diff options
Diffstat (limited to '78146-0.txt')
| -rw-r--r-- | 78146-0.txt | 6585 |
1 files changed, 6585 insertions, 0 deletions
diff --git a/78146-0.txt b/78146-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d948914 --- /dev/null +++ b/78146-0.txt @@ -0,0 +1,6585 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78146 *** +language: Finnish + + + + +KUN MERI ANTOI OMANSA TAKAISIN + +Kirj. + +Gabriel Sanden + + +Suomentanut + +Helmi Krohn + + + + + +Jyväskylässä, +K. J. Gummerus Osakeyhtiö, +1924. + + + + +I. + + +— Upota, sanoitteko upota, herra, pisti pieni, kuiva englantilainen +puheen väliin. Hän oli hermostuneen vilkas verrattuna useimpiin +maanmiehiinsä ja hätkähti joka kerta, kun hän sanoi jotakin. — Ei pidä +koskaan maalata pirua seinälle. + +— Upota — loruja! sanoi kalpeanlihava amerikkalainen, joka istui +mukavasti nojautuneena tuolissaan, jalat uunin ristikolla. Hänen +huomattavin ominaisuutensa oli huolimaton velttous, mikä ilmeni myöskin +hänen puheestaan... Saattoi huomata, että hän oli politikoitsija ja +tottunut saamaan maksua joka sanastaan. — Loruja. Tämä laiva ei voi +upota — _sen on aivan mahdoton upota_, hyvät herrat. Me olemme täällä +yhtä hyvässä turvassa kuin kuivalla maalla. + +— Myönnetään, hymyili kaljupäinen irlantilainen. — Ainakin yhtä hyvässä +turvassa kuin New-Yorkissa. Kuinka monta tuhatta henkeä kuolikaan +tapaturmaisesti viime vuonna New-Yorkin kaduilla? Luin siitä vastikään +sanomalehdissä, mutta olen unohtanut. + +Istuttiin tupakkasalongissa ryhmittäin ja juteltiin päivällisen +jälkeen. Kamiinissa paloi tuli, ja herrat olivat ryhmittyneet sen +ympärille. Sikaarien savu leijaili sinisenä pilvenä katossa, valaistus +oli silmiähäikäisevä suuressa huoneessa, ja jolleivät jättiläislaivan +voimakkaat koneet, ikäänkuin valtasuonen iskut, olisi värähyttäneet +suunnatonta runkoa, hiljaa kilistelleet pöydällä olevia laseja sekä +kruunujen kristalleja, olisi voinut luulla olevansa jossakin komeassa +klubissa Piccadillyn tai Fifth Avenuen varrella. Ympäröivä komeus sekä +säännöllinen, ikäänkuin pumpuliin kiedottu tykyttävä ääni vaikutti +unettavasti matkustajiin; ja kun tanssisalista kuului silloin tällöin +joitakin yksityisiä hiveleviä soiton tahteja, tuntuivat ne ikäänkuin +kehtolaululta. Keskustelu sujuikin hiljaisesti. Ei kukaan huolinut olla +älykäs näin heti päivällisen jälkeen; ihmiset puoleksi torkkuivat, +imivät sikarejaan ja sanoivat silloin tällöin sanan kohteliaisuudesta +matkatovereilleen, näille vieraille ihmisille, jotka valtamerenmatka +oli tuominnut muutamaksi päiväksi yhteen ja jotka, niin pian kuin +he pääsivät maihin, hajaantuivat joka ilman suuntaan tapaamatta +koskaan enää toisiaan tässä maailmassa. Monet istuivat yksinäänkin, +velttoina, uneliaina. Ensi päivinä laivan lähdettyä Southamptonista, +oli vielä ollut jotakin uutta nähtävänä. »Titanic», maailman suurin +ja kallisarvoisin höyrylaiva oli ensimäisellä matkallaan, siitä piti +tulla oikea rekordimatka, ja laivassa oli paljonkin nähtävää. Mutta +parin päivän kuluttua oli kaikki tämä uusikin, jonka piti hämmästyttää +maailmaa, muuttunut vanhaksi ensimäisen luokan pohatoille, ja nyt +sitä vain haukoteltiin toistensa seurassa. Laivassa oli koko joukko +kuuluisuuksia sekä vanhasta että uudesta maailmasta — kauneudestaan tai +rikkaudestaan tai skandaaleistaan kuuluisia naisia, monimiljonäärejä, +joiden nimet kilahtelivat rahaa ja joita ikuisesti ympäröi ikäänkuin +kultainen sädekehä, englantilaisia ylimyksiä, amerikkalaisia +trustimagnaatteja, ja joukossa joitakin persoonallisuuksia, joiden +kuuluisuus johtui muustakin kuin rahasta tai arvonimistä: kuuluisa +taiteilija, tunnettu kirjailija, maailmantuttu sanomalehtimies. Sanalla +sanoen valiojoukko, kahden maanosan hienoin matkailijaseura, jossa +yksityiset henkilöt loistivat kuin auringot monine kiertotähtineen. +Kamiinin ympärille kerääntyneen ryhmän keskipisteenä ei ollut +hermostunut englantilainen, joskin hän matkailijana oli saavuttanut +maailmanrekordin ja kiersi nyt viidettä kertaa maailman ympäri, ei +myöskään amerikkalainen politikoitsija, vaan valkopartainen, lempeä +vanha herra, jonka tuuheiden kulmakarvojen alta pisti esiin kaksi +ystävällistä silmää. Hän oli selaillut erästä aikakauslehteä ja +kuunnellut puhetta puolella korvalla. Nyt hän nosti silmänsä lehdestä: + +— Minä puolestani olen aina levollisempi valtamerellä kuin Lontoossa, +sanoi hän. Kitty, pieni henkeni, on jo aikoja sitten ennustanut +minulle, miten minä tulen kuolemaan — ja sen minä vain voin vakuuttaa +teille, ettei se tapahdu merellä. Minulla on sitä paitsi vielä paljon +koettavaa sitä ennen, sanoi hän täysin rauhallisena. + +Hän saattoi varsin hyvin edellyttää, että kuuntelijat tunsivat +»Kittyn, hänen pienen henkensä», sillä kuuluisan sanomalehtimiehen +spiritistisistä kokemuksista kertoivat kaikki maailman sanomalehdet, +ja useamman kerran oli pikku Kitty hennolla henkisormellaan ohjannut +maailmanpolitiikan lankoja. Ei kukaan seurassa hymyillytkään tälle +väitteelle, miten naiivilta se kuuluikin ukon suussa. + +Hetken kuluttua sanoi joku: + +— Missähän me nyt oikein olemme? + +— Luultavasti Cap Racen tienoilla, vastasi eräs herroista. + +— Cap Race, sanoi hermostunut englantilainen ja suoristi selkäänsä. +Se on kriitillinen kohta! Baedekerittäkin teidän, että se on meren +hautausmaa — vaarallisin kohta koko pohjoisosassa Atlantia. + +Ja kenenkään kehottamatta hän alkoi kertoa niistä vaaroista, jotka +uhkaavat laivoja täällä Newfoundlandin itäisimmässä kärjessä: usvista, +vedenalaisista kareista, jäävuorista, koillismyrskyistä, jyrkistä +rannoista, salakavalista virroista... Ja hän mainitsi joukon laivoja, +jotka täällä olivat haaksirikkoutuneet. Se oli tuskallisen pitkä lista. + +Yksin irlantilainenkin kävi vakavaksi. Hetken aikaa kuului vain +koneitten jyskettä ja keskustelun mutinaa huoneen muista osista. Äkkiä +sanoi politikoitsija: + +— Noiden onnettomuuksien ei tarvitse kuitenkaan pilata meidän +mielialaamme. Ensiksikään ei tämä laiva voi upota; ajatelkaahan vain +kaksinkertaisia pohjia, vedenpitäviä laipioita, j.n.e. Toiseksi ei +jäävuorien aika vielä ole. Kolmanneksi on ilma selkeä eikä tuule... + +— Ja neljänneksi meillä on yhtiön johtaja matkassa, puuttui +irlantilainen puheeseen. Hän osoitti solakkaa, viiksiniekka-herraa, +joka loikoili nojatuolissa vähän matkan päässä heistä. — Sehän on +suurin varmuus. + +— Haaksirikoista puhuttaessa, sanoi eräs herra, joka tähän mennessä +ei ollut ottanut osaa keskusteluun, niin onhan täällä mr Patterson +Chicagosta, joka oli mukana »Norjan» haaksirikossa kahdeksan vuotta +sitten. Hän luullakseni osaisi kertoa. + +Mr Patterson Chicagosta oli pitkä, vaaleaverinen herra, skandinaavi +synnyltänsä. Hän ei ollut vielä kolmeakymmentäkään täyttänyt, mutta +hän näytti vanhemmalta. Tukka oli jo ohut otsalahdelmistaan, katse +silmälasien takana tuntui pingoittuneelta ja samalla kuitenkin +terävältä, niinkuin ihmisellä, joka on painiskellut kohtalonsa kanssa +ja joka näkee edessään vielä monia vaikeuksia ja vaaroja. Mutta että +hänellä oli tahdonlujuutta kylliksi voidakseen voittaa ne, kävi koko +hänen olennostaan ilmi. Suun ympärillä oli tarmokas, luja piirre, +ja leuka oli voimakas. Tuntui siltä kuin mies olisi ollut karaistua +terästä. + +— Ei siinä ole mitään kerrottavaa, sanoi hän vaatimattomasti. Jouduin +sattumalta veneeseen, jonka eräs englantilainen pelasti lähellä St. +Kilda-saarta. Suurimman osan aikaa olin tiedottomana, niin etten koko +jutusta tiedä muuta kuin mitä myöhemmin kuulin. + +— Onko mr Patterson norjalainen synnyltään? kysyi joku. + +— En, suomalainen. + +— Oletteko kauan oleskellut Amerikassa? + +— Elokuussa kahdeksan vuotta. Olin ensi matkallani haaksirikon +tapahtuessa. + +— Mr Patterson on insinöörifirman Patterson & Kumpp. johtaja, sanoi +samainen herra, joka ensiksi oli kääntynyt hänen puoleensa. — Kaikki +teknikot tuntevat Pattersonin auttomaattisen kytkimen ja Pattersonin +kuulalaakerin. Ja niinkuin kai tiedätte, tämä firma ensimäisenä osoitti +Andien sähkösäteilyn olemassa-olon. Mr Patterson parhaillaan kokeilee +tämän säteilyn käyttämistä teollisuuden hyväksi — luin siitä vastikään +teknillisestä aikakauskirjasta. + +Keskustelu siirtyi nyt teknillisiin kysymyksiin. Puheltiin niin kauan +niistä luonnonrikkauksista, joita Amerikan vuorissa ja virroissa ja +järvissä oli yhä käyttämättöminä, niin itsepä preerioillakin, jotta +myöhäinen ilta oli jo käsissä, kun seura hajaantui hytteihinsä. +Käytävässä he kohtasivat kaikkien suosiman kapteenin ja hänen kanssaan +vaihdettiin muutamia leikillisiä sanoja. + +— Muistakaa, että me olemme Cap Racen kohdalla, kapteeni, huudahti +englantilainen, joka oli jo puolittain hissin oven sisäpuolella. Minä +en halua vähääkään vaihtaa mukavaa vuodettani märkään makuusijaan +mustekalojen ja muiden senkaltaisten hirviöiden parissa pari mailia +merenpinnan alapuolella. + +— Siinä tapauksessa me tekisimme seuraa toisillemme, mr Cunningham, +myhäili kapteeni Smith, ja sehän on jonkunmoinen lohdutus, vai kuinka? +Mutta voitte olla huoleti, lisäsi hän astuen kannelle johtavia portaita +ylös, minä en ensi kertaa ohjaa laivaa tällä reitillä. + +Se, joka tarkasteli merellä harmaantunutta karhua, saattoi huomata, +että hänen leikkisä äänensävynsä ei pitänyt yhtä hänen ulkomuotonsa +kanssa. Huolestunut varjo levisi hänen parrakkaille kasvoilleen. Sillä +hän oli vastikään vastaanottanut langattoman sähkösanoman, jossa häntä +varotettiin jäävuorilta. + +Sinä yönä »Titanic» upposi. + + + + +II. + + +Henry Patterson ei ollut vielä nukahtanut, kun yhteentörmäys tapahtui, +etupäässä siksi, että häntä oli häirinnyt hänen hyttitoverinsa, +pitkäjalkainen, juttelias skotlantilainen, joka oli jokseenkin yhtä +vanha kuin Patterson, mutta yhtä arkailematon ja tunkeileva kuin toinen +oli hienotunteinen ja arka. Hänen nimensä oli Douglas, ja hetken aikaa +hän oli seikkaperäisesti kertonut Pattersonille jalkapallopelistä, +jota hän juuri oli pelannut kannella sähkövalossa. Patterson, joka ei +koskaan ollut pelannut jalkapallopeliä, osoitti selvästi, ettei hän +ollut siitä vähääkään huvitettu, mutta hänen yksitavuiset vastauksensa +ja haukotuksensa eivät häirinneet toista vähääkään. Kädet taskuissa, +hajareisin hän seisoi keskellä tilavaa hyttiä ja kesken puhettaan +puhalsi sauhuja piipustaan, vaikka polttaminen oli hytissä kiellettyä. +Kun laiva tärähti, keskeytti hän kertomuksensa ja otti piipun suustaan. + +— Tunsitteko jotakin? kysyi hän alentaen vaistomaisesti ääntään. + +— En, mitä sitten? Patterson, joka makasi vuoteessaan, ei ollut +huomannut laivan vähäistä tärähdystä eikä hiljaista rasahtelua, joka +oli alkuna maailman kauheimpaan merionnettomuuteen. Mutta hetken +kuluttua hän kohosi kyynärpäänsä varaan ja kuunteli. Tuntui siltä +kuin jättiläiskäsi olisi vielä uudestaan ravistanut laivaa ja sitten +naulannut sen kiinni paikoillensa. Korviin koski aivankuin kovan iskun +jälkeen, kun suuret koneet lakkasivat käymästä, ja Pattersonista +tuntui, ikäänkuin hänen sydämensä olisi äkkiä lakannut sykkimästä. +Ei pelosta, sillä hän ei pelännyt vähääkään — hän ei edes ymmärtänyt +pelätä — mutta koneiden säännöllinen jyskytys oli näinä päivinä +merellä niin erottamattomasti liittynyt matkustajien jokapäiväiseen +elämään laivalla, että tuntui siltä kuin elämä ja aika äkkiä olisi +pysähtynyt kulussaan, kun tämän jättiläisen voimakkaat valtasuoneniskut +lakkasivat. Kaikki oli niin käsittämättömän ja salaperäisen hiljaista. +Sitten äkkiä tuntui vielä voimakas värähdys laivan rungossa, koneet +korahtelivat ja jyskähtelivät kumeasti, mutta ääni lakkasi taas yhtä +nopeasti kuin se oli kuulunutkin. Kaikki oli nyt täysin äänetöntä. + +— Yrittävät saada koneet käyntiin, nyökkäsi skotlantilainen päätään. +Hän pisti piipun suuhunsa, imi ja puhalsi sauhuja, vaan ei suinkaan +huomannut, ettei piipusta lähtenytkään mitään. Hän toisti kokeen pari +kertaa ja hänen muuten niin ilmeettömille kasvoilleen levisi niin +ihmettelevä ilme, että Pattersonin täytyi hymyillä. + +— Mitähän se voi olla? mutisi skotlantilainen itsekseen. + +— Olen liian väsynyt yrittääkseni edes arvailla, sanoi Patterson +painautuen jälleen tyynylleen. Ehkäpä postilaiva on tullut vastaan. Tai +sattunut mitätön konevaurio tai propellinsiipi rikkoutunut. Kunpa he +saisivat koneen taas käyntiin, niin että voisi nukkua — hiljaisuus on +hermostuttavampaa kuin pahin melu. + +— Minä lyön vetoa, että olemme keskellä jäitä, sanoi mr Douglas. +Ennenkuin läksin tänne alas oli ilma muuttunut kylmäksi kuin +pohjoisnavalla, ja toinen perämies väitti nähneensä jäävuoren alihangan +puolella. Me nauroimme hänelle tietenkin, mutta ehkäpä hän sittenkin +oli oikeassa. Lanstonilla on kissan silmät; hän näkee pimeässäkin. + +— Jäävuorten aika ei vielä ole käsissä. Ne ovat liikkeellä vasta +toukokuussa. (Pattersonin ääni tuntui siltä kuin hän olisi tahtonut +sanoa: jätä minut rauhaan; tahdon nukkua!) + +Nyt kuului käytävästä kiiruhtavia askeleita. Kauempaa kuului kolkutus, +pari ovea avattiin ja suljettiin jälleen, ja sitten kajahti kaukaa ääni: + +— Kenkäni! Kiiruhtakaa! + +Aivan Patterson—Douglasin hytin oven takaa kuului naisen hätäinen ääni: + +— Mitä on tapahtunut? Miksi laiva ei kulje? + +Ja edeskäyvän syvä ääni: + +— Ei mitään vaaraa, rouva. Teillä on yllin kyllin aikaa pukeutua. + +— Pukeutua, mitä hän sillä tarkoitti, huudahti Douglas. Menenpä +katsomaan, mitä oikeastaan on tapahtunut. + +Ja samassa hän katosi ovesta. + +Huoaten helpotuksesta Patterson kääntyi seinään. Nyt hän vihdoinkin +saisi nukkua — vähän aikaa ainakin, kunnes tuo häikäilemätön mies +palaisi takaisin. + +Mutta miten olikaan, ei hän saanutkaan unesta kiinni. Käytävässä elämä +yhä vilkastui, ja kannella hänen päänsä päällä kajahti kiiruhtavia +askeleita — luultavasti laivamiesten, raudoitetuista koroista päättäen. +Eikä vähintäkään koneen jyskinää, mutta sen sijaan kajahti ilmassa +noiden sanojen kaiku, jotka olivat takertuneet hänen aivoihinsa: — +Teillä on yllin kyllin aikaa pukeutua, rouva... + +— Miksikä tuo mies ei kehottanut häntä nukkumaan, jollei mitään +vaaraa ollut? tuumi Patterson äreänä. Mutta kaikista ponnistuksistaan +huolimatta alkoi levottomuus kutkuttaa hänen hermojaan. Turhaa oli +koettaakaan nukkua ennenkuin hän oli saanut selville, miksi laiva +niin äkkiä oli pysähtynyt keskellä valtamerta, ja niinpä hän nousi +vuoteeltaan. + +Sillä aikaa kun hän puki päälleen aivan hitaasti ja rauhallisesti — +hänellähän oli yllin kyllin aikaa! — palasi Douglas takaisin. Hän +naurahti nähdessään toverinsa pystyssä: + +— Te olisitte kernaasti voinut pysytellä vuoteessanne, sanoi hän. +Ylhäällä on inhottavan kylmä, tulin vain hakemaan ulsteriani. Mutta +kyllä sitä näkyä kannattaa katsella: kansi täynnään kevytpukuisia +naisia, jotka eivät ole edes malttaneet kiertää hiuksiaan päälaelle. Ja +voitteko ajatella, lady Dufford on unohtanut peruukkinsa hyttiin! Olen +varma siitä, ettei hänen yömyssynsä alla ole kymmentäkään hiuskarvaa. + +Naureskellen hän otti päällystakkinsa kaapista esille ja pani sen +ylleen. + +— Muistatteko mrs Darrellia? Kerroinhan teille, miten hän on keimaillut +kanssani näinä päivinä — minun täytyi suorastaan pysytellä sellaisissa +paikoissa, jonne hän ei voinut seurata mukanani. No niin! Minähän +väitin koko ajan, että hän oli vähintäin kolmenkymmenenviiden, mutta +nyt näenkin, että hän on yli neljänkymmenen. Kun hän huomasi minut +kannella, pakeni hän heti hyttiinsä, eikä hän sieltä uskalla enää tulla +näkyviin, vaikka laiva uppoaisikin. Hän hukkuu kuin rotta loukkoonsa, +tuo naimahaluinen hupsu! + +Hänen silmänsä loistivat iloa, kun hän poistui hytistä sanoen: + +— Näkemiin kannella! + +Hetken kuluttua edeskäypä kolkutti hytin ovelle. + +— Olen saanut käskyn kutsua kaikki matkustajat kannelle, sanoi hän. +Pelastusvyöt on pantava päälle. + +Hän astui sisään ja irroitti korkkivyön muiden pelastuskojeitten +parista. + +— Mitä on tekeillä? Mitä tämä kaikki merkitsee? + +— Luultavasti, että me hukumme, herra, sanoi mies levollisesti. Me +olemme törmänneet jäävuorta vastaan, eikä sitä koskaan voi tietää... + +Kun Patterson hetkeä myöhemmin nousi ensimäisen luokan kävelykannelle, +huomasi hän heti, että jotakin vakavaa oli tapahtunut. Pelastusveneitä +laitettiin parhaillaan kuntoon, tosin suuremmatta kiireettä, mutta +sellainen maakrapu kuin hänkin saattoi kuitenkin huomata, että se +kävi kömpelösti. Muutamia upseereja kulki edestakaisin yrittäen +näyttää rauhallisilta, ja koettaen siten vaikuttaa rauhoittavasti +matkustajiinkin, jotka seisoivat pienemmissä ryhmissä siellä täällä. +Luokkaero, josta muuten pidettiin niin tarkasti kiinni, oli nyt +kokonaan kadonnut. Ruskeaihoisia italialaisia ja unkarilaisia +siirtolaisia seisoi puolipukimissaan keskellä salonki- ja toisenluokan +matkustajajoukkoa. Jotkut juutalaiset olivat keränneet kaiken +omaisuutensa myttyihin. Lapset saivat suurta sekasortoa aikaan. +Herätettyinä makeimmasta unestaan he itkivät ääneensä, mutta vanhempien +huomio oli niin kokonaan kiintynyt suureen elämän ja kuoleman +kysymykseen, ettei heillä ollut aikaa rauhoittaa pienokaisia. Jossakin +ryhmässä vallitsi mitä parhain mieliala; naurettiin ja puhuttiin +äänekkäästi ja pidettiin kaikkia varokeinoja aivan tarpeettomina, +jonkinmoisena pilana vain päällystön puolelta. Keulassa seisoi +joukko heittäen toistensa päälle jääpalasia, joita oli kannelle +kimmonnut yhteentörmäyksessä. Kapteeni seisoi levollisena ja topakkana +komentosillalla huutotorvi suun edessä ja käsi sähkölennätinkoneella. +Ensimäinen upseeri Murdock astui ohitse ja nyökkäsi toverillisesti +Pattersonille; he olivat useasti keskustelleet matkan kuluessa ja +oppineet panemaan toisiinsa suurta arvoa, niinkuin kaksi teknikkoa +ainakin. Mutta koko se näky, joka kohtasi Pattersonia kannella, +ei tehnyt häneen todellisen vaaran vaikutusta, eikä hän tullut +Murdockiltakaan kysyneeksi, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Täällähän +ihmiset laskivat leikkiä; vieläpä keimailivatkin yhdessä niinkuin +tavallisesti — kukapa olisi laskenut leikkiä tai keimaillut kuolema +silmien edessä? + +Nuoriso nauroi makeasti useille matkustajille, joiden ulkomuoto oli +silmiinpistävästi muuttunut sen jälkeen kuin he olivat nähneet toisensa +iltakävelyllä kannella, tanssisalissa, kahvipengermällä tai jossakin +suojaisessa nurkassa, jommoisia laivassa oli kosolta. Muutos oli +muutamissa niin täydellinen, että heitä vain vaivalla saattoi tuntea. +Niinpä Pattersonkaan ei ensi hetkessä tuntenut miestä, joka seisoi +hänen edessään ja laski kätensä raskaasti hänen olkapäälleen. Vasta +äänestä hän tunsi hänet amerikkalaiseksi senaattoriksi. + +— Hauska intermezzo, vai mitä, mr Patterson? Muistuttaa hiukan »Norjan» +haaksirikkoa, vai mitä? Te olette levollinen, te olette jo aikaisemmin +kokenut pahempaakin, ja te olette puettu, — sehän on pääasia. Mutta +katsokaahan minua — puvustani päättäen olen oikea jänishousu. Kaikki +on vaimoni, mrs McFaddenin syytä. Hänellä oli niin hirveä kiire päästä +kannelle. Ja kun minä äsken aioin mennä alas ottamaan hiukan enemmän +päälleni, ei minua päästetty: ei kukaan saa mennä kannen alle. Eikö se +ole merkillistä? En muista edes, suljinko hyttini kiireessä. + +Pattersonin täytyi hymyillä vasten tahtoansa. Tuo roteva olento hänen +edessään teki luonnottoman vaikutuksen merkillisessä puvussaan. +Taivaansinisten alusvaatteittensa päällä hänellä oli päällystakki, +ja sen yllä varmaankin viime hetkessä heitetty laivan huopapeite, +jonka poimut eivät lainkaan olleet järjestetyt yhtä akateemisesti ja +kunnioitusta herättävästi kuin vanhojen roomalaisten senaattorien +toogat. Pattersonista tuntui siltä, kuin mr McFadden olisi syyttänyt +aviopuolisonsa kiirettä vain peittääkseen siten oman pelkonsa. Ja +sittenkin sama herra pari tuntia sitten oli vakuuttanut, ettei mikään +olisi sen mahdottomampaa kuin »Titanicin» uppoaminen. + +Nyt yhtyi pari herraa heihin. Pieni, kuiva englantilainen oli niin +hermostunut, että hän suorastaan tanssi neekeritanssia ja huitoi +käsiään, kun hän äkkiä sanoi: + +— Me uppoamme, sehän on selvää! Puhuin äsken kapteeni Smithin kanssa, +ja hän myönsi, että laiva oli saanut vuodon. Se on ääretön skandaali! +Maailman suurin höyrylaiva saa vuodon ensimäisellä matkallaan — +uppoo ehkä meren pohjaan kuin pieni vene. Se on häpeällistä! Jos se +olisi amerikkalainen laiva, niin voisi olettaa mitä hyvänsä, mutta +kaikeksi onnettomuudeksi se on englantilainen, ja häpeä kohtaa koko +maatamme. Ismayn tuolla — hän osoitti erästä herraa, joka keskusteli +pelastusveneitten ääressä erään upseerin kanssa — ei olisi pitänyt +sallia täyttä vauhtia jäävyöhykkeessä; se oli typerän rohkeaa, +puolustamatonta. Jos me suoriudumme tästä hengissä, niin kylläpä minä +tahdon puhua hänen kanssaan pari sanaa kahdenkesken. + +— Tästä tulee rekordimatka, sanoi irlantilainen. Kun minä tilasin +pilettini — se oli joulun tienoissa — sanottiin minulle, että +tarkoituksena oli suorittaa matka vajaassa neljässä vuorokaudessa. + +— Rekordi sinne ja rekordi tänne, mutisi McFadden, — minä en pane +henkeäni alttiiksi typerän rekordin vuoksi. Ja mitä siihen tulee, ettei +laiva ole amerikkalainen, niin olisin paljoa rauhallisempi jos se sitä +olisi. + +Molemmat herrat keskustelivat tästä asiasta hyvin kiivaasti, kun +Douglas lähestyi heitä. + +— Oletteko huomanneet, että kansi on kallellaan? kysyi hän. +Keularuumassa on jo vettä. + +Kansi oli todellakin jo kallellaan. Keula oli vajonnut sen verran, +että sen saattoi selvästi huomata. Mitä se merkitsi niin pitkälle +laivalle kuin »Titanicille», sitä ei kukaan näistä herroista voinut +täysin käsittää, mutta tämä huomio teki heidät kuitenkin hiukan +levottomiksi. Englantilainen hyökkäsi käsiään huitoen mr Ismayn, +Valkoisen Tähtilinjan johtajan luo, joka kulki heidän ohitseen. Toiset +vetäytyivät lähemmäksi laivan reunaa. + +Yö oli kirkas ja ihana. Tähdet kuvastuivat veteen, joka lepäsi +peilikirkkaana. Opaalinvärisenä kimalteli ajojää keskellä mustaa +syvyyttä. Patterson silmäsi veteen laivan reunan yli, ja syvä +alakuloisuus sai hänessä vallan. Hän ei kuullut enää mitä muut +sanoivat, hänen ajatuksensa kiitivät valtameren yli Chicagoon, missä +hänen vaimonsa ja pieni tyttärensä odottivat häntä kotiin pitkältä +matkalta. Mikä oli tarkoituksena, kun hän kahdeksan vuotta sitten +pelastui ollessaan elämän kynnyksellä, jos hän hukkuisi nyt, kun kaksi +olentoa oli häneen sidottu kaikkein voimakkaimmilla rakkauden siteillä? +Miehuullisesti hän oli taistellut luodakseen oman kohtalonsa — ja nyt +yksi noista syvyydessä väijyvistä valkeista kummituksista ehkäisi +kaikki hänen suunnitelmansa, teki tyhjäksi kaikki hänen ponnistuksensa +ja lopettaisi elämän, joka alkoi olla niin monelle hyödyksi. Mieletöntä +ja tarkoituksetonta se oli — sokean kohtalon leikkiä, kohtalon, +jota vastaan hän kaikin voimin oli taistellut ja jonka hän nyt oli +voittanut. Jos kohtalo olisi saanut mennä omia teitään, niin kulkisi +hän nyt auran kurjessa kotitalossaan itäisellä Uudellamaalla, sidottuna +sekä ruumiineen että sieluineen maakamaraan, näkemättä sen laajemmalle, +kuin minkä silmä kotipihalta selitti. Sen sivistyksen rikkauden ja +aseman, jonka hän näinä kahdeksana vuonna oli saavuttanut vieraassa +maassa, hän arvioi suureksi, ehkei niin suureksi niiden itsensä vuoksi, +mutta ne olivat luoneet hänen avio-onnensa ja kolmen ihmisen elämän +perustan. Seisoessaan nyt siinä ja tähystellessään pimeään syvyyteen, +joka mahdollisesti nielisi hänet kitaansa, myönsi hän ensi kertaa +itselleen, ettei hän olisi saavuttanut nykyistä asemaansa, jollei +nainen olisi kannustanut häntä taistelusta taisteluun, mutta myös +voitosta voittoon. Jollei toivo voittaa omakseen tuo nainen olisi +ylläpitänyt häntä, olisi hän varmaankin pysähtynyt puolitiehen ja +tyytynyt muruihin elämän pöydältä. Ja nyt, kun hän vähällä oli kadottaa +kaikki, tunsi hän itsensä kovin heikoksi ja välinpitämättömäksi. +Tässä taistelu oli turha. Tässä hänen täytyi heittäytyä kohtalon +valtaan, ja se tieto vaimensi hänen voimaansa. Jos jokin kaatuva esine +olisi uhannut häntä ja hän tekemällä vähäisen liikkeen olisi voinut +välttää vaaran, hän tuskin sittenkään olisi tehnyt sitä liikettä. +Itsesäilytysvaisto uinui hänessä. Hän oli välinpitämätön kaiken suhteen. + +— Naiset ja lapset veneihin! + +Komento kajahti terävänä keskellä hälinää, joka hetkeksi vaikeni. +Ihmiset eivät kuitenkaan kiiruhtaneet veneisiin. Kaikki kävi +rauhallisesti ja hitaasti. Useimmat eivät vielä nytkään käsittäneet +vaaran suuruutta, ja osa naisista oli väkipakolla ajettava veneisiin, +jotka näyttivät kovin pieniltä jättiläismäisen laivan rinnalla. + +— Vene selvä! kuului komento toisensa jälkeen. Antaa mennä! — Vene +toisensa jälkeen keinui hetken aikaa laivan kupeella ja katosi sitten. +Näky oli varsin pelottava, naiset ja lapset päästivät äänekkäitä +huutoja veneiden kallistuessa puolelle ja toiselle. Kovalla loiskeella +ne laskeutuivat veteen, 200 jalan syvyyteen laivan kannesta, ja tyyni +veden pinta rikkoontui ja lainehti. Alhaalla kuului kiihoittuneita +ääniä, komentosanoja ja airojen loisketta. + +Mutta mitä harvempia pelastusveneitä oli jäljellä, sitä levottomammaksi +mielet kävivät kannella. Hermostuneisuuden ja epävarmuuden sähköaalto +kulki miehestä mieheen. Iloinen mieliala katosi. Kansi kallistui yhä +pahemmin, täytyi pidellä kaiteesta kiinni pysyäkseen pystyssä. Jotkut +naiset pyörtyivät ja heidät oli kannettava veneisiin. Toiset eivät +suostuneet kannettaviksi, vaan ponnistelivat kaikin voimin vastaan. +Kiihoitus yhä lisääntyi. Kuolemantuska hiipi mieliin. Tuolla pari kolme +hyppäsi laivan reunan yli veteen turhaan toivoen putoavansa veneisiin. +Loskahtaen heidän ruumiinsa putosivat veteen, ja heidän huutonsa +kajahtivat kaameina yössä. + +Äkkiä Douglas huudahti ja syöksyi pois. Hän raivasi itselleen tien +joukon läpi, mutta tultuaan portaiden päähän, tuli este vastaan. + +— Ei kukaan saa mennä alas, sanoi vahdissa oleva merimies. +Skotlantilainen työnsi sanaakaan sanomatta rotevan merimiehen syrjään +ja syöksyi portaita alas. + +— Mikä häneen meni? + +— Hän on hullu. + +Mutta Patterson tuli ajatelleeksi, mitä skotlantilainen oli sanonut mrs +Darrelista ja nyökkäsi ääneti päätään. + +Sekasorto lisääntyi. Oli enää vain harvoja veneitä jäljellä, mutta +sittenkin jotkut naiset kieltäytyivät jyrkästi astumasta niihin. +Toiset kieltäytyivät pelosta; he takertuivat laivan reunaan kiinni, ja +välistä tarvittiin useampia miehiä saadakseen heidät liikkeelle. Toiset +tarttuivat kiinni miehiinsä eikä siinä kehotukset eivätkä uhkaukset +auttaneet: he eivät tahtoneet erota vaaran hetkellä. Intomielisiä +kohtauksia sattui joka puolella, mutta pahempaa pakokauhua ei syntynyt. +Miehet pysyttelivät kauempana veneistä. Komento oli kuulunut: »Naiset +ja lapset ensin», eikä kukaan aikonutkaan rikkoa tätä käskyä, vaikka +olikin hyvä tila monessakin veneessä. + +Kapeita portaita myöten, jotka johtivat konehuoneesta, kiiruhti neekeri +kannelle. Tai ehkei se ollutkaan neekeri, vaan nokinen lämmittäjä. +Ohimoissaan hänellä oli ammottava haava, josta oli vuotanut verta +pitkin koko vasenta sivua. Hänen vaatteensa olivat läpimärät. +Kykenemättä puhumaan hän päästi joitakin epäselviä ääniä, huitoi +käsiään ja kaatui pitkäkseen kannelle. Ei kukaan kiinnittänyt häneen +huomiota, sillä nyt ajettiin takaa viimeisiä lapsia, jotka juoksivat +pakoon ja piiloutuivat mikä mihinkin mielettöminä pelosta. Kaikki +kannella ottivat tähän takaa-ajoon osaa. Vanhat arvokkaat herrat +juoksivat huutaen pienokaisten perässä, jotka potkivat ja sätkyttelivät +vielä pelastajiensa sylissäkin. Heidät viskattiin kuin säkit veneisiin, +missä naiset saivat huolehtia heistä. + + + + +III. + + +— Onko vielä naisia kannella? huusi eräs upseereista, joka piti huolta +elävän lastin pakkauksesta. Huuto kajahti edelleen miehestä mieheen. + +Patterson kumartui laivan reunan yli ja antoi katseensa kulkea sen +kylkeä pitkin. Hänestä tuntui ikäänkuin laiva viimeisenä kymmenenä +minuuttina olisi vajonnut melko lailla syvemmäksi. Vesi nuoleskeli jo +siirtolaiskannen alla olevien hyttien ilmanvaihtoreikiä. + +— Kannen alla on naisia, huusi hän upseerille ja kiiruhti hissien luo. +Ne olivat suljetut. Silloin hän syöksyi alas vieville portaille. Ei +kukaan estänyt häntä; vahdit olivat jo poistetut. Hän juoksi alempaa +kantta pitkin ja huusi: + +— Viimeinen pelastumisen mahdollisuus naisille ja lapsille! Viimeinen +tilaisuus! Ylös ylimmälle kannelle! + +Ei kukaan vastannut. Mutta kun hän astui tupakkasalongin valaistujen +ikkunoiden ohi, pysähtyi hän kivettyneenä. Neljä herraa istui siellä +pöydän ääressä pelaten korttia, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. + +— Vesi ulottuu pian tänne saakka! huusi hän ovelta. + +— Hoitakaa omat asianne, vastattiin hänelle. Vain yksi pelaajista +nousi ylös ja siveli tukkaansa. Hän oli kalman kalpea. Toinen painoi +kiroillen hänet alas tuolille ja pisti kortit hänen vapiseviin käsiinsä. + +Patterson juoksi seuraavalle kannelle. Ei ketään näkynyt. Olipa +sittenkin nurkassa konehuoneen ja portaan välissä vanha nainen, joka +oli painanut kaksitoistavuotiaan tyttärensä rintaansa vasten. + +Vieressä seisoi mies, joka kehotti häntä pelastamaan itsensä ja +lapsensa. Patterson kuuli miehen puhuvan omaa äidinkieltänsä. + +— Ylös B-kannelle ja pian! komensi Patterson nopeasti. Viimeinen vene +lasketaan vesille parin minuutin kuluttua. + +— Hän ei tahdo, hän pelkää niin kovasti merta, sanoi mies +epätoivoissaan. + +— Jos hän jää tänne, hukkuu hän neljännestunnin kuluttua, vastasi +Patterson. Hän tarttui lujasti naisen olkapäihin ja nosti hänet +pystyyn. — Henki on kysymyksessä — kiiruhtakaa! + +Hän puhui niin käskevällä äänellä, että kaikki kolme, sen enempää +sanomatta, kiiruhtivat ylös kannelle. + +Patterson juoksi paikasta toiseen ja huusi. Seuraava kansi oli tyhjä. +Hän kiirehti vieläkin alemmaksi. Kauhukseen hän kuuli sadan äänen +kannen alta vastaavan huutoonsa. Hän saattoi selvästi erottaa naisten +kimakat äänet miesten syvempien äänien joukossa. He huusivat kuin +kuolemantuskissaan. + +— Teljetyt! sanoi Patterson ääneensä itsekseen. Hyvä Jumala, miten +hirveää! + +Etsittyään hetken aikaa hän löysi portaat, jotka johtivat alas. Vettä +oli jalan korkeudelta käytävässä ja se näytti nousevan hirvittävällä +nopeudella. Onnettomien huudot kuuluivat nyt äänekkäämpinä. +Kolkutettiin seinään, jyskytettiin, potkittiin aivan kuin ukkonen +olisi käynyt ja huudot kajahtivat kuolemaantuomittujen petoeläinten +kirkunalta. + +— Helvetti, mutisi Patterson. Mitään niin kaameaa ei hän eläissään +ollut kuullut. + +Hän juoksi pitkän käytävän toiseen päähän, vaan ei löytänyt mistään +ovea. Kuumeisella kiireellä hän palasi takaisin. Vesi, joka ulottui +nyt hänelle polviin saakka, pirskui jääkylmänä hänen kasvoihinsa. +Vihdoin, jyrkässä käytävän käänteessä hän näki oven, jossa oli +kirjoitus: »Laivasairaala». Ovi oli raudasta, eivätkä onnettomat +raukat sen toisella puolella yhteisvoiminkaan kyenneet murtamaan sitä. +Patterson huomasi heti, että hänenkin oli turha yrittää saada sitä +auki. Mutta sittenkin hän hetkeäkään epäröimättä tarttui heti työhön. +Rautakangella, jonka hän löysi kalustokaapista, hän alkoi pommittaa +ovea yli-inhimillisin voimin. Hän iski ja pisti ja hakkasi ovea ja +huomasi tuskin, että melu oven toisella puolen hetkeksi hiljeni; +onnettomat kuuntelivat henkeään pidätellen. Useita minuutteja kului +hänen saamatta muuta aikaan kuin että lukon ympärystä hiukan viottui. +Ja joka hetki vesi kohosi yhä korkeammalle. Hänen jalkansa olivat jo +aivan jäykät ja tunnottomat, mutta otsalta hiki tippui kasvoja pitkin. +Kumeita ääniä kohosi hänen kurkustaan hänen koettaessaan murtaa ovea +auki, hän unohti onnettomat oven toisella puolen sekä ponnistustensa +tarkoituksen, ovi, jota hän voimainsa takaa hakkasi, oli hänestä +ikäänkuin vihollinen, joka oli voitettava, maahan lyötävä — minkä +vuoksi, sitä hän ei ajatellut lainkaan. Mieletön vimma oli saanut hänet +valtaansa. + +Hetkeksi hän tuli jälleen tajuihinsa. Jossakin kissa naukui. Hän +silmäsi sinne, niistä ääni kuului, ja avonaisesta ovesta hän näki +sähkövalojen kuvastuvan veteen, jossa, uiskenteli kaikenlaatuisia +esineitä. Se oli ruokasäiliö, kaapit olivat selkosen selällään ja +musta vesi huuhteli hyllyjä pyyhkäisten veteen ruokatavaroita. Kanojen +kaahatusta kuului kauempaa. Mutta kissan surkea ja pitkäveteinen +naukuminen voitti kuitenkin kaikki muut äänet. + +Vain hetken ajaksi hän oli keskeyttänyt työnsä, mutta heti onnettomat +uhrit suljetun oven takana alkoivat kahta kiivaammin huutaa. +Luultavasti he pelkäsivät, että heidän pelastajansa oli luopunut +yrityksestään ja jättänyt heidät oman onnensa nojaan. He viskautuivat +ovea vasten, joka ei kuitenkaan vähääkään antanut myöten. Kun Patterson +äkkiä muisti, mitä varten hän oli paikalla, alkoi hän jälleen +moukaroida ovea, ja melu sisällä hiljeni. Vain yksityisiä huutoja +kuului seinän takaa, kauhistuttavia huutoja, ikäänkuin olisi yritetty +jotakuta tappaa. + +Hän ponnisti uudelleen voimiaan, mutta tuumi samalla mielessään: — Se +on mahdotonta, se ei käy! Ja jokaista iskuaan hän säesti toistamalla +yhä uudestaan: — Se ei käy — se on mahdotonta! + +Äkkiä hän iski niin taitamattomasti, että rautakanki kirposi hänen +kädestään ja hän kaatui suulleen jääkylmään veteen, saaden suun +täydeltä tervan ja tärpätin ja maalin makuista vettä, ja pärskyen +hän kohosi jälleen pystyyn. Kylmä vesi oli hiukan rauhoittanut hänen +kiihtynyttä mieltään. + +Hän naurahti ääneensä. Kaatuessaan kumoon oli hänen käteensä osunut +pieni esine, joka oli lattialla, mustassa vedessä. Kun hän aukaisi +kätensä, huomasi hän, että siinä oli avain. + +— Jumala on hyvä, mutisi hän tietämättään mitä sanoi. Jumala on hyvä. + +Vapisevin käsin hän etsi avainreikää, joka oli jo pari tuumaa veden +alla. Avain sopi lukkoon! Mutta yrittäessään vääntää sitä, ei lukko +auennut. + +— Olen vakuutettu siitä, että avain on oikea. Se on pudonnut lukosta +ihmisten hyökätessä tästä ohi, puheli hän ääneensä itsekseen. Ja nyt +minä olen kangellani rikkonut lukon. + +Hän väänsi ja väänsi, kunnes nahka käsistä repeytyi ja niitä särki kuin +tuli olisi polttanut. + +Kylmänhiki virtasi kasvoja pitkin. + +— Se ei käy, se ei käy, mutisi hän epätoivoissaan. + +Venytetty, epäinhimillinen huuto vastasi hänelle oven takaa. Heti sen +jälkeen kuului loiskinaa. Nyt hän näki kissan uiskentelevan esiin +ruokasäiliöstä. Sen silmät kiilsivät kuin hehkuvat hiilet. + +Seuraten äkillistä mielenjohdetta hän kaahlasi työkalukaapille ja etsi +sieltä pitkän naulan. Sitten hän palasi kuolemaantuomittujen ovelle, +pisti naulan avaimenreikään ja käänteli sitä varovaisesti. Samassa hän +tunsi jonkun tarttuvan häntä selkään kiinni, ja pelästyksissään hän +kääntyi taakseen, mutta ei nähnyt mitään; hän yritti ravistaa taakkaa +selästään, mutta se ei onnistunut. Se siirtyi vain korkeammalle, hänen +olkapäälleen. Iskiessään tuota salaperäistä olentoa kädellään päästi se +surkean naukuvan äänen. Se oli kissa, joka hiveli nyt märkää turkkiaan +hänen niskaansa vasten. Hän antoi sen olla paikoillaan häveten, että +hän kesken hengenvaaraa oli saattanut pelästyä noin surkeaa pientä +olentoa kuin kissaa. + +Hän väänsi ja väänsi. Taaskin kuului kimakoita hätähuutoja, ikäänkuin +ihmiset olisivat tappaneet toisiaan. Hän väänsi ja väänsi edelleen. + +Kun ovi vihdoin lensi auki, hyökkäsi sen takaa hurja, huutava +ihmisvirta. He kompastuivat toisiinsa ja kaatoivat Pattersonin kumoon +veteen. Kissa raapi häntä kasvoihin kuolemantuskissaan, ja Patterson +sai niellä runsaasti vettä ennenkuin hän pääsi jälleen jalkeille. +Vapautuneet käyttäytyivät kuin hullut. Ehkäpä he olivatkin hulluja. +He hyökkäsivät kaikki yhtä aikaa portaitten juurelle, niin ettei +kukaan voinut päästä ylös. Takana olevat raastoivat edessä olevia; +nyrkit puivat ilmassa, kirouksia ja rukouksia kuului sekaisin kaikilla +maailman kielillä. Vihdoin jättiläismäisen neekerin onnistui murtautua +joukon läpi antamalla aimo nyrkiniskuja joka puolelle. Pari kolme +kiepsahti kumoon ja jäi veteen makaamaan. + +Neekeri sai sulun murtumaan. Joukko syöksyi huutaen ja raastaen +toisiaan portaita ylös. Vain eräs nainen jäi toisista jäljelle. Hän +pysähtyi ensimäiselle kuivalle porras-askeleelle, alkoi siinä hurjasti +tanssia ja nauraa täyttä kurkkua. Vaahto pursui hänen suustaan ja hänen +ruumiinsa vääntyi omituisesti. Lopulta hän viskautui veteen ja vajosi +pohjaan. + +Patterson värisi. Ylhäältä hän kuuli edelleen hirveää melua, aivankuin +se olisi lähtenyt hulluinhuoneesta. + +Vesi ulottui jo Pattersonin kainaloihin saakka hänen pyrkiessään +portaille. Päästyään kuivalle täytyi hänen hetkeksi istahtaa: viimeisen +puolentunnin mielenliikutus ja ruumiillinen ponnistus oli ollut liikaa +tällekin terveelle ruumiinrakenteelle, ja hän tunsi syvää inhon ja +vastenmielisyyden tunnetta. + +Toisen luokan kävelykannella hän oli istahtanut nojatuoliin. Siellä +oli aivan tyhjää; vain tupakkahuoneessa istuivat väsymättömät +kortinpelaajat, jotka eivät edes kuolema silmiensä edessä malttaneet +hillitä intohimoaan. Mutta ylimmällä kannella sen sijaan oli vilkasta +elämää. Kuului jalkojen töminää, ja äkillinen laukaus sai yksinäisen +miehen säpsähtämään. + +— Rupeavatko he nyt murhaamaan toisiaankin? mutisi hän ja tuli samassa +ajatelleeksi niitä hulluja, jotka hän oli päästänyt vapauteen. Eikö +olisi ollut järkevämpää antaa heidän kuolla tuolla alhaalla, tuumi +hän mielessään, jos heidän joka tapauksessa täytyi nyt kuolla? Mutta +sisäinen ääni hyväksyi sittenkin hänen tekonsa. + +Soittoa kuului kaukaa. — Reippaita poikia, nuo laivasoittajat, tuumi +hän. He hukkuvat samoinkuin me muutkin, mutta viimeiseen asti he +yrittivät rohkaista itseään ja meitä... + +Hän ei epäillyt enää sitä, että jättiläislaiva todellakin uppoaisi ja +veisi matkustajat mukanaan märkään, kylmään hautaansa. Vesihän kohosi +nopeasti, pian se tunkeutuisi tännekin, missä hän istui. Yhdentekevää, +tuumi hän, minulle on aivan yhdentekevää missä ja miten minä kuolen. + +Hänen jäsenensä olivat jäykistyneet kylmässä vedessä ja unitauti +yllätti hänet, mikä käy aina vilustumisesta aiheutuvan kuoleman edellä. +Hän sulki silmänsä. Epäselviä kuvia kulki hänen sisäisen silmänsä +ohi, synkkiä ja kiusallisia kuvia entisiltä ajoilta, mutta myöskin +valoisia ja onnellisia. Hänen vaimonsa kuva kohosi viimeksimainittujen +keskellä. Hän huokasi tuskallisesti. Niin nuoresta ja kauniista +vaimosta hänen tuli luopua! Hän oli ainoa nainen, jota hän koskaan +oli rakastanut, ja tänä hetkenä hän rakasti häntä seitsenkertaisesti. +Hymyillen hän kuolisi, jos hän yhden ainoan kerran vielä saisi pidellä +häntä sylissään ja suudella hänen huuliaan, jotka niin useasti olivat +tuottaneet hänelle huumaavaa onnea. Ääretön kaipaus täytti hänen +sielunsa. Siten minä tahdon kuolla, tuumi hän, jumaloiden, rakastaen, +polvistuen hänen eteensä... + +Mutta samassa hän hyökkäsi pystyyn. Ponnistaen kaikki voimansa hän +avasi silmänsä. Kesken kaipaustaan oli hänen itsesäilytysvaistonsa +herännyt — mitäs, jos pelastus olisikin vielä mahdollinen! + +Laiva oli vajonnut nopeasti näinä viime hetkinä. Aallot loiskivat +jo kannen tasalla, nuoleskellen köysistöä. Keulapuolessa oli kansi +märkänä. Monta minuuttia ei laiva enää voisi pysyä pystyssä. Se +kallistui yhä pahemmin. Soitto kuului yhä lähempää. Nyt hän saattoi +erottaa virren säveleen: »Lähemmä Herra sua...» + +Mereltä kuului monenlaisia ääniä. Aivan laivan kyljessä kellui vene +täynnään ihmisiä, jotka ääneti kulkivat kohtaloaan kohti. Ylimmältä +kannelta syöksyi aika ajoin raskaita, mustia olentoja veteen, joskus +useampiakin yhtä aikaa. Nuo ihmisparat toivoivat siten voivansa +pelastua veneisiin, toiset taas eivät malttaneet odottaa kuolemaa +laivassa. Edelliset huusivat koettaessaan pysytellä veden pinnalla; +jälkimäiset painuivat äänettömästi pohjaan, pelkäämättä kuolemaa. + +Patterson nousi juuri aurinkokannelle, kun kuului kauhean voimakas +paukaus ikäänkuin valtameren helmasta. Tuo ääni huumasi kaikki aistit, +tuntui siitä kuin olisi joutunut keskelle tulivuoren kitaa. Vielä +toinenkin paukahdus, edellistä kovempi, sähkövalo sammui, ja laivan +sydänkammioissa paukkui ja kuohui. Höyrykattilat olivat räjähtäneet ja +murskanneet »Titanicin» kahtia. Etupuoli laivaa painui syvälle kadoten +heti meren kitaan, peräpuoli kohosi pystyyn peräsimen ja propellien +piirtäessä ilmaa. + +Patterson kaatui suulleen, kun portaat hänen allaan äkkiä kallistuivat +vaakasuoraan asentoon. Ja maatessaan oven takana, joka ilmanpainosta +oli sulkeutunut, hän kummasteli tätä uutta luonnonihmettä, jota +hän luuli aivohäiriöksi. Hän oli niin pyörällä päästään, ettei hän +todellakaan tiennyt, oliko lattia katto vai seinät lattia. Kun hän +vihdoin pääsi jaloilleen, huomasi hän, että kova paukahdus oli +saattanut hänen korvansa lukkoon. Hän ei kuullut suorastaan mitään. + +Nyt vesi alkoi lainehtia hänen ympärillään ja hänen oli pakko kiiruhtaa +pois tästä loukosta. Hän astui pari askelta eteenpäin, mutta kun +portaat loppuivat, alkoi hän uida. Suurella vaivalla hän irtaantui +köysistä, jotka olivat kiertyneet hänen ympärilleen kuin kuolettavat +käärmeet. Vesi oli niin kylmää, että hän aluksi ei voinut hengittää. +Hän koetti rauhoittua ja kääntyi siis selälleen. Tähdet loistivat +hänen yläpuolellaan. Mutta heijastus veden pinnalla oli säröistä, +liikkuvaa. Hän tiesi, mitä se merkitsi; sadottain ihmisiä taisteli +vedessä elämästänsä samoinkuin hänkin, ja vaikka se lisäsi vaaraa, oli +hän sittenkin kiitollinen äkillisestä kuuroudestaan, jotta hänen ei +tarvinnut kuulla niitä hätähuutoja, jotka varmaankin kajahtivat hänen +ympärillään näinä kauhun hetkinä. + +Henry Patterson oli jo lapsena ollut reipas uimari. Uinti olikin +oikeastaan ainoa urheilu, jota hän viime vuosinakin johdonmukaisesti +oli harjoitellut. Pelastusvyö vain esti hänen liikkeitään, mutta +hän käsitti sittenkin, että se myöhemmin, kun hänen voimansa olivat +uupuneet, voisi olla hänelle hyväksi avuksi. Sen sijaan hän riisui +yltään niin paljon vaatteita kuin mahdollista ja katseli ympärilleen. +Pikimusta yö, jonka yläpuolella kaareutui yhtä pikimusta, joskin +tähtikirkas taivas. Kaukana idässä oli valoisampi kajastus, mutta se +näytti olevan niin kaukana, että tuntui siltä, kuin se ei koskaan +ulettuisi tänne saakka. Vesi kuohui kuin koski hänen ympärillään. +Ja kaukana häämöitti lukematon joukko pelastusveneitä, jotka kaikki +pyrkivät valoa kohti. + +Mutta vastakkaisella puolella piirsi »Titanicin» pystyyn kohonnut +perä kuin korkea vuori taivaanlakea. Sen vajotessa syvyyteen veti se +kaikki läheisyydessä olevat esineet ja olennot mukanaan pyörteeseen. +Patterson tunsi äkkiä itseään vahvemman voiman vetävän häntä valtameren +pohjattomaan syvyyteen, riistäen häneltä kokonaan tunnon sekä +jäsentensä hallitsemiskyvyn. Hän pyöri ympäri ja painui alemmaksi, yhä +syvemmälle ja syvemmälle. Hän kolahti esineitä vastaan, jotka painuivat +syvyyteen aivan kuin hänkin, ja pari kertaa hänestä tuntui, ikäänkuin +hän olisi törmännyt ihmisruumiita vasten, jotka olivat yhtä avuttomia +kuin hän itsekin. Tätä kesti loppumattomasti — tai ehkäpä vain muutamia +minuutteja? Joka tapauksessa kyllin kauan, jotta hän sai kuoleman +esimakua. Kun tuo imevä tunne vihdoin lakkasi, ponnisti hän voimiaan +päästäkseen jälleen pinnalle, ja saatuaan päänsä ylös ja vetäessään +ilmaa keuhkoihinsa, tunsi hän, ettei olisi tarvittu kuin jokunen +silmänräpäys lisää, jotta hän ei enää olisi voinut hengittää. + +Se huumaava onnentunne, joka valtaa hukkuvan, kun hän jälleen saa ilmaa +keuhkoihinsa, antoi hänelle uusia voimia. Vähän matkan päässä hän +näki veneen, ja voimakkain vedoin hän ui sitä kohti. Mutta se olikin +kauempana kuin hän oli olettanut — voimat alkoivat väsyä, ja vähä väliä +hänen täytyi takertua johonkin uiskentelevaan esineeseen. Sen sijaan +hän karttoi ihmisiä ja kiersi heidän sivuitseen. Vaistomaisesti hän +teki sen, itsesäilytysvaisto ohjasi häntä. Turhaan hän ei ollut lukenut +haaksirikkoontuneista, jotka epätoivoissaan olivat takertuneet toisiin +kiinni ja vetäneet ne mukanaan syvyyden. + +Päästyään veneen tasalle hänen voimansa olivat lopussa. Hän tarttui +kiinni sen reunaan, mutta päästi heti otteensa, sillä kova isku sattui +hänen rystyihinsä. Hän käänsi suolaveden puoleksi samentamat silmänsä +rukoillen veneessä olijoihin ja takertui uudelleen reunaan kiinni. Airo +kohosi ilmaan ja laskeutui jälleen alas. Hän käsitti, että veneessä +väiteltiin hänestä, oliko hän pelastettava vai eikö. + +— Ottakaa minut veneeseen, pyysi hän, tai luuli ainakin pyytävänsä. +Mutta vene heilahti pahasti hänen pidellessänsä siitä kiinni, ja +helposti se voisikin kaatua kumoon, jos hän pyrkisi siihen. Lähinnä +oleva mies uhkasi häntä, teki hurjia liikkeitä ja huusi, vaikkei hän +voinutkaan kuulla mitä hän sanoi, ja monet koettivat irroittaa hänen +käsiään. Mutta hän piti lujasti kiinni. Viha alkoi kuohua hänessä ja +antoi hänelle jättiläisvoimat. + +— Ottakaa minut veneeseen, tai kaadan sen kumoon! huusi hän. + +Kiihoitus lisääntyi veneessä. Osoitettiin jotakin hänen takanaan — +varmaankin toista ihmistä, jolla oli sama aikomus kuin hänelläkin. + +Ja äkkiä airo kohosi jälleen. + +— Petoja! oli hänen viimeinen ajatuksensa, ennenkuin airo iski +häntä päähän. Sormet irtaantuivat. Ja vajotessaan syvyyteen oli hän +kuulevinaan ikäänkuin kosken kohinaa yläpuolellaan. + + + + +IV. + + +Pattersonin talo Sheridan roadin varrella oli yksi niistä tuhansista +kodeista, joihin tieto »Titanicin» haaksirikosta toi surua ja +epätoivoa. Viimeiseen asti mrs Patterson toivoi, että hänen miehensä +olisi pelastuneitten parissa, ja yhdessä tuhansien muiden vaimojen, +äitien ja tyttärien kanssa hän seisoi tuona unohtumattomana huhtikuun +aamuna Valkoisen Tähtilinjan rantasillalla New-Yorkissa, kun +»Carpathia» laski maihin pelastuneet haaksirikkoiset mukanaan. Mutta +turhaan hän etsi miehensä rakkaita kasvojenpiirteitä niiden joukosta, +jotka astuivat rantasillalle, ja yhtä tuloksettomat olivat kaikki hänen +tiedustelunsa. Ei kukaan ollut nähnyt mr Pattersonia viimeisen tunnin +kuluessa ennen »Titanicin» uppoamista. + +Hänellä ei ollut edes sitä lohdutusta, että hän olisi saanut haudata +miehensä ruumiin. Turha oli matka Halifaxiin ja kulku tunnettujen ja +tuntemattomien loppumattoman pitkän rivin keskitse; ei ainoallakaan +ollut kaivatun kasvoja. Kuolleet olivat haudanneet kuolleensa, ja hänen +miehensä lepäsi nyt kaksi tuhatta jalkaa veden pinnan alapuolella +valtameren pohjassa — hän oli yksi niistä 1.635:stä onnettomasta +uhrista, jotka tässä merionnettomuudessa olivat tuhoutuneet koko +maailman kauhuksi. + +Kaikki, jotka joutuivat yhteyteen mrs Pattersonin kanssa tänä +aikana, olivat pakoitetut tunnustamaan, että hän kesti ihmeellisesti +onnettomuuttaan. Se on kyllä totta, että se, joka samoinkuin hänen +veljensä, lääkäri, joka oli seurannut hänen mukanaan sekä New-Yorkiin +että Halifaxiin, oli ollut tilaisuudessa tarkkaamaan häntä lähempää, +epäilemättä olisi ollut sitä mieltä, että hänen levollisuutensa oli +luonnotonta ja että siinä piili vaara. Tai huomioidentekijä olisi +tehnyt sen johtopäätöksen, ettei puolisoiden suhde ollut hyvä ja +että miehen äkillinen kuolema ei siis merkinnyt vaimolle suurempaa +persoonallista menetystä. Ei kestänyt myöskään kauan, ennenkuin +perhetuttavat tulivat surua valittamaan surutaloon ja ihmettelivät +suuresti sitä välinpitämätöntä levollisuutta, jolla leski kantoi +onnettomuuttaan, ja he vetivät siitä sen johtopäätöksen, ettei tämä +avioliitto ollutkaan ollut niin onnellinen kuin he olivat luulleet. +Ja siitä ei ollut pitkältäkään siihen otaksumiseen, että nuori leski +ennen pitkää menisi uusiin naimisiin. Sillä kateellisimmankin hänen +n.s. ystävättäristään täytyi myöntää, että Elinor Coyne Patterson sekä +kauneudellaan että rikkaudellaan hyvinkin pian saisi viekoitelluksi +miehen ansaansa. Mitä hänen kauneuteensa tuli, niin jotkut arvelivat, +ettei hän koskaan ollut näyttänyt niin kauniilta kuin nyt viiden vuoden +avioliiton jälkeen. Ja mitä varallisuuteen tuli, niin kaikki tiesivät, +että insinööri Patterson vainaja oli tarmollaan ja kyvyllään suuresti +lisännyt Coynen suvun rikkautta, joka hänen appensa kuoltua oli +langennut hänelle. + +Yksi henkilö olisi kuitenkin voinut karkoittaa kaikki nämät panettelut, +jos hänellä vain olisi ollut siihen tilaisuutta. Se oli nuoren lesken +veli, tohtori Tom Coyne. Tosin hän ei alkujaan ollut suopein silmin +katsellut tätä avioliittoa: Henry Patterson oli hänen mielestään, +niinkauan kuin hän ei tuntenut häntä lähemmin, ollut ulkomaalainen +onnenonkija, joka oli käyttänyt hyväkseen tilaisuutta päästäkseen +vankkaan asemaan anastamalla itselleen varakkaan perheen omaisuuden. +Mutta mitä enemmän hän tutustui lankoonsa, sitä selvemmin hän käsitti +erehtyneensä täydellisesti hänen suhteensa. Tom Coyne oli neljän +vuoden kuluessa ollut tilaisuudessa läheltä tarkkaamaan lankoaan +sekä puolisona että liikemiehenä, ja hän oli oppinut panemaan häneen +arvoa ystävänä sekä ihailemaan häntä. Viime vuoden kuluessa oli +tohtori asunut Philadelphiassa, missä hän harjoitti laajaa praktiikkaa +köyhälistön ja työläisten parissa, mutta vaikka hän ei siis ollut +seurannut sisarensa avioliittoa loppuun saakka, niin olisi hän voinut +antaa päänsä pantiksi siitä, ettei sen onnellisempaa avioparia kuin +Pattersonin ollut olemassakaan — kunnes kuolema äkkiä erotti heidät +toisistaan. Hän oli voittanut täydellisesti sisarensa luottamuksen, +ja niillä surullisilla matkoilla, joita he yhdessä olivat tehneet +etsiessään kadonnutta, oli se vakaumus hänessä yhä varmistunut, että +sisaren ja langon suhde oli ollut mitä parhain. + +Sittenkin häntä ihmetytti sisarensa ulkonainen tyyneys. Se oli +luonnollista niinkauan kuin hän toivoi miehen pelastuneen; mutta +sittemmin se teki häneen kaamean vaikutuksen. Mutta samalla kun sisar +kävi yhä levollisemmaksi, sulkeutui hän myös entistä enemmän itseensä. +Veljen terävä lääkärinsilmä piti häntä yhä suuremman levottomuuden +vallassa silmällä — se tuntui hänestä ikäänkuin tyyneltä ennen myrskyä, +ja varmaankin seuraisi sitä vaikeampi kriisi, koska Elinor Patterson +tähän saakka oli säilynyt kaikilta suuremmilta sielun järkytyksiltä. + +Veljeä ihmetytti ajatellessansa, ettei hän kertaakaan tänä aikana +ollut nähnyt kyyneleitä sisaren silmissä. Lopulta jännitys kävi niin +sietämättömäksi, että hän suoraan kysyi häneltä mistä se johtui, ettei +hän koskaan näyttänyt vähintäkään surun jälkeä. + +— Minä suren, kun en voi olla hänen luonaan nyt, kun hän epäilemättä +kipeästi kaipaa minun apuani, vastasi mrs Patterson levollisesti. Mutta +minulla on selvä tunne siitä, että hän elää ja että me tapaamme vielä +toisemme. Minun pitää vain olla kärsivällinen. + +Hän sanoi sen niin yksinkertaisesti ja luonnollisesti, että lääkäri +huomasi hänen tarkoittavan täyttä totta. Se ei ollutkaan siis perätön +se epäilys, joka eräänä päivänä oli herännyt hänessä nähdessään +pikku Ingan haikeasti itkevän äitinsä sylissä ja kuullessaan tämän +lohduttavan häntä: + +— Älä itke, pienokaiseni. Isä tulee kyllä pian takaisin, eikä sinun +pidä uskoa mitä palvelijat sanovat. + +Tom Coyne oli aikonut moittia sisartaan sen johdosta, että tämä esitti +asian lapselle väärässä valossa, mikä hänestä ei ollut oikein ja sitä +paitsi aivan turhaakin. Mutta nähdessään miten nuo sanat heti saivat +lapsen rauhoittumaan, hän oli luopunut aikeestaan. Nyt hän sai sopivan +tilaisuuden puhua asiasta, ja hän aikoi juuri sanoa, miten väärin oli +antautua toiveitten valtaan, jotka kuitenkin pettäisivät, kun mrs +Patterson lisäsi: + +— Tiedän kyllä, mitä aiot sanoa, Tom. Kaikista merkeistä päättäen tuo +hirveä onnettomuus on tapahtunut. Mutta tämä on kokonaan tunteen asia. +Eihän meillä ole minkäänlaisia todistuksia siitä, että Henry on — että +minä olen jäänyt yksin. Ja niinkauan kuin meillä ei niitä ole, niin et +voi estää minua toivomasta. Virallisesti olen pukeutunut surupukuun, +eikä koskaan juolahtaisi mieleeni puhua aavistuksistani muille kuin +sinulle ja pikku Ingalle. Ja sittenkin pelkään, ettet sinäkään ymmärrä +minua. + +— En osaa sitä todellakaan sanoa, sanoi Tom Coyne alakuloisena. Häntä +suretti enemmän sisaren itsepetos kuin jos hän olisi antautunut +mitä epätoivoisimpaan suruun. — Minä en ymmärrä sinua lainkaan. Suo +anteeksi, mutta minun on mahdoton uskoa yliluonnollisiin asioihin, +aavistuksiin, telepatiiaan ja sen sellaiseen! + +— Minä tunnen sen selvästi, sanoi mrs Patterson painaen kädellään +sydäntään, että Henry elää. Ja minä olen järjestänyt elämäni sen +mukaan, että odotan häntä palaavaksi. + +Sen hän olikin tehnyt. Ei mitään talossa saatu muuttaa — ei miehen +työhuoneessa eikä makuusuojassa. Hän pyyhki itse joka päivä tomua +miehensä kirjoituspöydältä ja hän istui niinkuin ennenkin suuressa +nojatuolissa kamiinin edessä. Harvoin hän enää otti vastaan +vieraita tai läksi itse tuttaviaan tapaamaan, mutta säännöllisesti +joka aamupäivä vierivät hänen mustat ajopelinsä rantatietä pitkin +Lincoln-puistoon ja taas takaisin. Hän vietti aivan samanlaista elämää +kuin ennenkin, paitsi mitä säädyllisyys vaati niin vastikään leskeksi +jääneeltä naiselta. Palvelusväkeä ei vähennetty; vain hovimestari, +jonka läsnäolo ei ollut tarpeen, kun talossa ei pidetty enää +vieraskutsuja, sai lähteä lomalle maalle. + +Tom kehoitti sisartaan lähtemään ulkomaille päästäkseen vapaaksi tuosta +itsepäisestä ja turhasta odotuksesta. Mutta mrs Patterson pani lujasti +vastaan. + +— Minäkö lähtisin matkalle, vaikka milloin tahansa voin saada sanoman +Henryltä? huudahti hän. Miten voit edes sellaista ajatella, Tom! + +Tom kohautti olkapäitään. Hänestä tuntui kiusalliselta, että sisar oli +näin kokonaan piintynyt tuohon ajatukseensa. Mutta hän ei yrittänyt +enää saada häntä järkiinsä. Olihan hän levollinen ja tyyni. Tom voisi +siis palata takaisin työhönsä Philadelphiaan tarvitsematta pelätä, että +hän laiminlöi sisartaan. Mutta hän päätti silloin tällöin käydä häntä +katsomassa, sillä kriisin täytyi ennemmin tai myöhemmin tapahtua. + +Tyhjältä tuntui talossa Tom Coynen lähdettyä. Rouva Elinor kulki +itseksensä tahtomatta tunnustaa, että hän alkoi käydä levottomaksi. +Hiipivä hermostuminen sai hänessä vallan, aivankuin salainen tauti. +Hän rupesi ratsastamaan saadakseen liikuntoa, oli ulkona puolet päivää +voittaakseen heikkoutensa, mutta se onnistui vain puolittain. Vaikka +hän ruumiillisesti olisi ollut miten väsynyt tahansa, niin rauhaa hän +ei sittenkään saanut. Hän oli sielullisesti sairas. Epäilys oli alkanut +hiipiä mieleen, jo sekin seikka, ettei hän enää yhtä selvänä kuin ennen +kuullut sisäistä ääntä, joka vakuutti miehen yhä elävän, teki hänet +rauhattomaksi. Hän tunsi suurta tyhjyyttä, jäytävää kaipausta, vaikka +hän ei uskaltanut mainita sitä nimeltä. Sillä hän tunsi, että jos hän +kadottaisi uskonsa, niin hänen voimansa olisivat myös kokonaan lopussa. + +Ja sittenkin — se oli hyvinkin vaikeaa joskus. Aika kului, eikä +sanaakaan kuulunut Henrystä! + +Kovin yksin hän olikin. + +Olihan hänellä Inga, pieni nelivuotias, kultakutrinen tyttönsä, heidän +yhteinen lapsensa. Hän koetti askarrella pienokaisen kanssa entistä +enemmän, ja tyttö olikin hänen paras liittolaisensa. Omituista miten +lapsen ajatukset olivat kiintyneet isään. Kun he olivat kahden, +puhuivat he alituisesti isästä. Kesken leikkiäkin saattoi isä muistua +lapsen mieleen, ja purskahtaen itkuun hän kysyi silloin äidiltä kietoen +käsivartensa hänen kaulaansa: + +— Sanopa, äiti, milloin isä tulee? Minun on niin hirveän ikävä häntä! + +Tai hän opetti äidille kaikki ne leikit, joita isä oli hänelle +opettanut, ja silloin hän sanoi usein: + +— Niin ei isä olisi tehnyt. Hän teki niin ja niin. Kun hän tulee +kotiin, niin hän opettaa sinuakin. + +Sillä lapsi ei epäillyt hetkeäkään, ettei isä palaisi takaisin. Äiti +oli sen sanonut ja uskoi itsekin isän palaavan. Mutta odotus tuntui +kummastakin pitkältä... + +Eräs henkilö kävi usein talossa tänä aikana. Se oli Oskar E. +Hall, perheen asianajaja, suurikasvuinen, sileäksi ajeltu +ruotsalais-amerikkalainen mies, sitä lajia, joka kernaasti unohtaa +äidinkielensä ja kansallisuutensa niinpian kuin ei niistä ole enää +suoranaista hyötyä. Patterson ja hän olivat tulleet Amerikkaan samalla +laivalla, opiskelleet jonkun aikaa samassa collegessä ja tehneet +ystävyysliiton, jossa edellinen aina oli antava, vieläpä siinä määrin, +että Hall tuskin olisi ollut se mikä hän oli — asianajaja ja tunnetun +lakitoimiston johtaja — jollei Patterson olisi avustanut häntä hyvälle +alulle. Olivatpa he yhdessä perustaneet patenttitoimistonkin, joka +kuitenkin lyhyen kukoistusajan jälkeen oli lopettanut toimintansa +syistä, joita ei kukaan sivullinen tuntenut. Patterson oli sen +jälkeen hankkinut Hallille työtä eri liikkeiden ja yhtiöiden +palveluksessa, ja lopulta hän oli määrännyt hänet viimeisen tahtonsa +toimeenpanijaksi. Henry Patterson, joka oli tunnettu huolellisuudestaan +ja varovaisuudestaan kaikissa toimissaan, oli näet ennen lähtöään +Eurooppaan tehnyt testamenttinsa, ja ominaista tälle kelvolliselle +liikemiehelle oli se, että hän oli testamentissaan tarkasti määrännyt, +miten hänen liikettään oli edelleen hoidettava lesken ja tyttären +puolesta. Hallin tehtävä testamentin toimeenpanijana tuli sen kautta +paljoa helpommaksi, ja siksipä saattoikin tuntua siltä, kuin ei Hall +yksinomaan liikeasioiden tähden niin tuhka tiheästi olisi käynyt +surutalossa, varsinkaan kun rouva Elinor ei ymmärtänyt paljoakaan +liikeasioista ja täydellisesti luotti mr Hallin arvostelukykyyn. + +Asian laita olikin sellainen, että — Hall tunnusti sen suoraan +itselleen, vaikkei suinkaan muille — tarkalleen punnitut motiivit +ohjasivat hänen askeleitaan, kun hän niin usein astui Pattersonin +taloon. Rouva Elinor oli siihen aikaan, jolloin hän oli vielä miss +Elinor Coyne, viehättänyt häntä suuresti, ehkäpä ei niin paljon +kauneutensa voimalla kuin isänsä rahoilla. Sillä Oskar E. Hall oli +laskeva luonne, joka jo varhain oli oppinut, että tunteet voivat +helposti johtaa harhaan, jos niiltä puuttuu aineellista pohjaa, ja +karriääri oli ollut alusta alkaen hänen elämänsä ojennusnuorana. Elinor +Coyne olisi merkinnyt hänelle onnenpotkausta, joka olisi saattanut +hänet päämäärään, mutta Henry Patterson oli ennättänyt väliin ennenkuin +asianomainen oli aavistanut mitään siitä hiljaisesta taistelusta, jota +ystävät olivat käyneet keskenänsä. Hall oli purrut hampaansa yhteen ja +niellyt pettymyksensä. Jos hän mielessään oli katkera onnellisempaa +ystäväänsä kohtaan, ei hän sitä ainakaan osoittanut. He työskentelivät +yhdessä niinkuin ennenkin, ja Hall käytti huoleti hyväkseen niitä +etuja, joita hänellä oli ystävänsä asemasta Coynen talon vävynä. Joskus +hän hiukan katkerasti hymyillen arveli, että hänen etunsa oli yhtä +suuri kuin toisen n.s. onni — ja sitä paitsi hän oli riippumaton! + +Hall ei ollut oikeastaan seurustellut Pattersonin talossa. Vain +silloin tällöin oli hänet kutsuttu suurempiin kutsuihin, ja aina +hänen käytöksensä emäntää kohtaan oli ollut niin moitteeton, että +Patterson miltei oli unohtanut, että he kumpikin olivat kilpailleet +hänen suosiostansa. Ainakin hän oli aivan rauhallinen Hallin +tunteiden suhteen, koska hän oli määrännyt hänet viimeisen tahtonsa +toimeenpanijaksi, tehtävä, jonka pakostakin täytyi saattaa hänet yhteen +lesken kanssa. + +Tässä suhteessa ei Henry Patterson ollut kuitenkaan ollut kyllin +tarkkanäköinen. Tosin ei rouva Elinor, onnettomuuden tapahtuessa, +tiennyt mitään Hallin tunteista, mutta siinä oli jo kylliksi, että tie +lesken luo oli avoinna, jotta Hall ryhtyisi toimeen. Olihan Elinor +Patterson sitä paitsi arvokkaampi saalis kuin Elinor Coyne — sen +tosiasian asianajaja tunsi paremmin kuin kukaan muu, sillä hän, joka +päiväkausia istui Pattersonin tilikirjojen ääressä, oli täysin selvillä +hänen liikekannastaan. + +Asia olisi siis selvä mitä häneen tuli. Tällä kertaa oli kultalintu +pyydettävä ansaan millä hinnalla hyvänsä! Tavattomalla huolella ja +viekkaudella, joka oli pelastanut hänet monestakin pulasta, hän +suunnitteli sotajuontaan. + + + + +V. + + +Eteläisen sairaalan ylilääkäri Liverpoolissa, tohtori Bartlett, pudisti +pahoillaan päätään sulkiessaan yksityishuoneen n:o 6:n oven. + +— »Nimetön» huolestuttaa minua, sanoi hän hoitajattarelle. Ei +huomattavaa muutosta parempaan tämän viikon kuluessa, vaikka olen +koettanut kaikkia mahdollisia keinoja. + +Hoitajatar huokasi. Mrs Burt oli erinomaisen ystävällinen vanha nainen, +joka hoiti yksityishuoneittensa sairaita äidillisellä huolenpidolla +ja valvoi aivan väsyksiin saakka, kunhan hän siten saattoi pelastaa +jonkun »holhokeistaan». »Nimetön» — ei kukaan sairaalassa tiennyt +kuka hän oli, siksi häntä nimitettiin tällä salaperäisellä nimellä +— oli voittanut aivan erikoisesti hänen rakkautensa, osittain sen +salaperäisyyden vuoksi, joka ympäröi häntä, osittain ja ehkä kaikkein +eniten sen vaivan tähden, jota hän tuotti hänelle. Hän oli saanut +valvoa useita öitä nimettömän tähden ja nähnyt hänestä enemmän vaivaa +kuin kaikista muista sairaista yhteensä. Ja seurauksena oli nyt ollut +se, että hänestä oli tullut hoitajattaren silmäterä. + +Huokaus tuli siis suoraan sydämestä. Tohtori Bartlett, joka tunsi +hoitajattaren varsin hyvin, sillä tämä oli parikymmentä vuotta +palvellut hänen sairaalassaan, ei epäillyt hetkeäkään, ettei sairas +ollut saanut parasta hoitoa mitä yleensä sairaalassa saattoi tulla +sairaitten osaksi, mutta sittenkään hän ei ollut täysin tyytyväinen +mrs Burtiin. Hän vaati joskus hoitajattarilta ihmeitä, joihin hän +itse ei pystynyt, varsinkin sellaisissa tapauksissa, kun lääkkeet, +leikkaukset tai muut suorastaan tieteelliset keinot eivät auttaneet, +vaan parantuminen riippui pääasiallisesti älykkäästä hoidosta. Ja +älykkyydestä mrs Burtia tuskin saattoi syyttää. Jos hän pitkän +praktiikkansa aikana sittenkin oli saanut joitakin »ihmeitä» aikaan, +niin johtui se pikemmin hänen sydämestään ja vaistoistaan kuin +järjestään. + +Sydän ja vaisto voi tosiaankin vaikeissa tapauksissa saada enemmän +aikaan kuin loistavin äly. Ja sitä tohtori Bartlett oli toivonut numero +XXX:n — »nimettömän» tapauksessa. Kun tämä toive kuitenkin petti, oli +hän hiukan pahoillansa. + +— Onko hän puhunut? kysyi hän. + +— Ei, ei ainoatakaan selvää sanaa ole tullut hänen huuliltaan sen +jälkeen kuin hänet tuotiin tänne. Olen melkein varma siitä, ettei hän +ymmärrä englanninkieltä. + +— Minä olen toista mieltä. + +— Houriessaan hän puhuu aina jotakin muuta kieltä. Sisar Mary, joka +ennen on ollut merimiessairaalassa, väittää hänen puhuvan ruotsia. + +Tohtori nyökkäsi. + +— Mutta meidän täytyy vähitellen saada hänet ilmaisemaan nimensä, +sanoi hän. Viranomaiset ahdistavat minua kysymyksillään. He pelkäävät +selkkauksia, jos mies esimerkiksi on varakas tai henkivakuutettu ja +varmaankin hän on julistettu kuolleeksi. + +— Tohtori siis luulee...? + +— Siinä asiassa minun ei tarvitse nojautua vain oletuksiin. Heti ensi +silmäykseltä näin, ettei mies kuulunut työläisluokkaan. Ei kellään +työmiehellä ole niin pehmeitä lihaksia kuin hänellä. Kädet olivat +tosin nahattomat, kun hänet tuotiin tänne, mutta se ei merkitse +mitään. Olen sittenkin aivan varma asiastani. Vaikka mies siis ei ole +raskaantyöntekijä, niin ei se silti tarvitse merkitä, että hän on +varakas. Ehkäpä hän on tuota hienompaa skandinaavilaista vientitavaraa, +jota lähetetään meren tuolle puolen. + +— Niin, mutta hän ei ole mikään roisto, sanoi mrs Burt niin kiihkeänä +ja suurella vakaumuksella, että tohtorin täytyi salavihkaa nauraa. + +— Enhän minä sitä sanokaan, vastasi hän hyväntahtoisesti. Joka +tapauksessa meidän täytyy saada selko hänen nimestään. Sen toimen minä +annan teille, mrs Burt. Minulle hän ei vastaa. + +— Entäs vaitiolokäsky, tohtori? + +— Peruutetaan, tohtori nyökkäsi päätään. Yritetään nyt vastakkaisilla +keinoilla, mutta varovaisesti — liiaksi ei saa lörpötellä. Hänen +aivonsa eivät siedä vielä liiaksi voimistelua. Vain pieniä annoksia, +joita vähitellen lisätään, ymmärrättehän? + +— Ymmärrän kyllä, tohtori. + +Barlett hymyili itsekseen, jatkaessaan kierrostaan sairaiden luona. +Tuon kelpo lesken kasvot olivat äkkiä kuin kirkastuneet, kun hän oli +peruuttanut määräyksensä, ettei sairaan kanssa saisi puhua. Tämä +äänettömyydenlupaus oli hänelle varmaan ollut hirveän tuskallinen! + +Sen saattoikin heti huomata, kun sairaanhoitajatar astui potilaan +huoneeseen. Vähemmän totuudenmukaisesti kuin tarkoituksella rohkaista +sairaan mieltä hän kertoi, että lääkärillä oli hyvät toiveet hänen +parantumisestaan, koska itsepäinen kuume nyt vihdoinkin oli väistynyt +ja sairas oli ruvennut hiukan syömään. Ulkona oli kevät, jatkoi hän +sitten — saisikohan hän hiukan kohottaa kierrekaihdinta, jotta aurinko +pääsisi pilkistämään sisälle? Ehkäpä hän saisi avata hiukan akkunaakin? +Jospa hän vain tietäisi, miten ihana ilma oli! + +Sairas ei vastannut mitään. Näytti siltä, kuin hän ei olisi ymmärtänyt +hoitajan puhetta. Sisäänpäinkääntynyt, miettivä ilme kasvoilla ei +muuttunut hetkeksikään. Katse oli kiintyneenä vastakkaiseen seinään, +ja kun se joskus siirtyi puhujaan, ei se ilmaissut vähintäkään +ymmärtämystä. Jollei mrs Burt aikaisemmin olisi todennut, että sairas +saattoi kuulla puhetta ja melua, olisi hän voinut luulla häntä aivan +kuuroksi. + +Kasvot päänaluksella olivat laihat ja kalpeat. Silmät olivat +luonnottoman suuret ja niin kirkkaansiniset, että mrs Burt ei voinut +kyllikseen ihmetellä niiden väriä. Otsalla hänellä oli side, ja kädet, +jotka lepäsivät liikkumattomina peitteellä, olivat myöskin kääreissä. + +Kun muutamat merimiehet viikkoa aikaisemmin olivat tuoneet »nimettömän» +sairaalaan, oli skottlantilainen kapteeni muutamin sanoin kertonut, +mistä he olivat löytäneet hänet. Matkalla Baltimoresta Liverpooliin +oli »Iverness» -laivasta huomattu huhtikuun 17 päivänä vene, jonka +mastossa oli liehunut hätämerkki. Veneessä oli ollut »Titanicin» +nimi, ja siinä olevasta neljästä henkilöstä oli kolme kuollut joko +nälkään tai kylmään, neljännessä oli vielä hiukan eloa, joskin hän +oli tiedoton. Viimeksimainittu otettiin laivaan, jota vastoin ruumiit +haudattiin merimiesten tapaan mereen. Pelastetun tila lääkärien +tutkiessa häntä oli arveluttava, joskaan ei aivan toivoton. Hän oli +nälästä ja janosta niin riutunut, että kuolema ei ollut kaukana, +sitä paitsi oli hän saanut kylmänvikoja, niin kevyesti kuin hän oli +puettu. Niinikään oli hänellä avoin haava päässä, kaikesta päättäen oli +häntä tylsällä aseella isketty niin hirveällä voimalla päähän, että +kallo oli murskautunut ja aivotulehdus oli pelättävissä. Keuhkokuume +hidastutti vielä lisäksi yleistä parantumista, eikä sairasta oltu +kaikista yrityksistä huolimatta saatu laivassa heräämään tajuntaan. +Siinä tilassa hänet tuotiin Liverpoolin sairaalaan. Potilaalla ei ollut +yllään minkäänlaisia vaatteita tai esineitä, joiden nojalla olisi voitu +saada selkoa hänen nimestään tai säädystään. + +Aluksi oli potilas sairaalassa sijoitettu yleiseen osastoon, +kolmisenkymmenen muun sairaan pariin, mutta koska hänen tilansa oli +huolestuttava ja hänen hoitonsa vaati erikoista huolta, oli hänet +varsin pian siirretty mrs Burtin yksityis-osastolle. Koko sairaala +seurasi erikoisella mielenkiinnolla »nimettömän» tilaa, ja niinpian +kuin sanomalehdet olivat saaneet vihiä siitä, että sairaalaan oli +tuotu eräs »Titanicin» uhreista, sisälsivät ne joka päivä selostuksia +sairaan tilasta sekä panivat kaikenlaisia huhuja hänestä liikkeelle. +Koko Englanti, vieläpä koko maailma puhui näinä päivinä yksinomaan +tästä hirvittävästä valtameren onnettomuudesta, jossa toistatuhatta +onnetonta matkustajaa oli heittänyt henkensä, ja Liverpoolin +sanomalehdet, jotka muuten saivat tätä kauhuntapausta koskevat +tietonsa Lontoosta käsin, käyttivät tilaisuutta hyväkseen kietoen +tämän erikoisen sankarinsa salaperäisyyden merkillisimpään verhoon. +Kerran oli eräässä uutiskiihkeimmässä lehdessä ollut »nimettömän» +haastattelukin sekä hänen valokuvansa, vaikkei onnettoman uhrin huulien +yli ollut tullut ainoatakaan sanaa sen jälkeen kuin hänet oli maihin +tuotu. Siten »nimetön» oli tietämättään tullut kuuluisuudeksi, jonka +kohtaloa tuhannet ihmiset seurasivat. Ja ennenkuin tiedettiin mitään +hänen olosuhteistaan tai varallisuudestaan, olivat yhdistykset ja +yksityiset henkilöt antaneet suuria summia haaksirikkoontuneen hyväksi +käytettäväksi, ja useat hempeämieliset naiset lähettivät itsepäisesti +hänelle kukkasiakin, joskaan potilaalla, joka juuri oli voittanut +vaikean keuhkokuumeen, ei voinut niistä olla vähintäkään iloa. + +Tämä yleinen huomio, jota osoitettiin »nimettömälle», enensi vielä +sitä mielenkiintoa ja uteliaisuutta, jota mrs Burt tunsi potilastaan +kohtaan, mutta katsellessaan nyt häntä, kun hän makasi liikkumatta +ja tunnottomana vuoteellaan, huomasi hän, että se tehtävä, jonka +ylilääkäri oli antanut hänelle, oli helpommin sanottu kuin tehty. +Silminnähtävästi potilas ei ymmärtänyt englanninkieltä. Mrs Burt +jutteli siitä huolimatta yhä edelleen ja koetellessaan potilaan +ruumiinlämpöä, joka olikin jo melkein normaali, hän ensi kertaa +ilokseen näki selvän ja järkevän ilmeen hänen silmissään. + +Mrs Burt oli, vaistonsa ohjaamana, puhunut potilaalle tämän vanhemmista +ja siitä levottomuudesta, jota he varmaankin tunsivat, kun he eivät +tienneet, minne heidän poikansa oli joutunut. Ja kun potilas kuuli +sanan »isä», joka englannin ja ruotsin kielellä on melkein sama, +hätkähti hän. + +Hyvän aikaa potilas makasi ääneti, mutta hän ei ollut enää liikkumaton. +Varmaankin tuo sana »isä» tuotti hänelle levottomuutta. Hän kääntyi +rauhattomana vuoteellaan ja nyppi peitettään. Kerta toisensa jälkeen +hän kohotti oikeaa kättään ja tarkasteli sidettä, ojensi sormiaan ja +katsoi avuttomana hoitajattareen. + +Mrs Burt tarttui potilaan käteen ja puhui hänelle ikäänkuin rakkaalle +lapselle. + +— Särkeekö kättä? Sehän on melkein terve — parin päivän kuluttua +voidaan side poistaa. Mikä onni, ettei siihen tullut verenmyrkytystä; +se näytti sangen vaaralliselta aluksi... + +Sairas liikutteli sormiaan ja katseli ympärilleen. Hoitajatar alkoi +pelätä uutta kuumekohtausta. + +Sitten hän lausui ensimäiset selvät sanansa puhtaalla englanninkielellä: + +— Luuletteko, että kykenisin kirjoittamaan tällä kädellä? + +Mrs Burt tuli niin iloiseksi, että hän ilman muuta rikkoi lääkärin +määräyksen. + +— Tietysti te kykenette! huudahti hän innoissaan. Malttakaahan — minä +tuon heti paperia ja kynää. + +Hänellä oli todellakin syytä iloita. Eivät koskaan mitkään +arkipäiväiset englantilaiset sanat olleet tuottaneet hänelle niin +paljon iloa kuin nämä — ja sitä paitsi hänellä oli toivoa varsin pian +saada tietää potilaansa nimikin. + +Palattuaan takaisin sairaan luo kohotti mrs Burt hänet istualleen +vuoteessa ja laski paperin ja kynän tarjottimelle hänen polvilleen. +Käsi, kun side siitä poistettiin, oli ikäänkuin kutistunut ja punaisen +keltainen, mutta sormia saattoi liikuttaa, ja se oli pääasia. + +— Mikä päivä on tänään, kysyi potilas. + +— Toukokuun neljäs. Te olette ollut täällä täsmälleen viikon. + +— Täälläkö minä olen? kysyi potilas osoittaen painettua nimeä paperin +kulmassa: Liverpoolin eteläisessä sairaalassa. + +— Aivan niin. + +Ja sitten potilas kirjoitti vapisevalla ukon käsialalla valkealle +paperille: »Liverpool toukokuun 4 p. 1904.» + +Sitten hän äkkiä keskeytti. + +— Se ei ole oikein, sanoi hän aivan varmasti. + +— Mikä? Mrs Burt tuki häntä katsellen kirjoitusta sairaan olan yli. + +— Päivämäärä, sanoi potilas moittivalla äänellä. Toukokuun 4 päivänä +olin vielä kotona kartanossa. + +Mrs Burt joutui ymmälle. Hän ei voinut käsittää, miksi potilas +kirjoitti 1904, vaikka oli vuosi 1912. Tähän hän ei ollut valmistunut, +eikä hän tiennyt mitä hän sen johdosta sanoisi, sillä varomattomalla +sanalla voisi olla ikävät seuraukset. Mutta jotakin hänen täytyi sanoa. +Seuraten siis vaistoaan hän virkkoi: + +— Suokaa anteeksi, minä erehdyin. On kesäkuun 4:s. + +Monivuotinen kokemus oli opettanut hänelle, ettei ollut hyvä vastustaa +sairaita, joiden tila oli vielä arveluttava, sillä vastustus saattoi +aikaansaada taudin uudistumisen tai häiritä parantumista. Mutta hän +pelästyi pahasti, kun potilas kärsimättömästi kääntyi puoleksi häneen +päin. + +— Tarkoitatte tietysti heinäkuuta, sanoi potilas painostaen. +Onnettomuus tapahtui kesäkuun 28 päivänä, siis täytyy nyt olla heinäkuu. + +Ja välittämättä sen enempää hämmästyneestä hoitajattarestaan, alkoi hän +kirjoittaa toiselle paperi-arkille hitaasti ja vaivalloisesti: + +»Liverpool, heinäkuun 4 p. 1904. + +Rakas isä ja äiti! — Minä pelastuin ihmeen kautta »Norjan» +haaksirikosta. Makaan nyt sairaalassa. En ole jaksanut aikaisemmin +kirjoittaa, mutta olen pahoillani, että olen tuottanut teille +levottomuutta. Paranen kyllä pian. Terveisiä kaikille pitäjäläisille. + +_Henrik_.» + +Ei siinä ollut montakaan riviä, mutta osoitettuaan kirjeen »lautamies +Petter Anderssonille» Porvoon seuduille, olivat hänen voimansa aivan +lopussa ja hän vaipui hengästyneenä tyynyjen varaan. + +Hetkeä myöhemmin oli kuume jälleen noussut. + +Samana iltana neuvottelivat tohtori Bartlett ja mrs Burt yhdessä +tohtorin yksityisessä vastaanottohuoneessa. Kelpo vanha hoitajatar oli +siinä määrin suunniltaan, että hän vain suurella vaikeudella saattoi +kertoa, mitä yksityishuoneessa n:o 6 oli tapahtunut. Vain se ajatuskin, +ettei hänen potilaansa olisi ollut »täysin» järjissään, vaan että hänet +ehkä siirrettäisiin mielisairaalaan, oli hänestä niin hirveä, että hän +unohti kokonaan, mikä ansio hänellä oli ollut siinä, että tunnettiin +nyt potilaan nimi. + +Tohtori Bartlett istui kauan mietteissään. Tapaus oli hyvin vakava. +Tosin hän ei, niinkuin mrs Burt, ollut huolissaan potilaan järjestä, +mutta se vaara oli aina tarjona, ellei sairasta kohdeltaisi kyllin +suurella varovaisuudella. Sehän oli selvää, että hän luuli olevansa +mukana kahdeksan vuotta sitten sattuneessa haaksirikossa, ja sekoitti +sen »Titanicin» tapaturmaan. Tohtori Bartlett muisti vallan hyvin +»Norjan» onnettomuuden, ja sai helposti selkoa siitä, että päivämäärä, +jonka potilas oli maininnut, piti paikkansa. Mutta kysymys oli nyt vain +siitä, oliko tämä harhaluulo, varsin tavallinen muuten potilaille, +jotka olivat saaneet kestää ankaria sekä henkisiä että ruumiillisia +kärsimyksiä, vain satunainen, vain johtuiko se muistin katoamisesta, +joka taas oli seurauksena siitä kovasta iskusta, jonka potilas oli +saanut päähänsä ja joka ehkä oli vahingoittanut joitakin aivokeskuksia. +Edellisessä tapauksessa sopiva hoito voisi poistaa pahan, mutta silloin +olisi tärkeätä tuntea potilaan elämä ja olot viime kuluneina kahdeksana +vuotena, ja siinäpä juuri pulma olikin. Olisi välttämätöntä kutsua +sairasvuoteen ääreen joku henkilö, joka tuntisi potilaan entisyyden +ja vähitellen voisi herättää hänen muistinsa henkiin, mutta mistä +sellainen henkilö oli otettavissa. Oli selvää, ettei sairas ollut ensi +kertaa ollut menossa Amerikkaan, sillä hän puhui englanninkieltä niin +virheettömästi, että se voitti ensikertalaisten taidon täydellisesti. +Hän oletti, että sairas näinä kahdeksana vuonna oli oleskellut +seuduilla, missä englanninkieli oli pääkielenä, ja täytyi siis koettaa +päästä henkilöiden yhteyteen, jotka tänä aikana olivat olleet hänen +kanssaan tekemisissä. + +Tässä asiassa hänellä oli ainakin yksi johde: nimi. »Nimetön» ei +ollut enää nimetön. Kun sisar Maryn avulla oli saatu selkoa siitä, +että potilaan kirjoittama kirje oli osoitettu hänen isälleen, niin +ei ollut vaikea allekirjoituksen ja osoitteen avulla muodostaa hänen +nimensä: Henrik Andersson. Tohtorin viaksi ei ole luettava, että +hän tässä erehtyi, hän ei tietystikään voinut tietää, että monella +paikkakunnalla Suomessa seurattiin sitä alkuperäistä tapaa, että +sukunimi muodostettiin isän ristimänimestä. + +Niinpä tohtori Bartlettin yritykset saada huoneen n:o 6:n potilas +yhteyteen oman aikansa kanssa epäonnistuivat. Nimeä Henrik Andersson +ei löytynyt »Titanicin» matkustajaluettelosta, ja vaikka sanomalehdet +niinhyvin uudessa maailmassa kuin vanhassakin puhuivat tästä +haaksirikkoontuneesta ruotsalaisesta, ei ilmestynyt ketään, jolla +olisi ollut oikeuksia häneen. Ja jonkun ajan kuluttua palautettiin +potilaan kirjoittama kirjekin avaamatta, ja sen kuorelle oli lyhyesti +kirjoitettu: + +»Vastaanottaja kuollut.» + + + + +VI. + + +Rouva Elinor piti sitä suurena onnena, että hänellä tänä aikana oli +läheisyydessään henkilö, johon hän saattoi luottaa niin täydellisesti +kuin Oskar E. Halliin. Hänen silmissään hän oli käytännöllinen, +taitava ammattimies, joka oli täydellisesti perehtynyt juriidillisten +muodollisuuksien sokkeloihin, ja sitä paitsi hän monivuotisen +ystävyytensä nojalla Henry Pattersoniin oli läheisissä suhteissa +perheeseen. Hänen rehellisyyttään ja epäitsekkyyttään Elinor ei +hetkeäkään epäillyt. Henry oli luottanut häneen täydellisesti — siis +hän ansaitsi myös luottamusta. + +Että Hall tuntui olevan hyvin huvitettu Elinorista, oli liikuttavaa +nuoren rouvan mielestä, sillä sehän todisti vain, miten kiintynyt +hän oli Henryyn. Ja Elinor oli kiitollinen Hallille siitä +hienotunteisesta tavasta, jolla hän kohteli häntä pitäessään häntä +erillään kaikista oikeudellisista muodollisuuksista, jotka aina +seuraavat kuolemantapausta varakkaan perheen keskuudessa, sekä siitä +tunnustuksesta, jonka Hall antoi Henrylle. Elinor ei ollut kylliksi +tarkkasilmäinen huomatakseen, miten Hall toisissa tapauksissa taas toi +omat etunsa esille ystävän kustannuksella — hän teki sen todellakin +niin hienosti ja näennäisesti tarkoituksettomasti, että hän olisi +vetänyt useimpia nenästä. Hall pysytteli silloin aina alalla, joka oli +Elinorille aivan tuntematon, ja jolla hän siis saattoi huoleti jatkaa +kujeiluaan, nimittäin liikeasioissa. Tällä alalla oli Elinor aivan +erikoisesti ihaillut miestään. Vaikka tämä olikin harvoin puhunut +toimistaan konttorissaan, oli sittenkin niissä piireissä, joissa Elinor +liikkui, kerrottu siksi paljon toimeliaasta Henry Pattersonista, hänen +onnistuneista keinotteluistaan ja erinomaisista kaappauksistaan, että +nuo tiedot olivat tulleet hänenkin korviinsa. Ja niitä vaikeampi +Elinorin oli kaikkea tuota käsittää, sitä korkeammaksi kasvoi se +jalusta, jolle hän kohotti miehensä. + +Ihailu olikin hyvin suurena tekijänä Elinorin tunteissa miestään +kohtaan. Hän ihaili häntä gentlemannina, puolisona ja isänä, mutta +hän ihaili häntä ehkä kaikkein eniten liikemiehenä. Sen Hall +oli vaistomaisesti tuntenut ja siksi hän ensi sijassa kohdisti +ponnistuksensa tähän kohtaan. Hän menetteli hyvin varovaisesti. Hän +oli erinomainen sotapäällikkö, ja hitaasti, pienin annoksin hän jakoi +myrkkyään. Elinorin itsensä huomaamatta se alkoikin vaikuttaa. Jalusta, +jolle hän oli kohottanut liikemies Henry Pattersonin, alkoi alentua, +hitaasti ja huomaamatta, tuuma tuumalta. + +Oli vain ajankysymys, milloin Oskar E. Hall saisi anastaa toisen paikan. + +He istuivat usein yhdessä keskustellen. Ja näiden keskustelujen +aikana osasi asianajaja järjestää asiat siten, että hän, joka paitsi +ammattitietojaan omisti hyvin rajoitetun sivistysmäärän, aina esiintyi +edullisimmassa valossa. Jo alusta alkaen hän oli käyttänyt holhoavaa +tapaa Elinoriin nähden voidakseen johtaa häntä mielensä mukaan. + +Tosin Hall hyvin usein ikävystytti Elinoria. Nuori rouva ei voinut +käsittää, miksi Hall niin itsepäisesti tahtoi pitää pitkiä esitelmiä +aineista, jotka tietenkään eivät voineet huvittaa häntä. Toisaalta hän +oli kylläksi Eevan tytär ollakseen hiukan hyvilläänkin siitä, että +toinen luuli hänen olevan siksi älykkään ja henkisesti joustavan, että +hän saattoi olla huvitettu hänen harrastuksistaan. + +Epäiltävää on kuitenkin, tokko Hall koskaan tällä tavalla olisi voinut +herättää hänessä ihailua, niinkuin hän toivoi. Sillä Elinor oli tänä +aikana liian hajamielinen kiinnittääkseen huomiota toiseen mieheen, +jonka hänen puolisonsa oli määrännyt hänen omaisuutensa hoitajaksi. + +Elinorin hajamielisyys vain lisääntyi päivä päivältä. Ja Hall huomasi, +että hän voisi pilata koko asiansa, jos hän liian tarkasti seuraisi +suunnitelmaansa. Silloin hän teki täysikäännöksen. Pitäen kiinni siitä +väitteestä, että nainen ajattelee sydämellään, koetti hän vedota +Elinorin tunteellisuuteen. + +Hall oli aina osoittanut huomiota Elinorin terveydentilaa kohtaan, +ja käyttäen hyväkseen nuoren rouvan tilapäistä kalpeutta hän eräänä +päivänä mitä liikuttavimmalla huolenpidolla käänsi keskustelun tähän +aineeseen. + +— Te tuotatte minulle todellakin huolta, rakas mrs Patterson, sanoi +Hall pitäen hänen kädestään kiinni kauemmin kuin mitä olisi ollut +välttämätöntä. Te olette laihtunut peloittavassa määrässä viime +aikoina. Teidän täytyy hoitaa itseänne. + +Rouva Elinor oli siksi väsynyt valvotun yön jälkeen, että hän oli +kiitollinen näistä osaaottavista sanoista. Mutta oikeastaan ei häntä +ruumiillisesti vaivannut mikään. Henkisesti vain hän kärsi, siitä +johtui tilapäinen kalpeus ja mustat renkaat silmien alla. + +Hall ei ollut kuulevinaan Elinorin rauhoittavia vakuutuksia, vaan +tahtoi väkisin kutsua kotilääkärin taloon. Hän ehdotti sitäkin, että +lähetettäisiin sähkösanoma Elinor rouvan veljelle, mutta siihen tämä ei +mitenkään suostunut. Hall oli kuitenkin tyytyväinen välikohtaukseen, +sillä hänen oli onnistunut saada ääneensä ja katseeseensa siksi paljon +lämpöä, että Elinorin viattomuudessaan täytyi käsittää se osanotoksi, +mutta helposti myöskin muuksi. + +Seuraavana päivänä Elinor oli taas aivan terve, mutta Hall kohteli +häntä sittenkin kuin potilasta ja teki hänelle ehdotuksen, jota hän jo +kauan oli hautonut mielessään. + +— Sehän on selvää, ettei kaupungin ilma ole teille hyväksi, sanoi hän. +Te kaipaatte vaihtelua, ilmanvaihdosta, uusia kasvoja ympärillänne. +Miksikä te ette lähde matkoille? + +Mutta Elinor pudisti päätään. — Minä vakuutan teille, ettei se ole +tarpeen. Minä olen täysin tyytyväinen olooni. Matkoilla yksinäisyys on +kahta tuntuvampi. + +Nyt Hall pääsi siihen, mihin hän oli tarkoittanutkin. + +— Muuttakaa ainakin maalle, pyysi hän. Miksi kesähuvilanne +Geneva-järven rannalla seisoo tyhjänä, onhan se kauneimpia huviloita +mitä tiedän? Jos yksinäisyys painostaa teitä — ja sen minä ymmärrän +täydellisesti, mrs Patterson — niin onhan suurin osa tuttavistanne +juuri Geneva-järven seuduilla. Varmaan teille olisi hyväksi päästä +ihmisten pariin. + +Elinor vitkasteli hiukan ennenkuin hän vastasi. + +— Olen sitä ajatellutkin. Mutta minun on niin vaikea juuri tällä +hetkellä lähteä Chicagosta. Maalla tuntee olevansa niin kaukana koko +muusta maailmasta, ja minulla on omat syyni, miksi tahdon nyt olla niin +läheisessä yhteydessä muun maailman kanssa kuin suinkin. + +Hall ei malttanut ruveta tuumimaan, mitähän nämä syyt saattoivat olla, +vaan hän jatkoi ylitsepuhumistaan. + +— Ajatelkaa pikku Ingaa, sanoi hän vihdoin. + +— Ingan pitäisi kyllä päästä maalle, sanoi Elinor. Mutta hän ei +tahdo lähteä ilman minua ja minunkin on vaikea erota lapsesta. Mutta +niinkauan kuin ilma on näin viileä, ei Ingallakaan ole mitään hätää +täällä. Puistossa, missä hän on päivät pitkin, on kylliksi raitista +ilmaa. + +Elinor oli taipumaton. Se oli suuri pettymys Hallille, sillä hän +oli laskenut, että hän maalais-ympäristössä nopeammin pääsisi +tarkoitustensa perille. Elinorin omaisuuden holhoojana hänellä oli +täysi oikeus käydä hänen luonaan niin usein kuin hän halusi, mutta +hänen sotasuunnitelmaansa kuului juuri se, että hän antaisi Elinorin +kaivata hänen seuraansa. Ei hän voinut myöskään aivan äkkiä luopua +jokapäiväisistä käynneistään niinkauan kuin he molemmat olivat +vielä kaupungissa, eikä hän itse ollut tilaisuudessa tällä hetkellä +matkustamaan minnekään. Tärkeät asiat pidättivät häntä — asiat, +joiden vuoksi hän myös halusi saada Elinorin pois kaupungista. Hän ei +näet ollut varma siitä, ettei nuori rouva joskus voisi nähdä jonkun +pörssitiedon sanomalehdissä, joka voisi herättää epäilyksiä hänessä +häntä vastaan. Geneva-järven rannalla hän, niinkuin useimmat naiset, +tuskin lukisi sanomalehtiä. + +Se oli siis kaksinkertainen pettymys Hallille, että Elinor ei myöntynyt +hänen ehdotukseensa. Mutta Hall ei antanut vielä myöten, vaan päätti +käyttää vaikutusvoimaansa toisen kerran. + +Mutta hän kosketteli toisiakin kieliä. Hän tunsi paljon sellaisia +tapauksia, joiden täytyi herättää lämminsydämisen naisen myötätuntoa. +Hän kertoi rouva Elinorille oikeusjuttuja, valiten juuri sellaisia, +jotka, samalla kun ne liikuttaisivat häntä, esittäisivät hänet +itsensäkin hyvässä valossa. Turhaan Hall ei näytellytkään +jalomielisen miehen osaa. Ettei hän aina pysynyt täysin totuudessa, +ei huolestuttanut häntä vähääkään, kunnes rouva Elinor eräänä päivänä +pyysi saada tietää, niissä eräs hänen köyhistä asiakkaistaan asui, +josta hän oli keksinyt liikuttavan jutun. Elinor, joka oli kiusaantunut +ja harmistunut pitkästä epävarmuudesta ja odotuksesta, tarttui +vaistomaisesti tähän tilaisuuteen, jossa hän voisi auttaa ja lohduttaa +ja olla joksikin hyödyksi, ja hän tunsi suurta pettymystä, kun Hall +vastusti hänen sekaantumistaan asiaan. Hän vastusti siksi kiihkeästi, +että ensi kertaa vähäinen epäilys heräsi Elinorin mielessä. Hänen +toiveensa oli hänestä niin viaton, että hänen olisi ollut vaikea +ymmärtää sitä kiihkeää tapaa, millä Hall vastusti sitä sekä niitä monia +syitä, jotka seurasivat tätä vastustusta, jollei sen takana olisi +piillyt jotakin. + +Jotakin sen takana todellakin oli. Köyhää asiakasta ei näet ollut +lainkaan olemassa, sillä Hallilla ei ollut koskaan aikaa auttaa köyhiä +asiakkaita. + +Hall huomasi, että hänen täytyi olla varovaisempi, mutta hänellä +ei ollut aavistustakaan siitä epäilyksen siemenestä, jonka hän oli +kylvänyt Elinorin sydämeen. Hall oli liiaksi varma hänestä — hän +arvioi liian suureksi oman vaikutusvaltansa ja liian pieneksi Elinorin +älyllisyyden, ja luuli voivansa soittaa tätä soitinta mielensä mukaan +tarvitsematta pelätä, että se sorahtelisi. Merkillinen soitin se +oli, sen hän myönsi, eikä mikään tapaus ollutkaan herättänyt hänen +mielenkiintoaan niin suuressa määrin kuin »Elinor Coynen valloitus». +Mutta silti hän ei myöntänyt, että paitsi rahaa, joka viekoitteli häntä +puoleensa, myöskin hänen ystävävainajansa ihastuttava leski alkoi +kiehtoa häntä pauloihinsa. + +Joskus hän suorastaan oli kärsimätön sen johdosta, että rouva +Elinorin kuva anasti kokonaan hänen ajatuksensa, joiden olisi pitänyt +kiintyä yksinomaan aineellisempiin asioihin. Kesken monimutkaisia +liikelaskelmia tai ollessaan syventyneenä asiapaperien ja pöytäkirjojen +tutkimiseen syöksyivät hänen ajatuksensa hänen luokseen. Hän meni +niinkin pitkälle, että hän ajatuksissaan syytti Elinoria niistä +vastoinkäymisistä, jotka kohtasivat häntä. Hänen päänsä ei ollut kylmä +eikä selvä, välistä hän oli kuumeisen levoton, kun asiat eivät hänen +mielestään kehittyneet kyllin nopeasti, ja silloin hänen teki mielensä +luopua kaikesta sodankäynnistä, heittää ovelat laskelmat mereen ja +sulkea Elinor vain syliinsä, voittaa hänet, ottaa hänet omakseen. + +Tällä ulkonaisesti niin kylmällä ja laskevalla miehellä oli intohimoja, +joista ei edes hänellä itsellään ollut aavistustakaan, sillä ne olivat +uinuneet tähän saakka. Tahdonvoimallaan hän oli aina pitänyt itseään +aisoissa, ja sen hän teki nytkin. Hän teki sen niin täydesti, että hän +ei itsekään ollut selvillä omasta mielentilastaan. + +Se olikin parasta hänelle itselleen. Hän oli sekaantunut laajoihin +asioihin, ja suuret aikeet pyörivät hänen päässään. Henry Patterson oli +uskonut useiden yritystensä suoranaisen johdon Hallin käsiin, ja tätä +äkillistä valta-asemaa hän tahtoi nyt käyttää hyväkseen rikastuakseen +nopeasti. Kokeneet liikemiehet pudistivat päätään uuden johtajan +kuumeentapaiselle toiminnalle — heidän mielestään hän toimi liian +rohkeasti, mikä oli sitä vaarallisempaa, koska häneltä puuttui tietoja +ja kokemusta sillä monimutkaisella toimialalla, jolle hän äkkiä oli +antautunut. Mutta hän ei ollut arka, ja jo heti alussa hän hämmästytti +heitä onnistuneilla tempuillaan osakepörssissä. Tämä hyvä onni ei +ollut kuitenkaan kestävää laatua. Parissa viikossa hän kadotti paljon +enemmän kuin oli voittanut, mutta sen sijaan että olisi ottanut sen +opikseen, näytti Hall päättäneen panna kaikki alttiiksi. Suoranainen +keinottelukiihko oli tarttunut häneen. Ei mikään kaappaus, vaikka siinä +olisi ollut miten vähäiset onnistumisen mahdollisuudet hyvänsä, ollut +hänelle liian uhkarohkea. Että hän siitä huolimatta saattoi ylläpitää +firman arvoa, johtui kokonaan siitä, että hän käytti enimmäkseen +välikäsiä näissä uhkarohkeissa asioissaan. Siten sekä hänen oma nimensä +että firman pysyi aluksi erossa sanomalehdistä. Pörssiselostajat olivat +tosin merkinneet yritykset muistiin, vieläpä arvailleetkin, kuka +välittäjien takana oli, mutta niin kauan kuin välittäjät olivat vaiti, +ei kukaan tullut epäilleeksi Oskar E. Hallia. + +Mutta eräänä päivänä hän tuli paljastetuksi. + + + + +VII. + + +Rouva Elinor tuli iloisesti yllätetyksi, kun Tom Coyne eräänä päivänä +heinäkuussa syöksyi sisään ja sulki hänet syliinsä. + +— Annas kun katselen sinua, sanoi hän työntäen sisarensa hiukan +kauemmaksi itsestään. + +Elinor hymyili hänelle, mutta sen takana piili tuskaa. Tom oli ainoa, +joka oli hänen uskottunsa, ja hänen tahtomattaankin näiden viikkojen +surun ja turhan odotuksen tuska purkautui esiin kyyneleisenä katseena, +kun hän näki nyt veljensä edessään. + +— Pikku Ely raukka, sanoi Tom saattaessaan sisarensa istumaan. Mutta +näissä kolmessa sanassa oli enemmän todellista myötätuntoa kuin +Hallin kaikissa korulauseissa, ja ne koskivat niin syvästi Elinoriin, +ettei hän voinut olla nyyhkyttämättä. Tom, joka tiesi, ettei Elinor +turhanpäiten itkenyt, ymmärsi liiankin hyvin siitä, miten syvä hänen +surunsa oli. Hän olisi vain toivonut, että Elinor olisi voinut itkeä ja +saada siten helpotusta. + +Mutta nuori rouva hillitsi itsensä, pyyhki silmänsä ja hymyili jälleen +veljelleen. + +— Suo anteeksi, sanoi hän. Mutta tuntui niin hyvältä nähdä sinut +jälleen, enkä voinut hillitä itseäni. Paitsi Ingaa olet sinä ainoa, +jolla on aavistusta... + +— Minun ei olisi pitänyt jättää sinua yksin. Sinä sureksit aivan +liiaksi! + +— Ja ikävöin, lisäsi Elinor hiljaa. + +Tom tarttui hänen käteensä ja siveli sitä. + +— Pikku raukka. Jospa tuo onneton ajatus ei olisi pälkähtänyt päähäsi. + +— Älä sano sitä, Tom. Se yksin pitää minut pystyssä. Se antaa minulle +voimaa elää. Toivo on kaikki kaikessa minun elämässäni. + +Tom oli toivonut, että Elinor oli tullut järkiinsä näinä kuluneina +kuukausina, mutta hän huomasi nyt, ettei niin ollut laita. + +— Olethan järkevä, Elinor, sanoi hän. Pitäisihän sinun ymmärtää, +että tuo sinun ajatuksesi on mahdoton. Jos hän ihmeen kautta olisi +pelastunut, niin olisit jo kauan sitten saanut sen tietää. + +— Hän on sairas, se on selvää, vastasi Elinor. Eikä se suinkaan ole +pienin kärsimys, että vaikka tiedän hänen tarvitsevan minua, en +sittenkään voi kiiruhtaa hänen luokseen. Oi Tom, etkö voi auttaa minua? + +— En luule, rakkaani, en ainakaan sillä tavalla kuin sinä toivoisit. +Vaikka hän olisi ollut miten sairas hyvänsä, niin olisi hänen kuitenkin +pitänyt nyt jo voida antaa sinulle tietoja itsestään. Minä en ainakaan +tiedä muuta kuin yhden ainoan tapauksen, jossa näin pitkä vaitiolo +olisi mahdollinen. + +— Ja se on? + +— Mielenhäiriö. + +Elinor kalpeni. + +— Myönnä ainakin, että sinusta olisi parempi tietää hänen kuolleen kuin +olevan mielisairaalassa, sanoi veli. + +Sanat olivat julmat ja suoraan asiaan käyvät. Tom ei olisi tahtonut +lisätä sisarensa kärsimyksiä, mutta lääkärinä hän vaikeissa tapauksissa +osasi käyttää veistä. + +— Minä olen ajatellut sitä, sanoi Elinor tultuaan taas rauhalliseksi. +Mutta sinä erehdyt, jos luulet, että tämä mahdollisuus saattaisi minut +kadottamaan toivoni. Päinvastoin! Kaikki mielenvikaiset eivät ole +parantumattomia, sen sinä tiedät. Mutta ajattelehan, jollei Henry saa +sitä hoitoa, jota hän tarvitsee! + +Elinor nousi kääntyen puoleksi selin veljeensä. Hän puristi kiihkeästi +nenäliinaansa. + +— Sehän on juuri kaikkein kauheinta. Päivä päivältä parantumisen +mahdollisuus pienenee. Ehkäpä häntä pian ei voida parantaa lainkaan... + +Elinor asettui veljensä eteen seisomaan ja kysyi totisella, tutkivalla +äänellä: + +— Minä pyysin sinua viime kirjeessäni tekemään tiedusteluja. Mitenkä ne +ovat onnistuneet? + +— Olen tehnyt mitä ikänä olen voinut. Olen pannut salapoliisit +Englannissa liikkeelle. Mutta tietysti tulos on — kielteinen. + +— Ovatko he vastanneet? + +— Ovat. Heille on uskottu vaikka kuinka paljon samanlaisia tapauksia, +mutta toiveet ovat hyvin vähäiset. Joka tapauksessa he ovat luvanneet +myöhemmin antaa tietoja. + +Elinor huokasi. + +— Niin mahdottomalta kuin tuntuukin, että Henry olisi pelastunut +Amerikan rannalle, olen kuitenkin kääntynyt myös kotimaisen +salapoliisitoimiston puoleen, mutta he kieltäytyivät ryhtymästä asiaan. + +— Minkä vuoksi? + +— Siksi että he eivät tahdo viekoitella ihmisiltä rahaa aivan +mahdottomaan asiaan. + +Elinor kävi istumaan ikkunan ääreen. Vaalea pää painui rintaa vasten. +Sormet hypistelivät nenäliinaa. + +Tuossa asennossa hän teki veljeen täydelliseen epätoivoon vajonneen +naisen vaikutuksen. Samalla Tom huomasi, miten laiha ja kalpea hän +oli. Ja tuo huomio saattoi hänet hyvin levottomaksi, varsinkin kun hän +tiesi, että se johtui sielullisesta kärsimyksestä. Hän istui ääneti +ja tarkkasi häntä edelleen odottaen, että katkera lääke, jota hän oli +hänelle antanut, epäilys, alkaisi vaikuttaa. + +Heidän istuessaan ääneti juoksi pikku Inga sisään ja tervehdittyään +iloisesti enoaan alkoi heti kysellä häneltä isää. Missä hän piileskeli +— milloin hän palaisi kotiin — muistiko hän enää Ingaa — toisiko hän +uuden nuken hänelle j.n.e. Ja eno, joka vast'ikään oli kohdellut niin +kovasti äitiä, ei hennonut hävittää pikku Ingan luottamusta. Hän +vastasi hämillään ja väistäen, ja hänen vastauksistaan Inga sai sen +käsityksen, että niiden takana oli jotakin salaperäistä. Niinpä hän, +enon lähdettyä pukeutumaan päivällistä varten, kuiskasi äidilleen: + +— Kuulepas, äiti, tuleeko isä huomenna? + +— Mistä sinä olet saanut sen päähänpiston? + +Ja äkillisen ilontunteen vallassa veri kohosi Elinor rouvan kasvoihin. +Yksin tuo ajatuskin, jonka pikku tytön kysymys oli herättänyt, oli niin +riemukas, että se oli murtaa hänen sydämensä. + +Päivällisen jälkeen, jolloin mieliala ilman Ingaa olisi ollut kovin +painostava, leikitteli eno hetken aikaa pikku tytön kanssa. Äkkiä hän +tuli sisarensa luo. Nyt hänen vuoronsa oli tutkia. + +— Kuulehan, Elinor, Inga sanoo, että »setä Hall» käy joka päivä täällä. +Onko se totta? + +— On kyllä, vastasi Elinor tyynesti. Mutta sittenkin hänestä tuntui +vastenmieliseltä, kun veli kosketteli tätä asiaa. — Ymmärräthän, että +on paljon järjestettäviä asioita. Mr Hall pitää kaikesta huolta. + +— Ikävä kyllä. + +— Mitä sinä tarkoitat? — Veljen ääni kiusasi Elinoria. — Minä vakuutan +sinulle, että sekä sinulla että minulla on syytä olla tyytyväisiä tähän +asioiden järjestelyyn. Mr Hall... + +— Minä uskallan vakuuttaa sinulle aivan päinvastaista, keskeytti Tom +hänet samalla kiusallisen terävällä äänellä. Oskar E. Hall on viimeinen +henkilö, jolle minä uskoisin omaisuuteni hoidon. + +Ja kiinnittämättä huomiota Elinorin hämmästyneeseen huudahdukseen +jatkoi hän kuulustelua. + +— Miksikä tuo herra juoksee tässä talossa? Et suinkaan tahdo väittää, +että hän vaivaa sinua liikeasioilla? Vaikka taitaisivatpa ne käydä +paremmin, jos hän kysyisi sinulta neuvoa. + +— Tiedäthän, Tom, etten minä ymmärrä liikeasioita. Mutta mr Hall hoitaa +luottamustointaan suurella vakavuudella, ja hän onkin ainoa koko +kaupungissa, joka hiukan voi pitää huolta Ingasta ja minusta. Hän on +ollut kovin ystävällinen. + +Inga veti enoaan takin liepeestä. Hänen mielestään keskustelu kesti +liian kauan. Mutta Tom työnsi hänet luotaan. + +— Tiedätkö sinä sen, kysyi hän painostaen jokaista sanaa, että Oskar +E. Hall, johon sinä panet niin suurta arvoa, on syöksemäisillään sinut +turmioon? + +Elinor rouva katsoi ymmällä ympärilleen. Ajatus oli hänelle niin uusi, +että hänen oli aluksi vaikea sitä käsittää. + +— Mahdotonta, änkytti hän. Se on varmaankin erehdys, Tom. + +— Etkö todellakaan tiedä siitä mitään? + +Hetki sitten oli Tom luullut, että Elinor oli perillä asioista, +joskin hän oli niin välinpitämätön kaikesta, ettei pannut rahallisiin +vahinkoihin mitään huomiota. Mutta hän huomasikin nyt, että Elinorin +hämmästys oli todellinen. + +— Minä en tiedä mitään, en yhtään mitään, sanoi Elinor ja nousi +hermostuneesti pystyyn. Sehän olisi hirveää! Nehän ovat Henryn rahoja. +Eikö se ole erehdys sittenkin, Tom? + +— En usko sitä erehdykseksi, sanoi Tom levollisemmin, mutta sittenkin +hyvin vakavana. Kolme kertaa viimeisen kahden viikon kuluessa olen +nähnyt miehesi liikkeen nimen esiintyvän pörssisähkösanomissa, ja +joka kerta vahinkojen yhteydessä. Eikä pieniä summia ole ollutkaan +kysymyksessä, vaan satoja tuhansia. + +— Mitenkä se on mahdollista! huudahti Elinor. Henrylle ei minun +tietääkseni sattunut koskaan vahinkoja, ei ainakaan mitään suurempia. +Miksikä siis omaisuudenhoitaja... + +— Omaisuudenhoitaja, se on juuri oikea sana, Ely. Sitä hän onkin, +tuo Hall — sinun omaisuutesi hoitaja eikä mitään muuta! Mutta hän +on käyttäytynyt ikäänkuin olisi omistaja itse. Hän on antautunut +keinotteluihin, on pelannut pörssissä sinun rahoillasi, ja etteivät ne +ole kaikki jo huvenneet, johtuu pikemmin tilaisuuden kuin hyvän tahdon +puutteesta. + +— Sinä tuomitset häntä varmaankin liian ankarasti, Tom. Jos hän +on hävinnyt yhtäällä, niin on hän voittanut toisaalla. Hän _on_ +luotettava, Tom. + +— Ei, sitä hän _ei_ ole, väitti veli kiivaasti vastaan. Mies, joka +panee vaaralle alttiiksi leskien ja alaikäisten lasten omaisuuden, ei +ole luotettava missään suhteessa, Elinor. Ja ettei hän ole ilmoittanut +sinulle vahingoista, pahentaa vain asiaa. + +— Pahinta on se, lisäsi hän, ettei voi saada kiinni miehestä. Henry +Patterson on määrännyt hänet liikkeen johtajaksi ja Ingan holhoojaksi, +ja hän on siksi viisas lakimies, ettei saata itseään huonoon valoon. +Juriidisesti hänellä on vapaat kädet. Sinä, joka olet perinyt osan +omaisuutta, voit erottaa hänet johtajan toimesta, mutta tehty ei siltä +tule tekemättömäksi. Sinä voit kieltää häntä antautumasta pörssipeliin, +mutta onhan tapauksia, joissa se on välttämätöntä. Hänellä on oikeus +hoitaa Ingan perintöosaa, kunnes tyttö menee naimisiin tai tulee +täysi-ikäiseksi, eikä häntä siitä toimesta saa karkoitetuksi, jollei +ole sitovia todisteita omaisuuden hävittämisestä. Ja sellaisia meillä +ei ole, siksi taitavasti hän osaa keinotella. Lain käsivarsi ei siis +ulotu häneen. Ainoa on, että koettaa vaikuttaa häneen. Mutta... + +— Minä puhun hänen kanssaan, sanoi Elinor nopeasti. + +— Suo anteeksi, minä aion puhua hänen kanssaan, selitti Tom. Sellaisia +asioita me miehet ymmärrämme paremmin kuin te naiset. Käväisin hänen +konttorissaan ennenkuin tulin tänne, mutta hän ei ollut tavattavissa. +Puhuin vain Lawsonin — vanhan Lawsonin kanssa, tiedäthän, firman +konttorissa. Hän totesi sähkösanomat oikeiksi. Vanha kunnon mies oli +aivan surusta masentunut noiden vahinkojen vuoksi, mutta hän ei sanonut +lähemmin tuntevansa liikkeen asemaa yleensä. Tuo Hall näyttää pitävän +kaikki firman vanhat toimimiehet erillään asioista ja johtaa liikettä +uudesta komeasta konttoristaan käsin, Salle-avenyn varrelta. Jo sekin +herättää epäilyksiä. Sitä paitsi tapasin hississä Rudolf Salen, +pörssivälittäjän, joka vastikään rikastui suunnattomasti Spencerin +vararikon johdosta, ja minä lyön vetoa, että hän tuli suoraan Hallin +konttorista. Sekään ei ennusta mitään hyvää. Ei kukaan rehellinen mies +ole tekemisissä Rudolf Salen kanssa, se on varma. + +Tom oli puhuessaan alkanut kävellä edestakaisin huoneessa. Sisar +oli harvoin nähnyt hänet niin kiihoittuneena. Itse hän oli sanaton +hämmästyksestä. Hänelle ei ollut pääasia tässä jutussa häntä uhkaava +häviö, vaan se, että Hall keinotteli Henry Pattersonin rahoilla. + +— Mitähän Henry sanoo, kun hän palaa kotiin ja huomaa elämäntehtävänsä +tuhotuksi? tuo kysymys nousi yhä uudestaan Elinorin eteen. Hetken aikaa +hän ajatteli sitäkin, että Henrylle itselleen olisi ehkä onnellisinta, +jos hän olisi kuollut, mutta sitten hän lohdutti itseään sillä +toiveella, että vahingot voisivat tulla peitetyiksi ja liike kohota +jälleen entiseen valtaansa. + +Mitä Halliin tuli, otaksui Elinor, jolle kaikki petos oli täysin +vierasta, että hän voisi puhdistautua hänen edessään. Se mies, johon +Henry oli luottanut niin täydellisesti ja joka oli osoittanut niin +suurta huolenpitoa Ingasta ja hänestä itsestään, ei voinut tehdä mitään +väärää. Hänellä oli saattanut olla huono onni, eihän hän oikeastaan +ollut liikemies, ei ainakaan siinä merkityksessä kuin Henry, ja hän +sai kai luvan maksaa oppirahoja. Mutta epärehellinen — ei, sitä hän ei +voinut olla. + +Jännittynein mielin Elinor odotti seuraavana päivänä veljeään, joka jo +aamulla varhain oli lähtenyt tapaamaan Hallia. Kesti kauan, ennenkuin +hän palasi. + +Kun Tomin auto päivällisen aikana pysähtyi Pattersonin talon edustalla, +astui siitä ulos tyytymätön ja pettynyt Tom Coyne. + +— Tuo lurjus on matkustanut Eurooppaan, huusi hän jo ennenkuin Elinor +ennätti mitään kysyä. Saadaanpa nähdä, palaako hän koskaan takaisin... + + + + +VIII. + + +Ovenvartija ylilääkärin odotushuoneessa astui sisään ja ojensi +käymäkortin lääkärille. Oli kiireisin vastaanottoaika, ja tohtori +Bartlett seurasi aina jyrkästi potilaiden järjestystä, jonka vuoksi +hän loi hämmästyneen ja tyytymättömän katseen harmaahapsiseen +palvelijaansa, joka uskalsi häiritä neuvottelua. + +— Mikä nyt? kysyi hän äreästi. + +— Eräs herra pyytää saada puhua teidän kanssanne, herra. Asia koskee mr +Andersonia huoneessa 6. + +— Sanomalehtimieskö? + +— Ei, herra. Hän sanoo tulevansa suoraan Ruotsista tärkeässä asiassa. + +— Vai niin — hm! Tohtori Bartlett otti kortin käteensä ja luki: »Oskar +Carlson, tilanomistaja, Härnösand.» Sitten hän sanoi: — Päästäkää mr +Carlson ensi kerralla sisään! + +Tohtori, tutkiessaan potilasta, joka satunnaisesti oli hänen +luonaan, oli kovin kiihkeä saadakseen tavata vierasta. Ehkäpä siinä +vihdoinkin oli sanoma siitä maailmasta, jossa tuo salaperäinen sairas +oli elänyt ja liikkunut ennenkuin onnettomuustapaus heitti hänet +sairasvuoteelle. Sen jälkeen kuin oli toukokuun 4 päivänä äkillisesti +herännyt täydellisestä tiedottomuudesta oli potilas uudelleen vajonnut +niin suureen tylsyyteen, että oli alettu epäillä hänen järkeään. +Vaikka hänen ruumiillinen tilansa olikin huomattavasti parantunut, +olivat hänen henkensä voimat uinahtaneet uudelleen. Hän ei puhunut +kenenkään kanssa eikä vastannut mihinkään kysymyksiin. Ettei hän +kuitenkaan ollut kadottanut puhekykyään, kävi ilmi niistä sekavista +ja sairaala-ympäristölle käsittämättömistä puheista, joilla hän +nukkuessansa koetti vaistomaisesti ottaa takaisin sen, minkä hän +kadotti valveilla ja mykkänä ollessaan. Sen lisäksi hän oli kovin +alakuloinen sekä omituisen ärtyisä, josta kaikesta saattoi olla mitä +vakavimmat seuraukset. Yhä suuremmalla levottomuudella oli siis tohtori +Bartlett, kuten kaikki muutkin, jotka mielenkiinnolla seurasivat tätä +tapausta, odottanut sitä päivää, jolloin jokin asia herättäisi potilaan +tästä vaarallisesta tilasta. Turhaan oli koeteltu useita keinotekoisia +menettelytapoja toivotun tuloksen saavuttamiseksi ja oli päätetty +jättää kaikki sikseen toivossa, että onnellinen sattuma palauttaisi +onnettoman elämään. + +Tohtori Bartlett otaksui tämän hetken nyt tulleen. Hän tarkasteli +sisään astuvaa ruotsalaista, pyytäessään häntä istumaan. Vieras oli +pitkä, vahvarakenteinen mies, hiukan neljännelläkymmenellä; kasvot +olivat täyteläiset ja ilmeettömät, tukka harva ja silmät pienet, +levottomasti vilkuilevat, teräksenharmaat. Tämä kookas olento oli +puettuna harmaaseen matkapukuun, jossa, vaikka se olikin aivan +moitteeton, oli kuitenkin amerikkalainen leima. Tohtori Bartlett +totesi lääkärin tottuneella silmällä, että hänen edessään oli kansan +mies, joka oli kohonnut yläpuolelle omaa luokkaansa, mies, jolla oli +talonpojan rautainen terveys ja itsepäinen tahdonvoima, mutta jossa +myöskin oli runsaasti talonpojan viekkautta hyväntahtoisten kasvojen +poimujen alla. Sanalla sanoen tyyppi, joka ei herättänyt luottamusta. + +Mies esitti asiansa englanninkielellä, jonka läpi kuulsi amerikkalaisen +korostus. + +— Minä olen mr Andersonin hyvä ystävä, sanoi hän, ja minulle on annettu +toimeksi saattaa hänet takaisin Suomeen. Me — minä tarkoitan hänen +omaisensa — oletamme, ettei hän niiden kärsimysten jälkeen, joita hän +on saanut kestää, jaksa enää käydä käsiksi siihen taisteluun, joka +uhkaa siirtolaisia kaukaisessa lännessä. + +— Siinä te olette aivan oikeassa, sanoi tohtori. Ja minä sanon +suoraan, että olemme erittäin iloiset, kun vihdoinkin olemme tavanneet +jonkun, joka ottaa pitääkseen hänestä huolta. Tämä tapaus on ollut +vaikeimpia mitä meillä koskaan on ollut. Mutta ennenkuin rupean +lähemmin selittämään hänen tilaansa, pyydän saada tehdä teille muutamia +kysymyksiä. + +Vieras nyökäytti päätään. + +— No niin — ensiksikin, mistä se johtuu, että hänen omaisensa nyt +vasta, kolmen kuukauden kuluttua »Titanicin» haaksirikon jälkeen, +antavat kuulla itsestään? + +Mr Carlson teki käsillään valittavan liikkeen. + +— Me olemme luulleet häntä kuolleeksi, sanoi vieras. Hänen nimensä ei +ollut niiden joukossa, jotka »Carpathia» laiva pelasti, eikä myöskään +yksi niistä ruumiista, jotka »Mackay Bennett» saattoi maihin. Me +otaksuimme siis, että hän oli saanut hautansa valtameren pohjassa. +Vasta viikko sitten näimme lehdissämme ilmoituksen, että eräs Henrik +Anderson, kotoisin Porvoosta, Suomesta, oli pelastunut haaksirikosta ja +makasi nyt eräässä sairaalassa voimatta antaa itsestään minkäänlaisia +tietoja. Toivottavasti tämä ilmoitus ei tarkoita sitä, että hän on +tullut mielisairaaksi? + +Vieraan kasvoilla karehti jännittynyt ilme. Tohtori Bartlettin mielestä +hänen katseensa tuntui kovin omituiselta. + +— Sepä on merkillistä, sanoi tohtori miettivästi. Me olemme moneen +kertaan lähettäneet tiedusteluja mr Andersonin kotimaahan, ja olisihan +niiden jo paljoa aikaisemmin pitänyt tulla yleisön tietoon. Asiasta +toiseen: ovathan mr Andersonin vanhemmat kuolleet? — + +Vieras näytti hetken epäröivän. + +— Ovat, sanoi hän sitten omituisen pitkään. Isä kuoli pari vuotta +sitten, äiti vieläkin varhemmin. Minä tulen tänne hänen lähimpien +sukulaistensa — sisarustensa ja lankonsa — puolesta. Pyydän samalla +huomauttaa, ettei ole lainkaan kumma, jos teidän tiedustelunne, jotka +kai etupäässä kohdistuivat Porvooseen, eivät ole osuneet meidän +korviimme Härnösandiin. Nämä molemmat paikkakunnat ovat näet satojen +peninkulmien päässä toisistaan. Härnösand on Ruotsissa eikä Suomessa. + +— Vai niin. — Tohtori Bartlett tuumi hetken aikaa. — Luuletteko että mr +Anderson voi tuntea teidät? + +— Siitä en ole varma, vastasi vieras, ja tohtori huomasi, miten +omituisen levoton hän oli. Se riippuu kokonaan hänen muististaan. + +Lääkäri nousi äkkiä ja soitti. + +— Minä tutkin teitä yhdessä. Siitä tulee paljon riippumaan. + +Odottaessaan mrs Burtin tuloa istuivat molemmat herrat vaiti. Tohtori +tarkkasi vierasta, joka näytti kovin hermostuneelta. Hänessä oli +herännyt epäilyjä, eikä hän sairaalan johtajana tahtonut ilman muuta +jättää potilastansa vääriin käsiin. + +Mrs Burt kertoi, että mr Anderson paraillaan oli pihalla kävelemässä, +mutta oli heti valmis kutsumaan hänet sisään, kuultuaan mistä oli +kysymys. Mutta tohtori kielsi; hänestä oli parempi, että kohtaus +tapahtui ulkona. + +Mrs Burt astui edeltä hyvin nopeasti. Hänen lempipotilaansa saisi +tavata tuttavan! Varmaankin hän tulisi nyt järkiinsä! + +Tohtori Bartlett antoi mr Carlsonille muutamia määräyksiä: + +— Nähdessänne hänet ette saa joutua suunniltanne. Teidän täytyy +pysytellä aivan passiivisena, koettaa vain päästä hänen näköpiiriinsä. +Onnettomuustapauksesta ette saa myöskään puhua, se tekee hänet vain +levottomaksi. Kas, tuossa hän on! + +Pihalla käveli joukko sairaita. Toiset näyttivät iloisilta ja +tervehtivät tohtoria ystävällisesti. Toiset olivat synkän näköisiä ja +pysyttelivät erikseen. Potilas, jota tohtori osoitti, seisoi pää alas +painuneena ja kaivoi kepillään hiekkaa. + +He astuivat aivan hänen ohitseen, mutta hän ei katsonut eteensä. +Vieraaseen hän vaikutti kovin järkyttävästi, ikäänkuin toisesta +maailmasta tuleva kummitus. Hän oli kovin kalpea ja hänen kasvonsa +lihakset värähtelivät hermostuneesti. Lääkäri koetti turhaan saada +hänen katsettaan kiintymään itseensä. + +— Häntäkö te etsitte? kysyi lääkäri, kun toinen oli vaiti. + +Vieras nyökkäsi. Ruvetessaan puhumaan kuului hänen äänensä paksulta. + +— Hän se on, Henrik, minun koulutoverini... Eikä sittenkään hän. Mies +parka, kylläpä hänen on täytynyt kokea paljon muuttuakseen tuolla +tavalla! + +He kääntyivät ja kulkivat vielä kerran aivan potilaan ohitse. Kun hän +ei nytkään katsonut heihin, pysähtyi tohtori ja sanoi: + +— Hyvää päivää, mr Anderson. + +Potilas nyökäytti hänelle päätään. + +— Te tulette pian niin terveeksi, että voimme päästää teidät kotiin, +vai mitä? + +Ei vastausta. Suuret, kirkkaansiniset silmät tuijottivat epäilevästi +tohtoriin. + +Vieras seurasi lääkärin antamaa viittausta ja tuli hänen viereensä. +Sairaan katse siirtyi hitaasti häneen. Äkkiä siinä kuvastui terävyyttä +ja järkeä. Se tunkeutui tutkivasti toisen kasvoihin, samalla kuin +tavaton hämmästys ilmeni hänen kasvoillaan. + +Sitten hän astui askeleen lähemmäksi ja ojensi ensin toisen ja sitten +toisen kätensä. Hän kakisti kurkkuaan, mutta kun hän alkoi puhua, sanat +sointuivat selvinä hänen omalla kielellään: + +— Sinä olet tullut vapauttamaan minua, Oskar! En tahdo hetkeksikään +enää jäädä tähän vankilaan. Lähtekäämme pois! + +Laihat kädet puristivat kiihkeästi nuoruudenystävän käsiä. + +Mr Carlson kääntyi puolittain lääkäriin, ja hänen kasvonsa loistivat +voitonriemusta. + +— Katsokaa, tohtori, hän tuntee minut. Hän tahtoo itse lähteä pois +täältä. Ei suinkaan siinä mitään esteitä ole? + +— Tule, tule! huusi sairas koettaen vetää hänet mukanaan. + +— Te saatte malttaa mielenne, kunnes kaikki on järjestyksessä, +sanoi tohtori Bartlett, joka oli nyt varma siitä, että vieras oli +oikealla asialla. Te saatte keskustella neljännestunnin — sitten olen +tavattavissanne yksityishuoneessani, mr Carlson. + +— Mutta muistakaa, kuiskasi hän vieraan korvaan, älkää vastustako häntä +liiaksi. Muistakaa, että hän elää kahdeksan vuotta jäljessä ajasta. + +Sitten hän läksi, mrs Burtin seuraamana. + +Vieras katsoi heidän jälkeensä hämmästynyt ilme kasvoillaan. + +— Kahdeksan vuotta jäljessä ajasta, mutisi hän kerta toisensa jälkeen. +Kahdeksan vuotta! Silloinhan me ensi kertaa matkustimme valtameren yli. + +Hänen kasvoillaan väreili tavattoman tyytyväinen, miltei +voitonriemuinen ilme, kun tämä hämmästyttävä tosiasia selvisi +hänelle. Sitten hän kääntyi sairaan puoleen, joka yhä piteli häntä +kädestä kiinni. Niin pian kuin lääkäri oli kadonnut näkyvistä, veti +potilas hänet mukanaan puutarhasohvan luo ja alkoi puhua nopeasti ja +nykähdellen. + +— Nuo lurjukset! huudahti hän. He ovat pitäneet minua kuin vankia +sillä verukkeella, että olen muka sairas... Minä olin sairas, mutta +viikkokausia olen jo ollut aivan terve... Kylläpä olen saanut kärsiä +täällä! Ajattelepas, kun he koettivat uskotella minulle, että +muka elämme useita vuosia ennen aikaamme... Eikä koko talossa ole +almanakkaa. Varmaankin he ovat hulluja kaikki. Minusta tuntuu aina, +niinkuin minä olisin ainoa viisas koko talossa... Vie minut täältä +pois, muuten minäkin tulen hulluksi... Sinä tulit viime hetkessä... + +Ja tehden äkkikäännöksen: + +— Miten äiti jaksaa? Entäs isä? He ovat varmaankin luulleet minua +kuolleeksi. Ja parasta se olisikin ollut. Mitä hyötyä siitä on, että on +pelastunut haaksirikosta joutuakseen hulluinhuoneeseen? + +— Ajatteles, mitä nuo lurjukset ovat keksineet, jatkoi hän. He +uskottelevat minulle, että isä on kuollut. Ja jo neljä vuotta sitten! +Vain kiusatakseen minua. Nuo koirat! + +Hän pui nyrkkiään taloa kohti. + +— Kunhan vain pääsen täältä, niin he saavat kuulla kunniansa! Minä +vedän heidät oikeuteen, ja heidät tuomitaan kuritushuoneeseen. Sen he +ansaitsevatkin! + +— Koeta rauhoittua, Henrik, sanoi toinen, joka ei koskaan ollut nähnyt +häntä niin kiivaana. Sinun ei ole hyvä kiihoittua tuolla tavalla. +Tuumikaamme mielemmin, mitä sinun pitäisi nyt tehdä. Kotiin sinun ei +maksa vaivaa matkustaa, siellä on leivästä puute. Ja Amerikassakin on +nykyään huonot ajat. Mutta Austraaliassa... + +He neuvottelivat asiasta hetken aikaa. Nyt sairas oli aivan levollinen; +toive, että hän pian pääsisi pois täältä, oli kuin lääkettä hänen +sairaille hermoilleen, ja toinen luuli päässeensä selville siitä, +etteivät hänen sielunvoimansa olleet kärsineet vahinkoa muussa kuin +yhdessä suhteessa. Tohtori oli oikeassa: kahdeksan vuotta oli kuin +poispyyhitty hänen elämästään. + +He olivat juuri päättäneet lähteä Austraaliaan, kun mr Carlsonia +käskettiin tohtorin puheille. + +Ystävät erosivat päättäen pian tavata taas toisensa. + +— Pari seikkaa olisi selvitettävä, ennenkuin päätämme sitä tai +tätä, sanoi tohtori Bartlett, kun vieras oli käynyt istumaan hänen +työhuoneeseensa. Te huomasitte kai, ettei mr Anderson muista mitään +viimeisistä kahdeksasta vuodesta. Hänen viimeinen muistonsa kohdistuu +»Norja» laivan haaksirikkoon. Tiedättekö te, oliko hän siinä mukana? + +— Se oli hänen ensimäinen matkansa Amerikkaan. Minäkin olin silloin +mukana. + +— No, siitä päivästä alkaen siihen päivään, jolloin hän saapui tänne, +on kaikki pyyhkäisty pois hänen muististaan. Mutta omituista kyllä +ovat muutamat koneelliset taidot, joita hän tänä aikana luultavasti +on saavuttanut, pysyneet ennallaan. Esimerkiksi hänen englanninkielen +taitonsa. Ei suinkaan hän osannut englanninkieltä ennen 1904:ää? + +— Ei. Enintään hän osasi sanoa »yes» ja »no» ja »all right». + +— Katsokaahan! Tästä olen tehnyt sen johtopäätöksen, että hän sairastaa +paikallista aivohalvausta, joka varmaankin on aivan satunnaista. +Hänellä on aivoissa kasvannainen, jonka äkillinen, kova isku pääkalloon +varmaankin on aiheuttanut. Kasvannainen painaa muistikeskuksia ja estää +niiden toimintaa. Tämä vika voitaisiin kuitenkin saada korjatuksi +leikkauksen avulla, mutta se on siksi monimutkainen ja vaarallinen, +etten ole uskaltanut sitä tehdä hänen omaistensa suostumuksetta. +Sentähden olen odottanut. Teidän on nyt hänen omaistensa asianajajana +päätettävä, onko leikkaus tehtävä. + +— Onko se hengenvaarallinen? + +— On kyllä. + +— Mutta jos se onnistuu, niin oletteko varma siitä, että sairaan muisti +palaa jälleen? + +— Olen. + +Mr Carlson tuumi kauan aikaa ja pyysi lopulta parin päivän +miettimisaikaa. + +— Ystävälläni on lanko, joka on etevä kirurgi, sanoi hän. Minun täytyy +sähköteitse neuvotella hänen kanssaan, ennenkuin teen päätöksen +asiassa. Olen hyvin kiitollinen tarjouksestanne. Mitä maksuun tulee... + +— Suokaa anteeksi, että keskeytän, sanoi tohtori Bartlett. Tahdon vain +huomauttaa, että potilas, englantilaisten avuliaisuuden ja osanoton +johdosta, pystyy itse täydellisesti korvaamaan sekä tähänastiset +velkansa sairashuoneelle sekä mahdollisen leikkauksen kulut. + +— Hyvä! Mutta vielä yksi kysymys: onko aivan mahdotonta, että ystäväni +jonkun sattuman nojalla voisi saada jälleen muistinsa? + +— Aivan mahdotonta, vastasi tohtori. Tämä sattuma tuottaisi hänelle +samalla — kuoleman. + +Jos tohtori Bartlett olisi voinut nähdä sen tyytyväisyydenilmeen, joka +loisti vieraan kasvoilla, kun hän lopetettuaan keskustelunsa nousi +autoon, niin hän olisi ollut varovaisempi. Ja jos hän olisi kuullut, +mitä vieras voitonriemuisena mutisi itsekseen, nojautuessaan mukavasti +vaunun tyynyjä vasten, niin hän ei koskaan olisi suostunut jättämään +potilastansa hänen käsiinsä. Sillä nuo sanat kuuluivat: + +— Nyt hän on minun vallassani! Nyt Henry Patterson katoaa täydellisesti! + +Kun hän seuraavana päivänä ilmestyi jälleen sairaalaan, oli hänellä +Austraalian-piletti taskussaan. Hän sanoi tohtori Bartlettille, että +potilaan lanko Suomessa tahtoi välttämättä itse suorittaa tämän +vaikean leikkauksen, eikä tohtorilla ollut siis muuta tehtävänä kuin +jättää potilas mr Carlsonin huostaan. Ja sen hän tekikin huoahtaen +helpotuksesta. + +Mutta mrs Burt vuodatti kyyneleitä vaunujen vieriessä pois hänen +rakkaimman potilaansa kera. + + + + +IX. + + +Kun Hall palasi lyhyeltä Euroopanmatkaltaan, aikoi hän ensi työkseen +lähteä tapaamaan Elinor rouvaa. Mutta sitä ennen hän pistäytyi +konttoriinsa, jossa ikävät uutiset olivat häntä vastassa. + +Tohtori Tom Coyne oli useamman kerran käynyt häntä etsimässä, kertoi +kirjanpitäjä; hänellä oli varmaankin ollut tärkeitä asioita, sillä +hän oli näyttänyt hermostuneelta ja oli tiedustellut milloin johtaja +palaisi kotiin. Hän oli varmaankin lähtenyt jo kaupungista, mutta +jättänyt kirjeen mr Hallille. + +Sähköteitse oli Hall jo aikaisemmin kuullut Tomin käynneistä, +samoinkuin hänelle oli ilmoitettu hänen muista asioistansa, mutta nyt +vasta hän aikoi aavistaa, että hänen käyntinsä takana piili jotain +ikävyyttä. + +— Puh, sanoi hän itsekseen astuessaan omaan työhuoneeseensa. — Mitä +tekemistä minulla on tuon pitkäsäärisen Tomin kanssa? Tosin hän on +tuleva lankoni, mutta sellaisena hän pysyköön minusta loitolla; älköön +tunkeilko Elinorin ja minun väliini. + +Hän otti esille Tomin kirjeen. Se oli aivan lyhyt ja asiallinen. Hän +kirjoitti hänelle vain lyhyesti sisarensa puolesta, ettei Hall tästä +lähin enää saisi panna Elinorin ja hänen alaikäisen lapsensa rahoja +päättömiin keinotteluihin, jotka olivat ala-arvoisia siksi hyvälle ja +hienolle liikkeelle kuin Pattersonin, sekä että hänen tästä lähin tuli +aina neuvotella mr C.J. Lawsonin kanssa liikkeen konttorissa, »miehen, +jolla oli kunnioitetun lankoni täysi luottamus ja jolla on paljoa +suurempi kokemus liikeasioissa, kuin mitä Teillä näyttää olevan». + +Hall rypisteli otsaansa ja puristi nyrkkiään. + +— Tuo hävytön nulikka uskaltaa läksyttää minua! huudahti hän. Hän, +mieletön lääkäri, joka tuhlaa omaisuutensa armeliaisuuslaitoksiin! +Paras neuvomaan minua. Mikä hävyttömyys! + +Hän astui myrskyaskelin edestakaisin huoneensa permannolla. + +— Jollei hän olisi Elinorin veli, kostaisin tämän hänelle. Tämän +jälkeen me olemme vihamiehiä, poikaseni! + +Hän kävi istumaan pöytänsä ääreen, kääri kirjeen sytykkeeksi ja sytytti +sillä sikarinsa. Vetäessään sauhuja hän tuumi itsekseen viekkaan +hymyilyn karehtiessa hänen huulillaan: + +— Jos tuo lurjus tietäisi, että Pattersonin firman hävittämät rahat +tulevat sittenkin hänen sisarensa hyödyksi, niin ehkä hän pitäisi +vähemmän melua. Varmaankin hän on samaa mieltä minun kanssani siitä, +että miehelle on mieluisampaa lahjoittaa rikkautta vaimolleen +kuin ottaa kaikki häneltä vastaan. Lahjat vaativat köyhältä +nöyryyttävää kiitollisuutta. No niin, minä kuittaan edeltäpäin osan +kiitollisuudenvelkaani... + +Hänen ajatuksensa kiintyivät niin kokonaan Elinoriin ja mieluisiin +tulevaisuudenunelmiin, ettei hänen tehnyt mielensä ryhtyä työhön. + +— Elinorin luo! sanoi hän itsekseen. Se on tärkeintä. + +Ja sillä välin kuin hänen autonsa kiiti katuja pitkin, tuumi +hän mielessään, miten hän puolustaisi itseään ja saisi Elinorin +vakuutetuksi kyvystään hoitaa liikeasioita sekä täydellisestä +luotettavuudestaan. + +— Kukapa tietää, vaikka suoriutuisin tästä pulmasta voitokkaasti ja +pääsisin entistä lähemmäksi päämäärääni. + +Äkkiä kohosivat hänen sisäisen silmänsä eteen laihat, surunvoittoiset +kasvot, joita ympäröi vaalea, pörröinen parta ja joista loisti häntä +vastaan epäilevä, likinäköinen katse. Mutta hän pakotti tuon näyn +katoamaan, ja sen sijalle kohosivat Elinor rouvan kauniit, alakuloiset +kasvot, naisen, jota hän petti ja himoitsi ja jonka tähden hän oli +valmis taistelemaan vaikka koko maailmaa vastaan. + +Elinor otti hänet kylmästi vastaan, mutta samalla koko hänen olentonsa +ilmaisi syvintä alakuloisuutta. Hall päätti käyttää tätä hänen +mielialaansa hyväkseen ja aikoi heti puhua liikeasioista. + +— Olen kovin pahoillani, etten tavannut veljeänne voidakseni +selittää hänelle asiaa, sanoi hän. Teiltä olisin tahtonut säästää +nämä ikävyydet. Naiset, jotka eivät ymmärrä liikeasioita — ja miehet +myöskin — arvostelevat aina tuloksen mukaan, mikä kuitenkin on +sattuman leikkiä, eivätkä huomaa sitä älykästä suunnitelmaa, joka on +kaiken pohjana. Tässä tapauksessa suunnitelma oli todellakin älykäs. +Älkää luulko, että kehun sillä itseäni. Tuuma oli kokonaan teidän +miesvainajanne. + +Elinor rouva veti syvältä henkeään, ja hiukan punaa kohosi hänen +kalpeille poskilleen. + +— Hänen määräystensä mukaan minä ostin ja möin, jatkoi Hall; itse en +olisi uskaltanut ryhtyä niin monimutkaisiin keinotteluihin, mutta +Henryn jälkeenjättämät ohjeet olivat sitovia minulle, joskin yksi ja +toinen varoitti minua. Moititteko te minua siitä? + +Hall katsoi rukoilevasti Elinoriin. Tämä pudisti vain päätään +katsomatta toiseen. + +— Ja sanoakseni totuuden, oli jo liian myöhäistä vetäytyä pois jutusta. +Henry oli näet jo ennen matkaansa tehnyt sitoumuksia, joita minä en +tahtonut rikkoa. Ajatelkaahan asemaani, mrs Elinor! Toisaalta Henryn +määräykset ja sitoumukset — toisaalta pörssivaihtelut, joita ei kukaan +voi edeltäpäin aavistaa ja jotka näyttivät olevan meille erittäin +edulliset. Uskokaa minua, jollei odottamattomia seikkoja olisi tullut +väliin, niin teidän omaisuutenne olisi nyt kaksinkertainen. Henry oli +suunnitellut sen niin erinomaisesti. Antakaas kun selitän tarkemmin... + +Hall kumartui eteenpäin ja ojensi kätensä sisäpuolen ikäänkuin +käyttäen sitä todistelutaulukkona. Hän ei aikonut kuitenkaan selittää +Elinorille mitään, sillä hän oli laskenut edeltäpäin, että nuori rouva +kieltäytyisi kuuntelemasta. + +— Hyvä mr Hall, älkää vaivautuko, sanoi Elinor omituisella +äänenpainolla. Minä en kuitenkaan ymmärtäisi siitä mitään. Minä tahdoin +vain tietää, oliko Henryllä mitään osaa siinä. Ja koska te sanotte +toimineenne hänen määräyksiensä mukaan, olen minä tyytyväinen. Ei +puhuta siitä sen enempää. + +Elinor nousi paikaltaan ja järjesteli kukkia pöydällä. + +— Sanokaa, rouva, sanoi Hall nousten myöskin, sanokaa, että annatte +minulle anteeksi. + +— Eihän minulla ole mitään anteeksiannettavaa. + +Hall astui askelta lähemmäksi. Hän hengitti kiivaasti ja ääni kuului +kiihoittuneelta. + +— Ojentakaa kätenne osoitteeksi, ettei tämä asia ole järkyttänyt teidän +luottamustanne minuun, pyysi hän. + +Elinor teki minkä toinen pyysi, mutta käänsi katseensa pois. Hänen +kätensä lepäsi kylmänä ja tunteettomana Hallin kädessä, mutta se poltti +häntä. Hän aikoi suudella sitä, mutta samassa hän kohtasi Elinor rouvan +katseen, ja hän laski käden irti. Hänen oli mahdoton selittää nuoren +rouvan katseen ilmettä. Voitto, jonka hän kekseliäillä valheillaan +juuri luuli saavuttaneensa ja joka tuntui hänestä suuremmalta kuin +mikään tuomiosalissa saavuttamansa voitto, oli äkkiä muuttunut +kiduttavaksi epäluuloksi. Ja kiusallisen epävarman tunteen vallassa hän +kävi jälleen istumaan. Hän ei tiennyt mitä uskoa. Elinorin käytös oli +yhä jäykkä ja kylmä. Painostava hiljaisuus seurasi. + +— Kertokaa jotain matkastanne, sanoi Elinor vihdoin. Tehän kävitte +Lontoossa? + +— Kävin kyllä, valehteli Hall häikäilemättä, sillä asian laita oli +sellainen, ettei hän ollut käynyt Liverpoolin rajojen ulkopuolella +niinä parina, kolmena päivänä, jotka hän oli oleskellut Englannissa. — + +Minä koetan parhaillaan saada sekä kotimaassa että ulkomailla rahoja +erästä yritystä varten, joka on tuottava kauniita summia. Se on +toistaiseksi salaisuus, mutta voinhan kernaasti sanoa teille, että +meillä on toiveita voittaa takaisin kaikki, minkä kadotimme, ja +enemmänkin. Minun kauttani te ette joudu kärsimään, mrs Patterson. Te +voitte luottaa minuun, että tulen onnistumaan. + +Hallin tarmokas ja päättävä puhetapa teki Elinoriin jälleen valtavan +vaikutuksen, samalla kuin se hiukan peloitti hänen ajatellessaan, miten +riippuvainen hän taloudellisessa suhteessa oli tuosta miehestä. + +Hall kertoi sitten matkastaan, tai oikeastaan sepitti siitä juttuja. +Hän kertoi hälinästä Lontoon kaduilla ja muotimakasiinien uusimmista +keksinnöistä Strandilla ja Fleetstreetin varrella. Hän osasi olla +huvittava, kun oikein pani parastaan, ja Elinor rouva totesi tämän +uuden puolen hänessä. + +Mutta eräs kysymys oli koko ajan Elinorin huulilla. Vihdoin se pujahti +esiin. + +— Kävittekö Lontoossa Valkean Tähtilinjan konttorissa? + +— En, vastasi Hall ihmeissään, mitä minulla olisi ollut siellä +tekemistä? + +Elinor rouva epäröi. + +— Minä ajattelin — minä toivoin — että he olisivat löytäneet jälkiä +onnettomista uhreista — Henrystä? + +— Oo, sanoi Hall venytellen. Äkillinen, mieletön epäilys sai hänessä +vallan: mitäs jos Patterson!... Mutta olihan se mahdotonta. Olihan hän +parasta aikaa matkalla Austraaliaan — tuo Henrik Petterson Porvoosta, +Suomesta. Olihan hän itse saattanut hänet junalle Liverpoolin asemalla. + +— Pelkään, sanoi Hall toinnuttuaan äkillisestä pelästyksestään, että +siinä suhteessa on turha enää toivoa. Olen pahoillani, että minun +täytyy se sanoa, mutta varmaankin Henry raukan ruumis on niiden monien +joukossa, joita meri ei anna takaisin. Koettakaa tyyntyä, minä pyydän +teidän itsenne tähden. Te ette voi koristaa kukilla hänen hautaansa; se +tuntuu varmaan kovin vaikealta, mutta sama kohtalo on monella muullakin +leskellä. Teillä on kuitenkin se lohdutus, että voitte pitää hänen +muistoaan pyhänä ja korkeana. + +Elinor nyökkäsi päätään. Kiitollisena hän tällä kertaa ojensi Hallille +kätensä. Hall hyväili sitä. + +— Te olette onnellisempi surussanne, Elinor rouva, kuin moni muu +ilossansa, sanoi Hall kuiskaten. Minäkin toivoisin joskus, että minulla +olisi joku surtavana; yksinäisyys, täydellinen yksinäisyys vaikuttaa +joskus painostavasti. Ja elämä on vailla kaikkea tarkoitusta... + +Hänen lähtiessään pois oli entinen ja luottava suhde heidän välillään +taaskin rakentunut. + +Mutta Hall ei ollut sittenkään tyytyväinen. Hän voitti liian vähän +joka kerta — asia edistyi kovin hitaasti. Hänen tunteensa kiihtyivät +kiihtymistään. Hänen sydämensä ei ollut enää tyytyväinen tähän +etanankulkuun. Se alkoi tulla rauhattomaksi ja vaativaksi. + +Vasta ollessaan erossa Elinorista matkansa aikana oli Hall käsittänyt, +että tämä asia ei ollut hänelle enää mikään affääri, vaan sydämenasia. +Kaipaus oli hänessä niin voimakas, ettei hän voinut enää olla sokea +mielentilalleen. Hän oli tähän asti koettanut vakuuttaa itselleen, +ettei Elinor ollut lainkaan hänen tyyliinsä, hän oli aina pitänyt +enemmän tummaverisistä kuin vaaleista. Mutta noiden tummaveristen +naisten vaikutus häneen oli aina ollut ohimenevä, eivätkä ne koskaan +olleet jättäneet mitään jälkeä hänen sydämeensä. + +Niin, hän rakasti Elinoria. Se oli tunne, joka vaati oikeutensa, joka +ohjasi häntä sen sijaan että hän olisi pitänyt sitä ohjaksissa — se oli +intohimo, joka hinnalla millä hyvänsä vaati omansa. Pakosta hänen oli +täytynyt seurata sitä tietä, jota hän nyt kulki, kun hän sattumalta +Liverpoolissa ollessaan sanomalehtiuutisen nojalla oli päässyt +nuoruudenystävänsä jäljille, joka nyt toista kertaa, ja tällä kertaa +entistään vakavammassa merkityksessä, oli tullut hänen kilpailijakseen. +Mitäpä hän siitä välitti, vaikka tuo tie oli konnan tie. Hänen +omatuntonsa oli elämäntaistelussa niin monta kertaa saanut vaieta, +ettei se enää vaivannut häntä. + +Omatunto ei myöskään estänyt häntä käyttämästä kaikkein tehokkainta +keinoa, jota roisto käyttää tahtoessaan tehdä kanssaihmisensä +vaarattomaksi. Hän vain ei ollut vielä kylliksi raaka tehdäkseen +itsensä syypääksi murhaan. Olisihan ollut parasta toimittaa Patterson +kerrassaan tieltä, mutta vaikka vaara ei olisi ollut suuri, niin +ei hän sittenkään voinut ryhtyä väkivallantekoon. Siksi hän oli +valinnut helpomman tien, toivoen, että luonto täyttäisi sen, mikä +häneltä jäi keskeneräiseksi. Olihan Henry Petterson kuollut, ja mitä +tuohon puolihupsuun Henrik Pattersoniin tuli, niin jos lääkäri hänen +suhteensa olisikin erehtynyt, niin murhaava ilmanala ja rasittava elämä +Austraaliassa tekisi kylläkin lopun tuosta puolisairaasta raukasta, +jonka hän oli lähettänyt sinne. + +Tulos olisi joka tapauksessa sama, vaikkei hän tahraisikaan käsiään +viattoman verellä. + + + + +X. + + +— Hyvä Jumala! huudahti Jack Douglas päästäen irti morsiamensa käden. +Luulenpa näkeväni kummituksia keskellä päivää. + +He kävelivät Piccadillyllä lämpimässä kesäkuun auringossa, miss Ruth +Darrell ja hän, kun hän äkkiä seisahtui keskelle ihmistungosta. + +— Mikä sinun on, kultaseni! kysyi pikku miss Darrell pelästyen +sulhasensa kasvojen ilmettä. + +— Tule — pian! Douglas tarttui morsiantaan käsivarteen ja veti hänet +mukanaan välittämättä ihmisten töytäyksistä. Pikku miss Ruth oli +purskahtaa itkuun, niin kovassa puristuksessa hänen käsivartensa oli, +ja hänen iso hattunsa joutui aivan viistoon, hänen voimatta auttaa sitä +oikealle tolalle. + +Hän alkoi ponnistella kaikin voimin vastaan. + +— Jack, sinä et saa kohdella minua tällä tavalla, huusi hän itku +kurkussa. Se on inhottavaa! Katsohan hattuani! + +Douglas pysähtyi huitoen hurjasti käsiään. + +— Armaani, huusi hän, jos hidastelet nyt, niin kadotamme hänet +näkyvistä. Tule, kiiruhda! Vähät hatusta! + +Ja hän tarttui häntä jälleen käsivarresta kiinni. Mutta miss Ruth +väänsi itsensä irti. + +— Ei, minä en seuraa sinua. Sinä olet julma, Jack! + +— Jumalan tähden, Ruth, seuraa minua. Hän meni juuri Lyonin ovesta +sisään. Kultaseni, tule pian! Muuten hän voi kadota meiltä jälleen! + +Miss Ruth leppyi yhtä nopeasti kuin hän suuttuikin, ja pyyhkien +silmiään hän hymyili suloisesti sulhaselleen. + +— Kunhan vain asetat suoraan hattuni, Jack. Etkä saa myöskään nipistää +minua niin kovasti käsivarteen — se on varmaankin aivan sininen ja +keltainen... + +Jack Douglas koetti varovaisesti siirtää hattua vasemmalta korvalta +oikealle, mutta kun kasvojen ilme lierin alla näytti jälleen +vihamieliseltä, työnsi hän sen niskaan. Sitten he astuivat Lyonille. + +Suuri kahvila Piccadillyn varrella oli täynnä aamiaisvieraita. Kaikki +pöydät olivat ennätetyt, melkein joka tuolikin. Orkesteri soitti, mutta +sitä äänekkäämpi oli veitsien ja kahvelien kilinä. + +Douglas vei miss Ruthin mukanaan lehterille voidakseen paremmin nähdä +yli suuren salin. Portaissa miss Ruth kysyi ketä hän etsi. + +— Hyttitoveriani »Titanicista», tai hänen haamuaan... + +— Eikö hän hukkunut? + +— Niin on väitetty. Mutta minä en sitä nähnyt, ehkeipä kukaan muukaan. +Voisin panna pääni pantiksi, että näin hänet äsken. + +Nimellä »Titanic» oli salaperäinen kaiku useitten brittien korvissa, +eikä vähimmin miss Ruthin, sillä sitä onnettomuutta hän sai kiittää +sulhasestaan. Sillä jollei »Titanic» olisi haaksirikkoontunut, ei Jack +Douglas olisi saanut tilaisuutta pelastaa hänen äitiään, ei koskaan +olisi tutustunut tyttäreen, eikä koskaan kosinut häntä. + +Eipä siis kumma, että miss Ruth oli yhtä innokas löytämään sulhasensa +hyttitoveria kuin hän itsekin. He saivat kuitenkin etsiä hyvän aikaa, +ennenkuin he äkkiä huomasivat hänet lehterillä, aivan orkesterin +vieressä. Douglas kiiruhti pöytien lomitse ja ennätti aivan +hengästyneenä hänen luokseen. + +Muitta mutkitta hän löi toista niin voimakkaasti olalle, että tämä +säikähtäneenä hyppäsi pystyyn. + +— Hyvä ystävä! huudahti Douglas innoissaan. Ojentakaa kätenne minulle — +oi, älkää pelätkö, minä vain hivelen sitä. Tervetuloa kuolleista! + +Toinen katsoi ihmeissään häneen. Näyttipä siltä kuin hän olisi halunnut +heittää rauhanhäiritsijän käsikaiteen yli, mutta nähdessään miss +Ruthin, joka oli ennättänyt paikalle, hän hillitsi itseään. + +— Te erehdytte varmaankin, sanoi hän rypistäen kulmakarvojaan. Minä +en tunne teitä enkä välitäkään tuntea. Neuvoisin teitä, että toisella +kertaa katselisitte tarkemmin, ennenkuin häiritsette ventovieraiden +ruokarauhaa. + +Ja hän kävi istumaan kääntyen heihin selin. + +Douglas katsoi häneen suu auki. + +— Mutta katsokaahan toki minuun, pyysi Jack Douglas hämillään. Ettekö +tunne hyttitoverianne onnettomalta matkaltamme. Nimeni on Douglas, Jack +Douglas — ettekö muista todellakaan? + +— Olen aivan varma siitä, etten koskaan ole nähnyt teitä, sanoi toinen +kääntymättä häneen. + +Sitten merkillinen mies pisti lihapalan suuhunsa ja puri sitä äkäisenä. + +— Tule pois, kuiskasi Ruth levottomana ja veti Douglasta takinhihasta. +Eihän se ole hän, sehän on selvää. + +— Pääni pantiksi, hän se on! huudahti Douglas. Mr Patterson, te saatte +selittää tämän asian minulle. »Titanic» laivalla... + +Tuo nimi vaikutti kuin sähköisku aterioivaan mieheen. Hän kääntyi +ympäri ja hänen kasvonsa näyttivät peloittavilta, kun hän ärjäisi: + +— Jättäkää minut rauhaan, muuten kutsun palvelusväen avuksi! + +Douglas, joka alkoi nyt kiivastua, astui askeleen lähemmäksi. Mutta +miss Darrell riippui koko painollaan hänen käsivarressaan ja kuiskasi +tuskissaan: + +— Älä lyö häntä, Jack, oma kulta Jack! Älä pane toimeen skandaalia +täällä — ajattele minua ja äitiä; me emme kestäisi sellaista häpeää. +Tule pois, Jack! + +Hän veti yhä häntä takista. Vihdoin Douglas rauhoittui, ja luotuaan +halveksivan katseen mieheen hän seurasi morsiantaan. Kaikki ympärillä +olevat katsoivat pilkallisesti nauraen heihin. Sitä kulkua ei miss Ruth +voinut koskaan unohtaa. + +Mutta portaissa mr Douglas löi nyrkkinsä käsikaiteeseen ja kirosi ja +vannoi, että mies tuossa oli Henry Patterson Chicagosta. Ja ulkona +kadulla hän huusi: + +— Pääni pantiksi, tuo ajamaton hullu oli Henry Patterson! + +Jack Douglasilla oli se paha tapa, että hän sekä sopivissa että +sopimattomissa tilaisuuksissa oli valmis panemaan päänsä pantiksi, +mutta tällä kertaa hän oli oikeassa. Se oli Henry Patterson, alias +Henrik Petterson, joka tänä kirkkaana kesäkuun päivänä söi yksin +aamiaistaan Lyonilla Lontoossa, kun merimieslakko sekä Englannin että +Ranskan satamissa oli tehnyt hänen Austraalian matkansa tyhjäksi. +Mutta se ei ollut sama Henrik Petterson, jonka ihmiset Porvoon +seuduilla tunsivat hyvätapaiseksi ja älykkääksi nuorukaiseksi, eikä +myöskään Henry Patterson, jota Chicagon kauppamaailmassa pidettiin +taitavana liikemiehenä ja jota Elinor Coyne rakasti. Se oli ärtyisä +ja synkkä Patterson, jonka kiivas luonne useamman kuin yhden +kerran oli tuottanut hänelle ikävyyksiä, sen jälkeen kun hän oli +päässyt vapaaksi sairaalasta (hulluinhuoneesta, niinkuin hän sitä +nimitti). Hän ihmetteli usein itsekin sitä muutosta, mikä hänessä oli +tapahtunut, sillä hyppäys hiljaisesta, miellyttävästä nuorukaisesta +tähän vastenmieliseen olentoon, joka kiusasi itseään katkeralla +mielellä tai syvällä alakuloisuudella ja vain harvoin tunsi olevansa +tasapainossa, oli niin suuri, ettei se jäänyt häneltä itseltäänkään +huomaamatta. Mutta hän ei käsittänyt mistä tämä muutos johtui. +Olipa paljon muutakin, mitä hän ei ymmärtänyt. Päästyään vapaaksi +sairaalasta oli hänen täytynyt ulkonaisesti mukautua aikansa tasolle: +kuin lapsi koulupenkillä oli hän saanut oppia, mikä päivä ja kuukausi +ja vuosi oli, sekä tuhansia muitakin asioita, joista hän oli aivan +epätietoinen. Se oli ollut kovaa ja hän oli useamman kerran joutunut +raivoihinsa, ennenkuin oli voinut oppia näitä alkeistietoja, mutta +lopulta hän oli tyytynyt kohtaloonsa ja mukautunut. Koko maailma +esimerkiksi kirjoitti nyt kesäkuun 1912 — hänen täytyi seurata +esimerkkiä, jollei tahtonut käydä mielettömästä. Koko maailma puhui +hirveästä onnettomuudesta valtamerellä, jossa »Titanic» niminen laiva +oli hukkunut, ja itsepäisesti oli hänet yhdistetty tähän tapahtumaan +kaikista hänen vastaväitteistään huolimatta. Hänelle oli annettu +rahalahjoja, joihin hänellä mielestään ei ollut oikeutta, ja häntä oli +surkuteltu onnettomuuden johdosta, joka ei koskaan ollut kohdannut +häntä. Mutta tässäkin suhteessa kokemus oli opettanut häntä malttamaan +mielensä, sillä kerran Southamptonissa hän oli vähällä joutua jälleen +hulluinhuoneeseen, kun oli väittänyt olleensa mukana »Norjan» +onnettomuudessa, eikä koskaan astunut jalallaan »Titanic» nimiseen +laivaan. Hän ei ollut oppinut vain olemaan vaiti ja myöntymään, vaan +hän oli alkanut huomata, että hänellä »Titanic»-uhrina, joksi hänet +välttämättä tahdottiin saattaa, oli etuja, joita hän nykyisessä +tilassaan ei saanut halveksia. + +Koko elämä oli muuttunut hänelle arvoitukseksi. Hän tunsi itsensä +ikäänkuin Marsin asukkaaksi, joka äkkiä on joutunut Maahan. Kaikki oli +hänestä käsittämätöntä. Jos koko maailma oli oikeassa ja hän väärässä — +missä hän oli sitten ollut noina kahdeksana vuonna? Hän puhui helposti +ympäristönsä kieltä, ja hän ymmärsi kaikenlaisia asioita, joista +hänellä ei ollut ennen ollut aavistustakaan. Kun auto suhahti hänen +ohitseen, ei hän pysähtynyt sitä töllistelemään, niinkuin hän Suomessa +olisi tehnyt, vaan hän oli perillä sen monimutkaisesta koneistosta +ja saattoi sen äänestä arvioida moottorin hevosvoimaluvun. Samoin +oli laita monen muunkin asian, joita hän näki Englannin kaupunkien +vilinässä — kaikki oli hänelle tuttua; ihmiset, talot, liike, +maanalaiset junat, näyttelyikkunat. Eikä hän kuolemakseenkaan voinut +kuitenkaan sanoa, milloin ja miten hän oli ne nähnyt. + +Siinä oli syy hänen suureen alakuloisuuteensa. Hän mietti ja murehti +alituisesti. Ja sillä välin ei tarvittu kuin joku pieni sattuma, +niinkuin äskeinen Lyonilla, jotta hän joutuisi raivon valtaan pitkiksi +ajoiksi. Varsinkin »Titanic» nimeä hän vihasi. Se yksin saattoi tehdä +koko elämän hänelle vihatuksi, sillä se oli keskipisteenä siinä +julmassa kohtalon kujeilussa, jonka alaiseksi hän luuli joutuneensa. + +Päivät ja yöt läpeensä hän oli tuijottanut silmänsä sokeiksi siihen +läpinäkymättömään verhoon, joka varjosti viimeksi kuluneita kahdeksaa +vuotta. Hän oli raadellut sielunsa verille koettaessaan vapauttaa sen +kahleistaan. Kun hän tapasi Jack Douglasin, oli hän jo liian väsynyt +jaksaakseen enää jatkaa taistelua, vaan hän oli jo menehtyä kokonaan. +Hän oli jo tulla mielisairaaksi, joksi jotkut jo olivat nimittäneet +häntä. Henrik Petterson oli tullut sille asteelle, ettei hän tahtonut +enää tietää mitään Henry Pattersonista, ja hän raivostui kun sitä +nimeäkin vain hänelle mainittiin. + +Sen raivon vallassa, jonka Jack Douglas oli loihtinut hänessä vallalle, +hän päätti matkustaa länteen. Lontoossa hän ei mielestään enää ollut +turvassa, mutta hän ei tullut ajatelleeksi, että Amerikassa hän oli +sitä vielä vähemmän. + + + + +XI. + + +Kun Hall väitti Elinor rouvalle, että se »älykäs» tuuma, jonka +nojalla Pattersonin firma oli kadottanut satoja tuhansia, oli Henry +Pattersonin, ei hän ollutkaan aivan väärässä. Sillä itse ajatus olikin +Henry Pattersonin. Mutta syynä firman vahinkoon oli se, että Hall, +joka ajoi firman asioita, samalla oli sen vastustaja. Sen, minkä firma +kadotti, sen Hall korjasi omaan taskuunsa. + +Liikkeen palveluksessa olevia henkilöitä ihmetytti suuresti, miksikä +Hall varasi itselleen kolmannen osan sen yhtiön osakkeista, jonka +oli määrä toteuttaa Pattersonin suurenmoinen kastelusuunnitelma. He +eivät ymmärtäneet myöskään, miksikä tämä yritys, jonka Patterson oli +ajatellut jäävän firman omaksi, muodostettiin osakeyhtiöksi, josta +kolmannen osan omisti firma, toisen kolmanneksen Hall ja viimeinen +kolmannes jaettiin pienemmille merkitsijöille. Vahingonvaara ei +sivullisesta tuntunut niin suurelta, ettei firma olisi jaksanut sitä +yksin kestää. + +Varsinkin oli Hallin käytös harmittanut vanhaa Lawsonia, sillä hänestä +tuntui aivan väärältä, että Hall tahtoi itselleen riistää kolmannen +osan voitosta, joka olisi kuulunut kokonaisuudessaan firmalle. Hän oli +niin hermostunut, ettei Hallkaan voinut olla sitä huomaamatta — ja hän +luuli myös tietävänsä syyn siihen. Lawson ei ollut koskaan sietänyt +Hallia, nyt hän suorastaan säihkyi sappea ja vihaa. + +Lawson, joka oli täysin luotettava ja uskollinen isäntä-»vainajaansa» +sekä liikettä kohtaan, oli aina ollut Hallin silmätikku, ja hän odotti +vain tilaisuutta, milloin hän voisi päästä hänestä eroon. Erottaa häntä +hän ei voinut — se olisi ollut isku vasten Elinor rouvan kasvoja, +hän kun pani suurta arvoa tähän vanhaan mieheen. Hall oli koettanut +monella tavalla osoittaa Lawsonille, ettei häntä enää tarvittu liikkeen +palveluksessa, saadakseen hänet itsestään eroamaan. Mutta Lawson oli +paksunahkainen. Eivät mitkään viittaukset tepsineet häneen. Päinvastoin +hän kävi vain sitä ärhäkämmäksi, mitä enemmän hän pääsi uuden johtajan +kujeiden perille. Päivä päivältä hän kävi siten epämukavammaksi +Hallille. Hänen täytyi vapautua hänestä. + +Ukko Lawson hämmästyi aika tavalla, kun hänet eräänä päivänä +korotettiin konttoripäälliköstä uuden Kasteluosakeyhtiön johtajaksi +paria tuhatta dollaria suuremmalla palkalla. Hän aikoi ensin kieltäytyä +tarjouksesta, sillä hän vainusi jotakin sen takana. Hall oli varmaankin +järjestänyt asian täten, joskin asia kävi johtokunnan nimissä. Mutta +hän huomasi, ettei hän kaikesta murisemisestaan huolimatta voinut estää +asioiden kehitystä Pattersonin firmassa, jota vastoin hän Wyomingissa, +jossa nuo suurenmoiset kastelusuunnitelmat aiottiin toteuttaa, voisi +tehdä suuria palveluksia Henry Pattersonin leskelle. Johtaja-»vainaja» +oli ennen onnetonta matkaansa useasti puhunut tästä suunnitelmasta, +jonka merkitys kansantaloudelliselta kannalta katsottuna oli tavattoman +suuri. Ja Lawson oli saanut sen käsityksen, että tämä yritys oli paljoa +tärkeämpi Pattersonin firmalle, kuin mitä Hall itse aavistikaan. + +Kun hän lupasi ottaa vastaan tarjouksen ja muuttaa Cheyeneen, päätti +hän lujasti, ettei Henry Pattersonin lempiajatus ainakaan saisi tulla +pilatuksi tai väärinkäytetyksi. + +Kun hän yhdessä insinööri Hillbergin kanssa, joka oli johtanut +töitä paikalla, ensi kerran kävi siellä, täytyi hänen myöntää, että +Pattersonin tuuma näytti vielä paljoa edullisemmalta todellisuudessa +kuin kartalta katsottuna. Kaikki poraus- ja patorakennustyöt olivat +suoritetut jo keväällä, ja vuorivirta, joka kuohuen kohisi Pine +Mountainin rosoista seinää alas, oli ihmiskäden pakotuksesta johdettu +suureen vesisäiliöön, aivankuin järveen, joka osittain oli hakattu +vuoreen, osittain keinotekoisesti rakennettu. Tarkoitus oli näet, +että talvisin ja keväisin kerättäisiin vettä tähän säiliöön, jotta +kuivina kesinä voitaisiin siitä kastella sitä laajaa tasankoa, joka +levisi silmänkantamattomiin vuoren eteläpuolella. Siellä täällä oli jo +alettu viljellä pieniä maapaloja, eikä kestäisi niinkään monta vuotta, +ennenkuin koko autio preeria olisi muuttunut aaltoilevaksi, viljavaksi +pelloksi. Tämä tehtävä oli sellaisen miehen kuin Pattersonin arvoinen, +ja Lawson surkutteli vain, ettei hän itse saanut nähdä yrityksensä +toteuttamista. + +Kaikki näytti olevan parhaassa kunnossa. Lawson, joka tähän mennessä +oli nähnyt vain insinöörien piirustuksia ja karttoja, hämmästyi +suunnitelman laajuutta, kun hän mr Hillbergin kanssa käveli jokivartta +pitkin suurta johtokanavaa kohti, joka oli kaivettu alangon läpi. + +Maa oli täällä vuoren alapuolella tiheää pensaikkoa, joka jokirannassa +muuttui pajumetsiköksi. Tunkeutuessaan tiheikön läpi joutuivat he äkkiä +paikalle, missä jokiuoma oli levennyt tuntuvasti, ja sen epätasaiset, +alasvierineet äyräät todistivat ihmiskäden jälkiä. Lawson pysähtyi ja +katseli ihmeissään ympärilleen. Hän tarkasteli kallionkuvetta, joka +muodosti yhden lammikon sivuista. Pensaitten takaa häämöitti jotain, +mikä ei ollut kasvullisuutta eikä kivimuodostusta. + +Hän tunkeutui paikalle ja joutui siten rakennusraunioitten luo. +Oikeastaan ei ollut muuta kuin kivijalka jäljellä, sekin sammaleen +ja heinän peitossa. Seuraten äkillistä mielijohdetta hän palasi +jokirantaan, kurkisteli veteen ja vihelsi pitkään. + +— Oliko teillä tästä aavistusta? kysyi hän. + +Insinööri, joka oli seurannut ukon liikkeitä puoleksi huvitetuin, +puoleksi levottomin ilmein, naurahti. Lawsonin ketteryys ja tarmo +ihmetytti häntä, sillä hän oli lyhytkasvuinen, lihavanpuoleinen mies ja +kaikkea muuta kuin tottunut liikkuvaan elämään. + +— Oli kyllä, vastasi hän. Että täällä on kerran ollut pieni mylly ja +pato, ei ole mikään salaisuus. + +Lawson katseli lakkaamatta veteen. Se oli kahdeksan tai kymmenen jalan +syvyistä, mutta kirkasta kuin kristalli, ja siksipä saattoi selvästi +erottaa virran pohjalla joukon suuria kiviä, jotka yhdessä rivissä +kulkivat uoman poikki. Kauempana oli yhtä pitkien välimatkojen päässä +toisistaan paaluja, joiden päät pistivät ulos vedestä. + +Lawson tuumi. + +— Tiedättekö, onko yhtiö ostanut oikeuden tähän veteen? kysyi hän. + +— Mr Hall sanoo, ettei siinä ole mitään ostettavaa, vastasi insinööri. +Me emme polje kenenkään oikeutta, jos annammekin veden virrata siinä +uomassa, jossa se aina on kulkenut. + +— Kenen oma tuo mylly on? + +— En tiedä. Luultavasti ei kenenkään. Sehän on useita vuosia jo ollut +autiona, niinkuin näette. + +— Entäs maa — kuka sen omistaa? + +— Yhtiö. Aina tuon kukkulan juurelta saakka, missä maja seisoo. Se on +Pattersonin perheen oma. Mr Patterson asui siinä, kun hän teki täällä +laskujaan. + +— Kuka omisti majan aikaisemmin? + +— Myllynomistaja varmaankin. Kukaan ei tiedä kuka hän oli. Hän kuoli +varmaankin kauan sitten. + +Vanha Lawson pudisti päätään. Hänestä tuntui varsin merkilliseltä, +ettei vanha mylly eikä lampi ollut yhtiön karttoihin merkitty. Hall +ei ollut myöskään koskaan maininnut niistä sanaakaan. Voisi koitua +paljonkin ikävyyksiä, jollei tätä seikkaa otettaisi huomioon. Lawson +tiesi liiankin hyvin, miten kokematon ja huolimaton Hall saattoi olla, +siksipä tämäkään laiminlyönti ei ihmetyttänyt häntä. + +Lawson kirjoitti heti asiasta Hallille, ja samalla hän antoi +salapoliisitoimistolle toimeksi ottaa selkoa, kuka oli vanhan myllyn +omistaja. Hallin vastaus viipyi kauan. Sen sijaan salapoliisitoimisto +ilmoitti jonkun viikon kuluttua, että pari kuukautta sitten mylly oli +joutunut uudelle omistajalle. Entinen omistaja, vanha Tarssney niminen +köyhä ukko, joka asui kauempana sisämaassa, oli myönyt myllyn kaikkine +oikeuksineen eräälle chicagolaiselle välittäjälle, Rudolf Salelle, joka +luultavasti oli ostanut sen toisen henkilön nimessä. Kuka se oli, siitä +ei toimisto ollut saanut selkoa. + +Nämä tiedot tuottivat Lawsonille suurta levottomuutta. Varmaankin +jotakin juonta punottiin yhtiötä vastaan, ja vanha mylly oli siinä +valttina. Ja Rudolf Sale, tuo huonomaineinen keinottelija, jota ei +kuitenkaan voitu saada edesvastuuseen teoistaan, piteli juonen lankoja +käsissään. Kuka hänen takanaan mahtoi seisoa? + +Vanha Lawson muisti nähneensä välittäjän nimen hankkeiden yhteydessä, +joiden hän tiesi lähteneen Hallista. Mitäpä, jos asian laita olisi +samoin nytkin? Tuo ajatus pani rehellisen Lawsonin pään aivan pyörälle. +Tähän saakka hän oli pitänyt Hallia tyhmänrohkeana pelaajana, +kokemattomana keinottelijana, joka oli huonolla onnella leikitellyt +hänelle uskotuilla varoilla, mutta hän ei ollut epäillyt hänen +rehellisyyttään. Nyt epäilys iski hänen päähänsä, ja sitä lujemmalla se +istui, mitä kauemmin hän aprikoi asiaa. + +Ja eräänä kauniina päivänä vanha Lawson matkusti suin päin Chicagoon. + +Jo Omahassa hänet tapasi ensimäinen Jobin sanoma. Sähkösanoma, jonka +insinööri Hillberg oli lähettänyt hänelle, kuului täten: + +»Pelkonne myllyn suhteen ovat käyneet toteen. Omistaja, eräs Clayton, +on vetänyt yhtiön oikeuteen. Vaatii vesiuoman vapaanapitoa vuoden +umpeensa. Odotan määräyksiä. Hallille ilmoitettu.» + +Tämä sähkösanoma saattoi Lawsonin kiihkoihinsa. Selvää oli, että +onnettoman myllyn omistaja — kuka se sitten lienee ollutkin — oli +säästänyt tämän valttinsa juuri siksi ajaksi, jolloin kastelun piti +alkaa ja jokainen vesipisara oli satojentuhansien arvoinen yhtiölle. +Jos yhtiötä kiellettiin nyt toimimasta tai jos sitä pakotettiin +laskemaan valloilleen entiseen jokiuomaan kaiken sen veden, jota +kevätkuukausien kuluessa oli koottu jättiläissäiliöihin, olisi vahinko +hirveän suuri, ehkäpä yhtiö ei siitä jaksaisi enää noustakaan. Nyt kävi +ilmi, miten epäedullista oli ollut muodostaa yritys osakeyhtiöksi! +Pattersonin liike olisi varmaankin yksin voinut välttää myrskyn ilman +että kukaan sivullinen olisi päässyt asiasta perille, mutta kun nyt +kerta oli perustettu julkinen yhtiö, niin pienemmät osakkeenomistajat +nostaisivat hälinän, ja suuri hanke menisi myttyyn. + +Lawson sähköitti heti Hillbergille käskien häntä ryhtymään +myllynkauppaan ja alottamaan kastelun sekä kehotti jo ennenmainittua +salapoliisitoimistoa mitä pikimmin ottamaan selkoa myllyn nykyisestä +omistajasta. Sen lisäksi hän pyysi kaikkia asianomaisia pitämään +asian salassa. Mutta toinen isku seurasi toistaan. Tuskin hän oli +lähettänyt sähkösanomansa, kun hänelle saapui tieto Hillbergiltä, että +vesisäiliön avaaminen oli oikeudellista tietä kielletty. Ja ennenkuin +hän oli saapunut edes Chicagoon, oli hän jo selvillä seuraavista +asioista: että Claytonia oli mahdoton saada käsiinsä, mutta että hän +luultavasti olikin vain bulvaani, koska hän oli maksanut myllystä +viisi tuhatta dollaria, vaikka tiedettiin, ettei hän omistanut +sadannettakaan osaa tästä summasta, ettei mylly ollut myötävänä sekä +että Kasteluosakeyhtiön osakkeet olivat laskeutuneet kahdellakymmenellä +prosentilla ja varmaankin laskeutuisivat yhä vieläkin. + +Varsinkin viimeinen tieto saattoi ukko Lawsonin epätoivoon. Hän oli +toivonut, että asia voitaisiin pitää salassa. Mutta nyt oli jo täysi +paniikki. Kukahan oli petkuttanut häntä? + +Taaskin hän tuli ajatelleeksi Hallia. Hall oli asiasta perillä, hän +yksin saattoi pettää. Hän pelasi kaksinkertaista peliä. Lawson pui +nyrkkiään. + +Toistaiseksi oli vain epäilys olemassa. Todisteita ei hänellä ollut. +Mutta hän päätti pyhästi ottaa asiasta selkoa. Ja jos Hall oli +syyllinen, niin hän paljastaisi hänet armotta! + +Hall odotti Lawsonia konttorissaan. Kun Lawson oli käynyt häntä vastaan +istumaan, tarkasteli hän häntä terävästi hetken aikaa. Hänen sileäksi +ajetut kasvonsa ilmaisivat syvää huolta. Silmien ilme oli levoton, +kädet liikkuivat hermostuneesti. + +— Miten myllyjuttu on päässyt julkisuuteen? kysyi Lawson käyden suoraan +asiaan. + +Hall kohautti leveitä hartioitaan. + +— Eihän sellaista voi estää. Niinpian kuin asia joutuu oikeuteen, tulee +se aina julkiseksi. Jo ennenkuin olin saanut insinööri Hillbergin +sähkösanoman, olin sanomista nähnyt, että asia oli vedetty oikeuteen. + +— Pianpa se tuli tiedoksi. Teidän täytyy tunnustaa, että näyttää siltä, +kuin tuo Clayton olisi halukas painamaan alas osakkaiden arvoa, ja +koska hän ei tahdo myödä myllyä, niin hän koettaa siis saada osakkeet +haltuunsa. + +— Ahaa, te taidatte, vainuta jotain pahaa — Hallin ääni kuulosti +pilkalliselta. Mutta tiedättekö kuka omistaa myllyn? Köyhä raukka, +jonka mieleen ei edes juolahdakaan keinotella osakkeilla. + +— Mutta joku piilee Claytonin takana. + +— Kuka sitten? + +— Kyllä luulen sen tietäväni, enkä rauhoitu, ennenkuin olen saanut +hänet kynsiini. + +Hall väisti pöytälampun syrjään, ikäänkuin sen valo olisi vaivannut +häntä. Mutta hän ei menettänyt malttiaan hetkeksikään. + +— Yksi asia on päivän selvä, jatkoi Lawson, se nimittäin, että jos +Clayton on niin köyhä kuin te sanotte, hänen pitäisi olla hyvinkin +halukas myömään mylly. + +— Mutta hän ei mielestään saa siitä vielä kylliksi suurta voittoa. +Hän tahtoo kiristää meitä. Ja hän tulee sen tekemään, kunnes yhtiö on +mennyt nurin. Nuo farmarit ovat ahnaita. Näyttääpä todellakin siltä, +kuin kadottaisimme kaikki rahat, jotka olemme panneet yritykseen. + +— Liian varhaista on vielä menettää kaikki toivo, arveli Lawson. +Clayton tulee joko myömään myllyn tai ostamaan osakkeet. Hänen asemansa +on verraton — hän voi odottaa. + +— Niin, odottaa! huudahti Hall nousten hermostuneena pystyyn. Odottaa, +kunnes Kasteluosakeyhtiö on tehnyt vararikon! Tänään osakkeet +olivat laskeutuneet jo seitsemäänkymmeneen, huomenna ne voivat olla +vieläkin alhaisemmat, enkä ihmettelisi lainkaan, vaikka ne alenisivat +neljäänkymmeneen, jopa kolmeenkymmeneenkin saakka. Se merkitsee yhtiön +häviötä! + +Hall astui myrskyaskelin edestakaisin lattialla. Lawson tarkkasi häntä. +Hetken kuluttua hän sanoi käheällä äänellä: + +— Omituista, ettemme tienneet mitään tuosta vesioikeudesta. + +— Oli todellakin erehdys, ettei myllyä ostettu, kun se olisi ollut +melkein ilmaiseksi saatavissa, sanoi Hall pysähtyen toisen eteen +ja hänen kasvojensa synkentyessä. Mutta minä luulin Pattersonin +huolehtineen asiasta. + +Lawson nousi nyt myös loukkaantuneena pystyyn. Häntä harmitti, että +Hall yritti piiloutua vainajan taakse. + +— Älkää sekoittako hänen nimeään tähän asiaan, huudahti hän ankarasti. + +— Niinkuin haluatte, sanoi Hall alistuvaisesti. Se pitää kuitenkin +paikkansa, että tämä yritys, jonka me olemme toteuttaneet, ei ole minun +eikä teidän keksimänne; kaikki oli jo edeltäkäsin suunniteltu. + +— Se on vale, sen te kyllä tiedätte, Hall. Teillä oli oikeus sopia +kaikista kaupoista, kontrahdeista ja senkaltaisista. Ja te olette +osoittautunut kykenemättömäksi tähän toimeen. Te olette jo hyvällä +tiellä saattaa Pattersonin firma vararikkoon. Teidän tekemiänne +erehdyksiä ei millään voi puolustaa! + +Hall painoi päänsä alas, ikäänkuin toisen sanat olisivat iskeneet hänet +maahan. + +— Te teette oikein moittiessanne minua, sanoi hän. Olen syyttänyt +itseäni aivan samoinkuin te nyt minua. Mutta se ei paranna asiaa. Mitä +me voimme tehdä? + +Ensi kertaa Hall kysyi neuvoa Lawsonilta, ja jollei itse onnettomuus +olisi niin kokonaan kiinnittänyt hänen huomiotaan, olisi hän iloinnut +tästä tosiasiasta. + +— Meidän tulee ennen kaikkea rohkaista pienten osakkaiden mieltä. Jos +he nyt myövät osakkeensa, kadottavat he puolet, ehkäpä enemmänkin. Jos +he sen sijaan odottavat, niin voi asia ehkä tulla korjatuksi. Minä otan +selkoa tuosta Claytonista tai miehestä, joka seisoo hänen takanaan +ja annan hänen kuulla kunniansa, niin totta kuin nimeni on Thomas W. +Lawson. Hän iski nyrkkinsä pöytään. + +— Te ette totta tosiaan tee kunniaa nimellenne, mr Thomas, sanoi Hall +hiukan pilkallisesti. Te olette parantumaton sangviinikko. + + + + +XII. + + +Seuraavana päivänä Kasteluosakeyhtiön osakkeet laskeutuivat 60:een. +Mutta samalla vanha Lawson oli päässyt asian perille. + +Hän oli käynyt puhuttelemassa muutamia välittäjiä, jotka aikaisemmin +olivat olleet asioissa Henry Pattersonin kanssa, ja heiltä hän sai +kuulla, mitä kehnoa peliä Oscar E. Hall oli pelannut kulissien takana. + +Noin kuukausi sitten oli koko joukko Kasteluosakeyhtiön osakkeita +päästetty markkinoille. Yhteensä ne muodostivat varsin tuntuvan osan +koko osakepääomasta, mutta myöjä oli pienissä osissa päästänyt ne +liikkeelle, jotta epäilyksiä ei syntyisi. Ja koska yritystä pidettiin +hyvin vankkana, niin oli niiden hinta pysynyt jokseenkin tasa-arvossa. +Vaikkei myöjän eikä ostajan nimiä tiedettykään vielä, niin oli varsin +helppo arvata kuka myöjä oli. Sillä yhdellä ainoalla henkilöllä +oli suuremmassa määrässä näitä papereita, ja se mies oli Oscar E. +Hall. Hän omisti itse kolmannen osan ja saattoi sitä paitsi vapaasti +käyttää Pattersonin firman kolmatta-osaa. Ja nyt oli hän päättänyt +painaa osakkeiden arvon alas saadakseen ne kaikki käsiinsä. Siten hän +voittaisi kaksi miljoonaa! + +Kun Lawson pääsi Hallin vehkeitten perille, ei hän tietenkään mennyt +suoraa päätä hänen luokseen ilmoittamaan, että hän oli paljastettu. +Hall vain nauraisi ivallisesti hänelle. Sen sijaan hän aikoi käyttää +yhtä salaperäisiä keinoja kuin Hall itsekin ja yllättää hänet aivan +äkkiarvaamatta. + +Lawson ryhtyi heti toimiin. Eräältä Pattersonin ystävältä, jolle hän +oli uskonut suunnitelmansa, hän sai tarvittavan pääoman lainaksi ja +pani sitten kaikki välittäjät liikkeelle. Hänen käskynsä kuului: +ostakaa kaikki Kasteluosakeyhtiön osakkeet, jotka ilmestyvät +markkinoille! Kova ottelu siitä tulisi syntymään, sillä Hall +tavoitteli niitä myöskin, mutta Lawson luotti asiamiestensä suurempaan +toimekkuuteen. + +Itsekkäistä pyyteistä ei Lawson ryhtynyt tähän vaaralliseen peliin. +Voitto tulisi lankeamaan kokonaan Pattersonin firmalle, ja Lawson +voisi iloita siitä, että hän pelastaisi rakkaan päällikkönsä lesken +täydellisestä perikadosta sekä samalla nujertaisi Hall roiston. Lawson +oletti näet, että Hall oli pannut koko omaisuutensa tähän yritykseen, +ja jos se epäonnistuisi, niin hänen häviönsä olisi myös täydellinen. + +Lawsonin oli vaikea salata vihamielisiä tunteitaan Hallilta. Joka +kerta kun heidän miljoonakaupungissa oli pakko tavata toisensa, olisi +vanha kunnon ukko tahtonut iskeä nyrkillään viekasta roistoa kasvoihin +ja sanoa miten suuresti hän häntä halveksi. Siksipä hän tyytyväisin +mielin nojautui vaunun tyynyjä vasten, kun hän jälleen saattoi istahtaa +länteen kiitävään junaan. + + * * * * * + +Kun Lawson palasi Cheyenneen, uhrasi hän suuren osan aikaansa +osakkeiden omistajille, jotka ahdistivat yhtiön konttoria. Hänen +oli heitä kovin sääli. Monelle näistä pikkuomistajista merkitsi +osakkeiden laskeutuminen heidän säästöjensä kadottamista. Koska Lawson +toistaiseksi vielä ei voinut paljastaa Hallin vehkeitä, niin ei hän +myöskään voinut estää näitä pikkuomistajia myömästä osakkeitaan. Eivät +he myöskään ottaneet uskoakseen Lawsonin vakuutuksia, että yhtiön tila +oli aivan vankka, sillä sanomalehdet uskottelivat lukijoilleen aivan +toista, samoinkuin firman chicagolainenkin konttori vastasi kaikkiin +tiedusteluihin, että sen asema oli aivan toivoton. + +Kasteluosakeyhtiön osakkeet laskeutuivat viiteenkymmeneen, mutta +sitten ne pysyivät siinä hinnassa jonkun aikaa. Asia tuntui +kovin salaperäiseltä, sillä ostajia ei koskaan puuttunut näiltä +silminnähtävästi aivan arvottomilta papereilta. Ja Lawsonilla oli täysi +syy olla tyytyväinen, sillä ei montakaan osaketta livahtanut hänen +asiamiestensä ohi. Hallilla sen sijaan oli kehnot apulaiset. + +Tällä kannalla olivat asiat, kun Elinor Patterson eräänä päivänä +ilmestyi Cheyenneen. Hän aikoi yhdessä pikku Ingan kanssa asettua +joksikin aikaa läheiseen Cottonwoodiin asumaan. + +Kuumuus oli vihdoinkin karkoittanut hänet Chicagosta, mutta ei yksin +sekään. Yhtä vähän kuin ihmiset aavistivat, miten kauan Elinor rouva +oli odottanut miestään kotiin palaavaksi, yhtä vähän he tiesivät, +mikä hirveä epätoivo oli vallannut hänet päästyään varmuuteen siitä, +että hänen miehensä todellakin oli kuollut. Siksi hänen oli mahdoton +oleskella muitten ihmisten ilmoilla, vaan etsi yksinäisyyttä ja rauhaa. +Mutta että yksinäisyys voisi käydä hänelle vaaralliseksi, ehkäpä johtaa +vaikeaan kriisiinkin, sen vanha, uskollinen Lawson ymmärsi nähdessään +edessään Elinor rouvan laihtuneet, muuttuneet kasvot. Hänellä täytyi +paitsi Ingaa olla joku muukin seuranaan, jonka kanssa hän voisi puhua +ja olla yhdessä. Niinpä hän ehdotti hänelle, että hänen tyttärensä, +Margret Lawson, saisi seurata mukana. Hän esitti asian kuitenkin siten, +ettei Elinor rouva käsittänyt oikeaa syytä tähän pyyntöön, vaan luuli +tekevänsä vain palveluksen miehensä vanhalle apulaiselle. + +Neiti Margret Lawson oli kovin ihastunut saadessaan seurata rouva +Elinorin mukana. Hän ihaili suuresti tätä nuorta, kaunista leskeä, +joka puolestaan osoitti suurta ystävällisyyttä äidittömälle tytölle, +ja iloitsi suuresti saadessaan matkustaa hänen kanssaan Cottonwoodiin, +joka sijaitsi aivan erämaan keskellä. + +Cottonwoodin bungalow, jossa Henry Patterson oli viikkokausia +oleskellut saadakseen levätä ja rauhassa työskennellä tehdessään +suurenmoisen suunnitelmansa laskelmia ja mittauksia, oli hyvin +yksinkertainen pieni rakennus. Ei kukaan ollut käynytkään siellä sen +jälkeen kun sen isäntä, viimeisen kerran oleskeltuaan siellä, oli +sulkenut oven jäljessään. Syvän liikutuksen vallassa Elinor rouva +astuikin nyt sen kynnyksen yli, hänestä tuntui, kuin hänen miehensä +henki olisi yhä täällä viipynyt. Matalat, pienet huoneet olivat +täynnä muistoja hänestä. Ei ainoatakaan huonekalua tai kapinetta +ollut talossa, jota hän itse ei olisi hankkinut tänne tai pidellyt +kädessään. Kaikkialla vallitsi mitä ankarin yksinkertaisuus, ainoa +koriste kirjoituspöydällä oli Elinor rouvan miniatyyrikuva, jota +Henry Patterson aivan erikoisesti oli rakastanut. Hopeisten kehysten +ympärillä oli yhä vieläkin lakastunut orvokkikiehkura, jonka hän +varmaankin itse oli poiminut viimeksi talossa ollessaan. + +Rouva Elinor ei ollut koskaan käynyt täällä, sillä hänen miehensä ei +ollut tahtonut näyttää sitä hänelle ennenkuin se olisi täysin kunnossa. +Mutta tänä keväänä hänen oli ollut määrä tuoda hänet tänne; he olivat +aikoneet viettää täällä pari viikkoa kahden, ja muistaessaan sitä tunsi +Elinor rouva syvää surua ja kaihoa. + +Jos hän olisi ollut yksin, niin täällä hän olisi voinut kokonaan vajota +entisiin muistoihinsa, jotka salaperäisellä voimallaan viekoittelivat +häntä puoleensa. Mutta hänellä oli pikku Ingansa, jonka riemulla ei +ollut rajoja päästessään nyt kerta oikein maalle. Se oli hänelle +jotakin aivan uutta; hän ei ollut koskaan nähnyt niin paljon kukkia +kuin täällä, ei koskaan aurinko ollut paistanut niin kirkkaalta terältä +kuin täällä. Hän voimistui ja virkistyi aivan silminnähtävästi, ja +hänen toimintahalunsa oli aivan rajaton. Lastenhoitaja ei tahtonut +mitenkään jaksaa juosta hänen kanssaan metsässä ja vuorella. + +Neiti Margret sen sijaan oli Ingan väsymätön seuralainen, sillä hän oli +yhtä utelias kuin lapsikin näkemään seutua. Ei kestänyt kauan ennenkuin +nuori tyttö oli huomannut, että Elinor rouva viihtyi parhaiten +yksiksensä. Turhaan hän oli yrittänyt saada häntä avaamaan sydäntään +hänelle — hän olisi näet niin kernaasti tahtonut tietää, miltä tuntui +olla nuori, hurmaavan kaunis leski, jonka mies oli hukkunut mereen. +Mutta kun hän ei voinut saada uteliaisuuttaan tyydytetyksi, käänsi hän +huomionsa kiitollisempiin ja vähemmän salaperäisiin seikkoihin. Ja +siten Elinor rouva sittenkin tuli oleskelleeksi suurimman osan päivää +yksikseen muistoinensa ja suruinensa. + + + + +XIII. + + +Insinööri Hillberg tuli eräänä päivänä huvilaan vieraisille. + +Hän oli rouva Pattersonin lähin naapuri — niin, oikeastaan ainoa +naapuri. Hän asui näet sen barakin sivurakennuksessa, jonka +Kasteluosakeyhtiö oli rakennuttanut työmiehiään varten. Parasta aikaa +oli barakki aivan tyhjä lukuunottamatta Hillbergin neekeripalvelijaa +ja vahtia. Kahdenkymmenen mailin laajuudelta ei ollut muita ihmisiä +paitsi puolta tusinaa farmariperheitä, jotka asuivat hajallaan vuorien +eteläpuolella. + +Nämät farmarit katkeroittivat insinööri Hillbergin elämän. He olivat +ostaneet maata siinä toivossa, että Kasteluosakeyhtiö alkaisi +toimintansa, mutta kuiva aika oli aikoja sitten jo alkanut, eikä +ainoatakaan pisaraa vettä oltu laskettu janoaville pelloille. Sato oli +mennä aivan hukkaan, mikä merkitsi täydellistä häviötä farmareille, +sillä he olivat panneet kaikki varansa ja enemmänkin maahan. Ja niiden +asema, jotka olivat ostaneet velalla sekä maat, siemenet, työkalut että +rakennusaineet, oli kerrassaan epätoivoinen. + +Luonnollisesti nämä onnettomat ihmiset hyökkäsivät insinöörin kimppuun, +uhaten ottaa hänet hengiltä, jollei hän hankkisi heille vettä. + +Mutta sulkuportit olivat sinetillä suljetut. Hillbergin mielestä +oli tosin mieletöntä, että viattomat ihmiset kadottaisivat koko +omaisuutensa siksi, että yhtiön laskuissa oli tapahtunut pieni erehdys, +mutta hänen täytyi alistua maan lakeihin, miten naurettavia ja +epäoikeutettuja ne hänen mielestään olivatkin. Jos hän olisi rikkonut +sinetin, olisi hän joutunut vankeuteen. Mielemmin hän siis otti vastaan +raivoavien farmarien uhkaukset. + +Hillberg oli yksi noita ruotsalaisia insinöörejä, jotka hiukan +kaikkialla maailmassa ovat mukana uusia uria uurtamassa, kun on +kysymyksessä uuden maan valloittaminen sivistykselle. He rakentavat +siltoja, maanteitä ja rautateitä ilman että kukaan käsittää, ja +kaikkein vähinten he itse, minkä suurtyön he täyttävät ihmiskunnan +kehityksessä. Tuhansien vaikeuksien, alituisen hengenvaaran alaisina +he kaikessa hiljaisuudessa tekevät tämän työnsä. He ovat sankareita — +heidän elämänsä on sankarin, samoinkuin heidän kuolemansakin. Mutta +harvojen työlle heidän oma aikansa tai tulevaisuus antaa oikean +arvonsa. Heidän nimensä unohtuvat, ja ruoho saa häiritsemättä kasvaa +heidän haudoillaan. + +Hillberg oli ollut siksi kauan lännessä, että hän oli oppinut tuntemaan +sen kovat lait. Olemassaolon taistelu ei ollut kadottanut vielä +alkuperäisiä muotojaan, ja menestys riippui useinkin siitä, kellä oli +tarkin silmä ja nopein käsi. Kun farmarit uhkasivat hänen henkeään, +tarkoittivat he täyttä totta. Hän oli heidän mielestään heidän +oikeutensa tiellä, ja ajasta vain riippui, milloin he raivaisivat tämän +esteen tieltään. + +Mutta Hillbergin mieleen ei edes juolahtanut pelastaa henkensä +avaamalla sulut. Hän oli rohkea mies, ja monesti öisin hän oli yhdessä +vahdin kanssa valvonut vesisäiliön ääressä, revolveri ladattuna ja +kaikki aistit jännitettyinä. Hänen ainoa pelastuksentoivonsa oli se, +että asia pian tulisi oikeudessa käsiteltäväksi. Langetkoon ratkaisu +kenen eduksi hyvänsä, joka tapauksessa vesi saisi vapaasti virrata +säiliöstä, vahtien hengenvaara välttyisi ja yhtiö mahdollisesti +pelastuisi. + +Hän oli usean kerran käynyt Starvillessä, missä piirituomari asui +ja selittänyt hänelle miten epätoivoisessa tilassa asia oli sekä +kehottanut häntä kiirehtimään ratkaisua. Mutta odotettiin tärkeää +asiapaperia, jonka kantaja oli sanonut lähettävänsä, eikä tuomari +luvannut muuta apua kuin pari miestä vahdin vahvistukseksi. Hillberg +ei kuitenkaan huolinut ottaa tätä apua vastaan. Olihan päivän selvää, +että kantaja ehdoin tahdoin viivytteli asiapaperin lähettämistä ja että +tuomari oli lahjottu. + +Raskaat huolet painostivat siis sen miehen mieltä, joka tuli mrs +Pattersonin luo käymään. Elinor näki hänet ensi kertaa, mutta naisen +vaistolla hän huomasi heti, että jokin asia painosti häntä. Vaikea ei +ollutkaan viekoitella esille hänen huolensa syytä, sillä mistä sydän on +täysi, siitä suu puhuu. + +Kun Hillberg alkoi puhua Kasteluosakeyhtiön kireästä tilasta, +oletti hän, että Elinor rouva tunsi ennestään asian laadun. Siksipä +hän suuresti hämmästyi, kun tämä kysymällä yhtä ja toista ilmaisi +tietämättömyytensä. + +Hall oli näet salannut Elinor rouvalta koko asian, ja kun nuori leski +oli nyt kadottanut kaiken toivon miehensä suhteen, ei hän enää avannut +sanomalehtiäkään, jotta tämäkin tiedonlähde oli häneltä suljettu. Ainoa +mistähän oli selvillä, oli se, että yhtiö oli perustettu ja että hänen +miehensä lempiajatus siten oli tullut toteutetuksi. Hän oli otaksunut, +että Hall oli ajanut asiaa, ja hänen kunnioituksensa ja luottamuksensa +oli sen johdosta herännyt uudelleen häntä kohtaan. + +Suureksi hämmästyksekseen hän kuuli nyt, mihin kurjaan tilaan yhtiö +oli joutunut. Ja hän tiedusteli asiaa lähemmin. Hillberg oli valmis +kertomaan hänelle kaikki — se on, sen verran kuin hän itse tiesi — eikä +kestänyt kauan, ennenkuin Elinor rouva suureksi hämmästyksekseen oli +selvillä koko jutusta. Ehkeipä afäärejä sittenkään ollut niin vaikea +käsittää kuin hän oli luullut. Ei ainakaan tätä. + +Hän oli kovin pahoillaan kuullessaan pikku osakkeiden omistajien ja +farmarien tappioista. Heidän hätänsä koski hänen säälivään sydämeensä, +ja hän päätti voimiensa mukaan auttaa heitä. Farmarithan olivat siksi +lähellä, että hän saattoi ulottua heihin. + +Tähän saakka hän oli kokonaan syventynyt omaan suruunsa. Hillbergin +kertomukset olivat äkkiä selvittäneet hänelle, että hänellä oli +muutakin tekemistä kuin vain surra. Hän tahtoi tehdä samaa mitä Henry +Pattersonkin tällaisessa tilanteessa olisi tehnyt. Henry ei olisi +sallinut kenenkään kärsiä vahinkoa hänen tähtensä, vaan uhrannut +viimeisenkin penninsä vahinkojen korvaukseen. + +Samoin hänkin tahtoi toimia. + +Hillberg, jolle Elinor rouva uskoi suunnitelmansa, piti sitä aivan +mielettömänä ja katui, että hän lainkaan oli puhunut hänelle asiasta. +Nainen saattoi vain tuolla tavalla heittäytyä keskelle tulta, sen +sijaan että hän olisi antanut asioiden kehittyä itsekseen. Mutta +syvimmässä sielussaan hän ihaili kuitenkin hänen auttamishaluaan, +samoinkuin hän ensi hetkestä saakka oli ihaillut hänen surunvoittoista +kauneuttaan. + +Hillberg kielsi häntä kuitenkin sekaantumasta koko juttuun. Tosin raha +oli ainoa, mikä saattoi tehota farmareihin, mutta sillä kannalla kuin +asiat nyt olivat, olisi se vain hukkaan heitettyä vaivaa. Sitä paitsi +heidän vahinkonsa nousivat hyvinkin suuriin summiin. + +— Miten paljon luulette tarvittavan, jotta nuo ihmisparat olisivat +tyydytettyjä, kysyi Elinor rouva. + +Hillberg laski hetken aikaa. Sitten hän nimitti kuuslukuisen summan. + +— Heidän todellinen vahinkonsa nousee siihen summaan, lisäsi insinööri, +mutta enpä luule heidän siihen tyytyvän. Heillä on näet toivoa saada +paljoa enemmän, jos he vaativat yhtiöltä vahingonkorvausta, mitä jotkut +heistä jo ovat tehneetkin. + +Elinor rouva katsahti hämmästyneenä insinööriin. Niin suurien summien +arvoisiksi ei hän olisi olettanut muutamia farmareja. Hän huomasi, +että asia oli paljoa monimutkaisempi, kuin mitä hän oli luullut. Hänen +hyvä sydämensä oli tehnyt hänelle kepposet, ja hän pahastui hiukan +ajatellessaan, miten naiivina mr Hillberg häntä varmaankin piti. + +Mutta hän pysyi sittenkin suunnitelmassaan, ja pyydettyään insinööriä +ilmoittamaan hänelle, miten asia kehittyisi, istahti hän kirjoittamaan +Hallille ja pyysi häntä lähettämään tarpeellisen summan hänen +omaisuudestaan erästä hyväntekeväisyystarkoitusta varten. + + * * * * * + +Miss Lawson oli kovin pahoillaan, kun hän palattuaan pitkältä +kävelyretkeltä sai kuulla, että mr Hillberg oli käynyt huvilassa hänen +poissaollessaan. Hän oli niin pahoillaan, että hän melkein itki. Rouva +Elinorin täytyi vasten tahtoaan hymyillä, ja lempeään tapaansa hän +härnäili nuorta tyttöä hänen tähtensä. + +— Ei, minä inhoan häntä, vastasi miss Margret. Mutta — hänhän on ainoa +mies sadan mailin alalla! + +Tämä huudahdus paljasti miss Margretin salaisen sydänsurun: hänen oli +ikävä täällä erämaassa ilman miehisiä tuttavia, joiden kanssa hän +saattoi liehakoida. Pieni, soma kahdeksantoista-vuotias neitonen oli +luullut, että täällä olisi ainakin jokunen »cowboy», sellainen kuin +Broncho Billy, joka oli sankarina kaikissa niissä filmidraamoissa, +joita hän oli nähnyt elävissäkuvissa. Mutta väijyvistä katseistaan +huolimatta hän ei ollut nähnyt ainoatakaan kävelyretkillään. Ainoa +mies, jonka hän oli metsässä kohdannut, oli eräs vanha farmari, jolla +oli koukkunenä ja paksu iho kuin nahka, ja tämä oli katsellut häntä +niin salavihkaisesti, että Margret oli oikein pelännyt. + +Hän oli tavannut insinööri Hillbergin Cheyennessä, milloin hänen isänsä +oli pyytänyt häntä jäämään heille päivällisille. Siellä hänen oli ollut +vaikea sietää häntä, sillä hänen ihonsa oli kovin ruskea ja kätensä +känsäiset — aivankuin päivätyöläisen — ja kaiken lisäksi hän oli +kohdellut häntä kuin pientä tyttöä, mikä suuresti oli loukannut hänen +itsetietoisuuttaan. Mutta täällä, erämaassa, kelpaisi hän kuitenkin — +paremman puutteessa! + +Nyt Margretin päähän pälkähti, että tuo suuri, tyhmä mr Hillberg oli +heti paikalla rakastunut Elinor rouvaan. Sillä hänestä oli aivan +luonnollista, että kaikki miehet rakastuisivat tähän kauniiseen +naiseen. Mitenkä he olisivat voineet olla rakastumatta, kun hän oli +niin häikäisevän kaunis? Olihan hänen hipiänsäkin aivan maidonvalkea, +jotavastoin Margret oli päivettynyt kuin mustalainen... + +Siksi pikku Margret neiti tuskin saattoi pidättää kyyneleitään +kuullessaan mr Hillbergin käyneen talossa. + +— Jos hän vielä toistenkin sattuu tulemaan sinun poissaollessasi, +lohdutti Elinor rouva, niin nostan lipun tankoon, jotta tiedät palata +kotiin. + +Mutta Margret ei tarvinnut tätä merkkiä. Ei kulunut montakaan päivää, +kun nuori insinööri avasi jälleen villiintyneen puutarhan portin +huvilan edustalla. Astuessaan verannalle täytyi hänen kulkea aivan miss +Margretin ohi, joka jo kaukaa oli nähnyt hänen tulevan ja asettunut +mahdollisimman edulliseen asentoon riippumattoonsa. + +Insinööri pysähtyi ja tervehti niin hämmästyneenä, että Margret +ihmetteli, eikö Elinor todellakaan ollut kertonut insinöörille, että +hän oli täällä. + +He vaihtoivat muutamia leikillisiä sanoja, sitten insinööri kysyi, +oliko rouva kotona. Hänen kysymyksensä tuli niin äkkiä, että Margret +täydellä syyllä saattoi olla loukkaantunut. Hän saattoi hänet kuitenkin +sisään ja he löysivät Elinor rouvan pohjoisenpuoleisella parvekkeella +lukemassa vastasaapunutta kirjettä. Margret, ottaessaan tuon kirjeen +vastaan kirjeenkantajalta, oli huomannut, että kuoressa oli Oscar E. +Hallin firmamerkki. + +Margret katui, että hän oli seurannut mukana sisään. Sillä mr Hillberg +ei nähnyt eikä kuullut häntä. Hän alkoi heti keskustella Elinor +rouvan kanssa asioista, joista hän ei ymmärtänyt muuta, kuin että ne +koskettelivat sulkulaitteita Pine Mountainin juurella sekä farmeja +alangolla. Mutta hän huomasi heidän kasvojeneleistään, että kumpikin +oli hyvin huvitettu asiasta, ja että Elinor oli tavallista kalpeampi. + +Siinä ei ollut mitään kummaa, sillä kirje, jonka hän vasta oli lukenut, +olisi saattanut minkä naisen hyvänsä kalpenemaan; ja harvapa luettuaan +sellaisen kirjeen olisi kyennyt keskustelemaan niin vilkkaasti kuin hän +nyt. + +Hall valitti, ettei hän voinut suostua Elinorin pyyntöön ja lähettää +hänelle kysymyksessäolevaa rahasummaa. Niinkuin hän kai tiesi, +oli hänen omaisuutensa kiinnitetty firmaan, ja nykyisinä tukalina +raha-aikoina ei firma olisi sietänyt niin suurta suoneniskua, varsinkin +kun paljon varoja oli kiinni Kasteluosakeyhtiössä. + +»Jos te kuitenkin», kirjoitti hän edelleen, »välttämättä +tarvitsette näitä rahoja, niin luovutan ne suurimmalla mielihyvällä +yksityiskassastani. Lähipäivinä pyydän saada käydä luonanne sopiaksemme +lähemmin asiasta.» + +Tämän kirjeen ensi vaikutelma oli hirveä. Hän, Elinor Coyne Patterson, +ei ollut siis enää rikas, vaan pakotettu ottamaan vastaan tilapäistä +lainaa tyttärensä holhoojalta! Tai, jos tämä kielto riippui +satunnaisesta rahapulasta, niin näytti sittenkin siltä, kuin hän ei +enää voisi vapaasti käyttää omaisuuttaan, vaan oli holhouksenalainen +samoinkuin pikku Ingakin! »Jos te kuitenkin välttämättä tarvitsette» +— nämät sanat todistivat muutosta hänen elämässään, jommoista hän +ei koskaan olisi voinut uneksiakaan. Vuotuinen kannatus, jonka +Henry Patterson testamentissaan oli määrännyt hänelle ja hänen +tyttärelleen, oli niin runsas, ettei hän koskaan olisi voinut kuluttaa +edes toista puolta siitä, mutta nyt näytti siltä, kuin näitäkin +rahoja kontrolleerattaisiin tai jostakin syystä vedettäisiin firman +rahaajauhavaan myllyyn. Jollei näin olisi asian laita, olisi hänen +anoamansa summa ilman muuta lähetetty hänen käytettäväkseen. + +Ensi kertaa sen jälkeen kun hän oli joutunut leskeksi iski häneen +se pelottava ajatus, että ehkei hänellä ja hänen pikku tyttärellään +jonakuna kauniina päivänä olisikaan kaikkea mitä he tarvitsivat ja +toivoivat. + +Mr Hillbergin tuomat tiedot eivät myöskään olleet hyviä. Hän kertoi, +että toisetkin farmarit olivat nyt oikeuden tietä vaatineet yhtiöltä +korvausta niistä vahingoista, joita he olivat kärsineet, kun sato veden +puutteen vuoksi auttamattomasti oli mennyt hukkaan. Heidän vaatimansa +vahingonkorvaus tuottaisi täydellisen häviön yhtiölle. + +Elinor rouva väänteli valkeita käsiään. Kunpa hänellä nyt vain +olisi ollut ne rahat, joita hän oli Hallilta pyytänyt, olisi hän +epäilemättä voinut rauhoittaa farmareita ja pelastaa yhtiön — miehensä +lempisuunnitelman. + +Muutamia minuutteja sitten ei hän ollut kiinnittänyt vähintäkään +huomiota Hallin lainatarjoukseen. Hänestä oli tuntunut aivan +mielettömältä, että hän, Elinor Coyne Patterson, olisi pakotettu +lainaamaan rahaa sellaiselta nousukkaalta kuin Hall oli. Mutta +Hillbergin tiedonanto oli saattanut hänet jonkinmoiseen kuumeeseen. +Nyt hän olisi lainannut summan vaikka pahimmalta viholliseltaan. Sillä +hän tahtoi tarttua asiaan. Miehensä muiston vuoksi hänen oli pakko +auttaa viattomasti kärsiviä farmareita sekä samalla pelastaa hänen +lempiyrityksensä. + +Kun Hillberg palasi barakkiinsa, oli hänellä taskussaan paperi, johon +Elinor rouva oli hermostuneella käsialalla kirjoittanut seuraavan +sähkösanoman: + +»Hall, Chicago, tulkaa heti. E. P.» + +Ratsastavan lähetin kera se oli lähetettävä lähimmälle +sähkösanoma-asemalle. + +Mutta pikku miss Margret nyrpisti tyytymättömänä suutaan, kun Hillberg +läksi huvilasta. Tämä oli vaihtanut tuskin kahtakymmentä sanaa hänen +kanssaan. + + + + +XIV. + + +— Se oli kovaa työtä, se on varma, sanoi Jim, neekeri. Mutta +kannattavaa se oli eikä laisinkaan vaarallista, kunhan vain pysytteli +kylliksi kaukana koneen rattaista. Meillä oli laivassamme kerran +jättiläiskokoinen meksikolainen; hän teki työtä kahden edestä ja oli +laivurin lellipoika. Mutta eräänä yönä hänen ollessaan vahdissa hän +katosi. Me luulimme, että hän oli karannut, mutta muutamia päiviä +myöhemmin löysimme hänen ruumiinsa mutasäiliöstä. + +— Miten se oli tapahtunut? + +— Hän oli joutunut koneen rattaitten väliin ja murskautui kuoliaaksi. +Sellaista voi tapahtua, jollei ole varovainen. + +Vallitsi hetken hiljaisuus. + +— Hyi sellaista työtä! sanoi Jim ja sylkäisi. Parempi täällä sittenkin +on. Vaikkei palkka olekaan yhtä suuri, niin kohdellaan sitä kuitenkin +ihmisiksi. Massa Hillberg on all right. + +He loikoilivat heinikössä Pine Mountainin rinteellä, neekeripoika Jim +ja vesisäiliön vahti. Heidän takanaan kohosi vesisäiliön sementtiseinä +peittäen taakseen koko yläosan vuorta, ja edessä levisi tiheikkö +pengerminä aina alas alangolle saakka. Pensaikko ei ollut enää vihreä, +vaan ruskeahko kuin nahka. Sadetta oli näillä seuduin niukalta. +Kokonaiseen kuukauteen ei ollut satanut ainoatakaan pisaraa, ja +kasvullisuus oli kokonaan kuivettunut. Kuumuus oli painostava. Aurinko +paahtoi armottomasti. Päivemmällä helle muuttui polttavan tuliseksi, +niin että silmissä liekehti, mutta nyt oli vielä varhainen aamupuoli ja +ilmassa tuntui vielä hiukan yön kosteutta. + +Heti aamiaisen jälkeen oli vahti saapunut tänne, sementtimuurin +juurelle. Joka aamu hän kulki kuivunutta jokiuomaa pitkin ja suurten +sulkuporttien ohi, jotka estivät veden virtaamasta säiliöstä. +Tarkastettuaan että sinetti portissa oli koskematta, hän astui edelleen +vuoren rinnettä myöten ylös pengermälle, missä sementtimuurin juurella +oli varjoisaa suurimman osan päivästä. Jos päivä oli kuuma, saattoi hän +maata siellä aina iltaan saakka. Jim, joka oli myös kokki, toi aika +ajoittain hänelle jonkun suupalan ja viipyi kernaasti juttelemassa +hänen kanssaan. Hänellä oli loppumaton varasto juttuja, joita hän oli +kuullut toisilta tai itse kokenut, sillä hän oli matkustanut paljon +ja ollut jos jonkinlaisissa toimissa, milloin kengänkiilloittajana, +kantajana, vieläpä silmänkääntäjänä. Viimeksi hän oli palvellut +mutausproomussa, ja tältä ajalta oli kertomus, jonka hän vastikään oli +tarjonnut kuuntelijalleen. + +Sulkuvahti, joka nimitti itseään Jonesiksi, loikoi selällään kädet +päänsä alla. Hän uneksi. Hän oli ottanut tarkasti selkoa millainen +se mutausproomu oli, jossa Jim oli palvellut, ja ajatuksissaan hän +kaikessa rauhassa kulki jokea pitkin lapioiden joen pohjasta kultaa. +Kullan lapioiminen oli hänelle jotakin aivan uutta. Sellaisesta hän +ei koskaan ollut kuullut puhuttavankaan. Hän ei ollut koskaan käynyt +niin kaukana kuin Kaliforniassa, mutta kuunnellessaan nyt neekerin +kertomuksia, heräsi hänessä halu koettaa myös onneaan. Ja vaikkei +voinutkaan täysin luottaa Jimin sanoihin, niin olisi se kai sittenkin +kannattavampaa työtä kuin loikoilla täällä erämaassa ja vartioida +sulkua, jota ei saatu avata, vaikka ympäristö oli menehtyä veden +puutteeseen. + +Asian laita oli näet sellainen, että Jones oli kaikkea muuta kuin +tyytyväinen nykyiseen tilaansa. Hän tunsi vaistomaisesti kelpaavansa +johonkin parempaankin työhön. Tosin hän oli kiitollinen saadessaan +pari kuukautta sitten tämän toimen — mikä nälistynyt, uupunut kulkuri +ei sitä olisi ollut? Hän oli sattumalta eräänä päivänä saapunut +tälle seudulle; hänen vaatteensa olivat repaleiset, hänen vatsansa +tyhjä, hänen voimansa ja rohkeutensa ja kaikki rahansa lopussa. Että +Hillberg oli armahtanut häntä ja ottanut hänet vahdiksi, riippui +yksinomaan siitä, että hänen oli sääli skandinaavia, joka oli joutunut +hunningolle. Mutta jäljestäpäin oli Jones usein itsekseen tuuminut, +eikö hänen olisi ollut yhtä hyvä menehtyä erämaahan kuin maata +toimettomana täällä. Ei hän ollut tullut Amerikkaan viettääkseen +tällaista tyhjäntoimittajan elämää! + +Mutta hänen järkensä sanoi, että hän tarvitsi lepoa. Ruumiillinen +työ, jota hän oli tehnyt saavuttuaan Amerikkaan, oli käynyt hänelle +ylivoimaiseksi. Hän ei kelvannut ruumiillisen työn tekijäksi +amerikkalaisten malliin. Kotona Suomessa hän oli kyennyt peltotöihin +yhtä hyvin kuin kuka muu tahansa, mutta kaikkien kokemustensa jälkeen +hän oli nyt toinen mies. + +Hänellä oli koko ajan se tunne, ettei hänen paikkansa ollutkaan +raatavien, hikisten työläisten parissa, vaan että hänellä oli tietoja +ja kykyjä, jotka asettivat hänet työnantajien tasalle. Ja hänen +mielensä oli katkeroitunut ajatellessaan, että häneltä puuttui juuri +sitä, mikä olisi voinut saattaa hänet oikealle paikalleen, nimittäin +rahaa. Hän tiesi, mitä oli tehtävä, mutta häneltä puuttui pääomaa. +Hän ymmärsi monet asiat paljoa paremmin kuin nuo herrat — mutta kun +hän joskus uskalsi ehdottaa jollekin kaivoksenhoitajalle keksimänsä +parannuksen, ei hän saanut vastauksekseen vain ilkeämielistä katsetta, +vaan hän kadotti myös paikkansa. Häntä oli aivan yksinkertaisesti +pidetty yltiöpäisenä fantastina, ehkäpä suorastaan hulluna, ja säälien +kohotettu hänelle olkapäitä, jollei aivan yksinkertaisesti käsketty +hänen pysyä lestissänsä. + +Rahoja häneltä puuttui. Mitä hyötyä siitä, että ajatukset ja tuumat +pyörivät hänen päässään, kun hänellä ei ollut rahaa millä toteuttaa +niitä? + +Niinkuin tuo Jimin juttukin äsken. Se pani hänen mielikuvituksensa +liikkeelle. Ja otettuaan selkoa itse mutausprosessista ja lapioiden +rakenteesta, makasi hän hyvän aikaa ääneti tuijottaen ylös ilmaan. +Tuskinpa hän huomasi, että neekeri poistui. + +— Sehän on päivän selvää, sanoi hän ääneen ruotsiksi, niinkuin hänellä +oli tapana tehdä yksin puhellessaan. Hän kohosi kyynärpäänsä varaan +ja hänen katseensa harhaili lähimpään pensaikkoon. — Jim sanoo, ettei +kannata enää etsiä kultaa vuorista. Kullansekainen kvartsi on siis +vähentynyt, vuosituhansien kuluessa se on huuhtoutunut jokiin. Vedessä +on kultahiekka sitten vuosisatojen kuluessa hautautunut mutaan. Mutta +mitä syvemmälle voi tunkeutua pohjamutaan, sitä rikkaampi saalis +on. Nuo tyhmeliinit, jotka mutaavat kehnoilla, matalalla kulkevilla +lapioillansa, eivät pääse kyllin syvälle tunkeutumaan, siinä koko syy. + +— Täytyy saada syvemmälle kulkevia lapioita, sellaisia, jotka +koskettelevat itse kalliopohjaa, sanoi hän sytyttäen lyhyen piippunsa. +Ja luulenpa tietäväni, miten ne ovat laitettavat. Kas näin — hän +painoi kätensä kuperina, sormet koukkuisina, vastatusten — näin ne +ovat tehtävät! Maltahan — hän etsi taskuistaan paperia ja kynää ja +alkoi nopeasti vetää koko joukon viivoja puhuen yhä edelleen ääneensä. +Teknillisiä termejä sateli hänen huuliltaan, hän oli niin kiintynyt +hommaansa, ettei hän huomannut nuorta tyttöä, joka hiljaa hiipi vuoren +rinnettä alas ja äänettömin askelin pysähtyi hänen taaksensa. Se oli +hentojäseninen, sulavaliikkeinen olento, jonka sievät, päivettyneet +kasvot ja ruskeat, veitikkamaiset silmät kurkistivat valkean +puutarhahatun alta. + +Tyttö tarkasteli hetken aikaa miestä, jonka selän takana hän seisoi. +Hän huvitti häntä suuresti, istuessaan siinä piirustuksensa yli +kumartuneena ja mutisten sanoja, joita tyttö ei laisinkaan ymmärtänyt. +Hän tuumi juuri, uskaltaisikohan hän kutittaa miestä korrella niskaan, +kun tämä äkkiä hypähti pystyyn riemusta huudahtaen, joskin huudahdus +katkesi kesken hänen törmätessään tyttöön. Hämmästyneenä hän katsoi +häneen; sitten molemmat purskahtivat nauruun, niin että sementtiseinä +heidän takanaan kajahti. + +— Taivasten taatto! huudahti Jones. Olittepa vähällä pelästyttää minut +alas kuiluun! + +— Olettepa te kaunis vahti, vastasi tyttö. Helposti olisin voinut avata +sulun teidän huomaamattanne. Mutta antakaahan minun katsella tuota +paperia — Siinä on varmaankin jotakin kovin mielenkiintoista, koska +saatoitte sen vuoksi unohtaa velvollisuutenne. + +Mies ojensi tytölle hymyillen piirustuksen. Tyttö katseli kauan häntä +ennenkuin hänen katseensa kiintyi paperiin, ja hänen silmiensä ilme +sanoi: + +— Tuollaisena minä pidän teistä. + +Ja totta olikin, tyttö oli ihastunut miehen hymyilyyn. Harvoin sitä +näkyi, mutta joka kerta kun se ilmestyi, kirkasti se koko hänen +parrakkaat, hoitamattomat kasvonsa. Siinä oli jotain niin hyvää ja +hienoa, että tytön oli mahdoton uskoa, että mies oli niin rappiolle +joutunut kuin Hillberg väitti. + +Hän tarkasteli kauan piirustusta, käänteli sitä joka puolelta. + +— En minä ymmärrä tästä hölyn pölyä. Onko se maisema? + +— Ei aivan. Se on vain rikkauden haavekuva. + +— Mikä? kysyi tyttö ihmeissään. + +— Rikkauden haavekuva, toisti mies. Tiedättehän, että on olemassa +juoppohulluja, jotka kuvittelevat mielessään mahdottomuuksia. Minä +olen myöskin hiukkasen juoppohullu, ja tuo piirustus on viimeinen +hassutukseni. + +Tyttö katsahti häneen hiukan epäillen. Joskus hän puhui tavalla, joka +sai hänet uskomaan, että Hillberg sittenkin oli oikeassa. Hän oli +varmaankin vaarallinen ihminen, tämä vaaleanverinen villi hirveine +partoineen ja raskasmielisille silmineen. Niiden pohjalla saattoi +päilyä mitä hyvänsä. + +Hän katsoi avuttomana ympärilleen. + +— Ei, naurahti mies pilkallisesti, sellaisille nuorille neidoille +kuin teille, miss Lawson, ei siitä ole vähintäkään vaaraa. Minun +juoppohulluuteni on aivan vaaratonta lajia. Jos tahdotte istahtaa +tähän, niin kerron miten se ilmenee. + +Tyttö seurasi hänen kutsuvaa kädenliikettään ja istahti heinikkoon, +mutta tuumi samalla: + +— Miten ikävä, ettei Inga ja lastenhoitaja ole tänään mukanani! Mitäpä, +jos minulle jotain tapahtuisi! + +Mutta samalla vaarantunne viekoitteli häntä puoleensa. Yksin erämaassa +miehen kanssa, joka puhui juoppohulluudesta — hän ei tiennyt +tarkalleen, mitä tuo sana merkitsi, mutta luuli sitä sairaudeksi, johon +juopot vajosivat — miten kauheaa! Istuessaan siinä oli hän mielestään +sankaritar jossakin seikkailussa. + +Mies kävi vastapäätä tyttöä istumaan, ja nyt hänen kasvoilleen oli +levinnyt jälleen raskasmielinen ilme, joka kaikkein ensiksi oli vetänyt +tyttöä puoleensa. He olivat tavanneet toisensa jo pari kertaa ennen +vuoristossa, kun Margret oli ollut kävelemässä pikku Ingan kanssa, +mutta silloin mies oli käyttäytynyt aivan säädyllisesti ja jäykästi — +liiankin säädyllisesti ollakseen villi, — oli Margret tuuminut — eikä +koskaan puhunut arvoituksellisia asioita. Jos Margret olisi tahtonut +tunnustaa totuuden, olisi hän myöntänyt olleensa hiukan harmistunut sen +vuoksi, että miehen koko huomio oli ollut kiintyneenä vain Ingaan ja +että hän sen vuoksi tänään oli päättänyt yksin tulla häntä tapaamaan. +Hän oli ainoa mies tässä erämaassa — mr Hillbergiä ei voitu ottaa +lukuun, sillä hänen huomionsa oli kokonaan kiintynyt Elinoriin! — ja +miksi hän ei voisi yrittää keikailla hänen kanssaan, kunhan ei kellään +ollut siitä aavistusta? Hän oli tullut paikalle aikeissa saattaa hänen +päänsä pyörälle, mutta katsellessaan nyt häntä, tuli Margret ensi +kertaa ajatelleeksi, että se oli ehkä helpommin sanottu kuin tehty. +Hän ei näyttänyt laisinkaan vastaanottavalta, ja kun hän äkkiä kohtasi +hänen sinisten silmiensä alakuloisen katseen, kävi hän kovin hämilleen. + +— Niin, nähkääs, miss Lawson, alotti mies. Margretista tuntui aina +omituiselta, kun hän nimitti häntä »miss Lawsoniksi» sen sijaan +että hän olisi sanonut aivan yksinkertaisesti vain »miss», niinkuin +miehen luokkaan kuuluvilla ihmisillä oli tapana tehdä. Muutenkin oli +hänessä kovin paljon omituista. Esimerkiksi hänen puheensa! Hän puhui +virheetöntä, murteesta vapaata englanninkieltä, ja kuitenkin se kuului +aivan luontevalta ja totutulta hänen huulillaan. Hän valitsi taidolla +sanansa ja osasi sanoa täsmälleen mitä hän halusi, mikä myös — sen +verran kuin Margret ymmärsi — ei ollut tavallista hänen säädyssään. + +— Niin, nähkääs, minä sairastan sellaista tautia, että tahtoisin +parantaa kaikkea. Tahtoisin korjata, oikaista, helpottaa kaikkea. +Te olette elänyt kylliksi kauan käsittääksenne, ettei kaikki tässä +maailmassa ole niinkuin pitäisi olla. Syy ei ole Jumalan — hän +tarkoittaa vain meidän parastamme, mutta eiköhän hän erehtynyt +antaessaan meidän pitää itsestämme huolta. Me olemme turmelleet ja +hävittäneet niin paljon. Katsokaahan nyt tätä vesiallastakin. Se on +maksanut paljon rahaa, mutta mitä hyötyä siitä on? Sen sijaan että +vesi saisi virrata vapaasti ja kastella maita, haihtuu se vähitellen +ilmaan, ja voi sattua niinkin, että kun minulle vihdoin annetaan lupa +avata sulut, ei vettä enää olekaan. Ja tämä tapahtuu vain vanhan, äreän +myllynomistajan vuoksi, joka sanoo: seis! Onko oikeudenmukaista, että +farmarit tuolla alhaalla saavat nääntyä nälkään tuon itsepäisen miehen +vuoksi? Sallikaa minun sanoa teille jotakin: myllyn uudestirakentaminen +on vain turhaa lorua. Se ei voisi olla kolmeakaan kuukautta vuodessa +käynnissä, niin vähän vettä kuin joessa nykyään on. Koko juttu on +turhaa lorua, josta on vahinkoa kaikille, itse myllynomistajallekin +loppujen lopuksi. Siten me ihmiset sekotamme toistemme vyyhdit. + +Margret kuunteli tarkkaavaisesti, vähemmän kuitenkin miehen sanoja, +kuin hänen syvää ja ilmehikästä ääntään. + +— Eikö se ole kohtalon ivaa, että minä, joka en toivo mitään sen +hartaammin kuin auttaa noita farmareita, olen pakotettu vahtimaan +sulkuja, ettei kukaan saisi avata niitä? Farmarit, joiden pitäisi olla +ystäviäni, ovat nyt verivihollisiani. Jospa minulla vain olisi rahaa... +Hän teki toivottoman kädenliikkeen. + +— Niin, rahaa! toisti hän kiivaasti. Sitä tarvitaan maailman +parannukseksi. Olen säästänyt kokoon lähemmäs sata dollaria +loikoillessani täällä — riittäväthän ne pitkälle, eikö totta? Voisin +milloin hyvänsä paljastaa oikeuden edessä tuon myllyjutun, mutta ei +kukaan usko minua niinkauan kuin olen rahaton. Kuka minä olen? Herra +Eikukaan Eimistään, mies, joka sairastaa suuruudenhulluutta. Mutta jos +minulla olisi rahaa, uskottaisiin minua ja minä saisin veden virtaamaan +kanavaan yhtä helposti kuin voisin murtaa poliisin sinetin. + +— Mutta koettakaapa sittenkin, ilvehti tyttö. + +— Se on turhaa, vastasi mies synkkänä. Minä puhun kokemuksesta. Onko +teillä mitään sitä vastaan, jos sytytän piippuni? + +— Ei, olen mielissäni, jollette anna minun häiritä itseänne. Minähän +olen tunkeutunut teidän alueellenne. + +— No niin, jatkoi mies vedettyään ensimäisen sauhun, ehkäpä alatte nyt +ymmärtää juoppohulluuttani. Minä uneksin rahoista — minulla on tuhansia +keinoja millä ansaita niitä, mutta ei ainoatakaan, joka tepsisi +miehelle, jolla on sata dollaria taskussaan. Yksi näistä keinoista on +tämä piirustus. Se on miljoonien arvoinen. + +Margret katseli epäillen paperia ja silmäsi sitten mieheen. Tarkoittiko +hän täyttä totta? Ääni ja kasvojen ilme todisti sitä. + +— Mutta mitä se esittää? Ettekö luule voivanne selittää asiaa minulle? + +Nyt mies jälleen hymyili. Tuo hymyily teki Margretin niin pieneksi ja +vähäpätöiseksi. Ei, hänen kanssaan ei käynyt keikaileminen; Margret +joutui aivan hämilleen niinpian kuin hän vain katsoikin häneen. Mutta +merkillinen mies hän joka tapauksessa oli. + +— Voinhan yrittää, sanoi mies yhä hymyillen. Mutta en ole varma +siitä, että se onnistuu. Tiedättekö — oletteko kuullut tai lukenut +jostain, että on tapana mutauskoneen avulla nostaa kultaa jokien +pohjasta Kaliforniassa? Siihen tarkoitukseen käytetään aivan tavallisia +mutauskoneita, jommoisia on kaikkialla satamissa. Mutta niissä on se +vika, että ne tunkeutuvat vain pohjamudan ylimpään kerrokseen, jota +vastoin kultahietaa on runsaammassa määrässä syvemmällä. Tuo piirustus +esittää konetta, jonka avulla voi tunkeutua aina kalliopohjaan saakka. +Ymmärrättekö nyt? + +— Ja sen te olette keksinyt? huudahti Margret ihastuneena. Kaikkein +ensimäisenä? + +— Niin ainakin luulisin. + +— Tämä on siis keksintö — teidän keksintönne! + +Mies nyökkäsi päätään. Mutta hän ei ajatellut muuta kuin ihmetteli vain +mielessään, mitenkä ihastus saattoi kirkastaa ihmisen kasvoja. Hän ei +ollut aikaisemmin huomannut, miten suloinen tyttö oli. + +Margret käänsi ja väänsi varovasti paperiliuskaa, ikäänkuin se olisi +ollut miljoonien arvoinen. + +— Mitenkä se oikeastaan on, kysyi tyttö epäröiden, keksinnöllehän on +hankittava patentti? + +— Niin pitäisi, jotta se tuottaisi jotakin. + +— Miksikä ette siis tee sitä? + +Mies naurahti, puoleksi huvitettuna, puoleksi katkerana. + +— Siihen eivät minun sata dollariani riitä. + +— Oh, minä tahtoisin auttaa teitä! huokasi miss Margret. + +Tyttö tuumi hetken aikaa. Ajatukset kuohuivat hänen päässään. Sitten +hänen suunnitelmansa oli valmis. + +— Sanokaa minulle, voittehan milloin hyvänsä valmistaa toisen +samanlaisen piirustuksen? kysyi hän. + +— Voin kyllä! Vielä paljoa paremmankin, naureskeli mies. + +— Sitten kai lahjoitatte tämän minulle — muistoksi? + +Yhtä kevyeeseen sävyyn kuin tyttö oli kysynyt, vastasi mies epäröimättä: + +— Kernaasti. + +Siten tapahtui, että Margret Lawsonilla, kiivetessään Pine Mountainiä +alas sinä päivänä, oli miljoonien arvoinen pieni paperiliuska povellaan. + + + + +XV. + + +Insinööri Hillberg istui kumartuneena piirustuksen yli, jonka Margret +oli antanut hänelle. Hänen ensimäinen ajatuksensa, kun tyttö oli +kertonut hänelle, kuka sen oli tehnyt ja mitä se tarkoitti, oli päästä +eroon asiasta olkapään nykäisyllä. Mutta Margret näytti niin hartaasti +haluavan tietää, kelpasiko piirustus mihinkään vai ei, että Hillberg +pelkäsi loukkaavansa häntä, jos hän liian kevyesti työntäisi hänet +luotaan. + +Ottaessaan piirustuksen käteensä oli hän vakuutettu siitä, että se oli +vain miehen mielettömän mielikuvituksen luoma, miehen, joka kulutti +aikaansa järjettömiin suunnitelmiin ja jonka aivot ehkä suorastaan +olivat kärsineet vahinkoa pitkästä toimettomuudesta. Hän oli joskus +ollut yöllä vahdissa yhdessä Jonesin kanssa, mutta, tämä ei ollut +tehnyt häneen sen kummempaa vaikutusta kuin mikä mies hyvänsä hänen +asemassaan. Totta puhuakseen eivät he olleet paljon puhelleet yhdessä; +sillä välin kuin toinen nukkui, valvoi toinen, ja siten Hillberg tunsi +lähintä miestään vähemmän kuin Margret neiti, vaikka mies oli ollut +hänen palveluksessaan lähemmäs kaksi kuukautta, ja nuori tyttö oli +tuntenut hänet vain viikon päivät. + +Mutta ensimäinen silmäyskin piirustukseen ilmaisi hänelle, että maksoi +vaivaa tutustua siihen lähemmin. Hän huomasi heti, että käsi, joka +oli piirtänyt tämän luonnoksen, oli tottunut ja kokenut. Se tapa, +millä piirtäjä oli merkinnyt joitakin vähäpätöisiä sivuseikkoja +ja sommitellut suunnitelman, tämä nopeasti piirrettyjä pienimpiä +yksityiskohtia myöten tarkka piirustus todisti, että sen keksijä oli +teknikko, kokenut konerakentaja. + +Tämä keksintö hämmästytti suuresti Hillbergiä. Hänen pitkät kasvonsa +venyivät vieläkin pitemmiksi, ja hänen ahavoittuneille kasvoilleen, +joiden rinnalla hänen vaalea tukkansa näytti miltei valkoiselta, levisi +kiihoittunut puna. Ja Margret, joka tarkkasi hänen ilmettään, tunsi +sydämensä lyövän entistä nopeammin. + +— Mahdotonta, että Jones itse on tehnyt tämän piirustuksen, sanoi hän +lopulta. + +— Ihme ja kumma, sanoi tyttö kiihkeänä; se on totisen totta. Näinhän +itse hänen piirustavan. + +Insinööri katseli ensi kertaa oikein tarkasti tyttöön. Hänen somat +pienet kasvonsa, joiden hipiä oli niin lämpimän ruskea, näyttivät kovin +varmoilta. Silmissä, jotka kiintyivät häneen, oli miltei harmistunut +ilme. Varmaankaan tällä kertaa ei mikään kuje ollut kysymyksessä. + +— Kas vaan, tuumi insinööri tarkastaessaan uudelleen luonnosta, +pienokainen ei päästä hyppäämään nenälleen. + +Insinöörin mielestä Margret aina oli ollut pieni tytön hupakko, jonka +olisi pitänyt käydä palmikko niskassa. + +Mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli unohtanut hänet. Hänen +mielikuvituksensa alkoi askaroida. Luonnoksesta puuttui selittävä +teksti, mutta vähitellen hän alkoi päästä sen ajatuksen perille niiden +viittausten nojalla, joita miss Margret kojeen tarkoitusperästä +oli tehnyt. Kun hän vihdoin oli selvillä rakenteesta — jokunen +yksityiskohta tuntui hänestä yhä epäselvältä, mutta pääasiassa hän oli +huomannut, että aate teoriassa oli oikea — nousi hän kovin kiihkeänä +ylös ja aikoi poistua huoneesta. Mutta miss Margret pidätti häntä. + +— Te ette saa karata ja viedä piirustusta mukananne, sanoi hän. Se on +minun. + +Insinööri pysähtyi käsi ovenrivalla. Hän oli unohtanut, että tyttö oli +huoneessa. + +— Suokaa anteeksi, änkytti hän kiireisesti. Mutta toivottavasti te +sallitte minun ottaa sen kotiin. Kädenkäänteessä ei voi perehtyä näin +monimutkaiseen rakenteeseen. + +— Odottakaahan! huudahti Margret. Te olette tutkinut piirustusta toista +tuntia. Senhän pitäisi riittää vai mitä? + +Hän ojensi kätensä tavoitellen paperia. + +— Ei, teidän täytyy antaa minun tutkia sitä tarkemmin. Siinä on +tehtävä muutamia laskuja, jotka vievät aikaa, pyysi insinööri hiukan +kärsimättömänä. + +— Minulla ei ole oikeutta jättää luonnosta käsistäni, kaikkein +vähinten ammattimiehelle, piti Margret puoliaan. Te unohdatte, ettei +piirustukselle vielä ole hankittu patenttia. + +Kiihoittuneesta mielialastaan huolimatta insinöörin täytyi hymyillä +tytön varmalle äänensävylle. + +— Ettekö te luota minuun, miss Lawson, kysyi hän. + +— Minä tunnen teitä kovin vähän, vastasi tyttö ja hänen äänensä oli +niin pikkuvanhan ylimielinen, että insinöörin täytyi purskahtaa nauruun. + +— Tunnette minua kovin vähän! Sen te voitte sanoa, vaikka olen käynyt +täällä melkein joka päivä kuukauden ajan. + +— Te unohdatte, että te ette ole käynyt täällä _minun_ tähteni. + +Hän sanoi sen niin harmistuneella äänellä, että Hillberg hämmästyi. +Mitä tuo tyttö tarkoitti!? Insinöörin täytyi jälleen katsella häntä +lähemmin. Margretin pää oli puoleksi poiskääntynyt, mutta profiili, +jonka nuori mies näki, oli harvinaisen puhdaspiirteinen ja samalla +kertaa suloinen ja tarmokas. Ei, lapsi hän ei tosiaankaan enää ollut. +Missä hänen silmänsä olivat olleet, kun hän ei ollut sitä aikaisemmin +huomannut? + +— Elinorin vuoksi, vastasi nuoren miehen omatunto. Ja samassa ajatus +iski hänen päähänsä: voisiko pikku neiti Margret olla pahoillaan +minulle Elinorin vuoksi? + +Tämä ajatus käänsi hänen aivonsa aivan ylösalaisin, sillä niissä tähän +asti logaritmit ja teknilliset määritelmät eivät olleet jättäneet sijaa +naiselle. Insinööri Hillbergin elämä oli ollut ankaraa työtä, ja kun +hänen silmänsä nyt ensi kertaa kiintyivät naiseen, vaikutti tämä häneen +miltei kuin ilmestys. + +Hän oli niin hämillään, että jollei mr Hall samassa olisi tullut +sisään, olisi hän auttamattomasti joutunut tappiolle. Pattersonin +firman johtaja oli oleskellut pari päivää Cottonwoodissa, Elinor rouvan +sähkösanoman kutsumana, ja insinööri Hillberg kiitti luojaansa, joka +lähetti Hallin juuri oikeassa hetkessä huoneeseen. + +— Voitteko ajatella, Hall, alkoi hän heti, meillä on täällä vahti, joka +taitaa olla oikea nero! + +Jollei hän olisi kääntynyt selin miss Margretiin, ei hän olisi voinut +olla huomaamatta niitä kiihkeitä merkkejä, joilla tyttö koetti saada +häntä vaikenemaan. Mutta näin ollen hän jatkoi: + +— Niin, tuo Jones vekkuli — se ei ole hänen oikea nimensä, mutta +hänellä lie joku syy salata sitä — on keksinyt itsetoimivan +lapiokojeen, jonka avulla voi tunkeutua jotakuinkin pehmeään pohjaan +melkein miten syvälle hyvänsä. Hän on etusijassa ajatellut keksintöään +käytettäväksi kullanmutauksessa Kaliforniassa, mutta itsestään on +selvää, että laitteella on paljoa laajempi kantavuus. Tahtoisinpa +väittää, että se on suorastaan käänteentekevä. + +— Mikä mies tuo Jones on? kysyi Hall. + +— Köyhä kulkuri, nälistynyt ja repaleinen, jonka minä armahdin. Hän on +suomalainen synnyltään, mutta tästä paperipalasesta käy selville, että +hän on teknikko, josta minulla ei ole ollut aavistustakaan. + +— Onko hän pitänyt sitä salassa? + +— Me emme ole suuria puhuneet keskenämme. Maantienkulkuri, +käsitättehän. Hän näyttää vaaleanveriseltä villiltä. + +— Hän on tietysti pakotettu myömään keksintönsä. Voiko siitä tulla +afääri? + +— Erittäin hyväkin, uskokaa minua! Siinä voi piillä miljoonia! + +Hall alkoi innostua asiaan. Lausuttuaan pari kohteliasta sanaa miss +Margretille hyvästiksi läksivät molemmat herrat yhdessä ulos ja +astuivat parakkia kohti. Hillbergillä oli yhä paperiliuska kädessä; hän +oli suorastaan unohtanut antaa sen pois. + + * * * * * + +Kun miss Margret syöksi Elinor rouvan huoneeseen, tapasi hän hänet +kyynelissä. Se oli tytölle jotain aivan outoa, sillä Elinor rouva oli +aina hillinnyt itseään, ja nuori tyttö oli vähitellen tullut siihen +vakaumukseen, ettei Elinor rouvalla ollut kyyneleitä lainkaan. Aluksi +hän siis suuresti hämmästyi ja unohti suuren uutisensa, josta hän oli +aikonut kertoa ystävättärelleen: Jonesin keksinnön. Se mitä Hillberg ei +ollut tahtonut sanoa hänelle, sen hän oli ilmaissut keskustellessaan +Hallin kanssa; vain tuo huudahdus: »Siinä voi piillä miljoonia!» oli +riittänyt vakuuttamaan häntä, ja riemuissaan hän oli kiiruhtanut +ystävättärensä luo — nähdäkseen hänet vain pitkällään sohvalla +kiihkeästi nyyhkyttäen. Samassa Jones ja hänen keksintönsä oli hävinnyt +nuoren tytön mielestä. + +Hän polvistui sohvan viereen ja kietoi hellävaroen käsivartensa +Elinorin olkapäitten ympärille. + +— Elinor, kultaseni, mitä on tapahtunut? Miksi sinä itket? — sinä joka +et koskaan... + +Rouva Patterson oli hätkähtänyt kosketuksesta ja käänsi kyyneleiset +kasvonsa tyttöön. + +— Oi, sinäkö se olet, Margret. + +Sitten hän kohosi pystyyn, häveten heikkouttaan, ja pyyhki +kyyneleensä pitsinenäliinallaan, joka jo ennestään oli läpimärkä. +Mutta nyyhkytykset eivät silti lakanneet, avuttomuuden tunteen +vallassa Elinor veti nuoren tytön puoleensa ja kätki kasvonsa hänen +olkapäätänsä vasten. Margret siveli kömpelösti Elinorin tukkaa — tätä +ihmeellisen paksua ja kultaista tukkaa, jota hän ei koskaan voinut olla +kadehtimatta ja ihailematta. Hän tahtoi niin kernaasti lohduttaa, mutta +hän ei tiennyt millä tavalla hän sen tekisi, ja vähällä hänkin oli +purskahtaa itkuun. Isäänsä hän osasi lohduttaa, kun tällä oli huolia, +mutta ylpeän, kauniin Elinorin rouvan avuton, käsittämätön suru saattoi +hänet aivan ymmälle. + +— Oi, sano, mikä sinun on, Elinor, muuta Margret ei kyennyt +sanomaan, ja hänen omasta mielestään se kuului hirveän typerältä +ja arkipäiväiseltä. Mutta osoittaakseen osanottoaan hän painoi +ystävättärensä lujasti rintaansa vasten ja ilokseen hän huomasi, että +nyyhkytykset vähitellen alkoivat hiljetä. + +Mutta yhä edelleen hyvinkin alakuloinen Elinor Patterson irrottautui +hiljaa Margretin syleilystä ja kävi istumaan katsoen ylpeästi eteensä. +Hänen katseensa ilme huolestutti nuorta tyttöä. Näytti siltä kuin hän +olisi tuijottanut mustaan ja pohjattomaan epätoivoon. + +— Kultaseni, etkö voi ilmaista suruasi minulle? + +— Ei se ole muuta, kuin että olen niin yksin, sanoi Elinor kumeasti, +ja Margret tunsi pistoksen sydämessään ajatellessaan, miten hän oli +juossut pitkin vuoria ja laiminlyönyt Elinoria. — Minulla ei ole +ketään, joka puolustaisi minua, joka suojelisi minua, kun Henry on +poissa... + +Samalla kun Margret tunsi sanomatonta helpoitusta sen johdosta, ettei +Elinor suorastaan syyttänyt häntä, ei hän voinut oikein käsittää, mitä +syytä Elinorilla oli tähän valitukseen. Eikö keittäjätär ollut totellut +häntä? Mahdotonta — hänhän oli valmis suutelemaan ihaillun emäntänsä +hameenhelmoja. Olisiko Hillberg voinut loukata häntä? Oi, kyllä hän +opettaisi häntä — Margretin pienet ruskeat kädet puristuivat nyrkkiin. +Miten Hillberg uskalsi, miten hän saattoi! + +— Voitko ajatella, Margret, sanoi Elinor omituinen sävy äänessään, +minulle on tänään tehty — naimatarjous! + +Pikku miss Margret hypähti pystyyn. Kuuma verilaine kuohahti hänen +kasvoilleen. Hengästyneenä hän kysyi: + +— Ja sinä vastasit? + +— Paha kyllä en voinut rangaista häntä tämän loukkauksen johdosta +niinkuin hän olisi ansainnut, vastasi Elinor tukahtuneella äänellä. Ja +uudestaan hän heittäytyi sohvalle. — Hirveää on olla yksin. Oi, Henry, +miksi sinä jätit minut! + +Miss Margretin päässä ajatukset surisivat kuin pelästyneet mehiläiset. +Tosin se tuotti hänelle hiukan tyydytystä, että toinen oli saanut +rukkaset, mutta itse se tosiasia, että hän oli kosinut Elinoria, +herätti sellaisen ristiriitaisten ajatusten ja tunteiden myrskyn, että +hänen oli mahdoton selvitellä sitä itselleen. Hyvän aikaa hän seisoi +aivan masennuksissaan, ystävättären maatessa omalla tahollaan nenäliina +kasvoillaan. + +Elinor rouva heräsi syvästä epätoivostaan kuullessaan Margretin +nyyhkyttävän. Ihmeissään hän katsoi ylös. Margret istui lähimmällä +tuolilla selkänojan yli kumartuneena ja itki ikäänkuin sydän olisi +haljeta. Elinorin oli mahdotonta käsittää sitä; mitä varten pienokainen +itki? Häveten omaa heikkouttaan Elinor nousi ja lähestyi nuorta tyttöä. + +Kesti hyvän aikaa, ennenkuin hänen onnistui päästä tytön surun +perille. Hän itki vain lakkaamatta. Elinor ei ollut tunteeton, mutta +hänessä oli paljon huumoria, ja kun hän nyt ajatteli äkkiä vaihtuneita +osia — hänhän sai nyt olla lohduttajana! — oli hänen vaikea salata +surunvoittoista hymyilyä. Se oli sitä vaikeampaa, kun hän alkoi +aavistaa, miksi nuori tyttö itki. Ja tämä aavistus näyttäytyi oikeaksi. + +Niinpian kuin Margret saattoi nyyhkytyksiltään puhua, sanoi hän +puoleksi tuhahdetulla, mutta silti hyvin varmalla äänellä: + +— En tahdo koskaan — koskaan — nähdä häntä enää! + +Ja vaikkei kukaan vastustanut häntä, lisäsi hän hetken kuluttua ehkä +hiukan vähemmän varmasti: + +— Ei — en koskaan. + +— Mutta, rakas ystävä, uskalsi Elinor rouva sanoa vastaan, eihän hän +ole tehnyt _sinulle_ mitään pahaa? + +— Eikö ole? Margret katsoi uhkamielisesti ylös, silmät kyynelissä ja +nenäliina hampaitten välissä. Ei, olisihan minun pitänyt alusta alkaen +ymmärtää, että hän kulki täällä vain sinun tähtesi. Yksin vain sinun +tähtesi! Oi, mikä pöllö minä olen ollut... + +Nyt hymyili Elinor todellakin. Alakuloinen, lämmin hymyily, joka +ikäänkuin kietoi nuoren tytön äidillisen, ymmärtävän hellyyden +laineeseen. Mutta Margret ei nähnyt sitä; hän oli taaskin kätkenyt +pöhöttyneet kasvonsa nenäliinaansa. + +— Mutta te olette yhtä hyviä kumpikin, sai hän vihdoin sanotuksi. Minä +lähden heti täältä; en tahdo nähdä häntä enää! + +— Sitä sinun ei tarvitsekaan, lapseni. Sen vuoksi voit huoleti jäädä +luokseni ja koettaa olla entinen kiltti pikku Margretini. Mr Hall on +tilannut hevoset huomen-aamuksi. + +Margret katsoi äkkiä ylös. Myöhästynyt nyyhkytys tunkeutui vielä +rinnasta esille, mutta hänen itkettyneet silmänsä olivat suuret ja +kysyvät. + +— Mr Hallko? huudahti hän. Mitä tämä asia liikuttaa _häntä_? + +— Hän matkustaa varhain huomen-aamulla, toisti Elinor hymyillen. + +— Mr Hall! Sanohan, _hänkö_ se — loukkasi sinua? + +— Niin! + +Miss Margretin sydämestä kohosi jotain, joka yhtä hyvin olisi voinut +olla viimeinen nyyhkytys kuin syvä helpotuksen huokaus. Se oli pitkä ja +vavahteleva kuin pienen lapsen, joka on itkenyt itsensä väsyksiin ja +tullut tyydytetyksi, ja Elinor rouva veti itkettyneet kasvot puoleensa +ja painoi ne äidillistä rintaansa vasten. Ja siitä Margret oli hänelle +hyvin kiitollinen, sillä hän tunsi hehkuvan punan leviävän tukan rajaan +ja aina kaulaan asti. + +— Minä olen suuri pöllö, hirveän suuri pöllö, sanoi hän hetkeä +myöhemmin ja katsoi Elinor rouvaan suurin, loistavin, punareunaisin +silmin. Ja sinä olet herttaisin pikku äiti, mitä tuollaisella pöllöllä +koskaan on ollut. Minä annoin itseni ilmi, mutta minä tiedän, että — +että hän... + +— Mr Hillberg, lisäsi Elinor hymyillen. + +Silloin punastui Margret vieläkin enemmän ja kätki kasvonsa uudestaan. + +— Mitä sinä tiedät, lapsi? + +— Oi, en mitään... + +Ja samassa hän hypähti pystyyn, tarttui Elinor rouvaa vyötäisistä +kiinni ja pyöritti häntä ilosta hurjana. + +Melkein samaan aikaan astuivat Hall ja Hillberg jälkimäisen asunnosta +ulos ja suuntasivat askeleensa huvilaa kohti. He olivat neuvoteltuaan +tulleet täysin yksimielisiksi, eikä Hillbergillä ollut mitään sitä +vastaan, että Hall ottaisi toistaiseksi huostaansa keksinnön, antaisi +piirustaa luonnoksen suurempaan skaalaan ja jättää sen sitten +patenttiosastoon. + +— Te tiedätte, että minulla on hiukan kokemusta sellaisissa asioissa +siitä saakka, kun Pattersonilla ja minulla oli patenttitoimistomme, oli +Hall lisännyt. + +— Entäs Jones? kysyi insinööri. Ei suinkaan käy päinsä... + +— Niin, tehän voitte ilmoittaa hänelle mitä on tekeillä, vastasi Hall +välinpitämättömästi. Hänellä ei varmaankaan ole tarvittavia varoja, +jotta asia tuottaisi voittoa, ja hänen pitäisi olla kiitollinen, että +me ajamme hänen asiaansa. + +— Ehkä olisi oikeinta heti mennä puhumaan Jonesin kanssa. + +Hall teki torjuvan liikkeen. + +— Ei tarvitse, sanoi hän. Ei hänellä voi olla mitään sitä vastaan. +Hänellä ei ole varaa siihen, ymmärrättekö. + +— Mutta meidän pitäisi ottaa selko hänen oikeasta nimestään. + +— Sehän on selvää, sanoi Hall hiukan kiihoittuneena toisen +vastaväitteistä, että tuolla mies paralla on syynsä pitää nimensä +salassa. Hänellä on jotakin omallatunnollaan ja varmaankin hänen omasta +mielestään olisi hiukan epämukavaa jättää omassa nimessään keksintönsä +viranomaisille. Hänelle ei tehdä mitään vääryyttä, jos esimerkiksi +jompikumpi meistä lainaa nimensä keksinnölle, koska hän aikoinaan +kuitenkin saa maksun siitä. + +Mitä arvelette nimestä: »Hillbergin syvälapio»? Kuuluu hyvältä, eikö +totta? + +Insinööri kieltäytyi. + +— Minulla ei ole mitään osaa asiassa. Silloin »Hallin syvälapio» +soveltuu paremmin, sillä tehän otatte patentin hankkimisen huoleksenne. + +— All right. Olkoon menneeksi »Hallin syvälapio». Nimihän on +yhdentekevä. — Hän kohautti olkapäitään. + +Ja täysin tyytyväisenä insinööri seurasi vierastaan huvilaan. Tosin +hänen omaatuntoansa pisti hiukan se ajatus, että ehkeipä miss Margret +olisi täysin tyytyväinen tähän toimenpiteeseen, mutta hän koettaisi +saada hänet vakuutetuksi siitä, että kysymyksessä oli täysin rehellinen +peli, mistä Hallin nimikin oli takeena. Jonesista hänellä ei ollut +vähintäkään epäilystä — tekiväthän he oikeastaan vain hyvän työn tuolle +raukalle, ja hän päätti puhua hänelle asiasta vielä samana iltana. +Toive saada hyvä maksu siitä — lahja suoraan taivaasta — tekisi hänet +kesyksi. + +Aurinko oli juuri mennyt levolle vuorien taakse, ja hiukan viileämmässä +ilmassa luonto huokasi vapaammin. Kevyt iltatuuli rasahteli hiljalleen +kuivuneessa heinikossa, kapean polun reunassa. Ottamatta lukuun +muutamia suuria lintuja, jotka liitelivät ilmassa, oli kaikki elo +ikäänkuin kuollutta, ja Hillberg, joka oli vastaanottavainen kaikille +ulkonaisille vaikutteille, tunsi hiljaisuuden laskeutuvan kuin +juhlatunnelman mieleen. Niinkuin niin usein muulloinkin tällaisina +hetkinä palasivat ajatukset kotimaahan, vanhaan Ruotsiin, jota hän ei +ollut nähnyt siitä saakka, kun hän vastaleivottuna diploomi-insinöörinä +läksi avaraan maailmaan, ja tuo kaukainen maa tuntui nyt olevan häntä +lähempänä kuin ennen. Syynä siihen oli se, että Hall oli esittänyt +syvälapion rahaksimuuttamisesta suunnitelman, joka antaisi tilaisuuden +hänelle, Hillbergille, parin vuoden kuluttua palata kotimaahan, missä +varakkaalla ja toimeliaalla miehellä oli paljon työtä. Epäilemättä +tämä toive osaltaan sai hänet vähemmän ankarasti arvostelemaan sitä +kieltämättä kevytmielistä tapaa, millä Hall käsitteli keksijän +juriidista ja moraalista oikeutta. + +Hillbergin rinnalla astui Hall syventyneenä afäärilaskelmiinsa. Hän +ei kiinnittänyt huomiota ympäristöön; hiljaisuus oli hänelle vain +tervetullut ehto niiden suunnitelmien kehittämiseen, jotka itivät +hänen mielessään, ja sen vuoksi teki häneen ikävän vaikutuksen, kun he +tienkäänteessä näkivät miehen, joka astui kuivunutta jokiuomaa myöten +neljäkymmentä jalkaa heitä alempana. Mies oli puettuna tavalliseen +preeriapukuun, leveälierinen huopahattu päässä ja kivääri olalla. +Hillberg astui äyrään reunalle ja huusi alas: + +— Halloo, Jones, onko kaikki kunnossa ylhäällä? + +— On kyllä, mr Hillberg, vastasi mies. + +Mutta Hall oli hetken aikaa nähnyt miehen kasvot tämän kohottaessa +päätään, — nuo kasvot olivat aivan villiintyneen vaalean parran +peitossa — ja vaistomaisesti hän oli hätkähtänyt hämmästyneen +huudahduksen päästessä hänen huuliltaan. Hän tarttui nopeasti +Hillbergiä käsivarteen ja kysyi käheällä äänellä: + +— Kuka tuo mies on? + +Hillberg katsoi kummissaan Halliin, ensiksikin siksi, että hän saattoi +tehdä tuollaisen kysymyksen, vaikka hän epäilemättä oli kuullut nimen, +ja toiseksi hänen muuttuneen muotonsa vuoksi. Hall oli tuhanharmaa +kasvoiltaan ja silmät tähystivät eteensä ikäänkuin ne olisivat nähneet +haamun. + +— Sehän oli Jones, sanoi Hillberg, keksijä. Mutta mikä teidän on, Hall? +Tunnetteko miehen? + +— Oi, en, en! vastasi toinen tavattoman tarmokkaasti, ikäänkuin +puolustautuen ankaraa syytöstä vastaan. Sitten hän tarttui rintaansa ja +henkäsi syvään: — Sydämeni ei ole hyvässä kunnossa... Olen varmaankin +kävellyt tänään liikaa... Ja hän ponnisteli saadakseen kasvonsa +taas entiseen velttouteensa, mutta Hillberg huomasi sittenkin hänen +silmissään pelokkaan ilmeen, joka ei ottanut kadotakseen. + +Ja tuo ilme antoi insinöörille paljon ajattelemisen aihetta. + + + + +XVI. + + +Elinor rouva oli kiitollinen Hallille siitä, että hän sinä iltana — +viimeisenään Cottonwood-huvilassa — vetäytyi heti huoneeseensa. Sen +jälkeen mitä heidän välillään oli tapahtunut oli hänestä kiusallista +olla yhdessä Hallin kanssa, ja hän pahoitteli suuresti, että Hallilla +Pattersonin omaisuuden holhoojana oli oikeus yhä edelleenkin olla +yhdessä hänen kanssaan — oikeus, jota Hall varmaankin tulisi käyttämään +hyväkseen. Sillä omituista tässä miehessä oli se, ettei hän ottanut +vastaan Elinor rouvan antamia rukkasia, vaikka tämä selvästi ja lujasti +oli sanonut hänelle, ettei hän koskaan tulisi hänen vaimokseen. + +— Älkää koskaan sanoko koskaan, oli Hall vastannut optimistisesti, +mikä tuntui Elinorista mielettömältä. Minä voin odottaa. Myönnän, +että oli tahditonta minun puoleltani nyt jo ilmaista teille tunteeni, +mutta voin puolustaa itseäni sillä, että rakkauteni on voimakkaampi +kuin sovinnaisten tapojen kunnioittaminen. Olen ikävöinyt teitä niin +kauan, että sulut murtuivat. Älkää luulko, että odotinkaan muunlaista +vastausta teiltä tällä hetkellä. Mutta minä opetan teitä rakastamaan +itseäni. Palaan takaisin puolen vuoden kuluttua, vuoden tai kahden +kuluttua, ja minä voitan teidät, sillä rakkaus on kaikkivoipa... + +Tätä lujaa optimismia vastaan kaikki Elinorin todisteet kimposivat +kuin kilpeen. Hänen oli mahdoton saada Hallia käsittämään, että hänen +kieltonsa oli lopullinen. + +Oliko se itserakkautta, turhamaisuutta, itsekylläisyyttä? Sitä ei +Elinor tiennyt. Mutta jos jo yksin Hallin kosinta oli kiihoittanut +häntä, niin sai koko asia ilettävän leiman niiden viittausten johdosta, +joita Hall toi esille Elinorin taloudellisesta tilasta. Tuntui siltä, +kuin hän peitetyin sanoin olisi kehottanut Elinoria — myömään itsensä! + +Ja tuon miehen kanssa hänen täytyi olla kosketuksessa! Tuolle miehelle +hänen täytyi osoittaa vieraanvaraisuutta ja tarjota hänelle suojaa +kattonsa alla! Tosin vain yhdeksi yöksi enää — Jumalan kiitos, mutta +tuo yö oli pisin Elinorin elämässä. Ja kun hän varhain seuraavana +aamuna kuuli makuuhuoneeseensa vaunujen vierivän rinnettä alas, vaipui +hän väsyneenä, mutta keventynein mielin tyynyjensä varaan ja nukkui +vihdoin hetkeksi. + +Mutta pikku miss Margret oli varhain liikkeellä. Hän oli nukkunut hyvin +ja nähnyt ihmeellisiä unia. Ja nyt, ensimäisen aamiaisen jälkeen, istui +hän vuorelle ja parakkiin päin antavalla parvekkeella ja odotti. + +Hänen mielestään oli aivan itsestään selvää, että Hillberg ensi +työkseen tänä aamuna kiiruhtaisi hänen luokseen. Olihan hän ottanut +tuon paperiliuskan, joka oli miljoonien arvoinen, ja hänen pitäisi +käyttää hyväkseen ensi tilaa tuodakseen sen takaisin omistajalleen. +Eilen illalla hän ei ollut tullut sisään, vaan kääntynyt puolitiestä +takaisin, ja silloin Margret oli ollut suorastaan kiitollinen siitä +hänelle, sillä hän oli vielä aivan pyörällä päästään sen keksinnön +jälkeen, jonka hän oli tehnyt keskustellessaan Elinorin kanssa. + +Keksintö oli se, että hän oli ihastunut Hillbergiin. + +Margret ei tahtonut nimittää sitä rakkaudeksi, sillä se kuului niin +juhlalliselta, melkein traagilliselta hänen korvissaan. Mutta ihastunut +hän oli häneen. Se oli tuollainen aurinkoinen, toivorikas tunne, joka +äkkiä oli puhjennut kukkaan hänen tietämättään, että se oli ollut +nupulla — se oli auringonruusu, joka oli kehittynyt kauniiksi ja +ihanaksi ja käänsi kupunsa aurinkoa kohti. + +Milloin se oli alkanut? + +Sitä ei Margret itsekään tiennyt. Olihan hän tuntenut Hillbergin +aina lapsesta saakka, mutta pikemmin nuori mies oli tehnyt häneen +luotaantyöntävän kuin miellyttävän vaikutuksen. Hän oli ollut +harmissaan hänelle sen johdosta, että joko hän ei ollut häntä +huomaavinaan tai kohteli häntä setämäisen hyväntahtoisesti kuin lasta, +mitä hän omasta mielestään ei ollut pitkiin aikoihin enää ollut. +Margret ei ollut koskaan voinut liehakoida hänen kanssaan. + +Nuori tyttö tuumi, kävisikö se nyt päinsä. Hänestä tuntui, ikäänkuin +Hillberg vasta eilen ensi kerran olisi huomannut, että hänellä oli +pitkät hameet ja tukka ylhäällä. Hän punastui ajatellessaan sitä. + +Joku liikkui parakin edustalla. Oliko se insinööri? Margretin sydän +alkoi sykkiä, kun hän meni sisään hakemaan kiikaria ja katseli sen läpi. + +Ei, se oli vain Jim. + +Oi, kuinka hän odotti! Eikö hän tuntenut, tuo suuri tyhmä »setä +Hillberg», miten hän odotti? + +Tuolta hän vihdoin tuli kylkirakennuksesta ja asettui juttelemaan Jimin +kanssa. Margret riippui kaiteen yli kiikari silmiensä edessä, ja pienet +jalat polkivat kärsimättömästi lattiapalkkeja. Miksei hän kiiruhtanut? +Olihan Jim aina saapuvilla — mutta tässä hän odotti sykkivin sydämin +häntä; eikö hän todellakaan tuntenut sitä? + +Nyt hän poistui Jimin luota ja astui rinnettä alas. Margret laski +äkisti kiikarin syrjään — mitä jos hän näkisi sen! + +Mutta Hillberg poikkesi vesisäiliölle johtavalle tielle eikä +silmäissytkään huvilaan. + +Silloin Margret otti päättävästi puutarhahattunsa käsivarrelleen ja +astui nopein askelin vesisäiliölle päin, hänkin. Tullessaan paikalle +kuuli hän insinöörin ja vahdin keskustelevan keskenään, mikä tuntui +miltei riidalta. Ainakin Jones puhui kovalla äänellä ja huitoi +käsillään ilmaa ikäänkuin hän olisi tapellut. + +Mitä oli tapahtunut? Koskiko riita tuota paperipalasta? + +Kiivetessään alas pengermälle kuuli hän Jonesin sanovan: + +— Minä luulin teitä gentelemanniksi, mr Hillberg, mutta huomaankin +erehtyneeni. Ja minä luotin tuohon tyttöön, miss Lawsoniin — en voinut +uskoa, että hän pettäisi minut... + +— Sitä hän ei ole tehnytkään, vastasi Hillberg. Hän on aivan viaton. +Minä rikoin hänen luottamuksensa, minä yksin olen edesvastuussa siitä. + +— Kiitos, mr Hillberg, yhtyi miss Margret keskusteluun, sillä hän +oli juuri saapunut paikalle. Hänen ilmestymisensä näyttämölle oli +niin äkillinen ja odottamaton, että molemmat miehet tuijottivat +hämmästyneinä häneen — asia on niinkuin hän sanoo, Jones, jatkoi tyttö +kääntyen tämän puoleen. Hän suorastaan ryösti piirustuksen minulta, +kun tyhmyydessäni kysyin häneltä, oliko se minkään arvoinen. Siksi +onkin aivan oikein, että hän tunnustaa sen. Mutta sanokaahan, mitä +on tapahtunut. Miksi te näytätte niin suuttuneelta, Jones? Onko mr +Hillberg tehnyt jonkun tyhmyyden tuolla piirustuksella? + +Hillberg vastasi, jota vastoin Jones tyytyi kuuntelemaan kulmakarvat +rypyssä. Siten Margret sai tietää, että piirustus oli joutunut Hallin +käsiin ja luultavasti oli nyt matkalla Washingtoniin tullakseen +laillisesti turvatuksi, sekä että Hall oli suunnitellut keksinnön +muuttamista rahaksi, mikä toimenpide tuntui erittäin lupaavalta. + +— Entäs Jones? kysyi Margret. + +— Saa mahdollisimman korkean hinnan keksinnöstään ja tulee rikkaaksi +mieheksi. + +— Mutta sitten minä en ymmärrä, miksei hän ole iloinen ja tyytyväinen, +vaan sen sijaan suuttunut, sanoi Margret. Tosin minä en hyväksy +mr Hillbergin menettelyä — hänen olisi ensin pitänyt puhua teidän +kanssanne, Jones — mutta sen verran kuin ymmärrän, ei mitään vahinkoa +ole tapahtunut, koska keksijä saa mikä hänelle kuuluu. + +— Mutta vakuus, miss Lawson, vakuus? kysyi Jones synkkänä. + +— Minä olen antanut teille sanani, vastasi Hillberg. + +Silloin Jones puhkesi sanomaan hyvin kiivaasti: + +— Se ei riitä minulle! Ettekö ole luvannut farmareille tuolla alhaalla +antaa vettä? Ja tähän mennessä he eivät ole nähneet pisaraakaan. Tuo +herra Hall, joka seisoo koko Cottonwood-kurjuuden takana, on joko +roisto, ovela petturi tai myöskin mies, joka ei kykene suorittamaan +tehtäviään. Yksi farmareista oli eilen täällä ylhäällä, ja sen verran +pääsin asiasta selville, että tiedän jonkun konnankujeen piilevän koko +jutun takana. Te, mr Hillberg, olette samassa pelissä — saatte suoda +anteeksi, etten pane suurta arvoa teidän sanaanne. + +Nyt insinööri suuttui, hänkin. Hän astui askeleen lähemmäksi vahtia ja +hänen muotonsa oli uhkaava. + +Mutta Jones ei antanut hillitä itseään. + +— Te olette varastanut minun keksintöni — aivan yksinkertaisesti +varastanut sen, sir! Samoinkuin te olette varastanut farmareilta ja +sadoilta köyhiltä raukoilta heidän satonsa. Te olette — te olette... + +— Lopettakaa! jyrisi Hillbergin ääni ja hänen kätensä kohosi iskuun. +Mutta pikku miss Margret, joka tuskin ulottui puolitiehen hänen +rintaansa, hillitsi häntä. Hän seisoi nuoren miehen edessä päättävä +ilme kasvoillaan, jonka Hillberg oli kerran ennenkin nähnyt. + +— Hyi, mr Hillberg, aiotteko panna toimeen tappelun, minun nähteni? +sanoi tyttö. — Jones puhui tosin suun täydeltä, mutta hänellä on täysi +syy olla teille vihoissaan, sillä te ette ole toiminut oikein. Antakaa +hänen rauhoittua ja seuratkaa minun kanssani kotiin. + +Ja Margret tarttui ilman muuta insinöörin käsivarteen. Tuossa tunteessa +oli jotain aivan uutta, kun Hillberg tunsi pienen naisen käden +kainalossaan, ja hän seurasi tahdottomana nuoren tytön mukana. + +Mutta kesti hyvän aikaa, ennenkuin Jones rauhoittui yksinänsä. »Valkea +villi» antoi läheisten pajupensaikkojen tuntea vihaansa, kunnes Jim toi +hänelle ruokaa. + +— Mitä on tapahtunut? kysyi tämä nähdessään toisen suuttuneen hahmon. + +Jones kertoi koko jutun. Neekerin silmät säkenöivät, kun Jones kertoi +satumaisesta palkkiosta, mutta kuullessaan kohtauksesta insinöörin +kanssa, pudisti hän epäröiden villaista päätään. + +— Teidät ajetaan pois, sehän on selvää. Ja silloin te olette myös +nähnyt viimeisen vilahduksen rahoista. Te puhutte liian puhtaaksi +suunne, Jones. Ei sellainen kelpaa; tässä maassa saa olla vaiti ja +niellä, jos haluaa jotakin suuhun pantavaa. Muuten — saa pötkiä +tiehensä. + +Jones oli vaipunut alakuloisiin mietteihinsä. Nyt hän katui +kiivauttaan. Ja hän tuumi alakuloisena: kiertämään maailmaa taaskin — +mitäpä muuta tässä olisi edessä?... + +— Se oli vahinko, mutisi neekeri valittaen. Sillä massa Hillberg on +muuten hyvä mies ja varmaan puhdas korviensa takana. Minä vannon, ettei +hänen aikomuksensa ollut petkuttaa teitä. Mutta jos teidät ajetaan pois +täältä — niin, silloin ei kukaan tiedä, miten keksinnön ja rahojen +käypi. + +Hän huokasi. + +— Sillä kuka voi saada käsiinsä kulkuria avarassa maailmassa? lisäsi +Jones pilkallisesti. + +He istuivat hetken aikaa alakuloisesti jutellen. Neekerillä oli hyvä +sydän, ja hän sääli toista, joka oli ollut hyvä toveri, ei hän ollut +koskaan moittinut ruokaa eikä haukkunut häntä sen johdosta, että +hän oli musta. Ja sitten hänen rohkeutensa uhmailla vaaraa täällä +yön toisensa jälkeen oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Jos Jones +ajettiin pois, niin voisi sattua, että hän, Jim, määrättäisiin vahdiksi +tänne ja siinä tapauksessa — niin, siinä tapauksessa oli parempi heti +lähteä matkaan. + +— Jos te lähdette, niin lähden minäkin, sanoi neekeri lopuksi, ja Jones +tunsi jo liikutusta tämän epäitsekkään rakkauden osoituksesta, kun +neekeri lisäsi: — Sitten me lähdemme yhdessä Kaliforniaan ja koetamme +saada jonkun mutauspatruunan innostumaan lapioon. Ja sitten meistä +tulee patruunia kerran meistäkin. + +Mutta Jones ei tullut poisajetuksi. + +Pariin päivään ei Hillbergiä näkynyt vesisäiliön luona. Sen sijaan tuli +Margret sinne eräänä iltana. Rauhanvälittäjänä tietenkin. + +Hän puhui insinöörin puolesta tavalla, joka antoi Jonesille paljon +ajattelemisen aihetta. Tyttö oli suorastaan liikuttava. Ja koska +vahdin suuttumus jo kauan sitten oli häipynyt, ei hänen ollut vaikea +antaa anteeksi insinöörille sitä, mitä hän ei ollut tehnyt, nimittäin +lyönyt häntä. Hän meni niinkin pitkälle, että hän lupasi juhlallisesti +tytölle, ettei hän taittaisi hiuskarvaakaan hänen päästään, vaan olisi +nöyrä ja »kiltti», kun he tapaisivat toisensa. + +Jones katsoi hymyillen Margretin jälkeen, kun tämä kiipesi taas alas, +ja ihmetteli, eiköhän hän saanut kiittää häntä siitä, ettei häntä +ajettu pois paikastaan. Tyttö ei ollut sanonut sitä, mutta Jonesilla +oli niin tuore kokemus hänen ylitsepuhumiskyvystään, että hän uskoi +hänen voivan taivuttaa kenen hyvänsä mihin tahansa. + +Omituista kyllä, oli tyttö saanut hänetkin uskomaan, että noiden +herrojen aikomukset keksintöön nähden olivat rehelliset. + +— Uskokaa minua, oli tyttö sanonut, mr Hillberg antaisi mielemmin +henkensä alttiiksi, kuin sallisi teidän etujanne loukattavan +vähimmälläkään tavalla. Hänen kunniallaan ei ole pienintäkään +tahraa, eikä siinä ole vähintäkään perää, mitä te sanoitte hänen +osallisuudestansa tuohon peijakkaaseen vesijuttuun. Mitä peijakkaan +vesijuttua te muuten tarkoitatte? Unohdatteko te ehkä, että minun isäni +johtaa tätä yritystä, eikä hän koskaan ryhtyisi mihinkään rumaan asiaan. + +— Jospa te vain tietäisitte, miten hyvä hän on meidän osakkaillemme, +varsinkin pikkuomistajille, köyhille osakkaille, oli Margret neiti +lisännyt. Olen itse kuullut hänen kehottavan heitä myömään osakkeet +hänelle täydestä hinnasta, vaikka niiden arvo oli vain puolessa. +Pelkään todellakin, että isä saattaa itsensä perikatoon voidakseen +auttaa noita raukkoja. + +— Ostaako hän heidän osakkeensa, sanotteko te niin? + +— Aivan niin! Sadottain. Pian hän omistaa yksin koko Cottonwoodin, +sanoo hän itse. + +Kun Jones myöhemmin yksin ollessaan tuli ajatelleeksi tätä, vaivasi hän +turhaan päätään tuumimalla, mitä se oikeastaan saattoi merkitä. Ostaa +vararikon partaalla olevan yhtiön osakkeita kaksinkertaisesta hinnasta, +sehän olisi mieletöntä, jollei sen takana piilisi jotakin. Sehän oli +luonnollista, että Lawson oli mukana pelissä, ehkä päänäyttelijänäkin, +ja samalla kun tämä selvisi Jonesille, oli hän yhä taipuvaisempi +julistamaan Hallin ja Hillbergin syyttömiksi. + +— Kun kaikki käy ympäriinsä, niin ehkei keksintöni ole niinkään +huonosti sijoitettu, tuumi hän. Ja sitä paitsi — mitä minä olisin yksin +voinut saada aikaan sadalla dollarilla? + +Surullisena hän tuumi, että miss Lawsonin hyvä ajatus isästään jonakuna +päivänä näyttäytyisi vääräksi. Mutta ajatusten siirtyessä jälleen +keksintöön, unohtuivat kaikki muut tuumat, ja suloisiin mietteihin +vajonneena Jones loikoi tänä iltana pengermällään, hiljaisuuden ja +pimeyden kohotessa hänen ympärillään. + +Valoisat olivat myöskin miss Margretin unelmat, kun hän istui +mukavassa lepotuolissa yläparvekkeella ja tähysteli tähtitaivaaseen, +joka ihmeellisen loistavana kaareutui laajan preerian yli. Pikku +Inga oli vastikään antanut hänelle yösuudelman, ja avonaisen ikkunan +kautta kuului juuri hänen huoneestaan iloinen ääni, lapsen polskuessa +kylvyssä. Elinor oli vetäytynyt huoneeseensa kirjoittamaan kirjeitä, ja +keittäjätär oli työtouhussaan. Margret oli siis yksin. + +Omituista — hän joka ennen oli vihannut yksinoloa, viihtyi nyt +parhaiten yksin. Silloin hän saattoi uneksia ja rakentaa tuulentupia +ja rauhassa ajatella häntä, joka päivä päivältä voitti yhä suuremman +tilan nuoren tytön sydämessä. Hän kuvitteli mielessään, että Hillberg +jollakin salaperäisellä tavalla tunsi, että hän istui täällä ja +ajatteli häntä. Kun hän kumartui hiukan kaiteen yli, saattoi hän +nähdä tulen tuikkivan Hillbergin ikkunasta, aivankuin pienen tähden +preerialla. Mitä hän teki parasta aikaa? Aavistiko hän, miten rakas hän +oli Margretille? + +Margret oli siinä onnellisessa iässä, jolloin rakkaus ei merkitse +vielä omistamista. Hän oli onnellinen Hillbergin seurassa, onnellinen +ajatellessaan häntä, onnellinen, kun hän katsoi häneen tai kosketteli +hänen kättään, eikä hän näyttänyt kaipaavan enempää. Mutta sittenkin +oli hänellä tänä iltana erityinen ilon aihe, joka heitti uutta loistoa +hänen unelmiinsa. + +Hän oli äsken kysynyt Hillbergiltä, oliko hänen elämässään ollut +monta naista, ja silloin oli nuori mies katsonut häneen vilpittömine +silmineen ja vastannut kuiskaten ja suoraan: + +— Ainoastaan äitini. + +Ja hetken äänettömyyden jälkeen hän oli lisännyt — mutta silloin hän ei +ollut katsonut enää Margretiin: + +— Mutta tuntuu siltä, kuin tulisi vielä toinenkin... + +Silloin Margret tunsi selvästi, että hän halusi jotakin muuta ja +enempää kuin vain katsella häntä ja puhua hänen kanssaan silloin +tällöin. Ja samalla hän oli iloinen, ettei kukaan ollut hänen tiellään. + +Parvekkeen ovi avautui äkkiä, ja Elinor rouva astui ulos. + +— Margret, oietko sinä siellä? Täällä on niin pimeä. + +— Täällä, täällä nurkassa. + +— Voitko ajatella, Margret, luulen löytäneeni myllypalstan ja veden ja +kaiken kauppakirjan! Henry on ostanut ne vielä eläessään. + +Elinor rouvan ääni kuului aivan hengästyneeltä. + +— Mitä sinä sanot? Margret suoristi selkäänsä. Mistä sinä sen löysit? + +— Henryn kirjoituspöydän laatikosta tuolta sisältä. Siinä oli laatikko, +jota en aikaisemmin ole saanut auki. Oi, Margret! Nyt vesi saa vapaasti +juosta! Cottonwood on pelastettu! + +— Kiiruhdetaan mr Hillbergin luo ja kerrotaan hänelle. Hän on vielä +hereillä; tuli näkyy hänen ikkunastaan. Oi, mitenkä iloiseksi hän tulee! + +Margret veti innostuneena ystävätärtään ovelle. + +Samassa paukahti laukaus hiljaisuuden halki. Vielä toinenkin. Sitten +taas yhtä hiljaista kuin ennen. + +— Oi, Elinor! Se tuli parakista! huusi Margret kiihtyneenä. Hänet +murhataan! Tule — pian! + + * * * * * + +Jones oli varmaankin nukahtanut, maatessaan tähtikirkkaan taivaan alla. +Hän heräsi kuitenkin siihen, että kivi vierähti jokiuomaan. + +Nopeasti hän hiipi jyrkänteen reunalle ja katseli alas. Mutta siellä +oli pilkkoisen pimeä; uoma avautui pohjattomana, tyhjänä nieluna hänen +allaan. Vasta hiukan ylempänä, parin jalan päässä kalliojyrkänteestä, +valaisivat tähdet himmeästi jyrkännettä sekä vesisäiliötä. + +Jones kuunteli henkeään pidätellen ja kivääri ojossa. + +Ei kuulunut mitään. + +Olisikohan lintu, portimo tai preeriarotta saattanut kiven liikkeelle? +Jonkun kerran näinä kuukausina, jolloin hän oli ollut täällä vahdissa, +oli tapahtunut, että maa oli haljennut kuivuudesta ja heittänyt koko +kuormallisen soraa ja pikkukiviä jokiuomaan. + +Hän kuunteli vielä hetken aikaa. Mutta vain hiljaisuus, erämaan suuri, +rajaton hiljaisuus, kajahti korvan rumpukalvoa vasten. Sitten hän +vetäytyi hiukan etemmäksi ja kävi istumaan kallionjyrkänteelle. + +Täältä hän saattoi varsin hyvin nähdä kanavanyläosan, sen kohotessa +sulkua vasten. Vesiallas itse näytti harmaalta hirviöltä vuoren mustaa +kuvetta vasten. + +Taaskin kuului hiljaista ääntä alhaalta. Pikkukivet rapisivat +ihmisaskeleen alla — siitä hän oli aivan varma. + +Seisoessaan väijyksissä, sormi hanalla, oli hän näkevinään jotain +mustaa keskellä kanavan uomaa. Hän tarkkasi sitä hetken aikaa. + +Se oli ihminen, joka hiipi sulun luo! + +Silloin hän astui askeleen lähemmäksi ja huusi: + +— Kuka siellä? Mitä te tahdotte? + +Ei mitään vastausta. Mutta varjo pysytteli paikallaan alhaalla. + +Silloin Jones nosti kiväärin poskelleen. + +— Vastatkaa, tai olette kuoleman oma! + +Samassa leimahti alhaalla, ja laukaus jyrähti kuin ukkonen jokiuomasta, +kaiun vastatessa moninkertaisena vuoren seinämistä. + +Jones tunsi kipua kyljessään ja horjahti. Yhteenpuristunein huulin hän +pakottautui kuitenkin pystyssä seisomaan, tähtäsi ja ampui. + +Sitten hän vaipui korahtaen maahan. + + + + +XVII. + + +Kasteluosakeyhtiön osakkeet olivat nyt 45:ssä. + +Peläten osakkeiden laskevan vieläkin alemmaksi olivat pienten +osakkeiden omistajat myöneet kaikki ne onnettomat paperit, jotka +olivat heidän hallussaan, ja Hallkin oli myönyt oman osansa. Kaikki +näinä osakkeet olivat eksyneet ukko Lawsonin kassakaappiin, ja +siten hän tällä haavaa yksin omisti koko yrityksen. Mutta koska +Kasteluosakeyhtiön osakkeita yhä edelleen tarjottiin pörssissä +kaupaksi, käsitti hän, että Hall möi hankkimissitoumusta vastaan +osakkeita, joita hänellä ei ollut. + +Hetken aikaa Lawson epäröi päästyään tämän tosiasian perille. Hän oli +ryhtynyt vaaralliseen peliin ja joutunut hyvinkin suuriin sitoumuksiin. +Mutta hän oli olettanut, että peli loppuisi niin pian kuin hänellä +olisi kaikki paperit hallussaan, ja siksi Hallin jatkuva myönti teki +hänet epävarmaksi. + +Hall odotti tietenkin, että osakkeet vieläkin laskeutuisivat. Mutta +tämmöinen keinottelu oli tyhmänrohkea, jollei hän ollut varma +asiastansa. Lawson sillä välin valvoi tarkasti markkinoita, ja hänen +asiamiehensä koettivat kaikella tavalla saada kurssin nousemaan. + +Oliko Hallilla viimeinen valtti kädessään? + +Tämä kysymys kiusasi vanhaa Lawsonia suuresti, ja hän alkoi jo pahoin +katua, että hän rakkaudesta Pattersonin perhettä kohtaan oli ruvennut +keinotteluun, joka saattaisi hänet itsensä perikatoon, kun Hall +äkkiä ilmestyi yhtiön konttoriin Cheyennessä. Hän oli kotimatkalla +Cottonwoodista ja oli pysähtynyt tähän pikkukaupunkiin ottaakseen +selkoa, kuka vehkeili yhtiötä vastaan. Häntä oli suuresti ihmetyttänyt, +ettei hän ollut saanut osakkeita pakotetuksi vieläkin alemmaksi, ja oli +ruvennut epäilemään, että ukko Lawson tiesi tästä asiasta enemmän kuin +kukaan muu. + +Mutta ukko oli vaiti kuin muuri. Sen sijaan Lawson sai Hallin +näyttämään korttinsa. Ja hänellä oli todellakin yksi valtti, joskin sen +arvo väheni suuresti, kun se paljastettiin vastapelaajalle. + +— Olettakaa, sanoi näet Hall, kun he keskustelivat hiukan kiihkeästi +yhtiön tulevaisuudesta, että tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa +vesisäiliön tyhjentymisen. Voisihan säiliöön ilmestyä rako tai +vuoto tai myöskin — ja se vaara onkin suurin — sattua murhayritys. +Mieliala farmarien kesken on hyvin kiihkeä, eikä kysymyksessä enää +ole sadon pelastaminen, vaan yhtiön tuhoaminen. Jonakuna päivänä +nuo roistot voivat keksiä sen, että avaavat sulut ja tyhjentävät +vesialtaan. Ja mitä se merkitsee, sen te kyllä ymmärrätte, jos +seuraatte maanviljelyslaitoksen sääilmoituksia. Kuivuus on ollut liian +suuri, ettei ole toivoakaan, että ensi vuonna voisimme saada säiliön +puolilleenkaan vettä. Siis toinenkin hukkaan mennyt vuosi! + +— Loruja! sanoi Lawson iloiten mielessään, että toinen oli antanut +itsensä ilmi. Vanha sananparsi: + +»Ihminen päättää, Jumala säätää» pitää paikkansa, ennustakoot +tiedemiehet mitä tahansa. + +— Käyköön miten hyvänsä, sanoi Hall, sen minä vain voin vakuuttaa, että +osakkeet eivät ole penninkään arvoisia enää, jos vesialtaalle tapahtuu +vahinko. + +— Älkää luvatko liikoja, teki Lawsonin mieli sanoa, mutta hän ei +tahtonut antaa itseään ilmi, ja siksi hän vastasi vältellen. + +Hall, ovela juristi, läksi pois yhtä viisaana kuin oli tullutkin. Mutta +ukko Lawson lähetti asiamiehilleen sähkösanoman: + +»Ostakaa edelleen kaikki Kasteluosakkeet.» + +Hän ei ollut olettanut, että hän voisi niin täydellisesti lyödä +viekkaan vastustajansa, kuin hänellä nyt näytti olevan tilaisuus. Hall, +joka oli riippuvainen yleisöstä, astui joka osakkeella, jonka hän möi +etukäteen, askeleen lähemmäksi häviötään. + +Kuitenkin hämmästyi Lawson suuresti, kun Hallin onnettomuus-ennustus +meni niin pian toteen. Tieto murha-yrityksestä sulkuvahti Jonesia +vastaan Cottonwoodissa sekä dynamiittiräjähdyksestä vesialtaassa saapui +niin pian yllämainitun keskustelun jälkeen, että näytti melkein siltä, +kuin Hall olisi edeltäpäin tiennyt näistä hankkeista. + +Hall, joka onnettomuussanoman saapuessa ei voinut salata kiihkoaan, +minkä Lawson luuli johtuvan vain siitä, että häviön vaara uhkasi häntä +itseään, matkusti heti takaisin Cottonwoodiin ja saapui sinne samalla +kertaa kuin valtion asianajaja ja joukko salapoliiseja Starvillesta. +Matkalla he tapasivat lääkärin, joka palasi haavoittuneen vahdin +sairasvuoteen äärestä. + +Hall, joka kaiken aikaa oli ollut kovin hermostunut, teki muutamia +kysymyksiä: + +— Onko henki vaarassa, tohtori? + +— Ei oikeastaan. Kyllä mies toipuu, saattepa nähdä. Hyvää ainesta, +herra. + +— Minne hänet on viety? + +— Hänen on hyvä olla. Hän makaa kuin miljonääri untuvapatjoilla eikä +häneltä puutu edes täysin oppinutta sairaanhoitajatartakaan. + +Hall muisti, että pikku Inga Pattersonin hoitaja oli suorittanut +sairaanhoitajatartutkinnon, ja kysyi yhä yltyvällä kiihkolla: + +— Ei suinkaan hän makaa huvilassa? + +Tohtori raapi korvallistaan. + +— Tjaa, enpä tiedä tosiaankaan, voiko sitä nimittää huvilaksi vai +miksi. Farmilta se minusta näyttää. + +Hall, jonka pahimmatkin epäilykset näyttivät toteutuneen, nousi +vuokra-autoonsa ja kiiruhti eteenpäin. + +Oli aivan luonnollista, että Jonesia oli hoidettava bungalowssa. +Elinor rouva oli heti luovuttanut hänelle huoneen, ja sairashuoneeksi +valittiin Henry Pattersonin entinen työhuone, sillä se oli erillään +muista sekä varjon puolella. Maud, joka ensimäiseksi oli sitonut hänen +haavansa, sai toimekseen hoitaa häntä, ja hänen apunaan oli miss +Margret, joka tahtoi valvoa joka toinen yö sairaan luona. Nuoren tytön +mielestä onnettomuustapaus oli oikea erämaanromantiikan polttopiste, ja +riemulla hän käytti tilaisuutta hyväkseen saadakseen hoitaa todellisen +draaman sankaria, joskin hänen täytyi supistaa seurustelunsa Hillbergin +kanssa. + +Kaikki oli siis parhaiten järjestetty, kun Hall palasi takaisin. Elinor +rouvalle hänen paluunsa oli kiusallinen yllätys, ja hän oli sitä +kiusaantuneempi hänestä, kun Hall heti yritti oman mielensä mukaan +järjestää talon asioita. Muun muassa hän vaatimalla vaati, ettei Elinor +rouva itse saisi ottaa osaa sairaan hoitoon — määräys, johon Elinor +rouva vastasi kohauttaen olkapäitään. Koko Hallin käytöksessä ja +olennossa oli muuten jotakin hermostunutta ja kiihtynyttä, mikä tarttui +muihinkin eikä lainkaan ollut sopivaa talossa, jossa vaikeasti sairas +potilas makasi. + +Kaikkein ensimäisiä kysymyksiä, jonka Hall teki, oli se, oliko Elinor +rouva nähnyt potilasta. + +— Luonnollisesti, vastasi hän. + +— Miltä hän näytti? Minä tarkoitan, minkä vaikutuksen hän teki teihin? + +— Oi tuota villiintynyttä raukkaa, koko hänen päänsä oli yhtenä ainoana +pörröisenä tukkana ja partana. Mutta valkeaihoinen hän on, sen minä +näin silmistä. Jos tahdotte, voitte itse mennä häntä katsomaan, kunhan +ette puhuttele häntä, sillä sen on lääkäri kieltänyt. + +— Onko hän tajunnassaan? + +— Enimmäkseen. Kuume taisi ensi vuorokautena olla korkea, ja hän houri +koko lailla, mutta nyt hän on hiljainen ja rauhallinen, sanoo Maud. +Mutta kovin heikko hän on. + +— Niin, sanoi Margret, joka samassa astui sisään, hän ei jaksa puhua. +Kun hetki sitten olin hänen luonaan, tunsi hän minut ja tahtoi sanoa +jotain, mutta ei ääntäkään kuulunut, vaikka huulet liikkuivat. Elinor, +sanoi nuori tyttö kääntyen hänen puoleensa, eikö voitaisi lähettää +hakemaan parturia? Hänen villiintynyt ulkomuotonsa on kerrassaan kauhea. + +Hall vastasi Elinorin puolesta, ja hänen äänensä oli hyvin luja. + +— Ei, se ei käy laatuun. Rasituksesta voisi olla pahat seuraukset. +Jättäkää se ajatus sikseen, miss Lawson. + +— Sääli, huokasi tyttö alistuvaisesti. Olen varma siitä, että tuo parta +peittää kauniit kasvonpiirteet. Näitkö hänen silmänsä, Elinor? Niin +ihmeen siniset ja suuret. + +Virallisen syyttäjän tutkinto oli lyhyt ja muodollinen. Läsnäolevat +eivät tienneet paljon kertoa, eikä Jones itse voinut toistaiseksi +vastata mihinkään kysymyksiin. + +Mutta Hall keskusteli pitkän aikaa syyttäjän ja salapoliisien kanssa +puutarhassa, ja seurauksena oli, että virkamiehet läksivät insinööri +Hillbergin luo, joka saattoi heidät onnettomuuspaikalle, ja sitten +kylään. Seuraavina päivinä tuli aina joku heistä tiedustelemaan sairaan +vointia, mutta maalaislääkäri, joka kävi miltei joka päivä potilaan +luona, kielsi toistaiseksi kuulustelun. + +Ettei siitä olisi ollut mitään hyötyäkään, kävi selville sinä päivänä, +jolloin Jones ensi kerran jaksoi puhua. Miss Margretin, joka istui +hänen vuoteensa ääressä, oli pakko kumartua hänen ylitseen voidakseen +kuulla. + +— Osuinko minä häneen? + +— Keneen — ketä te tarkoitatte? + +— Tuohon hiipivään peijakkaaseen, joka antoi minulle tämän iskun. — Hän +osoitti sidettään. + +— Hän pääsi pakoon. + +— Ah! + +— Tiedättekö kuka se oli? + +Jones teki torjuvan liikkeen. + +Hetken kuluttua hän kysyi: + +— Entäs sulku — onko se avoinna? + +— On, he räjähyttivät sen dynamiitilla. + +Jones painautui väsyneenä tyynyjä vasten. Hänen huuliensa yli tunkeutui +kuiskaus, joka Margretin mielestä kuului ikäänkuin: »Jumalan kiitos!» + +Kun sitten oli todettu, ettei haavoittunut tiennyt kuka häntä +oli ampunut — mikä olikin varsin luonnollista pimeyden vuoksi — +vangitsivat salapoliisit kolme miestä kylästä ja veivät ne mukanaan. +Noiden kolmen farmarin pyssyihin sopi näet kuula, jonka lääkäri oli +poistanut haavoittuneen hartiasta. Kaksi heistä vapautettiin jälleen +hyvin pian, mutta kolmas, kavalan näköinen tsekkiläinen, joka oli +erittäin kiihkeästi vehkeillyt yhtiötä vastaan, pidätettiin Starvillen +vankilassa. + +Päivät kuluivat hitaasti eteenpäin, aurinkoisina ja kuumina. + +Vaikkei Hallin läsnäolo ollutkaan täällä tarpeellinen, viipyi hän yhä +Cottonwoodissa. Hän teki elämän Elinor rouvalle hirveäksi kiusaksi +ilmestyessään alituisesti hänen tielleen. Elinorista tuntui miltei +siltä, kuin Hall olisi vakoillut häntä. Hän seurasi häntä ja pikku +Ingaa, joka nyt oli kokonaan jätetty äitinsä hoteihin, huoneesta +toiseen, puutarhaan sekä heidän kävelyretkilleen vuoristoon. Vaikka +Elinor ei salannut tunteitaan, vaan suorastaan viittasi siihen, että +Hallin olisi aika poistua, niin ei hän lakannut häntä vakoilemasta, +ja Elinor ihmetteli, mitähän hän sillä oikeastaan saattoi tarkoittaa. +Sillä vaikka Hall ei tehnytkään hänelle enää rakkaudentunnustuksia, +niin ilmenivät hänen tunteensa liiankin selvästi sekä hänen äänestään +että liikkeistään, ja siitä tavasta, millä hän puhui tulevaisuudesta, +saattoi huomata, että hän ajatteli itseään aina Elinorin rinnalla. + +Vähemmän voimakas ja vaikutuksille altis luonne olisi näinä kärsimyksen +päivinä alistunut kohtaloonsa. Mutta Elinoriin se vaikutti vain +siten, että hän sitä kiihkeämmin etsi lohdutusta ja suojaa entisyyden +muistoista ajattelemalla miestä, jolle hänen sydämensä kokonaan kuului. +Hänen tunteessaan oli miltei uskonnollista hartautta, ja kiihkeimpinä +hetkinään hän tunsi selvästi jumaloimansa miehen läsnäolon. + +— Koettakaa saada potilaanne niin pian kuin suinkin terveeksi, sanoi +Hall puoleksi leikillään, puoleksi kärsimättömänä eräänä päivänä +miss Margretille, kun hän astui sairashuoneesta parvekkeelle, missä +aamiaispöytä oli katettuna. Sillä jos tätä yövalvontaa kestää kauan, +niin turmelette kokonaan kauniit silmänne. Te näytätte jo aivan +kalpealta ja kurjalta, miss Margret. + +Elinor rouva tarkasteli nuorta tyttöä ja oli samaa mieltä kuin Hallkin. +Ja hän päätti ensi tilassa käydä itse Margretin tilalle. Mutta sitä +hän ei aikonut ilmaista Hallille, sillä hän ei sietänyt kiistoja hänen +kanssaan. + +— Minä odotan vain, että voisin niin pian kuin suinkin viedä hänet +mukanani Starvilleen, sanoi Hall. + +Elinor huokasi. Siihen päivään oli vielä pitkältä... + +— Kummallista, sanoi Margret, ettette te, mr Hall, koskaan käy +katsomassa sairasta. Hän nukkuu nyt, niin että voitte kernaasti mennä +sisään. + +Ensi kerran ei Margret täten tehnyt pilkkaa Hallin »vastenmielisyydestä +potilaita kohtaan», joksi hän itse sitä nimitti, ja hän päätti tehdä +lopun siitä. + +Äänettömästi he astuivat sairashuoneeseen. Maud laski sormen huulilleen +varoitukseksi, ettei sairasta saatu häiritä, ja Hall astui hiljaa +vuoteen jalkapäähän ja katseli potilaan karvaisia kasvoja. Maud ja +Margret huomasivat molemmat, että Hall näytti tavattoman kalpealta, +mutta ehkäpä se johtui vain sairashuoneen heikosta valaistuksesta. +Paljoa myöhemmin vasta he käsittivät, mikä siihen oli syynä. Silloin he +myös ymmärsivät, miksi hän nopeasti vetäytyi jälleen pois huoneesta, +kun sairas äkkiä heräsi ja kuiskasi hiljaa: + +— Vettä! + + + + +XVIII. + + +Insinööri Hillberg oli oleskellut muutamia päiviä Starvillessä +saadakseen syytteenalaiseksi pari petkuttajaa, jotka olivat väittäneet +omistavansa vanhan myllyn ja ehkäisseet yhtiön toimintaa. + +Hirveä petos oli tullut ilmi sen paperin nojalla, jonka Elinor +rouva oli löytänyt Henry Pattersonin kirjoituspöytälaatikosta tuona +tapahtumarikkaana iltana. Ja konnantyö tuntui sitä uhkarohkeammalta, +kun ei kukaan muu paitsi Lawson tiennyt, että yhdellä heistä oli koko +ajan tilaisuus kurkistaa vastapuolueen kortteihin ja johtaa peliä +sen mukaan. Tämä henkilö tiesi, että Kasteluosakeyhtiö puuttuvien +asiapaperien vuoksi ei voinut näyttää toteen omistusoikeuttaan +myllyyn, ja rakensi koko petoksen sen epävarman toiveen varaan, että +nämä asiapaperit tulisivat päivänvaloon vasta sitten, kun vehkeilijät +olivat ennättäneet hyötyä pelistä mahdollisimman paljon. Oskar E. Hall, +joka seisoi kaiken takana, ei toivonut muuta kuin keskeyttää yhtiön +toiminnan pariksi vuodeksi painaakseen osakkeet alas ja korjatakseen +voiton pörssipelillä, jonka hän oli pannut alkuun. + +Hän oli osannut siksi hyvin salata oman osallisuutensa tässä +kujeilussa, ettei Hillberg eikä kukaan muukaan asianomainen voinut +epäillä häntä. Heidän piti kokonaan turvautua näkyviin näyttelijöihin, +ja nämä tuottivat toisen pettymyksen toisensa jälkeen. Tuli näet ilmi, +että maapalstan alkuperäinen omistaja, ukko Tarnsney, oli vanhuuttaan +käynyt höperöksi eikä voinut tehdä lainkaan selkoa myllyn kaupasta. +Ja vaikka hän olisi voinutkin ja joutunut kiinni kaksoiskaupasta, +niin ei yhtiöllä olisi siitä mitään hyötyä, sillä ukko oli köyhä kuin +kirkonrotta, eikä jälkeäkään näkynyt niistä viidestä tuhannesta, jotka +sanottiin hänen saaneen myöhemmästä — väärästä — myllynkaupasta. + +Tuo Clayton niminen mies taaskin, joka oli esiintynyt valeostajana, +oli pari viikkoa sitten hävinnyt jäljettömiin Starvillestä, jota +tapausta kaupungin asukkaat eivät lainkaan surreet, sillä hän oli +ollut paikkakunnan hurjimpia miehiä, joka oli sekaantunut kaikkiin +konnantöihin, mutta jota ei silti voitu saada pahoista teoista kiinni. +Vain kapakanisännät kaipasivat häntä, sillä hän oli ollut heidän +vakinainen asiakkaansa. + +Poliisin mieleen ei juolahtanut myöskään vetää minkäänlaisia +johtopäätöksiä sen johdosta, että Claytonin katoaminen oli sattunut +aivan samaan aikaan kuin murhayritys Cottonwoodissa ja että päivää +ennen katoamistaan hän oli esiintynyt kovin kerskailevana, mikä +varmaankin oli johtunut siitä sadan dollarien setelipinkasta, jonka +hän vähä väliä oli vetänyt esille housuntaskustaan ja näyttänyt +kaikille. Starvillen poliisi ei ollut sen älykkäämpi kuin hänen +kaltaisensa viranomaiset Amerikan pikku-valtioissa yleensä, ja +virallinen asianajaja tyytyi siihen saaliiseen, jonka hän oli niittänyt +Cottonwoodissa — sillä olihan aivan selvää, että tsekkiläinen oli +tehnyt murhayrityksen. + +Insinööri Hillbergin vaatimuksesta poliisi suostui kuitenkin +kuuluttamaan kadonnutta Claytonia asetettaakseen hänet syytteeseen +myyntipetoksesta, niin pian kuin piirituomari oli vahvistanut tämän +vaatimuksen. Mutta tämä herra oli hiukan hämillään siitä osasta, mikä +hänellä oli tässä myllyjutussa, ja syytä hänellä siihen olikin, sillä +petos olisi varmaankin tullut paljoa aikaisemmin paljastetuksi, jollei +hän olisi viivytellyt sen syytteen käsittelyä, joka Claytonin nimessä +oli nostettu Kasteluosakeyhtiötä vastaan veden omistusoikeuden vuoksi. +Sovittaakseen tätä laiminlyöntiään hän puolittain lupasi Hillbergille +ratkaista asian yhtiön hyväksi. + +Ja siihen insinööri sai toistaiseksi tyytyä. Olihan sekin pieni +valonsäde. + +Mutta hän sai toisen käsityksen asiasta, kun hän palattuaan kotiin +kertoi Elinor rouvalle tuomarin käytöksestä. Tämä suorastaan +loukkaantui. + +— Se on kerrassaan hävytöntä, millaisia tuomareita meillä on tässä +maassa, huudahti nuori rouva. + +Näyttääpä siltä, kuin laki ja oikeus olisi vain paperilla olemassa. Te +saitte puolinaisen lupauksen, sanotte te? Ettekö luule, että olisitte +voinut saada täyden lupauksen, jos olisitte lahjonut tuon arvon herran? + +Insinööri Hillberg kohautti olkapäitään ja hymyili merkitsevästi. + +— Mitä minä sanoin! jatkoi Elinor rouva. Oi, kunpa Henry olisi täällä — +olen varma siitä, että hän olisi pannut kovalle tuon tuomarin, vaikka +hän sen kautta olisi kadottanut kymmenen riita-asiaa. Se on häpeällistä! + +— Mutta te unohdatte, Elinor rouva, että se, mitä te nimitätte +häpeälliseksi, on yhtiölle erittäin edullista, puuttui Hall puheeseen, +joka tähän asti oli kuunnellut insinöörin selostusta sekaantumatta +keskusteluun tai kysymättä mitään. — Ja yhtiön parastahan te toivotte, +eikö niin? + +Elinor rouva nousi paikaltaan. Pitkien silmäripsien takana säihkyi tuli. + +— Se on kyllä totta. Siihen määrään, että yksin se ajatuskin, että +yhtiö lihoaisi köyhien farmarien kustannuksella, ällöttää minua. Jos +tämä on sitä, mitä te sanotte liikeasioiksi, niin valitan, että koskaan +olen saanut niistä vähintäkään vihiä. + +Elinor oli hyvin kiihtynyt. Molemmin käsin hän nojautui parvekkeen +kaiteeseen ja antoi katseensa harhailla yli seudun. Hänen rintansa +kohosi ja laskeutui nopeasti. Molemmat herrat istuivat ääneti. Hillberg +yskähti kerran hämillään, ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa jotain, +mutta vilkasi sitten Halliin ja oli vaiti. Hänen ajatuksensa saivat +äkkiä toisen suunnan. Hallin silmissä, hänen kiinteästi katsellessaan +Elinoria, oli ilme, joka sai Hillbergin hätkähtämään. Näytti siltä kuin +asianajajan kasvoilta äkkiä olisi riistetty pois naamio ja sen takaa +olisi paljastunut pohjaton, säälimätön himo. + +Totta tosiaan, asianajaja tuotti Hillbergille yhä uusia yllätyksiä. +Toistamiseen hän näki hänet ilman tavallista naamiotaan, ja +kumpaisellakin kerralla hänen luottamuksensa häneen sai tuntuvan +töytäyksen. Kuka tuo mies oikeastaan oli? Ensi kertaa Hillberg tuli +ajatelleeksi, ettei hän oikeastaan lainkaan tuntenut häntä. Hän +oli luottanut häneen sokeasti, mutta vain sen johdosta, että Henry +Patterson oli tehnyt niin ennen häntä. Samoin oli kai laita koko +maailman: Henry Patterson oli ikäänkuin kiinnittänyt häneen nimilipun: +»kelpo mies», ja kaikki ihmiset olivat pitäneet asiaa itsestään +selvänä. Ei kukaan tiennyt, miltä hän sydämessään näytti. + +Epämieluisan tunteen vallassa, ikäänkuin aavistaen ikäviä yllätyksiä, +Hillberg karisteli tuhan sauhukkeestaan. + +Samassa Elinor rouva kääntyi ympäri, ja hänen äänensä kuului kovalta, +kun hän sanoi: + +— Jos farmarit kadottavat, täytyy minun saada tuo laina, josta puhuin +teille, mr Hall. + +Riemuitseva ilme syttyi Hallin silmiin. + +— Entäs ehdot? kysyi hän nopeasti. + +— Hyväksytään, vastasi Elinor rouva hiukan taivuttaen päätään. Ja +kuninkaallisella ryhdillä, joskin kalmankalpeana ja jäykistynein +katsein hän poistui parvekkeelta. + +Herrat olivat nyt kahden. + +Hall istui nojautuneena tuolin selkänojaa vasten ja silmät ummessa. +Mutta hänen kasvoillaan väreili yhä voitonriemun kajastus. Ja vielä +kauan jälkeenkinpäin, kun herrat alkoivat jälleen keskustella, värähti +voitonriemu hänen äänessään ja vilkkaissa liikkeissään. + +Iltapuolella, kun Elinor ja Margret hetken aikaa olivat kahden, sanoi +edellinen: + +— Minä valvon ensi yön sinun sijassasi potilaan luona, Margret. Maud +saa maata Ingan kanssa. + +Margret pani vastaan. Mutta siitä ei ollut apua. + +— Sinä tarvitset lepoa, Margret. Alat käydä niin laihaksi ja +läpinäkyväksi, että pelkään sitä päivää, jolloin minun on jätettävä +sinut jälleen isäsi huostaan. Enkä minä missään tapauksessa voisi +nukkua tänä yönä. + +Margret kiersi käsivartensa Elinorin ympärille ja katsoi osaanottavasti +häneen. + +— Sinussa on jotain omituista tänään, sanoi hän. Päivällispöydässä olit +kovin kalpea, niin että luulin sinun voivan huonosti. Sano, kultaseni, +onko jotakin tapahtunut? + +— Niin, jotakin on tapahtunut, vastasi Elinor rouva, ja haikea piirre +ilmestyi hänen suupieliinsä. Mutta en voi puhua siitä nyt. Myöhemmin — +toisen kerran saat sen tietää. + + * * * * * + +Yksinäinen lamppu paloi sinä yönä sairashuoneessa. Varjostin oli +asetettu siten, että potilas makasi varjossa, mutta kirkas valonsäde +lankesi lepotuoliin, jossa Elinor lepäsi kirja polvillaan. Potilas +makasi liikkumatta selällään, silmät ummessa, ja tasainen hengitys +ilmaisi hänen nukkuvan. + +Elinor rouva ei lukenut. Suurina ja surullisina hänen silmänsä +tuijottivat eteensä. + +Hän ajatteli. + +Hän oli siis myönyt itsensä. Ja miehelle, joka päivä päivältä kävi +hänelle yhä vastenmielisemmäksi. + +Heti kun tuo sana »hyväksytään» oli päässyt hänen huuliensa yli, oli +hän katunut sitä ja ymmärsi täydesti mitä hän oli tehnyt. Hetken +vaikutelman vallassa hän oli lupautunut miehelle, joka oli kietonut +hänet hienoihin, lujiin verkkoihinsa. Hän oli lupautunut hänen +vaimokseen... + +Vaimo oli merkinnyt hänelle koko avioliittonsa ajan hienointa ja +parasta mitä hänessä oli. Hän oli käsittänyt tämän tehtävänsä pyhäksi +ja korkeaksi, ja nyt hän oli vetänyt sen lokaan. Hän oli myönyt +ruumiinsa miehelle, jota hän vihasi. Kirkko siunaisi heidän liittonsa, +maailma pitäisi heitä aviopuolisoina, vaikka heidän välillään +ammottikin ylipääsemätön kuilu. + +Eikö se ollut rikos? Eikö se ollut synti pyhää henkeä vastaan, jota ei +koskaan voitaisi anteeksi antaa? + +Myödä itsensä — kun vain ajattelikin sitä: myödä itsensä! + +Hän peitti kasvonsa käsiinsä eikä voinut hillitä tuskallista valitusta, +joka pyrki hänen huuliltaan. + +Kadotettu, kadotettu, kadotettu! + +Kauan hän istui täten epätoivoissaan, murtuneena. + +Äkkiä hänen korvaansa kuului heikko ääni. Ingako itki? Hän nousi ja +kuunteli. Kuului ikäänkuin hiljaista valitusta. Se kuului yläkerrasta, +missä makuusuojat sijaitsivat. Hän läksi varpaillaan huoneesta. + +Niin hiljaa kuin hän avasikin oven, niin herätti saranoiden narina +potilaan. Silmäiltyään ympärilleen hän huomasi olevansa yksin. Se oli +niin tavatonta, että hänen mielensä kävi rauhattomaksi, ja käsi, joka +tavotteli juomalasia, vaipui voimattomana peitteelle. Hän tunsi kuumeen +nousevan, ja sairaan kärsimättömyydellä hän harmitteli hoitajattaren +huolimattomuutta ja mutisi jotain partaansa. Vuode tuntui kuumalta, ja +hän yritti kohottautua istualleen, mutta vaipui jälleen tyynyihin. + +Kuume tykytti jo hänen suonissaan ja jännittynein mielin hän odotti +hourekuvien lähestymistä. Mutta kesken tätä puoleksi tajutonta tilaa +tapahtui jotakin, josta hän ei voinut päästä selville, oliko se totta +vai unta. + +Ovi, joka oli jäänyt raolleen, avautui hiljaa, ja tumma olento hiipi +sisään. Se oli mies. Äänettömästi hän astui sairaan luo ja katseli +häntä kauan. Omituinen vaisto pakotti Jonesia pysymään liikkumatta, +ikäänkuin hän olisi nukkunut, ja kuitenkin hän seurasi salaperäisen +vieraan toimia puoleksi suljettujen silmäluomien alta. Hämärässä hänen +oli mahdoton erottaa hänen piirteitään, joita sitä paitsi varjosti +otsaan painettu huopahattu. Se saattoi olla varas. + +Mutta siinä tapauksessa hän käyttäytyi varsin merkillisesti. + +Vieras tarttui näet vesilasiin, joka seisoi yöpöydällä, kohotti sen +valoa kohti ja haisteli sitä. Sitten hän kaatoi siihen jotakin, +pulverin tai nestettä, joka hetkeksi samensi veden. Sitten, kun vesi +oli jälleen kirkastunut, hän laski lasin paikoilleen, kumartui vielä +kerran potilaan yli ja poistui yhtä äänettömästi huoneesta kuin oli +tullutkin. + +Kun Elinor hetkeä myöhemmin palasi huoneeseen, houraili sairas +vuoteessaan. Hän heittäytyi levottomasti edestakaisin ja mutisi jotakin +käsittämätöntä. Elinor laski viileän kätensä hänen otsalleen ja +siveli pörröistä tukkaa. Se oli hiestä tahmea, mutta tuntui sittenkin +tavattoman pehmeältä. Otsa oli korkea ja älykäs, mutta ohimot sairauden +johdosta kovin sisäänpainuneet. + +Hän hoiteli sairasta pitkin yötä ja oli iloinen, että hänen omat +ajatuksensa joutuivat siten syrjään. Aamupuolella yötä kuume näyttikin +väistyvän. Kun potilas vihdoin makasi taas hiljaa alallaan, kävi Elinor +entiselle paikalleen istumaan, avasi kirjan ja yritti lukea. + +Mutta hän ei voinut pitää ajatuksiaan koossa. Alituisesti hänen täytyi +ajatella, mitä hän oli tehnyt edellisenä päivänä, sitä lupausta, jonka +hän pelastaakseen farmarit oli antanut. + +Eikö mikään pelastus ollut mahdollinen? + +Olihan hänen lupauksensa ehdollinen. Vain siinä tapauksessa, että +farmarit joutuisivat kärsimään tuomiosta, piti hänen tulla Hallin +vaimoksi. Tuomari oli antanut Hillbergille puolinaisen lupauksen, mutta +eikö hän peruuttaisi sitä, jos hänet lahjottaisiin? Rahalla oli varmaan +suuri vaikutusvalta häneen. + +Elinor huokasi. Nuo olivat turhia toiveita. Vaikka hänen sielunsa +autuus olisi ollut kysymyksessä, niin hän ei voisi yrittää lahjoa +tuomaria, sen hän tiesi. Sillä Henry ei olisi hyväksynyt sellaista +menettelyä. + +Mutta lupaus, jonka hän oli antanut, oli sitova. Eikö ollut +minkäänlaista pelastusta siitä? + +Epätoivoissaan hän seurasi päivän sarastusta, ajatusten risteillessä +hänen väsyneessä päässään. Ei siitä apua, että hän koetti vakuuttaa +itselleen, ettei rikkaan miehen hyödytön vaimo merkinnyt mitään +noiden työteliäiden farmarien rinnalla, joiden hyväksi hän oli +uhrannut itsensä. Hänen oli mahdoton alistua kohtaloonsa. Elämä oli +hänelle liian rakas voidakseen siitä erota. Olihan hänellä lapsensa +kasvatettavana, ja sitä paitsi monenlaiset hyväntekeväisyystyöt +odottivat häntä. Hänen sydämensä oli rikas, ja hän tunsi myötätuntoa +kaikkia onnettomia ja köyhiä kohtaan. + +Eikö juuri tämä myötätunto ollut aiheuttanut tuota lupausta? + +Hän tuumi kauan sitä. + +— Ei, sanoi hän vihdoin itsekseen, sitä se ei ollut, vaan minä tiesin, +ettei Henry koskaan olisi antanut farmarien joutua kärsimään hänen +tähtensä. Suuri rakkauteni Henryyn sai minut antamaan tuon lupauksen. + +Ja nyt — tuon rakkauden vuoksi hänen oli pakko vuoden tai puolen +jälkeen suostua toisen vaimoksi... + +Aamun sarastaessa Jones heräsi. Hänen väsynyt, mutta täysin selvä +katseensa kiintyi olentoon, joka istui lepotuolissa. Se kiinnitti siinä +määrin hänen mieltään, että hän unohti janonsa ja kipunsa. Ensi kertaa +hän näki hänet, mutta hän teki häneen voimakkaamman vaikutuksen kuin +kukaan nainen aikaisemmin. Liikkumatta hän tarkasteli häntä. Hourailiko +hän vielä, oliko tuo vain kuumeen loihtima harhakuva? Yhdentekevää: +kaunis hän oli kuin ilmestys toisesta maailmasta, ja Jones pelkäsi +vain, että hän voisi äkkiä kadota hänen edestään. + +Nyt olento nousi ja astui ikkunan luo, nojaten sen pieleen. Ensimäinen +auringonsäde valoi kultaansa hänen kultaisiin hiuksiinsa. Niiden +kimmellys koski sairaan silmiin, mutta hän ei kääntänyt sittenkään +katsettaan hänestä. + +Nyt nainen huokasi. Jonesin sydämeen koski tuo syvä ja haikea huokaus. +Hänen mielensä aivan heltyi, vaikkei hän lainkaan ollut hempeämielinen +luonteeltaan. Selvää oli, että nainen kärsi kovia tuskia. + +Äkkiä nainen kääntyi. Jones sulki nopeasti silmänsä, mutta silmäluomet +värähtelivät niin voimakkaasti, ettei hän voinut toivoa voivansa +pettää naista. Hän ei tahtonut ilmaista hänelle, että hän oli maannut +valveillaan ja katsellut, se olisi ollut naisen surun pyhyyden +loukkaamista. + +Jonesin tarkka kuulo erotti, että nainen lähestyi hänen vuodettaan. +Hyvän aikaa hän makasi silmät ummessa ja hengitti vain syvään ja +säännöllisesti. Mutta kun hän vihdoin uskalsi raottaa silmiänsä, +jähmettyi hänen verensä. + +Elinor rouva seisoi puoleksi selin ja kohotti juuri vesilasia +huulilleen. Sairaan vesilasin! + +Silmänräpäyksessä potilas näki edessään kuvan vieraasta, joka oli +ripotellut myrkkyä lasiin. Se oli varmaankin myrkkyä, joka oli aiottu +häntä varten. Ja nyt... + +— Älkää juoko — se voi tappaa teidät! tahtoi hän huutaa, vaan ei saanut +ääntä kurkustaan. Mielenliikutus kahlehti hänen kielensä. + +Hirveä neste kostutti jo Elinor rouvan huulia. + +Silloin sairas, ponnistaen kaikki voimansa, nousi puoleksi ylös +vuoteeltaan ja heitti lasin toisen kädestä lattialle. Kun Elinor +pelästyksestä huutaen kääntyi, näki hän Jonesin horjahtavan, repivän +paitansa auki kaulasta saadakseen ilmaa ja kaatuvan takaisin +vuoteelleen. + +Ymmärtämättä mitä oli tapahtunut alkoi Elinor vapisevin ja kuumeisin +käsin hoidella potilasta saadakseen hänet virkoamaan. Hän valeli hänen +otsaansa jäävedellä, pakotti häntä juomaan ja hieroi hänen käsiään ja +käsivarsiaan niinkuin hän oli nähnyt tällaisissa tapauksissa tehtävän. +Hän kiihoittui niin kovasti, kun ei mikään auttanut, että hän oli +purskahtaa itkuun. Hän olisi tahtonut juosta hakemaan apua, vaan ei +uskaltanut jättää sairasta yksin. Tuskansa vallassa hän kuunteli +hengittikö sairas ja tykyttikö hänen sydämensä. + +Silloin hänen katseensa kiintyi Jonesin kaulaan. Se oli laiha ja +jänteinen niinkuin koko hänen ruumiinsakin, ja juuri sillä kohtaa, +niissä solisluu yhtyi rintalastaan, keksi hän jotain, mikä salpasi +hänen hengityksensä. Siinä oli vadelman muotoinen syntymämerkki, joka +aivan selvästi erottui ihosta. + +Uneksiko hän vai oliko hän valveilla? Elinor nousi pystyyn ja +siveli kädellään silmiään. Eikö tuo ollut harhanäky? Ei, omituinen +syntymämerkki oli paikoillaan. Hän katsoi ympärilleen vakuuttautuakseen +missä hän oli. Lattialla olivat lasin sirpaleet ja vesi kiemurteli kuin +käärme matolla. + +Hän polvistui vuoteen ääreen ja veti tajuttoman pään puoleensa. Hän +alkoi tarkastella noita hoitamattomia kasvoja — otsaa, nenää, silmiä — +ja koetti arvata piirteitä, jotka peittyivät parran alle. + +Hitaasti, hyvin hitaasti hänen epäilyksensä muuttui varmuudeksi, ja +huudahtaen riemusta hän heittäytyi liikkumattoman ruumiin yli ja +peittäen kalpeat kasvot — huulet, otsan, silmät — kuumin, värähtelevin +suudelmin hän huudahti: + +— Henry, oma Henryni! Oi, hyvä Jumala, anna hänen herätä! + + + + +XIX. + + +Sattui eräänä päivänä, kun Henry Pattersonin vanhemmat olivat +vastanaineita, että he olivat vallattomalla tuulella, niinkuin +vastanaineet useinkin ovat. He olivat vatukossa syyskesällä, ja nuori +isäntä heitteli vaimoaan marjoilla. Yksi niistä osui häntä kaulaan. +Vaimo oli siinä tilassa, jolloin nainen helposti pelästyy, mutta +seuraavassa hetkessä hän jo nauroi ja unohti asian. + +Mutta kun pieni Henrik syntyi maailmaan, oli hänellä kaulassaan kypsän +vadelman merkki. Tätä syntymämerkkiä pidettiin hyvänä enteenä... + +Jos syntymämerkki olisi ollut tavallisempi, niin on luultavaa, että +Elinor rouva olisi jälleen ruvennut epäilemään, tokko hän sittenkään +oli löytänyt kuolleeksi surrun miehensä. Sillä mies, joka makasi +Cottonwoodin sairashuoneessa enimmäkseen jälleen tajuttomana, ei +ulkonaisesti näyttänyt vähimmässäkään määrässä muistuttavan sitä Henry +Pattersonia, jota hän oli rakastanut. Se oli ärtyisä, vaativa potilas, +joka teki hoitajan tehtävän useinkin hyvin raskaaksi. Se oli sanalla +sanoen — Jones, sulkuvahti. + +Elinoria hämmästytti se seikka, ettei potilas tuntenut häntä. Kun hän +makasi kuumeesta vapaana, koetti Elinor puhua hänen kanssaan, mutta +pieninkin viittaus siihen suhteeseen, missä he olivat toisiinsa, jätti +miehen aivan kylmäksi. Eikä yksin sitäkään. Saattoi selvästi huomata, +että nämä viittaukset hermostuttivat häntä. Eräänä iltana, kun Elinor +varovaisesti johti hänen ajatuksensa merionnettomuuteen, kiihtyi sairas +niin suuresti, että hänen tilansa taas paheni, eikä Elinor sen jälkeen +enää yrittänytkään kokeilla. + +Ei Elinor kuitenkaan kadottanut uskoaan, että potilas todellakin oli +hänen miehensä. Hän tunsi sen vaistomaisesti, yhtä varmasti, kuin hän +aikaisemmin oli tiennyt, ettei hänen miehensä ollut kuollut. + +Mutta se riemuitseva onnentunne, joka ensi hetkenä oli täyttänyt hänen +sydämensä, siirtyi pian tuskan tieltä, jommoista hän ei koskaan ennen +ollut tuntenut. Vähemmän hän tuskitteli sen johdosta, ettei Henry +tuntenut häntä — hän toivoi näet, että tämä tila olisi ohimenevä, +joka johtui vain heikkoudesta tai hermohäiriöstä. Mutta hän pelkäsi +kadottavansa hänet kokonaan. Hänen tilansa näytti näet vain pahenevan, +ja yksinpä maalaislääkärikin näytti huolestuneelta. + +Jollei hänellä olisi ollut tuota lujaa uskoa, niin tuskinpa hän olisi +kestänyt näitä sekä ruumiillisia että henkisiä tuskia. Ruumiillisia +— sillä hän rasitti itseään hirveästi, jotta hänen ei tarvitsisi +väistyä potilaan luota; sielullisia — sillä hän ei voinut hetkeksikään +irtaantua siitä pelosta, että tauti voisi saada hyvinkin pelottavan +käänteen. Koko palavan sydämensä hartaudella hän toivoi voivansa +herättää hänet siitä henkisestä horrostilasta, johon hän näytti +vajonneen. Vaikka Elinor koko sielullaan huusi häntä, täytyi hänen +sittenkin kohdella häntä kuin vierasta, jotta hänen henkensä ei +joutuisi vaaraan. Kun hän mitä hartaimmin toivoi voivansa kallistaa +päänsä hänen rintaansa vasten ja purkaa hänelle koko sydämensä tuskan +tai tuntea vain hänen kätensä kosketuksenkin otsallaan, täytyi hänen +olla mahdollisimman varovainen, jotta hän ei kiihdyttäisi häntä. Sillä +hän oli useammankin kerran huomannut, että yksin hänen kätensä kosketus +saattoi Henryn levottomaksi. + +Mutta se kiihoitti sairasta toisin kuin Elinor luuli. + +Sekä Margret että Maud huomasivat hyvinkin pian, että potilaassa +tapahtui muutos, joka ei riippunut taudista. Hänen olentonsa muuttui +näet heti toiseksi, kun Elinor vain oli huoneessa. Silloin hän hillitsi +ärtyisyyttään ja alistui kuin kiltti lapsi hoidettavaksi, jota vastoin +hän toisten vartioidessa häntä — mikä tapahtui enää varsin harvoin +— kiusasi hoitajia mahdottomilla vaatimuksilla eikä koskaan ollut +mihinkään tyytyväinen. Usean kerran olikin Maud itkien valittanut tätä +emännälleen, mutta joka kerta hän sai saman vastauksen: + +— No niin, minä hoidan kyllä. + +Elinor suorastaan kulutti itseään hänen tähtensä. Lyhyinä +lepohetkinäänkään ei hän voinut olla rauhassa. + +— Kuka on tuo nainen? kysyi potilas eräänä päivänä Margretilta. Tämä +hätkähti äkillistä, jyrkkää ääntä, jolla sanat lausuttiin. + +Margret yksin koko talossa tiesi kuka sairas todellakin oli ja +hän tiesi senkin, ettei tämä tuntenut vaimoaan, ja sen johdosta +hän suuresti epäili, tokko Elinor oli oikeassa luullessaan häntä +miehekseen. Hänestä oli vaikea nähdä ystävättärensä kärsivän, ja hän +laski koko syyn potilaan niskoille, joka hänen mielestään oli oikea +hirviö. Siksi hän vastasi hänelle hiukan uhkamielisesti: + +— Se on teidän vaimonne. + +Sairas hymyili. + +— Sitä hänkin sanoo. Jollei hän sitä olisi, niin toivoisin, että hän +olisi. + +Samana iltana Margret kertoi nuo sanat Elinorille, kun he hetken aikaa +olivat kahden verannalla. Hän teki sen lohduttaakseen häntä. Sillä he +olivat usein tuumineet yhdessä, missähän Henry Patterson oli ollut sinä +aikana, kun hän oli ollut kateissa ja miksikä hän ei ollut kiiruhtanut +kotiin. + +— Ajattelehan, jos hän on kiintynyt johonkin muuhun, oli Elinor +sanonut, ja hänen kasvojensa ilme oli viiltänyt nuoren tytön sydäntä. + +Juuri silloin Margret oli puoleksi leikillisesti, puoleksi nuhdellen +sanonut: + +— Etkö ole huomannut, että hän on rakastunut sinuun — niin, juuri +sinuun! Sen me kaikki olemme selvästi huomanneet — hänhän on kuin vahaa +sinun käsissäsi. Mutta ajattelehan, jollei hän olekaan sinun Henrysi... + +Nämät sanat antoivat uuden suunnan Elinorin ajatuksille. Margret oli +epäilemättä oikeassa siinä suhteessa, että potilas pani enemmän arvoa +häneen kuin toisiin hoitajattariin. Ja oliko se ihmeellistä? Elinorin +käsi oli niin pehmeä, kun hän hoiteli häntä, hänen äänensä niin lempeä, +katse osaaottava. Mutta siitä oli vielä pitkä askel lämpimämpiin +tunteihin. + +Hän ikävöi kuitenkin niin suuresti Henryn rakkautta, että hän päätti +koettaa herättää hänen tunteensa. Se tuotti hänelle katkeran suloista +kiihoitusta, ja useamman kerran hänen kätensä vavahtivat sisäisestä +liikutuksesta hänen vaihtaessaan sidettä, hautoessaan hänen otsaansa +tai antaessaan hänelle lääkkeitä. Hän oli nainen, joka koko lämpimällä, +uskollisella sielullaan oli ikävöinyt miestään, palvonut hänen +muistoaan ja lohduttanut itseään muistelemalla häntä — ja hän oli +heikko nainen, joka janosi sen miehen rakkautta, jota hän rakasti +rajattomasti. + +Potilas tuli enemmän kuin puolitiessä häntä vastaan. Hän jumaloi tuota +valkoista vestaalia, joka oli ilmestynyt hänen synkkään elämäänsä juuri +silloin, kun hän seisoi haudan partaalla, hän jumaloi häntä puhtaasti +ja intohimottomasti. Elinor oli tullut potilaan kuumehoureiden +keskipisteeksi, ja kun hän oli täydessä tunnossaan, lepäsi hän +kernaasti pidellen hänen kättään omassaan. Hän tunsi tulevansa +paremmaksi, jalommaksi, hän tunsi kylmän kuoren sulavan sydämestään ja +koko olentonsa puhdistuvan Elinorin läheisyyden vaikutuksesta. Hänestä +ei olisi tuntunut vaikealta kuolla pidellen hänen kädestään kiinni. + +Päivät kuluivat hitaasti ja hiljaisesti. Hall oli Elinorin suureksi +helpotukseksi matkustanut pois seuraavana päivänä sen yön jälkeen, +jolloin hän oli löytänyt miehensä. Sähkösanoma oli kutsunut hänet +Chicagoon. + +Tietystikään ei Elinor ollut hänelle ilmaissut löytöään. Mutta heti +kun Hall näki hänet seuraavana aamuna, tiesi hän, että hän oli +tuntenut Jonesin; hänen kasvojensa kirkastuneesta ilmeestä hän huomasi +sen liiankin selvästi. Ja myöhemmin päivällä hän sai todistuksenkin +siihen, että se, mikä teki tyhjäksi kaikki hänen suunnitelmansa, +oli todellakin tapahtunut, kun hän sai käsiinsä sananviejän, jonka +Elinor oli lähettänyt asemalle. Se oli neekeri Jim, jolla oli mukanaan +sähkösanoma, jonka Hall häikäilemättömästi avasi. Se oli kiireinen, +osoitettu tohtori Thomas Coynelle Philadelphiaan ja sisälsi vain +seuraavat sanat: + +»Tule heti Cottonwoodiin. _Olen löytänyt Henryn!_» + +Mahdollisesti Hall huolimatta tästä todistuksesta sekä kutsusta saapua +Chicagoon olisi sittenkin jäänyt Cottonwoodiin, jos hän olisi tiennyt, +että Tom Coyne erään vaarallisen leikkauksen vuoksi ei voisi seurata +kutsua ennen kuin kahden viikon kuluttua. Mutta koska hän ei tiennyt, +mitä Tom vastaisi eikä tahtonut tavata häntä, päätti hän poistua +Cottonwoodista. Mutta ettei hän pitänyt peliä vielä kadotettuna, kävi +selville hänen jäähyväissanoistaan Elinorille: + +— Muistakaa, että sopimuksemme on peruuttamaton. + +Elinor tiesi siis, mikä häntä odotti, jos hän vielä kerran kadottaisi +miehensä. + +Tom Coyne ei huolinut pitää kiirettä. Sähkösanoman hämmästyttävän +uutisen hän otti vastaan kuin näköhäiriön, josta hän toivoi +sisarensa pian toipuvan. Ja saapuessaan Cottonwoodiin, hän suurella +levottomuudella tarkkasi sisarensa ulkomuotoa. Sillä hänen kasvojensa +kiihkeä ilme antoi hänelle syytä suureen levottomuuteen. + +Mutta Elinor ei suonut hänelle paljon aikaa tarkasteluun, vaan veti +hänet heti mukanaan sairashuoneeseen. Hänellä oli salainen toive, että +potilas tuntisi Tomin. Mutta se oli turhaa. + +Joku muu kuin Tom, kokenut lääkäri, olisi varmaan silmäiltyään +sairasta, kääntynyt olkapäitään kohauttaen hänestä pois. Mutta hän +tiesi, miten sairaus ja hätä saattoi muuttaa ihmisen kasvonpiirteet, +ja vaikka tuolla laihalla olennolla, joka makasi vuoteellaan, ei ollut +mitään yhtäläisyyttä sen Henry Pattersonin kanssa, jonka hän oli +tuntenut, huvitti tapaus häntä lääkärinä, ja siksi hän alkoi tarkemmin +tutkia potilasta. Kun hän suoristi jälleen selkänsä, oli hänen +kasvoillaan omituinen ilme. + +— Sinä tunnet hänet Henryksi, eikö totta? kysyi Elinor jännittyneenä. + +Tom nyökkäsi ääneti päätään. Mutta tultuaan ruokasaliin neuvottelivat +he kauan keskenään. Elinor sai kertoa kaikki, mitä hän tiesi +potilaasta, ja varsinkin hänen täytyi seikkaperäisesti tehdä selkoa +siitä ihmeellisestä seikasta, ettei sairas tuntenut omaisiaan eikä +näyttänyt muistavan lainkaan entisyyttään. + +— Ruumis on Henryn, sehän on selvää, sanoi lääkäri. Mutta henki on +jonkun muun — se on Jonesin, arvaan minä. Tämä on merkillisin tapaus, +mitä minulla on ollut. Mutta tietysti koetan tehdä parhaani, jotta sinä +saisit hänet takaisin. Ensin minun täytyy ottaa selko hänen henkisistä +kyvyistään. + +Hän istui koko aamupäivän sairaan luona. Seurauksena oli, että potilaan +tila huononi, mutta joka tapauksessa Tom oli nyt saanut selkoa tohtori +Barlettin nimestä, eikä hän muuta tarvinnutkaan. Seuraavina päivinä +oli vilkas sähkösanomienvaihto Cottonwoodin ja Liverpoolin välillä, ja +hyvinkin pian Tom pääsi sairauden perille. + +Samalla hän saattoi myös vakuuttaa sisarelleen, että kaikki muuttuisi +vielä hyväksi. Niinpian kuin sairas oli sen verran voimistunut, että +häntä voitiin siirtää, päätettiin hänet viedä sairaalaan Cheynneen, +jossa leikkaus oli tehtävä. Tom Coyne aikoi itse sen tehdä. + + + + +XX. + + +— Halloo, Clayton! + +— Halloo, Bob! + +— Oletko ruvennut sementinkeittäjäksi, vai mitä? + +Puhuteltu katsoi varovaisesti ympärilleen ja tuli aivan toisen lähelle. + +— Parasta, ettet nimitä minua Claytoniksi, enää, Bob, jos haluat olla +ystäväni, sanoi hän kuiskaten. Täällä nimeni on Bill Williams, ja +parasta, kun et lainkaan ole tuntevinasi minua. + +— Onko sinulla täällä jokin tärkeä tehtävä? kysyi Bob. + +— On, hyvinkin tärkeä, vastasi toinen salaperäisellä äänellä, ja sitten +molemmat ryhtyivät jälleen työhön. + +Samaan aikaan kuin tuomari Starvillessä julisti tsekkiläisen, hänen +jyrkästä kiellostaan huolimatta, syylliseksi Jonesia kohtaan tehtyyn +murhayritykseen sekä dynamiittiräjähdykseen vesisäiliössä, oli joukko +työmiehiä kerääntynyt korjaamaan ammottavaa repeämää sementtimuurissa. +Clayton eli Bill Williams, jolla nimellä hän nykyään kulki, teki sen +verran työtä, kuin oli välttämätöntä, jotta hän ei saisi matkapassia. +Iltasin hän kuljeskeli omia aikojaan ympäristössä, ja se, joka olisi +pitänyt häntä silmällä, olisi huomannut, että hän hyvin usein kierteli +huvilan ympärillä ja seurasi viehättävän pienen naisen jälkiä. Clayton +oli tunnettu Starvillessä suureksi naistenliehakoitsijaksi, ja siksipä +hän helposti sai tässä erämaassa lastenhoitaja Mauriin pauloihinsa. +Eihän tuo tyttö raukka ollut nähnytkään miestä, jonka kanssa olisi +voinut keskustella, useampiin kuukausiin. + +Tosin oli hyvin vaivalloista, että pikku Inga aina oli kolmantena +mukana, mutta vanhaan hyvään tapaan he laiminlöivät häntä parhaan +kykynsä mukaan. Ja lapsi, joka tunsi oman tarpeettomuutensa, liittyi +yhä useammin miss Margretin seuraan. + +Margret ja insinööri Hillberg kohtasivat yhä useammin toisensa näinä +ihanina syyspäivinä, jolloin viileämmän ilman vuoksi oli suuri nautinto +oleskella ulkona luonnon helmassa. Heidän suhteensa oli kehittynyt +sille tasolle, jolloin kumpikin aavistaa toisen tunteet, vaikkei +ratkaisevaa sanaa vielä olekaan lausuttu. Hillbergille oli selvinnyt, +kun hänen oli ollut pakko olla siksi paljon poissa Cottonwoodista, +miten paljon nuori tyttö hänelle merkitsi. Nyt hän ei voinut enää +ajatellakaan tulevaisuuttaan ilman häntä, mutta sittenkin sai Margret +odottaa, että hän olisi ilmaissut hänelle tunteensa. Kumpikin he +kulkivat ikäänkuin suuren rakkauden esipihassa. + +Mutta eräs tapahtuma oli tehdä äkkiä lopun tästä idyllistä. Eräänä +päivänä oli näet sanomalehdissä ilmoituksia suurenmoisesta keksinnöstä, +jonka merkitys mutaustekniikan alalla tulisi olemaan käänteentekevä. + +Se oli »Oscar E. Hallin syvälapio». Patentti oli sille jo haettu, +parasta aikaa perustettiin miljoonayhtiötä, jonka tuli tehdä keksintö +koko maailmassa tutuksi. Osakkeet olivat hyvin haluttuja, sillä yritys +lupasi tavattoman voiton. Sen etunenässä seisoi mies, jonka mukaan +keksintö oli saanut nimensä, »tunnettu finanssimies», — Patterson +ja Kumpp:n johtaja, Oscar E. Hall, jonka nimi oli takeena yrityksen +onnistumisesta. + +Miss Margretin rehellistä mieltä loukkasi tässä ilmoituksessa se, +ettei keksijää itseään oltu sanallakaan mainittu ja että Hall ilman +vähintäkään oikeutta oli antanut keksinnölle oman nimensä. + +— Tämä ei ole rehellistä peliä, sanoi hän Hillbergille. Se on vain +jättiläisreklaami, minun ymmärtääkseni. Miten te saatoitte sallia sitä? + +— Mutta rakas miss Margret, vastasi Hillberg hämmästyen sitä tapaa, +millä nuori tyttö käsitti asian, ymmärrätte kai te, että yrityksen +onnistuminen riippuu johtavan miehen maineesta ja että perustaja on +kyltti, jonka täytyy loistaa viekoitellakseen ihmisiä puoleensa. + +— Mutta nimi, ajatelkaahan nimeä: »Hallin syvälapio». Mikä oikeus +hänellä on siihen? + +— Ei suinkaan »Jonesin syvälapio» kuulu teistä paremmalta? Emmehän me +tunne miehen oikeaa nimeä, eikä Jones voisi viekoitella ainoatakaan +ihmistä. Kuka on Jones? kysyttäisiin — onko se joku renki vai +petkuttaja? + +Margretin teki mieli heittää hänelle vasten kasvoja: Ei, Jones on Henry +Patterson. Ja »Henry Pattersonin syvälapio» — se kai kuuluisi toki +joltakin? + +Mutta hänellä ei ollut oikeutta paljastaa salaisuutta, miten suuresti +se polttikin hänen kieltään. Sillä tohtori Coynen vakuutettua, että +sairas todellakin oli Henry Patterson, ei hän enää epäillyt asiaa. + +— Ettekö ymmärrä, että olette käyttäytynyt epärehellisesti? sanoi hän +sen sijaan. Jones on parantumassa, ja olkaa varma, että hän jonakin +kauniina päivänä vetää teidät edesvastuuseen. + +— Hän saa kylliksi rahaa, niin ettei hän sitä tule tekemään. + +— Niin te luulette! — Mielessään täytyi Margretin tunnustaa, että asia +olisi ollut paljon yksinkertaisempi, jos Jones olisi ollut vain Jones. +— Mutta eivät mitkään rahat maailmassa voi poistaa sitä tosiasiaa, +että te olette pettänyt Jonesia. Te ette ole mikään gentlemanni, mr +Hillberg, ja minä pahoittelen suuresti, että olen erehtynyt teidän +suhteenne, lopetti hän kiihkolla. + +Ja sitten Margret meni pois heitellen kopeasti niskojaansa. + +Ainakin hän yhdessä suhteessa oli oikeassa: koko keksintöjuttu oli vain +reklaamia Hallille. Maa horjui hänen jalkojensa alla, ja tarkoituksena +oli tämän uuden yrityksen välityksellä johtaa uusia kultavirtoja hänen +ehtyneeseen kassakaappiinsa. Se oli hänen viimeinen epätoivoinen +yrityksensä pelastuakseen uhkaavasta häviöstä. + +Sähkösanoma, joka oli kutsunut hänet Chicagoon, sisälsi jobinsanoman, +jota hän viimeiseen saakka epäili, mutta joka näyttäytyi sittenkin +todeksi. Sen sijaan että Kasteluyhtiön osakkeet olisivat laskeutuneet +15:een, vieläpä 10:een, olivat ne kohonneet aina 70:een, ja näytti +siltä, että ne yhä edelleen tulisivat nousemaan. Tämä ei merkinnyt +vain sitä, että hän kadottaisi sen omaisuuden, jonka hän oli toivonut +voittavansa myömällä osakkeita hankkimissopimusta vastaan, vaan hänen +täytyi sitä paitsi maksaa kymmenestätuhannesta osakkeesta päivän +kurssin hinta, ja se merkitsi hänelle neljännesmiljoonan dollarin +tappiota. + +Sillä vanha Lawson ja hänen välittäjänsä olivat taipumattomia. He +olivat voittaneet. + +Silloin Hall, aikaisemmin kuin hän oli aikonut, perusti +syvälapioyhtiön. Suurella melulla osakkeet päästettiin markkinoille. +Siitä tuli suuri pörssitapaus, ja kultaa alkoi kerääntyä. + +Huhu uudesta yrityksestä saapui ukko Lawsoninkin korviin, joka istui +konttorissaan ja valmistautui jättämään Elinor Pattersonille suurta +lahjaansa: koko Kasteluosakeyhtiön osakemäärää. Hänen oli onnistunut +suorittaa kaikki sitoumuksensa ja sen lisäksi kerätä itselleen pieni +omaisuus. Mutta Hallin uusi yritys karkoitti hänen ilonsa. Hän ei ollut +kostonhaluinen luonteeltaan, mutta hän oli sittenkin toivonut, että +Hall sen iskun jälkeen, jonka hän oli antanut hänelle, ei jaksaisi enää +kohota. + +Hän olisi voinut antaa hänelle murhaavan iskun paljastamalla sen osan, +jota Hall oli näytellyt Kasteluosakeyhtiön jutussa. Mutta Lawson oli +rauhan mies ja vihasi kaikkea julkisuutta. Hän päätti jättää asian +ratkaisun Elinor rouvalle, jolle hän tahtoi paljastaa Hallin petoksen. + +Mutta sattuma määräsi, ettei Elinor rouva ensimäiseksi päässyt Hallin +petoksen perille. Insinööri Hillberg oli näet eräänä päivänä tullut +Cheyennen konttoriin ja pyytänyt eroa toimestaan Kasteluosakeyhtiössä. +Vanha Lawson oli kuin puusta pudonnut. Hän pani suurta arvoa tähän +tunnolliseen, taitavaan insinööriin, jota hän sitä paitsi piti +ystävänään. Hän tahtoi tietää syyn hänen äkilliseen päätökseensä, ja +vähitellen se tulikin ilmi. + +— Se on yhteydessä tuon syvälapiojutun kanssa, sanoi hän äkäisesti. +Koko yritys perustuu varkauteen, enkä todellakaan voi pitää sitä +salassa. Mutta voidakseni paljastaa Hallin, täytyy minun olla vapaa; en +voi olla yhtiön palveluksessa, joka on hänen tarkastuksensa alainen. + +— Aivan oikein, sanoi ukko miettivästi, kunhan vain edellytykset +pitäisivät paikkansa. Mutta sitä ne eivät tee, ja siitä olen hyvilläni. +Kasteluosakeyhtiö ei ole enää Hallin tarkastuksen alainen. Tosin hän +on yhtiön johtaja, mutta muutaman viikon kuluttua suurin osakkeiden +omistaja erottaa hänet toimesta. + +— Ja kuka omistaa nyt enimmät osakkeet ja kykenee erottamaan hänet? + +Lawson oli hetken aikaa vaiti. + +— Minä omistan ne, sanoi hän vihdoin. Mutta Hallin erottaminen +toimestaan ei ole mikään vaikea asia, koska hän itse on helpottanut +sitä inhottavalla konnantyöllään. + +Ja sitten Hillberg sai kuulla myllykeinottelusta. Hänen hämmästyksensä +oli yhtä välitön kuin hänen harminsakin. + +Hän puolestaan kertoi Lawsonille keksinnön oikean laidan, ja he +olivat kumpikin yhtä mieltä siitä, että Hallin uuden lypsylehmän, +syvälapion toteuttaminen oli estettävä. Päättäväinen ilme kasvoillaan +Hillberg läksi kotimatkalle. Jo seuraavana päivänä hän päätti ryhtyä +kirjoittamaan kirjoitelmaa tästä keksinnöstä erästä teknillistä +aikakauslehteä varten, ja jos se ei auttaisi, oli hänellä toinenkin +pommi varalla. Jos hän voittaisi tässä taistelussa, niin hän voittaisi +myös Margretin luottamuksen jälleen, ja siitä taaskin — sen hän +tunnusti nyt suoraan itselleen — riippui hänen elämänsä onni. + +Oli jo myöhäinen, kun Hillberg saapui Starvilleen. Oli satanut, ilta +oli pilkkosen pimeä, eikä ainoakaan automobiilinkuljettaja tässä pikku +kaupungissa ollut halukas ajamaan pehmittyneitä preeriateitä myöten +pimeässä, jonka vuoksi Hillbergin täytyi ratsain jatkaa matkaansa. + +Hän oli jo ennättänyt seikkailuitta parin peninkulman päähän +Cottonwoodista, kun hän pysähdytti hevosensa päästäkseen selville, +tuikkiko tuli, jonka hän näki edessään, jostain nuotiosta vai hänen +omasta asunnostaan, kun hän äkkiä kuuli tieltä tasaista loiskivaa +ääntä. Hän kuunteli jännitettynä painautuen hevosen kaulaa vasten. +Myöskin hevonen kuunteli; Hillberg huomasi sen elukan levottomasti +hytkähtelevistä korvista. Ääni tuli yhä lähemmäksi. Se ei ollut mikään +hevonen, ei yleensä mikään nelijalkainen eläin; pikemmin se tuntui +ihmisen juoksulta. + +Hillberg aavisti heti pahaa. Jos tuo ihminen kulkisi rehellisillä +asioilla, niin olisi hänellä ainakin hevonen ratsastettavanaan. Jotakin +oli epäilemättä tapahtunut hänen poissaollessaan — siksi tulta näkyi +näin myöhään — hänen verensä jähmettyi ajatellessaan, että Margretille +ehkä oli tapahtunut jokin onnettomuus. Jumala armahtakoon siinä +tapauksessa karkuria! + +Hän veti revolverin tupesta ja odotti pidätellen hengitystään. + +Nyt hän kuuli juoksijan läähättävän hengityksen. Jalkojen loiskina +lokaisella tiellä alkoi käydä epätasaiseksi. Hän odotti, kunnes hän +näki miehen epäselvät ääriviivat edessään. + +— Seis; kuka te olette? huusi hän. + +Hänen äkillinen äänensä kaiku säikähdytti ilmankin hermostunutta +hevosta, se hypähti äkkiä sivulle ja olisi heittänyt vähemmän tottuneen +ratsastajan satulasta maahan, aikoen kääntyä takaisin, mutta Hillberg +sai sen hillityksi. Mies hänen edessään seisoi nyt liikahtamatta. + +— Kuka te olette? toisti Hillberg. + +Hetken äänettömyys. Mies hänen edessään liikahti. + +— Ei kukaan teidän miehistänne, kuului hiljainen vastaus. + +Samassa paukahti laukaus ja Hillberg tunsi kipua käsivarressaan. +Hevonen pillastui. + +— Vai näytät sinä hampaitasi, senkin lurjus, mutisi Hillberg ja ampui. +Revolverin tulessa hän huomasi harmikseen, että mies oli taaskin +kadonnut. Hän ei voinut nähdä häntä, mutta hän kuuli hänen jalkojensa +loiskinan, kun hän sattui astumaan vesilätäkköön. Hillberg kannusti +hevostaan ja aikoi ajaa karkulaista takaa. + +Mutta tuo vanha kaakki oli niin kauan kulkenut rauhallisesti Starvillen +kaduilla, ettei seikkailu innostanut sitä. Sitä oli vaikea saada +edes liikkeelle. Juuri kun Hillberg aikoi laskeutua hevosen selästä +ajaakseen jalkasin miestä takaa, alkoi hevonen käyttäytyä kovin +ihmeellisesti. Se peräytyi taakse ja koetti useamman kerran nousta +takajaloilleen. + +Onneksi kuu samassa pilkisti esiin, ja hämärässä valossa insinööri näki +näyn, joka sai hänen verensä hyytymään. + +Mies, jota hän ajoi takaa, seisoi hevosen edessä pidellen kiinni sen +suitsista, ja parin tuuman päässä Hillbergin päästä kimalsi revolverin +piippu! + +Salaman nopeudella Hillberg hyppäsi alas hevosen selästä, ennenkuin +toinen oli ennättänyt käskeä häntä alas. Ja jälleen revolverin suu +suuntautui häneen. + +— Te saatte kulkea lopun matkaa jalkasin, mr Hillberg, sanoi mies +pilkaten. Minä tarvitsen hevosen. Antakaa pyssynne tänne! + +Turha oli koettaakaan vastustaa, sillä revolverinsuu miltei kutitti +hänen ohimoaan. Muristen vastaan hän antoi aseen toiselle. + +Hetken kuluttua osat olivat kuitenkin vaihtuneet. Hevonen, joka ei +ollut totellut Hillbergiä, oli yhtä itsepintainen karkulaisenkin +käsissä. Ennenkuin tämä oli ennättänyt nousta satulaankaan pillastui +se, ja miehellä oli täysi työ saada se asettumaan. Ja puuhaillessaan +hevosen kanssa hän hetkeksi unohti vihamiehensä. Sitä ei ruotsalainen +jättänyt käyttämättä. Iskettyään nyrkillään häntä leukaan vastustaja +putosi maahan, ja hevonen, joka pelästyi, kun sitä niin äkkiä +kiskottiin suitsista, alkoi nelistää niittyä pitkin laahaten miestä +mukanaan. Kun Hillberg ennätti vapisevan hevosen luo, makasi +karkulainen liikkumattomana ja ruhjoksi potkittuna hevosen vieressä +maassa. + +Hillberg kumartui hänen ylitseen. Mies hengitti vielä koristen ja +lyhyesti. Mahdotonta oli erottaa hänen kasvonpiirteitään, ja kun +Hillberg nosti hänet hevosen selkään, ihmetteli hän mielessään, kukahan +hänen vankinsa oikeastaan oli. Varovaisuuden vuoksi hän riisti häneltä +aseet, vaikkei hän luullut hänen enää olevan vaarallinen. Suitset +toisessa ja revolveri toisessa kädessään hän ratsasti Cottonwoodia +kohti. + +Puolitiessä hän aamun sarastuksessa kohtasi muutamia miehiä, joita +oli lähetetty ottamaan kiinni roistoa. Ne olivat enimmäkseen +kyläfarmareita, ja vaikka he olivatkin hyvillään, kun mies jo oli +vangittu, niin vanha viha kyti sittenkin mielissä. Monta sanaa ei +Hillberg saanut heistä myöskään lähtemään, sen verran hän kuitenkin +käsitti, että vangittu mies oli yrittänyt murhata Jonesin. + +Perille tultua hän antoi luotettavan vahdin huostaan vangin, +joka tunnettiin nyt Bill Williamsiksi, ja sitten hän kiiruhti +huvilaan. Siellä vallitsi yhä sekasorto ja levottomuus. Tom Coyne +oli sairashuoneessa työssä, Elinor hirveän levottomuuden vallassa, +palvelustytöt juoksivat päättöminä edestakaisin; pikku Inga seisoi +yöpaidassaan ja itki, ja ainoa, joka olisi voinut antaa Hillbergille +tietoja, miss Margret, ei ennättänyt monilta askareiltaan muuta kuin +ohimennen silmätä häneen. + +Hillberg, joka oli yltyleensä loassa, päätti mennä kotiinsa siistimään +itseään, ja kynnykseltä hän sanoi Margretille: + +— Olkaa niin ystävällinen, miss Margret, ja lähettäkää tohtori +barakkiin niinpian kuin hän pääsee täältä. + +Margret tarkasteli häntä äkillisen pelon vallassa. + +— Onko teillekin tapahtunut jotakin? kysyi hän pelokkaana. Oletteko +haavoittunut? Hyvä Jumala, nythän näenkin, teidän kätenne on +haavoittunut, siitä vuotaa verta! Tulkaa tänne — pian — niin minä sidon +haavanne. + +— Minulla ei ole mitään hätää, sanoi Hillberg onnellisena nuoren tytön +sanoista ja äänensävystä. Minun vankini on lääkärin kaipuussa. + +— Teidän vankinne? + +Nyt vasta Margret sai kuulla Hillbergin seikkailusta. Kun Hillberg +mainitsi Jonesin nimen, poltti toinen nimi Margretin huulia. Hän tuumi: +Miksikä Hillbergiltä on asia salattava? Eikö hän ole meidän miehiämme? +Mutta samassa hän muisti syvälapion ja vaikeni. + +Sillä välin he olivat astuneet toiseen kerrokseen, Margretin +huoneeseen. Tytön pestessä haavaa ja sitoessa sitä sai Hillberg kuulla +mitä yöllä oli tapahtunut. Williams oli jollakin tavalla päässyt +sairashuoneeseen, missä Maud sattumalta oli vahdissa. Elinor, joka +hetkeksi oli heittäytynyt leposohvalle viereisessä huoneessa, kuuli +äkkiä kuiskaavia ääniä ja sitten huudon. + +— Hän hyökkäsi sisään, kertoi Margret edelleen, juuri samassa hetkessä, +kun mies iski Pa—, minä tarkoitan Jonesia päähän. Elinor kertoi, että +Jones oli seisonut pystyssä vuoteen vieressä, ikäänkuin aikeissa +paeta, mutta saatuaan iskun hän kaatui maahan. Elinorin huuto sai koko +talon jalkeille. Tom ensimäisenä hyökkäsi sisään ja näki Elinorin +painivan huoneen kynnyksellä murhaajan kanssa. Kun me muut tulimme +alas, makasi Elinor tunnottomana lattialla, murhaaja oli paennut, +Jones aivan kuin kuollut, veren virratessa hirveästä haavasta päässä. +Maud oli kuin mieletön, hän ei voinut antaa minkäänlaisia selityksiä. +Ajatelkaahan, jos heidän tällä kertaa olisi onnistunut murhata hänet! +Silloin Elinor varmaankin tulisi hulluksi — hänhän on sitä miltei +jo nytkin. Tom on tehnyt työtä sairaan kanssa koko ajan eikä ennätä +ajatellakaan Elinoria, vaikka hänkin kipeästi tarvitsisi hänen apuaan. +Jospa meillä olisi täällä toinenkin lääkäri. Elinor vääntelee vain +käsiään ja valittaa; sydäntäsärkevää on nähdä hänen tuskaansa. Ei, +nyt minun täytyy kiiruhtaa hänen luokseen. Haava on vain lihaksissa, +mutta pysytelkää kuitenkin alallanne. Pitäkää käsi sidottuna, kas näin. +Hyvästi. + +Margret oli puhunut nopeasti, mutta ovessa Hillberg pidätti häntä; + +— Mutta minä en ymmärrä... + +— Sen kyllä uskon. Tulkaa uudestaan aamiaisen aikana, niin voin ehkä +selittää teille kaikki. Nyt minun täytyy mennä. + +Vielä kerran hän kääntyi takaisin kynnykseltä. + +— Hyvä, että saitte miehen kiinni. Hän voi ilmoittaa, kuka hänen +takanaan seisoo. Älkää vain päästäkö häntä pakoon! + +— Olkaa huoleti, pakoon hän ei pääse. Hän on meikein kuoleman kielissä. + +— Ei — kuolla hän ei saa! Hänen täytyy ensin tunnustaa. + +Sitten Margret juoksi nopeasti portaita alas. + +Hillberg raukka oli vieläkin enemmän ymmällä kuin ennen, mutta hänen +täytyi odottaa kärsivällisesti. + +Kun hän palasi kahdentoista aikana takaisin, seisoi Tom Coyne +ruokasalin kaapin edessä ja söi kaikessa rauhassa voileipää. Ei ketään +muuta näkynyt. + +— Sh! sanoi lääkäri. Ja Hillberg huomasi, että ovi sairashuoneeseen oli +avoinna. + +Hän palasi takaisin verannalle. Tämä salaperäisyys kiusasi häntä. Se +ikäänkuin erotti hänet peninkulmien päähän hänen lemmitystään. + +Tom tuli hänen luokseen uusi voileipä kädessä. + +— Terve ihminen tulee joskus nälkäiseksi, sanoi hän hymyillen. En ole +koskaan ymmärtänyt naisia, jotka onnettomuuden sattuessa heti paikalla +alistuvat vapaaehtoiseen nälkäkuuriin. En saa Elinoria nielaisemaan +pienintäkään palaa; ainoa mitä saatoin tehdä, oli pakottaa hänet +vuoteeseen. Mutta pelkäänpä, että hän unilääkkeistä huolimatta makaa +valveillaan ja kuuntelee pienintäkin ääntä. + +Sitten hän huokasi ja huolestunut ilme levisi hänen kasvoilleen. + +— Sisar parka! Hän on saanut kestää kovin paljon viime aikoina. Kunpa +hän vain kestäisi loppuun saakka! + +Syntyi hetken hiljaisuus. Vihdoin kysyi Hillberg. — Mitenkä on potilaan +laita? Tointuuko hän? + +— Toivon parasta. — Lääkärin kasvot kirkastuivat. — Suurenmoinen +ruumiinrakenne, tavattoman sitkeä. Mutta kaikki riippuu lopulta +sattumasta. En pelkää hänen henkeään, mutta kysymys on siitä, voiko +hänestä tulla terve ihminen, vai tuleeko hänestä idiootti. + +Tom hiipi varpaillaan sisään ja kuunteli ovella. — Veitselläni ei ollut +paljonkaan tekemistä enää. + +Isku, jonka tuo lurjus antoi hänelle, halkaisi pääkallon juuri siltä +kohtaa, missä paha oli. Minun ei tarvinnut muuta kuin poistaa kasvi, ja +se kävi mainiosti. Mutta tuo salamurhaaja kohteli häntä hiukan rajusti; +kaikki riippuu siitä, ovatko toiset aivokeskukset vioittuneet. Sen +saamme tietää vasta hänen herättyänsä. + +Tom pyöritti itselleen savukkeen. + +— Omituista, miten tieteellinen itse sattumakin joskus voi olla, sanoi +hän hymyillen. Lyön vetoa, ettei tuolla rosvolla — mikä hänen nimensä +olikaan? Williams, niin — ettei hänellä ole aavistustakaan kirurgiasta. +Ja sittenkin hän teki saman asian, minkä minä olin aikonut tehdä +niinpian kuin potilas olisi ennättänyt hiukan voimistua — vain sillä +erotuksella, että hänen tarkoituksensa oli tappaa, ja minun parantaa, +ja että hän sen vuoksi käyttäytyi varsin kömpelösti. Pahimman vaivan +hän kuitenkin säästi minulta. + +Tomin puhe oli Hillbergille enimmäkseen aivan käsittämätöntä. Monet +kysymykset polttivat hänen huuliaan, mutta hän ei kysynyt mitään, sillä +hän toivoi saavansa tiedot Margretilta, niinkuin tämä oli luvannut. Ja +tuoltahan hän tulikin, tukien Elinor rouvaa portaissa. + +Tom rypisti kulmakarvojaan. + +— Suo anteeksi, Tom, sanoi sisar omituisen väsyneellä ja elottomalla +äänellä, mutta minun täytyy olla hänen lähellään. — Avuttomana hän +vaipui korituoliin. + +Tom kohautti olkapäitään ja astui sairaan luo, ottaen Margretin +mukanaan. + +Elinor rouva, joka istui siinä kalpeana ja surkeana, ojensi hymyillen +Hillbergille kätensä. + +— Kiitos, että te oman henkenne uhalla otitte tuon miehen kiinni, sanoi +hän kuiskaten. Kovin tärkeää oli, ettei hän päässyt pakoon. Miten on +teidän haavanne laita? Tom on niin kiintynyt potilaaseensa, ettei hän +suinkaan ole ennättänyt huolehtia teistä. + +— Kiitos. Se ei ole vaarallinen, ja minä olen jo saanut mainiota hoitoa +osakseni. + +— Ei pidä koskaan laiminlyödä haavoja, ei vähäpätöisimpiäkään. + +Hän sanoi sen vain jotakin sanoakseen. Hänen katseensa oli +tuskallisesti kiintynyt sairashuoneen oveen. Kuului ääniä sisältä ja +Margret liikkui siellä kiireisesti. + +Sitten kaikki hiljeni. Elinor rouva nousi pystyyn. + +Äkkiä Margret juoksee riemuiten verannalle, kietoo kätensä ystävänsä +vyötäisille ja vetää hänet sairashuoneeseen. Hillberg kuulee hänen +sanovan liikutetulla äänellä: + +— Tule pian! Hän kaipaa sinua — Elinoriaan! Oi kultaseni, hän tunsi +meidät! + +Äärettömän ihmeissään Hillberg näkee Elinorin vaipuvan polvilleen +vuoteen ääreen ja kirkastunein katsein kumartuvan sairaan yli. + +— Mitä ihmettä! mutisi insinööri. + +Mutta hetkeä myöhemmin Margret palasi riemuiten hänen luokseen ja +selitti hänelle koko salaisuuden... + + + + +XXI. + + +Oscar E. Hall oli juuri lopettamassa syvälapio-osakeyhtiön osakkaille +pitämäänsä suurta puhetta, jonka tarkoituksena oli vielä kerran avata +heidän lompakkonsa, jotta yhtiön suurenmoisen tehtaan rakentaminen +lopullisesti olisi turvattu. Jo toista kertaa, sen jälkeen kun +yhtiö oli perustettu, hän yritti kiristää rahaa osakkailta, mutta +tällä kertaa hänen ehdotuksensa ei saavuttanut kannatusta, vaan +sitä suorastaan vastustettiinkin. Toistaiseksi ei koko yrityksestä +oltu nähty vielä mitään muuta kuin tonttiala, ja sittenkin oli se +niellyt jo kahdeksansataatuhatta. Tällä kertaa Hall pyysi vain pientä +neljännesmiljoonan summaa, mutta osakkaista alkoi tuntua, että +rahoja voitaisiin paremminkin käyttää kuin heittää yhtiön arvatenkin +liejuiseen tehdastonttiin. + +Hall oli puhunut suurella varmuudella ja vakaumuksella, mutta sittenkin +mieliala salissa pysyi hyvin kylmänä. Jotakin tuntui ilmassa, mikä +suuresti kiihoitti hänen hermojaan; edellisen talven yhtämittainen +rahataistelu oli suuressa määrin rasittanut niitä. Mies, joka seisoi +puhujalavalla, ei ollut enää sama Oscar E. Hall, jonka kasvoilla +vielä vuosi sitten oli alituisesti karehtinut voitonhymy ja jota +toverit nimittivät Onnen-Pekaksi. Hymyily oli tosin jäljellä, mutta +se oli muuttunut jäykäksi, teennäiseksi — kyltiksi, jonka oli määrä +pettää ihmisiä. Ja hänen katseensa ilmaisi epätoivoa. Siitä ei +ollut paljonkaan apua, että hän oli ruvennut käyttämään silmälaseja +huomattuaan katseensa käyneen levottomaksi ja harhailevaksi. Vanhoja +tuttaviaan hän ei voinut petkuttaa, ja tarkkasilmäinen lääkäri olisi +vaivatta hänen käytöksestään, ihonsa väristä ja hänen katseestaan +voinut lukea morfinistin surullisen tarinan. + +Kaiken talvea hän oli elänyt kuin tulivuorella, tietämättä, mitä +huomispäivä toisi mukanaan. Patterson oli kadonnut hänen näkyvistään, +mutta sittenkin hän alituisesti seurasi häntä kaikkialle. Hän oli +varma siitä, että puolisot olivat yhdessä, mutta hän toivoi viimeiseen +saakka, että Henry Pattersonin henkinen tila estäisi häntä ilmestymästä +enää ihmisten ilmoille. Siinä suhteessa häntä rauhoitti se tosiasia, +ettei Henry ollut ilmestynyt näyttämölle edes silloin, kun Pattersonin +firma yhdeksän kuukauden kuluttua oli huonon hoidon vuoksi joutunut +administratsionin alaiseksi. Että Hall, jonka lähinnä olisi pitänyt +vastata onnettomuudesta, pääsi juridisesti edesvastuusta vapaaksi, +riippui siitä, että hän viekkaudessaan oli osannut siirtää koko +edesvastuun kuolleeksi luullun firman perustajan hartioille. + +Hän olisi jo paljoa aikaisemmin voinut vetäytyä syrjään, mutta hän oli +taistelija luonteeltaan, eikä hänen kannustimenaan ollut kullanhalu, +vaan intohimo. Toive kaikesta huolimatta voittaa omakseen se nainen, +jota hän mielettömästi himoitsi, pidätti häntä yhä. Niinkauan kuin +hän pysytteli paikallaan, vaikkapa maa olisi horjunut miten kiivaasti +hyvänsä hänen jalkojensa alla, oli hänellä ainakin tilaisuus nähdä +Elinoria; sillä ennemmin tai myöhemmin täytyi hänen palata tähän +kaupunkiin, jossa hänellä oli niin paljon etuja, yksinpä aineellisia, +valvottavana. Tätä kohtausta Hallin sielu janosi, se ylläpiti hänen +rohkeuttaan, ja kädet nyrkissä, suuri intohimo sielussaan hän astui +kohtaloaan kohti. + +Hän taisteli nyt viimeistä taisteluaan rahan arenalla. Vielä kerran +hän kohosi pystyyn. Harvoin, jos koskaan hänen kaunopuheisuutensa oli +ollut niin häikäisevä kuin nyt, ja vasten tahtoaan läsnäolijoiden +täytyi ihailla hänen kaunopuheisuuttaan. Mutta luottamusta häneen +ei heillä enää ollut. Paitsi sitä, ettei näkynyt vähintäkään jälkeä +Hallin toiminnasta yrityksen hyväksi, olivat epäluulot heränneet niiden +monien hyökkäysten johdosta, joita itse keksintöä vastaan oli tehty. +Jo ennenkuin yhtiö oli perustettu, oli teknillisessä sanomalehdistössä +hyökätty Hallia ja sitä tapaa vastaan, millä hän oli anastanut +keksinnön itselleen. Useat kuuluisat teknikot olivat puuttuneet myös +asiaan, ja näyttipä siltä, kuin se lopulta tulisi vielä vedetyksi +oikeudenkin eteen. + +Hall tiesi vallan hyvin kuka seisoi tämän taistelun takana. Ja +että samainen mies oli läsnä nyt yhtiökokouksessa, tuotti hänelle +levottomuutta. Joka kerta kun heidän katseensa kohtasivat toisensa, +leimahti kumpaisenkin katseessa vihaa. Hall pui nyrkkiään pöydän alla; +ettei hän enää, sen jälkeen kuin Kasteluosakeyhtiön tarkastajan toimi +oli häneltä riistetty, voinut vahingoittaa maamiestänsä, harmitti häntä +sieluun saakka. Ja tuo mies tiesi myöskin, missä Elinor Coyne Patterson +oleskeli... + +Insinööri Hillberg istui vaatimattomasti salin perällä, lähellä +ulko-ovea, pikkuväen parissa, jota oli viekoiteltu panemaan säästönsä +yritykseen. Hillberg oli vastikään ostanut muutamia osakkeita tässä +yhtiössä; luultavasti ne olivat poisheitettyä rahaa, mutta hänen oli +pakko se tehdä voidakseen olla läsnä yhtiökokouksessa. Ettei hän ollut +tullut ystävällisessä tarkoituksessa, oli selvää, ja hänen kasvonsa +synkkenivät vieläkin enemmän keskustellessaan hiljaisella äänellä +levottomien naapuriensa kanssa. + +Olipa yleisö tässä kokouksessa hyvinkin sekalainen. Tunnettujen +rahamiesten rinnalla istui huonomaineisia keinottelijoita ja +pörssimiehiä sekä pikkuväkeä, joka tuskin edellisenä päivänä olisi +voinut uneksiakaan saavansa istua samassa huoneessa kuin nuo suuret +herrat. Kun katseli tätä monenkarvaista seurakuntaa Oscar E. Hallin +komeasti sisustetussa konttorihuoneustossa, niin ei voinut olla +ihmettelemättä, mitenkä entisen asianajajan oli onnistunut houkutella +ansaansa siksikin varovaisia liikemiehiä. + +Hallin puhetta ei tervehditty suosionosoituksin. Saattoi huomata, +että myrsky oli tulossa. Suuri joukko henkilöitä pyysi puheenvuoroa. +Hall, joka nojautui tuolinsa selkänojaa vasten ja hengitti kiivaasti, +huomasi, että Hillberg oli näiden joukossa. + +— Mitähän nyt seuraa? tuumi hän, ja epätietoisuus raasti siinä määrin +hänen hermojaan, että hän vapisi. Paljon hän olisi uhrannut, jos hän +olisi voinut poistua hetkeksi sisähuoneeseensa ja antaa myrkkyruiskun +valaa uutta voimaa hänen suoniinsa. + +Syytösten hyökylaine löi nyt hänen ylitseen. Toinen puhuja +toisensa jälkeen moitti ankarasti häntä siitä tavasta, jolla hän +oli hoitanut yhtiön asioita, ja johtokunnan uudestivalitsemista +vaadittiin. Yksi ainoa puhuja esiintyi Hallin puolesta, hänen +uskollinen taistelutoverinsa Rudolf Sale, mutta tämän oma luotto oli +liikemaailmassa niin huono, että hän pikemmin vahingoitti kuin hyödytti +Hallia. + +Hall aikoi juuri selittää, että hän, ottaen huomioon kokouksen +mielialan, oli halukas luopumaan johtokunnasta, mutta että hän samalla +tahtoi myös luopua koko yrityksestä, jolloin yhtiön oli ostettava +keksintö häneltä, sen omistajalta, ennenkuin se saattoi ajatellakaan +syvälapioiden valmistamista. Mutta ennenkuin hän ehti tämän tehdä, sai +eräs miljoonanomistaja, Harry MacClellan puheenvuoron. + +— Minulla on valtakirja Worcester-yhtiöltä New Jerseyssä, sanoi hän. +Minä olen valtuutettu tarjoamaan kokoukselle miljoonan dollaria yhtiön +omaisuudesta, sekä irtaimesta että kiinteästä, siihen kuuluvine +keksintöineen ja patentteineen. Yhtiö toivoo, että asia tulisi tässä +kokouksessa ratkaistuksi. + +Sanoi ja istahti. + +Syntyi hetken äänettömyys. Hallin silmät säkenöivät silmälasien takana; +tämä odottamaton tarjous antoi hänelle tilaisuuden vetäytyä arvokkaasti +pelistä, ja olihan sekin lohdutus niiden kiihkeitten hyökkäysten +jälkeen, jotka häntä olivat kohdanneet. Sillä välin toiset laskivat, +miten paljon voittoa koituisi tästä myönnistä, sillä »parempi pyy +pivossa kuin kymmenen oksalla». Ja he katselivat Hallia jo vähemmän +harmistunein katsein; sillä jos he käden käänteessä voisivat tulla +viisikolmatta prosenttia rikkaammiksi, niin varmaankaan ei keksintö +sittenkään ollut aivan hullu. + +— Herra puheenjohtaja, kuului ääni salista, minä pyydän, että +kokoukselle tehtäisiin tiettäväksi, mitä yhtiön säännöissä on sanottu +myönnistä. + +Puheenjohtajana oli vanha entinen senaattori, johon MacClellanin +kultainen tarjous oli tehnyt syvän vaikutuksen, ja hän aikoi juuri +kääntyä Hallin puoleen ja esittää kysymyksen hänelle, kun salin perältä +kuului: + +— Suokaa anteeksi, herra puheenjohtaja, mutta ensiksi pitäisi kai antaa +puheenvuoro jo merkityille puhujille, ennenkuin uusi kysymys otetaan +harkinnan alaiseksi. + +Hillberg lausui nämä sanat. + +— Niin — hm — aivan oikein, sanoi puheenjohtaja hämillään ja kääntyi +sihteerin puoleen. Hall astui samassa puheenjohtajan luo ja alkoi +kiihkeästi keskustella hänen kanssaan. Hänen kasvonpiirteensä +värähtelivät. + +Syntyi kova hälinä. Ääniä kuului sekä puolesta että vastaan. Mutta kun +MacClellan nousi jälleen, hiljenivät muut. + +— Minulla tietenkään ei ole mitään sitä vastaan, että keskustelua +jatketaan. + +Se ratkaisi asian. Puheenjohtaja iski vasarallaan pöytään, Hall palasi +paikalleen huomattavasti kalpeana, ja sihteeri sanoi: + +— Mr Hillbergillä on puheenvuoro. + +Hillberg astui esiin. Silmänräpäyksen ajan hänen katseensa osui +Halliin, sitten hän alkoi: + +— Minun mielestäni edelläkäynyt keskustelu on ollut aivan aiheeton. +Te, hyvät herrat, toimitte, niinkuin te omistaisitte sen arvokkaan +keksinnön, jota te aiotte käyttää hyväksenne ja jonka vuoksi on jo +tuhlattu kahdeksansataatuhatta dollaria. Tosiasia on kuitenkin se — +ja useimmat läsnäolevat tietänevät sen myöskin — että syvälapioyhtiön +oikeus keksintöön perustuu petokseen, suoraan sanoen varkauteen... + +— Varkauteen, sanon minä, jatkoi Hillberg kovemmalla äänellä, johon +se mies on syypää, joka on asetettu tämän yrityksen johtoon ja +teidän rahojenne holhoojaksi. Minua ihmetyttää, että kunnialliset +miehet, täysin tuntien asian laidan, ovat tahtoneet ruveta varkaan +liittolaisiksi ja jakaa voiton hänen kanssaan. Ja minua ihmetyttää +vieläkin enemmän, että sellainen maailmanyhtiö kuin Worcester yhtiö +voi, tekemällä yllämainitun kauppatarjouksensa, alentua varastetun +tavaran kätkijäksi. Varkaus on varkautta, siitä me kaikki olemme yhtä +mieltä. Samoin murha on murhaa, vai mitä arvelette? No niin, tuo mies, +joka istuu tuossa — hän osoitti vihasta värisevällä kädellään Hallia +— on kaksi kertaa varkauden tapahduttua yrittänyt salamurhaajan käden +kautta saada pois tieltään hänelle epämukavan keksijän ja epäilemättä +hän vielä ennen iltaa joutuu lukkojen taakse istumaan, mikä onkin ainoa +sopiva paikka hänen tapaiselleen rikoksentekijälle... + +Mutta nyt puhkesi hirveä myrsky esiin. Huudot »rikollisia syytöksiä», +»kiristystä» sekaantuivat yhtä äänekkäisiin puheenjohtajan vetoamisiin. +Tämä iski voimattomana vasaransa pöytään. Koko sali oli raivon vallassa. + +— Minä voin todistaa joka sanani todeksi, huusi Hillberg. + +Melu hiljeni sen verran, että puheenjohtaja sai äänensä kuuluville: + +— Me emme voi sallia, että te tällä paikalla viskaatte rikollisia +syytöksiä meidän kunnioitusta ja luottamusta nauttivaa uskottua +miestämme vastaan, sanoi hän kääntyen Hillbergin puoleen. Hän aikoi +lisätä: — Minä kiellän teiltä puheenvuoron, kun Hillberg lisäsi: + +— Minä toistan, että olen halukas todistamaan kaikki syytökseni, ja +teen sen heti paikalla. + +— Missä ovat todisteet? kysyi puheenjohtaja, ja kuoro toisti: + +— Todisteet, todisteet! + +Sanaakaan sanomatta astui Hillberg ovelle ja kuiskasi pari sanaa +ovenvartijan korvaan. Palvelija katosi, mutta palasi hetken kuluttua +kolmen henkilön kera, jotka pysähtyivät oven suuhun. Kaksi heistä oli +silminnähtävästi salapoliiseja, kolmas vanki. + +— Tämä tässä on Tim Clayton, alias Bill Williams, nykyään valtiovanki, +tuomittu 16 vuoden vankeuteen moninkertaisista rikoksista, muunmuassa +kahdesta murha- ja myrkytysyrityksestä. Hän on tuotu tänne, jotta hän +antaisi ilmi sen henkilön, joka helisevällä rahalla on viekoitellut +hänet näihin rikoksiin. Puhunko totta, konstaapeli? + +— Kyllä, herra, vastasivat vartijat kuorossa. + +— Tuokaa vanki esille. Nyt, Tim Clayton, katso ympärillesi ja sano +meille, onko näiden läsnäolijoiden parissa sitä henkilöä, joka kolme +kertaa lahjoi sinua, jotta ottaisit sulkuvahti Jonesin hengiltä. + +Puhutellun silmät kulkivat ympäri huonetta ja hetken epäilyn jälkeen +ne kiintyivät pöydän yläpäässä istuvaan mieheen: Oscar E. Halliin. +Hitaasti hän kohotti kättään ja vihasta kiiluvin silmin hän osoitti +sormellaan Hallia. + +Kohina kävi salin läpi. + +Halliin oli Claytonin ilmestyminen vaikuttanut kuin isku vasten otsaa. +Hänestä tuntui ikäänkuin hän olisi nähnyt haamun edessään. Se henkilö, +jota hän vähinten olisi aavistanut näkevänsä, oli juuri Clayton, sillä +edeltäkäsin tehdyn suunnitelman mukaisesti oli Hillberg antanut ukko +Lawsonille toimeksi asiakirjeessä Hallille mainita ohimennen, että +»mies, joka oli vähällä iskeä sulkuvahti Jonesin hengiltä, oli kuollut +haavoihinsa heräämättä tajuntaan». Siten Hall oli ollut aivan rauhassa +voimatta epäillä mitään hyökkäystä siltä taholta. + +Vain suurella ponnistuksella Hall pysyi pystyssä tuolillaan. Hänen +kasvonsa olivat tuhanharmaat ja tuskanhiki helmeili hänen otsallaan. + +— Oletko varma siitä, että mies on oikea? kysyi Hillberg. Läsnäolevien +mielestä kysymys oli joutava, sillä Hallin ulkomuotokin antoi hänet +täydellisesti ilmi. + +— Aivan varma, herra, sanoi Clayton. Tosin hänellä ei silloin ollut +silmälaseja, mutta hän se sittenkin on. Hän nimitti itseään Otto +Carspniksi. + +— Mitä hän maksoi sinulle dynamiittiräjähdyksestä? + +— Tuhat dollaria, herra. Olisin saanut puolta enemmän, jos vain tuo +sitkeähenkinen Jones roisto olisi kuollut. + +— Te kuulette, hyvät herrat, sanoi Hillberg juhlallisella äänellä +kääntyen pelästyneen kuulijakunnan puoleen. Ja sitten hän kyseli +vangilta edelleen. Huone oli äkkiä muuttunut tuomiosaliksi, jossa Hall +oli syytettynä, Clayton todistajana ja Hillberg syyttäjänä. Toinen +rikos toisensa jälkeen paljastettiin kuulijoiden silmien edessä, +jotka värisivät kauhusta kaiken tämän pahuuden edessä: myllypetos +— Hillberg mainitsi muutamin sanoin Kasteluosakeyhtiöosakkeiden +pörssipelin edellisenä vuonna, ja nyt vasta tämä salaperäinen asia +selvisi läsnäoleville, joista suurin osa oli toimivia pörssimiehiä; +myrkytysyritys Cottonwoodin huvilan sairashuoneessa; ja lopulta +viimeinen murhayritys samaa henkilöä kohtaan, jolloin Clayton itse oli +vähällä heittää henkensä, mutta joka tapauksessa kadotti vapautensa. +Halukkaasti vanki vastasi kaikkiin kysymyksiin. Hänelle oli luvattu +rangaistuksen lievennystä, jos hän antaisi ilmi sen miehen, joka oli +viekoitellut hänet kaikkiin näihin rikoksiin. + +Tutkinnon aikana eivät läsnäolijat olleet huomanneet, että Hallin oli +onnistunut kaikessa hiljaisuudessa ruiskuttaa itseensä morfiinia, mutta +kaikki ihmettelivät, mitenkä tuo äsken aivan masentunut mies äkkiä oli +kuin muuttunut, kun hän kohosi pystyyn ja huusi: + +— Tuo kaikki on inhottavaa valhetta! Hänen silmänsä leimusivat ja ääni +vapisi vihaa. — Todistaja on väärä, vihollisteni rahoilla ostettu! + +Hall naurahti, mutta hänen naurunsa kuului hurjalta ja teeskennellyltä. + +— Herra puheenjohtaja, kuului kimakka ääni salista, tahtoisin vain +kysyä, onko näillä rikoksilla, joista mr Hallia on syytetty, mitään +tekemistä keksinnön kanssa? Jollei ole, niin todistajien kuulustelu +olisi käsittääkseni jätettävä oikeuden toimeksi. + +Rudolf Sale puhui. Hän ei tehnyt sitä säälistä toista kohtaan, vaan +saadakseen pelastetuksi rahansa, jotka hän oli kiinnittänyt yhtiöön. + +— Sulkuvahti Jones, selitti Hillberg, on, niinkuin tunnettu, tehnyt +tämän keksinnön, ja häntä kohtaan nuo kolme murhayritystäkin +suunnattiin. Mutta myönnän kyllä, että ensimäinen yritys tehtiin jo +ennenkuin keksinnöstä saatiin selko. + +— Katsokaahan! huusi Sale. Siis koko tämä surkea näytäntö, jonka te +olette pannut toimeen, ei todista pääasiaa: onko keksintö varastettu +vai ei. + +Nyt puheenjohtaja tarttui puheeseen: + +— Mr Clayton, vastatkaa meille: tiesittekö te, miksi tuo mies, joka +lahjoi teitä, tahtoi saada Jonesin hengiltä? + +— Se asia ei liikuttanut minua, vastasi Clayton äreästi. Hän antoi +minulle rahat ja käski minun murhata, siinä kaikki. + +Nyt monet pyysivät puheenvuoroa. Äkkiä kaikki jälleen pelkäsivät omaa +taloudellista vahinkoaan; he käsittivät, mihin tuo kettu Sale tähtäsi. + +Mutta Hillbergin ääni voitti kaikkien muiden: + +— Hyvä, herrat, sitten minä näytän teille toteen, että keksintö _on_ +varastettu. + +Taaskin hän lähetti ovenvartijan ulos, joka tällä kertaa toi muassaan +vain yhden henkilön. + +Se oli pitkä, laiha, hienosti puettu, kaljupäinen herra, jonka päässä +näkyi suuri, ruma arpi. Kasvot olivat hyvin kalpeat ja ilmaisivat +suurta kärsimystä. + +Reippaasti hän astui pöydän luo ja tervehti puheenjohtajaa nyökäten +päätään. Seurakunta tuijotti ääneti häneen. Salissa vallitsi kuolon +hiljaisuus. Hall istui tuolillaan pää taakse nojautuneena, silmät +kiinni ja kasvot kalman kalpeina; näyttipä siltä, kuin hän olisi +menettänyt tajuntansa. + +— Hyvä Jumala, kuului ääni ihmisjoukosta, eihän se ole mahdollista — +tämä on varmaankin näkyhäiriö! + +Aivankuin pommi olisi pudonnut keskelle ihmisjoukkoa. Toiset kääntyivät +kauhuissaan pois, jotta he eivät näkisi mitään. Oliko tämä kummitus? +Haamu haudan tuolta puolen? + +Mutta kun kummitus alkoi puhua, ei hänen äänensä kuulostanut lainkaan +haudantakaiselta: + +— Senaattori O'Mara, jos käsitän asiat oikein, olette te tämän +kokouksen puheenjohtaja. Uskallanko toivoa, että tunnette minut? — +Henry Patterson, nöyrin palvelijanne. + +Kauhu siirtyi tavattoman hämmästyksen tieltä. Läsnäolevista +useat olivat tunteneet Henry Pattersonin, joka aina kamalasta +valtamerionnettomuudesta saakka vuosi sitten oli ollut kadonnut +maailmasta, ja he kerääntyivät nyt hänen ympärilleen. Kaikki tahtoivat +saada selitystä tähän ylösnousemuksen ihmeeseen ja kaikki puhuivat ja +kysyivät yhtä aikaa. + + + + +XXII. + + +Yleisen hämmingin aikana ei kukaan kiinnittänyt huomiota Halliin. Eikä +kukaan nähnyt, että hän hiipi ulos. + +Yksityiskonttorissaan hän viipyi vain sen verran, että hän ennätti +pistää taskuunsa setelipakan ja revolverin ja panna päällystakkinsa +ylleen. Käytävässä seisoi kaksi poliisikonstaapelia naureskellen +ja leikkiä laskien naapurikonttorin pikakirjoittajattaren kanssa. +Hall pääsi huomaamatta heidän ohitseen. Hississä, joka kulki suoraan +kahdennestatoista kerroksesta alas, hän ei tavannut ketään tuttua. +Alhaalla marmorieteisessä seisoi jälleen poliisi, mutta Hall kiiruhti +tervehtien hänen ohitseen kadulle. Sataa tihuutti. Katukäytävän +vieressä seisoi hänen autonsa. Autonkuljettaja tupakoi puun suojassa. +Hall antoi hänelle vapaan päivän ja kävi itse hänen paikalleen +istumaan, ja auto läksi kimmahtaen liikkeelle. + +Hän ei ollut edeltäpäin tehnyt mitään suunnitelmaa. Hän ei tiennyt +minne ajaa. Hän oli paennut vaistomaisesti, lopulta huomattuaan, että +kaikki oli kadotettu. + +Odottaessaan bulevaardin kulmauksessa kadun yli pääsyä, missä tungos +näin aamiaisen aikana oli aina kovin suuri, kuuli hän sanomalehtipojan +käheän huudon pörssitalon edustalta. + +— Lukekaa! Oi hirveää, hirveää! Titanic on antanut uhrinsa takaisin! +Lukekaa kaikki! + +Ihmiset tappelivat sanomalehdestä, jonka etusivulla seisoi tulipunaisin +korkein kirjaimin: + +»Titanicin uhri herännyt kuolleista.» + +Hall sai lehtensä ja astui kylmäverisesti pörssitaloon, missä hän +nopeasti silmäili kirjoitusta, joka ilmoitti Henry Pattersonin +takaisintulon. Hänet oli tunnettu junassa tänä aamuna ja asemalla +oli häntä ollut vastassa sanomalehtireportteri, jolle hän lyhyesti +oli kertonut pelastuksestaan. Myöhemmistä vaiheistaan hän ei ollut +paljoakaan ilmaissut, sen hän vain oli kertonut, että hän oli viettänyt +talvea perheensä kanssa Floridassa heikontuneen terveytensä vuoksi. Ja +kysymykseen mitä hän arveli Pattersonin firman vararikosta, oli hän +vastannut: + +»Minä otan asiat omiin käsiini ja kaikki mitä voidaan tehdä, tulee +tehdyksi. Se ainakin on varma: ei kenenkään tarvitse joutua kärsimään +minun tähteni...» + +Sanomalehtimiehet olivat sittemmin koettaneet tavata Elinor rouvaa +Pattersonin huvilassa, mutta ei ketään päästetty hänen puheilleen. +Hänen kuvansa oli kuitenkin sanomalehdessä samoinkuin Henry +Pattersoninkin. + +Nyt Hall ei epäröinyt enää minne ajaa. Elinorin kaunis kuva oli +saattanut hänen verensä kuohumaan. Ja niinpian kuin tungos hiukan +hälveni ja hän pääsi vähempiliikkeisille kaduille, ajoi hän täydellä +vauhdilla eteenpäin. + +— Elinorin luo! kuului ääni hänen sielussaan. Hillittömän intohimon +ajamana hän tahtoi vielä kerran nähdä rakastettunsa, maksakoon +se hänelle vaikka hänen henkensä. Vain nähdä hänet, imeä hänet +katseillaan. Sitten — niin sitten hänestä oli yhdentekevää miten hänen +kävisi. + +Palvelija, joka avasi, tunsi hänet ja hetken aikaa epäröityään hän +läksi ilmoittamaan hänen tulonsa. Hall seurasi palvelijan kintereillä, +ja Elinorin kieltävä vastaus jähmettyi hänen huulillaan Hallin astuessa +sisään. Kaikkein vähinten Elinor olisi osannut odottaa hänen tuloaan. +Olisihan Hallin nyt jo pitänyt olla lukkojen takana. Äkkiä hänen +sydämensä puristui kokoon hänen ajatellessaan, että Henrylle ehkä oli +tapahtunut jotakin. + +— Mitä on tapahtunut — taivaan tähden, mitä on tapahtunut? huudahti +hän. Onko Henrylle tapahtunut jotakin? + +Elinor oli turhaan pyytänyt saada seurata miehensä mukana tänä aamuna +kaupunkiin voidakseen suojella häntä vaaralta, joka varmaankin uhkasi +häntä. Siksipä Hallin äkillinen tulo näytti nyt vahvistavan hänen +pelkonsa. + +— Niin, vastasi Hall omituisesti hymyillen, jotain on Henrylle +tapahtunut, mutta tuskinpa sitä, mitä te pelkäätte, Elinor. Hänen +voittonsa on nyt täydellinen, ja minun on aika vetäytyä pois. + +Hän vaikeni hetkeksi ja nojasi toisen kätensä raskaasti pöytään, kaiken +aikaa katsellen Elinoria. Hän näytti olevan valtavan mielenliikutuksen +vallassa, mutta hänen äänensä oli hillitty, joskin alakuloinen, kun hän +jatkoi: + +— Mutta ennenkuin minä katoan, tahdoin viimeisen kerran nähdä +teidät. Minun tunteeni teitä kohtaan eivät ole mikään salaisuus; te +ette vain käsitä niiden syvyyttä ja voimaa. Ne tuntuvat teistä ehkä +loukkaukselta. Mutta minä sanon nyt teille, ja teen sen kuolevan +vakavuudella: tämä onneton intohimo on tehnyt minusta sen, mitä nyt +olen. Onnellisempien olosuhteitten vallitessa olisi tulos ollut +toisenlainen. Teidän vallassanne oli tehdä minusta hyvä ihminen, mutta +te ette tahtonut tietää minusta, ja kun sittenkin tahdoin voittaa +teidät omakseni, niin tuli minusta se mikä nyt olen, pahuuden hirviö. +Myöntäkää sitä paitsi, että omituiset olosuhteet toivat suorastaan +viettelyksen tielleni... + +Hän ojensi vartaloaan ja jatkoi kädenliikkeellä: — Tahdoin saada kultaa +voidakseni tuhlata sitä teille. Mutta jotta teidän kiitollisuutenne +minua kohtaan olisi sitä suurempi, tahdoin että tulisitte köyhänä +luokseni! Vähällähän se olikin onnistua minulta! Ja teidän rinnallanne +olisi minusta tullut hyvyyden sankari. + +— Kohtalo oli vastassani, ja nyt olen nujerrettu. En koskaan enää tule +vaivaamaan teitä. Mutta kun te ajattelette lähemmin kaikkea tässä +uudessa valossa, niin te ehkä tuomitsette minua lempeämmin. Jääkää +hyvästi, Elinor... + +Hetken aikaa Hall epäröi. Elinor hengitti kiivaasti. Hänen silmiinsä +nousi kuumia kyyneleitä. + +Nyt Hall kääntyi mennäkseen — kuin masentunut, vanha ukko. + +— Mr Hall, sai Elinor vaivalla sanotuksi. + +Kiihkeänä Hall kääntyi häneen. Elinor ojensi hänelle kätensä, joka +vapisi. Hall tarttui kiihkeästi siihen, kumartui alas ja suuteli sitä. + +— Jääkää hyvästi, mr Hall. Ja olkaa varma siitä, että minä viimeisenä +tuomitsen teitä. + +Hetken aikaa heidän katseensa kohtasivat toisensa. Sitten Hall poistui +nopeasti huoneesta. + + * * * * * + +Myöhemmin illalla, kun Henry Hillbergin seurassa palasi Chicagosta, +kutsuttiin hänet puhelimeen. Kun hän astui jälleen perheensä pariin, +oli hän hyvin kalpea ja hiljainen. Elinor pakotti hänet vihdoin +puhumaan. + +— Se oli salapoliisipäällikkö. Hän ilmoitti, että jonkun matkan päässä +Chicagosta oli tavattu murskaantunut auto, ja sen alla makasi hengetön +mies. + +Elinor huudahti ja katsoi mieheensä suurin, pelästynein silmin. + +— Oliko se — —? + +Henry Patterson nyökkäsi alakuloisena päätään. — — Niin, se oli Hall, +sanoi hän hiljaa. Poika parka... + +Yhden seikan hän kuitenkin salasi vaimoltaan, sen nimittäin, että +ruumiilla oli ollut ampumahaava ohimossa, joka luultavasti heti oli +tappanut hänet. + +Margret ja Hillberg tulivat nyt sivuhuoneesta verannalle. He eivät +tienneet mitään puhelin-ilmoituksesta, ja suuri ja uusi ilo loisti +heidän kasvoillaan. He pitivät toisiaan kädestä. + +Henry ensimäisenä huomasi, että heissä oli jotakin erikoista. +Ponnistaen voimiaan hän työnsi luotaan surullisen tapahtuman, joka +painosti hänen mieltään. + +— Ahaa! huudahti hän ja uhkasi molempia rikollisia sormellaan. Te +näytte kohdanneen Amorin tuolla hämärissä. Katsohan heitä, Elinor, +miten he punastuvat! + +Elinor kiiruhti nyt nuorten luo iloisesti yllätettynä. Yksi hänen +rakkaimmista toiveistaan oli täyttynyt. + +— Henry, katsohan, tässä on vihdoinkin ilahduttava tulos sinun +onnettomasta syvälapiostasi, sanoi hän onniteltuaan nuorta paria. Se se +vei heidät yhteen. + +Mutta Henry Pattersonin ajatukset olivat kulkeneet toiseen suuntaan. +Hän nousi paikaltaan ja veti syvään henkeään. + +— Niin, sanoi hän, me olemme kyllin kauan eläneet Titanicin varjossa. +Astukaamme nyt vihdoinkin auringonpaisteeseen... + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 78146 *** |