähdessään hänen hymyilynsä tunsi vapaaherratar oikean kätensä sormien
+syhyvän... Nenäkkään auliisti hän kääntyi kapteeniin.
+
+— Gyurkovicsin nimen voit aina saada minulta tietää, sillä tiedäthän
+hyvin, että minä olen hänen kummitätinsä...
+
+Kapteeni pudisti päätään teennäisen surumielisesti.
+
+— Pelkään vain, että jos käyn Gyurkovicsia tapaamassa Budapestissä, saa
+hän jälleen _tärkeitä tehtäviä_...
+
+Milán puraisi huultaan, mutta ei vastannut. Koko seurueeseen teki
+kohtaus ikävän vaikutuksen, ja sotamarski loi vihaisia silmäyksiä
+veljenpoikaansa. Kapteeni meni yhä pitemmälle.
+
+— Miten sanotaankaan unkariksi sitä, että joku johdonmukaisesti välttää
+kohtaamista.
+
+Milán ei tahtonut ryömiä nelinkontin.
+
+— Siihen ei ole unkarinkielessä vastaavaa sanaa, sanoi hän, — mutta
+saksaksi se on _Rückwärtskonzentrierung_...
+
+Kuullessaan tämän hirvittävän sanan käänsi sotamarski synkät kasvonsa
+Milániin.
+
+— Sinä näytät olevan perehtynyt sotaliikkeisiin? kysyi kapteeni
+rypistäen kulmiaan.
+
+— Ainoastaan teoreettisesti. Olen kuullut, että kun kreivi Moltke
+vuonna 1866 matkusti Berliinistä Königgräziin kohdatakseen teidät, ette
+te odottanutkaan häntä, vaan vetäydyitte Wieniin...
+
+— Varmaan oli heillä _tärkeitä tehtäviä_ Wienissä, sanoi rouva Hetvicz
+lapsellisen näköisenä ja kilisti lasia Milánin kanssa.
+
+Hopeahaarukka vääntyi pykälämerkiksi kapteenin kädessä. Hän nielaisi
+karkean kasarmikirouksen, joka jo pyöri hänen kielellään, ja vaikeni.
+
+— Oletteko kuulleet, kenestä tulee Bácskan yli-ispaani? kysyi Horkay
+kääntääkseen keskustelun muualle.
+
+Myöhemmin pujotti palvelija salaa sotamarskin lähettämän paperiliuskan
+kapteenin lautasen viereen.
+
+»Älä tuhlaa enää sanojasi. Tuo herra on jo kuullut liikoja. Tuolle
+herralle on kaksi korvaa liian paljon.»
+
+— Aivan oikein! sanoi kaartilainen itsekseen. — Toisen niistä minä
+varastan...
+
+Eteisessä soittivat mustalaiset... Bácskan herrat aloittivat juomingit,
+ja kun tappelupukari-Elefántovics heitti lattialle ensimmäisen lasin,
+poistuivat naiset ja vanhemmat herrat ruokasalista.
+
+— Te olette kunnon ystävä, Gyurkovics! sanoi vapaaherratar. Sitten
+hänkin katosi, tanssivin askelin hiljaa hyräillen.
+
+Kunnon ystävä tunsi jo silloin, että ilma oli hänen ympärillään
+painostava. Silloin tällöin hän heitti karsaan katseen kaartilaiseen,
+joka pöydän alapäässä istuen nojasi poskipäitään rystysiään vastaan ja
+katseli vastustajaansa aivan rauhallisesti niinkuin jättiläiskäärme
+nähdessään häkkiin teljetyn kaniinin edessään.
+
+Kun Milán myöhemmin huomiota herättämättä pujahti eteisen ovelle,
+huomasi hän hämmästyksekseen, että se oli lukittu. Palvelija antoi
+hänelle selityksen.
+
+— Herra kapteeni käski sulkea ovet. Kaikki avaimet ovat hänen
+taskussaan. Herra kapteeni tahtoo huvitella ja sanoi, ettei hän ennen
+aamua päästä ainoatakaan elävää sielua salista.
+
+Ruokasalin ovella Milán tapasi Feri Horkayn.
+
+— Tiedätkö mitä kaartilainen on luvannut tehdä sinulle?
+
+— No?
+
+— Hän luulee, että sinä sen vuoksi lähdet, ettet kestä viiniä...
+Hän aikoo juottaa sinut humalaan ja sitten hän sitoo sinut riimulla
+vapaaherrattaren ovenkahvaan...
+
+— Niin minutko?
+
+— Sinut juuri... Mutta älä rupea juomaan hänen kanssaan, sillä hän juo
+niinkuin kuiva hiekka, ja hän pitää sanansa niinkuin mies... Mutta minä
+olen miettinyt pääsyn pälkähästä. Sinä voit juottaa hänet humalaan ja
+sitten sitoa hänet kirkonporttiin, jos tahdot...
+
+— Mitenkä?
+
+— Minä puhun palvelijalle ja pyydän häntä kaatamaan vettä
+viinipulloihin ja värjäämään sen viininkarvaiseksi. Me annamme
+kapteenin juoda puhdasta viiniä, mutta sinä juot vettä... Sitten voit
+tehdä hänelle mitä ikinä haluat...
+
+Kuten useimmat Bácskan herrat piti Milánkin ankarasti kiinni juominkien
+ritarisäännöistä, mutta tällä kertaa hän tunsi, että hänellä oli oikeus
+käyttää mahdollisia keinoja tehdäkseen kapteenin ilkeät aikeet tyhjiksi.
+
+Minun täytyy huomauttaa, että ennen tätä kaksinpuhelua oli tapahtunut
+toinen monokkeli-elefantin ja kaartilaisen välillä:
+
+— Sinun täytyy varoa Gyurkovicsia!
+
+— Miten niin?
+
+— Näin meidän kesken puhuen, hän aikoo juottaa sinut pöydän alle ja
+sitten häväistä sinut...
+
+— Minutko? Sepä nähdään!
+
+— Sinun täytyy varoa häntä. Hän juo viiniä niinkuin pohjaton tynnyri...
+Sinä et voi kilpailla hänen kanssaan... Hän nujertaa sinut ja minut,
+nujertaa vaikka Rooman paavinkin... Mutta minä olen keksinyt keinon.
+Minä sanon palvelijalle, että hän tuo sinulle värjättyä vettä
+viinipullossa, ja hänelle juotamme puhdasta viiniä...
+
+Kapteeni ei ollut Bácskasta kotoisin, hänellä ei ollut myöskään
+viini-omaatuntoa ja sen vuoksi hän suostui empimättä kujeeseen. Kun
+Milán Gyurkovics manaavan näköisenä asettui häntä vastapäätä, ehdotti
+kapteeni omasta aloitteestaan, että kukin erehdysten välttämiseksi
+kaataisi omasta pullostaan...
+
+Niin tapahtui, että molemmat viholliset koko yön joivat kirkasta
+kécskalaista kivennäisvettä, jolle toiset — pilasta osallisina —
+nauroivat katketakseen.
+
+Muut joivat rehellisesti, ja puolelta yön oli monokkeli-elefantti
+jo niin hilpeällä tuulella, että hänen välttämättä täytyi tanssia
+viisitoista kertaa kosimatanssia. Kädet lanteilla ja monokkeli
+silmäkulmassa hän tanssi yhtä uljaan ja ankaran näköisenä kuin
+kuningas David liitonarkin edessä. Hän ei keskeyttänyt tanssiaan
+edes silloinkaan, kun tappelupukari-elefantti yhden ajoissa veti
+taskustaan revolverin — jota hän aina kuljetti mukanaan, niinkuin
+toiset taskukampaa — ja ampui ilman mitään aihetta bassoviulua,
+jonka lakkaamaton mörinä sai hänet raivoon. Bácska-herrat, Horkay ja
+Gyurkovics, hyökkäsivät heti tappelupukarin kimppuun, jolta he ankaran
+taistelun jälkeen saivat riistetyksi aseen. Tappelupukari-elefantti
+vakuutti silloin, ettei hän tämän häväistyksen jälkeen voinut elää
+kauemmin. Hän yritti toteuttaa itsemurha-aikeensa iskemällä päänsä
+bassoviuluun. Mutta hänen päänsä osoittautui tukevammaksi kuin
+suurviulu ja hurahti kaulaa myöten kontrabasson pohjaa vastaan.
+Horkay haetti silloin puutarhasahan ja sahasi taitavasti ystävänsä
+pään kaulapuusta viulun möristessä kauheasti niinkuin syrakusalaisen
+itsevaltiaan rautahärkä.
+
+Sillä välin jatkui kaartilaisen ja Milánin välinen kamppailu, jota
+myöskin voisi syystä nimittää vesisodaksi.
+
+— Satumaista, miten äärettömästi se kestää! ajatteli niin toinen kuin
+toinenkin toisestaan..
+
+— Minä en tahdo juoda sormustimesta! huusi kapteeni heittäen harmissaan
+lasinsa lattiaan.
+
+Palvelija toi litran vetävän hopeisen maljan hänen eteensä.
+
+— Sinun armollisen pikku äitisi malja! sanoi Milán tyhjentäen maljan
+pohjaan.
+
+Nauttimastaan paljosta vedestä oli hänen mielensä käynyt hyvin
+sameaksi, ja hän uskoi varmasti, että sammakot kurnuttaisivat aamulla
+hänen vatsassaan.
+
+— Ensi tapaamisemme malja! sanoi kapteeni, paiskaten ponnella pöytään
+tyhjän haarikkansa.
+
+Hän kävi siniseksi, ja kylmä hiki kohosi hänen otsalleen, sillä hänen
+sydämensä ei kestänyt vettä, ei edes Kécskan kivennäisvettä, jota hän
+muuten käytti ainoastaan ulkonaisesti.
+
+— Tänne Rizling-viiniä! huusi kapteeni.
+
+Edeskäypä toi hänelle kaksi vedellä täytettyä Rizling-pulloa.
+
+— Konjakkia! sanoi Gyurkovics, kun he olivat nekin tyhjentäneet.
+
+Nyt sekoitettiin hiukan enemmän kahvia veteen...
+
+— Sodan malja! sanoi Milán.
+
+Hän tyhjensi puolikkaan. Kapteeni ei kestänyt enempää. Hän tunsi
+itsensä niin kuolemansairaaksi, niin sanomattoman tylsäksi ja
+väsähtäneeksi, niin hermostuneeksi, ettei hän koskaan ollut eläissään
+tuntenut itseään niin kurjakuntoiseksi. Ei edes silloinkaan, kun
+kasakkaupseerit olivat kolmena päivänä perätysten juottaneet hänelle
+silkkaa rommia. (Vielä kuusi viikkoa tämän vesisodan jälkeen hän sulki
+silmänsä aina ajaessaan sillan yli, ainoastaan päästäkseen näkemästä
+vettä.)
+
+— Minä tahtoisin juoda ikuisen rauhan maljan, sanoi kaartilainen, —
+mutta sitä ennen pyydän sinulta pientä palvelusta.
+
+— Tee hyvin!
+
+— Sinun täytyy lopettaa tuttavuutesi rouva Hetviczin kanssa. Sinä et
+saa tavata häntä, ja jos hän pyytää, et mene hänen luokseen. Et vastaa
+hänen kirjeisiinsä.
+
+— Ja jos hän pitää minua moukkana?
+
+— Silloin hän pitäköön sinua moukkana. Olenko puhunut kyllin selvästi?
+
+Ainoastaan tyhmyrit ovat pelkureita, sanoi Milán itselleen.
+
+— Mitä sinä, uljas kapteeni, sanoisit, jos sinulle tehtäisiin sama
+pyyntö?
+
+— Sitä en voi sanoa...
+
+— Siispä minä sanon. Sinä sanoisit: hävytön! Olenko puhunut kyllin
+selvästi?
+
+Kaartilainen pysyi ihmeteltävän rauhallisena.
+
+— Puhut verrattomasti! Tällä tavoinhan me ymmärrämme toisemme helposti!
+
+Sen jälkeen hän lähti salista, joka silloin muistutti parhaiten
+purkautuvan tulivuoren kraateria, sillä niin helvetillistä melua
+pitivät huvittelevat herrat.
+
+Milán tarttui käsipuolesta Horkayta, joka vietävän tulisesti johti
+mustalaisia.
+
+— Feri, me taistelemme!
+
+— Hyvä on! sanoi Horkay tulipunaisena. Sitten hän kääri
+taisteluintoisena hihansa.
+
+— En minä sinun kanssasi taistele, vaan kapteenin kanssa.
+
+— Saksalaisenko?
+
+Horkay kajautti jonkinlaisen ikivanhan sotahuudon, joka muistutti
+Lehelekin hui-hui-huutoa.
+
+— Me teemme säkkipillin hänen nahastaan! huusi hän. — Saksalaisen nahka
+on sitä varten, että siitä tehdään säkkipilli...
+
+Samassa hän muisti laulun, jonka hän heti käski soittaa. Saadakseen
+aikaan voimakkaamman vaikutuksen iski hän symbaalia molemmilla
+nyrkeillään.
+
+— Tuon kanssa ei voi keskustella, sanoi Milán. Sitten hän
+meni monokkeli-elefantin luo, joka oli koko Unkarin etevimmän
+kaksintaistelijanaaman omistaja.
+
+Monokkeli-elefantti istui ikkunan pielessä, mistä häntä ei kahteen
+tuntiin voitu saada poistumaan. Sinne oli hänelle viinitkin kannettu.
+Hän houri, että maanjäristys tärisytti taloa, ja hän oli joskus
+lukenut, että sellaisissa tapauksissa on ikkuna-aukko turvallisin
+suojapaikka. Tästä päähänpistosta huolimatta hän näytti aivan selvältä,
+vieläpä näytti hänen naamansa tavallista ylhäisemmältä.
+
+— Kuulehan, minä taistelen kaartilaisen kanssa, sanoi Milán hänelle.
+
+— Minä kiellän, sanoi monokkeliniekka.
+
+— Minkä perusteella?
+
+— Minä pidätän itselleni esikoisoikeuden. Kapteenin täytyy ensiksi
+tapella minun kanssani.
+
+— Onko hän loukannut sinua?
+
+— On hän ja ovat muutkin. Minä haastan teidät kaikki, joka miehen ja
+sinut ennen muita.
+
+— Mikä sinua riivaa.
+
+— Minun todistajani antavat sinulle lähempiä selityksiä.
+
+Ei hänenkään kanssaan voinut puhua. Milán meni vuorostaan Mádayn luo.
+
+— Joko menemme nukkumaan?
+
+— Älä ole seuranpettäjä! murisi kreivi. — Joka on uninen, hän menköön
+nukkumaan, mutta juominkia ei lopeteta.
+
+Milán poistui huoneeseensa, minne hän vielä puolihorroksissaankin kuuli
+etäisen melun. Kuului aivan siltä, kuin olisi tultasyöksyvä vuori
+järissyt.
+
+Kello kuuden jälkeen sai tappelupukari-elefantti aikaan uuden
+yleiskauhun. Huomattiin, että hänen kasvonsa sinertivät ja silmät
+pullistuivat päästä... Oli selvää, että hän pidätti henkeään. Nyt
+oli hän valinnut tämän itsemurhakeinon, koska hän yhä piti itseään
+loukattuna. Häntä täytyi väkivoimin koputtaa selkään ja keinotekoisesti
+saada hänet hengittämään.
+
+Sen jälkeen kävi tappelupukari hyvin lauhkeaksi ja tahtoi päästä
+vuoteeseen.
+
+— Älkää keskeyttäkö juominkeja! kiljui Máday jyristen.
+
+Myöhemmin piti monokkeli-elefantti pitkän jäähyväispuheen seurueelle.
+Máday hypähti pystyyn hurjistuneena ja mäiskäsi muutaman pullon
+lattiaan.
+
+— Minä sanon sinulle: älä rupea seuranpettäjäksi.J
+
+Kahdeksan korvilla oli jäljellä enää kaksi. Horkay ja isäntä. Silloin
+Máday kävi äkkiä uniseksi.
+
+— Kuomaseni, sanoi hän, — ehkä mekin menemme hiukan nukkumaan?
+
+— Älä rupea seuranpettäjäksi! huusi Horkay moittivasti.
+
+Máday meni nukkumaan. Mutta Horkay jatkoi kello yhdeksään asti, ja
+kun hän ei yksinään voinut kilistellä, kaasi hän kahteen lasiin ja
+kilisteli itsensä kanssa.
+
+Kello kymmenen ajoissa Horkay herätti Milánin.
+
+— Miksi et heti sanonut, että olet vakavasti riitaantunut kapteenin
+kanssa? Puhuin juuri Mádayn kanssa, jonka saksalainen on valinnut
+todistajakseen.
+
+Horkay oli ottanut kylmän kylvyn ja näytti jotakuinkin selvältä. Hänen
+käsiensä liikkeet vain olivat suuret ja huomiota herättävät.
+
+— Selvitä sinä juttu hänen kanssaan, sanoi Milán. — Minä suostun
+kaikkeen... Tahtoisin vain päästä koko jupakasta mahdollisimman pian...
+
+Puoleltapäivin tuli Horkay hakemaan ystäväänsä.
+
+— Kaikki on kunnossa. Tunnin kuluttua voitte taistella miekoilla. Minä
+olisin puolestani kernaammin valinnut pistolit, mutta muistin, että
+sinä olet erinomainen miekkailija, ja suostuin miekkoihin...
+
+Kaikki kävi peloittavan, suorastaan huimaavan nopeasti; Milán tuskin
+ehti ajatella mitään.
+
+Herrat lähtivät sitten Alsó-Kécskaan. Ensimmäisissä vaunuissa ajoivat
+kapteeni, Máday ja tappelupukari-elefantti, toisissa seurasivat Milán,
+Horkay ja monokkeliniekka.
+
+He pysähtyivät kunnantuvan edustalle, missä piirilääkäri, jolle jo
+ennakolta oli asia ilmoitettu, odotti heitä. Palveluksenhaluinen
+nimismies oli huomaavaisesti antanut suuren käräjätuvan heidän
+käytettäväkseen, sen jälkeen kuin lautamiehet olivat kantaneet ulos
+liiat huonekalut.
+
+Kun molemmat vihamiehet alkoivat riisuutua ja Horkay paljasti
+huotrastaan kaksi partaveitsenterävää miekkaa — jotka kohtelias
+kreivi Máday oli jättänyt heidän käytettävikseen — kävi
+tappelupukari-Elefántovics, jota kaikki olivat luulleet selväksi,
+yht’äkkiä raivoksi. Hän rupesi riehumaan ja vaati rähisten
+itselleen miekkaa, sillä hän tahtoi hyvitystä sekä kapteenilta että
+Gyurkovicsilta.
+
+Monokkeliniekka häpesi sanomattomasti veljensä sopimatonta
+käytöstä. Hän astui heti esille ja piti lausekäänteistä rikkaan
+ja kaunopuheisuuden tasoa lähentelevän puheen, jossa hän osoitti,
+että meitä magyareja on niin vähän, että pitäisi säästää hengissä
+isänmurhaajatkin, ja kehoitti Hetvicziä ja Gyurkoviczia ojentamaan
+toisilleen rauhan kättä ja suuntaamaan murha-aseensa vihollisia vastaan.
+
+Horkay riensi rauhoittamaan Elefántovicsia huomauttamalla, että Hetvicz
+oli saksalainen ja Gyurkovics bunyeváci, kansallisuudeltaan siis aivan
+erilaisia kumpikin, joten suuren Széchényin [István Széchényi, »suurin
+unkarilainen» (1792—1860), on Unkarin kansallisen heräämisen historiaan
+painanut yhtä voimakkaasti aikakautta määräävän leimansa kuin meillä
+J.V. Snellman] sanat eivät koskeneet heitä. Mutta monokkeliniekka
+selitti, ettei hän tuntenut ketään ulkomaalaisia isänmaassa, vaan
+ainoastaan yhden ja jakamattoman magyarikansan. Tiesi taivas, mihin
+monokkeli-elefantin valtiotieteellinen esitelmä olisi johtanut heidät,
+ellei Horkay viekkaasti olisi houkutellut molempia Elefántovicseja
+kylän putkaan, minne hän telkesi heidät.
+
+— Voimmeko jo alkaa? kysyi Hetvicz kärsimättömästi.
+
+Milán oli sillä välin huomattavan epäluuloisesti katsellut
+vastustajansa atleettimaisia lihaksia. Nyt hän oli jo jotakuinkin
+selvillä siitä, ettei hänellä ollut muuta valittavana kuin antaa
+kunnialla teurastaa itsensä.
+
+— Asentoon! Iskekää!
+
+Miekat kalahtivat vastakkain. Milán iski kerran, pari. Seuraavassa
+hetkessä sattui ankara isku hänen oikeaan korvaansa.
+
+— Varjele korviasi! sanoi kaartilainen hilpeästi.
+
+Hän oli lyönyt miekan lappeella... Horkay hengitteli harmissaan
+hampaittensa lomitse. Hänen ystävänsä miekkaili häpeällisen kehnosti.
+Hän miekkaili tosiaankin niinkuin kyökkipiika. Ei edes niinkään hyvin
+kuin oikea kyökkipiika, vaan niinkuin oikea akkalutus...
+
+— Jatkakaa!
+
+Hetken hosui Milán miekallaan, sitten pimitti hänen silmiään uusi
+korvaan osunut hirvittävä isku. Mutta sekin osui lappeella... Seuraava
+oli jo teräpuolella, mutta sen väisti Horkay vakuuttavan varmalla
+tekosyyllä. Kaartilainen teki Milánille nähtävästi mitä vain halusi.
+Hän näki vastustajansa ylä- ja alaruumiin paljastettuna, mutta hän ei
+välittänyt muusta kuin korvista.
+
+Neljännellä hyökkäyksellä tapahtui jotakin ihmeellistä, mikä sittemmin
+pitkät ajat antoi puheenaihetta piirikunnan kaksintaisteluista
+huvitetulle yleisölle.
+
+— Seis! huusi Horkay.
+
+Kymmenesosa sekuntia ennen tai ehkä jälkeen merkkihuudon oli Milánin
+miekka viiltänyt pitkän viirun kapteenin käsivarteen, olkapäästä
+kyynärvarteen asti...
+
+Ase putosi kaartilaisen kädestä, ja haavoittunut katseli
+suuttumuksensekaisella hämmästyksellä veristä käsivarttaan.
+
+— Se on mahdotonta! olivat hänen ensimmäiset sanansa.
+
+Mutta totta kuitenkin: Milán oli haavoittanut kapteenia.
+
+— Sellaista aasimaisuutta ei minulle ole koskaan sattunut! sanoi
+kaartilainen.
+
+Milán tervehti kohteliaasti miekallaan; sitten hän ryhtyi pukeutumaan.
+
+— Me tapaamme vielä toisemme! mutisi Hetvicz, joka oli käynyt
+lapsellisen häveliääksi.
+
+Siihen Horkay vastasi ystävänsä puolesta:
+
+— Sinä olet jo ehtinyt huomata, ettei Gyurkovics pelkää mitään
+tapaamisia...
+
+Sitten hän vei Milánin tielle, missä kylän kaikki kansa, nimismiehen ja
+kahden santarmin valvonnan alaisena, mallikelpoisessa järjestyksessä
+odotti jumalantuomion päättymistä. He nousivat vaunuihin ja ajoivat
+kahden linnaan. Kun he jo olivat kaukana aukealla niityllä, valtasi
+Milánin vastustamaton halu heittää lakkinsa ilmaan tai ainakin päästää
+riemuhuuto sydämensä syvyydestä. Mutta hän ei tehnyt kumpaakaan, sanoi
+ainoastaan:
+
+— Minun miekkailutaitoni ei ole vielä koskaan jättänyt minua pulaan...
+
+Horkay mittasi ystäväänsä kiireestä kantapäähän; sitten hän sanoi
+kuivasti:
+
+— Ellei Herra Jumala olisi pannut sormeaan lomaan, olisi saksalainen
+leikannut sinulta korvat niinkuin koiranpenikalta...
+
+Kun Milán tuntia myöhemmin astui välipalaa nauttivan jahtiseurueen
+keskelle, huomasi hän heti äkillisestä hiljaisuudesta ja uteliaista
+ja tarkkaavista silmäyksistä, että huhu kaksintaistelun päättymisestä
+oli ehtinyt linnaan. Ja tosiaankin puhelivat jo tarjoiluhuoneessa
+kuiskailevat palvelijatkin hintelästä nuoresta miehestä, joka oli
+_silponut gulyás'iksi_ suurkerskujan. [Gulyás on unkarilainen liharuoka.]
+
+— Joko lähdette! kysyi kreivitär Máday haltioituneen äänellä.
+
+— Tärkeät tehtävät vaativat läsnäoloani pääkaupungissa... Minä olisin
+matkustanut jo eilen, ellei väliin olisi tullut — vielä tärkeämpiä
+tehtäviä...
+
+Etsittyään turhaan rouva Hetvicziä ruokasalista kiitti hän talonväkeä
+sydämellisesti vieraanvaraisuudesta ja jätti hyvästit seurueelle. Hän
+kiersi pöydän ympäri ja huomasi, että sotamarskin pistävät silmät
+riippuivat kiinni hänen oikeassa korvassaan, joka oli veripunainen,
+niinkuin hehkuva rauta... Löcsen keltaisen rouvan silmät saattoivat
+hänet ovelle, ja kolme pientä kreivitärtä katseli häntä ihailevin
+silmäyksin.
+
+— Kelpaa miehen olla, sanoi Milán, jonka käsi väsyi yhä lämpimämmistä
+kädenpuristuksista. — Nyt kannatti hänen jo poistua pystyin päin...
+Budapestista hän lähettää rouva Mádaylle komean kukkavihon ja pikku
+kreivittärille kolme namusrasiaa ja sitten piste!
+
+Linnan edustalla odotti häntä Horkayn nelivaljakko. Siellä seisoi
+vapaaherratarkin, hattu kädessään, lyhythäntäisen, virkun etuhevosen
+vieressä, puhellen hevosille ojennetuin huulin, pehmeällä äänellä.
+Nähdessään Gyurkovicsin sulki hän silmänsä ja ojensi hänelle molemmat
+kätensä kalpeasti hymyillen.
+
+— Minä olen ollut teistä niin huolissani! Minä olen pelännyt
+ajatellessani sitä kauheata ihmistä!
+
+— Saanko vielä nähdä teitä? kysyi Milán, joka — välittämättä kuskista
+ja lakeijoista — piteli rouva Hetviczin käsiä omissaan.
+
+Kaunis rouva nyökäytti myöntävästi päätään.
+
+— Huomenna puolelta päivin syömme yhdessä päivällistä.
+
+— Huomenna puoleltapäivin? Missä?
+
+— Budapestissä, Joszef-kadun varrella olevassa palatsissani...
+
+— Te siis lähdette?
+
+— Lähden... Täytyy olla määrä perheiloillakin...
+
+— Siis huomiseen!
+
+— Minulla on teille tärkeätä puhuttavaa... Minä luulen — että — se —
+kiinnittää — teidänkin — mieltänne...
+
+Kun vaunut lähtivät liikkeelle, seisoi armollinen rouva parvekkeen
+portailla, kädet ristissä rinnoilla (niinkuin Napoleon I:n oli tapana),
+ja katseli miettiväsi! etenevää Milán Gyurkovicsia.
+
+
+
+
+KIRJAILTU LIIVI.
+
+
+Tuskin oli pikajuna lähtenyt liikkeelle, kun Milán tunsi hirvittävän
+pistoksen sydämessään... Hän muisti veliparkansa, Gyurkan ja Sándorin,
+jotka jo viidettä päivää ikävöiden odottivat häntä Sándor-kadun
+huoneistossa, kirjaillun liivin seurassa.
+
+Seuraavalla asemalla hän pisti jo päänsä avatusta ikkunasta ja sanoi
+kiihkeän kärsimättömästi.
+
+— Emmekö vielä ole Budapestissä? Tämä juna kulkee aivan häpeällisen
+hitaasti! Saisivat oppia amerikkalaisilta!
+
+Hän osti asemalla pääkaupunkilaisen sanomalehden ja silmäillessään
+johtavaa kirjoitusta hän päästi helpotuksen huokauksen.
+
+_Ministeri Déneksen seuraaja!_
+
+Hänen ministerinsä oli siis lopullisesti syösty. Ylimääräinen notaari
+ei ollut kymmeneen päivään näyttäytynyt virastossaan, ja hän oli
+synkin miettein ajatellut niitä kurinpitotoimenpiteitä, joihin hänen
+laiminlyömisensä antoivat aihetta; mutta nyt hän uskoi varmasti, että
+hän yleisen sekasorron aikana pelastuisi pälkähästä.
+
+— Dénes on siis kaatunut, sanoi Milán matkatoverilleen.
+
+Hänen matkatoverinsa oli sama kécskalainen vierailija, johon hän oli
+tutustunut kasinossa, tuntematta hänen nimeään, ja josta hän tiesi vain
+sen verran, että hän oli läsnä kaikkialla ja kotiutunut joka taloon.
+
+— Minä säälin Dénestá, sanoi toinen, — sillä hän oli koulutoverini ja
+hyvä ystäväni...
+
+(Montakohan koulutoveria mahtaakaan yhdellä ministerillä olla! ajatteli
+Milán itsekseen.)
+
+— Nyt hän varmaankin menee naimisiin rouva Hetviczin kanssa, jatkoi
+toinen.
+
+— Kenen kanssa?
+
+— Vapaaherrattaren...
+
+— Niin ministerikö?
+
+— Tietysti, Dénes... Johan koko piirikunta sen tietää...
+
+Kaikkitietävä herra alkoi laajasti ja perusteellisesti kertoa
+Hetvicz-Dénes-jutusta — Milánin pitäessä viisaasti omana salaisuutenaan
+sen, ettei tietänyt koko jutusta mitään.
+
+— Minä oleskelin ennen paljon Janky-perheessä ja muistan hyvin rouva
+Hetviczin tyttöajat... Hän oli jo silloin hiukan — miten sanoisinkaan
+— tuulihattu! Hän rakastui ylipehtorin poikaan, Dénekseen, joka jo
+silloin oli pikkuvirkamiehenä ministeriössä... Se mahtoi olla hullu
+ja omituinen rakkaussuhde, ja siitä kuiskailtiin piirikunnassa
+ihmeellisiä asioita... Sanottiin, että vapaaherratar menisi hänen
+kanssaan naimisiin, mutta kerrottiin niinkin päin, että hänen
+suorastaan täytyisi mennä Dénekselle... Sen verran on varmaa, että
+vapaaherratar Janky koko Gothan almanakan kauhuksi tahtoi ruveta rouva
+Dénekseksi, mutta jokin pieni riitakysymys erotti rakastavaiset.
+Vapaaherratar toivoi näet, että Dénes hankkisi itselleen aateluuden,
+mikä hänelle olisi ollut hyvin helppoa... Mutta Déneksen porvarillinen
+hienotunteisuus asettui sitä vastaan, ja kun tässä koko maan kaikkein
+niskoittelevin mies oli maan itsepäisintä naista vastaan, oli
+seurauksena välien särkyminen... Ja rikkoakseen lopullisesti kaikki
+suhteensa nai vapaaherratar vihapäissään Hetviczin... Mutta Dénes,
+hurja pyrkimyksen mies kun oli, kiipesi sittemmin porras portaalta koko
+virkamiesuran asteikon...
+
+(Milán Gyurkovics muisti nyt kohtauksensa syreeninkukka-naisen
+kanssa valtiopäivät aion parvekkeella. Hänen matkatoverinsa jatkoi
+muistelmiaan.)
+
+— Ne, joilla useammin on tilaisuus tavata heitä molempia, arvelevat,
+että — vaikka he ylpeästi välttävät toisiaan eivätkä koskaan mainitse
+toistensa nimiä — he yhä vieläkin kynnenpäihinsä asti ovat katkerasti
+toisiinsa rakastuneet... Totta on, että Dénes on huomattavan
+välinpitämätön naisia kohtaan, vaikka he kyllä usein kiertelevät hänen
+ylhäisyyttään, vanhaapoikaa. Ja rouva Hetvicz ponnistelee epätoivoisen
+voimalla kirvotakseen miehestään... Jos Dénes sanoisi ainoankaan
+sovinnon sanan, uskon, että rouva vähääkään empimättä olisi valmis
+suinpäin hyökkäämään hänen syliinsä... Mutta tähän asti on Déneksellá
+ollut liian korkea asema, sellaiseen jotta hän olisi voinut ilman muuta
+antautua häväistysjuttuun... Mutta tänään on toisin. Dénes ei ole enää
+ministeri, ja hovissa, joka on varjelevan kätensä häneltä riistänyt,
+ei hänellä ole mitään menetettävää... Hän on maistanut kaiken maailman
+suuruutta, hän on väsynyt ja kadottanut halunsa sellaiseen, — on
+mahdollista, että hän nyt haluaa maistaa sitäkin, mitä tavallisesti
+sanotaan onneksi.
+
+Matkatoveri vaikeni, ja Milán teki kädellään tyytymättömän liikkeen,
+aivan kuin olisi tahtonut karkottaa hyttysen nenältään. Näin hän
+ajatteli itsekseen:
+
+— Tämä minun hyvä ystäväni, jonka nimeä en tiedä, on joko runoilija
+tai juoruakka tai papukaija... Sillä sellaista, että kaksi ihmislasta
+rakastaa toisiaan salaa kymmenen vuotta, voi kyllä tapahtua
+romaaneissa, mutta ei Kécskassa...
+
+Sen jälkeen he keskustelivat muista asioista, ja matkatoveri pani
+merkille, että toinen, jonka nimeä ei hänkään tietänyt, oli erittäin
+rakastettava mies.
+
+— Jos sinulla joskus Budapestissä käy aika pitkäksi, niin minä tulen
+tervehtimään sinua, minä...
+
+Samalla hän ojensi Milánille nimikorttinsa. Gyurkovics heitti siihen
+ohimennen silmäyksen ja puraisi huultaan pidättääkseen nauruaan. Miten
+voi nimikortti olla tämmöinen:
+
+              Jenő Gáspár
+
+  Crik-Szent-Gáspárista ja Kraszna Gellérista,
+  keis. ja kunink. hoviherra, M.A.R:n ritari,
+  suurtilallinen y.m:
+
+(Mitä merkitsee M.A.R., jonka ritarikunnan jäsen matkatoveri oli, sitä
+ei Milán Gyurkovics enkä minäkään ole saanut selville.)
+
+Myöskin Milán antoi matkatoverilleen oman nimikorttinsa, ja nyt puraisi
+toinenkin huultaan, pidättääkseen nauruaan. Miten voi nimikortti olla
+tämmöinen:
+
+  Gyurkovics
+
+Kun Milán Budapestin asemalla nousi vaunuihin, valtasi hänet kauhea
+rauhattomuus.
+
+— Aja niin joutuin kuin voit, huusi hän ajurille.
+
+Hän tuli Sándor-kadulle ja hyökkäsi käytävässä neljä porrasta
+kerrallaan.
+
+— Kun vain en tulisi liian myöhään!
+
+Huoneiston ovi oli lukittu, hänen ankariin kolkutuksiinsa ei kukaan
+vastannut, ja Frau Annan komerosta ei kuulunut hiiskahdustakaan.
+Onneksi oli hänellä mukanaan eteishuoneen avain, niin että hän ainakin
+pääsi sisälle... Voimakkaasti sykkivin sydämin hän astui ensimmäiseen
+huoneeseen... Hän oli yhtä rauhaton kuin on vuorityömies tunkeutuessaan
+sortuneeseen solaan, missä hänen toverinsa ovat odottaneet apua jo
+viisi vuorokautta...
+
+— Gyurka! Sándor! huusi hän lempeästi ja lohduttavasti.
+
+Ei kuulunut vastausta. Toisessa huoneessa olivat sängyt tyhjinä.
+
+— Pojat! Älkäähän nyt... sanoi Milán nauraen, mutta hänen naurunsa ei
+lähtenyt oikein sydämestä.
+
+Huoneisto oli kovin kylmä ja epämiellyttävä. Hän palasi taas Frau
+Annan komeroon. Missähän ne mahtoivat olla? Sitten hän tutki tarkkaan
+molemmat huoneet, tarkasti vielä sängynalukset, mutta mistään ei hän
+löytänyt mitään, joka olisi osoittanut, että siellä oli ihmisiä joskus
+asunut... Asunto oli autio ja tyhjä niinkuin asumaton saari keskellä
+aavaa valtamerta.
+
+Vihdoin hän avasi kaapitkin. Toisen vaatesäiliön ovenpielestä hän löysi
+kirjaillun liivin, unohdettuna ja salaperäisenä niinkuin kivikauden
+eläin...
+
+Taikauskoinen pelko valtasi hänet, kun hän samassa kuuli ääniä
+takanaan. Ovella hän näki Frau Annan, iso huivi päässään ja kädessään
+paperikäärö. Rouvakin pelästyi pahasti huomatessaan Milánin surkeat
+kasvot.
+
+— Jessus Maria! Vieläkö armollinen herra elää?
+
+— Missä on Gyurka? Missä on Sándor?
+
+— Eikö armollinen herra vienyt heitä mukanaan?
+
+— Minäkö?
+
+Minkä hän Frau Annalta sai kuulla, oli yhä enemmän omiaan saattamaan
+hänet rauhattomaksi. Pojat olivat neljä viisi päivää sitten hävinneet
+huoneistosta, vähän sen jälkeen, kun Milán oli matkustanut Kécskaan.
+
+— Missä he lienevätkään? kysyi Frau Anna.
+
+Milán kohautti olkapäitään.
+
+— Olenko minä veljeni vartija?
+
+Hän sanoi niinkuin Kain, kun Herra häneltä kysyi hänen veljeänsä Abelia.
+
+— Kain! Kain! Missä ovat sinun veljesi Gyurka ja Sándorka?
+
+Vaikka ehätänkin kertomukseni tapausten edelle, kerron kuitenkin,
+että Milán odotti vielä kolme päivää veljiään kotona. Hän etsi heitä
+kahviloista ja päivällisaikaan Vácsi-kadulta. Aina vain turhaan! Hän
+sähkötti kotiinkin Bács-Tamásiin, mutta sieltä vastattiin, ettei siellä
+tiedetty pojista mitään.
+
+Vielä yhden yrityksen hän teki. Hän pani seuraavan ilmoituksen erääseen
+sanomalehteen:
+
+  Gyurka ja Sándor! Tulkaa kotiin. Kaikki on anteeksi annettu.
+
+  Milán.
+
+Mutta ei siihenkään kuulunut vastausta...
+
+
+
+
+KAUNIS HELENA.
+
+
+Kun Milán seuraavana päivänä — kaupunkiin tulostaan lukien — meni
+Joszef-kadun varrella olevaan Janky-palatsiin, tuli hän vakuutetuksi
+siitä, että rouva Hetviczillä oli tapana pysyä sanassaan. Armollinen
+rouva vastaanotti vieraan eteishuoneessa. Hän oli vielä matkapuvussaan.
+
+— Tunti sitten tulin Kécskasta... Ajoin vaunuissa...
+
+Hän saattoi Milánin pieneen salonkiinsa, asetti siellä pullon konjakkia
+ja savukerasian hänen eteensä ja meni itse pukeutumaan.
+
+Pitkän hetken kuluttua hän palasi, ja silloin oli vapaaherratar
+kiireestä kantapäähän keltainen. Hänen pukunsa — joka kupeilta oli
+kiinnitetty silkkipunoksella hänen solakan vartensa ympärille — oli
+keltaista atlasta, hänen hansikkaansa olivat keltaista ruotsalaista
+nahkaa ja hänen sukkansa keltaista silkkiä. Ainoastaan hänen kasvonsa
+punertivat raittiin veden jäljiltä. Ensi toimekseen hän pirskotteli
+pullollisen syreenihajuvettä huoneeseen, sitten hän antoi määräyksen
+kattaa kahveliaamiaisen, ei kuitenkaan ruokasaliin, vaan pieneen
+salonkiin.
+
+Kahden he kävivät pöytään, aivan kuin vastanaineet. Pöytä oli asetettu
+uunin eteen, joka oli oikea venezialainen uuni eikä mikään romaaniuuni.
+Kauniilla rouvalla oli muuten erinomainen ruoka-halu. Hän oli
+liikkeellä aamusta varhain myöhään iltaan, hyöri ja pyöri aivan kuin
+lasten leikkihyrrä, ja kun hän kävi pöytään, oli hän nälkäinen kuin
+susi.
+
+Mustaa kahvia nauttiessaan, kun eivät palvelijat enää häirinneet heitä,
+sytytti vapaaherratarkin savukkeen. Hän nojautui mukavaan tuoliinsa,
+näytti valkeita hampaitaan ja katsoi kauan Milánia silmiin. Milán
+huomasi, että hän kantoi pahoja aikeita mielessään.
+
+— Oletteko utelias? kysyi hän yht’äkkiä Milánilta.
+
+Sitten hän kävi vakavaksi.
+
+— Te olette lujaluonteinen ihminen. Gyurkovics... Oikeastaan, jos
+tahdon olla oikein rehellinen, täytyy minun tunnustaa, että te olette
+ensimmäinen lujaluonteinen ihminen, jonka eläissäni olen kohdannut...
+Sillä ne toiset — ne toiset — äh!
+
+Kuvaannollisella liikkeellä hän heitti savukkeensa uuniin...
+
+— Käskekää minua, sanoi Milán.
+
+— Minä kerron teille mitä tahdon... Budan kesäteatterissa näytellään
+vielä... Ylihuomenna annetaan siellä jäähyväisnäytäntö... Näytellään
+Kaunis Helena...
+
+Rouva Hetvicz vaikeni ja katsoi lempeästi ja rukoilevasti hymyillen
+Milánia ja jatkoi hetken kuluttua:
+
+— Gyurkovics, rakas Gyurkovics! Minä tahdon ylihuomenna näytellä
+Kauniin Helenan osaa Budán kesäteatterissa!
+
+Milán oli vähällä pudottaa kupin kädestään:
+
+— Tahdotte näytellä Kaunista Helenaa?
+
+— Tahdon... Viileän ilman tähden olisin kernaammin tahtonut esiintyä
+jossakin lämmitettävässä teatterissa, mutta minä luulen, ettei
+Kansanteatteri siihen suostuisi, ja senvuoksi ei ole muuta neuvoa kuin
+saada kesäteatterin johtaja puolellemme...
+
+— Mutta miksi tahdotte esiintyä?
+
+— Sen tähden, että ellen saa näytellä Kaunista Helenaa, niin minä
+kuolen suruuni. Jos minä sitävastoin näyttelen, ajaa mieheni minut
+todennäköisesti luotaan, mikä olisi minulle sanomattoman onnellista...
+Olen tähän asti koettanut kaikkia keinoja saadakseni eron miehestäni,
+mutta hän on hyvin tungettelevainen. Vaikka panisin toimeen minkälaisen
+häväistysjutun tahansa, on hän tähän asti aina joko kieltänyt
+sen tai muuten vaientanut... Mutta Kaunista Helenaa hän ei voisi
+tehdä tekemättömäksi eikä vaientaa... Siinä olisi minulla tuhannen
+todistajaa, ja sanomalehdet tulisivat siitä erityisesti kertomaan... Jo
+kauan olen pitänyt valmiina tätä viimeistä valttiani, ja nyt on jo aika
+lyödä se pöytään...
+
+Milán muisti kécskalaisen matkatoverinsa.
+
+— Entä miksi ette jo aikaisemmin ole iskenyt viimeistä valttianne?
+kysyi hän.
+
+Kaunis rouva loi häveliäästi silmänsä maahan. Nähtävästi hän oli hyvin
+hämillään.
+
+— Gyurkovics, te kysytte minulta niin kummallisia asioita!
+
+Sitten hän rohkaisi hiukan mieltään ja laski hymyillen kätensä nuoren
+miehen käsivarrelle.
+
+— Ettekö edes aavista, miksi tahdon hinnalla millä hyvänsä päästä eroon
+miehestäni?
+
+(Oikeastaan oli asia niinpäin, että kaunis rouva tähän päivään asti
+ei ollut _uskaltanut_ käyttää viimeistä valttiaan. Hän oli pelännyt,
+että hänen perheensä sellaisen, kautta koko valtakunnan kantavan
+häväistysjutun jälkeen julistaisi hänet järkensä menettäneeksi.
+Mutta nyt — neuvoteltuaan erään maamme etevimmän lakimiehen, kanssa
+— hän ei enää pelännyt sitä, sillä hän tiesi, että jos sotamarski
+julistaisi hänet järkensä menettäneeksi, hän vain juoksuttaisi vettä
+vapaaherrattaren myllyyn... Jos rouva Hetvicz julistettaisiin hulluksi,
+todistaisi hän, että hän oli ollut ainakin yhtä hullu, ellei vielä
+hullumpikin mennessään naimisiin, ja siinä tapauksessa pyhä isä
+varmasti myöntäisi hänelle avioeron.)
+
+Milán koetti hiukan tinkiä kauniin rouvan vaatimuksista.
+
+— Ehkä olisi kuitenkin parempi esiintyä jossakin toisessa osassa?
+Esimerkiksi Lowoodin orpona?
+
+Mutta vapaaherratar pudisti päätään.
+
+— Ei, ei! Kauniin Helenan osa soveltuu paremmin minun
+taiteilijaluonteelleni. Muuten osaan koko osani ulkoa, sillä kerran
+tyttönä — eräässä taiteenharrastajien näytännössä — aioin esiintyä
+siinä... Mutta minun holhoojani — se aasi! — ei sallinut...
+
+Sitten hän kertoi Milánille, mitä hänen pitäisi tehdä. Ennen kaikkea
+täytyisi puhua johtajalle. Hänelle olisi luvattava niin paljon kuin hän
+vain tahtoo: tuhannen tai parituhatta floriinia. Pääasia olisi vain,
+että valmistukset pidettäisiin visusti salassa, sillä jos sotamarski
+saisi vihiä asiasta, estäisi hän aikeet vielä viime tingassa...
+Näytäntö olisi ilmoitettava niinkuin tavallisesti, primadonna omassa
+osassaan, mutta tuntia ennen näytäntöä tulisi primadonna käheäksi
+ja silloin levitettäisiin uudet ohjelmat, joissa olisi sotamarski
+Hetviczin puolison nimi...
+
+— Mutta rientäkää nyt ja tulkaa sitten kertomaan mitä olette saanut
+aikaan.
+
+Kun hän ojensi kätensä nuorelle miehelle, sai tämä rohkean halun
+syleillä kaunista rouvaa. Mutta tämä luikahti keltaisena silkkikeränä
+hänen käsistään ja vetäytyi ison nojatuolin taakse.
+
+— Älkää olko niin uskalikko, rakas ystäväni, vaan odottakaa vuoroanne!
+
+Sitten hän heitti lentomuiskun ihailijalleen ja alkoi hyräillä
+kauniilla pikku altto-äänellään:
+
+    Venus äiti, sitä kysyn vaan:
+    Miksi hyvettä sä vihaat ainiaan?
+
+Milán suoritti tunnontarkasti kunniakkaan tehtävänsä. Johtaja
+vastaanotti hänet ahdistetun kuninkaan synkeällä arvokkuudella, mutta
+kun nuori mies mainitsi hänelle luvatut tuhannen floriinia, raivostui
+hän.
+
+Minä häntä pidettiin? Minä? Häntä ei niinkään helposti petetä. Tuhat
+floriinia? Niin paljon rahaa tuskin lienee koko maailmassa.
+
+Vaivoin sai Milán hänet vakuutetuksi aikomuksen vakavuudesta. Mutta
+silloin oli johtaja aivan pakahtua onnesta. Hän oli heti lauhkea
+kuin viikon vanha karitsa, ja jos rouva Hetvicz tahtoisi, saisi hän
+esiintyä, paitsi Kauniina Helenana, vaikka kuningas Learin osassa.
+
+Kolmannen päivän ehtoopuolella pidettiin ensimmäinen ja viimeinen
+harjoitus. Näyttelijät eivät silloinkaan vielä tietäneet, kuka oli
+se salaperäinen, kaunis rouva, joka käveli edestakaisin näyttämöllä
+viisisataa floriinia maksava viitta hartioillaan.
+
+— Suurenmoista! Verratonta!
+
+Noin huudahti johtaja tuontuostakin.
+
+— Hänet vihelletään varmasti ulos... Mutta välipä sillä!
+
+Näin sanoi Milán, joka yksin istui katsomon pimennossa.
+
+Vapaaherratar juttusi pari kolme tuntia näyttämöllä, ja kun hän
+harjoituksen jälkeen ajoi Milánin kanssa ketjusillan yli, tiesi hän
+näytelmästä yhtä paljon kuin ennen harjoitusta.
+
+Joutui suuri ilta.
+
+Vapaaherratar tahtoi ajaa yksin teatteriin, mutta hän pyysi Milánia
+käymään tervehtimässä häntä pukuhuoneessa ennen näytännön alkua.
+Neljännestä vailla seitsemän tulikin Gyurkovics pukuhuoneeseen,
+kädessään ääretön syreenivihko. Matkallaan hän oli nähnyt jo punaiset
+ilmoitukset, jotka oli liisteröity viistoon ohjelmien yli: _Neiti Paula
+Kinizsin käheyden tähden näyttelee hänen ylhäisyytensä, vapaaherra,
+sotamarski Hetvicz-Jankyn rouva Kauniin Helenan osaa_.
+
+Vapaaherratar istui kirkkaasti valaistussa puuseinäisessä
+pukuhuoneessa. Koko hänen vartalonsa oli verhottu isoon turkkiin,
+ainoastaan kullanpuhuva kengänkärki pisti esiin turkin alta.
+
+— Voi, oletteko jo täällä! sanoi hän Milánille. Hänen kasvonsa olivat
+kalpeat ihomaalin alla.
+
+— Teidän kätenne vapisee... Minun hampaanikin lyövät loukkua... Minä
+pelkään niin äärettömästi... Minä luulen, että tein hirveän tyhmyyden
+seuratessani teidän neuvoanne...
+
+— Seuratessanne minun neuvoani?
+
+— Tietysti, teidän syynne on kaikki... Miksi ette puhunut minulle
+järkeä? Minä olen nainen, mutta te olette mies, ja senvuoksi olisi
+teidän pitänyt olla viisaampi...
+
+Milán kuunteli rauhallisesti kauniin rouvan äyskimistä.
+
+— Mitä aiotte nyt tehdä?
+
+— Minä aion kuuluttaa, että olen käynyt yhtä käheäksi kuin neiti Paula
+Kinizsi...
+
+— Siitä herra sotamarski vannaankin hyvin iloitsisi...
+
+Sotamarskin mainitseminen saattoi vapaaherrattaren miettiväiseksi.
+
+Samassa johtaja koputti.
+
+— Aloitamme aivan heti! Huone on täpöisen täynnä! Niin hienoa yleisöä
+ei ole edes Kansallisteatteri nähnyt!
+
+Sitten hän riensi pois jälleen.
+
+— Näyttäkää minulle pukunne! sanoi Milán.
+
+— Ei, ei! Minä häpeän itseäni!
+
+— Aiotteko sitten näytellä Kaunista Helenaa turkit yllä?
+
+— Näyttämöllä on aivan toista, mutta täällä, tässä pienessä huoneessa...
+
+— Sitten te ainakin totutte tuleen, kun sitä ennen näyttäydytte...
+
+— Luuletteko, että rohkeuteni silloin palaa?
+
+Epäröiden ja kasvot tulipunaisina hän solahdutti viittansa
+lumivalkeilta olkapäiltään. Milán sulki hetkeksi silmänsä, aivan
+kuin pyhä Antonius, kun hän torjui luotaan saatanan kiusaukset...
+Vapaaherrattaren kaulassa oli runsas helminauha ja jaloissa
+kullankiiltoiset, punaisella silkkinauhalla kiinnitetyt sandaalit;
+hänen yllään oli jonkinlainen kreikkalainen puku. Hartioilta
+kannattivat sitä tuikkivat timanttisoljet.
+
+— Luuletteko, että he viheltävät minulle? kysyi vapaaherratar
+surullisesti.
+
+— Viheltävätkö? Ne roistot tulevat riemusta meluamaan! sanoi Milán,
+joka oli mustasukkainen koko teatteriyleisölle.
+
+Johtaja koputti uudelleen.
+
+— Verratonta! Kohta alamme... Minä annan merkin... Suvaitkaa vaivata
+itseänne astumaan näyttämölle...
+
+Kaunis Helena kalpeni, mutta sitten hän otti turkkinsa ja lähti
+näyttämölle suostuen kohtaloonsa niinkuin uhrikaritsa. Niin
+lempeäkasvoista Kaunista Helenaa ei koskaan ole näyttämöllä nähty.
+
+— Nyt sen täytyy tapahtua, ystäväni... Jumalan nimeen eteenpäin!
+
+Kun väliverho nousi, seisoivat he molemmat näyttämöseinän takana
+kuunnellen henkeä pidättäen katsomosta kuuluvaa kumeata muminaa. Kuoro
+lauloi, ja rouva Hetviczin kasvot olivat aivan sellaiset, kuin olisi
+hänen omaa hautausvirttänsä veisattu.
+
+— Hukka minut perii! Minä pyörryn siellä, minä painun maan uumeniin...
+
+Kuoro katosi, ja Kalkas jäi kahden kuninkaanpoika Pariksen kanssa.
+
+— Suvaitkaa hetken kuluttua astua esille! Pyydän teitä armollisesti
+tarkkaamaan viimeistä vuorosanaa!
+
+Viimeinen vuorosana ei vielä ollut kaikunut, kun pitkäkasvuinen,
+solakka mies astui pelästyneenä kauniin rouvan luo. Hänellä oli yllään
+syyspalttoo ja silinterihattu. Hän ei ollut teatterihenkilö, sillä
+hän harhaili hapuillen kuorolaulajien parvessa. Kun hän huomasi rouva
+Hetviczin, suuntasi hän askelensa suoraan häntä kohden, tarttui hänen
+käteensä ja katsoi häntä silmät suuttumuksesta säikkyen.
+
+— Minä se olen!
+
+— Dénes!
+
+Vapaaherratar sävähti, pudotti lorgnettinsa ja painoi kätensä syvästi
+avoimelle rinnalleen.
+
+Hän ei olisi voinut olla hämmentyneempi, vaikka Herran julmistunut
+enkeli olisi astunut hänen eteensä ja pasuunaa puhaltaen julistanut,
+että viimeinen tuomio on tullut.
+
+Milán Gyurkovicskin pelästyi ja nosti hattuaan, sillä hän tunsi entisen
+ministerinsä, hänen ylhäisyytensä István Déneksen, jolle hän oli
+velkaa kymmenen päivän palvelusajan. Mutta ministeri ei kiinnittänyt
+huomiotaan ylimääräiseen notaariinsa, vaan kääntyi kauniin rouvan
+puoleen ja sanoi liikutuksesta väräjävällä, mutta kuitenkin käskevällä
+äänellä:
+
+— Teidän täytyy heti seurata minua!
+
+Ja rouva Hetvicz? Hän kumarsi kuuliaisesti ja katsoi Dénestä
+kyynelsilmin, suupielessä hämmentynyt hymy.
+
+— Kyllä, Dénes, kyllä... Minä tulen jo...
+
+Hän tarttui ojennettuun käsivarteen ja seurasi häntä, hiipien hänen
+vierelleen, painautuen häntä vastaan, sulautuen häneen rentonaan, aivan
+kuin olisi jokin korkeampi mahtivoima häntä vastaansanomattomasti
+ajanut. He jättivät näyttämön ja astuivat siellä ulkona äänettöminä
+Déneksen vaunuihin ja ajoivat pois. Vapaaherratar oli unohtanut
+pukuhuoneeseen kävelypukunsa ja kamarineitinsä, ja hänen yllään oli yhä
+Kauniin Helenan puku ja pitkät turkit.
+
+Silmät suurina, mykkänä ja liikkumatonna Milán katsoi heidän jälkeensä.
+
+— Ei ole paha! sanoi hän.
+
+Hän oli nopea-ajatuksinen nuorukainen ja pian hän älysi asian ytimen.
+Hän ymmärsi, että hänen ylhäisyytensä Dénes oli suuri naisten
+kesyttäjä, joka sai teräväkyntisen naispedon kesynä hyrräämään niinkuin
+kotikissa.
+
+Seuraavassa silmänräpäyksessä johtaja ilmestyi kuulumattomin askelin
+hänen vierelleen.
+
+— Nopeasti! Nyt suvaitkaa käydä... Missä on hänen ylhäisyytensä?
+
+Milán näppäili sormiaan.
+
+— Perdu! sanoi hän korttikielellä.
+
+Johtaja katsoi häntä pelästyneenä.
+
+— Missä hän on?
+
+— Missäpä hän olisi? Meni pois. Katosi. Matkusti tiehensä. Hänellä
+oli jokin pikku asia toimitettava Pestissä. Ehkä hän huomenna näihin
+aikoihin palaa.
+
+Hän oli hurjan hyvällä tuulella, sellaisella, jota tavallisesti
+sanotaan hirtehistuuleksi. Hän riemuitsi tavatessaan ihmisen, joka oli
+vielä häntäkin nolostuneempi.
+
+Johtaja veti esille ison keltaisen nenäliinan, pyyhki sillä otsaansa,
+istuutui tuolille ja tohisi syvään hengittäen niinkuin pajapalkeet.
+
+Näyttämöllä joutuivat langat hiukan sekaisin. Kalkas varjosti silmiään
+ja sanoi:
+
+— Tuolta tulee kaunis kuningatar.
+
+Ja kun ei kuningatarta kuulunut, varjosti Parisprinssikin silmiään
+käsillään:
+
+— Tuoltako hän tulee?
+
+He seisoivat molemmat aivan Milánin viereisen näyttämöseinän takana;
+ylimmäinen pappi yski hermostuneesti, ja prinssi irvisteli johtajalle:
+minne jäi Kaunis Helena? Sitten hän keksi seuraavan vuoropuhelun:
+
+— Sinä olet suuri lurjus, Paris! sanoi ylimmäinen pappi, ja sitten hän
+kutitti sormellaan Parista kylkeen.
+
+Kuninkaanpoika hypähti pelästyneenä sivulle.
+
+— Miten niiden kolmen jumalattaren kävikään? Minä en ole sitä oikein
+käsittänyt...
+
+Paris otti hyppysellisen nuuskaa ylipapin rasiasta ja veti nenäänsä.
+
+— Niin, niiden kolmen jumalattarenko? Se oli hyvin hupaisa juttu! Sinun
+tähtesi voin sen kertoa vielä kerran...
+
+Määkivällä tenoriäänellä hän alkoi uudelleen evoe-laulun. Sillä
+välin oli johtaja näyttämökoristeiden lomassa huomannut Paula
+Kinizsin vihreän hatun, joka juuri tutunomaisesti läheni erään
+sanomalehtineekerin silinteriä.
+
+— Pukeutukaa nopeasti! Teidän täytyy hypätä lomaan!
+
+Diva katseli välinpitämättömästi johtajaa ja sanoi alentuvasti:
+
+— Jos annatte viisikymmentä floriinia etukäteen...
+
+Kymmenen minuuttia myöhemmin, kun prinssi Paris jo kolmatta kertaa
+lauloi kreta-lauluaan, varjosti ylimmäinen pappi jälleen silmiään.
+
+— Tuolta tulee kaunis kuningatar! Nyt hän jo tosiaankin tulee!
+
+Elähtänein askelin, päässään punainen tekotukka ja kädessään lorgnetti,
+astui neiti Paula Kinizsi näyttämölle... Yleisö melusi hiukan,
+muutamat alkoivat sähistä, mutta lopulta saivat kättentaputukset
+voiton. Sillä neiti Paula Kinizsi kuului niihin taiteilijoihin, joille
+raamatuntaitoinen yleisö oli saanut paljon anteeksi antaa.
+
+Sillä välin oli rouva Hetvicz ajanut pois Déneksen vaunuissa. Kun he
+tulivat tunneliin, puhui hänen ylhäisyytensä.
+
+— Mikä teidän päähänne pälkähti? kysyi hän närkästyneenä. — Miten
+saatoitte keksiä sellaista?
+
+Vapaaherratar ei vastannut. Hän painautui vaunun nurkkaukseen käärien
+kaksin käsin turkkinsa kiinteästi ympärilleen ja katseli seuralaistaan
+uhmamielisesti kasvoihin.
+
+— Sanokaa minulle, miten olette voinut keksiä jotakin sellaista? Teillä
+on joka päivä uusia hullutuksia tekeillä... Teidän nimenne on jo joka
+ihmisen hampaissa... Te välitätte vähät nimestänne ja naisellisesta
+arvostanne... Mutta nyt minä vien teidät kotiin, ja teidän täytyy
+luvata, ettette koskaan enää tee sellaisia... Lupaattehan?
+
+Rouva painui yhä enemmän uhmaansa, ja silloin Dénes sormeili herkempiä
+kieliä.
+
+— Lupaattehan, eikö totta, Neszti? Minä tiedän, että te voitte olla
+hyvä ja herttainen, kun vain tahdotte...
+
+Rouva Hetvicz ymmärsi ainoastaan sen, että hän sanoi häntä
+_Nesztiksi_... Mainitsi häntä tyttönimeltä! Hän tarttui seuralaisensa
+ojennettuun käteen, nojautui sitä vastaan ja purskahti nyyhkivään
+itkuun. Niin valtoinaan valuivat hänen kyynelensä, että uskoi hänen
+niillä tahtovan hyvittää vanhat velat ja kärsimykset. Koko hänen
+uhmailevan rakkautensa rajaton tuska, kaikki kymmenvuotisen murheen
+muistot sulivat hänessä yhdeksi ainoaksi kyynelvirraksi.
+
+Dénes ei voinut työntää luotaan itkevää naista. Hänen täytyi sallia
+hänen hiipiä rinnalleen. Ja vihdoin täytyi hänen kuunnella omituista,
+hämmentynyttä puhetta, jonka rouva Hetvicz itki ilmoille niin suloisen
+pehmeällä äänellä, kuin olisi hän rukoillut.
+
+— Minä olen paha ihminen, Pista, hyvin paha ihminen. Sinulla ei ole
+lainkaan sydäntä! Miksi annatkaan Neszti-parkasi nääntyä vieraitten
+ihmisten luona? Mitä sinä olet tehnyt minulle? Mikä minä nyt olen?
+Kerran minä olin Neszti, auringonsäde, kevät, rakas, tuulihattu,
+kaikkea minä olin yhtä haavaa. Ja nyt — voi nyt minä olen pahan ihmisen
+puoliso...
+
+
+
+
+MILÁN VALTIOPÄIVILLE.
+
+
+Ilta, jona Kaunis Helena näyteltiin kesäteatterissa, päättyi hyvin
+onnelliseen perhekohtaukseen. Milán Gyurkovics oli näet sen jälkeen
+kuin rouva Hetvicz oli hänet jättänyt näyttämökoristeiden keskelle,
+ankarassa surussaan lähtenyt Orfeumiin ja tapasi siellä kadonneet
+nuorukaiset, Gyurkan ja Sándorin.
+
+Ensiksi hän näki Sándorin, joka seisoi sisäänkäytävän ovella hakkaillen
+kainosti nenäkästä kukkatyttöä. Milán mukkasi häntä selkään.
+
+— Täälläkö sinä oletkin, penikka?
+
+Nuorukainen mittaili vihaisesti Milánia kiireestä kantapäähän.
+
+— Kuule sinä kananvaras, saisit hävetä!
+
+— Missä Gyurka on?
+
+Gyurka istui kauempana olevassa aitiossa. Sándorka tarttui pelästyneenä
+veljeään käsipuolesta.
+
+— Voi, Milán, älä mene sinne! Hänellä on revolveri!
+
+— Entä sitten?
+
+— Hän on luvannut ampua sinut, missä ikinä tapaakin...
+
+— Kyllä minä annan hänelle revolverin.
+
+Reippain askelin hän läheni aitiota, missä Gyurka istui
+kamariherra-Elefántovicsin seurassa. Hän löi veljeään olkapäälle.
+
+— Servus, pojat!
+
+Gyurka käännähti ja katseli synkkänä veljeään.
+
+— Minä en tunne herraa!
+
+— Älä hulluttele, Gyurka.
+
+— Minä sanoin jo, etten tunne herraa, ja pyydän päästä
+tungettelemisista!
+
+Milán vaihtoi jonkin sanan Elefántovicsin kanssa; sitten hän palasi
+Sándorkan luo, joka parhaillaan kujeili vaatevaraston hoitajattaren
+kanssa.
+
+— Missä te olette tähän asti vetelehtineet?
+
+Ensiksi hän ei tahtonut ruveta puheisiin, mutta kun veli oli luvannut
+muutamia korvapuusteja, vastasi hän suopeasti kysymyksiin.
+
+— Emme ole missään vetelehtineet, me vuokrasimme itsellemme toisen
+huoneiston... Gyurka ei tahdo enää asua sinun kanssasi...
+
+Sitten hän kertoi kaiken, mikä saattoi kiinnittää Milánin mieltä.
+
+Kun Milán tuon onnettoman päivän aamuna oli myynyt heidän vaatteensa
+ja matkustanut Kécskaan, olivat öisten huvien uuvuttamat nuoret
+miehet nukkuneet puoleen päivään asti. Silloin he olivat heränneet
+ja käsittivät surkean asemansa. Koko iltapäivän he olivat odottaneet
+Milánia rauhattomuuden yhä kasvaessa. Illan tullen he olivat jo
+nälkäisiä kuin sudet... Sándorka oli silloin pukeutunut kirjailtuun
+liiviin, kurkottanut ikkunasta ja kutsunut kaupunginpalvelijan.
+Heillä oli vielä muutamia pikkukolikoita ja niillä he ostattivat
+itselleen leipää... He yrittivät jälleen nukkua, mutta kun he eivät
+olleet unisia, sytyttivät he lampun ja pelasivat korttia aamuun asti,
+tietysti luotolla. Sitten he nukkuivat jälleen puoleen päivään, ja
+kun he uudelleen heräsivät, näytti heistä tulevaisuus armottoman
+synkältä. Siiloin Gyurka vannoi ampuvansa _varkaan_, missä vain
+tapaisikin hänet. (Sitä ennen täytyisi tietysti lunastaa revolveri —
+puhdistuslaitoksesta.)
+
+Epätoivoisesta asemasta auttoi heidät kuitenkin ihmeellinen
+sattuma. Iltapäivällä tuotiin heille postista käärö, ja kun Gyurka
+jännityksestä vapisevin käsin avasi sen, löysi hän jalomuotoisen
+hopeisen paimensauvan. Sen oli lähettänyt jalosukuinen, korkeimmasti
+oppinut Nektáriusz Gyurkovics, Kolumbácsin nimirovasti (_in partibus
+infidelium_). Hän oli lähettänyt sen antaakseen kiinnittää siihen
+uusia granaatteja. Gyurka veti kirjaillun liivin uudemman kerran
+ylleen, kutsui kaupunginpalvelijan ja lähetti paimensauvan —
+puhdistuslaitokseen. (Onnelliset _unikeot_, Kolumbácsin rovastikunnan
+entiset suojeluspyhät, hymyilivät varmaankin sormiensa lomitse
+taivaassa.)
+
+Kaupunginlähetti toi niin paljon rahaa, että he saattoivat lunastaa
+kaksi kokonaista pukua toisesta puhdistuslaitoksesta, ja sitten he
+menivät aterioimaan kunnollisen päivällisen, ylellisyys, johon he viime
+aikoina eivät lainkaan olleet tottuneet. Mutta kun he eivät kehdanneet
+yhdessä ravintolassa syödä riittämään asti, söivät he peräkkäin
+kolmessa.
+
+Kun he seuraavana päivänä tulivat vakuutetuiksi siitä, että Milán
+ei heistä sen enempää välittänyt, muuttivat he Gyurkan ehdotuksesta
+uuteen asuntoon. Frau Annalle he eivät hiiskuneet sanaakaan,
+mikä sitäkin paremmin kävi laatuun, kun he saattoivat muuttaa
+huomiota herättämättä. Sándorka kantoi herätyskellon (ei koskaan
+ole millään ollut niin tarpeetonta tehtävää kuin tällä ikuisesti
+halveksitulla koneella!), Gyurka muutti kaksi hammas-harjaa ja
+parin Argosy-Braces-housunkannattimia Reaalikoulukadun varrella
+olevaan uuteen asuntoon... Kun he eivät kenellekään ilmaisseet
+uutta osoitettaan, tietenkään eivät myöskään piirivirkamiehille,
+eivät heitä saavuttaneet korkeimmasti oppineen, jalosukuisen herra
+Nektáriusz Gyurkovicsin kirjeet, joissa hän uhkasi veljenpoikiaan
+pannajulistuksella, elleivät he viipymättä toimittaisi hänelle _in
+partibiis infidelium_ paimensauvaa...
+
+— Te olette käsittämättömän kevytmielisiä poikia! sanoi Milán
+moittivasti, kun Sándorka oli lopettanut kertomuksensa.
+
+Veljekset elivät pitkän ajan erossa, ja Gyurka, joka ranskalaisten
+kuninkaiden tavoin ei ollut mitään unohtanut (mitään ei hän myöskään
+ollut oppinut), ei koskaan ollut Milánista tietääkseenkään, kun
+he joskus sattumoisin kohtasivat toisensa. Hän oli siinä määrin
+johdonmukainen, että jos he joskus tapasivat toisensa bácskalaisten
+korttipöydässä, keskusteli hän veljensä kanssa ainoastaan _per
+procurationem_.
+
+— Joku on antanut väärän kortin! Tai: eräs herra ei ole maksanut! sanoi
+Gyurka naapurilleen, ja silloin tarkoitti huomautus Milánia.
+
+Kahteen kuukauteen ei tapahtunut mitään mainittavaa. Mainitsen
+ainoastaan liikkeellä olevan huhun, jonka Milán sai tietää Jenő
+Gáspárilta, Csik-Szent-Gáspárin ja Krászna-Gellerin ritarilta.
+
+— No, mitä minä sanoin? sanoi hänelle kerran kuninkaallinen hoviherra.
+
+— Mitä sinä sanoit?
+
+— Sitä vain, että Pista Dénes menee rouva Hetviczin kanssa naimisiin.
+
+— Eikä hän ole mennyt hänen kanssaan naimisiin.
+
+— Mutta hän menee pian. Varmoista lähteistä olen kuullut, että
+sotamarski Hetvicz neuvottelee puolisonsa kanssa avioerosta... Vanha
+herra on Kauniin Helenan välikohtauksen jälkeen kyllästynyt perheensä
+iankaikkiseen piiritystilaan...
+
+Milán kysyi viattomin kasvoin, mitä Kauniin Helenan välikohtausta hän
+tarkoitti.
+
+— Etkö ole kuullut puhuttavan siitä? Vapaaherratar tahtoi esiintyä
+Budassa Kauniina Helenana... Mutta Dénes oli ajoissa saanut jutusta
+vihiä ja teki tyhjäksi hänen aikeensa... Hän talutti hänet käsipuolesta
+kadulle, istutti hänet vaunuihin ja lähetti hänet kotiin... Se oli
+vahinko! Minä tunnen ihmisiä, jotka olisivat maksaneet mitä hyvänsä,
+kun vain olisivat nähneet rouva Hetviczin Kauniina Helenana...
+
+(Milán oli nähnyt ja luki sen näyn elämänsä ihanimpien muistojen
+joukkoon.)
+
+— Ensi kerran kymmeneen vuoteen puhelivat rakastavaiset silloin
+toistensa kanssa. Seuraavana päivänä meni rouva Hetvicz, taskussaan
+pullollinen atropiinia, Pista Déneksen nuoremman sisaren luo, suuteli
+häntä, itki hiukan ja sanoi sitten nauttivansa myrkyn hänen nähtensä,
+ellei hän auttaisi häntä tapaamaan ministeriä... Sisar lähetti
+kauhistuneena noutamaan Dénestä... Vanhat rakastavaiset tekivät rauhan,
+ja jo silloin, ensi kerran tavatessaan, he puhelivat avioliitosta.
+
+— Minä en voi mennä teidän kanssanne naimisiin, sanoi Dénes. — Te
+olette pannut toimeen niin monta häväistysjuttua, että minun on
+mahdotonta...
+
+— Koettakaa kuitenkin! rukoili rouva lempeästi.
+
+Dénes käveli puolen tunnin ajan edestakaisin huoneessa.
+
+— Minä suostun! sanoi hän. — Mutta minä lupaan kunniasanallani, että
+niin pian kuin te panette toimeen ensimmäisen häväistysjutun, minä
+ammun sekä teidät että itseni. Suostutteko siihen?
+
+Vapaaherratar mietti hetkisen. Ehkä olisi hän kernaammin ottanut kuulan
+sijasta kunnon selkäsaunan...
+
+— Suostun, sanoi hän. — Mutta minäkin asetan ehdon. Luvatkaa, ettette
+koskaan, edes päiväksikään, jätä minua yksin... Minä seuraan teitä
+mielelläni metsästysretkillenne ja kaikilla teidän teillänne. Jos te
+sen lupaatte, olen minä varma itsestäni.
+
+Siitäkin he olivat yksimielisiä, ja Dénes ilmoitti itse päätöksensä
+sotamarskille. Rouva Hetviczkin kirjoitti miehelleen. Näin hän
+kirjoitti:
+
+  »Kuuden kuukauden kuluttua minä matkustan István Déneksen kanssa
+  Italiaan. Riippuu teistä, matkustanko rouva Déneksenä vai rouva
+  Hetviczinä...»
+
+Sotamarski nauroi hirmustuneena.
+
+— Hyvä on, sanoi hän. — Minä en voi paremmin kostaa Dénekselle kuin
+antamalla hänelle rouvani.
+
+Hänen oli jo mahdoton tulla muuhun ratkaisuun. Ei voinut ajatella
+gordilaisen solmun avaamista sapeliniskulla, kun raudanväkevän
+kaartilaisen oikea käsivarsi oli kangistunut.
+
+Avioero haettiin — rouva Hetviczin sanojen mukaan — _molemminpuolisen
+vastenmielisyyden_ perusteella.
+
+Myöhemmin keväällä Milán sai kuulla, että kaunis rouva todellakin oli
+Déneksen kanssa lähtenyt Italiaan. Hän ei tosin vielä ollut rouva
+Dénes, mutta ei hän enää ollut rouva Hetviczkään, ja senvuoksi seurasi
+heitä Déneksen sisar matkalla.
+
+Kuusi viikkoa myöhemmin järkytti Milánin rauhaa hyvin omituinen
+asia. Hän istui kahvilassaan lukien sanomalehteä, kun hänen silmänsä
+pysähtyivät seuraavaan uutiseen:
+
+  _Kécskan mandaatti_. Kécskan vapaamielinen puolue on tänään, Sándor
+  Kulcsárin johtaessa puhetta, päättänyt yksimielisesti, että István
+  Kovácsin tultua nimitetyksi yli-ispaaniksi hänen vapaaksi jättämänsä
+  mandaatti tarjotaan Milán Gyurkovicsille. Gyurkovics on tunnettu
+  etevänä hallinnollisena kykynä, ja sentähden on toivottavaa,
+  että tämä hänen kykynsä koituu puolueelle suureksi voitoksi, kun
+  hallinnollisten asiain järjestely tulee päiväjärjestykseen.
+
+— Kas vain, sanoi Milán hämmästyneenä, — enpä edes aavistanutkaan, että
+minulla on maassa kannatusta.
+
+Parin päivän kuluttua puhuivat sanomalehdet jälleen Kécskan
+mandaatista. Nyt sanottiin, että tämä salaperäinen Milán Gyurkovics —
+jonka valinta oli ehdottomasti varma — pitää ohjelmapuheen kesäkuun
+viidentenä Kécskassa, missä häntä innostuneesti odotettiin.
+
+— Tämä on hyvin kummallista, sanoi Milán.
+
+Kesäkuun neljäntenä hän sai seuraavan sähkösanoman Kécskasta:
+
+  »Pyydämme teiltä ilmoitusta, missä junassa voimme teidän
+  jalosukuisuuttanne odottaa. Sándor Kulcsár, puolueen puheenjohtaja.»
+
+Milán kalpeni.
+
+— Jeesus Maria, se kai vain ei...?! — Mutta jos se sittenkin?!
+
+Hänen täytyi nyt uskoa, että jollekin toiselle Milán Gyurkovicsille
+tarkoitettu sähkösanoma oli eksynyt hänen käsiinsä, ja saadakseen
+täyden varmuuden kysyi hän poliisilaitoksesta, asuiko mahdollisesti
+Budapestissä joku toinenkin Milán Gyurkovics. Hänelle vastattiin, että
+ketään Gyurkovics-nimistä kaupungin alueella ei asunut, mutta Györgye
+vicsejä, Jurkovicseja ja vieläpä Gyurgyákovicsejakin oli runsain määrin
+varastossa.
+
+— Ei auta muu kuin että minun täytyy itse lähteä Kécskaan, sanoi Milán.
+
+Hänen täytyi valmistautua kahteen mahdollisuuteen: joko olisi joku
+toinen Kécskan ehdokas tai hän. Vaikka hän ei olisikaan ehdokas, ja hän
+kuitenkin matkustaisi Kécskaan, ei hän joutuisi häviöön. Mutta jos hän
+sittenkin olisi, eikä lähtisi, olisi se hänelle sangen noloa. Viisas
+odottaa pahinta ja on valmistautunut parhaimpaan.
+
+Seuraavana päivänä hän lähti Kécskaan. Asemasilta oli täynnä väkeä,
+liput liehuivat ja soitto kaikui. Puolueen puheenjohtaja, herra
+Kulcsár, jonka Milán tunsi tilanhoitajaksi, astui hänen luokseen
+paljastetuin päin:
+
+— Kunnioitettava kansalainen!
+
+Epäilemättä minä olen valtiopäivämies!
+
+Nelivaljakossa hän lensi linnaan, ratsujoukon seuraamana.
+Ratsumiesten joukossa Milán tunsi useita Kécska-herrojen
+lakeijoita; vaunuja seuraavat valitsijamiehet olivat tarkastajia ja
+maanviljelysharjoittelijoita.
+
+Linnassa selitti tilanhoitaja — puoluepuheenjohtaja — Milánille
+salaperäisen ehdokkuuden alkuvaiheet ja näytti hänelle vapaaherratar
+Jankyn Sorrentosta lähettämän kirjeen.
+
+»Rakas Kulcsár!» — kirjoitti hänen armonsa. — »Ei tule mitään siitä,
+että valitsemme vävynne Kécskan valtiopäivämieheksi. Me etsimme jonkun
+muun sopivan toimen hänelle, mutta Kécskan valtiopäivämieheksi tulee
+Milán Gyurkovics, mies, joka ymmärtää kaikkea ja kykenee kaikkeen.
+Minä toivon, että te toimitatte hänelle kelpo vastaanoton ja annatte
+kansalle paljon viiniä, niin että ne huutavat kunnolla eläköötä.
+Järjestäkää vielä ratsujoukko häntä saattamaan, liput liehumaan ja
+illalla soihtukulkue, ja joka äänestää toisen puolueen ehdokasta, hänet
+on erotettava tai myöskin voitte riistää häneltä vuokraoikeuden. Minä
+kirjoitan pian lähemmin Gyurkovicsille. Mitä Vassista tulevaan neljän
+junaan tulee...» Kirjeen loppuosan sisällys ei koskenut politiikkaa.
+
+Milán katseli hartaasti kirsikanvarren korkuisia kirjaimia, jotka
+sekavina kietoutuivat toisiinsa. Armollinen kaunis rouva oli siis
+ajatellut häntä! (Armollinen kaunis rouva oli ensiksi aikonut lähettää
+kauniin sikarikotelon Milánille, mutta sitten — vaikka hän ei ollutkaan
+mikään vaatelias nainen — oli hän ajatellut, ettei se kuitenkaan
+ollut oikein riittävä korvaus Milánin pettyneille toiveille, ja
+niin oli hän johtunut ajattelemaan sikarikotelon asemesta Kécskan
+valtiopäivämiestointa. Hän oli aikeissa kirjoittaakin hänelle, varmaan
+olisi hän kirjoittanutkin, ellei häntä olisi siitä estänyt tärkeämpi
+asia: huvimatka Vesuviukselle. Sillä välin oli hän unohtanut Milánit,
+valtiopäivämiesehdokkuudet, Kécskat ja kaikki...)
+
+Päivälliseen asti Milán valmisteli ohjelmapuhettaan, mutta
+päivällisillä hänen täytyi pyytää puolueen puheenjohtajalta selitystä
+erääseen kysymykseen, joka painoi hänen omaatuntoaan.
+
+— Anteeksi, mutta minkä ohjelman edustajaksi minut valitaan?
+
+— Hallituspuolueen...
+
+Puheensa hän piti Alsó-Kécskan kunnantalon edustalla. Saman talon
+edustalla, jonka käräjätuvassa hän edellisenä syksynä, pettämätöntä
+taistelujärjestelmäänsä noudattaen, oli hakannut kapteenin gulyásiksi.
+Riittänee, kun mainitsen puheen tärkeimmät kohdat:
+
+Me pidämme kiinni kolmiliitosta; veljellisestä suhtautumisesta
+Itävaltaan, perustuslaillisten peruskysymysten asteittaisesta
+kehittämisestä; mikäli mahdollista on saatava aikaan magyarilainen
+hovinpito, kansallinen sotajoukko ja pankki. Budapest on kohotettava
+maailmankaupungiksi, mutta ei maakuntien sivistyskeskuksien
+kustannuksella. Laivaliike on saatava kukoistamaan merellä ja
+Tonavalla. — Kansallisuus- ja phylloxera-kysymykset on perusteellisesti
+ratkaistava; eri uskoa tunnustavain välit on saatettava sopuisalle
+kannalle: perusveroja on huojennettava, välilliset verot on
+poistettava ja aikaansaatava vapaa viinanpoltto ja tupakanviljely.
+Samoin hallituksen alainen kunnallishallitus, avartamalla kunnallisen
+itsehallinnon oikeuksia. Kécskaan on perustettava valtionkymnaasi,
+maanviljelyskoulu, mahdollisesti sotilaskasarmi, hevossiitoslaitos,
+metsänhoitolaitos ja paikallinen rautatie...
+
+Valitsijat kuuntelivat Milánia tavattoman innostuneina, yhtä hyvin kuin
+he olisivat — tilanhoitajan toivomuksesta — innostuneina kuunnelleet
+häntä, vaikka hän olisi luvannut heille viisikolmatta paria raippoja
+kullekin.
+
+Neljän päivän kuluttua pidettiin Kécskassa vaalit ja Milán valittiin
+suunnattomalla äänten enemmistöllä.
+
+(Minun täytyy huomauttaa, että kymmenen Kécskan neljästäsadasta
+kuudestakymmenestä valitsijasta, joilla ei ollut mitään
+tekemistä virka- tai vuokra-asioissa tilanhoitajan kanssa, anoi
+vaalilautakunnalta vaalien kumoamista, »koska Milán Gyurkovicsia
+ei mainita yhdessäkään maan neljästäsadasta kolmestatoista
+vaaliluettelosta veroamaksavana kansalaisena, eikä hän siis ollut
+maksanut asevelvollisuusveroa eikä mitään muitakaan veroja». Mutta
+vaalia ei voitu kumota, sillä yksi kymmenestä — jolle tilanhoitaja
+oli luvannut anniskeluoikeudet — peruutti nimensä ja vaatimuksensa
+lautakunnan kokouksessa.)
+
+Kun Milán vaalien jälkeen palasi Budapestiin, vastaanottivat hänet
+asemalla hänen molemmat veljensä, Gyurka ja Sándor. Milán puristi
+sydämellisesti heidän käsiään, myöskin Gyurkan, antaen hänelle anteeksi
+hänen sopimattoman käytöksensä viimeisen puolen vuoden kuluessa.
+Vaunuissa hän kääntyi juhlallisesti Sándorkaan:
+
+— Miten luontuu sinun ylioppilastutkintosi?
+
+— Ensi viikolla saan tiedon päivästä, vastasi Sándorka pelästyneenä.
+
+— Lue, Sándor, lue, sillä ilman työtä ei palkinto seuraa... Muuten voin
+kyllä myöhemmin puhua opettajasi kanssa...
+
+Sitten hän kääntyi Gyurkan puoleen:
+
+— Minulla on sinunkin varallesi suunnitelmia. Tule minun luokseni
+jonakin päivänä...
+
+— Syömmekö yhdessä päivällistä? kysyi Gyurka, joka arveli, että
+maineikas päivä olisi päätettävä Orfeumissa.
+
+— Huomenna. Tänään aterioin vapaamielisten seurassa. Sitäpaitsi tahdon
+tutustua muutamiin ministereihin...
+
+Hän antoi kättä pojille, nyökäytti vakavana, puristi monokkelin
+silmäkulmaansa ja poistui.
+
+— Minä luulen, että hän aikoo vielä ylimaaherraksi, sanoi Gyurka.
+
+— — —
+
+Minä olen kertonut, _miten Milánista tuli valtiopäivämies_.
+
+Minä tahtoisin vielä kertoa yhtä ja toista Gyurkán ja Sándorin
+hommista, mutta nämä nuoret herrat (varsinkin nuorempi heistä!)
+ovat vielä toistaiseksi kokonaan vailla sitä vakavuutta, joka on
+välttämätön, jotta voisin heidät esittää kärsivällisille lukijoilleni.
+Ehkä heidän korviensa taustat vielä joskus kuivuvat. Mutta
+Gyurkovicsien historia on tältä kerralta loppunut.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78344 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..a77e949
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78344
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78344)