diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 78313-0.txt | 2187 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 2203 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/78313-0.txt b/78313-0.txt new file mode 100644 index 0000000..9c26f42 --- /dev/null +++ b/78313-0.txt @@ -0,0 +1,2187 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78313 *** + + + + + +SEIKKAILU UUDENVUODENYÖNÄ + +Kirj. + +Heinrich Zschokke + + + +Suomentanut + +V. I. + + + +Kirjallisia pikkuhelmiä XXXXVII + + + + + +Hämeenlinnassa, +Arvi A. Karisto, +1911. + + + + + + +1. + + +Äiti Kaarina, vanhan yövartijan vaimo, avasi akkunan kello yhdeksän +illalla Sylvesterinpäivänä ja pisti päänsä ulos yöhön. Lumi putoili +hiljaisina, suurina, akkunasta virtaavan valon punaamina hiutaleina +alas pääkaupungin kaduille. Hän katseli kauan iloisten ihmisten +juoksua ja touhua, ihmisten, jotka ostivat vielä uuden vuodenlahjoja +kauppiasten kirkkaasti valaistuista puodeista ja holveista ja +virtasivat kahviloihin ja viinikellareihin, seuroihin ja tanssisaleihin +ja niistä taas takaisin yhdistääkseen vanhan vuoden uuden kanssa ilossa +ja humussa. Mutta kun hänen nenälleen putosi pari suurta, kylmää +hiutaletta, veti hän päänsä takasin, sulki akkunan ja sanoi miehelleen: +"Rakas Gottlieb, jää nyt kotiin ja anna Filipin kiertää yö edestäsi, +sillä taivaasta tulee lunta niin paljon kuin voi, eikä se tee, kuten +tiedät, vanhoille jaloillesi mitään hyvää. Kaduilla tulee koko yön +olemaan eloisaa. On kuin olisi joka taholla tanssit ja juhla. Näkyy +paljon naamioituja. Filipillämme ei ole yhtään ikävä!" + +Vanha Gottlieb nyykäytti päätään ja sanoi: "Rakas Kaarina, se on +kovasti mieleeni. Ilmapuntarini, ampumahaava polven yläpuolella on jo +kaksi päivää ennen sanonut minulle, että ilma muuttuu. On kohtuullista, +että poika auttaa isäänsä toimessa, jonka hän kerran perii minulta!" + +Tässä on paikallaan ohimennen sanoa, että vanha Gottlieb oli aikoja +sitten ollut varusmestarina eräässä kuninkaansa rykmentissä, kunnes +hänet ammuttiin rammaksi rynnäkössä erästä vihollisen vallitusta +vastaan, jolle hän nousi ensimäisenä taistelussa isänmaan puolesta. +Hänen päällikkönsä, joka nousi vallitukselle, sen jälkeen kuin +se oli valloitettu, sai sellaisesta sotakentällä aloittamastaan +sankariteosta kunniamerkin ja ylennyksen arvossa. Varusmestariparka +sai olla iloinen selviytyessään rikkiammutuin säärin elävänä. Säälistä +annettiin hänelle koulumestarin paikka, sillä hän oli ymmärtäväinen +mies, jolla oli hyvä käsiala ja joka mielellään luki kirjoja. Mutta +koululaitosta parannettaessa riistettiin häneltä myöskin opettajan +toimi, koska tahdottiin pitää huolta eräästä nuoresta miehestä, joka +ei osannut lukea, kirjoittaa eikä laskea yhtä hyvin kuin hän, mutta +jonka kummi oli yksi kouluveuvoksista. Virkaheitto Gottlieb ylennettiin +yövartijaksi ja hänen apulaisekseen määrättiin hänen poikansa Filip, +joka oikeastaan oli oppinut puutarhurin ammatin. + +Pieni talous tuli sen ohessa huonosti toimeen. Mutta rouva Kaarina +oli hyvä emäntä ja sangen toimekas, ja vanha Gottlieb todellinen +maailmanviisas, joka saattoi olla vähästä oikein onnellinen. Filip +ansaitsi riittävän jokapäiväisen leipänsä puutarhurilta, jonka +palkkalainen hän oli, ja kun hän vei tilattuja kukkia rikkaiden +taloihin, sai hän sievosia juomarahoja. Hän oli komea, 26-vuotias +nuorukainen. Ylhäiset naiset antoivat hänelle jo hänen kasvojensa +tähden lantin, ennemmin kuin jollekin muulle, joka ei voinut näyttää +juuri sellaista naamaa. + +Rouva Kaarina oli heittänyt jo viitan hartioilleen huutaakseen +puutarhurin talosta poikaansa, kun tämä astui tupaan. + +"Isä", sanoi Filip ja antoi isälleen ja äidilleen kättä, "sataa lunta, +eikä lumisade tee sinulle hyvää. Minä tahdon kiertää yön edestäsi, jos +tahdot. Paneudu sinä nukkumaan!" + +"Sinä olet kunnon poika!" sanoi vanha Gottlieb. + +"Ja sitten", jatkoi Filip edelleen, "olen minä ajatellut: koska +huomenna on uusivuosi, niin tahtoisin minä syödä kanssanne. Äiti, +sinulla ei kai ole paistia keittiössä..." + +"Ei juuri sitä", sanoi rouva Kaarina, "mutta kyllä puolitoista naulaa +naudanlihaa, perunoita vihanneksiksi ja riisiä laakeripuun lehtien +kanssa sopaksi. Ja sen lisäksi vielä pari pulloa olutta juomaksi. +Tule vain Filip, me voimme huomenna herkutella! Tulevalla viikollahan +jaetaan yövartijoille uudenvuodenrahoja. Sentähden voimme kyllä elää +pulskasti." + +"No, sitä parempi teille. Ja oletteko maksaneet jo vuokran?" kysyi +Filip. + +Filip pani rahaa pöydälle ja sanoi: "Siinä on kaksikymmentäkaksi +guldenia, jotka minä olen säästänyt. Minä voin olla hyvin ilman niitä. +Ottakaa ne uudenvuodenlahjaksi. Siten voimme kaikki kolme alkaa uuden +vuoden iloisina ja huolettomina. Jumala suokoon, että me viettäisimme +sen terveinä. Taivas huolehtii edelleen teistä ja minusta." + +Rouva Kaarinalla oli kyyneleet silmissä ja hän suuteli poikaansa. +Vanha Gottlieb sanoi: "Filip, sinä olet todella vanhuutemme tuki ja +turva. Jumala maksaa sen sinulle. Koeta edelleen olla rehellinen ja +rakastaa vanhempiasi. Minä sanon sinulle, siunaus ei jää tulematta. +Uudeksivuodeksi en toivo sinulta mitään muuta, kuin että säilytät +sydämesi hurskaana ja hyvänä. Se on vallassasi. Silloin olet kylliksi +rikas. Silloin on sinulla taivas omassatunnossasi." + +Niin puhui vanha Gottlieb, meni ja merkitsi kahdenkymmenenkahden +guldenin erän suureen talouskirjaan ja sanoi: "Mitä sinä lapsena +tulit maksamaan minulle, sen olet sinä jo melkein kokonaan maksanut +takasin. Nyt olemme jo saaneet ja nauttineet säästöistäsi kolmesataa +seitsemänJoista guldenia." + +"Kolmesataa seitsemäntoista guldenia!" huusi rouva Kaarina suuresti +hämmästyen. Sitten kääntyi hän säälivänä Filipin puoleen ja sanoi +pehmeällä äänellä: "Sydänkäpyni, minä säälin sinua. Niin, oikein paljon +säälin minä sinua. Jos sinä olisit voinut säästää ja tallettaa summan +itsellesi, niin ostaisit sinä nyt kappaleen maata, harjoittaisit omaan +laskuusi puutarhurin ammattia ja voisit naida hyvän Ruusun. Nyt se +ei käy laatuun. Mutta lohduta itseäsi. Me olemme vanhoja, sinun ei +tarvitse enää niin kauan auttaa meitä." + +"Äiti", sanoi Filip ja rypisti hiukan otsaansa, "mitä sinä puhut? +Ruusu on minulle tosin yhtä rakas kuin elämäni, mutta tuhat Ruusua +antaisin minä sinusta ja isästä. Minulla ei voi tässä maailmassa olla +muita vanhempia kuin te, mutta kyllä vielä monta Ruusua, vaikkakaan +en kymmenestätuhannesta Ruususta tahtoisi ketään muuta kuin Bittnerin +Ruusun." + +"Olet oikeassa Filip!" sanoi vanha Gottlieb. "Rakastaminen ja +naimisiinmeneminen ei ole mikään ansio, mutta kunnioittaa ja auttaa +vanhoja, köyhiä vanhempiaan, se on velvollisuus ja ansio. Uhrautua +intohimoineen ja mieli tekoineen vanhempiensa onnen tähden, se on +lapsen kiitollisuutta. Se hankkii sinulle Jumalan siunauksen, se tekee +sinut sydämessäsi rikkaaksi." + +"Ellei vaan", sanoi rouva Kaarina, "aika kävisi tytölle liian pitkäksi, +tai hän tulisi sinulle uskottomaksi! — Sillä Ruusu on kaunis tyttö, se +täytyy sanoa. Hän on tosin köyhä, mutta kosijoita ei häneltä puutu. Hän +on siveä ja ymmärtää taloutta." + +"Älä pelkää ollenkaan, äiti!" sanoi Filip. "Ruusu on minulle +juhlallisesti vannonut, ettei hän ota ketään muuta miestä kuin minut, +ja siinä on kyllin. Hänen vanhalla äidillään ei oikeastaan myöskään +ole mitään muistuttamista minua vastaan. Ja jos minä tänään voisin +harjoittaa ammattiani itseni hyväksi, niin huomenna veisin minä Ruusun +alttarin luo; sen tiedän minä. Se on vain kiusallista, että vanha +rouva Bittner kieltää meitä tapaamasta toisiamme niin usein, kuin +me mielellämme tahtoisimme. Hän sanoo, että se ei tee hyvää. Mutta +minä huomaan ja Ruusu huomaa myöskin, että se tekee meille molemmille +varmasti sangen hyvää. Niinpä olemmekin sopineet, että kohtaamme +toisemme taas tänään kello kaksitoista Yrjönkirkon pääoven edessä; +sillä Ruusu viettää Sylvesteriniltaa erään ystävättärensä luona. Sitten +saatan minä hänet yöllä kotiin!" + +Näiden keskustelujen aikana oli kello läheisessä tornissa lyönyt kolme +kertaa, neljännestunnin. Silloin otti Filip isänsä yövartijaviitan +kuuman uunin päältä, jonne rouva Kaarina oli huolta pitäen sen +asettanut, kääri sen ympärilleen, otti torven ja sauvan, toivotti +vanhemmilleen hyvää yötä ja läksi vahtipaikoilleen. + + + + +2. + + +Filip astui majesteetillisena kuninkaallisen pääkaupungin lumisia +katuja, joilla kuljeskeli vielä paljon väkeä, ikäänkuin olisi ollut +päivä. Ajopelejä ajoi edestakasin. Kaikki oli taloissa valoisaa ja +kirkasta. Yövartijaamme huvitti hauska elämä. Hän lauloi ja puhalsi +määrätyssä kaupunginosassa kymmenennen tunnin oikein iloisena, +mieluummin ja monenmoisin sivuajatuksin lähellä Yrjönkirkkoa +sijaitsevan talon edessä, jossa hän hyvin tiesi Ruusun olevan +ystävätärtensä luona. "Nyt kuuntelee hän minua", ajatteli hän, "nyt +ajattelee hän minua ja unhottaa ehken puheen ja leikin. Jospa hän vain +olisi kello kaksitoista kirkon oven edessä!" + +Ja kun hän oli tehnyt kiertokulkunsa kaupunginosan läpi, palasi hän +takasin rakkaan talon eteen ja katseli ylös Ruusun ystävättären +valaistuihin akkunoihin. Joskus näki hän naisolentoja akkunan ääressä. +Silloin löi hänen sydämensä nopeammin. Hän luuli näkevänsä Ruusun. Kun +olennot katosivat, tutki hän heidän pidentyneitä varjojaan seinillä +ja katossa saadakseen selvän, mikä niistä oli Ruusun varjo, ja mitä +hän teki. Ei tosin ollut aivan mukavaa seistä lumessa ja pakkasessa ja +tehdä huomioita, mutta mitäpä rakastava välittää lumesta ja pakkasesta! +Ja yövartijat rakastavat tähän aikaan yhtä romantillisesti kuin joku +entisajan hentomielinen ritari romansseissa ja ballaadeissa. + +Hän tunsi kylmän vaikutuksen vasta sitten, kun kello löi yksitoista ja +hänen piti alkaa uudelleen yövartijakierto. Hänen hampaansa kalisivat +vilusta. Hän voi tuskin huutaa tunnin ja puhaltaa. Mielellään olisi hän +pistäytynyt oluttupaan lämmittääkseen jälleen itseään. + +Kun hän nyt kulki pitkin yksinäistä syrjäkatua, astui häntä vastaan +kummallinen olento, tulipunaiseen silkkiviittaan verhottu ihminen, +musta puolinaamio kasvojen edessä, päässä pyöreä taaksepäin heitetty +hattu, joka oli monilla pitkillä, heiluvilla sulilla koristettu. + +Filip aikoi sivuuttaa naamioidun. Mutta tämä astui hänen tielleen ja +sanoi: "Sinäpä olet kerrassaan soma miekkonen, sinä! Sinä miellytät +minua! Mihin menet? Sano se minulle." + +Filip vastasi: "Mariankadulle, siellä huudan minä tunnin." + +"Jumalallista!" huusi naamioitu. "Sitäpä sopii kuunnella. Minä tahdon +seurata sinua. Sellaista ei kuullakaan joka päivä. Tule nyt vain, +narrimainen mies, ja anna kuulua; mutta sen sanon sinulle, taiteellista +pitää sen olla, muuten en ole tyytyväinen. Voitko laulaa jonkun hauskan +pätkän?" + +Filip huomasi kyllä, että herra oli hiukan juovuksissa ja +ylhäissäätyinen, ja vastasi: "Herra, paremmin viinilasin ääressä ja +lämpimässä tuvassa kuin tällaisessa pakkasessa, joka jäätää sydämen +ruumiiseeni." — Sen sanottuaan meni hän tietään Mariankadulle ja lauloi +ja puhalsi. + +Naamioitu oli seurannut häntä sinne ja sanoi: "Tuo ei ole mitään +taidetta. Sen osaan minäkin, sinä narrimainen mies. Annapa minulle +torvesi, minä tahdon laulaa ja puhaltaa edestäsi. Sinä olet saava +ihmetellä itsesi puolikuoliaaksi." + +Filip suostui lähimmällä asemalla naamioidun pyyntöön ja antoi hänen +laulaa ja puhaltaa. Se kävi aivan järjestyksessä. Samoin toisella, +kolmannella ja neljännellä kerralla. Naamioitu ei väsynyt olemaan +yövartijan sijaisena ja oli tyhjentymätön ylistellessään taitoaan. +Filip nauroi täydestä sydämestään hauskan herran päähänpistoille. Tämä +tuli kai iloisesta seurasta tai tanssiaisista ja oli lasillisella +viiniä virittänyt itsensä yli arki-elämän tavallisen korkeuden. + +"Tiedätkö mitä, kultamuruseni? Minulla olisi suuri halu olla pari +tuntia yövartijana. Ellei se tällä kertaa tapahdu, niin ei minulla koko +elinaikanani ole sitä kunniaa. Anna minulle viittasi ja leveäreunainen +hattusi: minä annan sinulle tämän dominoni. Mene johonkin oluttupaan +ja juo itsesi puolihumalaan minun laskuuni; ja kun kello on yksi, tule +takasin ja anna minulle naamiaispukuni. Tässä on sinulle pari taaleria +juomarahaa... Mitä ajattelet, kultamuruseni?" + +Siihen ei yövartijalla ollut mitään halua. Mutta naamioitu ei +hellittänyt pyynnöissään, ja kun molemmat astuivat synkälle kadulle, +tuli sovinto. — Filipiä paleli kauheasti; lämmin tupa olisi tehnyt +hänelle hyvää, eivätkä hyvät juomarahat vähemmin. Hän myönsi siis +nuorelle herralle yövartijan viransijaisuuden puoleksi tunniksi, +nimittäin kello kahteentoista saakka; silloin pitäisi naamioidun tulla +Yrjönkirkon pääoven eteen ja vaihtaa viitta, hattu, torvi ja sauva +pitkään, punaiseen silkkiviittaan, naamioon ja sulkahattuun. Filip +neuvoi herralle vielä neljä katua, joilla tämän olisi huudettava tunti. + +"Sydänkäpyseni!" huudahti naamioitu ihastuneena. "Minä tahtoisin +suudella sinua, ellet olisi tuollainen poronokka. No, sinä et kadu +kauppojasi. Kello kaksitoista saavu kirkon luo ja nouda juomarahoihisi +vielä paistirahoja. Huhhei, minä olen yövartija!" + +Vaatteet vaihdettiin. Naamioitu pukeutui yövartijatamineihin. Filip +sitoi naamion, pani säkenöivällä rusetilla koristetun sulkahatun +päähänsä ja kääriytyi pitkään, tulipunaiseen silkkiviittaan. Kun hän +jätti sijaisensa, painoi hänen sydäntään kuitenkin ajatus, että nuori +herra voisi vallattomuudellaan poiketa yövartijan arvosta. Hän kääntyi +vielä kerran ympäri ja sanoi: "Minä toivon, että Te ette käytä väärin +hyväntahtoisuuttani ja harjoita vallattomuutta. Se voisi tuottaa +minulle harmia ja riistää virkani." + +"Mitä ajatteletkaan, narrimainen mies?" huudahti viransijainen. +"Luuletko, etten tiedä, mitä virkaani kuuluu? Siitä anna minun +pitää huolta. Minä olen kristitty, kuten sinäkin. Korjaa luusi tai +minä heitän sauvan kinttujesi väliin. Kello kaksitoista olet sinä +välttämättömästi Yrjönkirkon luona ja annat minulle takasin pukuni. +Hyvästi! Tämä on paholaispilaa minulle." + +Ylpeänä meni uusi yövartija tiehensä. Filip kiiruhti läheiseen +oluttupaan. + + + + +3. + + +Samassa kun hän kääntyi kuninkaallisen palatsin kulman ympäri, tunsi +hän, että eräs naamioitu henkilö, joka juuri nousi vaunuista tämän +palatsin edessä, kosketti häntä. Filip pysähtyi ja kysyi naamioitujen +tapaan, nimittäin hillityllä, hiljaisella äänellä: "Mitä käskette?" + +"Armollinen herra, Te kuljitte ajatuksissanne tästä oven ohitse!" +vastasi naamioitu. "Eikö Teidän kuninkaallinen korkeutenne tahdo —" + +"Mitä? Kuninkaallinen korkeus?" sanoi Filip nauraen. "Minä en ole +mikään korkeus. Kuinka Te saatte sellaisen päähänpiston?" + +Naamioitu kumarsi kunnioittavasti ja katseli salaa säteilevää +dimanttirusettia Filipin sulkahatussa. "Pyydän anteeksi, jos loukkaan +naamiaisoikeutta. Mutta mihin pukuun hyvänsä Te verhouduttekin, +ilmaisee teidän jalo vartalonne Teidät aina. Suvaitkaa mitä +armollisimmin astua edellä, tanssitteko, jos saan luvan kysyä?" + +"Minäkö? Tanssinko? — En. Näettehän, minulla on saappaat jalassa!" +vastasi Filip. + +"Pelaatteko siis?" kysyi naamioitu edelleen. + +"Vielä vähemmän, minulla ei ole yhtään rahaa mukanani!" vastasi +yövartijan apulainen. + +"Jumalani, mutta käyttäkää minun kukkaroani, kaikkea, mitä minä olen +ja mitä minulla on!" huudahti naamioitu ja tarjosi hämmästyneelle +Filipille täyden rahapussin. + +"Mutta tiedättekö sitten, kuka minä olen?" kysyi tämä ja työnsi +rahapussin takasin. + +Naamioitu kuiskasi sulavasti kumartaen: + +"Kuninkaallinen korkeus, prinssi Julian." + +Tässä silmänräpäyksessä kuuli Filip sijaisensa huutavan äänekkäästi +tuntia läheisellä kadulla. Nyt vasta hän huomasi vaihdokset, +Prinssi Julian, joka pääkaupungissa oli tunnettu nuorena, hurjana, +rakastettavana ja henkevänä miehenä, oli saanut päähänpiston +vaihtaa osia hänen kanssaan. "No", ajatteli Filip, "jos hän esittää +yövartijan osan hyvin, niin en minäkään tahdo tuottaa hänelle häpeää +prinssinaamiossani, vaan osottaa, että voin kyllä puoli tuntia olla +prinssinä. Se on hänen syynsä, jos minä kenties lyön kirveeni kiveen." +— Hän kääriytyi lujemmin tulipunaiseen viittaan, otti rahapussin, pani +sen taskuunsa ja sanoi: "Naamioitu, kuka Te olette? Minä annan Teille +huomenna rahanne takasin." + +"Minä olen kamariherra Pilzow." + +"Hyvä. Käykää edellä! Minä seuraan Teitä." + +Kamariherra totteli ja lensi edellä leveitä marmoriportaita, Filip +kintereillään. + +He astuivat suunnattoman suureen saliin, jota tuhannet kynttilät +valaisivat, Näiden säteet taittuivat seinillä lukuisiin +peileihin, katossa heiluviin kristallikynttiläjalkoihin. Kirjava +joukko naamioituja aaltoili lattialla; siinä oli sulttaaneja, +tyrolilaistyttöjä, haarniskoituja ritareja, nunnia, rihkamakauppiaita, +rakkaudenjumalia, munkkeja, fauneja, juutalaisia, persialaisia ja +medialaisia. Filip oli hetken ällistynyt ja häikäisty. Sellaista +näytöstä ei hän koko elämässään ollut nähnyt. Salin keskellä ui +tuhansia tanssijoita ja tanssijataria musiikin harmoonisissa aalloissa. + +Filip, jolle teki hyvää vaan lämmin, jota hän täällä hengitti, oli +ihmettelystä niin lamassa, että hän tuskin kiitti, kun muutamat +ohikiitävistä naamioiduista tervehtivät häntä milloin leikiten, milloin +kunnioittavasti, milloin tuttavallisesti. + +"Suvaitsetteko lähteä pelipöytään?" kuiskasi hänelle kamariherra, joka +nyt valossa nähtynä seisoi siinä braminina. + +"Antakaahan minun nyt ensin hengähtää!" vastasi Filip. "Minua palelee +hirveästi." + +"Mutta lasi lämmintä punssia?" sanoi bramini ja vei hänet erääseen +sivuhuoneeseen. Valeprinssi ei antanut pyytää itseään kahdesti. +Tyhjennettiin lasi toisensa jälkeen. Punssi oli hyvää, ja pian virtasi +sen tuli Filipin kaikissa suonissa. + +"Kuinka se onkaan, bramini, ettekö tanssi tänään?" kysyi hän +kamariherralta, kun he astuivat takasin saliin. + +Bramini huokasi ja kohautti olkapäitään: "Minulta ovat peli- ja +tanssihalu menneet, nauru kadonnut. Ainoa, jota tahtoisin pyytää +tanssiin... kreivitär Bonau... minä luulin, hän rakastaa minua... +ajatelkaa epätoivoani... meidän kotimme olivat yhtä... äkkiä katkaisee +hän kaikki välimme." + +"Ohoh, ensi kerranpa kuulen siitä!" huudahti Filip. + +"Jumalani, ettekö tiedä? Koko pääkaupunki puhuu siitä!" huokasi +kamariherra. "Jo neljätoista päivää sitten katkaisimme me välimme. +Kreivitär ei edes salli minun puolustaa itseäni. Kolme kirjettä lähetti +hän minulle avaamattomina takasin. Hän on paronitar Reizenthalin +verivihollinen. Minä olin luvannut hänelle välttää kaikkea seurustelua +tämän kanssa. Ajatelkaapa onnettomuuttani; kun leskikuningatar lähtee +metsästysretkelle Freudenwaldiin, määrää hän minut paronittaren +kavalieriksi — mitä piti minun tehdä? Voinko minä vastustaa? Juuri +jumalallisen Bonaun nimipäivänä täytyi minun odottamatta lähteä pois... +hän sai tietää kaikki... hän tunsi väärin sydämeni." + +"Hyvä bramini, käyttäkää tilaisuutta. Yleinen ilo sovittaa kaikki. Eikö +kreivitär ole täällä?" + +"Ettekö näe häntä tuolla ylhäällä, vasemmalla, karmeliittinunnaa, +kolmen mustan naamioidun vieressä? Hän on ottanut naamion pois. Oi, +prinssini, Teidän armollinen sananne hänelle..." + +Filip, jota punssi oli rohkaissut, ajatteli: tuossa on hyvä työ +tehtävänä! ja läksi kursailematta karmeliittinunnan luo. Kreivitär +Bonau tarkasteli häntä hetkisen totisena ja punastuneena, kun hän +istuutui hänen viereensä. Kreivitär oli kaunis tyttö, mutta Filip +huomasi pian, että hänen Ruusunsa oli vielä kymmenentuhatta kertaa +kauniimpi. + +"Kreivittäreni..." sopersi hän ja joutui hämilleen, kun tämä käänsi +kirkkaan, haaveilevan katseensa häneen. + +"Prinssi", sanoi kreivitär, "Te olitte hetki sitten melkein liian +vallaton." + +"Kaunis kreivitär, nyt olen sen sijaan sitä totisempi." + +"Sitä parempi, siis minun ei tarvitse paeta luotanne, prinssi?" + +"Kaunis kreivitär, yksi kysymys sallikaa vain minulle: kadutteko myös +todella tässä nunnanpuvussa syntejänne?" + +"Minulla ei ole mitään katumista." + +"Mutta kuitenkin, kreivitär, Teidän julmuutenne... Teidän vääryytenne +rakasta braminia kohtaan, joka seisoo tuolla alhaalla Jumalan ja kaiken +maailman hylkäämänä." + +Kaunis karmeliittinunna painoi silmänsä alas ja tuli jonkun verran +rauhattomaksi. + +"Tiedättekö myöskin, kaunis kreivitär, että kamariherra on +Freudenwaldin juttuun yhtä viaton kuin minäkin?" + +"Kuin Te prinssi?" sanoi kreivitär ja rypisti otsaansa. "Mitä sanoitte +Te minulle vasta tunti sitten?" + +Te olette oikeassa, rakas kreivitär, minä olin liian vallaton. +Te itsehän sen sanoitte. Nyt vannon minä, kamariherran täytyi +leskikuningattaren käskystä lähteä Freudenwaldiin, täytyi vasten +tahtoaan sinne, täytyi alituisesti olla vihaamansa Reizenthalin +kavalierina..." + +"Vihaamansa!" nauroi kreivitär ivallisesti ja katkerasti. + +"Niin kyllä, hän vihaa, hän halveksii paronitarta. Uskokaa minua, +hän on käytöksessään paronitarta kohtaan mennyt melkein kaikkien +sopivaisuuden rajojen yli ja tuottanut siten itselleen paljon harmia. +Minä tiedän sen. Ja tämän kaiken on hän tehnyt Teidän tähtenne. Vain +teitä hän rakastaa, vain Teitä hän jumaloi. Ja Te − Te voitte sysätä +hänet luotanne!" + +"Mistä johtuu, prinssi, että Te tunnette niin harrasta osanottoa +Pilzowin asioihin? Ennen ei kuitenkaan ollut siten." + +"Se johtuu siitä, kreivitär, etten minä häntä ennemmin tuntenut, vielä +vähemmän hänen surullista asemaansa, johon Te olette syössyt hänet. +Minä vannon Teille, hän on viaton. Teillä ei ole mitään anteeksi +annettavaa hänelle, mutta hänellä kyllä Teille!" + +"Hiljaa!" kuiskasi karmeliittinunna ilostunein kasvoin. "Meitä +tarkastellaan. Tulkaa pois täältä!" — Hän asetti naamion kasvojensa +eteen, nousi ylös ja antoi luullulle prinssille käsivartensa. Molemmat +menivät pitkin salia, sitten tyhjään sivuhuoneeseen. Täällä toi +kreivitär esiin katkeria valituksia kamariherraa vastaan, mutta ne +olivat vain mustasukkaisen rakkauden valituksia. Hän kuivasi pois +kyyneleen. Silloin astui rakastunut bramini kainosti sisään. Syntyi +syvä hiljaisuus. Filip ei tiennyt tehdä siinä mitään parempaa, kuin +viedä kamariherra karmeliittinunnan luo, asettaa heidän kätensä yhteen +sanomatta sanaakaan ja jättää heidät kohtalonsa varaan. Itse meni hän +takasin saliin. + + + + +4. + + +Täällä töyttäsi häntä eräs mamelukki ja sanoi kiivaasti: "Hyvä, domino, +että tapasin Teidät. Onko ruusutyttö täällä sivuhuoneessa?" — Mamelukki +astui sisään ja tuli siinä silmänräpäyksessä jälleen takasin. "Yksi +sana kahden kesken, domino!" sanoi hän ja vei Filipin salin etäisimpään +osaan akkunan luo. + +"Minä vannotan Teitä!" sanoi mamelukki hillityllä, mutta kamalalla +äänellä. "Missä on ruusutyttö?" + +"Mitä minulla on ruusutytön kanssa tekemistä?" + +"Mutta minulla sitä enemmän!" vastasi mamelukki, jonka hillitty ääni ja +rauhattomat liikkeet ilmaisivat koko hänen sisäisen olemuksensa kauheaa +kuohumista. "Minulla sitä enemmän! Hän on minun vaimoni. Te tahdotte +tehdä minut onnettomaksi. Prinssi, minä vannotan Teitä, älkää pahettako +minua mielettömyyteen. Jättäkää vaimoni!" + +"Sangen mielelläni!" vastasi Filip kuivasti. "Mitä minulla on teidän +vaimonne kanssa tekemistä?" + +"Voi! Prinssi! Prinssi!" huusi mamelukki. "Minä olen viimeiseen saakka +luja, vaikka se maksaisi elämäni. Älkää teeskennelkö silmänräpäystäkään +kauemmin edessäni. Minä olen huomannut kaikki. Tässä — näettekö — tässä +on lappu, jonka tuo petollinen vaimo painoi käteenne, ja jonka te +tungoksessa hukkasitte lukematta sitä." + +Filip otti lapun. Lyijykynällä oli siihen naisen käsialalla +kirjoitettu: "Muuttakaa naamiota. Kaikki tuntevat Teidät. Mieheni pitää +Teitä silmällä. Minua ei hän tunne. Jos olette kiltti, palkitsen sen +Teille? + +"Hm!" murisi Filip. "Tämä ei ole, niin totta kuin elän, kirjoitettu +minulle. Minä välitän vähät Teidän puolisostanne." + +— Taivas ja helvetti, prinssi, älkää saattako minua raivoon! +Tiedättekö, kuka on edessänne? Minä olen marsalkka Blankenschwerd. Se, +että Te mielistelette vaimoani, ei ole enää minulle tuntematonta viime +hovinaamiaisista saakka. + +"Herra marsalkka", vastasi Filip, "älkää panko pahaksenne, +mustasukkaisuus sokaisee Teidät. Jos te tuntisitte minut oikein, niin +Te ette edes ajattelisi minusta sellaista hulluutta... Minä annan Teille +kunniasanani, Teidän puolisonne saa olla rauhassa minulta." + +Onko se Teidän puoleltanne täyttä totta, prinssi? + +"Täydellisesti!" + +— Antakaa minulle todistus. + +"Millaisen haluatte?" + +— Te olette häntä tähän saakka pidättänyt — minä tiedän sen — +matkustamasta kanssani hänen sukulaistensa luo Puolaan. Suostutelkaa +hänet nyt puheillanne siihen. + +"Sangen mielelläni, jos Te sillä olette tyydytetty!" + +— Täydellisesti, Teidän kuninkaallinen korkeutenne, Te estätte kauhean, +välttämättömän onnettomuuden. + +Mamelukki lörpötteli vielä yhtä ja toista, milloin itkien, milloin +rukoillen tai uhaten, niin että hyvä Filip pelkäsi, että mies voisi +alkaa hulluudessaan hänen kanssaan tappelun kaiken maailman edessä. Ja +siihen ei Filipillä juuri ollut aikaa. Hän oli iloinen päästessään irti +marsalkasta. + +Tuskin oli hän kadonnut muiden joukkoon, kun eräs surupukuun puettu +naisnaamioitu nipisti häntä ystävällisesti käsivarresta ja kuiskasi: +"Mihin perhoseni? — Eikö hyljätty leski herätä Teissä yhtään sääliä?" + +Filip vastasi hyvin kohteliaasti: "Kauniit lesket löytävät lohduttajia +aivan liian paljon; saanko lukea itseni Teidän lohduttajienne joukkoon?" + +"Miksi Te olitte niin tottelematon, että ette muuttanut naamiota?" +sanoi leski, samalla kuin astui hänen kanssaan sivulle, missä voi +antautua vapaammin hänen kanssaan keskusteluun. "Luuletteko sitten, +prinssi, ettei jokainen tunne Teitä täällä?" + +"Ihmiset", vastasi Filip, "ovat kuitenkin epävarmoja ja erehtyvät minun +suhteeni." + +"Ei ollenkaan, prinssi; ja ellette hetipaikalla pukeudu toisin, niin +jätän Teidät koko illaksi. Sillä minä en tahtoisi antaa miehelleni +mitään aihetta kohtaukseen." + +Nyt tiesi Filip, kenen kanssa hän oli tekemisissä. "Te olitte kaunis +ruusutyttö Ovatko ruusut niin pian lakastuneet?" + +"Mikäpä ei olisi katoovaista? Erittäinkin miehen uskollisuus! Näinhän, +kuinka Te hiivitte pois karmeliittinunnan kanssa. Tunnustakaa pois +huikentelevaisuutenne. Te ette voi enää kieltää." + +"Hm!" vastasi Filip kuivasti. "Älkää syyttäkö minua, muuten syytän minä +myös Teitä." + +"Esimerkiksi, kaunis perhoseni?" + +"Esimerkiksi ei ole yhtään uskollisempaa miestä kuin marsalkka." + +"Sitä hän on kyllä. Ja minä olen väärässä, todella suuresti väärässä +kuunnellessani Teitä liian paljon. Minä moitin itseäni kylliksi. Hän on +ikävä kyllä nuuskinut suhteemme." + +"Viimeisissä hovinaamiaisissa, kaunis leski." + +"Missä Te olitte niin hillitön ja varomaton, kaunis perhonen." + +"Tehkäämme se jälleen hyväksi. Erotkaamme. Minä kunnioitan marsalkkaa. +Minä en voi nähdä hänen kärsivän minun tähteni." + +Leski katseli häntä hiukan sanattomana. + +"Jos Teissä todella on", jatkoi Filip edelleen, "hiukankaan +kunnioitusta minua kohtaan, niin matkustakaa marsalkan kanssa Puolaan +sukulaistenne luo. On parempi, että me emme näe toisiamme liian usein. +Kaunis nainen on kaunis, mutta uskollinen, siveä nainen on vielä +kauniimpi." + +"Prinssi!" huudahti hämmästynyt marsalkan rouva. "Onko se täyttä totta +Teidän puoleltanne? Oletteko minua koskaan rakastanut, tai oletteko +vain vaihdellut?" + +"Katsokaas", sanoi Filip, "minä olen kiusaaja ja aivan omituista +laatua. Minä etsin hyvettä ja uskollisuutta naisissa ja löydän niitä +niin harvoin. Uskollinen ja hyveellinen voi minun yksin kiinnittää — +siksi minua ei kiinnitä kukaan. Mutta minähän valhettelen. Yksi on +minua kiinnittänyt, mutta — se tekee minulle kipeää — Te ette ole juuri +se? + +"Te olette inhoittavalla tuulella, prinssi", sanoi leski, ja hänen +vapiseva äänensä ja kohoileva povensa ilmaisivat, mitä hänessä tapahtui. + +"En", vastasi Filip, "minä olen, niin totta kuin elän, maailman +rehellisimmällä tuulella. Minä tahtoisin tehdä tyhmän kepposen +mielelläni jälleen hyväksi. Minä olen sanonut sen myöskin Teidän +miehellenne? + +"Kuinka?" huudahti leski pelästyneenä. "Te olette ilmaissut kaikki +marsalkalle?" + +"En juuri kaikkea, ainoastaan sen, mitä tiesin." + +Leski kääntyili kovassa liikutuksessa oikealle ja vasemmalle. Hän +väänteli käsiään. Vihdoin hän kysyi: "Missä on mieheni?" + +Filip osoitti mamelukkia, joka juuri lähestyi hitain askelin. + +"Prinssi!" sanoi leski äänellä, joka ilmaisi sanomatonta vihaa. +"Prinssi, Jumala antakoon Teille anteeksi, minä en voi antaa Teille +anteeksi koskaan. Niin inhoittavaan tekoon mahdollisena en ole pitänyt +ihmissydäntä milloinkaan. Te olette petturi. Minun mieheni on kunnon +mies mamelukinpuvussa, Te olette mamelukki kunniallisessa puvussa. +Tässä maailmassa, ette Te näe minua enää!" — Näin sanoen käänsi hän +nopeasti ja ylpeästi Filipille selkänsä, meni mamelukin luo ja ryhtyi +hänen kanssaan, kuten näytti, hyvin vakavaan keskusteluun. + +Filip nauroi salaa partaansa ja ajatteli itsekseen: "Minun sijaiseni, +yövartija, katsokoon, kuinka tulee toimeen. Minä en esitä osaani hänen +nimessään niinkään huonosti. Kun hän vain huomenna niin rehellisesti +jatkaisi, kuin minä olen alkanut!" + +Hän astui tanssivien luo ja huomasi tyytyväisyydekseen kauniin +karmeliittinunnan tanssijattarien rivissä ylen onnellisena bramininsa +rinnalla. Tämä oli tuskin huomannut tulipunaisen dominon, kun hän +heitti lentosuukon ja osoitti elein autuutensa korkeutta. Filip +ajatteli itsekseen: "On vahinko, etten ole prinssi koko elinaikaani. +Ihmiset olisivat pian kaikki minuun tyytyväisiä. Maailmassa ei ole +mikään helpompaa, kuin olla prinssinä. Yhdellä sanalla saa hän aikaan +enemmän, kuin parhain asianajaja pitkällä puheellaan. Hänellä on oikeus +käydä suoraan ja puhua vapaasti suunsa puhtaaksi Niin, kun minä olisin +prinssi, silloin olisi Ruusuni minulta mennyttä. Ei, minä en tahtoisi +olla prinssi." + +Hän katsoi kelloa, se oli vasta puoli kaksitoista. Silloin tuli +mamelukki kiireesti hänen luokseen, veti hänet sivulle ja antoi hänelle +jonkun paperin. "Prinssi", huudahti mamelukki, "minä tahtoisin langeta +jalkoihinne ja kiittää Teitä tuhassa. Minä olen sopinut vaimoni kanssa. +Te olette murtanut hänen sydämensä, mutta se on hyvä, että se tapahtui. +Hän tahtoo matkustaa jo tänä yönä. Hän aikoo jäädä maatiloilleen +Puolassa. Eläkää terveenä! Mikä hetki olisikin, minä odotan Teidän +käskyjänne, kun on kysymyksessä käydä kuolemaan Teidän kuninkaallisen +korkeutenne edestä. Minun kiitollisuuteni on ikuinen. Eläkää terveenä!" + +"Seis!" huudahti Filip, kun marsalkka aikoi kiireesti poistua. "Mitä +pitää minun tehdä tällä paperilla?" + +Marsalkka vastasi: "Se on pelivelkani edelliseltä viikolta, jonka olin +melkein unhoittanut ja nyt lähtiessä muistin. Minä olen tunnustanut +vekselin Teidän kuninkaalliselle korkeudellenne." Sen sanottuaan +marsalkka katosi. + + + + +6. + + +Filip katseli lehteä, luki siitä jotakin viidestätuhannesta guldenista, +pisti paperin laskuunsa ja ajatteli: "Onpa vahinko, etten ole prinssi." + +Samassa ruikutti joku hänen korvaansa: "Teidän kuninkaallinen +korkeutenne, me molemmat olemme ilmi. Minä ammun itseni." — Filip +katseli suurin silmin ympäri ja näki erään neekerin. + +— Mitä Te tahdotte, naamioitu? kysyi Filip aivan rauhallisena. + +"Minä olen eversti Kalt", vastasi neekeri kuiskaten. "Onneton marsalkan +rouva on lörpötellyt kaikki herttua Hermannille, ja nyt sylkee tämä +tulta ja liekkejä Teitä ja minua vastaan." + +— Sylkeköön minun puolestani! vastasi Filip. + +"Mutta kuningas tietää kaikki!" huokasi neekeri pelokkaana. "Minut +pistetään jo ehken tänä yönä arestiin ja viedään huomenna linnaan. Minä +hirtän mieluummin itseni." + +— Siitä Teille ei ole minkäänlaisia hyötyä! sanoi Filip. + +"Pitääkö minun antaa itseni alttiiksi häpeälle koko elinajakseni? +Minä olen hukassa. Herttua tulee vaatimaan verisen hyvityksen. Hänen +selkänsä on vielä varmasti sininen selkäsaunasta, jonka annoin hänelle. +Minä olen hukassa ja leipuri tyttö sen lisäksi. Minä hyppään sillalta +ja hukutan itseni vielä tänä yönä." + +Jumala varjelkoon! sanoi Filip. Mitä hyötyä siitä Teille ja +leipuritytölle olisi? + +"Teidän kuninkaallinen korkeutenne laskee leikkiä, ja minä olen +epätoivossa. Minä rukoilen alamaisimmin, suokaa minulle vain pari +silmänräpäystä kahdenkesken." + +Filip seurasi neekeriä yksinäiseen sivuhuoneeseen, missä muutamat +kynttilät levittivät himmeätä valoaan. Neekeri heittäytyi lamautuneena +alas sohvalle ja huokasi ääneen. Filip löysi eräältä pöydältä +virvokkeita ja hienoa viiniä ja rupesi maistelemaan. + +"Minä en käsitä, kuinka Teidän kuninkaallinen korkeutenne voi pysyä +niin rauhallisena tässä kirotussa jutussa!" sanoi neekeri. "Jospa vain +se lurjus, se neapelilainen Salmoni, joka näytteli henkienmanaajan +osaa, olisi vielä täällä! Se miekkonen oli täynnä juonia hampaista +päälakeen saakka ja olisi ehken voinut pelastaa meidät jollakin +viekkaudella. Nyt on hän puhdistanut tomut jaloistaan." + +"Sitä parempi! vastasi Filip ja täytti lasinsa uudelleen. Niinpä +lykätkääkin kaikki syy hänen niskoilleen. Hän on poissa. + +"Kuinka, lykätä hänen niskoilleen? Herttuahan tietää, että Te, minä, +marsalkan rouva ja leipurityttö olimme salaliitossa hyötyäksemme +hänen taika-uskostaan. Hän tietää, että Te lahjoitte Salmonin henkiä +manaamaan, että minä neuvoin leipurityttöä, johon hän oli rakastunut, +houkuttelemaan hänet ansaan, että minä olin henki, joka heitin hänet +maahan ja pehmitin hänen nahkansa. Jospa vain en olisi mennyt pilassa +liian pitkälle! Mutta minä tahdoin kolisuttaa hänestä ulos hiukan +rakkautta minun tyttöäni kohtaan. Se oli kirottu kepponen. Minä otan +myrkkyä." + +Ottakaa mieluummin lasi viiniä; se on hyvää! sanoi Filip ja otti +suurella ruokahalulla uuden palan torttua. Ja muuten, lisäsi hän, +täytyy minun Teille suoraan tunnustaa, rakas eversti, että Te olette +everstiksi hyvin pelkuri, kun tahdotte tuollaisen narrijutun tähden +samalla ampua, hukuttaa, myrkyttää ja hirttää itsenne. Se olisi jo +liikaa yhdelle. Ja toiseksi täytyy minun Teille sanoa, etten minä +tullut Teidän lörpöttelystänne vielä hullua hurskaammaksi. + +"Teidän kuninkaallinen korkeutenne, minä en tiedä, missä minun pääni +seisoo. Herttuan kamarijunkkari — hän on minun vanha ystäväni — uskoi +minulle juuri, että marsalkan rouva, pirun riivaamana oli vasta +muutamia minuutteja sitten astunut herttuan luo ja sanonut hänelle: +komedian leipurin talossa suunnitteli prinssi Julian, joka ei soisi +sisartaan Teille. Noita-akka, jonka näitte, olin minä itse prinsessan +valitsemana, ollakseni Teidän taikauskonne todistajana. Prinssi +Julianilla on Teidän velkaluettelonne, jonka Te heititte: kuoppaan, +josta Teidän piti nostaa aarre, kuten myöskin Teidän määräyksenne +leipuritytön suhteen, jonka Te, naituanne prinsessan, tahdoitte ottaa +luoksenne kamarineitona ja aateloida. Ja henki, joka antoi Teitä +selkään oli eversti Kalt, prinssin apulainen. Sen tähden Teidän +naimisiinmenonne meni päin seiniä. Älkää toivoko kauempaa; Te odotatte +turhaan. Niin oli marsalkan rouva sanonut herttualle ja kadonnut." + +Filip pudisti päätään ja murisi: "Nepä vasta kauniita juttuja Sellaisia +kolttosiahan häpeää alhaisinkin rahvas. Mitä konnankoukkuja, eikä +mitään loppua!" + +"Ei", huudahti eversti, "mitään halpamaisempaa, kuin marsalkan rouva +teki, ei voi enää tehdä. Naisen täytyy olla itse raivotar. — Armollinen +herra, pelastakaa minut!" + +— Missä sitten on herttua? kysyi Filip. + +"Kamarijunkkari sanoi, että herttua oli noussut kiivaasti ylös ja +huudahtanut vain: Minä menen kuninkaan luo! — Ajatelkaa, prinssi, jos +hän menee kuninkaan luo ja maalaa juttumme omaan tapaansa." + +— Onko sitten kuningas täällä? + +"Kyllä. Hän pelaa sivuhuoneessa arkkipiispan ja poliisiministeri +l'Hombre'in kanssa." + +Filip kulki pitkin askelin läpi huoneen. Tässä oli hyvä neuvo tarpeen. + +"Teidän kuninkaallinen korkeutenne", sanoi neekeri, "pelastakaa minut. +Teidän oma kunnianne on kysymyksessä. Se on Teille helppoa. Muuten +olen minä varustautunut kaiken varalle, ja ensimäisen pahan tuulen +puhjetessa olen minä rajan yli. Huomenna odotan minä Teidän viimeisiä +määräyksiänne menettelyni suhteen." — Näin sanoen neekeri hävisi. + + + + +6. + + +"On parasta, että rupeat yövartijaksi, Filip!" ajatteli Filip +itsekseen. "Sinä sotket itsesi ja sijaisesi jumalattomiin asioihin, +joista ei pelasta sinua eikä häntä ei sinun oma eikä hänenkään +viisautensa. — Sekö siis on ero yövartijan ja prinssin välillä? Hyvä +Jumala, kuinka paljon hulluja juttuja, joista me yövartijatorven ja +kangastuolin, lapion ja lestin ääressä emme ole osanneet uneksiakaan, +tapahtuukaan täällä hovitaivaan alla maallisten jumalien kesken! Me +kuvittelemme mielessämme, että jumalat elävät, kuten enkelit, synnittä +ja suruitta. Kaunista elämää! Minä olen täällä neljännestunnissa +hyvittänyt enemmän koiruuksia, kuin itse koko elämässäni tehnyt." + +"Niin yksin, prinssini?" kuiskasi eräs ääni hänen takanaan. "Ylistän +itseäni onnelliseksi tavatessani Teidän kuninkaallisen korkeutenne +silmänräpäyksen ajan yksinään." + +Filip katseli ympärilleen. Se oli kultaan, silkkiin ja jalokiviin +puettu aseenkantaja. — Mitä tahdotte? kysyi Filip. + +"Vain silmänräpäykseksi armollista kuulemista!" vastasi aseenkantaja. +"Se on kiireellistä laatua ja tulos ehken mieluinen Teille." + +— Kuka sitten olette, naamioitu, jos saan kysyä? + +"Kreivi Bodenlos, raha-asiainministeri, Teidän kuninkaallisen +korkeutenne palvelija!" vastasi aseenkantaja ja kohotti naamiota +näyttääkseen naaman, joka suurine silmineen ja kuparinkarvaisine +nenineen näytti olevan uusi naamio. + +— No, herra kreivi, mitä käskette? kysyi Filip edelleen. + +"Saanko puhua avomielisesti? Minä annoin ilmoittaa itseni jo kolme +kertaa Teidän kuninkaalliselle korkeudellenne saamatta armoa päästä +puheille. Ja kuitenkaan — Jumala on todistajani! — ei koko hovissa +tunne kukaan niin harrasta osanottoa Teidän kuninkaallisen korkeutenne +menestykseen kuin minä." + +— Herra kreivi, minä olen Teihin kiintynyt! vastasi Filip, mutta mitä +tahdotte? Tehkää se pian. + +"Saanko puhua kauppahuoneesta Abraham Levi?" kysyi aseenkantaja. + +— Niin paljon kuin tahdotte. + +"Se on kääntynyt puoleeni niiden viidenkymmenentuhannen guldenin +tähden, jotka Te olette sille velkaa. Se uhkaa kääntyä kuninkaan +puoleen. Ja, Te, tiedätte, minkä sanan Te annoitte kuninkaalle, kun hän +käski maksaa Teidän viimeiset velkanne." + +— Eivätkö ihmiset voi odottaa? kysyi Filip. + +"Yhtä vähän kuin veljekset Goldschmidt tahtovat odottaa, jotka vaativat +Teillä seitsemänkymmentäviisituhatta guldenia." + +— Yhdentekevää minulle! Jos ihmiset eivät tahdo odottaa, niin täytyy +minun... + +"Ei mitään epätoivoisia päätöksiä, armollinen herra! Minä voin saattaa +kaikki jälleen radalleen, jos..." + +— Mitä sitten, jos? + +"Jos Te lahjoitatte minulle armonne, jos te suvaitsette vain kuunnella +minua silmänräpäyksen. Minä toivon voivani täyttää vaivatta kaikki +Teidän velkanne. Kauppahuone Abraham Levi on tehnyt suunnattoman suuria +vilja-ostoja, niin että viljan hinnat ovat nousseet tavattomasti. +Kielto tuoda viljaa naapurivaltioista nostaisi hinnat kaksin- ja +kolminkertaisiksi. Siten annettaisiin Abraham Leville hyvitystä, ja +kaikki olisi järjestyksessä. Kauppahuone silittäisi velat, ottaisi +maksaakseen Teidän puolestanne ne seitsemänkymmentäviisituhatta +guldenia ja minä antaisin Teille kuitit. Mutta kaikki riippuu siitä +seikasta, saanko minä olla vielä muutamia vuosia raha-asioiden +johdossa tai en. Jos paroni Greifensackille onnistuu sysätä minut +ministeristöstä, niin olen voimaton toimimaan Teidän hyväksenne, kuten +hartain toivoni olisi. On Teidän kuninkaallisen korkeutenne vallassa, +että jätätte Greifensackin puolueen, ja silloin on pelimme voitettu. +Minulle on yhdentekevää, pysynkö ministeristössä tai en. Minä haluan +lepoa. Mutta Teidän kuninkaallisen korkeutenne tähden ei se ole +yhdentekevää. Ellen voi sekottaa kortteja mieleni mukaan, niin olen +hukassa". + +Hetkiseen ei Filip tiennyt, mitä vastata esitykseen. Vihdoin, kun +raha-asiainministeri vastausta odottaen veti esiin jalokivillä +koristetun nuuskarasian ja otti hyppysellisen nuuskaa, sanoi Filip: — +Jos minä teitä oikein ymmärrän, herra kreivi, niin tahdotte Te hiukan +kuristaa maata nälällä maksaaksenne velkani. Oletteko myös ajatellut, +kuinka paljon kurjuutta saisitte aikaan? Ja tuleeko kuningas myöntymään +siihen? + +"Jos minä pysyn asioissa, niin jättäkää se minun huolekseni, armollinen +Herra. Niin pian kun elatusvarojen hinnat kohoavat, tulee kuningas +heti itsestään ajattelemaan viljapulaa ja estämään viljan ulosviennin +korkeilla tulleilla. Sitten annetaan kauppahuoneelle Abraham Levi lupa +viedä ulos kymmenen säkkiä ja se vie sata. Ei mikään ole helpompaa kuin +se. Mutta kuten sanottu, jos Greifensack pääsee ohjaksiin, ei siitä +tule mitään. Ennenkuin hän on tutustunut asioihin, kuluu vuosia. Niin +kauan pelaa hän pakosta rehellistä miestä nylkeäkseen sittemmin sitä +kovemmin kuningasta ja kansaa. Hänen täytyy ensin tuntea alansa. Ei +löydy yhtään ilkeämpää juutalaista, kuin Greifensack. Hänen ahneutensa +löyhkää." + +— Siis pitää kuningasta neuvoa vaihtamaan raha-asiainministeriä joka +kahdestoista kuukausi, jos hän tahtoo tulla rehellisesti palvelluksi. + +"Minä toivon, armollisin herra, ettei kuninkaalta ja hovilta ole +puuttunut mitään sinä aikana, jolloin minä olen johtanut raha-asioita." + +Minä uskon sen, kreivi mutta kansa raukalta sitä enemmän. Se pystyy +tuskin enää maksamaan verojen ja maksujen paljoutta. Teidän pitäisi +menetellä vähän säälivämmin meidän kanssamme. + +"_Meidän_ kanssamme? — Enkö tee kaikkeni hovin hyväksi?" + +— Ei, säälivämmin pitäisi Teidän menetellä kansan kanssa, tarkoitin. + +"Prinssini, minä tiedän, millaisen arvonannon olen velkaa Teidän +sanoillenne. Kuningas korkeasyntyisine perheineen on kansa, jota +palvelen; se, mitä kansaksi kutsutaan, ei voi tulla huomioon. Maa on +kuninkaan omaisuutta. Kansat ovat kunnioitettavia vain sikäli, mikäli +he toisten nollien tavoin, jotka seuraavat päälukua, suurentavat sen +arvoa. Mutta tämä ei ole hetki uudistaa seulottua sanakiistaa kansojen +arvosta, vaan minä pyydän armollisinta ratkaisua, saanko kunnian +suorittaa Teidän veikanne mainitulla tavalla?" + +— Vastaus: ette, ette ja ette koskaan satojen tuhansien köyhien +perheiden kustannuksella. + +"Teidän kuninkaallinen korkeutenne, sehän käy vain kauppahuone Abraham +Levin laskuun. Ja jos minä pakotan tämän kauppahuoneen lisäämään +Teille vielä viisikymmentätuhatta guldenia puhdasta Teidän velkojenne +maksuksi? Minä luulen, että se käy päinsä. Kauppahuone voittaa yhdellä +ainoalla leikkauksella niin paljon, että —" + +— Otaksuttavasti myöskin Teille, herra kreivi, tulee vielä sievoset +juomarahat? + +"Teidän kuninkaallinen korkeutenne suvaitsee laskea leikkiä. Minä en +voita siinä mitään. Minä palan vain halusta saada takaisin Teidän +suosionne." + +— Te olette sangen ystävällinen. + +"Siis saan minä toivoa, prinssini?" + +— Herra kreivi, minä teen, mikä on oikein; täyttäkää Te +velvollisuutenne. + +"Minun velvollisuuteni on palvella Teitä. Huomenna kutsutan Levin +luokseni, päätän kaupan hänen kanssaan ja minulla on kunnia jättää +Teidän kuninkaalliselle korkeudellenne mainitut kuitit sekä osotus +viidellekymmenelletuhannelle guldenille." + +— Menkää, minä en tahdo kuulla siitä! + +"Ja teidän kuninkaallinen korkeutenne antaa armonsa auringon paistaa +jälleen päälleni? Sillä pysymättä ministeristössä, on minulta +mahdotonta —" + +— Minä tahtoisin, että Te, Teidän ministeristönne ja Abraham Levinne +istuisitte kaikki kolme hornassa. Sen sanon Teille, että jos syntyy +viljapula eivätkä elatusvarojen hinnat laske heti paikalla tai jos +Teidän juutalaiskauppahuoneenne ei myy haalimaansa viljaa heti +ostohintaan, niin menen minä muitta mutkitta kuninkaan luo, ilmaisen +hänelle kaikki koirankoukut ja ajatan Teidät ja Abraham Levin maasta. +Luottakaa siihen, minä pidän sanani. + +Filip kääntyi ympäri, meni tanssisaliin ja jätti raha-asiainministerin +aivan kivettyneenä seisomaan paikalleen. + + + + +7. + + +"Milloin käskee Teidän kuninkaallinen korkeutenne vaunut ajettavaksi +oven eteen?" kuiskasi hänelle eräs ääni, kun hän kulki pitkin salia +naamioitujen joukossa. Se oli paksu, lyheläntä peruukilla varustettu +hollantilainen kauppias, joka teki hänelle tämän kysymyksen. + +— Minä en aja. + +"Kello on yli puoli kaksitoista, prinssi. Kaunis laulajatar odottaa +Teitä. Hänellä on ikävä." + +— Siis laulakoon jotakin. + +"Kuinka, prinssi, olisitteko muuttanut mielenne? — Viehättävän Rollinan +tahtoisitte jättää pulaan? — Kadottaa se kultainen silmänräpäys, +jota kaksi kuukautta turhaan ikävöitte? — Teidän kirjeenne, jonka Te +jalokivillä koristetun kellon kanssa lähetitte kauttani tänä aamuna +Signora Rollinalle, teki tämän ihmeen. Ylpeä hurskastelija taipuu. Te +olitte vielä päivällä niin suuresti ihastunut ja nyt yhdellä kertaa +niin kylmä kuin jää! Mitä Teille on tapahtunut? Muutosta minä en +ymmärrä." + +— Se on minusta yhdentekevää. + +"Mutta Te käskitte minun seuraamaan itseänne kello puoli kaksitoista. +Olisiko Teillä kohtauksia?" + +— Kyllä. + +"Ehkä supé kreivitär Bornin luona? Häntä ei ole näkynytkään +tanssiaisissa, ainakaan ei hänestä ole jälkeäkään täällä muiden +naamioittujen joukossa. Minä voisin erottaa hänet tuhansien seasta +hänen käynnistään ja omituisesta tavastaan kantaa somaa päätään. +Kuinka, prinssi?" + +— Ja jos olisikin, pitäisikö minun uskoa se Teille? + +"Ah, minä ymmärrän ja vaikenen. Mutta tahdotteko kumminkin ilmoittaa +Signora Rollinalle, että Te ette tule?" + +— Kun hän on antanut itseään ikävöidä kaksi kuukautta, niin ikävöiköön +nyt hänkin puolestaan kaksi kuukautta minua. Minä en mene. + +"Siis komeasta kaulakoristeesta, jonka Te määräsitte hänelle +uudenvuodenlahjaksi, ei nyt otaksuttavasti tulekkaan mitään." + +— Tuskin, mikäli se minusta riippuu. + +"Tahdotteko katkaista kokonaan välinne hänen kanssaan, armollinen +herra?" + +— Minä en ole hänen kanssaan vielä alkanutkaan. + +"No sitten, prinssi — siis saan olla avomielinen. Siis saan sanoa +totuuden, jonka Te ehken jo tiedätte. Otaksun ainakin sitä Teidän +äkillisestä mielenmuutoksestanne. — Vain Teidän intohimonne Rollinaa +kohtaan pelotti minua tunnustamasta sitä Teille aikaisemmin. Te olette +petetty!" + +— Kuka sen on tehnyt? + +"Viekas oopperalaulajatar. Teidän täytyisi jakaa hänen suosionsa erään +juutalaisen kanssa." + +— Erään juutalaisen kanssa? + +"Niin kyllä, Abraham Levin pojan kanssa." + +— Onko se lurjus sitten kaikkialla? + +"Te ette siis vielä tiedä? Minä sanon Teille pyhän totuuden. Ellei +Teidän kuninkaallinen korkeutenne olisi tullut väliin, huvittaisi +juutalainen julkisesti kaupan olevaa kaunotarta. Minun on vain sääli +kelloa." + +— Minun ei. + +"Portto ansaitsisi pölyharjaa." + +— Moni ei tule arvostelluksi ansionsa mukaan. + +"Teidän kuninkaallinen korkeutenne, aivan liiankin totta. Esimerkiksi, +minä keksin erään tytön — oi prinssi, koko kaupungissa ei ole yhtään +kauniimpaa, ei yhtään houkuttelevampaa. Mutta harvat ihmiset tuntevat +tuon taivaallisen olennon. Pyh, mitä on Rollina häneen verraten! Vanha +Dennerin noita-akka. Katsokaas, tyttö solakka ja norja kuin ruoko; +väri, hieno hipiä kuin iltarusko lumella; pari silmiä kuin aurinkoja; +kultaiset, paksut hiukset — lyhyesti, en eläissäni ole nähnyt mitään +kauniimpaa. Mutta kukapa voisi arvostella tätä Venusta? Hän on +rakkauden jumalatar porvarillisessa päähineessä. Tätä vastaan täytyy +meidän alkaa metsästys." + +— Siis porvaristyttö? + +"Tosin vain grisetti, mutta — ei, Teidän täytyy nähdä hänet ja Te +palatte. Mitä auttaa minun kuvailemiseni ja ylistelemiseni! Mitä +ihastuttavaa Te joskus kauneimmissa unissanne olette voinut nähdä, on +ruumiillistunut hänessä luonnossa, ja sen lisäksi vielä mitä rakkain, +hienoin, saastuttamattomin viattomuus! — Mutta hänet näkee harvoin. Hän +poistuu harvoin äitinsä luota. Mutta minä tiedän hänen istumapaikkansa +kirkossa ja joka sunnuntaisen kävelyretkensä, jonka hän tekee äitinsä +kanssa Ulminportin edessä. Samoin olen minä saanut jo selville, että +eräs nuori, pulska mies, eräs puutarhuri, hakkailee häntä. Mutta +tämä ei voi naida häntä, koska hän on köyhä kuin kirkon rotta, eikä +tytölläkään ole mitään. Äiti on erään, kalvetustautiin kuolleen +nuoranpunojan leski." + +— Mikä on äidin nimi? + +"Leski Bittner Maitokujan varrella, ja hänen tyttärensä nimi on Ruusu, +mikä hän todella onkin." + +Hyvälle Filipille tuli tämän niinen kuullessaan kylmä ja lämmin. +Hänellä olisi ollut mitä suurin halu antaa puristeltu nyrkki kertojalle +vasten naamaa. "Oletteko Te paholaisen oma?" huusi Filip. + +"Joutavia!" sanoi hollantilainen. "Minä olen tiedustellut jo hyvin. +Teidän täytyy ensin nähdä luo soma olento. Tai kuinka, prinssini, joko +Teidän terävä katseenne on huomannut oivallisen helmen? Tunnetteko Te +hänet todellakin?" + +— Minä tunnen hänet tosin. + +"Sitä parempi. Olenko kiittänyt liian paljon? Ettekö Te ole yhtä +mieltä? Hän ei ole pääsevä käsistämme. Me menemme yhdessä äidin +luo. Te olette olevinanne ihmisystävä. Lesken köyhyys on tullut +Teidän tietoonne. Te ette voi nähdä yhtään hätää kärsivää. Te otatte +osaaottavasti selvän hyvän rouvan olosuhteista, jätätte jälkeenne +jonkun lahjan, toistatte vieraskäynnin, jatkatte hyväntekeväisyyttä, +tulette Ruusun kanssa tutummaksi. Muu seuraa itsestään. +Puutarhuri-roikale on puoleksi syrjäytetty; hän auttaa ehken vielä, kun +painaa hänen kouraansa tusinan kovia taalereita." + +Filip ei tiennyt, mitä vihassaan sanoisi. "Iskeköön ukkonen — —" huusi +hän. + +"Jos se lurjus, puutarhuri, tekee vaikeuksia?" keskeytti hänet +hollantilainen. "Oi, siitä antakaa minun huolehtia. Teidän +kuninkaallinen korkeutenne, jos minä Teidän välityksellänne saan +kamariherranavaimen, niin kuuluu tyttö Teille. Puutarhurin panen minä +sotamieheksi ja lähetän hänet armeijaan. Silloin voi hän tapella +isänmaan puolesta. Sillä aikaa olette Te herra kentällä; sillä luulen, +että tyttö riippuu porvarillisella itsepäisyydellä pojassa. Yleensä ei +tule olemaan helppoa ajaa tytön päästä ennakkoluuloja, joita hän on +porvarislurjukselta imenyt. Mutta minäpä tahdon ottaa hänet kouluun." + +— Minä katkaisen kaulanne siitä hyvästä. + +"Liian ystävällistä. Vain Teidän puolustukseksenne kuninkaalle ja +kamariherran avain..." + +— Herra, minä tahtoisin, minä voisin Teidät heti paikalla... + +"Oi, älkää imarrelko minua yhtään, armollinen herra! Te tiedätte, joka +silmänräpäys on elämäni tarjona Teidän edestänne. Jos minä olisin +aavistanut, että tuo suloinen olento oli Teille tunnettu, että Te +ette ole kylmä häntä kohtaan, niin olisi hän jo aikoja sitten maannut +sylissänne." + +"Ei yhtään sanaa enää siitä!" huusi Filip julmasti, niin julmasti +kuin hän hillityllä äänellä tällä paikalla tanssivien, meluavien, +liehakoivien ja vaanivien naamioitujen läheisyydessä saattoi huutaa +ilmaisematta itseään. "Ei yhtään sanaa enää!" + +"Ei, tekoja!" puuttui hollantilainen iloisena puheeseen. "Jo huomenna +avataan juoksuhaudat linnoitusta vasten. Sitten hyökkäätte Te +eteenpäin, Te olette tottunut voittamaan. Tiedustelevat etujoukot ovat +pian valmiina. Minä otan puutarhurin osakseni, äiti karkaa Teidän +kultaisen lippunne luo. Sitten rynnäkkö!" + +Filip saattoi tuskin hillitä enää itseään. Hän tarttui kourineen +hollantilaisen käsivarteen ja sanoi: "Herra, jos Te uskallatte —" + +— Jumalan tähden, armollinen herra, hillitkää ilonne. Minun täytyy +huutaa ääneen. Te muserratte käsivarteni. + +— Jos Te uskallatte, jatkoi Filip edelleen, vainota tätä viatonta +tyttöä, niin muserran minä, niin totta kuin elän, kaikki luut +ruumiissanne. + +"Hyvä, hyvä!" huokasi, hollantilainen tuskallisessa pelossa. "Suvaitkaa +vain päästää minut irti." + +— Jos minä tapaan Teidät joskus vaanimassa tätä tyttöä tahi vain +Maitokujan läheisyydessä, niin olette Te kuoleman oma minun käteni +kautta. Sen mukaan ratkaiskaa. + +Hollantilainen seisoi siinä aivan ällistyneenä. "Teidän kuninkaallinen +korkeutenne", sanoi hän vapisten, "minä en voinut tietää, että Te +rakastatte tätä ihanaa tyttöä niin totisesti kuin näyttää." + +"Hyvin totisesti, sen tahdon minä koko maailman edessä tunnustaa." + +"Ja Teitä rakastetaan vastaan?" + +"Mitä se Teihin kuuluu? Älkää puhuko minulle enää koskaan siitä. Älkää +ajatelko enää koskaan tyttöä; Teidän ajatuksenne jo saastuttaa. — Nyt +tiedätte minun mielipiteeni. Korjatkaa luunne!" + +Näin sanoen käänsi Filip hänelle selkänsä ja hollantilainen poistui +korvallistaan raapien. + + + + +8. + + +Sillä välin oli myöskin Filipin sijainen näytellyt osaansa yövartijana +kaupungin kaduilla. On kai tarpeetonta ensin huomauttaa, minkä jokainen +jo itsestäänkin tietää, että tämä ei ollut kukaan muu kuin prinssi +Julian, joka täynnä makiata viinaa oli saanut päähänpiston ruveta +yövartijaksi. — Niin pian kun hän oli jättänyt Filipin, huusi ja +puhalsi hän tunnit sydämen halusta kadunkulmassa toisensa jälkeen, +pani lauluunsa kaikenlaisia koomillisia lisäyksiä ja välitti vähät +määrätystä alueesta, jolla hänen olisi pitänyt pitää vahtia ja puhaltaa. + +Kun hän juuri mietti uutta laulua, aukeni sivussa erään talon ovi, +hyvin puettu tyttö astui ulos ja viittasi houkuttelevasti kuiskaten: +Pst! pst! Sitten vetäytyi hän takaisin pimeään käytävään. + +Prinssi jätti laulunsa sikseen ja seurasi miellyttävää ilmestystä. +Pimeässä tarttui häneen hento käsi, ja pehmeä ääni kuiskasi: "Hyvää +iltaa, rakas Filip! Puhu hiljaa, ettei kukaan kuule meitä. Minä +hiivin vain silmänräpäykseksi pois seurasta tervehtiäkseni sinua +ohikulkiessasi. Oletko tyytyväinen?" + +"Tyytyväinen kuin Jumala, sinä enkelini!" sanoi Julian. "Kuka voisi +olla surullinen luonasi?" + +"Filip, minulla on sanottavaa sinulle jotakin hyvää. Sinun on syötävä +huomenillalla meidän luonamme. Äiti sallii sen. Tuletko myöskin?" + +"Joka ilta, joka ilta!" huudahti Julian. "Ja niin kauan kuin tahdot. +Minä tahtoisin, että sinä aina voisit olla luonani tai minä sinun +luonasi hamaan maailman loppuun saakka. Se olisi jumalallista elämää!" + +"Kuule, Filip, puolen tunnin kuluttua olen minä Yrjönkirkon luona. +Siellä odotan minä sinua. Ethän lyö laimin tulla? Älä anna minun kauan +odottaa. Sitten teemme vielä kiertokulun ympäri kaupunkia. Nyt mene, +ettei meitä kukaan yllättäisi." + +Hän aikoi mennä, mutta Julian veti hänet takaisin syliinsä. "Tahdotko +antaa minun erota niin kylmästi sinusta?" sanoi hän ja painoi suudelman +hänen huulilleen. Ruusu ei tiennyt, mitä sanoisi Filipin rohkeudesta. +Sillä Filip oli ollut aina niin kaino ja lempeä, että hän oli +uskaltanut suudella korkeintaan hänen kättään, paitsi kerran, kun äiti +oli tahtonut kieltää heiltä molemmilta kaiken kanssakäynnin. Silloin +olivat he tuntien korkeinta rakkautta ja korkeinta tuskaa vaihtaneet +ensimmäisen suudelman. Sen jälkeen eivät enää koskaan. + +Ruusu vastusti, mutta luultu Filip oli niin raju, että hänen täytyi +heittää vastustus välttääkseen ilmiantavaa melua. Hän maksoi suudelman +ja sanoi: "Filip, nyt mene!" Mutta tämä ei mennyt, vaan sanoi: +"Silloinhan olisin pähkähullu. Luuletko, että yövartijatorveni on +minulle rakkaampi kuin sinä? Ei millään muotoa, sinä sydänkäpyseni." + +"Voi", huokasi Ruusu, "mutta sehän ei ole oikein." + +"Miksi sitten ei, sinä pikku narrini? Onko sitten suuteleminen +kielletty sinun kymmenissä käskyissäsi?" + +"Niin", vastasi Ruusu, "jos me saisimme omistaa toisemme, silloin olisi +se jotain muuta." + +"Omistaako? Jos se ei ole mitään muuta, niin voit sinä omistaa minut +joka päivä, jos tahdot." + +"Oi, Filip, kuinka sinä puhut tänään niin kummallisesti? Mehän emme voi +ajatella vielä sitä." + +"Mutta minä ajattelen aivan toden totta vakavasti sitä. Jos sinä vain +tahdot." + +"Filip, oletko juovuksissa? Tahdonko minä? Mene, sinä loukkasit minua! +— Kuules, Filip, minä näin viime yönä unta sinusta." + +"Oliko se jotakin kaunista?" + +"Sinä voitit arpajaisissa. Silloin oli meillä molemmilla riemu. Sinä +ostit itsellesi komean puutarhan. Kauniimpaa ei ole koko kaupungissa +eikä sen ulkopuolellakaan. Kaikkea oli meillä siellä yllin kyllin; +kukkia kukkien vieressä, suuria penkkejä täynnä hienoimpia vihanneksia +ja puita, joiden oksat riippuivat raskaina hedelmistä. Minä tulin +herätessäni oikein surulliseksi, kun uni oli vain narrannut minua. +Sano, Filip, oletko pannut jotakin arpajaisiin? Oletko voittanut +jotakin? Tänäänhän oli arpominen." + +"Jos minä sinun onnellasi, sinä kaunis lapseni, voittaisin suuren +arvan, kuka tietää, mitä tapahtuisi? Kuinka paljon pitäisi minun +silloin voittaa sinulle?" + +"Jos sinä olisit vain niinkin onnellinen, että voittaisit tuhat +guldenia, silloin voisit sinä jo ostaa sievosen puutarhan." + +"Tuhat guldenia? Ja jos olisi enemmän?" + +"Oi, Filip, mitä sinä sanot? Onko se totta. Ei, älä petä minua, kuten +uneni! Sinä olet asettanut, sinä olet voittanut. Tunnusta se vain!" + +"Niin paljon kuin tahdot." + +"Oi Jumalani!" huudahti Ruusu ja heittäytyi ilon juovuttamana hänen +kaulaansa ja suuteli häntä hehkuvalla ilolla. "Enemmän kuin tuhat +guldenia? Mutta annetaankohan sinulle niin paljon rahaa?" + +Ruusun suudellessa unhotti prinssi vastata. Hänestä tuntui sangen +kummallisella pitää sylissään hentoa, jaloa olentoa, jonka hyväilyt +eivät olleet hänestä niinkään yhdentekeviä, ja hän olisi ottanut ne +niin mielellään oinaankin laskuunsa. + +"Vastaahan toki, vastaahan toki!" huudahti Ruusu kärsimättömästi. +"Annetaanko sinulle myös niin suuri paljous rahaa?" + +"Minulla on se jo; ja jos se tuottaa sinulle iloa, niin annan sen +sinulle." + +"Kuinka, Filip, onko se sinulla mukanasi?" + +Prinssi veti esiin kukkaronsa, jonka hän, täynnä kultaa, oli pistänyt +taskuunsa käyttääkseen sitä pelipöydässä. "Ota ja punnitse, tyttöseni!" +sanoi hän ja pani sen, samalla kun suuteli pieniä, hienoja huulia, +Ruusun käteen. "Rakastatko sen tähden minua?" + +"En, Filip, todellakaan en paljon rahasi tähden, jollet olisi minun +Filipini." + +"Ja kuinka, esimerkiksi, jos minä antaisin sinulle vielä kerran yhtä +paljon enkä olisi sinun Filipisi. + +"Niin heittäisin minä aarteeni jalkojesi eteen ja tekisin sinulle +kohteliaan niiauksen", sanoi Ruusu. + +Samassa aukeni eräs ovi ylhäällä, kuului naisääniä ja naurua. Kynttilän +valo lankesi ylhäältä portaille. Ruusu pelästyi ja kuiskasi: "Puolen +tunnin kuluttua Yrjönkirkon luona!" ja juoksi pois ylös portaita. +Prinssi seisoi jälleen pimeässä. Hän meni ulos talosta ja katseli +rakennusta ja valaistuja akkunoita. Äkillinen ero oli tapahtunut +hänelle luonnollisesti aivan liian aikaisin. Rahapussi, jonka kanssa +tyttö oli paennut pois, ei tosin kaduttanut häntä, mutta kyllä se, +ettei hän ollut nähnyt tuntemattoman kaunottaren kasvoja valossa, +että hän ei tiennyt edes hänen nimeään ja vielä vähemmän, olisiko +hän täyttänyt uhkauksensa heittää rahat hänen jalkoihinsa, jos hän +olisi esiintynyt hänelle oikeassa olennossaan. Sillä välin lohdutti +hän itseään kohtauksella Yrjönkirkon luona. Juuri tämän paikan oli +yövartijakin neuvonut hänelle. Julian ymmärsi pian, että hän oli +kiitollisuuden velassa onnellisesta seikkailustaan vain tälle, vaikka +se oli tapahtunutkin tämän tahtomatta. + + + + +9. + + +Oliko, että viinihöyryjen vaikutus uudenvuodenyön kasvavan kylmyyden, +tai Ruusun petoksen johdosta oli kohonnut, ruhtinaallisen yövartijan +vallattomuus vei voiton? + +Keskellä kävelevien joukkoa pysähtyi hän erääseen kadunkulmaan ja +puhalsi torveen sellaisella voimalla, että kaikki naiset hyppäsivät +takasin ääneen huudahtaen ja miehet jäykistyivät pelosta. Sitten huusi +Julian tunnin ja lauloi: + +Kauppa rakkaan kaupunkimme korin on käynyt kurjaksi, eikä enää +tyttäremme kelpaa kenenkään rouvaksi. Tavara itseään koristaa, +kuitenkaan ei miestä saa. + +"Sehän on hävytöntä!" huusivat muutamat naisäänet joukosta, "verrata +meitä tavaraan." — Mutta monet läsnäolevista miehistä nauroivat +täyttä kurkkua. "Da capo!" kiljuivat muutamat hauskat veljet. "Bravo, +yövartija!" huusivat toiset. "Kuinka uskallat, mies, loukata naisiamme +julkisella kadulla?" sähisi yövartijalle eräs nuori luutnantti, joka +kuljetti komeata tyttöä käsivarressaan. + +"Herra luutnantti, yövartija laulaa, Jumala paratkoon, totuuden!" +vastasi hänelle nuori mylläri. "Ja juuri tuo naiskuvatus, jota Te +kuljetatte käsivarressanne, vahvistaa totuuden. Hei, naikkonen, +tunnetko minut? Tiedätkö, kuka minä olen? Häh? Sopiiko kihlatulle +morsiamelle kuljeskella öisin haaveilemassa toisten miesten kanssa? +Huomenna sanon sen äidillesi. Minä en tahdo olla enää missään +tekemisissä kanssasi!" + +Tyttö peitti kasvonsa ja painautui upseerin käsivarteen päästäkseen +pois. Mutta luutnantti ei tahtonut sotasankarina niin helposti peräytyä +myllärin edestä, vaan puolustaa kunnialla kenttää. Hän syyti suustaan +joukon kirouksia, ja kun hän ei ollut enää yhtään sanaa velkaa, +heilutti hän keppiään. Mutta äkkiä kohosi kaksi paksua espanjalaista +ruokokeppiä työmieskourissa varoittavina luutnantin pään päälle. + +"Herra!" huusi leveäharteinen oluenpanija sotilaalle. "Tässä ei ole +alotettava tappelua tuon tyttörepakon tähden. Minä tunnen myllärin, +hän on kelpo mies. Hän on oikeassa, ja yövartija on oikeassa, niin +totta kuin elän! Rehellinen porvari tai käsityöläinen voi ja tahtoo +tuskin ottaa tyttöä vaimokseen kaupungistamme. Naisenheikaleet +tahtovat kohota yli säätynsä; sen sijaan että neuloisivat sukkia, +lukevat he romaania; sen sijaan että pitäisivät huolta keittiöstä ja +kellarista, juoksentelevat he teattereissa ja konserteissa. Kotona ovat +he likaisia ja kaduilla kulkevat he koristettuina kuin prinsessa. He +eivät tuo miehelle kotiin muita myötäjäisiä, kuin pari kaunista nuttua, +pitsejä, nauhoja ja koristuksia, romaaneja ja laiskuutta. Herra, minä +puhun kokemuksesta. Jos meidän porvaristyttömme eivät olisi niin +turmeltuneita, niin olisin minä aikoja sitten mennyt naimisiin." + +Kaikki ympärillä seisovat purskahtivat raikkaaseen nauruun. Luutnantti +laski aseensa hitaasti alas molempien espanjalaisten ruokokeppien +edessä ja sanoi suuttuneena: "Se nyt vielä puuttui, että sai täällä +kuunnella porvarillisen roskaväen parannussaarnoja!" + +"Mitä, porvarillisen roskaväen?" huusi eräs naulaseppä, toisen +espanjalaisen ruokokepin omistaja. "Te aateliset laiskurit, joita +meidän täytyy elättää veroillamme ja maksuillamme, tahdotteko te puhua +porvarillisesta roskaväestä? Teidän rietas elämänne on syynä kaikkeen +onnettomuuteen taloissamme. Olisi puolta enemmän rehellisiä tyttöjä, +jos te olisitte oppineet rukoilemaan ja tekemään työtä." + +Nyt juoksi siihen useampia nuoria upseereja, mutta myöskin mestarit +ja käsityöläiskisällit kokoontuivat. Pojat tekivät lumipalloja ja +heittelivät niitä tiheimpään joukkoon saadakseen siitä myöskin huvia. +Ensimäinen kuula sattui mainitun ylhäisen luutnantin nenään. Tämä +piti sitä porvarillisen roskaväen hyökkäyksenä ja kohotti uudelleen +keppinsä. Kahakka alkoi. + +Prinssi, joka oli kuullut ainoastaan sanasodan alun, oli vetäytynyt +iloisena ja nauraen aikoja sitten toiselle kadulle, välittämättä +laulunsa seurauksista. Hän tuli raha-asiainministeri Bodenlosin +talolle. Tämän herran kanssa ei hän ollut parhaimmissa väleissä, kuten +Filip jo oli saanut tietää. Julian näki kaikki akkunat valaistuina. +Ministerin rouvalla oli suuri seura. Julian asettui satiirisella +runoilijatuulellaan vastapäätä palatsia ja puhalsi voimakkaasti +torveensa. Muutamat herrat ja naiset avasivat uteliaina akkunan, +kuunnellakseen yövartijaa kun heillä ehken ei ollut mitään parempaakaan +tehtävää. + +"Yövartija!" huusi eräs herroista. "Laulapa myöskin komea pätkä +uudeksivuodeksi!" Tämä kehoitus houkutteli vielä useampia ministerin +rouvan seurasta akkunan ääreen. + +Kun Julian oli tavan mukaan huutanut tunnin, lauloi hän kovalla äänellä +sangen kuuluvasti: + +Te joita painaa velkataakka ilman pilaa 'kurssiin' saakka, tänä yönä +Herraa rukoilkaa, hän teidät ministeriksi asettaa, joka finansseitta +jättää maan, koska pitää rahat taskussaan. + +"Tuohan saattaa tainnoksiin!" huusi ministerin rouva, joka juuri oli +astunut akkunan luo. "Kuka sitten on tuo halpamainen ihminen, joka +uskaltaa sellaista?" + +"Jalosukuinen rouva!" vastasi Julian teeskennellyllä äänellä +juutalaisten tapaan murtaen. "Minähän tahdoin Teitä hiukan huvittaa. +Teidän armonne, minä olen vain hovijuutalainen Abraham Levi; +jalosukuinen rouvahan tuntee minut jo." + +"Kuka?" huusi eräs ääni ylhäältä akkunan äärestä. "Jumalaton mies, +kuinka tahdot olla Abraham Levi? Enkös minä itse ole Abraham Levi? Sinä +olet petturi! + +"Hälyyttäkää vartiosto!" huusi ministerin rouva. "Panettakaa mies +putkaan!" + +Näiden sanojen kuuluessa jättivät kaikki vieraat suurella kiireellä +akkunan. Mutta eipä prinssikään jäänyt seisomaan, vaan suuntasi +kulkunsa pikamarssissa läpi muutamien pienien syrjäkatujen. + +Lauma palvelijoita muutamien sihteerien seuraamana syöksyi ulos +palatsista ja hajaantui etsiäkseen pilkkaajaa. Äkkiä huusivat muutamat +kovasti: "Me olemme saaneet hänet kiinni!" Toiset kiiruhtivat; kohti +huutoa. Todellakin olivat he löytäneet sen alueen yövartijan, joka +asteli virkapolkuaan kaikessa viattomuudessa. + +Hänet ympäröitiin, vangittiin, ja kuinka paljon hän vastustikin, +laahattiin hänet hänen pirullisten kompiensa tähden päävahtiin. + +Päivystävä upseeri pudisti ihmetellen päätään ja sanoi: "Minulle on +tuotu jo yksi yövartija, joka laulullaan pääkaupungin tytöistä oli +saanut aikaan kiihkoisan tappelun upseerien ja porvarien kesken." + +Vasta tuotu vanki ei tahtonut tunnustaa ollenkaan mitään ja melusi +kauheasti, että joukko nuoria miehiä, jotka nähtävästi olivat juoneet +liian paljon, oli häirinnyt häntä hänelle uskotun viran hoitamisessa. +Mutta yksi sihteereistä lausui hänelle koko laulun, joka oli herättänyt +ministerin rouvassa ja kaikissa hänen vieraissaan oikeutettua vihaa. +Kaikki sotilaat purskahtivat raikuvaan nauruun. Mutta rehellinen +yövartija vannoi kyyneleet silmissä, ettei mitään sellaista ollut +juolahtanut koskaan edes hänen mieleensäkään. + +Kun tätä vielä kuulusteltiin, ja kun tämä vakuutti viattomuuttaan ja +vaati nuoria herroja edesvastuuseen heidän käytöksensä seurauksista, +ja kun sihteerit jo itse asiassa alkoivat epäillä, olivatkohan he +vanginneet oikean miehen, huusi vahtisotilas ulkona: "Vartio ulos, +aseisiin!" + +Sotilaat juoksivat ulos. Sihteerit piirittivät yövartijaa edelleen +kysymyksillään. Silloin astui kenttämarsalkka päivystävän upseerin +seuraamana vahtitupaan. + +"Sitokaa tuo mies!" huusi kenttämarsalkka ja osoitti kädellään +taaksensa. Kaksi upseeria, jotka kuljettivat aseista riisuttua +yövartijaa käsipuolesta, astui esiin. + +"Ovatko sitten kaikki yövartijat tulleet hulluiksi?" huudahti +päivystävä upseeri sangen hämmästyneenä. + +"Minä tahdon maksaa huomenna tuolle lurjukselle hänen hävyttömät +laulunsa!" huusi kenttämarsalkka. + +"Teidän jalosukuisuutenne", vastasi äsken vangittu vartija vapisten, +"minä en ole, taivas sen tietää, tehnyt mitään lauluja, en koko +elämässäni yhtään laulua!" + +"Vaikene, lurjus!" karjui kenttämarsalkka kauhealla äänellä. "Sinut +pitää lähettää linnaan tai hirsipuuhun. Ja jos vastustat vielä +sanallakaan, niin hakkaan sinut heti paikalla tuhansiksi kappaleiksi!" + +Päivystävä upseeri huomautti kenttämarsalkalle kaikella +kunnioituksella, että kaupungin yövartijain kesken oli kai puhjennut +runollinen sairaus, sillä hän oli saanut nyt neljännestunnissa jo kolme +näitä isäntiä vartioitavakseen. + +"Herrani", sanoi kenttämarsalkka häntä seuranneille upseereille, "koska +mies ei aio ensinkään tunnustaa, että hän on laulanut laulua, niin +muistutelkaa mielessänne kompaa ennenkuin sen unhoitatte. Kirjoittakaa +se muistiin. Huomenna tahdomme jo saattaa hänet tunnustamaan. Nyt en +tahdo kadottaa aikaa, ja takasin tanssiaisiin! Kuka muistaa sen vielä?" + +Upseerit muistuttelivat mielessään. Toinen auttoi toistaan. Päivystävä +kirjoitti ja sai kokoon seuraavan laulun: + +Kun sulkahatun alla on tyhjä pää, ja niskassa jäykkä letti törröttää, +kun rinta on ulos, ja vatsa sisään, Se kaikki sotajoukon voimaa lisää. +Tansseissa ja viulun soidessa, pelissä ja rakastellessa päästään +kenttämarskiksi. + +"Tahdotko kieltää, lurjus?" huusi kenttämarski pelästyneelle +yövartijalle uudistuneessa raivossa. "Tahdotko kieltää, ettet laulanut +sitä, kun minä astuin ulos taloni ovesta?" + +"Lie laulanut kuka hyvänsä, minä en tiedä mitään!" vastasi yövartija. + +"Miksi juoksit sitten pakoon, kun näit minun astuvan esiin?" kysyi +marsalkka edelleen. + +"Minä en juossut." + +"Mitä?" huudahtivat molemmat upseerit. "Etkö juossut? Etkö ollut +hengästyksissä, kun me saavutimme sinut vihdoin tuolla torilla?" + +"Niin, minä olin suunniltani pelosta, kun herrat hyökkäsivät päälleni +niin väkivaltaisesti. Se on vielä nytkin kaikissa jäsenissäni." + +"Pistäkää putkaan tuo uppiniskainen koira!" huusi marsalkka +päivystävälle. "Hänellä on huomiseen mennessä kyllin aikaa tulla +järkiinsä." Näin sanoen kiiruhti marsalkka tiehensä. + +Melu kaduilla ja yövartijoiden pilarunot olivat saattaneet koko +poliisivoiman liikkeelle. Vielä samana neljännestuntina vangittiin +kaksi muuta yövartijaa, jotka tosin eivät olleet oikeita, ja tuotiin +päävahtiin. Toinen oli laulanut ulkoasiain ministeristä häväisevän, +seuraavansisältöisen laulun hui: ministeri ei ole koskaan muulloin +ulkona asioillaan, kuin virastonsa aukioloaikana. Toista syytettiin +siitä, että hän oli laulanut piispan palatsin edessä: kirkon +kynttilöistä ei puutu talia, mutta ne levittävät sentään maahan enemmän +katkua ja savua kuin kirkkautta. + +Prinssi, joka vallattomuudellaan oli tehnyt kaikille pääkaupungin +yövartijoille niin ilkeän kepposen, selviytyi kaikkialla onnellisesti +ja tuli juuri sentähden yhä rohkeammaksi. Asia synnytti melua. Ennen +niin rauhallisten yövartijoiden runollisesta kokeilusta oli lähetetty +raportti ja yksi pilalauluista todistukseksi itse poliisiministerille, +joka istui kuninkaan kanssa pelipöydässä. Kuningas kuunteli laulun, +joka oli suunnattu itse huonoa poliisilaitosta vastaan, joka pisti +nenänsä kaupungin kaikkiin perhesalaisuuksiin eikä kuitenkaan +huomannut omassa talossaan mitään, sentähden olisi sille suotava +hyppysellinen nuuskaa. Kuningas nauroi ääneen ja käski vangita yhden +yövartijarunoilijan ja tuoda hänet luokseen. Hän nousi pelipöydästä, +silla hän huomasi, että poliisiministeri oli kadottanut hyvän tuulensa. + + + + +10. + + +Pelihuoneen vieressä olevassa tanssisalissa oli Filip, ruhtinoitu +yövartija, huomannut juuri kellostaan, että oli aika lähteä +kohtaukselle Yrjönkirkon luo. Hän iloitsi siitä, että saa antaa +sijaiselleen takasin purppuraviitan ja sulkahatun, sillä hän ei ollut +aivan hyvällä tuulella ylhäisten naamioitujen joukossa. + +Kun hän etsi juuri ovea pujahtaakseen siitä ulos, tuli neekeri hänen +perässään ja kuiskasi: "Teidän kuninkaallinen korkeutenne, herttua +Hermann etsii Teitä kaikkialta!" — Filip pudisti vihaisena päätään ja +meni ulos, neekeri kintereillään. Kun he molemmat astuivat eteiseen, +kuiskasi neekeri: "Kautta Jumalan, tuolla tulee herttua!" ja näin +sanoen läksi musta jälleen kiireesti saliin. + +Korkea, pitkä naamioitu astui kiivain askelin Filipiä kohti ja huusi: +"Pysähtykää silmänräpäykseksi, minun on puhuttava sana kanssanne. Minä +olen Teitä jo kauan etsinyt." + +— Mutta nopeasti, vastasi Filip, minulla ei ole aikaa hukattavana. + +"Minä olen Teitä kyllin kauan etsinyt. Teidän pitää antaa minulle +hyvitys. Te olette loukannut minua verisesti." + +— En tietääkseni. + +"Te ette tunne minua?" huusi herttua ja otti pois naamion. "Nyt +tiedätte, kuka minä olen, ja Teidän paha omatuntonne on sanova Teille +lopun. Minä vaadin hyvitystä. Te ja kirottu Salmoni olette pettäneet +minut." + +— Siitä en tiedä mitään! vastasi Filip. + +"Te järjestitte tuon häpeällisen jutun leipuritytön kellarissa. Teidän +määräyksestänne hyökkäsi sitten eversti Kalt minun persoonani kimppuun." + +— Ei sanaakaan totta. + +"Kuinka, ei sanaakaan totta? Te kiellätte? — Marsalkan rouva +Blankenschwerd ilmaisi minulle kaikki vasta muutamia minuutteja sitten. +Hän oli silminnäkijänä siinä henkikomediassa, jonka Te näyttelitte +kanssani." + +— Hän on kertonut Teidän jalosukuisuudellenne sadun. Minulla ei ole +ollut mitään osaa Teidän juttuunne. Jos Te olette antanut näytellä +kanssanne henkikomedian, on se Teidän syynne. + +"Minä kysyn teiltä, tahdotteko antaa minulle hyvitystä? Ellette, +niin nostan melun. Seuratkaa minua heti paikalla kuninkaan Juo. Joko +taistelette Te kanssani, tai — kuninkaan luo?" + +— Teidän jalosukuisuutenne... sopersi Filip hämillään. Minulla ei ole +halua taistella eikä lähteä kuninkaan luo. + +Se oli Filipin puolelta täyttä totta, sillä hän pelkäsi kohottaa +naamiota ja joutua tuntuvaan rangaistukseen osan tähden, jota hänen +tahtomattaan oli täytynyt esittää. Hän teki sen tähden herttualle +kaikenlaisia esteitä ja katseli vain yhä ovelle saadakseen sopivan +tilaisuuden luikkia karkuun. Herttua sitä vastoin huomasi valeprinssin +pelon ja tuli sen kautta rohkeammaksi. Hän otti vihdoin Filip raukkaa +käsipuolesta ja aikoi viedä hänet saliin. + +— Mitä tahdotte te minusta? huusi Filip epätoivoisena ja tyrkkäsi +herttuan takasin. + +"Kuninkaan luo!" vastasi herttua raivoten. "Hänen pitää kuulla, kuinka +häpeällisesti hänen hovissaan kohdellaan ruhtinaallista vierasta." + +— Hyvä! sanoi Filip, joka ei osannut auttaa itseään enää muuten, kuin +ottamalla jälleen prinssin luonnon. Tulkaa sitten, minä olen valmis. +Onneksi on minulla mukanani paperi, johon te omakätisesti kirjoititte +vakuutuksen leipuritytölle. + +"Joutavia! hullutuksia!" vastasi herttua. "Se oli vain pilaa, jota niin +mielellään harjoitetaan tyhmän porvaristytön kanssa. Näyttäkää se vaan +kuninkaalle. Minä kyllä selviydyn siitä." + +Kuitenkin näytti tämän kanssa olevan niin ja näin, sillä herttua +ei tungetellut enää ensinkään viemään Filipiä kuninkaan luo, ja se +oli Filipille jo hyvä; sitä kiihkeäminin vaati herttua, että he +istuutuisivat vaunuihin ja ajaisivat, taivas ties' mihin, sopiakseen +kunnia-asian pistooleilla tai sapeleilla. Se ei ollut ahdistelulle +Filipille mieleen. Hän kuvaili herttualle kaikkia tämän askeleen pahoja +seurauksia. Mutta tämä ei antanut vihassaan minkään taivuttaa itseään +halustaan; hän vakuutti, että hän oli pitänyt huolta jo kaikesta ja +matkustaisi vielä samana yönä jutun päätyttyä. + +"Jos te ette ole", jatkoi herttua, "pelkurimaisin mies maassanne, niin +seuratkaa minua vaunuihin, prinssi." + +— Minä en ole mikään prinssi vastasi Filip, joka huomasi olevansa +pakoitettu viimeiseen keinoon. + +— Te olette se. Jokainen on tuntenut Teidät täällä tanssiaisissa. Minä +tunnen teidät hatusta. Te ette petä minua. + +Filip otti pois naamion, näytti herttualle naamansa ja sanoi: "No, +olenko minä prinssi?" + +Kun herttua Hermann huomasi aivan vieraat kasvot, ponnahti hän +taaksepäin ja seisoi kuin kivettyneenä. Hänen hämmästystään ja +hämmennystään lisäsi vielä se, että hän oli ilmaissut salaisimmat +asiansa vieraalle. Ennenkuin hän oli ehtinyt vielä tointua tästä, oli +Filip jo tarttunut ovenripaan, ja poissa oli hän. + + + + +11. + + +Niin pian kun Filip oli vapaudessa, riisui hän salaman nopeudella +silkkiviilan päältään, kääri halun siihen ja juoksi siten, molemmat +kainalossaan, pitkin katua kohti Yrjönkirkkoa. + +Siellä seisoi jo Ruusu eräässä kulmauksessa korkean kirkonportin +vieressä ja odotti häntä. + +"Voi, Filip, rakas Filip!" sanoi hän hänelle heti, kun tunsi hänet, ja +puristi hänen kättään. "Minkä ilon olet sinä valmistanutkaan minulle! +Oi, kuinka onnellisia me olemme. Katsopas, minulla ei ollut enää yhtään +rauhaa ystävättärieni luona. Jumalan kiitos, että olet siinä. Melkein +neljännestunnin olen jo seisonut täällä ja palellut. Mutta minä en +ilosta ajattele ollenkaan kylmyyttä, jota kärsin." + +— Ja minä, rakas Ruusu, kiitän myöskin Jumalaa, että olen jälleen +luonasi. Vieköön paholainen suurten herrain konstit. No, minä kerron +jonkun toisen kerran niistä hullunkurisista kohtauksista, joita minulla +on ollut. Sanoppa, sydänkäpyseni, kuinka on laitasi? Rakastatko minua +vielä hiukan? + +"Voi, sinusta on tullut suuri herra, Filip, ja silloin on kai minun +vuoroni kysyä, rakastatko sinä minua vielä hiukan?" + +— Tuhat tulimmaista, mistä sitten jo tiedät, että minä olin suuri herra? + +"Itsehän sinä sanoit sen minulle. Filip, Filip, jospa sinusta vain ei +tulisi ylpeä, kun olet nyt niin kauhean rikas! Minä olen köyhä tyttö +ja nyt tosin liian huono sinulle. Mutta Filip, minä olen jo itsekseni +ajatellut, että sinun, jos sinä aiot hyljätä minut, olisi ollut parempi +pysyä puutarhurina. Minä surisin itseni kuoliaaksi, jos sinä hylkäisit +minut." + +— Ruususeni sanos minulle, mitä sinä lörpöttelet? Minä olen ollut puoli +tuntia prinssinä, ja sehän oli vain pilaa; mutta koko elämässäni en tee +enää sellaista pilaa. Nyt olen minä jälleen yövartija ja yhtä köyhä +kuin ennenkin. Minulla on kyllä vielä mukanani viisituhatta guldenia, +jotka sain eräältä mamelukilta — ne voisivat meitä molempia auttaa +hädästä — mutta ikävä kyllä, ne eivät kuulu minulle. + +"Sinä puhut ihmeellisesti", Filip sanoi Ruusu ja antoi hänelle raskaan +rahapussin, jonka hän oli saanut prinssiltä. "Siinä, ota rahasi +takasin. Ne tuntuvat ompelupussissani melkein liian raskailta." + +— Mitä minä näin paljolla rahalla? Mistä olet saanut ne Ruusu? + +"Sinähän olet voittanut ne arpajaisissa, Filip." + +— Mitä? Olenko minä voittanut? Ja minullehan sanottiin raatihuoneella, +että minun numeroni eivät nousseet. Katsos minä asetin ja toivoin, +että joku voitto lankeisi meille myötäjäisiksi. Mutta puutarhuri +Rölhmann sanoi minulle, kun minä iltapäivällä tulin liian, myöhään +raatihuoneelle: "Filip raukka, ei yhtään numeroa!" — Huhhei, siis +kuitenkin voittanut! Nyt ostan minä suurimman puutarhan ja sinä olet +minun vaimoni. Kuinka paljon sitten on tullut? + +"Filip, oletko juonut itsesi humalaan uudenvuodenyönä? Sinunhan se +pitäisi paremmin tietää, kuinka paljon niitä on. Minä tirkistelin +ystävättärieni luona vain pöydän alla salavihkaa pussiin ja oikein +hämmästyin, kun näin kultakappaleen toisensa vieressä kimaltelevan. +Silloin ajattelin minä: nyt minua ei ihmetytä, että Filip oli niin +hillitön. Niin, oikein hillitön sinä olit. Mutta siitä ei ole sinulle +suututtava. Minä tahtoisin itse langeta kaulaasi ja itkeä oikein +kylliksi ilosta." + +— Ruususeni, jos sinä-tahdot langeta kaulaani, niin kai minun pitää se +kärsiä. Mutta tässä on väärinkäsitys. Kuka sinulle toi rahat ja sanoi, +että ne ovat minun arpajaisvoittoni? Minullahan on arpa vielä kotonani +laatikossa, eikä kukaan ihminen ole vaalinut sitä minulta. + +"Filip, älä tee pilaa. Sinä sanoit sen itse minulle puoli tuntia sitten +ja annoit itse minulle rahat?" + +— Ruususeni, tule järkiisi. Tänä aamuna näin minä sinut tullessasi ulos +messusta, jolloin me sovimme keskenämme kohtauksestamme tänä yönä. Sen +jälkeenhän emme ole nähneet toisiamme. + +"Paitsi puoli tuntia sitten, jolloin minä kuulin sinun puhaltavan +ja kutsuin sinut Steinmannin taloon. Mutta mitä nyyttiä kannat sinä +sitten kainalossasi? Miksi kuljet kylmänä yönä ilman hattua? — Filip, +Filip, varo itseäsi. Paljo raha voi tehdä sinut kevytmieliseksi Sinä +olet istunut varmaankin jossakin ravintolassa ja ottanut enemmän kuin +pitäisi. Joutaviako? Mikäs nyytti sinulla on tuossa? Jumalani, nehän +ovatkin silkkisiä naisenvaatteita! Filip, Filip, missä olet sinä ollut?" + +— Varmastikaan en puoli tuntia sitten sinun luonasi. Luulen, että +tahdot tehdä minusta pilaa? Vastaa minulle, mistä sait rahat? + +"Vastaa minulle ensin, Filip, niistä sait nämä naisen vaatteet? Missä +olet sinä ollut?" + +Kun molemmat kärsimättömäsi! odottivat vastausta, ja kun sitä ei +tullut, alkoivat he epäillä toisiaan ja kinastella. + + + + +12. + + +Kuten tavallisesti käy sellaisissa tapauksissa, jolloin rakastavainen +pari riitelee keskenään, siten kävi tässäkin. Niin pian kun Ruusu veti +esiin valkoisen nenäliinan ja kuivasi silmiään, käänsi pois päänsä ja +päästi huokauksen toisensa jälkeen rintansa syvyydestä, niin oli _hän_ +ilmeisesti oikeassa, _Filip_ ilmeisesti väärässä. Ja viimemainittu +myönsi olevansa väärässä, kun lohdutti häntä ja tunnusti, että hän oli +ollut naamiaisissa, ja että se, mitä hän kantoi kainalossaan, ei ollut +mikään naisenpuku, vaan silkkiviitta, johon oli kääritty naamio ja +sulkahattu. + +Mutta tämän katuvaisen tunnustuksen perästä alkoi vasta mitä ankarin +kuulustelu. Naamiaiset, sen tiesi jokainen tyttö suuressa kaupungissa, +ovat viattomille sydämille vaarallinen harhapolku ja taistelutanner. +Syöksytään suloisten vaarojen mereen ja hukutaan monta kertaa siihen, +ellei olla mitään hyviä uimareita. Ja Ruusu ei pitänyt ystäväänsä +Filipiä juuri parhaimpana uimarina, on vaikea sanoa, miksi? Siis täytyi +Filipin ensin selittää, oliko hän tanssinut? Kun tuli kieltävä vastaus, +kysyi Ruusu, oliko hänellä ollut seikkailuja naisnaamioitujen kanssa? +Sitä ei sopinut kieltää. Filip tunnusti kaikki, mutta lisäsi joka +kerran, että naiset olivat, olleet kaikki tyyni ylhäistä syntyperää +ja pitäneet häntä toisena. Ruusu tahtoi tosin hiukan epäillä, mutta +tukahutti epäluulonsa. Mutta kun Filip hänen kysymykseensä: kenenä +häntä oli pidetty ja keitä hän oli lainannut naamion? yhä mainitsi +prinssi Julianin nimen, pudisti hän epäillen päätään; ja vielä +uskomattomammalta kuulosti hänestä Filipin kertomus, että prinssi +oli toimittanut yövartijan virkaa, sillä aikaa kuin Filip oli +tanssiaisissa. Mutta Filip teki tyhjiksi kaikki hänen epäilyksensä +vakuuttamalla, että prinssi — sillä sinä piti hän sijaistaan — saapuu +sopimuksen mukaan muutaman silmänräpäyksen kuluttua Yrjönkirkon luo ja +vaihtaa yövartijaviitan kauniiseen naamiopukuun. + +Nyt alkoi pelästyneelle Ruusulle selvitä hänen seikkailunsa +pimeässä käytävässä. Olihan hän jo silloin huomannut, että luullun +Filipin olennossa oli jotakin niin vierasta. Kun nyt tuli hänen +vuoronsa selittää kaikki tarkkaan, kuinka hän oli päässyt käsiksi +arpajaisvoittorahoihin, sopersi hän kauan ja etsi sanoja, niin että +Filipille tuli paha olla. + +Ruusu kertoi vihdoin kaikki, mitä oli tapahtunut; mutta kun tuli +kysymys suukosta ja vastasuukosta, pysähtyi hän puheessaan. Kuitenkin +piti senkin tulla ulos. + +"Se ei ole totta!" huudahti Filip. "Minä en ole antanut sinulle +suudelmaa enkä saanut sinulta sellaista." + +"Kuitenkin oli se sinulle tarkoitettu", sanoi Ruusu hiljaa ja +imarrellen. Filip hieroi valkoista tukkaansa, ettei se nousisi pystyyn. + +"Kuule, Filip, ettet se ollut sinä", sanoi Ruusu pelokkaana, "niin +uskon minä kaiken uskomattoman, jonka olet minulle sanonut, — ja +silloin se oli prinssi Julian sinun vaatteissasi." + +Sitä oli Filip jo kauan aavistanut ja hän huudahti: "Se lurjus! Hän on +varastanut minulta sinun suudelmasi. Nyt minä käsitän! Vain sentähden +antoi hän minulle naamionsa, vain sen tähden tahtoi hän olla puoli +tuntia minun sijassani!" — Ja nyt muistui hänen mieleensä naamioitu, +joka oli kertonut hänelle oopperalaulajatar Rollinasta ja sitten +Ruususta. Hän uudisti kuulustelunsa ankarammin kuin ennen: oliko Ruusu +nähnyt prinssiä ennen ja kuinka? eikö hän ollut huomannut erästä +ylhäistä herraa, joka oli hiipinyt hänen perässään kirkkoon mennessä +tai ollut olevinaan asioilla Maitokujalla? tai eikö koskaan joku herra +tai muuten joku ollut tullut hänen äitinsä luo auttaakseen häntä hänen +hyljätyssä asemassaan rahalla ja hyvillä töillä? + +Ruusun vastaukset tulivat kaikki niin rauhoittavina, ja niissä oli +niin suuri teeskentelemättömän viattomuuden leima, että Filipin sydän +tuli jälleen keveäksi. Hän varoitti Ruusua vaanijoista ja ylhäisten +armeliaisuudesta, ja tämä taas puolestaan varoitti häntä naamiaisten +vaaroista ja kaikista seikkailuista ylhäissäätyisten naisten kanssa, +joiden kautta moni nuori mies oli tullut jo onnettomaksi. He antoivat +toisilleen anteeksi tietämättömyydessä tehdyt synnit, ja Filip oli +aikeissa vaatia suudelman, joka oli ollut määrätty hänelle ja jota hän +ei ollut saanut — kun parin keskeytti parhaalla hetkellä vieras ilmiö. + +Heitä kohti tuli täydessä juoksussa ja hypyssä eräs mies, joka +hengästyneenä pysähtyi heidän luokseen. Viitasta, sauvasta, hatusta ja +torvesta tunsi Filip heti paikalla miehensä. Tämä sitä vastoin etsi +naamiopuvun kantajaa. Filip ojensi hänelle hatun ja silkkiviitan ja +sanoi: "Armollinen herra, tässä on Teidän tavaranne. Tässä maailmassa +emme vaihda enää koskaan osia keskenämme; minä tulisin siinä liian +lyhyeksi!" + +Prinssi huusi: "Pian, pian!" heitti yövartijapuvun päältään lumeen, +pani naamion kasvoilleen, verhoutui viittaan ja pani hatun päähänsä. +Ruusu hyppäsi pelästyneenä takasin. Filip kääriytyi viittaansa, pani +vanhan huopahatun päähänsä ja otti sauvan ja torven. + +"Minä lupasin sinulle juomarahoja, toveri", sanoi prinssi, "mutta niin +totta kuin elän, ei minulla rahapussi ole mukanani. + +"Se on minulla!" vastasi Filip ja ojensi hänelle kukkaron. "Te +annoitte sen tuolle minun morsiammelleni — mutta, armollisin herra, me +kieltäydymme sellaisista lahjoista." + +"Toveri, pidä mitä sinulla on ja ota pian koivet allesi; sinulle ei +ole täällä turvallista!" huusi prinssi ja aikoi mennä. Filip piti +häntä kiinni viitasta: "Armollisin herra, meillä on vielä yksi asia +sovittavana!" + +"Pakene, sanon minä sinulle, yövartija! Pakene, sinua ajetaan takaa." + +"Minulla ei ole mitään syytä paeta, armollisin herra. Mutta minulla on +tässä teidän kukkaronne —" + +"Pidä se. Juokse minkä voit!" + +"Ja eräs marsalkka Blankenschwerdin viidentuhannen guldenin vekseli +annettavana Teille." + +"Tuhat tulimmaista, kuinka olet tullut tekemisiin marsalkka +Blankenschwerdin kanssa, yövartija?" + +"Hän sanoi, että se on eräs pelivelka, jonka hän on Teille maksava. Hän +aikoo jo tänä yönä puolisonsa kanssa puolalaisille maatiloilleen." + +"Oletko hullu? Mistä sinä sen tiedät? Missä hän antoi sinulle nämä +tiedot?" + +"Armollisin herra, ja raha-asiainministeri Bodenlos tahtoo maksaa +kaikki Teidän veikanne, jos Te käännytte hänen tähtensä kuninkaan +puoleen pyynnöllä, että hän pysyisi ministeristössä." + +"Yövartija, sinä olet paholaisen riivaama!" + +"Mutta minä ajoin hänet pois Teidän korkeassa nimessänne!" + +"Sinä ministerin?" + +"Niin, armollisin herra; sitä vastoin sovitin minä jälleen +täydellisesti kreivitär Bonaun kamariherra Pilzowin kanssa." + +"Kumpi meistä on narri?" + +"Ei kumpikaan. Laulajatar Rollina on yleinen tyttö, armollisin herra. +Minä tunnen hänen rakkausjuttunsa. Te olette petetty. Sen tähden pidin +minä Teidän kuninkaalliselle korkeudellenne arvottomana lähteä hänen +luokseen ja peruutin illallisen tänä yönä hänen luonaan." + +"Rollina?" + +"Vielä yksi. Herttua Hermann on kauheasti vihoissaan Teille sen +kellarijutun tähden. Hän aikoi valittaa teistä kuninkaalle." + +"Herttua? Kuka sitten on kertonut sinulle kaikki?" + +"Hän itse. Te ette ole vielä turvassa. Mutta kuninkaan luo ei hän +mene enää, sillä minä peloitin häntä sillä lapulla, jonka hän antoi +leipuritytölle. Sitä vastoin aikoi hän taistella kanssanne elämästä ja +kuolemasta. Varokaa häntä." + +"Sanos minulle yksi asia: tiedätkö, mistä herttua tietää, että minä —" + +"Hän on saanut tietää kaikki marsalkan rouvalta; tämä on sen hänelle +lörpötellyt, samoinkuin senkin, että hän oli noita-akkana näytelmässä." + +Prinssi otti Filipiä käsipuolesta ja sanoi: "Vekkuli, sinä et ole +mikään yövartija!" Hän käänsi Filipin kasvot kaukaa loistavan lyhdyn +valoa kohti ja pelästyi, kun näki täydellisesti vieraan miehen. + +"Oletko pirun riivaama tai... Kuka olet sinä sitten?" kysyi Julian, +joka pelästyksestä oli tullut aivan selväksi. + +"Minä olen puutarhuri Filip Stark, yövartija Gottlieb Starkin poika!" +vastasi Filip rauhallisesti. + + + + +13. + + +"No niin, tuotapa juuri etsimme! Seis, mies!" huusivat useammat äänet, +ja Filip, Ruusu ja prinssi näkivät äkkiä olevansa kiitettävän poliisin +kuuden lujakätisen palvelijan ympäröiminä. Ruusu päästi äänekkään +huudon. Filip tarttui pelästyneen tytön käteen ja sanoi: "Älä pelkää!" +— Prinssi taputti Filipiä olalle ja sanoi: "Se on tyhmä kolttonen. Minä +en sanonut sinulle turhaan, että sinun pitäisi pötkiä tiehesi oikeaan +aikaan. Mutta älä pelkää; sinulle ei tapahdu mitään pahaa." + +"Siitä saamme perästäpäin sopia!" vastasi eräs lujakätisistä. "Ensin +saa hän tulla kanssamme." + +"Mihin?" kysyi Filip. "Minä olen virassani, minä olen yövartija." + +"Sen me jo kuulimme, ja juuri sen tähden seuratkaa meitä." + +"Antakaa hänen mennä, miehet!" sanoi Julian ja etsi taskustaan rahaa. +Kun hän ei löytänyt mitään, kuiskasi hän Filipille salaa, että tämä +antaisi hänelle kukkarosta. Mutta lujakätiset riuhtasivat heidät +erilleen ja huusivat: "Pois! Tässä eivät auta enää sopimukset. +Naamioitu on myöskin epäluulon alainen ja hänen täytyy lähteä +kanssamme!" + +"Hänen ei!" sanoi Filip. "Te haluatte yövartijaa, se olen minä. Jos te +voitte vastata siitä, että viette minut virantoimituksesta, niin viekää +minut, mihin haluatte. Mutta tämän herran antakaa mennä." + +"Teidän asianne ei ole neuvoa meitä, ketä meidän pitää pitää epäluulon +alaisena", vastasi eräs poliisipalvelijoista. "Mars, kaikki mukaan!" + +"Myöskinkö tyttö?" kysyi Filip. "Siihen en suostu." + +"No, neitonen menköön. Teitä varten ei meillä ole mitään käskyä. Mutta +nimi, kasvot ja olopaikka täytyy meidän hätävaralta tuntea." + +"Hän on leski Bittnerin tyttö Maitokujan varrelta!" sanoi Filip ja +suuttui kovasti, kun miehet käänsivät itkevän Ruusun kasvot kaukaisten +katulyhtyjen valoa kohden ja töllistelivät niitä. + +"Mene kotiin, Ruususeni!" sanoi Filip. "Mene kotiin; älä pelkää minun +tähteni. Minulla on hyvä omatunto." + +Mutta Ruusu nyyhkytti ääneen, niin että se herätti itse +poliisipalvelijoissa sääliä. Prinssi tahtoi käyttää tätä seikkaa +hyväkseen päästäkseen pakoon. Mutta yksi lujakätisistä oli vielä +parempi juoksija ja seisoi yhdellä loikkauksella hänen edessään ja +sanoi: "Hei! tällä on huono omatunto; hänen täytyy lähteä kanssamme. +Eteenpäin, mars!" + +"Mihin?" kysyi prinssi. + +"Suoraan ja päätä pahkaa Hänen, jalosukuisuutensa herra poliisimestarin +luo." + +"Kuulkaas, miehet", sanoi prinssi hyvin totisena, mutta ystävällisesti +— sillä hänellä ei ollut tässä jutussa ollenkaan hyvä olla, koska hän +ei tahtonut juuri ilmaista yövartijana oloaan. "Kuulkaas, miehet, +minä tulin juuri vain sattumalta tämän yövartijan luo. Minä olen +hovista. Jos te uskallatte pakottaa minua tulemaan kanssanne, niin te +tulette katumaan erehdystänne ja istumaan huomenna tornissa vedellä ja +leivällä." + +"Antakaa tämän herran Jumalan tähden mennä, miehet!" Imusi Filip. +"Luottakaa minun sanaani, hän on suuri herra, joka voi tehdä virkanne +teille liian karvaaksi. Hän on..." + +"Vaiti!" huusi Julian. "Kukaan ei ole saava kuulla suustasi, kuka minä +olen, vaikkakin olisit arvannut, kuka olen. Kuuletko, ei kukaan! Ei +kukaan, sanon minä sinulle, tapahtukoon mitä tahansa. Kuuletko?" + +"Me teemme velvollisuutemme!" vastasi eräs poliisipalvelija, "eikä sen +tähden kukaan pane meitä torniin. Mutta se kai voi loppujen lopuksi +tapahtua naamioidulle herralle itselleen. Me tunnemme jo sellaiset +puheet emmekä pelkää uhkauksia. Eteenpäin, mars!" + +"Miehet, tulkaa järkiinne!" huusi Filip. "Hän on sangen huomattavassa +asemassa oleva herra hovissa." + +"Ja vaikka hän olisi itse kuningas, täytyy hänen lähteä kanssamme; se +on meidän velvollisuutemme; hän on epäluulon alainen!" vastasi eräs. + +"Katsos vaan!" huusi toinen, "suurilla hoviherroilla on kai +yövartijoiden ja teidän laistenne kanssa sovittavana salaisia asioita +ja kuiskattavana toisilleen korviin kuten taannoin." + +Kun riideltiin vielä prinssin tähden, tuli kahdeksanvaljakko ajaen +kirkon ohi. "Seis!" huusi ääni vaunuista, kun nämä olivat juuri +poliisipalvelijajoukon kohdalla, joka ympäröi prinssiä. + +Vaunut pysähtyivät. Ovi aukeni. Eräs, herra, puettuna päällystakkiin, +jossa loisti tähti, hyppäsi ulos ja meni ihmisryhmän luo. Hän sysäsi +poliisipalvelijat sivulle, katseli prinssiä päästä jalkoihin ja sanoi: +"Oikein! Tunsinhan jo linnun heti kaukaa sulastaan. Naamioitu kuka, +kuka olette?" + +Julian ei tiennyt, mihin kääntyisi pulassaan, sillä hän tunsi herttua +Hermannin. + +"Vastatkaa minulle!" huusi herttua jyrisevällä äänellä. Julian pudisti +päätään ja antoi herttualle merkin poistua. Mutta tämä tuli vielä +uteliaammaksi saada tietää, kenen kanssa hän oli ollut tekemisissä +tanssiaisissa. Hän kysyi poliiseilta. Nämä seisoivat paljain päin +herttuan ympärillä ja sanoivat, että heillä oli käsky viedä yövartija +heti poliisiministerin luo; vartija oli laulanut jumalattomia lauluja, +kuten he omin korvin olivat kuulleet; mutta oli päässyt heidän +käsistään pakoon; nyt täällä kirkon luona olivat he tavanneet hänet +tuttavallisessa keskustelussa naamioidun kanssa, joka näytti melkein +epäilyttävämmältä kuin yövartija. Naamioitu oli sanonut olevansa +hoviherra, mutta se näytti olevan ilmeinen valhe, He olivat sen tähden +pitäneet velvollisuutenaan vangita naamioidun. + +"Mies ei ole hovista!" vastasi herttua, "siitä saatte olla varmat; +minä annan teille sanani. Hän hiipi uskomattomalla tavalla naamiaisiin +ja luulotteli jokaiselle olevansa prinssi Julian. Vihdoin täytyi +hänen poistaa naamionsa minun edessäni, kun hän oli pettänyt myöskin +minun, mutta pääsi karkuun käsistäni. Hän oli tuntematon mies, +seikkailija. Minä ilmoitin sen ylihovimestarille. Viekää te hänet heti +kuninkaalliseen palatsiin, te olette saaneet hyvän saaliin." + +Näin sanoen kääntyi herttua ympäri, nousi vaunuihinsa, huusi vielä +kerran: "Älkää laskeko häntä!" ja ajoi pois. + +Prinssi huomasi hävinneensä. Näyttää poliisipalvelijoille kasvonsa, +piti hän sopimattomana; näiden kautta olisivat hänen neronleimauksensa +tulleet liian tunnetuiksi kaupungissa. Pienempään vaaraan antautuisi +hän, jos hän ottaisi pois naamion ylihovimestarin tai poliisimestarin +edessä. Hän huusi siis päättävästi: "Minun puolestani! Tulkaa!" + +He menivät. Ruusu katsoi itkien heidän jälkeensä. + + + + +14. + + +Filip oli melkein uskoa noituuteen tai, että hän näki unta. Sillä niin +sotkuista ja kirjavaa kuin tänä yönä sattui, ei hän ollut kokenut koko +elämässään. Hän ei oikeastaan voinut moittia itseään muusta kuin siitä, +että oli vaihtanut pukua prinssin kanssa ja sitten vasten tahtoaan +näytellyt tämän osaa naamiaisissa. Mutta kun prinssi otaksuttavasti ei +ollut näytellyt yövartijan osaa juuri sääntöjen mukaan — sillä miksi +hänen täytyi antaa vangita itsensä yövartijana? — toivoi hän löytävänsä +armon tämän luona. + +Palatsin edessä löi Filip raukan sydän kovemmin. Häneltä otettiin pois +viitta, torvi ja sauva. Prinssi puhui muutamia sanoja erään ylhäisen +herran kanssa. Heti lähetettiin poliisipalvelijat pois; prinssi nousi +ylös portaita, ja Filipin täytyi seurata. "Älä pelkää!" sanoi Julian ja +jätti hänet. Filip vietiin pieneen etuhuoneeseen, missä hän sai kauan +aikaa olla yksin. + +Vihdoin tuli eräs kuninkaan kamaripalvelija ja sanoi: "Tulkaa kanssani. +Kuningas tahtoo nähdä Teitä." + +Filip oli melkein suunniltaan pelosta. Hänen polvensa tutisivat. Hänet +vietiin kauniiseen huoneeseen. Siellä istui vanha kuningas nauraen +pienen pöydän ääressä. Hänen vieressään seisoi prinssi Julian ilman +naamiota. Muita ei huoneessa ollut ketään. + +Kuningas tarkasteli nuorta miestä jonkun aikaa, ja kuten näytti, +jonkunlaisella mielihyvällä. + +"Kerro minulle tarkkaan kaikki", sanoi kuningas hänelle, "mitä sinä +tänä yönä olet tehnyt." + +Filip sai arvokkaan itsevaltiaan ystävällisestä puhuttelusta jälleen +rohkeutta ja kertoi juurta jaksain alusta loppuun, mitä hän oli tehnyt +ja kokenut. Kuitenkin oli hän kyllin viisas vaietessaan siitä, mitä hän +prinssinä oli kuullut hovimiehistä ja minkä kautta Julian olisi voinut +joutua pulaan. — Kuningas nauroi kertomuksen kestäessä pari kertaa +ääneen; sitten kyseli hän vielä Filipin syntyperää ja tointa, otti pari +kultakolikkoa pöydältä, antoi ne hänelle ja sanoi: "Nyt mene, poikani, +ja odota kutsumustasi. Sinulle ei ole tapahtuva mitään pahaa. Mutta älä +ilmaise kellekään, mitä tänä yönä hommailit ja sait tietää. Sen kiellän +sinulta; nyt mene!" + +Filip lankesi kuninkaan jalkoihin ja suuteli hänen kättään, samalla +kuin sopersi muutamia kiitos-sanoja. Kun hän nousi jälleen ylös +mennäkseen pois, sanoi prinssi Julian: "Minä pyydän alamaisimmin, että +Teidän Majesteettinne sallisi tämän nuoren miehen odottaa ulkona. Minun +on hänelle ilkityöstä, jonka tein hänelle tänä yönä, maksettava vielä +pieni velka." + +Kuningas nyykäytti nauraen päätään, ja Filip poistui. + +"Prinssi!" sanoi kuningas ja varotti uhkaavasti sormellaan. "Onni +Teille, että sanoitte minulle totuuden! Minä tahdon vielä tälläkin +kertaa antaa Teille anteeksi Teidän kurjat, hullunkuriset kolttosenne. +Te olisitte ansainnut rangaistuksen. Vielä kerran sellainen kepponen, +ja minä olen leppymätön. Juttu herttua Hermannin kanssa täytyy minun +vielä lähemmin tuntea. Hyvä, kun hän menee pois; minä en kärsi häntä. +Siitä, mitä Te sanoitte poliisi- ja raha-asiainministeristä, odotan +minä juuri todistuksia. Menkää nyt ja antakaa nuorelle puutarhurille +juomarahaa. Hän menetteli Teidän naamiossanne viisaammin kuin Te hänen." + +Prinssi jätti kuninkaan. Hän riisui sivuhuoneessa naamiaispuvun, pani +päällystakin päälleen, kutsutti Filipin ja käski lähteä kanssaan hänen +palatsiinsa. Täällä täytyi Filipin sanasta sanaan kertoa kaikki, +mitä hän Julianin sijaisena oli kuullut ja puhunut tanssiaisissa. +Filip totteli. Julian taputti häntä olkapäälle ja sanoi: "Kuules, +Filip, sinä olet älykäs mies. Sinua voin minä tarvita. Minä olen +tyytyväinen sinuun. Mitä sinä minun nimessäni sanoit kamariherra +Pilzowille, kreivitär Bonaulle, Marsalkalle, ja hänen rouvalleen, +eversti Kaltille, raha-asiainministerille ja muille, huomaan minä +täysin järkeväksi ja pidän kuin olisin sen itse sanonut. Sitä vastoin +täytyy sinun vastata lauluista, jotka minä sinun nimessäsi lauloin. +Sinä menetät rangaistukseksi yövartijanvirkasi, mutta älä ole +milläsikään. Sen sijaan teen minä sinut linna-puutarhurikseni. Minä +annan hoidettavaksesi molempien linnojeni Heimlebenin ja Quellenthalin +puutarhat. Rahat, jotka annoin morsiamellesi, olkoot teidän +myötäjäisenne, ja Marsalkka Blankenschwerdin vekselin lunastan minä +heti paikalla sinulta viidellätuhannella guldenilla. Nyt mene, palvele +minua uskollisesti ja käyttäydy hyvin." + + + + +15. + + +Kuka oli onnellisempi kuin Filip. Hän juoksi täyttä vauhtia Ruusun +kotiin. Tämä ei ollut vielä vuoteessa; hän istui äitinsä kanssa pöydän +ääressä ja itki. Filip heitti täyden kukkaron pöydälle ja sanoi +hengästyneenä: "Ruusu, siinä ovat myötäjäisesi! ja tässä viisituhatta +guldenia, ne ovat minun. Minä tein yövartijana virheen; sen tähden +kadotin toivon isäni virkaan ja ylihuomenna muutan prinssi Julianin +linnapuutarhurina Heimlebeniin. Ja teidän, äiti ja Ruusu, täytyy tulla +kanssani Heimlebeniin. Samoin isäni ja äitini. Minä voin nyt teidät +kaikki hyvin elättää. Huhhei! Jumala suokoon kaikille hyville ihmisille +niin hyvän uudenvuoden!" + +Äiti Bittner ei tiennyt, uskoako korviaan Filipin kertoessa ja silmiään +nähdessään rahat. Mutta kun Filip oli kertonut hänelle kaikki, ei +kuitenkaan enempää kuin oli tarpeellista tietää, ja kuinka se oli +tapahtunut, nousi hän nyyhkyttäen ylös, syleili häntä ja pani Ruusun +hänen syliinsä. Nyt hyppi ja tanssi ilon juovuttama rouva huoneessa ja +kysyi: "Tietävätkö myöskin isäsi ja äitisi jo kaikki?" ja kun Filip +antoi kieltävän vastauksen, huusi hän: "Ruusu, sytytä tuli, pane +vesi kiehumaan ja keitä hyvä kahvi meille viidelle! otti villaisen +viittansa, kääriytyi siihen ja meni ulos." + +Mutta Ruusu unhoitti Filipin rinnoilla tulen ja veden. He seisoivat +vielä lujassa syleilyssä, kun rouva Bittner tuli takasin vanhan +Gottliebin ja äiti Kaarinan seuraamana. He ympäröivät siunaten +lapsensa; jos äiti Bittner tahtoi kahvia, niin täytyi se hänen itsensä +keittää. + +Että Filip menetti yövartijan viran, että Ruususta tuli kahden +viikon perästä hänen vaimonsa, että molemmat muuttivat vanhempineen +Heimlebeniin — se ei kuulu seikkailuun uudenvuodenyönä, joka ei tullut +kellekään turmiollisemmaksi kuin raha-asiainministeri Bodenlosille. +Sen jälkeen ei myöskään ole kuultu, että prinssi Julian olisi tehnyt +samanlaisia neronleimauksia. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78313 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..07f30e9 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78313 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/78313) |