Initial commit of ebook 77787 filesHEADmain

4 files changed, 2560 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77787-0.txt b/77787-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..2287488
--- /dev/null
+++ b/77787-0.txt
@@ -0,0 +1,2544 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77787 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+VAINON AJOILTA
+
+Runoja
+
+
+Kirj.
+
+HILJA TAMMINEN
+
+
+
+
+
+Tampereella,
+Tampereen Työväen Sanomalehti Oy,
+1923.
+
+
+
+
+SISÄLTÖ:
+
+I. KERTOVIA RUNOELMIA
+
+   Ballaadi vainon ajoilta.
+   Mitä kertoi keltavarpu.
+   Kevään tytti.
+   Vangin kevät.
+   Tihutyö.
+   Pakolaiset.
+   Valkea orjatar.
+   Sairashuoneella.
+   Joulunaattona.
+   Aunukselainen romanssi.
+
+II. RAUTAKAHLE
+
+   Rautakahle.
+   Karsinan oljilla.
+   Vankilasta toiseen.
+   Eessä on valkea muuri.
+   Ei paista Jumalan päivä.
+   Tuopa huonolla huvia.
+   Äidin käytyä.
+   Koppitoverille.
+   Sukankutoja.
+   Pyyhi kyynele.
+   Ikkunaristikoilta.
+     Tiu'ut.
+     Pälvet.
+     Lapsi.
+     Kukat.
+   Aamulla.
+   Uni.
+
+III. VANKILEIRILLÄ
+
+   Herääminen.
+   Nälkiintynyt.
+   Kuoleva.
+   Vapaaksi.
+   Vangit työssä 1-2.
+   Piharuohikolla.
+   Evään tuonti.
+   Juuriltaan silvotut.
+   Sisarukset.
+   Hautojen luona.
+   Hurmekenttä.
+   Polttavin silmin.
+
+IV. YSTÄVYYS JA LEMPI
+
+   Ystävälle 1-3.
+   Sä olet 1-2.
+   Kulkurille.
+   Ka'onnut kulta.
+   Öinen erohetki.
+   Lemmitylleni.
+
+V. TÄHYSTELYÄ
+
+   Muuan vierailu.
+   Eemi.
+   Äidin varoitus.
+   Laiskuri.
+   Helmi.
+   Onni.
+
+
+
+
+
+
+I. KERTOVIA RUNOELMIA
+
+
+
+
+BALLAADI VAINON AJOILTA.
+
+
+    Satain salpojen takana,
+     sellin harmajan hämyssä
+    nainen valju vaikerehti,
+    mustakulma näin kujerti:
+    »Ylen aikoja on vierryt,
+     monta kuukautta kulunut,
+    vuotta kaksikin ka'onnut
+    näkemästä kullan kannon,
+    kä'en viime koskennasta,
+     suukon saannista suloisen.
+
+    Olipa tulossa talvi,
+    aika joulun joutumassa,
+    kulta silloin kauas kulki
+     pahansuopia pakeni.
+
+    Ve'et vetreät valutin
+     sinisistä silmistäni
+    lähetessä lähtöhetken.
+    Kätes kiersit vyötärölle,
+     povellesi pääni painoit
+    vasten rintoas rakasta.
+    Siinä sain suloisen suukon,
+     kuulin lempilausehisen.
+
+    Heltisi kätesi hellä,
+     vyöhyt vahva vyötäröltä.
+    Pian pistihet pihalle.
+    Hyvästiksi herttaiseksi,
+    viimeiseksi viestiseksi
+     heitit hellän katsehisen.
+
+    Huoli tunkihe povehen,
+    mure musta mieleheni,
+    kun näin kultani katosi
+    synkän kuusikon sylikin,
+     taakse taajan honkametsän.
+
+    Tuon en jälkehen tavannut.
+
+    Tuosta kuukausi kuluvi,
+    vieri viisi viikkokautta,
+    jopa veivät vankilahan
+     panivat pahan sijalle.
+
+    Täällä kolkossa kolossa
+     päivät päättymättömiä,
+    vaivoin viikot vieriävät,
+    tuskin kuukau'et kuluvat.
+     Aina muistan armastani
+    apeoina aamusina.
+    Muistan puolison poloisen
+     iltoina ilottomina.
+
+    Kolmasti lumi sulanut,
+    valkovaippanen valunut,
+    kolmasti kevät kerinnyt,
+    versonut on nurmi vehmas
+     siitä kun sinut tapasin.
+
+    Kukat kolmasti kohonnut,
+    kolmet lehet koivu saanut,
+    tuomi kukkaset koreat
+     minun koi'on koskematta.
+
+    Kahet on maalla marjat ollut,
+    punapuolaset aholla
+     poloisen mun poimimatta.
+
+    Kahesti kesäiset linnut
+    muille maille muuttanehet
+    vangin kurjan kuulematta
+    sulosuitten soitteloa
+     helkytystä heljäkielten.
+
+    Vieläkö minun poloisen
+    tavanneepi talvi uusi,
+    saavuttaapi syksy kolmas
+    tässä paikassa pahassa
+     ou'ossa olosijassa?
+
+    Lensi kyyhkynen kylästä
+     kaunokaula kaupungista
+    sellin laskihe lasille.
+     Mursihe valio vaimo
+    murusia muutamia,
+    ripotteli rippehiä.
+     kyllin syö'ä kyyhkyläisen.
+
+    Kysyi kyyhkyltä poloinen
+     usein linnulta uteli:
+    »missä mairut matkaelit,
+    kussa kaarsit kaunokaula?
+    Tuletko meren takoa,
+     yli selkien sinisten
+    vellovan vetosen poikki?
+    Näitkö tummatukkaistani
+    matkoavan maata pitkin?
+     Käviikö kylässä kyyhky,
+    missä armaani asuvi,
+    omani olostelevi?
+    Puhu kultainen puluni,
+     hohtokaulani kuherra!» —
+ 
+    Sanoi siihen juovasiipi:
+     »kulkenut en kaukomaita,
+    mennyt en meren ylitse;
+    ole en omaasi nähnyt,
+    kaivattuasi kohannut
+     Kuljin kultani keralla,
+    oman kanssa kaunokaisen.
+    Liitelin ihanat ilmat,
+    siniaavat siivin sousin,
+     valkopilvien pihoille,
+    luokse hohtohattaroi'en.»
+    Näinpä lauloi lieto lintu,
+     puheli pulu, sorea.
+
+    Kulkevi so'an sanomat
+    tie'ot tarkat taisteluista.
+    Muurin yltävät ylitse,
+     käy läpi lukitun uksen.
+
+    Haastelevi vaimo valju
+    kuultua verisen viestin:
+    »oma oisipa uroni
+    miesten parhai'en parissa
+     tuoksinassa taiston tuiman!
+
+    Olet mieleinen minulle,
+    jospa kannat kalpoasi
+     eestä aatteen armahaisen.»
+
+    Vietti vaimo päiviänsä
+    surren sulkujen sisällä
+     kaihoin vankikammiossa.
+
+    Miespä maita, matkoavi,
+    Uros urkeni ulomma.
+
+    Muisti vaimon valkeaisen,
+    Naisen nauravan kotona.
+
+    Mies se mielevä puheli,
+     noinpa haasteli halulla:
+    »vieläkö minua muistat
+     kaipaelet kultoasi?
+    Tokko tahtonet takaisin
+    suvainnetko saapuvaksi
+     poloisen palajavaksi?
+
+    Poves onko pohjukassa
+    vielä rahtu rakkautta?
+    Sykkiikö sy'än sinulla
+     yhä eestä ystäväsi?»
+
+    Aika kulki kulkuansa.
+    Mies nyt toimissa tosissa,
+    partaurhojen parissa
+     askarteli aatetyössä.
+
+    Yhä muisti marjuttansa
+    mustakulmoa murehti.
+    Näin nyt haastoi huolissansa
+     uros uhkea pakisi:
+
+    »Kusta löy'än kultaseni
+     mistä omani osannen,
+    täältä poi'es kun palajan
+    koitunen kotisijoille?
+    Yhytänkö ystäväni
+    uroon uu'en kainalossa
+     vieraan vierellä verevän?
+
+    Jospa ystävän yhytän
+     kaunon toisen kainalossa,
+    painuvan povea vasten
+    ojentaman olkapäälle,
+    toki toisen surmoaisin,
+     tahi tappanen molemmat!
+
+    Eli ehk'en soimaele,
+    ehk' en kurjoa kiroa.
+    Ovelta takasin työnnyn
+    ukselta jo poi'es pyörrän,
+     vaikka on sy'än sytenä.»
+
+    Aika eellehen eteni,
+     Uro urkeni ulomma.
+    Saapuvi sotisijoille,
+    tuli tappotanterille
+     Kantoi kauno kalpoansa
+    puolesta hyvän asian,
+    tempasi teräksen vyöltä
+     eestä aattehen ylevän.
+
+    Tuli tuimat syksyn tuulet
+    kylmi kukkaset koreat.
+    Puunti puolaset mäellä,
+    lehet koivun kellertivät,
+     pihlajat punassa hohti.
+
+    Saapuvi paha, sanoma,
+     vierivi viluinen viesti
+    naisen valjun vankilahan,
+    koppikin kovaosaisen:
+    »Kuoli kultasi sorea,
+    kaatui kalvan kalskehessa,
+     miesten miekanmittelössä.»
+
+    Saatua surusanoman
+     vaikerteli vaimo vaisu:
+    »Lähtenen manan majoihin
+    painun tuonelan tuville,
+     tästä huolihuonehesta
+    kauheasta kammiosta,
+    koska kuoli kulta kaunis
+     sortuihe sorea sulho.»
+
+    Silloin muisti hän emosen,
+    äitikultansa kotona.
+    Muisti äitinsä murehen
+     vanhempansa vaivan suuren.
+
+    Tuosta helmiksi heruivat,
+    kyyneliksi kirposivat
+    iltojen ikävät kaikki,
+     öitten mustien murehet.
+
+    Äiti kirjeen kirjoitteli,
+     emo saatteli sanoman
+    taakse rautaristikkojen.
+    Noinpa virkkoi vanha vaimo:
+    »Tytär telkien takana,
+     lapsi vaisu vankilassa
+    olet mielessä minulla,
+    muistossa murenematta.
+    Kyynel virtana valuvi
+    tähtesi tytär poloinen,
+     eestäs lempilapsueni.
+
+    Aamulla anivarahin
+     toiset töillensä menevi,
+    ahkerat ahertamahan,
+    minä muistan marjuttani.
+    Päivin kaikin kaipaelen
+    tytärtäni tuutimaani,
+     käsivarsin kantamaani.
+    Ilta kun tulevi tuosta,
+    levon aika aukeavi,
+    maata miekkoset menevät
+    siirtyvät leposijoille.
+     Minä vanha vaimo kurja
+    saa en silmähän unosta
+    ainoalta aatokselta:
+    saatko vaisu vankilassa
+    unhoa unettarelta?
+     Ristin rinnalle käteni,
+    polo painun polvilleni,
+    rukous kohoopi kohta
+    isälle ikihyvälle
+     puolesta tytär poloisen.
+
+    Oipa lempilapsueni,
+     tytär tuskin tuu'iteltu,
+    kaikki haikeat halusi
+    synkimmät sy'änsurusi
+    heitä helmahan Jumalan!
+     Siitä auvo aukeaapi,
+    lohtu lempeä tulevi.
+    Vaikka konsaan et kohanne
+    elossa emo poloista,
+     saanen laivahan salissa
+    asunnoissa autuaitten
+    sulkea sinut syliini.
+    Kukaan siellä ei erota,
+     pahansuovat poi'es raasta.»
+
+    Vaimo vuoteella viruvi,
+    avosilmin siirteleikse.
+    Poltto suonissa palava,
+     rinnassansa tuska tuima.
+
+    Emon saatua sanoman,
+    viestin vienon äitivanhan,
+    suru itkuksi sulihe,
+     pisaroiksi rinnan pinne.
+
+    Voihki vaimo vuotehella:
+    »Oipa nyt oma emonen,
+    äiti kallis kantajani,
+    lopun tunnen jo tulevan,
+     piinan pitkän taukoavan.
+
+    Nähä en sinua, saane,
+     heittyä en helmanasi.
+    Suloiset luin sanasi,
+    lauhat lempilausehesi,
+    tunsin tuosta maamon mielen,
+    äiti, äänesi tajusin.
+     Kiitos kulta äitiseni,
+    kiitos hoivasta, hyvästä,
+    hempeästä hellinnästä!
+    Ällös maamoni murehi,
+    vaikkapa varahin painun
+     mullan mustahan povehen!
+    Ehk'en toivo taivahia,
+    tieän tehneeni parahin,
+    osanneeni oikeahan,
+     näin kun kannan kahlehia
+    puolesta pyhän asian.
+    Hyvästi emoni hellä!
+     Katkeaa jo kahle julma,
+    pääsen paulasta pahasta
+    oman puolison povelle.»
+    Ääni vaisu vaimenevi
+     voihkeeksi kivun kipeän.
+
+    Yksin vietti yönsä pitkän.
+     Aamuauringon sätehet
+    pilkki pienestä lasista,
+    löysi vaimon vuotehelta.
+    Kerran henkäs hento rinta,
+     käsi valkea vavahti.
+
+    Kyyhky itki ikkunalla,
+    hohtokaulanen kuhersi
+     kuolemata naisen nuoren.
+
+    Saivat äidille sanoman
+    tie'on tarkan tyttärestä:
+    »Sairas salpojen takana,
+    siukka muurien sisällä
+     on nyt lempilapsuesi.»
+
+    Läksi lasta katsomahan,
+     omaa tyrmähän tytärtä.
+    Kysyy portilla poloinen:
+    »Nähä saanko sairastani,
+    lempilastani kohata?»
+     Vastas vartija vihainen:
+    »Kuoli kurja tyttäresi.»
+    Kysyi vielä vaimo vanha:
+    »Saanen kuollutta kohata,
+    panna paarille poloisen,
+     asetella arkkusehen?»
+    Vartija äkänen äyski:
+    »Jo on kuollut kuopattuna,
+    mullan pantu jo povehen.»
+    Portin paiskasi pahasti,
+     tylyn työnsi kiinni uksen.
+
+    Maahan vaipui vanha äiti,
+     rinnassa tulinen tuska,
+    oas pistävä povessa.
+    Itki maassa marsuttansa,
+    tuonen tuhoja, nureksi:
+     »Oisit taatto taivahinen
+    minun korjannut kotia
+    vanhuksen vaeltamasta,
+    kun nyt kutsuit naisen nuoren,
+     valkeaiseni valitsit.
+    Oipa lapseni omani!
+    Pienenä sua pitelin
+    sylissäni sylkyttelin,
+     hoi'in hellin helmassani,
+    vierahan vihattavaksi,
+    pahain syyttäsi sysiä.
+    Poi'es kuolit kukkaseni,
+    punapuolani putosit
+     kä'en hellän hoitelutta.
+
+    Oisin ottanut omani,
+     asetellut arkkusehen,
+    pessyt pehmein kätösin.
+    Oisin puhtaihin pukenut,
+    vaalitellut valkeahan.
+     Kultasuortuvat sukinut.
+    Kukat pannut kulmillesi,
+    punaruusut rinnan päälle.
+     Tie'ä en tytär poloni,
+    mihin sun pahat panivat,
+    hautasivat kerjäläiset.
+    Ei kukaan kumpuas kukita,
+     solmi sulle seppelettä.
+
+    Mihin nyt kuljen kurja vaimo?
+    Kusta koito saan kotini,
+    mistäpä majan matalan?
+    Poissa on vävy väkevä,
+     poissa mairut marjaseni.» —
+
+    Nousi kurja kulkemahan,
+    vavisten vaeltamahan,
+     tietä käymähän kivistä.
+
+
+
+
+MITÄ KERTOI KELTAVARPU.
+
+
+    Lensi lintunen lasille,
+    keltarinta ristikolle,
+    siinä virtensä viritti,
+     helähytti heljän laulun.
+
+    Noinpa lintunen liversi,
+     vierähytti virren varpu,
+    syvältä sy'änkerästä,
+    kupukullan pohjukasta:
+    »Oi, te herjat luonnonherrat,
+    inehmoiset te ihalat,
+     kuin on kurjaa elonne,
+    kohtalo kovaosaista.
+    Veli veljeä vihaavi,
+    suku toista sorteleikse,
+    raasteleikse raivopäänä,
+     kostomielellä kovalla.
+
+    Ylinnä ylistetähän,
+     sorjiksi sotatekoja,
+    kaunehiksi kalvan töitä,
+    miekan mittelö jaloksi.
+    So'an urheita uroja
+     parahiten palvotahan,
+    jumaloi'en juhlitahan
+    Ristilöitä rinnan täy'en,
+    kukkakiehkurat koreat
+     saapi sankari sotainen.
+
+    Oi, te houkat herjamielet,
+    ihalat inehmon lapset,
+    jotka soitatte so'alle,
+    veritöille veisoatte,
+     julmuuksille juhlan teette!
+
+    Soitan so'asta minäkin,
+    vierähytän vaisun virren,
+     varpurukka vaikertelen.
+
+    Ollut en so'assa itse,
+     olinpa sotisijoilla.
+    Kerron koito kuulemani
+    näöt nähtyni sanelen:
+     »Kevätpäivänä pätöisnä,
+    kevätaamun auteressa,
+    lensin lintu liukassiipi
+     etsien pesimäpuuta.
+
+    Puu oli poikki pirstoeltu,
+    Silvottu sälöiksi sorja.
+
+    Tuosta käännyihen kylähän,
+    luokse tuttujen tupaisten,
+     pirttien pihoille pienten.
+
+    Mitä näin minä näkyjä
+     ihmisien ilkitöitä?
+    Kaikki tuhkana tupaset,
+    pirtit poltettu poroksi,
+    raunioksi raiskaeltu.
+     Siinä haamut hoiperehti,
+    valjukasvoiset, vaelsi
+    kylmillä kotisijoilla,
+     kotikullan raunioilla.
+
+    Kohos kauhuja etehen
+     kauan aukolla avaran,
+    kynnyksellä kolkon kuopan:
+    runneltuja ruumihia,
+     silvottuja sirpaleita,
+    äsken suonet sykkäeli,
+    liikkui jäntevät jäsenet,
+     nyt on kauheena kasana.
+
+    Näinpä laumat lapsosia,
+    nälännähneitä poloja
+    matkoille menevän mieron,
+     kerjuteille herkeävän.
+
+    Kuulin itkuja kujilta,
+    valitusta valtateiltä.
+    Lapset itkivät isiä,
+    nei'ot sulhoja surivat,
+     miehiänsä vaimot valjut.
+
+    Laskeun likemmä tuosta,
+     painun pellon pientarelle.
+    Eineeksi jyvästä etsin,
+    muutamata murkinaksi.
+     Siinä pelto perkkaamatta,
+    kyntämättä, kylvämättä.
+    Löytyypä vakoa vainen
+     tykin kuulan työntämätä!
+
+    Lensin tuosta lehvistöhön,
+    sy'än synkkänä surusta,
+    murehesta mieli musta.
+     Mietin nähtyjä näkyjä.»
+
+    Noinpa lintunen liversi,
+    keltavarpunen valitti,
+    rautaisella ristikolla,
+    kopin kolkon ikkunassa,
+     paisteessa kesäisen päivän.
+
+
+
+
+KEVÄÄN TYTTI.
+
+
+    Jälkehen verisen vainon,
+     taiston talvisen perästä
+    kerkeä kevähän tytti
+    kultakutrinen, korea,
+     simahuuli, silkkihuntu
+    keijuna ketoa kiisi,
+    notkeana nummen viertä.
+    Tuosta harjulle halasi,
+     kiipes vuoren kiirehelle.
+
+    Siitä silmäsi sivumma
+     katsehella kaunoisella.
+    Mihin katseensa kajosi
+    siitäpä lumi sulavi,
+    mihin silmän siirteleikse
+    heti routa raukenevi,
+     kirpoavi kirsi kylmä.
+
+    Kerkeä kevähän tytti
+     hajahapsi, hienohelma,
+    tuosta astuvi alemma,
+    laskehtihe laaksomaille;
+    kulki koivikon korean,
+     notkui nurmen nukkavierun.
+
+    Kuhun koski kengän korko,
+     siihen kukkanen kohosi.
+    Mihin polki pieni jalka
+    siihen nousi nurmen nukka.
+    Missä huntunsa hajotti,
+    silkkiliinan liehahutti
+     siinä puhkes lehti puuhun.
+
+    Kerkeä kevähän tytti,
+     kevään impynen ihana
+    laulun heljän helkähytti
+    huulilla hunajasilla.
+    Sanat helminä helisi,
+     kultakelloina kulisi.
+
+    Herkesi heleä ääni,
+     vaimeni sorea soitto.
+    Tyhjään eipä ehdykkänä,
+    ilo ilmoihin hupene.
+     Syntyi siitä sirkkusia,
+    korentoisia kohosi.
+    Silkkisiipiperhosia
+    helovärein hohtavia
+     siitä ilmoille yleni.
+
+    Kerkeä kevähän tytti,
+     kultakutrinen, korea
+    liehui perhojen perässä,
+    leikki sirkkain siskosena.
+     Nauru hopeena helisi
+    huulilta hymyäviltä,
+    siitä sai puronen soinnut,
+     vesi heljä helkkehensä.
+
+    Yhtä eipä tytti tainnut,
+     kevään keijunen osannut:
+    vehreällä verhoella,
+    kirjokukkasin kutoa
+    jälkiä so'an orihin,
+     kalman kauhean kavion.
+
+
+
+
+VANGIN KEVÄT.
+
+
+    Paistoi kerran päiväkulta,
+     heloitti heleä pouta
+    läpi ruutujen rumien,
+    särörautojen raoitse.
+    Tanssi säihkyvät sätehet,
+    leikki lapset päiväkullan
+     sellin seinällä hämärän.
+
+    Aloin siitä arvaella
+    talven vallan taittuneeksi,
+    tietää tuostapa osasin
+     kevään kohta kerkeävän.
+
+    Itse nousin ikkunahan
+     kiipesin lasin lähelle.
+    Taakse tankojen tähysin:
+    joko armas aurinkoinen
+    on lumen sulaksi saanut?
+     Joko nousee nurmen nukka,
+    kohoo kukkanen korea.
+    Onko saanut Suomellemme
+     kiurunen koreakieli,
+    Hitain taivosen tasolla
+    siniaukeeta sipuen,
+    nousten kohti korkeutta,
+     soitellen sulosäveltä.
+
+    Noita huomata halasin
+    Töitä kerkeän keväimen.
+
+    Katsoin ristikon raosta;
+     lumen näinpä lähteneeksi
+    pois jo vankilan pihalta.
+    Siitä ei silmälle iloa.
+    Rujatunkiot törötti
+    siinä alla akkunani.
+     Tuosta katsoin kauvemmaksi,
+    sivu muurin silmäelin.
+    Eipä koreaa kohannut
+    sielläkään ei silmä nähnyt
+    nurmikkoa nousevaksi,
+     kukkaista kohoavaksi.
+
+    Paistoi kirkas päiväkulta,
+    heloitti heleä pouta
+    paljahille paatosille,
+     kaljun kallion kylelle
+
+    Enpä kuullut kiurun ääntä,
+     leivon laulua iloista.
+    Liiaksikin lintusia
+    muurin päälle kun pälysin,
+    vakavat varikset siinä
+     haaskalinnut haastelivat
+    kesän tuumien tulosta.
+    Aina lensihe lähelle
+    tuiskahteli tunkiolle,
+     etsi einehen paloja,
+    ruuan tähteitä tähysi.
+    Siitä siiville kohovi,
+    yläilmoihin yleni,
+     raakkuen hyvät hyvästit.
+
+
+
+
+TIHUTYÖ.
+
+
+    Honkia pohjan vihuri puistaa,
+    hurjana vinkuu raivossaan,
+    aikoen irti kiskoa, suistaa
+     maahan ne kaikki juuriltaan.
+
+    Yö nokimusta, myöhä on. Laitaa
+    metsikön yksin kiertävi mies.
+    Minne näin rytöpolkua kaitaa
+    johtavi nyt sydänyöllä ties?
+
+    Yössäkin säihky synkeä ihan
+    silmistä lieskana leimahtaa.
+    Sielua syövän, polttavan vihan
+    loimua lienee kauheaa.
+
+    Tummana talojen ryhmä liki
+    metsikön reunaa häämöttää.
+    Tuika ei tulet, ihmiset siki
+    nukkuvat. Raivoo myrskysää.
+
+    Hiljensi mies jo käyntinsä vinhan,
+    seisovi vaiti, kuulostaa
+    ääniä yöstä. Hymynsä inhan,
+    riettaan pimeys verhoaa.
+
+    »Hyvä on», näinpä virkkavi, »valo
+    tuika ei ykskään. Työhön siis!
+    Kohta on punaroistojen talo
+    tuhkana, taikka mun vieköön hiis!
+
+    Miksi he astui tielleni, laati
+    sääntöjä, joista mä huoli en,
+    uhkasi hullut, tilille vaati
+    töistäni, konnaksi pauhaten.
+
+    Äsken jo oli painavin telkein
+    ovi se suljettu. Riemuitsi
+    valkeat miehet. Lemmonko elkein
+    auki he salvat kirvoitti.»
+
+    Ääneti tietään astuvi. — Kuja
+    aidattu siinäpä aukenee.
+    Vierellä sen talo hirsinen, luja.
+    Nyrkkiä sille hän heristelee.
+
+    Hiljaa hiipien saapuvi pihaan,
+    suojahan kiertää nurkan taa.
+    Sytyketuohet, kätketyt hihaan
+    kiirehin esille tempoaa.
+
+    Nuolevat seinää tuliset kielet,
+    yltyvi tanssi vimmaisin.
+    Hirveä voima, hetkessä nielet
+    sen mitä vuosissa luotikin.
+
+    Herääpi ihmiset, rientävät luokse,
+    ilmoille liekit hulmuaa.
+    Auta ei siinä häärinä, tuokse,
+    maahan katto jo romahtaa.
+
+    Reunassa metsän kaiken sen näkee
+    mies, joka kuusehen nojautuu,
+    kuinka he turhaa auttaa käkee.
+    Hirtehisnauruun vääntyvi suu.
+
+
+
+
+PAKOLAISET.
+
+
+    On kaita piilopolku korven syliin,
+    vain harvoin ihmisjalka löytää sen.
+    Ei johda kulkijaa se metsäkyliin,
+     tuo 'polku loputonten taivalten.
+
+    Se kiertää reunamata jylhän rotkon,
+    sen, missä huuhkain öisin huhuaa,
+    ylitse käy se soisen rämenotkon,
+    Syvärit missä mustat tuijottaa.
+
+    Kas, siellä kummitukset öisin teiskaa,
+    manalan aaveet, peikot kotiutuu,
+    ja virvatulet soiden yllä leiskaa;
+    siks' seudun väki paikkaa kammoksuu.
+
+    Lähellä rotkoa on hiilimiilu
+    ja vanha sysisauna. Aikoja
+    on hauta käyttämätön ollut; kiilu
+    ei saunan räppänästä valkea.
+
+    Suvinen yö se varjoin himmentyvin
+    nyt laskee maille, linnut vaikenee
+    ja korven yllä lepää rauha syvin.
+    Mut kenpä siellä ripsaa, rapisee?
+
+    Jo aukee saunan ovi, kyyristyen
+    mies aukosta sen astuu näkyviin.
+    Hän kummitusko, polttajako sy'en?
+    Luo katsehen hän korven syvyyksiin.
+
+    On hauta tyhjä, pinoa ei missään.
+    Ei työssä siis. Hän vaiti kuuntelee
+    ja odottavan näyttää kiihdyksissään
+    ja säpsähtää, kun oksat kahisee.
+
+    Nyt kuului vihellys, ja hiljaa vastas
+    hän siihen. Naavakuusten takaa saa
+    esille mies nyt. »Terve tulemastas!»
+    niin äsken tullutta hän toivottaa.
+
+    »Mä varroin iltakauden evääntuojaa,
+    ei saapunut, lie turha odotus.
+    Tää korpi nälkäkuolemalta suojaa
+    ei suone, eessä lienee uupumus.»
+
+    Näin virkkaa tulija se mielipahoin
+    ja toinen tuohon vastaa kiihtyen:
+    »Valkoisten vangiksi en ehein nahoin
+    mä jääne, ennen korpeen nääntynen!»
+
+    Risukko rapsaa ihmisaskeleista,
+    jo oisko kintereillä vainoojat!
+    Ei auta näkyvissä siinä seista,
+    takana miilun oivat suojamat.
+
+    He sinne painautuvat vaiti, pelvoin. —
+    Nyt nainen saunan eteen ilmestyy
+    selässä reppu raskas, kantaa kelvoin
+    ei jaksa. Pois jo häipyi pelon syy.
+
+    He esiin käyvät riemuin tervehtien
+    ja naisen hartioilta irroittaa
+    jo kontin pois. Hän otsaltansa hien
+    nyt pyyhkii, jutteluhun puhkeaa:
+
+    »Jo eksyin äsken tuolla, löytää hevin
+    en tietä sammaleista tahtonut.
+    Kai vartositte povin sykkäilevin?
+    Kas, esihin nyt eväät hankitut.»
+
+    Puheli näin ja kautta vinon uksen
+    he käyvät sisään saunaan matalaan
+    ja miehet tuovat risukannalmuksen
+    nokisen kiukaan luokse tullessaan.
+
+    Tää maahan kaivettu on sauna, muinen
+    majana ollut hiilenpolttajan.
+    Vain muutama on riuku koivupuinen
+    pylväiksi lyöty seinäin multahan.
+
+    Lavitsa tuettu on hongantyvin
+    ja siinä sammalvuode pehmeä.
+    Käy pölkky pöydän sijaisena hyvin,
+    ja valon hämyisen luo räppänä.
+
+    Pianpa lieska kirkas kiukahalla
+    katossa saattaa karstan kiilumaan
+    ja havut tuoksuu multalattialla,
+    ja nainen häärii ruoka-puuhissaan.
+
+    Hetkeksi unhottaen vainon ajan
+    ja pakolaisen kurjan kohtalon
+    näin rauhassa nyt pienen piilo-majan
+    he alkaa aterian nautinnon.
+
+    Mut syötyään on hetki hyvästjätön,
+    jää rakkaat, kotiseutu, kaikki jää,
+    ja eteen aukee taival tietämätön.
+    — Vain nainen yksin kotiin kiirehtää.
+
+
+
+
+VALKEA ORJATAR.
+
+
+    Keltakutrit palmikolle suori
+     aamun valjetessa vanki nuori.
+    Ikkunanpa ruudusta hän kuvaa
+    katsoo, himmeänä heijastuvaa;
+    nainen valju siitä väikkyy vastaan,
+     äiti tuskin enää tuntis lastaan.
+
+    Riemua mi silmistänsä muinen
+    hohti, eipä tunne tuiretuinen.
+    Usein ne nyt kyynelissä uivat;
+    harvoin katse sees ja ripset kuivat.
+    Kaartuisi jos vielä hymyyn huulet
+    kolkon naurun kajahtavan kuulet.
+
+    Nuorena hän, lapsi köyhän perheen,
+     sortui tielle rikoksen ja erheen,
+    siksi aika riettaan valhekeiman
+    painoi valko-otsaan synnin leiman.
+    Viinimaljaan lapsuusmuistot kuoli,
+     sammui poven polte, outo huoli.
+
+    Vankilan hän kolkon kammioissa
+     nyt, kun hurja hekuma on poissa,
+    rypäl'neste unhoa ei vuoda,
+    katseen eloonsa voi kurjaan luoda.
+    Tuskaa luottain muistot kaikki herää,
+  §   syytöksien tulvan tuntoon kerää.
+
+    Ajan muistaa, jolloin viihdytellään
+    surut, huolet äidin helmaan hellään.
+    Varoitukset yhä vielä kajaa:
+    »Lapsikulta, muista kotimajaa,
+    äidin kynnys korkeaks ei sulle
+    koskaan lapsoseni armas tulle.»
+
+    Kuuli sanat nuo hän milloin heitti
+     kotimökin, aukes elon reitti.
+    Muistaa ne ja monet harhapolut,
+    jotka kulki, tuimat virran kohti,
+    missä aallot kolhi kallioihin,
+     jättäin viimein rannan liejukoihin.
+
+    Tuntee sielussaan hän katkeruuden
+    Usein koki alkaa elon uuden;
+    turhaa oli kaikki katumukset,
+    auttaa ei voi äidin siunaukset.
+    Sielun, ruumiin turmeli jo saasta,
+    kyynel voisko puhtaaksi sen laasta!
+
+    Syyllisen, — ken turmiohan syöksi
+     hänet, elonaamun tehden yöksi, —
+    suojana on laki, yhteiskunta;
+    uhria vain kohtaa halveksunta.
+    Siksi ilkkuhun käy kalvaat huulet
+     naurun kolkon kajahtavan kuule.
+
+
+
+
+SAIRASHUONEELLA.
+
+
+    Yötär hiljaa hiipii, vaippaan mustaan
+    kietoo pimennoiset holvit linnan.
+    Unettaret hellää lohdutustaan
+     tuntea suo monen raskaan rinnan.
+
+    Utukuviksi nyt vaihtuu haaveet;
+    silmäluomet väsymys jo sulkee.
+    Äänetönnä kuni öiset aaveet
+    vahdit yksin kierroillansa kulkee.
+
+    Eipä kaikki uinu rauhan unta.
+    Tuolla tuli tuikkaa ruudun takaa
+    valostaen hohteellansa lunta.
+    — Sairaat siellä rauhatonna makaa.
+
+    Hiljaa vaikeroiden huulin kelmein
+    poskin kuumehohtoisin he nyyhkii,
+    otsaan kohotessa hikihelmein.
+    Kättä hellää ei, mi sitä pyyhkii.
+
+    Nainen nuori kuumeisena hourii,
+    reuhtoo, ylös karkaa, poski hiiluu,
+    tuskissansa peitettänsä kourii.
+    Silmissänsä outo tuli kiiluu.
+
+    Olkivuoteelle jo vaipuu koito
+    auttamana sairastoverien.
+    Heiltä yksin hoiva lie ja hoito,
+    kunnes matkaa maille vainajien.
+
+    Öiset tunnit verkkaisesti mataa;
+    voihkinat yön ääniin hukkuu, hajoo.
+    Valkolunta hiljallensa sataa; —
+    pimeyden helmaan kaikki vajoo.
+
+
+
+
+JOULUNAATTONA.
+
+
+    Lumihiutaleita hiljaa, harvaan
+    tumman pilviharson läpi putoa.
+    Joulunaaton kunniaksi, arvaan,
+    luonto valkovaipan ylleen kutoo.
+
+    Ulkona on ilma raitis, lauha.
+    Matkoillensa lähtee joulupukit.
+    Vankilassa alkoi joulurauha;
+    lepää kangaspuut, on hiljaa rukit.
+
+    Äänetönnä iltaa hämärtyvää
+    katsoo nainen ristikkojen takaa.
+    Katseessansa kaihoa on syvää;
+    huulten yllä huolen piirre vakaa.
+
+    Sinisilmä poijut mieleen hiipii,
+    jonka täytyi jättää vieraan hoitoon,
+    siksi tuskantunne rintaa riipii,
+    ahdistua saa povellensa koitoon.
+
+    Sydänkäpy, silmieni valo,
+    saatko joulupukin vieraaksesi?
+    Tokko kuusen kynttelien palo
+    lisää loistetta, sun silmiesi?
+
+    Puhtaanako jälkeen joulukylyn
+    riennät leikkien sä toisten joukkoon,
+    vaiko vieras suopi sanan tylyn,
+    sysäyksin työntänee sun loukkoon?
+
+    Taiko hymyyn käyvät huulet pienet
+    vieraan ojentaissa herkkupalaa?
+    Äitisi jo unhottanut lienet?
+    — Tuska hällä velloo sydänalaa.
+
+    Valot sammuu, yöksi ilta muuttuu.
+    Poskea vain surun kalventamaa
+    kyynel kastaa. Joulurauha puuttuu.
+    Vangin aatos kiertää rataa samaa.
+
+
+
+
+AUNUKSELAINEN ROMANSSI.
+
+
+    Tummakutri Klassa-neidon
+    nauru heleänä soi,
+    lemmenliekkiin monen keidon
+     »prihan» sytyttää se voi.
+
+    »Pesedoissa» ylvästellen
+    kiisti he, ken Klassan sais'
+    katrillikin; »kilpavellen»
+    mieleen kaunaa jäädä tais'.
+
+    Repoirannan »priha» parhain
+    häntä »mutsjoks» kyseli.
+    »Mieroh, hieruh» ylen varhain
+    Klassan maine levisi.
+
+    Keväänsuussa »kujosille»
+    saapui sorja kulkija.
+    Silmäs »sentsoin» pielehille,
+    siellä immyt kaunoisa.
+
+    Katsoi silmiin; punastuva
+    neito »perttiin» kiirehtää.
+    Ohi kulki, immen kuva
+    mieleensä nyt väikkyää.
+
+    Illoin »sirmakka» se alkaa
+    soiton, kutsuu nuorison;
+    tytöt notkeasti jalkaa
+    nostaa, polkee nurmikon.
+
+    Prihat »ripatskua» hyppii,
+    leikkipuheet pulppuaa,
+    tytöt »paikan» kulmaa nyppii,
+    palmikot ne heilahtaa.
+
+    Katrillissa liehuu Klassa
+    Suomen pojan parina,
+    kimaltelee tumma »kassa»
+    iltaruskon loistossa.
+
+    Öinen hämy tanssipaikan
+    himmeään jo verhoaa,
+    sirmakan ja balalaikan
+    äänen viimein vaijentaa.
+
+    Repoirannan kukka nähtiin
+    »kaimaamana» kulkijan,
+    hän se katsoi silmän tähtiin,
+    kuuli naurun raikkahan.
+
+    Toisten mieliin syttyi viha,
+    sehän oli tiettävä,
+    tuosta, kun on »Ruotsih priha»
+    Klassan »mielespiettävä».
+
+    Kerkes kesä, sormessansa
+    »koltsanen» se kiilteli,
+    »tieton» helmet kaulallansa
+    valkealla välkähti.
+
+    Syksy joutuu, halla hyinen
+    rannan kukat kaikki vie.
+    Lähti Klassan lemmittyinen,
+    Suomeen hänet johti tie.
+
+    Klassa »tiettoansa» vuottaa,
+    »wentsälle» kun hakea
+    luvannut on hänet; luottaa
+    tyttö sanaan »prihansa».
+
+    Valkohangen kirkkaat kiteet
+    kisakentän kaunistaa,
+    eipä katkee lemmensiteet,
+    Klassa »tieton» kirjeen saa.
+
+    — Yhä kulki kosijoita
+    luoksi kaunon kuuluisan.
+    Repoirannan »prihat» noita
+    pilkkas, tietäin asian. —
+
+    Saipa kevätlinnut lehtoon,
+    rannat ruohopukeisiin,
+    silloin pieni Ondrei kehtoon
+    nukkui maamon laulelmiin.
+
+
+ Sanain selitys edelliseen.
+
+    Priha = nuorukainen. Pesedat = kylätanssit.
+    Kilpavellen = kilpaveljen eli kilpakosijan. Mutsjo = vaimo.
+    Mieroh hieruh = vieraisiin kyliin. Kujosille = kujalle.
+    Sentsoi = etehinen. Pertti = pirtti.
+    Sirmakka = eräänlainen hanuri.
+    Ripatsku = eräs kansantanssi.
+    Paikka = kaulalle levitetty liina. Kassa = tukka.
+    Kaimaaminen = saattaminen. Ruotsih priha = Suomenpuolen poika.
+    Mielespiettävä = lemmitty. Koltsanen = sormus.
+    Tietto = heili, Ventsät = vihkiäiset.
+
+
+
+
+
+
+ II. RAUTAKAHLE
+
+
+
+
+RAUTAKAHLE.
+
+
+    Rautakahle, syvälle lihaan
+    syöpyvi jäljet, joita se lyö.
+    Syttävi mielen kostohan, vihaan,
+    hirveä, kylmä kahlevyö.
+
+    Rautakahle, tuskien pinne
+    kantajan povea ahdistaa.
+    Pyrkinet pois, vaan pääse et minne,
+    — Pohjaton nielu aukeaa.
+
+    Rautakahle, puristusnauha,
+    jolla he aatosta kammitsoi.
+    Ken sitä kantoi, poissa sen rauha:
+    kiroja silmät vain salamoi.
+
+    Rautakahle, painava piina,
+    sieluhan ainaiset arvet söit;
+    kauhea kuoleman kääreliina
+    pakkopaitana ympäröit.
+
+
+
+
+KARSINAN OLJILLA.
+
+
+    On pimeä ja synkkä karsina
+    ja ruutuun maalattuhun päivyt luo
+    vain turhaan sätehensä. Nurkassa
+     on pehkukasa, kurja vuode tuo.
+
+    Kun kaihoin ruudun maaliin katselin,
+    niin kuluneen näin pienen pilkun pois.
+    Kas, siitä tähti tuikki kirkkahin,
+    kuin mulle vilkutellut silmää ois.
+
+    Eloa tähdessäkö tuossa? Lie
+    inehmon heimoa sen asujat?
+    Iloa, murhettako heidän tie
+     ja oisko siellä samoin vankilat?
+
+
+
+
+VANKILASTA TOISEEN.
+
+
+    Mun julmiin asetti he syytteisiin
+    ja paiskasivat muurin uumeniin.
+    Nyt rauhassako maata annetaan?
+
+    — Ei, vankilasta toiseen kulkee tie;
+    kai tarkotus näin heillä näyttää lie
+    jokainen vankiluola Suomenmaan. —
+
+    Jo pitäis tottuakin komentoon,
+    kun tutustellut vuosikaudet oon
+    ma noita harmajia koppejaan.
+
+    He aikonevat ehkä kasvattaa
+    olojen näiden oivaa tuntijaa;
+     kai viimein tarkastajan paikan saan.
+
+
+
+
+EESSÄ ON VALKEA MUURI.
+
+
+    Jo katkesi jäisien kahleiden paine,
+    saa vapaana läikkyä sininen laine,
+    jo laineilla keinuni venhot ja laivat;
+    vaan meillä on niin monet kaihot ja vaivat,
+     kun eessä on valkea muuri.
+
+    Oli tuonoin metsässä lunta ja jäätä; —
+    jo vuokkoset nostavat pienoista päätä
+    ja katsovat kainona taivasta, maata,
+    vaan me emme vuokkoja poimia saata,
+     kun eessä on valkea muuri.
+
+    Me silmäämme kaihoten lehdikkörantaa,
+    niin tuoreita tuoksuja tuulonen kantaa
+    ja umppuset aukee ja silmikot puhkee,
+    on koivikko rannalla vehreä, uhkee.
+    Vaan eessä on valkea muuri.
+
+    Nyt vapauden toivehet mielehen nousi
+    ja kotien tanhutta ajatus sousi.
+    Me aukeavaksi sen rautaisen oven
+    jo uskoimme. Sykkivän tunsimme poven.
+     — Mut taas kohos valkea muuri.
+
+
+
+
+EI PAISTA JUMALAN PÄIVÄ.
+
+
+    Ennen kuivalla kulolla
+    vapaana vaelteleisin,
+    kuin nyt tyrmässä tylyssä,
+     kiviluolassa kituisin.
+
+    Paljas kallio parempi,
+     sorjempi somero käy'ä.
+    Kohoahan korea korsi
+    aukeallakin aholla.
+     Kasvaahan kanerva kaunis
+    kuivallakin kankahalla.
+    Paistaahan Jumalan päivä
+     kaljullekin kalliolle.
+
+    Puuntavat punaiset pilvet
+     kultareunat ruskottavat
+    iloksi inehmon lasten,
+    kulon kulkijan suloksi.
+    Paista ei Jumalan päivä
+     minun kurjan kammiooni.
+
+
+
+
+TUOPA HUONOLLA HUVIA.
+
+
+    Tuopa huonolla huvia,
+     onnea osattomalla,
+    auvoa kopin asujan;
+    varustella varpusia,
+     kyllästeitä kyyhkysiä
+    leivän pienillä paloilla,
+    syötellä talitiaiset
+     rasvan pikku rahtusilla.
+
+
+
+
+ÄIDIN KÄYTYÄ.
+
+
+    Äiti mulle mieleen tuli,
+    äiti vanha, harmaantuva.
+    Sydän lämpöiseksi suli,
+    muistohan kun äidin kuva
+     nousi näin.
+
+    Saapui kohtaloa julmaa
+    Katsomahan lapsen polon.
+
+    Kyynel kastoi silmäkulmaa
+    nähtyänsä vangin olon,
+     johon jäin.
+
+    Ryppyiseksi oli poski
+    tullut, hiuksiin hopeoita
+    lisää. Oi, se minuun koski!
+    Silittelin hiljaa noita
+     kädelläin.
+
+    Lohdutella koki. — Yhä
+    muistan äänen värähdyksen
+    hellän. Sen on sointu pyhä
+    läpi suuren kärsimyksen
+     soiva viihdyttäin.
+
+
+
+
+ÄIDIN KÄYTYÄ.
+
+
+    Äiti mulle mieleen tuli,
+    äiti vanha, harmaantuva.
+    Sydän lämpöiseksi suli,
+    muistohon kun äidin kuva
+         nousi näin.
+
+    Saapui kohtaloa julmaa
+    katsomahan lapsen polon.
+    Kyynel kastoi silmäkulmaa
+    nähtyänsä vangin olon,
+         johon jäin.
+
+    Ryppyiseksi oli poski
+    tullut, hiuksiin hopeoita
+    lisää. Oi, se minuun koski!
+    Silittelin hiljaa noita
+         kädelläin.
+
+    Lohdutella koki. — Yhä
+    muistan äänen värähdyksen
+    hellän. Sen on sointu pyhä
+    läpi suuren kärsimyksen
+         soiva viihdyttäin.
+
+
+
+
+KOPPITOVERILLE.
+
+
+    Yksin vuotehella valvon.
+     Ristikkojen varjot seinään piirtyy.
+    Muistikuvat hennot sieluun siirtyy,
+    yhtä vainen hellien mä palvon.
+    Muistot muut kun hukkuu unhon vesiin,
+    kirkkaana se yhä kohoo esiin,
+     kuni kuuhut alta pilvikalvon.
+
+    Kenen on tuo kuva hento,
+    johon yhä kiintyy sydän rukka?
+    Nainen on se nuori, tummatukka.
+    Sukulainen ei, vaan vieras, vento.
+    Päilyy sinisilmiensä syvyys,
+    otsalla on lempeys ja hyvyys;
+    takana sen aatoksien lento.
+
+    Yhteen vankilassa tultiin;
+     asunnoksi saimme saman kopin,
+    siellä hänet tuntemahan opin.
+    Toveruuttaan vaihtaisi en kultiin!
+    Saman luojan oomme käsialaa,
+    sama hehku sieluissamme palaa,
+     eipä tukehtua voi se multiin!
+
+    Unhottaisinko sen ajan. —
+    Syvennyimme moniin kysymyksiin,
+    päätelmihin usein saimme yksiin.
+    Unhotimme kahleet, vankimajan
+    runotarten mailla liidellessä.
+    Laulus heleänä helkkyessä,
+    sielu kohos yli aineen rajan!
+
+    Aikaa ihanata moista!
+    Yhteisiä oli itkut, surut,
+    yhteisiä pienet ilonmurut.
+    Soimannut ei konsaan toinen toista.
+    Erossakin yhteishenki elää!
+    Sisimpääni laulus yhä helää.
+    Aika rientää, muistoas ei poista!
+
+
+
+
+SUKAN KUTOJA.
+
+
+    Kopissansa Lyyli rukka
+    istuu, kädessänsä sukka,
+    aatos karkaa kauvas pois,
+    täällä eipä olla sois,
+     kotiin hartahasti halaa.
+
+    Siinä sukkaa kutoissansa
+    muistaa pienet rakkahansa,
+    puute, hätä heillä lie,
+    edessänsä mieron tie,
+     äiti jos ei kotiin palaa.
+
+    Kyynelistä silmät kastuu
+    muistot nää kun mieleen astuu.
+    Sukka jatkuu joutuisaan.
+    Muurit synkät varjollaan
+     kaiken maailmalta salaa.
+
+
+
+
+PYYHI KYYNELE.
+
+
+    Pyyhi kyynele silmästäsi
+    äiti kultani kallis,
+    enhän tähteni päiviäsi
+     huolin viettävän sallis.
+
+    Pyyhi kyynele, murheen moisen
+    tahtoisin suita estää;
+    mulle kärsimys taidon soi sen
+    kuinka lujana kestää.
+
+    Pyyhi kyynele silmiesi.
+    Liioin itkenyt lienet,
+    rinnalla muinahis murheittesi
+    nää ovat kolhuni pienet.
+
+    Pyyhi kyynele, kuivaa poski;
+    kääntää kohtalo lehden,
+    kärsimyksen, mi tänään koski
+     kerran onneksi tehden.
+
+
+
+
+IKKUNARISTIKOILTA.
+
+
+
+TIU'UT.
+
+
+    Helisevi tiellä tiu'ut,
+    soipi helke heleään,
+    reki liukkahasti liu'ut,
+     hepo juoksee vikkelään.
+
+    Narskuu lumi jalaksissa,
+    heidän ohi kiitäissään.
+    Mies ja hepo huurtehissa,
+    katsomaan mä tuota jään.
+
+    Mietin yksin: mihin hällä
+    matka lienee kiireinen.
+    Kosioonko? Etäämmällä,
+     helke kuuluu kulkusen.
+
+           Viipurääninv.
+
+
+
+PÄLVET.
+
+
+    Katsoin ikkunaristikoilta
+     taakse vankila-aituuksen,
+    näinpä harmailta kallioilta
+    lähteneeksi jo hankien.
+    Kuiske rinnassa mulla soi:
+     »Jo on pelloilla pälvet, oi!»
+
+    Kohta vuokkoset hennot herää,
+     kevätpuroset pulppuaa,
+    leivot liitävi päivänterää
+    kohti, lauluja kaijuttaa.
+    Minä kuulla, en nähdä voi,
+     vaik on pellolla pälvet, oi!
+
+                 run lääninv.
+
+
+
+LAPSI.
+
+
+    Mä kammioni ikkunasta nään
+    ihanan lapsukaisen, kutripään,
+     mi vilkutteli pikku kädellään.
+
+    Kätösiä tuota katsomaan mä jäin,
+    kun vangille se huiski herttainen.
+    Mä lapsuuteni muistin kultaisen,
+     ja tunsin vesihelmen silmässäin.
+
+                 Helsingin l.v.
+
+
+
+KUKAT.
+
+
+    Pihalle milloin katsoin, eessä sama
+    on kiviseinä, aikain sammaltama.
+    Sen rosopintaa illoin tuijotin.
+
+    Mut kerran huomaan, että sammalista
+    mi versoi harmaan kiven halkeimista
+    on sinikellot nousseet kukkihin.
+
+    Ne huojuu, nyökkää suvituulen mukaan,
+    ei niiden tarinata tiedä kukaan,
+    mä kesäyössä valvoin, kuulin sen.
+
+    »Me emme itänehet siemenistä.
+    Me puhkesimme vangin kyynelistä
+    mi kastaneet on öisin vuotehen.»
+
+            Hämeenlinnan k.h
+
+
+
+
+AAMULLA.
+
+
+    Soi aamuvarhain viserrys
+    niin sointuva, linnun kielin.
+    Ah, kuin on hertas sen herätys,
+     jo nousen reippain mielin.
+
+    On huomen raikas, selkeä,
+    ei tunnu nyt tuskan taakka,
+    min painosta illalla itkin mä
+    kai puolehen yöhön saakka.
+
+    En surrut lemmen suruja,
+    en iltani ikävyyttä.
+    En huollut huomisen huolia,
+    tai koppini hämäryyttä.
+
+    Mä heimoni tunsin murehen,
+    sen kaunihit toiveet pettyi;
+    ja voittajan koston hirmuisen
+     tuon muistin, — silmäni vettyi.
+
+
+
+
+UNI.
+
+
+    Yöllä unta armaastani näin:
+     vajonnut mä olin murheisiin,
+    kerroin hävitystä kotimme.
+    Kyyneleet hän kuivas silmästäin
+    virkkain: »Ellos itke kulta niin,
+     uuden pesän laitan sinulle.»
+
+    Painuin armahani sylikin.
+    Herättyä vielä riemuitsin.
+
+
+
+
+
+
+III. VANKILEIRILLÄ
+
+
+
+
+HERÄÄMINEN.
+
+
+    Me aamuin kuularuiskun rätinään
+    heräämme. Ylös vaivoin ryömitään
+     lavoilta, joilla yömme värjyttiin.
+
+    On vaiti kaikki. Painostaen niin
+    nyt mielet valtaa kammo, tyrmistys.
+    Kasvoilla jokaisen on kysymys:
+    »Taas ketä tovereista ammuttiin?»
+
+
+
+
+NÄLKIINTYNYT.
+
+
+    Piikkilanka-aidan takaa näen
+    nuorukaisen laihan, kelmeän.
+    Katseitaan mä väistyn säikähtäen.
+    Haamu manalanko lienee hän?
+
+    Aavesilmät tuijottaa kuin talman
+    heittänyt jo tuoni niille ois;
+    kasvoillaan on keltaväri kalman.
+    Vaiti on, kuin kuolo kammitsois.
+
+
+
+
+KUOLEVA.
+
+
+    Risainen takki tuon on yllä vanhuksen.
+    On hiukset harmajat ja parta takkuinen.
+
+    Vavisten toisten luo hän johtaa askeleet;
+    nälästä hällä näin on voimat uupuneet.
+
+    Ojentaa pyyntöhän hän käden laihtuneen,
+    ja huulet valjut vain ne liikkuu hiljalleen.
+
+    »Oi leipää antakaa!» näin kuiskii vanhus vaan,
+    kätensä painaltaa nyt vasten poveaan.
+
+    Hän maahan nyykertyy ja »leipää» ääntää suu
+    kuin hiljaa henkäisten, — niin silmät ummistuu.
+
+
+
+
+VAPAAKSI...
+
+
+    Vapaaksi laskettiin, hän hoippuin kävi
+    nyt matkaan, päästen kaupungista pois.
+    Eräällä veräjällä viivähtävi.
+
+    Ei eellehen nyt tuosta käydä vois,
+    niin uupuneeksi tunsi nuoret jalat.
+    Ah, jospa ken nyt lasin vettä tois!
+
+    Sai nainen säälivä, hän leipäpalat
+    ja maitotilkan voipuneelle soi.
+    — Ne syötyään jo aukes tuonen salat. —
+
+
+
+
+VANGIT TYÖSSÄ.
+
+
+    1.
+
+    Haudoista kaivetutta »valkoisia»
+    on vangit komennettu pesemään,
+    kuin itse olisivat vainajia
+     niin valjuja he kaikki näöltään.
+
+    He vitkastellen ryhtyi työhön inhaan.
+    Iletti mätänevät ruumiit nuo,
+    kun täytyi kannella ja pestä. — Vinhaan
+    nyt eipä suju heiltä puuha tuo.
+
+    Syrjässä seisoi valju nuorukainen,
+    ei työhön käskettyyn hän tarttunut,
+    »en moista tee, oon punakaartilainen,
+    ei työtäni mun ruumiin huuhtelut!»
+
+    Nyt päällikkö kun kuuli uhmaa moista,
+    vilkaisi silmiin nuoren sotilaan
+    ja tiuski: »Lurjus, sanas vielä toista!» —
+    Niin nuorukainen lausuu uudestaan:
+
+    »En pese vihollista!» päättää innoin,
+    kivääri vaikka kohti kohouu.
+    Hän kaatuu maahan lävistetyin rinnoin
+     ja nurmi hurmehesta punertuu.
+
+
+    2.
+
+    Kumpua sankarihaudan
+    luurankomiehet ne aukoo.
+    Painavat lapioraudan
+    multahan. Helle se raukoo,
+     tippuvi otsalta hiki.
+
+    Hauta on auki jo. Kajoo
+    kouransa arkkuihin siellä.
+    Lahonut seppele hajoa
+    pudoten jalkoihin tiellä. —
+    Tuollapa hautoa liki
+
+    parvet on vartijamiesten
+    katsoen jälkiä tuhon.
+    Vangit työhön he piesten
+    saivat; ne uhmansa uhon
+     salaavat hammasta purren.
+
+    Päätänsä puistavi honka
+    kohisten, nähdessä ilveen.
+    Taivaalla harmaja lonka
+    peittävi päivyen pilveen,
+     ihmisten ilkoja surren.
+
+
+
+
+PIHARUOHIKOLLA.
+
+
+    Junavaunusta horjuen laskeutuu
+    punavankeja; maalle nyt pääsevät he.
+    Sulotuoksuja henkivi nurmi ja puu,
+     suvilintuset laulavat: riemuitse!
+
+    Ohi käy rivi kaamea, ryysyinen,
+    moni kuoppainen siinä on poski, — ja suu
+    se on kaartama tuskien piirteiden.
+    Niin verkkaan tietä he laahautuu.
+
+    Talo tuolta jo kunnaalta häämöttävi.
+    Sitä kohti on suunta; jo saapuvat luo.
+    Piharuohikko vehmas houkutteli, —
+    syli pehmeä tuo levon lauhkean suo.
+
+    Hepä siihen nyt uupuen lyyhähti niin,
+    käsi voimaton ruohoa nyhti. He söi
+    sitä nälkänsä tuskihin. Ympäröiviin
+    ei koskenut tuo, he sen pilkaksi löi:
+
+    »Mitä huolta nyt ois, kun jo punikit sai
+    kesälaitumen oivan.» — Ne ilkkuilijat
+    sukujuurta he samojen miesten kai,
+    jotka ristille lyötyä herjasivat.
+
+
+
+
+EVÄÄN TUONTI.
+
+
+    Aamulla alkavi, iltaan kestää
+    vaellus ympäri leirin ain'.
+    Vartijat portilla kokevat estää,
+     ampumis-uhalla pelottain.
+
+    Säikkyiskö moista naiset ne urheet;
+    nääntyvi leirillä rakkaimmat,
+    siitä on rinnassa huolet ja murheet,
+    siksi he kaikkea uhmaavat.
+
+    Pihalla horjuvat pöhöisin jaloin
+    ryhmissä vangit nälkäiset,
+    ruokitut haisevin kalliokaloin,
+    päivässä kuolee kymmenet.
+
+    Kiertävät naiset vankila-alaa.
+    Omansa sieltä jos nähdä sais,
+    vaivalla hankittu mytty se salaa
+    päällitse aidan jo singahtais.
+
+    Harmaahapsinen äitikin evään
+    myös oli laatinut lapselleen.
+    Katsehen luo aran ylvästelevään
+    vartijamieheen valkoiseen.
+
+    Seisovan huomaa veräjän luona
+    tyttönsä riutuvakatseisen.
+    Vartija kääntyy, hetkenä tuona
+    kiirehti, antimet ojentaen.
+
+    Tieltäpä järjestysmies näki heti,
+    yhteiskunta on vaarassa tää,
+    hyppäsi luo, käsipuolesta veti
+    portilta vanhusta säikkyvää.
+
+    Vartija rientää avuksi veikon,
+    muille ei kunniatyötä sois,
+    riistävi kädestä tyttösen heikon
+    äitinsä antaman lahjan pois.
+
+    Vanhuksen pois lainvalvojat veivät;
+    tyrmähän hänetkö telkeää?
+    Vartija taskuunsa sulloi leivät.
+    Tyttönen portilla nyyhkyttää.
+
+
+
+
+JUURILTAAN SILVOTUT.
+
+
+    Näin tänne raastettu on luota lasten
+    hän, äiti, ainut turva kodin köyhän.
+    Nyt nuorintaan hän painaa rintaa vasten.
+
+    — »He isän äsken saattoi laitaan mäen
+    perästä pikakuulustelun löyhän,
+    ja lapsiani tuskin enää näen.
+
+    Oi pohjatonta kurjuutta on olo!
+    Nyt helmassani tyhjää rintaa imee
+    tää nälän heikontama pikku polo.
+
+    En elää voi, en kuolla», näin hän huokaa. —
+    Taas vihloo sydäntänsä ääni kimee,
+    kun pienokainen turhaa itkee ruokaa.
+
+
+
+
+SISARUKSET.
+
+
+    Riveissä ammuttujen lepää hiljaa
+    sisaria kaksi, sairaanhoitajaa,
+     kuin pari tuulen taittamata liljaa.
+
+    He sylityksin siinä uinahtaa;
+    on kummaltakin kuula läpi rinnan
+    se mennyt, sydänveri pulppuaa.
+
+    Ihana vaaleus tuo ihon pinnan. —
+    Vakaiset huulet näyttää lausuvan:
+    »Annoimme aatteestamme kalliin hinnan.
+
+
+
+
+    HAUTOJEN LUONA.
+
+
+    Astun aatoksissa ahon laitaa.
+     Kuuntelen kun hongan latvat soittaa.
+    Silmä keksii oudot hiekkakummut,
+    toisilla jo nurmi vihannoittaa,
+    aukee tulipuna liljain ummut.
+     Kaikki hajallaan on ilman aitaa.
+
+    Kunnioittaan painan alas pääni.
+    Hautakumpuja ne vainajien,
+    jotka hirmuvallan kosto kaatoi,
+    työn ja vapauden sankarien,
+    jotka tätä maata ennen raatoi. —
+    Kaikuu kummun alta outo ääni.
+
+    Sanat kuuluu: »Veri vaatii verta!
+    Sopua ei synny eikä rauhaa,
+    konsa konnat kostamatta kulkee!
+    Luumme lepoa ei tunne lauhaa,
+    hautammekin häväistä he julkee!
+    Saavuttakoon kosto heidät kerta!»
+
+    Kylmät väreet kulkee selkää pitkin.
+     Oman verenikö ääntä kuulen,
+    vaiko viestin vainajien noiden?
+    Oisko suhinaa se kevättuulen,
+    haasteloa metsän haltioiden?
+     — Kotiin kuljin; itsekseni itkin.
+
+
+
+
+HURMEKENTTÄ.
+
+
+    Kuljin ruohokenttää vihreäistä.
+     Kaisoin heinää, jota jalka polki,
+    vehmasta se oli, nukkapäistä,
+    eräs täplä kellerti kuin olki.
+    Katsoin yli kentän, kaikkialla
+    oudot keltatäplät, kuni halla
+     olis paikotellen käynyt niin.
+
+    Oudoksuen katsoin näkyyn tuohon,
+     joka eteen avarana aukes.
+    »Mikä moiseks polttanut on ruohon?»
+    kysymys tuo kieleltäni laukes.
+    Ääni kuului alta ruohomeren:
+    »Jälkiä ne ovat ihmisveren;
+     sodan kauhut tässä näyteltiin.»
+
+
+
+
+POLTTAVIN SILMIN.
+
+
+    Ennen kun tuskat raasteli kovin,
+    soi kyynelet lohdutustaan.
+    Polttavin silmin, polttavin povin
+     nyt tuijotan yöhön mustaan.
+
+    Paljon mä ihmisten kovuutta itkin;
+    myös lempeni suuren vuoksi.
+    Lapseni hautaa ruohoista kitkin,
+    niin kyynelvirrat juoksi.
+
+    Aartehet nuo sinihetteiden lienen
+    jo tuhlannut kuiviin asti.
+    Itseni tähden, suruni pienen
+    ne virtasi vuolahasti.
+
+    Tulivat vainot, verinen tuho,
+    ja heimoni hukkui peru.
+    Rinnassa multa nyt hyinen uho,
+    ei pisarta yhtään heru.
+
+    Polttavin silmin, polttavin povin
+    ma tuijotan, yö on musta.
+    Rintaani tuskat raastavat kovin
+     ei itkusta huojennusta.
+
+
+
+
+
+
+IV. YSTÄVYYS JA LEMPI
+
+
+
+
+PÄIVÄLLE.
+
+
+    1.
+
+    Poimin kukat ohdakkeen,
+    niistä kimpun pienen teen
+     pöydällesi asettain.
+
+    Töyhdöt sinipunervat
+    kuiskii sala-unelmat,
+    jotka elää sielussain.
+
+    Viestin tuoksu tuokohon:
+    sydän rakastava on,
+     joka sulle sykkii ain.
+
+
+    2.
+
+    Hapsiesi kultarihmaa
+    soljutin mä sormissain,
+    sieluhuni onnen vihmaa
+     laskihe niin hiljaa vain.
+
+    Hienoset käy kultahapset
+    sydämestä toisehen,
+    yhtehen näin tomun lapset
+    herkin säikein kietoen.
+
+    Ainut vain nyt unelmani:
+    jospa kestäis säikeet nuo!
+    Muutoin vajoo sielussani
+     iki-unhoon riemun vuo.
+
+
+    3.
+
+    Mun saarsihe aivan jo pimeys, loka,
+    kuhun käännyin, ain' oli tielläni oka.
+
+    Oi, sieluni kärsi, en itkeä voinut;
+    — kuin nauru ja nalja ois vastaani soinut.
+
+    Niin saavuit sä ystävä, liian et pian,
+    mä vaipua olin jo keskellä lian.
+
+    Nyt sulle mä paljastan poveni haavat
+    ja mieleni perukset, henkeni aavat.
+
+    Ja kuiskaan unteni haavehet hennot,
+    ne joilla mä siivitin aatosten lennot.
+
+    Ne kaikki mi karsailta katseilta säästän,
+    mun sieluni lapsoset ilmoille päästän.
+
+    Näin kyllin jo puutetta uskon. — Ja erheen
+    niin kietovan kaiken kuin himmeän terheen.
+
+    Sä lämpöä hengit ja päivyen tavoin
+    sumun haihdutti katsehes' kirkas ja avoin.
+
+
+
+
+SÄ OLET.
+
+
+    1.
+
+    On sulla hehkua sielussas
+    ja suonissa sulaa tulta.
+    On uhmaa ylvästä otsallas
+     ja katsehes tuike kuin kulta.
+
+    Ah kuinka usein mä piilossa
+    ihannoin sun silmiäs noita.
+    Ne voivat hehkua innosta,
+    vihan syöksyä taas salamoita.
+
+    Olet henkeni heimoa, tunnen sen,
+    myös hehkuva mulla mieli.
+    Kun äänesi sointua kuuntelen,
+     soi sielussain joka kieli.
+
+
+    2.
+
+    Sä olet kuin ääretön ulappa,
+    kuin levoton aava meri.
+    On mielesi alati vaihtuva
+     ja kuohuvan kuuma veri.
+
+    Ah, meri niin tyynenä läikkyy oi,
+    ja mainingit vain häilyy,
+    sen povessa myrskyjä piillä voi,
+    vaikk' kirkkaana pinta päilyy.
+
+    Mä sinuhun täysin en luottaa voi,
+    niin alati mielesi vaihtuu.
+    Nyt huulesi lausehet kauniit soi,
+    vaan huomenna kaikki haihtuu.
+
+    On tänään niin valoisa hymyilys
+    ja hyväilet rakkahasti,
+    vaan mistä, jo huomenna, kiihtymys,
+    voit kuohua valtavasti.
+
+    Ah, mainingit meren! Ne tenhoo nuo,
+    niin valkeat vaahtoharjat.
+    Oh rakasta sielusi hehku tuo
+     ja vaihtuvat tunnesarjat.
+
+
+
+
+KULKURILLE.
+
+
+    Ne heittiöksi sua pahat parjaa;
+    kun kuljet huoletonna pitkin maita,
+    ja liian usein vietät sunnuntaita,
+    ja suosiskelet maljaa vaahtoharjaa.
+
+    Kun katson kylätiellä poikasarjaa,
+    nään varren notkean kuin rannan raita.
+    Ah, miten liekin sydämeni laita?
+    — Ne huulet punottaa kuin kaksi marjaa.
+
+    Oon autuaana juonut niiden hurmaa
+    ja kuullut monta vakuutusta, valaa.
+    — Muut ennustakoot tuhoa ja turmaa,
+
+    mä nähnyt olen, mitä sielus sataa.
+    En pelkää elämää, en säiky surmaa!
+    Sun kanssas maailmalle mieli halaa!
+
+
+
+
+KADONNUT KULTA.
+
+
+    Kuikutteli kuovi yksin,
+    surujansa suolla soitti,
+    märän mättähän välissä,
+    nevan pehmeän povella,
+     rahkarimmen rannattoman.
+
+    Niinpä kurja kuikerteli,
+     tuota piipitti poloinen:
+    kultansa oli ka'onnut,
+    sortunut sorea sulho,
+    häipynyt hämäräteille,
+     eksynyt eri nevalle.
+
+    Eipä kuullut kuovi kurja
+    kutkutusta kultasensa.
+    Eipä tiennyt lintu lieto,
+    vaikka oisi kulta kuollut,
+     uupunut iki-unehen.
+
+    Niin nyt koito kuikuttelen
+     kuin on suolla kuovi kurja,
+    samoin vaivanen valitan,
+    yksin rukka ruikuttelen.
+    Poissa puoliso poloinen,
+     kulta kaunoinen ka'onnut.
+
+
+
+
+ÖINEN EROHETKI.
+
+
+    Me kahden kanssasi kuljettiin
+     salon siimeisen salateitä.
+    Sinä aatoksissasi vaiti niin,
+    minä kuivasin kyyneleitä.
+     Utu nousihe suosta ja kirpeä tuoksu,
+    hämy öinen metsähän hiipi,
+    ja kavahti pöllöt nukkuvat puissa,
+     niin hiljaa harmaja suhisi siipi.
+
+    Sä metsän tummuvan reunassa
+     minut ääneti syliisi suljit;
+    niin kätesi irrotit uumalta,
+    salapolkuja poies kuljit.
+     Vaan mättään sammalehille mä vaivuin;
+    oli yö niin lenseä, lauha,
+    ja hämärä kuiski sieluhun hiljaa: —
+     Soi lohdun metsien leppeä rauha.
+
+
+
+
+LEMMITYLLENI.
+
+
+    Oisinpa, noita ma,
+    laatisin rakkausjuoman,
+    keijujen, kukkien suoman;
+     hurmaisin sun.
+
+    Kipuna otsinpa
+    loistavan kypeneparven,
+    polttaisin poveesi arven.
+     Muistaisit mun.
+
+         *   *   *
+
+    Aartehet kylläiset
+     salatun lippaan
+    halasin nuo omistaa. —
+    Itkeä kyynelet
+    viimehis tippaan
+     silmäni saa.
+
+    Houkkia lienen ma, — .
+     rakastan merta,
+    pauhuja aallokon;
+    vaikkapa kuohuissa
+    tiedän sen, kerta
+     hautani on.
+
+         *   *   *
+
+    Kauvan ei ilman tuulispää
+     yhtä lempiä saata.
+    Kalpea lehti, pian se jää;
+    tanssikin toista jo kiidättää.
+    Lehti ei lemmestä taata
+    konsaan vois. —
+     Kuolevi hiljaa pois.
+
+         *   *   *
+
+    Kultaisen päivyen säteen
+     majaani himmenevään
+    kanssasi toit.
+    Hellästi tartuit sä käteen,
+    polvelle painoit pään,
+     suukkosen soit.
+
+    Hehkuvan rypälenesteen
+     lailla se juovutti
+    suukkonen tuo.
+    Vaikka nyt laittaisit esteen;
+    kieltäisit lempesi —
+     saapuisin luo.
+
+         *   *   *
+
+    Valtavasti tuulten urut
+    yössä soi.
+    Poistukaa jo pienet surut!
+    Tunne yksi mielen haltioi.
+
+    Huminassa öisen tuulen
+    armahain
+    äänen rakkahan mä kuulen
+    kuiskailevan mulle hiljaa vain.
+
+    Lemmestäkö tuulten urut
+    huminoi. —
+    Poistukaa jo pienet surut
+    lemmenlaulua kun tuulet soi.
+
+         *   *   *
+
+    Kun luhistui mun epäjumalain,
+    Niin katkeruutta tunsin sielussain.
+
+    Mut ihminen jo kohos sijaan sen,
+    Niin rakas mulle, oi niin läheinen.
+
+§         *   *   *
+
+    Suudelmihin päivyen
+    hiljaa valkokukkasen
+     terälehdet aukeaa.
+
+    Suudelmistas armahain
+    puhkee kukat sielussain,
+     silmät loisteen kumman saa.
+
+         *   *   *
+
+    Tunnen suuren lempesi
+     ympäröivän sieluni
+    sulotuoksuna,
+    vaikka silmiäs en nää
+    hurmaa se ja viihdyttää,
+     luopi onnea.
+
+         *   *   *
+
+    Täytit maljan nestein hehkuvin,
+    tyhjensin sen huulin janoisin.
+    Sain nyt polton siitä sieluun ain',
+     kiertää tulivirta suonissain.
+
+         *   *   *
+
+    Silmiesi välke meren
+    vihertävä, sytti
+    ilmiliekkiin poven; veren
+     kiihkot läikähdytti.
+
+    Puhaltele liekkiin tähän,
+    palaa tahdon, palaa.
+    Luotu en lie kytemähän
+     tuhkan alla salaa.
+
+         *   *   *
+
+    Niin ääntäs rakasta mä haluin kuulen,
+    sun katson silmiesi syvyyksiin
+     ja kaarevuutta soman punahuulen.
+
+    Me kahden kesäpäivä kisailtiin.
+    Illalla istuin jalkojesi juureen,
+    kun päivyt painui pilviin hohtaviin.
+
+    Mä silmistäsi löysin ihmemaita,
+    ja äänes sielun johti riemuun suureen.
+    Olimme yhdessä niin onnekkaita.
+
+         *   *   *
+
+    Mä katsoin päiväntähteen loistavaan,
+    — jos minne käännyin, aina, edessäin
+     nyt auringonpa välkkyväisen näin.
+
+    Mä katsoin silmäis ihmevalkeaan,
+    — vain edessäni aina kuvastaa
+     nyt kaksi silmää kummaa, loistavaa.
+
+         *   *   *
+
+    He silmistäsi älyn kipunat
+    vain näkee, sekä otsan ylväät kaarteet,
+    mut mulle säilyy hymys valo-aarteet
+     ja katsettesi säihkysalamat.
+
+    Oi, säälin köyhyyttä mä ihmisien,
+    elolta onnea he turhaan pyysi.
+    Jos kerran vajota sais hymyilyysi
+     he, rikkauden löytäis ikuisen.
+
+         *   *   *
+
+    Kyselet: milloin alkoi onnemme?
+     Sen tietäisinkö mistä.
+    En tiedä päivistä mä mennehistä,
+    en tulevia liioin aattele.
+    Mä onnenhetkistä vain nykyisistä
+    niin runsaan riemun sieluhuni sain,
+     pois hälveni jo aika muistostain.
+
+
+
+
+
+
+V. TÄHYSTELYÄ
+
+
+
+
+MUUAN VIERAILU.
+
+
+    Käy pappi luokse vangin paatuneen
+     ja ottain kasvoillensa hurskaan muodon
+    hän lausuu: »Jospa Herran rakkauteen
+    myös punaisetkin ohjais joukkojaan,
+    se estäis sodan kauhut, verenvuodon.»
+     Mut silloin kysyy toinen vuorostaan:
+    »Kun papit rauhan sanaa julistaa,
+    he miksi kantaa voivat pyssyn julman?» —
+    »Kas, vaarassahan oli isänmaa.»
+     Näin pappi. — Vastaan vanki virkkavi:
+    »Ei selvitykseksi tuo riitä pulman.
+    Omia torppareitaan ahdisti
+    se pappi, jonka ase käissä näin,
+     ja tuskin siitä isänmaa sai avun.»
+    Nyt paimen kelloon silmää: »Ystäväin,
+    ei riitä aikani, vaan tulenen
+    mä toiste.» Rykii, nielee viime tavun,
+     ja kääntyy ovelle hän lähtien.
+
+
+
+
+EEMI.
+
+
+    Eemi poika oli kyllä,
+    miehenalku mielevä;
+    vanha, mekkonsa yllä
+     töpsötteli tyynenä.
+
+    Neljä vuotta vastaikään
+    täytti, mies jo mielestään.
+    Nauramaan ei saanut mikään,
+    leikit leikki yksinään.
+
+    Eemin äiti uskovainen
+    usein kulki seuroissa.
+    Poika äidin seuralainen
+    tallusteli mukana.
+
+    Kokoon tultiin; uskovaiset
+    toisiansa tervehti.
+    Sieluntilaa vanhat naiset
+    halukkaasti kyseli.
+
+    Eräs muori harmaahapsi
+    Eemiäkin kättelee.
+    »Ootko Jumalan sä lapsi?»
+    noinpa vielä tutkasee.
+
+    Eemi miettii kotvan aikaa,
+    vihdoinkin jo vastaa pois.
+    »Enkä ole», sanat kaikaa,
+    »Kukas isän poika ois?»
+
+
+
+
+ÄIDIN VAROITUS.
+
+
+    Varoitteli äiti aina:
+     »Neuvo tämä mielees paina,
+    tyttökulta, karta noita
+    tummain silmäin salamoita!
+    Niiss' on säihkyä ja tulta,
+     onnen voi ne viedä sulta!»
+
+    Muistin aina varoitustaan,
+     katsonut en silmään mustaan.
+    Löytyi onnelleni kari,
+    sininen se silmäpari.
+    Niiden olin lumon alla,
+     kunnes onnein jääti halla.
+
+
+
+
+LAISKURI.
+
+
+    Jo lasna äiti laiskaksi mua moitti,
+    kun kirjat vainen huvittivat parhain.
+    Hän työhön koki totuttaa jo varhain. —
+    Mut häipyi se, kun lukuhalu voitti.
+
+    Tai linnut sulosävelin kun soitti
+    suojassa pensastojen, kukkatarhain,
+    jäin silloin valtaan unelmien harhain,
+    ja nuhteet, rangaistukset tuosta koitti.
+
+    Näin moitetta oon aina kuullut samaa.
+    Ne soimaa vierahat ja toveritkin.
+    Ja joskus tunnenkin mä jotain lamaa;
+
+    niin usein tuota itsekseni itkin.
+    En kiintyä voi työhön, koota kamaa,
+    vaan aatos laukkaa satumaita pitkin.
+
+
+
+
+HELMI.
+
+
+    On Helmi tylli äidin apu parhain;
+    niin näppärästi tekee askareet,
+    hän hoitaa pikku siskot, kantaa veet,
+     ja käypi maitojonoon aamuvarhain.
+
+    Pimeä aamu; tuuli vinha kovin
+    ohuiden käypi läpi vaatteiden.
+    Hän seisonut on siinä värjyen
+    ja kasvoin sinertävin pitkän tovin.
+
+    Jo ulkopuolia maitokaupan oven
+    jokunen varhaisempi odotti,
+    kun Helmi pieni tuohon kerkesi
+    rivikin käyden, täytteheksi loven.
+
+    Kuluvat tunnit; kylmemmäksi viima
+    se yltyi, lunta alkain ryöpyttää.
+    Sen hiutehet on jäätä terävää,
+    mi sattuu kasvoihin kuin piiskan siima.
+
+    Väristen vilusta hän yhä kokee
+    sijansa urheasti säilyttää.
+    »Jo aivan kylmää lapsen tämä sää»,
+    näin ympärillä seisovaiset hokee.
+
+    Nyt viimein kauppa aukes. Kiireisesti
+    ovelle joukko syöksi. Sysien
+    ja toisiensa eelle hyökäten
+    he ryntäs, mies ken rytäkässä kesti.
+
+    Perästä monen rynnistyksen, vaivan
+    jo Kelmikin se maitotilkan sai.
+    »Nyt pieni veikko riemastuupi kai»,
+    hän miettii, tyytyväisin mielin aivan.
+
+    Käy vastaan vallaton nyt poikaparvi
+    mi koulumatkalla on. Rikasten
+    he lapset. Helmin tuuppaa ilkkuen
+    nyt käytävältä, kumoon häijy Arvi.
+
+    »Pois kerjäläiset tieltä», kirkuu nulkki
+    ja joukko naurain kulkee matkojaan.
+    Tuo pieni häijyläinen riemussaan
+    on heimonsa niin oivallinen tulkki.
+
+    Voi kuinka kirpas Helmin mieltä pilkka!
+    Kotiinsa nyyhkien käy huolissaan,
+    ei pikkuveikko saa nyt maitoaan
+     kun maahan kaatui vaivoin saatu tilkka.
+
+
+
+
+ONNI.
+
+
+    On ihmisonni täällä vaihtuvainen,
+    sen mittasuhde vallan erilainen,
+    Se, mitä minä väheksyn ja hylin,
+     voi muutamille olla onni ylin.
+
+    Niin moni lemmestäpä onnen löytää,
+    mut toiset suosii oivaa herkku-pöytää,
+    ja rikkautta eräät etsii maista,
+    taas hurskaat tavarata taivahaista.
+
+    Myös moni arvovaltaa tavottaapi,
+    vaan joku uhrauksin onnen saapi.
+    Huveja kevytkengät ajaa takaa,
+    saa muudan onnen kyllikseen kun makaa.
+
+    On jonkun onnea myös kostotuumat,
+    ja toisen veljesrakkauden huumat.
+    Ja tutkija vain keksinnöistä elää,
+    upseeri siitä, että kannus helää.
+
+    Voi tähdet ilon syttää jonkun mieleen,
+    mut toinen toivois tähden rintapieleen.
+    Sisimmän siloitus on karvain huolta,
+    usea kiillottelee ulkopuolta.
+
+    Näin onnen saantikin on monta tapaa,
+    monasti kullan sijaan saadaan rapaa,
+    vaan tuo on mielestäni seikka paha,
+     kun useammat auttaa onneen raha.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77787 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..766f868
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77787
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77787)