diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 78200-0.txt | 21674 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
4 files changed, 21690 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/78200-0.txt b/78200-0.txt new file mode 100644 index 0000000..3102c46 --- /dev/null +++ b/78200-0.txt @@ -0,0 +1,21674 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78200 *** +language: Finnish + + + + +VANHEMPIENI ROMAANI + +Kirj. + +Arvid Järnefelt + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1928-30. + + + + +SISÄLLYS: + + +Ensimmäinen osa. + +ELISABET JA ALEKSANDER: + + Johdanto + I. Elisabet kertoo isoisästään + II. Varhaisessa lapsuudessa + III. Njanja + IV. Vasili Ivanovitsh Jakovlev + V. Setä Pjotr Karlovitsh + VI. "Humalassa" + VII. Vielä Pjotr Karlovitshista + VIII. Onnen huipulla + IX. Kohtalon kuteita + X. Äiti ja poika + XI. Keisarikunnan pääkaupungissa + XII. Syntymäpäivillä + XIII. Aleksander voimistelee + XIV. Laskiaisena + XV. Aleksander tekee kauhistuttavia havaintoja + XVI. Koljan ja Shuran rakkaus + XVII. Aleksander ei kieräile +XVIII. Elisabetin vastaus ja Catherinen ilo + XIX. Elisabet kertoo ensimmäisestä matkastaan Suomeen + XX. Päivän vaikutelmia + XXI. Matka jatkuu + XXII. Kuopiossa +XXIII. "Aleksander oli paluumatkalla paljon puheliaampi". + +Toinen osa. + +ELISABET JA ALEKSANDER SUOMESSA: + + I. Elisabet ja hänen kaksi poikaansa + II. Rippeitä omista ja Elisabetin muistelmista + III. Hiihtoretkellä Viipurissa + IV. Kummittelevassa talossa + V. Pappa varhasimmissa muistoissani + VI. "Kansakoulussa" + VII. "Suomalaisessa Alkeisopistossa" + VIII. Elisabet tutustuu fennomaaneihin + IX. Muita tuttujamme + X. Meurmanien luona + XI. Kontiolahdella + XII. Fennomanian nousukaudella + XIII. Sota syttyy + XIV. Liian suuri perhe + XV. Katti vieraissa — hiiret pöydällä + XVI. Pekka Hartikainen + XVII. Juhani Aho +XVIII. Valoa ja pimeää + XIX. Yhä ilmeisempää erimielisyyttä + XX. Aleksander tarkoitustensa perillä + XXI. Vaasassa + XXII. Aleksanderin elämänkaari kääntyy maata kohden. + +Kolmas osa. + +ELISABETIN USKO: + + I. Uuden aikakauden kynnyksellä + II. Pieni talo oli järven rannalla + III. Kenraalska perunapellolla + IV. Amanda Grahn käy Vieremässä + V. Emmyn lukutupa + VI. Sosialistit tulevat + VII. Aikamme profeetan puheilla + VIII. Kaupunkilaisia Vieremässä kävijöitä + IX. Yhä erilaisempia minuja + X. Muita Vieremässä kävijöitä + XI. Matti Kurikan paluu 528 + XII. Johan Kock + XIII. Voudin tuumat toteutumassa + XIV. Kaksi vastakohtaa + XV. Elisabet muuttaa Vieremästä + XVI. Elisabetin kirjeestä Olialle + XVII. Mitä Elisabet näki ikkunasta +XVIII. Elisabet itsenäisessä Suomessa + XIX. Elisabetin näkö ja muisti heikkenevät, mutta hän tulee + yhä onnellisemmaksi + XX. Vanhempieni romaani päättyy. + + + + +JOHDANTO. + + +Vapaaherratar Elisabet Clodt von Jürgensburg elää tätä nykyä (1928) +sangen vaatimattomissa olosuhteissa vanhimman poikansa kanssa Helsingin +kaupungin laitaosassa. + +Hän täyttää ensi talvena yhdeksänkymmentä ikävuotta. + +Ruumiillisilta voimiltaan hän kyllä alkaa olla heikko. Keittiössä +puuhaillessaan ja huoneesta toiseen siirtyessään hänen täytyy pystyssä +pysyäkseen käsin tunnustella seiniä. Mutta henkisiltä voimiltaan hän on +erinomaisen ripeä, ja jos puhe on henkisyydestä, voi sanoa hänen olevan +kehityksensä huipulla. + +Moni on aikonut kirjoittaa ja joku on kirjoittanutkin hänen kertomiaan +nuoruudenmuistelmia. Vihdoin minäkin, yksi hänen pojistaan, olen asiaan +ryhtynyt tämän "vanhempieni romaanin" yhteydessä. + +Kun tositeossa tuli kysymys hänen muistelmiensa paperille panemisesta, +tuntui tehtävä meistä kummastakin keveän helpolta. Otin vain puhtaat +arkit esille, kynän käteeni, istuuduimme pöydän ääreen ja alkajaisiksi +pyysin kertomaan jotakin hänen sukunsa esi-isistä, sillä niinhän +elämäkerralliset muistelmat on aina tapana aloittaa. + +Tuopa vaatimus näytti hänestä olevan sentään peräti odottamatonta. Hän +kävi varsin huolestuneen näköiseksi, — jolloin hän tapansa mukaan +rupesi silittämään pöytää, niinkuin pyyhkiäkseen pois murusia, joita +siinä ei kuitenkaan ollut. + +Summa oli, että hän ei osannut sukunsa kantaisistä sanoa muuta kuin +että ne "taisivat olla joitakin liiviläisiä paroneja". + +Hyvän aikaa mietittyään hän virkahti päättävästi: + +— Suoraan sanoen, minä en tuosta asiasta tiedä yhtään mitään. + +Näin meidän yrityksemme oli tyrehtyä kohta ensimmäiseen alkuunsa. + +Kun kovin ihmettelin tätä hänen tietämättömyyttään ja hän puolestaan +lienee tuntenut siinä ihmettelyssä jotakin moitteen vihiä, sanoi hän, +yhä katsellen alas pöytään ja jatkaen olemattomien murujen +kokoilemista: + +— Minusta on päinvastoin melkein ansioksi luettava, kun suvun loisto +unohtuu. Sehän on ikäänkuin vieraan synnin unohtamista, sen synnin, +että entiset sukupolvet ovat tarkoittaneet ja osanneet sysäytyä +vertaistensa, tavallisten ihmisten yläpuolelle. Kodissani suuresti +halveksittiin kaikennäköistä sukuylpeyttä, ja minusta se on ansioksi +luettava. Muistanpa erään tuttavamme, paroni von Medemin olleen kerran +päivällisillä vanhempieni luona. Hän oli narrimaisen ylpeä +paroniudestaan ja väitellessään isäni kanssa tästä asiasta tuli hän yhä +enemmän intoihinsa, kunnes lopetti siihen mahtipontiseen lausuntoon, +että aateluus on muka kirjoitettuna aatelisen otsaan. Isäni sanoi +siihen, ettei hän puolestaan voinut huomata Medemin otsassa mitään +kirjoitusta, ja kiivastui siihen määrään, että sanoi olevansa valmis +myymään oman paroniutensa vaikka ruplasta, jos vain joku hölmö siitä +niinkin paljon maksaisi. Olen varma ettei isänikään tiennyt paljon +mitään omasta suvustaan. Ja minä puolestani olen aina pitänyt vanhan +perheemme suurena ansiopuolena sitä seikkaa, että meillä ei koskaan +puhuttu eikä siis mitään tiedettykään entisyyden mahdollisesta +loistosta, siihen määrään, että kaikki lapset ja minä niiden joukossa +olemme jääneet niistä asioista melkein kokonaan osattomiksi. + +Näin puhui Elisabet Clodt von Jürgensburg pöydän toiselta puolelta. + +Vaikka selostusta Clodtien suvun esi-isistä ei oikeastaan siis +saisikaan esittää hänen muistelmiensa joukossa, lienee kuitenkin +katsottava näiden muistelmain kirjoittajan ja kokoojan velvollisuudeksi +käytettävinä olevien lähteiden mukaan antaa sitä haluavalle lukijalle +jonkinlainen yleiskuva tämän vanhan, sitkeän ja monessa suhteessa +merkillisen suvun genealogiasta. + +Suullisissa sukukertomuksissa tapaamme — niinkuin usein muidenkin +sukujen perinnäiskertomuksissa — ilmeistä tarunomaisuutta, joka +tietenkin on kulkeutunut entisyydestään ehkä mahtailleiden sukupolvien +keskuudessa. + +Monien enojeni (äitini veljien) joukossa vanhin näistä, Mikael eli +Misha niminen, oli suuri leikinlaskija ja pilkkakirves. Kasvultaan +lyhyenläntäisenä hänellä oli tapana, jos vain häneltä näitä sukuasioita +tiedusteltiin, kohottautua niin pitkäksi kuin hänelle oli mahdollista, +pistää toinen kätensä takin rinnusnappien väliin, vetäistä tukantupsu +otsalle ja Napoleonin eleitä jäljitellen sanoa ylhäisen kolealla +äänellä: + +— Polveudun roomalaisista, olen keisari Claudiuksen jälkeläinen. + +Makeasti nauramaan hän tietenkin sai kuulijansa, etevä matkija ja +humoristi kun oli, mutta tämä höystetty historia ei kuitenkaan ollut +peräisin yksistään hänen omasta päästään. Monella taholla lienee suvun +jäsenien keskuudessa ja aivan tosissaan väitetty Clodtien suvun +polveutuvan alkuperäisin Italiasta. Millä perusteilla, siitä ei voine +enää saada selvää. Vieläpä on jonkinlaisena perinnäistaruna suvussa +mainittu, että Clodtien kanta-isä todella olisi ollut alkujaan Claudius +niminen herra, ei kuitenkaan keisari, vaan jokin samanniminen +lombardialainen pikkukuningas! + +Jos tämmöiset sukutarut voidaankin panna keskiaikaisen sukuylpeyden +laskuun, koska niiltä tietenkin puuttuu kaikkea historiallista pohjaa, +saa itse tuo väite, että suku on peräisin Italiasta, kuitenkin +jonkinlaista mahdollisuuden tukea siitä tosiasiasta, että tässä suvussa +niin yleisesti tavataan taiteellisia taipumuksia, etenkin muovailu- ja +maalaustaiteen alalla. + +Saatuani valmiiksi hyvin tarkan, ruotsalaisen historioitsijan +Elgenstiernan toimittamien sukututkimusten mukaan esitetyn Clodtien +sukuluettelon, ja vihdoin sitä lukiessani vastapäätä pöydän toisella +puolella istuvalle, v:sta 1420 asti suoraan alenevassa polvessa +jatkuvan suvun jäsenelle, vapaaherratar Elisabet Clodt von +Jürgensburgille, kuunteli hän kertomusta jotensakin haluttomasti, jopa +uneliaan kyllästyneesti, kunnes tulimme luettelon viimeksi mainittuun, +hänen isoisäänsä, Carl Gustaviin. Silloin hän elpyi. Oli niinkuin olisi +koko luettelosta vihdoinkin tavattu henkilö, jolla oli hänenkin +mieltänsä kiinnostavia ansioita. Hän otti nyt kertomuksen jatkon omiin +käsiinsä. + + + + + + +ENSIMMÄINEN OSA + +ELISABET JA ALEKSANDER + + + + +I. ELISABET KERTOO ISOISÄSTÄÄN. + + +Isoisällä kuuluu olleen aivan erikoinen vastenmielisyys ulkonaisiin +arvonmerkkeihin, jopa ylemmän asteen sotilaspukuihinkin, joista +ympäristö saattoi päättää mikä arvo ihmiselle muka oli annettava. +Senvuoksi isoisä — milloin suinkin oli mahdollista olla esiintymättä +kenraalin virkapuvussa — heitti sen yltään ja käytti sellaista +siviilipukua, joka mahdollisimman vähän erotti hänet tavallisesta +keskitason ihmisestä, jopa käsi- ja ulkotyöläisestä. Näin käydessään +ulkona ja seurustellessaan vaatimattomien ihmisten kanssa hänen oli +tietenkin mitä tarkimmin välttäminen ilmaisemasta kuka hän oli, sillä +silloinhan vielä paljon suurempi huomio olisi häneen kääntynyt. Olipa +hänen tällaisten ystäviensä joukossa myöskin muudan sotamies, johon hän +oli suuresti kiintynyt. He olivat todella hyvät ystävykset. Hän oli +ystävälleen vain Kalle, ja sotamies oli ehkä Pekka. Milloin Kallella +vain oli aikaa, ilmestyi hän vanhan Pekkansa luo juttusille. He +polttelivat molemmat paljon tupakkaa, niin että tupa oli savua +täynnä, ja joivat loppumattomasti teetä kiehuvasta samovaarista. +Mutta kerran oli Pekka veteraani mukana paraatin rintamassa, ja juuri +ennen keisarillisten saapumista, kun Pekka eturivissä seisoi +jännittyneimmässä "smirnaassa", karautti tarkasteleva töyhtöpäinen +kenraali ratsullaan ja seurueineen rintaman editse hänen ohitseen. +Pekka oli pyörtyä ällistykseensä ja kivääri oli hänen käsistään pudota: +tuohan oli Kalle ilmi elävänä! Kun "Kalle" sitten ensi kerralla tuli +sotamies-ystävänsä luo, ojentui tämä pelokkaana ja vapisevana +kunniantekoon eikä voinut enää rauhoittua entiselleen, vaikka +työpukuinen kenraali kuinkakin olisi kehoittanut ja esittänyt entisen +ystävyyden jatkamista. Kiusallinen ilmitulo oli pilannut luonnollisen +ihmissuhteen, eikä koko ystävyydestä tahtonut enää eheätä syntyä. + +Toinen tapaus oli isoisälle kohtalokkaampi. Se mursi hänet kokonaan, +mutta on hänen luonteelleen edellistäkin kuvaavampi. + +Sodan päätyttyä palvellessaan Siperian armeijan esikuntapäällikkönä +Omskissa kärjistyi häneen periytynyt rehellisyys ja suorasukaisuus +ratkaisevaan ristiriitaan venäläisen virkavallan kanssa. + +Armeijan ylipäällikkö, joka oli omavaltainen ja häikäilemätön mies, +päätti kerran erottaa virasta erään alaisensa toimihenkilön, joka oli +joutunut hänen epäsuosioonsa. Päiväkäsky oli vain isoisän varmennusta +vailla. Isoisä ilmaantui kuitenkin ylipäällikön eteen esittäen, että +koska puheenalaisen toimihenkilön virka-ansiot olivat täysin pätevät +eikä tämä henkilö ollut liioin mihinkään laiminlyöntiin tehnyt +itseänsä syylliseksi, hän puolestaan oli pakotettu kieltäytymään +erottamispäätöksen allekirjoittamisesta. Ylipäällikkö tyrmistyi ja +uhkasi toimittaa viralta hänetkin. Isoisä pysyi päätöksessään. Silloin +tuo mahtava herra katsahti häneen kylmästi ja sanoi merkitsevän +tyynenä, ivanhymy huulilla: + +— Muistakaahan toki, että teillä on suuri perhe. + +Hänelle annettiin 24 tunnin mietintäaika. + +Isoisän perhe oli todellakin suuri, ja luultavasti hänkin, niinkuin +useimmat sukumme jäsenet, oli lujasti kiintynyt perhe-elämään. +Ajattelen hänen olleen niitä miehiä, joille perhe, sen menestys, sen +viihtymys, iloisuus, turvantunto on kaikki kaikessa, ja hallitsijan +palveleminen, virkaelämä vieraskielisessä ja vierastapaisessa maassa +tulevat vasta toisessa sijassa, vain toimeentulon eli siis perheonnen +yhtenä ehtona. Semmoiselle ihmiselle on ajatus rakastetun perheen +syöksymisestä taloudelliseen vararikkoon aivan sietämätön ajatus. +Vaimon itkut ja epätoivo järkyttivät koko hänen olemuksensa juuria +myöten. Ankaran ylipäällikön sanat lienevät todellakin sisältäneet +täydellisen taloudellisen haaksirikon uhkan, jos päätös olisi jäänyt +varmentamatta. Ja niinpä jonkinlaisessa mielipuolisuutta lähestyvässä +toivottomuuden tuskassa isoisä viimeisellä hetkellä — allekirjoitti +käskyn. + +Mutta tämän toivottoman teon seurauksena oli juuri se, mitä hän oli +tahtonut välttää, perheen varallisuuden täydellinen luhistuminen, joka +tapahtui hänen oman pikaisen kuolemansa johdosta. + +Omaatuntoa vastaan tehty teko alkoi nimittäin kohta ensi hetkestä asti +kuolettavasti vaivata isoisän mieltä. Tekoa ei voinut saada +tekemättömäksi, mutta hän ei voinut kestää ajatusta, että hän oli sen +tehnyt. Ja näihin tuskiin hän sairastui niin parantumattomasti, että +virantoimitus täytyi jättää, ja hän kuoli vaivoistaan tervehtymättä. + +Hänellä oli kuusi poikaa ja neljä tytärtä. Näiden alaikäisten lasten +kanssa — yksi tytöistä syntyi isän kuolinvuonna — oli onnettoman +lesken nyt tehtävä suunnattoman pitkä ja vaivalloinen hevosmatka +Siperiasta Pietariin, jonne he vihdoin saapuivat varattomina ja sangen +kurjassa tilassa. Isäni oli silloin vasta 10-vuotias. + +Millä varoilla pojat Pietarissa kasvatettiin ja koulutettiin, en voi +ymmärtää, mutta kaikki viisi — yksi kuoli nuorena — ne vain joutuivat +toinen toisensa jälkeen sotakouluun. Mahdollista on, että heille +suotiin vapaa kasvatus kruunun puolesta kadettikoulun sisäoppilaina, +niinkuin usein muillekin korkeamman aatelin köyhtyneille jäsenille, +joiden isät olivat erikoisemmin kunnostautuneet sodissa tai muissa +julkisissa toimissa. Toiselta puolen kuitenkin kerrottiin, että kun +köyhtyneen perheen puolesta tehtiin korkeampaan paikkaan anomus +ylimääräisten apuvarojen myöntämisestä suuren lapsijoukon +kasvattamiseksi, niin keisari (Nikolai I) ärjäisi: "Pitääpä olla aika +hölmö sen miehen, joka ei ole ymmärtänyt syrjäteitse rikastua niin +tulokkaissa oloissa kuin kaukaisessa Siperiassa, syyttäköötpä siis +itseänsä!" + +Joutuneina siis lapsuudestaan asti sisäoppilaiksi venäläiseen +sotaopistoon nämä veljekset luonnollisesti kokonaan venäläistyivät. +Näistä isoisän viidestä pojasta suoritti kaikissa tapauksissa jokainen, +toinen toisensa jälkeen kunnialla upseeritutkinnon, niinkuin sen ajan +välttämätön aatelistapa vaati. Ja niinpä alkoi heille ankara taistelu +taloudellisia vaikeuksia vastaan. Sillä venäläiseen upseeristoon kuului +melkein poikkeuksetta vain varakkaiden aatelisperheiden poikia, jotka +olivat palkoista riippumattomia, joten valtio saattoi pitää näitä +palkkoja mitättömän alhaisina, jopa niinkin, että nuoren upseerin +toimeentulo ilman kotivarallisuutta oli melkein mahdottomuus. Monet +varattomista senvuoksi velkaantuivat upseerivuosinaan aivan +määrättömästi ja sortuivat velkakuorman painon alaisina. Mutta Clodtin +veljeksillä oli oma apuneuvonsa. Heidät pelasti heidän kätevyytensä ja +taituruutensa, joka teki mahdolliseksi ensin tosin pienempien, mutta +sitten yhä kasvavien sivutulojen hankkimisen. + +Vanhin veljeksistä, Vladimir Karlovitsh (Voldemar Jakob Johan Adolf) +oli sitäpaitsi niin taitava matemaatikko, että hänet jo nuorella iällä +nimitettiin sota-akatemian professoriksi. Myöskin toinen veljeksistä, +Pjotr Karlovitsh (Peter Jakob) palveli tykistössä ja saavutti +luutnantin arvon. Mutta hänen omituinen sivuelinkeinonsa oli — +puuhevosten veisteleminen lasten leluiksi, josta seikasta puhun +tuonnempana. Kolmas veljeksistä oli isäni, Konstantin (Johan Gustaf). +Hän meni heti upseeriksi tultuaan naimisiin, niinkuin kaikki muutkin +veljeksistä olivat tehneet, mistään vähävaraisuudesta huolimatta, ja +harjoitti sivuelinkeinonaan gravyyriä eli puupiirrosta saavuttaen siinä +suuren ammattitaidon, jopa kuuluisuudenkin. Hän saavutti kuitenkin +myöskin tykistöasiain tuntijana suuren merkityksen ja pysyi +tykistöakatemian palveluksessa vuoteen 1835, kohoten viimein +täysikenraaliksi. + +Kaksi nuorempaa veljeksistä, Boris (Bernhard) ja Mikael (Georg) +Karlovitsh, olivat hekin ikänsä loppuun sotilasuralla. Edellinen kuoli +nuorena, jälkimmäinen everstiluutnanttina v. 1874. Hänen lapsistaan +lienee joku vielä elossa. + +Edellisten sisaresta, nuoresta, kauniista tädistäni Natalia +Karlovnasta, kerron vähäiset muistelmani tuonnempana. + +Näiden sisarusten ja niiden joukossa isänikin aikaisemmista +elämänvaiheista tiedän muuten sangen vähän. Tiedän vain, että he olivat +jääneet hyvin aikaisin orvoiksi myöskin äitinsä puolelta, luultavasti +aivan pian tuon rasittavan Siperian matkan jälkeen. + +Äitimme, Catherine Vigné, oli ranskatar. Hänenkin aikaisemmista +elämänvaiheistaan minä tiedän hyvin vähän. Hän ei mielellään puhunut +menneisyydestään. Minusta aina tuntui kuin siinä olisi ollut jotakin +synkkää, surullista, jota hänen oli raskasta muistella. Jos meidän, +hänen lastensa, kysymykset sattuivat sinnepäin, huiskautti hän +huokaisten kättänsä, sanoen: "lapset, lapset, mitä niistä menneistä, +antaa niiden olla!" + +Sen vuoksi en milloinkaan tähän asiaan kajonnut. + +Luulen, että äidin isä, ranskalainen Vigné, oli mahdollisesti joku +Venäjälle asettunut emigrantti. Niitä oli muuttanut Ranskan +vallankumouksen jälkeen laumoittain Venäjälle, jossa ranskan kieli oli +yleisenä, melkein ainoana sivistyskielenä. Venäjä oli ikäänkuin heidän +toinen kotimaansa. + +Äitini tiedän jo lapsena kadottaneen vanhempansa. Hän sai kasvatuksensa +erään tätinsä luona, jonka mies oli hirmuinen yksinvaltias ja piti koko +taloa mitä ankarimmassa pelossa. Mutta minkämaalainen ja minkäuskoinen +tuo äitini täti oli ollut, en voi sanoa. Hyvin mahdollista on, että hän +oli äitini isän sisar, siis hänkin ranskalaista syntyperää, niinkuin +äidinisä. Päätän sen siitä, että äidilläni oli koko ikäkautenaan +voimakasta ranskalaisrakkautta, vaikka hän oli jo aikaisessa +lapsuudessa kadottanut ranskalaiset vanhempansa, joten tuo rakkaus on +kaiketi saattanut vain kasvatusäidin tehostamana lapseen juurtua ja +umpivenäläisissä oloissa säilyä. + +Vanhuutensa päivinä tuo äidin ankara setä oli kuljeskellut keppiinsä +nojautuen sisällä ja ulkona, ja tämän kepin lähestyvä kopina oli saanut +koko perheen pelosta vavahtelemaan. Mutta toiselta puolen sama kopina +pelasti usein yllätyksistä ja uhkaavan kohtauksen vaara saatiin +vältetyksi ennenkuin pelätty valtias oli ennättänyt ovelle. Tämän +ylenmääräisen ankaruuden pelossa täti parka suojeli lapsiaan salaamalla +mieheltään heidän rikkomuksiaan, mutta itse, ollen luonteeltaan peräti +heikko tai kaikkea luonnetta vailla, ei pystynyt herättämään lapsissa +kunnioitusta omaan arvovaltaansa, joten näiden kasvatus joutui aivan +hunningolle. Pojista tuli melkein kaikista heittiöitä, lopulta he +suorastaan varastivat äidiltään rahoja, hänen uskaltamatta heitä edes +moittia sellaisista tepposista. + +Näin ollen minun äitini elämän on täytynyt tässä tätinsä kodissa olla +sangen ilotonta, eikä siis ole ihme, ettei hän mielellään entisyyttään +muistellut tai siitä lapsilleen kertonut. + +Hyvin nuorena tyttönä hän joutui naimisiin melkein yhtä nuoren isäni +kanssa. + + + + +II. VARHAISESSA LAPSUUDESSA. + + +Meitä oli yksitoista lasta. Minä olin järjestyksessä viides, ja +ensimmäinen tytär. Vain perin hajanaisia muistoja on mielessäni +säilynyt aikaisen lapsuuden ajoista. Muistan jo kolmen-, +neljänvuotiaana harrastaneeni runojen lausumista, laulamista ja +tanssimista, ja muistan vielä, että minut pantiin suorittamaan kaikkea +tätä usein vieraiden läsnäollessa. Tuo ei olisi minua ollenkaan +ujostuttanut, elleivät vanhemmat veljeni olisi minulle nauraneet ja +sitten lastenkamarissa matkineet esiintymistäni, sanoen minun +"teeskentelevän suloista". Se itketti ja harmitti, mutta sittemmin opin +äidin neuvosta kestämään tämmöiset näsäykset ja olemaan niitä +hampaankolossa säilyttämättä. "Ainahan pojat härnäävät sisariansa", +lohdutteli äiti, ja tyttöjen oli suhtauduttava semmoiseen +kärsivällisesti ja alistuvasti muistaen, ettei pojille kuitenkaan +mitään mahda. (Vasta tästä puhuessani tulen ajatelleeksi, minkä +katkerien lapsuuskokemusten läpi äidin neuvo oli saattanut kulkeutua +hänen sydämensä kautta minuun!) + +Kun minua nuorempi veljeni Sasha alkoi varttua ja muuttua +leikkitoverikseni, tuli meistä parhaat ystävykset, jotka alati leikimme +yhdessä ja otimme nuorempiakin seuraamme. Vanhemmat veljet eivät tosin +meitä nytkään jättäneet rauhaan, vaan ivasivat leikkejämme, pitäen +niitä liian "tunteellisina". Tämä merkitsi kai, että me olimme +leikkiessämme liiaksi tosissamme eli että leikkimme aihe oli heidän +mielestään äitelä. + +Lukitsimme siis heiltä oven. + +Ja nyt ei meitä enää mikään estänyt täysin antautumasta leikin +kiehtovaan kulkuun. Maailman todellisuus unohtui mielestämme kokonaan. +Leikki, joka tätä todellisuutta matki, oli ainoa todellisuus. Me +muodostimme tuoleista kuomuvaunuja, me solmimme kokoon myttyjä ja +matkustimme kaukaisiin maihin. Joskus ajoimme parihevosilla vieraisille +vain jonkun tädin ja sedän luo. Saavumme portaille, soitamme ovikelloa +— dinderling, — hevosemme, joina olivat jotkut meistä, muuttuvat nyt +tädiksi ja sedäksi, jotka ottavat meidät vastaan kädet ojossa, +säteillen iloisen yllätyksen riemusta, tervetuloa, tervetuloa +loppumattomiin, puristuksia, suuteloja, ja hauskaa, hauskaa, vain +hauskaa kaikilla! Ja _todella_ hauskaa! + +Tulipa kerran lastenkamarissa muotiin myöskin leikki pienikokoisilla +nukeilla. Äiti otti vilkkaasti osaa leikkiharrastuksiimme ja omin +käsin valmisti meille jouluksi nukkehuoneiston. Ensiksi oli suuri, +kahteen osaan jaettu huone, ilman kattoa ja etuseinää. Se asetettiin +leikin ajaksi jollekin tuolille tai kirstulle. Toinen puoli oli +kaksi-ikkunainen vierashuone, jossa oli uuni, ikkunaverhot, +tarpeelliset huonekalut seinäpeileineen ja tauluineen. Olipa pieni +lamppukin. Toinen puoli oli yksi-ikkunaisena makuuhuoneena vuoteineen, +kätkyineen ja muine kalustoineen. Sitten oli eri osastona myöskin +keittiö helloineen ja lukemattomine astioineen. Pikku nukkeja oli suuri +joukko. Yksi näistä oli mammana, toinen tätinä, muut esittivät lapsia. +Aikuisia oli lisäksi keittäjä, sisäkkö ja lastenhoitaja. Veljellä oli +vielä talli hevosineen ja vaja rekineen, nelipyöräisine rattaineen, +jopa kuomuvaunuineen ja kuskeineen. + +Juuri tätä nukkeleikkiä me leikimme vanhempien veljien mielestä +naurettavan tosissamme. + +Ensin muka lähetettiin sisäkkö sanomaan, että hevoset oli +valjastettava. Kun oli ilmoitettu, että tämä oli tapahtunut, olivat +mammanukke ja tätinukke ajavinaan Gostinnyi Dvoriin (silloiseen +pietarilaiseen kauppahalliin) ostoksia tekemään, sillä vanhin talon +tyttäristä oli olevinaan morsian ja hänelle valmistettiin muka +myötäjäisiä. Kaupassa me muka laittelimme ostoskääröjä, sidoimme ne +pikkunuorasilla, niinkuin oikeissakin kaupoissa tehdään. Kaikki +tapahtui säntilleen todellisuudenmukaisesti, ihan kuin "oikeesti", +vaikka olikin vain "leikisti". Sitten "mamma" ja "täti" toivat paketit +kotiin, käärivät paperit niiden ympäriltä ja näyttelivät kaikille +kotolaisille, jotka päivittelivät niiden kauneutta ja kalleutta. — Nyt +alkoi lastenkin tehdä mieli ajelulle. Heidän puettiin talvitakkeihin, +istutettiin rekiin, niin paljon kuin vain mahtui, ja jumala armahtakoon +kuinka huimaavaa vauhtia heitä lennätettiin ympäri pöytää — henki oli +salpautua! + +Muuten kuului tähän leikkiin se, että pappa oli muka Pariisissa, sillä +meillä ei ollut tarkoitukseen sopivaa miesnukkea. Kerran kuitenkin tuli +leikissämme aivan välttämättömäksi, että papan oli palattava Pariisista +kotiin. Saimme äidin suostutetuksi lähtemään papan ostoon. Äiti otti +minut mukaansa ja me ajelimme kaupoista etsien sopivan kokoista ja +ehdottomasti vaaleaveristä nukkea, sillä tummaverisistä en pitänyt. +Vihdoinkin sellainen löytyi. Hänelle ommeltiin frakki ja muut +tarpeelliset tamineet, ja niin koitti saapumisen päivä. Sitä ennen oli +tietenkin saatu kirje, jossa tulosta ilmoitettiin, ja odotus oli sangen +jännittynyt. Mikä rajaton riemu valtasikaan kaikki, kun äkkiä kuului +ovikellon tuttu "dinderling"! Lapsinuket ryntäsivät yhtenä miehenä +pappanuken ympärille. Meidän oli ylen vaikea pidellä heitä kaikkia +sormiemme välissä, mutta heidän vilpitön ilonsa oli meidän iloamme, ja +niinkuin sydämemme oli heidän puolestaan pamppaillut jännittyneessä +odotuksessa, niin se nyt isän tultua sai kasvomme hehkumaan ja silmämme +säihkymään leikin rajattomassa riemussa. + +Tietysti olisimme hauskuuden uudistamiseksi voineet antaa papan tulla +useamman kerran Pariisista, mutta se olisi sotinut todellisuudentuntua +vastaan, joka leikissä on välttämätön, tai ainakin olisi pitänyt antaa +ukon matkustaa ensin takaisin Pariisiin, mikä taas olisi ollut ikävää +leikkiä. Mutta keksimme sovelluttaa asian niin, että perheessä oli +myöskin poika, joka kävi junkkarikoulua toisessa kaupungissa ja nyt oli +joululuvalle kotiin palaamassa. Muodostettiin siis junkkarinukke, jolle +laitettiin virallinen koulupuku ja liimattiin takkiin kultapaperista +leikatut napit. Riemukkainta oli meistä äidin osanotto leikkiimme, +nähdä, että hän yhtä tosissaan kuin mekin innokkaasti ompeli omin käsin +vaatteita pikku nukeillemme. Ja niinpä saapui junkkarikin kotiin ja +samaan riemuun! + +Entä joulujemme unohtumattomat ilot! + +Jo hyvän aikaa ennen juhlapäiviä aloimme maltittomasti odottaa merkkejä +salamyhkäisiin valmistuksiin ryhtymisestä aikuisten puolelta. Vihdoin +viimeinkin äiti todella tekee lähtöä kaupungille. Minne ja mitä varten? +Joku meistä uskaltaa arvailla, että mitäpä jos se meneekin +jouluostoksille! Sitä ei kukaan ole uskovinaan, mutta sydän salaa +vavahtaen uskoo. + +Mutta kylläpä hän viipyykin siellä! Kävelemme huoneissa tietämättä mitä +tehdä, posket punoittavat, katselemme ikkunoista, koetamme saada ajan +kulumaan. + +Vihdoin ovikello soi. Meidät ajetaan pois eteisestä ja suljetaan lasten +puolelle. Me tirkistämme ovenraosta ja näemme: äiti kantaa +pakettikääröjä, vie ne huoneeseensa, piilottaa ne laatikkokaappiin ja +meitä kielletään laatikkoja avaamasta. + +Hetken kuluttua äiti ei päästä ketään huoneeseensa. Keittiössä +keitetään liimaa, tunnetteko hajun? Sanomaton, sykähtävä riemu täyttää +sydämemme, nyt ei ole enää epäilemistäkään: hän laatii meille jotakin +jouluksi! + +Ja päinvastoin, kuinka masentavan ikävältä saattoi tuntua, jos ovia ei +suljettukaan, vaan äiti istuu jotakin ommellen eikä kiellä katsomasta +mitä hän ompelee! Koko joulutunnelma meni ikäänkuin liitoksistaan, +tuntui kuin joulusta ei mitään enää tulisikaan, sanomaton ikävä täytti +mielen, leikkikään ei maittanut, saattoi vain maleksia huoneesta +huoneeseen. Se oli vaikeata taistelua ajan mahdotonta hitautta vastaan, +lasten ensimmäisiä vaikeuksia. + +Mutta toihan se meitä tunti tunnilta yhä lähemmäksi onnen hetkiä. Mitä +enemmän joulunpyhät lähestyivät, sitä juhlallisemmaksi kävi tunnelma. +Vanha hoitajamummomme, jota sanoimme njanjaksi (en vieläkään tiedä +hänen oikeata nimeänsä), piti huolta osaltaan meidän mielikuvittelumme +kohoamisesta yhä suurempaan jännitykseen ja juhlallisuuteen. Hän kertoi +meille iltaisin, kun istuimme hänen ympärillään lastenkamarissa, +Kristuksesta, kehoittaen olemaan hyviä, tottelevaisia, sanoi Kristuksen +paraikaakin lentelevän ikkunain ohi ja katsahtelevan sisään, mimmoisia +lapset missäkin talossa olivat, tottelevaisia vai tottelemattomia. Jos +meistä joku itki tai juonitteli, hän heti osoitti ikkunaan sanoen: +näetkö, tuolla Kristus katselee sinua ikkunasta, ja tuoneeko hän +sinulle mitään jouluksi, kun hän niin vieroo pahoja lapsia. Minä +tuijotin valkokehyksiseen, mustaan ikkunaan, sydän lepatti peloittavan +juhlallisuuden edessä, mutta samalla ilosta, että Kristus oli niin +lähellä ja katseli meitä. Sydämen pohjasta halutti olla hyvä ja +tottelevainen. + +Ensimmäisenä joulunpyhänä njanja sai juhlallisuudentunnelman kohoamaan +ylimmilleen. Hänen oli tapana silloin varhain aamuhämärissä mennä +jumalanpalvelukseen, ja minä pääsin hänen mukaansa. Isä ja äiti, jotka +olivat molemmat toista uskontunnustusta kuin njanja, eivät käyneet +venäläisessä kirkossa eivätkä muistaakseni koskaan missään muussakaan +kirkossa, mutta äidin luvalla njanja sai opettaa meille Kristuksesta +mitä katsoi välttämättömäksi, ja sai viedä meitä mihin kirkkoon halusi. + +Ani varhain — muistan — havahdun njanjan herättelyyn. On pilkkoisen +pimeä, kylmä puistattaa aamutuimaan, hampaat kalisevat, täytyy +kiireesti pukeutua, jo soivat kirkonkellot, aika rientää. Kuljemme +pimeillä kaduilla, minä puolijuoksua, siellä täällä tuikahtelee +liikkuvia lyhtyvaloja. Kaikki kiirehtivät. Njanja johdattaa minua +kädestä pidellen, ja hänen nopeasti astellessaan minun on juostava. + +Astumme kirkon valomereen. Tuhansien vahakynttiläin kellervää tuiketta +pyhäinkuvien edessä, pappi lukemassa evankeliumia. Hän suitsuttaa +pyhää savua, jonka tuoksu yhtyy vahakynttiläin tuttuun käryyn, ja +juhlallisuuden, hartaushalun, hurskaan antaumuksen tunnelma kohottaa +mielen kohta herkimpään vastaanottavaisuuteen ja ylimpään valmeuteen. +Katse kohoaa korkeuksiin. Siellä kattoholvin sinilaki kuvaa taivasta, +jossa tähdet tuikkivat ja josta lukemattomat enkelit katselevat alas. +Kuinka hauskaa oli niitä tarkastella, noita ystävällisiä, kauniita +pikku kasvoja, olkain takaa näkyviä siipipareja, pyöreän lihavia +lapsukaisjäseniä! Tuntui kuin heillä olisi ollut sanomattoman hyvä +olla, aivan autuasta, kun saattoivat lentääkin minne vain halusivat. +Ehdottomastikin siinä ajatteli: kun kuolen, minäkin tulen enkeliksi, +olen lentelevä, olen kaikkia rakastava... Ja nyt kohahtaa kuin +vastaukseksi näihin ajatuksiin ylistyslaulu ihanin pojanäänin, ja pyhän +suitsutuksen hurmiossa tuntuu kuin Jumala itse olisi kirkossa. Njanja +on vieressäni polvillaan ja höpisee jotakin rukousta kuiskutuksin, +vahakynttilä kädessä ja ristinmerkkiä tehden. Silloin minäkään, +luterilaiseksi kastettu, en voi olla laskeutumatta polvilleni hänen +viereensä, tekemättä ristinmerkkiä niinkuin kaikki muut ja hartaasti +rukoilematta. Tuntui selvästi, että Jumala kuulee rukoukseni ja tekee +kaiken mitä olin Häneltä rukoillut: että isä ja äiti eivät milloinkaan +kuolisi, että itse olisin hyvä ja tottelevainen, ettei kukaan olisi +milloinkaan minulle suutuksissaan ja että kaikki ihmiset olisivat +hyviä. + +Näin tämä njanjan istuttama usko jouluna lentelevään ja ikkunoissa +katselevaan Kristukseen oli minussa horjumaton. Kun odotimme +joululahjoja, uskoimme täydellä todella Kristuksen itsensä tuovan niitä +meille, joko heittämällä joulusaliin ovenraosta ja pysymällä itse +näkymättömänä, tai asettamalla valmiiksi joulukuusen alle, josta ne +sitten löysimme. Ja ihmeellistä: vaikka me varminta varmemmin tiesimme, +jopa olimme omin silmin nähneet äidin edellisenä päivänä käyneen nuo +leikkikalut meille ostamassa tai itse omin käsin ne valmistaneen, me +sittenkin yhtä lujasti uskoimme niiden olevan peräisin Kristuksen +kädestä. + +Äiti, äiti, sinä et koskaan puhunut meille oman lapsuutesi valottomista +kärsimyksistä, mutta ne tulivat kaikki meidän hyväksemme, sillä meidän +elämästämme sinä teit maailman onnellisinten lasten elämän. Sinä otit +tosissasi osaa meidän leikkeihimme, sinä säilytit meissä viattomat +tunteemme, sinä istutit meihin uskon hyvään ja annoit meille iloisen +mielen. Sinun helmassasi kului elämäni parhain aika, minä rakastin +kaikkia ja kaikki rakastivat minua. + +Miten katkeraa, että näiden rehellisten, puhtaiden tunteiden täytyy +luonnon pakosta alkaa verraten pian tympeytyä, lapsen siirtyessä +leikeistään todellisuuteen! + +Tämän osoittamiseksi on minun kerrottava palanen elämästäni vähän +myöhemmiltä tyttövuosilta. + +Isäni nuorin sisar, Natalia, nuori, hyvin kaunis neiti oli mennyt +naimisiin erään valtioneuvoksen kanssa, joka oli näöltään sangen ruma, +luonteeltaan jotenkin arvoton eikä järkensäkään puolesta mikään etevä. +Nuori täti ei tietenkään rakastanut häntä. Kysymys, jolla ei enää ollut +mitään tekemistä leikkimaailman kanssa, nousi mieleeni kuin äkkinäinen +tauti terveeseen ruumiiseen: minkätähden hän oli jättänyt oman kotinsa +ja yhtynyt asumaan tuon miehen kanssa, joka teki hänelle vain pahaa ja +eli elämäänsä vain omaksi huvikseen? + +Nuoren Natalian elämä oli kaikkea muuta kuin onnellista. + +Tämän valtioneuvoksen vanhemmat olivat varakasta väkeä. Olivatko he +todella vai itsekö vain sanoivat olevansa jonkin vanhan aatelissuvun +jäseniä, en tiennyt. Heidän huvilakartanonsa suurine puutarhoineen ja +ansareineen oli parin virstan päässä Pietarista ja he viettivät +suurtilallisten loisteliasta elämää. Maaorjia oli heidän +palveluksessaan sekä nuoria että vanhoja suuret laumat, Grishkoja, +Fetjkoja, Sashkoja, Mashkoja aivan loppumattomiin. Eteisessä seistä +jökötti aina livreepukuinen lakeija, joka ilmoitti vieraat ja päästi +käskystä sisälle. Ukko itse oli pitkä, tanakkarakenteinen mies, ilme +arvovaltaisuutta tavoitteleva, koko pää aivan kalju. Häntä pidettiin +vieraanvaraisena vanhanajan venäläisenä. Ja usein heillä olikin +vieraita, kutsuja ja juhlapäivällisiä. Ukko ei tällöin kuitenkaan +syönyt muuta kuin hapankaalia ja tattaripuuroa, osoittaakseen vieraille +aitovenäläisyyttänsä, josta hän alituiseen kerskui. Jos vieraista joku +näyttäytyi samanveroiseksi isänmaanystäväksi, joutui ukko haltioihinsa +ja jakoi annoksensa tämän kanssa. Hänen vaimonsa oli pienikasvuinen, +lihavahko mummo, päässä kellervän musta peruukki. Hänestä oli hauskaa +tarjoskella vieraille marjamehujaan, piiraisiaan ja torttujaan. Heidän +iäkäs poikansa, valtioneuvos, eleskeli kotonaan vanhempiensa luona +makeanleivän päiviä, mitään tekemättä, ja mentyään naimisiin nuoren +tätini kanssa toi tämänkin samaan paratiisiin. + +Mutta kaunis täti — lieneekö nähnyt ainoatakaan onnen päivää siinä +talossa! Pehmeäkin vuode saattaa olla karkea maata. Ja kuinka minä, +nukeillani leikkivä tyttö, saatoinkin tämän tädin onnettomuuden niin +perin pohjin ymmärtää! Aina vain kysyin itseltäni: miksi, miksi täti +olikaan tuohon mieheen suostunut? Ja ajatuksiin vaipuessani leikit +keskeytyivät. + +Eivät myöskään ne vastaukset, joita onnistuin saamaan aikuisilta +urkituksi, voineet palauttaa mieltäni entiseen huolettomaan +päivänpaisteeseen. Minulle sanottiin tuon naimakaupan puolustukseksi: +olisihan ollut loukkaavaa antaa rukkaset, ja toiseksi, olihan mies aika +varakas, pelättiin hyvän tilaisuuden menevän hukkaan, ja vihdoin, onko +hauskaa jäädä vanhaksipiiaksi, kadottaa ainoa toimeentulonmahdollisuus +ja joutua naurunalaiseksi?! — Pilveytyvä taivas vain sakeni +silmissäni. + +Mutta lapsuuteni synkin vaikutelma johtui sekin tästä samasta talosta. + +Me ajoimme usein sinne vieraisille. Äiti näet hyvin piti kälystänsä, +joka suuresti iloitsi hänen käynneistään, koska sai silloin edes +jollekulle huojennella sydänsurujaan. Minua siellä kaikki +hemmoittelivat ja tietenkin kävin siis siellä mielelläni. Olin noin +6-7-vuotias. + +Kerran me lähdimme sinne koko sunnuntaipäiväksi. Päivällisen jälkeen +kaikki istuutuivat vierashuoneeseen, minä lattialle jotakin leikkimään. +Samassa livreepukuinen lakeija ilmestyy kankeana esille, ilmoittaen: +"Herra Senaattori Mendelejev puolisoineen." Mummo joutuu kauhuihinsa: +"Äsh, kuinka kiusallista! Mikä jumalan rangaistus! Mitä ihmettä he +täältä hakevat!" Ja lakeijalle: "No pyydä sisälle, minkä niille +mahtaa." + +Vieraat ilmestyvät juhlallisesti kumarrellen. Ojennetuin käsin mummo +rientää heitä vastaan: "Ah, rakas Stepanida Ljvovna, kuinka hyvin +teitte kun tulitte, kuinka pitkään en ole teitä nähnyt, kiitos, kiitos, +kultaseni, kun ette ole unohtanut, kultaseni, kyyhkyläiseni, osasittepa +ilahduttaa vanhan mummon mielen!" — Vieraat olivat ihastuksissaan näin +sydämellisestä vastaanotosta ja varmaankin ajattelevat: "Mikä suloinen, +hyväntahtoinen olento tuo Audotja Petrovna!" He ovat ilmeisesti syvästi +liikuttuneita. + +Tämä valheellinen kohtaus järkytti minua siihen määrään, että vaivoin +saatoin olla itkuun purskahtamatta. Oli hirveän sääli vieraita, teki +mieli huutaa heille: älkää uskoko, älkää uskoko noiden sanoja, juuri +äsken he teitä haukkuivat hirveästi, eivät he ollenkaan pidä teistä! + +Kohtaus syöpyi iäksi mieleeni. En ole sen jälkeen vielä +täys'ikäisenäkään voinut sietää taloja, joissa vieraiden tulosta +ilmoitetaan ennenkuin käsketään sisään. Ja kun itse joudun vieraissa +käymään, koetan aina pujahtaa sisälle niin odottamatta kuin +mahdollista, etteivät sisällä olijat vain ehtisi mitään epäystävällistä +ajatella... + + + + +III. NJANJA. + + +En ymmärrä, kuinka on voinut tapahtua, että minä, joka sylilapsesta +aikaihmiseksi asti elin tämän saman njanjan äidillisen lempeän hoidon +alaisena, en tullut milloinkaan ottaneeksi selvää hänen oman elämänsä +vaiheista, en edes sen vertaa, että tietäisin hänen oikean nimensä. +Njanja merkitsee vain lapsen hoitajalleen antamaa hellittelynimeä. +Miksi en häneltä milloinkaan tiedustellut, mimmoinen hänen kotinsa oli +ollut, millaiset hänen vanhempansa, mitä hänelle oli elämässä +mahdollisesti tapahtunut, vaan nyt vasta, kun koko entisyys on enää +vain kaukaisena muistona, nuo kysymykset nousevat eteeni pohjattoman +tyhjyyden ääreen, minun voimatta löytää elävien joukosta enää +ainoatakaan ihmistä, joka auttaisi minua pienimmälläkään tiedon +vihjauksella? + +Täytyykö todella ajatella lapsen olevan niin itsekäs olento, että +kaikkein lähimpienkin ihmisten elämä on hänelle elämää ainoastaan +mikäli se on kosketuksessa hänen arvoisaan minuuteensa, ja että muun +tietäminen tuosta elämästä on hänelle epäkiintoisaa, jopa vieroittavaa? +— Luulenpa melkein, että minä jotakin ehkä hämärästi tiesin njanjani +entisyydestä, mutta että tämä tieto ei ollut minulle mieleen, koska se +ei oikein liimautunut herttaiseen, rakastettuun, vain minussa ja minua +varten elävään njanjaan, vaan oli vain häntä itseään koskevaa ja +minusta kokonaan irrallista. Kun tarkemmin ajattelen, tiesinhän minä +oikeastaan paljonkin njanjasta, vaikka en tiennyt hänen nimeänsä. + +Njanja oli muuttanut meidän taloomme jo seitsemän vuotta ennen minun +maailmaan ilmestymistäni. Hänen oli ollut kohtalon pakosta antautuminen +vieraiden ihmisten palvelukseen, nimittäin puutteen ja täydellisen +varattomuutensa tähden. Näin hänet pestattiin meille, vanhimman veljeni +Mihailin eli Mishan hoitajaksi, tämän synnyttyä vuonna 1832 toisena +kaksoisista, joista toinen kuoli parin kuukauden kuluttua. + +Njanja oli nuori leski taloomme tullessaan, ja hänellä oli tyttö. Hänen +miehensä, kauppias, — niin sanottiin —, oli kuollut jättämättä mitään +omaisuutta jälkeensä, joten njanjan oli pakko antaa pikku tyttönsä +kasvatuslaitokseen ja suorittaa siitä johtuvat kustannukset menemällä +palvelukseen rahapalkasta ja näin ainiaaksi luopua lapsestaan. Hän oli +syntyisin Moskovasta tai Moskovan tienoilta, mutta tuo "kauppias" oli +kaiketi vienyt hänet Pietariin ja siellä kuollut, joten oli sitäkin +ymmärrettävämpää, että njanjan oli vieraassa kaupungissa mahdoton tulla +toimeen muuten kuin luopumalla lapsestaan. + +Minä en tästä njanjan lapsesta tiennyt mitään koko lapsuuteni aikana, +ja ehkä oli hyväkin, ettei siitä mitään tietooni tullut, sillä asia +olisi ollut minulle peräti käsittämätön. Olisin varmasti tehnyt +sopimattomia vertauksia ja kysynyt itseltäni: olisiko _minun_ äitini +voinut luopua _minusta_ ja mennä hoitamaan umpivieraiden ihmisten +lapsia? mitä olisin äidistä silloin ajatellut? mitä koko maailmasta? +mitä jumalasta, joka oli tehnyt niin että njanjan _piti_ mennä lapsensa +luota? — Onneksi ei meille kukaan niistä asioista kertonut ja me +saimme tietämättämme vastaanottaa koko sen ylitsevuotavan, rajattoman, +uhrautuvan, ikimuistettavan rakkauden, jonka luonto oli ehkä +tarkoittanut njanjan oman lapsen osaksi, mutta joka nyt vuoti vain +meidän ylitsemme. + +Njanja on minun elämässäni merkinnyt ehkä enemmän kuin kukaan muu +ihminen. Ei riitä sanoja, en löydä tyhjentäviä nimityksiä niille +tunteille, jotka kuohahtavat esille ja ympäröivät hänen kuvansa joka +kerta, kun se lapsuuteni muistoissa vaeltaa editseni. + +Niinäkin aikoina kun jouduttuani sisäoppilaaksi muutamaan +lastenkouluun, jolloin vain kerran viikossa lauantaisin pääsin kotona +käymään, enimmät muistoni kohdistuvat njanjaan. + +Minut oli annettu kahden vanhan neidin huostaan, jotka olivat jollakin +tavalla sukulaisia äidilleni. Olimme silloin vielä niin köyhiä, ettei +minua voitu käyttää oikeassa koulussa. He pitivät luonansa kotikoulua, +antaen joillekin oppilaille paitsi opetusta myöskin asunnon ja ruoan. +Asuimme kovin kaukana heistä, joten jokapäiväinen sinne meneminen ja +sieltä palaaminen olisi ollut sula mahdottomuus. + +Olin silloin noin 8-vuotias, ja tämä siirtyminen kotoa ventovieraiden +ihmisten hoitoon, erittäinkin pois njanjan hoidosta, merkitsi tietenkin +sangen suurta muutosta elämässäni. Oli kovin vaikea tottua ankariin +neiteihin ja vielä vaikeampi rakastaa heitä niin vilpittömästi kuin +äiti oli käskenyt. Erittäinkin oli äiti käskenyt unohtamaan kaiken sen, +missä luulimme tehtävän itsellemme vääryyttä ja sydämen pohjasta +antamaan kaikki loukkaukset anteeksi. + +Neitien kodissa eleskeli myös heidän vanha äitinsä, pitkäkasvuinen, +kuihtunut mummo, jolla oli uskomattoman pitkä nenä ja haukan silmät. +Hän oli alituisesti vihaisella päällä, rähisi päivät pitkät, keitteli +laihanniukkoja päivällisiä, ja iltaisin kutoi tavattoman pitkiä sukkia. +Tyttäret olivat hekin sangen pitkiä ja laihoja neitejä. Nuorempi oli +40- ja vanhempi 42-vuotias. Me olimme tietenkin velvolliset tuntemaan +alinomaista kunnioitusta heitä kohtaan, mutta usein meitä kovasti +nauratti ja oli melkein mahdoton pidättyä. Tämä tapahtui aina kun +neidit rupesivat kertomaan nuoruutensa päivistä, kehuen entistä suurta +kauneuttansa ja kuinka muka heidän astuessaan sisälle johonkin +tanssisaliin kävi läsnäolijoissa kuin humaus: "Wollerin neidit!" Syntyi +juhlallinen äänettömyys, muodostui kujanne, ja he muka astuivat saliin +kavaljeerien ympäröiminä, jotka kilvan pyysivät heitä tanssiin, ja +onnelliseksi tunsi itsensä se, ketä he suvaitsivat huomata. Nämä +yleisen ihastuksen esineet eivät kuitenkaan saavuttaneet sitä +aviollista ihannettaan, jota varmaan pitivät naisen korkeimpana +päämääränä, vaan jäivät vanhoiksi piioiksi. Kielteiseen tulokseen +lienee olleet syynä osaltaan vanhan mamman liian innokkaat +harrastukset. Niinpä hän, kun joku uusi sulhaskokelas ilmaantui alkaen +käydä heillä useammin, saattoi asian jouduttamiseksi tälle ilmaista, +että ellei hänellä ollut täyttä totta mielessä, olisi paras harventaa +käyntejä, jotteivät muut sulhaset kaikkosivat tiehensä. Näin ennättivät +neitoset 40:n ikäisiksi, yhä vain eläen toivossa ja milloin ketäkin +kuvitellen tulevaksi aviomieheksensä. Erityisesti nauratti meitä, kun +he molemmat tekeytyivät toistensa edessä jalomielisiksi ja +luovuttelivat sulhasiaan toinen toiselleen. Nuorempi lohdutteli +kyynelet silmissä vanhempaa, sanoen ikänsä puolesta hyvin vielä +voivansa odottaa, ja vanhempi taas vakuutteli, ettei hän tiedä +suurempaa onnea kuin nähdä sisarensa onnellisena. Lopulta he olivat +vakuuttuneita, että ainoana syynä asian alituiseen lykkäytymiseen oli +tämä heidän uhrautumisensa toinen toiselleen. Ehkä he eivät olisi +olleet niin ankaria vaatimuksissaan, mitä sulhasten ominaisuuksiin +tulee, jos heidän olisi ollut valitseminen kummankin itselleen, mutta +kun valittava oli aina rakkaalle sisarelle, ei yksikään tahtonut +kelvata. + +Niinpä kävi heidän pensionissaan muuan varsin arvokas leskimies, jonka +kaksi tytärtä oli heidän oppilaitaan. Tietysti nuo käynnit eivät muka +tarkoittaneet tyttäriä, vaan ilmeisiä naima-aikeita, siitä ei toki +voinut olla epäilystäkään. Koko kysymys oli vain, kummalleko neideistä +mies oli joutuva. Mitä enemmän tämä kysymys kärjistyi, sitä kiihkeämmin +oli kumpikin valmis uhraukseen toisen hyväksi. Siinä nyyhkyteltiin, +siinä voivoteltiin. Vihdoin keksi vanhempi neideistä syyn, joka teki +tämänkin peräti moitteettoman gentlemannin avioliittoon vähemmän +sopivaksi. Luonnollisen ujoutensa vuoksi hän ei kuitenkaan osannut +ilmaista tätä syytä muuten kuin käyttämällä ranskankieltä. Hän sanoi: + +— Savez-vous, ma chère, il doit avoir un faible estomac, il sort +souvent. (Rakkaani, miekkoisella lienee heikko vatsa, hän alituiseen +käväisee.) + +Niin päästiin tästäkin ankaran vaikeasta kosijanvaalista ja voitiin +kevennyksestä huokaisten käydä käsiksi toisiin. + +Tästä heikkoudestaan huolimatta oli vanhempi neideistä opettajana +erittäin hyvä meille. Hän osasi olla sekä iloinen että sukkela +puheissaan. Me melkein pidimme hänestä. Nuorempi sitävastoin oli aika +äkäpussi. Vain kerran vuodessa hänen yllänsä lepäsi hiljainen nöyryyden +henki, joka tosin ei kestänyt kuin päivän. Se oli päivä, jona hän oli +ollut ripillä ja ehtoollisella. Sen päivän tuloa me odotimme kuin +joulua. Mutta sen mentyä oli kaikki taas ennallaan, ikuista toruntaa ja +kiljumista. En milloinkaan unohda noita hirmuisia, loppumattomia +iltoja, joita vietimme yhteisen pöydän ääressä huomisen läksyjä +lukemassa. Talikynttilä teki alituista käryämistä, meidän oli nälkä, +meidän oli kylmä. Odotimme sitä autuudenhetkeä, kun tee kannettiin +sisään, vaikka eihän tämä tee ollut juuri muuta kuin haaleata vettä ja +kuorittua maitoa ynnä pikkuruikkuisen sokeria tai siirappia. Annokseen +kuului lisäksi pari palasta mustaa leipää, joihin oli hieraistu +sellaista voita, että meidän oli kaavittava se pois leivät syödäksemme. +Vieressämme istui tavattoman siivoton poika, joka alituiseen jyrsi omia +kynsiänsä, ei pessyt käsiänsä, aina vätysteli, virnisteli ja sai olomme +sitäkin happamemmaksi. Kuitenkin oli hänen ansiopuoliinsa luettava, +että hän sai meidät välistä nauramaan katketaksemme. Hän kaapi voin +pois erinomaisen tarkkaan, voiteli leivän sitten talilla, jonka otti +kynttilästä, ja säteillen muka hyvän maun tuottamasta nautinnosta söi +kuin soikin suuhunsa. + +Näin kului ikävä viikko loppuun, kunnes odotettu lauantai saapui. Minut +noudettiin koulusta ja niinpä olin jälleen kotona. Kävin uudelleen +katsomassa sen jokaisen nurkan; tarkastamatta ei jäänyt yksikään esine, +että vieläkö se ja sekin oli samanlainen kuin viikko sitten. +Erityisesti veti puoleensa vanhan njanjan huone. Sen yhdessä nurkassa, +ylhäällä, tuikki jumalankuvan edessä pieni lamppu, jonka heikko valo +valaisi vain lähinnä olevat esineet ja jätti muun osan huonetta +salaperäiseen hämärään. Lähtemättömäksi muistoksi on jäänyt varsinkin +se erikoinen tuoksu, joka oli aina tässä huoneessa ja joka arvatenkin +muodostui lampussa käytetyn puuöljyn hajun sekoittumisesta mummon meitä +lapsia varten lipastossaan säilyttämien omenain hajuun. Ehkä oli tällä +Noakin aikaisella, muinaismuistoksi museoon sopivalla lipastolla jo +itsessäänkin tämä omituinen, rakas haju. Pankolla nukkua hyrräsi silmät +ummessa vanha kollikissa, Vasjka. Olisi tehnyt mieli rajusti puristella +sylissä, mutta pelättiin raapaisuja. + +Keittiössä oli myöskin hyvin hauska olla. Senkin haju ja koko laatu oli +jotakin perin toista kuin tuolla tätien luona. Tamminen vesisaavi ja +sen vanha kauha — olisinko voinut mennä ohitsenne juomatta itseäni +kylläiseksi! Ah, armas kotikeittiömme! Sinä rakas, punavaskinen kauha, +olithan kuin omaisemme, kuin osanottaja koko perhe-elämäämme, sinä ja +me olimme yhtä. + +Vanha njanja kuului jo kopistelevan ruokakarsinassa. Kukaan ei olisi +voinut erehtyä: hän oli kaatamassa vesipuolukoita pikku tynnyristä +vatiin, tuodakseen syötäväksemme ja sillä tavan mukaan ilahduttaakseen +kotiin palanneita. + +Syksyisin hänen lempiharrastuksiinsa kuului talvitarpeiden kokoominen, +sienien suolaaminen, viikunain etikoiminen, marjojen keittäminen, mutta +ennen kaikkea oli hänen erikoisharrastuksenaan vesipuolukkain säilytys. +Ne olivatkin mielestämme parhainta kestitystä pitkinä talvi-iltoina. +Kun me kaikki illan tultua istuuduimme suuren pöydän ääreen, jokaisella +edessään oma työnsä, niin eipä aikaakaan, jo lähetettiin joku vaatimaan +njanjalta puolukoita. Njanja ei ensin tahtonut ottaa kuuleviin +korviinsakaan. Puolukoita — sanoi hän — on jäljellä niin vähän, että +tuskin kerraksikaan enää riittää, jokunen vain tynnyrin pohjavedessä +vielä kelluu. Kinastelujen ja vastaväitteiden vihdoin tauottua hän +kuitenkin katosi takaisin karsinaan, ja hetken kuluttua ilmestyi tuoden +puolukoita posliinisessa salaattivadissa, (joka sekin oli iänikuinen +perheen muinaiskapine). Me nostimme aika vastalausejyryn sen johdosta, +että puolukoita tuotiin näin mitättömän vähän. Mutta njanja väitti +kivenkovaan, että nyt oli tynnyrin pohjassa vain silkkaa vettä eikä +edessä muuta kuin huuhdella tynnyri puhtaaksi ensi kesää varten. Hänen +vakuuttelunsa olivat niin tosilta tuntuvia, että hän sai meidät joka +kerta täydelleen uskotelluiksi. + +Pitkän pitkien aikojen kuluttua puolukkain loppumisesta, kun tavan +mukaan jälleen istumme pyöreän pöydän ääressä, kun on talvinen pyrysää +ja tuulen uuneissa ulvomisen vuoksi olo tuntuu vähän ikävältä, — kun +puolukoista kukaan ei enää uneksikaan, kuulemme äkkiä tutulta puolelta +kopinaa, ovi aukenee ja njanja, onnesta säteillen, ilmestyy suurta +tarjotinta kantaen, vadillinen täynnänsä punapuolukoita, lusikkoineen, +lautasineen, survosokereineen. + +Me huutamaan yhdestä suusta: Katsos sinua vaan! Etkö sanonut puolukkain +loppuneen! + +Njanja puolustelihen: Jos olisitte silloin syöneet, eipä nyt olisi +ollut. Eikö ole näin parempi? + +Hän sanoo tämän ylen tyytyväisenä omaan kekseliäisyyteensä, eikä meidän +auta muu kuin myöntää, että näin on todellakin paljon parempi. + +Njanja, njanja, minne sinä olet lähtenyt minun elämästäni? minne olet +hävinnyt? + +Mutta enpä päästä sinua vielä. Muistan vielä muutakin sinusta. Muistan +sinut vanhemmilta vuosiltani. Muistan kuinka sain tietää sinulla olevan +omankin lapsen ja kuinka tämä sinun oma lapsesi kävi sinua tapaamassa +meidän kodissamme, silloin jo aikuisena neitinä. + +Kuinkahan hyvä sinun tyttäresi mahtoikaan olla, kun sinä itse olit niin +hyvä, niin lempeä, niin uhrautuvainen, niin peräti vain toisia +ajatteleva, kun olit pannut kaikki vaivoin kootut roposi hänen +kasvattamisekseen laitoksessa, jossa kasvatettiin säätyläistenkin +lapsia, kun hänestä — kuten ylpeänä kerroit — oli tullut herrasneiti, +jolla oli jo kotiopettajan toimi ja jota sanottiin "guvernantiksi"! + +Näin me ajattelimme, ja uteliaisuutemme saada nähdä tuota njanjan +tyttöä kasvoi päivä päivältä. Tietysti me aioimme rakastaa häntäkin +yhtä paljon kuin olimme rakastaneet njanjaa, aioimme syleillä häntä +kuin rakkainta toveriamme ja tehdä hänestäkin kotimme parhaan ystävän. + +Mutta miksi sinä, njanja, olit ikäänkuin hädissäsi, ja tulit yhä +levottomammaksi mitä enemmän tyttäresi tulon päivä lähestyi? Miksi sinä +tuona päivänä et enää malttanut meitä kuunnella etkä meihin katsoa, +vaan kätesi välistä vapisivat hermostuksesta ja poskesi punottivat? +Miksi olit hänen tulokseen — aivan kuin olisit korkeita vieraita +odottanut — pukenut yllesi suurimman ja kirjavimman vaippasi, pannut +päähäsi valkoisimman poimumyssysi ja sitonut kaulaasi uhkeimman +solmikkosi? Ja miksi vihdoin me itse, tyttäresi saavuttua, kun ei +mitään suudelmia annettu, kun ei mitään ilonhuudahduksia kuulunut, kun +sinä vain syvään kumarsit niinkuin ylemmillesi, peräännyimme totisina +ovensuulta ja poskemme alkoivat punoittaa niinkuin sinunkin? + +Pettymyksemme oli suuri. + +Neidissä ei tuntunut vivahdustakaan äitinsä herttaisuudesta, ei +vähintäkään pyrkimystä kiitollisuuden ilmaisemiseen niiden +elämänikäisten uhrausten johdosta, joita njanja oli hänen +elättämisekseen ja kasvattamisekseen tehnyt. Päinvastoin tuntui +pohjimmalta nousevan ikäänkuin kolea vihamieli kaikkien niiden ankarain +elämänkokemusten johdosta, jotka hän oli arvatenkin saanut läpikäydä +äidin sylistä ventovieraiden kasvattajain hoivaan jätettynä. Mutta +tietoisesti ei tullut näkyviin muuta kuin yliolkaisen ylemmyyden +ilmausta. Meidän edessämme hän ilmeisesti häpesi, että hänen äitinsä +oli palvelija, ja kohteli tätä tahallisen halveksivasti eli niinkuin +säätyläinen sivistymätöntä. + +Neiti kävi tämmöisillä virallisilla vierailuilla äitinsä luona +sittemmin noin kerran vuodessa. Hän koki kyllä päästä lähempiin +tuttavuussuhteihin meidän kanssamme, mutta äitiänsä hän +muuttumattomasti piti saman kolean välimatkan päässä. + +Ystävyydestämme ei tullut mitään. Päinvastoin me joka kerta hänen +käydessänsä emme muuta toivoneet kuin että hän olisi lähtenyt mitä +pikimmin. Emme voineet sietää myöskään njanjan suhdetta tyttäreensä: +njanjaa ei tyttärensä läsnäollessa voinut tuntea ollenkaan samaksi +ihmiseksi, hän raukka oli kuin hätäännyksissä, suorastaan pelkäsi +tyttöänsä, kohteli nöyrän imartelevalla kunnioituksella, ja varmaan +hänkin sydämensä salaisuudessa toivoi lapsensa pian lähtevän, vaikka +olikin valmis kaikkiin mahdollisiin palveluksiin ja arvonannon +osoituksiin. + +Hänen lähdettyään njanja kohta muuttui entiseksi njanjaksi ja koko +elämämme palasi vanhoihin uomiin, kotilieden lämpimiin maailmoihin. +Mutta neiti parka jäi ikuisesti vaille sitä luonnon hänelle alkujaan +aikomaa siunausta, joka hänen äitinsä olemuksesta oli niin runsain +määrin säteillyt meidän, njanjalle oikeastaan umpivieraiden lasten +elämään. + +Tämä tapaus oli yksi niitä ikkunoita, joista lapsi alkaa katsella ulos +maailmaan. + + + + +IV. VASILI IVANOVITSH JAKOVLEV. + + +Melkein yhtä merkityksellinen kehityksellemme ja yhtä rakkaassa +muistossa säilynyt kuin "njanja", oli meille lapsille muudan herra +Vasili Ivanovitsh Jakovlev, runoilija ja suuri haaveilija. + +Eräänä aamupäivänä istui äiti ommellen isän huoneessa, ja me lapset +olimme siinä myöskin vanhempien luona isän seurassa, sillä hän ei ollut +oikein terve, vaan loikoi vuoteella vaatteet yllä. + +Ovikello soi, ja palvelija tuli ilmoittamaan, että isän puheille pyrki +joku vieras herra, jota ei milloinkaan ennen ollut talossa nähty. Äiti +kai olisi kieltänyt vaivaamasta sairastelevaa isää, mutta kun palvelija +kuvasi vieraan ulkomuodon, sanoen hänellä olevan pitkän tukan ja hänen +näyttävän joltakin runoilijalta tai taiteilijalta ja päällystakinkin +olevan jokseenkin huonon, antoi isä käskeä vieraan sisälle +huoneeseensa. + +Hän näytti todella semmoiselta kuin palvelija oli hänet kuvannut: +tuuhea polkkatukka, rillit nenällä, vaatteet — ilmeisesti parhaimpansa +— vähän kuluneet ja paikoitellen kiiltävät. + +Hän esittelihen sangen vilkkaasti ja kolmessa neljässä nopeassa +lauseessa lateli esille melkein koko elämäkertansa, kun olimme +istuttaneet hänet keskuuteemme. Missä sanoja puuttui siellä notkeat +liikkeet, kasvojen vaihteleva sävy ja käsien kuvaavat eleet auttoivat +meitä hänen historiansa ymmärtämiseen. + +Hän ei puhunut venäjää aivan virheettömästi, vaikka oli isän puolelta +venäläinen. Isä oli kuollut aikaisin, jättäen äidin leskeksi, ja äiti +oli saksalainen, joten heidän kotikielensä oli saksa. + +Hän oli matkustellut — kertoi hän — Euroopan ristiin rastiin, ollut +melkein jokaisessa suurkaupungissa, sanalla sanoen, viettänyt melkein +koko elämänsä matkoilla. Vilkas kun oli sekä puheissaan että asioissa +hän oli näet hyvin haluttu ja kysytty matkatoveri, ja kun hän +päälliseksi tunsi koko Euroopan, kaikki sen suurimmat hotellit, +sen kylpypaikat, matkailijakeskukset, tärkeimmät nähtävyydet, ja +lisäksi vielä oli suuri kirjallisuuden ja taiteen tuntija ja puhui +useampia kieliä, hakivat rikkaat turistit kilvan häntä ilmaiseksi +matkakumppanikseen. Näin hän oli sivistymistään sivistynyt, kunnes oli +ruvennut itse kirjoittamaan runoja, joita nyt halusi saada painetuksi +ja julkaistuksi. Rahoja ei hänellä tosin tämmöiseen tarkoitukseen — +niinkuin ei yleensäkään — ollut, mutta eräs hänen ystävistään, +saksalainen upseeri, oli runot lukenut ja sanonut, että ne ainakin +muodon puolesta ovat Schillerin veroiset. Runot olivat kirjoitetut +saksankielellä, ja toinen hänen ystävistään — joita hänellä muuten oli +legio — oli luvannut kustantaa niiden painatuksen, jos vain voitaisiin +hankkia niihin kuvat. + +Tämäpä nyt olikin muodollinen syy runoilijan meille ilmestymiseen. +Runoihin oli saatava kuvat. + +Isäni oli, kuten jo kerroin, taitava puunpiirtäjä, ja lieneekö nyt +runoilijan tarkoituksena ollut pyytää häntä itseään suorittamaan +kuvituksen vai ainoastaanko kysyä neuvoa kenen puoleen olisi ollut +käännyttävä, en tiedä. Jälkimmäisen tarkoituksen hän kaikissa +tapauksissa saavutti. Isä antoi hänelle tarkat neuvot ja osoitukset. + +Mutta mikä oli runojen lopullinen kohtalo, en tiedä. Tämän käynnin +seuraukset olivat kaikissa tapauksissa mitä laajimmalle ulottuvaiset +ainakin meidän, lasten mielestä. + +Ensimmäinen hyvä seuraus oli, että Vasili Ivanovitsh jäi kohta +meille päivälliselle. Toinen hyvä seuraus oli, että hän tämän +vierailun jälkeen useana seuraavana päivänä peräkkäin oli meillä +päivällisvieraana. Ja kolmas hyvä seuraus oli, että hän näiden kertojen +perästä ei lakannut tulemasta, vaan tuli ja tuli, kunnes muuttui aivan +kuin kotolaiseksemme. + +Hän rakasti hirveästi kaikkia lapsia ja me rakastimme häntä. Usein hän +kertoi meille satuja. Ja joskus tämä satujen kertominen venähti niin +myöhäiseen iltaan, että meidän olisi ollut jo aikoja sitten mentävä +maata, mutta me emme voineet irtautua kuuntelemisesta eikä hänkään +kertomisesta. Vanhemmat sallivat meidän jäädä vielä kuuntelemaan +loppua, mutta itse menivät levolle. + +Useimmat hänen saduistaan olivat hänen keksimiään. Sen saattoi huomata, +kun hän välistä pysähtyi kertomisessaan ikäänkuin ei olisi itsekään +tiennyt miten sitten kävi. Rupesi kulkemaan edestakaisin huoneessa ja +näytti kiihkeästi miettivän. + +— Odottakaa, odottakaa, — sanoi hän, kun me pyysimme jatkoa +malttamattomassa uteliaisuudessamme. Istuimme hiljaa, hengitystä +pidättäen. + +— Jaha, jaha, — sanoi hän vihdoin ja jatko näytti hänelle äkkiä +selviytyneen. + +Tietoisena meitä hallitsevasta sadun taiasta, taas varmana itsestään +hän kolein äänin antautui kertomaan jotakin kaameata käännettä sadun +juonessa, jonka oli määrä tehdä järkyttävä vaikutelmansa juuri ennen +onnellista loppua. + +Kuunnellessamme me ikäänkuin hengessä sepittelimme satua hänen +mukanaan. Me elimme hänessä ja hän meissä. + +Joskus sattui niinkin, että meidän täytyi häntä oikaista, kun hän +erehtyi ja teki itsensä syypääksi ristiriitaisuuteen. Semmoista ei toki +sadussa voinut tulla kysymykseen. Ja yhteisesti sitten koetettiin +selittää asia niin, ettei näyttänyt mitään epäjohdonmukaisuutta +olevankaan. + +Kerran hän sepitti mitä murheellisimman tarinan onnettomasta vangista, +joka oli niin kauan istunut ristikon takana pimeässä ja kosteassa +kellarikomerossa, että oli käynyt köyryselkäiseksi ja aivan +kaljupäiseksi odottaessaan tuomiotaan, joka viipyi viipymistään. +Vihdoinkin hän kuuli salpoja poistettavan koppinsa ovelta ja rautaista +lukkoa avattavan. Vuosikausiin ei ollut kukaan käynyt hänen kopissaan, +sillä ruokakin työnnettiin hänelle vain luukusta. Nyt hän arvasi, että +hänelle tultiin vihdoinkin tuomiota lukemaan, ja hänen sydämensä +vavahti toivosta, että tuomio oli ehkä vapauttava. Mutta vanki raukka +erehtyi surkeasti. Vartijat ja heidän päällikkönsä avasivat +juhlallisesti kopin oven, ja jääden itse ulkopuolelle käytävään lukivat +hänelle suuresta paperista, että vuorokauden kuluttua, aamun +sarastaessa, hänet mestataan miekalla, pyövelin käden kautta. Tuomion +luettuaan he paiskasivat kopin oven jälleen kiinni, ja vangin viimeinen +vuorokausi alkoi. + +Nyt ryhtyi Vasili Ivanovitsh elävästi kuvaamaan onnettoman vangin +kauheita tuskia tämän kohtalokkaan vuorokauden aikana. Kertomustaan +havainnollistuttaakseen hän puhuessaan takoi rintaansa, pui +nyrkkejänsä, väänteli käsiään, voivotteli ja repi tukkaansa. + +Vihdoin hän oli sortuvinaan toivottomuuteen ja rusahtavinaan kokoon. + +— Lapset, lapset, — sanoi hän masentuneena ja alakuloisesti +nyökäyttäen päätänsä, — vanki raukan tuska oli todellakin suuri, se +oli niin järkyttävän syvä, että — ajatelkaa lapset! — hän tuli +yhdessä ainoassa yössä aivan harmaapäiseksi. + +Huolestuneina me huudahdimme kuin yhdestä suusta: + +— Mutta vankihan oli kaljupäinen! + +Vasili Ivanovitsh joutui todella suuresti ymmälle. Hän ei tiennyt mitä +sanoa, miten jatkaa. Sanalla sanoen, hän joutui kiinni, ja hänen +asemansa oli sangen säälittävä. + +Vihdoin sovittiin yhteisesti asiasta niin, että vangilla oli arvatenkin +ollut joitakin parranhaituvia leuan alla, jotka sitten yhdessä yössä +harmaantuivat. Ja niin päästiin satua jatkamaan sen yllätykselliseen, +onnelliseen loppuun. + +Me rakastimme Vasili Ivanovitshia ei vain hänen erinomaisen satujensa +ja aina alttiin kertomahalunsa vuoksi, vaan yleensäkin hänen rajattoman +hyvyytensä ja alituisen iloisuutensa vuoksi. Kaikki lapset rakastivat +häntä, ja pian hänellä oli lapsituttavia joka kolkassa meidän talomme +ympärillä. + +Kerran hän meillä ollessaan keskeytti leikit, tuli totiseksi ja sanoi, +että hänen vihdoinkin täytyy mennä kaupungille jotakin tärkeätä asiaa +toimittamaan. Emme tahtoneet häntä pidättää, sillä näytti siltä kuin +hänellä todellakin olisi ollut jotakin tärkeätä mielessä. Mutta vähän +matkaa meidän talostamme — se sijaitsi Nevan rantakadulla — oli +kaupungin puolesta laitettu kelkkamäki töyräältä alas jäälle, ja +talvitie Nevan yli kulki sen vieritse. Kelkkamäki oli aina täynnä +pieniä mäenlaskijoita. — Pitkän ajan kuluttua Vasili Ivanovitshin +lähdöstä yksi veljistäni tuli kotiin ja kertoi, ettei Vasili Ivanovitsh +ollut kaupungilla käynytkään, vaan leikki lasten kanssa kelkkamäessä, +laski mäkeä maaten mahallaan pitkän kelkan päällä, selässä jono +riemusta kirkuvia lapsia. Ilmeisesti lapset olivat hänet anastaneet, ja +"tärkeät asiat" oli täytynyt jättää toistaiseksi, lasten ohi hän ei +voinut mennä. + +Meille tullessaan hän sangen usein toi muassaan karamelleja, ja niiden +jakaminen oli aina hyvin tähdellinen tehtävä. Hän asetteli makeiset +eteemme pieniin läjiin ja jokaista valmistunutta läjää koskettaen sanoi +painavasti: tämä papalle, tämä mammalle, tämä sille ja sille ja sille. +Näin hän pian rupesi nimittämään vanhempiamme vain papaksi ja mammaksi. + +Usein hän myöskin vei meidät luoksensa. Hän asui äitinsä kanssa. Me +tulemme hänen luokseen ja hän katoaa toiseen huoneeseen, sulkeutuen +sinne. Me kuiskuttelemme ja jo tiedämme, että tästä tulee jotakin +hauskaa. Aivan oikein. Ovi avautuu ja meidät johdetaan pilkkoisen +pimeään huoneeseen. Vähän ajan perästä, kun silmä tottuu, alkaa yhdellä +seinällä erottua niinkuin jotakin valkoista, kaamean suurta valkoista, +niinkuin suunnaton lakana olisi pingoitettu eteemme. — Istukaa, +istukaa, — kuuluvat jotkin tytöistä kuiskaavan. Pamppailevin sydämin, +hapuillen ja käsin tunnustellen vieri viereen asetettuja tuoleja me +istuudumme riviin. Odotamme jännittyneinä, malttamattomasti heilutellen +jalkojamme. Ja yht'äkkiä ilmestyy eteemme, syrjästä päin liukuen, +kesäisen kirkas värikuva. Voi ihanuutta! Silmiimme paistaa helakan +vihreä mäenrinne ja kirkkaan sininen taivas. Rinteellä kasvaa +palmuntapainen puu, alempana on kaivo, josta metsästyspuvussa ja +töyhtölakissa oleva nuorukainen ammentaa vettä neitoselle. Voi +ihanuutta, sanon minä! Ja nyt alkaa kuulua Vasili Ivanovitshin +hyväntahtoinen, tutusti kertova ääni. Kuva liukuu pois ja uusi, +vieläkin ihanampi maisema ilmestyy eteemme: Saharan paahtava erämaa ja +kiljuva jalopeura ja kauas valkoisiin telttoihin pakenevia ihmisiä! +Vasili Ivanovitshin kertoessa kuva ihan alkaa elää meidän silmissämme. +Jalopeura ulvoo ja loksuttelee kauheita hampaitansa. Mutta kuva alkaa +jo meidän pyynnöistämme huolimatta liukua pois, vain tuokioksi se +armosta vielä pysähtyy, ja sitten häviää, — kuitenkin vain yhäkin +ihanamman kuvan tieltä: edessämme on nyt Alppivuorten huippuja ja +rohkea tyrolilainen matkailija polvihousuissa, leveällä vyöllä +vyötettynä ja sulkahattu päässä tarpoo syvissä lumissa kukkulan +huipulle päästäkseen. Vaikka kuva on liikkumaton ja tyrolilaisen jalat +aina samassa asennossa, elää siinä kaikki, me kiipeämme hänen mukanaan, +me hengitämme raikasta alppi-ilmaa — Vasili Ivanovitshin elävää +kuvausta seuraten. Sitten näemme vielä sinisen meren ja punapurjeiset +kalastajain venheet. Sitten Vasili Ivanovitsh sytyttää kynttilät ja me +näemme sen ihmeellisen laitoksen, josta kaikki kuvat ovat lähteneet, +mutta sen sisäpuolta hän ei meille näytä, vaan jättää kaiken +salaperäiseen hämäryyteen, sanoen vain, että koneen nimi on "laterna +magica", nimi, joka meistä on sekin hyvin salaperäinen ja kulkee +kunnioittavana kuiskauksena suusta suuhun. + +Ah, Vasili Ivanovitsh, kuinka hyvä sinä olit meille ja kuinka me sinua +rakastimme! + +Mutta jos me kovasti rakastimme häntä, niin hänen oma äitinsä +suorastaan jumaloi häntä, ja juuri saman hyvyyden tähden hänellä oli +lukemattomia ystäviä, jotka häntä kaikella tavalla auttoivat, milloin +antamalla hänelle vaatteita, milloin rahaa, milloin mitäkin. Vasili +Ivanovitshin auttaminen oli vain usein sangen pulmallinen tehtävä. + +Niinpä hän kerran teki lähtöä saunaan ja äiti varusti hänet puhtailla +alusvaatteilla. Hänen äitinsä piti tästä täysi-ikäisestä pojastaan +huolta kuin pienestä lapsesta, sillä poika eli aina jossakin +yläilmoissa, kaukana tämän maailman käytännöllisistä asioista. Saunasta +palatessa Vasili Ivanovitshilla ei näkynyt olevan mukanaan mitään +vaatemyttyä, ja hänellä oli yllään vanhat alusvaatteet. + +— No missäs vaatteet? — kysyy äiti ihmetellen. + +— Ah niin — sanoo Vasili Ivanovitsh hajamielisesti, — saunamatkalla +tutustuin erääseen hyvin varattomaan ihmiseen ja otin hänet mukaani +kylpyyn. Voitteko ajatella, äiti, kun saunan jälkeen pukeuduimme, näin, +ettei hänellä ollut mitään alusvaatteita! Täytyi antaa. + +Joskus, kun heille tuli kerjäläinen, saattoi Vasili Ivanovitsh mennä +suoraan äitinsä vaatekaappiin ja valita sieltä mitä tarvittiin. Äiti +oli kerran tullut kotiin ja kaipasi parasta leninkiänsä. + +— No kun teillä on niitä monta, — selitti Vasili Ivanovitsh +syyllisenä. + +Äiti ei moittinut milloinkaan poikaansa, vaan antoi tämän tehdä mitä +tahtoi ja vain yhä enemmän ja enemmän jumaloi häntä. + +Yhtä vaikea oli hänen monien ystäviensäkin auttaa häntä itseään niin, +ettei sen sijaan joku aivan vieras ihminen tullut autetuksi. + +Vasili Ivanovitshilla ei ollut milloinkaan mitään rahaa kukkarossa, ei +edes sen vertaa että olisi omin neuvoin kyennyt parturissa käymään. +Mutta siinäkin vähässä oli häntä vaikea auttaa. Kerran joku ystävistä +varusti taas hänet rahoilla ja käski mennä tukkaa kerityttämään ja +partaa ajelluttamaan. Vasili Ivanovitsh kiitti sydämellisesti ja meni. +Meni, — mutta palasi jonkin ajan kuluttua tukka entisellään ja parta +ajelemattomana. + +— No mitenkäs nyt on ajelun käynyt? Annoinhan minä sinulle rahaa? + +Vasili Ivanovitsh häpesi sanomattomasti. Ilmeni, että hän oli kulkenut +paperikaupan ohi ja siinä oli ikkunassa ollut värillisiä leikkelykuvia, +hevosia, lehmiä, sikoja, jopa talojakin, ja liuta lapsia oli kadun +puolelta ihaillen niitä katsellut, päätellen kuka olisi minkin kuvan +tahtonut kaikkein mieluimmin omakseen. + +— Menin ja ostin heille, — tunnusti Vasili Ivanovitsh syyllisenä, +katsoen maahan, tuskan hiki otsalla. + +Samoin kuin hänen äitinsä, eivät hänen lukuisat ystävänsä ja +auttajansa milloinkaan loukkaantuneet tästä heidän avuliaisuutensa +väärinkäyttämisestä, vaan jatkuvasti auttoivat häntä ja yhä enemmän +ihailivat tuota omalaatuista olentoa, joka ei mitään tehnyt oman +itsensä hyväksi. Kaikki rakastivat häntä. + +Vanhenevan äitinsä tähden hän jätti sikseen ulkomailla retkeilemisensä. +Monta vuotta hän näin läheisesti seurusteli meidän kanssamme, melkein +minun täysi-ikäisyyteeni asti. Mutta hän muuttui aikaa myöten yhä +haaveksivammaksi ja yhä enemmän maailmasta vieraantuneeksi, joten hänen +alituiseen iloonsa alkoi tulla pitkiä aukkoja ja hänen piti ikäänkuin +herätä mietteistään päästäkseen siihen takaisin. Äitinsä ilmeinen +vanheneminen näytti suuresti huolettavan häntä. Ehkä hän turhaan +pinnisteli järkeänsä keksiäkseen keinoja vanhenemisen välttämättömän, +lopullisen seurauksen vastustamiseksi. Kuka tietää. Vasili Ivanovitshin +luontoisen ihmisen oli ehkä aivan mahdotonta ajatella semmoisen +seurauksen voivan kohdata niin rakastettua olentoa kuin oli äiti. + +Vihdoin tapahtui niin, että hän äkkiä katosi kaikkien meidän +näkyvistämme. + +Ensin luulimme, että hän on sittenkin taas lähtenyt maailmaa kiertämään +jonkun rikkaan matkailijan seurassa, eikä hänen äitinsäkään senvuoksi +ollut kovin huolissaan hänestä. Ihmeteltiin vain, miksi hän ei mitään +kirjoita. Olisi edes pienellä kortilla lyhyesti ilmoittanut +olinpaikkansa ja vointinsa. + +Kului kokonaista kaksi vuotta ennenkuin häneltä vihdoin saapui kirje. +Jumalan kiitos, hän on elossa! — huudahdimme kaikki. + +Kirje oli pitkä ja merkillinen. + +Vasili Ivanovitsh siinä ilmoitti olevansa Afrikassa ja elävänsä — +suuren puun alla. + +"Elämä on täällä ihanaa, niin ihanaa, ettei sitä voi kielin kertoa", — +sanoo hän ja hartaasti vannottaa äitiänsä tulemaan sinne Afrikkaan puun +alle elämään, pian, pian! Ei täällä ole huolta huomisesta, ei surua ei +murhetta, joka ihmistä vanhentaa. Ei täällä tarvitse kuin kätensä +ojentaa, niin saa syödäkseen parhaita hedelmiä, maukkaita pähkinöitä ja +mehukkainta kokosmaitoa. Oi äiti! miksi olenkaan antanut teidän elää ja +kuihtua pohjoisessa maassa ja kosteassa, koleassa kaupungissa! Miksi +nyt vasta ymmärrän mikä onnen ikuisuus on teille _täällä_ valmistettu, +mikä paratiisi teitä odottaa! Mutta kohta on uuden elämän tieto +valloittava ihmisten mielet, kohta on uusi ajanjakso maailmalle +koittava. Sillä tietäkää, äiti, täällä ei ole mitään vanhentumista eikä +sitä, jonka nimeä en edes tahdo mainita, täällä vanhat jälleen +nuortuvat, täällä teidän riutuneet jäsenenne jälleen ojentuvat, kaikki +raihnaisuus katoaa, ja olenpa varma, että teille vielä kasvaa uudet +hampaatkin. Tulkaa, rakas äiti, tulkaa viipymättä, tulkaa, tulkaa! + +Sen jälkeen seuraa kirjeessä mitä yksityiskohtaisin selostus +matkatiestä, laivalipuista, diligensseista, hotelleista, joissa voi +levähtää, kaikki, kaikki, vähintäkään poisjättämättä, tulosta +Marseille'iin, laivamatkasta Välimeren yli, ja vihdoin — ohjeet sen +suuren puun löytämiseen. — Ah, hyvä, hyvä Vasili Ivanovitsh! + +Moni hänen ystävistään, joka sai kirjeen lukeakseen, pudisteli +päätänsä, ehkä heitä arvelutti Vasili Ivanovitshin järjentila. Hänen +äitinsä oli kirjeestä vain suuresti liikuttunut eikä nähnyt siinä muuta +kuin poikansa tavallista rajatonta hyväntahtoisuutta. Tai ei hennonut +nähdä. + +Sitten saimme kuulla, että äiti oli myynyt tavaransa, koonnut vähäiset +varansa ja todella matkustanut poikansa luo Afrikkaan. + +Mutta mitä _sitten_ tapahtui, — siitä ei kukaan ole koskaan saanut +mitään tietää. Afrikka oli silloin vielä kauempana kuin se nyt on. + + + + +V. SETÄ PJOTR KARLOVITSH. + + +Lapsuuteni valoisat onnenpäivät eivät rajoitu tämän armaan kotipiirin +kehyksiin, vaan lukemattomat muistot levittävät samaa ilon ja onnen +päivänpaistetta erään toisenkin perheen piiriin, jonka läheisessä +yhteydessä elämämme vieri. + +Se oli isäni veljen, setä Pjotr Karlovitshin perhe. + +Hän, niinkuin muutkin veljekset, alkoi uransa sotilaana ja niinkuin +muut kärsi ensimmäisinä upseerivuosinaan suurta köyhyyttä. Ennenkuin +hänestä tuli yli koko Venäjän, jopa maailmankin kuulu kuvanveistäjä, +sai hän monta kovaa kokea. Mutta näillä veljeksillä oli kaikilla +sellainen onnellinen luonne, ettei äärimmäisinkään puutteenalaisuus +voinut heidän mieltänsä saada masennuksiin, samoinkuin ei myöhempi +upea varallisuuskaan pystynyt heidän koruttoman luonnolliseen +elämänlaatuunsa mitään muutosta vaikuttamaan. Kun oli rahaa, elettiin +iloisesti ja leveästi, jos rahaa puuttui, osattiin tyytyä vähiin, mutta +ilo ja hyvämieli ei semmoisista vähennyt. Talous oli heille aina +toisarvoinen kysymys, joka ei mielentilaan asti ylettynyt. Tuo +ominaisuus oli heissä — sanokaamme — jotakin sukuvikaa, joka on kyllä +tainnut pitemmällekin periytyä. + +Tykistöopistossa upseeriksi tultuaan Pjotr Karlovitsh oli ensivuodet +asuskellut yhtä köyhine tovereineen pienessä huonerähjässä +kellarikerroksessa Viipurinpuoleksi sanotussa Pietarin laitaosassa. +Ensimmäinen näyte hänen taiteellisista taipumuksistaan kuuluu +päässeen julkisen huomion esineeksi vähän omituisella tavalla. +Sotilaspalveluksesta vapaina hetkinä oli hänellä tapana piirustella, +alhaalta ikkunasta katsellen, pilakuvia ohikulkijoista ja kadun +tavallisimmista asukkaista. Köyhyydestään piittaamattomat, vallattomat +toverit liimailivat sitten näitä papereita verhoiksi ikkunain alimpiin +ruutuihin. Seurauksena oli, että aina uusien kuvien ilmestyttyä +kokoontui suuri lauma ohikulkijoita ikkunain ääreen, toiset nauroivat +tuntiessaan toisensa, toiset sadattelivat tuntiessaan itsensä. Tämä oli +Pjotr Karlovitshin maineen alku. + +Vaikka tämä maine Viipurinpuoleisessa kaupunginosassa ei tuolla +asteella tietenkään voinut mitenkään lisätä rutiköyhän, vain palkallaan +elävän upseerin tuloja, oli hän kuitenkin viivyttelemättä ja +siekailematta mennyt naimisiin. Niin paljon oli hänessä toki +ylimysmielisyyttä, ettei hän voinut tehdä rakkausasiaansa riippuvaksi +tuloista ja rikastumisesta! Ei ajatustakaan sinnepäin! Tämäkin +ominaisuus saattoi olla sukuvikaa, koska sekä minun isäni että +tietääkseni muutkin veljeksistä olivat naimisasiassa menetelleet juuri +samalla tavalla: varattomina menneet naimisiin varattomien kanssa, ja +kohta rakastuessaan. + +Sellainen avioliitto ei tietenkään voinut aluksi muuta kuin suuressa +määrin kärjistää Pjotr Clodtin taloudellista ahdinkoa. Mutta hänen +hyvätuulisuuteensa ei sillä ollut lamauttavaa vaikutusta. Lapsia syntyi +paljon. Köyhyys oli niin suuri, ettei lapsille saatu ostetuksi +pienintäkään lelua. Hänen vaimonsa, hiljainen Uljana Ivanovna, saattoi +tätä asiaa vähän valitellakin, mutta Pjotr Karlovitsh vain vihelteli. +Hän otti käsiinsä puupölkyn ja veisteli siitä lapsilleen leluhevosen, +joka kyllä kelpasi! + +Kirjailija Gretsch, joka oli hänen serkkunsa, kertoo hämmästyneensä +tämän puuveistoksen taiteellisuutta ja kohta kehoittaneensa ryhtymään +todellisen veistosmuovailun harjoittamiseen. + +Kuinka olikaan, monet Clodtin lukuisista tuttavista ja varakkaista +perheistä alkoivat vaatia lapsilleen hänen veistämiänsä leluhevosia, ja +tilauksia tuli niin kosolta, että köyhä tykistöupseeri sai kuin saikin +työstään lisätuloja niukan palkkansa lisäksi. Niinkuin Pietarin +laitakaupungissa pilakuvat olivat tulleet kuuluisiksi, niin hänen +maineensa puuhevosten veistäjänä nyt levisi kaupungin ylimyspiireissä, +ja se merkitsi taloudellisessa suhteessa jo paljon enemmän. + +Isäni harjoitteli tähän aikaan hänkin "puutöitä", nimittäin gravyyriä, +josta hänen odottamattaan sittemmin koitui hänelle suurta taloudellista +apua. Perin kätevänä veistäjänä hän kerran puoli leikillään valmisti +pienoiskokoisen halkoreen, jossa oli niin tarkalleen kaikki todellisen +ison halkoreen muodot ja vähimmätkin vehkeet, että sitä ei annettukaan +lasten käsiin heidän leluksensa, vaan jäi se aikuisten ihailtavaksi. +Setä Pjotr Karlovitsh siihen myöskin kovin ihastui ja veisteli +puolestaan puuhevosen, joka yhtä tarkasti kuin rekikin seurasi +luonnollisen hevosen pienimpiäkin muotoja, ja se valjastettiin nyt +reen aisojen väliin kaikkine pienoisvaljaineen. Tästä syntyi niin +ihailtava pikku kapine, että hovipiireissä tutut sukulaiset näyttivät +sen keisarille, Nikolai I Pavlovitshille, joka sen kohta osti ja +sittemmin lähetti lahjaksi Saksan keisarille. Tyytyväisenä nuorien +upseeriensa ilmeisiin taiteellisiin taipumuksiin tämä omalaatuinen +komentaja-keisari "komensi" sedän Taideakatemiaan opiskelemaan +muovailua. Nikolaita ei saanut olla tottelematta, hänen tahtonsa oli +aina tapahtuva. Isäni taas lähetettiin myöhemmin ulkomaille gravyyriä +eli puupiirrostaitoa harjoittamaan. Tämäkin tietysti tapahtui, ja isäni +saavutti myöhemmin suuren taidon tällä alalla, joka oli niihin aikoihin +vielä aivan uutta, ainakin Venäjällä. Minulla pitäisi vieläkin olla +hallussani hänen painamiansa vanhoja puupiirroskuvia. Epäilemättä +sellainen kuvittaminen melkoisessa määrässä lisäsi isän pieniä +upseerituloja. + +Setä puolestaan, päästyään itsekin vakaumukseen, että hänellä saattoi +olla tulevaisuutta taidemuovailun alalla, ei epäillyt jättää +sotilasuraansa eli siis luopua toimeentulonsa tähänastisesta lähteestä. +Uutta köyhyydenuhkaa pelkäämättä hän muutti perheineen Vasiliostrovin +5:nnelle linjalle, vastapäätä Taideakatemiaa, ja jatkoi tarmokkaasti +taideopintojaan, harjoittaen toimeentulokseen vain yhä puuhevosien +veistelemistä, joihin nyt jo pantiin lasiset silmät, pellavaharja ja +sarvesta tehdyt kaviot, jopa joskus varustettiin pienillä +teräskengillä. + +Ei kestänyt kauan, ennenkuin tuloksena Pjotr Karlovitshin +taideopinnoista oli onnellisesti suoritettu suurtyö, joka kohta herätti +yleistä huomiota, nimittäin hevoset Narvantullin riemuportilla. + +Ei vähempää huomiota ja tunnustusta herättäneet nuo Pietarissa +Anitshkinin sillan päihin pystytetyt neljä ratsua kesyttäjineen. +Samanlaiset hevoset valettiin myöhemmin myöskin Berliinin laskuun, +jossa ne vieläkin upeilevat. Samat hevoset tavataan vihdoin myöskin +Neapelissa, kaiketi Nikolain lahjoittamina Italian kuninkaalle. + +Näiden suurten tilausten johdosta alkoi sedän taloudellinen asema +tietenkin hyvin nopeasti vaurastua. + +Muistankin puolestani sedän oikeastaan vasta niiltä ajoilta, joina hän +oli jo hyvissä varoissa ja suuressa maineessa, jolloin hän oli saanut +Nikolailta tehtäväkseen suuren venäläisen saturunoilijan, Krylovin +muistopatsaan muovailemisen ja valattamisen. + +Niinä vuosina olin noin kolmentoista ikäinen. + +Sedällä oli silloin jo suuri huoneisto valtion puolesta Taideakatemian +rakennuksen yhteydessä, jossa hän eli vaimonsa ja lastensa kanssa tälle +perheelle ominaista vaatimatonta kotielämää, tosin säästelemättä +varojansa, kun oli kysymys vieraanvaraisuudesta, pitojen tai suurten +huviretkien toimeenpanemisesta, joihin tuttavia kaikilta ääriltä +kutsuttiin osanottajiksi, mutta kotiolojen milloinkaan muuttumatta +koruisemmiksi tai ylellisemmiksi. + +Jokseenkin samoihin aikoihin paranivat isänikin asiat ja hänkin alkoi +taloudellisesti vaurastua. Ensin hänet määrättiin kirjaston hoitajaksi +Tykistöopistoon. Sen toimen ohella hän samalla harjoitti ammatillista +valokuvausta kahden vanhemman veljeni kanssa, sai siinä toimessa +keisarillista kannatusta, ja heidän laitoksensa yhdistettiin +Taideakatemian kanssa. Kaikki ne oivalliset perhevalokuvat, jotka ovat +vieläkin hallussani ja joita muinoin otettaessa oli istuttava vähintään +10 minuuttia liikkumattomana, ovat isäni omassa ateljeessa tehdyt. +Mutta suurempiin varoihin isäni pääsi vasta tultuaan nimitetyksi +Tykistöopiston alkeiskoulun johtajaksi. Koulu oli suuren rakennuksen +yläkerrassa, jossa myöskin olivat lukemattomien sisäoppilaiden huoneet, +keittiöt ja ruokasalit. Koko alakerta oli meidän hallussamme, joten nyt +meilläkin oli valtion puolesta vapaa suuri huoneisto. Ja elämä alkoi +luistaa yhä onnekkaammassa poljennossa. + +Me ja sedän perhe olimme erottamattomassa yhteydessä toistemme kanssa. +Asuin siellä usein viikkokaupalla. Missä vain oli hauskempi, siellä +minä. + +Krylovin muistopatsaan muovailemista varten rakennettiin sedälle +erikoinen tilava puinen verstashuone sen kivisen työhuoneen ja +valuverstaan lisäksi, jotka jo ennestään olivat hänen hallussaan +Taideakatemiassa. Tämä puinen, korkea verstashuone, jonka parvekkeille +kiivettiin tavallisia tikapuita myöten, on lapsuuteni muistojen +toinen keskus. Siellä minä elin yhtäpaljon kuin kotonamme. Alituiseen +olimme siellä yhtäikäiset serkukset, meikäläiset ja sedän lapset +erottamattomana veljes- ja sisaruslaumana yhdessä, sedän milloinkaan +antamatta leikkiemme ja telmimisemme häiritä häntä työssään. Muistan +hänen olleen aina samassa työpuvussa, olipa hän kotona tai verstaassa: +pitkävartisissa, vähän kömpelöissä saappaissa, yllään harmaasarkainen, +hihaton liivi, aina paitahihasillaan, paidankaulus aina pehmoisena. +En myöskään muista, että hän olisi erikoisempaa huolta pitänyt +kampauksesta. Joskus, muovaillessaan, kun hän seisoi korokkeellaan, +alaleuka tarmokkaana esiintyöntyen, hänellä oli yllään valkoinen +työpaita, johon hän pyyhki savettuneita käsiään. Harvinaisuuteen asti +lapsirakas kun oli, hän ei milloinkaan ajanut meitä työhuoneestaan, +vaan meidän meluamisemme tuntui hänestä olevan päinvastoin niinkuin +jotakin hänen työhönsä välttämättömästi kuuluvaa ja hänelle mieluisaa. + +Mutta tämän verstaan pääviehättimestä en ole vielä puhunutkaan. Me +lapset emme olleet sedän työhuoneen ainoita meluajia, vaan oli siinä +suuri joukko mörisijöitä, naukujoita, määkijöitä, haukkujia, ulvojia ja +piipertäjiä. Se oli näet täynnänsä nelijalkaisia, jotka saattoivat +jonkin kommelluksen sattuessa tai syöttöajan lähestyessä päästää aika +möräkän. Näitä eläviä setä tarvitsi Krylovin muistopatsaan alustan +muovailemista varten, jossa on kuvattuna suuri eläinmaailma semmoisena +kuin se esiintyy Krylovin saturunoelmissa. Niinpä oli verstaassa +irrallaan kokonaista kolme karhua, joista yksi oli suuri, musta +muurahaiskarhu. Oli siellä myöskin sudenpentu, Madeirasta tuotu apina, +kotka, joka tosin oli häkkiin kytketty, vuona karitsoineen ja +pitkäkoipinen kurki, kumpikin vapaalla jalalla. Erittäin hyvä ystävämme +oli sudenpentu, jonka kanssa saattoi leikkiä yhtä vapaasti kuin minkä +koiranpenikan kanssa tahansa. Vain silloin kuin se pantiin +rangaistukseksi kahleisiin, irvisteli se pahasti ja kalisteli +hampaitaan. Susi oli tuotu Suomesta, jossa setä usein oleskeli. Kettu, +suuri susi, karhut ja kotka olivat Nikolain käskystä tuodut sedän +käytettäväksi keisarillisesta eläintarhasta ja kesyttyivät verstaassa +täydellisesti. Apina oli saatu merimiehiltä, jotka toivat sen +Madeirasta ja olivat antaneet sille nimen Makar Aleksejevitsh. + +Näiden elukkain parissa me vietimme pitkät päivät sedän verstaassa. Ja +jos rupeisin kertomaan kaikista tepposista, joita iloinen sudenpentu +hauskuudeksemme suoritteli, — jos muistelisin miten nuori karhu +riitaantui karitsaansa suojelevan uuhen kanssa, miten se nousi +takajaloilleen ja juhlallisesti käveli vuonaa peloittamaan, mutta sai +tältä sellaisen pöksäyksen vatsaansa, että kellistyi istuvilleen ja +nolona kääntyi pois koko yrityksestä, — jos luettelisin osankin niistä +kujeista, joita ovela apina teki opittuaan matkimaan lattianpesua ja +kirjoitusmusteen käyttämistä erinäisten viirujen vetämiseksi pulpetilla +oleviin paperiarkkeihin oikealla kirjoitussulalla, jota osasi pistää +korvankin taa, — jos vielä mainitsisin mustan karhun karkuretkestä +Nevan jäälle, säikähdyksestä ja nopeasta kotiinpaluusta, ja vielä monen +monista muista yhtä hauskoista tapauksista, eivät muistelmani +milloinkaan loppuisi. + +Siis hyvästi ihana verstas karhuinesi, apinoinesi! Olisinpa onnellinen, +jos kerrankin vielä saisin ovesi jälleen avata! + +Setä varmaankin huomasi, kuinka onnelliset me lapset olimme näiden +hänen eläimiensä parissa, joita hän itsekin hellästi rakasti. Pianhan +niistä oli luovuttava, kun työ kerran valmistui. Mutta lasten onnea hän +ei hennonut keskeyttää. Päästyään vakaumukseen, että lapset vain +eläinten ja luonnon yhteydessä elävät oikeata onnenelämäänsä, hän osti +läheltä Pietaria, Pavlovskista, talon, jota ympäröitsi suunnaton +puisto. Nurmikoita ja ristiin rastiin kiemurtelevia hiekkateitä myöten +me saimme ajella pienoisvaunuilla, pikku aasit vetäjinä, yksi meistä +kuskina ja kaksi takaistujina, pienet varjostimet käsissä. Oli siellä +myöskin korkea pylväs, jonka pyörivästä päästä riippui pitkiä köysiä, +ja niistäpä pidellen oli armottoman hauskaa lennellä toistemme ohi +keinahdellen milloin korkeuksiin, milloin huimaavaa vauhtia alas ja +pylvään ympäri. Välistä panivat pojat toimeen isän ja sedän avulla +suurenmoisia ilotulituksia. Me asuimme sedän huvilaa vastapäätä, ja +hauskaa oli, kun pojat iltaisin juoksivat sanomaan, että nyt tulee taas +suuret tulitukset. + +Hauskinta kaikesta olivat sentään huviretket, joita setä mielellään +pani toimeen Pavlovskin ympärillä oleviin metsiin. Hän otti asian +perusteellisesti. Ne eivät olleet mitään satunnaisia pikkuretkiä, että +olisi otettu mukaan vain kahvipannu kuppeineen ja joitakuita +voileipäsiä. Ei, vaan suuria varustuksia tehtiin, niinkuin kysymys +olisi ollut viikon päiviksi kotoa lähtemisestä. Mukana seurasi +kokonaisia pyykkikorillisia ruoka- ja juomatavaroita, se oli kuin +vieraille maille vaellusta, kuormat täynnä lapsia, näiden vaunuja, +vaatteita, äitejä ja tätejä, joiden posket punottivat, suortuvat +irtausivat tukkalaitteesta oudossa liikkeessä ja keikutuksessa, silmät +säihkyivät milloin pelon milloin hauskuuden kiihtymyksestä. Kokki ajoi +viimeisenä keittiölaitteineen. + +Tavallisesti otettiin mukaan suunnattoman suuri teltta, joka sitten +perille päästyä miesvoimin pantiin pystyyn. Teltta oli niin suuri, että +koko seurue mahtui sinne aterioimaan ja hauskuutta pitämään, joten +pienet sateet ja vähäiset rajusäät eivät tehneet haittaa. + + + + +VI. "HUMALASSA." + + +Eräällä tämmöisellä hauskalla matkalla, kun oli syöty ja juotu ja +paluuretkeä valmistellen alettiin panna telttaa kokoon, tapahtui monen +mielestä ehkä hyvinkin vähäpätöinen välikohtaus, mutta minun mieleeni +se jätti lähtemättömän tunnelman jostakin jäytävän, leppymättömän +kauheasta, sydäntä vihlovasta elämän tosiasiasta, jommoisia joskus +tipahtaa kuin raskaita kiviä lapsen viattomaan onnen maailmaan. Melkein +jokaiseen päivänpaisteisimpaan onnen aikaan yhtyy lapsella usein jokin +pimeä täplä, joka vielä vanhempanakin saattaa hänen kasvonsa äkkiä +muuttumaan totisiksi, kääntymään sisäänpäin, kalpenemaan. + +Eihän tämän tapauksen tarvitse aikuisesta näyttää kuin leikiksi +lyötävältä, pian unohtuvalta pikkuasialta. Mutta minun täytyy kuitenkin +se kertoa. + +— Tuleppa Liza katsomaan — sanoivat kokoiseni tyttöserkut vetäen +minua hihasta mukaansa pois metsiköstä sinne leiripaikalle missä +isoteltta oli. Njanja oli vienyt minut pois kanssaan sieniä poimimaan. + +— Mitä katsomaan? — minä kysyin, mutta he vain vetivät ja sanoivat: +saat itse nähdä. — Minä olisin tahtonut jäädä njanjan kanssa sieneen. + +He johdattivat minut teltan läheisyyteen ja kääntyen kaikki minun +puoleeni sanoivat: no katsohan nyt! + +Minä katsoin ja näin ihmeekseni, että setä oli kovasti suutuksissaan. +Tämä oli ylen outoa ja herätti suurta uteliaisuutta, sillä emme kai +kukaan olleet vielä koskaan nähneet häntä suuttuneena. Oikein oli noloa +sedän puolesta, hävetti kovasti ja olisi tehnyt mieli juosta pois +katsomasta sellaista näkyä. Minä rupesin nykimään tyttöjä, että +olisimme juosseet, mutta he sanoivat minulle: + +— Mitä sinä setään töllötät, katso tuota tuolla! — Ja osoittivat +sormellaan herra Critonia, joka oli kihloissa Uljana Ivanovnan (sedän +vaimon) sisaren kanssa. + +Herra Criton istui sääret hajalla pahasti rikkiviillellyn teltan +liepeellä. Hänen hikiset kasvonsa olivat hehkuvan punaiset, ja niskaan +sysätyn lippalakin alta näkyi epäjärjestyksessä otsaan liimautuneita +mustan tukan tupsuja. Hänen silmänsä muljottivat. Hänen suunsa +sammalteli epäselviä, hitaasti valmistuvia sanoja. + +— Näetkös nyt, — selosteli Viera serkku minulle, — hän on viiltänyt +teltan rikki ja setä toruu häntä. + +— Veitselläkö viiltänyt? — minä kysyin. + +— Ei, kuin rikkinäisen pullon lasilla, — selitti Viera. + +Samassa herra Criton rupesi tekemään pystyyn nousemista, mikä näytti +hänelle olevan yhtä vaikeata kuin Olja siskolle, joka ei osannut vielä +kävellä, mutta kyllä pyrki mielellään pystyyn ja tussahteli aina +takaisin pempulleen. Critonin onnistui vihdoin nousta, mutta hän ei +tahtonut pysyä jaloillaan, vaan horjui pahasti ja sortui vasten teltan +tukipuita, niin että nämä ryskyen murtuivat. + +Setä näytti käyvän yhä vihaisemmaksi, ja minua jo alkoi itkettää, sillä +oli kovin sääli Criton raukkaa. Mies oli ilmeisesti kovin sairas, ihan +pyörtymäisillään, ja nyt häntä vielä päälliseksi toruttiin! + +Joku serkuista sanoi lisäksi: + +— Kyllä se nyt saa rukkaset tädiltä tämän perästä! Hyi heittiötä! + +Minä kysyin Vieraita hiljaa, kuinka setä hennoi torua ja vielä +haukuttiin heittiöksi Criton raukkaa, jota ei kukaan mennyt auttamaan? + +Viera töykkäsi minua kylkeen: + +— Etkö näe? Mies on sikahumalassa! Kehtaatkin puolustaa! + +Varmaan tuntee puu, johon salama lyö, jokseenkin samaa kuin minä näistä +Vieran sanoista. Critonko humalassa! Humalassa niinkuin ne oudot, +kaukaiset olennot, joita sanottiin mushikoiksi ja joiden joskus +ikkunasta näki horjuvan kadulla tai poliisin taluttamana hoipertelevan +tai hurjasti potkivan issikan ajopeliin sullottaessa, jolloin njanja +aina vei pois ikkunan luota, koska semmoista ei sopinut edes katsella! +Ja nyt sai nähdä ihan tuossa silmien edessä! Ja vielä Criton! Meille +kaikille tuttu Criton, sedän oppilas muovailussa, tädin sulhanen, aina +hyvinsuittu, mustatukkainen herra, joka istui päivällispöydässä +siivosti jutellen ja vanhempia ujostellen, jonka kättä kosketimme +tervehtiessä ja hyvästellessä, — nyt silmät mulkoilevina, vaahto +suupielissä, ei ymmärrä mitä puhutaan, ilme tylsänä, järjettömänä! + +Sydän oli pakahtua, henki salpautui, jokin ikäänkuin katkesi. + +Tytöt kyllä sanoivat, että nyt hänet viedään kotiin ja pannaan +vuoteeseen nukkumaan, kunnes hän huomenna herää ja on taas entisellään, +sukii tukkansa ja ymmärtää jälleen mitä hänelle puhutaan. Mutta minä en +voinut kuvitellakaan, että tämän tapauksen perästä elämästä enää +ylimalkaan voisi mitään tulla, kun Criton herää. Mitä ensiksikin se +onneton itse on ajatteleva, ja toiseksi miten me muutkaan jaksamme +hänen puolestaan ja hänen mukanaan kantaa tätä häpeää, miten setä on +osaava jälleen puhua hänen kanssaan, miten Uljana Ivanovna, ja mikä on +oleva morsiamen, täti raukan kohtalo, miten minä itse voin piiloutua, +ettei tarvitsisi katsahtaa hänen silmiinsä, miten kihlauksen +purkautuminen pannaan toimeen, mitä erottaessa sanotaan, annetaanko +hyvästellessä kättä, ja vihdoin, voimmeko enää milloinkaan tämän surun +perästä tehdä huviretkiä, juosta metsissä, nauraa, kuulla linnunlaulua? + +Seuraavan päivän odotettu tilinteko, sen kauheus ja murhe sai kuitenkin +paljon lievitystä siitä, että aikuiset ikäänkuin sulkivat meidät lapset +asian ulkopuolelle. He kyllä tuntuivat sinä päivänä paljon +kuiskuttelevan keskenään, mutta tekivät sitä juhlallisemmissa +vierashuoneissa, joissa eivät lapset juuri oleskelleet, ja sulkivat +meiltä ovia, pysytellen meistä ikäänkuin erillään. Vaikka njanjalta +kuulimmekin, että Critonin oli nähty jo ihan sovinnollisena kävelevän +tädin kanssa puistossa, ei mitään muita tietoja aikuisten puolelta +meille varissut. Joten meidän ei ajan kuluksi auttanut muu kuin ruveta +leikkimään. Ja sehän haihdutti huolet. + +Mutta vaikka tämä äkkisuru pian haihtuikin, — vaikka jo taas ajelimme +aasilla ja jälleen huviretkiäkin teimme, ei tämä asia lakannut yhä +palaamasta mieleen ja samalla tavalla vihlomasta sydäntä joka kerta +kuin sen muistin. Criton tosin katosi kokonaan näköpiiristäni samoihin +aikoihin, meni naimisiin tädin kanssa ja he muuttivat jonnekin muuanne. +Mutta omituisesti ajatukseni eivät herenneet hänen elämäänsä +seuraamasta, ja vielä aikuisenakin pysähdyin usein ajattelemaan: +missähän nyt on se sama Criton, joka huohottaen ja tylsin katsein +nojasi teltan murtuvia tukipuita vasten? + +Hänen avioliittonsa tädin kanssa kuului olleen hyvin onneton. Hänestä +lienee tullut juoppo, sillä ne teot, joita hänen kerrotaan +suorittaneen, eivät voi olla muun kuin juopon tekoja. Täti erosi +hänestä. + +Tuosta tapauksesta huviretkellämme sai alkunsa se humalaiskammo, joka +on minua sitten ikäni kaiken seurannut. Pelkäsin siitä lähtien +humalaisia niin että vapisin niitä nähdessäni. Humaltumista kammoin +sanomattomasti. Semmoisen asian ajatteleminen pani koko maailman +vetäytymään silmissäni mustaan pilveen ja hävittämään mielestäni kaiken +ilon. + +Kerran meillä pantiin toimeen suuret lasten tanssiaiset. Voiko enää +olla mitään sen hauskempaa! Leikimme aikuisia. Useille oli ommeltu +varta vasten aikuisten frakkeja, pojille pantu kova kaulus ja käsiin +pienet säämiskähansikkaat, tytöille laitettu leveät rimssuhameet ja +annettu viuhka käteen ja palmikot kierretty päälaelle. Joku puuteroitsi +poskeni ja pani kauneuspilkun ylähuuleni viereen. + +Tanssiaisten onnistumista ja iloa lisäsi vielä se seikka, että tapööri, +joka oli tilattu tanssimusiikkia suorittamaan, tällä kertaa soitti niin +erinomaisen iloisesti ja ryhdikkäästi. Antaakseen parempaa pontta +poljennoille hän kourasi pianosta musiikkia sormien täydeltä sekä +bassosta että diskantista, paljon runsaammin kuin tavallisesti, paineli +pedalia, jota hän tavallisesti ei juuri viitsinyt tehdä, ja välistä +vaihteli fortissimosta pianissimoon ja taas paisutuksiin niin intoisan +viehkeästi, että tyttöjen jalat rupesivat itsestään liikkumaan ja +ruumis keinui valssin sävelissä todella niinkuin Tonavan sinisillä +aalloilla. + +Onnettomuudeksi kuulin silloin jonkun sanovan, että soittaja oli aika +lailla hiprakassa. + +— En voi enempää, — minä sanoin kavaljeerilleni, keskeyttäen tanssin, +ja annoin kaikkien luulla tulleeni pahoinvoivaksi. Todella en osannut +nauraa, vaikka olisin kuinkakin itseäni pakottanut, saati tanssia. +Menin huoneeseemme ja riisuin yltäni kaikki naamiaiskorut. Luulkoot, +että olen sairas. Jään istumaan yksikseni vaikka koko illaksi. Mutta +tanssiminen tietäen, että soittaja oli juovuksissa, oli minulle täysi +mahdottomuus. + +Nämä omituisilta tuntuvat muistelmat saavat kai selityksensä siitä, +että en milloinkaan nähnyt humalaisia kuin aivan kaukaa ja vieraissa +piireissä. Kotona vanhempien luona en koskaan nähnyt ihmisten juopuvan +enkä liioin setien perheissä tai tuttavapiireissä. Olihan minulla +täysi-ikäisiksi tulevia vanhempia veljiä, mutta perhe-elämä vanhempien +kodissa oli yksinomaan kotielämää, joka pitkinä talvi-iltoina aina +saavutti hauskuutensa huipun. Tosin me hyvin paljon pidimme +nimenomaista huolta iltojemme hauskuudesta, esimerkiksi panemalla +toimeen kotitanssiaisia meillä taikka setien luona, seuranäytelmiä ja +muita meluavia, "hirmuisen" hauskoja huveja. Mutta silloinkin kun ei +mitään huveja ollut, oli kotielämämme yhtä hauskaa. Istuimme aina +kaikki suuren pyöreän perhepöydän ympärillä, jokainen tehden omaa +työtään tai näperrystään, puhellen, kertoen, nauraen, ja juuri nämä +hetket ne olivatkin niin hauskoja, ettei kukaan perheenjäsenistä, ei +isä, ei äiti, ei yksikään veljistä eikä tavallisista perhetuttavista ja +kotimme ystävistä jättänyt illoin paikkaansa tyhjäksi tämän pöydän +ympärillä, saati saanut päähänsä hakea jotakin ylimääräistä hauskuutta +humaltumisesta. + +Sanomaton kotionni näin ympäröitsi meitä koko lapsuutemme ajan. + + + + +VII. VIELÄ PJOTR KARLOVITSHISTA. + + +Minun täytyy vielä palata Pjotr Karlovitshiin, jonka kuvaa en ole +saanut läheskään eheäksi, vaan voin monilla muistoilla ja piirteillä +sitä täydentää. + +Paitsi omissa muistelmissani, kuvastuu tämä omalaatuinen paroni Pjotr +Clodt von Jürgensburg myöskin kaikissa vieraiden, kuten kirjailijain +Viktor Ostrogorskin ja Gretschin, säilyneissä kertomuksissa harvinaisen +kansanomaisena miehenä. Ei kauan sitten asui Vasiliostrovin 5:nnellä +linjalla vielä vanhuksia, jotka muistelevat tätä merkillistä "paronia", +ja hän lienee ollut hyvin tunnettu koko tässä laajassa kaupunginosassa. +Työpuvussaan, joka ei missään suhteessa eronnut tavallisesta työläisen +puvusta, paitsi ehkä siinä, että hän useimmiten oli vain liivisillään +— mikä taas johtui mukavuussyistä muovailussa —, hänen nähtiin usein +talvisinkin vaeltavan Akatemian pihalla, ja joskus hän näissä +tamineissa tassutteli yli torin tuttavansa kauppiaan luo, mitään +huomiota herättämättä, sillä kaikki olivat peräti tottuneet hänen +olentoonsa ja koruttomaan pukuunsa. Päinvastoin herätti suurtakin ja +iloista uteliaisuutta, kun tämä "paroni" kaikkien ihmeeksi joskus +harvinaisissa tapauksissa oli tärkätyssä kauluksessa ja verkatakissa, +saati kun hänen oli joissakin Taideakatemian riemujuhlatilaisuuksissa +pukeutuminen virkapukuun ja kunniamerkkeihin! + +Kaikille, jotka joutuivat hänen kanssaan tekemisiin, +verstastyöläisilleen, malleilleen hän oli tavattoman ystävällinen, +auttoi ketä vain voi sekä neuvoilla, puuhilla että rahoilla. Ja +luontokappaleita hän rakasti intohimoisesti. Mutta häntä itseänsä +rakastivat kaikki, luontokappaleetkin. + +Olen puolestani usein ajatellut, että hän osti Pavlovskin suuren +huvilan ja puiston vain antaakseen lasten mielinmäärin ajella pikku +aaseilla ja ollakseen varma, että hänen vieraillansa oli hauskaa. +Ansaitseminen ja rikastuminen lienee hänelle ollut vain tästä ainoasta +vieraanvaraisuuden syystä mieluista. Rahoille ei hän rahojen vuoksi +pannut juuri mitään arvoa. Niinpä tapahtui kerran, että hän jostakin +teoksestaan taas ansaittuansa sievoisen summan — sanotaan 10 tuhatta +ruplaa — saapui rahat povitaskussa verstaaseensa, ja kun siellä ei +ollut mitään pöytälaatikkoa tai muuta rahain säilytyspaikkaa eikä +apinoistakaan ollut takeita, pisti hän koko setelitukon piiloon uuniin. +Mutta hänen lempityöläisellään, valaja Arsenjilla, ei tästä ollut +mitään tietoa, vaan syötettyänsä elukat hän tapansa mukaan laittoi +tulen uuniin, ja rahat paloivat. Taisipa siitä takkavalkeasta monenkin +sydän kärventyä, mutta ainakaan setä ei sanonut muuta kuin: Peijakas +sentään! — ja lisäsi: mutta mitäpä tuolle enää taitaa! Hänen alituinen +sananpartensa oli: Paljonkos ihminen tarvitsee, — sen kuin haukkaisee, +jo on kylläinen! + +Vielä on minun mainittava hänen omalaatuinen suhteensa keisarillisiin. + +On henkilöitä, jotka ovat kansanomaisia periaatteesta, on semmoisia, +jotka ovat "alhaisia" kohtaan alentuvaisia, koska se tukee heidän +yhteiskunnallista asemaansa, on ehkä sellaisiakin, jotka tahtovat olla +tasa-arvoisia uskonnollisesta syystä, mutta Pjotr Karlovitsh oli +kansanomainen _luonnostaan_, eikä missään tarkoituksessa. Niin +olivat muutkin veljeksistä, siis taaskin — sukuvika: luontainen +tasa-arvoisuuden tunne. + +Mutta tämä tasa-arvoisuuden tunne oli yhtä luontainen myös "ylhäisiä" +kohtaan: ylhäisille kumartamatta hän ei ollut minkään sukuylpeyden tai +periaatteen vuoksi, vaan siinäkin vain "luonnostaan". Niinpä hän ei +milloinkaan osannut saada sujumaan niitä tavallisia kohteliaisuuksia, +joita ylhäisille oli ajan tavan mukaan sanottava, eikä voinut +tottua käyttämään edes semmoisia yleisiä sanontoja kuin "teidän +majesteettinne" tai "teidän keisarillinen korkeutenne". Keisarillisia +hän vain teititteli niinkuin kaikkia muitakin ihmisiä, tervehtiessä +sanoi "päivää!" ja hyvästellessä "no hyvästi vain!" + +Olisi voinut luulla, että koko Venäjän tsaari ja ehdoton yksinvaltias, +ankara Nikolai I, joka piti suuriruhtinaitakin loitolla omasta +ylhäisestä henkilöstään, olisi toki vaatinut paroni Clodtiltakin edes +jonkinlaisia erikoisemman arvonannon ilmauksia. Mutta niin ei ollut +asianlaita. Päinvastoin hän näytti olevan kiintynyt Pjotr Karlovitshiin +juuri tämän koruttoman suorasukaisuuden vuoksi, joka oli kemiallisesti +vapaa sekä liehakoinnista että ylimielisyydestä eikä sisältänyt muuta +kuin luontaista ystävyyttä lähimmäistä kohtaan. Ehkä keisareiden on +ympäristössään ja seurueissaan harvinaista tavata ja tuntea juuri +sellaista ystävyyttä, koskapa he sille näyttävät panevan suuren arvon. +Nikolai tahtoi kohdella Pjotr Karlovitshia niinkuin tämä kohteli häntä, +jopa ikäänkuin alleviivata vilpitöntä ystävystymistä. Niinpä hän usein +tullessaan taideakatemiaan, kun adjutantit ja seuruekenraalit tekivät +ovissa kunniaa ja professoritkin seisoivat varpaillaan, haki oppaakseen +työpuvussa olevan Clodtin, ja parhaina ystävyksinä he käsikynkässä +kulkivat salista saliin, iloisesti keskustellen. + +Sangen usein Nikolai myös kävi Clodtin luona hänen verstaassaan +katsomassa hänen muovailutöittensä edistymistä ja niistä +keskustelemassa. Joskus meidän leikkiessämme tapahtui, että palvelijat +äkkiä rupesivat hääräämään ovissa, sanoen mennessään: keisari! — +keisari! — Ja todella näkyi ikkunasta, että katu oli täynnä +liikkumattomia henkivartijain rivejä. Hän tuli kuitenkin melkein yksin +sisälle, kulki huoneiden läpi nopeasti, avasi oven ja meni sedän +huoneeseen. Hän oli siellä kauan. + +Myöskin perintöruhtinas, sittemmin Aleksanteri II, piti kovasti sedästä +ja kävi tiheään sedän verstaassa katsomassa hänen töitään. + +Kerran sattui niin, että setä istui muovailemassa jotakin vahasta, +selin oveen päin, ja oli niin työhönsä vajonnut, ettei katsahtanutkaan +taakseen, kun kuuli jonkun tulevan, luullen ehkä Arsenjiksi. + +— Piteleppä tuota, — sanoi hän ojentaen selkänsä taakse +vahamöhkälettä tulijalle. + +Tulija otti vastaan vahan ja jäi sanatonna odottamaan. + +Kun vahaa taas tarvittiin, kääntyi setä sitä ottamaan. + +— Ah anteeksi, enhän huomannutkaan, — sanoi hän aikoen nousta +istualtaan. + +— Ei mitään, ei mitään, — sanoi perintöruhtinas, — älkää antako +häiritä itseänne. Ja istahti sedän viereen katsomaan tämän muovailua. + +Mutta erittäin usein kävi Aleksanteri sedän verstaassa isänsä jälkeen +keisariksi tultuaan ja tilattuaan isä-vainajastansa mahdottoman suuren +muistopatsaan, joka oli esittävä keisari Nikolaita istuvana korskean, +takajaloilleen kohonneen ratsun selässä. Hän seurasi kuvanveistäjän +työtä mitä innokkaimmin, mutta taisi olla vähän levoton senjohdosta, +että taiteilijan suunnitelman mukaan tuon mahdottoman suuren ratsun oli +seistävä takajaloilla etujalkain ollessa vapaina ilmassa ja +tukeutumatta mihinkään muuhun. Olihan Katariina toisen Pietari +ensimmäiselle pystyttämässä ratsupatsaassakin ratsu takajaloillaan, +mutta sen kolmantena tukena oli maahan ylettyvä häntä. Miten siis +paljon suuremmaksi suunniteltu ja korkean pylvään päällä seisovaksi +ajateltu Nikolain ratsu oli pysyvä vain kahden kavion varassa? Mutta +setä, joka oli mestari myöskin valamistaidossa, rauhoitteli nuorta +keisaria ja vakuutti tarkkojen laskelmiensa kyllä pitävän paikkansa. + +Jos tämä kysymys, onko patsas, pronssiin valettuna, pysyvä pystyssä +omin varoin, ennen kuin ratsun takajalat ovat edes kiinnitetytkään +alustaan (niinkuin setä oli taannut), oli hänelle aivan toisarvoinen, +josta hän oli peräti varma, niin sitä vastoin itse valamistyön +onnistuminen oli sitä epävarmempaa ja oli hänelle ankarinta tulikoetta. + +Valaminen tapahtui Liteini dvorin valinverstaassa, missä hänen muutkin +verstaansa olivat. Puuhaa kesti kauan ja mitä ratkaisevampaan +käänteeseen asia joutui, sitä kuumemmaksi sedän ja kaikkien hänen +apulaistensa touhu kävi. Setä ikäänkuin ei nähnyt enää ketään edessänsä +eikä osannut kenenkään kanssa puhua, hän vain ajatteli työtänsä ja +hääräsi laitteittensa keskellä. Apulaiset juoksivat sinne tänne, +nostelivat, vasaroivat, huusivat ja puhuivat keskenään asioistaan, +joita ei kukaan syrjäinen voinut tajuta. Minun kysymykseeni, kuinka +rauhallinen setä, joka ei milloinkaan hätiköinyt eikä edes kiiruhtanut, +nyt touhusi posket punaisina, suorastaan riehui eikä ketään nähnyt, +vastattiin selityksellä, että jos sulatettu punavaski yhdessäkin kohti +ja vähimmässäkin määrin ehtii jäähtyä ja jättää epäliittymän tai +syvennyksen tai kuplasen, on koko työ mennyt hukkaan ja valanta on +tehtävä uudestaan. + +Tottapa onnistumisen arvoituksellisuus näin mahdottoman kolossin +valannassa kotimaisin miehin ja keinoin lienee ollut selvänä kaikille +muille ihmisille, joskaan ei minulle, koskapa puoli Pietaria oli +tapauksen johdosta liikkeellä ja katu oli tungokseen asti täynnä +yleisöä, jonka mielenjännitys kasvamistaan kasvoi sen mukaan kuin +valanta edistyi. + +Kun sen täydellinen onnistuminen ilmoitettiin kaduilla, hurrasi kansa +innokkaasti. + +Setä oli nyt kuin pahasta painajaisesta vapautettu. Asia oli hänen +mielestään lopullisesti onnistunut eikä hänelle esiintynyt enää mitään +kysymyksiä, jotka olisivat vaikuttaneet asiaan. Sillä että tuo +pronssinen kolossiratsu oli ilman pidikkeitäkin pysyvä jaloillaan, +siitä hän oli vuoren varma. Hän muuttui jälleen aivan rauhalliseksi. + +Kuvan valmistuttua muodostui kuitenkin sen vapauttaminen ympäröivistä +ja sitä tukevista telineistä hyvin draamalliseksi hetkeksi. Jännitys +oli suuri kaikissa Pjotr Karlovitshia lähellä olevissa ihmisissä, jotka +olivat kokoontuneet hänen ympärilleen. Vaikka kaikki luottivatkin hänen +laskelmainsa pätevyyteen, oli kuitenkin yleinen levottomuus vallalla: +mitäpä jos laitos sittenkin alkaa kallistua ja kaatuu! — Tietenkin oli +tällä ratkaisevalla hetkellä keisarikin läsnä, ja hänkin ilmeisesti +levottomana liikehti taiteilijan ympärillä, sillä eihän tarvinnut olla +kuin jonkin naulan tasapainovirhe ratsun etu- ja sen takaosan välillä, +ratsastajankin vielä joutuessa melkein kokonaan etuosan puolelle, niin +taiteilijan työ olisi päättynyt kohtalokkaasti. + +Ja todella, kun viimeinen tuki oli ratsun ympäriltä poistettu, vaappui +se hiljaa edestakaisin aivan silmin nähtävästi, kunnes se — +jännityksen noustua ylimmilleen ja kuolemanhiljaisuuden vallitessa — +vähitellen pysähtyi liikkumattomaksi. + +Setä oli tietenkin ihan rauhallinen ja aivan ennallaan, niinkuin tässä +olisi vain tavallisella käsivaa'alla uudelleen punnittu jotakin, jonka +painon hän jo edeltäpäin tiesi. Kuitenkin voi olla mahdollista, että +tämä hetki oli hänenkin elämänsä suurimpia voitonriemuja. + +Kertoessani näitä juttuja Nikolain ratsupatsaan valmistamisesta olen +kuitenkin, saavuttaakseni eheämpää yhtenäisyyttä sedän luonteen +kuvauksessa, mennyt ajassa 6 tai 7:kin vuotta edelle. Sillä tämä +muistopatsas oli sedän viimeisiä suurtöitä ja valmistui vasta +Aleksanteri keisarin hallitessa jo kuudetta vuotta, eli minun +saavutettuani täysi-ikäisyyden. + +Minun on siis vielä palattava takaisin niihin aikoihin, jolloin olin +noin kolmentoista ikäinen ja jolloin setä vasta muovaili runoilija +Krylovin muistopatsasta. + +Pavlovskin suuren huvilan puistoineen, hiekkakäytävineen ja kaikkine +laitoksineen setä möi jokseenkin päätä pahkaa. Ehkä hänestä näytti, +että ihmisten on täytynyt siihen jo kyllästyä ja että aaseilla +ajelemisen puiston yhä samoin kiertelevillä käytävillä täytyi +lapsistakin jo tuntua yksitoikkoiselta. Pikku aasitkin olivat niihin +kyllästyneet, ja yksi aaseista — juuri se, jolla minä ajelin, — +muuttui lopulta niin itsepäiseksi, että tunki päänsä pensaaseen, ei +mennyt minnekään, eikä sitä keinolla millään saatu paikaltaan +hievahtamaan, vaan piti riisua valjaista ja viedä talliin. Kaikkein +luultavinta on kuitenkin, että sedän mielestä Pavlovskin metsätkin +olivat läpitsensä huviretkeiltyjä eivätkä siis voineet tarjota hänen +perheelleen ja vierailleen enää mitään uutta ja huvittavaa. Kaikessa +puistomaisessa risuttomuudessaan ja puhtaudessaan nämä ympäristön +pikkukoreat metsät ja siivotut kummut eivät olleet mitään oikeata +luontoa, vaan haiskahtivat koko lailla kaupunkilaisilta ja olivat nekin +omiansa kyllästyttämään. + +Voidakseen viettää perheensä ja vieraittensa kanssa kesiä kauempana +kaupungista ja alkuperäisemmin luonnon yhteydessä osti setä Pavlovskin +sijaan maatilan Suomessa. Se oli suuri herraskartano, nimeltä Halila, +ja sijaitsi Uudellakirkolla. + +Täälläpä vasta metsiä oli! Ei ollut mitään tekokäytäviä, ei liioin +nurmikkoja, vaan sai juosta ja heittää kuperkeikkaa missä vaan. Oli +niinkin tiheitä näreikköjä, ettei päässyt läpi edes nelinryömin, +ainakaan ei vaatteiden repeytymättä. Maasta ei ollut risuja korjattu +pois, vaan oli paljon kuivettuneita paksuja oksia, joita varmaankin +tuulet olivat karistaneet mäntyjen latvoista. Joskus näki vanhuuttaan +kaatuneita, lahonneita ja päältäpäin ihan sammaltuneita jättiläispuita. + +Ah, kuinka hyvältä noissa metsissä tuoksui, sammalelta ja pihkalta, ja +kuinka lämmin siellä oli! Poimimme milloin sieniä, milloin puolukoita. +Teitä ei ollut, vain siellä täällä kapeita polkujen tapaisia, joita +pitkin muurahaiset kiireesti juoksivat tullen ja mennen kekoihinsa. +Näistä olivat jotkut hyvin suuria ja kuitenkin laitetut vain pelkistä +ruskettuneista havunneulasista. + +Näin minä kaiketi kuvasin ja kerroin pietarilaisille kaupunkiin +jääneille ystävilleni, jotka minun tavallani eivät milloinkaan vielä +olleet nähneet oikeita luonnonmetsiä ja niiden ihmeitä. Koskematonta +luontoa, luonnollisia järviä ja niittyrantaisia jokia en minä vielä +kertaakaan ollut nähnyt ennen kuin nyt Suomessa. Venäläisellä +maaseudulla, kaupunkilaista Pavlovskia syvemmällä emme olleet +milloinkaan viettäneet kesää, joten venäläinen luonto oli minulle +kokonaan tuntematonta, ja vasta nyt Suomessa minulle aukesi uusi, +aavistamaton, lumottu maailma, täynnä syvyyttä ja sanomatonta +viehätystä, — aukesi ja ainiaaksi muuttui toiseksi puoleksi sieluani. + +En voi milloinkaan unohtaa ensimmäistä retkeäni Halilaan. + +Pannessaan uutta kartanoaan kuntoon setä usein tuli asioille kaupunkiin +ja hänelle tuli pian tavaksi takaisin Suomeen palatessaan poiketa +meille ja ottaa minut mukaan, ikäiseni serkun, pikku Natashan seuraksi, +jonka kanssa olimme rakkaimmat leikkitoverukset. Ajoimme +nelipyöräisissä vaunuissa, omilla hevosillamme. (Rautatiestähän ei +silloin vielä ollut mitään tietoa.) Hevosia syötettiin ensi kertaa +Lahdessa, joka ei ole kaukana Terijoesta ja jossa tätä tarkoitusta +varten viivyttiin pari tuntia. Terijoen pitkällä hiekkarannalla me +lämpimän sään vallitessa saimme uida meressä. + +Niin, enpä voi milloinkaan unohtaa sitä ainaiseksi sydämeen syöpyvää +vaikutusta, minkä avomeri teki mieleeni, kun me paksurunkoisesta ja +korkealla humisevasta männiköstä tullen käsi kädessä pikku Natashan +kanssa juoksimme hiekkarannalle sen ääreen! + +Tyynen sileät maininkilaineet lähestyivät vierien ulapalta, hitaasti ja +kuulumattomasti, ja sitten toinen toisensa jälkeen pärskähtivät +hauskasti kuohahtaen hiekkaan, joka niiden jälkeen kiilsi märkänä, +mutta ehti jälleen tummua ennen kuin uusi laine tuli. Ja mistä asti ne +vaelsivatkaan äärettömältä siniseltä ulapalta, joka alkoi sieltä mistä +pilvetkin! Me katselimme kaukaisia pursia ja laivoja, ymmärtämättä +mistä ne voivat tulla ja kuinka ovat uskaltaneet lähteä niin kauas +merelle. Maailma alkoi tuntua meistä puolta suuremmalta, se kävi +ilmavammaksi, se keventyi, niinkuin olisivat jotkin seinät kaatuneet +edestämme ja me saaneet hengittää uutta, hurjan ihanaa ilmaa. + +Sitten me äkkiä muistimme, että meille oli annettu lupa kylpeä meressä. +Me riisuuduimme Natashan kanssa metsän rajassa ja jättäen vaatteemme +hiekalle juoksimme siihen kohtaan missä laineiden hyrsky kävi. +Kyynäspäät ylhäällä, hengityksen salpautuessa me hiipovin sydämin +annoimme pärskyvien laineiden kastella itseämme, kunnes kiljahdellen +heittäysimme mereen. + +En tiedä, tästäkö meren keveästä tuoksusta ja sen ihanasta +ilmavuudesta jokin helakan sinisyyden tunnelma yhtyi ainiaaksi minun +Suomi-mielteeseeni. Tämän maan pelkkä nimikin herätti minussa +jonkinlaisen toivojen ja ilojen tunteen, vapautuksen syvähuoahduksen, +mielen kirkastuksen, jonka väri oli samaa meren sineä. + +Halilan hovissa oli suuri ja mahtava, kaksikerroksinen päärakennus, +ehkä komein koko Uudellakirkolla. Sen yläkerta oli järjestetty +yksinomaan vieraiden käytettäväksi, sillä sedän vieraat eivät olleet +mitään hätiköivää väkeä, vaan viipyivät talossa vuorokausittain, jopa +viikkomäärin. Niitä tuli ja niitä meni alinomaa, ja jokainen tulokas +oli yhtä tervetullut, hän eleli siellä kuin kotonaan, täydessä +vapaudessaan, kunnes virkansa tai omat asiansa pakottivat lähtemään. +Ainoaksi pakonalaisuudeksi hän saattoi ehkä tuntea, ettei Halilassa +sopinut olla nurkuvalla mielellä eikä vetäytyä erilleen yhteisistä +ratsastuksista tai muista huviretkistä. + +Tämmöinen komento vaati tietenkin tavattoman suurta palvelijakuntaa. +Mutta juuripa tämän palvelijakunnan suhde setään, hänen perheeseensä ja +vieraisiinsa onkin muistojeni kaikkein valoisimpia kohtia. Sedän +vilpitön, luonnostaan johtuva vieraanvaraisuuden henki oli tarttunut +heihinkin ja tehnyt heistä samaa ilomielistä kotiväkeä, jonka ainoana +huolena tuntui olevan tämän talonhengen ylläpitäminen ja uskollinen +toteuttaminen. + +Erittäin mieluista on minun muistella miespalvelijaa, joka palveli +pöydässä pääpomona. Hänen toimeensa kuului antaa keittiöön tietoja +milloin mikin vieraista oli noussut ja tarvitsi kahvia tai teetä. +Vieraat nimittäin, perin hemmoiteltuja kuin olivat, nousivat +vuoteistaan mikä myöhään mikä varhain, joten kahvinjuontia kesti koko +aamupäivän. Mutta palvelijat eivät tästä epäjärjestyksestä +närkästyneet. He eivät muuta ajatelleet eivätkä muusta nauttineet kuin +vain olla herrasväelleen mieliksi ja pitää vieraita hyvänä. Keittiössä +noustiin jo neljän aikaan aamulla leipomaan. Muistan, kuinka sisäköt +olivat onnettomia, jos joskus sattuivat myöhästymään. Joku vieraista +nousi varhain, ja ajatelkaapa, kuumaa kahvileipää ei ollut vielä +saatavissa! + +Elämä Halilassa oli rikasta, mutta silti hyvää, täysinäistä elämää. +Ylellisyyshän taitaa useimmiten erottaa toisistaan herrat ja +palvelijat, mutta niin ei ollut sedän perheessä. Siellä kummatkin +rakastivat toisiansa. + +Ympäristön kansa oli suomalaista. Niinkuin minä en ollut vielä +milloinkaan nähnyt oikeata venäläistä luontoa, niin en venäläisestä +kansastakaan eli rahvaasta tiennyt muuta kuin minkä olin +kirjallisuudesta oppinut sitä tuntemaan. Suomalaisen rahvaan +keskuudessa nyt ollessani olin siis ensi kertaa rahvaan keskuudessa. +Suomalainen kansa miellytti kaikkia suuresti. + +Minä olin heidän lellilapsensa, jonka he mielellään hakivat joukkoonsa. +Ja he opettivat minulle suomalaisen laulun suomalaisine sanoineen, +vaikkenhän minä suomea oikein ymmärtänyt. Opin aivan koneellisesti, +väsymättömän toistamisen avulla. Nuotti oli surullinen, ja minä osasin +tehdä ilmeeni surulliseksi ja antaa sanoille surullisen sävyn. + +Osasin lukemattomia värssyjä, mutta en luultavasti kaikkia. + +Pietarissa minut usein pantiin tätä laulua laulamaan, erittäinkin +suurissa kutsuissa, vieraiden huviksi. Ja muistan että sitä kuunneltiin +erittäin uteliaasti ja hartaasti. Suut olivat muutamilla auki, ja +vaikka he ensin olivat kai aikoneet nauraa, tulivat he lopulta +ikäänkuin liikutetuiksi, arvatenkin sävelen surullisuuden vuoksi. + +Sanat piirtäytyivät muistiini tämmöisinä: + + "Mistäs tuulet kustas tuulet + Poikani pooloinen + Meeren rannalta meeren rannalta + Äitini kultainen." + + + + +VIII. ONNEN HUIPULLA. + + +Niinkuin olen jossakin aiempana jo maininnut jouduimme me +taloudellisesti kireistä oloista väljemmille vesille, kun isä tuli +Tykistöopiston kirjaston ylihoitajaksi ja me muutimme suureen +huoneistoon tämän opiston toisessa kerroksessa, jossa sen muutkin +johtajat asuivat. + +Veljistäni Misha ja Kolja olivat tämän opiston oppilaita, mutta Mishaa +ei sotilasura ollenkaan miellyttänyt, ja opiston johtaja tuli vihdoin +isän puheille kehoittaen häntä ottamaan pojan koulusta johonkin muuhun +laitokseen, sillä — hän sanoi — poika ei kuuntele mitä opetetaan, +istuu vain ja piirustelee omiansa. Isä sijoitti senjälkeen Mishan, ehkä +veljensä Pjotr Karlovitshin neuvosta, Taideakatemiaan, josta Misha +sitten hyvin pian löysikin oman varsinaisen alansa. Hänestä tuli +taidemaalari, silloisen Venäjän etevimpiä. + +Sekä Koljalla että Mishalla oli paljon tovereita, joiden kanssa he +alituisesti seurustelivat, edellisellä upseerinkokelaita ja +jälkimmäisellä nuoria taiteilija-alkuja. + +Jo varhaisista ajoista kaikki nämä nuorukaiset tottuivat pitämään +meidän kotiamme toverielämänsä vapaaoloisena keskuksena, jossa sai +rajoituksia ja kankeutta tuntematta mielin määrin keskustella, pohtia +ajan kysymyksiä ja takoa tulevaisuuden suuria tuumia. (Mene tiedä, ehkä +oli iloisten, nuorten talontyttärien ja heidän naistuttaviensa vilkas +osallistuminen tähän yleiseen pohdintaan jonkinlaisena lisäviehättimenä +nuorukaisille, kummankaan puolen siitä tietämättä.) Keskustelut olivat +mitä ihanteellisinta laatua, ja Mishan vaikutuksesta ne useimmiten +koskivat taiteen ja kirjallisuuden kysymyksiä. + +Illatsut alkoivat tavallisesti siitä, että Misha luki ääneen jotakin +päivän merkkikirjailijoista. Me muut istuimme laajoissa, joskus +moninkertaisissa piireissä suuren pyöreän pöydän ympärillä, toiset +töitänsä näperrellen, toiset muuten kuunnellen. Ja olipa kyllä +kiintoista lukemista siihen aikaan, jolloin kirjailijat sellaiset kuin +Gogol, Gontsharov, Lermontov, Pushkin, Turgenjev, Dostojevski nuorison +ja uusien suuntien edustajina julkaisivat teoksiansa, ja arvostelijat +sellaiset kuin Belinski kiihoittivat ja auttoivat yleisöä kukoistavaan +taideymmärrykseen. + +Se aika oli Venäjällä suurta innostuksen ja nousun aikaa. Se oli +vapaamielisen sivistyneistön voimakasta aatteellista taistelua +tukahduttavaa sotilasdiktatuuria vastaan. + +Tsaari Nikolai I oli noussut yksinvaltansa kukkuloille. Joissakin +pidoissa hän oli ehdottanut Seymourille (Englannin lähettiläälle), että +Turkin valtakunta jaettaisiin Venäjän ja Englannin kesken. Sanottiin +hänen tehneen tämän ylimielisen ehdotuksen vain vetääkseen Englantia +nenästä ja vietelläkseen puolelleen tai ainakin viivyttääkseen sen +vastustusta, sillä hän oli omin päin jo lähettänyt Menshikovin +Konstantinopoliin Turkille uhkavaatimusta antamaan ja Gortshakovin +panemaan liikekannalle tonavanpuoleiset sotajoukot. + +Ollessaan näin suurissa hankkeissa, joiden tarkoituksena sanottiin +olleen Venäjän ylivoiman lopullisen turvaamisen Euroopassa, Nikolai +luonnollisesti katseli karsain silmin tätä vapaamielistä, itsenäistä +hengenliikettä, joka niin vähän välitti Venäjän valtiollisesta +asemasta Englantiin nähden ja Krimin sodan aikana jopa veti +kansalaisten päähuomion pois valtiollisista asioista johonkin hänelle +käsittämättömään "Venäjän henkiseen uudestiluomiseen", missä hän sitä +paitsi vainusi ilmeisiä vallankumouksellisia oireita. Humaanisten +aatteiden leviäminen tähän aikaan, jolloin Nikolaille olisi ollut +tarpeen vain hurja sotainnostus ja urheilu fyysillisen iskukyvyn +tehostamiseksi, oli siis hänen mielestään peräti epäisänmaallista, ja +yhteiskunnalliset toimihenkilöt esiintyivät hänen silmissään suorastaan +isänmaan vihollisina. Hän ryhtyi häikäilemättömiin toimenpiteisiin +tämän hengen kukistamiseksi. Siperia ei liene minkään muun hallitsijan +aikana vastaanottanut niin runsaasti karkoitettuja kuin Nikolain. + +Mutta vaikka sellaisen sotilasdiktatuurin ja hirmuvallan aikaa voisi +kuvitella toivottoman pimeäksi ja tukahuttavaksi, puhuvat kuitenkin +tosiasiat toista. Taitaa olla niin, että mitä lujemmin rautakoura +puristaa, sitä jalompaa mehua tihkuu esille sormien välistä. Ainakaan +ei ole Venäjällä milloinkaan kirjallisuuden ja taiteen ääni rohkeammin +ja puhtaammin kajahtanut kuin noina kiristyksen aikoina. Ken voi +saada käsiinsä jonkin numeron esimerkiksi Herzenin ulkomailla +maanpakolaisuudessa toimittamasta "Kolokol" (Kello) lehdestä, +Tshernishevskin "Aikalaisesta" tai vaikkapa "Pilli" nimisestä +pilalehdestä, hänen täytyy hämmästellä niistä huokuvaa valoisaa +elämänhalua, uhkuvaa innostusta, joka oli tunnusmerkillistä juuri tuon +mustan hallituksen aikana. + +Ranskan kieli, joka oli vähää ennen ollut sivistyneistön melkein +yksinomaisena seurustelukielenä ja ylemmissä säätyluokissa ainoana +perhekielenäkin, alkoi nyt nopeasti väistyä venäjän kielen tieltä. +Nuorison uusiin aatteisiin, kotimaisuuteen ja aitovenäläisyyteen +innostuminen kasvamistaan kasvoi. Sivistyneistön ihmiset tulivat +toisilleen tutummiksi ja toisiaan lähemmiksi, ikäänkuin yhteinen +hirmuvaltaa vastaan puolustautuminen olisi vaatinut toisilleen +umpivieraita ihmisiä pitelemään toisiaan kädestä ja pakostakin +veljistymään. Jokin uusi, yhteisyyden riemu tempasi ihmisten mielet. + +Yleiseksi huviksi menivät aitovenäläisyyden intoilijat joskus +hauskoihin liiallisuuksiinkin koettaessaan venäjän kielestä hävittää +kaikki ranskalaiset ja saksalaiset lainasanat ja korvata ne +venäläisillä johdannaisilla. Niinpä "kalossi" sanaa ei saanut enää +ollenkaan käyttää, vaan oli käytettävä johdannaista "mokrostuupy", joka +olisi suomeksi käännettävä sanalla "märkäänastimet" ja jota ei +tietenkään voinut nauruun purskahtamatta käyttää. Mutta lukemattomat +muut venäjän kielen sivistyssanat ovat juuri tämän aikakauden luomia, +ja niihin totuttiin hämmästyttävän pian. + +Hilpeyden laskuun voi lukea myös muutamia muita kovin meluavia +liiallisuuksia, jotka esiintyivät ajan aatteiden äärimmäisinä vesoina. +Semmoisia olivat nuorison joukossa niinsanotut "nihilisti" tyypit, +joita Turgenjev mainiosti kuvaa "Isät ja lapset" romaanissaan. +Besobrasov on heidän joukossansa kuitenkin keskitason tyyppi, kaiketi +kirjallisen kärjistämisen välttämiseksi, ja tämän tyypin sävy ei ole +suinkaan pelkästään naurettava, vaan myöskin suuresti liikuttava. +Pelkästään hilpeyttä herättivät sen sijaan näiden nuorisosankarien +lukuisat matkijat, joita alkoi vilistä kuin sokerimuurahaisia joka +suunnalla. Kaiken arvovallan jyrkkä kieltäminen oli heidän ryhmäänsä +kuulumisen päävaatimus. Ja kyllä he todella joka päivä hämmästyttivät +maailmaa yhä uusilla ja yhä yllättävämmillä arvovallan julkisilla +riisumisilla, olipa kysymys kuinka tunnustetusta aatteen miehestä tai +taiteilijasta tahansa. Jotakin hyvää ja tulevaisuuteen nähden +tarpeellista kai siinä heidän tehtävässään sentään oli, mutta +hupaiseksi muuttui asia vasta kun kävi ilmeiseksi heidän oma liehakoiva +toinentoisensa ylisteleminen ja matkiminen. + +Ajan hupaisuuksiin saattaisi vielä lukea naisvapautusliikkeen +äärimmäiset pinnan pärskyttäjät, joille koko kysymys muodostui pelkäksi +mielenosoitukseksi vallitsevaa yleiskäsitystä vastaan ja vain +ulkonaisen omalaatuisuuden tavoitteluksi. Heille oli pääasiana esiintyä +tukka leikattuna, olla mahdollisimman miesmäisesti puettuna ja poltella +paperosseja. Nuo "kursistki", naisylioppilaat ansaitsisivat erikoisen +lukunsa, sillä he ovat sittemmin saaneet koko lailla suuren merkityksen +venäläisen sivistyneistön historiassa ja kehityksessä, mutta minun +nuoruuteni aikoina he herättivät vain hilpeyttä. + +Se kapitteli oli ainakin veljeni Mishan alituisena pilan esineenä. Hän +oli mestari-ivailija. Hän oli siihen määrään aikansa sivistyneistön +lapsi, että mitä hän ivaili tai mitä ihaili, se sattui aina täsmälleen +yhteen sen ajan pätevimmän arvostelun kanssa, niin että olisi voinut +luulla hänen sanelleen mielipiteensä ajan parhaimmille kirjallisuuden +ja taiteen arvostelijoille. Voi ymmärtää miten hauskaa meidän sen +vuoksi oli joka ilta kokoontua — sankka joukko vilkasta nuorisoa — ja +hänen huomautuksiensa innostamina keskustella taiteen kysymyksistä ja +hänen johdollaan lukea uuden kirjallisuuden sytyttäviä tuotteita. + +Yhä edelleenkin sama vanha njanja toi joskus keskellemme pyöreälle +pöydälle suuren kantamuksen vesipuolukoita ja sai ilomme kohoamaan +ylimmilleen. + +Silloin Misha tavallisesti pani kirjan pois ja katsoi sopivan +lepohetken tulleen. Hän kiersi itselleen savukkeen ja sitä tehdessään +sanoi: + +— No, njanjaseni, kerropa nyt meille miten se Napoleon ennen vanhaan +riehuskeli Moskovan kaduilla. + +Njanja oli syntyisin Moskovasta ja lienee aivan nuorena todellakin +nähnyt Napoleonin tämän majoitettua vallattomat sotalaumansa kaupunkiin +ja varakkaiden kaupunkilaisten lähdettyä tavaroineen päivineen +venäläisten peräytyneen rintaman suojaan. Mutta tuskinpa njanja +olisi omina näkeminään osannut kertoa niin pöyristyttäviä juttuja +tuon "antikristuksen" ja "maailmanpedon" riehunnasta hänen +synnyinkaupungissaan, ellei hänelle olisi kypsemmällä iällä semmoisia +kerrottu jo valmiiksi kansantaruiksi muodostuneina historioina. + +Kaiken mitä hän kertoi olimme jo satoja kertoja kuulleet pienimpiä +yksityiskohtia myöten samanlaisena, niin että Mishalla oli tapana +oikaista häntä, kun hän joskus sattui tekemään pienimmänkin poikkeuksen +kertomuksensa tavanomaisesta juoksusta, seikka, joka sai meidät +naurusta tirskahtelemaan. + +Mutta kerranpa, vesipuolukkain taas ilmestyttyä ja Mishan uudistettua +kehoituksensa, rakas pikku njanja ei ruvennutkaan kertomaan. Asetteli +vain suuren tarjottimensa kauniisti pöydälle, silitti valkoisen +esiliinansa suoraksi, ja vähän punastuen sanoi: + +— Älkää nyt joutavia, Mihail Konstantinovitsh, — johan olette +vähäiset juttuni kuullut. + +Eikä häneltä enää milloinkaan saanut tuota hauskaa kertomusta kuulla, +vaikka kuinka olisi pyytänyt. + +Vuoden parin kuluttua isä tuli valmistavan tykistökoulun ylijohtajaksi. +Tämä valmistava koulu oli aivan Tykistöopiston vieressä, suuressa +kolmikerroksisessa kivimuurissa, jonka laajaan keskikerrokseen me nyt +muutimme. Yläkerrassa oli koulu ja alimmassa keittiöt, pesutuvat ja +muut tarpeelliset taloushuoneet. Tätä suurta rakennusta sanottiin +Tulupjevin taloksi. + +Isän taloudellinen asema parani tässä uudessa toimessa paljon vielä +entistäkin paremmaksi. Tilaa oli sekä luku- että tanssi-iltamille, +vaikka olisivat kaikki tykistöopistolaiset samalla kertaa olleet +koossa. + +Meillä oli nyt myöskin suuri hevostalli ja liiterit vaunuineen ja +rekineen. Hevosia oli tavallisesti neljä, mutta joskus kuusikin, näistä +yksi minun nimikkoni. Kuski Mikael oli mainio mies ja hänen tyttärensä +minun parhain toverini. Mikko suosi minua niinkuin koko muukin talo. +Oikein minä olin kuin mikäkin prinsessa, ajelin kaupungilla asioilla ja +ilmoitin hevosen valjastettavaksi milloin vain päähäni pälkähti. Lihava +Mikko tuli sisälle puheilleni. + +— Minkä hevosista suvaitsette valjastuttaa, Jelisaveta Konstantinovna? +— sanoi hän tärkeän näköisenä, pieni veitikka silmäkuopassa, sillä hän +tiesi yhtä hyvin kuin minäkin, että minun oli ajeleminen vain +nimikollani, "Koptshik" nimisellä. + +Mutta minä olin valitsevinani ja olevinani kahden vaiheilla. Vihdoin +olin tekevinäni päätöksen ja sanoin joka kerta samalla tavalla: + +— Valjastetaanpa tällä kertaa — odotapas — no vaikkapa Koptshik. + +— Tottelen, — sanoi Mikael, kääntyi ja meni pukeutumaan mahtavaan +kuskiasuunsa. + +Seuraelämämme vilkastui tässä mahtavassa talossa tietenkin vieläkin +eloisammaksi. Lukuiltain ohjelmat laajentuivat laajentumistaan, niihin +tuli lisäksi soitantoa ja erittäinkin teatteria. Näyttelimme Ostrovskin +kappaleita, niistä joskus suuriakin. Ja harrastajapiirien parhaiden +kykyjen ollessa asiassa eivät esityksemme suinkaan olleet huonoimpia +nähtävyyksiä. Misha piti huolen kulissien maalauksesta, joiden +taiteellisuutta ihmiset tulivat ihmettelemään. Kolja, joka oli sangen +taitava kirvesmies, pani rungot kokoon, ja yks-kaks oli opiston +juhlasalissa avara näyttämö valmiina, väliverhoineen ja maalauksineen. +Saliin mahtui suuri katselijakunta ja esityksemme olivat niin hyvässä +maineessa, että ihmiset, joiden onnistui päästä niitä näkemään, +katsoivat olevansa erikoisesti etuoikeutetussa asemassa. Eipä edes +välisoittoakaan puuttunut, vaan kajauttelimme opettajani ja minä +nelikätisiä kahdella flyygelillä yleisön ratoksi, ja näytännön loputtua +esitimme vielä erikoisen soitannollisen päänumeron, jossa tavallisesti +oli tanssin kiihoittava fortissimonousu, jonka aikana nuoret kadetit +vikkelästi siirtelivät tuolit seinävierille. + +Nyt alkoi Kolja ja hänen apurinsa riehua kirveineen ja jonkin minuutin +kuluttua hajosi koko näyttämö alkuaineisiinsa, salin laajentuessa +tilavaksi tanssialueeksi. Pieni tapööriorkesteri ilmestyi paikoilleen, +viritteli, näppäili iloisen humun kasvaessa kuin valloilleen päästetty +pato, ja jo pyörähteli pari toisensa jälkeen liukkaalla parketilla +wienervalssin viehkeillä aalloilla. + +Kesän lähestyessä oli meillä toisenlaisiakin huveja. + +Tulupjevin talon suuri rakennus oli Nevan rannalla ja sen kummallakin +puolen oli sille kuuluvaa asumatonta maata, joten se omine +apurakennuksineen ja tuuheine puutarhoineen oli kuin mikäkin suunnaton +maakartano, joka on sysännyt kaupungin rakennukset loitommas luotansa +ja keskellä kaukaista hälinää häiritsemättä nauttii maalaista rauhaa +lehväinsä vihreydessä. Puutarha päättyi rantaterassiin, johon oli +rakennettu huvimajoja sireenien ja jasmiinien sisään. Ja tämmöisessä +huvimajassa oli iltaisin ihana istuskella kotiväen ja sen parhaiden +ystäväin parissa, keskustelun joskus vaimentuessa täyteen +äänettömyyteen, kun illan tyyneys, kaukaisten hanurien soitto tai +lotjamiesten surunvoittoinen laulu ja heidän pitkien airojensa loiske +vedenkalvon kuutamoisessa väreilyssä unohdutti kaikki tunnelmaansa. + +Joskus tulivat Nevan kalastajat nuottapaikalleen, joka oli juuri +puutarhatörmän kohdalla, ja silloin oli kovin hauska katsella ensin +nuotan laskua ja sitten sen vetämistä rantaan. Erittäinkin jännittävää +oli, kun ostimme etukäteen saaliin ja nuotan kehä supistumistaan +supistui miesten hurjasti tarpoessa kaloja pinnalta pohjaperukkaan. +Siinäkös sitä oli iloa ja päivittelyä, ja "ah" ja "oh" — kun +hopeankimalteiset kalat, rantaan vedettyinä, loiskahtelivat korkealle +kuutamon välkkeessä, miesten hihoillaan kuivatessa otsiansa. + +Joskus taas, joinakin perheen merkkipäivinä, saatoimme ripustaa +värilyhtyjä riveihin lehtimajasta lehtimajaan. Semmoisina öinä oli +tavallisesti vieraita ja nuorisoa paljon. Mutta ihmeellistä kuinka +varhain vanhemmat ihmiset jo alkoivat haukotella! Tuntui niinkuin nuo, +jotka olivat meitä nuoria paljon ymmärtäväisempiä, eivät ymmärtäisi +itse elämästä, siitä oikeasta, ihanasta onnen elämästä, yhtään mitään. +Ruveta nyt haukottelemaan ja hyvästelemään ja siirtyilemään +makuuhuoneisiin juuri silloin, kun värilyhtyjen rivi rantatöyräällä +vasta oli sytytetty ja kun puutarhan pimeät käytävät salaperäisesti +valaistuivat alkavassa kuutamossa valon seuloutuessa ylitsekasvaneiden +lehväin välitse niin että hyvin näki kävellä minne tahtoi puutarhan +perimpiinkin soppiin. Mennä silloin maata! Mennä maata, kun elämä oli +juuri alkanut, kun saattoi parhaan ystävättärensä kanssa, toinen +toiseensa puristautuneena parittain liikkua käytävillä, kun kuuli missä +vallatonta naurua, missä merkkihuudahduksia, missä leskisilläjuoksua, +missä iloista tavoittamista, kun nuoret kadetit, hekin käytäviä +kierrellen, ryhdikkäinä tulivat vastaan ja aina yhtä kohteliaasti +väistyen tekivät kunniaa meidän armollisesti nyökäytellessä heille +päätämme! Voi sitä kesäyön unelmaa! Sitä yhtymyksen rajattomuutta +kahden sielun välillä, sitä kaikista salaisuuksista vapautumista, sitä +avomielisyyden pohjattomuutta, mikä kuutamon värähyttämässä ilmakehässä +saattoi syntyä parhainten ystävysten kesken! Natasha ja minä — me +olimme yhtä, me olimme yksi, meidän ei tarvinnut vannoa ikivaloja +toisillemme, me olimme yläpuolella kaikkien aikojen! + +Meillä ei ollut kummallakaan vielä mitään lähempiä poikatuttavuuksia. +Oman ystävyytemme korkeudesta tai syvyydestä käsin me pidimme perin +vähäpätöisinä ja pintapuolisina kaikkia noita seurustelututtavuuksia, +jotka syntyivät tanssitaidon etevämmyydestä, sievyydestä tai pikku +hakkailusta. Enimmäkseen me yhdessä nauroimme kaikelle tuolle ja +pojille yleensäkin, tehden havaintoja koomillisista puolista heidän +kohteliaisuuksissaan ja käytöksessään. Emmekä suinkaan uskoneet, että +jos heitä ei olisi pujahdellut puutarhan käytävillä, niin meitäkin +olisi nukuttanut, meitä Natashan kanssa. + +Kuitenkin oli minulla — en tiedä oliko Natashalla — yksi poikatuttava +kadettien joukossa, jonka kanssa olin ystävystynyt. + +Hänen nimensä oli Litvinov. + +Hän ei ollut ollenkaan niinkuin kaikki muut ihailijat, jotka vihdoin +alivänrikiksi päästyään pukeutuivat paraatiunivormuun ja olkanauhoihin, +hajuvesissä, suittuina ja käherrettyinä ilmestyivät kunniakäynnille +talon vanhimman tyttären luo. Hän ei ollut niitä, joita me salaa +nauroimme ja sanoimme kosijoiksi. Hän oli vain nuoremman veljeni +parhaita tovereita ja sen johdosta meidänkin ystävämme. Hän oli aivan +vaaleaverinen, hänen pitkä tukkansa oli vähän suortuvissa ja hänen +silmänsä olivat kirkkaan siniset, niissä eli tavaton hyväntahtoisuus ja +lempeys. Sanalla sanoen, hänen kanssansa saattoi tutustua yhtä +läheisesti kuin jonkun tyttötoverin kanssa, olla yhtä avonainen +ja rakastaakin samalla tavalla, haluta seurustella, kertoa +sydänsalaisuuksia, ikävöidä, kun hän oli kauan poissa, ja ilostua +rajattomasti, kun hän vihdoinkin taas näyttäytyi. Mutta koska hän +kuitenkin oli poika, niin hänen kanssansa ei voinut tehdä juuri sitä +mikä oli niin hauskaa ja ihanaa tyttöjen kesken: kuutamoyönä liikkua +toisiinsa likistyneinä puutarhan käytävillä ja tuntea, että sielut +olivat juuri samalla tavalla yhtä, syvimpään syvyyteen asti. + +Että hänen kanssansa ei sitä voinut, vaikka muuten keskustelussa +kuinkakin olisi tuntenut sielujen yhteyden ja ehkä mielikin olisi +tehnyt, se ajatus pani joskus melkein punastumaan tai juoksemaan pois +hänen seurastaan. + +Olin hänen kanssansa niin ystävystynyt, että minulla saattoi olla +oikein hauskaa vain niinä päivinä, joina hän oli luonamme. Se tapahtui +tavallisesti pari kertaa viikossa, mutta ainakin perjantaisin, ja sen +vuoksi oli viikon päivistä perjantai pitkät ajat minun lempipäiväni. +Muistikirjaani minä merkitsin tarkalleen kaikki ne päivät, joina hän +oli luonamme, erikoisina ilon ja onnen päivinä. + +Vaikka tähän päivään asti en voi muistaa enkä ajatella meidän +suhteessamme olleen mitään muuta kuin läheisen ystävyyden ja toveruuden +tuntoa, en minä kaikesta viattomuudestani huolimatta voinut ilmaista +totuutta kotiopettajattarelle, kun tämä löysi pienen muistikirjani ja +ankarasti tutki minulta mitä nuo salaperäiset päivämäärät merkitsivät. +Täytyi turvautua hätävalheeseen. + +Heränneitä epäluuloja lisäsi vielä muudan kirje, jonka sama opettajatar +tapasi minulta ja vei äidin nähtäväksi. Mutta äiti ei tehnyt siitä sen +suurempaa numeroa, ja asia painui hämäryyteen. + +Varma on vain, että perjantai pysyi ainaisena lempipäivänäni vielä +silloinkin, kun Litvinov oli jo kadonnut minun taivaitteni rannoilta, +saanut määräyksen kaukaiseen, Venäjän toisessa ääressä olevaan +paikkakuntaan ja minä joutunut kihloihin. Kun minulta tiedusteltiin +mihin aikaan soisin häitäni vietettävän, katsoin minä almanakkaan ja +valitsin hääpäivän niin että se sattui perjantaiksi, oman rakkaan +Litvinovini muistoksi! + +Syntymäpäiväni olivat meillä aina olleet jonkinlaisia perheen +vuosijuhlia, 11 päivänä tammikuuta v.l. eli 23 p. samaa kuuta u.l. +Mutta päivää, jona täytin 15 vuotta, oli isä päättänyt viettää aivan +erikoisilla kemuilla ja juhlallisuuksilla, kaiketi senkin vuoksi, että +meillä nyt oli riittävän tilava huoneisto ja varoistakaan ei enää ollut +puutetta. Vieraita oli käsketty sataan henkeen. + +Näistä oli suuri joukko Kolja veljeni upseereiksi nimitettyjä +tovereita, jotka kaikki olivat mitä parhaimpia tanssijoita. + +Misha veli oli tietenkin paras tanssija, mutta hänen jälkeensä ainakin +heti Litvinov. Tämä oli tanssissa tavattoman ketterä ja tanssinkin +aikana hän puheli luonnollisen sulavasti, naureskeli leikkisästi, aivan +kuin olisi istunut sohvassa ja jalat siellä omiaan kieppuneet. +Varsinaisen ystävyytemme liitteenä oli vielä tämä keskinäinen +tanssiystävyytemme. Molemmista meistä oli toistemme kanssa tanssiminen +ylen mieluista. Niinpä tansseissa, joissa nainen sai valita viejänsä, +ei olisi päähänikään pälkähtänyt valita ketään muuta kuin hänet, ja sen +kaikki tiesivät, se kävi kuin luonnostaan, eikä sitä kukaan +oudostellut. Hän puolestaan menetteli samoin, se oli jonkinlainen +etuoikeutemme, ja oli aikomuksemme menetellä myöskin syntymäpäiväni +tanssiaisissa samaten. + +Tyttötanssijoista olin minä ehkä parhaimpana pidetty, mutta en luule, +että se suosio, jota minulle joka suunnalta osoitettiin, johtui tästä +tanssitaidosta, sillä taitoni riippui oikeastaan vain siitä, että minä +olin niin taipuisa ja niin helposti osasin edeltäpäin arvata viejän +aikeet ja käänteet. Suosio johtui pikemminkin vain verrattomasta +iloisuudestani, alituisesta intomielisyydestä ja kerkkäästä valmiudesta +käymään sanasta toimeen, olipa kysymys kuinka vallattomasta +ehdotuksesta tahansa. Iloisuuttani pilkaten Mishan oli tapana sanoa: +Lizalle ei tarvitse kuin vain sormensa näyttää, niin hän jo purskahtaa +nauruun. Mutta itse tiedän, että ylenmääräinen iloisuuteni johtui vain +siitä syvästä ja alituisesta onnentunteesta, jossa nuoruuteni ajan elin +ja jota muistaessa vielä nytkin tuntuu kuin valahtaisi päivänpaiste +suoraan sieluni pohjaan asti. + +Minä olin niinkuin tuo sadun nuorukainen Polykrates, joka ei ollut +koskaan mitään murhetta kokenut, vaan eli aina alituisessa onnen +ilossa. Kerran tämä nuorukainen tapasi ylhäisen miehen, joka häntä +suuresti miellytti. Mies oli viisaudestaan kuuluisa Amasis, Egyptin +kuningas. Ja Polykrates ajatteli: jos vain saavuttaisin tuon miehen +ystävyyden, ei minun onnestani enää mitään puuttuisi, ja hän kumarsi +kuninkaalle ja teki tämän tuttavuutta. Mutta Amasis ei tahtonut olla +hänen ystävänsä, ennen kuin Polykrates oppisi surua tuntemaan. Silloin +Polykrates, saadakseen surun aiheen, veti sormestaan lempisormuksensa +ja viskasi sen mereen. Mutta sormus löydettiin kalan vatsasta, jonka +nuotanvetäjät pyydystivät. Ja Amasis, nähtyään, ettei onnettomuus pysty +tuohon nuorukaiseen, purki ystävyysliittonsa ja hylkäsi hänet +ainiaaksi. Tätä menetystään Polykrates suri ikänsä loppuun, kunnes +murhaajan käsi vihdoin vapautti hänet onnettomasta elämästä. + +Satu oli suuresti järkyttänyt mieltäni sitä lukiessani. Tulin +verranneeksi omaa onneani tuon nuorukaisen onneen. Taitaahan yleensäkin +olla perin inhimillistä, että onnentunteen kohotessa huippuunsa +mielessä jo värähtää pelko, ensimmäinen aavistus sen katoavaisuudesta. +Mutta satu oli ikäänkuin sanoihin pukenut minun oman aavistukseni. + +Siitä huolimatta olin päättänyt antautua 15-vuotissyntymäpäiväni +tanssiaisiin siinä rajattomassa ilon ja onnen hurmiossa, johon tämä +päivä oli jo aamusta alkaen pannut alun. Sain näet kohta noustuani +kalliita ja rakkaita lahjoja äidiltäni, isältä kultakellon, Mishalta +öljyvärimaalauksen, Koljalta kultaisen rannerenkaan y.m. Polykrates +unohtui. + +Iltaa odotin suuressa jännityksessä, ja suuriapa valmistuksia +tehtiinkin sen juhlallista viettoa varten. + +Niinpä täti Natasha vainajan mies, se samainen Jashtshenko, josta olen +kai jo ennen kertonut, oli ottanut koristaakseen huoneet kasveilla ja +kukilla. Hänellä oli maatalossaan suuria ansareita ja sieltä tuotiin +kukkia ja suuria ja pieniä ruukkukasveja kuormittain. Jashtshenko itse +huolehti niiden paikoilleen asettamisesta. + +Mutta ennen kuin tanssiaiset alkoivat, kun juhlasalissa jo katto- ja +seinävaloja sytyteltiin, kun ruusut ja köynnökset puhkesivat +satumaisiin väreihinsä, kun iltavieraita voi jo ruveta odottamaan ja +minä hetkenä tahansa ovet saattoivat avautua ja nuoret upseerit, +Litvinov niiden joukossa, remahtaa sisälle, tapahtui vielä uusi +yllätys: + +Kolja-veli, joka oli upseeriksi tultuaan siirretty sota-akatemiaan, +saapui nyt vasta luennoiltaan ja ilmoitti kutsuneensa pitoihin muiden +lisäksi vielä erään nuoren ruotsalaisen upseerin, joka oli kotoisin +Suomesta. + +Se sanoma putosi tyttöparveen kuin kekäle muurahaispesään. + +— Ruotsalaisen upseerin! + +Päivänpaisteisena ja kirkkaana välähti Suomi minun mielessäni, — +avomeri, sen vapaa rajattomuus, sen pitkät laineet, sen ilman +ihmeellinen, väkevä haju, sen sininen, avonainen ulappa, — sedän +maatila, "mistäs tulet, kustas tulet"... Ja nyt: — ruotsalainen +upseeri siitä samasta maasta! + +Minä vedin Koljan muista erilleen ja kysyin teeskennellyn ylimielisesti +mitä kieltä sen kanssa pitää puhua, ranskaako vai saksaa? + +Kolja vakuutti hänen kyllä puhuvan jotakuinkin venäjää. + +Minä tiedustin vielä, ymmärtääkö tuo ruotsalainen pilapuheita. + +Silloin Kolja katsoi tarpeelliseksi varoittaa minua. Hän sanoi: + +— Sen minä sanon sinulle, Liza, älä vain millään ehdolla, älä +pilallakaan rupea puhumaan mitään halventavaa Suomesta, siitä hän voi +hirveästi kiivastua, sinä olet sellainen veitikka. + +Minä lupasin olla puhumatta. + +Kolja sanoi vielä: + +— Näetkös, tuo on hänen arka paikkansa, ja ymmärräthän, että sotakin +on vasta ollut, ethän siis härnää häntä, ethän, hän on paras ystäväni. + +Muuta ei Kolja minun kanssani ennättänyt puhella, sillä toiset repivät +häntä luokseen ja hänen oli vastaaminen jokaiselle. Heidän piti +edeltäpäin tietää minkä näköinen tuo ruotsalainen oli, oliko iloinen +vai totinen, oliko lyhyt vai pitkä, osasiko hyvin tanssia. Sanalla +sanoen, uuden tulokkaan odotus lisäsi kaksinkertaiseksi jo ennestäänkin +suuren jännityksemme. + +Samassa jo kuuluikin eteisen ovikellon ensimmäinen "dinderlin". + +— Se on varmaankin Litvinov, — minä ajattelin, ja huristin muiden +tyttöjen mukana tulijaa vastaan. + +Niin olikin. + +Ruotsalainen tuli hyvin myöhään. + + + + +IX. KOHTALON KUTEITA. + + +Tähän keskeytyvät Elisabetin nuoruudenmuistelmat, jättäen suuren aukon +ennenkuin jälleen jatkuvat, sillä kun ne jälleen alkavat, on elämä +Elisabetille jo kokonaan muuttunut, se on jo toinen, se ei ole +ikäänkuin entisen jatkoa, on ikäänkuin hypätty katkelman yli, jätetty +koskettelematta liian syvä kuilu, sydämelle liian arka aihe vältetty. + +Kuinka sujuvaa ja helppoa olisikaan ollut jatkaa tätä helkkyvän +hilpeää kertomusta, jos kohtalo olisi suvainnut koreasti vain +yhdistää Elisabetin ja Litvinovin elämänlangat erottamattomaksi +yhteisköynnökseksi päivänpaisteessa liekkumaan! + +Mutta ei! + +Annettuaan heidän jo aavistaa keskinäisen rakastumisen oireita se +säälimättömästi erottaa heidät toisistaan. Ei sen tarkoitus aina ole +luoda porvarillista pikku onnea kahden toisiansa ymmärtävän sielun +välille. Vain muutamat ihmiset se valitsee ikäänkuin kokeiluihinsa, +tuntemattomissa tulevaisuuden tarkoituksissaan särkien romaanin kaikki +rakenteet. + +Ja todella, jos mieli löytää kohtalon sormea Elisabetin elämänteillä, +niin tuo viehättävä kertomuksen lanka on kuin kirveellä poikkilyötävä. +Sen päitä ei saa milloinkaan enää yhteensolmituiksi. + +Sen sijaan — uuden langanpään löytämiseksi on mentävä ei ainoastaan +ajassa taaksepäin, vaan on paikallisestikin siirryttävä peräti muille +maille, kauas Pietarin loistosta. + +On siirryttävä maahan, jossa ei puhuta eikä ymmärretä venäjän kieltä, +— maahan, joka vielä muutama vuosikymmen sitten oli ollut verisessä +sodassa Venäjän kanssa, — valloitettuun maahan, jonka on ollut pakko +peittää riehuvat vihanliekit kohteliaaseen ulkokuoreen ja osoittaa +notkistelevaa kiitollisuutta niiden armopalojen johdosta, joita +verivihollinen oli voittajan jalomielisyydellä ja valtioviisaudessaan +jaellut, — Ruotsista irroitettuun Suomeen. + +Syvälle oli vihollisen miekka tähän maahan uponnut. Maa oli kuin kahtia +hajonnut. Ja milloin olikaan näin syvän haavan veri lakkaava +tihkumasta! + +Haavan toinen puoli oli: — pakko tunnustaa valloitus, mukautua olevaan +todellisuuteen, hakea valloittajan suosiota, mielistellä häntä. Mutta +haavan toinen puoli oli entisen yhteyden elävä tunto, jota ei mikään +asepakko voi miehen rinnasta repiä. Maa oli vapaasti ja täydellisesti +ruotsalaistunut. Ruotsin kielen rakastaminen ja käyttäminen oli ainoa +tie sivistykseen ja valoon. Sen säilymisestä tuntui kaikki riippuvan. + +Muudan omapäinen lehtori, nuorten maisterien ympäröimänä, oli kuitenkin +alkanut soitella omaa pilliänsä ja yhä useammat jo tanssahtelivat sen +tahdissa, vaikka hän soitteli kaukana maan keskuksesta, pienessä +kaupunkipahasessa, jonne hänet oli karkoitettu valtiollisen +vallattomuutensa tähden. Hän oli matkustellut ulkomailla ja nähnyt +siellä Saksan kansallisen yhteyden syntyvän. Ja semmoinen ajatus oli +hänessä kypsynyt, että Suomestakaan ei voi milloinkaan kokonaisuutta +syntyä, ellei sen virkamiehistö ja muu sivistyneistö ruotsalaisuutensa +asemesta omaksu maan omaa kansan kieltä, suomea, ja siirrä +sivistystänsä sille. + +Mutta tämä oppi herätti kalvavaa katkeruutta siinä osassa ylempää +sivistyneistöä, joka luuli pitävänsä maan kohtaloa käsissään eikä +ajatellut maan itsenäisyyttä muuna kuin ruotsalaisuuden säilyttämisenä. +Ja mistä onkaan haettava Elisabetin kohtalon kadonnut langanpää tässä +katkerassa sekamelskassa! + +On mentävä meren rannalta yhä pohjoisempaan. Jäitä ja talven puhureja +pelkäämättä on noustava kolmisenkymmentä penikulmaa niiden +loppumattomien vesistöjen alkulähteille, jotka kaukaisilta pohjan +perukoilta tullen virtaavat merta kohden. Siellä, näiden vesistöjen +pohjoisimmilla rantamilla, kohoaa mahtava vaara, joka ottaa vastaan ja +kokoaa selkäänsä äärimmäisen pohjolan talviset pyryt, sen raivokkaat +puhurit, mutta eteläisellä puolella suopi suojaa ihmisasumuksille, +kooten pienen kaupungin eteläiseen rantalaaksoonsa, niin että kun +vuoren pohjoispuolella lumimyrskyt riehuvat, saattaa kaupungissa olla +suojasää ja räystäät tippua. + +Niinpä nytkin, kun Elisabetin Pietarissa, rantakadun valomeressä, +tuliset kolmivaljakot kiitävät kilpaa toistensa ohitse, tuolla +pohjolassa hiljainen, leuto yötuuli käy uneen vaipuvan pikkukaupungin +ylitse, tuoden kosteata havuntuoksua vuoren jylhistä metsistä. Uniset +yövahdit huutelevat kadunkulmissa kellonlyömiä ja palovaroituksiaan. + +Turvallisesti on kaupunki hämärtynyt vuoren kohtuun. + +Pienet valot ovat sammuneet. + +Vain yhdessä talossa ovat ikkunat valaistut. Se on se talo, jossa +tuomiorovasti asuu. Se on harmaaksi maalattu talo ja sen rakennukset +ovat peltikatolla varustetut. Päärakennuksen kaikista ikkunoista hohtaa +kirkas valo kadulle asti, ja tämä asia on saanut joitakuita +kaupunkilaisten palvelijoita kokoontumaan toiselle puolen katua +ikkunoihin kurkistelemaan. Mutta uteliaat eivät voi mitään nähdä, sillä +toisissa ikkunoissa ovat kaihtimet alhaalla, ja missä ne olisivat +hajalla, siellä ovat fiikukset ja palmut tiellä, niin ettei parhainkaan +kurkistelija voi ratkaista kuka kulloinkin on liikkunut lehtien ohitse, +ei edes oliko se nais- vai miesvierailija. Joku kuski, joka torkkuu +odotellen kuomunsa pukilla, ei hänkään ole voinut antaa sen tarkempaa +selkoa kuin minkä kaikki jo tietävät: että tuomiorovastilla on +kalaasit. + +Sisällä ovatkin pidot jo aika pitkälle ehtineet. Illallinen on syöty ja +kuvernööri, se korkea vieras, on jo lähtenyt. + +Lähteneet ovat myöskin monet muut arvohenkilöt, niiden joukossa rikas +ja mahtava patruuna, joka oli kaupungin hienomman seuraelämän johtaja. +Samoin suuren, pohjoisen rovastikunnan kirkkoherra, josta oli tuleva +hiippakunnan piispa, — niin sanottiin. + +Pahinta oli, että tämä lähtö oli ollut mielenosoituksellista. Yleinen +tapa olisi vaatinut pitempään istumista illallisten jälkeen niin +kunnianarvoisan isännän kuin tuomiorovastin luona, vallankin kun +vierailu ei tapahtunut hänen tavallisena vastaanottopäivänään, vaan +vuotuisen merkkipäivän johdosta ja erikoisesta kutsusta. + +Rikas, sopua ja rauhaa rakastava tuomiorovasti oli saanut päähänsä +aivan pöyristyttävän aatteen: kutsua pitoihinsa yhtaikaa kaupungin +erimielisimmät ainekset, vaikka hyvin tiesi, että nämä ainekset eivät +enää moneen vuoteen olleet tavanneet toisiansa missään kutsuissa, +sisukkaan katkeruuden vallitessa kummankin ryhmän välillä. + +Ensin alussa oli kaikki käynyt hyvin. + +Kuvernööri tosin — se mahtava sotaherra ja sankari — oli sisälle +astuttuaan ja huomattuaan, mihin seuraan oli joutunut, osoittanut +ilmeistä oman arvonsa tunnon loukkaantumista, mutta hän oli kuitenkin +istuutunut ja noudattanut pidättyväisyyttä, puhellen armollisesti +isännän ja etevinten rouvien kanssa sujuvalla tukholmanruotsillaan. +Viisas tuomiorovasti oli sittemmin istuttanut hänet korttipöydän ääreen +kolmen arvokkaimman herran kanssa, nimittäin lukion ensimmäisen +rehtorin, yllämainitun patruunan ja kaupungin varakkaimman kauppiaan +seuraan, jolloin koko muu seura, joka tunsi itsensä arvossa alemmaksi, +pidättäytyi ottamasta kipeitä kysymyksiä kosketellakseen. Naiset salin +sohvilla ja nojatuoleissa, keskenään kaikkein erimielisimmätkin, +lipivät kauniisti portviiniä laususkellen toisilleen pelkkiä +kohteliaisuuksia, ja herrat toisessa huoneessa tupakoivat ja härppivät +kuumaa totia, tyytyen pelkkien pilajuttujen kertomiseen, vaikka vielä +eilen olivat ja huomenna varmaan tulisivat olemaan tukkanuottasilla. +Välistä syntyi herrain huoneessa kuoleman hiljaisuus. Joku kertoi +arveluttavan kaksimielistä juttua niin kuiskaavalla äänellä, ettei +puhetta kuulunut ovea kauemmas. Mutta se naurunrähäkkä, joka +äänettömyyttä seurasi, kuului kaikkiin huoneisiin keittiötä myöten. Ja +tuomiorovasti, joka liikkui vieraittensa joukossa huoneesta huoneeseen, +tyytyväisenä myhäili sovintojuhlansa onnistumisen johdosta. Se on se +siunattu majuri, joka siellä taas leikkasi sakean vitsin, — se +herttainen kirjapainon omistaja, — ajatteli hän. + +Näin kävi kaikki sovinnollisesti illallisiin asti ja vielä alun +illallisiakin. Kohta ensimmäisten ruokaryyppyjen jälkeen syntyi niin +äänekkään ilakoiva puheenporina, kuin olisi seura varta vasten ollut +parhaista ystävyksistä kokoonpantu ja pelkkää vallatonta nuorisoa. +Mutta kaikki olivat kuitenkin joko vanhuksia tai keski-iän miehiä, +rouvineen ja arvonimineen. + +Kuvernööri istui kunniapaikalla, pöydän yläpäässä, ja hänen lähimpänä +seuranaan, paitsi kaupungin arvokkaimpia rouvia, oli se vastainen +piispa, hieno patruuna ja rikas kauppaneuvos. Alipäässä sitävastoin +nähtiin nuo suuret rupattelijat, joita ei itse kuvernöörinkään läsnäolo +voinut hillitä keskenään äänekkäästi kuhisemasta ja liikoja +ryyppäilemästä, yläpään tapoja noudattamatta. Siinä oli se hupaisa +lääninmaanmittari, siinä kamariherran poika, maalari, siinä iloinen +musiikkimies, lukion laulunopettaja, siinä ennen kaikkea se entinen +majuri, kirjapainon perustaja, siinä kyttyräselkäinen lukionrehtori, +vilkas ja kiivas, siinä entinen piirilääkäri, loppumattomien aatteiden +mies. + +Näiden iloisten ja innokkaiden pöytävieraiden joukkoon oli sijoitettu +myös seuran ainoa nuorukainen, joululomalle Haminasta saapunut +upseerikokelas, vielä kadetin puvussa. Hän istui totisena iloisten +ukkelien keskellä pöydän alapäässä, asemastaan vähän epävarmana, sillä +ensiksikin hänellä ei ollut viiksien paikoilla vasta kuin haituvia, ja +toiseksi tuntui osanotto liian äänekkääseen alipään porinaan vähän +sopimattomalta kuvernöörin läsnäolon vuoksi. Kolmanneksi, se aihe, +josta alipäässä keskusteltiin, lähestyi lähestymistään ajan pahinta +riitakysymystä, jota jokainen vieraista oli tähän asti ymmärtänyt +välttää, ennenkuin nyt alipään keskustelu alkoi tulla ryyppyjen ja +oluvien vuoksi kuuluvammaksi. Niin läheisesti kuin tämä keskustelu +olisikin kiinnittänyt nuoren kadetin mieltä, — sillä hän kuuli näitä +puheita ensi kerran, — oli hän sentään kuvernöörin tähden kuin +kuumilla hiilillä istumassa. Oli ilmeistä, että kuvernööri kuulee +kaiken, mitä sanotaan, vaikkei ole kuulevinaan ja on puhuvinaan muista +asioista yläpääläisten kanssa. + +Kadetin äiti, joka oli omin valloin ottanut lomalle tulleen poikansa +tuomiorovastin luo tutustuttaakseen hänet kaupungin seurapiireihin, oli +jo usean kerran katsahdellut huolestuneena häneen, ikäänkuin varoittaen +mitään virkkamasta. + +Tämä arvoisa rouva, ruununvoudin leski, joka oli omaisuutensa huonojen +holhoojain vuoksi peräti köyhtynyt, istui kuitenkin pöydän yläpäässä, +kuvernöörin lähettyvillä, joka ahkeraan ja armollisesti jutteli hänen +kanssaan. Mutta tuskinpa rouva ruununvoudin leskenä olisi istunut +kunniapaikalla, vaikka vainaja tosin olikin ollut aatelismies, — ellei +leskellä olisi ollut oman sukunsa ylhäisyyttä. Hän oli ensiksikin +piispan tytär, ja toiseksi hänen äitinsä oli ollut Ruotsissa +kreivilliseen arvoon koroitetusta suvusta, mikä seikka antoi hänelle +erikoista arvoa ylhäisen, tukholmalaistuneen kuvernöörin silmissä. + +Armollisesti luoden katseensa pöydän alipäässä istuvaan kadettiin, jopa +hänelle hymähtäen, kuvernööri puhui rouvalle, miten tärkeätä olisi, +että kadettikoulussa kasvatetut aateliston pojat saavuttaisivat +arvoasemia venäläisessä sotalaitoksessa, jotta heistä sitten voitaisiin +tehdä korkeimman hallinnon miehiä Suomen senaatissa ja asettaa +kuvernööreiksi Suomen lääneihin. Ja vielä tärkeämpää, jopa ehdottoman +välttämätöntä olisi, sanoi hän, että nuo miehet kuuluisivat Suomen +juurevaan ruotsalaiseen ylhäisöön, jotta olisi takeita että he, +vaikkakin Venäjällä ollen ja tsaaria palvellen, eivät venäläistyisi, +vaan säilyttäisivät puhtaana rakkautensa vanhaan emämaahan, sen +lakeihin ja laitoksiin. Tämän sanottuaan kuvernööri kohotti +merkitsevästi hymyillen lasinsa kadetille, joka kumarsi nousten +seisaallensa. + +Mutta illallisen jo ollessa päättymässä alkoi alipään keskustelu +arveluttavasti erota yläpään hillitystä äänilajista, ikäänkuin alipää +olisi peräti unohtanut yläpään. Ja kasvava porina alkoi jo tuottaa +kuvernöörille hankaluutta yleisen keskustelun arvokkaassa +hallitsemisessa, jota olisi pitänyt osata tehdä ääntänsä koroittamatta +eli äänekkyydessä kilpailematta meluajien kanssa. + +Tähän tuli lisäksi, että itse patruunakin ilmeisesti kuunteli toisella +korvallaan mitä alipäässä puhuttiin, vastaten siis kuvernöörille +hajamielisesti, jopa joskus aivan asiattomastikin. + +Patruuna näytti jostakin syystä kiihtymistään kiihtyvän, vaikka olikin +kääntyneenä kunniavieraaseen päin ja koetti hyväksyvästi hymyillä tämän +lausumille valtioviisauksille. Patruuna oli kaupungin hienoin +seuramies. Mutta semmoisillekin voi joskus kiihtymyksen hetkinä sattua +kompastuksia. Yht'äkkiä hän hypähtäen käännähti alipäähän päin ja +kiljaisi: + +— Se ei tule koskaan tapahtumaan! + +Alipäässä ensin hämmästyksestä vaiettiin, mutta kohta kuului majurin +veitikanääni: + +— Kuinka ei tule tapahtumaan, herra patruuna, kun se on jo tapahtunut! + +— Ei tule koskaan tapahtumaan! — toisti patruuna mahtipontisesti. + +Kuvernööri rykäisi läsnäolostaan huomauttaen, mutta patruuna huohotti +raivosta, valmiina taistelun jatkamiseen. + +Majuri sanoi voitosta nauttivalla nöyryydellä, joka oli teeskenneltyä: + +— Soldanin neitien tyttökoulussa opetetaan suomen kieltä kahdesti +viikossa; eivätkö herra patruunan omat tyttäret ole siitä patruunalle +kertoneet? + +Nyt ei patruuna enää voinut ollenkaan hillitä mieltänsä, vaan hyökkäsi +seisaalleen, jolloin hänen täysinäinen viinilasinsa kaatui. + +— Minun tyttäreni — huusi hän, — minun tyttäreni voivat oppia +suomenkieltä karjakoiltakin! + +Ja nyt vaikka keisari itse olisi istunut pöydän ylipäässä ja +huomattavasti rykinyt, ei väittelyn kohinalle olisi voinut patoja +panna. Alipäässäkin oli patruunan sanoista kiivastuttu. Usea nousi +pystyyn, päästäkseen lähempään väittelyyn patruunan kanssa. Istumaan +jääneet vaihtelivat paikkojansa, kuullakseen paremmin mitä +vastustajilla oli sanomista tässä rähinässä. Rouvat väittelivät +keskenään, pian jäätyään eristetyiksi herroista, jotka selät kumarassa +huusivat toistensa korviin. Rouvat rähisivät oikeastaan toisesta +asiasta kuin herrat, jotka koettivat puolustaa suomen kielen asemaa +ruotsin kielen rinnalla tai päinvastoin. Rouvilla väittely kiertyi +siihen mikä heistä tuntui olevan kysymyksen ydin: oliko ollenkaan +hyödyllistä, että perustettaisiin kansankielisiä sivistyskouluja? Eikö +siitä voisi olla seurauksena, että minun piikani — sanoi asessorskakin +— kun minä käsken huonetta steedaamaan, vastaisi minulle: minun täytyy +ensin kirjoittaa kirje sulhaselleni! Kauhistavassa tulevaisuuden +ajatuksessa he vetivät olkavaippojaan kireälle ja heiluivat, koettaen +olla kuulematta vastustajiensa soraääniä ja ajatellen pikaista tästä +seurasta poispääsemisen mahdollisuutta. Mitä sanoo herra kuvernööri, ja +missä hän on? + +Ja todella — katselipa mihin suuntaan tahansa — kuvernööriä ei enää +näkynyt missään. Ensin sen huomasi vain yksi rouvista. Sitten levisi +hämmästyttävä tieto laajemmalle: kuvernööri oli lähtenyt hyvästeltyään +vain isäntäväkeä! Hän oli tietenkin tuntenut ylhäisen asemansa arvon +loukatuksi! Oli tapahtunut ilmeinen skandaali! + +Nyt kaikki arvonsa tuntijat kohensivat itsensä ja alkoivat toinen +toisensa jälkeen tehdä lähtöä. He puhelivat keskenään, ivallisesti +toistaen vastapuolueen käyttämiä sanoja ja niitä äärimmäisiin +seurauksiin johtaen: "suomenkielisiä senaattoreja! suomenkielisiä +kuvernöörejä! Voiko hullunkurisempaa kuvaa syntyä järkevän ihmisen +päässä!" + +Ja onnettoman tuomiorovastin kehoituksista huolimatta, hänen piikojensa +kantaessa sisälle tarjottimia täynnänsä viinilaseja ja viinejä patruuna +ja hänen jäljessään kaikki vähänkin arvokkaat vieraat poistuivat +pidoista. + +Kadetin äiti olisi hänkin jo noussut lähteäkseen, sillä aika oli käynyt +myöhäiseksi, mutta hän ei malttanut huomauttaa pojallensa, jonka hän +näki herrain huoneessa niin totisen hartaasti kuuntelevan jääneiden +herrain keskustelua. Nämä tuntuivat nyt vasta oikein laskevankin +juurensa vieraanvaraisen talon tarjoilupöytiin. + +Joku oli ehkä maistellut jo liikaakin. Suuri Dos amigues-sikari +suussaan, toinen peukalo liivin kainalolävessä — sillä herrat olivat +riisuneet takkinsa — majuri piti puhetta. Hänen kielensä hiukan +sammalteli, mutta ajatus oli vain terästynyt. Ja piirilääkäri tuskin +saattoi pysyä paikallaan, sillä majuri haasteli kauan, mutta lääkärin +aatteet kiehuivat ylimmillään, purkausta odotellen. Joka hetki syntyi +hänen päässään parvittain uusia aatteita. + +Vihdoin joku keskeytti perusteellisen majurin ja huusi, kuvernööriä +tarkoittaen: + +— Mikä hänet ryssästä erottaa?! On yhdentekevää hallitseeko lääniä +joku Ramsay vai joku Popohvi, sillä kumpikaan ei ymmärrä suomenkieltä +eikä tunne Suomen kansaa. Pois läänistä semmoiset! + +Useat tyypertyivät näin hurjista ajatuksista. + +Joku huusi: oikein! ja hurraa! ja nyt useat toistivat: pois läänistä +semmoiset! —. Taas rupesi osa vieraista lähtemään. + +Nyt ruununvoudin rouva sai vihdoinkin annetuksi toisesta huoneesta +merkin pojallensa, että oli lähdettävä. Alkoi jo olla sopimatonta +kadetin kuunnella niin paksuja puheita. + +Nuori upseerinkokelas nousi ja suorana, totisena, kohteliaan kankeana +kumarteli hyvästelynsä. Sen jälkeen hän meni saliin, kumarsi +äidillensä, ja he menivät hyvästelemään isäntäväkeä. + +Mutta heidän mentyänsä oli savuinen herrainhuone vapaa viimeisistäkin +siteistä, ja aatteet alkoivat välähdellä kuin kirpeät salamaniskut +mustien pilvien halki. Piirilääkäri oli saanut puheenvuoron. + +Oli käynyt niin kuin jokainen vieraista oli edeltäpäin aavistanut. +Vettä ja tulta ei voi toisiinsa yhdistää, toisen voitto on toisen +häviö, ja kummankin elämä on sovittamaton taistelu toisensa +tuhoamiseksi. Jo kymmenen vuotta ennen näitä tuomiorovastin suuria +sovintopitoja oli taistelu tässä pienessä kaupungissa ilmi liekkiin +leimahtanut, se oli kasvamistaan kasvanut, se oli kuin omasta +voimastaan ja tehostaan levinnyt kauas tulenpesän ulkopuolelle, +niinkuin kipinästä syttyvä kulovalkea, kun kanervikko on kuivaksi +paahtunut. Kaikista sammutuksista huolimatta tulenpesä yhä kuumeni, sen +sydän hehkui yhä polttavammin ja joka suunnalle siitä viskautui yhä +uusia kipunoita, uusia paloja sytyttäen. + +Eikä ihmekään. + +Sillä olihan tämä kaukainen maaseutukaupunki juuri se kaupunki, jonne +tuo paljon matkustellut, häikäilemätön lehtori oli, pääkaupungista +karkoitettuna, asettunut palotorveansa toitottamaan. Ja olihan tämä +arvonsa tunteva, ruotsalaisuudestaan ylpeilevä kuvernöörikin juuri se +kuvernööri, joka oli heittänyt tappuroita tuleen lakkauttamalla +ainiaaksi lehtorin pienen ruotsin kielisen lehtipahasen, jolla suuri +sytytys oli toimitettu, kieltäen suomeksi julkaisemasta muuta kuin mikä +koski maanviljelystä tai taloutta. Lehtorin asema oli käynyt +mahdottomaksi ja hänen oli jo kolme vuotta sitten ollut pakko muuttaa +tästä kaupungista muuanne. Mutta vähentyikö tuli? Ei. Nyt se vasta +leimahtikin täyteen loimuunsa. Ja pian olivat viranomaisten pakkotoimet +samoin kuin rauhanmiesten sovintosaarnatkin kaikki yhtä tehottomia +keinoja yli maan leimahtaneen palon sammuttamiseksi. + +Mielissä oli alkanut sota, pitkäaikaisempi ja syvähaavaisempi kuin se +parivuotinen asemelske, jolla Ruotsin upseerit olivat luovuttaneet +Suomen Venäjälle. + + + + +X. ÄITI JA POIKA. + + +Tuomiorovastilta tultua ruununvoudin rouva ja hänen poikansa menivät +kotiinsa jalkaisin, muiden ajettua pois hevosillaan. Harvojen +katulyhtyjen kohdalla suuret lumihiutaleet putoilivat kierrellen +valoja, tullen pimeästä ja kadoten pimeään. Hetkeksi lyhdyn tuikahdus +valaisi silloin nuo kahden kulkijatkin. Kadetti tuki äitiään, +käsikynkässä kannatellen mummon käsivartta. Pitkän pojan piti käydä +vähän sivullepäin taipuneena, sillä äiti oli pieni ja lyhytkasvuinen. +Huolehtiessaan näin äitinsä parhaasta tukemisesta ja keinoista lumen +estämiseksi lentämästä suoraan mummon kasvoja vastaan, poika ei puhunut +mitään, harmittelipa vain, ettei heillä voinut olla hevosta, ei rekeä +eikä kuskia. + +Vihdoin mummo sanoi: + +— No, Sander, nyt olet omin silmin nähnyt millaisissa oloissa me +täällä elämme. + +Aleksander kulki totisena, kulmat tapansa mukaan vähän rypistyksissä. + +— Mitä te, äiti, ajattelette asiasta? + +Hekin puhuivat ruotsia keskenänsä, niinkuin kaikki sivistyneet, sillä +suomeksi puhuteltiin vain palvelusväkeä ja maalaisia talonpoikia tai +muita koulunkäymättömiä. + +— Mistä asiasta? — mummo kysyi. + +Aleksander sanoi vähän kärsimättömästi: + +— No kaiketi siitä, mistä tuomiorovastilla puhuttiin. + +— Mitäpä minä osaisin siitä sanoa — vastasi mummo. Ja vasta pitkän +välin perästä, ainakin kolme lyhtyä sivuutettuansa, kun ei enää ollut +lyhtyjä, vaan oli edettävä pilkkopimeää sivukatua, hän taas sanoi: + +— Enhän minä ole milloinkaan pitänyt politiikasta, enkä tahdo nytkään +siihen sekaantua. Jumala johtakoon ihmisiä. + +Tähän he molemmat vaikenivat, niinkuin melkein aina kun tuo nimi oli +tullut mainituksi. Se oli niinkuin piste, joka pannaan viimeisen sanan +jälkeen. Varmaankin oli mummon vaikea puhua sakenevassa lumisateessa. + +Mutta kun lämpimään huoneeseen tultua silmät olivat pyyhityt ja +lumenmärkä kasvoilta kuivattu, — kun posket pyöristyivät ja iloisesti +punoittivat kodikkaan kitupiikin säästeliäässä valossa, joka tuikki +pöydällä kotijuustopalasen, reikäleipäviipaleiden, sahtikarahvin ja +kiehautettua maitoa höyryävän kannun keskeltä, niin mummo alkoi, kovaa +ruisleipää vaivoin mutustaessaan, auliisti puhua siitä asiasta, josta +hänen Sanderinsa oli tahtonut puhua. + +— Kysyit minulta äsken mitä ajattelen näistä riitakysymyksistä. Minun +täytyy myöntää, että kuvernööri oli oikeassa. Ja niin sinäkin Sander, +jos todella aiot matkustaa Pietariin ja ruveta Venäjän palvelukseen, +älä vain venäläisty. + +— Äidillä on huono käsitys minun isänmaallisuudestani, — sanoi +Aleksander, vähän tyytymättömänä. + +Mummo kiiruhti taputtamaan hänen kättänsä ja sanoi lempeästi: + +— Jumala tietää, etten minä väheksy sinun luonteesi lujuutta, Sander. +— Ja ruveten sekoittamaan lasiin poikansa lempijuomaa kuumasta +maidosta ja sahdista hän sitä tehdessään jatkoi: + +— Mutta minä tiedän useita nuoria miehiä, isänmaallisia ja lupaavia +aatelisten poikia, jotka ovat siellä venäläistyneet ja sinne jääneet. +Alku on aina ollut sama: he ovat ruvenneet seurustelemaan venäläisten +naisten kanssa, muka kieltä paremmin oppiakseen. + +Aleksander sanoi: + +— Siinä he ovat menetelleet sangen viisaasti. + +Mutta mummo katsahti häneen merkitsevästi ja varoittavasti: + +— Ai, ai, Sander, etköhän luota liiaksi itseesi? Venäläiset naiset +ovat kauniita ja osaavat hyvin veikistellä. Moni lujaluontoinen +suomalainen on antautunut heidän pauloihinsa. + +— Eikö äiti voisi nimittää joitakuita noista lujaluontoisista? — +kysyi Aleksander, hiukan ivallisesti väräyttäen silmää, ja sen +sovittamiseksi pyytäen lisää mielijuomaansa. + +Mummo kaatoi, hyvin tietäen, että pojan hellyys äitiä kohtaan oli +paljon suurempi kuin hänen tunnettu valmeutensa sukkeluuksiin. Usein +mummo vähän pelkäsi Sanderinsa teräväkielisyyttä, jonka lähestyminen +näkyi jo kaukaa: pojan nenänpielet painuivat vähän alemmas, ikäänkuin +estämään ylähuulta osoittamasta mielihyvää valmistuvan sukkeluuden +johdosta. Mutta vaikka lähestyvä sukkeluus nytkin näin edeltäpäin +ilmaisi itsensä, jatkoi mummo urhoollisesti puheensa juonta. + +— Se vanha kamariherra, — sanoi hän, — huomasitko hänet +illallisilla, kolmantena kuvernööristä? — hän on ollut osallisena +Suomen sodassa ja hän sanoi, että Sveaborgin oikeat valloittajat olivat +kauniit venakot, jotka joka ilta tanssivat upseerien kanssa Helsingin +rantapuistossa. + +Aleksanderin kasvot kävivät äkkiä vilpittömän totisiksi ja kaikki +leikinlasku jäi. Hän nousi pöydästä ja alkoi kävellä edestakaisin +ruokahuoneessa, kädet housuntaskuissa ja katse maassa. Hän sanoi: + +— Se, mistä aioin kysyä äidin mieltä, ei oikeastaan ollut tämä +kuvernöörin puhe. Tahtoisin vain tietää mitä te ajattelette siitä, mitä +puhuttiin pöydän toisessa päässä, siitä mitä kuvernööri ja ne muut +pitivät mahdottomana, siitä että ruotsin kieli vaihdettaisiin suomeen? + +Luullen, että Aleksander oli tässä kysymyksessä ehdottomasti +kuvernöörin kannalla mummo alkoi puhua ikäänkuin puolustautuakseen, jos +hänen omassa kannassaan näyttäytyisi jotakin toista. + +— Katsoppas, Sander, minä olen kasvanut papillisissa piireissä, ja +niinkuin sinä tiedät, he eivät ainoastaan saarnaa suomeksi, vaan kansan +tähden he usein jokapäiväisessä elämässäkin viljelevät tätä kieltä, ja +monet — niin, isänikin oppi ja rakasti sitä. Sitten olen miesvainajani +kanssa asunut Hovilan kartanossa — kuinka monta aikaa olenkaan! — +sydän-Karjalassa, jossa te lapset kasvoitte, ja siellä ei ruotsia +kuulekaan. Te haastelitte kotonakin usein pelkkää suomea, ja isä oli +iloinen, kun teidät saatiin kouluihin, ettei ruotsi päässyt unohtumaan. +Minä puolestani olen aina suomea rakastanut. + +— Mutta kuvernööri vihaa sitä ja lakkautti sen lehdenkin. Hänen +mielestään vain se, joka vihaa suomen kieltä, on kelvollinen mies. + +— Katsoppas, hän ja patruuna ja kaikki ne muut pelkäävät, että jos +ruotsin kielestä luovutaan, niin venäjä tulee sijaan, ja silloin koko +maa venäläistyy. + +— Oho, oho, vai sitä he pelkäävät! + +Mummo sanoi ikäänkuin omissa ajatuksissaan: + +— Minä en oikeastaan ymmärrä, miksi kuvernööri luulee, että vain +puhtaasti ruotsalainen mies voi Pietarissa olla venäläistymättä. + +Ja hän vaipui vielä syvemmälle ajatuksiinsa. + +Sen vuoksi mummo ei voinut nähdä, että eloisa puna oli noussut hänen +Sanderinsa poskille ja silmät uhmaavasti välähtelivät. + +— Äiti, — virkahti Aleksander äkkiä. + +— Niin, niin, missä me olimmekaan ... sanoi mummo heräten +ajatuksistaan, — minä vain tarkoitin, että kuvernööri... + +Mutta malttamatta kuulla loppuun Aleksander sanoi päättävästi: + +— Minun mielestäni majuri, piirilääkäri ja keitä niitä olikaan siellä +pöydän huonommassa päässä, he olivat aivan oikeassa. Suomalainen rahvas +on saatettava arvonsa tuntoon, sanoi piirilääkäri. Ja niin se on. + +Mummo vähän hätääntyi. + +— No, no, Sander, — hän kiirehti oikaisemaan, nyt kohdistaen koko +huomionsa poikaansa, — eivätköhän he sentään liioittele. Se +piirilääkäri on suuri fantasti. Hän tahtoisi mennä pitemmälle kuin itse +lehtorikaan oli mennyt. Hän tahtoisi saada palvelijat syömään samassa +pöydässä herrasväen kanssa. Mutta mitä siitä tulisi, jos kaikki +arvonerotus ihmisten välillä poistettaisiin? Olisiko se Jumalan tahdon +mukaista? Ei. Vaan minä sanon niin kuin se tuleva piispamme sanoi viime +saarnassaan: "Kedon kukat, joita Jumala rakastaa kaikkia yhtä paljon, +on Hän kuitenkin luonut erivärisiksi ja erimuotoisiksi, toiset pukenut +suurempaan, toiset vähempään loistoon. Niin ihmistenkin keskuudessa. Ja +mitä Hän on säätänyt, sitä älkööt ihmiset muuttako." + +— Ei ole kysymys siitä, että suutareista tehtäisiin kuvernöörejä! — +sanoi Aleksander vähän kiihkeästi. + +— Hm, — huoahti mummo hiljaa, — minä luulen, että kysymys on siitä +enemmän kuin luuletkaan. Oppilaat menevät helposti opettajan edelle. + +— Kysymys on vain, — kivahti Aleksander, — että sivistyneet +lähestyisivät rahvasta, omaksuisivat sen kielen ja siten nostaisivat +tämän kielen samaan asemaan missä ruotsin kieli nyt on, — siitä vain +on kysymys! + +— Huomaanpa sinun oppineen paljon heiltä tänä iltana. Toistat vieraita +ajatuksia ja vieraita sanoja ominasi. Kuinka voitkaan kuvitella, että +virkamiehet, jotka ovat lapsuudestaan saakka puhuneet vain ruotsia, +yht'äkkiä muuttuisivat suomalaisiksi! + +— Sen ovat velkaa rahvaalle ne, jotka asettuvat sen hallitsijoiksi, — +sanoi Aleksander varmasti. + +— Haluaisinpa tietää kenenkä sanoja nytkin toistit, en ole tottunut +kuulemaan sinun suustasi noin korkealentoisia puheita. + +— Ne ovat sen kyttyräselkäisen rehtorin sanoja, — vastasi Aleksander +avoimesti, ja hänen täytyi nenänsä avulla taas hillitä ylähuulta +hymyilemästä, sillä hän tiesi, että lyseon viisas rehtori oli äidin +suosiossa. + +— Rehtorinko? — sanoi mummo hämmästyen. + +— Niin, hän puhui hyvin viisaasti, — sanoi Aleksander tehostaakseen +vaikutusta. — Suomi on julistettava maan viralliseksi kieleksi! + +— Tuo sentään haiskahtaa jo majurilta, — sanoi mummo. — Siihen mitä +_rehtori_ oli sanonut voisin kyllä minäkin suostua, mutta luuletko, +että siihen koskaan suostuvat ne, jotka — niinkuin kuvernöörikin — +eivät ymmärrä sanaakaan suomea! + +Aleksander sanoi, että juuri samaa oli joku pöytävieraistakin kysynyt, +mutta siihen oli majuri vastannut, että joka ei tahdo olla suomalainen, +muuttakoon Ruotsiin. + +— Kaiketi sangen yksinkertaista majurin mielestä! — sanoi mummo vähän +kiivastuen. Aleksander syyti uusia hiiliä liedelle: + +— Semmoiset kaikki — oli majuri sanonut — oli paras panna suureen +proomuun ja, sopivan itätuulen puhaltaessa merellä, irroittaa proomu +rannasta. + +— Niin hän sanoi, — lisäsi Aleksander, — ja niin se onkin. + +— "Niin se onkin" sinä sanot, mutta tämähän ei ole enää rauhaa, tämä +on jo sotaa! — sanoi mummo kiihtymyksestä väräjävällä äänellä. — He +levittävät katkeruutta sovun sijaan, he nostavat pojat isiänsä ja isät +poikiansa vastaan, ah Sander, Sander, jospa sinä tietäisit kuinka he +ovat ylösalaisin myllertäneet koko tämän kaupungin. + +Aleksander huomasi puhuneensa liian rajusti. Äiti oli ehkä jo liian +vanha, että olisi nuorten uusia aatteita kestänyt, ja mummon +huomaamatta hän ovelan hellästi käänsi puheen muuanne. Hän heittäysi +leikkisäksi, niinkuin voi tehdä vain se, joka tuntee keskustelun vain +vahvistaneen häntä kannassaan. + +Muutaman päivän kuluttua oli Aleksanderin jo lähteminen takaisin +etelään. Hän näki nyt äitiänsä viimeisen kerran ennen upseeriksi +tuloaan ja myöskin ennen aiottua siirtymistään Pietarin +sota-akatemiaan. + +Lähtöpäivänä hänen sisarensa ja ne veljistä, jotka asuivat samassa +kaupungissa, kokoontuivat muiden sukulaisten mukana mummon luo +saattamaan tätä nuorinta veljestä, joka ei ollut ainoastaan äidin +lempipoika, vaan joka oli koko perheen tulevaisuuden toivo. Jokainen +tahtoi jättää kadetille parhaimman neuvonsa ja toivomuksensa ennen +pitkälle matkalle lähtöä. + +Viimeiset yöt mummo valvoi melkein läpeensä, milloin surren lähestyvää +eroa, milloin riemuiten mahdollisen menestymisen ajatuksista. Mutta kun +koitti eronpäivä, jonka iltana Aleksanderin oli lähdettävä, oli +mummolle selvänä kaikki, mitä hänen oli pojallensa vielä sanottava. +Senvuoksi hän saattoi viettää sen päivän tyynenä vain matkan +käytännöllisissä valmisteluissa. Rauhallisena, jopa iloisen +ystävällisenä hän puuhiensa ohessa neuvoi tyttärilleen kalakukon +oikeata leipomista, järjesteli eväskoreihin leikkeleitä, munia, maitoa +ja sijoitteli tavarat matkakirstuun. + +Pihaliiteristä oli vedetty esille vanha, leveä kuomureki. Se oli yksi +niitä harvoja esineitä, jotka huutokaupassa olivat säilyneet vieraisiin +käsiin joutumasta, sitten kun Hovilan kartano oli huonon holhoojatoimen +vuoksi irtaimistoineen myyty ja suvun entinen varallisuus hävinnyt. +Tämä kuomureki oli Karjalasta kaupunkiin tuonut mummon ja alaikäiset +lapset, kyytihevosella tosin, mutta vanha Hovilan kuski Jaakko +ohjaksissa. Jaakko oli sitten jäänyt kaupunkiin yleiseksi ajuriksi, +mutta kuomureki mummon asunnon pihaliiteriin jonkinlaiseksi +pyhäinjäännökseksi. Se oli sama reki, jolla mummon isä, piispa vainaja, +oli suorittanut hiippakuntansa tarkastusmatkat. Vielä oli jäljellä +hänen käyttämänsä karhuntaljakin, joka nyt vedettiin esille pippuri- ja +terpentiinirievuista ja naulattiin karvat pörrölle reenpohjaan, ettei +pakkanen päässyt alta päin kylmäämään ja että öisin saattoi olla +makuulla pitkänään. Toinen talja, sekin piispan ajoilta säilynyt, tuli +matkaajan peitteeksi, joten hän sai nukkua kuin kotivuoteessaan. + +Päivän hämärtyessä tuli mummon luo vielä muutakin väkeä sukulaisten +lisäksi lähtöä katsomaan ja matkaonnea toivottamaan. + +Mutta viimeisellä hetkellä vei mummo poikansa syrjään vieraiden +hälinästä, omaan hiljaiseen huoneeseensa, jonne hän oli koonnut tulen +ääreen Aleksanderin matkasaappaat ja turkit lämpiämään. Siellä paloi +talikynttilä ja valkea viskeli punaisia loimuja takasta pitkin seiniä +ja kattoa. + +Aleksander istahti sohvaan ja rupesi hartaasti albumia katselemaan +voidakseen paremmin peittää mahdollisia liikutuksen oireita. + +Mutta mummo, joka oli jo istuutunut keinutuoliin, nousi siitä ja meni +muka savuavaa talikynttilää niistämään, eikä ollut löytävinään saksia. + +Kun Aleksander huomasi mitä äiti teki, rupesi hänen nenäänsä +kutittamaan ja hänen täytyi aivastusta välttääkseen nousta ja mennä +uunia sekoittamaan. Siellä hän rupesi hiilihangolla kolhimaan viattomia +kekäleitä, jotka eivät vielä voineet taittua. + +Nyt keksi mummo tehtäväkseen mennä ottamaan hiilihankoa hänen +käsistään, koska poika ei muka osannut uunia oikealla tavalla hoitaa. +Mummo kiihoittui aivan liian ärtyisäksi, aikoen kiivaasti temmata +hiilihangon käteensä. Mutta kun Aleksander ojentui sitä hänelle +antamaan, ei mummo enää voinutkaan hillitä kyyneliään, vaan kapsahti +hänen kaulaansa ja alkoi tutista sisällisestä itkusta. + +— Istuhan nyt tuonne keinutuoliin, minä käyskentelen tässä ja sanon +sinulle mitä vielä on sydämelläni, — puhui hän. — Monta kertaa, rakas +Sander, olen kauhistuen kysynyt itseltäni: annanko minä oman poikani +suden suuhun, kun lähetän hänet entisen vihollisemme maahan! +Ajattelehan, olla kymmenkunnan vuotta käyttämättä kotikieltä, oppia +ehkä ajattelemaankin vieraalla kielellä, omaksua vieraita tapoja, +vieraita makuja... + +— Te unohdatte, äiti, — sanoi Aleksander, — että minä lähden omasta +tahdostani enkä teidän neuvostanne. + +Nyt mummo pysähtyi ja sanoi melkein huutaen: + +— Sano siis minulle selvin sanoin, _miksi_ se on sinun tahtosi? + +Aleksander oli ruvennut jälleen albumia selailemaan, ja siitä +katsettaan äitiin nostamatta hän rupesi vastaamaan välinpitämättömästi +niin kuin se, jonka päätös on järkähtämätön. + +— No siksi, — sanoi hän, — että minäkin olen samaa mieltä kuin +kuvernööri tässä asiassa. + +— Kuvernööri? — kysyi mummo haraten päätään ja koettaen koota +ajatuksiansa, — olenpa unohtanut mitä se kuvernööri sanoi... Mitä se +olikaan? + +— Hän sanoi, että Pietarin sota-akatemiaan kelpaavat vain semmoiset +lujat miehet, jotka eivät voi siellä venäläistyä. + +— Niin, niin hän sanoi, ja ymmärränhän minä että maamme etu vaatii ... +ja tiedän myös, että sinä olet lujaluontoinen ... ah, äskenhän vielä +luin sinun kirjeitäsi poikavuosiltasi, taisit olla neljännellä luokalla +silloin, miten ne yläluokkalaiset kokeiksi kiduttivat nuorempia ja +sinua erittäinkin ... mutta sinä kestit kokeet itkuun tillahtamatta. + +— Minä olin melkein ainoa tavallinen aatelinen heidän joukossaan, he +olivat kaikki korkea-aatelia, — sanoi Aleksander väliin. + +— En luule, että syynä oli muu kuin vallattomuus, jos ehkä pieni +kateuskin, sillä olithan sinä tiedossa ja taidossa heitä kaikkia +etevämpi. Mutta älä huoli, olet lujaluontoinen, et itkenyt. Tulee nyt +eteesi ehkä toisenlaiset ja suuremmat koettelemukset, ole niissäkin +yhtä luja. Muista myöskin aina, että Jumalan vastaanottohuoneessa ei +ole tilaa niille asiamiehille, jotka eivät osaa vilpittömällä sydämellä +jättää oven taakse kaikkea katkeruutta ja pitkävihaisuutta +kanssaihmisiänsä kohtaan. + +Aleksanderin totiset silmät kirkastuivat näiden sanojen aikana, +välähdellen sisäistä ylpeyttä äidin puolesta. + +— Sanokaapa, äiti, miten on sen asian, eikö äitinne ollut kreivillistä +sukua? + +— Jätä nuo tuollaiset, Sander, — sanoi mummo torjuvasti huiskuttaen +kättään, — sinäpä nyt itse johdit siihen mitä minulla vielä oli +sinulle sanomista. Tahdon puhua suoraan mitä ajattelen. Olen huomannut +sinussa erään ominaisuuden, joka ei varmaankaan ole Herralle otollinen: +etköhän sinä ole vähän liiaksi kunnianhimoinen, rakas Sander? + +Aleksander tahtoi jotakin vastata, mutta ei löytänyt sanoja, hän vain +ojentui ja ikäänkuin puolustaakseen itseään äidin syytöstä vastaan jäi +katsomaan suoraan hänen silmiinsä. + +— Tahtoisin varoittaa sinua, Sander, kunniantavoittelemisen +houkutuksesta, se on houkutuksista pahimpia. Voihan näet hyvinkin olla, +että sinä kyvylläsi herätät Venäjällä esimiestesi huomion ja että +hallitsija itse, ansiosi tunnustaen tahtoo koristaa sinut tähdillä ja +kunniamerkeillä. Ensin ajattelet: hallitsijan tunnustus on minulle +tarpeen Suomen asiaa varten, mutta ennen kuin huomaatkaan on korkeitten +suosio ja kiitos tahrannut mielesi ja sinä tavoittelet sitä omaa +itseäsi varten. Ajattele siis paremminkin näin: Ellen työlläni Jumalaa +palvele, niin kunniamerkit tulevat minulle ansiotta, mutta jos +palvelen, niin kunniamerkit eivät riitä työtäni palkitsemaan. Kumarra +tosin kohteliaasti ja kiitä niin kuin kaikkinainen soveliaisuus vaatii, +mutta kunniantähtiä kantaessasi ole niinkuin ei rinnallasi mitään +hetaleita olisikaan. — Ah, Sander, Sander, — sanoi mummo vihdoin, +syrjäyttäen valkoisen uutimen ikkunan edestä ja ulos katselemalla +peittäen Aleksanderilta liikutuksensa, — loppumattomasti voisin vielä +puhua kanssasi, ja paljon, paljon minulta jääkin sanomatta, mutta +katso, ulkona ovat jo tähdet syttyneet ja lähtö on edessä. + +Viimeiset sanat värähyttivät hänen ääntänsä ja, kaiketi liikutuksensa +purkautumista tukehduttaen hän pysyi pitkän tuokion ikkunan ääressä, +yhä muka tähtiä tutkien. Mahdollista oli myöskin, että hän rukoili +itsellensä voimaa. + +Vihdoin jälleen kääntyessään Aleksanderia kohti olivat hänen kasvonsa +jokapäiväisen huolettomat, ja molemmilta puolin ohimoille valahtaneita +harmaita suortuviaan pyyhkien syrjään hän ryhtyi toimeliaasti ja +iloisesti lähtöpuuhiin. + +Jaakko oli ajanut kuomureen jo pihalle, eväät, tavarat, loimet ja +jalkapeitteet olivat paikoillaan. + +Aleksander tuli kuistin ovesta karvalakkiin ja pitkään turkkiin +puettuna. Hänen jaloissaan oli pitkävartiset peurannahkasaappaat ja +käsissään kankeat karvakintaat — nuokin kaiketi piispavainajan +peruja. Aleksander oli lujasti päättänyt olla estelemättä äitiä +matkavarustuksissa, menivätpä nämä mihin liiallisuuksiin tahansa. +Kuumana turkeissaan hän vain kohautteli huokaillen kulmakarvojaan, jopa +pakottautui taputtamaan mummoa milloin olalle milloin selkään. Ei +sanallakaan vastustanut, kun äiti alkoi hänen kaulaansa pauloittaa +mahdottoman pitkää, paksua villavyötä. Äärimmäisiä kärsivällisyyden +voimia kootakseen hän vihdoin vain ummisti silmänsä, kun vyönpuolet +kierrettiin tiukaksi köydeksi rinnan yli vyötäisille asti ja siitä +kiedottiin moneen kertaan hänen vartalonsa ympäri, pantiin selässä +solmuun, nostettiin ristiin olkain yli ja taas ristiin rinnan yli ja... +Vaikeinta oli Aleksanderin sentään koettelemusta kestää, kun mummo +keksi ruveta sovittelemaan karvalakin ylitse vielä tuota töppöpäistä +sotilaspaslikkaa, jota kadetit pitivät ylpeytenään olla käyttämättä +pystyssä pahimpinakaan pakkasina. Mutta Aleksander kesti tämänkin +nöyryytyksen. Ainoa tuskastumisen merkki pääsi ilmenemään vain siinä, +että hän tempasi kuistinoven auki hiukkasen liian aikaisin, niin että +mummon kädet vain oven ulkopuolelle venytettyinä hädin tuskin +ennättivät kietoa paslikan alapäät kaulan ympäri. Heidän tullessaan +ulos lämmin höyry syöksähti valaistusta oviaukosta ja Aleksanderin +keuhkoista ulos pakkasyöhön. + +Kaikkiin lukuisiin läsnäolijoihin, jotka heidän jäljessään nyt tulvivat +saattajina pihalle, oli tarttunut mummon keveä ilomielisyys, mikä piti +loitolla eron katkeruutta, ja hän itse esiintyi ikäänkuin tämän +mielialan johtajana vielä sittenkin kun Aleksander oli monien hellien +naiskäsien avulla pakattuna rekeen pitkäkseen makuuasentoon taljojen +alle — niinkuin ennen kai piispa pakattiin tarkastusmatkoille +lähtiessään. Viimeisellä hetkellä äiti yhä samassa keveyden vireessä +taputti häntä hyvästiksi, pimeässä kuitenkaan osumatta hänen +kasvoihinsa, ja sitten antoi tilaa muille, nimittäin lukuisille +tädeille. + +Mutta reen jo lähdettyä tädit ja tyttäret kääntyivät ympärillensä +katsomaan ja Aleksander kuuli heidän ihmetellen sanovan: + +— Mihin mamma joutui? + +Ja Aleksander arvasi, ettei mummo ollutkaan kestänyt loppuun asti, vaan +viimeisenä hetkenä taittunut iloisuutensa vireestä ja poistunut. + +Hän piti silmiänsä ummessa sekä lähdettäessä että portista ulos +ajettaessa ja vielä kadullakin, ikäänkuin siten pannakseen äärimmäisen +hänestä riippuvan tukkeen kiehuvan kärsimättömyytensä mahdolliselle +purkautumiselle. Sillä hänen äsken äidin pyynnöstä nöyrästi +suostuessaan paneutumaan pitkäkseen rekitaljan alle olivat hänen +mielentasapainoaan panneet yhä kovemmalle koetukselle nuo hänen +pakkaustaan jatkaneet tädit, jotka olivat hyörineet reen ympärillä. +Mahdollistahan on, että nuori sotilas piti silmiään ummistettuina vain +etteivät kyynelet, jotka pyrkivät kihoomaan äidin liikuttavan, hänen +kasvojaan turhaan etsineen taputuksen johdosta, pääsisi esille. Mutta +mokomaa heikkouden todistusta hän ei olisi voinut itsellensä tunnustaa +saati muille näyttää. Ja kohta oli kaiken selitykseksi mitä kiehuvin +kiukku riehahtanut tätejä vastaan. Sillä olihan hän vain äidin mieliksi +eikä suinkaan noiden tätien vaatimuksesta suostunut makaavaan +asentoon ja tuohon sotilashenkilölle kokonaan sopimattomaan naisten +hemmoitteluun, joka oli haudannut hänet turkkien ja inhoittavien +villavaippojen alle kuin sairaan akan. Jo hengittämisenkin vaikeudet +niiden alla vaativat liikkumattomana pysymiseen suurta +hillitsemiskykyä. + +Aleksander piti silmänsä ummessa koko ajan kun vielä kuuli kaupungin +ääniä, ohiajajien tiukusia tai koirain haukuntaa, ja hän ihmetteli +miten pitkälle sitä kaupunkia kestää ja miten kauan sitä +kärsivällisyyttä koetellaan. + +Mutta kaikkien äänien vihdoin vaiettua, kun reki pakkasessa kitisten +tuntui jo laskeutuneen järvenselän tasaiselle jäälle, hän yht'äkkiä +riuhtasi taljat syrjään ja ponnahti istumaan. Ensi töikseen hän +kiskaisi töppöpäähineen nauhat auki, sitten tukehtuvaisen raivolla +irroittui villaisesta vyöstä ja vääntäytyi ulos pitkästä turkista, +kunnes hänen yllään ei ollut muuta kuin tavallinen kadetin talvipäähine +ynnä mustasarkainen vormuun kuuluva päällystakki, tiukasti kiristettynä +kadettipuvun vaatimiin poimuihin, ja paslikka riippumassa kolmiona +niskassa, niinkuin tavallisesti, päiden ollessa sidottuina ristiin +rinnan yli ja pujotettuina leveän, mustankiiltävän, suurella +nelikulmaisella vaskisoljella varustetun nahkavyön alle. Myöskin +peurannahka-saappaat hän kiskoi jaloistaan. + +Ah kuinka ihanaa oli hengähtää näin vapautuneena! Kaikki se +painostava sidottuna-olemisen tunne, johon äidin siveellinen +ankaruus tahtoi mielen vangita, kaikki hänen vaatimuksensa kunnian ja +maineen tavoittelusta luopumiseen höllentyivät ja ilmaisivat +perusteettomuutensa. Miksi äiti tahtoi olemaan niin erilaisena kuin +kaikki muut olivat? Siellä kadettikoulun penkeillä ja opettajainkin +korokkeella oltiin täydestä voimasta kunnianhimoisia. Oli hauskaa ja +mieli aina iloinen. + +Ja oman itsensäkö vuoksi hän tahtoi kerran kohota korkea-aatelin +riveihin? Eikö hänen aikeissaan ollut mitään sen ylevämpää? Oli kuin +olikin, vaikka äiti ei sitä huomannut. Tarkoituksena ei ollut +oikeastaan mikään muu kuin heidän vähäpätöiseksi jääneen ja unohtuneen, +Karjalan saloilla suomalaistuneen aatelissukunsa nostaminen sille +kuuluvaan arvoon. Mitä itsekästä oli tämmöisessä pyyteessä! Eikö se +ollut välttämätöntä jo yksistään äidinkin vuoksi, tuon sekä oman +sukunsa että luonteensa ylevyyden puolesta ainutlaatuisen ihmisen +vuoksi, joka nyt syyttä suotta unohdettiin kaukaisen kyläkaupungin +piiloihin? Ja eikö se vihdoin ollut välttämätöntä sen tahran +hieromiseksi pois sukuannaaleista, joka oli koitunut äidille ja hänen +lapsilleen, kun tuhlailevat holhoojat olivat menettäneet isä vainajan +suuren maaomaisuuden ja sukuvarallisuuden, jättäen lesken ja lapset +äärimmäiseen köyhyyteen? + +Vastaa äiti — ajatteli nuori Aleksander — enkö olisi huono mies, +ellen hankkisi sinulle hyvitystä ja ellen pystyisi nostamaan sukuamme +jälleen kunniaan! + +Nyt johtui hänen mieleensä koko se uusi valtava vaikutelma, minkä hän +oli vain muutama päivä sitten kokenut tuomiorovastin luona. Eikö tässä +ollutkin kysymys — paitsi äitiä ja sukua — kokonaisen kansan +nostamisesta sille kuuluvaan kunniaan ja voimaan! Eikö itsensä +ylentäminen tässä tapauksessa ollut koko kansakunnan ylentämistä! + +Ja jokin odottamaton riemastus vavahdutti nuoren Aleksanderin olemusta, +kun hän näin ajatteli omat yksityiset tarkoitusperänsä yhtyneiksi +suuren aatteen vanavesiin. Hän joutui niin kuohuksiin, että +ruumiillisestikin hänen jäsenensä etsivät välittömään toimintaan +purkautumista. + +Kuomu alas! — hän ajatteli ja alkoi rytyytellä sen jännerautoja. +Parista voimakkaasta nykäyksestä se lyyhistyikin kokoon, pudoten +alas reenselustalle. Ja hänen eteensä aukeni nyt pohjoinenkin +taivaanpuolisko. Sitäpä se eteläinen oli ollut niin kelmeissä tähdissä. +Pohjoinen säteili mahtavissa revontulissa. Viuhkana ne viskelivät +liekkejänsä äärestä ääreen ja aina taivaan ylimmälle laelle asti, jonka +pienet hattarat punersivat. + +Tuntui kuin nuo liikkuvat valot olisivat olleet hänen saattajansa +kunniakkaalle elämäntielle. Oli kuin armaan äidin käsi olisi niissä +hänelle vielä huiskuttanut, tahtoen peruuttaa paljon siitä mitä kotona +oli tullut sanotuksi, lähettäen hänelle siunauksensa ja tunnustaen +hänen aikeensa miehekkäiksi ja oikeiksi. + +Revontulineen, linnunratoineen, pohjantähtineen, otavineen, kuinka +paljon ylevämpi, komeampi, loistavampi olikaan tuo taivas tämän köyhän +maan öisiä rantoja, jotka pimeydestä häämöittivät matalina kaistaleina, +ja läheltäkin katsoen olivat vain vaivaista rantapajukkoa, +leppärisukkoa, rantakivien lokeroissa kasvavaa! Semmoiset loppumattomat +rantaseudut olisivat tavallisissa oloissa vieneet mielen masennuksiin, +mutta nyt Aleksander vain niistäkin iloitsi. Nekin olivat kerran +nousevat, nousevat suuren aatteen mukana. + +— Jaakko hoi! — huudahti Aleksander riemunsa yltäkylläisyydessä +ukolle, joka puolitorkuksissa könötti kuskipukilla. + +Ukko hätkähti valveille ja alkoi kiireesti piiskata juoksuun hevosta, +joka veltossa käymätahdissa teki laiskaa nousua rantatöyräälle. + +— Onpa tämän reen valjaissa tainnut olla pulskempiakin hevosia ennen +aikaan, vai mitä, Jaakko? — sanoi Aleksander selvällä suomenkielellä, +koettaen herättää vanhassa rengissä luottamusta tuttavanomaisella +puhuttelulla. Mutta Jaakko hätääntyi peräti ja rupesi nostamaan +karvalakkia kaljusta päästään. + +Paitsi torkuksistaan piti Jaakon tuossa tuokiossa herätä muistelemaan +kauan sitten menneitä aikoja, jolloin tämän piispanreen edessä todella +oli ollut komeita Hovilan hevosia. Äkkinäinen oman nimensä kuuleminen +nuoren sotaherran suusta saattoi Jaakon kuitenkin vain änkyttämään +vastaukseksi, nimittämään häntä everstiksi ja paljastamaan ensi hätään +päänsä. + +— Älähän vilusta päätäsi, Jaakko, enkä minä toisekseen ole vielä +eversti, sano vain Santuksi, niinkuin ennenkin sanoit. + +Tämä puhe pelästytti Jaakon vielä enemmän. — "Mitähän tästä nyt +sukeutuukaan", — ajatteli hän epäluuloisena, sillä hän oli eläessään +paljon kärsinyt herrojen tähden, ja erittäinkin sotaherrojen, jotka +olivat polttaneet hänen vanhempiensa talon, niin että kun hän sodan +päätyttyä sai kotiinpaluu-luvan, ei ollut kuin raunioita entisillä +asuinsijoilla, laihot hevosten sotkemina ja vilja-aitat tyhjinä. Sitten +hän oli monet kovat kokien ansainnut leipänsä renkinä, sitten +rahdinajajana ja vihdoin joutunut ruununvoudin kartanoon, joka oli +hänelle antanut torpan ja ajomiehen päiviä oli tehtävä kartanoon. Hänen +luottamuksensa herrojen oikeuteen oli silloin kuitenkin jo niin +kokonaan mennyt, ettei hän tätäkään ruununvoudin selittämätöntä +hyväntahtoisuutta voinut olla epäilemättä joksikin koukuksi, jolla +hänen onneansa tahdottiin tukahduttaa. Eikä kauan tarvinnutkaan odottaa +kohtalon kovuutta. Kartanonherran kuoltua holhoojat ensi töikseen +rupesivat häätämään häntä torpasta. + +Sen tähden, kun Aleksander, turhaan odotettuaan puheisiin ryhtymistä, +koetti tunkeutua Jaakon asioihin hänen mielenkiintonsa virittämiseksi +ja tiedusteli miten se torpanmenetys oli oikein tapahtunut, josta äiti +oli hänelle kertonut, mykistyi Jaakko epäluuloisesti ja puhui +päättömiä, sanoi, että se kun Korkea Oikeus minkä määrää, niin se lie +oikein eikä ole muuta kuin lähteminen. + +Aleksander aikoi jo jättää ukon rauhaan ja rupesi vetämään +nahkasaappaita takaisin jalkoihinsa yökylmää vastaan. Kun ei tahdo +haastella, niin ollaan vaiti. + +Mutta nyt alkoivat Jaakossa ajatukset kiertyä toiseen suuntaan. + +Kyllä hän oli tämän Aleksanderin nähnyt, joka oli ollut ruununvoudin +kuollessa vasta nelivuotias, ja muisti hän koko lapsilauman, jonka oli +tässä samassa reessä kuskannut kaupunkiin sen suuren vararikon jälkeen. +Muisti hän juuri tätä Santtua istuttaneensa aina sen valkoisen ruunan +selkään, jolla vettä lähteestä ajettiin. + +Ja nyt hän muisti jälleen ruununvouti vainajankin, sen ankaran +järjestyksenmiehen, joka oli hänelle omin ehdoin torpan antanut. Ja +vähäistä lämpöä, niinkuin pienestä kitupiikistä lähtevää, ei sen +isompaa, tuikahti hänen sydämensä pohjassa entistä kartanonherraa +kohtaan. Eipäs se oman ikänsä aikana häätänyt, holhoojat sen tekivät, +jotka kartanonkin hävittivät. Kerranko hän oli heille Sortavalasta asti +samppanjan haussa ja yhdenkö rekilastin hän kartanoon ajoi, kun herrat +huijasivat ja kellarit tyhjenivät! Sitä ei ruununvouti vainaja tehnyt. +Olisikohan tuo sittenkin sulasta mielenhyvyydestä sen torpan antanut! + +Jaakko hylkäsi mokoman ajatuksen melkein naurettavana. Sydämen +hyvyydestä saattoi joku antaa toiselle vanhat vanttuunsa, mutta ei +maata, josta leipä kasvaa, — hän ajatteli, — kyllä siinä vain piru +alla oli. Ja yhtyi mielessään jälleen esi-isiinsä, jotka häntä +varoittivat herroihin luottamasta. Rikkaan on maan tavara, köyhän +taivaallinen, — hän ajatteli huokaisten hurskaasti ja hänen mielensä +kääntyi maallisista, jonka jälkeen hän kyykötti kuskipukillansa +niinkuin ennenkin, ajatukset tähtien tuolla puolen. + +Mutta niinkuin tähtien lento ei kysy hetkeä ihmiseltä, niin eivät hänen +ajatuksensakaan. Ne kulkevat omin päin. Ne kolkuttavat kolkuttamistaan, +kunnes avataan ja vastaanotetaan. + +"Älähän vilusta päätäsi, Jaakko" ... "älähän vilusta päätäsi, Jaakko" +... ne kolkuttaen hokivat. Ja taas: "sano vain Santuksi, niin kuin +ennenkin" ... "sano vain Santuksi"... Merkillisiä sanoja herran suussa! + +Ne hokivat niin kauan, että Jaakon täytyi vihdoin laskeutua jälleen +alas tähtien tuolta puolen ja uudelleen ajatella kyydittäväänsä nuorta +sotaherraa. Olisikohan tuo perinyt isävainajansa mielenlaadun! + +Ei Jaakko muistanut useinkaan eläessään kuulleensa herrain suusta noin +selvää suomea. Olipa osannut lapsuutensa suomen säilyttää. "Sano vain +Santuksi, sano vain Santuksi"... Olisikohan haastella koko asia?... + +Oli kulunut lähes puolisen tuntia ennen kuin Jaakko siis tuli nuoren +herran kysymykseen vastanneeksi. + +— Erehdys siinä taisi tulla, siinä torpan menetyksessä, — sanoi +Jaakko muka välinpitämättömästi naputellen piiskanvarrella +saappaitansa. + +Aleksander, joka oli jo kaukana omissaan, ryhtyi mielellään uudestaan +puheluun. + +Jaakon puheista kävi selville, että syynä torpan menetykseen oli ollut +hänen kykenemättömyytensä käsittää kihlakunnanoikeuden ruotsinkielistä +pöytäkirjaa. + +— Sehän se meikäläiselle turman tuottaa — sanoi hän huokaisten, — +kun noita papereita ei itse ymmärrä ja asiamies sattuu juopottelemaan. + +— Ole huoletta, Jaakko, — sanoi Aleksander, — jos et torppaa enää +takaisin saakaan, niin kyllä tuomarit ainakin saadaan suomeksi +kirjoittamaan. Ei mene kymmentä vuotta. + +Nyt antoi Jaakko ruunalle kolme piiskanläimäystä ja vielä helisteli +reenpohjassa olevaa rautaketjua, josta ruuna säikähtyneenä läksi karkua +juoksemaan. Mutta Jaakko käännähti ketterästi kuskipukillaan nuoreen +sotaherraan päin ja, ikäänkuin olisi pelännyt rannan puiden kuulevan, +käpristyi lähemmäksi häntä ja kiihkeällä kuiskauksella kysyi, oliko +todella jotakin semmoista kuulunut keisarilta päin? + +Pitkin ja poikin sai Aleksander ukolle selitellä, että semmoinen suuri +muutos Suomen oloissa tulee tapahtumaan Suomen omain miesten toimesta, +että eivät ainoastaan tuomarit, vaan kaikki virkamiehet vallesmanneista +ja ruununvoudeista kuvernööreihin asti oppivat suomea puhumaan ja +vastaanottavat suomalaisia asiakkaita. Mutta Jaakko tuli alakuloiseksi. +Ei hänen suustansa enää kuulunut muuta kuin "jokohan" ja "tokkohan". +Mistäpä ne Suomen herrat nyt niin rakkaiksi tulisivat, murahteli hän. + +Vihdoin Aleksanderin täytyi ukolle myöntää, että paljonhan tietenkin +riippuu niistä miehistä, jotka ovat keisaria lähinnä. + +Silloin Jaakko jälleen elpyi. Hän toimitti hevosen uudelleen juoksuun, +ja taas kääntyi kyydittäväänsä päin, vilkkaasti kysellen ja pohtien +tämän merkillisen asian salaperäisyyksiä. Keisari oli hänelle kaikki +kaikessa. Mikäli asia riippui Suomen omista herroista, sikäli se oli +hänen mielestään mahdoton. Hän tuntui oikein vihaavan semmoista +luuloakin. "Ellei keisari käske Suomen herroja, kyllä asia silleen +raukeaa", sanoi hän varmasti. Ja koko hänen palava toivonsa näytti nyt +kohdistuvan Aleksanderiin, joka ilmeisesti oli menossa Pietariin +keisarille tätä asiaa esittämään, ainakin koetti Jaakko parastansa, +että hänen everstissään semmoinen aie vahvistuisi. Hän lupaili koko +rahvaan ikuista kiitollisuutta sille miehelle, joka keisarin +taivuttaisi sellaisen käskyn Suomen herroille antamaan. + +Mutta Aleksanderia suuresti tympäisi tämä ikivanha epäluottamus +ja viha yläluokkaa kohtaan, joka oli näin odottamatta ilmennyt +pehmytluontoisena, ehkä vähän tyhmänä pidetyn, aina orjamaisen nöyrän +Jaakon viisastelevissa huomautuksissa. Olisiko luullut tuosta +köhnyksestä semmoisia sanoja lähtevän! + +Mitään halua ei Aleksanderilla ollut ruveta Jaakolle todistelemaan, +että herroissa saattoi olla innostumisen ja uhrautumisen henkeä. +"Viisas" Jaakko oli hänelle peräti vieras ja vähän vastenmielinen +olento, joka ei vähimmässäkään määrässä kiinnostanut häntä. Hän olisi +voinut pitää vain "tyhmästä" Jaakosta. + +Hän ei paljoakaan enää välittänyt kuunnella Jaakon puheita, erittäinkin +senjälkeen kuin ne olivat suistuneet takaisin torpanmenetykseen. Ensin +hän hymisi jotakin vastaukseksi, kun tunsi sellaista odotettavan, mutta +vihdoin hän selälleen heittäytyen antoi silmiensä ummistua ja vajosi +sikeään uneen Jaakon jatkaessa selostuksiaan. + +Hänen herätessään siitä unesta aamu oli jo valjennut. + +Ensi ihmeekseen hän huomasi, että kuomu oli hänen yllään, vaikka hän +oli sen jättänyt auki. Kuski oli myös yön aikana hänen tietämättään +vaihtunut, ja hevonen oli toinen. Vielä hän ihmetteli, että hänen +päässään oli jälleen karvalakki, kadetinpäähine oli asetettu kauniisti +syrjään ja iso turkki oli levitetty hänen peitteekseen, aivan kuin oma +äiti olisi jälleen ollut häntä vaalimassa ja pistämässä turkinliepeitä +hänen alleen, ettei kylmä päässyt jäseniin, ja kohentamassa päänalusta +juuri tarpeeksi, ettei pää vertynyt. Hän tunsi itsensä mainiosti +levähtäneeksi ja onnelliseksi, aivan kuin olisi kotona herännyt ja +tuntenut nenässään keittiöstä tulevaa kahvintuoksua. + +Jaakko oli kaiken tämän tehnyt, herättämättä unesta vaihtanut kyydin, +peittänyt lämpimiin, nostanut kuomun, ja itse nyt väsyneen hevosen +selässä kyyköttäen ratsasteli kotiin monipenikulmaista matkaa. + +Aleksander ummisti taas silmänsä, ettei mikään turhanpäiväinen mielen +liikutus ja nenässäkutkutus pääsisi tekemään nuorelle sotilashenkilölle +sopimattomia äkkiyllätyksiä. + + + + +XI. KEISARIKUNNAN PÄÄKAUPUNGISSA. + + +Vuonna 1853 suoritettuaan päästötutkinnon Haminan kadettikoulusta +Aleksander määrättiin hyvien todistustensa ja suositustensa perusteella +keisarikunnan karabinieerirykmenttiin ja heti sen jälkeen +Henkivartijakaartin Jääkärirykmenttiin, sekä komennettiin toistaiseksi +jäämään Mihailovskin tykistöakatemiaan korkeampaa sotatiedettä +harjoittamaan. + +Kahden vuoden kuluttua suoritettuaan oppimäärän ylimmillä +upseeriluokilla hänen oli nyt astuttava palvelukseen, komennettuna +Henkivartijakaartin jalkaväen-tykistöön. + +Pietarissa hän oli tämän ajan kuluessa jo jotakuinkin kotiutunut. +Urheilutarkoituksissa hän käveli päivittäin paljon, suorana ja syvään +hengittäen. Usein hänellä oli, kaupungin keskuksesta päästyään, jokin +sauva pujotettuna selän taakse käsitaipeiden alle, jotta ei +vahingossakaan tulisi unohtaneeksi suorana pysymistä, mihin paljossa +lukutyössä kylläkin oli taipumusta. Ja joka päivä valiten kävelläkseen +yhä uuden seudun kaupungin ympäristöissä hän vihdoin tunsi Pietarin +varmaan yhtähyvin kuin vanhin issikoista. + +Nämä kävelyt tapahtuivat iltapäivisin. Mutta aamuisin hän lisäksi +harjoitteli kotivoimistelua, tarkoituksena aina vain estää ruumista +veltostumasta noissa tieteellisissä touhuissa ja säilyttää suora +sotilasryhtinsä semmoisena kuin se oli kadettikoulussa muodostunut. + +Iltaisin hän seurusteli englantilaisissa ja ranskalaisissa piireissä +kielitaitonsa kartuttamiseksi, ja sunnuntaisin otti osaa englantilaisen +ratsastusklubin retkeilyihin. + +Mitä venäjänkielen taitoon tulee, niin sen kiusallisiin suhuääniin, +oikullisiin korkosääntöihin ja frekventatiivisiin verbeihin hän oli jo +kadettikoulussa pannut kaiken mahdollisen oveluutensa ja olikin +saavuttanut korkeimman arvosanan. Mutta Pietariin muutettua pian kävi +ilmi, että hänellä oli sen kielen käyttämisessä seurustelukielenä vielä +mitä suurimpia puutteellisuuksia. Akatemiassa hän tuli hyvin toimeen, +mutta hänen puhellessaan jokapäiväisiä asioita ystäviensä kanssa nämä +melkein säännöllisesti siirtyivät ranskankieleen, päästäkseen +kuulemasta vääriä korkoja ja pehmenemättömiä she-ääniä. + +Aleksander otti tavakseen kävelyretkillään hokea vaikeita äänteitä 100 +jopa 1000:kin kertaa, ja saattoi päätöksensä aina tarkalleen perille. +Edistyminen kävi kuitenkin kovin hitaasti, kun puuttui elävää käytännön +tilaisuutta. + +Mikä olisi ollut helpompaa kuin hakeutua asukkaaksi johonkin +sivistyneeseen, aitovenäläiseen perheeseen, jossa aamusta iltaan +kuulisi tätä kieltä, ehkäpä vielä venäjäksi livertelevien tyttärien +suusta. Mutta tässä kohden täytyi pitää mielessä sekä äidin +nimenomaista varoitusta että ennen kaikkea omaa periaatettaan, olla +joutumatta mihinkään lähempiin suhteisiin venäläisten kanssa. + +Heti Pietariin tultua oli Aleksanderille periaate täysin selvinnyt. +Suomen suhde keisarikuntaan oli sellainen, että kummankin maan ylin +valta oli saman henkilön käsissä. Venäjän keisari oli Suomen +suuriruhtinas, joka oli jokseenkin samassa asemassa kuin ennen Ruotsin +kuningas Suomeen nähden. Keisarillinen lupaus säilyttää Ruotsin lait ja +hallitusmuoto voimassa edelleen Suomessa laajensi itse asiassa suuresti +Suomen valtiollista merkitystä, sillä oltuaan ruotsinvallan aikana vain +Ruotsin ruotsalaistutettu maakunta, joka sai lähettää edustajansa +Tukholman säätykokouksiin niinkuin muutkin Ruotsin alamaiset, +muodostamatta siellä mitään kansakunnallista erikoisryhmää, oli +Suomella nyt omat valtiopäivät ja oma säätyedustus. (Puuttui vain, että +maan ruotsalaistunut sivistyneistö jälleen omaksuisi maan oman kielen.) + +Näin ollen keisaria, maan monarkkia, oli palveltava samalla +uskollisuudella kuin ennen Ruotsin kuningasta, siis _todellisella_ +sydämen uskollisuudella. Ja olisi ollut tarkoin erotettava pois kaikki +se, mitä keisari oli venäläisenä hallitsijana. Suuret vaikeudet +kohtasivat tässä suhteessa henkilöä, joka siirtyi venäläiseen +sotapalvelukseen, sillä hänen täytyi olla uskollinen Venäjän keisarille +eikä vain Suomen suuriruhtinaalle. Miten Aleksanderin rehellisyydelle +ja vilpittömyydelle vannoutunut sydän oli tulevaisuudessa kestävä tätä +ristiriitaisuutta, ei vielä voinut tietää. Jossakin sydämen +puolihämärässä käväisi joskus aavemainen ajatus, että Venäjän keisarina +saattaisi hallitsija tulla pakotetuksi toimimaan Suomea vastaan, ja +mihinkä asemaan silloin joutuisi hänen palveluksessaan oleva +suomalainen? + +Mutta tahallisesti koettamatta kärjistää tätä kysymystä tai edes +selventää sitä tietoisuudessaan Aleksander siirsi sen ratkaisemattomien +tulevaisuuden kysymysten joukkoon, sillä ainakaan tähän asti se ei +ollut vielä kertaakaan esiintynyt minkäänlaisena ristiriitana hänen +toiminnassaan, joka suurin piirtein katsottuna oli vasta tulevaisuuden +valmistelua. Oli selvä, että palvelematta ensin Venäjän sotaväessä ja +siinä saavuttamatta keisarin erikoista luottamusta oli mahdotonta tulla +koskaan nimitetyksi Suomeen kuvernöörin tehtäviin. Siis oli palveltava +ja oli tämä luottamus hankittava. Muuta keinoa ei suomalaisella ollut. +Mahdollisten ristiriitojen ja vaikeuksien kysymykset siirtyivät näin +ollen tulevaisuuteen. + +Sen sijaan tahtoi Aleksander kaikissa niissä asioissa, jotka riippuivat +vain hänestä itsestään, mitä tyystimmin, suorastaan pedanttisella +tarkkuudella noudattaa periaatettaan, ettei omaksu venäläisiä tapoja, +venäläisiä makuja, yleensä venäläistä henkeä, tarjoutuipa se hänen +tielleen missä muodossa tahansa. + +Niinpä hän alkoi välttää venäläisen kaunokirjallisuuden lukemista, +jonka nuoret kirjailijat silloin olivat nousukaudessaan. Gogolin +"Kuolleet sielut" hän oli lukenut kannesta kanteen moneen kertaan +kielen oppimisen tarkoituksessa ja jo silloin huomannut, miten +taidekirjallisuus lukijan huomaamatta saattoi vetää hänen +harrastuspiiriinsä vieraan maan makuja ja pyrkimyksiä. Mutta +nuoremmista kirjailijoista hän kokonaan luopui, tai otti niiden +teoksista selvän vain mikäli se oli välttämätöntä sivistyneessä +seurustelussa esiintymiseen. Niitä lukiessa tahtoi kaiken omansa +unohtaa, tai ainakin ruveta vähäksymään. Sen huomattuaan hän toimitti +kirjoituspöydälleen parhaat oman maan teokset ja päätti lukea +Runebergiä joka aamu, heti voimistelun jälkeen, ja vähitellen oppia +ulkoa kaiken mitä tämä runoilija oli kirjoittanut tai vasta kirjoitti. +Kun Kalevalasta ja erittäinkin Kantelettaresta, jotka kumpikin olivat +hänen pöydällään, myös oli päätetty oppia kappaleita ulkoa, muodostui +tästä aamuluvusta kuin jokapäiväinen rukous, jonka voimalla päivän +kaikki vieraat vaikutukset pidettiin loitolla. + +Vielä oli hänen pöydällään, hänen henkisen voimansa äärimmäisenä +panssarina kaikkea vieraan vaikutuksen tunkeilevaisuutta vastaan — +joukko entisen lakkautetun Saima-lehden numeroita, joita äiti oli hänen +pyynnöstään hänelle koonnut ja lähettänyt. Niitä hän luki ahkeraan ja +yhä vahvistui siinä vakaumuksessa, mihin oli herännyt Kuopiossa +käydessään. Mutta nyt hän maltittomasti odotti kaikkein parasta +lähetystä, sitä "Litteraturbladetia", jota Snellman, se sama +"häikäilemätön lehtori", aikoi ruveta uudenvuoden alusta julkaisemaan +Helsingissä. Sen ilmestymisen varalle oli Aleksanderilla jo +järjestettynä pöydällään nelinurkkainen vapaa paikka. Nämä monet +luettavat tekevät — ajatteli Aleksander — suorastaan mahdottomaksikin +ennättää syventyä vielä ryssäläiseen kirjallisuuteen. Ja hän +suunnitteli jonkinlaisen kotimaisen iltaseuran perustamista, jossa +näitä kirjoja yhteisesti luettaisiin ja pohdittaisiin. Vaikeus oli vain +siinä, että sellaista jäsentä, joka olisi osannut Kalevalaa ja +Kanteletarta lukea, ei ollut hänen suomalaisten tuttujensa joukossa +ainoatakaan. Kreivi A:sta alkaen ja pitkin Suomen asiain komitean koko +linjaa olivat kaikki umpiruotsalaisia. Suomalaisista kauppiaista tai +liikemiehistä, kellosepistä ja muista semmoisista hän taas ei tuntenut +ketään. + +Ainoat venäläiset, joiden kanssa seurustelemista hän ei voinut eikä +tahtonutkaan välttää, olivat hänen upseeritoverinsa sota-akatemiassa. +Näistä enimmät kuuluivat korkeimpaan ylimystöön ja käyttivät keskenään +useammin ranskankieltä kuin venäjää, ja olivat muutenkin enemmän +eurooppalaisia kuin venäläisiä. Oli myös puolalaisia ja saksalaisia, +mutta niiden joukossa piti olla hyvin varovainen tuttavuuksien +valintaan nähden. Sillä erittäinkin edellisiä, jotka olivat kyllä +erittäin ovelia virkamiehiä ja hallitsivat täydellisesti venäjänkieltä, +vieläpä esiintyivät sen kirjallisuuden ja olojen erikoistuntijoina, +ollen venäläistäkin venäläisempiä, jopa omasta halustaan pyrkien +santarmilaitoksen virkailijoiksi, — katsottiin heidän omassa maassaan +luopioiksi, melkeinpä maansa kavaltajiksi. + +Heitä vanhempia tuttuja oli Aleksanderilla muuan eversti, kreivillistä +sukua. Tämä kreivi oli syntyjään saksalainen, mutta siitä huolimatta +Aleksanderin melkein lähin ystävä. He puhelivat usein myöhäiseen yöhön +yleisistä asioista, ja Aleksander oppi paljon Venäjän sisä- ja +ulkopolitiikasta. Kreivi ei ollut mikään vaatimaton asemien kalastaja +ja hänellä olikin kaikki mahdolliset edut puolellaan. Suku oli jo kauan +ollut Venäjällä ja suurimmaksi osaksi venäläistynyt. Se omisti laajoja +maa-alueita Etelä-Venäjällä ja sen rikkaudet olivat suuret. Kreivi oli +kymmenkunnan vuotta ystäväänsä vanhempi ja oli syntynyt Viaporissa, +seikka, joka oli ollut lähimpänä aiheena heidän ensi tutustumiseensa. +Hän oli jo eversti ja sivusajutantti ja odotti nimitystänsä +kenraaliksi, sillä hänelle oli uskottu sotajoukkojen päällikkyys +Venäjän pohjoisilla rantamilla Krimin sodan alkuvaiheilla. + +Kreivi kuunteli nuoren ystävänsä natsionalistisia tuumia pikku Suomeen +nähden ensin leikkisä hymy huulilla. Keisari Nikolai I:n hallitusaikana +sellaisten unelmien hautominen tuntui hänestä liian lapsekkaalta. + +Mutta sitten Nikolai kuoli ja Krimin sota päättyi. + +Valtaistuimelle nousi Aleksanteri II, jonka suosiota kreivi oli saanut +kiittää kaikista loistavista ylennyksistään, sillä he olivat olleet +perintöruhtinaan kanssa mieskohtaisia ystävyksiä. + +Ja nyt tapahtui, että kreivi ei enää nauranutkaan nuoren ystävänsä +puheita Suomen suomalaistuttamisesta. Vieläpä otti sen itse puheeksi. + +Jotakin oli tapahtunut siinä vanhoillisten seurassa, johon kreivinkin +sanottiin kuuluvan ja joka alusta asti oli asettunut perintöruhtinaan +oireellista vapaamielisyyttä jarruttamaan. Tämä seura piti yhteyttä +panslavistien, Aksakovin veljesten kanssa, ja haaveksi slaavilaisen +suur-Venäjän luomista. Kuitenkin näyttivät sekä kreivi että hänen +piirinsä ilmeisesti suosivan Suomen sisäisen itsenäisyyden +säilyttämistä, jopa kannattavan "sen häikäilemättömän lehtorin" aatetta +suomen kielen astumisesta ruotsin kielen sijalle. Miten sellainen +epäjohdonmukaisuus oli selitettävä? Mahdollisesti oltiin siellä päin jo +päästy täyteen selvyyteen siitä, että Suomen venäläistyttäminen saattoi +käydä päinsä vasta sitten, kun maan asujaimisto oli ensin vieroitettu +ruotsalaisuudesta. Ehkä maan oli annettava ensin suomalaistua ja vasta +sitten slaavilaisuuden astuttava ruotsalaisuuden sijalle. + +Aleksander, itse puolestaan rehellisyyden ja vilpittömyyden perikuva, +ei milloinkaan osannut epäillä suunnitelmia. Kaikissa tapauksissa tämän +omituisen valtiollisen tuulahduksen syyt selvisivät hänelle hyvin +myöhään. + +Nyt hän ei saattanut muuta kuin iloita vanhemman ystävänsä äkkinäisestä +mielenmuutoksesta Suomen ja erittäinkin suomalaisuuden eduksi. + +Saman suuntainen äkkimuutos oli tapahtunut myöskin keisarin luona +olevassa Suomen asiain ministeri-valtiosihteerissä. Mutta tämän +muutoksen sisäisiä vaikuttimia ei tarvinnut ihmetellä eikä arvailla, +sillä mies oli läpeensä hovimies, jolle keisarillisen tahdon, jopa +mielisuosionkin kaukainen arvaileminen ja aulis noudattaminen oli +kaikki kaikessa. Hymyillä hallitsijan hymyä ja tehdä sitä samasta +vaikuttimesta kuin hallitsija, se on hovimiehen ylin taito. + +Nuoren keisarin suosiollisuus Suomea kohtaan oli ilmeinen. Jo +perintöruhtinaana ollessaan häntä liehakoitiin Suomen asiain +erikoistuntijana. Pietarissa sanottiin: Suomen asiat ovat hänen +keppihevosensa. Keisariksi tultuaan hän pian käänsi suosiollisen +huomionsa "fennomaaneihin". Ja "häikäilemätön lehtori" alkoi päästä +hänen mahdollisuuksiensa joukkoon. Kreivi antoi ystävälleen tästä +kaikesta sangen intiimin kuvan. + +Eikö tässä ollut ilon aihetta? + +— Ilmoittakaa vain halunne, niin milloin tahansa toimitan teidät Hänen +Majesteettinsa välittömään läheisyyteen. Tahdotteko ruveta esimerkiksi +hänen persoonallisen kansliansa virkamieheksi? + +Näin puhui Aleksanderin kreivi-ystävä. + +Aleksanderin sydän sykähti valtavasti. Tuliko todellakin tuo +toistaiseksi vain kaukaisena häämöttänyt tulevaisuudenkuva näin +voimakkain siiveniskuin jo nyt häntä vastaan! + +Mutta kohta ensi riemastuksen jälkeen hän punastui korvia myöten. +Hänen ystävänsä tarkoitti ilmeisesti, että näin oli mahdollisuus +saada persoonallista vaikutusvaltaa hallitsijaan juuri tuossa +suomalaistuttamisen asiassa. Semmoisen syrjävaikutuksen täytyi +kuitenkin suomalaisen käsityksessä olla peräti epälojaalista maan omia +virastoja kohtaan. + +Aleksander kieltäytyi kohteliaasti, mutta ehdottomasti. + +Hän oli kyllä tehnyt päätöksen, että rehellisessä työssä +kunnostautumisella kerran saavuttaa hallitsijan täyden luottamuksen, +mutta hän oli ajatellut tarvitsevansa tätä luottamusta vain voidakseen +kerran kohota johonkin korkeampaan hallinnolliseen asemaan Suomessa, +eikä suinkaan saavuttaakseen Pietarista käsin salaista valtiollista +syrjävaikutusta hallitsijaan Suomen asiain laillisten esittelijäin +ohitse. + +Tämmöistä pedanttista vaikutinten erittelyä ei kreivi voinut ollenkaan +käsittää. Hän kohautti vain olkaansa. + +— Te olette ihmeellistä väkeä, te suomalaiset, — sanoi hän, — teitä +on mahdoton ymmärtää. + +Aleksanderin selittelyistä huolimatta venäläinen ei voinut käsittää +suomalaisen ajatuksenjuoksua. + +Kreivi, joka oli jo ehtinyt ajella partansa Nikolai I:n tyylistä +Aleksanteri II:n tyyliin, jättäen leuan paljaaksi ja säilyttäen +poskiparran, istui syvässä nojatuolissa, vihelteli hiljaa ja näppäili +peukalon hienolla kynnellä pitkän sigarettinsa tyveä. Oli ilmeistä, +että hän piti suorastaan tyhmyytenä ystävänsä vetäytymistä niin +mehevästä menestymisen tilaisuudesta. Hän teki ikäänkuin hiljaisia +laskelmia, koko ajan tähystellen Aleksanderia, hienon ivahymyn +paneutuessa huulille, ja yhä kovemmin keikuttaen toista jalkaansa, joka +lepäsi toisen päällä. + +— No niin, — sanoi hän vihdoin, nousten ylös ja tarjoten kättänsä +hyvästiksi, — ehkä tulevaisuudessa voin toivoa palveluksilleni +suosiollisempaa vastaanottoa. + +Liikutettuna Aleksander puristi ystävänsä kättä yht'aikaa sekä +kiitokseksi että hyvästiksi, kreivin tavattoman ystävällisen hymyn +antamatta hänen aavistaa kuinka pitkiksi ajoiksi heidän yhteytensä oli +katkennut. + +Aleksanderilla oli kaikissa tapauksissa suurta syytä tyydytykseen. Hän +tunsi olevansa mahtavan miehen suojeluksessa, joka oli nuoren keisarin +persoonallinen ystävä ja joka näytti olevan valmis ajamaan hänen +etujansa melkein kuinka pitkälle tahansa. + +Sopivassa tilanteessa, kun he joskus taas olisivat kahdenkesken, aikoi +hän vihkiä ystävänsä muutamaan toiseen suunnitelmaan, joka oli syntynyt +hänen omassa suomalaisessa päässään eikä sisältänyt minkäänlaista +kahnausta selvän velvollisuudentunnon ja isänmaanrakkauden +kysymyksissä. + +Mahdollistahan on, että kreivi olisikin kallistanut isonlaiset ja vähän +ulkonevat korvansa tämän suuren salaisuuden kuulemiseen, ja että kaikki +olisi käynyt Aleksanderin suunnitelmien mukaisesti. + +Mutta niin ei käynyt. + +Kohtalolla on oma kaarensa, jossa se tahtoo kunkin ihmisen +lennättää. Alhaalta yhä ylöspäin, ylimmilleen, sitten taas alaspäin, +loppupisteeseen asti. Kaunis, aivan hiuskarvalleen säännöllinen kaari, +usein syrjäiselle katsojalle näkyvä, mutta ei milloinkaan sille +itselleen, jota lennätetään. Hän, nousukaaren alkaessa, innolla omaksuu +sen. Ihanaa! Riemastuttavaa! Kaikki taivaat häikäisevissä ruskoissa, +kaikki auringot paistavat! Minä olen oman kaareni luoja ja sen +suuntaaja! + +Ja mitä varmemmin hän pitää tulevaisuuttaan omanaan, sitä pikemmin ja +sitä katkerammin hän saa kokea, että kaari ei ole hänen, vaan kulkee +hievahtamatta vain omaa rataansa, vastoin hänen uskomattomia +voimanponnistuksiaan. + +Ennenkuin sen vihdoin huomaa ja siihen tyytyy! Oi ihmisraukka! + + + + +XII. SYNTYMÄPÄIVILLÄ. + + +Aleksanderin vielä ollessa sota-akatemiassa oli hänen kreivillisten, +jopa ruhtinaallistenkin valiotuttujensa ohella hänen lähimpiin +tovereihinsa kuulunut myöskin muudan hiljainen ja vaatimaton upseeri, +Nikolai Konstantinovitsh, paroni C. + +Kaikki muut tuttunsa oli Aleksander valinnut suunnitelmiensa +mukaisesti, siis oikeastaan hyödyn näkökohtia silmällä pitäen. +Ylimykset olivat hänelle tarpeelliset. Ne olivat samalla myös +miellyttävimmät, niiltä oppi hienoja tapoja, seurustelussa sopivia +puheenparsia, mutta ennen kaikkea ne toivat luonnollista tietä siihen +maailmaan, johon tahallinen pyrkiminen olisi peräti tuntemattomalle +suomalaiselle pikkuaateliselle ollut tavattomien esteiden ja +vaikeuksien takana. Päivä päivältä hän oli ylhäissukuisten toveriensa +keskuudessa saavuttanut yhä suurempaa tunnustusta, sillä niin ylhäisiä +kuin he olivatkin, tarvitsivat he kaikki hänen apuansa. He olivat +tulleet luennoille aina valmistumattomina, aivan viime tingassa +pyytäen hänen apuaan kirjallisten tehtävien ratkaisussa, milloin +matematiikassa, milloin kenttämittauksissa, milloin strategiassa, ja +välistä oli ennen luennon alkamista kokonainen vuori laiskoja ylimyksiä +levittäytynyt hänen ympärilleen, päät yhdessä toinen toisensa selkien +ylitse, kiireimmän kautta koettaen valmistua luennolle. + +Mutta hiljainen paroni C. ei ollut tarvinnut hänen apuansa ja tuskinpa +hänelle olisikaan riittänyt voimia tunkeutua ylimysten laumaan. + +Hän piti kovasti Aleksanderista, ihmetellen miten nuori upseeri +pelkällä älykkyydellään saattoi pitää ylimielisiä ja iältään paljon +vanhempia tovereita niin ilmeisessä riippuvaisuudensuhteessa itseensä. + +Aleksander ja paroni C. olivat ensi alussa olleet hyvin vähän tuttuja +keskenään. Paroni oli vain kaukaa katsellut häntä, ja itsekseen +ihaillut, niinkuin venäläiset usein salaa ihailevat vierasmaalaisia. + +Aleksander puolestaan oli huomannut Nikolai Konstantinovitshin +oikeastaan vasta vuoden kuluttua siitä kuin oli sota-akatemiaan tullut. +Muudan opiskelijaryhmä, johon he molemmat kuuluivat, oli kokoontunut +viettämään hauskaa toverijuhlaa. Vallattoman illallisaterian jälkeen +vielä viivyttäessä pöydän ääressä oli päätetty, että jokaisen +läsnäolijan oli vuoronsa mukaan esitettävä oman sukunsa aateloimisvuosi +ja lyhyt historiikki, sillä tarkoitus oli väittelyn jälkeen päästä +perille kenen suku oli vanhin. + +Niin tapahtui. + +Oli sukuja läsnäolevien joukossa, joiden aateloimisvuosi ulottui +13:nnelle vuosisadalle asti. Toinen ruhtinaista oli sellainen. Kreivit +olivat nuorempia, aatelisista useat vasta viime päivien lapsia. +Aleksander selviytyi asiasta verrattain hyvin, hänen sukunsa ei ollut +tosin vanhimpia, mutta ei nuorimpiakaan. + +Kun sitten tuli paroni C:n vuoro selostaa kantaisiänsä, ilmeni, ettei +hän tiennyt suvustansa yhtään mitään, ei sen aateloimisaikaa, ei +historiikkiä, ei edes mistä heidän paroniutensa oli kotoisin. Perin +nolona hän avoimesti tunnusti tietämättömyytensä. + +Useat rupesivat yhtä avoimesti ääneensä nauramaan. + +Että mies, jolla on paronin arvo, ei tiedä mitään esi-isistänsä, oli +Aleksanderista perin hämmästyttävää. Uteliaana hän oli kohta mennyt +paronin viereen istumaan, keskustellakseen hänen kanssaan ja nähdäkseen +oliko sellainen tietämättömyys todella mahdollista. + +Hän näki pian, että se ei ainoastaan ollut mahdollista, vaan tuolle +ihmiselle ikäänkuin ihan sopivaakin. + +Huolettomalla kädenliikkeellä paroni syrjäytti koko keskusteluaiheen ja +rupesi puhumaan muusta. + +Siitä illasta alkoi heidän lähempi ja yhä läheisempi tuttavuutensa. + +Aleksanderin ivallisuus oli ensin muuttunut todelliseksi +uteliaisuudeksi ja vihdoin kiintymykseksi, mikä oli sitäkin vähemmän +selitettävissä, kun tuttavuuden jatkuessa heidän ajatustapainsa +erilaisuus kävi yhä ilmeisemmäksi. + +Paronin kunnianhimon puute ei koskenut ainoastaan hänen +välinpitämättömyyttään sukuasioissa, vaan kaikkea muutakin, mikä +tavallisesti kiihottaa nuoria miehiä, erittäinkin upseereja, +ponnisteluihin huomion ja ylennysten saavuttamiseksi. Niinpä hän koko +sotilasuraa piti vain jonkinlaisena välttämättömänä pahana, johon häntä +velvoitti vain "idioottimainen" perinnäiskäsitys, että aatelismiehen +ehdottomasti täytyy omata jokin sotilasarvo. Olisi luullut, että hän +aikoi sensijaan antautua joillekin kunniakkaille siviili-aloille. Mutta +sitä hän ei ollenkaan ajatellut. Hän aikoi antautua valokuvausta +harjoittamaan ja kehittämään! Sitä harrasti suuressa määrässä jo hänen +isänsäkin — kenraali! + +Ei hituistakaan myöskään mistään isänmaallisuudesta. Hän ei voinut +katsoa Aleksanderia silmiin, kun tämä rupesi sellaisista puhumaan. Hän +ikäänkuin häpesi ystävänsä puolesta, että tämä saattoi olla tosissaan, +vieläpä innoissaan. + +Mutta ei siinä kyllä. Nikolai Konstantinovitsh osoitti samaa +välinpitämättömyyttä myöskin kirkkoa kohtaan. Ne asiat ikäänkuin eivät +kuuluneet ollenkaan hänen elämänsä piiriin. Mutta jos häneltä alkoi +tiedustella perusteita, minkä nojalla hän ei tahtonut tehdä asiasta +keskustelun arvoista, niin ei hänellä ollut juuri mitään sanomista. +Miksi hän oli sitä mieltä? — "Muuten vain." — Ainoa argumentti, minkä +Aleksander oli saanut takomalla hänestä irti, oli, että "yhteen +jumalaan ei voi uskoa, koska jokaisella kansalla on oma jumalansa, joka +tahtoo toisten kansojen turmiota, mutta monijumaluuteen taas on +järjetöntä uskoa". + +Mihin Nikolai Konstantinovitsh lopullisesti uskoi tai oli uskomatta, +oli mahdoton saada tietää, eikö mihinkään vai johonkin, jota hänen oli +liian vaikea sanoin selittää? Aleksander koetti häntä auttaa, mutta +silloin toinen taas "häpesi" ja punastuen käänsi kasvonsa poispäin. + +Ei voi sanoa, että hänellä olisi missään asiassa ollut periaatteita, +joita hän olisi seurannut, niin kuin oli Aleksanderilla, joka +suorastaan _eli_ periaatteista ja jonka kaikki edesottamukset niitä +pulppusivat. Niinpä, jos Nikolai Konstantinovitshilta kysyttiin miksi +hän ei milloinkaan juo väkeviä, hän ei osannut mainita mitään +periaatteita juomattomuutensa syyksi. — "Ei maistu" — siinä hänen +ainoa selityksensä, ja semmoista, mikä hänelle ei maistunut, ei häntä +mikään olisi voinut saada suuhunsa ottamaan, kiusasivatpa toverit miten +tahansa. + +Isänmaattomuudestaan, uskonnottomuudestaan ja periaatteettomuudestaan +huolimatta hän oli töissään tavattoman tarkka, kiitoksista riippumaton, +ja muuten perin juurin siveellinen elämäntavoissaan, hyvä — aivan +rajattomasti. + +Nikolai Konstantinovitsh oli Aleksanderin toverien joukossa ollut ainoa +venäläinen, johon hän oli tutustunut ikäänkuin tulevaisuuden +suunnitelmainsa ulkopuolella, vain jostakin käsittämättömästä +vetovoimasta. + +"Vastakohdat hakevat toisiansa" — sanotaan, mutta ainakaan tässä +tapauksessa Aleksander ei ollut "vastakohtaansa" hakenut, vaan olisi +varmaan kylmäkiskoisesti mennyt hänen ohitsensa, ellei olisi tullut +niin uteliaaksi ensin ja sitten vähitellen kiintynyt hänen hiljaiseen +olemukseensa. + +Heidän tuttavuutensa oli alussa ollut jonkinlaista vallatonta +uhkapeliä, joka etupäässä vain huvitti heitä kumpaakin. Ajatuksensa he +sanoivat toisilleen ehdottoman jopa tahallisen suoraan, jolloin +"vastakohta" aina välähti esille kirkkaana ja kärjistyneenä kuin kaksi +taisteluun risteytynyttä miekkaa. Mutta väittelyyn he eivät milloinkaan +ryhtyneet. He vain katselivat toisiansa silmästä silmään, kärjistivät +kärjistämistään kumpikin omalta puoleltaan, purskahtivat vihdoin +nauruun ja — kiintyivät toisiinsa yhä enemmän. + +Tämä kasvava kiintymys ei kuitenkaan vähimmässäkään määrässä +vaikuttanut sitä, että he olisivat ruvenneet tahallisesti hakemaan +yhtymäkohtia mielipiteissään tai koettaneet kumpikin omaa kantaansa +lieventää, ollakseen keskenään vähemmän vastakkaista mieltä. Heidän +ystävyytensä ei sietänyt mitään kieräilyä, päinvastoin se juuri siihen +perustuikin, että kumpikin oli rehellisesti oma itsensä. + +Kun sota-akatemian oppimäärä oli suoritettu ja eroavien oli määrä +viettää yhteistä toverijuhlaa tavanmukaisilla juomingeilla ja +illallisilla, sanoi Aleksander Nikolai Konstantinovitshille, joka aikoi +viettää iltansa muualla: + +— Enpä minäkään halua saada huomiseksi päänkivistystä. Mennäänkö +yhdessä muuanne? + +— Mennään vain, — vastasi ystävä, — mutta suostunetko tulemaan sinne +minne minä aion? + +— No sinä veikkonen tuskin mihinkään yöluolaan aiot. Suostun +edeltäpäin, vaikka menisit suinpäin hornaan. + +Nikolai Konstantinovitshin suupieliin ilmaantui pieni, hyväntahtoinen +ivanhymy. Leikillä heristäen sormeaan Aleksanderille hän sanoi: + +— Mieti sentään tarkkaan. + +— Enkö ole sinne tervetullut? + +— Olet varmasti tervetullut, mutta minä sittenkin varoitan. Sinne +tulee naisia, ja siellä tanssitaan. + +— Luuletko todella minun olevan sellainen raukka, etten kestäisi +naisseuraa, — sanoi Aleksander iloisesti, — ainakin yhtähyvin kuin +sinä, veliseni. Suostun edeltäpäin. Tuohon käteen! + +Ystävä puristi hänen kättään, tietäen, että Aleksander ei milloinkaan +syönyt sanaansa. + +— Asia on siis päätetty, — sanoi Nikolai Konstantinovitsh painavasti. + +— Mutta ilmaisepa vihdoinkin minne meitä siis viedään? — kysyi +Aleksander, yhä leikkisästi. — Olenko ollut siellä koskaan ennen? + +— Et milloinkaan, — sanoi toinen — Vietän illan kotona, meillä on +sisareni syntymäpäivä, tulee paljon vieraita ja sinä olet varmasti +hyvin tervetullut. Aion tutustuttaa sinut vanhempiini. No? + +Kolmatta vuotta oli Aleksanderin onnistunut pysyä uskollisena +periaatteelleen "olla sekaantumatta venäläisiin". Hän ei sallinut +itselleen mitään poikkeusta, sillä jokainen poikkeus hämmensi +periaatetta ja heikensi sen toteuttamismahdollisuuksia. + +Mutta nyt oli hänellä ylimpänä periaatteena myös olla syömättä +sanaansa. Ja sana oli ystävälle annettu. + +Ensi hämmennyksessä Aleksander punastui tätä odottamatonta satimeen +joutumistaan, mutta heti hänelle oli selvänä, kumpaa periaatteista oli +ennen muita noudatettava. + +— Tietysti tulen, — sanoi hän vähimmättäkään epäilyksettä, mutta +hyvin totisena. + +Nikolai Konstantinovitshin alkaessa selitellä vanhempiensa osoitetta, +jopa piirustaessa paperilapulle kadunkulmauksen ja porttikäytävän +aseman, Aleksander kuitenkin tuskin saattoi kuunnella häntä, niin +perinpohjaisesti hänen ajatuksiansa jo askarrutti kysymys miten tämä +ensimmäinen sukellus venäläiseen hameväen maailmaan on saatettava +tehottomaksi ja vaikutukseltaan nollan arvoiseksi. + +"Pukeudun juhla-asuun" — ajatteli hän, — "olen mahdollisimman +kohtelias, tanssin kerran syntymäpäivättären kanssa, sydämellisiin +keskusteluihin en antaudu kenenkään kanssa, pysyn syrjässä, ja mitään +lupauksia käydä uudelleen en anna. Huomenna on koko baali unohdettu, ja +sitten tahdon olla periaatteissani vieläkin ankarampi." + +Hänellä olivat oman käyttäytymisensä ohjeet täysin selvillä, kun hän +10:n ajoissa illalla ajoi kenraali paroni Clodt von Jürgensburgin +kaksikerroksisen rakennuksen portaiden eteen. Vielä eteisessäkin, +jonne hän jätti turkkinsa ja miekkansa, oli hänellä selvänä miten hän +kumartaa kenraalille, miten paronittarelle, miten toivottaa onnea +syntymäpäivän johdosta. Mutta kun hän astui saliin, oli kaikki +ihan toisin kuin hän oli mielessään kuvitellut, ja hänen +esiintymissuunnitelmansa häiriytyivät. Hän oli odottanut näkevänsä +loistotanssiaiset, vieraat kankeina juhlapuvuissaan, menuettia +tanssivina, syvään kumartelevina, niinkuin hän oli tottunut näkemään +ranskalaisen ja englantilaisen hienoston pidoissa. Tosin oli sali +kukilla koristettu, ja suuret kattokruunut levittivät häikäisevää valoa +saliin, mutta koko olo tuntui siltä kuin jokin ei vielä olisi ollut +järjestyksessä. Nuoret jo tanssivat salin toisessa päässä, mutta +toiseen päähän oli tuotu jonkinlaiset ateljee-rappuset, joiden +ympärillä vieraat häärivät, ikäänkuin ottaen kaikki osaa salin +koristamisen viimeistelyyn. Kaikki käyttäytyivät niinkuin olisivat +olleet kotonaan, ja Aleksander oli varmaan ainoa, joka oli ottanut +kutsut juhlalliselta kannalta. + +Esittely tapahtui näin: + +Kolja (Nikolai Konstantinovitsh) huusi isällensä, kenraalille: Pappa +hoi, täällä on ystäväni Aleksandr Gustavovitsh. + +— Aa, — sanoi kenraali, joka seisoi puolivälissä rappusia, +kiinnittäen iloisen vieraslauman keskellä jotakin ihmeellistä lyhtyä +muiden värilyhtyjen lisäksi kattoköynnökseen. — Kovin hauska tutustua, +tulen kohta alas. Olkaa hyvä, vapautukaa miekasta ja riisukaa +hansikkaanne, olkaa kuin kotonanne. + +Ja hän katsoi jälleen ylös kattoon, osoittaen sormellaan sitä kohtaa, +mihin ylimmällä astuimella seisojan oli kiinnitettävä lyhty. + +Paronitarta esiteltäessä oli seurattava Koljaa ainakin viiden huoneen +läpi, ennenkuin emäntä löytyi. Mutta ei hänkään voinut kätellä +tulokasta, sillä hän oli valmistamassa nuorisolle piirakaisia +pöytävatiin ja hänen kätensä olivat tahmeina sokerista ja +marjakeitoista. Koettihan hän hieroa kätensä selviksi pyyhinliinaan, +mutta se ei ensi hätään onnistunut, ja nauraen hän pyysi Aleksanderia +taaskin "olemaan niinkuin kotonansa". Koljaa hän kehoitti hoitamaan +hyvin ystäväänsä ja esittämään kaikille tytöille. Kolja esitti +muutamille rouville ensin. + +Oli odotettava tanssin päättymistä. Kolja meni lyhtyhommaan. + +Ainoa keino, jonka avulla Aleksander olisi päässyt osalliseksi +yhteiseen riemulliseen mielialaan, olisi ollut ryhtyä esimerkiksi +pitelemään rappusia, etteivät ne horjuisi, tai muuten ruveta +kursailematta tuttavalliseksi kaikkien kanssa, vaikkei tiennytkään kuka +kukin oli. Sekaantua vain joukkoon eikä olla millänsäkään. Laittaa +itselleen hauskaa niinkuin kaikki muutkin, vaikka olikin käynyt +sota-akatemian läpi ja nimitetty Henkivartijakaartin tykistöön. Hän +teki muutamia yrityksiä, mutta ne eivät onnistuneet. Tämmöinen elämä +oli liian outoa. Hän meni jälleen puhuttelemaan niitä vanhempia rouvia, +joille oli esitetty, mutta vähän ajan perästä huomasi seisovansa +vaiteliaana ja kömpelönä, kädet edessä yhtyneinä, suupielissä +kangistunut hymy, sohvalla istuvien rouvien vilkkaasti puhellessa +keskenään, jota he ilmeisesti tekivät hänen hankalan vaikenemisensa +peittämiseksi. + +Aleksander koetti siirtyä ryhmästä toiseen, mutta hän ei missään +onnistunut. Ihmeellisintä kaikesta oli, että tässä seurassa, jota hän +jostakin syystä oli kuvitellut toisarvoiseksi verrattuna ranskalaisiin +seuroihin, hänet nyt tapasi odottamaton ujous. Aivan kuin koulupoika +hän tunsi punastuvansa, kangistuvansa, ja tämän kaiken peittämiseksi +teeskentelevänsä ylpeää, ylimielistä, luoksensa päästämätöntä, niinkuin +todella olisi halveksinut tätä seuraa. + +Harhailtuaan sinne tänne, ettei luultaisi hänen olevan aivan +asiattomana ja yksikseen jätettynä, hän vihdoin joutui huoneeseen, +jossa oli lapsia. Nämä järjestivät jotakin jonoa tuoleista ja ottivat +mielellään vastaan Aleksanderin avun, kun oli saatava jonoon myöskin +raskas nojatuoli. Ja näin Aleksander aikoi kenenkään huomaamatta saada +ajan kulumaan, kunnes olisi sopivaa lähteä. Olihan Koljalle annettu +sana pidetty. + +Hän istui lapsilauman ympäröimänä, huvittaen heitä kaikenlaisilla +kujeilla, kun alkoi kuulua lähestyvää puheen ja naurun sorinaa. + +Nuoret olivat, vaikka vielä tanssiessaan, kyllä panneet merkille sekä +Aleksanderin tulon että hänen jäykän, ylen arvokkaan esiintymisensä. +Paha sipinä oli noussut heidän joukossaan. Herrat olisivat tyytyneet +jättämään tulokkaan vain oman onnensa nojaan, mutta tytöt olivat täynnä +uteliaisuutta "ruotsalaisensa" johdosta, joka oli ilmestynyt niin +moitteettomassa, juhlan arvoa tunnustavassa puvussa ja oli niin suora +ja niin ryhdikäs. Kohta hänen katoamisensa jälkeen heidät valtasi +levottomuus. Missä ruotsalainen saattoi olla? + +Ei sopinut mennä suorastaan hakemaan huoneesta huoneeseen, mutta he +keksivät kotiljongin viimeiseksi tanssiksi yleisen galopaadin, jolloin +kaikkien tanssijain, pidellen toinen toistaan kädestä, oli juostava +ensimmäisen jäljestä menipä tämä minne tahansa. + +Ensimmäisenä johti Vierotshka, Koljan vallaton serkku. Hän hyvin tiesi +missä ruotsalainen oli, mutta tahtoi lennättää jonoa ensin kaikissa +muissa huoneissa. Ja tämä lennätys sai hänen johdossaan niin +vallattoman luonteen, että tuolit kaatuilivat ja rouvat kiljahdellen +pakenivat tieltä. + +Lastenkamariin saavuttua olivat kaikki osanottajat kovin +hengästyksissään ja hurjastelun täytyi hetkeksi keskeytyä siihen +huoneeseen. Naiset vaipuivat kikattaen puolipyörryksissä tuoleille ja +herratkin löyhyttelivät itseään nenäliinoilla, hakien istumapaikkoja. + +Kolja, joka oli jo tätä ennen löytänyt Aleksanderin ja tullut hänelle +seuraa pitämään, käytti nyt tilaisuutta vihdoinkin esitelläkseen +hänelle sisarensa, jonka syntymäpäivää vietettiin: + +— Jelizaveta Konstantinovna, sisareni, — sanoi hän kääntyen +Aleksanderin puoleen. Ja Elisabetille sanoi: + +— Aleksandr Gustavovitsh, ruotsalainen ystäväni. + +Kohteliain, tavaksitullein sanoin Aleksander toivotti illan +sankarittarelle onnea ja suuteli hänen kättään. + +Elisabeth otti tervehdyksen vastaan loistavasti esitellyllä +maailmannaisen veikeydellä, aniharvain läsnäolijain aavistaessa, että +tuota 15-vuotiasta tyttönärettä suudeltiin ensi kerran kädelle, +niinkuin aikaihmistä. Nyt Aleksander syvään kumartaen pyysi talon +tytärtä johonkin seuraavista yhteistansseista. + +Mutta Elisabeth, yhä samassa veikeydessään, sanoi: + +— Ah, Aleksandr Gustavovitsh, pahoittelen, mutta olen jo pyydetty +kahteenkymmeneen seuraavista tansseista. Jos tulemme tanssimaan vielä +useamman, on kahdeskymmenesensimmäinen teidän. + +Näin sanoen hän tarttui vierimmäistä tyttöä käteen. + +Ja hänen johdollaan tanssijat alkoivat lentonsa edelleen ulos +huoneesta, sipinän vallitessa tyttöjen joukossa, jotka olivat hyvillään +ylpeän ruotsalaisen saamasta näsäyksestä. + +Nyt olisi Aleksanderin erinomaisen hyvin sopinut lähteä, sillä hän oli +täyttänyt kaikki mahdolliset velvollisuutensa sekä Koljaa että perhettä +kohtaan. Mutta semmoisen äkkilähdön olisi Jelizaveta Konstantinovna +tietenkin selittänyt loukkaantumiseksi ja tuntenut itsensä +täydelliseksi voittajaksi. + +Aleksander päätti jäädä, vieläpä tanssia Viera Petrovnan kanssa, mutta +olla kokonaan huomaamatta Jelizaveta Konstantinovnaa, aivan kuin tämä +olisi ilmaa, ja naisten valssin ajaksi mennä herrain tupakkahuoneeseen, +josta naisten ei sopinut tulla hakemaan, — ettei Elizaveta +Konstantinovna vain saisi päähänsä hieroa sovintoa ja pyytää häntä +tanssiin. + +Tupakkahuoneessa oli paljon herroja, ja siellä Aleksander joutui heti +vilkkaaseen keskusteluun erään Dubrovinin ja puolalaisen Prshevalskyn +kanssa. + +Vasta monen katrillin, poloneesin ja kotiljongin perästä Elisabet +jälleen muisti näkyvistä kadonneen ruotsalaisensa ja lähetti nuoremman +sisarensa Katjan tiedusteluretkelle, sillä pitihän toki tanssia vähän +sen ruotsalaisenkin kanssa. Viera kuuli tämän ja täynnä kujemieltä he +menivät Katjan kanssa hakemaan kadonnutta. + +Vähän ajan perästä pikku Katja juoksi Vieran lähettämänä Elisabetin +luo, nyki tätä hameesta ja sanoi: + +— Tule pian katsomaan. Siellä tapahtuu ihmeellisiä. + +— Missä? + +— No tupakkahuoneessa. He ovat piirittäneet ruotsalaisen ja huutavat +ja riitelevät niin, että saa nähdä mitä siitä tulee. + +Elisabet huomasi nyt, että salissa olijain rivit olivat todella +harvenneet ja että monet vaelsivat herrain huoneesen päin, niinkuin +jotakin näkemään. Hän meni heti nopein askelin sinne. + +Tupakkahuone oli täynnä herroja, jotka olivat unohtaneet tanssin, ollen +ilmeisesti enemmän huvittuneita siitä väittelystä, joka siellä +tapahtui. Naisista oli vain harvoja päässyt tunkeutumaan huoneeseen, +enimmät seisoivat ulkopuolella, kurkottaen kaulojansa ja koettaen +toinen toisensa takaa päästä perille siitä mitä sisällä puhuttiin. + +Vikisten ja nipistäen Elisabetia ranteesta Katja, joka oli keksinyt +näköaukon lihavan Varvara Gavrilovnan puristettujen vyötäisten +kohdalta, sanoi: + +— Katso itse, siellä ruotsalainen istuu keskellä huonetta. Hän on +vihastunut ja punoittaa kuin kukko. Minä huudan: hurraa! Hurraa! + +— Ole hiljaa, Katja, ei saa, he ovat tosissaan, — sanoi Elisabet +hilliten sisartaan. Ja hän tunkeutui ihmisten väliin kuullakseen ja +nähdäkseen. + +Hirveä sanakiista niillä tuntuikin olevan. Elisabet ahtautui väkisin +yhä edemmäs. Ei siltä, että tämmöinen miespuolisten väittely, jolloin +he unohtavat tanssin eivätkä näe ympärillään mitään eikä ketään, olisi +muuta kuin ikävä, ja tytöillä onkin tapana mennä pois. Mutta nyt oli +eri asia. + +Elisabet oli vihdoin saavuttanut paikan, josta saattoi selvästi kuulla +ruotsalaisen kiihtyneen äänen. + +Kaikki tuntuivat väittelevän häntä vastaan. Nyt kuului Koljankin ääni, +eikä Koljakaan ollut aivan ystävänsä puolella. Ilman vähintäkään +hermostumista hän vain koetti saada tämän myöntymään edes yhteenkin +kysymyksen kohtaan. Koljan ääni kuului hokevan: + +— Kuule, Aleksander, kuule mitä minä sanon! + +Mutta ruotsalainen ei kuunnellut ketään, sillä hänen oli annettava +asiallinen ja pätevä vastaus kauniille, mustaviiksiselle, ivallisesti +naurahtelevalle puolalaiselle Prshevalskylle, (joka aikoi suorittaa +tuomarintutkinnon ja oli tunnettu teräväkielisenä väittelijänä). + +Nyt Elisabet pääsi niin pitkälle, että jo näki ruotsalaisen kasvot +edestäpäin ja voi ottaa hänet lähemmän tarkastuksen alaiseksi, näki +hänen suoran nenänsä, puhtaaksi ajellun leukansa ja alkavan +poskiparran, jonka oli kaiketi muodostuminen vasta valtaistuimelle +nousseen keisarin kuosiin. Otsa oli korkea, ja vain pään takaraivo oli +ehkä hiukan liiaksi ulkoneva, niinkuin joskus on viisailla ja vähän +itsepäisillä. Rehellisesti räpyttelevät silmät välähtelivät +mielenkiihkosta, mutta sisällinen vimmastus ei päässyt esille. Hän ei +tuntunut yrittävänkään murskata vastustajiaan loisteliailla +sanasutkauksilla, vaan pelkällä sitkeällä asiallisuudella, jota +vastustajat tosin eivät malttaneet kuunnella loppuun, ja joka +Elisabetistakin oli ikävää. + +"Kuinka hauska olisi" — ajatteli Elisabet, kiihkeästi pureskellen +hampaissaan nenäliinan kulmaa, — "kuinka hauskaa olisi, jos tuon +miehen koko vimma yht'äkkiä purkautuisi _minua_ kohtaan, ja saisin +häntä lepytellä!" + +Ja siinä toivossa, että hänkin joutuisi väittelyn pyörteeseen, Elisabet +rupesi tarkasti kuuntelemaan millä nuo muut ärsyttivät ruotsalaista, +ottaakseen peliin osaa. + +Mutta kuunnellessaan hän unohti tämän tarkoituksensa ja rupesi vain +arvostelemaan kumpi oli oikeassa, ruotsalainenko vai puolalainen +Prshevalsky. + +Kysymys koski juuri sitä mistä Kolja oli niin kovasti varoittanut +puhumasta Aleksandr Gustavovitshin kanssa, nimittäin Suomen asiaa. + +Nyt sanoi kaunis Prshevalsky jotakin, joka saattoi ruotsalaisen +kiihtymään äärimmilleen. Hän kertoi jonkun sedistään olleen aikoinaan +Suomen sodassa ja sanoneen, että koko tuo retki ei ollut sodan +näköistäkään, vaan olivat venäläiset joukot vain tulleet ottamaan +haltuunsa maan, jonka Napoleon oli Erfurtin kongressissa luvannut +Aleksanteri I:lle. He tulivat vain asettamaan omia venäläisiä +kuvernöörejään tämän maan kaupunkeihin, maata hallitsemaan. + +— Entä väestön vastarinta? — sanoi Aleksander. — Entä veriset +taistelut? Olette unohtanut koululäksynne. + +— Sotilaamme saivat tietenkin potkia tieltään joitakuita +sissijoukkoja, — sanoi puolalainen, paljastaen kauniit hampaansa. + +— Tietysti, tietysti, — sanoivat useat läsnäolijoista. Ja joku +huudahti äänekkäästi: + +— Lakkiemme paljoudella me sellaiset sotajoukot tukahutamme! + +Aleksander, joka oli istunut yksin kaikkien muiden seistessä hänen +ympärillään, nousi nyt ylös. Venäläisenä upseerina hänen ei sopinut +sanoa sitä mihin kiehuva veri yllytti. Ja tämä sydäntä kohden +tulvahtanut veri jätti hänen kasvonsa kalpeiksi. + +Elisabet innostui. Hänestä näytti, että nyt — nyt ruotsalainen +paljastaa miekkansa. Nenäliina repeytyi hampaissa kahtia. + +Mutta hänen pettymyksensä oli suuri. Ruotsalainen rupesi taas puhumaan +aivan toivottoman hillityllä äänellä. Rupesi aivan loppumattomasti +selittelemään asioita, luetteli lukemattomia Suomessa käytyjä ankaroita +taisteluja, esitti taistelevien joukkojen asemia, mainitsi taistelujen +nimet ja päivämäärät, väsyttäen kuulijakuntansa melkein aivan +äänettömäksi. + +Elisabetin alkoi olla ruotsalaista kauhean sääli, sillä tuossa +kuulijain äänettömyydessä ei ollut ainoastaan kyllästystä, vaan myöskin +salattua ivanaurua, jota puhuja ei näyttänyt huomaavan. + +"Kun se nyt vain ymmärtäisi ajoissa lopettaa!" — ajatteli Elisabet, +huomaamattaan siirtyen ruotsalaisen puolelle. + +Mutta vaikenemisen sijaan rupesi Aleksander yhä perusteellisempiin +historiallisiin todisteluihin. + +Nyt kuului salista kiihottavan rytmikäs puolalaisen masurkan sävel. Se +oli naisten masurkka, ja Elisabet valmistautui pyytämään häntä +tanssiin, toivoen siten lopettavansa väittelyn suosikilleen eduksi. + +Mutta Aleksanderilla oli vielä loppuponsi sanomatta. Ja korottaen +ääntänsä hän todella sai huoneesta poistujat vielä pysähtymään. + +— Jos kaikki nämä veriset taistelut, — sanoi hän korostaen jokaista +sanaansa, — jos ne ovat herrojen mielestä pelkkiä satuja, niin mitä on +silloin sanottava Porvoon valtiopäivistä, joilla Aleksanteri I vakuutti +Suomelle sisäisen itsenäisyyden ja korotti maan Euroopan kansakuntien +joukkoon. Olisiko hän sen tehnyt, ellei tämä kansa olisi osoittanut +uskottavia voimannäytteitä, jos se olisi antautunut vapauttaan +puolustamatta? + +— Ahaa, — huudahti Prshevalsky ivallisesti, — tämä venäläinen +upseeri siis väittää, että me olimme _pakotetut_ antamaan pikku +Suomelle perustuslain, ollaksemme turvatut vastaisuuden varalta! + +Kaikki purskahtivat korvia tärisyttävään naurunrähäkkään ja huoneeseen +palasivat uteliaina nekin, jotka olivat sieltä lähteneet. + +— Lakeilla tukehutamme! Lakeilla tukehutamme! — huudettiin usealta +taholta. + +Kauhukseen Aleksander huomasi, että tätä tahallista väärinkäsitystä oli +mahdoton oikaista ilman pitkiä selityksiä, joihin ei kuitenkaan enää +ollut aikaa. Mutta oikaisematta jättäminen taas olisi saattanut Venäjän +palveluksessa olevan upseerin todella omituiseen valoon. + +Tietämättä mitä tehdä hän seisoi siinä yksin kuin metsästäjäin +piirittämä hirvi, joka jo tuntee puolustautumisen mahdottomaksi. + +— Mitä tämä nyt on? — huudahti Elisabet voimatta enää hillitä +itseään. — Ettekö todellakaan näe, että olette sata yhtä vastaan! Vai +lakeilla tukehutatte! Minä ainakin olisin tehnyt keisarin sijassa +samoin kuin hän, ja juuri siksi, että heitä on niin vähän. Olemmeko +heitä paremmat siksi, että meitä on sata miljoonaa? Eivätkö he ole +kasvultaan yhtä pitkät kuin mekin, ja heidän silmänsä samanlaiset, ja +nenä ja korvat? En näe erotusta. Aleksandr Gustavovitsh taitaa olla +meitä vähän pitempikin. Oikein hävettää kun pöyhistellään sillä että +"paljon ja paljon"! + +Nuoren syntymäpäivättären odottamaton vetoaminen hävyn tunteeseen juuri +silloin kun mahtailtiin, teki vaikutuksensa. Prshevalsky pujahti ulos +huoneesta. Litvinov rupesi puolustamaan ruotsalaista ja monet yhtyivät +häneen. Monet pilkkaajista luikkivat häpeissään pois. Syntyi yleinen, +Aleksanderille myötämielinen puhelun sorina. + +Mutta Elisabet kumarsi hänelle, pyytäen masurkkaan. + +Kun he käsi kädessä menivät saliin, sanoi Elisabet: + +— Aleksandr Gustavovitsh, älkää olko millännekään, ja ennen kaikkea, +älkää ajatelko venäläisistä pahaa äskeisen johdosta. Tuo Prshevalsky ei +ole oikeastaan venäläinen, vaan puolalainen, ja kuka heitä tietää, he +ovat niin kateellisia. + +— Puolalla onkin syytä kadehtia Suomea, — sanoi Aleksander. + +— Minä tarkoitin toista kadehtimista. Hän kadehti sitä huomiota, minkä +te herätitte tullessanne. + +— Herätinkö minä _huomiota_? Millä? + +Elisabet katsahti häneen nauraen ja sanoi: + +— No sen ilmaisen tuonnempana, kun paremmin tutustumme. + +"Veikeilee", ajatteli Aleksander. Mutta tuiman ottelun jälkeen hänestä +tuntui kovin suloiselta nuoren naiskäsivarren lempeä kosketus. + +"Miksi hän tuli äkkiä niin totiseksi?" — ajatteli Elisabet. + +Aleksander tanssi katsojain mielestä virheettömästi, solakka vartalo +miehekkään suorana, ja omituisen hillitysti, joka herätti huomiota +venäläisessä seurassa. Semmoisiakin masurkkaliikkeitä, jotka venäläisen +ja puolalaisen käsityksen mukaan oli tehtävä tulisen kiihkoisasti, +täydellä antaumuksella, niin että ihmisen koko persoonallisuus sillä +hetkellä unohtui ja hän oli pelkkää tanssia, niitä ruotsalainen teki +päinvastoin välinpitämättömän pidättyvästi, ollenkaan unohtamatta +henkilöllisyyttään ja ikäänkuin tahallaan ilmaisten tanssinnan +toisarvoisuutta. Tanssin aikana hän ei puhunut sanaakaan eikä ruvennut +naureskelemaan naisensa kanssa. + +Tämä ehdoton vaikeneminen ja kasvojen totisuus, tämä kylläkin +tahtitarkka mutta pidättyväinen jalanheitto, tuo omituinen +toisarvoisuuden tuntu, joka ikäänkuin sanoi musiikille: rämise sinä +minkä rämiset, minä tanssin niinkuin haluan, — se kaikki oli perin +uutta ja leimattiin ruotsalaiseksi erikoisuudeksi. + +Mutta se miellytti Elisabetia suuresti. + +Se miellytti pian kaikkia muitakin niin, että sitä täytyi ruveta +matkimaan. Ei kukaan enää hyppinyt eikä hurjistellut. Jalat tekivät +tanssiliikkeitä, mutta yläruumis pysyi arvokkaan levollisena, päät +olivat hiukan kallellaan, kulmakarvat koholla ja ilme niin totinen, +että olisi luullut hautajaisista tultavan. + +Elisabet pani merkille, että itse Dubrovinkin, joka oli ehkä tulisin +puolalaisen masurkan tanssija, seuraavissa vuoroissa tanssi hillitysti, +oli surumielisen totinen eikä puhutellut naistaan. + +Joten oli hyvinkin luultavaa, että tämä uusi, kyllästyttävää +puolalaista liikakiihkoisuutta ylenkatsova tanssimistapa vielä tulisi +yleisempäänkin muotiin. + +Ikävämpi oli, että Aleksandr Gustavovitshia ei tahtonut saada tanssin +väliajoillakaan näyttämään leppyneeltä ja hyvätuuliselta. Elisabet +esitti hänet kaikkein iloisimmille tytöille, mutta tuloksetta. +Ruotsalainen hyvästeli isäntäväkeä pian poloneesin jälkeen ja hävisi +pidoista. + +Suuri tappio Elisabetille. Hän oli tähän asti todellakin osannut saada +iloiseksi kenen vain. Miksi ei tätä ruotsalaista? Hän koetti asettua +Aleksandr Gustavovitshin kannalle, kuvitellen joutuneensa vieraaseen +maahan ja samanlaisen hyökkäyksen alaiseksi. Kaikki olisivat soimanneet +ja haukkuneet venäläisiä. Olisinko suuttunut itikanpistosta? Miksi ei +Venäjää saisi haukkua? Mutta jos Venäjä olisi ollut hyvin pieni ja +Suomi hyvin suuri, silloin olisin varmasti suuttunut. Olisin vaatinut +sen Prshevalsky pahuksen kaksintaisteluun! + +"Kunpa se ruotsalainen ei vain ajattelisikin sitä tehdä!" — hätkähti +Elisabet, sydän sykähtäen. + +Tämä ajatus suuresti vaivasi häntä vielä sittenkin kun pidot olivat jo +päättyneet ja vieraat lähteneet. Ei tahtonut tulla unestakaan mitään. + +Aamupuoleen yötä hän keksi mitä oli tehtävä. Ensiksi hän sanoo +omaisille, ettei Aleksandr Gustavovitshin läsnäollessa saa enää +milloinkaan ruveta Suomesta puhumaan. Toiseksi hän sanoo Koljalle, +että käskisi ystävänsä tulla viimeistään kahden viikon kuluttua, +jolloin oli laskiainen ja suuri rekiretki tehtäisiin Tsarskoje seloon +kolmivaljakoilla. "Silloin ruotsalainen lepytetään täydellisesti", — +ajatteli Elisabet, sillä se, ettei hän ollut lepytyksessään onnistunut, +ei antanut hänelle hetken rauhaa. Ja siihen päätökseen hän vihdoin +nukkui. + + + + +XIII. ALEKSANDER VOIMISTELEE. + + +Omituista oli, että keskelle sitä harmia ja tuimaa katumusta, joka tuon +vasten Aleksanderin kaikkia suunnitelmia ja päätöksiä tapahtuneen +käynnin johdosta ja erittäinkin tuota tyhmää väittelyä muistellessa +raateli hänen mieltään, oli jäänyt myöskin jokin miellyttävä läikkä, +joka valoi suloista lievennystä katumuksen kirvelevään pätsiin. + +Mikä ihmeen asia se saattoikaan niin epämiellyttävät muistot muuttaa +siedettäviksi, jopa viihdyttää ja saada yhä uudestaan ottamaan +pohdittavaksi tuon illan tapahtumat? Kohta oli jo viikko siitä illasta +vierähtänyt ja yhä hän otti aamuin illoin ajatellakseen kaiken alusta +loppuun ennen kuin hyökkäsi vuoteestaan tai vaipui uneen. Miellyttävä +läikkä väikkyi kuin peiliheijastus sinne tänne kaiken kamaluuden yli, +sulostuttaen ja keventäen. + +Hän tutki tutkimistaan mitä tuo saattoi merkitä ja mistä se johtui. +Omituista kyllä, sillä oli oikeastaan värinsäkin. Se oli hyvin tumman +sininen eli gredliini, ja siinä oli ylt'yleeasä pieniä valkoisia +pyörylöitä, joten se muistutti jotakin musliinivaatetta. + +Mutta kun Aleksander yht'äkkiä huomasi, että Elizaveta +Konstantinovnalla oli ollut koruton puku juuri sellaisesta vaatteesta, +hyökkäsi hän vuoteesta siinä silmänräpäyksessä. Tämähän oli jo liikaa, +ajatteli hän. Eikö hän ollut kiven kovaan päättänyt olla ajattelematta +Elizaveta Konstantinovnaa, ja eikö siinä asiassa ollut erinomaisesti +onnistunutkin? Ja nyt tullaan musliinihameen muodossa! Hän alkoi +tarmokkaasti voimistella. + +Voimistelussaan hän noudatti säännöllistä, joka liikkeen suhteen +tarkasti määrättyä kaavaa. Siihen kuului paitsi tavallisia käsien ja +jalkain ojennusliikkeitä 1) polvien notkistus, kädet lanteilla, 2) +toisen jalan oikaiseminen eteenpäin ja toisella nouseminen asentoon. 3) +Vartalon taivutus taaksepäin, kädet lanteilla, kiertäminen vasempaan, +sitten oikeaan, 4) samanlainen niskan ja pään kiertely. 5) Jalat +hajalle, voimakkaita hakkuuliikkeitä ojennetuin käsivarsin ja yhtynein +kämmenin, ylhäältä alas jalkojen väliin. + +Kun hän nousi asentoon tästä viimeisestä liikkeestä, oli hänen +hengityksensä rajun kiihtynyttä, pää punaisena veren voimakkaasta +syöksystä ja mielen iloinen uudistus antoi tavallisesti ilmaisunsa +jossakin mehevässä Glunttien sävelmässä. + +"Drick ur ditt glas, se döden på dig vä-äntar!" + +Katkelma puhui kuolemasta, mutta tuota mehevää "vä-äntar" oli +kerrassaan hytkähyttävän iloista laulaa. + +Tällä kertaa laulahdus jäi kuitenkin tulematta, sillä Aleksander oli +tyytymätön voimisteluunsa. Hän ei näet ollut voinut estää ajatustensa +palautumista musliinivaatteeseen, vaan pään kiertyessä ja viipyessä +vasemmalle taivutettuna hän oli ehtinyt lyhyesti toistaa mielessään +kaiken mitä Jelizaveta Konstantinovna oli väittelyssä hänen +puolustuksekseen sanonut. + +Täytyi ottaa ankarampaa voimistelua. + +Hänellä oli rautatanko riippumassa kahden köyden varassa ja siinä hän +tarpeen tullen teki sangen vaikeita ja voimiakysyviä liikkeitä vapaiden +liikkeittensä lisäksi. 24 kertaa hän saattoi vetää leukansa tankoon +kiinni käsiä koukistamalla. Sen suoritettuaan hän käsien välitse +pujottautuen veti selkänsä poikittain tangon päälle ja joko kohottautui +tangolle istumaan tai laskeutui riipuksiin käsiensä varaan, josta +hyppäsi maahan polviennotkistusasentoon. + +Ja jos omavaltaiset ajatukset sittenkin kiertyivät musliiniin, tahtoi +hän niiden suhteen käyttää toista suunnitelmaa. Hän aikoi kurittaa koko +tuota perhettä mitä ankarimmalla arvostelulla. + +Koko perhe oli ilmeisesti alusta loppuun pelkkää Koljaa, suvustaan, +isänmaastaan ja mistään uskonnosta välittämätöntä, jonkinlaista +taiteilijarotua, joka ei huolehtinut edes puvuistaan. Onko kuultu, +että paronin ja kenraalin vanhin tytär omana syntymäpäivänään, +satalukuisten vieraiden läsnäollessa esiintyy ihan suorassa ja mitä +halpahintaisimmassa musliinipuvussa, tukka sidottuna nauhasella pään +taakse? Kiireestä kantapäähän ilmeinen Kolja, hänen toisintonsa, itse +Koljaakin koljempi! + +Näitä hän mietti istuessaan tangolla, joka äskeisen liikkeen jälkeen +vielä vähän keinui. Sitten hän keikautti polvien varassa selälleen ja +tuli seisaalleen maahan. + +Tätä ankaran arvostelun keinoa hän käytti sitten koko päivän +työskennellessään yleisesikunnan virastossa, jos vain ajatusten +puolelta jotakin omavaltaisuutta sattui ja jos miellyttävä läikkä alkoi +uudelleen välkehtiä. Siellä ei ollut paljon aikaa syrjä-ajatuksiin. +Selittämätön oli hänelle vain se omituinen keveys ja iloisuus, jolla +hän tänään käsitteli kaikkein ikävimpiäkin virka-asioita. Kaikki oli +kuin hauskaa leikkiä vain. Hän puhui sukkeluuksia virkatoveriensa +kanssa ja sai hyvälle tuulelle koko osaston. + +Työajan päätyttyä hänessä heräsi kaukainen epäluulo tätä +hyvätuulisuutta vastaan. Aivan äkkiä ja odottamatta se heräsi +kotimatkalla, joten Aleksander päätti mennä mielensä haihduttamiseksi +balettia katsomaan. Ja seuraavina iltoina hän aikoi käydä oopperoissa +ja keisarillisissa teattereissa. + +Myöhään illalla saavuttuaan kotiin ranskalaiseen hoitolaansa hän päätti +ryhtyä kirjoittamaan äidille pitkää kirjettä ja vetikin jo esille äidin +kirjeistä sen, johon nyt oli vastattava, kun huomasi, että hänen +työpöytänsä toiseen kynttilään oli puhkaisemalla pujotettu paperiarkki, +nähtävästi jotta hän sen kohta huomaisi. + +Paperiin oli ilmeisessä kiireessä töhritty seuraavaa: + + "Rakas Aleksandr, olin luonasi sinua tapaamassa. Omasta ja + sisareni puolesta pyydän sinua laskiaisajolle Tsarskojeen. + Lupaavat hauskaa. Lähtö tapahtuu meiltä klo 11 a. p. + + "Kolja." + +Ajatuksiinsa vaipuneena hän tietämättä mitä teki otti pöydältä suuret +saksensa ja leikkeli paperin vaivaavasti epäsuorat kulmat säännöllisen +suunnikkaan kulmiksi, rutisti myttyyn reunat ja vei uuniin. Sitten hän +kauan oikoili sitä paperin kohtaa, joka oli puhkottu, silitteli +repeämän reunat, paineli paperin huolellisesti taitteisiin ja oli +pistämäisillään salkkuun asiapaperien joukkoon, mutta heräten +ajatuksistaan vei senkin paperin uuniin. + +Sen tehtyään hän naurahti, sanoen varmasti ja harvaan: + +— Ei ikinä! + +Sillä hän ei aikonut ikinä enää mennä _siihen_ taloon. + +Sen sijaan hän otti esille äitinsä valokuvan, pujotti sen seisovaan +kehykseen, jonka oli juuri samana päivänä ostanut, ja asetti pöydälle +ihan eteensä, siinä olemaan niin kauan kuin hän kirjoittaa. Äidin kuva +oli oleva hänen ajatuksiensa ylimpänä vartijana. + +Kirjeen kirjoitettuansa hän todella tunsi kohonneensa jälleen siihen +maailmaan, jossa hän tahtoi olla: äiti, isänmaa, yleneminen ylimmille +asteille Suomen ja suomalaisuuden hyväksi — tämä oli hänen oikea +maailmansa, josta älkööt mitkään musliiniläikät vetäkö häntä alas! Ne +olkoot iäksi voitetut! + +Kuitenkin hän kaiken varmuuden vuoksi otti mukaansa äidin valokuvan ja +asetti sen taskukellon kera tuolille, joka oli vuoteen vieressä hänen +nukkuessaan. + +Silmät rypistyksissä siihen katsoen hän tunsi unen lähestyvän ja tiesi +viimeisen ajatuksensa olevan: äiti, Suomi, yleneminen... + +Hän puhalsi kynttilän sammuksiin. + +Mutta niin harjaantunut kuin ihminen saattaa ollakin pakottamaan ja +hallitsemaan ajatuksiansa, ei hän voi estää, että nukkumisen hetkellä, +kun hengitys putoaa ensimmäiseen kuorsahdukseen, koko maailma +käännähtää ylösalaisin ja ajatukset laukeavat siteistään, karaten +omavaltaisille poluille. Vaikka kohta heräisikin tästä kuorsahduksesta, +ovat ne jo ehtineet punoa kokoon pitkän romaanin. Yhdessä ainoassa +tuokiossa! + +Niinpä Aleksander kavahti hereille ja suuresti ihmetteli, miksi hän oli +uneksinut Pietarin kirkonkellojen pampattavan pääsiäistä, kun unessa +oli kuitenkin kysymys ollut vain laskiaisen vietosta, sillä hurjasti +ajettiin kolmivaljakoilla tuntemattomia katuja myöten ja kaikki ohjat +olivat olleet Aleksanderin käsissä, aivan kuin roomalaisilla +kilpa-ajajilla. Hurjassa lennossa hän oli ehtinyt vain sen verran +käännähtää, että oli saanut huudetuksi taakseen Jelizaveta +Konstantinovnalle: pitäkää lujasti kiinni, muuten olette hukassa! Ja +tyttö oli todella pitänyt lujasti kiinni hänen ohjastavasta +käsivarrestaan, se suloinen lapsi, joka oli ensin puolustanut häntä +venäläisten edessä ja sitten venäläisiä hänen edessään. + +Aleksander uudisti silmäinsä rypistyksen. + +— Ei ikinä! — toisti hän taas, pakottaen ajatuksensa entiseen +raiteeseen, saamatta enää nähdä miten kilpa-ajot päättyivät tai tuntea +tytön kieppuvan käsivarressaan. + +Hänen silmänsä olivat yhtä ankarissa rypyissä vielä neljän tunnin +kuluttua hänen herätessään, talviaamun jo valjettua. Hän heräsi omaan +äänekkääseen Elisabetin nimen huutamiseen. Tanssiaiset olivat näet +uudistuneet, ja tuostapa Prshevalskysta hänellä nyt oli koko yön +kiusaa. Koko yön oli kestänyt yhä kiihtyviä poloneesivuoroja, joita oli +johtanut Jelizaveta Konstantinovna siten, että kuiskasi komentosanat +Aleksanderin korvaan, ja Aleksander sitten huusi ne muka ominaan koko +tanssiseuralle. Heidän yhteinen salajuonensa oli antaa kaikkien +hämmästyä ruotsalaisen tavatonta poloneesitaitoa ja kekseliäisyyttä. +Tytöllä ei ollut muuta mielessä kuin saada hänet edulliseen valoon ja +kunnostautumaan. + +Tosin hän yhä aikoi sanoa Jelizaveta Konstantinovnalle, että tuo oli +oikeastaan epärehellistä peliä, mutta kun tyttö oli niin innoissaan +hänen menestyksestään ja kun tämä oikeastaan oli unta, ei hän sanonut +mitään, vaan antoi mennä unen laskuun, ja vain yhä innokkaammin ja +äänekkäämmin huuteli tanssivuoroja, näiden muuttuessa yhä +satumaisemmiksi ja hurjemmanluontoisiksi. + +Aina kun he olivat kohtaavinaan Prshevalskyn, teeskenteli Elisabet — +yhteisymmärryksessä Aleksanderin kanssa — mitä iloisinta +ystävällisyyttä puolalaista kohtaan, nyykäytteli päätään ja säteili +hymyissään. Mutta sopivan hetken tultua hän antoi sovitun merkin +Aleksanderille ja he liukuivat pois Prshevalskyn edestä. He koettivat +kadota hänen näkyvistään, mutta se ei ollut suinkaan helppoa, vaan +vaati heiltä mitä suurinta kekseliäisyyttä, ja neuvotellen he kuiskivat +toistensa korviin. Puolalainen näet kohtasi heidät aina juuri siinä +missä olisi vähimmin odottanut, eikä Aleksander ollenkaan osannut antaa +kasvoillensa semmoista teeskennellyn lempeyden ilmettä, mikä olisi +jostakin syystä ollut tässä tilanteessa aivan välttämätöntä. + +Vihdoin Elisabet, puolalaisesta päästäkseen, käski komentamaan yleisen +galopaadin, parittain. Aleksander huudahti reippaasti komennuksen, ja +se otettiin vastaan riemuhuudoin. Hän oli tanssi-illan ylin sankari. +Hurjistuneiden tanssijain seuraamina he lensivät Elisabetin kanssa +kaikkien huoneiden läpi. + +Mutta joka paikassa oli puolalainen heitä vastassa, vaikka he olisivat +viimeiseen perukkaan paenneet. Elisabet nauroi vain yhtä ystävällisesti +puolalaiselle, mutta salaa teki Aleksanderille merkkejä karkuun +lähtemiseksi. + +Heidän tanssittuaan kortinpeluu-huoneen pöytien välitse ja pantuaan +kynttilät heilumaan ja pelaajat jättämään paikkansa, heidän rynnättyään +teehuoneen läpi ja saatuaan rouvat kiljahtelemaan ja juoksemaan ovista, +Elisabet kuiskasi Aleksanderin korvaan ja käski johtamaan galopaadin +puistoon. Siellä oli elokuun kirkas kuudan. Jotkut parit saattoivat +vaivoin seurata heidän hurjaa lentoansa noin puoliväliin puistoa, mutta +kun puiston tihetessä valot talosta eivät enää kauemmas kantaneet, +jäivät muut kaikki jälkeen ja he lensivät vain kahden yhä edemmäs aivan +pimeätä lehmuskäytävää pitkin, ollakseen vihdoinkin turvassa. Jos oli +ollut vaarallinen tämä villi vauhti kuutamon puolihämärässä, niin vielä +vaarallisempi oli lento pilkkosen pimeässä, ja heidän molempien sydämet +vavahtelivat pelosta, että he eksyvät käytävältä ja jokin oksa sattuu +silmään. + +Mutta tuoltapa jo näkyy kuun valaisema aukeama. He vetäytyvät vielä +kiinnemmäksi toisiinsa, tuntien vihdoinkin pääsevänsä pois pimeästä. +Silloin he kuitenkin huomaavat, että puolalainen seisoo aukeamassa. Kuu +valaisee hänen valkoista otsaansa ja hänen kasvonsa ovat valkoiset, +posket ja suu pyöristyneinä ivalliseen nauruun. Tukan kiharainen +mustuus on hävinnyt ympäröivään pimeyteen. + +Elisabet pysähtyi kuin kivettyneenä. Mutta jostakin vain unessa +selvästä syystä hänen oli aivan välttämätöntä heti mennä puolalaisen +luo, niinkuin olisi muka häntä vain hakenutkin, tekeytyä taas +säteilevän ystävälliseksi ja hymyileväksi. Tällöin hänen vartalonsa +alkoi irtaantua Aleksanderin otteesta, käsivarret liukua Aleksanderin +käsivarsilta, katseen uskaltamatta hetkeksikään kääntyä puolalaisesta. +Vihdoin kädet hiljaa pyyhkäisivät Aleksanderin käsiä ja sormenpäät +erkanivat sormenpäistä. + +Puolalainen avasi sylinsä. + +Elisabet alkoi lipua puolalaista kohden. + +— Elisabet! Elisabet! — huusi nyt Aleksander, ja puolihorroksissa hän +kuuli oman äänensä. Puolihorroksissa hän myös raotti luomiansa, joiden +välistä ensin näkyi paitsi valkuaista vain alareuna silmäterästä, sen +verran että hän tuli aamuvalon tietoon. Autuas hymy väikehti vähän +aikaa hänen huulillaan, sillä olihan onnellista, ettei mitään +Elisabetin viskautumista Prshevalskyn syliin ollut milloinkaan +tapahtunut, vaikkei ikävä kyllä myöskään Aleksanderin ja Elisabetin +välillä mitään yhteisymmärrystä, ei salaliittoa eikä korviin +kuiskimista. + +Mutta sikäli kuin Aleksanderin tietoisuus valveutui, avasi hän +silmänsä, pää kohosi aluselta ja kohta rypistyi otsa uhkaavaan +ankaruuteen sen hänen omituisen, Elisabetia kohtaan tuntemansa +lämpimyyden johdosta, joka yhä vieläkin hiveli koko hänen +olemustansa. — + +"Mitä tämä on?" — ajatteli hän, nopeasti kooten todellisuuden lankoja +yhteen ja yhä voimakkaammin kauhistuen hengessään. — "Tuskin vielä +kahta viikkoa ensi tutustumisesta, ja alanko minä jo rakastua tuohon +venäläiseen letukkaan!" + +— Oho! — huudahti hän aivan kuin jollekin näkymättömälle +viholliselle, kohtalolle, taikka suoraan paholaiselle. — Äläpäs +sentään! + +Ja samassa hän hyppäsi permannolle pystyyn, heilautti kätensä +vimmatusti ilmaan, hieroi rajuin ottein päänsä punaiseksi, viskasi +sitten paidan mykkyränä luotaan ja juoksi kylmään kylpyhuoneeseen. + +— Äläpäs, äläpäs! — hoki hän yhä, asettui ammeeseen ja heitti +ämpärillisen jääkylmää vettä ylitsensä. + +Vasta kauan aikaa tämän jääkylvyn jälkeen alkoi sen kirpeä, ihoa +kihelmöivä vaikutus laimeta ja yöllisen unen muisto virota hereille. +Puolustautuakseen oman itsensä edessä Aleksander ajatteli: + +"Voiko ihminen oikeastaan mitään unikuvia vastaan! Ajatukset tulevat ja +menevät omin päin, ei niille mitään voi. Vasta teoistahan ihminen on +vastuussa. Ja niitä ei minulla ole omallatunnollani, eikä ole oleva! +Tehkää te siellä rekiretkiänne niin paljon kuin haluatte!" + +Mitä muuten tämän päiväpaisteisen, sinitaivaisen, kirkkaan +laskiaistiistain viettoon tulee, niin päätti hän — viraston ollessa +suljettuna — ottaa ajurin ja vihdoinkin käydä katsomassa kuuluisaa +Pulkovan observatoriota, jonne oli Pietarista matkaa noin 17 virstaa. +Sinne oli häntä kutsunut käymään itse professori Struve, tuon +tähtitieteellisen laitoksen johtaja, joka geodesian ja astemittauksen +opettajana Sota-akatemiassa oli tutustunut Aleksanderiin, ja +huomattuaan nuoren upseerin matemaattiset opinnot sangen laajoiksi +mielistynyt häneen, ehkä myös toivoi joskus vastaisuudessa voivansa +houkutella hänet siirtymään laitoksen apurikseen ja työtoverikseen. + +Aleksanderin saavuttua sinne oli tosin laitoksen kaikilla virkamiehillä +laskiaisloma ja tähtitorni oli suljettu, mutta professori oli hyvillään +hänen tulostaan, omakätisesti avasi laitoksen kaikki ovet ja näytti sen +mahtavat kaukoputket pienimpiä erikoisuuksia myöten. + +Erittäin ystävällisiä olivat hänelle myöskin professorin tyttäret, +jotka emännöitsivät tämän asunnossa. He vaativat Aleksanderia kiven +kovaan jäämään päivällisille. Mutta hän kieltäytyi kohteliaimmin. +Hänellä tuntui olevan ikäänkuin jotakin kiireellistä tehtävää, jotakin +ehdittävää. Mitä se oli, siitä ei hän tosin itsekään ollut selvillä. +Mutta pian hän vain rupesi lähtöä tekemään, herätti torkkuvan ajurinsa +ja juuri ennen päivällisaikaa pyyhälsi kotimatkalle. + + + + +XIV. LASKIAISENA. + + +Laskiaisajelun valmistuksia, josta piti tuleman tällä kertaa jotakin +aivan erinomaista, johti Elisabet Koljan ja "kaikkein parhaimman" +ystävättärensä Vieran kanssa, joka oli hänen serkkunsa eli setä Pjotr +Karlovitshin tytär. + +Tästä Vierasta eli Vierotshkasta Elisabet väitti, että hän oli korvia +myöten rakastunut ruotsalaiseen silloin syntymäpäivätanssiaisissa ja +että olisi kerrassaan julmaa, ellei Aleksandr Gustavovitshiä +sijoitettaisi Vierotshkan rekitoveriksi laskiaisajelussa. + +Kun mentiin äidiltä kysymään mitä hän ruotsalaisen sijoittamisesta +arveli, sanoi hän, että olisi sopivampi sijoittaa hänet neiti Berkovin +toveriksi, koska tämä asui kesäisin Suomen puolella Uudellakirkolla ja +tunsi suomalaisia oloja, joten hänen olisi ehkä helpompi keksiä jotakin +keskustelun aihetta totisen ruotsalaisen parina. + +Tämä neiti Berkov, kotinimeltään Shura, oli toinen Elisabetin "kaikkein +parhaista" ystävättäristä, johon Kolja puolestaan oli rakastunut. Olisi +ollut kerrassaan julmaa heidätkin sijoittaa eri rekiin. + +Vihdoin Vierotshka itse saapui paikalle. + +Kun hänelle sanottiin, että ruotsalaista oli ajateltu hänen +rekitoverikseen, alkoi hän kuitenkin merkitsevästi rykiä, jonka ryinnän +tarkoitusta ei kukaan näyttänyt ymmärtävän. Mutta Elisabet punastui, +koska huomasi Vieran tarkoittavan, että ruotsalaiseen ei muka ollut +rakastunut kukaan muu kuin Elisabet itse. + +Elisabet tiesi kuitenkin asian olevan niin, että hän vain tahtoi +lepyttää Aleksander Gustavovitshin, eikä mitään muuta. Tämän rekiretken +tarkoitus oli nyt hyvittää sietämätön tappion tunto. Parhaiten olisi +lepytys käynyt todella istumalla samaan rekeen, mutta silloinhan Viera +olisi saanut vettä myllyynsä. + +— Minäpä ehdottaisin, että Liza ottaisi ruotsalaisen, — sanoi +Vierotshka pyörähtäen kantapäällään ja imien karamellitahmeita +sormiaan. + +— Vierotshka, oletko tullut hulluksi? — sanoi Elisabet eloisasti. — +Ja sitä paitsi kukas silloin Litvinovin ottaisi, joka aina minulle +annetaan? + +Muut tytöt kaikki kannattivat Vieran ehdotusta ja Viera puolestaan +sanoi kyllä ottavansa Litvinovin. + +Silloin Elisabet sanoi: + +— No jos minut suorastaan _pakotetaan_ ottamaan Aleksandr +Gustavovitsh, enhän minä tahdo mitään häiriöitä toimeenpanna. Olkoon +sitten niin. + +Johon Elisabetin puheeseen Viera taas merkitsevästi ryiskeli, ja Shura, +vaihdettuaan hänen kanssaan silmäyksen, hymähti. He olivat ilmeisesti +samaa mieltä. + +Kun tämä rekiretken pääkysymys näin saatiin ratkaistuksi, oli toisena +kysymyksenä, kuka tai ketkä ihmisistä, tapojen ehdotonten vaatimusten +mukaisesti, saataisiin nuorten paimentajaksi, ja riittäisikö siihen +Mihail Konstantinovitsh, se Mishaksi sanottu Elisabetin vanhin veli, +joka oli juuri vastikään mennyt kihloihin Elisabetin kolmannen kaikkein +parhaimman ystävättären ja kaiman, Lizan, Shuran serkun kanssa. Misha +ja tämä Liza Gavrilovna olivat ikänsä puolesta kylläkin kelvolliset +nuorison esiliinoiksi, mutta oli epätietoista haluttiko heitä istua sen +johdosta reessä tuntikausia. + +Misha oli mennyt kihloihin Lizan kanssa "ystävyydestä" eikä +"rakkaudesta", sanoivat asiantuntijat. + +Elisabetille oli suurena arvoituksena miksi näin sanottiin. Sillä Liza +oli suloisin ja ihanin olento mitä maa yleensä voi päällänsä kantaa. +Perheet ymmärsivät toisensa joka sanassa ja ajatuksessa, toistensa +vähimmät vihjaukset ja suhteitten väreilyt. Parempaa vaimoa ei Misha +olisi saanut vaikka olisi maailman halki hakenut. Sen sijaan hän +rakastui erään arveluttavan herra S:n sisareen, köykäiseen, +pintapuoliseen olentoon, joka komiikkaa ei ymmärtänyt, mutta +tyhmyyksille nauroi ylenpalttisesti. + +Tämä oli Elisabetin mielestä aivan huimaavan käsittämätöntä. Misha oli +hänen ja kaikkien muidenkin perheenjäsenten ylin auktoriteetti kaikissa +maku- ja taidekysymyksissä, hän maalasi itsekin maisemiaan niin +ehdottoman rehellisesti, että syventyipä niihin kuinka perusteellisesti +tahansa, ei missään saattanut kohdata vähintäkään valhetta, tahallista +tehostusta tai vaikeuksien peittämistä epäselvyydellä. Alituisella +arvostelullaan ja koko olemuksellaan hän oli luonut ja istuttanut +heihin käsitykset siitä, mikä on arvokasta, mikä arvotonta, mikä on +viisasta mikä tyhmää, mikä luonnollista mikä teeskenneltyä, mikä +humoristista mikä idioottimaista, melkeinpä hän piti esteettistä +vaistoa ihmisen ylimpänä ominaisuutena, jopa hyvän ja pahan mittana. +Hän sen vuoksi halveksi sydämensä pohjasta kaikkia niitä, jotka eivät +taidetta ymmärtäneet, useinpa tuntui melkein säälimättömältä hänen +kolea arvostelunsa ja armottomuutensa semmoisia ihmisiä kohtaan. Ja nyt +tämä sama mies _rakastuu_ ihmiseen, joka taiteesta ei ymmärrä enempää +kuin jokin röhkivä nelijalkainen hopealusikasta, — joka, maisemataulua +kerran katsellessaan, oli osoittanut aurinkoisella tiellä olevaa tummaa +varjoa ja kysynyt: onko tuo lehmä? + +Voiko tämmöisiä ajatella höperöksi tulematta? Voiko tämmöistä ollenkaan +käsittää! Sanovat: rakkaus on sokea, mutta he unohtavat, että tässähän +on kysymys Mishasta, maailman viisaimmasta ja teräväpäisimmästä +ihmisestä! Mitä on siis tuo "rakastuminen", jos se aikaansaa niin +nurinkurisia asioita, jos se saa ylenkatsomaan "ystävyyden" vaatimukset +ja luopumaan sellaisesta enkelistä kuin Lizakin oli? + +Sanokaa, hyvät ihmiset, mitä nuoren tytön pitää semmoisista asioista +ajatella. + +Mutta ei kukaan puhu mitään — ei ainakaan nuorelle tytölle. Aivan +kuin tämä asia ei lainkaan kuuluisi hänelle. Pelkkiä olkapäiden +nytkähtelyjä, käden heiskahduksia, jotka merkitsevät: sinä Elisabet et +vielä voi näitä asioita ymmärtää. + +Misha tulee yhä harvapuheisemmaksi ja umpimielisemmäksi. Jokohan +hän itsekin huomaa ja häpeää? Mutta ei. Hän muuttuu myös yhä +juhlallisemmaksi — seikka, johon hän ennen olisi voinut antautua ehkä +vain mielenhäiriössä. Muuttuu yhä juhlallisemmaksi eikä edes ymmärrä +nauraa itselleen! Ei ymmärrä nauraa itselleen, vaan pukeutuu +juhlapukuun, eikä vieläkään ymmärrä. Ei häpeä, ei naura, ei pilkkaa +itseään, vaan — ajaa muodollisesti kosimaan kaunotartaan! + +Kauheata, — ajatteli Elisabet. + +Miksi ei kukaan estänyt häntä? Miksi antoivat hänen vain lähteä, vaikka +tiedän varmaan jokaisen ajatelleen, että nyt viisas Misha menettelee +tyhmästi! Odottelivat vain hänen palaamistaan, tirkistelivät +ikkunoista, hääräsivät huoneissa posket punaisina, kuiskuttelivat, +kunnes hän todella palasi ja meni mitään sanomatta suoraan +huoneeseensa. + +Onneksi — hurraa! — hän oli saanut rukkaset! + +Onneksi kaikkien mielestä, mutta ei suinkaan Mishan omasta. + +Misha tuli kovin alakuloiseksi ja näytti semmoiselta kuin olisi aikonut +ampua kuulan ohimoonsa. Kaikki hänen suuret maalauksensa keskeytyivät +alkuun, eikä hän voinut mitään työtä tehdä. Olikohan tämmöinen tulos +ollut hänelle odottamatonta? Olikohan se käynyt hänen ylpeydelleen? +Ainakin se oli käynyt monen muun ylpeydelle. Että tuommoinen olento +olikaan saattanut antaa rukkaset — Mishalle. Mishalle! + +Tämä maailman käsittämättömin asia, nimittäin viisaan Mishan +rakastuminen ja kosiminen, ratkesi sitten kuitenkin maailman +käsitettävimpään ja luonnollisimpaan asiaan. Aikansa murjotettuaan ja +saatuaan kasvonsa vapaiksi kaikista nolouden ilmeistä Misha nimittäin +alkoi lähestyä Lizaa, Shuran serkkua, maailman suloisinta olentoa. + +Ihmisten mielestä Misha meni kihloihin Lizan kanssa siis vain +"ystävyydestä". Toiset vielä sanoivat: hän tahtoi _kostaa_ sille, joka +oli antanut hänelle rukkaset. + +Mutta Elisabetin mielestä Misha oli vain ollut hulluna ja nyt tullut +jälleen täysijärkiseksi. + +Kaikissa tapauksissa olivat suloisen Lizan ja Mishan välit pysyneet +koko ajan, jopa Mishan hassutustenkin aikana, muuttumattoman läheisinä +ja tuttavallisina. He olivat luonteiltaan, mieleltään ja maultaan niin +sopusuhtaiset kuin konsanaan sisarukset voivat olla, he olivat +keskenään niin läheisiä ystävyksiä, ettei olisi mitenkään voinut +kuvitella Mishan sanovan Lizalle jotakin niin outoa ja tavatonta kuin: +pyydän sinun kättäsi, tai: menkäämme naimisiin! + +He vain menivät kihloihin, luultavasti ilman mitään kosimispuheita, +kaikessa hiljaisuudessa, aivan kuin vain lohdutukseksi Mishan äskeisen +kosinnan epäonnistumisen johdosta. + +Misha sai Lizasta sittemmin ylevän vaimon, ja he olivat hyviä +ystävyksiä. Misha maalasi parhaat teoksensa tämän avioliittonsa aikana. +He oleskelivat enimmäkseen kotonaan eivätkä huvitelleet juuri +milloinkaan. Suurena tapauksena pidettiin, jos he joskus ilmestyivät +jonkun luo vieraisille. + +Ja nyt oli Elisabet rukoillut Lizaa tulemaan Mishan kanssa +rekiretkelle, hyvin tietäen, ettei hänen kiusaamisiansa ajan pitkään +kukaan voinut vastustaa. + +Liza lupasi. + +Mutta nyt oli suurena vastuksena se, että äiti piti Mishaa ja Lizaa +aivan liian nuorina seuran kaitsijan tehtäviin. Äiti oli mitä jyrkimmin +tällaista järjestelyä vastaan, eikä ollut suostua koko rekiretkeen, +ellei isä tai joku todella vanhempi tai ainakin vanhalta näyttävä +henkilö ollut mukana. + +Isä, Konstantin Karlovitsh, joka oli aamuun asti saanut istua +vieraittensa kanssa korttipöydän ääressä, oli veljeltänsä Pjotr +Karlovitshilta tuotujen kolmivaljakkojen lisäksi kyllä auliisti +luvannut valjastuttaa kaikki hevoset tallistaan, mutta itse hän +haukotteli nyrkkiinsä ja vuoroin pyyhki haukottelemisesta johtuvia +kyyneleitään, eikä jaksanut lähteä seuran paimentajaksi. + +Silloinpa Lisotshka, se aina suloinen ja totinen, heittäysi kerrankin +leikkisäksi. Hän pukeutui vanhaksi mummoksi ja sai Mishankin +innostumaan. Misha laittoi itselleen pumpulista harmaat suortuvat +ohimoille, näkymään karvalakin alta, valkoiset viikset ja valkoisen +piikkiparran. Kun tämä pariskunta sitten köyryselkäisenä, +turkinkaulukset koholla ilmestyi retkeläisten eteen, nousi seurassa +ankara naurunhahatus, ja isä ja äitikin hihittivät taukoamatta niin +että heidän piti vihdoin tuskasta väännellä ruumistaan. Nyt eivät enää +mitkään estelyt auttaneet, ja Elisabetin rekiretki pääsi semmoiseen +alkuvauhtiin, ettei sitä olisi mikään enää pysäyttänytkään. Virmat +hevoset hyppelivät, tömistellen, takajaloilleen nousten, kuskien +yllyttäessä paukkuvin piiskoin ja estäessä kiristetyin ohjin. Kukin +parejansa etsien iloinen seurue alkoi sijoittua rekiin, naiset +kiljahdellen, miehet huudellen vihaisia järjestysneuvojansa yli rähinän +ja naurun. + +Yksin vain Elisabet, levottomana ja silmät pyöreinä kuin +säikähdyksestä, kulki katsellen ympärilleen joka suunnalle. Hän ei +kiirehtänyt enää lähtöä, päin vastoin, hän koetti kaikenlaisilla +verukkeilla sitä viivyttää. Nyt alkoi jo olla selvä, että ellei +Aleksandr Gustavovitsh heti tule, ei lähtöä enää voi pitkistyttää. +Vieran, sen ilkimyksen takia Elisabet ei kehtaa huutaa hätäänsä julki. +Koljakin on niin puuhissaan Shuransa istuttamisessa ja vaippoihin +peittämisessä, että ei näytä ollenkaan muistavan mitään, vaikka kysymys +on oikeastaan hänen omasta ystävästänsä ja vieraastansa. Nyt ovat jo +kaikki sijoittuneet. + +— Antakaa soida! — kuuluu jo takimmaisista reistä etumaisille. — +Hei, hei, antaa huhkia! + +Mutta lähteä ei voida, Elisabet on poissa, aivan kadonnut. + +Kaikki kääntyvät päin kysyen, mikä nyt? + +— Sukkanauha kai laukesi! — sanoo Viera merkitsevästi ivailevalla +äänellä. + +Seurue jäi kiltisti vieläkin odottamaan, sillä eihän toki ilman +Elisabetia voinut lähteä. + +Reestä rekeen alettiin kilpaa kertoa pilajuttuja ja saatiinkin toimeen +aika naurunrähäköitä. + +Mutta kului jo vähintään 10 minuuttia eikä lauennut nauha vain +näyttänyt olevan kiinnitettynä. Alkoi kuulua useista reistä napinaa ja +kaksimielistä leikinlaskua sukkanauhan laskuun. + +Vihdoin lähetettiin Kolja katsomaan mikä oli syy viivytykseen. + +Kun Kolja tuli siihen huoneeseen, jossa Elisabet oli, seisoi tämä +ikkunan luona kulmapeilikköön katsomassa, joka oli ulos kiinnitetty ja +näytti kadut kummallekin suunnalle. + +Kolja hoksasi nyt, että Elisabet varroskeli Aleksandr Gustavovitshia, +ja hän rupesi senvuoksi puolustamaan itseänsä, kun Elisabet +närkästyneenä kysyi: + +— Mitäs tämä nyt on? + +Kolja sanoi: + +— Minä kirjoitin kutsun paperille, ja että hän sen heti huomaisi +pujotin vielä kynttilään kiinni. + +— Pujotit kynttilään kiinni! Mutta siksihän hän ei sitä olekaan +huomannut. Kuinka voi olla niin ajattelematon: kynttilään kiinni! +Suorastaan olette välistä kaikki aivan kuin järkeä vailla. + +— Mutta, Liza hyvä, tule jo, nyt ei voi enää häntä odottaa, — sanoi +Kolja, — täytyy lähteä. + +Elisabet rupesi ensin nopeasti menemään ovelle päin, mutta äkkiä +pysähtyi ja sanoi tuoliin istuutuen: + +— Minä en tule ollenkaan mukaan! + +Koljan silmät suurenivat. + +— Liza, mitä sinä ajattelet! + +— Kehen kuuluu mitä minä ajattelen. Minä ajattelen, että sinä et ole +oikea veljeni etkä myöskään hänen oikea ystävänsä, sitä minä ajattelen. + +Silloin njanja juoksi antamaan Koljalle postiljoonin tuoman kirjeen. + +Se oli Aleksanderilta. Aivan vain lyhyesti: + + "Hyvä Nikolai Konstantinovitsh. + + Kiitän kutsustasi. Valitan että olen estynyt sitä noudattamasta. + Kunnioittavin tervehdyksin vanhemmillesi, + + Sinun Aleksander." + +— Siinä nyt näet, että hän oli huomannut lapun, — sanoi Kolja. Mutta +Elisabetilla oli harmin ja pettymyksen kyynelet silmissä. Kolja otti +häntä käsipuolesta ja sanoi: + +— No olkoon miten hyvänsä, Liza, tule heti ulos, muuten luulevat +vielä, että olet häneen rakastunut. Tule ja koeta nauraa. + +Ja tietäen, että Elisabetin oli aivan mahdotonta saada kasvoihinsa +tekohymyilyä, vaatipa sellaista teeskentelyä kuinka tärkeä asia +tahansa, Kolja rupesi kutittamaan häntä kainaloista. + +Elisabet, vaikka oli vihaisesti torjuvinaan Koljaa luotansa, naurahteli +jo pari kertaa. + +Kolja kutitti niin lakkaamatta, että heidän pihalle tullessaan Elisabet +hahatti jo valtoinaan ja hänen kyyneleensä oli helppo selittää naurusta +johtuneiksi. + +Elisabet istui ensimmäiseen rekeen Litvinovin viereen ja jo itsekin +ihmetteli äskeistä itkuansa, sillä varmasti oli hänelle tuleva sangen +hauska retki näinkin, Litvinovin seurassa. + +Viera istui kuskipukille kuskin viereen Mishan ja Lizan rekeen. + +Ja yleiseen nauruun, kulkusten kilkatukseen iloinen seura pyrähti +liikkeelle, valjakkojen pyrkiessä kilpaa toistensa ohitse, kevyen lumen +tuiskahdellessa tieltä vasten sinisiä suojusverkkoja ja pyrynä +kietoessa valkoiseen jauhoon reet kaikkinensa, kuskinensa, istujinensa. + + + + +XV. ALEKSANDER TEKEE KAUHISTUTTAVIA HAVAINTOJA. + + +Aleksander palasi Pulkovasta sangen huonolla tuulella. + +Olisi päin vastoin ollut syytä tyytyväisyyteen Struven osoittaman +tavattoman huomion ja ystävällisyyden johdosta. Mutta kaikki tuo meni +alas kuin sammuneen raketin kipunat sen merkillisen, voisi sanoa +melkein järkyttävän havainnon vuoksi, minkä Aleksander teki nyt +seuloessaan omia vaikuttimiaan. + +Sen vuoksi kotona tuntui kaikki ikävältä, ranskattaret harmittivat ja +oma työhuonekin oli kuin kuollut. + +Ikävältä tuntui jopa se triangulaarilasku, johon hän ryhtyi ajatustensa +karkottamiseksi. Ennen toki matematiikka, hänen lempiaineensa, oli aina +auttanut, eivätkä mitkään omavaltaiset ajatukset päässeet mielessä +hievahtamaankaan, niin kauan kuin hän liikkui tämän jalon tieteen +lumoissa. Mutta nyt, — vaikka laskelman perustelut olivat valmiiksi +sarjoitetut logaritmien merkitsemistä varten, menivät ja tulivat +ajatukset kuin hataran pärekorin raoista ja pitivät hänen mieltään +apeana. + +Kaikki oli nyt hänen omaa syytänsä. Hän oli kuin olikin liukunut +pelkistä ajatuksista ilmeisiin tekoihin, vastoin tuoretta valaansa ja +omalle itselleen tekemäänsä lupausta. + +Pulkovaan oli hän matkustanut mitä parhaimmalla tuulella, sillä hän ei +ollut vielä silloin sitä havaintoa tehnyt. Mutta observatoriossa +ollessaan hän oli yht'äkkiä huomannut ajattelevansa kaikkea muuta vaan +ei niitä tähtitieteellisiä koneita, joita professori esitti. Hän +huomasi odottavansa jotakin sangen malttamattomasti ja katselevansa +ikkunoista tielle. Ja kun kello osoitti jo kahta eikä enää voinut +odottaa, oli hän menettänyt kaiken mielenmalttinsa ja kiirehtinyt +kotimatkalle. + +Puolitiessä oli sitten tapahtunut se mikä paljasti hänelle kaiken. + +Hän ajoi turkkisinelliin kääriytyneenä ajurin ohjastaessa kuskipukilla +istuen. Noin 9 virstaa Pulkovan kylästä oli ruvennut kaukaa näkymään +ikäänkuin jokin pyryryöppy, joka vihurina lähestyi häntä. + +— Mikäs se tuolta tulee? — kysyi Aleksander kuskin selän takaa, +vaikka jo hyvin arvasi mikä sieltä tulee. + +— Ah, teidän ylhäisyytenne, — sanoi ajuri, — tietäähän tuon, ajavat +Tsarskojeen huvittelemaan, suottako nyt on laskiainen! + +"Tämäpä sattui pahasti", — ajatteli Aleksander, — "jos he nyt minut +huomaavat, voivat luulla minun järjestäneen kohtauksen." — Ja hän +huusi kuskille, kohottaen sinellin kaulusta niin korkealle kuin +mahdollista: + +— Annapas nyt luistaa, mies! + +Mutta tuskin hän oli saanut tämän sanotuksi ja kohotetuksi +turkinkauluksensa yli korvien, kun Elisabetin rekiseurue jo pyrysi +heidän ohitsensa. + +Ensimmäisessä reessä jokin aukesi, joku kääntyi, joku huusi truu, joku +nousi puoleksi seisaalleen, jopa oli Aleksander kuulevinaan nimeänsäkin +huudahdettavan. Mutta hän kiljaisi kuskille: + +— Anna piiskaa! + +Ja hänen hevosensa läksivät lentoon. + +Tämä kohtaus se nyt oli saanut Aleksanderin kokonaan masennuksiin, niin +ettei hänelle tänään matematiikkakaan kelvannut. + +Sillä totisesti hän kyllä rakasti matematiikkaa. Ikävyyksien, +ristiriitaisuuksien, kierojen olojen ja suhteiden tahtoessa saada +ihmisestä ylivaltaa se aina vei hänet varmoille rauhan, syvyyden, +yksinäisyyden maille. Matematiikassa ei saanut olla vähintäkään +valhetta tai kieroutta, ei miljoonasosa millimetriäkään. Siinä +koko menestys riippui rehellisyydestä, lahjomattomuudesta, +totuudenrakkaudesta, niinkuin ei millään muulla alalla eikä missään +muissa olosuhteissa, joissa useimmiten onnistuminen riippui +viekkaudesta, valtioviisaudesta, jopa suorastaan valheesta. + +Mutta nyt oli hänen eteensä tämän tapauksen johdosta äkkiarvaamatta +noussut sellaisia kysymyksiä, joiden analysoiminen oli aivan +välttämätön ennen kuin saattoi täydessä rauhassa antautua +differentiaali- ja integraalilaskelmiin tai edes istua pöydän ääreen, +missä nuo rakkaat tehtävät olivat. Matematiikka vaati täydellisesti +puhdasta omaatuntoa, täyttä vapautta kaikista mielen kaiveluista, ja +semmoista rauhaa ei voinut saavuttaa, ellei häikäilemättä, totuuden +täydellä mitalla, matemaattisella rehellisyyden pyyteellä käynyt noihin +vaivaaviin kysymyksiin käsiksi ja saanut niitä tieltä. + +Hän istui siis mustaan vahavaatesohvaansa. + +Ensimmäinen kysymys esiintyi hänelle huolimattomana muminana ja kynsiin +katselemisena. + +"Kuulepas Aleksander, etkö sinä tiennyt, että tie Pietarista +Tsarskojeen menee Pulkovan kylien kautta?" + +— Kyllä sinne muitakin teitä pääsee, — vastasi hän ensin, mutta kohta +suuttui ilmeiseen kiertelemiseensä ja vihaisesti hammasta purren +puristi itsestään tunnustuksen: + +— _Tiesin_. + +Viipyi kauan ennen kuin mitään muuta kysymystä esiintyikään, ja hän +rupesi jo ajattelemaan: no olipa tuo nyt jotakin, senhän tietää +jokainen koulupoikakin, että sama tie viepi kumpaankin. + +Silloin esiintyi kohta toinen kysymys: + +"Mutta miksi valitsit juuri _tämän_ päivän? Etkö aikonut matkustaa +Pulkovaan vasta saatuasi kutsumakirjeen Struvelta?" + +Aleksanderilta pääsi antautumisen huokaus, ja hän vastasi: + +— Valitsin. + +Tämän jälkeen ei kysymyksiä enää esiintynytkään, vaan hän rupesi +itsestään vastaamaan aivan ylimääräisiä, suu kärsimyksestä irvissä +pakottaen itseänsä: + +"Tietysti siksi, että odotin heidän saapuvan Pulkovaan minun ollessani +siellä. He olisivat antaneet hevosien levähtää, itse ehkä nousseet +tähtitornia katsomaan ja löytäneet minut sieltä, keskustelemasta +tieteellisistä kansainvälisistä astemittauskysymyksistä Struven kanssa. +— 'Aivan mahdotonta keskeyttää näitä neuvotteluja', — oli aikomukseni +sanoa, kun he olisivat ruvenneet kiusaamaan mukaan Tsarskojeen. +Mutta kun kello lähestyi kahta eikä heitä kuulunut, väsyin minä +professoreihin ja kaikista näiden jäämispyynnöistä huolimatta läksin +Pulkovasta, vaikka toisissa oloissa olisin ollut onnellinen saadessani +heidän kanssaan puhella ja vaikka Struve sanoi haettavan sopivaa +miestä, joka lähetettäisiin Lappiin geodeettisia mittauksia +suorittamaan, ja ilmeisesti viittasi siihen, että myöskin minä voisin +olla noiden ajateltujen joukossa. Läksin aivan kuin äärimmilleni +nolattuna, vaikka olisi ollut kaikkea syytä olla onnellinen." + +"Ja tässä minä nyt olen." + +Tämän tunnustuksen jälkeen Aleksander tunsi olevansa näännyksiin asti +väsynyt, eikä niin paljon tuon nolon rekiretkensä kuin nyt näiden +nolojen oman itsensä paljastusten vuoksi. Hänen täytyi oikein painaa +silmänsä umpeen tässä masentavassa nöyryytyksessään, syvän sohvan +nurkassa. Hän ajatteli: + +"Äiti se aina sanoo jumalan olevan ihmisen ajatusten takana. Mutta jos +niin on, niin miksi ihmistä ei huomauteta silloin, kun ajatus poikkeaa +valheen poluille, vaan hänen annetaan suoritella jos jonkinlaisia +ajatuskieräilyjä, jopa retkeillä 17 kilometrin päähän hänen huomaamatta +ajattelevansa valheellisesti?" + +"Sanalla sanoen: minä olen ollut sillä portilla, josta äiti varoitti. +Minä olen ollut 'sekaantumaisillani venäläisiin'. Minä olen +tekemäisilläni sen mitä vähimmin tahtoisin tehdä. Ja onpa hyvä, että +edes näinkin ajoissa älysin vaaran, kuka tietää mihin ansaan olisin +muuten voinut takertua, esimerkiksi vaikkapa suorastaan _rakastua_ +Koljan sisareen. Ja menisin ehkä vielä naimisiin. Kumoaisin yhdellä +iskulla elämäni kaikki periaatteet ja suunnitelmat, jättäisin +ainiaaksi ajatuksen Suomeen palaamisesta ja suomalaisuuden +aatteen toteuttamisesta! Venäläistyisin, hävittäisin kaiken +itsekunnioitukseni!" + +Nämä ajatukset kauhistivat Aleksanderin mieltä ja hän tunsi olevansa +kuin hornan kuilun partaalla. Hänen täytyi, _täytyi_ päästä +ajatuksesta, että hän muka olisi "sekaantumaisillaan venäläisiin". +Hänen täytyi _todistaa_ itselleen, että niin ei ollut asianlaita. + +Aleksander nousi pöytänsä äärestä ja alkoi suuttuneena kävellä +edestakaisin. + +"Ihmeellistä! Ihminen tahtoo suunnata ajatuksensa oikeaan, mutta se, +jota äiti sanoo jumalaksi, ei ota osaa hänen ponnistuksiinsa, ei auta, +ei vahvista oikeata, ei kumoa väärää, pitää kuin pilkkanaan, tekee +ihmisen naurettavaksi!" + +Hän viskasi sinellin yllensä ja lähti kävelylle. + +Oli jo iltapäivä. Hänen katunsa alkupäässä oli verrattain hiljaista. +Kauempana oli valoisampaa ja näkyi jokin Fontankan silloista. Siellä jo +lyhtyjä sytyteltiin, ja kelmeän keltaisesti ne loistivat kirkkaan +viheriätä alataivasta vastaan, jossa sirisi tuskin tuntuvia tähtiä. +Kauempana ihmiset melusivat tummasti törröttävien katurakennusten +väleissä. + +Oli se hetki, jona muukalainen voi meluavassa maailmankaupungissa +tuntea niin sanomattoman kaihoisan yksinäisyyden alakuloisuutta, että +hän jok'ikisenä hetkenä on kuin elävältä hautaan menemässä. + +Niin tuntui Aleksanderista, kun hän nyt luuli väkivalloin ja ainiaaksi +reväisseensä itsestään tuon omavaltaisesti hänen elämäänsä tunkeutuneen +ja jo hänen askeleitaan johtaneen tunnevaikuttimen. + +Täytyi vain kaikin keinoin auttaa sen poissapysymistä, täytyi joka +päivä ja joka hetki kehittää itsessään vastavoimia, jotka edistivät sen +tukehuttamista. Hänen täytyi ennen kaikkea päästää valloilleen koko se +venäläisviha, mikä suinkin saattoi hänen veressään liekehtiä. + +Näissä aikeissa hän tuli häikäisevästi valaistulle pääkadulle. Siellä +vallitsi hurja laskiaisremu. Kauniit naiset välähyttelivät silmiänsä +totiselle upseerille, kiihoittuivat, kun eivät saaneet puoleensa +katsahtamaan ja tulivat uudestaan häntä vastaan. Mutta suuttunutta +Aleksanderia nyt kaikki inhoitti, ihmisten naurut, juopuneet kasvot, +rähinä, tuttavallisuus, ja erittäinkin tämä rajaton, valloilleen +päässyt venäläisyys! Inhoittava ryssäläinen praasnikka! Siihen ne vain +ovatkin luodut, — ajatteli hän hyvillään siitä, että oli löytänyt +oikean kohteen valmiille vihastukselleen. + +Ja nyt, missä hän vain löysi kaikkein inhoittavinta, siihen hän +tarrautui melkein nautinnolla. + +"Voiko olla mitään yököttävämpää kuin nuo ravintolasta pulpahtaneiden +lihavain ryssänkauppiaitten öljynkiiltoiset, juonnista pyöristyneet ja +punoittavat naamat! Voiko suomalainen korva kuulla mitään katalampaa +kuin heidän kielensä tahmeansuhahtavaa vääntelyä heidän sylen +levyisestä suustaan! Senkin harvahampaat, valehtelijat!" + +Aleksanderin täytyi itsekin ihmetellä miten hänellä oli niin paljon +kuohuvaa vihaa säilössä ryssien varalle, kun vaan oikean luukun +aukaisi. Erittäinkin rupesivat häntä inhoittamaan nuo kiljuvat, +vallattomat karnevaaliajajat, joilla näytti olevan oikeus tänä +hurjasteluyönä poiketa käytävällekin ja tehdä mitä vallattomuuksia +tahansa. + +Nevskin prospekti tuli hänelle lopulta aivan sietämättömäksi. Hän +suuntautui Rantakadulle, joka oli verrattain tyhjä ja hiljainen. + +Talvipalatsin ikkunat kumottivat ylimyksellisen pimeinä. Keisari oli +jättänyt pääkaupungin. Pääportaiden lyhdyt valaisivat edestakaisin +liikkuvia Napoleonin aikaisia tötteröpäävahteja jollakin tavalla +yksinäisen koleasti. Todella tuntui kuin keisari, Suomen Suuriruhtinas, +olisi ollut tämän kansan ainoa hienompi ihminen. Ja hänkin oli nyt +Tsarskojessa, mutta Aleksander vain vaelteli ikävöiden yksinäisenä +Pietarin katualhaison laskiaismässäyksissä. Lapin tunturille +tähtitaivaan alle yksin istumaan heitettynä ei olisi tuntunut niin +yksinäiseltä kuin kävellessä tällä hylätyllä Rantakadulla. + +Mutta kas tuolla Nevalla on ilotulitus ja raketit suhahtelevat ilmaan +ja paukahtelevat ja ihmisiä on mustanaan jäällä. Parempi sittenkin +ihmisvilinä kuin tämä kolea keisarittomuus ja kodittomuus. + +Aleksander laskeutui jäälle. + +Hän tuli kulkeneeksi leveätä talviajoväylää yli jään toispuoleiselle +rannalle melkein Nikolainsillalle asti, josta olisi saattanut nousta +Vasili Ostroville. Mutta hän ei noussut sinne, vaikka oli +nousemaisillaan, vaan kääntyi ja rupesi kävelemään samaa ajoväylää +Admiraliteettiin päin, vielä entistäkin väkiperäisemmin yllyttäen +itseään venäläisvihassaan ja selvitellen mielessään sitä +kerrassaan sovittamatonta, ikäänkuin veressä asuvaa, synnynnäistä +vastakohtaisuutta, mikä vallitsi suomalaisen ja venäläisen luonteen +välillä. Hän pyrki kerta kaikkiaan saamaan tuon eron selvin sanoin +määritellyksi eikä pysymään vain hämärästi tuntuvana. Tämä +luonnollinen, vuosisatojen ja nyt viimeksi sodan oikeuttama viha oli +saatava suomalaisessa sydämessä itsetietoiseksi voimaksi, joka yhtä +varmasti kuin vesi sihahtaa tulikuuman raudan kosketuksesta, estäisi +suomalaisen milloinkaan sekaantumasta venäläisiin. Joku oli sanonut +asian täsmälleen niin kuin se oli: Suomen koko itsenäinen olemassaolo +riippui tämän pyhän vihan puhtaana säilymisestä. + +Suuren hevosliikenteen vuoksi, joka jäällä vallitsi, Aleksander kulki, +niinkuin muutkin, sillä polulla, joka oli muodostunut jalkamiesten +varalle tien syrjään auroitetun lumen viereen. Mutta tottapa edessä +päin oli joitakin kilpa-ajohäiriöitä syntynyt, koska tie tuli ajajille +ahtaaksi. Hurjasti hihkuen ja piiskojaan läimäytellen kilpailevat +kuskit pyrkivät toistensa edelle ja paremmin sivuuttaakseen toinen +kolmivaljakkojonoista jo ajoi jalankävijäin tiellä, jotka nauraen ja +kiljahdellen hyökkäilivät väistäen lumeen. + +"Äh, noita lurjuksia!" — pääsi Aleksander juuri ajattelemasta +jatkuvassa venäläisvihassaan, kun jono jo joutui hänen kohdalleen ja +hän näki, että hänen ohitsensa kiiti juuri sama, hänen Tsarskojen +tiellä päivällä kohtaamansa tuttu kolmivaljakkojono. + +Tämä ohipyrähdys oli tapahtunut lyhyessä tuokiossa. Mutta +lyhyemmässäkin sydän ehtii ilosta sykähtää. + +Ja tätäpä ilonsykähdystä Aleksander ei voinut itsellensä anteeksi antaa +palatessaan verkalleen jälleen ilotulituskentän ohi ja noustuaan sitten +Admiraliteetin rantaterassille, josta hän oli jäälle laskeutunut. Eikä +niin, että hän olisi yhä enemmän anteeksi antanut, mitä kauemmas jäältä +tuli, vaan päinvastoin yhä ankarammin hän arvosteli itseänsä tai +oikeastaan syytti jotakin näkymätöntä tuosta sykähdyksestä. + +Voi, eikö se todella ole pikemminkin paholaisen töitä kuin +hyvyydenhengen? se nimittäin, että ihmisen sydän sykähtää ilosta, +vaikka sen pitäisi ilmeisen loogillisuuden mukaan sykähtää +katkeruudesta, sillä nuokin olivat ihan samoja ryssiä, ei eroa mitään! +Totisesti, eikö Koljalla niinkuin useilla muillakin saman suvun +jäsenillä ollut vähän liian iso ja ulkoneva suu! Ja eivätkö he ajaneet +remuten kolmivaljakoillaan aivan niinkuin nuo blininaamatkin Nevskillä! +Miten ihminen voi silloin hallita ajatuksiaan ja tunteitaan, jos kerran +tämmöinen järjetön epäloogillisuus häneen pakotetaan _ulkoapäin_, aivan +hänen tahdostaan riippumatta! + +Nevskin luona Aleksander otti ajurin, juotuansa teetä ravintolassa. + +Kotiin päästyänsä hän alkoi heti riisuutua makuulle, yhä samassa +voimakkaassa syytöstunnelmassa sokean luonnon vastoin ihmisen tahtoa +pakottamaa tunteellisuutta kohtaan. + +Tämä ankara kohtalon syyttäminen ja yhä raskaampien syytösaiheiden +löytäminen, vaikka siinä oli valloilleen pyrkivän ateismin uhmaa, tai +ehkä juuri siksi, tuotti hänelle lohduttavaa mielihyvää. + +Neljännestä vaille kymmenen hän oli jo vuoteessaan. + +Ja koska hän piti noita kohtaloa vastaan tähdättyjä syytöksiänsä +ehdottoman sitovasti todistettuina ja itseään siis jollakin tavalla +voittajana, päätti hän tähän ajoissa lopettaa kaiken enemmän +ajattelemisen ja nukkua heti, tai ainakin ummistaa silmänsä ja olla +enää niitä avaamatta ennen aamua. + +Silloinpa, kaiken jo rauhoituttua hänen päässään, silmäinummistuksen +pimeässä, esiintyi hänelle uusi kysymys, eikä lainkaan missään +ilkkuvassa tai ilkeässä sävyssä, vaan päinvastoin niin lempeän +hellässä, ettei se suinkaan voinut olla paholaisesta lähtenyt, vain +niinkuin olisi tahtonut kysyä, jotakin unohtunutta varovasti +muistuttaen, kun hiljaisuus oli vihdoin tullut: + +— Mutta, Aleksander, — kysyttiin häneltä, — miksi sinä ollenkaan +_menit_ Nevan jäälle? + +Tämä oli jo enemmän kuin hirveätä. + +Aleksanderin täytyi itsekseen, silmäinummistuksen pimeässä, myöntää +hyvin tietäneensä, että juuri siltä kohtaa ajetaan Nevan yli, kun +tullaan Tsarskojesta Vasilinsaarelle. + +Mutta kun hän tuon myönsi, oli sillä myöskin myönnetty, ettei hän +oikeastaan ollutkaan lähtenyt kävelylle paisuttaakseen itsessään +venäläisvihaa, vaan vielä kerran nähdäkseen sen rakkaan reen, jossa +Elisabet istui. + +Hän tosin piti kuin pitikin päätöksensä olla enää avaamatta silmiänsä +ennen aamua. Mutta ei voinut estää, että luomien raoista puristautui +esille pienen pieniä vesipisaroita. + + + + +XVI. KOLJAN JA SHURAN RAKKAUS. + + +Rekiretki oli kaikkien osanottajien mielestä ollut tavattoman hauska. + +Erittäinkin suurta nautintoa oli tuottanut Shura Berkov, kun hän +aamupäivätanssin ja muun riehumisen jälkeen hämärissä ennen kuin +hotellin kattokruunut sytytettiin ja iltatanssi olisi vielä ollut +tanssittava, istuutui pianon ääreen ja käänsi seuran tunnelman herkän +surunvoittoiseksi. + +Koko seurue antautui heti hänen lumoihinsa, ahmien hänen soittoaan, +niin kuin nälistynyt ruokaa. + +Hän oli mestarisoittaja. Koko hänen pitkä, hienostunut, haaveksien +katseleva olentonsa, koko hänen ihmisensä soitti, sormien vain +täyttäessä tavattomalla taituruudella ja nöyryydellä ikäänkuin jonkin +mahtavan, suvereenin hengen tahtoa. Tukkakin hänellä oli suittu +ylimielisesti suoraan ylös päälaelle kaikista kampausmuodeista +riippumatta, ja siellä se lainehti ylpeän vapaasti pitkinä suortuvina, +kunnes aleni niskaan ja yhtyi tiukasti nupuksi sidottuun palmikkoon. +Hän käytti mielellään valkoista pehmeätä pitsikaulusta, olipa hänellä +muuten yllään mikä puku tahansa. + +Mutta silmäin ilme oli hänessä kaikkein ihmeellisintä. + +Ne katsoivat maailmaan niin kuin hän olisi juuri laskeutunut joistakin +korkeuksista ja kummastellut elämän detaljeja, jotka hänen eteensä +täällä alhaalla aukenivat, vastaamatta tuonpuolen ihanteita. + +Kummastelun ilmettä lisäsi vielä sekin seikka, että hänellä oli tapana +pitää silmäkulmiaan aina korkealla, joten näytti niinkuin hän olisi +arvostellut näitä elämän detaljeja paitsi pienen hämmästyksen, myöskin +hienon huumorin sekaisella kaihon sävyllä. + +Mitä ikinä hän soittikin, kaikki oli kuin hänen oman henkensä tuotetta, +hänen säveltämäänsä. + +Hän pani soittoon oman itsensä kaikkine vivahduksineen, hän soitti +hienoa Shura Berkovia, eikä enää Chopinia. Mutta yhtä hyvin saattoi +sanoa hänen esittävän Chopinin hengen ydintä, tämän säveltäjän +pohjatonta kaihomieltä, menneisyyden palaamattomuuden tuskaa, +kadottamisen surua, surun majesteettisuuden ylistystä. Aivan niin kuin +Chopinkin olisi pitänyt silmäkulmiaan korkealla ja katsonut elämän +detaljeja kaihoisalla kummastuksella. + +Ei kukaan enää ajatellutkaan tanssin uudelleen alkamista. Eikä +kenenkään mielestä tämä retki olisi voinut antoisammin päättyä, kun +aika oli kulunut ja joku huusi: + +— Mutta, ystävät, ellemme nyt lähde, jäämme susien saaliiksi. + +Tämäkään ei paljon vaikuttanut, vaan useat rupesivat lisää soittoa +pyytämään. + +Silloin alkoi joku matkia suden ulvontaa, ja nyt naiset todella +pelästyivät. He hajosivat turkkejansa ja miehisiä suojelijoitansa +hakemaan. + +Kun oltiin ulkona tähtisen taivaan alla rekiin istuutumassa, huusi +Shura reestänsä Elisabetia luokseen ja sanoi: + +— Lizotshka, kultaseni, tule sinä tähän minun viereeni, ajetaan me +yhdessä. + +Elisabet ilostui, mutta kohta tuli totiseksi ja sanoi ihmetellen: + +— Entäs Kolja? + +Shura sanoi: + +— No tule nyt vain. + +Kolja oli siinä, ja vaikka hänen kasvojansa pimeän vuoksi ei voinut +erottaa selvään, niin portailla kohotetun lyhdyn tuikkeessa, milloin +sen lepattava liekki sai tuulelta hetken rauhaa, saattoi nähdä, että +Koljan ylähuuli oli toiselta puolelta kaarella, mikä aina merkitsi, +että hän oli jostakin nolostunut. + +Mutta hänkin sanoi Elisabetille: + +— Niin, niin, tietysti, istu vain siihen Shuran viereen. + +Ja sen sanottuaan meni johonkin toiseen rekeen, häviten pimeään muiden +lähtijäin sekaan. + +Tämän vuoksi Elisabet, vaikka muuten olisi ollut riemuissaan siitä, +että sai ajaa Shuran seurassa, joka oli hänen ehkä todellisimmin +"kaikkein parhain" ystävänsä ja päälliseksi oli soittanutkin tänään +niin taivaallisesti, ei hyvään aikaan voinut alkaa puhetta hänen +kanssaan, yhä vain muistaen Koljan kaareutunutta ylähuulta ja arvaillen +jos jotakin kauheata tapahtuneeksi heidän välillänsä. + +Kun Shurakaan puolestaan ei aloittanut puhelua, vaikka oli ajettu jo +vähintään virstan verran, rupesi Elisabetista tuntumaan päivän +selvältä, että hänet puolestaan oli kutsuttu rekeen vain siksi, _ettei_ +Kolja saisi siinä olla. Ja hän suri ja kärsi veljensä puolesta yhä +enemmän. + +Ja tietenkin hänen täytyi samassa määrässä kylmetä Shuralle. + +Kylmetä Shuralle! Sehän oli kauheata ajatella. Koko maailma menee +rikki. Pimeässä metsät tanssivat ja tähdet keikkuivat ylös alas. + +Mutta Shura ei vain aloita puhelua. Onkohan se niin ajatuksissaan, vai +onko jostakin niin suuttunut Koljalle, että viha ylettyy +Elisabetiinkin? + +Hän koetti ajatuksissa kysyä Shuralta näin: "Shura, etkö sinä +rakastakaan Koljaa?" — Hän koetti kuvitella sanovansa sitä monella eri +äänenpainolla, mutta ei mikään niistä kelvannut. Mikä niistä oli liian +tuomitsevainen, sillä oliko hänellä oikeutta tuomita Shuraa siitä, +ettei tämä rakastanut Koljaa! Mikä taas oli melkein ivansekainen moite, +ikäänkuin: ja semmoista miestä sinä et ymmärrä rakastaa! Kolmas oli +aivan liian huokaavainen. Neljäs suorastaan koomillisen toruva. + +Mutta puhumattomuuden väli piteni pitenemistään. + +"Ei, tämä kamala äänettömyys ei saa enää jatkua, muuten tästä vielä +purskahtaa itkuun ja syntyy jotakin peräti kömpelöä, jotakin niinkuin +armonpyyntöä Koljan puolesta, joka olisi nöyryyttävää ja voisi syvästi +käydä Koljan kunnialle." + +— No, Shura, etkö sinä rakastakaan Koljaa? + +Tämä tuli nyt sanotuksi. Mutta eikö harmillista! ihan toisessa +äänilajissa kuin oli ollut aikomus, nimittäin hassun pelonsekaisessa. +Ääni oli vavahdellut joka sanalla. + +Onneksi Shura oli niin ajatuksissaan, ettei heti voinut tajuta, mitä +häneltä oli kysytty ja kääntyen epämukavasti turkeissaan Elisabetiin +päin sanoi vain kysyvästi: + +— A? + +Elisabet otti pois vastauksestaan pelonsävyn. + +— Ei, minä tässä vain sanoin, että etpä sinä taida enää rakastaakaan +Koljaa. + +Shura oli aivan kuin olisi kovasti säikähtänyt, ja pakottaen itsensä +kääntymään vielä enemmän Elisabetiin päin sanoi painaen häntä kädellään +polven kohdalle: + +— Mutta _ketä_, rakas lapsukaiseni, ketä minä en enää rakasta? + +— No, Koljaa. + +— Herran nimessä, kultaseni, mistä sinä tie ... olet kuullut, että +minä rakastaisin Koljaa? + +— En minä ole keltään kuullut, vaan olen tiennyt itse, että hän +rakastaa sinua ja sinä häntä. + +— Tietysti, tietysti, lapseni. Kuinka minä en häntä rakastaisi! + +— Mutta _sillä_ tavalla? + +— Kaikilla tavoilla ja silläkin tavalla. + +— Ei sillä_kin_, vaan _sillä_ tavalla ensin ja vain siksi myös +kaikilla muilla. + +Tähän Elisabetin puheeseen Shura oli vähän aikaa vaiti, mutta sitten +hän käännähti kokonaan Elisabetiin päin ja sanoi iloisesti: + +— Sinun kanssasi on kovin hauska puhua. Mutta minä tiedän. Käänny +sinäkin tännepäin ja paneudu kyljellesi, ja päästetään auki turkit, +eihän nyt ole kylmä, ja riisutaan hansikkaat, että saamme kätemme +yhteen. + +He tekivät niin. + +Vielä he kielsivät Kuisma kuskia koettamasta pysytellä muiden jäljessä +ja käskivät ajaa aivan tavallista juoksua, tai vaikkapa käydenkin. + +Tähdet asettuivat kohta paikoilleen ikuiseen järjestykseensä ihmisten +äänettömästi tuikkiviksi ystäviksi. + +Ja Elisabet oli onnellinen, kun Shura taas puhui niin kuin ennen ja he +pitivät toisiaan käsistä niin kuin ennen ja niin kuin ennen sanoivat +toisilleen juuri sitä mitä sydän tunsi. Vielä nuo kädetkin olivat +Elisabetista taivaallisen suloiset tunnustella, ne osasivat niin +ihanasti soittaa, pitkät sormet hienoine nivelineen, muuten kyllä +semmoiset kuin monilla, ja kuitenkin niin erikoinen taika asui niissä. + +— Mutta sinä, Liza kultaseni, — sanoi Shura, — sinä kyselet minulta +rakastanko minä, mutta kuinka on sinun itsesi laita? Kyllä me +huomasimme kaikki. + +Elisabet nosti kummastuneena päätänsä. + +— Mitä te huomasitte? + +— Kuinka nyreilläsi sinä olit, kun Aleksandr Gustavovitsh jäi pois, — +sanoi Shura sormea takoen Elisabetin nenän edessä, — älä kielläkään. + +— Ei, rakas Shura, olisitpa nähnyt kuinka ne kaikki ahdistivat häntä +minun syntymäpäivilläni, kaikki hänen yhden kimpussa. Hän oli sitten +hirveän totinen koko illan, ja minusta näytti, että hän vain siksi ei +tullutkaan rekiretkelle. Minun oli häntä niin, niin, niin sääli. +Tiedätkö, kun säälistä ottaa tässä näin kipeätä. Ja tuntuu vieläkin. +Ajatteles, suuri Venäjä, aivan kuin äärettömän suuri kilpikonna, ja +litistää painollaan semmoista pientä-pientä. Se on suorastaan +inhottavaa! + +— No mutta hän kuuluu sentään osanneen hyvin puolustaa itseänsä, — +sanoi Shura. + +— Ei, Shura, sinun olisi ollut vielä enemmän sääli häntä, jos olisit +nähnyt, semmoinen, tiedätkö, istuu kaikkien keskellä, pää vähän liian +suuri takaa, ja kaikki hänen kimpussaan, erittäinkin Prshevalsky. + +— Entä Kolja? — kysyi Shura. + +— No Kolja tietysti ei. Minä huomasin kuinka Kolja kärsi ystävänsä +tähden. He ovat ystävyksiä. + +Shura sanoi: + +— Tiedätkö, minunkin on usein sääli Koljaa, ja tiedätkö, minä luulen +että juuri sillä tavalla rakkaus syntyy. Vai mitä sinä ajattelet? Hm? + +Kun Elisabet ei vastannut sitä eikä tätä, Shura jatkoi +filosofoimistaan: + +— Ensin tulee vain jostakin syystä sääli ja hän muuttuu niin +pikkuisen-pikkuisen pikkuiseksi. Hm? + +Mutta ei tähänkään tullut odotettua myönnytystä. Shura koetti siis +selittää ajatustansa vielä yksityiskohtaisemmin: + +— Katsoppas, juuri siksi että hän tulee silloin niin pieneksi, voi +hänet ottaa ikäänkuin käsiinsä ja hellitellä mielin määrin. No ja +syntyy rakkaus. Hm? Eikö sinunkin mielestäsi? Hm? + +Shuran ja Elisabetin keskinäinen ystävyys perustui ennen kaikkea +siihen, että he toisensa ymmärsivät jo puolesta sanasta, jopa usein +vain katsahduksestakin, silloin kun joillekin muille olisi pitänyt +selittää puoli päivää, heidän ehkä sittenkään voimatta ymmärtää niin +monimutkaisia asioita. Sen tähden Shuraa alkoi ihmetyttää, ettei +Elisabet jo vastannut jotakin. Kun hän sitten vielä näki tähden +putoavan ja hypähtäen melkein istualleen käski Elisabetia pian +katsomaan, eikä Elisabet kääntynyt, vaan vetäisi ilmaa nenitse, joka +hänellä aina merkitsi, että jokin ei ollut hänen mieleensä, tyrkkäsi +Shura häntä kädellään ja sanoi: + +— Mutta Lizotshka! Mikä sinun on? + +Elisabet vetäisi taas ilmaa ja pyyhkien pois olemattomia roskia vaipan +päältä sanoi, silmäluomia nostamatta: + +— Ei, muuten vain tässä ajattelin, kun sinä sanot, että rakkaus syntyy +säälistä, mutta itsepä sinun ei ollutkaan äsken sääli Koljaa. + +Shura sanoi vilkkaasti: + +— Mistä sen päätät? + +Elisabet sanoi: + +— Toinen aikoi istua viereesi luottaen siihen, että te rakastatte +toisianne, ja sinä sanoit: ei, en minä huoli sinua, ja hän menee +nolona ... tai sinä et ehkä huomannut kuinka nolona hän meni? + +— Voi Lizotshka, kultaseni, — sanoi Shura kietoen kätensä Elisabetin +kaulaan, — en minä oikein tiedä voiko sinun kanssasi puhua kaikesta... + +— Sitten olet unohtanut valamme. + +— Niin, niin, mutta sittenkin on muutamia asioita, joita ei voi puhua +vain siksi, että me molemmat olemme tyttöjä, ja ehkä Kolja ei tahtoisi. + +— Nyt en todellakaan ymmärrä. + +— No olkoon, — sanoi Shura. Hän laittautui vielä lähemmäksi +Elisabetia ja rupesi leikkimään hänen helminauhojensa kanssa. + +— Kun olimme Tsarskojeen matkalla, — alkoi Shura puhua, — niin +sinähän muistat, me istuimme samassa reessä hänen kanssaan. + +Elisabet sanoi: + +— Itse minä sen niin toimitinkin, luulin että se sinua miellyttäisi, +mutta taisin erehtyä. + +— No hyvä, hyvä, odota, äläkä puhu mitään vähään aikaan. Ja miksei se +olisi minua miellyttänyt? Mutta katsos, Koljaan tulee välistä semmoinen +omituinen tuuli, josta minä en pidä. Hän tulee silloin hyvin +ylimalkaiseksi ja puhuu semmoista, jota hän itse oikeastaan ei koskaan +puhuisi, vaan puhuvat varmaankin jotkut hänen toverinsa, Kalygin +esimerkiksi. + +— Tiedän, tiedän, — sanoi Elisabet, — ja kuinka luonnoton hän on +silloin! Ei yhtään Kolja. + +— No niin, sinähän tiedät hänen ja minun välipuheestamme, että me +rakastamme toisiamme ylitse kaiken, mutta huomaa: minä rakastan Koljaa +enkä Kalyginiä, ja minun ehtoni on, ettei saa tulla kysymykseen mitään +tuommoista — sinä kyllä tiedät — no tuommoista — puristelemista — +hyi, oikein inhoittaa sanoakin. + +— Mutta ei suinkaan nyt Kolja ... rupesi Elisabet veljeänsä +puolustamaan. + +— Katsos nyt, enkö minä sanonut, että koko tämä asia ei sovi kolmelle, +vaan ainoastaan meille Koljan kanssa! + +— Mutta olisiko nyt Kolja...! + +— Odota, — sanoi Shura. — Jos sinä et anna minun puhua yksin ainakin +viittä minuuttia, niin en puhu enää ollenkaan. + +He olivat tämän jälkeen kauan aikaa vaiti molemmat, ja molemmat olivat +pahoillaan, sillä tuntui kuin olisi jotakin epäsopua tullut heidän +väliinsä. + +Vihdoin Shura puhkesi jatkamaan: + +— Ikäänkuin minä tässä tahtoisin moittia Koljaa, ja sinä vielä rupeat +puolustamaan muka veljeä. Minä sanon sinulle, Liza, että Kolja on +minulle _ainakin_ yhtä läheinen kuin sinulle veli, vieläpä minusta +tuntuu, että minä rakastan häntä enemmän kuin yksikään teistä. + +Elisabet rupesi yht'äkkiä leikkimään Shuran sormilla, mutta ei sanonut +mitään, koska viisi minuuttia tuskin oli ehtinyt kulua. + +— Niin juuri, — sanoi Shura, — ja leikkisin hänen sormillaan +niinkuin sinun, mutta siinäpä se juuri onkin, että semmoinen ei näy +voivan tapahtua. Sanalla sanoen, hän oli tänään Kalygin, eikä Kolja. +Tahtoi pidellä minua vyötäisistä, tietysti niinkuin kuvitteli, että +Kalygin olisi pidellyt, ja muuta semmoista. Sanalla sanoen, meille tuli +ensin ankara mielipiteiden selvittely. Mutta vihdoin hän kuitenkin +myönsi olleensa Kalygin. Ja loppumatkan me olimme taas niin onnelliset, +tietäen rakastavamme toisiamme ylitse kaiken. Hän antoi minulle +lupauksen, ettei koskaan, ei koskaan, ei vaikka menisimme naimisiinkin, +tulisi mitään tuommoisia kosketuksia välillämme tapahtumaan eikä +rakkautemme siis milloinkaan tarvitsisi häiriytyä. + +— Tiedätkö mitä, — ei Elisabet voinut enää olla puhumatta, — et +usko, mutta minäpä luulen, että ehkä ymmärrän tuon asian. Luuletko, +että todella ymmärrän? + +Shura huokasi. + +— Kuuleppas, Liza, olisikohan mahdollista, että niillä olisi ollut +siellä jotakin juotavaa? + +Elisabet vastasi siihen kyllä nähneensä, että lähtiessä Kalygin oli +Petrushan kanssa tuonut korillisen pulloja, mutta mitä pulloja ne +olivat ei hän huomannut, sillä he piilottivat sen kuskipukin alle. + +— No olkoon miten tahansa, — sanoi Shura. — Voitko ajatella mitään +hullumpaa: olimme juuri tanssineet mignonin kaikki vuorot, kaikki +menivät mikä minnekin, me menimme myös ja harhailimme ja tulimme — en +vieläkään ymmärrä kuinka sinne jouduimme — syrjähuoneeseen, johon oli +koottu talveksi kukkalaatikoita ja yhdessä nurkassa lattialla oli +omenoita. Yht'äkkiä Kolja ottaa minua käsistä ja rupeaa niitä +suutelemaan. Minä sanon: Kolja, mitä varten? Mutta hän vain suutelee. +Ja tiedätkö, ihan kuin hullu, eikä vain käsiä, vaan joka paikkaan, +kaulaan, kasvoihin, tähän, tuohon, silmiin, suuhun, niin rajusti, että +minä olin tukehtua. Mitä sinä sanot siihen?! + +— Täytyy sanoa, — sanoi Elisabet pahastuneena Koljalle, — että +tuollainen menettely kaiken sen perästä, mitä te olitte puhuneet +reessä, oli todellakin kummallista. Eikö hän ollenkaan edes hävennyt +lupauksensa rikkomista? + +— No, katsoppas, ei ainakaan niin kuin olisin odottanut. Sehän se +minua harmittaakin, etten saa häntä ottamaan noita lupauksia sen +vakavammalta kannalta. Hän luulee, että minä noin vain muuten... Nyt +minun kuitenkin täytyy sanoa hänelle totuus. + +— Mutta kuule, Shura, johan sinä rankaisit häntä, — sanoi Elisabet +pelästyen tuota "totuutta" veljensä puolesta. — Minä luulen, että hän +todella otti kovin sydämelleen, kun sinä et tahtonut häntä rekeesi +kotimatkalle. + +Shura vähän aikaa mietti ennenkuin vastasi Elisabetille, mikä tämä +"totuus" oli. Hän sanoi: + +— Sinä Lisotshka et ehkä tiedä sitä, mutta minun täytyy sanoa se +sinulle. Asia on näet se, että suutelemisesta voi syntyä lapsia. Oletko +semmoisesta koskaan kuullut? + +Elisabet sanoi: + +— Olen kyllä kuullut ja njanjakin sanoi niin, mutta en minä koskaan +ole oikein ymmärtänyt miksi lapsia syntyy vain naineille ihmisille eikä +muille. + +Shura sanoi: + +— Niin se nyt vain on. Ja vaikka minä koko sydämestäni toivon, että me +menisimme Koljan kanssa kerran naimisiin ja aina-aina asuisimme +yhdessä, niin lapsia ei meille koskaan saa syntyä. + +— Miksi ei? Sehän juuri olisikin hauskaa! + +— Voi olla hauskaa, mutta ei saa. Sinä tiedät, että minulla on eläke +ja sillä minun täytyy elättää äitipuoli ja kälyni ja hänen kaikki +lapsensa. No, näetkös! — Mutta nyt, Lizotshka, meidän täytyy taas +istua oikein, olemme kohta Pietarissa. + +— Kuisma, aja kiinni toiset, — sanoi Elisabet kuskille. + +Mutta kuski rupesi nauramaan ja sanoi toisten olevan ainakin kolme +virstaa heistä edellä. Hän kokosi ohjat, ja hevoset, jotka olivat +kävelleet valloillaan, lunta hamuellen, lähtivät rivakkaan raviin. + +Elisabet ja Shura istuivat jo kaupunkilaisesti vierekkäin, +turkinkaulukset ojona, kun Shura vielä sanoi: + +— Eikö se ole ihmeellistä sentään? Tarvitseeko sinun ja minun +rakastaaksemme suudella toisiamme? No miksi me Koljan kanssa emme voisi +rakastaa toisiamme suutelematta! + +— Mutta minusta on vielä ihmeellisempää, — sanoi Elisabet, — että +toiset tässä maailmassa ovat rikkaita ja toisten pitää olla köyhiä. + +Shura sanoi: + +— Ei, Lizotshka, en minä sanonut sitä vain siksi, että äiti ja veli +vainajan perhe ovat köyhiä, vaan todella minun rakkauteni Koljaa +kohtaan ikäänkuin kärsii, kun hän rupeaa Kalyginiksi. Minä rakastan +häntä enemmän kuin veljeä, sisarta, enemmän kuin ketään, no! + +Pitkän ajan perästä hän sanoi: + +— Ja minä olen varma, että sinunkin sydämeesi tulee mahtumaan vielä +paljon suurempi rakkaus kuin vain omiin veljiin. + +Heidän juuri ajaessaan alas Nevan jäälle Shura hypähti aivan kuin +säikähdyksestä. + +— Herranen aika, kummitteleeko tänään? + +— Mitä, mitä, — ehätti Elisabet koettaen kääntyä turkissaan katsomaan +samaan suuntaan kuin Shura. + +— Tuolla oli aivan niinkuin hän, se sinun, se ruotsalainen, Aleksandr +Gustavovitsh, no ihan varmaan, oli se! + +— Mitä sinä puhut, Shura? Se on mahdotonta. Johan me hänet kerran +näimme tänään. Ja mitä hän täällä jäällä balagaanien seassa, johan sinä +hupsuttelet. + +— Ole uskomatta, mutta hän se nyt vain oli. Tai sitten on kuin onkin +kummitellut. + +— On siis kummitellut, — sanoi Elisabet. Sitten hän oli kauan vaiti +ja vihdoin sanoi: + +— Vaikka, kuka sen yksinäisen raukan tietää, ehkä käyskentelee +ikävissään pitkin kaupunkia. Minusta näyttää että hänen täytyy olla +hirveän ikävä täällä Venäjällä. Kolja sanoo, ettei hänellä ole täällä +ketään tuttavia. (Elisabet oli hyvillään, etteivät hänen kyynelensä +voineet pimeässä näkyä.) Ajattele, raukkaa! Sano sinä, Shura, mitä sinä +oikein pidät hänestä. Sano ihan niinkuin ajattelet. + +— Ulkonäöltäkö? + +— Niin, ja muutenkin. + +— Enhän minä ole sanaakaan puhunut hänen kanssaan. En tiedä muuta kuin +mitä olen Koljalta ja sinulta kuullut. + +— Varmaankin sinulla sitten on jotakin häntä vastaan, muuten sanoisit. + +— No voiko olla sen komeampaa miestä! Niin suora ja niin kohtelias. +Minusta vain... + +— Sano, sano. + +— Ah, kuinka sinä kiusaat, Lizotshka. Kuinka minä voisin hänestä +mitään sanoa? Kaikin puolin erinomainen mies, muuta en voi sanoa, no, +oletko tyytyväinen? + +— Mutta jotakin on, joka sinua ei miellytä. Ja jos olet minun +ystäväni, niin sano. + +— On, Lizotshka, — sanoi Shura matalalla äänellä. + +Elisabet tunsi, että Shura koettaa koskettaa häntä hellyytensä +merkiksi, mutta ollen jälleen turkkinsa pinteessä ei siinä onnistu. Sen +sijaan Shura sanoi kaikkein lempeimmällä äänellään: + +— Katsos, oma Liza kultaseni, minä en ole milloinkaan oikein pitänyt +patrioottisista ihmisistä. + +Tällöin Elisabet kuuli Shuran äänestä, että hänellä oli hampaat +näkyvissä ja nenä kurtussa, niinkuin tehdään, kun jokin ei maistu ihan +hyvälle. Mutta myöskin tuntui, että Shura koettaa sanonnallaan vetää +Elisabetia puolelleen yhteisymmärrykseen ja tekee niin kuin tuo +patrioottisuus olisi vain _hiukkasen_ hänen nenäänsä hajahtanut, ei +aivan syvälle. + +Mutta juuri tämä lieventämisyritys antoi Elisabetille varmuuden, että +Shura oli sanonut sen, minkä syvimmässään todella tunsi. + +He olivat oikeastaan _yhdessä_ joskus nauraneet patriootteja. Mutta +että Shura nyt sovitti tuon heidän yhteisen pilkallisen arvostelunsa +_tähän_ tapaukseen, se jostakin syystä syvästi kuohutti Elisabetia. + +Hän oli tyytyväinen että oli pimeä eikä Shura siis voinut tätä +loukkaantumista hänen kasvoistaan lukea. Myös varoi hän mitään +sanomasta, sillä hänen ominaisuuksiansa oli ei ainoastaan, että kaikki +auttamattomasti näkyi hänen kasvoistaan, vaan myöskin, että kaikki +kuului hänen äänestään. Hän siis oli vaiti. + +Vähän ajan perästä, kun Shura kuuli Elisabetin vetäisevän henkeä +nenitse, hän sanoi: + +— No katsos nyt, pakotit minut sanomaan ja nyt itse suutuit! + +Ja todella heidän väliinsä ikäänkuin tuli jotakin. He kyllä koettivat +loppumatkan sanoa toisilleen muita asioita, niinkuin ei mitään olisi +välissä, mutta kummankin piti _keksiä_ mitä sanoa. Ja se tapahtui +heidän ystävyydessään ensi kerran. + + + + +XVII. ALEKSANDER EI KIERÄILE. + + +Kun Aleksander vihdoinkin oli huomannut, että hänen oli turha potkia +tutkainta vastaan, se on, taistella tuota rakastumistansa vastaan, — +kun hän oli huomannut, että mitä enemmän hän tunnettansa pakeni, sitä +voimakkaampana se häntä seurasi, kaikkien inhimillisten voimain ollessa +riittämättömiä sen vastustamiseen, — ja kun hän siis jo tiesi, ettei +edessä ole mikään muu kuin tieten tahtoen lähestyä tuota hänelle niin +kohtalokasta venäläistä perhettä, silloin hän ei ruvennut kieräilemään +itsensä edessä, koettamaan sovittaa yhteen tai paikata, esimerkiksi +kuvittelemaan mahdolliseksi saavuttaa Suomessa asemaa, vieläpä ajaa +suomalaisuuden asiaa — vaimon ollessa venäläinen. Ei. Vaan hän +tunnusti itselleen suoraan menettäneensä pelin. Hän katkaisi selvällä +ja ratkaisevalla iskulla kaikki entiset tulevaisuuden-suunnitelmansa, +tunnustaen joutuneensa tappiolle, häpeällisesti voitetuksi, +kukistetuksi, niin kirvelevän masentava kuin tämä tunnustus hänelle +olikin. + +Hänen toimintansa tämän katastrofin jälkeen oli sangen määrätietoista +ja äärimmäisen suoraviivaista. + +Ensi töikseen hän — Koljan suureksi hämmästykseksi ja iloksi — +suostui tämän vanhoihin alituisiin kehoituksiin jättää yksinäinen +huoneensa ranskalaisessa hoitolassa ja muuttaa Vasilinsaarelle Koljan +luo asumaan. + +Kolja ilostui tämmöisestä asian käänteestä suuresti. Hän oli viime +aikoina ollut yhä enemmän huolissaan ystävänsä erakkomaisesta elämästä +ja yksinäisyydestä. Nyt hän aikoi — asuen samassa huoneessa +Aleksanderin kanssa — aikaansaada täydellisen muutoksen tämän +elämäntavoissa. Enemmän iloa, enemmän keveyttä, enemmän huvittelun +halua. + +Se oli kuitenkin helpommin ajateltu kuin tehty. + +Aleksander pysyi totisena, ajatuksiinsa keskittyneenä ja ehkä vieläkin +umpimielisempänä kuin ennen muuttoa. Paras, minkä hänelle näytti voivan +tehdä, oli jättää hänet rauhaan, antaa hänen olla. Sen huomasivat pian +kaikki muutkin perheen jäsenet parhaaksi. + +Vaikka hän ruokatunneilla ja iltaisin teetä juodessa seurusteli perheen +kanssa ja siis joka päivä tapasi myös Elisabetin, ei hän vähimmälläkään +tavalla, ei katseella eikä erikoiskohteliaisuudella ilmaissut tälle +tunteitansa. Hän oli muuttumassa vain uskolliseksi, totiseksi perheen +ystäväksi. + +Mutta kolmen kuukauden kuluttua, kun hän oli huomannut ja päässyt +varmuuteen Litvinovin ja Elisabetin välillä vallitsevasta läheisestä +ystävyydestä, käytti hän tilaisuutta milloin enimmät perheen jäsenet +olivat kaupungilla ja esittäytyi vanhalle paronittarelle, pyytäen +audienssia. + +Aleksanderin juhlalliset eleet ja tavallista juhlallisempi pukukin +vähän hämmästyttivät paronitarta. Hän johdatti nuorenmiehen +vierashuoneeseen ja pyysi istuutumaan. + +Aleksander kuitenkin jäi seisaalleen. Kohteliaasti kumarrettuaan hän +muitta mutkitta ja silmää räpäyttämättä sanoi aikovansa kosia talon +vanhinta tytärtä ja siinä tarkoituksessa ensin pyytävänsä paronittaren +suostumusta. + +Nyt ei paronittaren hämmästys ollut enää vähäinen. Hän ei voinut hyvään +aikaan saada sanaa suustansa ja mumisi ensin vain olemattomia. Hänestä +tuntui kuin olisi häneltä kosittu yhtä hänen lyhythameisista +tyttölapsistaan, joilla ei vielä ollut oikeutta kantaa pitkää hametta, +ja hän alkoi nopeasti muistella Lizotshkan ikää, huomaten vihdoin, että +olihan lapsi todella äskettäin täyttänyt jo viisitoista vuotta. Mutta, +herra varjelkoon, oliko tämäkään vielä mikään naimisiinmenon ikä! + +— Aleksandr Gustavovitsh ... aloitti paronitar, tietämättä vielä millä +sanoilla hän kieltonsa lausuu ja katsoen maahan, ikäänkuin sieltä niitä +sanoja etsien. Mutta hän ei voinut löytää, sillä hän piti kovasti tästä +nuoresta miehestä eikä tahtonut jyrkkyydellä loukata. Turhaan +koetettuaan löytää sopivaa vastauksen muotoa hän vihdoin katsahti +Aleksanderin silmiin, ikäänkuin edeltäpäin anoen anteeksi kieltoansa. + +Aleksander katsoi suoraan hänen silmiinsä, räpyttelemättä omiansa, +rehellisyys, selkeys ja asiallisuus koko olennossaan, odottamatta +mitään muuta kuin: ei taikka jaa. + +Semmoisen lyhyen vastauksen antaminen oli kuitenkin paronittarelle +ylivoimaista. Hän alkoi selittää Aleksanderille Elisabetin nuoruutta, +ja asia loppui siihen, että kiellon asemesta paronitar myöntyi. +Kuitenkin semmoisella ehdolla, että Elisabetille itselleen ei +annettaisi asiasta mitään vihiä ennen kuin hänen täytettyään +kuusitoista vuotta eli siis noin vuoden kuluttua. Tämä oli +välttämätöntä — sanoi paronitar — Elisabetin nuoruuden vuoksi. Tytön +täytyi saada elää vapaana sellaisen askelen myllertävistä vaikutuksista +hänen ajatusmaailmaansa. Mutta vuoden kuluttua oli paronitar ottava +asian uudelleen puheeksi ja kysyvä Elisabetin omaa ajatusta siitä. + +Tähän Aleksander tyytyi. + +Hän eli kokonaisen vuoden Koljan huonetoverina ja täytti niin +täsmälleen paronittaren toivomuksen, että paitsi paronitarta itseään ja +paronia, joka salaisuuteen vihittiin, ei Elisabet eikä yksikään elävä +sielu koko talossa olisi voinut aavistaakaan mitään sellaista olleen +puheenalaisena paronittaren ja Aleksanderin välillä. + +Sinä vuonna tapahtui Litvinovin nimitys ja komennus kaukaiseen +garnisoniin, mutta mitään ilonvärähdystä ei paronitar voinut havaita +Aleksanderin kasvojen ilmeessä, kun uutinen hänelle kerrottiin. Ei +liioin voitu havaita hänen ilmeessään vähintäkään mustasukkaisuuden tai +edes mielenliikutuksen merkkiä Elisabetin hellien hyvästelyjen ja +katkerien kyyneleiden johdosta Litvinovin lähtiessä. + +Lopulta paronitar ja paroni keskustelivat salaa tästä omituisesta +ilmiöstä ja tulivat siihen johtopäätökseen, että naimisiinmenon ajatus +oli kaiketi jo haihtunut Aleksanderin mielestä. Se seikka teki heidät +kummatkin yhä totisemmiksi, ja tahtoi saattaa heidän mielentilansa +pysyväisen alakuloiseksi, sillä he olivat ehtineet syvästi kiintyä +nuoreen ystäväänsä. + +Mutta täsmälleen vuoden kuluttua siitä kuin tuo ensimmäinen kosinta oli +tapahtunut, Aleksander ilmestyi yhtä juhlallisena paronittaren eteen, +totisen kohteliaasti muistuttaen hänen antamastaan lupauksesta. + + + + +XVIII. ELISABETIN VASTAUS JA CATHERINEN ILO. + + +— Emmekö menisi vähän kävelemään? — sanoi Catherine, Elisabetin äiti, +katsahtaen ovesta tyttärensä huoneeseen. Sitten hän tuli kokonaan +sisälle. + +Elisabet vilkaisi äitiinsä oudoksuen, sillä hänessä oli tuntunut +omituinen epävarmuuden värähdys, niinkuin olisi jotakin ihmeellistä +tapahtunut, jota ei voinut ilmaista ennen kuin vasta kävelyllä +oltaessa. Myös tuntui selvästi, että se hiukan auttamattomasti +teeskennelty huolettomuuden sävy, joka ilmeni äidin äänessä, oli +tarkoittanut päin vastoin asian tärkeyden salaamista, jopa jonkin +mielenliikutuksen peittämistä. + +Äidin levottomuus tarttui heti Elisabetiin. + +Hän alkoi kiireesti pukeutua, ja tätä tehdessään hän huolettomalla +naurulla ja kaikenlaisilla liverryksillä pyrki salaamaan tyystin sekä +omaa levottomuuttaan että yht'aikaa äitinsä selittämätöntä +mielenliikutusta. + +Pian he olivat kävelemässä jo kaukana rantakadulla, joka vei poispäin +kaupungista, kaiken aikaa vilkkaasti ja kiihtyneesti keskustellen +senkin seitsemästä turhanpäiväisestä pikkuasiasta. Näin he kumpikin +kilvan yrittivät saada siirtymään tuonnemmaksi jotakin, josta oli +ilmeisesti noloa nostaa puhetta. + +Mutta kun yhä kauemmaksi tullessa puheenaineet pikkuasioista vihdoin +alkoivat väkisinkin loppua ja Elisabet ei niiden sijaan keksinyt muuta +kuin hypellä kiveltä kivelle, joita oli vedenrajassa, ja vihdoin uhkasi +hypätä niin pitkän välimatkan, että äiti hätääntyi, sanoi tämä äkkiä: + +— Aleksander Gustavovitsh on pyytänyt kättäsi, Lizaseni! + +Suurin silmin tuijottaen äitiinsä Elisabet tuli rannasta ylös +töyräälle. Ennen kuin hän osasi tästä asiasta itse mitään ajatella, +hänen täytyi tietää mitä äiti siitä ajatteli. Ja sen vuoksi hän koko +sielullaan ja olennollaan katsoi äidin silmiin päästäkseen perille, +mitä kasvojen ilme saattoi äidin ajatuksista ilmaista. Voihan olla, +että äiti nauroi koko asialle. Voi myöskin olla, että hän tarkoitti +täyttä totta. + +Mutta äidin ilme ei sanonut kumpaakaan. Huulilla hänellä oli hymy, +niinkuin on joskus ihmisellä, joka on epätietoinen miten hänen suuri +uutisensa vastaanotetaan: huulet hymyilevät, mutta kasvot ovat +pelokkaat. + +— No, ja mitä? — kysyi Elisabet, kasvojen saadessa saman pelokkaan +ilmeen ja huulten samalla lailla nolosti hymyillessä. Äiti vastasi: + +— Olen omasta puolestani suostunut. Mitä vain itse sanot. + +He katsoivat yhä toisiinsa voimatta kumpikaan ratkaista mitä toinen +asiasta ajatteli. Oliko _Liza_ iloinen vai surullinen tapahtuman +johdosta? + +Ennen kuin Elisabet puolestaan osasi ajatella sitä tai tätä, täytyi +saada tietää oliko _äiti_ iloinen vai surullinen. Siitä kaikki riippui. + +Catherine taas, voimatta vielä ratkaista mitä tunteita uutinen oli +Lizassa herättänyt, alkoi varovasti lausua ajatuksiaan Aleksanderista +yleensä, edullisuuksia tehostaen, puutteellisuuksia vähäksyen. + +Ja jo ensimmäisistä äidin sanoista Elisabet vainusi, että äiti oli +taipuvainen kallistumaan enemmän ilon kuin surun puolelle. Elisabet +alkoi sentähden yhtä varovasti myönnytellä kaikkeen mikä äidin sanoissa +oli Aleksanderin eduksi. + +Tästä rohkaistuna Catherine puolestaan yltyi lausumaan ajatuksiaan +Aleksanderin luonteen rehtiydestä ja rehellisyydestä, ja Elisabetille +kävi yhä ilmeisemmäksi, että äiti ottaa asian ilon kannalta. +Erittäinkin huomattavaa oli, ettei äiti ottanut ollenkaan +puheeksi Aleksanderin mahdollisia epäedullisuuksia, kuten hänen +vierasmaalaisuuttaan, vaillinaista venäjänkielentaitoa ja +varattomuuttaan. Äidin ääni tosin välistä vavahti, mutta sekin tuntui +olevan ikäänkuin vain ilon malttamatonta pyrkimistä pian irti vakavista +velvollisuuden sanottavista. Elisabet myönnytteli siis yhä iloisemmin, +ja äiti puolestaan yhä yltyi Aleksanderin kehumisessa. + +Nyt Catherine kertoi Elisabetille koko salaisuuden, miten Aleksander +oli jo vuosi sitten kosinut ja tänäpäivänä uudistanut kosintansa, +vaikka jo luultiin hänen muuttaneen mieltänsä. + +Elisabet kuunteli tätä kertomusta syvästi punastuneena. Hänen mieltänsä +liikutti sanomattomasti, että joku oli voinut koko vuoden olla häneen +rakastunut ja niin kauan osannut salata tunnettansa, sen heikentymättä. +Hänkö, Elisabet, siis oli se, jonka oli sallittu tulla tuon ankaran, +jylhässä yksinäisyydessään niin kirvelevästi säälittävän miehen +toveriksi! "Kuinka minä, niin peräti tyhmä tyttö, joka en tiedä enkä +osaa mitään", — ajatteli Elisabet, — "olen saanut osakseni semmoisen +tehtävän? Kuinka hän on voinut minuun rakastua, sillä enhän minä +todella osaa muuta kuin korkeintaan olla aina iloinen? Ja olenkohan +minä aivan varma, ettei äiti epäile tai ehkä pelkääkin mitä tästä on +tuleva?" + +Ja Elisabet alkoi uudelleen urkkia äidin syvimpiä ajatuksia ja +tunteita, päästäkseen varmuuteen hänen tahdostaan. + +Monta kertaa oli ennenvanhaan sattunut, että kun äiti oli ottanut pikku +Elisabetin mukaansa puoteihin, jotta tyttö saisi itse osoittaa mitä +vaatteita tai korua hän pukuunsa mieluimmin halusi, Elisabet jätti +kaiken äitinsä huoleksi ja itse selin tiskiin nojaten vain katseli +tulijoita ja menijöitä. + +— No mutta Liisukkani, eikö sinulla ole ollenkaan omaa tahtoa, — oli +äiti vihdoin huudahtanut. + +— On kyllä, mutta minä kun tahdon aivan, aivan juuri niinkuin äiti. +Valitkaa nyt vain, kyllä minä olen tyytyväinen. + +Ja äiti valitsi. + +Niin Elisabet yhä vieläkin tahtoi juuri sitä mitä äiti. Kunpa siitä +olisi vain päässyt täyteen varmuuteen. + +Vihdoin kävi kuitenkin ilmi, ettei mitään iloisempaa saattanut äidin +mielestä tapahtuakaan kuin juuri tämä avioliitto. Taatumpaa, +luotettavampaa ja turvallisempaa aviomiestä ei Elisabet hänen +mielestään voisi koko maailmasta löytää. Ja nämä sanat kuultuaan ei +Elisabetkaan enää pidättänyt iloaan. Kaikki oli samassa kuin kauan +sitten päätettyä. Äiti antautui jo viittailemaan miten hän oli +järjestävä heidän vastaisen kotinsa, jopa tuntui kuin hän olisi ehtinyt +ajatella sen pienimpiä erikoisuuksia. Näitä puheita Elisabet ei enää +kuunnellutkaan, tietäen että äiti osaa hänelle järjestää kodin paljon +paremmin kuin hän itse osaa edes ajatellakaan. Hänelle oli pääasia, +että äiti siis oli tyytyväinen. Yhä kasvavassa riemussa Elisabet +ajatteli jo omiansa: miten hän ilmoittaa tämän asian sisarille, mitä +veljet tulevat sanomaan, mitä Vierotshka, mitä Shura, miten hän lentää +isän kaulaan. Ja yhtä monta riemun soihtua syttyi hänen mieleensä, kuin +oli niitä, joille hän kuvitteli kohta kertovansa tämän suuren, +uskomattomimman ja hämmästyttävimmän ilosanomansa. + +Vaikea on kuitenkin sanoa kumman ilo tapahtuneen kihlauksen johdosta +oli suurempi, Catherinenko vai Elisabetin. Varma on, että Catherine +Elisabetin kihloissa-olemisen aikana, jota kesti kokonaisen vuoden, eli +yhtä onnellista ilon ja vironneen toimeliaisuuden aikaa kuin hänen +tyttärensäkin. Hän hoki hokemistaan: parempaa miestä ei Lizotshkani +olisi voinut saada. + +Hän rupesi kohta tiedustelemaan nuorille sopivaa asuntopaikkaa. Heille +vuokrattiin — jo monta kuukautta ennen häitä — kaunis pikku huoneisto +aivan vanhempien läheisyydestä. Samalla innolla kuin Catherine oli +ennenmuinoin valmistellut lapsilleen nukkekaappeja hän nyt rupesi +valmistamaan todellista nukkeasuntoa todellisille, eläville nukeille. +Siitä ei saanut puuttua mitään. Päivät pitkät hän siellä puuhasi, +järjesteli järjestämistään. Kukaan ei saanut tulla katsomaan, ei +huoneita eikä sisustusta. Se vain nähtiin, että sinne tuotiin +kaupungilta tavaroita lakkaamatta, tuotiin ja tuotiin. Mutta ennen kuin +hän hämärän tultua palasi väsyneenä kotiin oli hän tyystin sulkenut +asunnon ja toi avaimet tullessaan. Hän valmisti Elisabetilleen +ikäänkuin suurta, todellista joulua entisten leikkijoulujen asemesta, +samaa salaperäisyyttä noudattaen, samaa ilon yllätystä tavoitellen, +samaa innostusta itse tuntien. + +Häät vietettiin 22 p:nä joulukuuta 1857, perjantaipäivänä, niinkuin +Elisabet itse oli tahtonut. Hän ei ollut silloin vielä täyttänyt 18 +vuotta. + +Kun nuori pariskunta tanssiaisten jälkeen myöhään illalla saatettiin +uuteen asuntoonsa, ei monikaan tutummista häävieraista malttanut olla +seuraamatta heitä ja Catherineä sinne nähdäkseen, minkä vaikutuksen +harvinainen häälahja oli nuoriin tekevä. Vain paroni yksin jäi kotiin. + +Ja olisiko vaikutus voinut ollakaan vähäinen, kun Elisabet sisälle +astuttuaan näki huoneet sisustetuiksi aivan viimeiseen viimeistelyyn +asti! Hän itse oli tosin vähän hajamielinen, mutta siitä huolimatta hän +huudahteli: ah! ah! ja löi käsiänsä yhteen joka kerta kun hänelle +näytettiin vielä ja vielä jotakin uutta. Vieraat raastoivat häntä joka +suunnalle, aukoilivat laatikoita ja käskivät katsomaan mitä olivat +niissä keksineet. Näin käytiin keittiö läpi, hyllyineen, astioineen, +harjoineen, pölyriepuineen — olipa siellä saavikin jo valmiiksi +vedellä täytettynä ja pinnalla kellui punavaskinen, tinattu kauha. +Ruokasalissa höyrysi kiiltävä samovaari, tarjottimelle oli asetettu +kaksi kuppia... + +Makuuhuoneessa oli kaksi vuodetta asetettuna vierekkäin. Siellä oli +myöskin Elisabetille aiottu työpöytä, jonka laatikoista löytyi kaikki +mahdolliset ompeluvehkeet, joita suinkin saattoi tarvita, langoista, +rihmoista, kutomapuikoista, napeista, sormustimista neulasiin ja +nuppineulasiin asti. + +Kaikkien päät kurkottuivat näyteltyjen esineiden ympärille niin +taajasti, että onnellinen Catherine muiden takaa vain vilaukselta sai +nähdä ilmeitä rakkaan lapsensa kasvoilla. + +Vihdoin syrjäiset alkoivat lähteä ja Catherinekin alkoi hyvästellä +tytärtään. + +— Rakas äiti, lähdettekö tekin? — kysyi Elisabet levottomasti +ympärilleen katsellen. Hänen kätensä vähän vavahtelivat. + +— Mutta kuinkas muuten, lapsukaiseni, — sanoi Catherine, — minulla +on oma kotini ja sinulla on nyt myös omasi. + +Elisabeth katsahti Aleksanderiin ikäänkuin apua tai selitystä odottaen. +Mutta hänkin näytti olevan yhtä hämillään ja neuvottomana. He olivat +molemmat siinä kuin satimeen suljetut. + +— Niin, niin, kuinkas muuten ... tietysti, kuinkas muuten, — sanoi +Elisabet ja pakottautui iloisesti hymyilemään. Mutta hänen ylähuulensa +oli nolosti kangistunut, ja hän peitti sen viskautumalla lähtevää +syleilemään. + +Elisabetin muistoon on painunut, että vielä monet ajat jälkeen päin +häneen tuli uudessa kodissaan usein jonkinlainen levoton kaipuu, joka +sai hänet tarkoituksettomasti kulkemaan edestakaisin huoneesta +huoneeseen tai ikäänkuin jotakin lähtöä tekemään. + +Aleksander silloin kysyi: + +— Minne sinä olet lähdössä? + +Elisabet vastasi sen enempää ajattelematta: + +— Minnekö minä lähden? Tietysti kotiin. + +Semmoisesta ajattelemattomasta, mutta alituiseen uudistuvasta +vastauksesta oli Aleksander aina tullut pahoilleen. + + + + +XIX. ELISABET KERTOO ENSIMMÄISESTÄ MATKASTAAN SUOMEEN. + + +Noin vuoden kuluttua häittemme jälkeen, joulukuussa 1858, mieheni vei +minut kaukaiselle matkalle Suomeen. Oliko tarkoituksena muuttaa +kokonaan Pietarista ja jäädä Suomeen, vai vielä palata Venäjälle ja +asettua Pulkovan observatorioon jatkamaan tähtitieteellisiä +tutkimuksia, se asia ei näyttänyt olevan vielä ratkaistu, vaan +riippuvan joistakin neuvotteluista mieheni sukulaisten ja erittäinkin +hänen äitinsä kanssa. Kaikissa tapauksissa oli yhtenä tarkoituksena +esittää minut omaisille, äidille ja sisaruksille, jotka asuivat Kuopion +pienessä kaupungissa, kaukana pohjoisessa Suomessa. + +Matka oli tehtävä yksinomaan kyytihevosilla, sillä eihän siihen aikaan +ollut vielä rautateitä, pitkät matkat tehtiin kesäisin diligensseillä +ja talvisin reillä. + +En voinut mieleeni ollenkaan kuvitella niitä mittaamattomia talvisia +taipaleita, jotka nyt olivat edessämme. Suomessa olin käynyt vain +Uudellakirkolla setä Pjotrin maatilalla, ja vain kesäiseen aikaan. +Talvisista maaseutumatkoista en tiennyt mitään. Mieheni kertoi, että +sielläpäin ei enää ollut merta, niinkuin Terijoella, vaan oli pitkiä +järvenselkiä, jotka olivat jäässä, ja tie oli viitoitettuna pienillä +vesoilla, joita kyytimiehen tarkka silmä saattoi yölläkin erottaa +toisesta toiseen, niin ettei meidän tarvinnut eksymistä pelätä. +Kysymykseeni oliko Suomessa susia, mieheni, joka ei milloinkaan edes +leikilläkään valehdellut, myönsi niitä kyllä voivan siellä olla, mutta +sai minut rauhoittumaan vakuuttaen, ettei Suomessa ollut milloinkaan +kuultu susien hyökkäävän laumoissa ihmisten kimppuun, niinkuin +romaaneissa kerrottiin Venäjällä joskus tapahtuvan. + +Äiti varusti minut matkaan. Kumpia oli enemmän, lämpimiä vaatteitako, +shaaleja, vaippoja, tossuja, turkkeja, vaiko välttämättömiä varoituksia +ja matkaohjeita kaikenlaisten mahdollisuuksien varalta, en voi sanoa, +arvatenkin niitä oli yhtä paljon, sillä ohjeita oli yhtä vaikea kaikkia +pitää mielessä kuin hengittää siitä pienestä rakosesta, joka oli +jätetty suun kohdalle vaipanreunojen väliin. + +Meidät istutettiin vieri viereen kuomureen perälle, mutta +vaatevarustusten vuoksi olimme enemmän erillämme kuin milloinkaan, +tuskin saattaen kääntyä edes katsahtamaan toisiimme. + +Vihdoin olivat varoitukset ja hyvästelyt sanotut, viimeiset loimen +reunat kietaistu jalkain alle, viimeiset taputukset taputetut. Tiukuset +helähtivät soimaan ja kitisten ja natisten reki alkoi lipua pakkasessa +kovettuneella lumella. + +Pari kertaa pyysin pyörtämään takaisin, sillä olin unohtanut jotakin. +Aleksander ei suuttunut, päin vastoin laski leikkiä ja antoi minun +hälyytellä koko talon uusille hyvästille. Toisella kertaa lähtiessämme +hän nosti turkkeihin kangistuneen kätensä ja tunnusteli niskaani. Kun +kysyin mitä hän sillä tarkoitti, hän sanoi koetelleensa olinko +muistanut ottaa mukaan pääni. + +Surin kovasti että turkkieni vuoksi en voinut vielä viimeistä kertaa +syleillä itkevää äitiäni. + +Pietaria kesti kauan. Toiselta puolen Nevaa näkyi rantakadun ja +Talvipalatsin huikeita lyhtyvalojen rivejä. Mieli kulki hajanaisesti, +repeytyen asiasta toiseen. Välistä olin näkevinäni omaiseni +kokoontuneina vierashuoneeseen — ilman minua. Misha kiertää kokoon +savuketta sanoen jotakin sukkeluutta minun olemattomuuteni +kustannuksella (oikeastaan vain naurunaiheella lohduttaakseen äitiä), +isä on heittäytynyt sohvalle, oma kotitakki peitteenään, kädet ristissä +niskan takana, äiti ompelee pikku Olgalle nukkea, silmät alhaalla. +Välistä taas tuikahtivat Nevan upeat valot silmiini ja ajatukseni +lennähtivät Talvipalatsin valaistuihin saleihin, joissa nyt nuori +Aleksanteri II hallitsi. Kuka se lieneekään kertonut minulle, että hän +aikoi vapauttaa maaorjat, ja vielä joku toinen sanoi hänen aikovan +päästää myöskin kaikki Nikolain karkoittamat nihilistit Siperiasta +valloilleen? Isä oli asian puolesta, mutta paroni Medem oli +kauhistuksissaan... Kesken kaikkea huomaan ajattelevani, olenkohan +ottanut mukaan sitä pientä posliininukkeani, niinkuin olin aikonut? Jos +en, niin pikku Olga sen löytää ja rikkoo, sillä se tyttö ei malta +milloinkaan olla koettelematta paljonko naputtelemista leikkikalut +kestävät. Ah, kun en tuota nyt ollut muistanut! Niin tärkeätä kuin +minusta olisikin ollut vielä kerran palata kotiin, en sitä enää +pyytänyt, sillä Aleksanderin sijassa olisin jo itsekin semmoisesta +vaimolleni suuttunut. + +Vihdoin kaupungin valot alkavat harveta, ja minun täytyy yrittää +kääntyä taakseni katsomaan näkisinkö vielä kerran iloisen Pietarin +rantalyhtyjä. Mutta niitä ei enää näy. Maa on pimennyt, taivas loistaa! +Koko sen suunnan taivas on yhtenä valomerenä! + +Ja samassa olen kiepsahtanut polvilleni, taapäin kääntyneenä. +Aleksander puhuu jotakin rauhallista, joka ei koske tulipaloa, ja minun +täytyy lopulta alkaa kuunnella häntä. Hän sanoo olevan tässä pääasiana, +että minä en liiku reessä enkä vilustu ja että — miten nyt saadaan +turkin helmat ja loimet yhtä tarkasti jalkojen ympärille kuin ne olivat +lähtiessä! Mutta mitä tulipaloon tulee, niin se ei ollut muuta — sanoi +hän — kuin Pietarin valojen pilviin heijastusta, eikä mitään liekkejä. +Ja käski vain istua oikeinpäin ja rauhoittua. + +Kuinka lyhtyjen valo saattoi kuvastua pilviin, oli minulle epäselvää, +mutta olin päättänyt totella äitiä tottelemalla Aleksanderia kaikissa +asioissa, ja istuin siis oikein päin, hänen ähkien järjestellessä +loimia entiselleen. Pietari jo jääpi, jääpi sinne taakse, jonne ei enää +saa katsahtaa. Sen liikemelu, kaukainen tuttu humukin on jo hiljennyt +ja pääasiaksi on muuttunut tiukuistemme kilinä ja oman rekemme natina. +Lyhtyjen sijassa on edessämme totisen kelmeäksi kirkastuva tähtitaivas, +jonka luonnollista puhtautta silloin tällöin vielä häiritsevät +laitakaupungin harvenevat rakennukset ja huvilain tornit. Kohta ei ole +Pietarista enää mitään jäljellä. Sinne jäi hovi, sinne sohvalla loikova +isä ja ompeleva äiti, sinne Shurat, setä Pjotrit, sinne Vierat, +Natashat, sinne isot veljet ja pikku sisaret! Ah, vaikka kuinka +yrittäisi kääntyä taakseen, ei enää mitään valoja näy. Tähtitaivas +avartuu ja selkenee. Silloin tällöin jokin pitkä, harvaoksainen kuusi +kulkee ohitsemme, tähtien editse, toinen, kolmas ... yhdeksäs ... ja +painuvat kaikki taaksemme, niinkuin rientäisivät nopeasti takaisin +Pietariin. + +Aivan odottamattani tunsin nenässä ja kurkussa tutun kutkutuksen, joka +ennusti silmiin kihoovia kyyneleitä, ja minä kiirehdin pian +nielaisemaan semmoiset oireet. Itkeminen olisi ollut vastoin äidin +moneen kertaan lausumia neuvoja (hänellä täytyi olla niissä asioissa +suuri kokemus!) ja sitäpaitsi se olisi ollut vastoin päätöksiäni olla +antautumatta tunteellisuuksiin. Selitin itselleni, ettei tuo kutkutus +ollut johtunut muusta kuin posliininukkeni unohtumisesta, ja uskoin +niin olevankin. + +Näin me siis sukelsimme rohkeasti yhä sakeampiin kuusikkoihin ja minä +pidin silmiäni kiinni, etten suotta näkisi noiden Pietariin palaajien +rientoa. + +Äkkiä tunsin Aleksanderin iloisesti töykkäsevän kyynärpäällään minua +kylkeen. + +Minä tietysti vastasin yhtä iloisesti. + +Emme sanoneet sanaakaan. + +Tämä oli hänen puhettaan. + +Hän oli tavattoman harvasanainen. Hän ei milloinkaan puhunut "noin +vain" — jotakin sanoakseen, niinkuin me sisarukset siellä kotona, +joille alituinen nauru ja laverteleminen oli sääntönä ja vaikeneminen +poikkeuksena. Hänellä oli päin vastoin puhumattomuus sääntönä ja +puhuminen poikkeusta. Hän ei milloinkaan laverrellut puuta heinää. Hän +ei milloinkaan puhunut muuta kuin viisaita ja tarpeellisia asioita ja +vasta sitten kuin oli valmiiksi miettinyt sanottavansa. En tahdo +väittää, etteikö hän milloinkaan sanonut sukkeluuksia, semmoista kyllä +sattui, mutta ne eivät olleet hetken tuotteita, vaan ikäänkuin +valmistettuja nekin, sillä jo kauan edeltäpäin saattoi hänen ilmeestään +havaita, että nyt sieltä jotakin tulee. (Ja silloin tulikin niin, että +sai nauraa itsensä kippuraan.) Mutta sellaiset tilaisuudet olivat +harvinaisia kuin joulu ja pääsiäinen. + +Kun siis näin vaitelias mies yht'äkkiä töykkäsee toista kylkeen, täytyy +semmoisen puukkauksen olla sitä enemmän merkitsevää. + +Ja ihmeellistä onkin kuinka paljon puhuva se saattoi olla erittäinkin +juuri tässä tapauksessa, reen yksitoikkoisesti hytkähdellessä ja meidän +siinä kököttäessämme vieri vieressä turkkeihimme kangistuneina. Menisi +puolisen tuntia, jos minun olisi sanoin selitettävä mitä kaikkea tiesin +sen töykkäyksen tahtoneen minulle ilmaista. + +Ensiksikin tuntui siinä valtavan ilon hytkähdys, niin kuin meille +joskus sattuu, kun äkkiä saamme tietää asiain olevan parhaalla +mahdollisella kannalla. Ymmärtäähän sen, että hänen täytyi näin tuntea. +Olihan Pietari vihdoinkin jäänyt taaksemme, olimmehan vihdoinkin +päässeet irti kaikesta hänelle vieraasta ja sukeltaneet _hänen_ +kotoiseen maailmaansa! + +Ja siinä oli samassa myöskin jokin iloon kehoitus minullekin, niinkuin +hän olisi tahtonut tempaista minut pois ajatuksistani ja sanoa: älä +huoli surra, pian olet näkevä, että se mihin tulemme ei ole huonompi +sitä mistä lähdimme! + +Koetin olla mukana hänen ilossaan. En katsellut enää noita mörkömäisiä +harvaoksakuusia, vaan ummistunein silmin kokosin muististani kaiken +ihanan minkä olin Suomesta nähnyt: Terijoen sinihelkkyvän ulapan, +Halilan kartanon, surullisten laulujen laulajat, ja pian olin +hyvilläni, että olin sielussani tehnyt todeksi sen vastauksen, minkä +olin iloisella vastatöykkäyksellä Aleksanderille antanut. + +Minun olisi kuitenkin tehnyt sanomattomasti mieli vähän sanoillakin +jatkaa tätä välillämme tapahtunutta mykkää keskustelua. Koetin miettiä +sellaisia sanoja, jotka olisivat ilmaisseet lähimaille samaa kuin tuo +molemminpuolinen puukkauksemme. Mutta sellaisia ei löytynyt, eipä +tainnut olla koko kielessäkään. Sanelin itsekseni niinpäin ja näinpäin, +ei mikään kelvannut, kaikki tuntui ihan hassulta viisaan ja totisen +Aleksanderin kuultavaksi. Jos olisin saanut mielinmäärin lörpötellä, +niin varmaan olisi jokin sana oikeaankin osunut. Mutta minä en +Aleksanderin seurassa koskaan lörpötellyt ja viisautta minussa ei +ollut. + +Aleksanderia ei pitkä vaikeneminen näyttänyt milloinkaan vaivaavan. +Mutta meidän sisarusten välillä merkitsi vaikeneminen huonoa väliä tai +riidanaihetta ja ahdisti sielua. Kun en voinut löytää nyt sanoja, +rupesi tämä vaikeneminen ahdistamaan minua Aleksanderiinkin nähden. Hän +voi vaikenemisensa puolustuksena pitää vaillinaista kielitaitoa, mutta +minulla ei ole mitään puolustusta: olen tottunut lavertelemaan ja nyt +olen vaiti! Ah, miksi hän ottikin minun kaltaiseni tyhmän olennon +vaimokseen! + +Vihdoin kuulen suuni puhuvan viattoman huolettomalla äänellä: + +— Kuulepas Aleksander, miksi nuo puut ja metsät näyttävät kulkevan +ohitsemme, mutta tähdet pysyvät paikallaan? + +Aleksander oli kallistuneena taapäin puoliloikovaan asentoon, ja näytti +havahtuvan ajatuksistaan. + +— No kuinka...? — kysyi hän ikäänkuin vähän huolestuneena, kohosi ja +katsahti kuomun alta ulos. Ja minä kohta jo tunsin kuinka sanomattoman +tyhmänä olentona hän minua pitää juuri tuon kysymykseni johdosta. + +Hän oli pitkän aikaa ääneti, nähtävästi miettien vastausta, joka olisi +ollut täsmällinen ja minulle käsitettävä. Hän otti aina kaiken niin +perusteelliselta kannalta. Minä puolestani en kyllä ollut tarkoittanut +mitään tärkeätä, ajattelin vain johtua siitä tähtiä kyselemään, johon +aineeseen hänen tiesin olevan kiintynyt. Tarkemmin ajatellen olihan +oikeastaan selvää miksi tähdet eivät voineet pyöriä ohitsemme niinkuin +kuuset. Olin siis kysynyt vain tyhmyyttäni, ja odotin nasevaa, +tyhmyyteni johdosta hermostunutta vastausta. + +Mutta minun rehellinen Aleksanderini ei ollut suuttunut tai oli +suuttumuksensa voittanut. Mitä suurimmalla kärsivällisyydellä hän alkoi +selittää minulle miksi aidanseipäät, joiden ohi ajamme, näyttävät +liikkuvan ohitsemme, jota vastoin samalla puolella nouseva kuu näyttää +seuraavan mukanamme. Ja todella kuu hauskasti hyppeli seipäitten +ylitse, puikkelehti puiden välitse, katosi joskus näkymättömäksi tiheän +metsikön taa, mutta kun jouduimme taas aukeamalle, niin eikös ollutkin +ennättänyt juuri samalle paikalle ja rientänyt jälleen mukanamme! Tämä +oli kaikki hyvää ja hauskaa, mutta mitä varten sen johdosta ruveta +selittelemään perspektiivioppia, vertailemaan välimatkoja meistä kuuhun +ja meistä aitaan, ikäänkuin asia ei olisi jo aikaa sitten selvä, koska +minä olen omin silmin nähnyt seipäitten juoksevan Pietariin, mutta kuun +matkustavan mukanamme tuntemattomaan pimeyteen? Minkä tähden ylimalkaan +muuttua noin herttaisen puheliaaksi kohta kun tulee kysymys +tähtitieteellisistä välimatkoista ja niiden mittauksista? Minkä vuoksi +jälleen hermostua, kun minä, jotakin sanoakseni minäkin, kysäisin onko +kuussa ihmisiä tai edes hiiriä? Miksi ruveta kertomaan, että heillä +Suomessa on sananlasku, joka kuuluu: hyvää päivää — kirvesvartta, ja +joka merkitsee, että minä olin sanonut jotakin asiaan aivan +kuulumatonta ja keskustelusta poisjohtavaa? + +Ajatteleeko siis Aleksander — ja hän ei muuta teekään kuin vain +ajattelee — ajatteleeko hän aina vain tähtiä ja taivaan mittauksia? + +Eipäs! + +Nyt juuri hän alkaa puhua ihan toisesta, semmoisesta missä on väriä ja +lämpöä. Lopetettuaan selityksensä välimatkojen suhteista avaruuksissa +eli oikeastaan meidän maallisten välimatkojemme suhteesta taivaallisiin +välimatkoihin hän kotvan aikaa vaiettuaan jatkaa näin: + +— Mutta jos minut määrätään, niin kuin toivon, Pulkovan observatorioon +tähtitieteellisiä opintoja jatkamaan, niin otan sinut mukaani sinne, ja +silloin saat mielin määrin katsella suurien kaukoputkien läpi, ja saat +nähdä planeettoja, joilla on montakin kuuta. + +Tämäpä oli kovin kiinnostavaa! Silloinhan saisin vielä kerran palata +Pietariin ja jäädä sinne ainakin niin kauaksi kuin Aleksanderin opinnot +kestävät, ehkäpä ainiaaksi! Ihanaa! + +Yht'äkkiä Suomi ja sen kuuset eivät olekaan ikäviä, vaan sangen +hauskoja ja niiden rakastaminen on helppoa ja luonnollista. Ellemme +Suomeen asettuisikaan, tulisi niitä varmaan ikävä (sillä minä jo vähän +rakastin...). + +Minä rakastin jo vähän Aleksanderiakin noiden hänen sanojensa vuoksi, +ja olisi tehnyt mieli jotenkin ilmaista se hänelle. + +Kun en yhäkään voinut keksiä miten sanoa hänelle jotakin hellää, olisin +tahtonut edes hellästi painautua hänen kylkeänsä vasten ja kallistaa +pääni hänen olalleen. Mutta ne turkit, ne turkit! Niiden suuressa +kankeudessa ei ollut ajattelemistakaan mihinkään sellaiseen ryhtymistä. + +Yksi helppo keino olisi ollut, vaikka se tosin ei olisi ollut mikään +omintakeinen keksintö. Olisin voinut nyt minä vuorostani töykkäistä +häntä kylkeen ja ilmaista jostakin syystä suuresti riemuitsevani. Voiko +olla mitään helpompaa kuin kankeissakin turkeissa puukkaista toista +kyynäspäällä kylkeen? Mutta minä en voinut sitä tehdä. Joka kerta kun +olin tekemäisilläni, kadotin kaiken rohkeuteni. Ajatus oli jo ihan +siinä kyynäspäässä, ajattelin: nyt-nyt puukkasen! Mutta sen sijaan oma +sydämeni vain alkoi hurjasti sykkiä, enkä tullut sitä tehneeksi. + +Olimme olleet jo vuoden naimisissa, mutta minä en ollut vielä +kertaakaan omasta aloitteestani, _ensimmäiseksi_ osoittanut hänelle +hellyyttä. Olin vain ujosti vastannut hänen ystävällisiin +hellyyksiinsä. Olin naimisiin mennessämme vielä siihen määrään +lapsellinen, ettei minulla ollut kaukaisintakaan aavistusta avioelämän +varsinaisesta luonteesta. Hääyön jälkeen riensin minä äidin luo ja +haikeasti itkien lankesin hänen kaulaansa. — Äiti lohdutteli minua +parhaansa mukaan, jopa itki vähän yhdessä minun kanssani, ja sanoi: +"Eihän sinulle, lapsi kulta, ole mitään onnettomuutta tapahtunut, ei +oikeastaan mitään muuta kuin mitä tapahtuu jokaiselle tytölle, kun hän +joutuu naimisiin." Äiti kuivasi kyynelensä ennen minua ja vakavasti +neuvoi minua ottamaan nöyrästi ja rauhallisesti vastaan elämän kaikki +yllätykset, katkeratkin. Varmaankin hän oli itse puolestaan jotakin +samanlaista saanut kokea, sillä hänkin oli mennyt miehelään melkein +lapsena. + +Ennen tälle matkalle lähtöä, siis noin vuoden kuluttua häistämme, vei +äiti minut erikseen ja puheli kanssani vakavasti, kysyen: "Etkö sinä, +Liisukkani, ole huomannut ehkä jotakin omituista tunnetta sisässäsi, — +niinkuin jokin sinussa liikahtaisi?" — Ihmetellen minä vastasin: "Olen +kyllä, juuri semmoista olen tuntenut." Vasta äidin selitettyä ymmärsin, +että se, mikä minussa liikahteli, oli lapsi, Aleksanderin lapsi. +Hämmästyin ... ihastuin ... Jollekin, en tiedä kelle, annoin kaikki +anteeksi. + +Siitä asti aloin rakastaa Aleksanderia. Kuinka nainen ei rakastaisi +miestä, jonka lasta tuntee kohdussaan kantavansa! Tiesin myös äidin +kautta, että Aleksander tietää. Hän tietää, vaikka tapansa mukaan ei +sano mitään, — tietää ja aikoo olla hellänä isänä, kun lapsi syntyy. +Ehkä hän on itsekseen jo miettinyt millä tavalla hän on ottava lapsen +syliinsä ja kuinka onnelliset tulemme silloin olemaan... + +Kuu paistoi suoraan sisään kuomumme alle, ja metsikössä näkyi +ihastuttavia pieniä lumimättäitä, jotka olivat aivan pyöreitä kukin +oman pikku näreensä ympärillä, ikäänkuin suojaten näitä ja ylettyen +alioksiin asti. Niiden oli turvallinen viettää yötään ja odottaa +päivää. Ja yht'äkkiä minut tempasi niin hurjan iloinen turvallisuuden +tunne siinä istuessani mieheni kanssa kyljikkäin, että minä — ilman +sen pitempiä valmistuksia — otin ja töykkäsin häntä. Vasta sen +tehtyäni alkoi sydämeni pamppailla ja jännittyneenä minä odottelin mitä +tuleman piti. + +Ei mitään vastausta, ei töykkäisyä, ei kysymystä. + +Onko hän ehkä närkästynyt ja pitää sopimattomana minun aloitettani? Jos +hän olisi edes sanan sanonut, olisin kohta ruvennut rohkeasti puhumaan +lapsestamme ja hän olisi ymmärtänyt miksi olin niin tehnyt. Mutta tämä +vaikeneminen oli kauheaa. Minä päätin ottaa selvän mitä hän oikein +ajatteli tästä käytöksestäni. + +Käännyin turkkieni kankeudesta huolimatta väkisin sivulle päin. Katson. +Kuu paistaa häntä kohti, hän on laskeutunut puoleksi selälleen kuomun +takamusta vastaan. Bashlikin (upseerien käyttämän suojuspäähineen) +reunain väliin jääneessä hengitysrakosessa näkyy vain hänen kaunis, +viivansuora nenänsä, jota kuu valaisee. Painaudun alemmaksi, katson +rakosen pimeyteen. Hänen silmänsä ovat ummistuneet, hän nukkuu. + +Jo ennen lähtöämme oli Aleksander tosin sanonut minulle nukkuvansa +pitkillä rekimatkoilla melkein koko ajan, mutta että hän olisi saanut +unta jo näin pian lähtömme jälkeen, sitä en olisi voinut ajatella. +Semmoista se on, kun mies ei osaa puhua. + +Minua peloitti olla yksin oudossa, kuutamoisessa talvimaisemassa, +jommoista en ole ennen voinut kuvitellakaan. Äskeinen riemukas +turvallisuus muuttui säikkyväksi turvattomuudentunteeksi, ja jo aloin +kuvitella susia. + +Kysyin kuskilta, voisiko tapahtua, että sudet hyökkäisivät kimppuumme. + +Sain toistaa kysymykseni useaan kertaan ja eri sanoilla, ennen kuin hän +ymmärsi. Hän vastasi hullunkurisen tökeröllä venäjänkielellä, oli +nähtävästi tshuhna jostakin kauempaa, ja minä en oikeastaan ymmärtänyt +paljoa hänen selityksestään. Kauhukseni kuitenkin sen verran, että hän +sanoi susien olevan vaarallisia vain hyvin nälkäisinä ollessaan. + +Sitten hän kääntyi taas istumaan kuskipukillansa eteenpäin ja siihen +meidän keskustelumme päättyivät. Mistä minä tiedän olivatko sudet tänä +yönä nälkäisiä vai kylläisiä! Ja ovatkohan ne kaikki ihmiset tässä +maassa noin harvapuheisia? + +En ollenkaan osannut vaieta ja viettää aikaani yksinäisyydessä. Ja nyt +oli koko yö edessä. Minä ikäänkuin en osannut olla ja elää, jos ei +ollut kenen kanssa puhella. Mutta tässä oli vielä päälliseksi yö +edessä. Ja sudet! Ja se kuski pahuskin jo nuokkuu torkuksissaan! + +Äiti oli jäänyt kauas, kauas pois, ja mieheni — hän oli hävinnyt +tajuttomuuden syvyyksiin. Mutta minä en voinut olla ilman turvaa, en +voinut olla ilman sitä, joka minun edestäni päättää ja ratkaisee +asioitani ja antaa minulle rohkeutta susia vastaan. + +Tuskissani minä herätin Aleksanderin. + +— Mikäs nyt? — kysyi hän hiukan kohottaen päätänsä. + +— Aleksander, Aleksander, minua peloittaa niin kauheasti! — sanoin +minä syyllisenä ja itkuun valmiina. + +Hän sanoi: + +— Joutavia! Tyyny on asetettu pääsi taakse. Paneudu selällesi ja +ummista silmäsi. + +Kun eivät ne ihmiset käsittäneet, ettenhän minä voinut nukkumista +ajatella niin kauan kuin vapisin pelosta enkä saanut kenenkään kanssa +puhua! + +Jonkin ajan kuluttua oli Aleksander jälleen niin sikeässä unessa, että +minä saatoin — turkeista väljemmälle vapauduttuani — panna toisen +käteni hänen ylitsensä ja kumartua lähemmäksi häntä turvaa hakien. + +Tällöin näin uudelleen hänen nenänsä bashlikin raosta. + +Rakonen oli suurentunut ja nyt näkyivät ummistuneet silmäluomet ja +vähän otsaa. Syvä tyytymättömyyden ja ankaruuden ryppy oli hänellä +silmäin välissä. Se oli kai siihen jäänyt äskeisen heräämisen ja +nuhteen jälkeen. Ankara mies. + +Mutta tätä tuttua ankaruuden ryppyä katsellessani — omituista kyllä — +rupesin tuntemaan turvaa. "Kyllä tuo mies minusta huolen pitää!" — +tuli lohdullisena, mahtavana tunnevirtana sieluni syvyydestä. Ryppy oli +äärettömän ankara, mutta sen vaikutus sama kuin äidin hellyys. + + + + +XX. PÄIVÄN VAIKUTELMIA. + + +Yö ei ollut ikuinen. Susien viipyminen, kaiken vastuun rauhoittava +siirtyminen miesten huoleksi alkoi vihdoin antaa sijaa muillekin +ajatuksille, maailma alkoi tutusti keikahdella ja viskellä erilleen ja +sekoitella selvyyksiä ja taas yhdistellä yhteen sopimattomia, kuten +esimerkiksi pani suomalaisen kuskin leukaparran njanjan leukaan, joten +minun täytyy otaksua, että lienen torkahtanut, niinkuin muutkin reessä +olijat. + +Kaikissa tapauksissa, kun avasin silmäni, oli auringonpaiste, ja +istuville kohottuani tuskin saatoin kestää sitä häikäisevää valkeutta, +joka heijasti lumikentiltä. + +Lunta oli joka paikassa, aitojen päällä ja kuusten oksilla, joista +alimmaiset olivat kokonaan hautautuneet nietoksiin. Yölliset pikku +lumimättäät nyt punersivat toiselta puolen ja toiselta sinersivät. +Joskus näkyi taloja ja niiden lumiset katot nekin toiselta puolen +punersivat ja toiselta sinersivät. + +Yhden talon pihaan me ajoimme, ja kun Aleksander nousi reestä ja kuski +rupesi päästämään hevosia valjaista, oli minulla aikaa katsella pihaa +ja siinä liikkuvia ihmisiä. + +Merkillisintä kaikesta minkä näin oli kelkkaa työntävä tyttö, joka +hurahtaen alamäkeen tuli kelkkoineen kaivolle. Hän seisoi kelkan +kannoilla pidellen sen pitkistä tolpista, ja hänen toinen jalkansa, +kauas syrjään ojennettuna, viilsi edessään tupruavaa lunta. Mutta +hurjasta vauhdista huolimatta hän sai kauniin käännöksen onnistumaan ja +pääsi juuri kaivon eteen. + +Hän asetti paikoilleen saavin, joka oli vauhdissa kolissut alas kelkan +etusille, ja kiipesi kaivon yli laitetulle jäiselle puulavalle, jossa +oli iso pyöreä reikä. Ihmeellinen tossu näkyi tytön jalassa: sen kärki +oli taivutettu ylöspäin kippuraan. En voinut ymmärtää kuinka tytön ei +tullut kylmä, sillä siniset sukat olivat valuneet alas tossujen päälle +ja sääret olivat alastomat. Hän rupesi nyt molemmin käsin vauhdikkaasti +suljuttamaan alas kaivoon pitkää, kolisevaa tankoa, ja kun katsoin +ylös, tuli tangon mukana alas hirmuisen pitkä hirsiriuku, joka vaappui +keskikohdaltaan toisen pystyssä olevan hirren päässä. Hän veti riu'un +pään alas asti, kuului vedenmulskahduksia, ja nyt hän alkoi yhtä +vauhdikkaasti nostaa tankoa kaivosta ja lopuksi nosti sieltä +sangollisen kirkasta vettä, jonka kaasi saaviin. Hän teki samaa usean +kerran. Minä aivan rakastuin tähän reippaaseen tyttöön. Hänkin pari +kertaa katsahti minuun kulmiensa alta ja vihdoin sanoi minulle jotakin, +jota en ymmärtänyt ja josta me naurahdimme toisillemme. + +Aleksander seisoi suorana punaisen talon kuistilla, jossa ei ollut +seiniä, mutta kyllä penkit. Hän oli jättänyt turkkinsa sisälle +lämpenemään ja oli nyt upseerin palttoossa. Hän puheli muutamien +miesten kanssa, ja heillä kaikilla hengitys höyrysi kovassa pakkasessa. +Naisia ja lapsia oli kerääntynyt heidän ympärilleen ihmettelemään +sotaherraa. Ja ihmeellinen käppyrähäntäinen keltaturkkikoira haisteli +vuoroin heitä kaikkia. Vielä toisen punaisen talon kupeella, jossa oli +ruokakello kahden katetun punaisen hirren välissä, kengitettiin +hevosta. + +Minulla oli niin paljon katselemista, etten tiennyt, mitä olisin ensin +katsonut. Huomioni kiintyi jälleen tyttöön. Hän oli saanut saavinsa +täyteen vettä ja lähtenyt kelkkaa työntämään ylämäkeen. Hänen asentonsa +oli mitä ihmeellisin. Selkä taipuneena keskikohdalta hän oli melkein +aivan vaakasuorassa asennossa, kädet ojoina kelkan tolpissa ja jalat +ojoina lunta vasten. Vesi läikkyi kovasti, mutta ei läikkynyt ulos. + +Kun käänsin katseeni hänestä, seisoi edessäni toisella puolen kuomua +vaimoihminen, jolla oli käsissä tarjotin, ja tarjottimella oli sokeria +ja kermaa ja kupillinen mustaa, kovasti höyryävää kahvia. Hän hymyili +minulle kovin ystävällisesti ja vähä väliä tekeytyi lyhyemmäksi kuin +oli, niinkuin olisi aikonut istahtaa, mutta sitten jälleen kohonnut +ylös. + +Kuinka sääli, etten voinut ymmärtää mitä hän puhui niin tuoreesti +nauraen! Aleksander huusi minulle kuistilta, että talonväki itse tahtoi +kestitä minua eikä kahvi ollut hänen tilaamansa. Kun en osannut +kiittää, tahdoin edes suudella tervehdykseksi, mutta Aleksander +viittasi minulle, ettei semmoinen käynyt päinsä. + +Pian olimme jälleen matkalla. Kuski oli toinen ja hevoset olivat +toiset. Tämä kuski ei enää ymmärtänyt venäjää. + +He puhelivat Aleksanderin kanssa suomea, ja minä aloin ensi kerran +seurata tämän kielen äänteitä. Minulle Aleksander sanoi vielä äskeisen +selitykseksi, että vieraanvaraisuus oli suomalaisen rahvaan +tunnusominaisuus, mutta että suudella ei tässä maassa ollut tapana, — +seikka, joka teki minulle kielentaitamattomalle erikoisen +sydämellisyyden osoitukset melkein mahdottomiksi. + +Tämä seikka kävi erittäin selvästi esille, kun me parin vuorokauden +matkan jälkeen saavuimme suurenlaiseen ja taaskin punaiseksi maalattuun +maataloon, jossa asuivat Aleksanderin ensimmäiset, tosin vähän +kaukaisemmat sukulaiset. + +Me poikkesimme sinne valtatieltä ja hurautimme kauniissa kaaressa +portista sisälle. + +Jos nyt olisimme olleet Venäjällä, olisi talossa heti syntynyt +liikettä. Ovet olisivat paukahtaneet auki, kuistit, portaat, jopa +pihakin olisi täyttynyt riemuitsevilla sukulaisilla, niiden lapsilla ja +palvelijoilla. Tulijat olisi saatettu melkein kantaen sisälle, melkein +tukehutettu suudelmiin ja puristuksiin, riemusaatossa ja kauhean +sekamelskaisessa puheensorinassa viety talon sisimpiin ja kodikkaimpiin +suojiin. Vaikka en olisi osannut sanaakaan talonväen kieltä, olisivat +kaikki olleet vakuutettuja, että minä olin täynnä iloa ja ystävyyttä. + +Mutta tässä kävi näin: + +Hevosten pysähdyttyä portaiden eteen renki ensimmäiseksi kiipesi +reestä. Hän meni toisen kuistin luo, joka lienee ollut keittiön puolta, +ja piiskanvarrella naputteli oveen. Sitten hän koputteli vielä toisen +kerran, kunnes keittiön ikkunassa jokin vilahti, joka näki meidät ja +katosi. Tämä jokin arvattavasti meni joillekin sanomaan, sillä hetken +odoteltuamme ilmestyi pääportaiden vieressä olevaan ikkunaan +harmaapäinen pitkäpartainen ukko, joka painoi kasvonsa hyvin lähelle +lasia, koettaen ottaa selvän tulijoista. + +Nyt hän tunsi Aleksanderin. + +Tämä tunteminen ilmeni siten, että hänen kulmakarvansa kohosivat, ja +pään hitaasti nyökäyttäessä huulet painuivat yhteen, niinkuin hän olisi +itsekseen ajatellut: jaha! Sitten hänkin katosi. + +Aleksander sanoi: + +— Se oli laamanni itse. + +Minä rupesin tekemään reestä kapuamista. + +— Ei, ei, — sanoi Aleksander, — odottakaamme, kunnes ovi avataan. + +Jonkin ajan kuluttua alkoi kuistin rappusissa kuulua kopinaa, +molemmat ovenpuoliskot aukenivat, ja palvelustyttö — samalla tavalla +seisten-istahtaen — sanoi jotakin, jonka arvasin olevan sisälle +pyytämistä. + +Nyt me kiipesimme reestä, suoristimme kurttuiset vaatteemme ja +rupesimme nousemaan ulkokuistin korkea-askelmaisia rappusia. + +Palvelustyttö avasi meille sisäoven, josta tulimme suoraan huoneeseen. +Tämä huone oli iso sali, jossa oli paljon ikkunoita sekä vastakkaisilla +seinillä että sivulla. Lattia oli maalaamaton, pesty hohtavan +valkoiseksi ja vihreillä katajanoksilla siroteltu. + +Meidän vaatteemme pantiin — kaiketi ulkokuistin kylmyyden vuoksi — +huoneen tuolin- ja sohvanselustoille. Sitten meidät käskettiin +vierashuoneeseen, jossa laamanni ja laamanska olivat. + +He kättelivät meitä ystävällisesti, mutta minun oli oltava melkein kuin +kuuromykkänä, sillä laamanni kyllä puhui vähän saksaa, mutta laamanska +ei sitäkään. Voi etten minä saanut lentää näiden niin pehmeiltä ja +hyviltä tuntuvien vanhusten kaulaan ja suudella ja puristella kaiken +vierastamisen olemattomaksi! Olisimme ymmärtäneet toisiamme ja heti +puhuneet käsillämme ja silmillämme paremmin kuin millään kielillä. +Nyt sen sijaan piti vaivaisella saksalla tiedustella ja yhtä kuolleesti +vastata kysymyksiin miten matka oli käynyt, miten muka Suomi miellytti +—; kaikesta tuli — ei sitä oikeata, vaan jotakin muodollista, +teeskenneltyä, josta tuntui mahdottomalta milloinkaan päästä ennenkuin +oli kielen oppinut. + +Nämä vanhukset olivat minulle koko olomme aikana kuin jokin lämmin +aavistus jostakin rakkaasta ja puoleensa vetävästä, jota ei voinut +koskettaa, koska ei ylettynyt, ja jota voi katsella vain lasin läpi. + +Vierashuoneessa meidät istutettiin sohvaan, ja taas saimme kahvia, jota +meille oli tarjottu jokaisessa majatalossa. Pian olivat laamanni ja +laamanska vilkkaassa keskustelussa Aleksanderin kanssa, ja minä sain +mielin määrin ihmetellä ympäristöäni, pienimmistä esineistä suurimpiin. + +Laamanni ja laamanska istuivat vierekkäin mitä kummallisimmalla +liikkuvalla laitoksella, joka keinui kuin kahden puusta veistetyn +joutsenen varassa, niinkuin kaksi leveätä nojatuolia olisi yhdistetty +yhteiseen karmiin ja jalat kiinnitetty samantapaisiin keinulaitteisiin +kuin on lasten puuratsujen alla. He istuivat totisina vieri vieressä, +herralla pitkä, lattialle ylettyvä, valkopesäinen, hopeahelainen +piippu, josta hän veteli tavattoman pitkiä sinisiä savuja, antaen pesän +seistä nuppinsa päällä maassa ja piipun suun seurata edestakaisin +keinun liikettä. Imuletku pysyi koko ajan hänen suussaan ja hän joskus +pani sen naputtelemaan huuliansa eri paikkoihin. Laamanskalla taas oli +sukankudin kädessä ja puikot kilisivät hänellä tavattoman nopeasti. +Kutoessa hänen huulensa laskivat silmuja, mutta suu hymyili sille, mitä +Aleksander ja laamanni keskenään haastelivat. Keinunta kävi hyvin +hitaassa ja syvässä tahdissa. Pitkään aikaan minä en voinut siihen +tottua, vaan kun keinu painui taaksepäin, minä ajattelin: nyt-nyt he +keikahtavat nurin! — ja taas kun alkoivat tulla minua kohden: nyt he +kupsahtavat syliini! Oli aika noloa istua liikkumattomana Aleksanderin +vieressä, kun isäntäväki näin heilui. Mutta Aleksander selitti minulle +jäljestäpäin, että tämmöinen kahdenistuttava keinutuoli oli isännän ja +emännän kunniapaikka, jota vieraiden ei sopinut anastaa. "Ennenkuin +kaikki nämä tavat oppii!" — ajattelin minä, vaivoin hilliten haluani +istahtaa heidän väliinsä ja antaa keinulle parempaa vauhtia. + +Emäntä nousi paikaltaan ja hävisi. Vähän ajan perästä alkoi +kuulua pöytien liikuttelua suljetusta huoneesta, jonka arvasin +ruokailusaliksi. Illan kuluessa kiihtyi suljetun huoneen melu: sieltä +kuului lautasten kilinää, veitsien ja haarukkain putoamista läjästä +hajalleen, vihdoin tuolien siirtelemistä ja alituista ovissa käymistä. +Minulla kihosi sylki suuhun, mutta odotus venyi iankaikkiseksi. Ennen +illallista ehti tapahtua paljon. + +Vähitellen alkoi ovikello kilistä ja vieraita tippui huoneeseen toinen +toisensa jäljestä. Ilmeisesti ne olivat kaikki meitä varten kutsutut. +Ja kaikki esiteltiin minulle. Aleksander oli esittelyssä apuna, hän +nimitti minulle jokaisen nimen ja — hämmästykseni oli suuri — myöskin +jokaisen ammatin: apteekkari, nimismies, kirkkoherra... Minä tein +hänelle merkkejä, ettei tarvitse, mutta hän asetteli edelleen jokaisen +nimen eteen ammatti-ilmoituksen. + +Tietysti minun oli jatkaminen samaa mykkyyttäni vieraiden luvusta +huolimatta. Pian istuin jälleen eristettynä. Ensin he katsahtelivat +minuun, hymyilivät ja ilmeisesti puhuivatkin minusta, mutta sitten +pakostakin unohtivat ja vajosivat keskinäisiinsä. + +Vierashuoneen pöydälle tuotiin suuri tarjotin, joka oli täynnä +teelautasten päällä seisovia juomalaseja kilisevine lusikoineen. Mutta +samovaaria eli teekeitintä ei tuotu. Sen sijaan oli tarjottimella astia +kukkurallaan sokeria ja kaksi pulloa, jotka laamanni itse aukaisi. + +Nyt panivat herrat paljon sokeripaloja laseihin ja täyttivät lasit +kolmannesta vajaiksi höyryävän kuumalla vedellä, jota tuotiin kannussa +yhä uudestaan pöytään. Viimeksi he kaatoivat keltaista nestettä +laseihin ja täyttivät ne reunoja myöten. Nyt he joivat varovasti +niinkuin kuumaa teetä. + +Mutta ihmeellisintä kaikesta oli mielestäni se, että he ennen juomista +joka kerta lähensivät laseja toisiinsa ja kilahuttivat vastakkain, +jonka jälkeen kumpikin härppäsi hiukan. Ei kukaan juonut +kilahuttamatta. + +Katseltuani talon kaikki kuvakirjat, jotka olivat minulle tuodut +ajanvietteeksi, ja kierrellessäni myös seinälle ripustettuja kuvia +katselemassa, joiden joukossa oli enimmäkseen lintumaalauksia (toisessa +metsot tappelivat ja toisessa kotka repi saalistaan), huomasin, että +herrojen kesken tapahtui jotakin erinomaisempaa. Aleksander oli noussut +seisomaan ja piti lasia kädessään. Laamanni piti myöskin lasia +kädessään ja puhui hänelle kaikkien muiden vaietessa ja pitäessä laseja +käsissään. Sitten he kaikki kilistivät lasejaan Aleksanderin lasia +vastaan, tulivat iloisiksi ja puheliaiksi, ja yht'äkkiä kaikki +kääntyivät minun puoleeni. Laamanni sanoi saksaksi: tervetuloa! — ja +kaikki joivat laseistaan. + +Minä tahdoin mennä ottamaan lasia, kilistääkseni heidän kanssaan, niin +kuin Aleksander oli tehnyt, mutta hän kielsi hätääntyneenä. Sitten hän +kuitenkin antoi minun maistaa omasta lasistaan, ja juoman maku oli niin +kamala, että minun täytyi virnistää ja kääntyä pois, josta kaikki +purskahtivat raikuvaan nauruun. + +Tämän jälkeen näytti herroille olo tulevan yhä hauskemmaksi, ja usea +koetti puhutella minua saksaksi, mutta ei osannut jatkaa pitemmältä. He +unohtivat minut jälleen ja minä vajosin mykkyyteeni, jatkaen +seinäkuvien tarkastamista. Löysin oikein hyvän öljyvärimaalauksen, jota +olisi tehnyt mieleni nähdä päivänvalossa, se oli maisemakuva, täynnä +ihastuttavia, ikivanhoja koivuja ja niiden alla pieni lammaskota. Mutta +sitten seurasi taas lintuja, nimittäin vesilintuja, joista toiset +uivat, toiset lekottivat vesikivillä silmät ummessa ja toiset +järjestelivät höyheniänsä rannalla. + +Laamanni tuli minulle vähän seuraa pitämään. Hän rupesi minulle +selittämään seinäkuvia, sanoen, että nuo koivut oli maalannut nuori +Holmberg ja kaikki linnut oli maalannut Wright, jota hän piti Suomen +etevimpänä maalarina. Hän osoitteli sormella ja käski katsomaan hyvin +läheltä, kuinka jokainen untuva noissa linnuissa oli mestarillisesti +suoritettu ja aivan kuin oikeita höyheniä. Hän ei tyytynyt ennen kuin +minäkin olin pistänyt nenäni melkein kiinni kankaaseen ja todennut +taiteilijan siveltimen hämmästyttävän tarkkuuden. Vielä hän kankealla +saksallaan tiedusteli minulta oliko Venäjällä yhtään maalareita ja +sitten ihmetteli miksi he eivät olleet asettaneet teoksiaan näytteille +Suomessa. Hän käski välttämättä matkustamaan Helsinkiin, jossa saisin +nähdä paljon maalauksia ja veistoksia näyttelyyn asetettuina. Hän puhui +niin vakuuttavasti, että minä aivan pienenin hänen edessään ja hetkeksi +todella luulin, että Venäjä oli autio maa, unohdin Pietarin Eremitagen +valtavat taidekokoelmat, unohdin oman veljeni, oman setäni, ja tulin +surulliseksi suuren Venäjän puolesta. + +Myöhemmin laamanskakin pistäysi pikimmältään vierashuoneessa, ja minut +huomattuaan hän tuli luokseni ja otti minua vyötäisistä, säälien +yksinäisyyttäni. Kädenliikkein hän sai selitetyksi, että eikö huoneessa +ollut mielestäni liiaksi savua, ja johdatti minut toisiin huoneisiin, +tahtoen minua olemaan niinkuin olisin ollut kotonani, vapaasti +liikkumaan missä huoneessa halusin ja katselemaan mitä vain löysin. +Sitten hän taas meni illallisvalmistuksiinsa. + +Kaikista paljoista nähtävyyksistä eri huoneissa minua ihmetytti enin — +vuoteet. En nähnyt missään oikeita vuoteita, niinkuin meillä Venäjällä, +semmoisia leveitä, pehmeitä ja matalajalkaisia, joihin heittäytyy +valtoinaan ja nukkuu pitkin taikka poikin, yhdentekevää miten, vaan +täällä olivat vuoteet korkeita, ylettyivät minulle vyötäisiin asti ja +olivat neliön muotoisia, jonka pituussivu oli yhtä lyhyt kuin +leveyssivukin. Tämä asia oli huolestuttavaa. Miten semmoisessa +vuoteessa voi nukkua, oli minulle aivan käsittämätöntä, ei suinkaan +muuten kuin paneutumalla ihan kippuraan. Niin kai he siis nukkuvat +tässä maassa, ihmettelin minä, pahoillani siitä, että mitään lepoa en +voinut odottaa suuressa väsymyksessäni. Mutta täytyyhän minunkin +semmoiseen makuutapaan lopulta tottua, koska muutkin ovat tottuneet. +Ihmeellistä! Olisi pitänyt tästä asiasta hiukan neuvotella Aleksanderin +kanssa, mutta siihen ei ollut tilaisuutta, hänet olivat muut kokonaan +anastaneet piiriinsä. + +Vihdoinkin avautuivat ruokasalin ovet ja laamanska kumarrellen pyysi +astumaan pöydän ääreen. Laamanni johti minut sisälle. + +Mutta tuoleja ei ollutkaan pöydän ympärillä, enkä minä tiennyt minne +istua. + +Ei kukaan muukaan istunut, vaan ensin asetuttiin seisten pöydän +ympärille. Kaikki vaikenivat ja suuren hiljaisuuden aikana laamanni +katsahtaen ylös sanoi jotakin hiljaisella äänellä ja pani sormensa +ristiin. Muut katsoivat totisina alas ja yhdistivät hetkeksi kätensä. +Sitten tulivat kaikki jälleen iloisen näköisiksi ja alkoivat puhella. +He haukkasivat ensin vähän, mikä mitäkin, sitten täytettiin pienet +tirrikkalasit kirkkaalla nesteellä ja jokainen herroista otti täytetyn +lasin käteensä, mutta ei kukaan juonut. Sensijaan joku alkoi laulaa, — +ja minä ymmärsin, että tämä oli leikkiä, sillä laulu ei ollut oikeata +laulua, vaan repäisevän vallatonta renkutusta, kuitenkin ankarassa +tahdissa, eikä siinä kuulunut paljon muuta kuin yksi ainoa sana, +heelangoor, eri rytmeissä. Kaikki yhtyivät yhdestä suusta lauluun, ja +yht'äkkiä — bats! — kaikki kulauttivat ryypyn suuhunsa. Minä nauroin +kohti kurkkuani, mutta Aleksander kohautti kulmakarvojansa, mikä näytti +olevan hänen salainen merkkinsä minulle, kun menettelin vastoin tapoja. +Herrat rupesivat taas syömään, mutta hauska laulu uusiutui vielä +erinäisiä kertoja ennenkuin päästiin paisteihin ja oluthaarikkoihin. + +Illallinen kesti sanomattoman kauan ja mieliala näytti vain +vilkastumistaan vilkastuvan. Tässä sorinassa, joka mykästä tietenkin +alkoi tuntua yksitoikkoiselta, nukutti minua lopulta siihen määrään, +että Aleksanderin täytyi käydä pitämässä minua valveilla, enkä minä +ollenkaan muista, että kukaan olisi minulle pitänyt puhetta illallisen +aikana, niinkuin Aleksander myöhemmin väitti. Hän oli muka vastannut +minulle pidettyyn puheeseen, seisten vieressäni. Silmäni olivat muka +tuon tuostakin vierähtäneet ympäri ja minä olin vain nuokkunut. Sanoi +monen muunkin sen huomanneen, ja että olivat vain hyväntahtoisesti +hymyilleet asialle. + +Muistan todellakin kerran aivan kuin heränneeni. Hirmuinen tuolien +räminä herätti minut. Vieraat, joista suurin osa oli vähitellen +istuutunut ruokapöydän ympärille sikin sokin, nousivat äkkiä yht'aikaa +suurella pauhinalla ylös — ja minä heräsin. + +Illallinen oli päättynyt. + +Vihdoinkin! + +Olisin kohta sanonut hyvää yötä ja rientänyt nukkumaan, mutta +Aleksander kohautti minulle jälleen silmäkulmiansa ja minun oli +jääminen vierashuoneeseen. + +Herroille tuotiin kahvit, ja eri tarjottimella paljon matalia ja +korkeita pulloja. Kaikki kokoontuivat vierashuoneen pyöreän pöydän +ympärille, jossa kahvit ja juomat olivat. Mutta laamanska, joka varmaan +oli huomannut minun torkahtaneen illallisella, tuli luokseni ja otti +minua jälleen vyötäisistä. Jotakin selitellen ja käsillänsä viittoen +hän alkoi vetää minua pois vierashuoneesta, ilmeisesti kehoittaen +menemään levolle. + +Aleksander tuli siihen ja sanoi: + +— Kuinka sinä menisit pois, kun koko juhla on meitä varten! + +Mutta laamanska nauroi ja huitoi Aleksanderia pois ja veti minut +puoliväkisin seurasta. + +Sitten hän hyvästiksi taputti minua olalle ja avasi minulle +makuuhuoneen oven. + +En ole koskaan tuntenut itseäni niin tyhmäksi kuin tällä ensimmäisellä +Suomen matkallani ja erittäinkin nyt astuessani kuin nolosti +käyttäytynyt koulutyttö eristettyyn huoneeseen. Miksi olinkaan +yht'äkkiä täällä vieraassa maassa tullut niin pieneksi, mitättömäksi, +merkityksettömäksi, niin etten itsekään löytänyt itseäni ja olin kuin +sokkosille laskettu, joka ei näe itseään eikä muita ja vain hapuilee +tyhjyydessä! Kun kadottaa kaiken käsityksen itsestään, on kuin +tuuliajolla. — Enkö minä ollut kotitanssiaisissa aina ensimmäinen, +eikö minua sanottu "primadonnaksi", enkö ollut ylinnä kaikkialla missä +ilakoitiin, enkö ollut kaikkien seurojen kaivattu elähyttäjä, nukuttiko +minua milloinkaan, minäkö olisin milloinkaan ensimmäisenä seurasta +lähtenyt, sanoen: mennään maata! Mihin oli tämä kaikki kadonnut ja minä +sen mukana? Aivan, aivan tyhjäksi riisuttu minä olin, aivan +olemattomaksi tehty. Niinkuin laineet hyökkäävät ristiin rastiin pienen +kiven ohitse, niin minä hain itseäni enkä löytänyt. Tietäkää siellä +kotona: Liza on kadonnut! + +Mutta voi autuutta! Kun minä yksikseni jätettynä katsahdin ympärilleni, +ei vuode ollutkaan enää kolkko, ahdas neliö, jonka päällä olisi ollut +sykkyrässä maattava, ei, vaan se oli levitetty matalaksi ja pitkäksi. +Muhevina paisuttivat siinä itseänsä pehmeät vuodealuset, peitteet ja +tyynyt, ja niin sirosti oli silkoinen lakana käännetty peitteelle, +etten moista ollut milloinkaan ennen nähnyt. Ah, mikä nautinto oli vain +ajatellakin tuohon vuoteeseen ja sen peitteen alle painautumista! +Kuinka olinkaan saattanut olla niin tyhmä! Vai sykkyrässä! + +Aloin nopeasti riisuutua. Kaikki tuntui minusta taas hauskalta. +Komeapitsinen yöpaitakin oli minulle asetettu siroon vaatepussiin. +Laamanska oli maailman rakastettavin olento ja mistäpä se laamanni +olisikaan voinut venäläisiä maalareita tuntea. Ukot olivat minusta taas +sangen hauskoja ja uskoin varmasti, että vielä minä kerran heidät +valloitan, jahka heidän kielensä opin. Oikein hytkähtelin sisällisestä +naurusta, kun palautin mieleeni yhdenkin, joka oli laulettaessa ollut +kovin totinen ja ehkä äänekkäin kaikista. Hänen kasvonsa olivat +hehkuvan punaiset, silmät törröttivät ammollaan, kaulasuonet olivat +paisuksissa ja laulava suu näytti vain huolehtivan siitä, että ääni +rämisi ylinnä muita. Kaikessa koomillisuudessaan hän oli niin +rakastettava, että teki mieli temmata hänet syliinsä. + +Jo vuoteeseen sukeltuneena minä yhä tavoittelin tuon merkillisen +renkutuksen säveliä. Alkurytmiin olinkin jo päässyt kiinni: +attararamtam, attararamtam heelangoor, attararamtam ... hellangor +ohallangor ... mutta enempää en muistanut, vaikka koetin yhä uudestaan. +Alkoi nukuttaa liikaa. + + + + +XXI. MATKA JATKUU. + + +Laamannin omat ripeät hevoset valjastettiin seuraavana aamuna rekemme +eteen ja nopeassa ravissa ne lähtivät viemään meitä edelleen Kuopiota +kohden. Entinen kyytimies oli tietämättämme maksettu ja lähetetty pois. + +Talon vieraanvaraisuus — vaikka vastaanotto oli minusta ensin +tuntunut koleahkolta — oli itse asiassa kaikitta suudelmittakin ja +tunteellisuuksitta ollut aivan suurenmoinen. Meidän oli melkein väkisin +riistäydyttävä matkalle, ja minä olin lopulta niin kiintynyt sekä +laamanniin että laamanskaan, että olisin aivan mielelläni jäänyt heille +oleilemaan vieläkin vuorokaudeksi. Mutta Aleksanderin huomasin haluavan +pikaista lähtöä, sillä matkan päämäärä oli vielä kaukana, ja hän +luonnollisesti tahtoi pian nähdä äitinsä, josta oli niin kauan ollut +erossa. + +Sää oli kaiken alkutaipaleen ollut erinomaisen suotuisa. Meillä oli +päivisin ollut auringonpaistetta. Maan vaihteleva luonto hirmuisine +havumetsineen ja taas avonaisine lumikenttineen ja punahelkkyvine +taloineen mäkien harjalla oli painautunut mieleeni iloisena, +runollisena, lupaavana, öisin oli taivas ollut miljoonissa tähdissä, ja +me pidimme kuomua alhaalla, paremmin taivasta nähdäksemme. Sillä +milloin Aleksander ei nukkunut, hän halusi opettaa minua tähtiä +tuntemaan. Hän näytti minulle Otavan, sanoi sen olevan reenmuotoisen, +selitti missä oli aisa ja missä itse reki, ja käski laskemaan viisi +reen perälaudanmittaa suoraan avaruuteen päin, jolloin löytyi +Pohjantähti, taivaan liikkumaton napa, jonka ympäri koko muu taivas +pyöri kerran vuorokaudessa. Vaikka välimatkojen mittaileminen olikin +Aleksanderille taivaan katselemisen pääviehätyksenä ja minulla taas +haaveileminen sen mahdollisesta asutuksesta, oli meistä kummastakin tuo +katseleminen ja tähdistä puhuminen kuitenkin suuresti kiinnostavaa. Se +ikäänkuin yhdisti meitä. Me ikäänkuin tulimme lähemmiksi ystäviksi. +Ehkäpä Aleksander semmoisina hetkinä unohti tuovansa Suomeen venäläistä +vaimoa, ja ehkä minä itse pääsin silloin painostavasta aavistuksesta, +joka oli alkanut tuntua sydämen perimmässä sopukassa, että +venäläisyyteni tulisi olemaan Aleksanderille tässä maassa suurena +vastuksena. Se epäilys oli laamannilla-olosta vain vahvistunut, sillä +oli ilmeistä kuinka huolestunut Aleksander oli ollut nolon +avuttomuuteni johdosta. Mutta kun miljoonat tähdet kaareutuivat +päittemme yllä, unohtuivat kaikki sellaiset huolet, ja me olimme vain +kaksi pientä ihmistä, jotka vaelsimme lumiaavikolla ja haimme onnea +toistemme läheisyydestä. + +Luulenpa, että olimme yhtä hyvillämme kumpikin, kun päivätuulien +tyynnyttyä, yöpakkasessa laskimme kuomun alas, ja taas saman +mittaamattoman, mustan avaruuden miljoonat tähdet tuikkivat yllämme. + +Mutta sää ei pysynyt yhtä suotuisana koko matkaa. Viimeisenä +vuorokautena, kun meillä Aleksanderin sanojen mukaan ei olisi ollut +kuin yksi yö matkustettavana, alkoi jo puolesta päivää taivas sumeta +pitkiin usvapilviin ja tuuli yltyi yltymistään. Kuski nosti +lammasturkkinsa kauluksen ja laski karvalakin nahat korville. Hän piti +päätään vinottain tuulta vasten, jonka mukana hänen kasvoihinsa lensi +kristallisokerin tapaista hienoa ja kirpeää lunta, sitä samaa kokoontui +myös kaikkiin jalkanahkojen laskoksiin ja kuomun sokkeloihin. Tuuli +tempoili hevosten harjoja, piti niiden häntiä vinossa ja välistä sai +temmatuksi koholle nahkaloimet, jotka kuski oli sitonut hevosten +selkiin. + +Illan tultua ei ollut kysymystäkään kuomun alhaalla pitämisestä, vaan +se päinvastoin varustettiin edestäpäin tiheällä nahkapeitteellä, jonka +keskellä oli neliskulmainen lasiruutu. Lasin läpi ei näkynyt muuta kuin +hevosten juoksussa hölkkyvät luokit ja tuulessa ryöppyvät harjat. +Joskus näkyivät myös piiskansiiman sivallukset, joista tuntui kuskin +pahatuulisuus. He olivat näet vähän riidelleet Aleksanderin kanssa. +Ymmärsin asian niin, että kuski oli pyryn vuoksi neuvonut matkan +keskeyttämistä yön ajaksi, mutta Aleksander oli käskenyt noutaa mökistä +lumilapion mukaan, ja sen tehtyä olimme laskeutuneet aavoille vesien +selille, joita oli Aleksanderin sanojen mukaan nyt kestävä Kuopioon +asti. Hän kehoitti minua paneutumaan pitkäkseni ja nukkumaan. Asetti +tyynynkin minulle. Itse hän teki niin, ja luullakseni hän nukkui heti +kun oli sanonut, ettei vaaraa ollut minkään näköistä, ja että vaikka +kuski ei näkisikään missä tie kulkee, niin hevoset kyllä tuntevat sen +kavioillaan eivätkä milloinkaan eksy tieltä. + +Nyt alkoi minulle matkan peloittavin yö. + +Tuuli ulisi ja vonkui ulkona. Kuomumme tutisi ja ryskyi sen puuskissa. +Puuskat piiskasivat tuota sokeria kimakasti ruudun lasia vasten, ja +sitä tuli jokaisesta rakosesta sisälle kuomuunkin, muodostaen sinne +tänne pieniä mäenkumpuja, joita minä sitten koetin koota ja työntää +piiloon, kunnes huomasin että ne kasvoivat hitaammin, jos ne jätti +paikoilleen. + +Välistä tuli outo ajatus. Mitä tämä pimeässä kuomussa tutajaminen +oikeastaan on? Minne me ajamme? Mitä varten pohjoiseen ja aina vain +pohjoisempaan? Pois lämpimästä, valoisasta, iloisesta elämästä yhä +kauemmas tuntemattomaan pimeyteen! + +Silloin muistin aina, että Aleksander oli vieressäni ja hän ajoi +äitinsä luokse. Olin hakevinani omaa äitiäni, ja minun täytyi myöntää, +että jos hänet olisi ollut haettava vielä paljon pimeämmästä +pohjolasta, en olisi epäillyt rientää hänen luokseen, matkustaa yöt +läpeensä tuiskussa ja pakkasessa, kiljuvien susilaumojen seuratessa +kintereillämme. + +Mutta tämä kaikki oli teoriaa, joka auttoi vain niin kauan kuin sitä +ajatteli. Uudet puuskat ja jyskytykset ajoivat pelon jälleen +vallitsevaksi, ja monta kertaa minä olin jo aivan varma, että +täydellinen tuhoutuminen ja kaamea kuolema tässä pyrymeressä oli ainoa +mahdollisuus. + +Hevoset hiljensivät juoksuansa ja minä ymmärsin, että ne liikkuivat +enää vain käyden. Nyt se tuho siis tulee, ajattelin, kohta reki +pysähtyy ja me hautaudumme nietoksien alle. + +Aivan oikein, me pysähdyimme. Ihan pimenneen ruudun takaa vain kuulin +kuskin vihaista hevosille ärjyntää ja piiskan läimäyksiä vasten +nahkaloimia. Vain pieniä nytkähdyksiä, ja taas olimme liikkumattomina. +Kuski on tyyntynyt eikä enää piiskaa hevosia, vaan odottaa jotakin. +Aleksander nukkuu yhä kuin tukki, ja minä olen varma, että jos hänet +herättäisin, hän vain sanoisi: Älä sekaannu kuskin asioihin, vaan +kallistu levolle ja ummista silmäsi! + +Tämän kansan levollisuus tuntuu joskus aivan sietämättömältä. + +Mutta eipäs! Nyt naputtaa kuski piiskanvarrella lasiin. Odottaa. Taas +naputtaa. Ilmeisesti hän tahtoisi sanoa jotakin Aleksanderille. Mutta +noinko varovasti naputellaan silloin, kun on saavuttu kuoleman +kynnykselle! Minä tartun Aleksanderin turkkiin ja alan sitä voimieni +takaa rytyytellä. + +— Mikäs nyt? — kuulen hänen unisen äänensä pimeässä. + +— Nouse, nouse, olemme hukassa. + +— Joko sudet ovat syöneet kuskin? — laskettelee hän pilojaan, pysyen +pitkänään. + +Mutta samassa kuuluu kuskin ääni puhuvan jotakin lasin takaa ja +Aleksander kohottautuu. He keskustelevat vähän aikaa, ja Aleksander +alkaa avata kuomun etusia. Tätä tehdessään hän minua rauhoittaakseen +selittää syytä pysähdykseen. + +— Siellä on avautunut railo hevosten eteen, ne eivät uskalla hypätä +ylitse. Onpa se kuski aika saamaton mies, tahtoo poiketa rantataloon +päivää odottamaan. Vielä mitä! + +— Aleksander, Aleksander, — huudan tuskissani, — tee niin kuin hän +tahtoo, muuten vajoamme pohjaan! + +Aleksander selvitteli yhä jalkojansa turkeista ja peitteistä, joten +hänellä on aikaa selvitellä myöskin railojen fysiikkaa. + +— Näetkös, — sanoi hän, — jos heti jään halkeamisen jälkeen nousee +voimakas tuuli, niin — ennenkuin halkeama on ehtinyt uudelleen jäätyä +umpeen — voi jää ankaran tuulen painosta liikahtaa erilleen toisesta +jäälautasta, ja niin syntyy aukeama, jonka yli kohta sataa lunta eikä +se lumen alla enää ota jäätyäkseen. Hevoset vainuavat sellaisia +aukeamia ja pysähtyvät. + +— Jumalan nimessä, kääntykäämme takaisin, jos hevoset vainuavat, — +huusin minä, tavoitellen Aleksanderia turkin liepeestä. + +Hän irroitti minun turkkiin tarrautuneet käteni ja ulos kiivetessään +sanoi: + +— Vaaraa ei ole minkään näköistä, usko minua, Liza. Me luomme lumen +aukeaman päältä ja hevoset astuvat kauniisti ylitse. + +Näin sanoen hän uudistuneista huudoistani huolimatta hävisi kuomun alta +pimeään pyryyn. + +Kaikki oli sekaisin. Valkoista lumenmöyhyä tuprusi sisälle +aukijääneestä kuomuetusesta, jonka lieve lepatti ruutuineen kuin lippu +myrskyssä. Itse kuomukin tutisi ja lunta lensi sen seinämiin, jopa +lakeenkin. + +En voinut ymmärtää mitä ne miehet siellä ulkona puuhasivat, luulen +heidän kaivelleen lumessa lapiolla, jonka olivat ottaneet talosta. + +Vihdoin he lopettivat ja asettuivat kumpikin paikalleen. + +Ja tämmöisenkö kuorman on lentäminen sylenlevyisen avannon ylitse! — +ajattelin minä kauhun salvatessa hengitykseni ja ääntämiskykyni. + +Reki liikahti. + +Nyt he varmaankin ottavat vauhtia, — ajattelin, sydämeni koettaessa +repeytyä ulos rinnastani. Hevoset rupesivat juoksemaan. + +— No näetsen, — sanoi Aleksander, — kuinka kauniisti se kävi. + +— Olemmeko jo ylitse? — huusin ihmeissäni. + +— Aikoja sitten, — sanoi hän ja rupesi sovittelemaan taaksensa +alusia, paneutuakseen pitkäkseen. Sen tehtyään hän toisella kädellään +kohensi vielä minunkin tyynyjäni, kehoittaen seuraamaan hänen +esimerkkiänsä. Hän sanoi, että minun täytyy levähtää ennenkuin tulemme +Kuopioon, muuten voi käydä niin että nukun aamiaispöytään, niinkuin +olin illallispöytäänkin nukkunut. + +Olin niin iloinen vaaran välttymisen johdosta, että tottelin häntä +kaikista hänen ivapuheistaan välittämättä, ja heittäysin selälleni. +Olin sanomattoman onnellinen myöskin sen johdosta, että minulla oli +sellainen mies, joka tietää neuvon missä tilanteessa tahansa. (Hänen +nenänsä alkoi jo sipistä nukkumista.) Hieno, solakka upseeri, mutta +kyllä tietää pyryasiat, vieläpä neuvoo vanhoja kuskeja! Kuinka monta +esikuntaupseereista, jotka osaavat pyöritellä valssissa naisiaan paljon +taitavammin kuin hän, olisi osannut pyrymyrskyssä lapioida railon +selväksi lumesta! Esimerkiksi Litvinov! Varma on, että olisimme hänen +kanssaan jo ajamassa täyttä karkua takaisin Pietariin päin, jos eteemme +olisi tämmöinen hornan kuilu auennut. Ei, olinhan tosin suuri tyhmyri +ja pelkuri, mutta kylläpä vaan olin osannut itselleni miehen valita! + +Sanalla sanoen, kun sydänalassa taas jokin ihan tuntuvasti liikahti, +täytti minut sellainen elämänriemu, että minä itsekseni hytisin ilosta +ja tuulen jyskytys kuomua vastaan oli minulle pelkkää tuutulaulua. +Kaikki, mikä äsken oli peloittanut ja nukkumasta estänyt, ajoi nyt ihan +väkisin unta silmiini. + +Kun heräsin, muistin kuulleeni vielä nukkuessa aisakellon kilinää, ja +nyt avasin silmäni samanlaiseen kilinään, jonkun ajaessa meidän +ohitsemme. Olin pitkästä nukkumisesta niin raukeana, etten ensin +ollenkaan liikahtanut, en edes päätäni kääntänyt, vaan annoin maailman +todellisuuden omin neuvoin virrata sisälle ja selittää minulle kaiken. +Miksi on niin valoisaa? Siksi että Aleksander on avannut kuomun edestä +etusen ja että pyry on tauonnut. Hän istuu suorana ja katselee ulos +eteensä. Hänen viiksensä ovat huurussa, ja kulmakarvansakin. Silmät +välkkyvät elokkaan kirkkaina kaikelle minkä hän näkee, mutta suu ei +hymyile. Hän luulee minun nukkuvan ja varoo minua herättämästä, mutta +näkyy selvästi, että hän palaa halusta saada näyttää minulle mitä itse +näkee. Juuri siksihän minä vain pysynkin liikahtamatta, että ensin +saisin rauhassa ajatella omiani, katsella Aleksanderia ja nauttia +olevaisuudesta, itse siihen sekaantumatta. + +Minä kuulen kaukaa ikäänkuin tornikellon kumean soinnin, välistä ei +kuulu, välistä taas kuuluu, biu-bau ... bau... Onko nyt sunnuntai? — +On. — Kuinka rauhallista — biu-baau ... baau ... baau... + +Välistä kuulen myös kaukaa ja lähempää kukkojen laulua, ja arvaan, että +me kai lähestymme jotakin kylää. Mutta en raatsi sittenkään vielä +kohota. Tornikellon kumina yhä kovenee. Sitä on hauska kuunnella. + +Takaamme lähestyy taas kulkusten kilinä. Meidän hevosemme alkavat +käydä. Ohitsemme ajetaan, reessä puhellaan iloisesti, sitten kulkuset +taas etenevät. Silloin kun kulkusten kilinä oli kovimmillaan, +Aleksander katsahti minuun, että enkö minä muka vielä tuostakaan herää. +Mutta minä painoin silmäni kiinni. Ja tornikello yhä lähestyi. + +Nyt alkoi jo kuulua jalankävijäinkin ääniä ja heidän askeltensa +kopinaa, kun ajoimme heidän ohitsensa. Nyt jotkin pojat juoksivat +rekemme talkille, sillä heidän kikatuksensa kuului ihan kuomun takaa. +Ja nyt he kai pyrähtivät pois, sillä sekä kulkusten että suuren +aisakellon räminä tuli jostakin käänteestä taaksemme ja hetken kuluttua +ajettiin ohitsemme tavattomassa kellojen kilinässä. + +Nyt minä vilkaisin Aleksanderiin, ja meidän katseemme tapasivat +toisensa. + +— Se on maalaista kirkkoväkeä, — selitti hän, tarkoittaen ohiajajia. + +— Missä olemme? — kysyin haukotellen. + +— Nousehan katsomaan, — hän sanoi, sierainten juuret tutusti +kangistuneina, millä tempulla hän tavallisesti hillitsi kasvojensa +omavaltaisia ilmeitä, erittäinkin tyytyväisyyden ilmettä ja tarpeetonta +hymyilemistä, joka olisi omin päin pyrkinyt leventämään suuviivaa. + +Minä kohottausin. + +Edessäni oli loivasti kohoavalla rannalla isonlainen kylä kirjavine +puurakennuksineen, jotka hauskasti heloittivat esille-pilkistävässä +auringonpaisteessa. Erittäin helakasti loisti valkoinen kirkko +torneineen, kohoten keskeltä kylää, taustanaan mahdottoman suuri +vuorenharjanne, joka oli tummansininen, koska auringon valo ei ollut +sinne vielä ennättänyt. Niin idyllisen kaunista! Ja sieltähän kylästä +se kellojen soitto tulikin. + +Jäällä näkyi paljon teitä ja mustia pilkkuja, jotka kaikki liikkuivat +kylään päin. Ne olivat ajajia ja jalankävijöitä, menossa kirkkoon, +kuten Aleksander selitti. Kun me ajoimme jalankävijäin ohitse, menivät +he lumeen seisomaan, ja monet miehistä tervehtivät lakkia nostamalla ja +naiset tekivät itsensä lyhyemmiksi, niinkuin se kahvintarjooja +ensimmäisessä pysähdyspaikassa. + +— Mikäs tämän kylän nimi on? — minä kysyin. Kun Aleksander ei kohta +vastannut, kysyin uudelleen: + +— Oletko ollut tässä kylässä ennen? + +— Olen, — vastasi hän nyt. Ja kun katsahdin häneen, olivat sierainten +juuret kangistuneet vieläkin syvempään. Hän sanoi: + +— Olemme Kuopiossa. + +Minä hämmästyin. + +— Lasket leikkiä, Aleksander! Ihanko Kuopiossa?! + +— Ihan Kuopiossa. Eikö tämä vastaa odotustasi? + +Vastasiko vai ei, en tiedä, mutta totta on, etten ollut kuvitellut +tämmöiseksi. Olin kuvitellut kaupungiksi. Ja jos kaupungiksi, niin +tietenkin olin kuvitellut monikerroksisia kivimuureja. Mitään semmoista +en nähnyt. En nähnyt melkein mitään siitä mitä olin osannut kuvitella. + +Tornikellon kumea soitto oli ihan kuin päämme päällä. Voimakkaasti ja +levottomasti sen ääniaallot vavahtelivat ylitsemme kaikkiin +ilmansuuntiin. + +Ja nyt me jo etenimme kellojen pauhusta. Olimme poikenneet +syrjäkadulle. Kukaan ei enää aja ohitsemme. + +Edessäni on rauhallinen, leveä katukuja. Ei mitään lumesta +puhdistettuja katukäytäviä eikä lyhtytolppia, niinkuin Pietarissa, vaan +suora tie, joka oli avattu lumireellä — ajoimme sellaisen ohitse, — +ja molemmin puolin matalia puurakennuksia, joskus välimatkan päässä +toisistaan, mutta kuitenkin suorassa linjassa, niinkuin vastaisen kadun +ajatuksessa. Nuo rakennukset olivat kovin siistejä kaikki, toiset +punaisia, toiset keltaisiksi maalattuja, ja niissä oli valkoiset +kulmalaudat ja valkoiset ikkunanympärykset, ja ikkunoissa oli +pitsikaihtimet kahden puolen ja näkyi palmuja ja muita huonekasveja, +jopa pieniä punaisia kukkiakin. + +Yhden tämmöisen keltaiseksi maalatun ja paksun kattolumen peittämän +rakennuksen kohdalla Aleksander sanoi: — Kas niin Liza, nyt ollaan +perillä. + +Kuski käännytti hevoset ja me ajoimme portista rakennuksen pihaan. + + + + +XXII. KUOPIOSSA. + + +Kun ajoimme pihaan, näin kohta vanhan mummon puuhailevan jotakin +korkean verannan pikkuruutuisten lasien takana. Jyrkät rappuset +nousivat sen visusti suljetulle ovelle. Se oli kai jokin lämmin +huonekasvien säilytyspaikka, johon talvellakin pääsi aurinkoa, koskapa +mummon pää hääri kukkaruukkujen keskellä, niitä siirrellen paistetta +kohden. + +Se oli Aurora, Aleksanderin äiti. + +Hän oli hyvin lyhytkasvuinen. Hän oli puettuna mustiin, mutta päässä +hänellä oli valkoinen, poimutettu myssy, jonka nauhat olivat sidotut +kahdenpuoliselle silmukalle leuan alle. Hänen kasvonsa olivat +punertavat, — ehkä nyt erikoisesti mielenliikutuksen vuoksikin. Silmät +säteilivät hyvyyttä, sanan täydessä merkityksessä "säteilivät", sillä +silmäin kohdalta läksi ohimoille ryppyjä tiheänä säteikkönä, ja hänen +hymyillessään niitä levisi alaluomien alle, ylettyen poskipäihin asti. + +Aleksanderia, joka oli noussut edellä, hän minun luokseni +kiirehtiessään tervehti melkein kuin ohimennen. Tässä maassa ei nyt +kerta kaikkiaan suudeltu. Mutta siitä huolimatta hän kiirehti avosylin +minua vastaan, suuteli minua ja taputteli herkeämättä. Sitä hän teki +ilmeisesti juuri sen vuoksi, että me emme voineet mitään sanoa +toisillemme, mutta molemmat tahdoimme toisiamme rakastaa. + +Meistä tuli kohta parhaat ystävykset. + +Hän osasi keskinäisestä mykkyydestämme huolimatta keksiä tuhansia +asioita, jotka saattoivat muodostua meille yhteisiksi harrastuksiksi. +Niinpä me kohta kuumat kahvit juotuamme menimme kaikkia hänen kukkiansa +katselemaan. Minulle hän antoi käteen kastelukannun, että sain ominpäin +hoitaa ne ruukuista, jotka näyttivät minusta vettä kaipaavilta. +Ollessani epävarma minä katsahdin häneen ja kysyvästi panin: "hm?" — +Jos kukka oli hänenkin mielestään kasteltava, hän myönnytteli päätänsä +nyykäyttämällä ja vastasi: "yhym, yhym". Sitten hän jatkoi multain +kuohkeuttamista, pyöreät silmälasit päässä, ja vähän väliä tuli minua +taputtamaan. + +Oikeastaan vasta pöydän ääressä istuessamme hän ensi kerran haasteli +Aleksanderin kanssa, ja vaikka minä selvästi tunsin, mikä syvä rakkaus +vallitsi äidin ja pojan välillä, oli sen ainoana näkyväisenä +todistuksena vain, että mummo kerran taputti hänen kättänsä. Tämäkin +oli Aleksanderin mielestä jo niin paljon, että hän nousi hämillään +pöydästä ja jäi keskustelemaan seisaaltansa tai kävellen edestakaisin. + +He eivät voineet olla antaumatta yhä innokkaampaan puheluun. Mummon +yritykset kaikenlaisilla myhäilyillä ja muilla tempuilla pitää minua +osallisena väkisin harvenivat, ja vihdoin he kasvot yhä tulehtuneempina +vajoutuivat vain keskinäisiinsä. + +Minä nousin hiljaa ja menin huoneita katsomaan. + +Aleksanderin äiti asui paljon köyhemmästi kuin laamanni. Huoneita ei +ollut kuin kolme ja sisustus oli koruttomampi, vain tarpeellisimmat +huonekalut. + +Tietysti oli salissa kuitenkin keinutuoli. Se oli yksin-istuttava. +Siinä oli hyvin korea helmitetty matto, kaiketi jokin vanha +perhemuisto. Se oli tupsunauhoilla sidottu tuolin selustaan. Minun +täytyi vihdoinkin koettaa millaista oli keinua tällaisessa tuolissa, +mutta se menikin niin kauas taaksepäin, että huudahdin pelästyksestä ja +Aleksander ja mummo riensivät katsomaan. He rauhoittuivat pian ja +palasivat takaisin toiseen huoneeseen. + +Talon vuoteet olivat samoja neliömäisiä, mutta minä en niitä enää +pelännyt. + +Salissa oli seinillä kapeissa kehyksissä lasin alla kuvia arvatenkin +Aleksanderin veljistä ja sisarista, joita saattoi tuntea samasta nenän +suoruudesta kuin oli Aleksanderilla, ja lisäksi yksi varjokuva, jonka +otaksun — samasta syystä — olleen hänen isänsä. Maalauksia ei ollut +kuin yksi. Se oli muita suurempi, öljyväreillä tehty vanhan miehen +muotokuva, jonka päässä oli musta kalotti. Kaulan ympäri oli sidottu +valkoinen kaulusnauha, joka kannatti kaksihaaraista liperiä, +samanlaista kuin oli Pietarin saksalaisilla papeilla. Mustan +pappiskauhtanan päällitse kulki kaulan ympäri leveä punainen nauha, +jonka molemmat päät, antaen tilaa hienosta kultaketjusta riippuvalle +ristille, yhtyivät rinnan alla, kannattaen ristinmuotoista +kunniamerkkiä, jommoisia olin Pietarissa nähnyt kenraaleilla ja +jollainen taisi isällänikin olla. Samanlainen risti oi kiinnitetty +kauhtanaankin, ja vielä iso hopeanvalkoinen tähti oli toisella +puolella, sekin minulle tuttu kotoa. — Ukon kasvot olivat sanomattoman +lempeät ja samaa lempeyttä lisäsivät vielä kalotin alta molemminpuolin +otsaa suitut pehmeät, harmaat tukansuortuvat. Ukko katsoi suoraan +minuun, meninpä mille puolelle tahansa. Hän tuntui sanattomasti, mutta +sitä suuremmassa yhteisymmärryksessä toivottavan minua tervetulleeksi, +jopa ikäänkuin rakentavan välillemme salaista sielujen tuttavuutta. +Enkä minä voinut olla huomaamatta, että hänen silmistään säteili +samanlainen pohjaton hyvyys kuin Aleksanderin äidinkin silmistä. Tästä +varmasti päätin, että kuva esitti mummon isää, piispaa, jonka lempeästä +luonteesta Aleksander oli minulle kertonut. Hän oli siitä tullut +kertoneeksi vastapainona oman isänsä, ruununvoudin ankaruudelle, joka +oli ollut luonteeltaan niin rehellinen ja niin järjestyksenhaluinen, +että oli pakostakin joutunut rettelöihin huolimattomien ja mielellään +liviä laskevien ihmisten kanssa. Minä menin vielä kerran katsahtamaan +siihen varjokuvaan, ja todella Aleksanderin isä näytti peloittavan +ankaralta. Kun vain ei Aleksanderissa ollut samaa! Ainakaan ei hänessä +ollut yksinomaan äitinsä lempeyttä. Minä taisin kuitenkin olla +rakastunut juuri hänen ankaruuteensa. + +Illalla kokoontuivat Aleksanderin veljet ja sisaret meitä katsomaan. +Tuli vielä heidän vaimojansa ja miehiänsä ja muitakin sukulaisia. Mutta +minä olin matkan jälkeen niin väsynyt, etten enää voinut vastaanottaa +mitään vaikutelmia enkä muista siitä illasta mitään. + +Onnellisena, kun vieraat vihdoinkin lähtivät, tuskin maltoin riisuutua +ja heittäysin rentonani vuoteeseen, vajoten heti unen helmoihin. +Aleksander oli jäänyt vielä keskustelemaan mummon kanssa illan +vaikutelmista, mutta minä en jaksanut häntä odottaa. + +Lienen nukkunut tunnin verran, kun heräsin kamalan valittelevaan +ääneen, joka tuli jostakin viereisestä huoneesta tai ehkä ulkoa ikkunan +takaa. + +Raapaisin tulitikkua ja sydän kurkussa odotin milloin sen sininen +fosforiliekki vihdoinkin muuttuu keltaiseksi, että pääsen kynttilää +sytyttämään. + +Kaamea valitus yhä jatkui ja minun kaikkea säikkyvä luonteeni pani +käteni hurjasti vapisemaan. Ensimmäinen sytytysyritys ei sen vuoksi +onnistunut. Täytyi sytyttää toinen tulitikku, joka kuitenkin meni +kiireessä poikki, ja vasta kolmas alkoi taas tuikkia siniliekkinä. + +Oh, kuinka kauan nuo tikut valmistelivat, ennenkuin rupesivat +valaisemaan! Tuskan hiki valui otsaltani. + +Valitus jatkui loppumattomiin. + +Aloin erottaa siinä joitakin minulle käsittämättömiä sanoja, ja se teki +tilanteen vieläkin kaameammaksi. Nähtävästi oli joku ihminen joutunut +äärimmäiseen hätään ja itkien ja valitellen rukoili apua. + +Kun talikynttilä vihdoinkin oli sytytetty, en nähnyt huoneessa ketään +ja tuntui selvältä, että ääni tuli kadulta melkein ikkunan alta. Menin +ikkunan luo, mutta en nähnyt kadulla ketään, olin melkein sytyttää +kaihtimen. + +Valittava ääni oli vaiennut. Täysi hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Minä +rupesin jo kuvittelemaan nähneeni vain pahaa unta. + +Sammutin kynttilän ja hiivin vuoteeseen, malttamattomasti odotellen +Aleksanderia, saadakseni häneltä selvyyttä asiaan. + +Odotellessani lienen vihdoin nukkunut. Varma vain on, että noin tunnin +kuluttua heräsin vielä suurempaan säikähdykseen. + +Onneton oli jälleen ikkunani alla! Ei voi olla sen sydäntäkirvelevämpää +avunhuutoa. Eikö Aleksander siis ollutkaan ryhtynyt toimiin? Eikö koko +kaupungissa ollut ainoatakaan ihmistä, joka armahtaisi? Oltiinko tässä +maassa niin peräti sydämettömiä lähimmäistä kohtaan! + +Yhä ja yhä valittaa! + +Nyt en enää malttanut, vaan niin paitasillani kuin olinkin päätin +rynnätä vierashuoneeseen hälyttämään taloa. Hyppäsin vuoteesta ja aloin +pimeässä hapuilla ovea. Mutta juuri kun vihdoinkin löysin sen kahvan, +tuli Aleksander sisälle. + +Minä tartuin hänen käsivarteensa voimatta saada sanaa suustani. + +— Mikä sinua vaivaa, Liza, miksi vapiset? Mörköjäkö pelkäät? + +Hän katseli minua ihmeissään vierashuoneen ovesta tulevassa valossa. + +— Etkö kuule? — sanoin, — menkää herrannimessä auttamaan tuota +miestä! Joutukaa! Hän on jo toisen kerran täällä, eikä kukaan kuule! + +— Mutta ketä auttamaan, rakas Liza? Tuohan on tavallinen yövahti, joka +ilmoittaa kellonlyömän kaupunkilaisille. + +— Miksi hän siis itkee ja rukoilee? + +Aleksander sanoi vahdin vain rukoilevan, että Herra varjelisi kaupunkia +tulipalolta, ja kehoittavan niitä, jotka valvovat, rukoilemaan samaa. + +Tämä ei ollut minusta ainoastaan lohduttavaa, vaan suuresti +liikuttavaakin. Olin jälleen onnellinen. + +Unestani ei tosin tullut mitään ja Aleksander nukkui kohta sikeään +uneen, joten olin yksin yön pimeässä. Mutta joka tunti minä yhdessä +palovahdin kanssa uskollisesti rukoilin tämän kaupungin puolesta, ja +minusta oli onnellista tuntea yhdessä muiden kanssa itseni +kuopiolaiseksi. + +Seuraavana päivänä, yön levättyäni, tein jälleen virkeänä havaintojani +kaikesta mikä oli erilaista täällä kuin Venäjällä. + +Suurinta uteliaisuutta herättivät omituiset kirjavat matot, joilla +kaikkien huoneiden lattiat olivat peitetyt. En voinut pitkään aikaan +ymmärtää miten ne olivat tehdyt, sillä lankoja ei niissä näkynyt, vaan +oli niinkuin vain erivärisiä nauhasia ommeltu vierekkäin. Ja mikä +sanomaton työ peittää kaikki lattiat tämmöisillä ompeluksilla! + +Minun istuessani kyykkysillä hypistelemässä ja tutkimassa näitä +lattiamattoja huomasi mummo minut toisesta huoneesta. Hän tuli luokseni +ja otti nyt minut kokonaan haltuunsa. Vei minut jonkinlaiseen +tupahuoneeseen, jota en ollut vielä nähnytkään ja joka oli hänellä +samalla keittiönä. Siellä oli palvelustyttö hämmentämässä puuroa padan +ääressä, joka roikkui koukusta tulen päällä. Minkäänlaista hellaa en +nähnyt, tai ehkä oikeastaan en ehtinyt nähdä, sillä koko huomioni +kääntyi siihen merkilliseen laitokseen, jonka luo mummo minut vei. + +Ne olivat kangaspuut, kuten sittemmin olen oppinut ymmärtämään. + +Mummo istui niiden ääreen penkille, ja silmäni olivat pudota päästä, +kun hän suureksi hämmästyksekseni alkoi viskellä jotakin kojetta kahden +ristikkäin kulkevan lankarivin välitse ja lujasti paukutella kiinni +sitä punaista nauhaa, joka irtausi kojeesta ja jäi lankojen väliin. +Jaloillaan hän myös jotakin sotki, jolloin ylempi lankarivi meni alas +ja alempi ylös, ja taas hän viskasi kojeen lankojen välitse toiseen +käteensä, ja taas paukahutti nauhan kiinni. Näin syntyi vähitellen +lattiamatto! Minä värisin innostuksesta. + +Olisin mielelläni huutanut kaikille Pietariin jääneille, sisarille, +veljille: tulkaa katsomaan, tulkaa katsomaan! Mutta nyt sain vain +itsekseni intoilla, voimatta kenellekään ihastustani ilmaista. + +Olisin myös kohta tahtonut koettaa itse näin kutoa nauhoja yhteen, +mutta mummo ei antanut. Lempeästi hän otti käsistäni tuon ihmeellisen +kojeen ja vei minut tuvan pitkän seinäpenkin luo, jossa hänellä oli +avonaisia säkkejä, täynnänsä erivärisiä vaatetilkkuja. Näistä hän otti +muutamia mustia käteensä ja alkoi saksilla leikellä puolentuuman +levyisiksi nauhasiksi, jotka tippuivat pärekoriin, toiseen koriin +tippui hänen saksistaan punaisia, kolmanteen keltaisia, niin paljon +kuin värejä oli. Sitten hän antoi sakset minulle ja rupesi itse +neuloskelemaan nauhasia yhteen, mustat mustaksi keräksi, punaiset +punaiseksi, ja antoi vihdoin neulankin minun huostaani. Itse hän meni +kutomista jatkamaan, ja nyt ymmärsin, että ennenkuin oli lupa koetella +kutomista, piti oppia tekemään näitä muita asioita. Innostuin tilkkujen +leikkelemiseen ja nauhasien yhteenompelemiseen kuitenkin siihen +määrään, että unohdin koko kutomisen. Kuinka en ollut oppinut +ompelemaan, vaikka oma äitini aina ompeli? Minua ei tahdottu saada +tuvasta enää ollenkaan pois, ei edes syömään, niin kutisivat käteni. +Mummo kävi usein katsomassa, minä lupailin tulla, mutta en sitten +malttanutkaan jättää neulaa. Asia loppui siihen, että Aleksander itse +tuli hakemaan. Sen hän teki siten, että vain aukaisi oven, katsahti +sisälle ja kohotti kulmakarvansa, erittäinkin toisen silmän. Minä +viskasin heti käsistäni neulat ja sakset ja riensin ruoalle. + +Muuten ei Aleksander ollut ollenkaan minun näperryksiäni vastaan. Päin +vastoin. Seuraavana päivänä hän kysyi, joko minä olin ollut työssä. Tuo +että hän sanoi "työssä" innostutti minut vieläkin ahkerammaksi. Tahdoin +ruveta nousemaan varhain niinkuin palvelustyttö ja tahdoin olla "työn" +jälkeen väsyksissä. Kuvaamaton oli iloni ja onneni sinä päivänä, +jolloin sain ruveta kutomista oppimaan ja näin, miten matto minun +toimestani nauha nauhalta kasvoi! Minun toimestani! Se oli suorastaan +autuasta! Aleksander kyllä otti asian vähän niinkuin leikin kannalta, +mutta mummo sitä vastoin oli ihan tosissaan, ja meistä tuli päivä +päivältä yhä paremmat ystävykset. + +Ollessani joskus estettynä tupaan sukeltamasta — semmoisina esteinä +olivat alituiset vieraskäynnit, jolloin minua näytettiin heille, — +minä suorastaan ikävöin hetkeä milloin sain sinne palata. Ja +mykkyytenikin oli siedettävä, kun ajattelin: pian pääsen tilkkujen luo. + +Joskus täytyi mummon tulla suorastaan väkisin irroittamaan minua +"työstä". Hän vei silloin minut kanssansa kävelylle "kaupungille". + +"Kaupunki" oli niin pikkuruikkunen, että yks-kaks se loppui ja metsä +tuli vastaan menipä minne päin tahansa, ellei mennyt järven jäälle. Oli +kuitenkin puoteja. Ajureita oli vain yksi, joka seisoi ajoa odotellen +koko kaupungille tutulla paikalla kirkkopuiston nurkkauksessa. Jos oli +jonnekin pitemmälle lähdettävä, oli lähetettävä piika edeltäpäin tätä +ajuria tilaamaan, ja jos hän ei ollut paikoillaan, täytyi nöyrästi +tyytyä kohtaloonsa ja jäädä vahtimaan parempaa onnea. + +Mutta kuinka saattoi tapahtua, että harhaillessamme mummon kanssa +puodeissa, satuin ikkunassa näkemään pieniä posliininukkeja, en voi +ymmärtää. Sillä näitä tämmöisiä ihania pikku nukkeja en ollut +Pietarissakaan missään puodissa huomannut, enkä tiedä mistä äiti oli +minulle hankkinut omani, joka oli unohtunut kotiin Olgan mahdollisesti +löydettäväksi. Nämä kuopiolaiset nuket olivat vielä paljon kauniimmat. + +Huomattuaan suuren ihastukseni mummo toimitti niin, että minulle +ostettiin joitakuita semmoisia nukkeja. Ja ihmeekseni ihan selvään +muistan olleeni silloin vielä niin lapsellinen, että minä näitä nukkeja +itsekseni peseskelin ja kuivailin — sanalla sanoen _leikin_ niillä! + +Aleksanderin sisarien kanssa oli minulla vähän kiistojakin, tosin +aivan naurettavan vähäpätöisistä asioista. Semmoisia oli kiista — +olutjuustosta. + +Olutjuustoksi sanottiin mummon perheessä merkillistä iltajuomaa, jota +valmistettiin keittämällä yhteen sahtia ja maitoa. Maito meni sahdissa +omituiseksi kokkarepuuroksi, mutta juuri noiden kokkareiden pitikin +olla makeita. Juoma oli mummon perheen lempijuomaa, ja taisi olla koko +Kuopionkin, mutta erittäinkin oli siihen mieltynyt Aleksander. + +Parhaimpana mestarina tämän juoman valmistamisessa oli toinen +Aleksanderin sisarista (jonka kanssa minä myöhemmin kovasti +ystävystyin, mutta nyt olutjuuston tähden olin joutua ilmi kahakkaan). + +Hän tahtoi opettaa minulle miten tätä juomaa valmistettiin, kaiketi +jotta minä sitten osaisin sitä keittää Aleksanderille illallispöytään. +Käyttäen milloin saksalaisia milloin ranskalaisia sanoja me kokkasimme +keittiössä parhaamme mukaan (jolloin hän lienee tullut huomaamaan minkä +verran minä oikeastaan keittoasioista ymmärsin). Tietenkin hänestä +olisi ollut kovin tärkeää, että juoma olisi minullekin maistunut +taivaalliselta. Sentähden — kun keitos oli valmis ja vähän jäähtynyt +— hän pysähtyi taidostaan ylpeänä eteeni katsomaan minkä vaikutuksen +ensi maistaminen oli tekevä. Tunnustaakseni pelkäsin hänen puolestaan, +sillä kaikista ponnistuksistani huolimatta en voinut kuvitella sahdin +ja maidon sekoitusta maukkaaksi. Jo valmistuin pieneen hätävalheeseen. +Päätin olla muuttamatta kasvojen ilmettä, maistuipa mille tahansa, ja +kaikissa tapauksissa huudahtaa ihastuksesta. + +Mutta tämä kaunis aie meni kokonaan pilalle. Minä en saanut juomaa +ollenkaan alas, suu kieltäysi nielemästä, ja silmäni kiristyivät +tuhansissa rypyissä umpeen, joten minun oli hyvin vaikea löytää +asianomaista keittiöämpäriä suuni vapauttamiseksi ja olin läkähtyä. + +Aleksanderin toisenkin sisaren kanssa jouduin aluksi kireihin väleihin. +Hänkin tahtoi keksiä jonkin herkkulajin, joka olisi ollut meistä +kummastakin yhtä maukas. Hän puolestaan oli mestari eräänlaisen +kalaleivoksen valmistamisessa, jota sanottiin kalakukoksi. Hän leipoi +joukon pikkukaloja ja rasvaisia kinkunpalasia ruisjauhotaikinan sisään +ja kypsytti tämän laitoksen leivinuunissa mahtavaksi limpuksi, jonka +kuoreen syömään ruvettaessa leikattiin pyöreä reikä. Kaikki olisi +onnistunut, ja ihastushuudahdukseni oli omissakin korvissani kuulunut +aivan luonnolliselta. Mutta hän lienee tarkkaan seurannut syöntiäni +ja huomannut, että minä salaa erottelin pois kinkkupalaset ja +lisäksi kaavin kuoren ennen suuhun pistämistä vapaaksi pehmeästä +rasvakerrostumasta. Välimme kylmenivät. Illallisilla hän kaikkien +vieraiden kuullen, joille tämä kalaleivos näytti olevan yhtä maukasta +kuin perheenjäsenille, kysyi minulta saksaksi ja vähän uhkamielisessä +koston sävyssä, saatoinko siis nimittää jonkin ruokalajin, joka olisi +_minun_ mieliruokaani. Mieleeni juolahti tattariryyneistä kypsytetty +uunipuuro, jota setä Pjotrin huviretkillä aina syötiin suolakurkkujen +kanssa, ja nimitin sen. + +Kälyni selitti pöytävieraille heidän omalla kielellään mitä minä pidin +mieliruokanani, jolloin kaikki ylt'ympäriinsä katsahtivat toisiinsa +hämillään ja Aleksander ilmeisesti punastui. Kälyni nautti voitostaan +koko sen pitkän äänettömyydenajan, joka selitystä seurasi, kunnes mummo +pelasti minut ruveten puhumaan toisesta asiasta. + +Näihin epäsointuihin tuli lisäksi Aleksanderin veljien alituiset +yritykset jouduttaa minun suomalaistumistani moittimalla kaikkea +venäläistä. Tulin tästä joskus niin nyreälle tuulelle, ettei +filosofiani enää auttanutkaan, vaan antauduin hetken tunteiden +katkeruuteen. Kesken vieraiden iloa ja lasien kilistyksiä, jolloin he +tavallisesti alkoivat unohtaa vaikeaa velvollisuuttansa pitää minulle +mykkää seuraa pelkillä leikeillä ja hymyilyillä, minä vetäysin johonkin +syrjäikkunan ääreen yksikseni katselemaan taivasta, joka ylettyi koko +maailman ylitse, ja kaihoilin siinä, kaulassani kielletyn itkun +kutkutus, joka minua suuresti hävetti. Semmoisina, yksinäisyyden +hetkinä olisi kovasti tehnyt mieleni viedä Aleksander pois täältä, +vaikkei takaisin Venäjällekään niin ainakin jonnekin missä olisimme +olleet kahdenkesken. Ja nyt minusta näyttivät sanomattoman onnellisilta +ne peloittavat tähtiyöt Saimaan aavoilla selillä, jolloin ei ollut +vielä olemassa olutjuustoa eikä kalakukkoa, eipä edes mummoakaan, ei +suomalaista, ei venäläistä, vaan ainoastaan me kahden Aleksanderin +kanssa, kummankin ajatukset tähdissä. + +Kerran näin haaveillessani, kääntyneenä pois iloisista äänistä, +tupakansavusta ja lasien kilinästä, taas katselin avatusta +ikkunaruudusta suoraan tähtitaivaaseen, sieltä ammentaen mielen +sopusointua. Silloin aivan odottamattani viriää takanani ihana +moniääninen laulu, joka ihmeellisesti yhtyy taivaan harmoniaan, +ikäänkuin siitä syntyneenä ja sitä ylistäen. + +Minä käännyn hämmästyneenä ja näen laulajat. + +Niiden joukossa on neljäntenä Aleksander, mutta hän ei laula korkeinta +ääntä, vaan pää-ääntä laulaa hänen veljensä, pappi, jolla on tenori, +korkea, kaunis tenori: + +Kaikkien neljän laulajan totiset, äänen ehdotonta puhtautta etsivät +silmät ja hartaasti auenneet suut tuikkivat paksun savun sumussa. +Lasien kilinä oli vaiennut, ei kukaan liikahtanut. + +Mitään näin kaunista minä en ollut vielä eläessäni kuullut. + +Ihana laulu oli kaiketi jokin suomalainen kansanlaulu, sillä sen +sanoissa tunsin tuon suloisen pehmeän kielen, jota olin ihaillut jo +lapsuuteni aikoina setä Pjotrin maatilalla leikkiessäni. Se oli sinisen +Suomen kieltä. + +Minä tulin yhä voimakkaammin liikutetuksi. Jokin valtavan onnen tunne +värisytti minua. Niinkuin taivas olisi siirtynyt tähän savuiseen +huoneeseen ja kirkastanut kaiken. + +Kuinka naurettavan vähäpätöisiltä tuntuivat minusta nyt kaikki äskeiset +mielihaikeani! + +Mutta liikutukseni paisui yli äyräittensä. Ja yht'äkkiä minä — vastoin +kaikkia pidätyksiäni — purskahdin niin rajuun itkunpuistatukseen, että +minun täytyi juosta ulos huoneesta. + +Joka suunnalta tultiin minua lohduttamaan, sillä kaikki luulivat, että +minä itkin ikävästä, jäätyäni muka erilleen muusta seurasta. He eivät +voineet ymmärtää, että olin itkenyt pelkästä onnesta, sen johdosta, +että olin niin selvään, niin epäämättömästi tuntenut miten näiden +ihmisten keskuudessa oli minulle avautunut suuria elämisen +mahdollisuuksia. + +Siunattu suomalainen laulu, kuinka paljon minulle annoit! + + + + +XXIII. "ALEKSANDER OLI PALUUMATKALLA PALJON PUHELIAAMPI". + + +"Aleksander oli paluumatkalla paljon puheliaampi", — sanoi Elisabet +jatkaessaan tämän Kuopionretken kertomusta. + +Paluumatkalla — niin, sillä semmoinenhan siitä lopulta tuli sittenkin. +Veljet ja sisaret, niinkuin muukin lähempi suku, oli ollut sitä mieltä, +että Aleksanderin olisi nyt naimisiin mentyänsä jätettävä sotilasuransa +keisarikunnassa ja jäätävä Suomeen. He ehdottivat, että hän hakeutuisi +täällä johonkin siviilitoimeen, rupeaisi esimerkiksi matematiikan +opettajaksi Kuopion lyseoon, joka paikka oli tulossa avoimeksi. Mummo +taas oli ollut yksin aivan toista mieltä, vaikkei ollutkaan sanonut +ajatustaan sukuneuvottelussa kaikkien kuullen, olipa myöhemmin vain +kahdenkesken puhellut Aleksanderin kanssa. Hän oli sanonut, että +ihmisen pitäisi aina toimia lähimmäistään palvellen, silloin vasta +Jumala asettaa asiat niin, että ihmisen omakin syvin mielihalu +toteutuu. Niinpä siis Aleksanderinkaan ei ollut mummon mielestä +tuominen vaimoansa vieraaseen maahan, jossa nuori iloluontoinen ihminen +voisi pian ikävystyä ja surkastua, jopa muukalaisuutensa vuoksi kokea +suuriakin vaikeuksia. Vaan Aleksanderin olisi hänen mielestään +Elisabetin tähden jääminen Venäjälle. Kyllä Herra lopusta huolen pitää, +— oli hän sanonut. + +Aleksander sanoi aikovansa seurata äitinsä neuvoa. + +— Ettäkö siis minun tähteni ... sanoin minä hämmästyneenä, melkein +pelästyneenä. + +Aleksander näki kai suurenneet ja pyöristyneet silmäni, sillä hän +kiirehti oikaisemaan: + +— Niin, aion jäädä Venäjälle, — sanoi hän, — mutta älä sinä vain +luule, että teen sen muka joistakin jaloista vaikuttimista, ei sinne +päinkään, kyllä minä ajattelen vain omaa tulevaisuuttani, ole rauhassa. + +Aleksander ei tosin muulloinkaan mitään niin pelännyt, kuin että +epäiltäisiin hänen toimivan "jaloista" vaikuttimista, mutta noista +hänen sanoistaan minä sentään rauhoituin ja olin uskovinani häntä. + +Hän oli yhä puheliaalla päällä. + +Hän ei kyllä aikonut jäädä toimivan armeijan tykistöön, sanoi hän, vaan +siirtyä yleisesikunnan Nikolajevskin akatemian geodeettiselle osastolle +ja ottaa vastaan Struven tarjoaman toimen akatemian observatoriossa +Pulkovassa. + +Tämä ei tosin tuntunut minusta enää oikealta sotilasuralta, mutta minä +ymmärsin hänet hyvin: jos hän olisi jäänyt toimivaan armeijaan, niin +ajatellaanpas, että uusi sota olisi yks kaks syttynyt Venäjän ja Suomen +välillä, silloin hän olisi joutunut taistelemaan omaa isänmaatansa +vastaan. Voiko mitään hirveämpää ajatella! + +Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että tuo ainiaaksi Venäjälle +muuttamisen päätös oli minulle suuri pettymys. Aleksander ei sitä +uskonut eikä ottanut kuuleviin korviinsakaan. Ei niin, etteikö minusta +enää olisi ollut hauska palata jälleen omien kotolaisteni yhteyteen, +vaan niin että olin jo tottunut Suomeen muuttamisen ajatukseen ja nyt +tuntui kuin minusta olisi revitty irti jotakin rakkaaksi käynyttä. +Niinkuin ensin olisi sanottu: tässä on sinulle tehtävä, ja kun minä jo +innostuin, se olisikin otettu minulta. Ei kukaan voi uskoa, että +ihminen saattaa yht'äkkiä rakastua kokonaiseen kansaan. Mutta niin oli +minun käynyt jo silloin, kun me tulomatkalla ensimmäisen yön jälkeen +ajoimme aamulla majatalon pihaan ja minä näin tuon vesikelkkaa +työntävän tytön ja sitten sen kahvia tarjoavan emännän. Niin oli minun +käynyt laamannilla ja niin Kuopiossa, jossa opin tuntemaan sen +hurskaan, ikihyvän mummon, ja kaikki, jotka eteeni tulivat, olivat +minulle rakkaita. Entä ne laulut, ne laulut, jotka vieläkin elivät +jäsenissäni ja täyttivät minut sanomattoman sulon tunteella. Semmoista +rakastumista vieraaseen kansaan ei kukaan voi ymmärtää, eikä +Aleksanderkaan olisi voinut siihen uskoa. + +Mutta hänen järkähtämättömistä päätöksistään huolimatta minuun jäi +salainen toivo, että sen hyvän mummon ennustus, jonka mukaan hänen +Herransa oli kyllä johtava meidät lopultakin Suomeen, kerran vielä +toteutuu. Ja jos tälle Herralle — Aleksanderin sanomattoman +omapäisyyden vuoksi — ilmaantuisi vaikeuksia keinojen keksimisessä, +niin tahdoin minä vähältä osaltani olla kyllä apuna, esimerkiksi +puhumalla kaikessa salaisuudessa asiasta isälle tai vielä paremmin setä +Pjotrille, joka oli keisarin hyvä ystävä, että he koettaisivat +vaikuttaa siihen suuntaan. + +Pietariin tulomme jälkeen me pian muutimme Pulkovaan, jossa professori +Struven ystävälliset tyttäret innokkaasti auttoivat meitä koruttoman +pienen kodin perustamisessa. Siellä me elimme useita vuosia. + +Kesäkuun 13 päivänä v. 1859 minä synnytin Aleksanderille pojan, ja +kahta vuotta myöhemmin, marraskuun 16 p:nä 1861 toisen pojan. Näitä +poikia katsellessani minä usein salaa ajattelin: ne ovat _suomalaisia_ +poikia, ja kuvittelin heitä mielessäni kaukaisen maan korkeiksi, +kiiltonappisiksi virkamiehiksi, jotka puhuvat minulle käsittämätöntä, +pehmeää kieltä, sitä samaa, johon jo Uudellakirkolla olin mielistynyt +ja sitten Kuopiossa rakastunut. Minä sain vanhan njanjan luokseni näitä +lapsia hoitamaan. + +Elimme Pulkovassa hyvin köyhästi. Välistä meiltä suorastaan puuttui +ruoka-aineita ja me näimme nälkää. Hyvä kun saimme lapsemme ruokituksi. +Mutta tämä puutteen äärimmäisyys johtui myöskin siitä, että tahdoimme +pitää sitä salassa. Aleksander ei mitenkään sallinut, että olisin +ilmaissut vaikeutemme vanhemmilleni. Koetimme pysyä aina iloisina ja +tyytyväisinä, toivoen aikaa parempaa. Eikä tuo nyt ollutkaan niin +hirveän vaikeata jonkin pienen nälän tähden. + +Äidillä oli ennen aina ollut tapana sanoa, kun näki minun perhosena +liitelevän, aina huolettomana ja iloisena: "Liza, Liza, mitä sinusta +tuleekaan, jos joudut naimisiin, ethän sinä osaa mitään!" Mutta kyllä +nyt vain sain oppia ompelemaan ja ruokaa keittämään, jos sitä ennen en +ollut osannut! Onneksi olin myös oppinut Kuopion mummolta, että tämä +kaikki on äärettömän hauskaa. + +Pitkinä talvi-iltoina emme tietenkään voineet huvitella oopperoissa ja +teattereissa. Ainoa, mutta sitä suurempi huvimme, oli tähtien +tähysteleminen observatoriomme suunnattomien kaukoputkien läpi. +Aleksander saattoi työstä päästyään sanoa tyytyväisenä: "Katsotaanpa +nyt miten se Sirius tänä iltana jaksaa." Me menimme kiertämään +jättiläisputkea kohdalleen. Sitten suuntasimme sen toisiin ja yhä +toisiin tähtiin. Me tähystelimme eri iltoina eri taivaanaloja. + +Paitsi katselemisen ja uteliaisuuden iloa oli pohjalla vielä toinen, +sitäkin syvempi ilon syy: niinä hetkinä minua ei milloinkaan vaivannut +kalvava epäily, että olisin venäläisyyteni vuoksi mahdollisesti ollut +esteenä Aleksanderin alkuperäisten tulevaisuudensuunnitelmien +toteutumiselle. Korkean tähtitaivaan lumoissa meitä ei mikään erottanut +toisistamme. + +Semmoinen suuri ihme aina ihmisten päitten päällä! Eikä kukaan +ajattele! + +_Vuonna 1860_ Aleksander siirrettiin yleisesikuntaan esikuntakapteenina +ja aivan odottamattamme määrättiin toimittamaan muutamia +tähtitieteellisiä tutkimustehtäviä Suomessa. Eikö tämä ollut ihme? + +_Vuonna 1861_ hänet sieltä palattuaan komennettiin johtajan (professori +Struven) apulaiseksi Pulkovaan, ja samana vuonna määrättiin pitämään +yleisesikunnassa julkisia luentoja käytännöllisestä astronomiasta +ja korkeammasta geodesiasta, seikka, joka teki lopun meidän +köyhyydestämme. Mutta kuulepa lisää, hyvä Kuopion mummo! + +_Vuonna 1863_ hänet nimitettiin Suomessa suoritettavien +tähtitieteellisten ja geodeettisten töiden päällikön apulaiseksi! + +Samana vuonna me aloimme valmistella suurta muuttoamme Suomeen. + +On mahdotonta ajatella, ettei Aleksander olisi huomannut salattua, +sykähtävää iloani tämmöisen kohtalonkäänteen johdosta. + + + + + + +TOINEN OSA + +ELISABET JA ALEKSANDER SUOMESSA + + + + +I. ELISABET JA HÄNEN KAKSI POIKAANSA. + + +Minä, näiden muistelmien kirjoittaja, olen toinen Elisabetin pojista, +jotka hän synnytti miehellensä Aleksanderille heidän vielä ollessaan +Pulkovan kuuluisassa observatoriossa Venäjällä, professorien Struven ja +Döhlerin siellä pitäessä tieteellistä komentoa ja Struven sisarten +hoitaessa hellin käsin tuota nuorta, yhä vielä lapsekkaan tyttömäistä +rouvaa, joka näytti vielä rouvanakin, vieraaseen, ankaraan +tosimaailmaan jouduttuansa jatkavan iloisen keveää tassuttelemistaan +vanhan kotipiirin pehmeissä kengissä. Perin kokematonna hän oli näiden +neitien mielestä ikäänkuin liian leikkisästi, liian epäjuhlallisesti +ottanut kannettavakseen lähestyvän synnyttämisen raskaan taakan. + +Mutta nytpä saatiin nähdä, mitä elämä on. Voi kauhistusta! Kohtalo +piteli — näiden säälivien neitien mielestä — tuota ajattelematonta +tyttömäistä nukkerouvaa liian kovakouraisesti. Kumpikaan vanhoista +neideistä — se huomattakoon — ei ollut vielä milloinkaan saanut +todistaa ihmislapsen häikäilemätöntä, veristä ja väkivaltaista tuloa +tähän maailmaan, ja sen vuoksi — kun asia heidän talossaan vihdoin +alkoi — heidän nuoren holhokkinsa kimakat kiljahdukset pyörtymiseen +asti vihloivat heidän sydäntänsä. + +Totta voi kyllä olla, että Elisabet kipujen alkaessa ehkä oli itsekin +liiaksi hätääntynyt ja päästellyt ylimääräisiäkin kiljahduksia jo +ennen kuin oikeat kivut alkoivat, tuo hupakko kun aina säikkyi +aavistamattomien luonnontapausten ja tuntemattomien voimien enteitä. +Mutta tosi kipujen tultua hän kätilön todistuksen mukaan osoittikin +malttia ja harvinaista kestävyyttä, vaikka kipuja oli jatkunut ilman +sanottavia seurauksia jo toista vuorokautta. Kun neidit lähestyivät +vuodetta ja näkivät rakkaan Lizansa äänettömästi vääntelehtivän +tuskissaan ja kun hän joskus tukehtuneesti pitkään voihkaisi, alkoivat +hekin voihkia ja kaatua nojatuoleihin, ja kätilön täytyi pyytää heitä +poistumaan. Totisena kätilö kehoitti hankkimaan lääkärin. + +Ratkaisevan hetken lähestyessä, toisen vuorokauden lopulla, ja lääkärin +myönnettyä neideille, että tämä synnytystapaus oli katsottava sangen +vaikeaksi, he tietysti otaksuivat Elisabetin viimeisen hetken jo olevan +käsissä, ja nyt he alkoivat päättöminä parkuen ja valitellen lennellä +huoneesta huoneeseen tietämättä mitä tehdä. + +Ja aivan arveluttavasti nämä hyväsydämiset neidit nurkuivat kohtalon +kovuutta vastaan sanoen: + +— Mitä pahaa tämä pikku Lizamme on tehnyt, että häntä näin kauhealla +tavalla rangaistaan! Kaikki häntä rakastivat, viatonna hän eleli +suuressa onnessaan, vielähän me ihan äsken näimme hänen puoli salaa +leikkivän kotoa tuodun nuken kanssa, ja nyt —! Tämä on julmaa! tämä on +järjetöntä raatelua! Tämä on anteeksiantamatonta! + +Olen kuullut kerrottavan, että Elisabet, ensimmäisen lapsen saatuaan, +oli peräti hurmaantunut pikku Kasperiinsa, joksi luterilainen pappi +risti lapsen. Voihan kyllä helpostikin kuvitella, mitä hänelle merkitsi +pienen, elävän nuken saaminen niiden monien hengettömien posliini- ja +vaatevauvojen sijaan, joiden kanssa hän vasta niin äskettäin oli +tuntenut velvollisuudekseen lakata leikkimästä. Ei tällä lämpimällä, +elävällä olennolla enää ollut mitään sinne tänne letkuvia posliinikäsiä +eikä valkoisen ja punaisen kiiluvaa, kivenkovaa, ruumiiseen ommeltua +valepäätä, vaan pienellä suullaan tuhruttaen se haki oikeata paikkaa, +ja löydettyään kävi ahnaasti imemään, varmuuden vuoksi tarraten vielä +käsilläänkin kiinni rintaan, niin että siinä kiperässä puristuksessa +sen punaiset sormet vaalenivat. Tämä lienee tietysti sekin tehnyt vähän +kipeätä, mutta ah, kuinka suloisen kipeätä! Näinkö pienten kärsimysten +kaupalla on nyt sylissä elävä, hengittävä olento? Painaessa korvaa sen +ruumista vasten tuntuu pienoisen kylkiluut ja kuuluu hiljaa sen oma, +itsenäinen sydämentykytys, joka ei enää syki äidin tahdissa, vaan +omassaan. Se melkein nauratti Elisabetia. Ja silmiin katsoessa olisi +naurattanut sekin pikkuinen, mutta jo erillinen minänen, joka niistä +tirkisteli, — ellei olisi niin armottomasti säälittänyt tuo poloinen, +epäonnistunut itsenäisyyden julistus. Ei naurattanut, päinvastoin +melkein itketti. Kyynelet nousivat Elisabetin silmiin. Ja vaikka hän, +mitenkään hyväilemättä tai suutelemattakaan, vain katseli Kasperinsa +silmiin, heidän kahden erillisyyttä ihmetellen, kietoi sinä hetkenä +ääretön, lämmittävä, suojaansa ottava rakkaus tuon pienen olennon yltä +ympäriinsä. Näin hellän kirvelevästi, yhtaikaa sekä naurattaen että +itkettäen elämä vei Elisabetin leikistä kaikkein totisimpaan toteensa. + +Jos kukaan äideistä, jotka imettävät ensimmäistä lastaan, niin ainakin +myös Elisabet tuli päivä päivältä yhä enemmän rakastuneeksi lapseensa +ja valmistui elämään vain tätä ainokaistansa varten, omistamaan sille +kaikki ajatuksensa, antamaan sille elämänsä, kaikkensa. + +Ne kaksi valokuvaa, jotka olen löytänyt Elisabetin vanhimmasta +albumista ja joista toisessa pikku Kasper esiintyy hänen sylissään ja +toisessa, mitään pahaa aavistamatta, näyttäytyy suurelle yleisölle +paitasillaan, ne oli otettu niinä aikoina, jolloin Aleksanderin oli +matkustettava Pietarista Suomen Lappiin joidenkin geodeettisten +pisteiden määräämistä varten. Aleksander oli välttämättä tahtonut saada +pojastaan valokuvan mukaansa matkalle. Asia oli niin kiireellinen, että +valokuvaus oli suoritettava aamutuimaan. Poika oli pukemattomana +suoraan vuoteesta tullen noudettu valokuvattavaksi, ja sitten +Elisabetin täytyi asettua kameran eteen, vaikka hänellä oli ankara +hammastauti ja vaikka turvonneen posken yli kiristetty side oli +kohottanut nenänpäätä pahasti ylöspäin. + +Kun perustuen Elisabetin omiin kertomuksiin ja muisteluihin ajattelen +hänen silloista nuorta olemustansa, hänen antautuvaisuuttaan +tunne-elämän syvyyksiin, hänen suurta onneansa ensimmäisen synnytyksen +kauhujen jälkeen, ja erittäinkin kun ajattelen ensimmäisen lapsen +imettämistä ja sitä rajatonta rakkautta, minkä tämä imettäminen oli +hänessä herättänyt Kasperia kohtaan, en voi ollenkaan ymmärtää, miten +niin suuri äidinrakkauteen antautuminen enää olisi saattanut jakautua +ja riittää vielä toiselle lapselle, Arvidille. + +Rakkauden luonne piilee rakastetulle antautumisessa ehdoitta ja +kokonaan. Ja Elisabetille olisi varmasti hänen ainokaisensa, pikku +Kasper riittänyt. Mutta niin kumminkin kävi, että kahden vuoden perästä +toisen pojan synnytys olikin kuin leikkiä vain. Maidosta ei ollut +puutetta tälle toisellekaan, mutta en voi muuta kuvitella kuin että +Elisabet, ottaessaan uuden vaivattomasti syntyneen tulokkaan +rinnoilleen, ensin katsahti Kasperiinsa ja sanoi häntä lohdutellen: +"Odota, kultaseni, tämä on kyllä pian tehty." Sillä eivätköhän äidit +tavallisesti rakastane enimmin niitä lapsiaan, jotka ovat _vaivalla_ +syntyneet ja joiden puolesta he ovat saaneet enimmin kärsiä? Minulla ei +ollut onnea syntyä Elisabetin esikoisena, en ollut tuottanut hänelle +synnytyskipuja, minun ei imiessäni tarvinnut pureskella häntä maidon +heruttamiseksi, enpä edes huomannut puristaa kynsiäni hänen rintaansa. +Selvää siis on, että Elisabet edelleen rakasti Kasperia ylitse kaiken +eikä vielä ollut oikein ottanut huomatakseen minua. Syyllinenkö minä +siihen olin, etten ollut ehtinyt syntyä ensimmäiseksi! + +Mutta kohtalopa otti minun asiani omiin käsiinsä ja rupesi +auttajakseni. + +He panivat, kuten sanottu, minun nimekseni Arvid. Ja tultuaan kahden +vuoden ikäiseksi tämä Arvid sairastui ankaraan kuumeeseen ja +tukehtumistautiin. Aha! Silloinkos tuli Elisabetille hätä. Melkeinpä +Kasperkin unohtui. + +Lääkäri oli käynyt totiseksi eikä antanut enää varmoja lupauksia pojan +henkiin jäämisestä, ja kun lisäksi Elisabetin silmät monen yön +valvomisesta olivat ruvenneet katsomaan hiukan eri suuntiin, kutsuttiin +useita lääkärejä neuvottelemaan sairaan tilasta ja keinoista, joita +mahdollisesti olisi vielä ehdotettu lapsen hengen pelastamiseksi. + +Lääkärit kokoontuivat neuvotteluun, olivat huolestuneen näköisiä +eivätkä tahtoneet vastata kysymyksiin. Toiset heistä eivät antaneet +mitään toiveita, toiset vain aivan vähäisiä. Mutta he päättivät pitää +seuraavana päivänä vielä uuden neuvottelun ja määräsivät uuden +lääkkeen, jota oli käytettävä joka puolen tunnin kuluttua. + +Siitäkään lääkkeestä ei ollut kuitenkaan mitään apua. Kun lääkärit +kokoontuivat uuteen neuvotteluun, ei sairas poika enää hengittänyt kuin +lyhyin, tuskin kuuluvin pihahduksin ja oli alkanut paikoitellen jo +sinertääkin. Nähtyään siis, ettei uusikaan lääke tehonnut, he pitivät +tilaa toivottomana ja tippuivat toinen toisensa jälkeen pois. + +Yksi ainoa lääkäreistä, nuorin kaikista, se, joka oli hoitanut lasta +sairauden alusta asti, ei hylännyt Elisabetia, vaan lupasi koettaa +parastansa viimeiseen asti. Hänellä oli toimi jossakin klinikassa, ja +sen vuoksi hän ei voinut pysyä sairaan luona koko aikaa, niinkuin olisi +tahtonut, mutta hän saapui kaikkina mahdollisina väliaikoina ja viipyi +usein tuntikausia vuoteen ääressä, auttaen kääreiden muuttamisessa ja +kuumeen vaihtelua seuraten. + +Elisabet oli monen monesti ja erittäinkin nyt viimeksi hänen +muistelmiaan kirjoittaessamme kertonut tästä vaikeasta tuskankaudesta +ja tuosta uhrautuvasta lääkäristä, joka oli hänelle ollut vaikkapa +heikkonakin toivon pilkkeenä. Lääkärin ilmestyminen kuolevan lapsen +hiljaiseen, hämäräksi kaihdittuun huoneeseen oli hänelle kuin lämpimän +auringon valahdus pimeään, hän tunsi lohdutusta, toivoi, eli. Mutta +jonkin tunnin kuluttua, hänen taas yksin jäätyään, pimeni kaikki ja +epätoivo sai vallan. + +Erittäinkin elävästi Elisabet muisteli niitä kauhun päiviä ja öitä, +joiden aikana lääkäri oli odottanut ratkaisevan käänteen tapahtumista. +Monta kertaa vuorokaudessa, satoi tai tuuli, oli lääkäri tullut +sairasta katsomaan vaivojaan säästämättä. Yöllä eivät lautat kulkeneet +Nevan ylitse sen kohdan luona, mistä olisi pitänyt tulla, sen vuoksi +hän ei voinut öisin käydä. + +Viimeksi lähtiessään lääkäri oli sanonut: + +— No, Jelizaveta Konstantinovna, jos vielä jaksatte kestää vain yhden +yön, on huomenna ratkaisu tapahtunut. Niin, niin, minä tarkoitan, jos +lapsi elää tämän yön ylitse, ei ole aivan mahdotonta, että se jää +henkiin. + +Hänen täytyi kiirehtiä viimeiselle lauttavuorolle, sillä klinikassa oli +jokin tärkeä leikkaus, jossa hänen läsnäoloansa välttämättä tarvittiin. + +Tuli yö. Se oli sateinen, vettä tuli välistä kuin kaatamalla ikkunoita +vasten. Tuuli ulisi uuneissa ja jyskytteli. Vallitsi melkein +hirmumyrsky. + +Elisabet jaksoi hyvin valvoa, sillä epätoivo ei pane nukuttamaan. Hänen +nähdäkseen lapsi ei puolenyön jälkeen enää ollenkaan hengittänyt. +Edellisenä yönä se oli vielä haukkonut ilmaa, niinkuin kuoleva kala +keittiön pöydällä. Mutta nyt se vain joskus ummisteli huuliaan. Ja +sydämenlyönneistä ei tahtonut enää mitään tuntua. + +Koneellisesti Elisabet sentään täytti kaikki ne määräykset, jotka +lääkäri oli hoidon suhteen antanut. Mutta hän ei toivonut enää mitään. + +Aamupuoleen yötä kilahti eteisessä hyvin hiljaa ylhäällä joustimen +päässä roikkuva ovikello. Ja kun Elisabet meni ovea aukaisemaan, niin +kenenkä hän näkikään astuvan sisälle? Kenenpä muun kuin sen uskollisen, +rakkaan lääkärinsä! Hän oli yön pimeässä tullut Nevan ylitse pienessä +ruuhessa ja itse soutaen. Vettä valui virtana sadetakista ja +töppöpäähineestä, jotka kiiltäen kimaltelivat kynttilän valossa. + +— No? — hän kohta kysyi tippuvan päähineensä raosta, tuijottaen +Elisabetiin levottomuudesta pyöristynein silmin. + +Elisabet purskahti itkuun eikä voinut vastata mitään. + +— Kaikki siis lopussa! — sanoi lääkäri synkistyen. + +— Taitaa se vähän vielä elää ... — änkytti Elisabet nyyhkytyksissään. + +Silloin lääkäri nopeasti viskasi päällysvaatteensa syrjään, otti +kynttilän Elisabetin kädestä ja kiiruhti suoraan lapsen luo. + +Hetken aikaa vuoteen ääressä seistyään, hyvin likeltä katseltuaan ja +tunnusteltuaan lasta hän pyysi Elisabetiä auttamaan häntä ja rupesi +itse hääräämään huoneessa ja keittiössä, valmistaen hauteita ja +kääreitä. Koko yön hän viipyi talossa, ja Elisabetille hän antoi niin +paljon puuhattavaa, ettei itkuun ja epätoivoon riittänyt mitään aikaa. +Tuskin hän ehti katsahtamaankaan lapseen, kun lääkäri jo määräsi +hänelle uusia tehtäviä. + +Aamun sarastaessa ja kynttilän palettua loppuun lääkäri sammutti sen +syttyneet paperit ja veti käärekaihtimen ylös. + +Silloin Elisabet näki, että lapsi oli kasvoiltaan hyvin punainen, mutta +suu avautui ja sulkeutui säännöllisesti ja hengitys oli selvään +kuuluva. + +Uusi toivo värähti Elisabetin rinnassa. Olisi pyrkinyt rajuihin ilon +tai itkun purkauksiin, mutta hän ei uskaltanut häiritä lääkäriä, ja +vavahtelevin käsin vain puuhasi tehtävissään. + +— Minä tulen päivemmällä uudestaan, — sanoi lääkäri. + +Elisabet ei vieläkään uskaltanut kysymällä päästä varmuuteen, oliko +lapsi tuomittu kuolemaan vai pelastunut. + +Hyvästellessään lääkäri sanoi: + +— Olette hyvin hoitanut lasta, Jelizaveta Konstantinovna. Se jää +elämään. + +Näinpä kohtalo siis teki Elisabetille Arvidinkin synnyttämisen +vaikeaksi, ja näiden kärsimysten ja tuskanpäivien ja tämän rajattoman +onnen jälkeen Elisabet rakasti Arvidia yhtä paljon kuin Kasperia. + +En ainakaan ole omasta puolestani milloinkaan missään tilaisuudessa +vähintäkään erotusta huomannut. + + + + +II. RIPPEITÄ OMISTA JA ELISABETIN MUISTELMISTA. + + +En Aleksanderista enkä Elisabetista tietenkään voi mitään itse muistaa +niiden kahden vuoden ajalta, jotka he ennen Suomeen muuttoansa vielä +oleskelivat Venäjällä asuen Pulkovan observatoriolla ja viimeksi +Pietarissa, jonne Elisabet oli muuttanut vanhempiensa luo Viipurin +puoleiseen kaupunginosaan siksi aikaa kun Aleksander viipyi Lapissa. + +Kuitenkin, niinkuin aivan selkeällä taivaalla sinen syvyyteen katsoessa +voi sittenkin joskus erottaa kaukaisten sumupilvien liikuntaa, vaikkei +niiden muodoista saakaan selkoa, niin lapsuusmuistojenkin etäisyydessä +voi vaeltaa usvakuvia, joiden kyllä itse tuntee edustavan +todellisuutta, vaikkei voi muille niitä elävöittää. Ympärillä ei ole +aikaa, ei paikkaa, on vain jotakin määrätöntä, usvaista ulappaa. + +Niinpä näen ja tunnen seuraavaa: + +Hyvä ukko, jonka oma en kyllä ole, mutta jolla kuitenkin on oikeus +leikkiä minun ja veljeni kanssa ja tehdä meille kaikenlaisia tepposia, +on nostanut minut kaiteen ylitse vanhemman veljeni Kasperin viereen +seisomaan. Me olemme näin joutuneet petoeläimen eteen, joka kulkee +edestakaisin rautaverkon takana, irvistellen ja häntäänsä kieputellen. +Minusta näyttää, että tässä pitäisi pelätä, mutta koska Kasper ei itke, +ymmärrän minäkin, ettei ole mitään pelättävää. Sitä paitsi on +turvanamme takanapäin tuo ukko, joka rakastaa meitä ja nyt viekkaasti +nauraa, pilkaten vaaranalaisuuttamme, ehkä toivoen, että rupeaisimme +itkemään ja hän saisi hyväillen ja rauhoitellen nostaa meidät kaiteen +yli syliinsä. Siinä on taempana vielä kaksi aikuista, mutta niistä ei +tunnu lähtevän samaa turvaa, sillä he ovat naisia ja heidän luulisi +itse pelkäävän. He ovat tummissa vaatteissa ja ikäänkuin kasvotkin +mustaan verhottuina. Jos he olisivat olleet äiti ja joku hänen +sisaristaan, niin miksi olisin unohtanut keitä he olivat? Ja minkä +johdosta he olisivat olleet surupuvuissa? + +Mutta kuka oli tuo ukko, jonka näen niin selvänä muistissani? + +Hänellä on näkemyksessäni yllään vaaleanharmaa palttoo, ja sen +kullankiiltävät napit molemmin puolin palttoota vieläkin kiiluvat +silmiini mikä enemmän, mikä vähemmän. Muistan suurilippaisen lakin ja +sen kokardin. Muistan suuret harmaat viikset ja ohimotukan omituiset +kiehkurat, jotka tulivat korvien etupuolelle. + +Päättäen siitä, että mitään eläintarhoja ei lapsuutemme aikoina ollut +Suomessa, olimme siis Pietarin eläintarhassa. Ja silloin ei ukko ole +voinut olla kukaan muu kuin Elisabetin isä, jonka säilyneet valokuvat +hyvin vastaavatkin muistikuvaani. Surupuvutkin voi selittää. Kolja, +Elisabetin veli, oli tapaturmaisesti kuollut niihin aikoihin (minun +ollessani kahdenvuotiaana). Hän oli pahoin polttanut koko kätensä +kemiallista liuosta valmistaessaan, jota tarvitsi valokuvauksessaan. +Tämä oli tapahtunut hänen oltuaan vasta vuoden naimisissa Shura +Berkovin kanssa. + +Isoäidistäkin on säilynyt jonkinlainen muiston tuntu, tai oikeastaan +vain, että eräs vanha mummo ja minä rakastimme toisiamme ja että hän +oli suloisen lämmin ja pehmeä, kun otti syliinsä, istutti polvilleen ja +syleili ja suuteli. Ja hän suuteli sillä tavalla, että ensin työnsi +vähän loitommas itsestään, katseli päätänsä kallistellen ja yht'äkkiä +veti luokseen, suuteli ja sitten taas työnsi pois, katseli ja taas +puristi luokseen. Asia oli siedettävissä vain mummon hyvyyden tähden. + +Elisabetin kertomusten mukaan minulla oli niihin aikoihin toinenkin +hyvä ystävä. Se oli juuri tuo Kolja. Hän oli niin kiintynyt Elisabetin +kaksivuotiaaseen, että oli välistä parikin kertaa päivässä pistäytynyt +poikaa katsomassa, heitellyt ilmaan, leikkinyt ja peuhannut. Siitä +hänen erikoisrakkaudestaan on minulla jäljellä vain muistotuntu +sydämenhiipaisusta, jota koin korkealle ilmaan lentäessäni. Se oli +suloista, koska oli samalla myöskin säikyttävää. + +Mutta tämän saman Koljan ja hänen Shuransa rakkaustarinasta on Elisabet +myöhemmin kertonut minulle aivan ihmeellisiä juttuja, joita hän ei +kyllä aikonut julkisuuteen saatettaviksi, ehkä siitäkin syystä, että +Shura vielä oli elossa. Minun mielestäni monet asiat saisivat +unohdukseen painua ennemmin kuin nämä hänen kertomuksensa. + +Shura — oliko hän liian nuori vai elikö hän muuten niin kokonaan +taiteen ja soitannon ylevissä ilmakerroksissa — ei tuntunut olevan +ollenkaan luotu sukupuolista asiaa varten. Hän saattoi olla ikäistensä +miesten kanssa läheisessä ystävyydessä, milloin yhteiset käsitykset ja +maut olivat ystävyyden perustuksena ja erittäinkin yhteinen rakkaus +soitantoon. Mutta miesten lähentelemistä hän ei ollenkaan voinut +suvaita. Se oli hänestä todistus ystävyyden olemattomuudesta, ilmaisi +ystävyyden syyksi arvottomia vaikuttimia. + +Kuitenkin Kolja ja hän olivat niin kiintyneet toisiinsa, että Shura — +ja ehkä he molemmatkin — viattomuudessaan luulivat sen riittävän +heidän sielujensa ikuiseen yhdistykseen avioliitossa, sillä kumpikaan +ei voinut edes ajatellakaan ikiystäväkseen ketään toista. He siis +tekivät "niinkuin kaikki muutkin nuoret": he menivät kihloihin. + +Mutta kaiketi alkoi — jommankummanko vai kumpaisenkin puolelta — +tähän ikiystävyyteen liittyä vielä jotakin muuta vastustamatonta +vetovoimaa, koskapa Shura tuli kovin hajamieliseksi ja muutti jo ennen +kesäntuloa Uudellekirkolle äitinsä luo. + +Sieltä hän kirjoitti Koljalle ja antoi hänelle rukkaset. + +Tämä oli mitä ankarin isku Koljalle, joka oli koko olennollaan +kiintynyt Shuraan. Kolja suri välien katkeamista niin, että laihtui ja +kävi perin huononnäköiseksi, jopa alkoi kävellessään horjua. Vihdoin +hän kadotti kaiken arvostelukykynsäkin. Hän tuli niin tohloksi, että +lähti jalkaisin tallustelemaan Uudellekirkolle päin, jonne on monien +peninkulmien matka Pietarista. + +Suuri levottomuus ja haeskelu syntyi omaisten joukossa, kun ei miestä +löytynyt. Vihdoin hänet toi kotiin vanhempien luo muudan tuntematon +vanha rahdinajaja. Kertoi tavanneensa hänet eräästä majatalosta, ja +huomattuaan, ettei mies ollut oikein tolkussaan, oli alkanut +tiedustella nimeä ja kotipaikkaa, kunnes oli saanut niistä selvän ja +auttanut rattailleen. Sen jälkeen Kolja oli ollut pitkän aikaa +sairaana, ei nukkunut öitä, koetti nukkua päivisin, mutta ei +milloinkaan herännyt muuten kuin suureen itkuun. + +Hänet lähetettiin ulkomaille parannuslaitokseen. Siellä hän alkoikin +vähitellen rauhoittua ja palasi vuoden kuluttua kotiin jotakuinkin +toipuneena. + +Mutta Shura raukka oli koko erovuoden ajan itkenyt. Päiväkaudet hän +itki, niin ettei hänen äitinsä "ehtinyt muuta kuin hänen nenäliinojansa +kuivatella". Suruun nääntyvänä hän vihdoin kirjoitti toisen kirjeen +Koljalle. Siinä hän tunnusti surreensa ja kärsineensä heidän erostaan +sanomattomasti, tunnusti rakastavansa Koljaa ylitse kaiken muun +maailmassa, mutta ei edelleenkään sanonut rakastavansa häntä +_semmoisella_ rakkaudella eikä voivansa milloinkaan "semmoiseen" +suostua, vaikka suruun pakahtuisi. Mutta jos Kolja suostuisi heidän +avioliittoonsa _ilman_ "semmoista" rakkautta, niin hän olisi onnellinen +nähdessään Koljan tulevan hänen luokseen näistä asioista vielä +keskustelemaan. + +Koljan omaiset eivät aluksi voineet ollenkaan ymmärtää, mikä tämän +kirjeen tarkoitus oli, ja jotkut arvelivat Shuran ehkä vain +juonittelevan sekä kielsivät ketään matkustamasta Uudellekirkolle. +Mutta sittenkin sinne matkusti Kolja. Suinpäin hän sinne meni. Ja +onnellisenapa hän sieltä palasikin. Niin onnellisena, että loisti ja +säteili, ja jotkut kääntyivät liikuttuneina nyyhkyttämään. + +He menivät naimisiin, ja joka nuoruudessaan oli heidät tuntenut, ei +ollut milloinkaan ennen nähnyt niin säteilevän onnellista pariskuntaa +kuin he olivat. + +Kun tuo tapaturma sattui, että Kolja läikäytti kantamansa vadillisen +kuumaa lapis-liuosta ylleen, sanoi lääkäri kohta, että haava oli +vaarallinen ja että sitä oli hyvin varjeltava kylmettymästä. Mutta +samaan aikaan kuoli Shuran äiti, eikä Kolja malttanut olla menemättä +hautajaisiin. Siinä tilaisuudessa hän ankarasti vilustui. + +Näin oli tässä ihmeellisessä "avioliitossa" sen platonisuuden tarvinnut +kestää vain yhden vuoden koetusaika. + +"Tämän episodin julkisuuteen saattaminen", sanoi Elisabet siitä +kertoessaan, "on tarpeeton senkin vuoksi, että nykyaika tuskin sitä +uskoisi. Vanhoina aikoina ei sitä kyllä pidetty yhtä luonnottomana." + +Muistakaan Elisabetin veljistä ja sisarista ei minulla ole Pietarin tai +Pulkovan ajoilta säilynyt mitään muistikuvia, ei Mishastakaan eikä +hänen vaimostaan Lizasta, Shuran serkusta, ei liioin muiden veljien +vaimoista tai sisarten miehistä, ei setä Pjotrista, ei Vierasta eikä +Natashasta, eipä silloisesta Shurastakaan, joka Koljan kuoleman jälkeen +liittyi katkeamattomin sitein Elisabetin kotiperheen jäseneksi. + +Vaikka minulla on noilta Pietarin ajoilta muistotuntuja isoisästä, +isoäidistä, jopa hämärästi Koljastakin, on ihmeellistä, etten siinä +muistomaailman hämäryydessä voi parhaalla tahdollanikaan löytää mitään +jälkiä Aleksanderista ja Elisabetista, mikä kuitenkin olisi kuvausteni +tarkoituksen kannalta tärkeintä. + +Vasta paljon myöhemmin, kun he olivat jo muuttaneet lopullisesti +Suomeen ja asettuneet Viipuriin, alkavat omat muistikuvani elää. + +Niistä moni saa erikoisen selvyyden ja kirkkauden ikäänkuin aivan +aiheettomasti, minun voimatta sanoa mihin ajalliseen järjestykseen +muiden rinnalla kukin on sijoitettava, jopa ymmärtämättä mikä on +aiheuttanut erikoisesti juuri _sen_ muistissapysymisen tai edes mihin +kohtaan se olisi kuvauksessani parhaiten kuuluva. + + + + +III. HIIHTORETKELLÄ VIIPURISSA. + + +Aikaisimpana omakohtaisena muistona vanhemmistani, Aleksanderista ja +Elisabetista, on minulla säilynyt varhaiskeväinen näky, joka on +paikallistettava kaiketi jonnekin Viipurin lähistöön ja taannutettava +niihin kaukaisiin aikoihin, jolloin nuori pariskunta, muutettuaan +Pietarista, oli vasta joitakuita vuosia asunut Suomessa, Aleksanderin +hoitaessa tänne sijoitetun topografikunnan päällikön virkaa. + +Muistan loistoisan kävelyretken isän ja äidin seurassa. + +Aleksanderilla oli mukana sukset. Elisabet talutti meitä molempia +käsistä, Kasperia ja minua. Olimme saaneet lähteä katsomaan kuinka +pappa hiihtää. Kolmas poika, Eerik, oli vielä liian pieni semmoisille +retkille otettavaksi ja jätettiin kotiin. + +Luultavasti mamma sai silloin itsekin vasta ensimmäisen kerran nähdä, +miten mäkeä lasketaan suksilla, koska hän suuresti ihmetteli, että se +oli tapahtuva seisoalta, toinen jalka toisella ja toinen toisella +suksella. + +Mammalla oli yllään tiukka puoliturkki. Päässä hänellä oli ruskean +harmaa turkislakki, jonka yläosa oli kuitenkin tummanpunaista samettia. + +Muistan korkean, kauttaaltaan lumenpeittoisen mäen, jonka kukkulalle +hilpeä äiti iloissaan meitä auttoi, kainaloista kantaen vuorotellen +kumpaakin, ja välillä aina pani seisomaan syvään lumeen, johon me +vajosimme vyötäisiä myöten. Toisin paikoin taas lumi oli niin kovaa, +että sillä saattoi juoksennella niinkuin lattialla. + +Muistan tuon häikäisevän heleän kukkulan, niinkuin olisin sen eilen +nähnyt. Lumi kimaltelee välkkyvän kirkkaana. Ei voi pitää silmiä auki. +Lumen kiilto on kellertävää niinkuin itse auringonkin. + +Papalla on yllään vaaleanharmaa upseerinpalttoo hopeisine nappeineen, +päässä tumma sotilaskarvalakki ja jaloissa kiiltävät pitkävartiset. Nyt +hän työntää sauvoilla ja lähtee hiihtämään alamäkeen. Hirmuinen on +hänen vauhtinsa mäen alla, vaikka hän vain seisoo suksillaan. Sitten +hän alkaa pienenemistään pienetä tasangolle jouduttuaan ja on vihdoin +vain pilkkuna kaukana, kaukana. Kuinka kauan saimmekaan odottaa, ennen +kuin hän sieltä joutui takaisin. + +Mamma oli suuresti ihmeissään ja ihastuksissaan. Hän vain kummasteli +kuinka pappa uskalsi seisoa suksien päällä, kun olisi voinut istua. + +Pitkän odotusajan lyhentämiseksi äidin täytyi keksiä meille jotakin +leikkimistä. Hän kaivoi meille pesät lumeen ja me kyykistyimme niihin. +Hän meni tuuhean katajan taakse, pani kaikki sormensa peloittavasti +koukkuun kasvojen eteen ja rupesi karhuksi. Kiljahtelimme ja +kaivauduimme syvälle pesiimme. Mörähdellen hän kömpi esille katajan +takaa. + +Tämä oli hauskaa. Me kokonaan unohdimme papan emmekä huomanneet häntä +ennen kuin hän oli jo taas mäellä. Ylös tultuaan hän oli asettanut +suksensa jälleen alamäkeen päin ja huusi mammaa tulemaan luoksensa. Hän +tahtoi, että mamma asettuisi seisomaan suksille hänen taakseen ja +pitelisi palttoon selkävyöstä, ja niin he olisivat laskeneet yhdessä +alas. + +Mamma nauroi ja kauhistui yht'aikaa. Peittäen silmänsä käsin, niinkuin +olisi pelännyt ajatellakin sellaista vaaraa, hän oikein kiljahteli +kauhistuksesta. + +Pappa oli jo asettunut suksille ja käski mamman vain pian joutua +mukaan. + +— Ni za shto, ni za shto! — huusi mamma huitoen torjuvasti käsillään. +Se merkitsi, ettei hän mistään hinnasta suostunut ryhtymään niin +uhkarohkeaan yritykseen. — "Ei, ei, ei, ei!" + +Pappa pudisteli päätään saadakseen mamman häpeämään pelkuruuttaan ja +sanoi, että mitä pojatkin ajattelevat, kun heillä on niin pelkurimainen +äiti! + +Mutta tämä ei vaikuttanut mammaan. Hän pysyi vain poispäin kääntyneenä, +ja papan otsanahka silmien välissä alkoi jo rypistyä, seikka, jonka me +pojat aina huomasimme vaikka kuinka pitkän välimatkan päähän. Ja +luullakseni sen olisi huomannut samoin mammakin, jos hän vain ei olisi +sattunut olemaan poispäin kääntyneenä. + +— Tulehan jo! — sanoi pappa äänellä, joka saattoi mamman heti +katsahtamaan sinnepäin. Ja nyt mamma tietysti jätti kaikki +vastustelemiset. Hän teki niinkuin mekin olisimme tehneet. Mitään +nurjamielisyyttä osoittamatta, päinvastoin nauraen ja iloisesti +punastuneena hän meni rohkeasti papan luo, asettui suksille hänen +taakseen ja tarrasi kiinni käsin hänen selkävyöhönsä. + +Nyt pappa sanoi: — No pitelehän vain lujasti ja ala astua mukana, +vasemmalla ensin, nyt oikealla, yks, kaks, yks, kaks... + +Pappa puhui semmoisella määräävällä äänellä, jota ei olisi voinut +kuvitellakaan kenenkään vastustavan. Ja todella he liikahtivat +eteenpäin. Me seisoimme vähän alempana ja katselimme heidän laskuansa. +Pappa ottaa parempaa vauhtia, auttaen molemmilla sauvoilla. + +Kun sukset alamäen vietteessä liukuivat jo omin valloin ja he +suhahtivat meidän ohitsemme, oli mamman pää kyyristyksissä olkain +väliin ja silmät olivat lujasti umpeen puristuneet. Ilmeisesti hän oli +heittäytymässä maailman suurimman vaaran kitaan. Tuli mitä tuli! + +Jännittyneinä me jäimme katsomaan tavatonta näkyä. He alenivat +ohitsemme hurjaa vauhtia. Pappa ja mamma yhdessä! Kerrankin yhdessä, ja +vielä päälliseksi hiihtivät, siis leikkivät! Semmoista emme toki olleet +milloinkaan ennen nähneet. He olivat kotona melkein aina eri paikoissa, +toinen keittiössä ja vuoteitten luona, toinen taas virastossa ja +työhuoneessaan, jonne ei saanut mennä papan ollessa kotona. Mutta nyt +he hiihtivät yhdessä ja pappaakin sai nauraa, sillä olihan tämä +leikkiä! Me olimme hurjan innoissamme. Olisiko mitään jännittävämpää ja +riemastuttavampaa voinut tapahtua! Rinta paisui ilosta ja olisi tehnyt +mieli ruveta syyttä suotta huutamaan ja hurjistelemaan tai heittelemään +kuperkeikkaa mullin mallin, pää syvimmässä lumessa. + +Mutta mitä tapahtuikaan! + +Juuri kun heidän vauhtinsa oli suurin ja he olivat jo tulemassa +tasangolle, me näimme heidän kaatuvan selällensä. Vauhti viskasi heidän +erilleen. Mamma kieriskeli sikin sokin lumessa, jotta valkoiset +alusvaatteet vain vilahtelivat. Pappa jäi tosin paikoilleen, mutta oli +hänkin kaatuessaan seonnut nurin niskoin lumiin. Ja toinen suksista +lähti yksin viillättämään kauas, kauas tasangolle. + +Mamma kaiketi arvasi meidän kovasti säikähtäneen, koskapa hän ensi +työkseen hyppäsi pystyyn ja alkoi meille viuhtoa huutaen iloisesti: +u-uu! ja rupesi kohta kiirehtimään luoksemme. Pappa hiihti yhdellä +suksella sitä karannutta noutamaan. Ja vaikka hän niin teki, joutuivat +he kumminkin samaan aikaan takaisin mäenharjalle. Mamman tuloa oli +hidastuttanut hänen yletön naurunsa. Pappa oli hänet saavutettuaan +alkanut hyvin kiihkeästi selitellä jotakin hänelle, ja tätäkö hän +lienee nauranut, vai ehkä sitä, että hanki niin usein petti ja hän +vajosi välistä vyötäisiä myöten lumeen. Välistä hän nauroi niin +hillittömästi, että jalkain ollessa syvällä lumessa yläruumiin täytyi +rentona kallistua hankea vasten. Ja pappa siitä vain kiihtyi, mutta +silloin mammaa nauratti heidän kaatumisensa vieläkin enemmän. + +Heidän päästyänsä mäen päälle mamma ei voinut naurultaan enää ollenkaan +kuunnella mitä pappa hänelle selitteli. Silloin pappa kääntyi meidän +puoleemme, ja me kohta huomasimme, ettei hän ollut vihainen tosissaan. +Hän ei oikeastaan tahtonut mitään muuta kuin puolustaa kaatumistaan. +Hän tahtoi vain saada selitetyksi, että mamma oli vetänyt häntä kaikin +voimin taaksepäin. Mitä kovemmaksi vauhti oli käynyt, sitä kovemmin +mamma oli koettanut sitä pysäyttää, kunnes lopulta veti hänet ja +itsensä kumoon. Me ymmärsimme tämän selityksen hyvin ja olimme nyt +kumpikin miehekkäinä papan puolella. + +Hän rupesi tahtomaan mammaa uudestaan suksille. + +Ja, ihmeellistä sanoa, mamma näytti aivan suostuvaiselta, niinkuin se +olisi ollut nyt hänestä itsestäänkin hauskaa. + +Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Luultavasti oli jompikumpi hänen +pojistaan sentään niin pelästyksissään äskeisen kuperkeikan johdosta, +että mamman astuessa uudestaan suksille pillahti itkemään. Ja tätä +surua häivyttääksen mamma rupesi häntä naurattelemaan. Rupesi muka +torumaan ja uhkailemaan pappaa ja sauvalla oli työntävinään hänet pois +suksilta. Pappa innostui nyt hänkin näyttelemään. Mamman töytäyksestä +hän oli kaatuvinaan lumeen. Sitten hän vuorostaan rupesi mammaa +hätyyttelemään. Ja nyt mammakin muka kaatui lumeen. Mutta mammapa +kostoksi taittoi katajasta oksan ja sitä huiskutellen alkoi uhkaavasti +lähestyä pappaa. Nyt pappa muka lähti käpälämäkeen. Hän otti kovan +vauhdin ja lasketti suksilla alas, puolivälissä mäkeä kuitenkin tehden +äkkijyrkän käännöksen ja kavuten jälleen ylös. Niin taitava hiihtäjä +hän oli. + +Tämä heidän tekotappelunsa huvitti meitä siihen määrään, että olimme +aivan pakahtua nauruun. Huvittavinta oli se, että pappa muka pelkäsi +mammaa! Voiko olla mitään hullunkurisempaa: pappa muka menee pakoon — +mammaa! Taas tekee mieli huutaa riemusta ja heittää lumessa +kuperkeikkaa. + +Mutta riemullisinta kaikesta oli, että he näin vallattomasti keskenään +teuhasivat, että he työntelivät toisiaan lumeen ja painiskelivat +saadakseen toisensa kumoon. + +Ei yksikään muisto näiltä kaukaisilta ajoilta ole mielessä säilynyt +niin kirkkaana ja yksityiskohtia myöten selvänä kuin tämä ulkonaisesti +katsottuna kaiketi sangen vähäpätöiseksi arvattava kohtaus. Ja +kuitenkin se valaisee vuosikausien täydellistä pimeyttä aivan +yksinäisenä muistona, niinkuin se olisi itseensä koonnut kaiken valon +ja häikäisyllään sammuttanut ympäriltään muut loistot. + +Miksi joku erikoinen muisto näin saattaa loistaa kaikkien muiden ylitse +ja tekeytyä koko lapsuusajan tärkeimmäksi elämykseksi? Ei parhaallakaan +tahdolla voi ymmärtää, miksi se yksin on muistiin piirtäytynyt, eikä +mikään muu. Selittääkseenkö jotakin tulevaisuudessa? + +Ei voi ajatella muuta kuin että muisto on säilynyt sen unohtumattoman +riemuntunteen vaikutuksesta, jonka meissä oli herättänyt heidän +vallattoman leikkinsä ja toverillisen lähentymisensä näkeminen. + +Varmaan toisetkin vanhemmat, jos tietäisivät kuinka semmoisen näkeminen +riemastuttaa heidän lapsiansa, useammin leikkisivät keskenään. + + + + +IV. KUMMITTELEVASSA TALOSSA. + + +Vaikka Elisabet saattoikin olla aika pelkuri, kun oli kysymyksessä +hiihtäminen tai kun hänen oli huviretkelle mentäessä istuttava +kiikkerään veneeseen (jolloin pappa oli piloillaan käskenyt hänen pitää +kieltä keskellä suuta) tai kun hän oman kertomuksensa mukaan oli +talvisena yönä hevoskyydillä matkustanut Saimaan aavan selän yli susia +peläten ja tahtonut sukeltaa piiloon rekivällyjen alle, niin oli +kuitenkin toisia asioita, joissa hän päinvastoin osoitti mitä suurinta +pelottomuutta, jopa niinkin, että missä joku toinen olisi kauhusta +pyörtynyt tai ainakin kadottanut malttinsa, siinä Elisabet ei edes +ymmärtänyt pelätä. + +Isän aseman vakiinnuttua Viipurissa sijaitsevan topografiosaston +päällikön-sijaisena vanhemmat muuttivat niin sanottuun Örnin taloon. +Tämä talo oli pitkä kaksikerroksinen kivitalo, ja eiköpä se liene +vieläkin olemassa siellä vanhalla paikallaan kauniin toriaukeaman +ääressä linnan sillan tuolla puolen. Talo oli silloisen Viipurin +komeimpia ja taisi olla kaupungin ainoa kivitalo. Siinä oli kaksi +kerrosta ja meidän oli määrä muuttaa ylempään. Huoneiston muodosti +loppumaton sarja suurenlaisia kajahtelevia huoneita, jotka sijaitsivat +peräkkäin toinen toisensa jäljessä. Isän työhuone oli kerroksen +toisessa äärimmäisessä päässä, makuuhuoneet toisessa. Välillä oli suuri +sali, vierashuone ja monta muuta huonetta, joiden läpi meillä oli väljä +tila hurjaan juoksenteluun, milloin isä ei ollut kotona. — Alakerrassa +sijaitsi kaiketi joitakin venäläiselle sotalaitokselle kuuluvia +virasto- ja kansliahuoneita, koskapa viiruinen vahtikoppi oli portaiden +edessä. + +Useat kaupunkilaiset olivat kuitenkin kovasti varoittaneet tuohon +taloon muuttamasta. He sanoivat, että siellä pahasti kummittelee ja +että monen monituiset perheet olivat vain sen vuoksi muuttaneet sieltä +pois, jopa kesken vuottakin. Kerrottiin vanhan Örnin, joka oli talon +rakennuttanut, kuolemansa jälkeen joka yö raskain askelin kuljeskelevan +huoneesta huoneeseen ja tulevan ovien läpi, niitä avaamatta, niinkuin +vain kummituksille on mahdollista. + +Isä oli jo ajatellut toiseen asuntoon muuttamista, koska arveli mamman +ehkä pelkäävän kummituksia. + +Mutta mamma sanoi hänelle: + +— Kuinka voit mitään sellaista luulla? Tiedäthän, etten usko mihinkään +sellaiseen. + +Pappa sanoi: + +— Onpa sentään sivistyneitäkin, jotka uskovat vainajien liikuskelevan +kuolemansa jälkeen asuntojen ympärillä, esimerkiksi runoilija Topelius. + +— En sittenkään usko enkä tule milloinkaan uskomaan, — väitti mamma. + +Varoituksista huolimatta siis muutettiin Örnin taloon. + +Kesän ja alkusyksyn valoisa aika kului uudessa asunnossa onnellisesti. +Mistään kummittelemisesta ei ollut vähintäkään tietoa. Parempaa asuntoa +ainakaan me pojat emme olisi voineet uneksiakaan, sillä kauniilla +säällä saimme leikkiä torin oikealla puolella olevassa puistossa, mutta +sadesäällä saattoi melkein yhtä esteettömästi telmiä sisällä. + +Mutta sitten tuli talvi. Maa koveni, pakkanen paukkui, ja oli kauhean +pimeätä. Ilta tuli jo kohta päivällisen jälkeen. + +Silloin, eräänä yönä, asiat saivat huonon käänteen. + +Pappa ja mamma olivat vieraisilla. Semmoisissa tapauksissa mamma aina +käski palvelustytön istua huoneessamme siksi kunnes he palasivat +kutsuista. Niin oli nytkin tapahtunut. + +Olimme jo unen helmoissa, kun tyttö hätäisesti herätti meidät. Hän haki +kiireessä tulitikkuja, voimatta kuitenkaan niitä löytää. Hän oli aivan +kauhistuksissaan ja puhui kuiskaavan sähisevästi vaatien meitä +siirtymään mukanansa keittiön takaiseen palvelijanhuoneeseen, mutta +itse kuitenkaan uskaltamatta avata sinne vievää ovea. + +Minä lienen nukahtanut unia jatkamaan niiden neuvottelujen aikana, +joita hän piti asiasta Kasperin kanssa, koskapa Kasper herätti minut +uudelleen ja sanoi: kummittelee. Heitä molempia suututti, että minä +olin noin nukuksissa, vaikka vaara oli ilmeisesti peräti uhkaava eikä +tässä joutanut minua pois kantamaan, vaan jokaisen oli varjeleminen +omia kinttujaan. + +— Kuuntele! — sähisivät he minulle pilkkosen pimeässä. — Etkö kuule, +askeleita? — sanoi Kasper kiukkuisesti. + +Minä kiipesin vuoteestani lattialle ja rupesin pimeässä hamuilemaan ja +tunnustelemaan Kasperin olinpaikkaa. Vihdoin sattui käteeni hänen +paitansa. Hän oli istuallaan paita polvien yli, ja minä kapusin hänen +viereensä mamman sänkyyn. + +Tyttö kuului visusti lukitsevan oven, joka vei ruokasaliin. + +Kun litistyin lähemmäksi Kasperia, huomasin selvään, että hänkin oli +peloissaan. Silloin minäkin kovasti säikähdin ja me vapisimme hänen +kanssaan yhdessä. + +— Nyt se rupeaa taas lähtemään poispäin, — kuiskasi Kasper ikäänkuin +vähän rauhoittuen, — kuuletko? + +Minä en kuullut mitään. + +— Etkö todellakaan kuule mitään! — huudahti nyt Kasper ja töykkäsi +minua kylkeen. + +Todella, jos hyvin tarkkaan kuunteli, ei voinut olla kuulematta +kaukaisia askeleita, jotka etenemistään etenivät, kulkien poispäin +huoneesta huoneeseen ja koleasti kajahdellen niinkuin kellarissa, +kunnes etenivät niin kauas, että lakkasivat kuulumasta. + +— No? — kysyi Kasper äkäisesti, — kuulitko nyt! + +Minä myönsin kuulleeni ja tahdoin mennä takaisin omaan vuoteeseeni, +koska kummitteleminen oli nyt loppunut. + +— Odota, — sanoi Kasper, — kohta se rupeaa tulemaan takaisin +tännepäin, kuuntele tarkkaan. + +— Nukutaan pian ennen kuin se ehtii, — ehdottelin minä ja sukelsin +peitteen alle. + +Mutta enpä voinutkaan nukkua. Uteliaisuus oli suurempi ja minä pistin +pääni jälleen esille. + +Samassa jo askeleet kuuluivat uudelleen lähestyvän. Ne tulivat kaukaa +papan huoneesta asti. Hitaasti, hyvin hitaasti ne lähenivät, yhä +selvemmin kuului raskas astunta, aivan kuin joku olisi puukengissä +laahustanut meitä kohden. Nyt Kasperkin pujahti peitteen alle. Tämä se +oli kauheista kauheinta. + +Tyttö kuului hädissään työntävän pöytää ovea vastaan, ikäänkuin +kummitus, joka oli kulkenut esteettömästi muiden suljettujen ovien +läpi, ei muka olisi yhtä helposti tullut makuuhuoneenkin oven läpi. +Mutta se tyttö ei ollutkaan niitä kaikkein älykkäimpiä, niinkuin Kasper +oli monesti vakuuttanut ja nytkin sanoi suutuksissaan peitteen alla: +äsh! — hänen tyhmyydelleen. + +Salin ja vierashuoneen läpi tultuaan kummitus tuntui olevan jo +ruokasalissa, ja — kauheata sanoa — lähestyi hitaasti, entistäkin +hitaammin jo meidän oveamme. Nyt — nyt se kohta tulee makuuhuoneeseen +ja pitkillä sormillaan tunnustelee missä varpaamme ovat ja kouraisee +kinttujamme! + +Sydän oli pakahtua kauhusta. Kummitus oli pysähtynyt aivan ovemme +taakse. Ehkäpä se oli jo huoneessammekin. Mutta ei se enää liikkunut +eteenpäin. Ikäänkuin peloittaakseen se vain kopisteli ja lähti sitten +uudelleen etenemään, alkaen vaelluksensa poispäin huoneesta huoneeseen. + +Tämä etenemisen ja lähenemisen uudistuva kertautuminen kesti niin +kauan, että Kasper ja minä vihdoin nukuimme saman peitteen alle +sykkyrään, koska niin oli turvallisinta. + +Tyttö sitä vastoin oli kai saanut vielä kauan pelätä ja valvoa. Ainakin +hän oli heti äidin kotiin tultua sanoutunut irti palveluksestaan. Hän +sanoi lähtevänsä pois mokomasta talosta, jossa noin kauheasti +kummittelee. + +Seuraavana päivänä mamma ei antanut meille mitään rauhaa, vaan yhä ja +yhä häiritsi leikkejämme istuttamalla eteensä ja vaatimalla +kuuntelemaan, mitä hänellä oli sanomista tämän kummittelu-historian +johdosta. + +"Muistakaa", hän puhui, "että jos jokin teitä pimeässä peloittaa, +esimerkiksi näette käytävässä valkean haamun tai kuulette ullakon +rappusissa kolinaa, vaikka siellä ei ketään ole, niin älkää pelästykö +älkääkä juosko pakoon, vaan menkää suoraa päätä rohkeasti ottamaan +selvää, mitä tuo valkoinen on tai mikä rappusissa kolisee. No, ehkä ei +ole muuta kuin jokin kuivamaan ripustettu lakana tai joku rotta +rappusissa." + +— Mutta mamma, sinä se juuri pelkäätkin rottia — sanoin minä. — Ja +pelkäät vielä hiiriäkin. + +Mamma kääntyi tämän huomautuksen jälkeen yksistään Kasperin puoleen. +Kasper sanoi jo seuranneensa hänen neuvoaan (sillä mamma ei puhunut +meille kummituksia vastaan suinkaan ensimmäistä kertaa). Kasper sanoi +nähneensä ullakolla hämärissä sarvipäisen mörön, menneensä lähemmäksi +ja löytäneensä vain tavalliset hirvensarvet, jotka riippuivat muun +romun joukossa. + +— Näetkös nyt, — sanoi mamma. — Muista siis ensi yönä olla yhtä +rohkea, jos rupeaa kummittelemaan. + +— Mutta kyllä siellä vain joku käveli sittenkin! — väitti Kasper. + +— Siis täytyy mennä katsomaan _kuka_ siellä kävelee, — sanoi mamma. +— Olkaa huoletta, minä tulen teidän kanssanne. + +Kasper ja minä vilkaisimme toisiimme. Miten mamma, joka oli sellainen +pelkuri, että hyppäsi tuolille seisomaan, kun näki hiiren tulevan +lattian yli, olisi uskaltanut mennä yöllä katsomaan kuka salissa +käveli! + +Illalla hän tuli meidän mukanamme makuuhuoneeseen. Pappa ei ollut +kotona. Autettuaan meitä peseytymään mamma avasi selko selälleen kaikki +ovet huoneesta huoneeseen. Ne olivat kaikki kirkkaassa kuutamon +valaistuksessa. Makuuhuoneen leveän ikkunan eteen hän oli vetänyt +käärekaihtimen. Huoneessa paloi vain yksi kynttilä. + +Kaiketi hän huomasi, että olimme levottomia, koska hän alkoi jälleen +puhua pilkallisesti kummituksista ja selittää, kuinka häpeällistä oli +niitä pelätä. Hänellä oli ainaisena tapana säästää kaikkein tärkeimmät +opetuksensa vasta siksi, kun olimme jo makuulla ja päivän leikeistä +hiljentyneet. Autettuaan meidät riisuutumaan paitasillemme ja +katsottuaan, että kaikki oli yöksi järjestyksessä, hän tavallisesti +alkoi uudelleen selittää asioita Kasperille, istuen oman vuoteensa +laidalla, jossa vuoteessa Kasperilla oli aina oikeus maata niin kauan +kuin mamma itse ei ollut vielä riisuutunut. + +Kuinka ihanan, kutittavan raukeaa ja turvallisen onnellista olikaan +olo, kun peitteen jo lämmetessä ja sileäin lakanain hivellessä jalkoja +vielä kuuli äidin liikkuvan makuullemenon hommissa, kuuli hänen +tukkaneulojensa rapisevan peilipöydälle, ja, jos raotti silmänsä, näki +hänen seisovan peilin luona valkoisessa yönutussa, ja käsivarret +paljastuneina ja kyynärpäät terävinä hajoittavan yöksi tukkaansa! + +Nyt hän jo sammutti kynttilän. Kuului, kuinka hän sitten vetää +käärekaihtimen ylös ja menee vuoteeseensa. Makuuhuoneessakin oli nyt +kirkas kuunpaiste. Me makasimme kaikki kolme hiljaa liikahtamatta, +odotellen, henkeä pidättäen, hyvin tietäen, ettei kukaan nuku. Kunnes +todella alkoi kuulua kaukaa asunnon toisesta päästä tutut yölliset +askeleet. Emme sittenkään liikahtaneet. Mamma vain kohotti päänsä +aluselta voidakseen paremmin kuulla. + +Askeleet hitaasti lähestyivät ja Kasper ja minä aloimme kiivetä mamman +vuoteeseen. + +— Pysykää sängyissänne, pojat, — sanoi mamma. — No, Arvid saa tulla, +koska on pienempi ja tyhmempi. Mutta sinä, Kasper, etkö sanonut +päivällä, ettet usko kummituksiin? Muuttuuko asia yöllä? Oletko +ruvennut uskomaan kummituksia. + +— En usko. + +— Mene sitten katsomaan, mikä siellä kolisee. + +— Peloittaa, menisit itse. + +— Rakas Kasper, tahtoisin, että _sinä_ menisit. Emmekö päivällä +yhdessä nauraneet palvelustyttöä, joka oli työntänyt pöydän oven eteen? +Ja etkö itse sanonut häntä kovin tyhmäksi? + +— Sanoin, ja hän onkin tyhmä. + +— Rakas Kasper, etkö nyt ole yhtä tyhmä sinäkin? + +— En. + +— Mutta sanoithan, että sinuakin peloittaa. Menisit nyt katsomaan ja +näyttäisit minulle, ettet ole tyhmä etkä pelkää. + +Kasper kohosi istualleen aikoen todella tehdä yrityksen. + +Mutta askeleet olivat jo ehtineet lähestyä arveluttavasti, ja nyt ne +tekivät tuon kaikkein kauheimman pysähdyksen, jolloin kuului kuin +kummitus olisi peloitellen koputellut puukenkiä toinen toistaan vasten. + +Nyt mammakin nousi istumaan. Kasper sukelsi jälleen peitteen alle +päineen kaikkineen. Mutta mamma ei enää puhunutkaan Kasperille, vaan +näytti jo itsekin hämmästyneenä kuuntelevan. Kun askeleet rupesivat +entistä raskaampina ja selvemmin kuuluvina jälleen lähestymään, nousi +mamma nopeasti vuoteesta ja meni suoraa päätä toisiin huoneisiin. Hänen +liikkeitään ei kuulunut, sillä hänellä oli vain sukat jalassa, mutta +ihan viimeiseen huoneeseen hän lienee mennyt, koskapa viipyi niin +kauhean kauan. Kummitus ehti ainakin kaksi kertaa vaeltaa pitkän +matkansa edestakaisin, ennen kuin mamma vihdoinkin palasi luoksemme. + +— Nyt tiedän, mikä se on, — hän sanoi. + +— No? — kysyimme ällistyneinä. + +— Tulkaa katsomaan, — hän sanoi ojentaen meille kätensä ja auttaen +meitä vuoteista. + +Menimme kolmisin kuutamon valaisemiin suuriin huoneisiin. Olimme +paitasillamme. Hän johdatti meidät saliin asti. Siellä hän auttoi +meidät ikkunalaudalle istumaan ja käski katsomaan ulos. Katsoa piti +niin, että otsa kosketti ruutuun ja että saattoi nähdä alas +katukäytävälle, joka kulki pitkin oman talomme viertä. Kirkkaassa kuun +paisteessa ja kaiketi hyvin kovassa pakkasessa seisoi siinä mies, jolla +oli yllään melkein maahan asti ylettyvä lammasnahkaturkki, päässä suuri +karvalakki ja pistinkivääri olalla. Kylmissään hän siirtyi jalalta +jalalle, ja välistä koputteli puukenkiään yhteen. Sitten hän lähti +raskain askelin hitaasti vaeltamaan eteenpäin, kunnes taas palasi +vahtikopin luo. + +Mamman opastuksella pääsimme pian perille, että vahtisotamiehen +askeleet ja koputukset olivat juuri samoja, jotka kajahtelivat +meidänkin huoneissamme. Sen ymmärrettyämme me uskalsimme edetä mammasta +salin toiseen päähän asti ja askelten lähestyessä juoksimme taas +ikkunalle vertailemaan niitä sotamiehen liikkeisiin. Me riemastuimme ja +yllyimme nyt niin, että mamman puolinaisista kielloista huolimattakin +aloimme juosta sinne tänne huoneissa, ihan äärimmäistä huonetta myöten. +Välistä pysähdyimme jollekin sohvalle istumaan kuullaksemme jälleen +"kummituksen" askeleet ja voidaksemme riemuita pelottomuudestamme. + +Sen jälkeen emme enää yksinkään nukkuessa pelänneet noita yöllisiä +ääniä. Melkeinpä oli meistä hauskaa niitä kuunnella, hytisten kipristyä +peitteen alle ja ajatella: siellä se sotamies nyt pakkasessa +käyskentelee ja vartioi taloa, jossa me nukumme. Kummituksiin emme enää +usko. Se meni nyt äidistä meidänkin veriimme. Vielä täysikäisenäkin, +jos jokin pimeässä kolahtaa tai ilmestyy jokin kammottava harhanäky, +syntyy mielessä omituinen velvollisuudentunto: ottaa selvä, mitä se +oli, viipyä pimeässä siksi, kunnes kaikki äänet tai esineet ovat +jälleen tutuiksi kotiutuneet, ja lähteä vapaana kaikesta pelosta, +pimeyden isäntänä. + + + + +V. PAPPA VARHAISIMMISSA MUISTOISSANI. + + +Paitsi tuota hiihtoretkeä, jolloin pappa oli mammaa pelkäävinään ja +sillä herätti sellaista iloa ja naurua, on muistissani säilynyt +Viipurin kaukaisilta ajoilta vielä pari muutakin kuvaa, jotka +osoittavat papan joskus olleen kanssamme leikkisälläkin päällä ja jotka +varmasti juuri sen vuoksi ovatkin lähtemättömästi muistiin +painautuneet. Tämä papan innostus tosin tapahtui ani harvoin, sillä hän +oli tavallisissa oloissaan sangen ankara ja totinen mies. Leikkisyys +sai sijansa vain harvinaisena poikkeuksena. + +Niinpä muistan hänen joskus telmineen Kasperin kanssa, häntä +virkistääkseen. Ja tämäkin oli meistä niin outoa, että pienimmät +erikoisuudet jäivät iäksi muistiin. Hän sai heikonlaisen ja kalpean +Kasperin liikkeelle olemalla juoksevinaan häntä pakoon. Silloin olivat +kaikki huoneet kuin vain tätä leikkiä varten olemassa. He juoksivat +hurjasti. Pappa välistä piiloutui ja antoi Kasperin livahtaa ohitsensa, +välistä taas antautui villiin kilpajuoksuun ennättääkseen ennen +Kasperia johonkin käännekohtaan, josta taas saattoi pujahtaa piiloon. +Matot ja huonekalut menivät lopulta sekaisin. Papan näen edessäni +kovasti hengästyneenä. Silloin hänen etuhampaansa, jotka eivät muuten +näkyneet, olivat näkyvissä ja hänen nauravat kasvonsa, jotka muuten +niin harvoin nauroivat, olivat hehkuvan punaiset. + +Kesäisin asuimme erääseen aikaan suurenlaisessa maalaistalossa, joka +sijaitsi meren saarella, ei kaukana Uuraasta Viipurin lähistöllä. +Saaren nimen muistelen olleen Hapenesaari, mutta nykyiset +viipurilaiset, joilta olen kysellyt, eivät sano sennimistä saarta +tuntevansa. Talo taisi kuulua jollekulle entiselle laivurille, joka oli +merielämän jättänyt ja ruvennut maamyyräksi. Pitkän puurakennuksen +keskikohdalla oli kuisti, jonka vieressä kasvoi mahdottoman korkea +vaahtera. Sen siimeksessä kuistin penkillä mamma kerran istui virkaten +ja Kasper ja minä leikimme kellarin kuopan katolla, laskien mäkeä +istuallaan. Mamman kielloista emme olisi lakanneet näin hauskasta +leikistä, mutta me juoksimme pian katsomaan pappaa, joka oli alkanut +kiivetä vaahteraan! Tämäpä vasta huvittavaa ja tavatonta oli! Mamma +pelkäsi ja rukoili pappaa tulemaan alas, mutta me emme pelänneet ja +olimme kokonaan papan puolella. Hän kiipesi yhä korkeammalle ja pieneni +pienenemistään. Vihdoin ei hänen tutusta harmaasta kotinutustaan, jossa +kuitenkin oli hopeiset kotkannapit, näkynyt muuta kuin vilauksittain +jotakin harmaata ja punaista puunhaarojen ja lehtien välitse, jos +oikein kurkisteli. Mamma piteli kauhuissaan kättä silmiensä edessä, +mutta Kasper ja minä hurrasimme. + +Pitkän rakennuksen tuvanpuoleisessa päässä, joka sekin oli hallussamme, +pappa kesälomansa aikana veisteli suurta leikkilaivaa puupölkystä. +Välistä tällöin minäkin sain olla mukana suuressa tuvassa ja lattialla +istuen veistellä hänen veitsillään ja taltoilla. Hämärästi tuntuu +niinkuin papalla ja mammalla olisi ollut jokin erimielisyys minun +oikeudestani askarrella tämmöisillä aseilla. Mutta koska Kasper oli +saanut, niin tietysti minunkin piti saada. Pappa antoi harjoittaa, +mutta omalla vastuullani. Ennen pitkää veistin peukalonjuureen haavan, +jonka arpi on vieläkin näkyvissä. Paljon verta pulpahti esille. Papalle +en hiiskunut mitään. Juoksin pois. Mamma sitoi haavan. Sen jälkeen ei +pappakaan antanut käsiini enää teräaseita. + +Mutta laiva tuli päivä päivältä yhä sirommaksi. Se sai suuren, +kaksimastoisen kauppalaivan muodon, siinä oli tiivis kansi ja kannessa +näkyivät muka ruuma-aukkojen katokset, laitapultit köysien sitomista +varten, ankkurikela, vesitynnyrien alukset ja monet muut oikeissa +purjelaivoissa olevat vehkeet. Ennen laivan valmistumista oli +tapahtunut se onnettomuus, että keulassa alkoi näyttäytyä hienon +halkeaman rako, joka päivä päivältä suureni. Mutta laivuri, joka oli +asiantuntijana valvonut veistostyötä ja antanut papalle tarkkoja +neuvoja laivanrakennusasioissa, peitti puun suolalla, jonka jälkeen +halkeama meni umpeen ja laiva kohta maalattiin yläpuoli ruskeaksi ja +alapuoli mustaksi. Ennen kuin mastot raakapuineen ja kaikkine hienoine +vehkeineen kiinnitettiin paikoilleen, kiersi pappa hienoja +messinkiruuveja laivan perälevyyn, ja niistä muodostui nimi ELLIIDA. + +Tämmöisen nimen sai laiva Aleksanderin ja Elisabetin ensimmäisen +tyttölapsen Elliidan (Liidan) kunniaksi, joka oli syntynyt aikaisemmin +keväällä. Myöhemmin sain kuulla, että papalla olisi muka ollut aikomus +lahjoittaa tämä veistos keisarille. Sangen mahdollista. Mutta veistos +ei tullut lopullisesti viimeistellyksi, joko loma-ajan päättymisen +johdosta tai sitten noiden siipihöyrylaivojen vuoksi, jotka niihin +aikoihin olivat alkaneet pulskutella kaikilla merillä ja kokonaan +häivyttäneet ihmisistä innostuksen purjelaivoihin. Joka tapauksessa +veistoksen tekele joutui isänjälkeisten perujen selvittelyssä minulle, +ja se on yhä vieläkin ullakollamme, tosin sangen surullisessa tilassa +lukemattomien muuttojen jälkeen kaupungeista kaupunkeihin ja asunnoista +asuntoihin, kokka ruhjoutuneena, mastot katkenneina. + +Hapenesaaren muistoista on myöskin mainittava suuri surumme, kun papan +johdolla avattuamme vastarakennetun, mahdottoman suuren ladon oven vain +yksi pääskynen suljahti siitä ulos, muut tapasimme nälkään kuolleina +lattialta. Pappa selitti meille, että nuo pääskyset olivat kaiketi +tehneet pesänsä latoon sen ollessa vielä rakennuksen alaisena, mutta +sitten oli sekä luukku että ovi suljettu ja linturaukat olivat +nääntyneet ravinnon ja juoman puutteeseen. Hän siirteli sääliväisesti +kuolleita lintuja sirolla, pienellä jalkaterällään. + +Ankarana kasvattajana pappa ei muuten pitänyt arvovallalleen sopivana +ilmaista tunteellisuuksia. Niinpä en ole eläessäni nähnyt hänen +itkevän. Hänen kasvojensa ilmeistä ei saattanut arvata hänen tuntevan +liikutusta, sääliä, surua tai muuta sellaista, ja sen vuoksi olisi +voinut luulla, ettei hän semmoista koskaan tuntenutkaan. Mutta tässä +pääskys-asiassa — lieneekö se ollut niin odottamaton, ettei hän +huomannut säilyttää tavallista ilmeettömyyttään — hänen kasvoistaan +selvästi tuntui, että hän, aleten Kasperin ja minun tasolleni, +ikäänkuin kolmantena veljenä osallistui yhteiseen suruumme. Tämmöisten +tilanteiden ei tarvitse kestää kuin salamanvälähdyksen aika, mutta +niiden muisto jää ainaiseksi. + +Sitä vastoin suuttumuksen ja kiivastumisen tunne ilmeni papan kasvoissa +hyvinkin selvänä. Paitsi tuota ankaraa silmäkulmain rypistystä, josta +olen jo ennen maininnut, nousi hänen kasvoihinsa semmoisissa +tapauksissa voimakas puna, joka saattoi olla hirmuisen peloittava hänen +kiivastumisensa kohteelle. Meillä oli Hapenesaaressa suuri rotukoira, +Rusko nimeltään. Kaupungista maalle päästyänsä se kokonaan hullaantui, +juoksenteli laivurin ryytimaan vastaharavoiduilla penkeillä, teki +hurjia kierroksia äskenkylvetyllä nurmikkokentällä, repi innoissaan +villiviini-istukkaat juurineen maasta, retuutti ja kuori nuorempia +omenapuita eikä totellut ketään. Pappa otti tuon pahan penikan +kasvatuksen omiin käsiinsä. Rangaistuksen välineenä oli hänellä vahva +raippa. Hänen vakaumuksensa oli, että koiran on toteltava isäntänsä +sanallista käskyä ja ellei se sitä tee, on koiraa rangaistava +piiskaamalla kunnes se sen tekee. Oli hirmuista nähdä tätä kuritusta ja +kuulla koiran ulinaa, kun pappa pitäen niskasta kiinni ja kohottaen +etukäpälät ilmaan sutki sitä raipalla. Rusko totteli vähän aikaa, mutta +papan lähdettyä ja jonkun toisen penikan viettelyksestä alkoivat +hauskat laukkaamiset puutarhan penkeillä uudestaan, ja nyt pappa pieksi +niin, että Rusko meni ihan veteläksi eikä jaksanut kiljuakaan, vaan +lopulta vain vikisi hiljaa. Mamma sulkeutui huoneeseensa ja itki, +Kasper ja minä harhailimme epätietoisina ja hajalla silmin. Tämmöistä +kasvatusta saattoi kestää tuntimääriä, vahtimisineen ja yhä uudistuvine +kurituksineen. Pappa oli itsekin väsyneen ja järkyttyneen näköinen. +Olisi tehnyt mieli saada hänelle kuiskatuksi: viskaa raippa metsään ja +tule rannalle voileipiä heittämään. Mutta papalleko semmoista uskalsi +ehdottaa! Hän ei ollut suinkaan mikään sydämetön ja lempeyttä vailla +oleva mies, vaan hänen kiivautensa ja ankaruutensa johtui +periaatteista, siitä, että hän katsoi välttämättömäksi olla rehellinen, +oikeudenmukainen ja säälimättömän ankara. Sen me tunsimme jo ennen kuin +kolttumme oli vaihdettu housuihin. + +Mutta _meidän_ kasvatuksessamme ei käytetty ruumiillista rangaistusta. +Meille ei ole koskaan annettu vitsaa eikä meitä ole milloinkaan lyöty. +Tämä omien lasten "koskemattomuus" johtui sekin papan periaatteesta. +Olivatko sellaisen periaatteen syntymiseen vaikuttaneet ehkä omat +kouluajan muistot (sillä hänen aikoinaan oli ruumiillinen kuritus +kaiken kasvatuksen olennaisimpana osana), vai lieneekö se ollut +lempeydestään ja hyvyydestään laajalti tunnetun isänäiti-vainajan +vaikutusta, sitä ei enää voi päättää. Varma vain on, että hän tämänkin +koskemattomuudenperiaatteen toteutti käytännössä yhtä ehdottomasti kuin +kaikki Ruskon kuritukset. Meihin ei saanut kurittamisen aikomuksessa +kukaan milloinkaan kajota. Tuo oli niitä harvoja periaatteellisia +kysymyksiä, joissa pappa ja mamma olivat yhtä mieltä. Mutta pappa osasi +runsain mitoin korvata niin tehoisesta kasvatuskeinosta luopumisensa. +Hänellä oli sen sijaan yhtä ehdottomana periaatteena muunlainen +totisuus ja ankaruus, jota hän suhteissaan meihin noudatti äärimmäisen +johdonmukaisesti ja poikkeuksetta. Sitä varten hän tuli pitäneeksi +meitä tahallisesti vähän loitolla itsestään, vältti liiallista +tutunomaisuutta ja pedanttisesti valvoi sen arvovallan säilymistä, mikä +hänen ja koko hänen aikansa käsitysten mukaan oli vallitseva lasten ja +vanhempien välillä. Me pelkäsimme papan suuttumista, silmäinrypistystä +sanomattomasti, eikä mikään ruumiillinen rangaistus olisi meitä estänyt +kielletyistä teoista yhtä varmasti kuin vain pelkkä kauhu, että +näkisimme hänen mielensä pahoittuvan. Me tunsimme hänen kasvojensa +ilmeet niiden pimeimpiä erikoisuuksia myöten, noiden ryppyjen ei +tarvinnut tehdä kuin pieni alkuvärähdys, niin se oli jo ylin lakimme, +mutta korotetuin äänin lausuttu nuhde oli jo kipein rangaistus. + +Täydellinen vastakohta mammalle! + +Omituista sanoa, mutta se, että pappa oli vihainen enemmän vain +periaatteensa vuoksi kuin todellisesta vihasta, sen muistan tuntuneen +hänen kasvojensa ilmeessä, ja muistan tuon tunteen ajoilta, jolloin en +tietänyt mitä periaate onkaan. Silti ei hänen silmäinsä rypistys kyllä +ollut suinkaan vähemmän peloittava, vaan ehkä päinvastoin. + +Ruskon kasvatuksessa pappa kaikesta vaivautumisestaan ja +perinpohjaisuudestaan huolimatta ei saavuttanut tarkoitustaan. Koira +osasi kyllä kiemurrella hänen jalkainsa juuressa, mutta jäi pelkäämään +vain häntä, ei ketään muuta. Takaisin kaupunkiin muutettuamme ja papan +alettua jälleen olla kaiket päivät virastossa, rupesi nyt hänen +kurituksistaan vapautunut Rusko itse vuorostaan kurittamaan ihmisiä. Se +teki katuhyökkäyksiä ohikulkijain kimppuun, retuutteli heitä ensin vain +housunlahkeista, mutta uskalsi pian nousta takajaloilleen ja asettaa +etukäpälänsä heidän olalleen; kamalasti ärhennellen se tahtoi kaiketi +pakottaa heidät vuorostaan maahan kiemurtelemaan. Monien yleisön +puolelta tulleiden valitusten jälkeen, kun mistään kurituksesta ei enää +ollut apua ja kun vihdoin poliisikin sekaantui asiaan, oli Rusko +suureksi suruksemme ammuttava. + +Niihin aikoihin emme asuneet Örnin talossa, vaan Neitsytniemellä, +puutalossa, jonka erotti varsinaisesta kaupungista laaja avokenttä. +Tällä aukeamalla muistan vihaisten hanhiparvien vaeltaneen, ja yksin +kulkiessa piti varovasti ja viekkauksia käyttäen päästä niiden ohitse, +etteivät ruvenneet oikomaan kaulojansa ja huutaen tulemaan päälle. +Välistä oli kenttä täynnä mustalaisten leiritelttoja, ja niiden sisälle +kun uskaltautui kurkistamaan, saattoi nähdä kovin outoa, ihmetyttävää, +kiehtovaa ja yht'aikaa kauhistuttavaa elämää, näkyjä, jotka +hypnotisoivat raukeemukseen asti ja ohimoita väsyttäen syöpyivät +mieleen. Teltassa heillä riippui ruoan aikana puuropata pitkässä +ketjussa, joka oli kiinnitetty katon huippuun. Pata ylettyi niin +matalalle, että sen alle viritetty nuotio sitä hyvin liekitsi. Eräässä +teltoista pari kaunista, ilosilmäistä mustalaispoikaa leikki padan +ääressä, puulusikoillaan lyöden hajalle maassa olevia hevosenjälkiä, ja +samoilla lusikoilla he sitten pistelivät puuroa suuhunsa. Että +maailmassa saattoikin olla tämmöistä! niin erilaisia ja eriarvoisia +ihmisiä! — ajattelimme Kasper ja minä, kalpeina ja totisina +kulkiessamme kotiin mustalaisista vanhemmille kertomaan. + +Paitsi Ruskon kohtaloa, hanhia ja mustalaisia on muistiini +syöpynyt Neitsytniemen elämästä eräs yhtä voimaperäinen muisto. Se +vielä selvemmin kuin Ruskon asia todistaa papan lahjomattoman +periaatteellisuuden ehdottomasta ylivallasta sydämen vaikutinten +rinnalla. + +Näky oli tämmöinen: + +Suuressa keittiössämme seisoo lähellä ulko-ovea keski-ikäinen, meille +vieras mies, käsityöläinen, ammatiltaan verhoilija. Vähän matkan +päässä, hänen oikealla puolellaan on poliisi. Mamma on keittiönpöydän +luona lähellä ikkunaa. Hänen tukkansa on hajallaan, niinkuin ennen +kampausta aamuisin. Pappa seisoo lähempänä sisäovea. Hän puhuu poliisin +kanssa, sitten poliisi puhuu miehen kanssa, mutta mies ei vastaa mitään +ja vain tuijottaa lattiaan. Taitaa keittiössä olla muitakin henkilöitä, +ehkä palvelijoita, mutta ne häipyvät muistonäyssä vain tuntumukseksi. +Sitä selväpiirteisempinä näen nuo neljä päähenkilöä. Olen keittiössä +valinnut sellaisen paikan, josta voin nähdä esteettä jokaisen heistä. +Minua ei kukaan aja pois, vaikka asia on ilmeisesti hyvin totista +laatua ja koskee yksinomaan aikuisia. He eivät huomaa läsnäoloani, +vaikka en ole suinkaan piilossa, — he ovat liian keskittyneet siihen +mitä tapahtuu ja mitä sanotaan. Tiedän vain, että kysymys on +petoksesta, jonka tuo lattiaan tuijottava, mielen järkytyksestä +kosteakasvoiseksi käynyt mies on tehnyt. Ymmärrän, että he koettavat +saada hänet tunnustamaan, mutta hän ei puhu mitään ja hikoillen vain +kuulee, kuinka muiden puheet kokoavat yhä enemmän todistuksia häntä +vastaan. Mamman kalpeissa kasvoissa on pääilmeenä paheksuminen ja +vastalause sen johdosta, että hänen on nyt pakko olla keittiössä. Hän +välttää katsomasta mieheen. Hän ei puhu sanaakaan. Arvoitukseksi jää, +kuinka hän on saattanut tulla keittiöön tukka hajallaan. + +Siitä minä osaksi itse ymmärsin, mutta erittäinkin mitä myöhemmin +kerrottiin, olen saanut asiasta tämmöisen kuvitelman: + +Elisabet oli antanut jouhipatjan verhoilijalle korjattavaksi. Saatuaan +sen korjattuna takaisin hän sitä tunnustellessaan pani merkille, että +patja tuntui karkeammalta ja kovemmalta kuin ennen korjausta. Hän +ratkoi vähän syrjää ja huomasi, että jouhia oli vain ohuesti päällä, +mutta koko sisäosa oli korvattu niinellä. Kun hän oli vähän tyytymätön +patjan kovuuteen, kysyi hän Aleksanderilta, tulisiko liian kalliiksi +vielä kerran lähettää patja verhoilijalle ja pyytää häntä panemaan vain +jouhia sinne, eikä yhtään niintä. Aleksander rypisti kulmiaan, nousi +työpöytänsä äärestä ja meni kohta sanaakaan sanomatta tutkimaan patjaa. +Petos oli ilmeinen. + +— Tätä patjaa, — sanoi Aleksander, ei lähetetä verhoilijalle, vaan +lähetä heti hakemaan häneltä kaikki siinä olleet jouhet. + +Vähän ajan kuluttua Elisabet tuli Aleksanderille kertomaan, ettei +verhoilija sanonut patjassa olleenkaan enempiä jouhia. Koska verhoilija +ilmeisesti valehteli, ehdotti Elisabet, ettei sen miehen kanssa oltaisi +enää missään tekemisissä. + +Mutta Aleksander sanoi, ettei se riitä miehen rankaisemiseksi. Täytyy +antaa hänet ilmi poliisille ja teljetä vankilaan. + +Elisabet ei voinut semmoista ymmärtää. Hän olisi heti vapauttanut +miehen. Ja kun hän ajatteli taaksepäin, ei myöskään yksikään hänen +omaisistaan olisi kutsunut poliisia. Isä olisi varmasti kieltänyt, +äidistä ja sisarista puhumattakaan. Misha olisi sanonut: kuinka voi +rahallisen vahingon takia ryhtyä semmoisiin epähienouksiin kuin +toimittamaan jonkun kurjan raukan poliisin käsiin! + +Mutta Aleksander sanoi, ettei tätä käsityöläisen petosta _saanut_ olla +ilmiantamatta, — että se oli jokaisen kansalaisen velvollisuus ja että +rikoksen salaaminen oli laitonta. + +Monta päivää tästä asiasta lienee ollut erimielisyyksiä Aleksanderin ja +Elisabetin välillä. Vihdoin tultiin ilmoittamaan, että kutsuttu poliisi +oli saapunut keittiöön ja tuonut mukanansa verhoilijan kuulusteltavaksi +herrasväen läsnäollessa. + +Elisabet ei tahtonut olla läsnä. Välttyäkseen sitä tekemästä kuvittelen +hänen viimeisessä hetkessä hädissään vetäytyneen huoneeseensa, +hajoittaneen tukkansa ja alkaneen sitä peilin edessä hidastellen +kammata. Hän kai arveli mahdottomaksi kenenkään vaatia häntä tulemaan +kuulusteluun tukka hajallaan. + +Mutta oli meneminen. Sillä kun keittiössä oli jonkin aikaa odotettu, +kuvittelen Aleksanderin menneen Elisabetia hakemaan, aukaisseen oven, +pysähtyneen sen suulle ja vain hiukan kohottaneen silmäkulmiansa. +Elisabet heitti tietenkin närkästyneenä kamman kädestään peililaudalle. +Mutta kun Aleksander viittasi päänliikkeellä keittiöön päin, meni +Elisabet sinne mielenosoituksellisesti, tukka kampaamattomana. + +Miten verhoilijan lopuksi kävi, siitä en muista mitään. Hän ei +ollutkaan tässä muistonäyssäni mikään päähenkilö. Lähtemättömästi ennen +muuta on mieleeni syöpynyt tuon alas tuijottavan, tuskasta hiestyneen, +häväistyn miehen ilme. Mutta pääasiana ovat näkemyksessäni ne ilmeet, +jotka todistavat papan ja mamman erilaista suhtautumista tapahtumaan. +Mammasta näkyi, että häntä suunnattomasti vaivaa ja hävettää tämä +pakollinen esiintyminen verhoilijan ilmiantajana ja häpäisijänä. Mamma +olisi varmasti itse mieluummin vajonnut maan alle. + +Mutta onko sanottava, että papan kasvojen ilme puhui jotakin +päinvastaista? Kaukana siitä. Papan kasvot olivat tosin punehtuneet, +hänen sanansa leppymättömän ankarat, kun hän lausui syytöksensä ja +pakotti verhoilijan katseen väkisin maahan. Mutta tämä ankaruus +ei johtunut kiivastuksesta, vaan yhä tuosta samasta hänen +periaatteellisuudestaan. Hänen syytöstensä leppymätön armottomuus ja +hänen kasvojensa hehkuva punoitus johtuivat — se tuntui selvästi — +väkivaltaisesta ponnistuksesta juurineen kitkeä itsestään ne hänen +mielestään peräti väärät säälin ja armahduksen tunteet, joita Elisabet +oli keittiössä edustanut ja jotka kenties Aleksanderinkin sydämessä +olivat vastoin hänen tahtoansa liikahtaneet. Rikoksen rangaistukseen +saattaminen oli hänen mielestään moraalin ehdoton vaatimus, selviö, +periaate, josta luopuminen olisi itse puolestaan ollut rangaistava +teko, niinkuin oli yleisen lain mukaan esimerkiksi varastetun tavaran +kätkeminen tai muu rikoksen salaaminen, jopa siitä vaikeneminenkin. + +Mutta papan sitkeä periaatteellisuus ei esiintynyt suinkaan vain näin +kieltoperäisenä, vain kasvatuksessa tai lainkäskyjen tarkassa +noudattamisessa. Sillä oli myöskin suuret myöntöperäiset, sanoisinko +aatteelliset puolensa, joiden luja toteuttaminen käytännössä on ollut, +ei ainoastaan hänen oman, vaan koko hänen perheensäkin kohtalojen +suuntaajana. + +Seuraavassa koetan — yhä pysyen oman lapsuuteni muistelmissa — kuvata +semmoisiakin hänen lujan periaatteellisuutensa ilmauksia, joissa +Elisabet ei esiinny enää kieltäjänä tai vastustajana, vaan päinvastoin +olentonsa koko alttiudella ja lämmöllä antautuu miestänsä kannattamaan +ja tukemaan. + +Sillä horjumaton oikeamielisyys oli sekin Aleksanderin syvimpiä +periaatteita. + + + + +VI. "KANSAKOULUSSA." + + +Siihen aikaan kun Kasper pantiin kouluun, oli pikku Eerikki — nuorempi +veli — jo aika nassakka pojan mukula ja täyttämässä neljä vuotta. Hän +oli kaksi vuotta minua ja neljä vuotta Kasperia nuorempi. Pienuutensa +vuoksi olisimme pitäneet häntä kurissa ja kokonaan vallassamme, mutta +hän osasi ihmeellisesti välttää meidän kurituksiamme ja luiskahdella +valtapiirimme ulkopuolelle. Sillä hänellä oli päässä paljon viisautta. +Hän osasi hädän hetkenä taitavasti puikahtaa aikuisten turvaan, he +nauroivat hänen sukkeluuksiaan, olivat hänen puolellaan, tietysti ei +ainoastaan hänen viisautensa, vaan myös hänen pienuutensa takia. Usein +hän meidän mielestämme ilmeisellä vääryydellä, se on, aikuisten +suosiota väärin käyttäen, pääsi livahtamaan ansaitusta kurituksestamme, +ja se kovasti harmitti Kasperia, erittäinkin harmitti Eerikin pää, +jossa tuo viisaus sijaitsi, koskapa Eerik juuri kekseliäisyydellään +tuntui uhmailevan Kasperin ylivaltaa. Kasper sen vuoksi keksi +ihmeellisen historian. Hän kertoi Eerikille kaikessa totuudessa ja +salaisuudessa, ettei hän, Eerik, muka ollutkaan vanhempiensa lapsi, +vaan oli syntynyt — sammakosta. + +Eerik kävi totiseksi ja suri pitkän aikaa tätä asiaa. + +Muistan suuresti ihmetelleeni kuinka Eerikin älykkyys ei ollut +riittänyt näkemään noin kouraantuntuvaa valhetta. Myös muistan +kovasti säälittäneen, että Eerik uskoo, mutta Kasperin tähden en +ottanut paljastaakseni totuutta. Kasperilla oli tietysti painavat +syynsä, muuten hän ei olisi valehtelemaan ryhtynyt, sillä hän ei +mielellään valehdellut, ei edes leikilläkään. Kohtuus vaatineekin +mainitsemaan, että Kasper se itse lopulta vapauttikin Eerikin tuosta +harhakäsityksestä, kun katsoi hänen kyllin kauan kärsineen +rangaistuksesta. + +Elisabet on kertonut minulle, että juuri tämä Eerik se oli saattanut +hänet entistä pontevammin kiirehtimään suomenkielen oppimista. +Eerikillä oli alusta asti ollut umpisuomalainen hoitaja, ja kun poikaa +sekä isä että palvelijat ja muukin ympäristö puhutteli suomeksi, ei hän +oppinut enää venäjää. Elisabetin oli alkanut kovasti käydä kateeksi, +kun ihmiset usein ihan katketakseen nauroivat pojan odottamattomille +sanasutkauksille ja sukkeluuksille ja Elisabet itse ei ymmärtänyt siitä +mitään. Koko lähempi yhteys ja kasvatuksen teho alkoi luisua Elisabetin +käsistä tämän pojan suhteen. + +Suomenkielen oppimisen harrastukset, joiden teoreettisen puolen +Elisabet oli Aleksanterin avulla aloittanut suurella innolla jo +Pulkovassa ja Pietarissa, olivat Viipuriin muutettua joutuneet jälleen +takapajulle, ensiksikin koska sen kielen käytännöllinen oppiminen +osoittautui vielä paljon vaikeammaksi kuin teoreettinen, ja toiseksi +koska Elisabet vastoin kaikkia odotuksiaan ei löytänyt Viipurissa +mitään seurapiiriä, jossa olisi suomea kuullut puhuttavan. Kaikki +puhuivat ruotsia, jota Elisabet ei ollenkaan osannut. Oli käynyt niin, +että hänen seurapiirikseen olivat tulleet vain jotkut saksalaiset +perheet, paitsi niitä monia naineita ja naimattomia venäläisiä +upseereja, jotka muodostivat Aleksanderin alaisen topografikunnan. +Saksalaisista muistan itsekin Schubertin ja Frankenhäuserin perheet, +joista etenkin viimeksi mainittu oli läheisessä tuttavuudessamme. +Venäläisistä on Elisabet kertonut useita juttuja ja elävästi kuvannut +monta hauskaa tyyppiä, joista itse puolestani muistan pienen ja lihavan +lyllerön, Hernbergin, ja kauniin puolalaisen Jasynskin sekä erään +nimeltä unohtuneen, miellyttävän näköisen upseerin, joka yhteisillä +huviretkillä, kun hänen oli pakko istua veneessä kauan aikaa +liikkumatta toisten viereen ahdettuna, pyyhkieli hikeänsä ja tavattoman +happamena haukkui kaikkia huviretkiä. Mutta juuri tämä surkea happamuus +se naurattikin, ja ilman häntä tuskin mikään veneretki olisi ollutkaan +hauska. Vielä saareenkin päästyään, jo puun varjossa istuessaan ja +samovaarin iloisesti poristessa hän vain haukkua naposteli, hokien +ylenkatseellisesti: sangen hauskaa! — sangen hauskaa! — (ja melkein +huutaen:) _sangen_ hauskaa! + +Elisabet muisteli näitä veneretkiä Viipurin saaristossa suuresti +ihastuneena. Ne olivat tietysti hänestä taaskin "kaikkein hauskinta +maailmassa" ja hän loisti onnesta eläytyessään muistelmissaan uudelleen +noihin aikoihin, aivan samoin kuin oli säteillyt Pietarin elämän +onnellisimpia hetkiä muistellessaan. + +Mutta suomeako semmoisilla huviretkillä oppi! + +Vielä enemmän kuin pelko pikku Eerikin vieraantumisesta vaikutti +Elisabetin kiirehtimiseen ja uudistuneeseen tarmoon hänen suomenkielen +harrastuksissaan se, että aikomuksena oli panna Kasper kouluun jo +syksystä. Ajatella että Kasperkin, totuttuaan toverien kanssa puhumaan +vain suomea ja ehkä ajattelemaankin suomeksi, voisi vähitellen +vieraantua äidistään, joka ei hänen uutta maailmaansa ymmärrä, se +ajatus oli Elisabetista aivan mahdoton sietää. Tietenkään ei hänen +mielestään muu tullut kysymykseenkään kuin että hänen oli lapsiensa +tähden opittava täydellisesti käyttämään suomea, niin täydellisesti — +sanoi hän — että hän lopulta rupeaisi hänkin ajattelemaan suomeksi. + +Ihmeellistä hänestä vain oli, että aika oli saattanut niin pian kulua +ja että nyt jo oli tullut kysymys Kasperin kouluun panemisesta. Kun +Aleksander mainitsi tästä, oli kuin Elisabet olisi herännyt unesta. +Ihanhan juuri äsken pikku Kasper oli vain leikkivänä paitaressuna! Ihan +äskenhän oli tapahtunut tuo koko talon hälinään ja juoksuun saattanut +tapaus, että Kasper oli tavattu paitasillaan pihalla muovailemasta +pientä hevosta kaikkein pahimmasta ajateltavasta loasta. Ja nyt — +hänellä oli jo koulupojan vaatteet! Kauhistus, minkä Kasperin yritys +oli herättänyt, oli kyllä ainiaaksi peloittanut pojan matkimasta sekä +Pjotrin savimuovailua ja hevosharjoitelmia, joita hän oli nähnyt sedän +luona Pietarissa. Mutta pahapa olisikin ollut, jos poika olisi päässyt +kiintymään savimuovailuun semmoisella perinnäisellä intohimolla, joka +oli saattanut setä Pjotrin ja monet muut Clodteista jättämään +lupaavimmatkin alat ja antautumaan vain taiteen palvelukseen. Siitä ei +Aleksander olisi iloinnut. Elisabet kyllä tiesi, mikä oli Aleksanderin +aikomus Kasperin tulevaisuuden suhteen. Aleksander oli hänelle monen +monituisia kertoja kuvannut Suomen omituisia kielioloja ja puhunut +siitä vääryydestä, mikä on kohdannut maan suomenkielistä väestöä, kun +ei perustettu suomalaisia kouluja. Maassa oli jokaisessa kaupungissa +oivallisia ruotsalaisia kouluja, lyseoita, jopa naiskoulujakin. Niin +oli Viipurissakin. Mutta suomalaista koulua ei ollut täällä kuin jokin +kansakoulun tapainen. Siihen oli Kasper pantava. Aleksander sanoi, että +ehkä siihen mennessä kuin Kasper on käynyt tämän koulun läpi, syntyy jo +parempiakin suomalaisia kouluja ja hänet voidaan siirtää niihin. +Elisabet oli huomannut, että vaikka Aleksander hyvinkin mielellään +puhui ruotsia, jopa sitä kieltä rakasti, se kun oli hänen äitinsäkin +kieli ja veljestenkin varsinainen kotikieli, niin tuo suomalaisia +kohdannut vääryys syvästi loukkasi hänen oikeamielisyyttänsä ja hän +näytti kerta kaikkiaan lujasti päättäneen kulkea tässä asiassa +vastavirtaan. Se muuttui vähitellen ikäänkuin hänen sitkeimmäksi +periaatteekseen. Ja kun kerran _niin_ oli, ymmärsi Elisabet, että niin +oli oleva loppuun asti, kaikissa asioissa, yhtä horjumattomasti ihan +kaikissa. Siis myöskin siinä, että Kasperista oli tuleva _suomalainen_ +virkamies, niin korkea kuin mahdollista, suomalaisille oikeutta +tekemään. + +Kaukana siitä, että tämä suunnitelma olisi ollut Elisabetille +vastenmielinen. Päinvastoin. Hän oli jo lapsuudesta saakka, setä +Pjotrin maatilalla Uudellakirkolla eläessään, omin ehdoin ruvennut +rakastamaan suomalaista rahvasta ja heidän pehmeän sointuisaa +kieltänsä, kun he, häneenkin puolestaan mieltyneinä, kokoontuivat +kylänraitille penkeille istumaan, ottivat hänet keskuuteensa ja +opettivat laulujaan, myöskin sen "Mistäs tulet, kustas tulet", jota +Elisabet oli sitten niin suurella menestyksellä laulanut kotona +vieraille. Myöhemmin sitten Suomeen muutettuaan hän yhä oli hyvin +kiintynyt suomalaiseen rahvaaseen, ja enemmän kuin sivistyneisiin, +jotka puhuivat ruotsia eivätkä välittäneet tuttavuudesta, vaikka +Elisabet olisi voinut puhua heidän kanssaan saksaa taikka ranskaa, +ellei venäjää. He ikäänkuin kääntyivät pois hänestä, ehkä +Aleksanderinkin tähden, joka vihoitti heitä tuon suomalaisuuden +periaatteensa vuoksi. + +Mutta Elisabetin saksalaisetkin ystävät olivat kovasti sitä vastaan, +että Kasper pantiin suomalaiseen rahvaankouluun. + +— Rakas Lizbeth — he sanoivat, — oletko ajatellut mitä vääryyttä +teet pojallesi? + +— En ole ajatellut. + +— Miehesi oikun tähden sinä olet valmis panemaan pikku Kasperin koko +tulevaisuuden vaaranalaiseksi. Eihän kukaan, ei kukaan tässä maassa +pane lapsiaan suomalaiseen kouluun, jos aikoo saada heistä +sivistyneitä. + +— Jonkunhan täytyy ensimmäiseksi panna. + +— Mutta mitä tulee pojastasi? Hän on vanhemmaksi tultuaan tunteva +itsensä yksinäiseksi ja vieraaksi muiden sivistyneiden joukossa. Hän on +tunteva itsensä hylätyksi. Ah, usko, Lizbeth, hän on tästä kerran +moittiva omia vanhempiansa! Onko sitä oleva helppoa kuulla? + +— Mutta Aleksander sanoo, että ehkä muutkin sivistyneet kerran +seuraavat esimerkkiä ja rupeavat panemaan lapsiansa suomalaisiin +kouluihin. + +— Mihin suomalaisiin kouluihin, rakas Lizbeth, eihän semmoisia ole +sivistyneitä varten! Ei ainoatakaan! Kaikki oikeat koulut ovat +ruotsalaisia. + +— Niitä tulee. + +— Ei, Lizbeth, anteeksi, mutta eiköhän miehesi ole suuri oikkuilija ja +visapää? Etkö ole huomannut, kuinka miehesi on jäänyt eristetyksi +kaikista seuroista? Onko teillä Viipurin sivistyneiden joukossa enää +ainoatakaan tuttavaa? Ja kaikki tuo vain jonkin hullunkurisen +päähänpiston vuoksi! Miksi tahallaan pilata koko elämäänsä? + +Näin puhuivat kaikki yhdestä suusta. + +Mutta seurauksena oli vain, että Elisabet yhä tarmokkaammin antautui +suomenkieltä harrastamaan. Häneen oli käynyt kipeästi tuo saksalaisen +rouvan lausuma ajatus, että Kasper on vanhempana ehkä todellakin +tunteva itsensä hylätyksi ja yksinäiseksi vieraassa ympäristössä ja on +ehkä ikävöiden ajatteleva: miksi, miksi ette ole kasvattaneet minua +semmoiseksi kuin ovat kaikki muut?! Mutta silloinhan juuri pitäisikin +Kasperin tukena olla ainakin äidin, _joka osaa suomea ja ajatteleekin +suomeksi_ eikä muukalaisuudellaan ainakaan lisää hänen yksinäisyyden +tunnettaan. + +Noilta ajoilta säilyneitä Elisabetin kielellisiä harjoitusvihkoja ja +suomalaisten sanojen luetteloja olen nähnyt useitakin. Myöskin omin +käsin ja suurella hartaudella kirjoitettuja kieliopillisia sijoitus- ja +taivutussääntöjä tavataan niissä. Suurta vaikeutta näyttää hänelle +tuottaneen erilaisten genetiivien oppiminen ja niiden syiden +käsittäminen, jotka tuon erilaisuuden aiheuttivat. Hänellä oli pitkät +kokoelmat näitä merkillisyyksiä, kuten: lamppu lampun — lampi lammen +— amme ammeen — lanne lanteen — kansi kannen — vesi veden jne. +"Miksi? miksi?" — kyseli hän lakkaamatta koettaen ymmärtää syitä +pehmennyksiin, kaksinnuksiin, supistuksiin, typistyksiin. Ja taas istui +Aleksander hänen viereensä koettaen kärsivällisesti selitellä ja usein +itsekin vaikeasti päästen perille kieliopin säännöistä, joiden +vaatimuksia hän itsekin osasi noudattaa vain korvakuulonsa perusteella. +Semmoinen oppiminen se vasta aikaa vei — kertoi Elisabet, — kun +Aleksander kaikessa perusteellisuudessaan alkoi kaivautua kielioppeihin +asian ensin itse ymmärtääkseen, ja hänen piti aina ymmärtää viimeisintä +ruotoa myöten, ennen kuin ryhtyi Elisabetille selittämään "miksi". +Siinäpä sitä odotellessa vasta haukotutti! + +Elisabet alkoi niihin aikoihin myös puheluharjoittelun vuoksi käyttää +suomea kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa, joita ei kyllä ollut +tarjolla liikaa. Parhaita tilaisuuksia oli, kun Aleksanderin veljet +kävivät Viipurissa, silloin sitä puhuttiin ja yritettiin. Välistä he +hyväntahtoisesti nauroivat Elisabetin kommelluksille ja usein myös +käänsivät jälleen ruotsiin, jota olivat tottuneet keskenään puhumaan. +Heitä täytyi Elisabetin usein pyytää puhumaan taas suomea. Mutta kun he +matkustivat pois, ei taaskaan voinut muuta kuin kuunnella, miten +palvelijat puhuivat murteita. + +Elisabet koetti yhä ja yhä uudestaan ruveta puhumaan Kasperin ja minun +kanssani suomea, mutta sitä me emme oikein suosineet, sillä emme +itsekään vielä osanneet suomea täydellisesti ja usein meiltä puuttui +suomalaisia sanoja. Niinpä muistan kysyneeni kerran Kasperilta, mitä se +"krandash" (lyijykynä) taas onkaan suomeksi? Kasper vastasi: etkö nyt +_sitä_ tiedä, rantassihan se on. — Muistan myös mamman usein +aloittaneen päivänsä sanomalla meille: no nyt, pojat, tästä lähin +puhutaan vain suomea! Se tuli melkein sananparreksi, sillä sanat +toistettiin joka kerta, kun päätös oli vahingossa unohtunut. Mutta +mamma ei hellittänyt, ja pappa ei lakannut kannustamasta. + +Syksyn tultua siis Kasper varustettiin kouluun. Hänelle laitettiin uusi +mekko ja mustanahkainen leveä vyö, jossa oli kadehdittava +messinkisolki. Selkään kiinnitettiin hihnoilla pieni kirjarensseli, ja +niin hän alkoi tallustaa joka aamu torin yli kouluunsa, joka oli sillan +tuolla puolen. Minulle sanottiin: kun kasvat, saat sinäkin rensselin. + +Mikäli olen jälkeenpäin koettanut saada selville, oli tämä suomalainen +oppilaitos nimeltään Wilken koulu. Elisabet ei sen nimeä muistanut. + +Mutta onpa minulla omaperäisiäkin muistoja tästä samasta koulusta. + +Asia oli semmoinen, että näin kadotettuani ainaisen leikkitoverini, +veljeni, aika tuli kotona ikäväksi, ja minä ajattelin: kouluun täytyy +tästä minunkin lähteä, kannan kirjat käsissäni, vaikkeivät antaisikaan +rensseliä. + +Olin suuri mankuja enkä antanut mammalle mitään rauhaa. Hän ei ottanut +asiaa kuuleviin korviinsakaan, koetti keksiä leikkejä ja leikki mukana, +jopa ryömi jaguaarina lattiallakin, mutta minua ei huvittanut mikään, +ja tuo petoleikki nyt ainakin tuntui jo kovin lapselliselta. Hymyilin +ylenkatseellisesti, mutta mamma ei taipunut lähettämään kouluun. + +Silloin tuli odottamaton apu. + +Pappa otti asian aivan toiselta kannalta. Hän tuli melkein hyvillensä. +Ehkä hän oli iloinen, että sai toisenkin poikansa suomalaiseen kouluun. + +— Kun poikaa näyttää noin haluttavan, antaa hänen koettaa, — sanoi +hän mammalle, ja sillähän asia oli päätetty. + +Rensseliä en kuitenkaan saanut. Enkä lähimainkaan heti seuraavana +aamuna päässyt Kasperin mukana kouluun. Vaan aloimme ensin papan kanssa +tavailla, ja kiireimmän kautta hän koetti saada päähäni laskennon +ensimmäisiä alkeita. Se oli tarpeen pääsytutkintoa varten, sanoi hän. + +Vihdoin eräänä iltana menimme koulun rehtorin luo, jonka oli tutkittava +tietomäärääni. Kasper otettiin mukaan, koska minun oli siten +turvallisempi. + +Istuimme rehtorin pehmeille tuoleille oudon kauas toisistamme. Jalkani +eivät ylettyneet maahan, kun tulin asettuneeksi liian syvälle +nojatuoliin. Mutta sitä ei nyt enää voinut auttaa. Pappa oli sanonut, +että pitää istua liikkumatta, ja hän katsoi koko ajan minuun. Hetki oli +jännittävä. + +Rehtori luetti ensin jotakin kirjaa, sitten alkoi kysellä yhteenlaskua. +Vastatessani en katsonut rehtoriin, vaan pappaan, joka istui hänen +vieressään. Kaikki kävi jotakuinkin hyvin, kunnes minä rehtorin +kysymykseen ilmoitin, että 8 ynnä 6 on yhtä kuin 16. Näin papan +silmäkulmien hetkeksi värähtävän ryppyyn, ja että hän ei +ryhtynyt torumaan, oli vain siksi, ettei tässä _sopinut_ torua. +Mielenliikutuksen vuoksi en käyttänyt hyväkseni minulle annettua +miettimisaikaa, vaan pysyin väitteessäni, että 8+6 = 16. + +Rehtori lakkasi kyselemästä. Hän neuvotteli vähän aikaa papan kanssa ja +sanoi, että minut otetaan kouluun "koetteeksi". Tämä oli kyllä +alentavaa, ja väärä vastaukseni kiusasi minua kauan. + +Jo seuraavana päivänä mamma varusti minut Kasperin mukana kouluun, ja +me tepastelimme yhdessä käsi kädessä, vaikka Kasper taisikin vähän +hävetä mennä niin pienen pojan kanssa suurten poikien joukkoon. Mutta +suuret pojat ottivat minut iloisesti vastaan. He ottivat minut syliinsä +ja riitelivät, kuka heistä sai minua kantaa. He katselivat hienoa, +kahisevaa silkkimekkoani, vyötä ja solkea, ja ihmettelivät, miksi +kenkiini oli kiinnitetty vaskiset kärkisuojukset. + +Kellon soidessa ja opetuksen alkaessa he veivät minut suureen +valkoiseen saliin, joka oli täynnänsä penkkirivejä, ja näihin he +istuivat, ja kuului kova porina, kunnes opettaja tuli ja meni penkkien +eteen korokkeelle. Silloin kaikki nousivat yht'aikaa ylös ja taas +yht'aikaa istuivat. Minut he olivat asettaneet istumaan ihan keskelle +huonetta. Eivätkä täälläkään jalkani ylettyneet lattiaan. Poikia oli +joka suunnalle niin paljon, ettei viimeisiä voinut miltään puolelta +nähdä, ja paljon niitä istui ikkunalaudoillakin, sillä pojat sanoivat +heidän saavan penkkinsä vasta myöhemmin, kun nikkari ehtii laittaa. + +Opettajalla oli pieni keppi kädessä. Hän naputti pöytään ja rupesi +kyselemään. Silloin kaikki pojat huiskuttivat käsiään, ja se pojista, +joka vastasi, nousi seisaalleen. Kun en tiennyt mitä varten käsiä oli +nostettava ilmaan, en minä nostanut. Minulta ei kysytty koskaan mitään. +Väliajalla pojat taas ottivat minut syliinsä, ja joskus he suuressa +joukossa veivät minut monien käytävien ja huoneiden läpi hyvin isoon +saliin, jossa oli riippumassa katosta köysiä ja telineitä, täällä he +voimistelivat ja hyppivät "plinttien" yli. Ja pojat ja minä olimme niin +hyviä ystävyksiä, etten Kasperista tiennyt mitään. Mutta kyllä he +veivät minut koulun loputtua aina hänen luokseen, nostivat hartioilleen +ja minä olin ratsastavinani. Toiset kurottivat käsiään saadakseen minut +vuorostaan syliinsä, ja heilläkin oli hyvin hauskaa. + +Aloin pian huomata, että koulunkäyntini ei ollut samanlaista kuin +muiden. Olinkohan todellakin niin pieni, että minua kannettiin sylissä +ja hyväiltiin? Jalat minä sentään lopulta sain ylettymään lattiaan, +ainakin toisen jaloistani, kun opettelin istumaan ihan istuimen +reunalla, mutta mitä merkitsi, ettei minulta milloinkaan mitään +kysytty? Pappa selitti kotona, että ehkä tahdotaan saada minut ensin +tottumaan koulun tapoihin, ja sitten kyllä ruvetaan minultakin +kysymään. Mutta eipäs vain ruvettu. Loukkaavaa! + +Eräänä aamuna, kun Kasper ei odottanut, vaan lähti kouluun ilman minua +ja kun mamma pakkasen vuoksi tahtoi pukea minut töppöpäähineeseen ja +panna palvelustytön saattamaan, kävi minulle vihdoin ihan selväksi, +etten ollut vielä samanlainen kuin muut pojat ja että minua käytettiin +koulussa ikäänkuin vain "leikillä". + +Juuri ovesta lähtiessämme minä siis sanoin mammalle, palaten takaisin +sisälle: + +— Enpä enää viitsikään mennä kouluun. + +— No ei tarvitsekaan, — sanoi mamma hellästi ja alkoi riisua +päällysvaatteitani. + +Siinä sen koulunkäynnin loppu. + +Enkä koko Viipurissa-olomme aikana enää ehtinyt siihen ikäkauteen, että +minut olisi "leikittä" pantu tähän kouluun, sillä suuria muutoksia +tapahtui pian oloissamme. Isästä tehtiin Suomeen sijoitetun +topografikunnan päällikkö, ja hänet siirrettiin Helsinkiin kaikkine +upseereineen. + +Teimme matkan Viipurista Helsinkiin yhäkin meritse. Rautateitä ei kai +silloinkaan vielä ollut Suomessa muita kuin Helsingin-Hämeenlinnan +linja. Pietarin-Riihimäen ei liene ollut vielä liikenteelle avattu. + +Muistan suuren laivan, jonka kannella oli kovin hauska Kasperin kanssa +leikkiä, tarkastella sen maukkaita sokkeloita ja tirkistää lasien läpi +ruumaan, jossa koneet syvällä jyskyttivät. Aurinko paistoi helakasti +kannelle, sininen vesi pakeni ohitsemme. Laivassa ei ollut siipipyöriä, +sanottiin tämän olevan ensimmäisen laivan, joka kulki "propellilla". Ja +todella, kun katseli peräkannelta alas veteen, kuohui vesi siellä +valkoisenaan ja jätti pitkän linjan. Muistan myös, kuinka joku vanhempi +upseeri koetti selittää Kasperille tuon propellin muotoa ja mistä +syystä se pyöriessään työntää laivaa eteenpäin. Vaikea oli käsittää, +että semmoinen laitos jaksoi näin suurta laivaa liikuttaa, vieläpä +saada kokkavedenkin kuohuina aaltoilemaan. Mutta Kasper oli kova +kyselijä. Hän tahtoi välttämättä tietää, miten höyry saa koneen +luistimen liikkumaan _edestakaisin_? Tähän kysymykseen setä ei ollut +halukas vastaamaan, hän vain murahteli jotakin, mutta Kasperista, kuten +sanottu, ei ollut niin helppo päästä. Sedän lopullinen selitys oli +tämmöinen: — "On huomattu", hän sanoi, "että höyryllä on se +ominaisuus, että se välistä voimakkaasti paisuu, välistä taas +hellittää, ymmärrätkö? noin vuorotellen, ymmärrätkö, poikaseni? Mutta +jätä minut jo rauhaan." + +Niin vaillinainen oli siihen aikaan vielä yleisön käsitys +höyrykoneesta. Kasper jäi kovasti mietteisiinsä eikä oikein uskonut +setää. Hänen ihmettelyjensä vuoksi lieneekin tuo selitys painunut +muistiini. + +Vihdoin saavuimme Helsingin satamaan. + +Mutta sen jälkeen muistot sekaantuvat, varmaankin pitkäaikaisten, +rauhattomien muuttopuuhien ja järjestelyjen vuoksi, joissa kaikki +aikuiset hääräilivät. + + + + +VII. "SUOMALAISESSA ALKEISOPISTOSSA." + + +Oliko Aleksanderin muutto Helsinkiin todella aiheutunut hänen virkansa +vaatimuksista, vai oliko sen sisäisenä vaikuttimena ehkä oikeastaan +vain tarve saada Kasper ja sittemmin Arvid ja Eerik oikeihin +suomalaisiin sivistyskouluihin, jommoisia Viipurissa ei ollut, sitä on +vaikea päättää. Elisabetilta en tullut ajoissa tiedustelleeksi. Omasta +puolestani olisin taipuvainen ajattelemaan, että häntä vetivät +puoleensa pääkaupungin suomenmielisten yhä kiihkeämmät puuhailut, +joista jo julkisuudessakin käytiin ankaraa sanasotaa ja vielä enemmän +puhuttiin kulissintakaisuuksina ympäri maata. Kun on elänyt kauan aikaa +täydellisesti eristyneenä ja yksinäisenä ja omannut koko ympäristön +oudoksumia ja paheksumia periaatteita, niinkuin Aleksander Viipurissa, +ja kun sitten tietää, että tuolla lännempänä, tuskin vuorokaudenkaan +laivamatkan päässä on ryhmittynyt kokonainen joukko samanikäisiä ja +samanmielisiä tulenkantajia, jotka rohkeasti ja häikäilemättä uhmaavat +ajanhenkeä ja iloitsevat jokaisesta heihin liittyvästä, sen on täytynyt +tulla hyvin väkeväksi vetovoimaksi Aleksanderille. Päästä näkemään Yrjö +Koskista, Jaakko Forsmania, Agaton Meurmania, Löfgreniä, ehkäpä itse +Snellmaniakin, liittoutua heidän kanssaan, olla heidän kanssaan yhtä, +senhän on täytynyt, tuntua hänestä kuin joltakin kauan kaivatulta +elämänsaavutukselta, kytevän palon liekkeihin leimahtamiselta. + +Mihin aikaan Aleksander oikeastaan tutustui Koskiseen, en ole +voinut saada selville. Mahdollista on, että he olivat keskenään +kirjeenvaihdossa jo Aleksanderin ollessa Viipurissa, mutta +persoonallisesti he tutustuivat luultavasti kohta Helsinkiin muuttomme +jälkeen. + +Kasper joutui siihen suomalaiseen rinnakkaisosastoon, joka oli muutamia +vuosia ollut olemassa ruotsalaisen normaalilyseon yhteydessä ja +sijaitsi samassa, osittain kivisessä, valkeaksi kalkitussa +rakennuksessa Kasarminkadun varrella, melkein Esplanadin nurkassa. +Suomalaiset luokat olivat milloin missäkin tilapäisissä huoneissa, +sikäli kuin ruotsalaiselle osastolle parhaiten soveltui. + +Varmaankin oli suomalaiselle osastolle kuitenkin alkanut tulvia liian +paljon oppilaita, koskapa hallitusmiesten puolelta ruvettiin uusiin +järjestelyihin, joiden tarkoituksena oli kaiketi johtaa tuo suomalainen +tulva pois pääkaupungista jonnekin vähemmin näkyville tienoille. + +Hämeenlinnaan perustettiin siinä tarkoituksessa itsenäinen "Suomalainen +Normaalilyseo". Pieni kaupunki oli ylpeä. Koko maa oli ylpeä. Nimi oli +suomalaisille kovin harvinainen komeus: _suomalainen_ normaalilyseo! +Sepä kalskahteli tulevaisuuteen nähden kovin lupaavalta ja +toiveikkaalta. + +Lyseo muodostettiin kuitenkin siten, että alin luokka helsinkiläisestä +rinnakkaisosastosta joka vuosi siirrettiin Hämeenlinnaan, joten tuo +osasto olisi supistumistaan supistunut ja kahdeksan vuoden kuluttua +kadonnut kokonaan olemattomiin. + +Kasper ennätti juuri parhaiksi toiselle luokalle ja sai siis jatkaa +Helsingissä loppuun asti. Jos hän olisi kerrankin jäänyt luokalleen, +olisi hänenkin ollut siirryttävä Hämeenlinnaan. Luokalle jäämistä ei +Kasperin suhteen kuitenkaan tarvinnut pelätä. + +Mutta olihan Aleksanderilla toinenkin poika, ja olisi kolmaskin +muutaman vuoden kuluttua jo kouluiässä. Hämeenlinnaanko hänen olisi +näiden tähden pitänyt siirtää topografinen esikuntansa? + +Silloinpa "fennomaanit" parhaiksi joutuivat apuun. + +Tuo suomalaisen normaalikoulun siirto pois pääkaupungista kokosi heidät +suureen yhteiseen voimainponnistukseen. Voimatta toivoa minkäänlaista +rahallista kannatusta hallituksen puolelta he päättivät yksityisillä +pienillä varoillaan saada aikaan poispyyhkäistyä normaalikoulua +vastaavan ensimmäisen luokan Helsinkiin. He ajattelivat kai, että +vuoden kuluttua kysymyksen ollessa toisen luokan perustamisesta +innostus asiaan olisi ehtinyt levitä jo laajempiinkiin piireihin ja +toisenkin luokan ylläpitäminen käynyt mahdolliseksi. Kolmantena vuonna +olisi innostus ainakin kolminkertainen, neljäntenä vähintään +nelinkertainen jne. + +_Credo qvia absurdum_. Uskon asiat ovat tietenkin epäloogillisia. Mutta +niiden varaan rakentui fennomania. Älä pelkää, piskuinen lauma! + +Ensimmäinen luokka perustettiin. + +Kouluhuone saatiin vuokratuksi aivan ruotsalaisen normaalikoulun +viereiseltä asuintontilta ylempää Kasarminkadulta, joten se saattoi +muistuttaa itsepäistä kasvannaista mahtavan oppilaitoksen kyljessä. +Erottava porttikin, joka sinne johti, hajosi vähitellen poikien +retuutusten tähden, niin ettei syrjäinen olisi tiennyt siinä kahta eri +koulua olevankaan. + +Vielä toinenkin asumus vuokrattiin samasta pihasta. Se oli +yksikerroksinen puutalo, jonka toisesta puolesta muodostettiin +huoneisto luokan ainoalle opettajalle eli "rehtorille". Luokka sitä +vastoin sijaitsi pienestä kivitalosta vuokratussa huoneessa. + +Tälle ensimmäiselle luokalle minä jouduin. + +Kasperia en useinkaan nähnyt siinä toisen pihan suuressa poikain +vilinässä, ja lienevätkin suomalaiset pitäneet vähän eriseuraa +lukuisempien, vallalla olleiden "norssien" suhteen. Enpä usein löytänyt +häntä edes mennäksemme yhdessä koulusta kotiin. Mutta välistä näin +hänet, kun luokkamme kulki yhteiseen voimistelusaliin. Omituisen +sattuman vuoksi oli nimittäin normaalikoulun rehtori suomenmielisille +myötämielinen, ja hänen vaikutuksestaan kai saimme käyttää tuota +voimistelusalia. Hänen nimensä oli Kihlman. Hän oli suuri, vähän +kumaraselkäinen, kaljupäinen, aina pitkässä mustassa verkatakissa +esiintyvä, oikeudenmukainen, mutta hyvin pelätty vanhus, josta Kasper +kertoi poikien sanovan, että "se kulkee kuin kiljuva jalopeura etsien +ketä nielaista saisi". Myöhempinä aikoina hän oli suomenmielisyydestään +hyvin tunnettu, jopa vaikutusvaltainen toimihenkilö erittäinkin +kaikissa suomalaisten taloudellisissa yrityksissä. + +Meidän takapihaan eristetty luokka parkamme sai komeaksi nimekseen +"Suomalainen Alkeisopisto". Hämeenlinnan vuoksi sen nimenä ei voinut +olla vielä komeampi "Normaalikoulu". + +Rehtorimme ja ainoa opettajamme ei ollut läheskään ison ja +arvovaltaisen Kihlmanin veroinen arvohenkilö. Hänen nimensä oli +K. Forsman, mutta ei kukaan tiennyt mitä nimiä nuo vaatimattomat +alkukirjaimet edustivat. Hän oli Yrjö Koskisen (Georg Forsmanin) +läheisiä sukulaisia Pohjanmaalta, kasvatettu hänkin sikäläisissä +pietistisissä kodeissa, joiden lapset, tavallisesti jo alkaen vapautua +vanhempainsa kirkollisesta ahdasmielisyydestä, niin usein sen sijaan +hurmaantuivat kansallisuus-aatteeseen, jota oikeat pietistit pitivät +sittenkin maallisuutena, synnillisenä. Semmoinen pietismin ahtaudesta +vapautunut henki oli itse Yrjö Koskinenkin: hänen isiensä intohimoinen, +maailmasta kokonaan poispäin kääntynyt taivaanvaltakunnan +tavoitteleminen oli hänessä muuttunut yhtä intohimoiseksi, mutta monin +verroin värikkäämmäksi, palavan intomieliseksi ja elämäntuntuiseksi +rakkaudeksi suomalaiseen kansakuntaan, siis osaan juuri tätä reaalista +synnillistä maailmaa. + +Meidän rehtorimme eli hyvin vaatimatonta elämää vaimoineen tuossa saman +pihan puurakennuksessa, jonka huoneistoon meillä oli luonnollinen +tilaisuus sangen läheisesti tutustua, koska meidät joskus kutsuttiin +sinne laiskanläksylle. Hän käytti pukunaan aina samanväristä harmaata +sarkaverkaa, jonka liivi, muodin vaatimuksia halveksien, ylettyi +melkein kokonaan peittämään rintapaidan. Ei ihmeeksikään hänellä +milloinkaan ollut siihen aikaan muodikasta pystykaulusta väljästi +kääntyvine kärkineen ja paksusti röyheltyvine huivisolmuineen, vaan +aina samanlainen ahdas alaspäinen, ja kaulahuivina vain sormea kapeampi +musta nauha, tiukasti ristiin sidottuna. Kaulus oli ahdas, ja siitä +johtuva tapa alituisesti venytellä kaulaa ikäänkuin irti kuristuksesta +oli saanut spasmin luonteen. Hän suoritti saman liikkeen myöskin +kiukustuessaan eikä vain kauluksen puristaessa. Ruskeanpunertavat +viikset ja parrantupsu alahuulen alla, paksut, väkevät, kehyksettömät +lasit ohuine ja terävine, liian ahtaasti istuvine, korvain taakse +kiertyvine sankoineen olivat koko kouluajan alituisesti edessäni. +Muistan kuin jotakin peräti tavatonta, melkeinpä kauhistavaa, kun hän +joskus alkoi kiskoa irti noita punaisiin kasvolihoihin ja nenän varteen +syvälle syöpyneitä sankojaan, jotka nyt jättivät vielä kahta vertaa +punaisemmat viirut. Tämä temppuilu oli harvinaista lepohetkeä meille. +Lasittomia, mitään näkemättömiä silmiään mulkoillen hän alkoi mitä +huolellisimmin hieroa nenäliinalla laseja puhtaiksi, joita tarkasteli +tällöin vain parin tuuman päästä. Sitten sangat taas yhtä huolellisesti +sijoitettiin entisiin uomiinsa ja jatkettiin maantietoa. + +Vain ehkä parissa tapauksessa koko koulunkäyntini aikana voin muistaa +hänen nauraneen. Sitä hän ei ollenkaan osannut tehdä, häntä vain +jotenkin hytkytti, jotakin sihisi, hampaat paljastuivat, siinä kaikki, +mitään naurun ääntä ei tullut kuuluviin. + +Alaluokilla hän oli ainoa opettajamme kaikissa aineissa. Näimme hänet +siis edessämme joka päivä kuusi tuntia, 9-1 ja 4-6, aina tuossa ikuisen +harmaassa puvussa, joka ei ollut milloinkaan uusi eikä milloinkaan +käyttämättömäksi vanhentunut, aina istumassa samalla tuolilla, aina +samalla tavalla kurkotellen päätänsä pois kauluksen kuristuksesta ja +aina pukinpartaansa hieroen, niin että se oli keskeltä kulunut. Joskus +iltpäivätunneilla hän tuntui vähän rasittuneelta, oli kaiketi myöhään +yöhön saanut korjata vihkojamme, mutta tämä ei suinkaan tuntunut +opettamisen laimentumisena, ei, vaan hänen nenänpielensä vain +kalpenivat, suu jäykistyi ja, enempää kuin juuri raolleen aukeamatta, +vetäysi vähän viistoon. Sitten meni kaikki taas paikoilleen, silmät +ikäänkuin kyyneltyivät ja hän teki pienen nielaisuliikkeen — siinä +luulossa, ettei kukaan ollut huomannut tuota tukahdutettua haukotusta. +Itse asiassa haukotteli kuitenkin hänen jälkeensä puoli luokkaa. Oi +kuinka vieläkin haukotuttaa muistellessani rehtorimme kalpenevia +nenänpieliä ja hänen väkivaltaisia ponnistuksiaan luonnonlakia vastaan! +Iltapäivätunnit päivällisen jälkeen olivat todellakin rasittavia, +vaikkapa vain kaunokirjoitustunnillakin. Hämärästi kahden kattolampun +valaisemassa luokkahuoneessa me 30-40 oppilasta kävelimme vuorotellen +vihkoinemme opettajanpöydän ääreen näyttämään saannoksiamme: joko +onnistuimme vihdoinkin pääsemään _n_:stä _m_-kirjaimeen taikka meidät +palautettiin vielä sivumäärin jatkamaan saman n:n kirjoittamista, +kunnes sen kyhmyt olivat yhtä pitkät, yhtä pyöristyneet ja viivat +yhdensuuntaisesti kallellaan. + +Oppilasjoukko oli mitä moninaisinta kokoomusta. Paria, kolmea +poikkeusta lukuunottamatta, jotka liittyivät kouluun muistaakseni +vuotta tai paria myöhemmin, oli ensimmäisellä ja toistaiseksi ainoalla +luokalla enemmistönä "kansanlapsia", jolla nimellä tarkoitettiin ja kai +vieläkin tarkoitetaan koulusivistystä vailla olevien vanhempien lapsia. +Niitä oli joitakuita Pohjanmaalta, tunnettujen maalaisten, talollis- ja +käsityöläissukujen lapsia, mutta enimmäkseen kuitenkin kaupunkilaisten +pikkuliikkeenharjoittajien ja käsityöläisten piireistä, suurimpana +enemmistönä helsinkiläisiä, joiden joukossa joitakuita kaikkeakin +kotikasvatusta vaille jääneitä, jopa täysin kehittyneitä "katupoikia". +Miellyttävimpiä olivat nuo hienot, hiljaiset maalaispojat, jotkut +hyvinkin kaukaa pohjoisesta. Oli Karjalasta, jopa Inkeristäkin +tulleita, mikä kaikki todistaa, että tämä niin vaatimattomalta näyttävä +kouluyritys oli herättämässä kansan huomiota ja harrastusta ympäri +maan. + +Opettajia lienee sitten toisen ja kolmannen luokan tarpeiksi ollut +alussa hyvinkin vaikea löytää, koska ensiksikin kaikki opettajain +valmistus tapahtui maassa yksinomaan ruotsinkielellä, mutta +erittäinkin, koska opettajille voitiin tässä kootuilla antimilla +perustetussa koulussa tarjota äärimmäisen niukka palkka. Kaikkihan +perustui aatteelliseen innostukseen ja uhrautumishaluun. Olenpa varma, +että rehtorimme harmaan sarkatakin ikuisuus ja uusimattomuus ei +suinkaan johtunut mistään erikoisesta kiintymyksestä vanhoihin +vaatteisiin, kuten jotkut pojat väittivät, vaan kyllä se johtui palkan +niukkuudesta, niinkuin sekin, minkä jotkut laiskanläksyläiset olivat +panneet merkille, että hän heidän tullessaan oli istunut pöydän ääressä +pennejä laskemassa. Olihan meillä jonkin aikaa ensimmäisillä luokilla +ruotsinkielen opettaja, joka näytti vähän rentultakin, ja saattaa olla, +että hänen oli pakko tyytyä niukkaan palkkaan, ei aatteen vuoksi, vaan +koska muuta tointa ei löytänyt. + +Mitä ylemmille luokille kiipesimme, sitä parempia opettajia meillä +alkoi olla, alkoipa olla oikeita lehtorejakin, jopa myöhemmin +pedagogisia kuuluisuuksiakin. + +Näin toteutuivat vähitellen koulun perustajain rohkeimmat toiveet. +Pari kolme vuotta oltuansa siinä kuin kasvannaisena ruotsalaisen +normaalikoulun kupeella muutti yhä suurentuva Suomalainen Alkeisopisto +Kaisaniemen rinteelle (ns. Böökin koulun naapuriksi). Mutta innostus ja +uhrautuvaisuus kasvamistaan kasvoi. Helsinkiläisten esimerkkiä seuraten +jo moni muukin kaupunki alkoi itsellensä suomalaista lyseota puuhata. +Pian syntyi ajatus oman kivitalon rakentamisesta meidän koulullemme. +Taas keräyslistat liikkeelle, taas kokonaisten omaisuuksien uhraamisia, +taas naiset hopea- ja kultahelyjänsä myymään! Ja niinpä opistomme kuusi +luokkaa muuttaa omaan kivitaloon Ratakadun varrelle. Siinä on tilaa jo +seitsemännellekin ja kahdeksannelle luokalle. Siihen saadaan +opettajiksi jo Aleksander Strengit, Adolf Strengit, Hynénit, Koverot, +Nordlundit, maan etevimmät opettajat, kunnes koulu myöhempinä aikoina +muuttuu kuin muuttuukin Suomalaiseksi _Normaalilyseoksi_ ja sijaitsee +nyt entisen alkeisopiston vieressä, maan ehkä upeimmassa +kouluhuoneistossa! + +K. W. Forsman — hän ei enää ehtinyt näihin komeuksiin. Eipä olisi ehkä +kelvannutkaan valtionkoulun rehtoriksi. Hän taisi olla vain — +maisteri. + +Yhtä vähän kuin hänen eläessään kukaan tuli kiittäneeksi häntä +vaivoista, yhtä vähän on hänen kuoltuaan mitään ylistyspuheita pidetty +hänen elämänsä uhrauksesta aatteen palvelukseen. Rehtori Forsman muutti +vanhentuessaan — ehkäpä jo väsyneenä opettajantoimeen — kansakoulujen +tarkastajaksi jonnekin Etelä-Pohjanmaalle, missä hän meni manalle vasta +muutamia vuosia sitten. Eikä voi olla hartaasti toivomatta, että hänen +toimeentulonsa oli vanhuuden päivinä jo helpompaa ja että hän oli +osannut iloita ja nauraa enemmän kuin noina yhdeksänä parhaan +miehuutensa vuotena, jolloin joka päivä kyllästymiseen asti näimme +hänet luokkamme edessä. + +Tämänlaatuisilla hurskaiden pietistien jälkeläisillä oli nyt kerta +kaikkiaan semmoinen käsitys suomalaisuudesta, että sen ajaminen oli +Jumalan tahdon täyttämistä. Ja niin tosissaan he olivat tässä +ydinkäsityksessään — vaikka pietistien synkkyydestä jo vapautuneinakin +— ettei ihmissuosion tai tunnustuksen tavoitteleminen ollenkaan +kuulunut heidän ohjelmaansa; yhtä vähän heidän päähänsä milloinkaan +pälkähti ilmaista sitä iloa ja hilpeyttä, minkä velvollisuuden +täyttäminen luonnostaan ihmissielulle tuottaa. Ainakin tämä Forsman +olisi pitänyt kunnianasiana päinvastoin peittää semmoisesta aiheutuvaa +iloa. + +Mutta minun täytyy nyt mennä hakemaan Elisabetiamme. + +Minne hän jäikään? + + + + +VIII. ELISABET TUTUSTUU FENNOMAANEIHIN. + + +Helsinkiin muutettuamme oli Aleksanderin ensimmäisenä huolena ollut +perheensä suomenkielentaidon edistäminen ja moitteettomaksi +saattaminen. Oli vapauduttava siitä epäkirjallisesta murteesta, joka +oli Viipurissa tarttunut sekä Elisabetiin että meihin. Sillä nyt oli +välttämätöntä omata suomalainen kirjakieli, jota paraikaa vielä luotiin +ja jonka oli oltava Suomen erikoisena sivistyskielenä. Sivistyneen +säädyn tunnusmerkkinä oli oleva, että se puhui tätä kirjakieltä eikä +murteita, jotka edustivat "sivistymättömiä". Ei siis mitenkään enää +"mie", "miun", "veissi", "messässä", niinkuin Viipurissa puhuttiin, +vaan selvästi: minä, meidän, veitsi, metsä. + +Tässä tarkoituksessa Aleksander — kaiketi suunnitelmansa mukaisesti +— vei perheensä kesäkuukausiksi eri osiin maata, milloin Hikiään +(Etelä-Hämeeseen), milloin Kontiolahdelle (Joensuun tienoille), milloin +Kangasalle (Tampereen seuduille), monia muita seutuja luettelematta. + +Hikiässä olimme ensimmäisen ja pari seuraavaa kesää, joiden aikana +siellä toimitettiin myös topografisia korkeusmittauksia. Pikku ryssä +pantiin juoksemaan valkoinen, mustilla asteviivoilla varustettu riuku +selässä kauas pitkin aukihakattua linjaa. Kun mies vihdoin pysähtyi +jonkin mäen rinteeseen, oli hän pienentynyt melkein näkymättömäksi, +samoin hänen riukunsa, jota hänen oli nyt pidettävä pystyssä. Isä +kiikaroi kartalle asetetun messinkiputken läpi, joka oli asetettu +kolmijalan päälle, ja tarkasteli, oliko upseeri merkinnyt +korkeusasteen. Sitten he taas muuttivat paikkaa ja välistä puuhasivat +aamusta iltaan, sillä aikaa kun me leikimme Hikiän hauskalla suurella +pihalla, tallin- ja navetanparvilla, metsikössä ja hakamailla. + +Mutta emmepä saaneet olla kovinkaan joutilaina, sillä meille oli +hankittu ankara maisteri (Könönen oli hänen nimensä), joka saattoi +päivän helteisimpänäkin hetkenä käskeä pieneen huoneeseensa ja — itse +puolipukeissa, kengittä ja sukitta — tuntikausia opettaa meille +suomenkielen hienouksia ja valmistella meitä vastaisissa kouluaineissa. +Hänen oli myös määrä haastella suomea äidin kanssa. Hän oli kyllä +Karjalasta kotoisin, mutta käytti puheessaan mitä ankarinta +kirjakieltä, tarkasti välttäen murteellisuuksia. Seuraava maisteri oli +periaatteen mukaisesti kotoisin Länsi-Suomesta. Hänen nimensä oli +Hannula, hänkin puhui aina kirjakieltä, jopa kirjoitteli runoja. + +Elisabet oli siihen aikaan jo toteuttanut päätöksensä. Hän ei puhunut +kanssamme enää muuta kuin suomea, vaikka se oli hänelle vaikeata. +Toisinaan sattui, että hänen täytyi kysyä meiltä, mitä jokin venäläinen +sana on suomeksi, mutta itse kysymyksen hän teki suomeksi. Pian hänen +täytyi huomata, että hänen lapsensa alkoivat unohtaa hänen entistä +kotikieltään. + +Äskettäin, hänen vielä eläessään, kysyin, eikö hän milloinkaan tuntenut +kaipausta vanhaan kotimaahansa. + +Hänen piti ruveta oikein miettimään ja muistelemaan, miten asianlaita +oli. Ja näytti ensin siltä, kuin ei hänellä olisi erikoisia kaipauksen +muistoja. + +Mutta hetken kuluttua hän sanoi eloisasti: + +— "Olenpas vainenkin tuntenut jotakin sellaista. Koetin aina elättää +ja itsessäni säilyttää mieltymystä suomalaisiin, niinkuin se olisi +ollut elämäni pelastava korsi, mutta ehkäpä sittenkin liian aikaisin +uskottelin itselleni, että tässä suhteessa olin jo saavuttanut jotakin. +Kerran — Viipurissa vielä asuessamme — tuli vastaani kaksi venäläistä +sotamiestä, jotka ohikulkiessaan osoittivat toisilleen joillakin +portailla laiskasti loikoilevia työmiehiä ja sanoivat halveksien: onpa +niillä aikaa siinä lekotella ja kylkiänsä paistatella! Aivan +odottamatta heidän aiheeton inhonsa tarttui minuun ja tunsin suurta +vastenmielisyyttä noita rumia ja toimettomia laiskureita kohtaan. Vielä +odottamattomampaa minulle oli, että samassa jokin lämmin tuulenhenki +lehahti minua kohden Venäjältä päin. Äkkiä olin vanhempieni kodissa, +teekeittiö pihisi ruokasalin pyöreällä pöydällä, isä tuli harmaassa +kotitakissaan, äiti istui pöydän ääreen, — Misha siveltimineen +maalaili pää kallellaan omaa työtänsä arvostellen — Shura, Njanja... +Kun heräsin ja näin taas viipurilaisen kadun edessäni, valtasi minut +sellainen kodinkaipaus, että olin itkeä. Tämä tunne peloitti minua. +Ymmärsin, kuinka vaarallista minun oli kuunnella mitään inhonpurkauksia +ja lyhyimmäksikään tuokioksi hukata mielestäni sitä, mitä jo olin +saavuttanut." + +Olisi vaikea uskoa, että tämä oli todella hänen ainoa koti-ikävän +muistonsa, ellei tietäisi, miten tarmokkaasti hän koetti olla mukana +lastensa kasvavassa suomalaistumisessa. Hän todella _pelkäsi_ +sellaiseen sentimentaalisuuteen vaipumista, ehkä salasi, ehkä +tahallisesti tukahdutti sitä, ja lopulta pääsi kuin pääsikin siitä +irti. Clodteille oli juuri kaikkinainen sentimentaalisuus ehkä enimmän +vieras tunne, mutta vierainta kaikesta sen tahallinen paisutus. + +Samoissa suomalaisen kielitaidon edistämistarkoituksissa vietimme +eräitä kesiä myöskin Lopella (Riihimäen tienoilla) Sajaniemen kylässä. + +Sielläkin oli kesää viettävä maisteri ja lisäksi muuan suomenkieltä +harjoitteleva pariskunta. Mies aikoi pyrkiä opettajaksi suomalaiseen +lyseoon ja hänellä oli siis niinkuin monella pedagogilla kova kiire +oppia suomea teoreettisesti, osattuaan vain jotakin murteellista +"kyökkisuomea". (Kesähuviksi maisteri sitä paitsi taisi hakkailla +lehtorin rouvaa, kun mies istui ongella.) He asuivat meidän pihamme +naapureina ja olivat sangen iloista väkeä, joten puheharjoitusta oli +riittämiin Elisabetinkin osalle. Aleksander, joka kävi maalla +Sajaniemessä aina viikon parin päästä, piti pariskuntaa maistereineen +kuitenkin puolisivistyneinä, ja hänellä olikin jo tiedossa +täysipitoisempaa seuraa Elisabetille. + +— No, Liza, valmistupa nyt pitkälle kävelymatkalle. Menemme +Leppälahteen. + +— Mikä se on? + +— Siellä asuu professori Yrjö Koskinen, se sama, josta olen sinulle +kertonut. Leppälahti on hänen maatilansa. + +— Ah, Aleksander, eikö ollut tarkoitus, että täällä maalla eläisimme +täydessä vapaudessa, ja nyt täytyy sittenkin pukeutua ja vierailla. +Onkohan tuo käynti niin välttämätön? + +— Kuinka emme kävisi Koskisella, kun kerran asummekin niin lähellä? +Semmoisesta tilaisuudesta sietäisi toki iloita eikä nyrpistyä. + +Elisabet selitti, ettei hänen mielestään ollut edes oikein hienoa käydä +vierailulla kesän aikana. + +— Kuinka niin? + +— Niin vain, että eikö Koskinenkin perheineen ole maalla vain kesäisin +ja tahtoo olla rauhassa? Näkevät jo kaukaa ikkunoista meidän lähestyvän +ja ajattelevat: Kas niin, jo tulevat! Eikös vain sittenkin! + +— Voithan ottaa lapset ja sienikorit mukaan. Siellä on ensin alavaa +lepikkoa ja koivikkoa. Olemme vain niinkuin sieniretkeltä +poikkeavinamme taloon. + +Tämä muutti Elisabetin mielen ja nyrpeys hävisi. Sieniretkelle +Aleksanderin ja lasten kanssa! Voiko olla mitään hauskempaa! Sienien +poimiminen oli niitä harvoja venäläisyyksiä, jotka vielä seurasivat +Elisabetia Suomeenkin ja joista hän ei malttanut luopua, vaikka hyvin +tiesi, ettei Suomessa sieniä ollenkaan käytetty eikä niitä kukaan +poiminut. Hän opetti meidätkin riemuitsemaan jokaisesta tatista, jonka +löysimme, ja ilmaisemaan ilomme raikuvilla huudoilla (ehkä siksikin +huutamaan, että hän tietäisi, missä olimme, emmekä pääsisi eksymään). +Mitä pienempiä sienet olivat, sitä enemmän ne häntä ihastuttivat. Usein +hän piteli kauan kädessään peukalonpään kokoista puna- tai valkosientä, +katseli sitä joka puolelta eikä raatsinut viskata koriin. Mutta että se +koivikko, johon jouduimme Leppälahden alavaan hevoshakaan päästyämme, +saisi hänet haltioihinsa, sen saattoi jo edeltäpäin arvata. Hajauduimme +eri suunnille metsään kunkin valitessa oman etsintäalueensa ja +poimiessa omaan koriinsa. Iloiset huhuilut kajahtelivat läheltä ja +kaukaa. Hauskinta oli, kun korit täyttyivät ja sai mennä äidin luo +näyttämään koottuja aarteita. Hän istui mättäällä, leikkeli ja +puhdisteli sieniä jättäen koriin vain puhtaimmat palaset. Mutta vaikka +palaset olivat mielestämme aivan liian pieniksi silvotut, kokoontui +hänelle tässä haassa kaksi suurta korillista, ja vielä meidänkin +korimme tulivat täyteen. + +Koskinen otti meidät hilpeän ystävällisesti vastaan. Hän nauroi +herttaisesti, kun näki sienikorimme, kiitti niistä ja toimitti korit +pois keittiön puolelle. Me katselimme pitkään toisiamme ja äitiin, kun +korimme hävisivät, mutta hänessä ei huomannut vähintäkään +mielenliikutusta. Päinvastoin hän ikäänkuin kävi eloisammaksi ja +vilkkaammaksi puhelussaan Koskisen kanssa. Me luulimme, ettei hän +kenties ollut käsittänyt tilannetta. Kasper meni hänelle kuiskaten +selittämään, että Koskinen oli luullut saaneensa sienet itselleen. +Mutta hän työnteli Kasperin pois eikä ollut kuulevinaan, mitä hänelle +sanottiin. Sitten menimme isälle valittamaan. Hän näytti kyllä olevan +vähän hämillään, mutta käski hänkin meidän olla vaiti. + +Rouva Koskinen tuli myöskin esille. Hänet muistan jokseenkin +kookkaaksi, kasvoiltaan kalpeaksi, käytökseltään hermostuneen ujoksi +rouvaksi. Hän oli ylen harvapuheinen ja seurusteleminen tuntui olevan +hänelle melkein tuskallista. Kuitenkin tuntui yhtä selvästi, että +hänellä olisi ollut paljon sanottavaa, jonka hän kätki sisimpäänsä +aikomatta sitä ikipäivinä sanoa tai edes ymmärtämättä semmoisen +avomielisyyden mahdollisuutta. Hänen tyttärensä oli vielä hiljaisempi +ja hänestäkin saattoi selvään nähdä, kuinka paljon viisautta, hyvyyttä +ja tunteellisuutta voi olla sellaisen ujoudenmuurin takana, milloinkaan +ilmenemättä muille kuin ehkä lähimmille omaisille. Nuori Elisabet, +jonka avomielisyys oli hänen toinen luontonsa, koetti turhaan +kirvoittaa heistä esille sitä, mitä heissä niin selvään tuntui olevan. +Mutta onnistumatta yrityksessään hän vaikeni ja tuli surulliseksi, +epäillen ehkä kielitaitonsa olevan yhä niin vaillinaista, ettei +suomalaisia haluttanut hänen kanssaan puheisiin antautua. Ja niin +jäivät äiti ja nämä ihmiset toisilleen suurimmiksi vastakohdiksi, mitä +suinkin voi ajatella. + +Oli siellä poikiakin. Vanhin oli hänkin Yrjö niminen, taisi olla jo +ylioppilas. Sakari oli muistaakseni Kasperin luokkatoveri +normaalikoulussa, ja nuorin oli Lauri, vähän minua nuorempi ja +erikoinen mielikkini. Me kohta hyvin tutustuimme. + +Koskinen itse oli ulkonäöltään siinä miellyttävässä ikäkaudessa, +jolloin mustat hiukset ja parta vasta arasti alkavat paikoitellen +hopeoitua. + +Hän oli keskikokoinen, hiukan etukumarassa käyvä, solakkavartaloinen +mies. Myöhemmiltä ajoilta muistan hänen aina esiintyneen mustissa +vaatteissa, enkä voi muistaa hänen kotonakaan kaupunginasunnossaan +milloinkaan olleen muunväriseen lyhyempään takkiin pukeutuneena. +Varmaankin tämän vuoksi hän on Leppälahdenkin muistikuvassani +pukeutuneena pitkään, mustaan verkatakkiin — mikä kesäoloissa tuntuu +kylläkin luonnottomalta. Tuo alinomainen mustissa esiintyminen oli +kaiketi hänelläkin jäännös läheisestä heimoyhteydestään Pohjanmaan +pappissukujen ja pietistien kanssa. Mutta näiden raskaasta +surumielisyydestä hän oli paljon enemmän vapautunut kuin K. W. Forsman +ja Kihlman. Hän oli erinomaisen hilpeä mies. Iloinen nauru hersyi +häneltä aivan luonnostaan. + +Kasvot olivat hänellä säännölliset ja kauniit. Ihon väri oli terveen +kellertävä, mustat kulmakarvat, jotka olivat vähän liian koholla, +kaartuivat kauniisti ruskeahkojen silmien yllä, joiden luomet vähän +raskaanlaisina peittivät silmää puoliväliin asti. Tämä antoi noille +elämän- ja ilonhaluisille silmille vastoin todellisuutta puhuvan, mutta +sitä miellyttävämmän uneliaisuuden ilmeen, joka oli ehkä sekin tarpeen +korostamaan osaltaan hänen vakaan rauhallista mielenlaatuaan, joka ei +milloinkaan näkyvästi kiihtynyt. + +Sangen tunnusomaista Koskisen kasvoille oli vielä hänen kapea, noin +8 sentin pituinen pukinpartansa. Ilman sitä ei hänen kuvaansa voisi +ollenkaan ajatella. Tämä hienosti hoidettu, suorakaiteinen pukinparta +se sittemmin aina isän totikutsuissa näkyi ukkojen joukossa tutusti +viipattavan, Koskisen esitellessä jotakin ja muiden tarkkaavasti häntä +kuunnellessa. Sen vuosikymmeniä kestäneen vähittäisen muuttumisen +mustasta ensin hopeansekaiseksi, sitten harmahtavaksi ja vihdoin aivan +valkoiseksi olen saanut muistinaikanani todeta. + +Voi olla, että loppuiällään, raskaiden valtiollisten vaikeuksien +painostamana, Koskinen jonkin verran kadotti mielenlaatunsa +tunnusomaista hilpeyttä, välittömyyttä, vapautta. Mutta ainakin +silloinen Leppälahden Koskinen oli pelkkää päivänpaistetta, +elämänhalua, tulevaisuudenluottamusta. En tietenkään siihen aikaan +olisi osannut näillä sanoin kuvata hänen olemustaan, mutta muistikuva +hänen silmistänsä, hänen miellyttävästä puhetavastaan on säilynyt +elävänä mielessäni, ja siihen kuvaan nyt katsoessani voin ammentaa +sellaisiakin vaikutelmia, joista ei silloin ollut valmista käsitystä. + +Paremmin kuin mikään muu kuvaa Yrjö Koskisen silloista olemusta hänen +oma sepittämänsä runoelma, jota kauan laulettiin ympäri Suomen ja +vieläkin lauletaan. Luullakseni runo on hänen ainoansa, siis tavallaan +myös hänen joutsenenlaulunsa isänmaalle. Ehkä monenkin muistoa +virkistän, kun kertaan runoelman sanat tässä. + + Honkaen keskellä mökkini seisoo Suomeni soreassa salossa. + Honkaen välistä siintävä selkä vilkkuvi koittehen valossa. + Hoi laari-laari laa, hoi laari-laari laa, kaikuu mun suloinen + Suomeni maa! + + Kaukana korvessa käkönen kukkuu, sulhonsa suloutta ylistää. + Paimenten soitanto laitumen tieltä ääntänsä korviini vilistää. + Hoi laari-laari laa, hoi laari-laari laa, kaikuu mun suloinen + Suomeni maa! + + Omanpa henkeni kieltä ne puhuu honkaen humina ja luonto muu. + Itse en sydäntäni hillitä taida, riemusta soikohon raikas suu: + Hoi laari-laari laa, hoi laari-laari laa, kaikuu mun suloinen + Suomeni maa! + +Voiko olla mitään päivänpaisteisempaa, heleämpää, raikkaampaa, +masennuksesta ja toivottomuudesta vapaampaa! + +Elisabet rakasti sanomattomasti tätä laulua ja sen sävelmää. + +Mutta mihin joutuivatkaan sienemme? + +Runsaasti kahviteltuina, vieraanvaraisesti kaikin puolin kestittyinä, +ilomielisinä, vaikkapa tyhjinkin korein palatessamme Leppälahdesta +kotiin päin, nostimme Kasper ja minä sentään uudelleen kysymyksen +sienistä. + +Äiti ei nytkään halunnut asiasta puhua, sanoipa vain: + +— No, pojat, annetaan sen asian olla. No, Koskinen luuli, että sienet +olivat hänelle ... no, välipä niistä! + +Silloin me saavutimme papan, joka kulki edellä, ja aloimme häneltä +tiedustaa, luuliko hän Koskisten syövän sienemme. Pappa sanoi siihen: + +— Kyllä minä luulen hänen lähettävän ne navettaan ja käskevän syöttää +lehmille. + + + + +IX. MUITA TUTTUJAMME. + + +Paitsi Koskista oli meillä Lopella vielä muitakin tuttavia. + +Vähän pitemmällä, toisen lahden pohjukassa oli pappila, jota asusti +rovasti Brander. Tämän perheessä vierailimme usein sekä Koskiset että +me. + +Siellä oli ainakin neljä poikaa, kaikki lähimain meidän ikäisiämme, ja +he olivat paljon taipuvaisempia hauskoihin vallattomuuksiin kuin +Koskisen pojat. Vain nuorin, Jalmar, ei vielä voinut ottaa osaa +kaikkiin leikkeihin. + +Pojista oli Gunnar normaalikoulun suomalaisella osastolla Kasperin +luokkatoverina, Alfred, jota sanoimme Apeksi, joutui Suomalaiseen +Alkeisopistoon samalle luokalle kuin minä. Rovasti oli, hänkin kaiketi +Koskisen vaikutuksesta, kova fennomaani, joka ei epäillyt "uhrata +lapsiansa suomalaisuuden alttarille". + +Hänellä oli myöskin tytär, Iida, joka taisi olla lapsista vanhin ja oli +täysi-ikäinen, miellyttävä, kookas neiti. Äiti kutsui usein heidät +kaikki meille Sajaniemeen "leikkimään", sillä seuraleikit olivat siihen +aikaan hyvin muodissa, eivätkä aikuisemmatkaan niistä vetäytyneet pois. +Niinpä Iida neiti ja Koskisen vanhin poika, Yrjö maisteri, ottivat +innokkaasti osaa Sajaniemen pihalla leiskuviin piiritansseihimme. He +valitsivat piiristä tanssiin toisensa vähän liian usein. He olivat +silloin onnellisen näköisiä. Heidän silmänsä säteilivät ja heidän +poskensa punoittivat naurusta ja ilosta pyöristyneinä. + +Elisabet näytti olevan heidän tähtensä myöskin onnellinen. +Kysymykseemme, miksi kaikki heistä supattavat ja heitä katselevat, hän +kuiskasi korvaamme heidän olevan keskenään kihloissa. Nyt mekin avosuin +katselimme heitä, sillä ainakin minä näin ensi kerran ihmisiä, jotka +aikoivat jotakin niin tavatonta kuin mennä naimisiin. + +Kun aikuiset olivat innoissaan keskenään, joutuivat nuoremmat helposti +pois piiristä. Mutta me pojat muodostimme oman piirimme ja päästimme +siihen mukaan muutamia tyttöjäkin, jotka tuntuivat poikamaisemmilta. +Olimme oppineet uudet sanat rinkitanssinuottiin, — pahoin pelkään, +että joku rovastin veitikoista ne meille opetti, — ja aloimme niiden +säestyksellä hurjasti hyppiä ja pyöriä. Sanoista en muista muuta kuin +räikeät loppusäkeet, jotka kuuluivat: + + "Puukoilla vaan + pois ajetaan + svekomaanit kaikki tyyni!" + +Aikuisista toiset tahtoivat pysäyttää meidät, toiset nauroivat. Äiti +kielsi kivenkovaan semmoisia laulamasta. Isä oli myöskin rypistävinään +silmäkulmiansa, mutta hänen suupielensä myhäilivät, ja hän kielsi +jyrkemmin vain erästä kirkujaa, joka tahtoi laulaa: pois _tapetaan_, +eikä ajetaan. + +Iida ja Yrjö menivätkin sittemmin naimisiin, mutta meidän perheemme +kanssa he eivät lähemmin seurustelleet. + +Sitä vastoin Alfred Branderin (nyk. K. A. Paloheimon) ja hänen +vaimovainajansa Kertun (o.s. Hernbergin) pojat ovat avioliittojensa +kautta monella tavalla joutuneet sukulaisiksi Aleksanderin ja +Elisabetin jälkeläisten kanssa. + + * * * * * + +Useita kesiä asuimme myös Kangasalla. + +Meille pojille oli pitkän talven jälkeen kesän lähestyminen ja tieto, +että kohta päästään maalle, ihanaa odotusaikaa. Teimme koulun jäljellä +olevista tunneista "pikilapun", johon oli merkittynä, kuinka monta +tuntia oli kutakin ainetta vielä jäljellä. Erittäinkin ihanaa oli saada +töhriä pois latinantunteja, jotka olivat kevätaikaan mahdottoman +kiusallisia. Menimme usein varhain aamulla Kaisaniemen pienen portin +läpi rautatiepenkereelle istumaan kielletylle alueelle, jossa eteemme +aukeni laaja ratakiskojen verkosto. Istuimme siinä haaveillen +lähenevästä ajasta, jolloin kiidämme tästä ohitse, kaupungin tomusta +pois viheriäisille kedoille, lainehtiville vesille, metsien ja +marjamaiden vapauteen. Ja jokainen veturi, joka höyryissään pihisten +kulki edestakaisin vaihteilla, ja jokainen juna, joka jättäen kaupungin +suhahti ohitsemme maaseudun vehreyttä kohden, herätti meissä kaihoavaa +vetovoimaa. Rakastimme jokaista veturin kohtaa, keltaista öljyä, joka +tihkui kiiltäviä rautoja myöten alas maahan, luistinta, joka väkevästi +työnteli suurpyörien yhdistäjää, höyryjen pihinää ja puhinaa, pitkiä ja +lyhyitä vihellyksiä, mutta erittäinkin huikeata menovihellystä, joka +vihlovana, vapauteen rientävänä riehahduksena kauan kuului +poiskiitävien kaukojunien vetureista. + +Eivät mitkään loma-ajat, eivät joulut eivätkä pääsiäiset olleet niin +hartaasti odotettuja kuin maallelähtö. Joululahjain valmistelut, kuusen +valinta ja osto torilta, lahjain kääriminen papereihin ja sinetöiminen +— mikään ei vetänyt vertoja sille sykähtävälle ilolle, jota tunsimme, +kun mamma ryhtyi ensimmäisiin maallemuuton varusteluihin. Ja kun +vihdoin viikon valmistelujen ja tavaranlähetysten jälkeen istuimme +junavaunussa, emme Kasper ja minä milloinkaan unohtaneet katsoa +ikkunasta, milloin se paikka tulee, jossa niin monena aamuna olimme +istuneet tätä menoa haaveillen. Ikkunalle sai tulla myöskin Eerik, jopa +pikku Liidakin (Elliida). Ja meidän oli määrä, sen paikan vilahtaessa +ohitse ja Kasperin annettua kädellään merkin, yhteen ääneen huutaa: + + NYT ON SE AIKA! + +Vaunun ihmiset kääntyivät katsomaan, mitä se oli, mutta ujoutemmekaan +uhalla emme voineet olla näin huutamatta, se oli ollut vakaa +päätöksemme. + +Kangasalla oleskelimme neljän kesän aikana. Asuimme Kerppolan talossa, +joka on mäellä Längelmäveden rannalla, ei kaukana Kaivannosta, joka +yhdistää tämän veden Roineeseen. + +Talon isännällä oli kolme poikaa, Aatolfi, Kalle ja Eetu. Näistä Eetu +otti isänsä jälkeen tilan haltuunsa pysyen talonpoikana. Mutta Kalle +pantiin noihin uusiin suomalaisiin kouluihin, ja hänestä tuli lopulta +Helsingin suomalaisen reaalilyseon rehtori. Adolfista piti tulla pappi. +Hurjasti me leikimme näiden poikien kanssa, olimme rosvosilla, jolloin +juoksimme katoilla, hyppelimme korkeuksista maahan ja pudottauduimme +ulkorakennusten salaisista kattoaukoista parville, öiset kalastukset +nuotioineen kaukaisilla kareilla tai verkostukset Veneh'ojan kalaisessa +lahdessa eivät mene milloinkaan mielestämme. + +Juuri talon kohdalla Längelmävesi kapeni soukaksi ja syväksi salmeksi. +Vastapäätä oleva maa kohosi kallioineen ja alkuperäisine tiheine +metsineen korkeaksi harjuksi, joka meistä tuntui salaperäiseltä, +aavemaiselta ja läpipääsemättömältä. + +Tämä maallemuuton intohimoinen odottaminen, tämä tavaton rakkaus +luonnossa elämiseen ei johtunut mistään kyllästymisestä kouluun tai +yleensä kaupunkiin. Luulen sen periytyneen meille Elisabetilta. Hänelle +oli setä Pjotrin toimeenpanema muutto Uudellekirkolle Suomeen ollut +heräämys uuteen, riemuja täynnä olevaan elämään. Pietarin kivitalojen +vaihtuminen luonnollisiin metsiin, puroihin, jokiin, järviin, +niittyihin, kallioihin, suomalaisen talonpoikaiselämän näkeminen, +heidän kynnöksensä, heinäntekonsa, laulunsa oli siihen määrään +hurmannut nuoren Elisabetin sielun, että hän ei olisi mitään +paratiisia voinut kuvitella tätä luontoa ja sen koruttomia ihmisiä +ihanammaksi. Luulenpa vielä, että myöhempinä aikoina hänen lämpimän +isänmaanrakkautensa oikeana pohjana oli Suomen maalaisluonto ja tämän +luonnon värehtiminen sen suomalaisessa kielessä. + +Näin meihin meni kaikki, mikä oli Elisabetissa. Hänestä ne johtuivat +nuo kesäleikkien hurmiot, nuo vapaat ystävystymiset talonpoikaisväen +kanssa. Hän oli mukanamme kaikessa tuossa. + +Vuonna 1876, ennen tavallista maalle (Kangasalle) muuttoamme, laadimme +oikein muistikirjasen lähestyvän kesän välttämättömistä tehtävistä. +Elisabet leikki mukanamme ja vain yllytteli meitä. Yleisen neuvottelun +jälkeen ja luvaten ottaa huomioon jokaisen ehdotukset Kasper suostui +kyhäämään kokoon kirjasen. Sen olen vasta äskettäin löytänyt Elisabetin +säilyttämien muistipaperien joukosta, enkä malta — sen huumorin vuoksi +— olla julkaisematta tätä varhaista asiakirjaa nuoren perheen +elämästä. Kirjasen tarkoitus käy ilmi sen "esipuheesta". + + MUISTIIN-PANO-KIRJA + Kesätoimista. + 9 p. Toukokuuta v. 1876. + +_Esipuhe_. + +Koska yleensä olemme huomanneet, että talvella aina päätetään kesällä +tehtäväksi paljon, mikä ei sitten kumminkaan tule tehdyksi, olemme nyt +päättäneet kirjoittaa muistiin kaikki ne toimet, jotka usein kesää +muistellessa johtuvat mieleen. + +_Nordenskiöldin tutkimusretki_. + +Mannermaa meidän järvemme toisella rannalla on hyvin tutkimushalua +herättävä. On siis päätetty. + +Tarpeet: Vene (lainataan maksua vastaan jostakin kesän ajaksi). Puukot, +(onkivapojen hankkimiseksi). Eväät (nälkä on paha vihollinen). +Kalastusneuvot. Portööri. Kartan piirtämiseen kuuluvat tarpeet. + +_Syöttikalojen säilytyspaikka_. + +Kun isoja kaloja mennään onkimaan, niin on sangen tarpeellista ja +välttämätöntäkin, että on syöttejä. Näitä on sangen vaikea pitää +kauemman aikaa elävinä, jos ei tee erityistä säilytyspaikkaa niitä +varten. Sopivin on seuraava laitos: järveen, matalaan veteen asetetaan +lautoja, parhaiten sillä tavoin, että ne lyödään pohjaan kiinni hyvin +likelle toisiansa, niin että ainoastaan pieniä rakoja jää väliin, +joidenka kautta vesi pääsee vaihtumaan säiliössä. Siten pysyvät sinne +pannut kalat elävinä ja virkkuina. + +_Uudistalo_. + +Viime kesänä jo oli meillä rakennettuna pieni mökki ja silloin +päätettiin tulevana kesänä tehdä samalle paikalle paljon täydellisempi +mökki. Tämä päätös olisi nyt tänä kesänä toimeenpantava. Jos suinkin on +mahdollista, niin tehdään tämä asuntomme laudoista ja kaikinpuolin +mukavaksi ja hauskaksi. Siellä sitten eletään kaikessa hauskuudessa. +Ollaanpa usein siellä yötäkin. + +_Lautta_. + +Tarpeellista on, että tehdään niin suuri lautta, että se kannattaa noin +5 miestä ja se on oleva yhteinen. Sitten tehköön kukin itselleen +pienemmän lautan, joka on vain yhtä henkilöä varten. Näillä sopii aina +mennä kalastamaan likelle rantaa. Isolla lautalla sopii mennä +kauemmaksikin. Sitä varten on tehtävä hyvin pitkä seiväs, joka +ulottuisi pohjaan vaikka syvemmällekin. Lautoilla voi käydä pientä +merisotaakin. Jos siinä kahakassa sitten järveen putoaakin, niin ei tee +mitään. + +_Ankkuri_. + +Suuri vastus oli viime kesänä siinä, ettei kalastamaan mennessä aina +ollut lähettyvillä kiveä, jota olisi sopinut käyttää ankkurina. Ettei +kivi sitä paitsi ole mikään erittäin sopiva ankkuri, tietää jokainen. +Ottakaamme siis nyt tulevana kesänä mukaan oikea rauta-ankkuri. Onhan +meillä täällä Helsingissä semmoinen (vinnillä). Kalastaminen tulee +sillä tavoin paljon mukavammaksi. + +_Voimistelu_. + +Laitoksia, kaikenmoisia on tehtävä voimistelua varten. + +_Onkivapoja_. + +(Katso Nordenskjöldin tutk.) + +_Robinson_. + +Tämä on hyvin tunnettu nimi. Olisi lysti matkia hänen +elämänvaiheitansa. Maalla semmoista sopii tehdä. + +Rosvoja ruvetaan taas leikkimään. Voipi tätä leikkiä paremmin +muodostaakin kuin viime vuonna. + +Ruvetaan useammin käymään Meurmanin luona, sillä siellä on hyvin lysti. + +Kaivannolla pitää _hyvin usein_ käydä. Siellä saa uistimella paljon +kaloja. + +Koukkuja pitää panna järveen jo alusta saakka. + +Mustasaaresta saa paljon mustikoita. + +Mansikoita saa toiselta puolen järveä. (Onko kovin helppoa niitä sieltä +tuoda, en vielä tiedä. Katso: Nord. tutk.) + +On oltava kirjailijoita. Maalla on siihen aikaa ja tilaisuutta. Minun +rom. olisi lopetettava. + +Sanomalehteä sopii toimittaa (mutta ei määräaikaisesti). + +Jos vaan saataisiin pyssy metsästämistä varten! + +Koska sateella on hyvä kalansaalis, niin pitäisi keksiä keino, miten +voisi sateessa kastumatta onkia. Sopisihan tehdä veneen päälle tuohista +katto, jota voi mielensä mukaan ottaa pois ja jälleen asettaa. + +Veneen siivet (Arvid). + +Uusi suuri Filosofia (Philosophia), Kasper. + + * * * * * + +En muista, mutta suuresti epäilen, tuliko totta metsäisen vuoren +kartoittamisesta, veneen varustamisesta tuohikatolla ja siivillä, +romaanin ja suuren filosofian kirjoittamisesta. Hyvä kun saimme uuden +lautamökin rakennetuksi niemen päähän, siinä ei saanut mikään +muistuttaa herrastyyliä, ikkunat ja ovi olivat vinossa, koristeita ei +missään. Kasper sanoi, että se kyllä seuraavana kesänä on jo harmaa. +Elisabet kävi katsomassa ja iloksemme myönsi, että se jo nytkin oli +hyvin maalaismökin näköinen ja siis kaunis. Mikään tahallinen +koristelu, jossa ei näkynyt muu kuin koristelun tarkoitus, samoin kuin +hiekkakäytävät ja säännölliset tekonurmikot eivät hänestä eivätkä +meistä voineet olla kauniita. Kaunis saattoi olla vain luonnollinen +polku. Kasperin vaatimukset olivat tässä suhteessa mitä ankarimmat. Hän +ei sallinut metsää puhdistettavan kuin mitä suurimmalla huolella ja +aistilla: ei saanut mitenkään näkyä, että ihminen oli siinä jotakin +suunnitellut, esimerkiksi harventanut tai jättänyt puut riviin polun +syrjään, ja kuusi, jonka alaoksat oli karsittu, oli hänelle kauhistus, +samoin kivi, joka oli puhdistettu sammalettomaksi. + +Vielä muistelen saaneemme toimeen kirjoituksessa mainitut lautat ja +pulikoineemme paljon rantavedessä kaislikkoon asti. Mutta tuo +yhteiseksi aiottu lautta ei kantanut meitä kaikkia (Armaskin pyrki +sille), vaan upposi syvälle, kun menimme samalle puolelle, jolloin +Armas pulskahti suinpäin veteen. Sinä kesänä hän Elisabetin kauhuksi +yhtä mittaa pulskahteli veteen; arvatenkin olivat vanhempien veljien +kesähommat hänelle liian aikaisia. + +Hyvin toteutetuksi tuli sitä vastoin kirjoituksessa mainittu Meurmanien +luona käynti. Mahdollista on, että tämän Meurmanin vuoksi me olimmekin +joutuneet kesäilemään juuri Kangasalle (Aleksanderin suunnitelmia). + + + +X. MEURMANIEN LUONA. + + +Liuksiala, heidän kartanonsa, jossa sanottiin ennen vanhaan Kaarina +Maununtyttären, onnettoman Eerik XIV:n puolison asuneen, oli +avoselkäisen, aallokkaan Roineen rannalla. Suuri puutarha ylettyi +rannasta päärakennukseen asti. Vanhojen puiden kannot ilmaisivat sen +olleen joskus jonkinlaisena kävely- tai ajelupuistona, mutta nyt se oli +keittiö- ja hyötykasvien vallassa, marjapensaiden ja pienten +hedelmäpuiden ollessa sen korkeimpia istutuksia. Tämän ainakin +Kasperille sangen vähän kiinnostavan, vain tuottavuutta eikä mitään +kauneutta tavoittavan puutarhan sijaan oli päärakennuksen toisella +puolella laaja pihakenttä, jonka jatkona oli vanhoista ajoista säilynyt +koivukuja. Karahkaiset puut olivat mahdottoman paksurunkoiset ja meistä +nähden ylettyivät pilviin. Niiden vanhuuteen, eri suuntiin +kallistumiseen ja oksien omavaltaisuuteen katsoen Kasper antoi anteeksi +sen, että ne olivat rivittäin. Hän vihasi oikeastaan vain sitä, että +vielä _meidän aikoinamme_ joku saattoi harventaa nuoren koivikon kolmen +sylen välille puusta puuhun tai istuttaa riveihin. + +Pihan laidassa oli mahtavia, tummuneen punaisia ulkohuoneita, tallit, +navetat ja erittäin kauniita vanhanaikaisia aittoja portaineen ja +soikea-aukkoisine parvekkeineen. Koivukujan päästä alkoi sileä maantie, +joka kierteli kartanon laajojen viljelyksien läpi. Vieläkin näen +ruislaihojen ihanan aaltoilun. Siellä näkyi myös vilja-aitta, +heinälatoja ja suuri, käynnissä oleva, monisiipinen tuulimylly, jossa +paljon oleskelimme. + +Meurmanin perhe oli suuri. Siinä oli kolme aikuista tytärtä; vanhin oli +Bertha, joka sittemmin hukkui uintimatkalla, ja toinen oli viehättävän +näköinen Minna, johon olin rakastunut (poikana olin usein rakastunut +aikuisiin). Muita tyttäriä olivat pienet kaksoset Helmi ja Inez. Poikia +oli viisi: Otto, Alfred, Ivar, Verner ja Jalmar (nykyinen +Liuksialan haltija). Näistä pojista oli Otto normaalikoulun +suomalaisella osastolla Kasperin luokkakumppanina, muut Suomalaisessa +Alkeisopistossa, Alfred ja Ivar minun luokkalaisiani, Verner ja Jalmar +sittemmin Eerikin. Pojat asuivat yhdessä Kasarminkadulla sillä kohtaa, +missä nyt on uusmaalaisten osakuntatalo. He olivat luotettavan +"huushollerskan" hoteissa ja Otto oli nuorempiensa kaitsija. Sielläkös +vasta oli hauska käydä! Välistä jo portaita noustessa kuului heidän +huoneestaan yhtäjaksoinen kova porina: viisi poikaa luki ääneen +läksyjänsä. Ainoa keino oppia läksynsä samassa huoneessa muiden veljien +kanssa, jotka kaikki lukivat ääneen, oli huutaa muiden yli, niin että +kuuli vain oman äänensä. Arvaahan, mikä melu siitä syntyi. Omaa +ajatusta ei siinä paljonkaan voinut käyttää, ja sen vuoksi he lukivat +läksynsä aina ulkoa, kopauttaen kirjalla päähänsä, kun katsoivat +osaavansa. + +Sitkeästi he pysyivät hämäläisessä murteessaan pehmentäen _d_:n +leveäksi muljo _l_:ksi. Kouluaikana kaupunkilaispuvussa toinen veli +saattoi tiuskaista toiselle: katos kun hanskas on kuitti, velä pois, +sormes tuppaa maalle! Kauan kesti ennenkuin he vihdoin, kai vasta +ylioppilaina, alkoivat osata kirjakieltä. Mutta täällä Kangasalla he +olivat maahan kasvettuneet ja kuuluivat sen luontoon yhtä hyvin kuin +lepät tai somerotie Hämeen paahteisessa kirkkaudessa. Heille oli +Suomalainen Alkeisopisto melkein yhtä vieras ja karkaamiseen kiihottava +kuin lukkarinkoulu Jukolan veljeksille. Pojissa oli semmoista +aarteenomaista suomalaista rehtiyttä, että sen rinnalla kaikki +kommellukset sovinnaisia seurustelusääntöjä vastaan kadottivat +merkityksensä. Kasperkin, vaikka hänellä kaiken ihmisarvon mittana +olikin vain ihmisen esteettinen aisti ja taiteen ymmärtäminen, antoi — +mitä Meurmanin poikiin tuli — anteeksi, etteivät he käsittäneet yhtään +mitään maalaustaiteesta eikä heillä ollut minkäänlaista soitannollista +korvaa. Taisipa tämä kiintymys hänelle itselleenkin olla arvoituksena, +ehkä myös opetuksena, ettei rakkaus ihmisiin saisi riippua +estetiikasta. Voihan olla, että se riippui sekä heidän että meidän +yhteisestä rakkaudesta suomalaisuuteen. Siihen aikaan oli ihmisiä +alkanut vetää toistensa puoleen tämä uusi lähentymisen voima ja ehkä +väkevämmin kuin entinen sukulaisuuden side. Varma vain on, että Kasper +kovasti piti Otostansa, _vaikka_ nimittikin "idiooteiksi" kaikkia +muita, joiden mielestä tekonurmeen leikatut hiekkakäytävät ja riviin +istutetut puut olivat kauniita. + +Elisabet ja rouva Meurman alussa vähän vieroivat toisiansa, mutta +ystävystyivät jo muutamien Liuksialassa käyntien jälkeen. He olivat +kuitenkin ehkä vieläkin suurempia vastakohtia toisilleen kuin me ja +Liuksialan pojat. Rouva Meurman ei ymmärtänyt taiteesta paljoakaan, +mutta hänellä oli suurenmoinen sielu; hän kohdisti koko olonsa ja +elämänsä yhteen ainoaan tarkoitukseen, hän eli vain kelvatakseen +miehelleen, ymmärtääkseen miehensä aatteet, ollakseen kunnollinen +emäntä miehensä suuressa säterirusthollissa. Hän ei ollut saanut juuri +kouluopetusta, vaan oli nähtävästi vasta naimisiin mennessään ruvennut +jotakin lukemaan ja ottamaan yleisistä asioista selkoa, pyrkien kaikin +voimin niiden aatteiden perille, jotka hänen miestänsä innostivat. +Semmoinen aate oli ennen muuta tietenkin — suomalaisuus. Rouva Meurman +oli kuitenkin kotoisin rutivanhoillisesta rovastin perheestä, joka sitä +paitsi oli kuuluisa silmittömästä kiihkoruotsalaisuudestaan. Hänen oli +siis eläydyttävä suomenkieleen ja suomalaisuuteen, jotka olivat olleet +hänelle aivan vieraita käsitteitä, ja eläydyttävä niin, että hän +saattoi olla suomalaisiksi ja suomalaisuuteen kasvatettujen lasten +äitinä. Juuri niinkuin Elisabetin oli ollut eläydyttävä suomalaisuuteen +lastensa vuoksi. + +Luullakseni juuri tämä suomalaisuuden asia oli syvällisenä yhdyssiteenä +näidenkin vastakohtain, Elisabetin ja Aline Meurmanin välillä. + +Elisabet oli sekä hämmästyksissään että ihastuksissaan, kun rouva +Meurman vei hänet katsomaan Liuksialan maito- ja ruokatalouteen +kuuluvia laitoksia, kellareita, pesutupia, rukkeja, kangaspuita, ja +lopuksi näytti aitat kotikutoisine pellava- ja sarkakankaineen ja +ruoka-aitat palvattuine kinkkuineen, jotka pitkissä riveissä riippuivat +orsissa. Kaikki nämä taloushoidotkin oli Aline vuosikausien kuluessa +oppinut ja suoritellut miehensä tähden. Ennen miehelään menoansa hän ei +sanonut mitään taitaneensa. Mutta nyt hän oli niihin niin innostunut ja +niin alituisessa puuhassa, että olisi luullut häntä pelkäksi +"huushollerskaksi" tai muuten näköpiiriltään aika ahtaaksi ihmiseksi, +ellei hänen suuri sielunsa olisi tuon tuostakin välähtänyt esille +kaikissa pikku seikoissa. Puhellessaan Elisabetin kanssa kinkkujen +valmistuksesta hän saattoi kesken kaikkea pysähtyä taputtaakseen uutta +ystäväänsä olalle tai kädelle, ja silloin hänen silmäripsensä rupesivat +nopeasti räpyttelemään ja silmäluomien välisessä kulmassa aina välähti +pienen pieni vettymys, jonka hän pian osasi peittää rupeamalla jälleen +puhumaan kinkuista. Mutta se ehti avata ystävälle kaiken kätketyn. +Eivätpä semmoiset avautumiset olisi heidän välillään tainneet olla +mahdollisiakaan, jos niiden olisi pitänyt tapahtua sanoin. Aline osasi +venäjää yhtä vähän kuin Elisabet ruotsia, ja suomea he puhuivat +molemmat yhtä vaillinaisesti. Taas oli siis yhteinen suomalaisuus +ihmeitä tekemässä, ventovieraita toisiinsa yhdistämässä. Aline Meurman +olisi tuskin läheisimmiltäkään verisukulaisiltaan saanut osakseen niin +lämmintä ymmärtämystä, kuin tulvahti häntä kohtaan Elisabetista, joka +hänkin tahtoi palvella lapsiaan rakastamalla suomea. Siis heidän ylin +elämäntarkoituksensa oli sama, ja sen he molemmat vaistomaisesti +tunsivat. + +Agathon Meurman, Liuksialan kuuluisa herra, niin harras suomenmielinen +kuin olikin, ei kuitenkaan hänkään täydellisesti hallinnut suomea. Yrjö +Koskinen käytti suomalaista kirjakieltä paljon luontevammin, vaikkei +alussa hänkään virheettömästi. Mutta heidänkin luja ystävyytensä, +lujempi kuin mikään sukulaisuusside, tuntui perustuvan heidän yhteiseen +suomalaisuuteensa, joka saattoi soinnuttaa toisiinsa vastakohtaisetkin +luonteet, saati yhteenkäyvät. Ja näillä kahdella ystävyksellä ei ollut +mitään haittaavia erilaisuuksia, niin että erilainen menneisyys, +erilainen kehitys olisi asettanut ystävyyttä koetuksen alaiseksi. +Heidän näköpiirinsä olivat samat. + +Yrjö Koskisen koko olemuksesta kuvastui, niinkuin jo mainitsin, aina +hilpeä elämänriemu, joka oli saattanut olla uudenaikaista ja vierasta +hänen nuoruutensa raskasmieliselle ympäristölle. Tämä vapahdus +pietistisen hengen kahleista oli kaiketi johtunut siitä, että hän, +tunnustamatta enää tätä näkyväistä maailmaa vain surun ja synnin +laaksoksi, päinvastoin oli löytänyt kohteen palavimmalle uskolleen +juuri tästä näkyvästä maailmasta rakastuessaan Suomen suvun laajaan +heimokuntaan, sen muinaisuuteen, elävään nykyisyyteen ja ajalliseen +tulevaisuuteen. + +Sama hilpeys ja ikäänkuin jokin kahleista vapahduksen riemu tuntui +Meurmaninkin olemuksessa. Mutta se ei kai alun pitäen johtunut mistään +uskonnollisten kahleiden murtumisesta, sillä hänen esi-isänsä ja +opettajansa eivät olleet tietääkseni olleet pietismin vaikutuksen +alaisina. Päinvastoin heissä on kertomusten mukaan hyvinkin "maallisia" +piirteitä. Sen sijaan näyttää tuo vapahduksen ja kevennyksen ilo +johtuneen paljon aineellisempien kahleiden murtumisesta eli seuranneen +hänen vapautumistansa ankaran isän tyranniudesta sekä joutumistansa +Liuksialan isännäksi. Tästä isän ankaruudesta on Meurman itse kertonut +seuraavaa: + +"Vaikka noiden vanhojen, ankarien sotaherrojen kasvatustavat ovat +hyvinkin tunnettuja, oli isäni vielä tavallistakin tuimempi. Hänen +astuntansa kopina pani sekä lapset että koko talonväen tärisemään. Kun +ei ollut torumisen aiheita, etsi hän niitä etsimällä. Eivät ne olleet +mitään pilaa, vaan niitä saattoi kestää samasta asiasta päiväkausia. +Suuri pelko vallitsi lapsissa ja talonväessä. Jos lapset keskenänsä +puhelivat, niin he kohta vaikenivat, kun isän astunta kuului, ja jos +hän tahtoi heidän seurassaan olla, sai hän puhua itsekseen, keskustelua +ei syntynyt. Muuten kyllä käytiin kirkossa ja ripillä säännöllisesti, +ja jollei oltu kirkossa, luki isä saarnan, poikkeuksetta Lehnbergin +postillasta." + +Vapauduttuaan tästä kotipainajaisesta ja tultuaan vuorostaan itse +Liuksialan isännäksi ja suuren lapsilauman isäksi Meurman, omituista +kyllä, kirjoittaa muistelmissaan: + +"Tämä perinnäiseen käsitykseen ja auktoriteettiin alistumisen +velvollisuus oli meidän perhekasvatuksessamme niin sanoakseni +rautaisena sääntönä. Olen puolestani siitä isälleni suuressa +kiitollisuuden velassa." + +Muutamia sivuja jälkeenpäin luemme hänen muistelmistaan seuraavia +lauseita: + +"Meidän kasvatuksestamme siis ei kannata paljon puhua." + +"Minun seurakumppaneinani olivat enimmäkseen voudin lapset, kun +semmoisia oli talossa, muuten piiat ja rengit." + +"Vähän minä tiedän siitä, mitä lapsuuden suloisilla päivillä +tarkoitetaan. Meidän suhdettamme isään sopii sanoa jylhäksi. Jos iloa +sattuikin joskus lapsilaumaan, muuttui se heti vaitioloksi, kun isä +läheni." + +Tuo isiemme periaatteellinen ankaruus lapsia ja kotiväkeä kohtaan taisi +olla senaikaisten yleisten käsitysten tulos. "Disipliini" — se oli +silloisen, ei ainoastaan sotilaallisen, vaan tavallisenkin +kasvatustaidon ylin ja pyhin käsite. Ja ties mitä olisi lapsista +kasvanut, ellei isien vieressä olisi aina ollut noita lempeitä +naiskäsiä, Agathon Meurmanilla hänen isoäitinsä Maria Lovisa Molin, +Meurmanin lapsilla heidän Alinensa ja meillä meidän Elisabetimme. Mutta +jos äiditkin olivat "disipliinin" ihanteissa karaistuja, kasvoi +lapsista usein omituisia orjamaisia luonteita, jotka välttivät pahaa +vain pelosta ja tekivät hyvää vain laskelmien perusteella, ollen +yleisissäkin toimissa täynnä metkuja ja salakavaluutta. Olenpa +onnellinen, ettei tämän romaanin puitteisiin kuulu esimerkkien +esittäminen viimeksimainituista. + +Näistä kasvatusasioista Elisabet on kertonut hänellä olleen jo noihin +Kangasalan aikoihin Meurmanin kanssa väittelyjä, jotka sitten myöhemmin +laajenivat käsittämään monia muitakin aloja. "Disipliini" oli jo +pelkkänä sananakin Elisabetille vastenmielinen. Nikolai I:n aikoina oli +sana vastenmielinen koko venäläiselle sivistyneistölle, ja sitä +rakastivat vain kenraalit, jotka keisarinsa mukana olisivat tahtoneet +muuttaa koko Venäjän tahdottomiksi tinasotamiehiksi. Vapaamielisyys oli +Elisabetilla peräisin hyvin kaukaisilta ajoilta, eikä ole ihme, että +Meurman heti ensi tutustumalta tuntui hänestä hengeltään "Nikolain +aikaiselta". Muutamat kohdat Meurmanin muistelmissa, jotka hän +kirjoitti Yrjö Koskiselle ja tämän kehoituksesta, tuntuvat ikäänkuin +polemisoivan juuri noita vapaamielisiä kasvatuskäsityksiä vastaan, +joista he olivat Elisabetin kanssa väitelleet. Meurmanin mielestä: + +"menetellään surkeasti väärin, kun kehoitetaan kypsymätöntä nuorukaista +arvostelemaan ihmissuvun syvimpiä ongelmoita, tutkimaan muka itseänsä, +ottamaan vaari tunteistaan jne. Sekin on omahyväisyyttä, joka tekee +nuorukaisesta iljettävän viisastelijan. Hän joko luulee löytäneensä +totuuden tahi muka etsii totuutta, löytämättä mitään muuta kuin omia +löyhiä mielipiteitään, syystä ettei yksityinen ihminen voi rakentaa +ihmiskunnan koko saavutettua tietämistä alusta saakka ja omasta +itsestään. Hänen täytyy rakentaa traditsionin ja auktoriteetin pohjalle +ja siis alistua siihen, kunnes hän ehkä tunnustaa sen vakaumuksesta +tahi kykenee rakentamaan työhön ja ajattelemiseen perustuvan +omintakeisen vakaumuksen." + +Mitään Elisabetin ajatuksille ja tunteille vastakohtaisempaa ei Meurman +olisi voinut sanoa. + +Meurmanin ja Elisabetin väittelyt kävivät kuitenkin paljon hilpeämmässä +sävyssä kuin ylläoleva lausunto osoittaisi. Meurmania huvitti +Elisabetin iskuvalmius ja täydellinen riippumattomuus "traditsionista +ja auktoriteetista", pelkästään terveeseen järkeen pohjautuminen. +Naisille hän oli valmis antamaan semmoiset anteeksi. Mutta ehkä hänen +halunsa yhä uudistaa noita väittelyjä ei johtunut yksistään huvin +hakemisesta. Kun Elisabet silmät pyöreinä häneen katsoen sanoi: +"mutta rakas ystävä, yksi auktoriteetti puhuu yhtä, toinen ihan +toista, — kuinka nuorukainen voisi valita niistä oikean, ellei hän +olisi oppinut käyttämään omaa tervettä järkeään?!" — silloin ukko +usein äimistyi. Ehkä tämä kuuluisa mies oikeastaan ani harvoin sai +kuulla ympäristöltään terveen järjen väitteitä. Vasta isänsä +auktoriteettityranniudesta vapauduttuaan hänen luontainen hilpeytensä +ja säkenöivä älynsä oli päässyt kehittymään täysiin oikeuksiinsa, +jolloin hän puolestaan itse muuttui ehdottomaksi auktoriteetiksi +ympäristölleen sekä Liuksialassa että koko pitäjänkin seuroissa. +Kaikkialla hän hallitsi mehevän huumorinsa ja iskevän satiirinsa +voimalla. Joka kaikkia naurattaa, se kaikkia hallitsee. Eikä mikään +varmemmin vaienna vastaansanojia. Terveen järjen vastaväitteet +muuttuvat aroiksi kuiskauksiksi, jotka lakkaavat kuulumasta +auktoriteetin korvaan. + +Tälle suurelle satiirikolle ja odottamattomien sukkeluuksien +räiskyttäjälle, sukkeluuksien, jotka säkenöivät iloisena ryöppynä kuin +kipinät mestarisepän ahjosta, olisi voinut käydä niinkuin usein käy +tavalliselle ihmiselle: häntä suositaan jokaisessa seurassa, hän +ylläpitää hauskuutta, hän osaa naurattaa ja kiinnostaa, hän on suuri +kyky, hänestä puhuu koko pitäjä, mutta vähitellen hän vanhenee, hänen +sukkeluutensa alkavat olla jo kaikille tutut, mitään uutta ei enää +heru, häneen kyllästytään ja pian hän ei pitäjässä merkitse paljon +mitään, hän unohtuu. + +Niin ei käynyt Meurmanin. Onneksi hän löysi itselleen uusia +auktoriteetteja tai lienevätkö auktoriteetit löytäneet hänet. Hän +ystävystyi lujasti Koskisen ja muiden suomalaisuuden johtajien kanssa. +Hänen maailmansa avartui. Hänen suuri huumorintajunsa ja voimakas +ivailukykynsä joutui suurempien asiain palvelukseen. Se muuttui +voimakkaaksi aseeksi taistelussa suomalaisuuden aatteen puolesta. + + + + +XI. KONTIOLAHDELLA. + + +Eräänä kesänä olimme myöskin kaukana Karjalassa, Aleksanderin +synnyinseuduilla, Kontiolahdella. Siellä suurella Höytiäisellä "käv' +oaallot nii suuret jotta hiää!" — selittivät meille Takkulan pojat, ja +oudolta tuntui tämmöinen puhe Lopen murteen jälkeen. Ehdottomastikin +rupesi vertailemaan murteita toisiinsa ja kyselemään itseltään, miten +asia olisi oikeimmin sanottava, joten tultiin kirjakieleen. Murteet +rikkoivat toinen toisensa, ja voimatta yhtäkään niistä omaksua me vain +kehityimme kirjakielen käyttämisessä. Aleksanderin systeemi osoittautui +oikeaksi: mitä moninaisempia ja kummallisempia murteita kuulee, sitä +varmemmin pelastautuu kirjakieleen. Ja murteista oli hänen mielestään +sangen tärkeää totuttautua pois, koska tarkoituksena oli luoda +suomalainen sivistyneistö, joka käytti omaa erikoista sivistyskieltään. + +Mutta Kontiolahdelle muuttoon oli lisävaikuttimena vielä se, että +siellä oli pappina setä Clas, Aleksanderin veli, sama suuri laulaja, +joka oli Elisabetia niin ihastuttanut hänen käydessään ensi kertaa +Kuopiossa ja sittemmin kuullessaan hänen messuavan valtiopäivien +avajaisissa Nikolainkirkossa Helsingissä, jonne Aleksander oli hänet +vienyt näkemään maan suurta loistojuhlaa. Aleksanderin vanhin veli, +joka edusti sukuansa aatelissäädyssä, oli toimittanut Elisabetille +paikan ritariston ja aatelin naisten penkkeihin, ja hän oli istunut +silkin ja sametin kahinassa, ympärillään kenraaleja ja marsalkkoja ja +kunniamerkein ja punanauhoin koristettuja herroja. Ja kun Clas, yllään +valkoinen ja kultainen messukaapu, astui alttarille, kävi uteliaisuuden +humaus yli kirkon ja ihmiset kurkottivat päitänsä, sillä hänen +laulajanmaineensa oli suuri. Kaikki odottivat, että nyt saadaan kuulla +jotakin huippusaavutuksia laulutaiteen alalla, jotakin mahtavasti +kajahtavaa, valtavaa laulun paisutusta. Mutta niin ei käynyt. Clas +aloitti messunsa aivan koruttomasti, ilman vähintäkään paisutusta, +ilman värähtelyä, ilman minkäänlaista taiteellisuuden tavoittelua, +ikäänkuin olisi pitänyt kaikkea semmoista Jumalan edessä sopimattomana. +Hänen äänensä sointu oli totinen, vilpitön, lapsellisen harras. Pieni +nöpökkä suu meni laulaessa kapeaksi aukoksi, mikä lisäsi lapsellisuuden +ilmettä. Silmät, unohtaen kirkossa olijat, rukoilivat totuuden herraa. +Olihan Clas Elisabetin kuullen monesti laulanut paljon mehevämmin ja +äänekkäämmin. Ja korkeat rouvat katsahtelivat toisiinsa, pettyneinä +odotuksissaan. Mutta Elisabet ei ollut koskaan eikä missään kirkossa +ollut niin syvästi liikuttunut kuin nyt tästä messusta, jossa tuntui +niin täydellinen nöyrtyminen totuuden kasvojen edessä. + +Kontiolahdella — kertoi Elisabet edelleen — oli tarkoitus toimittaa +saman Clasin juhlallinen kirkkoherraksi vannottaminen. Sitä varten +kirkko koristettiin ja määräpäivänä saapuivat pappilaan vieraiksi +ylhäiset papit ja piispat. Kun tarvittiin paljon ruokavaroja tämmöisen +suuren juhlan pitoon, oli Clas kuuluttanut muutamiksi päiviksi ennen +juhlaa voin, juuston ja muiden papinsaataviin kuuluvien ruokatavarain +rästikannon. Olihan tämä kaikki laillista ja niinhän siihen aikaan +papinpalkkoja aina koottiin. Mutta Elisabetin tuli kovin surku Clas +parkaa, joka sai aamusta iltaan istua apuriensa ja kirjuriensa kanssa +tungokseen asti täyttyneessä pappilan tuvassa, riidellen epärehellisten +veronmaksajain kanssa puuttuvista painomääristä ja pilaantuneesta +tavarasta, toruen ja paljastellen tehtyjä petosyrityksiä, sill'aikaa +kun päärakennuksessa ja pihanurmikolla valkeapukuiset sirot pitäjän +neitoset muiden vieraiden mukana sitoivat köynnöksiä ja seppeleitä +kirkon koristamiseksi. + +Näin Elisabet. + +Minä puolestani muistan vain seisovani Clasin poikien ja Kasperin +kanssa kauniisti koristetussa kirkossa, jossa on hyvin kuuma. +Veisaavat. Kaikki penkit ovat täynnä istujia, miehet toisella ja naiset +toisella puolella. Välistä kaikki nousevat, sitten taas istuvat. Mutta +käytäväkin on täynnä aikuisia, jotka aina seisovat, ja lasten on hyvin +vaikea pujottautua heidän välitsensä, että jotakin näkisivät. Sitä +paitsi on pujotteleminen täällä sopimatonta, täytyy vain seistä ja +muutella jalkaa. + +Muistan valkoisille seinille aaltomaisesti ripustetut vehreät +köynnökset ja aaltojen harjakohtiin kiinnitetyt seppeleet. Muistan +kirkon ikkunain olleen selko selällään kuumuuden tähden ja +tervapääskysten lennelleen vapaasti sisään ja ulos. Mistä ne lensivät +sisään, en nähnyt, mutta ulos niitä tuon tuostakin suhahteli siitä +ikkunasta, jonka vastapäätä oli tummanvehreä vaahteran lehvistö. Ulkoa +kuului niiden viserrystä ja iloisia kiljahduksia, mutta sisällä ne +lensivät äänettömästi, ja vain ulos vilpoisuuteen kiitäessään saattoi +joku liian aikaisin kiljahtaa: kivii! — jolloin kirkossa kajahti. +Mutta ei kukaan siitä välittänyt eikä huomannut. Kaikki olivat kovin +totisina, vain pääskyset pitivät iloa. + +Muistan myös ihmetelleeni, miksi setä Clas seisoi yksin alttarin edessä +selin kirkkoväkeen, niin ettei voitu nähdä, mitä hän asioista ajatteli, +kun hän kuitenkin oli tässä päähenkilö. Sen sijaan seisoivat ylhäällä +alttarilla nuo kaukaa tulleet papit ja piispat, ja taisipa siinä olla +arkkipiispakin, kaikki komeissa messupuvuissa, rivissä ihmisiin päin +kääntyneinä. Tiesin vain, että siinä nyt vannotetaan setää +kirkkoherraksi, "vaikkei hän vielä rovastiksi päässyt". Papit +vuorotellen puhuivat ja messusivat ja seurakunta juhlallisesti vastasi: +niin myös sinun henkesi kanssa! — Mutta kun heidän piti ruveta +puhumaan sedän asiasta eli häntä vannottamaan, ei siitä tahtonut tulla +mitään. Yksi ja toinen papeista pääsi kyllä jonkin alkulauseen päähän, +mutta toisten kieli takeltui jo parin sanan jälkeen. Leuka alkoi +vapista, ääni värähteli ja uhkasi vaikka mitenkin ulvahtaa, ellei kohta +lakattu puhumasta. Täytyi painaa huulet hetkiseksi umpeen ja niellä +liikutuksen kutkutus. Mutta uudestaan yrittäessä kävi vieläkin +hullummin. Lopulta oli luovuttava puheenvuorosta kokonaan. Vieressä +olija saattoi alkaa rohkeasti, mutta kohta hänenkin kävi samoin. +Liikutus ja kyyneltyminen oli levinnyt yli koko kirkon. Naisten +puolella pyyhittiin nenäliinoilla silmiä ja niisteltiin, miehetkin +rykivät ja katselivat kattoon, että minkähänlaisista koukuista ne +kirkonkruunut riippuivat alas. Ja jo minuakin alkoi itkettää. Leuka jo +vapisi ja nyt — nyt olisi kuulunut sopimaton ulvahdus. Pelastuakseni +siitä häpeästä ja huomion kääntymisestä itseeni katsahdin hädissäni +Kasperiin. Hän ei näyttänyt olevan lainkaan liikuttunut. Hän ei koskaan +itkenyt vain siksi, että muut itkivät. Hänen piti ensin tietää ainakin, +mistä oli kysymys. Ja sitä hän ei näyttänyt tietävän enempää kuin +minäkään. Nähtyäni Kasperin pääsin kohta itkemisen vaarasta. Minua jo +melkein nauratti. Naurattivat nuo pääskysten kiljahdukset, kun +ajattelin, että mitähän sanottaisiin, jos joku ihminen sillä tavalla +ilosta huudahtaisi tai letkauttaisi jonkin sukkeluuden, joka saisi +kaikki naurahtamaan ja unohtamaan turhan liikutuksensa? Eipä se +taitaisi olla mikään synti, päinvastoin Jumala voisi melkein hyväksyä +niin iloisen teon. Mutta voi sitä ihmistä — ajattelin — joka todella +semmoisen teon tekisi! Ja tässäpä minua juuri naurattikin, kun +kuvittelin minkä suunnattoman hämmästyksen teko synnyttäisi. Eihän +semmoisen ihmisen elämästä tämän maapallon pinnalla enää mitään tulisi. +Hän olisi kaikkien silmissä mahdottomaksi käynyt ja ihmisten yhteydestä +pois sysätty. Vaikkapa ei mitään muuta sanoisi kuin pienen viattoman +sanan vain, esimerkiksi: appelsiini, — niin parempi olisi, kun +ainiaaksi vajoaisi maan alle. Miten se kohtalon kauhea isku saattoikaan +lepattaa ihan tuossa kielen viimeisessä nipukassa. Oikein se saattoi +olla kauhistavaakin. + +Juhlallisen kirkkotoimituksen päätyttyä Kasper, joka ei milloinkaan +voinut kauan kestää sisimmässään epäselvyyksiä, meni suoraa päätä +mammalta tiedustelemaan, mitä varten ukot olivat itkeneet. Sitten hän +teki vielä monta muuta kysymystä, ja kun ei yhteenkään saanut täysin +tyydyttävää selvitystä, kysyi miksi yleensä oli tarpeellista rovastien +ja piispain mennä alttarille ja puhua niin juhlallisesti, että kaikkia +itketti? Eikö olisi ollut paljon parempi sanoa setä Clasille vain: +tähän asti olit vain pastori, nyt olet kirkkoherra? + +Mamma arveli, että oli kenties tahdottu olla tavallista juhlallisempia, +jotta ihmiset kauemmin muistaisivat, mitä oli tapahtunut. Mutta Kasper +ei ollut tähän vastaukseen ollenkaan tyytyväinen. Hän kysyi melkein +kiukkuisesti: + +— Mitä tässä nyt sitten on tapahtunut? johon mamma ei voinut antaa +selitystä. Hän sanoi vain, ikäänkuin myöntäen Kasperille: + +— Kyllä on totta, ettei mikään juhlallisuus voi olla korkeampi sitä, +mikä on totta. + +Me menimme papan luo, ja Kasper kysyi nyt häneltäkin: miksi tämä juhla +oli tarpeellinen? + +Pappa arvasi, että me jo olimme keskustelleet tästä asiasta mamman +kanssa. Hän rypisti vähän silmäkulmiansa ja mietittyään hetkisen sanoi +päättävästi: + +— Se on tarpeen kansan vuoksi. + +Mitään enempää hän ei sanonut. Saimme ajatella mitä tahdoimme. Ja +keskustellessamme sen jälkeen kahden Kasper selitti minulle papan +vastauksen: papan mielestä kansan täytyi uskoa, että setä Clasin oli +tehnyt kirkkoherraksi Jumala itse eikä ihmiset. Kasper vakuutti, ettei +pappa itse oikein usko kaikkeen, mitä kirkoissa puhutaan, mutta kansan +tähden hän pitää välttämättömänä, että kaikki käyvät kirkossa. + +Kasperia hyvin mietitytti papan antama vastaus. Hän ei siitä ollenkaan +pitänyt. Hänestä se oli suorastaan epäloogillinen. Kansan tähden piti +muka olla uskovinaan siihen, mihin ei uskonut, siis valehdella. Hän +väitti hyvin tietävänsä, mistä oli peräisin tuo papan uusi into saada +mamma ja meidät käymään joka sunnuntai kirkossa: Koskinen ja Meurman +olivat semmoista hänelle uskotelleet välttämättömäksi. Koskinen itse +nousi koko perheineen joka sunnuntai ylös Nikolainkirkon päärappusia, +ja sen jälkeen pappakin oli alkanut meitä kuljetella Kaartin kasarmin +kirkossa, Pettersonia kuuntelemassa. + +Minuun puolestani olivat koko tässä asiassa tehneet suurimman +vaikutuksen, ei papan vastaus Kasperin kysymykseen, vaan mamman sanat, +että _mikään ei ole korkeampana sitä, mikä on totta_. + +Kun seuraavana talvena papan sisaren, hurskaan Frederique Grahnin +vaikutuksesta rupesin postillaa lukemaan ja käymään Vanhassa kirkossa +(joka oli silloin samanlainen suuri puurakennus kuin nytkin), niin +värjötellessäni siellä keskiviikkoisin iltajumalanpalveluksen aikana, +muistui usein mieleen mamman ajatus, ja se tuntui olevan ristiriidassa +täti Fredriikan opetusten kanssa, sillä kyllä täti piti kirkkoa, tuota +saarnatuolia ja alttaria ja kaikkea veisaamista ja postilloja paljon, +paljon korkeampina asioina kuin sitä, mikä ihmisestä saattoi tuntua +olevan totta. Tätiä seuratessa ei kyllä tarvinnut olla välttämättä +kirkossa voidakseen rukoilla, mutta jumalaa piti ajatella +taivaalliseksi, jota taas ei voinut mitenkään kuvitella muuten kuin +jossakin paikassa olevaksi, siis jossakin pilvissä tai vielä +korkeammalla. Tämä olento se oli tädin mielestä ylin kaikesta, vähätpä +siitä, mikä ihmisen mielestä oli totta mikä ei. + +Mamma ajatteli ihan toisella tavalla kuin täti. Mamma ei tosin +milloinkaan puhunut meille, mitä hän ajatteli uskon asioista. Sitä hän +ei tehnyt, koska hän ajatteli toisin kuin pappa, eikä hän kaiketi +tahtonut saattaa meitä lapsina ollessamme mihinkään ristiriitoihin. +Mutta hän ei milloinkaan opettanut meitä rukoilemaan, niinkuin täti +olisi varmaan tahtonut, sillä ajatus jossakin paikassa olevasta +jumalasta oli hänestä yhtä mahdoton kuin usko Örnin talossa +esiintyneeseen kummitukseen. Koska papalla oli toiset ajatukset, ei +mamma puhunut omistaan, vaan oli mieluummin aivan vaiti. Siksi hän ei +myöskään opettanut meille mitään hengellisiä tapoja, kuten käsien +ristiinpanemista, rukoilemista aterialle käydessä ja siitä noustessa, +aamu- ja iltarukouksien lukemista y.m.s., joiden noudattamista terve +järki ei vaatinut. + +Luultavasti juuri sen vuoksi, ettei hän uskon asioista milloinkaan +kanssamme puhunut, olivatkin nuo hänen sanansa setä Clasin +vannotusjuhlan jälkeen: ettei mikään voi olla ylempänä totuudentietoa, +niin voimakkaasti ja ratkaisevasti vaikuttaneet minuun. Jos niin on — +ajattelin istuessani yksin vieraan yleisön keskellä Vanhassa kirkossa +— niin tietäessäni, että joku pappi ei puhu totta, ei olisi ainoastaan +mikään synti, vaan suorastaan jumalalle otollinen teko, että julkisesti +sanoisin, minkä tiesin todeksi. Sitä en kuitenkaan tehnyt enkä +ajatellut edes mahdolliseksi tehdä sen hirvittävän hämmingin vuoksi, +joka olisi seurannut. + +Tämän ristiriidan tunto esiintyi hyvin vaivaavasti melkein joka kerta +kun olin kirkossa, ja se oli lopullisena syynä siihen, että +kirkossakäynti tuli minulle vihdoin vastenmieliseksi. + +Kirkosta olin kuitenkin hakenut apua muutamiin sisällisiin +asioihini. Ja jos mamma olisi vain aavistanut, miksi jätin nämä +hartaudenharjoitukset, olisi hän varmaan ilmaissut minulle omat +mielipiteensä ja selittänyt, mitä hän uskonasioista oikeastaan +ajattelee, silläkin uhalla, että olisi näin menetellen toiminut papan +vakaumusta ja tarkoituksia vastaan. + + + + +XII. FENNOMANIAN NOUSUKAUDELLA. + + +Jos saisin määritellä suomalaisuuden nousukautta oman elämäni tapausten +mukaan, sanoisin sen alkaneen sinä vuonna, jolloin minut pantiin +kouluun, ja päättyneen alkavaan kukoistuskauteen noin yhdeksän vuoden +kuluttua eli siihen aikaan, jolloin olin koulunkäyntini päättänyt, siis +noin 1870-1880 vuosien välillä. + +Koska koulunkäyntini oli alkanut Helsingin Suomalaisen Alkeisopiston +perustamisvuonna, ei määritelmä ole niinkään mielivaltainen, sillä +yksityisvarojen keräämistä tuon koulun aikaansaamiseksi ja +ylläpitämiseksi voi todella katsoa suomalaisuuden nousukauden aluksi, +jota sitten yhteen menoon jatkui, innostuksen vuosi vuodelta yhä +kasvaessa, uusien suomalaisten koulujen syntyessä kaikkialla niinkuin +sieniä nousee lämpimän sateen jälkeen, teatteriväliverhon ensi kertaa +kohotessa suomalaiselle katselijakunnalle ja ooppera-ihmeen avautuessa +entisille kanteleen hymistäjille. + +Kouluaikoina, jolloin koko huomion täytyi olla kiintyneenä latinaan, +historiaan ja matematiikkaan, emme tietenkään voineet olla _in mediis +rebus_ tämän kuohuvan ajan pyörteissä. Nousukauden miehet eivät olleet +mitään nuorukaisia, niinkuin helposti luulisi, vaan 40-60:n ikäisiä, +jopa sitäkin vanhempia toimihenkilöitä. Isä oli heidän joukossaan +nuoremmalla puolella. Usein emme ymmärtäneet, mitä kaikki heidän +puheensa tarkoittivatkaan, he kun olivat maistereita, opettajia, +tohtoreja, professoreja, me koulupoikia. + +Voin siis vain satunnaisten muistikuvain perusteella antaa jonkinlaisen +käsityksen Aleksanderin ja Elisabetin osanotosta ja suhteesta tähän +aikakauteen ja heidän silloisen seurapiirinsä päähenkilöihin. + +Helsinkiin muuton jälkeen oli Elisabetin ensimmäisenä ja parhaana +ystävänä rouva Krohn, Julius Krohnin (kirjailija Suonion) ensimmäinen +vaimo. Hän oli omaa sukua Nybergh, siis suomalaisruotsalainen, ja puhui +oivallisesti saksaa. Heidän lapsiaan oli Kaarle (professori Krohn, +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtaja), Helmi (nyk. tunnettu +kirjailija ja esitelmöitsijä) ja pikku Ilmari (nyk. tunnettu +musiikkimies ja säveltäjä). + +Vanhat Krohnit ja koko heidän perheensä olivat hienosti sivistyneitä +ihmisiä. + +Elisabet tutustui rouva Krohniin alkujaan kai sen vuoksi, että he +molemmat puhuivat saksaa eikä hänen kanssaan puhuessa siis tarvinnut +pelätä kielivirheitä. Mutta heidän lähentymiseensä myöhemmin vaikutti +eniten heidän samanlainen sivistystasonsa, mahdollisuus keskustella +semmoisista asioista, jotka olivat olleet Elisabetin harrastusten +kohteena jo Pietarin aikoina. Semmoista tilaisuutta ei hänellä muuten +useinkaan täällä Suomessa ollut, sillä Aleksander ei erittäin +välittänyt taideasioista ja vielä vähemmän niistä välitti hänen +fennomaaninen ystäväpiirinsä. Elisabet kävi siis usein ystävättärensä +luona, jonka kohtalossa oli niin paljon yhteistä hänen oman kohtalonsa +kanssa. Muistan että usein kun kysyimme: missä mamma on? — kuului +vastaus: Hän on mennyt Krohnille. Muistan elävästi tuon kauniin rouvan, +hänen hienohipiäiset kasvonsa ja siron kyömynenän kultasankaisine +silmälaseineen, mutta erittäinkin muistan syyn, minkä vuoksi niin pidin +hänestä, sen, että hän ilmeisesti rakasti mammaa. + +Ehkä Elisabetin esimerkin vaikutuksesta hänkin entistä hartaammin +rupesi koettamaan käyttää suomea perhekielenä. En muista, miten +pitkälle hän siinä edistyi. Hänen poikansa Kaarle ja sittemmin myöskin +Ilmari pantiin Suomalaiseen Alkeisopistoon, luullakseni kuitenkin vasta +hänen kuolemansa jälkeen, joka tapahtui aikaisin. Sen jälkeen Julius +Krohn meni toisiin naimisiin neiti Lindroosin kanssa, joka oli +ankarasti suomenmielisen rouva Godenhjelmin sisar. Krohnin perhe +suomalaistui silloin kokonaan ja suomi tuli sen ainoaksi perhekieleksi. +Tästä toisesta avioliitosta on syntyisin loistelias kirjailijamme Aino +Kallas. + +Godenhjelmien herrasväki oli lapseton, mutta he rakastivat ylenmäärin +kaikkea nuorisoa. Me olimme heillä kuin kotonamme. Siellä pantiin +toimeen seuraleikkejä, panttileikkejä, "kätken, kätken sormusta" y.m. +Siellä kasvoimme nuorukaisiksi. Siellä rakastuttiin häikäisevään +kaunottareen, Maria Fagerlundiin, heillä asuvaan tummasilmäiseen +koulutyttöön. Olimme siinä onnellisessa ikäkaudessa, jolloin ei mikään +estä useita olemasta rakastuneita samaan tyttöön. Niinpä kaunis Maria +oli paitsi minun, myöskin Kasperin flamma, ja sitä paitsi viiden, +kuuden muun nuorukaisen — kaikessa sovussa ja onnessa. Hauskaa se kai +vain tytöstäkin oli. Emme voineet rakkaudellemme mitään, ja kun hän +vuorostaan kävi meillä nuorisokutsuissa, tuntui se meistä tavattoman +mairittelevalta koko talollemme, vaikka hän kaiken päälliseksi oli +hiukan ruotsinmielinen ja muiden tyttöjen mielestä tietysti aivan liian +itsetietoinen kauneudestaan. + +Täti Godenhjelm ei myöskään oikein pitänyt siitä, että pojat ihailivat +tyttöjä yksinomaan kauneuden vuoksi. Hänen mielestään olisivat monet +muut tytöt paljon paremmalla syyllä ansainneet poikien huomiota. + +Herra Godenhjelm oli saksankielen lehtori yliopistossa. Ja ehkä hekin +alkujaan olivat tulleet Elisabetin seurustelututtaviksi paitsi +suomenmielisyytensä, myöskin saksantaitonsa vuoksi, mutta pian ei +saksasta ollut enää tietoa. Rouva Godenhjelm oli ottanut innokkaasti +osaa Elisabetin suomenkielen harrastuksiin, ja luullakseni suorastaan +opettikin häntä panemalla toimeen puheluharjoituksia, ensin vain kahden +kesken, mutta sitten myös muiden suomea taitavien rouvien seurassa, +perjantaisin. Näihin seurustelutilaisuuksiin Godenhjelmien kodissa +yhtyi sitten suomea paremmin oppiakseen moni semmoinenkin rouva, joka +ei osannut muuta kuin "kyökkisuomea", mutta halusi perehtyä +sivistyneeseen suomalaiseen seurustelukieleen. Tämä yhä kasvava +kotiseura oli kai ensimmäisenä alkuna suurelle "Suomalaiselle Seuralle" +(S. S.), jolla sittemmin oli tärkeä sija suomalaisuuden historiassa. +Tähän suureen seuraan ottivat tietenkin osaa myöskin herrat, ja +säännöllisesti kävivät siellä kaikki johtomiehetkin, Yrjö Koskisesta +alkaen. Myöskin Aleksander siellä liikkui ainoana sotilashenkilönä +siviilien joukossa. Hän oli niihin aikoihin solakka, pitkä eversti, +tummaa kiharaista poskipartaansa hän piti Aleksanteri II:n tapaan, +leuka sileäksi ajeltuna. Kaikki he liikkuivat siellä (Ylioppilastalon +suuressa salissa) sivistyneiden daamiensa keskellä säteilevin katsein, +kohteliain kumarruksin ja valituin elein, koettaen parhaansa mukaan +olla sivistyneitä — suomeksi. Sehän se oli vanhan fennomanian A ja Ö: +olla sivistynyt ja kuitenkin suomalainen. + +Sekä herra että erittäinkin rouva Godenhjelmillä on luullakseni paljon +suurempi merkitys suomalaisuuden historiassa kuin tavallisesti +luullaan. + +Rouva G. oli keskikokoinen, jotakuinkin täyteläinen vartaloltaan ja +kasvoiltaan. Pieni, suora nenänypykkä. Silmät kirkkaan siniharmaat, +iloisesti hymyilevät. Suu ikäänkuin vain iloisten asiain sanomiseen +luotu, aina hymyn aiheita etsiskelevä. Puhe kaunisäänistä, suomenkielen +sulosoinnuissa kyllästettyä. Muistan hänet ystävällisenä, +hyväntuulisena, hilpeämielisenä, avuliaana olentona. + +Lehtori Godenhjelm oli kasvultaan keskikokoista hiukan lyhyempi. +Hänellä oli pitkä leikkotukka, silmillä kultasankaiset lasit, silmät +tirrallaan, niin että tavallisesti vain luomien rako näkyi. Partaa +hänellä oli ja ei ollut, se on, sitä kasvoi tai oli kasvamatta siellä +täällä ominpäin ja vapaasti. Partaveitsi ei milloinkaan päässyt +karhentamaan luonnostaan pehmeitä haivenia, jotka eivät ylittäneet +kohtuuspituutta. Hän nauroi usein ja hartaasti, mutta ei ääneen; kuului +vain kiihkeämpää tai hillitympää suhinaa hampaitten välistä. +Samanlaista ääntä kuului myöskin, kun hän tahtoi osoittaa erikoista +kohteliaisuutta tai kun hän tuli sanoneeksi jotakin rohkeata ja +tavatonta, josta tuntui ikäänkuin pitävän pyytää anteeksi. + +Omituista kyllä, tämä naurutapa oli ominaista koko perheelle, ja +erittäinkin myös neiti Lindroosille, joka täti Godenhjelmin sisarena +asui heidän luonaan. Se oli jonkinlaista "kohteliaisuusnaurahtelua". +Mutta naisilla se oli äänekkäämpää ja sointuvampaa. Ensin pantiin vain +lyhyeen: he-he-he, ja sitten vedettiin henkeä kuuluvasti ja pitkään. +Sekin oli puolittain ikäänkuin anteeksipyytävää, puolittain leikiksi +lyövää sävyltään, joka muistutti jonkinlaista — sanoisinko — +hirnahtelemista. Alkulähteellä, nimittäin sisaruksilla ja erittäinkin +täti Godenhjelmillä se kuului jopa miellyttävältäkin. Mutta juuri tämän +miellyttävyyden vuoksi tapa ei rajoittunutkaan vain Godenhjelmeihin, +vaan levisi matkintana vähitellen kaikkiin fennomaanisiin piireihin. +Lopulta se puhkesi kukkaan suomalaisen tyttökoulun jatko-opistossakin, +ja kun niin oli, niin tietääkin, kuinka laajalle se levisi! Melkeinpä +vain siitä saattoi päättää, kuka kuului Suomalaiseen Seuraan, kuka ei, +eli kuka oli sivistynyt, kuka ei. + +Alunkaan pitäen, ja ainakaan näin yleiseksi levinneenä, tapa ei +miellyttänyt Elisabetia ollenkaan. + +Vielä äskettäin minä muistutin hänelle tästä asiasta koettaen matkia +tuota muinaisfennomaanista iloittelutapaa. Elisabet muisti sen hyvin, +muisti myöskin, ettei se ollut häntä miellyttänyt, ja nauraen rupesi +kohta selittämään, _miksi_ se ei ollut miellyttänyt. + +— Katsopas, kun rouvat puhuivat tuolla tavalla naurahdellen, niin +tuntui niinkuin he suomea puhuessaan eivät olisi olleet täysin +tosissaan. He käänsivätkin aina takaisin ruotsiin, kun tuli puhe +jostakin todellisesta, joka kiinnitti heidän mieltään. Mutta minulle +oli suomenkielen käyttäminen kaikkea muuta kuin leikkiä, minun piti +näissä seuroissa osata sanoa kaikkein totisimpiakin asioita suomeksi +vain, sillä ruotsinkielestä minulla ei ollut niihin aikoihin +aavistustakaan. + +Elisabet kuvasi suhdettansa näihin rouvaseuroihin vielä näin: + +— Olin useinkin suuresti hämilläni, kun olin antautunut jostakin +tärkeänlaisesta kysymyksestä lausumaan mielipidettäni ja kesken kaiken +täytyi huomata, että sanoja alkoi puuttua, kunnes piti avuttomana +pysähtyä. Rouvat rupesivat toisilleen ruotsiksi selittämään, mitä olin +mahdollisesti tarkoittanut, mutta selittivät aivan väärin, mikä sekä +harmitti että hävetti. Siihen aikaan osattiin Suomessa muita ulkomaisia +kieliä sangen vaillinaisesti, joten en yrittänytkään niillä avustaa +itseäni, paitsi saksalla, kun rouva Godenhjelm oli läsnä ja rupesi +tulkikseni. Mutta se seikka, etten osannut _ruotsia_, vaikutti, että +minua kohdeltiin vähän niinkuin olisin ollut alaikäinen, joka ei vielä +pysty ottamaan osaa monimutkaisiin keskusteluihin. Ymmärrän hyvin, että +minua saatettiin pitääkin kovin vähätietoisena näissä suomalaisissa +piireissä, sillä enhän minä tuntenut juuri ollenkaan Ruotsin historiaa +enkä sen tänne siirtyneitä perinnäistapoja, ja että minulla sen sijaan +oli Venäjän historian tuntemusta, tietoa sen kirjallisuudesta ja +taiteesta, sen seikan olin jo itsekin unohtanut, joten minä usein +omastakin mielestäni olin tyhmempi kuin muut ja vähitellen totuin +olemaan alituisesti alakynnessä. Minulle hymyiltiin äidillisesti +niinkuin omituiselle vierasmaalaiselle lapsukaiselle. — Mutta kerranpa +minä rohkaisin mieleni. Harmitti kovasti, kun eräässä seurassa taas +käänsivät puheen ruotsiksi juuri silloin, kun joutavista asioista +siirryttiin totisempiin. Sanoin suoraan, että suomenkielen puhumista +näissä seuroissamme ei saa ottaa leikin kannalta. Kaikki katsahtivat +minuun kummastuneina. Niin juuri, jatkoin minä vauhtiin päästyäni, +täytyy oppia sanomaan kaikki suomeksi, mitä vain ajattelee, sillä +täytyy oppia ajattelemaankin suomeksi. + +Vieressäni istuva rouva taputteli minua hiljaa polvelle, etten minä +liioittelisi. + +Rouva Ignatius sanoi: + +— Minä en koskaan voi oppia ajattelemaan suomeksi, rakas Lisbet. + +Rouvien kesken nousi vilkas ruotsinkielinen keskustelu. Mutta minä en +hellittänyt. Minä sanoin, ettei siihen voikaan oppia niin kauan kuin +käyttää ruotsia. Mutta täytyy aivan kokonaan luopua entisestä +kielestä, väkisin puhua vain suomea, silloin varmaan oppii lopulta +ajattelemaankin suomeksi. — Tämä puhe kiihotti rouvat vielä +kiihkeämpään keskusteluun keskenänsä, jota minä en ymmärtänyt, koska se +kävi ruotsiksi. + +Mutta rouva Godenhjelm sanoi minulle jäljestäpäin, kun olimme hänen +luonaan kahden kesken: + +— Sinä liioittelit vähäisen siellä Ignatiuksessa, rakas Lilia. (Minua +sanottiin monella nimellä: toiset sanoivat Lilia, toiset Liza, +kolmannet Lisbeth.) + +— Etkö siis ole samaa mieltä, että meidän pitää oppia ajattelemaan +suomeksi? — kysyin häneltä. + +— Kyllä, kyllä, mutta me emme voi jättää ruotsia noin vain ilman +muuta. Hyvä on sinun puhua, kun et ruotsia osaakaan. Mutta sinä +unohdat, että ruotsi on äidinkielemme ja me olemme sitä oppineet +rakastamaan, vaikka nyt vihaammekin svekomaaneja. Emme voi ruotsia +karkottaa vieläpä ajatuksistammekin. Ja olisikohan se edes oikeinkaan? + +"Omituista oli" — sanoi Elisabeth kertoessaan minulle tästä +keskustelusta — "etten siinä tilaisuudessa heti huomannut omaa +asemaani. Olinhan minä puolestani luopunut venäjänkielestä, joka oli +äidinkieleni, ja joka päivä hartaasti koetin ajatuksistanikin +'karkottaa' sitä pois suomenkielen tieltä. Olisin voinut heille lisäksi +kertoa, ettei näiden alituisten ponnistusten takia rakkauteni venäjään +ollenkaan vähentynyt. Ehkä päinvastoin. Ihminen ei ole semmoinen +vaivainen ja rajoittunut luontokappale kuin esimerkiksi kissa, joka voi +naukua itsensä kuoliaaksi, ellei pääse takaisin kotinurkkiinsa. Ihminen +voi oppia rakastamaan toistakin kieltä ja toistakin maata, ja näin on +hänen rakkautensa alue vain kasvanut kaksi kertaa suuremmaksi." + +Elisabet ei olisi _silloisella_ suomenkielen taidollaan suinkaan voinut +heille tämmöisiä asioita selittää. + +Että rouvat todellakin suhtautuivat häneen vähän niinkuin äidillisen +alentuvasti, sen vaikutelman muistan omasta puolestani hyvin +varhaisilta ajoilta. Mutta tuohan lienee niiden ulkomaalaisten +tavallinen kohtalo, jotka eivät täysin hallitse seurapiirinsä kieltä. +Yhtä varhainen ja selvä on minulla kuitenkin myös sen vaikutelman +muisto, että useimmat rouvat kovin pitivät hänestä, ja ne, joiden +kanssa hän saattoi vaihtaa ajatuksia jollakin ulkomaisella kielellä, +kuten esimerkiksi rouva Krohn ja jotkut muut, näyttivät arvioivan hänen +kehitystasonsa hyvin korkeaksi. + +Hänen kertomuksessaan mainittu rouva Amanda Ignatius oli Tilastollisen +Toimiston päällikön K. F. Ignatiuksen puoliso. Tämä melkein +umpiruotsalainen herra oli tietääkseni niitä miehiä, jotka Yrjö +Koskisen vaikutuksesta olivat omaksuneet suomalaisuuden aatteen, samoin +kuin esimerkiksi Eneberg, Donner, Kihlman y.m., jotka eivät hekään +osanneet suomea juuri nimeksikään, mutta silti eivät olleet suinkaan +vähemmän hartaita ja sitkeitä fennomaaneja. Ignatiusten perhe oli +suuri. Lapset koulutettiin suomalaisissa oppilaitoksissa. Vanhemmat +yrittivät heidän kanssansa puhua suomea niinkuin vain parhaiten +kykenivät, pelkkiin yrityksiin se taisi kuitenkin jäädä. Olimme +myöhemmin hyvin paljon yhteydessä näiden lasten kanssa. Vanhin, Aino, +meni sittemmin naimisiin Meurmanin pojan Oton kanssa, nuorempi +tyttäristä Elina oli naimisissa lääkäri Eliel Varénin kanssa, nuorin, +Katri, on naimisissa tohtori Bergholmin kanssa. Pojista ovat Kaarlo ja +Hannes olleet koko maassa hyvin tunnettuja toimihenkilöitä. + +Rouva Amanda Ignatius oli Elisabetin parhaimpia ystäviä. Hän oli +isokokoinen, täyteläinen, hyvin taloudellinen, reipas, valtansa tunteva +käytännön ihminen, joka kyllä alistui nurkumatta jopa suuriin +uhrauksiinkin valmiina, miehensä kaikkiin fennomaanisiin aatteisiin, +mutta jonka taloudenjohtoon sen sijaan ei ollut kenenkään sormeansa +pistäminen, ei edes miehenkään. Jos miehen ala oli aatteet, niin kyllä +talous oli vaimon, ja hän kovasti varoitti Elisabetiakin pitämään +näiden alojen rajat jyrkän selvinä. Hän otti opettaakseen Elisabetia +monen monissa käytännöllisissä talousasioissa, jopa piti pieniä +tutkintojakin, päästäkseen selville niistä erehdyksistä, joita varmasti +uskoi Elisabetin tekevän. + +Neuvojia oli Elisabetilla paljon. + +— Tietysti Lisbeth ostaa voita moneksi kuukaudeksi silloin, kun se on +halpaa? — oli häneltä joku rouvista kysynyt. + +Elisabet vastasi, ettei hän voi sitä tehdä, sillä Aleksander antaa +hänelle vain viikkorahat kerrallaan. + +— Mutta voisihan Lisbet sanoa, että täytyy ostaa sata naulaa voita +yhdellä kertaa? + +— Sitä en voi tehdä. + +— No, miksi Lisbet, ei voi? + +— Minun on aina niin vastenmielistä nähdä Aleksanderin tulevan +tyytymättömäksi. + +— Sanooko hän mitään? + +— No, ei juuri sanokaan, mutta minä näen sen. (Tässä Elisabet kaiketi +ajatteli Aleksanderin tavallista, tuskin huomattavaa silmäkulmain +rypistystä.) + +— Ja Lisbet menee kauniisti pois? Eikä pyydä enempää? Niinkö? + +— Niin. + +— Voi, voi, rakas Lisbet, tietääkö Lisbet, että jokaisen miehen voi +kääriä sormensa ympäri niinkuin langan. + +— Kyllä. + +— No miksi mennä pyytämään noin burduus — kuinka se on suomeksi? — +pitää tehdä ensin iloiseksi ja kysyä neuvoa ja mies sanoo itse: mutta +koska voi on niin halpaa, eikö olisi viisaampaa ostaa enemmän +yht'aikaa? Kyllä he kohta antavat rahaa, kun saavat itse keksiä ja olla +meitä viisaampia. + +Tästä kysymyksestä — miehen käärimisestä sormensa ympäri — Elisabet +ja hänen ystävänsä eivät päässeet koskaan yksimielisyyteen. Elisabet ei +semmoista tahtonut, mutta ei voinut hänelle selittää _miksi_. Ei +osannut riittävästi suomea, vaikka osasikin monin verroin paremmin kuin +hän. Mutta kertoessaan myöhemmin tästä ja monesta muusta asiaa +koskevasta keskustelustaan saman rouvan kanssa hän sanoi: "En osannut +selittää hänelle, että minun mielestäni tuo sormen ympäri kääriminen +olisi ollut samaa kuin miehensä edessä viekasteleminen, tai suoraan +puhuen: se on miehensä pettämistä." + +Paitsi näitä Elisabetin puolella olleita rouvaseuroja, kävi luonamme +vierailulla hänen ja Aleksanderin yhteisissä illanvietoissa usein +myöskin Bergbomin teatterin jäseniä. + +Tämä oli meistä lapsista aivan valtavaa. + +Nähdä omissa kotihuoneissa henkilöitä, joita muutama päivä sitten oli +nähnyt näyttämöllä yleisön ihastuksen, kättentaputusten ja +haltioituneiden hyvähuutojen kohteina, nähdä heitä aivan läheltä, +kuulla heidän puhuvan, nauravan, juovan teetä aivan tavallisina +ihmisinä, — se oli vaikutukseltaan aivan valtavaa. Tuossa pappa +puhelee maailman suurimman näyttelijän, Vilhon kanssa, ja mamma neiti +Toikan kanssa, joka on lumonnut koko Helsingin suloisella olennollaan +ja hurmaavalla näyttelemisellään. Tuossa on suuri kaunotar rouva +Lundahl, tuossa Bruno Böök, joka näyttämöllä oli aina niin uljas +mustine silmäkulmineen ja kalpeine ihoineen, mutta nyt näyttäytyi +tavallisessa asussaan, melkein aivan ilman kulmakarvoja ja iho tasaisen +punertavana. Että hänet näin näimme, oli olevinaan suureen salaisuuteen +vihkiytymistä. Se oli suuri kunnia talolle. Me emme tulisi kenellekään +ilmaisemaan, millainen hän todellisuudessa oli, tuo naisten ääretön +teatteri-ihastus! Entä herra Lundahl, joka niin verrattomasti +osasi näytellä mustalaisia, osasi tekeytyä synkäksi, hylätyksi, +toivottomaksi, — tuossa hän nyt iloisesti, ihan tavallisena +kuolevaisena keskustelee veikeän Aspegrenin kanssa, joka aivan +erehdyttävästi matki englantilaista lordia "Laululintusessa", sitten +kun se vaaleakutrinen Lydia Lagus ja "tenori" Himberg olivat yhtyneet +Arkadian teatteriin. + +Vilho piti konnien osista. Hän oli kokonaan näyttelijä eikä välittänyt +tekeytyä viehättäväksi niinkuin Bruno Böök. Vilhoa pidän muistojeni +perusteella vieläkin maailman parhaimpana näyttelijänä. Näin minä äsken +Moissinkin (Berliinissä), mutta hän sekä syvällä äänellään että muilla +eleillään koetti miellyttää yleisöä. Vilho ei näytellyt, hän _oli_ se +henkilö, jota hän esitti, ainakin katsoja unohti, että tuo oikeastaan +oli Vilho. Sen vuoksi Vilhon oleskelu kotihuoneissamme tuntui samalta +kuin jos siellä olisi liikkunut jumalia. + +Varmaankin se seikka, että suomalainen teatteri suomalaiselle ihmiselle +merkitsi suuren valon välähdystä, joka avasi hänelle taidemaailman +aivan uudelta, ennen aavistamattomalta puolelta, vaikutti siihen aikaan +sellaista taiteilijain jumaloimista. Ei todella tuntunut olevan +ihmistä, joka suomalaisuuden nousukaudella olisi saanut nauttia +suurempaa arvonantoa ja ihailua kuin näyttelijä. Ja toiselta puolen +sellainen arvonanto juuri synnyttikin suuria näyttelijöitä. He elivät +taiteessaan samaa suomalaisuuden nousua, joka vei kaikkia jotakin +tuntematonta, valoisaa, toiveikasta kohden. + +Mutta Bergbomilla oli vielä jotain muutakin mielessä. Hän perusti +suomalaisen oopperan. Ja niin hän nosti myöskin musiikkimaailman +väliverhon suomalaisen edestä. Jo vaikenee Kalevalan yksitoikkoinen +kannelsäestys, sen hymisevä helinä kuolee pois. Mutta mitä tämä uusi +on? Uudet ihanat soinnut kajahtavat suomalaiseen korvaan. Ne tulevat +kaukaa ulkomailta, vieraat ovat säveltäjät, vieraat soittajat, vieraat +laulajatkin, mutta sanat ovat selvää suomea! Kuulkaa! Uudet ihanat +sävelet yhteenkasvettuneina suomalaiseen runoon! Norjalainen Ida +Basilier — laulaa suomea! Hortense Synnerberg, Strömmer, Alma +Fohström, Bruno Holm — laulavat suomea! Signe Hebbe — suomea! +Kuuluisa unkarilainen tenori Navratil — suomea! + +Mozart, Gounod, Verdi — suomalaisessa asussa, omina, läheisinä! Voiko +johtaa uutta kansaa suurempiin valloituksiin! + + * * * * * + +Tuona riemukkaana suomalaisuuden nousukautena olimme 5:nnen, 6:nnen +luokan koulupoikia. Me vain _tunsimme_, että jotakin uutta, suurta +tapahtuu ympärillämme, ja siksi mekin elimme aikuisten riemussa. + +Asuimme siihen aikaan Albertinkadun 31:ssä, rehtori Mélartin talossa, +— hänkin suuri fennomaani ja suurten summien uhraaja. Missä vain oli +fennomaaneja, siellä kyllä näkyi aina Mélartkin. Hän oli ylen äveriäs, +hänellä oli hyvin pitkät kädet, hän kulki etukumarassa ja oli sangen +vähän kaunis kasvoiltaan, mutta suomalaisuus teki silloin rumatkin +ihmiset kauniiksi ja rakastetuiksi. + +Tämän kulmatalon toinen pitkä puurakennus kulki Antinkatua +(Lönnrotinkatua) pitkin. Siinä oli kaksi huoneistoa, joista toisessa +asui joku näyttelijätär, muistaakseni neiti Stenberg, ja toisessa +tirehtööri Avellan kahden tyttärensä, Kaarolan ja Titin kanssa. Kolmas +hänen tyttäristään, Elisabet, oli naimisissa Suomettaren päätoimittajan +Viktor Löfgrenin kanssa. + +Avellan itse ei osannut suomea nimeksikään, eivätpä liioin +tyttäretkään, mutta niin harras oli heidän suomenmielisyytensä, että +alituisesti takoivat suomea päähänsä. Kaunis, tumma, sinisilmäinen +Titti (johon tietysti sekä Kasper että minä olimme korvia myöten +rakastuneet) ei kyllä tainnut saada suomenkielen sääntöjä kauankaan +pysymään päässänsä, mutta sen sijaan oli Kaarola niin tosissaan ja niin +tarmokas, että harjoitteli suomeksi erinäisiä rooleja (sillä niistä +sanottiin suomea parhaiten opittavan) ja vihdoin hämmästytti Helsingin +esiintymällä suomalaisen teatterin näyttämöllä. Hän alkoi kohta +kulkea voitosta voittoon, niin voittamattomilta kuin vastukset ja +kielivaikeudet näyttivätkin. Hänen marmoriin hakattava, mahtava uransa +on kilvoitusta, jota hyvin käy rinnastaminen ja vertaaminen koko +suomalaisuuden nousukauden taisteluun: sama hellittämätön ponnistus +uuden, vaikean kielen oppimiseksi ja omistamiseksi, sama uhrimieli, +sama tarmo, sama hehkuva, kaiken voittava innostus. + +Kaunis Titti se joutui sittemmin naimisiin nuoren luutnantin, Löfgrenin +veljen kanssa, ja katosi jonnekin Oulun tienoille, jonne luutnantti sai +määräyksen perustettavan asevelvollisen armeijan palvelukseen. Ja +turhaan Esplanadin leijonat sitten hakivat katseillaan, minne heidän +kaunottarensa oli joutunut. Eivät löytäneet mistään eivätkä enää +milloinkaan. Tätä kohtaloa arvosteltaessa Kasper sanoi Titistä: ähä! +miksi ei _oppinut_ suomenkieltä! + +Saman talon Albertinkadun puoleisessa puurakennuksessa oli myöskin +kaksi suurta huoneistoa. Toisessa asuimme me, pitkän pihan ollessa +yhteisenä Avellanien kanssa (jonka johdosta me olimmekin saaneet nähdä +Tittiä joka päivä ja joskus juosta leskeäkin hänen kanssaan). Toisessa +huoneistossa asuivat Koskiset. Ja kerran pihalla leikkiessämme saimme +nähdä sen ihmeen, että Koskisen tytär, joka oli niin ujo, että punastui +joka sanasta, — että tämä ujo tyttö telmi veljiensä kanssa! Ensin +kuului heidän puoleltaan juoksua ja kovaa melua, sitten yht'äkkiä +ikkunanpuolikas paiskautui auki, ja Sakari — rentonaan nauraen — +alkoi työntyä siitä ulos sisarensa pakottamana, joka pöytäliinaa +huiskuttaen hääti häntä pellolle. Että siis Koskisenkin totisessa +perheessä osattiin näin ilakoida! Että hurskas, naisellinen impi, joka +ei avannut suutaan seuroissa eikä käynyt teatterissa, että hänkin osasi +telmiä! — sitä emme olisi osanneet aavistaakaan. Se lähensi meitä +heihin ja heidän sisareensa. + +Nurkkatalossa kadun toisella puolella asuivat Strömmerin sisarukset, +joista toisesta tuli sittemmin Emmy Achté ja toinen katosi jonnekin +Norjaan, mutta tämä toinenkin oli oivallinen laulajatar ja kuului +suomalaiseen oopperaan. Heidän kaksi ikkunaansa olivat meitä vastapäätä +kadun toisella puolella. Usein näimme heidän menevän tai tulevan +kaupungilta, iloisesti keskenään puhellen. "Trubaduurissa" heillä oli +kumpaisellakin osansa, vanhempi esitti Leonoraa ja nuorempi +Azusenaa. Minä ihailin erittäinkin nuorempaa. Hänen kohtauksensa +mustalaisleirillä, hänen synkeä tuijottamisensa nuotioon ja mustalaisen +kohtaloja valitteleva laulunsa "Valkea rä-ä-ä-äiskyy..." ei mene +milloinkaan mielestäni. Näin hänestä kauniita, liikuttavan helliä unia, +ja kun oopperasta tultua hänen huoneensa valkoisten huntu-uutimien taa +syttyi yölampun valo, oli minusta elämä saavuttanut ylimmän +runollisuutensa. + +Kasperilla ja minulla oli sekä oopperoissa että puhenäytelmissä pysyvä +paikkamme toisen "rivin" etutuoleilla. Aleksanderilla ja Elisabetilla +oli abonemangipaikkansa 9:nnessä permantoaitiossa vasemmalla. Kaikki +istuivat Arkadian katsomossa tutuilla paikoillaan. Almbergit +(Suomettaren Matti rouvineen) istuivat vastapäätä oikealla, samoin +rouva Heurlin (Bergbomin sisar), "Emelien" valkoisen kellertävä, pyöreä +pää vilahteli tavallisesti näyttelijäin aitiosta, kaikki punatukkaiset +Gripenbergit suosivat aina ensimmäistä riviä, Yrjö Koskinen, Jaakko +Forsman, Löfgren ja muut fennomaaniherrat, usein myöskin Aleksander +olivat permannon nojatuoleissa, ja väliajoilla he aina nousivat +seisoskelemaan orkesterinkaidetta vasten, selin näyttämöön. + +Oopperan jäsenet eivät juuri vierailleet luonamme siitä +yksinkertaisesta syystä, että he, vaikka lauloivat suomea, eivät +osanneet sitä puhua; Elisabet sitä vastoin kyllä puhui suomea, mutta ei +laulanut. Ainoa, joka hartaasti opiskeli myöskin _puhumaan_ suomea, oli +laulajatar Naemi Ingman, ja hän tuli useinkin yhteyteen Elisabetin +kanssa. Hän asui ihastuttavan vanhan rouvan, Elise Heintzien luona, +joka puolestaan oli ollut J. V. Snellmanin jouduttua leskeksi hänen +lastensa kasvattajana ja hoitajana ja oli tietenkin Snellmanin +vaikutuksesta lämmennyt suomalaisuudelle. Tämä rouva Heintzie ja +Elisabet olivat lujasti ystävystyneet. Heidän ystävyytensä pohjana +eivät kuitenkaan olleet yksinomaan yhteiset sympatiat suomalaisuutta +kohtaan, vaan pikemminkin muut aatteelliset kysymykset, jotka koskivat +elämäntarkoituksen arvoituksia, siis — miksei sanoisi — uskonnollisia +kysymyksiä. Kaikki muut Elisabetin fennomaaniset rouvatuttavat pitivät +lujasti kiinni oikeaoppisesta luterilaisuudesta, sen dogmeista, +kirkossakäymisestä, herranehtoollisen nauttimisesta. Ja Elisabetin +lukuisien lasten vapaina kasvaessa hänelle kävi aikaa myöten yhä +tärkeämmäksi löytää tästä luterilaisuudesta edes joitakin puolia, jotka +olisivat olleet sopusoinnussa hänen luonnolliseen ihmisjärkeen +perustuvan ajattelutapansa kanssa. Tässä kohden häntä auttoi rouva +Heintzie lohduttaen häntä ja selittäen, että rehellinen ja väsymätön +pyrkiminen kaikkeen jaloon ja hyvään, lasten johdattaminen uskomaan +tätä jaloa ja hyvää oli jo sekin "Herralle otollista pyrkimystä". +Elisabet kiintyi tähän ystävään kuin kauan kaivattuun suojaan. Aivan +odottamatta heidän keskustelunsa rupesivat myöskin tukemaan Elisabetin +suomalaisuuspyrintöjä, sillä mikäpä oli jalompaa ja parempaa kuin yhä +laajentaa rakkauttansa kansaan ja kannustaa lapsiansa samaan? Ehkä +näissä filosofisissa keskusteluissa rouva Heintzienkin suomalaisuuden +harrastus syventyi. + +Muistan puolestani elävästi sekä rouva Heintzien että suloisen Naemi +Ingmanin. Kerran, vielä koulupoikina ollessamme, tuo vanha, ylen +sivistynyt ja miellyttävä rouva kunnioitti Kasperia ja minua kutsumalla +meidät luokseen illallisseuraan Aleksanderin ja Elisabetin mukana. +Siellä oli myöskin Naemi Ingman. Vieraita oli paljon. Vilkas keskustelu +koski tietenkin suomalaisuuden asiaa eli fennomaanien ja svekomaanien +yhä kiristyviä välejä. Naemi Ingman istui illallisilla keskikohdalla +pitkää ruokapöytää. Ja siitä, että hän niin vilkkaan uteliaasti +käänteli miellyttävää päätään puhujasta toiseen, ilmeinen nautinto +pehmeillä, vaaleaverisillä kasvoillaan, saattoi varmasti päättää, että +nyt hän oli jo muuttumassa fennomaaniksi ja kohta puhuva seuroissa +suomea, vastakohtana muille suurille laulajille ja laulajattarille, +jotka kyllä lauloivat suomeksi, mutta seurustelivat vain ruotsalaisten +kanssa. + +Voisi ajatella, että semmoinen mies kuin Aleksander, joka oli saanut +kasvatuksensa Haminan kadettikoulussa ja jonka lähimmät toverit siis +kuuluivat tunnettuihin aatelissukuihin, usean hänen luokkatoverinsa +ollessa huomatussa asemassa, mikä kuvernöörinä, mikä suurpankin +johtajana, ja keskenään harrastaessa upeaa seuraelämää, olisi hänkin +yhtynyt näiden entisten ystäväinsä piireihin. Mutta se ei voinut käydä +päinsä, ensiksikin koska ruotsalaiset seurapiirit vieroivat +Aleksanderia hänen fennomaanisuutensa tähden, ja toiseksi koska +Elisabetia pidettiin ruotsinkieltä taitamattomana muukalaisena, +jommoisena hän ei voinut herättää sivistyneistön mielenkiintoa. +Lieneekö tässä Elisabetin täydellisessä vieroituksessa kaikesta +ruotsalaisesta sivistyneistöstä ollut jotakin tahallisuutta +Aleksanderin puolelta, lieneekö se ollut hänen "suunnitelmiansa", on +vaikea sanoa. Ehkä hän pelkäsi, että Elisabet, joka oli henkisesti +sangen korkealla kehitystasolla — itse siitä tietämättä —, helposti +täällä Suomessa kiintyisi kulttuuria ja vapaamielisyyttä edustavaan +ruotsalaiseen sivistyneistöön, joka paremmin kuin jäykät pietistien +jälkeläiset vastasi Elisabetin pietarilaista entisyyttä. Varmaa vain +on, ettei Elisabet koko elinaikanaan tullut tutustuneeksi ainoaankaan +merkittävään ruotsinmieliseen henkilöön. + +Suomalaisuus oli se voima, joka Elisabetille niinkuin Aleksanderillekin +tämän liikkeen nousukaudella yksin määräsi, kuka oli ystävä, kuka +luonnollinen vihamies. Mitkään "kulttuuritasot" eivät saaneet ihmisiä +liittymään toisiinsa, jos toinen oli suomen- ja toinen ruotsinmielinen. +Eipä edes voimakkainkaan vanhan ajan yhdyssiteistä, nimittäin +verisukulaisuus, — eipä edes sekään jaksanut enää pysyä määräävänä, +jos joutui ristiriitaan suomalaisuuden kanssa: sukulaisside katkesi, +suomalaisuudenside oli voimakkaampi. Se liitti ikuisilla siteillä +yhteen mitä erilaisimpia ihmisiä, eri yhteiskuntaluokista, eri +kehitystilassa olevia, eri makuihin, eri tapoihin kasvatettuja, jotka +eivät ikinä muuten olisi toistensa tuttaviksikaan joutuneet. + +Lähtemättömästi ovat mieleeni painuneet Aleksanderin totikutsut, +jommoisia fennomanian pääpomot jokainen vuorostaan joka viikko +pitivät. Ei niin, että olisin voinut koulupoikana tai edes vielä +ylioppilaanakaan olla niissä läsnä ja kuulla mitä puhuttiin, vaan niin, +että usein uudistuva kuva hänen työhuoneeseensa kokoontuneista, +innokkaasti keskustelevista ukoista, joka kuva näkyi avatuista ovista +muihin huoneisiin, on vuosien kuluessa muodostunut mielikuvituksessani +jonkinlaiseksi symboliksi koko tästä fennomanian nousukaudesta. + +Mikä ihmeellinen kohtalo olikaan viskannut nuo ihmiset yhteen? + +Huone oli alkuillasta kirkas ja puhelu tuntui ensin pinnalliselta, +niinkuin vain voinnin kyselyiltä, uutisten kertomiselta, valittiin +istuinpaikkoja, leikeltiin sikarinpäitä. Sitten tuli ukko Meurman, ja +kohta kuului huoneesta naurun räjähdys. Tietysti hän oli heti sisälle +astuttuaan leikannut sukkeluuden ja jäänyt lasiensa yli katsomaan sen +vaikutusta läsnäolijoihin, hänen oman totisena pysymisensä yhä +kiihdyttäessä toisia nauramaan. Harvoille on suotu kyky olla itse +nauramatta sukkeluuksillensa. Se oli Meurmanin vahva puoli. + +Meurman oli noihin aikoihin jo harmaantunut, myöskin hänen ennen +mustanvivahteiset tuuheat viiksensä. Rehevästi yhäkin kasvava harmaa +tukka pyrki usein jäämään niskasta vähän liian pitkäksi. Parta, joka +oli ehkä alunperin tarkoitettu muodoltaan hänen nuoruutensa aikaisen +Nikolai I:n poskipulisonkien tyyliseksi, oli ukolla vähitellen kasvanut +yhteen leuan alle tuuheaksi kimpuksi, leuan ollessa edestäpäin +ajeltuna, joten parran muoto muistutti vanhoja merimiehiä tai luotseja. +Tunnuksellisinta olivat Meurmanin kasvoissa kuitenkin hänen perin +vaaleanharmaat silmänsä ja niiden terävästi palava musta keskus sekä +vielä jokin lisärengas, joka antoi noille silmille jotakin +teräksenkovaa. Ne katsoivat tavallisesti lasien yli ja saivat siten +otsan vähän etukumaraan, niinkuin puskemaan valmistuvalla härällä. Hyvä +jos oli odotettavissa vain jokin sukkeluus, mutta paha niille, joita +vastaan oli valmistumassa arvostelun murhaava isku. Hän osasi ankarasti +lyödä kirjoituksissaan, mutta puheessaan ei suinkaan vähemmän. Ylpeä ja +armoton vihollisilleen. + +Ja kuitenkin, lieneekö maailmassa ollut sen nöyrempää auktoriteetin +tunnustajaa ja siihen alistujaa? Koko hänen tahtonsa ei ollut mitään +muuta kuin — Koskinen, Jaakko Forsman, Ignatius, Löfgren. Hän kyllä +leijonana riehui ja taisteli kirjoituksissaan, hän pani liikkeelle koko +synnynnäisen sukkeluutensa ja naurattamistaitonsa, välistä hän teki +polemiikeissaan riemukkaan vallattomia hyppyjä niinkuin hieho, joka on +äsken päästetty kevätlaitumelle. Ja ruotsalaiset ihmettelivät hänen +itsenäisyyttään ja säkenöivää neroansa ja sanoivat häntä "Kangasalan +oraakkeliksi". Mutta kyllä asia sentään taisi olla niin, ettei tämä +oraakkeli tehnyt vahingossakaan hypähdyksiä sen piirin ulkopuolelle, +minkä hänen auktoriteettinsa olivat hänen ympärilleen aidoittaneet. +Hänen alistuvaisuutensa tässä suhteessa oli hämmästyttävä. Hän ei +milloinkaan suuttunut oikaisijoilleen, jotka toverillisesti +repostelivat ja raatelivat hänen kirjoitusehdotuksiaan, jopa ne joskus +kokonaan hylkäsivät. Vähäisen hän ensin ikäänkuin myrkkyili, mutta jo +iski taas jonkun sukkeluuden, kaikki purskahtivat nauruun, ja +tyytyväisenä näkyy Meurmanin käsi ojentuvan sokeriastiaa kohden, +sokerit kilahtavat lasiin, kuuma vesi höyryää, ja totilasit täyttyvät. +Innokas puheensorina pääsee alkuun eikä enää vaikene. + +Pian oli huone täynnä sinistä sikarinsavua. + +Pienikasvuinen, hintelä Löfgren, Suomettaren toimittaja, siellä jo +hihittää kuulumatonta nauruansa. Se mies ei ääntä pitänyt. Sanoi vain +tuon tuostakin jotakin oikaisevaa, arvostelevaa, kertoi jonkin uutisen +tai paljasti vastapuolueesta jonkin ilmisaamansa kulissintakaisuuden, +joka kohta ohjasi keskustelun uusille urille ja antoi hänelle uusia +aiheita artikkeleihinsa. Näin hän sanatonna johti keskustelua. Itse +vain nauraa hihitteli paikallaan. Sakeneva tupakansavu sai hänen +suuret, tulehtuneet silmänsä tihruisiksi ja punehtuneet luomet +räpyttelemään taajaan. Ohimosuonet elivät hermostuneesti ja pyrkivät +levittämään verkkoansa harvan tukan otsalahdelmiin, jotka ylettyivät +kauas päälaelle. Ankarassa sanomalehtityössä rasittuneita silmiään hän +kertoi valelevansa joka aamu kylmällä vedellä säännöllisesti sata +kertaa, ennen kuin ne pystyivät uusiin töihin. + +Vaikka savu himmensi Löfgrenin olennon, ei se pystynyt himmentämään +sohvassa tyytyväisenä myhäilevää Ignatiusta, Yrjö Koskisen erikoista +ystävää ja luottamusmiestä, tuota suurta tilastollisten, kameraalisten, +kunnallisten ja muiden käytännöllisten asiain tietäjää, tuota +maltillista, harkitusti punnitsevaa ja aina hymyilevää miestä. Hänen +punertavat kasvonsa olivat puhtaiksi ajellut kaikista parran ja +viiksien haivenista, joten sileä iho pääsi sitäkin paremmin hymyyn +pyöristymään. + +Yhtä vähän sai savu valtoihinsa jykevää Jaakko Forsmaniakaan (Koskisen +veljeä), joka puolestaan ei milloinkaan nauranut, ei osannutkaan, eipä +hymähtänyt Meurmanin mehevimmillekään sutkauksille, jos nyt ylähuulen +toinen kulma hiukan värähtikin tai kuului pieni rykäisy, parhaassa +tapauksessa hän myös hiukan liikahti tuolillaan, siinä kaikki, muiden +pidellessä mahojaan. Hänen täyteläisyytensä vuoksi hänen kauluksensa ja +vaatteensakin tuntuivat olevan liian ahtaat. Äärimmäinen likinäköisyys +taas vaikutti, että hänen muljosilmänsä, jotka katsoivat paksujen +lasien läpi, näyttivät uneliailta ja tylsän ilmeettömiltä. Sitä +tehokkaammilta vaikuttivat hänen lausuntonsa, sillä ne olivat täynnä +mitä hilpeintä huumoria kaikessa asiallisuudessaan, ja milloin +vaadittiin, myöskin mitä vilkkainta, tarmokkainta, säälittömintä +puoluetaktiikkaa, esitettynä teennäisen ja välinpitämättömän +vitkastelevasti. Kun niikseen tuli, saattoi Forsman olla kaikista +fennomaaneista radikaalisin — näin kotipiirissään — vaikka hän kyllä +vieraammista tuntui hyväntahtoisen maltilliselta. En tiedä, lieneekö +tähän juurevaan juristiin pystynyt mikään ihannoiva aatteellisuus, +mutta fennomanian ja tämän johtavan ryhmäkunnan aineellinen menestys ja +realiset valloitukset olivat hänelle kaikki kaikessa. Käytännöllisten +puolue-etujen tieltä saivat väistyä kaikki muut näkökohdat, niitä ei +hänelle ollut olemassakaan. Naimisiinkin olisi nuorten miesten ollut +hänen mielestään mentävä vain suomalaisuuden etua silmällä pitäen, jos +esimerkiksi kannatusvarat siihen tai tähän laitokseen olivat alkaneet +vuotaa kuiviin. Ja hän katsahti salaisen halveksivasti nuorukaiseen, +kun tämä mainitsi esteeksi joitakin muka esteettisiä näkökohtia. Jos +uhrautuvaisuutta, niin uhrautuvaisuutta! + +Aleksanderin muistan olleen enimmäkseen seisaallaan, joko hän sitten +nojasi selin uunia vastaan tai solakkana ja suorana liikkui +vieraittensa keskellä. Hänen sotilasunivormunsa hopeiset napit +kiilsivät savun seasta, ja kasvot punoittivat isännöimisen hartaudesta. + +Savu sakeni. Väittelyt ja keskustelut kävivät yhä eloisammiksi. Pahoin +pelkään, että asiat olisivat selvinneet ehkä paremmin ja pikemminkin, +elleivät niin monet olisi puhuneet samalla kertaa, vaan sanoneet +sanottavansa rauhallisesti kukin paikaltaan, nousematta liikehtimään ja +ääniään korottamatta. Nyt piti puhetta jo harvasanainen rehtori +Mélartkin, liikutellen käsiään. Ja hiljainen, siivo Godenhjelm piti +innokkaita selosteluja, pitkä tukka sekaisena otsalla. — Kunnes +Elisabet, ainoa naispuolinen tässä herrainryhmässä, avasi ruokasalin +ovet ja kutsui herrat illalliselle seisomapöytään. + +Milloin Koskinen itse sattui olemaan mukana, ei keskustelu päässyt +tällaiseen vauhtiin, sillä hänen esittäessään jotakin muut olivat +ääneti, hartaasti kuunnellen. Sitä paitsi oli tapana, että hänen +läsnäollessaan kaikki käyttivät suomea, itse Ignatiuskin, Meurmanista +puhumattakaan, jotka kumpikin mieluummin puhuivat ruotsia. Joten +keskustelu, Koskisen läsnäollessa, ei päässyt samaan vilkkaaseen +vauhtiin kuin kaikkien puhuessa ruotsia. Varmasti olisi Koskinen +itsekin sanonut sanottavansa esteettömämmin ruotsiksi, mutta hän oli +tässä asiassa hyvin pedanttinen. Suomenkielellä selviytyminen juuri +tieteen, historian ja hallinnon aloja koskevissa keskusteluissa +näytti tuottavan hänelle mitä suurinta nautintoa. Melkein jokaiseen +kokoukseen hän toi uusia keksimiänsä sanontoja, jotka usein olivat +epäonnistuneitakin ja todistivat toistaiseksi vielä puutteellista +kielikorvaa. + + + + +XIII. SOTA SYTTYY. + + +Vähän myöhempinä aikoina, kun olin jo lopettamassa koulunkäyntini ja +vanhempi veljeni oli jo ylioppilaana — sanon häntä yhä edelleen vain +Kasperiksi — saattoi havaita, että nuo fennomaanisten johtomiesten +intiimit kokoukset alkoivat ikäänkuin muuttaa luonnettansa. Niistä +ikäänkuin katosi entinen hilpeä, riemukas, vapaa intoilu, ja valoisan, +yläilmoihin katsovan aatteellisuuden sijaan näytti pääsevän valtaan +jokin huolestuneisuus, joka, katse maisiin asioihin luotuna, kohdistui +ulkoapäin kasaantuviin taktiikka- ja taistelukysymyksiin. Jotakin uutta +ja odottamatonta alkoi olla ilmassa. + +Se, minkä fennomanian nousukausi oli luonut, ei ollut vähäistä. +Kukoistihan Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, taidelaitoksia oli +syntynyt, kouluja oli perustettu yli maan, sanomalehdistö kasvoi +kasvamistaan, niin että pian jokaisella läänillä jo oli oma lehtensä. +Mutta luoduksi tuli vielä paljon suurempi asia. Oli syntynyt uusi +yleinen mielipide, "fennomania" oli levinnyt yli koko maan ja sen ääntä +massavoimana ei minkään ryhmäkunnan käynyt enää sivuuttaminen. Jos +ohjakset jäivätkin vanhojen johtajien käsiin, niin kyllä tämä koko maan +käsittävä fennomania oli ohjattava vain sinne, mihin se itse otti +mennäkseen. Ja se alkoi mennä niinkuin lumivyöry, keneltäkään tietä +kysymättä. + +Sanomalehdistön toimittajiksi maaseudulla oli siirtymässä jo nuoremman +sukupolven miehiä. Oli alkanut kuulua ääniä, jotka ilmaisivat +tyytymättömyyttä johtomiesten epäreaaliseen aatteellisuuteen, pelkissä +tulevaisuuden kuvitelmissa elämiseen, ja vaadittiin eteenpäinmenoa, +reaalisempaa suomalaisuuden ohjelman toteuttamista, varsinaiseen +valtataisteluun nousemista ruotsalaisuutta vastaan, hallitusvallan +anastamista suomalaisiin käsiin. "Yksi mieli, yksi kieli"-ohjelma ei +saanut olla enää pelkkänä tulevaisuuden häämötyksenä, vaan oli +kouraantuntuvasti ja tässä elävässä nykyisyydessä toteutettava. + +Sanottiin, että Koskiselta puuttui Suomen _valtion_ ihanne. +Valtiollisuus, joka oli ruotsinmielisten patrioottien ominaistunnus, +oli Koskiselle jollakin tavalla vastenmielinen. Hänen suuret +sympatiansa kohdistuivat suomenkieleen ja sen viljelykseen +sivistyskielenä, ne olivat paremmin heimokunnallista kuin valtiollista +laatua. Hänen suuri historiansa oli kirjoitettu Suomen suvun vaiheista +eikä sen kehityksestä valtioksi. + +Tuossa voi olla sen verran perää, että nousukauden fennomania todella +katsoi päätyön jo tehdyksi, kun se oli Suomen heimolle avannut +mahdollisuuden hengenviljelykseen kaikilla aloilla sen omalla kielellä. +Mutta väärin oli sanoa, ettei se muka olisi ajatellut tämän kansakunnan +muodostamista valtioksi, jossa kansankieli olisi astunut ruotsinkielen +tilalle ja tunkenut sen tieltään. Se ei vain ajatellut, että tuon olisi +pitänyt tapahtua väkipakolla nyt heti. Sellainen ajatus oli sille +todellakin yllätys. Ja vielä enemmän kuin yllätys. Se kuulosti +syytökseltä. Niinkuin olisi sanottu: kun ette ole sitä tehneet, ette +ole mitään tehneet! + +Paitsi vastaluotua sanomalehdistöä oli yleisen mielipiteen ehkä +herkimpänä ilmaisijana siihen aikaan ylioppilasnuoriso Lauri +Kivekkäineen ja Jonas Castréneineen, jotka sitä johtivat. + +Nuorethan ovat aina olleet ja tulevat kaiketi aina olemaan siinä +luulossa, että voidakseen taistella uusien ihanteiden puolesta ja +saadakseen niille yleisön kannatusta täytyy ensin tehdä vanhat +vihollisikseen. Ja siinä onnistuakseen täytyy siis aliarvioida vanhojen +aikaansaannoksia, saada ne unohtumaan. Nuorista tuntuu, että elämän +koko uutuus, mahti ja riemu on oikeastaan vasta heistä syntyisin, — +että he itse ovat uusien ihanteittensa ainoat luojat, — että maailma +ei ole mitään samanveroista ennen tuntenut. Ja he tahtovat nyt +välttämättä saada koko yleisönkin ajattelemaan heistä samaa. + +Fennomanian nousukauden johtohenkilöt eivät kuitenkaan olleet vielä +niin vanhoja, että olisivat ehtineet tarmonsa menettää ja suostuneet +jättämään Snellmanin "koko programmin toteuttamisen" Lauri Kivekkään +tai Jonas Castrénin asiaksi. Johan nyt! + +Niin paljon lienevät kuitenkin suuren yleisön radikaalisuuteen +kallistuminen ja nuorten kapinallisuus vaikuttaneet asioiden kulkuun, +että vanhojen oli todella pakko ottaa harkitakseen kysymystä +suomenmielisten tunkeutumisesta hallitukseen. + +Tämäpä oli heille peräti mutkallinen ja odottamaton huoli. +Ja siinä koko syy, miksi johtomiesten yksityisistä kokouksista katosi +niiden entinen riemukas hilpeyden henki ja sijaan tuli alkavan +hermostuksen sekoittama kiihkeys, joka ei kohdistunut enää yksinomaan +ruotsinmielisiin, vaan vielä kiihkeämpänä noihin "irtolaisiin", joiksi +Meurman halveksuen nimitti nuoria. + +Luullakseni vanhojen johtajien keskuudessa oli eri mieliä tuosta +välittömästä hallitukseen pyrkimisestä. Ehkä koski erimielisyys +keinoja, jotka tämmöisessä valtataistelussa saivat tai eivät +saaneet tulla kysymykseen. Suomen hallituksen (senaatin) jäsenet +määräsi ja nimitti keisari, tietenkin kenraalikuvernöörin ja +ministerivaltiosihteerin tahdon mukaisesti, ja molemmat nämä keisariin +vaikuttajat olivat tähän asti olleet ruotsinmielisten vaikutuksen +alaisia, jota vastoin ruotsinmieliset tulkitsivat kaikkien muiden +yritykset vaikuttaa keisariin "Pietarin teillä kulkemiseksi", mikä +heidän mielestään oli jokseenkin samaa kuin maan kavaltaminen. Tämän +vuoksi fennomaanien hallitukseen pyrkiminen oli siis perin +arkaluontoinen asia ja siinä onnistuminen näytti sangen pulmalliselta +tehtävältä. + +Koskisen monista arvostelijoista erittäinkin ruotsinmieliset usein +väittävät, että hän olisi muka jo fennomaniansa alusta asti +suunnitellut suomalaisten tulevaa hallitusvallan anastusta ja siinä +tarkoituksessa valinnut lähimmät opetuslapsensa siten, että nämä hetken +tultua olisivat astuneet senaatin eri departementtien päälliköiksi. Ja +todella edellä kuvatut nousukauden hilpeät ukot hyvin soveltuivatkin +edustamaan hallitusosastojen eri aloja. Mutta tämä voi yhtä hyvin olla +pelkkää sattumaa. Koskinen ei ollut mikään jesuiittamainen luonne, joka +olisi voinut valita helmaystävänsä valtiollisten laskelmain mukaan, +niinkuin tahdottiin väittää. Häntä pidettiin ystäväin piireissä vain +hyvin kaukonäköisenä. + +Minun vaikutelmani oli, että Koskinen oli viimeinen, joka olisi +halunnut tämmöiseen valtiolliseen rynnäkköön ryhtyä, erittäinkin kun +hän tunsi yllänsä tuota uudenaikaista "yleisen mielipiteen +painostusta". + +Sitä vastoin oli hänen ystäväinsä joukossa useita, jotka olivat tässä +kysymyksessä häntä radikaalisempia ja näyttivätkin saaneen hänet +lopulta vakuuttuneeksi siitä, että oli määrätietoisella toiminnalla +mentävä yleisen mielipiteen edelle ja valtataistelu rohkeasti pantava +alulle. + +Mutta se kai merkitsi, että oli ryhdyttävä tehokkaaseen kilpailuun +ruotsinkielisten kanssa — keisarin suosiosta. + +Tässä kohden fennomaanisten johtomiesten ei tarvinnut menetellä +suinkaan omaatuntoansa vastaan. He olivat kaikki vanhoillisia +vakaumukseltaan. Esivallan kunnioittaminen, alamainen uskollisuus, +uskontoon perustuva monarkinvallan tunnustaminen oli ikäänkuin heidän +toinen luontonsa. He eivät vain olleet tähän asti ymmärtäneet tehdä +siitä numeroa. Mutta nyt tuli tämä heidän luonnollinen ominaisuutensa +vihdoinkin tosi tarpeeseen. Eipä majesteetti saisi tietoonsa muuta kuin +ilmitotuuden, jos hän saisi tietää, että hänen persoonansa todelliset, +uskollisimmat ystävät ja kannattajat Suomessa olivat fennomaanit +eivätkä nuo liberaalit, jotka täällä nyt olivat vallassa, nuo +vapaamieliset, jotka kannattivat monarkkia vain politiikkansa vuoksi. + +Meurman, tuo ainainen esitaistelija, joka katseli lasiensa yli +vastustajaa päin naamaa niinkuin puskemaan valmistautuva härkä, otti +nytkin ensi rynnistyksen suorittaakseen. Hän oli talonpoikaissäädyn +johtaja valtiopäivillä ja siis erittäin sopiva äsken huomatun puhtaan +totuuden ilmaisijaksi. Luonteensa mukaisella, vain eteenpäin eikä +sivuille katsovalla suoruudellaan hän ryhtyi asiaan oikopäätä tehden +kohta kaiken, mitä piti mahdollisena, oli se sitten paljon tai vähän. +Muistan vain hänen yht'äkkiä ruvenneen vaatimaan, että hänen säätynsä +piti erinäisissä tilaisuuksissa kohottaa hurraahuutoja hänen +majesteettinsa kunniaksi. Erittäin tiukalle hän kiristi vaatimuksensa +silloin, kun keisari oli julistanut sodan Turkille. Hän olisi tahtonut, +että säädyt olisivat pitäneet keisarille juhlapuheen, jossa olisivat +toivottaneet hänelle onnea alkavaan sotaan, ja puheen jälkeen olisi +ollut välttämättä hurrattava. Ainakin hänen talonpoikaissäätynsä oli +hurraava. + +Niiden radikaalien joukossa, jotka kannattivat periaatteellisesti +ajatusta fennomaanien välittömästä tunkeutumisesta hallitukseen, oli +myöskin Aleksander. Hänen mielestänsä tämä oli nyt tullut heidän +lähimmäksi tehtäväkseen, tärkeämmäksi ja ratkaisevammaksi kuin mitkään +edelliset. Sitä ei hänen mielestään mitenkään käynyt jättäminen +epämääräisen tulevaisuuden varaan. Sillä mitään tärkeämpää ja +ratkaisevampaa kuin syöstä ruotsinmieliset täydellisesti vallasta ja +luoda kansallismielinen hallitus, ei Aleksander voinut ajatella. + +Mutta kesken ryhmäkunnan loputtomia neuvotteluja siitä, mitä keinoja +sopii ja mitä ei sovi tässä valtataistelussa käyttää, mitkä menettelyt +olivat laillisia ja mitkä "Pietarin teitä", Aleksander katosi +näyttämöltä. + +Kaikessa hiljaisuudessa hän lähti sotaan. + +Hän lähti ensin Pietariin ilmoittautuakseen halukkaaksi. + +Kutsuttuna sotaa johtavan yleisesikunnan eteen häneltä kysyttiin, +haluaisiko hän ottaa suorittaakseen sodan jaloissa Bulgarian +sotateknillisen korkeuskartoituksen. + +Aleksander vastasi myöntävästi ja palasi Helsinkiin valmistautuakseen +retkelle, valitakseen upseeristonsa ja viedäkseen mukanaan mitä +tarvittiin. + +En voi ollenkaan sanoa, puhuiko hän tästä sotaretkestään Koskisen +kanssa. Muistan vain Elisabetin kysyneen: mitä pahaa turkkilaiset ovat +sinulle tehneet, että menet heitä tappamaan? Johon hän lohdutellen +selitteli Elisabetille, ettei hänen kohdalleen mikään vaara uletu, +sillä jos sota päättyykin Turkin voittoon, vetäytyy hänen +topografikuntansa muiden joukkojen mukana sota-alueelta pois ja +Bulgarian vuorten korkeus jää mittaamatta, siinä kaikki. + +Elisabet kysyi, oliko tuo vuorten mittaus nyt niin tärkeätä, ettei se +voisi jäädä sodan loppuun? + +Aleksander sanoi, että se maa-alue on puoleksi valloitettu, jonka +vuorten korkeussuhteet on saatu kartalle, niin tärkeätä se on. + +— Menettekö siis Bulgariaa valloittamaan? — kysyi Elisabet. + +— Ehkä joskus, — sanoi Aleksander naurahtaen. — Kunniani vaatii, +etten saa kieltäytyä, — lisäsi hän sitten totisena ja ilmeisesti +sanoen muuta kuin ajatteli. + +Muistan myös minäkin vähän ihmetelleeni papan äkkinäistä +sotainnostusta. Semmoinen oli hänelle jokseenkin vierasta. Ja olipa hän +vast'ikään itsekin hymyillyt Suomen kaartipataljoonan lähettämiselle +Tonavan tuolle puolen ja muille kilvoittelevien puolueiden yrityksille, +joiden tarkoituksena oli pyrkiä keisarin suosioon. + +Luulen sen tähden nyt, vaikken voinut sitä silloin arvata, että hänen +innostukseensa lienee ollut kokonaan toinen syy. + +Venäjän armeijan yleisesikunnan päällikkönä oli kenraaliajutantti +kreivi Feodor Loginovitsh Heiden. Koko tuo Turkin sota oli hänen +suunnittelemansa ja johtamansa. Hän oli nyt kohoamassa Venäjän +vaikutusvaltaisimmaksi sotilashenkilöksi, niinkuin saattoikin jo +edeltäpäin arvata. Olen ennen jo kuvannut ja kuvitellut Aleksanderin +tutustuneen tähän kreiviin nuorena upseerina Pietarissa, lopetellessaan +opintojansa molemmissa sota-akatemioissa. Kreivi oli jo silloin +suuresti ansioitunut Krimin sodassa, jossa hänen tehtäväkseen oli +uskottu Itämeren venäläisten maakuntain puolustus englantilaisia +merivoimia vastaan. + +Tämä mahdottoman suuria tiluksia ja rikkauksia omistava hieno kreivi +lienee jo silloin, siis lähes parikymmentä vuotta ennen Turkin sodan +aikoja, hämmästyttänyt nuorta Aleksanderia tuntemalla odottamatonta +mielenkiintoa Suomen asioihin ja erittäinkin fennomaanien kansassa +herättämään haluun vapautua ruotsalaisuudesta. + +Vaikka nykypäivinä, historian ja Heideninkin historian ollessa avoinna +edessämme, voikin ajatella, ettei tuo kreivi ollut vain sotien taitava +suunnittelija, vaan suunnitteli myöskin Venäjän valtakunnan +panslavistista yhtenäisyyttä, siis vieraskielisten kansakuntien +venäläistämistä (Suomessa venäjänkielen astumista aluksi ruotsinkielen +asemaan), niin kaikkien sekä kuulemieni että omienkin muistojeni +perusteella voin vakuuttaa, ettei Aleksanderilla ollut kaukaisintakaan +aavistusta moisten panslavististen vaikutinten olemassaolosta. + +Hän siis lähti Bulgariaan, yleisesikunnan päämajaan, hyvin tietäen, +että kreivi Heiden tulee olemaan hänen välitön esimiehensä, jonka +kanssa hän siis joutuisi läheisiin tekemisiin. Ehkäpä kreivi on +hänelle oleva yhtä suopea kuin entisinä aikoina ja ehkäpä tuon +vaikutusvaltaisen henkilön sympatiat fennomaaneja kohtaan nekin ovat +vielä entisellään. Siinä tapauksessa on Aleksander puhuva suunsa +puhtaaksi ja selittävä ystävälleen, kuinka tärkeätä tällä hetkellä on, +ettei Suomeen enää lähetetä sellaista kenraalikuvernööriä, joka joko +suoraan suosii maan yhä jatkuvaa ruotsalaistamista tai on +välinpitämätön ruotsalaisten edesottamuksista, vaan että Suomeen +saadaan mies, joka tarmokkaalla kädellä tekee lopun ruotsinmielisten +vallasta ja auttaa suomalaista kansaa kansojen alkeellisimpaan +oikeuteen: olla omien miestensä hallitsema. + +Arvoitukseksi vain jää, oliko Koskisella tietoa tästä Aleksanderin +suunnitelmasta. Persoonallisissa muistoissani ei ole mitään, mikä +puoltaisi tällaista otaksumaa. On selvää, ettei Aleksander tahtonut +liioin laverrella aikeestaan, koska hänen on täytynyt ymmärtää, kuinka +suunnattoman vihan esineeksi hän olisi joutunut, jos ruotsinmieliset +olisivat saaneet vihiä hänen aikomastaan kepposesta Balkanilla. + + + + +XIV. LIIAN SUURI PERHE. + + +Ennen sotaan lähtöänsä Aleksander tuli huomanneeksi, että hänen +lapsilaumansa oli kasvamassa liian suureksi. Aiheena tähän havaintoon +oli hänen nuorimman lapsensa, vasta toisella ikävuodella olleen Siirin +kuolema. + +Me kaikki olimme rakastaneet tätä nuorinta sisartamme sanomattomasti, +ja Elisabetilla oli suuri vaiva saada estetyksi, ettei lasta retuutettu +liiaksi, hypitelty ja heitelty ilmaan, josta kaikesta Siiri puolestaan +kyllä näytti kovasti iloitsevan. + +Tuli pienoinen maailmaan, kurkisteli ympärilleen, ja meni menojaan. +Luulisi, että mitä tuommoisella pienellä elämällä on oikeastaan +merkitystä. Sitä paitsi, hän on jo niin mones lapsi ja juuri se, joka +alkaisi olla liikaa... Mutta kun sitten näkee, minkä syvän, +lähtemättömän jäljen tuo kuolema jättää ympärillä oleviin, miten se +lannistaa lannistumattoman isän, miten se järkyttää äidin, joka oli +kuvitellut jotakin jo kokeneensa, ehkä oppineensa kestämäänkin, miten +se kukistaen kaikki nuo kuvittelut lyö ihmiset maahan, muuttaa +ajatussuunnat, ohjaa kohtalotkin uusille urille, — niin silloinpa ei +enää ajattele hetkeksi tänne tulleen ja kohta taas kadonneen lapsen +elämää merkityksettömäksi, vaan tuntuu niinkuin lapsi olisi käynyt +täällä korkeuksien nöyränä lähettiläänä toimittamassa suuria +mullistuksia elämään jääneiden maailmassa. + +Lapsen kuoleman kestäminen oli ensi kerran Elisabetin koettelemuksena. +Reippain mielin, nurkumatta, melkein ylpeänä voimistaan, rajattomasta +kyvystä viikoittain valvoa öitä hän oli melkein yksin hoitanut +yht'aikaa viittä lavantautiin sairastunutta lastaan, muuttanut joka +tunti öin ja päivin kääreitä, kylvettänyt vuorotellen niitä, joita +jaksoi nostaa ammeeseen (minua, joka olin seitsemännellä luokalla, +nosti ammeeseen eräs Aleksanderin sotamiehistä, joka sitten sai +tartunnan ja kuoli, arvatenkin koska häntä ei kukaan nostanut +ammeeseen). Kaikkea tätä oli Elisabet kestänyt kärsivällisenä, +terveydestään ja luontaisesta sitkeydestään onnellisena. Mutta +pikku Siirin kuolema! Siinä kohtalo oli sivaltanut semmoiseen +kohtaan Elisabetin olemusta, missä ei auttanut oma kestävyys, ei +kärsivällisyys, ei terveys, ei luontainen sitkeys. Tätä iskua Elisabet +ei voinut kantaa. + +Hän alkoi loputtomasti syyttää itseänsä, ettei muka ollut kyllin +huolellisesti hoitanut pienokaista. "Jos olisin tehnyt niin enkä noin, +tai näin enkä niin, olisi lapsi jäänyt eloon." Kaikki tyynni näytti +hänestä olevan hänen omaa syytänsä. + +Terve järki, jota ylempänä Elisabet ei uskonut minkään olevan ja joka +oli auttanut häntä pelastamaan lapsia niin monista vaikeista taudeista, +— mitä se merkitsikään nyt, kun ei enää ollut pikku Siiriä +hoidettavana, kun kaikki lääkepulloset olivat jätetyt, kun jäähtyneet +kääreet makasivat sikin sokin huoneessa, kun hän itsesyytösten +loputtomissa tuskissa sitten yökaudet heittelehti vuoteessaan. +Rukoillako? Ketä? Omaa tervettä järkeäkö? Nauraako itseään ja koko +maailmaa? + +Elisabetin tila kävi päivä päivältä yhä arveluttavammaksi. +Hedelmättömissä ajatuksissa ja toivottomassa murheessa valvotun yön +jälkeen hän tunsi päänsä onton tyhjäksi, ja kun muiden lasten tähden +täytyi jotakin ajatella, menivät ajatukset sekaisin ja hän teki +päättömyyksiä. + +Siirin kuoleman jälkeen oli ankara Aleksander tehnyt huoneiden +järjestelyssä semmoisen muutoksen, että heidän yhteiseen +makuuhuoneeseensa nostettiin Ainon ja pikku Hiljan vuoteet, mutta hänen +oma vuoteensa siirrettiin hänen työhuoneensa takana olevaan +vuodekomeroon. + +Elisabetin itkuun ja valitteluihin, että kaiken surkeuden lisäksi +Aleksander nyt aikoo vielä jättää kodin vuosikausiksi, Aleksander sanoi +tämän eron olevan hyödyksi, koska heidän perheensä ei saa enää kasvaa. + +Ennen lähtöään hän hankki perheelle saksalaiset ja ranskalaiset +guvernantit ja teroitti kaikkien mieleen, miten tärkeätä sivistyneiden +suomalaisten on osata ulkomaiden kieliä, ettei heitä heidän +suomalaisuutensa vuoksi päästäisi pitämään sivistymättöminä. + +Sitten hän lähti pitkälle retkelleen. + +Mutta tuskin hän oli vielä vuottakaan ollut Balkanilla, kun pikku Hilja +vuorostaan kuoli. + +Olimme silloin kesää viettämässä Tenholan pitäjässä Bodal nimisessä +maatalossa, jonka isännät olivat puolittain maanviljelijöitä, +puolittain kalastajia. Kesämaisterina meillä oli hyvin sivistynyt, +kielitaitoinen opettaja, Konstantin Hämäläinen, syvämielinen runoilija, +joka ihaili suuresti Ranskan vallankumousta sanoen, että "se tuli kuin +ukkosen jyrinä ja puhdisti kaiken". Mutta kovin epäkäytännöllinen hän +oli: kun hän sai koukuistaan suuren hauen, jonka pelkäsi loiskahtavan +ruuhesta takaisin järveen, mäiski hän sitä, kieli toisessa suupielessä, +luottimella vatsaan, kunnes hauki muka kuoli. Taisi vain pyörtyä. — +Huonouninen hän oli kovasti ja ammuskeli öisin rottia huoneessaan. Kun +kysyimme, minne kuulat menivät — niiden jälkiä emme huoneesta +löytäneet, — sanoi hän niiden _tietysti_ menneen lattian ja seinän +väliin. + +Viimeisenä sairauden yönä, kun palvelustyttökään ei enää jaksanut +Elisabetia auttaa, hän kutsui meidät, Kasperin ja minut, kanssansa +valvomaan. Me kannoimme Hiljaa vuorotellen sylissämme, sillä hän ei +voinut tuskien tähden olla hetkeäkään pitkällään. Tämä oli hyvin +raskasta. Aamupuoleen yötä hän vihdoin salli kallistaa itsensä +makaavaan asentoon, mutta olikin jo silloin kuollut. Hän kuoli minun +syliini. + +Elisabet meni kohta tämän perästä lasiverannalle, jonne me häntä +seurasimme. Hän hengitti syvään, niinkuin olisi päässyt tukehduksista +oltuaan upoksissa. Minusta, niinkuin varmaan muistakin, näytti +kummalliselta, että aurinko nousi ja kukko lauloi ihan tavallisella +tavalla ja sireenipensaan lehvä heiluessaan kosketteli verannan laseja, +niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. + +Hämäläinen otti seuraavina päivinä hartaasti osaa suruumme. Hän kertoi +Elisabetille, mitä maailman suurimmat kirjailijat ja runoilijat olivat +kuolemasta sanoneet. Mutta Elisabet ei voinut oikein kuunnella. + +Isäntä ja Hämäläinen valmistivat puulaatikon, johon Hiljan ruumis +pantiin. Sitten menimme kaikki suureen purjeveneeseen, jonne isäntä +otti myöskin tyttäriänsä ja paljon Hankoniemeen kaupattavia kaloja. Me +aioimme viedä ruumiin Helsinkiin haudattavaksi ja isäntä lupasi saattaa +meidät Lappvikin asemalle junan tuloajaksi. Mutta nousi kova tuuli ja +risteillessämme edestakaisin tuli ilta ja alkoi hämärtää, kunnes tuli +pilkkosen pimeä. Hyrskyt löivät välistä kokasta käsin vesipisaroita +meidän ylitsemme. Elisabetin oli kylmä ja hän tuntui vapisevan, mutta +luullakseni hän ei vavissut kylmästä, vaan pelosta, sillä hän pelkäsi +kovasti kaikkea, mikä oli vettä, venettä, vaahtoa ja aaltoa. Nyt kuulin +ensi kerran eläessäni hänen sanovan ruotsalaisen sanan, sillä hän kysyi +isännältä, joka istui perää pitämässä: faarlit? Isäntä vastasi: ingen +fara, ja vähän ajan perästä näkyi pimeässä hänen sikarinsa tulipunainen +hehku, joka vahvisti hänen sanansa. Pimeästä, hyrskyjen sähinästä +siihen punaiseen pisteeseen katsoessamme meistä tuntui, ettei sen +rakastettavampaa ihmistä kuin tuo ruotsalainen isäntä enää maailmassa +olekaan. + +Mutta ei Elisabetin ruotsinkieli vielä siihen loppunutkaan. + +Juna oli jo lähtenyt, kun saavuimme asemalle. Kaiken päällisiksi saimme +tietää, ettei ruumiita voinut ottaa mukaan, ellei laatikko ollut +tiiviisti metallilevyllä päällystetty. Siinä seisoimme pimeässä +tietämättä minne yöpyä, kenen puoleen kääntyä. Ei asemapäällikkö eikä +kukaan hänen miehistään osannut sanaakaan suomea. Tilamme oli peräti +toivoton. Elisabet lohdutteli meitä sanoen: älkää huoliko pojat, kyllä +tästä _jollankin_ lailla selviydytään. Hän ei sanonut jollakin, vaan +jollankin, ja niin usein kuin hän käyttikin tuota sanaa, aina hän teki +saman kielivirheen, elämänsä loppuun asti. Hänen optimisminsa oli +Kasperin mielestä ainakin tällä kertaa suorastaan epäloogillista, ja +tuo "jollankin" melkein kiukutti häntä. "Tässä ei ole kysymys +selviydymmekö _jollakin_ tavalla, vaan _miten_ selviydymme", sanoi hän +kärsimättömästi eikä ottanut vastaan Elisabetin lohdutusta. + +Silloin Elisabet pujahti sisälle asemapäällikön luo. + +Me jäimme sillalle laatikon viereen odottamaan. Ajattelimme: tuosta ei +nyt ole mitään hyötyä, mamma ei osaa puhua, ja ruotsalaiset ovat tylyjä +suomalaisille. "Äsh! — äsh!" — tiuski Kasper kävellen kiivaasti +edestakaisin pahoillaan siitä, että mamma viipyi niin kauan. + +Mies sytytti asemalyhdyt, — kaiketi meidän tähtemme. + +Vihdoin näimme Elisabetin tulevan, aivan tyytyväisenä. Hänen mukanaan +tuli ulos asemapäällikkö ja tämän rouva. He kaikki näyttivät keskenään +hyvin tutustuneilta ja puhuivat ruotsia siten, että he kyselivät ja +Elisabet nyökkäsi, kun oli vastattava myönteisesti, ja pudisti päätään +päinvastaisessa tapauksessa, mutta paljon hän pani sekaan myös +ruotsalaisia sanoja. Kun päällikkö oli neuvotellut asemamiehen kanssa, +kantoivat he laatikon vajaan, jonne he jättivät lyhdyn palamaan, ja +rouva saattoi meidät sisälle heidän huoneisiinsa, jotka olivat kaikki +kirkkaasti valaistut. Siellä meitä syötettiin ja juotettiin, ja saliin +meille valmistettiin pehmeät makuusijat, joissa oli häikäisevän valkeat +lakanat ja valkeankiiltävät pullokkaat päänalaset. Ja makuulle +mentyämme, lamppujen ja kynttiläin sammuttua me vielä myöhään yöhön +kuulimme, kuinka asemamies vajassaan naputteli rautapeltejä kiinni +laatikkomme ympärille. + +Ellei olisi ollut tuota sikariukkoa veneen perässä eikä näitä hyviä +ihmisiä, olisi Elisabet varmasti koko matkan itkenyt. Mutta nyt hän oli +melkein onnellinen. Helsingissä hän lisäksi sattui tapaamaan taaskin +hyvän ihmisen, tutun kätilönsä, joka kohta ryhtyi kaikkiin +tarpeellisiin toimiin, ruumiin pesuun, arkun ostoon, hautauksen +valmisteluihin. Ja hänkin oli umpiruotsalainen. Eikä Elisabetilla +näissä puuhissa ollut tilaisuutta pitkiin itkuihin, sillä hän ei +osannut ruotsiksi valitella kovaa kohtaloa. Vasta hautajaisten jälkeen, +kun kaikki taas hiljeni hänen ympärillään, hän jälleen rupesi itkemään. + +Sitä suremista jatkui vielä sittenkin, kun kesän loputtua muutimme +jälleen kaupunkiin. + +Mutta taas hyvät ihmiset auttoivat lohdutukseen, kukin omalla +tavallaan. + +Eräs Elisabetin vanhoista rouva-ystävistä, nähtyään hänet niin surun +kuihduttamaksi, puhui hänelle näin: + +— Menisit kirkkoon, rakas Lisbet. Tiedänhän minä, ettet sinä usko, +mutta menisit sentään. En minäkään ole uskovainen, mutta minä käyn +sentään kirkossa. Katsos, jos kuoleman jälkeen osoittautuisi, ettei +iankaikkista tulta olekaan, niin ainoa vahinko on, että olemme käyneet +turhaan kirkossa joka sunnuntai. Mutta ajattele, että tuo puhe olisikin +totta ja me palaisimme! + +Nyt alkoi Elisabetin nauruhermoja kutkuttaa niin voimakkaasti, että hän +vaivoin jaksoi pysyä totisena. Ystävä jatkoi: + +— Eikö Lisbetinkin mielestä siis olisi parempi käydä kirkossa ja +koettaa uskoa? + +Elisabet purskahti hysteeriseen nauruun. Hän nauroi ensi kerran Hiljan +kuoleman jälkeen, ja sen vuoksi tosin hänen naurunsakin oli puolittain +itkua. Niin hyvää oli hänen ystävänsä tarkoittanut aavistamatta +ollenkaan, että Elisabetin täytyi nauraa ja sen salaamiseksi peittää +kasvonsa nenäliinan taakse. + +— Varmuuden vuoksi! — jatkoi ystävä viattoman vakuuttavasti. + +Silloin Elisabet ei jaksanut enää hillitä itseänsä, vaan tyrskähti koko +hänen olentoansa tärisyttävään, valtoimeen nauruun. Semmoisissa +tilaisuuksissa hänen silmänsä aina sipristyivät kiinni ja koko hänen +olentonsa käpristyi kokoon. Mutta naurettuaan kyyneliin asti Elisabet +säikähtäen huomasi, että hänen ystävänsä oli ottanut naurun pahakseen. +Silmät hätäännyksestä pyöreinä Elisabet alkoi kohta hyvitellä häntä ja +samassa lupasi mennä kirkkoonkin. Sanoi menevänsä kohta, kun vain saa +tietää milloin "Nordlund" saarnaa. + +Tämä pastori Nordlund oli satunnainen uskonnonopettaja koulumme +ylimmillä luokilla. Hän oli tosi hurskas ja äärimmäisen tunnontarkka +mies, paras uskonnonopettaja, mitä meillä koskaan oli ollut. Olihan +meillä ollut Hedbergkin (tuo kuuluisa leikkisä valtiopäivämies ja suuri +fennomaani), mutta kun hän kerran tunnilla rupesi selittämään — aivan +päinvastoin kuin Nordlund — ettei muka velvollisuuksien ristiriitaa +ole olemassakaan, että se on vain sairaalloisten ja heikkohermoisten +saivartelua, ja koetti lyödä leikiksi koko kysymyksen, menetti hän +suosiomme ja me pyysimme saada Nordlundin takaisin. Nordlund kuitenkin +vastasi olleensa kauan tuskallisessa _velvollisuuksien ristiriidassa_ +tämän rakastamansa opetustoimen suhteen ja nyt päättäneensä siitä +sittenkin kieltäytyä, koska oli huomannut sen riistävän voimia hänen +varsinaisen papillisen kutsumuksensa täyttämiseltä. Kasper sanoi +Hedbergistä: hän on ensin fennomaani ja vasta sitten uskovainen, mutta +Nordlund ensin uskoo ja on vasta sitten fennomaani. + +Arvattavasti Nordlund oli saanut kuulla Elisabetin lohduttomasta +surusta, koskapa hän, nähtyään hänet Vanhankirkon saarnastuolista +alhaalla kuulijain joukossa, kohta ummisti silmänsä rukoukseen ja +viipyi siinä kauan äänetönnä. + +"Koko hänen saarnansa, alusta loppuun", kertoi Elisabet, "oli +aivan kuin minulle tarkoitettu. Hän puhui ihmisonnettomuuksista, +surusta, oman lapsen kuolemasta. Hän sanoi surun voivan joskus +saavuttaa sellaisia mittasuhteita, että toisen ihmisen kaikki +lohduttamisyritykset, olivatpa ne kuinka hartaita ja kaunopuheisia +tahansa, raukeavat tyhjiin. Mutta — sanoi hän — oikea lohdutus +tuleekin surevan omasta sydämestä. Ihmisen täytyy vain koko voimallaan, +kaikessa totisuudessaan ja täydellä antaumuksella sanoa itselleen: +_tapahtukoon Sinun tahtosi!_ Ja todella minussa tapahtui sillä hetkellä +jotakin, kun yhdyin noihin sanoihin. Oloni kävi keveäksi, niinkuin +jokin suunnaton kuorma olisi siirtynyt pois minun kannettavistani. +Kaikki itsesyytökset päättyivät. Ja minä sain rauhan." + +Tämän tapauksen jälkeen Elisabet usein kävi kirkossa. Hän ikäänkuin +vaistomaisesti etsi yhteyttä niihin lukemattomiin tuntemattomiin +ihmisiin, jotka uskonsa perusteella saattoivat elää onnellisina +keskellä onnettomuuksia. Ja tuo yhteisyys olisi hänen puoleltaan usein +löytynyt, elleivät uskovaiset olisi panneet ehdoksi vaatimusta, että +hänen oli uskottava myöskin moneen sellaiseen asiaan, jotka +Elisabetista tuntuivat suorastaan järjenvastaisilta, sillä hän ei +mitenkään voinut luopua perususkostansa, että omaa todentuntoa ylempänä +ei voi mikään olla. Mitä enemmän hän etsi tuota totuuttansa kirkon +dogmeista, sitä enemmän hän vieraantui jälleen kirkollisista, sillä +sitä selvemmin hän näki mahdottomaksi saavuttaa yhteyttä uskovaisten +kanssa. Ja niinpä kirkossa käynnit harvenemistaan harvenivat, kunnes +kokonaan loppuivat. + +Mutta silti ei suinkaan heikentynyt se sytyke, jonka äskeinen "tapaus" +oli hänelle antanut. + +Päinvastoin. + +Uudelta kannalta oli hänelle selvinnyt, että jumala oli rakkaus. Ennen +hän oli ajatellut tässä tarkoitettavan rakkautta jonakin ulkopuolisena +käsitteenä, vain jonakin jumalan ominaisuutena. Mutta nyt hän ymmärsi, +että se ei ollut mikään käsite, vaan että rakastaen ihminen elää +jumalassa ja tuntee jumalan. + +Tämähän ei ollut mitään järjenvastaista, se oli vain koruttomasti — +"totta, jota ylempänä ei mikään voinut olla". + +Hänen enimmät ystävänsä ja osaksi myöskin Nordlund kyllä selittivät, +että niin yksinkertainen ei uskonnon asia sentään voinut olla. Mutta +kun he rupesivat luettelemaan, mitä siihen vielä tarvittiin, koetti +Elisabet olla heitä kuuntelematta, etteivät heidän dogminsa taas +pääsisi himmentämään äsken selvinneitä asioita. + +Selviytyminen henkisissä kysymyksissä oli käynyt Elisabetille yhä +tärkeämmäksi siitäkin syystä, että Aleksanderin lähdettyä pois ehkä +vuosikausiksi hän oli nyt yksin lasten kanssa. Itsekin hän ihmetteli, +kuinka hän oli saattanut kasvatuksessaan tyytyä vain olemaan +tyrkyttämättä lapsille järjenvastaisuuksia. Tottapa se oli johtunut +siitä, että Aleksander puolestaan piti välttämättömänä kasvattaa lapset +semmoisiksi kuin kaikki muut ihmiset ja siis myös uskomaan, mitä kunnon +kansalaisen oli uskottava, joten Elisabetilla tässä kohden ei ollut +muuta tehtävää kuin pysyä syrjässä. Mutta nythän oli kasvatuksen +edesvastuu kaikessa laajuudessaan siirtynyt hänen käsiinsä. Kun lapset +halusivat vastausta tuhansiin kysymyksiinsä, ei sopinut enää, +tiedustelun koskiessa uskontoa, sanoa: "menkää papalta kysymään", vaan +piti itse vastata. Ja Elisabet oli nyt onnellinen, että hänellä oli +heille antaa jotakin myönteistä. + +Elisabetin melkein ainoa rangaistustapa kasvatuksessa oli pakottaa +syyllinen kuuntelemaan hänen pitkiä, perusteellisia selityksiänsä, +miksi jokin teko oli paha, miksi siitä oli luovuttava. Jo ensi sanasta +tiesi, että tarkoituksena oli saada, ei ainoastaan huomaamaan, vaan +itse myöntämään, että teko oli ollut paha. + +Kaikki me hänen lapsensa muistamme nuo kärsivällisyyttä kysyvät pitkät +istunnot. Ensin tuntui ikävältä ja olisi tehnyt mieli väkisinkin pois. +Mutta mamma ei hellittänyt. Kysymällä ja tiedustelemalla, mitä me +kustakin asiasta itse ajattelimme, hän piti meitä osallisina teon +arviointiin, antoi väittää vastaan, joskus myönsi meidän olevan +oikeassa ja niin sai meidät kiinnostumaan keskusteluun. Kunnes lopulta +sai aina myöntämään hänen olleen oikeassa. Ja sehän oli jo puoleksi +lupaus olla toiste niin menettelemättä. Muuta hän ei tahtonutkaan. +Keskustelu oli lopussa. + +Vaikeampi hänen oli kaiketi yksin tulla toimeen kahden vanhimman +poikansa kanssa, joista jo toinenkin tuli ylioppilaaksi ja suinpäin +antautui ylioppilaselämän pyörteisiin. + +Siihen aikaan oli suuri mieltenkuohu syntynyt ylioppilasnuorison +keskuudessa Lauri Kivekkään uuden kieliohjelman johdosta, jonka mukaan +nyt heti oli toteutettava suomalaisen kansallisuuden "hegemonia" tässä +maassa, se on, ylioppilaskunnassa. + +Kaksikielisyyden ohjelma tuntui tuosta nuorisosta jo miedolta +vesivelliltä. Tietenkin tämäkin nuoriso, niinkuin aina kaikki nuoriso, +kuvitteli, että nyt se vasta alkaa se oikea maailman edistys. Puheita, +innostusta, taistelua, — aivan kuin vanhat fennomaanit eivät olisi +koskaan mitään sentapaista nousukautta eläneetkään. Pois tieltä! Nyt on +tullut meidän aikamme! + +Mitä merkitsivätkään Elisabetin vanhemmille pojille hänen hiljaiset +puheensa ja varoituksensa tässä sanomattomassa nuorison kuohussa! +Jokohan nuo pojat luisuivat hänen käsistään? Ja juuri silloin kun he +Elisabetin mielestä olisivat enimmän kaivanneet uskoa hyvään, toteen, +puhtauteen. Punssiakin he olivat ruvenneet juomaan, joitakin booleja he +kyhäilivät joukkoinnostuksensa riemujuhlissa. Elisabet odotteli heitä +kotiin usein aamutunneille saakka. Se oli enää ainoa tilaisuus, jolloin +hän saattoi puhella heidän kanssaan totisista asioista ja selitellä, +että "jumala on rakkaus". Mutta hän vain yhä enemmän huomasi, että +jokin uusi toveruuden voima oli ottanut heidät valtaansa ja johtoonsa +ja että kaikki hänen selittelynsä menivät heidän korviensa ohitse. + +Elisabetilla oli kuitenkin muitakin ystävättäriä kuin vain semmoisia, +jotka vaativat dogmeihin uskomista. + +Hän alkoi jälleen käydä rouva Heintzien luona. + +Suureksi ilokseen hän kohta näki, että Elise Heintzie ei ollenkaan +pitänyt riittämättömänä Elisabetin uskoa siihen, että "jumala on +rakkaus". Päinvastoin hän ajatteli, että se on juuri pääasia ja ainoa +tarpeellinen usko. Elise puolestaan iloitsi, että Elisabet oli +omaksunut sellaisen uskon. Heidän keskustelunsa filosofisista ja +henkisistä asioista saivat nyt uutta vauhtia, ja heidän ystävyytensä +syveni vielä entistä lujemmaksi. + +— Minä sanon sinulle, Lilia, ettei Johan Vilhelm Snellmankaan juuri +paljon välittänyt dogmeista, — ilmoitti Elise kerran. + +— Niin, sinähän olet heidän luonaan kauan asunut ja tiedät hyvin, +kuinka hän ajatteli, mutta mikä on hänen uskonsa? + +— Hän ei puhunut siitä paljon. Mutta hänen uskonsa kyllä näkyi. Hän +uskoi, että ihmisen pitää rakastaa kansaansa ja uhrautua sille. Lilia +tietää hyvin, että hän tahtoi koko meidän säätymme sulautuvan +suomalaiseen kansaan, omaksuvan sen kielen ja auttavan sitä omaan +suomalaiseen sivistykseen. + +— Tiedän, tiedän. + +— Hänen uskonsa oli sama kuin Liliankin: Jumala on rakkaus. + +— Mitä sanotkaan, Elise, saat minut ihan innostumaan. + +— Mutta en minä, Lilia rakas, luule, että nuoriin, ylioppilaiksi +lukeviin poikiin voisit siirtää omaa uskoasi, vaikka yöt päivät heille +puhuisit ja selittäisit, niinkuin sanot tehneesi. + +— Niin, sinullahan on kokemuksia Snellmanin poikain kasvatuksesta, +Elise. Mutta mitä muuta voisin tehdä kuin aina vain selitellä ja +selitellä? Mitä muuta voisin tehdä, vaikka näkisinkin, että he päivä +päivältä yhä vähemmän kuuntelevat minua? Mitä sinä minun sijassani +tekisit? + +— Eivätkö sinun poikasi, Lilia, ole sen Lauri Kivekkään tovereita? +Minä näin hänet syntymäpäivillä Snellmanin luona aamulla. Hän oli +salissa muiden nuorten kanssa ja tahtoi pitää puheen Snellmanille, kun +oli ylioppilaitten lähetystön johtaja. Mutta boolilasi vapisi hänen +kädessään mielenliikutuksesta ja ääni värisi, eikä puheesta +tullut mitään. Silloin Snellman kävi leikkisäksi. Mitä minä nyt +herroille neuvoisin? — sanoi hän ja otti käteensä paksun, punotun +voimisteluletkunsa, jolla rupesi lyömään selkäänsä kummankin olan +taakse. — Hyvät herrat, tehkääpä tämmöistä joka aamu, kurittakaa +itseänne ankarasti! — Ja kuritusta se nuorukainen olisi minunkin +mielestäni tarvinnut, hän näytti hyvin ylimieliseltä. Mutta kun +Snellmanille siitä myöhemmin mainitsin, viittasi ukko kädellään +ylöspäin, niinkuin olisi tahtonut sanoa: siitä miehestä voi tulla +jotakin enempää kuin muista. — Maltas, taisihan siellä olla ainakin +toinen sinun pojistasi ylioppilaiden joukossa. En minä mitään sano, +voihan olla hyväkin, että he Kivekästä seuraavat. + +Vanhalla Heintziellä oli tapana mennä asiasta toiseen ja välistä hän +jätti jonkin asian keskenkin, siirtyen toiseen. + +— Mutta sinä unohdit sanoa minulle, Elise, mitä tekisit minun +sijassani? + +— Tarkoitin vain, että oman uskon tahallinen siirtäminen toiseen +ihmiseen on luullakseni kovin vaikea asia, ellei aivan mahdotonkin. Se +ei ole onnistunut paljon viisaammillekaan kuin me olemme. Jokainenhan +tahtoisi vain omiansa pelastaa. Mutta kylvetyt siemenet lentävät tuulen +mukana eivätkä kysy kuka on vieras, kuka omainen, ja vieras maa voi +hyvin ottaa vastaan ne siemenet, jotka ovat lentäneet lasten korvien +ohitse tai päitten ylitse. + +— Mutta mitä minun siis täytyy tehdä? + +— Voikohan toiseen ihmiseen kyetä vaikuttamaan muulla tavalla kuin +pääsemällä perille hänen harrastuksistaan ja yhtymällä niihin, jos +niissä on jotakin hyvää? Ottaisit nyt selvän, mitä ne nuoret +Kivekkäänsä kanssa oikeastaan tahtovat. Enhän minäkään ole siitä oikein +selvillä, mutta luulen heidän kovasti vihastuneen vanhoille +fennomaaneille. Minulle on kerrottu vanhojen tahtoneen tehdä jotakin +sovintoa ruotsalaisten liberaalien kanssa. Katsopa tätä vihkosta. Siinä +on otsakkeena: "Dagbladspartiets program. Ombesörjt af K. P. T." + +— Niin, niin, minä tiedän tuon uuden yhdistyksen, sanoi Elisabet +eloisasti, — molemmat poikani kuuluvat siihen. + +— Tuo on vain vanha Snellmanin sanomalehtiartikkeli, jolla hän oli +musertanut liberaalisen puolueen, mutta Kivekäs on tovereineen +painattanut sen uudestaan. Luulen, että se tällä hetkellä ei olisi +mitenkään soveltunut vanhoille suomenmielisille ja että he ovat sen +vuoksi kovin kiukuissaan nuorille. Mutta Snellmanhan tuntuu olevan +nuorten puolella. — Kuka tietää, mikä siitä Kivekkäästä vielä tulee. +Ehkä hänessä on hyvinkin paljon hyvää ja jaloa. Ota selvä siitä ja tule +sitten minullekin kertomaan. Sinä olet vielä nuori, sinä voit vielä +käydä heidän juhlissansa, sinä voit kutsua poikiesi tovereja viettämään +iltoja luoksesi kotiin, keskustella heidän kanssaan, kannustaaa heitä +kaikkeen hyvään, innostaa heitä vielä palavammin rakastamaan tätä maata +ja tätä kansaa. + +Elisabet huomasi todella olevansa nyt vapaa tätä kaikkea tekemään, +sillä Aleksanderin oli jäätävä Balkanille vielä sodan jälkeenkin +kartoitustöitä lopettamaan. Sitä hän vain ihmetteli, ettei hän ollut +itse tullut semmoista ajatelleeksi. Olikohan siinä tuumassa jotakin +epäsuoraa Aleksanderia kohtaan? Hänen selkänsä takana toimimista? Ei +suinkaan. Miksi Aleksander tahtoisi, että hänen asiansa lepäisi täällä +kotona niin kauan kuin hän toimi vierailla mailla? Eikö Aleksander itse +ollut sitä mieltä, että suomalaisilta puuttuu sivistystä? Mutta miten +maalaisylioppilaat, yksin jätettyinä, voisivat sivistyä, jos +sivistyneiden kodit olivat heiltä suljettuina? Hän päätti heti +kirjoittaa tästä Aleksanderille. + +Elise Heintzien neuvo oli Elisabetille suuri ja odottamaton tapaus. Hän +heräsi siihen aivan kuin oman elämänsä ilmestykseen. Kauan +epätietoisena oltuaan hän nyt näki selvän tien edessään. Eikö koko +hänen elämänkohtalonsa ollut tuonut häntä juuri tämän tehtävän eteen? +Se ei ollut mikään vain hänen omien poikiensa vuoksi keksitty juoni, +vaan hän itse rakasti "tätä maata ja tätä kansaa", niinkuin Elise oli +sanonut. Mutta tietysti tuli tehtävä vielä ihanammaksi sen johdosta, +että se teki poikien ja hänen harrastuksensa yhteisiksi. Tietysti +heidän harrastustensa omikseen tekeminen oli ainoa tie heidän +sydämiinsä! Kuinka oikeassa, kuinka oikeassa se Elise olikaan! + +Rouva Heintzie oli Elisabetia paljon vanhempi. Oikeastaan olisi pitänyt +sanoa tädiksi, mutta hän oli itse vaatinut sanomaan Eliseksi ja +sinuttelemaan. + +Muistan puolestani hänet hyvin. Heintzie kävi usein Elisabetin luona ja +me saimme jo koulupoikina joskus kutsun hänen kotiinsa. Mutta kävimmepä +siellä ylioppilainakin, intoilimme ja kerroimme kokoustemme +päätöksistä, joiden tarkoituksena oli "sveesien" lähestyvä, lopullinen +musertaminen. Täti Heintzie kuunteli meitä säteilevin silmin. Hän oli +innoissaan siitä, että _me_ olimme innoissamme. Ja me olimme ylpeitä, +että niinkin vanhat ihmiset meidän kanssamme innostuivat. Tosin, olihan +koko maa meidän jalkojemme juuressa, miksi ei siis myöskin täti +Heintzie! + +Tuo sulotar Naemi Ingman, joka asui hänen luonaan, harjoitteli siihen +aikaan "Hugenotteja". + + Lemmen — lemmen tulta saisin, + jos vain — jos vain haluaisin... + +Niin hän lauloi. Ja kun hän sitten, pehmeästi aaltoileva vaalea tukka +koholle pöyhennettynä, paksut kulmakarvat tummina, kuningattaren +komeissa helyissä astui näyttämölle rakastuneen ritarin eteen, kävi +ihastuksen humaus läpi Arkadian katsomon. + +Täti Heintzie oli ulkomuodoltaan mitä miellyttävin. Tosin en häntä +silloin ymmärtänyt ihailla, sillä milloin nuori vanhaa ihailee! Mutta +hänen ulkomuotonsa on tavattoman elävästi säilynyt muistissani, niin +että voin milloin tahansa ottaa hänet esille ja katsella häntä kuin +mitäkin muotokuvaa. Ja mitä kauemmin katson, sitä enemmän ihailen: + +Hänen kasvonsa näen punertavina halkeilleiden pikkusuonten vuoksi. +Kasvoissa on yht'aikaa sekä vanhuuden vertymystä että nuoruuden punaa. +Samoin hänen puhetavassaankin: kuuluu vanhuuden hillitty, hiljainen +äänenpaino, mutta lauseiden sisällöstä kumpuaa nuoruuden hillitön +hehku. Hänen päänsä vähän tutisee, arvatenkin vanhuudesta. Hänen +harmaanvivahteiset kulmakarvansa ovat kasvaneet hyvin pitkiksi. Sekin +kaikki korkean iän merkkejä. Mutta niiden alla silmät palavat +vääjäämätöntä nuoruutta, sisältäpäin tulevan tulen säihkyä. Ihana, +unohtumaton olento. + + + + +XV. KATTI VIERAISSA — HIIRET PÖYDÄLLÄ. + + +Sillä aikaa kuin Aleksander Balkanin niemimaalla piirusteli +sotakarttoja Venäjän valtakunnan laskuun ja sen vastaisten +suurvalloitusten varalle, — sillä aikaa kuin hänen upseeristonsa ja +sotamiehensä häikäilemättä availivat näkölinjoja vieraiden vaarojen +metsiin, siirtäen leiriänsä ylängöltä ylängölle, — sill'aikaa kuin hän +itse, sodan jo aikoja sitten päätyttyä, vielä vuosien kuluessa +viimeisteli töitään, — sill'aikaa Elisabet jatkoi hänen asiaansa +kaukana Suomessa, ollen fennomaanina yksin ja ominpäin. + +Pian hän olikin, Elise Heintzien neuvoa noudattaen, "päässyt poikiensa +harrastusten perille". + +Innokkaasti hän jo keskusteli heidän kanssaan. Jo hän oli heidän +kanssaan "radikaali", jo oli myöskin "k.p.t."-läinen ja tiesi, että se +merkitsi "koko programmi toimeen", joka taas merkitsi, että Suomessa +älköön enää vallitko kaksi kieltä, vaan "yksi mieli ja _yksi kieli_". +Jo hän heidän kanssaan "taisteli" moderaatteja vastaan. Jo hän valvoi +jännittyneenä myöhään yöhön odotellen heidän palaamistaan jostakin +"ratkaisevasta" kokouksesta, eikä heidän palattuansa alkanutkaan pitkiä +todistelujansa juomisen haitallisuudesta, vaan uteliaana kuunteli +heidän selostuksiansa "päätöksistä" ja aamun valkenemiseen saakka +keskusteli vastaisesta menettelytavasta. + +Jo hän myös oli mukana ompelemassa ylioppilaskunnalle lippua. Se oli +syvänsinistä silkkiä, melkein samaa väriä, jossa Suomi oli alusta asti +kuvautunut Elisabetin mieleen. Sykkivin sydämin ja innosta palavin +mielin tähän kunniatehtävään valitut äidit kokoontuivat lahjaansa +valmistamaan. + +Erimielisyyttä syntyi rouvien kesken vain siitä kirjoituksesta, joka +oli lippuun ommeltava. Ehdolla oli minkä mitäkin. Elisabetia miellytti +enimmin lauselma: "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto." Tämä +ilmaisi hänen oman syvimmän uskonsa. + +Hän ehdotti sitä. Mutta nyt ilmestyi Kivekäs tovereineen. Heidän +ehdotuksensa oli: "Yksi mieli, yksi kieli." Ja lipunompelijain +mielipiteet jakaantuivat kahtia. + +Kivekäs kävi henkilökohtaisesti Elisabetin luona, häneen vaikuttamassa. +En puolestani voinut ymmärtää, kuinka yleensä saattoi olla toista +mieltä kuin sitä, jota Lauri Kivekäs edusti. Ei hän näyttänyt sitä +itsekään voivan oikein ymmärtää. Mitä miellyttävimmällä tavalla +hymyillen (mikä ilmeni vain säteilystä ohimoilla eikä näkynyt huulilla) +hän otti asian puheeksi, niinkuin Elisabet ei olisi ikinä tahtonutkaan +lippuun ommeltavaksi muuta kuin sanat "yksi mieli, yksi kieli". Hän +ivasi avonaisesti "moderaatteja", ikäänkuin tuo toinen ehdotus olisi +ollut heidän tekemänsä ja siis kaikille oikeille ihmisille +vastenmielinen. Hän yltyi yltymistään, lause lauseelta tehostaen +kantaansa ja koettaen temmata Elisabetin mukaansa. Täytyi todella +ihmetellä, ettei tämä jo antautunut. + +Elisabetin oli ylimalkaan sangen vaikeata olla toista mieltä kuin se, +jonka hän näki täydessä innossa ja uskossa esittävän kantaansa. Hän +tuli kohta epätietoiseksi omastaan. + +— No jaa, no jaa, — hän epämääräisesti vastaili Kivekkäälle, +pyyhkiellen olemattomia muruja pöydältä. + +Kivekkään käydessä yhä varmemmaksi voitostaan saattoi se, joka tunsi +Elisabetin lähemmin, erehtymättä nähdä, ettei hän lähimainkaan ollut +tyytyväinen omiin myönnytyksiinsä. Muussa tapauksessa hän olisi jo +aikoja sitten ollut innoissaan hänkin, niinkuin oli ollut kaikesta, +mistä mekin Kivekkäinemme. Tämmöinen vastahankaisuus oli ainakin +minulle silloin kokonaan käsittämätöntä. Oikein harmitti. Ja hävetti +Kivekkäänkin edessä. + +Mutta käsittämättä se silloin jäi ja selviää nyt vasta vuosikymmenien +kuluttua. + +Elisabet oli kokonaan lakannut koskettelemasta keskusteluissaan meidän +kanssamme semmoisia asioita kuin että jumala on rakkaus. Hän antoi +meidän olla vaikka ateisteja, kunhan "rakastimme kansaa". Mutta vaikka +hän Elise Heintzielle myönsikin, että "rakkaus kansaan" voi nuorison +suhteen olla riittävä, niin hän ilmeisesti kuitenkin kaikessa +hiljaisuudessa sovitteli tuota omaa ydinnäkemystänsä "jumala on +rakkaus" erinäisiin vastaantuleviin kysymyksiin, koskapa hän saattoi +muutamassa asiassa olla aivan jyrkästi omaa mieltä, kaikille ihan +odottamatta, eikä hän silloin ollut taivutettavissa, huolimatta +Kivekkään kaunopuheisuudesta, jopa Meurmaninkin arvovallasta ja itsensä +Koskisen lausunnoista. + +Ja niinpä nyt luulen, että hän tässä lippukysymyksessä vastusti +Kivekkään ehdotusta, koska se ei hänen mielestään ollut sopusoinnussa +tämän rakkauden kanssa, sillä lippu, edustaessaan ylioppilaskuntaa, oli +liehuessaan herättävä myös vihan tunteita. + +Joka tapauksessa lippuun ommeltiin sanat: Sitä kuusta kuuleminen, jonka +juurella asunto. + +Ja se oli Elisabetin ihmeellinen voitto voittamattomasta Kivekkäästä! + +Kiusallista! — ajattelin minä puolestani. — Mikä siihen mammaan +onkaan mennyt? Tavallisesti hän ihan kärsii, jos täytyy olla eri mieltä +vähäpätöisimmänkin ihmisen kanssa, ja nyt vastustaa itse Kivekästä! +Tunsin oloni peräti noloksi. Saattoihan Kivekäs nyt ajatella meistä +vaikka mitä, vaikka että olimme muuttaneet mieltämme ja tulleet +"moderaateiksi". Se oli minulle aivan sietämätön ajatus. Olin +kokonaan tämän miehen lumoissa. Matkin hänen eleitään puhujana ja +yksityisissäkin oloissa siihen määrään, että kävin punssilasiinkin +kiinni ikäänkuin päältä päin, samalla ylimalkaisella koko kämmenen +kouraisulla kuin hänkin. "Mielipiteeni" tietenkin riippuivat kokonaan +siitä, mitä osasin edeltäpäin arvata Kivekkään ajattelevan. + +Sitä suurempi oli kummastukseni, kun hän ei näyttänyt lainkaan +pahastuvan tästä mielipiteiden eroavaisuudesta. Päinvastoin tuli +ikäänkuin tutummaksi talossamme. + +Elisabetin merkitys ylioppilaiden piireissä oli nopeasti kasvamassa. +Hänen harras, rajaton suomenmielisyytensä, hänen innostuksensa ja +erittäinkin valmiutensa keskusteluihin houkutteli hänen kotiinsa +joukoittain semmoista uutta, suomalaista nousukasnuorisoa, joka, vaikka +oli koulusivistyksen saanut, kuitenkin tunsi pääkaupungissa olonsa +avuttomaksi. Sivistyneiden kotien ovet pysyivät heiltä suljettuina. +Sanotaan, että Lontoossa ja myöskin Pariisissa on muukalaisen melkein +mahdotonta saada perhetuttavuuksia aito englantilaisissa tai +ranskalaisissa kodeissa. Vielä mahdottomampi oli suomalaisesta koulusta +tulleen maalaisylioppilaan hakeutua sivistyneen perheen tuttavuuteen +Helsingissä, ellei hän osannut käyttää ruotsia seurustelukielenä. Ani +harvassa suomenmielisessäkään perheessä pystyttiin vaivatta puhumaan +suomea. Kun tähän tulevat lisäksi hienostuneiden seurustelutapojen +vaatimukset, voi ymmärtää, kuinka noloksi ja avuttomaksi tämmöiset +fennomanian ja suomalaisen sivistyksen ensi kukkaset tunsivat olonsa +riennettyään uusista kouluistaan pääkaupunkiin, ylioppilaina +näyttäytymään, ja sitten jäätyään yksikseen katuja mittelemään, mitään +vastaanottajia löytämättä. + +Eipä siis ihme, että heitä keräytyi joukoittain Elisabetin luo, jonka +kodissa puhuttiin ainoastaan suomea, jonka sivistyneisyyttä +arvosteltiin korkeimpien mittojen mukaan, jonka vieraanvaraisuudella ei +ollut rajoja, jonka luona sai tuntea itsensä vapaaksi, joka +minkäänlaista arvovaltansa tunnustamista vaatimatta auliisti antautui +keskusteluun kenen kanssa tahansa, kunhan tämä vain oli — suomalainen. + +Seuraavassa koetan esittää muutamia muita hiiriä, jotka katin yhä +poissa ollessa ilmestyivät tämän suomalaisen kodin pöydille. + + + + +XVI. PEKKA HARTIKAINEN. + + +Olin tutustunut häneen Savo-Karjalaisessa osakunnassa. Hän oli saman +vuoden ylioppilas, aito savolainen, puhui leveätä Savon murretta. Hänen +kielensä tuskin olisi kääntynyt kirjakielellä kysymään: mistä te +olette, mutta oli makeasti kotonaan, kun sai sanoa: mistee työ outta? +Ei hän vahingossakaan puhunut muuta kuin murrettansa. Kirjakieli hänen +suussaan olisikin kuulunut korvia särkevältä teeskentelyltä. + +Yhtä ujona, huomaamattomana ja ulkonaisesti merkityksettömänä +kuin tämä Savon salojen Hartikainen liikkuikin hienostelevien +helsinkiläisylioppilaiden keskuudessa, yhtä äänessään ja vapaana hän +oli omien nuorten savolaistensa parissa. + +Tapasin hänet usein "paremmalla puolella", niinkuin hän nimitti vanhan +ylioppilastalon ravintolaa, joka sijaitsi niissä huoneissa, mihin +Kansan Näyttämön yleisö nykyään jättää päällysvaatteensa. + +Siellä sai 60 pennillä "voileipäpöydän", jota sai seisten syödä +vaikkapa tuntikaupalla. Viinakset olivat tirrikkalasien ympäröimässä +suuressa karahvissa pöydällä, missä kukoisti kymmenittäin pikku +lautasia koreasti kasviksilla somistettuine silleineen, leikkeleineen, +hyytelöineen, munineen, mäteineen, moninaisine juustoineen. Pöytään +kuului myöskin yksi lämmin ruokalaji, jonka sai viedä lautasella +tarjoilupöytien ääreen ja syödä istualtaan. Monet panivat kaikki +voileipänsä lautaselle ja menivät istumaan. He kasasivat lautasensa +kukkuralleen kaikkia pöydän herkkuja ja lautasen tyhjennyttyä kävivät +yhä uudelleen niitä täyttämässä. Sillä vasta toisella tunnilla alkoi +valjusilmä, pyylevä ruotsinmaalainen ravintoloitsija Karlsson +etuhuoneessa olevan tiskinsä takaa varoittavasti muljautella +voileipäpöytään päin, ryiskellä tai naputella etusormensa kynnellä +puuta vasten. Kerran oli muuan papinpoika kuitenkin syönyt niin kauan, +että Karlsson otti häneltä kokonaisen markan. + +Tämän pöydän ääressä Pekka Hartikainen oppi ensimmäiset pöytätapansa, +omien savolaistensa iloisessa seurassa. + +Ensimmäisen kerran meillä ollessaan hän oli vielä niin tietämätön, +miten käsitellä kaikkia illallispöydän herkkuja, että latoi pikku +purkista lautaselleen aimo annoksen sinappia, söi sitä ja punastui. + +— Pekka hoi, mikä sinua vaivaa? + +Hän oli käynyt keitetyn ravun väriseksi ja vesi tihkui hänen +silmistään. Sanoi tuon "soosin" näyttäneen kovin maukkaalta. + +Me kielsimme jatkamasta syöntiä, mutta hän vakuutti, ettei tuo nyt +sentään ollut miestä väkevämpää ja pistelikin pikku lusikalla poskeensa +kaiken. + +Pian hän tietenkin tottui Karlssonin voileipäpöydän salaisuuksiin, sen +ruokaryyppyihin ja hauskaan olutpuolikas-humalaan. Savolaispojat +huomasivat, että elämä pääkaupungissa tarjosi suuriakin iloja, jos vain +tavat tiesi ja osasi vapautta hyväkseen käyttää. + +Ei aikaakaan, niin ujo Pekka — kaiketi sellaisessa nousuhiprakassa — +oivalsi, että täällä ylioppilastalon paremmalla puolella saattoi +kenenkään kieltämättä vaikkapa laulaakin. Hän avasi suunsa ja heläytti +täydellä rintaäänellä: + + On niitä Suomessa syntynyt + niitä suuria patruuneita, + mutta harvat on vanhaksi elänyt + noita tukki junkkareita! + +Salit kajahtelivat hyvästi. Toinen, kolmas, neljäs, ... seitsemäs +värssy. Nuoret toverit kaikista pöydistä kurottivat päätään laulajaa +kohden. Sekä sanat että nuotti oli kaikille tuttu. Mutta että tuo +salomaiden rekilaulu nyt kajahteli näissä upeissa saleissa ja +korupylväistöissä, se oli toki odottamatonta jokaiselle. Tukkiajathan +ne kyllä olivat synnyttäneet Suomen suuret rahapatruunat ja monen +lauttamiehen elämän lyhentäneet, luoneet uudet koulut, saattaneet monen +sivistykseen ja monen viinoihinkin upottaneet, mutta laulun kapinoiva +tendenssi, johon rekilaulaja tähtäsi, tuntui näissä saleissa melkein +samalta, kuin jos joku frakkiin ja valkoisiin hansikkaihin pukeutunut +herrasmies olisi ilmestynyt tänne sontainen tadikko kädessä. + +Useat lähtivät pois. + +Useimmat kuitenkin jäivät. + +Nauraen ja loppusäkeisiin yhtyen he asettuivat Pekan ympärille +istumaan, tuolinselkä sylissään. Pekalle tilattiin kaulankastiketta, ja +pian syntyi remuava yhteisryyppäys. Pekka lauloi lakkaamatta, hänessä +kumpusi loputtomien rekilaulujen lähde, ja aineiden tilaukset yhä +uudistuivat. + +Näin saivat alkunsa nuo sittemmin melkein säännöllisiksi muodostuneet +Pekan laulattamisillat, jolloin häntä yhteisesti syötettiin ja +juotettiin ja hän puolestaan ravitsi kuulijakuntaansa mehevällä +savolaisella huumorillaan. + +Hänen laulujensa ja koko hänen henkensä huumori oli tosin hyvin lähellä +ivan rajaa. Se ikäänkuin vasta haki ilmaisumuotoja ivallensa, joka +tuntui kohdistuvan juuri tuohon patruunain varakkuuteen ja asioitsijain +sivistykseen. Mitäpä muuta sivistystä Hartikainen olisi voinut +nähdäkään kuin äkkiä rikastuneiden pomojen herraskaisuutta ja +kaikenlaisten nousukkaiden matkivaa keikailua? + +Kun Pekka sitten tutustui Elisabetiin, oli tämä tuttavuus hänelle +melkein kuin ilmestys. + +Tosin hän tuli ensin meillekin suupielessä hienoinen ivanhymy, +ikäänkuin täältäkin etsien jotakin pilanaihetta. Vai oliko tuo +teennäinen ylimielisyys hänen ainoa keinonsa, millä hän saattoi +voittaa maalaisen ujoutensa? Kaulankastiketta saatuaan hän kohta +suostui pyyntöömme ja ollenkaan ujostelematta alkoi leveästi laulaa: + + Niinkuin tähtii Otavassa + veljiä on Jukolassa, + seitsemän pulskeaa jallii... + +Nuotti oli kaiketi hänen omia sävellyksiänsä ja on sittemmin tullut +yleisesti tunnetuksi. Kiven "Seitsemän veljestä" oli Pekan ainainen, +ainoa, milloinkaan tyrehtymätön taidenautintojen lähde. + +Hänen eleensä osoittivat hänen aikovan valmistautua jatkamaan +meilläkin, niinkuin konsanaan "paremmalla puolella". Mutta kun +Elisabet, sivuuttaen monen huomatumman ja seuraelämään tottuneemman +kutsuvieraan, valitsi keskustelutoverikseen juuri Pekan, joka oli sitä +ehkä vähimmin odottanut, punastui Pekka eikä saanut nolosti nauravasta +suustaan hyvään aikaan muita äänteitä kuin aiheettomia myönnytyksiä: +joo, joo ... joo... Pekka oli äkkiä langennut samaan avuttomaan +ujouteen, joka oli häntä niin kauan pitänyt kahleissaan, ennen kuin hän +oli "paremmalla puolella" remahtanut jätkälaulujansa esittämään ja +siten kohonnut lukemattomia muita tovereitaan merkitsevämmäksi. He +istuivat vähän muista erillään, Elisabet sohvassa, Pekka nojatuolissa, +jonka nojaa hän ei tosin käyttänyt, vaan oli ujouttaan suorana kuin +tikku, kämmenet hermostuneesti värisivät. Taas entisenä maalaispoikana, +joka ei osannut sinappia syödä. Taas hänen kellahtavan vaalea, +maalaisesti lainehtiva tukkansa teki kiharakäänteitään korvan takaa ja +luvattomasti päästi niskasuortuvia kaulukselle. Taas hänen raskaat +silmäluomensa saivat silmän vain kapeaksi rakoseksi, joka oli kaukana +silmäkulmain alapuolella. Taas sama ujous oman olemisensa johdosta +vaikutti ylähuulen mutkistumisen noloon hymyyn. + +Mutta jopa hän kuuluu hiljaa vastailevan Elisabetin kysymyksiin. + +He puhuivat kaunokirjallisuudesta, ja Elisabet kyseli, opittiinko +koulussa ruotsia niin hyvin, että umpisuomalainen saattoi vapaasti +lukea ruotsalaista kirjallisuutta. + +Hartikainen ei sanonut tuntevansa ruotsalaista kirjallisuutta ollenkaan +eikä voivansa lukea muuta kuin sitä vähää, mitä oli suomeksi +kirjoitettu ja käännetty muista kielistä, kuten Waldemar Churbergin +romaanijaksoa, "Lokkiluotoa", Runebergia, Topeliusta. + +Elisabet alkoi kertoa hänelle venäläisestä kirjallisuudesta, sen +merkityksestä ja sen suurmiehistä. Hän sanoi, että jos tätä +kirjallisuutta ei olisi ollut, niin ei olisi olemassa sivistystä +Venäjällä. Kaikki mitä Venäjällä on valoa, tulevaisuutta, sivistystä, +vapaudenrakkautta, on tämän kirjallisuuden luomaa. "En voisi kuitenkaan +ajatella Venäjää ilman sen kirjallisuutta." + +Elisabetin vaatimaton olemus, koruton puku, luonnollinen +keskusteluunantautuvaisuus aivan riippumatta henkilöstä, jonka kanssa +hän puhui, vaikutti, että Hartikaisenkin ujous alkoi hälvetä ja hän +otti yhä vapaammin osaa Elisabetin herättämiin ajatuksiin. + +Vihdoin heidän keskustelunsa vilkastui niin, että se alkoi kerätä +ympärilleen muitakin kuulijoita, jotka istuutuivat samaan piiriin. + +Useat alkoivat kilvan vaihtaa ajatuksia emännän kanssa, mutta +Hartikainenpa ei enää antanutkaan Elisabetia itseltään anastaa. +Elisabet oli ikäänkuin hänen yksin, ja Pekka innostui yhä enemmän. +Erittäinkin hän torjui vilkkaasti Jussin anastamisyrityksiä, joka +myöskin tuli siihen ja kohta alkoi paremman seurustelukykynsäkin avulla +vetää Elisabetin huomiota puoleensa. + +Elisabetin ihmettelyyn, etteivät nuoret vielä osoittaneet oireita oman +suomalaisen kirjallisuuden luomiseen, sanoi joku, että Suomella ei +oikeastaan ollut mitään todellista historiaa, niinkuin muilla +kansoilla, ja että siinä muka oli syy, miksi meillä ei voinut olla omaa +kirjallisuuttakaan. + +Tämä ajatus sai Elisabetin melkein kiivastumaan. Hänen mielestään +historia ei ollut lainkaan välttämätön taidekirjallisuudelle. +Mahtipontisuuden tavoitteleminen ei ole taidetta, ja se historia, joka +kelpaa taiteelle, ei ole kirjoitettua historiaa, vaan jokaisen omaa +elämystä. + +Jussi mainitsi jonkin kuuluisan _historiallisen_ romaanin, jonka hän +oli lukenut ruotsiksi, mutta Elisabet, joka oli lukenut sen venäjäksi, +sanoi, että tekijä oli vain siirtänyt omat elävät muistonsa aikaan, +jolloin hän ei vielä ollut syntynytkään, ja että tuon romaanin ansio ei +ollut sen historiallisuudessa, vaan noiden omien elämysten etevässä +siirtämisessä vieraaseen maailmaan. Elisabetin mielestä historiallinen +romaani _oikeastaan_ oli historian väärennystä, myöskin sellainen +romaani kuin "Sota ja rauha", jossa ei ollut muuta kuin Tolstoin +naamioituja tätejä, setiä, mummoja, perheystäviä, heidän +rakastettujaan, lapsiaan ja lasten lapsia — melkein kaikki henkilöitä, +jotka olivat kirjailijan omien muistojen sisällyksenä ja joita +Napoleonin aikoina ei vielä ollut olemassakaan. Jos Napoleonin olisi +pitänyt riehua jossakin maassa ja luoda sille historiaa, ennen kuin +tässä maassa kirjallisuus voisi syntyä, niin ei todella Suomella olisi +paljon toivoa. Mutta onneksi historialla ei ole mitään tekemistä +taiteen kanssa. Eikö suomalaisilla ihmisillä ole omia elämyksiä, omaa +lapsuutta, omia muistoja vanhasta kodista, isoisistä, isoäideistä, +heidän merkillisistä tavoistaan ja ihmeellisistä luonteistaan, heidän +"ajastaan"? Sehän on kyllä sekin historiaa, mutta historiaa, joka +kelpaa taiteelle, se on _elettyä_ historiaa. Jokainen tuntee, että +jokin osa hänen elämästään, hänen entisyytensä muistoineen ja +tunnelmineen, on auttamattomasti vaipumassa ikuiseen unhotukseen. Saako +se tapahtua? Voiko kadottaa mitään kalliimpaa? Ja kuitenkin, taide on +ainoa, joka voi unhottuvasta elämästä jotakin pelastaa. + +Elisabet ei tosin puhunut milloinkaan näin pitkään ja yksin. Hänen +voimansa oli vilkkaassa vuoropuhelussa ja aivan huomaamattomasti hän +sai keskusteluissa kuulijat kiehdotuiksi omaan ajatukseensa, usein +niinkin, että he itse tulivat sen pukeneeksi sanoihin ja lausuneeksi +julki, jopa luullen sen itse keksineensä. Mutta juuri tämä keskustelun +yhteisyys se saikin kuulijat intoihinsa. + +Pitääkseen lempipoikaansa, Pekka Hartikaista, myöskin vireillä ja +estääkseen hänet vajoamasta takaisin ujouteensa, kun muut olivat +ottaneet kaikki puheenvuorot, Elisabet sanoi lopuksi: + +— No, herra Hartikainen, sanokaa nyt, eikö teillä ole omista +elämyksistänne mitään pelastettavaa? + +Pekka joutui todella hämillensä. Hän ei varmaan ollut milloinkaan +kuvitellut, että kaunokirjallisuus olisi muuta kuin tekijän keksimiä +iloisia tai surullisia juttuja, jotka koettivat herättää lukijan +uteliaisuutta erittäinkin viemällä hänet kuninkaiden ja ylhäisten +loistosaleihin. + +— Liekö noista minun elämyksistäni mihinkään, semmoisia ovat vain +maalaisen kansan tyhmyyksiä ja repostuksia, — sanoi Hartikainen +harvaan ja poisvetäytyvästi. Elisabet koetti vieläkin tavoittaa hänet: + +— Jokaisella on oma maailmansa, ja jokainen tietää, että se on yhtä +arvokas kuin mikä muu tahansa. Olette varmasti taiteilija. Olen kuullut +teidän laulavan ja tuntenut, että te osaatte elää tunnelmissa. Älkää +vain pitäkö omaa maailmaanne vähäisenä. Kaikki on suurta, mikä on +elettyä. + +Sitten rupesivat taas muut puhumaan ja Pekka joutui syrjään. Mutta +arvattavasti oli näillä keskusteluilla mitä syvin vaikutus häneen. +Ajatus, että taide ei ollut pelkkää leikkiä tai mielivaltaista +keksintöä, vaan oman elämän totuutta, oli hänelle jotakin sanomattoman +uutta ja näytti jollakin tavoin järkyttävän hänen olemustansa. Hän +taisi olla kovin kiintynyt Elisabetiin ja kävi meillä joka viikko +määräpäivänämme. Ehkä hän oli oikeastaan ensi kerran joutunut tosi +sivistyneen ihmisen tuttavuuteen, joka osasi hänen kieltään ja rakasti +sitä. Ja koko hänen entinen käsityksensä sivistyneistä ja hänen +ivallinen suhtautumisensa heihin oli saanut kovan kolauksen. Hänestä +tuli vilpittömän uskollinen kotimme ystävä. Mutta illanvietoissa +Elisabetin luona hän nyttemmin istui enimmäkseen mitään puhumatta, +totisena, ja entinen pilailu oli kokonaan poissa. Arvatenkaan hän ei +löytänyt sanoja, joilla ilmaista uusia ajatuksia, sanat olivat +ikäänkuin muuta maailmaa varten olemassa. Ja ehkä hänessä heräsi +jotakin katkeruutta niitä sukkelampia ja kirjakielen käyttöön +tottuneempia vieraita kohtaan, jotka mitään ujoutta tuntematta niin +helposti ja kevyesti osasivat keskustella Elisabetin kanssa. + +"Paremman puolen" toverit eivät tietenkään luopuneet Pekastansa. He +eivät ottaneet kuuleviin korviinsakaan hänen estelyitään ja +laimentunutta laulamishaluaan. Ja kun hän sitten, tarpeeksi juotettuna, +vihdoin remahti renkutuksiinsa, oli riemu jälleen ylimmillään. Kukaan +ei huomannut Pekassa sitä katkeruuden ja kyllästymisen sävyä, joka oli +tullut lisää. Hän ei enää välittänyt laulajanmenestyksestään ja lauloi +vain juomingin vuoksi. Mutta siellä, minne hänen mielensä paloi ennen +tuntematonta kaipausta tuntien, siellä hän oli äänetön, ujo, +merkityksetön, löytämättä enää mitään mahdollisuuksia päästä päteväksi +muiden, sivistyneistä kodeista lähteneiden rinnalla. + +Semmoinen oli tämän hienon, runollisen maalaispojan ensimmäinen kohtaus +korkeimman sivistyksen kanssa, joka niin odottamatta oli tullut häntä +vastaan suomenkielisenä ja suomenmielisenä. + +Hän pani avuttomuutensa kovin pahakseen. Jokin omituinen, näköjään +aiheeton alakuloisuus painoi häntä. Se houkutteli häntä yhä hartaampaan +juopotteluun, joka noina isänmaallisen innostuksen aikoina oli +ylioppilasnuorison keskuudessa kylläkin kukoistuksessaan. + +Mutta siinäkin pääsivät herraspojat voitolle maalaisista +kansanlapsista. Nämä, ensimmäisen sukupolven juomareina, eivät +enimmäkseen kestäneet juoppouden tuomaa henkisten ja ruumiillisten +voimain rääkkäystä, vaan joukoittain sortuivat eli menivät +"deekikselle" — niinkuin heistä sanottiin. Edelliset taas, hyvän viran +saatuansa ja varakkaiden omaisten järjestettyä velka-asiat, +tavallisesti kohottautuivat entiselleen. + +Mitä erikoisesti Pekka Hartikaiseen tulee, niin hänkin lopulta sortui. +Omaamatta ketään, joka olisi hänen raha-asioitaan järjestänyt, hän +eleli vuosikausia "vippauksen" varassa. Kaikki luvut jäivät, lopulta +hän ei ollut muuta kuin remuavan piirin huvilaulaja. Epätoivoista +temmellystä viinanhuumauksen ja lankeavien vekselien välillä, sellaista +oli hänen elämänsä. + +Kuului hän lopulta sentään tehneen suuren "parannuksenkin". Mutta +siitäkös raha-asiat paranivat! + +Oli kovasti puuhannut nimeä vekselinuudistukseen. Hän oli silloin +uudelleen alkanut lukea ja asui maalla. Saatuaan vekselinsä vihdoin +kuntoon hän huomasi ajan olevan niin täpärällä, ettei auttanut muu kuin +lähteä suinpäin juoksemaan kaupunkiin. + +Hänen sen matkan juostuansa — sitä oli kai vähän toista peninkulmaa — +hänessä jokin rävähti. Hän sairastui keuhkokuumeeseen ja siihen kuoli. + +Jo kauan ennen tätä tapausta hän oli eristäytynyt pois Elisabetin +kodista, ehkä arvellen maineensa käyneen jo liian huonoksi, että olisi +sinne uskaltautunut. Monet muut olivat astuneet hänen sijaansa, ja +tovereitamme, sekä herras- että maalaisylioppilaita, kävi edelleen +usein luonamme, Elisabetin yhä ottaessa vilkkaasti osaa väittelyihimme +ja arvosteluihimme. + +Kuitenkin oli, Pekan vetäydyttyä pois, Elisabetin lempiaines, +umpisuomalaiset kansanlapset, heikommalla puolella, jopa he lopulta +hänen suureksi surukseen kokonaan hupenivat hänen ympäriltään, hänen +voimatta käsittää syytä. Mutta syy ei ollut muu, kuin että heidän +joukossaan ei ollut ainoatakaan, joka olisi Pekankaan verran voittanut +ujouttansa ja edes laulaen toteuttanut omaa mailmaansa. Näin he +joutuivat alakynteen. Vaitioleminen seurassa on sama kuin siitä +luopuminen. Ja he luopuivat. + +Etualalle tulivat sivistyneistä ruotsalaistuneista tai +puoliruotsalaisista kodeista lähteneet suomalaisen koulun käyneet ja +näin uudelleen suomalaistuneet pojat, joiden seurustelutaidosta ei +tosin mitään puuttunut, mutta joista useita houkutteli Elisabetin +kotiin — täytyy sanoa — osaksi jo uusi vetovoima, hänen kolme +tytärtänsä. + +Se samainen Jussi oli pian hänen ainoa puhtaasti kirjallinen +uskottunsa. Jussi oli ymmärtänyt anastaa Elisabetin kokonaan. + +Tämä Jussi oli Iisalmen kappalaisen (myöhemmin rovastin) poika, +Johannes Brofeldt, sittemmin Juhani Aho. + + + + +XVII. JUHANI AHO. + + +Hän oli nuorena solakkavartaloinen ja sen vuoksi teki pitemmän +vaikutuksen kuin sitten vanhempana. Käveli suorana ja reippaasti, +katseli ympärilleen niinkuin se, joka on omissa ajatuksissaan ja niihin +kohdistaa kaiken, minkä näkee. Hän oli hienokäytöksinen, puhe oli +hillittyä ja hiljaista, niinkuin ainakin vanhan sivistyksen perineellä. +Kehittyneet silmäluomet räpyttelivät mielevästi, ehkä vähän +spasmisesti, ikäänkuin hän olisi aina karkottanut silmistään jotakin +epämukavuudentunnetta. Sitä samaa hän tuntui karkottavan pois +erikoisilla hänelle ominaisilla ääntelyillä, jotka tulivat jostakin +kurkkutorven päästä ja esiintyivät erittäinkin, milloin hän oli +aikeissa sanoa jotakin tähdellistä. + +Hän oli tavattoman herkkä vaikutelmille ja virittyi heti siihen +tunnelmaan, minkä toinen hänessä herätti. Oikein näkyi hänen päähänsä, +hänen silmiensä loisteesta, hänen ripeästä pystyyn kohoamisestaan, +kuinka tuo tunnelma meni häneen, tunnelma taikka uusi aate, joka +keskustelussa oli irtonaisena liekkinä lehahtanut hänen editsensä. +Niitä harvinaisia ihmisiä, jotka eivät milloinkaan innostu yksin ja +itsekseen, mutta sitä palavammin toisen sanoista ja toisen kanssa, — +niitä ihmisiä hän oli. + +Semmoiselle ihmiselle on tietenkin toveri, ystävä, hengenheimolainen +kaikki kaikessa, ja niitä hän hakee niinkuin oikeata omaa elämäänsä. + +En luule hänen löytäneen kotoansa, Vieremän pappilasta, virikettä sille +luonnon ja luonnonihmisen rakkaudelle, joka sittemmin oli kaikkien +hänen taidenäkemystensä sisältönä. Hengelliset ihmiset (hänen isänsä +oli pappi ja äitinsä herännäisiä) eivät ylimalkaan kohdista liikaa +huomiota tämän ajallisen maailman luontoon. Iankaikkisuutta ja +hurskasten seuraa hakiessaan heistä tuntuu kiintymys jumalattomaan +luonnonihmiseen melkeinpä synnilliseltä ja luonnon tunnelmain ihailu +katoavaisuuden ihannoimiselta, maallisuudelta. + +Mutta kohtalo vei hänet Elisabetin läheiseen tuttavuuteen. "Silloin +minut löydettiin ja minä löysin itseni", kirjoitti hän myöhemmin tästä +tuttavuudesta. + +Elisabetista voi todellakin käyttää sitä sanaa, että hän _löysi_ +Jussin, löysi Suomesta suomalaisen henkilön, joka kokonaan sopeutui +hänen henkeensä ja erittäinkin hänen taidekäsitykseensä, mikä oli +_totuuden palvominen tunnemaailmassa_. + +Elisabet oli alusta asti tuntenut ja aikaa myöten yhä selvemmin nähnyt, +että tärkeintä, mikä Suomen sivistykseltä puuttui, oli kehittyneempi +taideaisti, joka hänen mielestään oli varsinaisen sivistyksen +olennaisin tunnusmerkki. Tästä saavat selityksensä hänen innokkaat +keskustelunsa erittäinkin juuri umpisuomalaisten toveriemme kanssa +taiteen tärkeydestä ja luonteesta. Mutta kun hän vihdoin löysi Jussin, +sai hänen vaikutuksensa paljon suuremman tehokkuuden kuin mitkään +keskustelut: Jussi omaksui hänen taidekäsityksensä, ja niin heräsivät +uudet, hedelmälliset taidenäkemykset. Jussi oli "löytänyt itsensä". + +Jussin ensimmäinen novelli "Siihen aikaan kun isä lampun osti" sisältää +Elisabetin taidekäsityksen pääpiirteet: se on omaa elämystä, se on +"_tosi_kertomus", se pelastaa kokonaisen eletyn aikakauden ikiunhoon +vaipumasta. Julius Krohn antoi tälle novellille hyvin suuren arvon. +(Hän oli Savo-Karjalaisen osakunnan kuraattorina ja toimi +kilpakirjoitusten palkintotuomarina.) + +Aleksanderilla oli Rantala niminen kesähuvila Päijänteen ja Vesijärven +välisen kanavan varrella. Korkeiden patosulkujen avulla höyrylaivat ja +muut alukset laskettiin Vesijärven tasolta Päijänteen tasolle, josta ne +menivät Heinolaan ja Jyväskylään. Siinä huvilassa Juhani Aho vietti +luonamme monta kesää. + +Kanavan päällikkönä oli lappalaissyntyinen Aslak Laiti, eräs noita +harvoja pitemmälle koulutettuja lappalaisia. Hän oli yhteinen suuri +ystävämme. Elisabetiin Laiti oli lujasti kiintynyt samasta syystä kuin +niin monet muut: koska ei tässä tuttavuudessa tuntunut vähääkään +sivistyksen ylemmyydestä johtuvaa oman arvon yliarvioimista, vaan +alituista valmiutta sydämelliseen keskusteluun. Laiti nauroi +kiitollisuudesta ja pyyhki alituiseen silmiänsä, jotka tihkuivat +kyyneleitä. Hänen puheessaan oli paljon lappalaisia, suomenkieleen +kuulumattomia äännähdyksiä, ja lappalaisia jäännöksiä oli erittäinkin +hänen syöntitavassaan: hän saattoi ottaa suureen suuhunsa kokonaisen +hauenpään, ja vähän aikaa mutusteltua alkoi suusta tippua kalan +lukemattomia pääluita, puhtaina ja siroina, sormien kertaakaan avuksi +tulematta. Työn tehtyään ja tyhjää suutansa mauskuttaen Laiti +voitokkaana katseli miehestä mieheen, vaikutusta urkkien. Mutta yhtä +täydellistä selvää hän ei saanut kaikista niistä tiedoista ja +muistipykälistä, luvuista ja laskuista, joita hänen oli sivistyksen +nimessä ahdettava päähänsä. Usein hän tuntui peräti hermostuneelta. +Kuukautisia kanavamaksujen tilityksiä hän piti maailman kaikkein +vaikeimpana ja arkaluontoisimpana tehtävänä. Niinä päivinä hän +ikäänkuin puheli itsekseen, oli ajatuksiinsa vaipuneena eikä nähnyt +ketään edessään eikä sivuilla. Vihdoin alkoivat nuo uudistuvat +hermostumistilat mennä niin pitkälle, että hänen täytyi itsensäkin +huolestua. Osaksi kaiketi lääkärin kehoituksesta hän rauhaa etsien meni +naimisiin hiljaisen suomalaisen neidin kanssa. Kerran — se tapahtui +meidän jo muutettuamme pois Vääksyn kanavalta — vaimo tämmöisen +kriitillisen hermotilan aikana, jolloin Laiti kuvitteli juuri +valmistuneiden kuukausitilien olevan aivan sekaisin, pyysi häntä +virkistyskävelylle. Suurten vaikeuksien ja monien estelyiden jälkeen +Laiti vihdoin suostui. He menivät yhdessä. + +— Odotapas, — sanoi Laiti, heidän jonkin matkaa kuljettuaan, — minun +täytyykin pistäytyä vielä kotona, odota tässä. + +Vaimo jäi odottamaan. Mutta kun miestä ei alkanut kuulua, meni vaimo +katsomaan ja näki hänen lopettaneen päivänsä. + +Taaskin elävä esimerkki ensi polven voimattomuudesta sivistystä +vastaan! + + * * * * * + +Huvilan kohdalta aleni niittyinen rinne mutkikkaalle joelle, joka, +tervaleppien kumartuessa kummaltakin puolen sen ylitse tiheäksi +lehväkatokseksi, vuolaasti virtasi vihreässä varjossa. Kaksi +Aleksanderin Karjalasta asti hankkimaa, valkoiseksi maalattua venettä +lipui vedessä, pieneen rantalaituriin sidottuina, ja niiden valkoisuus +vilahteli vehreyden keskeltä. Kauempana, kylän keskellä, virta tuli +ulos leppäkatoksestaan ja eteni myllyille hajoten tekouomiin ja +pärskyen patojen ylitse jonkinlaisena koskena, kunnes jälleen tyyntyen +jätti kylän ja jälleen metsikköihin kadoten saavutti Päijänteen. + +Etelän puolelta huuhtelivat syvän ja kirkasvetisen Vesijärven aallot +ensin meidän huviretkiemme ainaista paikkaa, kivikkorantaista, +havumetsäistä saarta, josta näkyi huvilan eteläranta "punaisine +mökkeineen", sitten, yhä suureten laineet vyöryivät kanavan suuta +kohden ja kuohuina paiskautuivat hietikolle. Tämä tuulinen tunnelma +vallitsi silloinkin, kun me tulimme kanavalle ensimmäistä kesäämme +siellä viettämään. Juhani Aho oli mukanamme. + +Samana kesänä oli Kasperin ja minun kuitenkin oltava kaartin +pataljoonan mukana Krasnoje Selon leirillä asevelvollisuuttamme +lopettamassa. Aleksander taas, vaikka jo kerran sotaretkeltään +kotiutuneena, oli lähtenyt jälleen matkoille, tällä kertaa Englantiin +topografisten koneiden uusinnoksia tutkimaan. Näin ollen Elisabet olisi +jäänyt yksin perheen nuorempien jäsenten kanssa. Hän kaipasi meitä +kovasti ja Jussin kesävierailu oli hänelle siis suurena apuna ja +lohdutuksena. + +Kesän lopulla leiriltä palattuamme Jussi oli meidän suhteemme enemmän +kuin koskaan veljen asemassa, hän oli aivan kotiutunut luoksemme. Mutta +jos sanoisi, että hän siis Elisabetin suhteen oli oman pojan asemassa, +niin sanoisi liian vähän. Sillä kun omat pojat lapsuudestaan asti ovat +tottuneet pitämään äitiänsä arvovaltaisena ennen kaikkea muuta +semmoisissa asioissa kuin puhtaiden alusvaatteiden jakelussa, nappien +ompelemisessa, sukkien ja vaaterepeymien paikkaamisessa, niin Jussi oli +Elisabetin kasvatti yksistään henkisellä alalla, taiteen ja +aatteellisuuden kysymyksissä. Ei kukaan meistä kuunnellut Elisabetia +semmoisen uskon ja hartauden vallassa kuin Jussi. Elisabetin aatteet ja +ajatukset eivät olleet meille niin uusia kuin hänelle, joka tuli +Iisalmen pappilasta. + +Vaivojaan säästämättä Elisabet selosteli hänelle parhaimpien +venäläisten kirjailijain teoksia, suomentaen hänelle erittäin tarkkaan +Turgenjevin "Metsästäjän muistelmia". Nämä tunnelmakylläiset kuvaukset, +tekivät Juhani Ahoon syvän, lähtemättömän vaikutuksen. Hän alkoi +itsekin kirjoittaa "tunnelmia", jotka hän sitten toi Elisabetin +luettavaksi ja arvosteltavaksi. + +Elisabetin ankarin vaatimus oli, että kuvatun tunnelman täytyi olla +todella eletty, _totta_. Sen vuoksi hän, kun oli kysymys pelkästä +harjoittelusta, käski menetellä näin: jos jokin hetki herättää +tunnelman, niin se on kuvattava yksistään vain niitä apuneuvoja +käyttäen, joita tämä hetki _todellisuudessa_ tarjoaa. Ei saa ruveta +omin päin runoilemaan ja tekemään lisäyksiä, joiden tarkoituksena on +muka tehostaa tunnelmaa. Mutta jos tunnelma on tunnettuna ollut +voimakkaampi kuin mitä se kirjoitettuna vaikuttaa, niin syynä on vain +se, ettei kirjoittaja ole jaksanut tunkeutua kyllin syvälle hetken +todellisuuteen, jonka vuoksi hän on koettanut kuvaustansa täydentää +valheella. + +Muistan Jussin kerran sangen tyytyväisenä ja hyvissä menestymisen +toiveissa tuoneen Elisabetin arvosteltavaksi vereksen, tunnelmallisen +luonnonkuvauksen. Hän oli kauan harhaillut mustikkametsässä ja sitten +kirjoittaa rapistellut huoneessaan huvilan yläkerrassa. Kuvattuna oli +muistaakseni ensimmäinen syksyyn vivahtava kesäpäivä. + +Elisabet kuunteli tarkkaavaisena sujuvasti kirjoitettua, runollista +sepustusta, kehaisi sitä tapansa mukaan joka puolelta ja sanoi sitten: + +— Kaikki olisi hyvin, mutta sano minulle, Jussi, lensivätkö nuo kaksi +varista todellakin seudun yli? + +Jussi meni hämilleen. Vähän puhkittuansa ja päristeltyään hän tunnusti: + +— Eivät. + +— No näetkös nyt — sanoi Elisabet, — minä tunsin selvästi, että +variksien ilmestyminen oli vain tunnelman tahallista tehostamista, ja +minulle ne sitä heikensivät. + +Mieli karvaana Jussi pyyhki variksensa pois. + +Luullakseni hänen oli vaikea täydelleen toteuttaa näitä Elisabetin +ankaria taiteellisen "totuuden vaatimuksia". Hänen myöhäisemmissä +lastuissaan kyllä tapaa kohtia, jotka tuntuvat semmoisilta +"tehostuksilta". Lieneekö suurempaa kiusausta kirjailijalle kuin +kauniin sanan tai hyvän allitteraation vuoksi poiketa totuudesta? Mutta +hän ymmärsi täydellisesti, mitä Elisabet vaatimuksillaan tarkoitti. Ja +luulen myöskin, että Juhani Ahon tunnelmalastut, jotka mielestäni +edustavat kirjallisuutemme hienointa ja aidointa taidetta, eivät olisi +sitä mitä ne ovat, ellei hän olisi alati ainakin _pyrkinyt_ Elisabetin +neuvoja noudattamaan. Eiväthän ne tarkoittaneet suinkaan sitä, että +kirjoittaa olisi saanut vain siitä, mitä silmä näki tai korva kuuli, +vaan ne tarkoittivat, että taiteilijan oli pysyttävä uskollisena sille +_sisäiselle_ näkemykselle, tuntemukselle, tunnelmalle, jonka hän oli +saanut. Kaikki, minkä hän teosta luodessaan jätti omin valloin +näkemyksestään pois, vaikutti puutteelta, ja kaikki, minkä hän omin +valloin siihen lisäsi, vaikutti valheelta. + +Tämä Elisabetin ankara totuuden vaatimus muistuttaa paljon Clodtien +yleistä taiteilijaluonnetta. Se on erityisesti ominainen sekä hänen +sedälleen kuvanveistäjä Pjotr Karlovitshille että veljelleen maalaaja +Mihail Konstantinovitshille (Mishalle). Myöskin Elisabetin pojan +Eerikin (Eeron) taiteessa on tuo uskollisuus sisäiselle näkemykselle +eli taiteellisen totuuden etsiminen ehkä yleisin ja luonteenomaisin +piirre. Taiteessa valehteleminen oli hänellekin mahdottomuus. + +Mutta minulle läheisistä henkilöistä oli Kasper kuitenkin se, joka +perheessämme räikeimmin kannatti tätä Clodteille ominaista totuuden +vaatimusta taiteessa. Hän tosin harjoitti vähän itsekin maalausta (ja +on jonkin verran aina sitä harjoittanut), mutta etupäässä hän esiintyi +keskuudessamme ankarana taiteenarvostelijana, johon Juhani Ahollakin +oli ehdoton luottamus. + +Kirjallisuudessa Kasper tunsi epäluuloa ja epäluottamusta "fantasiaa" +kohtaan. Ei niin, että hän olisi pitänyt aito taiteellisia näkemyksiä +puhtaan fantasian alalla mahdottomina, vaan hän sanoi, ettei mikään ala +tarjoa kirjailijalle niin aulista ja tarkistamatonta valehtelemisen +tilaisuutta kuin fantasian. Jussi oli Kasperin ohjissa melkein vielä +kireämmällä kuin Elisabetin. Sittenkin Kasperin arvostelu herätti +hänessä sellaista vetovoimaa ja luottamusta, ettei hän julkaissut +mitään siihen alistumatta, jopa usein kirjoitti innostuneena uudestaan +sepustuksiansa tai hautasi ne laatikkoihinsa kypsymään, jos Kasper oli +ne hylännyt. Siten on esimerkiksi "Rautatie" syntynyt Kasperin +arvostelun alaisena melkein lause lauseelta. He asuivat silloin +molemmat Iisalmen pappilan yliskamarissa, Kasper tutki Ibseniä, Jussi +kirjoitti novelliansa ja sai pian tavaksi lukea hänelle kohta kohdalta, +kun oli kirjoittanut vähänkin matkaa eteenpäin. + +Mutta vielä sittenkin, kun elämä jo oli eksyttänyt Juhani Ahon pois +Elisabetin ja Kasperin jokapäiväisestä yhteydestä, — kun uudet +vaikuttimet alkoivat saada hänen kirjallisuudessaan sijaa ja +suurromaanien kirjoittaminen tuli hänen mielihalukseen, hän aina +ilmestyi heidän arvosteluansa kuulemaan, nyt tosin usein vasta sitten, +kun teos jo oli julkaistu. Ehkä arvostelijain lahjomattomuus häntä +vähän peloittikin, kun oli suurteoksista kysymys. Mutta sellaisista +teoksista kuin "Panusta" ja "Erakosta" ei Elisabet — ehkä aavistaen +tätä arkuutta — enää antautunutkaan ydinajatustaan lausumaan, vaan +tyytyi ylimalkaiseen kehumiseen ja eteenpäin innostamiseen. + +Sitä kirpeämmäksi ja vihaisemmaksi kävi arvostelussaan Kasper. + +Kerran Juhani Aho oli saanut kuulla, että Kasper piti hänen viimeistä +teostaan "Muistatko" suurena alaspäinmenona. + +Kiihtyneenä Aho meni hänen luokseen ja kysyi, oliko se totta. + +(Vanhuutensa päivinä Elisabet ja Kasper asuivat yhdessä Helsingissä.) + +— On se totta, — sanoi Kasper, — ja minä olen vain odottanut +tilaisuutta saadakseni sanoa sen sinulle itsellesi. + +— Mitä sinulla siis on teostani vastaan? + +— Sehän on vain löyhää fantasiaa alusta loppuun koko teos! + +— Fantasiaa! Entä sitten! Miksi ei semmoistakin saisi kirjoittaa, kun +yleisö kerran semmoista tahtoo, — sanoi Jussi hiukan avuttomasti +sammaltaen. + +— Siksi, että se ei ole totta. _Vain_ siksi! — vastasi Kasper +vihaisesti, antautumatta sen enempiin selityksiin. + +Ja minä luulen, että tämmöiset "epätunnelmat" olivat yhä useammin +uudistuneet heidän lujan ystävyytensä loppupuolella. + +Surullisena Elisabet tällöin istui pyöreän pöytänsä ääressä olemattomia +muruja sen pinnalta pyyhkien. + +Tilannetta keventääkseen Jussi nousi katselemaan niitä lukemattomia +maalausharjoitelmia, joilla Elisabet oli huoneensa seinät koristanut. +Harjoitelmista olivat useimmat Kasperin maalaamia. + +— Nuo punaiset mökit tuossa, eivätkö ne ole niitä kanavan mökkejä? — +kysyi Jussi ja ilahtui suuresti, kun kuuli, että ne olivat juuri niitä +kaukaisten muistojen mökkejä. + +Omasta puolestani minun täytyy tunnustaa, että olin noina kanavan +päivinä ja monena vuotena jälkeenkin päin mustasukkainen äidille tuon +hänen Juhani Ahon kirjalliseen toimintaan tuntemansa kiintymyksen +johdosta. Minusta tuntui, että hän osoitti paljon todellisempaa +harrastusta Jussin sepustuksiin kuin minun (sillä minäkin kirjoittelin +kertomuksia ja "tunnelmia"). Minun kirjoitelmistani hän _koetti_ olla +innoissaan, mutta Jussin kirjoitelmista oli. Asianlaita taisi olla +niin, että minä kirjoittelin vain koska muutkin kirjoittelivat, +kilpaillakseni Jussin kanssa taidossa. En siihen aikaan vielä +ymmärtänyt perimmäistä syytä Elisabetin Jussi-innostukseen. Onhan +kuvanveistäjäkin innoissaan, kun hän huomaa sisäisen näkemyksensä +vähitellen saavan silmin havaittavan, aineeseen kiinnitetyn muodon. +Eikö vielä suuremmalla syyllä voisi olla innoissaan se, joka _elävässä +ihmisessä_ näkee herättävänsä herkimmän taidekäsityksensä, erittäinkin +kun kysymyksessä oli suomalainen karu, taideaistinsa puolesta vielä +kovin alkuperäinen yleisö? Juhani Ahossa täydentyi Elisabetin rakkaus +Suomeen ja suomalaisuuteen. + +Toukokuun 27 päivänä v. 1919, siis noin 10 vuotta sitten, Juhani Aho +kirjoitti Elisabetille näin kuuluvan viimeisen kirjeensä: + + Jämsä laivassa, Päijänteellä 27.5.19. + + Rakas Täti! Siitä on niin kauan, kun olen nämä sanat kirjoittanut, + mutta minun täytyy saada kirjoittaa ne vielä kerran, vaikka jo + vapisevalla kädellä. Eihän tiedä, kuinka kauan elää ja sitten se + on myöhäistä. + + Minä olen juuri kulkenut ohi kanavan. Loioin hytissäni väsyneenä + ja elämään kyllästyneenä. Minusta on jo kauan tuntunut, niinkuin + ei elämältä olisi enää suuriakaan odotettavissa. Se on nyt vain + ehkä kuvittelua, mutta siltä tuntuu. — Silloin katsahdin ulos + ja näin tutun saaren, saman, josta Tädin seinällä eilen näin + pienen taulun. Ja kun laiva kulki vähän matkaa, näin "punaiset + mökit" tai ainakin luulin näkeväni, sillä stemninki oli sama kuin + ennen: laineet loiskuivat sinne kivikkorannalle ja ilta-aurinko + valaisi havumetsää. Niistä mökeistä, siitä näköalasta, alkoi + kerran minulle uusi elämä, kirjallinen, aatteellinen ja muu. Minä + tahtoisin langeta polvilleni ja kiittää siitä. Minusta ei olisi + koskaan tullut mitään ilman sitä kesää. Silloin minut löydettiin + ja minä löysin itseni. En ole koskaan sitä unohtanut ja + kiitollisuuteni on yhä edelleenkin rajaton. Harhaillut olen, + kirjallisesti ja aatteellisesti, ja aina tullut siihen, aina + kulkenut Tädin vanavedessä ja kuljen yhä, missä lienenkin + harhaillut. Eikä minulla koskaan ole ollut sitä semmoista + _ystävää ja ymmärtäjää_ kuin oli silloin. (Kun tahtoo tulkita + kiitollisuuttaan, täytyy puhua itsestään.) + + Ja laiva liukui kanavaan ja sieltä etäämpää häämöitti Hillilän + ranta. Ja kanava oli juuri niin kuin ennen, puut vähän korkeammat. + Ja puro kääntyi puiden alle ja vesi liikutteli lehviä ja taisi + sieltä häämöittää valkoinen venhekin. + + Yht'äkkiä avautuu metsä ja aukosta näkyy valkonen talo. Se oli ennen + harmaa, nyt se on valkonen, niinkuin jotenkuten henkevöitynyt, + taivastunut, niinkuin sen entisen asukkaan tukka. Siinä ei näytä + asuvan ketään, ja minä kuvittelen, että siellä sen jälkeen ei ole + kukaan asunut ja että siellä nytkin vain asuu entisyyden _henki_. + Ehdin nähdä, sen edessä kasvavien tuomien välistä, että talon + arkkitehtuuri on yhä sama, samat ikkunat, sama veranta... Ja + sitten se katosi, ja tuli näkyviin mylly ja pikku koski ja samat + talot ylhäällä maantien varrella. Ei mikään ole muuttunut tai jos + on, en sitä huomaa. Ja kun laiva liukuu slussiin, en ihmettelisi, + jos Laiti seisoisi sen reunalla ja heiluttaisi rakasta + univormulakkiaan. + + Ja kun tullaan ulos kanavan suusta, näkyy Asikkalan kirkon torni + metsän yli kumartuen taivasta vasten. + + Tulimme sinne eräänä keväänä näin monta, monta vuotta sitten. + Sillä matkalla minulle selvisi, että onhan maailmassa, näen mä, + ihmisiä, jotka minua ymmärtävät ja minä heitä. Se antoi minulle + luottamusta ja uskoa itseeni, jota minulla ei koskaan ole ollut + muuta kuin mitä olen muilta saanut. Itsekseni olen sitten paljon + vaeltanut, oikeastaan harhaillut, usein eksyksissä, ja tullut, + niinkuin aina eksyksissä tullaan, samaan paikkaan mistä olin + lähtenyt. Nyt olen taas siinä paikassa ja lähetän sieltä nämä + kiitokset, tuhantiset; minun täytyi saada se tehdä, ja Tädin + täytyy puristaa ystävällisesti kättäni, niinkuin täti vain voi. + + Tädin _vanha_ Jussi. + + Osote: Huopana. + + + + +XVIII. VALOA JA PIMEÄÄ. + + +Edellinen luku, jossa kuvasin Laitia ja Ahon alakuloisia muisteluita +tuosta helkkyvän päiväpaisteisesta kanavan-kesästä, olkoon siirtymisenä +siihen alkavaan perheonnen pimenemiseen, johon Aleksanderin ja +Elisabetin keskinäiset välit vähitellen kääntyivät. + +Sodan räikeät olot, sen kaikkea hentomielisyyttä pilkkaava henki, sen +raaka, eläimellisen ihmistahdon kaikkivoipaisuutta tehostava +omavaltaisuus, ruhtinasten ja komentavien kenraalien loisteliaat +kenttäasumukset, heidän telttainsa toinen toistaan upeammat +sisustukset, joiden oli todistettava heidän rahavarainsa rajattomuutta +ja joista Aleksander kirjoitteli Elisabetille (eikä aivan vailla +mielipahaa sen johdosta, ettei _hänellä_ ollut mitään mahdollisuutta +kilpailuun), kaikki tuo — vaikka se ei päässytkään köyhän kuopiolaisen +Auroran pojassa järkyttämään hyveen ankaria periaatteita — oli +kuitenkin antanut jotakin tukea ja kannatusta hänen jo ennestäänkin +vanhoillisille ja eräässä merkityksessä ylimysmielisille +katsomuksilleen. Hänen fennomaniansakaan ei ollut mitään luokkien +väliseen tasa-arvoisuuteen pyrkimistä. Se oli kyllä rakkautta +suomalaisuuteen, mutta kansanvaltaisuutta se ei ollut. Sen +alkuperäisenä pohjana oli intohimoinen pyrkimys oikeuden toteuttamiseen +kotoisen Karjalan suomalaista rahvasta kohtaan ja sen ihanteeksi tuli +suomalaisen sivistyneistön luominen ylimyksellisessä, ei +kansanvaltaisessa merkityksessä. + +Tämähän oli jotakin aivan vastakohtaista Elisabetille, jonka +fennomaanisuus päinvastoin perustui hänen synnynnäiseen +kansanvaltaisuuteensa, Clodtin suvun ominaisluonteeseen, ylimyksellisen +arvon väheksymiseen. + +Aleksanderin palatessa nuorena, ryhdikkäänä kenraalina Balkanilta +olivat pohjolassa kotoisen fennomanian asiat suistumassa loistavimpaan +uomaansa. Kreivi Heiden, sodan ylin johtaja, nimitettiin odottamatta +Suomen kenraalikuvernööriksi. Fennomaanien, tai aluksi vain Koskisen, +tulo maan ylimpään hallitukseen oli taattu. Ja Aleksanderille +itselleenkin oli avautumassa kauan odotettu, sitkeän vastustuksen +takana ollut tilaisuus päästä venäläisestä palveluksesta ja vihdoinkin +tulla suomalaiseksi hallitusmieheksi. + +Noilta ajoilta muistan selvään fennomaanien kiihkeästi suunnittelevat +kokoukset luonamme Koskisineen, Meurmaneineen, Ignatiuksineen, +Löfgreneineen. Mélartia ei enää näkynyt, harvenneelta tuntui rivi +myöskin Godenhjelmin kohdalta. Sijaan oli tullut joitakin uusia ja +heidän joukossaan pääkukkona tuo taipuisa, sulavasti puheleva, iloinen, +lihava, mehevästi tupakkayskäinen Eneberg. Muistan Aleksanderin +huolestumisen, kun kenraalikuvernöörin ollessa kutsuttuna meille +illallisille Aleksanderin fennomaaniystävistä toinen toisensa jälkeen +kieltäytyi saapumasta vaillinaisen kielitaitonsa vuoksi, kuinka Eneberg +Heidenin kysymykseen, puhuiko hän saksaa, vastasi: eine kleine, kuinka +vaikea oli Heidenille aiottuun korttipöytään löytää venäjää tai ranskaa +taitavia myötäpelaajia, kuinka kaikki oli lopulta kuitenkin käynyt +hyvin, sillä Elisabet oli illallispöydässä osannut venäjällään herättää +ylhäisten vieraiden iloista hilpeyttä ja käyttäytynyt heidän seurassaan +vapaasti ja vaivattomasti kuten ennen muinoin kotonaan Pietarissa. — +Muistan myöskin, kuinka Aleksander koetti innostaa meitäkin, poikiansa, +ylhäisön ihailuun. Kenraalikuvernöörin tanssiaisia varten hän hankki +meille kolmelle muodikkaat chapeauclaque'it, tuollaiset litteästä +asennosta pönttöasentoon ponnahtavat silinterit, joita sisällä ollessa +liikuteltiin keikailevasti ja usein tanssienkin aikana pidettiin +kainaloon litistettyinä. Loisteliaassa iltajuhlassa loisti ruotsalainen +kerma — mikäli mahdollista — poissaolollaan. Sitä runsaammin oli +fennomaanisia kutsutuita, ehkä ensi kerran tässä palatsissa. Heiden +kulki vieraittensa joukossa kohteliaana ja huomaavaisena isäntänä. +Pitkä, kummallekin puolelle hajautuva valkoinen parta antoi vanhan +arvokkuutta hänen ylimykselliselle olemukselleen, eikä hän säästänyt +mitään ponnistuksia saadakseen pitoihinsa edes jonkinlaista eloisuutta. +Näytti niinkuin hän ei olisi olojamme vielä ymmärtänyt: hän koetti +yhdistää keskusteluihin ja esittää toisillensa aivan mahdottomia +vastakohtia helsinkiläisistä tyypeistä. Tanssi ei tahtonut ollenkaan +sujua: hienoston ruotsikot eivät olleet vielä milloinkaan tanssineet +fennomaanien kanssa, ja miksi he olisivat nyt sitä tehneet, kun +fennomaanien yllätyksellinen ilmestyminen kenraalikuvernöörin palatsiin +muutenkin tuntui heistä hansikkaan heitolta vasten heidän kasvojansa. +Kreivi teki parastansa saadakseen nuoret herrat hyppytuulelle. Vihdoin +hän rupesi oikein kädestä pitäen johdattelemaan heitä naisten salonkiin +ajutanttien luo, joiden käski esitellä heitä naisille. Kasper kertoi +suuttuneena, kuinka ajutantti oli esitellyt hänet aivan mahdottomalle +vanhalle akalle — ilmeisesti kiusalla, sillä sama ajutantti oli kova +"sveesi". Eerik kertoi tulleensa esitetyksi mahdottoman pitkälle ja +vantteralle neiti Nordenstamille, jonka kanssa hän ei voinut +ajatellakaan mennä liitelemään valssia. (Heistä oli kuitenkin tullut +oikein hyvät ystävykset ja myöhemmin Eerik tuli usein kutsutuksi tuon +mahtavan kenraalin perheeseen.) Tunnustaa kuitenkin täytyy, että vanhat +fennot, edustaen ulkonaisen käytöksensä puolesta enintään pappila- ja +opettajasivistystä, eivät läheskään voineet vetää vertoja tässä +suhteessa ruotsalaiselle sivistyneistölle, aatelisille ja +suurporvareille, jotka olivat tottuneempia ylhäisön tapoihin ja +kasvatuksessa kiinnittivät usein melkein yksinomaan huomiota juuri +ulkonaiseen esiintymiseen. Niinpä niinkin sivistynyt, ulkomuodoltaan +edullinen ja olennoltaan miellyttävä henkilö kuin Koskinen tuntui tässä +ympäristössä, jota hän oli henkisesti monin verroin etevämpi, +avuttomalta ja alakynteen joutuneelta. Tuo mies, joka oli niin +odottamatta saanut kannattajakseen Venäjän keisarivallan mahtavan +edustajan Suomessa ja joka siis ainakin tällä hetkellä oli tavallaan +maan päämies, kuljeskeli yksikseen sivuhuoneissa tietämättä mitä tehdä +ja ikäänkuin paeten mahtavien seuraa. Ja kun Heiden hänet vihdoin +löysi, kumarteli Koskinen hänen edessään mielestämme aivan liian +nöyrästi. Suurista korvistaan huolimatta kreivi oli huonokuuloinen, ja +kun hän käsi korvan takana koetti päästä mahdollisimman lähelle +Koskista, tämä aina peräytyi vastaten kysymyksiin kohteliailla +kumarruksilla ja esittäen tuota fennomaanien ainaista tekonaurua. Näin +he kulkivat joltisenkin välin, Heiden koettaen lähestyä, Koskinen +kumarrellen ja peräytyen. Muistelen ajatelleeni jo silloin: Kuinka +toisenlainen Koskinen oli siellä Leppälahden vilpoisessa salissaan! +Entä Honkaen keskellä laulussaan! Ja pitääkö fennomaanien todellakin +kulkea tämän katalan hovinöyryytyksen läpi, ennen kuin Suomi on +suomalainen! + +Niin loistavalla kannalla kuin fennomanian asiat siis olivatkin +Aleksanderin palattua kotiin, eivät hänen perheolonsa olleet tällä +välin suinkaan kehittyneet hänelle yhtä mieluisaan suuntaan. + +Aleksanderin kaikille nykyisille suunnitelmille epäedullinen ja +epämieluisa Clodtien henki oli näinä vuosina päässyt perheessä vapaasti +kehittymään ja puhjennut kukoistukseensa, uhaten tehdä tyhjäksi +Aleksanderin aikeet kasvattaa lapsensa suomalaisiksi ylhäisömalleiksi. +Lukemattomat erikieliset guvernantit, joita hän oli toimittanut +perheeseen jo poissaolonsa aikana, eivät olleet saaneet paljoakaan +aikaan. Mutta erittäin huolestuttava oli hänestä hänen neljän poikansa, +Kasperin, Arvidin, Eerikin ja vielä koulua käyvän Armaankin kehitys. +Tämä nuori poika alkoi jo koulupenkiltä asti rimpuilla lyseosivistystä +vastaan, vaatien siirtämistään musiikkiopistoon. Hän soitteli pianoa, +jopa säveltelikin lahjakkaasti, mutta Elisabet ei ollut voinut +tämmöistä asiaa yksin ratkaista. Aleksanderin ratkaisu, hänen +palattuaan kotiin, oli sitä vastoin lyhyt ja selvä: ensin +ylioppilaaksi, sitten vasta oman nokan mukaan! + +Eerik taas, joka oli koulussa osoittanut suuria taipumuksia +matematiikkaan, oli saanut päähänsä vieläkin kummallisempia aatteita. +Hän oli tosin — muistaakseni Kasperin aloitteesta — ruvennut hänkin +maalaustaidetta harrastamaan ja varmasti häntä tälle alalle +voimakkaasti vetivät hänen taipumuksensa ja lahjakkuutensa. +Mutta hän oli kerta kaikkiaan saanut päähänsä, että ihmisen täytyy +tulla hyödylliseksi kansalle, ja koska hän ei voinut käsittää, +miten voisi taulusia maalaamalla olla kansalle hyödyllinen, oli +hän päättänyt ruveta — kansakoulunopettajaksi. Tässä kohden tapasi +hänet kotiinpalaava Aleksander. Varmaankin tuntui Eerikin päätös +kovin lopulliselta, ja lieneekin ollut aivan mahdotonta selittää +hänelle, että myöskin yliopistossa, esim. matematiikkaa tutkimalla, +voi tulla hyödylliseksi kansalaiseksi. Hän ei aikonut tulla +miksikään "hyödylliseksi kansalaiseksi", vaan tahtoi välittömällä +jokapäiväisellä työllä palvella kansaa. Semmoisia aatteita sitä +oli Balkanin sodan aikana kasvanut Aleksanderin yrttitarhassa! +Vaikeinta oli, että tuo teräväpäinen nuorukainen osasi käyttää +tuekseen, ei ainoastaan Elisabetin, vaan itse Snellmanin oppeja +sivistyneistön velvollisuuksista kansaa kohtaan. Mutta että juuri +kansakoulunopettajaksi! Tuhat kertaa parempi sitten vaikkapa +taiteilijaksi, joksi pojalla on ilmeisiä taipumuksia ja jolla alalla +onnellisessa tapauksessa saattoi odottaa edes jonkinlaisia +tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tähän Aleksanderin tekemään suureen ja +odottamattomaan myönnytykseen Eerikin sitkeä vastustus kilpistyi ja hän +luopui aikeestaan ruveta opettajaksi. Asia järjestyi niin, että +Aleksander — jalo mies kun oli eikä mitään kustannuksia lastensa +kasvatuksessa kammonut — lähetti hänet Pietarin taideakatemiaan +taideopintoja harjoittamaan ja sittemmin niitä lisäksi Pariisissa +jatkamaan. Pietarissa oli silloin vielä Mishakin professorina. Kuinka +mielenkiintoista olisikaan, jos Eerik kirjoittaisi muistelmansa näiltä +opintovuosiltaan (ja samalla niissä myöskin oikaisisi, mitä minä +mahdollisesti olen hänen elämästään vaillinaisesti tai väärin +käsittänyt). + +Ja nyt tulee Kasper. + +Aleksanderin alkuperäinen tarkoitus oli tehdä Kasperista finanssimies. +Siinä tarkoituksessa hän oli neuvotellut ystävänsä ja entisen +kadettikoulutoverinsa paroni Cronstedtin kanssa, joka oli Yhdyspankin +johtaja, Kasperin ottamisesta pankkiin harjoittelijaksi, mutta C. oli +pitänyt hänen tulevaisuudelleen edullisempana maisterintutkinnon +suorittamista ensin. Samaa mieltä oli Aleksanderkin. Luultavasti hänen +mielessään jo silloin häämötti vastaisen _suomalaisen_ pankin +mahdollisuus. Ehkä oli tuuma suorastaan lähtöisin neuvottelusta +Koskisen ja Ignatiuksen kanssa. Kaikissa tapauksissa, oli miten oli, +Kasperin oli saatava laajempi yleissivistys ja perusteellisempi +tieto rahamaailman taloudellisesta merkityksestä, kuin mitä +pankkiharjoittelijana voi olettaa saavutettavan. + +Näin tapahtui, että Kasperin olisi siis pitänyt ruveta lukemaan +filosofian kandidaattitutkintoa varten, kuunnella kauniisti +luentoja ja kiltisti seurata määrättyjä kurssikirjoja. Mutta +hän oli jo koulussa perin kyllästynyt läksylukuihin ja aivan +sietämättömänä painajaisena oli häntä vaivannut tuo vieraiden, usein +"epäloogillisuutta" täynnä olevien ajatusten päähän pänttääminen ja +taas oman loogillisuudentunteen häätäminen kaikkien aitojen taakse. +Opettajien pakko-arvovallasta vapauduttuaan ja ylioppilaaksi tultuaan +hän omasta harrastuksestaan, luennoilla käymättä, rupesi tutkimaan +kirjallisuudenhistoriaa, estetiikan ja erittäinkin filosofian +kysymyksiä. Hän oli valinnut ystäväkseen ja toverikseen Minnin, +puhdasrotuisimman suomalaisen kansanlapsen mitä suinkin voi ajatella, +mutta tämä oli samalla myöskin oikea suomalainen pessimisti ja mitä +kitkerin ja katkerin arvostelija. Minni oli Kasperia vähän vanhempi ja +oli jo ennestään lukenut sekä filosofiaa että estetiikkaa. Hän oli +hyvin ruma, melkein kaljupäinen ja aivan mahdoton kaikkialla, missä +menestys vähänkin riippui käytöksestä ja ulkomuodosta. Mutta järki +hänellä oli partaveistäkin terävämpi, ja salamoina välähdellen +sinkoilivat nerokkaat ajatukset hänen suuresta, varhaiskypsästä +päästään, joka kellui liian hennon kaulan jatkona. + +Minni kammoi suurempia seuroja ja vältti siis myöskin Elisabetin +nuorisokokouksia. Mutta sitä hartaammin hän seurusteli kahden kesken +Kasperin kanssa. He olivat hengenheimolaisia ja erottamattomia +ystävyksiä. Yhdessä he häikäilemättömän arvostelevasti pohtivat +filosofian ja estetiikan pääkysymyksiä. Kasperista kehittyi myöhemmin +kriitillinen Ibsenin-tuntija, ja filosofiassa hän minulle, alkaessani +lukea filosofian laudaturkurssia, selitti juurta jaksain ja erinomaisen +helppotajuisesti Kantin aika- ja paikkakäsitteiden subjektiivisuuden +samoin kuin yleensäkin koko kategoriaopin. Oli Kasperin ja Minnin +luonteenpiirteissä kuitenkin paljon eroavaisuuksiakin. Minni rakasti +skandaaleja, erittäinkin kun sai siten joukossa osoittaa mieltään +olevia oloja vastaan ja suorittaa jotakin sovinnaisuudesta poikkeavaa. +Hän oli tietysti ollut ensimmäisenä viheltäjänä siinä suuressa +vihellyskonsertissa, jonka Nuija (suomalainen ylioppilasyhdistys) oli +Lauri Kivekkään johdolla pannut toimeen ruotsalaisessa teatterissa +tämän teatterin ohjelmistoa vastaan. Kasperin ja tietysti myöskin +Minnin mielestä Läderlappen (Lepakko operetti) oli aivan viaton +kappale, mutta Minni ei vain voinut kieltää itseltään huvia saada +ruotsalaiselle hienostolle viheltää poskensa ja silmänsä pullolleen. He +olivat varustautuneet savikukoilla. + +Muutenkaan ei Lauri Kivekkäällä ollut sanottavaa vaikutusta Kasperiin, +joka vihasi mahtipontisuuksia. Kun minä ihastuneena kerroin, miten +Pohjalaisessa osakunnassa oli kello 12 yöllä juotu Martti Lutheruksen +malja ja sen jälkeen puhujan esityksestä lyöty kaikki maljalasit +säpäleiksi, sanoi Kasper, että hänen mielestään sekä maljanesitys että +erittäinkin lasien rikkominen oli järjetöntä. Sain hänet kerran mukaani +Kivekkään pöytään "paremmalle puolelle". Joukko Kivekkään tovereita +istui pöydän ääressä ja seurue kasvoi kasvamistaan, tilaten yhä uusia +pulloja ja laseja. Kivekäs oli loistavimmalla tuulellaan, eikä kukaan +ravintolaan tulijoista, joka hänet näki, malttanut olla seuraan +liittymättä. Minä ajattelin: no nyt Kasper vihdoin saa nähdä, millainen +se meidän Kivekäs oikein on, eikä varmaan voi olla hänkin ihastumatta. +Ja aivan oikein: Kasper yhtyi kerran toisensa perästä hyvä-huutoihin. +Minä olin täynnä jännittynyttä odotusta. Innostus yhä paisui. Kivekäs +puhui tapansa mukaan suomalaisuuden ohjelman tinkimättömästä +toteuttamisesta, yksikielisyydestä. Mutta nyt, kun hän oli juuri +palannut Tukholmassa vietetystä Nordenskjöldin juhlasta, jossa oli +käynyt ylioppilaskunnan toisena edustajana ja ankarasti riitaantunut +toisen edustajan kanssa, ei hän puhunut muusta kuin moderaateista, +joiden tyypiksi hän tahtoi tehdä tuon toisen. Hyvä-huutojen +kannattamana hän yltyi yhä ivallisemmin kuvaamaan moderaattien +valtiollista pikkumaisuutta, heidän taipumustansa tinkimisiin ja +sovitteluihin. Kun Kivekäs alkoi ivata sovitteluja, alkoi kuulijasta +todella näyttää, että mitään sen inhoittavampaa, alhaisempaa kuin +sovitteleminen ei voinut olla olemassakaan. Alas siis moderaatit! He +elävät laskelmissa, sanoi Kivekäs, — he puhuvat aatteesta, mutta +mielessä heillä on säästäväisyyden säännöt, ja suurissa isänmaallisissa +tilaisuuksissa he ajattelevat: mitähän booli tulee maksamaan! Samassa +kilahti ensimmäinen lasi Kivekkään kädestä säpäleiksi vasten permantoa. +— Toinen. — Kolmas. — Ja nyt hän omista eleistään kiihtyneenä yhä +suurempaan innostukseen sivalsi yhdellä pyyhkäisyllä pöydältä kaiken, +mitä siinä oli. — Äänettömyys. — Tämä on sellaista vavahtelevaa +äänettömyyttä ennen räjähdystä. Rohkea ele on vaikuttanut seuraan +sähköistävästi. Minä tunnen, että nyt-nyt he sieppaavat Kivekkään +maasta ja innostuksen volinassa nostavat hartioillensa kunniatuoliin. + +Silloin kuulen kauhistuen Kasperin sanovan rauhallisella, hiukan +suuttuneella äänellä Kivekkäälle: + +— Voi olla aivan totta, mitä sinä sanot moderaateista, mutta — miksi +rikkoa _laseja_?! + +Äänettömyys jatkuu, mutta se on jo toinen äänettömyys. Miehet alkavat +katsella hattujansa. Enkä ole sen koommin kuullut, että Kivekäs olisi +sanojensa vahvikkeeksi enää milloinkaan laseja rikkonut. + +Kasper oli arvostelussaan aivan lahjomaton. Hän kävi arkailematta +vaikka kuinka yleisesti tunnustetun suurmiehen kimppuun, jos vain +huomasi esimerkiksi minun uskovan arvostelutta tuon miehen sanoja, vain +hänen arvovaltansa perusteella. Kasper oli huomannut, että sellaiset +ihmiset, jotka pitävät jotakuta toista ihmistä ihanteenaan, voivat +pysyä tässä ihanteessaan vain mikäli uskovat hänen olevan aivan vailla +puutteita, ihan täydellisen, erehtymättömän. Tämmöinen kanta oli +Kasperin mielestä lyhytnäköisyyden huippu ja aivan sietämättömän +epäloogillinen. Ja kun minun ihanteeni oli Snellman, niin hän ei +säästänyt itse Snellmaniakaan. + +— Tuo sinun Snellmanisi — sanoi hän kerran — voi kyllä olla monessa +asiassa hyvin viisas, mutta ei kaikissa. + +Kohta olin kiukkuisena kysymysmerkkinä, sillä minunkaan ihanteitani ei +saanut raapaista miltään puolelta, niiden lakkaamatta olemasta +semmoisina. Ja Snellmanista en toki olisi luopunut. Oikein sydäntäni +riipaisi. Minä kysyin synkän uhmaavasti, mistä hän päättää, ettei +Snellman muka ollut kaikissa asioissa yhtä viisas. + +Kasper ei pelästynyt. (Minä olin ruumiillisesti häntä voimakkaampi.) + +— Jo siitäkin, — hän sanoi, — että Snellman niin ihailee Hegeliä. Se +ei ole erikoisen viisauden merkki. + +Sisäistä kuohuntaa hilliten minä viskasin myrkyllisesti, että tuon hän +on ilmeisesti onkinut taas Minniltään. Mutta Kasper vastasi +rauhallisesti: + +— Minniltäkö? Ei. Minnihän se pitää Snellmania suorastaan tyhmänä, ja +_kaikissa_ kysymyksissä. Olen toista mieltä. + +Niin että tämmöiseksi se Kasper oli kehittynyt lukiessaan omin päin, +luennoilla käymättä, filosofiaa ja maailman kirjallisuutta. Ja +tämmöistä omapäisyyttä nyt tekemään finanssimieheksi! Aleksanderin +mielestä olisi asia ollut aivan yksinkertainen ja selvä: filosofian +ja estetiikan tutkinnot olisi vain suoritettu, päästy maisteriksi, +harjoiteltu joitakin vuosia Cronstedtin pankissa ja sitten +oltu valmiina kaikkeen, mitä tulevaisuus tälläkin alalla oli +suomenmielisille tarjoava. Hän ei ollenkaan voinut käsittää Kasperin +vastahakoisuutta kurssilukuihin ja tutkintoihin. Itse puolestaan oli +Aleksander nuoruudestaan asti suunnitellut tulevaisuutensa linjan ja +odotti parhaillaan nimitystä suomalaiseksi kuvernööriksi, jommoisena +hän oli toteuttava omalta osaltaan suomalaisuuden ohjelmaa ja +suomalaistava vastaisen lääninsä hallinnon. Mutta Kasperpa ei itsensä +suhteen voinut sietää minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia. Ihmisten +alituinen puhe siitä, miksi kukin on tuleva, ja kysely, miksi kukin +aikoo, lääkäriksikö, opettajaksi, tieteilijäksi, tuomariksi, +pankkimieheksi — se oli hänelle perin vastenmielistä. Hän ei voinut +sietää koko tuota translatiivin päätettä -ksi, jolla tiedusteltiin ja +huolehdittiin tästä muka ihmisen kardinaaliasiasta, "-ksi!" — sanoi +hän vihaisena, "-ksi ja -ksi! Aivan kuin ihminen ei olisi yhtään +mitään, ellei hän tule -ksi! Ja aivan kuin hän aikoisi vasta silloin +syntyä!" + +Paitsi filosofiaa ja kirjallisuuden historiaa, joita hän siis harrasti +vain mikäli haki ja löysi niistä vastauksia _omiin_ kysymyksiinsä, +harrasti hän todenteolla myöskin taidetta ollenkaan edeltäpäin +päättämättä ruveta taiteilija-_ksi_. Makasiininkadulla sijainneessa +piirustuskoulussa hän täydensi tekniikkaansa ja harjoitteli pitkät ajat +maalausta Hjalmar Munsterhjelmin johdolla, joka ylisteli hänen +taipumuksiansa, — mutta ei sittenkään! Aleksanderin täytyi vihdoin +luopua kaikesta toivosta saada Kasperista maisteri ja finanssimies. +Täytyy kuitenkin sanoa, että Kasper teki usein suuriakin ponnistuksia +voittaakseen vastenmielisyytensä kurssilukuihin ja täyttääkseen +Aleksanderin toivomukset. Luullakseni hän jätti lopullisesti kaikki +taideharrastuksensakin voidakseen antautua yksinomaan tutkintolukuihin. +Luulen myös, että Elisabet puolestaan, loputtomasti ja usein aamuyöhön +asti keskustellen hänen kanssaan, mitä hartaimmin kehoitti häntä näihin +ponnistuksiin. Mutta aina kun tutkinto alkoi lähestyä, vei luonto +voiton ja Kasper jäi kuin jäikin uskolliseksi omille periaatteilleen. +Aleksander luopui verraten aikaisin kaikista yrityksistään taivuttaa +häntä. He olivat pohjaltaan oikeastaan suuria ystävyksiä, sanan +syvällisemmässä merkityksessä. Paitsi sitä, että Kasper oli esikoisena +Aleksanderinkin lempipoika, oli heidän luonteissaankin ilmeisiä +yhtymäkohtia. Molemmat olivat samoja rehellisiä totuudenmiehiä ja +molemmat pysyivät yhtä kiinteästi periaatteissaan. Ja vaikka Aleksander +ei voinutkaan oikein käsittää Kasperin vaikuttimia, jotka hänestä +tuntuivat Clodtmaisilta, oli hänellä niitä kohtaan kuitenkin +eräänlainen ritarillinen kunnioitus, joten hän antoi Kasperinsa olla +rauhassa. + +Mutta vielä pahempi vastus Aleksanderin suunnitelmille uhkasi tulla +hänen toisesta pojastaan, Arvidista. + +Tämä hyvin vapaata ylioppilaselämää viettävä, kaikissa Kivekkään +kokouksissa riehuva, yltiöisänmaallinen, ehkäpä yltiöpäinenkin +nuorukainen — ei ollut vielä käynyt ripillä eikä nauttinut +herranehtoollista! + +Elisabetin milloinkaan ottamatta semmoisia asioita puheeksi oli koko +kysymys rippikoulusta Aleksanderin poissaolon aikana päässyt ikäänkuin +luisumaan päiväjärjestyksestä. Mutta kotiin palattuansa Aleksander heti +otti asian puheeksi, vaatien sen järjestämistä viipymättä. + +Arvid ei ollut tietääkseenkään. Ilmoittipa vain Elisabetin +välityksellä, ettei aikonut ripillä ollenkaan käydäkään. + +Aleksander puolestaan ilmoitti Elisabetille asettavansa Arvidin +kotona-asumisen ehdoksi sen, että hän alistuu isänsä vaatimukseen. + +Elisabetin tehtäväksi tuli nyt taivuttaa Arvid suostumaan hyvän sään +aikana. Ensin Elisabet ei puhunut tuosta kotiin jäännin ehdosta mitään, +sillä hän oli varma, että Arvid, ilman tarpeellisia valmistuksia, olisi +heti sanonut: jaha, me siis eroamme, ja lähtenyt, itse tietämättä +minne. Arvidin kanssa ei voinut pitkään puhella niinkuin Kasperin +kanssa. Heillä oli niin perin erilaiset luonteet. Jo pieninä poikasina +— sitä Elisabet muisteli ja kertoi usein — he kerran yhdessä +tarkastelivat eteisen vaatekaapin korkeutta, että uskaltaisikohan +sieltä hypätä alas. Kasper kapusi ylös ja tarkasteli kaapin korkeutta +joka puolelta. Laskelmat tehtyänsä hän kiipesi taas alas ja sanoi +tulleensa siihen päätökseen, että kaappi oli liian korkea. Nyt kiipesi +Arvid vuorostaan ylös kaapin korkeutta arvostelemaan. Mutta peläten, +että hän itsekin mahdollisesti pitäisi kaappia liian korkeana, hän ylös +päästyänsä arvelematta ja mihinkään katsahtamatta heti hyppäsi alas. + +Elisabet sen vuoksi hyvin varovasti otti asian puheeksi, kehoittaen +puolestaan _riitaisuuksien välttämiseksi_ tekemään niinkuin pappa +vaati. + +_Arvid_: Mutta he sanovat itse, että joka uskomatta menee +herranehtoolliselle, se syö ja juo itsellensä kadotuksen. + +_Elisabet_: Ah, Arvid, jos emme usko ehtoolliseen, emme usko +kadotukseenkaan. Eihän kysymys tässä ole mistään muusta kuin papan +tahdon noudattamisesta. Koeta asettua hänen kannalleen. Hän sanoo, että +koko sinun tulevaisuutesi voi mennä pilalle tämän asian tähden ja että +asia olisi pitänyt järjestää jo paljon aikaisemmin, nyt se tulee päivä +päivältä yhä vaikeammaksi. + +_Arvid_: Tuota sinä et usko itsekään, mamma. Etkö ole itse sanonut, +että mitkään jumalat tai uskonnot eivät voi olla korkeammalla sitä, +minkä ihminen tuntee todeksi? + +Tämä huomautus järkytti Elisabetia, sillä se osui hänen oman uskonsa +ytimeen. Pitkään aikaan hän ei voinut sanoa mitään. Sitten otti jälleen +langan päästä kiinni, mutta heikoin sormin. + +Heikosti hän enää jaksoi ajaa Aleksanderin asiaa. + +_Elisabet_: Mutta oletko, Arvid, ollenkaan ajatellut, mitä _seurauksia_ +voisi tästä olla? + +_Arvid_: Olethan monta kertaa itse sanonut, että täytyy puhua totta +seurauksia pelkäämättä. + +_Elisabet_ (omana pelkonaan): Entä jos pappa asettaisi ripillä käynnin +sinun kotiinjäämisesi ehdoksi? + +_Arvid_: Aineellisen syyn tähden vielä vähemmin voisi suostua +valehtelemaan. Mutta mamma — enhän ollenkaan tunne sinua! Tietysti +olisi heti lähdettävä! + +Elisabet huokasi syvään. Hän tosin jätti sanomatta, että semmoinen ehto +oli jo asetettu, sillä hän pelkäsi, että Arvid sen kuultuaan "heti +hyppää kaapilta". Mutta viivyttely oli vain kauhean katastrofin +tuonnemmaksi lykkäämistä. Eihän voinut ajatellakaan, että Aleksanderin +saisi peruuttamaan kerran sanomaansa uhkausta. Elisabet ei ollut +onnistunut. Asia oli menetetty. + +Etevämmyytensä tunnossa, mitä tulee väittelyihin Elisabetin kanssa, +Arvid rupesi ylimielisesti puhumaan muista asioista, nousi ja avasi jo +oven lähteäkseen muuanne, kun äkkiä huomasi Elisabetin olevan +kyyneltyneenä. Mamma — kyyneltyneenä! + +Niinkuin lasten taikalyhdyssä värikuva ilman mitään ylimenoa muuttuu +silmänräpäyksessä kokonaan toiseksi, niin muuttui sinä hetkenä +Arvidissa kaikki. Totuudet häipyivät. Ylimielisyys meni. + +— No, no, mamma — hän sanoi kiireesti palaten ovelta, — älä nyt, +suostun, tietysti suostun... + +Asia järjestyi. + +Aleksander teki parastaan lieventääkseen Arvidille tuottamaansa +nöyryytystä. + +Hän meni kaupungin silloisen parhaan saarnamiehen, ihaillun pastori +Hildénin luo, kertoi tälle kaiken, ja he sopivat keskenään, että +ripille pääsyn ehdot, mitä tulee uskontunnustukseen, käsitellään +mahdollisimman vapaamielisesti. Hildén lupasi suorittaa valmistuksen +kahden kesken. + +Näin kävikin. Pastori osoitti olevansa kohteliaisuus ja myötämielisyys +itse. Hänellä oli suuret, molempia huulia peittävät tummat viikset ja +tavattoman sileähipiäinen iho. Suuret silmät kaarevine kulmineen ja +tummine ripsineen erottuivat jyrkästi miellyttävän kalpeista, +maukkaaseen kahvinjuontiin kutsuvista kasvoista. Sekä opettaja että +oppilas olisivat ehkä mieluummin tulleet ystäviksi kuin pohtineet +riitakysymyksiä. Tämän tunnelman vallassa Arvid olisi sovinnon +säilyttämiseksi ollut valmis myönnyttelemään enemmänkin kuin +vaadittiin. Mutta pastori ei vaatinut muuta kuin nipin napin Jumalan +olemassaolon tunnustamista. + +Elisabet oli kirkossa rippisaarnan ja ehtoollistoimituksen aikana. Hän +oli mietteisiinsä vaipuneena eivätkä juhlahetken liikuttavat saarnat, +messut ja urkujensoitto näkyneet millään tavoin vaikuttavan häneen. +Kaiken päätyttyä Aleksander oli tyytyväinen ja keveällä mielellä. Hän +puheli Arvidin kanssa naurahdellen ja sukkeluuksia laskien, niinkuin +olisi tahtonut korostaa, että koko tämä tapaus oli hänen mielestään +vain muodollinen pikkuasia, johon ei tarvinnut panna sen suurempaa +huomiota. Tehty ja unohdettu. + +Samoin suhtautui asiaan muukin maailma. Oli tapahtunut vain kaikille +tuttu pieni muodollisuus, joka oli jokaiselle yhtä välttämätön täysien +kansalaisoikeuksien saavuttamiseksi. Suhteissa ihmisiin, sekä +vieraisiin että omaisiin, kirkkoon ja papistoon vallitsi taas rauha ja +sula sovinto. + +Ainoastaan Elisabetin ja Arvidin keskinäinen väli oli ikäänkuin +liitoksistaan vähän höltynyt. + +He huomasivat sen molemmat jo kirkosta tullessaan, ja kumpikin koetti +parastaan saadakseen nuo liitokset entiselleen, mutta turhaan. +Köykäisistä joutavuuksista ei voinut hakemallakaan löytää mitään +puhelun aihetta, mutta totisista, sydämellä olevista oli ikäänkuin +myöhäistä puhua ja niitä piti siis välttää. + +He kulkivat äänettöminä ja omasta äänettömyydestään vaivaantuneina. + +Ehkä kumpikin aavisti, että tämä asia ei ollut vielä tähän päättynyt. + + + + +XIX. YHÄ ILMEISEMPÄÄ ERIMIELISYYTTÄ ALEKSANDERIN JA ELISABETIN VÄLILLÄ. + + +Aleksanderin tie rupesi nousemaan pystyyn paitsi hänen poikiensa, +myöskin Elisabetin itsensä vuoksi. + +Perheen johtajana Elisabet oli noina eronvuosina kehityksessään +itsenäistynyt, ja Aleksanderin palattua hän ei enää ollut sama kuin +heidän erotessaan, vaan oli alkanut katsella oloja ja asioita +omintakeisesti. Kasvavalla innolla hän oli antautunut Ibsenin ja +Björnsonin täälläkin heränneeseen vapaamielisyyden henkeen, liittyen +varsinkin naisliikkeen kannattajiin, "naisemansipatsioniin", kuten +silloin sanottiin, yhteiskouluaatteeseen ja muuhun sen ajan +modernisuuteen, joka oli Aleksanderille samoin kuin koko hänen vanhalle +fennomaanistolleen niin peräti luonteenvastaista ja inhoittavaa. + +Elisabetin suhteen kärjistyi heidän erimielisyytensä varsinkin +seuraavan tapauksen johdosta. + +Aivan kuohuksissaan ja suunniltaan järkyttyneenä tuli eräänä päivänä +Elisabetin luo tuttu fennomaaninen rouva kertomaan skandaalista, joka +oli kohdannut toista hänen vielä koulua käyvistä pojistaan. + +Ajatelkaa! + +Poika oli ollut tulossa kotiin konventista noin 11:n aikaan illalla. +Hänen Esplanadin yli tullessaan oli hänen seuraansa tunkeutunut +hienopukuinen nainen, joka puhui tukholmalaista murretta, mutta +käyttäytyi hyvin sopimattomasti, oli tahtonut kävellä käsikynkässä, +vetänyt väkisin puoleensa ja tehnyt joitakin ehdotuksia. + +Elisabet kysyi kauhistuneena, oliko tyttö mahdollisesti ollut +juovuksissa. + +— Ei ollenkaan, — vastasi rouva. — Mutta ajatelkaa mitä olen saanut +kuulla, ja vielä päälliseksi omalta pojaltani! Nainen oli prostituoitu! + +— Mitä se merkitsee? — kysyi Elisabet. + +Rouva sanoi itsekin nyt vasta omalta pojaltaan saaneensa tietää, mitä +prostituoitu merkitsee. Oli olemassa virallisesti suvaittu, +terveydellisen valvonnan alainen laitos, jota sanottiin bordelliksi. +Hän kertoi ja selitti kaiken, minkä oli pojaltaan kuullut, nyt myöskin +Elisabetille, joka silmät pyöreinä kuunteli kuin hirveätä satua. + +Rouva oli ollut jo useiden muiden rouvain puheilla, joilla oli kasvavia +poikia, ja hän tahtoi nyt neuvotella Elisabetinkin kanssa. Hänen +mielensä kuohunta ei ottanut laskeutuakseen ja sama oli ollut laita +muiden rouvain. Kaikki olivat olleet sitä mieltä, että oli heti +ryhdyttävä mitä jyrkimpiin toimenpiteisiin mokoman laitoksen +hävittämiseksi, joka uhkasi heidän poikiansa turmiolla. + +Rouvain kesken päätettiin pitää jyrisevä kokous asian vireille +panemiseksi. + +Sitä ennen Elisabet, yhäkään voimatta uskoa todeksi kuulemaansa, +varovasti tiedusteli Arvidilta, oliko tämä koulupoikana ollessaan +mitään sentapaista kuullut tai tietänyt. + +Arvid kertoi, että heidän ollessaan Kasperin kanssa vielä pikku +poikina, silloin kun koulu oli Kasarminkadulla ja sinne oli mentävä +Antinkatua myöten, oli tämän ja Fredrikinkadun kulmassa semmoinen +Eldoradoksi nimitetty talo, jonka ohi joka päivä mentiin kouluun ja +jossa asui maalattuja tyttöjä. Samassa pihassa ja porttikäytävän +ollessa yhteisenä oli Antinkadun puolella toinen pitkä puutalo, jossa +oli suuri poliisikonttori. Ja kun koulu sitten muutettiin Ratakadulle, +oli kohta ensimmäisen kulmauksen takana kaksikerroksinen puutalo, jossa +niinikään asui pelkkiä maalattuja naisia. Mutta siinä ei sattunut +olemaan mitään poliisikamaria ja tytöt kyllä uskalsivat uutimien takaa +vilkutella silmää ja hymyillä yläluokkalaisille, kun nämä tulivat +koulusta. + +Kokous pidettiin. + +Se lienee ollut aivan ensimmäisiä kokouksia, jossa rouvat ominpäin +keskustelivat ja päättelivät yleisistä asioista. Monelle heistä juuri +tämä kokous oli ensimmäisenä sysäyksenä yhteiskunnallisiin +harrastuksiin, se toi heidät ikäänkuin uuteen maailmaan ja uusiin ennen +aavistamattomiin tehtäviin, antoi tunnon, että nainenkin on +tarpeellinen, jopa välttämätön myöskin yhteiskunnassa eikä ainoastaan +perheessä, niinkuin tähän asti oli uskottu. + +Naisten ensimmäinen innostus ja mielten kuohunta kohtasi kuitenkin +edessään kallionkovan mahdottomuudenmuurin. Niin yksimielisesti kuin +rouvat tuomitsivatkin mainitun laitoksen ja niin valmiita kuin +olivatkin heti sen hävittämään, ei ainoakaan kokouksen puhujista voinut +esittää mitään käytännöllistä otetta asian alkuun panemiseksi ja +ajamiseksi, ellei tahtonut tyytyä pelkkään julkiseen vastalauseeseen, +joka sitä paitsi tuntui liika arkaluontoiselta julkisuudessa +esitettäväksi. + +Toiseen kokoukseen hankittiin siis miespuolisen lainopillisen +asiantuntijan lausunto. Tämä lausunto tuli suurena yllätyksenä +kaikille. Yleisten käsitysten ja vallitsevien lakien mukaan naisella ei +ollut mitään mahdollisuuksia saada julkisissa asioissa ääntänsä +kuuluviin. "Nainen vaietkoon seurakunnassa", oli jo apostoli Paavali +sanonut. Ja ilman miestensä valtuutusta naiset eivät siis saisi +oikeastaan kokouksiakaan pitää, saati toimia yhteiskunnallisten +laitosten muuttamiseksi. + +Eikö naisen ole varjeltava perheensä siveellisyyttä, eikö äitejä ole +tehty siitä vastuunalaisiksi? — kyseltiin kokouksessa. — Kuinka on +siis mahdollista, ettei hänellä olisi sananvaltaa kysymyksen ollessa +perhettä uhkaavista siveysvaaroista? + +Mutta mitään itsenäisen toiminnan mahdollisuuksia eivät laintuntijat +osanneet rouville keksiä. Ei auttanut muu kuin pitää kolmas kokous, +johon nyt päätettiin kutsua miehetkin neuvottelemaan. Sitä ennen oli +rouvien, kunkin kohdastaan, parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan +koetettava vaikuttaa miehiinsä, jotta nämäkin huomaisivat, kuinka +turmiollisesti tietoisuuden prostitution olemassaolosta täytyi +vaikuttaa siihen nuorisoon, joka oli saavuttamassa kypsyyden iän. Asiaa +näin valmisteltua pidettäisiin sitten miesten ja naisten yhteinen +kokous. + +— Sellaisesta kokouksesta ei kuitenkaan tullut mitään, — kertoi +Elisabet näitä aikoja muistellessaan. — Miehet nauroivat koko asialle. + +"Jos tämä laitos hävitettäisiin", oli Aleksander hänelle sanonut, "niin +miten silloin suojelisimme omia tyttäriämme?" + +Useimpiin rouviin teki juuri tämmöinen argumentti mitä suurimman +vaikutuksen. Todella, he olivat ottaneet asian vain poikiensa +turmelusta peläten. Mutta jos laitos hävitettäisiin, ehkäpä seurauksena +olisi, että siveettömyys leviäisi ennen koskemattomille aloille. Ja +heidän täytyi myöntää, että tältä kannalta katsoen laitos kenties +todellakin turvasi heidän omia tyttäriään tungettelijoilta. Kun vanhat, +yhteiskunnallisissa asioissa kokeneet miehet kauttaaltaan vakuuttivat +laitoksen ehdotonta välttämättömyyttä, alkoivat jotkut rouvat ikäänkuin +hävetä, että olivat ollenkaan jotakin niin lapsellista keksineet. + +Mutta Elisabetiin vaikutti Aleksanderin vastaus järkyttävästi. Kuinka +on mahdollista sallia _omien_ tyttärien turvaamiseksi _vieraiden_ +tyttärien käyttämistä kauppatavarana! — kysyi hän itseltään. — Ja +kuinka on mahdollista, että oikeamielinen Aleksander semmoista +puolustaa! + +Ei Aleksander sitä kuitenkaan yksin puolustanut, sitä puolustivat +kaikki muutkin sen ajan vanhoilliset. Outona kummittelijana esiintyi +ajan hengelle sellainen ajatus, että muka yhteiskunnallisessakin +elämässä voisi ja pitäisi soveltaa yksilöllisiä siveysperiaatteita, +semmoisia kuin: mitä et omillesi sallisi tehtävän, sitä älä tee +vieraillekaan. Vuosisatoja oli eletty siinä lujassa vakaumuksessa, että +yhteiskunta oli olemassa juuri vain suojellakseen jokaisen omaisia, +omaisuutta, perhettä. Perhe oli elämän perus. Ja porttola oli +välttämätön, jotta poikien ei tarvitsisi mennä naimisiin, ennen kuin +olivat päässeet hyville tuloille, ja jotta tyttäret säilyisivät +viattomina morsiusaikaan asti. + +Mutta Elisabetille juuri tämä tapaus avasi syvän näkemyksen koko siihen +sydämettömyyteen, joka ihmisten yhteiselämässä syntyy oman hyvän +suojelemisesta vieraiden kärsimysten kustannuksella. Se oli hänelle +olevien olojen epäinhimillisyyttä vastaan kohdistuvan pyhän vihan +heräämys. + +Se oli myöskin perimmäisenä syynä hänen "naisasiaan" kiinnostumiseensa. +Hänessä heräsi tunto, että ellei nainen saavuta sananvaltaa julkisessa +elämässä, jää ihmisten siveellinen kehitys pysähdyksiin. Hän liittyi +sen vuoksi kiinteästi niihin ajanhengen uusiin ilmauksiin, jotka +maahamme tulivat ulkoapäin erittäinkin Ibsenin ja Björnsonin naisten +vapautusta ajavan kirjallisuuden mukana ja jotka niin pian valloittivat +suomalaisen nuorison. + +"Vanhain" ja "nuorten" välit eivät siihen aikaan olleet suinkaan +vähemmän katkerat kuin ne tavallisesti ovat kaikkina muinakin +kehityksen murrosaikoina. Vanhat inhosivat nuorten "uusia aatteita" ja +nuoret puolestaan olivat "unohtaneet vanhojen aikaansaannokset". +Kivekkäät eivät edes kieliasiassakaan muistaneet vanhojen ansioita, +vaan luulivat nyt vasta itse keksineensä koko suomalaisuuden +tahtoessaan hävittää ruotsinkielen olemattomiin. "Valvojalaiset" +edustivat jonkinlaista vapaamielisyyttä ja arvostelivat akateemisessa +arvovallassaan ankarasti kirkollista suvaitsemattomuutta ja muuta +vanhoillisuutta. Naiset omalta taholtaan moittivat "olevia oloja". +Lahkokunnat alkoivat vaatia oikeutta erota kirkosta. Ja Jonas Castrén +tahtoi sysätä Meurmanin pankkivaltuusmiehen toimesta noustakseen itse +talonpoikaissäädyn valtaistuimelle. Kaikki olivat erkanemassa omille +teilleen, ja eri aatteiden pohjalle oli syntymässä tarkkarajainen +eriseuraisuus. "Vanhat fennotkin", äsken vielä koko kansan tunnetut +lempilapset, eristäytyivät uuden ajan vieraasta kuonasta pieneksi, +sapekkaaksi ryhmäkunnaksi, joka tosin Heideninsä avulla sai jo tuntea +hallitusvallan ohjain — meluttomasti, mutta sitä asiallisemmin — +siirtyvän omiin käsiinsä. + + * * * * * + +Elisabet ei kyllä puolestaan eristäytynyt vanhasta seurapiiristään. Hän +vain antautui usein kiihkeihin väittelyihin entisten ystäväinsä kanssa, +koettaen kaikilla mahdollisilla todisteluilla saada heidät vakuuttumaan +mielipiteittensä yhtäpitävyydestä terveen järjen kanssa. + +Aleksanderille tuotti erikoista mielipahaa Elisabetin häikäilemättömyys +tässä suhteessa, erittäinkin se, että Elisabet ei ollenkaan ottanut +lukuun minkä henkilön kanssa keskustelu kulloinkin tapahtui, olipa se +vaikka itse Koskinen tai niinkin arvovaltainen henkilö kuin ukko +Meurman. + +Meurman oli suuri naiskysymyksen vihaaja, mutta useimmiten hän itse +aloitti keskustelun, ja kiivainkin väittely Elisabetin kanssa näytti +tuottavan hänelle jonkinlaista mielihyvää. Aleksander oli silloin aina +kuin tulisilla hiilillä. + +Meurmanilla oli tavallisesti lähtökohtana se väite, että naisen tehtävä +yhteiskunnassa rajoittuu luonnostaan perheen piiriin, ja Elisabetilla +taas, että naisella olkoon luonnollinen oikeus itse määrätä tehtävänsä +elämässä ja jos hän on menemällä naimisiin valinnut tehtäväkseen +perheenemännyyden, niin hänelle olkoon sillä alalla miehen holhouksesta +vapaa valta ja vastuu. Tätäkin tehtävää varten hänen siis täytyy +valistua, itsenäistyä, käsittää elämää ympärillänsä, tuntea +yhteiskuntaa, päästä itsetietoisuuteen. + +_Meurman_: Minä en kodissani ollenkaan tarvitse naisten +"lukeneisuutta", en heidän yhteiskunnallisia tietojaan enkä +itsetietoisuuksiaankaan. + +_Elisabet_ (silmät pyöreinä tuijottaen Meurmania suoraan silmiin): Ei, +ei, mutta he _itse_ ehkä tarvitsevat kaikkea tuota! + +_Meurman_ (ottamatta huomioon vähäpätöisyyksiä): Minun Alineni ei ollut +saanut mitään tiedollista oppia, ja kuitenkaan ei minulla ole aihetta +valittaa, ettei hän käsittäisi ihanteitani. Hän antaa minulle neuvoja, +hän hillitsee ja hän kannustaa minua. Tämän kaiken hän tekee vain +_vaistonsa_ avulla, ilman mitään "itsetietoisuutta". Usein luen hänelle +kirjoituksiani ja luettuani kysyn hänen mieltänsä. Joskus hän hyväksyy, +mutta myös sangen usein pudistaa päätänsä. Minä silloin suutun, mutta +menen ja kirjoitan uudestaan ja taas uudestaan, kunnes tulee hyvä. +Jumalan kiitos, ettei hän osaa mielipidettään perustella eikä väitellä. +Minä en tarvitse sitä, minulle riittää hänen vaistonsa. + +_Elisabet_ (hiljaisella äänellä, mutta kaikin voimin koettaen tunkeutua +Meurmanin ajatuksien ytimeen ja ikäänkuin sormellaan painaen jokaista +sanaansa): Tässä ei ole kysymys siitä, mitä Meurman tai joku muu +tarvitsee vaimoltansa, vaan siitä, mitä vaimo tarvitsee itse itseänsä +varten. + +Meurmanille tämä naisen itsenäisyyden vaatimus on niin vierasta, ettei +se pääse edes tunkeutumaan hänen ajatuspiiriinsä. Hän alkaa puhua +vaimonsa erinomaisuudesta käytännöllisenä perheenemäntänä ja +taloudenhoitajana, kaikki seikkoja, joita Elisabet omien näkemiensä +perusteella olisi valmis vieläkin enemmän ylistämään, mutta joilla +hänen mielestään ei ole mitään yhteyttä väittelyn aiheen kanssa. Hän +siis vain huokaa ja luopuu todisteluistaan. + +Vanha aika ei voinut tässä asiassa ollenkaan käsittää uutta. + +Aleksanderin ja Elisabetin välien asteittainen synkkeneminen sattuu +yhteen 80-luvun "vanhain" ja "nuorten" toisiansa vastaan murtautuvan +pesänselvittelyn kanssa, joka kuumeisena ja usein hyvinkin katkerana +riehui melkein kaikkien yhteiskunnallisten kysymyksien, mutta enimmän +kuitenkin kirjallisuuden ja taiteen aloilla. Siinä oli jo alun pitäen +jotakin sovittamatonta, ja semmoisena se esiintyi myöskin perheemme +historiassa, Aleksanderin ja Elisabetin suhteessa toisiinsa. + +Olen tästäkin asiasta koettanut, vaikka enimmäkseen turhaan, saada +Elisabetilta itseltään selvitystä. Me lapset emme kyllä milloinkaan +huomanneet sellaisia eripuraisuuden ulkonaisia merkkejä kuin riitaa tai +väittelyä heidän välillänsä, eipä edes kiivasta sanaa, joka olisi +vahingossa tullut sanotuksi. Mutta sitä painostavampana vallitsi heidän +välillänsä alituinen vaitioleminen. + +Yhden ainoan kerran — jo monen vuoden kuluttua Aleksanderin +palaamisesta — Elisabet ikäänkuin huomaamattansa ilmaisi minulle +jotakin, joka on säilynyt muistissani tähän päivään asti ja jota en +hevin voi olla tässä toistamatta. Omiin ajatuksiinsa vaipuneena hän +sanoi: + +— Ikävöitsin ja kaipasin häntä suuresti, ja kärsimättömästi odotin +hänen paluutansa Balkanilta, kirjeenvaihtommekin oli kaiken aikaa ollut +mitä sydämellisintä, mutta hän oli tavatessamme kylmä, melkein tyly. + +Muuta Elisabet ei tästä puhunut, huokasi vain, ikäänkuin olisi +tarkoittanut sanoa: ja niin se sitten jatkui ja on yhä pahentunut. + +Vielä vähemmin hän myöhempinä aikoina halusi palata tähän asiaan, ja +kaikkein vähimmin sinä viimeisenä elämänsä vuonna, jona kirjoitin hänen +muistelmiansa. + +Mutta romaanin kirjoittajalle olisi juuri tämän asian selostaminen +kaikkein tähdellisintä. + +Suotakoon hänen siis turvautua mielikuvitukseen. Toisenkin tyttärensä, +Hiljan kuolemasta viestin saatuansa Aleksander ajatteli Balkanilla ehkä +näin: + +"Kahden nuorimman lapsemme terveys ei ole enää kestänyt tauteja ja +sekin, joka nyt on nuorimmaksi jäänyt, on saanut elämänsä puolesta +kovin taistella. Minun olisi siis jo aikoja sitten pitänyt ymmärtää +annettu viittaus. Sen sijaan olen ollut anteeksiantamattoman heikko. +Olen kaikkien heikkojen miesten tavalla uskonut, ettei ihminen muka voi +vastustaa luonnonvoimia. Miehen on kuitenkin voitava kaikki, minkä hän +tahtoo." + +Ja kuvittelen hänessä tämän ajatuksen mukana syntyneen uuden voimakkaan +periaatteen. + +Elisabetin taas kuvittelen miehensä paluun lähestyessä ajatelleen: + +"Kuinka olenkaan kaivannut häntä, ja erittäinkin Hiljan kuoleman +jälkeen! Vihdoinkin, vihdoinkin saan Aleksanderin luokseni jälleen ja +päättyy se suru, jota en ole ilman häntä vieläkään osannut surra +loppuun." + +Kuvittelen sitten, että kun odotettu hetki vihdoin koitti ja Elisabet, +nähtyään ryhdikkään nuoren kenraalin laskeutuvan saapuvasta +kaukojunasta asemasillalle, juoksi Aleksanderiansa syleilemään, hän ei +päässytkään lähemmäksi kuin vain tervehtivien kätten ylettyville ja +Aleksanderin käsi ehkä lisäksi tuntui vähän jäykistyneeltä... + +Eihän tämän mielikuvituksen näkemyksen tarvitse sisältää sitä, että +Aleksanderin periaatteellisuuden ilmaus olisi merkinnyt hänen +rakkautensa kylmenemistä. Päinvastoin voi näkemykseen sisältyä vielä +todellisempi ja syvempi huoli toisen onnesta ja parhaasta. Mutta voi, +kuinka vähän rakkaus sentään sietää periaatteita ja luonteenlujuuksia! + +Näen heidän jo matkalla asemalta kotiin kaipaavan puheenaihetta. Sillä +vuosikausien pitkän kirjeenvaihdon jälkeen lieneekö heillä ollut mitään +asiallista enää suullisesti lisättävää. "Ja niin se sitten jatkui ja on +yhä pahentunut." Mutta jos tämä kuvitelma vaikka kuinka tarkkaan +vastaisi todellisuutta, niin luulisihan, että tuo vaitiolon suhde olisi +vuosien kuluessa jälleen muuttunut ja he olisivat ainakin vanhetessaan +keskenänsä ystävystyneet. Mutta niin ei käynyt. Sen tähden täytyy +otaksua, että tuo kuvitelma, mikäli se enemmän tai vähemmän vastaa +todellisuutta, on ollut vain alkusyynä siihen toista vuosikymmentä +kestäneeseen vaitiolemiseen, joka synkkänä varjona jäi painostamaan +perhe-elämäämme, ja että sen varsinaiseksi ja lopulta ainoaksi syyksi +muodostui se Aleksanderin paluun jälkeen päivä päivältä yhä selvempänä +ilmenevä eroavaisuus heidän elämänymmärryksessään, joka vastaavasti +niin räikeänä esiintyi myöskin ajan hengessä. Ja tämä ei ole enää +mitään kuvitelmaa. + +Mieleen muistuvat alakuloiset illat, jolloin istuimme ruokasalin suuren +pöydän ääressä. Milloin toinen, milloin toinen vanhemmista antautuu +keskusteluun kanssamme, joskus vilkkaastikin ja naurusuin, mutta +keskenänsä ei milloinkaan. Useimmiten vallitsee painostava äänettömyys. +Elisabet istuu teekeittimen ääressä huuhtoen kuppeja ja käsiliinalla +niitä kuivaten, silmäluomet alhaalla, välinpitämättömästi vain +kuppejansa liikutellen. Ei sano sanaakaan, onpa kuin valveilleen +nukkunut. Aleksander istuu vastakkaisella puolella pöytää, hänellä on +kyllä silmät auki, hän on ikäänkuin "vallan päällä", hän katsoo mihin +tahtoo, mutta hänkään ei keksi mitä sanoa, vaan näyttää ikävöivän +yksinäisyyteen omien ajatustensa maailmaan. + +Varmasti he joskus tekivät yrityksiä tämän painostuksen +lieventämiseksi. Niinpä muistan Elisabetin kerran valmistaneen illaksi +Aleksanderille hänen mielijuomaansa, jota sanottiin "olutjuustoksi", +jonkinlaista oluen ja maidon yhteenkeitosta, jota oli käytetty +Kuopiossa hänen nuoruutensa kodissa. Aleksander joi nautinnokseen, +tarjosipa vuorotellen pojilleen ja tyttärilleenkin, joista joku sai +nielaistuksi enemmän, toinen vähemmän, kertoi jotakin Karjalasta, +Kuopion kodistaan, hymähtelikin. Ajattelin: nyt — nyt he sanovat +jotakin toisillensakin. Mutta — ei sanaakaan. + +Vanhemmat yleensä eivät tiedä tai väheksivät sitä merkitystä, mikä +heidän keskinäisillä suhteillaan on lasten onnelle. Kumpikin elää +omalta kohdaltaan vain lapsia varten. Isä tekee päivät pitkät työtä +heidän hyväkseen, ja kun hän työstä levähtäenkin illan hämärässä +astelee edestakaisin huoneessaan, ei hän silloinkaan muuta ajattele +kuin lastensa parasta, miten koota ne roposet, jotka ovat +välttämättömiä heidän kasvatukseensa, miten suorittaa kaikkien +koulumaksut, miten maksaa soittotunnit, miten palkata kotiopettajat, +miten saada se tai tämä pojista oppiin ulkomaille. Ja äiti, samoissa +säästämisen tarkoituksissa, koettaa omin käsin suorittaa kaiken, mikä +muuten kuuluisi palvelijain, pesijäin, ompelijain tehtäviin, ja koko +päivän melkein näännyksiin asti puuhailtuansa sittenkin jaksaa +innostuen kuunnella jokaisen asioita. Ja vielä kaikkien jo mentyä maata +ja hiljettyä kuuluu hänen laskulautansa luisten nappulain kalina, kun +hän laatii tilejänsä. + +Näin he kumpikin omalla tahollaan ponnistelevat ja uhraavat kaikki +voimansa lasten onneksi, ja kaikkensa annettuaan itsekin ehkä +ihmettelevät, mitä siitä vielä puuttuu. Yksi vielä puuttuu. Vanhemmat +eivät aavista, että lasten riemu remahtaisi ylimmilleen, että onni +alkaisi iloisesti kukoistaa, jos he kerrankin — syleilisivät toisiaan. + +Niinpä kun äänetön olo illallispöydässä käy vihdoin kaikille liian +ikäväksi, Aleksander nousee pöydän äärestä, ja nyt alkaa hänen loputon +vaelluksensa edestakaisin pimeän salin nurkasta nurkkaan. Vasen käsi on +housuntaskussa, pää on kumarassa, oikean käden sormilla hän +kävellessään sivelee poskipartansa puoliskoja, vieden ajatuksissaan +parran päitä huulien väliin ja taas päästäen irralleen. + +Hän kuulee ruokasalista vilkasta keskustelua, joka on siellä heti hänen +lähdettyään virinnyt Elisabetin ja lasten kesken. Puhutaan uudesta +kirjallisuudesta, taiteesta, nauretaan iloisesti, innostutaan. Ehkä +jokin sana, jokin väitelmä kantautuu isänkin korvaan, hän pysähtyy +kuuntelemaan, hän ihmettelee, se kuulostaa niin uudelta, oudolta, +melkein tekisi mieli mennä takaisin ruokasaliin ja jälleen istua +lampunvaloon iloisesti puhelevan perheen piiriin. Mutta mitä hän siellä +sanoisi? Tietämättä mitään heidän uusista kirjailijoistaan, tuntematta +heidän taidemaailmansa viimeisiä odotuksia. Joskus hän ei ymmärrä enää +perheensä uusia lauseparsiakaan, kaikki on outoa ja vierasta. Varmaan +he jälleen vaikenisivat, jos hän tulisi. Ja niin hän jälleen kävelee +nurkasta nurkkaan, kävelee, kävelee... + +Keskustelu vilkastuu yhä, se on myös yhä äänekkäämpää, se kuuluu +Aleksanderin korviin vielä sittenkin, kun hän jo on vetäytynyt +huoneeseensa, paneutunut makuulle, sammuttanut lampun ja valvoo +pimeässä. Ehkä hän ajattelee, aikojen murrosta ymmärtämättä: Elisabet +vieroittaa minulta lapsenikin. + +Todellakin, me olimme paljon lähempänä äitiä kuin isää. Ja jos meille +jotakin tapahtui, — jos piti jotakin tunnustaa, jos neuvotella, jos +ratkaista, — oli meistä kaikki tehty, kun olimme puhuneet asiasta +äidin kanssa. Usein ei juolahtanut mieleenkään, että olisi ollut +puhuttava myöskin isän kanssa. Voisin luetella lukemattomia +esimerkkejä. Tunnustan niistä kuvaavimman, jota minun tosin täytyy nyt +jo itsenikin oudoksua. + +Kerran Elisabet kutsui meidät keittiöön katsomaan, mitä johtovedelle +oli tullut. Vesi oli todellakin omituisen näköistä, se oli täynnänsä +pienen pieniä ilmaporeita, jotka samensivat sen harmaan väriseksi. +Aleksander oli kaiketi kuullut, että keittiössä jotakin touhuttiin, +koska hänkin tuli sinne. Minä otin astian, täytin sen vedellä ja toin +hänen nähtäväkseen, selvitellen ja läikytellen sitä vasemmalla +kädelläni. Silloin huomasin, että nimettömässä sormessani oli raskas +kultainen sormus ja etten ollut isälle vielä kertonutkaan olevani +kihloissa. + +Kaiketi hän luuli minun tällä tavalla tahtoneen valmistaa hänelle +yllätyksen. Hän katsahti minuun oudoksuen, kääntyi ja meni sanaakaan +sanomatta omalle puolelleen. + + + + +XX. ALEKSANDER TARKOITUSTENSA PERILLÄ. + + +Aleksanderille oli perhe-elämä kuitenkin vain _puolet_ elämää, niinkuin +se tavallisesti on toimen ja julkisuuden miehille. Aamusta iltapuoleen +asti hän oli virastossaan (Suomessa toimivan topografikunnan +päällikkönä). Muun osan päivää hän usein vietti tieteellisissä +kotitöissä istuen työpöytänsä ääressä myöhäiseen yöhön ja lepäillen +vain kävelemällä edestakaisin huoneessaan. Lahjoiltaan ja +taipumuksiltaan hän oli ennen kaikkea tiedemies, ja ehkä +matemaattisten, fysikaalisten ja astronomisten seikkain tutkiminen +tuotti hänelle suurtakin sielullista nautintoa. + +Joka tapauksessa, "alakuloiset illat" perheen parissa ja tieto hänen +suunnitelmiensa epäonnistumisesta poikien suhteen ei ollut hänelle koko +elämä eikä päässyt sitä synkistämään joka puolelta, vaan toinen reuna +oli avoinna mitä kirkkaimmalle päivänpaisteelle. Sieltä jo heloitti +hänen sydämensä toisen, ehkä syvimmän, sisimmän toiveen täyttyminen: +vapautuminen Venäjän palveluksesta ja oman maan palvelukseen +siirtyminen. Tämän teki nyt mahdolliseksi Heidenin politiikka. + +Tultuaan nimitetyksi Mikkelin läänin kuvernööriksi ja sinne saavuttuaan +hän kohta ensi töikseen ja virkakuntansa suureksi mielikarvaudeksi teki +suomenkielen lääninsä hallinnon viralliseksi kieleksi. + +Saatuaan tämän asian sekä lääninvirastossa että maaseudun virkailijain +kirjeenvaihdossa vakaalle pohjalle hänet vuoden kuluttua nimitettiin +kuvernööriksi Kuopion lääniin, jossa hän heti pani toimeen saman jyrkän +kielimuutoksen. + +Neljättäkymmentä vuotta oli kulunut siitä ajasta, jolloin tässä samassa +Kuopiossa ruotsalainen kuvernööri lakkautti Snellmanin Saima-lehden ja +kaikki suomalainen kirjallisuus kiellettiin. Neljänäkymmentä vuotta +sitten (Kuopion silloisen tuomiorovastin pidoissa) nuoren kadetin +sydämeen syttyi oikeudentunnon pyhä liekki, joka ei sitten milloinkaan +enää sammunut. Mutta vasta 50:n ikäisenä hän vihdoin pääsi lyömään +ratkaisevan iskunsa vääryyttä vastaan. Silloin ei tosin enää hänen +pieni äitinsä Aurora ollut näkemässä poikansa tekoja tässä armaassa +Kuopiossa eikä onneksi ollut todistamassa myöskään sitä vihan raivoa, +joka kaupungin vanhimmissa ja kunnioitetuimmissa perheissä nyt nousi +hänen Aleksanderiansa vastaan. + +Tämä viha, etsiessään itselleen tukea ja kannatusta mahdollisimman +laajoista virkamiehistön ja sivistyneistön piireistä, koetti verhoutua +kauniisiin laillisuuden, jopa isänmaallisuuden muotoihin. Sen +vaikuttimena ei muka ollutkaan vastenmielisyys suomalaisuutta kohtaan, +vaan se, että suomenkielen viralliseksi julistaminen oli pantu alkuun +venäläisen kenraalikuvernöörin hallinnollisella luvalla eikä +perustuslakien mukaisesti säätyjen aloitteesta. Tämä kaunis verho ei +kuitenkaan voinut salata sitä ilmeistä tosiasiaa, että 80-luvulla +fennomaaneja vastaan käydyn silmittömän kiihkeän taistelun pohjana oli +sama suomalaisuuden inho, joka tuomiorovastin pidoissa 30 vuotta +sitten, kysymyksen ollessa tyttökoulun suomenkielen tunneista, puhkesi +mahtavan patruunan sanoihin: tarpeetonta! Sitä kieltä oppikoot +tyttäreni karjakoilta! + +Paljon oli sillä välin kuitenkin jo suomalaisuuden ystäviäkin +Kuopioon kertynyt, lääninsihteerinäkin oli Aleksanderin sukulainen, +suomenmielinen lakimies (Fabritius), papiston kannatusta mainitsematta. +Mutta niin kiihkoisana kuin kaupungin vanhempien perheiden ja +ruotsinmielisen virkakunnan viha Aleksanderia vastaan kytikin, oli +"kansan" kiitollisuus ja rakkaus häntä kohtaan sitä ilmeisempi. +Kaikkialla, minne ikinä hän tarkastusmatkoillaan tulikin, kaukaisinta +Karjalaa myöten, otti rahvas hänet vastaan riemukasta myötätuntoa +osoittaen, vaikkapa ruununvoudit ja nimismiehet eivät olleetkaan +hurraahuutoja järjestämässä tälle kuvernöörille. Ja vanhoja ja nuoria +talonpoikia kokoontui sankoin parvin hänen kokouksiinsa, joissa he +liikutuksen kyyneleet silmissä ja hillitty riemu sydämessä +kuuntelivat hänen suomalaista puhettansa, valtoinaan, välittömästi +antautuen laajoihin keskusteluihin kuntiensa asioista, hänen +uudistusehdotuksistaan, silloista, maanteistä, kaivannoista, järvien +laskuista, vaivaishoidosta, yleisistä rakennuksista ... ja pelkästä +kiitollisuudesta kaikkeen suostuen. + +Nykyisen kansanvallan aikoina lienee lukijan vaikea käsittää, mistä +tämä ylenpalttinen kiitollisuus johtui. Eihän kysymyksessä oikeastaan +ollut muu kuin oikeusvaatimuksen toteuttaminen, vääryydestä luopuminen, +joka oli sivistyneen säädyn alkeellisimpia velvollisuuksia. Mutta +mitään orjamaisuutta eivät nuo rakkauden osoitukset ja kiitollisuuden +kyyneleet sentään merkitse. Täytyy ymmärtää, että kansa oli +vuosisatojen kuluessa tottunut herrojensa muukalaisuuteen ja +vieraskielisyyteen. Kun komeapukuinen kenraali astui heidän eteensä +supisuomalaisesti puhuen, vilpittömästi haluten kuunnella heidän +valituksiaan ja toiveitaan, välittömästi ja ilman tulkkia keskustellen +heidän kuntansa ja lääninsä asioista, — se toki vaikutti kuin +uskomattoman sadun muuttuminen todellisuudeksi, se oli ilmestystä, +verhon iloinen katoaminen synkän nykyisyyden ja valkenevan +tulevaisuuden väliltä. + +Jos ihmiselämää täältä alhaaltapäin katsottuna voi pitää korkeuksiin +sinkoutuvana kaarena, joka alkaa maasta ja päättyy maahan, niin +varmasti oli tämä Kuopion kuvernööriydenkausi Aleksanderin elämänkaaren +huippukohta. Hän oli saavuttanut sen tarkoitusperän, jonka oli itse jo +nuorena itsellensä asettanut ja joka oli hänen elämänsä johtona +säilynyt huolimatta kaikista oleskeluista vierailla mailla ja vieraiden +tsaarien palveluksessa. + +Tässä mielentilansa nousukaudessa hän sortumatta saattoi kestää sen +ankaran iskun, minkä hänelle tuotti hänen vanhimman tyttärensä Elliidan +(Liidan) kuolema, tyttö kun oli parhaassa nuoruuden iässä, morsiamena, +kihloissa Uuden Suomettaren toimitussihteerin Janne Messmanin, siis +mahdollisimman suositun tulevan vävyn kanssa. + +Onnellisena voi hänen suhteensa pitää myöskin sitä seikkaa, että hän +Kuopioon muutettuansa joutui niin kauas pois hänen arkaa mieltänsä +vaivaavista ja loukkaavista helsinkiläisistä riitaisuuksista, jotka +vaikuttivat hajoittavasti hänen vanhaan, rakkaaseen fennomaaniseen +puolueeseensa. Vain ystäviensä kirjeiden avulla oli hänellä noista +hyökkäyksistä ja sekasorrosta tietoja. + +Aikaa ja oloja kuvaavana olkoon tässä julkaistuna hänen uskollisen, +elinkautisen ystävänsä Yrjö Koskisen kirje hänelle Helsingistä +Kuopioon. + + "Helsingistä, Pääsiäispäivänä, Huhtik. 5 p. 1885. + + Veli kulta! + + Vaikk'en aivan tarkasti ota osaa valtiopäivätoimiin, on niistä + kuitenkin sen verta työn lisäystä, että kirjeenvaihto aina + lykkäytyy viikosta toiseen. Senpä tähden oletkin saanut odottaa + vastausta rakkaaseen kirjeeseen. Minä olen tästä pitkävetoisuudestani + sitä enemmän pahoillani, koska saatan hyvin ymmärtää, että se + perheellinen suru, jolla Herra on Sinua etsinyt, näinä aikoina + mieltäsi masentaa, niin että ystävällinen sana saattaa olla + tavallista enemmin tervetullut. Kun ihminen seisoo tuon suuren + arvoituksen edessä ja kääntyy omaan itseensä, olemuksen salaisuutta + miettimään, tuntuuhan tämä maailma kovin kummalliselta. Elämän + toimet tosin vähinerin haihduttavat kaipauksen, mutta joku arpi + saadusta haavasta aina jääpi, ja hyvä onkin että niin jää. Sillä + elämän katoovaisuus on semmoinen tosiasia, jota me myötäkäymisen + aikana niin helposti unohdamme, salaamme itseltämme, koska + tavallisesti katsomme sitä synkäksi, ikäväksi asiaksi. Vaan siihen + ajatukseen täytyy itseänsä totuttaa, ja läheltä, kristinuskon + valossa katsottuna, se ei todella olekkaan niin synkkä kuin ensin + luulimme. Silmillemme silloin aukeaa maailmanjärjestys semmoinen, + joka ei lopu tämän elämän kanssa, kehityssuunnitelma semmoinen, + jonka yleisiä piirteitä voimme oivaltaa, vaikk'emme kaikkia + yksityiskohtia tarkoin ymmärräkkään. + + Olen usein Sinua ajatellut siitä asti kun kuulin tyttäresi + sairaudesta ja kuolemasta, ja olen toisinaan ollut aikeissa + Sinulle kirjoittaa joku lohdutuksen sana, mutta olen aina tuntenut + kuinka köyhä ja kykenemätön siinä kohden olen. Nytkään en tiedä + muuta neuvoa antaa kuin sitä, jonka uskonto tarjoo. En edes voi + Sinulle siinä asiassa osoittaa jotakin theologillista kirjallisuutta; + vaan jos kaipaat jotain, lue yksinomaisesti evankeliojen + yksinkertaisia kertomuksia. Lue niitä vaikka juttukirjoina, + historiallisina todistuskappaleina; jota enemmin niitä lukee, + sitä enemmin niihin mieltyy. + + Mutta jo muista asioista jutelkaamme. Kuopion yksityislyseon + asia on ollut Senaatissa esillä ja siellä niin päättynyt, että + enemmistö on kymmeneksi vuodeksi ehdotellut sille 29 000 mk, + kaksi jäsentä, A. Mechelin ja muistaakseni Lerche, ainoastaan + 18 000 mk, ja minä sekä Okerblom olemme kehoittaneet vähinerin + lakkauttamaan laitosta sillä tavoin, että ensi lukuvuodella se + saisi II:sta luokasta 2 500 mk ja III:sta-VII:stä luokasta 4000 + markkaa kustakin (VIII:s luokka opetetaan yhdessä VII:nnen + kanssa eikä siis tarvitse mitään) eli yhteensä 22 500 mk, mutta + seuraavilta vuosilta vähennettäisiin yhden luokan apuraha, + kunnes kaikki loppuisi. Tähän ehdotukseen kuuluu Heidenkin + yhtyneen. Mutta varsin mahdollista on, että Pietarissa asia + saadaan toiselle kannalle; arvattavasti af Frosterus koettaa + vaikutustansa, minkä jaksaa. + + Tulevan oktrojin suhteen voin Sinulle antaa joitakuita tietoja, + vaikka ne tietysti vielä ovat salassa pidettävät. Se tuskin + enää on salaisuutta, että W. v. Daehn tulee v. Kraemerin sijaan. + A. Mechelin tulee myöskin lähtemään, vaikka sanotaan, ettei hän + vieläkään ole itse pyytänyt eroa. Hän onkin kynsin hampain + pitänyt kiinni portefeuille'stään; mutta ei taida auttaa. + Kirkollisasiain päällikkyys tarjottiin ensin minulle; mutta + minä en millään tahtonut luopua kamari-toimista, joihin nyt + olen mitenkuten perehtynyt; ehdottelin Donner'in. Kun kuitenkin + monien keskusteluin perästä huomasin, että Heiden ei suostunut + Donner'ia esittämään, ja toiselta puolen hyvin ahkerasti koetettiin + Lindelöfiä puolustaa, täytyi minun, vaikka vastenmielisesti, + lupautua A. Mechelin'in jälkeläiseksi, kuitenkin sillä nimenomaisella + ehdolla, että joku suomenmielinen tulisi kamaripäälliköksi. Niin nyt + taitaa käydäkin; sillä Ignatiusta on puhuteltu. — On tietysti vielä + mahdollista, että mutkia ilmaantuu, joita ei saata arvata. + + En voi sanoa, että omasta puolestani olen oikein tyytyväinen. + Olen paljoa enemmin huvitettu aineellisesta edistyksestä kuin + koulu- ja kirkko-asioista. Vaan sehän kumminkin on hyvä askele + eteenpäin, jos Ignatius saadaan hallituskuntaan. Mitä v. Daehn'iin + tulee, toivon minä hänestäkin hyvää, vaikka epäilemättä hänen + käsityksensä vielä lienee enemmin venäläinen kuin suomalainen; + rouva onkin puhdasverinen venakko ja lapset käyvät venäläisissä + kouluissa. Vaan mies on itsessään suora ja selvä, eikä ole suinkaan + vähäiseksi eduksi katsottava, jos hän vähitellen kodistuu ja + mukautuu meidän käsityskantaamme; sillä hyvin luultavaa on, että + hän ennen tai myöhemmin tulee Ehrnroothin sijalle. + + Valtiollinen asemamme tähän aikaan ei ole suinkaan hauska. + Venäjän valtiomiehet, sen selvästi huomaa, katsovat Suomenmaan + joksikin abnormité'ksi, ja Bruun ei ole suinkaan se mies, joka + ymmärtäisi semmoista katsantokantaa vastustaa. Hänessä on + parvenu'n kaikki heikkoudet. + + Tuttavistamme olisi syytä antaa Sinulle tietoja, jos vain nyt + muistaisin niistä jotakin kerrottavaa. Meurman ei ole oikein + entisessä kurasissaan; hänellä on ollut talonpoikaissäädyssä + rettelöitä "Oinas" Castrén'in kautta ja paitsi sitä häntä + rasittaa se parjaustulva, joka suomalaisissa maaseutulehdissä + on häntä vastaan levitetty. Suomalaisessa leirissä onkin + melkoinen hajous, toiselta puolen Kivekkäät, toiselta Rein ja + Valvojalaiset, kolmannella vielä levottomat naiset, kaikki + kulkevat omaa tietänsä. Löfgren ja Uusi Suometar koettaa pitää + vanhaa kohtuullista suuntaa. Ja luullakseni tämä kuitenkin + tulee johtoa pitämään, ainakin on Suomettaren tilausmäärä yhä + karttunut. + + Valtiopäivä-asiat tiedät sanomalehdistä, niin ett'en nyt niistä + mitään puhu. Lopetan vain sillä toivolla, ettet minua unohda, + vaikka joskus saat jonkin viikon vastausta odottaa. + + Oma ystäväs + _Yrjö Koskinen_. + + Senaatti on hyväksynyt ehdotuksen, että kruunu tekisi etumaksun + osakas-jaoista Kuopion läänissä. Asia menee tulevalla viikolla + majesteetille." + +Aleksanderin suomalaisuus oli hankkinut hänelle läänissään oikean +"kansanmiehen" arvonimen, joka vieläkin elää monin paikoin Itä-Suomen +vanhemman väestön suussa. Mutta niitä ominaisuuksia, joita _nykyinen_ +kansanvaltaisuus asettaisi semmoisen arvonimen ehdoksi, ei +Aleksanderilla kylläkään ollut. Tässä merkityksessä kansanvaltainen tai +edes kansanomainen hän ei ollenkaan ollut. Hän ei olisi milloinkaan +istunut samalle penkille yksityisistä asioista rupattelevien +talonpoikien kanssa. Seuratessani häntä kerran tarkastusmatkalla +huomasin, että hänen kokouksissaan kaikki seisoivat, tai istui hän +yksin muiden seistessä. Ilomantsin pitäjässä ollessamme hän kutsui +kunnallislautakunnan esimiehen yksityisesti puheilleen. He +keskustelivat salissa, kumpikin seisten, kun tulin sisälle. Pitäen +tilannetta vähän kankeana minä, tultuani esitellyksi, avasin +savukekoteloni tarjoten esimiehelle. Mutta kuvernööri rykäisi +merkitsevästi ja esimies vetäisi kätensä pois. + +Demokraattisuuden ja suomalaisuuden yhteenkuuluvaisuus ei suinkaan +ollut mikään selviö vanhojen fennomaanien aikaan, niinkuin se oli +myöhemmin. Snellman itse oli teoriassa ehkä enimmän demokraattinen +heidän joukossaan. Mutta jo Koskinen oli monessa suhteessa +ihanteiltaan toinen. Hän kirjoitteli varoittavia sanoja liiallista +koulujenperustamismaniaa vastaan, peläten "sivistyneen köyhälistön" +syntymistä, jonka selitti suureksi yhteiskunnalliseksi vaaraksi. +Suomalainen vapaaherra, suomalainen kuvernööri, suomalainen +maamarsalkka, senaattori — se kaikki kuului vanhojen fennomaanien +ihanteisiin, mutta sellaiset saavutukset ajateltiin mahdollisiksi vain +jo olemassa olevan sivistyneistön tai sen perheissä kasvatettujen +jälkeläisten suomenmielisiksi kääntymisen avulla. + +Voidaan ajatella, että joku kuningas täydestä sydämestään rakastaa +alamaisiansa, että hän yöt päivät miettii, miten parhaiten palvella +matalissa majoissa ja kaukaisissa korvissa asuvaa kansaansa ja että +hänen rakkautensa on todellakin vilpitön, uhrautuvainen, jopa +sydämellinenkin alhaisoa kohtaan. Mutta annapa, että tämä "alhainen" +nostaa nokkansa pystyyn, nousee palatsiin ja alkaa uhitellen "vaatia" +kaikkea, mitä kuningas on rakkaudesta vapaaehtoisesti tehnyt! +Kuninkaallinen viha leimahtaa. Ulos palatsista! Telkien taa! Täällä on +sinulle tilaa vain lakeijana! + +Niin pienemmätkin herrat. Ja niin myöskin Aleksander. Hän ei voinut +sietää nousukkaita. Sivistyneesti pyöriskelevä aliupseeri, herrasteleva +talonpoika — ne olivat hänen kauhujansa, yhteiskunnallisen +tasa-arvoisuuden aate hänen inhojansa. + +Mutta "uudet aatteet" seurasivat Aleksander parkaa kuin ulvovat koirat, +minne ikinä hän olisikin niitä väistänyt. Niinpä ne olivat vihdoin jo +täällä Kuopiossakin hänen kintereillään. + +Sillä täällä eleskeli juuri uusien aatteiden ja kaiken vapaamielisyyden +kuopiolainen profeetta, kuuluisa kirjailija ja näytelmäin tekijä Minna +Canth. Ja Elisabet tietysti kohta tutustui häneen, jopa piti häntä +kaikkein hauskimpana tuttavuutenaan niiden lukemattomien kaupungin +rouvien joukossa, joiden seurassa Elisabetin nyt olisi ollut +esiinnyttävä kuvernöörin puolisoa edustaen. + +Minna Canthilla oli suuri ja hyötyisä kangaskauppa aivan Snellmanin +puiston (entisen Kustaa Aadolfin torin) ääressä. Hän itse asui +lapsineen kodikkaassa huoneistossa, erillään kangaskaupasta, toisessa +piharakennuksessa, ja hänen talonsa oli aina avoinna vieraille. + +Bergbom oli hänet "löytänyt" ja kangaskauppiaasta tehnyt +näytelmäkirjailijan. Hänen aatteellinen mielialansa oli näissä +kirjallisissa puuhissa päässyt täyteen kukoistukseensa. Kun Bergbom +taas saapui teatterinsa kanssa kiertueellaan Kuopioon ja jokin +uusi näytelmän aihe oli välähtänyt Minna Canthin vilkkaassa +mielikuvituksessa, he aivan hekumoivat keskustellessaan ja yhteisesti +suunnitellessaan, miten Canthin kirjoittama luonnos nyt olisi oikein +muovailtava ja näyttämölle asetettava. Hyvin oivaltaen ajan hengen ja +teatteriyleisön maun Bergbom ei ollenkaan pannut vastaan Minnan +meheviä sutkauksia, vaikka ne kohdistuivatkin yhteiskunnallisiin +epäkohtiin, vaan päinvastoin mielihyvän loiste silmissä ja suu mehellä +kähisi: mainiota! mainiota! + +Hänelle oli tietenkin teatteri ja yleisö pääasiana, mutta toinen oli +kuvernöörin asema. Kun Minna Canth antoi näytelmänsä päähenkilön, lain +ja oikeuden nimessä vangitun naisen, näytelmän loppupontena huudahtaa +vangitsijoilleen kapinallisia, lakeja ja oikeutta halventavia sanoja, +ja kun kaupungin arvovaltaisimmat isät yhdessä kirkollisten kanssa +alkoivat vaatia kappaleen kieltämistä, ei kuvernöörin enää sopinut +osoittaa mitään suosiota mokomalle kumoushengen lietsojalle, vaan rouva +Canth jäi kuin jäikin kuvernöörin kutsulistoista pois. + +Elisabet taas ei ollut sellainen ihminen, joka kuvernöörin rouvana +olisi pitänyt edustusvelvollisuuksiaan ensimmäisessä sijassa ja +suhteitaan ystäviinsä toisessa. Hän ei ottanut kaupungin hienon +rouvasväen kuiskauksia kuuleviin korviinsakaan eikä liioin sukulaisten +neuvoja, että seurusteleminen rouva Canthin kanssa oli hänen asemassaan +muka sopimatonta, vaan jatkoi tuttavuutta kaikessa viattomuudessa +kuvernöörin palatsin ulkopuolella, — seikka, joka ei suinkaan +vähentänyt Aleksanderin henkilökohtaista vastenmielisyyttä tätä +kirjallista kuuluisuutta kohtaan. + +Aleksanderin vastenmielisyys riippui kuitenkin kokonaan vain rouva +Canthin vapaamielisyydestä eikä olemuksesta, johon hän ei päässyt +milloinkaan edes lähimain tutustumaan. + +Minna Canth oli miellyttävä, valoisa, hyvin puhelias ja iloluontoinen +olento. Ulkomuodoltaan hän oli täyteläinen, ja täyteläisyytensä vuoksi +vähän raskasliikkeinen. Enpä muistissani voi kuvitella häntä muuten +kuin istuvana joko keinutuolissaan tai sohvassa laajan pyöreän +kahvipöydän ääressä. Hänen kasvonsa olivat pyöreät, aina hymyileväiset, +ja tärkeän kysymyksen esiintyessä olivat kulmakarvat kyllä +rypistyvinään, mutta ainoastaan kuin leikillä, sillä hän ei silloinkaan +voinut olla hymyilemättä pelkästä keskustelemisen nautinnosta. + +Pöydän reunat olivat aina täynnä odottavia kuppeja ja suuri kahvipannu +kannettiin sisään tarpeen vaatiessa. Vieraita tuli ja meni. Jokaisen +tulijan hän otti vastaan mitä sydämellisimmin, istutti eteensä ja +kahvitteli. Itse hän sanoi juovansa kahvia päivän mittaan vähintään +yhdeksän kuppia. Hänen ensimmäisiä kysymyksiään oli aina: no, onko +mitään uusia aatteita, kertokaa, kertokaa! + +"Tasa-arvoisuuden aate", sehän oli hänelle kaikkien aatteiden aate. +Olihan Snellmankin puhunut ja kirjoittanut paljon sivistyneistön +velvollisuudesta sulautua kansaan, mutta varmasti hän ei ollut +tasa-arvoisuudella tarkoittanut samaa kuin nyt Minna Canth. Snellman +oli teoriaa, Canth praktiikkaa: muutetaan olevat olot perustuksia +myöten ja ollaan kaikki veljeksiä ja sisaruksia. — Jollei vieraiden +joukossa ollut ketään näiden asiain selostajaa, puhuttiin vaikkapa +naisliikkeestä, yhteiskasvatuksesta, vapaasta rakkaudesta tai muusta +sellaisesta päivänkysymyksestä. Ellei saapuvilla ollut ketään, joka +olisi näistäkin asioista keksinyt jotakin uutta sanoa, keskusteltiin +uuden vapaamielisen lehden perustamisesta Helsinkiin vanhoillisen +Suomettaren sijaan. Ja ellei siitäkään, niin käden käänteessä +siirrettiin kaikki kupit pöydältä, kämmenet nostettiin pöydän reunalle, +sormet hajoitettiin, peukalot yhdistettiin, naapurusten pikkurillit +liittyivät toisiinsa, ja ... syntyi suuri, salaperäinen äänettömyys. +Pöytä vavahtelee, pöytä tekee jonkinlaisia narahtavia töytäyksiä, pöytä +liikahtelee... Nyt täytyy koko seurueen jo nousta voidakseen seurata +pöydän liikkeiden mukana ja ollakseen suuressa tungoksessa +katkaisematta sormiketjun yhteyttä. Pöytä vie koko seuran jonnekin +nurkkaan, ellei suorastaan kallistu seisomaan kahdelle jalalle tai +rupea vinhasti pyörimään. + +Näin Minna Canth huvitteli nuorisoa. Syntyi mitä kiinnostavin +keskustelu henkimaailmasta, spiritismistä, semmoisista +mahdollisuuksista, että vainajat asettuivat elävien yhteyteen, että he +vastailivat heille tehtyihin kysymyksiin, että he vihdoin +näyttäytyivätkin, että heitä melkein saattoi valokuvata. Tämä kaikki +oli kovin hauskaa. Uusia maailmoita aukesi nuorisolle, uusia jumalia +luvattiin, kaikki eli uudestaan, koko aika kukoisti Minna Canthin +kodissa, uusi aika, nuorison aika... + +Mutta osasipa hän valitussa seurassa olla totinenkin. Niinpä +hän ja Elisabet usein keskustelivat samasta ihmisten välisestä +"tasa-arvoisuudesta", ja silloin Minnakin koetti olla tosissaan. Hänen +kasvonsa saivat melkein vaivautuneen näön, kun hän yritteli olla +hymyilemättä ja pitää silmäkulmansa rypistyksissä, mutta ystävänsä +Elisabetin tähden hän sen teki, ja he keskustelivat tuntikausia ja +lopettivat vihdoin posket molemmilla kuumina. + +Olipa olemassa myöskin syvä eroavaisuus kummankin näkemysten +luonteessa. Jos olisi soveliasta verrata heitä toisiinsa, pitäisi ehkä +sanoa, että Minna Canth otti tuon ihmisveljeysaatteen enemmän vain +kirjalliselta kannalta, uutena aatteena, jonka pohjalta singahteli +vanhoillisuuden pimeälle taivaalle hänen leimahtelevien ajatustensa +ilotulitus. Sen vuoksi hän usein saattoi ikäänkuin vain leikillään +sillä huvittaa nuorisoa ja lukijoitaan. Mutta Elisabetille oli kaikki +tuo mitä syvintä totta ja kokonaan leikkipiirin ulkopuolella. "Jos +Jumala ilmenee ihmisen omassa rakkaudessa lähimmäistä kohtaan" — +ajatteli Elisabet —, "niin kaikki tuo ihmisten välillä vallitseva +nöyryyden puute ja luokkaero on perin juurin jumalan tahtoa vastaan". +Kirkollisten joukossa hän olisi kyllä löytänyt ihmisiä, jotka olisivat +olleet halukkaat totisessa sävyssä puhumaan näistä asioista, mutta he +sanoivat yhdestä suusta: ihmiset ovat kaikki tasa-arvoisia jumalan +edessä, mutta maailman järjestyksessä on jumala itse säätänyt heidät +keskenään eriarvoisiksi. Sen tähden oli Minna Canth ainoa ihminen koko +Kuopion kaupungissa, jonka kanssa Elisabet saattoi tästä kysymyksestä +keskustella. He olivat molemmat sitä mieltä, että moinen kirkollisten +näkökanta oli perustuksia myöten väärä. Ja sitä paitsi Minna ei +milloinkaan nostanut silmiään taivasta kohden, kun oli puhe rakkaudesta +tai totuudesta tai vaikkapa jumalastakin, vaan käsitteli näitä asioita +ihmisen luonnollisimpina ajatuksina ja tunteina, niinkuin Elisabetkin. +Se teki heidät ystäviksi. + +Minna Canthin tavallisimpia vieraita olivat myöskin Juhani Aho ja +Kasper. + +Juhani Aho eli siihen aikaan kokonaan käytännöllisissä +sanomalehtimieshommissa. Hän oli niitä uusia nuoria miehiä (Eero Erkko, +Ansas, Lyly y.m.), jotka olivat Helsingistä käsin löytäneet tiensä +melkein kaikkien läänien pääkaupunkeihin toimittaakseen siellä +maaseutulehtiä uuden ajan hengessä. Aho oli sitä paitsi erikoisesti +liittoutunut Jonas Castrénin kanssa ja otti mielellään lehtiinsä hänen +innoittamiaan paloartikkeleita, joissa käytiin rajua sotaa vanhoja +fennoja ja erittäinkin Meurmania vastaan. Heidän ollessaan Minna +Canthin luona ei siellä puhuttu mistään muusta kuin välttämättömyydestä +perustaa pääkaupunkiin uusi lehti Suomettaren vastapainoksi. Tätä +vastaista lehteä ajattelivat Minna Canth, Elisabet, Kasper, Juhani Aho, +Erkko ja Arvid etupäässä vain vapaamieliseksi, jota vastoin Jonas +Castrén ja sittemmin Lauri Kivekäs tamperelaisine ystävineen +tahtoivat uutta lehteä vain jyrkän kieliohjelman toteuttamista ja +suomettarelaisten kukistamista varten. Kaikissa tapauksissa, kuuluipa +tähän seuraan niitä taikka näitä, oli sen alinomainen kiehunta +Snellmanin puiston ääressä Aleksanderille liian vaikea sulatettava ja +vain lähensi tulevaa katastrofia. + +Kasperia Minna Canth suorastaan _pelkäsi_. + +Kun Minna joskus tunsi menevänsä aatehurmioissaan liiallisuuksiin, +vilkuili hän arasti Kasperiin ja pysyi verraten kohtuullisena. + +Mutta kerran hän huomaamatta Kasperin läsnäoloa ahtautui kuvittelemaan, +miten tulevaisuuden ihminen käyttää ravintonaan pelkkiä kemiallisesti +valmistettuja pillereitä, miten hänestä on jäljellä vain pää ja +hermosäikeet, miten koneet täyttävät hänen tahtonsa, miten hänen ei +tarvitse enää kävelläkään, sillä hän _lentää_ minne ikinä haluaa. + +Silloin Minna äkkiä huomasi Kasperin, joka vaiti ollen muljotti häneen +oven suussa. Minna pelästyi ja punastui korvia myöten. + +— Niin, hän lentää! hän lentää! hän lentää! — huusi hän uhmaten +Kasperin odotettua kritiikkiä ja ollenkaan aavistamatta, minkä suuren +ennustuksen oli lausunut. + +Mitä Kasperiin muuten tulee, niin hän ei ollut voinut täsmälleen +toteuttaa elämänsä ohjelmaa: olla vastoin kaikkia ihmisten sovinnaisia +vaatimuksia tulematta miksikään, se on, vain olla ihminen. Hänelläkin +oli jo pieni -ksi, hänellä oli kielenkääntäjän toimi kuvernöörin +virastossa, ja kun hän meni naimisiin nuoren opettajattaren kanssa, +täytyi hänen, muutettuaan vanhempien kodista, ottaa oman talouden +tueksi hoitaakseen kielenopetustunteja muutamassa koulussa. Hänen +periaatteellisuutensa puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, +ettei hän kohonnut eikä milloinkaan edes pyrkinyt kohoamaan tätä +yhteiskunnallista asemaa korkeammalle, vaan on kuin onkin tähän päivään +asti pysynyt vain ihmisenä. + +Hänen vaimonsa (jo kauan sitten vainaja) ja Elisabet olivat hyvin +kiintyneet toisiinsa. Hän oli työmiehen tytär. Ja tietysti kohtalo, +joka ajaa tasa-arvoisuuden asiaa tämän maan päällä, sommitteli asiat +siten, että opettajattaren isän kuoltua tyttären lähin miespuolinen +sukulainen oli äidin veli, joka taas oli ammatiltaan niin sanottu +kivalteri, se on kuvernöörin ovenaukaisija ja tarkastusmatkoilla +lisäksi vielä hänen kuskinsa. Siinä sitä oltiin. + + * * * * * + +Ei ollut kulunut vielä kuin enintään viisi tai kuusi vuotta +Aleksanderin kuvernöörikaudesta Kuopiossa, kun yli läänin levisi huhu, +että hän aikoo jättää Kuopion ja muuttaa kuvernööriksi Vaasan lääniin. + +Tämä sanoma oli lääniläisille perin odottamaton. Joka suunnalta alkoi +tulla hämmästyneitä kyselyjä ja hartaita kehoituksia päätöksen +peruuttamiseen. Mitä mieltä se oli herättänyt sekä Aleksanderin +lähimmissä sukulaisissa että muualla läänissä, näkyy ehkä parhaiten +hänen veljensä, Kontiolahden rovastin kirjeestä, joka kuvaavana +palasena olkoon tässä julkaistuna. + + "Kontiolahti Lokakuun 24 p. 1888. + + Rakastettu veli! + + En malta olla parilla rivillä sinua lähestymättä saadakseni + ilmoittaa hämmästykseni sinun pikaisesta poismuuttamisesta + Savon sulo maisemilta, Karjalan kauniilta kankahilta, ja vielä + sitte aivan oudoille maailmoille, jossa ruotsi on pääkielenä. + Kummastelleet me vaan olemme täällä tätä päätöstäsi, mutta + tottapa sinulla siihen lienee pätevät syyt. — Vaan kyllä + kipeästi sydämeeni koski, kun kuulin ja luin sanoman tuosta. + Arvelin: kun nyt tuo _rakkain_ veljeni joutuu noin kauas täältä, + niin tokkopahan enää tässä elämässä tavannemme toisiamme. Kun + asuit täällä samassa läänissä, niin olitpahan kumminkin ikäänkuin + kotiseuduilla, ehkä, valitettavasti kyllä, saimme harvemmin, + kuin olisin sen puolestani suonut, tavata toinen toisiamme. + Mutta nyt — tiesi Jumala — jos ja milloin se tapahtuu. + + Onkohan sinun nyt niin pikaisesti muutto tehtävä, ettet enää + ennätä käydä täällä edes jäähyväisillä; jos sievä rekikeli + tulisi, niin pianhan tuon reissun tekisit; saisimme siten vielä + kerran johdattaa mieleemme entisiä, suloisia aikoja, jolloin + isän ja armaan äitimme kotona yhdessä piimää pistelimme ja + kattilapaistista "nuora lihaa" söimme, ja "maitopartana pahaisna + piimäsuuna pikkaraisna" juoksentelimme pitkin Hovilan pihoja ja + Kymenniekan kukkuloita — — voi niitä suloisia lapsuuden aikoja, + semmoiset ajat eivät koskaan palaja jälleen, eivätkä unohdu. + + Mutta mitäs niistä sitten muistelee. Siinäpä se on — kun ei + jaksa unohtaa, niin minkäs sille tekee. — — + + Suuren mielipahan on poismuuttosi synnyttänyt täällä sekä herroissa + että talonpojissa; jokainen kyselee: "miksi, miksi!" Miksi heitti + niin monet hyvät alulle pannut työt kesken? ja kuka niitä jatkaa? + eikö hän ole veljelleen mitään virkkanut syistä, jotka ovat hänet + tähän pakottaneet? — Minun on siihen täytynyt vastata: ei! en + tiedä mitään! Ja enhän minä tarvitsekaan tietää. Sen vaan tiedän, + että suuren mielipahan ja ikävän on tämä poismuuttosi synnyttänyt + Iidassani, joka sinua rakastaa kuin omaa veljeänsä, ja minussa. + + Mutta Jumalassa on juoksun määrä ja hänen kädessään onnemme ohjakset + — olen vakuutettu, että tämäkin on hänen tahdostansa tapahtunut. + — Siis olkoon hän, rakas veli, kanssasi ja ohjatkoon tiesi niin, + että kuten tähänkin asti, uudessa toimessasi pidät rakkaan + isänmaamme parasta silmämääränäsi, sitä toivoo sinun rakkain + veljesi + + _Klas_. + + Iida ja Saimi lähettävät sinulle sydämellisimmät terveisensä. + Sano myöskin terveisiä Roralle ynnä muille." + + + + +XXI. VAASASSA. + + +Vaasaan muuttaminen oli ollut Elisabetille sangen pulmallinen kysymys. +Hän ja Kasper olivat pohtineet sitä asiaa puoleen jos toiseenkin ja +tulleet hyvin valottomiin tuloksiin. + +Elisabetin itsensä oli kovin vaikea sulattaa sitä ajatusta, että täytyy +erota Kasperista, jonka nyt oli jäätävä Kuopioon. Vaasahan oli aivan +toisella puolen Suomea. He olivat kuin kaksi yhteenkasvanutta olentoa, +olivat aina olleet. Samat tunteet heillä oli ja samat ajatukset, ja +ellei ollut, hioivat he niitä keskusteluissaan, kunnes ne tulivat +samoiksi. Tätä heidän ensimmäistä eroamistansa oli Elisabetin melkein +mahdoton ajatella. + +Kasper koetti häntä lohdutella sanoen, etteihän heidän eronsa ollut +ainainen, ja lupasi tulla jonakin kesänä sinne vaimoineen kesää +viettämään. Mutta Kasperilla oli itsellään toisia, aivan lohduttomia +syitä Elisabetin Vaasaan muuttoa vastaan, joiden pätevyyttä hän tuolla +takovalla tavallaan väkisin koetti saada Elisabetin myöntämään. + +— Kuopion jälkeen Vaasaan! — sanoi Kasper. — Sehän on kamalaa. Koko +Pohjanmaa on lakeaa tasankoa, siellä täällä vaivaispetäjiä, kivistä, +matalaa merenrantaa. Voiko siellä kukaan viihtyä? En ymmärrä miten aiot +ollenkaan tulla toimeen semmoisessa maassa. + +— No, — en katsele näköaloja, ainahan sitä tulee toimeen, kun vain +muistaa, ettei antaudu ikävälle. + +— Sinä näyt ottavan asian helpolta kannalta, — sanoi Kasper, — mutta +asemasi kuvernöörin rouvana on ollut kyllin vaikea täälläkin, kuinka +siis aiot esiintyä Vaasassa? + +— No aivan niinkuin olen esiintynyt täällä. + +— "Aivan niinkuin täällä", sanot, mutta täällä kaupunginrouvat osaavat +edes vähän suomea tai ainakin ymmärtävät, mutta siellä ei yksikään +ymmärrä mitään. + +— Ah Kasper, älä nyt ole noin huolissasi... + +— Minä en ole huolissani, minä kysyn sinulta, miten — aiot — +esiintyä — kuvernöörinkutsuissa? Miten? + +— No puhukoot keskenänsä, ja minä esiinnyn niinkuin esiinnyn. + +— Miten? — kysyn minä. + +— No jollakin lailla. + +Kasperin epätoivo oli todellakin suuri. Mutta näin he lohduttelivat +toisiansa. Ja kun lähtö sitten tuli eteen, käyttäytyivät he niinkuin ei +mitään erinomaista olisikaan tapahtumassa, tilanteen helpottamiseksi +kummallekin. Varmasti kuitenkin heidän sydämensä olivat +repeytymäisillään. + +Mutta jo kohta ensimmäisistä kirjeistä, jotka Kasper sai Elisabetilta +Vaasasta, kävi ilmi, että kaikki kuvittelut ja pelot olivat olleet +liioiteltuja eivätkä ollenkaan vastanneet todellisuutta. Suureksi +lohdutuksekseen Kasper sai nyt tietää, että Vaasa ei ollutkaan millään +toivottomalla lakeudella kivikkorantoineen ja vaivaispetäjineen, +niinkuin oli kuviteltu, vaan että Elisabetia oli siellä kohdannut +raikastuulinen, sinilaineinen meri, kauniit petäjiköt sisämaassa ja +ihanat kalastajamajat rannikolla — aivan kuin luotuina Kasperille +maalausten aiheiksi, kirjoitti hän. Luonto on — hän edelleen kirjoitti +— niin peräti samanlaista kuin muualla Suomessa, että voisi aivan +kuvitella olevansa Hikiässä Haukankallion juurella tai Takkulassa +Kontiolahdella, tai vaikkapa Kuopion Vihtakannassa. Aivan samanlaiset +sammaleet kivissä ja samat valkeat jäkälät maassa, samat niittyjen +pientareet ja samat ojakukat. Kaupunki on hyvin siisti, vähän pienempi +kuin Kuopio, ja jos täällä ei olekaan rakkaita Killisiä ja Kahroja, +vaan joitakin -daaleja ja -rooseja, niin ovat nämä sen sijaan +reippaita, iloisia ja vapaita, niinkuin heidän tuulinen merensä. +He puhuvat jotakin hauskaa, laulavaa ruotsia, osaavat nauraa +enemmän kuin me siellä, ja kaikki on heillä iloista ja avonaista, +teeskentelemätöntä. Tyttöjen kautta olemme tutustuneet moneen nuoreen +ja hauskaan ihmiseen, esimerkiksi Siiri Branderiin, joka todellakin on +aivan riippumaton siitä, "mitä ihmiset sanovat". Niinpä hän puheli +kanssamme avonaiseen ikkunaan katukäytävältä ja osoittaakseen +riippumattomuuttansa hajoitti tukkansa ja rupesi sitä jälleen +palmikoimaan — huolimatta siitä, että vastapäätä, esplanadin toisella +puolella, asuu hovioikeuden presidentti nuorukaisineen. Sinun pitäisi +välttämättä tutustua Siiri Branderiin. Hän on innokas eläinystävä ja +ylipäänsä hän elää sielullaan eikä maneereillaan, niinkuin monet muut +ihmiset. Tietysti on täällä vielä paljon meille outoa ja vierasta. +Mutta kun ajattelee, että nämä oudot ja vieraat ovat asuneet näillä +mailla satoja vuosia ja aina rakastaneet ja rakastavat tätä samaa +meille kotoista suomalaista luontoa, niin todellakin alkaa tuntea +yhteenkuuluvaisuutta heidän kanssaan, melkeinpä unohtaa, että puhumme +eri kieliä. Mitä se oikeastaan merkitsee, jos kerran rakastamme samaa +luontoa. + +Toisissa kirjeissä Kasper saa tietää, että kyllä Elisabet oli löytänyt +täällä suomalaisiakin tuttavuuksia. Niinpä oli eräänä päivänä hänen +luokseen ilmestynyt Otto Edvard Könni, kuuluisan ilmajokelaisen +kellosepän pojanpoika, sama Könni, joka oli ollut Arvidin luokkatoveri +Helsingin suomalaisessa alkeisopistossa ja lähes vuoden asunut ja ollut +ruoassa Elisabetin luona (Aleksanderin ollessa Balkanilla). Hän oli nyt +jo naimisissa, eli maanviljelijänä ja hänen sanottiin tulevan pian +edusmieheksi talonpoikaissäätyyn. Hänen kanssaan oli hauska puhella +entisistä asioista. — Vielä oli Elisabet saanut tuttavakseen Vaasan +suomalaisen tyttökoulun johtajattaren neiti Naimi Ingmanin, jota sanoi +hyvin uskonnolliseksi, mutta vapaamielisessä merkityksessä, niin että +hänen kanssaan saattoi puhua jumalasta ilman mitään veriuhreja, mielin +määrin. + +Mutta "kansaa" oli Elisabetin täällä ollut paljon helpompi lähestyä +kuin Kuopiossa tai muualla. Ensiksikin oli köyhien joukossa paljon +maalta kaupunkiin muuttaneita suomalaisia, ja toiseksi oli hän itse nyt +keksinyt keinon, miten saattoi asemastaan huolimatta seurustella heidän +kanssaan. Kuopiossa hän ikävä kyllä ei ollut vielä ymmärtänyt tätä +keinoa käyttää. Mutta täällä Vaasassa hän oli kohta keksinyt, että +kuvernöörin rouvalle pidetään hyvin sopivana harjoittaa julkista +hyväntekeväisyyttä, ja nykyään, kun hätääkärsivien hyväksi pidetään +myyjäisiä, näytellään teatteria ja tanssitaan, oli hän saman julkisen +hyväntekeväisyyden nimessä perustanut alaluokkaan kuuluvien joukkoon +oman yksityisen ompeluseuran, jossa kyllä ommeltiin hätääkärsiville, +mutta myöskin keskusteltiin elämänkysymyksistä. Ja Kasper sai tietää, +että Elisabetilla oli Vaasassa suuri joukko "muijatuttavuuksia" ja että +hän oli aivan hämmästyksissään heidän elämänkokemustensa syvyydestä, +mikä havainto oli hänelle suorastaan heräämys johonkin uuteen iloon. Ja +nämä tuttavuudet, tämä lähestyminen oli valopilkkuna, ei ainoastaan +täällä Vaasassa, vaan varmasti ne tulisivat olemaan valona koko hänen +elämässään. + +Itse puolestani sain vasta parin vuoden kuluttua Aleksanderin ja +Elisabetin Kuopiosta muuton jälkeen tilaisuuden nähdä heidän elämäänsä +Vaasassa. + +Aleksander teki tässäkin läänissä pitkiä tarkastusmatkoja, kutsuen joka +paikassa väestöä kokoon ja ottaen selkoa heidän toivomuksistaan, +keskustellen erittäinkin kansakouluasiasta, tilattoman väestön asemasta +ja vaivaishoidosta. Hänen suomalaisuutensa herätti täälläkin kaikkialla +suurta innostusta, joka taas puolestaan vaikutti sen, että hänen kaikki +ehdotuksensa saivat kansan puolelta aulista kannatusta. Niinpä hänen +kuvernöörikautensa lopulla ainoastaan pari kolme Vaasan läänin pitäjää +oli kansakoulua vailla, mikä silloisissa oloissa oli aivan tavaton +edistys. Mutta virkamiehistön piireissä ei hänen suomalaisuutensa +tietenkään Vaasankaan läänissä voinut olla lisäämättä hänen +ruotsinmielisten vihamiestensä lukua. En ollut milloinkaan ennen +huomannut, että tämä suhteiden katkeruus olisi päässyt järkyttämään +hänen mieltänsä ja vaikuttanut hänen terveyteensä. Nyt täytyi se +huomata. Hän oli asemastaan rasittunut ja alkoi näyttää väsyneeltä, +vaikk'ei hänellä ollut ikää kuin noin 58 vuotta. + +Hiuskarvan tarkkaan hän kaikissa tapauksissa koetti noudattaa +oikeamielisyyttä kaksikielisen lääninsä kumpaakin asutusaluetta +kohtaan, tehden taajoja matkoja myöskin ruotsalaisille alueille. Niinpä +seurasin häntä tarkastusmatkalla keskisen Pohjanlahden selille, +Merenkurkun äärimmäisille ulkosaarille asti. Suuressa luotsiveneessä +saattoi meidät purjehtija ensin Replotiin, sitten kauas Björköhön, ja +vihdoin tulimme ihmeelliselle, mutta sittenkin asutulle saarelle, jonka +kummut olivat muodostuneet kauttaaltaan meren hiomista suurista, nyt jo +sammaltuneista pyöreistä kivistä. + +— Näetsen, näetsen, — sanoi Aleksander karjalaisesti, — tämä korkea +kumpu on vanhaa vesijättöä! + +Ja siitä tavattomasta mielenkiinnosta, millä hän tarkasteli maaperän +kivistöä, pilkisti esille tiedemies. Aleksander kyykistyi alas ja +melkein lapsellisen hellästi siveli sammaleisia pyörylöitä. +Ehdottomastikin tuli ajatelleeksi: tiede on hänen oikea alansa, sitä +hän rakastaa, ja koko tuo kuvernööriys on vain uhraus isänmaan +alttarille! + +Paikoitellen oli metsikköjä ja niiden suojassa kalastajain asumuksia, +välistä pienten peltotilkkujenkin ja vähäisten niittyjen ympäröiminä. +Varmasti ei tällä saarella sinä ilmoisna ikänä mikään kuvernööri ollut +käynyt. Väestö katseli kenraalipukuista miestä suut ammolla, ja +erääseen siistiin asuntoon tultuamme talonväki otti meidät vastaan +tuupertuen pirtin perälle naiset eturiviin ja miehet heidän taaksensa. +Kuvernööri kysyi, missä isäntä oli. Hänelle osoitettiin vuoteessa +täysissä pukimissa selällään viruvaa miestä, joka nyykäytti hänelle +päätä tervehdykseksi. Kuvernööri puheli miehen kanssa kauan, seisten +muutaman askelen päässä vuoteesta, kyseli saaren asioita, tiedusteli +kalastuksen tuottavuutta, lasten opetuksen mahdollisuuksia — mies ei +noussut vuoteelta, vastailipa vain lyhyeen ja haluttomasti, niinkuin +ainakin vieraalle kyselijälle. Veneelle palattuamme luotsi selitti +näillä saaristolaisilla olevan tapana osoittaa tuntemattomille +vieraille, kuka on talon haltija, siten, että isäntä puhuttelee +vierasta lojuen vuoteessaan. Kaiketi vasta sitten, kun vieras +on ovensuussa tunnustanut kumarruksella ja tervehdyksillä +alistuvaisuutensa, isäntä nousee vuoteeltaan ja pyytää vierasta +peremmälle. + +Paluumatkalla vallitsi ankara tuuli ja kova aallokko. Minä tulin +merisairaaksi ja koko maailma sumeni silmissäni. Mutta Aleksander istui +luotsin vieressä peräpenkillä virkeänä ja toimeliaana, kaiken aikaa +tiedustellen häneltä saaristolaisten oloja ja tarpeita, pitkä harmaa +parta tuulessa hulmuten. Ja koko matkasta jäi mieleen se vaikutelma, +että hän oli näillä ruotsalaisillakin seuduilla yhtä suosittu kuin +suomalaisilla. Tuottipa siis hänen oikeamielisyytensä hänelle paljon +lohdutustakin. + +Muuten, olihan Aleksander tähän aikaan saanut tuntea edes jonkinlaista +lohdutusta pojistansakin, jotka olivat kehityksessään poikenneet hänen +suunnitelmistaan. Armaskin, vaikka oli heti ylioppilaaksi tultuaan +antautunut soitannon alalle ja siirtynyt musiikkiopistoon — näin siis +hänkin tehden tyhjäksi Aleksanderin toiveet — oli nyt jo ehtinyt +herättää huomiota taiteellisilla taipumuksillaan ja häntä pidettiin +Helsingissä hyvinkin lupaavana kykynä. Eerik taas oli ehtinyt Pariisin +näyttelyissä tulla palkituksi kultamitaleilla ja sen jälkeen +kotimaassakin tullut tunnustetuksi. Lisälohdutusta Aleksander sai vielä +eräästä uudesta tuttavuudesta, nuoresta soittotaiteilijasta, joka oli +mennyt kihloihin hänen nuorimman tyttärensä kanssa. Tämä mies miellytti +Aleksanderia kohta ensi näkemältä. Se oli nuori Jean Sibelius, meillä +Janneksi kutsuttu. Aleksanderia ihastutti tämän rakkaus vanhaan +karjalaiseen kansanrunouteen, Kalevalaan ja sen perisuomalaiseen +runotyyliin, ihastutti myöskin se, että tämä ruotsinkielisessä kodissa +kasvanut nuorukainen oli käynyt suomalaisen koulun ja oli syvästi +kiintynyt suomalaiseen henkeen, mutta ihastutti ennen kaikkea myöskin +hänen avonainen, vaikutuksille altis ja toisen ymmärtämisessä herkkä +luonteensa. Sibelius oli siihen aikaan todellakin niin eloisa, niin +hurmioitunut elämän sykkivästä nykyisyydestä, niin yhteiseen +innostukseen sytyttävä, että häneen täytyi jokaisen kiintyä. Siinä +nuoruus, joka osasi nauttia kaikesta, hyvästä sikarista, keskustelusta, +juomaseurasta, luonnon elämästä. Kun hänet näki maalla, esimerkiksi +vain jollakin niityllä, osasi hän siinäkin elää omaa täyteläistä +elämäänsä: linnun piiperrys — hän herkistää korviansa, paimentytön +hoilotus — sen melodia on ainiaaksi painunut hänen mieleensä. Hän otti +sisimpäänsä ja muutti Sibeliukseksi kaiken, mikä joka hetki tuoksui, +mikä saapui hänen korviinsa, mikä näkyi hänen silmiinsä. Hän eli joka +hetki niin voimaperäisesti, että välistä suorastaan muistutti jotakin +eläintä, koskessa loiskahtelevaa kalaa tai nuorta metsästyskoiraa, joka +vainuten nuuskii ilmaa, — tai lintua, joka hiljaakin istuessaan +kulmikkaasti kääntelee päätään kuullakseen joka risahduksen ja +ottaakseen huomioon kaiken, mitä nykyisyydellä on sille sanottavaa. + +Ja taisipa Aleksanderilla olla lohdutusta vielä Arvidistakin, siitä +pojastaan, joka ei ollut antautunut millekään taiteilijan uralle, vaan +oli suorittanut lakit. kand.-tutkinnon, ollut suvun edustajana +aatelissäädyssä, toiminut tulkkina ja sihteerinä lakivaliokunnassa ja +joka mahdollisesti siis oli kohoava korkeaan virka-asemaan ja +suomalaisena sivistyneenä toteuttava Aleksanderin alkuperäisen +suunnitelman poikiensa suhteen. Pitäköön Elisabet vaikka kaikki muut +pojat, Arvid oli ainakin jäävä Aleksanderille. + +Samalla Vaasan matkalla tapasin Elisabetin odottamattoman virkeänä, +ilomielisenä, uusiin asioihinsa innostuneena, ja pian pääsin perille, +että tähän oli syynä hänen "muija-tuttavansa" ja ihmeellinen +keksintönsä, miten "kuvernöörskanakin" sentään saattoi tasa-arvoisuuden +aatetta ajaa. Tämä aate oli hänen uskontonsa. Jos Jumala on rakkaus, +sanoi hän, niin ihmisellä ei tässä elämässä ole muuta tehtävääkään kuin +koettaa rakastaa toista ihmistä oloihin ja tapoihin katsomatta. Mitä +merkitsee tuntea keskinäistä tasa-arvoisuutta vain jumalan edessä? +Minkä jumalan? Jos jumala on rakkaus — ja niinhän kaikki uskovat — +niin onhan ihmisen päästävä eriarvoisuudesta juuri tämän rakkauden +nimessä. Näin hän todisteli todistelemistaan kaikille, jotka vain +tahtoivat kuunnella, ja ihmetteli, että ihmiset joutuivat mietteisiinsä +eivätkä ottaneet myöntyäkseen niin selviin terveen järjen johdelmiin. +Ilmeisesti hän oli sadoille ihmisille puhunut tätä samaa, ennen kuin +nyt puhui minulle. Ja minäkin olin kaiketi yhtä välinpitämätön noiden +terveen järjen väitteiden suhteen kuin konsanaan muut hänen kuulijansa. +Uskovaisten kanssa hän ei lainkaan voinut puhella, koskapa perustui +vain pelkkään terveeseen järkeen, ja sehän heillä merkitsee, ettei +ihmisellä ole uskoa. + +Mutta nyt oli Elisabetille äskettäin sattunut suuri yllätys, joka teki +hänelle mahdolliseksi vihdoinkin keskustella myöskin uskovaisten, +erittäinkin vapaakirkollisten kanssa, joita Pohjanmaalla vilisemällä +vilisi. + +Asia oli tämmöinen. + +Hänen Pietarissa asuva sisarensa Olia (Olga) oli sieltä lähettänyt +hänelle suuren määrän venäläistä kirjallisuutta, joukossa myöskin +Tolstoin uskonnollisia, Venäjällä kiellettyjä kirjoja, joita sinne oli +saatu Genèvestä, painettuina sikäläisessä venäläisessä kirjapainossa. +Näihin teoksiin tutustuttuaan ja saadakseen niiden johdosta purkaa +innostustaan edes jonkun elävän sielun kanssa hän oli kohta toimittanut +Tukholmasta samojen kirjain ruotsinnoksia. Niitä hän sitten luetti +Vaasassa tyttärillään Ellillä ja Ainolla, jotka eivät venäjää +ymmärtäneet. Kaikkia näitä kirjoja oli hänen huoneensa pöydät täynnä ja +niitä näkyi vierashuoneessakin. Aina heidät tapasi niitä selailemasta, +ja he olivat lukuunsa niin syventyneet, ettei heitä tahtonut saada +muusta puhumaankaan. En voinut käsittää, mistä tämä innostus! + +Näistä Tolstoin kirjoista Elisabet kertoi huomanneensa, että Jeesus, +jonka nimeä Elisabet tuskin milloinkaan elämässään oli edes +maininnutkaan, koska se nimi hänellä edusti terveelle järjelle eli siis +totuudelle kaikkein vastaisimpia dogmeja, olikin oikeastaan melkein +ainoa maailman ihmisistä, joka oli uskonut, että jumala on rakkaus ja +uskonut niin, että oli uskonsa loppuun asti toteuttanut. Se nimi, jota +hän ei ollut saanut suustansa, niin, jonka lausuminen oli häntä +suorastaan hävettänyt juuri tuon järjettömyyden vuoksi, se tuli nyt +hänelle rakkaimmaksi nimeksi maailmassa. Tosin hän ei uskovaisten +kanssa puhuessaan nytkään voinut sitä käyttää ilmaisematta samalla omaa +jyrkästi eriävää kantaansa, mutta vapaakirkollisten kanssa sujuivat +keskustelut — eräin edellytyksin ja molemmin puolin pidätetyin ehdoin +— jotakuinkin hyvin. Heidänkin kokouksiinsa oli Elisabetin kuitenkin +hyvin vaikea ottaa osaa, koska hän ei voinut polvistua heidän kanssaan +eikä yhtyä muihinkaan ulkonaisiin rukoilemisen ilmaisuihin. + +Joka tapauksessa hän oli saanut Tolstoinsa avulla paljon uusia +tuttavuuksia, joille antoi mitä suurinta arvoa. + +Näiden joukossa oli myöhemmin myöskin Mathilda Wrede. Hän oli +vapaakirkollisistakin vapain, ja heistä tuli kohta suuret ystävykset. +Mathilda Wrede oli aito ylimysnainen, mutta ennen kaikkea hengen +ylimys, joka ei mihinkään muuhun pyrkinyt kuin saavuttamaan +jumalallensa kelvollista tasa-arvoisuutta tämän maailman alimpien +kanssa. Siitä hänen tarmokas ja taloudellisestikin miltei rajaton +uhrautuvaisuutensa kaikkia tarvitsijoita kohtaan, aivan riippumatta +heidän kielestään, kansallisuudestaan, rodustaan (hänen viimeinen +elämäntyönsä oli Valamon venäläisten munkkien avustaminen!), siitä myös +hänen elinikäinen erikoispyrkimyksensä kaikkia vankiloihin teljettyjä +lohduttamaan ja palvelemaan. + +Aivan päinvastoin kuin körttiläiset ja entiset pietistit, joiden +herännäisyyden pääilmauksena oli heidän _surunsa_ maailman pahuuden +johdosta, heidän mustiin pukeutuva alituinen totisuutensa ja +"suruttomien" seurasta eristäytymisensä, useat uudet lahkokunnat +koettivat todistaa herännäisyytensä _ilon_ ilmaisuilla. Puhumattakaan +laestadiolaisista, "hihhuleista" ja muista vähemmin kehittyneistä +uskovaisista oli kaikkien vapaakirkollisten yleisenä ominaisuutena +ilomielisyys, erittäinkin heidän keskinäisissä kokouksissaan, joissa he +hartaitten rukoustensa ja polvistumisiensa välillä, yhteistä +veljistymistä tuntien, aivan lapsenomaisella välittömyydellä +riemuitsivat. + +Mutta Mathilda Wrede riemuitsi aina ja kaikkialla ja kenen seurassa +tahansa. "Armo ja rauha" oli suurin, lävistetyin kirjaimin kirjailtuna +hänen hopeiseen kaulasolkeensa, ja että solki ilmaisi totta, sitä hän +tahtoi kaikille todistaa. Ainainen ilo loisti hänen suurista, ruskeista +silmistään, välkkeen ihanasti taittuessa niiden kosteudessa. Ja +jokainen sielu, vaikka tiedottomasti aavistaen, kysyi: mistä tämä rauha +ja ilo? — ikäänkuin tuntien ihan luonansa näkymättömän syvän lähteen +sykintää. Kaikki sen tunsivat, vanki, joka kitui kopissaan ja hänen +tultuaan sai ilon tartunnan, muukalainen, joka kulki kodittomana ja nyt +riemastui kotioven aukenemisesta, sairas, joka alkoi uskoa +kärsimystensä ohimeneväisyyteen, lapsikin, joka oli tuonut täti +Mathildan nähtäväksi vesimyllynsä, sillä kohta Mathilda jätti kaikki +keskustelunsa Elisabetin ja muiden aikuisten kanssa, syventyi +teeskentelemättömän totisena myllyn rakenteeseen, kyseli sen laitteita, +koetti nähdä rataspyörän allekin ja vakuutteli, että hänen +ymmärtääkseen se tulee pyörimään hyvin nopeasti, — kunnes lapsi meni +hänen luotansa onnesta säteillen. + +Elisabetin uusia tuttavuuksia oli myöskin kuuluisa vapaakirkollinen +saarnamies Edvard Björkenheim, Orisbergin suurtilan omistaja +Orismalassa. + +Vietimme siellä jonkin seuraavista kesistä, muistaakseni 1892. + +Maakartano oli hyvin vanha, Ruotsin aikainen. Sen suuren, Kustaa III:n +tyyliin rakennetun päärakennuksen näköalana oli laajahko suopurojen +vesistä muodostettu tekojärvi tekosaarineen, tekosalmineen, pikku +siltoineen, valkopylväisine katoksineen, metsikköineen ja iänikuisine +saarnipuineen, joiden lehvät hipaisivat tyyntä, tummaa suoveden pintaa. +Patolaitteista vesi virtasi vanhanaikaiseen pajaan, jonka kahta +hirmuisen suurta teräsvasaraa sen oli määrä panna liikkeelle. Mutta +"hamarit" olivat aikoja sitten pysähtyneet, niiden kalkutus ainiaaksi +vaiennut, ja vain kaksi ruotsalaista seppäukkoa eleskeli enää +vanhuutensa päiviä kartanon muonassa. Syrjempänä, suurien pihojen +ympärillä olivat valtavat navetta- ja tallirakennukset, väen tuvat ja +Orismalan kuuluisien maanviljelys- ja karjakkokoulujen huoneistot. +Maatilat olivat niin laajat, että kun ajoimme isännän kanssa +ulommaisille karjakartanoille, meni matkaamme melkein koko päivä. +Orisbergin kartanolla oli myöskin oma kirkkokappelinsa, jossa sinä +kesänä vuosikokoukseen kokoontuneet "evankelistat" Björkenheimin +johtaessa puhetta pitivät keskustelu- ja hartauskokouksiaan. Uskovaisia +oli silloin koolla melkein kaikista Suupohjan pitäjistä. + +Björkenheim saarnasi joka pyhä väelleen koulutuvassa. Talvisin hän +kyllä saarnaili muillakin paikkakunnilla, jopa joskus Helsingissäkin +niin sanotussa Allianssitalossa. Silloin tämä vapaakirkollisten suuri +kokoussali oli ääriä myöten täynnä yleisöä, lehtereiltä permannon +ovipieliin asti, seisomassa, istumassa, puhujalavallekin tungeksimassa. +Tämän menestyksen kadehtijat kyllä väittivät, että sen aiheuttajana +etupäässä oli saarnamiehen harvinaisen kaunis ja miellyttävä ulkomuoto. +Hän oli todella hyvin kaunis, mutta arvostelijat eivät ottaneet lukuun +hänen saarnansa kaunista ja voimakasta sisältöä eivätkä ymmärtäneet +sitä kirkollisissakin piireissä jo puhaltamaan ruvennutta uuden ajan +henkeä, jonka airuita ihmiset niin innokkaasti riensivät kuuntelemaan. +Siihen aikaan olivat nuoret tulevaisuuden naiset uuden ajan virtauksien +suhteen paljon valveutuneempia kuin miehet, ja siinä todellinen syy, +miksi he tavallisesti enemmistönä täyttivät vapaakirkollisten salit. + +Samana kesänä oli vihdoin Kasperkin saapunut Vaasan tienoille, niinkuin +oli Elisabetille erotessa luvannut. + +Hänen ei olisi ehkä vieläkään tullut lähdetyksi niin pitkälle matkalle +perheensä kanssa, mutta hän oli saanut kuulla ihmeellisiä viestejä. +Ensiksikin oli Arvid, Elisabetin ja hänen tolstoilaisten kirjainsa +vaikutuksesta, päättänyt jättää lainopin alan ja keskeyttänyt +käräjäharjoittelunsa. Tämä ei nyt olisi vielä ollut niin erinomaista, +olihan Arvid arvelematta hypännyt koulunkin katolta (ja taittanut +jalkansa) — miksi hän ei olisi tullut suorinta tietä alas miltäkin +lainopin korkeuksilta, joille oli kenenkään pyytämättä kiivennyt. +Mutta ihmeellisempää oli, että Elisabet oli ruvennut uskovaisten +kanssa puhumaan Jeesuksesta! Mitähän uskovaisia _ne_ olivat! Kasper +oli kyllä Kuopiossa paljonkin väitellyt uskovaisten kanssa, mutta ei +ollut koskaan havainnut heissä muuta kuin mitä äärimmäisintä +epäloogillisuutta. Hän pelkäsi pahoin, että samoin oli näidenkin uusien +uskovaisten laita ja että molemmin puolin oli ehkä kierrelty arkaa +ydinkysymystä: Elisabet ei ehkä ollut hennonut kyllin jyrkästi esittää, +että Jeesus hänen mielestään oli tavallinen ihminen, ja uskovaiset +puolestaan ehkä koettivat jotenkin vaitiollen lieventää tätä +erimielisyyden kuilua. + +Aivan oikein. Heti Orismalaan päästyänsä Kasper veti kaikki selville +vesille. Keskusteltuaan perusteellisesti uskovaisten kanssa ja +hytkyteltyään heitä tiheimpien seulojen läpi hän sanoi Elisabetille: +sinä uskot, että jumala on rakkaus, jota ihmisen täytyy omin +ponnistuksin suurentaa, mutta nämä uudet uskovaiset, vaikka +koettavatkin lieventää veriuhrin pakanallista käsitettä, uskovat itse +asiassa yhä samaan synneistä lunastukseen kuin vanhatkin, ja siis +teidän käsityskantojanne on mahdoton millään sovittelemisella yhdistää. +Semmoinen oli hänen ankara tuomionsa. + +Kuitenkaan Kasper ei näyttänyt pääsevän tästä asiasta pelkällä +logiikallaan. Hän tosin painui maalailemaan Orismalan sammaleisiin +metsiin, ikäänkuin hänellä ei olisi ollut tässä kysymyksessä enää +mitään selittelemistä, mutta ehkäpä juuri tässä metsäisessä +yksinäisyydessä pääsikin liikahtelemaan se ihmeellinen arvoitus, joka +lähtemättömänä kysymysmerkkinä alkoi hänen mieltänsä vaivata. Se +kysymys oli: mistä johtuu näiden uskovaisten ilo? He itse sanoivat: se +johtuu siitä, että me emme perusta omiin ponnistuksiimme, vaan +ainoastaan uskomme sielujemme lunastukseen Jeesuksen Kristuksen veren +kautta. Kasper rupesi uudelleen ja yhä uudelleen tutkimaan heidän +ilonsa lähdettä. Uudelleen hän seuloi heidän ajatuksiaan. Luita ja +munaskuita myöten hän tutki ja kaiveli heitä. Paljon hän tietenkin +löysi heidän joukostaan sellaisiakin, joiden ilo johtui tartunnasta ja +hävisi jälleen yhteisten riemulaulujen vaiettua, mutta oli +sellaisiakin, joiden ilo oli lauluista ja yhteisyyden virikkeistä +riippumatonta, aitoa, ikäänkuin todellakin jumalallisesta hengestä +lähtenyttä. Tämä tosiasia se saattoi Kasperin ymmälle. Kuinka oli +mahdollista, että tuo ilo olisi ollut jumalasta lähtenyt, kun kerran +heidän perusdogminsa oli väärä, kun hän kerran _tiesi vääräksi_ juuri +sen dogmin, jonka tunnustamisesta he sanoivat ilonsa johtuvan? + +Tästä sai alkunsa se sitkeä, väsymätön, hermoille käypä aivotyö, jolla +on hänen myöhemmässä kehityksessään ollut niin keskeinen osa. Ei sitä +lahkokuntaa, ei pelastusarmeijaa, ei adventismia, ei sitä vaeltavaa +maallikkosaarnaajaa, jota hän olisi ytimiin asti ruotinut ja +kuulustellut, ei sitä Drummondia, ei Farraria, ei Euroopan eikä +Amerikan uskonnollista filosofia, jonka teoksia hän ei olisi kannesta +kanteen lukenut ja jälleen lukenut. + +Ja kaikki filosofit, kaikki Tolstoitkin jälleen tutkittuansa hän aina +päätyi takaisin vanhaan alkuperäiseen arvoitukseensa, tiedusteli, +kyseli ja tutkimistaan tutki. + + + + +XXII. ALEKSANDERIN ELÄMÄNKAARI KÄÄNTYY MAATA KOHDEN. + + +Koskisen valtiollisiin suunnitelmiin olisi kaiketi kuulunut, että +Aleksander olisi yhä edelleen jäänyt kuvernöörinvirastojen kielioloja +järjestelemään, joko pysyen toistaiseksi vielä Vaasassa tai sitten +muuttaen johonkin neljänteen lääniin, jossa ruotsinkielellä oli +valta-asema ja jossa samat kieliolojen mullistukset olisi siis ollut +pantava toimeen. Itse oli Koskinen sillä välin koonnut muut +fennomaaniystävät lujaan ketjuun ympärillensä, ja tässä ahtaassa +ryhmäkunnassa nyt suunniteltiin senaatin vastaisia talousosaston +päälliköitä, Aleksanderin tietenkin jäädessä näiden ehdokkaitten +ulkopuolelle. + +Mutta Aleksander alkoi jo olla lopen väsynyt jylhään yksinäisyyteensä. +Viimeksi hän oli herättänyt karvasta vihaa virastonsa ulkopuolellakin +kosketellessaan asevelvollisen armeijankin arkaluontoisia kielioloja. +Se oli tapahtunut eräässä senaatin kuvernööreiltä vaatimassa +lausunnossa. Sattumalta olen itse saanut tutustua tähän lausuntoon, se +kun oli niiden asiapaperien joukossa, jotka lakivaliokunnan tilauksen +mukaisesti olin sen sihteerinä noutanut senaatista. Valiokunnassa +luettiin myöskin senaatin talousosaston keskustelupöytäkirja ja +Koskisen antama lausunto, joka osoitti hänen olleen päätä pitempi +kaikkia muita silloisia talousosaston jäseniä. Hänen kaikki lausuntonsa +yleensä osoittivat tavatonta asiallisuutta, laajoja kameraalisia +tietoja ja äärimmäisintä valtiomiehen varovaisuutta. Mutta Aleksanderin +Suomen sotalaitosta arvosteleva lausunto ei osoittanut suinkaan +valtiomiehen varovaisuutta. Se oli kyllä sanamuodoltaan rauhallinen ja +asiallinen, mutta sisällöltään häikäilemätön ja uhmaava. Hän näet +vertaili Suomen ja Venäjän sotalaitoksia toisiinsa, mitä kummankin +sotilaalliseen henkeen tulee, ja antoi etusijan empimättä — +jälkimmäiselle! "Suhde upseerin ja sotamiehen välillä, tuo armeijan +sotakuntoisuuden herkin ja tärkein sisällinen tekijä, oli Venäjällä +verrattoman paljon luonnollisempi, keskinäisesti luottavampi, +kodikkaampi, yhteyttään tuntevampi kuin konsanaan meillä. Ja syynä +meidän arveluttavaan huonommuuteemme tässä suhteessa ei ollut mikään +muu kuin upseeristomme epäkansallisuus, sen ruotsalaisuus, mikä sai +päällystön ja miehistön pysymään toisillensa vieraina, ja sehän oli +epäkohta, joka mitä pahimmin alensi armeijamme sotakuntoisuutta." — +Arvaahan sen, minkä luimistavan vihan moinen huudahdus saattoi niinä +aikoina herättää Aleksanderia vastaan, erittäinkin kun samaa miestä +epäiltiin pääsyylliseksi siihen, että Heiden majaili Suomessa, +uhkaillen senaatinkin täydellistä suomalaistamista. + +Paitsi tätä ympäröivän vihan alituista hermoille käypää ja väsyttävää +rasitusta, joka alkoi nopeasti heikentää hänen terveyttänsä, kohtasivat +häntä — juuri tuon heikkenemisen seurauksena — ensimmäiset +pyörrytysoireet, jotka olisivat vaatineet ehdotonta lepoa. Mutta +Aleksander ei ollut mikään levon mies. Päinvastoin kaikenlaiset +"väsymyksen oireet" juuri yllyttivätkin häntä vielä tarmokkaampiin +ponnistuksiin. Ja niinkuin hän nuorena kadettina ei ollut varjellut +itseään vilustumiselta tai muita ruumiin hemmotteluja tunnustanut, niin +hän nyt ukkonakin peräti ylenkatsoi "mokomiakin pyörrytyksiä", ja kun +eräs saattaja, hänen vähän horjahdellessaan kadulla pyörrytyksen +aikana, tahtoi ottaa häntä käsipuolesta, hän työnsi auttajan +kimmastuneena syrjään ja meni menojaan. + +Vaasaan jääminen tai johonkin uuteen lääniin siirtyminen alkoi hänestä +tähän aikaan tuntua — Koskisen suunnitelmista huolimatta — +tarkoituksettomalta. Aivan kuin hänet olisi jätetty penkille istumaan, +koska hän ei muka olisi jaksanut omin voimin määrän päähän astua! + +Verraten ankaran sairauden jälkeen tervehdyttyään hän siis, kenenkään +neuvoja enää seuraamatta, kääntyi ystävänsä Heidenin puoleen +ilmoittautuen halukkaaksi senaattiin. Hänet nimitettiin silloin +senaatin sotilastoimituskunnan päälliköksi, ja niin hän muutti +perheineen Helsinkiin. + +Aleksander joutui siis jälleen vanhojen fennomaaniystäväinsä seuraan, +oltuaan heistä erossa suunnilleen kymmenen vuotta. Näin ollen hän +tavallaan oli kyllä päässyt kaameasta yksinäisyydestään. Mutta paljon +olivat sillä välin Helsinginkin olot muuttuneet, eikä entisestä +kotoisesta politikoimisesta höyryävien totipöytien ääressä ollut enää +tietoakaan. Kaikki oli jo toista, kylmää ja vierasta: Suomettaren +rinnalla rehoitti Erkon vapaamielinen jokapäiväinen lehti, joka oli +julistanut, että kielikysymys oli jo sivuuttanut polttopisteensä (voi +kiusan kappaletta!) — naiskysymyksellä oli etevät ajajansa kaikissa +säädyissä, — valtiokirkon yhteys oli uhattu — Koskinen piti +neuvotteluja jo aivan toisten miesten kanssa, — Ignatiuksella ei ollut +aikaa, — Meurman oli vanhentunut ja järkyttynyt katkerassa +taistelussaan nuoria vallananastajia vastaan. + +Viimeisen kerran näin näitä harmaantuneita fennomaanivanhuksia koolla +Koskisen perustaman kansantaloudellisen seuran päivällisillä — ei enää +minkään vaatimattoman kodin kutsuissa, vaan Kämpin juhlallisessa +yksityissalissa eikä enää tutunomaisessa esitelmätilaisuudessa, joka +oli järjestetty päivällisten yhteyteen ja johon oli saapunut +Aleksanderille tuntemattomia nuoria nousukkaita, taloustieteilijöitä ja +yhteiskunnallisia toimihenkilöitä. Siellä oli myöskin useita vanhojen +fennomaanijohtajien sukuihin kuuluvia lupaavia tulevaisuudenmiehiä. + +Minä puolestani olin tähän tilaisuuteen saapunut Aleksanderin tahdosta +ja hänen seurassaan. Tuntui niinkuin hän olisi tahtonut minulle +näyttää, mihin saavutuksiin tällä välin oli jo ehditty, ja koko tuosta +hartaasta halusta johtaa minut Koskisen yhdistykseen jäi minulle se +vaikutus, ettei hän ollut vielä heittänyt viimeistä toivoansa nähdä +minun sittenkin palaavan juridiikan ja yhteiskunnallisen toiminnan +aloille, joten ainakin _yksi_ hänen pojistaan olisi jossakin +korkeammassa asemassa jatkanut suomalaisuuden ohjelman toteuttamista. + +Esitelmänpitäjäksi oli kutsuttu saksalainen tieteilijä, joka siihen +aikaan oleskeli Helsingissä saksalaisen seurakunnan pastorina. +Sisältönä oli sosialismin ilmiö semmoisena kuin se oli Saksassa +esiintynyt. Esitelmöitsijä tahtoi vastata kysymykseen: miten tätä +ilmiötä olisi kohdeltava valtiovallan puolelta? Hän arveli, että +kysymys oli aktuaalinen täälläkin, niinkuin se oli jo vuosikymmeniä +ollut Saksassa, sosialismin emämaassa. Laajassa historiikissa hän +lopuksi esitti, miten ovelasti suuri valtiomiesten valtiomies Bismarck +oli ymmärtänyt sosialismia kohdella. Milloin hän oli ollut myöntyvinään +sosialistien kaikkein epäkypsimpiin vaatimuksiin, siten vain saadakseen +tilaisuuden osoittaa niiden täydellisen hallinnollisen mahdottomuuden, +milloin taas mennyt heidän vaatimustensa edelle esittäen niitä omina +aloitteinaan. Esitelmänsä saksalainen lopetti moneen kertaan +toistamallaan valiolauseella, jonka hän tahtoi sekä suunnan +osoitukseksi että hienoksi varoitukseksi näin painaa suomalaisten +valtiomiesten muistiin: "Man soll dem Sozialismus nicht entgegentreten, +sondern entgegenkommen." (Sosialismia ei ole vastustettava, vaan +kohdeltava myönnytellen.) + +Koskinen oli asettunut puolittain lepäävään asentoon sohvalle, niinkuin +mies, joka väsyttävän virkatyön jälkeen vihdoinkin on saanut syödyksi +hyvän päivällisen. Hän olikin jo aikalailla vanhentunut ja näytti +rasittuneemmalta kuin milloinkaan ennen. Hiukset ja tuo tuttu siro +suorakaiteen muotoinen pukinparta olivat jo aivan valkoiset. Odotin +kovin uteliaana, mitä hän nyt sanoo saksalaisen niin äkkipäätä +herättämästä kysymyksestä, joka ei tosin vielä ollut joutunut minkään +virallisen huomion kohteeksi, mutta oli meidän nuorten kesken mitä +aktuaalisin. + +Senaattori näytti kuitenkin hyvin haluttomalta ryhtymään pohtimaan +mokomaa, ohjelman ulkopuolella olevaa, tuulesta temmattua kysymystä. +Hän olisi mielellään antanut muiden puhua. Mutta kun muitakin vain +haukotutti, täytyi hänen seuran esimiehenä edes jotakin lausua. + +Tavanmukaisesti kiitettyään esitelmänpitäjää Koskinen sanoi +yläpuolelta punnitsijan hidastelevaan sävyyn, ettei hänen nähdäkseen +koko tuolla sosialismiksi sanotulla liikkeellä ole mitään edellytyksiä +saada jalansijaa Suomessa, — että täällä ei ole olemassa sitä +suurtilallisuutta, joka Saksassa mahdollista kyllä on luonut +valtiollisesti uhkaavan irtaimen ja tehdasväestön, — että meillä ovat +vallalla keskikokoiset talonpoikaiset maanviljelystilat ja sopivien +palstoituslakien avulla aiotaan irtaimelle väestölle suoda tilaisuus +itsenäisten pikkutilojen muodostamiseen, mikä tietenkin on auttava +tilatonta väestöä takaisin maanviljelykseen. + +Lämpimästi lehahti entisyydestä Koskisen optimistinen, hilpeä, valoisa +laulu "Honkaen keskellä mökkini seisoo"... + +Mitään muita puheenvuoroja ei käytettykään. Ovela saksalainenkin oli +tykkänään vaiti, niinkuin mies, joka säpsähtäen huomaa virittäneensä +sävelen aivan vieraasta oopperasta. + +Koskisen lausunto osoitti kuitenkin, että "vanhat fennot" olivat jo +vanhentuneet, ei ainoastaan ulkonäkönsä puolesta, vaan että heidän +huomiokykynsäkin kaiken sen suhteen, mikä ei ollut välittömässä +yhteydessä heidän aikansa kansallisen herätyksen kanssa, oli alkanut +himmetä. + +Mutta vanhentuminenhan on luonnonlaki. + +Kuka olisikaan osannut aavistaa, että Hegelin jälkeen, joka tuli +Suomeen Snellmanin purressa, Marx niin pian 'seilaisi' perästä! + +Ja niinpä näillekin vanhoille, ihanille ukoille jo kuului uuden ajan +kolea hyvästely: Mauri on tehnyt tehtävänsä, Mauri saa mennä. + +He rupesivatkin toinen toisensa perästä tekemään lähtöänsä. + +Ensimmäisenä suoriutui matkaan Aleksander. + +Hänellä oli ollut jo toinenkin lähtövaroitus. Tietysti hänen mielestään +vain taaskin pieni pyörrytyskohtaus. + +Vaimoni ja minä pikku Eeron ja sylissä kannettavan Liisan kanssa +vietimme silloin kesää Hollolan Siikaniemessä, Vesijärven rannikolla. +Olimme niihin aikoihin jo ruvenneet ajattelemaan kokonaankin maalle +muuttamista ja kyselimme sopivaa palstatilaa. + +Eräänä päivänä saapui odottamatta luoksemme Helsingistä ukko +Aleksander. Sanoi aivan välinpitämättömästi ja ohimennen vain aikovansa +jonkun päivän levähtää luonamme kaupungin kesäkuumasta. + +Nyt eivät asiat ole oikealla tolalla, ajattelin. Pappa tunnustaa +tarvitsevansa lepoa — semmoista ei ole vielä milloinkaan tapahtunut. +Hän olikin todella vähän toisenlainen: ei huolinut pitää itseänsä aivan +yhtä solakan suorana kuin ennen eikä yhtä usein ojentautua, kun hartiat +herpautuivat. Tavan takaa rinta-asentoon ojentautuminen oli hänellä +muuten ollut jo kadettiajoilta periytynyt liike. Nyt häneltä olat +unohtuivat pitkiksi ajoiksi lyyhyksiin. Joskus hän suoristihen, mutta +jo taas unohti reipastelunsa. + +Näin unohtautuneena hänen olemukseensa oli nyt liittynyt jokin uusi, +sanomaton lämpimyys — niinkuin se olisi hänen huomaamattaan jostakin +lymystä vihdoinkin päässyt näyttäytymään. Syntyi outo halu kosketella +häntä hyväilevästi. Se olisi kuitenkin ollut niin outoa, ettei sitä +voinut ajatellakaan tapahtuvaksi, sitä ei ollut vielä milloinkaan +tapahtunut. + +Käykö ihmisten välillä näkymättömiä, hellittämättömiä taisteluja, +joista he itse ovat melkein tiedottomia ja jotka kumminkin määräävät +heidän etäisyytensä toinen toisestaan? + +Iloluontoinen vaimoni vei ukin heti pikku Liisaa katsomaan, jonka hän +asetti alastomana potkimaan ja pärskyttelemään kootun vuoteen +valkoiselle päällykselle. Ukki nauroi ja nautti, leperteli lapsen +kanssa, sanoi pikku nöpöseksi ja kärpäsen muoriksi ja valitteli vain, +ettei Liisalle vielä ollut ennättänyt kasvaa niskaan saparoa, josta +olisi saanut vetäistä. + +Mutta vielä enemmän hän hämmästytti meitä ehdottamalla, että lähtisimme +yhdessä Heinola-laivassa katsomaan sitä kruununpuustellia, jonka +vuokralle-ottamista olin vaimoni kanssa suunnitellut. + +Ja me kun olimme kuvitelleet, että hän oli meidät lopullisesti hylännyt +saatuaan tietää meidän aikovan muuttaa ainiaaksi maalle! Vielä mitä! + +Laivaan tultuamme hän alkoi tiedustaa mieltäni, olisiko hänen vielä +jäätävä toimeensa vai katsoisinko, että hänen oli jo aika vetäytyä +syrjään. Minä kehoitin jälkimmäiseen sanoen, ettei mikään olisi niin +ihanaa kuin tietää hänen vihdoinkin lepäävän ja että jokainen hänen +työpäivänsä tuntui iskulta omaantuntoon. Hän oli hämmästyttävän +myöntyväinen tähän virkaeroajatukseen, jopa sanoi aikovansa siinä +tapauksessa mahdollisesti asettua luoksemme asumaan ja avustaa meitä +maanviljelyskaluston sekä muun kapitaalia kysyvän irtaimiston +hankkimisessa. + +Laivamatkan jälkeen meidän oli suoritettava vielä aika pitkä +jalkapatikka. Tarkasteltuamme virkatalon ja päästyämme takaisin laivaan +hän todella näytti väsyneeltä ja hänen piti mennä hyttiin lepäämään. +Siellä oli kuuma ja tukahduttava ilma. Hänen ohimo- ja otsasuonensa +olivat paisuksissa. + +Seuraavana aamuna kahvinjuonnin aikaan hän sai toisen varoituksen, +josta huomasi, että kaikkinainen liikarasitus oli hänelle sopimatonta. +Se tapahtui jälleen pyörrytyskohtauksen muodossa ja hän kadotti +hetkeksi tajuntansakin. + +Toimelias vaimoni lähetti hädissään voudin heti soutamaan Vesijärven +ylitse Lahteen lääkärinapua hakemaan. + +Lääkäri määräsi tietenkin täydellistä lepoa. Mutta vouti oli Lahdessa +tainnut toitotella liikoja, koska jo seuraavan päivän Nya Pressenissä +oli huomattavalla paikalla tiedoitus, että sotilastoimituskunnan +päällikkö, kenraaliluutnantti J. oli saanut halvauksen. + +Lehden saavuttua käsiimme Aleksander luki uutisen omasta lopustaan +näennäisesti aivan kylmäverisesti. Hänen kasvoissaan ei huomannut +värähdystäkään. Rauhallisena hän nousi sairasvuoteeltaan, joi kanssamme +kahvia ja sitten sanoi aikovansa vielä samana päivänä matkustaa +Helsinkiin virkatoimeensa. + +Suuri muutos oli hänessä jälleen tapahtunut. Ei rahtuakaan +mistään hentomielisyydestä enää. Ei merkkiäkään sairaudesta tai +väsymyksestäkään. Olat eivät lyyhyksissä, hartiat jälleen kohollaan, +aivan entisellään suora solakkuus. + +— Joutavia! Olen aivan terve, — sanoi hän torjuen, kun tahdoin +saattaa häntä Lahteen. + +Ja vain keksimällä, että täytyihän minun peruuttaa uutinen ja kehoittaa +Pressenin herroja käymään sotilastoimituskunnassa senaattoria +katsomassa, sain hänet taipumaan. Hänen nenänsä venähti ja sen pielet +painoivat ylähuulta. Se merkitsi hänellä hymähdystä aiotun sukkeluuden +edellä, vaikka sukkeluus tällä kertaa jäikin sikseen. + +Matkustimme yhdessä. + +Ja pitkät ajat Aleksander vielä toimi virastossaan, Senaatin +neuvotteluissa ja täysi-istunnoissa, kestäen kaikki kestettävänsä ja +saamatta pyörrytyskohtausta edes niistä Pressenin sydämettömistä +ivakirjoituksista, joissa hänen alkavaa hajamielisyyttänsä pilkattiin. + +Mutta kolmas pyörrytyskohtaus, kun se vihdoin tuli, ei ollutkaan enää +pelkkää varoitusta, vaan se merkitsi täyttä totta. + +Tosin sittenkin sattui vuorokautta aikaisemmin pienoinen +varoituskohtaus, jota olisi ollut tilaisuus totella. Aleksander oli +nimittäin pitkän ja rasittavan virkatyön jälkeen päättänyt mennä +parhaan ystävänsä tähtitieteilijä Donnerin kanssa rakkaan Suomalaisen +Kirjallisuuden Seuransa kokoukseen seuran omaan taloon. (Omaan taloon! +Mikä unelmien unelma olikaan toteutunut!) Kun ystävykset kulkivat +yhdessä Senaatintorin yli, huomasi Donner, että Aleksander horjahteli. +Donner tarjosi silloin apuansa tukien häntä käsipuolesta. Mutta +Aleksander työnsi hänet syrjään, niinkuin oli kerran minullekin +Vaasassa tehnyt. No mitäpäs siitä. Kokous meni onnellisesti. Mutta +myöhään illalla sain viestin Elisabetilta (he asuivat Ritarikadun +9:ssä), että oli tultava sinne. + +Aleksander oli jo paneutunut vuoteeseensa, kun ennätin saapua +Kaivopuiston Ullanlinnasta, jonka yläkerrassa me puolestamme asuimme. +Hän näytti nukkuvan tavallista, rauhallista unta eikä ollut enää +tainnoksissa, niinkuin oli ollut aikaisemmin, joten Elisabetin +ylenmääräinen pelästys näytti aiheettomalta ja oli täysi syy luulla +hänen virkoavan niinkuin aina ennenkin. + +Varmuuden vuoksi lupasin sentään jäädä yöksi. + +Jotta ukko ei epäilisi häntä vahdittavan, menin hiljaa hiipien hänen +makuuhuoneensa ovelle, avasin sen raolleen ja yövyin viereisen huoneen +sohvalle riisuutumatta, sillä aioin valvoa yön. + +Tuntikausiin ei kuulunut muuta kuin samaa rauhallista hengitystä. +Aamupuoleen yötä vaivuin tahtomattani uneen. Siitä kavahdin hereille +viereisestä huoneesta kuuluvaan voihkinaan. + +Isä makasi alusvaatteisillaan, kyynärpäähänsä nojaten keskellä +lattiata. Hänen leveä, punervaihoinen rintansa näkyi paidan aukosta. + +— Vihdoinkin! — sanoi hän minut nähtyänsä. Hän ei voinut nousta. +Autoin hänet pystyyn, mutta hänen jalkansa eivät kannattaneet. Painaen +hänet syliäni vasten kohotin hänet maasta. (Voi, kuinka voimakas sitä +oli siihen aikaan!) Hetken tunnustelin käsissäni isän koko vartaloa, +semmoisenaan, ilman sotilasverkaa välillä, hetken olimme puristuksissa +rinta vasten rintaa. Vihdoinkin! + +Peitin hänet vuoteeseen ja katseemme kohtasivat toisensa. Hänen nenänsä +venähti huulta painamaan, eikä tällä kertaa jäänyt sukkeluuskaan +sanomatta: + +— No nyt mennään valmistamaan Nya Pressenille iloa! — myhisi hän. + +Nämä olivat hänen viimeiset sanansa. Ne sanottuansa hän koetti +tavoittaa seinästä sähkönappulaa kutsuakseen palvelijoita, mutta käsi +rupesi mahdottomasti vapisemaan, silmäin mustuaiset oudosti laajenivat, +hän huusi rajusti, ja lopullinen aivohalvaus oli alkanut. + +Omaisista toinen toisensa jälkeen saapui ollakseen läsnä viimeisinä +hetkinä. Elisabet viipyi. + +Ollenkaan ottamatta lukuun, että yleinen tapa vaati omaisten +kokoonkutsumista kuolinvuoteen ympärille Elisabet puolestaan tuli +myöhään ja silloinkin asettui vuoteen pääpuolen taa siten, että +Aleksander, jos olisi vielä avannut silmänsä, ei olisi häntä nähnyt ja +siitä arvannut, mitä oli kysymyksessä. + +Kysyin häneltä hiljaa, miksi hän ei ollut ennen tullut. + +Aito Clodtmaisella koruttomuudella ja avomielisyydellä hän vastasi: + +— Pelkäsin häiritä hänen viimeisiä hetkiään, tiesin, ettei hän uskonut +vielä kuolevansa. + +Näin Aleksanderin mutkaton ja selväpiirteinen elämänkaari kohtasi +jälleen maan, Elisabetin elämänkaaren vasta alkaessa kohota ylimpään +keskikorkeuteen. + + + + + + +KOLMAS OSA + +ELISABETIN USKO + + + + +I. UUDEN AIKAKAUDEN KYNNYKSELLÄ. + + +Isämme Aleksanderin kuoleman jälkeen, joka tapahtui keväällä vuonna +1896, me koolla ollessamme usein keskustelimme äidin kanssa siitä, +miten onnellisena ajankohtana hänen elämänsä oikeastaan oli päättynyt. + +Ei niin, että aikaa itsessään synkistyvine taivaineen olisi missään +suhteessa voinut sanoa onnelliseksi, vaan oli onnellista, että +Aleksander ei enää joutunut tuon ajan valtiollisten järkytysten +alaiseksi. Sillä hän ei olisi niitä enää kestänyt. + +Ei olisi kestänyt ensiksikään sitä äkkiä ilmeiseksi käynyttä tosiasiaa, +että tuo Venäjän vallan puolelta tapahtunut fennomanian suosiminen +ei ollut muuta kuin panslavistista politiikkaa, jonka tarkoituksena +oli venäläisyyden sijoittaminen ruotsalaisuuden tilalle, samaan +valta-asemaan suomenkielen rinnalle kuin ruotsilla oli ollut. +Toiset meistä pitivät luultavana, että Aleksander, jos olisi elänyt, +olisi viimeiseen asti seurannut ystäväänsä Koskista, joka kirkollisen +mielenlaatunsa ja silloisille vanhoille fennoille ominaisen, +kaikkeen esivaltaan kohdistuvan liikakunnioituksen vuoksi +jyrkästi vastusti avonaiseen vastarintaan ryhtymistä, siis myöskin +nuorison kieltäytymistä noudattamasta Bobrikovin laitonta +asevelvollisuus-ukaasia ja kutsunnoista poisjäämistä. Perimmäisenä +syynä Koskisen eristyneeseen asenteeseen tässä asiassa oli kaiketi myös +hänen pelkonsa, että suomen- ja ruotsinmielisten yhteiseen +isänmaalliseen innostukseen perustuva odottamaton yhtyminen tässä +rohkeassa passiivisessa vastarinnassa oli antava ruotsalaisille +tilaisuuden kavuta satulaan ja päästä maan yleisten asiain johtoon +kukistamalla kenraalikuvernöörin valta-asema ja jälleen saattamalla +ohjat jonkun mieleisensä kotimaisen ministerivaltiosihteerin käsiin. Se +pelko olisi varmaan Aleksanderiinkin tehonnut. — Mutta toiset meistä +kuitenkin arvelivat, että Aleksanderin luonteen pääominaisuus oli hänen +oikeamielisyytensä, — että se olisi varmasti rikkonut hänen välinsä +Koskisen kanssa ja lähentänyt häntä tuohon toiseen ystäväänsä, +Ignatiukseen, joka oli asettunut passiivisen vastarinnan kannalle ja +jyrkästi eronnut Koskisesta. Nämä kaksi ystävystä enää tuskin +tervehtivät toisiansa, niin kiristyneet olivat heidän välinsä. + +Elisabetin mielestä juuri tuo vanhain ystävyyssuhteiden rikkoutuminen +olisikin ollut kaikkein raskainta Aleksanderin kantaa, kun kaikki hänen +sydäntänsä lähinnä olleet harrastukset, hänen elämänsä voimakkain +pyrkimys, koko hänen uskonsa oli erottamattomasti kiintynyt tähän +aatetoveruuteen. Aleksander oli senaattori Suomen hallituskunnassa, +mutta samalla hän oli myöskin venäläinen kenraaliluutnantti, ja +semmoisena hänen olisi ollut ylen vaikea asettua keisarillista käskyä +vastustamaan, se on, passiivisen vastarinnan kannalle. Monta kertaa +elämässään oli Aleksander onnellisesti selviytynyt hyvinkin vaikeista +ristiriitaisuuksista, joihin hän oli joutunut ollessaan yht'aikaa +Suomen mies ja Venäjän sotilas. Mutta kieltäytyä venäläisenä kenraalina +promulgoimasta keisarillista käskykirjaa olisi sentään ollut hänen +asemassaan suoranainen mahdottomuus. Ja vaikkapa otaksuisikin, että hän +olisi löytänyt jonkin mahdollisuuden asettuakseen vastarinnan kannalle, +niin eipä voi edes kuvitellakaan, että hänen ritarillinen mielensä +olisi sallinut hänen jäädä elävin silmin näkemään sitä ansaitsematonta +joukkoylenkatsetta, jonka alaiseksi hänen Koskisensa tämän +myöntyväisyyden vuoksi lopulta joutui. + +Vielä vähemmin olisimme voineet kuvitella Aleksanderin, jos hän olisi +täyteen ikäänsä elänyt, tulevan pakotetuksi sopeutumaan sosialismin +ilmestymiseen Suomen rannoille. + +Semmoiseen sopeutumiseen asti ei tullut yksikään niistä +fennomaani-ukoista, jotka olivat elossa vielä toistakymmentäkin vuotta +Aleksanderin kuoleman jälkeen, aina suurlakkoon, Viaporin +kapinan aikoihin, jopa maailmansotaankin asti. Tottapa tuossa +sosiaalidemokratian aatteessa oli jotakin, mikä ei enää mahtunut sen +ajan vanhan väen aatepiiriin; siinä näytti heistä olevan päinvastoin +jotakin vihamielistä ja alasrepivää koko heidän elämänkäsitykselleen. +Tasa-arvoisuuden aate oli heidän mielestään saavuttanut tai saavuttava +ylimmän mahdollisen tehonsa jo sillä, että rahvaan tieltä oli nyt +poistettu kaikki kielelliset ja sivistykselliset vaikeudet, +jotka olivat estäneet sen vapaata kilvoittelua parempiosaisten +kanssa. Mutta kaikki pyrkimykset taloudellistenkin eroavaisuuksien +tasoittamiseen — mikäli nämä pyrkimykset eivät rajoittuneet +yläluokan omasta aloitteesta syntyneisiin uudistuksiin, kuten +esimerkiksi maan palstoittamisoikeuteen, vaan nojautuivat työväen +omaperäiseen järjestäytymiseen ja valmistumiseen taistelemaan omien +luokkaoikeuksiensa puolesta, — kaikki semmoiset pyrkimykset +tuntuivat heistä vallankumouksellisilta ja kapinahenkisiltä. + +Kaikkein vähimmin he olisivat voineet sulattaa ja sietää sitä yhä +selvemmin esiintyvää ilmiötä, että tuo uusi alaluokkain liike ei +tuntunut enää pitävänkään isänmaallisuutta ja kansallisuusaatetta +minään kaikkein korkeimpana tarkoitusperänä, vaan että sen päähuomio +aatteellisessa suhteessa oli kääntynyt kansainvälisyyteen, koskapa +vielä heikolle ja turvattomalle proletäärille saattoi olla mitä +suurinta apua ja kannatusta suurten maiden jo järjestyneistä +proletäärijoukoista. Tämä alussa vain yhteisten etujen vainuna +vaikuttava yhteydentunto saattoi, aineellisuudesta vapautuneena, panna +jonkun sosialistin aatteilemaan: isänmaat ja kansallisuusaatteet ovat +jo sanoneet sanottavansa, ne ovat käyneet jo liian pieniksi +yhteyksiksi, nyt mennään kohti maailmallista yhteyttä! + +Tämmöisiä herroja sanoivat vanhat "kosmopoliiteiksi", ja se oli siinä +leirissä vielä "nihilistiäkin" vihatumpi nimi. + +Voisiko kuvitellakaan, mitä katkeruutta nuo ukot olisivat sydämessään +kokeneet, jos olisivat eläneet meidän päiviimme asti ja saaneet todeta, +että heidän kohottamansa, sivistykseen ja itsetietoisuuteen +kasvattamansa suomalainen rahvaanluokka on omaksunut sosialistin nimen +ja kosmopoliittina liittoilee ruotsinmielisten kanssa vanhoja +kansallismielisiä vastaan! + +Ja kaiken onnettomuuden lisäksi olisi Aleksanderin ollut nähtävä, että +tuon fennomaanien leirissä tapahtuneen hajaannuksen jälkeen, jolloin +osa johtajista Ignatiuksen johdolla ja perustuslakitaistelun nimessä +liittyi ruotsalaisiin, muuttui ilmeisesti myöskin itse fennomanian +luonne. Koskisen lämpimän heimokuntaisuusaatteen sijaan oli tullut +valtiollisuuden ihanne. Tämä oli Elisabetin mielestä vähän kylmempää ja +koleampaa. Suomen kieltä kyllä ajateltiin valtion kieleksi, mutta +yläluokan sulautumisesta alaluokkaan, niinkuin Snellman oli tahtonut, +ei ollenkaan enää puhuttukaan. + +Ei, kyllä oli vain hyvä, — ajatteli Elisabet uusien aikojen kulkiessa +hänen ohitseen, — ettei Aleksanderin enää tarvinnut näissä oloissa +elää. + +Mutta Elisabet puolestaan — hän eli vielä kaikki nuokin ajanvaiheet, +passiiviset vastarinnat, suurlakot, maailmansodat, sisällissodat, +kunnes hänet haudattiin itsenäisen Suomen multaan. + +Elisabet eli Aleksanderin kuoleman jälkeen vielä kolmekymmentäkolme +vuotta, edes ajattelemattakaan muuttaa takaisin Venäjälle. Hänen +juurensa olivat kaikkineen suomalaisessa maaperässä ja sinne jäivät. + +Tietenkin hänen elämänsä, niinkuin tavallisesti kaikkien leskien, +joiden miehet ovat olleet korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa, +suuresti muuttui miehen kuoleman jälkeen. + +Kun hän palasi hautajaisista kotiin suuriin autioituneihin huoneisiin +ja mietteissään kuljeskeli niiden läpi, ymmärsi hän kohta, että suuri +väliverho oli nyt laskeutunut hänen entisen elämänsä eteen ja +lopettanut näytöksen, niinkuin teatterin väliverho sulkee taaksensa +palaamattomasti näytöksen henkilöt, kulissit, koristukset kultineen ja +kirjavuuksineen, pakottaen katsojan mielessään kertaamaan, mitä +oikeastaan on tapahtunut ja mitä ihmeitä seuraavalla näytöksellä +mahdollisesti on vielä tarjottavana. Valkoisen kotkan ritarimerkki +oli vaikuttanut hautajaisten loiston. Saattue oli kulkenut pitkin +Pohjois-Esplanaadin katua aikana, jolloin "koko Helsinki" oli siellä +kävelyllä, sekä venäläisen että kotimaisen hallituksen jäsenet olivat +seuranneet vaunuissaan, suuret jalka- ja tykkiväenosastot kolisevine +kanuunoineen kulkeneet edellä, hienot kaartinupseerit kantaneet +korutyynyillä vainajan kunniamerkkejä, ja korvia huumaavassa +asepaukkeessa oli Aleksanderin ruumis laskettu maanpoveen. + +Tämmöinen oli Aleksanderin elämän loistelias loppu. Mutta kun Elisabet +hautajaisten jälkeen vapautui edustamisvelvollisuudestaan, +hermojännityksestä, kasvonpiirteiden luonnottomasta pinnistyksestä ja +palattuaan kotiin omituisen väljiksi käyneisiin huoneisiinsa huokasi +väsymyksestä, oli tuossa huokauksessa samalla kuitenkin suloisesti +keventävää helpotuksen tuntua koko hänen tähänastisen elämänsä +johdosta, joka Aleksanderin palattua Balkanilta ja tultua ensin +kuvernööriksi, sitten senaattoriksi, oli alusta loppuun ollut +Elisabetin luonnolle käyvää edustamisvelvollisuutta, se on, alituisia +raskaita yrityksiä hänen todellisen ihmisyytensä peittämiseksi, jopa +tukahduttamiseksi. + +Nythän tuo kaikki oli kuin yhdellä sivalluksella pois pyyhkäistynä. + +Ja pian, aivan pian Elisabetkin sai omakohtaisesti nähdä, miten käy +leskien, kun heidän kuuluisat miehensä kuolevat. Huoneita on liian +paljon, ne ovat liian väljiä, liian korkeita, liian tilavia, niissä +ei kukaan enää vieraile. Silloin tällöin joku mustissa ilmestyvä +rouvan-käppyrä, joka entisenä talon tuttuna on ehkä saapunut +lohduttamaan ja suuren muutoksen jyrkkyyttä lieventämään, istutetaan +sohvan toiseen päähän ja häntä kahvitellaan, mutta sitä varten ei tässä +sohvassa todellakaan tarvitse enää olla päällyksenä sinistä samettia, +tarpeeton on parkettipermanto, tarpeettomat myöskin lasikiiluiset +kattokruunut ja raskaat pöytälamput, matot, flyygelit, taulut, +veistokuvat. Kaksi pientä huonetta siihen vierailuun riittää ja +keittiökomero. + +Niin oli maailman loisto lopussa. + +Ja vihdoin muutkin kenraalskan, kuvernöörskän ja senatorskan entiset +tutut unohtavat pienen, merkityksensä kadottaneen Elisabetin. Mitäpä +hän ja hänen pikku fennomaniansa oikeastaan merkitsikään nyt enää, kun +kenraali itse oli kuollut? Tavallinen, verraten varattomaksi jäänyt, +pian unohduksiin joutuva leski, siinä kaikki! + +Mutta tähän vanhan, yhteisen fennomaanisuuden pohjalle rakentuneiden +tuttavapiirien vieraantumiseen Elisabetista, erimielisten, ratkaisevien +väittelyiden syntymiseen entisten ystävysten välillä, oli antanut +aihetta myöskin muuan erikoisseikka, joka niinkuin merestä pistävä +kallio jakoi kahtia ennen yhtenäiset vedet, niiden voimatta enää +milloinkaan yhtyä. Elisabetin vanhat ystävät moittivat häntä näet +suuresti sen johdosta, ettei hän ollut tahtonut panna tikkua ristiin +sen "kulttuuriskandaalin" välttämiseksi, jonka hänen poikansa Arvid oli +aiheuttanut keskeyttämällä äkkiä alkavan tuomariuransa ja esiintymällä +loksuttavissa puukengissä nokisena seppänä kaupungin töissä, jopa +uhaten muuttaa maalle maajussien mukana turpeita puskemaan. He +moittivat Elisabetia, että hän oli saattanut rauhallisin mielin +tämmöistä villitystä katsella annettuaan lisäksi itse siihen +alkusysäyksen tolstoilaisten oppien suosimisella. Kun Elisabet nyt +näki, mihin tuo Tolstoi oli vienyt, eikö hänen olisi pitänyt kaikin +voimin yrittää palauttaa pitkälle ennättänyttä, lupaavaa lukumiestä +järkiinsä ja estää häntä tuhoamasta koko tulevaisuuttansa! + +Nämä aluksi kaikessa ystävyydessä annetut neuvot johtivat kuitenkin yhä +kiihkeämpiin väittelyihin ja peräti sovittamattomiinkin käsitysten +eroavaisuuksiin. + +Asia kävi Elisabetille vielä kiusallisemmaksi, kun muuan kuuluisa +armeenialainen vapaakirkollinen saarnamies, Amirhanjantz, ilmestyi +esitelmöimään Helsinkiin ja haisteltuaan vähän täkäläisiä tuulensuuntia +heti otti tuon yleisenä puheenaineena olleen tapauksen ensimmäisen +esitelmänsä aiheeksi. Hän esiintyi yliopiston juhlasalissa ja kokosikin +sinne yleisöä ääriä myöten. + +Me istuimme Elisabetin kanssa vierekkäin vastapäätä puhujalavaa, pieni +Elisabet vetäytyneenä ikään kuin minun suojaani, vältellen suuren +yleisön huomiota, mikä oli hänelle aina ollut kaikkein vaikeimmin +siedettävää. + +Amirhanjantz käsitteli ainettaan perusteellisesti, niinkuin Saksassa +kasvatettu tiedemies ainakin. Ensiksikin sai Tolstoi häneltä aimo +ripityksen. Lyhyesti ja huumorin höystämänä hän todisti Tolstoin +elämänkatsomuksen nurinkurisuuden vedoten lukuisiin hänen +arvostelijoihinsa, filosofeihin ja jumaluusoppineisiin ja lausuen +kummastuksensa, että vielä meidän päivinämme (1890-luvulla) saattoi +tavata täysijärkisiä ja sivistyneitä ihmisiä, jotka ottivat tuon opin +toden kannalta, jopa saattoivat omaksua sen ainoana uskontonaan, +niinkuin tässä tapauksessa oli käynyt. Esitelmöitsijä syventyi tämän +omituisen ilmiön syihin, ja nyt sai Elisabet vuorostaan ripityksensä. + +Osaksi vastailmestyneen kirjan ("Heräämiseni"), jossa sen tekijä tekee +selvää mielenmuutoksensa vaikuttimista, ja osaksi myös yleisön +keskuudessa vallinneen mielipiteiden vaihdon perusteella esitelmöitsijä +totesi, että tekijä ilmeisesti ei ollut saanut minkäännäköistä +uskonnollista kotikasvatusta. Hän ei ollut kodin lämmössä saanut mitään +kannatusta, mitään sisäistä luottamusta siihen pitkälliseen +kirkolliseen kulttuuriin, joka Jeesuksesta Kristuksesta asti on +kehittynyt meidän päiviimme saakka ja josta kouluissa, kotien +ulkopuolella, saa vain muodollisen, ulkopiirteisen käsityksen. Vain +äidit voivat sen lapsillensa antaa. Siinä pahan juuri, siinä ainoa syy, +— sanoi esitelmöitsijä. + +— O, arme, arme Mutter! — huudahti hän vihdoin profeetallisesti +korostaen ääntänsä. + +Ja minä tunsin, kuinka Elisabet mahdollisimman pieneksi käpristyneenä +painautui viereeni, kun salintäyteisen yleisön päät, sanojen vaikutusta +todetakseen, yht'aikaa kääntyivät häneen päin. Varmaan olivat hänen +silmänsä samalla tavalla puristuneet kokoon kuin ennen muinoin hänen +seistessään suksilla Aleksanderin selän takana ja lähtiessään +hiihtämään vuorelta tuntemattoman laakson syvyyteen. + +Palatessamme jalkaisin luennolta Elisabet sanoi kadulla: + +— Ihmeellistä, kun he kaikki moittivat minua juuri siitä, mitä itse +pitäisin päinvastoin ansionani, — etten ole koskaan opettanut +lapsilleni muuta kuin mihin olen itse voinut uskoa. + +Ja tuo "o arme, arme Mutter" muuttui meidän kahden kesken tavalliseksi +pilasanaksi, jonka aina toistimme toisillemme, milloin jouduimme elämän +vaikeimpien ristiriitojen eteen. + +Tämä tapaus sentään oli kuin olikin jonkinlaisena rajamerkkinä +Elisabetin tähänastisen ja nyt seuraavan uuden elämän välillä. +Amirhanjantzin arvostelu oli mennyt kovin auliisti hänen kuulijoihinsa. +Yleisö taputteli käsiään. Kirjan herättämä jännitys laukesi. Kohta +olivat kaikki samaa mieltä esitelmöitsijän kanssa, ehkä ujostelivat +muuta mieltä olleensakaan. Jos mikään, niin ainakin tämä ulkomaalaisen +pitämä esitelmä sai pyyhkäistyksi Elisabetin kokonaan pois muodista, +ainakin mitä tulee hänen entiseen seurapiiriinsä. + +Mutta pahasti erehtyisi se, joka kuvittelisi, että Elisabetkin muiden +leskien tavalla olisi tuntenut jotakin katkeruutta asemansa +menettämisen johdosta, jotakin nöyryyttävää elämänpettymystä tämän +tavallisen leskenkohtalon vuoksi. + +Kävi ihan päinvastoin. Jotakin vapautunutta, tarmokkaan riemukasta tuli +Elisabetin olemukseen. Hän oli kyllä elänyt tähän asti "yhteisen +innostuksen" ilmakehässä. Mutta osasi hän elää itsekseenkin. + +Ensiksikin hänellä alkoi kohta olla uusia, nyt jo aivan "omia" +tuttavia. Puhumattakaan hänen vaasalaisista ystävistään, jotka +Helsingissä oleskellessaan eivät milloinkaan unohtaneet käydä hänen +kanssaan seurustelemassa, kerääntyi hänen ympärilleen suurin joukoin +"ihan uusia ihmisiä", jotka liittyivät häneen hänen oman, koruttoman, +itsenäisesti ajattelevan olemuksensa vuoksi eivätkä enää minkään +"aseman" vetovoimasta. Näiden joukossa ei ollut enää paljonkaan +erikoisesti fennomaaneja, vaan sekaisin sekä suomalaisia että +ruotsalaisia, ihmisiä mitä erilaisimmista piireistä. He olivat +ikäänkuin nyt vasta löytäneet Elisabetin, jonka luokse hänen "asemansa" +oli tätä ennen päinvastoin sulkenut heiltä tien. Varmaankin hän oli +täällä Suomessa jotensakin harvinainen ilmiö tuon ihmeellisen +välittömyytensä vuoksi. Kun jokin ajatus, aate, häntä innosti ja hän +alkoi sitä selostaa ja todistella naapurilleen, oli hänelle aivan +yhdentekevää, kuka hänen kuulijansa oli, ikäänkuin hän olisi tuntemalla +tuntenut ihmissielujen yhteyden ja siksi ollut huomaamatta, oliko hänen +naapurinsa nuori vai vanha, ylioppilas vai professori, kreivitär vai +pyykkimummo. Tällaisissa tilaisuuksissa hänen silmänsä pyöristyivät ja +suurenivat, ja hän katsoi aivan suoraan toisen silmiin, minkään +voimatta päästä kahden toisillensa avautuvan sielun yhtymistä +häiritsemään. Ja varmaankin keskustelija — olipa hän kuka tahansa — +vaikka yhteisymmärrystä ei olisikaan saavutettu, tunsi tuon sielujen +yhteyden, johon Elisabet häntä vaati ja joka oikeastaan lieneekin +kaiken tosiystävyyden pohjimmainen peruste. + +Toiseksi, ei hänen aivan niin yksinäinen tarvinnut olla. Olihan +Elisabetin lapsista jo viidellä oma perheensä ja oma kotinsa, ja +kirjeenvaihto heidän kanssaan oli mitä vilkkain. + +Näistä eli Kasper, naimisissa Emma Ahosen kanssa, Kuopiossa +kielenkääntäjänä kuvernöörin virastossa ja koulunopettajana. + +Arvid, naimisissa Emmy Parviaisen kanssa, oli muuttanut perheineen +maaseudulle ja valmisteli maanviljelystöihin ryhtymistä. + +Eerik eli Eero, naimisissa Saimi Svanin kanssa, harjoitti maalaustöitä, +oli juuri muuttanut Pariisista ja asettunut asumaan Helsinkiin. + +Armas, naimisissa Maikki Pakarisen kanssa, oli hänkin asettunut +Helsinkiin, ja + +Aino, naimisissa Jean Sibeliuksen kanssa, asui Helsingissä. + +Niin että kyllä Elisabetilla olisi ollut valittavana montakin kaupunkia +ja uutta kotipaikkaa itsellensä; ei hänen olisi tarvinnut yksin olla. + +Elisabet valitsi kuitenkin maaseudun. + +Hän ajatteli kaiketi näin: "Arvid tarvitsee apua palstatilan ostoon. +Mutta ei siinä kyllin. Arvid tosin kuvittelee voivansa omin neuvoin +rakentaa, jaksavansa itse hoitaa hevosen, kyntää ja muokata maat +ottamatta mitään renkiä, mikä olisikin vastoin hänen periaatteitaan. +Mutta hän tärvelee itsensä. Tässä on siis jotakin tehtävä." + +Näin mietittyänsä Elisabetkin muutti maalle, sinne mihin Arvidit. (Näin +hän kutsui yhteisesti vaimoani ja minua.) Hän auttoi heitä palstatilan +ostossa. + +Mutta jäljellä olevilla avio-osansa varoilla hän lisäksi osti +itsellensä sen pienen emätilan, Vieremän, josta Rantalan palstatila oli +erotettu. + +Tänne hän asettui laaksoon asumaan talonpoikaiseen suureen tupaan ja +kahteen kamariin. Ja hän otti taloonsa kaksi vankkaa renkiä, joista +toista sanottiin voudiksi ja jonka taisi olla määränä auttaa +tarvittaessa Arvidia. + +Sitten hän vain silmäili ylös vuorelle, ettei Arvid päässyt riehumaan. +Elisabetilla oli vanha kiikari, jolla hän jo Arkadian teatterissa oli +yleisöä katsellut ja jolla hän nyt Vieremän pihalta saattoi tarkkaan +nähdä, mitä Rantalan pelloilla kulloinkin tapahtui. + + + + +II. PIENI TALO OLI JÄRVEN RANNALLA. + + +Kaislainen, osaksi tukkilautan peittämä lahden poukama, joka keskeltä +aukeaa järveksi. + +Taivaanrantana matalat saarimaat. + +Vasemmalle jää pieni sahalaitos lautatarhoineen ja ruskettuneine +porovalleineen. + +On kaksi korkeampaakin kohtaa: vasemmalla kallioniemi, oikealla +lehtimetsää kasvava vuori. Mutta nämä korkeudet painavat keskimaisemaa +vain yhäkin laakeammanluontoiseksi. + +Horisontin kiinnostamatonta laakeutta tehostavat nyt vielä varhaisen +aamuhämärän pitkät, harmaat pilvet ja niiden alla kirkastuva vihreä +avotaivaan viiru. + +Semmoinen on näky aamun ensi kajastuksessa pienen talon rannalta +poispäin katsoessa. Mutta itse talon erikoisuuksia tuskin vielä +erottaa. Asumuksen arvaa vastavuoratuksi ja vernissatuksi, koska se on +kellertävä. On tuossa pihalla punerva eloaitta parvekkeineen, +punertaa myöskin puinen navetta, viistosti rikkoen talonaseman +suorakulmaisuuden. + +Rannan vietteessä erottuu puutarhantapaista, pitkiä lavoja asumuksesta +alkaen rantaan päin ja hyötypensaiden rivejä. + +Nyt kuuluu jo ovien avaamista. Ja nopeasti vaalistuvassa aamuhämärässä +näkyy vaimoihminen tulevan heräävästä talosta käsin puutarhaan päin. +Hänellä on pärekoppa kädentaipeessa ja aamuviileyden tähden vaippa +päässä, ristiin sidottuna vyötärysten ympäri. Vaippa on tummaruutuinen, +muu vaatetus harmaa tai vaaleansinervä. Kohta aurinko nousee. + +Hän menee keskelle puutarhaa, laskeutuu polvilleen erään porkkanalavan +ääreen ja alkaa sitä harventaa. + +Auringon noustua vuoriniemen takaa lämmittää vaippa liikaa, ja hän +käärii sen pois vapauttaen harmaantuvan päänsä. Mutta nyt valon +lisäännyttyä hän huomaa, että harvennuksen ohella rivien välyksetkin +kaipaavat kitkemistä ja kuohkeuttamista. Hän siirtyy takaisin penkin +päähän ja aloittaa työnsä uudelleen. Rivien välykset — ne ovat hänestä +kaikkein hauskimmat kitkeä. + +Vieläkin hauskempaa tämä työ tietenkin olisi, jos sen teossa saisi +viipyä mielin määrin, kuohkeuttaa maan syvältä ja äärimmäisen hienoksi. +Mutta tässä on alituinen taistelu hyödyn näkökannan kanssa, täytyy +ajatella, että kannattavaisuuden puolesta porkkanapenkkiin ei +oikeastaan saisi tuhlata aikaa, erittäinkin kun pitäisi saada heinät +tehdyiksi ja talossa on kiireet. Hän on sen vuoksi asettanut pitkään +porkkanapenkkiin pienet tikut noin sylen päähän toisistaan osoittamaan, +kuinka paljon saa joka päivä uhrata aikaa tälle mielityölle, joka +oikeastaan on varkautta oikealta työltä. Eilispäivänä on ollut niin +paljon muuta touhua, ettei ennättänyt ollenkaan kitkeä. Sen vuoksi nyt +on pitänyt näin varhain nousta, — on ehdittävä samana päivänä kaksi +tikunväliä. Sittenhän saa siirtyä jo punajuurikaspenkkeihin, mikä työ +käy nopeammin ja erinomaisen hauskuutensa vuoksi aina jää viimeiseksi +makupalaksi. + +Vuoren takaa nouseva aurinko jo paistaa vinosti hänen kitkemälleen +lavalle. Porkkanat seisovat suorina kuin sotilaat rivissä parin tuuman +päässä toisistaan, ja niiden hienot varjot lankeavat siron +yhdensuuntaisina puhdistetun mullan pinnalle. Västäräkki tekee +uhkarohkeita juoksuhyökkäyksiä napatakseen pikku lieroja ihan kitkijän +sormien luota. + +Hän nousee nyt seisoalleen verryttääkseen hiukan polviaan ja +kuunnellakseen hetken lintusten huikeata viserrystä rantapuissa. Se on +Elisabet, Vieremän talon emäntä. + +Sanomaton riemu täyttää hänen sydämensä tänä varhaisena hetkenä, kun +hän vuorelle katsahdettuaan huomaa kahvisavun siellä kohoavan Rantalan +rakennuksen piipusta. Emmy miniäkin on siellä siis jo aamuhommissaan. +Kylätie nousee jyrkästi vuorelle kiertäen peltojen keskitse. Se tie +loistaa päivällä häikäisevästi joka suunnalle ja on koko seudun +tunnusmerkkinä. Sitä myöten Elisabetin ajatukset myös lennähtävät aina +vuorelle; se on liian jyrkkä, että hän voisi sinne mennä milloin vain +mieleen juolahti, mutta hän tietää ja voi kuvitella pilkulleen, mitä +mäellä kulloinkin tapahtuu: nyt Arvid tulee tallista, nyt joku kiertää +ylös kaivon rautaketjua ja osa vedestä läikkyy täysinäisestä korvosta +takaisin kaivon pohjaan, nyt Emmy jo odottaa Arvidia avonaisella +kuistilla ja he rupeavat yhdessä juomaan kahvia, hevonen häkkireen +eteen valjastettuna sill'aikaa hamuilee pihamaan ruohoja. Kaikki on +tiedossa, vouti seuraa töitä toisella silmällään eikä mäellä voida +mihinkään ryhtyä heidän kahden saamatta siitä vihiä. + +Nyt Elisabetin täytyy kuitenkin painautua nopeasti takaisin polvilleen +lavansa eteen. Hän kuuli omalta pihaltaan kakkularautain rämähtävän +maahan. Se merkitsee, että vouti on tullut omalta puoleltaan ja +valmistuu hänkin hevosta valjastamaan heinäreen eteen. Sitä ennen hänen +on kuitenkin ajettava järvestä kasteluvettä puutarhaan. Jos Elisabet +olisi pystyssä, huomaisi vouti hänet ajaessaan rantaan. Sitä ei +Elisabet tahdo. Sillä vouti voisi luulla, että hän näin varhain +nousemalla tahtoisi vaatia muitakin aloittamaan työnsä aikaisemmin. +Mutta mitään sellaista ei Elisabet ole lähimainkaan ajatellut. Hän vain +pelkän elämänriemun tähden ei voinut olla nousematta porkkanalavaa +kitkemään. Ja sitäpä ei vouti puolestaan voi ikinä ymmärtää. Hän aina +vain luulee, että Elisabet, joka ei työväeltänsä mitään koskaan +tiukkaa, näin tahtoo muka vain esimerkillään antaa käskyn töiden +aloittamisesta varhemmin. Voudin kasvoilla, joissa kaikki mielialat +helposti kuvastuvat, näkyy usein tämän väärinkäsityksen johdosta pieni +loukkaantumisen piirre suupielissä. + +Siksipä Elisabet piiloutuu, ja voudin ajaessa rantaan hän on melkein +liikkumaton, sormet vain eivät malta olla hypistelemättä multaan +jääneitä saviruohon ituja, ja mieli ei voi olla edelleen +riemuitsematta. + +Se vuorenlaelta kohoava savu se on hänelle itselleenkin +käsittämättömästä syystä saanut hänen riemunsa aivan yli laitain +pursuavaksi. Ehkä sen savun rauhallinen yleneminen kertoi hänelle, +kuinka harmonisen sovinnollisesti Emmykin jo suhtautuu kohtaloonsa: +maalle siirtymiseen ja tulevaisuuden toiveista luopumiseen. + +Taas tapahtuu Elisabetille se, että hän riemuitsee, vaikka ei voi +läheskään selittää itselleen oman riemunsa aihetta. Ehkä se ei +kärsikään selitystä. Ehkä se, jos asiat oikein syvältä ottaisi ja +kävisi ajatuksissaan oikein saivartamalla uudelleen lävitse kaiken +alusta asti, hajoaisi perusteettomana kuin tuhka tuuleen. Ehkä ihmiset +ovat oikeassa, jotkut läheisistäkin, jotka katsovat, että hänellä olisi +päinvastoin täysi syy olla huolissaan Arvidin asiain kääntymisestä +sille epätietoiselle, häilyvälle pohjalle, millä ne nyt ovat. Usein he +niin pätevillä syillä todistavat esimerkiksi tämän maallemuuton +järjettömyyttä, että Elisabet on katsonut parhaaksi ikään kuin +teeskennellä ihmisten edessä olevansa ainakin jossakin määrin muka +huolissaan. Mutta itsekseen hän ymmärtää riemunsa olevan riemua juuri +siksi, että hän osaa olla kokonaan penkomatta noita huolestuttavia +asioita, uskoa, että kyllä kaikki "jollakin lailla" (tavalla tai +toisella) parhainpäin selviää. + +Kun ne ihmiset eivät tahdo uskoa mihinkään näkymättömään ylimpään +johtoon, vaan huolehtivat ja huolehtivat! + +Kun eivät ollenkaan osaa ymmärtää riemun voivan syntyä juuri siitä, +että _uskaltaa_ olla tulevaisuudesta huolehtimatta! Kunhan vain _nyt_ +menettelee uskonsa mukaan oikein. Mitä enemmän uskaltaa, — mitä +uhkaavammilta semmoisen menettelyn seuraukset näyttävät, — mitä +rohkeammin syrjäyttää pelon ja on päästämättä sitä vaikuttamaan +menettelyyn, sitä suurempi riemu. Mutta tuotapa ei parhaallakaan +tahdolla saa ihmisille selitetyksi. He vain luulevat, että kaikki +tyynni riippuu ihmisen omasta huolehtimisesta ja että siis täytyy +määrätietoisesti osata luoda omaa tulevaisuuttansa. Kun kaikki onni +riippuu päinvastoin siitä, että tulevaisuuttaan ei voi ollenkaan itse +luoda ja että kokonaan luopuu huolista sen asian suhteen. + +Tämä nyt oli Elisabetin usko, josta hän eli, mutta jota hän ei osannut +toistaiseksi millään sanoilla ihmisille selittää, niin suuri halu kuin +hänellä siihen olisikin ollut. Jos vielä läheisille osasikin jotenkin +vihjailla, niin kuinkapa selitellä vieraille ja koko sille oudolle +uudelle maailmalle, jonka keskuuteen hän oli joutunut? + +Vouti taisi sittenkin huomata hänet ajaessaan vesitynnyriä rannalta, +koskapa hän työn tehtyään tuli hitaasti kävellen alas puutarhan +vietettä ja tervehdittyään asettui emäntäänsä puhuttelemaan. + +Elisabet nousi seisoalleen ja silmät pyöreinä, syyllisenä katsellen +voutia odotteli, mitä tällä oli sanomista. Vaikka vouti puhuikin +pyöreästi hymyillen, olivat suupielet todellakin hiukan venähtäneet. + +— Jaa-a, sanoi hän, — kenraalska on jo töissä, joo, joo, saisihan se +vaimokin tulla tänne kitkemään, koska näillä töillä näkyy olevan niin +kiiru. + +Voudin vaimon tehtäviin kuuluivat oikeastaan vain navetta-siat, mutta +voudillahan oli tietenkin käskyvalta. + +Ei tapahtunut ensikertaa, että vouti uhkasi lähettää oman vaimonsa tai +jonkun muun käskyläisensä avustamaan kenraalskaa sinne, missä näki +tämän jotakin puuhaavan. Hän tietenkin oli käsittänyt tehtäväkseen +_palvella_ kenraalskaa ja katsoa, ettei tämä saanut mitään toimittaa +omin käsin. + +Uudellamaalla rahvasväestö on tai oli joitakin vuosikymmeniä sitten +enemmän kuin ehkä muissa Suomen maakunnissa herraskartanoiden +vaikutuksen alaisena, mikä ilmeni verraten jyrkän ja toisillensa +vieraan luokkaeron säilymisenä. Välittömässä herrasväen palveluksessa +olijat, kuten keittiöläiset ja sisäköt, samoin kuin usein työnjohtajat, +isäntärengit, jopa kuskitkin, saivat kyllä itseensä jonkinlaista +pinnallista herrastapojen ulkokuorta, mikä teki heidät omissa +silmissään vähän "paremmiksi ihmisiksi" kuin rengit ja torpparit. Mutta +syvemmälle katsottuna ei heissä ollut suinkaan muuttunut tämmöisten +seutujen rahvaalle ominainen ulkopuolisten suhteiden nöyrä orjamaisuus +ja sisäisten suhteiden syvä vieraus, päinvastoin se oli saanut lisäksi +teeskentelemisen ja liehakoimisen ikävän lisäpiirteen, joka vain +syvensi todellista vierautta. + +Elisabetin vouti ei ollut milloinkaan palvellut herraskartanossa tai +muutenkaan päässyt näkemään herrastapoja. Hänen nykyinen voutinimensä +johtui vain siitä, että hän nyt oli odottamattaan joutunut +"kenraalskan" palvelijaksi. Olisi siinä moni muukin hänen sijassaan +kulkenut olkapäät entistä kohompana, kun tämä pestaus tuli kylässä +tiedoksi. Mutta kun hän sitten todella muutti kenraalskan taloon +saatuaan sekä vaimoltaan, joka oli kyllä herrasväkiä palvellut, että +muiltakin yhtä viisailta vanhoilta vaimoilta ja miehiltä ankarat +varoitukset ja tarkat ohjeet, miten semmoista korkeutta kuin +"kenraalskaa" oli palveltava, olikin koko hänen olonsa talossa ollut +pelkkää outoutta ja ihmettä. Ei ihmeeksikään saanut mokomalta emännältä +mitään käskyä kuulla, vaan piti itse tehdä kaikki oman tahtonsa mukaan, +vieläpä päinvastoin antaa kenraalskalle neuvoja, miten parhaiten +järjestää talon työt, mitä olisi ensin tehtävä, mitä sitten, mitä +jätettävä kokonaan tekemättä. + +Niinkuin nytkin, kun vouti oli tullut puutarhaan tiedustamaan töiden +järjestystä ja vaatimaan kenraalskalta selvää vastausta (sillä paha oli +heinäaikaan ottaa edesvastuuta yksin hartioilleen). + +Oli kysymys, hajoittaako vielä heinät seipäiltä vai joko ajaa latoon ja +kuinka monta miestä sai ottaa apureiksi ja montako naista. + +Elisabet joutui lujille. + +Tämmöisissä tapauksissa, jolloin talonemännän arvovalta olisi ollut +säilytettävä ja päättäväisyyttä osoitettava, hän vain ikäänkuin +pelästyneenä katseli kysyjän silmiin ja koetti pian päästä noiden +silmien kautta tunkeutumaan toisen aivoihin nähdäkseen, mikä tuon +toisen mielestä oli tässä tapauksessa viisainta tai sitten mikä olisi +ollut eniten toisen mieleen. + +Useimmissa tapauksissa hän arvasi oikein ja antoi senmukaisen käskyn. +Silloin voudin kasvot ilahtuivat. Molemmat erkanivat tyytyväisinä. + +Mutta jos hän sattui arvaamaan väärin, silloin voudin suupielet +venähtivät ja hän alkoi kielteisesti myönnytellä sanoen: joo, joo. +Siitä taas Elisabet kohta tiesi, että voudin mielipide oli juuri +päinvastainen, ja hän kiirehti muuttamaan oman mielipiteensä +päinvastaiseksi. Näin he jälleen erkanivat tyytyväisinä. Sellainen oli +tämä kenraalska maalaisemäntänä. + +Voudin mentyä Elisabet ajatteli: + +"Kun ei se nyt vain ketään käskisi puutarhaan kitkemään!" + +Hän ei ollut ajoissa keksinyt mitään tekosyytä tuon asian estämiseksi, +oikeata syytä taas ei voinut ilmaista. + +Sillä saada tuo mies uskomaan, että voi olla ihmisiä, jotka heräävät +ennen auringonnousua ja vuoteessaan hytisevät riemusta ajatellessaan +pääsevänsä kohta puutarhaan porkkanapenkkiä kitkemään, — se oli toki +mahdotonta. + + + + +III. KENRAALSKA PERUNAPELLOLLA. + + +Elisabet vältteli tarkasti yleisen huomion herättämistä, mihin hänen +toimensa — kansan mielestä täysin hänen arvolleen sopimattomina — +antoivat kylläkin aihetta. Erittäinkin naapurikylien vanhojen vaimojen +keskuudessa. Tavatessaan he tarttuivat suustaan kenraalskan nimiin. + +Mutta kerranpa muistan hänen julkisen kylätien varrella joutuneen +pahasti "kiinni". Asia oli tämmöinen. + +Syksy oli kovin sateinen, mutta perunat olivat vielä maassa. Vanhat +sanoivat, että sateitten jälkeen voi tulla pakkaset, ja maan +routaantumista peläten ihmiset alkoivat nostella perunoita poutia +odottamatta. Kaikilla perunamailla kuhisi kirjavanaan naisia ja +alaikäisiä. + +Niinpä kenraalska, jonka katse alati piti silmällä, mitä Rantalan +mäellä hommailtiin, näki myös poikansa kyntävän auki perunavakoja ja +sitten itse noppivan perunoita pärekoriin. + +Elisabet meni voudin puheille sanoen, että nyt pitäisi mennä +"herasöödinkiä" auttamaan. (Minulla oli tämmöinen titteli kansan seassa +lähtemättömästi ja taitaa olla yhä vieläkin.) + +Vouti oli siihen vastannut, että kenraalskan oma perunamaa olisi ensin +saatava selväksi ja ettei siihen enää menisi kuin huomispäivä. Vouti +lupasi viedä hevosen ja Vieremän väen huomenna ylös Rantalan mäelle, ja +kädenkäänteessä silloin perunat nostettaisiin. + +Sanan voudin lupauksesta Elisabet kohta toimitti Arvidille. Mutta siitä +huolimatta tämä vain jatkoi työtänsä yksin ja omin neuvoin. + +Nyt Elisabet vihdoin suorastaan närkästyi voudillensa, joka oli ottanut +sellaisen vallan, että kaikki asiat tapahtuivat talossa hänen eikä +emännän tahdon mukaisesti. Kuinka varmana vouti taas astelikaan +takaisin Vieremän perunamaalle! + +Pitäisikö Elisabetin siis antaa mahtikäsky? Sanoako voudille: työt +meidän perunapellolla seisomaan, ja mars kaikki Rantalan mäelle! + +Mikä loukkaantumus, mikä suupielien venähtäminen koko viikoksi, mikä +välien synkistyminen siitä olisikaan seurauksena! Ja todella, mikä +epäjohdonmukaisuuden, mikä särkyneisyyden tunne Elisabetin omassakin +rinnassa! + +Mutta mitä siis tehdä? + +Eikö sopusointuisuuden ja iloisen rauhan säilyttäminen hänen ja väen +välillä ollut nyt tullut hänen jokapäiväisen elämänsä tärkeimmäksi +asiaksi? Eikö se ollut hänen sisäisintä uskontoansa? Mutta +mahdotontahan oli myöskin nähdä Arvidin kyntävän puolimärkää maata ja +itse noppivan perunoita, erittäinkin kun — teatterikiikarilla katsoen +— kun hän näytti olevan avojaloin, housunlahkeet polviin asti +käärittyinä, tietysti saappaitten säästämiseksi. Saappaat ehkä +säästyvät, mutta hän vilustuu ihan varmasti! Ja kun kuitenkin koko +Vieremä oli ostettu vain Arvidin auttamiseksi! + +Tuskastuneena hyörittyään jonkin aikaa talousasioissa ja yhä vain +miettiessään tätä järjen ja tunteiden ristiriitaa "selvisi" asia äkkiä +hänelle, selvisi, mitä hänen oli tehtävä. + +"En sittenkään rupea komentamaan", — hän ajatteli, — "menen yksin. +Ihminen saa komentaa vain itseänsä." Ja hän valmistautui lähtemään vain +yksin auttamaan Arvidia. — "Ihmisen valtapiiri älköön ulottuko tätä +kauemmaksi", — ajatteli hän katsellen omia käsiään. + +Näin hänen todella tulevan pitkin tietä, valkoinen liina käärittynä +otsan yli niskaan, kaksi pärekoria toisessa kädessä, toisessa +perunakuokka. + +Aina kun hänelle oli jokin "selvinnyt", hänen kasvonsa olivat +kirkastuneina, silmäin ympärystät olivat hiukan punaisemmat kuin +kasvojen muu iho, joka puolestaan oli ikäänkuin tavallista kalpeampi, +ja hänen puheessaan oli hillittyä, elämänilosta sykähtelevää rauhaa, +niinkuin voi ajatella olevan ihmisellä, kun hän on ottanut askelen +ylöspäin niillä loputtomasti kohoavilla astuimilla, jotka joskus vievät +aavistettuun täydelliseen kirkkauteen. + +Niin nytkin. + +Mäelle tultuaan hän ensin alkoi vanhalla äidin oikeudella moittia minua +terveyssääntöjen laiminlyömisestä, niinkuin oli tehnyt lapsena +ollessani. + +"Sinä olet aina ollut semmoinen, että kaikki taikka ei mitään", — +sanoi hän, tarkoittaen sillä, että minä olin muka mennyt +tolstoilaisuudessa liian pitkälle, kun en tahtonut käyttää palkattua +apulaista ja ylenmäärin rasitin itseäni. Hän sanoi kyllä ymmärtävänsä, +että voudin, renkien ja siivoojain käyttäminen, niinkuin hänellä +Vieremässä, oli oikeastaan epäjohdonmukaista hänen puoleltaan. Mutta +olihan sekin sentään parempi kuin hänen entinen elämäntapansa, ja +ihmisen oli tyydyttävä pieniinkin askeliin. + +Ja niin hän johtui puhumaan siitä, mikä hänelle oli äsken juuri +selvinnyt. Pienet, vähittäiset askelet olivat luotettavammat kuin +harppaukset, sanoi Elisabet. + +Olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että antaa jokaisen tehdä niinkuin +hänestä on järjellisintä ja parasta. + +Nauroimme kyyneliin asti, kun kuvittelimme, miten hurjiin tuloksiin +tämmöinen menettely voisi talon asiat saattaa, jos väki alkaisi pitää +järjellisimpänä ja parhaimpana esimerkiksi kuumana heinäpoutana +hakeutua pensaikon siimekseen romaania lukemaan tai kokonaan luopua +työstä, vaikkei kyllä palkasta. + +Mutta sittenkin olimme sitä mieltä, että jokaisella olkoon valta +menetellä oman järkensä ja omantuntonsa mukaan ja että komentaa ihminen +ei saa muita kuin itseänsä. + +Elisabet ei ollut muistanut ottaa työhön tullessaan mitään risakenkiä +jalkaansa, ja nyt hän huomasi, että maa paikoitellen vajotti ja +multakokkareita tarttui hänen hyviin jalkineihinsa suuresti vaikeuttaen +liikkumista avatussa vaossa. Hän siis meni siihen lepikkoon, joka oli +pellon alapäässä tieojan pientarella, ja hetken viivyttyään tuli sieltä +avojalkaisena, reippaasti ryhtyen kokoamaan perunoita, kädellään +hieraisten niistä mullan ja viskaten ne koreihinsa. + +Ollessaan tämmöisessä asussa, selkä kumarassa, häntä ei mikään enää +erottanut kylän muista peruna-akoista, ei puvun, päähineen eikä +jalkineiden puolesta. + +Iloinen puhelumme keskeytyi, sillä harvoin enää jouduimme kohdakkain +niin kauan kuin vakojen ajoa kesti. + +Kun päästyäni alas tien puolelle lepuutin lepikon takana hevostani, +pysähtyi tiellä — minua huomaamatta — muuan Vappulan kylän +muonamiehen vaimo, joka oli puotimatkalla pysäkille päin. Hän seisahtui +odottamaan toista vanhaa vaimoihmistä, joka oli ilmeisesti samalla +matkalla ja oli jäänyt jälkeen. + +Heidän yhdyttyään pysähtyi jälkimmäinenkin, ja edellinen sanoi, +viitaten Elisabetiin päin: + +— Kas kun on näköin käyny huanoks, kun en pääs tundema kuka tuol +herasööringin pelloll noppii. + +— Mahtaiskohan olla Linkreenska? — arveli toinen. + +— Olet sääkin sokee, eihän toi nyt Linkreenska ole! Linkreenska! + +Samassa Elisabet oikaisihen, ja ollakseen multaisia sormiaan +käyttämättä pyyhkäisi käsivarrellaan hiussuortuvan otsaltansa. + +— Herraijesta! — säikähti ensimmäinen vaimo työntäen toisen kulkemaan +edellään, — se on kenraalska itse! — ja alkoi mennä huristaa toisen +ohi taakseen katsomatta. + +— Jesta varjelkoon! Kenraalska! — huudahti toinenkin, rientäen +kumppaninsa rinnalle. + +He menivät nopeasti, hameitten takaliepeet hulmusivat. He aivan kuin +pakenivat, kaiketi välttääkseen tervehtimisen velvollisuutta ja +ollakseen nolostuttamatta kenraalskaa ja itseänsä tämän räikeänoudon +tilanteen johdosta. + +Elisabet onneksi ei aavistanutkaan tuon huomion ja tuon paon syytä. + + + + +IV. AMANDA GRAHN KÄY VIEREMÄSSÄ. + + +Vieremä — se ei ollut Elisabetin talon virallinen nimi. + +Sen nimi oli ennen ollut toinen. Se mainittiin maakirjoissa ja +rekistereissä nimellä Flasi skattehemman n:o 3 i Virkby by af Lojo +socken. Kooltaan se oli 1/16 manttaalia, noin 70 tynnyrinalaa. +Rakennukset olivat aivan kylätien vieressä, jonka vuoksi Elisabet oli +ensi asioikseen istuttanut pihan suojaksi koivuja ja kuusiaidan. +Asuinrakennus korjattiin ja täydennettiin. Ränsistyneen navetan ja +tallin tilalle rakennettiin uudet. Kauppahinta oli ollut seitsemän ja +puoli tuhatta silloista Smk., mutta korjauksineen oli tämä asia niellyt +melkein kaiken, mitä Elisabetille oli naimaosana perinnönjaossa tullut. + +Vieremä-nimen käsittivät ympäristön asukkaat, lohjalaiset, joilla oli +huono kielikorva, johtuneen muka siitä, että kenraalska oli asettunut +asumaan poikansa palstatilan "viereen". Mutta niin ei ollut asianlaita. +Tämä nimi, joka sille sitten kuvernöörintarkastuksessa virallisesti +vahvistettiin, oli talolle annettu sen iisalmelaisen Vieremä-pappilan +muistoksi, joka oli ollut Juhani Ahon lapsuudenkotina hänen isänsä +ollessa mahtavan Laguksen apupappina. Tuo kaukainen, punamullalla +sivelty kappalaisen asunto oli puolestaan saanut nimensä jostakin +muinaisesta maan vieremästä, ja nimi oli tullut meille rakkaaksi +Ahon ainaisten kertomusten, luonnonkuvausten ja runollisten +lapsuudenmuistelmain vuoksi. Elisabetin Vieremä ei ollut minkäänlaisten +maanvieremäin muodostamassa paikassa. Se oli Salpausselän eli oikeammin +Lohjanselän kivisten vuorijonojen välisessä laaksossa, toisella +kupeellaan Lohjan järvi, toisella graniittikallioiden seiniä. + +Mitä taas Amanda Grahniin tulee, tuohon uskolliseen hoitajaan +lapsuutemme ajoilta, niin hän oli aito lohjalainen ja asui Lohjan +kauppalassa, joka oli noin 8 kilometrin päässä meidän Virkkalan +kylästä. + +Hän oli jo käynyt vanhanpuoleiseksi enkä tahtonut uskoa silmiäni, kun +hänet nyt näin. Vain hänen pienuudestaan ja hänen perunanenänsä tutusta +nupukasta, joka nenänpääksi jouduttuaan yllättävästi muutti suuntansa +suoraan ylöspäin, hänet saattoi tuntea entisaikain Amandaksi, varhaisen +lapsuusaikamme uskolliseksi ystäväksi. Hän oli joutunut palvelijaksemme +kohta ensimmäisenä vuonna Viipurista Helsinkiin muutettuamme. + +Silloin hän vielä oli nuori ja pullean pulska. + +Isämme ankaran vaatimuksen mukaisesti hän ei ollut saanut kanssamme +puhua muuta kuin suomea, jota Amanda kuitenkin osasi huonosti. +Niinpä hänen mielestään saattoi jotakin tarvita "anjeleegist". +_Pitäisi_-muotoa hän ei milloinkaan voinut oppia, vaan sanoi "pidisis", +ja niin poispäin. Mutta hän oppi sitä väärää suomeansa puhumaan hyvin +sujuvasti ja nopeaan. Isä ei olisi hänestä tämän sekamelskan vuoksi +oikein huolinut, mutta Amanda oli osannut pian muuttua Elisabetin +oikeaksi kädeksi. Amanda tiesi kaikki, mitä Helsingissä oli tiedettävä, +opetti tuntemaan kauppatorin salaisuudet, puodit, missä mikin tavara +oli parasta ja halvinta, ja hänen ruotsalaisuutensa oli kodin +ulkopuolisissa asioissa suureksi avuksi Elisabetille, koska Helsinki +oli niihin aikoihin vielä niin umpiruotsalainen, ettei puodeissa eikäpä +juuri kauppatorillakaan voinut pelkällä suomella tulla edes +toimeenkaan. Jo tästäkin syystä oli Amanda ollut Elisabetille aivan +välttämätön apuri. + +Lisäksi hän oli mainio lasten hoitaja. Hän osasi verrattomasti leikkiä. +Keränä hän saattoi pyöriä pikku veljien ja sisarten kanssa lattialla, +kiivetä sohvien alle, juosta huoneesta huoneeseen, piiloutua +ihmeellisiin paikkoihin ja löytyä vasta, kun oli huhuillen itsensä +ilmaissut. Kun pienokaiset oli nukutettu, otti hän leikkiäkseen +meidänkin vähän isompien kanssa. Hän opetti meille mitä moninaisimpia +leikkejä, "vedä verkaa, kudo sarkaa" — "kätken kätken sormusta" ja +muita, mutta erittäinkin olivat hänen mieleisiään kaikenlaiset +panttileikit, löydettyjen kapsäkkitavarain lunastamiset ja muut +semmoiset vaikeasti suoritettavat tehtävät. Välistä hän — kun +isäntäväki oli kutsuissa tai teatterissa — innostui näihin leikkeihin +niin, että posket alkoivat punoittaa ja tukankiehkurat hajosivat +korvien luota. Saatuaan käsiinsä jonkin pantin, jonka arvasi +omistajalle kovin tärkeäksi ja kalliiksi, hän keksi lunastukseksi ylen +vaikeita ehtoja eikä näyttänyt aikovankaan antaa pois, ellei ehtoa +täytetty. Ujostuttavin ehto oli, kun hän käski suutelemaan itseänsä, +suulle, eikä vain poskelle. Mutta mikäpäs siinä auttoi. + +Suutelihan äiti meitä useinkin meidän tuossa iässä ollessamme ja me +äitiä, mutta kovin oudolta tuntui sama hellyydenosoitus, kun suu oli +painettava Amandan suuta vasten. Siihen ei olisi mitenkään suostunut, +ellei pantti olisi ollut niin välttämätön saada hänen hallustaan, eikä +tuota temppua olisi edeltäpäin uskonut niin mahdottoman vaikeaksi, +ennen kuin suut jo lähestyivät toisiansa. Tämä oli lapselle ensimmäinen +ja hämmästyttävän voimakas todistus äärettömästä erotuksesta, joka +vallitsee omaisen ja vieraan välillä, tai ehkä paremmin palvelijan ja +herrasväen välillä. + +Amanda rakasti meitä suuresti ja itsensä kokonaan unohtaen hän meitä +huvitti pitkät illat. Hän oli vihainen vain milloin me päivisin häntä +häiritsimme salin ja vierashuoneiden siivoamisessa, sillä tuo työ oli +hänelle toki pääasia, ja pois silloin leikit! + +Voineeko ajatellakaan ahkerampaa ja alituisemmin puuhailevaa ihmistä. +En todella muista hänen milloinkaan ahkeroineen omissa asioissaan, että +hän olisi esimerkiksi ommellut jotakin itsellensä tai muuta sellaista. +Sen sijaan hän hääri ja juoksi kuin ajakka talon asioissa. Että +paraatihuoneet olivat viimeiseen pölynhiveneen asti "steedatut", +lattiat kiilloitetut, ikkunaverhot asianomaisesti puhvitetut ja +tärkätyt, niin että kaikki näytti vieraiden silmissä mahdollisimman +"fiiniltä", kas se oli Amandalle kaikki kaikessa ja tuntui olevan +hänelle melkein tärkeämpää kuin konsanaan Elisabetille. Amanda tiesikin +paljon paremmin kuin Elisabet, millaiset olivat Helsingissä herrasväen +hienouden ja komeuden vaatimukset, ja Elisabet sai häneltä siinä +asiassa kuulla alituisia neuvoja. + +Amanda taisi olla vähän vallanhimoinen, ja tämä neuvojan asema sai +hänet usein tuntemaan liiaksikin oman arvonsa ja välttämättömyytensä. +Niinpä hän kerran mielenosoituksellisesti muutti ominpäin ja +oman makunsa mukaan Elisabetin järjestämät harsoverhot salin +kadunpuoleisissa ikkunoissa, laittaen Elisabetin yksinkertaiset ja +suorat laskokset mitä ihmeellisimpiin kaarimuotoihin, puhveihin ja +solmuihin. Tämä oli hänen mielestään kaunista ja hienoa, eikä hän +mitenkään voinut hyväksyä emäntänsä hämmästyttäviä vakuutuksia, että +yksinkertaisuus ja koruton tarkoituksenmukaisuus oli muka kaikkein +"fiineintä". + +Heidän jyrkkä erimielisyytensä tämäntapaisissa asioissa ja Amandan +ylimielinen, hiukan halveksiva varmuus omien käsityksiensä puolesta +johti heidät joskus sähiseviin kinastuksiin keskenänsä. Kävipä kerran +niinkin, että Elisabet kiivastuksissaan läiskäytti häntä poskelle. +Se oli peräti odottamaton, outo ja suuri tapaus, jonka johdosta +molemmat kauan murjottivat äänettöminä eri tahoilla, toinen syvästi +loukkaantuneena ja toinen yhtä syvästi kiivastumistaan katuvana. Me jo +luulimme, että Amanda lähtisi luotamme. + +Mutta mitä vielä! + +Sulkeutuivat keittiönpuoleiseen huoneeseen, josta jonkin ajan kuluttua +tulivat liikuttuneina ja punaisina, Amanda kasvot turvoksissa, sillä ne +aina turposivat itkusta. Ja nytpä heistä vasta tulikin ystävykset. +Amanda koetti olla sekaantumatta Elisabetin asioihin, ja Elisabet +puolestaan salli hänen laittaa kiehkuroita ja koristuksia missä vain +oli mahdollista. + +Amanda palveli sitten vanhassa kodissamme melkein meidän +ylioppilaaksi-tuloomme asti. Mutta sitten hän suru sydämessä äkkiä +sanoutui irti. Sen hän oli tehnyt kaiketi nuoremman sisarensa hyväksi, +jonka hän lähetti sijaansa matkustettuaan itse kotiseudulleen Lohjalle. +Nuoresta, sievästä sisaresta ei kuitenkaan tullut meidän taloomme +toista Amandaa, ja hän hävisikin pian muille teille. Amandasta taas, +joka oli ollut niin tärkeänä tekijänä Elisabetin ja koko perheemme +elämässä, emme sitten hänen lähtönsä jälkeen noin viiteentoista vuoteen +kuulleet mitään. + +Sitä suurempi oli yllätys ja Elisabetin ilo, kun hän niin pitkän eron +jälkeen, jo kauan sitten maalle muutettuansa, sai aivan odottamatta +sanan tuolta vanhalta palvelijattareltaan. Sillä hän oli jo unohtanut, +että Amandan kotipitäjä oli Lohja. + +Jonkun välittäjän, vanhan mummon kautta, joka arasti ilmestyi +Vieremään, Amanda antoi Elisabetille tiedon itsestään. Ilmeni, että +hänen asuntonsa ja kotinsa ei ollut sen kauempana kuin kirkonkylässä, +joka oli tuskin peninkulmankaan päässä Elisabetin talosta. Mutta +iloisin yllätys oli Elisabetille varmaankin tuon välittäjämummon +arvelu, että Amanda mielellään tulisi kenraalskan taloa katsomaan, +ehkäpä rupeaisi palvelukseenkin, jos hänestä vielä huolittaisiin. + +Ja kirkonkylään palatessaan vei mummo Amandalle säkittäin ja +kantamuksittain terveisiä kenraalskalta ja sen lisäksi moninkertaiset +vakuutukset, että Amanda oli mitä sydämellisimmin tervetullut Vieremään +ja ettei siellä osattu odottaakaan mitään parempaa kuin hänen +tulemistaan talonväeksi. + +Sillä mikäpä olisi voinut ollakaan Elisabetille mieluisempaa kuin +turvautua jälleen Amandaan. Kaikki nämä maalaisolot ja taloudet, tämän +seudun maalaistapojen tuntemattomuus, suhteet näihin uusiin, outoa +murretta puhuviin palvelijoihin ja myös Elisabetin oma tottumattomuus +maatalouden tehtäviin tuottivat hänelle suuria hankaluuksia, joten +usein syntyi pahojakin väärinkäsityksiä ja erehdyksiä. Mutta Amanda oli +varmasti neuvoillaan häntä auttava ja opettava häntä suhtautumaan +täkäläisiin ihmisiin, ehkäpä vielä suuremmassa määrässä kuin oli häntä +auttanut kaupungissa. Sillä olivathan nämä olot ja nämä ihmiset Amandan +kotiseudun oloja ja ihmisiä, joiden tapoja hän hyvin tunsi. + +Saavuttuaan Vieremän pihalle Amanda näki kenraalskan itsensä tulevan +ulos häntä vastaan, mutta hän tuskin uskoi silmiänsä, sillä vaatteet +olivat pikemminkin jonkun keittiöläisen kuin kenraalskan ja +senatorskan. Vain sinervänharmaa hame, samanvärinen jakku ja valkoinen +esiliina vyötäisillä! + +Ilomielin tervehdittyään, taputeltuaan, melkeinpä syleiltyään vanhaa +ystäväänsä Elisabet johdatti Amandan talonsa suureen tupaan, istutti +pitkälle seinävieri-penkille vastapestyn puisen ruokapöydän luo ja meni +itse takkauunin takana olevan pienen hellan ääreen kahvivehkeitä +kopistelemaan. Sieltä hän tulta kohennellen vilkkaasti kyseli Amandan +uutisia, mutta tämä oli äkkiä käynyt jostakin syystä ujoksi ja +sanattomaksi. + +Amanda oli jo aika lailla vanhentunut, vaikka muuten suuresti +muistuttikin entisiä aikoja. Nyt hän oli kovin punakasvoinen, kaiketi +jostakin selittämättömästä mielenliikutuksesta tai pettymyksestä, ja +hänen pienemmiksi käyneet silmänsä räpyttelivät pois itsestään jotakin +epämukavuutta. + +Lopulta hän ei sanonut enää mitään, myönnytteli vain hajamielisesti +jaa-jaa, juu-juu ja tuskin kuuntelikaan, mitä hänelle puhuttiin. Hänen +silmänsä vain liikkuivat kuopissaan katseen siirtyessä seinästä seinään +ja erittäinkin viipyessä välikaton rajassa, missä vanhat tukit olivat +savuttuneet melkein pikimustiksi, paikoitellen näyttäen kauniin, jalon +teräskiillon pinnallaan. Alempana ne vähitellen ruskettuivat +vaaleammiksi. + +Hän katseli myöskin suurta, talonpoikaisen tilavasti ja koruttomasti +rakennettua takkauunia pankkoineen ja kattiloineen, katseli rukkia, +kangaspuita tilkkumatto-aloitteineen ja mustankiiltävää pianoa kaiken +tämän keskellä, joka näytti saattavan hänet ymmälle. Oliko tämä musta +tupa todellakin kenraalskan asuinhuoneita? Vuoteen tapainen oli kyllä +siellä hellan puolella nurkassa, mutta sen kai Amanda toki arvasi +poissa olevan palvelijattaren vuoteeksi. Tietysti, tietysti täytyi +talossa olla vielä toisia huoneita, jotka paremmin vastasivat +kenraalskan säätyarvoa! + +Sitten kenraalska meni pihalle ja toi sieltä kantamuksen lastuja +entisten kahvipuiden lisäksi, joita kyllä näytti vielä olevan +pakkilaatikossa. Sen hän kaiketi teki saadakseen tulen eloisammin +loimahtamaan, mutta ehkä myöskin osoittaakseen vanhalle Amandalle, että +nyt olivat hänen talossaan tavat muuttuneet ja etteivät mitkään liian +raskaat työt Amandaa odottaneet, sillä hän oli oleva itse joka paikassa +mukana ja apuna. + +Mutta Amandaan ei tämä näky vaikuttanut suinkaan reipastuttavasti. Pian +tulivat sentään näkyviin toisetkin huoneet, joita näytti olevan vielä +kaksi. Kun Elisabet meni pimeästä välihuoneesta hakemaan lautaselle +kahvikorppuja, olivat ovet noihin huoneisiin auki. Mutta voi +kauhistusta: nekin huoneet olivat molemmat vailla seinäpapereita, +myöskin se huone, jossa näkyi kenraalskan pieni, Amandalle entisestään +tuttu kirjoituspöytä ja matala, rautainen, ruskeaksi maalattu vuode. Ja +kaikkialla näkyivät ikkunain puolikorkeuteen ylettyvät, nauhaan +pujotetut valkoiset kaihtimet, samanlaiset kuin oli tuvassakin. + +Amandan mitta tuli vihdoin täyteen, kun väen saapuessa niityltä pieni +Karjalasta kotoisin oleva palvelustyttö, huivi niskaan valuneena ja +vaaleankellertävät hiussuortuvat hujan hajan ympäri päätä, tuli sisälle +ja ketään tervehtimättä, vain hiukan syrjäytyen laski päällyshameensa +maahan ja veti ylleen toisen hameen, jonka otti seinään kiinnitetyn +lakanan alta. Ei tuo edes liikahtanutkaan, vaikka kenraalska hänen +ohitsensa kulkien kantoi kahvitarjottimen pöytään Amandan eteen. + +Kahvinjuonti ei tahtonut sujua. Amanda oli lakannut ollenkaan +puhelemasta. Hän vain pyyhkieli punehtuneita kasvojaan ja vetistäviä +silmiään aivan kuin olisi hiljakseen itkenyt kenraalskan surkeata +kohtaloa. + +Vihdoin Elisabetkin vaikeni. Hän ei ollenkaan voinut käsittää, mikä oli +saattanut loukata tai suututtaa Amandaa. Punehtuneena hänkin, +noloudesta aivan ymmällään hän vain hörppi ystävättärensä kanssa liian +kuumaa kahvia. + +Ja pian tämän kiusallisen toimituksen jälkeen Amanda rupesikin tekemään +lähtöä. Hän vain hiljaa ja nöyrästi kiitti kenraalskaa, mutta Vieremän +palvelukseen tulemisesta ei puhuttu mitään. Hän lähti aivan +vieraantuneena. + +Parin päivän kuluttua ilmestyi taloon uudelleen sama välittäjämummo +ilmoittaen, ettei Grahnin Amanda sentään tulekaan takaisin. + +Näin alkoi Elisabetille vähitellen selvitä, että se hänen uusi +elämäntapansa, jonka hän oli toivonut lähentävän häntä kansaan, +päinvastoin tuntui ikäänkuin työntävän luotaan, vieroittavan kansaa +hänestä. Eikä hän voinut keksiä mitään keinoa asian auttamiseksi. Eihän +hän toki voinut luopua uskostaan. + +Saman asian oli Rantalan Emmy-miniä jo aikoja sitten myöskin huomannut +ja siihen ikäänkuin varustautunut jo ennen kuin Elisabet vielä oli +muuttanutkaan Vieremään. Emmyn mielestä ei koko tuosta ymmärtämyksen +saavuttamisesta voinut koskaan tulla mitään, ellei kansalle suoraan ja +selvästi selittänyt, mikä oli oikeastaan tarkoituksena, kuka kreivi +Tolstoi oli, miksi hän luopui omaisuudestaan ja niin edespäin. Hän +suorastaan ei voinut nähdä, että hänen Arvidiansa ja sitten myöskin +Elisabetia niin väärinkäsitettiin. + +Ja viivyttelemättä hän siis ryhtyi mitä tarmokkaimpiin toimenpiteisiin +tämän epäkohdan auttamiseksi. + + + + +V. EMMYN LUKUTUPA. + + +Emmy tarvitsi ensiksikin sopivaa huoneistoa tarkoituksiinsa. Vieremän +välittömässä läheisyydessä oli vanhan Sorkin talon kylmille jäänyt +rakennus; siinä ei ollut kuin kaksi porstuan erottamaa huonetta, joista +toinen oli iso tupa, jo ränsistynyt ja käyttämätön. Viereisessä +huoneessa eleli vielä puolisoineen Sorkin talon entinen omistaja, +raihnainen ja nilkuttava eläkeukko, sillä myynnin jälkeen oli talo +yhdistetty kauempana olevan, samaan kylään kuuluvan Kässän kartanon +maihin ja viljelyksiin. Tämä ukko oli sangen äkäinen ja ankara ja kävi +joskus, rohkeusryypyt otettuaan, naapureissa keppiänsä heristelemässä, +kun aituri-elukat sattuivat hänelle mitä vahinkoa tekemään tai kun +muuten hänen peräti vanhoillisia sääntöjänsä ja mielipiteitään vastaan +eleltiin. Nuoriväki pelkäsi häntä niin, että Sorkin omenat aina +säilyivät, vaikka muiden olivat aikoja sitten huvenneet. — Pariskunnan +huone pysyi lämpimänä, mutta tupa oli jo vuosikausia ollut asumaton. +Siinä oli vielä säilynyt iso vanha pöytä ja seinän pituiset penkit sekä +tilava hyllykaappi leivinuunin vieressä. + +Emmy iski katseensa tähän autioon tupaan. + +Jo ennenkuin Elisabet oli tähän Virkkalan kylään muuttanut, siihen +aikaan, kun vaimoni ja minä vielä asuimme Jusolan suuressa talossa +Vappulan kylässä odotellen oman asumuksemme valmistumista Vieremän +maalla olevalle rantavuorelle, sai Emmy järjestetyksi lukutuvan juuri +tuohon samaan Sorkin tyhjänä seisovaan puoleen, johon hän oli hankkinut +käyttämisoikeuden Kässän kartanon leskiemännältä. Tämän avuliaan +umpiruotsalaisen rouvan toimesta alettiin Sorkin tupaa lämmittää vähän +muinakin päivinä kuin vain lauantaisin, jolloin sorkkilaiset leipoivat. +Mutta eläkeukko itse — hänkin ruotsalainen — katsoi hyvin karsain +silmin mokomia uuden ajan vehkeitä, ja erittäinkin, kun vanhan kaapin +hyllyille alettiin sääliä maallisia suomalaisia kirjoja, jotka +täyttivät kaikki paikat ja joita kohta käytiin ahkerasti lainailemassa, +kulkien hänen eteisensä läpi. + +"Besynnerliga tidär!" — murahteli ukko uhkaavana tullessaan +neuvottelemaan kylän muiden vanhuksien kanssa, ja hänen leukansa jo +värähteli. + +Mutta Emmy ei häntä pelännyt. + +Tämä pieni kirjasto ja lukutupa oli tarkoitettu erittäinkin rannempana +sijainneen sahalaitoksen työväestön tarpeiksi, mutta ahkeria kävijöitä +olivat myöskin kylän pikkueläjät, isoisten muonamiehet, mäkitupalaiset +vaimoineen ja lapsineen. Lauantaisin kokoonnuttiin esitelmäin pitoon ja +yhteiseen illanviettoon, ja pian alkoi tupa tuntua ahtaanlaiselta. + +Hauskinta lienee tuvan yleisöstä ollut, kun Arvidin pitkäin esitelmäin +jälkeen Emmy jakoi kuulijoille pienet kirjaset, joissa oli +tunnetuimpien kansallislaulujemme sanat, ja viritti jonkin +laulusävelen. Hänellä oli kaunis ja kaikuva lauluääni, ja innokkaasti, +toinen toisensa ylittäen yleisömme kajahutteli yksiäänisesti Emmyn +mukana. + +Tämä yksiääninen, vapaa, reipaspoljentoinen ja kirkonveisuuta nopeampi +laulaminen tuntui väestä niin mieluisalta, että harvoin siitä +lakattiin, ennenkuin kaikki tunnetuimmat laulut olivat lauletut +kannesta kanteen. Sorkin ukko se vain pudisteli päätään ja pysyi +visusti huoneessaan, ja hänen katkeruuttansa oli ikävintä kestää, sillä +väkeä oli todella usein porstuankin täydeltä, ja sieltä kuului laulu +hänenkin huoneeseensa raadellen ukon korvia, sillä hän ei lauluksi +tunnustanut mitään renkutuksia, vaan ainoastaan herranhuoneen oikeita +virsiä. + +Mutta kun Elisabet oli muuttanut Vieremään, tarjosi hän kohta ison +tupansa ja kirjaston lauantaisten kokousten käytettäväksi. Hänen +tupansa oli Sorkin tupaa paljon isompi. Ja niin Emmyn lukutupa +muutettiin Vieremään. + +Täällä lainakirjastoa saatettiin paljon laajentaa sekä suuremman +tilan vuoksi että ruotsalaista osastoa varten tehtyjen uusien +kirjalahjoitusten johdosta, johon tarkoitukseen lähimmät herrasväet +lähettivät melkoisen määrän niteitä. Myöskin tuli pian työvoiman +lisäystä, kun Vieremään muutti asumaan Elisabetin Elli-tytär, joka otti +sitoakseen kirjaston hajanaiset niteet ja aina houkutteli kaikkia muita +oikein tehdasmaiseen yhteistyöhön. Tämä aloite kuitenkin keskeytyi +Ellin kuoleman johdosta. Vielä oli apuna Aili, Aleksanderin +veli-vainajan tytär, jolta Antrean suuressa junaräjähdyksessä oli +mennyt molemmat jalat poikki ja joka nyt oli oppinut liikkumaan +tekojaloilla. Hänkin oli muuttanut Vieremän asukkaaksi ja otti mitä +innokkaimmin osaa sen harrastuksiin. + +Lukutuvan toimiala siis laajeni, ja kaikki alkoi olla kansalle paljon +käsitettävämpää. Siihen yhdistettiin iltakurssit työväelle, joissa +opetettiin useampana iltana viikossa lukemista, kirjoitusta ja +laskentoa. Työväki oli siihen aikaan verrattoman paljon alhaisemmalla +kehitystasolla kuin nykyisen sosialismin aikakaudella, joka on +ihmeellisesti täydentänyt kansan luku- ja kirjoitustaidon. Meilläkin +jotkut ovelammista joutuivat algebraan asti, jopa pyrkivät siitäkin +edemmäs. + +Hauskimmat olivat kuitenkin täälläkin uudessa tuvassa lauantaiset +lauluillat. Voimakkaan ryhdikkäänä kajahtelivat sävelet tilavassa +tuvassa, nyt usein pianonkin säestäminä. Ja Emmyn ääni kaikui sitäkin +iloisempana, kun hän alkoi opettaa jotakin uutta, vielä tuntematonta +laulua. Moiset Emmyn otteet tekivät suhteemme kansaan kevyemmäksi ja +läheisemmäksi ja niin alkoivat jo esitelmätkin kelvata. + +Tämä Emmy oli sangen merkillinen olento, josta voisi ja ehkä pitäisikin +kirjoittaa kirja erikseen. + +Itse siitä tietämättään hän oli täysi tolstoilainen, ja paljon +suuremmassa määrässä kuin moni tietäväinen. + +Mutta tietoisesti hän ei suinkaan kannattanut tolstoilaisuutta, mikä +kaikki näkyy seuraavasta kuvauksesta. Hän oli suurkauppiaan tytär +Jyväskylästä ja oli aina viettänyt varakkaan perheen iloisen huoletonta +elämää sisaruslauman nuorimpana jäsenenä. + +Isän ja äidin kuoltua vanhin sisaruksista tuskin osasi johtaa nuorimman +veitikan omaperäisiä elämisen ja olemisen vaistoja. Tyttö ei ollut enää +pakotettavissa. Ainoa, minkä vanhemmat sisaret saivat vihdoinkin +aikaan, tosin monilla suurmaailman kuvauksilla ja vastaisten +hauskuuksien houkutuksilla, oli että Emmy, — päästäkseen olemaan ja +elämään unelmiensa kaupungissa, Helsingissä, — suostui siellä +jatkamaan opintojansa tyttökoulun ylemmillä luokilla. + +Niin tapahtuikin. + +Aloitettuaan hiukan vallattoman koulunkäyntinsä Helsingissä hän kevään +tultua ihastui nuoreen ylioppilaaseen, jonka vappuna näki Alppilassa +ylioppilaslaulajien joukossa. + +Kaikista varoituksista huolimatta — sillä nuorukainen ei ollut vielä +pro exercitiota, tuskinpa pikku teologiakaan suorittanut — he menivät +kihloihin, ja Emmy keskeytti koulunkäyntinsä. He viettivät häänsä +Jyväskylässä, jonne kummankinpuoliset suvut saivat luvan kokoontua, +tehdä keskenään tuttavuutta ja oppia pitämään toisistaan niin hyvin +kuin taisivat. + +Nuorilla oli tietenkin mitä loistavimman tulevaisuuden haaveita, jotka +syrjäisten kaikkia epäilyksiä uhmaten ilotulituksena valaisivat pimeätä +taivasta. Nuorten elämällä pitää olla seikkailutuoksunsa. He rakastavat +uhkapanoksia ja rakentavat luotolle. + +Naimisiin mentyä matkustettiin ulkomaiseen yliopistoon filosofisia +opintoja harjoittamaan. Sitten oltiin vielä yliopiston stipendiaattina +uudella 2-vuotisella ulkomaanmatkalla Moskovassa. Kun varat oli jo +melkein loppuun kulutettu, suoritettiin vihdoin tarkoitettu +lakitieteiden kandidaattitutkinto. + +Ja nyt olisivat avautuneet yhteiskunnallisen toiminnan mahdollisuudet +ja suuret tilaisuudet ansiotöihin. + +Mutta silloinpa tulikin Emmylle keikaus, jota tuskin monikaan muu nuori +vaimo olisi kestänyt. + +Toimiessaan Vaasan hovioikeuden piirissä tuomarinapulaisena ja juuri +odottaessaan määräystä omien käräjäin pitämiseen hänen miehensä jätti +äkkiä kaikki käräjätoimensa ja luopui lainopilliselta uralta. + +Kun Emmy, hänen palattuaan maaseudulta takaisin pääkaupunkiin, +hämmästyneenä tiedusteli, missä tarkoituksessa semmoinen jyrkkä käänne +oli tehty, vastasi mies vain, ettei hän voinut ruveta ketään +tuomitsemaan. Ja kun Emmy sitten toimeentuloa tarkoittaen kysyi, että +mitenkäs nyt sitten eletään ja ollaan, niin mies sanoi, ettei hän sitä +tiedä ja ettei ollut edes tarkoitustakaan, että ihmisen pitää huolehtia +huomisesta, vaan ainoastaan nykyhetkenä menetellä oikein. Ja +tuomarintoimen sijaan hän valitsi ammatikseen milloin mitäkin +käsitöitä, milloin naputteli puunauloja kengänpohjaan, milloin +tehdaspajassa vasaraa kalkutteli. + +Sinne menivät kaikki tulevaisuudentoiveet, sinne yhteiset laskelmat ja +innostukset! + +Jo olisi toinen vaimo kääntynyt asianajajan puoleen ja ottanut eron +mokomasta miehestä, joka noin antoi yhteisen perheonnen mennä +haaksirikkoon, — jonka ajatuksenjuoksua hänen oli mahdoton käsittää ja +jota ympäristö piti melkein mielisairaana. + +Mutta Emmypä ei ollut millänsäkään. + +Tehdäänpä sitten niinkuin mies tahtoo. Muutettiin maalle ja ryhdyttiin +uusiin, outoihin töihin. Rantalan mäenkin Emmy oli itse löytänyt ja +valinnut samoillessaan järven rantoja ja lehtoisia niemiä. Pieni talo +rakennettiin niemen vuorelle kolmen apurin avulla. + +Jos oli mies tottumaton piiluamaan ja nurkkaa salvostamaan, niin kyllä +oli Emmynkin outoa, kun uutta taloa ruvettiin asumaan, suorittaa omin +käsin kaikkea semmoista, mitä ennen hänen varakkaassa kodissaan vain +palvelijat olivat suorittaneet, pienimmistä keittiöhommista +vedenkantoihin asti. Mutta työhän tekijäänsä neuvoo, ja totuttuaan +kaikkiin askarteluihin hän vihdoin luopui kokonaan palkattujen +palvelijain avusta. Lypsymummo vain kävi aamuin illoin navettatöissä. +Emmy väitti tekevänsä näin vain taloudellisesta pakosta eikä +tolstoilaisuuden vuoksi. Mutta mene tiedä, kuinka asia oikein oli! + +Miten tämän pariskunnan taloudellinen toimeentulo sitten järjestyi, +siitä voisi ehkä myöskin kirjoittaa eri historian. + +Mutta palatkaamme Vieremän lukutupaan ja niihin omituisiin syihin, +jotka monen vuoden kukoistusajan jälkeen tekivät sen lauantaiset +lauluillat ja esitelmän, jopa koko sen olemassaolonkin tarpeettomaksi. + + + + +VI. SOSIALISTIT TULEVAT. + + +Vasta sitten, kun Vieremä lukutupineen ja lauantai-kokouksineen oli +ollut vaikuttamassa vuosikausia, alkoivat ympäristön pieneläjät +vähitellen kuulostella, mitä nuo seudun tulokkaat oikeastaan puhuivat +ja tarkoittivat. Vanhatkin jo höristivät korviaan ja alkoivat tunnustaa +nuo oudot ihmiset ystävikseen. Tolstoin kirjoja lainailtiin, luettiin +ja tutkittiin. + +Oli epäilijöitäkin. He paheksuivat, että Jumala, jota muinaisista +ajoista asti oli rukoiltu pyhäpäivin Lohjan vanhassa kivikirkossa, nyt +ikäänkuin tahdottiin tuoda sieltä pois taivasalle, papeittakin jokaisen +puhuteltavaksi ja kuulusteltavaksi. + +Mutta oli toisia, joita viehätti juuri tämä jumalsuhteen välittömyys, +kun sanottiin, että Jumala on kaikkien ihmisten yhteinen, luonnon ja +taivaan vapaudessa oleva, ihmisen omassatunnossa puhuva isä, jota +saattoi lähestyä missä tahansa ja jota voi rukoilla vain täyttämällä +hänen tahtonsa, omaatuntoansa kuulemalla, tunnustamalla suuren +rakkaudenopin, tasa-arvoisuuden ylä- ja alaluokan, eri kansojen ja eri +rotujen välillä. + +Hartaimmiksi kuulijoiksi osoittautui kuitenkin aikaa myöten +Vieremän oma työväki, jonka kanssa Elisabet itse oli alituisessa +kanssakäymisessä. Hän ei tässäkään uudessa ympäristössään, nyt kun +lähenemistä oli syntynyt, ollut kadottanut harrasta keskustelemisen +valmiuttaan, vaan menetteli Vieremässä aivan niinkuin ennen muinoin +kaupungissa tuttujensa seurassa, väsymättä selitteli ja todisteli +kaikkea, mikä oli hänelle itselleen selvinnyt ja hänen uskokseen +muuttunut. Monen monet vanhan Sarénskan maitoretket venyivät aivan +pitkään, kun he, maidot mitattuansa, istahtivat tuvan pitkälle penkille +juttelemaan elämän asioista. Monet niistäkin ennen vieraista +kylämummoista, jotka puotimatkoillaan kulkivat Vieremän ohitse ja +tahtoivat vain pikimmältään poiketa kenraalskaa katsomassa, tarttuivat +siellä suustaan kiinni ja viipyivät tuntikausia hänen pakinoillaan. +Talon miehisetkin työntekijät unohtuivat kesken töitään kenraalskan +kanssa keskustelemaan. Harvoinko vouti tai Stenmannin veljekset, jotka +olivat Vieremän palveluksessa, tavattiin puutarhan käytävällä +seisoskelemassa Elisabetin kanssa, mutta kun heitä lähestyi, ei kysymys +ollutkaan salaojien suunnittelemisesta, valkojuurten hävittämisestä, +vaan — taivaan valtakunnan oikeasta käsittämisestä. + +Voudin alussa epäluuloinen, usein vähän pilkallinenkin katse oli +vähitellen kokonaan kadonnut ja sijaan oli tullut vilpitön välittömyys +hänen suhteissaan talon emäntään. Elisabet sai todellakin vapaasti olla +ketään komentamatta. Vouti vain tärkeimmissä käänteissä selitteli +kenraalskalle, miksi oli maanviljelyksessä näin eikä noin meneteltävä. +Hän oli tullut ehdottoman raittiiksi, talon asiat olivat nyt hänen +asioitansa, ja pian oli Vieremä todella muuttunut kuin hänen omakseen: +hänen olivat vuotuiset viljelyssuunnitelmat ja hän se määräsi +työajatkin: milloin vaatien hellittämättömään ponnisteluun miltei 14 +tuntia päivässä, milloin taas höllentäen ja lepuuttaen väkeä, niin että +syrjäiset kysyivät: eikö Vieremässä tänään ollakaan töissä? + +Vouti ja Elisabet olivat nyt kaikissa viljelys- ja talousasioissa aina +täydellisesti yksimieliset. + +Eräässä asiassa vouti ei kuitenkaan ollut aivan samaa mieltä +kenraalskan kanssa, mutta se asia ei koskenut viljelyssuunnitelmia, ei +taloudenhoitoa, ei peltoja eikä metsiä. Se koski — samaista taivaan +valtakuntaa eli oikeastaan sen tulemisen ehtoja. + +Ei tosin siinäkään asiassa — ainakaan voudin mielestä — erimielisyys +ollut kovin pitkälle menevää, jos sitä hänen nähdäkseen ollenkaan oli +olemassa, hän kun oli yhtä mieltä pääasioissa. Vouti uskoi niinkuin +kenraalskakin, että taivaan valtakunta oli käsitettävä tulevaksi tässä +ajallisuudessa, ihmisten mielenmuutoksen seurauksena, eikä vasta +kuolemantakaisessa elämässä, ei niinkuin voudin vanhemmat ja koko +Vappulan kylä ja yleensä kaikki vanhat uskoivat. Hänkin uskoi, niinkuin +kenraalska, että sodat ja kaikkinainen väkivalta ja ihmisorjuus oli +maailmasta kerran poistuva. Hänkin oli lujasti vakuuttunut siitä, että +sodat eivät lopu, ennen kuin ihmiset kieltäytyvät sotimasta, eikä +muukaan väkivalta lopu, ennen kuin ihmiset kieltäytyvät toisilleen +väkivaltaa tekemästä. + +Mutta tämmöisten suurten tarkoitusten saavuttamiseksi oli voudin +mielestä olemassa vain yksi ainoa mahdollisuus: nimittäin se, että ei +ainoastaan Virkkalaa, Vappulaa, Lohjannummea ja muita lähikyliä ja +pitäjiä myöten, vaan kaiken kansan keskuudessa yli koko maan oli +levitettävä tätä jumalanvaltakunnan tulemisen oppia, niin että vihdoin, +sovitun merkin saatua, voitaisiin _kaikki yht'aikaa_ heittää aseet +käsistä. + +Kenraalskalla sitä vastoin oli noista levittämisen keinoista toinen +ajatus. Hän oli sitä mieltä, ettei tässäkään asiassa ihminen saanut +komentaa muita kuin itseänsä ja että mikään kiihotus ei voinut olla +hyväksi, vaan jokainen menetelköön omantuntonsa mukaan. Ja jos hänen +rakkautensa lähimmäistä kohtaan on kasvanut niin suureksi, ettei hän +voi tätä tappaa, niin kieltäytyköön sotapalveluksesta mitään +merkinantoa odottamatta, — mutta jos hänessä ei ole niin suurta +rakkautta, niin menköön sotaan. + +Voudin mielestä tämä oli kovin epätyydyttävää: vankeuden pelko estää +kansaa yksitellen kieltäytymästä. Sen uskaltaa hänen laskelmiensa +mukaan tehdä enintään yksi kymmenestä tuhannesta. Siihen Elisabetilla +puolestaan ei ollut mitään vastaamista. — Sittenpähän saisi +iankaikkisesti odottaa sitä aikaa, — sanoi vouti ja lähti +alakuloisesti huoahtaen. + +Aina he tähän tulokseen töksähtivät, niin innokas kuin yksimielisyyden +alku olikin ollut. + +Tuloksettomasti yritti Elisabet myöskin selittää hänelle tätä +kieltäymisen asiaa puhtaasti uskonnollisena, henkisen rakkauden +vaatimuksena, josta yksistään riippuu, milloin ja miten Jumalan +valtakunta maan päällä toteutuu, jopa toteutuuko se ajallisesti +milloinkaan. Puheen jouduttua tähän uomaan, joka oli aina seurauksena +voudin liian innokkaista ehdotuksista, alkoivat vaivautuneen +haluttomuuden rypyt ilmestyä voudin kasvoihin, ja hän haukotteli yhä +syvempään. Ellei tuolla Tolstoin opilla ollut tarkoituksena saada tämän +näkyväisen maailman oloja pian kuntoon, ei hän puolestaan osannut siitä +opista paljoakaan välittää. + +Mutta vouti sai aivan odottamattaan voimakasta kannatusta omalle +mielipiteelleen ja taholta, josta hänellä ei tätä ennen ollut +aavistustakaan. + +Se tapahtui niinä aikoina, jolloin sosialistit tulivat meidän +seuduillemme. + +Mitä miehiä he oikeastaan olivat ja mistäpäin he olivat näille maille +osuneet, siitä ei voudilla yhtä vähän kuin muillakaan kyläläisillä +ollut vähintäkään tietoa. + +He olivat ensin tulleet ikäänkuin töihin vastaperustetulle uudelle +sahalle, joka rakennettiin etäämmällä olevan lahden poukamaan. Vanha, +Vieremän lähellä ollut pieni yksiraaminen sahalaitos oli tarpeettomana +hävitetty ja sen savupiippu kaadettu maahan, kasaantuneiden +sahanporokumpujen päälle. + +Sitten tuli vielä suuremmissa laumoissa samoja sosialisteja muihin +tehtaisiin, joita perustettiin tuon etäämmän lahden rantamille, +Kyrkstadin maille. Semmoisia tehtaita oli ensin pienoinen tiilitehdas, +sitten kalkkitehdas omine louhimoineen, joita avattiin luonnon +aarteista rikkaan pitäjämme eri seutuihin. (Myöhemmin on samaan +tehdasrykelmään rakennettu mahdottoman suuri sementtitehdas kolmine +polttouuneineen, mutta sen historia ei tosin enää kuulu tämän +kertomuksen puitteisiin.) + +Siihen aikaan kun voutimme, niinkuin edellä on kerrottu, ihmetellen +töllisteli uusia tulokkaita ja korvat hörössä kuunteli heidän uusia +puheitaan, ei vielä ollut seudullamme olemassa noita suuria komeuksia, +jotka nyt viskaavat savupiippunsa pilvien tasalle ja todistavat +itsestään peninkulmien päähän, muutettuaan pienen pysäkkimme ympäristön +melkein kaupungiksi puoteineen, osuuskauppoineen, näyteikkunoineen, +kahviloineen, pankkeineen, teurastamoineen, partureineen, +muotiliikkeineen, elokuvineen ja teattereineen, joka sijaitsee +"Tietolassa", työväen uhkeassa talossa. + +Tämä Tietola, joka on kaiken sen ympärille kasvaneen komeuden keskellä, +ei kuitenkaan ole mikään viime aikain tuote, vaan se rakennettiin jo +kuusikolmatta vuotta sitten eli melkein ensimmäisinä vuosina sen +jälkeen, kun sosialistit olivat seudullemme ilmestyneet. + +Mutta heitä oli paljon, ja usein tupa täyttyi niin, etteivät he saaneet +sijaa, vaan monet jäivät pihalle. Ja kun siis tämäkin iso tupa oli +heille pieni, niin he pitivät kokouksen ja päättivät rakentaa erikseen +työväentalon, kovasti pohtien kysymystä, mistä he nyt siihen +tarkoitukseen rahaa saisivat. + +Heidän joukossansa oli pienikasvuinen, mutta topakka mies, joka oli +ennen ollut Valkomissa työväen asioita sielläkin järjestelemässä. Hän +sanoi heille: minä tiedän, mistä ja keltä rahoja saadaan. + +Ja he lähettivät hänet matkalle niitä luvattuja rahoja noutamaan. + +Seuraavana päivänä hän jo palasi matkaltaan, ja vaikka hän oli lyhyt +mies, suuntautui hänen katseensa ylimielisesti kaikkien, pisimpienkin +miesten ylitse. Hän oli tullut harvasanaiseksi niinkuin mahtimies, +jonka aivoituksia saa vain arvailla, ei kysellä. Eikä puhunut enää kuin +muutamille vierusmiehilleen, nämä sitten saivat laverrella kelle +tahtoivat. + +Ja mahtimies hänestä tulikin, sillä tämän matkan jälkeen hänet +valittiin aina kaikkien kokousten puheenjohtajaksi ja häntä pidettiin +suorastaan koko sakin johtomiehenä. + +Ei hän kuitenkaan ollut matkustanut kauemmaksi kuin kahden asemavälin +päähän. + +Perille päästyänsä hän oli kohta askeltanut Mustion mahtavaan +sukukartanoon, jota siihen aikaan hallitsi kamarijunkkari Linder. +Pieni, miltei herraskaiselta näyttävä puheenjohtajamme oli päässyt +tulemaan hovin kaikkien puistojen ja loistokäytävien kautta kivisen, +Kustaa III:n aikaiseen tyyliin rakennetun kaksikerroksisen +päärakennuksen eteen. Siinä hän oli pysähtynyt hetkiseksi, ottanut +lakin päästään, kuivannut valkoisella nenäliinalla otsansa ja niskansa, +sillä oli hiostavan kuuma kesäpäivä ja hän oli ottanut ylleen mustat +verkavaatteensa. Sitten hän oli vetänyt takintaskusta valkoisen +tärkkikauluksen ynnä pienen, punaisen tekosolmikkeen, kiinnittänyt ne +kaulaansa ja ikäänkuin voimia keräten puhallettuaan keuhkoistaan +muutaman syvän henkäyksen oli lähtenyt kiertämään puoliympyrässä +viimeistä pyöreätä tekonurmikkoa, jonka keskustassa oli jalustan päässä +häikäisevästi aurinkoa heijastava hopeapallo, ja niinpä hänen edessään +olivat nyt vain portaat suurine pääovineen. + +Puheenjohtaja kyllä ihmetteli, että nämä paikat olivat niin kokonaan +vartioimattomia, ja hän ajatteli, että sitä pidettiin kaiketi +tarpeettomana, koska ei otaksuttu muiden kuin herrasvieraiden +uskaltautuvan näille paraatiportaille. Mutta ovessakaan ei kukaan +tullut hänelle keittiötietä osoittamaan. Hän kohensihen, ryhdistäytyi +ja astui niska jäykkänä sisälle. + +Aulassa häntä vastaan tuli lakeija juosta sipsuttaen nopeasti alas +yläkerran rappusia, kumarsi kohteliaasti ja johdatti hänet samoja +rappusia ylös odotushuoneeseen, jossa hän kysyi vieraan nimeä ja +ammattia. + +— Virkkalan työväenyhdistyksen puheenjohtaja, — vastasi tulija +silmiänsä sipristäen, pää koholla. Sillä hän jo tiesi siksi tulevansa. + +Lakeija meni ilmoittamaan, ja vähän ajan kuluttua aukenivat sisähuoneen +ovet selko selälleen. + +Huoneessa vallitsi suloinen viileys ja puolihämärä, sen ikkunat olivat +silkein ja sametein verhotut. Vain etäisimmän ikkunan luona oli +valoisampaa. Siinä oli suuri tamminen kirjoituspöytä ja sen ääressä +istui pöytään päin kumartuneena kamarijunkkari, yllään komean kirjava +yömekko. + +Mutta hänen edessään pöydällä ei ollut asiakirjoja eikä papereita, vaan +ylt'yli vihreän veran oli levitetty korttipeli. Se oli järjestetty +niin, että kolme korttia oli aina ryhmitetty yhteen avonaisina. + +Ja näihin hän nyt tuijotti niin hartaasti, ettei malttanut sen kuin +katsahtaa tulijaan ja viitata istuutumaan. + +Rohkea puheenjohtaja istui yksinäiselle tuolille ovenpieleen. + +— "Ohhoh näitä rahoja, näitä rikkauksia" — hän ajatteli, — "eikö +niistä jotakin riittäisi työväellekin!" + +Hän näki kamarijunkkarin toisinaan nostavan kättänsä ikäänkuin +ottaakseen jonkin korteista, toisinaan ottavankin ja pitävän sitä +koholla, mutta voimatta päättää, mihin ryhmään se oli siirrettävä, hän +aina palautti sen siihen, mistä oli ottanut. Ja tuli yhä +kiintyneemmäksi vaikeaan korttitilanteeseen, josta hän ei näyttänyt +parhaalla tahdollaankaan voivan selviytyä. + +Vieras oli kyllä kuullut kerrottavan, että tämä kuuluisa kamariherra +oli huima kortinpelaaja. Aivan äskettäin sanottiin hänen Pietarissa +pelanneen korkean virkamiehen kanssa, jonka olisi ollut määrä tulla +kuvernööriksi Suomeen. Virkamies oli joutunut tappiolle kerta toisensa +perästä ja vihdoin pannut koko omaisuutensa yhden ainoan kortin varaan. +Menetettyään nytkin hän oli kohta matkustanut Imatralle ja heittäytynyt +koskeen. + +Vaikea oli puheenjohtajan kuitenkin käsittää, kuinka tuo herra saattoi +pelata yksin. Semmoista ei hän ollut vielä milloinkaan nähnyt. +Sanottiin hänen usein yökaudet istuvan näin levitettyjen korttipakkojen +ääressä, siirrellen lehtiä paikasta toiseen. + +Vai olisiko hänen vain niin sanomattoman ikävä elää? Tai ehkä hän sillä +tavalla vain karkottaa tuon pietarilaisen ystävänsä surullista muistoa? +Kesantopellot, joiden ohi puheenjohtaja äsken oli tullut, pölysivät +kymmenien mahtavien härkäparien niitä äestäessä, tuottoisa koski kohisi +ihmeellisten puutarhojen läpi, joissa ihanat koskista johdetut +vesisuihkut pulppusivat ilmaan kastellen hyötyisiä taimilavoja ja +ulkomaisten puiden juuria, tallissa hirnuivat nuoret ratsuvarsat, +valkoiset huvimajat ja ikitammien tuuheat lehvät soivat siimestä, ja — +kaiken tämän keskellä miehellä oli ikävä! + +Täytyi lopulta otaksua, että kamarijunkkari oli kokonaan unohtanut +vieraansa läsnäolon. + +— Ellen minä nyt leikkaa rahaa, niin en milloinkaan! — ajatteli +puheenjohtaja. + +Hän rykäisi. + +Nyt kamarijunkkari havahtui korttiensa äärestä, ja suuri hoviherra kun +oli, hän nolostui omaa epäkohteliaisuuttaan. Mutta se kaikki oli +vieraalle vain eduksi. + +Sillä korjatakseen laiminlyöntinsä kamarijunkkari tuli kohta ketterästi +hänen luokseen, kätteli iloisesti ja istutti syvään nahkanojatuoliin, +jommoiseen hän itsekin istuutui, sekä rupesi kohteliaasti tiedustamaan +tulokkaan asuinpaikkaa, oloja ja asiaa. + +Hän kuunteli vierastaan ensin sangen virkeänä, silmät pingoitetun +suurina ja kirkkaina, mutta pienikasvuisen miehen äskeisestä maantien +pölystä ja kuumuudesta tulehtuneet kasvot jollakin tavoin nukuttivat +kamarijunkkaria, koskapa hänen silmäluomensa alkoivat painua, seikka, +josta hän olisi kyllä öisin ollut onnellinen. + +Ulkonäkö se saattaa tottuneenkin hoviherran eksyttää. Vain pelkästä +asiakkaan vaatetuksesta ja satunnaisesta hiostumisesta hän voi päättää: +no, tuosta miehestä ei ainakaan ole ikinä lähtevä mitään kiinnostavaa! +Nukutti aivan armottomasti. + +Mutta henkiset arvot, mitä parhaimmat puhelahjat, mitä lennokkain +mielikuvitus ja ovelimmat aivot eivät kaipaa kovinkaan tilavaa +aivokoppaa, vaan aatteet viskautuvat usein pienestäkin keskuksesta +ilmoille valtavina kuin auringonsäteet tai riehuvat salamat, jotka +valaisevat taivaan idästä hamaan länteen. + +Suuri oli tämä mies puhujana, vaikka hänen vartalonsa oli pieni, ja +niinpä hän osasi kasvattaa itsensä jättiläiseksi kostaen pienuutensa +mitä valtavimmalla koolla, joka hämmästytti kuulijan, kuohutti hänen +mieltänsä tai pani hänet kyyneltymään, milloin mitenkin, — mutta ei +enää torkkumaan. + +Nyt hän herätti kamarijunkkarin muutamalla odottamattomalla +äänenkorostuksella, ja sen jälkeen ei uinahtamisesta enää tullut +mitään. + +Lähes puoli tuntia yhteen menoon puheenjohtaja paasasi hienolle +kuulijallensa tämän päästämättä hetkeksikään tarkkaavaisuuttaan +herpaantumaan. + +Puheen aiheena oli lämpimän, tilavan, valoisan kodin välttämättömyys +jokaiselle ihmiselle, siis myöskin sille raatajajoukolle, jonka +ponnistuksista ihmiskunta elää. Työväentalo oli oleva sellaisena +lämpimänä ja valoisana kotina, jossa Virkkalankin työläinen oli tunteva +todellista lepoa ja virkistystä raskaan päivätyönsä jälkeen. +Ja semmoisen kodin hankkimiseksi hän nyt sanoi olevansa +rahankeräysmatkalla. + +Koko tämän puheen aikana oli kamarijunkkari, joka oli jo luonnostaan +sangen punaverinen mies, siitäkin yhä enemmän punastunut, kunnes hänen +hipiänsä oli tumman punasinervä. Kun hän istui selin valoon, ei vieras +voinut erottaa, oliko tämä punastus ehkä jatkuvan vihastumisen ilmettä, +jolloin saattoi odottaa kiivastumisen purkausta ja oli paras katsoa +selväksi tiensä ovelle. Mutta kun välimatka oli aivan lyhyt ja ulos +kiepsahtaminen tuntui helpolta, päätti hän vieläkin koettaa ja panna +nyt todella parastansa. Hän alkoi kuvata laajalti työläisperheiden +toivottoman valotonta elämää ahtaissa kasarmeissa, ja huomattuaan +kamarijunkkarin alkavan hermostuneesti nytkähdellä, ikäänkuin +rummutella sormillaan tuolin nahkoja, hän päätti käyttää viimeistä +tilaisuutta ennen ulospotkaistuksi tulemistaan ja laulaa julki koko +totuuden. + +Viittaillen eri suunnille huoneessa oleviin ylellisyysesineisiin, +kultapuitteisiin tauluihin, korkeisiin seinäpeileihin, mattohin, +flyygeleihin, kimalteleviin kattokruunuihin hän puhetaitonsa koko +voimalla antautui tekemään vertailuja tämän ylellisyyden ja +työläiskasarmien kurjuuden välillä. Valmiina hyökkäämään ovelle hän +vihdoin vaahto suussa kiihottui nopeasti latelemaan mehevimpiä +myrkyllisyyksiään, välittämättä enää muusta kuin ilmeisesti +epäonnistuvan matkansa kostamisesta. Silloin kamarijunkkari äkkiä +kohosi seisoallensa. Vieras olisi nyt livahtanut ulos, ellei olisi +kamarijunkkarin käännähtäessä hämmästyksekseen huomannut kyyneleiden +kimaltelevan tämän silmissä. Hän jäi suu auki katsomaan kamarijunkkarin +jälkeen. Tämä meni huoneen toiseen, etäisempään nurkkaukseen +kassakaappinsa luo, jonka hän avasi ottaen sieltä jotakin, sitten taas +sulki. Sitten tuli taas puheenjohtajan luo ja hänen kädessään oli +10 000 markkaa Suomen pankin seteleinä, jotka hän antoi vieraalleen +sanoen: + +— Nämä ovat sen Virkkalan työväentalon avustukseksi. + +Eikä ottanut vastaan kiitoksia eikä huolinut kuittia, sanoen taas: + +— Minä luotan siihen, että te ette petä työväen asiaa. + +Ja hyvästeltyään meni nenäliinalla silmiään kuivaten takaisin +korttiensa ääreen. + +Siitä ajasta asti alkoi puheenjohtajan nousukausi. Hän tuli suurten +työläisjoukkojen johtajaksi ja hänen puhetaitonsa terästyi +terästymistään. Rakennusyritystä suosittiin työläisten taholla +joka puolelta, ja kun eräs paikkakunnalla asuva hyväntahtoinen +arkkitehti oli antanut heille suurenlaisen lainan, vieläpä laatinut +ilmaiseksi upean rakennuspiirustuksen, ei tarvinnut enää moniakaan +teatterinäytäntöjä, tanssi-iltamia ja arpajaisia pitää, ennen kuin +saatettiin ruveta työväentalon kivijalkaa perustamaan. + +Eipä siis ihme, että näin kuuluisa puhuja, joka oli kääntänyt seudun +rikkaimman herran mielen työväelle suopeaksi, teki mitä valtavimman +vaikutuksen, kun hän palatsissa oleiltuaan ilmestyi hirsiseinäiseen, +hämärävaloiseen Vieremän lukutupaan kuuntelemaan, mitä tässä matalassa +majassa oikein keskusteltiin. + +Voudin suureksi mielihyväksi juuri tuo kysymys, josta hän ja kenraalska +olivat olleet erimielisiä, sattui samana lauantai-iltana joutumaan +keskustelun alaiseksi silloin pidetyn esitelmän johdosta, joka koski +julkisen elämän ja yksityisen omantunnon keskinäistä suhdetta ja jossa +asetuttiin voudin "merkinanto-teoriaa" vastaan, siis tuolle voudin +mielestä epätoivoiselle saamattomuuden kannalle. + +Esitelmän johdosta oli syntynyt keskustelu, jonka aiheutti eräs +Vieremän tuvassa nyt ensi kertaa esiintyvä nuori työmies. Hän sanoi +itseään nuorsosialistiksi ja kertoi kuuluvansa nuorsosialistien +seuraan, jotka olivat ottaneet ohjelmaansa tämänkin aseista +kieltäytymisen. + +Mutta — sanoi hän — emme me aja tätä asiaa suinkaan Tolstoin +hengessä, niinkuin asetaistelu muka olisi jonkun Jumalan kieltämä tai +omantunnon vastainen. Jumalat eivät kuulu sosialismin ohjelmaan, vaikka +emme kielläkään niihin uskomasta. Me taistelemme _porvaristoa vastaan_. +Me palvelemme toistaiseksi hissuksiin heidän armeijoissansa, mutta kun +seuramme on kasvanut niin suureksi, ettei enää ole montakaan nuorta +miestä, joka ei siihen lukeutuisi, silloin sanomme: seis, porvarit! Jo +riittää! + +Voitokkaana vouti riemumielin katsahti esitelmöitsijästä Elisabetiin, +joka oli kuunnellut nuorsosialistia sivuhuoneiden ovensuussa. + +— No jaa, ja mitä sitten tapahtuisi? — kysyi Elisabet mieltänsä +rohkaisten, sillä hän arkaili julkisesti puhumista. + +— Koko valta olisi silloin köyhälistön käsissä! — sanoi +nuorsosialisti pontevasti. + +Hyväksymisen humaus kävi väkijoukossa. + +Julkisuuden kammosta ja sydämentykytyksestä väräjävällä äänellä +Elisabet uskaltautui edelleen kysymään, rupeaisivatko he aseilla +puolustamaan köyhälistön valtaa, jos joku tulisi sitä heiltä ottamaan? + +— Se on tietty! — huudahti nuorsosialisti vääjäämättömän varmasti ja +kiihottavasti. + +Mutta paitsi joitakin innostuksen äännähdyksiä nuorempien keskuudessa +olivat hyväksymisen ilmaisut tällä kertaa epämääräisempiä. Oli useita +epävarmoja, joiden silmät huolestuneen kysyvinä kääntyivät Elisabetiin +päin. Elisabet oli käynyt aika noloksi eikä vastannut enää mitään. + +Sen sijaan hänen vanha ystävänsä Sarénska, joka iltaisin linkutteli +maidolla Elisabetin luona, mutta hartaan kirkollisuutensa vuoksi ei +voinut vapaasti — niinkuin kumpikin olisi halunnut — keskustella +henkisistä asioista hänen kanssaan, — avasi suunsa, ja loukkaantuneena +nuorsosialistin jumalattomuuteen, hampaattomina lonksahtelevin ja +vapisevin leuoin huusi: + +— Ja muuta merkkiä ei teille anneta kuin on Ihmisenpojan tulemus, +koska pasuunat pauhaa ja pitkäisen tuli leimahtaa idästä hamaan +länteen! + +Muutamat sosialisteista rähähtivät nauramaan ja siitä rohkaistuneena +muukin väki alkoi joko nauraa tai ääneen keskustella, räikein sanoin +kukin esittäen vastakkaisia väitteitään. + +Tämä kiihkeä väittely oli jotakin Vieremän tuvassa ensi kertaa +tapahtuvaa ja järkytti Elisabetin mieltä. + +Kääntääkseen keskustelun muille urille hän nyt istahti pöydän ääreen ja +sanoi tahtovansa illan ohjelman jatkoksi lukea ääneen sadun, jonka oli +löytänyt Tolstoin kirjoitusten joukosta. Sen jälkeen ruvettaisiin +laulamaan. + +Satu oli itämaisesta kuninkaasta, joka tahtoi tulla onnelliseksi ja +jolle hänen viisaat neuvonantajansa olivat sanoneet, että tuon +tarkoituksen voi saavuttaa, jos hankkii käsiinsä maailman onnellisimman +miehen paidan ja vetää sen yllensä. Kuningas lähetti nyt valtakuntansa +kaikkiin osiin semmoisen paidan etsijöitä. Ja nämä suuntautuivat +kaikkialle, missä vain luulivat onnea olevan, jättämättä pois +ainoatakaan huvilinnaa, ainoatakaan aarteiden ja rikkauksien omistajaa, +ainoatakaan kuuluisuutta, liikemiestä, koroilla eläjää. Mutta +tutkivatpa he ketä tahansa, kullakin oli aina jotakin, mikä esti häntä +olemasta täysin onnellinen. Vihdoin löytyi kuitenkin mies, joka +lähettiläistä tuntui todellakin olevan täydellisesti onnellinen. Mutta +tämä taas oli niin köyhä, ettei hänellä paitaa ollutkaan. + +Odottamattoman äkkikäänteensä vuoksi satu näytti suuresti huvittaneen +läsnäolijoita. Ja Elisabetin tarkoittama mielialan keventyminen näytti +suotuisalta yhteisen laulelun alkamiseen. + +Mutta silloin puheenjohtaja avasi suunsa. Hän oli vältellyt +keskusteluun sekaantumasta. Nyt hän nousi seisoalleen. (Hän ei +milloinkaan pitänyt puheita istualtaan.) Ja kaikki samassa vaikenivat. +Kutkutellen kuulijain hermoja hän aloitti venytellen: + +— Sen ajan lähestyminen, — sanoi hän, — josta tässä on nostettu +kysymys, sen ajan, sen tulevaisuuden kaukaisuus tai läheisyys, sanon +minä, jolloin valta on proletariaatin, jolloin se on köyhälistön, +jolloin se on raatajain käsissä, riippuu kokonaan ja yksistään Karl +Marxin aatteen kehityksestä ja edistyksestä työläiskansan keskuudessa, +sen leviämisestä yhä laajemmalle joukossamme. — Mitä ihminen yksin +voi? Mitä yksilö saa aikaan, olivatpa hänen ajatuksensa ja +mielipiteensä kuinka jalot tahansa? Eikö hän ole niinkuin +kaarnanpalanen, jota valtameren aallot heittelevät? Ja mitä maailma +hyötyy hänestä ja hänen uhrautuvaisuudestaan, vaikka hän riisuisi +yltään viimeisen paitansa antaakseen sen lähimmäiselleen? Mitä me hänen +köyhyydestään ja voimattomuudestaan? _Rikkaita_ me tahdomme olla! Niin, +veljet, tämän maailman ihanat aarteet me tahdomme omistaa, luonnon +runsaat antimet ovat meidän, me tahdomme päästä omaamme käsiksi! +_Köyhyys_ on häpeä! Köyhyys on _rikos!_ — Ja mistä johtuu, että ne, +jotka omin käsin ja hiki otsalla nostavat kullan maan uumenista ... +mistä johtuu, kysyn minä, että he nostavat sen porvareille ja itse +jäävät ryysyihinsä, mistä? Mistä johtuu, että rikas maanomistaja korjaa +aittoihinsa puhtaan voiton niiltä kypsyyttään nuokkuvilta, eloa ja +onnea lainehtivilta pelloilta, jotka _te_ olette ojittaneet, jotka _te_ +olette kuokkineet, kyntäneet, äestäneet, kylväneet, jotka te olette +nälkäpalkasta niittäneet, joiden viljan olette puineet ja jauhoiksi +hieroneet, mistä johtuu, että itse aina jäätte entisiksi ryysyläisiksi, +entisiksi orjiksi? Mistä vihdoin johtuu, että kapitalisti paisumistaan +paisuu, mutta te kuihtumistanne kuihdutte hänen tehtaissansa imien +pölyä keuhkoihinne, valosta tietämättä, sivistyksen hedelmiä +maistamatta? Mistä se johtuu, kysyn minä? — Mistä muusta se johtuisi +kuin juuri siitä erehdyksestä, että jokainen meistä on _yksin_, olemme +hajallamme kuin pelästyneet lampaat, ajatellen kukin omaa yksityistä +sieluamme tai säästellen nälkäpalkastamme vaivaisia pennejä ajallisen +vanhuutemme varaksi. Maa on meidän, sen aarteet ovat meidän, +ja on voima, joka on myös saattava ne meidän käsiimme? Se on +_yhteenliittymisen voima_. Liittykää yhteen, järjestykää, ja te luotte +mahdin, jota eivät mitkään asevallat pysty vastustamaan. Sillä jos te +_yhtaikaa_ kaikki lakkaatte töistä, joita teillä teetetään, jos +vesipumput pysähtyvät, jos myllyjen kivet seisahtuvat, jos valot +sammuvat _yhtaikaa, yhtaikaa, yhtaikaa!_ sanon minä, — niin kolmessa +päivässä on porvaristo kukistettu ja valta on meidän. — Mitä taas +siihen kysymykseen tulee, onko tämä vallan siirtyminen köyhälistölle +tapahtuva rauhallista tietä, aseettomasti, vähitellen, historiallisen +kehityksen kautta, vaiko verisen vallankumouksen avulla, niin siitä +asiasta Karl Marx ei ole antanut meille mitään varmaa ennustusta. Minun +nähdäkseni hän on ajatellut, että kaikki on riippuva porvaristosta +itsestään. Jos porvarit ajoissa huomaavat, mitä heidän rauhaansa sopii, +niin mihinpä silloin aseita tarvittaisiin, mutta elleivät huomaa, niin +totisesti ei köyhälistökään ole aseettomana, kädet ristissä jäävä +katsomaan vallan luisumista takaisin porvariston käsiin, vaan on ottava +omansa vallankumouksella, niin, jos tarvitaan, veriselläkin +vallankumouksella. — Tämä lopullinen päämäärä, kaiken vallan +siirtyminen köyhälistön käsiin eli — jos niin tahdotaan sanoa — +tuhatvuotisen valtakunnan täyttyminen maan päällä, on tietenkin sangen +kaukaisen tulevaisuuden takana. Mutta sitä ennen meidän onkin paljon +opittava, meidän on opittava valloittamaan, meidän on lyötävä maahan +porvariston etuvarustukset yksi toisensa perästä, meidän on osattava +olla sosialidemokraattisen puolueen jäseninä unohtamatta, että yksin +emme voi mitään, yhdessä voimme kaiken, meidän on saatava itsemme +taistelukuntoon, meidän on voitava hyvin, meidän on syötävä paremmin, +meidän on asuttava jalommin, meidän on turvattava toimeentulomme, +lastemme tulevaisuus, vanhuksiemme päivät! Siis veljet, ei yksin, vaan +_yhtaikaa!_ Liittykää yhteen, järjestykää! Tulevaisuus on meidän! + +Tämän puheen kuultuansa Vieremän lukutuvan ennen niin hiljainen +kuulijajoukko alkoi ihastuksen valtaamana liikehtiä, kerääntyen +puheenjohtajan ympärille, joka asettui valmistavasti kirjoittamaan +paperille puolueen uusien jäsenten nimiä. + +Vouti katsahti taas voitonriemuisesti kenraalskaan, tällä kertaa +kuitenkin myös säälivästi hymyillen, ikäänkuin olisi tahtonut +reipastuttaa ja lohduttaa niin pahasti alakynteen joutunutta emäntäänsä +ja sanoa hänelle: no älähän ole kovin pahoillasi, mutta eikö ollutkin +semmoinen puhe järkiin menevää! + +Elisabet oli todellakin kuin poispyyhkäisty yleisestä huomiosta. + +Hän tunsi varmasti, ettei nyt auttanut enää mitään selitellä, niin +paljon tärkeätä kuin olisikin ollut sanomista äskeisen puheen johdosta +ja niin halukas kuin hän olisikin ollut perusteellisiin selittelyihin. + +Hän olisi ehkä tullut alakuloiseksi tämän suuren tappionsa vuoksi, +mutta oli muuan seikka, joka oli suorastaan ilon keränä ruvennut +liikahtelemaan sydämen pohjalla. + +Sen aiheutti hänen ystävänsä Sarénskan äskeinen esiintyminen, kun tämä +vanha, hampaaton mummo oli pehmein, ryppyisin, toisiinsa vajoavin +huulin koettanut antaa mahdollisimman äänekästä pontta sanoillensa +Ihmisenpojan tulemisen merkeistä. + +Hänen ja Elisabetin yhteisissä keskusteluissa oli aina tehnyt haittaa +se seikka, että juuri keskustelun vilkkaimmillaan ollessa saattoi +vahingossa tulla kosketetuksi jotakin kirkollista uskonkappaletta, ja +silloin heidän aina oli vaiettava, sillä kumpikaan ei tahtonut +väitellen rikkoa perin ystävällisiä välejä. He eivät siis mielellään +voineet puhella henkisistä asioista, joista kumpikin olisi kuitenkin +mieluimmin keskustellut. + +Mutta nyt tuo Sarénskan ajatus, että vasta Ihmisenpojan tulemus oli +vapauttava orjuudesta köyhälistön, valaisi salaman tavoin Elisabetille +Sarénskan uskon syvyydet. Sanottiinhan evankeliumeissa ihmisenpoikaa +myös totuudenhengeksi ja puhuttiin sen tulemuksesta. Salamat ehkä +tarkoittivat vain totuuden yleistä tunnustamista, josta tuhatvuotinen +valtakunta riippui. + +Elisabet iloitsi. Nythän hän saattoi tällä pohjalla ottaa ystävänsä +kanssa henkisetkin asiat puheeksi. Sillä Elisabet uskoi niinkuin +Sarénskakin, että mitään muuta orjuudesta vapauttajaa ei maailmalla +ollut kuin sisäinen totuudenhenki. + + + + +VII. AIKAMME PROFEETAN PUHEILLA. + + +Voudin mielipide merkin antamisesta eli yhtäaikaisesta aseista +luopumisesta sai kannatusta vielä toiseltakin taholta kuin vain +sosialistien, semmoiselta, jolta hän olisi kaikkein vähimmin odottanut, +nimittäin itse porvarien taholta. + +Jotta nuoremmat näiden muistelmien lukijoista pääsisivät asiain +perille, täytyy tässä luoda lyhyt historiallinen katsaus menneisyyteen. + +Venäjän panslavistinen puolue oli jo v. 1886 Moskovassa pitämässään, +koko valtakuntaa käsittävässä puolueen edustajakokouksessa päättänyt +valtakunnan täydellisen yhteyden ja voiman saavuttamiseksi venäläistää +myöskin Suomen, joka oli ollut poikkeuksellisessa asemassa muihin, jo +aikoja sitten venäläistettyihin rajamaihin verrattuna, nauttien +sisäistä itsenäisyyttä Ruotsista perityn ja venäläisten keisarien +vahvistaman hallitusmuodon ja perustuslakien turvin. Nämä lait olivat +taanneet sille ei ainoastaan oman rauhan, oman virallisen kielen, oman +autonomisen hallinnon, omat valtiopäivät, vaan myöskin pääasian: oman +asevelvollisen armeijan, jonka ylipäällikkönä oli oleva suomalainen +mies ja jota oli käytettävä vain sisäpuolella maan rajojen, maan ja sen +laitosten suojana, mutta jota ei saanut viedä maan rajojen +ulkopuolelle. + +Venäläinen puoluepäätös oli kaiketi helposti tehty ja "finis +Finlandiae" sinetöity. Mutta sen toteuttaminen ei ollut venäläisille +helppo asia. Oli tutkittava historiaa, oli syvennyttävä arkistojen +asiakirjoihin, oli valmistettava yleistä mielipidettä, oli saatava +yleisö kiihotetuksi. Ja sittenkin tuntui Suomen venäläistäminen ja sen +sisäisen autonomian hävittäminen mahdottomalta tehtävältä, jos +vähäistäkään laillisuuden ja oikeuden varjoa tahdottiin säilyttää, mikä +taas oli välttämätöntä Euroopan edessä. Kunnes vihdoin puolueen +aktivistien joukosta astui esille mies, joka vähät välitti laillisuuden +varjosta ja Euroopan mielipiteestä ja oli valmis katkaisemaan +gordilaisen solmun yhdellä iskulla. + +Tämä häikäilemätön mies oli venäläinen kenraali Bobrikov, ja hänet +nimitettiinkin nyt Suomen kenraalikuvernööriksi. + +Hän oli luvannut pelkällä mahtikäskyllä julistaa Suomen Venäjän lakien +alaiseksi maakunnaksi. Mutta heti tänne tultuansa hän huomasi, että +täällä oli tie hänen panslavistisille aatteillensa jo valmistettu +paremmin kuin olisi voinut toivoakaan. Hänen edeltäjänsä, kreivi +Heidenin avulla olivat vanhat fennomaanit saatetut voittoon, ja he +muodostivat nyt hallituksessa vahvan enemmistön karkotettujen +vihamiestensä ruotsinmielisten sijaan, joilla oli vanhastaan ollut +yksinomainen sananvalta maan hallituksessa. Puolueviha paloi +ylimmillään. Uuden kenraalikuvernöörin ei tarvinnut kuin vähän aikaa +jutella hallituksen jäsenten kanssa huomatakseen, että nämä — jo +vanhakirkollisen käsitystapansa vuoksi — olivat taipuvaisia +kuuliaisuuteen ylintä esivaltaa kohtaan, mutta lisäksi vielä, että he +eivät olleet niinkään taipumattomia suostumaan venäjänkielen +julistamiseen Suomen viralliseksi kieleksi suomenkielen rinnalla, jos +vain ruotsinkieli sysättäisiin siitä asemasta pois. Niin tapahtuikin. + +Lisäksi määrättiin vain hallinnollisella asetuksella venäjänkieli +pääoppiaineeksi kaikkiin kouluihin, venäläiset postimerkit käyviksi +myös Suomessa ja niin poispäin. + +Mutta kun samanlaisella asetuksella oli venäläistettävä myöskin +sotalaitos, niin sepä ei enää käynytkään helposti. Jotkut vähemmistöön +kuuluvat hallituksen jäsenet kieltäytyivät semmoista asetusta +allekirjoittamasta ja promulgoimasta. Enemmistö sitä vastoin suostui +lähettämään sen ympäri maata kirkoissa julistettavaksi ja siten +saattamaan sen lainvoimaiseksi. Useat papit kuitenkin kieltäytyivät +sellaista asetusta kuuluttamasta tai ilmoittivat kuuluttamisen käyneen +mahdottomaksi, koska kansa oli ruvennut ääneensä veisaamaan kohta, kun +kuuluttaja oli suunsa avannut. Näin tuon laittoman asetuksen +lainvoimaisuus jäi kyseenalaiseksi, sen julistamista kun ei kukaan +ollut kuullut. Asevelvollinen nuoriso jäi joukoittain pois +kutsunnoista, ja varakkaampi porvaristo auttoi auliisti ja uhrautuvasti +heidät ulkomaille venäläisen vainon tieltä. + +Mutta vaikka pilkkopimeys nyt vallitsi tulevaisuuden suhteen, mistä +ennen aina oli totuttu odottamaan maan onnen voimakasta kajastusta, oli +ihmisten mieliin kuitenkin syttynyt jokin uusi, ehkä ennen tuntematon +valo. Oli kuin jokin uusi henkisyys olisi liidellyt ajassa, sitä olisi +melkein sanonut uus'uskonnollisuudeksi. Sen ytimenä oli luottamus +siihen, että _omaatuntoa eli jumalantahtoa oli sokeasti seurattava ei +ainoastaan yksityisessä elämässä, niinkuin jo vanhakin uskonto vaati, +vaan myöskin julkisessa elämässä_. Näin ollen väärää, perustuslain +vastaista käskyä, olipa se annettu tuomarille, virkamiehelle tai muulle +kansalaiselle, oli oltava noudattamatta, ollenkaan lukuun ottamatta +niitä seurauksia, mitä semmoisesta tottelemattomuudesta saattoi olla +yksityiselle, vieläpä riippumatta siitä, näyttikö isänmaankin kohtalo +semmoisesta menettelystä käyvän vielä entistäkin pimeämmäksi. Tätä voi +sanoa uskoksi, koska semmoisen näennäisesti sokean menettelyn pohjana +oli vakaumus, että omantunnon pelottomasta seuraamisesta ei loppujen +lopuksi ole yksityiselle eikä voi olla isänmaallekaan muuta kuin +siunausta. + +Liike on historiassamme saanut "passiivisen vastarinnan" nimen. + +Mutta nimi on ylen ahdas eikä ilmaise sen henkistä ydintä. + +Liike muistuttaa suuresti vanhan Gandhin nykyistä taistelua Intian +vapauttamiseksi vieraan ikeen alaisuudesta. (Tästä yhtäläisyydestä on +Gandhi muuten itsekin huomauttanut, pitäen Suomea siinä suhteessa +edeltäjämaana ja suuresti ihaillen niitä virkamiehiä ja tuomareita, +jotka omaa kohtaloansa uhmaten rohkeasti asettuivat passiivisen +vastarinnan kannalle.) + +Siihen aikaan eli noin kolmekymmentä vuotta sitten, oli Leo Tolstoin +maine Euroopassa ja Amerikassa ylimmillään, ja yleiseksi tavaksi oli +tullut tiedustella hänen mielipidettään mitä erilaisimmista asioista, +jotka tavallisesti koskivat voimakkaamman vallan harjoittamaa vääryyttä +heikompaa vähemmistöä vastaan. Hänen vastauksensa levisivät sitten yli +koko maailman sanomalehdistön ja lentolehtisten välityksellä, ja +vaikutus oli suuri — ellei tosin välittömästi siihen valtaan, joka +sortoa harjoitti, niin ainakin kaikkien maiden sivistyneistöihin, +joille tapaus näin tuli tunnetuksi ja joiden mielipiteellä sentään oli +painostava vaikutus mihin suurvaltaan tahansa. + +Niinpä joukko meidänkin sivistyneistöömme kuuluvia sekä suomen- että +ruotsinmielisiä miehiä, jotka siveellisessä merkityksessä olivat siihen +aikaan kansan todellisia johtajia ja jotka ensi kerran historiassamme +olivat yhtyneet toisiinsa kielikysymyksestä riippumatta, katsoi +tärkeäksi tiedustella Tolstoin mielipidettä Suomessa alulle pannusta +passiivisesta vastarinnasta, koska heistä näytti tässä vastarinnassa +olevan jotakin yhteistä Tolstoin vakaumuksen kanssa ja tietenkin myös, +koska siten saatiin maailman huomio kohdistetuksi asiaan ja torjutuksi +vääristellyt tulkinnat siitä kansanliikkeestä, jota he edustivat. + +Kaksi lähettiä, joiden oli matkustettava tässä asiassa Tolstoin +puheille Moskovaan, varustettiin tarpeellisilla asiakirjoilla, joista +oli käyvä selville sekä Suomen oikeudellinen asema että koko se +laittomuus, minkä Bobrikovin politiikka sisälsi. + +Tolstoin huomio oli niihin aikoihin keskittynyt niin sanottujen +"duhoboorien", aseista kieltäytyjäin, asiaan, joiden tuhatlukuisia +joukkoja hän koetti pelastaa Venäjän hallituksen ankarien vainojen +tieltä. + +Moskovaan tullessamme hän oli juuri saanut valmiiksi laajan +"Ylösnousemus"-romaaninsa ja sen myynnistä nostanut kustantajalta +kymmenen tuhatta ruplaa, jotka oli varannut duhobooreille +matkarahoiksi, ja puuhasi nyt löytääkseen paikan maan rajojen +ulkopuolelta, minne nämä valtavat joukot olisi voinut sijoittaa. + +Näin ollen Tolstoin päähuomio oli jo valmiiksi kiintynyt juuri siihen +kysymykseen, josta suomalaiset lähetitkin olivat tulleet hänen +mieltänsä tiedustelemaan. + +Nämä duhoboorit muodostivat Venäjällä suuren uskonnollisen, +epäkirkollisen lahkokunnan, jonka päätunnuksena oli usko, että ihmisen +omatunto on jumala, rakkaus, ja sen vuoksi he pitivät ihmistä pyhänä, +koska hänessä oli jumala, ja ulkonaisestikin kumartaen palvoivat +toisiaan. + +Kun he siis näin pitivät ihmistä jumalan pyhänä temppelinä, eivät he +voineet suostua tsaarin käskystä edes oman kansan vihollisiakaan +ampumaan, vaan sota tuntui heistä aseen nostamiselta jumalaa itseänsä +vastaan. + +Vuosikymmenien aikana he olivat olleet Venäjällä hirmuisten +uskonvainojen alaisina, mutta erittäin ankaran kohtelun uhreiksi he +olivat tietenkin joutuneet nyt saman panslavistisen puolueen toimesta, +joka uskonnonkin kysymyksessä yritti säilyttää Venäjän ehdotonta +yhtenäisyyttä ortodoksisen kansankirkon merkeissä. Kun kidutuksista ei +sittenkään ollut apua, alkoi synodi Pobedonostsevin johtamana taipua +ehdotukseen, että lahkokunnalle annettaisiin lupa siirtyä vaimoineen ja +lapsineen jonnekin maan rajojen ulkopuolelle. Nyt oli siis Tolstoin, +joka oli suurimmalta osalta ryhtynyt tätä valtavaa maastamuuttoa +rahoittamaan, toimitettava heille myöskin tyyssija rajojen tuolla +puolen. Mutta mikäpä Euroopan valtioista olisi ollut halukas ottamaan +vastaan ja tekemään kansalaisikseen semmoista väkijoukkoa, joka +kieltäytyi asevelvollisuudesta? Ja niinpä, kun Euroopassa sellaista +valtiota ei ollut, oli pakko hakea tälle epäsotaiselle väelle tyyssijaa +valtameren takaa, Amerikan Yhdysvalloista, missä yleistä +asevelvollisuutta ei ollut voimassa. + +Tolstoi puuhasi paraikaa oman poikansa lähettämistä Amerikkaan sopimaan +sikäläisen hallituksen kanssa näistä asioista. + +Tuli melkein surku nähdä Tolstoi-vanhusta niin rasittuneena ja niin +monen kiireen ahdistamana, joita oli erityisesti juuri tänä aikana +hänen ympärilleen kasaantunut. + +Tähän tuli vielä lisäksi ehkä jokin sisäinen huolestuminen, joka ilmeni +hänen kasvoillaan, — niinkuin hän ei olisi ollut oikein tyytyväinen +koko hommaansa, ehkä taaskin epävarma siitä, auttaako hän +todellisuudessa niitä ihmisiä, joita hän nyt rahallisesti avustaa +jättämään maansa ja pakenemaan. Ainakin hän muutamia vuosia jälkeenpäin +ja vielä myöhemminkin, kun jo saattoi päätellä duhoboorien +siirtolaelämän tuloksista, usein sanoi: ihmisen ei ole hyvä vaikeuksien +välttämiseksi jättää omaa maatansa. + +Tuo oli kaiketi samantapaista epävarmuutta, jota hän tunsi Venäjän +suurten katovuosien aikana, kun hän nälkäseuduilla suurilla +rahasummilla avusteli hädänalaisia. Olihan hän vähän ennen sanonut +rikkaalle rouvalle, joka tiedusteli, miten hänen oli rahojaan +käytettävä: rahoilla ei voi ketään auttaa. Ja kun rouva yhä kyseli, +mitä hän siis seteleillään tekisi, oli Tolstoi vastannut: polttakaa ne! + +Paitsi tavallisia jokapäiväisiä kävijöitä, joilla oli kysyttävänä jos +jonkinlaisia yksityisiä asioita, avioeroista, työalojen valitsemisista, +sukupuolielämän vaatimuksista, jolloin hänen oli aina vetäydyttävä +kysyjän kanssa pois syrjäisten kuuluvilta, oli tähän rauhattomaan +aikaan erikoisen paljon kävijöitä tiedustelemassa hänen mieltään +myöskin julkisen elämän kysymyksistä, varsinkin aseellisesta +taistelusta hallitusta vastaan eli vallankumouksesta. + +Panslavistisen puolueen aitovenäläinen isänmaallisuus oli äärimmilleen +kiristänyt kokoontumis- ja sanavapautta, ja erittäin ankarin +kourin piteli hallitus ylioppilaspiirejä sekä näihin liittyneitä +professoreja, joita piirejä se piti kaiken pahan alkulähteenä. +Siperiaan karkotus, kotitarkastukset, pidätykset, vangitsemiset +kuuluivat päiväjärjestykseen. Mutta vallankumouksen henki oli alkanut +paisumistaan paisua sitä enemmän, mitä enemmän sen purkautumista +koetettiin tukahduttaa. + +Kun tulimme teekutsuille viimeisenä päivänä ennen Moskovasta lähtöämme +ja nousimme yläkerroksen laajaan saliin, oli pitkän vieraspöydän +ääressä suuri joukko vallankumouksellisen nuorison johtajia, jotka +teenjuonnin kokonaan unohtaen ja epäjärjestyksessä istuen vilkkaasti +väittelivät Tolstoita vastaan, puolustellen väkivaltaista +vallankumousta. + +Nuoret mielet oli saanut kiihdyksiin Tolstoin itsepäinen väite, että +vallankumouksellista periaatetta ei ole siveellisessä suhteessa +asetettava olevia oloja puolustavan katsantokannan edelle, molemmat kun +edustavat vain samoja väkivallan teitä, joita seuraten ihmiset luulevat +pääsevänsä omien tulevaisuudenihanteittensa perille. Ja kun he alkoivat +innokkaasti todistella omien ihanteittensa siveellistä etevämmyyttä, ei +Tolstoi tahtonut mielellään sitäkään myöntää, vaan sanoi, että tuota +etevämmyyden kysymystä on meidän päivinämme arvosteltava jo aivan +toiselta näkökannalta, nimittäin siltä, mitä _keinoja_ käytetään omien +hyviksi ja jaloiksi tunnustettujen ihanteiden toteuttamiseksi. Ja tässä +tapauksessa kumpikin käyttää ilmeisesti aivan samoja keinoja, nimittäin +väkivaltaa. Erotusta ei siis ole ollenkaan olemassa. "Te olette +kumpikin puoli aivan samaa väkeä", sanoi hän. + +Sitten hän, aivan kuin jatkaakseen ja selventääkseen heille omaa +kantaansa, kääntyi meidän puoleemme ja alkoi puhua asiasta, joka oli +suomalaiset vieraat sinne tuonut. Hän kertoi vallankumouksellisille +niistä uusista keinoista, joihin Suomessa oli turvauduttu taistelussa +väkivaltaa vastaan, kertoi passiivisesta vastarinnastamme, +asevelvollisten kieltäytymisestä kutsuntoihin saapumasta, virkamiesten +ja tuomarien lakkoilusta laittomia asetuksia vastaan. Hän vertasi, yhä +selventääkseen asiaa, tätä tottelemattomuustaistelua siihen suureen +lakkoiluun, jonka esimerkiksi yliopistojen professorit olivat panneet +toimeen ja joka ei ollut enää mitään lakkoilua vain palkankorotuksen +saavuttamiseksi, vaan tapahtui oikeudentunnon vaikuttimesta, siis +epäitsekkäissä, moraalisissa tarkoituksissa. Tietysti eivät nämäkään +lakot, yhtä vähän kuin suomalaisten asevelvollisten jääminen pois +kutsunnoista, ole mitään absoluuttisia, ehdottomia lakkoja, vaan +näyttävät olevan pantuja vireille jonkin ajallisen, isänmaallisen +tarkoituksen saavuttamiseksi. Mutta niiden merkitys on sittenkin +tavattoman suuri. Ne osoittavat lakkoaatteen leviävän yhä laajempiin +piireihin, käyvän yhä henkevämmiksi, yhä enemmän lähentelevän sellaista +ehdotonta lakkoa, jonka vaikuttimena on kieltäytyminen tappamisesta, +kaikesta väkivallasta, siis lakkoa puhtaasti henkisen vaikuttimen +nimessä. + +Olihan tämä suomalaisten korvien kuultavaksi kylläkin selvä vastaus +heidän tiedusteluunsa. + +Mutta vallankumouksellisten keskuudessa se ei suinkaan herättänyt +tyytyväisyyttä. Se tuntui masentavan heidän mieltään ja lopullisesti +käännyttävän heidät pois lahjomattomasta Tolstoista. Sillä koko heidän +uskonsa asian onnistumiseen oli heidän keinojensa väkivaltaisuudessa. +Heidän suurpiirteiset suunnitelmansa kumoustaistelun aloittamiseksi +merivoimilla yhtaikaa valtakunnan eri osista, Sevastopolista, +Kronstadtista ja Viaporista, olivatkin siihen aikaan jo valmiit. + + * * * * * + +Kun Vieremässäkin sitten kuultiin, että Tolstoi oli suopeasti +arvostellut sitä, etteivät suomalaiset asevelvolliset saapuneet +kutsuntoihin, nosti vouti päänsä ylpeästi pystyyn ja tunsi olevansa +täydellinen voittaja tässä vaikeassa ristiriitakysymyksessä, koskapa +hänen mielestään Tolstoikin, hänen emäntänsä profeetta, oli hyväksynyt +"yhtaikaisen" aseista kieltäytymisen. Juuri tämä yhtaikaisuus se oli +hänelle pääasia ja hänen ihanteensa toteutumisen ainoa mahdollisuus. + +Vouti oli runollisuuteen hyvin taipuisa mies, ja se kuva, jonka hän +kerta kaikkiaan oli ihmiskunnan tulevaisuudesta itsellensä luonut, oli +hänestä niin ihana, niin onnekas, niin täynnä rauhaa ja keskinäistä +ihmisrakkautta, ettei hän enää osannut ajatellakaan sen voivan jäädä +toteutumatta, niinkuin se hänen mielestään olisi varmaan jäänyt, jollei +muuta tietä olisi kuin tuo kenraalskan itsepäinen "yksitellen"-teoria. +Vouti ihmetteli, miksi ihmiset eivät ymmärtäneet tätä asiaa, se oli +hänestä niin peräti yksinkertainen, hän selitteli sitä innokkaasti +kaikille, mutta ei saanut muita oikein innostumaan niinkuin olisi +tahtonut. Eihän toki maailman muuttumiseen kaikille onnelaksi tarvittu +muuta kuin levittää miehestä mieheen tätä aatetta kansan keskuudessa, +sitten merkki, ja kaikki muuttuisi aivan itsestään hyväksi. Toverit +sanoivat kyllä: niin, onhan se niinkin, tai: joo ja jaa, mutta sen +enempää ei heistä lähtenyt. Oikein se kiukutti voutia ja olisi tehnyt +mieli heitä ravistaa. + +Näin vouti. + +Mutta merkillisintä oli, että suomalaisten passiivisen vastarinnan +jälkeen Elisabetkin oli alkanut hiukan horjua "yksitellen"- ja +"yhtaikaa"-teoriojen välillä. + +Hän oli aina ennen hylännyt kaikki yhtaikaisuuden ajatukset sen vuoksi, +että semmoinen oli ajateltavissa vain jonkin tahallisen yllytyksen +tuloksena, joten joku voisi aseista kieltäytyä vain siihen kiihotettuna +eikä omantuntonsa pakottamana. Ja sopimattomalta hänestä tuntui +kehoittaa nuorukaisia uhrautumaan tekoihin, joiden seurauksena saattoi +olla vankeutta ja suuria kärsimyksiä, kun hän itse puolestaan ei ollut +luopunut kaikesta, mistä olisi pitänyt, vaan nyt eli kaiken päällisiksi +maanomistajana, jonka oikeuksia maahansa viime tingassa suojeli juuri +sotaväki! Ensinhän hänen itsensä oli oltava köyhä ja luovuttava +kaikesta semmoisesta, mikä hänen kohdaltaan teki sotaväen +tarpeelliseksi, eikä sälytettävä maailmanparantamisen kuormaa yksistään +nuorukaisten niskoille, sanoen: menkää vankiloihin ja kärsikää meidän +puolestamme! Oikeastaan ei hän ollut pitänyt oikeutenaan selitellä +ihmisille muuta, kuin että Jumala on rakkaus. Ja jos joku tämän +totuuden käsitettyänsä luopui aseista, oli se tämän yksityinen asia, +semmoinen henkilö kyllä jaksoi kestää vankeudenkin, sillä sen +kärsimykset olivat hänelle pelkkää miehuuden iloa. + +Mutta suomalaisten passiivisen vastarinnan jälkeen Elisabet oli alkanut +vähän niinkuin horjua. + +Hän ajatteli: + +"Mitäpä jos tuosta tottelemattomuudesta, joka oli tapahtunut +poliittisista syistä ja Suomen perustuslakien suojelemiseksi, +todellakin voisi joskus kehittyä yleislakko totuudenkin vuoksi ja +ihmisrakkauden vaikuttimesta!" + +Ja vielä hän ajatteli: + +"Miksi ei tässäkin asiassa innostuksella tulisi joskus olemaan +ratkaisevaa merkitystä, niinkuin sillä oli ollut esimerkiksi +suomalaisuuden herätyksen aikoina. Mitä olisi saatu aikaan, ellei olisi +ollut tätä suurta, yleistä innostusta!" + +Mutta vaikka hänen loogilliseen ajatteluun taipuisa järkensä +voimakkaasti veti häntä pois haaveiluista ja sisäisen uskonsa +aineellistamisesta, käskien vain edelleenkin pysymään omassa +"yksitellen"-teoriassa, ketään omaan uskoonsa kiihottamatta, tekivät +nuo haaveet jollakin lailla hänelle niin hyvää, ettei hän — ikäänkuin +salaa itseltänsä — malttanut sittenkään olla vielä vähän +haaveilematta. Sillä, tosin kyllä salaa, hän innostui ainakin omasta +puolestaan tuosta passiivisesta vastarinnasta melkein yhtä suuresti +kuin entisinä aikoina Snellmanin aatteesta. Siksi hän ajatteli yhä +vieläkin: + +"Ehkäpä tämä suomalaisten passiivinen vastarinta on oleva alkuna +uudelle suurelle innostukselle, joka tarttuu miehestä mieheen niinkuin +kulovalkea puusta puuhun, kunnes koko maailma on herännyt totuuden +tietoon." + +Ja hän muisti lukeneensa Tolstoin evankeliuminkäännöksestä Jeesuksen +sanat: + +"Tulta olen minä tullut tuomaan maan päälle, ja kuinka haluaisinkaan, +että se jo leimahtaisi!" + + + + +VIII. KAUPUNKILAISIA VIEREMÄSSÄ KÄVIJÖITÄ. + + +Niitähän voisi luetella aivan loputtomasti, alkaen Elisabetin +omaisista, jotka Pietarista käsin vuorotellen matkustivat Hangonradan +pienelle pysäkille näkemään Elisabetia hänen Vieremässään ja joita oli +nuorin sisar Olia, nuorin veli Kostja ja vanhin veli Misha. + +Mainittakoon, että Oliahan oli kyllä "tolstoilainen" (muun muassa hoiti +kolmivuotista Maijaamme palvelijan asemassa kokonaisen vuoden), mutta +hän oli lisäksi joutunut jonkin stundistisen lahkokunnan voimakkaan +vaikutuksen alaiseksi — tällaisia lahkokuntia oli Pobedonostsevin +uskontovainojen johdosta syntynyt Venäjällä kuin sieniä sateella. Tästä +hänen lahkolaisuudestaan johtui, että häneen oli tarttunut jokin +saarnailevainen henki, jota Elisabet ei oikein voinut sietää. He +väittelivät usein. Olia puolestaan ei voinut suostua kaikkea +yliluonnollisuutta kieltävään uskontoon, joka ilmeni Elisabetin +lauseessa: toden yläpuolella ei ole yksikään uskonto. Olia kulki, +loputtomasti puhuen, Vieremän suuressa tuvassa ja kädellään, jonka +kyynärpää nojautui toista kättä vasten, teki yksitoikkoisia, +selitteleviä liikkeitä kuulijaa kohden. Molemmille oli tietenkin +kunnianasia, että erimielisyydestä huolimatta täydellinen rauhallisuus +säilyi, mutta tavallisesti Elisabet ensimmäisenä hermostui ja suutahti. +Myöhemmin Oliastakin karisivat pois dogmit ja hänkin omaksui +yksinkertaisen tolstoilaisuuden. Hän elää vieläkin venäläisessä +maakylässä jaellen niukkoja leipäkannikoitaan maantienkulkijain kanssa +ja kieltäytyy tulemasta Suomeen ensiksikin, koska ei tiedä, pääsisikö +enää takaisin, ja toiseksi, koska "ihmisen ei ole hyvä vaikeuksien +välttämiseksi lähteä siitä maasta, johon hän kuuluu" (Tolstoi). + +Kostja taas, nuorin Elisabetin veljistä, porhalsi eräänä kesäpäivänä — +kenenkään siitä edeltäpäin aavistamatta — moottoripyörällään keskelle +Vieremän pihaa, tullen maanteitse Pietarista asti. Pyörän hän oli itse +valmistanut, etevä mekaanikko kun oli (siihen aikaan sellaisia pyöriä +ei vielä ollut kaupassa). + +Tämä Kostja oli nuoruudessaan ollut perheen "enfant perdu", ja hänen +historiansa on seuraava: + +Catherine Vignén, perheen äidin, kuoltua oli pikku Olia ollut vasta +9-vuotias, ja ukko Clodt, joka oli vaimovainajansa ollessa +kuolinvuoteella antanut tälle lupauksen pitää lapsesta mitä tarkinta +huolta, ryhtyikin ensin tyttöstä yksin hoitamaan, uskomatta sitä edes +palvelijain käsiin. Mutta kokematon mies ei ollut arvannut, millaisia +vaikeuksia on lapsenhoidossa ja kuinka välttämätön siinä olisi +naisen apu. Niinpä hän kerran meni taas kävelyttämään tyttöänsä +Letni Sat-nimiseen kauniiseen kesäpuutarhaan, samaan puistoon, jossa +oli hänen veljensä Pjotrin muovailema Krylovin muistopatsas +lukemattomine satueläimineen. Lapset eivät milloinkaan kyllästy +katsomasta tätä Pjotr Karlovitshin teosta. Olia tavallisesti istui sen +edessä leikkien hiekkakasassa, isän istuessa viheriäisellä penkillä +kirjaa lukien. + +Mutta tällä kertaa istuikin penkillä joku rouva, ja isä jäi Olian +viereen pistelemään kepillään reikiä hiekkakasaan. Silloin tuli siihen +rouvakin ja tekeytyi kohta tuttavaksi pikku Olian kanssa, laittaen +hänelle hiekkapullia, naureskellen ja puhellen kovin makeasti. Sitten +rouva kysyi jotakin isältä ja kun isä oli vastannut, täyttyivät rouvan +silmät kyynelillä ja hän rupesi polvillaan ollen säälittelemään ja +syleilemään Oliaa. Sen jälkeen he menivät isän kanssa molemmat penkille +istumaan, ja isä taisi kertoa hänelle kaiken, mitä oli tapahtunut Olian +äitiraukalle, joka vietiin kuoppaan ja kuoppa täytettiin mullalla, +koskapa rouva piti nenäliinaa silmiensä edessä ja paineli niitä +niinkuin ne eivät olisi olleet kuivat. + +Seuraavanakin päivänä rouva odotteli heitä samalla penkillä, ja monena +päivänä, ja sitten isä vei heidät molemmat huviajelulle, ja vihdoin +rouva tuli Olian kotiin leikkimään yhdessä Olian kanssa, josta isä +näytti hyvin iloiselta, ja rouva tuli heille monena päivänä. Kunnes +eräänä päivänä Kostja kertoi, että nyt se rouva pahus ei mene ollenkaan +heiltä pois, — että isä oli ottanut sen vaimokseen ja että oli +ankarasti käsketty puhutella sitä äidiksi. Kostja tosin lupasi olla +sitä milloinkaan tekemättä, mistä hän kohta joutui rouvan vihoihin. + +Kostja vihasi omastakin puolestaan emintimäänsä silmittömästi. + +Suhde huononi vuosi vuodelta ja loppui siihen, että Kostja löi rouvaa +korvalle ja lähti pois kotoa. + +Jonkin ajan kuluttua hän ilmaisi itsestään isälle kirjeessä, sanoen +aikovansa tulla toimeen omin neuvoin eikä enää palaavansa kotiin. + +Hän piti sanansa. + +Elisabet ei ollut seurustellut hänen kanssaan kymmeniin vuosiin. +Viimeksi he olivat pitemmälti olleet yhdessä siihen aikaan kuin Kostja, +karattuaan kotoaan, toi Olian Viipuriin, pahaa äitipuolta pakoon. He +asettuivat asumaan Aleksanderin ja Elisabetin luo Neitsytniemelle, +jossa näillä oli vuokrattuna asunto tuparakennuksineen ja suurine +puutarhoineen. + +Kostja ei silloin vielä ollut saanut mitään työpaikkaa, vaan oli +vetelehtinyt enimmäkseen laiskana. Sillä mikään voima avaruudessa ei +ollut saanut häntä jatkamaan lukuja, kun hän kerran oli onnistunut +keskeyttämään vastenmielisen koulunkäyntinsä. Siinä ei ollut auttanut +Aleksanderin ankaruus eivätkä Elisabetin tuntikausia kestäneet +selittelyt. Kostja oli lapsuudestaan saakka ollut innostunut vain +koneisiin, ja nyt, kun sähkövoima oli tulemassa käytäntöön, ei +hän enää mistään muusta tahtonut tietääkään, vaan pyöritteli päivät +pääksytysten kahta hiottua lasilevyä, jotka hieroivat hänelle plus- ja +miinus-sähköä kahteen kultaliuskoilla täytettyyn lasipurkkiin. Tätä +akkumulaattorivehjettä hän sitten aina käytti kokeiluihinsa. + +Vielä hän oli innostunut myös talvilintujen pyydystämiseen onkivavan +päähän kiinnitetyllä jouhipaulalla. Saatuaan sillä tavalla tilhen tai +punatulkun elävältä kiinni hän vei ne tuparakennukseen, jossa hänellä +oli suuri joukko eläviä lintuja istumassa kuusinäreiden oksilla tai +leivinuunin reunoilla. Hän olisi aina ollut semmoisissa mielitöissä, +mutta mitään toisten ihmisten keksimiä pakkotöitä hänen oli suorastaan +mahdotonta suoritella. Se nyt oli kaikkien Clodtien suuri sukuvika. Ja +jos hän joskus oli antanut jollekulle lupauksen, että muuttaisi +elämänsä huomisesta päivästä alkaen, niin veltostui hänen ruumiinsa +pelkän lupauksen painosta, ja hänen piti soitella harmonikkaa maaten +selällään vuoteessa. Kunnes hän itse alkoi hävetä ilmaista +leivänsyöntiään ja palasi Pietariin paikanhakuun. Tietenkään hän ei +muuta paikkaa ajatellutkaan itselleen kuin semmoista, joka sitoi hänet +iäksi koneisiin. + +Palveltuaan lämmittäjänä useita vuosia ja harjoiteltuaan niukoilla +palkoilla konepajoissa hän vihdoin naimisiinmenonsa johdosta suoritti +veturinkuljettajantutkinnon. Semmoisena hän palveli Venäjän rautateillä +parhaan ikänsä ja hänen korkein saavutuksensa oli, että hän sai +erikoistehtäväkseen keisarillisten junain kuljetuksen. Hän oli +lähestymässä 60:nnetta ikävuottansa siihen aikaan, kun hän porhalsi +moottoripyörällään Vieremän pihalle. + +Nähtyään nyt veljensä vanhana veturinkuljettajana hämmästytti +Elisabetia vielä enemmän kuin Kostjan lennähtäminen Vieremän pihalle se +seikka, että hänen kanssaan nyt saattoi puhella mistä asiasta tahansa +ja että hänen elämänkokemuksensa olivat syvät ja totiset, vieläpä hänen +mieltänsä kiinnittivät monet niistä kysymyksistä, jotka Elisabetillakin +aina olivat sydämellä. + +Kostjalla ilmeni nyt olevan omituinen, omatekoinen usko. Sen nimeksi +olisi sopinut _minä_-usko. Ja hän koetti usein selittää sitä toisille, +vaikkei aina onnistunut. + +Minä — sanoi hän — ei ole oikeastaan vain _minun_ minä, vaan se on +yhteinen ja sama kaikissa ihmisissä. Se on yksi, vaikka me luulemme, +että meitä on monta. + +Kun hänelle sanottiin täälläkin Vieremässä käyvän vieraisilla niin +peräti erilaisia minuja, ettei niitä ikinä voisi samoina pitää, +esimerkiksi sitä puheenjohtajaa ja Kostjaa, tai joku sanoi: jotakin +neekeripoikaa ja Gladstonea, — niin hänpä vain pysyi uskossaan. +Eroavaisuus — väitti hän — johtuu vain ulkonaisista olosuhteista, +kasvatuksesta ja muusta semmoisesta, mutta _minä_ on sama neekerillä ja +Gladstonella; sen he hyvin tietävätkin, koska nimittävät itseään +samalla nimellä _minä_. + +Elisabetin kanssa he yhtyivät tässä asiassa, sillä Elisabet ei ruvennut +milloinkaan sofistisiin vastaväitteisiin, vaan ymmärsi Kostjan +tarkoittavan, että _sinä ja minä_ olemme oikeastaan yhtä. + +He puhuivat myöskin kuoleman kysymyksestä ja Kostja perusti siinäkin +kaiken minä-uskoonsa. Jos minä on yksi — sanoi hän, — niin silloinhan +... oikeastaan ... se on oikeastaan sama kuin... + +Elisabet ymmärsi hänen ujostelevan sanoa: sama kuin jumala, ja vastasi +pian: + +— Niin tietysti onkin. + +Josta Kostja oli hänelle hyvin kiitollinen ja sanoi ilahtuneena: + +— Mutta sittenhän ... minä ... kuinkas sellainen minä voisi kuolla?... +Siis minäkään en milloinkaan kuole. + +Tämän sanottuaan hän jäi tiukasti katsomaan Elisabetia silmiin, +ikäänkuin odottaen hänen myöntävää vastaustaan. + +Elisabet katsoi vastaan, ja tuntien todella olevansa sama minä Kostjan +kanssa nyykäytti hänelle päätänsä. + +Maailmanparannus-kysymyksessä ei Kostjalla ollut minkäänlaisia +suunnitelmia eikä vaatimuksia. Hän vain oli sitä mieltä, että jos +ihmisellä vain olisi tilaisuus tehdä sitä työtä, jota _hän itse_ pitää +maailmalle tarpeellisimpana, niin työtätekevän elämä olisi onnea, +niinkuin hänen oli ollut. Mutta sitä eivät ihmiset tahtoneet toisilleen +sallia, vaan koettivat kaikin keinoin päästä määräämään, mitä toisen +oli tehtävä. Kostja siis toivoi vain valistuksen kerran joutuvan sille +tasolle, että ihmiset lakkaisivat määräilemästä _toisilleen_ tehtäviä. + +Siinäkin kysymyksessä he olivat Elisabetin kanssa yhtä mieltä. + +Tämän Vieremässä käynnin jälkeen Elisabet ei enää saanut Kostjaa +eläessään nähdä. Varmasti Kostja olisi mielellään käynyt vanhinta +sisartaan vielä katsomassa, mutta tottapa hänellä oli samat syyt kuin +Oliallakin olla Venäjältä lähtemättä. Niinpä hän sai elää loppuikänsä, +vielä noin parikymmentä vuotta, valtakunnassa, jossa toiset kokonaan +määräävät ihmisen työalan ja hänen oma valinnan vapautensa on +lakkautettu. Hän kärsi perheineen suurta puutetta, sillä von'in ja +paronin ei ollut helppo tulla toimeen Venäjällä, olipa hän kuinka +kelvollinen veturimies tahansa. + +Aivan elämänsä lopulla hänen oli kuitenkin onnistunut parantaa +asemaansa. Luultavasti jonkun vaikutusvaltaisen tuttavansa avulla. +Kerran hän palasi kotiin pajasta ja alkoi lukea vaimonsa kouraan +seteleitä, sanoen nyt alkavansa saada kuukautista eläkettä. Pani +ensimmäisen tshervontsi-setelin vaimon kouraan, ja vaimo jo ilostui, +pani toisen eikä vaimo voinut uskoa silmiänsä, pani kolmannen, +neljännen, viidennen, ja vaimo puhkesi itkemään mielenliikutuksesta, +jolloin Kostjankin oli täytynyt itkeä. + +Mutta jo parin viikon kuluttua sai vaimo itkeä toisestakin syystä. +Kostja kuoli. + +Hänen sanottiin kuolleen sankarillisesti, niinkuin ihmisen aniharvoin +näkee kuolevan. Oli kehoittanut omaisiansa olemaan surematta, ja +pitääkseen jokapäiväisen kevyttä, huolettoman iloista tunnelmaa +vireillä oli hän koettanut pilajutuilla heitä naurattaa. Vihdoin silmät +ummistuivat. + +"Nyt se taitaa tulla... Mutta älkää olko millännekään..." + + * * * * * + +Vanhin veli Misha kävi hänkin kerran Vieremässä sisartansa katsomassa, +se Misha, joka oli Clodteistakin klootimaisin. + +Misha oli käyntinsä aikaan jo hyvin vanhentunut, ja hänen muistinsakin +oli niin mennyt, ettei hän osannut sanoa olevaa vuosilukua, vaan +mainitsi siksi milloin mitäkin numeroja edellisen vuosisadan lopulta. + +Mutta muu järki leikkasi viisautta yhäkin kuin partaveitsen terä, ja +täysi ateisti hän myöskin oli, niinkuin oli nuoruudestaan asti aina +ollut. + +"Vai tässä vielä jumalia!" — sanoi hän, kun tuli kysymys +ihmiskohtaloista ja "johdosta". + +Tämä voimakas mies oli kuitenkin hyvin heikko — naisasioissa. + +Hänen ensimmäisen vaimonsa, Shuran serkun Lizan, tuon "ihannevaimon" +kuoltua, olivat kaikki hänen asiansa alkaneet mennä alaspäin. Hän oli +tosin mennyt toisiin naimisiin ja tietysti sittenkin sen kauniin naisen +kanssa, joka maisemataulua katsellessaan oli pitänyt puunvarjoa lehmänä +ja tietä jokena, ylenpalttisesti nauranut tyhmyyksille, mutta komiikkaa +ei ymmärtänyt. Sen vain oli ymmärtänyt, että oli maalattava +toimeentulon vuoksi mahdollisimman paljon. Tämä oppi oli Mishalle +myrkkyäkin vastenmielisempää. + +Erottuaan tästä toisestakin vaimostaan hän luisui tilapäisten naisten +käsiin, jotka eivät ehtineet mitään maalauttaa, ennen kuin hän heidät +jätti. Kadotettuaan ensimmäisestä avioliitosta olevan poikansa +Boriksen, joka oli ehtinyt jo kapteeniksi, hän jäi maailmaan ypö +yksikseen eikä yleensä välittänyt itsestään yhtään enempää kuin hänestä +muutkaan ihmiset välittivät. Voimatkin jo alkoivat heiketä ja hän alkoi +rappeutua. Kunnes hänet korjasi haltuunsa kaksi vierasta sisarusta +väittäen hänen olevan toiseen heistä tai ehkä kumpaankin muka +rakastunut. Ja tietysti taas vain maalailemaan! He antoivat hänen asua +kodissaan pienessä huoneessa, jonne olivat toimittaneet Mishan vanhan +maalaustelineen, joitakin siveltimiä ja värien jäännöksiä siltä +varalta, että saisivat hänet maalaamaan ja nimellänsä varustamaan +joitakin pikku tauluja, joita he sitten myivät hänen entistä suurta +kuuluisuuttaan hyväksensä käyttäen muka hänen elatuksensa korvikkeeksi. +Misha ei uskonut taivaisiin, mutta että tämä oli helvettiä, se hänen +piti uskoa. + +Eivätkä nämä naiset sittenkään olisi ukkoa kohtaan näin armahtavaisia +olleet, elleivät he olisi jostakin onkineet tietoonsa, että oli +olemassa vanha testamentti, jonka oli laatinut joku Clodt-suvun +vainajista ja jonka mukaan suuret rahat olivat pankkiin talletettuina +maahovin ostamiseksi Virossa suvun jo Ruotsin vallan aikoina menettämän +Jürgensburgin hovin sijaan ja uusi maatila sitten jätettävä +vapaaherralliseksi sukukartanoksi suvun vanhimmalle jäsenelle. Laaja +maatila (Grönhof nimeltään) hyötyisine olutpanimoineen olikin +testamentin mukaisesti ostettu, mutta nyt oli syntynyt riitakysymys, +mitä tarkoitettiin testamentissa suvun vanhimmalla jäsenellä, +vanhintako ikänsä vai esikoisuutensa puolesta. Ja naikkoset +tuttavineen, joiden joukossa sattui olemaan myöskin asianajajia, +toivoivat onnistuvansa todistuttamaan Mishan tuoksi suvun vanhimmaksi +jäseneksi. Ihastuksissaan he jo haaveilivat tulevasta onnelasta, joka +heitä odottaa, kun he kerran pääsevät ystävineen asettumaan Grönhofin +upeaan hovirakennukseen ja edullisesti vuokraavat sekä panimon että +viljelykset. Tässä vaiheessa olivat asiat, kun Misha kävi Vieremässä. +Myöhempinä vuosina Olia kirjoitti käyneensä häntä katsomassa +Pietarissa. Kaikki oli ennallaan. Misha maalaili edelleen silloin +tällöin, vaadittaessa, jonkin töherryksen, joka myytiin. Grönhofin asia +oli tosin vielä vireillä, mutta naikkosten toiveet olivat lamassa, +koska oli melkein helpompi todistaa, että Misha _ei ollut_ suvun +vanhin. Misha itse oli nähtävästi aina ollut tästä tietoinen. Hänelle +oli tuo rahasta maalaileminen ollut niin helvetillistä piinaa, että hän +oli koettanut vähentää menonsa äärimmilleen, siten yhä enemmän +päästäkseen maalailemisen velvollisuudesta, kunnes naikkoset olisivat +tyytyneet pelkkään eläkkeeseen, jota he hänen nimissään nostivat +vuosineljänneksittäin. + +Olia kirjoitti katsahtaneensa hänen kaappiinsa. Sen ylähylly oli +varattu ruokatarpeisiin, mutta niitä oli vain mustanleivän palasia ja +pullollinen väkevää. + +— Sanon sinulle, Olia, — oli hän virkahtanut, — mikä on "ihmisen +tärkein tehtävä", se on tarpeittensa supistaminen äärimmäisen vähiin. + +Vieremässä ollessaan hän siellä olleilla väreillä ja siveltimillä +maalasi Elisabetille muistoksi taulun, ja maalasi sen pitkästä aikaa +ilmeisesti "tosissaan". Senmoisena se oli varmasti hänen viimeinen +taulunsa. + +Puitteisiin pingoitettu, suurenlainen kangas tuotiin hänelle telineille +Vieremän tupaan, jotta kaikki vehkeet olisivat hänellä niinkuin ennen +muinoin. Hän vaati vielä hiilipuikkoa. Näin kaikin puolin varustettuna +hän, vanhan koulun maalaustavan mukaisesti, alkoi ensin sepitellä +hiilipuikolla taulun linjaviivoja. Uudemman ajan luonnosta-maalaaja ei +olisi edes ymmärtänyt, mitä kaikkea hän viivoillaan ja pisteillään +tarkoitti ja miksi hän oli niin perin tärkeän näköinen. Hän kallisteli +päätään, milloin läheni, milloin loittoni kankaasta, ja kaikkea tätä — +vain määritelläkseen, miten kaukana toisistaan ja millä välilinjalla ne +kaksi pistettä tulivat olemaan, jotka sittemmin saimme tietää +merenpinnan alla häämöttäviksi kiviksi. Lukemattomia kertoja hän eteni +ja taas tultuaan kankaan ääreen muutti kivien asemaa ja joitakin muita +tämän muutoksen vaatimia linjoja. Kun sitten kaikki oli näin +suunniteltu ja merkitty ja hän näytti olevan tyytyväinen vastaisen +taulun linja-arkkitehtuuriin, hankittiin Elisabetilta pieni eau de +Cologne-suihkuttaja, liika hiilenpöly huiskuteltiin vaatteelta pois ja +luonnoksen päälle puhallettiin hieno suihku kuorittua maitoa, joka +sitoi hahmottelun kankaalle. + +Sitten aloitettiin maalaus. Se ei kestänyt paljonkaan kauemmin kuin tuo +tarkkaan suunniteltu hiilipiirustus. + +Taulun aiheena oli muistikuva Terijoen hiekkarannasta. Vain palanen +siitä: muutama mänty, hiekkaviiru, aava meri, luultavasti juuri se +paikka, jonka läheisyydessä Pjotr Karlovitshin oli ollut tapana +pysäyttää vaunut ja lepuuttaa hevosia sillä aikaa kuin Elisabet ja +Natasha juoksivat rannalle uimaan ja katselivat onnellisina meren aavaa +ulappaa, jonka takana oli sininen Suomi. + +Onnellisia, kauan sitten menneitä aikoja Mishallekin! + + + + +IX. YHÄ ERILAISEMPIA MINUJA. + + +Niiden suomalaisten kävijäin joukossa, jotka aika ajoin pistäytyivät +Vieremässä, ei ollut suinkaan keskenään vähemmän erilaisia "minuja" +kuin edellisessä luvussa mainitut Elisabetin pietarilaiset omaiset. + +Arvokkaimpia ja kaivatuimpia olivat hänelle Mathilda Wreden käynnit. +Elisabet oli aikain kuluessa vain yhä enemmän kiintynyt häneen, +erilaisten ajatustapojen voimatta heidän väleihinsä mitään vaikuttaa. +Heissä oli sentään paljon enemmän yhteistä kuin erilaista. + +Neiti Wredellä oli siihen aikaan usein asiaakin Vieremään. + +Hän oli näet sijoittanut Vieremän läheisimpään naapuritaloon +elätettäväksi erään vanhan, jo yli 80-vuotiaan ukon, joka oli niitä +hänen rakkaita vankejaan, elinkautisia. + +Tämä ukko oli istunut 19 vuotta Kakolassa eikä olisi vieläkään sieltä +hellinnyt, ellei neiti Wrede olisi ottanut häntä sieltä pois ja +luvannut elättää omilla varoillansa. + +Sillä vaikka elinkautiset tavallisesti armahdetaan jo 12 vuotta +palveltuansa, ei tätä ukkoa voitu vapauttaa, koska hän ei suostunut +täyttämään armahduksen pääehtoa, myöntämään katuvansa. + +Säännöllisesti joka vuosi tuli tirehtööri hänen koppinsa ovelle +kysymään: + +— Eikö Kekki jo kadu rikostansa? + +Johon vanki yhtä säännöllisesti vastasi: + +— Enkä kadu, en yhtään kadu. + +Lopultakin levisi päällysmiesten keskuudessa se vakaumus, että ukko ei +ehkä halunnut jättää vankilan leipää ja oloja, joihin oli peräti +eläytynyt ja tottunut; hänellä oli siellä myös paljon tuttuja ja +ystäviä. Ja kun mies oli jo peräti raihnainen lotkupolvi eikä hänestä +saattanut enää olla yhteiskunnalle mainittavaa vaaraa, luovuttivat he +hänet Mathilda Wredelle, — ehdonalaisesti. + +Suoraan sanoen, eipä ollut ihmekään, että hänen suhteensa katumusmieltä +pidettiin erikoisen tärkeänä armahduksen saamista varten. Hänen +rikoksensa laatu oli kaamea. Hänen eläessään nuorempana kotiseuduillaan +kaukana Pohjanmaalla joku hänen kyläläisistään oli häntä pahoin +panetellut, josta hän oli sydänveriinsä asti loukkaantunut. Ajan mukana +ei tapaus ottanut unohtuakseen, vaan viha yhä kasvoi, ja aamuöistä hän +oli kuin hullu miettiessään parhainta kostotapaa. Ja kun panettelu +lisäksi uudistui, oli Kekki tehnyt päätöksensä. Hän oli puumies ja +hänen puukkonsa oli aina terässä. Hän otti taskuunsa viinapullon ja +meni metsään siihen paikkaan, missä tiesi vihamiehen olevan +halonhakkuussa. Nähtyään hänet Kekki tyhjensi katajapensaan takana +kurkkuunsa puolet viinoista ja alkoi sitten lähestyä vihamiestään. +Huomattuaan lähestyjän tämä otti piipunnysän suustaan ja pahaa +aavistaen asettui nojalleen selin pinoa vasten, kirvestä kädestään +päästämättä. Mutta Kekki, juopuneen liikkeitä matkien, heilutteli +viinapulloaan ja kohdalle tultuaan sanoi: hei, eikös jo sovita vanhoja +vihoja! Toinen otti vastaan pullon, nosti sen huulilleen, kallisti +kasvonsa taivasta kohden, ja kun hänen kitansa oli täynnä viinoja, +hyökkäsi Kekki hänen kimppuunsa, kamppasi hänet lumeen selälleen ja +viilsi puukollaan kielen ulos viinoihin läkähtyvän miehen suusta, +sanoen sen tehtyään: vieläkö sinä nyt minusta pahaa puhut? + +Tästä tapauksesta oli kulunut kolmattakymmentä vuotta ja Kekki eleskeli +edelleen neiti Wreden elättinä Vieremän naapuritalossa. Sivistyneiden +ihmisten seurassa ukko osoitti olevansa mitä herttaisin vanhus. Hän +kiintyi näihin siihen määrään, että oleskeli enimmät ajat juttusilla +Elisabetin ja muiden Vieremän asukkaiden kanssa. Kiitollinen hän oli +suuresti ruoasta ja kahvista, jota hänelle tarjottiin, ja kun hänelle +vastattiin: ei kestä kiittää, muisti hän aina lisätä: no kiitokset +eivät lopu, tarkoittaen kaiketi: vaikka kahvit loppuivatkin. Jolloin +hänelle kaadettiin lisää. + +Kun Kekki huomasi, että hänen pitkät vierailunsa ja haastelunsa pahasti +keskeyttivät taloustöitä Vieremän tuvassa, mutta hän ei olisi mitenkään +malttanut olla sieltä poissakaan, alkoi hän inttää pikku töitä +vanhuudesta jo vapiseviin käsiinsä. Ja kaikki ilostuivat suuresti, kun +huomattiin, että hän oli mitä taitavin mestari luutien, pärekorien ja +vesisaavien valmistuksessa, jopa hänestä oli sellaisten asiain +opettajaksikin. Mutta vaikka tämä toimi oli hänelle jo liian rasittavaa +ja hän olisi voinut elää naapuritalossa ihan toimettomanakin, veti +häntä aina vain herrasväkien luo. + +Vihdoin Mathilda Wrede katsoi ajan tulleen ryhtyä vähän niinkuin +sydämellisiinkin keskusteluihin ukon kanssa. He vetäytyivät +naapuritaloon Kekille varattuun huoneeseen ja hänen elättäjänsä otti +varovasti puheeksi ukon entisyyden. He viipyivät siellä sangen kauan. +Palattuaan oli neiti Wrede alakuloisena. Kyseltyämme tulosta hän kertoi +tiedustelleensa pari tuntia kestäneen keskustelun jälkeen, miten oli +katumuksen laita, johon Kekki oli ikäänkuin äkkiä unesta heräten +vastannut: — Enkä kadu, en yhtään kadu. + +Elisabet lohdutteli Mathilda Wredeä sillä, että Kekki mahdollisesti oli +noin sanonut vain vanhasta tottumuksesta tai sitten sen vuoksi, että +pelkäsi nykyisten suloisten olojensa taas voivan muuttua ties mihin +suuntaan, jos tunnustaisi katuvansa. Ja neiti Wrede suostuikin olemaan +Kekkiä enää tunnustuksille vaivaamatta. + +Neiti Wreden toinen Vieremässä-käynti ei ollut enää aiheutunut hänen +hoidokkinsa sielullisista tai taloudellisista asioista, vaan hän oli +tullut keskustelemaan ja keventämään sydäntänsä sen suuren valtiollisen +murhan johdosta, joka oli silloin juuri tapahtunut. + +Eräänä päivänä ennen hänen saapumistaan olimme Elisabet ja joitakuita +meidän vieraitamme koolla Rantalan puutarhassa Emmyn valmuja ja muita +monivuotisia kukkakenttiä katsomassa. + +Keskipäivän aurinko paahtoi maata ylimmiltään ja kukat sekä perhosten +monivärisinä räpyttelevät siivet kimaltelivat kilpaa sen hohteessa, +valkoisten hattarain tutun rauhallisina vaeltaessa sinisellä laella. + +Joku runoilija, kyllin paatunut lausuakseen tunteitansa komein elein +ääneen, puhkesi sanomaan: + +"Voi kuinka tyynnyttävä, kuinka autuaasti tuudittava onkaan luonnon +helma!" + +Tavallisuudessa nuo sanat olisivat tympäisseet, ehkäpä turmelleet koko +olon, mutta nyt ne niin täydellisesti vastasivat jokaisen tunnelmaa, +että ne saattoi hyvin sietää, vain kääntymällä lievästi poispäin. + +Ei todellakaan ollut tänä keskipäivän hetkenä mitään, mikä olisi +kenenkään rintaa vaivannut, ketään tehnyt levottomaksi, sydämiä +kalvanut, olipa vain sellaista unen lepoa valveilla, jota vain aurinko +voi ihmiselle antaa. + +Silloinpa niinkuin salama kirkkaalta taivaalta tuli pääkaupungista +sana, että siellä Suomen kenraalikuvernööri oli murhattu. + +Ensin kaikkien veri syöksähti kauhusta sydämeen, niinkuin se aina tekee +ihmisen kauhistuessa miestappoa. + +Sitten seurasi hetkinen äänettömyyttä, joka kului tämän kauhistuksen +omakohtaiseen arvostelemiseen ja myös päätökseen olla sitä mitenkään +sanoilla, huudahduksella, liikkeellä tai edes ilmeellä ilmaisematta. + +Ensimmäisenä sanoi joku: + +— Se oli oikein, olemme päässeet tyrannista! + +Kaikki huoahtivat niinkuin todella olisivat juuri vapautuneet tyrannin +kourista. Ja joku toinen sanoi: + +— Onpa vielä Suomessakin sankareita! + +Ja kolmas: + +— Kuinka emme sitä olekin jo ennen tehneet! + +Ja nyt alettiin melkein kilpailla semmoisista ihastuksen ilmaisuista, +jotka parhaiten ylistivät sankariteon tekijää. Joku neideistä, +opettajatar ammatiltaan, sanoi: + +— Tästä lähtien on Eugen Schauman oleva kansallissankarimme! + +Minä katsahdin Elisabetiin. + +Ollakseen mukana yhteisessä innostuksessa Elisabetkin koetti hymyillä. +Mutta se muodostui jonkinlaiseksi nolouden hymyksi, ja vähän ajan +kuluttua hän kenenkään huomaamatta poistui. + +Hän oli monena päivänä tämän jälkeen alakuloinen. + +Näinä päivinä hän ikäänkuin menetti uskonsa siihen passiiviseen +vastarintaan, — johon hän oli pannut parhaan toivonsa Suomen +tulevaisuudesta. + +Muiden intoilu painosti hänen mieltään, ja vilkkaista poliittisista +keskusteluista hän alkoi vetäytyä pois mennen mieluummin puutarhaan +kitkemään. Ei hän olisi ennen toki milloinkaan malttanut jäädä +keskusteluista syrjään. + +Ja ehkäpä hän olisi tästä ajasta lähtien menettänyt lopullisesti kaikki +poliittiset harrastuksensa, ellei Mathilda Wrede olisi tullut juuri +sopivaan aikaan taas Vieremään käymään. + +Neiti Wrede tuli suoraan Turusta vierailtuaan Kakolassa viikon päivät +ja oltuaan vuorotellen melkein kaikkien "elinkautisten" ystäväinsä +puheilla. Hän oli tavannut jälleen myöskin Haapaojan, tuon hirmumiehen, +jonka tekemiksi suomalaisissa ja siperialaisissa rikosrekistereissä +mainittiin lähes kaksikymmentä ihmismurhaa. Ensimmäinen seuraus +Mathilda Wreden käännytystyöstä oli ollut, että Haapaoja, vankilan +ruokalaan tultuaan, sai käsiinsä pöytäveitsen, jolla oli raivokkaana +pistellyt itsensä täyteen haavoja. Hän ei ollut kuitenkaan malttanut +pistää veistä syvemmälle ruumiiseensa, vaan oli sen sijaan tehnyt +lukemattomia pienempiä haavoja, jotka eivät olleet kuolettavia. + +Neiti Wrede oli ruvennut selittämään hänelle, kuinka väärin oli yrittää +tappaa itseänsä, kuinka suurta epäkiitollisuutta se oli ensiksikin omaa +äitiä kohtaan, joka oli hänet vaivoin synnyttänyt, imettänyt, toivonut +hänen puolestaan... Ja tuskin oli päästy pitemmälle jatkamaankaan, kun +Haapaoja oli äkkiä heltynyt ja ruvennut itkemään ilmeisesti käsittäen, +että jos oli noin väärin tappaa itsensä, kuinka väärin olikaan tappaa +muita. Sen jälkeen hän oli käännyttäjänsä seurassa aina ollut +uskonnollisesti täysin herännyt mies, käyttäytynyt mitä hienoimmin, +osoittanut yhä syvenevää henkisyyttä. Mutta hänet oli vallannut armoton +vapaudenjano, vastustamaton halu paeta kauas kauas ja saada vapaana +hengittää uuden ymmärryksen ilmaa. Onneksi oli neiti Wrede toimittanut +hänet käsiraudoista vapaaksi. + +Verstaasta hän oli hankkinut kaksi puukkoa, jotka kätki housujensa +lahkeisiin. Suunnitelman mukaisesti hän vankien ollessa pihalla +kätkeytyi sen oven taakse, jonka vartija juuri oli avannut päästääkseen +vangit palaamaan takaisin koppeihinsa. Kun kaikki olivat kulkeneet +sisälle, ei vartija seurannutkaan heitä, vaan sulkiessaan jälkeensä +ovea huomasi piiloutuneen. Haapaoja iski häntä puukolla sydämeen, ja +pahasti parahtaen mies kaatui kuoliaana sementtiastuimille. Itse hän +aikoi, lyömällä molemmat puukkonsa vuorotellen tiilien väliseen +laastaan, vetää itsensä vieressä olleen vankilamuurin ylitse, mutta +paikalle rientäneet pihavartijat ylettyivät hänen toiseen jalkaansa ja +vetivät hänet alas. + +Neiti Wrede oli hänet tämän jälkeen tavannut vankilan sairaalassa, +jonne Haapaoja oli siirretty uuden ja taaskin epäonnistuneen +itsemurhayrityksen jälkeen. Saatuaan kuulla hyväntekijänsä tulosta hän +oli pyytänyt hoitajattarelta nenäliinan, joka sitten Wreden astuessa +sisälle oli levitettynä hänen kasvojensa ylitse. Ei sanonut voivansa +kestää tulijan katsetta eikä itsekään katsoa häntä silmiin. Pyysi +tulemaan jonkin päivän kuluttua hänen koppiinsa, jonne hänet kohta +aiottiin siirtää. + +Neiti Wrede oli uudelleen toimittanut hänelle oikeuden olla sekä +käsi- että jalkaraudoitta. + +Mutta ennen kuin hän tapasi holhokkinsa tämän kopissa, ilmoitettiin +hänelle, että Haapaoja oli hänen lahjoittamistaan villasukista punonut +narun ja hirttäytynyt polvillensa kopinoven alempaan saranaan. + +Mathilda Wreden silmäkulmassa kiilsi sama valoa taittava kosteus, joka +hänellä oli yhtä hyvin surun kuin ylimmän ilon merkkinä. Sillä sekä +surun että ilon kyynelet ilmaisivat hänellä samaa haltioitunutta +Kristuksen ylistystä. + +Jos Haapaoja teki itsemurhan tai jokin muu asia tapahtui vastoin +Mathilda Wreden harrasta odotusta, ei mikään muuttanut hänen +mielialaansa: koska jokin oli niin tapahtunut, niin sen oli niin +tapahduttava. Hänen oli vain pidettävä huolta siitä, etteivät mitkään +tapaukset, eivät surut eivätkä ilot päässeet himmentämään Kristuksen +olemusta hänessä itsessään. Hänen täytyi _aina riemuita_. + +Sen vuoksi, kun Elisabet puolestaan kertoi tulleensa alakuloiseksi +kadotettuaan uskonsa yleisen passiivisen vastarinnan mahdollisuuteen, +ei neiti Wrede sitä oikein ymmärtänyt. Eikä myöskään ymmärtänyt +Elisabetin mielenmasennusta Haapaojan kohtalon johdosta ja hänen +syytöksiään omaa itseänsä ja yhteiskuntaa vastaan sen johdosta, että +"me" pidimme ihmisiä suljettuina vankiloihin ollenkaan ajattelematta, +mihin semmoinen voi nuo ihmiset johtaa. Elisabetin mielestä me olimme +tässä asiassa sulkeneet totuudenhengen kokonaan pois laskuistamme. +Meidän asiamme oli vain antaa anteeksi, totuudenhenki oli kyllä itse +omiatuntoja herättämällä johtava maailmaa. Elisabetin mielestä oli +täysikäisen ihmisen rankaiseminen jotakin aivan nurinkurista ja +järjetöntä, eivätkä mitkään vankilat siis voineet olla sopusoinnussa +totuudenhengen kanssa. + +Mutta Mathilda Wredellä ei tuntunut olevan rangaistusta ja +vankiloita vastaan mitään sanomista. Ne olivat kaikki noita esivallan +asioita, joihin hän ei tahtonut kajota. Sillä hänen varsinainen +uskonherättäjänsä, apostoli Paavali, oli sanonut esivallasta, ettei se +miekkaa turhaan kanna. + +Wreden käsityksen mukaan oli ainoa maailmanparannus Kristuksen yhä +tapahtuva kirkastuminen ihmisissä, ja sen vuoksi hän aina riemumielin +kertomistaan kertoi semmoisista vankiloissa tapahtuneista +kääntymisistä. Mutta muuten oli maailmaa sotineen ja muine +väkivaltoineen hänen mielestään verrattava peltoon, jossa kasvoi sekä +rikkaruohoja että vehnää, ja oli kielletty nyhtämästä pois +rikkaruohoja, ettei jalo vilja vahingoittuisi. Ajan tullen oli +jumalallinen voima kyllä kokoava saaliin ja hävittävä rikkaruohot. + +Elisabet ei voinut olla huomaamatta, että tämä oli melkein samaa kuin +mitä vanha Sarénska oli puhunut Ihmisenpojan tulemuksesta. + +Ja kuka tietää vaikkapa tuokin Kostjan _Minä_, joka ei koskaan kuole, +olisi juuri sama Mathildan heräävä Kristus. Eiväthän Kostjaakaan +oikeastaan kiinnostaneet mitkään maailmanparannukset. + +Tämmöisen samastuksen ajatus, kun kysymys oli kahdesta niin peräti +erilaisesta ihmisestä, suuresti ilahdutti Elisabetia, sillä hän oli +asettanut heidät rinnakkain oikeastaan sellaisina vastakohtina, joita +oli ajatellut aivan mahdottomiksi samastaa. Ja nyt olikin +osoittautunut, että heillä olikin molemmilla oikeastaan sama elävä +jumala. + +Omasta puolestaan oli Elisabet yhäkin kovasti kahdenvaiheilla nyt +niinkuin ennenkin siitä, mikä oli oikea suhde yksityisen ihmisen ja +maailman välillä. Hänestä tuntui vähän kylmältä sellainen ajatus, että +maailma iankaikkisesti pysyisi rikkaruohokenttänä, josta vasta +viimeisellä tuomiolla nyhdettäisiin korjuun jalompaa viljalajia. Ei, +hän tahtoi, hän olisi melkein vaatinut, että jokaiselle olisi +osoitettuna selvästi tie, jota myöten kulkien juuri tämä näkyväinen +maailma olisi vihdoin tullut onnelliseksi, kaikki, _kaikki, kaikki!_ + + + + +X. MUITA VIEREMÄSSÄ KÄVIJÖITÄ. + + +Mutta Vieremässä kävi kyllä sellaisiakin "minuja", joiden samastusta +Mathilda Wreden, Kostjan tai Kekin kanssa Elisabetin oli melkein +mahdotonta ajatuksissaan suorittaa. + +Semmoisia kävijöitä olivat esimerkiksi spiritistit ja astrologit. + +Näitä kohtaan ei Elisabet voinut tuntea kovinkaan suurta +kiinnostusta, koska he eivät tienneet eivätkä välittäneet mistään +maailmanparannuksista, vaan elivät sellaisten asiain tutkimisessa, +jotka koskivat jotakin ylämaailmaa ja jotka hänen mielestään olivat +vain uudenaikaisen, usein lapsellisen taikauskon muotoja, siis sitä, +mikä hänelle aina oli ollut eniten vierasta. + +Spiritistit taas olivat puolestaan Elisabetin suhteen pettyneitä, +eikä heitä ollenkaan kiinnostanut se yksinkertainen Elisabetin +totuudenhenki, jota ylempänä eivät muka mitkään uskonnot voineet olla, +— joka melkeinpä _kielsi_ heidän tapaansa jättämästä tätä maailmaa ja +vajoutumasta tähtiin tai yliluonnollisuuksiin. + +— Voihan olla, — sanoi Elisabet heille, että paitsi pöydän +pyörityksiä, vainajien esillekutsuja ja kohtalojen horoskooppeja on +äärettömän paljon muitakin ihmiseltä salattuja asioita, joista hänellä +saattaa olla vain hämäriä aavistuksia. Mutta miksi hanurilla +pilventakaisissa, kun meillä tässä näkyväisessä todellisuudessa on niin +paljon ratkaisematonta, epäselvää, ja kun tie tasa-arvoon ja veljeyteen +ihmiskunnassa on vielä niin peräti tutkimaton. + +Paljon enemmän oli Elisabet kiinnostunut Matti Kurikasta, joka sentään +oli tästä maailmasta ja sielunsa koko voimalla rakasti sen eläviä +asukkaita. + +Matti Kurikka, päinvastoin kuin Mathilda Wrede, kohdisti uskonsa vain +tämän maailman asioihin ja tulevaisuuteen, nimittäin oikeastaan siihen +tulevaisuudenkuvaan, jonka hän oli itse mielikuvituksessaan keksinyt ja +luonut ja jonka uskoi kerran toteuttavansa koko maailman onneksi ja +siunaukseksi. + +Ensimmäisen kerran hän kävi Vieremässä juuri ennen matkaansa +Austraaliaan ja Amerikkaan, mistä hänellä oli aikomus hakea +paikkaa suurta työläissiirtokuntaa varten. Hän oli täynnä +maailmanparannusaatteita. + +Tämä matka oli tosin hänellä myöskin jonkinlaista maanpakoa, sillä hän +oli joutunut porvariston puolelta ankaran vainon ja "uloskatsomisten" +alaiseksi sen johdosta, että oli kehoittanut työväestöä olemaan +osallistumatta suureen, keisarille lähetettävään kansalaisadressiin, +jonka tarkoituksena oli valittaa maassa jatkuvaa perustuslakien +polkemista vastaan. Mutta juuripa nämä uloskatsomiset ja maasta +karkotukset soveltuivatkin mainiosti yhteen hänen vanhan aatteensa +kanssa: erota kokonaan tästä porvarillisesta yhteiskunnasta ja +muodostaa uusi, tasa-arvoisuuteen ja veljeyteen pohjautuva +_malliyhteiskunta_. + +Elisabetin passiivisen vastarinnan aatteisiin ja sodista kieltäymisiin +hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen. Nyt ei ole mikään passiivisuus +riittävä, — sanoi hän, — nyt tarvitaan toimintaa. Porvarillinen +yhteiskunta on mätänemistilassa. Tuolle mätänevälle maailmalle +on näytettävä ihanneyhteiskunnan mahdollisuus, on luotava +malliyhteiskunta, jonka rakennus perustuu altruistiselle +(epäitsekkäälle) pohjalle ja jonka nähdessään ihmiset eivät enää voi +jatkaa entistä elämäänsä, vaan vaivautuvat ottamaan selvää +malliyhteiskunnan rakenteesta ja tekevät siitä uuden rakenteen koko +maailmalle. + +Tämän malliyhteiskunnan perustaminen oli hänen mielestään ainoa tie +maailmanparannukseen. Vielä enemmän: se oli ikäänkuin hänen ainoa +uskontonsa, ainakaan hän ei tahtonut mistään muista uskonnoista kuulla +puhuttavankaan, ja virallista kirkonuskoa hän piti suorastaan vain +porvarien toimeenpanemana kansanpetoksena nimittäen sitä "pirun +kirkoksi", jopa julkaisten sennimisen kirjankin. Mutta se seikka, että +hän ei todellakaan näyttänyt ajattelevan mitään muuta kuin koko +maailman onnelliseksi tekemistä, oli Elisabetin mielestä niin suuri +lisä Kurikan ansiopuoliin, että hän antoi anteeksi kaikki räikeydet. + +Matti Kurikka oli kooltaan jotensakin pitkä mies. Hänen melkein +mustanruskea, tuuhea ja suortuvainen polkkatukkansa, joka liehui hänen +liikkuessaan, hänen eloisat, kirkkaanruskeat silmänsä olivat koko hänen +olemukselleen hyvin tunnusomaiset. Kurikkain suuren, inkeriläisen, +Tuuterissa sijaitsevan talonpoikaiskodin ja heidän vahvarakenteisen +isänsä, joka oli paitsi maanviljelijä myöskin maakauppias, muistan +hyvin niiltä ajoilta, jolloin olin kaartin mukana vapaaehtoisena +Krasnoje selon leirillä. Matin vanhempi veli Tuomas oli luokkatoverini +Helsingin suomalaisessa alkeisopistossa, ja Matinkin näin aina +välitunneilla alemman luokan oppilaiden joukossa. Koska molemmat pojat +kävivät ahkerasti meillä, tunsi Elisabetkin Matin hyvin. + +Matti Kurikka oli varsinaisia suomalaisia paljon vilkkaampi. Varsinkin +hänen puhetapansa oli elävä ja nopea. Kun hän pääsi jotakin keksimäänsä +asiaa selittelemään, tahtoi hänen kielensä tuon huikean nopeuden vuoksi +takeltua sammalluksiin ja pienet sylkipisarat pärskähtelivät hänen +suustaan. Moinen maltittomuus johtui hänen mielikuvituksensa +suunnattomasta vilkkaudesta. Ilmeisesti hänen täytyi hyvin pian saada +sanotuksi, mitä oli sanottavaa, jottei hänen mielessään välkkyvä kuva +olisi ennättänyt häipyä muiden esille pyrkivien kuvien tieltä, nekin +kun jo siellä olivat sanoja vaatimassa. + +Nyt tultuaan tänne jo keski-ikäisenä, ehkä paljon kovaakin kokeneena +miehenä, hän oli tietenkin paljon kehittynyt ja muuttunut entisestään. +Mutta tuo hillittömästi kiirehtivä puhetapa oli yhä sama, ehkäpä +entistäkin huomattavampi, kun hänen tulevan malliyhteiskuntansa +valtavat kuvat pyrkivät esille. Hänen puhumistapansa oli myös samalla +tavoin yhtämittaista kuin ennenkin ja toisen oli mahdotonta päästä +lomaan sijoittamaan mitään omaansa, niin lyhyet olivat hänen +hengähdystensäkin väliajat. Hän ei voinut sietää mitään vastaväitteitä, +ja niitä välttääkseen hän ehkä puhuikin niin yhtämittaisesti. + +Sanotaan meidän päiviemme Leninillä olleen samanlaisen yhtämittaisen +puhetavan. Hänkään ei rakastanut muunlaista keskustelua kuin missä muut +olivat vain kuulijoina. Minkäänlaisia vastaväitteitä hän ei voinut +sietää. Ja syy oli kaiketi sama kuin Matillakin: vastaväitteet tekivät +haittaa sille mielikuvalle, joka hänellä kerta kaikkiaan oli +malliyhteiskunnastaan, ne olivat siis kuin hyökkäyksiä hänen pyhintä +uskoansa vastaan. + +Elisabetilla oli kuitenkin mielessä vastaväite sen johdosta, että Matti +oli antanut väheksyvän lausunnon passiivisesta vastarinnasta ainoana +maailmanparannuskeinona. + +— Minä luulen, — sanoi Elisabet käyttäen tilaisuutta hyväkseen, kun +Matti joi vettä, — luulen, että nykyaikana on maailmassa olemassa ihan +uusi synti, joka ennen ei ehkä ollutkaan synti... + +— Mikäs nyt on synniksi tullut? — sanoi Matti vähän ylimielisesti +naurahtaen. + +Elisabet sanoi, pyyhkien olemattomia muruja pöydältä: + +— Se vain, että ihmiset yhä luulevat voivansa järjestää ja määrätä +toisten ihmisten elämää. + +Matti punastui, luultavasti kiivastumisesta. + +— Passiivisuuttako siis vain! — kysyi hän lyhyesti. + +— Niin, — vastasi Elisabet, — vain olla tottelematta +omantunnonvastaisia määräyksiä, ja Jumala on itse ottava johdon +käsiinsä. + +Tämä oli Matista jo liikaa. Jumala! Mikä Jumala?! — Hän oli tosin +itsekin ajatellut, että jos hänen malliyhteiskunnassansa ilmaantuu +jonkinlaista uskonnollista tarvetta, hän on pitävä heille teosofisia +luentoja. Mutta Jumala yhteiskunnan johdossa, se oli jo toki sitä +_vanhaa_ hapatusta. Malliyhteiskuntansa hän oli itse keksinyt ja oli +sitä myös itse johtava. Hän piti tauon, ikäänkuin olisi pitänyt turhana +jatkaa mokomaa keskustelua. Mutta Elisabet tietysti käytti tätä taukoa +hyväkseen. + +— Matti hyvä, — sanoi hän, — sinä valitset yhteiskuntasi jäseniksi +vain sellaiset, jotka tiedät hyviksi ja epäitsekkäiksi, niinhän? + +— En suinkaan minä sinne roistojakaan sijoita! — kivahti Matti. + +— Niin, mutta eihän se sitten kelpaakaan malliyhteiskunnaksi muulle +maailmalle, jonka täytyy tulla toimeen pahojenkin... + +— Se on tekevä pahatkin hyviksi, — kiiruhti Matti korjaamaan. Ja hän +aloitti loputtoman sanatulvan selittääkseen, kuinka juuri ulkonaiset +olot vaikuttavatkin ihmisten pahuuteen tai hyvyyteen. Ihanneoloissa +kaikki ihmiset ovat ihanteellisia. Kapitalismi luo varkaita, +petkuttajia, rahan- ja vallanhimoa, synnyttää tappelua, ahneutta, +edistää kaikkea itsekkyyttä, joka on oikeastaan aivan vierasta +luonnolliselle ihmiselle. On siis annettava ihmisille tilaisuus elää +semmoisessa yhteiskunnassa, jossa heidän ei tarvitse taistella +keskenään henkilökohtaisesta toimeentulostaan ja he elävät +yhteisomistuksessa, ulkopuolella kapitalismin herättämien kiusausten... + +Elisabet olisi tahtonut väittää päinvastoin, ettei ihmisten hyvyys +synny ihanneoloista, vaan ihanneolot hyvyydestä, mutta semmoisia +vivahduksia ei nyt ollut ajattelemistakaan saada kiilatuksi väliin. +Sitä paitsi hänen alkoi jostakin syystä tulla Mattia kovin sääli, kun +tämä luuli niin varmasti voivansa johtaa sellaista yhteiskuntaa, jonka +menestys oli perustuva vain jäsenten hyvään tahtoon. Semmoiseksi +johtajaksi ei Elisabet osannut ajatella ihmistä. + +Uuden tilaisuuden sattuessa (Matti oli aivan tavaton veden juoja) +Elisabet siis, enemmän lohduttaakseen kuin väitelläkseen, sanoi: + +— No niin, niin, hyvähän tuo kaikki voi olla. Ja olenhan minä itsekin +usein huomannut, että hyvien seurassa tavallisesti pahatkin pysyvät +hyvinä. Mutta se johto, se johto ja mallina olo! siinä se vaikeus on. + +— Mitä voi olla johtoa vastaan? Minä _itse_ johdan. Ja miksi +yhteiskuntamme ei voisi olla mallina koko maailmalle, jos olemme siellä +sitä, mitä koko maailma turhaan koettaa olla: onnellisia! + +Elisabet sanoi: + +— Jos sinulla olisi yhteiskunnassasi paitsi hyviä myöskin pahoja ja +lisäksi vielä toisilleen vihamielisiä kansallisuuksia, eri rotuja, +puoluepukareita, uskonkiihkoilijoita, niinkuin on maailmassa, ja sinä +sittenkin osaisit johtaa niin, että hyvät olisivat voitolla ja te +kaikki onnellisia, niin silloin todella kelpaisitte malliksi +maailmalle. Mutta nyt sinä viet sinne vain yksimielisiä, hyväntahtoisia +suomalaisia. Lieneekö yhtäkään edes ruotsalaista? + +Tämä oli viimeinen huomautus, minkä Elisabet sai sanotuksi. + +Sitten tuli taas Matin vuoro puhua. + +Tämmöisiä epäilyksiä ja arvosteluja hän ei ollut vielä milloinkaan +kuullut niissä piireissä, joita hänen pirteä ja kiintoisa oma lehtensä +oli ympärilleen koonnut. Hän oli todellakin herättänyt suurta ja +laajalti levinnyttä innostusta työläisten keskuudessa. Ja sadoittain +laskettiin niitäkin, jotka olivat valmiit seuraamaan häntä kaukaiseen +maanosaan, jos hän vain jostakin löytäisi sopivan paikan siirtokunnan +perustamiseksi ja pääsisi välipuheisiin sen maan hallituksen kanssa. + +Erittäinkin oli hänen innokkaita kannattajiaan suuri joukko +Etelä-Pohjanmaan vähäisempiä maanviljelijöitä, joista useat, sitten +kun hän oli Austraaliasta matkustanut Pohjois-Amerikkaan ja sieltä +löytänyt paikan Vancouverin lähistöltä, myivät maansa ja kontunsa +siirtola-aatteen toteuttamiseksi ja varustautuivat matkaan Tyynen +valtameren rannalle. + +Vuoden tai ehkä parin kuluttua siitä kuin siirtola oli perustettu +Vancouverin "Malkosaarelle" (Malcolm), kirjoitti Matti useille +sivistyneille tovereilleen Suomeen kehoittaen muuttamaan siirtolaan. +Myöskin minulle hän kirjoitti, hartaasti pyytäen veljeäni Eeroa ja +minua sinne tulemaan. Täällä kaivataan henkistä ravintoa, taidetta, +musiikkia, sivistyneitä, — kirjoittaa hän. — Minä olen pianolla +soitellut loppuun vähäisen ohjelmistoni kyllästymiseen asti, enhän +tunne nuottejakaan, vain jonkin pianopätkän tai renkutuksen. Tulkaa +veljet. Muuten menee täällä kaikki henkisyys alaspäin. Miehet +laulelevat rivouksia, istuvat pöydillä, kiroilevat ja syljeskelevät +permannolle. Tulkaa! + +Elisabet itki tätä kirjettä luettaessa. + + + + +XI. MATTI KURIKAN PALUU. + + +Toisen kerran Matti kävi Vieremässä ja meillä muistaakseni 1905. + +Silloin oli Sointulan ooppera jo loppuun laulettu, ja Matti oli tullut +siihen vakaumukseen, että malliyhteiskuntia ei voi johtaa ilman +tarpeellista pakkovaltaa. Tietysti siellä oli syntynyt ankara riita +johdosta. Matti taisi olla vähän epäkäytännöllinen taloudellisissa +kysymyksissä tai ainakin piti niitä toisarvoisina. Hän oli huomannut +pääasiaksi "henkisen tason" kohottamisen, piti esitelmiä teosofiasta ja +spiritismistä ja vaati muitakin esitelmöimään, jos vain kuka semmoiseen +kykeni, jopa oli tuonut mannermaalta kalliin pianon — lainarahojen +sijaan, joita hänen piti hankkia siirtolan tarpeiksi. Naiset olivat +mielissään. Silloin miehet ottivat johdon käsiinsä. + +He pitivät kokouksen ilman Matin osanottoa ja päättivät myydä +mannermaan sahoihin sen suurialaisen, upean honkametsän, joka oli +siirtolan ylpeytenä ja parhaana luottolähteenä. Suurten riitain +vallitessa he tekivätkin niin, kaatoivat hongikon ja puomuttivat sen +laivan muotoiseksi lautaksi, jota läksivät meritse kuljettamaan +mannermaalle. Myrsky hajoitti lautan. + +Samaan aikaan kaikenlaisten perheriitain ja sukupuolisten selkkausten +sekasorrossa Matti, pitäen itseään ainakin näissä kysymyksissä +yksinomaisena johtajana, julisti "vapaan rakkauden" siirtolansa +peruslaiksi, jolloin hän sai myöskin naiset katkeriksi vastustajikseen. +Mitään pakkokeinoja ei ollut varattuna uppiniskaisten kurittamiseksi. + +Matti erotettiin siirtolan johdosta. + +Silloin hän jätti Sointulan oman onnensa nojaan ja perusti mannermaalle +uuden, "Kalevan kansa"-nimisen yhteiskunnan, johtaakseen sitä samoja +tarkoitusperiä kohden. + +Mutta täälläkään eivät asiat selviytyneet rettelöimättä ja +johtajakysymys alkoi horjuttaa uuttakin siirtolaa. Näihin "rettelöiviin +kääpiösieluihinsa" Matti vihdoin tuskaantui siinä määrin, että jätti +kaikki amerikkalaiset yrityksensä sikseen ja — palasi Suomeen. + +Hän näytti muuten olevan entinen Matti, mutta jotakin miehekkäämpää, +kokeneempaa ja varmasti myös katkerampaa oli häneen tullut. + +Ja taas hän joutui väittelemään Elisabetin kanssa. Elisabetin mielestä +hänen olisi ollut parempi jäädä vain Sointulaan, nöyrtyä, tehdä siellä +vain sitä työtä, mitä itse piti kunakin päivänä tärkeimpänä, +raskaimpana tai epämiellyttävimpänä, olipa se sitten vaikkapa +makkienkin puhdistamista. Semmoinen nöyryys ja kaikesta johdosta +kieltäytyminen olisi varmasti tehnyt hänet noiden ihmisten todelliseksi +henkiseksi johtajaksi, jota parhaat ja kehittyneimmät olisivat +koettaneet seurata. Ja ehkäpä ei muita johtajia olisi tarvittukaan. + +Matti naurahti eikä ottanut asiaa toden kannalta. Hän oli kyllä +muuttunut, jopa osasi paljon paremmin kuunnella, mitä toiset puhuivat. +Ja vaikka hänen piti usein toisen puhuessa kärsimättömänä pitää +silmiänsä ummessa, ei hän enää ainakaan keskeyttänyt toisen puhetta. + +Mutta eräässä asiassa hän ei ollut ollenkaan muuttunut: hän piti +johtoa, hallitsemista, määräämisvaltaa, pakkokeinoja, nyt ehkä vieläkin +tärkeämpänä onnen ehtona kuin milloinkaan ennen. + +— Miksi olisin sinne jäänyt johtamaan kourallista ihmisiä, kun täällä +on johdettavana miljoonia! — huudahti hän kiihkosta säihkyvänä +Elisabetin huomautukseen. + +Me hämmästyimme näitä sanoja. + +Mutta asia oli todellakin se, että hänen Suomeen tulonsa oli herättänyt +aivan tavatonta huomiota ja mielenkiintoa pääkaupungin ja +maaseudunkin työväestössä, jolla oli ollut kyllä tilaisuutta +seurata hänen sosiaalisten aatteittensa kehitystä hänen "Elämä"- ja +"Aika"-lehdistään. Varsinaiset "kurikkalaiset" sosialistien joukossa +lienevät suorastaan kutsuneetkin häntä palaamaan Suomeen ja panemaan +täällä toimeen ihanteittensa mukaisen työväen yhteiskunnan — vain +paljon suuremmissa mitoissa kuin se oli voinut tapahtua Malkosaarella. + +Mutta kuinka saada porvarit ja heidän hallituksensa semmoiseen +suostumaan? — oli nyt Matin ensimmäinen pulma. + +Matilla oli siitä asiasta oma suunnitelmansa, jota hän ei meiltä +salannut. Se suunnitelma kuitenkin osoitti, että hän, oltuaan kauan +poissa Suomesta, oli kokonaan vieroittunut Suomen oloista ja että +täkäläinen tilanne oli hänelle aivan epäselvä. Hänen suunnitelmansa oli +uskomattoman epäsuomalainen: hän tahtoi, että Suomen työläisluokka +kokonaisuudessaan olisi asettunut tsaarin puolelle hänen taistelussaan +Venäjän vallankumouksellisia vastaan, jotka jo yhä uhkaavammin nostivat +päätänsä ja näyttivät valmistuneen ratkaisevaan taisteluun. Palkinnoksi +tästä avusta olisi kiitollinen tsaari sitten antanut Suomen +työväestölle täyden vapauden järjestää maan olot minkä ihanteiden +mukaan tahansa. Ilmeisesti Kurikka nyt halusi kuulla mieltämme tästä +tuumasta. + +Matti näytti siis muuttuneen siinäkin suhteessa, että hän uskoi vain +semmoisen johtaja-aseman mahdollisuuteen, jota tuki paitsi valtava +enemmistö myöskin asevoima. Tämmöisen uuden työläisarmeijan luomiseen +lienee hänestä tuntunut ajankohta sopivalta, sillä porvarien hallitsema +asevelvollinen sotaväki oli lakkoilemisensa vuoksi hajoitettu, sen +aseet viety Venäjän arsenaaleihin ja sijaan tuotu maahan venäläistä +sotaväkeä, jonka Matti, oloja tuntematta, kuvitteli olevan uskollista +hallitukselleen ja siis vihamielistä Suomen porvaristolle. + +Matti ei olisi ikinä voinut aavistaakaan, että Venäjän +vallankumouksellisten toimesta oli käynnissä voimakas kiihotus ei +ainoastaan tämän uskolliseksi luullun sotaväen, vaan suomalaisen +työväenkin keskuudessa, ja vielä, että Suomen porvariston johtavat +virkailijatkin tarmokkaasti tukivat naapurimaan vallankumouksellisia, +suoden heille tyyssijaa ja auttaen rajan yli hallituksen vainoamia +etsiskeltyjä. + +Elisabet joutui kohta kahakkaan Matin kanssa, mutta tietenkin vain +omalta kannaltaan. + +— Matti rakas, oman itsesikin tähden sinun olisi paras olla jättämättä +työtäsi Sointulassa kesken. Siellä sinä tekisit joka päivä sitä, mihin +järki ja omatunto käskee, voisit tehdä jokapäiväisessä elämässä +onnellisiksi sekä itsesi että kaikki, jotka sinua seuraavat. Mutta nyt +sinä aiot täällä ryhtyä aseelliseen taisteluun ja johtaa muutkin +siihen. + +— Ihanteeni eivät ole muuttuneet. Mutta niiden saavuttamiseksi ei ole +muuta tietä kuin aseellinen taistelu. + +— Vastaisen _hyvän_ nimessä siis tulisit jokapäiväisessä elämässäsi +ajattelemaan ja harjoittamaan _pahaa_. Siitä sinä itse ja koko sinun +ihanteesi turmeltuisi. Ei mikään ihanne kestä verisiä keinoja, ei edes +vihan _ajatuksia_. + +— Tuo nyt on sitä tolstoilaisuutta, jota minä en ymmärrä enkä koskaan +tahdokaan ymmärtää, — sanoi Matti alkaen hermostua. + +Elisabet ei hellittänyt. Hän varustausi väsymättömiin selittelyihin, +joita olisi ollut valmis jatkamaan vaikka kuinka pitkälle. Hän teki +mielessään tässä tarkoituksessa oikein suunnitelman ja sanoi Matin +viimeisen lauseen johdosta: + +— Niin, sitä eivät olisi ymmärtäneet nuokaan — miksi niitä taas +sanotaan ... tuokaan vanha jesuiittain veljeskunta, jonka +tunnuslauseena kuuluu olevan: tarkoitus pyhittää keinot. + +Matti suuttui jo tästä alkulauseesta siinä määrin, ettei voinut enää +jatkaa keskustelua. + +Seuraavana päivänä hän palasi Helsinkiin — johtamaan miljoonia. + +Ja me kaikki saimme pian hämmästyä hänen tarmoansa ja suurta +vaikutusvaltaansa kaupunkilaiseen työväestöön. + + + + +XII. JOHAN KOCK. + + +Valtameren yli Amerikasta palattuaan oli Kurikan aikomuksena alkujaan +ollut neuvotella — tuosta tsaarin kannattamisesta vallankumouksellisia +vastaan — ystävänsä Johan Kockin kanssa ja saada hänet tässä +tarkoituksessa mukaansa Suomen työväen johtoon, johon hän Matista oli +erittäin sopiva. Mutta pahemmin ei voi lyödä kirvestänsä kiveen. Kock +oli aikoinaan palvellut Venäjän sotaväessä ja sittemmin luutnanttina +siirtynyt Suomen asevelvolliseen armeijaan, jossa hän suuresti +kunnostautui, niin että häntä pidettiin yhtenä armeijan etevimmistä +upseereista. Hänen sotilaallisten harrastustensa pääalana oli strategia +ja strateginen linnoitusoppi, mutta Suomen sotaväen päällikkö piti sitä +paitsi hänen erikoisena ansionaan hänen suurta kykyänsä suhtautua +oikealla tavalla miehistöön eli hänen vaikutusvaltaansa niin sanottuun +joukkosieluun. + +Todellakin suuria ansioita kaikkeen siihen katsoen, mitä Kurikalla oli +mielessä! + +Mutta Kurikalla vain ei ollut aavistustakaan siitä, mikä mies tämä +Johan Kock oli, vaikka he olivatkin entisiä koulutovereita samasta +Helsingin alkeisopistosta. + +Kock oli jo ennen koulun lopettamista siirtynyt sotilasalalle ja +lähtenyt menemään omia teitään. + +Pitkän Venäjällä olonsa aikana hän joutui tuttavuuteen ja läheiseen +yhteyteen sikäläisten sivistyneiden vallankumouksellisten kanssa, ja +näiden vaikutus on jättänyt kaikkein syvimmät jäljet hänen +luonnekuvaansa. + +Jos Ranskan vallankumouksen alkuunpanijoina olivat girondistit, tuon +kansan kaikkein mielevimmät ja sivistyksen korkeimmalla tasolla olevat +henkilöt, niin vielä suuremmalla syyllä voi samaa arvostelua käyttää +venäläisistä vallankumouksellisista, jotka Herzenin ja Krapotkinin +aatteiden kasvattamina valmistelivat vallankumousta Venäjällä. + +Sen vuoksi Kockin mielessä kaikki, mitä hän sivistyneissä +ihaili, koko hänen uskonsa ihmisjalouteen, miehekkyyteen, +siveelliseen korkeuteen, uhrautuvaisuuteen, kuolemanhalveksumiseen, +toverillisuuteen, uskollisuuteen, oli ehdottomasti yhtyneenä silloisiin +vallankumousmiehiin ja heidän aatteisiinsa. Tästä juonti juurensa tuo +hänen olemukselleen niin tunnusomainen sivistyneisyyden ihannoiminen ja +kunnioittaminen. Jos hän itse tahtoi jotakin olla tai tulla olemaan, +niin hän sitä tahtoi vain tämän vallankumouksellisen toveriston +arvostelemana. Kaikin voimin siveelliseen eheyteen pyrkiessään hän myös +rajattomasti palvoi sekä muinaisuuden että nykyisyyden henkisiä +suurmiehiä, Sokratesta, Epiktetosta, Dostojevskiä, Tolstoita, joiden +teoksia hän osasi sivumäärin ulkoa. + +Senpä vuoksi, kun hän jo Suomeen muutettuaan ja täällä upseerina +saavutettuaan suuren menestyksen äkkiä luopui sotilasuralta ja alkoi +liikkua siviilimiehenä, moni luuli hänen tehneen sen Tolstoin oppien +vaikutuksesta, joita hänen tiedettiin harrastaneen. + +Mutta asianlaita ei ollut niin. + +Tolstoin opin vaikutuksen alaisena hän ei ollut siihen määrään, että +olisi omaksunut myöskin tuon "pahan-vastustamattomuus"opin, jota jotkut +kyllä pitivät pääasiana koko tolstoilaisuudessa, mutta jota Kock +puolestaan ei ollut koskaan voinut oikein hyväksyä. + +Päinvastoin, hän olisi pitänyt itsellensä suurena häpeänä elää +lekotella porvarillisessa yhteiskunnassa olematta vallankumouksellinen, +se on, aikomatta ajan tullen tovereineen perin pohjin myllertää koko +tämän yhteiskunnan bordelleineen, santarmeineen, viinoineen ja +vankiloineen. Tolstoi oli hänen mielestään, kieltäessään väkivallan, +hiukan epäkäytännöllinen. + +Kock jätti sotilasuran toisesta syystä. + +Hänestä oli alkanut tuntua epämiellyttävältä, epäritarilliselta, +kierolta palvella upseerina sitä valtakuntaa, jonka kumoamista hän +hautoi. Toiset samassa asemassa olijat eivät huomanneet siinä mitään +kieroutta, vieläpä katsoivat sen vallankumoukselle erittäin +hyödylliseksi. Mutta Kock ei voinut siihen suostua. + +Vain tähän omantunnon herkistymiseen rajoittui Tolstoin vaikutus Kockin +suhteen, ei edemmäksi. Hän jäi vallankumoukselliseksi. + +Ja sotilasurasta vapautuminen osoittautuikin myöhemmin ei +ainoastaan hyödylliseksi, vaan välttämättömäksikin juuri +vallankumousasialle, katsoen heidän suunnitelmiinsa Suomeen nähden ja +siihen erikoistehtävään, joka nyt aivan luonnostaan joutui Kockin +valmisteltavaksi ja suoritettavaksi. Tehtävä otti hänet kokonaan +valtoihinsa. + +Oleskellessaan meillä ja Elisabetin luona Vieremässä (talvella v. 1906) +hän kuitenkin siviilipuvussaankin näytti sangen sotaisalta. + +Suora, sotilaallinen ryhti. Liikkeet voimakkaat, mutta huolellisesti +hallitut. Suunnattomat, tuuheat viikset, jotka eivät milloinkaan +väsähtyneet riipuksiin, vaan aina ojentuivat suoraan sivuille. Posket +ja leuka tarkasti ajeltuina, leuassa ikäänkuin jokin juuri loukatun +lapsen väreily. Rehellisen vilpittömät, vihertävät silmät tuijottivat +totisina kulmakarvojen alta, ollen ilmaisevinaan sotilaallista +häikäilemättömyyttä, periaatteellista armottomuutta, iskuvalmiutta, +mutta voimatta salata luonteen pehmeää hellyyttä. + +Hän toi tullessaan — näytteeksikö vai itse kokeillakseen — joukon +erilaisia ampuma-aseita, joiden kantavuutta ja muita ominaisuuksia hän +sanoi aikovansa tarkastaa, ne kun olivat uudenmallisia ja hänelle vielä +tuntemattomia. Puheenjohtajan ja joidenkin muiden seurassa hän sitten +pani toimeen koeammunnan jäällä. Ja sieltä palattua puheenjohtaja ei +voinut kyllin ihmetellä sen miehen tavatonta varovaisuutta ampuma-aseen +käyttämisessä. Ammuskelemisesta ei ollut tahtonut tulla mitään vain sen +vuoksi, ettei osattu pidellä ja käännellä kivääriä juuri niinkuin Kock +vaati. "Ei-ei-ei!" — oli hän kiivastuneena ja äärimmilleen +hermostuneena tiuskinut, jos pyssyn suu ennen ampumista vähänkin +käännähti sivulle päin eikä osoittanut suoraan maata kohden. + +Melkeinpä olisikin luullut hänen mieluummin kieltävän koko ampumisen +kuin sallivan varomattomuuksia kiväärin käytössä. Ja vaikea oli +ajatella hänen tosileikissäkään sallivan mennä niin pitkälle, että +todella kiväärin laukaiseminen lähimmäistä vastaan olisi tullut +kysymykseen. Olisi mieluummin kuvitellut hänen silloinkin huudahtavan: +ei-ei-ei! Vaikea oli kuvitella vähemmän Marat'n tapaista +vallankumousmiestä. + +Että ihmisluonteen synnynnäinen hellyys, jopa joskus halu olla +kärpästäkään kiduttamatta, huonosti sopi yhteen niiden tehtävien +kanssa, jotka ovat aiotut vallankumousmiehen suoritettaviksi, +esimerkiksi tuomita vallankumousoikeudessa joku kurja silmälasiherra +pyövelien haltuun vain lyhyellä viittauksella sanoen: "roikkumaan!" — +tai pommittaa kaupunkia, jossa on itse käynyt koulua ja elänyt äidin +hoteissa, tietäen, että viattomat kaupunkilaiset perheineen, lapsineen +sortuvat luhistuvien muurien raunioihin — sen tiesi Kock niinkuin +jokainen muukin vallankumouksellinen. Ja sen tähden Kock niinkuin +jokainen vallankumouksellinen myöskin alituisesti harjoitteli ei +ainoastaan itse ajattelemaan itseänsä Marat'n tai Robespierren +kaltaiseksi julmuriksi, vaan myös antamaan muille itsestään +senluontoisen kuvan. Ja kerran tehtyään vallankumousvalan he todella +itsekin luulivat sellaisia olevansa. + +Pohtiessaan Elisabetin kanssa kysymystä siitä, oliko väkivalta +katsottava jokaisessa tapauksessa hylättäväksi, ja Elisabetin +koettaessa todistaa, että väkivaltaa ei voi harjoittaa samalla +rakastaen sitä, jolle väkivaltaa tekee, ja että väkivaltaa tehtäessä +aina herää viha kukistettavaa kohtaan, Kock räpytteli uskollisesti +silmiään ja näytti hyvin totiselta. Hän vähän punastui, arvatenkin +niiden kiivaiden ajatusten vuoksi, jotka hänessä sillä hetkellä +risteilivät. Sillä heidän vallankumouksellisten kesken pidettiin juuri +eräänlaisen vihantunteen säilyttämistä porvarillista yhteiskuntaluokkaa +kohtaan aivan olennaisen tärkeänä. Se oli kuin vallankumoustahdon +ilmapuntari. Sen puhtaana ja voimakkaana säilyttämisestä he tunsivat +toisensa. Sen laimeneminen merkitsi luopiota. + +— Onko siis viha teidän mielestänne _kaikissa tapauksissa_ +moitittavaa, esimerkiksi siinäkin tapauksessa, että äidin viha +kohdistuisi hänen oman tyttärensä raiskaajaan? — sanoi Kock kerran +Elisabetille, sivistyneen kohteliaasti hilliten väittelyssä +kiehahtanutta mieltään. + +— On. Tietysti on, — vastasi Elisabet lapsellisen vilpittömästi ja +katseli pyörein silmin häneen, ikäänkuin olisi ihmetellyt, että +sellaista kysymystä voidaan edes tehdäkään. + +Vastaus oli Kockille odottamaton. Ehkä hän ei ollut ennen tavannut +henkilöä, jonka usko rakkauteen olisi ollut siihen määrään ehdoton. +Mutta vallankumouksellisille oli moinen kaikki anteeksiantava rakkaus +eli vihan täydellinen kieltäminen suorastaan vastenmielistä, sillä se +ei heidän mielestään voinut enää johtua ihmisen luonnollisesta +sydämestä, vaan siinä oli jo jotakin uskonnollisuuden hajua, +joka heille aina oli vastenmielistä. Ja Kock muisti, mitä +vallankumouksellisten oli juuri viime aikoina tullut yleiseksi tavaksi +sanoa, kysymyksen ollessa sellaisesta rakkaudesta. Hän sanoi saman +ajatuksen Elisabetille omanaan: + +— Rakkaus ja rakkaus ja rakkaus, siitä on huudettu jo parituhatta +vuotta ja sitä tultaisiin saarnaamaan, kunnes kaikki vihdoin +uskoisivat, että ihmiset eivät voi elää muunlaisessa kuin juuri +tällaisessa yhteiskunnassa, että vallankumous on suuri ja rangaistava +synti, että nöyryys ja esivallan totteleminen on ihmisen korkein avu ja +niin edespäin tunnettuun saarnatyyliin... + +Kock nousi seisoalleen, pyysi saada sytyttää savukkeen ja alkoi +ylenmäärin kiihottuneena kävellä edestakaisin, intohimoisesti vetäen +savuja syvälle keuhkoihinsa. Ja kun hän oli siinä luulossa, että +Elisabet, jonka rohkeata vapaamielisyyttä hän oli jo koulupoikana +ollessaan ihaillut, ei ehkä käsittänyt tuota rakkausoppiaan aivan niin +puustavillisesti, vaan että hänen sydämessään täytyi uskoa maailman +täydellisen mullistamisen välttämättömyyteen, hän ei ruvennut ollenkaan +hillitsemään kiihtymystänsä, vaan antoi ajatuksilleen vapaan lennon +luottaen siihen, että semmoisen purkauksen _oikeastaan_ täytyi olla +Elisabetin mieleen. + +Joka kerran pöydän luo tultuaan hän pysähtyi hetkeksi sen ääreen, ja +hänen rajulla voimalla kokoonpuristettu nyrkkinsä, antaakseen pontta +hänen sanoilleen, kosketteli rystyillään hillityn hiljaa pöydän pintaa, +koputuksen tuskin kuuluessa. + +— Mutta onneksi saarnaajat erehtyvät, — jatkoi hän. — Kaikki +ei ole vielä vakan alla. Vielä hävetään bordelleja, kapakoita. +Vielä eivät kaikkien niskat ole pehminneet, vielä uskotaan ihmisten +tasa-arvoisuuteen, vielä orjuus hävettää. Viha elää vielä! Maan tasalle +kaikki! + +Kockin puhe masensi suuresti Elisabetin mieltä. Se ikäänkuin syytti +häntä hirveästä välinpitämättömyydestä, johon hän kenties oli todella +vajonnut. Täällä maalla hän oli melkein unohtanut kaikki nuo bordellit +ja muut kauheudet, jotka ennen olivat hänen omankin mielensä saaneet +niin kapinalliseksi yhteiskuntaa vastaan. Rakkaudella ja vain +rakkaudella, — oli hän todella alituisesti sanonut sekä itselleen että +muille, ja nyt ilmeneekin, että viha se vain voikin tässä maailmassa +jotakin saada aikaan! Mitä kauemmin hän oli elänyt, sitä varmemmaksi +hän oli tullut, että vihaan ja väkivaltaan turvautuminen oli maailmassa +suurimpien onnettomuuksien lähde. Ja jos hänen rakkaudenopissaan oli +jotakin väärää, niin ainakaan hän ei voinut kokonaan masentumatta +ruveta uskomaan väkivaltaan. + +Viime aikoina hän oli päinvastoin yhä enemmän lähestynyt sitä ajatusta, +että rauhallinenkin puuhailu toisten ihmisten elämän johtamiseksi +mielikuvituksen luomiin tulevaisuuden muotoihin oli harhaan viepää ja +johti ihmistä pois pääasiasta, joka hänen mielestään oli vain oman +henkilökohtaisen rakkauden laajentamisessa eikä toisten elämän +järjestämisessä, — mutta pakottaa _väkivallalla_ toiset elämään +joidenkuiden kumousmiesten ihanteiden mukaisesti — se oli Elisabetille +vähitellen käynyt suorastaan käsittämättömäksi, järjettömyydeksi. +Muistihan hän nuoruudestaan semmoisia ihmisiä ja tiesi kyllä niitä +yhäkin olevan, vieläpä tiedemiehiäkin, sekä teoreetikkoja että +käytännöllisiä toimihenkilöitä. Mutta nähdä sellainen ihminen ihan +tuossa edessään ja kuulla hänen pommitushistorioitansa omin korvin, +tuntui Elisabetista niiden pelkän järjettömyyden vuoksi jollakin +tavalla henkisesti pöyristyttävältä. + +Huomattuaan Elisabetin mielenmasennuksen Kock istui taas pöydän ääreen +ja kokonaan luopuen äskeisistä Marat'n eleistä rupesi lohduttelevasti +selittelemään, miten vallankumous, mikäli sen hyrskyt tulevat Suomeen +ylettymään, kaiken todennäköisyyden mukaan tulee sujumaan aivan +verettömästi. Ja jos Helsingin pommitus meren puolelta tulisikin +kysymykseen, on se rajoittuva vain uhkaan sen tapauksen varalta, että +Helsingin porvaristo kieltäytyisi alistumasta vallankumouksellisten +komentoon. + +Hän saattoi katsoa tarpeelliseksi lohdutella, koska luuli Elisabetin +vain pommitusten pelosta vastustavan eikä ymmärtänyt tuon masennuksen +syyksi vain sitä, että viisaalla ja miellyttävällä miehellä, niinkuin +Kock oli, saattoi yhä vielä meidän päivinämmekin olla moisia +mielipiteitä ja sellainen luottamus väkivaltaan. + +Joka tapauksessa oli Matti Kurikka kovasti eläytynyt pois Suomen +oloista luullessaan voivansa johtaa helsinkiläistä työväkeä tsaarin +avuksi vallankumouksellisia vastaan, sillä työväki oli hänen +Amerikassa olonsa aikana melkein kauttaaltaan muuttunut mieleltään +kumoukselliseksi. Vielä suurempi oli hänen erehdyksensä Johan Kockin +suhteen. + +Muutaman päivän kuluttua siitä, kun Kurikka oli lähtenyt meiltä, +saatiin kuulla hänen ihmeellisistä johtajansaavutuksistaan Helsingissä. + + + + +XIII. VOUDIN TUUMAT TOTEUTUMASSA. + + +Vieremän ja kaikkien sen asukkaiden, koko kylän, sahojen, tiili- ja +kalkkitehtaan työväen, talonpoikien yhtä hyvin kuin herrasväkienkin +hämmästys oli yhtä suuri ja sanoin kuvaamaton, kun eräänä marraskuun +sumuisena päivänä (noin viikon verran siitä, kun Kurikka oli lähtenyt) +Virkkalan työväenyhdistyksen puheenjohtaja, tuo pieni mies, jolla tähän +asti oli ollut sanomista vain työväentalolla ja joka ei kunnan +yleisissä asioissa merkinnyt mitään, yht'äkkiä alkoi käyttäytyä +niinkuin olisi ollut koko seudun yksinvaltainen diktaattori. + +Hän kävi taloissa määräämässä, mitä töitä sai tehdä ja mitä ei saanut. +Huomisesta päivästä asti hän kielsi mitään peltotöitä tekemästä, ei +luvannut halkoja hakata, ei kuormia ajaa, ei valjastaa hevosia kääsien +eteen eikä mitenkään muutenkaan talon haltijoita palvella. Navetassa +lupasi lehmät lypsää ja vedet ajaa, mutta jos heiniä puuttui, ne oli +ennen huomista ajettava. Mitään sisätöitä ei myöskään saanut tehdä, +vaan palvelijoilla oli oleva sama vapaus kuin köyriviikkona. + +Vouti meni kohta tiedustamaan toisista taloista, mutta kun sielläkin +puheenjohtajan kätyrit olivat antaneet juuri samanlaiset käskyt, oli +vouti täynnä ihmetystä, jopa kiukkuakin, sillä juuri huomenna hän oli +aikonut aloittaa takaniityn kynnön, joka oli myöhästynyt ja helposti +jäi kyntämättä maan alkaessa mennä routaan. + +Fatjaan isäntä oli kyllä koettanut lähemmin tiedustella asiaa, mutta +puheenjohtaja oli ollut niin tärkeän näköinen ja harvasanainen, ettei +siitä mitään selkoa tahtonut saada. Oli silmät puoliummessa vain +viittoillut kädellään, niinkuin keisarit kuvissa ja muistopatsaissa, ja +hokenut: suurlakko, suurlakko, hevoset talliin, rukit seisomaan! + +Kuka semmoista ymmärsi? + +Huomisen koitossa vouti siis nosti isonauran reelle, valjasti Perhon ja +Tuiman eteen ja ajoi takaniityn kynnökselle. + +Ei hän ollut kovinkaan monta vakoa kyntänyt, kun metsästä päin tuli +siihen se pitkä suutari Linti, hänkin ihmeissään ja kirota napostellen. +Hän tuli kirkonkylästä päin Lohtajannummelta eikä ollut saanut nahkoja +moniin odottaviin tilauksiinsa. Kaikki kaupat oli suljettu ja vanhan +Hillnerinkin nahkapuodin ovella oli kanki poikinpäin. Kun Linti oli +mennyt sisälle keittiön kautta, olivat siellä piiat vain iloisesti +juoneet kahvia ja nauraneet hänen tietämättömyyttään, sanoen: ei nyt +uskalleta kauppaa tehdä, _herratkin_ ovat lakossa. + +Vouti ei ymmärtänyt mitään, ja oikein hänen päänsä alkoi mennä +sekaisin. + +— Suurlakko, suurlakko, näes, — koetti Linti selittää. + +Vouti kimmastui. + +— Mikä helvetin suurlakko! Eikö saisi talon töitä tehdä! + +Samassa juoksi kotoa päin toinen Vieremän miehistä, Janne, ja hänkin +alkoi hokea: hellitä jo helkkarissa hevoset, suurlakko, suurlakko! + +— Saatanan puheenjohtaja, — murahti vouti, sylkäisi kouraansa ja +tarttui auran kurkiin. + +Hevoset, vainuten kyntäjän kiukun, lennähtivät ripeään käyntiin. + +— Seisauta, hyvä mies, kenraalska kielsi. + +— Ei ennen kuin sahanpilli soi! + +— Sahanpilli! Sitä saat odottaa. Puheenjohtaja on pysäyttänyt kaikki +tehtaat, ja miehet ovat Tietolassa kokousta pitämässä. + +Vouti veti hevoset seisomaan ja kuulosteli. Ei todella kuulunut mitään +tehtailta päin, mistä muutoin aina kuului kalkkimyllyjen jyske, sahojen +sohina ja lautojen läiske. Hiljaa kuin sunnuntaina. Kaikki elämä kuin +kuollut. + +Voudilta putosivat ohjakset käsistä. + +Janne yhä vain selitteli: + +— Se on suurlakko, näes, suurlakko se on. Herratkin ovat lakossa. +Soittivat Helsinkiin ja seisauttivat, ennen kuin puheenjohtaja oli +käskenytkään. Helsingissä poliisitkin kuuluvat olevan lakossa. + +Nyt Lintikin puuttui puheeseen. + +— Jaa-a, vai poliisitkin! Sitäpä minä ihmettelinkin, kun meidän +vallesmannilla oli sivelilakki päässä, käyskeli katuväen seassa ja +jutteli niinkuin muukin ihminen. Vai että poliisitkin! No nyt sitten +loppuu herrain valta! + +Janne yhä vain hoki voudille: + +— Ymmärrätkö sinä? Se on suurlakko, suurlakko! + +Mutta vouti ei enää kuunnellut ketään. Äkkiä hän oli ymmärtänyt kaiken. +Hänen kasvonsa olivat saaneet erittäin lempeän ilmeen, silmät +hymyilivät sanomatonta hyväntahtoisuutta säteillen, niinkuin ne varmaan +olivat hymyilleet silloin, kun hänen vaimonsa oli synnyttänyt hänelle +esikoisen. + +Sanaakaan sanomatta, koska toiset eivät kuitenkaan olisi mitään puhetta +ymmärtäneet, hän riisui hevoset valjaista ja lähti taluttamaan niitä +kotiin päin. + +Tupaan tultuansa hän oli peseytynyt ja pukeutunut pyhävaatteisiinsa. +Hymyillen ja nyökytellen kenraalskalle päätään hän ikäänkuin tahtoi +sanoa hänelle: no nyt on käynyt niinkuin minä olen sanonut, enkös minä +sanonut: yht'aikaa! + +Ja Elisabet kohta arvasi, että vouti tarkoitti sen ajan nyt tulleen, +jolloin ihmiset merkin saatuaan pysähtyvät töissään ja toimissaan, +riisuvat aseensa, muuttavat mielensä, ja koko maailma ikäänkuin luodaan +uudestaan hyväntahdon, veljeyden ja rauhan pohjalle. + +Vouti ei puhunut mitään, siihen oli hetki melkein liian juhlallinen. +Kaikki olikin oikeastaan sanottu tuossa entisiä puheita mieleen +johtavassa katsahduksessa ja hymyssä. Kenraalska kyllä ymmärsi hänet +sanoittakin. + +Eikä Elisabet hennonutkaan häiritä sitä suurten aavistusten onnea, joka +näytti vallanneen hänen rakkaan voutinsa. Kesken hommiensa hän hymyili +vastaan, vaikkei voinutkaan kauan katsoa voutia silmiin, niinkuin tämä +olisi tahtonut. Muutaman päivän perästä se kävi jo luontevammin. + +Elisabet ajatteli: — "Kuka tietää! Entäpä jos tämäkin lakko, vaikka +Kurikka tarkoittaakin sillä tsaarin avustamista, — vaikka Kock onkin +vallankumouksellinen ja kaikki olisi vain heidän shakkisiirtojaan, ja +vaikka Suomen porvariston onnistuukin käyttää sitä entisten olojen +palauttamiseksi, — entäpä jos tämäkin lakko vain edistää sitä +aatteellista tulevaisuuden lakkoa, jota ei enää tehdä minkään +valtiollisten tarkoitusten vuoksi, vaan omantunnon vaatimuksesta!" + +Junat olivat kaikki pysähdyksissä ja hevoskyytejäkään ei saanut tehdä, +mutta sentään tuli joka päivä sanantuojia Helsingistä käsin, jotka +kertoivat asiain menosta. Tuhatlukuisissa laumoissa ihmiset liikkuivat +siellä ilman mitään järjestyksen valvontaa, ainoankaan poliisin +näkymättä, ei missään juopottelua, ei ainoatakaan rikosta, ei +vähintäkään vallattomuutta nyt jo lähes kokonaiseen viikkoon! + +Ja vähänkö Elisabet sai omin silmin nähdä omassa kylässään! Täydellinen +rauha vallitsi kaikkialla. Pihoilla ja teillä ihmiset kuljeskelivat tai +seisahtuivat ryhmiin, sovussa ja yhteisymmärryksessä kaikki, herrat ja +työläiset, rouvat ja mummot keskustellen näistä ihmeellisistä +tapahtumista. Kaikki olivat keskenään tuttuja, ystäviä. + +Se oli kaikille kuin suurta juhlaa. Elämän tavallinen juoksu, sen +jatkuvaisuus oli keskeytynyt. Aivan kuin olisi pimeyden jälkeen +hierottu silmiä ja uudessa valossa saatu nähdä tuhansia ennen +tuntemattomia ystäviä, jotka vain hakivat tilaisuutta saadakseen +palvella toisiaan ja osoittaa rajatonta uhrautuvaisuuttaan yhteisyyden +hyväksi. + +Ei kukaan tiennyt, mitä tänään, mitä huomenna, mitä seuraavanakaan +tuntina oli tapahtuva. Ja kun jokainen tunsi, että saattoi tapahtua +melkein mitä hyvänsä, koetti jokainen lähestyä juuri niitä, joista hän +oli ennen ollut yhteiskunnallisesti kaikkein etäimpänä tai muuten +vieraimpana. Näinä ihmeellisinä päivinä, jolloin ei ollut olemassa +mitään valtaa, mikä olisi suojannut henkeä tai omaisuutta, ihmiset +rakastivat toisiansa ikäänkuin aavistaen, että ainoastaan niin +toisiinsa suhtautuen voi tapahtua hyvää. + +Ja Elisabet alkoi jälleen toivoa, niinkuin oli toivonut passiivisen +vastarinnan aikana. + +Mutta Helsingistä alkoi jo tulla sanomia, ettei siellä sopu herrojen ja +työväen välillä enää ollutkaan eheä, vaan oli noussut taistelu +vallasta. Tietysti, — ajatteli Elisabet, — sillä sitkein usko +ihmisessä ei ole usko rakkauteen, vaan väkivaltaan. He eivät usko, että +ilman komentajaa voisi elää viikkoa kauemmin, ja rupeavat taistelemaan +vallasta. + +Kurikkaan, joka tosin oli ollut suurlakon oikea julistaja, ei työväki +eikä porvaristo voinut yhtyä. Hän kadotti kohta johtaja-asemansa, +sysättiin syrjään, ja hän häipyi tietymättömiin niinkuin kuiva lehti, +jonka myrsky riuhtaisee puusta. + +Kock sitä vastoin valittiin "kansalliskaartin" päälliköksi. Tämä kaarti +oli muodostettu työväen omasta keskuudesta, ja sen tarkoituksena oli +ylläpitää järjestystä, jota kylläkään eivät häirinneet kadulla +liikkuvat ihmiset, vaan sitä enemmän vallasta taistelevat puolueet. +Kock hallitsi poliisikamarin huoneistossa ja hänellä oli miltei +ylivoimainen tehtävä hillitä sinne tunkeutuvien eri puolue-edustajain +vaatimuksia, vallankumouksellisten niinkuin porvarienkin. + +Ruhtinas Obolenski, joka oli kenraalikuvernöörinä, pakeni lopulta +suureen, sataman vesille ankkuroituun venäläiseen sotalaivaan, jossa +hän lupasi ottaa vastaan puolueiden edustajat neuvotellakseen +tilanteesta ja siitä raportista, joka hänen oli lähetettävä keisarille +Pietariin. Mutta nämä neuvottelijat olivat keskenään riitaisia, +puhuivat ja huusivat kaikki yhtaikaa ja esittivät asioita, jotka olivat +ruhtinaalle niin epäselviä, että hän ei lopulta keksinyt muuta keinoa +kuin hankkia herroille luvan matkustaa henkilökohtaisesti Pietariin +ylimpien valtamiesten puheille. + +Matka tehtiin meritse, koska lakko yhäkin vallitsi rautateillä. + +Niin suuri oli venäläisten hallituspiirien pelko vallankumouksen +mahdollisesta puhkeamisesta, ettei Suomessa voitu käyttää tänne +sijoitettua, kumouksellisilla aatteilla kiihotettua venäläistä +sotaväkeä, vaan se pysyi kaiken aikaa passiivisena. Toiselta puolen +arvailtiin, että mahdollisesti venäläiset hallitusmiehet yhä vieläkin +odottivat Suomen työväen asettumista tsaarivallan puoltajaksi +vallankumousta vastaan. + +Hämmästys ja sekasorto oli joka tapauksessa Pietarissakin niin +suuri, että lähetystön tehtävä onnistui täydellisesti, ja molemmat +päävaatimukset: (porvarien puolelta) entisen autonomian ja +hallitusmuodon palauttaminen ja (työväen puolelta) yleinen, +rajoittamaton äänioikeus ja yksikamarinen eduskunta, luvattiin. + +Lakko julistettiin päättyneeksi. + +Kun palattuani Helsingistä kerroin Elisabetille näistä tapahtumista ja +kuvasin lakon suurenmoista alkurauhaa, Matin esiintymistä +Rautatientorilla lakonjulistajana kymmentuhatlukuisille väkijoukoille, +suunnattoman, punakeltaisen leijonalipun kohoamista asemahuoneen +viirisalkoon, aseettoman poliisikunnan ilmestymistä yleisön keskuuteen +ilmoittamaan lakkoon yhtymisestään ja sitten tuota intohimoista +valtataistelua, sanoi Elisabet, välittämättä autonomiasta ja +äänioikeudesta: + +— No, ja pilasivat kaiken! + +Vouti taas, vaikka olikin aluksi huolestunut puolueriitaisuuksien +syntymisestä, meni kohta sen viisaan suutari Lintin luo, ja täältä hän +palasi vieläkin säteilevämpänä kuin oli ollut lakon alkaessa. + +Linti oli selittänyt hänelle, mitä se "yleinen äänioikeus" ja +"yksikamari" oikeastaan merkitsivät. Lintin mielestä se nyt vasta +olikin tulossa se oikeuden ja vapauden aikakausi, kun työväkikin sai +äänestää. Sillä työväkeähän oli monta vertaa enemmän kuin herroja, ja +hullujako me olisimme, ettemme osaisi omaksi eduksemme äänestää! Nyt +oli vain kaikkien liityttävä yhteen ja järjestäydyttävä, niinkuin +puheenjohtaja oli sanonut. + +Tämän ajan jälkeen Linti, joka oli ollut alkujaan erittäinkin vaimonsa +vaikutuksesta jumalinen kirkossakävijä, heitti haudantakaiset asiat +vähemmälle, ja hänet valtasi kiihkeä maailman parantamisen into, niin +etteivät hänen ajatuksensa enää voineet vaeltaa muualla kuin tämän +näkyväisen maailman asioissa. Ja paljon, paljon voi vanha suutari +tullakin ajatelleeksi, kun hän päivät pääksytysten istumistaan istuu +paikoillansa jakkarallaan, maailman pyöriessä kiireissään touhuten +hänen ympärillään. Heti talvipäivän alkaessa kallistua iltaan hän +kuitenkin heitti nahat, lestit ja pikilangat käsistään ja vaelsi +työväentalolle, Tietolaan, jonka avarassa, valoisassa salissa +sosialistit pitivät kokouksia, kiihkeästi pohtien valtiollisia +kysymyksiä. + +Pitkä Linti avasi kokouksissa usein suunsa lausuakseen mielipiteensä +asioista, mutta eipä ollut sitä kysymystä, jonka ainoana lopputuloksena +ja ratkaisuna hän ei olisi pitänyt juuri samaista työväen tulevaa +äänioikeutta. Mutta kotonaankin suutarintöitä tehdessään, jos joku +asiakas sattui tulemaan, ei kauan kestänyt, kun Linti oli jo taaskin +selittämässä äänioikeuden suurta merkitystä. Häneltä tiedusteltiin +usein suullisten vuokrakontrahtien pitäväisyyttä, mutta nyt hän ei enää +ruvennutkaan vetoamaan lakipykäliin, vaan sanoi kohta: älä sinä köyhä +saatana semmoisista enää välitä, mutta tiedätkös sinä, mitä se työväen +äänestysoikeus merkitsee? Ja pitkään ja perusteellisesti selitettyään, +mitä se merkitsee, hän sanoi: kun _se_ laki tulee voimaan, niin kyllä +sitten sinunkin asiasi selvitetään, ohoh! + +Niinpä siis voutikin, joka oli mennyt Lintin luo ja väittänyt, ettei +mitään hyvää voi syntyä, elleivät sosialistit nyt, juuri tänä aikana, +kaikki yhtaikaa päätä hajoittaa punakaartiansa ja ikipäiviksi luovu +aseihin turvaamasta, sai kuulla Lintin mehevät selitykset köyhälistön +äänestysoikeudesta ja sen kaikkivoivasta merkityksestä. Hän nauroi sekä +kenraalskan mielipiteelle, jonka mukaan asia oli jätettävä jokaisen +omantunnon varaan, että myöskin voudin ajatukselle yleisen merkin +antamisesta. Hän selitti, kuinka mahdottomia sellaiset yritykset +olivat, ennen kuin köyhälistö oli päässyt äänestämään. Mutta kun se on +kerran tapahtuva, — sanoi hän, — kas silloin vasta voi punakaartikin +olla tarpeeton ja kaikista aseista voidaan luopua — jos köyhälistö +niin äänestää. + +Keskusteltuansa useita tunteja Lintin kanssa voutikin tuli siihen +järkähtämättömään päätökseen, että aseitten hylkäämistä ei voida +suinpäin toimittaa eikä ikuista rauhaa saada aikaan, ennen kuin +köyhälistö pääsee äänestämään, ja että kunnes tämä tapahtuu, +sosialisteja on tuettava vaikkapa kaartinkin avulla. + +Tätä mielenmuutostaan hän ei tosin hennonut kenraalskalle tunnustaa, ja +puheen kallistuessa siihen suuntaan, että työväen turvautuminen +asevoimaan oli yhtä hylättävää kuin porvarienkin, hän edelleen oli +myönnyttelevinään sanoen tuon tuostakin: joo ... joo ... vaikka +itsekseen piti työväen kaartia ihan välttämättömänä näissä oloissa. +Tämä kierous kenraalskan edessä oli voudista itsestäänkin sangen +epämiellyttävää, mutta hän lohdutteli itseään sillä, että kaarti oli — +kuten Linti sanoi — välttämätön vain _toistaiseksi_ ja että +köyhälistön päästyä äänestämään kyllä aivan ensimmäiseksi äänestetään +kaikki aseet mereen heitettäviksi. + +Voudista tuli sosialisti. + +Hän alkoi usein käydä Tietolassa, joten häntä ei aina +lauantai-iltoinakaan enää näkynyt Vieremän lukutuvan laulu- ja +esitelmätilaisuuksissa. + +Saatuaan oman komean työväentalonsa valmiiksi sosialistitkin tietysti +lakkasivat käymästä Vieremän lukutuvassa, jossa oli sekä ahdasta että +vähän pimeää, puhumattakaan siitä, että sen henki alkoi heistä tuntua +"voitetulta kannalta" nyt, kun suurlakon jälkeen sosiaalidemokratia +oli kohoamassa ennen aavistamattomiin saavutuksiin. Jos joku +lauantai-illoin vielä eksyikin vanhaan lukutupaan, eivät häntä enää +tyydyttäneet ne laulut, joita oli siellä käytetyssä laulukirjassa, +semmoiset kuin "Honkaen keskellä" tai "Mun muistuu mieleheni" tai +"Mistäs tulet, kustas tulet" tai "Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa!" +tai edes "Pojat kansan urhokkaan", vaan heillä oli uudet laulukirjat, +joihin oli koottu Marseljeesit ja Internatsionaalet, joissa puhuttiin +"sorron yöstä" ja herrojen läheisestä kukistumisesta, ja he lauloivat +uusin sävelinkin. + +Yhteistä onnea, hyvinvointia, varakkuutta luvattiin Tietolassa +köyhälistölle, jos se vain liittyy yhteen ja järjestäytyy. Kukapa olisi +enää Vieremässä kuunnellut Tolstoin satuja, että maailman +onnellisimmaksi havaittiin mies, jolla ei ollut edes paitaa! + +Kun Vieremän lukutuvan esitelmiä eivät enää saapuneet kuuntelemaan muut +kuin vanha Sarénska ja jotkut toiset mummot, lopetettiin sen +iltakurssit, lainakirjasto lahjoitettiin työväenyhdistykselle ja +siirrettiin Tietolaan. + +Tämä tapahtui muutama vuosi jälkeen epäonnistuneen Viaporin kapinan. +Kock oli paennut Amerikkaan, kapinalliset upseerit oli ammuttu. Mutta +vielä entistäkin kiihkeämmin alkoivat venäläiset kumoukselliset nyt +tehdä aatteistansa propagandaa sekä sotaväen keskuudessa että +sosialististen työväenyhdistysten piireissä. Ja onnistuneen suurlakon +kautta voimansa tuntoon päässyt Suomen työväenluokka, joka jo alkoi +huomata, ettei pelkkä "äänestysoikeus" ollutkaan riittävä hankkimaan +ylivaltaa tälle luokalle, osoittautui kumoukselliselle kiihotukselle +sangen kiitolliseksi vaikutusalaksi. + +Sen vuoksi Vieremän lukutupakin ja sen henki, joka niin lahjomattomasti +tuomitsi paitsi voimassaolevan väkivallan myöskin sen väkivallan, jota +kumoukselliset valmistelivat, kävi tietolaisille yhä vieraammaksi, +kunnes eristäytyi aivan erilleen, jäi yksikseen ja lakkasi olemasta. + + + + +XIV. KAKSI VASTAKOHTAA. + + +Edellisissä luvuissa aloitettuun selostukseen Vieremässä käyneistä ja +Elisabetiin vaikuttaneista henkilöistä jäisi suuri aukko, ellei vielä +lisäksi lueteltaisi kahta kävijää, Jean Boldtia ja Akseli Isohiittä. + +Heidän mainitsemisensa on tässä tärkeätä sen vuoksi, että he +täydellisinä vastakohtina toisilleen olivat kahden vastakkaisen +elämänkatsomuksen äärimmäisiä kärjistymiä. + +Saattaa hyvin olla, että heidän kummankin aatteellinen lähtökohta oli +oikeastaan sama, mutta se tekee heidän kehityksensä myöhemmän +vastakohtaisuuden vain sitäkin mielenkiintoisemmaksi. + +Ensiksikin _Jean Boldt_. + +Hän oli mielipiteiltään anarkisti. Hänen pääaatteensa oli alussa ollut +vain vivisektion vastustaminen. Ei hän olisi edes lääkeopillisessa +tarkoituksessa sallinut elävien elukkain koeleikkelemistä. Itse hän ei +olisi ehdoin tahdoin tappanut pienintäkään itikkaa. Ei syönyt lihaa, ei +kalaa, koska se edellytti elävien olentojen hengiltäottamista. + +Mutta taisteltuaan turhaan vivisektiota vastaan "laillisin keinoin" hän +oli pian tullut huomaamaan, että lääkärien oikeutta koeleikkelyyn ei +voinut heiltä riistää. Hänen vastalauseittensa ja julkaisujensa +todistelut, hänen toimeenpanemansa kansalaiskokoukset ja perustamiensa +eläinsuojeluyhdistysten mielenosoitukset osoittautuivat +tuloksettomiksi. + +Ja tämä järkiolentojen tunteettomuus vajaajärkisiä veljiänsä ja +elintoverejansa kohtaan järkytti siihen määrään Jean Boldtin mieltä, +että hän katkeruudessaan olisi mielellään käyttänyt mitä väkivaltaa +tahansa, jopa vivisektiotakin, _ihmisiä_ kohtaan, jotka kannattivat +semmoista vääryyttä heikompaa vastaan. Syylliseksi teki ihmisen juuri +ihmisen oma järki. + +Boldtin koko vastainen anarkismi oli alkujaan johtunut tuosta +katkerasta voimattomuuden tunteesta niin huutavan vääryyden +ehkäisemisessä. Se oli hänen nähdäkseen kaikkein julmin vääryys, mihin +ihminen saattoi tehdä itsensä syylliseksi, sillä kuolemaan tuomittu +ihminenkin vain teloitettiin, mutta vajaajärkinen eläin kidutettiin +elävältä kuoliaaksi. + +Kun hän siis monista julkisista mielenosoituksistaan ja +katukulkueistaan huolimatta ei saanut tätä hänen mielestään niin +helposti korjattavaa vääryyttä ehkäistyksi, ei lainsäädännöllä eikä +edes yleiseen mielipiteeseen vetoamalla, niin hän vihdoin päätti erota +mokomasta yhteiskunnasta, joka sellaista vääryyttä salli ja jossa +hänellä näytti olevan niin vähän sananvaltaa. + +Hän rakennutti itsellensä yksihuoneisen erakkomajan metsäisen niemen +kalliolle Lohjan pitäjässä Vohlaistentalon maalle, joka oli meiltä noin +kolmen kilometrin päässä, joten Elisabetkin tuli hänet läheisesti +tuntemaan. + +Erakkoelämä osoittautui kuitenkin hänelle ylivoimaisen vaikeaksi, hän +kun ylimysperheen lapsena oli aivan tottumaton minkäänlaisiin +talousaskareihin, halonhakkuuseen enempää kuin keittämiseenkään, ja +hänen huono terveytensä ei suinkaan sallinut aivan vaillinaista +keittotaitoa. + +Kerrankin hän soitti apua meiltä, ja apu näyttäytyikin todella +välttämättömäksi: aamusta asti hän oli turhaan yrittänyt saada tulta +hellaansa, siinä onnistumatta. Paperintuhkaa, puoleksi palaneita risuja +ja tukuittain tulitikkuja oli uuninsuussa, mutta puut eivät edes +pihisseet. Joten hermostumiseen ei kyllä puuttunut aihetta. + +Tämänkin yrityksen epäonnistumisen jälkeen Boldt alkoi pitää kaikkea +tolstoilaisuutta peräti epäkäytännöllisenä elämänviisautena ja joutui +kohta vilkkaisiin väittelyihin Elisabetin kanssa. + +Erittäinkin oli hänen mahdoton käsittää tolstoilaista oppia "pahan +vastustamattomuudesta" eli kaiken väkivallan kieltämisestä. Terävällä +älyllään hän asetti tuon opin mitä kirpeimmän ivan esineeksi. Hän +kyseli Elisabetilta, tietäen tämän kiintymyksen omaisiinsa, mitä +Elisabet tekisi, jos joku rosvo uhkaisi esimerkiksi Arvidin henkeä? +Elisabet vastasi tähän, että jos vain revolveri sattuisi silloin +olemaan hänellä kädessään eikä muuta keinoa olisi, hän ampuisi rosvon, +ennen kuin tämä ehtisi ampua Arvidin. Rosvon tappaminen olisi kuitenkin +ollut hänen mielestään hyvin ajattelematon teko, sillä tappamalla sen, +joka uhkasi hänen poikaansa, olisi hän menetellyt kanamaisen +kiintymyksen eikä jumalallisen järjen mukaisesti: hän olisi asettunut +määräämään, kenen on elettävä ja kenen kuoltava, toisin sanoen, tehnyt +itsensä syypääksi juuri samaan rikokseen, jonka rosvokin oli ollut +tekemäisillään. + +Boldtilla oli nyt tietysti ihan päinvastainen mielipide. + +Väkivalta oli hänen mielestään useimmissa tapauksissa ainoa keino, joka +oli heikomman suojelemiseksi tarjolla. Hänen käsityksensä mukaan +ihmisen siveellinen velvollisuus oli, vaikkapa tuntien oman +voimattomuutensakin, suinpäin hyökätä rosvon kimppuun ja tehdä +parhaansa väkivallanteon estämiseksi väkivallalla. Hän vain ei saanut +pysähtyä miettimään, voittaako hän tuon vai ei, hänen asiansa oli vain +hyökätä. + +On hyvin mahdollista, että usein uudistuvat väittelyt näistä asioista +saivat Boldtin vain yhä sitkeämmin vakiintumaan omaan käsitykseensä. +Heikompina ja suojeltavina hän ei enää pitänyt vain vivisektion alaisia +elukoita, vaan ala oli nyt laajentunut myös kaikkinaista vääryyttä +kokeviin ihmisiin, alkaen Dreyfusista viimeiseen katurenttuun asti, +jota poliisi hänen mielestään liian kovakouraisesti oli raastanut +ajuriin ja painellut jalkoihinsa. + +Usein hän vähän salaperäisesti katosi maalta kaupunkiin, ja eikös +saatukin kohta kuulla jostakin kulkueesta, jonka hän oli koonnut +ympärilleen satunnaisista samanmielisistä ja johtanut panemaan +vastalausetta johonkin yhteiskunnan puolelta johtuneeseen vääryyteen. +Välistä hän joutui järjestysvallan huostaan, jopa sai viettää yönsäkin +pahnoilla — poliisin vastustamisesta tämän virkatehtävissä. + +Mutta sellaiset kokemukset eivät vähimmässäkään määrässä heikentäneet +hänen vakaumustaan, jonka mukaan ihmisen velvollisuus oli puolustaa +heikompaa väkivalloin voimakkaampaa vastaan. Päinvastoin. + +Näin hän, saman vakaumuksen edelleen kehittyessä, alkoi yhä enemmän +lähestyä luokkataistelua, siis köyhälistön taistelua porvaristoa ja +rahavaltaa vastaan. Ja siinäkin taistelussa hän tietysti piti +väkivaltaa lopullisesti ainoana tehokkaana keinona, siis liittyi +mieluimmin äärimmäisiin kumousmiehiin ja alkoi pitää äänestysoikeuksia +ja parlamentarismeja vain jättiläismäisenä kansan pettämisenä. + +"Vivisektion" vastustajasta kehittyi anarkisti. + +Suurlakon aikoina hän tietenkin oli pitkiä aikoja poissa +erakkomajastaan. Ei näkynyt, ei kuulunut. Tietysti Helsingissä +keskellä suurlakon pahimpia lopputemmellyksiä. Kock, joka suuresti +rakasti Boldtia, mutta myöskin hyvin tunsi hänen kumousmielensä ja +intohimoisen valmiutensa hetken tekoihin, pelkäsi hänen milloin +tahansa voivan nostattaa kiihottuneen katuyleisön ennenaikaiseen +kumoukselliseen liikkeeseen ja nimitti hänet "adjutantikseen". Boldt +sai käytettäväkseen Kockin kansliassa poliisikamarilla erikoisen +huoneen, jonne hänen läpiluettavakseen ja ratkaistavakseen tuotiin +erinäisiä pinkkoja asiapapereita, että kriitillisimmät hetket menisivät +niiden selailemiseen. + +Viaporin onnettoman kapinan jälkeen, kun Kock jo oli paennut +kotimaastaan ja Venäjän mahtavia sotalaivoja oli vartiossa siellä +täällä pitkin linnoituksen ja Helsingin satamaväyliä, tapasin Boldtin +vaeltamassa rannikoilla ja kysyin häneltä, mitä hän siinä vaaniskeli. + +— Noita sotalaivoja, — hän vastasi. + +— Mitä niistä? + +— Niistä ovat useat melkein tyhjinä ja ne seisovat siinä vain +peloittimina. + +— Entä sitten? + +— Katsopas, — sanoi Boldt, — minäkin olen sentään jonkin verran +sääliväinen, kun on kysymyksessä ihmishenki, mutta ainakin nuo laivat, +joissa ei ole matruuseja, pitäisi välttämättä saada räjäytetyksi +ilmaan. Tämmöisinä taantumuksen aikoina ei ihmisen siveellinen +velvollisuus voi lakata olemasta hänen velvollisuutensa, ja sen vuoksi, +kun ei muuta voi, olisi ainakin hävitettävä heidän aseitansa, jos heitä +itseänsä "ei saa tappaa". Senhän ei pitäisi olla Toistoinkaan mukaan +mikään synti. + +Myöhemmin, maailmansodan aikana Boldt sairasteli eikä hänellä ollut +voimia minkäänlaiseen esiintymiseen. Joskus vain, kun hän ilmestyi +meille tai Vieremään, sattui hiljaisia ajatustenvaihtoja. Elisabet yhä +koetti hänelle selittää, mistä syystä ihanteellinen tarkoitus +välttämättä vaati yhtä ihanteellisia keinojakin. Väkivallantekoja +miettiessään ja vielä enemmän niitä toteuttaessaan, — sanoi Elisabet, +— tulee käyttäneeksi rakkaudettomuuteen sitä ainoata elämää, jota +tietoisesti elää. Nykyisyydessä siis turmellumme, sen sijaan kuin vain +siinä voisimme rakkauskykyämme laajentaa. Ja vihdoin olemme vain täynnä +kiukkua, hermostusta, väkivallan ja koston ajatuksia. Ei ole niin +ihanteellista tulevaisuudenkuvaa, jonka nimessä ihminen saisi turmella +nykyisyytensä. + +Boldt oli kuitenkin siinä määrin väsynyt ja heikko, ettei hän oikein +jaksanut kuunnella, mitä hänelle puhuttiin. Kalpeana hän vain istui +nojatuolissa, kädet riipuksissa, tuon tuostakin ummistaen raskaat +silmäluomensa ja huokaisten: + +— Kyllä kaikki vielä hyvin päin kääntyy... + +Mutta tämä hiljaisuus oli vain tyyntä myrskyn edellä. Bolshevikkien +vallankumouksen alkaessa Boldt jälleen heräsi. + +Oli kuin hänessä olisi jälleen syttynyt palamaan sammuksissa ollut +liekki, ja nyt se leimahtikin täyteen loimuunsa. + +Terveenä, täynnä tarmoa hän ilmestyi Helsinkiin venäläisten +kumousmiesten keskelle, ottaen kohta tehtäväkseen suomalaisen +työväestön kiihottamisen. He antoivat hänelle veripunaisen lipun, johon +oli valkoisella kirjoitettu venäjäksi: SVOBODA, mikä merkitsee: vapaus, +ja saattoivat hänet Nikolainkirkon rappusille. Sieltä käsin hän sitten +joka ilta piti kumouksellisia kiihotuspuheita senaatintorilla +liikkuvalle yleisölle "maailmankommunismista". Ja nyt hän olisi ollut +kyllä valmis lennättämään ilmaan ihmisineen päivineen minkä sotalaivan +tahansa, jossa vain ei liehunut punaista lippua. + +Tämä oli Jean Boldtin viimeinen voimainponnistus heikomman ja sorretun +puolustamiseksi. + +Sen jälkeen hän jälleen sairastui, tällä kertaa mitä ankarimpaan +reumatismiin, joka lyhyessä ajassa teki hänet kyttyräselkäiseksi. + +Mutta sittenkin olivat hänen viimeiset, hourailevat sanansa +kuolinvuoteella olleet: + +— Aika on tullut! Tarttukaa aseihin! Aseihin! + + * * * * * * + +Toinen noista kahdesta vastakohdasta oli _Akseli Isohiisi_ eli Örnmark, +kuten hänen nimensä oli alkujaan ollut. Isohiisi eli aina +nykyisyydessä. + +Hän oli vastakohtana Boldtille toisessakin mielessä kuin +esimerkiksi Matti Kurikalle, jonka mieli haaveili tulevaisuuden +malliyhteiskunnista. Boldt eli hänkin nykyisyydessä. Hän oli +mielialaltaan anarkisti. Hän kokosi ja kaivoi itsestään esille kaiken +mahdollisen kiukun, hermostumisen, vihanhimon, jopa paisutti niitä ja +teki ne hyveiksi voidakseen sitten näillä voiman ja tarmon lähteillä +hyökätä kaiken sen vääryyden ja sorron kimppuun, joka tuli hänen +eteensä nykyisyydessä. + +Isohiisi sitä vastoin tieten tahtoen tukahdutti itsessään kaiken vihan +pitäen sitä paheena ja esteenä nykyisyytensä elämälle. Hän koetti +pikemminkin olla näkemättä sitä vääryyttä, mitä ihmiset tekivät +toisilleen, ollakseen ketään tuomitsematta ja voidakseen täydelleen +antautua vain ihmisrakkaudelle. + +Isohiisi eli nykyisyydessä niinkuin Boldtkin. Ja sittenkin he olivat +mitä suurimpia vastakohtia. + +Akseli Isohiisi kävi ensi kertaa luonamme jo paljon ennen sotaa. +Silloin ei hän herättänyt erikoista huomiotamme. Hän oli ylioppilas, +joka oli antautunut maalaustaiteen alalle, jopa harjoittanut +taideopintoja Tukholmassa. Mutta hän oli tutustunut Tolstoin +kirjoituksiin, joiden sanoi voimakkaasti vaikuttaneen häneen. Ja nyt +hän oli tullut pyytämään neuvoja ja saamaan kannatusta aikomaansa +jyrkkään elämänmuutokseen. + +Ei hän ollut ainoa luonamme kävijä tämmöisissä asioissa, eipä edes +ainoa ylioppilaskaan. Ja meillä oli tapana, melkeinpä sääntönä, +kylmästi neuvoa ajattelemaan kolmesti ja neljästi päänsä ympäri, ennen +kuin ryhtyi ilman ylivoimaista sisäistä pakkoa muuttamaan elämänsä +ulkonaisia olosuhteita. Kokemuksemme mukaan jo se seikka, että tultiin +ulkonaisen menettelyn suhteen neuvoja kysymään, osoitti, ettei kipinä +ollut osunut sytyttävään kohtaan. Emme siis Isohiidenkään suhteen +semmoisia neuvoja säästäneet. + +Mutta muutaman vuoden kuluttua saimme syrjästä päin kuulla, että hän +todella oli luopunut perintöosastaan muiden sukulaisten hyväksi ja +ruvennut elämään "päivästä päivään", se on nykyisyydessä, huomisesta +huolimatta. Kerrottiin hänen vaeltavan paikasta toiseen tavallisena +puuseppänä, kirvesmiehenä, varattoman kansan rakennustöissä, kaikkialla +vain ruokapalkasta suorittaen häneltä pyydettyjä tehtäviä. + +Ja pian me saimme jälleen nähdä hänet kasvoista kasvoihin. Varhaisena +kevätaamuna hän tuli ylös mäelle kulkien koivikkotietämme. Hänen yllään +oli sininen työläisenpuku ja selässä tuohikontti. Hän tuntui kuin +kasvaneen entisestään, hänen päivettyneet kasvonsa uhkuivat terveyttä, +ja silmistä ja hymyileviltä huulilta kuvastui onni ja ylevä rauha. + +Hän oli tullut auttamaan meitä uuden asumuksen rakentamisessa ja jäi +luoksemme melkein koko kesäksi, kunnes rakennus valmistui. + +Nyt Elisabet sai tutustua ihmiseen, jolla oli _kokonaan_ sama usko kuin +hänellä itsellään. He olivat niin samaa mieltä kaikissa kysymyksissä, +ettei heillä tuntunut olevan paljonkaan puhumisen ja selittelemisen +aihetta. Jo puolesta lauseesta toinen ymmärsi toisensa, he vain +nyökäyttivät päätänsä ja lauseen lopettaminen oli tarpeetonta. +Enimmäkseen he vain hymyilivät toisilleen. + +Kunpa semmoinen mies voisi arvata, millaisen rakkauden syvyyden hänen +olemuksensa herättää! Vielä hänen kuolemansakin jälkeen tuntee hänen +elävän läsnäolonsa. Häntä kaipaa niin kuin kaipaa auringonpaistetta. +Hän oli todistamassa, että todella on olemassa, vieläpä ihmisille +tarjona, ihan erikoinen, uusi elämä uskossa elävään nykyisyyteen ja +vapaana huomisen huolista. "Onni onkin juuri siinä, ettemme tiedä +mitään tulevaisuudesta, emme omastamme emmekä muiden, ja saamme elää +nykyisyydessä, vapaina kuin taivaan linnut", — oli hänellä tapana +sanoa. Tunnustelimme omin käsin ja näimme omin silmin, että oli +saavutettavissa se, mitä olimme epäilleet mahdottomaksi. Näimme +edessämme rakastetun tien, jota olimme pitäneet olemattomana, +epätodellisena. Näimme utuisen ihanteemme taivaista maahan tuoduksi. + +Näitä kahta vastakohtaa toisiinsa verratessaan Elisabet usein epäillen +tuumaili, voiko heidän niin peräti erilaisia minujansa mitenkään +yhdistää samaksi olemukseksi, ikuiseksi, kuolemattomaksi minuudeksi, +jota Jeesus sanoi Jumalan Pojaksi. Olivathan heidän alkuperäiset +elämänvaikuttimensa — Boldtilla vivisektion vastustaminen ja +Isohiidellä köyhimmän palveleminen — kotoisin samasta elämänlähteestä, +rakkaudesta. Heidän kummankin minuuden pohja oli siis sama. Ja se, että +he näennäisesti olivat menneet niin eri suuntiin, Boldt anarkistiksi ja +Isohiisi miltei ihanneihmiseksi, olisiko se riippunut vain muiden +ihmisten erilaisesta vaikutuksesta heihin: kumouksellisten +vaikutuksesta Boldtiin ja Tolstoin vaikutuksesta Isohiiteen, siitä, +että Boldtiin oli pesiytynyt tuo ikivanha, pakanallinen usko +väkivaltaan, ja Isohiiteen taas moderni kristillisyys, kaiken +väkivallan kieltäminen, elämä nykyisyydessä. + +Tämä kysymys ei tahtonut oikein selvitä Elisabetille. + +Hän tunsi vain, että tuo samastus _täytyi_ voida tehdä maailman +kaikkein suurimpienkin vastakohtien välillä. + + + + +XV. ELISABET MUUTTAA VIEREMÄSTÄ. + + +Vaikka siis oli tapahtunut ja yhä tapahtui paljon semmoista, mikä +vähensi Vieremän entistä merkitystä työväen ja pikkueläjäin +kokouspaikkana, kuten lainakirjaston siirtyminen Tietolaan, +tolstoilaisuuden täydellinen tappio sosialismin rinnalla, suoran +väkivaltaisen kumousopinkin yhä kasvava vetovoima ja kaikkien +aseettomuusesitelmien jääminen kuulijoita vaille, ja vaikka tämä +kukistuminen olisi voinut suuresti lamauttaa Elisabetin mieltä, jopa +sammuttaa hänen innostuksensa, ei niin kuitenkaan käynyt. Hänen intonsa +ei voinut milloinkaan olla ravinnon puutteessa. + +Isohiiden Rantalassa oleskelun jälkeen hän oli vain yhä lujemmin +vakaantunut uskossaan, että ainoastaan omakohtainen edistyminen +omantunnon seuraamisessa saattoi merkitä jotakin maailmallekin, +saarnaileminen ei mitään. "Ihmisen valtakunta on vain tässä", — sanoi +hän viitaten käsiinsä ja sillä tarkoittaen, ettei ihmisen valta +ulettunut maailmaa muuttamaan muuten kuin vain hänen omalta kohdaltaan +eli että valtapiirin laajentaminen omien käsien ulottuvilta johti +väkivaltaan ja turmeltumiseen. + +Vieremän omistaminen, joka oli hänestä noin kymmenen vuotta sitten +tuntunut suureltakin edistysaskelelta verrattuna hänen entiseen +elämäänsä kuvernöörin ja senaattorin rouvana, alkoi nyt vuorostaan +tuntua pikemminkin edistymisen esteeltä kuin sen auttamiselta. +Seuraavista syistä. + +Toisten työssä olevalla ihmisellä ei ajan pitkään riitä tarmoa aina +vain "komentamaan itseänsä", vaan hänestä tuntuu melkein helpotukselta, +kun joku toinen ottaa häntä komentaakseen, nuhtelee häntä laiskuudesta +ja määrää hänen tehtävänsä. Ja niinpä oli vuosien kuluessa +osoittautunut välttämättömäksi pitää töiden menoa hiukan silmällä, ehkä +vähän jo komentaakin. Satunnaisempien palvelijain suhteen oli täytynyt +tulla siihen kokemukseen, että "mitä enemmän vapautta heille antaa, +sitä vaativaisemmiksi he tulevat". Varmaankin on asianlaita niin, — +ajatteli Elisabet, että ihmisessä, palvelijassakin, piilee synnynnäisen +tasa-arvoisuuden vaatimus, ja niin kauan kuin se ei ole herännyt, voi +ihminen tyytyä elämään ala-arvoisempanakin. Mutta heti kun se on +herätetty — ja sen herättää useimmiten juuri tasa-arvoinen kohtelu, — +ei palvelija voi vaatimuksissaan pysähtyä, ennen kuin hän on +saavuttanut _täyden_ tasa-arvoisuuden, sillä oikeastaan vain _täysi_ +tasa-arvoisuus on tasa-arvoisuutta. Tolstoi oli esittänyt siitä asiasta +vertauksen. On kaksi vesisaavia. Toisessa on vedenpinta alempana kuin +toisessa. Mutta heti, kun saavit yhdistetään pohjaputkella, täytyy +vesien tulla luonnon pakosta keskenään täydellisesti tasapintaisiksi. +Mikään alempana oleminen ei voi enää tulla kysymykseenkään. + +"Mitä parempi heille on, sitä pahemmiksi he tulevat", — sanoivatkin +rouvat piioista. + +Mutta tämmöinen vaara ei suinkaan saanut horjumaan Elisabetin uskoa +tasa-arvoisena-kohtelemisen velvollisuudesta. + +Hänessä horjahti vain usko siihen, että maatilan omistaminen ja siinä +isännöiminen olisi muka ollut totuudenhengen edessä erikoisesti +ansiollista, saavuttamisen arvoista. Jos ihmisen edistyminen riippui +hänen hyvien suhteittensa edistymisestä ympäröiviin ihmisiin, niin +isännäksi asettuminen renkien ja piikojen keskelle ei suinkaan ollut +mikään paras mahdollinen suhtautuminen ihmisiin. Sen täytyi päinvastoin +vihdoin tulla esteeksi edistymiselle. Sillä täyttä tasa-arvoisuutta ei +voi syntyä kahden ihmisen välillä, jotka ovat toisiinsa isännän ja +rengin suhteissa. Palkasta palveleminen ja palveluttaminen synnyttää +kieron välin, josta ei voi päästä muuten kuin tämmöisestä suhteesta +irtautumalla. Oikeassa suhteessa toiseen ihmiseen voi olla vain +vapaaehtoisesti häntä palvelemalla, niinkuin Isohiisi oli sanonut ja +tehnyt. + +Mitään välitilaa ei ollut, vaan ainoastaan: joko — tahi. + +Elisabet oli kyllä koettanut lieventää tuota yhä tuntuvammaksi käynyttä +kierouden tunnetta jos jollakin tavalla: komentamattomuudella, +avuliaisuudella, henkisellä veljistymisellä, mutta noista yrityksistä +oli sama kierous alkanut tuntua yhä vain selvemmin. Sitä ei voinut +välttää edes niinkään luonnollisissa tasa-arvoisuuden alkeissa kuin +yrityksissä syödä palvelijain kanssa samoja ruokia ja saman pöydän +ääressä. Sillä palvelijat tavallisesti otaksuvat tuolla järjestelyllä +vain tahdottavan valvoa, etteivät he söisi liian paljon voita eivätkä +pistelisi poskiinsa liikoja annoksia. Keskustelu yhteisen ruokapöydän +ääressä oli kummaltakin puolen tavallisesti luonnotonta ja +pingoitettua, ja summa oli, että suhteiden kierous tuntui melkein +kiusallisimmalta juuri näiden yhteisateriain aikana, joten pöydän +äärestä nouseminen näytti antavan palvelijoille suloisen vapautuksen +tunteen. + +Kun Elisabetille vähitellen kävi päivänselväksi, ettei emännän ja +palvelijain suhteissa voinut olla mitään välitilaa, jossa tuota +kiusallista kieroutta ei olisi tuntunut, oli hänelle ilman muuta myös +selvänä, että loppujen lopuksi Isohiiden menettely oli ainoa +vapautuksen tie eli siis, että oli mentävä eteenpäin. + +Isohiisi oli kuitenkin luopunut paitsi perintöosuudestaan myöskin +"omaisistaan" siinä merkityksessä, että hän oli katkaissut +perhesiteensä näihin ja antautunut palvelemaan köyhiä, hänelle täysin +vieraita ihmisiä, katsoen ihmisten olevan sukua toisilleen vain sen +perusteella, että olivat "saman Isän lapsia". + +Elisabet kyllä ymmärsi tämän menettelyn ja piti sitä ainoana täysin +johdonmukaisena ajatustapana. Mutta itse puolestaan hän ei voinut edes +ajatellakaan sellaista omaisista luopumista. + +Kuinka hän olisi voinut jättää esimerkiksi Kasperia, joka oli juuri +kadottanut vaimonsa ja jäänyt neuvottomaksi alaikäisten lastensa +kanssa?! Elisabet oli juuri palannut Kuopiosta miniänsä kuolinvuoteen +äärestä ja luvannut täyttää hänen viimeisen pyyntönsä: ottaa lapset +suojaansa, erittäinkin pienen tyttären, hänen rakkaan Ainonsa. Kasper +itse puolestaan oli taloudenhoitoon aivan tottumaton, hyvä kun hänen +hermonsa kestivät opettajatoimenkin. Ja nyt aikoi Kasper vielä kaiken +päällisiksi muuttaa Helsinkiin, joten Elisabetin apu olisi ollut yhäkin +enemmän välttämätön. + +Tämä Kasperin auttamisen ajatus oli tullut avuksi Elisabetille +itselleen siinä mielessä, että se teki Vieremästä luopumisen hänelle +välttämättömäksi, joten hänen ei enää tarvinnut horjua noiden +omakohtaisten henkisten syiden punnitsemisessa eikä liioin asetella +vaakaan itsekästä, väkisin yhä palaavaa ajatusta siitä, miten vaikeaksi +hänen tulee jättää Vieremän tutut pihapolut, sen niityt, metsiköt, +järven ranta ja vielä nuo rakkaat tuolla mäellä. + +Elisabet siis möi Vieremän. + +Maanarvo oli vähän noussut, joten hän olisi saanut pienen voitonkin, +mutta hänen rahansa hupenivat pian, sillä hän antoi tavallisesti +niille, jotka hänen mielestään tarvitsivat kipeämmin kuin hän itse, ja +niin kävi nytkin suurimman osan kauppahinnasta. + +Itse hän tosin joutui täten vielä varattomammaksi kuin oli jo +entuudestaan ollut, sen jälkeen kuin oli luopunut suomalaisesta +eläkkeestään. Mutta hänellä oli vielä tuloja niistä rahoista, joita +Venäjän valtio maksoi kenraalien leskille. Ja sitä paitsi köyhyyshän +oli melkein juuri sitä, mihin hänen mielestään oli pyrittävä, eikä hän +siis mitenkään voinut pitää sitä minään vitsauksena. Sitä oli +päinvastoin — niinkuin Tolstoin sadussa sanottiin ja niinkuin +Isohiisikin oli todistanut — pidettävä pikemminkin onnena, koska vain +itse mitään omistamatta saattoi todellisesti, ruumiinsa ja henkensä +kaikilla voimilla, kieräilemättä suhtautua oikein _kaikkiin_ ihmisiin. + +Tämän askelen otettuansa hän ei enää tuntenut epävarmuutta tuossa +maailmanparantamiskysymyksessä, vaan tiesi seisovansa varmalla +pohjalla. Kunhan vain jaksoi aina pysyä tuomitsematta niitä, jotka yhä +edelleen koettivat parantaa ympäristöänsä eikä itseään ja sen +tarkoituksen nimessä käyttivät väkivaltaa! + +Mutta lopullisen varmuuden siitä, että tuo hiljainen ja näkymätön +"yksitellen-teoria" todella oli ainoa tie, jolla yksityinen ihminen +saattoi maailman parannukseen vaikuttaa, antoi hänelle se suuri +pettymys, minkä sisälsi maailmansodan syttyminen vain neljä vuotta +Tolstoin kuoleman jälkeen! Todella mikä toiveiden murskautuminen! +Niinkö peräti vähitellen maailma on muuttava muotoansa, että kaikkien +piti ensin sisäisesti muuttua Tolstoin kaltaisiksi, lakata vainoja +pelkäämästä, luopua omaisuudestaan, omaisistaan, — ennen kuin siitä +saattoi jotakin tulla! Ja nyt kaikki, kaikki olivat yhtyneet +hirmuisimpaan väkivaltaan, mitä maailmassa oli koskaan +tapahtunut. Sosialistitkin. Eipä ollut tullut mitään heidänkään +sodanvastustamisestaan. Eivät hiiskahtaneet mitään edes siitä, että +heidän pääjohtajansa Jaurés, ainoa, joka uskalsi sotaa vastaan puhua ja +kirjoittaa, murhattiin Pariisissa. Kaikki nuorsosialistitkin marssivat +nyt kauniisti riveissä! + +Tämän jälkeen olisi todella ollut melkein naurettavaa enää uskoa +mihinkään "yht'aikaa-teoriaan". Ja sen vuoksi ei Elisabetista koko +tuolla maailmansodalla ollut yhtään mitään merkitystä, tulivatpa sen +vaikutukset millaisiksi tahansa. Sen ainoa hyöty saattoi olla vain se, +että suunnattomat kärsimykset jälleen opettavat uudelle sukupolvelle, +mihin väkivalta johtaa. Ja häntä kauhisti ajatella, mihin kärsimyksiin +ihmisten täytyikään vielä joutua, ennenkuin heidän uskonsa väkivaltaan +häviää! + +Koko sodanajan Elisabet asui pienessä huoneistossa Siltasaarenkadun +5:ssä Kasperin ja tämän tyttären Ainon kanssa. Huoneiston useimmat +ikkunat antoivat leveälle kadulle, jossa aina liikkui loputtomia +työläisjoukkoja matkalla tehtaisiin tai tehtaista, tämän kadun ollessa +ainoa kulkuväylä Sörnäisiin. Tämä kaupungin ehkä meluisin katu pauhasi +lakkaamatta hänen korvissaan, jotka olivat jo tottuneet maaseudun +tyyneen rauhaan. Onneksi Elisabet ei milloinkaan antanut minkään +ulkonaisen asian häiritä ajatuksiansa. Hän oli tosin "vetäytynyt +maailmasta" eikä ottanut juuri ollenkaan osaa keskusteluihin sodasta +tai muusta politiikasta. Mutta hänen omat ajatuksensa olivat tähän +aikaan virkeimmillään, ja hänen vaiteliaisuutensa johtui vain siitä, +ettei kukaan hänen luonansa kävijöistä joutanut tämmöisinä myrskyävinä +aikoina kallistamaan korvaansa kuunnellakseen hänen selityksiään siitä +ainoasta ja vain henkilökohtaisesta tiestä, jolla maailma oli +parannettavissa, vaan kaikkia elähdytti ajatus, että tämä maailmansota +nyt oli saava aikaan joitakin suuria, ennen kuulumattomia muutoksia ja +parannuksia oleviin oloihin. + +Mitkä siis olivatkaan Elisabetin omat ajatukset. Koskaan ennen ei hän +ollut ajatellut noiden maailmanparannusaatteiden yhteydessä kysymystä +sielun kuolemattomuudesta, minuuden ikuisuudesta, niin paljon kuin hän +olikin sitä ajatellut erillään maailman parannuksesta. + +Mutta nyt, juuri maailmansodan aikana, hänelle oli ikään kuin suurena +ilmestyksenä selvinnyt, että nuo asiat olivatkin keskenään mitä +kiinteimmässä yhteydessä. Noita hänen ajatuksiaan voi poimia sekä hänen +kirjeistään että puheistaan. + +"Jos Jumala on rakkaus, niin ihminen voi olla _ikuista_ minuutta vain +olemalla keskeytymätön rakkaus kaikkea elävää kohtaan." + +"Koska muita ei voi pakottaa rakkauteen, niin ihminen voi vaikuttaa +maailman paranemiseen vain toteuttamalla omalta kohdaltaan rakkauden +käskyt." + +"Niinpä tätä hirvittävää maailmansotaa ei voi kukaan vastustaa muulla +tavalla kuin vain olemalla omalta kohdaltaan sotimatta. Ja jos +semmoinen yksilöllinen rakkaudenuhri tuntuu kovin vähässä määrin +vaikuttavan maailmanparannukseen, niin ehkä hänen lohduttajakseen tulee +ikuisuuden tunto." + +"Ihminen ei voi penikulmissa mitata rakkautensa vaikutusta. Hän voi +vain omasta elämästään poistaa kaiken sen, mikä _hänen_ kohdaltaan +estää maailman onnelliseksi tulemista." + +Tähän Elisabetin ilmestyksen tapaiseen selviytymiseen sisältyi vielä +Jeesuksen menettelyn uudenlainen ymmärtäminen. Paitsi Jeesuksen +nimenomaisia sanoja ja opetuksia, kuten: älkää tuomitko, älkää kantako +vihaa, älkää tehkö vastarintaa sille, joka on paha, vaan rakastakaa +vihollisianne, niitäkin, jotka teitä vihaavat ja vainoovat, on +Jeesuksen oma menettelykin yhtä ainoata todistamista väkivaltaa +vastaan. Taisihan tosin olla vähän kysymystä aseistakin, kun +väkivallantekijät jo lähestyivät, mutta mentyään erilleen rukoillakseen +ja hengessä vahvistuakseen Jeesus palasi täysin kirkastuneena, käskien +ehdottomasti panna miekat pois. Ja niin hän oli valmis omalta +kohdaltaan toteuttamaan kaiken sen, mistä maailman onnellisuus riippui: +olemaan nousematta vastarintaan ja viimeiseen hengenvetoonsa asti +kieltämään kaiken väkivallan. Väkivallantekijät tulivat. Hänen +kuninkuutensa pilkaksi he puettivat hänet narrinkaapuun, panivat hänen +päähänsä orjantappurakruunun ja hänen häpeäkseen ripustivat hänet +alastomana puuhun, käsistä ja jaloista siihen hajalleen naulittuna. +Jeesus kesti kaiken. Ja vain siksi, että hän näin suhtautui +väkivaltaan, onkin hän ihmisten tie, totuus ja elämä. + +"Mutta ihminen, esimerkiksi vanha vaimoihminen", ajatteli Elisabet, — +"joka ei saata vastustaa sotaa siitä kieltäytymällä eikä liioin joutua +ristiinnaulitsijain käsiin, — mitä hänen siis on tehtävä elämässä, jos +hänkin rakastaa maailmaa ja palavasti haluaa sen vapautumista +väkivallan alaisuudesta?" + +Niinkuin taivaanrannan etäisyydestä sinivuoret lähenevät ja +suurenemistaan suurenevat, kunnes pysähtyvät katsojan jalkain +noustaviksi ja läheisin on suurin ja vaikein, niin Elisabetin näin +miettiessä lukemattomat tehtävät ja velvollisuudet ympäröivät hänet. Ja +jyrkimmät ja suurimmat olivat ne, jotka olivat lähimpänä. + +"Nuoret luulevat, ettei vanhuksesta ole enää mihinkään, mutta hänenpä +eteensä vasta tuleekin vuoria." + +"Tuossa on se vuori, jonka nimi on: Rakasta Jumalaa koko sydämestäsi, +koko sielustasi ja koko voimastasi." + +"Tuossa seuraava, jonka nimi on: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin +itseäsi." + +"Mutta vaikka jätin Vieremän enkä ole enää maanomistaja, on ympärilläni +yhäkin väkeä, jotka palkasta palvelevat minua ja jotka siis eivät voi +suhtautua minuun lähimmäisinä yhtä vähän kuin minä heihin. Me olemme +toisillemme muukalaisia, ja me palvelemme toisiamme rahasta niinkuin +kauppiaat, jotka toisiansa pettävät." + +"Ja tuossa kolmas, jonka nimi on: Niinkuin tahdotte teille tehtävän, +niin tehkää tekin muille." + +"Ja neljäs: Suurin on se, joka on kaikkien palvelija." + +"Yläluokan suhde palvelijoihin on aivan pakanallinen, eikä siinä ole +jälkeäkään Jeesuksen opeista." + +"Mutta koska maailmaa ei voi parantaa, täytyy antaa asiain olla +niinkuin ne ovat, ja vain omalta kohdaltaan muuttaa suhteensa ihmisiin, +lakata palveluttamasta itseään ja vain itse palvella kaikkia — +rakkaudesta — ei hyödyn vuoksi, — niinkuin omaisia." + +Ja niinpä Elisabet alkoi kiivetä uusien vuoriensa ylitse, joista juuri +edessä olevat näyttivät jyrkimmiltä ja vaikeimmilta nousta. Mutta sen +sijaan jo ylitsekavutut, taakse jääneet, joista yksi oli nimeltään +Vieremä, eivät enää ollenkaan herättäneet mitään iäksi kadonneen +kaipausta. + +Päinvastoin. Sen polut, puutarhat, porkkana- ja punajuuripenkit, sen +väki, sen naapurit, Sarénskat ja suutarit, sen kanat, elukat, niityt ja +rannat olivat nyt ihan suloiset ajatella ja ihmeellisesti lohduttivat +silloin, kun edessä olevat vuoret tuntuivat liian jyrkiltä. Vielä sekin +ajatus, että siellä oli nyt uudet asukkaat ja omistajat, jotka tietysti +tahtoivat tehdä Vieremän entistäkin viihtyisemmäksi, antoi ihmeellistä +onnea ja rauhaa. Joten hän rakasti Vieremää, omistamatta sitä, nyt +ajatuksissaan "melkein satakertaisesti enemmän kuin ennen omistaessaan +sen". + + + + +XVI. ELISABETIN KIRJEESTÄ OLIALLE. + + +Olia, Elisabetin nuorin sisar, oli jäänyt bolshevikki-vallankumouksen +puhjetessa Venäjälle. Aavistaen, että se merkitsi heidän lopullista +eroansa, hän oli lukemattomia kertoja pyytänyt Elisabetia kirjoittamaan +hänelle jotakin itsestään ja lapsistaan näinä levottomina aikoina. + +Lukemattomia kertoja oli Elisabet omastakin aloitteestaan päättänyt sen +tehdä, mutta kirjoitettavaa oli kerääntynyt niin paljon, ettei hän +ymmärtänyt, mistä päästä aloittaa. Ja lyhyissä kirjelapuissa hän aina +vain lupaili kohta lähettävänsä "pitkän kirjeen". + +Kun Olia puolestaan jokaisessa kirjeessään tiedusteli, milloin se +luvattu pitkä kirje vihdoin tulee, ja kun Elisabetin omantunnon vaiva +oli tämän laiminlyönnin vuoksi kasvanut suorastaan kivimuurin +korkuiseksi, päätti hän viimeinkin ryhtyä kirjoittamaan ja meni sitä +varten, yön tultua, huoneeseensa, koettaen olla vähimmälläkään +risahduksella herättämättä viereisessä huoneessa nukkuvaa Kasperia, +joka iltayöstä herättyään ei tavallisesti voinut enää saada unta +silmiinsä. + +Ennen kirjoittamista oli Elisabetin kuitenkin toimitettava päivän +menolaskut ja liitettävä ne viikon summiin, mikä vaati pieneen +nappulataulukkoon turvautumista. Tuokin toimi oli suoritettava +äärimmäisen hiljaa, sillä Kasper oli, kaikista vastaväitteistään +huolimatta, joskus herännyt vain nappulainkin kalinaan. + +Elisabetin tarkoituksena oli kirjoittaa Olialle kerrankin _kaikesta_, +sekä niistä merkillisistä ajoista, jotka nyt olivat Suomessa vallalla, +että myöskin kaikista lapsistaan, heidän toimistaan, vaimoistaan, +lastenlapsista ja vielä näidenkin lapsista, joita jo oli useita. +Semmoiseen kirjeeseen oli varmasti menevä koko yö, sen hän tiesi ja +siis varustausi valvomaan. Mutta kun hän aamupuoleen mennessä, +kirjoitettuaan vasta Kasperista ja Arvidista, huomasi kirjoittaneensa +jo viisi arkkia ja vielä oli muista paljon kirjoitettavaa, päätti hän +jättää muiden lasten kuvaamisen johonkin toiseen kertaan ja lähettää +tämän alun erikseen. + +Kasperin terveyden hän oli kertonut huonontuneen vaimon kuoleman ja +perheen Helsinkiin muuton jälkeen. Ajoittain Kasperin hermot olivat +niin huonossa tilassa, ettei kouluopetuksesta tahtonut tulla mitään ja +hänen edessään ei ollut muuta kuin toimialansa jättäminen. + +Näistä perheonnettomuuksista ja muista vastoinkäymisistä huolimatta +Kasper vain yhä enemmän syventyi uskonnollisten pulmakysymysten +ratkaisemiseen, olipa Pietarissakin oleskellessaan tutkinut venäläisiä +lahkolaisliikkeitä, jotka olivat hänestä näyttäneet tarjoavan jotakin +uutta entisten jo tutkittujen lisäksi. Mutta nytkin oli tullut vain +pettymyksiä pettymysten jälkeen: hän oli kyllä tavannut näiden +uskovaisten keskuudessa joitakuita, joiden mielialan iloisuus ei +riippunut suorastaan vain laulelemisesta ja kiihkorukousten +kuuntelemisista uskonveljien seuroissa, vaan jotka todella saattoivat +näyttää onnellisilta jopa keskellä vastoinkäymisiäkin. Mutta heissä oli +toinen vika, joka oli Kasperista ehkä kaikkein sietämättömin: he eivät +olleet välittömästi riippuvaisia Jumalasta, vaan pikemminkin siitä +uskonnollisesta seurakunnasta, johon kukin kuului. He eivät osanneet +määrätä omaa menettelyään ajattelematta ensin, miten heidän johtajansa +olisi samanlaisessa tilanteessa menetellyt. Siitä taas syntyi tuo +Kasperille niin vastenmielinen uskonnollisten tapojen kaavamaisuus, +joka ei koskenut ainoastaan heidän ajatuksiansa, vaan ylettyi sanojen, +jopa liikkeidenkin matkintaan. Johtajista itsestään Kasper oli sentään +vieläkin enemmän harmissaan, sillä nämä ne vasta olivatkin oikein +ihmisistä riippuvaisia, nimittäin vuorostaan omasta seurakunnastaan. He +olivat uskontapoihin kiteytyneitä ja niiden pysähdyttämiä ihmisiä, +joilla uskonelämä oli enintään vain jotakin entisyyden muistoa. Nyt he +tuskin uskalsivat edes antautua Kasperin kanssa vapaaseen keskusteluun +henkisistä asioista, sillä he pelkäsivät oman ajatustapansa +kehittymistä, mielipiteittensä mahdollista muuttumista, mikä olisi +tehnyt heidät seurakunnalleen kelpaamattomiksi. Heidän näennäisesti +palavimmissakin julkisissa rukouksissaan tuntui jokin luotaantyöntävä +tottuneisuus, pysähtyneisyys, joka herkemmälle kuulijalle teki +mahdottomaksi ottaa asiaa täydestä. + +Kasperin mielestä — kirjoitti Elisabet edelleen — on pääasiana +kaikessa uskonnollisuudessa, että ihminen on _välittömässä_ suhteessa +Jumalaan. Semmoisen ihmisen tunnusmerkki on alituinen kehittyminen. Ja +jos vähäpätöisempien seurakuntalaisten keskuudessa olikin ollut +joitakin olioita, jotka hänestä olivat näyttäneet kehityskykyisiltä, +niin johtavissa ei ainoatakaan. Ja väitellessään minua vastaan maailman +edistymisen mahdollisuuksista hän sanoo: kuinka maailma voisi koskaan +tulla yhden ja saman totuudenhengen uskoon, kun kaikki uskovat +välittäjiin eikä omaantuntoonsa! + +Tämä on kyllä totta. Pimeältähän näyttää, jos ajattelee kaikkea +vain logiikan kannalta, niinkuin Kasper. Hän onkin tullut yhä +pessimistisemmäksi. Itseäni melkein hävettää, että olen hänen +vieressään niin onnellisena. En ymmärrä millä häntä auttaa. Jos yöllä +munasta kuoriutuneelle kotkanpoikaselle selittäisi, että pimeälle +taivaalle kohta kohoaa suuri häikäisevä pallo, joka valaisee maailman, +ei hän sitä uskoisi. Kuinka ikävää, että omaa uskoansa ei voi siirtää +toisen sieluun! Mutta tottapa hänelle vihdoin jokin asia vielä selviää, +joka antaa hänelle rauhan. Sitä hän itsekin toivoo. + +Kaikki olisi hyvin, ellei hän niin rasittuisi noissa ihmisten uskon +kaivelemisissa. Hänen hermonsa ovat käyneet niin huonoiksi, että +koulutoimen jättäminen näyttää käyvän välttämättömäksi. Pitkä lepo ei +ole mitään auttanut ja loman jälkeen hän aikoo ottaa eron. Toimeentulon +kysymys häntä tietysti kovin huolestuttaa ja lisää hänen synkkien +hetkiensä lukua. Mutta vaikka hän itse toivoo vielä niin parantuvansa, +että voi ryhtyä johonkin työhön, en minä sitä oikein usko. Kaikki +ansiotyö on hänelle vähitellen käynyt mahdottomaksi, vaikka hän itse ei +sitä usko. Sydämensä syvimmässä hän, ehkä tietämättään, halveksii +kaikkea ansaitsemista ansaitsemisen vuoksi, työtä, jonka yleistä +tarpeellisuutta hän ei näe. Ruumiillista työtä taas ei hänen +fysiikkansa enää kestä. Sen puutteessa hän usein istuskelee +muovailemassa kävelykeppejä kokoilemistaan kuivuneista katajanrungoista +ja myöskin laatii mitä kauneimpia paperiveitsiä maatuneista ja +kovettuneista puunkappaleista. Noita esineitä hän sitten lahjoittelee +tutuilleen. Nämä tämmöiset veistelemiset eivät paha kyllä estä häntä +ajattelemasta ja tutkimasta niitä henkisiä kysymyksiä, jotka ovat yhä +vain hänen sydämellään. Hän ei ollenkaan huomaa, että tuo alituinen +mietiskeleminen ja ajatusten muistiinkirjoittaminen on mitä ankarinta +sielullista työtä, olipa se sitten välttämätöntä vain hänen itsensä +vuoksi tai ehkä jossakin tulevaisuudessa myös maailmalle. Tuon +tuostakin hänet valtaa epätoivoinen synkkämielisyys, ja kun kysyy sen +syytä, hän vastaa: ah, mamma, sinä aina unohdat, minähän en _tee_ +mitään enkä _voi_ tehdä, no? Ja kun minä siihen sanon, ainahan me +jollakin lailla asioista suoriudumme, niin hän hermostuu sen johdosta, +että minä muka otan asiat niin keveältä kannalta. Keveältä! Jospa +tietäisit, kuinka raskaana hänen kohtalonsa painaa minua! + +Miksi onkaan niin, että moniin vieraisiin voi vaikuttaa, +tietämättänsäkin, mutta omaiseensa ei voi? + +Ah, kunpa hän vihdoinkin löytäisi ihmisen, jonka iloon ja onneen hän +uskoisi. Silloin hän varmaan omaksuisi tämän ihmisen uskon. Kaikki +olisi silloin hyvin. Ja minä olisin maailman onnellisin ihminen. + +Olen puhunut vain Kasperista erikseen, koska me elämme ja asumme +yhdessä. Mutta minun täytyy kertoa muistakin. + +Nyt on Arvidkin ollut täällä jo toista kuukautta. + +Et voi aavistaakaan, mitä kaikkea täällä on tapahtunut! Mutta minun +täytyy ensin puhua sinulle vähän "strategiaa", että ymmärtäisit +tilanteemme. + +Puolustukseksi Saksaa vastaan on Suomi ollut tulvillaan venäläistä +sotaväkeä (meillä ei ole enää omaa sotaväkeä), ja nämä ovat kaivelleet +maan täyteen juoksuhautoja välittämättä puutarhoista, istutuksista tai +edes rakennuksistakaan, joita he ovat repineet alas tai omavaltaisesti +käyttäneet asunnoikseen. He ampuvat kenen tahansa tai vievät Venäjälle +vankiloihinsa, eikä vallattomuuksilla ole mitään rajoja. Se on aivan +kuin uutta Suomen valloitusta, eikä täällä ole vielä milloinkaan ollut +niin kauheata venäläisvihaa kuin mikä nyt vallitsee. Mutta ei siinä +läheskään kaikki paha. + +Kaivaus- ja patteritöihinsä he ovat käyttäneet suuret määrät +suomalaista työväestöä, joka on niihin mennyt osaksi pakosta +ja osaksi myös hyvien päiväpalkkojen houkuttelemina. Mutta nyt on +täällä Suomessakin olevan venäläisen sotaväen miehistö läpeensä +vallankumouksellista, ja kiihotus on vaikuttanut suomalaiseen +patteritöissä olevaan työväestöön ja sitä tietä levinnyt kaikkialle. +Suomalaiset ovat imeneet itseensä valmiita kumouksellisia teorioja +venäläisiltä, jotka ovat niitä pohtineet jo Nikolai I:n ajoista asti +(ja mekin olimme silloin vallankumouksen puolella, niinkuin kaikki +oikeat sivistyneet, vaikka sinä et taida niitä aikoja muistaa). +Suomalaisen alaluokan pitäisi muka tehdä vallankumous omaa +yläluokkaansa vastaan ja venäläisten omaansa. Sytykerisuja on nyt +täälläkin heitelty joka paikkaan ja valkea tutisee kaikkialla, vaikkei +olekaan vielä ilmiliekkiin leimahtanut. Kovin kuivia risuja, eikä taida +auttaa enää mikään. Juuri toivottiin sodan ehkä loppuvan, niin uusi +väkivalta jo alkaa. + +On kuitenkin optimisteja, jotka eivät näe mitään, vaikka meidänkin +työväkemme on jo perustanut "punaisen kaartin" uudelleen, niinkuin +ennen sen Kockin aikoina. Ihmiset ovat kuin päästään sekaisin, tämä +kaikki on tullut heille niin odottamatta. Kaikki ovat kaduilla tai +seisoskelevat toreilla ja keskustelevat. Mitään oman maan hallitusta ei +oikeastaan ole olemassa, vaan kaikkialla on vain venäläisiä +vallankumouksellisia, joita taitaa johtaa se teidän Kerenskinne. +Kaupungissa on poliisikunta jonkinlaisessa lakossa ja järjestystä +hoitavat työväen valitsemat miehet, joita sanotaan "miliisiksi". + +Arvid tuli maalta ja hän on vain lisännyt yleistä sekaannusta, vaikka +hänen tarkoituksensa oli toinen. Ensin hän rupesi muutamien teosofien +kanssa keräämään avustuksia kaupungin köyhille, mutta ajattele, mitä +hän sitten teki! Hän meni siihen suureen kirkkoon, joka on +senaatintorin luona ja jossa on vielä kiviportaat, sinä tiedät, ja +alkoi siellä puhua omin luvin, saarnan loputtua ja papin kiellosta +huolimatta. Seuraavina sunnuntaina hän samalla tavalla piti puheita +vielä muissa kaupungin kirkoissa ja herätti vastaansa aivan hirvittävän +paheksumisen, ei tosin työväen joukossa, vaan sitä enemmän +sivistyneiden. Erittäinkin tuomitsivat häntä kaupungin päälehdet, sekä +suomalaiset että ruotsalaiset, ja eräässä lehdessä lausuttiin +julkisesti ihmettely, etteivät omaiset ole ottaneet häntä hoitoonsa. +Sillä monet pitivät häntä mielisairaana. + +Kasper, joka seurasi häntä kaikkialla, sanoi, ettei hänen puheissaan +ole mitään järjetöntä, ja näytti hyväksyvän hänen menettelynsä. Ja +kuinka voisin minäkään pitää häntä mielisairaana, kun kaikki, mitä hän +puhuu, on juuri minunkin syvintä uskoani? + +Mutta miksi _kirkossa_? — sanovat ihmiset, nekin, jotka muuten +hyväksyvät hänen ajatuksiansa. Ja samaa olen minäkin häneltä kysynyt. +Hän vastasi minun omilla sanoillani, joita usein olin käyttänyt heidän +vielä lapsina ollessaan, "ettei mikään uskonto voi olla totuutta +ylempänä". Hän sanoo, ettei totuudensanoilla voi kirkkoa eikä siellä +kävijöitä loukata, vaan päinvastoin on kaikkein tärkeintä saada ihmiset +ymmärtämään, että totuuden sanominen pyhittää kirkon eikä päinvastoin. +Minä voin hyvin ymmärtää hänen ajatuksensa ja myönnän senkin oikeaksi, +että maailman eri kansat eivät voi milloinkaan yhtyä toisiinsa, ennen +kuin he tunnustavat yhden ja saman Jumalan, mutta sen he voivat tehdä +vain, jos luopuvat lahkolaisuudestaan ja dogmeistaan ja tunnustavat +ainoaksi jumalaksi yksinkertaisen totuudenhengen eli omantunnon, joka +käskee rakkauteen ja kieltää väkivallan ja on yhteinen maailman +kaikille ihmisille. Minun täytyy päinvastoin olla onnellinen, että +minun oma sisin uskoni on hänen välityksellään tullut näin sanoihin +puetuksi, ja ehkä myös siitä, että se on tapahtunut kirkossa, jota +monet ihmiset pitävät kaikkein pyhimpänä paikkana. + +Eräänä päivänä auto pysähtyi portaamme eteen ja siitä nousi ylös meille +kaksi herraa kysyen Arvidia, joka silloin asui luonani. Toinen noista +herroista oli poliisimestari ja toinen miliisin päällikkö. He olivat +kaikessa sovussa yhdessä tulleet vangitsemaan häntä. Minä sanon sinulle +Olia, olen pian 80-vuotias, mutta en ole koskaan eläessäni kauhistunut +niinkuin nyt sitä ajatusta, että Arvid vietäisiin vankeuteen. Tiedänhän +minä että pitäisi olla peloton ja suostua totuuden puolesta uhrauksiin, +mutta minä nähtävästi en ole luotu semmoiseen. Vangit syövät siellä +hapanta ruisleipää, suolakalaa ja kaljaa, viikon kuluttua hän olisi +vatsakuumeessa, siitä olen varma, hän menehtyisi tai vielä rupeaisi +nälkälakkoon! Ei, Olia! Joku _isä_ voi rakkaudesta maailmaan antaa +ainoan poikansa ihmisten raadeltavaksi ja ristiinnaulittavaksi, mutta +_äiti_ ei voi sitä milloinkaan tehdä. + +Luultavasti Arvid huomasi minun tuskani ja epätoivoni, koska hän pyysi +nuo herrat eri huoneeseen, jossa he sitten kolmisin jotakin +keskustelivat. Sen verran saatoin kuulla, että he vaativat häneltä +lupausta olla enää jatkamatta kirkkopuheitaan. Joka tapauksessa olivat +ajat niin levottomat, ettei vangitsemisesta tullut sillä kertaa mitään. + +Tähän keskeytyi Elisabetin kirje. Sen muodostivat toistaiseksi monet +kynällä kirjoitetut konseptilaput, jotka oli kaiketi aikomus kirjoittaa +puhtaaksi. + +Oli jo aamu ja maaliskuun kevätaurinko nousemassa. + + + + +XVII. MITÄ ELISABET NÄKI IKKUNASTA ja mitä sitten tapahtui. + +(Koottu seuraavien öiden konseptilapuista.) + + +Eräänä päivänä, pari viikkoa edellisten tapausten jälkeen, istuin +huoneessani, josta ei näe kadulle, ja ihmettelin, miksi ei kuulunut +mitään autojen törähdyksiä eikä tavallista kuormien räminää. Kun sitten +alkoi kuulua lähestyviä hurraa-huutoja ja ihmisäänten sorinaa, menin +kadunpuoleiseen huoneeseen, etkä voi uskoa, mitä sain nähdä. + +Sinä muistat, että meidän ikkunastamme näkyy koko tuo leveä +Siltasaarenkatu kolmannesta kerroksesta. Ihmiset alhaalla kadulla +hurrasivat ja huiskuttivat nenäliinojaan ja katselivat kaikki työväen +talolle päin odotellen kulkuetta. Vastapäisten kivimuurien ikkunoista +huiskuteltiin myös ja katukäytävät olivat täynnä kirjavaa yleisöä, +enimmäkseen työväkeä, joista monet juoksivat kulkuetta kohden siihen +yhtyäkseen. Muutkin tulivat nyt katsomaan ikkunasta tätä jännittävää +näkyä. + +Pian saimmekin nähdä ihmeellisen joukkueen lähenevän työväentalolta +päin, ja sen tullessa leveä katu täyttyi meluavista saattajista, +naisista, jotka kasvot hehkuvina ja toinen toistaan äänekkäämmin +hurraten koettivat osoittaa, että kyllä hekin, ja pojat, jotka punaisia +lippuja huiskuttaen riemukkaina ja hurjina juoksentelivat sinne tänne, +kun kerrankin tapahtui jotakin vapaata ja oikein heidän mieleistään. + +Kulkueen saapuessa ikkunamme kohdalle saimme nähdä, että siinä +esitettiin "veljeilyä", samanlaista kuin olet varmaan kuullut +tapahtuneen sodankin aikana, jolloin vihollismieliset miehistöt +kummaltakin puolen nousivat juoksuhaudoistaan ja veljistyen tapasivat +toisensa tantereella. (Jotkut täällä sanovat, että sodan lopettaminen +käy välttämättömäksi tämäntapaisten oireiden vuoksi.) Tämä veljeily oli +nyt kadullamme järjestynyt niin, että venäläiset sotamiehet sekaisin +suomalaisten työläisten kanssa seurasivat toisiaan pitkässä +työväentalolta keskikaupungille liikkuvassa rivissä. Hurraa-huutojen +kaikuessa he etenivät pidellen toisiaan kädestä ja tanssahdellen. +Kutkutti vähän nauruhermoja, kun vertasi, miten kevyesti venäläiset +hyppelivät ja miten jurosti, katse maahan kiintyneenä, ikäänkuin +vähän häveten tanssin julkisuutta, suomalaiset ottivat kömpelöitä +polkka-askeliaan. Mutta nauraa ei voinut, kun näki, kuinka totisesti ja +hartaasti tämä toimitus suoritettiin suomalaisten puolelta ja kuinka +hurjassa ilossa venäläiset tanssivat, ikäänkuin koettaen pitää +tanssiopetusta uusille veljilleen. + +Emmekö olisi ennen muinoin sinun kanssasi, Olia, iloinneet, jos +olisimme odottamatta saaneet nähdä venäläisten ja suomalaisten +viettävän keskenään jotakin sovintojuhlaa? Olisiko meille voinut mitään +sen iloisempaa tapahtua? Aleksander sanoi aina, että suomalaiset ja +venäläiset ovat muinaisista ajoista asti aina taistelleet ja sotineet +keskenään ja että siksi ei ole ihme, että keskinäinen viha on heissä +ihan kuin jotakin synnynnäistä, joka ei koskaan lähde pois. Kuinka minä +olenkaan tätä asiaa itsekseni surrut koko elämäni ajan, kenenkään sitä +aavistamatta! Ajatus, että tuo vihan suhde on ja tulee olemaan jotakin +auttamattomasti pysyvää ja parantumatonta, on — sanon sen sinulle — +suorastaan raadellut minua, vaikka en ole edes lapsillenikaan sitä +milloinkaan ilmaissut, ja he luulevat, että olen kokonaan unohtanut +Venäjän. Ja nytkö olisi sovinto ollut tehty? + +Voi, Olia, — mitalilla on nurja puolensa. Tämä tanssi on +vallankumousta, jonka pohja on verta ja väkivaltaa. Kaduilla on +läjittäin sotamiesten olkalappuja, joita he ovat repineet puvuistaan ja +viskelleet luotaan vallankumouksen merkiksi. Matruusit ovat ampuneet +sadoittain upseerejaan ja heittäneet heidän ruumiinsa mereen, ja +maaväki sekä Viaporissa että täällä kaupungissa on heitä ampunut +kaduilla ja heidän kodeissaan. Patologiselle laitokselle heitä oli +koottu muutamia kymmeniä ja siellä he ovat, jäätyneinä kaameihin +asentoihin, omaisten nähtävinä. Eräs upseerinrouva, tullessaan +laitoksesta, jossa oli tuntenut miehensä, ampui revolverilla maahan +ovella seisoneen vahtisotilaan, tietysti kostaakseen. Viha muuttuu +hyveeksi ja kosto ansioksi. + +Mutta mitä puhunkaan sinulle, joka tietysti olet Pietarissa sinäkin +nähnyt, mitä vallankumous merkitsee! Historiaa lukiessa voi +vallankumousta ihailla, mutta omin silmin nähdessä voiko olla mitään +kaameampaa! Sanotaan, että Robespierren aikana Ranskassa mestattiin 400 +tuhatta porvaria, ja onko mahdollista, että me vain kevyesti käännämme +sivua saadaksemme pian tietää, mitä kaikkea sitten vielä tapahtui? Ja +onko mahdollista, että ihmiset kerran yhtä kevyesti kääntelevät sivuja, +kun lukevat historian lehdiltä tästä meidän maailmansodastamme? +Kauheata! Mitä sotia, mitä kärsimyksiä pitääkään ihmisten vielä +läpikäydä, ennen kuin he kääntyvät pois väkivallanteoista? Tai kuinka +monta poikaa jumalan täytyykään vielä luovuttaa ristiinnaulittavaksi, +ennen kuin ihmiset uskovat jumalan olevan rakkauden? + +Mitään kirjettä en ole voinut sinulle vielä lähettää, koska postinkulku +on ollut niin epäsäännöllistä ja epäluotettavaa. Ja nyt alkaa olla jo +vuosi sen kirjoittamisesta. Se, mitä minulla on vielä lisättävänä +edelliseen, on kuitenkin sitä laatua, että sen saattaminen sinun +luettavaksesi taitaa tulla vielä vaikeammaksi, mitä enemmän aikaa +kuluu, sillä koko junankulku on pysähdyksissä ja suhteet Pietariin ovat +katkenneet. Kirjoitan vain siltä varalta, että ajat joskus muuttuisivat +ja ihmiset saisivat jälleen oikeuden, vaikkakin eri maissa ollen, +vaihtaa kirjeellisesti ajatuksiaan ja tunteitaan omaistensa kanssa. + +Meillä on tämän viimeisen puolen vuoden aikana ollut kauhea +kansalaissota, voisi melkein sanoa sota ylä- ja alaluokan välillä. +Semmoinen sota on paljon kauheampi kuin oikean sodan voi ajatella +olevan. Ei mitään armoa kummaltakaan puolen, vaan niinkuin +pedot toisiansa vastaan! En ymmärrä, voinko sinulle oikein +selittääkään, kuinka se kaikki alkoi. Työväki vain tuli yhä enemmän +vallankumoukselliseksi venäläisen vaikutuksen voimasta, ja kun se +vihdoin yhtyi bolshevikkien vallankumoukseen, jotka tahtoivat panna +toimeen kommunismin koko maailmassa, niin meidän yläluokkamme asettui +semmoista aietta vastaan, ja niin tämä julma sota syttyi. Tietysti +yläluokka voitti, sillä venäläiset vetivät joukkonsa pois maasta, +suomalaiset punaiset jäivät yksin, ja valkoiset kutsuivat avukseen +vielä saksalaisetkin. + +Mutta kyllä täytyy sanoa, että rinnasta pääsi syvä helpotuksen +huoahdus, kun Helsinki vihdoin joutui vapaaksi punaisten vallasta. +Sillä kyllä he olivat täällä julmaa isännyyttä ja terroria +ylläpitäneet. Se on jotakin aivan uskomatonta. Voit aavistaa, kuinka +pahaa tämän sodan näkeminen teki Kasper-raukan hermoille. Kanuunain +paukkuessa ja kuularuiskujen rätistessä hän meni ulos Tähtitorninmäen +kaduille ja sieltä hän oli nähnyt, miten saksalaiset pommittivat +kaupunkia mereltä käsin. Myös rantatorin varrella olevia kivimuureja he +pommittivat, — sitäkin, jota sanottiin ennen seurahuoneeksi ja jossa +sinäkin olit kanssamme kerran helppotajuisessa konsertissa kodikkaasti +teetä juomassa, muistatko? Kajanus johti. Tähän rakennukseen nyt sattui +pommi pommin perästä tehden suuria jälkiä. Sillä siihen rakennukseen +olivat viimeiset punaiset piiloutuneet ja aikoivat puolustautua. +Tietämättä saksalaisten tulosta he olivat odottaneet hyökkäystä vain +toiselta, maan puolelta kaupunkia ja luulleet olevansa turvassa +merenrannalla. Nyt, pyrkiessään pommitusta pakoon, heitä kaatui +joukoittain seurahuoneen portaiden eteen, ja Kasper sanoo useiden, +jotka eivät olleet saaneet kuolettavia haavoja, vielä maassakin +kiemurrelleen. + +Katkeruus ja viha punaisia vastaan on täällä noussut ylimmilleen, ja +rankaisuretkikuntia pannaan toimeen maaseuduille. Onneksi on useita +lakimiehiä, jotka vastustivat kuolemanrangaistusta, muuten ei tiedä +kuinka meidän työväen olisi käynyt. Nuoret neitosetkin, joiden +viattomasti kelluvat suortuvat eivät ole suinkaan tarkoitetut +raivotar-kasvoja ympäröimään, sanoivat vihasta hehkuen ja pikku +hampaitaan kiristellen: ne olisi pitänyt tappaa jok'ikinen! + +Oikeastaanhan täytyy ymmärtää tätä vihaa ja leppymättömyyttä, +erittäinkin kun ajattelee niitä lukemattomia ihmisiä, joiden poikia, +veljiä, isiä on murhattu. Kostontunne on siinä tapauksessa hyvin +ymmärrettävä ja niin tekisikin mieli pitää ammuttavana tai hirtettävänä +roistona sellaista ihmistä, joka on murhannut minulle rakkaan olennon. +Muut tuntevat kostontunnetta ystäviensä puolesta ja kaikki +samanpuoluelaiset sanovat tuota tunnetta oikeudentunnoksi, ja näin +kosto muuttuu kummallakin puolella oikeudeksi. Se on kauheata, ja +milloin tästä sekaannuksesta voikaan tulla loppua! Ihmisten pitäisi +joka aamu herätä semmoiseen rukoukseen, että he saisivat voimaa +ollakseen pitämättä kostontunnetta oikeudentuntona. Ellei siihen +suuntaan kehitytä, on yhtä hyvä, vaikka maailma kokonaan lakkaisi +olemasta. + +Sanot kai, että minun on hyvä puhua, kun ketään omaisistani ei ole +murhattu. Olet vain puolittain oikeassa. Ei ole tosin ketään +omaisistani murhattu. Mutta voi olla vieraitakin ihmisiä, jotka ovat +yhtä rakkaita kuin omaiset ja joiden katoamisesta sydän on suruun +pakahtumaisillaan. Sinähän tietysti hyvin muistat Vieremän ajoilta nuo +kaksi Isohiiden veljestä, Akselin ja Eelon, joiden joku meistä, ehkä +sinä itse, sanoi olevan enemmän tolstoilaisia kuin Tolstoi olikaan, +sillä Tolstoi vain kirjoitti uskonsa paperille, mutta nämä elivät +sitä teoissaan, ruumiillisesti palvellen kaikkein köyhimpiä, +toimeentulostaan ja huomisesta huolehtimatta. Sinä sanoit itse, että +semmoiset ihmiset ovat elämän suola, ja se onkin mitä parhain vertaus. +Kuinka monta kertaa olenkaan sittemmin tuntenut lohdutusta ja saanut +elämänhalua vain siitä ajatuksestakin, että semmoisia ihmisiä elää +meidän keskuudessamme, ja siitä elävöittävästä odotuksesta, että mitä +he saavatkaan aikaan kansan seassa liikkuessaan! — Mutta ajattele, +Olia, ajattele kauheutta, heidät ammuttiin. + +Perääntyessään Viipuriin päin punaiset alkoivat joutua hyvin ahtaalle +joka puolelta uhkaavien vihollisjoukkojen ahdistamina. He siis +kutsuivat aseisiin poikkeuksetta joka miehen kaikista kylistä, joiden +läpi perääntyivät, ja haeskelivat vielä metsistäkin piileskelijöitä, +jotka eivät olleet kutsuntaa totelleet, pakottaakseen heidät +taistelemaan valkoisia vastaan. Mutta Isohiiden veljekset eivät olleet +paenneet, vaan heidät tavattiin kotoaan. Ja he sanoivat niille kahdelle +nuorukaiselle, jotka tulivat heitä hakemaan: emme voi mennä tappamaan +lähimmäisiämme. Silloin nuorukaiset kysyivät Akseli Isohiideltä: + +— Oletteko siis valkoisten miehiä? — Johon Isohiisi vastasi: + +— Emme ole teidän emmekä valkoistenkaan miehiä, ja jos valkoiset +käskisivät ampumaan teitä, emme heitäkään tottelisi, niinkuin emme aio +totella teitä. + +Silloin nuorukaiset menivät pois kysymään esimiehiltänsä, mitä +semmoisille miehille olisi tehtävä. Ja sieltä tuli vastaus, joka +kuultiin puhelimessa: kyllähän te tiedätte, mitä on käsketty tehdä. + +Nyt tulivat nuorukaiset uudelleen siihen pieneen mökkiin, jossa +Isohiiden veljekset asuivat, ja heillä oli kiväärit mukanaan. He +vaativat veljeksiä tulemaan punaisten esikuntaan, joka oli kaukana +toisessa kylässä. Isohiisi sanoi panevansa pyhäpuvun ylleen, koska niin +tärkeään paikkaan oli lähdettävä, ja pyysi naisväen laittamaan sillä +aikaa hakijoille kahvit. Juotuaan kahvit ja ystävällisesti puheltuaan +keskenään nuo neljä miestä lähtivät matkaan. Akseli nousi toisen +kiväärimiehen kanssa etumaisille rattaille ja Eelo ajoi toisen kanssa +perässä tulevilla. Mutta ennen kuin he ehtivät esikuntaan, tuli vastaan +korkea mäki, ja miehet käskivät heidän nousta rattailta ja mennä edeltä +ylämäkeen ja seisahtua puolivälissä. He tekivät niinkuin oli käsketty. +Ja kun he mäen puoliväliin tultuaan seisahtuivat ja katsoivat +taaksensa, niin nuorukaiset ampuivat heidät ja raahasivat heidän +ruumiinsa metsään, piilottaen Akselin kaatuneen, oksien varassa +makaavan puun alle ja Eelon vähän syrjemmäs siitä sammalien alle, joita +he repivät maakiven päältä. Tämä kaikki on saatu selville nuorukaisten +kuulusteluista ja tutkintopöytäkirjoista ja osaksi myös erään nuoren +naisen kertomuksista, joka rakasti Isohiittä ja sai ottaa haltuunsa +veljesten ruumiit, jotka hän hautasi heidän mökkinsä läheisyyteen. + +Mitä sanot tähän, rakas Olia? Jos olet näin suuren menetyksen johdosta +täynnä katkeruutta ja vihaa murhaajia kohtaan, niin pidäty semmoisista +tunteista, ennen kuin luet kertomuksen loppuun. Sama nuori, rohkea +nainen, jolle Akseli oli rakentanut olkikattoisen mökin kivikkomäen +harjalle ja joka oli tuonut veljesten ruumiit metsästä ja ne haudannut, +ei puolestaan katsonut, että kaikki oli menetetty, kun veljekset oli +ammuttu, vaan sodan päätyttyä ja murhaajien tultua vangituiksi päätti +antaa maailmalle tiedoksi sen, minkä hän yksin tiesi, että nimittäin +Akseli ennen viimeiselle matkalle lähtöään oli jo edeltäpäin antanut +anteeksi noille nuorukaisille, mitä ikinä tulisikin tapahtumaan. Ja +tämä Akselin uskottu, tietäen hänen viimeisen tahtonsa, kiiruhti nyt +Lahden kaupunkiin, jonka lähistössä oli suuri leiri punaisten vankien +säilyttämistä varten. Pääsy leiriin oli syrjäisille melkein mahdoton, +mutta kaikista vartijoista ja pistimistä huolimatta hänen onnistui +kenenkään estämättä livahtaa ensimmäisestä aukosta sisälle. Itsekin +ihmetellen, mikä näkymätön käsi hänen askeleitaan johti, ja mitään +pelkäämättä hän pääsi leirin keskustaan asti ja tunkeutui +kansliahuoneeseen, joka oli täynnä vartijoita ja sotaherroja ja jonka +hän otaksui sotaoikeuden istuntohuoneeksi. Herrat ottivat hänet +puheilleen, mutta hämmästyivät suuresti kuullessaan, mitä hänellä oli +sanomista. Hän näet anoi armoa noille kahdelle murhaajalle ja sanoi +tekevänsä sen murhatun nimessä, joka uskonsa mukaisesti oli aina +kaikille antanut anteeksi ja oli tässäkin tapauksessa varmasti niin +tehnyt. Tietysti tuomarit vain uteliaisuudesta ja omaksi hauskuudekseen +kuuntelivat tämmöisiä outoja puheita, sillä vaikka Kristuksen oppia on +saarnattu jo lähes kaksituhatta vuotta, on tuo anteeksiantamuksen oppi +ihmisille yhäkin niin vieras, niin outo ja hämmästyttävä, että sen +kuuleminen pöyristyttää heitä. He sanovat: minkä vaarojen alaisiksi +joutuisimmekaan, jos aina antaisimme anteeksi! — Vainko siis _pelosta_ +ei uskalleta noudattaa tätä jumalallista oppia? + +Minun mielestäni ainakin on koko tämän historian vaikuttavimpia ja +liikuttavimpia kohtia juuri tuon nuoren naisen vilpitön anteeksiantamus +ihanteensa ja rakkautensa murhaajalle. Isohiisi-veljesten sankarimainen +väkivallasta kieltäytyminen ja erittäinkin tuon naisen anteeksiantamus +on suuresti vahvistanut minuakin uskossani, joka niin helposti taipuisi +horjumaan tämmöisinä raakoina väkivaltaisuuksien aikoina. Aloin +kysellä itseltäni, olisinko _minä_ puolestani aivan valmis olemaan +tuomitsematta noita kahta murhaajaa ja muita "kommunisteja" heidän +häikäilemättömien veritekojensa vuoksi? Ensin tuntui kirvelevän +kipeältä, niinkuin olisi kosketeltu syvää haavaa ja niinkuin minua +olisi vaadittu antamaan yhdellä kertaa anteeksi kaikki väkivalta +maailmassa suursotineen, mestauksineen ja kidutuksineen. Mutta +yrittäessäni päästä pahimman vaikeuden yli — ja se koski kyllä noita +Isohiiden murhaajia — mieleeni tuli ajatuksia, jotka suuresti +helpottivat tunteitteni selviytymistä ja johtivat minut +anteeksiantamukseen heidänkin suhteensa: + +Muistathan sen voudin, joka oli siellä meillä Vieremässä? Aivan tuntuu +kuin olisit tutustunut häneen, vieläpä koettanut puhua hänen kanssaan +suomea. Hän oli pohjaltaan mitä runollisin ja herkkätunteisin mies. +Usein juttelimme talvihämärissä töitten loputtua, ja hänen +ajatusmaailmansa aukeni todella niinkuin kukannuppu päivä päivältä yhä +enemmän, niin että Lohja ja Vappulankylä, jotka ennen olivat olleet +hänen ajatustensa rajamaita, lakkasivat olemasta hänen ainoa maailmansa +ja sijaan tuli koko tämä elämää huokuva, yhtenäinen maapallo, jonka +rakastamiseen ja välittömään yhteyteen hän alkoi ymmärtää Jumalan +tahtovan ihmistä johtaa. Erittäin hartaana kiintyi hänen ihanteellinen +lapsenmielensä kaikkiin kertomuksiin, joissa vain puhuttiin +vanhojen alkukristittyjen yhteisestä elämästä, heidän omaisuutensa +yhteisyydestä, heidän seurakunnistaan, joissa ylimmät olivat alimpia ja +johtajina vain kaikkien palvelijat. Kansallisuuksien välisiä sotia +pidimme molemmat tämän maapallon suurimpina onnettomuuksina ja olimme +sitä mieltä, ettei niistä voi päästä rauhanyhdistysten avulla, vaan +yksinkertaisesti vain lakkaamalla sotimasta. Mutta tässä meidän tiemme +erkanivat. Vouti joutui sosialistien lumoihin eikä häntä voinut enää +tyydyttää minun uskonnollinen passiivisuuteni. Tämä sodasta +kieltäytymisen asia ei minun mielestäni kaipaa minkäännäköistä +kiihotusta ulkoapäin, vaan on välittömästi vain Jumalan oma asia, tie, +jolla hän, ihmisten omassatunnossa puhumalla, saattaa maailman yhtymään +ja veljistymään. Ei. Sosialistit lupasivat sen tehdä yhden miespolven +aikana, kunhan vain pääsevät valtaan. Ja niin tuli voudillekin +tärkeimmäksi asiaksi tämän puolueen valtaan pääseminen ja vasta +toiselle jäi yksilöllinen väkivallasta kieltäytyminen. Se linja, jonka +toisella puolella on rakkaus ja toisella väkivalta, on peräti hieno ja +näkymätön, ja ken kerran on astunut väkivallan puolelle linjaa, hänen +edessään ei ole enää mitään rajoja, vaan päinvastoin käy usein niin, +että mitä hienompi ja henkevämpi hänen alkuperäinen vaikuttimensa on +ollut, sitä julmemmaksi hän tulee aatettaan väkivalloin toteuttaessaan, +kunnes hän voi turmeltua täydellisesti ja koko tuo alkuperäinen +ihanteellinen aate hänellä hämärtyy, ehkä unohtuukin. + +Mutta luuletko, että minä voisin olla antamatta ihmiselle anteeksi vain +sen vuoksi, että hän on astunut tuon hienon, melkein näkymättömän +linjan ylitse, jota todella harva aikalaisistamme ollenkaan näkee, ja +kun sekä omassa että vastustajan leirissä uskotaan vain väkivaltaan, +väkivaltaan ja väkivaltaan! + +Mitä nyt erikoisesti tulee rakkaaseen voutiini, ei hän ollut väkivallan +tiellä ehtinyt kehittyä pitkälle, vaan kun tuli kysymys punaisten +rintamalle lähtemisestä, puhutteli hän kauniisti paikallisessa +esikunnassa olleita tovereitaan selittäen näille, että helposti +todistettavasti häntä ei ole koskaan voitu talollisten renkinä +ollessaan käyttää teurastustoimiin, koska hänen luontonsa panee niin +vastaan kaikkea veren näkemistä, ja että hän sen vuoksi epäilee, +voisiko hän ojentaa kivääriä ihmistäkään vastaan. Esikuntalaiset +pitivät pienen neuvottelun ja vapauttivat hänet seuraamasta juuri +rintamalle lähtevää joukkokuntaa. Sen sijaan he — suomalainen ei +milloinkaan unohda huumoria — määräsivät hänet perunankuorijaksi +esikunnan keittiöön. + +Sodan jälkeen häntä kyllä kuljeteltiin muiden vankien mukana +ristikuulusteluissa leiriltä leirille ja vankilasta vankilaan. Mutta +kun ei ilmaantunut todisteita, että hän olisi ottanut osaa mihinkään +murhiin tai sotilasmuonan ja heinän pakko-ottoihin tai edes saanut +haltuunsa mitään kivääriä, ei hänen tarvinnut kauankaan olla +pidätettynä, vaan hänet päästettiin vapaaksi. + +Niin onnellisesti ei käynyt monen muun meidän tuttavistamme. + +Muistat ehkä sen muurarin, joka laittoi uunit Rantalan +uudisrakennukseen ja sementtilattian saunaan. Hänet ammuttiin +esikuntaan kuulumisesta, jossa hänen tehtävänään lienee ollut kiväärien +puhdistaminen. Hän oli taidostaan kuuluisa muurari ja kuului +paikkakuntamme kunnioitetuimpiin ruotsinkielisiin työläissukuihin. + +Samoin kävi myöskin ruotsalaisen Strömberg-kalastajan, jolla oli mökki +kallioselänteen tuolla puolen. Hänkin kuului seutumme melkein +vanhimpaan ja tunnetuimpaan työläissukuun, ja on aivan väärin luulla, +että kommunismi ja rikoksellinen luonteenpiirre kuuluisivat yhteen. +Päinvastoin, ainakin meidän seudullamme olivat juuri parhaat ja +miellyttävimmät työläiset eniten alttiita kumouksellisille aatteille. +Se on vain ajatuksen erehdys, se on vain tuon linjan yli astumista, +joka tekee kaiken. Strömbergiä ei näkynyt Vieremän lukutuvassa niinä +aikoina, kun sinä kävit meillä, mutta sen sijaan hänet saattoi usein +nähdä varhain aamuisin istumassa keittiön rappusilla suuri kalakoppa +jalkojensa juuressa odottaen, milloin keittiöstä ilmestytään kalojen +ostoon. Hänen kuolemansa lienee tullut kansan suussa hyvin kuuluisaksi, +ja siksi kerron sen sinullekin. Sanotaan hänen seisseen pelottomana, +jäykässä sotilasasennossa sen kuopan ääressä, jonka hän oli itse omaksi +haudakseen käskystä kaivanut. Kaikki komennot hän oli täyttänyt +sotilaallisella palvelevaisuudella ja reippaudella, ikäänkuin olisi +mielensä sekaannuksissa unohtanut, mitä oli tekeillä ja jaksamatta enää +ymmärtää, kuka oli valkoinen, kuka punainen, ajatellut vain +sotilaallista tottelemis-velvollisuuttaan. Kun ensimmäinen laukaus +pamahti, ei hän hievahtanutkaan. Vasta saatuaan viidennen kuulan +rintaansa hän oli alkanut vähän huojua ja ikäänkuin anteeksi pyytäen +sotilaallisen asentonsa höltymistä sanonut ruotsiksi: nyt minun kai +täytyy panna pitkäkseni. Jonka jälkeen hänen kerrotaan lyyhistyneen +polvilleen ja kaatuneen kuoppaan. + +Hänen molemmat poikansa myöskin ammuttiin. Ei tosin lähellä meidän +seutujamme, vaan jonkin kaukaisemman kenttäoikeuden tuomitsemina. + +Olen nähnyt sen kirjeen, jonka vanhempi pojista kirjoitti nuorelle +vaimolleen teloitusaamua edeltäneenä yönä. Se alkoi näin: + + "Rakas Alina! + + Huomenna meidät ammutaan molemmat, Virtanen ja minut. Lähetän + sinulle viimeisen tervehdyksen. Jää hyvästi äläkä sure minua, + sillä me kaadumme uuden ajan esitaistelijoina..." + +Oi, rakas Olia, kynä jo heltiää kädestäni, en jaksa enää, tuskin voin +ajatella, että pystyn näitä konseptitöherryksiäni enää milloinkaan +järjestämään ja kirjoittamaan puhtaaksi sinun luettavaksesi; tuntuu +niinkuin silloin saisin elää kaikki nämä kamaluudet uudestaan, ja juuri +siihen minulla ei ole voimia. Ehkä onkin parasta, että kaikki tämä jää +silleen, sillä tuskinpa tämmöistä kirjettä voi uskoa Venäjälle menevään +postiin ja täällä taas ei sillä olisi lukijaa, kaikki tietävät itse, +mitä on tapahtunut. + +Sen tahdon vain vielä sanoa (ettei jäisi ennen kuolemaani sanomatta), +että minun mielestäni tämmöinen sisällinen sota on tuhat kertaa +kamalampaa kuin oikea sota valtakuntien välillä. No ne siellä sotivat +ja sotivat anastaakseen jonkin maa-alueen toisiltaan, onpa vielä +sääntöjä, mitä saa ja mitä ei saa sodassa tehdä, sitten jompikumpi +voittaa, rauha tehdään, vangit vaihdetaan kaikkien sääntöjen mukaan, +jokainen pääsee takaisin kotimaahansa ja kaikki rauhoittuvat. Mutta +sisällisessä sodassa sekä voittajan että voitetun täytyy jäädä +ainaiseksi elämään samaan kotimaahan, yhdessä. Tämä tieto synnyttää +vapisuttavan pelon kummallakin puolen. Täytyy päästä voittajaksi +hinnalla millä hyvänsä ja vastustaja on tuhottava viimeistä miestä +myöten, ettei yksikään jää kostoa hautomaan. Sisällisessä sodassa voi +hyvästäkin ihmisestä tulla veripeto. Pelko se on, joka julmaksi tekee. + +"Me kaadumme uuden ajan esitaistelijoina..." Varmastikaan nuo eivät ole +minkään huonon miehen sanoja kuolemansa aattona. Mutta traagilliseksi +tekee tuon kuoleman vasta se suunnaton erehdys, jonka uhrina mies +kaatuu. Sillä voiko olla mitään järjettömämpää kuin luulla, että +kommunismi — jos sen alkujuurena ja esikuvana todella pidetään +muinaiskristittyjen keskinäiseen rakkauteen perustuvaa yhteisomistusta +ja ihanteellista yhteiselämää — voidaan nykypäivinä toteuttaa +veritöillä ja väkipakolla levittää yli koko maailman! Kommunismi, jonka +kulmakivenä oli kaiken väkivallan kieltäminen ja kaikkien ihmisten +tunnustaminen omaisiksi yhteisen isän vuoksi! Ja mikä voima maailmassa, +mikä harhaantunut ihmisnero on tehnyt mahdolliseksi, että tämä +kuulumaton luottamus väkivaltaan, tämä huutava hulluus on voinut +muuttua uskoksi nuorissa, tuoreissa ihmisissä, niin että he urhoina +antavat henkensä sen edestä! + +Jos sinä sanoisit, että Lenin sen on tehnyt, niin minä muistuttaisin +mieleesi Matti Kurikan, josta aikoinani niin paljon kerroin sinulle +sinun ollessasi Vieremässä. Hänkin perusti malliyhteiskunnan, +kommuunin, tarkoin onnien mielikuvittelujensa mukaan, joista hän, +kaikesta arvostelusta kilpistyen, ei sallinut vähintäkään poikkeusta ja +joihin hän itse uskoi niinkuin paavi omaan erehtymättömyyteensä. Minä +sanon sinulle, että koko teidän Lenininne ei ole mitään muuta kuin +venäläinen Matti Kurikka. Molemmilla on yhtä luja usko siihen, että +heidän erikoinen pyhä tehtävänsä on suunnitella ja määrätä, miten +muiden ihmisten on elettävä, mitä tehtävä. Molemmat ovat samoja +modernien rajattomien itsevaltiaiden tyyppejä, joiden äärimmäisenä +tarkoituksena olisi tehdä mielikuvittelunsa malliksi koko maailmalle. +Ja molemmat ovat yhtä kaukana siitä evankeliumissa ilmaistusta uskosta, +että ihmiset eläkööt tämän maan päällä niinkuin työskentelisivät +päivätyöläisinä poissa olevan isännän puutarhassa, pitämättä sitä +omanaan, asettumatta sen isänniksi ja toisten käskijöiksi, ja aina +vain täyttäen tuon näkymättömän isännän tahtoa, jonka hän oli +poislähtiessään heille ilmaissut. Molempien välillä on vain se erotus, +että Matilla ei ollut mitään mahtikeinoja Sointulassaan, mutta Leninin +mielikuvittelujen takana ovat armeijat ja verinen tsheka. + +Niin, Olia, — armeijat ja armeijat — kunnes toiset armeijat tulevat +ja uudet väkivallan hyökyaallot huuhtelevat maailmaa. + +Oikeastaan minun piti vielä kertoa sinulle... — — — + + + + +XVIII. ELISABET ITSENÄISESSÄ SUOMESSA. + + +Jos — siihen aikaan kuin Elisabet muiden innostuneiden äitien mukana +ompeli ylioppilaille sinistä juhlalippua tai koristeli ylioppilastalon +suurta salia aiottua Snellman-juhlaa varten, johon tuo 80:n ikäinen +vanhus, suomalaisuuden rakastettu herättäjä oli itse luvannut saapua, +— jos siihen aikaan kansain kohtalojen tietäjä olisi kuiskannut +ihmisten korvaan salaisuuden: Suomi tulee itsenäiseksi, niin olisikohan +ollut Suomessa henkilöä, joka olisi enemmän ja vilpittömämmin +riemuinnut kuin Elisabet? Sehän olisi ollut kuin lupaus ihmisten +hartaimpien, sykkivimpien toiveiden täyttymisestä. Mitä enempää olisi +elämältä enää voinut pyytää? Mikä olisi yksilölle tehnyt kuolemankin +ajatuksen lohdulliseksi? + +Nyt oli Suomi tullut itsenäiseksi. Ja kaikki riemuitsivat koettaen +ilmaista harrasta iloaan myös toinen toiselleen, jotta tämä riemu olisi +tuntunut niin yleiseltä kuin miksi sen jokainen olisi suonut. + +Elisabet koetti tietysti hänkin vilpittömästi ottaa osaa tähän +isänmaalliseen tunnelmaan. Mutta hänen oli vaikea riemuitsevalta +ympäristöltään salata sitä sanokaamme fyysillistä kasvohermojen oikkua, +joka esti häntä luonnollisesti ilmaisemasta iloaan, kiusallisesti +jäykistäen hänen huuliaan ja antaen hänen tarkoittamalleen riemuhymylle +jotakin noloa vinoutta, joka helposti olisi saattanut toiset vaikkapa +epäilemään hänen ilonsa vilpittömyyttä, ellei hän olisi kääntänyt +kasvojaan poispäin, ruvennut muka tarkastamaan sanomalehteä tai +pujahtanut hetkeksi koko seurasta erilleen. + +Ilme muistutti muuten juuri sitä ilmettä, joka oli Elisabetilla ollut +silloin, kun hän Rantalan puutarhaseurassa ensi kerran kuuli Eugen +Schaumanin sankariteosta. Silloinkin hän oli vetäytynyt pois seurasta +ollakseen häiritsemättä muutamien vieraiden haltioitunutta innostusta. + +"Mutta olisiko mahdollista, etten minä tässäkään Suomen itsenäistymisen +asiassa osaisi olla yksimielinen kaikkien riemuitsevien kanssa!" — +ajatteli Elisabet melkein kauhistuen itseänsä. Sillä _kaikki_ +riemuitsivat, eivätkä suinkaan vähiten Elisabetin omaiset, hänen +lapsensa, lastensa lapset ja vielä näidenkin lapset isineen, vävyineen, +miniöineen, joita oli kaikkia jo niin paljon, etteivät merkkipäivinä +voineet samalla kertaa mahtua Elisabetin ja Kasperin kahteen +huoneeseen. Tämän ilakoivan nuorisojoukon kokoontuessa Elisabetin +ympärille ja alkaessa keskustella Suomen vapaussodan koti- ja +ulkomaisista sankareista, oli Elisabetin parasta ottaa esille +sukankutimensa ja olla laskevinaan sen silmukoita. + +Olisikohan syynä hänen mahdottomuuteensa mennä yleisessä riemun +virrassa vain hänen vanha, voittamaton kammonsa kaikkea väkivaltaa +kohtaan? Jo nuoruudessaan, ranskalais-saksalaisen sodan jälkeen, kun +Saksa alkoi ylpeänä koota voimiaan julistaen koko maailmalle väkevämmän +oikeutta, oli Elisabet ajatellut: tämä ei lopu hyvin. Ja nythän Saksan +odottamaton hajoaminen oli hänelle lopullisesti todistanut, että +kaikki, mikä on rakennettu väkivallalle, hajoaa ennemmin tai myöhemmin +takaisin alkuosiinsa. + +Mutta tästä hänen uskostansa tiesivät ja olivat aina tienneet kaikki +Eerikit, Saimit, Jannet, Ainot ja myös muut hänen rakkaimmat +tuttavansa, siihen olivat kaikki jo niin tottuneet, ettei asian +puheeksi ottaminen olisi voinut saada aikaan mitään noloa äänettömyyttä +ja keskustelun seisahdusta. Korkeintaan olisi Eerik sanonut: no niin, +niin, tiedämmehän me sinut, mamma, mutta tunnusta, että olit itsekin +iloinen, kun Helsinki valloitettiin! + +Elisabetilla oli kuitenkin, kuten jälkeenpäin selveni, toinen, hänen +mieltänsä todella painostava tyytymättömyyden syy, ja se koski +erikoisesti juuri tätä Suomen itsenäisen valtion syntyä eikä suinkaan +mitään Saksan asioita tai ylimalkaista väkivallan kieltämistä. + +Sille, joka Elisabetin tavoin oli elänyt Snellmanin kansallisen +herätyksen nousuajat ja ottanut hänen oppinsa sivistyneistön ja kansan +yhteen sulautumisesta toden kannalta, sananmukaisesti, sille ei Suomen +vastainen itsenäistyminen olisi voinut kuvastua muulla tavalla +mieleenkään kuin yhdessä tuon aatteen toteutumisen kanssa. Siinähän +koko se voimakas, koko kansan yhteinen tehtävä, joka ennen oli antanut +sisällystä ja lämpöä elämälle. Mutta nyt ei ollut semmoisesta enää +kysymystäkään. Nyt olivat yhteensulautumisen sijaan kansan ylä- ja +alaluokka päinvastoin eronneet toisistaan, niin että ei milloinkaan +ennen ole keskinäinen viha, epäluulo, koston pelko ollut näiden +luokkien välillä suurempi. Nyt oli sijaan saatu Suomen itsenäinen +valtio, ja sen pitäisi muka korvata sisälliset ikävyydet. Mutta tämä +nykyinen Suomen valtio — se oli Elisabetin mielestä semmoinen ihanne, +johon enintään pinttyneimmät vanhan ajan ruotsinmieliset olisivat +voineet tyytyä. Ilman tuota eri luokkien yhteensulautumista se oli +Elisabetista vain tyhjyyttään koliseva, eloton, sydäntä ja verta vailla +oleva laitos. Sillä jos jokin valtio ei voi saattaa ylä- ja alaluokkaa +lähentymään toisiaan — niin mitä virkaa on koko tuolla +itsenäisyydellä! + +Näitäpä ajatuksiaan Elisabet tyystin salasi ympäristöltään. Sillä hän +tiesi hyvin, kuinka kiihkeitä väittelyjä olisi syntynyt, jos hän olisi +antanut pienimmänkin aiheen keskustelun viriämiselle tästä +arkaluontoisesta kysymyksestä. Ja väittelyynkö se olisi pysähtynyt! Ei, +vaan veli olisi noussut veljeä vastaan, tytär miniää vastaan, ja mielet +olisivat kuohahtaneet ilmi riitaan. Vähänkö oli Suomessa tapauksia, +että poliittiset erimielisyydet olivat vieroittaneet toisistaan ennen +lujasti toisiinsa liittyneitä perheitä, jotka olivat muinoin yhdessä +intoilleet suomalaisuuden asiasta ja lastensa avioliittojen kautta +muuttuneet kuin samaksi perheeksi. Nyt saattoi tapahtua, että sen +jäsenet kadulla tavatessaan eivät edes tervehtineet toisiansa. Ja +kaikki on tapahtunut pelkkien väittelyiden vuoksi! + +Sen vuoksi Elisabet nyt lopullisesti päätti olla milloinkaan antamatta +aihetta kiivaiden väittelyjen syntymiseen ja mennä vain, edes tätäkään +väitettä kenellekään tyrkyttämättä, omaa tietänsä eteenpäin kaikessa +hiljaisuudessa. Hän oli huomannut, että yksi ja toinen jo epäili +hänellä olevan jotakin hampaan kolossa, mitä Suomen itsenäisyyteen +tulee. Yksikin varomaton sana — ja hän olisi ilmaissut koko +salaisuutensa. Ilmeitänsä ja hymyään hän kerta kaikkiaan ei voinut +hallita, ei ollut lapsuudestaan asti milloinkaan voinut. Siis hänellä +ei olisi ollut muuta keinoa kuin ehdottomasti vaieta. Ja hän olikin +päättänyt niin tehdä. Mutta nyt oli onnettomuus siinä, että tämä +itsepäinen vaikeneminen, aina kun päivän polttavin kysymys tuli +puheeksi, se tuntuikin aiheuttavan epäluuloja häntä vastaan! + +Peräti kiero tilanne! + +Ja kieräileminen oli hänelle sekin ollut lapsuudesta asti aivan +mahdotonta jo senkin vuoksi, että hänen kasvoistaan aina kaikki näkyi. + +Ihmeellistä, kuinka vaikeaan asemaan tämä Suomen itsenäisyys oli hänet +saattanut! + +Elisabet kesti tilanteen vaikeuksia pitkät ajat, kunnes ihmiset niin +tottuivat hänen vaikenemiseensa, etteivät poliittisissa kysymyksissä +enää kääntyneetkään hänen puoleensa, vaan puhelivat keskenään. + +"Vihdoin uskovat minua kyllin tuhmaksi", — ajatteli Elisabet +tyytyväisenä ja hengähti helpotuksesta. + +Kului vuosikausia — ja Elisabet pysyi aina vain uskollisena +vaikenemispäätökselleen. Lopulta eivät mitkään omavaltaiset kasvojen +ilmeet ja jäykistymiset enää häirinneet häntä, vaikka ympärillä +puhuttiin Suomen velvollisuudesta aseistautua kiireestä kantapäähän, +vihan lietsomisen välttämättömyydestä vastaisen sodan varalta... Tuntui +aivan kuin hänelle olisi todella ollut yhdentekevää, mitä ihmiset +Suomessa hommasivat puolustuslaitoksensa hyväksi. Suojeluskunnat +perustettiin, kasvatettiin ja järjestettiin ikäänkuin aivan Elisabetin +huomion ulkopuolella. Armeijat luotiin, harjoitettiin, sotalaivoja +rakennettiin, kivääri- ja patruunatehtaita perustettiin — kaikki se +oli menevinään vanhentuvan Elisabetin ohitse. + +Mutta kerran, kun oli paitsi omaisia saapuvilla myöskin vieraita, +kertoi joku läsnäolleista, että nyt oli päätetty perustaa myöskin +_kaasutehdas_ — ja nimitti kaupungin, jonka läheisyyteen tehdas +aiottiin sijoittaa. + +— Mummo, mummo, — sanoi leikillään joku nuoremmista, Elisabetin +huomiota herättääkseen koskettaen häntä polveen, — kuuletko mummo, +rupeavat valmistamaan meilläkin myrkkykaasuja, mitä mummo siihen sanoo? + +Elisabet ei sanonut mitään. Hän oli lukevinaan sanomalehdestä +petiitillä painettuja pikku-uutisia. Mutta hänen hiukan punehtuneella +ohimollaan saatoin huomata pienen suonen sykkivän tavallista nopeammin. + +Kaasusota, jota maailmansodan lopulla käytiin, oli kyllä Elisabetin +mielestä ollut jotakin, jota epäinhimillisempää hän ei voinut +aivoissaan enää kuvitella. Pommien heitteleminen taivaasta maan päälle +ja veden alitse laivojen alle hiipiminen ei vielä ollut mahdotonta +kestää, mutta myrkyttää kaasulla sitä, mitä ihmisten _täytyy_ +hengittää, se meni toki jo yli hänen voimiensa. + +Merkillistä oli, että vaikka hän oli kestänyt koetuksen eikä ollut +hiiskunut halaistuakaan sanaa kaasusotaa vastaan ja vain ohimosuoni +itsekseen sykki, kaikki rupesivat puhumaan niinkuin hän olisi antanut +perustellun lausunnon semmoisen sodan hylättäväisyydestä. + +— Sota kuin sota, — väitettiin hänelle, — ja kun vihollinen käyttää +kaasua _meidät_ tuhotakseen, on meidänkin käytettävä kaasua hänet +tuhotaksemme. + +— Sillä erotuksella vain, — lisäsi joku, — että meidän täytyy keksiä +kaasu, joka on vihollisen kaasua vieläkin tuhoisampi. + +— No, no, — sanoi kirkolliseksi tunnettu neiti, — eiköhän tuo jo ole +liikaa, ei mitään kilpailua pahassa, olen tädin kanssa aivan samaa +mieltä, eiköhän riitä, että kaasut ovat _yhtä_ voimakkaita, täti +kaiketi sanoo vain, että... (Elisabet ei ollut sanonut yhtään mitään). + +Vihdoin olivat kaikki väittelijät kääntyneinä suoraan Elisabetiin päin, +vaatien häntä ikäänkuin tilille sanoistaan. + +— Ei sotaa ja ei sotaa, sanot sinä mummo aina, mutta sano siis +kerrankin meille, mitä sinun mielestäsi Suomen olisi nykyisessä +tilanteessa tehtävä? + +— Mitäkö tehtävä? — toisti Elisabet, ja hänen kätensä värisivät +hiljaa, luultavasti hänen viimeisten yritystensä vuoksi olla mitään +sanomatta. — + +— Niin, mitä olisi tehtävä uhatussa asemassamme? + +Silloin Elisabet sanoi: + +— Olisi pantava toimeen täydellinen aseistariisuminen. Niin, heti, ja +ihan täydellinen. + +Ei kukaan voinut pitkään aikaan sanoa mitään. + +Kuului vain sen kirkollisen neidin nolouttaan peittävä: haha. + +Silloin sanoi ensimmäinen kysyjä silmät pyöreinä hämmästyksestä ja +vähän nuhtelevasti: + +— Kuinka?! Silloinhan bolshevikit heti hyökkäisivät tänne! + +— Luuletko niin? + +— No, "luuletko"! Sehän on päivänselvää! + +Lieventääkseen tilanteen kärjistyneisyyttä sanoi se kirkollinen: + +— Ehkä tädillä on semmoinen _usko_, etteivät bolshevikit tulisi. + +Elisabet sanoi tähän: + +— Ei, semmoista uskoa minulla ei voi olla. En tiedä ollenkaan, +tulisivatko vai eivätkö tulisi. + +Elisabetilla oli nyt hyvä tilaisuus puhua, sillä kaikki olivat vaiti ja +vähän hämillään. Hän sanoi selitykseksi kirkolliselle: + +— No niinkuin nuokin virkamiehet ja tuomarit, jotka istuivat +vankilassa omantuntonsa vuoksi, ja olihan yksi heistä istunut monta — +monta vuotta Siperiaankin karkotettuna: eihän heistä yksikään tiennyt, +mitä seurauksia heidän lainkuuliaisuudestaan Suomelle tulee. +Päinvastoin näytti tulevaisuus hyvinkin toivottomalta. + +Kun äänettömyyttä yhä jatkui ja muusta puhelusta ei tahtonut mitään +tulla ja kun muutamat vieraat olisivat aikoneet jo ruveta lähtöä +tekemään, sanoi Elisabet vielä: + +— Ovathan monet maat ruvenneet ajattelemaan aseista riisumista, ja +eikö se pikku Tanska jo ole riisunutkin? + +Tuolien jo rämistessä kuului lähtevien joukosta jonkun vanhemman ääni: + +— Siinä on suuri erotus, Tanskalla ei ole mitään pelkäämistä, mutta me +elämme kraaterin partaalla. + +Elisabet ei enää olisi voinut korottaa ääntänsä kaikkien kuuluville. +Hän sanoi siis vain hiljaa sille uskovaiselle, kun tämä tuli +hyvästelemään: + +— Siinähän se _usko_ juuri onkin, että mitään pelkäämättä ja ottamatta +lukuun mitään seurauksia on vain omalletunnolleen kuuliainen. + + * * * * * * + +Tämä oli Elisabetin viimeinen lankeemus vaikenemattomuuteen. + +Hän itse nimitti tapausta — "skandaaliksi". + +Sen jälkeen hän ei enää milloinkaan ottanut puheeksi poliittisia +asioita, taisipa lakata niitä ajattelemastakin, kun ne kuitenkin +menivät omaa väkivallan suuntaansa ja etenivät yhä kauemmas siitä, mikä +Elisabetin mielestä olisi ollut pääasia ja kaiken politiikan ainoa +oikeutus: ylä- ja alaluokan keskinäisestä lähenemisestä. + +Mutta sitä suuremmalla antaumuksella hän nyt vanhoilla päivillään +koetti omissa kotioloissaan ja suhteissaan alaluokkaan kuuluviin +tuttaviinsa toteuttaa vanhaa tasa-arvoisuuden ihannettaan: olla +suhtautumatta ihmisiin sen mukaan, kuka oli miellyttävä ja kuka +vastenmielinen, vaan kaikkiin niinkuin saman isän lapsiin, siis +niinkuin rakkaimpiin omaisiinsa. + +Siinähän oli edelleen Elisabetin uskon pääsisällys, nyt vain yhäkin +kirkkaammaksi selviytyneenä ja aivan vapaana entisistä epäilyksistä, +että maailman parannusta olisi muka ollut odotettava myöskin +parlamenteistä, joukkoliikkeistä tai ulkonaisista voimakeinoista. + +Ei niin, että tuo hänen lopullinen vaikenemisensa olisi osoittanut +hänen uskonsa missään suhteessa edenneen tai vieraantuneen tämän +maailman asioista ja muka siirtyneen enemmän haudantakaisiin asioihin. + +Ei, vaan melkeinpä päinvastoin. Se, mitä uskovaiset puhuivat hänelle +jostakin mystillisestä "Jumalan tahdosta", se sama Jumalan tahto vaati +häneltä vain luokkatunteen hävittämistä omasta sydämestä ja tähtäsi +siis juuri sen poistamiseen, mikä oli syynä tämän maailman kehityksen +pysähtymiseen. + + + + +XIX. ELISABETIN NÄKÖ JA MUISTI HEIKKENEVÄT, MUTTA HÄN TULEE YHÄ +ONNELLISEMMAKSI. + + +Mitä ensiksikin näön heikkenemiseen tulee, johtui se kaihin +ilmestymisestä oikeanpuoleiseen silmään. Näköä alkoi haitata esineiden +ääriviivojen hämärtyminen, joka suuresti vaikeutti kaikkia +kutomistöitä, ja niitähän vailla eivät hänen kätensä olleet tottuneet +olemaan. Monenlaisia silmälaseja hänelle tuotiin koetteeksi, mutta ne +eivät saaneet kuteen silmukoita näkyvämmiksi. Muutaman vuoden kuluttua +oli näkö niin huonontunut, että lukeminen ja kirjoittaminen tavallisten +lasien avulla kävi hyvin vaikeaksi ja saattoi tapahtua vain +suurennuslasin avulla, jota piti viedä sanalta sanalle ja riviltä +riville. Vielä jokunen vuosi — ja hänen kai täytyi kokonaan luopua +kirjeiden kirjoittamisesta, se on: seurustelusta poissaolevien omaisten +ja ystävien kanssa. + +Samasta syystä oli täytynyt vähitellen järjestää toisella tavalla ne +ääneen lukemiset, joita he Kasperin kanssa olivat harjoittaneet +säännöllisesti siitä ajasta asti, kun he parikymmentä vuotta sitten +olivat muuttaneet asumaan yhteen. + +Osat tässä ääneenlukemisessa oli jaettu niin, että Elisabet luki ja +Kasper kuunteli katajakeppejään tai paperiveitsiään näperrellen. Kasper +ei voinut lukea sydämentykytyksen vuoksi. + +Useat muistokuvat tämmöisistä tilaisuuksista tulevat erittäin selvinä +mieleeni niiltä ajoilta, jolloin he asuivat Siltasaarenkadun 5:ssä, +sitten Topeliuksenkadun Eurecassa, mutta erittäinkin, kun he yhä +halvempia vuokria hakien ja yhä laidemmaksi kaupunkia siirtyen +asettuivat Stenbäckin ja Messeniuksen katujen kulmassa olevan korkean +kivitalon 4:nteen kerrokseen. Se oli kaupungin melkein viimeinen talo +Turuntien suuntaan. + +Siellä heillä oli kaksi huonetta, molemmat pitkulaisia, ja Elisabet, +joka ei enää käynyt ulkona, oli kovin mielissään, että hänen +huoneestaan näkyi Turuntiellä askeltelevia ihmisiä, tosin sangen +pienikokoisina, mutta Eurecan huoneesta hän ei ollut nähnyt sitäkään, +ei ainoatakaan ihmistä mistään ikkunasta. + +Elisabetin vanhat, tutut huonekalut tekivät uudenkin huoneen kohta +tutuksi. Siinä hänen mahonkinen shifonjeensa, jonka alaskääntyvä, +viheriällä veralla varustettu kirjoituslevy antoi avattaessa +unohtumattoman, Viipurin ajoilta asti muistiin kotiutuneen särähdyksen. +Siinä hänen kirjoituspöytänsä, jonka kohdalla seinässä pikku kehyksien +ja lasien alla hänen vanhempainsa ja Pjotr Karlovitshin suuret +muotokuvat, sekä pienempikokoisina muiden setien, sisarusten, heidän +miestensä, vaimojensa ja lapsiensa valokuvat. Siinä hänen +"etasheerinsa" vanhoine nuotteineen ja kuva-alpumeineen. Tuossa +vaatimaton piano, jolla Kasper toisinaan improvisoi sävelmiänsä, tuossa +vaatekaappi laatikkoineen ja perempänä alkovi rautavuoteineen ja +pakkilaatikosta sommiteltuine, vaatteella verhottuine pesukaappeineen. + +Mutta ennen kaikkea — keskelle huonetta on sijoitettuna Elisabetin +historiallinen pyöreä pöytä, jonka ääressä on hänen alituinen +istumapaikkansa, pieni pehmeä keinutuoli. Molemmin puolin seinillä on +säännöllisiin riveihin nupinauloilla kiinnitetty Kasperin maalaamia +pieniä taulukankaita, jotka täyttävät aika suuria seinäpintoja. Niistä +ovat useat hyvin sieviä ja Elisabetille kalliita, koska ne muistuttavat +hänen mieleensä niitä lukemattomia eri seutuja, joissa hän on kesiänsä +viettänyt. + +Nyt näen heidän yhdessä lukevan ääneen Mereshkovskia. Elisabet lukee +pyöreän pöydän ääressä, sankalasit kaukana nenännipussa. Kasper, istuen +pöydän toisella puolella niin, että kirkas sähkölamppu hänellekin +valaisee, veistelee ihmeellistä katajakeppiä, jonka viiruisen, pitkästä +maatumisesta ja taas kuivumisesta kovettuneen ja värikkääksi käyneen +ainepuun hänelle on joku ystävä maalta lähettänyt. Hän veistelee, +näpertelee ja viilailee puun oksamukuloita, koettaen säilyttää pyhänä +niiden luonnonomaista muotoa ja kauneutta. Vähän väliä hän edentää puun +luotaan, katselee sitä kummaltakin puolelta päätänsä kallistellen, +niinkuin tekevät kuvanveistäjät ja niinkuin varmasti oli muinoin tehnyt +myöskin setä Pjotr muovaillessaan pikku hevosia puusta tai savesta. Ei +mikään poleeraus tai muu keksitty koristelu luupäädyillä ja +metallirenkailla saanut Kasperilla tulla kysymykseen. Hänelle oli +pääasiana vain luonnonkauneuksien löytäminen ja esille saattaminen, +eikä niitä saanut koruilla banalisoida. + +Mutta tuli vihdoin aika, jolloin Elisabetin täytyi tunnustaa +Kasperille, ettei hänen oikea silmänsä näe enää juuri ollenkaan ja että +lukiessa oli melkein parempi pitää sitä kokonaan suljettuna. Elisabet +tiesi kuitenkin, että hämärteli jo vasemmassakin silmässä, ja kun +Kasper toimitti lääkärin, sanoi tämä heille, että Elisabetia uhkaa +muutaman vuoden kuluttua täydellinen sokeutuminen ja että kaikesta +lukemisesta oli tehtävä jyrkkä loppu. + +Elisabet olisi vielä koettanut käyttää tuota isokokoista +suurennuslasia, sillä sehän ei rasittanut silmää, vaan vähän vain +väsytti kättä, jonka piti lasia täsmällisesti kuljettaa ja pian löytää +uudelle riville. Mutta Kasper ei semmoiseen suostunut. + +Kasper oli aivan kauhuissaan lääkärin lausunnosta. Mamma — sokeaksi! +Tämä hirveä ajatus oli hänelle tullut mahdottomana yllätyksenä. + +Kun Elisabet ääneenlukemisajan tultua taas vain otti käteensä +suurennuslasin ja avasi Mereshkovskin, niin Kasper melkein suuttui +häneen. + +— Etkö sinä siis usko, mitä tohtori on sanonut? + +— Olen itsekin jo kauan sitten aavistanut samaa. + +— Äsh, mutta oletko ajatellut, _mitä merkitsee olla sokeana!_ + +— Olen. Ei näe mitään. + +— Ei näe mitään, ei mitään, mamma, eikä milloinkaan enää tule +näkemään, ei mitään eikä ketään. + +— Ajatuksissani näen kuitenkin teidät kaikki, ja jo kauan sitten +paljon selvemmin kuin silmilläni. + +Kasper otti mielenosoituksellisesti kirjan omalle puolelleen pöytää ja +sydämentykytyksestä huolimatta rupesi lukemaan ääneen. Elisabet työnsi +huoaten suurennuslasin kauemmas luotaan ja olisi syventynyt +kuuntelemiseen, ellei hänen olisi pitänyt ajatella kysymystä, miten +saada Kasper uskomaan siihen täydelliseen huolettomuuteen, jota +Elisabet itse tunsi oman sokenemisensa suhteen. + +Mutta Kasper puolestaan oli yhä niin järkyttynyt, ettei hän voinut +keskittää huomiotansa kirjan sisältöön, vaan usein pysähtyi luvussaan +ja jäi vaieten tuijottamaan johonkin kirjan kohtaan. + +Silloin Elisabet aina käytti tilaisuutta jatkaakseen edellistä +keskustelua. + +— En muista, kuinka oli nuorena, — sanoi hän, — mutta ainakin +vanhana on niin, että kun ummistaa silmänsä ja ajattelee, niin elää +paljon syvemmin, voi nähdä kenet tahtoo, vainajiakin, olla +menneisyydessä, tulla taas nykyisyyteen, muistella Armasta, +lastenlapsia, — mutta silmät avoinna ei voi nähdä kuin läsnäolevia, +no, palasen Turuntiestä, ja aika rajoittaa kaiken vain yhteen +pisteeseen, nykyisyyteen. Elämä on paljon köyhempää. + +Kasper katsahti Elisabetiin niinkuin olisi tahtonut sanoa jotakin, +mutta ei sanonut mitään, rupesipa vain lukemaan eteenpäin. Ilmeisesti +hän ei kuitenkaan nytkään ajatellut, mitä luki, vaan ehkä ajatteli, +mitä Elisabet oli äsken sanonut. Taas hän jäi tuijottamaan. + +Ja taas Elisabet käytti tilaisuutta. + +— Täytyyhän ihmisen lopulta kuitenkin ummistaa silmänsä... + +Kasper keskeytti sanoen: + +— Mutta mamma, sinähän puhut aivan niinkuin _tahtoisit_ olla sokea! + +Elisabet mietti vähän aikaa. + +— Hm, — sanoi hän hiljaa, — ehkä se voisi olla ihmiselle hyvinkin +tarpeellinen harjoitus. + +— Harjoitus mihin? + +— No ... vaikkapa johonkin toiseen elämään, jossa ei enää näe +silmillä, vaan ajatuksilla. + +Kasper nousi paikaltaan ja sulkien kirjan sanoi: + +— Tämä kirja ei näytä ollenkaan huvittavan sinua, minun täytyy hakea +jokin toinen. + +Hän toi huoneestaan Tolstoin teoksia. + +Aikoinaan hän oli suomentanut useita Tolstoin uskonnollisista teoksista +ja Otava oli ne julkaissut, mutta sittemmin oli tuo puuha jäänyt +sikseen. + +Nyt alkoivat heidän yhteiset Tolstoin lukemisensa. + +Ja sen jälkeen he eivät paljon muuta lukeneetkaan kuin noita teoksia. +Sillä Kasper oli uudella tarmolla kiintynyt Tolstoin tutkimiseen ja +suomentamiseen. Ja Elisabet oli siitä onnellinen pitäen sitä +sokenemisensa ansiona. + + * * * * * + +Mitä sitten Elisabetin muistikyvyn heikkenemiseen tulee, niin olihan +sekin jo kauan sitten alkanut tehdä tuloaan. Mutta että se jo saattoi +tehdä Elisabetille suoranaisia kepposia, sitä hän ei olisi voinut +aavistaakaan. + +Asia koski hänen rakkaita lapsen-lapsen-lapsiaan. + +Suurena salaisuutena ja vannottaen olemaan kenellekään mainitsematta +hän kertoi, että eräänä päivänä, hänen istuessaan kuten ainakin pyöreän +pöytänsä ääressä, tuntematon palvelustyttö oli tuonut hänen luokseen +"visiitille" yhden noista pienokaisista, tyttösen. Oli riisunut siltä +päällysvaatteet eteisessä ja laskenut sen ovesta hänen huoneeseensa +niinkuin ainakin muka yllättääkseen mummon. + +Tyttö nauroi, pikku kuopat pulleissa poskissaan, ja ojensi kätösensä +juostakseen mummon syliin. + +Mummo puolestaan teki niinkuin oli aina tehnyt, milloin tuollainen +rakas pikku kävijä hänen luoksensa tuotiin: näytti muka kovin +hämmästyneeltä ja riemastuneena levitti molemmat kätensä +vastaanottaakseen tulevan töytäyksen. + +Hän otti tytön syliinsä, puristeli ja suuteli sitä ja rupesi sanomaan: + +— No mutta päivää, päivää, rakas pikku... + +Ja nimeä ei muistanutkaan. + +Pitäen lasta sylissään hän alkoi sitä huvitella, selitteli kuvakirjan +kuvia, leijonan hyökkäyksiä viatonta karitsaa vastaan ja karitsan +ihmeellistä pelastusta, kertoi satuja ja sai lapsen nauramaan kohti +kurkkua, mutta samalla koko ajan itsekseen ajatteli: + +"Kuinka tämä voi olla mahdollista? Tunnenhan minä tämän lapsen aivan +läheisesti, tunnen nuo poskien kuopat, tunnen suloisen äänen, rakastan +aivan niinkuin ennenkin, olen pitänyt lempilapsenani ... ja nyt en +tiedä, kuka se on!" + +Elisabet olisi kauhistunut tätä selvää merkkiä "henkisten voimain +heikkenemisestä" tai "veren kalkkeutumisesta", niinkuin nuoret olisivat +tapausta nimittäneet, ja ehkä hän olisi pillahtanut kyyneliinkin +säälistä lasta kohtaan, joka istui hänen sylissään niin turvallisena +eikä aavistanutkaan, ettei mummo tiennyt hänen nimeään tai edes kuka +hän oli. Mutta Elisabetin pelasti nyt, niinkuin oli lukemattomia +kertoja ennen pelastanut, hänen oma ajatuksensa. + +"Eihän tuo tapaus", — ajatteli hän, — "oikeastaan todista muuta +kuin että muistinsakin kadottanut ihminen voi elää täyteläistä +rakkauselämää. Enhän minä häntä silti vähemmän rakasta... Nytkin voisi +kysyä: harjoitusta mihin? Ja minä en voisi sanoilla vastata muuta kuin: +johonkin. Niin, johonkin, jossa täytyy rakastaa kaikkia, mistään +nimistä tietämättä. Mutta kuinka tyhmiä sanat ovatkaan, kun pitää +selittää _oikeita_ asioita!" + +Nämä tämmöiset selvenemiset ne olivat hänen elämäänsä. + +Usein, kun tulin hänen luoksensa ja me olimme kahden kesken, hän +kiiruhti kertomaan, mitä "ajatuksia" hänellä taas oli ollut. + +Niinpä hän kerran sanoi: + +— Eilen illalla, Kasperin nukuttua, luin suurennuslasilla Tolstoin +käännöstä Jeesuksen hyvästelypuheesta, jossa Jeesus turhaan koettaa +selittää ymmärtämättömille oppilailleen, miten hänen minuutensa +samastuu isän kanssa ja myös sen kanssa, joka täyttää isän tahdon. Ja +niin löysin taas tuon evankeliumin ihmeellisimmän paikan: ... "ja Isä +ja Minä tulemme hänen luokseen ja otamme asuntomme hänessä". Tulin +ajatelleeksi, että voikohan sanoilla enää paremmin selittää tuota +minujen yhteyttä ja ikuisuutta? + +Minä tahdoin vielä tarkemmin tietää, mitä hän ajatteli siitä minujen +yhteydestä. + +Hän sanoi: + +— No sitä vain, että se, joka suhtautuu väkivaltaan Jeesuksen tavalla, +saapi jo tässä elämässä oman ikuisuutensa tunnon. + +Toisen kerran hän kertoi, miten onnellinen hän oli aina, kun nuo +ajatukset hänelle tulivat. + +— Ja mistä ne tulevat, — sanoi hän, — sitä ei voi kukaan ymmärtää. +Ne laskeutuvat itsestään kuin sade kuivan maan päälle. Välistä herään +aamulla valmiiseen ajatukseen ja olen sitten koko päivän niin +onnellinen, etten keksimälläkään voisi keksiä, mitä vielä lisäksi +toivoa. + +Eräänä toisena päivänä hän puhui: + +— Nuoret usein sanovat keskenään: mitäpä noista vanhoista, eipä olisi +suurtakaan väliä, vaikkei heitä olisi. Ja totta on, että elämä on +nuorille. Mutta jos he tietäisivät, miten ajatukset vanhalla muuttuvat +hänen jokapäiväiseksi leiväkseen ja kuinka hyvältä se leipä maistuu, +niin he itse tahtoisivat pian tulla vanhoiksi. Tästä nykyisen elämäni +suuresta onnesta en haluaisi milloinkaan kuolla pois, eläisin vaikka +sokeanakin ja jalat yhtä sietämättömästi kolottavina kuin nytkin tällä +hetkellä. Olen kohta 90-vuotias, no, tietysti pitää pian mennäkin, eikä +minulla ole oikeastaan mitään sitäkään vastaan. Mutta elämisen onnen +vuoksi eläisin mielelläni vaikka 100-vuotiaaksi, — ellei se jo alkaisi +olla suorastaan — skandaali, — mitä arvelet? + + + + +XX. VANHEMPIENI ROMAANI PÄÄTTYY. + + +Tavallisesti kaikki romaanit, jotka lukijakunnan suurinta osaa +miellyttävät, "päättyvät hyvin", se on, päättyvät johonkin yllätyksen +tapaiseen käänteeseen, esimerkiksi pitkien väärinkäsitysten jälkeen +rakastavaiset vihdoin "saavat toisensa", tai jos romaanin päähenkilö ei +ole enää mikään nuori henkilö, vaan on esimerkiksi pitkän aikaa +kärsinyt köyhyyttä, hän lopulta äkkiarvaamatta saa jonkin suuren +perinnön tai voittaa raha-arpajaisissa, ja lukijakunta sulkee +tyytyväisin mielin paksun kirjan. + +Mutta _tämän_ romaanin päättäjäisiksi ei sen kirjoittaja voi saada +aikaan minkäänlaista loppuleimahdusta. Elisabet köyhtyi köyhtymistään +viimeiseen loppuun asti. + +Hänen varattomuutensa tuli erittäin tuntuvaksi, kun hän +bolshevikkivallankumouksen jälkeen kadotti senkin eläkkeen, jonka oli +kenraalin leskenä vuosineljänneksittäin nostanut Venäjän valtiolta. + +Elisabet olisi ehkä sittenkin tullut toimeen, sillä hän oli +äärimmäisiin asti supistanut kaikki omat tarpeensa, mutta hänen teki +kovin kipeätä ajatella, että nyt kaikki nekin, joita hän oli tähän asti +vähillä tuloillaan avustellut ja jotka olivat siihen jo tottuneet, +jäisivät nyt äkkiä hänen jakojaan vaille. Tässä kohden onnistui hänen +avukseen pääsemään se hänen pojistaan, joka oli saavuttanut parhaimman +taloudellisen aseman ja joka oli säännöllisesti avustellut myöskin +Elisabetin sisarta. Samasta syystä oli Elisabetin pakko viime vuosinaan +ottaa vastaan se pieni vuotuinen eläke, minkä muuan vaikutusvaltainen +ystävä oli hänen anomattaan hänelle toimittanut Suomen hallitukselta. + +Näiden tulojen lisäksi oli melkein mahdotonta saada Elisabetille mitään +annetuksi. Ja jos jotakin saikin annetuksi, se kaikki entisellä tavalla +hupeni jonnekin tietämättömiin. Jos hänelle tuotiin vaikkapa vain +hedelmiäkin, kohta ne katosivat jonnekin, jossa hän kaiketi katsoi +semmoisten tuomisten maistuvan vieläkin paremmilta kuin hänen suussaan. + +Kerrankin sain sanan, että oli tultava kiireimmän kautta hänen +luokseen, sinne laita-Töölöön. + +— No mikä nyt asiana? — kysyin kohta tultuani. + +Aivan kuin olisi joutunut kiinni jostakin pahanteosta hän minun +katsettani vältellen sanoi: + +— Nyt tarvittaisiin rahaa, — niin, Arvid, ajatteles, rahaa. + +Mutta hän ei ruvennut sanomaan kuinka paljon. + +Minä, joka katsoin olevani hänelle entisiltä ajoilta jotakin velkaakin, +vaikkei hän milloinkaan ollut tahtonut siitä mitään tietää, ilostuin, +että hän siis vihdoinkin oli päättänyt ottaa vastaan jotakin avustusta +minultakin. + +— No, kuinka paljon tarvitaan, 500? — kysyin. + +— Ei, Arvid, — sanoi hän mennen aivan noloksi ja voimatta ollenkaan +katsoa minua silmiin, — ei 500, vaan _viisi tuhatta!_ + +— Sopii mainiosti. + +Minä satuinkin olemaan juuri siihen aikaan rahoissani, sillä +"Vanhempieni romaanin" I osa oli vähän ennen ilmestynyt ja menekki oli +ollut erinomainen. + +Ilmeni kuitenkin, että rahoja ei ollut tarvittu Elisabetin omiin +tarpeisiin. Niiden saamisen koko kiireellisyys oli johtunut siitä, että +eräs hänelle rakas köyhä perhe oli maksamattomien verojen vuoksi +joutunut ulosmittauksen alaiseksi ja suorittamattoman vuokran tähden +sitä uhattiin lisäksi asunnosta häädöllä. Se nyt saatiin toki +onnellisesti estetyksi — Elisabetin omien muistelmien ansiosta. + + * * * * * + +Minun on tässä vielä tehtävä selkoa Elisabetin helsinkiläisen +jokapäiväisen elämän menosta, ympäristöstä ja lähimmistä henkilöistä. + +Menojen vähentämiseksi äärimmilleen he olivat Kasperin kanssa +järjestäneet yhteisen taloutensa seuraavalla tavalla. + +Samassa kivimuurissa, pari kerrosta ylempänä asui Kasperin tytär Aino. +Hän oli naimisissa Piirosen kanssa, joka oli ammatiltaan puuseppä ja +oli päivisin poissa verstaalla. Niukan toimeentulon vuoksi Ainon täytyi +itsensäkin olla työssä; hän palveli ensin vakuutuslaitoksessa ja oli +sitten äitiyden vuoksi pakotettu siirtymään muihin konttoritöihin. Kun +heillä nyt oli lapsi, pikku Jorma, ei Aino mitenkään voinut tulla +toimeen ilman apuria, joka päivin hoiti lasta ja keitti ruoan. Täksi +apurikseen he saivat Piirosen sisaren, joka muutti heille kuin +perheenjäseneksi ainakin. + +Heidän asunnossaan ei kuitenkaan ollut mitään "palvelijanhuonetta". Ja +kun Elisabetin asunnossa sellainen oli eikä hän itse palvelijaa +käyttänyt, sovittiin niin, että Piirosen sisar sai tuon huoneen +yökortteerikseen ja autteli sitten Elisabetia vähän siivouksessa ja +päivällisastiain pesussa. Tullessaan näitä toimia varten alas Piirosen +Elvi toi Jorman mukanaan ja siitäpä kultakutrisesta pojasta mummolla +oli vasta iloa! + +Ruoka nousi valmiina ylös keittiöhississä. Mutta aina oli Elisabetilla +kuitenkin itselläänkin keittopuuhia tilattujen annosten ohella, ja +milloin Jorman hoitaja ei joutanut, suoritti hän kyllä itse +astiainpesunkin. Se tapahtui usein ja silloin auttoi Kasper astiain +kuivaamisessa. + +Paitsi tuota Elisabetin vapaaehtoista köyhyyttä, jonka hän +sanoi antavan elämälleen sellaisen rauhan ja sopusuhtaisuuden, +lisäsi hänen onneansa vielä sekin, että hän näki Kasperin +päässeen sydämentykytyksistä, jopa jaksavan jälleen suoritella +suomennostöitäkin, joten hän nyt ilmeisesti kulki paranemista eikä +huononemista kohden. + +Kasper oli myös alkanut tehdä jokapäiväiset ostokset ja puodissakäynnit +tuoden Elisabetille tarvittavat leivät, suolat, tulitikut, kermat, voit +kauniisti laukussa. Aivan tolstoilaisen elämäntavan mukaisesti. Sitten, +päivällistunnin lähestyessä ja Elisabetin jo kolistellessa keittiössä +hän toi pöytäliinan, lautasliinat, lautaset, veitset, haarukat, kattoi +pyöreän pöydän ja asetteli siihen kaiken, mitä tarvittiin. Hänen +tehtäviinsä kuului vielä kantaa keittiöstä pöytään tarjotin, jolle +Elisabet oli asetellut valmistamansa ruoat ja liemet. Sillä Elisabet ei +voinut itse enää kantaa tarjotinta, koska hänen täytyi kulkiessaan +sivuta toisella kädellään seinää. Jalat olivat käyneet niin +epäluotettaviksi, ettei hän uskaltanut kulkea kahden vähän kauempana +olevan tuolin väliä, ellei matkalla näkynyt mitään, mihin olisi voinut +käsin nojautua. Onneksi ei hänen huoneessaan ollut sellaisia +välimatkoja monta. Mutta rakkaasta keittiöstään hän ei vain millään +luopunut. + +Kun hänelle joskus soitti ulko-oven kilistintä eikä ketään muita +sattunut olemaan hänen luonaan, sai kauan-kauan odottaa, ennen kuin +vihdoin alkoi kuulua hitaasti lähestyvää jalkojen laahustamista ja ovi +avautui. Siinä kohden seinää, jota hänen kätensä oli sivunnut, näkyi +pitkät ajat hänen poistuttuansa vähän tummempi juova. + +Mutta taloudessa tarvitaan myös paljon muutakin palvelusta kuin vain +keittiön ja siivouksen asioissa. Esimerkiksi sarana vääntyy poikki, tai +lukonavain kiertyy ympäri, tai ikkuna on tiivistettävä. Silloin oli +heillä kyllä tiedossa ihan tuossa kohta kulman takana asuva +työmiesystävä, työmies siksi, että hän todella osasi kaiken, ja ystävä +siksi, että hänen kanssaan saattoi puhua mistä aatteellisista asioista +tahansa. Ainakin parina eri kertana, tullessani Elisabetin luo myöhään +illalla, tapasin heidät kolmisin juomassa teetä, vajonneina mitä +syvällisimpiin keskusteluihin. Kaikki miehen työt olivat aina ystävän +töitä. + +Taloudessa voi sattua myöskin tapauksia, joita sanotaan +suursiivouksiksi, jolloin lattia on pestävä, seinät pyyhittävä, ikkunat +pestävä, ja rappusten ylimmälle astuimelle nousten verhot otettava +alas. Semmoiseenko Elisabet olisi enää pystynyt kipeine jalkoineen? +Mutta hänellä oli tietysti siihenkin tuttunsa ja ystävänsä, ja +kädenkäänteessä oli kaikki tehty, vieläpä oli ollut aikaa juoda +keittiössä monet kahvit ja keskustella elämänkysymyksistä sydämen +kyllältä. Kuinka toista olikaan nyt tämä seurustelu kuin ennen muinoin +Vaasassa, jolloin hän oli kuvernöörinrouvana harjoittanut +"hyväntekeväisyyttä" muijien keskuudessa! Silloin hän oli vain +kuvernöörinrouva, mutta nyt hänen elämänsä oli muodostunut — sanoi hän +— suorastaan ruhtinaalliseksi, sillä hänen ystävänsä kilpailivat +palvelustehtävien anastamisessa toinen toiseltaan. + +Niinpä Mari, joka oli ollut hänen luonaan Vieremässä ja nyt muuttanut +kaupunkiin, otti tehtäväkseen auttaa hänet kylpypäivinä ammeeseen, +pestä ja kuivata hänet, saattaa vuoteeseen peitteiden alle ja tuoda +teetä oikein tarjottimella. Entä se pikku pullukka, Auruura Leinonen, +joka hänkin oli Elisabetin entisiä "uskottuja". Hän oli käynyt joskus +itkemässä Elisabetille onnettomuuksiaan, mutta hän ei oikeastaan +osannut itkeä, sen kuin vain päästä alkuun, niin kohta jo piti taas +saada nauraa, jolloin hän onnellisena kikatti, kyynelet silmissä. Nyt +hän oli tuonut Elisabetille useita purkillisia omia keittämiään +marjamehuja, eikä itkuista tullut sillä kertaa mitään, posket nauroivat +ja kyyneleitä oli silmissä vain tapaamisen onnesta. + +Elisabet rakasti kovasti vieraiden ilmestymistä luokseen. Hän oikein +kirkastui, kun ovikello kilisi ja äänet eteisessä ilmaisivat, että se +taikka se omaisista tai tutuista oli tullut, ja vieläkin enemmän, jos +ne ja ne olivat tulleet, mutta kaikkein eniten, jos oikein suuri joukko +oli päättänyt yhtyä hänen luonaan. Kun kaikki tiesivät tästä hänen +iloitsemisestaan, sattuikin usein, että hänen luonansa istui vieraita +melkein koko päivän, toiset menivät, toiset tulivat. + +Saattaisi kysyä, mitenpä silloin meneteltiin, jos Elvikin sattui +vieraiden tullessa olemaan poissa, Jormaa ulkona kävelyttämässä. Ei +mitään hätää. Vieraat olivat täysin tottuneet selviytymään Elisabetin +luona omin neuvoin. He toivat tullessaan kaikki tarvittavat kakut ja +kahvileivät. Vähän aikaa naureltua pyöreän pöydän ympärillä rupesi +Elisabet nousemaan tuolistaan. Mutta naiset painoivat hänet takaisin +istumaan ja katosivat keittiöön, toiset kahvia keittämään, toiset +kuppeja tuomaan ja pöytää kattamaan. + +Mutta parhaittenkin vieraittensa seurassa Elisabetin oli yhä edelleen +säilytettävä vaiteliaisuutensa kaikessa, mikä koski hänen sisäisintä +elämäänsä ja uskoansa. Avomielinen ja vapaa hän saattoi olla vain +niiden lukuisien "ystäviensä" kanssa, jotka kyllä eivät kuuluneet +mihinkään seurapiiriin. Ja tavallisissa kotioloissa Kasper oli ainoa, +jonka kanssa hän saattoi, mitään rajoituksia tuntematta, valtoinaan +antautua keskustelemaan rakkaista henkisistä kysymyksistään. + +Kasper oli kokonaan lakannut tutkimasta uskovaisten luita ja munaskuita +ja siinä tarkoituksessa heitä kaivelemasta. Tottapa hän oli vihdoinkin +löytänyt aivan läheltänsä sen ihmisen ja sen uskon, jota oli niin kauan +hakenut. + + * * * * * + +Mitä vihdoin Elisabetin kuolemaan tulee, niin eipä siinäkään ollut +mitään semmoista tavallisuudesta poikkeavaa, joka tehoaisi romaanin +loppunumerona. + +Sillä hän kuoli kaikkein tavallisimman kuoleman, ilman mitään +omaisten kutsumisia vuoteen ääreen, "viimeisiä sanoja" tai muita +juhlallisuuksia, joita hän olisi varmaan kuolinhetkellään ujostellut +yhtä paljon kuin oli aina ujostellut eläessään. Sanalla sanoen, hän +kuoli niinkuin kaikkein tavallisimmin kuollaan: kolmen päivän kuluessa +vähitellen kadottaen tietoisuutensa. + +Tosin sanotaan jotakin vähän merkillisempää tapahtuneen ensimmäisenä +kuumepäivänä. Silloin ei ollut vielä ehditty hankkia lääkäriä eikä +sairaanhoitajatarta, ja Elisabetia oli tullut hoitamaan eräs noista +hänen "ystävistään". Elisabet oli jotakin hourinut silmät auki. Sitten +hän oli, yhä puolittain hourien, ojentanut molemmat kätensä, kietonut +ne hoitajansa kaulaan, vetänyt hänen päänsä luokseen ja suudellut häntä +moneen kertaan. Tämän olisi nyt pitänyt merkitä elämästä lähdön tuntoa +ja hyvästelyä. Sellainen juhlallisuus ei olisi ollut oikein hänen +tapaistaan. Mutta sen voi selittää toisinkin. + +Onhan jotensakin yleinen huomio, että kuoleman lähestyessä vanhus alkaa +houria kauan sitten sattuneista tapauksista. Ehkä hänen oman elämänsä +filminauha kehittyy auki hänen edessään ja näyttää hänelle kuvan +toisensa perästä, sen koko juonen lapsuudesta vanhuuteen asti. Ehkä +tämmöistä katseltavaa oli Elisabetillakin. Ehkä filmi oli jo ennättänyt +siihen kohtaan, missä Aleksander vie häntä ensi kerran Suomeen ja he, +kuomureessä vietettyään ankaran pakkasyön, kirkkaassa aamunkoitteessa +ajavat ensimmäisen suomalaisen majatalon pihaan. Elisabet on niin +viluissaan, ettei hän tahdo ollenkaan tulla pois lämpimien vällyjen +alta. Emäntä tuo hänelle kahvin rekeen ja Elisabet tahtoo kiitokseksi +suudella miellyttävää emäntää. Mutta Aleksander, joka seisoo kuistilla +puhellen, tekee hänelle estäviä merkkejä ja jäljestäpäin selittää, +ettei Suomessa ollenkaan sovi vallassäätyisen naisen suudella emäntiä. +Seitsemänkymmenen vuoden kuluttua hän sen nyt teki omin valloin. + +Sitten hän ummisti silmänsä ja kova keuhkokuume riehui hänessä kolmen +päivän ajan. Mitään viittauksia siitä, kehikö elämänfilmi hänen eteensä +vielä muita kuvia, näyttikö Kuopiot, Neitsytniemet, Örnintalot, +käyttikö Helsingissä, antoiko muistaa kansallisen herätyksen ajat, +sinisen lipun neulomiset, Vaasat, Vieremät, — ei voinut huomata. + +Ei tapahtunut itse kuolinhetkenäkään mitään tavallisuudesta poikkeavaa. +Kuolinkamppauksen kestettyänsä, kun sydämen sykintää ei enää tuntunut +ja kädet olivat jo alkaneet jäähtyä, hän yht'äkkiä avasi silmänsä. +Sekin on hyvin tavallista, ja kuka meistä ei olisi sitä joko itse +nähnyt tai ainakin kuullut semmoista kuolevista kerrottavan. Joka +toinen heistä niin tekee. + +Vanhat jumaliset sairaanhoitajattaret, jotka paljon näkevät ihmisten +viimeisiä hetkiä, sanovat, että ihmiselle silloin näytetään kaikki ne +kärsimykset, joita maailman vielä täytyy kestää, ennen kuin jumalan +valtakunta tulee. + +Hyvin mahdollista, jopa luultavaakin. + +Mutta jos niin on, niin ainakin Elisabetin katseessa olisi odottanut +näkevänsä jotakin kauhun ilmettä. Sitä tuntua ei siinä kuitenkaan ollut +nimeksikään. Oli vain ääretön, juhlallinen totisuus, ihmettelevä +hämmästys, niinkuin hän olisi kaikesta näkemästään tahtonut sanoa: Vai +niinkö, niinkö! + +Miten siis lieneekään. + +Eräs asia on vain varma. Tuosta katseesta ilmeni selvään, että hän oli +kokonaan unohtanut meidät, jotka seisoimme hänen vuoteensa ääressä. + +Eikä ihmekään, — jos hänelle oli nyt todella selvinnyt minujen yhteys +ja hän näki koko sen äärettömän alan, jossa kaikkia ihmisiä oli +rakastettava omaisina. + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78200 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6c72794 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This book, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..c56dd44 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #78200 +(https://www.gutenberg.org/ebooks/78200) |