Initial commit of ebook 78331 filesHEADmain

4 files changed, 3304 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78331-0.txt b/78331-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..330ade0
--- /dev/null
+++ b/78331-0.txt
@@ -0,0 +1,3288 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78331 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+GYURKOVICSIN TYTÖT
+
+Kirj.
+
+Ferenc Herczeg
+
+
+Suomennos unkarinkielestä
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1910.
+
+
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Ferenc Herczeg.
+Sárika.
+Ella.
+Katinka.
+Terka.
+Lizi.
+Mici.
+Klárika.
+
+
+
+
+Ferenc Herczeg.
+
+
+Ferenc Herczeg (synt. 1863) on syntyperältään saksalainen, svaabi,
+mutta mieleltään, näkemykseltään ja kieleltään hän on unkarilainen.
+Hänen tuotannossaan yhtyvät läheisesti romantiikka ja realismi, mutta
+hän ei koskaan ole hentomielinen ja harvoin hän on tunteellinen.
+Humoristina on häntä verrattu Mark Twainiin. Ja lisäksi suolaa hänen
+kuvauksiaan erinomaisen hieno satiiri, jonka kärki kuitenkin usein jää
+huomaamatta niiltä, jotka eivät Unkarin oloja tarkemmin tunne.
+
+Herczegiä ei voi syyttää syvämielisyydestä. Mutta hän onkin
+taiteilija, joka kuvaa näkemäänsä ja kokemaansa objektiivisesti ja
+filosofeeraamatta, eikä hänen kuvaamiansa piirejä sellaisinaan voikaan
+sanoa syvämielisiksi, sillä niissä ei pohdita elämänkysymyksiä,
+niissä eletään vain, ei ajatella. Mutta samalla kuin Herczeg on suuri
+humoristi ja satiirikko, on hän myöskin tarkkasilmäinen psykologi. Hän
+piirtää parilla vedolla koomillisen situatsionin, sanoja tuhlaamatta.
+Hänen komiikkansa ei ole pilalehti-, vaan situatsionikomiikkaa, ja
+sentähden ovat hänen, usein hyvinkin romanttisiin seikkailuihin
+osaa ottavat sankarinsa todellisia ihmisiä, jotka käyvät meille
+yleisinhimillisinä mielenkiintoisiksi.
+
+Mutta Herczeg ei ole ainoastaan humoristi. Tavatonta suosiota
+saavuttaneessa näytelmässään "Bizanz" hän käsittelee bysanttilaisen
+kulttuurin kukistumista ja monumenttaalisessa romaanissaan "Pogányok"
+(Pakanat) on hän aiheekseen valinnut muinaisen alku-unkarilaisen
+pakanakulttuurin ja maahan tunkevan kristinuskon keskinäisen kamppailun.
+
+
+
+
+
+
+GYURKOVICSIN TYTÖT
+
+
+
+
+Keväällä minun täytyi lähteä Szerémségiin kummiksi eräälle kuuden
+kuukauden vanhalle pakanalle. Hän tulla tupsahti maailmaan viime
+syksynä, mutta minä olin jo kahdeksan vuotta sitten, juristi-aikanani,
+luvannut hänen isälleen ruveta lapsen kummiksi.
+
+Kiireelliset toimeni ja pääkaupunkilaisvelttouteni pidättivät minua
+täyttämästä lupaustani aikanaan, ja koska itsepäinen vanha ystäväni
+oli saanut päähänsä, että kummina piti olla juuri minun eikä kenenkään
+muun, niin sateli sen johdosta Szavan rannalta minulle yhtä mittaa
+uhkaavasisältöisiä kutsukirjeitä.
+
+Tuli tiedonantoja pienokaisesta: jo tavoittelee lihavalla kätösellään
+Styssin [Stys (Stüss), kortti unkarilaisessa korttipelissä]
+metsästäjää; latkii jo vermouthia lusikasta; muljauttelee jo silmillään
+ja maiskauttelee kieltään kuullessaan äitinsä mielilaulua. Ja vielä
+hän on kastamatta. — Pappi uhkailee, äiti suree, ja hoitaja häpeää
+kuljeskella kadulla lapsen kera, sillä ilkeämieliset naapurit kysyvät
+aina häneltä: Mikä on tuon ison pojan nimi?
+
+Eräänä päivänä sain rouvalta sähkösanoman. Se oli äidinsydämen
+epätoivoinen tuskanhuuto: »Tänään lapsi alkoi puhua ja sanoi: Taakeli
+vie, tellainen kummi! — Olga.»
+
+Tätä en enää voinut vastustaa. Lähdin matkaan; tavaroitteni joukossa
+oli pörrökarvainen keinuhevonen ja nikkeliakseliset lastenvaunut. Sitä
+paitsi oli taskussani jokunen kultakolikko papille.
+
+Puolen yötä nukuin rautatievaunussa, ja kun aamulla heräsin, havaitsin
+olevani Bács-Bodrogin piirikunnan alueella.
+
+Oli päivänpaisteinen, ihana kevätaamu. Juna kiiti unikkokenttien ja
+rikinkeltaisten sinappipeltojen keskitse; iloiset pääskyset liitelivät
+kanavien ylitse toisiaan tavoitellen; maidonkarvaisella taivaanrannalla
+lensi joukko villihanhia kuin hyttysparvi nuorta pajukkoa kohti.
+
+Taaksemme jäi milloin talonpoikaistalo, milloin kylärähjä. Pienet
+talopahaset painautuivat pelokkaina kirkon ympärille ikäänkuin
+kauhistuneina junan jyrinästä. Siellä täällä näkyi sammalkattoisia
+herraskartanoita ja niiden puutarhapensastojen välistä räikeästi
+esiinpistäviä peltikattoisia kuisteja.
+
+Erään pienen, ränsistyneen aseman sillalla — aseman nimeä on mahdoton
+lausua — tungeskeli koreilevia bunyevác-naisia ja turkkiin puettuja
+talonpoikia.
+
+Asema-aitauksen tuolle puolelle seisahtui nelivaljakko. Vaunuista
+hyppäsi seuralaisensa auttamina kolme hienoa herrasnaista. Kaikki he
+olivat kauniita, solakoita, reippaita ja hyvin vilkkaita; kahdella
+heistä oli ruskea tukka, kolmannella kullankeltainen.
+
+He kiipesivät asemasillalle pitkin ylimysaskelin, ikäänkuin ylenkatsoen
+koko maailmaa. Ja kuitenkin koko maailma vain katseli heitä ja hymähti
+heille. Matkustajat, talonpojat, naiset, poliisikunnan edustajat
+ja vieläpä minäkin. Tuolla veturin lämmittäjä kurottautui nokisine
+naamoineen koneensa rintasuojan yli ja töllisteli kaula kurkolla
+heitä. Palvelusintoiset konduktöörit aukaisivat ovet ensimmäisen
+luokan vaunuun, ja asemapäällikkö itse kantoi, perässä kulkien, heidän
+nimikirjaimilla varustettuja matkalaukkujaan, jotteivät he mitenkään
+vain myöhästyisi junasta.
+
+Naiset itse puolestaan pitivät tätä sangen luonnollisena, koskapa
+heillä ei näyttänyt olevan hituistakaan matkakuumetta. He eivät
+välittäneet mistään, katselivat vain ympärilleen ja järjestelivät
+kukkasiaan, joita kantoivat käsissään ja päivänvarjoissaan. Sillä
+aikaa piti heidän seuralaisensa hellää huolta pitkäkarvaisesta
+setteri-koirastaan.
+
+Kello soi ja juna lähti. Viime tingassa aukaisi tottunut käsi vaununi
+oven, ja ensinnä syöksyi luokseni koira, sitten astui sisään koiran
+isäntä, noiden kolmen edellämainitun kauniin naisen seuralainen.
+
+— Täällä on kaiketi tilaa...
+
+Katselimme toisiamme hetkisen silmästä silmään, sitten huudahdimme
+molemmat yht’aikaa:
+
+— Feri Horkay!
+
+— Kas! Sinäkö?
+
+Löimme kättä.
+
+Horkay oli rakas lapsuudenystäväni. Olimme samaan aikaan olleet
+molemmat lukiossa, ja hänestä oli isä Kajetán useampia kertoja
+ennustanut, että hän tulisi päättämään maallisen kilvoituksensa samassa
+hirsipuussa kuin minäkin.
+
+Muistuu mieleeni säihkyväsilmäinen, rasavilli poikanulikka, luokan
+suuri koiranleuka. Hän oli notkea kuin sirkusilveilijä ja voimakas kuin
+nuori pantteri. Hän oli vasenkätinen ja käytteli linkoaan peloittavan
+taitavasti. Torimuijat, poliisit, oppipojat ja muut lukiolaisten
+leppymättömät viholliset pelkäsivät hänen ilkeitä kujeitaan enemmän
+kuin kolmipäiväistä vilutautia; mutta me pojat jumaloimme häntä ja
+pidimme häntä johtajanamme.
+
+Koko kaupungissa häntä yleisesti nimitettiin bácska-paholaiseksi.
+
+Heti ensi kerran luokkaamme astuessaan hän valloitti meidät kaikki
+itsetietoisella esiintymisellään ja reunalla vekkulinkäytöksellään.
+Hymyilevä päivänsäde valaisi hämärän koulusalin, ja vapauden tuulahdus
+kävi vihkojemme ja kirjojemme läpi. Hänestä, jonka mielestä kaikki,
+mikä haiskahti auktoriteetilta, oli kuin pakkopaita ruumiille, hänestä
+tuli meidän auktoriteettimme.
+
+Sittemmin hänet kerran erotettiin koulusta samoin kuin hänet jo
+ennenkin oli noin puolesta tusinasta oppilaitoksesta potkittu, ja
+hänen isänsä vei hänet pääkaupunkiin, jonkinlaiseen kasvatusopilliseen
+kurinpitolaitokseen.
+
+Sen jälkeen en ollut häntä tavannut. Olin kuvitellut kerran näkeväni
+Horkayn ritarillisena ryöväripäällikkönä, uudenaikaisena Rinaldinina,
+— ja nyt näin hänet englantilaiskuosinen metsästyspuku yllään
+nostelemassa kolmea kaunista naista nelivaljakosta...
+
+— Feri Horkay!
+
+Hän oli sama kuin ennenkin. Tuo iloinen ylimielisyys, veitikkamainen
+hymy viiksien alla ja kiusanteon halu silmistä loistaen.
+
+Arvasin, että hän nyt lingon asemesta käsitteli peloittavan taitavasti
+pyssyään ja että häntä nyt pelkäsivät aviomiehet torimuijien ja
+oppipoikien asemesta.
+
+— Matkustan Bács-Tamásiin, selitteli Horkay. — Sinne on täältä
+kahden tunnin matka... Siellä vietetään pikku Mici Gyurkovicsin [lue
+djúrkovitš] häitä, ja minun pitäisi olla nuodemiehenä... Nuo kolme
+komeata naista, jotka matkustavat kanssani, ovat morsiamen vanhempia
+sisaria...
+
+— Sukulaisiasiko?
+
+— Olemme serkuksia taikka jotakin sinnepäin... Jätin heidät yksikseen,
+olivat väsyneitä... Viime yönä eivät saaneet nukkua meidän meluamisemme
+tähden, ja sitä edellisen yön he tanssivat...
+
+— Onko niitä useampiakin samaa kaunista lajia?
+
+— Seitsemän on Gyurkovicsin tyttöjä samoin kuin kuolemansyntejä. Viisi
+heistä on jo onnellisesti naitettu, ja nyt menee seitsemäs miehelään.
+
+— Ja kuudes tietenkin valmistautuu luostariin?
+
+Horkay kohautti olkapäitään.
+
+— Herra ties mitä hänestä tulee!
+
+— Rumako?
+
+— Päinvastoin! Asiantuntijat vakuuttavat, että hän on kaunein noista
+seitsemästä... Siitä en kuitenkaan tahdo mennä takuuseen, sillä
+näitten tyttöjen seurassa käy ihmisen niin, että hän aina pitää sitä
+kauniimpana, jota par'aikaa katselee...
+
+Jatkoimme sitten puhetta Gyurkovicsin tytöistä, sen jälkeen haastelimme
+muista asioista ja sitten taas Gyurkovicsin tytöistä. Huomiotani
+kiinnitti jokainen Horkayn heistä lausuma sana, sillä tämä kuuluisa
+perhe antoi usein vierailunäytäntöjä Budapestissä. Kaikki tunsivat
+heidät ulkonäöltä; jokainen oli nähnyt heidät joko kadulla tai
+luistinradalla tai tanssiaisissa...
+
+Kerran vuodessa, tuossa laskiaisen tienoissa, pistivät Tamásin
+Gyurkovicsit tupakkasadosta saamansa tulot taskuihinsa ja matkustivat
+Budapestiin, edusmies Gyurkovicsin luo, huvittelemaan. Ja niin pian
+kuin he tunsivat budapestiläisen asfalttikäytävän jalkojensa alla ja
+monien vieraiden ihmisten uteliaat katseet kasvoillaan, ei heitä voinut
+enää mikään pidättää. Päivällisaikaan herättivät he sangen suurta
+huomiota Koronaherczeg-kadulla ja päivällisen jälkeen luistinradalla.
+Iltaisin he kävivät vuorotellen teattereissa ja tanssiaisissa ja
+he eivät vielä aamun sarastaessakaan olleet tarpeekseen nauttineet
+soitosta ja samppanjasta. Ja missä ikinä he liikkuivatkin, he antoivat
+itävaltalais-unkarilaisen rahajärjestelmän helisevän siunauksen sataa
+tarjoilijoille, mustalaissoittajille ja pika-ajureille.
+
+Se oli sellainen iso perhe, joita oli vain vanhana patriarkallisena
+aikakautena. Ruokasalissa oli aivan kuin alituiset vieraspidot.
+Pöydässä istui iso liuta nuoria herroja — heidän jäntereisissä
+ruumiissaan ja päivänpolttamilla kasvoillaan saattoi havaita
+monikuukautiseen säännöllisyyteen pakotetun elämän ja etelän
+ilmaston merkkejä —: siinä oli edusmies, tilanomistaja, sotilas ja
+kihlakunnantuomari, kaikki Gyurkovicseja. He olivat kuuluisia myöskin
+siitä, että he hakkailivat joka taholla, mutta yksikään heistä ei
+mennyt naimisiin. Gyurkovicsin tyttöjä sitä vastoin ei yksikään
+naimakelpoinen ihmislapsi voinut mielistellä kosimatta heitä.
+
+Melkein joka vuosi Gyurkovicsit toivat mukanaan Budapestiin yhden
+naimaikäisen tyttären, jolle sieltä aina löydettiin mies. Ja niin pian
+kuin yksi heistä oli saanut ylleen morsiushunnun, vartoili jo toinen
+kärsimättömänä pitkiä hameita.
+
+He olivat kauniita, solakoita ja sangen keimailevia neitosia, jotka
+saattoivat hyppiä seitsemän tanssia peräkkäin ja istua ruokapöydässä
+hamaan aamunkoittoon, ilman että heidän kasvoillaan oli havaittavissa
+vähintäkään kyllästymisen merkkiä. Aamunsuussa he säännöllisesti
+sytyttivät savukkeen, heittäen kuitenkin ensin pikaisen, lupaa kysyvän
+silmäyksen veljeensä, edusmieheen. Ja jos joku pöydässä istuvista
+herroista vähitellen alkoi innostua samppanjan ja neitosten paljaitten
+käsivarsien vaikutuksesta, sanoivat he hänelle:
+
+— Puhukaa mammalle!
+
+Sillä tavalla onnistui jokaisen heistä saada itselleen mies, ja
+sanotaan, että heistä kaikista on tullut hyviä aviopuolisoja.
+
+Kun heidän kapionsa oli asetettu Váczi-kadun näyteikkunoihin,
+ihmettelivät ihmiset noita vaakunalla [tamásilaisten Gyurkovicsien
+vaakuna oli valkoinen kissanpää kruunulla varustetulla, punaisella
+kilvellä] varustettuja pöytäliinoja ja pitsikoristeisia alusvaatteita
+ja alkoivat arvioida, kuinka suureksi kunkin tyttären myötäjäiset
+voisivat nousta. Salaisuuden perillä olevat vain hymyilivät, sillä
+he tiesivät, että myötäjäiset, noita alusvaatteita lukuunottamatta,
+rajoittuivat vain plyysipäällyksiseen salonkikalustoon ja että
+kodista lähtevä vuotuinen avustus sisältyi niihin kahteenkymmeneen
+aprikoosimarmeladipurkkiin, jotka hänen armonsa rouva Gyurkovics
+syksyisin lähetti naimisissa oleville tyttärilleen.
+
+Kaksi tuntia eli siihen asti kuin juna ehti Tamásiin keskustelimme
+pelkästään Gyurkovicsin tytöistä. Toisin sanoen: Horkay jutteli
+ja minä kuuntelin korvat hörössä. Hän tunsi hyvin henkilönsä ja
+pöyhenteli heidän tekosiaan hyväntahtoisen ivallisesti, aivan kuin
+nuori isä, joka kerskuu tyttärensä kepposista. Ja silloin tällöin
+vilahti hänen puheessaan kujetoverin turhamaisuus, joka vaati henkisen
+omistusoikeuden osuutta onnistuneimpiin kolttosiin.
+
+Kun juna kiiti yli Tamásin sillan, olin jo täydellisesti selvillä
+kuuden Gyurkovics-tytön vaiheista. Nämä vaiheet eivät oikeastaan
+muodosta mitään historiaa, sillä ne alkavat kaikki milloin minkin
+tyttären ensimmäisistä tanssiaisista ja loppuvat kihlaukseen. Ennen
+ensimmäisiä tanssiaisiaan tytöt viettivät arvoituksellista elämää
+lastenhuoneen hämäryydessä, ja häiden jälkeen — hm, silloin he taas
+hävisivät lastenhuoneen hämäryyteen.
+
+Tulin tuntemaan Sárin, Ellan, Katinkan, Terkan ja Lizan vaiheet ja sain
+tietää Mici Gyurkovicsin, nykyisen morsiamen, naimisiinmenon edellä
+käyneet tapaukset.
+
+Kuudennesta tytöstä en sitä vastoin saanut tietää mitään. Klárikalle
+ei ollut vielä mitään erityistä tapahtunut. Hän oli käynyt
+tanssiaisissa, antanut rukkaset muutamille kelpo nuorukaisille ja
+jäänyt naimattomaksi. Miksi? Kukaan ei tietänyt sitä, hän itse kenties
+vähimmin.
+
+— Hän on rakastunut johonkuhun! arvailin minä.
+
+Horkay katsoi minuun kummissaan, ikäänkuin ei ollenkaan olisi
+käsittänyt sanojani.
+
+Nuodemiestä odotti asemalla meluava seura. Siinä oli pari iloista
+rouvaa ja neitosta, kokonainen liuta merimieslakkisia tenavia, pari
+herrasmiestä ja taempana kaksi tai kolme vihreään liveriin puettua
+palvelijaa.
+
+Pyörien kolinaan ja veturin puhkumiseen sekaantui mustalaissoittajien
+viulunvingutus. Kavioiden töminää ja hevosten hirnuntaa kuului
+maantieltä, jonne useat nelivaljakot olivat seisahtuneet.
+
+Eräs husaarieversti tarkasteli kärsimättömän näköisenä vaunuja. Kun hän
+tuli ennenmainittujen kauniiden naisten ikkunan luo, heittivät nämä
+hänelle kouran täydeltä ruusuja vasten kasvoja.
+
+— Täällä ollaan!
+
+Horkay puristi kättäni, kutsui koiraansa ja astui asemasillalle.
+Katselin hänen jälkeensä ja näin hänen vihreän metsästäjälakkinsa
+katoavan noiden päivänvalojen kirjavaan joukkoon, joitten omistajista
+hän oli lasketellut monta sattuvaa pilaa.
+
+Pikajuna kiiti eteenpäin, ja lammikkoa reunustavat tiheät
+akaasiapensastot estivät minua enää näkemästä mitään.
+
+Minulla oli hyvää aikaa muistelmiini; keltaisten sinappikenttien ja
+vihreiden toukopeltojen vilahdellessa ohitseni ja vienon kevättuulen
+lehahdellessa kasvoilleni avatusta vaununikkunasta tulivat mieleeni
+Gyurkovicsin tytöt ja yhä uudelleen Gyurkovicsin tytöt.
+
+Ja kun kaukaa näin sinistä taivasta kohti tornejaan kohottavan
+Pétervarádin linnoituksen, olin jo mielessäni muodostellut kertomukset
+Gyurkovicsin tytöistä.
+
+Nyt kerron nämä yksinkertaiset jutelmat, jotka eivät herättäne mitään
+erikoisempaa mielenkiintoa, sillä sanoinhan jo alussa, että ne kaikki
+päättyvät häihin.
+
+
+
+
+SÁRIKA.
+
+
+En tiedä, minä kristillisen ajanlaskumme vuotena, mutta ainakin
+jo atleettitanssiaisten aikana esitettiin Sárika Gyurkovicsille
+Vigadossa [yleisten huvien viettopaikka Budapestissä. (Vigadó =
+huvitus, huvittelu.) Suom.] eräs nuori herra. Epäilemättä luulette,
+että tällainen esittely on mitä jokapäiväisin tapahtuma? Mutta jos
+kärsivällisesti kuuntelette kertomustani loppuun saakka, teidän on
+myöntäminen, että tämä tapaus oli laajalle ulottuvan toiminnan alkuna.
+Soittokunta soitteli parhaillaan Treffin »Naisvalssia».
+
+Lujasti nyöritettynä ja hyväntuulisena istui tyttö huomattavan tuoreena
+säilyneen äitinsä rinnalla aivan lähellä tanssiaisten emännän ympärille
+muodostunutta piiriä. Ellen olisi aivan omantunnontarkka kirjailija,
+olisin sanonut: he istuivat itse piirissä. Jos olisin ilkeä, niin
+sanoisin: he istuivat tuolla, seuran ulkopuolella. Mutta koska en
+tahdo loukata historiallista totuutta ja vielä vähemmän Gyurkovicsin
+neitosten seurallista kunnianhimoa, sanon näin: he istuivat aivan
+lähellä tanssiaisten emännän ympärille muodostunutta piiriä.
+
+Feri Horkay, tanssiaiskomitean marsalkka, raivasi itselleen tietä
+frakkirivien välistä, talutellen erästä nuorta herraa käsipuolesta, ja
+sanoi sukulaiselleen:
+
+— Sárika! Saanko luvan esitellä parhaimman ystäväni — herra — tuota
+noin — herra...
+
+Hän oli unohtanut parhaimman ystävänsä nimen! Vain niin paljon hän
+muisti, että tämän ristimänimi oli jokin Zoltán. Esitelty teki tuon
+erikoisen, sulavan kulmikkaan kumarruksen, joka on gentry-nuorisolla
+ikäänkuin vapaamuurarimerkkinä, ja sanoi:
+
+— Nimeni on Zoltán Hidvéghy.
+
+Sen jälkeen hän kietaisi kätensä sen kalanluu- ja
+teräsvieterimestariteoksen ympärille, johon Sárika raukan nuortea
+ruumis oli puristettu, ja tanssi hänen kanssaan kierroksen salissa.
+He tanssivat molemmat hyvin. Kun he olivat tulleet salin yläpäähän ja
+heidän suuressa tungoksessa täytyi käsin aukoa itselleen tietä, pyysi
+Hidvéghy neitostaan vielä toiseenkin katrilliin. Sárika heitti kysyvän
+silmäyksen Horkayhin, joka siinä lähellä leperteli erään kauniin
+neitosen kanssa. — Horkay kohautti vain olkapäitään ikäänkuin olisi
+tahtonut sanoa: — Tanssi vain hänen kanssaan, mutta omalla vastuullasi!
+
+— Kyllä minun puolestani, sanoi Sárika.
+
+— Mutta tunnetteko minut, kun tulen noutamaan teitä katrilliini? kysyi
+Hidvéghy.
+
+Sári Gyurkovics otti valkoisen neilikan olkapäältään ja ojensi sen
+viattoman näköisenä Hidvéghylle:
+
+— Tästä minä tunnen teidät.
+
+Hän ei voinut toisin tehdä, sillä hän oli jättänyt tanssiohjelmansa
+äitinsä huostaan.
+
+Tässä minun täytyy huomauttaa eräästä seikasta. Feri Horkay, kuten
+ennen on mainittu, oli Gyurkovicsien sukulainen, vaikkakaan ei aivan
+läheinen, — ja lukiolaisajoiltaan saakka hän oli alituiseen ollut
+rakastunut milloin mihinkin tämän monipäisen perheen naispuoliseen
+jäseneen. Vain kohtuullisesti rakastunut hän oli, ihan siinä määrässä
+kuin jokaisella ihmisellä on tapana olla rakastunut kauniisiin
+serkkuihinsa. Gyurkovicsien perheessä suvaittiin häntä sentähden, että
+hän monella tavalla oli hyödyksi taloudessa. Häneltä oppivat tytöt
+tuon mutkikkaan csárdás-tanssin, hän antoi heille luistelunopetusta,
+ja häneen he hioivat kaikki keimailunsa aseet. Horkay esitteli heille
+myöskin nuoria herroja, ja hätätilassa hän olisi voinut itsekin heitä
+hakkailla.
+
+Sanalla sanoen: hän täytti erinomaisesti serkun velvollisuudet ja
+nautti myöskin serkun oikeuksia, joihin kuului, että hän ilman enempiä
+velvollisuuksia sai mielistellä tyttäriä ja että hän jouluna sai heiltä
+vastaanottaa nimikirjaimillaan varustetun sikarikotelon.
+
+Mutta palatkaamme taas Sárikaan, joka Hidvéghyn käsivarteen nojaten
+oli noussut katrilliin, luonnollisestikin äidistään kauimpana olevassa
+salin nurkkauksessa.
+
+— Mistä olette kotoisin? kysyi Sárika.
+
+— Sáros-piirikunnasta, vastasi Hidvéghy.
+
+Horkay, joka oli heidän vastaparinaan, hymähti. Bácskalaiset hymyilevät
+toisinaan sároslaisille, josta ei suinkaan seuraa, että sároslaisetkin
+hymyilisivät bácskalaisille.
+
+— Vietättekö talven täällä? kysyi Hidvéghy.
+
+Tyttö vastusti pontevasti tällaista otaksumista.
+
+— Herra varjele! Sepä vasta olisi ikävää! Viivymme täällä vielä kaksi
+viikkoa; sitten matkustamme etelään.
+
+— Etelään? Italiaanko?
+
+Horkay, joka johti katrillia, ryntäsi juuri silloin ohi kuten
+myrskyvihuri, ja siten Sárika saattoi suuremmatta vaaratta jättää
+seuralaisensa siihen luuloon, että he tosiaankin matkustavat Italiaan.
+
+— Mutta oleskelettehan kesän Bácskassa?
+
+— No, osan kesää linnassamme, toisen osan kylpypaikoissa.
+
+Hidvéghy, kuultuaan sanan »linna», oikaisi valkoista kaulasolmiotaan
+ja tekeytyi arvokkaan näköiseksi. Hän olisi mielellään kysynyt vielä
+enemmän, mutta se ei ollut tarpeellista, sillä tyttö puhui omasta
+aloitteestaan.
+
+— Maaseudulla ei ole lainkaan niin ikävä, kuin kaupunkilaiset
+luulevat... Aamuisin kävellään puistossa — meillä onkin hyvin iso
+puisto, luullakseni noin kaksisataa auranalaa... Iltahämärissä
+ratsastellaan tai ajellaan vaunuissa. Minä mieluimmin ajelen ja
+ohjaan aina itse neljää pientä ponyhevostani... Usein tulee meille
+vieraitakin... Paronit Szibarics ovat läheisiä sukulaisiamme, ja sitten
+vielä Szilvásyn kreivit... Tunnettehan Szilvásyn kreivit?
+
+— Ellen erehtyne, luulen tavanneeni heidät... Niin — setäni, ministerin
+luona muistaakseni tapasin heidät.
+
+Kuultuaan sanan »ministeri» tarkasteli Sárika tanssittajaansa
+kunnioittavasti kiireestä kantapäähän. He puhuivat nyt jo niin
+tuttavallisesti kuin olisivat olleet hyviä ystäviä lapsuudesta
+asti. Tuttavallisesti, sanon, mutta heidän äänessään oli kuitenkin
+jonkinlainen varma, hillitty sävy. Hidvéghy koetti hieman sorautellakin
+puhuessaan...
+
+— Matkustaessamme Budapestista poikkeamme hetkeksi Kalocsaan, sanoi
+tyttö, — tervehtimään enoamme, arkkipiispaa... Mikä ihastuttava vanha
+herra hän on! Minusta hän pitää enemmän kuin muista meikäläisistä ja
+kinastelee aina kanssani. Usein hän sanoo: Sárika, pian hankin sinulle
+miehen!
+
+— Luulen, että saatte miehen ilman hänen pyhyytensä myötävaikutustakin,
+arveli Hidvéghy.
+
+— Niinpä minäkin luulen, myönsi Sárika.
+
+Hän ajatteli hetken aikaa tätä mieltäkiinnittävää puheenaihetta, mutta
+kysäisi taas heti sen jälkeen tanssittajaltaan:
+
+— Te olette Sáros-piirikunnasta?
+
+— Olen syntynyt Hidvéghyn kylässä Sárosissa... Minulla on siellä
+pari maakaistaletta — yhteensä noin parituhatta auranalaa — mutta en
+pidä sielläolosta, sillä linnani on hirvittävän ikävä ja synkkä...
+Kuvitelkaapa vain mielessänne viisisatavuotista ryövärilinnaa mustine
+torneineen, linnaa, jossa on viisikymmentä huonetta ja jokainen huone
+iso kuin temppeli...
+
+— Mutta sepä olisi mieltäkiinnittävää! arveli Sárika. — Meillä ei ole
+mitään senkaltaistakaan! Tuskinpa on koko Bácska viisisataa vuotta
+vanha.
+
+— Sellaisessa vanhassa linnassa tuntee ihminen olevansa aivan kuin
+vankilassa.
+
+— Ja nyt asutte siis vuoden umpeen Budapestissä? jatkoi tyttö uteliaana.
+
+— Asun täällä, koska minulla toisestakin syystä on siihen pakko.
+Minulla nimittäin on myöskin rehellinen ammatti... Sitä ei kukaan voisi
+minusta huomata, eikö totta? Olen perheessämme vallitsevan vanhan
+perinnäistavan uhri. Suvussamme on jo viidensadan vuoden aikana aina
+ollut tuomareita... kihlakunnantuomareita, hovioikeudenneuvoksia ja
+oikeusneuvoksia... Siten on tullut tavaksi, että aina joku perheemme
+jäsen on antautunut tuolle alalle.
+
+— Sepä intresanttia! Ja kauaksiko olette jo ehtinyt?
+
+— Ajatelkaapa vain: olen vasta raastuvanoikeuden ylimääräinen notaario.
+Minä — raastuvanoikeuden notaario! Nauroin ministeriä vasten naamaa,
+kun hän oli nimittänyt minut. Hänkin nauroi ja sanoi: Mitä sinä oikein
+haluat? Ethän suinkaan heti tahtone alkaa senaatin puheenjohtajana!
+
+Katrilli loppui; ja ministerin veljenpoika vei arkkipiispan
+sisarentyttären tämän paikalle. Sári sanoi myöhemmin Feri Horkaylle:
+
+— Kaikista atleeteista on Hidvéghy miellyttävin. Hän on hieno mies eikä
+lainkaan tunkeileva.
+
+Ja Hidvéghy sanoi ystävälleen:
+
+— Kaikista täällä olevista neitosista on vain Sári Gyurkovics jonkin
+arvoinen. Hän on kaunis eikä lainkaan turhamainen.
+
+Mutta Feri Horkay tuumaili itsekseen:
+
+— Nuo kaksi ovat kuin luodut toisilleen.
+
+Erään arkipäivän ehtoona illastivat Gyurkovicsit Hungaria-hotellissa.
+(Arkipäiviksi he lukivat ne päivät, jolloin ei ollut tanssiaisia
+eikä huviretkiä.) Mustalaissoittaja, joka, samoinkuin palveleva
+tarjoilijakin, kuului Sárikan salaisten ihailijain joukkoon, veteli
+par'aikaa jotakin bácskalaissävelmää, kun Hidvéghyn solakka vartalo
+ilmestyi pöytien keskelle. Hän oli puettu komeaan, ruumiinmukaiseen
+talvitakkiin ja tarkasteli sangen rohkeasti illastavia naisia. Äkkiä
+hän huomasi Sárikan. Tytön katseessa mahtoi olla jotakin, jonka
+Hidvéghy käsitti näin: Olkaa hyvä ja painakaa puuta! — koska hän
+sijoittautui heidän pöytäänsä. Siinä istui entisestään muutamia nuoria
+miehiä, joille hän ensi aluksi oli mustasukkainen, mutta joiden
+kaikkien hän myöhemmin sai tietää olevan Gyurkovicsin veljeksiä:
+edusmies, husaariupseeri, kihlakunnantuomari ja eräs viraton
+Gyurkovics. Kaikki he joivat vahvasti ja ryypätessään eivät he koskaan
+jättäneet kilistelemättä toistensa kanssa; kun hajamielinen edusmies
+kerran sattui lyömään sen laimin, silmäilivät toiset kolme häntä
+nuhtelevasti ja sanoivat surullisesti:
+
+— Sinähän juot aivan kuin csonaplalainen tamburiininsoittaja!
+
+(Minkätähden Gyurkovicsin herrat niin halveksivat csonaplalaista
+tamburiininsoittajaa, en ole huolimatta kaikista tutkimuksistani
+onnistunut saamaan selville.)
+
+Mutta turhaa on tuhlata sanoja. Hidvéghy ja Sárika kohtasivat
+toisensa seuraavana päivänä luistinradalla, sen jälkeen muutamissa
+tanssiaisissa, sittemmin joka päivä.
+
+Rouva Gyurkovics alkoi tutkistella Horkaylta: — Mikä tuo Hidvéghy
+oikeastaan on miehiään? — En tiedä hänestä juuri mitään; sen vain
+tiedän, että hän käy gentry-kasinossa ja on raastuvanoikeuden notaario.
+
+— Johan siinä on tarpeeksi! Millainen hän muuten on virkamiehenä?
+
+— Sanotaan hänen olevan täsmällisen ja kunnollisen, vaikka hän
+mielellään suurentelee jutuissaan.
+
+— Herra paratkoon! Kunpa hänellä vain ei olisi suurempia vikoja!
+
+Kerran he taas tulivat luistinradalta. Kaasulyhdyt paloivat, ja nuoret
+kiirehtivät edellä luistinten kalistessa. Feri Horkay seurasi äidin
+kera jäljempänä.
+
+— Ylihuomenna matkustamme kotiin, sanoi Sárika ja lisäsi surumielisesti
+hymyillen: — Nyt en kuitenkaan lähde mielelläni!
+
+Sárikan surumielisyydellä oli sellainen vaikutus nuoreen mieheen, että
+hän hotellin rappusilla sanoi:
+
+— Sárika.
+
+Sárika — eihän siihen vielä sisälly mitään, mutta jos se sanotaan niin
+kiihkeästi ja surunvoittoisesti, kuin Hidvéghy sen teki, niin silloin
+puhuteltu punastuu turkinkaulustaan myöten ja saa sydämentykytyksiä.
+Kun he olivat kahdenkesken käytävässä, sai neitonen takaisin
+rohkeutensa ja kysyi hiljaa:
+
+— Te olette niin kummallinen tänään! Tahdotteko sanoa minulle jotakin?
+
+Hidvéghy ei tahtonut sanoa mitään, tahtoihan vain sanatonna suudella
+häntä poskelle. Ja hän yrittikin sen tehdä, mutta pelästynyt Sárika
+käänsi ajoissa päätään, niin että suudelma — Jumalan kiitos! — vain
+hipaisi hänen korvaansa.
+
+Seuraavana päivänä Sárika, hyvin arvaten, että Hidvéghyllá oli aikomus
+uudistaa eilinen yrityksensä, ei laskenut häntä niin lähelle, että
+napit olisivat sattuneet. Heidän erotessaan hän kuitenkin ojensi
+kätensä Hidvéghylle ja pyysi suloisesti hymyillen, silmät kosteina ja
+posket hehkuvina:
+
+— Zoltán! Älkää olko niin hävytön!
+
+— Mutta kun minä rakastan teitä niin hirveästi! huudahti
+raastuvanoikeuden notaario.
+
+Seuraavana päivänä Sárika itkien valitti suruaan Horkaylle. Suudelmasta
+hän ei maininnut mitään — mitä se olisi kannattanutkaan? — mutta hän
+sanoi jotenkin tähän tapaan:
+
+— Jos hän minua rakastaa, niin älköön olko hävytön, vaan puhukoon
+mammalle, sillä luullakseni minäkin rakastan...
+
+Horkay sanoi:
+
+— Tuota nuorta miestä täytyy rohkaista.
+
+Tavallisissa oloissa ei Sárosin nuoria miehiä tarvitse rohkaista.
+
+Feri Horkayn rohkaisutoimenpiteiden seurauksena oli, että hänen armonsa
+rouva Gyurkovics lähetti kotiinsa Bács-Tamásiin seuraavansisältöisen
+sähkösanoman:
+
+  »Viivymme vielä viikon. Sárikaa kohdannut odottamaton onni. Zoltán
+  Hidvéghy, erittäin huomattavasta perheestä, kaksituhatta auranalaa,
+  velaton tila romanttisine linnoineen, setänä ministeri. Tarkemmin
+  kirjeessä.»
+
+Samaan aikaan lähetti Zoltán Hidvéghy äidilleen, kameraaliviraston
+virkamiehen leskelle, seuraavan sähkösanoman:
+
+  »Kihlannut Sárikan, upporikkaan bácskalaisen suurtilallisen tyttären,
+  ruhtinaspiispan sisarentyttären ja ainoan perillisen. Kirjeessä
+  tarkemmin.»
+
+(Hänen korkeutensa ruhtinaspiispa joutui Hidvéghyn hajamielisyydestä
+sille paikalle, joka oikeutta myöten kuului hänen pyhyydelleen Kalocsán
+arkkipiispalle.)
+
+Gyurkovicsit jäivät niin muodoin vielä viikoksi Budapestiin. Koko
+sen ajan Hidvéghy istui alituiseen morsiamensa luona hotellissa,
+ja sillä aikaa kuin Gyurkovicsin nuoret herrat täyttivät veljen
+velvollisuutensa siten, että uudistivat kaikki, suurimmaksi osaksi
+kenties jo kivikaudelta periytyneet, rakastavaista morsiusparia kohtaan
+sopivat koirankujeet, hoiti rouva Gyurkovics järkähtämättömän sitkeästi
+kaitsijantointansa. Ankarasta äidillisestä valvonnasta huolimatta
+tapahtui kuitenkin hyvin usein, että nuoret pöydässä istuessaan,
+tahallinen viekkaus mielessään, ojensivat ruokavadin toisilleen vain
+saadakseen kosketella toistensa käsiä ja vaihtoivat juomalasejaan
+sellaisella johdonmukaisuudella, kuin olisi tärkeämpikin asia ollut
+kysymyksessä — vaihtaakseen ne taas uudelleen takaisin.
+
+Rakkaus teki Hidvéghyn — niin ainakin väitti hänen ystävänsä Horkay —
+pähkähulluksi, mutta Sárikan se teki hentomieliseksi. Ennen oli tyttö
+terhakasti riidellyt milloin minkin vanhemman veljensä kanssa; — nyt,
+jos joku sanoi hänelle pahan sanan, kimmelsi hänen silmässään heti
+kyynel. Hän tuli omituisen lempeäksi ja haaveelliseksi. Ja sitten hänet
+valtasi hermostuneen rauhattomuus, pian yhtämittainen surumielisyys.
+Ikäänkuin ei häntä tulevaisuudessa olisi odottanutkaan rakkauden onni,
+vaan suuri, hirvittävä onnettomuus. Hidvéghykin kävi päivä päivältä
+synkkämielisemmäksi.
+
+Horkay alkoi jo melkein surkutella heitä, mutta koetti turhaan
+saada heitä tunnustamaan huoliansa. Toisilleen he kuitenkin vihdoin
+ilmaisivat molemminpuoliset kärsimyksensä.
+
+Se tapahtui kerran, kun rouva Gyurkovics unen uuvuttamana oli
+nukahtanut ja he molemmat, ikkunan komeroon hiipineinä, saivat mielensä
+mukaan kuiskailla.
+
+— Missä mieluimmin asuisitte rouvana? kysyi sulhanen miettivänä.
+
+— Ah, minulle se on yhdentekevää! sanoi Sárika nopeasti. — Siellä,
+missä te olette, siellä viihdyn minäkin.
+
+— Kesällä voisimme kenties matkustaa äitinne luo pariksi viikoksi.
+
+— Tietysti matkustamme. Äiti jo hankitsee tilaa talossa.
+
+Hän sanoi _talossa_ — ei enää _linnassa_.
+
+Ja hän jatkoi puheluaan kodistaan, arastellen, kainosti punastuen,
+mutta kuitenkin keventyvin sydämin, aivan kuin olisi lopettanut rippiä.
+Hän repi osan kattoa, hajoitti kokonaisen ikkunarivin ja sysäsi
+kokoon seiniä, kunnes tuosta suurenmoisesta linnasta oli muodostunut
+sievä maalaistalo. Sitten hän käänsi puheensa puutarhaan. Kaunis
+puutarha köynnöskasvimajoineen ja keilaratoineen. Tuo kahdensadan
+auranalan suuruinen puutarha, josta he tanssiaisissa olivat puhuneet,
+ei oikeastaan ollut heidän, vaan erään kreivin, jonka tilanhoitaja
+heidän setänsä oli... Mutta silti he saattoivat käyskennellä puistossa,
+milloin vain halusivat.
+
+Sárika vaikeni ja tarkasteli Hidvéghyn kasvojen ilmettä.
+
+— Ohoo! Vai sillä lailla! ajatteli sulhanen itsekseen. — No, silloinhan
+voin minäkin huoleti räjähdyttää ilmaan esi-isieni vanhan linnan.
+
+Sen hän tekikin heti paikalla.
+
+— Parasta lienee, että sentään menemme teille, sillä meillä tuskin on
+sijaa... Äitini asuu vuokrahuoneissa, sillä tuon ennenmainitsemani
+linnan myi isoäitini veli jo noin neljäkymmentä vuotta sitten... Nyt
+polttaa siellä eräs juutalainen paloviinaa...
+
+Hän lopetti ja huoahti helpotuksesta. Voi sun vietävä, miten hän jo
+olikin ruvennut halveksimaan tuota kurjaa linnaa synkkine torneineen
+ja uhkaavine vallituksineen! Jo viikkokausia se oli ahdistanut hänen
+rintaansa kuin painajainen.
+
+Sárika tuli äkkiä hyvin iloiseksi. Hän nauroi ja sai halun ruveta
+leikkelemään kappaleita heidän bácskalaisesta maatilastaan. Leikkelyään
+hän jatkoi siksi, kunnes jäljelle jäi enää vain melkoinen pusta,
+yhdeksänsataa auranalaa peltomaata, mutta sittenpä heitä olikin
+kolmetoista sisarusta.
+
+Hän tuli taas vakavaksi.
+
+— Zoltán parka! Huonon kaupan teette tosiaankin naidessanne pienen
+morsiamenne!
+
+Hidvéghy melkein suuttui tästä.
+
+— Anteeksi! Pidättekö minua myötäjäismetsästäjänä? hän kysyi kylmästi.
+
+— En — en — antakaa anteeksi! Te olette mies ja voitte työllänne
+elättää vielä ruokahaluisemmankin vaimon kuin minä...
+
+Sárika nojasi onnellisena ruskeata päätään kihlattunsa olkapäähän —
+toisin sanoen hän olisi nojannut, ellei hänen armonsa rouva Gyurkovics
+juuri sillä hetkellä olisi herännyt ja erottanut nuoria rankaisevin
+silmänmulkauksin.
+
+Heidän täytyi niin muodoin jättää toiseen kertaan suursukulaistensa,
+arkkipiispan ja ministerin saattaminen oikeaan olomuotoonsa.
+
+Seuraavana keväänä Zoltán Hidvéghy nimitettiin kihlakunnantuomariksi.
+Kaksi viikkoa sen jälkeen vietettiin Bácskassa häät. Jos herra
+kihlakunnantuomari oli luullut, ettei hänen vaimonsa toisi mitään
+myötäjäisiä, niin hän peräti erehtyi. Sárika sai todella kauniin
+kolmenhuoneen kaluston, pianon ja täydelliset keittiövehkeet. Hän sai
+ihastuttavat kapiot; kuusi tusinaa nenäliinoja, yhtä monta sukkaparia,
+enkä tiedäkään mitä kaikkea vielä. Ja syksyllä anoppi lähetti heille
+koko laatikollisen aprikoosimarmeladia.
+
+
+
+
+ELLA.
+
+
+Gyurkovicsin toisen tyttären nimi oli Ella. Hän oli puolen päätä
+pidempi ja paljon keimailevampi kuin vanhempi sisarensa. Kun hänen
+äitinsä vei hänet mukanaan Budapestiin, vannoivat nuoret herrat,
+että Ella oli kaunein Gyurkovicsin tyttö, jonka he elämässään olivat
+nähneet, mutta saman arvostelun antoivat he myöhemmin jokaisesta
+uudesta julkisuuteen tuodusta Gyurkovicsin tyttärestä.
+
+Muuten Ella liikkui ihmeteltävän varmasti asfalttikäytävillä ja
+parkettilattioilla, mikä todisti sitä, että hän astui suureen maailmaan
+vanhemmalta sisareltaan saamillaan perinpohjaisilla tiedoilla
+varustettuna. Heti ensimmäisenä iltana, perheen illastaessa viisi
+tuntia yhteen menoon Hungaria-hotellissa, valloitti hän, ikäänkuin
+ensimmäiseksi voimannäytteekseen, mustalaissoittokunnan ja teki sen
+niin perinpohjaisesti, että soittokunnan johtaja sittemmin vingutteli
+Ellan mielikappaleita sekä tanssiaisissa että kapakoissa.
+
+Gyurkovics-kuume tarttui taas nuoriin herroihin, ja näytti siltä, kuin
+olisi riippunut Ellasta, kenelle heistä tauti tuottaisi onnettomimman
+käänteen. Ella suosi eniten Endre Gáboria, ja tämän taktiikkavirheen
+syyksi — äiti moitti siitä Ellaa sittemmin hyvin usein — on luettava
+se, että perhe kahden viikon kuluttua matkusti kotiinsa ilman
+naimatarjousta.
+
+Endre Gábor, johon Ella niin suunnattomasti oli kiintynyt, oli
+kauniskasvoinen ja elämäntavoiltaan hyvin säännöllinen nuori mies.
+Gyurkovicsien näkökannalta katsottuna hänen suurin virheensä oli juuri
+se, että hän oli niin erinomaisen säännöllinen. Sellainen nuori mies,
+joka tyystin tarkasteli tarjoilijan laskua, joka »soupé-csárdásin»
+aikana ei kadottanut järkeään, joka saattoi punnita tekojaan vielä
+silloinkin, kun oli samppanjahumalassa, oli jo kerta kaikkiaan
+epäilyttävä otus.
+
+— Minä luulen, että tuo Endre Gábor kärkkyy rahoja, sanoi hänen armonsa
+rouva Gyurkovics. — Parasta kai olisi, että päästäisit hänet menemään
+etkä turmelisi hänen takiaan muita naimamahdollisuuksiasi.
+
+Ella ei mistään hinnasta tahtonut päästää Endre Gáboria menemään. Jos
+hän olisi saanut määrätä, ei hän olisi antanut Endrén tanssia ollenkaan
+muiden tyttöjen kanssa, vaan olisi mieluimmin yksin pitänyt hänet
+rinnallaan sekä kadulla että luistinradalla. Jos asia olisi hänestä
+riippunut, olisi hän kuljetellut Endre Gáboria kaulavyöstä aivan kuin
+viisasta newfoundlandilaiskoiraansa kotona, koiraansa, jonka synkkää
+muotoa hän oikein pelkäsi, mutta jota hän kuitenkin rakasti sen
+uskollisuuden tähden.
+
+Se kumma tapahtui, että Gyurkovicsin toinen tytär, kenties
+»soupé-csárdásin» innostamana tai kenties niiden muutaman
+samppanjatilkan vaikutuksesta, jotka hän illan kuluessa oli nauttinut,
+tuli pyörälle päästään kilistäessään Endre Gáborin kanssa.
+
+Mutta sillä välin kuin Ella hurmaantuneena, säihkyvin silmin katseli
+Endre Gáboria ja rouva Gyurkovics huolestuneena tarkasteli Ellaa,
+risteilivät epämieluisat ajatukset nuoren miehen aivoissa.
+
+— Minä en voi mitenkään kytkeä itseäni tähän perheeseen; hehän
+syöksevät perikatoon itse Rotschildinkin. Otaksukaamme, että heillä
+on miljoona — niin paljon ei heillä nyt tosin ole... ja sitten on
+heitä kai noin kymmenen kappaletta... Heidän äitinsä on vielä nuori
+nainen, ja olkoon, että hän antaa kullekin lapselleen viisi- tai
+kuusikymmentätuhatta guldenia... Se tuottaa vuodessa korkoja noin
+kaksi- tai kolmetuhatta...
+
+Gábor otti käteensä Ellan viuhkan.
+
+— Erittäin kaunis viuhka! Tekisi mieleni ostaa tällainen sisarelleni...
+Onko tämä kalliskin?
+
+— Ei ollenkaan! Jos tahdotte, hankin teille samanlaisen
+kahdeksallakymmenellä guldenilla.
+
+Nuori mies puri huultaan.
+
+— Kahdeksankymmentä guldenia, tuumi hän itsekseen, — kolmannes
+kuukausipalkastani...
+
+Eräs Gyurkovicsin veljeksistä sätti parhaillaan tarjoilijaa. Hän oli
+tilannut Monopolia, ja tarjoilija toi kotimaista samppanjaa.
+
+— Olenko minä mikään ajurinroikale, koska aiotte juottaa minulle
+unkarilaista samppanjaa! riehui nuori mies.
+
+— Minä en voi mitenkään kytkeä itseäni tähän rahojanielevään
+perheeseen, päätteli Endre Gábor itsekseen.
+
+Päivät vierivät, tupakkasadon tulot hupenivat, ja Gyurkovicsit alkoivat
+sääliä tavaroitaan kokoon. Ella, jossa rakastuneen tytönheiskaleen
+kaikki merkit näyttäytyivät, oli lähestyvästä eronhetkestä
+synkästi suruissaan. Vielä oli hänellä jäljellä yksi toivonkipinä:
+erojaiskekkerit, jotka Endre Gáborin ystävät panivat toimeen
+Gyurkovicsien kunniaksi.
+
+Juhlatilaisuudessa näytti siltä, kuin olisi Ellan mielitietty katunut
+tähänastista vastustustaan. Hän oli yhtenään Ellan läheisyydessä,
+jokaisesta hänen sanastaan huokui tosi suru tapahtuvan eron johdosta,
+ja illallisten aikana hän kuumeni hakkailussaan siinä määrin, että
+Ellan poskilla paloi yhtämittainen odotuksen puna.
+
+Mutta sitten tapahtui jotakin, vain vähäpätöinen ajattelemattomuus,
+joka taas jäähdytti Endrén. Asianlaita oli niin, että
+mustalaissoittokunnan johtaja, valaen tunteensa nuottipinnalle,
+oli Ellan kunniaksi säveltänyt laulun, jonka oli ristinyt
+_Bunyevács-prinsessan lauluksi_. Laulun sanat puhuivat eräästä
+Bács-Tamásin taivaalla tuikkivasta, loistavasta tähdestä.
+
+Tämä tosin ei ollut mikään uusi luonnonilmiö eikä uutuus musiikinkaan
+alalla, mutta se voi kuitenkin aina saada jokaisen tunteellisen
+bácskalaissydämen nyyhkimään hamaan aamunkoittoon.
+
+Ella ei tosin nyyhkinyt, vaan kuunteli kaihomielisesti hymyillen ja
+silmät ummessa sävellystä. Sitten hän kääntyi veljeensä, edustajaan:
+
+— Kuule, Milán, annapa minulle pari kymppiä!
+
+— Mitä sinä rahoilla?
+
+— Annan mustalaisille.
+
+— Se on minun asiani!
+
+Edusmies ei antanut. Ella tuumi hetkisen, irroitti sitten
+käsivarrestaan kauniin jalokivirannerenkaansa ja viskasi sen
+mustalaisten lautaselle. Edusmies sekä suuttui että nauroi; hän lunasti
+sitten sisarensa koristeen kolmellakymmenellä guldenilla.
+
+Mutta Endre Gábor napitti hännystakkinsa.
+
+— Olisin aivan pähkähullu, jos kytkisin itseni tähän perheeseen, murisi
+hän itsekseen.
+
+Hän jätti pelästyneen Ellan istumaan niine hyvineen ja alkoi tulisesti
+hakkailla erästä naista, jonka nimen olen unohtanut.
+
+Seuraavana päivänä Gyurkovicsit matkustivat kotiinsa. Ellan äiti vei
+mukanaan sen järkyttävän kokemuksen, että hänen toinen tyttärensä,
+bunyevács-prinsessa, johon hän karnevaalien aikana oli kiinnittänyt
+niin monta rohkeata toivetta, osoittautui seuraelämään mahdottomaksi.
+
+Oli kulunut kahdeksan kuukautta noista kuuluisista karnevaaleista.
+Syksy saapui pitkin askelin, ja Endre Gábor tuli ystävänsä Feri Horkayn
+kutsusta sinne etelän puoleen metsästelemään peltopyitä.
+
+He olivat jo ammuskelleet muutaman päivän, kun Horkay otti puheeksi
+läheisessä kylässä asuvat Gyurkovicsit.
+
+— Oikeastaan sinun pitäisi käydä tervehtimässä heitä... Tapasithan
+heidät hyvin usein viime talvena Budapestissä...
+
+He päättivät käydä siellä yhdessä. Mutta Endre Gábor joutuikin ennen
+ja yksinään Gyurkovicsien taloon. Se tapahtui seuraavasti: Eräänä
+aamupäivänä kuljeskelivat metsämiehet pitkin sänkipeltoa, pyssyt
+kainalossaan, ja eksyivät siinä päivällisen korvissa toisistaan. Gábor
+lähti etsimään vaunuja ja laahusti hitaasti väsyneen vainukoiransa kera
+suoraan eteenpäin. Äkkiä hän havaitsi olevansa lähipitäjän rajalla.
+Joku selitti hänelle, että kylän toisella puolella oleva iso, vanha
+talo oli Gyurkovicsien.
+
+— Tunnen heidät tarpeeksi hyvin voidakseni pyytää heiltä lautasellisen
+keitosta, tuumaili metsämies itsekseen ja astui talon pihaan.
+
+Talon ulkomuoto ei suinkaan ilmaissut asujaintensa ylimystaipumuksia.
+Gábor ei voinut uskoa, että täällä asuisi bunyevács-prinsessa. Isolla,
+hiljaisella pihamaalla kuopusteli joukko helmikanoja; aidanseipäisiin
+oli sälytetty pyttyjä ja maitokiuluja.
+
+Portailla ei Gábor tavannut niin ristinsielua. Huoneisiin hän ei
+uskaltanut astua, sillä hän pelkäsi näkevänsä laiskottelevat prinsessat
+aamupukineissa, ja sentähden hän lähti astelemaan väentupaan.
+
+Väentuvan edustalla, ison silkkiäispuun varjossa, oli parhaillaan
+käynnissä isopesu. Koko liuta rupattelevia pesijättäriä kiersi ja
+karttusi siinä liinavaatteita. Mankeli oli sijoitettu räystään alle,
+missä myöskin toimitettiin silitys. Herrasmiesten kirjorintaiset
+paidat, joiden silittäminen, kuten tunnettua, vaatii aivan
+erityistä tarkkaavaisuutta ja huolenpitoa, oli erotettu muista
+vaatteista, ja niiden silittäminen oli uskottu Ella-neidille. Sillä
+bunyevács-prinsessakin seisoi siellä avokaulaisessa kotipuvussa,
+valkopilkkuinen huivi päässään, käsivarret kyynärpäihin saakka
+paljaina, ja puhalteli kasvot hehkuvina kuumaa rautaa...
+
+Kun hän näki metsästäjän ja tunsi hänet, kirkaisi hän ja pyrähti tupaan
+jättäen tohvelinsa tielle. Pari kolme hänen pesutoveriaan, Gyurkovicsin
+tyttöjä nekin, seurasi hetkisen epäröityään sisarensa jälkiä. Vain
+väärentämättömät talonpoikaistytöt jatkoivat kylmäverisinä työtään.
+
+Kun Gábor myöhemmin pyysi Horkaylta selitystä tähän eriskummalliseen
+tapahtumaan, kohautti tämä olkapäitään:
+
+— Mikä ihme siinä? Rouva Gyurkovicsilla on niin paljon lapsia, että
+hän heidän avullaan hoitaa koko talouden; pojat ovat peltotöissä,
+tytöt taas keittiössä, navetassa ja kellarissa. He kirkastavat astiat,
+keittävät, pesevät, sekoittavat vettä kaupunkiin vietävään maitoon ja
+vieläpä pitävät huolta viininkin sekoituksesta.
+
+— Olisitpa nähnyt heidät Budapestissä!
+
+Gyurkovicsin tyttäret olivat muuten sangen hämmästyksissään Gáborin
+äkillisestä ilmestymisestä taloon. Odottivathan he häntä vierailulle,
+mutta vasta muutaman päivän päästä. Siksi he kyllä olisivat saaneet
+talon kuntoon ja pari renkiä liveripukuihin. Mutta nyt heidät oli
+paljastettu. — Mieheen, joka oli nähnyt heidät pesusoikon ääressä, he
+eivät enää voineet vaikuttaa Budapestissä karnevaalien aikana...
+
+Sentähden olikin Ella-neiti hieman hämmästynyt, kun Endre Gábor
+peltopyitä metsästellessään useammankin kerran kävi talossa.
+
+Eräänä päivänä nuori mies taas ilmestyi taloon ja tapasi tytön
+riihestä. Tyttö valvoi sukankudin kädessään työntekoa ja suojeli
+itseään ryöpyttävältä tomulta isolla liinalla. Nyt ei hän enää juossut
+Gáboria pakoon, sillä hän oli jo kokonaan luopunut siitä toivosta, että
+voisi jollakin tavoin miellyttää tuota nuorta miestä.
+
+Gábor istuutui hänen viereensä kaurasäkille, ja tyttö antoi huivinsa
+solua olkapäille.
+
+He puhuivat hiukan jokapäiväisistä asioista.
+
+— Tiedättekö, Ella, kun tanssin teidän kanssanne Pestin juhlassa, en
+olisi voinut kuvitellakaan näkeväni teitä tällaisena...
+
+Tyttö puri huultaan; teki sitten ripeän päätöksen ja katsoi nuorta
+miestä rohkeasti silmiin:
+
+— Teillehän se on yhdentekevää! Juhlassa miellytin teitä aivan yhtä
+vähän kuin täällä riihessäkin!
+
+— Erehdytte! Te miellytitte minua juhlassa, ja myöskin täällä riihessä
+te miellytätte minua.
+
+— Mutta juhlassa olin sentään enemmän mieleisenne?
+
+— Taaskin erehdytte! Tuossa asussa katselen teitä mieluummin.
+
+— Mitenkä?
+
+Tyttö silmäili äkkiä pukuaan; veti sitten paksupohjaiset kenkänsä
+pumpulihameensa alle.
+
+Isäntärenki tuli säkkejä noutamaan, ja Ella lähti, avaimet sivulla
+kalisten, aittaan. Tultuaan takaisin hän kysyi tavallinen rohkea hymy
+kasvoillaan Endre Gáborilta:
+
+— Sanokaa, miksi miellytän teitä enemmän nyt?
+
+— Siksi, että nyt uskallan toivoa, että te vähempiosaisenkin miehen
+rinnalla...
+
+Hän ei lopettanut lausettaan. Ella sanoi hiljaa:
+
+— Asia riippuu siitäkin, kuka tuo mies on...
+
+— Ja jos se olisin minä?
+
+Ellaa kutsuttiin taas viljavaa'alle. Ennen menoaan hän kuitenkin sanoi
+nopeasti:
+
+— Puhukaa mammalle!
+
+Endre Gábor puhui jo samana iltana mammalle.
+
+Ja rouva Gyurkovics sanoi tyttärelleen:
+
+— Sitä minä aina olen sanonut, että miehiin täytyy vaikuttaa. Mutta
+sitä en tietänyt, että herrasmiehiin voi vaikuttaa kotiaskareillakin.
+
+Muutamia kuukausia myöhemmin töllistelivät ihmiset Vaczi-kadun
+näyteikkunoissa olevia Ella Gyurkovicsin kapioita: kirjailtuja
+nenäliinoja ja pitsikoristeisia alusvaatteita.
+
+Ja jo laskiaiskarnevaalien aikoihin vietiin Budapestiin Gyurkovicsien
+kolmas tytär, joka oli vieläkin sievempi kuin hänen molemmat vanhemmat
+sisarensa ja jonka vaiheet kohta kerron.
+
+
+
+
+KATINKA.
+
+
+Rouva Gyurkovics ei suinkaan, toimitettuaan naimisiin toisen
+tyttärensä, heittäytynyt hyödyttömään lepoon, kuten moni muu vähemmän
+tunnollinen äiti kenties olisi tehnyt, vaan kutsui heti kolmannen
+tyttärensä lastenkamarista ja teki hänelle tiettäväksi, että hän siitä
+päivästä lähtien oli täysikasvuinen tyttö.
+
+Gyurkovicsin tytöt olivat luodut sellaisiksi, että heidät
+viidennestätoista ikävuodesta alkaen voitiin tehdä isoiksi tytöiksi
+milloin tahansa. Tarvitsi vain antaa heille pitkät hameet ja
+kureliivit, kammata heidän tukkansa muodin mukaisesti päälaelle ja —
+kaiken muun saikin jo sitten huoleti jättää heidän omaan huostaansa.
+He kehittyivät itsestään. Lapsellinen riehakka ilme heidän kasvoillaan
+muuttui itsestään keimailuksi, nuoria miehiä eivät he enää nimittäneet
+sedäksi, vaan aina teitittelivät, ja pienestä puutarhastaan ja
+kyyhkysistään eivät he enää välittäneet hiventäkään. Kyyhkyset sekä
+koulumamsellilta saadut pyhimystenkuvat ja ahkeruudentodistukset
+menivät perintönä nuoremmille Gyurkovicsin tyttärille, kun taas
+äskenleivottu isotyttö sai huostaansa vastikään naimisiin päässeen
+sisarensa tanssiohjelma- ja kotiljonkimerkkikokoelman.
+
+Katinka Gyurkovicsia nimitettiin aina kuudenteentoista ikävuoteensa
+saakka Katicaksi, mutta nyt äiti vaihtoi naimisissa olevan tyttärensä
+kehoituksesta tuon talonpoikaisen Katica nimen ylimyskaikuiseen
+Katinkaan.
+
+Katica-Katinka oli muuten aivan yhtä solakka ja kaunis ulkonäöltään
+kuin muutkin Gyurkovicsin tytöt. Hän tanssi ihastuttavasti, vaikkei hän
+ollutkaan nauttinut tanssinopettajan ohjausta.
+
+Viimeksimainittu tosiseikka on omiaan osoittamaan, että
+bács-tamásilaisten lastenkamareissa harrastettiin paljon muutakin kuin
+vain kävelemisen opetusta.
+
+Katinka oli tavallaan erikoisuus Gyurkovicsien perheessä, hän näet ei
+ollut tumma, vaan vaalea. Alkuaan kai hänetkin sentään oli tummaksi
+tarkoitettu — hän oli »tummasilmäinen ja kulmat sysimustat», kuten joku
+sanomalehtireportteri kirjoittaisi. Toisin sanoen tummuuteen nähden ei
+hänessä ollut mitään toivomisen varaa; hänen ihonsa värikin oli miltei
+ruskea, mutta — hänen tuuhea tukkansa oli yhtä kullankeltainen kuin sen
+bysanttilaisen kuningattaren, jonka ylevään kuvaan minä kerran olin
+rakastunut, mutta jonka nimeä — mikä kiittämättömyys minun puoleltani!
+— en enää muista. Piirikunnan vanhat herrat olivat hartaasti
+rakastuneet Katinkan tuuheaan tukkaan ja nimittivät sen omistajatarta
+pikku-madonnaksi. He otaksuivat hänellä olevan lempeän sielun, mutta
+tämä otaksuma osoittautui sittemmin kerrassaan perusteettomaksi. Kun
+Katinka oli ensi kerran pukeutunut Arvaylta juuri saapuneeseen pitkään
+hameeseen, kokoontui talon koko palveluskunta töllistelemään tuota
+koreata ihmettä. Rouva Gyurkovics katseli huomattavasti mielissään
+tytärtänsä, ja Katinkakin silmäili itsetyytyväisen näköisenä
+kuvastimeensa.
+
+Hänen armonsa sanoi ihan huomaamattaan:
+
+— Tuota en annakaan tuhatta auranalaa vähemmällä!
+
+Hän taisi luulla, ettei Katinka ymmärtänyt sitä, mutta pikku-madonna
+sanoi mahdikkaan rauhallisesti:
+
+— Jättäkää se minun asiakseni.
+
+Tuhannen auranalaa?
+
+Kun Gyurkovicsit karnevaalien aikana taas huvittelivat Budapestissä,
+sattui sellainenkin ilta, jolloin Katinkan pöydän ympärillä oli
+yht'aikaa tarjolla kaksikymmentätuhatta auranalaa, — ei tietysti
+kuitenkaan yhden henkilön omaisuutta kaikki.
+
+Näistä kahdestakymmenestätuhannesta auranalasta omisti Gida Radványi
+kymmenentuhatta, — se vain oli vikana, että nuo kymmenentuhatta
+auranalaa eivät oikeastaan olleet hänen omaisuuttaan, vaan hänen
+isänsä, ja että Gida Radványi oli vielä surkuteltavan alaikäinen. Hän
+käytti monokkelia, ajoi omissa numeroimattomissa vaunuissaan, mutta
+oli edellisenä vuonna — herra ties monennenko kerran! — saanut reput
+ylioppilastutkinnossa.
+
+Ellei asianlaita olisi ollut näin, olisi Katinkasta varmaan tullut
+paronitar ja suurtilallisen puoliso, oikean todellisen suurtilallisen
+eikä sellaisen, joka vain hotellien matkustajaluetteloissa komeilee
+sillä nimellä.
+
+Vanhempi Radványi oli husaarieversti. Kun hän sai kuulla, että
+poika, sen sijaan että olisi valmistautunut tutkintoonsa, hakkaili
+Gyurkovicsin tyttöä, alkoi hän, virkaansa kuuluvaa etuoikeutta
+käyttäen, synkeästi kiroilla.
+
+Hän sanoi — pidän velvollisuutenani sivuuttaa mahtipontisimmat
+voimasanat — muun muassa näin:
+
+— Ensiksikin: tuon lurjuksen täytyy oppia jotakin. Toiseksi: minä
+en halua joutua minkäänlaisiin tekemisiin tuon bunyevácilaisen
+nousukassuvun kanssa! Kolmanneksi: minä löylytän tuota nuhkkaa...
+
+Rouva Gyurkovicsille vihjaistun, että vanhemmalla Radványilla oli
+joitakin periaatteellisia epäilyksiä tuota aikeessa olevaa aviohittoa
+vastaan.
+
+— Kärsivällisyyttä, Katinka! sanoi rouva Gyurkovics. — Kärsivällisyyttä
+vain, kyllä ukko vielä myöntyy!
+
+— Kunhan vain tuo pikku Gida Radványi ei olisi semmoinen aasi!
+
+— Joka tapauksessa on hyvä, että pidät poikaa kuumana.
+
+Katinka vaipui mietteisiinsä.
+
+— Taitaisi olla edullisempaa hieman lämmitellä itse ukkoa...
+
+(Heillä oli jo tapana puhella tällä tavalla keskenään.)
+
+Gyurkovicsit matkustivat taas kotikyläänsä eivätkä nähneet pikku
+Radványia ennen kesän tuloa.
+
+Mutta kesällä he taas näkivät hänet usein. Radványin ja Gyurkovicsien
+tilukset olivat aivan lähitysten, ja Gida vietti kesää isänsä
+tilalla. Tämän hän teki sillä tekosyyllä, että hänen muka täytyi
+lueskella ylioppilastutkintoaan varten. Mutta päivällisen aikaan
+hän säännöllisesti livisti kotiopettajan kynsistä ja ilmestyi
+Gyurkovicsien luo hirvittävän huonomallisessa ratsastuspuvussa. Sitten
+hän ikävystytti Katinkaa iltaan saakka milloin keilaradalla, milloin
+keinussa. Kotiopettaja, tuskastuneena oppilaansa tottelemattomuudesta,
+ratkesi juomaan, — vaikka olihan niitä ihmisiä, jotka väittivät, että
+hän jo ennenkin oli viinaa viljellyt.
+
+Kerran Katinka aivan suuttui seuralaiseensa.
+
+— Minä ajan hänet matkoihinsa! Ei hän ole vielä muuta kuin nulikka!
+
+— Mitä sinä tyttö ajattelet? vaikeroi rouva Gyurkovics. — Hän on
+sentään kaksi tai kolme vuotta sinua vanhempi... Ja sitä paitsi hän
+on ylimys, ja kaikki ylimykset naivat varhain. Tuossa tuokiossa voi
+hänestä tulla edullisin kosiomies koko piirikunnassa!
+
+— Mutta kun hän on sellainen pässinpää!
+
+— Paronin ei tarvitse olla viisas. Jos jollakulla paronilla on
+järkeä, perustaa hän sokeritehtaita ja kouluja tai tuhlaa rahansa
+tanssijattariin tai politiikkaan...
+
+Kerran, kun he tekivät lähtöä erääseen metsistössä puron rannalla
+vietettävään juhlaan, ilmaisi Gida kauhistuneena Katinkalle, että hänen
+isänsä, eversti, oli tulossa:
+
+— Isäni saapuu, saapuu mukanaan koko rykmenttinsä! Ja hän jääkin tänne!
+Hän on hankkinut määräyksen siirtyä tänne koko rykmentteineen!
+
+»Koko rykmentti» näytti erityisesti vaikuttavan Gidaan. Hän kuvitteli
+asian niin, että tästä lähin alkaa kahdeksansataa husaaria hänen isänsä
+johdolla vartioida häntä, ettei hän vain mitenkään pääse Katinka
+Gyurkovicsin läheisyyteen, vain että hänen on pakko päivät pääksytysten
+lukea päntätä.
+
+Joku vihjaisi Gyurkovicseille, että everstikin saapuu sinne
+kevätjuhlaan.
+
+— Sitä parempi! sanoi Katinka. — Silloinhan saamme nähdä toisemme
+silmästä silmään.
+
+Vanhempi Radványi taisi tuntea joitakin epäilyksiä, koskapa hän
+tuli juhlaan vasta iltamyöhällä. Hänen poikansa, jolla näkyi olevan
+taipumuksia erottautua joukoista sillä tavoin, että latki samppanjaa
+kuin vimmattu, oli iltapuoleen jo täydessä tuiskussa. Herra
+kotiopettaja, joka jo hyvän aikaa oli koetellut taltutella oppilastaan
+ja vihdoin itse, jaloa uhrautuvaisuutta osoittaen, ryhtynyt juomalla
+vähentämään tilattua samppanjavarastoa, nosti Gidan vihdoin hellävaroen
+vaunuihin ja vei kotiin.
+
+Gyurkovicsitkin tekivät lähtöä. Koko perhe, ja etupäässä Katinka, oli
+sangen huonolla tuulella. He sijoittautuivat parhaillaan vaunuihin.
+Kahdeksan heistä oli jo onnellisesti saatu paikoilleen — Gyurkovicsien
+pyörivään perhearkkiin mahtui uskomattoman paljon ihmisiä — Katinka
+yksin seisoi vielä hevosten vieressä.
+
+Siinä tuokiossa pysähtyivät komeat metsästysvaunut heidän kohdalleen.
+Kahta virmaa hevosta ohjasi eräs upseeri.
+
+— Eikö poikani ole täällä — nuori Radványi? kysyi upseeri joltakulta.
+
+Katinka kohotti päätään. Eversti Radványi tunsi rouva Gyurkovicsin ja
+teki kunniaa ruoskanvarrella.
+
+— Hyvää iltaa, armollinen rouva! Jo nyt kotiin lähdössä?
+
+— Aivan niin — kotiinhan me, sanoi rouva Gyurkovics välinpitämättömästi
+hymyillen, vaikka hänen sydämensä tykyttikin kiihtymyksestä. Eversti
+katseli tarkastellen Katinkaa:
+
+— Neiti Katinka, vai kuinka? Onpa hän kasvanut!
+
+Veitikkamaisuus ja kiusanhalu välähtelivät hänen silmissään ja
+hymyilivät hänen viiksiensä varjossa.
+
+— Paljonpa teitä onkin siellä vaunuissa, hyvä herrasväki... Mielelläni
+jätän yhden istuinpaikan vaunuissani käytettäväksenne...
+
+Katinkan päähän pälkähti rohkea tuuma. Hän sanoi:
+
+— Jos paroni ystävällisesti haluaa viedä minut kotiin, olisin sangen
+kiitollinen. Sallittehan, äiti?
+
+Rouva Gyurkovics nyökäytti vain päätään sanatonna hämmästyksestä.
+Varjele sitä Katinkaa! Siinä sitä on tyttöä!
+
+Katinka tarttui everstin hansikoituun käteen ja kiipesi rivakasti
+korkealle ajomiehen paikalle istumaan. Eversti maiskautti kielellään.
+Vaunut kääntyivät nuolennopeasti piirtäen kaaren tomuiseen tiehen, ja
+pian oli tuo raskaasti kolajava perhearkki jäänyt kauaksi taakse.
+
+— Te teitte hyvin rakastettavasti, neitiseni, suostuessanne niin pian
+tarjoukseeni, sanoi Radványi. — Mutta tosiaankin, olihan teidän,
+ollessanne tekemisissä näin vanhan miehen kanssa, turhaa ruveta
+vitkastelemaan.
+
+— Tunnetteko itsenne vanhaksi? kysyi Katinka.
+
+— Jumala varjelkoon! Ainahan sitä teidän rinnallanne...
+
+Hän aikoi vielä jatkaa, mutta nielaisi kuitenkin viimeiset sanat. Hän
+muisti, että tuo nuori tyttö oli uskottu hänen suojelukseensa.
+
+— Kuinka vanhaksi luulette minua?
+
+Katinka hymähti salavihkaa. Ahaa, tuo herra on hieman turhamainen! Hän
+päätti olla varovaisuuden vuoksi hyvin kohtelias.
+
+— Mies on ylipäänsä juuri sen ikäinen, miltä hän osaa näyttää. Te
+näytätte olevan kahdenkymmenenyhdeksän ja kolmenkymmenenyhdeksän
+välimailla.
+
+Eversti naurahti. Kas vain, pikkukissa alkaa kehrätä!
+
+Katinka ei muuten liioitellut arvioidessaan everstin
+kolmenkymmenenyhdeksänvuotiaaksi. Hän oli komea, kaunis ja
+— poikanulkkiinsa verraten — hämmästyttävän nuorekas. Hänen
+oikeanpuoleista poskeaan vain rumensi kauheannäköinen arpi, sellainen,
+jonka räjähtävä ruuti tavallisesti aiheuttaa.
+
+He ajoivat raitojen suojista aukeamalle. Täysikuu paistoi heitä suoraan
+kasvoihin, ja Radványi saattoi siis paremmin katsella Katinkaa.
+
+— Ettehän suutu, vaikka katselen teitä näin? Olen jo kuullut teistä
+niin paljon...
+
+— Ahaa! Nyt paukahtaa! ajatteli Katinka ja kysyi rohkeasti:
+
+— Hyvääkö vai pahaa?
+
+Eversti ei vastannut heti, vaan katseli tuota solakkaa vartaloa,
+joka ruhtinaallisen mukavasti nojautui vaunujen selustaan, ja noita
+itsetietoisia, rohkeailmeisiä tytönkasvoja. Sitten hän sanoi, aivan
+kuin aikomattaan:
+
+— Ja te tahdotte uskotella minulle rakastavanne tuota maitokuonoa!
+
+Katinka katseli häntä hämmästyneenä. Mutta eversti, joka ei vielä
+kertaakaan elämässään ollut saanut pidetyksi kieltään kurissa, jatkoi
+katkerana:
+
+— Te näytätte olevan aivan erikoislaatuinen tyttö! Minä olin kuvitellut
+teidät kokonaan toisenlaiseksi... Koko olennostanne näen, että olette
+ylpeä ja rehellinen... — Mitenkä ylpeytenne sallii teidän mielistellä
+tuota maitovarsaa? Ja mitenkä soveltuu rehellisyyteenne se, että
+kärkytte poikani rahoja?
+
+— Kärkyn hänen rahojaan! — Katinkasta tuntui, kuin hänen olisi täytynyt
+vaipua maan alle häpeästä ja harmista... Kukaan ei ollut vielä tällä
+tavoin puhunut hänelle... Hän tunsi, että häntä nyt oli kauheasti
+solvaistu... Senkötähden tuo oli käskenytkin hänet vaunuihinsa? Hän
+tarttui ohjaksiin ja sanoi:
+
+— Päästäkää minut! Seisahduttakaa! En tule enää kauemmaksi!
+
+Eversti pelästyi nyt vuorostaan.
+
+— Minä pyydän, neiti, älkää toki...
+
+Katinka kavahti kiivaasti seisomaan täyttä vauhtia kiitävissä
+vaunuissa. Eversti yritti tarttua hänen käteensä, mutta silloin hevoset
+pillastuivat ja alkoivat nelistää.
+
+— Ferenc! Pidä kiinni neidistä!
+
+Mutta kun Ferenc, renki, aikoi tarttua Katinkaan, sai hän aimo
+korvapuustin, ja tyttö hyppäsi maahan vaunujen kiitäessä eteenpäin.
+
+Katinka putosi polvilleen, sen pahemmin ei hänelle käynyt. Hänen siinä
+katsellessaan ympärilleen ja tuumaillessaan, mihin nyt ryhtyisi,
+lähestyi Radványi ontuen häntä. Eversti oli myöskin hypännyt vaunuista,
+joita hän ei siinä sivalluksessa saanut pysähdytetyiksi, ja heittänyt
+ohjakset rengille.
+
+— Te olette tosiaankin oikea hupakko, sanoi eversti.
+
+Mutta nähtyään, että Katinka itki pelosta ja mielipahasta, alkoi hän
+lohdutella.
+
+— Menkää! sanoi Katinka kyynelten lomassa. — Jättäkää minut rauhaan,
+niin te kuin poikannekin! Pitäkää poikanne, minä en halua kuulla mitään
+raakuuksia!
+
+— Suokaa anteeksi, neiti! Huomaan, että olen puhunut tyhmyyksiä.
+Katsokaas, minä olen jo vieraantunut naisseurasta ja tottunut
+nimittelemään lasta omilla nimilläni — pardon! Puhunko kenties taas
+tyhmyyksiä?
+
+Katinka lähti kylään päin, ja eversti ontua löntysteli hänen
+rinnallaan. Hetken kuluttua sanoi tyttö:
+
+— Jos pidätte ritarillisuutena kohdella tyttöä tuolla tavoin, niin...
+
+Eversti tuli miettiväiseksi.
+
+— Tosiaankin, te olette oikeassa. Tunnen olevan! teille hyvityksen
+velassa...
+
+Katinka silmäili häntä ylenkatseellisesti.
+
+— Helppo on teidän puhua. Minä olen vain tyttö enkä voi taistella
+kanssanne, ja miestuttavani eivät ole niin hulluja, että tekisivät sen
+minun puolestani...
+
+Tyttö alkoi jo kovasti miellyttää everstiä. He eivät puhuneet enää
+sanaakaan, ennenkuin tulivat kartanoon.
+
+— Nyt olen kotona, sanoi Katinka hiljaa.
+
+— Jos suvaitsette, jään odottamaan äitiänne, pyytääkseni hänelläkin
+anteeksi.
+
+He istuutuivat pylväskoristeisen kuistin kivipenkille. Katinka kohteli
+everstiä jo hiukan sävyisämmin, sillä tämä oli nyt hänen vieraanaan.
+
+— Ei teidän tarvitse odottaa äitiä, sanoi hän hetken kuluttua. —
+On kenties parempi, etten hiisku hänelle sanaakaan koko äskeisestä
+tapahtumasta. Yhtä asiaa pyydän teiltä kuitenkin: älkää laskeko enää
+poikaanne lähettyvilleni!
+
+Eversti nousi.
+
+— Olen todellakin pahoillani siitä, mitä äsken tapahtui, ja haluaisin
+mielelläni jollakin tavalla hyvittää... Nyt katselen teitä jo kokonaan
+toisilla silmillä, ja, uskokaa minua, olisin ylpeä, jos poikani,
+tultuaan mieheksi...
+
+Herra ties', miten tämä olisi päättynyt, ellei Katinka olisi kesken
+kaikkea kivahtanut:
+
+— En minä huoli teidän pojastanne! Jättäkää minut rauhaan!
+
+(Hän oli vähällä sanoa: Suolatkaa poikanne! Tämän sanontatavan, joka
+oli hyvin paljon käytännössä Gyurkovicsin tyttöjen kesken, olivat he
+oppineet kalastajilta, jotka aina myivät torilla parhaat kalansa, mutta
+suolasivat huonommat.)
+
+— Olettepa te vihoissanne!
+
+Katinka, jonka luonne oli sellainen, että hän leppyi yhtä nopeaan kuin
+kiivastuikin, sai kummallisen päähänpiston. Hän ojensi everstille
+kätensä.
+
+— Annan teille tilaisuuden hyvittää minut. Sanokaapa, osaatteko tanssia?
+
+Eversti räjähti nauramaan.
+
+— Parina viime vuotena olen tehnyt sitä vain välttämättömyyden
+pakosta... hovitanssiaisissa...
+
+— Sepä hyvä! Te osaatte siis! Nähkääs, jos poikanne lakkaa
+seurustelemasta kanssani, alkaa koko piirikunta juoruta minusta, eikä
+se ole suinkaan hauskaa. He sanovat, että te olette kieltänyt häntä.
+Juorupuheista pääsisimme siten, että te silloin tällöin tanssisitte
+kanssani juhlatilaisuuksissa ja joskus kohteliaisuudesta hakkailisitte
+minua hieman.
+
+Eversti nauroi taas. Hänen täytyi mielessään myöntää, että Katinka oli
+sangen älykäs tyttö. Hän suostui ehdotukseen.
+
+Mutta kun Katinka yöllä makasi vuoteessaan, liikkui hänen mielessään
+suurenmoisia ajatuksia. Hän kutsui luokseen nuorimman sisarensa Micin,
+jota hän eniten rakasti, suuteli hänen hiuksiaan ja kuiskasi hänen
+korvaansa:
+
+— Ehkä sinun pikku siskostasi sittenkin tulee paronitar!
+
+Pari päivää tämän jälkeen tärisytti ankara rumpujen pärrytys
+Gyurkovicsien ikkunaruutuja. Kokonainen husaarirykmentti ratsasti kylän
+läpi, etunenässä päällikkö uljaana ja loistavassa puvussa. Katinkan
+ikkunan alla hän tervehti niin juhlallisesti miekallaan, että koko
+rykmentti komentamatta katsoi oikealle! Katinka toi esiin hurmaavimman
+hymyilynsä ja nyökäytti ruhtinaallisen arvokkaasti vaaleata päätään.
+Mutta pikku sisarelleen hän ilmaisi tyytyväisyytensä syyksi rykmentin
+erinomaisen ryhdikkyyden.
+
+Ensimmäisten piirikunnan pääkaupungissa pidettyjen tanssiaisten jälkeen
+kierteli merkillinen huhu ympäri lähiseutuja. Paroni Radványi kuului
+hakkailevan Gyurkovicsin pikku Tinkaa ja vieläpä täydessä tulihanassa.
+
+Seuraavat tanssiaiset antoivat juoruille uutta virikettä. Mutta kun
+ensimmäinen lumi tuossa Liisanpäivän seutuvilla satoi, oli koko
+piirikunta jo niin tottunut asiaan, ettei se siitä enää piitannut.
+
+Mutta ihan Liisanpäivänä sattui huomiotaherättävä tapahtuma. Katinkan
+huoneeseen pyrähti pääskynen, joka pitkällä vaelluksellaan oli muista
+myöhästynyt, ja tyttö, hieman taikauskoinen kun oli, helli, syötteli ja
+puhalteli pitkin päivää tuota vilusta värisevää linturäpelystä.
+
+Sinä päivänä sattui eversti olemaan päivällisellä Gyurkovicsien luona
+ja jäätyään kahvin jälkeen kahdenkesken Katinkan kanssa saliin hyväili
+hänkin lintua, jota tyttö piteli käsissään, ja sanoi:
+
+— Minä olen sentään vanha aasi, eikä totta?
+
+— Mikä vanha te muka olette, ja miksikä olisitte aasi?
+
+— Siksi, että minä niin sydämestäni teitä rakastan!
+
+— Kiitos kunniasta! Minun mielestäni se ei suinkaan todista
+aasimaisuutta! Minäkin rakastan tätä lintua, mutta silti en ole mikään
+aasi!
+
+— Mitä sanoisitte, jos kosisin teitä?
+
+— Minuako?
+
+— Nauratteko minut ihan hölmöksi?
+
+— No enhän minä voi sanoa sitä enkä tätä, kun ette vielä ole kosinut!
+
+— Olettakaamme, että olen sen jo tehnyt. Mikä on vastauksenne?
+
+Tähän tyttö vastasi samaten kuin kaikki Gyurkovicsin tytöt olisivat
+vastanneet samanlaisessa tapauksessa:
+
+— Puhukaa mammalle!
+
+Ja niin tapahtui, että Katinka Gyurkovicsista tuli everstinrouva jo
+kahdeksantoistavuotiaana, ja koska hänen miehensä tuolla ylemmissä
+piireissä on erinomaisessa suosiossa, voi tapahtua, että hänet
+kahdenkymmenen vuoden ikäisenä ylennetään kenraalinrouvaksi.
+
+
+
+
+TERKA.
+
+
+Olen luvannut kertoa kaikkien Gyurkovicsin tyttöjen historian, mutta
+nyt, kun olen tullut neljänteen ja mielessäni vierittelen Terkan
+vaiheita, alan katua lupaustani.
+
+Sanon heti aluksi, ettei historia neljännestä Gyurkovicsin tytöstä
+oikeastaan ole mikään historia. Kaksi ihmislasta rakastuu toisiinsa ja
+he tulevat mieheksi ja vaimoksi. Alussa vanhukset murisevat hieman,
+mutta suostuvat lopuksi. Siinä kaikki.
+
+Siis jokapäiväinen, poroporvarillinen tapahtumain kulku, joka on
+tullut isoäitiemme, vieläpä heidänkin äitiensä osaksi. Mutta viisas
+mies täyttää kuitenkin toisinaan lupauksensa, ja senpätähden kerron,
+kaikesta huolimatta, neljännestä Gyurkovicsin tytöstä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rouva Gyurkovicsin nuorin tytär, Mici, jonka nimen eteen en vielä
+voi liittää »neiti»-sanaa sentähden, että hän ikäistensä tapaan
+vielä viettää hämärää elämää lastenkamarin syvimmässä sopukassa, ja
+koska Gyurkovicsin talossa käyvät vieraat eivät ole kiinnittäneet
+minkäänlaista virallista huomiota hänen olemassaoloonsa, — Mici,
+sanon, herätti kerran maailman huomiota, huomiota, johon hänellä ei
+ollut minkäänlaista laillista oikeutta, — siten, että hän sai luuvalon
+vasempaan käsivarteensa.
+
+Micillä oli aina ollut taipumus työntää oma olemuksensa etualalle
+vanhempain sisartensa sarjassa, ja rouva Gyurkovics epäili sentähden
+alussa tuota luuvaloa. Mutta kun lääkärineuvosto oli selittänyt, ettei
+tämä luuvalo ollut teeskenneltyä, vaan oikeata rehellistä kipua, vei
+rouva Gyurkovics tyttärensä kuudeksi viikoksi Budapestiin Margit-saaren
+kylpylään parantumaan. Suotuisa peltosinappisato vaikutti lopullisen
+ratkaisevasti hänen päätökseensä.
+
+Tämä kaikki tapahtui keväällä, ja Terka Gyurkovics, naimaiässä oleva
+neitonen, seurasi luonnollisesti mukana.
+
+Feri Horkay pyysi kirjeellisesti erästä pääkaupunkilaista ystäväänsä
+László Törökiä olemaan naisten hoivaajana, ja László Török omistautui
+tähän mieluisaan tehtäväänsä niin uutterasti, ettei hänestä kolmeen
+viikkoon näkynyt lievettäkään sisäasiainministeriössä, jossa hänellä
+oli ylimääräisen kopistin virka, mutta sitä enemmän hän loisti
+läsnäolollaan Margit-saarella.
+
+Aamulla hän lähti saarelle höyrylaivassa, ja kun hän kaukaa näki kahden
+laiturin käsipuuhun kyynärpäitään nojaavan neitosen valkeat pukineet,
+kiroili hän säännöllisesti laivakoneen hidasta käyntiä.
+
+Iltapäivällä he lähtivät seikkailurikkaille löytöretkille raunioiden
+ympärillä rehoittavaan metsistöön, jossa kukkivat pensaat varistivat
+valkoisen lehtisateen heidän ylitsensä.
+
+Illalla, kun soittokunta soitteli, he kävelivät hiljaa puhellen
+jättiläispuiden alla. Päivän kuluessa he käväisivät kaupungissa, tuossa
+orvokkien ja kevään kaupungissa, jossa vieno, suloinen tuuli henkäili
+kaduilla.
+
+Näiden viattomien huvittelujen seurauksena oli, että László Török
+vanhempi — eräs Temés-piirikunnan rikkaimpia, mutta joka tapauksessa
+myöskin raakaluonteisimpia tilanomistajia — kerran, luettuaan poikansa
+viimeksisaapuneen kirjeen, taittoi kiukkupäissään tshibukistaan
+[pitkävartinen turkkilainen piippu. Suom.] varren ja ärjäisi:
+
+— Vaimo! — Kampsut kokoon! Lähden Budapestiin ja väännän niskat nurin
+pojaltasi!
+
+Vaimo koetti pelästyksissään lepytellä miestään. Ja kun hän käsitti,
+että pojan laita oli huonosti, sai hän puolisonsa suostumaan siihen,
+että hänet lähetettiin Budapestiin. Poika näet ymmärsi paremmin äitinsä
+puhetta...
+
+Rouva Törökin saapumisesta Budapestiin seurasi, että László lähetti
+kohteliaan anteeksipyyntökirjeen Gyurkovicseille eikä näyttäytynyt
+kolmeen päivään saarella. Mutta Terkan sydämen täyttivät synkeät
+aavistukset.
+
+Neljäntenä päivänä he kohtasivat toisensa sattumalta kaupungissa.
+Kohtaaminen tapahtui seuraavasti: László Török oli maleksinut jo hyvän
+puolituntisen Faragó & K:n liikkeen edustalla, napinreiässä kukka ja
+savuke hampaissa.
+
+Sinnepäin tulivat Gyurkovicsin tytöt äitinsä kanssa. He olivat olleet
+aamumessussa ja sen jälkeen käyneet muutamissa kauppaliikkeissä; nyt he
+aikoivat kotiinsa saarelle.
+
+Molemmilla oli sininen, valkopilkkuinen kevätpuku ja valkoharsoinen
+hattu. Heidän käsineensäkin olivat samanlaiset, samaten rukouskirjat ja
+päivänvarjot. Terkan hame vain oli vaaksan verran Micin hametta pitempi.
+
+Jo kaukana nyhjäisi nuorempi tytär sisartaan kyynärpäällä:
+
+— Hei! Katsopas Laci Törökiä!
+
+Äiti sanoi ankarasti:
+
+— Ensiksikään ei hän ole mikään Laci, vaan László. Toiseksi emme
+ole tietävinämme hänestä. Jos hän haluaa liittyä seuraamme, tulkoon
+itsestään!
+
+Terka ei puhunut mitään, mutta nuorempi tytär purskahti nauruun:
+
+— Hän odottaa jotakuta! Totisesti, hän odottaa jotakuta!
+
+— Älä vain puhuttele häntä! kuiskasi Terka.
+
+Mutta Mici seisoi jo asennossa asfalttikäytävällä László Törökin edessä
+ja kysyi päätään käännellen kuin utelias lintu:
+
+— Te odotatte jotakuta, eikö totta? Erästä kaunista naista — mitäh?
+
+— Mutta Mici!
+
+— Teatteristako — kuinkah?
+
+Törökin täytyi nauraa.
+
+— Tietysti minä odotan kaunista naista, mutta en kuitenkaan
+teatterista. Hän on tuossa myymälässä.
+
+Terka, joka tähän asti oli pysynyt välinpitämättömänä, vieläpä
+nyrpeillä mielin kääntänyt päänsä puolittain toisaallekin, sanoi nyt
+rauhallisesti äidilleen:
+
+— Minun täytyy ostaa vielä pari metriä lievenauhaa.
+
+Naiset tarvitsevat aina lievenauhaa. — He menivät myymälään, ja
+sill'aikaa kuin Mici iloisesti jutteli Törökin kanssa ovella ja äiti
+ryhtyi neuvotteluihin kauppiaan kanssa, vaani Terka tummilla silmillään
+ympäri huonetta myymälän pöytään nojaten.
+
+Hän löysi sen, ketä etsi: Törökin kauniin naisen. Harmaahiuksinen,
+hymyilevä muori istui nojatuolissa, ja kolme kauppapalvelijaa laahasi
+hänen nähtävikseen kankaita. He olivat rakentaneet hänen eteensä jo
+kokonaisen tornin aukikierretyistä kangaspakoista.
+
+Mici kohautti täydellisesti pettyneenä olkapäitään, mutta Terkan katse
+kirkastui, ja hänen suupieliinsä ilmaantui suloinen hymy.
+
+Török esitteli heidät toisilleen:
+
+— Äitini...
+
+Terka Gyurkovics sävähti tulipunaiseksi kasvoiltaan, ääni ikäänkuin
+takertui hänen kurkkuunsa. Hän kumarsi äkkiä, vieläpä suutelikin pari
+kertaa tuon vanhan naisen kättä, jota hansikas peitti; sitten hän,
+pelästyen omaa rohkeuttaan, kääntyi pois.
+
+Molemmat äidit puristivat toistensa kättä, rouva Török ystävällisesti,
+rouva Gyurkovics kunnioittavasti kumartaen. (Sanotaan, että kahdesta
+äidistä tytön äiti aina kumartaa syvempään.)
+
+Törökin äiti sanoi, että hän tahtoi yllättää naimisissa olevaa
+tytärtään kesäpuvulla. Sen piti olla muodikas, mutta ei silmäänpistävä,
+hieno, mutta halpa.
+
+Sill'aikaa kuin äidit yhteisvoimin hommailivat kankaan valinnassa,
+puhelivat nuoret keskenään ovella.
+
+— Mutta miksi ette enää ollenkaan ole tullut saarelle? kysyi Mici
+Törökiltä.
+
+Terka sanoa tokaisi yli olkansa:
+
+— No mutta Mici! Emmehän voi laahata herra Törökiä väkisin saarelle!
+
+Hän korosti erityisesti _herra_-sanaa.
+
+— Olenko taas tullut herraksi? kysyi Török moittivasti. Sitten hän
+heti lisäsi katkerasti: — Todellakin, Terka, te olette usein hyvin
+kummallinen!
+
+Terka hymyili hänkin katkerasti:
+
+— Minäkö kummallinen? No hyvä, siis minä se olenkin kummallinen!
+
+Mici mitteli heitä katseellaan.
+
+— Joko taas riitelette?
+
+Äidit olivat tällä välin myllänneet ylösalaisin koko
+kesäkangasvaraston, mutta lopuksi he, havaittuaan, ettei yksikään
+kankaista vastannut heidän makuaan, ostamatta mitään tapsuttelivat
+myymälästä ulos. Onneksi rouva Gyurkovics, jolla oli suuri kokemus
+kaikenlaisissa ostotoimissa, tiesi erään myymälän, josta he varmaan
+löytäisivät etsimäänsä kangasta.
+
+He suuntasivat kulkunsa erääseen keskikaupungin liikkeeseen.
+
+Sillä välin kuin äidit taas ladottivat eteensä kesäkangaspyramideja,
+kävelivät nuoret ulkona asfalttikäytävällä.
+
+— Eikö meillä huomennakaan ole onnea nähdä teitä luonamme? kysyi Terka
+jonkin aikaa vaiti oltuaan.
+
+— Ei! sanoi Török vakavin ilmein.
+
+Tyttö painoi päänsä alas ja hypisteli vaieten harsoaan.
+
+Mici oli sill'aikaa jäänyt jälkeen. Hän oli erään portin pielessä
+nähnyt valokuvakaapin ja syventynyt kuvia tarkastelemaan.
+
+— Sanon totuuden, alkoi Török uudelleen. Olen vain ylimääräinen kopisti
+enkä muuta. Minusta voi kyllä tulla jotakin, mutta vielä en ole
+mitään... Eikä minulla ole oikeutta saattaa teille harmia...
+
+— Siinäkö kaikki? Ketä se liikuttaa? Kun minä en siitä välitä, niin
+mitä te siitä huolitte?
+
+— Ette te, mutta toiset.
+
+— Vanhemmatko?
+
+Török punastui:
+
+— Ei minun vanhempani — en ole enää mikään lapsi — mutta teidän äitinne!
+
+Kirkas hymy väreili Terkan kasvoilla.
+
+— Äitini tekee mitä minä tahdon.
+
+Mici oli taas heidän rinnallaan ja sanoi, että hän tahtoisi mielellään
+tulla valokuvatuksi avokaulaisessa puvussa. Hän oli valokuvaajan
+luona nähnyt laihakäsivartisen naisen kuvan, ja nyt hän itsetietoisin
+silmäyksin katseli omia täyteläisiä käsivarsiaan, joiden näkemisestä
+tanssiaismaailman yleisö ei — ainakaan ihmislaskelmien mukaan — vielä
+kolmeen vuoteen saanut nauttia.
+
+He puhuivat yhtä ja toista jokapäiväisistä asioista, kunnes äidit
+tulivat myymälästä. He eivät vieläkään olleet löytäneet mitä etsivät.
+Erästä toista samantapaista kangasta he tosin olivat löytäneet, mutta
+eivät sittenkään haluamaansa. Heidän täytyi vielä tehdä viimeinen
+yritys eräässä kaupassa Koronaherczeg-kadun varrella.
+
+Tämä päähänpisto miellytti Miciä. Hän tiesi, että kunniallisilla
+ihmisillä oli tapana kuljeskella Koronaherczeg-kadulla päivällisaikaan.
+(Kunniallisilla ihmisillä hän tarkoitti ensi sijassa kadetteja,
+toisessa lakimiehiä.)
+
+— Tekeekö äitinne todellakin aina mitä tahdotte? kysyi Török heidän
+seisoessaan myymälän avoimella ovella. Ja hän lisäsi heti miettivänä: —
+Kunpa ihminen vain tietäisi, mitä te haluatte!
+
+Terka sanoi hiljaa, katsomatta häneen:
+
+— Sitä, joka tahtoo sen tietää, neuvon kysymään aivan suoraan.
+
+Ja kun Török ei heti vastannut, toisti hän verkalleen:
+
+— Aivan suoraan.
+
+— Aivan suoraan? — No — haluatteko ruveta ylimääräisen kopistin
+rouvaksi?
+
+Ajurin vaunut vierivät juuri heidän ohitsensa, ja jyrinä esti heitä
+kuulemasta toistensa puhetta. Török luuli tytön huulten liikkeestä
+voivansa lukea vastauksen:
+
+— Miks'ei!
+
+Mici livahti puotiin ja ilmoitti äideille kuivakiskoisesti, että Terka
+ja Laci kävelivät käsikoukkua kadulla.
+
+— Ovatko he nyt tulleet aivan hulluiksi!
+
+Asian laita oli niin, että Török sanoi tytölle:
+
+— Jos rohkenette, antakaa kätenne tänne!
+
+Tyttö sanoi:
+
+— Mutta mitähän ihmiset sanovat?
+
+— Ettekö sillä juuri osoita, ettette välitä ihmisistä?
+
+Silloin Terka, joka nähtävästi ei enää tiennyt mitä teki — ikäänkuin
+hän olisi tyhjentänyt samppanjalasin — pujotti kätensä nuoren miehen
+kainaloon.
+
+— Nyt haluaisin nähdä ihmisen, joka meidät erottaa! sanoi Török
+päättävästi puristaen tytön kättä.
+
+Ihmiset eivät sanoneet mitään — ainoastaan tuttavat kääntyivät ympäri
+onnitteleva hymy kasvoillaan — mutta rouva Török sanoi pojalleen:
+
+— Oletko tullut hassuksi, Laci?
+
+— En, hänhän haluaa tulla vaimokseni, selitteli poika.
+
+He eivät voineet kauempaa seistä ovella, sillä pari naishenkilöä
+yritteli myymälään. Kadulla he eivät voineet selvitellä asiaa: —
+käytävähän ihan vilisi ihmisiä. Heidän täytyi odottaa, kunnes tulivat
+rauhallisemmalle paikalle.
+
+Matkalla rouva Gyurkovics hoki tuontuostakin:
+
+— Ne lapset, ne lapset!
+
+— Sill'aikaa kuin me katselimme kesäkankaita!
+
+Rouva Törökin mieleen muistui, ettei hänen puolisonsa ollutkaan
+lähettänyt häntä Budapestiin kesäkankaita ostelemaan, vaan ajamaan
+pojan päähän järkeä. Hänen piti sanoa, että poika tekisi tyhmästi
+mennessään nyt naimisiin, koska hän myöhemmin, kirjuriksi tultuaan,
+voisi halunsa mukaan valita piirikunnan parhaimmista.
+
+Mutta katsellessaan tuota kaunista paria, joka nyt, rohkeammaksi
+tultuaan, toisiinsa puristautuneena ja tasa-askelin kulki eteenpäin,
+tunsi hän, että hänen nytkin täytyi ruveta poikansa liittolaiseksi
+tuota vanhaa, riidanhaluista herraa vastaan — kuten usein ennenkin. Ja
+aina hän oli menestynyt.
+
+Hänen armostaan rouva Gyurkovicsista tuntui siltä, kuin olisi hänen
+hyvitettävä rouva Törökiä jostakin.
+
+Hän siis lupasi vielä iltapäivällä viedä rouva Törökin erääseen
+myymälään, josta he varmaan löytäisivät etsimäänsä kangasta. Mainittu
+liike oli erinomainen ja hyvin varustettu, sellainen, josta vain
+Budapestin rouvat ja hän, rouva Gyurkovics, tavaransa ostivat.
+
+Sillä nähkääs, maalaisostajat ne juuri pilaavat kaikki kauppiaat.
+
+
+
+
+LIZA.
+
+
+Liza oli puolen päänmittaa lyhyempi vanhempia sisariaan, mutta oli
+sitä vastoin Gyurkovicsin tytärten keskipainoa viisi kiloa raskaampi.
+Mainitun keskipainon oli armollinen rouva kerta kaikkiaan määrännyt
+viideksikymmeneksikahdeksaksi kiloksi. Se tyttäristä, joka painoi
+enemmän, sai käyttää Bantingin parannustapaa, se, joka painoi vähemmän,
+sai nauttia rautapillereitä.
+
+Viidennen tytön erikoisena tuntomerkkinä oli ärsyttävä luomi poskessa.
+Hänen luonteenomaisia piirteitään oli muiden muassa se, ettei hän
+mielellään noussut varhain, ei pitänyt paljon tanssista ja oli
+professori Korányin kanssa yhtä mieltä siinä, että sydämestään inhosi
+kureliivejä.
+
+Viimeksimainitun vastenmielisyytensä vaikutuksesta hän oli saavuttanut
+ihmeteltävän näppäryyden tämän hänen ylleen pakotetun kiusankappaleen
+riisumisessa. Poislähteville vieraille hän näet sanoi jäähyväiset
+rappusilla hoikkauumaisena kuin ampiainen, mutta liehutti liinaa
+ikkunan alitse vierivien vaunujen jälkeen jo mukavaan kotipuseroon
+puettuna.
+
+Sanoin, ettei Liza paljon pitänyt tanssista, ja nyt tunnen, että tein
+uhkarohkean teon väittäessäni sellaista eräästä vilkasluontoisten,
+alituisesti rauhatonten, ikäänkuin tanssiin luotujen ja tavallisesti
+melkein tiedottomiksi nyöritettyjen Gyurkovicsin tyttöjen nuorimmista
+sisarista.
+
+Koska minä kuitenkin haluan saada lausuntoni uskotuksi, niin toivoisin,
+että loisitte lyhyen silmäyksen Liza Gyurkovicsin lapsuusaikaan,
+— mahdollista on, että lapsen yksilöllisten taipumusten joukosta
+löydätte sen punaisen langan, jonka avulla saatamme ymmärtää neitosen
+erikoisharrastukset.
+
+Jo silloin kun hän oli kapalolapsi, nimitti palvelusväki häntä
+Paksu-Lizaksi, kotiväki Laiska-Lizaksi. Mutta mikään nimi ei olisi
+ollut hänelle sattuvampi kuin Kiltti-Liza.
+
+Hän oli niin kiltti, että sinä aikanakin, jolloin hän sai hampaita,
+olisi voinut luulla häntä kuuromykäksi, sillä hänen ei milloinkaan
+kuultu päästävän äänenpirahdustakaan. Kun hän aamun valjetessa heräsi
+kehdossaan, ei hän kiirehtinyt kääntämään puoleensa yleistä huomiota
+korvia särkevällä kirkunalla, vaan nyrpistäen pientä nykerönenäänsä
+odotti hiljaa soperrellen, että hänet huomattaisiin.
+
+Kun hänet illalla asetettiin johonkin huoneiston sopukkaan, ei hän
+nykyaikaisten lasten tapaan yritellyt kirkumalla pysähdyttää auringon
+kulkua, vaan katseli tarkkaavasti ja vakavasti huoneen sisustusta,
+kunnes ilman minkäänlaista hälinää nukahti.
+
+Kun hän jo oli niin iso, että häntä kannettiin sylissä, ei hänessä
+näyttäytynyt mitään itsekkyyden merkkejä. Kalistimensa hän monesti
+heitti lapsellisen jalomielisesti imettäjän kintereillä hiiviskelevälle
+lammaskoiralle, voileivoksensa hän antoi pienimmästäkin kehoituksesta
+kenelle tahansa, heittipä sen usein kehoittamattakin pihalla
+lenteleville kyyhkysille.
+
+Imettäjä kuvaili hyvin usein lapsen hyvää sydäntä puutarhan aitauksen
+vieressä seisoskeleville, lastenkasvatusta lämpimästi harrastaville
+sotaväen hevostenhoitajille.
+
+(Nämä sotaväen hevostenhoitajat tulivat aina keväisin parittain
+Bács-Tamásiin, mukanaan kuninkaallinen siitosori. Parin kuukauden
+kuluttua joutui lapsirakas sotamies säännöllisesti putkaan, korpraali
+taas sairaalaan, ja sotatuomarin vaatimuksesta kuulusteltiin erästä
+Gyurkovicsien palvelustyttöä todistajana jutussa, joka koski
+kurinpitorikosta ja pahoinpitelyä.)
+
+Räikeä vääryys tapahtui Lizalle siinä, että hänelle lapsuusaikana
+luettiin vahvistava uni hyveeksi, kun taas nyt, hänen saatuaan pitkät
+hameet, armollinen rouva, joka itse nousi varhain, piti suurta
+mekastusta tuosta hyveestä.
+
+Aamuisin, kun Liza vielä makasi patjojen välissä ja harmitteli
+ristiriitaisuutta pehmeän vuoteensa ja lämpimän aamiaisen välillä,
+astui rouva Gyurkovics huoneeseen ja pani voimaperäisillä
+lausunnoillaan vaa’an ehdottomasti kallistumaan aamiaisen puolelle.
+Tällöin hän usein sanoi Lizalle näin:
+
+— Sinä olet jo melkein yhtä lihava kuin juutalaismuori ja aina vain
+makaat!
+
+Vertaus oli liioiteltu, sillä vuokraajan emännällä oli neljä selvästi
+erotettavaa leukaa toistensa alla (vieläpä oli ensimmäisessä
+ja toisessa havaittavissa partaakin!), kun sitä vastoin Lizan
+ruusunpunaista leukaa yhdisti kaulaan yksi ainoa pehmeästi kaartuva
+liitos.
+
+Tytön kiitokseksi minun täytyy sanoa, että se melkoinen harmi, jota
+hänelle suurenneltu lihavuutensa tuotti, ei vähääkään muuttanut hänen
+sydämensä hyvyyttä. Renkien lapset tiesivät tämän hyväsydämisyyden,
+talon koirat ja siipikarja tunsivat sen vaistomaisesti, sillä Lizan ei
+tarvinnut muuta kuin vain näyttäytyä takapihalla tullakseen vilkkaitten
+mielenosoitusten esineeksi.
+
+Lizan myötätunto ei rajoittunut vain ihmisiin ja elukkoihin, vaan
+kohdistuivatpa hänen rikkaan sydämensä tunteet myöskin paperilla
+eläviin hahmoihin, niihin sankareihin, jotka esiintyivät hänen
+mielikirjallisuuteensa kuuluvissa romaaneissa.
+
+Hän lueskeli romaaneja suurella mielihalulla ja erosi siinäkin
+vanhemmista sisaristaan, jotka pääkaupunkilaislehdistä lukivat enintään
+tanssiaisselostukset ja kihlausilmoitukset.
+
+Gyurkovicsien puutarhassa kasvoi ikivanha seljapuu. Sen matalan
+latvuksen suojasta Liza oli löytänyt itselleen salaisen sopukan,
+jossa hän tuhatlukuisten likakärpästen suristessa saattoi haaveilla
+onnettoman rajakreivinna Isauran kohtalosta. Kun Isaura oli saatettu
+perhehautaholviin, valoi Liza surunsa loppumattomiin kyyneliin, ja
+kun sitten viimeisessä luvussa selveni, ettei Isaura ollutkaan oikein
+todenteolla kuollut, valtasi riemuisa onnentunne Paksu-Lizan sydämen.
+
+Rouva Gyurkovicsin sydämeen kasasi suurta huolta se seikka, että hänen
+viidettä tytärtään eivät houkutelleet tanssiaissalien aineelliset
+parkettilattiat, vaan romanttiset pilvilinnat.
+
+— Luulet kenties joutuvasi naimisiin jonkun kreivi Orlandon tai paroni
+Lebegényin kanssa?
+
+Gyurkovicsin Lizaa ei nainut kreivi Orlando eikä paroni Lebegényi, vaan
+Gida Radványi, joka juuri saman päivän iltana oli tervehdyskäynnillä
+talossa.
+
+Pieni Gida Radványi oli parisen vuotta tätä ennen ollut päättömästi
+rakastunut Gyurkovicsien kolmanteen tyttäreen, vaaleaveriseen
+Katinkaan. Eversti Radványi sai tytön tähystimeensä ja nai hänet
+sitten itse, mutta pojan hän lähetti professori Sergiuksen
+ylioppilasleipomoon päästäkseen hänestä. Ja sen hän sanoi pojalleen,
+että älköön uskaltakokaan tulla kotomaihin, ennenkuin oli suorittanut
+ylioppilastutkinnon.
+
+Gida ei pitänyt asiaa kovin kiireellisenä, vielä vähemmän professori
+Sergius, jolle nuoresta paronista maksettiin sataviisikymmentä
+guldenia kuukaudessa. Gida toimi siis kaksi vuotta laitoksen
+itsekasvatusyhdistyksen istunnoissa puheenjohtajana, mutta sai sitten
+odottamattoman onnettomuustapauksen johdosta ylioppilastodistuksensa.
+Tämä odottamaton onnettomuustapaus oli se, että ministeristö kielsi
+Sergiuksen laitokselta oikeuden laskea enää ylioppilaita, ja kostoksi
+siitä professori Sergius antoi ylioppilastodistuksen kaikille
+oppilailleen.
+
+Eversti oli nyt sitä mieltä, että poika oli tarpeeksi oppinut,
+— eihän hänestä kuitenkaan koskaan voisi tulla muuta kuin joku
+hevosvakuutusyhdistyksen esimies tai enintään piirikunnan päällikkö, —
+ja kutsui hänet kotiin.
+
+Ne, jotka ennestään tunsivat Gida Radványin, saattoivat huomata, että
+hän oli sangen suuresti muuttunut oppilaitoksessa. Hänen viiksensä ja
+voimansa olivat kasvaneet. Liza puolestaan havaitsi hänen käytökseensä
+tulleen jonkinlaista romanttista ylevyyttä ja hänen kasvonpiirteisiinsä
+jotakin surumielistä vakavuutta, joka oli hirvittävän intresanttia ja
+muistutti Monte-Christon kreiviä tai vielä enemmän Don Carlosta, joka,
+kuten tunnettua, oli rakastunut omaan äitipuoleensa.
+
+Gida Radványi oli tosiaankin ottanut tehtäväkseen kantaa kovaosaista
+kohtaloaan surun läpitunkemalla arvokkuudella. Oi — hän oli paljon
+saanut kärsiä ja taistella sisäisiä taisteluja oppilaitoksessa
+ollessaan, huolimatta tekemästään ennakkopäätöksestä, että velvollisuus
+oli voittava intohimot ja että hän oli kieltäytyvä, vaikka henki menisi.
+
+Mutta ihminen ei voita intohimojaan eikä ylimalkaan mitään muutakaan
+vain pitääkseen voittonsa omana hyvänään, salassa. Sellaisina hetkinä
+tuntee olevansa jonkun tarpeessa, sanokaamme esimerkiksi jonkun
+markiisi Posan, jolle saattaa uskoa salaisuutensa ja jonka voi antaa
+ihastella tätä sisäistä suurtyötä.
+
+Ja kenellä olikaan enemmän taipumuksia markiisi Posan osan esittämiseen
+kuin Liza Gyurkovicsilla? Parin viikon kuluttua oli Gida, joka joka
+päivä illasti Gyurkovicsien luona, jo tullut niin hyväksi tuttavaksi
+Lizan kanssa, että itki ilmoille suuren surunsa ystävänsä rinnoilla.
+(Tätä ei tietystikään pidä käsittää aivan sananmukaisesti!)
+
+Liza oli kyyneliin asti liikutettu; hän oli ylpeä Gidan luottamuksesta,
+jota hän piti jalona, suurena ja hirveän intresanttina, ja vannoi
+hänelle pyytämättä ikuista ystävyyttä.
+
+Hän ei ollut koskaan uskaltanut toivoakaan näkevänsä Bács-Tamásissa
+kasvoista kasvoihin miestä, jonka rinnassa velvollisuus ja intohimot
+olivat kamppailleet tai joka ylipäätään jotakin taisteluista tiesi.
+
+Bács-Tamásin herrat eivät milloinkaan puhuneet velvollisuuksista ja
+intohimoista; heidän juttunsa käsitteli aina vain vuodentuloa, hevosia
+ja suuria juominkeja.
+
+Myöhemmin kertoi Gida seljapuun alla ystävättärelleen ihmeellisen
+tapahtuman: kun hän ensi kerran jälleen kohtasi äitipuolensa.
+
+Hän oli tullut kotiin oppilaitoksesta, ja hänen isänsä otti hänet
+vastaan, aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut heidän välillään.
+Ikäänkuin he koskaan eivät olisikaan olleet kilpakosijoita. Isä sanoi:
+
+— Servus, poika! Kas vain, viiksesi ovat alkaneet orastaa.
+
+Katinka-rouva astui huoneeseen, ja hänkin käyttäytyi aivan kuin
+ei mitään olisi tapahtunut. Ikäänkuin he koskaan eivät olisikaan
+rakastaneet toisiaan. Hän sanoi:
+
+— Kas Gidaa! Miten isoksi mieheksi olet tullut!
+
+Sitten he puhuivat muista asioista, ja eversti oli entiselle
+kilpakosijalleen niin epäkohtelias, että suvaitsi ruveta haukkumaan
+häntä taskurahoista. (Niin kauan kuin Gida oli ollut lapsi, oli isä
+jättänyt hänet omiin heteisiinsä kuin miehen ikään, mutta nyt hän
+tahtoi korvata laiminlyöntinsä sillä tavalla, että käsitteli poikaansa
+kuin lasta!)
+
+Kun Gida poistui huoneesta, kutsui Katinka häntä eräästä sivuovesta ja
+pisti salaa hänen käteensä kokoontaitetun paperin.
+
+— Varo, ettei ukko näe! kuiskasi hän.
+
+Gida kalpeni, hänen polvensa vapisivat. Sitten hän syöksyi ulos ja
+talliin papereineen...
+
+— Ah! Katinka varmaankin pyysi anteeksi kirjeessään!
+
+Mutta paperi ei ollutkaan mikään kirje, vaan viidenkymmenen guldenin
+seteli... Hän antoi Gidalle rahoja, inhottavia rahoja...
+
+Liza sanoi huokaisten:
+
+— Katinka ei ole vähääkään romanttinen!
+
+Hän neuvoi Gidaa riistämään juurineen Katinkan kuvan sydämestään.
+Jonkin riistäminen sydämestä juurineen oli sellainen voimatyö, joka
+sai Gida Radványin innostumaan. Hän lupasi tehdä sen, kuitenkin
+sillä ehdolla, että Liza jalomielisesti auttaisi häntä tässä
+mieltäkiinnittävässä leikkauksessa.
+
+Lasten alituisesta yhdessäolosta oli seurauksena se, että rouva
+Gyurkovicsin päähän pälkähti eräs tuuma. Rouva Gyurkovicsin tuumat
+suuntautuivat aina kahden ihmislapsen yhteenliittämiseen.
+
+Kerran, kun Katinka taas otti puheeksi perheen seisovan kysymyksen:
+mitä oli tehtävä Lizalle? — sanoi rouva Gyurkovics:
+
+— Tiedätkö, mitä minä olen ajatellut. Teidän Gida voisi naida hänet.
+
+Katinka remahti nauramaan:
+
+— Mitä-äh? Minusta siis tulisi Paksu-Lizan anoppi?
+
+— Miksikä ei? Olethan ennenkin kinastellut hänen kanssaan paljon...
+Hankin naimaluvan piispalta, arkkipiispalta — vaikkapa itse Rooman
+paavilta, jos niiksi tulee! Tosiaankin, puhu miehesi kanssa.
+
+Katinka puhui vielä samana päivänä miehelleen. Se päivä oli everstin
+parranajopäivä, ja silloin saattoi istua hänen rinnallaan sohvalla.
+Muulloin ei tämä tällainen käynyt laatuun, sillä hänen parransänkensä
+pahasti pisteli arkaihoista ihmistä.
+
+— En pidä siitä, että Gida alituiseen luikailee täällä eikä ymmärrä
+ryhtyä mihinkään. Hän ikävystyttää täällä itsensä ja koko maailman.
+Parasta olisi hankkia hänelle vaimo, ja sitten voisit luovuttaa hänelle
+toisen taloista
+
+— Kenties olet jo hankkinutkin hänelle vaimon?
+
+— Tiedän erään reimatytön, joka on korviaan myöten rakastunut häneen ja
+jota hänkin rakastaa.
+
+— Mitä lajia?
+
+— Ei huonompaa kuin oma vaimosikaan.
+
+— Todellako?
+
+— Paksu-Liza.
+
+Eversti oli pakahtua nauruun, mutta Katinka suuttui ja mätki häntä
+selkään.
+
+— Mitä? Tuo poikalurkkiko tulisi langokseni?
+
+— Häpeätkö sukulaisuutta?
+
+En tiedä millä keinoin Katinka-rouva vaikutti herra everstiin; sen vain
+tiedän, että eversti antautui seuraavana parranajopäivänään.
+
+— Naurettava sattuma, mutta jos he toisiaan rakastavat...
+
+— He jumaloivat toisiaan.
+
+— No, antaa paukahtaa! Silloin ei poika ainakaan loikaroitse täällä...
+
+Kummankin perheen kesken oli siis päätetty asia, että Gidasta ja
+Lizasta tulee pari. Salaisuus tunkeutui aina lastenkamariin ja
+keittiöön asti. Kylässäkin puhuttiin siitä, piirikunnan herrat tiesivät
+jo hääpäivänkin. Kun rouva Gyurkovics tilasi kapiot Lizalle, saivat
+heidän budapestiläisetkin ystävänsä tiedon asiasta.
+
+Gidan nähdessään sanoivat Gyurkovicsien palvelijat näin: — Kas, tuo
+tuolla on meidän neidin sulhanen!
+
+Kalastajat valikoivat jo lihavia sampia häitä varten. Mustalainen
+Bandi Kukacz tuli armollisen rouvan luo ja pyysi, että tällä kertaa
+käytettäisiin hänen soittokuntaansa. Hänen kontrabasistinsa eivät
+koskaan juoneet itseään sioiksi, ja itse lupasi hän mennä vastuuseen
+jokaisesta kadonneesta hopealusikasta.
+
+Sanoin: kaikki tiesivät sen paitsi ne kaksi, joilla ainakin olisi
+pitänyt olla jonkinlaista harrastusta asiaan, — Gida ja Liza. Gida
+oli jo tosin saanut Lizan suosiollisella avustuksella riistetyksi
+äitipuolensa kuvan sydämestään, vieläpä juurineen, ja nyt hän taisteli
+uutta traagillista intohimoa vastaan.
+
+Hän oli rakastunut Paksu-Lizaan, rakastunut kaikkien sääntöjen mukaan
+— mutta silloin, kun hän jalomielisesti luopui Katinkasta, vannoi
+hän sydämensä syvyydessä, ettei hän enää tässä elämässä rakasta.
+Hänen sydämensä oli tuleva hautaholviksi, johon hän kätkisi kuolleen
+rakkautensa. Ja nyt hän oli hius juuriaan myöten rakastunut Lizaan —
+siinä hänen tragediansa.
+
+Kauan aikaa arveltuaan hän ilmaisi tilansa Lizalle samalla kertaa
+pyytäen ystävätärtään auttamaan häntä oman kuvansa riistämisessä hänen
+sydämestään.
+
+Liza pelästyi ja puhkesi miltei kyyneliin. Kun Gida kysyi, pelkäsikö
+tyttö hänen puolestaan, vastasi tämä, että tietysti hän pelkäsi.
+Mutta kun Gida sanoi, että Lizan nyt jo täytyi vihata häntä, vastasi
+tyttö, että vihaaminen on juuri sama kuin olla vihaamatta... Ja jos
+Gidan kohtalo kerran alusta pitäen oli se, että hänen täytyi rakastaa
+Lizaa, niin silloin oli hänen turhaa yritellä kiskoa hänen kuvaansa
+sydämestään; sillä ihminen ei voi taistella kohtaloaan vastaan.
+
+Gida alistui siis kohtaloonsa. Kun hän kuitenkin aavisti, että hänen
+vihamielinen isänsä ympäröisi hänet vakoojilla, käytti hän mitä
+suurinta varovaisuutta suhteessaan Lizaan. Vasta silloin hän tuli tytön
+kotiin, kun tämä antoi merkin, ettei mikään vaara uhannut. Punainen
+nenäliina neitsytkammion ikkunassa merkitsi, että tie oli selvä ja
+vapaa. Valkoinen nenäliina oli vaaran merkkinä. Vaara oli käsillä
+silloin, kun eversti naukkaili kuistilla Gyurkovicsin veljesten kanssa.
+
+Rakastuneet olivat myöskin kirjeenvaihdossa keskenään, mikä etenkin
+Lizalta, joka ennemmin luki viisinidoksisen romaanin kuin kirjoitti
+puoli sivua pitkän kirjeen, vaati suurenmoista uhrautuvaisuutta.
+Postilaatikon virkaa teki puutarhan takanurkassa oleva suuri
+kukkaruukku. Gida keksi myöskin salakirjoitusjärjestelmän, jota saattoi
+ainoastaan vielä logaritmitaulujakin monimutkaisemman avaimen avulla
+ymmärtää. »Rakastan sinua, armahani!» esimerkiksi kirjoitettiin näin:
+»Kria kra krujukränk!»
+
+Gida kuuli kerran isänsä ja Katinkan puhelevan keskenään viereisessä
+huoneessa Lizasta ja hänestä. Hän ei voinut oikein erottaa, mitä he
+puhuivat, ainoastaan nimet hän kuuli selvästi.
+
+— Meidät on paljastettu! sanoi hän Lizalle.
+
+Liza kalpeni, Gidan aivoissa alkoi kypsyä seikkailurikas
+ryöstösuunnitelma. Hän harkitsi, vaikkakaan ei aivan tosissaan,
+yksityiskohtia myöten, kuinka hän ryöstäisi Lizan ja veisi Melbourneen.
+Hän tunsi erityistä mieltymystä Melbourneen. Jo maantiedetunneilla
+oppilaitoksessa hän kuunteli halulla tuota koreasti sointuvaa nimeä
+lausuttavan. Hän kuvitteli jo tulevansa aarniometsästä leveälierinen
+hattu päässään ja kirves olallaan sekä Lizan istuvan odottelemassa
+hirsimajan rahilla oopperamaalaispuvussa.
+
+Mutta Melbourneen-lähdöstä ei tullut mitään; eräs seikka sattui
+esteeksi.
+
+Annanpäivänä, rouva Gyurkovicsin nimipäivänä, oli talossa pienet
+juomingit ja mustalaissoittokunta soittamassa. (Mainesana »pieni»
+tarkoittaa tässä osanottajien lukua eikä suinkaan nautittua
+viinimäärää.) Iltapuoleen tulivat nuoret herrat kuistilla hieman
+suuriäänisiksi, pirstasivat maahan lasinsa juotuaan perheenemännän
+terveydeksi, latoivat hopealautasia symbaalille, kumahduttelivat
+nyrkeillään bassoviulua ja virittivät revolverinlaukausten
+pamahdellessa rouva Gyurkovicsin mielilaulun:
+
+    »Hiljaa loiskii laine Maros-virran...»
+
+Vanhemmat herrat, heidän joukossaan myöskin eversti, vetäytyivät
+tupakkahuoneeseen ja alkoivat pelata tarokia, joka kuitenkin pian
+vaihtui ferbliin.
+
+Pian lyöttäytyi heidän seuraansa myöskin Katinka-rouva ja pyysi
+kortteja. Hän osasi pelin, mutta hänellä oli yksi vika: hän teki
+armottomasti vääryyttä. Kun hän korjasi panoksen, näytti hän
+lehtensä vasta sitten, kun toiset sitä ristissä käsin rukoilivat,
+— usein hän ei näyttänyt niitä ollenkaan, vaan antoi mieluummin
+rahat takaisin. Panoksiin nähden hän aina käytti monimutkaista
+väärinlaskemisjärjestelmää, jolla saattoi aviopuolisonsa aivan
+epätoivoiseksi. Hänen setänsä oli jo tarjonnut hänelle melko summan
+korvaukseksi, jos hän vain jättäisi pelin, ja eversti — yllätettyään
+vaimonsa taas uudessa kujeessa — otti hänen rahansa takavarikkoon ja
+selitti, että hän jakaa rahat hävinneiden kesken. Katinka-rouva koetti
+pelastaa saaliinsa siten, että puhalsi yhtäkkiä lampun sammuksiin ja
+sekoitti pimeässä setelit.
+
+Seuraavassa silmänräpäyksessä valaisi neljä tulitikkua huonetta,
+mutta — ihmeellistä! yksikään pelaajista ei katsellut rahojaan, vaan
+kaikkien katseet olivat tähdättyinä Gidaan ja Lizaan, jotka pienellä
+leposohvalla istuen olivat siivoina katselleet peliä.
+
+— Erinomaista! sanoi eversti ja sytytti vielä kaksi tulitikkua.
+
+Pelästyneen Lizan pää lepäsi tuolla Gidan rintaa vasten, kasvot olivat
+tulipunaiset, hän vaikeroi hiljaa, mutta ei voinut irtautua, sillä
+hänen hiuksensa olivat takertuneet Gidan rintaneulaan. (Tämä rintaneula
+kuvasi muuten turbaanilla varustettua neekerinpäätä.)
+
+— Kas vain, sanoi setä, — kihlatutkin kalastelevat sameassa vedessä.
+
+Katinka vapautti sisarensa tuosta epämieluisasta asemasta ja antoi
+hänelle sitten pienen korvapuustin — yhden hänelle ja yhden Gidalle.
+
+Kalpeana mielenliikutuksesta Gida seisoi tytön edessä ja ojensi kätensä
+tehden sankarillisen liikkeen.
+
+— Niin — hän on minun morsiameni!
+
+— Eihän se ole mikään uutuus, sanoi eversti haukotellen ja par'aikaa
+rahojaan laskien.
+
+— Minä rakastan häntä ja menen hänen kanssaan naimisiin, sanoi Gida
+uhkaavana muodoltaan.
+
+— Mikä sinua riivaa? Koko piirikuntahan tietää, että sinä nait hänet,
+eikä sinun sentähden tarvitse tässä kirkua!
+
+Sitten hän alkoi jakaa kortteja, sillä nyt oli hänen vuoronsa. Gida
+ja Liza hiipivät huoneesta. Katinka meni perässä ja ravisti hihastaan
+seteleitä.
+
+— Tosiaankin, lapset, mamma tahtoo, että häät vietetään lokakuun
+alussa...
+
+
+
+
+MICI.
+
+
+Gyurkovicsien perheessä tapahtui sellainen kumma, että oli pakko
+naittaa Mici, nuorin tytär, ennenkuin Klárika, kuudes järjestyksessä,
+oli puettu morsiushuntuun.
+
+Tähän luonnonmukaisen järjestyksen rikkomiseen vaikutti osaltaan
+myöskin eräs Mici Gyurkovicsin tekemä lievänlainen kuje. Klárika näet
+lähetettiin — kun karnevaaliaika oli loppuun kulunut eikä mitään
+näkyväisiä tuloksia ollut saavutettu — sukulaistensa mukana Fürediin.
+Sukulaiset pitivät tytön luonaan koko kesän sillä tekosyyllä, että
+heillä muka oli tiedossaan loistavat naimamahdollisuudet Klárikalle.
+
+Rouva Gyurkovics, joka kesäistä sotaretkeä varten oli hankkinut
+kuudennelle tyttärelleen uuden puvun, salli eräänä heikkona hetkenään
+Micin käyttää kotona maalla Klárikan vanhaa pitkää hametta. Hän
+salli sen, mutta uhkasi rangaistukseksi sulkea Micin uudelleen
+lastenkamariin, jos hän vain yrittäisikin vallata itselleen _ison
+tytön_ oikeuksia.
+
+Ja seitsemäs tytär lupasi kaikki! Voi voi! — hän ei halua mennä
+tanssiaisiin, hän ei välitä hituistakaan nuorista herroista. Hän pysyy
+paljon mieluummin kotona äitinsä luona. Ihmiset sanoivat, että hän
+keimaili, — kuinka hän olisi keimaillut? Miciä halutti kovasti tietää,
+mitenkä sitä oikein keimaillaan!
+
+Seitsemäs tytär lupasi kaikki. Mutta tuskin hän tunsi pitkän hameen
+liepeet kantapäillään, kun jo gyurkovicsilaisveri heräsi hänessä. Hän
+valikoi itselleen piirikunnan uljaimman miehen ja tuumi itsekseen: tuon
+puolisoksi minä tahtoisin tulla! Ja vaikka kysymyksenalainen nuori mies
+ei vielä niihin aikoihin ollut aikonutkaan kiinnittää minkäänlaista
+huomiota Gyurkovicsin nuorimman tyttären olemassaoloon, kiisteli Mici
+hänen kanssaan kuitenkin niin kauan ja oli niin töykeä hänelle, että
+Sándorfy — se oli tuon komean miehen nimi — ei ainoastaan kiinnittänyt
+huomiota häneen, vaan vieläpä rauhaan päästäkseen meni hänen kanssaan
+naimisiin.
+
+Äidin heikkouden seurauksena oli, että Mioille ilmestyi kosija sillä
+välin kuin heidän fürediläiset sukulaisensa huolellisesti välttivät
+kirjeissään esiintuomasta usein mainittua kysymystä Klárikan
+erinomaisista naimisiinpääsymahdollisuuksista. Micin naimisiinmenoon
+suostui rouva Gyurkovics vain siitä syystä, että tuo seitsemäs tytär
+oli nuorin, jonkavuoksi äidin ei tarvinnut pelätä, että tämänlaatuinen
+ikäjärjestysperiaatteen loukkaaminen tulisi perheessä vaaralliseksi
+tavaksi.
+
+Seitsemännen tyttären kihlauksen jälkeen alkoi kuulua huhun mutinaa,
+että Klárika ja Mici oikeastaan olivatkin kaksosia ja että Klárika
+tähän asti oli vain sen vuoksi ollut järjestyksessä edellä, että hän
+oli nähnyt päivänvalon noin kuusikymmentä minuuttia ennen kuin hänen
+nuorin sisarensa.
+
+Aloitan kertomukseni siitä, kun Gyurkovicsit vaunuillaan lähtivät
+Keményien maatilalle. Armollinen rouva, joka muutenkin oli erityisen
+suopea nuorimmalle tyttärelleen, ummisti silmänsä, kun Mici, tuohon
+usein mainittuun pitkään hameeseen puettuna, astui vaunuihin. Äiti oli
+ihan varmasti vakuutettu siitä, etteivät he Keményllä tapaisi ketään
+vieraita, ja hänestä tuntuikin sentähden kovin epämieluisalta, kun hän
+näki kuistille kokoontuneen ison liudan tyttöjä ja viisi tai kuusi
+nuorta herraa.
+
+Nuoret pelasivat koko iltapäivän lawn-tennistä. Myöhemmin he remusivat
+väentuvassa ja kävivät Mici Gyurkovicsin johdattamina talleissa ja
+navetoissa. Jokaisen viisassilmäisen sarvipään muljauttaessa he
+peräytyivät kirkuen, jokaiselle punaturpaiselle vasikankantturalle he
+sanoivat: »myy-yh, silokarva!»
+
+Kun he tulivat talliin, jossa pidettiin vieraiden hevosia, höristelivät
+Mihály Sándorfyn raudikot korviaan ja alkoivat kuopia.
+
+— Pitää olla varuillaan, hevoset voivat purra, sanoi sinitakkinen
+ajomies tallin pimennosta.
+
+Mici Gyurkovics vastata tokaisi:
+
+— Aivan kuin niiden isäntäkin!
+
+Nuoret herrat hymähtelivät, ja tytöt tyrkkivät toisiaan
+kyynärpäillään... Pilkka ei pistänyt asianomaista! Sándorfy näet pelasi
+kuistilla ferbliä vanhain herrain kanssa. Mici, kenties senvuoksi, että
+tahtoi hyvittää tuota sinitakkista ajomiestä tämän isäntää kohdanneen
+loukkauksen tähden, alkoi leperrellä hänelle:
+
+— Oliko päivällinen hyvä? Saitteko myöskin viiniä? Jos mielenne tekee
+jotakin, sanokaa vain minulle!
+
+Sitten he aikoivat lähteä tarkastelemaan mehiläispesiä. Margit Kemény,
+talon nuori tytär, lupasi näyttää vieraille mehiläiskuningattaren.
+Tämäpä innostutti kaupunkilaisneitosia. He kenties kuvittelivat, että
+suriseva mehiläiskuningatar asteli vahakakulla pieni kultakruunu
+päässään.
+
+Mutta sinne mentäessä rupesi satamaan. Heidän kasvoilleen putoili isoja
+vesipisaroita, ja yhtäkkiä alkoi heitä ropsia kesäinen rankkasade. Koko
+seura pakeni kirkuen takaisin taloon. Etumaisena loikki Mici keveästi
+kuin nuori metsäkauris. Päänsä verhoksi hän oli kietonut satapoimuisen
+talonpoikaishameensa.
+
+Kun tytöt taas olivat kokoontuneet neitsytkammioon, alkoivat he
+kiusoitella toisiaan äskeisen lapsellisen pakokauhun johdosta ja
+tulivat äkkiä sangen vakaviksi.
+
+Mutta pian Mici Gyurkovicsin kieli jälleen pääsi valloilleen.
+
+— Eikö Feri Horkay ole vieläkään tullut? kysyi hän. — Ellei Feri Horkay
+ole mukana, ei ole mitään hauskaa tiedossa!
+
+Seura hajaantui pieniin ryhmiin; muutamat istuutuivat pienille
+tuoleille, toiset sohvalle ja nojasivat tylsinä kyynärpäihinsä.
+Neitsytkammiossa oleskeleminen oli muuten jotenkin vaarallista;
+ojensipa kätensä mihinpäin tahansa, niin aina putoili pöydiltä ja
+hyllyiltä särkyinä esineitä lattialle.
+
+Muutamat tytöistä olivat polvillaan talon tyttären ympärillä
+monilaatikkoisen kaapin vieressä, ja Margit Kemény näytteli heille
+harvinaisuusvarastoaan.
+
+— Tämän kannuksen kadotti tuo hurjapää Elefántovics Daruvárin
+tanssiaisissa... Tämän pienen riikinkukon sain Feri Horkaylta
+syntymäpäivälahjaksi täyttäessäni kuusitoista vuotta... Tämä kaunis
+paperiviuhka on myöskin kotoisin Daruvárin tanssiaisista — siinä on
+Daruvárin kreivien vaakunakin... Sen takapuolella on kauhea irvikuva:
+Feri Horkay on sinne piirustanut oman muotokuvansa... Näillä kahdella
+pistolinkuulalla olisivat monokkeli-Elefántovics ja Jankó Szilágyi
+kaksintaistelleet, ellei isä olisi oikeaan aikaan saanut heitä
+sopimaan...
+
+Mihály Sándorfy, sinitakkisen ajomiehen ja näykkivien raudikoitten
+isäntä, astui huoneeseen. Hän oli päivällisten jälkeen paennut
+meluavasta nuorisoparvesta rauhallisten vanhusten seuraan. Mutta kun
+vanhukset sitten olivat ahkeranpuoleisesti kallistelleet laseja ja
+huuhtoneet kuivia kurkkujaan ja kun eräs Torontalin piirikunnasta
+kotoisin oleva armenialainen herrasmies oli ferblissä kiskonut heiltä
+rahat, alkoivat he kovaäänisesti keskustella politiikasta, ja silloin
+Sándorfy piti viisaimpana livahtaa takaisin nuorison joukkoon.
+
+Kotvasen etsi hän itselleen paikkaa ja lyöttäytyi sitten parin
+jaarittelevan nuorukaisen seuraan. He puhuivat kuiskaten ja
+käsittelivät parhaillaan erästä naista koskevaa juttua.
+
+— Mistä sinä sen tiedät? kysyi Sándorfy.
+
+— Feri Horkay sanoi...
+
+— No sitten se on varmasti valhetta...
+
+Hän puhui hiljaa, mutta hänen syvä äänensä tunkeutui kuitenkin Mici
+Gyurkovicsin korviin.
+
+Taivas tiesi, mikä ajatus pälkähti seitsemännen Gyurkovicsin tytön
+päähän! Aina siitä saakka, kun Sándorfy oli astunut huoneeseen
+tervehtimättä häntä erityisesti, oli Mici yhtä mittaa katsella
+tuijotellut häntä. Nyt hän astui kaksi askelta eteenpäin, oikaisi
+solakan vartalonsa ja kysyi Sándorfylta:
+
+— Kenestä te puhutte? Sallikaa minun kysyä!
+
+He olivat olleet jo kauan tuttuja, mutta vaihtoivat nyt keskenään
+ensimmäiset sanat. Sándorfy säpsähti ja katseli ällistyneenä tyttöä.
+
+— Anteeksi...
+
+— Te väititte eräästä ihmisestä, että hän valehtelee, jatkoi Mici
+kiihtymyksestä vapisevalla äänellä. — Sellaista ei pidä lausua
+kuiskaten, vaan ääneen, vaikka sekin henkilö, jota puhe koskee, olisi
+kuulemassa...
+
+Miska Sándorfy punastui hieman, mutta remahti sitten nauramaan:
+
+— Mutta armollinen pikku neiti! Ettehän vain halua ruveta riitelemään
+kanssani?
+
+Totta totisesti! Riidellä hän juuri halusikin tuon sietämättömän
+neljännesylimyksen kanssa, mokomankin, joka katseli sekä häntä että
+koko hänen seuraansa niin armollisen ylenkatseellisesti... Ellei koko
+piirikunnan ihmisissä ollut sen vertaa kunniantuntoa, niin oli sitä
+ainakin hänessä... Dalmatialaisveren kuuma taisteluinto ja kumoamishalu
+leimusi hänen silmissään ja värähteli hänen sieraintensa pielissä.
+
+Mihály Sándorfy sanoi:
+
+— No, olkoon menneeksi: puhuin Feri Horkaysta... Sanoin, että hän on
+valehdellut... Olen pahoillani, jos tällä satuin loukkaamaan joitakin
+hellempiä tunteita...
+
+— Ritarillinen mies ei puhu sellaista toisen selän takana... Olkaa hyvä
+ja sanokaa se hänelle vasten silmiä... tai ellei teillä ole tarpeeksi
+rohkeutta, sanon minä sen hänelle...
+
+Tytöt olivat aivan kauhuissaan, ja nuoret herrat kiertelivät
+hermostuneina viiksiään. Rouva Radványi, rouva Gyurkovicsin
+äskenmainittu tytär, kutsui Micin syrjäpuoleen ja lupasi antaa hänelle
+kaikessa hiljaisuudessa pari korvapuustia. Mutta viereisessä huoneessa
+Mihály Sándorfy hermostuneesti nyki takkinsa nappeja.
+
+— Mikähän tuo pikku tyttö oikeastaan on? Mitä kummaa hän minusta
+tahtoo? Mistä minä olisin voinut tietää, että hän oli rakastunut Feri
+Horkayhin?
+
+Ja hetken perästä hän jatkoi:
+
+— En koskaan olisi voinut luulla, että tuossa kyyhkyläisessä oli niin
+paljon sappea!
+
+Hän viipyi vielä jonkin aikaa vanhusten joukossa, mutta ei enää
+tuntenut voivansa hyvin tässä linnassa. Jo puolisen tuntia tämän
+jälkeen nähtiin hänen ajavan rankkasateessa huimaa vauhtia ikkunain
+alitse. Hän ajoi kaupunkiin, meni suoraa päätä Kasinoon, etsi Horkayn
+ja kertoi tälle, mitä linnassa oli tapahtunut. Horkay, joka jo
+kolme päivää oli pelannut erään kuljeksivan biljarditaiturin kanssa
+karambolia, hankasi liidulla biljardikeppiään ja sanoi:
+
+— Minusta näyttää siltä, että meidän nyt täytyy taistella!
+
+— Siitähän tuo näyttää! myönteli Sándorfy.
+
+Seuraavana päivänä he sitten suorittivat kaksintaistelun. He ampuivat
+pistoleilla, mutta Horkay ei osannut ja Sándorfy puolestaan heitti
+pistolinsa maahan ja kutsui koko seuran illalliselle. Näin oli
+Horkay-Sándorfy-juttu ratkaistu ritarillisuuden sääntöjen mukaan, mutta
+Sándorfy-Gyurkovics-juttu sitä vastoin sai uutta virikettä Daruvárin
+soutuseuran juhlassa.
+
+Daruvárin soutuseuralla oli veneenvihkiäiset, ja siitä syystä
+rummutettiin koko piirikunta koolle.
+
+Mici Gyurkovics selitti kolme päivää äidilleen erinomaisella
+asiantuntemuksella sitä seikkaa, että veneenvihkiäiset eivät olleet
+mitkään tanssiaiset ja että sinne hyvin usein otettiin mukaan
+lapsiakin. Tämän lakipykälän perusteella otettiin sitten hänetkin
+mukaan daruvárilaisten juhlatilaisuuteen.
+
+Hänen armonsa rouva Gyurkovics katui sittemmin sangen suuresti tätä
+päätöstään, sillä hänen nuorin tyttärensä sai taas — herraties
+minkätähden — aikaan sievoisen kommelluksen Mihály Sándorfylle.
+Armollinen rouva antoi tästä jälkeenpäin tyttärelleen aika läksytyksen»
+
+— Oletko sinä mikä juristi tai husaariupseeri, koska et voi tulla
+yhdenkään ihmisen lähettyville joutumatta hänen kanssaan riitaan?
+
+Toisen katrillin loputtua näet Sándorfy tuli hiljaisen epätoivoisena
+kesäksi puistikkoon tuodun tarokpöydän luo, jonka ääressä edusmies
+Gyurkovics par'aikaa selvitteli pelitilejä, ja sanoi tälle:
+
+— Kuulepas, Milán, jos tätä menoa jatkuu kauemmin, karkottaa sinun
+pikku sisaresi minut tästä maailmasta... Csárdásia tanssittaessa hän
+kaikin mokomin koetti saada minua ja noita kolmea Elefántovicsin
+veljestä toistemme kanssa riitaan — hän väitti, että minä muka olin
+ehdoin tahdoin tuuppinut heitä, — ja katrillissa hän ei tahtonut
+tarttua käteeni... Ja koko iltapäivänä en ole uskaltanut tulla hänen
+läheisyyteensä, sillä minä tiedän, ettei hän voi sietää minua...
+
+Edusmies sanoi:
+
+— Jos lapsi juonittelee, niin nipistä sitä korvasta!
+
+Sanoi ja löi pöytään valtin. Mutta Sándorfy vaipui mietteisiinsä.
+Tuo pieni kyykäärme käsittämättömine vihamielisyyksineen voi kenties
+vielä saattaa hänelle jonkin vakavanpuoleisen ikävyyden. Olisipa
+kerrassaan hassunkurista, ellei hän, joka niin monen monta kertaa oli
+menestyksellisesti kesytellyt sekä vaaleita että ruskeita kyykäärmeitä,
+voisi hellyydellä nyhtää tuolta myrkkyhampaita.
+
+Hän tapasi ihastuttavan vihollisensa tanssilavan takana. Siellä tyttö
+istui oluttynnyrillä, rummutellen kantapäillään tynnyrin laitaa ja
+leyhytellen tavattoman suurella paperiviuhkalla viileyttä punoittaville
+kasvoilleen.
+
+— Neiti Mici, ettehän suutu, vaikka häiritsen teitä?
+
+Mutta Gyurkovicsin seitsemäs tyttö ei vihastunut mistään niin paljon
+kuin siitä, että häntä nimitettiin neidiksi. Hän oli _armollinen neiti_
+— vain neideiksi nimitettiin palvelustyttöjä.
+
+Hän mittelikin sentähden Mihály Sándorfya jäätävin katsein.
+
+— Mitä te haluatte?
+
+— Koko piirikunta ylistää teidän suoruuttanne... Ja minä tiedän vielä,
+että te ajattelette ritarillisesti, tahtoisin sanoa: kuin kunnianmies —
+mikä naisissa ei suinkaan ole jokapäiväistä... Senpätähden pyydänkin,
+että sanoisitte aivan suoraan, miksi minua vihaatte.
+
+— Huvittaisiko se teitä? kysyi Mici pilkallisesti.
+
+— Äärettömästi!
+
+— Nähkääs: minä en siedä ihmisiä, jotka ovat olevinaan!
+
+— Ja te siis pidätte minua sellaisena?
+
+— Pidän! oli kuivakiskoinen vastaus.
+
+— Minä vakuutan, että te erehdytte... Jos tahtoisitte vaivata itseänne
+tutkistelemalla minua hieman lähempää, tulisitte vakuutetuksi, että
+olette erehtynyt...
+
+Mici kohautti olkapäitään, ikäänkuin ei häntä laisinkaan olisi
+haluttanut ruveta tuohon tutkimistyöhön. Sitten hän hyppäsi tynnyriltä,
+meni tanssilavalle, ja Sándorfy jäi seisomaan ällistyneenä kuin
+kysymysmerkki.
+
+Nuorta miestä sekä nauratti että suututti; mutta kun tanssinohjaaja
+huuteli yhtä paria lisää kotiljonkiin, pälkähti Sándorfyn päähän
+epätoivon tuuma. Hän etsi kesäpukujen vilinästä Micin.
+
+— Tuletteko kanssani kotiljonkiin? hän kysyi uhkarohkeasti.
+
+Hänen suureksi hämmästyksekseen Mici Gyurkovics sanoi:
+
+— Miks'en — mutta ensin minun täytyy karistaa niskoiltani eräs toinen
+tanssittaja.
+
+Tuo toinen tanssittaja oli muuten Feri Horkay, joka Keményn linnassa
+tapahtuneen selkkauksen jälkeen oli herkeämättä hakkaillut Mici
+Gyurkovicsia. (Koko maailma puhui jo, että tuo tytönheilakka oli aivan
+hillittömästi pihkaantunut Horkayhin.)
+
+Kotiljongin tanssiminen Gyurkovicsin tyttöjen kanssa oli missä
+olosuhteissa tahansa uhkarohkea yritys, ja tässä suhteessa oli Mici
+vaarallisin kaikista Gyurkovicsin tyttäristä. Hänessä oli tosin eräs
+pieni ruumiillinen vika: jos katsoi häntä suoraan silmiin, huomasi,
+että hänen vasen silmäteränsä oli parisen millimetriä korkeammalla kuin
+oikea. En juuri uskalla väittää, että hän olisi ollut kierosilmäinen,
+mutta sen tiedän, että hänen katseensa oli haaveellisen uneksiva ja
+hänen terhakan luonteensa jyrkkänä vastakohtana.
+
+Syrjäytetty Feri Horkay ei laisinkaan kummastellut Micin käytöstä eikä
+hämmästynyt, kun hän pari päivää myöhemmin, ratsastaessaan kylän läpi,
+näki Gyurkovicsien talon veräjän pielessä Sándorfyn raudikot.
+
+Mutta Sándorfy kävi Gyurkovicseilla vain sentähden, että hän oli rouva
+Gyurkovicsin kanssa sveitsiläisen sonnin kaupoissa. Hän tarkasteli
+elukkaa senkin seitsemät kerrat, tinki kuin mustalainen parin guldenin
+tähden, mutta popsi sitten ainakin riitarahan edestä talon kinkkua ja
+kaviaaria.
+
+Ennen talosta lähtöään hän säännöllisesti kuljeskeli Micin kanssa
+edestakaisin pihamaalla. Ja usein kuului rouva Gyurkovicsin kimakka
+ääni:
+
+— Minne sinä menet, Mici?
+
+— Puhelen tässä Sándorfy-sedän kanssa.
+
+»Setä»-sana rauhoitti hänen armoaan, mutta kahden kesken Mici nimitti
+herra Mihály Sándorfya vain »teiksi» ja »Miskaksi».
+
+Kun Sándorfy, joka oli reserviupseeri, sai käskyn lähteä
+syysharjoituksiin, osti hän vihdoinkin tuon sonnin. Sen jälkeen hän
+vielä kerran kävi talossa näyttämässä upseerinpukuaan.
+
+Jättäessään hämärissä pikku tytölle hyvästit hän kävi hieman
+kaihomieliseksi. Veräjälle saavuttuaan he alkoivat jo puhua kuiskaillen.
+
+— Kuulkaapas, pikku Mici! Teidän kanssanne puhuessa tahtoisi niin
+mielellään unohtaa, että te vielä olette pieni tyttö.
+
+— Mutta enhän minä enää niinkään pieni ole, koetteli »seitsemäs»
+lempeästi vastustella.
+
+— On joutavaa puhua siitä, mutta minä toivoisin, että te pysyisitte
+vielä kaksi vuotta minua kohtaan sellaisena kuin nyt olette... Yhtä
+rakastettavana ja hyvänä...
+
+— Ja mitä sitten kahden vuoden kuluttua? kysyi tyttö lapsellisen
+uteliaana.
+
+Paimenpojat ajoivat lehmiä karjapihaan kamalasti kiljuen keskellä
+pöllyävää tomupilveä. Kun kaikki taas oli tyyntynyt, avasi Mici jälleen
+suunsa:
+
+— Tiedättekö, Miska, minä sanon teille nyt jotakin. Katsokaas, jos te
+tahdotte sanoa minulle jotain, ei teidän tarvitse sitä varten odottaa
+kahta vuotta, sillä kahden vuoden perästä en ole vanhempi kuin nytkään.
+
+Miska ei tietysti ymmärtänyt tästä mitään, mutta »seitsemäs» selitti
+hänelle asian.
+
+— Äiti on pelkästä varovaisuudesta vähentänyt kaksi vuotta koko meidän
+tyttöliutamme iästä, joten me kaikki siis olemme kaksi vuotta vanhempia
+kuin luullaan... Mutta tämän sanon vain teille...
+
+— No kuinka vanha olette nyt? kysyi Sándorfy.
+
+Seitsemäs Gyurkovicsin tyttö taisteli kauan sisimmässään, mutta
+sitten synnynnäinen vaisto sai hänessä voiton. Hän ei ilmaissut
+perhesalaisuutta, hän sanoi vain:
+
+— Olen kaksi vuotta vanhempi kuin luulette!
+
+Tuloksena veräjän luona pidetystä keskustelusta oli, että Mici
+Gyurkovics ei tahtonut kenttäharjoitusten kestäessä mihinkään
+huvitilaisuuteen, vaan kuljeskeli kotomailla, vieno, salaperäinen hymy
+huulillaan, aivan kuin lapsi, joka on saanut tietää jonkin salaisuuden
+eikä halua ilmoittaa sitä muille, vaan toivoo, että kaikki voisivat
+lukea sen hänen kasvoistaan.
+
+Toinen epäilyttävä oire oli se, että Mici kerran kysäisi äidiltään:
+
+— Kuulkaapa, äiti! Kirjoitetaanko »ijäisesti» sanan alkuun ij?
+
+— Kenelle sinä aiot kirjoittaa? kysyi armollinen rouva.
+
+Mici ei vastannut, mutta sinä päivänä hän tuli päivällispöytään sormet
+mustetahroissa.
+
+Eräänä päivänä Miska Sándorfy tuli jälleen taloon, syysauringon
+päivetyttämin poskin, ja puhui Micin jo ennakolta antamien neuvojen
+mukaan äidille...
+
+Rouva Gyurkovics oli alussa ankaran vihainen. Mikä häikäilemättömyys
+Micin puolelta! Työntäytyä esiin tuolla tapaa, vaikka on Klárikan
+vuoro! Ensi hetkenä hän tuumaili riisua seitsemänneltä tyttäreltään
+pitkät hameet ja ajaa hänet takaisin lastenkamariin. Sitten pisti
+hänen päähänsä ajatus kääntää Sándorfyn huomio Klárikaan. Loppujen
+lopuksi kuitenkin, vaihdettuaan kiivaita kirjeitä Klárikan kanssa ja
+kun Mici itkien oli vakuuttanut, että hän rakasti Miskaa ja vieläpä oli
+rakastava ijäisesti (ij:llä!), armollinen rouva antoi suostumuksensa.
+
+Kun he jo olivat kihloissa, kysyi Sándorfy kerran morsiameltaan:
+
+— Sanopas, miksi sinä vihasit minua niin kiihkeästi?
+
+— Siksi, että sinä et ollut huomaavinasikaan minua! vastasi nuorin
+Gyurkovicsin tyttäristä.
+
+
+
+
+KLÁRIKA.
+
+
+En mielelläni, vaan välttämättömyyden pakottamana olin aikeissa
+lopettaa kertoelmani Gyurkovicsin tytöistä Micin kihlajaisiin, kun eräs
+ilahduttava sattuma saattoi minut siihen mieluisaan asemaan, että nyt
+saatan esittää teille viimeisenkin tyttären, Klárikan vaiheet.
+
+Olin huvitellut noin kaksi viikkoa Szerémségissä — huvitellut sanan
+hämäräperäisimmässä merkityksessä — ja sitten matkustin pikajunassa
+Budapestiin. Kun juna sivuutti Bács-Tamásin aseman, tulivat mieleeni
+luonnollisestikin Gyurkovicsin tytöt. Niin, Gyurkovicsin tytöt ja
+ne monivivahteiset jutut, jotka ystäväni Horkay oli heistä kertonut
+matkustaessamme kaksi viikkoa sitten samassa rautatievaunussa.
+
+Katseeni kääntyi maantielle, joka tässä kohden kulki pitkän matkaa
+rinnan rautatien kanssa.
+
+Huomiotani herättivät nuolennopeasti tietä pitkin kiitävät ajopelit,
+jotka nähtävästi yrittivät ehtiä asemalle ennen junaa. Noiden hiestä
+kiiltävien, töpöhäntäisten juoksijain ja savuavan, puhkuvan hirviön
+välillä syntyi jännittävä kilpailu.
+
+Ajoneuvoissa istui kaksi henkilöä, toinen metsästyshattuinen, punakka
+mies, joka tuon tuostakin läjähdytteli ruoskaansa hevosten korvien
+ympärillä, toinen solakka neitonen, joka kädellään piteli isoa
+olkihattuaan ja levottomana katseli junaa. Kepeät vaunut hyppelehtivät
+armottomasti hietaisella tiellä, ja takana oleva vihreäpukuinen
+palvelija oli molemmin käsin tarrautunut istuimen selustimeen...
+
+Aisahevonen näytti jo hieman horjahtelevan. Silloin sulki pari
+härkävaunua tien. Rattaat vilahtivat nuolennopeasti sen kapean
+tiekaistaleen yli, jonka härkävaunut olivat jättäneet vapaaksi,
+ja miltei hiipaisivat pyörillään niiden häkkejä. Vaikk'ei tuo
+metsästyslakkinen herrasmies osaisikaan mitään muuta tässä maailmassa,
+niin hän voisi ainakin ansaita leipänsä ajotaituruudellaan...
+
+— Helkkuna — sehän on Horkay! Feri Horkay! Ja tyttö? Ken kerran
+elämänsä juoksun varrella on nähnyt tytön, jossa virtaa Gyurkovicsien
+veri, hän voi tuntea tuon rodun edustajan jo sadan askelen päästä.
+
+Juna vihelsi ja ajopelit katosivat tiheitten akaasiapensaitten
+peittoon. Kun seisahduimme asemalle, avasin vaunun oven.
+
+— Kauanko viivymme täällä?
+
+— Bács-Tamás — minuutin. — Lähdemme heti. Selvä!
+
+Asemakello soi ja ovet suljettiin... Myöhästyneekö Feri Horkay? Hän
+ei myöhästynyt. Juna oli jo liikkeessä, kun hän kasvot punoittavina
+ja suu naurussa astui asemasillalle. Hänen rinnallaan hypähteli tyttö
+polkka-askelin, nauraen, läähättäen ja hehkuvin poskin — puoleksi
+pidätellen, puoleksi työntäen Horkayta. — Horkay hyppäsi vaunuun, avasi
+oven ja huusi:
+
+— Ylihuomenna olen täällä taas! Hyvästi, hyvästi, Klárika!
+
+Hän heilutti hattuaan; ulkona liehui liina...
+
+Vasta rautatiesillalla Horkay keksi minut.
+
+— Kah! — Sinäkö!
+
+Kaksiviikkoisen poissaoloni aikana olin sen verran kouliintunut,
+että tervehdyksen asemesta ojensin hänelle luumuviinaa sisältävän
+kenttäpullon, jonka szerémiläiset olivat ripustaneet kaulaani. Teimme
+sitten toisillemme tiliä viimeisistä kokemuksistamme. Hän tuli Mici
+Gyurkovicsin häistä, jotka olivat kestäneet yhtä kauan kuin minun
+ristiretkeni Szerémiin.
+
+Horkay etsi sikarikoteloaan ja käänteli omituismallisen
+metsästystakkinsa taskut ylösalaisin. Eräästä taskusta putosi
+pari pullontulppaa, toisesta hän löysi parin ruusunpunaisia
+silkkihansikkaita. Hän veti vaistomaisesti henkeensä niiden tuoksua ja
+sanoi:
+
+— Klárikan hansikkaat jäivät minulle!
+
+— Tuota — kuulepa, Horkay, — mikä sinun pikku Klárika-serkustasi
+lopultakin tulee!
+
+— Sama tietenkin kuin jokaisesta rehellisestä tytöstä tulee: rouva!
+
+— Mitä helkkunaa? Onko hän niin äkkiä kääntynyt tuuleen? Hän on jo
+kukaties kihloissakin?
+
+Horkay nauroi:
+
+— Onpa niinkin! Klárika on ollut kihloissa jo pari päivää. Totisesti,
+sain ponnistella peräti ankarasti, ennenkuin tästä asiasta tuli
+valmista... Join kolme päivää yhteen rymäkkään Klárikan tähden...
+
+Tätä en käsittänyt. Epäilin jo hetkisen, että Horkay oli juottanut
+jonkun naimakelpoisen nuorukaisen puolikuolleeksi ja sitten houkutellut
+häneltä avioliittolupauksen...
+
+Horkay oli tällä välin lopultakin löytänyt sikarikotelonsa. Hän hymähti
+hiljaa itsekseen. Hän näytti olevan erittäin hyvällä ja puheliaalla
+tuulella, ikäänkuin olisi ollut äärettömän tyytyväinen itseensä. Eikä
+minun tarvinnutkaan paljon kysellä häneltä, sillä hän kertoi omasta
+aloitteestaan kaikki, mitä halusin tietää.
+
+Hän kertoi Gyurkovicsin viimeisen tyttären vaiheet, ja tälle
+kertomukselle voisi oikeastaan antaa nimen: Häät Bács-Tamásissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se, että rouva Gyurkovicsin kuusi tytärtä joutui naimisiin niin pian
+toinen toisensa jälkeen ja että seitsemäs tytär — joka ikänsä puolesta
+oli oikeastaan kuudes järjestyksessä — lopuksi hänkin joutui miehelään,
+ei ollut armollisen rouvan eikä neitosten yksinomainen ansio, vaan he
+saivat suuresti kiittää myöskin herra Ferenc Horkayn asiassa osoittamaa
+harrastusta ja tarmoa.
+
+Herra Ferenc Horkay, jota hänen oma ajomiehensäkin nimitti vain herra
+Feriksi, ei ollut pohjaltaan minkään siveellistä elämää viettävän
+nuorukaisen perikuva. Sanottiin, että hän pelaili ja juopotteli. Olisin
+kuitenkin mielissäni, jos tahtoisitte pitää lieventävänä asianhaarana
+sitä seikkaa, että hän säännöllisesti voitti korttipelissä ja ettei
+koko laajassa Bács-Bodrogissa ollut sitä ihmistä, joka olisi jaksanut
+juoda hänet pöydän alle.
+
+Lukijani tietävät, että kuusi vuotta sitten, kun ensimmäinen
+Gyurkovicsin tyttö vietiin tanssiaisiin, Horkay, joka siihen aikaan
+parhaillaan eli ensimmäisten velkojen runollista aikakautta, hakkaili
+tyttöä suurella uhrautuvaisuudella.
+
+Tamásin yksinkertaiset herrasmiehet tuumailivat: Hän on pihkassa
+tyttöön, siis — hän nai hänet. Mutta tämä päätelmä osui vain osaksi
+oikeaan: Horkay oli kyllä rakastunut Sárikaan, mutta ei nainut häntä
+eikä myöskään Ellaa, Katinkaa, Terkaa, Lizaa eikä Miciä, joihin
+kaikkiin yhteisesti ja itsekuhunkin erikseen hän oli kerran ollut
+hullaantunut.
+
+Hän näet huomasi, että hänen serkkujensa kanssa oli mukava huvitella,
+mutta hänellä, oli se luja periaate, että vaikkakin hän kerran
+päättäisi ruveta osalliseksi avioliiton sakramentista, hän ei
+kuitenkaan missään tapauksessa naisi sellaista tyttöä, jonka kanssa
+saattoi mukavasti huvitella.
+
+Mutta tytöillä oli se ajatus Horkaysta, että hyvä Jumala oli luonut
+hänet csárdás-tanssijaksi; mihinkään _vakavampaan_ hänestä ei ollut.
+(Tämä on Gyurkovicsin tyttöjen lausuntona erityisesti huomattava,
+kun tiedämme, että Horkayn perintöosa oli kaksituhatta auranalaa
+bácskalaista maata!)
+
+Minulla on jo ennen ollut tilaisuus mainita, että Horkay ajan pitkään
+täydellisesti perehtyi jonkunlaisen avioliitto-_agent provocateur'in_
+tehtäviin. Hän hommaili paljon tyttöjen naima-asioissa, kenties
+puolustaakseen itseään, kenties ilkeämielisyydestä, ja siihen suuntaan
+käyviä hyviä töitä teki hän, joka — ainakin oman väitteensä mukaan —
+oli »sinä» jok'ikisen herralta vivahtavan mieshenkilön kanssa koko
+maassa, Gyurkovicseille hyvin monta.
+
+Armollinen rouva alkoi vähitellen pitää tuota nuorta miestä
+salaneuvoksenaan kaikissa avioliittoasioissa ja sanoikin kerran aivan
+viattomasti:
+
+— Tuon Klárikan tahtoisin mielelläni jo piakkoin saada naitetuksi!
+
+Tähän Horkay vastasi miettivänä:
+
+— Pelkäänpä pahoin, että saamme aimo lailla hommata Klárikan tähden!
+
+Hän tunsi tytön hyvin, sillä tämän serkkunsa seurassa hän useimmin ja
+mieluimmin oleskeli ja hän oli ainoa Gyurkovicsin tytöistä, jota Horkay
+oli sinutellut jo lapsuusajoista asti.
+
+Klárika oli omituinen tyttö, kerrassaan eroava muusta perheestä. Hän
+oli ihan tarpeeksi kaunis — Horkayn mielestä vaarallisen kauniskin
+—, keimailla hän myöskin osasi yhtä hyvin kuin kuka tahansa noista
+kuudesta muusta, mutta vain silloin, kun hän sattui olemaan sillä
+tuulella. Säännöllisissä oloissa hän ei ollut sillä tuulella, ja
+toisinaan hän käyttäytyi ikäänkuin olisi vihannut miehiä ylipäänsä ja
+erityisesti kosijoita.
+
+Vastoin nykyaikaisia miehenmetsästäjättäriä hän edusti kummallista
+taka-askelta siihen yksinkertaiseen alkutilaan, jolloin miehet saivat
+kiittää onneaan saadessaan omakseen kauniin tytön.
+
+Tämän uskomattomalta kuuluvan väitteeni todisteiksi voin esittää
+kaksi eri tapausta. Viimeisten karnevaalien aikana, kun Gyurkovicsit
+huvittelivat Budapestissä, Horkay esitteli Klárikalle erään
+László-nimisen herrasmiehen, yliopiston apulaisprofessorin. Horkay
+sanoi sittemmin tytölle:
+
+— Klárika, tässä on sinulle loistava naimatarjous!... Siivo nuorukainen
+on rakastunut sinuun... Tiedä, että siinä miehessä asustaa tuoksuva
+runoilijasielu ja hänen päässään harhailee ruusunhohteisia ajatuksia...
+Hän rakastaa naisellisuutta ja lempeyttä... Koeta siis olla hieman
+lempeä!
+
+Tällä kehoituksella oli se odottamaton seuraus, että Klárika
+Gyurkovics, professorin par'aikaa esitelmöidessä hänelle lempeän
+naisellisuuden jalostavasta lumousvoimasta, kurottautui sanaakaan
+sanomatta pöydän yli, sieppasi Horkayn samppanjalasin ja joi sen
+pohjaan. Vieläpä hän iski silmääkin Horkaylle, ikäänkuin olisi tahtonut
+sanoa:
+
+— Terve, vanha veikko!
+
+Lempeän naisellisuuden apostoli haihtui jäljettömiin tuoliltaan.
+
+Toinen tapaus koskee erästä Semessey-nimistä suurtilallista, joka
+Horkayn mielestä oli suuri luonne ja jolla tiettävästi oli vain yksi
+ruumiillinen vika: hän sokelsi hieman. Hän lausui aina s-äänteen f:ksi.
+Esimerkiksi sanan _siskokset_ hän lausui _fifkokfet_. Herra Semessey
+oli vahvasti rakastunut Klárikaan ja olisi luultavasti kosinutkin
+häntä, ehei Klárika kerran koko pitkän iltapäivän olisi nimittänyt
+häntä _Femeffey'_ksi. Ja koska sokeltaminen on tarttuvaista, kuten
+haukottelukin, oli neiti Gyurkovicsin kevytmielisyydestä seurauksena,
+että koko pöytäseurue alkoi sokeltaa ja että itse rouva Gyurkovicskin
+illallisten loppupuolella nimitti herra Semesseytä Femeffeyksi.
+Femeffey — tuota noin — Semessey, aioin sanoa — seurasi lempeän
+professorin esimerkkiä ja hävisi ikuisiksi ajoiksi.
+
+— Mitä sinä tyttö oikeastaan aiot tällä kaikella? kysyi armollinen
+rouva kiukuissaan.
+
+— En minä tahdo, että minulle talutetaan sulhanen marhaminnasta! Tahdon
+mennä naimisiin sen kanssa, jota rakastan!
+
+Hänen armonsa huudahti ällistyneenä:
+
+— Jota rakastat! Sinä siis kuvittelet tulleesi maailmaan rakastamaan?
+
+— Tietysti! Miksikä sitten? kysyi Klárika lapsellisen yksinkertaisesti.
+
+— Sinä onneton! Siksi, että tekisit hyvän naimakaupan tietenkin!
+
+Talvisesta miehenetsintäretkestä ei ollut mitään tuloksia, ja kesällä
+lähetettiin Klárika sukulaisten mukana Fürediin. Kenties joku siellä
+tarttuisi koukkuun.
+
+Siellä olisi ollut useampiakin kelvollisia kosijoita, ellei Klárikan
+jäätävä iva olisi karkottanut kaikkia kilpailevia, mahtavia
+bácskalaisia suurtilallisia.
+
+Sukulaiset lähettivät valituskirjeitä rouva Gyurkovicsille
+ilmoittaen, että Klárika todellakin käyttäytyi sillä tavalla, kuin
+hän olisi aikonut mennä luostariin: hän kertoo kenelle tahansa,
+että hän myötäjäisikseen saa käärön koristenauhaa ja vuotuiseksi
+eläkkeekseen kaksikymmentä purkkia marmeladia. Kun häntä tekemistään
+tyhmyyksistä vaaditaan tilille, puhkeaa hän kyyneliin ja sanoo: — En
+välitä kenestäkään enkä mistään! Minä vihaan miehiä, sillä he ovat
+halpamaisia... Ja halpamaisin kaikista on Feri Horkay!
+
+Horkay, joka par'aikaa Tamásissa kaikessa viattomuudessa pelasi tarokia
+kahden Gyurkovics-veljeksen kanssa kuistilla, sanoi, kun hänelle
+kerrottiin Klárikan lausunto, suuresti hämmästyneenä:
+
+— Mitä pahaa minä olen hänelle tehnyt?
+
+Sitten hän kontrasi. Mutta pian hän oivalsi, kuinka turmiollista oli
+kontrata tarokissa.
+
+Klárika palasi kotiin vasta silloin, kun hänen nuorin sisarensa Mici ja
+Mihály Sándorfy viettivät häitään.
+
+Teillä ei ole minkäänlaista aavistusta siitä, mitä tarkoitetaan
+tamásilaisilla käillä. Selitykseksi lausun vain: Kun nuori pari
+kolmantena päivänä vihkimisen jälkeen ensi kerran riiteli häämatkallaan
+eräässä Bauer & Grünbaumin hotellin sopukassa Venetsiassa, naputteli
+Feri Horkay kotona Tamásissa nystyröillään pöytään ja sanoi:
+
+— Nyt vasta alkavat häät tulla todenteolla hauskoiksi!
+
+Viidentenä päivänä syötiin ja juotiin Gyurkovicseilla kaikki mitä
+talossa syötävää ja juotavaa oli: sitten vieraslauma lähti Horkayn
+ehdotuksesta pitkässä vaunurivissä ja soiton kajahdellessa saattamaan
+kotiin vanhaa Elefántovicsia.
+
+Elefántovicsien linnassa alkoi juhla uudelleen, kunnes ruoka-aitat ja
+kellarit ammottivat tyhjinä. (Tätä nimitetään sielläpäin partioretkeksi
+hyvän dalmatialaisen tavan mukaan.)
+
+Rouva Gyurkovics antoi Klárikalle luvan ottaa osaa tähän partioretkeen.
+Horkayn tuli matkalla pitää huolta hänestä, ja Elefántovicsin linnassa
+oli kyllä rouvia, joiden suojeluksen alaiseksi hänet saattoi jättää.
+Tyttö kiipesi siis Horkayn vaunuihin.
+
+Kun he sitten ajaa koluuttelivat Dolovan tasangolla, näki Horkay
+ystävänsä Krumpholzin kävelevän kanavan laiteella. Krumpholz
+oli rikkain kaikista etelän svaabilaisista. Hänen isänsä oli
+puunkiilloittaja — ties mistä kotoisin — mutta poika oli herra ja
+miljoonain omistaja. Hänen poikansa — jos hän joskus saa sellaisia —
+istuvat varmaankin ylähuoneessa.
+
+Horkay pysähdytti nelivaljakkonsa ja sanoi:
+
+— Otetaanpa tuo svaabilainen mukaan!
+
+Krumpholz vastusteli.
+
+— En minä tunne Elefántovicseja!
+
+— Kyllä sinä vielä opit tuntemaan heidät, kun juot heidän viinejään!
+
+— Minulla on sitäpaitsi saappaat jalassa; olen metsästyspuvussa!
+
+— No eihän kukaan viisas ihminen voi vaatia, että sinä hännystakki yllä
+ja kiiltonahkakengät jaloissa samoilisit metsiä ja maita!
+
+— Sitä paitsi on mukanani eläinlääkäri... Olen kutsunut hänet
+päivälliselle!
+
+— Eläinlääkärin otamme myöskin mukaamme Elefántovicseille!
+
+Svaabilainen ja konitohtori kiipesivät takaistuimelle. Mutta Horkay
+läjähdytti ruoskaansa ja kuiskasi Klárikalle:
+
+— Hei! Katselepa tuota svaabilaista! Hänellä on kolme miljoonaa!
+
+Klárika vastasi silloin jotakin, josta minun, hyvinkasvatetun ihmisen
+tavoin, pitäisi vaieta. Mutta minä en ole mikään hyvinkasvatettu
+herrasmies, vaan naturalistinen kirjailija, jolle kaikki on luvallista,
+ja senvuoksi ilmaisenkin, mitä Klárika lausui:
+
+— Minä nostan häntääni svaabilaiselle ja hänen miljoonilleen!
+
+Mutta Horkay pysyi tytön vihamielisyydestä huolimatta äkillisessä
+päähänpistossa: hän päätti kytkeä pikku serkkunsa rahasäkkeihin.
+Jos se onnistuisi, muodostuisi siitä kruunu hänen taituruudelleen
+avioliittojen solminnassa. Svaabilainen oli sitäpaitsi miellyttävä,
+pulska poika, ylhäinen ja miehekäs käytökseltään, — mutta jääkylmä ja
+kuolettavan ikävystyttävä.
+
+Kun linnassa kajahteli mustalaissoitto ja laseja ahkerasti
+kilisteltiin, selveni asema Horkaylle. Hänen tuumastaan ei kuitenkaan
+saattanut tulla mitään, — Krumpholz ei lähennellytkään tyttöä niin
+kauan kuin nuo kolme Elefántovicsin veljestä olivat hänen tiellään.
+Velimiehet olivat jo toisesta hääpäivästä alkaen täydessä lieskassa
+hakkailleet Klárikaa, ja svaabilainen oli liian kykenemätön ja
+selväpäinen ollakseen halukas kilpailemaan noiden kolmen riidanhaluisen
+novellisankarivintiön kanssa.
+
+Nuo kolme Elefántovicsia täytyi siis toimittaa pois tieltä. Siihen
+oli vain yksi mahdollinen keino: juoda heidät pöydän alle. Kas, se
+naula veti; Elefántovicsit eivät olleet juuri niitä poikia, jotka
+peräytyivät, olipa vaatimus mikä tahansa. Kun Horkay siis heidän
+läsnäollessaan teki sen rohkean ilmiannon, että hän muka tunsi erään
+nuoren Elefántovics-herran, joka kerran, juotuaan lautasellisen
+kaalikeittoa, oli tullut niin heikkopäiseksi, että hänet täytyi
+paareilla kantaa kotiin äitinsä luokse, — jättivät veljekset tytön
+tuossa tuokiossa, istuutuivat vastapäätä Horkayta ja alkoivat
+tyhjennellä pikareita, isoja kuin haarikat.
+
+Anteeksi, pieni poikkeus tässä aineestani: minulla on pikkuruikkusen
+kerrottavaa noista kolmesta Elefántovicsista... Heidän ristimänimiään
+ei kukaan tiennyt. Piirikunnassa heillä oli vain nimet
+Monokkeli-elefantti, Hurjapää-elefantti ja Kamariherra-elefantti.
+Monokkeli-elefantti puhui vähän ja joi paljon eikä luopunut
+monokkelistaan edes saunassakaan. Hurjapää-elefantti ei käyttänyt
+monokkelia, mutta joi paljon ja pani toimeen kaikenlaisia särkemis- ja
+murskaamisvoimannäytteitä, joiden uhreiksi joutuivat lasit, pöydät ja
+lamput, mutta erittäinkin kuvastimet. Kamariherra-elefantti joi hänkin
+koko sievästi ja oli saanut nimensä siitä, että hän ei ollut mikään
+kamariherra.
+
+Kerran hän oli lähettänyt kuninkaalle anomuksen saadakseen kamariherran
+arvon. Elefántovicsit olivat muka Unkarilaista aatelia, ja suvun
+vanha muistotieto kertoi heidän polveutuvan Zerinistä, suuresta
+dalmatialaisesta voivodista.
+
+Kun hovivirastossa oikein perusteellisesti tutkittiin Elefántovicsien
+sukupuuta, saatiin selville kolme asiaa. Ensiksikin: ettei heidän
+isänsä ollut edes aatelismies; toiseksi: ettei heidän isoisänsä
+ollutkaan dalmatialainen, vaan oli Serbiassa harjoittanut kukoistavaa
+sikakauppaa; kolmanneksi: ettei heillä ylimalkaan ollutkaan mitään
+isoisän isää. Kuvitellun kantaisän asemesta astui unhojen yöstä esiin
+muisto eräästä siveästä, Elefántovics-nimisestä neitsyestä, jonka
+osalle yksin tuli kunnia ja edesvastuu suvun olemassaolosta ja joka
+aikoinaan oli kiivaasti kieltäytynyt esiintuomasta minkäänlaisia
+tarkempia selvittelyjä suvun alkuperästä.
+
+Elefántovicsista ei siis tullut kamariherraa, — ja senpävuoksi
+nimittikin koko piirikunta häntä »Kamariherra-elefantiksi» ja kahvilain
+tarjoilijattaret »hänen korkeudekseen».
+
+Iltamyöhällä hentomielisyys valtasi Monokkeli-elefantin, ja hän pyysi
+nyyhkyttäen Horkayta peruuttamaan tuon kauhean kaalikeitto-herjauksen.
+Kamariherra-elefantti mainitsi, että heidän esi-isänsä olivat jo
+kahdennellatoista vuosisadalla olleet tunnettuja juomaveikkoja, ja
+Hurjapää-elefantti käski keittiöpiian tuoda hänelle ladatut pistolit,
+jotta hän voisi heti paikalla taistella ruokasalissa Horkayn kanssa.
+
+Illallisen jälkeen antautui sitten viimeinenkin elefantti.
+Kamariherra oli jo aikaisemmin kadonnut. Kolmantena päivänä
+hänet löydettiin heinäsuovalta makaamasta, ja sen, joka kerran
+kirjoittaa Elefántovics-suvun historian, ei onnistu koskaan saada
+selville sitä, mitenkä kamariherra oikein oli voinut kiivetä tuonne
+korkeuteen. Hurjapää-elefantin, joka joutui taisteluun kaakeliuunin
+kanssa ja pahoinpiteli salin kuvastinta, otti vanha herra neljän
+palvelijan avustamana huostaansa ja salpasi hänet huoneeseensa.
+Monokkeli-elefantin kantoi Horkay itse sänkyyn, ja sinne poika nukkui,
+siivosti kuin lapsi, monokkeli yhä silmällään.
+
+Naama punoittaen Horkay taas palasi ruokasaliin. Innostuksissaan hän
+miltei oli unohtanut, mistä syystä hän oikeastaan oli juonut nuo kolme
+elefanttia pöydän alle, ja nyt, hänen saavutettuaan päämaalinsa,
+hänen kunnianhimonsa paisui, ja hetken aikaa halutti häntä nujertaa
+myöskin konilääkäri ja Krumpholz pöydän alle. Mutta hänelle selveni,
+että kamppailuun ryhtyminen konilääkäriä vastaan ei maksanut vaivaa.
+Tämähän vain teeskenteli olevansa selvä, istui tuolillaan jäykkänä
+kuin rautakanki ja nauroi tylsän näköisenä, mutta ei uskaltanut nousta
+seisomaan peläten kaatuvansa nurinniskoin lattialle.
+
+Horkay lähti siis etsimään Klárikaa. Hän löysi hänet salongista. Muut
+naiset olivat jo paenneet noita meluavia juomasankareita. — Klári,
+joka Tamásissa, tuossa suurryyppääjien luvatussa maassa, oli nähnyt
+kamalampiakin otteluja, istui yksinään huoneen keskellä olevalla
+pyörösohvalla palmukasvin varjossa. Toisin sanoen: hän ei ollut yksin,
+sillä svaabilainen miljoonamies istui toisella puolella sohvaa, selkä
+päin tyttöä, päätään käsiinsä nojaten ja taistellen unta vastaan.
+
+Koko talo oli väsynyt tai sumussa; kaikkien kasvoilla näkyi yövalvonnan
+merkkejä. Vain tuo teräshermoinen Gyurkovicsien taimi oli reipas,
+rauhallinen ja välinpitämättömän näköinen. Kädessään hän piteli
+viinilasia, johon hän vähän väliä kasteli leivosta.
+
+— Svaabilaiskollo! tuumi Horkay itsekseen. — Eipä olisi kannattanut
+ryhtyä sinun mieliksesi ryyppykamppailuun noita kolmea Elefántovicsia
+vastaan!
+
+Hän sai äkkiä erään päähänpiston, jota hän siinä silmänräpäyksessä piti
+erinomaisen sukkelana... Siinäpä se! Hänen täytyy pakottaa svaabilainen
+mustasukkaiseksi. Hän päätti olla ikäänkuin ei ensinkään huomaisi
+Krumpholzia ja alkaa hakkailla Klárikaa oikein vimmatusti. Ellei
+svaabilaisen sydän vallan savesta ole, niin tottapa tuo syttyy! — Hän
+oli melkein ylpeä keksinnöstään...
+
+— Mitenkä sinä Klárika oikein huvittelet täällä?
+
+— En mitenkään! Kaikki juovat vain, kukaan ei välitä minusta, kaikkein
+vähimmin sinä!
+
+— No, veli Krumpholz, tuumaili nuori mies itsekseen, — ellet ennen ole
+kuullut rakkaudentunnustusta, niin kuulepa nyt!
+
+Ja varmasti kuten tunnustuksia tekemään oppinut ainakin hän sanoi
+Klárikalle:
+
+— Älä puhu sillä tavalla, Klárika! Sinä loukkaat minua
+sanomattomasti... Välitän sinusta oikein paljon ja ajattelen sinua
+enemmän kuin minun oikeastaan pitäisi... Sinä olet aina pitänyt minua
+vain jonkinlaisena sedän tapaisena, Klárika, mutta jos tietäisit...
+Voi, miksi en saa puhua sydämeni kyllyydestä...
+
+Svaabilainen ei liikahtanutkaan, mutta sitä suurempi muutos tapahtui
+Klárikassa. Hän laski lasin kädestään ja katseli hehkuvin kasvoin ja
+vihasta säihkyvin silmin Horkayta.
+
+— Mitä sinä taas minusta tahdot? Mitä sinä puhut sydämestäsi? Lieneekö
+sinulla sydäntä ollenkaan?
+
+— Etteikö sydäntä! Sen tiedät sinä parhaiten, Klárika! En ikinä ole
+ketään Gyurkovicsin tytöistä rakastanut niin paljon kuin sinua...
+
+Svaabilainen ei liikahtanut, mutta Klárika painoi alas päänsä, ja hänen
+silmässään kiilsi kyynel. Horkay joutui hämilleen.
+
+— Klárika, mikä sinua vaivaa?
+
+— Ei mikään! — ja hän jatkoi tukahdutetuin äänin: — Minä tiedän varsin
+hyvin, että sinä taas vain hakkailet minua!
+
+— Olenko minä koskaan hakkaillut sinua?
+
+— Ja — ja sitä sinä vielä kysyt! Jäällä ja — silloin kun opetit minua
+tanssimaan, kolme vuotta sitten...
+
+— Mutta Klárika — tuota noin — sitähän olen tehnyt kaikille
+Gyurkovicsin tytöille!
+
+Tytössä heräsi katkera mustasukkaisuus, ja hän sanoi:
+
+— Oh — sinä siis tunnustat? Oletko suudellutkin heitä kaikkia?
+
+— No lakkaa jo tuosta! En ole suudellut yhtäkään heistä, sinua vain,
+sillä sinua minä rakastan enemmän kuin ketään muuta...
+
+— Vai niin! Sinä rakastat minua! Ja sentähden tahdot heittää minut
+jokaikisen syliin: Krumpholzin, professorin ja kenen tahansa... Mutta
+minä en huoli kenestäkään heistä miehekseni, mieluummin kuolen...
+
+— Älä nyt puhu tyhmyyksiä, Klári kulta!
+
+Horkayn päähän pälkähti kummallinen tuuma.
+
+— Kuulepas, Klárika, ethän vain ole rakastunut minuun?
+
+— Minäkö? Minä vihaan sinua! sanoi tyttö nyyhkyttäen.
+
+Horkay koetti katsoa häntä silmiin, mutta tyttö käänsi päänsä toisaalle.
+
+— Älähän huoli valehdella! Minkätähden sinä vihaisit minua?
+
+He taistelivat hetkisen sisimmässään, sitten tyttö laski intohimoisesti
+nyyhkyttäen päänsä sinne, mihin jo kauan oli toivonut saavansa sen
+laskea: Horkayn olkapäälle, ja sanoi:
+
+— Kuinka voisin vihata sinua, kun rakastan sinua niin sanomattomasti!
+
+Liikutettuna Horkay silitti Klárikan ruskeata tukkaa.
+
+— Rakastatko sinä todellakin minua? Oikein toden teolla?
+
+— Minä tiedän, ettei sinulla ole sydäntä! sanoi Klárika, tuskallisen
+itsepäisesti painautuen häneen. — Ja minä tiedän, ettet sinä välitä
+minusta, mutta minä rakastan sinua sittenkin!
+
+Horkay oli tällä välin täysin selvinnyt. Hän kääntyi ja tarkasteli
+Krumpholzia. Svaabilainen nukkui sikeästi.
+
+Kun Horkay seuraavana aamuna huusi Klárikaa vaunuihinsa viedäkseen
+hänet kotiin äidin luo, ilmestyi tyttö hieman kalpeana, pää painuksissa
+ja melkein nöyrän näköisenä linnan ovelle. He istuutuivat molemmat
+etuistuimelle; Horkayn palvelija sijoittautui heidän taaksensa. He
+tulivat aina kanavalle saakka puhumatta juuri sanaakaan, mutta siellä
+Horkay antoi ohjakset tytölle voidakseen itse sytyttää savukkeen.
+Klárika piteli varmasti ja ihmeteltävän tarmokkaasti noita neljää
+kimoa. Kun Horkay taas tarttui suitsiin, otti hän samalla kouraansa
+myöskin tytön käden, ja niin he ajoivat kolmin käsin Tamásiin. Tuo
+pieni nyrkki vavahteli vähän väliä miehen kädessä.
+
+Tamásin rajoille tultaessa kuului äkkiä Horkayn ääni. Hän kysäisi
+hiljaa:
+
+— Tuletko sinä siis tosiaankin vaimokseni?
+
+Uskaltamatta katsoa häntä silmiin tuo uppiniskainen lapsi sanoi
+päättävästi:
+
+— Kenenkään muun kanssa en mene naimisiin!
+
+Kun Horkay pyysi Klárikan kättä, kiljaisi hänen armonsa rouva
+Gyurkovics pelkästä hämmästyksestä:
+
+— Jessus Maaria, mitä sinä puhut!
+
+— Niin, tuo pikku tyttö kosi minua, ja koska hän on kiintynyt minuun,
+nain minä hänet.
+
+Armollinen rouva teki ristinmerkin. Hänen päähänsä pisti sitten jotakin.
+
+— Niin mutta — olisithan yhtä hyvin voinut naida ensimmäisenkin
+tyttäreni.
+
+Horkay punnitsi mielessään kotvan aikaa tämän väitteen
+todenperäisyyttä. Sitten hän lausui budapestiläisen
+tapaturmavakuutusyhtiön tunnussanat:
+
+— Onnettomuus voi kohdata ketä hyvänsä!
+
+Sitten rouva Gyurkovics läksytti tyttöä:
+
+— Ja tuon Horkaynko tähden sinä olet antanut rukkaset niin monelle
+kelpo kosijalle? Tiedätkö edes, mikä tuo Horkay on miehiään?
+
+— Minä rakastan häntä! vastasi tyttö itsepintaisesti.
+
+— Liehittelijä, kevytmielinen vekkuli!
+
+— Sitä pahempi minulle! Mutta vaikka hän kurittaisikin minua, niin
+rakastan häntä sittenkin!
+
+Tuohan oli yltiöpään puhetta... Mutta sitten Klárika hymyili tuota
+itsetietoisen naisellisuuden valloittavaa ja vastustamatonta hymyä.
+
+— Mutta minun mieheni ei ole mikään liehittelijä eikä kevytmielinen
+vekkuli... Minun mieheni on rakastava minua sentähden, että minä
+tahdon...
+
+Ja tällä tavalla tapahtui, että Ferenc Horkay, joka jonkin verran
+vahingoniloisena oli auttanut kuutta Gyurkovicsin tyttöä kuuden miehen
+kaulaan roikkumaan, itse nai seitsemännen.
+
+Hänen armonsa rouva Gyurkovics alkoi valmistaa viimeisen tyttären
+häitä, ja synkät aavistukset valtasivat bács-tamásilaisten kalkkunain
+ja syöttiläsporsaitten mielen.
+
+Kun rouva Gyurkovics sittemmin kuvaili vanhemmalle sisarelleen, rouva
+Keménylle, tätä seitsemän vuoden aikana säännöllisesti uudistunutta
+perhetapahtumaa, lopetti hän kirjeensä seuraavin sanoin:
+
+»... ja kun vielä Klárikakin menee naimisiin, jään minä aivan yksikseni
+poikien pariin, ja minun on varmaankin hyvin vaikeata tottua tuohon
+hiljaisuuteen. Minusta olisi sentähden hauskaa, jos sinä antaisit
+teidän pikku Margitin jäädä luokseni Tamásiin häitten jälkeen.
+Elefántovicsin pojat käyvät nykyään hyvin usein meillä, svaabilainenkin
+on luvannut tulla takaisin ja sitten vielä Béni Mándics. Ihminen ei
+voi mitään tietää ennakolta! Svaabilaiseen en oikein luota, mutta
+Béni Mándics on lujaluontoinen nuorukainen, ja hänelle voi huoleti
+uskoa lapsen. (Hänen isänsä on antanut hänelle lauttauspaikan luona
+olevan talon.) Jos sinä siis antaisit pikku Margitin tulla tänne,
+voisi helposti tapahtua, että hänen ja Béni Mándicsin välillä syttyisi
+lemmen liekki. Sellainen viriää itsestään, jos vain antaa nuorille
+tilaisuuksia. Pakottaa ei heitä tietysti saa, enkä minäkään mitään
+niin paljon vihaa kuin tuota miesmetsästystä, jota äidit naimattomine
+tyttärineen meidän päivinämme kaikkialla harjoittavat...»
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78331 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..e850bf3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78331
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78331)