Initial commit of ebook 78303 filesHEADmain

4 files changed, 6440 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/78303-0.txt b/78303-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..bdfe0f3
--- /dev/null
+++ b/78303-0.txt
@@ -0,0 +1,6424 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78303 ***
+
+
+
+
+SUURIN RIKKOMUS
+
+Romaani
+
+
+Kirj.
+
+DOMINIQUE DUNOIS
+
+
+
+Tekijättären luvalla ranskankielestä (»Georgette Garou») suomentanut
+
+Jalmari Hahl
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Kirja,
+1930.
+
+
+
+
+LUKIJALLE
+
+
+Naiset ovat vallanneet Ranskan kirjallisuudessa yhä huomattavamman
+aseman. Se onkin onni. He täyttävät siinä olleen aukon. Viime aikoihin
+saakka ovat naissielua tutkineet ainoastaan miespuoliset kirjailijat.
+Huomattavimmat heistä ovat Maupassant ja Paul Bourget. Mutta heidän
+kuvaamansa nainen oli nähty miesten näkökulmasta. Naisen kuvailemana
+ja erittelemänä nainen esiintyy varsin toisenlaisena ja ennen kaikkea
+todellisempana. Hän ei ole enää sama heikko, teeskentelevä ja häilyvä
+olento, jota on määritelty sanalla, joka juuri ilmaisee miespuolisten
+psykologien vararikkoa: nainen — arvoitus.
+
+Jos _Suurin rikkomus_ olisi miehen kirjoittama, sen päähenkilö
+Georgette Garou olisi vastenmielinen olento, jonka teon vaikuttimina
+ovat aineellisen hyödyn tavoittelu ja vieläkin alhaisemmat vaistot.
+Tarvittiin naisen sydän vaistoamaan jokapäiväisen tarinan puitteissa,
+jonka tapahtumat liukuvat lukijan silmien ohi, loputtoman monisäikeinen
+ja säälittävä sydämen draama. Voidakseen oikein arvioida tuota
+synnintekijätärtä kirjailijatar on lainannut hänelle sielunsa ja
+tunneherkkyytensä. Hän on harkinnut mielessään, mitä hän itse olisi
+tuntenut vastaavanlaisissa tilanteissa. Kirjoittaessaan romaaniaan hän
+itse on ollut Georgette Garou, rakastanut ja kärsinyt tämän kanssa.
+Hän itse on kuullut äänet, jotka yrittävät pidättää äitiä ja puolisoa
+oman kodin kynnyksellä, ennen kuin sulki sen oven ainiaaksi. Hän
+on vaikeroinut omantunnon tuskissa ajatellessaan rikkomusta, joka
+karkoittaa hänet pois. Ja vaikk'ei hän voikaan hyväksyä samaista
+rikkomusta, hän on niin hyvin vaistonnut sen syvästi naiselliset
+vaikuttimet, että Georgette Garou tuntuu meistä pikemminkin
+säälittävältä kuin syylliseltä ja että hänen hairahdustaan lieventää
+rakkauden puhdas valo.
+
+Rouva Dommique Dunois [oik. Marguerite Lemesle] on nykyaikaisista
+naispsykologeista ensimmäinen. Hän on syntynyt Parisissa ja joutui
+lapsuudessaan paljon matkustamaan perheen muuttaessa majoituspaikasta
+toiseen. Hänestä kehittyi ajatteleva, harkitseva tyttö, joka huomasi
+kaikki ja painoi kaikki mieleensä. Viimeiset kaksikymmentä vuotta
+hän on asunut Tourainessa ja tarkkaa yhä edelleen elämää pienen,
+aurinkoisen, kukkien ympäröimän talon ikkunoista, jolle hän on
+antanut kauniin nimen Chimérie, »Haavelinna». Päivänä muutamana
+hänen haavekuvansa saivat hänet ottamaan kynän käteensä ja kertomaan
+nuoren tytön sydämen liikuttavan tarinan, jonka hän itse oli
+joutunut näkemään. Siitä tuli hänen ensimmäinen romaaninsa »Epouse»
+(Aviopuoliso), joka ilmestyi v. 1923. Sitten seurasi viiden vuoden
+aikana kokonaista seitsemän muuta, joista tässä suomalaiselle
+lukijakunnalle tarjona oleva »Suurin rikkomus» on viimeinen
+järjestyksessä.
+
+Paljon työtä, niukalti menestystä. Kuinka voisikaan toivoa, että
+pelastuisi hukkumasta yhä lisääntyvään kirjallisuuden tulvaan? Onneksi
+on olemassa Fémina-palkinto.
+
+Fémina-palkinnon on perustanut suuri parisilainen kirjakauppa. Sen
+palkintolautakuntaan kuuluu ainoastaan naisia, 22 kuuluisimpien
+joukosta valittua kirjailijatarta, mutta kilpailuun saavat ottaa osaa
+yhtä hyvin miehet kuin naisetkin. Tähän mennessä on palkinto joutunut
+neljätoista kertaa mies- ja ainoastaan seitsemästi naiskirjailijoille.
+Ei siis ole suuria toiveita sen saannista, varsinkin kun asuu
+maaseudulla ja on kokonaan tuntematon niille naispuolisille
+tuomareille, jotka määräävät kovin monien tavoitteleman palkinnon
+kohtalosta.
+
+Tästä syrjäisestä asemasta huolimatta päätettiin v:n 1928:n
+Fémina-palkinto antaa rouva _Dominique Dunois'lle_ hänen romaanistaan
+»Suurin rikkomus» (Georgette Garou). Se on käännetty kaikille
+sivistyskielille, joten se ennustaa tekijättärelleen loistavaa
+kirjailijauraa.
+
+
+
+
+I
+
+
+Sublaines'in kylän asukkaat, jotka illan suussa istuivat mataloiden
+talojensa edustalla, herkesivät juttelemasta nähdessään heidän kulkevan
+ohi.
+
+He astelivat hitaasti kotitaloa kohti palatessaan pienestä Quentins'n
+kylästä tervehtimästä sairasta, köyhää naissukulaista.
+
+Georgette oli jo aamulla pukenut ylleen valkoisen morsiuspukunsa.
+Hän oli kulkenut tiellä heinäkuun säteilevässä auringonpaisteessa
+jäljessään iloinen, meluava hääsaatto, koko kylän väki, nuoret naiset
+kirjavan räikeissä puvuissa. Saatossa oli mukana myös se mies, joka nyt
+oli hänen aviopuolisonsa.
+
+Määrin, kunnan esimiehen, edessä — joka myös oli talonpoikaissäätyä
+ja kymmenen kertaa Georgettea rikkaampi ja jonka pojan Georgette oli
+hylännyt — nuori nainen oli lausunut sen ratkaisevan sanan, joka
+liitti hänet lujasti toiseen. Monen mielessä tuo askel oli herättänyt
+paheksumista: olihan Georgette ottanut puolisokseen palvelijansa.
+Vaatimattomassa, alastoman näköisessä kylän kirkossa, joka tähän
+tilaisuuteen oli koristettu metsäkukkavihoilla ja kivilaatoille
+levitetyllä kuluneella matolla, Georgette oli polvistunut suorana, pää
+pystyssä, kirkonkellon kumeasti soidessa ja tärisyttäessä rakennuksen
+lakea ja lähettäessä kauas ympäristöön kauneimpia, helähtelevimpiä
+viestejään, aivan kuin Georgetten viereen polvistunut nuori, hintelä
+mies olisi ollut äveriään talollisen poika.
+
+Georgetten toivomuksen mukaisesti oli aamiainen syöty kylän
+majatalossa, jonka julkisivussa komeili mustin kirjaimin maalattu
+nimi: _Kahvila_. Aterian aikana Georgette oli, ylenkatsoen vallattoman
+nuorison hillitöntä hilpeyttä, pysytellyt järkähtämättömän totisena,
+ja hänen sisäinen ilonsa kuulsi esiin vain hänen suurten, tummien
+silmiensä voitonvarmasta katseesta, joka syvänä hipoi etäisyyttä.
+
+Ilta teki nyt tuloaan miellyttävän viileänä, ja Georgette nojasi
+miehensä käsivarteen, tuntien pikemminkin itsetietoista ylpeyttä
+kuin iloa ajatellessaan lähestyvää hääyötä, vaikka hän oli pysynyt
+koskemattomana, mikä on harvinaista Ranskan keskisissä maakunnissa. Hän
+kun oli kaikissa asioissa itsenäinen, hän oli pitänyt päänsä siinäkin
+kohden. Samoin hän oli valinnut elämäntoverikseen miehen, jolla ei
+ollut mitään, yksistään senvuoksi, että hän rakasti tätä. Ja kun
+rakkaus, todellinen, ainoa, vastustamaton rakkaus on Tourainessa vielä
+harvinaisempaa kuin hyveellisyys, seurattiin nuorta avioparia katsein,
+niin kauan kuin heidän rinnakkain etenevät hahmonsa saattoi erottaa
+tiellä, joka kylän keskipaikoilla teki äkkimutkan.
+
+Kukaan ei kuitenkaan pyrkinyt ilkkumaan: olihan nuoren vaimon
+vakaumuksellinen ylpeys siksi kunnioitusta herättävää. Pikemminkin
+kyläläisten silmissä kiilui kateus. Joku mutisi: — Onpa ollut sillä
+miehellä onni matkassaan!
+
+Georgettesta ei sanottu mitään, sillä kaikki tunsivat sisimmässään
+salaista kunnioitusta tuota karskia, itsepäistä ja siveää naista
+kohtaan, niin että soimaukset ja moitteet raukesivat itsestään.
+
+Tien tomussa leikkivät lapset kavahtivat ylös hänen lähestyessään ja
+huusivat:
+
+— Nuori emäntä tulee!
+
+Tuossa syrjäisessä kyläpahasessa, joka oli loitolla rautatiestä ja
+sivistyneen maailman ylellisyydestä, oli valkoinen satiini mieltä
+jännittävä nähtävyys. Tenavat juoksivat luo ojennellen käsivarsiaan.
+Mutta Georgette käveli edelleen kääntämättä päätään, vilkaisematta
+vanhempiinkaan henkilöihin, jotka olivat nähneet hänet pienestä
+pahasta. Se ei johtunut suinkaan siitä, että hän olisi pöyhkeillyt
+turhamaisten ja kiemailevien naisten tavoin, jotka ylpeilevät uudella
+puvullaan. Hänen onnensa vain sai hänet unohtamaan kaiken muun.
+Tuonnempana kohtasivat häntä samanlaiset hämmästyneet ja miettiväiset
+katseet, samanlaiset lasten ihmettelevät huudahdukset.
+
+Georgette oli kookas ja sopusuhtainen, ja hänellä oli pitkät jalat niin
+kuin Botticellin kuvaamilla naisilla. Vartalosta ja kasvoista päättäen
+häntä olisi voinut luulla kaksikymmenviisivuotiaaksi, vaikka hän oli
+vasta täyttänyt kahdeksantoista. Tuuheat, ruskeat kulmakarvat, jotka
+turkisnauhan kaltaisina kaareutuivat hänen tummien silmiensä yllä,
+saattoivat hänet näyttämään vanhemmalta kuin mitä hän todellisuudessa
+oli. Mutta hänen karski ulkonäkönsä johtui ehkä yhtä paljon hänen
+luonteestaan kuin matalasta otsasta, jolle tuuhea tukka valui kähäränä.
+Hänen poskiensa rusotus muistutti Tourainen viinien vaaleaa punaa. Mies
+oli lyhyenläntä. Hänellä oli vaalea, kauranhelpeiden värinen tukka,
+hienot kasvonpiirteet ja vaaleat silmät. Hän oli hintelä ja kärsivän
+näköinen kuin ainakin ihmiset, jotka ovat kokeneet kovaa lapsuudessaan
+ja joihin on syöpynyt monen sukupolven kestävän, kuluttavan vaivannäön
+ja puutteen leima.
+
+He eivät sanoneet toisilleen sanaakaan, sillä heidän ajatuspiirinsä
+oli ahdas. Nuori aviomies kätki varovaisen ja ujon sielunsa pohjalle
+sen suuren arpajaisvoiton aiheuttamaan ilon, joka ei taivaan armosta
+sattunut hänen osalleen, sillä hän itse ei ollut tehnyt mitään
+ansaitaakseen sen. Pitkin päivää nauttimiensa ryyppyjen huumaamana hän
+ajatteli haltioituneena tiluksia, joiden omistaja hän oli ollut kello
+kymmenestä saakka. Väsymättä hän yhä uudelleen luetteli mielessään
+pellot, metsän, molemmat viinitarhat, talon rakennukset, navetan sekä
+kahdeksan lehmää, hevosen ja aasintamman, uuden riihen ja viinikellarin
+täysine omena- ja rypäleviinitynnyreineen. Tämä tuotti hänelle
+tyhjentymätöntä tyydytystä, vaikkei hän tahtonut osata uskoa kaikkea
+todeksi. Se tietoisuus, että hän nyt oli äveriäs talonisäntä, sai
+hänen koko olemuksensa ylpeydestä värähtelemään. Hänen henkilössään
+sai kokonainen köyhien esi-isien sarja ikäänkuin korvauksen
+kärsimyksistään. Tuon kauniin nuoren naisen omistamisen herättämä
+tyydytys oli vasta toisella sijalla.
+
+Georgetten katse hipoi yhä etäisyyttä uhoten synnyinseudulle sen
+rakkausonnen ylenpalttisuutta, joka sulki hänet voimakkaaseen
+syleilyynsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä hänen onnensa oli hänen oma aikaansaannoksensa, ja hän oli siitä
+ylpeä kuin voitosta konsanaan. Olihan hänen täytynyt kestää ankara
+taistelu äidinäitinsä, vanhan Garou muorin kanssa, joka olisi toivonut
+omaisuutensa karttuvan ulkoa tulleesta lisästä ja oli raivoissaan,
+kun näkikin sen siirtyvän nuoren miehen käsiin, jota tosin ei voinut
+moittia mistään, tämä kun oli nöyrä, hiljainen ja työteliäs, mutta
+jolla ei ollut pennin pyörähtävää eikä edes sukulaisia, joilta olisi
+voinut joskus vielä periä.
+
+Georgette Garoun vahva puoli oli ollut se, että maatilan koko
+tulevaisuus oli hänen varassaan. Hänen isänsä oli kuollut neljätoista
+vuotta sitten, kesken kiireimmän elonkorjuun, ruttokärpäsen puremaan.
+Haavaa ei hoidettu ajoissa, lähin lääkäri asui seitsemän kilometrin
+päässä kylästä, eikä isäntä vaivautunut lähtemään liikkeelle
+kiireimpänä työaikana. Georgetten äiti, keimaileva, käsiään arasteleva
+ompelijatar, joka ei ollut mieltynyt maatöihin, meni vuoden kuluttua
+uusiin naimisiin Quentins'in kylästä kotoisin olevan miehen kanssa ja
+houkutteli tämän muuttamaan Parisiin.
+
+Samoin kuin monet nuoret miehet, joita houkuttelevat helpompi,
+kahdeksantuntinen työpäivä ja kaupunkilaiselämän viehätykset, siirtyi
+Georgetten isäpuoli kaupunkiin ja sai serkkunsa suosituksesta kantajan
+toimen Orsayn rautatieasemalla.
+
+Pikku Georgette alkoi parkua, kun puhuttiin, että hänen oli seurattava
+mukana kaupunkiin.
+
+— En tahdo lähteä pois isoäidin luota! Minä tahdon jäädä Sublaines'iin!
+
+Hän tarrautui kiinni muorin hameeseen, potki ja huusi, niin että kuului
+pappilaan asti.
+
+Päätettiin antaa tytön olla, ja tämä päätös ratkaisi asian kaikkien
+mieliksi. Kaikki olivat tyytyväisiä, niin hyvin Garou muori, joka piti
+Georgettea suvun jatkajana, kuin isäpuoli, joka ei ollut kovinkaan
+halukas ottamaan elätettäväkseen itsepäistä tyttölasta, jopa äitikin,
+joka oli saanut liinavaatevaraston hoitajattaren toimen Grand Hotelissa
+ja jolle kuusivuotiaan lapsen olo yksin kaupunkiasunnossa olisi ollut
+hankalaa.
+
+Georgette siis pysyi yksin uskollisena Garou suvun maatilalle. Jottei
+tämä siirtyisi vieraisiin käsiin, oli välttämätöntä, että hän menisi
+naimisiin ja saisi perillisiä.
+
+Georgette oli viisitoistavuotias, kun Didier Rousseau tuli taloon
+palvelukseen. Kun hän oli täyttänyt kuusitoista, hänessä syttyi niin
+kiihkeä rakkaus tuohon nuoreen mieheen, että se tuntui hänestä kyllin
+voimakkaalta kestämään koko elämän ajan. Ja kursailematta hän ilmaisi
+tunteensa Garou muorille. Tämä suuttui silmittömästi.
+
+Georgette selitti:
+
+— Jollette salli minun ottaa häntä, en mene ollenkaan naimisiin.
+
+Sen enempää hän ei puolustanut päätöstään. Isoäiti vastusteli hyvin
+tietäen, että nuori nainen aina menee miehelään, varsinkin jos hän
+sattuu olemaan seudun kaunein tyttö ja tarpeeksi varakas herättääkseen
+toiveita useammassa kuin yhdessä miehessä. Mutta Georgette hylkäsi
+kaikki naimatarjoukset yhtä vastustamattoman tarmokkaasti kuin jos
+olisi karkoittanut koiran piiskanläimäyksellä.
+
+— Minä tahdon Didier'n enkä huoli kenestäkään muusta!
+
+Kaikkein merkillisintä oli se, ettei hän edes ollut kysynyt Didier'n
+omaa mielipidettä. Ei hän liioin ollut sanonut tälle rakastavansa
+häntä. Hän puhui asiasta toisille Didier'n kuullen, joka hymyili
+vaieten, hyvin tietäen, ettei voinut toivoa omakseen tuota komeaa
+neitoa eikä hänen omaisuuttaan. Vaatimattomuutensa ja varovaisuutensa
+ansiosta hän sai jäädä entiseen paikkaansa. Garou muori ei uskaltanut
+erottaa miestä, kun tiesi, että naapurit kadehtivat häntä tuon kunnon
+palvelijan vuoksi. Kymmenen taloa olisi ilomielin ottanut hänet
+palvelukseensa, joten hän olisi joka tapauksessa jäänyt asumaan
+seudulle. Nuori mies oli raitis ja pidättyväinen ja teki työtä kahden
+puolesta. Talon etu painoi enemmän vaa'assa kuin muorin omat tuumat.
+Lisäksi hän toivoi, että Georgette lopulta väsyisi. Taistelua kesti
+kaksi vuotta. Mutta sitten tyttö selitti äidin äidilleen:
+
+— Minä muutan tästä asumaan äidin luo Parisiin.
+
+Sitä hän ei kyllä ollenkaan ajatellut. Mutta muori säikähti ja myöntyi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talot loppuivat äkkiä tien molemmin puolin. Silmien eteen aukenivat
+keltaiset, tuleentuneet viljapellot. Polttava aurinko oli paahtanut
+niitä päivät pitkät. Nyt ne iltaviileässä tuoksuivat suloisesti kuin
+lämmin leipä.
+
+Tila oli puolen kilometrin päässä kylästä valtatien varrella, joka
+painuu toisella puolen Cher-joen laaksoon, toisella taas kohti
+etäisempää Indre-virran alankoa Sublaines'in kylän halki. Kun nuori
+pari oli ehtinyt aivan lähelle kotitaloa, lähti poikanen, joka oli
+seissyt tähystelemässä keskellä tietä, juosta livistämään huutaen:
+
+— Nyt he tulevat!
+
+Mutta kun heidän piti poiketa pihalle kotitalon portista, he huomasivat
+seurakunnan kirkkoherran tulevan tiellä heitä vastaan. Hän palasi
+katsomasta mehiläispesiään, jotka, hän oli asettanut viljelemättömälle
+maatilkulle. Hän harjoitti mehiläishoitoa myyden sekä hunajaa että
+mehiläisparvia kartuttaakseen niukkoja tulojaan.
+
+Pappi oli vilkas, lyhyt ja hintelä mies, jonka silmät hohtivat
+vilpittömyyttään pyöreistä kasvoista. Erinomainen sielun nuorekkuus
+loi häneen nuorukaisen näköä, vaikka harvat, ohimoilta esiin pistävät
+valkoiset hapset ilmaisivat hänen olevan viidenkymmenen korvilla.
+Uhkuen toiminnanhalua ja saamatta riittävästi tilaisuutta kuluttaa
+tarmoaan kolmensadan sielun suuruisen seurakunnan hoidossa hän harrasti
+tieteellistä työskentelyä ja konesepän askartelua. Autojen alkuaikoina
+hän kyhäsi oman auton, merkillisen, rämisevän ja kalisevan rakkineen,
+joka herätti kylän kunnon asukkaissa sekä hilpeyttä että ihailua.
+Hän oli niin ikään onnellistuttanut kylää ensimmäisellä radiolla.
+Piirikunnan pääpaikasta, jopa kauempaakin saapui uteliasta väkeä hänen
+pappilapahaseensa tutustumaan tähän ihmeeseen. Sittemmin hän hommasi
+radioita lähikyliin virkaveljilleen.
+
+Tämä sielunpaimen rakasti lampaitaan, noita yksinkertaisia sieluja,
+joiden myötätunnon hän oli voittanut hyväntuulisuudellaan. Lisäksi
+heissä herätti kunnioitusta kirkontorniin asetettu pitkä antenni,
+joka ilmasta sieppasi soiton sävelet aivan kuin noitakeinolla. Hänen
+ihailtavia ominaisuuksiaan oli vielä väsymättömän uuttera askartelu,
+hän kun alati laajensi hengellisen toimintansa alaa, opastaen
+torstaisin rippikouluoppilaitaan ja rientäen avuksi kokoamaan eloa
+ja heiniä katokseen ukonilman uhatessa. Kun kerran syttyi keskellä
+yötä vaarallinen tulipalo, joka oli vähällä tuhota koko kylän —
+Sublaines'issa ei nimittäin ole vettä muualla kuin syvissä kaivoissa,
+joista se ennen pitkää loppui — pappi ilmestyi vaarallisimpaan paikkaan
+talon harjalle levittäen kaameiden liekkien ja tukahduttavan savun
+keskellä märkiä vaatteita viereisen talon päädyn suojaksi. Hänet
+tunnettiin kauhtanastaan. Tätä tapausta ei unohdettu. Mutta voi!
+Tourainen asukkaat ovat epäkirkollisia ja löyhätapaisia, ja vaikka
+Sublaines'in seurakuntalaiset kunnioittivatkin kirkkoherraansa, he
+eivät välittäneet vähääkään hänen saarnoistaan. Enimmät miehet olivat
+epäuskoisia, ja nuoret tytöt rikkoivat siveyskäskyjä.
+
+Pappi rakasti siis kristillisellä rakkaudella erityisesti Georgettea,
+karskia ja taipumatonta tyttöä, joka oli säilyttänyt hyveellisyytensä
+eikä ollut solminut avioliittoa aineellista etua tavoitellen. Tämän
+päivän aamuna hän oli vihkinyt Georgetten osoittaen sydämellistä
+sielunpaimenen hellyyttä. Rakkaus, jota Georgette teeskentelemättä
+ilmaisi tuntevansa puolisoansa kohtaan, ihastutti pappia. Hän arveli
+tätä enteeksi kauniille ja suoralle elämäntielle, jonka hän aikoi
+pysyttää kristillisenä. Nuoren naisen jurous ei tuntunut hänestä
+lainkaan vastenmieliseltä. Ovathan juuri yksinkertaiset lähimpänä
+Jumalaa!
+
+— Olet siis iloinen? pappi sanoi tultuaan likemmäksi.
+
+Kun Georgette ei vastannut, hän kun ei ollut lainkaan taipuvainen
+ilmaisemaan tunteitaan ja ehkä ujosteli hengenmiehen viatonta katsetta,
+pappi jatkoi vilkkaasti:
+
+— Ei pidä hävetä! Sinulla on oikeus olla onnellinen. Se on
+velvollisuutesikin.
+
+— En minä häpeäkään!
+
+— No niin, se on oikein.
+
+Sen pitemmälle ei keskustelu jatkunut. Poistuessaan pappi sanoi:
+
+— Hyvä Jumala siunatkoon teitä, lapseni!
+
+Hän alkoi ripeästi astella pappilaan päin, yhä mielessään siunaten
+heitä ja toivoen heille pian ja lukuisasti jälkeläisiä.
+
+Aviopuolisot tulivat pihaan ruostuneesta rautaportista, joka oli
+varhaisesta aamusta asti ollut selkosen selällään ja jonka Didier
+tapansa mukaan sulki. He kulkivat asuinrakennuksen päädyn ohi. Talo
+oli yksikerroksinen, hyvin vanha. Ulkoportaissa oli kolme matalaa
+epätasaista, reunoista kulunutta astinta. Pihan yhdessä laidassa
+oli navetta, talli ja vaja, jossa säilytettiin ajoneuvoja ja
+maatalouskapineita. Perällä olivat kellari ja viininpuserrushuone
+viileässä siimeksessä, jonne aurinko ei koskaan päässyt paistamaan.
+Uusi, avara ja korkea, tiilikattoinen riihi sulki näköpiirin länteen
+päin, ja asuinrakennuksen vastakkaisella puolella suojasi matala
+pihamuuri vihannoivaa keittiökasvitarhaa.
+
+Piha, joka oli aamulla lakaistu puhtaaksi, oli taas täynnä kanojen
+likaa, jota tarttui Georgetten silkkikenkien anturoihin. Mutta hän ei
+välittänyt siitä. Eiväthän nämä komeat pukineet liittyneet maatalon
+tärkeään, jokapäiväiseen elämään, eikä niillä enää ollut merkitystä,
+hän kun ei enää koskaan aikonut ottaa niitä ylleen.
+
+Navetasta, jonka ovi oli auki, kuului kahinaa lehmien nyhtäessä heiniä
+häkeistä ja maidon lorinaa sen valuessa kiuluun, niin että astian
+metallilaidat soivat. Ulkoseinää vasten painautuneena, käsivarret
+hajallaan kuin lepakolla, seisoi pieni poika François, aivan kuin
+eksyneenä ylenpalttisen runsaalla mitalla tehdyn uuden pukunsa
+avaruuteen, hymyillen hullunkurisesti Georgettelle ja Didier'lle. Kun
+nämä olivat ehtineet pojan kohdalle, sai navetasta kuuluva kiivas
+kiista heidät pysähtymään.
+
+Kimakka naisääni huusi:
+
+— Kyllä te voisitte antaa niistä meille muutamia, kun itse saatte ne
+kanoilta ihan ilmaiseksi! Parisissa kiskotaan kananmunista ja kaikesta
+muustakin häpeämättömän huikeat hinnat.
+
+Pitkä, epäselvä mutina kuului vastaukseksi tähän huomautukseen.
+
+Kimakka ääni jatkoi:
+
+— Vai olisi minun pitänyt jäädä kotiin... Sitä kai tarkoitatte?...
+Oliko kenties minun syyni, että miesparkani kuoli? Epäilemättä minun
+olisi pitänyt jäädä tänne. Tyttäreni mukana olisi kaikki tämä joutunut
+minulle. Georgetten naimisiinmenosta puhuen... mieletöntä soimata
+minua siitä. Syyttäkää itseänne! En minä ole toimittanut heitä yhteen.
+Tiedättehän itse liiankin hyvin, ettei Georgette välitä vähääkään
+minun neuvoistani. Jos hän olisi noudattanut minun tahtoani, hän olisi
+lähtenyt kanssani Parisiin. Hän olisi ansainnut rahaa minulle... Teinpä
+aika tyhmästi, kun jätin hänet teille. Kyllä olette osannut käyttää
+sitä hyväksenne. Eikä puhettakaan siitä, että korvaisitte uhraukseni
+minulle! Kitsastelette vain kaikessa, ikään kuin minä en olisi hänen
+äitinsä!
+
+Garou muori tuli nyt äkkiä navetasta, täysi kiulu kummassakin kädessä.
+Hän oli kookas, roteva, ruskeaihoinen vanhus, jonka isoissa, mustissa
+silmissä oli häijy katse. Kyömynenä pisti esiin valkoisen myssyn
+röyhellettyjen reunojen välistä, joka oli jäykillä nauhoilla köytetty
+kiinni leuan alle. Nähdessään nuoren parin hän tuli huonolle tuulelle
+ja purki kiukkuaan poikasen niskaan:
+
+— Mitä sinä siinä seisoa töllötät uusissa vaatteissasi? Ota edes
+esiliina eteesi! Älä luule, että ostan sinulle uuden puvun, kun
+pääset ripille! Ja ala laputtaa siitä hakemaan sisartasi! Missä se
+Rolande letukka viipyneekään?... Kattakoon pöydän. Kun tällä tavoin
+vetelehditään, niin kaikki tyyni viivästyy.
+
+Muorilla oli vika kitalaessa. Hän lausui sanat epäselvästi, syösten
+ääntiöt nenän kautta, ja oli aina äkeissään, kun ei ääni tahtonut
+totella hänen tahtoaan.
+
+Poika livisti puutarhaan, ja muori katosi asuinrakennukseen.
+
+— Lähdenpä tästä katsomaan hevosta, Didier sanoi hellittäen vaimonsa
+käsivarren.
+
+— Ei tarvitse. Olenhan minä jo täällä hevosta hoitamassa, kuului miehen
+ääni vastaavan tallin perältä.
+
+— Rolande! Rolande! huuteli poika jo etäällä.
+
+Illan tyvenessä hänen kirkas äänensä kohosi ilmoille kuin kiurun raikas
+viserrys.
+
+Aviopuolisot seisoivat vastatusten, kasvoillaan tuollainen neuvoton
+ilme, kun ei ole vielä ehtinyt tottua uuteen, outoon oloon. He tunsivat
+jo kaipaavansa työtä. Didier katseli käsiään kuin ihmetellen, että ne
+olivat toimettomina. Georgette hypisteli miehensä takin vuoria raapien
+kynnellään tuota karkeata villakangasta, muuten vain huvikseen, kun
+sai koskettaa sitä. Odottavan hääyön ajatteleminen alkoi jo painostaa
+heitä ja loi heidän silmiinsä kaihtavia katseita, jotka ilmaisivat
+jonkinlaista häveliäisyyttä, he kun tiesivät olevansa liian lähellä
+taloa.
+
+Nyt tuli vuorostaan navetasta näkyviin nainen. Hänen huonosta silkistä
+tehty merensininen pukunsa, joka kuitenkin oli parisilaiskuosinen
+ja jätti paljaiksi käsivarret ja lihavan, hyvin valkoisen kaulan,
+jolla kiilsi vähäpätöinen kultakoru, osoittivat oitis, että hänen
+ja maatalon väen välillä oli suuri ero. Ilmeisesti tuo nainen otti
+elämän eri kannalta, pani rahansa ylellisyysrihkamaan ja huvitteluihin
+sekä mahdollisesti myös elintapoihin, jotka eivät olleet aivan
+moitteettomat. Hänen sinisistä silmistään ja kaunispiirteisistä, mutta
+kuihtuneista, ihojauheen avulla nuorennetuista nelikymmenvuotiaan
+kasvoistaan heijastui sisäistä vilpillisyyttä, vaaleaverisen naisen
+kissamaista kiemailun halua, pintapuolisuutta ja rajuja intohimoja,
+joita hän yritti verhota teeskennellyllä lempeydellä. Hän kadehti
+tytärtään Georgettea, teeskentelemätöntä maalaisnaista, joka oli
+rikastunut satunnaisesta onnenpotkauksesta, jota hän, äiti, ei ollut
+osannut edeltäpäin arvata.
+
+Hänen lähtiessään kotiseudultaan ei Garou muorin tilus ollut tuottanut
+sanottavia, ainoastaan sen verran, että talon väki sai juuri ja
+juuri elatuksensa, kun raatoi aamusta iltaan. Georgetten äiti luuli
+tekevänsä hyvinkin viisaasti heittäessään hyvästi koko talolle, jota
+hän halveksien nimitti »lehmän hännäksi», ja lähtiessään Parisiin.
+Hänen aikomuksenaan oli anoppinsa, Garou muorin, kuoltua myydä maat
+ja mannut ja ostaa rahoilla pieni liike. Sillä välin ei hänen pikku
+tyttönsä maksanut hänelle mitään, ja kun hän kesäisin kävi parisilaisen
+isäntäväkensä kustannuksella Sublaines'issa muka näyttelemässä hienoa
+naista, hän sai, peloittelemalla muoria, että hän muka veisi tyttönsä
+mukaansa, aina kiristetyksi itselleen ruokatavaroita, niin että hän
+saattoi viedä mukanaan Parisiin melkoiset varastot perunoita, munia,
+voita, jopa kananpoikia ja viiniäkin. Kaiken päälliseksi hän oli ylpeä
+petkutuksistaan ajatellessaan, että Garou muori teki työtä hänenkin
+puolestaan pysyen itse köyhänä, jota vastoin hän voisi miehensä palkan,
+Grand Hotelista saamansa ansion ja tuon anoppinsa talosta kiskomansa
+verotuksen turvin elää pulskasti tarvitsematta kieltäytyä paljostakaan.
+Mutta Garou muori eli yhä vain, sota oli loppunut, ja kun kallis aika
+pakotti hänet yhä enemmän supistamaan muita menoja, tuottivat samat
+ruokatavarat, joista Parisissa täytyi maksaa huikeat hinnat, Garou
+muorin tilalle odottamattoman suuria rahamääriä. Lehmien utarista
+valui kultavirta. Pellon vaot hikoilivat kultaa. Pähkinäöljyn hinta
+nousi frangista seitsemästäkymmenestäviidestä centimestä kuuteentoista
+frangiin litralta. Omenaviini, josta varhemmin oli juuri ja juuri saatu
+kolmekymmentä frangia tynnyristä, maksettiin nyt kaksisataa. Talvella
+nousi munien hinta viiteentoista frangiin tusinalta; niin paljon ei
+niistä oltu saatu miesmuistiin. Niin korkealle olivat maalaiset saaneet
+hinnat korotetuksi viekkaudella ja salakavaluudella, lakkaamatta
+naukumalla kurjuuttaan. Parisilaiset huomasivat sen lopulta, mutta
+liian myöhään!
+
+Kun Georgette oli nyt naimisissa, Garou muorin omaisuus meni äidiltä ja
+isäpuolelta sivu suun, ja muori, jonka ei enää tarvinnut pelätä, että
+hänen pojantyttärensä riistettäisiin häneltä, kosti miniälleen tämän
+aikaisemmat kiskomiset kieltämällä häneltä pienimmänkin avustuksen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+— Oletpa sinä kaunis, Georgetteni, sanoi täten osattomaksi jäänyt äiti
+lähestyessään tytärtään.
+
+Nuorikko näytti hiukan pöyhistelevän:
+
+— No, kun on yllä nämä silkkiryysyt!
+
+Georgette oli miestään melkein puolta päätä pitempi ja antoi itse
+erityisesti arvoa ruumiinvoimilleen ja jänteville käsivarsilleen,
+joita miehen käsi ei kyennyt koukistamaan, kun hän ojensi ne jäykiksi.
+Tietäen omistavansa tällaisen pääoman, jonka oli pyhittänyt maakamaran
+palvelukseen, hän ei arvioinut kauneuttaan kasvojensa viehättävyyden,
+vaan ruumiinsa kestävyyden kannalta, se kun pystyi väsymättä
+suorittamaan kaikkein raskaintakin työtä. Äiti tiesi sen ja mairitteli
+häntä:
+
+— Sinä olet vahvempi Emileä.
+
+Emile oli hänen miehensä, Georgetten isäpuoli, jonka lihakset olivat
+kehittyneet niin voimakkaiksi, että hän käden käänteessä nosti olalleen
+matkustajien raskaat matkalaukut ja kantoi niitä niin vaivattomasti,
+kuin ne olisivat olleet olkikupoja.
+
+Äiti jatkoi:
+
+— Sinä, Georgette, olet oikea onnen myyrä! Minun ruumiinvoimani ovat
+huonot. Vatsani on vallan pilalla. Tarvitsisin helposti sulavaa
+ruokaa... kananpojanpaistia, tuoreita munia. Kernaasti ottaisin niitä
+joitakin mukaani... Mutta isoäitisi sanoo, että kaurat ovat liian
+kalliita...
+
+Hän kohautti olkapäitään ja jatkoi:
+
+— Ikäänkuin ette saisi kauroja samalla hinnalla kuin kaikkea muutakin,
+viljaa, vihanneksia, siipikarjaa!... Teidänhän tarvitsee vain kumartua
+noukkimaan maasta. Jos tahdotte kaniininpaistia, ei muuta kuin tapatte
+ja nyljette elukan, ja mäiskis vain, kun se on padassa!... Viinit,
+omenaviini... sama asia. Avaatte vain viinitynnyrin tapin, niin viiniä
+heruu aina. Meidän parisilaisten sitä vastoin täytyy ostaa kaikki, ja
+millaisella hinnalla!... Annathan minulle kananmunia, Georgette?...
+Olethan sinä nyt emäntä talossa...
+
+Hän hyväili tytärtään katseillaan. Nuori vaimo myöntyi:
+
+— Didier saa pistää niitä sinulle huomenna mukaan laatikollisen.
+
+— Jos teiltä liikenisi päärynöitäkin, niin kyllä nekin minulle
+kelpaisivat.
+
+Hänen siniset silmänsä loivat katseita muurin takaa kohoaviin,
+hedelmien painosta notkuviin puihin, ja sitten ympäri pihaa, navettaan,
+asuinrakennukseen, kanalaan ja kaniinitarhaan päin, jonka hän tiesi
+olevan hänen lähtönsä jälkeen rakennetun komean riihen takana. Näin
+hänen pyyteensä kohdistuivat kaikkeen siihen maalliseen hyvyyteen, joka
+oli luisunut hänen käsistään.
+
+— Paljonko saatte tätä nykyä maidosta? hän kysyi kateellisena.
+Varmaankin viisikymmentä frangia päivässä.
+
+— Eipä juuri vähempääkään, Georgette vastasi.
+
+Mieli katkerana äiti arvioi ääneen:
+
+— Kanat munivat epäilemättä pari tusinaa munia päivässä... Sanotaan
+summittaisesti kymmenen tusinaa viikossa... tusina seitsemän frangia...
+nykyinen hinta... Entä viljaa!?... Paljonko saatte siitä?
+
+Hän kääntyi Didier'hen päin. Tämä pudisti päätään uskaltamatta,
+vaistomaisesti varovaisena, ilmaista viljan myynnistä saatua vuotuista
+tuloa.
+
+— No niin, ymmärrän kyllä, vaikk'ette sanoisikaan, että pistätte
+vasikoista, oljista, kauroista, pähkinöistä, perunoista... ja kaikesta
+muusta taskuunne neljäkymmentätuhatta frangia. Hitto vieköön!
+
+Tosiasiassa ei Garou muorin tila tuottanut enempää kuin noin puolet
+tuosta rahamäärästä. Mutta oli sitä jo siinäkin. Olihan muori, vaikkei
+hän ollut siitä maininnut miniälleen, laajentanut tiluksiaan muutamalla
+maatilkulla, kartuttanut lehmien ja kanojen lukua ja alkanut harjoittaa
+hanhienhoitoa.
+
+Nuoret aviopuolisot näyttivät ikäänkuin yhteisestä äänettömästä
+päätöksestä varovan korjaamasta hänen tuloarviotaan paheksuen moista
+urkkimista, koska he liiankin hyvin älysivät sen tarkoituksen: hän
+olisi tahtonut kiskoa itselleen osan noista kaitselmuksen suomista
+rahoista, joista talon väki puolestaan piti kiinni synnynnäisen
+itaruuden voimalla.
+
+Kun Georgetten äiti jälleen avasi suunsa jatkaakseen valitusvirttään,
+hänen miehensä kutsui häntä tallin kynnykseltä:
+
+— Germaine, tulehan tänne!
+
+Mies seisoi siinä tallinoviaukossa lyhyen jäntteränä, leveäharteisena,
+isokouraisena, näyttäen paikoillaankin ollessaan siltä kuin olisi
+kantanut hyvin raskasta taakkaa, selkä kumarassa ja hajasäärin. Hänen
+pöhöttyneistä, kelmeistä juoponkasvoistaan pistivät esiin mustat
+viikset, jotka tuntuivat korostavan hänen ilmeensä raakuutta ja
+ilkeyttä.
+
+Germaine, Georgetten äiti, meni nyrpeänä miehensä luo toistellen
+ajatuksissaan: »Neljäkymmentätuhatta frangia!» Talo oli tuskin
+tuottanut kuuttatuhatta frangia siihen aikaan, jolloin hän oli Garou
+vainajan vaimona. Sitä ajatellessaan hän tunsi kyynelten kihoavan
+silmiinsä ja sydämensä olevan kateudesta pakahtumaisillaan.
+
+Aviopuolisot menivät puutarhaan. Lapset olivat jättäneet sen veräjän
+auki. Tytöllä, Rolandella, oli yllään vaaleanpunainen karttuunihame,
+pojalla kastanjanruskea nuttu ja polvihousut. Tyttö oli kömpelösti
+piilottanut hameensa poimuihin kukkavihon Georgetten ja Didier'n
+keskustellessa äidin, anopin, kanssa. Vaistomainen tarve veti nuorta
+paria viljelysmaita kohti, jotka olivat toissapäivästä asti olleet
+omissa hoivissaan ja nyt äkkiä käyneet heille yhä rakkaammiksi, ne kun
+kangastivat heidän mielessään entistään kirkkaampina niiden suurten
+rahamäärien valossa, jotka Georgetten äiti oli kysymyksillään loihtinut
+heidän silmiensä eteen.
+
+Vastapäätä talon julkisivua oli matalan aitauksen juurella hoidotta
+jätetty, erilaisia kukkia kasvava sarka: siinä oli isoja punalatvoja,
+helakanvärisiä jalopeurankitoja, neilikoita ja kellanvihertäviä
+resedoja, lomassa ajuruohoa, laventelia ja loppuun kukkineita liljoja.
+Nämä kohosivat kirkkaan kirjavien liekkien tavoin puutarhan aitausta
+vasten, ainoana koristeellisena »silmänruokana». Heti kukkalavan
+jälkeen alkoivat hyötykasvit: punervalehtiset puutarhamansikantaimet,
+kaalin kuvut, tukipuikkoihin kiinnitetyt tomaatit; kauempana oli
+papuja, jotka näyttivät kuivien säleiden varaan heitetyltä verholta...
+Siellä täällä kohosi matala puunkänkkyrä, jonka kyhmyiset oksat olivat
+katkeamaisillaan vihreiden omenien tai kypsyvien päärynöiden painosta,
+jotka riippuivat lehtien alla pitkänsoikeina kuin suuret mahlapisarat.
+
+Lehtikuja kohosi loivasti kummulle asti, jossa se leveni ympyrän
+muotoiseksi. Aukeaman keskellä kohosi omituinen, pyöreä rakennus, jonka
+tiilikattoa peitti sammal ja jonka seinässä ammotti pyöreä aukko. Siitä
+oli muinoin pistänyt esiin raskaiden puisten siipien akseli, joita
+kumpua pyyhkivät tuulet auliisti pyörittivät. Vanhaa myllyä sanottiin
+Garoun-myllyksi, ja siitä oli maatilakin saanut nimensä. Tällä puolen
+ei ollut lainkaan aitaa kasvitarhan suojana, vaan siellä alkoivat heti
+pellot. Punertavien tähkien lomasta pistivät näkyviin malvanväriset
+ohdakkeiden mykeröt. Vilja oli valmista korjattavaksi.
+
+— Huomenna aloitetaan elonkorjuu, virkkoi nuori aviomies.
+
+Yö pimeni hiostavana. Tuntui savun ja olkien lemua. Auringonlaskun
+kohdalla hivelivät vielä taivasta hehkuvat ruskot. Ennen kuin ne
+sammuivat, niiden hohde kohosi taivaan lakeen asti kuin suunnattoman
+tulipalon kajastus.
+
+Sakenevan iltahämärän yläpuolella, joka jo kietoi harmaaseen
+vaippaansa syvänteet ja notkot, hohtivat maiseman kohopaikat kuin
+sula metalli. Myllyn kylki hulmahti punaiseksi. Georgetten hame
+näytti ruusunpunaiselta ja hän itse tässä valaistuksessa kauniimmalta
+ja kasvoiltaan ruskeammalta. Hänen silmänsä säkenöivät ja tuntuivat
+laajenevan hänen siinä katsellessaan avaraa tuleentunutta viljapeltoa,
+joka oli hänen valtakuntaansa ja omaisuuttaan. Silloin Didier'ssä
+leimahti intohimon liekki; hän sulki morsiamensa kiihkeästi syliinsä ja
+painoi suudelman hänen lujalle poskelleen, johon oli tarttunut ruohon
+ja nisupellon tuoksua. Olihan Georgette hänen osalleen tullut nainen,
+hänen onnensa, ja toihan hän myötäjäisinä nuo uhkuvat viljavainiot.
+Georgette ojensi hänelle huulensa. Ja heidän suunsa yhtyivät ensi
+kerran. Sitä ennen ei Didier ollut koskaan rohjennut häntä näin
+lähennellä, ja Georgette oli siihen asti ylpeydessään pidättynyt
+kokonaan hellyydenosoituksista. Kun he havahtivat hurmastaan, oli
+taivaan hehku jo sammunut. Viileä tuuli hyväili heitä. Hämärä ravisti
+heidän ylitseen yhä tummenevia harsojaan. He palasivat asunnolle hitain
+askelin, käsivarret toistensa vartalolle kietoutuneina lujemmin kuin
+muratti puun rungon ympäri. Heidän lähestyessään taloa hypähti Rolande,
+jolla oli vaaleanpunainen hame, heidän eteensä ja kavahti Georgetten
+kaulaan.
+
+— Teitä odotetaan illalliselle, hän sanoi ja toimitti. Georgette ja
+Rolande tulivat sisälle käsikkäin. Didier kulki heidän jäljessään, ja
+kun he kaikki kolme nousivat kynnykselle, he hipaisivat ovenpielessä
+kasvavaa ruusupensasta, joka varisteli heidän päälleen kukkiensa
+veripunaisia terälehtiä.
+
+Kattolamppu oli sytytetty valaisten katettua pöytää, jolla ei ollut
+pöytäliinaa, vain isoja metallilautasia ja muita karkeatekoisia
+maalaispöytäastioita.
+
+Rolande ei herjennyt suutelemasta nuorta emäntää ja silittämästä hänen
+valkoista silkkihamettaan. Tuo köyhä lapsi, jonka päivän aamusta iltaan
+täytti iloton työ, tunsi sillä hetkellä ylipursuvaa iloa.
+
+— Jätä hänet rauhaan! tiuskaisi muori. Sinähän likaat hänen pukunsa!
+
+Ja muori kohotti jo hiilihankoa, uhaten tyttöä, joka pakeni tuvan
+perälle veljensä viereen.
+
+He olivat molemmat miellyttäviä lapsia. Heidän kalpeahkot kasvonsa
+kuvastivat älykkyyttä. He olivat kuin kaksi pesästä pudonnutta
+linnunpoikasta, köyhäinhoidon kasvatteja, jotka Garou muori oli
+köyhyyden aikoinaan ottanut taloon, pitäen heitä kodissaan ja
+vaatien heitä suorittamaan kaikenlaisia pikkuaskareita. Sisko ja
+veli korvasivat yhdessä palvelijan. Eukko ei erityisesti hellinyt
+heitä, mutta Georgette piti aina heidän puoltaan, ja he osasivat olla
+tyytyväisiä, kun olivat niin nuoria ja nöyriä.
+
+Käytiin ruokapöydän ääreen. Seurasi hieman kiusallinen epäröimisen
+hetki. Didier oli tähän asti istunut vaatimattomasti pöydän alapäässä.
+Nyt Georgette tahtoi, että hänen oli asetuttava kunniasijalle Garou
+muorin viereen. Tämä ei uskaltanut vastustaa, mutta siirsi tuolinsa
+kauemmaksi ja jurotti vihamielisen vaiteliaana. Nuori emäntä ja
+muut istuutuivat vastapäätä, niin kuin on tapana Tourainessa,
+jossa talonpoikaisvaimon velvollisuus on osoittaa kunnioitusta
+aviomiehelleen; usein hän syö seisoallaan samalla tarjoillen
+puolisolleen.
+
+Oltiin omin joukoin. Tottuneina säästäväisyyteen Garou muori ja hänen
+pojantyttärensä rajoittivat häämenot yhteen ainoaan ateriaan, joka
+oli tarjottu vieraille kylän ravintolassa. Iltapäivällä nuori pari ja
+häävieraat olivat rattailla käyneet Bléréssä valokuvauttamassa itsensä
+ja hiukan näyttäytymässä ihmisille. Sublaines'iin palattua kukin oli
+mennyt kotiinsa.
+
+Kaniininpaisti kaalin kera, vihreät pavut, pähkinäöljyllä höystetty
+salaatti ja valkoinen juusto muodostivat ilta-aterian. Kaikki oli
+Garoun tilan omia tuotteita. Germaine mutisi itsekseen: Täällä
+tarvitsee vain kumartua ottamaan maasta ravintonsa. Ei mikään maksa
+heille mitään. — Turhaan hän haki tilaisuutta ottaakseen toistamiseen
+asian puheeksi.
+
+Didier ja hänen vaimonsa eivät enää hetkeksikään irroittaneet
+katsettaan toisistaan, ja heidän silmäterissään värähteli samanlainen
+rakkaudenpalo, joka maailman alkuaikoina kaikui metsissä valtaeläinten
+huudoista niiden hääaikoina. Nuori siskospari lörpötteli kuin kaksi
+kilvan visertelevää lintua tämän tästä purskahtaen nauruun. Germainen
+mies, Boutet, jauhoi äänetönnä, tuntien itsensä tungettelijaksi tässä
+vieraassa ympäristössä. Hän puhutteli muoria »rouvaksi» ja tarjoili
+hänelle ahkerasti voidakseen itse samalla ottaa toistamiseen ruokaa
+lautaselleen. Hän joi vahvasti kuin mies, jonka jano on suunnaton, ja
+kenties kuvitellen kavalassa mielessään voivansa tyhjentää talon koko
+viinivaraston. Sillä tavoin hän puolestaan koetti saada takaisin osan
+vaimonsa entisestä omaisuudesta. Aterian lopulla hän alkoi viinistä
+lämmenneenä luoda nuoreen pariin säädyttömiä katseita. Hän tuuppasi
+kyynärpäällään vaimoaan vilkuttaen silmäänsä heille. Hän ei voinut
+pidättyä lausumasta ääneen sopimattoman vallattomia huomautuksia. Mutta
+kun nuoret puolisot eivät vastanneet tai eivät kuulleet ollessaan
+vaipuneina kokonaan omiin ajatuksiinsa, hän kääntyi lasten puoleen,
+jotka käsiinsä tukahduttivat nauruntirskahduksensa. Nyt he nauroivat
+yhdessä kaikki kolme punoen jotakin kepposta. Rolande nousi, kulki
+kömpelösti varpaisillaan, näytti salaperäiseltä ja aikoi siepata
+yksinkertaiselta pähkinäpuiselta astiakaapilta metsäsianpään muotoisen
+säästölippaan. Georgette huomasi sen ja käski ankarasti:
+
+— Anna sen olla! En kärsi tuollaisia kujeita.
+
+Silloin nuo salavehkeilijät nousivat noloina pöydästä. Muori sanoi
+lapsille:
+
+— Joutuin nukkumaan, kakarat! Huomenna korjataan astiat pöydästä.
+
+Boutet meni ulkoportaille tupakoimaan. Hänen vaimonsa seurasi häntä
+sinne. Taivas oli täynnä tähtiä. Kasvitarhasta kantautui kasteen
+kostuttaman kirvelin ja käenkaalin kirpeää tuoksua, johon yhtyi
+navetan lemua. Heinäsirkkojen siritys ja sammakkojen kurnutus kohosi
+ilmoille äärettömänä kuorona joka taholta. Lähempänä kuului koira
+tempovan vitjojaan, jotka oli unohdettu irrottaa, navetassa ynisi
+lehmä vasikalleen. Maaseudun runollisuus hillitsi Boutet'ta ja
+hänen vaimoaan, niin että he puhuivat keskenään aivan hiljaa, vaimo
+vilkkaasti, mies lyhyesti mörähtäen joukkoon. Epäilemättä he hautoivat
+mielessään onnettomuuttaan tai päättelivät ahdistaa seuraavana päivänä
+Georgettea, saadakseen kiskotuksi häneltä viemistä mukaansa, heidän
+kun oli määrä lähteä paluumatkalle päivän koitteessa, sillä Boutet,
+asemamies, oli saanut vain kolmen päivän loman.
+
+— Lukitkaa sitten ulko-ovi! Garou muori kehoitti heitä.
+
+Vanhus sammutti kattolampun, jätti pöydälle palamaan kynttilänpätkän ja
+poistui kapeaan käytävään, jonka seinät olivat valkoisiksi kalkitut.
+Nuoret aviopuolisot olivat kadonneet.
+
+Heidän huoneenaan oli talonemännän huone, josta Garou muori oli saman
+päivän aamuna luopunut korjaten siitä kapistuksensa. Aikaisemmin
+Germaine oli asunut siinä ensimmäisen miehensä, Garoun, kanssa. Nyt
+Georgette vuorostaan asettui siihen, ja hänen oli määrä pitää sitä
+hallussaan siihen päivään asti, jolloin hänen synnyttämänsä poika
+karkoittaisi hänet siitä hääiltanaan. Sellainen on vanha tapa, joka
+määrää talon parhaan huoneen sen pariskunnan makuuhuoneeksi, joka on
+täysissä voimissaan ja tehokkaimmin palvelee maakamaraa.
+
+Vanhanaikainen pähkinäpuinen vuode, jossa oli punakukkaiset
+kretonkiuutimet, neljä olki-istuimista tuolia, synkkä jykevä kaappi,
+pieni matto permannon punaisilla hiekkakivilaatoilla, vähäinen
+kuvastin pesupöydän yläpuolella, jonka pesumalja oli emaljoitua
+rautaa, vihkivesimalja ja puksipuun oksa muodostivat tämän kolkon
+huoneen koko sisustuksen, johon valoa pääsi ainoastaan pohjoisen
+puolella olevasta pienestä pyöreästä ikkunasta. Huoneen ummehtunut
+ilma tuoksahti kosteudelle, omenille ja kvitteni-puun lehville.
+Keskellä kamiinan reunaa, lasikuvun alla, joka lepäsi kultaripsuisella
+punasilkkipatjalla, oli pomeranssinkukkaseppele, jonka kellastuneet
+lehdet olivat käpristyneet ja joka kertoi Georgette Garoun vanhempien
+perinnäistapojen mukaisista häistä.
+
+Nuori aviovaimo ei ollut tahtonut koristaa huonettaan uusilla
+huonekaluilla, tuollaisilla Ludvig XV:n tyylisillä tai mauttomilla
+uudenaikaisilla tuotteilla, joita Parisin Saint-Antoine-esikaupungissa
+valmistetaan joukoittain ja myydään äkkiä rikastuneille maalaisille.
+Ainoa uutuus, jonka hän oli hankkinut, oli vaaleanpunaisella silkillä
+päällystetty haahkanuntuvainen peitepatja, outo ja naurettava laitos
+tässä yksinkertaisessa maalaishuoneessa. Nuoren rakastuneen naisen
+päähänpisto, joka ajattelee vain yölepoaan puolisonsa vieressä.
+
+Suljettuaan oven he painoivat toistensa huulille rajun suudelman.
+Georgette hellitti ensiksi ja sytytti kamiinan reunalla olevaan
+rautaputkeen pistetyn kynttilän. Sen häilähtelevässä valossa näkyi
+kahden tuolin varaan asetettu hieno peitepatja, yötä varten valmiiksi
+tehty vuode ja ruskeassa savimaljakossa tuore kukkavihko, jonka saattoi
+arvata helläsydämisen Rolande tyttösen siihen pistäneen.
+
+Georgette torjui luotaan Didier'n, joka aikoi auttaa häntä riisuutumaan:
+
+— Älä huoli! Et sinä osaa kuitenkaan!
+
+Otettuaan ylleen yöpukunsa, siveänä karkeassa sertinkipaidassaan,
+jota kankea koruompelu kaulassa ja ranteissa vielä jäykisti, hän
+heitti halveksien syrjään sen korean harsokankaisen, nauharuusukkeilla
+koristetun yöpuvun, jonka hänen äitinsä oli laskenut poikittain
+vuoteelle, ja pujahti karkeiden raitien väliin, jotka tuoksuivat
+hampulle ja kurjenmiekoille.
+
+Didier'n ei tarvinnut valloittaa häntä. Olihan hän vapaaehtoisesti
+valiten ottanut itselleen tämän miehen, ja hän antautui hänelle
+täydesti.
+
+Oi noita terveitä, teeskentelemättömiä rakkaudentunteita, jotka
+jatkavat ihmissukua...
+
+
+
+
+II
+
+
+He nousivat jo päivän sarastaessa, kun pääskyset alkoivat aamun
+kelmeässä hämärässä hiljaa viserrellä jokeltaen kuin lapset, jotka
+puolitorkuksissaan lukevat iltarukoustaan.
+
+Garou muori nukkui vielä, vanhat jäsenet olivat väsyneet edellisen
+päivän rasituksista. Mutta Germaine oli jo täysissä pukimissa;
+hattu päässä ja musta silkkivaippa hartioilla hän auttoi miestään
+piilottamaan rattaisiin vaatteiden ja olkien alle raskasta
+arkkua, jonka antelias Georgette oli salavihkaa sullonut täyteen
+ruokatavaroita, ennen kuin muori heräsi.
+
+— Kas noin, Boutet virkkoi puoliääneen. Anna tänne matkalaukku.
+Asetamme sen etupuolelle...
+
+Hän nivoi kahteen kertaan nuoran sen ympärille. Sitten hän kääntyi
+tyytyväisenä katselemaan ympärilleen lyhdyn valossa, ettei vain
+päivän valjettua mikään ilmaisisi, mitä oli anastettu talon oikealta
+emännältä. Vajan maalattiassa oleva verilätäkkö osoitti, että siellä
+oli vastikään tapettu kana. Germaine huomasi sen ja peitti sen mullalla.
+
+Oli melkein kylmä. Kuu kumotti vielä taivaalla, joka oli samea kuin
+harmaa vesi. Kukat ja vihannekset kylpivät kastepisaroissa. Raju tuuli
+tuiversi hedelmätarhan puita. Germaine nosti vaippansa kauluksen
+pystyyn ja palasi sisälle. Boutet seurasi häntä paitahihasillaan,
+paukuttaen käsiään vastakkain saadakseen niistä pölyn irtautumaan.
+
+Georgette valmisteli äidilleen ja isäpuolelleen varhaista lähtöateriaa.
+Hän oli jo asettanut pesusoikkoon edellisenä päivänä pesemättä jääneet
+astiat, tuonut pöytään ison leivän ja kulhon täynnä paistettua
+sianlihahakkelusta. Hellan yli kumartuneena hän keitti maitoa, Rolande
+tyttösen hääriessä kahvin keittohommissa kalpeat kasvot vielä unen
+pöpperössä, vaalea palmikko riippuen aivan sekaisin selässä, edessään
+kaulasta nilkkoihin ulottuva esiliina, jonka takaa näkyi kulunut, kurja
+hame.
+
+Georgetten ilmeissä ei näkynyt merkkiäkään edellisen yön tapauksista.
+Hänen silmissään ei säteillyt enää, niin kuin edellisenä iltana,
+tuollainen ihmeellinen odotus. Salaisuus oli jo toteutunut. Yllään
+harmaa hame ja pusero hän ryhtyi jälleen jokapäiväisiin askareisiinsa.
+Olihan maailmassa vain yksi aviopari lisää. Mutta hänen korvansa
+kuulosti Didier'tä. Ja kuullessaan miehensä seulovan tallissa kauroja,
+ennenkuin antoi niitä hevoselle, hän tunsi sydämensä paisuvan
+ylpeydestä. Hän tunsi olemuksensa täydelliseksi eikä siitä lähtien
+toivonut muuta kuin että saisi kuolemaansa asti jatkaa työn ja
+rakkauden täyttämää elämää Didier'nsä rinnalla.
+
+— No niin! Nyt voitte istua pöytään, hän virkkoi sitten kaataessaan
+kiehuvaa maitoa isoihin kukkamaalauksilla koristettuihin kuppeihin.
+
+— Kiitoksia, Rousseaun nuori emäntä! vastasi hänen isäpuolensa
+mielistelevästi.
+
+Ja kattolampun himmeässä valossa hän tarkasti tungettelevasti nuoren
+vaimon kasvoja huomatakseen niissä hääyön mielenliikutuksen merkkejä.
+Mutta hän näki Georgetten silmissä vain vilahdukselta itsetietoisen
+tyytyväisyyden välkähdyksen. Tosin hän nyt oli »emäntä» eikä enää
+»Garoun tyttö», joksi häntä siihen asti oli mainittu kylässä. Aivan
+kuin aatelisarvo siirtyi maa-alueiden omistusoikeus isoäidiltä hänelle:
+hänen päähänsä siirtyi orjantappurakruunu, josta hän oli yhtä ylpeä
+kuin kultakruunusta. Mutta Didier'n tullessa tupaan ja aikoessa painaa
+suudelman hänen kaulalleen, niin kuin maaseudun nuorten aviomiesten on
+tapana tehdä osoittaakseen muille puolisonoikeuksiaan, Georgette torjui
+hänen suudelmansa, sillä hän oli liian juro ja ujo näyttääkseen muille
+moisia hellyydenkohtauksia. Hän käänsi päänsä sivulle ja kysyi:
+
+— Oletko jo valjastanut hevosen? Päivä vaikenee. Aika rientää.
+
+Huomatessaan hänen näin kiirehtivän miestään ja sinuttelevan häntä
+kaikki purskahtivat nauruun. Mutta ankea lähtötunnelma karkoitti heti
+samassa matkamiesten hilpeyden.
+
+He söivät nopeasti, sanomatta halaistua sanaa, ehtiäkseen viimeisen
+kerran täyttää ilmaiseksi vatsansa ja peläten myöhästyvänsä junasta,
+joka kuitenkin lähti vasta kello kuusi aamulla.
+
+Garou muori kömpi viimein esiin, nyrpeissään, kun oli ehditty aloittaa
+ennen häntä, ja katsellen epäluuloisesti matkalle aikovien käsiä ja
+taskuja. Viimeiseksi saapui poikanen, François, silmät vielä unesta
+turvoksissa, jalassa paljaat saappaat ilman sukkia. Hän painoi
+aamutervehdykseksi raikkaat huulensa kaikkien poskille.
+
+— Siinähän sinä olet, pikku François, Georgette sanoi lempeästi.
+
+Hän painoi pienokaisen rintaansa vasten äidillisen hellästi.
+
+Ulkona kukot kiekuivat kilvan tervehtien toisiaan talosta taloon.
+Pimeä alkoi hälvetä aamuhämärän tieltä. Ikkunaruudut vaalenivat, ja
+avoimesta ovesta näkyivät piha ja puutarha selväviivaisina, ilman
+varjoja, kuin harmaalle paperille piirretty luonnos. Georgette sammutti
+kattolampun. Huoneessa tuli hieman hämärä, mutta saattoi jo huomata
+aivan kirkkaasta, pilvettömästä taivaasta, että päivästä tulisi kaunis.
+
+Päivän työt jaettiin.
+
+— Minä lähden kyytiin asemalle, sanoi Georgette.
+
+— Sitten minä lypsän lehmät, virkkoi vanhus.
+
+Sitten hän alkoi komentaa lapsia:
+
+— Rolande, päästä kanat pihalle ja pane veräjät kiinni, jotteivät ne
+pääse tekemään pahojaan vainiolla... Sitten huuhtelet sangot kaivolla...
+
+Rattaat ilmestyivät portaiden kohdalle. Ajoneuvojen eteen oli
+valjastettu pörrökarvainen aasi, jota Didier talutti ohjaksista.
+
+— Minä valjastan »Perhon» niittokoneen eteen, nuori aviomies sanoi
+tultuaan tupaan.
+
+Hän lisäsi kuin selittääkseen päätöstään:
+
+— Tänään aloittavat elonkorjuun määrin talossa, ja Huguenin'in väki on
+jo ollut toimessa pari päivää.
+
+Elonkorjuuseen ryhdyttiin vasta kylän varakkaimpien tilanomistajien
+annettua merkin. Pidettiin kovin sopimattomana aloittaa ennen heitä.
+Muutamat »äärimmäisyysmiehet» uskalsivat kyllä tehdä niin, mutta Didier
+Rousseau ei kuulunut heihin.
+
+— Enkö minä saa tulla mukaasi, Didier? kysyi poika.
+
+— Ethän toki! vanhus tiuskaisi viitaten karjapihaan. — Mene hoitelemaan
+kaniineja ja vie hanhet laitumelle!
+
+Hän lisäsi sitoessaan vyötäisilleen isoa sinistä esiliinaa:
+
+— Minun on tästä kaikkein ensiksi lähdettävä lypsämään lehmät.
+Elukkaparat eivät eilen päässeet lainkaan ulos, niin että ne ovat kovin
+ikävissään. Rolande ajaa ne sitten oitis niitylle.
+
+Koulunkäynnistä ei ollut puhettakaan. Lapset kävivät koulua vain
+talvella, ja opettaja ummisti silmänsä hyvin tietäen, että viljelysmaat
+kärsivät sodan jälkeen työvoimien puutetta.
+
+— Lähdetään jo! Germaine kehoitteli nousten pöydästä.
+
+Hyvästeltiin ulkona pihalla. Jokainen suuteli kolmesti lähtijöitä
+vanhaan tapaan. Germaine ojensi poskensa Didier'lle ja sanoi ääneen:
+
+— Hyvästi, hyvä ystävä. Näkemiin!
+
+Boutet kiipesi rattaille ja ojensi vaimolleen kätensä. Georgette
+keikahti heidän viereensä tarttuen ohjaksiin. Hän oli paljain päin ja
+ilman päällysvaatteita, kun ei ollut tottunut käyttämään huivia eikä
+hilkkaa, ja hänen nuori, terve ruumiinsa uhkui lämpöä.
+
+Kun he olivat asettuneet istumaan rattaille, Germaine miehensä ja
+tyttärensä väliin, Georgette hoputti aasintammaa:
+
+— No, Carmen! alahan hölkyttää!
+
+Elukka ei hievahtanut paikaltaan, luimisteli vain kyräten pitkiä
+korviaan. Boutet'n täytyi antaa sille läimäys ruoskalla, ennenkuin
+se suvaitsi lähteä liikkeelle. Silloin se porhalsi ulos veräjästä ja
+kääntyi tielle pistäen hölkkäjuoksuksi.
+
+— Hyvästi! hyvästi! huusivat molemmat lapset huiskuttaen pieniä
+notkeita käsiään.
+
+Aurinko teki nousua tasaisen siniselle taivaalle, joka oli kirkas kuin
+kristallikupu. Päivän kehrä ei itse ollut vielä näkyvissä, mutta se
+lähetti taivaanrannasta kimpun punaisia säteitä, joiden päät hipoivat
+vainioiden keskellä kyyhöttävää kylää.
+
+Tämä samanen kylä oli ikivanha, vielä vanhempi kuin sen pieni kirkko,
+joka oli nähnyt seitsemän vuosisadan vaipuvan aikojen yöhön, se
+oli vanhempi kuin roomalaistie, jonka kivilaattoihin aura vielä
+joskus karahti pelloilla muutaman kilometrin päässä siitä. Kaksi
+hautarauniota, joita ei kukaan ollut kyllin utelias avaamaan, mutta
+joita oppineet arvelivat kelttiläisten rakentamiksi, oli siitä
+todisteena. Maakamaraakaan ei ihminen ollut vielä saanut täydelleen
+valtaansa. Kunnan alueella oli viljelemättömiä paikkoja, joissa maan
+kiviranko pisti esiin ohuen ruokamultakerroksen läpi, kalliolouhikkoa,
+syviä kuoppia ja tiheää viidakkoa, jonne aura ei uskaltanut ruveta
+uurtamaan vakoja ja jotka näyttivät pysyneen alkuaikojen luonnontilassa.
+
+Asukkaatkin olivat hyvin vanhoja tai hyvin nuoria ja lopen
+alkeellisella asteella. Sivistys, joka kulkee pitkin jokivarsia
+ja suuria hedelmällisiä laaksoja, joilla on helppo liikkua ja
+jossa rautatiet levittävät tasangolle pitkiä liukkaita kiskojaan,
+kohoaa varsin hitaasti ylängöille. Chenonceaux'n ja Sublaines'in
+alkuasukkaiden välillä on eroa useita vuosisatoja. Edellisen
+esivanhemmat ovat nähneet kuninkaiden matkaavan vaunuissaan,
+jälkimmäinen on ammoisista ajoista elänyt syrjässä kesantojensa
+keskellä. Parin penikulman [Ranskan penikulma = 4,444 metriä.
+Suom.] päässä Cherin laaksosta nuoret naiset pukeutuvat Parisin
+viimeisimpien kuosien mukaisesti. Siellä pidetään sunnuntaisin julkisia
+huvitilaisuuksia, »jaava» ja »charleston» ovat suosittuja tansseja.
+Mutta Tourainessa elävät vielä paikoitellen ikivanhat tavat. Se on,
+sanalla sanoen, vielä roomalaista Galliaa.
+
+Georgette Garou oli Sublaines'in asukkaista kaikkein vanhoillisimpia.
+Hän oli kenties neljä kertaa käynyt Tours'issa, mistä hänen mielessään
+säilyi jotenkin samanlainen muisto kuin Afrikan raakalaisseutujen
+neekereillä, jotka joutuivat maailmansodan aikana käymään Ranskassa.
+Itse kaupunki ei herättänyt hänessä ihmettelyä, eikä sen bulevardien
+eikä tuomiokirkon kauneus tehonnut häneen lainkaan. Mutta autojen ja
+raitiovaunujen vilinä, Sublaines'in taloja monta monituista kertaa
+korkeammat rakennukset, myymälöiden paljous ja niiden näyteikkunoiden
+kirkkaat värit häiritsivät hänen maaseudun rauhaan tottuneita
+aistimiaan. Kun hän kuuli mainittavan Parisia, tuo nimi kuulosti
+hänen korviinsa tarumaiselta, eikä se hänessä pystynyt herättämään
+muuta kuin vastenmielisyyttä. Maakunnan pääpaikka, Bléré, oli hänen
+mielestään maailman ääri. Ja Bléréssä naurettiin Sublaines'in
+miehille, vantterille, jäyhille talonpojille, joiden rautanastaisissa
+anturoissa pysyi pellon vakojen savi talvesta toiseen. He olivat
+olleet ammoisista ajoista köyhiä! Heidän maansa tuotti vehnää, jonka
+hinta oli ennen sotaa mitättömän alhainen. Sitten tuli suuri sota ja
+suojelustullijärjestelmä; täytyi pakostakin tulla omillaan toimeen,
+mikä kaikki teki tuosta vilja-aitasta yhtä rikkaan seudun kuin Cherin
+ja Indren laaksot, joiden välissä tuo ylätasonko kohoaa. Se ei pysty
+lainkaan hivelemään kauneudella silmää se kun on täynnä viljavainioita,
+joiden välissä siellä täällä kohoaa kitukasvuisia metsikköjä, laihoja
+viinitarhoja ja niittyjä, joilla lammaskatraat käyvät laitumella. Monet
+asukkaat olivat vielä tottumattomia rikkauteensa eivätkä viihtyneet
+muualla kuin kotonaan. Näitä oli myös Georgette Garou.
+
+Oikealla ja vasemmalla puolen mutkaista tietä, jota pitkin rattaat
+vierivät sellaista vauhtia kuin aasintamman lyhyistä koivista lähti,
+väistyivät yksitoikkoiset maisemat hitaasti taaksepäin. Niihin loivat
+hieman vaihtelua vain satavuotiaat, jykevät pähkinäpuut, jotka erosivat
+keltaisesta vainiotaustasta kuin koruompeluksen kuviot. Matkamiehillä
+oli runsaasti tunnin ajo asemalle.
+
+— No? virkkoi Boutet kumartuen tytärpuoleensa päin, miltä tuntuu olla
+naimisissa?
+
+Hänen vaimonsa tuuppasi häntä kyynärpäällään kylkeen. Äitinä hän
+kaiketikin paheksui noin epähienoa utelua. Lisäksi hän ei tahtonut
+loukata Georgettea, koska toivoi yhä edelleen saavansa häneltä
+ruokatavaroita, ehkäpä viekkaudella vähän rahaakin. Mies, joka
+tunsi vaimonsa oveluuden, totteli oitis, oikein ymmärtämättä tämän
+tarkoitusta, ja vaikeni. Mutta neljännestunnin kuluttua, aprikoituaan
+asiaa, hän kysäisi:
+
+— Eikö sinusta olisi hauska asua Parisissa?
+
+Georgette ei vastannut.
+
+— Teidän, sinun ja miehesi pitää ainakin käydä meitä katsomassa...
+
+— Joudu, Carmen, joudu! Georgette hoputti aasia. Boutet ei hellittänyt.
+
+— Tosin siellä ei ansaitse niin suunnattomasti kuin Sublaines'issa,
+se on selvää... Mutta ei liioin tarvitse nähdä niin suurta vaivaa...
+ei tarvitse pelätä rakeita eikä kuivuutta... Ja sitten on elokuvat ja
+muita huvituksia... siellä on paljoa hauskempaa.
+
+Nolona tytärpuolensa vaikenemisesta hän lopetti maanittelunsa. Mutta
+voitto, jota hän havitteli tässä pelissä, oli liian houkutteleva.
+Hetken kuluttua hän aloitti taas:
+
+— Kuulehan, Georgette... jos myisit koko hökötyksen... tarkoitan
+tilan?... Eikö sinusta porvarisnaisen asema olisi jotakin? Saisit
+hienoja pukuja... sellaiset aina miellyttävät naisia... Ehkäpä sinulta
+liikenisi varoja autonkin ostoon... Etpä sinä olisi ensimmäinen,
+joka vaihtaa nahkaa. Hui hai! Orsayn asemalla näen matkustajien
+joukossa kosolti sellaisia äkkiä rikastuneita, jotka ovat käärineet
+kokoon mahdottomia setelikasoja kaupassaan tai pelloillaan ja jotka
+sitten asettuvat Parisiin viettämään porvariselämää! — Niin, no,
+muori on tosin vielä elossa... mutta eihän hänkään sentään eläne
+iankaikkisesti! Ja nyt puhunkin niin järkevälle naiselle kuin sinä.
+Onpa todella suuri vahinko, että niin kaunis ja älykäs naisihminen
+kuin sinä elelet Sublaines'issa... lehmän hännässä, niin kuin äitisi
+sanoo, vaikka voisit viettää miellyttävää elämää; ei tarvitsisi tehdä
+mitään, rahat kasvaisivat hyviä korkoja, jotka tipahtaisivat taskuusi
+aivan itsestään. Maantuotteet, näetkös, eivät aina pysy näin kovassa
+hinnassa... Jos frangin arvo nousee, viljan hinta laskee, ja sitten
+tulee maanviljelijälle taas huonommat ajat!... Nyt on otollinen hetki
+myydä kaikki tyyni. Ja sitten tulet asumaan meille, äitisi kanssa...
+Jos Didier yhä vain tahtoo raataa, niin voihan hän saada paikan
+rautatiellä, niinkuin minäkin... Se ei ole niin rasittavaa, saa vapaat
+matkat ja lopulta eläkkeen.
+
+Näin hän lasketteli yksinpuheluaan, kateuden kirvellessä mieltä ja yhä
+pahemmin hämillään, kun hänen korskea, kaunis tytärpuolensa pysytteli
+äänetönnä osoittamatta muuta näkyvää tyytymättömyyden merkkiä kuin
+että kulmakarvat rypistyivät isäpuolen maanitellessa yhä kiihkeämmin.
+Tällaista ei tapahtunut ensi kerran. Se oli alkanut jo kaksi vuotta
+aikaisemmin, jolloin hänen vaimonsa ja hän saivat selville, miten
+runsaasti Garou-muorin tila tuotti, ja alkoivat katua, että olivat
+päästäneet sen käsistään, sekä punoa juonia, miten jälleen pääsisivät
+siitä osallisiksi. Mutta eipä ollut helppo siepata maata toiselta! Se
+oli ensin vaihdettava kevyihin seteleihin, joita ei ymmärretty pitää
+yhtä suuressa arvossa kuin kultaa, vaan jotka saattoi niin helposti
+siirtää taskusta toiseen. Isäpuoli huokasi, sillä nuoren vaimon
+itsepintainen vaikeneminen ei ollut omansa rohkaisemaan häntä.
+
+Heidän edessään aukeni vähitellen näkyviin laakso ja sen sivussa
+Amboisen metsä kuin turkisreunus. Kukkuloiden loivasti viettävillä
+kupeilla näkyi kyliä, joiden talojen kaikki ikkunat paloivat tulena
+auringon noustessa. Kapea laakso leveni levenemistään, ja sen yllä
+häilyi ohutta, punervaa auerta, jommoista näkee usein kuuman päivän
+aamuna. Kauempana tasangolla virtasi joki kirkkaana kuin kuvastin.
+Kaikki nuo kylät, kaikki nuo tiet, jotka lipuivat ohi valkoisina
+nauhoina kukkuloiden hartioilla, olivat jo toisenlaista Ranskan seutua
+ja houkuttelivat matkaamaan kohti tuntematonta, joka kiehtoo ja saa
+levottomaksi ihmismielen.
+
+Georgetteen ei se houkutus pystynyt; hänen molemmat kumppaninsa, joihin
+ei tehonnut maiseman viehätys, mikä lapsuudesta asti oli heille tuttua,
+tunsivat kuitenkin hyväntunnetta puhtaasta aamuilmasta, jota he ahmien
+vetivät keuhkoihinsa. Mutta samalla he muistivat polttavan ja pölyisen
+kesäisen Parisin, raadannan, joka heitä siellä odotti entistään
+raskaampana kaksi päivänä kestäneen maalla-olon ja runsaan kestityksen
+jälkeen. He muistivat ahtaan kaupunkiasuntonsa, jossa täytyi joka päivä
+pitää ruokaa ja juomaa tarkasti.
+
+Ja ajatellessaan kaikkea sitä varallisuutta, joka jäi heidän taakseen,
+he tunsivat itsensä entistään köyhemmiksi, surullisemmiksi ja
+kateellisemmiksi.
+
+Rattaat rämisivät pitkässä alamäessä. Lopulta tie muuttui
+kaduntapaiseksi, sen molemmin puolin kohosi taloja. Saatuaan maistaa
+ruoskaa »Carmen» lähti laukkaamaan armottomasti hypittäen ja
+tärskyttäen rattailla istujia. Kuljettiin Blérén kautta. Kauppala
+heräsi parhaillaan kiemailevana ja hymyillen kuin kaunis nainen,
+myöhään ja veltosti. Sen myymälät olivat vielä kiinni, ovista pisti
+esille jokunen naisenpää, tukka törröttäen ja kähertimiin käärittynä.
+Tuonnempana kiilteli sinivihreä Cher-joki, ulottuen taivaanrannasta
+toiseen melkein kuin meren lahti ja uhoten lähistöön kosteita huuruja.
+Kun matkamiehet olivat ajaneet sillan yli, he joutuivat korkeaan
+plataanikujaan ja lopulta päätyivät asemarakennuksen kohdalle.
+
+Tietysti he saapuivat tuntia ennen junan lähtöä. Boutet pyysi
+Georgettea pysähdyttämään puiden juurelle vastapäätä asemaa. Siinä
+he odottaisivat nurmikolla, tavarat ympärillään, talonpoikaisen
+kärsivälliseen tapaansa, jota he eivät olleet vielä unohtaneet.
+
+Georgette, jolla oli kiire takaisin kotiin, suuteli heitä molempia.
+
+— Onnea matkalle!
+
+— Milloin tulet meitä katsomaan? Boutet kysyi yhä pitäen kiinni
+tuumastaan.
+
+— Ei minulla ole aikaa tehdä huviretkiä, Georgette vastasi verraten
+viileästi.
+
+Germaine kiitti vielä kerran saamistaan ruokatavaroista.
+
+Heillä ei ollut enää mitään sanottavaa toisilleen. Georgette keikahti
+rattaille ja kääntyi joutuin paluumatkalle edes katsomatta taakseen.
+Häntä seurasi karvaan kateellisin katsein äiti, jonka silmissä pois
+rientävä ei enää ollut lihaa hänen omasta lihastaan, ei oma lapsi, jota
+hän oli ruokkinut maidollaan, vaan se maapala, jonka edellisenä päivänä
+solmittu avioliitto oli auttamattomasti riistänyt häneltä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Georgette asettui rattaille mukavaan asentoon. Hänestä tuntui, kuin
+hän olisi kyydinnyt asemalle tämän maailman turhuuden, ja hän oli
+vapautunut siitä nauttien jälleen täysin siemauksin yksinkertaisesta,
+karusta, koruttomasta elämästään, jota hän rakasti enemmän kuin mitään
+muuta.
+
+Hänkö Parisiin? Kaikkia vielä! Se ei ikinä tapahtuisi, vaikka hänen
+omaisuutensa kasvaisi niin suureksi, että se sallisi hänen »elää
+porvarisnaisen tavoin» ja ostaa auton, niin kuin hänen isäpuolensa
+oli höpissyt. Ummehtunut ja ahdas olo kaupungeissa, niiden tarjoamat
+keinotekoiset huvitukset, jotka ovat kuin oopiumia niiden asukkaille,
+kiihoittaen heidän aivojaan ja rohkaisten heitä mukautumaan
+epäterveelliseen elämään, vaikuttavat sellaiseen, joka on sitä
+maistanut tai jota n.s. sivistys on päässyt hipomaan, viehättäen ja
+houkuttaen kuin pahe. Vaistomaisesti maaseudun yksinkertaiset sielut
+pidättyvät siitä tuntien salaista pelkoa, sillä heidän ruumiinsa,
+joka on tottunut omiin oloihinsa ja tahtoo pysyä terveenä, nousee
+vastarintaan. Georgetten sielunelämä oli liian alkeellista, jotta
+hän olisi ruvennut erittelemään tunteitaan. Silti hän ei voinut
+kuvitella elämää eikä oloa muualla kuin Sublaines'issa. Hän ei tullut
+toimeen ilman sen ylätasangon raikkaita tuulia ja avaraa näköpiiriä,
+navetan lemua, isoäitinsä hirmuvaltaista komentoa, molempien
+lapsukaisten naurua ja avaraa kotitupaa, sen valkoisia kalkkiseiniä,
+taikinakaukaloa, seinäkelloa ja likaista pöytää, ei ilman jokapäiväistä
+ankaraa työtä, tuttua maakamaraa, eikä ainakaan ilman miestään,
+valtiastaan, jolle hän oli antautunut rakkaudesta ja joka täydensi
+hänen onnensa.
+
+Georgette oli lujasti kiintynyt tuohon kaikkeen; se oli hänelle sekä
+elämän lähtökohta että sen päämäärä. Tämä eli epämääräisenä hänen
+tietoisuudessaan, joka varsin vähän erosi aasintamman sielullisista
+liikkeistä. Pitkäkorva laukkasi kotitallia kohti hyvää kyytiä, monta
+vertaa innokkaammin kuin menomatkalla, eikä tällä kertaa tarvinnut
+hoputtaa sitä ruoskalla.
+
+Nuori vaimo sieti mainiosti terveellistä, purevan kuumaa hyväilyä,
+jolla aurinko herkeämättä hiveli hänen paljasta niskaansa. Hän ei
+räpäyttänyt silmäänsä sen tielle valamassa, häikäisevässä paisteessa.
+Hänen keuhkonsa ahmivat puhdasta ilmaa yhtä halukkaasti kuin
+ihmisolento sammuttaa janoaan elämän lähteellä. Ja kun hän lähestyi
+Sublaines'ia, joka häämötti pähkinäpuiden lomasta ja josta selvänä
+näkyi vain nelikulmainen kirkontorni, kömpelötekoinen viirikukko
+huipussaan hänen jäseniinsä valui selittämätön mielihyvän tunne ja
+hänen sisimmästään pyrki ilmoille voimakas riemuhuuto, joka olisi,
+jos se olisi päässyt purkautumaan, ollut ainakin yhtä voimakas kuin
+»Carmenin» kiljaisu, jonka se kajahdutti matkan päähän päästyään,
+pysähtyessään kotitalon pihaan; se oli rakkaudensanoma jollekin
+aasi-ystävälle, minkä se yksin tunsi ja minkä läheisyyttä se
+sieraimillaan tunnusteli ilmasta.
+
+Mutta Georgette ei kuitenkaan rientänyt Didier'n luo. Silmät loistaen,
+posket hohtaen, hän oli ylpeä karttuneesta elinvoimastaan, mutta
+samalla kärsivällinen, odottaen iltaa kohdatakseen miehensä. Itse
+hän riisui aasintamman valjaista, heitti sen eteen heiniä ja meni
+tyhjään taloon. Rolande oli varmaankin laitumella lehmiä kaitsemassa
+ja muori heinää niittämässä. Käsirattaat olivat poissa vajasta, ja
+selällään ammottavasta navetan ovesta näkyivät tyhjät pilttuut.
+Tyttö oli tehnyt tarkkaa työtä: astiat oli pesty huolellisesti ja
+lattialaatat puhdistettu. Georgette siivosi hartaana morsiushuoneen,
+asetti haahkanuntuvapeitteen vuoteeseen ja ripusti miehensä häävaatteet
+ja silkkipukunsa kaappiin. Hän hypisteli hetken aikaa noita hänen
+nuoreen avioelämäänsä niin likeisessä yhteydessä olevia pukineita.
+Sitten hän palasi tupaan, sulki säleluukut paahtavan auringon puolella
+ja ryhtyi valmistamaan einettä. Kaikki tuotti hänelle iloa, papujen
+silpominenkin, joita Didier söisi, ja sen tuolin katseleminen, jolle
+Didier istuutuisi aterioimaan häntä vastapäätä.
+
+Samaan aikaan istui Didier Rousseau niittokoneen kapealla ja
+vaappuvalla ajoistuimella, jota ratas heilutti koneen terien katkoessa
+tuleentunutta viljaa, joka kaatui luovolle maahan hänen taakseen. Siinä
+hän, talon entinen renki, nyt ajoi omilla vainioillaan kuin kuningas ja
+ajatteli väliin vaimoaan.
+
+
+
+
+III
+
+
+He olivat jo olleet naimisissa kuukauden päivät, joiden kuluessa joka
+ilta saattoi heidät yhteen ja jokainen uusi aamu täytti heidän mielensä
+yhä suuremmalla riemulla, kun he omistivat toisensa.
+
+Viljan tuleentuessa koitti heille yhä uusia töitä, jotka kaunistivat
+heidän onneaan kuin seinänauha temppelin otsikkoa. Nuo työt tosin
+olivat heille perin tuttuja lapsuudesta, mutta nyt oli kaikella
+erityinen viehätyksensä, kun he olivat mies ja vaimo.
+
+Sitten aamuna muutamana ilmaisi yksitoikkoinen, jatkuva ja voimakas
+jyske ja kalke, jonka äänilajit vaihtelivat kuin urkujen soitto ja
+jonka aika ajoin keskeytti kimakka vihellyspillin ääni, että Garoun
+talossa parast'aikaa puitiin. Tiheä, kellervä pöly täytti pihan,
+nousten pilvenä hetki hetkeltä yhä korkeammalle ja himmentäen taivaan.
+
+Keskellä tuota yhä uudistuvaa tomupilveä näkyi vain ison, kieppuvan
+rattaan värähdellen liikkuva hihna sekä harmaita ihmishaamuja
+häärimässä mustan, muodottoman möhkäleen ympärillä, joka sylki tulta ja
+savua. Moisen manalaisen näyn yläpuolelle, vilja-auman huipulle, joka
+kohosi talon kattoa korkeammalle, ilmestyi Georgette Garou paljain päin
+ja käsivarsin hanko kädessä.
+
+Siitä tuli raskas päivä, joka vaati väen koko tarmon iltaan asti.
+Täytyi olla nopsa käänteissään, ponnistaa kaikki voimansa ja varoa
+kallistamasta korvaansa väsyneiden käsivarsien huomautuksille, joiden
+oli herkeämättä tehtävä samat liikkeet. Kone oli kuin hirviö, jota oli
+syötettävä ja hoidettava lakkaamatta.
+
+Georgette koppasi lyhteet hankonsa kärkeen, heitti ne ilmaan, josta
+toinen hanko alempana sieppasi ja lykkäsi ne kolmannelle, joka heitti
+ne puimakoneen käyttäjille. Näiden työ oli kaikkein vaarallisinta, he
+kun käsin syöttivät lyhteet koneen hirvittävään, uhkaavaan kitaan.
+Lyhteet tulivat jälleen ulos toisesta aukosta olkikupoina, tähkät
+jyvistä tyhjinä, ja taas ne hankojen kärjestä lensivät päiden yli
+toiseen kasaan, joka kohosi sitä mukaa kuin toinen aleni. Rapisten kuin
+rankkasade virtasivat ruskeat jyvät koneen johtotorvesta säkkeihin,
+jotka miesten selässä siirtyivät aittaan. Kaikki tekivät työtään
+vaieten säästääkseen aikaa ja voimia. Ja heidän liikkeensä olivat niin
+tarkoin lasketut, niin sopusuhtaiset, että vilja heidän käsissään
+aaltoili kuin iso vaalea kangas pihan toisesta päästä toiseen. Molemmat
+lapset avustivat voimiensa mukaan.
+
+Aina tunnin kuluttua vihellyspilli kuulutti lyhyen lepohetken
+alkaneeksi. Koneen täytyi välillä jäähtyä ja se oli voideltava. Tätä
+levähdystä raatajat käyttivät hyväkseen vaihtaakseen jonkin hilpeän
+huomautuksen, sylkeäkseen käsiinsä ja kääriäkseen kokoon alasvaluneet
+paidanhihat. Sitten taas jatkettiin rohkeasti työtä. Mutta kello
+kymmenen ajoissa kuumuus oli niin rasittava ja niskat punoittivat niin
+auringonpaahteesta, joka poltti kuin tulinen liesi, ja varhaisesta
+aamusta yhä vain lisääntynyt väsymyksen taakka painoi niin hartioita,
+että liikkeet hidastuivat ja pitempi levähdys kävi välttämättömäksi.
+Sitä vaativat kaikkein vahvimmatkin raatajista.
+
+Koneen jyske hiljeni valitukseksi; lopulta moottori seisahtui
+kokonaan. Silloin kaikki hengähtivät helpotuksesta äkkiä syntyneessä
+äänettömyydessä, joka jo sinänsä tuntui rauhoittavalta ja
+virkistävältä. Hihat kuivasivat hikeä, joka virtanaan valuen piirsi
+vakoja hehkuvan kuumaan otsaan tarttuneeseen pölyyn. Kullankellervä
+tomu laskeutui vähitellen ilmasta maahan. Väki puheli vielä hiljaa,
+kurkut olivat kuivat kuin taula. Odotettiin virkistävää juomaa.
+Auman kuvetta vasten nojalleen asetettuja tikapuita myöten Georgette
+laskeutui maahan. Rolande riensi viinikellariin.
+
+Tavallisesti Tourainen naiset eivät ota osaa viljanpuintiin. Miesten
+ylpeys ei sitä salli. Naisen paikka on keittiössä. Mutta Georgette
+käytti arvovaltaansa rikkoen tätä vanhaa sovinnaistapaa, eikä Didier
+pannut vastaan, hän kun oli tottunut alistumaan ollessaan palvelijana
+talossa, ja tämä tottumus vaikutti hänessä yhä edelleen. Toisetkaan
+eivät vastustelleet, sillä nuoren emännän tavaton tarmo herätti heissä
+kunnioitusta, varsinkin kun hän kaikkien nähden esiintyi arvokkaana ja
+vakavana.
+
+Georgette tarjosi viiniä, kaataen sitä Rolanden hänelle yksitellen
+koristaan ojentamiin laseihin. Nuori emäntä oli riisunut puseronsa,
+jotta hänen olisi helpompi liikkua ylhäällä auman huipulla. Hänen
+avara, leveähihainen paitansa peitti hänen naisellisen ruumiinsa
+kiihoittavat yksityiskohdat, ja hän oli niin vapaa kaikesta
+kiemailusta, niin pidättyväisyytensä suojaama, että jokainen
+intohimoinen pyyde kilpistyi oitis tuohon siveyden suojaverhoon, joka
+oli lujempi kuin rautapanssari. Ja kun miesten katseet kohdistuivat
+häneen, niissä ei välkkynyt veitikkamaista ilmettä, vaan tuntijain
+ihailua, jotka osasivat antaa arvoa noille jänteville käsivarsille ja
+tuolle teräksisen joustavalle povelle, jota ei väkinäisinkään liike
+saanut värähtelemään.
+
+Heitä oli viisitoista miestä, osaksi naapureita, osaksi sukulaisia,
+jotka aina vuoroonsa maksuttomasti kävivät kuin talkoissa toisiaan
+avustamassa. Lisäksi oli neljä koneenkäyttäjää ja yksi päivätyöläinen.
+Viimemainittua eivät toiset juuri pitäneet arvossa, hän kun ei
+osannut nykyisistä uusista ansiomahdollisuuksista huolimatta hankkia
+itselleen omaisuutta, vaan asui pahaisessa mökissä, jonka vuokraakaan
+ei kyennyt maksamaan. Joka vuosi hänen vaimollaan oli lapsi; hänellä
+oli jo yksitoista tenavaa, ja osa niistä kunnan niskoilla. Kun tuo
+päivätyöläinen otettiin mukaan, selitettiin tavallisesti toisille:
+»Tämä on armeliaisuuden työ köyhälle». Sillä hän oli huononpuoleinen
+työntekijä, nälkiintynyt raukka, ehkäpä vähän laiskakin. Hänen ihonsa
+oli sileä ja puhdas ja silmät iloiset. Hän ei tosin ollut kaunis mies,
+mutta ei silti rumakaan. Hänen kurjat vaatteensa ja velttoutensa olivat
+syynä siihen, ettei kylän väki pitänyt häntä vertaisenaan. Itsekin
+tietoisena huonommuudestaan hän kohotti lasinsa ennen kuin se oli
+täynnä, kun taas toiset antoivat Georgetten täyttää heidän lasinsa
+reunoja myöten.
+
+He tyhjensivät lasinsa yhdellä siemauksella maiskauttaen kieltään
+viinin virkistävän raikkaana valuessa kurkusta alas. He pyyhkäisivät
+huulensa paidanhihaan silmät loistaen tyytyväisinä.
+
+Joku virkahti:
+
+— Hohhoh! Sepä teki hyvää!
+
+Tarjottiin vielä toinenkin lasi.
+
+— Peijakas! emme ainakaan pane vastaan! huudahti joku joukosta.
+
+— Siitä valuu tulta suoniin, huomautti toinen.
+
+Päivätyöläinen, »Köyhä Cadet», kuten häntä sanottiin erotukseksi
+toisesta Cadet'sta, jolla oli jonkinverran varallisuutta, ei rohjennut
+sekaantua rikkaiden puheisiin, vaan laskeutui velttona oljille heidän
+jalkojensa juureen.
+
+Didier huomautti:
+
+— Mainio ilma.
+
+Lasi kädessä hän iloiten katseli kirkasta taivasta ja ylpeänä
+vaimoaan, tuota kaunista naista, joka näytti kohonneen esille itse
+maan uumenista, hedelmällisen mullan ja viljan hengettärenä sekä
+viinin haltiattarena, joka vuodatti kuumaa hehkua hänen ruumiiseensa.
+Ja yksinkertaisen maalaisen ajatuspiirissään hän sekoitti toisiinsa
+aviomiehen ja maanomistajan onnensa, oikein tietämättä rakastiko hän
+maitaan siksi, että ne olivat antaneet hänelle hänen Georgettensa,
+vai Georgettea sen vuoksi, että tämä oli lahjoittanut hänelle maata.
+Sen hän vain tiesi, että hän oli ylen onnellinen rikkaudesta, jota
+vehnänjyvät levittivät pihalle ja joka oli hänen omaisuuttaan. Mutta
+tietysti hänen onnentunteeseensa sisältyi myös tietoisuus, että hän
+omisti tuon harvinaisen naisen, joka lahjoitti hänelle huumausta ja
+jonka neitseellinen sydän kuului yksinomaan hänelle.
+
+Georgette ei ollut koskaan sanonut hänelle: »Minä rakastan sinua»;
+todennäköisesti nuo sanat jäisivät häneltä kuunaan lausumatta, hän
+kun oli niin harvapuheinen. Georgette tunsi rakkautta osaamatta sitä
+määritellä ja antoi sitä toiselle. Ja tämä rakkaus, jonka Didier
+sai osakseen, oli jotakin jalompaa ja suurempaa kuin se mitä hän
+aikaisemmissa pahaisissa nuorenmiehen seikkailuissaan oli kokenut.
+Mutta kun hän ei ollut yhtä koskematon kuin Georgette, ei myöskään se
+rakkaus, jota hän tunsi, ollut yhtä puhdasta kuin Georgetten, ja hänen
+aistillinen intohimonsa kuohahti monesti päivän mittaan. Mutta vasta
+iltaisin, työn päätyttyä hän saattoi antaa hellyydelleen vallan.
+
+Georgetten rakkaus oli aivan kuin raamatullista, alkuaikojen rakkautta;
+se oli yksinkertainen ja voimakas, rohkea kuin oikeus, tulevien
+sukupolvien pohja ja perus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koko kesän, koko seuraavan talven ja vielä seuraavan kesänkin kesti
+tätä heidän voimakasta rakkaudenelämäänsä.
+
+Didier kiintyi päivä päivältä yhä lujemmin maihinsa. Pelto oli
+yhtä suuressa määrin hänen puolisonsa kuin Georgette. Miehen
+ylpeällä uhkuvalla voimalla hän muokkasi sitä ja ylpeili kylvämänsä
+siemenen itämisestä. Molemmat, vaimo ja maan multa, hallitsivat ja
+vallitsivat hänen sydämessään. Mutta hän oli ehkä lujemmin kiintynyt
+noista valtiattaristaan vaativampaan ja oikukkaampaan, tätä kun oli
+lakkaamatta suojeltava luonnonvoimien hyökkäyksiltä, sen puolesta
+kun täytyi alinomaa taistella; olipa sitä pidettävä kurissakin sen
+väliin käydessä uppiniskaiseksi ja kieltäytyessä jakamasta suosionsa
+antimia. Ja varsinkin oli Didier'n kiintymyksen syynä valitettavasti
+se seikka, että tämä lemmitty, maakamara, tarjosi rakastajalleen
+tämän toivottomina köyhyyden aikoinaan niin kauan himoitsemaa kultaa,
+mammonaa, jonka omistaminen täytti Didier'n olemuksen suuremmalla
+hurmiolla kuin puolison sulo. Georgette sitä vastoin olisi ollut
+valmis luovuttamaan viimeisen peltotilkkunsakin Didier'n vuoksi,
+sillä Georgette tarvitsi häntä enemmän kuin omaisuuttaan täyttääkseen
+kutsumuksensa siten, kuin hänen suuri sydämensä sen käsitti.
+
+He tunsivat molemmat sisimmässään tyydytyksen ylenpalttisuutta, ja
+heidän onnensa säteili heidän ympäristöönsäkin. Muori ei enää ollut
+niin äreä kuin ennen. Lapset, joita entistään enemmän hyväiltiin,
+alkoivat pitää aviopuolisoita vanhempinaan, joita poloiset eivät
+olleet tunteneet, ja kävivät päivä päivältä alttiimmiksi työhön ja
+hellemmiksi. Poika, François, kävi ison ystävänsä Didier'n kanssa
+peltotöissä ja oli miestä mielestään istuessaan nuoren isännän vieressä
+lantakuormalla tai rattailla.
+
+Rolande, joka täytti kolmetoista, pestattiin palvelijattareksi.
+Georgette ei hennonnut erota tytöstä, jota hän kohteli puoleksi
+sisarena, puoleksi ottotyttärenä.
+
+— Olen tarpeeksi rikas pitääkseni hänet talossa.
+
+Garou muori äkäili ja mourusi tavalliseen tapaansa.
+
+— Hän ei tee työtä edes sen vertaa, että maksaisi leipänsä!
+
+Muori tiesi kuitenkin varsin hyvin, että tyttönen teki työtä paljoa
+enemmän, kuin mitä hänen mitätön palkkansa korvasi.
+
+Rolande kuunteli kalpeana, silmät pelosta laajentuneina, kuinka he
+pohtivat hänen kohtaloaan.
+
+— Minne se raukka menisi? Eihän hänellä ole ketään muuta kuin me,
+tiukkasi Georgette.
+
+— No! teetkö sitten todella työtä? muori tiuskaisi lapselle.
+
+Tyttö kavahti heidän kaulaansa. Hän ei ollut vielä ennen tätä hetkeä
+näin selvästi tuntenut hylätyn lapsen kohtalon surkeutta, eikä sitä
+onnea, että oli saanut tyyssijan tässä vieraassa perheessä. Hänen
+kultainen sydämensä oli iloa ja kiitollisuutta tulvillaan ja hän
+teki mielessään salaisen päätöksen, että palvelisi heitä entistään
+uutterammin.
+
+Mutta heidän kaikkien osa oli liian kaunis. Kateellinen kohtalo hiipi
+jo talon kynnykselle asettaakseen ansoja heidän onnensa tielle.
+
+
+
+
+IV
+
+
+— Etpä yhä vieläkään ole saanut lasta, virkkoi Garou muori kerran.
+
+Kädet lanteilla hän seisoi ankarana syyttäjänä pojantyttärensä edessä.
+Oli jo kulunut neljätoista kuukautta siitä, kun muori oli suostunut
+tämän avioliittoon saadakseen maatilalleen perijän. Mutta tuloksia ei
+yhäkään kuulunut!
+
+Kun hän oli ensimmäisen kerran singahduttanut Georgettelle
+soimauksensa, joka silloin oli ennenaikainen, nuori vaimo oli vastannut
+vain:
+
+— Olettepa te kovin hätäinen!
+
+Nyt, kun muorin alinomaiset huomautukset olivat saaneet hänet
+levottomaksi, hän ei enää vastannut mitään, vaan askarteli edelleen
+äänetönnä tuvassa tuntien itsensä nöyryytetyksi. Valoisan oviaukon
+kehyksissä Garou muorin jykevä hahmo kohosi synkkänä kuin uhkaava
+onnettomuuden enne.
+
+Sinä päivänä ei asiasta puhuttu sen enempää.
+
+Mutta seuraavassa kuussa palasi muori, joka oli täysin selvillä
+maalaisnaisille tutuista merkeistä, samaan kysymykseen:
+
+— Ei yhä vieläkään lasta tulossa!
+
+Ja hän ärtyi ja äkäili entistä pahemmin.
+
+Kun avioliitto oli tapahtunut tosiasia, hän näytti, joskin
+vastahakoisesti, hyväksyneen Didier'n. Olihan tämä vaitelias
+työntekijä, melkein vailla yksilöllisyyttä, ja suorittivathan molemmat
+aviopuolisot yhdessä kahta innokkaammin askareensa. Lisäksi Didier,
+älykkäästi kylläkin, piti muorin läsnäollessa nousukasylpeytensä
+kurissa varoen visusti koskaan vetoamasta uusiin oikeuksiinsa; päin
+vastoin hän osoitti vanhukselle entistä palvelijan nöyryyttään, ja
+vihdoin muori alkoi häntä suvaita. Ja syntyisihän heille pienokainen,
+jonka suonissa virtaisi Garou suvun verta. Tila saisi hänen, muorin,
+rotua olevan omistajan. Hän sieti isää tulevan lapsen vuoksi, jopa
+Didier usein häipyi hänen tietoisuudestaan, hän kun yksinomaan ajatteli
+poikansa tyttärenpoikaa, jota hän jo mielikuvituksessaan tuuditteli
+käsivarsillaan. Mutta jo kolme kuukautta häiden jälkeen muori alkoi
+käydä levottomaksi. Ja nyt, kun nuoren perheen hedelmättömyyttä yhä
+vain jatkui, hänen vanha kaunansa virkosi jälleen. Että hän olikin
+antanut omaisuutensa tuolle nuorelle miehelle, joka ei ollut tuonut
+taloon »muuta kuin kääntöpääveitsensä», kuten hän halveksien sanoi,
+ja joka ei kyennyt saamaan lasta! Didier pysyisi siis kaiken ikänsä
+samana vaivaisena, etäisestä, täisestä, Jumalan selän takana olevasta
+Solognesta tulleena maankiertäjänä, joka muorin kuoltua omistaisi
+kokonaan talon kaikkineen päivineen ja saattaisi tehdä sillä mitä
+halutti. Yhtä hyvin hän olisi voinut lahjoittaa sen ohikulkevalle
+kerjäläiselle!
+
+Nyt koitti Garou muorin puolelta vaino, jonka hän kohdisti yksinomaan
+Georgetteen, rohkeamatta vielä peittelemättä ahdistaa Didier'tä,
+mikä johtui vanhan perinnäistavan mukaisesta kunnioituksesta,
+jota talonpoikaisnaiset aina tuntevat miestä, maan tuottavuudesta
+huolehtijaa kohtaan. Lisäksi muori tahtoi itsepintaisessa, typerässä
+päähänpiintymässään kiusoittaa Georgettea yrittämällä heikentää hänen
+ylpeyttä uhkuvaa kiintymystään mieheensä.
+
+— Eipä Didier edes kykene saamaan itselleen perillistä!
+
+Georgette puolusti miestään:
+
+— Ei se ole hänen syynsä! Kyllä hän täyttää velvollisuutensa.
+
+Vanhus vaikeni neuvotonna, sillä hän ei tahtonut sysätä syytä
+pojantyttärensä niskoille, koska hän olisi silloin samalla nöyryyttänyt
+itseään.
+
+Sama pelko esti Georgettea ilmaisemasta levottomuuttaan Didier'lle.
+Ja hän ajatteli hätääntyneenä syntymisen salaperäistä ongelmaa
+maalaisnaisen suorasukaiseen tapaan, kuinka lehmä, joka »jäi mahoksi»,
+lähetettiin häpeällisesti teurastettavaksi. Hänen ylpeyttään kirveli
+hänen ajatellessaan, että tilan kaikki elukkanaaraat, niin lehmät kuin
+kaniinit, poikivat aina säännöllisesti silloin, kun oli tarkoitettukin.
+Kasvikuntakin uhkui uusien taimien, uusien vesojen tuottamiskykyä —
+molemmin puolin tietä kasvavat plataanit olivat täynnä kukkia, jotka
+kehittyivät siemeniksi ilmaisten siten ehtymätöntä elinvoimaa. Oliko
+hänessä siis jotakin vikaa? Tämä ajatus katkeroitti hänen onnensa.
+Hänen päähänsäkään ei pälkähtänyt syyttää Didier'tä; hänen varma
+vakaumuksensa oli, että Didier, joka täytti puolisonvelvollisuutensa,
+oli kokonaan syytön.
+
+Pitkin päivää Georgette ajatteli asiaa soimaten omaa ruumistaan, jonka
+hän kuitenkin tunsi olevan täysin terveen ja kunnossa, niin että
+sitäkin oli vaikea syyttää.
+
+Hääriessään päivän askareissa hän rypisti kauniita kulmakarvojaan,
+ja astellessaan pihan poikki hän äkkiä pysähtyi kuin paikoilleen
+jähmettyneenä katseen harhaillessa etäällä kuin apua hakien...
+Se tulikin äkkiä kerran iltapäivällä, kun hän oli hoitelemassa
+lehmää navetan kuumassa lemussa. Olihan monesti täytynyt vaikeissa
+poikimistapauksissa turvautua eläinlääkärin apuun...
+
+Georgette valjasti aasintamman rattaiden eteen. Kesti tavallisesti
+kauan, ennen kuin hän sai tehdyksi päätöksen. Mutta kun se kerran oli
+tapahtunut, ei mikään voinut estää häntä toteuttamasta sitä.
+
+Hän tiesi, että Didier palaisi pellolta vasta illan suussa.
+
+— Lähden tästä ostamaan riisisuurimoita vasikoille, Georgette sanoi
+isoäidilleen. Käväisen Bléréssä.
+
+Hän ajoi suoraan päätä lääkäriin. Hän ei ollut koskaan ennen
+turvautunut tämän apuun, kun ei ollut milloinkaan ollut sairas,
+mutta hän piti tätä erehtymättömänä poppamiehenä, joka osasi lukea
+ihmisruumiin syvimmät salaisuudet kuin kirjasta. Matkalla hänen
+vakava ja synkkä katseensa kiintyi tuon tuostakin vasta kynnettyihin
+peltoihin, jotka hohtivat tummanpuhuvina uhkaavan taivaan alla: oli
+lokakuu, ja sateinen vuodenaika alkoi samalla kuin syyskylvötkin. Ensi
+kerran elämässään hän tunsi surun ankaraa kouristusta sekä häpeävänsä
+ruumiinsa puolesta, joka ei ehkä ollut samanlainen kuin muilla naisilla.
+
+Tohtori Courtois, joka oli tottunut näkemään vastaanottohuoneessaan
+riutuneita kasvoja, hämmästyi kelpo lailla, kun kynnykselle ilmestyi
+Garou-suvun komea tytär, joka uhkui terveyttä ja elinvoimaa kuin
+nuori puu. Georgetten isän kuoltua ei lääkäri ollut käynyt heillä
+mutta hän tunsi hyvin vainajan tyttären, kun oli nähnyt ajaessaan
+autolla talon ohi hänen varttuvan vuosi vuodelta. Huhu Georgetten
+avioliitosta oli kantautunut hänen korviinsa, ja samoin kuin pastori
+Cruchet tunsi hänkin jonkinlaista hellyyttä tuota rakkautensa kohteen
+valinnassa järkähtämätöntä naista kohtaan, joka oli ottanut miehekseen
+palvelijansa. Mutta hänessä sekaantui tähän tunteeseen itsetiedotonta
+miehistä kateutta, melkeinpä itsekästä mielipahaa, kun ei hän itse
+ollut tuon kaikessa suorasukaisuudessaan sangen kiehtovan nuoren naisen
+rakkauden kohteena.
+
+— Onko isoäitisi sairas?
+
+— Ei ole.
+
+Ja samassa Georgette jo synkkänä virkkoi ääni käreänä, ikäänkuin olisi
+tunnustanut jotakin häpeällistä:
+
+— Minulla ei ole lasta!
+
+»Kas vain!» lääkäri tuumi itsekseen. »Onpas hänellä kiire saada
+jälkeläisiä».
+
+Hän katseli Georgettea hymyillen ja sivellen huolellisesti hoidetulla
+kädellään lyhyttä harmaata partaansa. Hän oli varsin tyytyväinen, kun
+sai hetkeksi tämän potilaan hoitoonsa.
+
+— Kauanko olet ollut naimisissa?
+
+— Vuoden ja kolme kuukautta.
+
+— No, no, ei sitten ole vielä mitään hätää!
+
+Lääkäri nousi. Toisia sairaampia potilaita oli odottamassa.
+
+— Palaa kotiisi! hän virkkoi laskien tuttavallisesti kätensä nuoren
+vaimon pyöreälle olalle. Ja ole huoleti! Pian saat kutsua minut
+ristiäisiin.
+
+Mutta Georgette tahtoi päästä varmuuteen. Lääkärin täytyi tutkia hänet.
+Hän alistui tarkastukseen rohkeasti, masentaen luontaisen ujoutensa
+ja kammonsa. Kun tarkastus oli suoritettu ja lääkäri oli hiukan
+kuulustellut häntä, tuo oppinut mies julisti mielipiteensä:
+
+— Sinulla on virheetön ruumiinrakenne. Sinua ei vaivaa mikään; ennen
+pitkää sinusta voi tulla kelpo äiti.
+
+— Paljonko olen velkaa?
+
+Sen enempää ei Georgette lausunut kiitollisuuttaan.
+
+— Puhutaan siitä vuoden lopulla, lääkäri sanoi hiukan närkästyneenä.
+
+Lääkärit eivät koskaan ole välinpitämättömiä kiitollisesta hymystä,
+jonka heidän julistuksensa »terve!» kohottaa levottoman neuvonkysyjän
+vielä pelokkaisiin silmiin. Ihailevalla miehellä on tässä osuutensa, ja
+tohtori Courtois'sta olisi ollut erityisen mieluista saada tavallinen
+kiitollisuuden hymy Georgetten kauniista, tummista silmistä.
+
+— Lähetän sinulle laskun.
+
+Mutta Georgette ei suostunut siihenkään. Hän tahtoi maksaa heti.
+Lääkärin täytyi ottaa tavanomaiset kolmekymmentä frangia. Ja
+Georgette poistui kiireesti vapauduttuaan pelostaan tuon poppamiehen
+vastaanottohuoneessa, johon hän ei koskaan aikonut palata.
+
+Ulkona hän hengitti vapautuneena heti unohtaen ahdistuksensa,
+suunniltaan ilosta, kun hänen ruumiinsa oli terve ja taas päässyt
+arvoonsa. Siirtomaatavarakaupasta hän itse nosti raskaan riisisäkin
+selkäänsä ja kantoi sen rattaille ylpeänä tuntien voimiensa olevan taas
+ennallaan.
+
+Hänen mielihyvänsä oli niin suuri, ettei hän ollenkaan välittänyt
+sateesta, joka rankkana valui pilvistä. Hän oli niin sykähtelevän,
+niin hehkuvan iloinen, että pisarat oitis kuivuivat hänen poskillaan
+virkistäen hänen hipiätään ja sirotellen helmiä hänen tuuheaan
+tukkaansa.
+
+Kostealla mullalla oli nyt toinen lemu kuin tulomatkalla. Orvokit
+levittivät suloista tuoksuaan. Ja laajat kellertävät kesantopellot,
+joilla aura oli nostellut lihavia multakokkareita, odottivat
+siementä, ollen kuin toiveiden avaruus, joka vastasi hänen povessaan
+sykähtelevään täyttymyksen toivoon.
+
+Heti saavuttuaan kotipihaan ja malttamatta riisua aasintammaa valjaista
+Georgette meni etsimään muoria ja tapasi hänet ladon perältä, josta
+vanhus oli noutamassa porkkanoita kaniineille. Georgette huusi hänelle
+kynnykseltä:
+
+— Tulen lääkäristä. Hän tutki ruumiini kauttaaltaan. Jos kuka väittää,
+etten minä muka voi saada lasta, hän puhuu pötyä.
+
+Ja vahvistaakseen tohtori Courtois'n viisautta hän lisäsi:
+
+— Se maksoi kolmekymmentä frangia!
+
+Muori ei edes kääntynyt päin, mutta tuntui siltä, kuin hänen selkänsä
+olisi ollut mielissään, ja Georgette katseli tuota selkää tyytyväisen
+näköisenä. Ja tämä heidän vaitiolonsa ilmaisi enemmän kuin monet sanat
+ja katseet.
+
+Nuori vaimo ei kertonut Didier'lle, missä oli käynyt. Hänestä tuntui
+siltä, vaikk'ei hän oikein voinut käsittää, miksi, että hän oli
+menetellyt epärehellisesti miestään kohtaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Molempien naisten välillä vallitsi nyt »Jumalanrauha». Tiedemiehen
+puuttuminen asiaan tukki Garou muorin suun. Joksikin aikaa hän menetti
+johtolankansa nuoren avioparin yhdyselämän kielteisiin tuloksiin
+nähden. Hän oli sitä mieltä, ettei nyt, lääkärin annettua lausuntonsa
+ja Georgetten vakuutettua miehensä terveeksi, ollut muuta tehtävissä
+kuin odottaa luonnon työn täyttymistä. Georgette oli samaa mieltä.
+
+Didier, joka ei ollut kiinnittänyt huomiota naisten väliseen riitaan,
+vaikka se oikeastaan koski juuri häntä itseään, muokkasi edelleen
+innokkaasti maataan. Hänen kunnianhimonaan oli saada se tuottamaan
+seuraavana suvena enemmän kuin koskaan ennen. Ja hän käveli pitkin
+vakoja, pää pystyssä tuulen vapaasti tuiverrettavana, jalkojen ja käden
+tehdessä tahdikkaita liikkeitä, heittäen peltoon tuhansia kertoja
+jyviä ja sydämensä toiveita, kuin ainakin aviopuoliso, joka on varma
+itsestään ja onnestaan.
+
+Mutta kahta kuukautta myöhemmin, joulukuun puolivälissä, Garou muori,
+jolla oli ollut aikaa aprikoida asiaa, alkoi uudelleen nalkuttaa:
+
+— Et sinä vain saa lasta.
+
+Ja he rupesivat kinastelemaan.
+
+— Ei olisi kannattanut maksaa kolmeakymmentä frangia tohtorille, jos te
+olette häntä viisaampi. Vai luuletteko, että valehtelin? Menkää vaikka
+itse kysymään häneltä! Georgette penäsi muorille.
+
+— Tohtori! tohtori! Minä annan palttua koko tohtorillesi. Niinkuin hän
+muka ymmärtäisi sellaisia asioita! Sinä esimerkiksi synnyit kuukautta
+liian aikaisin. Cadet'n akalle tulee lapsia kuin turkin hihasta. Mutta
+te olette jo olleet naimisissa vuoden ja viisi kuukautta!
+
+Muori polki jalkaansa, silmät mulkoilivat ilkeästi, ja iho hulmahti
+tummanpuhuvaksi myssyn kireälle sidottujen nauhojen ympärillä. Hän oli
+niin äkeissään, että aivan vapisi, ja sanat syöksyivät esiin nenän
+kautta, ikään kuin häntä olisi rajusti nikottanut.
+
+— Se ei ole minun syyni! Georgette huudahti puolestaan.
+
+Muori, joka sekoitteli lieden kivellä kanoille pöperöä, kääntyi
+kiukkuisena aivan kuin jos paarma olisi purrut, ja tiuskaisi:
+
+— No siinä tapauksessa syy on jossakussa toisessa!
+
+Ajatus, joka kauan oli askarrellut hänen päässään, oli nyt siis
+purkautunut ilmoille.
+
+— Mutta sanoinhan minä...
+
+— Sanoin ja sanoin! Eiväthän kaikki kukotkaan... Se sinun jo olisi
+pitänyt nähdä kanalassa.
+
+Hän loi pojantyttäreensä teräviä katseita vanhoista, häijyistä
+silmistään.
+
+— Jollei kevääseen mennessä kuulu mitään, annan totisesti matkapassit
+koko epäkelvolle miehellesi! Ei avioero ole olemassa koiria varten...
+suorastaan häpeä, ettei saa lapsia!... kenelle nämä maat sitten
+joutuvat?...
+
+Muori oli hautonut asiaa vanhassa pääkopassaan, joka oli yhtä
+itsepintainen kuin pojantyttären. Nyt hän sieppasi padan, lähti
+tuulispäänä tuvasta ja paiskasi mennessään oven rajusti kiinni.
+
+Hänen laahustelevat askeleensa kuuluivat poistuvan kanalaan päin ja
+hänen vihanien äänensä ärisevän:
+
+— Kyllä minä opetan sinua laiskottelemaan, Rolande! Jo tunnin ajan olet
+leikellyt kurpitsoja. Eikö siitä ikinä tule valmista!
+
+Sama surkeus alkoi uudelleen. Vanha hedelmättömyyden pelko kohdistui
+nyt siihen mieheen, jota Georgette rakasti yli kaiken ja jota Garou
+muorin viha uhkasi... ehk'ei ilman syytä... niin, eihän kaikista
+kukoistakaan aina ollut... sellaiset täytyi hävittää.
+
+Tällä kertaa Georgette puhui asiasta Didier'lle. Muorin tyytymättömyys
+ei tullut miehelle oikeastaan yllätyksenä. Hänkin oli itsekseen
+pahoitellut, ettei heille ollut syntynyt perillistä, joka olisi
+lopullisesti varmentanut hänen asemaansa talossa. Tietystikään hänen
+mieleensä ei ollut juolahtanut, että häntä pidettäisiin syypäänä
+sellaiseen, mitä hän puolestaan piti vain viivästyksenä. Georgetten
+tunnustus, että hän oli käynyt lääkärissä, teki häneen ikävän
+vaikutuksen, hän kun täten joutui ikäänkuin yksin kaikkeen syypääksi.
+
+Hän ei uskaltanut soimata vaimoaan, mutta ajatteli pahastuneena:
+
+»Nyt, kun Georgette on todistuttanut syyttömyytensä, syy sysätään minun
+niskoilleni».
+
+Aluksi hän ei kuitenkaan tahtonut ottaa vastuunalaisuutta
+kannettavakseen. Mutta sitten hänen vaimonsa levottomuus tarttui
+häneenkin, vaikk'ei hän tahtonut sitä myöntää.
+
+— Naisilla on aina niin kummallisia päähänpistoja, hän sanoi kohauttaen
+olkapäitään.
+
+Tämä oli ensimmäinen pilvi heidän avioliittonsa taivaalla.
+
+Georgette huomautti:
+
+— Kuulehan, hyvä Didier, ei ole muuta neuvoa, kuin että sinä vuorostasi
+käyt lääkärin puheilla. Sitten muori jättää meidät rauhaan.
+
+Didier pani vastaan tuntien ylpeytensä loukatuksi, sekä ennen
+kaikkea peläten lääkärissä käynnin tulosta. Mutta yritettyään
+vikuroida oikealle ja vasemmalle, viitaten siihen, että oli täyttänyt
+aviomiehen-velvollisuutensa, jopa turvautuen nyrpeyteen, heikkojen
+tavalliseen aseeseen, toiste taas lausuen epäilyksiään lääkärien
+taidosta, Didier lopulta myöntyi. Georgette piti aina päänsä. Eikä
+loppujen lopuksi ovelinkaan lääkäri voinut sanoa tällaisista asioista,
+niin hän arveli, yhtään mitään varmaa.
+
+Nähdessään heidän ilmestyvän luokseen yhdessä, neuvottomina ja
+vakavina, olkapäät yhdessä, tohtori Courtois'n täytyi hymyillä. Heidän
+nuoruutensa ja hätääntymyksensä huvitti häntä.
+
+Georgette sai puhua molempien puolesta, sillä eipä mikään maailman
+mahti olisi voinut irroittaa ujon nuoren aviomiehen jäykkää kieltä.
+
+Georgette virkkoi:
+
+— Minulla ei ole vieläkään lasta.
+
+Ja hän lisäsi:
+
+— Isoäiti on äkeissään, tilan vuoksi.
+
+Lääkäri älysi, että asia tällä kertaa oli vakava, kun mies oli mukana.
+Hänen hymynsä häipyi hänen lyhyeen harvaan partaansa, ja hänen
+silmiinsä tuli totinen ilme. Vuosi ja viisi kuukautta, se oli todella
+hiukan liian pitkä aika... — Muori sanoo, että se on Didier'n syy,
+Georgette huomautti vielä luoden katseen mieheensä.
+
+Didier pureskeli hermostuneesti pienten vaaleiden viiksiensä päitä.
+
+Tohtori Courtois nousi ja pyysi Georgettea menemään viereiseen
+huoneeseen. Avatessaan hetken kuluttua oven ja kutsuessaan Georgetten
+takaisin vastaanottohuoneeseensa hän sanoi:
+
+— En saata huomata miehessänne mitään vikaa...
+
+Ilon välke kiilui syytetyn silmissä. Mutta hänen kärsimyksensä ei
+silti ollut päättynyt. Tohtori tahtoi todella auttaa nuorta avioparia,
+täyttää velvollisuutensa ja samalla tyydyttää uteliaisuutensa
+lääkärinä. Hän päätti lähettää Didier'n Tours'iin, virkatoverinsa
+luo, joka oli tämän alan erikoistuntija ja saavuttanut jonkin verran
+mainetta.
+
+— Siihen en suostu, en ikinä! Didier vastusteli.
+
+Hän ei tunnustanut, että hänen vastahakoisuutensa syynä oli pelko, että
+tiede eittämättömästi toteaisi hänen puutteellisuutensa ja saattaisi
+hänet alttiiksi Garou muorin vihoille.
+
+Georgette oli järkkymätön, lääkäri säesti häntä, ja näin Didier noiden
+molempien ahdistamana lopulta antoi perään ja lähti Tours'iin.
+
+Nyt seurasi viikon odotusaika, seitsemän pitkää päivää, joiden kuluessa
+Didier tunsi Garou-suvun maakamaran polttavan jalkojensa alla ja
+pelkäsi päälle päätteeksi, että Georgetten rakkaus saattaisi heiketä,
+hän kun kammoksui kaikkea ihmisolennon epätäydellisyyttä.
+
+Mutta sitten tohtori pisti heidän käteensä virkatoverinsa lähettämän
+paperin, jossa Didier'n isyyden mahdollisuus todistettiin. Tällä
+kertaa lääkärin palkkio nousi sataan frangiin, joka rahamäärä
+täytti aviopuolisoiden mielet kumoamattomalla luottamuksella ja
+kunnioituksella.
+
+Se hinta ei totisesti ollut liian kallis, sillä olihan sillä ostettu
+heidän molempien vapautus! Ja tohtori Courtois sai kaupan päälliseksi
+sen, mitä jurompi ja jäykempi Georgette ei ollut hänelle suonut,
+nimittäin aviomieheltä säteilevän hymyn ja kiittämään ojentuneen käden.
+
+Olihan entinen palvelija voittanut takaisin viljelysmaansa!
+
+— No siis, Georgette kysyi ja tiukkasi, miksi meillä ei ole lasta?
+
+Tohtori teki eleen, joka suuresti muistutti Pontius Pilatuksen liikettä.
+
+— Kärsivällisyyttä, hyvät ystävät, ja hyvää jatkoa vain! hän sanoi
+nauraen. Saammehan nähdä...
+
+Ja tuo rattoisa hymy viipyi hänen huulillaan vielä hetken sen perästä,
+kun hän jo oli sulkenut oven aviopuolisoiden jälkeen.
+
+
+
+
+V
+
+
+Kovin paljon syntyy lapsia, joita ei ole toivottu tähän maailmaan!
+Minkä vuoksi siis luonto, joka usein viekkaasti tekee tepposet
+rakastaville, joskus itsepintaisesti kieltää aviopuolisoilta heidän
+oikeutetun rakkautensa hedelmän? Tämä on niitä luonnon salajuonia,
+joiden suhteen tiede on voimaton ja joiden johdosta muinaiskansat
+kuvittelivat olevan olemassa pahanilkisiä henkiä, joiden ainoana
+tehtävänä oli ihmisten kiusaaminen.
+
+Tuolla vapauttavalla paperilla ei ollut Garou muoriin nuoren parin
+odottamaa ja toivomaa vaikutusta, vaikka sitä koristivat latinalaiset
+nimitykset ja vaikka siinä oli allekirjoitus ja sinetti, aivan kuin
+notaarin kirjoittamassa asiapaperissa, ja vaikka sen lunastuksesta
+maksettu iso rahamäärä sai aviopuolisot varmasti pitämään sitä pätevänä
+ja luottamaan siihen vuoren lujasti. Muori ei siitä rauhoittunut eikä
+tyytynyt aviopuolisoiden tavoin odottamaan, vaan joutui päin vastoin
+vihan vimmaan. Hänen ahtaat aivonsa eivät tajunneet, miksi ei miehellä
+ja vaimolla, jotka olivat todistettavasti täysin terveet, silti ollut
+lasta. Kun hän ei siis voinut käydä erityisesti kummankaan kimppuun,
+varsinkaan inhoamansa ja halveksimansa Didier'n niskaan, hän alkoi
+umpimähkään herjata molempia.
+
+— Senkin teeskentelijät! Kirotut heittiöt, tomppelit ja epäkelvot!
+
+Hänen paheksumisellaan ei ollut rajoja. Aterioidenkin aikana hän
+sadatteli heitä lasten kuullen, jotka vaikenivat hämmästyneinä ja
+kauhuissaan. Kun kylässä levisi tieto, että joku seudun eukoista odotti
+lasta, vanhus sai uutta tuulta purjeisiinsa:
+
+— Hitto vieköön! Näyttepä olevan ainoat koko kylässä, jotka eivät pysty
+saamaan pieniä!
+
+Muori takoi nyrkillään pöytää niin rajusti, että kanat, jotka olivat
+uskaltaneet pujahtaa tupaan nokkimaan permannolle pudonneita muruja,
+pakenivat hulluina pelästyksestä, surkeasti kotkottaen, siivet
+viistäen maata. Pihalla otti koko kanamaailma kaakattaen osaa niiden
+säikähdykseen. Ja kun ne sitten vetäytyivät kanalan turviin, ne
+kävelivät varovasti, toinen jalka sojossa, kaula pitkällä.
+
+Kerran — silloin oli perjantai — lähti muori vuorostaan piirikunnan
+pääpaikkaan. Tavallisesti Georgetten tehtävänä oli viedä viikolla
+kertyneet kananmunat myytäväksi torille. Samalla hän sieltä osti
+ruokatavaroita jₐ kun hän oli nuori ja voimakas ja hyvin jaksoi kantaa
+raskaita vasuja, Garou muori oli kernaasti uskonut hänelle tämän
+tehtävän. Mutta tällä kertaa hän selitti:
+
+— Menen itse. Minulla on asiaa Bléréhen. Hän ei aikonut käydä
+lääkärissä, vaan notaarin puheilla. Hänellä oli se käsitys, että
+avioero oli saatavissa lapsettomuuden perusteella, ja hän kuvitteli jo
+karkoittavansa talosta Didier'n, jopa Georgettenkin, jos tämä yrittäisi
+vastarintaa. Eikö hän muka ollut omaisuutensa haltija? Ja nuori
+vaimo, joka oli liian ylpeä mennäkseen toisten palvelukseen, taipuisi
+varmaankin. Sitten hän menisi uusiin naimisiin, tällä kertaa rikkaan
+miehen kanssa. Ja ajatellessaan tätä mahdollisuutta Garou muori oli
+melkein iloinen juonestaan.
+
+Illalla hän palasi kotiin nolona, toiveissaan pettyneenä. Mutta hänen
+häijyytensä ei silti talttunut. Hän kyllä keksisi keinon pakottaakseen
+heidät antamaan hänelle perillisen, jota hän heiltä vaati, kun he
+kerran kykenivät siihen. Hän sai päähänsä, etteivät he tahtoneetkaan
+lasta, jotta maa kuuluisi yksinomaan heille ja että he hänen kuoltuaan
+voisivat menetellä sen kanssa mielensä mukaan. Boutet'n vilpilliset
+tuumat olivat osaksi tulleet hänen tietoonsa. Hän ei ollut aluksi
+välittänyt niistä arvellen, että oli turha vaiva houkutella kaupunkiin
+Georgettea, joka oli lujasti kiintynyt maalaiselämään. Mutta nyt
+muori oli ruvennut pelkäämään niitä salaisia pyyteitä, jotka meidän
+päivinämme pyrkivät saamaan nuoret pauloihinsa, ja kuvitteli, että
+Georgetteenkin oli voinut tarttua halu siirtyä kaupunkiin. Kuka saattoi
+tietää, eikö muorin taloa sitten myytäisi? Jo pelkkä ajatus, että hänen
+maansa joutuisi vieraalle, oli pisto hänen sydämeensä.
+
+Pitkin päivää hän hautoi tätä mielessään koettaen keksiä keinoa
+masentaakseen avioparin ja honottaen lakkaamatta epäselviä sanoja,
+joista kuitenkin tämäntästä erotti sanan: lhapsi! lhapsi!
+
+Tätä he nyt saivat lakkaamatta kuulla. Ja talven tultua, jolloin
+työttömyys, sade ja kylmä usein saivat perheen kokoontumaan tupaan
+lieden ääreen, muorilla oli hyvä tilaisuus kiusata heitä.
+
+Lapset, jotka tunsivat luonnollista vetovoimaa puolisoihin, koettivat
+nöyryydellään ja kuuliaisuudellaan lieventää äreyttä ja toraa. François
+kulki Didier'n kintereillä, kuunteli ja totteli vain häntä täten
+osoittaen, kenelle hän antoi enimmän arvoa. Rolande taas pysytteli
+Georgetten lähellä naisellisen yhteisyysvaiston pakosta. Kun peloittava
+isoäiti ahdisteli pojantytärtään, Rolande kietoi käsivartensa tämän
+kaulaan suojellen häntä ruumiillaan ja suudellen häntä hellästi. Tämä
+oli hänen tapansa ottaa osaa Georgetten mielihaikeuteen, sillä olihan
+tämä melkein Rolanden kasvatusäiti.
+
+Garou muori oivalsi hyvin tuon mykän kielen ja kohotti ankaraa kättään
+tyttöä uhaten.
+
+— Tuota vartenko maksan sinulle palkkaa?
+
+Ja hän ravisteli tyttöä rajusti. Tämä alkoi itkeä, ja Georgette tuli
+väliin.
+
+— Minä kiellän teitä pitelemästä häntä pahoin!
+
+— Enkö minä ole emäntä tässä talossa? muori kirkui. Jos tahdon ajaa
+hänet maantielle, en kysy siihen lupaa sinulta!
+
+Talossa vallitsi oikea helvetti. Mutta silti Georgette ja Didier olivat
+rakkautensa voimalla, joka tuotti heille turvallisuuden tunteen,
+yhä edelleen onnellisia, melkein yhtä onnellisia kuin alkuaikoina.
+Georgette kiintyi yhä lujemmin mieheensä, turvaten häntä. Eihän Didier
+ollut millään lailla rikkonut! Olihan hän täysi mies, ahkera raatamaan
+ja ruumiiltaan täysikelpoinen. Lapsi kyllä tulisi aikanaan.
+
+Didier lohduttautui vähemmän jaloilla vaikuttimilla. »Minä välitän
+viisi! Onhan maa minun hallussani. Määri ja pastori ovat sen minulle
+juhlallisesti määränneet. Olkoon muori kuinka kiukkuinen tahansa; hän
+ei mahda sille mitään».
+
+Ja molempien mielessä liikkui sama ajatus!
+
+»Vanhat ihmiset eivät elä ikuisesti».
+
+Monessa kylän perheessä asiat olivat suunnilleen samalla tavalla:
+vanhukset riitelivät ja torailivat lakkaamatta, ehkä kateudesta, kun
+huomasivat nuorten päivä päivältä työntävän heitä lähemmäksi hautaa ja
+asettuvan heidän tilalleen talossa, jota vanhat eivät enää kyenneet
+palvelemaan. Tarrautuen epätoivoissaan kiinni maahan, joka liukui pois
+heidän jalkojensa alta, he koettivat saada nuoret noudattamaan heidän
+tahtoaan, osoittaen sellaista itsepintaisuutta, että se heissä piti
+yllä yhä jatkuvaa yksinvallan harhaluuloa. Huguenin'in perheessä oli
+isoisän isä kuolinpäivänsä aattoon asti vastustanut luhistumaisillaan
+olevan talon purkamista, jossa hän oli elänyt voimansa päivät; sen
+tilalle tahdottiin rakentaa uusi, joka paremmin vastaisi hänen
+lastenlastensa ja näiden lasten mukavuudenvaatimuksia ja varallisuutta.
+Ukko väitti, ettei hän olisi uusien seinien sisällä tuntenut olevansa
+kotona. Ja istuen olki-istuimisessa nojatuolissaan, jossa hän
+itse saattoi tarkata hyödyttömäksi käyneen ruumiinsa asteittaista
+raukeamista, hän taisteli kuin loppuun palava, lepattava kynttilä.
+
+— En salli, että tähän taloon kosketaan, en salli sitä!
+
+Hänen hautajaistensa jälkeisenä päivänä saapuivat muurarit.
+
+Garou muori arvasi, mistä aviopuolisot ammensivat tuon mykän
+kärsivällisyytensä, johon he lopulta olivat turvautuneet. Huolimatta
+siitä, että hän tunsi olevansa vielä terve kuin »pukki», hän oli
+raivoissaan. Mutta sitten toivottu kostokeino iski äkkiä hänen
+aivoihinsa.
+
+Hän käväisi vielä kerran kysymässä neuvoa notaarilta, ja tällä kertaa
+hän palasi Sublaines'iin silmät kiiluen ilkeää iloa. Äh! Nyt he olivat
+hänen käsissään! Heidän täytyi antaa myöten, tai muuten...! Kitsaan
+vanhan sydämensä syvimmässä hänen täytyi tunnustaa itselleen, ettei
+hän ryhtyisi pakkokeinoihin; olihan hän liiaksi kiintynyt omaan
+vereensä vahingoittaakseen sitä. Mutta ase, jonka laki oli antanut
+hänen käteensä, riitti hänen mielestään saattamaan kauhun valtaan tuon
+vietävän Didier'n, miehen, tuon »kirotun koiran», joka oli riistänyt
+hänen pojantyttärensä ja joka ei, huolimatta siitä, että olisi pystynyt
+isäksi, toimittanut taloon perillistä.
+
+Aluksi muori muutti menettelyä, ei enää torunut, vaan kävi lauhkeaksi
+kuin lammas, mikäli sellaista vertausta saattaa käyttää olennosta,
+jonka nähdessään täytyi pikemminkin ajatella hevoskaakkia, joka oli
+yhtä tummanpuhuva naamaltaan kuin luisevakin. Lapsesta ei enää puhuttu
+sanaakaan. Pienokaiset saivat osansa tästä hunajakakusta. Jopa muori
+teki sen lisäksi tavattoman isoksi, ikään kuin hän olisi hävennyt,
+että oli niin pahasti kiusannut orporaukkoja. Rolande ei enää saanut
+kokea »ravisteluja», jotka ennen olivat olleet tavallisia, kun
+vanhus teräspihtien lujilla kourillaan oli rusikoinut tytön hentoja
+käsivarsia. Hän myönsi, että Rolande oli »hyvä tyttö» ja että hän
+ansaitsi hyvää kohtelua. Mutta poikaa muori erityisesti hemmotteli.
+Hän ei enää puhutellut François'ta sellaisilla hyväilynimillä kuin
+»etana» ja »kakara», vaan nimitti häntä oikein »François'ksi» ja
+»pienokaiseksi». Poika oli jo ennenkin sanonut muoria »isoäidiksi».
+Sublaines'issa annetaan arvonimi »rouva» ainoastaan hattua käyttäville
+kaupunkilaisnaisille. Tuttavallisuus kehittyi nyt ystävyydeksi. Lapsen
+sydän on kovin helposti voitettavissa! Makeat sanat, hyväilyt ja
+makeiset ovat pettämättömin keino. Kaikkea sellaista tuli François'n
+osaksi. Muori määräsi lisäksi, että pojan oli istuttava pöydässä hänen
+ja Didier'n välissä. Vihankauna oli pojalle tuntematon käsite, ja tuo
+viaton ihmistaimi hymyili ihmettelemättä ja osaamatta epäillä mitään,
+tuntien itsensä onnelliseksi vaipuessaan tuon äidillisen hellyyden
+untuviin, ja painoi raikkaita suudelmia eukon vanhalle, kuihtuneelle
+poskelle.
+
+Georgette ja Didier puolestaan nauttivat täysin siemauksin palanneesta
+rauhasta ja sovusta. Nämä olivat ihania päiviä, joina entiset
+solvaukset unohdettiin ja anteeksianto liiteli ilmassa.
+
+Kun muori arveli hedelmän kypsyneen, hän taritsi sen salakavalasti
+kerran sunnuntaina, jälkiruoaksi päivällispöydässä.
+
+— Koska nuo eivät saa lasta, kirjoitutan sinulle paperin rakas
+François. Sinä saat periä talon, maat ja mannut.
+
+Jos salama olisi iskenyt pöytään, ei se olisi voinut järkyttää
+aviopuolisoja pahemmin kuin tämä Garou muorin ilmoitus. Aterian
+päätyttyä aviopuolisot lähtivät pihalle ja poistuivat syrjäiseen
+paikkaan, sunnuntairauhan kaihottua kauas heidän mielestään.
+
+Oli jäätävän kylmä päivä, joka ennusti lumisadetta. Pilvet kiitivät
+matalalla, ja tuuli pyyhki maan pintaa, pörröttäen kanojen höyheniä
+ja ajaen ne säikähtyneinä koppiinsa. Aitauksen matalaan seinään
+nojautuneena ojentelivat paljaat kukkavarret kuivuneita oksiaan.
+
+Vielä niitäkin surkeammiksi tunsivat itsensä tuo mies ja tuo vaimo,
+jotka olivat väistyneet syrjään, painautuen toisiinsa, kuin kaksi
+maailman hylkimää.
+
+Pitkän hetken he seisoivat siinä vaieten ahdistuksen kouristaessa
+rintaa. Kirkonkello kutsui iltamessuun. He näkivät pikku François'n
+tulevan pihalle yllään kulunut, haalistunut takki, hennot jalat liian
+isoissa kengissä. Mutta hänen kaulaansa koristi räikeänvärinen liina,
+jonka he tunsivat isoäidin huiviksi. Muori huusi Rolandelle:
+
+— Ota vaippasi ja lähde veljesi kanssa iltakirkkoon!
+
+Jo jonkin aikaa hän oli säännöllisesti lähettänyt lapset kirkkoon. Tämä
+sisältyi hänen tuumiinsa, joihin kuului hyvien välien aikaansaaminen
+seurakunnan papin kanssa.
+
+Tuntien yhä kasvavaa katkeruutta Georgette ja Didier katselivat lasten
+lähtöä. Heidän silmänsä olivat täynnä neuvotonta levottomuutta kuin
+vasikoilla, jotka näkevät niityn reunassa tomupilven ympäröimänä
+kiitävän auton, käsittämättömän, uhkaavan laitoksen. He eivät
+huomanneet, että itätuuli teräväkärkisen veitsen tavoin viileskeli
+heidän kasvojaan. Haava oli sydämessä. He eivät vielä puhuneet mitään,
+heidän ajatuksensa eivät vielä olleet ehtineet harkita vaaraa. Se
+häilyi vain heidän yläpuolellaan kuin petolintu siivet levällään
+valmiina syöksymään heidän kimppuunsa. Tapansa mukaan, ollessaan
+pahoillaan, Didier pureskeli vaaleita viiksiään. Georgette katseli
+häntä surullisena ajatellen vain hänen mielipahaansa ja toivotonna
+voimattomuudestaan...
+
+Tuvan perältä katseli Garou muori nauttien heidän tyrmistystään. He
+huomasivat sen lopulta ja loittonivat toisistaan.
+
+Taitaa vielä nähdä ampua kaniinin, virkkoi Didier.
+
+Ilta oli kyllä jo tulossa, mutta hänen täytyi päästä hiukan pois
+pohtimaan tuota julmaa iskua. Hän meni tupaan, sieppasi pyssyn seinältä
+ja kutsuin koiraa:
+
+— Peni!
+
+Koira, joka makasi vajassa, hyppäsi oitis esiin pehkuistaan ja kiiti
+pihalle. Se ei ollut kylläkään rotueläin, mutta silti, hyvä metsäkoira,
+mustan- ja valkeankirjava ja verikoiran kokoinen. Sen haukku kuului
+kauan aikaa pihaan sen hypellessä isäntänsä edellä kedolla.
+
+Palattuaan tupaan Georgette istuutui kutomaan sukkaa ikkunan ääreen
+pyhäillan puolilevossa odottaessaan lehmien lypsyaikaa — nehän eivät
+tienneet lepopäivästä mitään. Garou muori hoiteli kaniineja ja kanoja,
+tuli sitten tupaan ja istuutui lieden ääreen kuorimaan perunoita,
+joiden kipertyneet hidut putoilivat hänen syliinsä. Sitten hän asetti
+keittopadan tulelle. Molemmat naiset eivät vaihtaneet sanaakaan, mutta
+he mittelivät kumpikin vaieten voimiaan.
+
+Ilta saapui. Lapset palasivat kirkosta, aikailtuaan kauan kylässä
+messun jälkeen rohkaistuneina muorin hyvätuulisuudesta, eikä vanhus
+huolinut ruveta torumaan heitä, kun he olivat viipyneet niin kauan.
+Didier palasi seitsemän korvilla, kun jo oli aivan pimeä, metsästys
+laukku tyhjänä. Hän ei ollut ottanut lainkaan pyssyä olaltaan koko
+aikana.
+
+He söivät ilta-aterian ääneti. Heitä ahdisti sama ajatus, joka oli
+kuumeisena kiertänyt heidän aivoissaan neljän viime tunnin ajan,
+samalla kun heitä kiusasi François'n naureskelu hänen leikitellessään
+muorin kanssa veikistellen hänelle kuin hemmoiteltu lapsi ainakin.
+
+Kun aviopuolisot olivat kahden omassa huoneessaan, Didier kysyi hiljaa
+vaimoltaan:
+
+— Kuulitko, mitä muori sanoi?
+
+— Totta kai kuulin.
+
+— Luulen, ettei hänellä ole siihen oikeutta, nuori mies mutisi.
+
+— Siitä täytyy ottaa selvä...
+
+
+
+
+VI
+
+
+Notaari antoi heille tietoja, samoin kuin oli neuvonut Garou muoriakin,
+yhtä jäätävän puolueettomasti.
+
+He olivat tulleet hänen luokseen molemmat, samoin kuin lääkäriinkin.
+Mutta he tunsivat itsensä vielä vakavammiksi tässä täsmällisen
+jäykässä huoneessa, jonka seinät olivat täynnä isoja kirjoja ja
+vihreitä pahvikoteloita ja jossa tuntui ihmisten kohtaloita säätävän,
+peloittavan ja tutkimattoman lain jylhä henki. Istuessaan kumpikin
+tuolillaan keskellä kiiltävää parkettilattiaa he saivat kuulla, että
+Garou muorilla oli täysi oikeus käyttää puolet omaisuudestaan miten
+itse harkitsi parhaaksi.
+
+Didier'n kasvot vääntyivät pelosta ja ahdistuksesta.
+
+— Se on häpeällistä! huudahti Georgette. Notaari käski heidän oitis
+poistua. Hän ei sietänyt moitittavan lakia, jonka edustaja hän oli.
+
+Pelko ja kapinanhenki täyttivät heidän sydämensä, ja samalla heissä
+jälleen virisi hillitön toivo saada tuo lapsi, joka oli tuiki
+välttämätön, mutta joka, sen pahempi! yhä vain viipyi. Mutta kuukauden
+toisensa perästä sama pettymys vainosi heitä yhä pahemmin lannistaen
+heidän rohkeuttaan. Ja he katselivat toisiaan tyrmistyneinä ja
+vihaisina. Mikä heitä oikeastaan vaivasi, kun molemmat olivat terveet?
+Didier joutui kokonaan ymmälle.
+
+— Joku on varmaankin noitunut meidät! hän tuumi vihdoin. Jos saisin sen
+konnan käsiini, kyllä näyttäisin...
+
+Hän mietti päänsä puhki, mutta saattoi muistaa ympäristöstä ainoastaan
+talonpoikaista kansaa, kauttaaltaan hyvänsävyisiä, kelpo ihmisiä,
+joiden ei voinut epäillä olevan juonessa paholaisen kanssa. Tuollaisia
+noitatemppuja — näin hän päätteli — tekevät tavallisesti ryysymekot ja
+maankiertäjät, joilla ei ole kotoa ei kontua.
+
+— Se on ehkä Cadet, senkin pahan ilman lintu! hän virkkoi kerran. Jos
+tietäisin sen varmasti, panisin pyssyn puhumaan.
+
+Näin hän puheli kadehtiessaan tuolta köyhältä päivätyöläiseltä hänen
+kolmeatoista lastaan niin monta niitä jo oli kertynyt. Mutta saattoipa
+hän sen uskoakin. _Täytyihän_ olla olemassa syntipukki, se oli
+selvää. Ja kun tiedekään ei näyttänyt kykenevän selittämään heidän
+hedelmättömyyttään, täytyi hakea selitystä turvautumalla »noitiin» ja
+»pahaan silmään». Sellainen taikausko on ammoisista ajoista vallinnut
+Sublaines'issa. Cadet oli tuollaiseen ilkeyteen aivan kuin luotu.
+Oli jotakin kieroa tuon miehen koko olemuksessa, tuossa laiskassa
+vetelyksessä, joka eli tekemättä juuri mitään ja näytti aina ilkkuvan
+raatajia, jotka hikoilivat hänen ympärillään. Didier alkoi suorastaan
+vihata tuota miestä.
+
+— Se retku, senkin kaniininsonta, ei saa ikinä astua jalallaan tämän
+talon maille! hän selitti singahduttaen ilmoille pahimman Tourainen
+seuduilla käytännössä olevan herjaussanan.
+
+Ja hän lisäsi:
+
+— Jos hän heittäisi saastaisen henkensä, ehkäpä me silloin pääsisimme
+tästä pahasta!
+
+Georgette oli naishenkilönä taikauskoltaan lievempi, joten hän kohdisti
+huomionsa yliluonnollisen maailman vastakkaiseen puoleen, jossa hän
+arveli hedelmättömyytensä salaisuuden piilevän ja josta myös oli
+saatavissa siihen parannus, nimittäin taivaaseen. Mutta kun hän oli
+niin oppimaton, että tuskin osasi rukoilla, hän ei mennyt kirkkoon
+polvistumaan lohduttajattaren, Jumalan äidin, eteen, jonka otsaa
+koristivat tähdet, eikä liioin naisesta syntyneen Jumal-Ihmisen eteen.
+Hän vetosi vielä käsittämättömämpään ihmeeseen, joka oli uponneena
+alkuihmiskunnan usviin. Alku-isien alkeelliset uskonnollisen tunteen
+idut asustivat vielä hänen sielussaan; siinä oli jätteitä muinaisten
+gallialaisten uskonnosta, jotka kulkien druidien jälkiä pystyttivät
+obeliskimaisia _menhir-kiviä_ kanervanummille.
+
+Sivistyskeskuksista hyvin loitolla olevilla seuduilla, missä kaukainen
+menneisyys yhä tuntuu viipyvän, kristinusko vielä joskus lainaa
+muinaisten jumaluuksien pakanallisia piirteitä.
+
+Sublaines'in kunnan alueella on ihmeellinen ja ihmeitätekevä kivi,
+johon on legendan mukaan painunut Pyhän Martinus Toursilaisen
+askelen jälki. Se on yksinään pellossa, lähellä valtatietä, ja tuota
+yksinkertaista vaatimatonta pyhää esinettä on kunnioitettu yli
+vuosituhannen. Sitä koristaa multaan pistetty, kahdesta oksasta tehty
+risti, jonka tuntemattomat kädet uusivat joka kerta kun tuuli tai
+pyhimystä häpäisevä elukka kaataa sen. Naiset heittelevät, rukoillen
+ihmeitä, tuon kiven ympärille kuparikolikoita, jotka poikanulikat
+sitten pistävät taskuunsa. Georgette asetti tuon pyhän esineen kohdalle
+kiven alle kahdenkymmenen frangin setelin ja lupasi joka vuosi tuoda
+siihen uuden samanlaisen.
+
+Kivi pysyi kuurona.
+
+Didier ei enää silmäillyt maataan samanlaisin katsein kuin ennen. Se ei
+ollut notaarissa käynnin jälkeen enää hänen laillinen puolisonsa, vaan
+rakastajatar, jota toinen himoitsi. Sitä ajatellessa hänelle kihosivat
+kyyneleet silmiin. Voitaisiinhan häneltä milloin tahansa riistää
+ainakin puolet noista pelloista, joita hän oli hellien hoivannut,
+lannoittanut, muokannut ja kylvänyt ja joiden oli sitten nähnyt
+aaltoilevan vihannoivan viljan peitossa kuin hienon kankaan tulossa
+olevan kevään tuulahduksissa. Häneltä voitaisiin milloin tahansa
+riistää satavuotiaat pähkinäpuut, nuo öljyn tuottajat, molemmat pienet
+viinitarhat, joiden mustien varsien sisässä tulevan sadon tuottajat,
+rypäletertut, nyt vielä uinailivat, polttopuita antava metsä, koko talo
+uusine riihineen, navettoineen, lehmineen, kaikkineen, mitä hän oli
+pitänyt omanaan. Ja kuka saisi nämä aarteet? Tuo pahainen François,
+jonka hän, typerästi kyllä, oli ottanut ystäväkseen ja jonka älyä ja
+nöyryyttä hän oli kehunut!
+
+Nyt hänen käsityksensä pojasta oli muuttunut. Hän piti tätä
+tungettelijana, melkein varkaana, käenpoikana, jonka itse paholainen
+oli toimittanut hänen pesäänsä. Muori osasi muutoin taitavasti
+käännellä puukkoa haavassa. Hän ei enää ollut näkevinään ketään
+muuta kuin François'n ja hyväili ja hemmoitteli poikaa yhtenään
+aviopuolisoiden nähden. Kerran illallispöydässä hän tarttui isoilla,
+ruskettuneilla, luisevilla käsillään pojan hentoihin käsivarsiin, jotka
+pistivät esiin liian lyhyistä hihoista, ja virkkoi:
+
+— Olet jo toisen puvun tarpeessa. Saat ihka uudet vaatteet, kun pääset
+ripille.
+
+Tuo miehen alku oli hauskan näköinen ja kiitollinen. Hänen hipiänsä oli
+hieno kuin kaupunkilaisella, tukka oli kullankeltainen, silmät älykkäät
+ja nauravat, kasvoista loisti pirteyttä, hellyyttä ja hyvää tahtoa.
+
+Seuraavana päivänä Didier kielsi häntä tulemasta mukaansa pellolle
+selittäen:
+
+— Opettaja valittaa, ettet käy koulua. Minä en tahdo olla siihen syypää.
+
+Garou muori yhtyi hänen mielipiteeseensä, mikä raivostutti häntä
+entistä pahemmin.
+
+— Hän on oikeassa. Sinun täytyy saada oppia, pikku François!
+
+Tämän jälkeen poika kävi säännöllisesti koulua, aivan kuin oikeat
+perheenlapset. Hänen tapansa ja käyttäytymisensä muuttuivat
+toisenlaisiksi kuin köyhän lapsella, jota armosta siedettiin. Hän
+ei enää ollut ujo. Palatessaan koulusta hän meni suoraa päätä
+ruokakomeroon syömään sianlihahakkelusta ja leipää. Hänen taskuissaan
+kilisi rahaa. Kun hän oli saanut parempaa ravintoa ja hoitoa, hänen
+poskensa kävivät pyöreiksi ja punaisiksi. Mutta kun hän oli pohjaltaan
+hyväluontoinen, hän kaikesta huolimatta suri sitä, etteivät Didier ja
+Georgette enää olleet hänen ystäviään niinkuin ennen Muorin vetäessä
+hänet syliinsä hän loi heihin omituisen katseen, joka rukoili heiltä
+anteeksiantoa, sillä täysin tajuamatta syytä hän vaistosi, että
+vanhuksen hyväilyt loitonsivat heitä hänestä. Eihän hän enää saanut
+heiltä entistä hymyilyä, niin kuin ollessaan heidän suojattinsa. He
+käänsivät hänestä katseensa muuanne eivätkä puhelleet hänen kanssaan.
+
+Rolande, jota muorin suvaitsevaisuus ei pystynyt houkuttelemaan, ei
+saanut aviopuolisoilta sen suurempaa suosiota osakseen. Kun hän rohkeni
+yrittää hyväillä Georgettea, tämä työnsi hänet luotaan tylysti:
+
+— Ei sinun tarvitse »nuoleskella» minua noin!
+
+Silloin tyttö meni nurkkaan itkemään.
+
+Hän oli hylätyn naisparan lapsi, syntynyt häpeässä, levottomuudessa ja
+kurjuudessa; hän oli herkkähermoinen, kaipasi hyväilyjä ja hellyyttä,
+ja pieninkin epäystävällisyys loukkasi häntä.
+
+— Se ei ole minun syyni! hän vaikeroi silmät kyynelistä turvoksissa.
+
+Tuo lapsen suru, joka puhkesi ilmi ylen usein, laskeutui tunnonvaivan
+tavoin jo ennestään raskaisiin sydämiin. Onni oli paennut talosta.
+Tylyt tunteet myllersivät mieliä pohjaa myöten.
+
+Didier etääntyi vaimostaan. Aviomieheksi ja isännäksi ylennetyn
+entisen palvelijan nöyrä kiintymys vaihtui karsaudeksi. Hän oli nyrpeä
+vaimolleen siitä, ettei tämä ollut, annettuaan hänelle omaisuuden,
+kyennyt antamaan keinoja sen hallussa pysyttämiseksi. Georgette
+rakasti miestään yhä vielä tuntien häntä kohtaan täyttä, jakamatonta
+rakkautta, mutta hän kärsi Didier'n happamista ilmeistä ja hänen
+jöröttelemisestään, mikä muistutti hänelle hänen naaraan-heikommuuttaan.
+
+Parisissa alettiin suuresti iloita avioparin hedelmättömyydestä. Äidin
+ja isäpuolen toiveet leimahtivat jälleen liekkiin. Perhe ilman lapsia
+on kuin puu vailla juuria. Näyttihän taas mahdolliselta, sitten kun
+Garou muori olisi kuollut, taivuttaa Georgette myymään talonsa ja
+muuttamaan Parisiin kuluttamaan »perheen keskuudessa» varojaan. Muori
+oli perin epäluuloinen, hän ei enää kutsunut Boutet'n väkeä käymään
+talossa. Silti Germaine ahdisteli tytärtään, että hän ainakin kerran
+miehensä kanssa kävisi heidän luonaan Parisissa. Heidän juonenaan oli
+häikäistä heidät, saada heidät mieltymään pääkaupungin huvituksiin
+ja sitten herättää heissä se vakaumus, ettei niin varakkaille
+henkilöille sopinut sellainen asuinpaikka kuin Sublaines. Saadakseen
+nuoren vaimon suosiolliseksi Boutet puolisot lähettivät hänelle
+pieniä lahjoja: silkkikangaspaloja, jotka oli halvalla ostettu isojen
+myymälöiden jäännösvarastojen loppuunmyynnistä ja jotka Georgette
+kätki laatikkoonsa vaistomaisen epäluuloisena, kun noita liian
+kauniita lahjoja, joiden mykän kielen hän varsin hyvin ymmärsi, satoi
+kovin tiheään. Ne tuntuivat hänestä nöyryyttäviltä, sillä hän älysi,
+että häntä pidettiin, koska hän oli vailla perillistä, tarpeettomana
+maatalossa; hän jouti jo mennä rappiolle, samoin kuin hänen äitinsäkin
+oli osaksi käynyt.
+
+Mutta aviopuolisojen levottomuus kohosi huippuunsa François'n ensi
+kerran päästessä ehtoolliselle. Rolande oli ensi kerran ripillä
+käydessään ollut puettuna niiden jumalisten naisten ompelemaan ja
+lainaamaan pukuun, jotka kerran vuodessa kävivät pappilassa. Kun
+tuohon tilaisuuteen oli hankittava puku François'lle, ei muori ottanut
+kuuleviin korviinsakaan, että poika olisi käyttänyt Georgetten häiksi
+ostettua, kasvun varalta liian väljää ruskeaa pukua, joka kuitenkin oli
+vielä aivan hyvä. Sen sijaan hän sai mustan verkapuvun ja valkoiset
+liivit, kultaripsuisen silkkisen käsivarsinauhan, hienot kengät, uuden
+virsikirjan, jopa helmiäisrukousnauhankin. Häneltä ei puuttunut mitään,
+eipä edes rippilapsen kemuja, joihin kutsuttiin naapuritkin.
+
+Näin suuri hyvyys liikutti kyläläisten mieltä.
+
+— Teette todella kauniisti, virkkoi ruokapöydässä lihava Huguenin'in
+emäntä, joka itse ei suinkaan olisi menetellyt samoin.
+
+— Kun ei noilla ole lasta! Garou muori selitti viitaten väkäleuallaan
+lapsettomaan aviopariin päin.
+
+Ylpeydessään Didier ja Georgette hillitsivät katkeruutensa niin
+täydelleen, että kun heidät nähtiin niiden joukossa, jotka saattoivat
+François'ta iltamessuun, ihmiset sanoivat:
+
+— Tuo Garoun perhe on hyväsydämistä väkeä. Ensin renki, nyt hylätty
+lapsi...
+
+Pappi oli ylen onnellinen ajatellessaan, että hänen seurakunnassaan oli
+kristittyjä, joita kelpasi mainita esikuviksi muille.
+
+Tehdessään ristinmerkin sen nisukakun kohdalla, jonka François oli
+messusta tultuaan tuonut ja joka munan ja juustopalan kera muodosti
+köyhän papin aamiaisen, hän mumisi:
+
+— Ollos kiitetty, Jumala, kun annat tämän lohdutuksen palvelijallesi...
+Noiden ihmisten armeliaisuus on taivaallinen ruusu, joka versoo
+Sublaines'in karussa maaperässä.
+
+Garou muori noudatti itsepintaisesti edelleen suunnitelmaansa. Hän
+ajatteli kaiketi, että oli parempi luovuttaa hänen käytettävänään oleva
+osa omaisuudesta pojalle, joka sanoi häntä isoäidiksi, kuin Didier'lle,
+jota hän ei voinut kärsiä. Nuoruuden viehätysvoima voittaa aina
+vanhusten sydämen. Koska muori ei saanut perillistä omasta suvustaan,
+niin mikä esti häntä valitsemasta perijäkseen tuota löytölasta?
+Sellaista ei kuka tahansa tekisi. Ja olihan François'lla niin vaalea
+tukka ja raikkaat kasvot!
+
+Sinä iltana aviopuolisot valvoivat myöhäiseen yöhön. Kuluneen päivän
+juhla oli varmana todistuksena siitä, että muori oli uhkauksellaan
+tarkoittanut täyttä totta. Siihen asti he eivät olleet tahtoneet uskoa
+sitä. Nyt asia näytti ilmeisen selvältä. Ajatellessaan François'n
+yhä vahvistuvaa valta-asemaa he jo tunsivat itsensä puoleksi kuin
+karkoitetuiksi kodista ja konnulta.
+
+Nämä mietteet pyörivät heidän aivoissaan, jotka eivät saaneet rauhaa
+pään levätessä äkkiä kovaksi käyneellä pieluksella kylmenneessä
+vuoteessa. Didier siirtyi vihamielisesti etemmäksi vaimostaan.
+Silmät auki pimeässä hän ajatteli avioliittonsa tuottamaa katkeraa
+pettymystä, joka päättyisi lopulta siihen nöyryytykseen, että häneltä
+riistettäisiin puolet siitä omaisuudesta, jota hän oli kahtena vuotena
+tottunut pitämään omanaan. Joskus vielä lain valvojat tulisivat
+luovuttamaan tungettelijalle tämän osan. Täytyisi riidellä jokaisesta
+neliömetristä maata, ehkä ruveta käräjöimään ja kaiken päälliseksi
+joutua kadehtijoiden hampaisiin; hehän olivat karsain silmin
+katselleet hänen onneaan. Ja kaikki tämä senvuoksi, että tuo letukka
+itsepintaisesti pysyi yhä vain hedelmättömänä! Hänen teki mielensä
+häväistä vaimoaan, ahdistaa häntä, niin kuin peto karkaa kaatuneen
+hevosen kimppuun. Georgetten kauniin, epäitsekkään rakkauden hänen
+jalomielisen olemuksensa ja omaisuutensa lahjan — kaiken Didier unohti
+tuon purevan tuskan kouristuksissa joka raateli häntä omaisuuden
+menettämisen uhatessa.
+
+— Onko siis mahdoton päästä toivottuun tulokseen? hän virkkoi ääneensä,
+viitaten heidän ainaiseen huoleensa. Mikä sinua oikeastaan vaivaa?
+
+Kun vaimo ei vastannut tuntien itsensä syvästi loukatuksi, Didier
+kohosi kyynärpäänsä varaan tiuskaistakseen hänelle vasten kasvoja:
+
+— Kun notaari on käynyt asiaan käsiksi, se ei enää ole autettavissa.
+Hyvä Jumala! On kai toki naisten tehtävä synnyttää lapsia.
+
+Hänen vihansa purkautui ensi kerran esille täysin peittelemättä
+paljastaen hänen pikkumaisen miehisen ahneutensa sekä sen, että hän oli
+lujemmin kiintynyt maakamaraan kuin vaimoonsa. Ja hän ilkkui lisäksi
+tätä ilkeästi tämän joka ilta toistuvasta intohimoisuudesta.
+
+— Olet kenties liian kuumaverinen!... Sinun kai pitäisi saada itse
+paholainen mieheksesi!
+
+Pelkäsikö Georgette menettävänsä miehensä rakkauden? Kapinoiko
+hänen itserakkautensa tuota ansaitsematonta solvausta vastaan? Vai
+mahtoikohan se ääretön alistuvaisuus, joka saa naisen mukautumaan
+miehen tahtoon, äkkiä tehdä hänet niin raukkamaiseksi, että hän
+menetti selkeän velvollisuudentajunsa? Oli miten hyvänsä, noiden
+sanojen ruoskaniskuista hän täysin tajusi, että Didier odotti häneltä
+apua, jonka hän yksin saattoi antaa. Olihan hän jo jalomielisesti
+lahjoittanut tuolle ruti köyhälle miehelle suuren rakkautensa ja koko
+kauniin olemuksensa. Vieläkö tuo mies vaati enempää? Georgette antaisi
+hänelle senkin. Tuolla maalaisnaisella oli kuningattaren sydän. Koska
+tämä oli se hinta, joka vaadittiin Didier'stä, niin hyvä! hänen piti
+saada tuo lapsi, jota hän, Garou muori ja maakamara vaativat. Georgette
+todistaisi heille hedelmällisyytensä. Hän laskisi heidän syliinsä
+perillisen, joka antaisi hänelle takaisin hänen omanarvontuntonsa,
+ylpeytensä ja suuttuneen puolison sydämen.
+
+Mutta miten hänen piti menetellä? Siitä hänellä ei vielä ollut
+aavistustakaan. Tulos oli kaikkein tärkein.
+
+Kun Georgette kerran oli tehnyt päätöksen, se oli järkähtämätön. Mitä
+nainen tahtoo, sitä Jumalakin tahtoo, niin sanoo sananparsi. Mutta mitä
+alkeellinen kansannainen tahtoo, sitä ei itse paholainenkaan voi estää.
+
+
+
+
+VII
+
+
+Kesäkuu kutoi kuninkaallisen tähkäpäiden vaipan Sublaines'in avaralle
+ylätasangolle. Pähkinäpuiden oksat olivat täynnä pyöreitä, kovakuorisia
+raakiloita. Kirkon nelikulmainen kellotorni, jonka huipussa ikivanha
+kirkonkukko oli kautta vuosisatojen kääntyillyt tuulten mukaan, lepäsi
+tuhatvuotisten kivimöhkäleittensä varassa, mietiskellen, itse lopen
+vanhana keskellä kultaisen aamun nuoruutta, niiden ihmisten suruja ja
+iloja, jotka olivat levähtäneet sen varjossa ja kuluttaneet sen kulmat
+tyvestä tylpiksi.
+
+Seisoen navetan ovella kuokkaan nojaten Georgette nosti hetkeksi
+katseensa kohti tuota rukoukseen kehoittajaa, joka kohosi kaukana
+salaperäisessä taivaanrannassa tuolla puolen vaaleiden viljavainioiden,
+yli tummien pähkinäpuiden, jotka peittivät kylän näkyvistä. Hän
+käänsi silmänsä siitä oitis pois, laski kuokan kädestään ja alkoi
+lakaista pihaa. Matalan kiviaitauksen harjalla, joka erotti pihan
+puutarhasta, hohtelivat valkeat liljat ja sinikellot somana reunuksena
+kuin reunasomiste messukirjan lehdessä. Mutta tuo mielleyhtymä ei
+houkutellut nuorta vaimoa kääntymään yliluonnollisten voimien puoleen.
+Hänen sen suuntainen yrityksensä oli jäänyt vastausta vaille.
+
+Jo viikon päivät hän oli koettanut keksiä käytännöllisempää keinoa
+saadakseen lapsen, jonka oli päättänyt hankkia itselleen. Hänen
+tietääkseen oli olemassa vain yksi keino, juuri se, jota ihmiset
+ovat ammoisista ajoista käyttäneet lisääntyäkseen. Siihen oli pakko
+turvautua. Mutta hänen omasta miehestään ei ollut. Huolimatta
+kammostaan ja nöyryyttävästä surustaan Georgetten siis täytyi
+totuttautua ajatukseen, että oli turvauduttava toiseen mieheen. Joka
+päivä hän harjoittelihe alistumaan tähän ajatustapaan, ja vähitellen,
+katsomalla velvoitustaan suoraan silmiin, hän alistui noudattamaan sitä
+kuin väistämätöntä välttämättömyyttä. Joka kerran, kun hän tätä kamalaa
+asiaa aprikoidessaan tunsi vilpittömyytensä ja rakkautensa kapinoivan,
+Didier'n sanat kaikuivat hänen korvissaan: »On kai toki naisten tehtävä
+synnyttää lapsia!» Silloin hänestä tuntui, kuin näkymätön voima olisi
+tarttunut häntä hartioista ja työntänyt häntä eteenpäin.
+
+Kenet hän valitsisi? Yhdentekevää. Aikoihan hän vain täyttää raskaan
+velvollisuutensa. Sen vuoksi asia ei tuntunut hänestä synniltä. Päin
+vastoin; hän kuvitteli, näin masentamalla ylpeytensä ja uhraamalla
+itsensä, antavansa miehelleen, maakamaralle, rotunsa verelle todisteen
+äärettömästä rakkaudestaan.
+
+Oli se hetki päivästä, jolloin taivaan laelle kohoava auringon
+paahde juo ilmassa liitelevät aamu-usvien jäännökset ja hiljaisuus
+vallitsee maataloissa, se hetki, jolloin nautaeläimet loikovat
+navetassa puhtailla pahnoilla, suuret, miettiväiset silmät selällään
+märehtien puna-apilasta. Sarastuksesta alkaen Didier oli ollut
+vainioilla. Rolande oli vast'ikään lähtenyt kaitsemaan ahmatteja
+hanhia, jotka kävellä taapersivat koirashanhi etunenässä, heiluen
+lyhyillä jaloillaan, kuin valkoinen laivue. Tuvan säleluukkujen takana
+valmisteli muori monenlaista einettä elukoille ja ihmisille. Ja kanat
+lepäsivät pihan kuumimmassa sopessa hiekkaan kaivamissaan kuopissa,
+siivet hajallaan, valppaan kukon ollessa vartiana, pyöreät silmät
+tuijottaen aurinkoon. Tämän tästä nousi aina kana tai pari ja tepasteli
+joutuisasti tiehensä. Harja punoittaen, hätääntyneinä ja kiireissään ne
+kiersivät riihen nurkan ympäri kadoten munimapesiinsä. Syrjässä muista
+kotkotti emäkana; sen pörröllään olevien höyhenien alla kuhisi pientä
+siipikarjaa. Navetan karsinaan muusta karjasta erotettu vasikka, joka
+vastikään oli vieroitettu emästään, ynisi kaihoten sen nisiä. Kaikki
+uhkui äitiyttä, alkavaa elämää, olemisen jatkuvaa sarjaa...
+
+Pihaportin saranat kitisivät. Peni alkoi haukkua ja hyppäsi ulos
+kopistaan niskakarvat pystyssä, valmiina puolustamaan emäntäänsä.
+Georgette rypisti kauniita kulmakarvojaan.
+
+— Mitä sinä turhia haukut, Peni! hän huusi koiralle.
+
+Portinpuolisko avautui raolleen lapsen käden tuuppauksesta, ja kapeasta
+aukosta tulvi pihaan yksitellen kokonainen lauma kakaroita. He olivat
+köyhiä, mutta siistejä tenavia, joilla oli yllään haalistuneet,
+paikatut pestyt punaiset esiliinat, jotka näyttivät jonkinlaisilta
+mekoilta. Pienokaiset pitelivät kaikki toisiaan kädestä isommat ja
+vahvempijalkaiset tukien heikompia, joista nuorin ei vielä ollut
+täyttänyt kahta vuotta. He pysähtyivät Georgetten eteen, ja tyttönen,
+joka johti heitä, puhkesi puhumaan lasketellen henkeä vetämättä
+läksynsä, jonka hän toisti joka portilla:
+
+— Tänä aamuna syntyi meille pieni veli. Ei ole yhtään rahaa, millä
+ostaa sille maitoa.
+
+Hän ojensi kätöstään, mutta laski sen jälleen vaipumaan, tyrmistyneenä
+Georgetten ankarasta katseesta.
+
+— Montako teitä on? nuori vaimo kysyi.
+
+— Neljätoista, kun se uusi luetaan mukaan.
+
+Lapsi katseli ympärilleen, ja samalla kun hän tarkasteli tätä rikkaiden
+taloa, hän lasketteli edelleen laulavalla äänellä:
+
+— Isot lapset ovat jo palveluksessa, mutta meillä pienillä ei ole
+leipää.
+
+Toiset pienokaiset katselivat nenä pystyssä ällistellen tuota »hienoa
+naista», joka oli niin erilainen kuin heidän äitinsä. Tämän »rouvan»
+tiheä tukka oli pikimusta; hän sai syödä lihaa, juustoa ja maitoa ja
+juoda viiniä. Lasten nälkiintyneet silmät ahmivat tuota ihmeellistä
+ihmisolentoa kuin herkullista ateriaa.
+
+Georgette luki tenavat. Heitä oli kymmenen. Kymmenen Cadet'n vesaa;
+sitten oli vielä kolme vanhempaa sekä kotona vastasyntynyt pienokainen.
+Lapset olivat vaaleatukkaisia ja yhdennäköisiä kuin marjat, hiukan
+hentoja, kuin karussa maaperässä kasvaneet kukat, mutta terveitä ja
+elinvoimaisia. Päivätyöläinen, heidän isänsä, ei ollut vankka eikä
+roteva, mutta taatusti luomiskykyinen. Siitä oli Georgettella edessään
+kouraantuntuva todiste, nuo yhdeksän lasta, sen miehen perilliset, joka
+tosin ei omistanut mitään — ei mitään muuta kuin tämän lapsilaumansa.
+
+Georgette luuli kuulevansa äänen taivaasta. Hän antoi kourallisen
+lantteja vanhimman käteen, ja huomattuaan vajassa munavasun hän pisti
+tuoreen munan jokaisen punaisen esiliinan taskuun. Sitten hän työnsi
+pienokaislauman ulos portista sulkien sen sitten, ja palasi hitain
+askelin rakennukseen, ankarasti aprikoiden tuumaa, joka vaivalloisesti
+muodostui hänen aivoissaan, mutta jota hän kypsytti talonpoikaisnaisen
+sitkeään, hellittämättömään tapaan. Hän ei tahtonut kuulla muorin
+ainaisia, pisteliäitä jaarituksia eikä alistua niin suureen uhraukseen
+olematta varma tuloksesta.
+
+Hetken hän pysytteli liikkumatta, epäröinnin varjo pitkien silmäripsien
+alla. Sitten hän kohotti päänsä ja tähysteli kirkontorniin päin
+kuitenkaan näkemättä sitä. Se olisi puhunut hänelle toisenlaista
+velvollisuuden kieltä, mutta hän ei enää kuulostanut sitä, vaan
+tuuppasi kaksiosaista ovea, ensin ylä-, sitten alaosaa. Paistuvan
+silavan rätinä ja ruskeiksi käristyneiden liikkiöviipaleiden
+miellyttävä haju hyväilivät hänen korviaan ja sieraimiaan. Silmät vielä
+tulvillaan auringonpaistetta hän puhui keskellä tuvassa vallitsevaa
+pimeyttä, joka kätki Garou muorin peloittavan läheisyyden:
+
+— Jos saan lapsen, niin lähetättekö nuo toiset pois?
+
+Muori ei hämmästykseltään saanut heti vastanneeksi. Mitä?... Didier
+ja hänen vaimonsa siis antautuivat armoille! Voitonilon välke valaisi
+hänen himmeitä silmäteriään.
+
+— Lähetättekö molemmat lapset talosta pois? Georgette toisti
+kysymyksensä.
+
+Vähitellen hän erotti säleluukkujen pimentämässä tuvassa
+sametinmustasta pesän taustasta hehkuvan hiilloksen, sitten tummat
+huonekalut, pyöreän seinäkellon ja muorin jykevän hahmon. Vanhus
+paistoi parast'aikaa kaniinia kolmijalalle asetetussa pitkäkahvaisessa
+padassa. Hän kaatoi sitten valmiin paistin kannelliseen kasariin,
+poikkesi ruokakomeroon, nouti sieltä viinipullon ja valeli viinillä
+paistia. Hän oli sillä välin ehtinyt miettiä vastaustaan, jonka hän
+antoi varovasti, kun älysi pojantyttärensä äänensävystä, että tässä
+aiottiin hieroa kauppoja:
+
+— Rolande tyttönen on hyvin työteliäs ja ahkera. En voisi saada toista
+hänen veroistaan. Sitä paitsi hän on niin huokeapalkkainen.
+
+Kasarin kansi alkoi kuumassa höyryssä raksutellen hyppiä. Se kuulosti
+aivan kuin epäilykseltä.
+
+— Niinkuin haluatte, Georgette virkkoi tiukasti. Joko panette talosta
+pois molemmat, sekä Rolanden että François'n, tai minä en ikinä saa
+lasta!
+
+— Onko sinulla sitten jo sellainen tulossa, koska puhut noin kovalla
+äänellä? muori kirkaisi ojentaen vartaloaan kädet lanteilla.
+
+Georgette ei koskaan valehdellut. Lisäksi hän oivalsi edulliseksi pitää
+vanhusta epävarmuudessa.
+
+— Ei ole, hän vastasi.
+
+— Sinä siis voisit saada lapsen, mutta te, sinä ja miehesi, ette tahdo?
+Garou muori kysäisi.
+
+Ja hänen leukansa alkoi jo värähdellä vihasta.
+
+— Ei! Georgette vastasi. Se ei riipu meidän tahdostamme.
+
+Hän jatkoi:
+
+— Me emme mahda asialle mitään.
+
+— No mitä sitten höpiset?
+
+— Se on minun asiani, Georgette vastasi kuivasti.
+
+Vanhus katseli omituisen uteliaisuuden sekaisella kunnioituksella
+tuota eriskummaista Georgettea, jolla oli salaperäiset keinonsa ja
+päätöksensä.
+
+Mutta ennen kuin muori teki mitään päätöksiä, hän mietti ja harkitsi
+asiaa. Rolandea hän epäilemättä kaipaisi. Muutamat hänen vanhan
+sydämensä kielet myös vavahtelivat liikutuksesta, kun hän ajatteli,
+että täytyisi uhrata François. Mutta hänen sukunsa veren ääni, joka
+puhui kaikkein vakuuttavinta kieltä, vei lopulta voiton.
+
+— Siinä tapauksessa ajan lapset talosta.
+
+— Tours'iinko? Georgette tiukkasi. En tahdo, että he jäävät
+Sublaines'iin.
+
+— No, vaikkapa Tours'iin, muori myönsi äkeissään. Ilmoitan siitä
+tarkastajalle, ja vien itse lapset sinne.
+
+Hän lisäsi epäluuloisena:
+
+— Mutta minun pitää saada varmuus siitä, että lapsi todella syntyy.
+
+Sopimus oli tehty. Ei puhuttu sen enempää. Muori ei udellut, miten
+Georgette aikoi järjestää asian. Se oli hänestä yhdentekevää. Hän ei
+tahtonut tietää mitään yksityiskohtia. Hän pesi kätensä.
+
+Aamiaisajan lähestyessä hän kattoi pöydän, meni pihalle, toi mukanansa
+sisään tyhjän vasun ja huusi vimmoissaan:
+
+— Kuka on vienyt kananmunat?
+
+— Minä vain, Georgette vastasi rauhallisesti. Köyhän Cadet'n vaimo on
+vastikään saanut neljännentoista lapsensa. Annoin kananmunat hänen
+tenavilleen.
+
+— Vai niin, hyvä, hyvä, muori virkkoi tyyntyen. Luulin jo, että Rolande
+tai François... Nuo senkin etanat alkavat jo luulla olevansa isäntiä
+talossa.
+
+Ilmapiiri oli jo muuttunut. Georgettesta oli taas tullut talon oikea
+emäntä, maan täysi omistaja. Ei siis muuta enää kuin täyttää sopimuksen
+ehdot.
+
+
+
+
+VIII
+
+
+Kun astiat oli korjattu aamiaispöydästä, Didier lähtenyt pelloille
+töihin ja Rolande »ruohostoon», Georgette otti kaapista kaksi sadan
+frangin seteliä, ja panematta edes hattua päähän ja mainitsematta
+lähemmin lähtönsä syytä hän virkahti ohimennen muorille:
+
+— Lähden asialle kylään.
+
+Hän ajoi Penin takaisin pihaan tämän yrittäessä lähteä mukaan ja
+taivalsi pölyistä tietä seuraten varjoaan, joka pakeni hänen edestään.
+Kello oli kolme. Aurinko paahtoi polttavana, ilma oli hehkuvan kuuma
+kuin palavan lieden ääressä. Vaaleankeltaisista vainioista kohosivat
+pähkinäpuut erillisinä, tiiviinä ryhminä, erottuen tummanvihreinä
+läikkinä taivaan porsliinin-sinestä.
+
+Georgette joudutti askeliaan kylää kohti.
+
+— Olette kävelyllä? kuului ääni virkkavan aivan lähellä.
+
+Georgette säpsähti. Mies ja nainen olivat matkalla heinäniitylle,
+astellen äänettöminä maantien pientareella pölyssä harava olalla.
+
+— Lähdin katsomaan Köyhän Cadet'n vaimoa.
+
+— Niin! hänhän sai lapsen tänä aamuna.
+
+— He ovat kuin kaniinit! nainen sanoi kohauttaen olkapäitään. Lapsia
+tulee kuin turkin hihasta, eivätkä vanhemmat ajattele, kykenevätkö
+hankkimaan heille ruokaa.
+
+Georgette kulki ohi pysähtymättä. Saavuttuaan lähelle kylän taloja hän
+huomasi Cadet'n lapsiparven, joka yhä kierteli kerjuuretkellään. Hän
+joudutti askeliaan ja saavutti heidät.
+
+— Missä isänne on töissä?
+
+Tyttö viittasi kädellään taivaanrantaan päin:
+
+— Tuolla.
+
+— Missä tuolla?
+
+— En tiedä.
+
+Sitten hän muistaessaan aamulla saamansa kolikot purki käden käänteessä
+esille tietonsa huutaen:
+
+— Catryn viinitarhassa, solatien päässä!
+
+Georgette oli jo liikkeellä. Matkat ovat pitkät Sublaines'in
+ylätasangolla. Hän käveli pitkin harppauksin malttamatta pysähtyä
+vetämään henkeään. Poiketessaan sille polulle, jonka päässä
+päivätyöläinen, Köyhä Cadet, oli työssä, hän tunsi hikisen paidan
+tarttuvan ihoon kiinni, ja posket hehkuivat tulisina.
+
+Solatie oli kaivettu matalahkon kummun poikki ajoliikenteen
+helpottamiseksi. Se oli sadeveden uurtama ja kivinen, pyöränraiteet
+olivat painuneet syvään sen pintaan, ja se kiemurteli kahden
+multavallin välissä, jotka olivat runsaasti kahden miehenmitan
+korkuiset, eikä sillä liikkuessaan nähnyt edessään eikä takanaan muuta
+kuin nuo korkeat heinän ja sinivatukkapensasten peittämät valliseinät
+ja päänsä yläpuolella taivaan. Se oli oikea rakastavien lymypaikka.
+Päivisin se aina oli tyhjä. Vain muutamat joenrannan asukkaat kulkivat
+sitä kautta mailleen.
+
+Saavuttuaan tälle tielle Georgette höristi korviaan. Hän ei nähnyt
+hakemaansa miestä, mutta kuuli hänen kuokkivan jossakin ylhäällä.
+
+— Cadet! hoi, Cadet!
+
+Hänen täytyi huutaa miestä moneen kertaan, ennen kuin tämä kuuli hänen
+äänensä. Lopulta Cadet levähti työstään ja kuuli tieltä huudon...
+Georgette näki hänen tulevan multavallin laidalle hikisenä, paita auki
+reuhottaen.
+
+— Tekö minua huusitte?
+
+Ja hän lisäsi kohteliaasti:
+
+— Päivää.
+
+— Päivää, päivää.
+
+— Ei ole varsin viileä ilma tänään, mies totesi maalaisten tavoin
+tahtoen näyttää siltä, ikäänkuin ei olisi kiireistä työtä, vaikka niin
+onkin asianlaita. Hän ajatteli, ettei Rousseaun nuori emäntä olisi
+tullut häntä hakemaan, ellei olisi välttämättä tarvinnut hänen apuaan.
+
+Georgette ei vastannut miehen huomautukseen ilmasta. Silloin mies kysyi:
+
+— Taitaapa teillä olla minulle asiaa?
+
+He tarkastivat toisiaan, toinen alhaalta, toinen ylhäältä, tuijottaen
+suoraan toistensa silmiin.
+
+— Minulla olisi pari sanaa sanottavaa teille, Georgette mutisi.
+
+— Hyvä.
+
+Mutta Cadet kynsi korvallistaan.
+
+— Malttakaahan, lopetan työni parin minuutin kuluttua.
+
+Oikeana tourainelaisena hän ei heti noudattanut naisen, ei edes näin
+arvokkaan talonemännän, tahtoa. Mies siis palasi työhönsä Georgetten
+jäädessä tielle odottamaan jyrkkään multaseinään nojaten.
+
+Hän ei ajatellut mitään. Hän tiesi kuitenkin, mitä tahtoi, ja ettei hän
+palaisi kotitaloon, ennen kuin hänen tahtonsa olisi täyttynyt.
+
+Muodon vuoksi päivätyöläinen vielä iski kuokallaan maan kamaraa
+muutaman kerran, hän kun oli utelias kuulemaan, minkälaista palvelusta
+nuori vaimo häneltä halusi. Yleensä hän kaihti raskasta työtä, ja
+rakastaen vapauttaan hän ei mielellään ryhtynyt pitkäaikaiseen
+urakkaan. Mutta hän tiesi myös, että Garou muori antoi työväelleen
+hyvää ruokaa. Sitä paitsi hän ajatteli palkkaa, joka hänelle
+tarjottaisiin työstä; ehkäpä hän saisi parikymmentä frangia, jotka
+olisivat kovin tervetulleet taloon, jossa kymmenen pientä nälkäistä
+suuta kärtti leipää lapsivuoteessa makaavan äidin ympärillä.
+
+Viimein mies tuli näkyviin matkan päässä tiellä, jolle oli
+laskeutunut muutamia penkereeseen koverrettuja pykäliä myöten, jotka
+muodostivat siihen astimien tapaiset. Hän oli pukenut ylleen harmaat
+pumpuliliivinsä, mutta oli jättänyt ne napittamatta, niin että saattoi
+nähdä vyötäisiin asti hänen laihan, luisevan vartalonsa, joka oli
+punervien ihokarvojen peittämä ja hiessä ja pölyssä. Hänellä oli kuokka
+olalla; ja hänen länkisäärensä notkahtelivat jalkojen survaistessa
+kiviin, jotka pyörivät isojen rautanastaisten kenkien niihin
+potkaistessa. Jalkineista pistivät esiin luisevat, likaiset nilkat.
+
+Georgette ei ottanut askeltakaan miestä vastaan. Hän odotti suorana,
+liinapusero kaulaa myöten napitettuna, posket punoittavina, mehevinä
+kuin kypsä hedelmä. Otsalle valuivat tuuheat hiukset, jokin suortuva
+sametinpehmeihin kulmakarvoihin asti, joiden alla ihanat, tummat silmät
+tuijottivat järkähtämättöminä ja ankaroina.
+
+»Jumaliste! kaunis ihminen!» mies ajatteli innostuen.
+
+Hänen oma vaimonsa oli jo koko lailla lakastunut monista
+synnytyksistään.
+
+Cadet pysähtyi parin askelen päähän valmiina kuuntelemaan.
+
+— Tahtoisin sanoa teille pari sanaa, Georgette toisti.
+
+— Tarvitaanko teille töihin?
+
+— Ei! Ei tarvita töihin.
+
+Georgette vaikeni. Hetken kuluttua hän jatkoi, katse maassa:
+
+Minulla on niin vaikea asia...
+
+Mies ei vastannut, vaan odotti jatkoa.
+
+Nähkääs, Georgette virkkoi äkkiä päättävästi. Minulla ei ole lasta,
+ja isoäiti on siitä vihoissaan. Hän uhkailee luovuttavansa tilan
+perinnöksi löytölapselle, jonka olemme ottaneet taloon.
+
+— Minkäs sille voi? mies huomautti.
+
+— Mutta minun täytyy saada lapsi. Se on välttämätöntä. Mutta en saa
+Didier'n kanssa...
+
+Avomielinen tunnustus tyrmistytti kovin miestä, varsinkin kun tuo juro
+ja ylpeä nainen oli tehnyt sen sellaiselle vaivaiselle ryysymekolle
+kuin hänelle! Mutta se rohkaisi häntä samalla rupeamaan tuttavalliseksi.
+
+— Kas vain sitä taitamatonta tomppelia!
+
+Hänen pienissä sinisissä silmissään kiilui veitikkamainen välke. Mutta
+Georgettea ei naurattanut, ei sinne päinkään! Hän ei edes hymyillyt!
+Samassa mies häpesi leikinlaskuaan kuin säädytöntä epäkohteliaisuutta
+ainakin.
+
+— Ei se ole hänen syynsä, Georgette puolusteli. Lääkäri on tutkinut
+meidät molemmat.
+
+Ja hän lisäsi:
+
+— Kenties kaikki aviopuolisot eivät sovellu toisilleen.
+
+— Niin, mies virkkoi totisena, ehkäpä muutamat naiset ovat kuin
+kaniinit. Onhan muutamia naaraskaniineja, joille ei joka uroselukka
+kelpaa.
+
+— Taitaapa olla.
+
+Georgette oli taas hetken ääneti kaivaen kenkänsä kärjellä tien soraa
+ja kiviä. Sitten hän jatkoi:
+
+— Niin minäkin uskon. Senpä vuoksi ajattelin teitä... ja koettaisin
+osoittaa kiitollisuutta... palveluksestanne...
+
+Hän puhui nopeasti ääni kähisten, pyrkien kiireisesti sanomaan
+sanottavansa.
+
+Mies karkoitti päästään ajatuksen, joka hänestä tuntui järjettömältä.
+
+— Jos voisin vaivata teitä...
+
+Georgette huomasi, ettei mies täysin tajunnut...
+
+— Teillähän on neljätoista lasta, hän sanoi silloin.
+
+— Hitto vieköön, se on meidän ainoa ilomme, eikä se maksa mitään!
+
+Mies tiesi silti, että häntä moitittiin lapsilauman suuruudesta, ja
+se hermostutti häntä. Sillä noilla moittijoilla oli kodit ja konnut,
+setelipinkat kaapissa kangaspakkojen alla, viiniä kellarissa, kanoja
+karjapihassa, polttopuita enemmän kuin tarvitsivat ja taskut täynnä
+kolikoita, niin että he saattoivat lähteä kaupunkiin huvittelemaan
+juhlapäivinä.
+
+— Toisilla on liiaksi, toisilla liian vähän, mies lisäsi
+syvämietteisesti.
+
+Itsepintaisesti Georgette piti kiinni aiheestaan ilmaisten sen kautta
+rantain:
+
+Mies, joka on neljäntoista lapsen isä, voi epäilemättä saada
+viidennentoista...
+
+Mies ei uskonut korviaan! Hän oli sittenkin jo äsken aavistanut tätä.
+Kovin hämillään hän alkoi nauraa. Eipä silti, että hän olisi epäillyt
+kykyjään, mutta hän käsitti sentään rakkausasiat, sekä kevyet että
+vakavat, toiselta kannalta. Olihan hän nuorena poikamiehenä nauttinut
+rakkauden hurmasta naikkosten kanssa, niin kuin muutkin nuorukaiset.
+Mutta Rousseaun vaimon ehdotus tuntui hänestä mitä järjettömimmältä
+synniltä, johon häntä viekoiteltiin kylmästi harkiten kuin kaupantekoon.
+
+Tuon köyhän päivätyöläisen sielu oli varmasti perin yksinkertainen,
+siitä ei ollut epäilystä! Mutta ei silti niin yksinkertaisen
+suorasukainen kuin Georgetten. Siinä piili hitunen runollisuutta,
+jopa häveliäisyyttäkin. Hänestä tuntui vastenmieliseltä, että hänen
+miehuuteensa vedottiin ja turvauduttiin tuolla tavalla.
+
+Georgette vaistosi miehen vastustushalun. Hän kaivoi käsilaukustaan
+esiin toisen sadan frangin setelin ja pisti sen päättävästi päivä
+työläisen käteen. Mies vastusti hiukan, mutta oli jo joutunut tuon
+suuren rahan lumoihin. Hän näki ajatuksissaan kotona odottavat
+monet nälkäiset pienet suut, lapsivuoteessa makaajan ilon ja kaiken
+säästyneen vaivannäön, jonka tuo paperipala tuottaisi hänelle. Ja hän
+puristi seteliä pivossaan.
+
+— No niin, hän virkkoi kömpelösti. Koska kerran niin tahdotte...
+
+Hän heitti kuokkansa maahan. — — —
+
+       *       *       *       *       *
+
+— Hys! Pois! Pois! sähisi ääni ylhäällä multavallin reunalla, aivan
+kuin jos joku olisi hätistänyt kanoja pois kielletyiltä teiltä.
+
+Seurakunnan pastori, Sublaines'in kelpo pappirukka sattui kulkemaan ohi
+rippikoululapsineen, joita hän kävelytti aina torstaisin, pidättääkseen
+heitä huonoista leikeistä ja näpistelystä. Joku poikanulikoista oli
+ohikulkiessaan huomannut alhaalla tiellä Cadet'n ja Georgetten, toiset
+uteliaat olivat rientäneet katsomaan, samoin pappikin. Tämä sai lapset
+joutuisasti poistumaan ja seurasi heitä allapäin, aivan tyrmistyneenä
+siitä, että Georgette oli voinut hairahtua moisille poluille. Eipä hän
+olisi ikinä osannut ajatellakaan, että tuo ankaran siveä Georgette
+olisi pohjaltaan noin irstas! Tuo valkoinen karitsa oli saattanut
+viekoitella tuollaisen pahaisen miehen! Paheen vietti oli epäilemättä
+piillyt syvällä, kun ei siitä ollut aikaisemmin näkynyt pienintäkään
+merkkiä. Tämä ristiriitaisuus loukkasi kunnon pastoria syvästi.
+
+Sitten hän ajatteli, että hyvä Jumala oli kieltänyt tuolta vaimolta
+lapsen, ja hän joutui sinä hetkenä suorastaan ymmälle; miten sen
+kiellon voisi selittää? Mutta olihan hän ilokseen kuullut, että
+François aiottiin ottaa Garoun taloon omaksi lapseksi ja että tämä
+teko, joka korvasi luonnon kitsauden, antoi orvolle äidin ja kutsui
+talon ylle Korkeimman siunauksen. François'n päästessä ensi kerran
+ripille hän, pappi, oli sanonut Garou muorille:
+
+— Hyvä Jumala palkitsee sen teille!
+
+Näinkö siis täyttyi hänen sielunpaimenena lampailleen lausumansa
+ennustus!
+
+Ja hän alkoi rukoilla hiljaa itsekseen, poikanulikoiden salaa ilkkuessa
+hänen ahdistunutta ilmettään: »Herra, avaa avionrikkoja-naisen silmät
+näkemään rikkomuksensa kauheus! Herra, salli tämän tapauksen olla vain
+helvetin harhanäky, jonka tarkoituksena on koetella Sinun palvelijaasi!»
+
+Hän karkoitti koko näyn tekemällä ristinmerkin.
+
+Hänen takanaan rikostoverit erosivat melkein huomaamattomasti
+nyökäyttäen päätään toisilleen. — — —
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun perhe kokoontui ilta-aterian ääreen, François loi Georgetteen
+pitkän katseen isoista, lempeistä harmaista silmistään. Tuo lapsen
+katse oli miettiväinen ja ihmettelevä, vakava kuin soimaus ja niin
+hellittämätön, että nuori vaimo lopulta virkkoi:
+
+— Mitä sinä minua katsoa töllistelet?
+
+Poika käänsi katseensa alas lautaseensa. Hän sulki kokemansa
+salaisuuden syvälle herkän sielunsa pohjalle eikä aikonut puhua siitä
+edes sisarelleen. Eiväthän muutoin Georgetten teot liikuttaneet heitä,
+orpoja, joita armosta pidettiin talossa. Mutta hänen ei enää tehnyt
+mieli nauraa eikä leikitellä isoäidin kanssa.
+
+Didier oli pahalla tuulella, niinkuin yleensä aina viime aikoina.
+Vanhus kaihti pojantyttärensä katsetta. Rolande katseli tutkien ja
+murheellisena kaikkia koettaen arvata syytä, joka oli sulkenut heidän
+sydämensä. Näytti siltä, kuin kaikki olisivat aavistaneet, että uusi
+tulokas ilmestyisi maailmaan, heidän keskuuteensa, yhdeksän kuukauden
+kuluttua.
+
+Sinä iltana Georgette ensi kerran avioliittonsa aikana oli kylmä
+miehelleen. Ja kun Didier loukkautuneena käänsi selkänsä vaimolleen,
+tämä koetti saada lohdutusta hänen vuokseen tekemästään suuresta
+uhrauksesta ja puolustella tekoaan suuren rakkautensa valossa.
+
+
+
+
+
+
+TOINEN OSA
+
+
+
+
+I
+
+
+— Poika, kaunis pieni poikalapsi, totta tosiaan!
+
+Vuoteesta kuului valittavaa vikinää. Garou suvun perillinen veti ensi
+kerran keuhkoihinsa elämän ilmaa, tunsi sen epämiellyttäväksi ja
+kirkaisi.
+
+Muori otti vastasyntyneen esiliinaansa ja vei sen pois huoneesta.
+
+— Tahdon pitää lapsen luonani! vaati Georgette.
+
+— Heti paikalla. Kunhan ensin olen hoidellut teitä, virkkoi kätilö.
+Tämä oli nuori, kurssin käynyt, vilkaseleinen nainen. Didier oli
+noutanut hänet edellisenä iltana, ja auto odotti pihassa.
+
+Mutta lapsivuoteessa lepäävä oli niin levoton, että palleroinen oli
+oitis tuotava hänelle takaisin.
+
+Garou muori laski sen pielukselle, ja Georgette painoi kärsimyksistä
+hieman vaalenneen poskensa lapsen lämmintä ruumista vasten.
+
+Äiti ei ollut päästänyt ainoatakaan huutoa ankaroiden synnytystuskien
+aikana. Purren hammasta ja terästäen tahtonsa äärimmilleen hän
+oli vähääkään valittamatta kestänyt kärsimykset, jotka tuon hänen
+kiihkeästi haluamansa pienokaisen maailmaan tulo oli vaatinut. Eikä
+hän ollut sallinut kenenkään perheen jäsenistä olla läsnä, ennen kuin
+kätilö arveli välttämättömäksi kutsua Garou muorin saapuville.
+
+Tuon yön pitkinä odotuksen hetkinä Didier oli istunut nöyränä tuvassa
+lieden sopessa, pää käsien varassa, tuumien asioita, joista hän
+kernaammin olisi ollut mitään tietämättä ja koettaen luulotella
+mielessään, että kaikki oli juorua ja valhetta, mutta sisimmässään
+tyytyväisenä, kun Georgette oli näin suonut hänelle varman
+omistusoikeuden tilaan.
+
+Kun muori lopulta ilmestyi tupaan julistaen voitonriemuissaan:
+poikalapsi! ja näytti hänelle esiliinaan käärimäänsä pienokaista,
+ei Didier ajatellut: »Minun poikani!» eikä tuntenut sisimmässään
+ylpeää mielenliikutusta, vaan tuumi: »Minun taloni!» Tuo vikisevä,
+pieni, punertava lihakimpale toi sen hänelle nyrkkiin puristetuissa
+kätösissään.
+
+Hän ei kumartunut tunnustelemaan eikä suutelemaan lasta. Hän jäi siihen
+paikoilleen, yhä nojaten päätään käsiinsä kyynärpäät polvien varassa,
+arvellen mielessään olevansa syrjäinen koko tapauksessa ja vaistoten,
+että Garou muori tiesi sen ja halveksi häntä. Mutta vähät siitä! Hän
+oli nyt talon todellinen omistaja. Tämän tietoisuuden herättämä ilo
+karkoitti muut tunteet.
+
+— Ei sinusta ole edes hoitelemaan tulta! muori äkäili. Pistähän puita
+pesään. Tämä pieni raukka voi muuten vilustua.
+
+Ikkunaruutujen takana oli vielä yön sysimusta pimeä. Tupa oli kylmä.
+Vastasyntynyt parkui. Didier heitti risuja hiillokseen. Liekki leimahti
+iloisena ja lämmittävänä. Jo edellisenä iltana hellalle asetetut
+vesikattilat alkoivat ennen pitkää pihistä. Muori survaisi soikkoa,
+jossa pienokainen oli pestävä.
+
+— Kaada siihen kuumaa vettä! hän komensi.
+
+Didier totteli ja katseli sitten vaieten, miten vanhus sormellaan
+koetteli vettä, kylvetti pienokaista ja kääri sen sitten kapaloihin
+kasvoillaan isoäidin hellä ilme. Sitten muori peitti lapsen valkoiseen
+villahuiviin, ja kun hän vei sen takaisin huoneeseen, Didier meni
+perässä.
+
+Äitelä lääkkeiden hajun kyllästämä kostea ilma lemahti siellä vastaan.
+Nuori äiti oli jo puettu ja lepäsi selällään. Kynnykseltä Didier näki
+hänen painavan ruskeata poskeaan lastaan vasten ja tunsi hetkisen
+loukattua miehenylpeyttä, mutta lohduttautui samassa ajattelemalla,
+että näin täytyi olla.
+
+Muori ja kätilö katselivat hellin mielin äitiyden ensi hetkien
+aina liikuttavaa näkyä. Silloin Didier alkoi pelätä, että hänen
+hämillisyytensä huomattaisiin, lähestyi vuodetta ja kumartui
+suutelemaan tuota sankarillista naista, joka oli hänen vaimonsa. Tämä
+ei vastannut hänen suudelmaansa. Georgetten pitkät silmäripset pysyivät
+alhaalla, ja kätilö virkkoi, puolustaen sukupuoltaan:
+
+— Annetaan hänen nukkua! Hän ei enää tarvitse muuta kuin lepoa.
+
+Kun Garou muori saattoi kätilöä autoon, Rolande ja François heräsivät
+melusta ja riensivät Georgetten vuoteen ääreen. Mielenliikutuksen
+valtaamana tyttö sanoi: »Äiti!» painaen raikkaat huulensa nuoren äidin
+poskelle. Polvillaan kuluneella matonpätkällä vuoteen ääressä François
+suuteli kaikkea pienokaisessa, mihin ylettyi, sen vaaleanpunaisia
+kätösiä, sen pieniä paljaita jalkoja, osoittaen hämmästyksensekaista
+hartautta nähdessään tuon elämän ihmeen, joka oli ilmestynyt yöllä.
+
+— Pikku veljeni! Pikku veljeni! hän toisteli.
+
+Pihalla auto hyrisi ja lähti liikkeelle. Portinpuoliskot kitisivät
+saranoillaan Didier'n avatessa ja sulkiessa ne. Garou muori palasi
+makuuhuoneeseen, tempasi pienokaisen pois, laski sen kehtoon ja
+karkoitti tungettelijat. Hän tiuskaisi Rolandelle:
+
+— Koska olet noussut näin varhain, niin ota hame yllesi ja mene
+siivoamaan tupaa, joka on niin täynnä tavaraa, ettei tiedä, mihin
+jalkansa laskee!
+
+Ovi sulkeutui hänen perässään. Georgette jäi yksikseen. Silloin
+hän avasi silmänsä ja vaipui haaveiluun ylen onnellisena ruumiinsa
+vapautumisesta.
+
+Pieneen kaminaan ei viritetty valkeaa muulloin kuin sairaustapauksissa
+ja lapsen synnyttyä. Sen punainen hohde valaisi huonetta himmeästi
+lattiasta kattoon saakka luoden lakeen huonekalujen suuria varjoja.
+Oliko lapsivaimossa kuumetta? Suuressa heikkoudentilassaan,
+liikkumattomuudessaan ja herkkätuntoisuudessaan hän kuuli sellaisia
+ääniä, joita hänen korvansa ei aikaisemmin ollut erottanut: risujen
+ritinää pesässä ja salaisia aaveiden kuiskeita. Esineiden varjot
+alkoivat tanssia seinillä silloin tällöin leimahtavien liekkien
+valossa. Oudot kädet näyttivät kurottautuvan häntä kohti. Soimasivatko
+ja uhkasivatko ne? Koko huone tuli täyteen eloa.
+
+Jykevä pähkinäpuinen kaappi, jossa Garou suvun naiset olivat yli sadan
+vuoden ajan säilyttäneet kunniallisten perheittensä liinavaatteita,
+näytti suurenevan suunnattomasti. Sen etusivu sai äkkiä suuttuneiden
+kasvojen hahmon. Sen sisällä olivat Georgetten puolison paitojen
+joukossa vastasyntyneen kapalot ja paidat. Kaminassa alkoi palaa kuiva
+oksa, joka valaisi silkkipatjaa, millä Georgetten pomeranssinkukista
+tehty morsiusseppele lepäsi. Pienen silkkipatjan kultaripsuille lankesi
+hohde: ne näyttivät ivalliseen nauruun auenneiden huulien takaa
+kiiluvilta hampailta.
+
+Oksa paloi loppuun ja sammui, mutta puolihämärässä näkyi vielä vuoteen
+jalkapuolessa vaaleanpunainen haahkanuntuvapeite — hänen rakastuneen
+tytön oikkunsa! — ja se puhui jotenkin samaa kieltä: Mitä kaikki tämä
+hyödyttää? Mitä hyödyttää niin suuri rakkaus ja ylpeys, kun kaiken
+tuloksena oli tuo tulokas, pieni äpärä, joka nyt lepäsi Garou suvun
+häväistyssä kätkyessä?
+
+Kaikki mykät esineet olivat nyt käyneet puheliaiksi ja kertoivat
+hänelle surullista tarinaa. Se oli kuin kirpeää lemua, joka sekaantui
+tuohon raikkaasti tuoksuvaan kukkaan: hänen hohtavaan pienokaiseensa.
+Se ei ollut suorastaan tunnontuskaa — mahtaisiko hän koskaan kokea
+sellaista? — vaan pikemminkin tumma pilvi, joka synkisti hänen
+päivänpaisteista onneaan.
+
+Miksi hänet olikaan pakotettu tähän tekoon?... Mutta kuka oikeastaan
+oli pakottanut häntä mihinkään?
+
+Heti huomattuaan, että Georgette oli raskaana, oli Didier omistanut
+hänelle hellää huolenpitoa. Eikö hän siis tiennyt, että Georgette oli
+toiminut hänen salaisen toivomuksensa mukaisesti? Siinä tapauksessa
+hän, Georgette, kantaisi tuon salaisuuden taakan yksin. Olihan sekin
+rakkauden ilmaus, joka liittyi aikaisempiin, mutta joka oli hänelle
+kahta raskaampi, jollei puoliso tuntenut sitä eikä ottanut siihen osaa.
+Ja sitä jatkuisi siihen saakka, kunnes hän itse unohtaisi...! Niin,
+jospa voisikin todella unohtaa, unohtaa!
+
+Hän ummisti silmänsä ja avasi ne jälleen hetken kuluttua. Pienestä
+pyöreästä ikkunasta alkoi tunkeutua huoneeseen kalpea sarastus.
+Huonekalut näyttivät nyt kutistuvan jälleen entisen kokoisiksi.
+Liikkumattomina uudessa valaistuksessa ne nyt olivat ääneti. Pian
+oli auringonnousun aika, ja uuden päivän valo saisi häipymään pahat
+muistot, jättäen hänen elämäänsä hallitsemaan tuon pienen lapsen
+ja hänen entisen onnensa — niin kuin hän toivoi: miehensä jälleen
+saavutetun rakkauden.
+
+Hän ojensi käsivartensa kehtoa kohti ja hyväili kädellään sen laitaa.
+
+— Pieni kullanmuruseni, pieni kaunis kukanumppuni!
+
+Äitiys lievensi hänen suuren sielunsa juroutta.
+
+Hän nukahti nuo sanat huulillaan ja pitkienripsiensä päässä kyynel,
+odottamaton kyynel, hänen ensimmäisensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolme päivää myöhemmin hän nousi jalkeille, ja uusi elämä alkoi.
+Hän ei enää ollut yksinomaan rakastava puoliso, joka oli mieheensä
+niin kiintynyt, että saattoi tämän vuoksi tehdä aviorikoksen synnin.
+Nyt hän oli ennen kaikkea äiti, joka rakasti pienokaistaan lujasti,
+kateellisena, niin kuin ihminen rakastaa sellaista, mikä on maksanut
+hyvin paljon. Olihan lapsen hintana ollut koko hänen ylpeytensä, joka
+oli hänelle hänen rikkauttaan kalliimpi.
+
+Hän ei mielellään luovuttanut lastaan isoäitinsäkään syliin, vaivoin
+hän sieti, että kukaan muu kuin hän itse kajosi siihen ja hoiti
+sitä. Se oli hänen yksinomaista omaisuuttaan. Hän laiminlöi talon
+työt, eristäytyi lapsen kanssa tuntikausiksi pitäen sitä kiihkeästi
+povellaan, katsellen, kun se nukkui hänen polvillaan ja rypistäen
+tuuheita, tummia kulmakarvojaan, kun Didier lähestyi ja ojensi kätensä
+hyväilläkseen lasta äidin mieliksi.
+
+Toisinaan Georgette nosti lapsen korkealle ja huudahti:
+
+— Jean Garou! Jean Garou!
+
+Sillä hän kieltäytyi mainitsemasta sitä sen laillisella sukunimellä.
+Hänen käsityksensä mukaan lapsella ei ollut isää, se kun ei ollut
+Didier'n poika, ei rakkauden hedelmä, vaan yksinomaan hänen
+synnyttämänsä olento.
+
+Silloin Didier alkoi kantaa kaunaa tälle pienokaiselle, mutta ei
+ilmaissut sitä kenellekään, hän kun rakasti maata enemmän kuin
+vaimoaan, jopa enemmän kuin miehenkunniaansa.
+
+
+
+
+II
+
+
+Jean Garou oli kolmen viikon vanha, kun Georgette sanoi muorille:
+
+— Milloin aiotte toimittaa Rolanden ja François'n pois talosta?
+
+Garou muori valmisti lapselle kylpyvettä lieden ääressä. Hän
+ei ollut kuulevinaan. Rolande oli kovin tarpeellinen talossa.
+Parast'aikaa hän pesi pienokaisen liinavaatteita pihalla paukuttaen
+niitä kartulla. Oli kylmä ilma. Vesi jäätyi tytön käsissä. Mutta
+hän raatoi uhrautuvasti erityisesti hellien pienokaista, kun ei
+tyttöparan sydämellä ollut ketään muuta, jota olisi voinut rakastaa,
+kuin tämä ankara perhe. Mikähän palvelijatar voisi niin kiintyä
+isäntäväkeensä ja niin alttiisti suostua ylimääräiseenkin työhön
+pitäen sitä melkein palkintona? Eikä hän koskaan valittanut, ei
+lausunut ainoaakaan vaatimusta. Löytölasten hoitolan herra tarkastaja,
+joka oli kasvattanut hänet, ei ollut suotta kiitellyt hänen hyviä
+ominaisuuksiaan. François'sta maksettiin yhä toistaiseksi »elatusapua»,
+ja hänkin toimitti kaikenlaista pientä palvelusta. Muorin kitsaus
+nousi vastustamaan lasten karkottamista talosta. Lisäksi muori oli
+muistona ilveilystään säilyttänyt hitusen kiintymystä poikaan. Nyt,
+kun vanhuksen häijy ankaruus oli haihtunut laillisen perillisen
+syntymisestä, hän ei enää tahtonut muistaa, että oli käyttänyt
+poikaparkaa välikappaleena säikyttääkseen pojantytärtään ja
+pakottaakseen hänet ryhtymään tuohon perin vastenmieliseen keinoon,
+jotta saisi taloon lapsen, jota ei sinne tullut laillisen aviollisen
+yhdyselämän tietä. Nuori vaimo oli älynnyt kaiken tämän ja kantoi siitä
+vanhukselle kaunaa. Mutta ennen kaikkea hän pelkäsi jotakin uutta
+kavalaa juonta peloittavan isoäitinsä puolelta. Eikä hän tahtonut Jean
+Garoulle kilpailijaa.
+
+Hän sieppasi lapsen isoäidin käsistä ja laski sen itse kylpyammeeseen.
+Hetken molemmat naiset olivat kumartuneina lapsen yli yhteisen
+rakkauden yhdistäminä. Ehkä eksyttääkseen nuoren äidin ajatuksia Garou
+muori oli olevinaan kovin innostunut.
+
+— Katsos, kuinka kauniit vahvat pienet jalat! hän kehui kosketellen
+niitä isoilla, luisevilla käsillään.
+
+Mutta Georgette hautoi edelleen päähänpiintymäänsä itsepäisen otsansa
+alla, ja varjoja kasaantui hänen kasvoilleen. Vanhus vaistosi, että
+täytyi jotakin vastata:
+
+— Enhän voi karkoittaa Rolandea. Olen pestannut hänet vuodeksi.
+Täytyisi maksaa sakkoja irtisanomisesta.
+
+— Onhan meillä varoja, Georgette tiukkasi. Hän lisäsi ankarasti:
+
+— En siedä enää heitä täällä, en Rolandea enkä François'ta!
+
+— Nyt et ole järkevä! Garou muori rohkeni huomauttaa. Mitä tuollainen
+hyödyttää? Onhan Rolande sangen näppärä ja kiltti hoitamaan
+pienokaista. Mistä löydämme hänen veroisensa?
+
+— Se hyödyttää sen verran, etten siedä heitä täällä, Georgette ilmoitti
+järkähtämättä.
+
+Äkkiä Georgette tempasi ammeesta pienokaisen, joka vettä valuen ja
+kirkuen painautui hänen povelleen.
+
+— Muutan Parisiin ja otan lapsen mukaani, hän uhkasi. Olenhan minä sen
+äiti.
+
+Hänen poskensa olivat hulmahtaneet hehkuvan punaisiksi, ja hänen
+silmänsä salamoivat vihasta ja suuttumuksesta.
+
+— Sitä paitsi olette antanut minulle sananne.
+
+Garou muoria alkoi vuorostaan peloittaa. Hän katseli tuota pientä
+olentoa, joka oli hänen sukunsa lihaa ja verta ja jota äiti piteli
+kuin höyhentä. Sen saattoi todella helposti viedä talosta pois, niin
+etteivät muorin vanhat silmät näkisi sitä enää koskaan. Tuo sisukas
+pojantytär kykeni kyllä panemaan täytäntöön minkä päätöksen tahansa.
+Olihan hän antanut siitä näytteen!
+
+— No niin! Älä nyt suutu noin. Lapset lähtevät talosta.
+
+— Milloin kirjoitatte tarkastajalle?
+
+— Vaikka jo tänä iltana, muori vastasi nöyrästi.
+
+Tyyntyen nuori vaimo otti tuolin selkänojalle asetetun lämmitetyn
+pyyheliinan ja alkoi kuivata pienokaista, joka parkui täysin
+keuhkoin, kaivellen pienillä sormillaan kyyneliä silmäluomistaan
+ja potkien jaloillaan, sellaisen käsittämättömän kiukun puuskan
+vallassa, jollaisilla ihan pienet rintalapset toisinaan ilmaisevat
+tyytymättömyyttä olemassaoloonsa.
+
+Ulko-oven takaa kuului kenkien kopinaa. Rolande tuli tupaan ja riensi
+pienokaisen luo polvistuen lattialaatoille. Tyttö katseli kernaasti
+lasta sen ollessa alastomana, ihmetellen tuota elävää nukkea. Mutta
+varsinkin hän oli levoton sen kirkumisesta.
+
+— Mikä sitä sydänkäpyä vaivaa? hän kysyi.
+
+Rauhoittaakseen lasta Rolande pisti kylmästä vedestä jäykistyneen,
+vilusta sinisen sormensa sen kätöseen, joka heti tarrautui kiinni tähän
+tukeen. Lapsi lakkasi parkumasta, avasi silmänsä ja katseli tyttöä
+pitkään. Silloin Rolande suuteli sen rintaa.
+
+Tyttö tuoksahti kylmälle ulkoilmalle ja uhkui nuoruutta. Ikkunasta
+saattoi nähdä pihalla lapsen pienet liinavaatteet, jotka Rolande oli
+pessyt ja ripustanut nuoralle kuivamaan ja jotka olivat jäätyneet
+pakkasessa. Tyttö nauroi onnellisena ja hellänä laskien koko sydämensä
+kiintymyksen pienokaisen jalkojen juureen. Mutta hänen talosta
+karkoittamisensa oli päätetty asia. Georgette sysäsi hänet luotaan
+sanoen:
+
+— Jätä lapsi rauhaan! Se voi vielä vilustua, kun koskettelet sitä
+jäätyneillä sormillasi.
+
+Kahta viikkoa myöhemmin lasten oli lähdettävä talosta varhain aamulla.
+Asiasta ei oltu ilmoitettu heille ennakolta. Se sanottiin heille
+vasta heidän herätessään, kaksi tuntia ennen lähdön hetkeä, niin kuin
+kuolemaan tuomituille. Rolande ei aluksi käsittänyt. Kun kauhea totuus
+viimein selveni hänelle, hän heittäytyi nyyhkyttäen Georgetten jalkojen
+juureen:
+
+— Pidä minut luonasi, äiti! Teen kaikki talon työt! Lypsän lehmät,
+pesen pikku Jean'in vaatteet, teidänkin vaatteenne... aivan yksin!
+Parsin sukat, pesen astiat...
+
+Hän luetteli ne askareet, jotka olivat hänen jokapäiväisenä raskaana
+taakkanaan, jopa lupautui suorittamaan mitä raskaimpia töitä, joihin
+hänen neljätoistavuotiaat, hennot käsivartensa tuskin olisivat
+kyenneet, kunhan vain saisi jäädä heidän palvelukseensa.
+
+— Minä rukoilen sinua, äiti!
+
+Kauheassa hädässään hän mainitsi vaistomaisesti tämän pyhän nimen, joka
+oli hänen ainoa turvansa. Hän huusi vielä:
+
+— Anna minun jäädä pikku veljeni luo!
+
+Hän ei tarkoittanut Françoisia, vaan tuota pojanpalleroa, jonka vuoksi
+hänet juuri ajettiin pois. Ja hän laahusteli Georgetten jalkojen
+juuressa, kädet ristissä, rajuin elein, epätoivoissaan, kokonaan
+suunniltaan tuosta äkillisestä ja liian ankarasta iskusta. Kun hän
+lopulta huomasi Georgetten taipumattomuuden, hän kimposi ylös ja
+kavahti Garou muorin kaulaan.
+
+— Antakaa minun jäädä taloon, isoäiti!
+
+Sitten hän hädissään heittäytyi Didier'n povelle, painaen sitä vasten
+vaaleata palmikkoaan ja vettä valuvaa poskeaan, suudellen kiihkeästi
+tunnottoman miehen karkeasänkistä leukaa. Kun nuo omanvoitonpyynnin
+kivettämät sydämet eivät osoittaneet pienintäkään heltymisen merkkiä,
+tyttö sai hermokohtauksen ja hoiperteli huonekaluihin nojaten
+peräseinälle asti, kolhaisten itseään siihen, huutaen ja nytkähdellen
+kuin haavoittunut eläin.
+
+François, jossa jo kyti alkavaa miehekkyyttä, ei sanonut mitään.
+Hän itki hiljaa itsekseen nähdessään sisarensa itkevän ja kietoi
+käsivartensa tämän vartalolle, kun raukka lopulta pakeni hänen
+turviinsa.
+
+Toiset kaihtivat heidän katseitaan. He käänsivät pois silmänsä,
+jotteivät näkisi lasten yhä rukoilevia katseita. Heidän
+pyövelintehtävänsä painoi heidän kasvoihinsa kovuuden ja rumuuden
+leiman. Ja koko kohtaus oli niin kiusallinen, että Garou muori joudutti
+asioiden kulkua.
+
+— Ei kannata vitkastella, myöhästymme junasta. Rolande, pane tavarasi
+nyyttiin!
+
+Kun tyttö ei hievahtanut paikaltaan, muori katosi sisähuoneisiin
+ja palasi tuoden kasan vanhoja vaatteita, jotka heitti lattialle
+levitetylle likaiselle rääsylle. Tottuneena aina käymään käsiksi työhön
+Rolande solmi yhteen sen vastakkaiset nurkat, katsomatta, mitä oli
+sisällä, silmät vielä turvoksissa, melkein sokeina paljosta itkusta.
+Risaisesta virsikirjasta varisi pyhäinkuvia. Garou muori tuuppasi ne
+takaisin nyyttiin raa'alla kädellä ja sulloi siihen vielä lattialle
+pudonneen päättömän nuken, muistorahan ja tyhjän kukkaron — tyttöparan
+ainoat aarteet.
+
+Samoin tehtiin François'n nyytti. Mutta muori varoi visusti panemasta
+siihen pojan ripillepääsypukua. Kitsaus, joka täydelleen hallitsi hänen
+sydäntään, sammutti siitä sen pienoisen hellyyden kipinän, joka oli
+siellä kytenyt poikaa kohtaan.
+
+Sitten hän hoputtaen käski lasten pukeutua parhaisiin hoitolan
+antamiin tamineisiin. Kun he olivat valmiit, hän itse tarjosi heille
+viimeisen aamiaisen, jonka lapset söivät pöydän kulmalla, aivan kuin
+olisivat olleet vento vieraita. Sillä välin valjasti Didier aasintamman
+vankkurien eteen, ja Garou muori otti karkean, avaran vaipan
+hartioilleen ja sitoi mustan huivin myssynsä päälle.
+
+— No niin, nyt lähdetään! hän sanoi nähdessään rattaiden saapuvan.
+
+Arkoina molemmat lapset lähestyivät Georgettea ja Didier'tä. Heidän
+mieleensä ei juolahtanut kysyä, miksi heidät karkoitettiin. He
+suutelivat vilpittömästi noiden henkilöiden kasvoja, jotka ajoivat
+heidät suureen tuntemattomuuteen, kohti orpojen kohtaloa, nautittuaan
+kahdeksan vuotta heidän hellyyttään ja altista palvelustaan. Murtuneena
+Rolande ei enää itkenyt. Nöyrästi hän pyysi saada viimeisen kerran
+nähdä pikku Jean'ia. Ja kun tämä parast'aikaa nukkui kätkyessään, tyttö
+suuteli hiljaa lapsen toista nyrkkiä ja poistui huoneesta varpaisillaan.
+
+Heidän käskettiin nousta myttyineen rattaille. He kavahtivat toinen
+toisensa viereen muorin rinnalle. Vankkurit vierivät ulos portista. Oli
+kolea, sateinen aamu maaliskuun lopulla. Rolande ajatteli:
+
+— Unohdin käydä kanoja hoitamassa.
+
+Pyörät vierivät tietä pitkin vieden heidät pois talosta. Peni saattoi
+vankkureita kappaleen matkaa. Garou muori sipaisi sitä piiskalla. Koira
+ulvahti ja palasi kotiin. Rolande kääntyi kalpeana, luomet turvonneina
+seuraamaan katseineen hyvää eläintä, joka nolona pujahti pihaan. Ja
+niin kauan kuin hän saattoi nähdä pikku Jean'in nuoralla kuivamassa
+riippuvia vaatteita, jotka hän itse oli edellisenä iltana pessyt, niin
+kauan kuin hän saattoi erottaa talon katon, hän huiskutti kättään
+viimeisiksi jäähyväisiksi, joihin ei kukaan vastannut, paitsi kenties
+Hän, joka valvoo pesästä pudonneita linnunpoikasiakin ja oli antanut
+heille valoisan sielun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuvassa Didier ja Georgette istuivat vaieten vastatusten, häpeissään
+pahasta teostaan ja sen erottamina. He kuulivat tyynessä aamuilmassa,
+joka tulvi sisälle avatusta ovesta, pyörien ratinaa, jotka veivät
+taivaan siunauksen mukana kauas pois talosta sen viimeiset omattunnot,
+sen viimeiset ilonkipinät. Kun kaikki häipyi etäisyyteen, kun ei
+enää kuulunut muorin piiskanläimähdyksiä, hänen hoputtaessaan aasia,
+Georgette meni ottamaan lapsensa kätkyestä.
+
+Pidellen pienokaista pystyssä polvillaan hän katseli tätä totisena,
+nosti sen sitten kasvojensa tasalle, suuteli sen käsiä ja pieniä
+jalkoja, jotka kipristyneinä liikkuivat hänen suunsa kohdalla. Jean
+Garou oli nyt kuningas, ja hänen kauttaan maa kuului Didier'lle, ilman
+mitään tulevaisuudessa uhkaavaa vaaraa.
+
+— Nyt saamme olla huoleti. Olihan tämä välttämätöntä, mies virkkoi
+ilmaisten ääneen sen ainoan ajatuksen, joka täytti hänen sielunsa.
+
+Georgette ei vastannut hänelle mitään. Hänen sydämensä pohjalla oli
+jotakin, mikä itki, ja ehkä hän tunsi itsensä katkeraksi, kun ei
+hänen miehensä ymmärtänyt sitä. Silloin Didier lähti huoneesta, meni
+ulko-ovelle, veti ilmaa sieraimiinsa ja poistui pelloille töihin.
+
+Alkoi tihuuttaa hienoa, kylmää vihmaa. Se kostutti keittiökasvitarhassa
+sellerinlehtiä ja nostatti talven roudasta sulavasta mullasta tuoksuja,
+jotka ennustivat kevättä.
+
+Ja Didier kulki kohti maakamaraa, lemmittyään; se oli anastanut häneltä
+kaiken, taivaisen säälin ja hyvyydenkin, joka yksin kykenee sovittamaan
+ihmisten kaikkein halpamaisimmatkin teot.
+
+
+
+
+III
+
+
+Kevät saapui äkkiä helkyttäen kaikkia ilon ja valon soittimiaan.
+Huhtikuu hajoitti pilvet virkeillä sormillaan, jotka tuoksuivat
+syreenipensaille ja nuorelle ruoholle. Taivaan kuultavan kirkas
+sinikupu kaareutui Sublaines'in aavan ylätasangon yllä. Aurinko sytytti
+kultakipinän vihreiden vehnänkorsien päähän, jotka vavahtelivat ja
+aaltoilivat kahisten kuin kaukainen meren aaltojen humu, jokaiseen
+pähkinäpuun pihkaiseen silmuun, valmistaen niiden puhkeamista lehteen,
+räystäisiin ja ihmissydämiin. Harmaan totisena ja ikivanhana törrötti
+vain kirkontorni, vaikka se näkikin nuoren vuodenajan versovan. Mutta
+kun ihmislapset katselivat sitä, he tunsivat yhä täydemmin uhkuvan
+nuoruutensa.
+
+Kaikki hymyili, paitsi Garoun talo.
+
+Painostava hiljaisuus vallitsi pihalla ja asuinrakennuksessa. Rolanden
+raikas ääni ei enää kajahdellut siellä, hänen poissaolonsa tuntui kuin
+soimaukselta. Reippaan pojan sointuva ääni ei enää houkutellut kaikuja
+pihan seinistä. Heidän paikkansa olivat tyhjät pöydässä, vailla heidän
+hymyileviä kasvojaan, heidän hauskaa lörpötystään, tyhjät, kuin kaksi
+vastikään luotua ammottavaa hautaa, joiden partaalla sillä ei ole
+oikeutta itkeä, joka on ne toiselle kaivanut omin käsin.
+
+Molemmat naiset huomasivat mielipahakseen, millainen työtaakka joutui
+heidän hartioilleen, kun Rolanden vilkkaat, työteliäät kädet puuttuivat
+talosta. Georgetten täytyi itsensä tarttua karttuun ja saippuaan
+pestäkseen pienokaisen vaatteet. Hänen työkseen jäi lisäksi peltikiulun
+puhdistus suudalla ja kuumalla vedellä ennen lypsyä, kaniinien, kanojen
+ja hanhien ruokkiminen, koiran ruoan laitto ja tuvan siivoaminen.
+Muorin täytyi mennä niittämään, mikä sai hänet nyrpeäksi. Joka hetki he
+olivat kutsumaisillaan Rolandea, joka sen pahempi oli poissa. Lehmät
+jäivät kytkyiinsä navettaan, astiat usein pesemättä. Huomattiin, että
+taloon oli saatava palvelijatar, mutta täytyi kai odottaa juhannukseen.
+Sillä välin naisväki oli äkeissään. He tunsivat kipeästi lisäavun
+puutetta; ja päälle päätteeksi talo oli vailla virkeän, nuorekkaan
+elämänilon lähdettä.
+
+Elukat mylvivät kärsien laiminlyönnistä. Turhaan niiden turpa
+kurottautui päivänpaistetta, taivasta ja läheisiä kukkia kohti, jotka
+näkyivät niiden synkän asunnon avoimesta ahtaasta ovesta. Tuo vilkas
+lapsi, jolla oli hunajankeltainen tukka, ei enää tullut irroittamaan
+niiden kytkyitä eikä ajamaan niitä kukkiville niityille ja pientarille,
+häärien niiden ympärillä ja puhutellen niitä hyväilynimillä:
+
+— Joudu jo, Punikki kultaseni! Hoi Valkotäplä lemmikkini! Odotas,
+Laukko, senkin veitikka! Pian saat vatsasi täyteen mehevää ruohoa!
+
+Tyttö oli ajellut niitä pienellä vitsalla. Kun oli päästy veräjistä,
+kömpelöt lehmät laukkasivat hetkisen tiellä, valpas paimentyttö
+kintereillään. Ja oli vallan ihmeellistä nähdä, miten niin nuori tyttö
+sai tuon vastahakoisen, temmeltävän lauman tottelemaan.
+
+Puolipäivän aikaan hän ajoi lehmät kotiin, kukkavihkonen kädessään.
+Pihassa oli vielä Rolanden tehtävänä juottaa lehmät, ja tyttönen siirsi
+kiviaitaan kaivon vesiputken suulle, ponnistaen kaikki nuoret voimansa,
+iloisena tästä voimannäytteestä. Ja kun hän seisoi siinä yllään lyhyt
+hame, vaalea palmikko niskassa, kiskoen hennoilla käsillään vipua, joka
+tahdissa soiden kohosi ja laski, tuntui siltä, kuin pääsiäiskello olisi
+laulanut kevättä.
+
+Kaikki tuo oli ollutta ja mennyttä, ja se puute tuntui kipeästi.
+
+Koira, Peni, lasten ylin ystävä, väsyi turhaan etsimiseen ja
+juoksenteli nyt alakuloisena, korvat lerpallaan, Georgetten jäljessä.
+Pikku Jean Garou, jolle ei ehditty antaa riittävää hoitoa, parkui
+surkeasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kylässä puhuttiin paljon pahaa orpojen karkotuksesta. Olihan Georgetten
+kohtaus Cadet'n kanssa solatiellä luonut häpeän varjon koko Garoun
+talon ylle. Kylän asukkaat olivat kovin mielissään kadehdittuaan
+Georgettea, hänen ylpeyttään ja rakkaudesta solmittua avioliittoaan,
+kun nyt saivat syytää hänen niskaansa pilkkaa ja kurittaa häntä
+juorujen raskaalla ruoskalla.
+
+Kyllä kylässä päiviteltiin ja arvailtiin huhun alkaessa levitä! Kuinka
+ilkeitä oltiinkaan, kun huhu osoittautui todeksi! Kylän juoruakat
+utelivat väsymättä rippikoululapsilta yksityiskohtia, ja heidän
+kertominaan nuo tiedot muuttuivat varmuudeksi. François oli ainoa,
+joka ei puhunut mitään. Mutta toiset sensijaan puhuivat sitä enemmän.
+He korostivat vielä puheittensa vahvikkeeksi papin sanoja: »Pois!
+Pois! Älkää katsoko sinne!» ja »Ettehän ole mitään nähneet?» joita tuo
+hengen mies oli yksinkertaisen typerästi toistellut. Ja kun Georgetten
+myöhäinen äitiys osoittautui varmaksi, kylän kelpo eukot tietysti
+asettivat sen Georgetten ja Cadet'n tapaamisen yhteyteen. Ei voitu
+käsittää mokomaa rakastajan valintaa, mutta kun kerran oli tapahtunut
+niin suuri lankeemus, se antoi yllykettä mitä rohkeimpiin juoruihin.
+Rivoja sukkeluuksia rapisi kuin rakeita, kun kylän väki kulkiessaan
+Garoun talon ohi näki pihamaalla kuivamassa »pienen tungettelijan»
+liinavaatteita. Tämänkaltaiset seikkailut ovat aina omansa herättämään
+ihmisten vahingoniloa ja ilkeää panettelua.
+
+Georgette ei ollenkaan käynyt kylässä. Hän ei tosin tahallisesti
+kaihtanut kyläläisiä, joiden pilkan kohteena hän ei vielä tiennyt
+olevansa, mutta hän ei tahtonut tavata Cadet'ta. Olihan tuo mies
+aivan ilmeisesti osoittanut haluavansa nähdä, mitä tuloksia hänen
+asioihin puuttumisestaan oli ollut. Tämä ei suinkaan tapahtunut pahassa
+tarkoituksessa; hän ei olisi tahtonut saada noita rahoja ilmaiseksi.
+Laiska hän oli, mutta ei epärehellinen. Hän olikin ollut ensimmäinen,
+joka oli pannut merkille Georgetten vartalon muuttumisen. Kun he kerran
+sattumalta olivat kohdanneet toisensa raitilla, Cadet oli odottanut
+Georgettelta ystävällistä hymyä, ehkäpä kiitostakin. Olihan hänen
+altis palveluksensa sen ansainnut. Mutta Georgetten mielestä mies oli
+julkea. Sellainen hän ei kuitenkaan ollut, sillä hän vain naurahti, kun
+häneltä suorastaan udeltiin asiaa. Georgette puolestaan olisi toivonut,
+että mies olisi unohtanut koko jutun. Hän ei muutoin tahtonut olla
+minkäänlaisissa tekemisissä Cadet'n kanssa. Senvuoksi hän kernaimmin
+pysytteli puolustusasemassa kotitalon piirin sisällä. Lisäksi oli tuon
+vapaaehtoisen eristäytymisen syynä ehkä se nöyryytys, jonka alaiseksi
+Georgette oli omissa silmissään joutunut ja joka painoi raskaana hänen
+mieltään. Mutta että hänen salaisuutensa oli koko kylän hampaissa —
+siitä hänellä ei ollut aavistustakaan.
+
+Toisin oli Didier'n laita. Maatyöt pakottivat hänet joka päivä
+tapaamaan naapureita. Nämä tiesivät varsin hyvin, mihin erikoisiin
+keinoihin oli täytynyt ryhtyä kärjistyneessä perintökysymyksessä
+Georgetten pitkällisen hedelmättömyyden vuoksi, minkä puolestaan
+arveltiin saaneen aviomiehen suvaitsevaksi poikkeuskeinoihin nähden.
+Eivätkä nuo samaiset naapurit malttaneet olla kiusoittelematta
+aviomiestä, sanoivatpa aivan suoraan hänelle sellaista, mistä hän
+olisi kernaimmin ollut aivan tietymätön. Se kateellinen kauna, jota
+he kantoivat entistä palvelijaa kohtaan, sai heidät rohkeiksi, ja he
+syöttivät hänelle »Cadet'ta» pienimmänkin aiheen tarjoutuessa. Cadet
+ja yhä vain Cadet! Toiste tehtiin salaviittauksia, joita selvensivät
+merkitsevät silmäniskut.
+
+Joku esimerkiksi oli luulevinaan, että Didier ja Cadet muka olivat
+hyviä ystäviä.
+
+— Hän on kuin veljesi. Kun tarvitset apua, ei se mies pane vastaan.
+
+Didier oli raivoissaan. Hän olisi voinut turvautua nyrkkeihinsä
+syöttääkseen nuo ilkeät huomautukset asianomaiselle, mutta varoi
+kuitenkin niin tekemästä kaihtaen juttua, joka vain olisi levittänyt
+tietoa hänen häpeästään. Hän siis pui nyrkkiä taskussaan. Se tiedettiin
+hyvin ja sitä käytettiin kaikin tavoin hyväksi.
+
+Didier lohduttihe ajattelemalla, että hän oli tilan omistaja. Se ei
+ainakaan pettänyt häntä. Se antoi hänelle runsaan korvauksen kaikesta
+vaivannäöstä, jonka hän oli uhrannut sen palvelukseen. Garou muorin
+kaappiin kasaantui tuhannen frangin seteleitä, ne sijoitettiin korkoja
+kantamaan ja vaihdettiin otollisen tilaisuuden tarjoutuessa uusiin
+peltolohkoihin. Sekä setelit että laajentunut tila olisivat kerran
+hänen, Didier'n, omaisuutta, tuon vaivaisen ryysypekan pojan ansiosta,
+jonka laillinen isä hän oli. Vähät hän muusta! Hänen varma ja karttuva
+rikkautensa korvasi hänelle kaiken.
+
+Hän oli muutoin aivan varma siitä, ettei Georgette pettänyt häntä.
+Mahdollistahan oli, että hänen vaimonsa oli yhden kerran tehnyt niin
+hankkiakseen välttämättömän perillisen maaomaisuuden turvaksi. Didier
+hyväksyi täydelleen tämän olettamuksen. Jopa hän tunsi Garou muorin
+tavoin tuosta teosta omituista kunnioitusta vaimoaan, voimakasta naista
+kohtaan, joka oli lujatahtoisena kuin mies osannut niin taitavasti
+turvata heidän yhteiset etunsa. Silti hän ei ottanut uskoakseen
+huhu Cadet'sta, yksistään siitä syystä, että tuo mies oli hänestä
+vastenmielinen ja että mokoma valinta harmitti häntä. Epävarmuus
+taas oli hänelle mieleen, se kun rauhoitti hänen omaatuntoaan.
+Lisäksi hän arveli salaisesti olevansa yhteisymmärryksessä vaimonsa
+kanssa. Hän luuli, että Georgette hyväksyi hänen vaiteliaisuutensa
+ja suvaitsevaisuutensa. Ja kun ei hänen sielunsa kyennyt käsittämään
+niin suurta rakkautta, hän ei uskonut, että Georgetten uskottomuus,
+sen salassa pitäminen sekä orpojen karkoittaminen olisi tapahtunut
+siitä syystä, että hänen vaimonsa olisi tahtonut yksinomaan hyödyttää
+häntä, osoittaen kieltäymystä ja sankaruutta, joka tuottaa pyhimyksen
+sädekehän, vaan että hän oli alistunut uhraukseen voitonhimosta ja
+kiintymyksestä tämän maailman hyvyyteen.
+
+Kostaakseen loukatun ylpeytensä puolesta ja antaakseen todisteen
+sisäisestä tasapainostaan hän osti kylvökoneen, ja se karvas kateus,
+jota tämä uusi varallisuuden näyte herätti kylän asukkaissa, tuotti
+hänelle täyden hyvityksen loukatusta aviomiehen arvosta.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Pappilan puutarhan aidassa oli raskas, sateesta mustunut ja halkeillut
+portti, jonka ruostunut, suunnattoman suuri rautalukko ei ollut enää
+pitkiin aikoihin ollut kunnossa Didier työnsi portin auki.
+
+Puutarha oli oikeastaan vain aidattu alue, jonka täyttivät siellä
+täällä epäjärjestyksessä kasvavat puut, kukat ja vihannekset. Orvokit
+ja kaalit versoivat siellä suloisessa sovussa. Metsämansikoiden
+naapureina oli kieloja, kevätesikot rehoittivat vaapukkapensaiden
+oksien suojassa. Hieno rehevä elämänlanka, joka paisutteli umppujaan,
+painoi tiheällä, vihreällä vaipallaan kumaraan päärynäpuun latvan.
+Melkein koko Tourainen kasvisto, sekä ihmistä ravitsevat että hänen
+silmäänsä ilahduttavat yrtit olivat sikin sokin edustettuina tässä
+pappilan puutarhassa.
+
+Kaupunkilainen, »sivistynyt» ihminen, jonka on tapana kiduttaa kasveja
+pakottaaksen ne mukautumaan sovinnaisiin kehyksiin ja joka osaa ihailla
+niitä yksistään siinä muodossa, olisi ylenkatseellisesti kääntänyt
+pois silmänsä tästä sekasorrosta. Mutta pappi rakasti sitä. Hän piti
+sitä kristillisen veljeyden vertauskuvana, ja hänen oli tapana sanoa,
+että hyvä Jumala oli hänen puutarhurinsa. Kun hän tarvitsi vihanneksia
+keittoonsa, hän otti kääntöpääveitsensä ja leikkeli pensaista muutamia
+liikoja oksia, jolloin hän pääsi käsiksi vihanneksiin. Kun hän tahtoi
+koristaa kukilla tai muilla kasveilla Pyhän Neitsyen alttarin,
+hänen tarvitsi vain ottaa ne puutarhastaan. Kaikkina vuodenaikoina
+taivas tarjosi jotakin. Toisinaan pastori sonnusti ohuesta kankaasta
+tehdyn, vanhuuttaan kiiltävän kauhtanansa ja muokkasi multaa jossakin
+puutarhan sopukassa. Hän kylvi maahan siemeniä, mutta unohti sitten,
+mitä lajia ne olivat, uskoen kasvun Kaitselmuksen huostaan. Ja
+tämä hoiti tehtävänsä hyvin. Papilta ei koskaan puuttunut mitään
+puutarhantuotteita. Mutta hän tarvitsikin niin vähän.
+
+Didier kulki pappilan päärakennukselle johtavaa keskikujaa, jota
+reunustivat neilikat ja ajuruohot. Talo oli yksikerroksinen, vankkaa
+tekoa; se oli rakennettu kivestä, jonka pinta oli aikojen kuluessa
+saanut harmahtavan sävyn. Ovessa ei ollut soittokelloa. Viiden askelman
+korkuisten portaiden yläpäässä oleva ulko-ovi oli lukitsematta yöt ja
+päivät. Kotona ollessaan pappi vastaanotti tulijat sydämellisesti, aina
+valmiina täyttämään sielunpaimenen velvollisuutensa, antamaan neuvojaan
+ja tarjoamaan radiomusiikkia, jos teki mieli kuunnella sitä. Jollei
+hän ollut kotona, sopi jäädä odottamaan tai vapaasti käyskennellä
+huoneissa. Talossa ei ollut edes palvelijatarta. Silloin tällöin joku
+jumalinen vaimo, leski tai vanha naimaton nainen kävi siistimässä
+pappilassa saaden palkakseen hunajaa tai rukouksia.
+
+Köyhä talo! Salia ei ollut, sen sijaan paljasseinäinen työhuone,
+jossa ei ollut muita huonekaluja kuin höyläpenkki, radiokone,
+vanha mahonkipiironki, joka oli sekä liinavaatekaappina että
+kirjoituspöytänä, sekä tuoli vieraille. Lattialla oli paksulti
+höylänlastuja. Työkaluja oli kasoissa ikkunalaudoilla. Toisella
+puolella oli keittiö, jossa pappi pyhän erakon tavoin itse valmisti
+ruokansa. Jossakin sanottiin olevan makuuhuoneen, jossa kerrottiin
+olevan kalustona rautasänky ja ristiinnaulitunkuva. Muut huoneet olivat
+tyhjinä.
+
+Didier tapasi pastorin vasara kädessä korjaamassa särkynyttä
+mehiläispesää. Kun pappi huomasi tulijan hänen pyöreille kasvoilleen,
+jotka yhä vielä olivat nuorekkaat ja vilpittömät, levisi hämmästyksen
+ja pettymyksen varjo. Hän oli toivonut, että Georgette itse olisi
+tullut sopimaan ristiäisistä. Jo viikkokausia hän oli odottanut
+tätä hetkeä. Sillä huolimatta tuosta saastaisesta synnistä hän
+ei voinut täydellisesti tuomita nuorta naista. Yksinkertaisilla
+sieluilla on tuollainen sisäinen aavistus, varsinkin kun ne ovat,
+saatuaan jumalaisen kutsumuksen antaa synninpäästön ihmisten
+halpamaisista rikkomuksista, saavuttaneet jonkinlaisen tottumuksen
+tutkia ja vaistota ihmisten omientuntojen syvyyksiä. On olemassa
+varma yhteys sielujen välillä. Niillä on näkymättömät tunnustimet,
+joiden avulla ne aavistavat toistensa olemuksen. Vaikka Georgetten ja
+hänen rippi-isänsä välillä oli suuri luonteen eroavaisuus — olihan
+jälkimmäinen perin lempeä, edellinen taas juro — heille oli yhteistä
+samanlainen vilpitön suoruus. Eihän voinut olla mahdollista, että tuo
+ujo ja ylpeä nainen, joka oli pidättäytynyt rakastamastaan miehestä
+avioliittoon asti — sen pappi hyvin tiesi, kun oli ripittänyt häntä
+häiden aattona — niin, eihän ollut mahdollista, että tuo nainen olisi
+tehnyt syntiä Cadet'n kanssa, ellei siihen olisi ollut aivan muita
+vaikuttimia kuin aistillinen himo. Hän arvaili jotakin toista syytä,
+esimerkiksi aviomiehen uskottomuutta. Jos naiset ovat luonteeltaan
+vilpittömiä ja kiihkeitä, he lankeavat tuollaisiin hairahduksiin,
+joissa niiden aiheuttaman loukkautuneisuuden ja surun ansiosta piilee
+anteeksiantamuksen itu. Oli miten tahansa, tässä piili arvoitus, jonka
+selvityksen hän olisi tahtonut saada Georgettelta. Ja nyt taivas
+lähettikin hänen luokseen aviomiehen!
+
+— Tulin puhumaan pienokaisen kasteesta, Didier virkkoi pyörittäen
+ujona lakkiaan kädessään, niin kuin kaikki Sublaines'in heikkouskoiset
+asukkaat aina tekivät puhuessaan sielunpaimenensa kanssa.
+
+Saattoi näyttää siltä, että pappi uskoi juorujen ehtineen miehen
+korviin; hän ei ainakaan voinut onnitella isää, niin kuin hänen oli
+tapana tehdä, kun häntä tultiin pyytämään ristimään lasta. Hänen
+kristillinen rakkautensa oli joutunut kovalle koetukselle. Tätä
+petettyä aviomiestä kohtaan hän ei tuntenut sääliä, vaan vaistomaista,
+käsittämätöntä ankaruutta.
+
+— Hyvä, hyvä, hän virkkoi vain... Ja... teillä kai voidaan hyvin?
+
+Hän odotti silmäluomet alhaalla, nojaten molemmin käsin höyläpenkkiin,
+joka erotti hänet Didier'stä. Ilmeisesti hän näytti odottavan
+toisenlaista vastausta, kuin mitä hänen jokapäiväinen kysymyksensä
+edellytti. Didier huomasi sen ja joutui kovin hämilleen.
+
+— Kiitoksia kysymästä... niin... kaikki voivat hyvin, hän soperteli.
+
+Silloin pappi kohotti päänsä ja katseli tuota lyhyttä vaaleatukkaista
+miestä. Hän ymmärsi, mikä tätä suretti.
+
+Miksi tuo loukattu aviomies ei valittanut? Miksi hän ei ilmaissut
+oikeutettua vihaansa, kun aviorikoksesta syntynyt lapsi oli varastanut
+hänen nimensä? Olihan hänellä tilaisuus tehdä niin, varmana siitä,
+ettei hänen luottamustaan petettäisi. Saattoihan hän itkeä, luhistua
+tuskansa painon alle tarvitsematta hävetä. Hän saattoi vedota
+sielunpaimenen arvovaltaan, jotta tämä johdattaisi eksyneen aviovaimon
+oikealle tielle. Pappi oli jo kahdenkymmenen vuoden ajan harjoittanut
+kutsumustaan tässä syrjäisessä kylässä. Hän oli nähnyt paljon
+kurjuutta, ja vaikkeivät Sublaines'in asukkaat olleetkaan hartaita
+uskovaisia, hän oli lohduttanut omantunnon ahdistuksen vaivaamia,
+jotka olivat olleet vähemmin uskovaisia kuin Didier ja jotka olivat
+tulleet etsimään häneltä tukea, jota eivät löytäneet muualta. Mutta
+Didier sulkeutui mykkään jäykkyyteen, joka tuntui selittämättömältä
+ja levottomuutta herättävältä. Tässä ei ollut sellainen mies, joka
+vaikenee ylpeydestä. Sentapaisilla ihmisillä on toisenlainen ilme
+kasvoillaan. Tuo vaikeneminen ei liioin johtunut tietämättömyydestä;
+jos niin olisi ollut laita, hän olisi hymyillyt kovin iloissaan siitä,
+että oli tullut isäksi. Hän ei olisi seisonut siinä papin edessä
+jäätävän kylmänä, melkein vihamielisenä. Hän näytti syytetyltä, joka on
+jäykistäynyt puolustautuakseen.
+
+Mutta sielunpaimen ei voi ruveta kylvämään epäsopua aviopuolisoiden
+välille.
+
+— Olette siis tyytyväinen? hän mutisi huolissaan.
+
+Mies väänteli vaaleita viiksiään. Totta kai hän oli tyytyväinen! Olihan
+tila nyt hänen!
+
+— Hyvin tyytyväinen! hän vastasi.
+
+Ja hän loi pappiin uhittelevan katseen, joka samalla paheksui tuota
+kysymystä.
+
+Pappi käänsi silmänsä kohti jykevää kirkontornia, joka kohosi toisella
+puolen puutarhaa. Hän odotti innoitusta. Mutta sitä ei tullut. On
+olemassa sellaisia kiusallisia, pulmallisia tilanteita, joista ei
+kaikkein älykkäinkään selviydy. Pappi ehdotti siis muitta mutkitta
+ristiäisten päivämäärää ja hetkeä:
+
+— Toukokuun toisena sunnuntaina, jumalanpalveluksen jälkeen.
+
+Hän näki Didier'n poistuvan puutarhan kautta ja äkkiä pysähtyvän
+katselemaan avointa vajaa. Siellä oli paja ja tuo merkillinen auto;
+naurettava ja samalla liikuttava vehje, joka oli kuuluisa koko seudulla
+ja jota kirkkoherra ei enää rohjennut ottaa esille piilosta peläten
+sukkeluuksia. Ne eivät olisi kohdistuneet yksistään tuohon kummalliseen
+rakkineeseenkaan myös sen tekijän kauhtanaan. Nuori mies kohautti
+olkapäitään halveksien moista vaivannäön tulosta, joka ei ollut
+tuottanut mitään etua tekijälleen, samalla koettaen myös karkoittaa
+tuskalliset ajatukset. Hän meni sitten ulos raollaan olevasta portista,
+jonka hän paiskasi kiinni jälkeensä.
+
+Pappi Cruchet tunsi syreenien tuoksun virtaavan sisään avoimesta
+ikkunasta. Yksinäisessä pappilassa vallitsi taas hiljaisuus.
+Miettiväisenä vanha sielunpaimen tarttui jälleen höyläänsä.
+
+
+
+
+V
+
+
+Oli siinäkin ristiäiset!
+
+Viimeinen villitys oli ensimmäistä pahempi. Garou muori oli maksanut
+hyvät rahat kirkonkellojen soitosta. Täytyihän lähettää kauas
+ympäristöön vihityn metallin värjyvät viestit uuden kristityn tulosta!
+
+Kylän väki juoksi kynnyksille kuuntelemaan kellojensoittoa lasketellen
+ilkeitä sukkeluuksia:
+
+— Jean Rousseau, Jean Cadet, Jean Garou, Jean... Herra tiesi, mikä sen
+palleroisen sukunimi oikeastaan olikaan!
+
+Viimein tuo odotettu, pilkattu pienokainen ilmestyi maantielle,
+käärittynä hienoihin liinoihin, koristettuna pitseillä ja pitkillä
+nauhoilla, kuin ruhtinaan lapsi ikään.
+
+Georgette oli tehnyt pienokaisensa koreaksi, samoin kuin hän oli
+somistanut häävuoteensa silkkisellä untuvapeitepatjalla. Mutta hän ei
+ollut lähtenyt saattamaan lasta kirkkoon, vaan jäi kotiin valmistamaan
+juhla-ateriaa. Se herätti kyläläisissä pettymystä; valmiiksi varatut
+häväistyksen nuolet putoilivat tehottomina kuin taittuneesta jousesta.
+
+Garou muori kantoi pienokaista, ristipoikaansa ja perillistään. Hän
+ojensi pienokaisen kasteeseen isoilla käyräsormisilla noita-akan
+käsillään. Järkähtämättömältä ja häijyltä näytti tuo vanha nainen, joka
+oli vaatinut tämän lapsen syntymistä sukuylpeytensä koko voimalla.
+
+Kuinka erilaisia henkilöitä olikaan vuosisatojen kuluessa kokoontunut
+laidoiltaan kuluneen, kellervän kastemaljan ympärille! Kummisetiä ja
+-tätejä, jotka pitivät vapisevia käsiään ristissä tehdessään kristityn
+suojelevaa valaa, nuoria äitiä sydän sykähdellen äitiyden ilosta,
+ylpeitä nuoria isiä, heltyneitä isovanhempia, jotka olivat tulleet
+näkemään sen pienen vesan ristimistä, jonka oli määrä jatkaa heidän
+sukuaan.
+
+Tällä kertaa kastemaljan ääressä oli synkkä, peloittava isoäiti, jolle
+tuo sattuman maailmaan säätämä pienokainen ei ollut muuta kuin varma
+tilan suvun hallussa säilyttäjänä isä, joka ei ollut isä ja joka
+itse sen hyvin tiesi, mutta joka samasta omistamishimosta oli vaiti.
+Kummina oli Boutet; hänen toiveensa olivat täydelleen pettäneet,
+mutta hän oli saapunut läheltä toteamaan asioiden tilaa ja toivoi
+nyt sydämessään, että lapsi mitä pikimmin katoaisi maailmasta. Hänen
+vaimonsa mustan silkkipuvun alla myllersivät kateelliset tuumat, jotka
+olivat melkein yhtä tuhoa toivovia. Ja kaiken tämän kataluuden, kaiken
+tämän ihmisolentojen sisimmästä pinnalle nousseen loan alkujuuri oli se
+ainoa pyyteiden päämäärä, joka ainaisesti saa ihmiset julmiksi: raha,
+ja vielä enemmän: omaisuus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tällä siveellisellä rumuudella oli kaksi uhria: viaton lapsi ja
+poissaoleva äiti. Mutta sen tiesi yksin Jumala.
+
+— Manaan sinusta pois kaiken pahan hengen saastan — pappi lausui
+kolmannen kerran.
+
+Aivan hiljaa hän lisäsi:
+
+— Ja myöskin äitisi synnin.
+
+Hän oli kastanut monenlaisia lapsia, julkisten naistenkin äpäröitä,
+mutta ilman juhlallisia menoja, niin kuin sellaisissa tapauksissa
+on oikein ja kohtuullista. Joskus hänen oli ilokseen onnistunut
+saada hairahtuneet kirkon helmaan pyhän avioliiton avulla. Ja nyt
+tämän sielunpaimenen oli ristittävä tuo pienokainen, jonka hänen
+lempilampaansa oli tuonut aviopesään!
+
+Kun uskonnolliset menot olivat päättyneet, pappi rukoili itsekseen
+pitkän aikaa tutkiskellen omassatunnossaan, mitä hänen olisi tehtävä
+hengellisenä välittäjänä. Ei! Hän ei voinut tehdä mitään, ei uskoa
+asiaa aviomiehelle; ja vaikka tämä sen tietäisikin, hän ei voisi ruveta
+soimaamaan tätä. Olihan anteeksiantamus Jumalan säätämä. Eikä hän
+voinut yhdistää Georgetten ja Cadet'n käsiä. Vastoin tahtoaankin hän
+oli syyllinen, rikostoveri!
+
+Toukokuun heleä aurinko valaisi pientä kirkkoa, jossa ei ollut
+poikkilaivaa ja joka oli yksinkertaisen valkoinen tuhatvuotisessa
+alastomuudessaan, sen isoja lattialaakoja ja korutonta alttaria. Se oli
+köyhän väen pyhäkkö, karkea ja kaunistelematon kuin hekin. Kirkkoherra
+peitti korvansa käsillään, jottei kuulisi helähtelevää kelloa, joka
+kuulosti ilkkuvalta kuin paholaisen nauru, eikä poikanulikoiden
+huutoja, jotka ulkona olivat vastaanottamassa ristiäissaattuetta.
+
+Kaikki Cadet'n pienokaisetkin olivat saapuvilla yllään haalistuneet
+punaiset esiliinansa, kompuroiden pölyssä ja poimien maahan heitettyjä
+makeisia. Silloin Boutet kummi päästi ilkeän naurun ja kolhaisi
+kyynärpäällään vaimoaan, hän kun jo tiesi yhtä ja toista, vaikka olikin
+saapunut vasta samana aamuna.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Georgette oli odottanut lastaan tien laidassa. Kärsimättömänä hän oli
+lähtenyt kävelemään muutaman askeleen kylään päin varjostaen kädellään
+silmiään tähystellessään ristiäisväen paluuta. Kun pienokainen viimein
+ilmestyi näkyviin pienen saaton etunenässä, kalkatti vielä kirkonkello,
+sama kello, joka oli soinut hänen vihkiäistilaisuudessaan... Hän ei nyt
+ajatellut muuta kuin pienokaistaan, ei nähnyt muuta kuin tuon valkoisen
+mytyn, joka hipoi Garou muorin olkapäätä.
+
+Georgette otti lapsen muorin käsivarsilta, vei sen juoksujalkaa sisään,
+suuteli sitä moneen kertaan ja avasi puseronsa ruokkiakseen sitä.
+
+Pikku Jean Garou oli vaaleatukkainen, samoin kuin Cadet, ja hänellä oli
+samanlaiset siniset silmät. Mutta Didier oli niinikään vaaleatukkainen
+ja sinisilmäinen, joten niiden ihmisten häväistyshalu, jotka saaton
+kulkiessa ohi olivat kumartuneet tarkastamaan lapsen kasvoja, ei ollut
+saanut tilaisuutta päästä valloilleen. Jotta yhdennäköisyys saataisiin
+selville, täytyi siis malttaa mielensä ja odottaa.
+
+Näin Boutet tuumiskeli hajasäärin katsellessaan, kuinka Georgette imetti
+pienokaista tuossa klassillisessa ja liikuttavassa asennossa, joka aina
+miellyttää miehiä! Käsivarsi tukena kuin kätkyt, mukavasti kannattaen
+lasta, yläruumis, joka tarjoaa ravintoa, kumarassa, katse hellästi
+kiintyneenä tuohon hedelmään, joka imee mehua äidillisestä puusta.
+Pieni käsi tavoittelee elinvoiman uhkuvia lähteitä.
+
+Mutta tuo näky ei pystynyt lauhduttamaan Boutet'ta. Pienokainen
+kiinnitti Georgetten lopullisesti, ratkaisevasti maatilaan.
+Säilyttääkseen sen pojalleen hän asuisi ikänsä Sublaines'issa. Mennyttä
+koko toivo saada hänet taivutetuksi myymään talo ja muuttamaan Parisiin!
+
+Käytyään entistään ovelammaksi oltuaan tekemisissä kaupunkilaisten
+kanssa ja opittuaan tinkimään omantuntonsa vaatimuksista himoitessaan
+rahaa Boutet arvasi koko salaisuuden, joka ei ollut selvinnyt kelpo
+kirkkoherralle. Oltuaan kaksi vuotta lapsetonna Georgette oli Cadet'n
+avulla saanut välttämättömän perillisen; mies ja isoäiti olivat
+suostuneet tuumaan, koska kaikki kyläläiset tiesivät sen. Sitä julisti
+mielenosoituksellinen kirkonkello, ambrahelminen kaulakoriste, hopeinen
+lelu ja pieni silkkiturkki; näiden omaisten antamien ristiäislahjojen
+rinnalla Boutet-puolisoiden tuomiset olivat pahaisia köyhien antimia.
+Se harmitti Boutet'ta ylenmäärin.
+
+Mutta suuttumus ja kateus sytyttivät hänen verikoiransilmiinsä ilkeän
+kipinän. Koska kaikki oli mennyttä, hän aikoi päästää häijyytensä
+valloilleen ja häiritä tätä salaista yksituumaisuutta. Ehkäpä lisäksi
+perheen keskuuteen heitetty epäsovun kekäle saattaisi tuottaa hänelle
+jotakin etua! Rahvaan mieltymys vallankumouksiin ei johdu niinkään
+etuoikeuksien saavuttamishalusta, kuin toivosta, että sekasorron
+vallitessa saattaisi anastaa toisen omaisuutta.
+
+— Pöytä on katettu, ilmoitti Garou muori.
+
+Lautaset oli asetettu punaraitaiselle pöytäliinalle, ja pöydän
+ympärillä oli viisi tuolia — ei enempää, kuin mitä perheen jäsenten
+luku vaati. Peläten kyläläisten kielevyyttä he eivät olleet uskaltaneet
+kutsua naapureita.
+
+Germaine ja Didier istuivat jo pöydässä. Boutet ei pitänyt kiirettä.
+Hän puhisi ja tuumi, mitä sanoa. Aluksi hän ihmetteli, että orpolapset
+olivat poissa.
+
+— Eivätkö Rolande ja François enää ole talossa? hän kysäisi osoittaen
+lautasia.
+
+Ensin ei kukaan vastannut, ja kiusallisen hiljaisuuden aikana hän
+nauraa hihitti ivallisesti.
+
+— Isoäiti lähetti heidät takaisin, selitti Didier lopulta pyöritellen
+lautasta peittääkseen hämilläoloaan. Talossa alkoi olla lapsia liiaksi.
+Mitäpä täällä toisten kakaroita...!
+
+— Sepä vahinko! Boutet virkkoi kolistellen tuolia istuu tuessaan. Se
+tyttö oli aika sievä ja näppärä.
+
+— Varmaankin lapset olivat kovin suruissaan! Germaine huomautti
+hiljaisesti.
+
+Kylmä, jäätävä tunnelma laskeutui täten heti alussa juhla-aterian ylle.
+Muisto Rolanden epätoivosta tuntui väräjävän ilmassa.
+
+— Missä he nyt ovat? Boutet uteli kaataen mielenosoituksellisesti
+lasinsa täyteen viiniä.
+
+Georgette, joka oli viereisessä huoneessa pannut lapsensa makuulle,
+tuli samassa tupaan ja sanoi:
+
+— Emme tiedä.
+
+— Eivätkö he ole kirjoittaneet?
+
+Kyllä, nuo lapsiparat olivat kirjoittaneet kaksikin kertaa. Mutta
+heille ei oltu vastattu. Heidän lähettämänsä postikortit, jotka oli
+piirretty täyteen isoja, kömpelöitä kirjaimia ja joissa oli alinna
+molempien nimikirjoitukset, oli heitetty johonkin pöydänlaatikkoon.
+Yhteisestä sopimuksesta ei kolmikko hiiskunut asiasta halaistua sanaa.
+
+— Eivätpä kirjeet haihduta ikävää, jonka nuo lapsukaiset jättivät
+jälkeensä, muori selitti valehdellen häpeämättömästi.
+
+Rohkaistuen Didier mutisi:
+
+— Koko köyhäinhoito on ikävä laitos. Jos joutuu tekemisiin sen kanssa,
+siitä syntyy pelkkää epäsopua perheessä.
+
+Boutet saattoi nyt kuvitella, mitä oli tapahtunut, kun lisäksi otti
+huomioon kylällä kuullut juorut.
+
+— Minä puolestani olisin teidän sijassanne, hän sanoi kumartuen kädet
+lanteilla lähemmäksi ruokavatia, jonka Garou muori asetti keskelle
+pöytää, pikemminkin ottanut lapsikseni nuo orvot kuin lähtenyt
+hankkimaan tuota kakaraa.
+
+Hän käänsi leukansa sitä huonetta kohti, jossa pieni Jean Garou nukkui,
+ja lisäsi upottaen katseensa suoraan Didier'n silmiin, joka ei ollut
+tätä odottanut:
+
+— Siitä olisi vähemmän juoruiltu.
+
+— Älä sekaannu asioihin, jotka eivät sinulle kuulu! Garou muori
+tiuskaisi äkäisenä peittäen arvovallallaan nuorten aviopuolisoiden
+nolouden.
+
+Muori laski tyttärensä miehen lautaselle palan vasikanpaistia vihreiden
+herneiden kera. Annoksesta kohosi ilmaan hyvälle tuoksuvaa höyryä.
+
+— Syö, äläkä höpise joutavia!
+
+Parisista tulleet vieraat söivät vahvasti ottaen korvausta kaupungissa
+kärsimästään puutteesta. Mutta Boutet'n äskeisiä sanoja seurannut
+nolo tunnelma ei haihtunut, eikä hänen häijyytensä talttunut. Hän
+nautti ensi hyökkäyksensä vaikutuksesta, ja hänen julkeutensa yltyi
+nuorten aviopuolisoiden raukkamaisuudesta, molemmat kun näyttivät
+olevan kuuroja tai välinpitämättömiä. Asemamies ei antanut heidän
+teeskennellyn välinpitämättömyytensä johtaa itseään harhaan. Tuo
+isoleukainen, jykeväolkainen ja ilkeäkatseinen mies piti heitä koko
+ajan silmällä ja levottomuuden vallassa viittaamalla kiusalliseen
+salaisuuteen, jonka perille hän näytti päässeen.
+
+Vasikanpaistin jälkeen tuotiin pöytään vanha kana, joka oli uhrattu
+tilaisuuden kunniaksi. Sitten tarjottiin lammasta, joka oli paistettu
+isossa leivinuunissa. Talonpojat ylenkatsovat vihanneksia, joiden
+näkevät liian runsaina rehoittavan ympärillään; heille on liha kaikki
+kaikessa.
+
+Boutet'n jano oli sammumaton. Hän tyhjensi viinipullonsa ja pyysi heti
+kursailematta toista varmana itsestään.
+
+Hän alkoi kerskaillen puhua Parisista ja iloisesta elämästä, jota
+siellä vietetään huvittelujen pyörteessä. Antaakseen puheilleen pontta
+hän vetosi vaimoonsa: — Eikö niin, Germaine?
+
+Hauskat illat elokuvissa, huvimatkat ystävien seurassa kaupungin
+ympäristöön, kävelyretket sunnuntaisin Boulognen metsässä,
+katutanssiaiset, perhekemut, joita pantiin toimeen kaikkina
+lomapäivinä. Hohhoh! Siinä kaupungissa ei tarvinnut istua ikävissään! —
+Eikö niin, Germaine?
+
+Germaine myönsi, kasvoilla hymy, josta kuulsi salaista
+yhteisymmärrystä. — Enpä vain enää tahtoisi asua Sublaines'issa.
+
+Hän kallisti päänsä lautasensa yli ajatellen paikkaamis-
+ja parsimistyössä lyhentyneitä öitään hotellin
+liinavaatteidenhoitajattaren toimessa, joka rasitti silmiä ja teki
+vähäveriseksi, niukkoja aterioita, miehen liiallista kiintymystä lasin
+nautintoihin, jotka nielivät liian suuren osan tuloista. Tietysti hän
+ajatteli myöskin huvitteluja ja juhlia, jotka kuitenkin olivat kovin
+väsyttäviä, kun niihin täytyi mennä jalkaisin, vaikka oli koko päivän
+ollut seisomatyössä. Jotta tuo kaikki olisi ollut hauskaa, olisi
+ollut tarpeen Georgetten rahat — nuo rahat, jotka hän, Germaine, niin
+typerästi oli päästänyt käsistään.
+
+Vastaukseksi Didier viittasi maan tuottamiin varmoihin tuloihin. Kun
+lapsi kerran oli olemassa, ei hänen enää tarvinnut salailla niitä.
+
+— Neljäkymmentätuhatta tänä vuonna pelkästä viljasta... Ja sitten on
+oma herransa. Kun tahtoo lähteä kävelylle ja huvittelemaan, ei tarvitse
+pyytää lomalupaa. On riippuvainen ainoastaan itsestään.
+
+— Mutta ettehän te koskaan huvittele!
+
+Molemmat miehet mittelivät salavihkaa toisiaan katseillaan.
+
+— Meikäläisen taas ei tarvitse välittää sateesta, tuulesta eikä
+rakeista. Ja kun lähden kaupungille porvarisvaimoni kanssa, ollaan
+»herra» ja »rouva». Ei ole mitään eroa meidän ja miljoonamiehen
+välillä, joka kulkee samalla katukäytävällä! Talonpojalla on sitä
+vastoin aina sontaa kengänanturoissaan.
+
+— Saattaa niin olla, Didier myönsi kiusaantuneena.
+
+Mutta täytyy katsoa, että on, mitä pistää taskuun. Mepä emme pidäkään
+yllämme koko omaisuuttamme!
+
+Hän keskeytti puheensa. Georgette toi pöytään tuoreista munista ja
+vaniljalle tuoksuvasta kermasta tehdyn jälkiruoan. Otettuaan sitä
+lautaselleen Didier jatkoi:
+
+— Teidän ammatissanne on omat vastuksensa, politiikat ja lakot ja
+kaikki... Eikä niistä ole pataan pantavaksi. Minä puolestani annan
+palttua politiikalle. Jollei olisi maataviljeleviä talonpoikia, ei
+olisi syötävääkään. He ovat siis lopen tärkeät olemassa. Jollei
+heitä olisi, niin, hyvästi nisuleipä! Teillä on kahdeksantuntinen
+työpäivänne... Mutta me olemme vapaita! Tahtoisinpa nähdä sen ihmisen,
+joka estäisi meitä raatamasta kahtatoista ja neljääkintoista tuntia
+vuorokaudessa kiireisimpänä aikana. Ja kun sataa, pysytellään kauniisti
+katosalla, mutta päivä ei suinkaan mene hukkaan, meillä on hommaa
+silloinkin!
+
+— Mutta niinä vuosina, jolloin sataa rakeita, tai on liiaksi poutaa
+tai sataa tihuuttaa lakkaamatta, menetätte kaiken! Boutet kivahti
+paukauttaen pöydänlaitaa nyrkillään.
+
+Didier ei antanut perään.
+
+— Maa pysyy sentään aina paikoillaan. Vaikka se tuottaisikin vain
+vähän, siinä on yllin kyllin meille. Lisäksi on erilaisia elintarpeita,
+halpoja ja kalliita. Kyllä täällä maalla aina suoriutuu. Hyvinä vuosina
+tekee säästöjä.
+
+Boutet huomasi joutuvansa heikommalle puolelle. Hän oli alakynnessä; se
+ärsytti häntä yhä enemmän.
+
+— Vanhoilla päivilläni saan rautatieyhtiöltä eläkkeen, hän yritti
+puolustella.
+
+— Joka lakkaa heti kuoltuanne — Didier penäsi puolestaan. Maaomaisuus
+taas siirtyy lapsille! Vaikka tulisi sotia ja vallankumouksia, se on
+aina paikoillaan.
+
+Garou muori tarjosi ääneti kahvia ja kotitekoista paloviinaa pienistä
+laseista, jotka hän täytti reunaa myöten. Boutet tyhjensi lasinsa
+yhdellä siemauksella. Sitten hän virkkoi iskien sen pöytään:
+
+— Sinä olet vaimosi avulla päässyt hyviin oloihin. Ilman häntä et olisi
+sen kummempi kuin vaivainen renki!
+
+Hän jatkoi:
+
+— Saatpa kiittää häntä hyvin paljosta... No, riittäköön! Ymmärrät
+sanomattakin...
+
+— Émile... ole vaiti! Älä puhu pötyä! varoitti hänen vaimonsa.
+
+Koettiko hän pidättää miestään vai kiihoittaa tätä? Kukapa tiesi, mitä
+tuo epäilyttävän lempeä vaaleatukkainen nainen oikein hautoi mielessään!
+
+Boutet kääntyi rajusti häneen päin: — Vai pötyä! Eikö koko maailma jo
+tiedä sitä!
+
+Aamiainen päättyi. Se oli kestänyt kello kolmeen.
+
+— Menkää kävelemään, kehoitteli Garou muori. Saatte minut jo
+tuskastumaan!
+
+He nousivat kaikki pöydästä. Boutet'n katseet etsivät Georgettea. Hän
+oli kadonnut. Oliko hän paennut kielevää miestä?
+
+Aterian aikana nuori äiti oli itsepintaisesti pysytellyt vaiti ja
+kuunnellut miesten keskustelua niin välinpitämättömän näköisenä, että
+saattoi epäillä, olivatko asemamiehen salaviittaukset lainkaan osuneet
+hänen korviinsa. Kun hän palasi pirttiin ylpeänä äitiydestään kantaen
+käsivarsillaan lasta tarjotakseen sitä suudeltavaksi — ristiäiset kun
+olisivat ilman sitä tuntuneet hänestä puutteellisilta — Boutet'n viha
+kuohahti valloilleen raakana, väkijuomien ja pitkällisen kateuden
+kiihoittamana.
+
+Mennen suoraa päätä Didier'n luo hän paiskasi raskaasti kätensä hänen
+olalleen huutaen:
+
+— Siinä on kakara, jonka maailmaan tulosta sinulla ei ole ollut suurta
+vaivaa. Oletpa aika veitikka! Kun tarvitset perillistä, hankit sen
+itsellesi tilaamalla.
+
+Didier oli horjahtanut asemamiehen kouran kovasta iskusta. Kalman
+kalpeana, huulet hermostuneesti nytkähdellen hän katseli ympärilleen
+kuin hätyytetty eläin tutkien, mistä pääsisi pujahtamaan pakoon. Mutta
+Boutet puristi hänen olkaansa uudelleen kuin pihdeillä.
+
+— En ymmärrä, mitä tarkoitat! Didier sopersi.
+
+Hätyyttäjä purskahti leveään nauruun. — Vai niin! Vai ei »herra» tiedä.
+»Herra» ei tahdo tietää, sillä tämä on hänen etunsa mukaista, eikö
+niin?! Jollei olisi tuota kakaraa, niin terve menoa koko perintö! On
+niin mukava tekeytyä tietämättömäksi tolvanaksi. No: jollet tiedä sitä,
+niin saat nyt kuulla minulta, että pienokainen on vaimosi ja Köyhän
+Cadet'n lapsi, ja että sinä itse olet kehoittanut eukkoasi siihen
+siistiin hommaan, kun et itse pysty saamaan perillistä. Senkin retku!
+
+Germaine oli lysähtänyt tuolille itkeä tillittäen ja peittäen
+kasvonsa hajuvedelle tuoksuvalla nenäliinalla. Garou muorin huulet
+lepattivat, mutta hän ei saanut kuuluviin pienintäkään ääntä. Valkoisen
+myssyn alla hänen kasvonsa hehkuivat tummanpunaisina. Mutta hänen
+leimuavat katseensa eivät iskeneet Boutet'hen. Ne tuntuivat sinä
+hetkenä lävistävän Didier'n. Vanhus odotti, että tämä puolustaisi
+perheen kunniaa, että hän nyrkillään iskisi juopuneen, ruokottoman
+miehen kurkkuun nuo herjaavat sanat. Vaistomaisesti nuo kolme naista
+hankkiutuivat erottamaan heitä toisistaan. Didier seisoi neuvotonna ja
+vaieten kuunnellen solvausta. Nyt Boutet kähisi hänelle vasten kasvoja,
+joka sanan välillä murjoen kourallaan hänen olkaansa ikään kuin
+iskeäkseen vasaralla jokaisen lauseen hänen nahkaansa:
+
+— Minä en kärsi tätä suvun häpeää, koska Georgette on minun rouvani
+tytär, enkä salli, että meille sinun vuoksesi ilkutaan kylässä...
+Sinulla ei ole muuta tehtävää, kuin että laputat tiehesi, kuuletko,
+heittiö? Sonta ja maa eivät ole sinun sen paremmin kuin tuo äpäräkään.
+Maa kuuluu oikeuden mukaisesti meille. Ja meille se olisi joutunutkin,
+jollet sinä olisi varastanut sitä meiltä.
+
+Hengästyneenä hän vielä karjui käheäksi käyneellä äänellään:
+
+— Senkin löyhkäävä, saastainen retku!
+
+Sitten hän vaikeni ja näytti äkkiä tyrmistyvän kesken riehuntansa.
+
+Mutta enemmän kuin miehen uhkaavia kouria ja aviomiehen häpeää
+julistavaa ääntä, jonka saattoi kuulla maantielle asti, Didier pelkäsi
+vaimonsa katsetta. Tuollaisena hän ei ollut koskaan ennen nähnyt sitä;
+se ilmaisi halveksimista, näytti karkoittavan hänet pois tuvasta.
+Hän horjahti kuin pyörtymäisillään, mutta tointui samassa tuokiossa
+tarrautuen kiinni ajatukseen, ettei kukaan voinut riistää häneltä
+taloa, ei edes hänen vaimonsa. Sillä laki ei katso avioeron aiheeksi
+vaimon uskottomuutta, johon aviomies suostuu. Häntä itseään ei saisi
+tuota eroa vaatimaan kukaan, ei edes lujatahtoinen Georgette, josta
+hän, käsittämättä miksi, alkoi epäillä saavansa tästedes vihollisen.
+Hän siis vain tyytyi kohauttamaan kapeita hartioitaan, joista
+asemamiehen kourat olivat hellittäneet.
+
+Georgette pelasti odottamatta tilanteen kaikkien hämmästykseksi:
+
+— Te lähdette tästä talosta heti paikalla, hän sanoi kylmästi
+isäpuolelleen, joka alkoi selvitä humalastaan ja seisoi murjottaen
+häpeissään.
+
+Georgette jatkoi kohottaen käsivarsillaan lepäävää valkoista myttyä:
+
+— Tässä talossa on vain yksi isäntä. Ja hän on tässä... Sen jälkeen,
+mitä olette sanoneet, en tahdo, että koskaan enää astutte tämän talon
+ovesta sisälle. Lähtekää siis, älkääkä palatko takaisin!
+
+Georgette oli niin tyyni ja ankara, niin tarmokas ja arvokas, että
+Boutet epäili syytöksien todenperäisyyttä ja soperteli:
+
+— Hyvä, hyvä, kyllä lähdetään... Sen, minkä tein, tein sinun vuoksesi,
+kun ajattelin... Jos olen erehtynyt, niin olisi pitänyt keskeyttää
+minun puheeni... Sellaista voi sattua kenelle tahansa... Voithan
+muutoin itse tiedustella... koko kylä puhuu siitä... Tarvitseeko
+mokoman asian vuoksi erota vihamiehinä? Asiat sovitaan selittämällä...
+Lyödään sovinnon kättä.
+
+Hän heilutti kättään valmiina nöyrtymään, jopa ojentamaan sen
+Didier'llekin, jos niikseen tuli. Kun hän ei saanut pienintäkään elettä
+vastaukseksi rauhantarjoukseensa, hän sanoi kömpelösti:
+
+— Etkö siis tahdo?... Ajatko meidät pois? No, hyvä! Kyllä tästä
+lähdetään... Tule, Germaine!
+
+Hän tarttui vaimoaan käsivarresta saadakseen hänet nousemaan. Tämä itki
+tällä kertaa oikeita kyyneliä, jotka kostuttivat hänen poskensa ja
+saivat hänen silmänsä verestämään.
+
+— Tule! Boutet tiuskaisi silloin. Etkö ymmärrä ettei hän enää tahdo
+tuntea meitä? Sinä et enää ole hänen äitinsä.
+
+— Ei tämä ole minun syytäni! Saat syyttää itseäsi kaikesta! huudahti
+Germaine.
+
+Kuivaten nenäliinalla poskiaan hän sanoi vaikeroiden:
+
+— En voi lähteä matkaan tällä tavalla. Valvoin viime yön junassa.
+Jalkani katkeavat allani.
+
+— Kyllä kai me saamme yösijan kylästä. Älä välitä mokomasta...
+
+Mies lisäsi kuin yrittäen peloitella:
+
+— Onhan niitä aina, jotka kernaasti tarjoavat meille katon pään päälle,
+jo siitäkin syystä, että voivat siten auttaa rouva Garouta.
+
+Muorin teki mieli pyytää heitä jäämään. Mutta hän katsoi Georgetteen;
+nuoren vaimon kasvot olivat niin järkähtämättömän ankarat, ettei hän
+uskaltanut sanoa mitään.
+
+Silloin Boutet toisti kolmannen kerran:
+
+— Tuletko, Germaine?
+
+Lopulta tämä päätti seurata häntä.
+
+Vielä kynnyksellä Boutet kääntyi sanomaan:
+
+— Tästä ei totisesti koidu sinulle onnea!
+
+Georgette ei enää kuunnellut. Hän oli istuutunut katsellen polvillaan
+nukkuvaa lastaan, joka itki ojennellen kätösiään. Georgette avasi
+puseronsa.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Taaskin kesäkuu säteili voitokkaana Sublaines'in laajalla
+ylätasangolla, jota vallitsivat vainioiden vaalea kulta ja taivaan
+sini. Pähkinäpuut levittivät tuuheita vihreitä lehvistöjään, ja ruohon
+mehevät samettinauhat reunustivat valkoisia teitä.
+
+Kumartuneina vieretysten vakojen väliin Didier ja Georgette harvensivat
+turnipsintaimia. Ne oli kylvetty kimppuihin, jotta siemenet yhdessä
+jaksaisivat puhkaista kovan maakamaran. Myöhemmin täytyi nyhtää
+taimikimput irti ja jättää vain yksi taimi kuhunkin reikään. Tähän
+tarkkaan ja samalla hitaaseen ja vaivalloiseen työhön käytetään
+Tourainessa naisen kättä. Askel askeleelta aviopuolisot ojensivat
+vartalonsa, heti jälleen kumartuen.
+
+Pellon laidassa, pähkinäpuun varjossa Jean Garou nukkui kuivissa
+heinissä Penin valppaasti vartioimana. Kaukaa pilkottivat valkoisina
+pienokaisen vaatteet ja maahan pistetyn oksan päähän pantu olkihattu,
+jonka äiti oli siihen asettanut suojaamaan lasta kärpäsiltä ja
+auringolta tai ehkä vain muuten hellyydessään.
+
+Georgette oli avopäin auringon hehkussa, joka paahtoi hänen hiuksensa
+kuumiksi kuin hiilloksen ja poltti hänen niskaansa... Mutta hänestä
+tuntui hyvältä kärsiä pienokaisensa vuoksi, jonka olemassaolon hän
+siten tunsi voimakkaammin ja riippuvammaksi hänestä. Usein hän kääntyi
+katsomaan lapseen päin vaistomaisen tarpeen pakosta ja jäi hetkeksi
+seisomaan eksyen haaveiluun, joka oli vailla kuvia ja sanoja, ja
+ajatteli tuota ruumiinsa hedelmää, jonka hän oli luonut ollakseen
+äiti ja rakastaakseen sitä. Sitten hän tyytyväisenä jatkoi työtään...
+Didier ei kohottanut päätään, vaan uurastaen uutterammin työssään jätti
+hänet taakseen. Heidän molempien hahmot tuossa kirkkaassa valossa ja
+kauempana nukkuva lapsi muodostivat perheen pyhän kuvan.
+
+Korkealla näkymättömissä viljapeltojen yläpuolella laulelivat kiurut
+pesiensä kohdalla. Aviopuolisoita ympäröi avaruuksien hiljaisuus,
+jonka täytti kasvien ja eläinten rakkaus, puhtaan ilman huumaus,
+joka laskeutui maan pinnalle ilmakehän neitseellisistä piireistä,
+missä ei yksikään elollinen elento hengitä. Tämä virkisti Georgettea
+ja Didier'tä. Se sai heidät unohtamaan, että he olivat ihmisiä, ja
+tuntemaan itsensä kiinnikasvettuneiksi maakamaraan.
+
+Äkkiä he säpsähtivät.
+
+— No eikö vähitellen taas tarvita apulaista perhettä lisäämään?
+
+Purevan ivallinen miesääni palautti heidät surkean onnettomuuden
+todellisuuteen. He tunsivat hyvin tuon inhoittavan kiusanteon, joka
+Tourainessa on ammoisista ajoista kohdistunut petettyihin aviomiehiin,
+»aisankannattajiin», ivailunhalun, joka ehkä on periytynyt Rabelais'n
+ajoilta saakka.
+
+Ohikulkija, maalainen niinkuin hekin, oli jo kaukana. He eivät
+edes kääntyneet katsomaan, kuka hän oli. Tuo ääni ilmaisi samaa
+ylenkatsetta, jota kyläläiset nyttemmin joka tilaisuudessa sinkosivat
+heille vasten kasvoja vähääkään kursailematta, Didier'n raukkamaisesta
+vaiteliaisuudesta ja Georgetten uhmasta rohkaistuneina ja saatuaan
+uutta yllykettä Boutet'n kostonhimossaan latelemista loruista.
+
+He eivät sanoneet sanaakaan, vaan kääntyivät toisiinsa selin saatuaan
+jälleen tämän muistutuksen syyllisyydestään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ristiäispäivänä Georgetten suuri rakkaus oli kuollut. Niin kauan kuin
+Georgette oli luullut, ettei Didier tuntenut hänen rikkomustaan, jonka
+hän oli tehnyt auttaakseen miestään, hän oli rakastanut tätä entistään
+hehkuvammin, tietoisena sankarimaisesta uhrautumisestaan. Ylpeyden
+uhraaminen, mikä merkitsi kieltäymyksen äärimmäistä astetta, herätti
+hänen mielessään tietoisuuden, että hän oli ylittänyt aviovaimon
+velvollisuutensa. Tämä hiveli hänen jaloa sieluaan. Tuossa nuoressa
+naisessa oli sellaista alkuvoimaista, suuripiirteistä rakkauden uskoa,
+joka on ollut kannustimena Ranskan suurimmilla tyttärillä. Jos hän
+olisi elänyt Kaarle VII:n aikoina, hänestä olisi voinut tulla Jeanne
+d'Arcin veroinen nainen. Mutta kun hän oli nähnyt niin hehkuvan ja
+voimakkaan palvontansa kohteen pysyvän äänetönnä, vaikka toinen
+mies paljasti hänen häpeänsä, kärsien raukkamaisesti häväistyksen
+kieltämättä ja kostamatta sitä, tuon entisen palvelijan koko
+voitonhimo ja ahneus paljastui Georgettelle äkkiä kolkossa alastomassa
+rumuudessaan, ja syvä halveksuminen antoi surmaniskun Georgetten
+hartaalle kiintymykselle.
+
+Boutet puolisoiden lähdettyä Didier oli kadonnut. Päivälliseen asti hän
+viipyi poissa, minkä Georgette ymmärsi hyvin. Eihän hän ollut voinut
+vaatia vaimoaan tilille Garou muorin läsnäollessa. Tämä ajatus salli
+Georgetten puolustaa Didier'n toimettomuutta asemamiehen syytäessä
+hänelle solvauksia vasten silmiä. Ehkä Didier oli tuntien arvonsa
+hillinnyt raivonsa, päästääkseen sen valloilleen joskus myöhemmin, kun
+ei olisi todistajia näkemässä eikä kuulemassa.
+
+Mutta illalla, kun aviopuolisoiden huoneen ovi oli sulkeutunut
+heidän jälkeensä, Georgette oli turhaan odottanut petetyn aviomiehen
+vihanpurkausta. Hän, Georgette, ei olisi suinkaan puolustautunut.
+Epäilemättä hän olisi, kun tuo viheliäinen tosiseikka, uskottomuus,
+olisi otettu puheeksi, luopunut taivuttelemasta miestään hyväksymään
+sen vaikuttimia. Georgette oli tottumaton selittelyihin eikä pystynyt
+erittelemään tunteita, jotka olivat saaneet hänet turvautumaan
+Cadet'hen, puhumattakaan siitä, että hän olisi ymmärtänyt Didier'n
+olevan osaltaan syynä tapahtumaan. Georgette olisi antanut tuomita
+itsensä, samoin kuin uskon uhrit ennen nousivat vastustelematta
+polttoroviolle. Silloin hänen nöyryytetty rakkautensa olisi loistanut
+entistään hehkuvammalla ja puhtaammalla liekillä, ja vaikka rangaistus
+olisikin ollut kohtuuton, hän olisi taipunut sen käden kuritukseen,
+joka lyödessään häntä olisi samalla antanut hänelle todistuksen
+rakkaudestaan, joka oli hänen, Georgetten, rakkauden veroinen. Ehkä
+hänen tutkimaton sydämensä silloin olisi kääntynyt Jumalan puoleen
+sanoen:
+
+»Sinä tiedät, miksi niin tein».
+
+Ja omatunto rauhoittuneena hän olisi elinkautisella kiintymyksellä
+sovittanut rikkomuksensa, jonka oikeaa laatua toiset eivät käsittäneet.
+Myöhemmin, kun he molemmat olisivat ehtineet vanhoiksi, hän olisi
+muistellessaan menneisyyttä vihdoinkin löytänyt ne sanat, jotka
+olisivat kyenneet saamaan puolison ymmärtämään; tai ehkä tämä itse
+olisi, huomatessaan tuon monivuotisen uskollisuuden, vaistonnut
+totuuden.
+
+Mutta Didier ei sanonut mitään; hän luuli vaimonsa olevan huolissaan
+samasta asiasta kuin hän itse, nimittäin siitä, miten he saisivat
+säilytetyksi omistusoikeuden tilaan. Hän vain muutamin ylimalkaisin
+sanoin sadatteli Boutet'ta. Sen jälkeen hän ei koskaan puhunut
+asiasta, vaan pysytteli aina vaiteliaana tai äreänä. Ja hän sieti
+pelkurimaisesti naapurien loppumattomia viittauksia ymmärtämättä
+vaimonsa kylmyyttä ja luullen, että tämä oli asiasta yhtä mieltä hänen
+kanssaan. Eikä hän muutoin kiinnittänyt erityistä huomiota Georgetteen.
+Sillä eihän hänen vaimonsakaan ollut sanonut mitään, ei ollut
+moittinut miehensä raukkamaisuutta. Näin ollen Didier arveli, että
+hänen vaimonsa, samoin kuin hän itsekin, piti selittelyjä turhina ja
+vastenmielisinä. Georgetten koko kiintymys kohdistui nyt poikaan. Tämä
+oli kuin nouseva aurinko hänen synkistyneen elämänsä taivaan rannalla.
+Lapsi hallitsi hänen ajatuksiaan, sulostutti hänen tyhjiksi käyneitä
+hetkiään nuorella olemassaolollaan, jota hän, äiti, yksinomaan piti
+yllä. Pikku Jean oli hänen ilonsa, hänen ylpeytensä, hänen rikkautensa,
+hänen hyvityksensä ja turvansa.
+
+Kuukaudet, vuodenajat kuluivat, ja niiden viehätyksenä olivat
+pienokaisen ensi hymy, ensi jokellus, ensi askeleet. Sen pieninkin
+edistys herätti ihastusta, sitten tämä edistys kävi äidistä liiankin
+nopeasti. Kun hänen täytyi vieroittaa lapsi, se suretti häntä.
+Lakatessaan nauttimasta äidinmaitoa Jean Garou samalla osaksi erosi
+hänestä alkaen elää omaa elämäänsä. Kun tuo pieni sielu toistaiseksi
+oli hänelle tuntematon, hän entistään kiihkeämmin kietoi sen
+huolenpitoonsa. Pienokaisessa herätti isän mykkä vihamielisyys
+pelkoa ja Garou muorin käyrä nenä, ilkeät silmät ja vajavainen puhe
+vastenmielisyyttä, minkä vuoksi hän turvautui yksinomaan äitiin, joka
+aina hymyili hänelle.
+
+Vaikkei Didier sanoin ilmaissut pienokaista kohtaan tuntemaansa
+karsautta, se silti ilmeni hänen koko käyttäytymisessään. Siitä
+kuvastui selvästi hänen kylmyytensä »tungettelijaa», tuon pienen
+olennon kaikkia viehättäviä puolia kohtaan. Georgette ei loukkautunut
+siitä. Olihan lapsi siten täydellisemmin hänen omansa. Isän
+suhtautumisella pienokaiseen oli kuitenkin eri puolensa. Tämän kuolema
+olisi jälleen syössyt hänet siihen kammottavaan pelkoon, että hän voisi
+menettää omaisuutensa. Lapsen lievinkin sairaus sai hänet levottomaksi.
+Silloin hän viipyi kauan kumartuneena kätkyen yli ja oli ensimmäisenä
+vaatimaan, että noudettaisiin lääkäri. Mutta kun vaara oli ohi, hän
+entistään vihamielisempänä loittoni lapsesta suutuksissaan itselleen,
+kun oli tullut paljastaneeksi ajatuksensa.
+
+Vuodet vierivät. Jean Garou oli viisivuotias. Hän oli lempeä ja soma
+lapsi, kasvonpiirteet hienot, silmät siniset kuin Sublaines'in kesäinen
+taivas, hiukset kultaiset kuin sen vehnävainiot. Ja hän oli onnellinen.
+Tuo onni oli itsekästä ja itsetiedotonta, niin kuin lapsilla ainakin,
+jotka tarvitsevat elämältä etupäässä ravintoa ja tuntevat ylintä iloa
+äidin sylissä ja joka päivä heidän silmilleen paljastuvasta maailman
+ihmeestä.
+
+Talossa vallitsi näennäisesti rauhallinen ja sopuisa elämä. Ei
+kuulunut ainoaakaan riidan sanaa. Ei koskaan viitattukaan siihen, mikä
+oli tapahtunut. Garou muori vanheni ja kävi hiljaiseksi. Rolanden
+sijaan oli tullut kuusitoistavuotias palvelijatar. Mutta tämä ei
+osoittanut samanlaista kiintymystä perheeseen eikä levittänyt sellaista
+päivänpaistetta taloon kuin karkoitettu tyttö. Uusi palvelijatar, joka
+oli punatukkainen ja ontuva, oli käytökseltään julkea, ja hänellä oli
+uteliaat silmät, joilta ei mikään jäänyt huomaamatta. Hän vaati suurta
+palkkaa ja tahtoi olla vapaa joka sunnuntai-ilta, jotka hän enimmäkseen
+vietti tanssiaisissa, sillä vaikka hänen liikkaava jalkansa panikin
+kävellessä »ykskolmatta, ykskolmatta», se ei estänyt häntä menemästä
+Sublaines'ista Bléréhen eikä tanssimasta myöhäiseen yöhön. Mutta
+hän oli ahkera askareissaan, toimitti työnsä eripitkien jalkojensa
+tahdissa, ja hänen olonsa ruokapöydässä vapautti isäntäväen liian
+arkaluontoisesta keskustelusta.
+
+Ulkoa päin perheen jäsenet näyttivät onnellisilta.
+
+Tuo onnellisuus herätti pahennusta pastori Cruchet'ssä. Kulkiessaan
+kirkkonsa ja mehiläispesiensä väliä hän usein ajatteli tätä asiaa,
+joka aikoinaan oli herättänyt kylässä niin suurta melua ja jonka
+rankaisematta jääminen oli turmiollisena esimerkkinä muille.
+
+Kuitenkin Georgetten tuon tapauksen jälkeen osoittama nuhteeton käytös,
+varmuus siitä, ettei hän enää ollut tavannut Cadet'ta — sillä heitä
+pidettiin tarkoin silmällä — ja Georgetten äitiys lohdutti kunnon
+sielunpaimenta. Silti asia jäi hämäräksi. Siinä oli ongelma, joka
+oli vaikeampi ratkaista kuin ilma-aaltojen sieppaaminen, jonka hänen
+käytännöllinen älynsä oli nopeasti tajunnut. Jos hän olisi kuunnellut
+juoruakkojen puheita, asia olisi heti selvinnyt. Mutta hän paheksui
+liiaksi panettelua kallistaakseen korvaansa sille.
+
+Käsitellessään höyläänsä tai seurustellessaan ystäviensä mehiläisten
+kanssa hän toisinaan keskusteli tästä asiasta hyvän Jumalan kanssa:
+
+— On ero syntien ja syntien välillä. Vaikka tuon naisen synti onkin
+kammottava, se ei kuitenkaan tunnu samanlaiselta kuin toisten
+rikkomukset.
+
+Katsellessaan pitkää, kirkontorniin kiinnitettyä antennia, jota
+uudenaikaista koristettaan vanha pyhäkkö näytti ihmettelevän, pappi
+ajatteli edelleen:
+
+— Onko kirkontornin syy, jollei antennin välittämä viesti ole
+mieltäylentävä? Ja kuitenkin itse se, nim. torni, näennäisesti puhuu.
+Luonnonihminen, joka suoraa päätä tulisi erämaasta, ei ollenkaan
+epäilisi sitä. Eikö voisi kuvitella, että syntien laita on joskus
+samoin? Ehkä jokin kaukainen asema määrää ne. Ehkäpä se, minkä
+silmäni näkivät tai minkä ainakin luulin niiden näkevän multavallien
+välisellä tiellä ja mikä on aikaansaanut kaiken tämän häpeän hälinän,
+oli jonkinlainen harhanäky, tavallaan kovaäänisen kaltainen, joka
+tosiasiassa on itsetiedoton ja viaton... Tiede ei ole vielä sanonut
+viimeistä sanaansa. Epäilemättä se ei koskaan sanokaan sitä... Eiköhän
+ihmisen tekojen vaikuttimien laita liene samoin? Anna hyvä Jumala
+palvelijallesi anteeksi, jos erehdyn! Mutta Georgette Garoun tapaus on
+epäselvä ja hämärä. Hän ei ole mustan lampaan kaltainen, päin vastoin;
+hän käyttäytyy kuin uhri, joka sovittaa toisen rikosta. Kuka tuo toinen
+on? Minun tehtäväni ei ole syyttää ketään eikä antaa synninpäästöä
+henkilölle, joka ei ole käynyt ripillä. Mutta kun Sinä, Herra, et lyö
+häntä rankaisevalla kädelläsi, rohkenen ajatella...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaksi vuotta kului vielä asioiden pysyessä suunnilleen ennallaan.
+
+Sitten kerran koleana talviaamuna Garou muori kaatui äkkiä, kuin
+tammi, halvauksen tapaamana keskelle pihaa, jota pyyhki jäätävän kylmä
+länsituuli. Hän eli vielä muutamia tunteja, mutta oli menettänyt
+puhekykynsä, tuijotti ainoastaan pikku Jean'iin pitkään, ikään kuin
+olisi ollut tyytyväinen, kun häneltä jäi tuo poikanen, joka hänen
+kuoltuaan säilyttäisi maan suvun hallussa.
+
+Pastori tuli antamaan hänelle armonvälikappaleet antaen hänelle samalla
+tietämättään synninpäästön hänen pojantyttärensä rikkomuksesta, josta
+vanhus oli alun alkujaan vastuussa. Georgette saattoi isoäitinsä
+kyyneltäkään vuodattamatta hautausmaahan. Vainajalta ei jäänyt
+jälkisäädöstä.
+
+Ja aviopuolisot olivat nyt kolmisin poikansa kanssa.
+
+
+
+
+
+
+KOLMAS OSA
+
+
+
+
+I
+
+
+Pitkällinen, kumea, ankara ukkosen jyrinä vaimensi kauppatorin melun,
+rattaiden räminän, autojen tärähdykset, siipikarjan kaakatuksen,
+kaikista naapurikylistä tuotteitaan kauppaamaan saapuneiden maalaisten
+huudot.
+
+Raskaita sadepisaroita alkoi tipahdella katukäytäville. Aurinko peittyi
+pilvien taa. Rankkasade levitti ilmaan kostean mullan hajua. Jokainen
+koetti päästä sateen suojaan. Tytöt pakenivat nauraen juoksujalkaa
+saadakseen somat pukunsa turviin. Tori tyhjeni silmänräpäyksessä
+ostajista. Kananmunien myyjättäret vetäytyivät vasuineen
+porttikäytäviin. Tervavaatepeitteitä levitettiin myymäläpöytien ylle.
+Miehet istuivat jo kahviloissa pöytien ääressä.
+
+Satoi kuin kaatamalla. Vesivirrat valuivat loiskien kouruista tielle.
+Purot paisuivat. Vettä tulvi joka taholta, se ropisi ja litisi
+kattotiiliä ja katukäytävien kiviä vasten.
+
+Georgette Garou työntyi lähimpään myymälään, pieneen
+siirtomaatavarakauppaan, jossa sai myös juomatavaroita. Sen vuoksi se
+olikin ahtautunut täyteen miehiä, jotka seisoivat tinatulla levyllä
+päällystetyn myymäläpöydän ääressä.
+
+Talo oli sangen huonossa huudossa. Sen omistajatar oli madonna
+kasvoinen nuori leski, joka vuokrasi huonettaan rauhaisaa tyyssijaa
+haluaville ohikulkeville rakastaville. Se tiedettiin kyllä, mutta siitä
+ei välitetty tällä paikkakunnalla, jossa tavat olivat löyhät ja jossa
+ei lemmennautintoja kursailtu. Olihan Sublaines'in ja Blérén olojen
+välillä useiden vuosisatojen ero. Sublaines'in ylätasangolla vallitsi
+vanhan ajan yksinkertainen elämä, joka tosin ei ollut aivan vailla
+harha-askelia, mutta sentään yleensä säädyllistä. Taas hymyilevässä
+Blérén laaksossa oli sivistys edistynyt pitemmälle, mutta se oli
+myös tuonut mukanansa enemmän tapainturmelusta ja suvaitsevaisuutta.
+Bléréssä välkkyi nuorilla naisilla silmissä synnynnäinen nautinnonhimo,
+ainainen viekoittelu ja alttius noudattamaan miesten houkutuksia.
+
+Georgetten tullessa kauppaan käänsivät myymäläpöydän ääressä
+ryypiskelevät miehet katseensa häneen arvioiden hänen ulkonaista
+olemustaan ja ruumiillisia avujaan. Ja kun Georgetten tummat silmät
+ja solakka vartalo olivat yhä edelleen yhtä kiehtovat, syttyi miesten
+silmiin himokkaan ihailun välke. He eivät kuitenkaan ryhtyneet
+puheisiin hänen kanssaan, sillä he olivat paikkakuntalaisia, joten he
+tunsivat hänen tylyn luonteensa.
+
+Mutta seisoskelijoiden joukossa oli voimakas, viidenneljättävuotias,
+leveäharteinen, vaaleatukkainen ja hauskan näköinen mies. Tämä sanoi
+kaikkien kuullen vieraasti korostaen:
+
+— Onpas siinä kaunis nainen!
+
+Vieraan levollinen ja samalla rohkea katse kiintyi Georgetteen eikä
+enää lakannut tähystelemästä häntä.
+
+Kaupan omistajatar hankkiutui auliisti palvelemaan sisään tullutta,
+jonka hän tiesi vain sattumalta poikenneen myymälään, mutta jonka
+hän toivoi voivansa kohteliaisuudella voittaa asiakkaakseen. Hän
+hääri kyyristyneenä Georgetten jalkojen juuressa sulloen koppaan
+kauppatavaroita, joita Georgette osti runsaanpuoleisesti, häntä kun
+halutti viipyä myymäläpahasessa hieman kauemminkin, eikä yksinomaan sen
+vuoksi, että hän oli siinä suojassa sateelta. Ensi kerran hän kiinnitti
+huomiota toiseen mieheen kuin puolisoonsa ja ihmetteli tätä tunnetta,
+joka täytti hänen sydämensä suloisella mielihyvällä.
+
+Kun Georgette oli maksanut ostoksensa, myyjätär sanoi:
+
+— Älkää vielä lähtekö, emäntä! Odottakaa toki, kunnes sade taukoaa.
+
+Silloin Georgette jäi odottamaan katsellen oven lasiruutujen läpi
+tielle, jolle tulvi vettä koskenaan. Selkänsä takana hän vaistosi
+liikkumattomien miesten läsnäolon ja tuon katseen, joka yhä tuijotti
+häneen. Kädet mustan esiliinansa taskuissa myymälän omistajatar
+huokaili:
+
+— Voi, hyvä Jumala, millainen ilma!
+
+Kellervät salamat välkähtelivät yhtenään valaisten silmänräpäykseksi
+räikeällä valollaan pimenevän myymälän. Ukkosenjyrähdysten ohella,
+jotka tämän tästä rämisyttivät ikkunaruutuja ja hyllyillä olevia
+astioita, kuului rakeita sulattavien pommien kuivia räjähdyksiä.
+Ilma kävi kuuman painostavaksi pienessä huoneessa, johon oli tiheään
+sulloutuneet paljon ihmisiä. Oli vaikea hengittää, ja hiki tippui
+helminä kasvoilta. Sähkön kyllästämä ilma ahdisti hermoja. Edellisiä
+lähempänä ja voimakkaammin räsähtävä jyrähdys sai kaupan omistajattaren
+päästämään kauhun huudon.
+
+— Se ei ollut kaukana! kuului joku miehistä mutisevan.
+
+Georgette oli vaistomaisesti kääntynyt miehiin päin ikäänkuin hakien
+heistä turvaa. Hänen katseensa kohtasi taas tuon miehen silmät, jotka
+hetken viivähtivät hänen omissaan, ikään kuin hämärästä rohkaistuneina.
+Tuon oudon miehen intohimoinen katse sai Georgetten tuntemaan
+sisimmässään selittämätöntä ahdistusta, joka kummasti järkytti hänen
+ihmisarkaa olemustaan. Siinä tunteessa ei ollut mitään määrättyä, ei
+mitään tahallista antaumusta. Hänen lepotilassa olleet vaistonsa vain
+värähtelivät.
+
+»Sinä miellytät minua», niin nuo levolliset siniset silmät näyttivät
+sanovan.
+
+Georgetten salaiset sukulaistunteet, joista hän ei vielä ollut
+selvillä, vastasivat:
+
+»Näen kyllä, että miellytän sinua. Eikä mikään turvaa minua tältä
+suloiselta tunteelta».
+
+Sitten ukonilma taukosi äkkiä. Pilvien lomassa näkyi sininen läikkä.
+Aurinko ehätti paistamaan ja muutti kuin taikasauvalla sadekuteet
+kipinäharsoksi.
+
+Mies, joka oli luonut Georgetteen ihailevia katseita, nosti
+kohteliaasti lakkiaan ja poistui ensimmäisenä myymälästä. Georgette
+näki hänen katoavan muut miehet perässään. Myymälän omistajatar
+lähestyi silloin Georgettea.
+
+— Tuo mies on valuri, belgialainen, hän selitti yksinkertaisesti,
+tottuneena suosimaan tämänkaltaisia tuttavuuksia. Hänen nimensä on
+Gustave Vanlaert.
+
+Avoimesta ovesta virtasi sisään raikasta, kosteaa ilmaa, joka tunki
+tieltään ummehtuneen kuumuuden ja hyväili viileänä Georgetten poskia.
+Mitään sanomatta hän tarttui koppaansa ja meni talliin ajamaan
+pihaan rattaat ja hevosen — aasintamma oli jo käynyt vanhaksi ja
+voimattomaksi. Vaistomaisesti hänen silmänsä tähystelivät tielle päin,
+mutta eivät kohdanneet, mitä hakivat. Ja hän toisti itsekseen tuota
+nimeä peläten unohtavansa sen: »Gustave Vanlaert»...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Matkalla Bléréstä Sublaineshin Georgette ajatteli, tuntien yhä kasvavaa
+mielihyvää, tuota miestä, hänen ihailevaa katsettaan, hänen vakaumusta
+uhkuvaa huudahdustaan: »Onpas siinä kaunis nainen!» Ja yhä vielä hän
+toisteli tuota outoa nimeä, painaakseen sen merkillisenä kokemuksena
+syvälle mieleensä:
+
+»Gustave Vanlaert».
+
+       *       *       *       *       *
+
+Georgetten ajaessa portista pihaan palvelijatar ja Peni koira
+olivat vastassa. Mies ja poika olivat pellolla töissä. He palasivat
+vasta illan suussa, kello kahdeksan ajoissa. Silloin Georgette meni
+makuuhuoneeseen muuttamaan ylleen työvaatteet. Auki jääneestä ovesta
+hän kuuli palvelijattaren riisuvan hevosta valjaista. Molemmat
+poistuivat sitten talliin. Georgette tunsi itsensä yhä yksinäisemmäksi.
+
+Istuen oljilla päällystetyllä tuolilla, äskeisestä ukkosilmasta
+oudosti uupuneena, hän katseli tätä huonetta, joka oli käynyt hänelle
+käsittämättömän vieraaksi. Perheen esi-isiltä periytynyt jykevä
+kaappi, häiksi hankittu, nyt jo haalistunut haahkanuntuvapeite,
+pomeranssinkukkaseppele kunniapaikallaan keskellä kaminaa! Kaikki tuo
+oli vihamielistä, kaukaista, hänestä irtaantunutta.
+
+Kuusitoista vuotta kestäneen avioliiton jälkeen, nyt, kun uusi tunne
+ilmaantui hänen kohtalonsa kynnykselle, tämä hetki lopullisesti
+ratkaisi hänen haaksirikkonsa puolisona ja äitinä. Mutta kuka oli
+syypää tähän haaksirikkoon ja siihen lankeemukseen, joka oli tällä
+kertaa mahdollisesti vastustusta kohtaamatta uhkaamassa? Vanlaertko?
+Ei... Mutta yhtä kaikki, hän tai joku toinen; kaikkien vastuksien
+ja ikävyyksien jälkeen noiden uusien elämänkasvojen kohtaaminen oli
+kohtalokasta.
+
+Georgetten yksinäisyys oli alkanut viisi vuotta aikaisemmin, kun Jean
+oli kerran koulusta palattuaan kääntynyt kasvonsa kylmän päättäväisinä
+pois äidistään.
+
+Tämä ei tiennyt, mistä se johtui. Hän ei tiennyt, että Jean'in
+ymmärtämättömät, sydämettömät toverit olivat kiusoitelleet tätä
+tuuppien poikaa Cadet'n pienokaisia kohti ja huutaen: — Syleile
+veljiäsi!
+
+Niin oli kerran huutanut joku nulikka, joka oli kotonaan kuullut selviä
+viittauksia, ja tuo huuto oli monta kertaa toistunut armottomien
+naurunhohotusten säestämänä. Jopa Georgette Garoun poika oli työnnetty
+päivätyöläisen, Köyhän Cadet'n jalkoihin, ja samalla oli huudettu yhtä
+solvaisevasti:
+
+— Mene sanomaan päivää isällesi!
+
+Lopulta Jean oli ymmärtänyt, ja leppymättömänä, jommoisia lapset
+saattavat olla, hän oli vieraantunut äidistään, tosin ei loukatusta
+kunniantunteesta, hän kun oli liian nuori kokeakseen sellaista, vaan
+siitä, että tuo ilkkuminen koski hänen heräävään itsetietoisuuteensa.
+
+Siihen aikaan hänen kasvoistaan katosi poikaiän huoleton sävy, ja
+niille laskeutui sen sijaan sellainen puolustusvalmiuden naamio,
+jonka leima on havaittavissa kaikissa, jotka ovat saaneet kokea
+ihmisten ilkeyttä. Mutta kun hänen täytyi kärsiä äitinsä ansaitsemaa
+nöyryytystä, josta hän ei voinut vapautua, hänen katseensa menetti
+vilpittömyyden hohteensa.
+
+— Mikä sinun on, rakas Jean'ini? äiti kysyi huolissaan.
+
+Poika loi alas pitkät silmäripsensä eikä vastannut, ja kun äiti toisti
+kysymyksensä, hän meni tiehensä. Ennen iltaa häntä ei näkynyt. Hän
+lymyili viininpuserrushuoneessa roikkuen hämähäkinverkkojen peittämällä
+orrella ja katsellen rottien häärinää. Hän ei enää pelännyt niitä,
+vaan piti niitä vähemmän hirvittävinä kuin ihmisiä. Tai hän kulutti
+aikaansa vajassa kaivellen nappuloita ja väännellen säyliä pelkästään
+kostonhalusta, jonka hän kohdisti elottomiin esineisiin. Toiste hän
+piileskeli puutarhassa kukkien suojassa, rajusti raastaen niiden
+koreita terälehtiä. Sieltä hän katseli, sydän tulvillaan kaunaa,
+nuorta ja kaunista äitiään, jota hän oli siihen asti sokeasti ihaillut
+ja jonka nuhteettomuutta hän oli pitänyt selvänä tosiseikkana, mutta
+jonka syytä oli, että hänen nyt täytyi kärsiä näin katkera nöyryytys.
+Hellyys, hemmottelu, lakkaamaton huolenpito ja hyväilyt, kaikki hyvyys,
+mikä oli tullut hänen osakseen, unohtui nyt. Hän ei harkinnut. Hänen
+ajatuskykynsä oli yhtä puutteellinen kuin hänen elämänkokemuksensakin,
+eikä hän siis kyennyt ottamaan huomioon, ettei hänen äitinsä
+käyttäytymisessä silloin ollut mitään moitittavaa. Kahdeksanvuotias saa
+vaikutukset ulkoa päin, ei omasta harkinnasta. Hän tiesi vain, että
+kylän poikanulikat paiskasivat hänelle vasten kasvoja hänen äitinsä
+hairahduksen häpeän. Tämä herätti hänessä katkeruutta äitiä kohtaan.
+
+Georgette koetti saada takaisin poikansa menetetyn hellyyden ja
+kiintymyksen. Hän kohteli tätä entistäänkin herttaisemmin ja
+sydämellisemmin. Levottomana ja valppaana hän valvoi tuota pientä
+synkistynyttä sielua koettaen arvata sen salaisuuden tai ennakolta
+ehkäistä tämän salaisuuden seuraukset. Ja tämä äidin levottomuus
+kiihtyi kuukausi kuukaudelta pojan varttuessa ja käydessä
+ymmärtävämmäksi. Ja kun äiti lopulta piti varmana, että ilkeät kielet
+ilmaisisivat jonakin päivänä pojalle, millainen häpeä liittyi hänen
+syntymäänsä, äidin hellyys löysi sellaisia lämmintä tunnetta uhkuvia
+sanoja, joita ei edes rakkaus mieheen ollut tuonut hänen huulilleen.
+
+— Rakastatko äitiäsi, pikku Jean?... Tulehan nyt tänne sanomaan se
+minulle... tähän... aivan lähelle!
+
+Äiti tutki tarkoin noita jäykkiä kasvoja, maahan tuijottavia katseita
+ja pingoitettua suuta. Ja painaen povelleen tuota vastahakoista
+ruumista hän rukoili:
+
+— Olethan sinä minun... minun... Lupaa, ettet koskaan herkeä
+rakastamasta minua!
+
+Kun hän lopulta oli puoliväkisin saanut pojalta vastaukseksi myöntävän
+päännyökkäyksen tai »kyllä» sanan, joka sihahti esille hampaiden
+lomitse, hän rukoili vielä:
+
+— Suutele minua... oikein kovasti... vielä kovemmin...
+
+Ja Georgette lähensi häneen ruskeata poskeaan, jolle poika painoi
+pidättyvät huulensa tuntien vastenmielisyyttä.
+
+Georgette kärsi kaikesta tästä. Missä olivatkaan nyt äidin ja pojan
+entiset hellän hehkuvat suudelmat? Jean oli ruvennut hautomaan salaisia
+ajatuksia, käynyt umpimieliseksi; häneltä puuttui nyt välitön tunteen
+lämpö ja lapsen into. Sanat täytyi temmata hänen suustaan, ja suudelmat
+olivat hänestä vastenmielisiä.
+
+Markkinapäivinä äiti palasi kaupungista taskut täynnä leikkikaluja
+ja makeisia. Tämä ei parantanut asiaa. Jean otti tuomiset vastaan ja
+kiitti. Mutta hän ei enää rakastanut äitiään. Hänen palvontansa oli
+kuollut.
+
+Kun Didier torui Jean'ia, tämä ei enää paennut äidin turviin noudattaen
+vaistoa, joka saa lapsen etsimään tukea olennolta, joka on hänet
+synnyttänyt. Hän kärsi isän nuhteet tyynesti, ollen päälle päätteeksi
+ylpeä siitä, että häntä pidettiin syyntakeisena. Sillä lapsen
+viattomuudessaan hän saattoi, huolimatta äidin hairahduksesta, sanoa
+isäkseen Didier'tä, jonka nimi hänellä oli. Ja poika alkoi kiintyä
+häneen, koska hänen toverinsa eivät ahdistaneet tätä.
+
+Torstaisin, kun pojalla oli koulusta vapaata, Georgette koetti saada
+hänet mukaansa lähtiessään töihin estääkseen häntä vetelehtimästä
+kylällä.
+
+— Tule mukaan apilapellolle! Voit vähän auttaa minua.
+
+Jean pudisti päätään. Tämä ei enää miellyttänyt häntä, vaikka hän
+oli aikaisemmin aina pyrkinyt äidin silmissä näyttämään oikealta
+maatyöläiseltä pieni sirppi ja apilaskimppu olalla. Poika pelkäsi,
+että hän voisi kulkiessaan äidin seurassa kohdata nuo peloittavat
+pojanvekarat ja heidän joukossaan päivätyöläisen pojan, joka oli
+syntynyt samana vuonna kuin hän ja joka toisten nulikoiden yllyttämänä
+yhä sanoi naurettavan hellästi Jeania »pikku veljekseen».
+
+Mutta niin kävi kuitenkin kerran sadepäivänä, kun Georgette oli
+lähtenyt poikaansa vastaan tämän tullessa rippikoulusta. Ennen kuin
+nulikat olivat tulleet ulos rippikoulusalista he jo alkoivat ainaiseen
+tapaansa kiusoitella, mihin he eivät olleet vielä kyllästyneet.
+Georgette kuuli kaiken, lasten kuhinan suljetun oven takana ja huudot,
+jotka kutsuivat uhria:
+
+— Jean Rousseau! Missä on Jean Rousseau?
+
+Kun meluava poikaparvi sitten tuli esiin porttikäytävästä, Georgette
+näki, miten nulikat työnsivät Jean'ia Cadet'n poikaa kohti, ja hänen
+korviinsa kantautui parinkymmenen armottoman äänen typerä, ilkeä huuto:
+
+— Suutele veljeäsi! Suutele veljeäsi!
+
+Lapsensa tyynen alistuvasta käyttäytymisestä Georgette oivalsi, että
+tuo häväisy oli alkanut jo silloin, kun Jeanein sydän oli sulkeutunut
+äidiltä.
+
+Äkillisessä vihastuksen puuskassa, jollainen moisessa tapauksessa
+saattaa vallata maltillisimmankin, Georgette hyökkäsi poikavekaroiden
+kimppuun jaellen iskuja ja korvatillikoita oikealle ja vasemmalle.
+Lasten huutaessa riensivät näiden äidit saapuville. Välittämättä
+sateesta siinä singahdutettiin herjauksia, uhkauksia ja pilkkasanoja,
+joita näillä seuduin on ammoisista ajoista ollut tapana syytää
+uskottomille aviovaimoille. Georgette kävi käsiksi. Syntyi mellakka;
+aluksi tyydyttiin tuuppauksiin ja kynsillä uhkailemiseen, mutta lopulta
+turvauduttiin nyrkiniskuihin, ja kelpo pastori Cruchet, jonka meteli
+oli houkutellut paikalle, sai mielikarvaudekseen nähdä raivokkaan
+kahakan. Suurin elein hän koetti rauhoittaa vihan vimmassa tappelevia
+naisia:
+
+— Herran nimessä, lopettakaa jo, hyvät naiset!
+
+Taivas oli puhunut: rangaistus kohtasi avionrikkojavaimoa. Pastori oli
+siitä hyvin pahoillaan. Georgetten hehkuvissa silmissä kuvastui liiaksi
+epätoivoa ja viattoman pojan kalpeissa kasvoissa liiaksi nöyryytystä.
+Tämä ei jäänyt papilta huomaamatta. Hän sanoi itsekseen:
+
+»Riittää jo, hyvä Jumala! Riittää, riittää!»
+
+Syöksyen tappelevien naisten väliin hän erotti heidät lempeillä ja
+kylmillä käsillään, jotka eivät tunteneet intohimon hehkua, vaan
+vaikuttivat rauhoittavasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juttu joutui käräjiin, ja kyläläiset iloitsivat siitä, että riidan
+törkeä aihe tuli julkisen käsittelyn alaiseksi.
+
+Koko Sublaines'in kylä saapui Blérén entiseen sakaristoon, joka oli
+muutettu käräjätaloksi, kun kirkko oli erotettu valtiosta. Raskaat,
+punaiset marmoripylväät loivat saliin Herodes Suuren, Betlehemin
+lastenmurhien toimeenpanijan, tai Herodes Antipaksen, Johannes Kastajan
+surmauttajan, aikaisen tuomiosalin leiman. Ja kaikki nuo uteliaat
+ihmiset odottivat ankaraa tuomiota, avionrikkoja-vaimon julkista
+ruoskimista. Mutta tuomari, joka oli viisas ja ovela mies, vainusi
+yleisön mielessä palavan julkisen häväistyksen himon. Hän katkaisi
+kesken tarpeettomat, liiaksi lavertelevat ilmiannot, teki vain muutamia
+harvoja kysymyksiä, jotka koskivat riidan yleistä kulkua, ja käski pian
+molempien riitapuolten poistua määräten, että heidän oli pantava kulut
+tasan.
+
+Mutta isku oli annettu. Julkisten solvausten häpeä laskeutui raskaana
+onnettoman Georgetten hartioille. Jean'illa oli mielestään nyt täysi
+oikeus kartella äitiään. Eihän äiti ollut puolustautunut ilmaisemalla
+syyttömästi loukatun paheksumista eikä ollut antanut sellaisia
+selityksiä, joista totuus olisi ilmennyt selvästi. Lisäksi Georgette
+oli vielä mutissut kiihoittuneena mellakasta: »Mitä heidän tarvitsee
+sekaantua minun asioihini!» Ja kun äiti ei ollut valittanut tuota
+kauheata häväistystä miehelleen eikä vaatinut häntä kostamaan, poika
+ei enää epäillyt äidin häpeää. Hän kyseli salaa palvelijattarelta,
+liikkaavalta ja ovelalta tytönletukalta, joka oli liiaksikin perillä
+kaikista elämän rumista puolista. Käräjäpäivänä, jolloin poika ja
+palvelijatar Maria olivat kahden kotona, hän kysyi:
+
+— Onko se totta, Maria?
+
+— Mikä sitten, pikku Jean?
+
+Rohkaisten mielensä, kädet taskussa poika sanoi päättävästi:
+
+— Ettei isä ole minun isäni.
+
+Palvelijatar herkesi nostelemasta hangolla tuoksuavia heiniä lehmien
+häkkeihin, nauroi pojalle vasten kasvoja avaten levälleen sinivihreät
+silmänsä, joissa loisti pahanilkinen veitikkamaisuus:
+
+— Kas vain sinua pientä utelijaa!... Oletko kenties mustasukkainen?...
+Jos asianlaita olisikin niin kuin aavistat, niin mitä se sinuun kuuluu?
+Onhan hän ainakin äitisi mies ja käy täydestä. Muu ei liikuta sinua
+vähääkään!
+
+Poika lähti navetasta viheltäen raivoissaan. Ilmaisematta asiaa suoraan
+tyttö oli sanonut tarpeeksi; pojan täytyi ymmärtää.
+
+Siitä päivästä alkaen Georgette sai ilmeisen selvästi kokea, miten
+hänen poikansa entistään enemmän kylmeni hänelle. Hänen elämänsä
+viimeinen valopilkku sammui. Poika karttoi äidin seuraa, lähentelipä
+vielä lisäksi mielenosoituksellisesti Didier'tä yhtenään seurustellen
+ja työskennellen hänen kanssaan. Kerran torstaina Georgette näki heidän
+molempien lähtevän pellolle auran perässä. Jean piteli itsetietoisena
+ruoskaa kädessään. Raju epätoivo kouristi äidin sydäntä.
+
+Vaikka Jean olikin toisen miehen poika, Georgetten mielikuvitus oli,
+työskennellessään kuumeisesti hänen kantaessaan lastaan sydämensä
+alla, muovaillut tämän — kohtalon ivaa! — Didier'n, sen ainoan
+miehen, näköiseksi, jota hän, Georgette, rakasti. Yhdennäköisyys oli
+silmiinpistävä. Jean oli lyhyenläntä, mutta hyvin muodostunut, jäsenet
+solakat, mutta sitkeät, kasvonpiirteet miellyttävät, tukka samanlainen
+tuleentuneen kauran värinen, ja silmissä oli samanlainen kaihtava
+ilme. Jean oli työteliäs ja hiljainen, aivan niin kuin Didierkin. Tämä
+yhdennäköisyys, jonka oikeastaan olisi pitänyt ilahduttaa syyllistä
+äitiä, tuntui päin vastoin hänestä uudelta luonnon petokselta.
+Riistettyään häneltä hänen onnensa ja naisenkunniansa Didier anasti
+häneltä hänen poikansakin.
+
+Tämä tapahtui Georgetten silmien edessä hänen voimatta sille mitään.
+Didier vapautui vähitellen ennakkoluuloistaan huomattuaan, että oli
+saanut pojasta taitavan ja palkattoman avustajan. Ja poika pani
+parastaan. Näytti siltä, kuin hän olisi tahtonut hankkia korvausta
+petetylle miehelle. Saadakseen isäpuolensa suopeaksi itselleen Jean
+oli altis palvelemaan häntä ja ottamaan onkeensa hänen neuvonsa. Täten
+heistä tuli kaksi omistajaa, jotka kiintymys samaan maakamaraan yhdisti
+toisiinsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jeanin ensimmäistä ripillepääsyä oli vietetty ilman mitään ulkonaisia
+juhlallisuuksia. Ei syöty edes juhla-ateriaa perheen keskuudessa.
+Tietystikään ei siis naapureita kutsuttu taloon. Pöydässä oli vain
+nuo tavalliset neljä lautasta, ja aterian aikana vallitsi alakuloinen
+mieliala.
+
+Kun Jean oli saanut päästötodistuksen kansakoulusta ja vapautunut
+koulutöistä, hän antautui kokonaan maanviljelykseen. Siitä oli nyt
+kulunut vuosi. Hän kävi neljättätoista. Hän oli ikäisekseen henkisesti
+harvinaisen kehittynyt ja vakava, ei näyttänyt enää pojalta, vaan
+nuorukaiselta.
+
+Aamusta iltaan hän oli Didier'n mukana maatöissä. Hän hengitti
+mielihyvin peltojen tuoksua ja veti sieraimiinsa ylätasangon raikkaita
+tuulahduksia. Hänen povensa paisui itsetietoisuudesta, kun hän
+seisoen lantakuormalla piteli ohjaksia häikäisevässä auringonnousun
+valaistuksessa, joka värjäsi hänen maailmansa ruusunpunaiseksi, tai
+keskipäivän helteessä heilutti yhtä isoa kuokkaa kuin isäpuolensa
+höystäessään viinitarhojen multaa sulfaatilla. Hän piti kunnianaan
+matkia Didier'n raskaan laahustelevaa, huojuvaa käyntiä liikkuessaan
+viiniköynnösrivien välillä. Hän oli silloin onnellinen, unohti
+mielenhaikeutensa ja solvaukset, joita oli saanut kestää siitä syystä,
+että oli olemassa. Didier suhtautui häneen varsin suopeasti. Ei hän
+silti osoittanut isänrakkautta eikä poikakaan lapsenkiintymystä. Mutta
+he tulivat hyvin toimeen yhteisessä työssä. Eikä kumpikaan osoittanut
+lainkaan huomaavaisuutta Georgettea kohtaan.
+
+Tämä tunsi tuon ylenkatseen raskaan painon. Aterioiden aikana molemmat
+miehiset perheenjäsenet puhelivat vain keskenään. He keskustelivat
+töistä eivätkä edes kysyneet Georgetten mielipidettä, vaikka maa
+kuitenkin oli alunperin ollut hänen yksinomaista omaisuuttaan,
+ennen kuin se joutui heidän käsiinsä. He jättivät hänet kokonaan
+seurustelemaan palvelijattaren kanssa.
+
+Päivät olivat pitkät avaran tuvan yksinäisyydessä Marian hoidellessa
+elukoita, pestessä vaatteita, ollessa heinänteossa tai tarpeen vaatien
+auttaessa miehiä maatöissä. Iän karttuessa palvelijatar oli vähitellen
+anastanut arvovallan tässä rikkinäisessä perheessä ja suoritti kaikki
+ne askareet, jotka aikaisemmin olivat kuuluneet emännälle. Muun
+talonväen näin syrjäyttämättä Georgette joutui Garou-muorivainajan
+asemaan, valmisti ruoan ja paikkasi liinavaatteita ikkunan ääressä.
+Ikävä oli hänen toverinaan. Tämä perheen vanhan naisen osa, jota hänet
+pakotettiin näyttelemään, ennen kuin vuodet olivat riuduttaneet hänen
+nuoruudenvoimansa, yllytti hänessä kaihoa hakemaan itselleen tyydytystä
+toisaalta. Kaikkein enimmin katkeroitti häntä se, ettei hänellä ollut
+ketään, jota olisi voinut rakastaa, että sekin olento, jota hän oli
+kantanut sydämensä alla, oli hylännyt hänet, että hän oli menettänyt
+kaiken, suuren ylpeytensäkin.
+
+Tätä kaikkea hän oli tuuminut sinä iltahetkenä, jolloin ukkosilma oli
+riehunut ja jolloin hän oli kohdannut Gustave Vanlaertin. Siitä illasta
+tuli ikäänkuin rajapyykki hänen elämänsä kahden, toisistaan eroavan
+taipaleen välille.
+
+Hän olisi voinut sovittaa hairahduksensa, ja tämän sovituksen tuottama
+tyydytys olisi voinut täyttää hänen elämänsä tyhjyyden. Mutta hänen
+käsityksensä mukaan tuo hairahdus ei ollut niin suuri, kuin minä muut
+sitä näyttivät pitävän, hän kun oli tehnyt sen rakkaudesta. Hänen siitä
+kärsimänsä rangaistus olikin siis hänestä kohtuuton, ja se sai hänet
+inhoamaan kotitaloaan, koko synnyinseutuaan, koko entistä elämäänsä.
+
+Tuolla hymyilevässä laaksossa tuntui kangastavan jotakin vallan
+toista, mikä sisältyi vieraan miehen katseeseen, joka oli kohdistunut
+häneen uhoten ihailua, jollaista ei kukaan enää osoittanut hänelle:
+kaupunki ja sen tarjoamat tuntemattomat ilot, ne salaperäiset huvit,
+joista Boutet oli kertoillut, toisenlainen Ranska, joka oli olemassa
+Sublaines'in ulkopuolella, unohduksen huumaava taikajuoma, heräävä usko
+uusiin jumaliin.
+
+Hänen runneltu, yksinkertainen sielunsa kiintyi kiusaukseen yhtä
+voimakkaasti ja rajattomasti kuin se oli aikoinaan kiintynyt rakkauteen.
+
+
+
+
+II
+
+
+_»Kaunis nainen!»_
+
+Tämä ylistely askarteli lakkaamatta hänen mielessään. Didier ei
+ollut koskaan sanonut hänelle mitään senkaltaista. Eikä heikentynyt
+tuon katseen lumous, joka niin suuresti erosi hänen silmiään ennen
+kohdanneista silmäyksistä. Tuo katse oli nöyrä, mutta samalla
+hallitseva; se sanoi: »Antaisinpa paljon, jos saisin omistaa tuon
+kauniin naisen!» Tuon kaunopuheisen katseen nähtyään Georgette tajusi,
+ettei Didier koskaan ollut rakastanut häntä.
+
+Sillä viikolla, molempien perjantaipäivien välisenä aikana — seuvavaa
+toripäivää odottaessaan — Georgette seisoi pitkään makuuhuoneen
+kosteudesta himmentyneen pienen kuvastimen edessä. Hän ei enää,
+niinkuin aikaisemmin, arvioinut itseään yksinomaan työhön soveltuvan
+lihasvoiman vaa'alla.
+
+Hän tutki, mikä muu, vähemmin puhdas viehätysvoima oli tuottanut
+hänelle tuon mairittelevan lauseen.
+
+— Varmaankin minun silmäni ja hipiäni! hän tuumi itsekseen.
+
+Pukeutuessaan aamulla hän avasi karkean paitansa ja antoi tuuheiden
+hiustensa valua hartioilleen. Ja nähdessään nyt aamun valossa kauniin
+povensa valkeuden, johon hän ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt
+huomiota, hän ajatteli:
+
+— Varmaankin minun poveni ja vartaloni!
+
+Hän tarkasteli itseään kuin jotakuta siihen saakka tuntematonta
+olentoa, jonka olemassaolon hän oli nyt vasta huomannut kuvastimen
+edessä seisoessaan. Sillä vaikka tämä nainen olikin yksinkertaisen
+alkuperäinen, hän ei tutkiessaan edessään olevaa kuvaistaan jäänyt
+epätietoiseksi siitä, että hän oli kaunis; hänen hartiaviivansa
+olivat virheettömät, kulmakarvansa kuin samettia, tummissa silmissä
+paloi liekitsevä hehku. Vuodet olivat kypsyttäneet hänet kuin kauniin
+hedelmän tummentaen hänen poskiensa värin niiden somaa muotoa
+muuttamatta. Tuon himmenneen kuvastinlasin takana näytti puhkeavan
+esiin uusi syntyminen. Puolison takaa, jonka silmät olivat auenneet,
+äidin takaa, joka oli katkerasti pettynyt, oli ilmestynyt näkyviin
+_nainen. »Kaunis nainen!»_
+
+Voitonriemuinen loiste välkehti noilla kasvoilla, jotka olivat
+tottumattomat hymyilemään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun seuraava toripäivä oli tullut, Georgette riensi Bléréhen vieden
+myytäväksi kaksi korillista kananmunia. Mutta hän ei tavannut
+belgialaista kaduilla eikä siinä pienessä myymälässäkään, jossa he ensi
+kerran olivat nähneet toisensa. Kaupan omistajatar hymyili hänelle
+auliisti mielissään, kun hän palasi, hyvin aavistaen hänen tulonsa
+syyn. Mutta Georgette ei rohjennut kysyä eikä toinen liioin puhunut
+mitään.
+
+Seuraavana perjantaina Georgette ei enää malttanut olla kysymättä.
+
+— Missäs se Vanlaert...?
+
+Myymälän omistajatar ei antanut hänen lopettaa lausettaan.
+
+— Hän pääsee valimosta vasta kello kuudelta. Näitte hänet vallan
+sattumalta täällä pari viikkoa sitten. Luultavasti hän kävi isäntänsä
+asialla.
+
+Hän lisäsi:
+
+— Hän tiedusteli, kuka te olette...
+
+Sitten kaupan omistajatar odotti ylen auliina, yhtä valmiina
+ja persoonattomana kuin puhelin, siirtääkseen Georgetten sanat
+belgialaisen korvaan. Hän näytti niin valmiilta palvelemaan ja
+järjestämään, että Georgette kysyi arkailematta:
+
+— Onko hän naimisissa?
+
+— Sanotaan, että hänellä on Belgiassa vaimo, joka on pettänyt hänet.
+Sen vuoksi Vanlaert hylkäsi hänet. Hän on kelpo mies.
+
+Kaksi miestä tuli sisään tilaten juomaa. Tarjoillessaan heille emäntä
+lennätti Georgettelle:
+
+— Tulkaa ensi perjantaina vähän myöhemmin, kello kuuden aikaan. Olisipa
+merkillistä, ellei hän silloin olisi täällä.
+
+Vanlaert tuli kuin tulikin kauppaan seuraavana perjantaina.
+Georgette ja hän kainostelivat aluksi, vaikka hyvin tiesivät, että
+miellyttivät toisiaan. Myymälän emännän täytyi puuttua asiaan. Hän
+vei heidät istumaan huoneen perälle syrjään muista asiakkaista ja
+koetti saada keskustelun alkuun puhumalla viinitarhoista, jotka sinä
+vuonna näyttivät lupaavilta, ja oluesta, jota juotiin Belgiassa. Hän
+jätti heidät pohtimaan näitä asioita. Vanlaert tarjosi Georgettelle
+lasillisen viiniä.
+
+Poistuessaan myymälä-kapakasta he eivät olleet puolella sanalla
+kosketelleet kiintymystä, joka veti heitä toistensa puoleen. Mutta he
+olivat lukeneet toistensa silmistä, että kohtalo oli saattanut heidät
+yhteen otollisena hetkenä ja että he kerran vielä omistaisivat toisensa.
+
+Sinä iltana Georgette palasi hyvin myöhään Sublaines'iin. Didier
+ja Jean olivat jo tulleet kotiin työstä. He eivät udelleet hänen
+viipymisensä syitä, ja hän tunsi siitä lähtien olevansa vapaa toimimaan
+mielensä mukaan.
+
+Georgette näki jälleen Vanlaertin myymälän omistajattaren, Paulinen,
+luona, jonka he olivat saaneet ystäväkseen, sekä sitten kerran
+sunnuntaina tanssiaisissa. Tällä kertaa Jean ja Didier olivat tulleet
+mukaan. Heti kun hevonen oli riisuttu valjaista ja viety talliin ja
+rattaat asetettu kymmenien muiden joukkoon pihaan, vartian hoiviin,
+he erosivat kukin omalle taholleen. Georgette lähti keskikaupungille,
+Jean ja Didier poikkesivat kahvilaan. Hän tiesi miesten viipyvän siellä
+iltaan saakka keskustelemassa eri ihmisten kanssa viljanhinnoista.
+
+Keskipäivästä alkaen valuri oli odottanut Georgettea kävellen ison
+aukion myyntikojujen tienoilla. Joukko nuoria tyttöjä kiusoitteli
+häntä, hän kun oli pulska nuori mies, ja hän oli puolestaan
+mielistellyt eräitä heistä. Mutta toisen naisen kuva täytti hänen
+mielensä, ja hän tuuppasi nuo liian lähelle tunkeilevat luotaan. Kun
+Georgette vihdoin ilmestyi kello kolmen ajoissa, Vanlaert meni häntä
+vastaan, ikään kuin kohtaaminen olisi ollut edeltä päin sovittu.
+Loukkaantuneina ja mustasukkaisina nuoret heilakat purskahtivat nauruun
+katsoen julkeasti vasten kasvoja tuota talonpoikaisnaista, joka riisti
+heiltä heidän liehittelijänsä. Mutta Georgette ja Vanlaert eivät
+välittäneet siitä vähääkään, he olivat jo liiaksi kiintyneet toisiinsa.
+Mutta jottei Georgette joutuisi huonoon valoon, Vanlaert erosi pian
+hänestä pyydettyään häntä tulemaan tanssiaisiin. Se ei herättänyt
+lainkaan huomiota, tytöt ja naimisissa olevat naiset kun tanssivat
+Tourainessa vapaasti julkisissa kemuissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Matala ja pimeähkö tanssisali oli väkeä täynnä kuin nuijalla lyöden.
+Parit hypähtelivät posetiivin soiton tahdissa, jonka kampea pyöritti
+kyttyräselkäinen mies. Vaikka ikkunat, joista kurkisteli huoneeseen
+joukko poikavekaroita, olivat seppoisen selällään, oli sisällä
+tukahduttavan kuuma, ja pöly, joka lähti kengistä ja saappaista —
+monet olivat tulleet pitkien matkojen päästä ja suoraan pelloilta
+— kohosi ilmaan harmaana pilvenä luoden verhon kaikkien niiden
+lemmenseikkailujen ylle, jotka salissa saivat alkunsa tai jatkuivat.
+
+Georgette ei osannut tanssia, mutta hän suostui nojaamaan belgialaisen
+käsivarteen. Tämä odotti häntä tanssisalin ovella. He pujottautuivat
+liikkuvaan ihmisjoukkoon, ja noiden lukemattomien, toisiaan tuuppivien
+parien tungoksessa he tunsivat olevansa enemmän yksin kuin ulkona
+keskellä katua.
+
+Koko ihmislauma huojui ja nytkähteli amerikkalaisten tanssisävelmien
+tahdissa, silmät haaveilevina hehkuen tai tulena palaen; kukin
+ajatteli vain itseään ja pariaan, kukin soi täyden vapauden toisten
+lemmenkaipuulle. Toisinaan hymyilevät huulet yhtyivät silmänräpäyksen
+ajaksi. Kuumat hikihöyryt, jotka sekoittuivat nenäliinoista ja
+naisten puseroista uhoaviin hajuvesiin, kyllästivät ilman sakeaksi.
+Huumaantuneena Georgette antautui tanssin pyörteeseen Vanlaertin
+kanssa, joka vei häntä painaen häntä lujasti vasten voimakasta
+rintaansa. Ja keskellä tätä tahdikasta, jymisevää hälyä, joka esti
+tanssijoita kuulemasta vieraiden parien puhetta, he vihdoin alkoivat
+jutella lausuen julki lyhyellä sanalla tai lauseella elämänsä
+haikeuksia ja yksinäisyyttä.
+
+— Vaimoni oli lutka! tunnusti Vanlaert. Onneksi ei ollut lasta... Jätin
+hänelle huonekalut ja lähdin tieheni... Onko teidän käynyt vähän niin
+kuin samoin?
+
+— Ei sovita yhteen, Georgette vastasi ainoastaan.
+
+Mies olisi tahtonut tietää enemmän, mutta Georgette oli niin
+salaperäinen, että toinen pelkäsi pahoittavansa hänen mielensä
+kyselemällä lisää.
+
+— No on siinä jo sokea elukka, joka ei tule toimeen teidän kanssanne!
+Vanlaert mutisi vuorostaan.
+
+Hän painoi Georgettea yhä lujemmin rintaansa vasten uskaltamatta
+kuitenkaan suudella tuota pyöreää, pehmeää haituvaista poskea, joka oli
+aivan lähellä hänen, Flanderin pojan, huulia ja joka hänessä herätti
+hehkuvan intohimon. Mutta hiljentäen ääntään hän kuiskasi:
+
+— Olettepa harvinaisen kaunis nainen, jumaliste!
+
+Georgette hymyili tuota hänelle ominaista hymyä, joka oli kuin
+kasvoille leviävä valonvälke. Silloin Vanlaert painoi päänsä lähelle
+hänen korvaansa, kosketti huulillaan hänen hiuksiaan ja sanoi arasti:
+
+— Jospa rohkenisin toivoa...
+
+Georgette tunsi miehen värähtelevän hellästä rakkaudesta ja virkkoi:
+Miksi ei — häneen katsomatta ja jurosti, niinkuin hänen tapansa oli.
+Vanlaert rohkaistui tästä ja suuteli hänen kaulaansa. Ja hänestä
+tuntui, kuin hänen sieraimiinsa olisi noussut kanervista solmitun
+kihlajaiskukkavihon raikas kedon tuoksu. Georgette otti vastaan
+suudelman ja virkkoi:
+
+— Ensi perjantaina.
+
+       *       *       *       *       *
+
+He omistivat toisensa syyskuisena iltahetkenä pienen myymälän
+omistajattaren huoneessa.
+
+Tuon hymyilevän, valoisan huoneen kalustona oli kuparinen vuode,
+jossa oli kukkakuvioinen peite, sinisametilla päällystetty nojatuoli,
+piironki, jota koristi neitsyt Marian veistokuva, sekä myymälän
+emännän miesvainajan muotokuva metallikehyksissä. Pesupöydän vieressä
+oli vesisanko, ja kamiinan yläpuolella riippuva seinäpeili kuvasteli
+ikkunan heleitä musliiniverhoja.
+
+Tässä neitseellisessä huoneessa Georgette tutustui rakkauteen. Ei
+aviolliseen, lain suojaamaan rakkauteen, vaan vapaaseen lempeen,
+rakkauteen rakkauden vuoksi.
+
+Kuinka suloinen olikaan tämä hairahdus! Tällä kertaa hän ei ollut
+yksin rakastavana puolena. Toinenkin rakasti, rakasti häntä hänen
+itsensä eikä hänen omaisuutensa ja viljelysmaidensa vuoksi!
+Georgetten itsetietoisuus palasi jälleen. Hän iloitsi siitä, että
+oli miehelle jotakin muuta kuin rikkauksien jakaja. Hän tunsi
+hekumaa, joka vaimentaa omantunnon ja tuudittaa nukuksiin kadonneiden
+harhakuvitelmien jättämän haikeuden. Koko hänen alkuperäinen luontainen
+voimansa, jota hänen ilottomasti täyttäessään velvollisuuttaan oli
+poljettu, pulppuili vapautuneena ilmoille kielletyssä rakkaudessa.
+
+Ja kuitenkin, jos hän olisi osannut tutkia, mitä liikkui hänen
+sydämessään, hän olisi tajunnut, että Vanlaertin hänessä herättämä
+tunne suuresti erosi siitä, joka hääpäivänä oli täyttänyt riemulla
+hänen sielunsa. Tuo edellinen tunne oli pikemminkin epätoivoisesti
+vastaanotettu korvaus kuin vapaasti valittu onni. Mutta silti
+Georgettelle tuotti mielihyvää se ajatus, että tämä komea ja voimakas
+mies, naisten suuri suosikki, oli valinnut hänet, eikä toisia,
+nuorempia naisia, ja että tuo valinta oli vapaa voitonhimosta eroten
+täydelleen Didier'n itsekkäistä vaikuttimista. Yhtä itsepintaisesti
+kuin Georgette aikaisemmin oli säilyttänyt koskemattomuutensa
+aviopuolisolleen ja sitten sankarillisesti hankkinut hänelle perillisen
+turvatakseen hänelle maan omistuksen, yhtä järkähtämättömästi
+hän antautui, melkein julkisesti, tuon kuljeksivan valurin
+rakastajattareksi, tietämättä hänestä muuta, kuin että hän oli onneton,
+samoin kuin hän itsekin, ja että rakasti häntä.
+
+Palatessaan Bléréstä lemmenkohtauksestaan Georgette katseli Didier'tä
+kylmästi, kuin itsekästä anastajaa ainakin. Jos Didier olisi sanonut
+yhden ainoankaan epäluulon sanan, Georgette olisi huutanut hänelle
+julki tuon ajatuksensa. Mutta Didier ei lausunut ainoaakaan moitteen
+sanaa, hän kun ei tiennyt mitään; eikä hän muutoin vaivautunutkaan
+ottamaan asiasta selvää. Hän tunsi asemansa vahvaksi. Hän omisti Garou
+suvun maan. Nojaten Georgetten ja Cadet'n lapseen hän eli huolista
+vapaana.
+
+Ei myöskään Jean, hänen oma Jean Garounsa jota, hän oli kantanut
+sydämensä alla, voinut pidättää häntä kaltevalla pinnalla eikä herättää
+tunnonvaivoja. Päinvastoin tuo nuorukainen joka päivä kielsi oman
+äitinsä olemalla ystävällisissä väleissä petetyn aviomiehen kanssa,
+jonka poika hän ei ollut. Ja nuorukainen oli lisäksi tuottanut
+äidilleen liian raskasta kärsimystä. Hän oli ilmi elävänä muistutuksena
+kaikesta kataluudesta, mikä hänen tähtensä oli täytynyt kestää.
+
+Georgette ei enää ajatellut ketään muuta kuin Gustave Vanlaertia sekä
+nautintoa, joka herpaisi hänen ymmärtämystä vailla olevan sieluparkansa
+vastuuntunteen.
+
+Viikko viikolta Georgetten ulkoasu muuttui. Pähkinäpuisesta kaapista
+hän penkoi esille Boutet puolisoiden Parisista lähettämät lahjat, joita
+hän oli aikoinaan ylenkatsonut: silkkipuserot, räikeänväriset nauhat ja
+vyöt. Niillä hän koristelihe lähtiessään Bléréhen toripäivinä.
+
+Ennen pitkää nuo viikoittaiset kohtaamiset kävivät hänelle
+riittämättömiksi. Hän osti polkupyörän päästäkseen liikkumaan vapaammin
+ja keksi aina jonkin verukkeen pyöräilläkseen nuo seitsemän kilometriä,
+jotka erottivat hänet Vanlaertista.
+
+Tätä kesti lokakuuhun asti. Tästälähin hänelle kävi vaikeaksi poistua
+illoin talosta. Aikaisemmin koittava iltahämärä sai miehen ja pojan
+palaamaan aikaisemmin töistä. Palvelijatar Maria oli sen lisäksi käynyt
+epäluuloisen uteliaaksi, kun emäntä niin tiheään poistui kotoa. Pimeän
+tullen nuo käynnit Bléréssä olivat suorastaan selittämättömiä.
+
+Mutta iltaisin, tietäessään Vanlaertin häntä odottavan, Georgette ei
+malttanut jäädä kotiin. Jättäen toiset lieden ääreen istumaan hän sanoi:
+
+— Kuulin jotakin ääntä kanalasta päin. Menen katsomaan, mitä siellä on.
+
+Suljettuaan oven jälkeensä hän sieppasi kiireesti polkupyöränsä
+vajasta, livahti äänettömästi tielle ja saapui kohtauspaikalle
+entistään kauniimpana, kasvot punoittavina ja tukka valuen kasvoille.
+Mutta vaikka hän oli suorittanut sellaisen huomattavan voimannäytteen
+kulkemalla pitkän tien kahteen kertaan lyhyemmässä ajassa kuin
+tunnissa, talon muu väki vastaanotti hänet hänen palatessaan
+vihamielisen vaiteliaasti.
+
+Silloin Georgette sopi Vanlaertin kanssa niin, että kohtaamishetki
+määrättiin aamiaislomaksi, ennenkuin työväki palasi tehtaaseen. Mutta
+tämäkään ei ollut mukavaa; Garoun talon aamiaishetki ei sattunut samaan
+aikaan kuin tehtaassa. Heidän kohtaamisaikansa supistui täten varsin
+lyhyeksi, ja Vanlaert oli nyrpeä, hautoen mielessään pohjoisemman
+seudun asukkaille ominaisia synkkiä ajatuksia, joita hän ei ilmaissut
+sanoin.
+
+Bléréssä alettiin juoruilla talonemännästä, joka ahkerasti kävi
+tapaamassa belgialaista Paulinen, pienen myymälän omistajattaren,
+luona. Peni, koira, joka itsepäisesti seurasi Georgettea — pahanilkinen
+käsi irroitti sen kopista heti hänen lähdettyään — loikoili odottamassa
+myymälän portailla, kuono käpälien välissä, elävänä osviittana.
+
+— Sublaines'in emäntä kuhertelee vielä valurinsa kanssa, sanoivat
+ihmiset nähdessään koiran.
+
+Ja kun tämä toistui usein, pahat kielet saivat yllykettä. Blérén naiset
+olivat pakahtumaisillaan mustasukkaisuudesta, kun heiltä riistettiin
+komea, miehekäs mielistelijä.
+
+Bléréstä juorupuheet kohosivat Sublaines'in ylätasangolle, kevyesti
+ja nopeasti kuin lehti, jota tuuli kiidättää. Jokainen puhalsi tähän
+lehteen saadakseen sen lentämään nopeammin. Se liiteli ympäri kylää,
+jopa päivänä muutamana tupsahti pappilan ovesta sisään.
+
+Kaikki tiesivät kohta, että Georgette Garou, joka nuoruudessaan oli
+pitänyt peliään Cadet'n kanssa multavallien välisellä tiellä, oli
+nyt antautunut lemmenseikkailuun ulkomaalaisen työläisen kanssa.
+Olisi jo oltu melkein valmiit unohtamaan ensikertainen synti, mutta
+nyt tuli lisäksi tämä uusi hairahdus, joka nostatti paheksumisen
+myrskyn. Se yltyi aivan raivokkaaksi, kun jälkimmäinen hairahdus
+toistui toistumistaan. Se ei ollut anteeksi annettavissa. Palvelijatar
+Maria muiden muassa käytti joltisenkin julkeata kieltä puhutellessaan
+Georgettea. Kohdeltuaan alussa petettyä aviomiestä ja Georgetten
+poikaa ivaten ja ylimielisesti hän nyt peittelemättä siirtyi heidän
+puolelleen. Ehkä hän hautoi mielessään salaisia tuumia: aviovaimon
+harha-askel avaa ovet ulkopuolisten pyyteille.
+
+Didier yksin oli tietymätön onnettomuudestaan, eikä kukaan toistaiseksi
+näyttänyt katsovan tarpeelliseksi ilmaista sitä hänelle. Vaikka häntä
+selän takana ivattiinkin, moni surkutteli häntä samalla.
+
+— Tuolla miesparalla on huono onni matkassa. Hän on hyvä raatamaan, ei
+juo, ei juoksentele tyttöjen perässä, ja on niin hyvä vaimonsa pojalle.
+Kyllä hän ansaitsisi parempaa kuin joutua naurunalaiseksi vaimonsa
+luvattoman touhun vuoksi!
+
+Naiset, jotka käyttivät lehmiään talvilaitumella tien varsilla,
+loivat myrkyllisiä katseita pyörällä ohi kiitävään Georgetteen täynnä
+siveellistä paheksumista. Tai kukapa tietää — naisen sydän on monesti
+niin täynnä ristiriitaisuuksia — ehkäpä he olivat kateellisiakin
+ajatellessaan, miten rohkea tuo nainen oli, joka riensi laaksoon
+rakkautensa lumoissa.
+
+Georgette melkein hipaisi heitä ohi suhahtavalla pyörällään
+rientäessään hakemaan unohdusta Vanlaertin lämpimästä vastaanotosta tai
+jo lämmenneenä hänen suudelmistaan.
+
+Tuo yksinkertainen, ajatuspiiriltään rajoittunut maalaisnainen ei
+voinut tajuta, että Luojan käskyt ja ihmisten säätämät lait, joiden
+tarkoitus on perheen turvaaminen, vaativat kaikesta huolimatta häneltä
+uskollisuutta tuota rakkaudetonta aviomiestä kohtaan, joka oli ottanut
+hänet hänen omaisuutensa vuoksi ja joka ei epäröinyt omistamasta lasta,
+aviorikoksen hedelmää, syöstyään vaimonsa uskottomuuden tekoon.
+
+Vanlaert sen sijaan ei vaatinut Georgettelta hänen rahojaan, ei hänen
+maitaan, eikä perillisen saantia. Hän ei tahtonut mitään muuta kuin
+omistaa Georgetten.
+
+Lisäksi valuri antoi hänelle, osoittaakseen kiitollisuuttaan, pieniä
+lahjoja.
+
+Punnitessaan noiden kahden miehen arvoa Georgetten alkuperäinen
+arvioimiskyky antoi etusijan jälkimmäiselle. Ja hänen omatuntoparkansa,
+joka ei tajunnut monimutkaisten velvollisuuksien salaisuuksia,
+hairahtui...
+
+
+
+
+III
+
+
+— Eipä taida olla erittäin lämmin retkeillä kylällä näin kylmällä!
+Maria sanoi emännälle.
+
+Jo edellisenä päivänä oli alkanut sataa lunta. Pilvet olivat matalalla
+lyijynharmaina, talon katto, puutarha, etäinen kirkontorni ja näkyvissä
+oleva osa kylää olivat valkoisen lumivaipan peitossa, joka loi kylään
+kuolleen jähmettyneisyyden leiman. Missä vain oli ulkoneva tai rosoinen
+paikka, se kantoi raskasta lumitaakkaa. Minne tahansa lumihiutaleilla
+oli tilaisuus laskeutua lepäämään, siihen ne asettuivat; seinän varaan
+unohdetun kuokan varrelle, puoleksi suljetun ikkunaluukun syrjälle ne
+keräytyivät tiheäksi turkisreunukseksi. Pumpun patsaalla oli korkea
+kärpännahkalakki päässä, portin rautapylväillä oli haikaranhöyhenpuuhka
+kaulassa. Maata peittävään pumpulinpehmeään patjaan vaipuessaan askelet
+vaimenivat kuulumattomiin.
+
+Palvelijatar ravisti puolikintaista esiin pistävillä punaisilla
+sormillaan villahuiviinsa takertuvia lumihiutaleita. Sitten hän vilusta
+värjöttäen painoi käsivartensa povelleen pistäen kädet kainalokuoppiin.
+Hänen jalkansa, jotka vajosivat nilkkaan asti pehmeään lumimattoon,
+jättivät jälkeen syviä, mustia kuoppia, jotka olivat leveämmät lyhyen
+jalkaterän puolella. Ihmisjäljet johtivat jo pihan poikki. Jean oli
+aamiaispöydästä noustuaan lähtenyt asettamaan linnunpyydyksiä. Peni
+koiran apilanlehden muotoiset käpälien merkit kulkivat Jeanin jälkien
+perässä. Vajassa kuului Didier sahaavan halkoja.
+
+— Eipä nyt ole lämmin liikkua ulkona...
+
+Pakkanen oli todella pureva. Se tuntui tunkevan luihin ja ytimiin asti.
+
+Minun täytyy nyt kuitenkin lähteä Bléréhen, selitteli Georgette. Täytyy
+ostaa kahvia, joka on ihan lopussa. Itsekseen hän mutisi:
+
+— En ole viiteen päivään käynyt siellä.
+
+Saanhan minä kyllä lainaksi lähempää, kylästä, tyttö huomautti ilkeän
+ilkkuva sävy äänessään.
+
+Georgette avasi navetan oven. Siitä virtasi ulos lämmintä huurua, joka
+hyväillen kietoutui hänen ympärilleen. Hetken hän epäröi. Tiellä häntä
+epäilemättä palelisi. Mutta Vanlaertin tapaamisen kaiho vei voiton.
+
+— Onpa minulla muutakin asiaa sinne, Georgette selitti.
+
+— Tietysti, ja sellaista asiaa, jota ei kukaan muu voi toimittaa.
+
+Vastaamatta mitään Georgette pistäytyi vajaan, otti pyöränsä ja lähti.
+Valkoisia lumiperhosia liihotteli yhä ilmassa tarttuen hänen poskiinsa
+ja huuliinsa. Avatessaan rautaportin hän tunsi kättään jäätävän. Tie
+oli tuskin näkyvissä, niin vahvalti oli lunta. Välttääkseen eksymästä
+ja kaatumasta hänen täytyi ajaa pyörällä autonpyörän raiteita pitkin.
+
+Oikealla ja vasemmalla, niin kauas kuin silmä kantoi, hän ei nähnyt
+muuta kuin toivottoman yksitoikkoisia kinoksia. Tuttu maisema oli
+muuttunut oudoksi, vihamieliseksi. Se loi hänen sieluunsa ahdistusta,
+joka tuntui pahalta enteeltä. Tällainen oli myös nyttemmin hänen
+elämänsä, erämaa, jossa hän liikkui ypö yksin, ainoana lohdutuksena
+kielletty suhde Vanlaertiin.
+
+Nuo kohtaamiset kävivät yhä vaikeammiksi. Lumi tosin katoaisi pian,
+mutta pitkä talvi oli edessä, taukoamattomat sateet, lokaiset tiet,
+lyhyet päivät ja kaiken päälliseksi Marian ja kyläläisten epäluulo ja
+aavistukset, jotka jonakin päivänä saapuisivat Didier'n korviin. Kaikki
+tämä alkoi painaa Georgetten mieltä. Pyörän ohjaustanko poltti hänen
+jäykkien sormiensa alla.
+
+Tie tuntui hänestä tällä kertaa loppumattomalta. Ajaessaan
+pähkinäpuun ohi hän hipaisi sen riippuvaa oksaa, joka pudotti raskaan
+lumitaakkansa. Se tupsahti maahan kumeasti kuin kostea liinavaate.
+Samassa puusta lehahti lentoon peltovarisparvi, jotka vaakkuen
+painuivat pellolle päin eroten mustina pilkkuina valkeasta lumesta,
+synkkinä kuin paha enne. Kyyneleet vierivät Georgetten poskille
+pakkasen purressa, mutta kenties ne nousivat hänen sielunsa haikeuden
+syvyyksistä. Tällainen valheen täyttämä elämä ja olo oli hänelle niin
+outoa. Masentuneena hän ajatteli, että paras olisi hautautua lumeen
+ja odottaa kuoleman tuloa. Mutta tämä oli vain hetken heikkoutta.
+Hän oli liian terve sortuakseen masennuksen kouristukseen. Tie alkoi
+jo viettää laaksoon. Ennen pitkää hän saapui ensimmäisten talojen
+kohdalle. Katukäytävillä oli ovien edestä luotu lumi, vastaantulijoiden
+katseissa, jotka eivät häntä tunteneet, ei ilmennyt vihaa, vaan
+pikkukaupunkilaisten tylsyyttä ja välinpitämättömyyttä. Hän polki nyt
+lujemmin pyöräänsä päästäkseen pikemmin lämmittelemään rakastajansa
+syliin ja itkeäkseen ilmoille sydämensä tuskan.
+
+Hän tapasi Vanlaertin pienen myymälän perällä ääneti tupakoimassa.
+Viisi päivää hän oli turhaan odottanut Georgettea, joka luuli, että hän
+valittaisi, niinkuin hän oli aikaisemmin usein tehnyt. Mutta sen sijaan
+hän vei Georgetten perähuoneeseen, ja suljettuaan oven hän heti virkkoi:
+
+— Minut on sanottu irti.
+
+Nuo sanat kuulostivat surullisilta himmeässä valossa, joka pääsi sisään
+musliiniuutimien lomitse. Irtisanominen tiesi sitä, että Vanlaertilla
+oli lähtö edessä. Bléréssähän oli vain yksi ainoa valimo.
+
+Georgette ei huomannut edes riisua hartiahuivia, johon hän oli
+kääriytynyt, ravistaakseen pois lumen, joka oli siihen tarttunut, eikä
+ripustaa sitä kuivamaan keittiöön lieden eteen, niinkuin hänen oli
+ollut tapana tehdä sadepäivinä. Hän jäi seisomaan märkänä ja jäykkänä
+vilusta, tietoisuudessaan ajatus, että hänen jalkojensa eteen oli
+äkkiä auennut syvä kuilu, jonka pohjaan hän oli syöksynyt. Tällaista
+tapausta hän ei ollut osannut edeltä päin aavistaa eikä ollut tullut
+ajatelleeksi, että laittomat suhteet ovat sattuman varassa.
+
+Peltovaristen näkeminen, toivottomaksi tekevä lumen paljous, paha
+aavistus, joka oli kouristanut hänen sydäntään — ne tiesivät siis
+tätä... Koko maailma hylkäsi hänet, niin sekin mies, joka sanoi
+rakastavansa häntä.
+
+Vanlaert selitti:
+
+— Valimon omistaja ei enää tahdo maksaa kappaleluvun mukaan. Hän sanoo,
+että liike kannattaa huonosti. Ansaitsin neljäkymmentä frangia. Hän
+tahtoi vähentää sen kahteenkymmeneenkahdeksaan. En suostunut siihen.
+Lähden hakemaan työtä muualta.
+
+Georgette oli liikkumattomampi kuin kuvapatsas, vaaleampi kuin lumi,
+jota putoili ikkunaruutujen takana.
+
+Silloin mies laski kätensä hänen olkapäälleen:
+
+— Nainen, sinun täytyy tulla kanssani!
+
+Hän katsoi Georgettea syvälle silmiin uhoten vilpitöntä ja rukoilevaa
+rakkautta. Hän siis yhä rakasti tuota kaunista naista. Hän tahtoi
+viedä hänet mukanansa välittämättä vastuunalaisuudesta, kuin ainakin
+työläinen, jolla ei ole muuta omaisuutta kuin kunakin päivänä
+ansaitsemansa palkka ja ilo harhailla mielin määrin maailmalla
+noudattaen yksistään päähänpistojaan. Sellaisia nuo valurit ovat
+kaikki, seikkailunhaluisia ja varmoja siitä, että he kaikkialta
+löytävät hyväpalkkaisen paikan sekä että he ovat vapaat lähtemään
+matkoihinsa, milloin haluavat. Vanlaert oli kuitenkin luonteeltaan
+rehellinen. Hän oli pikaisuudessaan päättänyt erota työstään valimosta,
+hän kun kiihkeästi halusi pitää Georgetten yksinomaan ja varmasti, eikä
+vain hetkellisesti tässä pienessä myymälän perähuoneessa, kun vielä
+tällaistenkin kohtaamisten toivossa oli usein pettynyt ja joutunut
+toveriensa hampaisiin. Hän oli tavallaan vilpitön ja mustasukkainen
+Didier'lle. Hän oli kyllästynyt siihen, että hänen mielitiettynsä oli
+toisen vaimo. Odotettuaan turhaan noina viitenä päivänä hän oli äkkiä
+tehnyt ratkaisevan päätöksen. Joko Georgette lähtisi hänen mukaansa,
+tai hän, Vanlaert hylkäisi tämän.
+
+— Ansaitsen tarpeeksi kahdellekin, hän vakuutti lopuksi.
+
+— Minä olen rikas! Synnynnäinen ylpeys nosti päätään Georgettessa.
+
+Vanlaert sai kasvoillensa huolettoman ilmeen.
+
+— Miehesi ei luovuta rahoja, enkä minä niitä kaipaakaan.
+
+Suloinen tunne valui lievittävänä palsamina Georgetten runneltuun
+sydämeen. Huurre, joka äsken oli ollut kolkko ja kylmä, tuntui äkkiä
+kirkastuvan ja lämpenevän. Tuo belgialainen oli rohkea ja jalomielinen
+mies. Georgetten ajatukset eivät kantaneet niin pitkälle, että hän
+olisi osannut pelätä rakastajansa mahdollisesti kylmenevän hänelle
+tulevaisuudessa. Hän kallisti päänsä rakastetun miehen olkaa vasten
+tuntien ensi kertaa elämässään olevansa tyttö, aivan pikku tyttönen,
+joka tottelevaisena ja vahvemman turvaan luottaen täydellisesti
+antautuu tämän ohjattavaksi.
+
+— Minne tahansa menetkin, minä lähden mukaasi! hän sanoi vain.
+
+Kun ensi pelästyksen hetki oli ohi, Georgette oli perin tyytyväinen
+ja hyvillään, kun hän pääsisi eroon ylätasangolla asuvista ihmisistä,
+heidän häijyydestään ja juorujen ahdistelusta. Hän oli niin väsynyt,
+niin kyllästynyt kaikkeen, itseensäkin.
+
+Kun Vanlaertinkin osaksi oli tullut samanlainen kohtalo, he
+rakentaisivat yhdessä itselleen kodin, vaikka laittomankin; mutta
+sehän ei ollut heidän syynsä! Siinä kodissa vallitsisi rakkaus,
+pelkkä rakkaus. Georgetten herkkä sydän takertui tähän toivoon. Ja
+tietäessään, että tämä nainen luopuisi hänen vuokseen tilastaan,
+miehestään ja lapsestaan suostuen taloudellisesti niukkaan
+elämään, antautuen vapaan suhteen sattumien varaan, Vanlaert tunsi
+mieltymyksensä häneen kasvavan ja itserakkautensa yltyvän, joka usein
+on rakkauden kannustimena.
+
+He istuivat vieretysten vuoteen laidalla, sylityksin sisarusten tavoin,
+ja viettivät tämän kohtaamishetkensä punomalla tulevaisuuden tuumia.
+Tai oikeastaan Vanlaert yksin esitti aikeensa. Georgette ei puhunut
+mitään. Hän ei edes vaatinut mitään lupausta. Hän ei asettanut ehtoja.
+Hän suostui seuraamaan tuota valuria, samoin kuin oli mennyt naimisiin
+palvelijansa kanssa, yhtä järkähtämättä uskoen inhimillisten tunteiden
+vilpittömyyteen ja kestävyyteen. Ja hänen oli niin kiire toteuttaa tämä
+unelma, ettei hän olisi tahtonut enää palata Sublaines'iin lainkaan;
+varsinkaan hän ei tahtonut enää nähdä Didier'n nyrpeitä kasvoja. Mutta
+se oli kuitenkin välttämätöntä. Vanlaert sai hänet myöntämään sen.
+Valuri aikoi heti lähteä matkaan hakemaan muualta asuntoa ja työtä.
+
+Ole huoleti, rakkaani! Ei sinun tarvitse odottaa kauan!
+
+Pari viikkoa myöhemmin Georgette sopimuksen mukaan sai postikortin,
+jossa ei ollut allekirjoitusta. Se merkitsi sitä, että Vanlaert
+oli palannut Bléréhen. Georgetten oli määrä lähteä sinne ja heidän
+molempien poistua seudulta seuraavana päivänä ensimmäisessä aamujunassa.
+
+Ei kukaan tiennyt mitään heidän tuumistaan.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Vuosikausia puhuttiin kylässä Georgetten siveellisestä harha-askeleesta
+ja sydämen kovuudesta. Sillä mitäpä muutakaan se olisi voinut osoittaa
+kuin kovasydämisyyttä, että hän oli ollut niin harvinaisen kylmäverinen
+pakonsa kynnyksellä? Hän oli edellisenä päivänä suorittanut
+tavalliset askareensa ja istuutunut pöytään viimeiselle aterialle
+perheen keskuuteen ilmaisematta vähintäkään mielenliikutusta. Mutta
+tosiasiassa raastoivat hänen sisintään levottomuus ja ahdistus, ja
+vaikka ruumis konemaisesti suorittikin jokapäiväiset tehtävät, sielu
+vavahteli tietäen olevansa kuilun partaalla. Sillä Georgette Garou ei
+lähtenyt pois tietämättä ja tuntematta, miten koko menneisyys rynnisti
+häntä vastaan koettaen tehdä tyhjäksi hänen mielettömän aikeensa.
+Mutta taistelun kuumin hetki odotti yön tultua, jolloin hänen oli
+suoritettava viimeiset valmistuksensa.
+
+Levätessään pimeässä silmät auki hän koetti mittailla sarastukseen
+kestävää aikaa. Oliko tämä aika laskettava minuuteissa vai tunneissa?
+Viimein hänen luomensa painuivat umpeen. Muutamaksi hetkeksi hän vaipui
+tajuttomaan horrokseen. Sitten hän taas kavahti hereille kolhaisten
+silmäteränsä pimeän läpitunkemattomaan seinään. Päivänkoittoon oli
+epäilemättä vielä pitkä aika Hänen vieressään nukkui Didier sikeästi.
+Lumi oli ollut maassa viikon ajan hidastuttaen toukojen tekoa, ja
+Didier oli viipynyt ulkona myöhäiseen yöhön. Hänen syvä ja säännöllinen
+hengityksensä oli ainoa ääni, joka voitti Georgetten korvissa pauhaavan
+veren kohinan. Turhaan hän odotti tuvasta kuuluvaksi kellon lyöntiä.
+Minuutteja tai tunteja kului vielä...
+
+Äkkiä hän päätti nousta. Olihan parempi olla valmis ennen aikojaan kuin
+mahdollisesti myöhästyä kohtaamispaikalta. Hän nosti peitteen syrjään
+ja kohosi istualleen vuoteessa. Didier ei liikahtanutkaan. Georgettella
+nousi sydän kurkkuun... Lopulta hän harppasi uneen vaipuneen ruumiin
+yli, joka tukki häneltä tien, ja alkoi nopeasti pukeutua seisoen
+paljain jaloin kivilattialla ja pidättäen hengitystään, kun vaatteet
+kahisivat ja hän pimeässä vahingossa survaisi tuolia. Pukeuduttuaan
+hän otti jalkineensa toiseen käteensä ja hiipi, hapuillen toisella
+kädellä, makuuhuoneen ovea kohti. Mutta kun hänen sormensa koskettivat
+porsliinista ovenripaa, hänen lihaksensa kieltäytyivät tekemästä
+ratkaisevaa liikettä. Ahdistus jähmetytti hänet. Tällaista ei tämä
+luonnonlapsi ollut ennen kuunaan kokenut. Mikä häntä pidättikään?
+
+Hän käännähti. Huone näytti tulvahtavan aaveita täyteen. Hänen arka
+nuoruutensa, hänen tulinen rakastumisensa kahdeksantoistavuotiaana,
+pienokainen, joka oli syntynyt näiden seinien sisällä. Ne vetivät häntä
+takaisin. Hän palasi niitä kohti.
+
+— Jos jään tänne, hän sanoi niille, annatteko te minulle takaisin, mitä
+olen menettänyt?
+
+Hänen silmänsä tottuivat pimeään, hän näki pyöreästä ikkunasta
+siivilöityvässä heikossa valossa häämöttävän miehensä varjokuvan. Oliko
+hän tarpeeksi rakastanut tuota Didier'tä? Oi! jos tuo mies vain olisi
+tahtonut, niin kuinka onnellisena Georgette olisikaan rakastanut häntä
+vanhuuden päiviin asti! Mutta tuo mies ei ollut tehnyt paljoakaan,
+vaikk'ei heidän välillään ollut liioin koskaan ollut kinaakaan. Ehkäpä
+siis hän, Georgette, oli rikkonut, koska kaikki heittivät häntä
+kivellä? Hän ponnisti kaiken sisäisen tarkkaavaisuutensa tutkiakseen
+itseään.
+
+Tosin hän oli antautunut Cadet-seikkailuun, mutta sen hän oli tehnyt
+Garou muorin uhkauksesta ja tavallaan itse Didier'nkin pakotuksesta...
+Siveellisen elämän järkkyessä menneisyys astui hänen eteensä
+selvenneenä. Hän muisti varsin hyvin tuon lauseen, joka sai hänet
+tekemään päätöksensä, että hän turvautuisi päivätyöläiseen. Hänen
+muuten niin ahtaassa muistissaan oli varma sija tuolla lauseella:
+
+»Naisten tehtävä on toki synnyttää lapsia!»
+
+Hänen miehensä ärtyisä ääni kaikui vielä hänen korvissaan antaen
+epäsuoran käskyn:
+
+»Hanki minulle hinnasta mistä tahansa välttämätön perillinen!»
+
+Tämän ajatuksen suggeroimana hänessä oli herännyt tuuma: hän pyytäisi
+apua joltakulta toiselta! Jos hän oli käsittänyt miehensä sanat väärin,
+niin miksi tämä ei ollut nuhdellut häntä? Sopu palaa anteeksiannon
+jälkeen. Sitä vastoin vaikeneminen, Boutet'n ja naapurien solvauksien
+raukkamainen sietäminen...
+
+Tuo vaikeneminen, tuo sietäminen oli sumentanut hänen rakkautensa.
+Jollei Didier kerran pitänyt häntä rikollisena, hänen velvollisuutensa
+oli puolustaa vaimoaan. Jos hän taas hyväksyi yleisen mielipiteen ja
+tunsi itsensä loukatuksi, hänen olisi pitänyt paeta puolisonsa talosta,
+jossa saman katon alla elivät avionrikkoja ja toisen isän lapsi.
+Didier'n kunnia olisi täten puhdistunut, ja Georgette olisi ammentanut
+äidinrakkaudesta, täydellisestä antaumuksesta lapsensa onnelle sekä
+sovituksen tarpeesta sen hyveen voiman, joka olisi turvannut hänet
+kiusauksilta. Sen sijaan Didier oli tarrautunut kiinni maahan, joka ei
+kuulunut hänelle, sietänyt kaikki solvaukset, hyväksynyt avioliiton
+ulkopuolella syntyneen lapsen ja liittynyt tähän halveksien häntä,
+Georgettea.
+
+Mutta ajatellessaan tässä aviohuoneessa rakastajaansa nyt eron hetkellä
+hänestä tuntui, että lähtö tuon miehen luo oli ainoa rikkomus, josta
+häntä todella voitaisiin syyttää, hän kun suostui siihen syystä, jota
+langenneet naiset noudattavat. Se syy oli aistillinen himo, joka oli
+tyystin vailla velvollisuuden tunnetta.
+
+Tänä omantunnon heräämishetkenä, odottavan eron puistattaessa
+Georgetten koko olemusta, hän vetosi haamuihin, jotka äsken olivat
+ilmestyneet pidättämään häntä.
+
+»Mitä tehdä?»
+
+Ne tulivat lähemmäksi, kietoivat hänet syleilyynsä.
+
+»Jää tänne, Georgette!» ne kuuluivat sanovan. »Älä halveksi meidän
+kehoitustamme!»
+
+Hänet valtasi äkkiä sellainen tarve, jota ovat tunteneet kaikki
+kunnialliset naiset ajatellessaan tuhoutunutta avioelämäänsä, kun
+menetettyjen, puhtaiden ilonaiheiden kaiho herää mielessä heidän
+seistessään viritetyn ansan edessä, tarve pyyhkiä pois kaikki, antaa
+kaikki anteeksi, unohtaa kaikki, aloittaa alusta.
+
+Lisäksi hänestä tuntui mahdottomalta ja hänen ylpeyttään liiaksi
+loukkaavalta poistua talosta näin, yöllä, rikosten hetkenä,
+pahantekijän tavoin.
+
+Sydän raadeltuna, epäröiden, surkeana hän istuutui tuolille oven
+viereen. Ja hän värjötti vilussa ja epävarmuudessa yhä pitäen kenkiään
+kädessään.
+
+Aika riensi. Täytyi tehdä päätös. Vaistomaisesti hän kavahti pystyyn ja
+lähestyi vuodetta.
+
+— Didier! hän sanoi, kumartuen tämän puoleen.
+
+Hän mainitsi miestään nimeltä sydämensä pohjasta, koko entisen
+rakkautensa voimalla, joka tänä hetkenä palasi hänen mieleensä.
+
+— Didier!
+
+Hän ravisteli nukkujaa olkapäästä. Didier mutisi:
+
+— Mitä nyt?
+
+— Kuulehan, Didier!
+
+Mies ei vastannut.
+
+— Tahtoisin puhua kanssasi.
+
+— Ei nyt. Huomenna sitten.
+
+— Huomenna on liian myöhäistä.
+
+Silloin Didier heräsi kokonaan, huomasi, että vaimo oli pystyssä
+vuoteen ääressä, ja vaistosi vaaraa.
+
+— No? mikä nyt on hätänä? hän kysyi levottomana.
+
+Hän höristi korviaan peläten, että vaimo lausuisi kammottavat sanat:
+Tuli on irti! Ja hän kohottautui vuoteessa valmiina syöksymään taloa
+pelastamaan.
+
+Georgette vastasi yksinkertaisesti:
+
+— Minä lähden pois.
+
+Didier vajosi rauhoittuneena patjoille:
+
+— Minne sitten?
+
+Kun Georgette ei selittänyt lähemmin, mies alkoi aavistaa, miten asiat
+olivat. Hän ojensi kätensä ja tunnusteli Georgetten vaatteita, jotka
+eivät olleet karkeata työpuvun kangasta. Georgette ei estänyt tätä
+ajatellen, että mies jo muutenkin melkein ymmärsi. Sitten hän sanoi:
+
+— Eihän tätä voi jatkua.
+
+Ja äkkiä, muuttuneella äänellä, hän rukoili:
+
+— Tule mukaan! Sublaines'issa kaikki halveksivat meitä. Sinä et enää
+koskaan puhu minulle. Olet riistänyt minulta lapseni. Olen huonommassa
+asemassa kuin tämän talon palvelijatar. Te kohtelette Mariaa paremmin
+kuin minua. Myydään maat ja mannut ja muutetaan asumaan muuanne!
+Unohdetaan kaikki ikävyydet! Jeankin unohtaa, ja sinä rupeat jälleen
+minun ystäväkseni.
+
+Didier kuunteli tyrmistyneenä. Niinä kuutenatoista vuotena, jotka he
+olivat olleet naimisissa, Georgette ei kertaakaan ollut puhunut näin
+pitkälti.
+
+— Sinä olet mieletön!
+
+Mutta Georgette ei hellittänyt, vaan tahtoi puhua suunsa puhtaaksi.
+
+— Ehkä tein väärin, kun menin Cadet'n luo. Sekö on saanut sinut
+katkeraksi minulle? Tiedät hyvin, miksi niin tein. Sinä et kyennyt
+saamaan lasta, ja isoäiti vaati vaatimalla perillistä.
+
+— Sinä ikävystytät minua! Didier ärähti upottaen päänsä pielukseen.
+
+— Miksi et ole sanonut mitään?... Jos olisit ottanut asian puheeksi,
+olisimme sopineet sen... En totisesti ollut siihen mieheen mieltynyt...
+ja itsehän sanoit, että naisten tehtävä on synnyttää lapsia. Etkö ehkä
+niin sanonut, voitko kieltää?... Minä muistan sen tarkoin, sillä sinä
+päivänä ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit. Luuletko, että se oli minusta
+hauskaa? Mutta suostuin siihen tehdäkseni sinulle mieliksi, ja valitsin
+sen miehen, koska hän oli kyennyt saamaan neljätoista lasta. Hän tai
+joku toinen... yhdentekevää... Se oli inhoittavaa... Enhän rakastanut
+ketään muuta kuin sinua... Jollei Jean'ia olisi syntynyt, olisi
+François tätä nykyä tilan toisen puoliskon isäntänä.
+
+Didier oli vaiti, ja Georgette vaistosi, että tuo vaikeneminen merkitsi
+kärsimättömyyttä ja vihamielisyyttä. Georgette lisäsi päästyään
+todistelunsa loppuun:
+
+— En enää voi kestää tätä. Lähden pois.
+
+Didier ärähti:
+
+— Mene vain matkoihisi, jos niin tahdot!
+
+Silloin Georgette teki viimeisen yrityksen. Palavasti halutessaan
+sovintoa hän lopulta syytti itseäänkin lievittääkseen miehensä
+syyllisyyttä:
+
+— Sinä olet menetellyt väärin. Sinun ei olisi pitänyt antaa ihmisten
+solvaista minua, eikä sinun olisi pitänyt suostua ottamaan minulta
+Jean'ia, kun kuitenkin tiesit kaiken. Mutta minussakin on syytä. Jo
+puolen vuoden ajan olen seurustellut valurin kanssa.
+
+Nyt Didier'lle selvisi kaikki: polkupyörä, silkkipuserot, liian tiheät
+käynnit Bléréssä, muutamat Marian säälivät katseet ja naapurien
+käyttäytyminen, jotka nyttemmin tervehtivät Didier'tä vakavasti. Hänet
+valtasi kuivakiskoisen, asioista perille päässeen mitättömän miehen
+ilkeä ilo. Hänen vaimonsa uskottomuus vapauttaisi hänet vanhasta
+suvaitsevaisuuden syytöksestä, joka niin kauan oli kiusannut häntä.
+Ja kun häntä, Didier'tä, ei voitu asettaa lailliseen syytteeseen, hän
+jäisi tilan ainoaksi omistajaksi.
+
+— Luuletko, että minä siitä välitän?
+
+— Jos päästät minut lähtemään, aion matkustaa pois saman valurin kanssa.
+
+— Johan sanoin, etten välitä siitä rahtuakaan. Kaikkien tekosiesi
+jälkeen en totisesti tahdokaan, että jäät taloon. Onko tämä nyt jo
+sinulle tarpeeksi selvää puhetta?
+
+Vuoteen rasahduksesta Georgette päätti, että Didier kääntyi selin
+häneen. Hän odotti hetkisen... Hiljaisuus laskeutui jälleen huoneeseen
+juhlallisena kuin ratkaisu. Georgettella oli yhä kengät kädessä.
+
+No niin! Hänellä ei siis ollut muuta neuvoa kuin lähteä, ei enää
+vapaaehtoisesti, vaan tuon miehen pakottamana, joka lepäsi siinä Garou
+suvun vuoteessa, tuon entisen rengin häätämänä, jolle hän rakkaudesta
+haltioituneena oli antanut kaiken, lapsensakin!
+
+Hän horjahti tuntien olevansa hylätty. Hän jätti heille
+morsiusseppeleensä, liinavaatteet, huonekalut, kaiken. Edellisenä
+iltana hän oli vain vaatepinkan alta vanhasta kaapista ottanut muutamia
+sinne piilottamiaan seteleitä. Hän tunnusteli, oliko hänen kukkaronsa
+taskussa. Sitten hän meni ovelle ja avasi sen tällä kertaa epäröimättä.
+
+Tuvassa hän sytytti hiilloksesta pienen lampun ja kohotti sitä
+katsoakseen seinäkelloa. Seinälle loi hänen ojennettu käsivartensa
+jättiläisvarjon, joka tuntui merkitsevän kirousta. Hän tunsi kylmiä
+väreitä. Kello oli vasta viisi.
+
+Hän asetti lampun pöydälle, jolta otti siihen unohtuneen leipäpalan
+alkaen konemaisesti syödä sitä. Sitten se putosi hänen kädestään. Hän
+riensi kalkilla sivuttuun käytävään ja pysähtyi ovelle. Sen takana
+nukkui Jean, Jean, hänen Jeaninsa, joka jälleen oli hänen pienokaisensa
+tuona suurena lähdön hetkenä. Pojan jättäminen mursi äidin sydämen.
+Hänen teki mielensä hakea turvaa ja pelastusta lapseltaan. Olihan
+hänelle oikeus riistää hänet Didier'ltä, aloittaa uusi elämä poikansa
+kanssa. Olihan poika hänen, yksinomaan hänen lapsensa! Mutta sinä
+hetkenä, jolloin hän aikoi astua tuohon huoneeseen, ilmeni hänelle
+armoton totuus: Jean ei enää ollut hänen kaulaansa kietoutunut
+pienokainen, jolle maailman meno oli tuntematonta. Hän tiesi olevansa
+Cadet'n poika, eikä hän voinut antaa sitä anteeksi eikä unohtaa.
+
+»Syleile veljiäsi! Syleile veljiäsi!»
+
+Hän näki edessään Jeaninsa pienet, häväistyksen runtelemat kasvot,
+muisti selvästi, miten poika oli kääntänyt pois silmänsä ja kuinka
+hän oli ollut täynnä vihan kaunaa, kun Georgette oli tarttunut hänen
+käteensä ja vetänyt hänet pois kuulemasta poikanulikoiden ilkeää ivaa.
+Sinä päivänä Jean Garou oli äidiltään mennyttä. Paheksuessaan arvotonta
+äitiään hän oli liittynyt Didier'hen. Poika ei suinkaan seuraisi
+äitiään, eikä laki antaisi häntä äidille. Tuon oven takana oli vain
+Jean Rousseau, vieras nuorukainen, vihamies, joka karkoittaisi hänet
+samoin kuin aviomieskin oli tehnyt.
+
+Georgette palasi tupaan, pani kengät jalkaansa, kääri hartiahuivin
+ympärilleen ja leikkasi itselleen vielä palan leipää — Sublaines'in
+leipää, joka tuoksahti heinäkuun auringon paahtamalle punervalle
+nisutähkälle. Sitten hän avasi ulko-oven säpin ja astui pihalle.
+Tuima, kostea tuuli tuiversi häntä pimeässä. Taivas oli pilvessä.
+Himmeässä valossa, pilvien lomitse heijastuvassa kuutamossa, hän näki
+epämääräisinä häämöttävän edessään riihen, puutarha-aidan, pihan
+keskellä olevan kaivon. Tämä oli hänelle perin tuttu näky, joka nyt
+uinaili yön varjoissa ja joka ei enää koskaan näyttäytyisi hänelle
+päivän valossa.
+
+Oven naristessa Georgetten sulkiessa sitä Peni koira haukahti. Mutta
+tunnettuaan emäntänsä se hyväili päällään hänen kättään. Silloin
+Georgette kumartui, ja ajatellessaan, ettei hänellä ollut ketään muuta,
+jota olisi hyvästellyt, hän tunsi kyynelten nousevan silmiinsä. Hän
+istuutui kylmälle kivikynnykselle ja itki katkerasti pää käsien varassa.
+
+Kun hän oli niin yksin, niin hylätty, ainoana lohduttajanaan koira,
+ajatukseton eläin, joka hyväili hänen niskaansa lämpöisellä kuonollaan,
+hän tunsi hirvittävän syyllisyyden tunteen raatelevan sydäntään ja
+ylpeyttään. Olihan hänen, Georgetten, joka oli kaiken tämän omistanut
+ja menettänyt, raskasta noin syöksyä yöhön ja lähteä tuon kuljeksivan
+työläisen luo. Ja katkerana hän muisteli avioliittonsa päivänpaisteisia
+alkuaikoja. Silloin kaikki häntä kunnioittivat, jopa kadehtivatkin.
+Olihan hänen harvinaisessa onnessaan jotakin ärsyttävää, olihan hän
+Sublaines'in kaunein ja kunniallisin nainen, rikas omaisuudeltaan
+ja hyveiltään, kohtalon lempilapsi... Silloin oli äkkiä tullut tuo
+onnettomuus: lapseton avioliitto. Oliko se todella ollut niin suuri
+onnettomuus? Ehkä lapsi olisi vielä aikaa voittaen syntynyt. Äkkiä
+hän kohotti uurteisen otsansa. Syyllinen oli siinä hänen edessään,
+vähitellen paljastuen silmälle aamuhämärässä: Se oli maakamara! Se
+oli vaatinut kaikki uhraukset, se oli tuottanut kaiken häpeän, kaikki
+solvaukset.
+
+Samassa kohosi muiston kätköistä Rolanden raikas kuva, hänen vaalea
+palmikkonsa, hellä kiintymyksensä ja epätoivonsa tuona onnettomana
+aamuna, joka oli pelottavassa määrin tämän aamun kaltainen ja jolloin
+Georgette itse oli valvoessaan Jean Garoun etua vaatinut, että nuo
+viattomat pienokaisparat karkoitettiin talosta.
+
+»Anna minun jäädä tänne, äiti, anna minun jäädä!»
+
+Miten tuon tunteellisen ja hellän tyttölapsen oli sitten käynyt?
+Ja mikä oli François'n kohtalo, kun hänet oli jälleen teljetty
+hoitolaan, hänen saatuaan kokea Garou muorin teeskenneltyä hellyyttä,
+äidinrakkauden suloa ja onnen harhaluuloa? Ja kaiken tuon vääryyden
+aiheuttaja oli Georgette, joka täten oli loppuiäkseen sälyttänyt
+hartioilleen julmuutensa sovittamattoman tunnonvaivojen taakan. Tämä
+oli ollut hänen suurin rikkomuksensa.
+
+Voi! Noiden pienten lapsenkäsien, ristiin pantujen käsien, jotka
+rukoilivat armoa, hän oli antanut epätoivosta vaipua tarttumatta
+niihin, ja hänen korvissaan kaikui jälleen hirvittävän selvänä sydäntä
+viiltävä huuto:
+
+»Anna minun jäädä tänne, äiti, anna minun jäädä!»
+
+Sama huuto kohosi nyt Georgetten huulille: sama armoton kuurous oli
+vastauksena. Nyt oli maalla omistajansa, Didier piti sitä hallussaan
+Jean'in ansiosta. Garou muori lepäsi haudassaan tyytyväisenä, kun hänen
+tahtonsa oli täyttynyt. Ja Georgette, joka oli kaiken tämän hankkinut
+noille eläville, karkoitettiin pois. Maakamarakin karkoitti hänet
+luotaan, se kun ei enää tarvinnut häntä.
+
+— Saastaista! katalaa! Georgette huudahti ääneen.
+
+Hänen mielensä täytti inho. Hän ei enää rakastanut Sublaines'ia, ei
+enää Didier'tä. Hänen oma ylpeytensäkin oli kadonnut. Antautuessaan
+palvelemaan kaikkia noita ihmisiä, joiden tekoja ohjasi pelkkä oma etu,
+hän oli syössyt itsensä turmioon.
+
+Ei siis muuta neuvoa kuin lähteä pois, koettaa unohtaa tai rakentaa
+itselleen uusi elämän perusta. Sarastus voimistui, vaikka oli vielä yön
+harmaiden usvien verhossa mutta ennen pitkää elämä heräisi talossa. Jos
+hän vielä viipyisi, hänet yllätettäisiin siinä. Vanlaert odotti...
+
+Mutta täytyikö hänen lähteä kokonaan ilman hyvästijättöä, saamatta
+evääksi keneltäkään »onnea matkalle!» hänen, joka oli koko olemuksensa
+juurilla kiinni tässä talossa, tässä seudussa, nyt kun hän lähti
+taivaltamaan hirvittävää tuntematonta ja lain suojan ulkopuolella
+olevaa rakkautta kohti? Hän tarvitsi jotakin tukea, jotakin turvaa.
+Hän tarvitsi jonkinlaista anteeksiantamusta ja tuntemattoman voiman
+ymmärtämystä...
+
+Kaukana, näköpiirin rajalla, kohosi varjoista jykevä kirkontorni, sama
+vanha torni, jonka juurella monet synnit oli anteeksi saatu, monet
+huolet huojentuneet, monet kyynelet kuivuneet. Tuntui siltä, kuin se
+olisi puhjennut puhumaan kehoittaen tuota ankaran ahdistuksen valtaan
+joutunutta naista turvautumaan rukouksen lohdutukseen.
+
+Georgette oli jo portilla, avasi sen ja alkoi hienosti tihuuttavassa
+sateessa rientää kirkolle.
+
+Hän avasi oven ja meni sisälle. Kirkko oli tyhjä. Tuona hetkenä pappi
+oli kääntyneenä tyhjiin penkkiriveihin päin, kädet levitettyinä,
+yläpuolellaan kolme sytytettyä vahakynttilää. Nuo molemmat ihmiset
+katsoivat toisiinsa, nainen silmät täynnä haikeata surua, pappi
+katseessaan ääretön, osaaottava hyvyys. Georgette polvistui
+kivilaatoille alttarin eteen.
+
+Ja pappi rukoili hehkuvasti tuon onnettoman, hänen mielestään syvälle
+vajonneen naisen puolesta:
+
+»Tiesinhän, hyvä Jumala, että hän palaisi luoksesi!»
+
+Kun hän taas kääntyi, nainen oli kadonnut.
+
+Georgette kiiruhti pyörällään syntiä ja Vanlaertia kohti. Ylätasangon
+pureva, vinha viima tuiversi hänen hartioitaan. Mutta hänen
+yksinkertainen sielunsa oli rauhoittunut.
+
+Hänen hahmonsa suli kokoon mutkaisella tiellä. Lopulta näkyi pelkkä
+tumma piste, joka sekin katosi.
+
+Alhaalla rinteen juurella hän kohtasi Vanlaertin, joka tuli
+kärsimättömänä ja levottomana häntä vastaan.
+
+— Joudu! Joudu! Saatamme myöhästyä junasta.
+
+He huomasivat, että uskollinen Peni koira oli salaa seurannut
+emäntäänsä. Saadakseen eläinparan eroamaan heistä heidän täytyi
+heittää sitä kivellä. Mutta kun pakenevan koiran ulvonta oli kadonnut
+metsikköön, Georgette tunsi, että hänen menneisyytensä oli lopullisesti
+hylännyt hänet ja että hän jätti tuolle tielle sydämensä kivitettynä,
+murjottuna.
+
+
+
+
+V
+
+
+— Tiedätkö, missä äitisi on? Didier kysyi Jean'ilta.
+
+Jean tuli ulos huoneestaan vielä lopetellen pukeutumistaan
+työvaatteisiinsa. Poika pudisti päätään välinpitämättömästi.
+
+Palvelijatar, joka vaistosi jotakin tavatonta, hääri heidän ympärillään.
+
+Didier toisti kysymyksensä:
+
+— Missä emäntä on?
+
+— En minä tiedä, vastasi palvelijatar. Noustuani huomasin, että oven
+säppi oli avattu ja portti jätetty raolleen. Luulin, että te olitte
+lähtenyt töihin.
+
+Hän jatkoi:
+
+— Penikään ei ole kotona.
+
+Didier pistäytyi pihalla.
+
+— Polkupyörä ei ole paikoillaan vajassa, hän ilmoitti palatessaan
+tupaan.
+
+Tyttö irvisti ilkkuen. Häväistysjutun käryä oli ilmassa. Didier meni
+makuuhuoneeseen. Hetken kuluttua hän palasi pureskellen viiksiään.
+
+— Äitisi on lähtenyt matkoihinsa, hän sanoi armottomasti Jean'ille.
+Eikä hän palaa. Hän on ottanut mukaansa kaapista kaikki rahat.
+
+Silloin palvelijatar rohkaistui puhumaan:
+
+— Jos hän todella on lähtenyt tiehensä, hän on mennyt sen belgialaisen
+valurin kanssa, jota hän kävi tapaamassa myymälän emännän, Paulinen,
+luona harva se päivä... Koko kylä puhui siitä... Teillä, isäntä, yksin
+ei ollut vihiä asiasta. Enkä minä uskaltanut puhua...
+
+Poika alkoi itkeä. Koko lapsuudesta kasaantunut katkera nöyryytys
+purkautui esiin, ja siihen yhtyi suru, ettei hänellä enää ollut
+äitiä, sekä pelko, että isäpuoli käyttäisi tilaisuutta hyväkseen
+karkoittaakseen hänet talosta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jo aamupäivällä koko kylä sai tietää, mitä oli tapahtunut; poika oli
+itkenyt ja Didier istunut tunnin ajan pöydän ääressä, pää käsien
+varassa vastaamatta palvelijataren valitteluihin, joiden lomaan tämä
+pisti kaikki isännälle tuntemattomat jutut ja juorut.
+
+Maria oli muun muassa sanonut:
+
+— Yhdessä suhteessa on teille molemmille parempi näin. Ihmiset
+nauroivat nähdessään hänen ajaa hurahduttavan polkupyörällään. Parasta
+oli, että hän iäksi päiviksi pyörähti tiehensä. Onhan teillä nyt
+rauhallisempi olo talossa, kun ilma on puhdistunut.
+
+Hän lisäsi muistaen salaisen toiveen, jota jo kauan oli tuudittanut
+mielensä kätkyessä:
+
+— Eipä teidän tarvitse mennä varsin pitkälle löytääksenne taloon
+emännän, joka on tuota entistä parempi!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kylän naiset eivät löytäneet kyllin räikeitä sanoja mustatakseen äitiä,
+joka oli hylännyt lapsensa. Jopa häntä sanottiin varkaaksi, kun hän oli
+vienyt mukanaan omia rahojaan. Hylättyä aviomiestä taas surkuteltiin,
+hänen niskoilleen kun nyt oli kokonaan jäänyt maan viljeleminen ja
+huolenpito Cadet'n pojasta. Häntä ylistettiin siitä, ettei hän ollut
+kohdistanut vihaansa poikaan. Päin vastoin hänen kerrottiin lyöneen
+poikaa olalle sanoen:
+
+— Älä itke, poikaseni! Olenhan minä luonasi ja turvanasi!
+
+Jopa hänen sanottiin jalomielisyydessään menneen niin pitkälle, ettei
+kärsinyt puhuttavan pahaa Georgettesta:
+
+— Hän on onneton nainen. Jättäkää hänet rauhaan!
+
+Maria puolestaan pani parastaan kuvatakseen synkin värein entistä,
+emäntäänsä ja maalatakseen mitä kauneimmassa valaistuksessa isäpuolen
+ja pojan menettelyn.
+
+— Kyllä se meidän miehinen isäntäväkemme on kelpo väkeä! Poika
+lempeä kuin tyttö. Isäntä... miesten parhaita. Ajatella, ettei hän
+sallinut heittää tunkiolle sen lutkan morsiusseppelettä! Mukamas
+pomeranssinkukkia! Rikkaruohoseppelettä hänen olisi pitänyt pitää
+hääpäivänään. Minua vain ei saada uskomaan, ettei hän juossut miesten
+perässä jo ennen naimisiin menoaan. Sen tähden hän meni vaimoksi
+rengilleen. Eihän kukaan muu olisi hänestä huolinut.
+
+Georgetten ansioluetteloa Maria vielä lisäsi huomauttamalla, ettei
+sellainen ihminen tietystikään lähettänyt entiseen kotiinsa kirjettä.
+Tuo luonnoton äiti ei edes kirjoittanut pojalleen. Maria sen kyllä
+tietäisi, jos hän olisi kirjoittanut.
+
+Mutta viisi kuukautta myöhemmin Georgettelta tuli kirje. Siinä ei ollut
+ainoatakaan katumuksen sanaa. Didier piti muutoin tarkoin salassa sen
+sisällyksen. Huolellisesti tarkastettuaan, että huoneen ovet ja ikkunat
+olivat kiinni, hän luki sen ja sanoi Jean'ille:
+
+— Äidiltäsi on tullut kirje.
+
+Poika luki sen hitaasti, tarkkaavasti kahteen kertaan. Se ei sisältänyt
+yhtään ystävällistä sanaa hänelle. Hänen nimeänsäkään ei ollut siinä
+mainittu. Georgette pyysi siinä vain, että hänelle lähetettäisiin hänen
+vaaleanpunainen untuvapeitteensä, ja tarjosi Didier'lle avioeroa.
+
+Entinen palvelija alleviivasi kynnellä viimemainitun lauseen.
+
+— En minä vaadi avioeroa. Ymmärrätkö? Hän, äitisi, on syyllinen. En
+minä ole tehnyt hänelle mitään pahaa enkä ole käskenyt häntä pois
+talosta.
+
+Pojan vaietessa Didier kävi levottomaksi. Olihan Jean joka tapauksessa
+Georgetten poika. Ja isäpuoli tahtoi, esittäessään puolustustaan, saada
+laillisen perillisen puolelleen. Hän toisti:
+
+— En minä vaadi avioeroa. Eikä se olisi hyvä sinulle. Herra ties mitä
+seurauksia siitä olisi; tarkoitan, mihin toimenpiteisiin äitisi voisi
+sitten ryhtyä. Ja sitten sinun olisi pakko elää heidän kanssaan,
+totella tuota miestä ja elää palvelijan asemassa.
+
+Jean punastui, ja Didier jatkoi:
+
+— He ehkä riistäisivät sinut puti puhtaaksi. Et ole vielä
+täysi-ikäinen. Avioerotapauksessa oikeus joskus vaatii omaisuuden
+myytäväksi. Olen nähnyt sellaista. Ja kun myynti on tapahtunut, maa
+luisuu pois käsistäsi. Jos se taas jää minun huostaani, minä säilytän
+sen sinulle. Ethän siis jätä minua? Maa on oikeastaan sinun. Päätämme
+kaikesta yhdessä.
+
+Jean ei vieläkään sanonut halaistua sanaa. Hän kuunteli tuijottaen
+kirjeeseen.
+
+— No? Mitä sinä nyt ajattelet? Kun meitä nyt on vain kaksi, täytyy
+yhdessä sopia asioista.
+
+— On kai paras lähettää hänelle untuvapeite, Jean arveli.
+
+— No lähetetään, jos niin tahdot, Didier myönsi.
+
+— Eikä se muutoin enää ole häävi, poika lisäsi.
+
+Ilon välke kiilui Didier'n silmissä.
+
+— Ja mitähän sille muuten kirjoittaisi? Minun kirjoittamiseni käy
+kankeasti. Enhän ole käynyt koulua. Kirjoita sinä, niin minä panen
+nimeni alle. Lisäksi pelkään sanojani, jos ne joutuvat oikeuden eteen.
+Ole siis varuillasi, poika!
+
+— Ehkä on varminta, ettemme kirjoita mitään, poika päätteli.
+
+Didier totesi nyt, että Cadet'n ja Georgetten pojasta oli tullut hänen
+poikansa ja että he vast'edes kulkisivat käsi kädessä.
+
+Maria, joka oli haaveillut emännän paikkaa, mutta joka olisi tyytynyt
+emännöitsijänkin asemaan, pantiin pois palveluksesta. Lehmät myytiin.
+Kylältä otettiin silloin tällöin vanhoja naisia suorittamaan
+välttämättömiä askareita. Isäpuoli ja poika valmistivat itse ruokansa.
+He elivät kitsaasti käyttäen maan tuotteista vain sen verran, kuin
+juuri tarvitsivat välttämättömäksi ravinnokseen. Muut tuotteet, vilja
+ja oljetkin, vaihdettiin seteleihin, joiden korot huolellisesti
+talletettiin sen päivän varalle, jolloin sanoma Georgetten kuolemasta
+vapauttaisi heidät mahdollisen oikeudenkäynnin ja anastuksen pelosta.
+
+
+
+
+VI
+
+
+Pappi ajatteli:
+
+Missä oletkaan, Georgette Garou? Onkohan tuo kuljeksiva Vanlaert voinut
+olla sinulle uskollinen? Vai onko hän yks' kaks' hävinnyt teille
+tietymättömille kyllästyneenä kuihtuneeseen kauneuteesi ja yksitotiseen
+olemukseesi?
+
+Ehkä olet joutunut toisen miehen syliin, joka vuorostaan on sinut
+hylännyt. Ehkä olet lopulta vajonnut julkisen naisen kurjuuteen
+suurkaupunkien laitamilla.
+
+Kuvittelen, että olet monesti itkenyt, varsinkin alkuaikoina. Olen
+varma siitä, että usein olet ajatellut kotikylääsi Sublaines'ia, ja
+että kaupungin ummehtuneessa ja löyhkäävässä ilmassa olet ikävöinyt
+tämän ylätasangon puhtaita tuulahduksia. Toisinaan koetat kaiketi
+avaruudesta löytää sen katon suunnan, jonka alla synnyit, sen vanhan
+kirkontornin huipun, josta hääkellosi kerran kaikuivat. Mutta kuinka
+polttava kotikaihosi liekin, tiedän, että samettiset kulmakarvasi
+itsepintaisesti rypistyvät ja ettet koskaan palaa. Sinussa on liiaksi
+ylpeyttä, kannat liiaksi kaunaa niitä kohtaan, jotka ensimmäisinä
+paljastivat sinulle inhimillisen rumuuden.
+
+Elämä on hyvin rumaa, Georgette Garou, ja me kaikki — harvoja
+poikkeuksia lukuunottamatta — olemme rumia. Mutta sinä et ole
+luonnostasi ruma, sinussa ei ollut alun perin toisten rumuutta,
+joka on olemukseltaan ahneutta, itsekyyttä ja tinkimistä tunteiden
+eheydestä. Ja jos olet vajonnut syvällekin, sielusi on alati
+pystyssä, yksinkertaisena, karaistuneena, kuin jos se olisi veistetty
+Sublaines'in kivestä. —
+
+Tähän tapaan ajatteli kylän kirkkoherra, lempeä mehiläisten
+hoitaja, pyhä mies, jonka asioiden arviointi oli yksinkertaisen
+teeskentelemätöntä ja vilpitöntä, palatessaan pappilaansa Sublaines'in
+määrin seurassa, jonka hän oli kohdannut tiellä. Tämä tapahtui viiden
+vuoden kuluttua Georgetten paosta.
+
+Oli sellainen surunvoittoisen kaunis hetki, jolloin aurinko vaipuu
+illan rauhallisiin usviin, jolloin ihmismieli tuntee olevansa lähempänä
+totuutta, maa on vaipumaisillaan yön helmaan eikä maailmasta tunnu
+olevan näkyvissä muuta kuin ääretön kullanhohtoinen taivaankupu, tuo
+onnen kaukainen valkama, minne saavutaan vapautuneina ihmisolentojen
+raskaista huolista ja kaikesta, mikä erottaa heidät toisistaan. Otsa
+valon kirkastamana ihminen kasvaa silloin suureksi vapautuneena oman
+itsensä raskaasta taakasta.
+
+Pappi ja määri astelivat vieretysten vaihtaen harvakseen muutaman
+jokapäiväisen sanan. Pappi haltioitui toivon haaveilusta katsellessaan
+taivasta. Toinen taas loi katseensa avaroille viljavainioille,
+joille illan varjot levittivät pehmeää verhoaan, ja uneksi oman
+onnellisuutensa aiheuttajista: runsaasta sadosta, vaimostaan,
+lapsistaan...
+
+Heidän kuljettuaan näin kotvan aikaa ilmestyi heidän eteensä tielle
+kaksi miehenhahmoa, jotka matkan päässä tulivat heitä vastaan. Molemmat
+miehet olivat samankokoiset, samalla tavoin pukeutuneet, ja heidän
+astuntansakin oli samanlaista. He tervehtivät kirkkoherraa ja määriä
+samanlaisin elein, ja heidän sinisissä silmissään oli samanlainen
+kaihtava ilme. Määri totesi vanhemmassa ja nuoressa miehessä niin
+paljon yhdennäköisyyttä, ettei hän heidän ohi mentyään malttanut olla
+huomauttamatta:
+
+— Hän on kenties sittenkin tuon Didier Rousseaun poika!
+
+Pappi ei sanonut tähän mitään. Kohtaus multavallien välisellä tiellä,
+jonka hän oli joutunut näkemään kulkiessaan ohi rippikoululapsineen,
+oli ilmi elävänä, inhoittavana ja kammottavana hänen edessään. Mutta
+saattoihan Jean silti olla Didier'n poika. Jumala sen asian vain täysin
+varmasti tiesi. Hetken vaiettuaan hän kysyi:
+
+— Entä hänen vaimonsa...? Tiedetäänkö, minne hän on joutunut?
+
+Toinen, jolle sielujen huolto oli myös uskottu tavallaan, vaikkakin
+maallisessa merkityksessä, ja jolla oli jonkin verran oikeutta tuntea
+heidän elämäänsä, vastasi:
+
+— Olen koettanut ottaa siitä selvää, mutta asia näyttää olevan
+läpitunkematon ja tutkimaton. Sanotaan, että Didier Rousseau tuntee
+vaimonsa olinpaikan, vaikkei hiisku siitä kenellekään. Sanotaan hänen
+joskus lähettävän hänelle rahojakin. Yksinkertaisintahan olisi pyytää
+vaimoa palaamaan kotiin. Mutta Didier pelkäisi sitä. Tosiasiassa on
+Georgette maan omistaja. Didier pelkää avioeroa, tila voisi silloin
+luisua hänen käsistään. Ehkäpä poika sittenkin on Cadet'n lapsi.
+Aikoinaan puhuttiin asiasta paljonkin, Hoettiin, että Didier itse olisi
+ajanut vaimonsa Cadet'n syliin.
+
+He saapuivat kylään. Pappi erosi äkkiä kävelytoveristaan.
+
+— Annetaan kuolleiden haudata kuolleensa!
+
+Ja kohottaen leveälieristä hattuaan hän lisäsi: — Näkemiin, herra määri!
+
+Pappi alkoi astella nopein askelin. Mutta hän ei mennyt pappilaan.
+Hän otti taskustaan ison avaimen, avasi kirkon oven ja lukitsi sen
+jälkeensä. Alttari uinaili rauhaisassa varjossa. Tuosta rauhasta
+kohosi jumalaisia ajatuksia, jotka voittivat inhimillisen viisauden.
+Kristuksen syvät opetukset tuntuivat liitelevän ilmassa sielunpaimenta
+vastaan.
+
+Värisevin huulin pappi polvistui ison kastemaljan eteen, samaan
+paikkaan, missä hän oli nähnyt Georgetten seisovan epätoivo kasvoillaan
+lähtöaamuna. Siis mies itse oli pakottanut vaimonsa syöksymään synnin
+helmaan! Olisihan vaimo voinut vastustaa, mutta hän oli noudattanut
+miehensä tahtoa. Ja päälle päätteeksi tuo aviomies lähetti rahoja
+avionrikkojalle!
+
+Pappi loi silmänsä alttarille päin. Hän haki evankeliumista lohdutusta
+ja enteellisiä osviittoja ja mutisi: »Ja minä sanon teille, että
+tuomiopäivänä viimeiset tulevat ensimmäisiksi, ja ensimmäiset
+viimeisiksi. Suuret synnintekijät ovat Herran oikealla puolella, ja
+ne, joita ihmiset ylistävät, sovittavat liekeissä syntejä, joita ovat
+saaneet toiset tekemään... Kuule, Vapahtajani, joka annoit anteeksi
+avionrikkojalle, minä uskon vahvasti että tämä vaimoparka ansaitsee
+laupeutesi!»
+
+Ja hän jatkoi palavaa rukoustaan sulkien siihen Didier'n ja
+Garou-muorivainajankin.
+
+Mutta hän ei arvellut rukouksen riittävän, vaan rupesi hakemaan
+vaatimattomasta ja puutteenalaisesta elämästään jotakin, minkä hän
+olisi voinut tarjota kieltäymyksen uhriksi Herralle, jotta hänet
+havaittaisiin mahdolliseksi rukoilemaan noiden poloisten puolesta.
+Epäilemättä hän löysikin köyhästä elämästään jotakin sellaista, sillä
+hän nousi lohduttautuneena nöyrästä rukoilevasta asennostaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tästä on jo kulunut vuosia. Jean on suorittanut asevelvollisuutensa.
+Hän on palannut isäpuolensa luo. Hän ei puhu mitään naimisiinmenostaan.
+Kirkkoherra Cruchet on käynyt vanhaksi. Hänen hiuksensa ovat ihan
+valkeat. Jo monta vuotta sitten hän seurakuntalaistensa ihmeeksi
+irroitti radioantennin kirkontornista. Kuuluisa auto ei enää ole
+vajassa. Romukauppias on vienyt sen pois. Puhuttiin yhteen aikaan, että
+pappi ajatteli lentokoneen valmistamista. Mutta ehkä siinä ei ollut
+perää. Ainakin hän myi pajansa ja jakoi rahat köyhille.
+
+Georgette ei ole palannut. Hänet on unohdettu. Ei kukaan enää puhu
+hänestä.
+
+Mutta minä, joka tunsin hänet ja jolle oli suotu tilaisuus luoda
+silmäys hänen sielunsa uumeniin, minä, joka olen kertonut hänen
+tarinansa, sikäli kuin sivullinen on voinut tuntea tapahtumia, en
+koskaan voi unohtaa häntä. Hän on aina sisäisen katseeni edessä
+sellaisena, jollaisena näin hänet hääiltana hänen astellessaan
+Sublaines'in tomuisella tiellä, käsi entisen palvelijansa kainalossa,
+ylpeämpänä ja säteilevämpänä kuin kuningatar.
+
+Rakkauden hahmoa ei usein kohtaa niin ilmi elävänä. Tuona iltahetkenä
+näin sen kasvoista kasvoihin ja tunnen vieläkin, miten se häikäisi
+silmäni.
+
+Mutta missä olet nyt, Georgette Garou?
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78303 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..7ef061b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78303
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/78303)