Initial commit of ebook 77778 filesHEADmain

4 files changed, 19116 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/77778-0.txt b/77778-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..c7526e4
--- /dev/null
+++ b/77778-0.txt
@@ -0,0 +1,19100 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77778 ***
+language: Finnish
+
+
+
+
+KANSOJEN HISTORIA 4
+
+Vanha aika IV: Roomalaiset vuodesta 133 e.Kr. vuoteen 180 j.Kr.
+
+
+Kirj.
+
+CARL GRIMBERG
+
+
+
+Tekijän luvalla suomentanut
+
+Weikko Pakarinen
+
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1930.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Vanhin roomalainen kirjallisuus
+   Roomalaisen kirjallisuuden alku.
+Vallankumousaika.
+   Gracchus veljekset.
+   Marius ja Sulla.
+   Crassus ja Pompeius.
+   Cicero ja Catilinan salaliitto.
+   Pompeius ja Cæsar.
+   Cæsar Galliassa.
+   Toinen kansalaissota.
+   Cæsarin yksinvalta.
+   Idus Martiæ.
+   Toinen triumviraatti.
+Vallankumousajan ajattelijat ja runoilijat.
+   Lucretius.
+   Catullus.
+   Triumvirit voittavat Cæsarin viimeiset viholliset.
+   Triumviraatin purkautuminen.
+Rooman cæsareita ja heidän aikalaisiaan.
+   Augustus.
+   Latinalaisen runouden kulta-aika.
+   Horatius.
+   Propertius.
+   Tibullus.
+   Ovidius.
+   Tiberius.
+   Caligula.
+   Claudius.
+   Seneca.
+   Nero.
+   Romaani ja satiiri hopea-ajalla.
+   Ensimmäiset kristityt.
+   Flavius-sukuiset keisarit.
+   Flavius Vespasianus.
+   Titus.
+   Domitianus.
+   Pompejissa ja Herculaneumissa.
+Keisarikunnan suuruusaika.
+   Nerva ja Trajanus.
+   Hadrianus.
+   Antonius Pius ja Marcus Aurelius.
+   Lukianos, antiikin viimeinen suuri kirjailija.
+
+
+
+
+
+
+VANHIN ROOMALAINEN KIRJALLISUUS
+
+
+
+
+ROOMALAISEN KIRJALLISUUDEN ALKU.
+
+
+Vuonna 272 roomalaiset valloittivat kukoistavan Tarentumin, »Italian
+Ateenan». Runsaan sotasaaliin joukossa oli — roomalaisten itsensä sitä
+aavistamattakaan — roomalainen kirjallisuus.
+
+Ainakin taru kertoo, että sotavankien joukossa oli _Andrónikos_
+niminen kreikkalainen poika. Hänet tehtiin orjaksi ja vietiin Roomaan,
+missä hänet herransa jonkin ajan kuluttua vapautti ja hän monen
+muun sivistyneen kreikkalaisen orjan tavoin joutui koulumestariksi.
+Roomalaisen tavan mukaan hän otti nimekseen _Livius Andronicus_.
+Toiminnallaan hän voimakkaasti auttoi hellenismin levenemistä
+Rooman nuorison keskuuteen. Hän ryhtyi myöskin uraa uurtavaan
+tehtävään, luomaan roomalaisille omaa kirjallisuutta. Aikaisemmin
+tämä luonteeltaan käytännöllinen ja proosallinen kansa, kuten Cato
+sanoo, »ei tuntenut vähintäkään kunnioitusta runoutta kohtaan». Jos
+joku antautui runouden palvelukseen, häntä pidettiin kuin kulkurina.
+Sattuvat ovat erään saksalaisen runoilijan sanat: »Roomalaiset eivät
+ole runoilleet kitaransointuisia _lauluja_, vaan aseidenkalskeisia
+_urotöitä_; ja tämän maanpiiriä vavahduttavan runouden rytmi oli
+maailmanvalloittaja-legioonain ja -kohorttien jymisevä marssintahti.»
+
+Ennen Livius Andronicuksen aikaa oli olemassa vain n.s. kansanrunoutta,
+hyvin vähän ja kovin kankeasäkeistä. Tähän raakaan, kehkeytymättömään
+muotoon Tarentumista tullut muukalainen ryhtyi valamaan uudesti
+Odysseiaa. Ajan oloon koulumestarimme ahersi yhä edelleen ja
+onnellistutti roomalaisia myöskin kreikkalaisten näytelmien
+käännöksillä kreikkalaisin runomitoin. Näin roomalaisen kirjallisuuden
+perustus oli laskettu.
+
+Mutta koulupoika parat, joiden täytyi päntätä päähänsä Livius
+Andronicuksensa! Antiikin makutuomarit vakuuttavat, että paitsi näitä
+lapsimarttyyreja ei ollut ketään, joka useamman kuin kerran otti Livius
+Andronicuksen runot käteensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jonkin verran itsenäisemmän työn suoritti Liviuksen nuorempi aikalainen
+_Nævius_, campanialainen, joka myöskin oli saanut kreikkalaisen
+kasvatuksen. Livius Andronicus oli kääntänyt Odysseian — Nævius tahtoi
+luoda Iliaan, mutta roomalaisen Iliaan. Hän kirjoitti homeroslaiseen
+tyyliin sankarieepoksen ensimmäisestä puunilaissodasta ja puhtaasti
+roomalaisaiheisia näytelmiä. Muodoltaan hänen tuotantonsa on
+huomattavasti Livius Andronicuksen tuotantoa parempaa. Säe alkaa
+vapautua jäykkyydestään; se sujuu vaivattomammin ja luontevammin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Næviuksen runoilijaviitan heitti hartioilleen Calabriasta kotoisin
+oleva _Ennius_, joka kirjoitti Rooman historiasta suuren eepoksen
+troialaisesta Æneaasta[1] aina runoilijan omaan aikaan asti. Ennen
+kaikkia muita Scipio Africanus vanhempi oli hänen sankarinsa. Enniuksen
+eepoksesta tuli kuten Schück sanoo, tavallaan roomalainen »Vänrikki
+Stoolin tarinat». Hän on myöskin itse runorakennetta kehittänyt hyvän
+matkaa eteenpäin — hän nimittäin on luonut latinalaisen heksametrin.
+Syystä voidaan siis pitää Enniusta _roomalaisen runotaiteen isänä_.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näistä kolmesta hahmosta, jotka kohtaavat meitä roomalaisen
+kirjallisuuden muistojen temppeliin johtavassa käytävässä, voi täydellä
+syyllä sanoa, että ne ovat tuskin muuta kuin pelkkiä nimiä. Heidän
+teoksistaan on olemassa ainoastaan vähäpätöisiä katkelmia. Toisin
+on laita huvinäytelmäkirjailijain _Plautuksen_ ja _Terentiuksen_,
+Enniuksen nuorempien aikalaisten. Plautus kuoli vuonna 184 noin 70
+vuoden ikäisenä, ja Terentiuksen tempasi kuolema nuorena vuonna 159.
+Näiden molempain kirjailijain elämäntyö on uuden attikalaisen komedian
+siirtäminen roomalaiseen muotoon. On ymmärrettävää, että tämä ei
+merkinnyt suinkaan hienostumista alkuperäisteokseen nähden. Roomalaiset
+pitivät näyttelijäin voimakkaan leveistä otteista, joista selvästi
+voi tuntea ne tyypit, jotka esiintyivät heidän yksinkertaisissa
+kansanilveilyissään, kuten suursyömärin, lörpöttelijän ja hullunkurisen
+ukon, jota viekas, kyttyräselkäinen veijari petkuttaa.
+
+Sellaiset olivat yleisön kannalta edellytykset, joiden perustalle
+Plautuksen oli rakennettava. Hänen oli näyteltävä ja kirjoitettava
+suurille lapsille. Eikä hän itsekään ollut suinkaan kirjallinen
+herkkusuu. Hän oli aivan oppimaton ja alhaissyntyinen ja näyttää
+aloittaneen näyttelijäuransa kiertelemällä ympäriinsä Campanian
+kaupungeissa näyttelijäjoukkueen mukana. Hänen tehtäväkseen tuli
+laatia ja muunnella kreikkalaisia komedioita roomalaisen yleisön
+yksinkertaisemman, jonkin verran raa'an maun mukaisiksi. Plautus tuli
+suosituksi repäisevän komiikkansa vuoksi, ja tämä komiikka onkin hänen
+itsenäisin osuutensa niissä näytelmissä, jotka hän mukaillen kirjoitti.
+Ne pursuavat elämäniloa. Hänen kielensä on voimakasta ja elävää. Siinä
+on mehua ja ydintä, ja vuorosanat putoilevat elävinä ja luontevina.
+Nævius ja Ennius olivat luoneet eepillisen runouden ylevän kielen —
+Plautus on komedian puhekielen luoja.
+
+Plautuksen seurassa ei ole koskaan ikävä. Hänestä on pääasia
+saada yleisö nauramaan. Liian usein kuitenkin hänen meluisa
+naurunhohotuksensa kuolettaa hänen näytelmiensä pohjana olleissa
+alkuteoksissa ilmenevän hienon attikalaisen huumorin.
+
+Useimmat Plautuksen huvinäytelmät ovat juonikomedioita, sellaisia
+kuin _Mōstellāria_ (»Kummitus»), Holbergin »Abracadabran» esikuva.
+Siinä kuvataan nuorta miestä, joka isänsä ulkomaanmatkan kestäessä on
+juopotellut ja juhlinut juomaveikkojen ja hetairojen seurassa.
+
+Mutta eräänä kauniina päivänä isäukko palaa takaisin kotiin.
+
+    »Ma kolme vuolla viivyin mailla Egyptin,
+    ja kotihini kyllä tervetullut oon»,
+
+hän sanoo itsekseen. Mutta nuoren herran orja-veijari ajattelee toisin.
+Hän supisee syrjässä:
+
+    »Mut vielä tervetulleemp' ois se, tottavie,
+    mi tiedon tois, sa että kuolla kupsahdit!»
+
+Julkean ja neuvokkaan orjariiviön onnistuukin uskotella vanhukselle,
+että talossa kummittelee, ja hän saa hänet näin pois sieltä. Sitten hän
+uskottelee ukolle toisen hullunkurisen jutun toisensa jälkeen, kunnes
+nuoren mässääjän uskollisimmista tovereista aika on sopiva pyytää talon
+isäntää antamaan anteeksi pojan nuorekas hurjastelu. Lopulta ukko
+sitten taipuu ja on valmis antamaan anteeksi sanoen:
+
+      »jos hän tuhlaustaan häpee, riittäköön se rangaistus!
+
+  _Pojan ystävä_:
+
+      Häpee kovin.
+
+  _Orja_:
+
+      Anteeks kun on saanut hän, kuink käypi minun?
+
+  _Ukko_:
+
+      Raipat saat ja hirtehen pääset.
+
+  _Orja_:
+
+      Mut jos häpeän minäkin?
+
+  _Ukko_:
+
+      Sinut, tottavie, minä kolkkaan kuoliaaksi.
+
+  _Pojan ystävä_:
+
+                                   Maltahan!
+      Anteeksantos täydeks tee, mun vuoksein
+                             armo hälle suo!»
+
+Ja koska ukko on sanonut A, niin on hänen tietysti sanottava myöskin B.
+Kaikkien selkkausten lopputuloksena on, että nokkela orja saa riemuita,
+vaikkakin koko hänen julkeutensa on tullut paljastetuksi.
+
+Plautus on kirjoittanut myöskin luonnekomedioita, sellaisia kuin _Miles
+Glōriōsus_ (»Kerskaileva soturi»), Holbergin »Jacob von Tyboen» ja
+Shakespearin »Falstaffin» esikuva, sekä Aululāria (»Ruukku»), jonka
+Molière on ottanut kuuluisan komediansa »Saiturin» malliksi. Saituri
+on kätkenyt kultansa saviruukkuun. Kuvaavin sanoin kirjailija maalaa
+hänen tuskansa ja epäluuloisuutensa. Mutta niin hellästi kuin hän
+vartioikin rakasta aarrettaan, hän joutuu lopulta kuitenkin petetyksi.
+Yhtä oikeudenmukaisesti päättyy »Miles gloriosus». Pöyhistelevän
+tarinamestarin, joka kerskuu niittäneensä vihollisia maahan kuin
+heinää ja sysäisseensä käsivartensa läpi elefanttien, lopuksi hänen
+rakastajattarensa pettää, ja kun uljas soturi antautuu uuteen
+rakkausseikkailuun, hän saa lujasti selkäänsä.
+
+Kolmas laji Plautuksen näytelmiä ovat komediat, sellaiset kuin
+_Menæchmi_ eli _Kaksoiset_, jossa pari syrakusalaisia kaksoisveljeksiä
+saa aikaan koomillista sekaannusta, kun ovat niin toistensa näköisiä
+kuin kaksi marjaa. Toinen heistä on pienenä poikana kadonnut kotoa.
+Kummallakaan veljellä ei senvuoksi ole aavistustakaan toisen
+olemassaolosta, kun toinen heistä, Menæchmus I, eräänä päivänä tulee
+samaan kaupunkiin, missä ryöstetty Menaechmus II asuu naineena ja
+hyvissä varoissa olevana miehenä. Menæchmus I hämmästyy hieman,
+kun eräs kaunis nainen — veljen rakastajatar — ottaa hänet vastaan
+avosylin, mutta hän mukautuu helposti uuteen osaansa. Mielihyvää
+hän sitä vastoin ei tunne, kun veljen armas vaimo haukkuu hänet
+pahanpäiväisesti, kun hän kohtaa tämän ja hänen isänsä. Se, mitä
+oletetulla aviomiehellä on sanottavaa puolustuksekseen, vaikuttaa niin
+sekavalta ja ihmeelliseltä, että mies, joka luulee olevansa hänen
+appiukkonsa, arvelee olevan syytä kiiruhtaa hakemaan lääkäriä.
+
+Mutta kun ukko palaa lääkäri mukanaan, Menæchmus I on kadonnut ja hänen
+sijastaan kohtaavat miehet naineen veljen. Tällä välin on tämäkin
+puolestaan saanut kokea pelkkää mieliharmia kaikesta siitä, mitä hänen
+kaksoisveljensä on aikaan saanut. Kun nyt lääkäri kaiken lisäksi alkaa
+tutkia häntä, hän raivostuu. Nyt on päivänselvää, että hän on tullut
+sekopäiseksi. Ei ole muuta neuvoa, kuin sitoa hänet kiinni! Neljä orjaa
+kutsutaan paikalle, ja nämä käyvät hänen kimppuunsa; hämminki käy yhä
+pahemmaksi, kunnes Menæchmus I tulee näyttämölle — ja seisoo kasvot
+vasten kasvoja miehen kanssa, joka on aivan hänen näköisensä.
+
+Nyt kaikki selkkaukset selviävät. Menaechmus II ihastuu niin
+jälleennäkemisestä, että myy kaiken, mitä omistaa — irtaimen ja
+kiinteän ja vaimonsakin — ja seuraa veljeään Syrakusaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+_Teréntius_, liikanimeltään Afrikkalainen, oli pienenä lapsena
+tullut Afrikasta Roomaan, missä hän joutui erään senaattorin orjaksi,
+joka antoi lahjakkaalle pojalle huolellisen kasvatuksen ja pian
+vapautti hänet. Terentiuksen hieno kirjallinen maku raivasi hänelle
+pääsyn Rooman sivistyneimpään seurapiiriin, jonka Scipio Africanus
+nuorempi keräsi ympärilleen. Terentiuksen hienostunut kieliasu, joka
+ei tunne Plautuksen karkeapuheisuutta, todistaa myöskin, että hän
+kuului ylhäisempään yhteiskuntaluokkaan. Hän esittääkin yleisölleen
+paljon edustavampaa väkeä kuin Plautuksen rivokieliset oliot. Tästä
+johtuu myöskin Terentiuksen huolitellen suoritettu luonteenkuvaus,
+joka on tulos paljon syvällisemmästä ihmisluonteen tutkimisesta kuin
+Plautuksen kirveellä karkeasti veistetyt vapaat tyypit. Plautuksen
+näytelmäkappaleissa olivat koomilliset tilanteet ja selkkaukset olleet
+pääasiana. Terentiukselle on päinvastoin psykologinen mielenkiinto
+tärkeämpi kuin toiminta. Tältä näkökannalta katsoen myöhempi aika
+on arvioinut ne taiteellisesti paljon korkeammiksi kuin Plautuksen
+näytelmät, huolimatta siitä, että jälkimmäiset ovat verrattomasti
+elävämpiä ja mehevämpiä.
+
+Terentiuksen huomattavin näytelmä lienee _Adelphoe_ (»Veljekset»).
+Sekin, kuten suurin osa hänen komedioistaan, on Ménandroksen
+mukailua. Näytelmä kuvaa kahta veljestä, jotka ovat saaneet erilaisen
+kasvatuksen, toisen on kasvattanut ankara ja kärtyinen isä, Demea,
+toisen kiltti setä, Micio, joka on ottanut pojan lapsekseen. Hyvästä
+kasvatusisästä on selvää, että nuorison täytyy huvitella ja että sen
+välistä täytyy hypätä yli aitojen. Hän luonnehtii kasvatusmenetelmäänsä
+itse näin:
+
+    »Niin poikaani ma totutin,
+     hän ettei kepposiaan multa salannut
+    kuin tekee toiset taattons' selän takana.
+    Se, joka ensin valheen syötti isälleen,
+    myös valmiimpi on häntä pettämään.
+    Ma toivon, että poikaan' aina hillitsis
+     vain tunto kunnian, ei pelko, rangaistus.
+    Mielt' toista veljeni on tästä seikasta.
+    Näin alinomaa hokee hän: 'Mut Micio,
+    sa aivan pojan pilaathan! Hän hakkailee
+    ja juo, saa rahoja hän sulta mihin vain.
+     Ja moinen vaatetus! Sä liian heikko oot!'»
+
+Demea saa vettä myllyynsä, kun ilmenee, että Micion kasvattipoika
+on suhteissa erääseen hetairaan ja että hän on aiheuttanut suuren
+häväistyshälinän. Sellaista ei toki voisi tapahtua sille pojalle, josta
+hän itse on huolehtinut. Hän pöyhistyy ylpeydestä ajatellessaan, kuinka
+mahdotonta tuollainen olisi:
+
+    »Hän! Sen oisin vainunnut
+    Kuus kuukautta ennen, pelkän _aatoksen_.»
+
+Ja hän paisuu itsetyytyväisyydestä, kun liehakoiva orja kertoo hänelle,
+millainen hyveen esikuva tämä poika näyttäytyi olevan, kun hän sai
+tietää veljensä harha-askeleesta, kuinka liikutetuksi hän tuli ja
+kuinka kauniisti hän saarnasi siveellisyyttä hairahtuneelle. Täynnä
+siveellistä harmia tämä jalo nuorukainen oli huudahtanut:
+
+      »'Mi mielettömyys? Häpeäks se koko
+      Sukumme nyt koituu!'»
+
+  _Demea_:
+
+      Melkein riemust' itken ma.
+
+  _Orja_:
+
+      'Sa itses tuhoot etkä yksin rahoja.'
+
+  _Demea_:
+
+      Se kelpo poika! Häpeää ei luota —
+
+  _Orja_:
+
+      Ah!
+
+  _Demea_:
+
+      Hän täys on elonviisautta.
+
+  _Orja_:
+
+      Totta maar!
+      Sen oppi kotona hän.
+
+  _Demea_:
+
+      Kaikkein koetan,
+      en mitään laiminlyö, vaan häntä opetan
+      ma vahingosta toisten viisastumahan
+      ja toista tarkkaamalla itse oppimaan:
+       'Tee näin!'
+
+  _Orja_:
+
+      Niin aivan.
+
+  _Demea_:
+
+      'Varo tätä taas.'
+
+  _Orja_:
+
+      Niin, niin.
+
+  _Demea_:
+
+      'Tää kiitosi' tuottaa.'
+
+  _Orja_:
+
+      Hyvä!
+
+  _Demea_:
+
+      'Tämä häpeää.'
+
+  _Orja_:
+
+      Kuink' oivaa!
+
+  _Demea_:
+
+      Ja niin —
+
+  _Orja_:
+
+      Nyt en enää kuulla
+      ehdi enempää.
+
+Täynnänsä siveellistä närkästystä Demea rientää veljensä luo. Silloin
+hän saa tietää, että häväistysjutun hetairan kanssa onkin aiheuttanut —
+hänen mallihyveellinen poikansa ja että Micion kasvattipoika on ollut
+kyllin jalo ja uhrautuvainen ottaakseen syyn niskoilleen.
+
+Tämän kasvatusperiaatteidensa laiskanläksyn jälkeen Demea muuttaa
+kokonaan mielensä.
+
+Viekkaalla orjalla on luonnollisesti tärkeä tehtävä tässäkin
+komediassa. Kun hän on aivan liian kauan pitänyt Demeaa narrinaan,
+hän joutuu lopuksi pahaan pulaan. Ukko tulee häntä vastaan sähisten
+kiukusta. Mutta julkea orjariiviö kysyy viattomin naamoin hyvin
+lempeästi:
+
+      »No mitä kuuluu? Allapäinkö?
+
+  _Demea_:
+
+      Riiviö!
+
+  _Orja_:
+
+      Nyt viisauksiltasi meitä säästää voit!
+
+  _Demea_:
+
+      Jos omain oisit —
+
+  _Orja_:
+
+      Aarre sull' ois verraton
+      ja olos oivaks tuntisit.
+
+  _Demea_:
+
+      — ma varoitukseks
+      sun ripustaisin.
+
+  _Orja_:
+
+      Miksi? Ma niitä teinkään?
+
+  _Demea_:
+
+      Kun kaikk' on hullusti, kun suuri häväistys
+      töin tuskin villaisella saatiin painetuks,
+       sa, roisto, pidät hauskaa.
+
+  _Orja_:
+
+      Tein pahoin poistuissain.»
+
+Kohtaus keskeytyy syyllisen orjan onneksi siten, että hänen herransa
+kutsuu häntä. Siten rajuilma menee ohi, ja viimeisessä näytöksessä
+orja riemuitsee kuten tavallista, ja hänet vapautetaan palkinnoksi
+taitavasta juonittelujen hoitamisesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Onnistuneesti punoo juoniaan myöskin kuokkavieras _Phormio_
+samannimisessä komediassa. Phormio kuuluu siihen tyhjäntoimittajani
+luokkaan, jotka aina selviytyvät, kiitos hyvän päänsä ja taipumustensa,
+»voittamaan» ihmiset puolelleen huvittamalla heitä ja imartelemalla
+heidän heikkouksiaan. Perintönsä ja omaisuutensa hän on antanut mennä
+kuin tuhkan tuuleen, mutta yhä hän elelee hyvin niiden turvin, joiden
+kanssa hän on ymmärtänyt päästä hyviin suhteisiin. Tässä kappaleessa
+hän järjestää niin, että talon nuori herra vastoin vanhan, saidan
+isänsä tahtoa saa köyhän tytön, jota hän rakastaa.
+
+Vain 26-vuotisena elinkautenaan Terentius ehti kirjoittaa ainakin
+kuusi komediaa — niin monta on ainakin säilynyt. Järjestyksessä toinen
+roomalaisista huvinäytelmänkirjoittajista jäi myöskin viimeiseksi
+Rooman näytelmäkirjailijaksi, jolla on merkitystä. Sivistynyt
+yläluokka, joka pian täydellisesti helleeniläistyi, luki ihastuksella
+Terentiustaan, mutta kansan suuri joukko virtaili sirkukseen katsomaan
+gladiaattoreita, nyrkkeilijöitä, miekkailijoita ja nuorallatanssijoita
+tai meni mielenylennyksekseen katsomaan ilveilyjä, sellaisia kuin
+»Aasi», »Emäsika», »Sairas sika» ja »Terve sika». Näistä näytelmistä
+ovat ainoastaan nimet säilyneet jälkimaailmalle, mutta ne ilmaisevat
+kyllä riittävän selvästi kappaleitten henkevyystason. Kirjallisuuteen
+näitä draamallisia ilveilyjä ei voitu lukea. Näitä kappaleita
+esittivät diletantit melkein niinkuin heille pisti päähän, eivätkä ne
+milloinkaan pukeutuneet varsinaiseen kirjalliseen muotoon. Draaman
+elinikä oli lyhyt Roomassa. Eikähän se koskaan ollut ollutkaan muuta
+kuin kreikkalainen kukka, joka oli istutettu karumpaan maaperään ja
+kovempaan henkiseen ilmastoon. Täysin alkuperäistä roomalaista komediaa
+ei ole olemassa. Vielä suurempi on ero roomalaisten ja kreikkalaisten
+välillä murhenäytelmän alalla. Roomalaisen psyyke oli liian
+harvasäikeinen, liian luoksepääsemätön syvemmille ja hienommille sielun
+ristiriidoille synnyttääkseen itämispohjan sellaisille draamallisille
+neroille kuin Aiskhylos, Sophokles ja Euripides.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Runouden laji, jossa roomalaisilla sitävastoin on täysin
+itsenäinen osuutensa, on _satiiri_. Siihen oli heillä aivan
+erikoiset edellytykset. Cicero ei aiheettomasti nimittänyt Roomaa
+»parjaushaluiseksi kaupungiksi», ja Horatius puhui kuvaannollisesti
+»italialaisesta etikasta» —joka varmasti oli muuta kuin attikalainen
+suola. Roomalaisen satiirin varsinainen luoja on latinalainen
+_Lúcilius_. Hän oli, päinvastoin kuin muut Rooman vanhimmat runoilijat,
+rikas ja ylhäinen mies. Kuten Terentius kuului hänkin Scipion
+seurapiiriin.
+
+Pääasiallisesti Rooman yltyvää tapainturmelusta vastaan Lucilius läksi
+sotaretkelle satiirin nuolilla eikä hän empinyt käydä yhteiskunnan
+tukipylväittenkään kimppuun. »Hän ruoski koko kaupunkia julkisesti»,
+sanoo satiirirunoilija Persius. Satiiri alkaa jossakin määrin merkitä
+Roomalle samaa, mitä Aristophaneen komediat kerran merkitsivät
+Ateenalle. Luciliuksen vaikutuksesta kirjallisuus alkaa kehittyä
+vaikuttavaksi mahdiksi roomalaisessa yhteiskunnassa. Valitettavasti
+on säilynyt vain katkelmia hänen runoistaan. Niiden mukana on
+jälkimaailmalta hävinnyt sivistyshistoriallinen kultakaivos. Kuinka
+paljon elävämpinä Kristuksen edellisen toisen vuosisadan ihmiset
+esiintyisivätkään meille, jos meillä olisi jäljellä Luciliuksen
+terävästi havaitut huomiot aikalaisistaan! »Kaikista roomalaisista
+runoilijoista», sanoo eräs etevä ranskalainen kulttuurihistorioitsija,
+»Lucilius on kenties se, jonka menetystä meillä on enimmän syytä
+harmitella».
+
+
+Kirjallisuutta, paitsi _Schückin_ kirjallisuushistorioita:
+
+Bonnierin kuvitettu kirjallisuushistoria, kirjoittajina Claes Lindskog,
+Otto Sylwan ja Fredrik Böök, osa I.
+
+Friedrich Leo, Geschichte der römischen Literatur.
+
+Martin Schanz und Carl Hosius, Geschichte der römischen Literatur: 4
+osaa (laajat kirjallisuusluettelot).
+
+Th. Birt, Eine römische Literaturgeschichte in fünf Vorträgen.
+
+E. Norden, Römische Literatur (Alfred Gercke und Eduard Norden,
+Einleitung in die Altertumswissenschaft, nid. I).
+
+W.Y. Sellar, The roman poets of the republic.
+
+G. Michaut, Histoire de la comédie romaine: 2 nid.
+
+Georgia Williams Leffingwell, Social and private life at Rome in the
+time of Plautus and Terence.
+
+T. Plautus, Spöket, Wilh. Lundströmin ruotsinnos.
+
+Terentius, Adelphi, Hilding Anderssonin ruotsinnos.
+
+Terentii lustspel, A.F. Wimmercranzin ruotsinnos.
+
+
+
+
+
+
+VALLANKUMOUSAIKA
+
+
+
+
+GRACCHUS VELJEKSET.
+
+
+»Italian villieläimilläkin on luolansa, joissa ne voivat levähtää,
+mutta niillä miehillä, jotka taistelevat ja kuolevat Italian
+puolesta, ei ole osuutta muuhun kuin ilmaan ja valoon. Kodittomina
+ja konnuttomina he kiertelevät ympäriinsä vaimoineen ja lapsineen.
+Sotapäälliköt valehtelevat, kun he kehoittavat sotilaitaan puolustamaan
+isien hautoja ja kotiliettä, sillä legioonalaisella ei ole kotiliettä,
+ei isän hautaa. He taistelevat ja vuodattavat vertaan toisten
+nautinnonhalun ja rikkauden puolesta, ja ne, joita sanotaan maailman
+herroiksi, eivät voi sanoa maatilkkuakaan omakseen.»
+
+Näissä sydäntä vihlovissa sanoissa kajahtaa hätähuuto, kaikkien aikojen
+irtolaisväestön parahdus. Mies, joka sinkosi nämä sanat täpötäydestä
+rinnastaan, oli lämminsydäminen isänmaanystävä, nimeltään _Tiberius
+Gracchus_, yksi niitä yhteiskunnan uudistajia, jotka ovat verellään
+vahvistaneet elämäntyönsä. Hän näki surukseen ja mieliharmikseen,
+kuinka ytimeltään terve Rooman kansa oli jakautumaisillaan köyhälistöön
+ja sen nylkijöihin.
+
+Kuinka oli voitu joutua näin pitkälle?
+
+Pohjimmaisena syynä niihin yhteiskunnallisiin epäkohtiin, joista kerran
+oli aiheutuva Rooman tasavallan perikato, oli sota, ensin Hannibalin
+sota ja sitten itäiset valloitussodat.
+
+Muistiaisitta ei kukaan pääse kuoleman kidasta. Hannibalin sota
+oli roomalaisille ollut taistelua elämästä ja kuolemasta. Kauhea
+oli se suonenisku, jonka Rooman valtioruumis sai kärsiä. Säilyneet
+censusluettelot[2] osoittavat, että Rooman asevelvollisten miesten
+lukumäärä, sen sijaan, että olisi kasvanut, väheni seitsemäntoista
+sotavuoden kuluessa neljännellä osalla. Senaatin 300 jäsenestä oli
+Cannæn taistelun jälkeen tuskin puolet elossa. On laskettu, että
+300 000 italialaista kaatui Hannihalin sotien aikana. Hirmuinen
+ihmisaineksen kulutus jatkui itäisten valloitussotien aikana
+puunilaissotien päätyttyä.
+
+Mutta sodan onnettomuutta tuottavat vaikutukset eivät lopu tähän. Siitä
+sanomattomasta kurjuudesta, minkä hävitys toisen puunilaissodan aikana
+aiheutti, ei ole numeroita todistamassa. Hävitystä, joka oli käynyt
+yli Italian, roomalaiset itse vertasivat jättiläissuuren lohikäärmeen
+tuhotyöhön, lohikäärmeen, joka oli vyörytellyt itseään läpi maan,
+kumonnut puut ja talot ja tuhonnut peltojen sadon.
+
+Olisi tarvittu kärsivällistä viljelystyötä kaiken sen uudelleen
+rakentamiseksi, minkä monet sotavuodet olivat hävittäneet. Mutta
+sitkeä kestävyys, jota tämä tehtävä vaati, oli sotaelämän aikana
+hävinnyt roomalaisilta verestä. Se, että sota oli vaatinut
+lukemattomia ihmishenkiä ja tuhonnut kukoistavia koteja, ei ollut
+kuitenkaan kaikkein pahinta. Jos vain yhteiskuntaruumis on terve,
+parantuvat sellaiset haavat usein nopeammin kuin luullaankaan. Mutta
+Rooman yhteiskunta ei ollut enää pitkään aikaan ollut terve — itse
+elinhermo oli vioittunut. Sota oli tehnyt suuret joukot nuoria miehiä
+kelvottomiksi rauhallisiin ammatteihin. Ken jo nuorukaisiästään asti
+vuosi vuoden perästä on tottunut leirielämään pitkine, toimettomine
+kausineen, tulee vähitellen järjestelmälliseen työhön kykenemättömäksi.
+Joka on tottunut ahmien käyttämään sen, mitä on muilta ryöstänyt,
+häntä ei houkuttele hikiotsin pellolla tai työhuoneessa ahertaminen
+saadakseen niukan jokapäiväisen leipänsä. — Mutta »väärin saatu
+helposti haihtuu». Rutiköyhänä palasi roomalainen sotamies jälleen
+kotiin lisäämään varattomien suurta lukumäärää.
+
+Erinomainen roomalainen kansanaines muuttui näin yhä suuremmassa ja
+suuremmassa määrin laiskaksi kaupungin roskaväeksi. Rooma veti näet
+puoleensa vetelehtijöitä kaikilta ilmansuunnilta kuten valo hyttysiä.
+Siellä putosi aina osa muruja rikasten pöydiltä. Kaupungin toimesta
+jaettiin Roomassa kansalle viljaa huokeampaan hintaan kuin missään
+muualla, ja pitääkseen levotonta rahvasta hyvällä tuulella hallitus
+järjesti näytäntöjä ja muita kansanhuveja. Idässä saatu sotasaalis,
+ennen kaikkea kuningas Perseuksen täysinäinen aarrekammio aiheutti,
+että kaupunki kykeni sellaisiin ylettömiin menoihin.
+
+Vielä arveluttavampaa oli, että joukko yksityishenkilöitä, käyttäen
+samoja keinoja kuin valtiokin, kilpaili kansan suosion saavuttamisesta.
+Nämä olivat niitä miehiä, jotka pyrkivät korkeihin valtionvirkoihin
+saadakseen sitten hyvätuloisen maaherranviran jossakin maakunnassa
+ja vihdoin päästäkseen senaattiin. Oli vanha totuttu tapa Roomassa,
+että virkaan pyrkivät kävelivät ympäriinsä kansan keskuudessa
+päästäkseen kansan suosikeiksi kädenpuristuksilla ja muilla tempuilla,
+jotka voivat imarrella yksinkertaista kansalaista. Tällöin heillä
+oli tapana pukeutua silmäänpistävän loistavaan valkoiseen togaan,
+_toga candidaan_, kuten sen nimi oli latinaksi. Siitä johtuu nimi
+_candidatus_ (meidän »kandidaatti»), jota käytettiin vaaliehdokkaiksi
+asettuvista. Oli tapana, että virkamieskandidaattia varmuuden vuoksi
+seurasi orja, joka oli hankkinut itselleen laajan henkilötuntemuksen
+pieneläjien keskuudessa ja voi niin ollen ajoissa kuiskata herransa
+korvaan niiden nimet, jotka tämä kohtasi ja joita kohtaan hän tahtoi
+osoittaa olevansa »tuttavallinen».
+
+Äänten värväämistaidosta oli kehittynyt erikoinen tiede, jota voimme
+tutkistella Cicerolle hänen nuoremman veljensä lähettämästä, tätä
+ainetta yhtä perinpohjaisesti valaisevasta kuin pitkäpiimäisestä
+kirjeestä. Ei tahdo tulla loppuakaan opastuksista, kuinka
+virkamieskandidaatin tulee työskennellä voittaakseen puolelleen
+kannattajia: siroitella ympärilleen rahoja, pitää vieraspitoja
+ja talonsa kaikelle maailmalle avoinna, lupailla ummet ja lammet
+tietäen, etteivät suuret sanat suuta halkaise — eihän tarvitse sanoa,
+_kuinka pian_ aikoo lupauksensa täyttää! — imarrella, teeskennellä
+»tuttavallisuutta» ja houkutella lupauksilla, uskotteluilla ja
+viittailuilla. Ennen kaikkea on tärkeää, — kirjeenkirjoittaja
+selittää — että näyttelee osansa niin, ettei rakastettavuus vaikuta
+teennäiseltä, vaan aivan luonnolliselta. Paljon riippuu senvuoksi
+siitä, että hallitsee hyvin ilmeensä ja äänensä. Ja tulee olla
+kestävä eikä antaa koskaan uupumuksen voittaa. Jos seuraat näitä
+neuvoja — veli arvelee —, niin saat pian nähdä, kuinka uskolliset
+tervehdykselläkävijät täyttävät talosi ja seuraavat sinua kaduilla ja
+torilla ja täten nostavat sinut kovin merkitsevän miehen maineeseen.
+Jos sinä sen lisäksi koetat niin paljon kuin mahdollista saada
+kilpailijaisi huonot puolet tulemaan tunnetuiksi ja saat aikaan
+sen, »että yleisesti puhutaan heidän halpamaisuudestaan, heidän
+huikentelevaisuudestaan ja lahjottavuudestaan», niin olet hyvin
+hoitanut asiasi.
+
+Kaikki tämä oli tosin sellaisenaan vaaratonta. Mutta kun
+kädenpuristuksia seurasivat erilaatuiset lahjukset, silloin oli
+jouduttu kaltevalle pinnalle. Lahjukset olivat osaksi salaisia, osaksi
+ne suoritettiin, kuten sanottu, viljanjakeluna ja toinen toistaan
+upeampina näytelminä ja kansanhuveina. »Panem et circenses (leipää
+ja näytelmiä)!» Rooman kaupungin roskaväki vaati. Sellaisesta se myi
+mielellään äänensä.
+
+Kandidaatilla, joka oli päässyt kansaa kohtaan anteliaan ja köyhille
+avuliaan maineeseen, oli suurimmat edellytykset tulla valituksi. Mutta
+kun hän vain oli saanut virkansa, voi tapahtua, että hän ei enää
+tervehtinytkään yhtä tuttavallisesti niitä, joita sattui kohtaamaan.
+Kävipä niinkin — surullista sanoa —, että hän kokonaan unohti kyseen
+tullen muinaiset, rakkaat ystävänsä.»
+
+Onnen suosimat kandidaatit ottivat moninkertaisesti takaisin
+vaalikiihoituksen kulut, kun he virka-ajan loputtua saivat tuottoisan
+maakunnan hallittavakseen. Maaherrain kiristykset ovat surullisin
+kappale Rooman historiaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yhteiskuntaruumista kalvava vamma olisi voitu parantaa, jos
+vallassaolijat olisivat ajoissa tahtoneet käyttää oikeaa lääkettä.
+Oli olemassa yksi sellainen lääke, joka oli sopusoinnussa Rooman
+vanhojen traditioitten kanssa. Valtio oli näet etelä-Italiassa ottanut
+haltuunsa suuria maa-alueita, jotka se oli riistänyt Capualta ja
+muilta yhteiskunnilta rangaistukseksi siitä, että ne olivat liittyneet
+Hannibaliin. Luonnollista olisi ollut paloitella nämä valtiontilukset
+pien viljelykselle ja entisen tavan mukaan siirtää niille
+uudisasukkaina häviöön joutuneita talonpoikia ja muita toimettomia.
+Näin menetellen olisi vielä voitu pelastaa perikadosta Italian
+omavarainen maataomistava talonpoikaissääty, Rooman valtiorakenteen
+ydin. Mutta tämä pahan parantamistilaisuus jätettiin käyttämättä.
+Sen sijaan rikkaat ja ylhäiset roomalaiset olivat rajattoman ahneita
+saamaan haltuunsa valtion maita. Heille ei riittänyt, että he sekä
+sodan kestäessä että sen jälkeen olivat pitäneet varansa saadakseen
+pilahinnoilla ostaa häviöön joutuneiden pienviljelijäin tilukset.
+
+Suurtilanomistajat jättivät suurimman osan tiluksistaan laidunmaiksi
+ja hankkivat itselleen halpaa työvoimaa antamalla orjien viljellä
+maatansa ja hoitaa karjaansa. Sota aiheutti orjaluokan kauhistuttavan
+kasvamisen. Nuo n.s. sotaretket — erikoisesti Espanjaan tehdyt —
+olivat useasti itse asiassa vain orjametsästyksiä. Suurten kaupunkien,
+kuten Karthagon ja Korinthoksen valtaukset olivat tuoneet joukoittain
+orjia markkinoille. Æmilius Paulus myi Makedonian kukistamisen jälkeen
+150 000 ja Scipio nuorempi karthagolaiset voitettuaan 55 000 orjaa.
+Merirosvous, jota harjoitettiin erikoisesti Aigeian merellä ja Aasian
+rannikoilla, lisäsi yhä orjajoukkojen lukumäärää. Delos saarella,
+missä suurimmat orjamarkkinat pidettiin, »laskettiin liikkeeseen»
+eräinä päivinä jopa 10 000 orjaa. Yhä enemmän ja enemmän orjat tunkivat
+vapaat työläiset syrjään. Suurtilojen kasvun ja orjajoukkojen alituisen
+lisääntymisen vuoksi pienviljelijä joutui kuin ruuvipuristimen väliin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yhteiskunnallinen pulma oli kuitenkin tullut vielä vaikeammaksi
+ratkaista senvuoksi, että oli olemassa myöskin puhtaasti taloudellisia
+syitä, jotka vaikuttivat samaan suuntaan kuin sodan tuho ja sen
+aiheuttama rappeutuminen. Asianlaita oli niin, että _Sisilian valtaus_
+myöskin koitui italialaisen talonpoikaisväestön turmioksi.
+
+Mutta kuinka sellainen oli mahdollista? Siten, että hedelmällisestä
+saaresta tuli vaarallinen kilpailija elintarvikemarkkinoilla.
+Muistamme, että Rooman hallitus tarkoituksellisesti ajetulla
+elintarvikepolitiikallaan teki Sisiliasta Rooman vilja-aitan.
+Sellaisena saari pysyi siihen asti, kunnes sen tilalle tuli vieläkin
+viljavampi Niilinmaa ja muitakin Afrikan osia. Ei ollut siinä kyllin,
+että viljaa näissä maissa tuotettiin paljon halvemmalla kuin Roomassa
+— Rooman valtio sai sen tosiallisesti ilmaiseksi veroina varastoihinsa
+tuoduksi. Hallitus voi senvuoksi myydä viljaa polkuhintaan tahi
+suorastaan — kuten myöhemmin tapahtui — jakaa sitä ilmaiseksi Rooman
+köyhille, mutta äänioikeutetuille asukkaille. Huokea sisilialainen
+vilja kuljetettiin Roomaan vesiteitse. Se kävi joutuisammin ja maksoi
+vähemmän kuin italialaisen viljan kuljetus, joka melkein poikkeuksetta
+täytyi kuljettaa maanteitä pitkin, koska Italiassa ei ollut
+purjehdittavia jokia eikä kunnollisia satamia.
+
+Tästä johtui, että Italian niemimaalla ei enää kannattanut viljellä
+viljaa muuta kuin kotitarpeiksi. Siitä selvenee myöskin, miksi
+suurtilan omistajat yleisesti jättivät peltonsa laitumiksi. Jo vanha
+Cato Censorius, joka kirjoitti käsikirjan maanviljelyksestä, pitää
+viljantuotantoa paljon vähäisempänä kuin viinin- ja öljypuunviljelystä.
+
+Mutta viiniköynnökset ja öljypuut voivat kyllä olla hyödyksi suurten
+tilojen omistajille — _pienviljelijälle_ niistä sitävastoin ei ollut
+apua, ennen kaikkea siitä syystä, että kestää vuosia, ennenkuin
+niistä saa sadon. Erikoisesti tämä pitää paikkansa hitaasti kasvavaan
+öljypuuhun nähden, joka kantaa hedelmän vasta 8—10 vuoden jälkeen.[3]
+Viiniköynnöksen suhteen on taas huomattava, että kaikki peltomaa
+ei suinkaan sovellu viinin viljelykseen ja että tämä kasvi vaatii
+vahvan lannoituksen ja melkein päivittäistä hoitoa. Se vaatii siis
+suurempaa pääomaa ja työvoimaa, kuin mitä pienviljelijällä yleensä
+oli käytettävissään. Lopuksi täytyy ottaa huomioon, että öljypuun ja
+viiniköynnöksen sadon jalostaminen on kallista ja vaivalloista ja että
+sen oppii oikein vasta pitkäaikaisen kokemuksen perästä, mikä melkein
+välttämättömästi edellyttää suorastaan perintätapaa.
+
+Olosuhteet olivat siis kehittyneet sellaisiksi, että maanviljelyksen
+harjoittaminen vaati paljon enemmän pääomaa kuin aikaisemmin.
+Taloudelliset ja maanviljelysteknilliset olosuhteet olivat sellaiset,
+että ne, molemmat huomioon ottaen, olivat edulliset tilanomistajalle
+pienviljelijän kustannuksella. Ja olemme nähneet, kuinka
+häikäilemättömästi Rooman kapitalistit käyttivät hyväkseen sekä näitä
+oloja että muitakin seikkoja, kuinka he anastivat itselleen niin paljon
+kuin mahdollista Italian maata välittämättä valmistaa työmahdollisuutta
+niille monille tuhansille, joilta sota oli riistänyt omaisuuden.
+Eikä sodan rappeuttava vaikutus tuntunut ainoastaan kansan syvissä
+kerroksissa, vaan myöskin siinä yhteiskuntaluokassa, jolle on luettava
+ikuiseksi kunniaksi, että se aiemmin oli hallinnut koko yhteiskunnan
+paras silmämääränään. Huonosti se oli kestänyt sen kokeen, jonka Rooman
+maailmanvalta oli asettanut johtajiensa suoritettavaksi.
+
+Mutta nämä kokeet olivatkin tavattomia. Suuret valloitukset oli
+suoritettu raivoisalla vauhdilla. Tuskin kahden miespolven aikana
+Rooman rajat oli ulotettu yli koko Apenniinien niemimaan, niin että
+ne kaikkialta päättyivät Välimeren rannikkoon. Köyhä, yksinkertainen
+ja sivistymätön kansakunta sai näin yhdellä kertaa kestettäväkseen
+ne kiusaukset, jotka seuraavat äkkiä saavutettua onnea, onnea, joka
+tuo tullessaan vallan, kunnian ja rikkauden. Rooman ylimystö ei
+kyennyt näitä kiusauksia vastustamaan. Se lankesi kiusaukseen hyötyä
+itsekkäissä tarkoituksissa Rooman maailmaa hallitsevasta asemasta
+ja siitä kunnioituksesta, joka kaikkialla ympäröi roomalaisnimeä.
+Yläluokka antautui yhä enemmän harrastamaan ryöstöpolitiikkaa
+anastaakseen itselleen, mitä suinkin oli mahdollista. Sen ahneus ja
+ylimielisyys paisui idän menestyksellisen valloituspolitiikan jälkeen
+rajattomaksi.
+
+Turmeluksen kukkuroitsi ylimystön muuttuminen yhä enemmän ja
+enemmän suljetuksi luokaksi, joka ei päästänyt piiriinsä ketään
+alhaissyntyistä, olipa hän kuinka kunnollinen tahansa. Uusi yläluokka
+oli syntynyt vanhojen patriisi- ja huomatuimpien plebeijisukujen
+yhteensulautumisesta. Sen jäsenet nimittivät itseään _optimaateiksi_
+(»parhaimmat»), joka on latinalainen vastine kreikkalaisperäiselle
+_aristokraatti_ nimelle. Optimaatteihin kuulumisen ehdoksi vaadittiin,
+että ainakin esi-isät olivat hoitaneet jotakin valtion korkeimmista
+viroista; ja pääsy näihin virkoihin muodostui tosiasiallisesti
+uuden yläluokan etuoikeudeksi. Siitä seurasi myöskin, että ylhäiset
+hallitsivat senaattia, sillä tähän mahtavaan kokoukseen siirtyivät
+korkeammat virkamiehet virka-aikansa päätyttyä. Senaatin käsissä oli
+valtakunnan sekä uiko-, että sisäpolitiikan johto. Demokraattinen
+vastustus, jota oli esiintynyt ennen toista puunilaissotaa ja sen
+alussa, oli melkein mykistynyt, kun kansanliikkeen johtajat Flaminius
+ja Terentius Varro olivat kärsineet ratkaisevan tappion taistelussa.
+Kansanvalta menetti näissä tappioissa luottamuksen itseensä ja
+johtajiinsa, ja senaatti hallitsi melkein vastarintaa kohtaamatta.
+Sen valta-asema lujittui vieläkin siitä, että tuon kunnianarvoisan
+laitoksen onnistui viimein lopettaa sota voitokkaasti.
+
+Senaatti edustikin todella kaikkea, millä Roomassa oli poliittista
+kokeneisuutta. »Tämän kokouksen melkein jokainen jäsen», eräs tutkija
+sanoo, »oli hoitanut jotakin korkeaa valtionvirkaa, johtanut armeijaa,
+hallinnut maakuntaa.» Aina pienuudesta pitäen nämä miehet oli
+kasvatettu yhteiskunnallisiin toimiin. »Kuinka olisikaan roomalainen
+pikkuporvari tai talonpoika kyennyt kansankokouksessa vastustamaan
+sellaista valtiollista asiainymmärtämystä, mitä senaatin kokous
+edusti? Niin kauan kuin politiikka oli rajoittunut käsittelemään
+pelkästään Italian olosuhteita, olivat ehkä yhteiskunnan pienimmätkin
+kyenneet muodostamaan itselleen oman käsityksensä. Mutta nyt oli
+kysymys kaukaisista, merentakaisista maista, jotka alhaiso tunsi
+tuskin muuten kuin nimeltä. Niiden vaarallisuutta tai hyödyllisyyttä
+valtiolle hänen oli mahdotonta arvostella. Eihän tähän aikaan ollut
+edes sanomalehtiä, jotka olisivat voineet valaista vieraitten maiden
+luontoa, väestöä, puolustusvoimaa j.n.e.» Senpä vuoksi ei ollutkaan
+yhtään kummeksuttavaa, että kansankokous tuntien kyvyttömyytensä
+hoitamaan yksityiskohtaisesti ulkopolitiikkaa, jätti sen hoitamisen
+senaatille — onnettomuus oli siinä, että korkea neuvosto yksin ottaa
+haltuunsa Rooman valtakunnan koko ulkoasiain johdon juuri aikana,
+jolloin se ei enää kykene hallitsemaan itseään, pitämään kurissa omia
+jäseniään. Se valtiokokous, jolla ennen oli ollut _koko_ yhteiskunnan
+etu silmämääränään, pirstautuu yksityisetuja ajaviksi yksilöiksi ja
+ryhmäkunniksi.
+
+Niin kauan kuin Rooman tasavallan virkamiesten hallintoalueet
+rajoittuivat Italiaan, heidän toimintansa oli ollut helposti senaatin
+tarkastettavissa. Nyt, kun nämä hallintoalueet olivat siirtyneet
+kaukaisiin maihin, he välttyivät tältä valvonnalta ja omaksuivat
+tapoja, joista heidän oli sitten vaikea luopua. Kuinka olisikaan
+voinut odottaa nöyryyttä ja malttia miehiltä, jotka olivat kukistaneet
+suurvaltoja ja hallinneet itsevaltaisesti, jotka olivat nähneet
+kaupunkien, kuningaskuntien ja hallitsijasukujen melkein ryömivän
+tomussa edessään ja jotka palasivat kotiin Idän kullasta korviansa
+myöten rikkaina?
+
+Kuvaavaa sille äänilajille, jota roomalainen senaattori voi mielestään
+käyttää, on seuraava tapaus, joka sattui ennen Makedonian Perseuksen
+kanssa käytyä sotaa, tarkemmin sanottuna vuonna 168 e.Kr. Saapuipa
+sinä vuonna senaatille sanoma, että seleukidi Antiokhos IV suunnitteli
+Egyptin valtausta. Sellainen yritys ei käynyt oikein yksiin Rooman
+etujen kanssa. Senaatti lähetti erään Popilius nimisen jäsenensä
+matkaan aivan yksinkertaisesti lopettamaan sodan ja pitämään
+Antiokhosta aisoissa. Popilius kohtasi Aasian valtiaan likellä
+Aleksandreina.
+
+Suurkuningas tervehti jo pitkän matkan päästä mahtavan Rooman kansan
+edustajaa, mutta Popilius ei ollut sitä huomaavinaan, vaan ojensi sen
+sijaan Rooman senaatin päätöksen Hänen Majesteettinsa tutkittavaksi.
+Antiokhos luki kirjelmän ja vastasi: »Minä tuumin asiaa neuvonantajien!
+kanssa.» Silloin Popilius vetää kepillään ympyrän Aasian hallitsijan
+ympäri ja komentaa: »Tämän kehän sisältä sinun on annettava
+vastauksesi.»
+
+Tällainen kohtelu tekee suurkuninkaaseen niin hämmästyttävän
+ja valtavan vaikutuksen, että hän ei kykene tekemään lainkaan
+vastaväitteitä. Oltuaan hetkisen hiljaa hämillään hän vastaa henki
+kurkussa: »Minä noudatan kaikkia roomalaisten vaatimuksia.»
+
+Ja sen jälkeen roomalainen pudistaa ystävällisen alentuvasti
+itsevaltiaan kättä.
+
+Antiokhoksen täytyi heti viedä joukkonsa pois Egyptistä. Popilius
+järjestää Niilinmaan hallituksen ja kehoittaa kumpaakin kuningasta
+elämään sovussa keskenään. Sen jälkeen hän lähtee Kyprokseen, missä
+Antiokhoksen laivasto juuri on voittanut Egyptin laivaston. Popilius
+jää Kyprokseen, kunnes viimeinen Antiokhoksen soturi on jättänyt
+saaren. Kiitos roomalaisen senaattorin Egyptin valtio on pelastettu, ja
+kaikki on taas tyyntä ja rauhallista.
+
+Kun roomalainen senaattori saattoi mielestään tällä tavoin puhutella
+suurkuningasta, voi helposti kuvitella, kuinka helppoa olisi ollut
+sellaisen herran masentaminen kotona Roomassa. Yhteiskunnalla, jossa
+toiselta puolen oli tällaisia itsetietoisia ja kunnianhimoisia
+mahtimiehiä ja jonka tasavaltainen valtiosääntö toiselta puolen oli jo
+laho, ei ollut enää pitkä matka diktatuuriin. Senaatti hallitsi, mutta
+itse asiassa voimme yhtyä Mommsenin sanoihin: »Roomaa ei hallittu tähän
+aikaan ollenkaan, sikäli kuin _hallitsemisella_ ymmärretään enempää
+ja tärkeämpää kuin juoksevien tehtävien hoitamista.» »Hallitsevalla»
+ryhmäkunnalla oli tuskin silmämääränään muuta kuin omien valtiollisten
+etuoikeuksiensa säilyttäminen ja kartuttaminen. _Sellainen_ yläluokka
+työskentelee ajan oloon oman hautansa kaivamiseksi.
+
+Itse asiassa aivan pieni piiri yhteiskuntaa päätti senaatin nimessä
+koko kansan onnesta ja onnettomuudesta. On kuvaavaa, että vuosisadan
+233—132 kahdestasadasta konsulista neljä viidesosaa polveutui 26:sta
+optimaattisuvusta. Ja näistä oli 6:lla perheellä yksinään ollut
+hallussaan enemmän kuin kolmasosa kaikista konsulinviroisla.
+
+Syvä ja vaarallinen kuilu oli Rooman yhteiskunnassa muodostunut
+köyhien ja rikkaitten välille. Hannibalin ei tosin ollut onnistunut
+kukistaa Roomaa, mutta hän oli aiheuttanut sen yhteiskuntaruumiille
+parantumattoman haavan. Rooman kansan sisäinen voima ei vastannut
+valtakunnan tavatonta laajuutta. Epäyhteiskunnallinen yläluokka oli,
+väliasteen melkein tyystin puuttuessa, yhtä arvotonta alaluokkaa
+vastassa. Tosin oli olemassa keskiluokka, jonka muodostivat yleensä
+varakkaat liikemiehet, mutta nämä ahersivat yksinomaan ansiotyössään
+ja taloudellisissa keinotteluissaan huolehtimatta yleisistä
+asioista — muuta kuin siinä määrin, mikäli voivat käyttää niitä
+hyödykseen. Taloudellisista syistä tämä keskiluokka ylipäänsä oli
+yhteisymmärryksessä optimaattien kanssa. Sota oli suonut liikemiehille
+loistavia tilaisuuksia hyötyä valtion ja omien kansalaistensa
+kustannuksella. Sodastahan on aina se seuraus, että lainkuuliaiset
+ja oikeudentuntoiset ihmiset köyhtyvät, mutta keinottelijat ja
+häikäilemättömät rikastuvat. Yritteliäät pääomanomistajat ja sellaiset,
+joilla ei ole mitään menetettävänä, voivat silloin tehdä hienoja
+kauppoja lähimmäistensä kustannuksella. »Missä haaska on, sinne korpit
+kokoontuvat.»
+
+Ei mikään Rooman valtakunnan yhteiskuntaluokka tuottanut valtiolle
+sellaisenaan uusia arvoja. Sekä ylä- että alaluokka pääasiallisesti
+kalvoivat yhteiskuntaa sen voimissapitämisen asemesta. Ei kumpikaan
+luokka ollut vankan yhteiskuntamuodostuksen perustana. Ei
+aristokraattisella eikä demokraattisella tasavallalla ollut enää
+olemassaolon oikeutusta.
+
+Käsi kädessä optimaattien luokkapyyteisen politiikan kanssa eneni
+Roomassa nopeasti ylellisyys ja kevytmielisyys, Polybios sanoo. Se
+aika oli ohi, jolloin hopeinen suola-astia oli ainoa kalleus ylhäisen
+roomalaisen ruokapöydässä. Kreikkalainen ja itämainen ylellisyys alkoi
+virrata Roomaan. Nuoriso vajosi siveettömään elämään. »Monet», Polybios
+sanoo, »eivät ajatelleetkaan muuta kuin musikaalisia tilaisuuksia,
+juominkeja ja muita irstailuja. Lankeemuksen seuraaminen niin nopeasti
+johtui pääasiallisesti siitä, että Makedonian kukistumisen jälkeen
+Rooman maailmanherruus näytti kiistämättömältä. »Täten katkesi
+se kannatin, jonka välttämättömyys ajatella itsepuolustusta aina
+antaa kansakunnalle; ja roomalaisten mielestä ei heillä ollut muuta
+tekemistä kuin poimia hedelmiä siitä nautinnonpuusta, joka, kiitos Idän
+rikkauksille, kasvoi nyt heidän keskellään.
+
+Kas tässä kuvaus, jonka eräs puhuja kansankokouksessa antoi siitä,
+kuinka muutamat herrat senaattorit hoitivat valtiota huoltavaa
+tehtäväänsä. »Huolellisesti hajuvesillä valeltuina ja ilonaisten
+ympäröiminä heillä on toimenansa noppapeli. Myöhään iltapäivällä
+he lähettävät orjan kuulustelemaan, mitä on tapahtunut Forumilla,
+kutka ovat puhuneet esilläolevien lakiehdotusten puolesta tai niitä
+vastaan ja kuinka on äänestetty. Vihdoin he lähtevät kansankokoukseen.
+Täynnänsä viiniä he saapuvat sinne ja päät niin raskaina, että
+tuskin jaksavat kohottaa silmäluomiaan, he selailevat hajamielisen
+näköisinä asiakirjoja, jotka pannaan heidän eteensä ratkaistaviksi, ja
+sanovat juomaveikoilleen: »Mitä huolin minä näistä ikävistä asioista!
+Lähtekäämme mieluummin juomaan hunajaviinin ja kreikkalaisen viinin
+sekoitusta ja syökäämme oikein lihava rastas tai herkullinen kala!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta optimaattien omasta piiristä nousi jalo nuorukainen, jota suretti
+siveellinen rappeutuneisuus ja joka tunsi sääliä kurjia kohtaan. Kun
+hän pääsi lailliseen ikään, hän rohkeni huomauttaa säätyveljiään
+heidän velvollisuuksistaan yhteiskuntaa kohtaan. Tämän miehen nimi oli
+_Tiberius Gracchus_. Hän kuului itsekin ylimystön kermaan. Isä oli
+ollut kaksi kertaa konsulina, ja hänen äitinsä _Cornēlia_ oli Scipio
+Africanus vanhemman, ei sen vähäpätöisemmän miehen, tytär. Puolisonsa
+kuoleman jälkeen Cornelia eli yksinomaan kasvattaakseen lapsistaan
+kunnon miehiä ja kelvollisia kansalaisia. Poikien edistyminen oli
+hänen ylpeytensä, ja nämä saivat huomata, kuinka hän vartosi sitä
+päivää, jolloin häntä ei enää sanottaisi Scipion tyttäreksi, vaan sen
+sijaan Gracchus veljesten äidiksi. Kerran tuli ylhäinen roomatar hänen
+luokseen vierailulle ja näytteli hänelle ylpeänä rannerenkaitaan,
+sormuksiaan ja muita koristeitaan. Kun hän oli lopettanut korujensa
+näyttelemisen, hän pyysi suu supussa: »Nyt kai saan katsella sinun
+kalleuksiasi!» Cornelia huusi silloin poikansa huoneeseen, asetti
+heidät tädin eteen ja sanoi: »Katso, tässä ovat minun kalleuteni!»
+
+Kun Tiberius oli tullut miehuusikään, hän teki nuorena virkamiehenä
+matkan läpi Etrurian. Tällä matkalla hän sai vaikutteita, jotka tulivat
+määräämään koko hänen elämänsä juoksun. Kauhistavan selvästi hän näki
+omin silmin, kuinka roomalainen talonpoikaissääty oli häviämäisillään.
+Missä ennen oli ollut somia talonpoikaistaloja ja kyliä hyvinhoidetut
+pellot ympärillään, siellä kävivät nyt suurtilanomistajain karjalaumat
+laitumella orjien paimentamina. Ja jos hän näki jossakin maata
+viljeltävän, niin eivät sitä tehneet vapaat miehet, vaan kurjat
+orjajoukot.
+
+Nuorukaiselle, joka hehkui isänmaanrakkautta, selveni pian, mikä oli
+oleva pelastuksen tie tästä yhteiskunnallisesta kurjuudesta. Hän
+ei aikonut kumota tasavaltaista valtiomuotoa, vaan vahvistaa sitä
+toimeenpanemalla uudistuksia. Hän ei tahtonut myöskään antaa valtaa
+köyhälistön käsiin. Hän tahtoi päinvastoin tehdä _lopun köyhälistöstä_
+muuttamalla jokaisen köyhälistöön kuuluvan maataomistavaksi
+tilalliseksi. Ja tämän uuden yhteiskuntaluokan avulla hän tahtoi
+vahvistaa Rooman yhteiskunnan pohjaa ja perustusta.
+
+Vuonna 133 e.Kr. hän valitutti itsensä kansantribuuniksi toteuttaakseen
+ne aatteet, jotka hän oli omaksunut. Oli olemassa vanhastaan laki[4],
+joka määräsi, ettei kukaan saanut pitää hallussaan valtion maata
+enemmän kuin 250 auranalaa.[5] Mutta tämä määräys oli aikain kuluessa
+unohdettu. Tiberius esitti saatettavaksi lain uudelleen voimaan, mutta
+500 auranalaa korkeimpana rajana. Kaikki muu maa olisi paloiteltava
+15 auranalan suuruisiksi pienviljelyspalstoiksi ja jaettava köyhille
+kansalaisille. Ja etteivät suurtilanomistajat uudelleen valtaisi
+näitä pikkutiloja, niitä ei saisi myydä, vaan tulisi niiden olla
+perinnöllisiä.
+
+Esitys herätti luonnollisesti suuttumuksen myrskyn tilanomistajain
+keskuudessa. Mutta tuhatlukuisina köyhät virtasivat kansankokoukseen
+kuulemaan suloista sanomaa, joka lupasi heille pelastuksen heidän
+ahdinkotilastaan.
+
+Jos kansantribuunit olisivat olleet yksimielisiä, olisi ylimystön
+ollut mahdotonta hylätä lakiehdotusta. Mutta kansantribuuni
+_Octávius_ oli itse suuri tilanomistaja. Sitäpaitsi hän oli nuori ja
+kunnianhimoinen eikä tahtonut joutua varjoon Tiberiuksen rinnalla.
+Optimaattien onnistui saada hänet vastustamaan lakiehdotusta. Turhaan
+Tiberius kerran toisensa jälkeen koetti taivuttaa häntä ajattelemaan
+kansantribuuninvelvollisuuttaan. Octavius petti valitsijainsa asian ja
+rupesi luokkavallan kätyriksi.
+
+Mutta Tiberius oli nuori ja täynnä uudistusintoa. Hän ei halunnut,
+kuten kansantribuunit vanhaan aikaan, pitkittää taistelua vuosi
+vuoden perästä vastahakoista yläluokkaa vastaan. Hän ei muutoin
+olisi voinutkaan siten menetellä, koska oli jo laissa kielletty
+pitämästä samaa virkaa hallussaan kahta vuotta peräkkäin. Hän ryhtyi
+silloin siihen keinoon, että panetti kansankokouksella vastahakoisen
+virkatoverinsa pois viralta. Kun äänestys tästä oli vielä parhaillaan
+käynnissä, Tiberius teki viimeisen yrityksen saadakseen Octaviuksen
+taivutetuksi kansan asian puolelle. Koko kansankokouksen nähden
+hän syleili tätä itkien ja rukoilemalla rukoillen häntä yhtymään
+virkaveljiinsä.
+
+Octaviuksen kova sydän näytti heltyvän. Mutta silmänluonti ympärillä
+seisoviin optimaatteihin vakuutti hänelle, että peräytyminen oli
+mahdotonta. Äänestys sai mennä laillista kulkuaan, ja kansanpäätöksen
+nojalla Octavius erotettiin, ja eräs kansanpuolueen mies valittiin
+hänen tilalleen. Tämän jälkeen peltolaki hyväksyttiin. Asetettiin
+kolmimiehinen toimikunta suorittamaan valtionmaan reduktiota[6] ja
+sen jakoa vähäväkisille. Toimikuntaan valittiin Tiberius itse, hänen
+veljensä, vain kaksikymmenvuotias Gaius Gracchus ja Tiberiuksen appi.
+
+Mutta kansantribuunin viraltapaneminen oli vallan kuulumaton teko.
+Tiberius oli tällä teollaan antanut vastustajilleen aseen käteen.
+Nämä eivät lyöneet laimin kuvailla kaikin keinoin, kuinka hän oli
+lainvastaisella teollaan käynyt käsiksi yhteen valtion hallitusmuodon
+peruskivistä. Kunnioitus kansanomaisen viran loukkaamattomuutta kohtaan
+oli hyvin syvälle juurtunut. Tiberius tosin väitti, että tribuuni, joka
+oli pettänyt kansan asian, oli jo tällä teollaan lakannut olemasta
+kansantribuuni. Velvoittavan virkatehtävän aatetta hän täten julisti
+jyrkän johdonmukaisesti. Voi myöskin sanoa, että hän näin osoitti,
+että elämän oma kauhistuttava todellisuus kuitenkin loppujen lopuksi
+on voimakkaampi kuin kaikkein hienoimmin suunnitellut valtiosäännön
+pykälät. Mutta vähän oli vielä niitä, jotka uskalsivat seurata
+häntä kauemmaksi tällaisessa ajatuksen kulussa. Hänen kolmimiehinen
+toimikuntansa joutui myöskin monenlaisten epäilysten kohteeksi. Mitäpä
+se voi olla muuta — niin hänen vastustajansa ihmettelivät — kuin
+vapaudelle vaarallisen sukuhallituksen alkua! Senaatti pani tielle
+esteen toisen perästä ehkäistäkseen toimikunnan työtä.
+
+Pian Gracchusten vastustajat saivat uutta vettä myllyynsä, kun Tiberius
+esitti, että kansankokous saisi senaatin sijasta määrätä, miten
+Pergamonin kuninkaan Attaloksen perintöä oli käytettävä. Hän tahtoi
+nimittäin käyttää kuninkaan aarteita välttämättömien työkalujen ja
+tavarain ostamiseen uusille maanomistajille. Tämä soti tavallista
+käytäntöä vastaan, jonka mukaan ratkaisuvalta ulkoasioissa kuului
+senaatille. Optimaatit näkivät uudessa esityksessä taaskin todistuksen
+siitä, että Tiberius pyrki tyranniuteen.
+
+Nämä epäluulot saivat uutta virikettä, kun hän, vastoin vallitsevaa
+tapaa, haki kansantribuunin tointa myöskin seuraavaksi vuodeksi. Hän
+ymmärsi nimittäin, että hänen työnsä menisi hukkaan, jos hän itse ei
+voisi vallallaan antaa pontta sanoilleen.
+
+Mutta sinä päivänä, jolloin kysymys Tiberiuksen uudelleen
+valitsemisesta kansantribuuniksi oli ratkaistavana, seisoo senaatti
+ja kansankokous toisiaan vastassa kuin kaksi vihollisleiriä, ja
+tiedustelijat rientävät edestakaisin niiden välillä.
+
+Kansankokous käy myrskyäväksi. Melu muuttuu käsikähmäksi. Siitä
+ilmoitetaan senaatille. Tiberius saa eräältä ystävällään tietää, että
+senaatti aikoo ryhtyä väkivaltaisiin toimiin. Hän tahtoo tiedoittaa
+puoluelaisilleen, että hänen henkensä on vaarassa, mutta hänen
+äänensä hukkuu kansanjoukon hälinään. Vain merkeillä hän voi saada
+kansan ymmärtämään, mitä hän tahtoo sanoa: hän osoittaa päätänsä.
+Heti hoetaan, että hän on kehoittanut kansaa koristamaan päänsä
+kuningaskruunulla.
+
+Senaatissa alkavat nyt kuumaverisimmät vaatia tekoihin ryhtymistä.
+Läsnäolevaa konsulia kehoitetaan pelastamaan valtio ja lyömään maahan
+tyranni. Mutta konsuli, joka on maanuudistuksen ystävä, kieltäytyy
+ryhtymästä väkivallankäyttöön. Silloin eräs kiihtyneimmistä, kova
+ja häikäilemätön ylimys, ottaa johdon. »Koska konsuli kavaltaa
+valtion», hän huutaa, »niin seuratkoon minua jokainen, joka tahtoo
+puolustaa lakien pyhyyttä!» Näin sanottuaan hän syöksyy ulos
+useimpien senaattorien ja näiden kannattajien ja orjien seuraamana.
+Kunnioittavasti kansanjoukko väistyy valtion isien edestä. Tiberius ja
+hänen kannattajansa ajetaan pakosalle, ja Tiberius itse ja 300 hänen
+puoluelaistansa lyödään kuoliaaksi. Ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun
+tasavaltainen hallitusmuoto oli saatettu voimaan Roomassa, nyt Rooman
+katuja punaa kansalaisveri. Kaikki kuolleet heitetään Tiberiin.
+
+Tämä teko oli kuin merkki siitä, että vihollisuus ylimys- ja
+kansanpuolueen välillä oli tämän perästä sovittamaton. Häpeällisesti
+vallassaolevat olivat palkinneet sen miehen, joka oli julistanut
+heille, että velvollisuus _valtiota_ kohtaan oli tärkeämpi kuin
+heidän _luokkapyyteensä_. Mihinkään taipumattomalla vastustuksellaan
+optimaatit olivat pakottaneet lämminsydämisen ja samalla kertaa
+terävänäköisen miehen _uudistusten_ tieltä _vallankumouksellisiin_
+tekoihin. Sitten he viekkaasti ja julmasti harkiten olivat käyttäneet
+näitä tekoja hyväkseen ottaakseen hänet hengiltä. Mutta näin oli
+myöskin yhteiskunta joutunut parantumattomaan levottomuuden tilaan,
+joka oli aiheuttava uudistuvia vallankumouksen purkauksia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Neljä vuotta tämän jälkeen sisällistaistelu vaati taas uhrikseen
+kuuluisan miehen, _Scipio Africanus nuoremman_. Hän tuli kotiin
+Numantiasta heti Tiberius Gracchuksen tapon jälkeen. Scipio oli
+naimisissa vainajan sisaren kanssa ja oli hänen uudistusliikkeensä
+maltillinen kannattaja, mutta selitti myöskin, että jos oli totta,
+että lankomies oli pyrkinyt itsevaltiuteen, hänen surmaamisensa oli
+ollut oikeutettu. Scipion saattoi myöskin arvelevaiselle päälle se
+tyytymättömyys, jonka tilusten takaisinotto oli herättänyt Rooman
+liittolaisten keskuudessa sentähden, että reduktio kohtasi useimpia
+heidän huomattavimmista miehistään. Suuttumus tuli sillä taholla
+lopulta niin voimakkaaksi, että sisällissota oli puhkeamaisillaan.
+Scipio piti senvuoksi viisaimpana uudistuksen varovaista toimeenpanoa.
+Hän antoi paljon suuremman arvon italialaisille kuin Rooman kaupungin
+roskajoukolle. Hän oli koetellut heitä lukuisissa taisteluissa
+ja tiesi, mihin he kelpasivat. Ja italialaiset pitivät vanhaa
+ylipäällikköään luonnollisena suojelijanaan. Scipio otti liittolaisten
+asian ajaaksensa ja sai aikaan joukon rajoituksia palautustoimikunnan
+valtuuksiin nähden. Mutta näin hän sai aikaan sen, että kansanpuolueen
+hehkuva viha kohdistui häneen, ja Gaius Gracchus nimitti häntä
+julkisesti tyranniksi. Eräänä aamuna vuonna 129 hänet tavattiin
+kuolleena vuoteestaan.
+
+Aikanaan Rooman suurimman sotapäällikön ja valtiomiehen, miehen, jonka
+oikeamielisyyden, omanvoitonpyytämättömyyden ja inhimillisyyden maine
+on tahraton, oli, kuten yleisesti uskottiin, poliittinen vastustaja
+nukkuessa kuristanut. Hän kuoli melkein samanikäisenä kuin kerran
+kuuluisa kaimansa.
+
+Tihutyöstä tuli maanperuutustyölle kuolinisku. Väkivalta synnytti,
+kuten aina, uhmaa, ja maanjako pysähtyi pian täydellisesti,
+lääkitsemättömäksi vammaksi koko yhteiskunnalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kymmenen vuotta Tiberius Gracchuksen traagillisen kuoleman jälkeen
+hänen nuorempi veljensä _Gaius Gracchus_ tuli kansantribuuniksi. Ei
+oltu koskaan nähty Roomassa niin valtavaa kansan tulvimista kaupunkiin
+koko Italiasta kuin hänen vaaliinsa. Mutta eipä Roomalla ollut koskaan
+ollutkaan hänen vertaistaan kansanjohtajaa. Hänen kaunopuheisuutensa
+oli sytyttävämpi kuin kenenkään muun, ja kaikki, mitä hän teki,
+hän suoritti intohimoisella, vastustamattomalla voimalla. Veljen
+traagillinen kohtalo ei ollut pelästyttänyt häntä käymästä veljensä
+jälkiä, mutta se oli opettanut hänelle, että oikeudenmukaista maanjakoa
+ei voitu panna toimeen muuten kuin murtamalla senaatin valta. Alusta
+asti hän pyrki _tietoisesti_ vallankumoukseen, johon vastustajat olivat
+veljen askel askeleelta _pakottaneet_.
+
+Hänen ensimmäisiä toimenpiteitään oli säännöllisen, mahdollisimman
+halpaan hintaan tapahtuvan viljanjakelun aikaansaaminen. Turhaan
+kuului varoittavia ääniä tällaista aietta vastaan — sitenhän
+totutettaisiin kansalaiset kevytmieliseen elämään. Gracchukselle oli
+tärkeätä kiinnittää kansanjoukot itseensä murtumattomin sitein, ja
+tähän viljanjakelu oli sopiva keino. Hän ei välittänyt siitä, että se
+yhäkin enemmän turmeli kaupungin roskaväestöä. Uudelleen muovailtua
+yhteiskuntaansa hän ei aikonut rakentaa tämän rahvaan, vaan koko
+Italian terveen, työkykyisen väestön varaan. Tällä hetkellä roskaväki
+merkitsi hänelle vain vallan käsiinsä saamista, tuon vallan, jonka
+avulla hän kykenisi uudistamaan koko valtion. Tässä tarkoituksessa
+hän suosi liikemiehiä, sivuutti keskiluokan ja köyhälistön turvin
+senaatin ja ratkaisutti kansankokouksella minkälaatuisia asioita
+tahansa. Tosiasiallisesti hän tietysti itse saneli päätökset ja pani
+ne toimeen. Hän johti viljanjakeluja, hän pani maanperuutuksen jälleen
+käyntiin ja hoiti myöskin sitä, hän perusti siirtoloita sekä Italiaan
+että maakuntiin ja rakennutti teitä valmistaakseen köyhille työansiota
+sekä vähentääkseen etelä-Italiasta Roomaan tuotavain elintarpeiden
+kuljetuskustannuksia. Matkoillaan pitkin ja poikki koko Italian hän
+valvoi, että kaikki tehtiin hänen tahtonsa mukaan. Kun vuosi oli
+kulunut, hän saavutti sen, mikä oli maksanut veljelle hengen, nimittäin
+sen, että hänet valittiin uudelleen kansantribuuniksi. Hän pääsi
+Roomassa samanlaiseen valta-asemaan kuin kerran Perikles Ateenassa.
+Molemmat tekivät tosiasiallisesti tahtonsa yhteiskunnan korkeimmaksi
+laiksi. Molempien vaikutus johtui heidän neronsa voimasta, heidän
+kaunopuheisuudestaan ja heidän kyvystään kerätä hallituksen kaikki
+nyörit käsiinsä.
+
+Vaikeimpia tehtäviä, mihin Gracchus ryhtyi, oli italialaisten
+liittolaisten saaminen myötätuntoisiksi maanperuutusta kohtaan.
+Hän aikoi tehdä lopun heidän tyytymättömyydestään antamalla heille
+täydelliset Rooman kansalaisoikeudet. Tämä oli hänen politiikkansa
+kulmakiviä.
+
+Mutta täten hän tuli koskettaneeksi arkaan kohtaan. Rooman rahvas
+ei pitänyt esityksestä. Minkävuoksi jakaa heille elatuksen tuottava
+rakas kansalaisoikeus noille italialaisille talonpoikaismoukille.
+Kuta suurempia etuja Rooman kansalaisoikeus tuotti yksityisille, sitä
+kitsaammiksi tulivat roomalaiset sen muille suomisessa. Aivan samoinhan
+oli Ateenankin porvaristo menetellyt.
+
+Gracchuksen vaikutusvalta joukkoihin alkaa vähetä, ylimykset lietsovat
+tyytymättömyyttä, ja kun hän kolmannen kerran hakee kansantribuunin
+virkaa, hän ei tulekaan valituksi. Nyt häntä ei suojaa enää viran
+loukkaamattomuus, ja häikäilemättömät viholliset aikovat ensimmäisessä
+sopivassa tilaisuudessa käyttää tätä hyväkseen.
+
+Gracchus näkee vaaran uhkaavan itseään ja vetoaa uskollistensa
+suojelukseen. »Minne minun onnettoman on mentävä?» kuullaan hänen
+huudahtavan. »Capitoliumiin? Se tihkuu veljen verta. Kotiinko?
+Nähdäkseni onnettoman ja murtuneen äitini kyyneleet?»
+
+Jännitys laukeaa, kun konsuli _Opimius_ esiintyy niin uhittelevasti
+Gracchuksen kannattajia kohtaan, että syntyy meteli. Sen kestäessä
+pistetään yksi konsulin liktori kuoliaaksi. Opimius saa silloin
+senaatin selittämään isänmaan olevan vaarassa ja antamaan konsuleille
+diktaattorin vallan ja oikeudet valtuutuksin: »Videant consules, ne
+quid detrimenti capiat respublica (Konsulit huolehtikoot, ettei valtio
+kärsi mitään vahinkoa)!»
+
+Gracchuksen kannattajat tarttuvat aseisiin ja kerääntyvät
+Aventinukselle, eräälle kaupungin kukkulalle. Opimius valmistautuu
+valtaamaan kukkulaa. Mutta sitä ennen hän antaa airueiden luvata
+anteeksiannon rangaistuksen sijasta jokaiselle kansanpuolueen
+jäsenelle, joka laskee aseensa. Harvat jaksavat vastustaa tällaista
+houkutusta. Vain pieni joukko pysyy rakastetun johtajansa ympärillä.
+Heidät ajetaan pian pakoon. Itse Gracchuskin pakenee, yhden ainoan
+uskollisen orjan häntä seuratessa. Pyhässä lehdossa kaupungin
+ulkopuolella hän vaipuu uupuneena maahan. Päästäkseen joutumasta
+elävänä vihollistensa käsiin hän käskee orjan surmata itsensä. Mies
+tottelee ja tappaa itsensäkin. Ylimystö käyttää hyväkseen voittoa
+pannen toimeen Gracchuksen kannattajien verisen vainon. Vähintään 3 000
+ihmistä lienee saanut surmansa.
+
+Tämä murhenäytelmä esitettiin vuonna 121 e.Kr.
+
+Mutta kun verenvuodatus oli päättynyt, kolme tuhatta ruumista heitetty
+Tiberiin ja kansalaisveren jäljet Rooman kaduilta pois pyyhitty,
+Opimius ikuistutti »uljaan voittonsa» muiston lyöttämällä mitalin,
+jonka takasivulla oli tunnuksena hänen oma kuvansa esittäen Herkulesta
+sotanuijineen ja voitonseppeleineen. Ja Concordialle — _sovun_
+jumalattarelle! — hän vihki erään temppelin.
+
+Mies, joka oli tahtonut täydentää veljensä elämäntyön pelastamalla
+köyhät ja raskautetut toivottomasta alennuksen tilasta ja saattamalla
+heidät ihmisarvoa vastaaviin olosuhteisiin, se mies antoi elämänsä
+köyhien asian puolesta. Epätoivoissaan ja avuttomina nämä ajattelivat,
+että heidän lastensa kohtalo oli joutua rikkaitten orjiksi.
+
+Gaius Gracchuksen kuoleman jälkeen kävi pian samoinkuin hänen veljensä
+tapon jälkeenkin: maareformin toimeenpano pysähtyi. Mutta viljanjakelut
+jatkuivat, ja ne houkuttelivat uusia joukkoja irtolaisväestöä
+Roomaan. Rooman yhteiskunta jakaantui auttamattomasti itsekkääksi
+ja häikäilemättömäksi yläluokaksi ja toimettomaksi, levottomaksi
+rahvaaksi, ryhdittömäksi, arvottomaksi kaupungin roskaväeksi.
+Polvi polvelta kävi selvemmäksi, että näin kestämättömän tilanteen
+lopputuloksena täytyi olla yksinvalta, jottei yhteiskunta joutuisi
+perikatoon. Pian oli poliittiselle näyttämölle ilmestyvä vallan
+toisenlaisia kansanjohtajia kuin jalot, epäitsekkäät Gracchukset.
+
+Silloin vasta, kun jo oli myöhäistä, roomalaiset huomasivat, mitä
+he olivat Tiberius ja Gaius Gracchuksessa menettäneet. »Silloin»,
+Plutarkhos kertoo, »kansa pystytti heille julkisille paikoille
+kuvapatsaita, julisti ne paikat, joissa Gracchukset murhattiin,
+pyhiksi ja uhrasi siellä esikoiset kaikesta, mitä kukin vuodenaika
+tuotti. Monet uhrasivat heille jopa päivittäinkin ja heittäytyivät
+maahan heidän kuvapatsaittensa eteen, ikäänkuin olisivat olleet
+jumalien pyhätöissä.» Cornelialle pystytettiin muistomerkki seuraavin
+kirjoituksin: »Comelia, Africanuksen tytär, Gracchusten äiti.»
+
+
+Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+Appian, De romerske Borgerkriege, oversat af Karl Hude.
+
+Matthias Gelzer, Die Nobilität der römischen Republik. Arthur Stein,
+Der römische Ritterstand.
+
+Tähän kappaleeseen:
+
+Fyra levnadsteckningar av Plutarkos, Hugo Bergstedtin ruotsinnos.
+
+Walter Kranz, Die Gracehische Bewegung.
+
+K.W. Nitzsch, Die Gracchen und ihre nächsten Vorgänger.
+
+Eduard Meyer, Kleine Schriften I.
+
+E. Kornemann, Zur Geschichte der Gracchenzeit.
+
+Robert v. Pöhlmann, Zur Geschichte der Gracchen.
+
+Robert v. Pöhlmann, Tiberius Gracchus als Socialreformer (Aus Altertum
+und Gegenwart: Neue Folge).
+
+E.v. Stern, Zur Beurteilung der politischen Wirksamkeit des Tiberius
+und Gaius Gracchus (Hermes 1921.)
+
+Herman Gummerus, Der römische Gutsbetrieb (Klio 1906.
+Kirjallisuusviittein).
+
+Max Weber, Die römische Agrargeschichte.
+
+
+
+
+MARIUS JA SULLA.
+
+
+Kun viimeinen Gracchus oli surmattu, optimaatit riemuitsivat ja
+uskoivat varmasti, että vallankumous oli nujerrettu ainaiseksi. He
+eivät aavistaneet, että heidän kokemansa oli vain sen verisen draaman
+alkunäytelmää, jossa heidän lapsensa ja lastensa lapset tulivat
+näyttelemään osaa tai jonka surkuteltaviksi uhreiksi heidän piti joutua.
+
+Vähän enemmän kuin vuosikymmenen ajan senaatti sai rauhassa
+hallita. Kansanjohtajilla ei ollut uskallusta esiintyä, ennenkuin
+ulkopoliittiset olosuhteet saivat ylimystön valta-aseman horjumaan.
+
+
+
+
+JUGURTHAN SOTA.
+
+
+Maanjäristys alkoi Afrikasta. Vallanperimystaistelulta oli puhjennut
+Numidiassa Masinissan pojanpojan _Jugurthan_ ja hänen kahden
+serkkunsa kesken, jotka heidän isänsä oli määrännyt Jugurthan
+kanssahallitsijoiksi. Jugurtha raivautti heidät molemmat pois
+tieltänsä. Näiden lähimmät ystävät ja sukulaiset hän vangitutti,
+ristiinnaulitutti tai heitätti villien petojen raadeltaviksi. Afrikka
+on, kuten muuan kirjailija huomauttaa, sekä rehevän hedelmällisyyden
+että vaarallisten petoeläinten ja myrkyllisten käärmeitten maa.
+
+Kun roomalaiset rupesivat järjestelemään Numidian oloja, Jugurtha
+ei välittänyt laisinkaan senaatin määräyksistä. Hän saapui tosin
+suojelusluvan turvissa Roomaan »antaakseen tarpeelliset selitykset».
+Mutta hän teki näin senvuoksi, että hän luotti vaikutusvaltaisille
+roomalaisille jakeluttamansa kullan ja hopean vaikutukseen. Ennen
+kaikkea hän oli kilisevin todistein saanut mahtavan Opiniuksen,
+Gaius Gracchuksen pyövelin, vakuutetuksi viattomuudestaan. Niinpä
+afrikkalainen ruhtinas seisoikin aivan huolettomana kansankokouksessa
+selostamassa tekojansa. Mutta kun häneltä tiedusteltiin lähemmin eräitä
+seikkoja, niin muuan kansantribuuni ilmoitti panevansa vetonsa sitä
+vastaan, että kuningas ryhtyisi vastaamaan. Tätä kansantribuunia oli
+luonnollisesti sopivalla tavalla käsitelty afrikkalaisella kullalla.
+Koko hommasta tuli oikeudellisen tutkinnon parodia. »Rooman kansan
+täytyi alistua olemaan afrikkalaisen narrina», sanoo roomalainen
+historioitsija Sallustius Jugurthan sotaa käsittelevässä eloisassa
+kuvauksessaan.[7]
+
+Sanotaan, että kun Jugurtha oli lähtenyt Roomasta, hän useita kertoja
+kääntyi katselemaan taakseen jäävää kaupunkia. Lopuksi hän puhkesi
+sanoihin: »Lahjusten kaupunki, kuinka pian olisikaan loppusi käsissä,
+jos vain tulisi joku, joka tahtoisi ostaa sinut!»[8]
+
+Numidialainen oli tuntenut itsensä siinä määrin kotiutuneeksi
+Tiberin rannan kaupunkiin, että hän sielläkin suoritti yhden
+ilkityönsä, murhautti Masinissan kolmannen pojanpojan ja Numidian
+kruununtavoittelijan, joka oli paennut Roomaan.
+
+Ei koskaan ennen Rooman yläluokka ollut esiintynyt niin
+halveksittavassa valossa kuin nyt, kun oli olemassa todisteita sen
+häpeällisestä omanvoitonpyynnistä. Hyvin huono omatunto sillä oli
+yhteiskunnallisesta korkeasta asemastaan huolimatta. Senaatin täytyi
+tosin lopulta häpeän vuoksi ryhtyä sotilaallisiin voimatoimenpiteisiin
+röyhkeätä numidialaista kohtaan, mutta toiselta puolen ei ollut
+leikin asia käydä sotaa niin kaukana kotimaasta, kuumassa ja
+kuivassa Afrikassa, erittäinkin kun roomalaisilla ei tällä kertaa,
+kuten Karthagon sodan aikana, ollut siellä yhtään liittolaista.
+Afrikkalaiset keräytyivät näet mieslukuisasti oivan hallitsijansa
+ympärille. Komeasta, voimakkaasta hallitsijasta ja suurenmoisesta
+leijonanmetsästäjästä oli tullut heidän epäjumalansa. Mitäpä
+merkitsivätkään ne monet sukulaismurhat, joihin hän oli vikapää, sitä
+vastaan, että aron pojat näkivät hänessä suuren vapaustaistelijansa!
+
+Roomalaiset ylipäälliköt puolestaan pitivät sotaa vain ryöstöretkenä,
+jolloin ennen kaikkea piti pitää huolta siitä, että rikastui saaliista.
+Senpätähden kävikin kuten kävi. Rooman sotajoukon täytyi lopuksi käydä
+ikeen alitse ja lähteä pois Numidiasta.
+
+Tieto häpeällisestä antautumisesta nostatti Roomassa suuttumuksen
+myrskyn. Valtakunta, joka oli voittanut Hannibalin ja hävittänyt
+Karthagon tuhaksi, oli äkkiä tullut niin heikoksi, että se ei kyennyt
+pitämään kurissa edes villiä numidialaispäällikköä. Senaatin puolue
+oli kärsinyt häpeällisen tappion. Optimaatteja pidettiin lahjottuina
+maankavaltajina. Heidän pahojen tekojensa mitta oli täysi. Nyt
+täytyi poliittisten rämemaitten perkaus panna käyntiin. Asetettiin
+toimikunta tutkimaan niitä, joita epäiltiin numidialaisen lahjomiksi,
+ja Opimius sai lahtea maanpakoon useiden muiden korkeassa asemassa
+olevien miesten mukana. Päällikkyys sodassa Jugurthaa vastaan uskottiin
+konsuli _Metellukselle_, joka oli luja ja taipumaton mies sekä kokenut
+sotapäällikkö ja jonka lahjomattomuudesta ei voinut olla epäilystäkään.
+
+Mutta ei edes hänenkään onnistunut saada viekasta vastustajaansa
+taivutetuksi. Tosin Jugurtha voitettiin, mutta ei koskaan
+ratkaisevasti. Pian hän ilmestyi jälleen milloin sinne milloin tänne,
+kun roomalaiset häntä vähimmin odottivat. Ja Metellus ei uskaltanut
+seurata häntä pitkälle tulikuumaan erämaahan.
+
+Aika kului Metelluksen kykenemättä saattamaan sotaa loppuun. Yhä
+enemmän ja enemmän alkoivat sen sijaan kansan toiveet kääntyä erääseen
+hänen alapäällikköönsä, _Gaius Mariukseen_, köyhään talonpojanpoikaan,
+joka oli tullut huomatuksi jo Numantian piirityksessä ja ollut
+Scipiolle hyvänä tukena palautettaessa sotakuria Rooman armeijaan.
+Sotamiehet jumaloivat tätä sotapäällikköä, joka oli lihaa heidän
+lihastaan ja verta heidän verestään, joka jakoi kaikki kärsimykset
+heidän kanssansa, söi samanlaista leipää kuin he, tyytyi nukkumaan
+olkikuvolla ja tarttui vallitustöissä itsekin lapioon. Köyhät ja
+vähäiset alkoivat nähdä hänessä uuden Gracchuksen.
+
+Hiljaa, mutta varmasti tämä kunnianhimoinen mies oli työskennellyt
+päästäkseen kohoamaan vähäpätöisestä asemastaan ja päässyt siinä 40:n
+korvilla kansantribuuniksi. Mutta hänen alhainen syntyperänsä olisi
+estänyt hänet pääsemästä valtion korkeimpiin virka-asemiin, jolleivät
+Jugurthan sodan häpeäjutut olisi horjuttaneet vastapuolueen arvovaltaa.
+Tätä tilaisuutta Marius käytti hyväkseen hakeakseen konsulinvirkaa
+vuodeksi 107. Mutta kun hän pyysi Metellukselta virkalomaa
+matkustaakseen tässä tarkoituksessa Roomaan, kerrotaan ylpeän ylimyksen
+antaneen hänelle pisteliään vastauksen: »Siihen on kyllä aikaa, kunhan
+poikani joutuu sinun kilpailijaksesi.» Mariuksen olisi pitänyt toisin
+sanoen odottaa, kunnes hän itse olisi tullut seitsenkymmenvuotiaaksi
+ukoksi — hän oli nimittäin jo likemmä 50 vuoden vanha.
+
+Ajan pitkään Metellus ei kuitenkaan uskaltanut vastustaa sotajoukossa
+vallitsevaa mielialaa; mutta hän viivytteli niin kauan alipäällikkönsä
+pyynnön hyväksymistä, että Marius vasta viime hetkessä ehti Roomaan.
+Hän maksoi kuitenkin esimiehensä vanhat kalavelat kuvailemalla
+hänet hartaasti kuunteleville kansanjoukoille mieheksi, joka
+tarkoituksellisesti pitkitti sotaa saadakseen olla ylipäällikkönä niin
+kauan kuin suinkin mahdollista. Sitävastoin Marius lupasi, että jos hän
+itse tulisi valituksi, hän toisi Jugurthan joko kuolleena tai elävänä
+Roomaan.
+
+Tämä yksinkertainen soturi ei vaikuttanut kuulijoihinsa korkean tyylin
+kaunopuheisuudella. »Sanani», hän sanoi, »eivät ole sorvatut taiteen
+sääntöjen mukaisesti. Minä en ole käynyt kreikkalaiskoulua. Sen lajin
+sivistys ei auta miehuullisiin tekoihin. Mutta minä olen oppinut
+lyömään vihollisen maahan ja olemaan pelkäämättä muuta kuin kunniani
+tahraantumista. Minä en voi näytellä kuvia enkä viitata esi-isieni
+triumfeihin. Minua sanotaan yksinkertaiseksi ja sivistymättömäksi.
+Mutta minä voin näyttää rinnassani olevat arvet. Ne ovat minun
+sukukuviani, minun aateluuteni.»
+
+Marius tuli valituksi valtavalla äänten enemmistöllä. Eikä siinä
+kyllin: kansankokous kumosi myöskin Metelluksen senaatilta
+saaman ylipäälliköksi nimityksen ja määräsi sen sijaan Mariuksen
+ylipäälliköksi.
+
+Metellus itki raivosta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mariuksen kansalle antaman lupauksen pitäminen ei näyttänyt kuitenkaan
+olevan helppoa täyttää. Lopuksi hänen kuitenkin onnistui oivan
+ratsupäällikkönsä, ylhäisen _Lucius Cornelius Sullan_ kylmäverisellä
+viekkaudella voittaa puolelleen Jugurthan appi, Mauretanian[9] kuningas
+Bocchus, ja houkutella tämä kavaltamaan vävypoikansa roomalaisille.
+Bocchuksella lienee kuitenkin ensin ollut vaikea sieluntaistelu
+kamppailtavana, ennenkuin hän pääsi selville siitä, oliko hänen
+luovutettava Jugurtha Sullalle vai Sulla Jugurthalle.
+
+Luottaen appensa sanaan Jugurtha saapui aseettomana ja seuranaan vain
+muutamia harvoja miehiä neuvotteluun Sullan kanssa. Tuskin hän oli
+ehtinyt paikalle, ennenkuin Sullan miehet väijytyksistä hyökkäsivät
+kuninkaan seuralaisten päälle, hakkasivat heidät maahan ja panivat
+itsensä Jugurthan kahleisiin. Viekkaan afrikkalaisen oli puijannut
+vieläkin viekkaampi italialainen, ja sota oli lopussa.
+
+Jugurtha kävi sitä kohtaloa kohti, joka Roomassa odotti voitettuja
+vihollisia. Siinä voittokulussa, jota Marius vietti kotiintulonsa
+jälkeen, nähtiin hänen kultaisten vaunujensa edellä erämaan kuninkaan
+molempien poikiensa seuraamana verkalleen kulkevan kuninkaallisessa
+juhlapuvussa ja kultaisilla korvarenkailla koristettuna. Mutta
+juhlakulkueen loputtua temmattiin häneltä koristukset ja vaatteet
+ja hänet heitettiin alastomana Capitoliumin alla olevaan kylmään
+ja kosteaan vankiluolaan. »Viileäänpä kylpyhuoneeseen te vieraanne
+pyydättekin astumaan», kerrotaan erämaan pojan sanoneen, kun hänet
+vietiin luolaan. Kuusi päivää hän taisteli kuoleman kanssa, kunnes
+menehtyi kylmään ja nälkään. Täten päättyy se synkkä lehti Rooman
+historiassa, jonka otsakekirjoituksena on: »Jugurthan sota», lehti,
+joka ei kerro ainoastakaan urotyöstä, mutta on tahrattu loputtomilla
+kertomuksilla vilpistä ja kavalluksesta, lahjuksista ja muista
+häpeämättömyyksistä. Tämä draama herättää katselijassa samanlaatuisia
+tunteita kuin Karthagon ja Numantian hävityksen murhenäytelmät.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jugurthaa vastaan käyty sota oli paljastanut Rooman yhteiskunnan
+johtavissa piireissä vallitsevan pohjattoman lahjottavaisuuden ja
+edesvastuuttomuuden. Pian oli ilmenevä uusia todisteita siitä, kuinka
+paljon valtion kunnia ja arvovalta oli kärsinyt ja kuinka hallitsevan
+yläluokan siveellinen mädäntyneisyys oli kalvanut jopa valtion
+olemassaolon perusedellytyksiä. Oli päivän selvää, että sille, jolla
+olisi käytettävänään yhteiskunnan aseellinen mahti, olisi leikin asia
+kumota sellainen yhteiskunta. »Lähestyvän romahduksen enteet olivat
+lisääntyneet», Mommsen sanoo, »ja poliittisessa näköpiirissä kajasti
+miekka kruunun vierellä».
+
+
+
+
+KIMBRIT JA TEUTONIT.
+
+
+Kun Marius palasi takaisin Italiaan, uhkasi tätä maata hirvittävä
+vaara pohjoisesta päin. Koko kansa muisti kauhistuen, mitä oli
+kuultu aikaisemmilta ajoilta, jolloin gallialaislaumat olivat
+Rooman vitsauksena. Tällä kertaa eivät kumminkaan kelttiläiset,
+vaan _germaanilaiset_ kansanheimot ryntäsivät Rooman valtakunnan
+rajoja kohti. Ne olivat voimakasta, suurikokoista, vaaleahiuksista
+ja sinisilmäistä kansaa. Kun kato kohtasi tai luonnonmullistuksia
+sattui, voi tapahtua, että germaanilaiset heimot läksivät vaeltamaan
+kohti viljavampia seutuja. Ensimmäinen vaelteleva germaanikansa,
+jonka kanssa roomalaiset joutuivat tekemisiin, olivat _kimbrit_. Ne
+tulivat Jyllannista, jonka olivat jättäneet sen takia, että valtava
+tuhotulva oli niellyt suuria maa-alueita. Vuonna 113 e.Kr. he
+ilmestyivät Itä-Alpeille. He halusivat päästä Rooman valtakuntaan,
+jonka mahtavuudesta ja rikkaudesta he olivat äskettäin saaneet
+kuulla kerrottavan. Nyt saivat roomalaiset kokea ensimmäisen oireen
+_germaanilaisista kansainvaelluksista_, jotka puoli vuosituhatta
+myöhemmin saivat niin valtavat mittasuhteet, että maailmanvalta
+luhistui siinä koettelemuksessa.
+
+Kun Roomaan saapui tieto barbaarien lähestymisestä, lähetettiin sieltä
+näitä vastaan konsuli, jonka tuli käskeä näitä vetäytymään takaisin.
+Kimbrit tottelevat ja pyytävät opastamaan itseään yli alppimaan.
+Heille annetaan oppaita; ja luottaen roomalaisten heille osoittamaan
+ystävällisyyteen he seurasivat tien näyttäjiä. Mutta eräässä paikassa
+he näkivät äkkiä roomalaisten legioonain sulkevan tien. Germaanit
+eivät menetä kumminkaan mielenmalttiaan huomatessaan väijytyksen,
+vaan järjestäytyvät ripeästi taistelujärjestykseen ja virittävät
+sotalaulun. Valtavan suurien kilpien takaa jymisee se kaameana ja
+onnettomuutta ennustavana roomalaisten korvissa, ja kaiku toistaa
+sen kallionseinämistä. Päästäen hirveän sotahuudon jättiläismäiset
+pohjoismaalaiset hyökkäävät sitten legioonia kohti. Hyökkäysisku on
+niin raju, että koko roomalainen armeija heitetään nurin niskoin.
+Ainoastaan puhkeavan rajusään turvin se pelastuu täydellisestä tuhosta.
+
+Voitostaan huolimatta kimbrit eivät painautuneet Po-laaksoon, vaan
+vetääntyivät Sveitsin kautta länteenpäin etelä-Ranskaan, jota siihen
+aikaan nimitettiin transalpiiniseksi, s.o. (Länsi)alppien takaiseksi
+Galliaksi. Sen kaakkoinen osa oli silloin jo roomalainen provinssi.
+Roomalaiset sotajoukot, jotka yrittivät vastustaa kimbrejä, lyötiin
+perin pohjin. Viimeinen tappio, vuonna 105 e.Kr., oli kauhea. 120 000
+miestä kerrotaan jääneen taistelutantereelle.[10]
+
+Nyt valtasi roomalaiset »kimbriläis-kauhu». Samoihin aikoihin Marius
+palasi Jugurthan sodasta. Hädässään roomalaiset pitivät häntä
+ainoana, joka kykeni pelastamaan heidät uudesta gallialaismyrskystä.
+Vuosi toisensa perästä valittiin hänet vastoin voimassaolevaa lakia
+konsuliksi. Pohjoisesta uhkaava rajuilmapilvi viivytteli nimittäin
+purkautumistaan. Kimbrit eivät nytkään käyttäneet hyväkseen voittojaan
+hyökätäkseen Italiaan, vaan kääntyivät Espanjaa kohti. Sotaiset iberit
+tekivät heille kuitenkin voimakasta vastarintaa, ja vuonna 103 kimbrit
+palasivat takaisin Galliaan. Sinne tuli myöskin toinen germaanilainen
+heimo, _teutonit_[11], eteläiseltä Itämerenrannikolta, ja kumpikin
+kansa ryösti maasta kaiken, mitä vain voi.
+
+Vuonna 102 teutonit olivat valmiit painumaan Galliasta Italiaan.
+Marius oli käyttänyt aikaa hyväkseen vahvistaakseen ja uudelleen
+järjestääkseen armeijansa, niin että se oli kevytliikkeisempi. Hän
+asettui lujasti varustettuun asemaan Rhône'in rannalle, sellaiseen
+paikkaan, joka teutonien täytyi sivuuttaa matkallaan Alpeille. Nämä
+tulivatkin ja koettivat kolmena päivänä vallata leiriä väkirynnäköllä,
+mutta lyötiin takaisin. Silloin he hurjasti kirkuen haastoivat
+roomalaisia taisteluun avoimella kentällä. Mutta Marius ei kiirehtinyt.
+Hän tahtoi ensin totuttaa soturinsa katselemaan pelättyjä vihollisia ja
+kiihdyttää heidän taisteluhaluaan.
+
+Kun siis kenttätaistelusta ei tullut mitään, barbaarit vaelsivat
+edelleen. Leirin sivu kulkiessaan sanotaan asekuntoisten miesten
+heitelleen roomalaisille sotilaille ivallisia kysymyksiä, olisiko
+näillä kenties lähetettävänä heidän matkassaan terveisiä vaimoilleen
+Italiaan. Kuusi päivää kesti suunnattomien kansanjoukkojen ja heidän
+loputtoman kuormastojononsa ohimarssi.
+
+Mutta niin pian kuin vaeltava kansa oli kulkenut ohi, Mariuskin
+läksi perästä. Aquæ Sextiæn (nykyinen Provence'in Aix[12]) luona hän
+ryhtyi hyökkäykseen ja tuhosi melkein koko barbaarien sotavoiman. Kun
+roomalaiset lopuksi tunkeutuivat vaunulinnoitukseen, joka oli teutonien
+leirinä, naiset puolustautuivat kuten naarasleijonat ja, mieluummin
+kuin antautuivat, surmasivat ensin pienet lapsensa ja kuristivat sitten
+itsensä pitkillä hiuksillaan. Niin paljon oli kaatuneita, että väestö
+laajoilla alueilla taistelukentän ympärillä myöhemmin käytti vainajien
+sääriluita viiniköynnöstensä tukikeppeinä.
+
+Aavistamattakaan heimolaistensa onnetonta kohtaloa kimbrit olivat
+sillävälin valinneet pohjoisemman tien ja kääntyneet jälleen itäisiin
+alppimaihin. Luultavasti muonitus vaikeudet saivat germaanilaiset
+kansanjoukot jakautumaan. Nykyisistä Itävallan alppimaista kimbrit
+kulkivat Pon tasangolle toivoen pian saavansa nähdä teutonienkin
+sotajoukkojen sinne ilmestyvän. Heidän sanotaan vahvoilla kilvillään
+laskeneen tunturien rinteet pitkin jäätikköjä ja lumikinoksia. Turhaan
+Mariuksen konsulitoveri oli koettanut ehkäistä eteenpäin vyöryvää
+kansantulvaa. Legioonat valtasi silmitön kauhu, ne läksivät pakoon
+eivätkä pysähtyneet, ennenkuin Po oli heidän selkänsä takana.
+
+Mutta Marius saapui voittoisine joukkoineen. Kun kimbrit vaativat häntä
+jakamaan maata heille ja heidän veljilleen teutoneille asuinsijoiksi,
+hän vastasi heille: »Teutonit ovat jo saaneet meiltä maata, ja he
+saavat sen pitää ikuiset ajat.»
+
+Kun kimbreille selvisi tämän pilan sisältämä hirvittävä totuus, he
+ryhtyivät taisteluun. Se suoritettiin _Vercellæn_ luona vuonna 101
+e.Kr. Urhoollisuudestaan huolimatta barbaarit eivät kyenneet pitämään
+puoliaan Mariuksen etevämpää sotataitoa ja hänen soturiensa lujaa
+kuria vastaan. Raivoisassa taistelussa kimbrit työnnettiin takaisin
+vaunulinnoitukseensa. Täältä heidät heidän omat naisensa lyönnein ja
+iskuin ajoivat uudelleen jatkamaan taistelua. Mutta kauhea heinäkuun
+helle ja ympärillä tupruava tomu puristi pois voiman Pohjan pojista.
+Joukoittain nähtiin näiden voimakasrakenteisten miesten nääntyvän
+maahan liikarasituksesta, ja lopulta oli kaikki toivo menetetty. Kun
+roomalaiset hyökkäsivät kimbrien leiriin, puolustautuivat naiset
+sankarillisesti, mutta lopuksi he surmasivat itsensä ja lapsensa,
+jottei heidän tarvitsisi kärsiä vankeuden häpeää.
+
+Mutta tuhannet kimbrit saivat kahleissa itkeä kaukaista kotiseutuaan
+ja menetettyä vapauttaan. Rooman orjamarkkinoille tuli ylenmäärin
+germaanilaisia sotavankeja. Kimbrien kansanheimo oli tuhottu. »Se
+ihmisvyöry», Mommsen sanoo, »joka oli kolmentoista vuoden aikana
+saattanut kansat kauhun valtaan Tonavasta Ebroon ja Seinestä Pohon
+asti, lepäsi nyt joko nurmen alla tai raatoi orjan ikeen alaisena.»
+Vain pohjois-Jyllannissa säilyi vielä meidän ajanlaskumme ensimmäiselle
+vuosisadalle pieni kimbriläinen kansanjäännös, jonka nimi vielä elänee
+Limfjordenin ja Kattegatin välisen alueen nimessä Himmerland.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Marius oli pelastanut roomalaisen sivistyksen. Häntä kunnioitettiin
+suurenmoisella triumfilla. Häntä verrattiin
+
+Camillukseen, joka oli pelastanut roomalaiset gallialaishädästä, ja
+häntä ylistettiin _Rooman kolmanneksi perustajaksi_.
+
+
+
+
+LIITTOLAISET NOUSEVAT ROOMAA VASTAAN. 90—82 e.Kr.
+
+
+Kun vuosikymmen oli kulunut kimbrien kukistamisesta, uhkasi Roomaa
+toinen suuri vaara. Se tuli etelästäpäin, eräiden Rooman italialaisten
+liittolaisten taholta. Roomalaisten itsehyväisyys ja ylimielisyys
+niitä kohtaan, joilla ei ollut Rooman kansalaisoikeutta, oli kauan
+koetellut toisien italialaisten kansojen kärsivällisyyttä. Tämäkö
+oli kiitos siitä, että he olivat uskollisesti tukeneet roomalaisia
+Hannibalinsodassa? Liittolaisten asemaa voi verrata plebeijien asemaan
+ennen luokkarajoitusten tasoittamista. Heillä oli kannettavanaan
+valtion rasitukset, mutta heillä ei ollut osuutta valtaan ja kunniaan.
+Sellainen olotila oli ajan oloon kestämätön.
+
+Koko Italia koputti Rooman kaupunginporttia ja pyysi päästä sisälle.
+Mutta kun liittolaisten kaikki toiveet siitä, että he rauhallista
+tietä olisivat saaneet vaikutusvaltaa valtion asioiden hoitoon,
+murskaantuivat, alkoivat osattomiksi jääneet valmistella kapinaa ja
+neuvotella siitä toistensa kanssa.
+
+Kun Rooman senaatti sai vihiä siitä, se lähetti erityisiä
+virkamiehiä eri maan ääriin tutkimaan, mitä oli tekeillä. Eräälle
+_Servilius_ nimiselle urkkijat ilmoittivat, että eräs Abruzzon
+vuoristokaupunki suunnitteli puolustus- ja hyökkäysliiton tekemistä
+naapuriyhteiskuntiensa kanssa. Servilius, joka oli kiivas ja
+intohimoinen, kiiruhti heti sinne ja saapui perille, juuri kun kansa
+oli kokoontunut suureen juhlaan teatteriin. Siellä hän piti leimuavan
+rangaistuspuheen kansalle.
+
+Siitä puheesta tuli kipinä, joka sytytti kaikki vuosisadan kuluessa
+kerääntyneet tulenarat aineet. Raivoissaan kansanjoukko hyökkäsi
+Serviliuksen kimppuun ja löi kuoliaaksi sekä hänet että hänen
+seurueensa ja samoin kaikki muut kaupungissa olevat roomalaiset.
+
+Kuten kulovalkea kapinaliike levisi yli keski- ja etelä-Italian. Kansa
+toisensa jälkeen luopui roomalaisista. Liiton ytimenä olivat Abruzzon
+voimakkaat vuoristolaiset sekä rikkaat samnilaiset. Niissä seuduin,
+joissa kapitalistit olivat syrjäyttäneet entisen talonpoikaisväestön,
+pysyttiin kuitenkin kiinni Roomassa. Samoin menettelivät ne kaupungit,
+joille roomalaiset olivat antaneet suotuisamman valtiollisen aseman.
+
+Kapinoitsijat eivät tyytyneet kauan vaatimaan tasa-arvoisuutta
+roomalaisten kanssa, vaan he päättivät muodostaa itsenäisen _Italia_
+nimisen valtion. Otettiin asemansa puolesta keskeinen kaupunki
+pääkaupungiksi ja Rooman esikuvan mukaan valittiin senaatti, kaksi
+konsulia ja muut korkeat virkamiehet. Lyötettiin omaa hopearahaa,
+jossa kuvaannollisena leimana oli sonni, joka paiskaa Capitoliumin
+naarassuden maahan.[13] Ja niin alkoi sota.
+
+Siitä tuli verinen; ja epävarmaa on, kuinka roomalaisten olisi käynyt,
+jollei heillä olisi ollut maakuntain sotavoimia käytettävänään. Mutta
+joka tapauksessa heillä oli tiukat paikat. Ja kun sekä Etruria että
+Umbria, jotka olivat tähän asti olleet heidän puolellaan, uhkasivat
+luopua, niin näytti tilanne suorastaan toivottomalta, tavallaan
+pahemmaltakin kuin Hannibalin sodan vaikeimpinakaan vuosina. Sillä
+olihan silloin kuitenkin koko keski-Italia pysynyt uskollisesti Rooman
+puolella. Näin epätoivoisessa tilanteessa suli kopeus kuohuksissaan
+olevista pääkaupunkilaisista kuin vaha auringossa, ja heistä oli
+viisainta antaa täydet kansalaisoikeudet kaikille liittolaisille, jotka
+olivat pysyneet uskollisina. Seuraavana vuonna, 89 e.Kr., myönnettiin
+sama etu niille yhteiskunnille, jotka kahden kuukauden kuluessa
+laskisivat aseensa.
+
+Täten roomalaiset saivat aikaan hajaannusta liittolaisten rintamassa,
+ja heidän onnistui viimeinkin masentaa kapina. Ansio onnistumisesta
+oli paljon suuremmassa määrin Sullan kuin Mariuksen. Molemmat olivat
+ottaneet osaa liittolaissotaan, mutta Marius alkoi nyt tulla liian
+vanhaksi. Sulla oli nouseva aurinko.
+
+Etelä-italialaiset eivät kuitenkaan tahtoneet kuullakaan sovinnosta
+Rooman kanssa. He saivat liittolaisen idästä.
+
+
+
+
+MARIUKSESTA JA SULLASTA TULEE KILPAILIJAT.
+
+
+Marius ja Sulla olivat molemmat eteviä sotapäälliköitä. Molemmat
+olivat äärimmäisen kunnianhimoisia. Mutta muutoin he olivat toistensa
+vastakohtia: kansanmies, joka vaivalloisesti, askel askelelta oli
+ponnistellut huomattuun asemaansa, ja korkeasukuinen, rikaslahjainen
+ja hienosti sivistynyt ylimys, jolle antelias luonto oli antanut
+onnen lahjaksi. Sulla ei nuoruusvuosinaan ollut koskaan välittänyt
+leiviskänsä hoitamisesta. Hän oli yhdessä näyttelijöitten ja
+hetairain kanssa pyörinyt huvien pyörteessä ja tullut tunnetuksi
+Rooman Alkibiadeena. Mutta kun tuli kysymykseen elämän vakava puoli,
+osoittautui, että hän helposti, kuin leikitellen, pystyi melkein
+mihin tahansa, yhtähyvin sotilaallisiin kuin siviilitoimiin. Ja
+näissä toimissa hän näytti leijonankyntensä — kuten ketunnahkansakin.
+Marius sitävastoin oli väkeväkämmeninen erämaan karhu. Hän murisi
+tyytymättömästi, kun leijonan tähtisikermä alkoi loistaa kirkkaammin
+kuin karhun. Ja hänen kateutensa puhkesi ilmi, kun kahdeksantoista
+vuotta nuorempi Sulla nimitettiin sotajoukkojen päälliköksi kuningas
+_Mithradatesta_ vastaan vuonna 88 e.Kr.
+
+Mithradates hallitsi Mustanmeren eteläisellä rannikolla olevaa
+Pontosta. Hän laajensi valtakuntaansa kaikille suunnille Mustanmeren
+ympärillä sekä syvälle Vähään-Aasiaan ja uhkasi Rooman aasialaisia
+alueita. Mithradates oli vaarallinen vihollinen. Hänestä kerrotaan,
+että hän voimassa ja nopeudessa voitti kaikki, että hänen nuolensa
+ja heittokeihäänsä aina osuivat maaliin ja että hänelle oli leikkiä
+aron villien hevosten kesyttäminen. Hän hallitsi 22 kansaa, ja hänen
+kerrotaan puhuneen niiden kaikkien kieltä. Hän osasi myöskin kreikkaa
+ja keräsi seurueeseensa kreikkalaisia filosofeja ja runoilijoita.
+Mutta sielultaan ja mieleltään hän kuitenkin oli ja pysyi raakana
+ja himokkaana barbaarina. Hän oli sekoitus kulttuuri-ihmisestä ja
+barbaarista; hän oli samaa lajia kuin Makedonian Philippos ja tsaari
+Pietari I. Hän oli yhtä taitava tikarin ja myrkyn kuin miekankin
+käyttäjä. Päästäkseen valtaistuimelle hän otti hengiltä veljensä ja
+heitti vallanhimoisen äitinsä vankeuteen. Tämä kuoli vankeudessa, tarun
+mukaan poikansa myrkyttämänä. Mithradateen omat pojat nousivat häntä
+vastaan, yksi toisensa jälkeen, mutta isä raivautti heidät tieltään.
+Myöskin puolisojaan ja tyttäriään hän kylmäveristen laskelmien
+perusteella surmautti. Itsensä hänen kerrottiin karaisseen ruumiinsa
+kaikkia myrkkyjä vastaan.[14]
+
+Mithradates kävi lopulta niin häikäilemättömäksi roomalaisia kohtaan,
+että sotaa ei voitu välttää. Voimakas armeija ja melkoisen suuri
+laivasto mukanaan hän läksi sotaan ja karkoitti helposti Aasiassa
+olevat heikot roomalaiset joukko-osastot. Aasialaiset, samoinkuin
+helleenitkin ottivat hänet kaikkialla vastaan vapauttajana, sillä
+roomalaiset olivat herättäneet syvän vihan häikäilemättömillä
+kiristyksillään. Hirmuinen oli nyt kosto. Mithradateen käskystä
+surmattiin Aasiassa yhtenä ainoana päivänä kaikki roomalaiset
+erotuksetta: 80 000 turvatonta miestä, naista ja lasta.
+
+Näin roomalaiset menettivät rikkaan maakunnan, jonka apulähteistä he
+olivat tottuneet ammentamaan.[15]
+
+Näiden urotekojen jälkeen barbaarikuninkaan ylpeydellä ei ollut rajoja.
+Luottaen Roomassa vallitsevaan sisäiseen epäsopuun hän oli varma
+voitostansa. Hän rupesi yhteyteen etelä-Italian kansojen kanssa, hän
+lähetti joukkoja Balkanin-niemimaalle ja valtasi siitä suurimman osan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin uhkaava oli tilanne Roomalle, silloinkuin Sulla määrättiin
+ylipäälliköksi Mithradatesta vastaan. Hänen vanha, itsepäinen
+kilpailijansa Marius ei ollut jättänyt käyttämättä mitään keinoja
+lyödäkseen hänet laudalta kilpailussa. Osoittaakseen kansalle, että
+hän vielä oli voimakas ja kykeni kestämään rasituksia, jäykkäjalkainen
+ukko ryhtyi kilpailemaan nuorison kanssa Marskentällä ratsastuksessa,
+juoksussa, painissa ja muissa urheilulajeissa. Häntä neuvottiin
+ivallisesti parantelemaan kolottavia jäseniään lämpimillä kylvyillä
+sen asemesta, että asettuisi armeijan etunenään. Mutta jos olisi
+aavistettu, mikä petoeläimen luonne uinui tämän miehen rinnassa, olisi
+kyllä varottu ärsyttämästä häntä.
+
+Sillä välin Sulla jätti Rooman ottaakseen vastaan Campaniassa olevien
+legioonain päällikkyyden. Mutta tuskin hän oli lähtenyt, kun Marius
+sai erään kansantribuunin avulla kansankokouksen erottamaan Sullan
+päällikkyydestä ja antamaan viran hänen vanhalle kilpailijalleen.
+
+Mutta jos kansanpuolue oli luullut, että Sulla kiltisti taipuisi tähän
+päätökseen, niin se erehtyi hänen suhteensa täydellisesti. Itse hän
+suhtautui kansankokouksen päätökseen kylmästi. Hänen ei tarvinnut
+kuohahtaa — siitä pitivät hänen sotilaansa huolen. Joka taholta kuului
+kehoitushuuto: »Roomaan, Roomaan!»
+
+Sulla lähtee heti matkaan, ja pikamarssissa käy matka kohti
+pääkaupunkia. Senaatti lähettää hänelle käskyn toisensa jälkeen
+pysähtyä. Mutta ne vaikuttavat häneen yhtä vähän kuin kansankokouksen
+päätös. Legiooniensa etunenässä hän tunkeutuu kaupunkiin ja uhaten
+pistättää talot tuleen masentaa Mariuksen ja hänen kannattajainsa
+vastustuksen. Muutamien tuntien jälkeen Sulla on Rooman herra,
+ja illalla sytyttävät hänen sotilaansa vartiotulensa Forumille.
+_Kansalaissotien ja sotilasdiktatuurin aikakausi on alkanut_.
+
+Sulla käyttää hyväkseen voittoaan pannakseen toimeen eräitä
+ylimysmielisiä muutoksia valtiosääntöön ja pakottaa senaatin
+julistamaan Mariuksen sekä hänen huomatuimmat kannattajansa
+henkipatoiksi. Mutta »Rooman kolmas perustaja» oli pelastautunut
+pakenemalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Sulla arvelee turvanneensa näin valta-asemansa, hän purjehtii
+joukkoineen Kreikkaan. Mutta tuskin hän on poistunut näyttämöltä, kun
+jo toinen pääosan esittäjä ilmestyy sinne jälleen.
+
+Marius on Roomasta paettuaan kokenut melkein uskomattomia seikkailuja.
+Ensiksi pelastautuu hän Rooman satamakaupunkiin Ostiaan ja nousee
+täällä laivaan purjehtiakseen Afrikkaan. Mutta vastatuuli pakottaa
+merimiehet pian pyrkimään satamaan takaisin. Välttääkseen joutumasta
+Sullan kätyrien käsiin, jotka nuuskivat ympäriinsä kaikkialla,
+pakolaisen täytyy kätkeytyä rannikon rämemaihin; mutta hänen
+vainoojansa löytävät hänet aina vyötäisiä myöten liejuun vajonneena
+ja pää ruokotukkoon kätkettynä. Hänet viedään vankeuteen lähimpään
+kaupunkiin. Pyöveli, kimbriläinen orja, astuu paljastettu miekka
+kädessä vankilaan surmatakseen heimolaistensa muinoisen voittajan.
+Mutta vankiluolan pimeydessä näyttää kimbristä siltä, kuin vangin
+silmät syöksisivät tulta, ja hän kauhistuu Mariuksen jyrisevää
+huudahdusta: »Orja, uskallatko sinä surmata Gaius Mariuksen!» Vavisten
+mies heittää miekkansa ja pakenee huutaen: »Minä _en voi_ surmata Gaius
+Mariusta.» Tämä tapaus antaa kaupungin viranomaisille tervetulleen
+aiheen selittää, että jumalat ovat antaneet merkin, että tulee armahtaa
+suurta miestä, ja niin lasketaan Marius vapaaksi. Monien harhailujen
+jälkeen pääsee hän sitten Afrikkaan ja löytää turvapaikan Karthagon
+raunioiden keskellä.
+
+Mutta täälläkään hän ei saa olla rauhassa. Afrikan provinssin
+roomalainen maaherra lähettää hänelle käskyn heti suoriutua pois,
+jos elämä on hänelle rakas. Hetken kestävän painostavan hiljaisuuden
+jälkeen maanpakolainen antaa syvään huokaisten seuraavan sydämeen
+käyvän vastauksen sanantuojalle: »Sano herrallesi, että sinä olet
+nähnyt henkipaton Mariuksen Karthagon raunioilla!» Tämän jälkeen
+pakolainen purjehtii jälleen pois ja löytää vihdoinkin turvapaikan
+pienellä saarella Numidian rannikon edustalla.
+
+Mutta niin pian kuin Sulla on jättänyt Rooman, Mariuksen ystävät
+kutsuvat hänet jälleen kotiin. Hän nousee maihin Etrurian rannikolle.
+Nyt hän on kauhea katsella. Hänen silmänsä hehkuvat kostonhimosta, hän
+on antanut tukkansa ja partansa kasvaa villinä ja takkuisena, ja hänen
+pukunaan on kauheat ryysyt. Saattueenaan karanneita orjia ja erotettuja
+sotilaita, jotka ovat keräytyneet hänen ympärilleen, vaeltaa vanha
+soturi läpi maan; ja kuta lähemmäksi Roomaa hän tulee, sitä suuremmaksi
+kasvaa hänen seurueensa suurtiloilta karanneiden orjien liittyessä
+siihen. Pian on hänellä koottuna useampia tuhansia miehiä. Lyhyen
+piirityksen perästä kaupungin täytyi antautua hänelle.
+
+Nyt ei ole hyvä joutua tekemisiin vanhan Mariuksen kanssa. Hänen
+marssinsa Roomaan merkitsee verta ja murhaa. Kaikki se viha, kaikki
+se kostonhimo, jota hän on hautonut maanpaon aikana, purkautuu nyt
+kauhealla tavalla. Karanneista orjista muodostetun henkivartiostonsa
+etunenässä hän kuljeskelee ympäri kaupunkia ristiin rastiin ja
+hakkauttaa maahan jokaisen, joka on joutunut hänen suuttumuksensa
+esineeksi. Ei tarvittu muuta, kuin että vanha Marius ei vastannut
+vastaantulijan tervehdykseen: heti hänen murhaseurueensa käsitti sen
+kuolemantuomioksi ja pani sen samassa täytäntöön.
+
+Toisilla tahoilla kuljeksi hänen roskalaumansa omin päin murhaten,
+raiskaten ja ryöstäen. Koko Rooma vapisi kauhusta, ja kaikki
+uskollisuuden siteet katkesivat. Ystävät ja sukulaiset pettivät
+toisensa, ja orjat kavalsivat herransa.[16] Kadut ja talot olivat
+täynnä murhattuja optimaatteja. Verilöyly jatkui yli koko Italian.
+
+Maltillisemmat Mariuksen puoluelaisten joukossa olivat epätoivoissaan
+tästä mielettömästä murhaamisesta ja arvasivat, että sen kerran
+täytyisi kostautua koko kansanpuolueelle. Mutta kukaan ei kyennyt
+hillitsemään raivostunutta ukkoa. Kaikkivoittava kostonhimo ajoi
+häntä eteenpäin verentahraamalla tiellä. Nyt saisivat röyhkeät
+optimaatit palkkansa kaikista niistä kerroista, jolloin he olivat
+nautinnokseen antaneet jonkinverran talonpoikaismaisen konsulin
+tuntea yhteiskunnallisen alemmuutensa. Hän nautti nyt — käyttääksemme
+Mommsenin sanoja — siitä, »että sai jokaisen neulanpiston palkita
+tikariniskulla». Kerran niin kelvollinen, rehellinen ja ytimeltään
+terve talonpojanpoika ei ollut enää oma itsensä. Kunnianhimon ja
+vallanhalun pahojen henkien riivaamana hän raivosi villissä huumassaan
+rikollisjoukkueensa etunenässä.
+
+Kun vanha Marius oli viimeinkin tyydyttänyt kostonjanonsa, hän
+huudatti itsensä konsuliksi. Taikauskoisena hän oli jo kauan toivonut
+ja odottanut tätä konsulinvirkaa, sillä ennustajatar oli kerran
+sanonut, että hän seitsemän kertaa tulisi hoitamaan valtion korkeinta
+virkaa. Nyt kävi ennustus toteen. Mutta ei Marius eikä kukaan muukaan
+hänen puoluelaisistaan kyennyt saamaan aikaan uudistuksia sairaaseen
+yhteiskuntaan. He olivat kyvyttömiä suunnitelmanmukaiseen toimintaan.
+»Huomatuimmat senaattorit lyötiin kuoliaiksi kuin raivot koirat»,
+Mommsen sanoo, »mutta ei tehty pienintäkään yritystä senaatin
+_uudelleenjärjestämiseksi_». Marius oli oivallinen sotapäällikkö ja
+armeijanjärjestelijä, mutta häneltä puuttui valtiomieslahjakkuutta.
+Hän oli ja pysyi sielultaan ja mieleltään yksinkertaisena roomalaisena
+talonpoikana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oikeaa iloa toivomansa päämäärän saavuttamisesta Marius ei kuitenkaan
+tuntenut. Häntä vaivasi, niin kerrotaan, alituinen tuskallinen pelko,
+että Sulla palaisi takaisin. »Vaikka leijona on poissa, on kuitenkin
+kolkkoa sen luolassa», hänen kerrotaan sanoneen. Levottomuuttaan
+tukahduttaakseen hän heittäytyi hurjiin irstailuihin, jotka mursivat
+hänen jättiläisvoimansa. Kun sairaus kohtasi, se teki pian lopun
+hänestä. Yleisesti kammottuna ja kirottuna kuoli vuonna 86 e.Kr.
+70 vuoden ikäisenä se mies, jota kerran koko kansa oli tervehtinyt
+pelastajanaan. Kun sanoma hänen kuolemastaan saapui, koko Italia päästi
+helpotuksen — huokauksen.
+
+Jos Marius olisi kuollut suurien kimbriläis- ja teutonilaisvoittojensa
+jälkeen, jälkimaailma olisi muistanut häntä vain Rooman pelastajana
+ja kolmantena perustajana. Nyt hänen hillitsemätön kunnianhimonsa ja
+kostonhalunsa oli saattanut hänet ryhtymään niin petomaisiin tekoihin,
+että hänen maanmiestensä täytyi toivoa, ettei sellainen mies olisi
+koskaan syntynyt maailmaan.
+
+Eräs Mariuksen omaisista, mies, joka ei ollut hyväksynyt hirmuvaltaa,
+teki Mariuksen kuoleman jälkeen siitä lopun. Hän kokosi tuhansia noita
+hurjia roistoja, jotka terrorisoivat yhteiskuntaa, maksaakseen muka
+palkan heille, saarsi heidät ja hakkautti maahan viimeiseen mieheen
+asti.
+
+Mutta muutoin pysyivät Mariuksen puoluelaiset edelleen vallassa.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN MITHRADATEEN SOTA 88—84 e.Kr.
+
+
+Sillä aikaa kuin vallankumous raivosi Rooman valtakunnan sydämessä,
+Sulla johti Kreikassa voittoisasti legiooniaan Mustanmeren kuninkaan
+sotavoimia vastaan. Mariuksen puolue sai kansankokouksen panemaan
+Sullan viralta, riistämään häneltä kaikki hänen arvonsa ja julistamaan
+hänet lainsuojattomaksi, mutta hän piti sellaisia »kansanpäätöksiä»
+nollan arvoisina. Hänen talonsa hajotettiin maan tasalle ja hänen
+maatilansa hävitettiin — hän jatkoi ylipäällikkönä olemistaan, niinkuin
+ei mitään olisi tapahtunut. Kukapa olisi uskonut tämän hienostuneen
+elostelijan olevan niin häikäilemättömän tarmokkaan. Kaiken, mikä
+hänen tiellensä sattui, hän musersi. Häikäilemättömästi hän antoi
+sodan raskaan jyrän vyöryä yli kulttuurin pyhän maan. Kun hän Ateenan
+edustalla tarvitsi puuainetta piirityskoneitansa varten, hän hakkautti
+Akademeian ja Lykeionin lehtojen plataanit, joiden varjossa Platon
+ja Aristoteles olivat ajatelleet syviä ajatuksiaan olemassaolon
+arvoituksesta. Epäröimättä hän ryösti Olympian ja Epidauroksen pyhätöt
+Delphoissa. Kun Ateena kukistui, hän säälimättömästi antoi kaupungin
+sotilaittensa ryöstettäväksi.
+
+Niin barbaarimaisesti hienosti sivistynyt roomalainen voi käyttäytyä.
+
+Etevämmän sotataitonsa avulla Sulla voitti sitten Mithradateen
+sotavoimat ja valloitti takaisin koko Kreikan. Kun hän uhkasi tämän
+jälkeen kurittaa kuningasta itseään Aasiassa, niin itsevaltias pehmeni.
+Hän tiesi nimittäin aivan liiankin hyvin, ettei hän enää voinut ottaa
+lukuun avunsaantia valloitetuista maista. Ensi-ihastus oli niissä
+muuttunut vastakkaiseksi tunteeksi, kun näyttäytyi, että Mithradateen
+mielivalta oli seitsemän kertaa pahempaa kuin roomalaisten sorto.
+Kiristykset, maastakarkoitukset ja verilöylyt — ne olivat tyrannin
+hallitustapoja. Suuri osa Vähää-Aasiaa oli jo noussut kapinaan häntä
+vastaan, kun hän alkoi neuvotella rauhasta. Tosin hän oli niin
+raskaasti rikkonut Rooman kansalaisia vastaan, ettei hänen kanssaan
+olisi koskaan pitänyt tehdä rauhaa. Mutta katsoen siihen, että Rooman
+valtiota rasittivat ankarat sisäiset sairaudet, jotka vaativat Sullan
+pikaista palaamista Roomaan, roomalaisesta sotapäälliköstä oli
+viisainta tarjota siedettävät rauhanehdot maanmiestensä pyövelille.
+Mithradates taipui ja sitoutui luopumaan niistä maista, jotka hän oli
+valloittanut ennen sodan puhkeamista, luovuttamaan suurimman osan
+laivastoaan ja maksamaan sotakulungit.
+
+Mutta Sullan sotilasten kesken alkoi kuulua uhkaavaa mutinaa siitä,
+että barbaariruhtinas, joka oli murhannut niin monta tuhatta heidän
+maanmiestään ja aiheuttanut sanomatonta kurjuutta yli koko Aasian,
+sai pitää suurimman osan niistä aarteista, jotka oli anastanut.
+Pohjimmaltaan kiukutti heitä varmasti enimmän se, etteivät he itse
+voineet saada runsasta sotasaalista.
+
+Ennenkuin Sulla voi jättää Aasian, hänen täytyi kuitenkin lujittaa
+Rooman mahtiasema siellä. Hän viipyi niin kauan kuin oli välttämätöntä,
+että hän ennätti periä sotakorvaussumman ja tuhota ne Mithradateen
+kannattajat, jotka olivat syyllisiä roomalaismurhiin Aasiassa.
+Senjälkeen hän astui laivoihin mukanaan suurin osa joukoistaan ja
+nousi maihin Brundisiumissa Italian itärannikolla vuonna 83 e.Kr.
+Kaksi legioonaa hän jätti jäljelle Aasiaan erään kelpo alapäällikkönsä
+komentoon.
+
+
+
+
+SULLAN HIRMUVALTA JA DIKTATUURI.
+
+
+Roomassa oli Mariuksen poika, _nuorempi Marius_, perinyt isänsä vallan.
+Hän oli vain muutamia vuosia yli kahdenkymmenen, mutta rohkeudessa
+ja kestävyydessä hän oli ilmetty isänsä. Hänellä ei ollut kuitenkaan
+vanhan Mariuksen sotatottumusta, eikä hänellä myöskään ollut, kuten
+isällään, hyvin harjoitettuja joukkoja käytettävänään. Turhaan
+senvuoksi hän ja muut kansanpuolueen johtajat taistelivat Sullan
+voittoisia joukkoja vastaan. Nämä legioonat olivat sokeasti uskollisia
+päällikölleen, joka katsoi sormien läpi heidän kaikkia irstailujaan
+ja väkivaltaisuuksiaan, kun he vain tottelivat ja taistelivat
+urhoollisesti.
+
+Ratkaiseva taistelu tapahtui vuonna 82 Rooman muurien edustalla. Se
+alkoi iltapäivällä, ja taistelua kesti koko yön rajulla raivolla
+molemmin puolin. Aamulla pääsi Sulla voittajaksi ja voi ottaa Rooman
+haltuunsa. Kolmantena päivänä taistelun jälkeen hän kutsui senaatin
+koolle ilmoittaakseen sille tahtonsa. Samaan aikaan hän mestautti
+Marskentällä sotavangit, tuhansia miehiä. Kuolemaantuomittujen parku
+kuului siihen temppeliin asti, mihin valtion isät olivat kokoontuneet,
+ja täytti heidän mielensä kauhulla. Vielä hirvittävämmäksi mieliala
+muuttui, kun Sulla ilmeenkään värähtämättä lausui: »Jatkakaamme
+neuvottelujamme välittämättä siitä, mitä tuolla ulkona tapahtuu —
+siellä vain muutamat roistot saavat rangaistuksensa.»
+
+Sullan tarkoituksena oli palauttaa viimeinkin järjestys yhteiskuntaan
+pakkovallalla, joka tuhoaisi kaikki ylimyksellisen tasavallan
+viholliset. Niin alkoi nyt taas kauhea murhaaminen kaikkialla maassa,
+missä vain oli uskallettu tehdä vastarintaa Sullalle. Samnilaisia
+vastaan, jotka olivat asettuneet Mithradateen puolelle, lähetettiin
+erityinen rankaisuretkikunta. Kaikki, missä vain oli henkeä ja elämää,
+surmattiin, ja kukoistava maa muutettiin erämaaksi, jollaisena
+se on sen jälkeen pysynytkin. Eräässä latinalaisessa kaupungissa
+asukkaat epätoivoissaan surmasivat toisensa ja pistivät kaupunkinsa
+tuleen välttyäkseen joutumasta pyöveliensä uhreiksi ja riistääkseen
+näiltä saaliin. Näin tuli Sullan valtataistelu samalla olemaan
+_liittolaissodan viimeinen näytös_. Marius nuorempi surmasi itsensä.
+Kun hänen verinen päänsä tuotiin Sullalle, voittaja katseli ivallisesti
+hymyillen tätä voitonmerkkiä toistaen kreikkalaisen runoilijan sanat:
+»Ennenkuin tarttuu peräsimeen, täytyy olla ollut soutajana.»
+
+Murhaamista jatkettiin Roomassa ja muuallakin tarkoituksenmukaisesti
+ja tarkasti, mistä johtuu, että se meidän silmillämme katsoen
+oli vielä kauheampaa kuin Mariuksen verihurjastelut. Mariuksen
+johtivat tihutöihin hänen omakohtainen kostonhimonsa ja haavoitettu
+turhamaisuus, mutta Sulla murhasi kylmäverisesti valtiollisista
+syistä. Jos kuitenkin koetamme tuomita näitäkin kauheita tekoja
+puolueettomasti, niin meidän täytyy ottaa huomioon, että sen ajan
+ihmisillä ei ollut veristä kostoa kohtaan meidän herkempiä tunteitamme.
+Vihollistensa tuhoamiseen oli voittajalla itsestään selvä oikeus.
+Ihmiselämää ei pidetty suunnilleenkaan samanarvoisena kuin nykyjään.
+
+Päästäkseen vihollisistaan Sulla valmistutti _proskriptiotauluja_,
+joihin oli merkitty niiden henkilöiden nimet, jotka oli surmattava.
+Se, joka tappoi tällaisessa listassa mainitun henkilön, sai suuren
+rahapalkinnon, heti kuin hän toi uhrin irtihakatun pään Sullalle. Mutta
+ken suojeli henkipatoksi julistettua tahi auttoi kuolemaantuomittua
+isäänsä tai veljeään pakoon, hän oli ankaran rangaistuksen alainen.
+Henkipatoiksi julistettujen omaisuus myytiin julkisessa huutokaupassa
+enimmän tarjoavalle. Heti kuin joku Sullan kätyreistä teki tarjouksen,
+ei kukaan uskaltanut tarjota enemmän kuin tämä. Seuraus oli se,
+että hänen puoluelaisensa voivat pilkkahinnalla päästä rikkaiksi
+tilanomistajiksi. Kaikki tämä oli, eräs historioitsija sanoo,
+»inhimillisen luonteen pahimpien himojen irtipäästämistä. Palvelijat
+kavalsivat herransa, ystävät ystävänsä, sukulaiset toisensa; ja monet,
+jotka eivät koskaan olleet ottaneet osaa valtiollisiin taisteluihin,
+merkittiin henkipattoluetteloihin henkilökohtaisten vihamiestensä
+toimesta.» Toisia kohtasi sama kohtalo ainoastaan senvuoksi, että he
+olivat varakkaita, ja joku Sullan suosikeista halusi saada heidän
+omaisuutensa haltuunsa. Oli myöskin henkilöitä, jotka antoivat ilmi
+toisia näyttääksensä itse olevansa Sullan uskollisia puoluelaisia ja
+siis viattomien kanssaihmistensä verellä ostivat oman pelastuksensa.
+
+Kauheinta oli henkipattoluetteloissa se, ettei niistä koskaan näyttänyt
+tulevan loppua. Alinomaa ilmestyi uusia luetteloita. Jos huokaisikin
+helpotuksesta, kun ei löytänyt nimeänsä ensimmäisestä luettelosta,
+sai pelätä löytävänsä sen toisesta tai kolmannesta. »Minä olen nyt»,
+Sulla lausui kerran vertaistaan vailla olevalla kyynillisyydellä,
+»julistanut henkipatoksi niin monta, kuin voin muistaa; mutta minä
+olen tilapäisesti unohtanut koko joukon, jotka minä kirjoitan muistiin
+myöhemmin, sitä mukaa kuin minä muistuttelen heidän nimensä mieleeni.»
+
+Haihduttaakseen täydelleen entisyyden muiston Sulla hävitytti kaikki
+Mariuksen voittojen muistomerkit ja käski kaivamaan kuolleen luut
+maasta ja heittämään ne virtaan.
+
+Vahvistaakseen valta-asemaansa Sulla esitytti senaatille ja
+kansankokoukselle, että nämä nimittäisivät hänet määräämättömäksi
+ajaksi _diktaattoriksi_, joka saisi rajattoman vallan järjestää kaikki
+yhteiskunnan asiat. »Esitys» oli sama kuin käsky, jota luonnollisesti
+kukaan ei uskaltanut vastustaa.
+
+Näin oli juhlallisesti julistettu, että Sullan tahto oli Rooman laki.
+Mitä valtakunnassa oli ylhäistä, rikasta ja hienoa, kilpaili nyt
+kaikkivaltiaan suosiosta. Mutta yhtä kylmä ja välinpitämätön kuin
+oli ollut vaaran hetkellä, tämä oli nyt voiton päivinäänkin. »Yhtä
+ylimielisen halveksuvasti, sanoo italialainen historioitsija Ferrero,
+»hän katseli optimaatteja ja kansan ystäviä, rikkaita ja köyhiä, kun he
+kaikki vapisivat pelosta diktaattorin edessä. Välinpitämättömänä hän
+loistolinnassaan otti vastaan Rooman mahtimiesten kunnianosoitukset,
+kun nämä nöyrästi, mutta viha sydämessä tervehtivät häntä, jonka
+vallassa oli elämä ja kuolema. Välinpitämättömänä hän katseli,
+kuinka ylhäisimpien sukujen nuoret ja vanhat edustajat ja ylimystön
+kauneimmat naiset kilpailivat kutsuista hänen ylellisiin pitoihinsa.
+Siellä istui isäntä suosikkilaulajiensa keskessä kokonaan kiintyneenä
+syömiseen ja juomiseen kysymättä edes lukuisten vierastensa nimiä.
+Välinpitämättömänä hän antoi kunnianhimoisten, ahneiden ja paheellisten
+ihmisten lauman tungeksia atriumissaan[17] noiden ihmisten,
+jotka olivat tulleet sinne rukoillakseen hallitsijalta itselleen
+kuolemaantuomittujen maatiloja, taloja ja orjia.»
+
+Sotilasdiktatuuri oli vakiinnutettu. Ken komensi vahvinta armeijaa,
+oli silloin Rooman herra. Sotamiehille ei enää Capitolium ollut
+isänmaantunnuskuva, vaan heidän sotalippunsa ja sotapäällikkönsä
+oli ainoa, joka voi vaatia heiltä kuuliaisuutta. Rooman kansaan
+oli yleisesti tunkeutunut se käsitys, että missä valta oli, siellä
+lakkasi oikeus. Viimeisenkin kunnioituksentunteen jäännöksen lakeja,
+arvohenkilöitä ja omistusoikeutta kohtaan henkipattojulistukset
+olivat hävittäneet. Kaikki, mikä takasi olemassaolon turvallisuuden,
+oli romahtanut kumoon, ja jäljellä oli vain turvattomuuden tunne
+nykyhetkeen ja turhuuden tunne huomispäivästä murehtimiseen nähden.
+Kansan tunnuslauseeksi tuli nyt kuten aina tällaisina kauhunaikoina:
+»Syökäämme ja juokaamme ja viettäkäämme päivämme hauskasti, sillä
+huomenna meidän on kuoltava!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päinvastoin kuin Marius ja hänen puoluelaisensa Sulla ei
+pysähtynyt vastapuolueen latvojen katkomiseen — hän koetti
+myöskin _lainsäädännöllä_ uudistaa roomalaisen yhteiskunnan omien
+aristokraattis-tasavaltalaisten mielipiteittensä mukaiseksi.
+Vahvistaakseen senaatin arvovaltaa, joka oli vähentynyt murhien ja
+maastakarkoittamisien aiheuttaman suoneniskun takia, hän valitutti 300
+uutta senaattoria. Vastapainoa, jona kansantribuunin virka oli ollut
+ylimykselliselle hallitusvallalle, oli hän jo vuonna 88 heikontanut,
+vähentämällä tribuunien toimivaltaa. Nyt hän meni vielä paljon
+pitemmälle. Hän riisti tribuuneilta oikeuden jättää ratkaistavaksi
+lakiesityksiä ja rajoitti heidän valtansa yksityisten kansalaisten
+suojelemiseen laittomuuksilta. Paljon merkitsevämmäksi tuli vielä
+lakimääräys, että se, joka oli kerran ollut kansantribuunina, ei
+ollut vaalikelpoinen enää muuhun virkaan. Toisin sanoen: lahjakkaalle
+ja eteenpäin pyrkivälle nuorelle miehelle ei tästä puoleen ollut
+lainkaan houkuttelevaa hakea tribuunin virkaa, sillä samalla kuin
+hän oli sen saanut, hänen virkauransa oli lopussa. Kansantribuunin
+virka oli, kuten muuan historioitsija sanoo, »julistettu melkein
+häpeälliseksi toimeksi». Muidenkin virkamiesten toimivallan laajuutta,
+erittäinkin konsulien ja preettorien, Sulla pienensi monella tavalla,
+lisätäkseen senaatin mahtavuutta. Myöskin oikeudenkäytön ja hallinnon
+uudestijärjestämiseen diktaattori uhrasi paljon työtä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sullan diktatuurin kolmantena vuotena uusi valtiokoneisto oli saatu
+niin hyvään käyntiin, että Sulla luuli voivansa antaa sen työskennellä
+omin päin. Roomalaiset saivat silloin olla sen omituisen näytelmän
+todistajina, että mahtavin mies, joka oli heitä koskaan hallinnut,
+uransa huipulla vapaaehtoisesti poistui valtiolliselta näyttämöltä. Ei
+kukaan voinut hämmästymättä ja liikutusta tuntematta olla todistamassa,
+kuinka — käyttääksemme Mommsenin sanoja — »tuo mies, joka oli tähän
+asti mielivaltaisesti määrännyt miljoonain ihmisten elämästä ja
+omaisuudesta, tuo mies, jonka viittauksesta niin monet päät olivat
+pudonneet ja jolla oli verivihollisia jokaisella Rooman kadulla ja
+jokaisessa Italian kaupungissa» — kuinka tuo mies astui Forumille
+kaiken kansan eteen, otti liktoreiltaan kirveet ja vitsakimput
+ja lähetti heidät kotiin sekä selitti olevansa valmis tekemään
+tilin toimistaan jokaiselle, joka sitä vaati. Kaikki vaikenivat.
+He vaikenivat yhäkin, kun diktaattori astui alas puhujalavalta ja
+yksityisenä miehenä, vain lähimpäin ystäväinsä seuraamana, palasi
+kotiin kansanjoukkojen keskitse, jotka kahdeksan vuotta aikaisemmin
+olivat jaoittaneet hänen talonsa maan tasalle. Kreikkalais-roomalainen
+historioitsija Appianos, Rooman kansalaissotien etevin kuvaaja[18],
+ihmettelee, että Sulla _uskalsi_ ottaa tämän askelen, hän, joka »oli
+surmauttanut 90 senaattoria, näistä viitisentoista entistä konsulia, ja
+noin 2 600 keskiluokan varakasta miestä.»
+
+Mutta Sulla voi olla aivan varma siitä, ettei kukaan uskaltaisi
+taivuttaa hiustakaan pelätyn päästä. Muutoin vallastaluopuminen on
+varmasti ollut erittäin nautintorikas näytelmä sellaiselle huomion
+herättämisestä nauttivalle herkkusuulle kuin Lucius Cornelius Sullalle.
+Se oli hienosti suunniteltu loppunäytös draamallisista nousukohdista
+niin rikkaassa elämässä.
+
+Vallasta ja kunniasta Sulla palasi, tosin ei kuten muinoin Cincinnatus
+auransa kurkeen, vaan loisteliaaseen huvilaansa ihanan Napolin lahden
+rannalle, elämään huveissa ja nautinnoissa. Tosin hän oli ainakin
+ollut ennen muuta iloinen seuratoveri, joka rakasti viiniä ja naisia
+enemmän kuin työtä. Rooman valtiaanakin hän lakkasi olemasta hallitsija
+samana hetkenä, jolloin hän täytetyn päivätyön jälkeen istuutui
+herkkuja uhkuvaan päivällispöytään. Silloin hän lauloi ja oli iloinen
+iloitsevaisten kanssa. Kirjoittipa hän itse huvinäytelmiäkin, joita
+hänen näyttelijäystävänsä esittivät hänen juhlissaan. Kylmän ironinen
+leikillisyys on koko hänen luonnottansa kuvaava piirre. Ollessaan
+vielä diktaattorina hän palkitsi kehnon ylistyslaulun sillä ehdolla,
+että runoilija lupasi olla koskaan enää häntä ylistämättä. Ja kun hän
+tyhjensi kreikkalaisten temppelien aarrekammiot, hän piti sopivana
+ylenkatseellisesti pilailla, etteihän aarteitten menetys merkinnyt
+mitään niille, joiden kassoja jumalat itse täyttivät.
+
+Sullan ulkonäöstä Plutarkhos antaa kuvaavan, mutta melko kolkon
+kuvan: »Hänen silmänsä olivat hyvin siniset, mutta erottuivat siten
+silmiinpistävän jyrkästi kasvojenväristä, joka oli vuorotellen vahvasti
+punainen ja valkoinen. Eräs Ateenan pilkkakirves teki tästä pilaa ja
+runoili seuraavan säkeen:
+
+    'On Sallan naama mulperimarja jauheineen.'»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Roomassa kävi kaikki säännöllistä kulkuaan senkin jälkeen, kun
+mahtimies oli poissa. Mutta niinpä kaikki tiesivätkin, että hän
+pelkällä viittauksellaan voisi koota ympärilleen veteraaninsa,
+jotka hän oli sijoittanut siirtoloihin yli koko maan. Itsessään
+pääkaupungissa hänellä oli sitäpaitsi työnsä varmuusvartiona 10 000
+vapautettua orjaa, joiden entiset herrat olivat kuuluneet Mariuksen
+puolueeseen.
+
+Jo vuoden perästä valtiollisesta elämästä vetäytymisensä jälkeen Sulla
+kuoli äkkiä verensyöksyyn 60 vuoden vanhana. Kaksi päivää aikaisemmin
+hän oli lopettanut 22. niteen muistelmiansa[19], joissa hän on kuvannut
+melkeinpä ainutlaatuisen menestyksellistä elämäänsä. Koskaan pitkällä
+sotilaallisella ja valtiollisella urallaan hän ei ollut menettänyt
+taistelua, koskaan hänen ei ollut tarvinnut perääntyä askeltakaan.
+Katkerien vihamiesten ympäröimänä hän oli vienyt elämäntyönsä
+siihen päämäärään, jonka hän oli itselleen asettanut. Hän ylistää
+itsekin onnensa tähteä. Ja kauhistavia veritekojaan hän kuvaili
+ilman katumuksen jälkeäkään. Omantunnon tuska oli hänelle tuntematon
+käsite. Hänen hautakivessään kerrotaan olleen hänen oman määräyksensä
+mukaisesti näin kuuluva kirjoitus:
+
+    »Ei mua voittanut oo hyvän tai pahan maksamisessa
+    Ystävä, ei vihamies.»
+
+Suuri saksalainen historioitsija Leopold von Ranke kokoaa seuraavaan
+vertailuun arviointinsa Mariuksesta ja Sullasta: »Marius on pelastanut
+roomalaisen maailman olemassaolon voitoillaan vihollisista, jotka
+uhkasivat sitä perikadolla; Sulla on uudelleen järjestänyt Rooman
+yhteyden Kreikkaan ottamalla tämän maan takaisin itämaiselta
+valloittajalta. Sellaiset sotaretket kuin Mariuksen kimbrejä ja
+teutoneja vastaan tekemät ylittävät kuitenkin suuresti Sullan urotyöt
+sodassa Mithradatesta ja hänen päälliköltään vastaan, jotka eivät
+kyenneet tekemään hänelle lujaa vastarintaa.»[20]
+
+Sulla oli paljon suuremmassa määrin valtiomies kuin sotapäällikkö.
+»Ilman häntä Mariuksen ei olisi onnistunut koskaan saada aikaan rauhaa
+Bocchuksen kanssa. Ja niin valtiollisesti tärkeän rauhan päättäminen,
+kuin oli se, jonka Sulla teki Mithradateen kanssa, oli aivan kokonaan
+Mariuksen tapaisen miehen näköpiirin ulkopuolella.»
+
+Rooman korkeammalle sivistykselle oli onneksi, ettei Marius voittanut,
+vaan Sulla, sillä »Marius oli plebeiji ja soturi, sekä sisäisesti että
+ulkonaisesti, mies, joka tunsi jonkinlaista ylenkatsetta hienompaa
+sivistystä kohtaan. Sulla oli sitävastoin kulttuurin edustaja,
+läpikotaisin sivistynyt patriisi, jolla oli avoin mieli opille ja
+tieteelle.»
+
+
+Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+Gajus Sallustius Krispus, Katilina og Jugurtha, oversat af H.H. Lefolii.
+
+Guglielmo Ferrero, Rom, des storhet och förfall, översättning efter den
+tyska översättningen av det italienska originalet av Hjalmar Bergman: 5
+osaa.
+
+Johannes Kromayer und Georg Veith, Meerwesen und Kriegsführung der
+Griechen und Römer.
+
+Tähän kappaleeseen:
+
+Frederick Walter Robinson, Marius, Saturninus und Glaucia.
+
+Alfred Helbling, Der Zug der Cimbrem und Teutonen
+(Kirjallisuusluetteloineen).
+
+Eduard Meyer, Geschichte des Königreichs Pontos.
+
+Theodore Reinach, Mitridate Eupalor..
+
+R. Pappritz, Marius und Sulla.
+
+Edward A. Freeman, Historical Essays H.
+
+Thaddeus Lau, Lucius Cornelius Sulla.
+
+Joseph Lengle, Untersuchungen über die Sullanische Verfassung.
+
+
+
+
+CRASSUS JA POMPEIUS.
+
+
+Uusi valtiosääntö, jonka Sulla oli antanut Roomalle, oli
+mestarillisesti kokoonpantu — olisipa se vain ollut perustettu
+lujemmalle pohjalle kuin roomalaiseen ylimystöön nojaavaksi! Jugurthan
+sota oli kauhistavan selvästi paljastanut, kuinka pitkälle mädäntyminen
+oli ehtinyt tässä yhteiskuntaluokassa. Optimaatit olivat lahjottavissa,
+ja heiltä puuttui tahdonvoimaa korkeammassa mielessä. Ei kukaan kyennyt
+tekemään yläluokkaa jälleen voimakkaaksi ja terveeksi, jollainen se
+oli ollut puunilaissotien aikana, kenties kykeni siihen kaikkein
+vähimmän sellainen mies kuin Sulla. Kieltämättä hän oli nero, mutta
+hänellä ei ollut siveellistä pontta. Senpävuoksi ei viipynytkään
+kauan rakennusmestarin poistumisen jälkeen — vain vuosikymmenisen —,
+ennenkuin hänen valtiorakennuksensa hajosi pirstaleiksi.
+
+Valtiosäännön heikko kohta oli erikoisesti korkeimpain virkamiesten
+vuotuinen vaihtuminen. Sellaisella järjestyksellä oli voitu
+toimia hyvin vanhoina aikoina, jolloin kaikki valtioasiat olivat
+yksinkertaiset ja helpot jokaisen tavallisen tervejärkisen
+miehen hoidella. Mutta nyt oli valtionhallinto kehittynyt niin
+laajahaaraiseksi, että se vaati vaivalloisesti hankittuja
+ammattitietoja harjoittajaltaan. Vuosittain uusiintuvat vaalit
+olivat sitäkin turmiollisemmat, kun kiihkeä vaalitaistelu vallan
+lopetti melkein kaiken poliittisen tarmon ja mielenkiinnon. Taistelu
+korkeimmista viroista sai yhä enemmän ja enemmän saalis taistelun
+luonteen. Tuskin olivat vaalit ohi, kun jo joka taholla alettiin
+valmistautua seuraavan vuoden vaaleihin.
+
+
+
+
+SUURI ORJAKAPINA.
+
+
+»Kaikissa muinaisissa valtioissa kalvoi orjuuden mätähaava yhteiskunnan
+ytimiä ja sitä enemmän, kuta kukoistavampia valtiot olivat», sanoo
+Mommsen; »sillä valtion mahtavuus ja rikkaus aiheutti silloisissa
+olosuhteissa orjajoukkojen suhteettoman lisääntymisen. Luonnollisesti
+Rooma näin ollen kärsi enemmän tästä yhteiskunnallisesta epäkohdasta
+kuin mikään muu antiikin valtio.» Ja kuta suuremmiksi orjajoukot
+kasvoivat, sitä kovemmaksi muodostui heidän kohtalonsa. Perheorjia
+kyllä yleensä kohdeltiin hyvin, mutta ne surkuteltavat joukot, jotka
+raatoivat suurilla tiloilla, olivat kamalassa asemassa. Orjanmerkki
+otsaan poltettuna tai rautakahleet jaloissa kalisten ajettiin näitä
+onnettomia kovasydämisten katsastusmiesten piiskanlyöntien kiiruhtamina
+työhön ilman lepoa ja rauhaa.
+
+    »Kahleet kalkkavat nyt työmaill' lukemattomat»
+
+sanoo Martialis, Rooman keisariajan kuuluisa epigrammikirjailija.
+
+Ja kun yö tuli, nämä kurjat oliot teljettiin pimeihin kellareihin.[21]
+
+Tuon tuostakin kuullaan puhuttavan näiden yhteiskunnan
+kovanonnenlapsien epätoivoisista yrityksistä päästä vapauteen.
+Jo seitsemännellä vuosisadalla hallituksen oli täytynyt lähettää
+sotaväenosastoja karanneitten orjien muodostamia ryövärijoukkoja
+vastaan. Gracchusten aikana orjakysymys oli tullut mitä polttavimmaksi.
+Monissa paikoin puhkesi silloin orjakapinoita. Sisiliassa nämä
+onnettomat noudattivat neuvoa, jonka heille oli antanut yksi saaren
+rikkaimmista ja häikäilemättömimmistä pösöistä, kova ja ahne
+orjainomistaja. Kun hänen orjansa kurjuudessaan pyysivät kerran häneltä
+vaatteita, hän antoi vaatteiden asemesta heille viittauksen, kuinka he
+itse voisivat hankkia niitä. Hän kysyi heiltä: »Ovatkos alastomia nuo
+matkustavaiset, jotka vaeltelevat ympäriinsä maassa?» Tämän jälkeen
+hän vielä piiskanlyönneillä perusteellisemmin vakuutti anojia siitä,
+että oli julkeata pyytää apua herraltaan. Silloin orjat epätoivoissaan
+seurasivat hänen viittaustaan — ja rupesivat ryöväreiksi. Mutta he
+alkoivat uransa hyökkäämällä sen kimppuun, joka oli antanut heille
+neuvon. Hänet itsensä orjat lävistivät miekalla, mutta hänen vaimonsa,
+joka oli yhtä julma ja väkivaltainen kuin mieskin, saivat naisorjat
+ottaa käsiteltäväkseen. Sittenkuin nämä eri tavoin olivat päästäneet
+kiukkunsa kiusanhenkeään vastaan purkautumaan, he syöksivät hänet alas
+kalliojyrkännettä.
+
+Kapinalliset järjestäytyivät valtioksi ja valitsivat erään syyrialaisen
+ihmeidentekijän ja profeetan kuninkaakseen. Lopuksi hallituksen joukot
+kuitenkin voittivat heidät. Vain »kuningas» muutamiin satoihin nousevan
+henkivartionsa kanssa pelastui sillä kertaa pakoon; mutta kun heidänkin
+tilansa pian kävi toivottomaksi, he surmasivat toisensa kaikki, paitsi
+orjakuningas itse ja hänen lähimmät miehensä. Nämä piilottelivat jonkin
+aikaa eräässä luolassa, mutta viimein roomalaiset saivat vangiksi
+heidätkin. Orjakuningas sai nääntyä vankeudessa.
+
+Mutta Mariuksen aikana, jolloin kimbrit ja teutonit uhkasivat Rooman
+valtakunnan olemassaoloa, Sisilian orjat käyttivät tätä tilannetta
+hyväkseen noustakseen taas sortajiansa vastaan. He valloittivat melkein
+kaikki saaren suurehkot kaupungit, ja koko joukko pikkueläjiä ja
+köyhiä talonpoikia yhtyi orjajoukkoihin. Hallitus oli voimaton. Neljä
+roomalaista armeijaa yksi toisensa jälkeen lyötiin. Lähes seitsemän
+vuoden ajaksi valtio oli menettänyt yhden rikkaimmista maakunnistaan.
+Kun roomalaisten viimeinkin onnistui masentaa kapina, he kostivat
+perusteellisesti. Kerrotaan, että 20 000 orjaa sai päättää päivänsä
+ristinpuussa.
+
+»Pitkäksi aikaa eteenpäin», Ihne sanoo, »tukahdutettiin sorrettujen
+äänet. Onnettomat ryömivät takaisin kellarikomeroihinsa ja ojensivat
+kaulansa rautakahleisiin pantaviksi.» Mutta miesikää myöhemmin puhkesi
+uusi samankaltainen kapina, jota kesti neljä vuotta, ennenkuin
+roomalaisten viimein onnistui kukistaa se verisessä taistelussa. Tässä
+taistelussa orjat kaatuivat melkein viimeiseen mieheen asti. Jäljelle
+jääneet vietiin Roomaan petoeläinten revittäviksi kansan huviksi.
+Mutta useimmat olivat välttäneet tämän kauhean ja häpeällisen kuoleman
+surmaamalla toinen toisensa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vaarallisin kaikista orjakapinoista oli kuitenkin se, joka vuonna
+73 e.Kr. puhkesi Capuassa ja sen ympäristössä. Siellä oli useita
+miekkailukouluja, joissa orjia koulittiin amfiteattereissa ja muillakin
+näyttämöillä taistelemaan keskenään roomalaisten huviksi elämästä ja
+kuolemasta. Tällaisten näytäntöjen toimeenpanemista perusteltiin sillä,
+että _gladiaattorileikit_, kuten niitä nimitettiin, antoivat katsojille
+esimerkin rohkeuteen ja herättivät taisteluhalua. Katselijat saivat
+näissä näytännöissä nähdä miesten saavan syvän haavan toisensa jälkeen
+päästämättä tuskan huokaustakaan ja kohtaavan kuoleman ilmettäkään
+muuttamatta. Gladiaattoritaistelujen alkuperäinen luonne vainajille
+toimitettavani ihmisuhrien korvaajana esiintyi siinä, että melkein
+jokaisessa kaksintaistelussa ainakin toisen taistelijan oli menetettävä
+henkensä.[22] Kun voitettu kohotti kätensä merkiksi siitä, että hän
+vetosi katselijoin armoon, tapahtui hyvin harvoin, että nämä säälistä
+voitettua kohtaan tai ihaillen tämän miehuullista puolustautumista
+nostivat peukalonsa pystyyn ja täten ilmaisivat tahtovansa, että
+voitettu saisi elää. Tavallista oli, että koko yleisö peukalot alaspäin
+velvoitti voittaneen gladiaattorin tekemään tehtävänsä ja pistämään
+kuoliaaksi voitetun. Kuolleen ruumis heitettiin kaupungin suureen
+yleiseen hautaan köyhien, orjien, prostituoitujen ja rikollisten
+ruumiitten joukkoon.
+
+Gladiaattoreiksi valittiin luonnollisesti voimakkaimmat ja
+urhoollisimmat sotavangit. Myöskin orjien omistajat myivät
+miekkailukouluihin erittäin juonikkaat ja vastukselliset orjansa, aivan
+samoin kuin ihmisille vihaiset sonnit myytiin teurastajalle.
+
+Mutta gladiaattorit osasivat taistella muitakin kuin
+onnettomuustovereitaan vastaan. He käyttivät hyväkseen ensimmäistä
+sopivaa tilaisuutta kääntääkseen aseensa sortajiansa vastaan. Eräänä
+päivänä murtautui seitsemänkymmentä tällaista epätoivoista ihmistä
+asestautuneina gladiaattorimiekoilla, tikareilla ja ryhmysauvoilla
+ulos eräästä miekkailukoulusta ja pakeni Vesuviukselle. Heidän
+johtajansa oli tavattoman vahva ja rohkea traakialainen nimeltään
+_Spartacus_, ylhäissukuinen mies, kuten sanottiin. Kun karanneet orjat
+koko Italiasta liittyivät heihin, heidän joukkonsa kasvoi lumivyöryn
+nopeudella, erittäinkin sen jälkeen, kun orja-armeija oli osoittautunut
+olevansa voimakkaampi niitä joukkoja, jotka hallitus lähetti heitä
+vastaan. Pian Spartacuksella oli johdossaan 70 000-miehinen sotajoukko,
+ja pian hän hallitsi melkein koko etelä-Italiaa. Kaupunki kaupungin
+jälkeen vallattiin väkirynnäköllä ja ryöstettiin, ja perusteellisesti
+sorretut eroa tekemättä kostivat kansalle, joka oli pitänyt heitä
+orjuudessa. Voimantunnossaan he kostivat joskus sortajilleen siten,
+että panivat nämä vuorostaan gladiaattoreina taistelemaan toisiansa
+vastaan.
+
+Spartacuksen aikomuksena lienee ollut kostettuaan Italian
+orjanomistajille mennä yli Alppien kotimaahansa tai Galliaan
+valmistaakseen itselleen ja taistelutovereilleen rauhallisen ja
+ihmisarvoa vastaavan olemassalon. Mutta luonnollisesti oli erittäin
+vaikeata pitää koossa kaikkia niitä levottomia aineksia, jotka
+olivat hänen komennossaan. Se tehtävä oli ajan pitkään ylivoimainen
+Spartacuksenkin laiselle järjestelijäkyvylle. Orjista oli yleisesti
+mieluisampaa harjoittaa ryöväystä omin päin kuin olla mukana
+suunnitelmallisesti johdetulla sotaretkellä. Spartacuksen oli sentähden
+vaikeata saada heitä mukaansa kohti pohjoista, niin kauan kuin oli
+vielä paljon ryöstämistä keski- ja etelä-Italiassa. »Heidän johtajansa
+tahtoi olla sotapäällikkö, mutta he pakottivat hänet rupeamaan
+ryöväripäämieheksi ja harhailemaan umpimähkään ryöstämässä», sanoo
+Mommsen.
+
+Mutta vain ryöväreinäkin orjalaumat olivat vaarallisia senvuoksi, että
+Rooman hallituksella ei ollut yhtenäistä voimaa eikä harjoitettuja
+sotilaita. Legioonat ottivat tavakseen, niin pian kuin olivat kasvot
+vasten kasvoja Spartacuksen joukkojen kanssa, heittää aseensa ja pötkiä
+pakoon. Eikä näyttänyt ilmestyvän päällikköä, joka olisi kyennyt
+pitämään kurissa rappeutuneet joukot.
+
+Millaiset olivatkaan ajat! Kansa, joka puolitoista vuosisataa
+aikaisemmin oli yhtenä muurina seisonut Hannibalin veteraaneja
+vastassa, näki nyt puolustajainsa hajoavan kuin akanat tuuleen
+nähdessään vain vilauksenkin karanneista orjistaan. Kuten kerran
+Hannibal, siten nyt Spartacus kulki sotajoukkoineen läpi melkein koko
+Italian, voitti kummankin konsulin ja uhkasi itseään Roomaa. Mihin
+ennen ainoastaan muinaisajan suurimmat sotapäälliköt olivat kyenneet,
+sen voi nyt urhea rosvopäällikkö suorittaa! Hädissään senaatti kääntyi
+_Marcus Crassuksen_, Rooman rikkaimman miehen puoleen.
+
+Crassus oli kunnostautunut Sullan Italiassa käymissä taisteluissa.
+Hänen voimanansa oli ääretön itsepäisyys, millä hän toteutti
+tuumansa. Kaikki hänen halunsa ja harrastuksensa suuntautuivat vain
+rahaan, rahaan. Ei kukaan ollut niin valpas kuin hän ansaitsemaan
+Sullan henkipattoluetteloilla. Ostamalla pilkkahinnalla maatiloja ja
+kartanoita hän oli niihin aikoihin laskenut perustuksen suunnattomalle
+omaisuudelleen, joka kasvoi uusilla, kaikenkarvaisilla onnistuneilla
+liikeyrityksillä: talohuijauksilla, teollisuustoiminnalla ja laajalla
+lainausliikkeellä. Ja koskaan hän ei pitänyt lukua keinoista, kun vain
+voi ansaita kultaa.[23]
+
+Crassus on ensimmäinen siinä keinottelijain ja yrittäjäin
+laumassa, joka nyt nousee pinnalle sitä mukaa, kuin _italialainen
+talonpoikaisyhteiskunta kaupallistuu ja teollistuu_ Rooman itäisten
+valloitussotien välttämättömänä seurauksena. Käsi kädessä kauppahengen
+voittokulun kanssa, tunkeutuu kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kasvava
+ylellisyyden ja nautintojen tavoittelu. Rahat vierivät. Tavarat,
+arvoesineet ja kiinteistöt vaihtuvat nopeammin kuin ennen aikaan.
+Maaperä on otollista suuressa mitassa tapahtuvalle keinottelulle.
+
+Crassus jätti jälkeensä noin 300 miljoonan markan suuruisen omaisuuden
+Suomen rahassa. Tällainen rikkaus antoi hänelle valtiollistakin
+merkitystä. Olihan puoli kaupunkia velkaa hänelle. Kaikkien
+yhteiskuntaluokkien ja kaikkien puolueiden keskuudessa hän oli
+taloudellisista syistä suosittu. Kun oli suorittanut niin useita
+onnistuneita liikekeinotteluja, hän voisi varmaan yrittää keinotella
+kuningaskruunuakin?
+
+Orjakapinan uhkaavassa tilanteessa Crassus tuntui mieheltä, joka »oli
+sen tekevä», sillä hän oli tarmokkaampi ja määrätietoisempi kuin kukaan
+muu. Näitä ominaisuuksiaan hän käyttikin heti sotapäällikkönä. Kun
+hän johti joukkonsa kohti vihollista, uusiintui aluksi sama näytelmä
+kuin ennenkin: osasto, joka kulki ensimmäisenä, heitti aseensa. Mutta
+Crassus ehkäisi pelkurien pakoaikeet ottamalla heidät kaikki vangiksi
+ja armahtamatta mestauttamalla joka kymmenennen miehen. Se oli jyrkkä
+parannustapa, joka vaikutti terveellisesti sotakuriin. Seuraavassa
+ottelussa Spartacus koki niin kovaa vastarintaa, että hän huomasi
+viisaimmaksi vetääntyä takaisin etelään.
+
+Tosin vielä jonkin aikaa tilanne näytti roomalaisille uhkaavalta,
+mutta spartakuslaisten kykenemättömyys pysyä koossa koitui heille
+lopulliseksi turmioksi. Crassuksen onnistui voittaa toinen ryöväriparvi
+toisensa perästä. Viimeisessä, ratkaisevassa taistelussa — vuonna
+71 e.Kr. — Spartacus taisteli kuin raivoisa leijona joukkojensa
+etunenässä. Hän haavoittui niin vaikeasti, että vaipui polvilleen,
+mutta vielä kuolemaisillaan hän puolustautui hyökkääviä vihollisia
+vastaan. Samalla kertaa useimmat hänen uskollisimmista miehistään
+kaatuivat.
+
+Sitten alkoi etelä-Italiassa orjien ajometsästys, kamalampi kuin
+milloinkaan ennen. Näin tukahdutettiin valtavan palon viimeiset
+hehkuvat kekäleet. Capuasta Roomaan johtavan tien varrella todisti
+kuusituhatta ristiinnaulittua orjaa kapinan loppumisesta.
+
+Orjakapinan jälkeen säädettiin laki, että jos talonisäntä murhattiin
+kotonaan, tuli mestata kaikki hänen orjansa, koskapa joku heistä olisi
+voinut olla murhaan osallinen. Lakia käytettiin useamman kuin kerran
+kaikessa ankaruudessaan. Eräänkin kerran, kun tilanomistaja löydettiin
+murhattuna kotonaan, surmattiin kaikki hänen 400 orjaansa.
+
+
+
+
+POMPEIUS, LIIKANIMELTÄ »SUURI».
+
+
+Niistä, jotka auttoivat Sullaa voittamaan kansanpuolueen, oli _Gnæus
+Pompeius_ se, joka vastaisuudessa antoi enimmän puheenaihetta
+itsestään. Hän oli vain 23-vuotias, kun hän Sullan palattua kotiin
+Mithradateen sodasta tarjosi sotapäällikölle palvelustaan. Ratsuväen
+päällikkönä hän ratsasti täyttä laukkaa urheasti joukkonsa etunenässä
+ja iski kiinni viholliseen. Sulla piti paljon nuoresta herrasta ja
+suostui tämän pyytelyihin saada viettää triumfi, ennenkuin oli vielä
+hoitanut mitään valtion virkaa. »Antaa hänen pitää triumfi! Antaa
+hänen se pitää!» hän huudahti. Ja kansa osoitti riemuiten suosiotaan.
+Sulla lienee kaiken lisäksi — hänelle ominaisella puolittain
+pilkallisella äänellä — nimittänyt Pompeiusta »suureksi». Tämä antoi
+aiheen Pompeiukselle verrata itseään Aleksanteriin! Se oli kuitenkin
+vähän liikaa keskimittaiselle kelpo miehelle — sillä sen ylistävämpää
+mainesanaa Gnæus Pompeius ei ansaitse historian tuomioistuimen edessä.
+Suuresta osastaan, jota hän kaikesta huolimatta joutui näyttelemään,
+hänen oli kiittäminen tavatonta moukanonneaan; jälkimaailman silmissä
+hän on, kuten Mommsen sanoo, »ein nachgemachter grosser Mann».[24]
+Hän oli hieno mies, jolla oli eräänlaista edustavaa pontta ja joka
+yhteiskunnan kannalta oli nuhteeton kansalainen; ja se vaikutti.
+Hänen lahjakkuutensa ilmeni yksinomaan sotilaallisissa toimissa.
+Sotilasammatin hän taisi perin pohjin ja päällikkönä hän ymmärsi
+soveltaa tietojaan, järjestelmällisen huolellisesti. Mutta uutta luovia
+aatteita hänellä ei ollut rahtuakaan, ja odottamattomissa tilanteissa
+hän helposti hämmentyi. Yksinomaan sellaisista aineksista ei synny
+valtiomiestä. Mutta oli onnetonta, että juuri valtiomieheksi tämä
+henkisesti köyhä, aatteeton sielu tahtoi tulla millä hinnalla tahansa.
+
+On kahdenlaatuista kunnianhimoa: sellaista, joka tavoittelee valtaa
+suorittaakseen jonkin suurtyön, ja sellaista, joka haluaa valtaa
+vain vallan itsensä vuoksi. Gracchusten ja Cæsarin kunnianhimo oli
+edellistä, Mariuksen ja Pompeiuksen jälkimmäistä laatua.
+
+Sanoimme äsken, että miehellämme oli tavaton moukanonni. Ensiksi
+se ilmeni siinä, että hän päätti asettua Sullan puolelle. Olihan
+se ensimmäinen edellytys hänen menestykselleen. Mutta seuratkaamme
+häntä eteenpäin hänen urallaan! Kun hänet vähän Sullan kuoleman
+jälkeen lähetettiin Espanjaan auttamaan siellä vaarallisen kapinan
+kukistamista, hän sai selkäänsä ja hänelle olisi käynyt hyvin hullusti,
+ellei komentava konsuli olisi rientänyt hänen avukseen. Mutta vähän
+tämän jälkeen onni hymyili taas Pompeiukselle, kun muuan omista
+miehistä surmasi kapinan johtajan. Useimmat kapinalliset yhteiskunnat
+luopuivat silloin itsestään taistelusta Roomaa vastaan, ja sitten oli
+Pompeiuksella jäljellä verraten helppo tehtävä kukistaa ne, jotka
+vielä jatkoivat taistelua. Tämän hän kykeni tekemään ja voi siis kehua
+saattaneensa vaarallisen sodan onnelliseen lopputulokseen.
+
+Kun hän sitten palasi kotiin Espanjasta, sattui hänelle niin
+onnellisesti, että hän kohtasi 5.000 pakenevaa spartakuslaista, jotka
+koettivat pelastautua Alppien yli, ja nämä hän tuhosi viimeiseen
+mieheen asti. Täynnänsä ylpeyttä tämän urotyönsä takia hän kirjoitti
+senaatille, että Crassus oli tosin voittanut Spartacuksen, mutta että
+hän oli temmannut pahan juurineen irti maasta.
+
+Näin hän tuli kotiin johtaen armeijaa, joka oli hänelle sokeasti
+uskollinen. Ja koska Sulla kerta kaikkiaan oli hemmoitellut hänet
+piloille laittomalla triumfilla, hän vaati nyt päästä konsuliksi,
+vaikka, ei vieläkään ollut hoitanut varsinaista valtionvirkaa. Koska
+hän ei voinut saada apua senaatin taholta, hän teki täyskäännöksen
+ja koetti onneaan kansanpuolueessa. Samalle tielle kääntyi myöskin
+entinen sullalainen Crassus, ja tällä tiellä molemmat kilpailijat
+tapasivat toisensa. He yhdistivät voimansa _liittoutumalla_ vuonna 71
+e.Kr. tarkoituksenaan jakaa keskenään Rooman valtakunnan hallitusvalta.
+Kiitos Pompeiuksen armeijan keskuudessa nauttimalle suosiolle ja
+Crassuksen rahoille he anastivat itselleen molemmat konsulinvirat
+vuodeksi 70. Näytelmään kuului, että Pompeiuksen ja Crassuksen armeijat
+olivat koko ajan leiriytyneinä kaupunginporttien edustalle.
+
+Ennenkuin Pompeius astui virkaansa, hän kansankokoukselle antoi
+juhlallisen vakuutuksen luottamuksestaan kansanvaltaiseen ohjelmaan.
+Ja kun molemmat äskenleivotut demokraatit olivat astuneet korkeihin
+arvoasemiinsa, seurasi melkeinpä itsestään sarja puolueen ohjelman
+mukaisia valtiosäännönmuutoksia. Senaatin valtaa rajoitettiin jälleen,
+ja kansantribuunit saivat vanhat oikeutensa, jotka Sulla oli heiltä
+ottanut.
+
+Sullan valtiosäännönmuutokset oli pääasiallisesti kumottu. Kansa
+riemuitsi takaisin saadusta vapaudestaan ja ylisti Pompeiusta
+hyväntekijäkseen. Vain 35 vuoden ikäisenä hänestä oli äkkiä tullut
+Rooman mahtavin mies.
+
+»Mutta koskaan ei kansansankari ole ollut soveltumattomampi osaansa»,
+Duruy sanoo. »Elää rahvaan keskuudessa, antaa kenen hyvänsä tuppautua
+likelleen, osoittaa lämmintä myötätuntoa vähäpätöisimmänkin kansalaisen
+sydämenasioille ja tuntea heidät kaikki nimeltään ja ulkonäöltään,
+osoittaa väsymätöntä harrastusta heidän ilojansa ja heidän oikeuksiansa
+kohtaan, puhua kaikkea ja laverrella kaikille — kas siinä oikean
+demagogin katkera kohtalo! Tämä osa sopi niin vähän kuin mahdollista
+Pompeiukselle, joka oli nuoruusvuosiltaan asti tottunut komentamaan.
+Hän inhosi rahvaan mielistelyä. Hänen kylmähkö ja kankea luonteensa oli
+täysin vailla kansanpuhujan tulta ja liekkejä. Hän näyttäytyi harvoin
+julkisesti ja silloin aina lukuisan seurueen kanssa, joka pidätti
+joukot matkan päässä, kuten kuninkaasta.
+
+Hän huomasi kumminkin, että sellainen persoonaton kuninkuus ikävystytti
+kansaa ja että olisi viisasta lietsoa innostusta uusilla urotöillä.
+Sota tarjosi hänelle siihen tilaisuuden.
+
+
+
+
+SOTA MERIROSVOJA VASTAAN.
+
+
+Surkea ilmiö oli tähän aikaan se, että kansa, joka hallitsi maailmaa,
+ei kyennyt pitämään kurissa merirosvoja niillä aluevesillä, joita
+roomalaiset itsetuntoisesti kutsuivat »meidän omaksi mereksi».
+Merirosvous rasitti vanhastaan erittäinkin Välimeren itäisimpiä
+osia. Aleksanteri Suuren oli aikoinaan täytynyt käydä oikeaa sotaa
+merirosvoja vastaan. Hänen kuolemansa jälkeen merirosvous sai
+uutta vauhtia seurauksena siitä hajaannus- ja epävarmuustilasta,
+joka vallitsi Aleksanterin diadokien välisten taistelujen aikana.
+Roomalaisten sodat itäisen Välimeren rantamilla lisäsivät yhä
+yleistä villiytymistä. Äärettömästä, vapaasta merestä tuli kaikkien
+juurettomien olioitten turvapaikka. Ja vuosi vuodelta tulivat
+merisissit yhä julkeammiksi. Alkujaan oli vesillä ollut vaanimassa
+yksityisiä kaapparilaivoja. Mutta nyt järjestettiin kokonaisia
+laivastoja, jotka nopeakulkuisilla laivoillaan ryhtyivät varsinaisiin
+sotaretkiin omien amiraaliensa komennossa, kaappasivat aluksia,
+paloverottivat rannikkoa ja saaria, vangitsivat joukoittain ihmisiä
+ja myivät ne orjiksi. Orjakauppa oli siihen aikaan kaikkein tuottavin
+liiketoimintamuoto.
+
+Useat muinoin kukoistavat rannikkokaupungit ponnistivat viimeiset
+voimansa torjuakseen merirosvojen hyökkäykset. Toisin paikoin tapahtui,
+että asukkaat hylkäsivät talonsa ja kotinsa välttääkseen vielä pahempaa
+kohtaloa joutua merirosvojen poislaahattaviksi. Kreikan ja Vähän-Aasian
+rannikkojen vanhoista temppeleistä ryöstettiin aarteet. Kaikkiin
+Välimeren osiin leveni merirosvous, ja sissit saivat ehtimiseen
+vahvistusta kaikkien kansojen hylkyaineksesta. Kukaan merenkävijä ei
+tuntenut enää itseään turvalliseksi.
+
+Merirosvoilla oli varsinainen pesänsä Sisilian rannikolla. Sinne
+he rakensivat luoksepääsemättömiä kalliolinnoja, joihin keräsivät
+ryöväämänsä aarteet.
+
+Oli tosiasia, että sittenkuin Karthago oli kukistunut, Välimerellä
+ei ollut enää merivaltaa, joka olisi ollut kyllin voimakas pitämään
+merirosvot kurissa. Roomalaiset eivät olleet lainkaan merikansaa.
+Aikoinaan he tuskin kykenivät käymään käsiksi Dalmatian rannikon
+merirosvoihin. Ja puunilaissodan jälkeen roomalaiset olivat päästäneet
+sotalaivastonsa rappeutumaan ja jättäneet voittamansa kansat omin
+voimin puolustautumaan kunkin kykynsä mukaan. Ja roomalaisten
+maaherrojen nylkemisjärjestelmästä johtui, että kukoistava merivalta
+toisensa jälkeen köyhtyi ja tuli kykenemättömäksi suojelemaan
+etujaan merirosvoilta. Lopulta oli tuskin jälkeäkään niistä uljaista
+sotalaivastoista, joilla Kreikan, Suur-Kreikan ja Vähän-Aasian
+kreikkalaiset merikaupungit olivat kerran hallinneet merta ja
+suojanneet rauhallista liikennettä.
+
+Roomalaisten heikkoudesta ja puuttuvasta voimasta ei kuitenkaan
+yksinomaan riippunut, että merirosvous sai niin hillittömästi
+rehoittaa, se riippui myöskin peloittavalla tavalla vallassaolijain
+yksityisestä voitonhalusta. Merirosvous oli näet mitä likeisimmässä
+yhteydessä orjuuden kanssa, ei ainoastaan siten, että niin orjat kuin
+merirosvotkin oli sysätty vapaiden ihmisten yhteiskunnan ulkopuolelle,
+vaan siten, että merirosvot olivat sen elävän tavaran tuottajia, jota
+suurtilalliset ja tehtaanomistajat tarvitsivat. _Kapitalisteilla ja
+kaappareilla oli yhteisiä liikeharrastuksia_. Tästä selviää paljon,
+joka muuten näyttäisi kuvaamattomalta velttoudelta herroja merirosvoja
+kohtaan.
+
+Niin kauan kuin merirosvot kurittivat vain kreikkalaisia ja
+sisilialaisia. Rooman kapitalistit jättivät siis heidät rauhaan,
+hieroskelivatpa tyytyväisinä käsiäänkin, sillä jokaisen kaappauksen
+jälkeen, jonka merirosvot tekivät, orjien hinta aleni Delos saarella.
+Mutta ajan pitkään merirosvot tulivat niin hävyttömiksi, että
+ryöstelivät myöskin Italian rannikoilla, vieläpä Ostiassakin, Rooman
+satamakaupungissa. He kaappasivat roomalaisten omia kauppa-aluksia ja
+anastivat Roomaan menossa olevat elintarvikelastit, niin että kaupungin
+väestöä uhkasi nälänhätä. He tekivät ryöstöretkiä syvälle sisämaahankin
+ja veivät mennessään joukoittain ihmisiä vankeuteen. Roomalaiset eivät
+vallinneet enää omia meriään. Jokainen liikkeen- ja kaupanharjoittaja,
+vieläpä jokainen, jonka täytyi ostaa vaikkapa vain kapallinen viljaa,
+sai suoranaisesti tuntea, kuinka syvälle Rooman valtiomahdin voima ja
+arvo oli vajonnut. Merirosvoista oli tullut valtiollinen mahti, joka
+Rooman oli otettava lukuun laskelmissaan.
+
+Silloin Rooman kansa alkoi huutaa apua, ja vallanpitäjät totesivat,
+että nuo hävyttömät ryövärit olivat loukanneet valtakunnan arvoa.
+Tehdäkseen lopun häpeällisestä tilanteesta, sen valtion julkisesta
+pilkkaamisesta, joka nimitti itseään maailman valtijattareksi,
+eräs kansantribuuni esitti vuonna 67, että suurelle Pompeiukselle
+annettaisiin kolmen vuoden ajaksi rajaton valta sekä merellä että
+myöskin kaikissa Rooman valtakunnan rantamaissa. Hänen käytettäväkseen
+oli annettava lähes 130 000 mieheen nouseva sotavoima sekä 500
+sotalaivaa. Pääkaupungin ja maakuntain kaikki tulolähteet oli myös
+jätettävä hänen käytettävikseen.
+
+Senaatti vastusteli niin suuren vallan luovuttamista yhden
+miehen käsiin ja koetti kaikin keinoin saada sen estetyksi. Eräs
+innokkaimmista optimaateista puhui hyvin kauniisti kansankokouksessa,
+ettei pitäisi panna Pompeiuksen kallista henkeä vaaralle alttiiksi.
+»Kuinka kävisikään», hän huudahti liikutuksesta väräjävin äänin, »jos
+te kadottaisitte hänet? Kuka toinen ylipäällikkö voisikaan korvata
+hänet?» — »Sinä itse», kirkui koko kansankokous.
+
+Puhuja vaikeni. Huolimatta senaatin kiivaasta vastustuksesta
+hyväksyttiin ehdotus, ja melkeinpä kuninkaan valta annettiin
+Pompeiuksen käsiin. Sillä kansallahan oli nälkä.
+
+Tämän päätöksen seuraukset ilmenivät heti. Liikemiehet käsittivät, että
+niin pian kuin merenkulkijain ei enää tarvinnut pelätä merirosvoja,
+alkaisi uusia viljalasteja saapua maakunnista. Parasta sentähden panna
+vanhat viljavarastot markkinoille!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pompeius ylitti kaikki toiveet. Oli laskettu sodan kestävän kolme
+vuotta — kolmessa kuukaudessa hän puhdisti Välimeren merirosvoista aina
+Hellespontokseen asti. Perusteellisesti ja järjestelmällisesti hän
+menetteli tässä työssään. Hän aloitti lännestä ja jakoi laivastonsa
+alapäällikköjen kesken, niin että merirosvot voitiin karkoittaa
+rosvopesistään ja järjestää oikea meren hurjien poikain ajojahti aina
+itse heidän Vähän-Aasian etelärannikolla olevaan keskustukikohtaansa
+asti. Mutta vieläkin voimakkaammin kuin kauhu, minkä hän herätti
+merirosvoissa, vaikutti — ainakin hetkiseksi — hänen lempeytensä.
+Merirosvot olivat tottuneet siihen, että kaikki vangeiksi joutuneet
+merisissit olivat saaneet päättää päivänsä ristillä. Pompeius
+sitävastoin antoi heidän pitää henkensä ja kohteli alhaison miehiä
+hienotunteisuudella, jollaista he eivät olleet osanneet uneksiakaan.
+Pompeius tyytyi siihen, että poltti heidän laivansa ja hajoitti
+heidät itsensä siirtolaisiksi eri kaupunkeihin. Senvuoksi ainoastaan
+hurjapäiset Sisilian rosvokuninkaat koettivat yhdistynein voimin käydä
+taisteluun vainoojansa kanssa. Mutta heidän raivokas urhoollisuutensa
+ei voinut mitään roomalaisten kiinteälle järjestelmällisyydelle ja
+erinomaisesti asestetuille sota-aluksille. Vihdoin voittaja nousi
+rannikolle ja joko piirityskoneilla tai väkirynnäköllä hajoitti kaikki
+vuorilinnat ja ryöväripesät. Lopputulos oli, että 10 000 merirosvoa
+oli kaatunut ja 20 000 oli elävänä joutunut voittajan käsiin. Kauppa
+ja liike kävi taas säännöllistä kulkuaan, ja kallista aikaa seurasi
+Roomassa elintarpeiden liikatuotanto.
+
+
+
+
+VIIMEINEN MITHRADATEEN SOTA. POMPEIUS VETÄÄ ROOMAN VALTAKUNNAN ITÄISET
+RAJAT.
+
+
+Merellä suoritetun suuren ajojahdin jälkeen Pompeiuksen erikoisten
+valtuuksien olisi pitänyt oikeastaan päättyä. Mutta niin ei käynyt —
+valtuudet muutettiin vain koskevaksi _Mithradatesta_.
+
+Niin kauan kuin Sulla eli, Mithradates pysytteli alallaan. Mutta kukaan
+ei Roomassa uskaltanut oikein luottaa viekkaaseen itämaalaiseen; ja
+tuskin suuri Sulla oli kaatunut, kun jo Pontoksen kuningas puuhaili
+uutta sotaa roomalaisia vastaan. Hän solmi liittoja merirosvojen
+ja muiden Rooman vihollisten kanssa. Sodan aiheen hän sai siitä,
+että Bithynian, hänen läntisen naapurimaansa viimeinen kuningas,
+Attalos III:n esimerkin mukaan testamentissaan määräsi valtakuntansa
+roomalaisille. Tuskin nämä olivat ottaneet maan haltuunsa, kun
+Mithradates julisti heille sodan ja valtasi heidän alueensa
+Vähässä-Aasiassa.
+
+Roomalaisten puolella johti sotaa tarmokkaasti ja menestyksellisesti
+_Lucullus_, eräs senaatinpuolueen etevimpiä miehiä. Osoittaen suurta
+strategista taitavuutta hän voitti moninaiset maastovaikeudet.
+Mithradateen täytyi kaikkialta vetäytyä takaisin ja viimein hänet
+voitettiin. Silloin hän jätti oman maansa ja pakeni vävynsä, Armeenian
+kuninkaan _Tigraneen_ luo, joka valloituksillaan oli luonut itselleen
+etu-Aasian mahtavimman valtakunnan. Ylpeästi voimaansa luottaen
+Tigranes kieltäytyi luovuttamasta appeaan. Mutta silloin Luculluskin
+painuu Armeeniaan — ensimmäisen kerran roomalainen sotajoukko kulki
+Eufratin ja Tigriksen yli —, voitti Tigraneen suunnattoman sotajoukon
+ja valtasi hänen pääkaupunkinsa, jossa määrättömät varastot ja aarteet
+joutuivat hänen saaliikseen.
+
+Mutta roomalaiset sotilaat kävivät pian tyytymättömiksi Luculluksen
+ankaraan sotakuriin. Hän hillitsi heidän ryöstönhaluaan — mikä
+ei estänyt häntä itseään, omaan lukuunsa kuormaamasta vaunuja ja
+kameeleita Idän rikkauksilla. Itse hän oli tunnettu ylellisestä
+elämästään, ja syvä juopa vallitsi ylpeän, loistoa rakastavan
+sotapäällikön ja alhaison miesten välillä. »Sotilaat nurisivat»,
+Ferrero sanoo, »ettei hän koskaan lähestynyt heitä toverina, ei koskaan
+kuljeksinut teltasta teltalle ystävällisesti puhellen, ei koskaan
+tervehtinyt heitä eikä koskaan puheellaan rohkaissut heitä. Silmiään ja
+ääntään hän käytti vain keksiäkseen ja rangaistakseen rikkomuksia ja
+vaatiakseen toinen toistaan vaarallisempia uhkayrityksiä. Kärsimättömät
+käskyt seurasivat taajaan toisiaan, ikäänkuin hänen alaisensa olisivat
+olleet rautaa eikä lihaa ja luuta.»
+
+Kun talvi tuli lumineen ja jäineen, hänen sotilaansa kyllästyivät
+peräti rasituksiin, joita saivat kärsiä kolkossa alppiseudussa,
+jonka jylhät vuoren huiput kohosivat aina 5 000 metrin korkeuteen.
+Roomalaiset kärsivät kauheasti jokapäiväisestä marssimisesta
+läpimärkinä sateesta ja lumesta leiriytyäkseen sitten yöksi kylmälle,
+kostealle maaperälle. Lopulta he tekivät kapinan ja vaativat päästä
+kotiin. Sotapäällikkö saisi huvitteleida käymällä yksin sotaa, josta
+hänellä yksin vain oli etua.
+
+Luculluksen täytyi vetäytyä takaisin Mesopotamiaan ja sieltä
+Vähään-Aasiaan. Voimattomana hän katseli, kuinka Mithradates ja
+Tigranes pala palalta valtasivat takaisin valtakuntansa.
+
+Eivätkä Luculluksella olleet ainoastaan sotamiehet vastassaan.
+Hän oli myöskin kovistellut Vähän-Aasian roomalaisia virkamiehiä
+ja kapitalisteja ja koettanut ehkäistä heidän mielivaltaansa ja
+rosvouksiaan. Näin hän oli tämänkin yhteiskuntaluokan keskuudesta
+hankkinut itselleen mahtavia vihollisia, ja nämä käyttivät kaiken
+vaikutusvaltansa saadakseen pois tuon vaivalloisen miehen, joka turmeli
+heidän hyvät hommansa. Heidän onnistuikin lahjomalla kansantribuunit
+saada kansankokous erottamaan Lucullus päällikkyydestä. Näin heillä
+oli jälleen vapaat kädet siinä maakunnassa, josta oli tullut heidän
+kultakaivoksensa. Mutta Luculluksen vastustuspuolueen tukena oli —ja
+oli jo kauan ollut — Pompeius. Merirosvosodan johto ei ollut koskaan
+ollut hänen kunnianhimonsa varsinainen _päämäärä_. Se tähtäsi paljon
+suuremmassa määrässä houkuttelevaan Idän valtioita vastaan tehtävän
+suuren sotaretken päällikkyyteen. Merirosvosota oli imperaattorille
+oikeastaan vain _välikappale_, jonka avulla hän voi voittaa kansan
+suosion hankkimalla nälkää näkeville leipää. Sittenkuin hän tätä tietä
+oli saanut erikoislaatuisen sotilaallisen mahdin, seuraava askel
+oli käyttää sitä suuren päämäärän toteuttamiseen. Ja se onnistui.
+Luculluksen seuraajaksi määrättiin _Gnæus Pompeius_.
+
+Tietysti hälistiin taas suuriäänisesti siitä vaarallisesta
+valta-asemasta, joka oli annettu yhdelle miehelle, mutta Pompeius oli
+kyllin viisas valitellakseen sitä raskasta kuormaa, joka laskettiin
+hänen hartioilleen. Hänhän toivoi vain saada palata yksityiselämän
+rauhaan perheensä piiriin! Mutta hyväntahtoisesti hän otti
+kaikissa tapauksissa uuden kuorman kantaakseen »ajaaksensa», kuten
+Ferrero jotensakin vahvasti värittäen sanoo, »riistaa, joka jo oli
+kuolettavasti haavoitettu.»
+
+Virkaanastuvan ja eroavan ylipäällikön kohtaus tapahtui eräässä
+Galatian kylässä. Siitä tuli draamallisen eloisa kohtaus. Pompeius
+syytti Lucullusta ahneudesta ja voitonhimosta ja sai vuorostaan
+kuulla, kuinka rajattoman kunnianhimoinen hän itse oli. »Aivan kuin
+hidas ja arka haaskalintu sinä käyt aina toisten riistan kimppuun»,
+Lucullus sanoi. Mutta Pompeius väitti, ettei otusta vielä oltu
+kaadettu. — Sittenhän ei heillä enää voinut olla paljon sanottavaa
+toisilleen. Taistelupukarien yhteiset ystävät erottivat heidät, ja
+Lucullus matkusti kotiin hekumoidakseen rikkauksillaan. Hän vietti
+niin ylellistä ja nautiskelevaa elämää, että se enemmän kuin hänen
+voittonsa on säilyttänyt hänen nimensä jälkimaailmalle. Hänen huvilansa
+ja puutarhansa olivat upeuden ja kauneuden ihmeluomia. Ja entä
+sitten hänen ateriansa! Kerrotaan, että hänen luokseen kerran aivan
+odottamatta saapui kaksi ystävää vierailulle ja että Lucullus pyysi
+heitä jäämään päivälliselle. Tätä ystävät eivät olleet ajatelleet,
+mutta he lupasivat jäädä sillä ehdolla, että hän ei ryhtyisi erikoisiin
+järjestelyihin heidän tähtensä. Eihän toki, pöydässä tulisi olemaan
+vain sitä, mitä meillä tarkoitetaan, kun pyydetään »haukkaamaan
+voileipää». Tämä voileipäateria lienee maksanut Lucullukselle 300
+000 markkaa. Palveluskunta tiesi näet, että siinä talon monista
+ruokasaleista, jonka isäntä oli valinnut sen päivän ateriaa varten,
+tuli aina tarjota näin kalliita aterioita.
+
+Mutta kuinka oli mahdollista tuhlata sellaisia summia yhteen ainoaan
+ateriaan muutamille harvoille henkilöille? Ainoastaan siten,
+että herrat herkkusuut pitivät kunnianaan tarjota vierailleen
+mitä vaikeimmin saatavissa olevia makupaloja. Loistettiin
+riikinkukonaivoilla ja satakielenkielillä, eikä kukaan luonnontutkija
+voisi innokkaammin perin pohjin tutkia vieraita maita ja meriä
+keksiäkseen uusia eläin- ja kasvilajeja kuin roomalaiset herkkutaiturit.
+
+Erään toisen kerran häiriintyi Luculluksen erinomainen
+päivällismieliala arveluttavalla tavalla. Ateria ei ollut kyllin
+herkullinen hänelle. Hänen hovimestarinsa koetti puhdistautua sillä,
+etteihän ketään vieraita ollut kutsuttu. »Etkö tiennyt, että Lucullus
+aterioitsisi tänä päivänä Luculluksen luona?» talon herra kysyi
+suuttuneena.
+
+Luculluksen herkuttelijaelämää jalosti kuitenkin hänen hieno
+sivistyksensä ja taiderakkautensa. Hän keräsi ympärilleen seurueen
+kirjallisia makumestareita, tiedemiehiä ja taiteilijoita ja uhrasi
+suuria summia taideaarteisiin ja kirjakokoelmiin, jotka hän piti
+yleisön nähtävinä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Pompeius ryhtyi siihen tehtävään, jota Lucullus ei saanut
+loppuunsuorittaa, tulee muistaa, että Lucullus oli jo suorittanut
+karkeistyön. Hänen seuraajallaan oli sitäpaitsi käytettävänään
+verrattoman paljon suurempi sotavoima ja valtuudet kuin hänellä, ja
+toiselta puolen Mithradateen apuneuvot olivat niin loppumaisillaan,
+että hän pyysi rauhaa. Mutta Pompeius oli tullut Aasiaan käymään
+suurenmoista sotaa eikä päättämään rauhaa, joka paljastaisi
+kaikelle maailmalle, että Lucullus oli Mithradateen todellinen
+voittaja. Sentähden hän asetti sellaiset rauhanehdot, joita oli
+mahdoton hyväksyä. Hän vaati yksinkertaisesti, että Mithradateen
+oli jättäydyttävä voittajan armoille. Kuningas oli liiankin hyvin
+perillä roomalaisten tavoista ollakseen epätietoinen siitä, mitä tämä
+merkitsi. Se merkitsi sitä, että hän saisi kahleissa kulkea voittajan
+triumfivaunujen edellä ja sitten menehtyä pimeässä kellariluolassa
+Capitoliumin juurella ja loppua kuten Perseus taisteltuaan ensin kuin
+Hannibal. Kun oli valittava häpeällisen kuoleman ja epätoivoisen sodan
+välillä, Mithradates tarttui jälleen miekkaan ja vannoi pyhän valan
+olla tekemättä koskaan rauhaa roomalaisten kanssa.
+
+Silloin osoittautui, ettei ollut niinkään helppoa suoriutua vanhasta
+ketusta. Pompeius etsi häntä pesästään, itsestään Pontoksesta, mutta
+hänen ei mitenkään onnistunut saada häntä taisteluun. Hän pakeni
+aina vuorille ja etsi säännöllisesti kaikkein luoksepääsemättömimpiä
+seutuja. Viimein kuitenkin Pompeiuksen eräänä yönä onnistui
+väijytyksistä saada hänet satimeen ja tuhota hänen viimeinen
+sotajoukkonsa. Hädin tuskin vanha kuningas itse pääsi hengissä
+pakenemaan. Hän toivoi saavansa turvapaikan Tigraneen luona, mutta
+huomasi hämmästyksekseen, että hän oli erehtynyt. Hänen vävynsä oli
+nähnyt viisaimmaksi heittäytyä voittajan jalkoihin ja luovuttaa
+kuninkaallinen tiaara voittajan käsiin. Alistumisensa palkkioksi
+Tigranes sai pitää perintömaansa, varsinaisen Armeenian, roomalaisena
+vasalliruhtinaana. Mithradates sai kaiken lisäksi kokea senkin, että
+vävypoika ollakseen roomalaisten mieliksi, lupasi hänen päästänsä
+suuren palkinnon. Vanha kuningas pakeni silloin Asovan meren rannoilla
+oleville alueilleen. Pompeius seurasi vähitellen perästä ja tunkeutui
+Kolkhikseen, tuohon Mustanmeren itärannalla sijaitsevaan satumaahan,
+jonne argonautit olivat kerran suunnanneet matkansa noutaakseen
+kultaisen oinaantaljan. Mutta täällä hän keskeytti takaa-ajon, sillä
+olihan järjetöntä panna armeija vaaranalaiseksi pitkittämällä marssia
+näihin tuntemattomiin seutuihin, joissa asui villejä, sotaisia
+kansoja. Sen sijaan hän kääntyi takaisin Vähään-Aasiaan ja _Syyriaan_
+järjestääkseen näiden maiden olot. Rajat, jotka hän asetti Rooman
+vallalle, pysyivät pääasiallisesti muuttumattomina vuosisadan eteen
+päin. Syyriassa, joka roomalaisten Antiokhos III:sta vuonna 190 saaman
+voiton jälkeen oli ollut hajoamistilassa, hän teki lopun anarkiasta ja
+muodosti valtakunnasta Rooman maakunnan.
+
+Maan eteläisessä osassa olivat _juutalaiset_ alkaneet näytellä jälleen
+valtiollista osaa sotaisen makkabealaisheimon johdolla, tuon heimon,
+joka kehui uudelleen perustaneensa kuningas Daavidin valtakunnan.
+Mutta juutalainen yhteiskunta oli sisäisten riitojen rikkirepimä, ja
+tästä Pompeius sai tervetulleen aiheen sekaantua heidän asioihinsa.
+Itsensä pääkaupungin, Jerusalemin, hän valtasi helposti, mutta
+ylhäällä, vahvasti varustetulla temppelivuorella juutalaiset tekivät
+uskonkiihkoista vastarintaa, luottaen siihen, että Jahve tulisi heidän
+avuksensa. Kauan he eivät kyenneet kuitenkaan vastustamaan roomalaisten
+piiritystaitoa. Kauheaan verilöylyyn heidän rohkea taistelunsa
+päättyi. Monet lävistivät itsensä epätoivoissaan omilla miekoillaan,
+toiset syöksyivät alas jyrkältä kalliolta. Mutta papit eivät antaneet
+kauheiden kohtausten, joita näyteltiin heidän ympärillään, häiritä
+itseään jumalanpalveluksensa suorituksessa. Kun roomalaiset sotilaat
+paljastetuin miekoin tunkeutuivat temppeliin, he näkivät papit alttarin
+ääressä vaipuneina niin syvästi rukoilemaan Jumalaansa, että antoivat
+surmata itsensä ajattelemattakaan pakoa.
+
+Mikään ei kuitenkaan haavoittanut juutalaisia niin syvästi kuin se,
+että Pompeius seurueineen tunkeutui sisälle »Kaikkein pyhimpään»,
+jonne muuten vain ylipapilla oli lupa mennä, ja hänelläkin vain
+kerran vuodessa: sovituspäivänä. »Pompeius katseli», roomalainen
+historioitsija _Florus_[25] kertoo, »sen esiripun taakse, joka
+kätki juutalaisten pyhän huoneen.» Imperaattoria kummastutti, ettei
+hän nähnyt ainoatakaan jumalankuvaa »jumalattoman kansan suuressa
+pyhätössä», kuten sama kirjailija aito roomalaisen ylimielisesti sitä
+nimittää. Hän näki ainoastaan kultaisen seitsenhaaraisen kynttiläjalan,
+kultaisen pöydän näkyleipineen ja pyhät kirjat. »Mutta hän katseli»,
+käyttääksemme Ranken sanoja, »näitä aarteita ojentamattakaan kättänsä
+saadakseen ne. Pompeius otti kaikissa tilanteissa huomioon sen
+arvokkuuden, mikä sopi roomalaisten legioonani päällikölle ja miehelle,
+joka vei voittoisat kotkansa läpi maailman.
+
+Palestiinan Pompeius luovutti eräälle makkabealaiselle, jonka tuli
+hallita sitä ylipappina Rooman herruuden alaisena.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä aikaa kuin Pompeius oli Syyriassa, onni valvoi hänen etujaan,
+kuten monta kertaa ennenkin. Jerikon muurien edustalla hän sai
+tiedon, että Rooma oli vapautunut itsepäisimmästä vihollisestaan.
+Vanha Mithradates oli tällävälin asettunut vakinaisesti Asovan meren
+rannoille. Yhden kapinallisista pojistaan, joka oli sinne perustanut
+valtakunnan, hän syöksi valtaistuimelta ja pakotti hänet tekemään
+itsemurhan. Sen jälkeen hän koetti vielä kerran neuvotella Pompeiuksen
+kanssa. Hän tarjoutui tunnustamaan roomalaisten yliherruuden ja
+maksamaan heille veroa, jos hän saisi takaisin perintövaltakuntansa.
+Mutta Pompeiuksella ei ollut lainkaan halua auttaa vanhaa juonittelijaa
+jälleen jaloilleen. Suuttuneena Mithradates silloin käytti aarteitaan,
+jotka hänen oli onnistunut pelastaa, voimakkaaseen varustautumiseen
+roomalaisia vastaan. Hänellä oli myöskin haaveellisia suunnitelmia
+yleisestä skyyttalaisten ja gallialaisten hyökkäyksestä Italiaan, sillä
+aikaa kuin Pompeius armeijoineen oli kaukana Aasiassa.
+
+Mutta siitä ei tullut mitään. Vanhus oli tullut siinä määrin
+epäluuloiseksi, että kukaan hänen ympäristöstään ei kauemmin tuntenut
+olevansa varma elämästään. »Parempi yllättää kuin tulla itse
+yllätetyksi», ajatteli silloin hänen lemmikkipoikansa _Pharnakes_
+ja nostatti kapinan hirmuhallitsijaa vastaan. Hän sulki isänsä
+kuninkaanlinnaan. Linnanmuurilta vanhus rukoili poikaansa, ettei
+tämä tahraisi käsiään isänverellä. Näytelmästä ei tullut kuitenkaan
+niin sydäntäliikuttavaa, kuin oli tarkoitus, sillä ukko oli itse
+tahrannut itsensä äitinsä, neljän poikansa ja useiden muiden läheisten
+sukulaistensa verellä. Kaikissa tapauksissa näytelmä ei vaikuttanut
+Pharnakeeseen. Kun vanhus siis pääsi varmuuteen, ettei ollut enää
+lainkaan toivoa, hän tahtoi kuitenkin hankkia itselleen seuraa
+toiseen maailmaan — hänen vaimojensa, hänen rakastajattarensa, joka
+koko pakomatkan ajan oli seurannut häntä miehen valepuvussa, ja
+hänen tyttäriensä, joukossa Egyptin ja Kyproksen kuningasten nuoret
+morsiamet, täytyi kaikkien tyhjentää myrkkypikari, ennenkuin hän sen
+kohotti omille huulilleen. Kun myrkky ei tuntunut häneen itseensä
+vaikuttavan, hän käski erään sotilaansa lyömään herraltaan pään poikki.
+
+Näin Mithradates kuoli vuonna 63 e.Kr. 68:nnella ikävuodellaan. Koko
+roomalainen maailma päästi helpotuksen huokauksen. Hannibalin päivien
+jälkeen Roomalla ei ollut ollut niin vaarallista ja uupumatonta
+vastustajaa. Yhdellä iskulla hän oli tuhonnut Rooman herruuden Aasiassa
+ja levittänyt sen jälkeen sodan liekin Eurooppaan. 25 vuoden aikana
+hän oli pitänyt puolensa maailman hallitsijaa vastaan, ja aiheuttanut
+sen ajan suurimmille sotapäälliköille, sellaisille kuin Sullalle,
+Lucullukselle ja Pompeiukselle, suuria vaikeuksia. Rooman kestävimpien
+vihollisten joukossa hän on ainoastaan Hannibalista jäljellä, mutta on
+samanarvoinen kuin Pyrrhos ja Jugurtha.
+
+
+Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
+
+H. Wallon, Histoire de l'esclavage dans l'antiquité: 3 nid.
+
+Leon Halkin, Les esclaves publics chez les romains.
+
+Gaston Boissier, Slafvarne i Rom. Ruotsinnos ranskan kielestä.
+
+Eduard Meyer, Die Sklaverei im Altertum (Kleine Schriften I).
+
+Carl Lundberg, Slafveriet i forntiden.
+
+Ivar Hjertén, Den romerske gladiatorn.
+
+Henry A. Ormerod, Piracy in the ancient World.
+
+Paul Stein, Über Piraterie im Altertum.
+
+Paul Stein, Zur Geschichte der Piraterie im Altertum.
+
+Kurt Eckhardt, Die armenischen Feldzüge des Lukullus (Klio 1909—1910).
+
+Tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+Eduard Meyer, Cæsars Monarchie und das Principal des Pompejus.
+
+
+
+
+CICERO JA CATILINAN SALALIITTO.
+
+
+Catilina oli roomalainen ylimys[26], joka varhaisesta nuoruudestaan
+oli ollut suurkaupungin läpi turmeltuneen kultaisen nuorison perikuva.
+Paheissa yhtä hyvin kuin lahjakkuudessa hän oli Alkibiadeen uusi, mutta
+huononnettu painos. Tämän hirmuisen ihmisen kuva on painunut syvälle
+jälkimaailman muistiin hänen syyttäjänsä Ciceron ja historioitsija
+Sallustiuksen kuvausten välityksellä. Kenties he ovat maalanneet
+liian hirvittävillä väreillä. Tällä ei tahdota sanoa, että eräiden
+nykyaikaisten historioitsijani »kunnianpelastus»-koe —jopa suorastaan
+kilvoittelu esittää Catilina vakavamielisenä Gracchusten seuraajana —
+suinkaan tuntuisi vakuuttavalta. Sallustiusta ei ainakaan kernaasti
+voi epäillä puolueellisuudesta Catilinaa kohtaan, koskapa hän itsekin
+kuului kansanpuolueeseen, ja hänellä näin ollen olisi ollut kaikki syy
+maalata hänen kuvansa pikemmin valoisin kuin mustin värein. Sallustius
+sanoo m.m. hänestä: »Läpiturmeltuneessa mielessään tuntien veristä
+vihaa jumalia ja ihmisiä vastaan hän ei voinut koskaan saada rauhaa,
+nukkuipa tai valvoi — siihen määrään paha omatuntonsa tuskastutti ja
+vaivasi häntä. Senvuoksi hänen kasvojensa väri oli kalman kalpea, hänen
+katseensa harhaileva ja hänen käyntinsä milloin kiihtynyttä, milloin
+velttoa — lyhyesti sanoen: epätoivon mielettömyys ilmeni selvästi hänen
+liikkeissään ja ulkonäössään.»
+
+Catilina oli sukuylpeä ja halusi kiihkeästi saada näytellä maailmassa
+suurta osaa, joka olisi hänen sukuperänsä arvoinen — mutta hänellä
+ei ollut rahaa. Hän oli rajattoman himokas elämän nautintoihin ja
+sentähden valmis uskaltamaan kaikki, tekemään mitä häpeämättömyyksiä
+tahansa, kunhan vain pääsi rikkauksiin käsiksi. Sellaiselle luonteelle
+Sullan henkipattojulistukset tarjosivat suuria mahdollisuuksia, ja
+hän käyttikin niitä hyväkseen. Hänestä tuli diktaattorin kaikkein
+innokkain kätyri. Tiedetään useimpien hänen huomatuimpien uhriensa
+nimet. Näihin kuului eräs Rooman jaloimmista miehistä, jota tuhannet
+sydämellisesti rakastivat ja palvoivat hänen hyväntekeväisyytensä
+takia. Ei siinä kyllin, että Catilina surmautti hänet, hän teki sen
+kammottavan tuskallisella tavalla. »Näytti siltä», eräs muinainen
+historioitsija kertoo, »kuin olisi tahdottu antaa hänen kärsiä kuoleman
+tuskaa useampia kertoja perättäin». Hänen irti hakattua päätään, josta
+vielä tippui verta, Catilina kantoi riemuiten läpi kaupungin ja laski
+sen Sullan jalkojen juureen.
+
+Proskriptioiden levottomuuksien aikana Catilina murhasi kaiken lisäksi
+oman veljensä, mutta hänen onnistui välttää lain koura hankkimalla
+murhateon perästä veljensä nimen henkipattoluetteloihin. Catilinan
+julmuus vietti orgioitaan, samoin hänen ryöstönhalunsa. Olihan Sullan
+kätyrinä toimiminen tuloja tuottavaa. Mutta Catilinalla ei ollut, kuten
+Crassuksella, kykyä kerätä rahoja ja antaa niiden kasvaa korkoa — hän
+antoi niiden vieriä yhtä nopeasti kuin ne tulivatkin. »Enemmän kultaa,
+enemmän nautintoja!» oli se ajatus, joka häntä ajoi eteenpäin veren
+tahraamalla tiellään; ja hänen hurjuutensa ja julkeutensa ylittivät
+kaikki rajat. Mutta senvuoksi kukaan ei uskaltanutkaan tehdä hänelle
+mitään. Kaikki olivat kuin kauhun lyömiä kuullessaan vain Catilinan
+nimen. Ja se kauhu, joka häntä ympäröi, antoi hänelle pirullisen
+vaikutusvallan niihin kevytmielisiin ja nautinnonhimoisiin naisiin,
+joita oli niin paljon maailmankaupungin korkeimman ylimystön piirissä
+tänä läpiturmeltuneena aikana. Sillä Catilina ei olisi ollut se, mikä
+oli, jolleivät eroottiset seikkailut olisi näytelleet tärkeää osaa
+hänen elämässään. Huomiotaherättävimpiä häväistysjuttuja oli se, että
+hänet yllätettiin erään Vestan neitsyen luona. Hän lienee murhannut
+oman, vaimonsa mennäkseen naimisiin toisen naisen kanssa, joka oli yhtä
+tunnettu kauneudestaan kuin kevytmielisyydestäänkin. Kaiken lisäksi
+väitettiin yleisesti, että hänen uusi vaimonsa oli hedelmä hänen omasta
+suhteestansa erään ylhäisen roomalaisen puolisoon, naiseen, josta
+Sallustius vertaansa vailla olevalla kärkevällä kielellään sanoo, että
+»sittenkuin oli puhuttu hänen kauneudestaan, hänessä ei ollutkaan enää
+muuta ylistettävää.»
+
+Kaikenlaatuisissa irstailuissa Catilina oli numero yksi, ja
+hänelle tuotti nautintoa saattaa Rooman ylhäiset nuorukaiset yhtä
+turmeltuneiksi, kuin hän itsekin oli. Tämä rikollisluonne veti
+puoleensa suurkaupungin kaiken heikkoluonteisen nuorison. Jotka eivät
+ennestään olleet turmeltuneet, turmeltuivat seurustellessaan hänen
+kanssaan, ja sitten he olivat valmiit tottelemaan hänen pienintäkin
+viittaustaan. Sallustius väittää, että Catilina piti suorastaan koulua,
+missä sai oppia todistamaan väärin, väärentämään nimikirjoituksia ja
+raivaamaan — usein vain harjoituksen takia — ihmisiä tieltään tulematta
+ilmi. Tällaisen ylhäissyntyisten nuorten rikollisten joukon Catilina
+keräsi ympärilleen. Cicero puhuu painokkaasti niistä luonnonvastaisista
+taipumuksista, mitä näillä hänen kultapojillaan oli, kun hän kertoo,
+kuinka nämä pitkän matkan päähän tuoksuivat hajuvesiltä ja kuinka he
+kävivät melkein naisten tapaan vaatetettuina. Mutta »nämä kauniit
+ja veltostuneet pojat», hän sanoo, eivät kunnostautuneet vain
+Terpsikhoreen ja Venuksen palveluksessa, vaan voivat myöskin tarpeen
+tullen sekoittaa myrkkyä ja käsitellä tikaria.
+
+Perin vaaralliseksi yleiselle turvallisuudelle Catilina tuli silloin,
+kun hän vakavasti antautui politiikkaan. »Tämä aika äkillisine
+valtiollisine mullistuksineen», Ihne sanoo, »oli kasvattanut
+kansalaisluokan, joka piti politiikkaa uhkapelinä. Onnistuneella
+nopanheitolla he toivoivat voittavansa kaiken, ja siinä toivossa
+he uskalsivat kaikki. Catilina oli näiden poliittisten pelurien
+selväpiirteisin tyyppi. Nyt hän odotti vain tilaisuutta saada itse
+laatia uusia henkipattoluetteloita voidakseen siten hankkia itselleen
+rajattomat varat irstailuihinsa. Päästäkseen valtaan hän haki konsulin
+virkaa vuosi vuoden jälkeen, mutta ei koskaan tullut valituksi. Silloin
+hän teki salaliiton toisten samanmielisten kanssa hankkiutuaksensa
+Rooman diktaattoriksi ja jakaaksensa valtion virat ja rikkaudet
+toveriensa kanssa.[27] Salaliittolaisten riveissä oli paljon Rooman
+ylhäisimpiin sukuihin kuuluvia, joukossa sangen useita naisiakin.
+Nämä ylhäiset naiset olivat arvokkaita liittolaisia sentähden, että
+he elivät leveästi, heillä oli paljon ystäviä ja kokonaiset laumat
+orjia, joita voitiin panna toimimaan vallankumousmiesten hyväksi.
+Ja paitsi näitä salaliiton suoranaisia jäseniä oli lukemattomia
+muita, jotka olivat valmiit tottelemaan johtajien käskyjä, jos vain
+vallankumouksella näytti olevan onnistumisen mahdollisuuksia. Suuri
+vaara piili oikeastaan juuri tässä asiaintilassa.
+
+Mutta kuinka oli mahdollista, että Catilina voi saada niin paljon
+kannattajia? Hänellä oli varmasti erikoinen kyky lumota ihmisiä.
+Tämän aidon tyranniluonteen onnistui ympäröidä itsensä vakavien
+kansanvaltaisten pyrkimysten sädekehällä. Hän ei säästänyt suuria
+lupauksia »katkaista sorrettujen kahleet», vapauttaa heidät veloista ja
+antaa heidän nauttia valtion rikkauksia. Näin soinnutteli hän kauniisti
+ja liikuttavasti kuulijainsa sydämen kieliä, mutta ei myötätunnosta
+yhteiskunnan onnettomia kohtaan, vaan yksinomaan siksi, että hän _itse_
+oli rappiolle joutunut mies. Ja mitä velkoihin tuli, hän »yhteiskunnan
+kovanonnen lapsilla» tarkoitti juuri kaltaisiaan: yläluokan rappiolle
+joutuneita, jotka olivat velkaantuneet korviansa myöten, mutta joiden
+ei ollut onnistunut saada korkeita virkapaikkoja tai hankkia itselleen
+muita mahdollisuuksia voidakseen korjata huono taloudellinen asemansa.
+
+Salaliitto levisi yli koko Italian.
+
+Catilinaa vastaan ryhtyi kuitenkin toimimaan suuressa arvossa
+pidetty asianajaja _Marcus Tullius Cicero_, suurin kaunopuhuja,
+mitä Roomalla koskaan on ollut. Hän oli samanikäinen kuin Pompeius,
+syntynyt vuonna 106 e.Kr. Cicero oli oman onnensa seppä. Hän oli
+tosin syntyisin varakkaasta ja sivistyneestä kodista, mutta syntynyt
+ja kasvanut maaseutukaupungissa, mies, jolla ei ollut ylhäisiä
+esivanhempia eikä ylhäisiä suojelijoita, joihin turvautua, kun hän
+alkoi pääkaupungissa kilvoittelunsa yhteiskunnallisesta asemasta.
+Mutta innostunut ja rikaslahjainen nuorukainen oli isänmaanrakkauden
+läpitunkema ja oli vakaasti päättänyt osoittautua ylpeän roomalaisnimen
+arvoiseksi. Sivistyksensä hän sai kreikkalaisissa filosofi- ja
+kansanpuhujakouluissa ja voittamattoman hienosti hän käytti
+kreikkalaisen kuosin mukaan komeaa roomalaiskieltä. »Ciceron latina» on
+ollut kaikkina aikoina lajissaan esikuvallista »klassillista latinaa».
+
+Kaksikymmentäkuusivuotiaana Cicero Sullan diktatuurin aikana piti
+ensimmäisen kuuluisan puheensa. Se oli Sextus Rosciuksen puolustuspuhe.
+Oikeudenkäynti mainittua miestä vastaan antaa meille iljettävän kuvan
+siitä, minkälaisia rikoksia diktaattorin suosikit voivat tehdä.
+
+Oikeusjutun esihistoria oli se, että Roscius oli samannimiseltä
+isältään perinyt lähes kymmenen miljoonan markan arvoisen
+omaisuuden. Eräs Sullan vapautettu orja, rikas ja nautinnonhaluinen
+kreikkalaissukuinen lurjus nimeltään Khrysógonos, katselee himokkain
+silmin näitä rikkauksia; ja päästäkseen niihin käsiksi hän toimii
+niin, että vanhemman Rosciuksen nimi merkitään henkipattojulistuksiin.
+Sitten hän ostaa koko henkipaton omaisuuden noin 3 000 markalla.
+Jottei hänen tarvitsisi pelätä jälkiseurauksia Khrysogonos koettaa
+kanssarikollistensa avulla raivata nuoremman Rosciuksen tieltään; ja
+kun tämä yritys epäonnistuu, hän ryhtyy siihen konnankoukkuun, että
+lahjottujen todistajain avulla syyttää häntä isänmurhasta. Vanhempi
+Roscius oli nimittäin murhattu.
+
+Cicero osoitti nyt, ettei inhoittavaan syytökseen Roscius raukkaa
+kohtaan ollut pienintäkään aihetta olemassa, mutta sitäkin enemmän
+syitä, jotka osoittivat, että Khrysogonoksen kätyrit olivat
+suorittaneet ilkityön.
+
+Ciceron onnistuikin saada Roscius parka vapautetuksi. Täten syytetty
+oli saanut kunniallisen miehen maineensa takaisin. Mutta köyhäksi
+täytyi hänen jäädä. Ajateltavissakaan ei ollut, että henkipatto voisi
+saada takaisin vähääkään omaisuuttaan.
+
+Cicero oli uskaltanut paljon ruvetessaan esiintymään kaikkivaltiaan
+Sullan kätyriä vastaan ja ylipäänsäkin rohjetessaan _puhua_ aikana,
+jolloin kaikkien kieli oli kauhun lamauttama, vaikkakin hän tietysti
+varoi _sanomasta_ kaikkia niitä rohkeita sanoja, jotka hän myöhemmin
+sovitti puheen kirjoitettuun tekstiin.[28]
+
+Sittenkuin Cicero tällä rohkealla esiintymisellään oli tehnyt nimensä
+asianajajana tunnetuksi, hän antautui virkamiesuralle ja voitti
+kaunopuheisuudellaan voiton toisensa perästä Forumilla. Hän paljasti
+suuria ja pieniä rikollisia, kiristyksiä ja muita hävyttömyyksiä
+vastaan hän kävi säälimätöntä sotaa, ja yhteiskunta voi olla hänelle
+kiitollinen uskollisesta vartiopalveluksesta. Vuonna 64 hän Catilinan
+vastaehdokkaana pyrki konsuliksi seuraavaksi vuodeksi, ja hänen
+onnistui kiivaan vaalitaistelun jälkeen lyödä Catilina laudalta. Itse
+vaalipäivänä Cicero oli pukenut päällensä panssarin ja piti huolen
+siitä, että se pisti näkyviin togan alta. Kuinka monta ääntä hän voitti
+näyttämällä kansalle, että hänen henkensä oli uhattu, ei ole tietysti
+laskettavissa.
+
+Konsulina Ciceron täytyi käyttää kaikkia niitä keinoja, jotka virka
+soi hänelle, pitääkseen puolensa vaarallista vihollistaan vastaan.
+Salaliittolaisten joukossa hänellä oli tiedustelijoita, jotka
+ilmoittivat hänelle kaikki, mitä näillä oli hankkeissa, m.m. että nämä
+aikoivat murhata hänet. Kiitos näille varovaisuustoimenpiteille hän
+vältti salaliittolaisten tikarit.
+
+Kun hankkeet Ciceron henkeä vastaan olivat tulleet ilmi, hän kutsui
+senaatin koolle neuvotteluun. Catilina oli kyllin julkea tullakseen
+siihen myös ja näytelläkseen viattoman osaa. Mutta kun hän astui
+sisälle, kukaan ei vastannut hänen tervehdykseensä. Kaikki vetäytyivät
+pois hänen luotansa kuten ruttotautisen läheisyydestä, ja yksin hän sai
+istua penkillään. Leimuavassa puheessaan — kuuluisassa ensimmäisessä
+puheessaan Catilinaa vastaan — Cicero tempasi naamion roiston
+kasvoilta. Hän sinkautti aluksi kuuluisat sanansa _Quousque tandem?_
+»Kuinka kauan sinä Catilina», hän huudahti, »aiot käyttää väärin meidän
+kärsivällisyyttämme? Kuinka kauan sinun ilmeinen mielettömyytesi saa
+jatkaa vehkeilyjään? Milloinkahan sinun hillitsemättömän julkeutesi
+korkeat aallot viimeinkin asettuvat? Mitä tämä merkitsee: ei
+varmuusvartio, joka yöllä asetettiin Palatinus kukkulalle, eivät ne
+patrullit, jotka pitävät vartiota kaupungissa, ei koko kansan vallannut
+hämminki, ei kaikkien kunnon kansalaisten paikalle rientäminen, ei
+tämän varustetun paikan[29] valitseminen senaatin kokousta varten,
+eivät ne kiukkuiset silmäykset, joilla kaikki tänne kokoontuneet sinua
+katselevat, näytä sinuun lainkaan vaikuttavan! Etkö huomaa, että sinun
+rikolliset aikeesi on paljastettu? Uskotko sinä todellakin, että
+ainoakaan meistä on tietämätön siitä, mitä sinä puuhailit viime yönä ja
+toissa yönä, missä sinä olit, keitä oli kanssasi ja mitä päätöksiä sinä
+teit? Oi aikoja, oi tapoja! Senaatti tuntee kaikki sinun salahankkeesi,
+konsuli näkee ne — ja kuitenkin saat elää! Mitä minä sanonkaan: _elää_?
+Hän uskaltaa kaiken lisäksi tulla senaattiin ja ottaa osaa julkiseen
+neuvotteluun, samalla kuin hän silmäyksillään ilmaisee, ketkä hän
+meistä valitsee teuraikseen.
+
+Kyllähän sinä saat elää, mutta et ilmeisesti aio lakata olemasta
+julkea, vaan paaduttaa itsesi vieläkin enemmän. Minä viivyttelen vielä,
+sillä minä tahdon, että sinä kuolet vasta sitten, kun ei ole enää
+niin läpiturmeltunutta ihmistä, että hän ryhtyisi sinua puolustamaan.
+Aina siihen asti saat elää; mutta elät kuten nytkin: minun laajain ja
+tehokkaiden varovaisuustoimenpiteitteni ympäröimänä, niin ettet sinä
+voi ryhtyä mihinkään voimassa olevaa järjestystä vastaan. Monet silmät
+ja korvat seuraavat tästä lähtien, kuten tähänkin asti, sinun jokaista
+edesottamistasi, ilman että sinä itse sitä lainkaan huomaat.» Ja sitten
+Cicero paljastaa Catilinan rikolliset puuhat yksityiskohdittain, päivä
+päivältä ja mainitsee varovaisuustoimenpiteet, joiden avulla hän ne oli
+tehnyt tyhjiksi, osoittaakseen, ettei mitään ollut tapahtunut häneltä
+salassa.
+
+Catilina vastasi hävyttömyyksillä, mutta hänen äänensä hukkui
+paheksumishuutojen pauhuun, joka vapisutti neuvottelusalia. Suunniltaan
+raivosta hän syöksyi viimein ulos senaatista uhkaillen hirmuisesti
+tuhota kaiken. Seuraavana yönä hän jätti Rooman. Pakolaisena hän
+kaupungista poistui, tietoisena siitä, että hänen rikolliset aikeensa
+oli paljastettu ja että kaikki kunnialliset ihmiset halveksivat
+ja kirosivat häntä. Cicero voi hengittää levollisemmin. Hän oli
+saavuttanut tarkoituksensa ensimmäisellä catilinalaispuheellaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Catilina läksi Etruriaan, sinne kerääntyneen kapinallisarmeijan luo.
+Tämän armeijan muodostivat muinaiset Mariuksen kannattajat, rappiolle
+joutuneet Sullan armeijan veteraanit sekä muut tyytymättömät henkilöt.
+Tällä armeijalla Catilina huudatti itsensä konsuliksi. Senaatti vastasi
+tähän toimenpiteeseen julistamalla hänet ja hänen kannattajansa
+valtiokiroukseen. Mutta salaliittolaisia oli vielä paljon Roomassa
+jäljellä, ja näillä olisi pitänyt Ciceron ilmoitusten mukaan olla
+tarkoituksena surmata hänet ja samalla sytyttää kaupunki tuleen.
+
+Mutta väsymättömästi Cicero valvoi kaupungin turvallisuutta. Tehdäkseen
+Catilinan rikostoverit vaarattomiksi hän piti kansankokoukselle
+toisen catilinalaispuheensa, jossa hän paljasti heidät kaikki tyynni.
+»Voimmeko sietää sitä», hän huudahti, »että nämä raukkamaiset
+ihmiset väijyvät urhoollisten miesten henkeä, että miehet, joiden
+on tapana lojua pöytien ääressä hurjissa juomingeissa syleillen
+haureellisia naisia, viinistä herpaantuneina, ruoan turvottamina,
+kukilla seppelöityinä, voiteilla hierottuina, intohimojen heikontamina
+nikotellen uhkailevat surmata kunnon kansalaiset ja sytyttää kaupungin
+tuleen?»
+
+Niin kauan kuin näitä yhteiskunnalle vaarallisia olioita oli
+kaupungissa, piti kaikkien kunnon kansalaisten vartioida yötä päivää
+kotejaan. Cicero puolestaan lupasi edelleenkin huolehtia itsensä Rooman
+puolustamisesta: »Ken koettaa panna toimeen levottomuuksia kaupungissa,
+ken hommailee rikollisessa puuhassa, saa kyllä kokea, että Roomassa
+on valppaat konsulit, kelvollisia virkamiehiä ja toimintatarmoinen
+senaatti, että täällä on aseita ja teloituspaikka, missä isämme ovat
+säätäneet sellaiset rikokset sovitettaviksi.»
+
+Muutamia viikkoja myöhemmin Cicerolla oli kirjallisia todisteita
+salaliittolaisten rikollisista suunnitelmista. Hän kiiruhti
+vangitsemaan alkuunpanijat ja esittämään senaatille salaliittolaiset
+syyllisiksi todistavat paperit. Näistä kävi selville, että rikolliset
+olivat suunnitelleet nostattaa Galliassa kapinan, jonka he toivoivat
+sitten leviävän myöskin Espanjaan.
+
+Neuvottelut kestivät senaatissa koko päivän, ja konsulia kiiteltiin
+lämpimästi hänen valppaudestaan. Hätääntyneitä kansanjoukkoja tungeksi
+kuurian ympärillä saadakseen kuulla viimeisiä uutisia, ja kun Cicero
+illan suussa, neuvottelujen päättyessä näyttäytyi, häntä tervehdittiin
+vilkkain suosionhuudoin. Forumin edustalle kokoontuneelle yleisölle
+hän piti kolmannen catilinarisen puheensa, jossa hän selosti niitä
+toimenpiteitä, joihin hän oli ryhtynyt, ja senaatin kiitollisuutta
+siitä, että hän oli pelastanut isänmaan.
+
+Cicero ei ollut suinkaan sellainen mies, joka asetti kynttilänsä vakan
+alle. Liikaa kainoutta ei ilmene suinkaan seuraavista sanoista, joilla
+hän vertasi itseään Romulukseen: »Kun me roomalaiset kiitollisuudesta
+ja ihaillen olemme koroittaneet kaupunkimme perustajan kuolemattomien
+jumalien joukkoon, eiköhän silloin sitä, joka on pelastanut perustajan
+uljaan työn, pitäisi sekä nykyisen että tulevan maailman kunnioittaa?
+Olenhan minä katkaissut kärjen siitä miekasta, joka paljastettiin
+tasavaltaa vastaan, ja torjunut tikarinpistot teidän kurkuistanne.
+Senaatti on kunnioittanut minua päättämällä viettää minun kunniakseni
+kiitosjuhlan kuolemattomille jumalille, 'sentähden, että minä' —
+niin kuului senaatin päätös — 'olen pelastanut kaupungin murhista
+ja palosta, sen asukkaat varmasta kuolemasta, koko Italian sodan
+hävityksiltä.' Tämä on ensimmäinen kerta kaupunkimme perustamisesta
+saakka, jolloin tällainen kunnia on tullut muun kuin voittoisan
+sotapäällikön osaksi», hän selitti paremmaksi vakuudeksi.
+
+Heti sen jälkeen hän oli kuitenkin kyllin vaatimaton antaakseen kunnian
+korkeammille valloille. »Jos sanoin» — näin kuuluivat hänen sanansa
+— »että _minä_ olen estänyt rikolliset suorittamasta häpeällisiä
+aikeitaan, niin olen tehnyt itseni syylliseksi suunnattomaan
+julkeuteen. _Iuppiter_ se torjui heidät; hän se on suvainnut suojella
+ja varjella Capitoliumia, tätä temppeliä, koko tätä kaupunkia ja teitä
+kaikkia. Kuolemattomat jumalat ne ovat antaneet minulle ajatuksen ja
+tahdon tarttua asioiden kulkuun; heidän avullaan minä olen saanut näin
+sitovat todistukset rikollisia vastaan.»
+
+Kaksi päivää myöhemmin Cicero kutsui jälleen senaatin koolle
+neuvottelemaan vangittujen rangaistuksesta. Hän piti nyt neljännen
+catilinarisen puheensa, jossa hän kehoitti valtion isiä tekemään
+rikolliset vaarattomiksi. Catilinan puoluelaiset ansaitsivat saman
+kohtelun, mihin rangaistukseen perheenisä tuomitsisi orjan, joka on
+lyönyt kuoliaaksi hänen vaimonsa ja pistänyt hänen talonsa tuleen.
+Mukaansa tempaavin sanoin konsuli vetosi kaupungin isiin: »Jumalattoman
+salaliiton tulisoihtujen ja murha-aseitten saartamana meidän kaikkien
+äiti, isänmaa, ojentaa rukoillen kätensä teitä kohti. Teille hän uskoo
+oman ja kaikkien lastensa elämän, teille linnan ja Capitoliumin, teille
+kotijumalien alttarit ja Vestan ikuisen tulen, teille kaikkien jumalien
+temppelin ja pyhätöt, teille kaupungin muurit ja talot. Päätöksestähän,
+jonka tänä päivänä teette, riippuu teidän oma elämänne, puolisojenne
+ja lastenne olemassaolo, kaikki ajallinen hyvinvointi, paikka, jossa
+asutte ja elätte, kotiliesi, jota sanotte omaksenne. Ajatelkaa, mitä
+suunnattomia ponnistuksia on kysynyt meidän valtamme perustaminen,
+kuinka paljon rohkeutta vapauden vakiinnuttaminen, ja muistakaa, että
+yksi ainoa yö on ollut vähällä tuhota tämän kaiken! Tänä päivänä
+teidän täytyy ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, ettei tällaista enää
+milloinkaan voida panna toimeen ja etteivät kansalaiset voi edes
+_suunnitella_ sellaista.»
+
+Tälläkin kertaa Ciceron kaunopuheisuus tempaa senaatin mukaansa.
+Päätökseksi tuli, että kaikki rikolliset oli tehtävä vaarattomiksi
+mestaamalla heidät. Myöhään illalla heidät vietiin Capitoliumin
+juurella olevaan vankilaan, joka oli määrätty kuolemaantuomituille.
+Täällä heidät mestattiin, toinen toisensa jälkeen. Konsuli odotti
+vankilan portin edustalla; ja kun kammottava toimitus oli lopussa, hän
+huusi valtavalla äänellä Forumilla olevalle väkijoukolle yhden ainoan
+sanan: »_Vixérunt_ (He ovat eläneet)». Syvän hiljaisuuden vallitessa
+otettiin vastaan tärisyttävä ilmoitus.
+
+Mutta kotimatkalla vankilasta kotiin saattoi häntä riemuitseva
+kansanjoukko.
+
+Osa salaliittolaisista oli kuitenkin ehtinyt pudistaa Rooman
+tomut jaloistaan ja paeta Catilinan luo Etruriaan. Mutta senaatin
+joukot ympäröivät hänet ja hänen sotajoukkonsa, ja epätoivoisen
+taistelun jälkeen kapinoitsijat saivat melkein viimeiseen mieheen
+surmansa. Kun Catilina näki, että kaikki oli hukassa, hän syöksyi
+upseeriansa seuraamana keskelle vihollisjoukkoja ja kaatui osoittaen
+urhoollisuutta, joka olisi ollut paremmankin asian arvoinen. Vielä
+kuollessaankin hänellä oli sama hurja kasvojenilme kuin eläessään.
+
+Cicero sai senaatilta kunniakkaan nimen »_pater patrise_ (isänmaan
+isä).»
+
+
+Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
+
+Gaston Boissier, La conjuration de Catilina.
+
+P. Merimée, Conjuration de Catilina.
+
+Tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+Marcus Tullius Cicero, Valda tal. Julius Centerwallin ruotsinnos.
+
+Otto Eduard Schmidt, Der Briefwechsel M. Tullius Ciceros.
+
+Friedrich Aly, Cicero, sein Leben und seine Schriften.
+
+Gaston Boissier, Cicero och hans vänner. Ernst Apiarien ruotsinnos
+ranskasta. 2 osaa.
+
+Axel Dahlman, Cicero.
+
+S. Eitrem, Cicero og hans tid.
+
+Otto Plasberg, Cicero in seinen Werken und Briefen.
+
+Th. Zielinski, Cicero im Wandel der Jahrhunderte.
+
+W. Drumann, Geschichte Roms in seinem Übergange von der
+republikaniscben zur monarchischen Verfassung: 6 nid.
+
+
+
+
+POMPEIUS JA CÆSAR.
+
+ENSIMMÄINEN TRIUMVIRAATTI.
+
+
+Vuoden vaihteessa 62—61 e.Kr. Idän voittaja palasi Roomaan. Sen
+perusteella, mitä aikaisemmin vuonna 62 oli tapahtunut, oli selvempää
+kuin milloinkaan, että valtakunnassa piti vallan olla koottuna yksiin
+käsiin. Muuten oli vaara tarjolla, että milloin tahansa valtion
+ja kansalaisten turvallisuus voi joutua kyvykkään seikkailijan
+leikkikaluksi. Nyt oli lähestymässä mies, jolla oli aseellinen valta
+käytettävänään. Kuningaskruunu oli kypsä hedelmä, valmis poimittavaksi.
+Oli useita, jotka ennustivat, että vuosi 691 valtion perustamisesta[30]
+tulisi olemaan tasavallan viimeinen.
+
+Kaikki tasavaltaisen hallitusmuodon kannattajat, niin senaatin kuin
+kansanpuolueessakin, elivät senvuoksi alituisessa jännityksessä
+odottaen vain, mitähän tapahtuisi silloin, kun Pompeius tulisi jälleen
+kotiin. Vähäinen lohdutus oli kansanpuolueelle, että Pompeius oli
+julkisesti tehnyt demokraattisen uskontunnustuksen. Oli varmasti
+viisainta hankkia itselleen vastapaino Idän herraa vastaan. Samoin
+ajatteli Crassus. Ja niin kävi joka päivä selvemmäksi, että hänestä
+tulisi kansanpuolueen turva. Sullan henkipattojulistusten aiheuttaman
+suuren mieshukan jälkeen demokraateilla oli puute johtaja-aineksista.
+
+Yksinään Crassus ei kuitenkaan kyennyt sellaiseen tehtävään kuin
+puolensa pitämiseen miestä vastaan, joka komensi taisteluvalmista
+armeijaa. Mutta auttajaksi tarjoutui demokraattien piiristä nouseva
+uusi tähti: Iulius Cæsar. Hän oli syntynyt luultavasti vuonna 100[31]
+ja kuului ylhäiseen Iuliusten sukuun, joka kehui polveutuvansa Æneaan
+pojasta Iuluksesta ja saaneensa sukunimensä hänen mukaansa. Mutta
+sukulaisuussuhteittensa johdosta Cæsar oli tullut yhteyteen myöskin
+kansanpuolueen kanssa. Marius oli nimittäin naimisissa hänen tätinsä
+kanssa, ja Cæsar itse meni naimisiin erään kiivaan demokraatin tyttären
+kanssa.
+
+Kun Sulla tuli valtaan, Cæsar ei kuten monet muut, vaihtanut
+puolueväriä. Uskalsipa hän uhmata kaikkivaltiaan käskyä erota nuoresta
+vaimostaan ja mennä naimisiin erään »oikeamielisen» naisen kanssa.
+
+Senvuoksi hänenkin nimensä merkittiin henkipattoluetteloihin.
+Diktaattori armahti kuitenkin hänet vaikutusvaltaisten ystävien
+rukouksista, mutta huomautti kuitenkin: »Te ette tiedä, mitä teette,
+sillä tässä nuoressa miehessä piilee enemmän kuin yksi Marius.»
+Tällainen lausunto oli tietysti demokraattien mielestä vastaisuutta
+varten paras suositus, minkä nuori Cæsar voi saada.
+
+Siivitetyksi sanaksi muodostui ajatus, jonka Cæsar itse kerran lausui,
+kun hän matkusti erään pikkukaupungin läpi pohjois-Italiassa. Kun
+hänen seurueensa kesken puoliksi piloilla oli puhetta siitä, voisiko
+tällaisessakin luolassa olla puoluetaisteluita ja tilaa poliittiselle
+kunnianhimolle, Cæsar tokaisi: »Aivan varmasti. Ja minä puolestani
+tahtoisin mieluummin olla täällä ensimmäinen kuin Roomassa toinen.»
+
+Kun hän 34 vuoden vanhana tuli maaherraksi Espanjaan, hänen kerrottiin
+nähneen Herkuleen temppelissä Gadeksessa Aleksanterin kuvapatsaan ja
+tällöin huoanneen: »Minun ikäisenäni hän jo oli valloittanut maailman,
+ja minä en ole vielä saanut aikaan mitään!»
+
+Aluksi oli kuitenkin näyttänyt siltä, kuin Cæsarin ainoa kunnianhimo
+olisi ollut soittaa ensimmäistä viulua Rooman elostelevien nuorten
+keikarien kesken. »Hän teki itsensä kuuluisaksi enemmän hulluilla
+päähänpistoillaan ja suurenmoisilla veloillaan kuin tulisella
+demokraattisella kaunopuheisuudellaan», Mommsen sanoo. Cicero pani
+kyllä huolehtien merkille hänen kunnianhimoisuutensa, mutta väitti
+toiselta puolen: »Kun näen hänen huolellisesti käherretyt suortuvansa,
+en kuitenkaan voi uskoa, että tuolle miehelle juolahtaisi mieleen
+kumota Rooman valtiosääntö.»
+
+Mutta kyllä leijonan kynsi pisti välistä esille. Erään kerran Cæsar
+joutui merirosvojen vangiksi; ja kun nämä älysivät, että heidän
+saaliinsa oli ylhäinen mies, niin he vaativat hänestä lunnaita
+20 talenttia.[32] Mutta kun Cæsar kuuli summan, hän äyhkäisi:
+»Kaksikymmentä talenttia sellaisesta miehestä kuin Julius Cæsarista!
+Haha! Viisikymmentä talenttia pitää teidän saada. — Mutta sitten minä
+kerran ristiinnaulitsenkin teidät kaikki tyynni.»
+
+Sillä aikaa kuin hänen ystävänsä puuhasivat hankkiakseen kokoon
+lunastussumman, hän kohteli herroja merirosvoja mitä ylimielisimmällä
+tavalla. Plutarkhos sanoo, että hän »eli näiden hurjain miesten
+keskuudessa, niinkuin he eivät vartioitsisikaan häntä, vaan olisivat
+hänen lakeijoitaan. Kun hän kirjoitti runoja ja puheita, heidän
+täytyi olla hänen kuulijoinaan; ja niitä, jotka, eivät näyttäneet
+ihastuneilta, hän haukkui sivistymättömiksi barbaareiksi.» Ja kun
+häntä halutti nukkua, hän käski heitä mitä ankarimmin olemaan
+hiljaa. Merirosvoilla oli mahdottoman hauskaa hupaisan nuoren miehen
+kaikkien päähänpistojen kustannuksella. Tuskin hän kuitenkin oli
+päässyt vapaaksi, kun hän jo miehitti parisen laivaa, otti merirosvot
+vangiksi, pakotti heidät luovuttamaan lunastussumman takaisin — ja
+ristiinnaulitsi heidät jok'ikisen.
+
+Ken näki pintaa syvemmälle, voi kylläkin huomata tarkoituksellisuutta
+Cæsarin tavassa tuhlata rahoja, ainakin hänen viljanjakeluissaan ja
+niissä upeissa kestityksissä ja näytännöissä, joita hän järjesti
+kansalle. Näiden kalliiden tilaisuuksien vertaisia roomalaiset eivät
+olleet koskaan nähneet. Kerran hän yhdellä haavaa pani esiintymään 320
+gladiaattoria täyshopeisissa varustuksissa. Toisen kerran hän järjesti
+näytännön, jossa 1.200 miestä suoritti 40 elefantin metsästyksen.
+Mitäpä häntä huolettikaan, jos hänen velkansa nousivat 50 miljoonaan
+markkaan! Hän oli kyllä laskenut, että ajan oloon kannatti tuhlata
+tällä tavoin. Kiitos suuren kansansuosionsa hän tulikin ennen pitkää
+hopearikkaan Espanjan maaherraksi. Ja silloin hän voi pian maksaa
+takaisin jokaisen pennin.
+
+Kansansuosiotaan Cæsar lujitti lisäksi mainostamalla kaikin mahdollisin
+keinoin sukulaisuuttaan vanhan Mariuksen kanssa. Kun hänen tätinsä
+kuoli ja oli haudattava, hän käytti tilaisuutta hyväkseen antaen
+kuljettaa hautajaissaatossa vainajan puolison kuvaa. Tämä oli
+senaatille isku vasten kasvoja, sillä olihan senaatti julistanut
+Mariuksen ikipäiviksi valtiokiroukseen. Mutta kansan riemu oli
+rajaton, kun se kuvassa tunsi unohtumattoman sankarinsa jumaloidut
+kasvojenpiirteet, ja halvinkin tunsi itseään kunnioitettavan Mariuksen
+mukana. Olipa Iulius Cæsar totta totisesti jymymies!
+
+Pari vuotta myöhemmin roomalaiset hämmästyivät eräänä aamuna
+huomatessaan äkkiä, että Mariuksen kuvapatsas ja voittomerkit oli
+kullasta ja marmorista loistavina pystytetty jälleen Forumille,
+niinkuin ei Sulla olisi niitä koskaan kumonnutkaan. Silloin
+Mariuksen afrikkalais- ja kimbriläissotaretkien invaliidit —
+olisiko Cæsar mahdollisesti vihjaissut heille? — kerääntyivät
+kyynelet silmissä jumaloidun sotapäällikön kuvapatsaan ympärille.
+Ja voi sitä optimaattia, joka olisi uskaltanut käydä käsiksi näihin
+voitonmerkkeihin!
+
+Voidaan pitää aivan varmana — vaikkakaan ei ole olemassa laillisesti
+päteviä todisteita siitä — että Cæsarilla ja Crassuksella oli sormet
+pelissä Catilinan salaliitossa. On olemassa paljon asianhaaroja, jotka
+viittaavat siihen suuntaan, että nämä liittolaiset olivat aikoneet
+Pompeiuksen poissa ollessa anastaa itselleen korkeimman vallan Roomassa
+ja että he ainakin johonkin aikaan olivat ajatelleet käyttää Catilinaa
+välikappaleenaan. Tosiasia on, että ne nuoret optimaatit, jotka olivat
+mukana torjumassa murhapolttajien aikeita olivat niin kiihdyksissään
+Cæsarille, että he kerran tämän poistuessa senaatista uhkasivat surmata
+hänet. Ja paljon myöhemmin, kun Cicero uskalsi puhua vapaammin siitä,
+mitä oli tapahtunut kulissien takana, hän mainitsi nimenomaan Cæsarin
+yhtenä niistä, jotka olivat sekaantuneet Catilinan salahankkeeseen.
+Luonnollisesti sekä Cæsar että Crassus pysyttelivät taka-alalla. He
+aikoivat vain antaa Catilinan ja hänen kannattajainsa tehdä ensimmäisen
+otteen ja suorittaa likaisen työn, jota tarvittiin anarkian ja
+hirmuvallan luomiseksi. Kunhan vain olisi tähän asti päästy, olisi
+heidän itsensä vuoro tullut tarttua asioiden kulkuun ja luoda uusi
+olojen järjestely. Mutta kun vallankumouskoe epäonnistui, Cæsar ja
+Crassus osasivat lakaista jälkensä umpeen.
+
+Kun Pompeiuksen kotiintulon aika lähestyi, Cæsar ja Crassus tunsivat
+tarvitsevansa toisiansa. Yhteisestä vaarasta tuli se side, joka yhdisti
+Rooman rikkaimman ja sen velkaisimman miehen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Pompeius tuli kotiin, tasavaltainen hallitusmuoto oli siis yhä
+voimassa. Mutta Catilinan salaliitto oli, kuten sanottu, herättänyt
+laajoissa yhteiskuntapiireissä toiveen, että voimakas käsi tarttuisi
+valtiolaivan peräsimeen. Koskaan ei ollut Rooman kuningaskruunun
+tavoittelijalla ollut parempia onnistumisen edellytyksiä kuin
+Pompeiuksella vuonna 61. Mutta oliko hänessä miestä käyttämään
+suotuisaa tilannetta hyväkseen?
+
+Tuskin hän oli Brundisiumissa astunut kotimaan kamaralle, kun hän
+jo yleiseksi hämmästykseksi laski armeijansa hajalle ja päästi
+itsekunkin kotiinsa. Mutta hän sai pian kokea, kuinka vähän sotilaaton
+sotaherra tosiaankin merkitsi sellaisessa yhteiskunnassa kuin
+silloisessa Roomassa. Lucullus teki tietysti kaikki, mitä hän voi,
+tehdäkseen elämän katkeraksi sille miehelle, joka oli vääntänyt
+sotapäällikönsauvan hänen käsistään, ja niittänyt sen, minkä hän oli
+kylvänyt. Ja hän onnistuikin hyvin. Kun Pompeius haki konsulinvirkaa,
+hän ei tullut valituksi. Kun hän pyysi, että hänen Aasian olojen
+järjestelynsä hyväksyttäisiin, hyväksymistä vastustettiin. Ja kun hän
+teki esityksen maan jakamisesta sotilailleen, vastattiin, ettei ollut
+maata jaettavaksi. Senaatti kauhistui uusia peltolakeja. Olihan jo
+peltolakisanakin kietoutunut Gracchus-levottomuuksien muistoon. Vai
+niin! Pompeiuksesta oli siis tullut samanlainen demagogi kuin nuo
+Gracchuksetkin!
+
+Oli ihmeellistä, kuinka mahdotonta oli saada ketään puhumaan
+Pompeiuksen puolesta. Mutta komean triumfin hän sai viettää, puettuna
+pukuun, jonka sanottiin kuuluneen Aleksanteri Suurelle. Triumfivaunu
+oli runsaasti koristeltu jalokivillä, ja sen edellä kulki kuusi
+prinssiä, voitettujen kuninkaiden, Mithradateen ja Tigraneen poikia,
+kaksi Mithradateen tytärtä, kaikki ruhtinaallisissa juhlapuvuissa,
+sekä yli 300 muuta ylhäissukuista itämaalaista. Mainittiin liki 900
+kaupunkia ja tuhat lujaa linnaa, jotka hän oli valloittanut. Niin
+kallisarvoisesta sotasaaliista kuin se, mikä tässä triumfissa nähtiin,
+eivät roomalaiset koskaan olleet voineet uneksiakaan. Valtiokassa
+rikastui lähes 900 miljoonan markan arvoisilla aarteilla.
+
+Mutta kun loistava triumfi oli ohi, oli koko näytelmäkin lopussa.
+Pompeius oli kartuttanut Rooman valtakunnan alamaisten lukumäärää
+12 miljoonalla eli koko Italian silloisen väestön kaksinkertaisella
+määrällä. Gnæus Pompeius oli tehnyt tehtävänsä — Gnæus Pompeius sai
+mennä. Aasiassa hän oli määräillyt kuningaskruunuista, perustanut
+kaupunkeja ja asettanut uudet rajat valloille ja valtioille — sanalla
+sanoen: hän oli itsevaltiaan vallalla ja voimalla ohjannut ja määrännyt
+kaikkialla Aigeian meren ja Kaukasuksen, Hellespontoksen ja Punaisen
+meren välillä. Saada nämä toimenpiteensä senaatin vahvistamiksi
+oli hänelle kunnian asia. Samalla tavoin maanjako hänen vanhoille
+veteraaneilleen. Senaatin kieltäytyminen oli hänen häpäisemistänsä
+hänen sotilastensa ja koko Aasian edessä. Nyt hän katui, että oli
+laskenut armeijansa hajalle, mutta se oli jo myöhäistä. Kun senaatti
+oli kääntänyt hänelle selkänsä, hänellä ei ollut muuta keinoa jäljellä
+kuin aloittaa uudelleen näytellä demagogin osaa, johon hänellä oli niin
+huonot edellytykset. Mutta demokraattisessa puolueessa oli ensimmäinen
+paikka nyt toisella — Pompeiuksen täytyi tyytyä toiseen sijaan. Cæsar
+oli valmis antamaan sen hänelle. Olihan Pompeius kaikissa tapauksissa
+siinä määrin merkitsevä mies, että oli parempi pitää hänet ystävänään
+kuin vihamiehenään, ajattelivat sekä Cæsar että Crassus.
+
+Molemmin puolin ymmärrettiin toisiaan puolesta sanasta, ja vuonna
+60 nämä kolme miestä tekivät liiton, jota on sanottu ensimmäiseksi
+triumviraatiksi. Triumviraatti oli, voi sanoa, sen liiton
+laajentamista, jonka Pompeius ja Crassus olivat tehneet yksitoista
+vuotta aikaisemmin. Triumvirit sopivat molemminpuolisesta toistensa
+tukemisesta ja Rooman valtakunnan hallitusvallan jakamisesta. Ensiksi
+oli yhteisin voimin tehtävä työtä konsulinviran hankkimiseksi Cæsarille
+seuraavaksi vuodeksi. Triumvireillä oli yhteisesti käytettävinään niin
+monta kannattajaa, että jos nämä kaikki yhtyivät, he voivat määrätä
+päätökset sekä senaatissa että kansankokouksessa. Triumviraatti oli,
+eräs historioitsija sanoo, »kuuluisuuden, neron ja rikkauden liitto».
+Vahvistaakseen triumvirien välistä sidettä, Pompeius meni naimisiin
+Cæsarin sisaren, kauniin ja viehättävän Iulian kanssa.[33]
+
+Mitä Pompeius ei ollut omin voimin kyennyt aikaansaamaan, se onnistui
+nyt hänelle toisten triumvirien, ennen kaikkea Cæsarin avulla, joka oli
+tullut valituksi konsuliksi vuodeksi 59. Kiivaan vastarinnan jälkeen
+senaattorien taholta hänen onnistui saada kansankokous päättämään
+toimeenpantavaksi maanjako Pompeiuksen sotilaille ja vahvistamaan
+hänen järjestelynsä Aasiassa. Omalle osalleen Cæsar hankki konsuliajan
+loputtua Gallian maaherranviran. Maaherranviran mukana seurasi neljän
+legioonan päällikkyys. Gracchusten esimerkki oli osoittanut, kuinka
+mahdotonta oli toimittaa mitään Roomassa ilman armeijaa, ja saadaksensa
+armeijan, täytyi olla hallittavana maakunta.
+
+Näin Pompeius oli joutunut sellaiseen tilanteeseen, että hän oli
+auttanut verrattomasti lahjakkaamman ja toimintatarmoisemman miehen
+korkeaan sotilas virkaan. Se oli itse asiassa, kuten Mommsen sanoo,
+»poliittinen itsemurha».
+
+Oli jouduttu siihen, että Rooman valtakuntaa hallitsi »kolme
+tyrannia», ja senaatti oli tosiasiallisesti muuttunut monarkkiseksi
+valtioneuvostoksi. Ei auttanut vuodattivatpa tasavaltalaiset kuinka
+paljon tahansa vihansa maljoja »kolmipäisen hirviön» päälle.
+Pompeius sai kuitenkin enimmän tuntea heidän katkeruuttaan, sillä
+hän jäi Italiaan huolehtimaan maan jaosta ja olemaan käsillä siltä
+varalta, että jotakin sattuisi tapahtumaan. Hänestä ja olosuhteista
+ylimalkaan lausui Cicero, joka, se huomattakoon, oli hänen ystävänsä,
+mielipiteensä tuttavallisessa kirjeessä vuonna 59 seuraavin kuvaavin
+sanoin: »Ei koskaan ole tilanne täällä ollut niin häpeällinen, ei
+koskaan niin kaikkien yhteiskunta- ja ikäluokkien inhoama kuin nyt.
+Pompeius, minun epäjumalani, on minun rajattomaksi surukseni perin
+pohjin turmellut asemansa. Ei ole ketään, joka enää tuntisi luottamusta
+häneen.»
+
+Ciceron taholta triumvireillä oli odotettavissa mitä ankarinta
+suunnitelmiensa vastustusta. Cæsar, joka piti hänen kaunopuheisuuttaan
+ja kirjallista lahjakkuuttaan suuressa arvossa, koetti voittaa
+lahjakkaan miehen triumvirien puolelle ja teki hänelle edullisen
+tarjouksen toisensa jälkeen. Cæsar tiesi, että tämä vilkasverinen
+optimaatti voi käydä kiusalliseksi triumvireille, sillä aikaa kuin hän
+itse oli poissa Galliassa. Mutta Cicero torjui kaikki yritykset saada
+hänet »kolmen tyrannin» asian puolelle ja hän varoitti Pompeiusta
+ottamasta osaa Cæsarin ja Crassuksen kunnianhimoisiin hankkeisiin.
+Silloin triumvirit päättivät tehdä »isänmaan isän» vaarattomaksi. Hänen
+kimppuunsa pantiin hyökkäämään eräs _Clodius_ niminen kansantribuuni,
+joka oli hänen leppymätön vihamiehensä ja yhtä julkea ja turmeltunut
+mies kuin Catilina, mies, joka vaikutusvaltansa kansanjoukkoihin myi
+enimmän tarjoavalle.
+
+Clodius syytti Ciceroa siitä, että tämä oli mestauttanut Catilinan
+kanssarikolliset vastoin voimassa olevaa lakia laillisen tuomioistuimen
+tutkimatta ja tuomitsematta. Ainoastaan kansankokouksella — ei
+senaatilla — oli valta tuomita Rooman kansalainen menettämään henkensä.
+Mutta on huomattava, että tämä laki koski ainoastaan _säännöllisiä_
+olosuhteita. Nyt oli kysymys tilanteesta, jolloin yhteiskuntaa
+uhkasi kapinalipun kohottanut aseellinen liitto. Väkivallan käyttö
+valtiota vastaan kohdistuvan väkivallan tukahduttamiseksi, ennenkuin
+on liian myöhäistä, on ja tulee aina olemaan niiden velvollisuus,
+joiden tehtävänä on valvoa kansalaisten turvallisuutta. Jokainen
+yhteiskunnan kumoaja on itse asettunut lain ulkopuolelle. Hän ei
+ole, kuten Cicero itse esitti, enää »kansalainen», eikä hänellä siis
+ole enää kansalaisoikeuksiakaan, joihin vedota. Hän on vihollinen,
+ja häntä tulee kohdella samalla tavoin kuin jokaista valtakunnan
+ulkoista vihollista. Itse asiassa senaatti olikin antanut Cicerolle ja
+hänen konsulitoverilleen diktaattorin vallan ja oikeudet määräämällä
+tavallisen kaavan mukaan, että heidän »tuli pitää huolta siitä, ettei
+valtiolle tapahdu mitään vahinkoa.»
+
+Kun Cicero luopui konsulinvirasta, hän ei voinut vannoa tavanmukaista
+valaa, ettei hän ollut virka-aikanaan rikkonut tasavallan lakeja. »Minä
+vannon», hän sen sijaan sanoi, »että olen pelastanut tasavallan». Mutta
+sehän ei ollut »laillinen» toimenpide.
+
+Clodiuksen onnistui todellakin saada kansankokous ajamaan »isänmaan
+isä» maanpakoon sekä määräämään, että hänen omaisuutensa oli otettava
+valtiolle. Cicero läksi Kreikkaan. Hänen talonsa Roomassa poltettiin,
+ja hänen rakas huvilansa Tusculumissa[34] hävitettiin.
+
+Ciceron osaksi tullut kohtalo johtui suureksi osaksi siitä, että hän
+oli hankkinut tarpeettoman monta vihamiestä niskaansa sietämättömällä
+itsensä kehumisellaan. »Ei voinut», Plutarkhos sanoo, »tulla enää
+senaattiin, ei kansan kokoukseen eikä oikeudenkäyntihuoneistoihin
+olematta pakotettu yhä ja yhä kuulemaan samaa vanhaa virttä
+Catilinasta.» Sen lisäksi Cicero ei koskaan voinut olla lausumatta
+kompiansa, vaikka saikin siten elinkautisen vihollisen. Kas tässä
+muutamia esimerkkejä hänen purevasta pisteliäisyydestään! Kun
+Cornelius Sullan poika oli tuhlannut suurimman osan perintöään,
+niin että hänen oli pakko tarjota omaisuutensa jäännös julkisella
+huutokaupalla myytäväksi, Cicero sanoi: »Tästä kuulutuksesta minä
+pidän paljon enemmän kuin niistä, joita hänen isällään oli tapana
+laatia.» — Kerran oli Cicerolla ollut suuri menestys kansankokouksessa
+Crassuksen ylistykseksi pitämänsä puheen johdosta. Mutta pari päivää
+myöhemmin hänen kuultiin hukuttavan saman miehen herjauksensa.
+Crassus puhkesi silloin kysymään: »Etkö sinä, sama mies, muutama
+päivä sitten laulanut ylistystäni tältä samalta puhujapaikalta?»
+Hän sai vastaukseksi: »Kyllä, harjoituksen vuoksi minä koettelin
+puhujalahjojani puhumalla epäkiitollisesta aineesta.» — Eräs nuori
+mies, jonka joltisenkin varmasti epäiltiin antaneen isälleen myrkkyä
+kakussa, rupesi jossakin tilaisuudessa moittimaan Ciceroa ja uhkasi
+antaa tälle pahanpäiväisesti selkään. Silloin tämä vastasi: »Sinulta
+minä otan mieluummin selkäsaunan kuin kakkuja.» Muutaman hyvin
+sivistymättömän ja heikkolahjaisen miehen, joka tahtoi esiintyä
+lakiasiain suurena tuntijana, Cicero manuutti kerran todistajaksi
+eräässä oikeusjutussa. Kun todistaja selitti, ettei hän tiennyt
+mitään, laukaisi Cicero: »Sinä kai luulet, että minä kysyn sinulta
+jotakin, joka koskee _laintuntemista_.» Toisen kerran taas, kun Cicero
+esiintyi asianajajana, vastapuolen asiamies, Metellus Nepos, koetti
+hämmentää häntä kysymällä yhä ja yhä uudestaan ivallisesti: »Kuka
+oikeastaan olikaan isäsi, Cicero?» Cicero ei aluksi huolinut vastata,
+mutta lopulta tuli seuraava vastaus: »Äitisi laita on niin, että sinun
+itsesi on siihen kysymykseen vaikeampi vastata.» Metelluksen äiti
+oli nimittäin kuuluisa kevytmielisyydestään. — Samasta Metelluksesta
+kerrotaan, että hän järjesti opettajalleen komeat hautajaiset ja
+teetti hänen hautakiveensä korpin mustasta marmorista. »Oikea
+ajatus», huomautti Cicero, »siipiäsi räpyttelemään on hän sinua
+opettanut, mutta eipä juuri voi väittää, että hän olisi opettanut
+sinua puhumaan.» Eräs toinen asianajaja alkoi kerran puolustuspuheensa
+vakuuttamalla rintaäänellä, että hänen suojattinsa oli vedonnut hänen
+omantunnontarkkuuteensa, kaunopuheisuuteensa ja luotettavuuteensa.
+Tällöin Cicero tokaisi: »Ja sinä olet tosiaankin niin kovasydäminen,
+ettet henno ystävällesi antaa kerrassaan mitään siitä, mitä hän on
+sinulta pyytänyt!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ciceron maanpako on murheellinen luku. Se esittää surullisen kuvan
+täydellisesti murtuneesta miehestä. Monta kertaa hän oli tekemäisillään
+itsemurhan, ja hänen kirjeensä ovat täynnä valituksia ja itsesyytöksiä.
+Hän tunsi itsensä kasviksi, joka on temmattu pois kasvupaikaltaan ja
+kuihtuu vähitellen.
+
+Vuoden kuluttua päätettiin kuitenkin, että hän saisi palata Roomaan,
+saisi takaisin omaisuutensa ja korvauksen siitä, mitä oli hävitetty.
+Triumvirit olivat nimittäin tulleet siihen kokemukseen, että he olivat
+menetelleet epäviisaasti tehdessään hänestä marttyyrin. Kun Cæsar ja
+Crassus olivat jättäneet Rooman ja Pompeius oli siellä yksin, tämä
+huomasi piankin, että hän tarvitsi Ciceron taisteluvalmista kieltä
+avuksi Clodiusta, kadun parlamentin johtomiestä vastaan! Imperaattori
+oli nimittäin joutunut riitaan tämän hävyttömän miehen kanssa
+eikä ollut itse suinkaan mies, joka voi puhelahjallaan vaikuttaa
+sellaiseen herraan. Ennenkuin Pompeius salli Ciceron palata, hän oli
+kuitenkin varmuuden vuoksi hankkinut vakuuksia siitä, ettei hän tulisi
+nostattamaan vastustusta häntä kohtaan.
+
+Nyt Ciceron synkkä epätoivo muuttui autuushurmioksi, joka kasvoi
+sitä mukaa, kuin hän läheni pääkaupunkia, ja saavutti huippunsa, kun
+kansanjoukot siellä ottivat »isänmaan isän» vastaan triumfaattorina.
+Cicero tunsi itsensä kuin kuolleista ylösnousseeksi, vieläpä »kuin
+olisi noussut ylös taivaaseen.»
+
+Hän otti jälleen paikkansa senaatissa. Mutta Clodius teki voitavansa
+katkeroittaakseen ilonmaljan. Ciceroa uhkasi vaara, että hänen
+joukkueensa voisi kivittää häntä tai hyökätä hänen päällensä. Eikä hän
+tuntenut itseänsä enää vapaaksi mieheksi, sillä Pompeiushan määräsi
+hänen kielensä käytön. Useamman kuin kerran hänen täytyi esiintyä tuon
+mahtavan miehen sellaistenkin suojattien puolesta, jotka olivat hänelle
+itselleen vastenmielisiä.
+
+
+Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan lukuun:
+
+Charles Merivale, History of the romans under the empire: 7 n id.
+
+Tähän lukuun:
+
+Arthur Montgomery, Inrikespolitiska förhållanden i Rom år 60 och 59
+f.Kr. (Historisk tidskrift 1915.)
+
+
+
+
+CÆSAR GALLIASSA.
+
+
+Cæsarin maaherrakunta käsitti cisalpiinisen Gallian lisäksi myöskin
+osan transalpiinista Galliaa. Vuonna 125 roomalaiset olivat nimittäin
+alkaneet muuttaa Lugudúnumin[35] (nykyinen Lyon) luona olevasta
+Rhône'in mutkasta etelään olevaa Galliaa provinssiksi. Muisto tästä
+elää vielä tänä päivänä nimessä Provence.[36] Täällä roomalaistaminen
+oli mennyt nopeasti eteenpäin vanhan helleenisen, Massiliasta käsin
+tapahtuneen kulttuurivaikutuksen helpottamana.
+
+Gallialaisia oli kaikkina aikoina miellyttänyt enemmän taisteleminen
+kuin kylväminen ja niittäminen, mutta heidän uudet herransa pakottivat
+heidät vaihtamaan miekan aurankurkeen. Tietysti gallialaisten
+roomalaistuttaminen ei Alpeista länteen ollut ehtinyt niin pitkälle
+kuin Cisalpiinisessa Galliassa. Jo kansan vaatetustapa ilmaisi
+sen. Edellisiä roomalaiset nimittivät vielä »housugallialaisiksi»,
+erotukseksi itään ja eteläänpäin Alpeista asuvista »togaa käyttävistä
+gallialaisista». Mutta nekin erosivat kuitenkin hyvin suuresti Rhône'in
+ja Cevennien pohjoispuolella asuvista »pitkätukkaisista gallialaisista».
+
+Tämä osa Galliaa oli vielä Cæsarin saapuessa itsenäinen. Cæsarin
+päätehtäväksi tuli saattaa tämäkin maa roomalaisen hallinnon ja
+helleenisen kulttuurin vaikutuksen alaiseksi. Siitä ajasta lähtien,
+jolloin gallialaiset olivat olleet Italian kauhuna, he olivat ehtineet
+ruveta kiinteästi asumaan ja maata viljelemään. He olivat perustaneet
+useita suuria, lujasti linnoitettuja kaupunkeja ja harjoittivat
+aika merkitsevää kauppaa ja meriliikennettä Atlantin ja Pohjanmeren
+rannikoilla. He olivat myöskin tulleet kuuluisiksi kauniista kupari- ja
+kultateoksistaan, ja heidän sivistystasostaan ylipäänsä on todistuksena
+se asianlaita, että ainakin sivistyneimmät tunsivat kirjoitustaidon.
+Pääasiallisesti he käyttivät kreikkalaista kirjaimistoa, mutta Rooman
+maakuntiin rajoittuville alueille olivat roomalaisetkin kirjaimet
+levinneet.
+
+Mutta kelteillä ei ollut valtiota muodostavaa kykyä, eivätkä he näin
+ollen kyenneet kauan säilyttämään kansallista itsenäisyyttään. He
+olivat liiaksi hetken lapsia kyetäkseen järjestelmällisiin, enemmän
+rauhallisiin kuin sotaisiinkaan, tehtäviin. Melkeinpä kenelle tahansa
+oli helppoa temmata heidät mukaansa uhkarohkeisiin yrityksiin, mutta
+rohkeus vaihtui pian arkuudeksi. Pieninkin heimo muodosti tässä maassa
+yksin oman yhteiskuntansa, ja »jokaisessa suuressa kaupungissa,
+jokaisessa suuressa linnassa, ja melkein jokaisessa perheessä oli
+kilpailevia puolueita», kertoo Cæsar. Ja kaiken lisäksi eri kansat
+olivat toistensa kanssa alituisissa sodissa. Ei mennyt vuottakaan,
+ettei sisäinen taistelu leimahtanut aina uusissa paikoissa.
+
+Melkein kaikki kelttiläiset heimot olivat tähän aikaan suorittaneet
+sen poliittisen kehityksen ensi vaiheen, jonka tunnemme heidän
+rotuveljiensä helleenien historiasta: vanhan heimokuninkuuden tilalle
+oli tullut aatelisvalta. Kelttiläinen aatelisto oli kyllä urhoollista
+ja ritarillista, mutta liian hillitöntä alistuakseen lainalaisen
+yhteiskunnan vaatimuksiin. Aatelismiehet keräsivät ympärilleen
+suuria asestettuja seurueita ja hallitsivat vallan oikeudella
+häikäilemättömästi alempia yhteiskuntaluokkia. »Laki oli keihään
+kärjessä.» Porvaristosta ei ollut poliittista vastapainoa aatelistolle,
+sillä kelteillä, kuten Idässä, kaupungeilla oli vain kaupallista ja
+strategista, mutta ei poliittista merkitystä kuten kreikkalaisilla ja
+roomalaisilla kaupungeilla.
+
+Hengellisiä asioita johtivat papit — _druidit_, kuten heitä
+nimitettiin. Heillä oli ympärillään oppilasjoukkoja, jotka hartaasti
+kuuntelivat druidien salaista viisautta tähtitaivaan ihmeistä ja
+niitä pyhiä lauluja, joihin druidien jumaluusoppi oli puettu.
+Sielunvaellususko näytteli suurta osaa kelttien keskuudessa. »Vakaumus
+sielun kuolemattomuudesta», Cæsar sanoo, »poisti heiltä kuolemanpelon,»
+Temppeleitä kelteillä ei ollut, mutta kyllä puusta karkeasti hakattuja
+jumalankuvia. Pyhien tammien alla ja yksinäisinä vuorilla toimittivat
+druidit, valkeisiin vaatteisiin puettuina ja tammenlehväseppele päässä,
+jumalanpalvelusta. Usein he jumalvoimia lepytelläkseen uhrasivat
+ihmisiä. Cæsar kertoo suunnattoman suurista pajuista punotuista
+jumalankuvista, joiden käsivarsiin uhrit olivat sullottuina liekkien
+ympäröidessä ja tuhotessa heidät.
+
+Druidien käsissä oli myöskin lainkäyttö[37] suurelta osalta, ja heidän
+valtansa ulottui kaikille elämän aloille, myöskin politiikkaan.
+Voi sitä, jonka druidit pyhässä vihassaan kielsivät ottamasta osaa
+uhrimenoihin. Kuten ruttoista häntä kartettiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sellaisia olivat ne kansat, joiden keskuuteen Cæsarin tuli nyt
+asevoimin levittää roomalais-kreikkalaista sivistystä. Ennen hänen
+legiooniaan olivat kuitenkin roomalaiset liikemiehet kulkeneet
+tienraivaajina. He olivat ennen kaikkea käyttäneet hyväksensä
+kelttiläisten himoa viinirypäleen mehuihin. Osa näistä kauppiaista
+oli kaiken lisäksi hankkinut itselleen maaomaisuuksia rajan toisella
+puolen. »Kuten Pohjois-Amerikan valtauksen aloittivat 'tulivettä'
+kaupittelevat liikemiehet ja uudisasukkaat, aivan samoin nämä
+roomalaiset viinikauppiaat ja tilanomistajat valmistelivat Gallian
+tulevaa valtausta», Mommsen sanoo.
+
+Mutta voimakkaammin kuin roomalaiset etelästä tunkeutui pohjoisesta ja
+idästäpäin päälle toinen kansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Gallia est omnis divisa in partes tres» — kuinka hartaina kerran,
+juuri yläluokkalaisiksi päässeinä — tavailtuamme kaksi vuotta jalon
+roomalaiskielen alkeita — teimmekään näiden sanojen välityksellä
+tuttavuutta Rooman suurimman sotapäällikön ja valtiomiehen kanssa!
+Eihän sellaisenaan ole mitään merkillistä noissa sanoissa, joilla
+Iulius Cæsar alkaa kirjansa gallialaissodasta: »De bello gallico».
+Ne merkitsevät yksinkertaisesti: Gallia on kokonaisuudessaan jaettu
+kolmeen osaan» — ja sitten luetellaan nuo osat — mutta kuitenkin...
+nehän ovat alkutahti urotekojen kirjaan, joka on kirjoitettu tavalla,
+mihin ainoastaan voimakas, aito roomalainen kykenee, käyden käsiksi
+suoraan asiaan, kuultavan kirkkaalla ja yksinkertaisella tyylillä,
+joka on arvokasta ja eloisaa samalla kertaa. »De bello gallico»
+on kirjoitettu »samalla» riemuisalla mielellä, samassa reippaassa
+hengessä, millä Cæsar saavutti voittonsa.»
+
+Mutta toiselta puolen ei saa unohtaa, että kirja tuo esiin vain
+toisen puolen, voittajan käsityksen sotatapahtumista. Se on myöskin
+propagandakirja, ja sitä on sellaisena arvosteltava. Se oli tarkoitettu
+ikuistamaan roomalaisten kesken muiston Cæsarin valtiolle tekemistä
+suurista palveluksista ja puolustamaan häntä syytöksiltä, että hän muka
+ilman aihetta oli alkanut gallialaissodan ja menetellyt petollisesti
+germaaneja kohtaan, syytöksiltä, joita Cato nuorempi ja muutkin
+tekivät häntä vastaan. Senvuoksi onkin »De bello gallico» kirjassa
+useita tietoja, jotka eivät kestä Stoffelin, Delbrückin ja muiden
+nykyaikaisempien sotahistorioitsijain terävää, joskin joskus hieman
+kovakätistä arvostelevaa tutkimusta. On välistä suorastaan ihmeellistä,
+kuinka nämä tiedemiehet filologien, arkeologien ja sotilashenkilöiden
+avulla ovat voineet pari tuhatta vuotta jälkeenpäin keksiä
+heikkoja kohtia: ristiriitaisuuksia ja liioitteluja silminnäkijän
+kertomuksessa.[38]
+
+Kun Cæsar astui Transalpiinisen Gallian maaherranvirkaan, uhkasivat
+tätä maata, kuten Mariuksen aikana, vaellushaluiset germaanilaisjoukot,
+ja gallialaiset olivat itse liian heikkoja pitämään puoliaan näitä
+vastaan. Vaarallisinta oli, että germaanit saivat tilaisuuden sekaantua
+kelttiläisheimojen keskinäisiin, alituisiin kahakoihin. Muutamia vuosia
+ennen Cæsarin Galliaan saapumista oli muuan heimo kutsunut avukseen
+germaanilaisia palkkasoturijoukkoja soturikuningas _Ariovistuksen_
+johdolla. Tämä viihtyi niin hyvin Galliassa, että hän ei tehtävänsä
+suoritettuaan osoittanut pienintä merkkiäkään siitä, että aikoi lähteä
+jälleen kotimaahansa, vaan pakotti gallialaiset luovuttamaan maata
+— parasta koko Galliassa, kuten arvosteltiin — ei ainoastaan hänen
+sotureilleen, vaan myöskin uusille germaanijoukoille, joita yhä virtasi
+maahan. Näin perustettiin germaanilainen valtio kelttien maan sydämeen,
+ja jonkin ajan perästä oli melkein koko keskeisin Gallia Ariovistuksen
+vallassa. Kelttejä hän kohteli kuten voitettua kansaa, myöskin niitä,
+jotka oli äsken auttanut voittoon. Tämä germaanilaisten maahan tulo
+muistuttaa viikinkien taholta tapahtuneita pohjoisgermaanien retkeilyjä
+vuosituhat myöhemmin.
+
+Huhu Ariovistuksen onnistuneesta yrityksestä lensi kuin nuoli
+germaaniheimosta toiseen, ja pian nämä olivat kaikkialla liikkeessä
+aina Reinin lähteiltä Pohjanmereen asti. Silloin Cæsar legioonineen
+tuli auttajaksi —, mutta auttajaksi, joka aikoi ottaa maksun
+vaivoistaan.
+
+Mommsenin käsitys on, että Cæsar gallialaissodillaan tietoisesti
+tahtoi voittaa uutta maata kreikkalaisroomalaiselle sivistykselle.
+Mutta Eduard Meyer ja Ferrero ovat sitä mieltä, että Gallia oli
+yksinkertaisesti harjoituskenttä tulevaa kansalaissotaa varten ja
+niiden urotekojen suunniteltu tapahtumapaikka, jotka tulisivat tekemään
+hänet arvossa pidetyksi ja ihailluksi Roomassa. Luonnollisintahan
+onkin, että Cæsarin suunnitelmat ovat kehittyneet vähitellen,
+yhtä rintaa tapausten kehityksen kanssa. Cæsar oli täysiverinen
+reaalipoliitikko. Hänen nerokkuutensa ilmeni kyvyssä täysin käyttää
+hyväkseen jokaista tarjoutuvaa tilaisuutta. Ei tarvitse edellyttää
+edeltäpäin laadittua suurta suunnitelmaa selittääkseen, mitä niin
+eloisan nerokas mies on toimittanut ja aikaansaanut.
+
+Entinen hienostelija ja tuhlari esiintyy tuossa paikassa aikansa
+suurimpana sotapäällikkönä. Hänen luonnostaan heikossa ja hintelössä
+ruumiissaan uinui aavistamattomia voimia. Mitkään rasitukset eivät
+näyttäneet voivan väsyttää tätä rautaista tahdonvoimaa. Niin
+hämmästystäherättävän nopeita matkoja, kuin mitä hän teki, ei kukaan
+muu jaksanut suorittaa. Unesta hän näillä matkoilla suoriutui
+matkavaunuissa tai kantotuolissa. Marsseilla hän kulki päivänpaahteessa
+ja rankkasateessa avopäin legiooniansa edessä. Kun vesiesteitä
+tuli, hän ui kaikkein ensimmäisenä yli, ja kun legioona horjui,
+hän heittäytyi taistelun tuoksinaan taistellen kuin rivimies. Hän
+kykeni opettamaan ratsuiksi hevosia, joiden selkään kukaan muu koko
+armeijassa ei uskaltanut nousta. Sotilaat katselivat ihaillen tätä
+erinomaista päällikköä, jolla oli aina rohkaiseva sana sanottavana,
+kun sitä tarvittiin, joka kotkankatseellaan näytti seuraavan jokaista
+miestä taistelussa ja joka yhtä oikeaan osuen palkitsi urhoollisen
+ja kelvollisen, kuin rankaisi pelkuria ja uppiniskaista. Sellaisen
+miesten miehen edestä uhrasi mielellään elämänsä. »Tuskinpa lienee
+koskaan ollut armeijaa», Mommsen sanoo, »joka olisi ollut siinä määrin
+taipuvainen ja tarkoituksenmukainen välikappale mestarin kädessä.»
+Siinä määrin sotapäällikön joustavan tahdonvoiman elähdyttämät
+olivat Cæsarin sotilaat, että he tunsivat voivansa kamppailla
+kymmenkertaisenkin ylivoiman kanssa.
+
+Kun nyt keskisen Gallian keltit kyynelsilmin rukoilivat Cæsarilta apua
+maahan tunkeutujia vastaan — Cæsar ainakin kertoo tapahtumat näin
+dramaattisesti — hän ryhtyi toimeen sillä ripeällä tarmokkuudella,
+mikä aina oli hänelle ominaista. Hän rupesi heti neuvotteluihin
+Ariovistuksen kanssa ja esitti henkilökohtaista tapaamista. Mutta
+germaanipäällikkö vastasi korskeasti: »Kuka on Cæsar? Jos häntä
+haluttaa, voi _hän_ tulla _minun_ luokseni. Mutta mitä se hänelle
+kuuluu, mitä me germaanit teemme? Enhän _minäkään_ sekaannu
+roomalaisten asioihin?»
+
+Cæsar lähetti silloin kuninkaalle terveiset, että hän sai jäädä
+Galliaan sillä ehdolla, että lupasi olla tuomatta enää lisää germaaneja
+Galliaan. Ariovistus lähetti sellaiset vastaterveiset, että hänellä
+oli yhtä suuri oikeus hallita keskistä kuin roomalaisilla eteläistä
+Galliaa. Silloin Cæsar päätti lopettaa jutun lyhyeen. Mutta kun
+hänen piti lähteä legioonineen liikkeelle, valtasi nämä samanlainen
+silmitön säikähdys kuin silloin, kun Mariuksen piti johtaa joukkonsa
+teutoneja ja kimbrejä vastaan. Roomalaiset olivat vallan suunniltaan
+suurikokoisten ja urhoollisten germaanien pelosta, joista kerrottiin,
+että ei kukaan kyennyt kestämään edes heidän terävää katsettaan.
+Päällystö ja alapäällystö päivitteli kohtaloaan, ja karkaaminen ja
+kapina oli ovella.
+
+Mutta Cæsar oli kylmän levollinen. Hän muistutti sotilaitaan siitä,
+että germaanithan olivat samanlaatuisia vihollisia kuin ne, jotka
+Marius oli kerran lyönyt maahan. »Mutta», hän sanoi, »jos te olette
+liiaksi pelkureita seuraamaan minua niin menen yksin kymmenennen
+legioonan kanssa vihollista vastaan. Sillä minä tiedän, että siihen
+voin luottaa.»
+
+Kymmenes legioona tuli perin onnelliseksi tästä kunnianosoituksesta
+ja olisi seurannut häntä läpi tulen ja veden. Ja muut joukko-osastot
+häpesivät eivätkä tahtoneet näyttää olevansa sen huonompia kuin
+hekään. Tätä mielialaa Cæsar käytti heti hyväkseen ja johti sotilaansa
+vihollista vastaan. Elsassissa kohdattiin vihollinen. Silloin pehmeni
+Ariovistus ja taipui henkilökohtaiseen tapaamiseen. Tällöin hän
+osoitti Cæsarille selvästi ymmärtävänsä, miten epävarmalle pohjalle
+roomalaisen sotaherran oma mahtiasema perustui. Hän kertoi nimittäin
+Cæsarille suoraan, että hän oli saanut Cæsarin vihamiehiltä Roomasta
+tarjouksen raivata hänet pois tieltä. Mutta sen sijan hän nyt teki
+sen tarjouksen, että jos Cæsar antaisi hänen toimia vapaasti keski-
+ja pohjois-Galliassa, hän vuorostaan tulisi auttamaan Cæsaria Rooman
+valtakunnan valtiuteen. Hän aikoi siis politiikassaan käyttää hyväkseen
+Roomassa vallitsevaa epäsopua.
+
+Cæsar oli nyt kuitenkin saanut tarpeensa neuvotteluista. Hän ei
+tahtonut antautua siihen vaaraan, että sotilasten taisteluhalu
+vaihtuisi jälleen epäröinniksi, vaan antautui otteluun. Valtava
+taistelu syntyi, josta ainoastaan jotkut harvat Ariovistuksen väestä
+selvisivät elävinä pelastautuen uiden tai venheillä Reinin yli. Näiden
+joukossa oli itse kuningaskin, mutta hän kuoli vähän sen jälkeen,
+luultavasti haavoihinsa. Muut germaanilaiskansat, jotka olivat matkalla
+kohti Reininrajaa, kauhistuivat niin, että vetäytyivät takaisin jälleen
+Germaanian sisäosiin. Mutta ne germaanit, jotka tahtoivat, saivat
+jäädä Galliaan siirtolaisina, ja Cæsar antoi heille toimeksi vartioida
+Reininlinjaa entisiä maanmiehiään vastaan. _Reinistä oli tullut
+lopullinen raja roomalaisten ja germaanien välille_, ja tämä tulos
+Cæsarin Ariovistuksesta saamasta voitosta on aina siitä lähtien ollut
+tuntuvissa kautta aikojen.
+
+Koko maailma alkoi huomata, että uusi voima oli tullut Rooman
+kohtaloitten johtoon, aivan kokonaan toisenlainen, kuin se, mitä
+horjuva senaatinhallitus oli osoittanut.
+
+Pian Cæsar sai aiheen kääntää aseensa pohjois-Galliaakin vastaan.
+Siellä asui kauimpana koillisessa voimakkaita belgialaisia heimoja,
+joihin oli sekaantunut vahvasti germaanilaista verta ja jotka olivat
+läheisessä yhteydessä toisella puolen Reiniä olevien germaanien kanssa.
+Belgialaiset pelkäsivät vapautensa menettämistä ja nostattivat koko
+maanpuolustusväkensä — 300 000 miestä, sanottiin — Cæsaria vastaan.
+
+Mutta yhtenäisyyden ja kelvollisen johdon puuttuessa tämä ylivoima oli
+valtavampi vaikutukseltaan kuin vaarallisuudeltaan, erittäinkin kun
+belgialaiset, kuten gallialaiset ylipäänsäkin eivät osanneet järjestää
+muonan varustamista suuremmille joukoille. Tässä taidossa sitävastoin
+loistavan järjestelykykyinen Cæsar oli mestari. Hänen sotilaallinen
+ylemmyytensä johtui suureksi osaksi hänen hyvin järjestetystä
+elintarvikehankinnastaan. Vihollisten ollessa useamman kuin kerran
+pakotettuja joko hyökkäämään ennen aikojaan tai hajaantumaan, kun eivät
+olleet huolehtineet välttämättömistä elintarvikkeista, Cæsar sen sijaan
+kykeni aina pitämään armeijansa koossa ja itse valitsemaan oikean
+ajankohdan taistelulle. Näin oli asianlaita nytkin. Näytti uhkaavan
+valtava taistelu, mutta se supistuikin pelkäksi ratsuväkikahakaksi,
+ja seuraavana päivänä kaikki 300 000 olivat jäljettömiin kadonneet.
+He olivat nähneet viisaimmaksi painua itse kukin kotiansa. Ja sitten
+kukistettiin eri heimot helposti kukin kotipaikoillaan.
+
+Nykyisen Ranskan ja Belgian välisellä rajalla Cæsar kohtasi
+huomattavasti voimakkaampaa vastarintaa ja vasta verisen taistelun
+jälkeen hän pääsi koko koillisen Gallian herraksi. Tästä taistelusta
+Cæsar on antanut kuvauksen, jossa hänen tyylinsä esiintyy kaikessa
+reippaudessaan ja havainnollisessa voimassaan. Esitämme otteen
+siitä: »Kun Cæsar» — hän ei kirjoita koskaan »minä» — »näki oikealta
+sivustalta, että kahdennentoista legioonan sotilaat seisoivat
+liian tiheään ryhmittyneinä, niin että he olivat toistensa tiellä
+taistelussa, ja että neljännestä kohortista kaikki centuriot olivat
+kaatuneet ja lipunkantaja surmattu ja menettänyt lippunsa sekä että
+muistakin kohorteista melkein kaikki centuriot olivat joko kaatuneet
+tai haavoittuneet, näiden joukossa ensimmäinen centurio, erinomaisen
+urhea mies, joka nyt oli menehtynyt monista, vaikeista haavoista,
+niin ettei kauemmin kyennyt pysymään pystyssä — kun Cæsar edelleen
+huomasi, että muilla alkoi rohkeus pettää ja että nuoremmat jättivät
+paikkansa sekä vetäytyivät pois taistelusta välttääkseen vihollisen
+aseita, mutta että viholliset sitävastoin suoraan edestä lakkaamatta
+ahdistivat alhaalta päin ja myöskin uhkasivat molempia siipiä sekä
+että suuri vaara oli uhkaamassa, mutta ei ollut olemassa varaväkeä
+lähettää avuksi, niin hän tempasi kilven eräältä jäljemmäksi jääneeltä
+sotilaalta ja syöksyi ensimmäiselle linjalle, huusi centurioita
+kutakin nimeltään, rohkaisi muita sotilaita sekä käski heitä käymään
+hyökkäykseen ja levittämään manipelejä[39] jotta miehet voisivat
+helpommin käyttää miekkojaan. Tulollaan hän herätti sotilaissa
+toivoa ja rohkeutta; ja koska itsekukin heistä ylipäällikön nähdessä
+tahtoi tässäkin vaaranpaikassa tehdä parhaansa, niin vihollisen
+hyökkäystä saatiin hieman hillityksi.» Pian tuli myöskin apua. Silloin
+roomalaisten rohkeus kohosi yhä enemmän: »Vieläpä nekin väestämme,
+jotka haavoistansa uupuneina olivat nääntyneet maahan, nousivat
+kilpiinsä nojaten ja alkoivat uudestaan taistelun. Mutta vaikka
+viholliset näkivät pelastuksen toivon häipyvän, he osoittivat niin
+suurta urhoollisuutta, että kun etumaiset heistä olivat kaatuneet,
+lähimpänä seisovat asettuivat kaatuneiden päälle taistelemaan. Ja
+kun nämäkin olivat kaatuneet ja kuolleitten ruumiita virui paikalla
+röykkiöissä, niin jäljellä olevat ampuivat nuolensa näiden röykkiöiden
+päältä kuten kukkuloilta meidän joukkojamme vastaan sekä sieppasivat
+meikäläisten heittämät keihäät ja lennättivät ne takaisin.» Lopuksi
+kuitenkin urhoollisimpienkin gallialaisten vastarinta murtui.
+
+Koillisen Gallian kukistamisen jälkeen tuli rannikkokansojen vuoro; ja
+kolmessa vuodessa Cæsar oli laskenut suunnilleen koko Gallian valtansa
+alle. Vähintään puoleksi hän saa kiittää mestarillista diplomatiaansa
+gallialaisten kukistamisesta. Kaikkialla hän käytti häikäilemättä
+hyväkseen kelttiläisheimojen välisiä riitaisuuksia. »Hajoita ja
+hallitse!» oli hänen tunnuslauseensa. Yleensä hän asettui heikompien
+kansojen puolelle ja jokaisessa kaupungissa hän haki itselleen tukea
+aatelistosta. Samalla kertaa hän vältti kaikkea, mikä vain voi
+loukata gallialaisten arkaa kansallistuntoa ja heidän uskonnollisia
+käsityksiään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Herättääkseen _germaaneissa_ yhäkin suurempaa kauhua Cæsar kulki
+seuraavana vuonna Reinin yli paalusiltaa myöten, jonka hän oli
+tätä tarkoitusta varten rakennuttanut.[40] Tämä oli ensimmäinen
+kerta, jolloin Rooman sotajoukot tunkeutuivat Germaanian metsiin.
+Jo kahdeksantoista päivän kuluttua hän kuitenkin palasi takaisin ja
+revitti Reinin yli teettämänsä sillan. Hänen tarkoituksensa oli vain
+ollut näyttää germaaneille, että jos he eivät jättäisi Galliaa rauhaan,
+voitaisiin sieltä hyökätä heidän omaan maahansa.[41]
+
+Samasta syystä hän teki kaksi kertaa meriretken _Britanniaan_.
+Hän tahtoi pelästyttää brittiläiset enää tukemasta kelttiläisiä
+heimoveljiään. Brittiläiset puolustautuivat urhoollisesti, ja
+tuhansine nopeine sotavaunuineen[42] heitä oli vaikea lyödä hajalle.
+Toisella Britannianretkellään Cæsar meni Thamesin yli ja pakotti
+brittiläisruhtinaan tunnustamaan Rooman yliherruuden. Mutta pysyväistä
+valloitusta hän ei Britanniassa suorittanut.
+
+Brittiläisten uskollisuudesta Roomaa kohtaan ei luonnollisesti voinut
+juuri puhua, heti kuin Cæsar oli poissa. Enimmän nämä sotaretket
+vaikuttivat satumaisella hohteellaan, mikä ympäröi päällikköä, joka
+oli uskaltanut viedä legioonansa tuntemattomaan maahan meren keskelle.
+Vastaisuutta varten näillä sotaretkillä oli merkitystä sikäli,
+että Cæsar oli näyttänyt seuraajilleen tien, osoittanut heille,
+kuinka helppoa olisi tämän maan valloittaminen. Vuosisata myöhemmin
+etelä-Britannia liitettiinkin Rooman maailmanvaltakuntaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olisi ollut luonnotonta, jos Cæsarin hämmästyttävän nopea menestys
+olisi yhä vain sellaisenaan jatkunut. Usein on, kuten Mommsen
+huomauttaa, helpompi kukistaa vapaa kansakunta, kuin pitää
+kukistettu kuuliaisuudessa. Kun gallialaiset ehtivät vain tointua
+äkkiyllätyksestä, alkoi kapinaliikkeitä ilmetä kaikkialla. Näitä
+Galliassa ilmeneviä kapinaliikkeitä voidaan pitää osaksi myös
+sen tappion seurauksena, jonka roomalaiset kärsivät taistelussa
+parthialaisia vastaan idässä vuonna 53 e.Kr. Parthialaisten voitto
+nostatti kelttiläisissä rohkeutta. Yleinen Gallian kapina puhkesi
+urhoollisen ja lahjakkaan _Vercingétorixin_ johdolla. »Laajalle
+kuuluvana ja komeana kuten ukkosenjyrinä oli hänen nimensä pian
+vyöryvä yli Gallian», sanoo Georg Brandes Cæsarin elämäkerrassa.
+Häneen katsoivat kaikki keltit kuten vapaussankariinsa, kuten
+ainoaan, joka kykeni pelastamaan heidän kansallisen itsenäisyytensä.
+Verraton oli hänen kykynsä innostuttaa gallialaiset taisteluun —
+ja mikä merkitsi vielä enemmän — pitää heidät koossa ja terästää
+vastoinkäymisen päivinä näitä hetkenlapsia, jotka epätoivon puuskassa
+voivat ahdistaa johtajaansa ja sanoa häntä kavaltajaksi, joka oli
+uhrannut kansansa voittaakseen Cæsarin suosion. Monta sanaa heidän
+jumaloidun vapaussankarinsa ei tarvinnut sellaisissa tapauksissa sanoa,
+ennenkuin vastahakoiset aseitaan kalistellen äänekkäästi julistivat,
+että Vercingetorix oli suurin sotapäällikkö ja miehistä viisain ja
+rehellisin. Kelttiläiselle luonteelle kuvaavaa on myöskin, mitä sattui
+kerran paljon myöhemmin, kun gallialaiset olivat jo kauan olleet Rooman
+alamaisia. Kun muutamat kansanjohtajat koettivat yllyttää heitä,
+ei viipynyt kauan, ennenkuin he paloivat kiihkosta vapauden pyhän
+asian puolesta. Laulettiin hehkuvia vapauslauluja, taputettiin käsiä
+agitaattoreille ja oltiin kaikin tavoin innostuneita. Mutta kun kapinan
+piti puhjeta, ei osanottajia ilmestynytkään.
+
+Ylipäänsä kelttiläiset muistuttavat hyvin paljon homeroslaisen ajan
+kreikkalaisia. Kummallakin kansalla on sama vilkas luonteenlaatu,
+sama rakkaus runouteen ja lauluun. Suurmiesten hoveissa oleilevilla
+kreikkalaisilla laulajilla on vastineensa kelttiläisten bardeissa.
+Iliaan sankarien ja sen tavallisten ihmisten kuvakokoelma on
+hämmästyttävän likeistä sukua kelttiläisille ihmistyypeille. Nämä
+kansat ovat kuin kaksi veljestä, jotka ovat kehittyneet eri nopeasti,
+toinen nopeammin senvuoksi, että on joutunut suotuisampaan ilmanalaan
+ja tullut kosketuksiin valveutuneempien ja sivistyneempien kansojen
+kanssa, sillävälin kun toinen on saanut pysyä kylmemmissä ja karummissa
+seuduissa hitaammat kansanrodut ympärillään.
+
+Vercingetorix, joka tunsi kansansa, oli kyllin viisas välttääkseen
+taistelua. Hänen sodankäyntitapansa oli sen sijaan oman maan
+hävittämistä ja kaupunkien polttamista tarkoituksena näännyttää
+vihollinen nälkään, samalla kuin gallialaisen ritariston oivallinen
+ratsuväki hyökkäili roomalaisten niskaan näiden ollessa muonan- ja
+rehunhankintaretkillä. Muutoin Vercingetorix kokosi sotavoimansa
+muutamiin harvoihin, erittäin lujasti linnoitettuihin kaupunkeihin.
+Näiden ympärille keskittyi taistelu hänen ja Cæsarin välillä.
+Taistelusta tuli ankara, ja pitkän aikaa voitto kallistui gallialaisten
+puolelle. _Alēsian_ luona, aivan Gallian sydämessä, riehui viisi päivää
+valtaisa taistelu, joka ratkaisi Gallian kohtalon. Voitto jäi lopulta
+roomalaisille. Kun Vercingetorix huomasi, että kaikki toivo oli mennyt,
+hän kutsui koolle gallialaisten ylhäisimmät miehet ja ehdotti, että
+nämä luovuttaisivat hänet roomalaisille, jotta siten säästettäisiin
+toisten elämä. Silloin ryhdyttiin neuvotteluihin Cæsarin kanssa.
+Hän vaati, että gallialaiset luovuttaisivat aseensa ja johtajansa.
+Gallialaiset hyväksyivät silloin päällikkönsä jalomielisen tarjouksen
+uhrautua kansansa puolesta.
+
+Ylväänä kuin nuori jumala Vercingetorix ratsasti kalleimmissa
+sotavarusteissaan roomalaisten leiriin kohtaamaan kohtaloaan. »Ne
+roomalaiset, jotka olivat Cæsarin ympärillä, vapisivat hetkisen ihailun
+väristyksestä, melkeinpä pelosta, kun he näkivät sen miehen ratsastavan
+heitä kohti, joka niin usein oli saanut heidät vapisemaan henkensä
+puolesta» — näillä sanoilla kuvailee ranskalainen historioitsija
+Jullian tätä erikoista historiallista hetkeä. »Vercingetorixin
+vaikuttava olemus ja hänen kullasta ja hopeasta loistava, komea
+vartalonsa näytti heistä yli-inhimilliseltä, kunnioitusta vaativalta
+kuin muinaisajan sankari, kuten Decius, kun hän vihkiytyi manalan
+jumalille pelastaakseen legioonansa ja senjälkeen syöksyi
+vihollisparven keskelle.»
+
+Kun nuori sankari oli tullut Cæsarin parvekkeen luo, hän jätti
+voittajalle hevosensa ja aseensa sanoen: »Ota vastaan nämä, sinä
+sankareista urhoollisin! Urhean miehen olet sinä voittanut.» Sitten
+istuutui hän vaieten Cæsarin jalkojen juureen.
+
+Tämä tapahtui vuonna 52 e.Kr. Viisi vuotta Vercingetorixia pidettiin
+vankina Roomassa odottamassa hetkeä, jolloin hän lopuksi sai koristaa
+Cæsarin triumfia. Sen jälkeen hänet roomalaisnimen ikuiseksi häpeäksi
+mestattiin maankavaltajana. Näin traagillisen lopun sai kelttiläisten
+suurin mies, heidän »viimeinen ritarinsa». Mutta kuinka kuohuttava tämä
+julmuus olikin — tarkoituksettomaksi sitä ei kuitenkaan voi sanoa.
+Sillä olihan Vercingetorix roomalaisille vaarallisempi kuin kukaan
+muu ihminen. Häntä Rooma sai pelätä uutena Hannibalina, joka voi
+ratkaisevalla hetkellä vielä kerran sytyttää kapinaliekin Galliassa ja
+tuhota Cæsarin elämäntyön.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vercingetorix oli ollut kelttiläisten vastarinnan sieluna; yhdistävää
+voimaa ei ollut enää olemassa. Seuraavan vuoden kuluessa Cæsar mursi
+viimeisenkin vastarinnan Galliassa. Vapaustaistelijain viimeisessä
+linnassa hän rankaisi kaikkia puolustajia muille varoitukseksi
+hakkauttamalla heiltä poikki oikean käden ja lähettämällä heidät tässä
+kunnossa kotiin.
+
+Kahdeksanvuotisen taistelun jälkeen Gallia oli pakotettu
+kuuliaisuuteen. Siellä pantiin voimaan roomalainen hallinto, ja
+kiitos Cæsarin lempeän voitettujen kohtelun koko maa oli pian
+roomalaistutettu. Rooman kieli, tavat ja lait voittivat yhä enemmän
+ja enemmän jalansijaa. Vaikka kyllähän se kieli, jota gallialaiset
+mongersivat, oli useinkin kauheata lampaanlatinaa.
+
+Kun Cæsar palasi Cisalpiiniseen Galliaan, tervehdittiin kaikkialla
+riemuiten kelttiläisten kukistajaa. Cæsar oli laajentanut Rooman
+valtakuntaa alueella, joka oli kaksi kertaa niin suuri kuin Italia, ja
+oli lisännyt Rooman väkilukua 5 miljoonalla ihmisellä eli melkein yhtä
+suurella lukumäärällä, kuin mitä Italian oma silloinen väestö oli.
+
+Cæsarin Galliassa suorittaman työn maailmanhistoriallinen merkitys
+ei ole niinkään paljon itsessään Gallian valloituksessa kuin siinä,
+että hän loi suojamuurin maahan tunkeutuvia germaanilaisjoukkoja
+vastaan. Ellei hänen voimakasta käsivarttaan olisi ollut olemassa,
+vaan Rooman maailmanvallan kohtaloiden ratkaisu olisi ollut heikon
+senaatinhallituksen käsissä, ei olisi, kuten Mommsen sanoo,
+epäilystäkään siitä, että n.s. _kansainvaellus olisi tapahtunut
+neljä vuosisataa aikaisemmin kuin se tapahtui_, siis ennenkuin
+roomalais-helleeniläinen sivistys oli ennättänyt vielä juurtua Galliaan,
+Espanjaan ja Tonavan rantamille. Valtiollisesti pirstoutuneet ja
+epävakaiset gallialaiset eivät olisi omin voimin kyenneet patoamaan
+germaanilaiskansojen tulvaa. Siihen kykeni vain Cæsarin tapainen
+voimamies. Hän on tässä suhteessa Mariuksen perillinen. Kiitos
+Cæsarin roomalaiset saivat aikaa sivistää myöskin Länsimaat, kuten
+kreikkalaiset olivat helleenistäneet Idän. Samoinkuin Aleksanteri
+ei ainoastaan perustanut Itään suurta kuningaskuntaa, vaan vei
+myöskin hellenismin Aasiaan, samoin ei Cæsar Galliassa ainoastaan
+valloittanut roomalaisille valtavan suurta provinssia, vaan laski
+myöskin perustuksen nykyisen Ranskan ja Belgian kehittymiselle
+romaanilaisiksi maiksi. Siinä määrin Gallia ajan oloon roomalaistui,
+että se vielä tänäpäivänäkin on roomalaisen sivistyksen emämaa. Uusi
+— keski- ja pohjoiseurooppalaisten kansojen — maailma joutui Cæsarin
+gallialaissotaretken suoranaisena seuraamuksena välimerenkansojen
+kulttuuripiiriin.
+
+Jos sitävastoin Ariovistus — historian ensimmäinen germaanilaisverta
+oleva sotapäällikkö ja valtiomies — olisi onnistunut aikeissaan,
+niin olisi, Mommsen jatkaa, »meidän sivistyksemme tuskin muodostunut
+läheisemmäksi kreikkalais-roomalaiselle kuin assyrialaiselle
+tai intialaiselle sivistykselle. Että silta johtaa Hellaan ja
+Rooman muinaisesta kukoistuksesta uuden ajan maailmanhistorian
+ylvääseen rakennukseen, että Länsi-Eurooppa on romaanilainen ja
+että germaanilainen Eurooppa on päässyt osalliseksi klassillisesta
+sivistyksestä, että Themistokleen ja Scipion nimillä on meidän
+korvissamme toinen kaiku kuin Salmanassarin[43] ja Asokan[44]
+nimillä, ettei Homeroksella ja Sophokleella ole kuten Vedalla[45] ja
+Kalidasalla[46] vetovoimaa vain kirjallisuushistorian botanisteihin,
+vaan että ne kukkivat meidän omissa puutarhoissamme, se on Cæsarin
+ansio.»
+
+Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
+
+Gaius Julius Cæsar, Gallian sota, Gunnar Ranckenin suomennos.
+
+T. Rice Holmes, Cæsar's Conquest of Gaul.
+
+T. Rice Holmes, Ancient Britain and the invasion of Julius Cæsar.
+
+Camille Jullian, Histoire de la Gaule: nid. I—III.
+
+Napoleon (III), Histoire de Jules César.
+
+Camille Jullian, Vercingetorix.
+
+Tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+G. Veith, Geschichte der Feldzüge C. Julius Cäsars: 2 nid.
+
+W. Rústow, Heerwesen und Kriegführung C. Julius Cäsars. Franz de
+Champigny, Les Césars.
+
+James Anthony Froude, Cæsar. A sketch.
+
+Matthias Gelzer, Cæsar und Augustus (Marcks und Müller, Meister der
+Politik).
+
+Alfred Klotz, Cäsarstudien.
+
+Adolf von Mess, Cæsar.
+
+E.C. Sihler, C. Julius Caesar.
+
+Eugène Stoffel, Histoire de Jules César: 2 nid.
+
+Georg Veith, Cäsar.
+
+E.O. Almqvist, C. Julius Caesar.
+
+Georg Brandes, Gajus Julius Caesar. Tanskasta suomentanut Jaakko
+Tuomikoski. 2 nid.
+
+Johannes Kromayer und Georg Veith, Heerwesen und Kriegführung der
+Griechen und Römer.
+
+Lars Tingsten, Huvuddragen av forntidens krigskonst.
+
+Sveton,[47] Kejsarbiografier, udgivne af Selskabet til historiske
+Kildeskrifters Overstettelse, København.
+
+
+
+
+
+
+TOINEN KANSALAISSOTA.
+
+
+
+
+CRASSUKSEN KUOLEMA.
+
+
+Vuonna 56 optimaatit tahtoivat riistää Cæsarilta hänen päällikkyytensä
+Galliassa. Cæsar huomasi myöskin, ettei Pompeius ollut oikein
+luotettava. Mihin hintaan hyvänsä Cæsar tahtoi estää, ettei Ciceron
+onnistuisi taivuttaa hänen vävyänsä siirtymään senaatin puolueen
+puolelle. Pyytämällä Pompeiusta ja Crassusta kohtaukseen kanssansa
+Cæsarin onnistuikin paikkailla hajoamaisillaan oleva triumviraatti.
+Kolme mahtimiestä sopi valtakunnan tärkeimpien provinssien
+keskinäisestä jaosta viideksi vuodeksi eteenpäin. Cæsar sai pitää
+edelleen Gallian, Pompeius sai Espanjan ja Crassus Syyrian. Täten tuli
+rikkaimmasta triumviristä Cæsarin luotettava tuki. Hän oli nyt saanut
+mellastuskentän tyydyttääkseen rajatonta voitonhimoaan, joka oli tullut
+tuon kuusikymmenvuotiaan miehen toiseksi luonnoksi.
+
+Syyria parka! Crassus ei jättänyt mitään koskematta, minne vain
+tuli. Hän ei edes empinyt ryöstää Jerusalemin temppelistä ja muista
+pyhätöistä niiden aarteita. Päiväkaudet hän voi istua ja punnita vain
+kultaa.
+
+Mutta kuinka mittaamaton Crassuksen kullanjano olikin, niin oli
+hänen sielussaan tilaa kunnianhimonkin demonille. Nähtyään jo kauan
+kuningaskruunun viittovan luokseen hän huomasi nyt joutuneensa varjoon
+ensin Pompeiuksen ja sitten Cæsarin takia. Ja tämän oli aiheuttanut
+sama Cæsar, joka oli kerran ollut niin rutivelkainen, että kun hänen
+piti matkustaa provinssiinsa Espanjaan, hänen velkojansa tahtoivat
+väkisin pidättää hänet Roomassa pelosta, että hän jättäisi velkansa
+maksamatta. Jollei Crassus sillä kertaa olisi ystävällisyydessään
+mennyt hänen puolestaan takaukseen, hän ei koskaan olisi päässyt
+matkaan eikä kenties koskaan voinut päästä velattomaksi. Monta kertaa
+jälkeenpäin rikas Crassus varmaankin arveli, että olisi ollut paljon
+parempi, jos hän ei olisi esiintynyt nuoren tuhlarin pelastajana.
+
+Mutta koska tehtyä ei voinut saada tekemättömäksi, täytti hänet
+paljon käytännöllisempi ajatus koettaa itse hankkia sotaista kunniaa,
+jota molemmilla toisilla triumvireillä, hänen liittolaisillaan ja
+kilpailijoillaan oli yllin kyllin. Sopivaksi keinoksi tähän hän arveli
+sotaretken _parthialaisia_ vastaan, joista Pompeiuksen Aasiassa
+suorittamain valloitusten jälkeen oli tullut Rooman itäisiä naapureita.
+Parthialaiset olivat persialaissukuista kansaa, joka kaksi vuosisataa
+aikaisemmin oli irroittautunut seleukidien valtakunnasta. Heidän
+valtakuntansa oli ajan kuluessa suuresti laajentunut ja ulottui nyt
+Eufratista lännessä aina Indukseen asti idässä ja rajoittui pohjoisessa
+Oksus-virtaan. Parthialaiset olivat voimakasta soturikansaa. Erittäin
+pelättyjä olivat heidän ratsastavat jousimiehensä. Juuri kun he
+syöksyivät pois täydessä paossa — kuten näytti —, he voivat lähettää
+vainoojiansa vastaan nuolikuuron, jonka he lennättivät taaksensa.
+Eivätkä he erehtyneet juuri koskaan maalistaan. Sotaan he ottivat
+mukaansa kaikki hevosensa, niin että he aina voivat karauttaa esiin
+täyttä laukkaa levänneillä hevosilla. Senvuoksi oli mahdotonta päästä
+heitä pakoon, kun he ajoivat takaa, tai saavuttaa heitä, kun he
+pakenivat. Kun he olivat ampuneet viinensä tyhjiksi, sanotaan heidän
+hakeneen uudet varastot aseita kameelien kuormista, jotka seurasivat
+sotajoukko-osastoja.
+
+Tällaisen vastustajan voittaminen pitäisi olla vähintään yhtä
+kunniakasta kuin gallialaisten kukistaminen, Crassus ajatteli,
+kun hän suuren roomalaisen armeijan kanssa meni Eufratin yli. Hän
+hekumoi ajatellessaan parthialaisten valtakunnan ryöstämistä, vieläpä
+Intiankin, vaikka roomalaisilla ei totta tosiaan ollut lainkaan
+kostovelkaa kummallekaan maalle. Pelkkä kunnianhimo ja ahneus sai
+miljoonikon ryhtymään tähän sotaan.
+
+Mutta uusi Aleksanteri alkoi ajatella asioita toisin, kun hän tuli
+todellisuuden kanssa tekemisiin. Roomalaisten kulku pohjoisen
+Mesopotamian erämaitten halki muodostui hyvin vaivalloiseksi. Päivä
+päivän jälkeen kului näkemättä jälkeäkään vihollisesta. Niin pitkälle
+kuin silmä kantoi, näkyi vain loppumatonta erämaata.
+
+Mutta eräänä päivänä, kun oli ehditty _Carrhæn_ kaupungin lähelle,
+vihollisen ratsuosastoja ilmestyy äkkiä Crassuksen etujoukon
+ympärille, jota komensi aikaisemmin Cæsarin alaisena Galliassa
+kunnostautunut ylipäällikön poika Publius Crassus. Keskipäivänauringon
+säteet heijastelivat parthialaisten kypäristä ja panssareista. Pian
+viuhuivat heidän nuolensa sakeina kuuroina roomalaisten rivejä kohti.
+Pieni joukko hakataan maahan melkein viimeiseen mieheen asti. Nuori
+Crassus itse ja kaikki hänen päällikkönsä poikkeuksetta surmaavat
+itsensä välttääkseen joutumasta elävinä vihollisen käsiin. Riemuiten
+parthialaiset näyttävät tangon nenässä hänen irtihakattua päätänsä
+onnettomalle isälle.
+
+Sen jälkeen alkaa samanlainen ankara hyökkäys roomalaisten päävoiman
+kimppuun, kunnes yöpimeä tekee lopun kauheasta murhaamisesta. Näin
+onnettomasti ei olisi käynyt, jos Crassus ei olisi erehtynyt ottaessaan
+mukaansa liian vähän ratsuväkeä. Jalkasotilaat olivat nimittäin liian
+raskasliikkeisiä pitääkseen nopeita parthialaisia soveliaan välimatkan
+päässä.
+
+Epätoivoissaan Crassus koettaa nyt ylvään armeijansa jäännösten
+kanssa pelastautua Armeenian vuoristoihin, mutta joukkojen kuri
+on täydellisesti höltynyt, ja ne melkein pakottavat päällikkönsä
+neuvotteluihin vihollisen kanssa. Pahaa aavistaen tämä ratsastaa
+vain muutamien harvojen miesten seurassa kohtaamaan vihollisen
+ylipäällikköä. Mutta tuskin parthialaiset ovat saaneet Crassuksen
+valtoihinsa, kun he jo ympäröivät ja hakkaavat hänet ja hänen
+seuralaisensa maahan. Ja sitten tulee Crassuksen sotilasten vuoro
+jakaa vanhan sotapäällikkönsä kohtalo tai joutua parthialaisten
+vangiksi. Kovasti he saavat kärsiä johtajansa määrättömästä saaliin- ja
+»kunnian»himosta.
+
+Crassuksen irtihakattu pää viedään parthialaisten kuninkaalle, jonka
+sanotaan kaataneen sulaa kultaa kuolleen suuhun sanoen: »Sammuta nyt
+kullanjanosi!»
+
+Carrhæn luona vuonna 53 e.Kr. Itä ensimmäisen kerran Persian
+suurkuninkaan ajoista lähtien sai voiton Länsimaista. Rooman arvo oli
+kärsinyt Idässä arveluttavan vaurion, ja juuri sillä hetkellä, jolloin
+kansalaissota oli puhkeamaisillaan Roomassa. Tosin Crassuksen kelpo
+alipäällikön _Cassiuksen_ onnistui säilyttää Syyria roomalaisille,
+mutta ajatuksista laajentaa Rooman aluetta Eufrat-rajan toiselle puolen
+täytyi luopua.
+
+
+
+
+TRIUMVIRAATIN PURKAUTUMINEN.
+
+
+Sillä aikaa kuin Cæsar taisteli Galliassa ja Crassus Aasiassa, Pompeius
+pysyi Roomassa. Täällä olosuhteet kehittyivät nyt täydelliseen
+anarkiaan. »Tosin triumviraatti hallitsi vielä maailman kohtaloita,
+mutta ei Rooman katuja», käyttääksemme Mommsenin sattuvaa paradoksia
+olosuhteita luonnehtiessaan. »Elettiin interregnumin aikaa rikkoutuneen
+ylimystöhallituksen ja lähestyvän sotilasdiktatuurin välillä.
+Tiheämmiksi ja tiheämmiksi kerääntyivät pilvet, jotka ennustivat
+rajuilmaa. Vielä ne eivät olleet purkautuneet, mutta yksityiset
+ukkosenjyrähdykset kiersivät jo tukahduttavassa, painostavassa ilmassa.»
+
+Kaikki, jotka antoivat arvoa lainmukaiselle vapaudelle ja
+järjestykselle, olivat kyllästyneet tällaiseen asiaintilaan, mutta
+roskaväellä — »ylhäissukuisella» yhtähyvin kuin »alhaissukuisellakin»
+— ei ollut koskaan ollut iloisempia päiviä, ei koskaan hauskempaa
+temmellyspaikkaa. Ja kaduilla ja toreilla komeili »suuria miehiä»
+laumoittain, suuria miehiä surkuteltavan pienin mittasuhtein.
+»Demagogiasta tuli», Mommsen jatkaa, oikea ammatti, eikä siltä
+suinkaan puuttunut asianmukaisia tunnusmerkkejä: nukkavieru viitta,
+pörröinen parta, pitkät, liehuvat hiukset, heleä ääni. Kreikkalaiset
+ja juutalaiset, vapautetut ja orjat, olivat säännöllisimmät julkisissa
+kokouksissa kävijät ja myös kovaäänisimmät kirkujat. Mutta varsinaisia
+hetken herroja olivat ylhäisten seikkailijani värväämät ja ylläpitämät
+asestetut joukot, gladiaattoreista ja orjista kootut anarkian
+pataljoonat, jotka osasivat tappelemisen taidon.» Ja kun tällaisilta
+herroilta loppuivat rahat, niin etteivät he enää voineet maksaa palkkaa
+joukoilleen, heitä ei ujostuttanut tarjota niitä kaupaksi. Niin teki
+esimerkiksi eräs Clodiuksen puoluelainen, ja roistot osti sattumalta —
+Clodiuksen kiivain vastustaja, muutoin mies, joka voi hyvin lyödä kättä
+häpeämättömälle vastustajalleen.
+
+»Jokainen puoluepukari harjoitti politiikkaa omin päin. Mieluimmin
+nämä joukkueet taistelivat vapauden lipun alla, mutta itse asiassa
+ne eivät olleet demokraattisia enemmän kuin ylimysmielisiäkään. Vain
+siinä suhteessa näillä roistopäälliköillä oli pysyvä väri, että he
+aina yhtä kiivaasti vainosivat henkilökohtaisia vihamiehiään, kuten
+Clodius Ciceroa. — Voi aivan yhtä hyvin koettaa nuoteilla merkitä
+kissamusiikkia kuin kirjoittaa tämän poliittisen hiidenkirnun
+historiaa. Mitä muutoin hyödyttäisikään luetella kaikkia keskellä
+maailmankaupunkia suoritettuja tekoja, kotirauhan rikkomisia,
+murhapolttoja ja muita ryövärielämänkohtauksia taikka laskea, kuinka
+usein koko asteikko käytiin läpi alkaen rähinästä ja vihellyksistä ja
+kehittyen sylkemiseen ja potkimiseen, kivittämiseen ja miekaniskuihin
+asti?»
+
+Mutta mitä Pompeius teki? Hän istui toimettomana katselijana — siinä
+määrin passiivisena, että Clodius voi viikkomäärin pitää häntä
+piiritettynä hänen omassa talossaan. Kun Pompeiuksen piti pitää
+puhe Clodiusta vastaan kansankokouksessa, niin demagogin joukkue
+järjesti silloin niin valtavan rähinän ja hukutti puhujan sellaiseen
+parjaustulvaan, että hänen äänensä hukkui meluun. Mutta nyt kuten
+aina imperaattorin ohjeena oli olla ryhtymättä mihinkään, ennenkuin
+senaatti antaisi sen hänelle toimeksi. Luultavasti hän tahtoi tällä
+tavoin pakottaa senaatin antamaan hänelle erikoiset valtuudet itse
+pääkaupungissa. Mutta passiivisen käytöksensä takia hän joutui monen
+silmissä tragikoomilliseksi henkilöksi. Kiitolliseksi pila-aiheeksi
+tuli sotasankari, joka uskottoman vaimonsa tilalle otti aviovaimokseen
+— viettelijän tyttären.
+
+Kuitenkin on antiikin kirjallisuudessakin viittauksia siitä, että
+Pompeiukselle, entiselle Välimeren ja Aasian hallitsijalle Iulian
+lempi oli siinä määrin riittänyt, että hän näinä vuosina välitti viis
+kaikesta muusta.
+
+Pääosaa Rooman suuressa konnateatterissa näytteli Clodius. Hän suojeli
+kaikkea vintiömäisyyttä, kaikkea, mikä kuuluu roistonolemukseen,
+kaikkea senlaatuista »vapautta ja tasa-arvoisuutta», joka oli
+yhteiskunnan pohjakerroksille tullut niin rakkaaksi. Lopuksi kuitenkin
+hänen elämänsä päättyi tavalla, joka parhaiten soveltui tälle
+kujien urhealle Akhilleukselle: hänet lyötiin kuoliaaksi eräässä
+maantietappelussa. Kaupungin huonoin roskaväki, joka hänessä suri
+suojelijaansa, vei hänen ruumiinsa Forumille ja asetti sen nähtäväksi
+puhujakorokkeelle. Sittenkuin siellä oli pidetty koko joukko
+kiihoituspuheita, kannettiin ruumis sen tiensä kuuriaan, vihatun
+senaatin Forumin varrella olevaan kokoushuoneeseen, joka vallattiin,
+minkä jälkeen penkeistä, pöydistä ja asiakirjapapereista tehtiin
+ruumisrovio kuolleelle. Koko rakennus ja useita ympärillä olevia taloja
+paloi tällöin poroksi. Tämä oli jo liikaa Pompeiuksellekin. Hänen
+täytyi ryhtyä aseellisin voimin lopettamaan hurjasteluja, mutta hän
+teki sen kuitenkin vasta sitten, kun senaatti oli muodollisesti antanut
+hänen tehtäväkseen sotajoukoilla suojella pääkaupunkia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samalla aikaa, jolloin Pompeius käyttäytyi näin vähän kunniakkaalla
+tavalla valtakunnan pääkaupungissa, hän oli kasvavalla kateudella
+seurannut appensa menestystä Galliassa. Cæsarista, entisestä
+velttiöstä, oli tullut armeijan epäjumala, ja koko kansa tervehti
+häntä päivän sankarina. Pompeius oli myöskin huomannut, kuinka hänen
+liittoveljensä ymmärsi aineellisestikin lujittaa kansansuosiotaan.
+Galliasta virtasi hänen kultansa Roomaan. Mutta runsaasti sitä
+tarvittiinkin. Eräs konsuli lienee kerran saanut 40 miljoonaa markkaa
+maksuksi vaikenemisestaan, eräs kansantribuuni 70 miljoonaa siitä,
+että hän puhuisi. Muutoin Cæsarin asiamiehet jakelivat kultaa suurelle
+joukolle ihmisiä, joiden kiitollisuudenvelka voi olla hyvä ottaa
+laskuihin. Tätä kaikkea Pompeiuksen ei ollut hauska todeta.
+
+Mutta sukulaisuusside apen ja vävyn välillä? Se oli katkennut Iulian
+kuoleman kautta.[48] Crassuksen kuolema katkaisi poliittisenkin siteen
+jäljelle jääneiden triumvirien väliltä. Crassus oli ollut vaa'an
+kielenä. Niin kauan kuin hän eli, Pompeius ei ollut uskaltanut päästää
+välejä jännittymään äärimmäisyyksiin, koska hän pelkäsi, että rikas
+mies silloin menisi Cæsarin puolelle vanhaa kilpailijaansa vastaan.
+Crassuksen kuolema oli senvuoksi ankara isku Cæsarille. Triumviraatti
+oli tosiasiallisesti hajonnut, ja Pompeiuksella oli nyt mielestään
+vapaat kädet. Oli rajoitettava Cæsarin vallanhimoa, joka ilmeni
+valtiosäännönvastaisissa suunnitelmissa päästä konsuliksi vuodeksi 48,
+mutta kuitenkin pysyä Gallian maaherranvirassa.
+
+Voidakseen pitää puoliaan onnellisempaa kilpailijaansa vastaan.
+Pompeius tarvitsi kuitenkin virallista, joskin ruostunutta
+hallituskoneistoa käytettäväkseen. Siinä hän onnistuikin muuttamalla
+jälleen karvaansa ja menemällä senaatinpuolueen puolelle. Sillä
+kansanpuolueelta hänellä ei ollut enää mitään toivottavaa. Siinä
+puolueessa oli Cæsarin kotiutumista odoteltaessa johto siirtynyt
+Clodiuksen tapaisille henkilöille.
+
+Ei auttanut, vaikka Pompeius kuinka koetti pitää kansanjoukkoa
+hyvällä tuulella näytelmillä ja muilla julkisilla huveilla. Cæsar
+voitti hänet tässäkin suhteessa. Mutta senaatin avulla Pompeius
+toivoi voivansa vastustaa Cæsaria. Samaa senaattikin toivoi.
+Tosin ei optimaattipiireissä nytkään oltu erityisen ihastuneita
+Pompeiukseen, mutta kun oli kysymyksessä tasavallan olemassaololle
+niin vaarallinen mies kuin Cæsar, autettiin mielellään vaarattomampaa
+miestä. Pompeius oli nimittäin antanut niin useita todisteita
+poliittisesta kyvyttömyydestään, että ei voinut olla vaikeata selvitä
+hänestä, niin pian kuin oli voitettu peli Gallian voittajan kanssa.
+Ja jollei vastoin oletusta olisi onnistuttu toista kertaa sysäämään
+Pompeiusta syrjään, niin tasavallalla oli ainakin se lohdutus, että
+tämän miehen kunnianhimo oli paljon suuremmassa määrässä halua saada
+_kunnianosoituksia_, kuin itse valtaa ja kunniaa. Hänet voi pahimmassa
+tapauksessa palkita komeilla kiitospuheilla ja komeilta kalskahtavilla
+arvonimillä, laakeriseppeleellä ja koreaksi kirjaillulla togalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pyyntöönsä saada hakea konsulinvirkaa Cæsar sai senaatilta vastaukseksi
+vaatimuksen saapua yksityishenkilönä Roomaan. Tarkoituksena oli siinä
+tapauksessa antaa Gallian maaherranvirka jollekin hänen katkerimmista
+vihamiehistään.
+
+Jos Cæsar olisi ollut lauhkea lammas, hän olisi totellut senaatin
+käskyä, päästänyt sotilaansa hajalle — ja jättäytynyt kokemaan
+Gracchusten kohtalon. Mutta Cæsarpa ei ollutkaan lammas. Hän ei aikonut
+antautua saman nolon kohtalon alaiseksi kuin Pompeius merirosvo- ja
+Mithradates-voittojensa jälkeen. Hän ei aikonut erota armeijastaan,
+joka oli hänelle henkilökohtaisesti uskollinen, joka sokeasti seurasi
+päällikkönsä pienintäkin viittausta. Kun hänen vastustajansa koettivat
+voittaa puolelleen hänen vanhoja centurioitaan ja pyysivät näitä
+etusijassa ajattelemaan valtion etua, nämä vastasivat: »Hylkäisimmekö
+päällikkömme, joka on meidät ylentänyt? Tarttuisimmeko aseisiin sitä
+sotajoukkoa vastaan, jossa olemme palvelleet ja jonka kanssa olemme
+voittaneet kolmenkymmenenkuuden vuoden aikana? Ei koskaan.» Nämä
+miehet eivät olleet enää kansalaisia — he olivat yksinomaan sotilaita.
+Vuosikymmeniä kestäneen aseellisia urotöitä vaatineen elämän jälkeen
+heitä ei miellyttänyt porvarillinen elämä.
+
+Kun Cæsar tuli Rubicolle, hänen provinssinsa ja varsinaisen Italian
+rajavirralle[49], hän huudahti: »Arpa on heitetty»[50] ja kulki joen
+yli vuonna 49 e.Kr.[51] Kansalaissodan tulisoihtu oli taas sytytetty.
+
+Voiko olla epäilystä siitä, millä puolella oli etevämmyys tässä
+voimainmittelyssä: meren imperaattorin ja Aasian voittajan vaiko sen
+puolella, joka oli voittanut vain kelttiläiset barbaarit? Vastaus olisi
+ollut selvä, jos vastustajat olisivat itse olleet tasavertaiset. Mutta
+nyt oli asianlaita niin, että toinen oli nero, toinen vain tavallinen
+keskimitan mies.
+
+
+
+
+CÆSAR VOITTAA IDÄSSÄ JA LÄNNESSÄ.
+
+
+Cæsar oli vain viikon marssin päässä Roomasta. Kuten ateenalaiset
+seisoivat hartaasti kuunnellen kansanpuhujiaan, silloin kuin Makedonian
+Philippos kulki läpi Thermopylain solan, samoin piti Rooman senaatti
+vielä vain kiistelykokouksia, kun Cæsar jo kulki yli Rubicon.
+Pompeius oli koko ajan ollut niin varma vanhoista veteraaneistaan,
+että hän oli vannonut senaatissa: »Minun tarvitsee vain polkea maahan
+jalallani ja armeijat kasvavat maasta.» Mutta Cæsar oli hänelle
+liian nopeatuumainen. »Pompeiuksella oli», kuten hieno norjalainen
+antiikintuntija Eitrem sanoo, »ylen vaikeata pujotteleutuminen
+salaisen politiikan labyrinteissä, mutta Cæsar ui kuin kala kaikissa
+poliittisissa virranvaihteluissa.» Ja kun Pompeiuksen joukot oli
+parahiksi saatu kutsutuiksi kokoon, ne menivät joukoittain Cæsarin
+puolelle. Gallian voittajalla oli ratkaiseva yliote kansansuosionsa
+perusteella. Se ei riippunut vain siitä, että hän esiintyi
+kansanvaltaisten periaatteiden puolesta, vaan yhtä paljon samalla
+kertaa etevän ja kansanomaisen henkilöllisyytensä viehätysvoimasta.
+Hänen lempeytensä ja ystävällisyytensä kansaa kohtaan ilmeni sitäkin
+miellyttävämpänä, kun sillä oli vastakohtanaan vihatun ylimystön
+ylimielisyys ja häikäilemättömyys.
+
+Kun Cæsar lähestyi Roomaa, täytyi Pompeiuksen ja isoisinten
+senaattorien päätä pahkaa jättää kaupunki.
+
+Kansalaissodan ensimmäisiltä kuukausilta on meille säilynyt
+muutamia draaman päähenkilöiden kirjeiden jäljennöksiä. Ne luovat
+mielenkiintoista valaistusta kummallakin puolen vallitsevaan mielialaan
+ja toimiviin henkilöihin tänä kuumeisen kiihkon aikana. Jäljennöksistä
+saamme kiittää Ciceroa. Hän on lähettänyt ne kirjeidensä mukana Roomaan
+ystävälleen Atticukselle pysytellessään itse poissa levottomasta
+pääkaupungista Roomasta etelään omistamallansa maatilalla. Hän toivoi
+nimittäin tällä tavoin voivansa saada aikaan rauhan Pompeiuksen ja
+Cæsarin kesken.
+
+Kun Pompeius jätti Rooman, hän aikoi koota sotavoimansa Apuliaan.
+Mutta se kävi hitaasti. Erittäinkin hänen lähin alipäällikkönsä
+Lucius Domitius, sai yhä uudistuvia kehoituksia jättää Abruzzit ja
+puolustamansa Corfiniumin kaupungin[52] ja liittyä pääarmeijaan. Näin
+sotapäällikkö kirjoittaa hänelle: »Minua kummastuttaa suuresti, että
+sinä et kirjoita minulle ja että minä saan ilmoituksen asioista, jotka
+koskevat valtiota, nopeammin muilta kuin sinulta itseltäsi. Niin
+kauan kuin meidän sotavoimamme ovat hajallaan, emme voi vertaillakaan
+itseämme vastustajaamme. Jos me sitävastoin saamme joukkomme kootuiksi,
+minä toivon, että me voimme sekä pelastaa valtion että toimia kaikkien
+hyväksi. Minä en sentähden ymmärrä, minkä vuoksi sinä et jo ole
+jättänyt Corfiniumia ja tullut minun luokseni. Kuta enemmän vihollinen
+on alkanut lähestyä, sitä nopeammin sinun olisi pitänyt koettaa yhtyä
+minuun, ennenkuin Cæsar sulkee tiet meidän väliltämme. Sentähden
+minä vaadin ja kehoitan sinua taas ja taas uudestaan siihen, jota
+minä alituisesti olen pyytänyt sinulta aikaisemmissa kirjeissäni,
+nimittäin, että sinä koettaisit mahdollisimman pian tulla tänne.
+Mutta jos muut henkilöt pidättävät sinua siellä suojelemassa heidän
+tiluksiaan hävitykseltä[53], on kuitenkin minun kohtuullista vaatia,
+että sinä lähetät minulle ainakin ne kohortit, jotka ovat tulleet
+Picenumista ja Camerinumista ja luopuneet siellä olevien omaisuuksiensa
+puolustamisesta.
+
+Pari päivää myöhemmin uusi kirje, joka todistaa, että Pompeiuksen
+pelko vastaisiin tapahtumiin nähden oli kasvanut! »Voidaksemme pysyä
+edelleen Italiassa» — hän kirjoittaa — »täytyy meillä olla joko niin
+vahva armeija, että voimme olla varmat siitä, että kykenemme ajamaan
+vihollisen takaisin, tahi meidän täytyy miehittää sellaiset paikat,
+että me niistä käsin voimme lyödä takaisin kaikki hyökkäykset. Mutta
+nykyisin ei ole kumpainenkaan mahdollista, sillä Cæsar on vallannut
+suuren osan Italiaa, ja se armeija, joka meillä on täällä, ei ole niin
+suuri eikä niin voimakas kuin hänen. Ja seuraavana päivänä on sävy
+vielä toivottomampi. »Täällä olevien legioonain hyvään tahtoon minulla
+ei ole niin paljon luottamusta, että minä uskaltaisin niiden kanssa
+ryhtyä taisteluun, josta koko valtion menestys riippuu.» Odotettavissa
+olevat apujoukot olivat äskettäin muodostettuja joukko-osastoja. »Sinä
+tiedät kyllä parhaiten itse», sotapäällikkö jatkaa, »kuinka paljon
+suunnilleen voi odottaa veteraanilegioonia vastaan miehiltä, jotka
+eivät edes tunne toisiaan.»
+
+Mutta Domitius kieltäytyi itsepäisesti yhtymästä ylipäällikköön. Kuria
+sekin! Seuraus oli, että Cæsar ympäröi Corfiniumin ja siellä olevat
+12 000 miestä ja kaupunki antautui. Mutta kaikille voitetuille hän
+lahjoitti vapauden. Ja sotilaista hän otti palvelukseensa kaikki,
+jotka halusivat. Hänen lempeytensä herätti suunnatonta huomiota ja
+tuli pian puheenparreksi. Hän kirjoittaakin itse kuukautta myöhemmin
+marssiessaan Brundisiumiin eräälle uskolliselle apulaiselleen Roomaan:
+»Neuvosi lempeyteen ja sovinnollisuuteen minä otan mielelläni vastaan,
+sitäkin mieluummin, kun itsekin olin lujasti päättänyt esiintyä niin
+sääliväisesti kuin mahdollista, ja tehdä kaikki, mitä tehdä voitiin,
+sopiakseni Pompeiuksen kanssa. Koettakaamme, voimmeko tällä tavalla
+voittaa kaikkien myötätunnon ja varmistautua pysyväisemmästä voitosta!
+Sillä julmuuksillahan toiset[54] eivät ole voineet muuta kuin tehdä
+itsensä vihatuiksi eivätkä ole kyenneet tekemään voittoaan kestäväksi,
+jos emme ota lukuun Sullaa — ja häntä minä en ajattelekaan pitää
+esikuvanani. Olkoon tämä sitten uusi tapa saavuttaa voitto: etsiä
+voimamme sääliväisyydessä ja jalomielisessä kohtelussa!» Cæsar kertoo
+edelleen, että hän on laskenut vapaaksi kaksi Pompeiuksen korkeata
+päällikköä, jotka hän oli ottanut vangiksi, ja lisää: »Jos he nyt
+tahtovat osoittaa kiitollisuuttaan, heidän tulee neuvoa Pompeiusta
+pitämään minun ystävyyttäni parempana kuin niiden miesten, jotka aina
+perimmältä pohjaltaan ovat olleet sekä hänen että minun pahimpia
+vihollisia, ja jotka juoniensa takia kantavat edesvastuun siitä, että
+valtio on joutunut tähän onnettomaan tilaan.»
+
+Cæsar oli siis julistanut: »Ken ei ole minua vastaan, hän on minun
+puolellani», kun taas Pompeius selitti: »Ken ei ole minun puolellani,
+hän on minua vastaan.»
+
+Cæsar oli laskenut oikein. Optimaattien täytyi pian miekan iskutta
+jättää Italia ja siirtyä Kreikkaan mukanaan ne joukot, jotka olivat
+pysyneet Pompeiukselle uskollisina. Idässä Pompeius oli saanut
+loistavat voittonsa ja siellä pidettiin häntä Rooman suuruuden
+edustajana. Siellä hänen piti helposti kyetä järjestämään ylivoimainen
+vastarinta Rooman tasavallan kukistajalle.
+
+Mutta kahdessa kuukaudessa Cæsar melkein miekan iskutta tuli Italian
+herraksi.
+
+Kun hän sen jälkeen marssi Roomaan, pelättiin, että hän, joka
+oli Mariuksen sukulainen ja jonka epäiltiin olleen Catilinan
+salaliitossa mukana, uudistaisi Mariuksen päivien verinäytelmät. Hänen
+kannattajiensa joukossa olikin useita, jotka hekumoivat mielessään
+henkipattojulistus- ja takavarikoimissuunnitelmista.
+
+Mutta Cæsar ei ollut kostonhimoinen eikä verenjanoinen kuten Marius
+eikä kylmän kyynillinen kuten Sulla. Hänen valtiotaitonsa pyrki, kuten
+ainakin oikean yksinvaltiaan, asettumaan puolueiden yläpuolelle,
+sovittelevaan ja rakentavaan työhön. Hänen kiivaimmatkin vastustajansa
+saivat armahduksen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kansalaissota oli kuitenkin vasta vain alussa. _Makedoniasta_ oli
+tullut Cæsarin vastustajain suuri kokoontumispaikka. Täällä Pompeius
+ja huomattavimmat senaattorit puuhasivat taistelukelpoisen armeijan
+muodostamista. Tämän armeijan ytimenä olivat ne joukko-osastot, jotka
+he olivat tuoneet tullessaan Italiasta.
+
+Cæsar olisi mielellään heti seurannut Pompeiusta Adrianmeren yli; mutta
+se oli sillä kertaa mahdotonta, sillä pakolainen oli takavarikoinut
+kaikki meren ylikulkuun käyttökelpoiset alukset. Ja joskin Cæsar olisi
+voinut päästä Kreikkaan, olisi siinä piillyt se vaara, että hän olisi
+voinut joutua vaarallisen hyökkäyksen alaiseksi selkäpuoleltaan.
+Asianlaita oli nimittäin niin, että Pompeiuksella oli vahvimmat
+sotavoimansa _Espanjassa_, jonka hän oli saanut maaherrakunnakseen,
+samaan aikaan kuin Crassus sai Syyrian. Tosin Pompeius ei ollut
+henkilökohtaisesti huolehtinut näiden maakuntainsa hallinnosta —
+Pyreneitten niemimaa oli nimittäin jaettu kahteen maakuntaan —,
+vaan pysynyt Roomassa, mutta hänellä oli luotettavia ja kokeneita
+alapäälliköitä Espanjassa; ja ne legioonat, jotka näillä oli siellä
+koossa, olivat ylipäällikölleen järkkymättömän uskollisia. Ne olivat
+jonkinlaisia henkilökohtaisia turvajoukkoja samaa laatua kuin Cæsarin
+Galliassa komentama sotavoima; Jos Cæsar olisi lähtenyt itäänpäin,
+olisi siis se vaara ollut tarjona, että Pompeiuksen alapäälliköt
+olisivat voineet viedä espanjalaiset legioonat Galliaa ja Italiaa
+vastaan. Tätä silmällä pitäen Cæsar päätti ensiksi mennä Espanjaan
+ja lyödä »päälliköttömän sotajoukon» sekä vasta sen jälkeen kääntyä
+»sotajoukotonta päällikköä» vastaan. Tällä välin hän nimittäin toivoi
+ehtivänsä koota riittävän suuren kuljetuslaivaston Brundisiumiin.
+
+Parhaimpien Galliasta tuomainsa legioonain kanssa Cæsar siis kulkee
+Pyreneitten yli ja kohtaa vähän sen jälkeen Pompeiuksen joukot hänen
+parhaimpien päällikköjensä komennossa, lujasti varustetussa asemassa
+Ebrosta pohjoiseen. Näitä on kaksi kertaa niin paljon kuin Cæsarin
+väkeä, mutta ne eivät tahdo kuitenkaan antautua taisteluun, vaan
+pitävät edullisempana pysyä varustuksissaan.
+
+Silloin Cæsar panee ratsuväkensä toimimaan, parveilemaan vihollisen
+ympärillä ja estämään heidän muonantuontinsa. Seuraus on se, että
+viholliset alkavat kärsiä puutetta, ja eräänä aamuna he ovat tipo
+tiessään. He ovat vetäytyneet takaisin joen yli.
+
+Mutta Cæsarin ratsuväki seuraa itsepäisesti heidän kintereillään,
+ja hänen jalkaväkensä kahlaa urheasti perässä virran — Ebron
+sivujoen — yli, vaikka vesi nousee aina miesten olkapäihin asti. Ei
+hetkeäkään vihollinen saa rauhassa huoahtaa. Lopuksi Cæsar on valmis
+mestarillisesti suoritetuilla liikkeillä saartamaan vihollisen.
+Pompeiuslaiset ovat silloin niin perin uuvuksissa, että heidän täytyy
+teurastaa kuormaeläimensä, kun he eivät voi hankkia niille rehua. Kun
+he nyt näkevät, että he ovat strategisesti hukassa, he antautuvat
+miekan iskutta; ja täällä, kuten Italiassakin, heistä suurin osa
+astuu voittajan palvelukseen. Mutta niiden, jotka eivät halua vaihtaa
+herraa, tarvitsee ainoastaan luovuttaa aseensa ja saavat sitten
+loukkaamattomina palata kotiseuduilleen.
+
+Neljässäkymmenessä päivässä Cæsar oli epäsuotuisista maastosuhteista
+huolimatta melkein tappioitta murtanut valiojoukkoisen armeijan
+vastustusvoiman, armeijan, joka oli kaksi kertaa niin suuri kuin hänen
+omansa ja jota johtivat kokeneet päälliköt. Se oli melkein vertaistaan
+vailla oleva strateginen mestarisuoritus. Vain vaivoin Cæsarin
+oli onnistunut hillitä joukkojensa taisteluhalua. Hän ei tahtonut
+tarpeettomalla verenvuodatuksella heikontaa omaa armeijaansa eikä
+vaikeuttaa sovinnon mahdollisuuksia. Olivathan ne miehet, jotka täällä
+seisoivat vastakkain, kuitenkin kaikki roomalaisia.
+
+Saatuaan tietää tästä Pompeiusta kohdanneesta ratkaisevasta
+vastoinkäymisestä hänen etelä-Espanjassa olevat joukkonsakin
+antautuivat, ja näin oli koko niemimaa voittajan hallussa. Cæsar voi
+hyvin suoritetun työnsä jälkeen palata takaisin Roomaan. Suoritettuaan
+täällä välttämättömimmät hallitustoimet hän kiiruhti Brundisiumiin,
+missä nyt suunnilleen niin monta alusta oli valmiina, että ne voivat
+viedä puolet hänen armeijaansa Balkanin niemimaalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin nopeasti Cæsar oli saanut Espanjasta päin uhkaavan vaaran
+torjutuksi, että Pompeius ei ollut Makedoniassa ehtinyt järjestää
+minkäänmoista säännöllistä armeijaa. Hänen tehtävänsä ei muutoin
+ollut siellä helpointa ja hauskinta laatua. Hän _oli_ kaikissa
+tapauksissa pakolainen ja sen hän sai päivittäin tietää — toisilta
+ylhäisiltä pakolaisilta, jotka täällä Makedonian maaperällä koettivat
+uskotella itselleen ja muille, että he olivat tuoneet pääkaupungin
+meren yli tullessaan. He valitsivat senaatin kunnianarvoisista
+harmaahapsisista vanhuksista ja entisistä virkamiehistä — s.o.
+senaatin nimeä siitä ei kylläkään käytetty, koskapa nyt kerran
+kuitenkin oltiin Rooman pyhän maan ulkopuolella, vaan sitä nimitettiin
+varovaisesti ja hienotunteisesti »kolmeksisadaksi». Ei koskaan olisi
+voinut kuulla keskusteltavan juhlallisemmin valtiosääntökysymyksistä
+ja lainopillisista hienouksista, kuin millä sen tekivät nuo
+hiuksenhalkaisijat, jotka eivät olleet mitään oppineet eivätkä mitään
+unohtaneet. »Sillä aikaa kuin vanha valtiorakennus luhistui kokoon,
+he turhantarkasti pitivät huolta valtiosäännön jokaisesta vanhasta
+kiemurasta ja patinoidusta kohdasta», jäljentääksemme Mommsenia.
+Kenties he koettivat uskotella itselleen ja muille, että ateenalaisten
+sankarillinen uhraus, kun he jättivät kaupunkinsa puolustautuakseen
+Salamiissa puumuurien takana, nyt uusiutui heidän puuhissaan. Pompeius
+oli koskettanut juuri tätä kieltä, kun hän sai senaatin lähtemään
+Italiasta. Hän oli silloin loihtinut esiin Themistokleen kuvan ja
+puhunut kauniita sanoja siitä, että kaupunkiahan eivät muodosta talojen
+seinät.
+
+Mutta tätä kaunista kuvittelua ei ollut niinkään helppo
+säilyttää. Rooma oli kaikissa tapauksissa jäljellä ja Rooma pysyi
+maailmanvaltakunnan sydämenä. Ainoastaan Rooman kunnassa, Rooman
+Forumilla ja Marskentällä voitiin tehdä sellaisia päätöksiä, joilla oli
+lain voima. Cæsar osasikin käyttää sitä tosiasiaa hyväkseen, että hän
+oli Rooman herra. Se seikka, että joukko senaattoreja ja virkamiehiä
+oli poistunut paikkakunnalta, ei merkinnyt mitään — hän selitti
+vakuuttavalla voimalla —; sekä senaatti että kansankokous olivat
+kaikissa tapauksissa jäljellä!
+
+Samaan aikaan näytteli »kolmesataa» Adrianmeren toisella puolen
+osaansa tunteella ja vakaumuksella. Että nämä »valtion isät»
+puuhakkaasti sekaantuivat Pompeiuksen toimiin, on itsestään selvää.
+»Tällä hidasajatuksisella ja harvapuheisella miehellä», kuten hänen
+kannattajansa Cicero häntä nimittää, ei ollut sellaista lahjakkuutta ja
+sanavalmiutta, joka olisi kyennyt vaikuttamaan näihin kunnianarvoisiin
+miehiin, ja voinut pitää heitä tarpeellisen välimatkan päässä. Mutta
+sitä varmasti olisi tarvittu.
+
+Tosin oli pakolaisten keskuudessa koko joukko kelvollista
+sotilaspäällystöä ja päällystöainesta. Mutta niitä, jotka
+tottelivat ylipäällikköä ja tosiaankin tekivät palvelusta, oli
+huolestuttavan vähäinen joukko verrattuna niihin, jotka aikaisempien
+sotilasvirkojensa nojalla pitivät itseänsä Pompeiuksen vertaisina tai
+olivat vain nimellisesti hänen upseereitaan. Mommsen antaa eloisan
+kuvauksen siitä kenttäelämästä, jota tällaiset herrat pinttyneine
+pääkaupunkilaistapoineen viettivät: »Heidän telttansa olivat ihania
+huvihuoneita, joiden seinät olivat vihreiden köynnöskasvien peitossa.
+Pöydällä oli hopeisia pöytäkalustoja, ja usein alkoi näissä teltoissa
+pikari kiertää ympäri jo valoisalla päivällä. Nämä hienot soturit
+olivat jyrkkä vastakohta Cæsarin valiojoukoille, jotka söivät niin
+karkeaa leipää, että toiset kauhistuivat sitä, ja jotka leivän
+puutteessa voivat syödä juuria[55] ja vannoivat kalliin valan
+mieluummin pureksivansa puunkuoria kuin sallivansa Pompeiuksen päästä
+pakoon.
+
+Pompeiuksen armeijan sotakelpoisuus ei kohonnut siitä, että Pompeiusta
+esti hänen parantumaton kateutensa käyttämästä useaa kelpo miestä
+oikealla paikallaan, mihin hän sen sijaan asetti lalluksia miehikseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitä toimintatarmoa ja yhtenäistä johtoa, jota Pompeiuksen armeijalta
+puuttui, oli sitävastoin vihollisen puolella. Cæsar ja hänen
+sotajoukkonsa olivat kuin yksi ruumis ja yksi sielu. Sillä ruumiilla
+oli yksi pää, mutta tuhat käsivartta.
+
+Kun Cæsar lähestyi Epeiroksen rannikkoa, oli Pompeiuksen laivasto
+ylivoimainen. Sillä oli ainoastaan yksi vika: se ei ollut
+purjehdusvalmis. Vihollisen nenän edessä Cæsar nousi rannikolle.
+Täällä kuten Espanjassakin hän oli lyönyt vihollisen hämmästyksellä.
+Mutta hänellä ei ollut likimainkaan riittävästi laivoja voidakseen
+kuljettaa yhdellä kertaa koko armeijansa meren yli. Hänen asemansa
+oli sentähden mitä suurimmassa määrin vaarallinen, ennenkuin hän sai
+ylikuljetetuksi jäljellä olevat legioonat. Tämäkin onnistui lopuksi,
+pitkän ja piinallisen odotuksen jälkeen[56], huolimatta siitä, että
+Pompeiuksen laivasto hallitsi Adrianmertä. Rohkeus ja onni yhdessä
+tekivät yrityksen mahdolliseksi. Olivathan vanhan ajan sotalaivastot
+purje- ja soutualuksia ja senvuoksi suuressa määrin riippuvaisia
+sääsuhteista. Odotusaikana Pompeiuksen perinpohjainen ja liioitellun
+järjestelmällinen sodankäyntitapa koitui rajun Cæsarin onneksi.
+Pompeius tahtoi nimittäin omasta puolestaan odottaa lisäjoukkojen
+saapumista Aasiasta.
+
+Niin pian kuin Cæsar oli saanut lisäjoukkonsa meren yli, hän koetti
+kiertää ja saartaa Pompeiuksen samalla tapaa, kuin oli tehnyt hänen
+joukoilleen Espanjassa. Mutta vihollisen onnistui yön pimeydessä
+murtautua läpi Cæsarin ketjun eräässä sen heikossa paikassa, ja
+taistelu, joka tällöin suoritettiin, päättyi Cæsarille onnettomasti.
+Sellainen lopputulos oli ensimmäisellä vakavalla voimainmittelyllä sen
+ajan etevimpinä pidettyjen sotapäälliköiden välillä. Pompeiuslaisten
+riemu oli suuri. Mikäpä heitä nyt estikään täydentämästä voittoaan
+ja täydellisesti tuhoamasta »lyötyä» vihollista? He toivoivat
+vain nopeaa ratkaisua. Mutta sinä päivänä, jolloin onni näytti
+Pompeiukselle suopeimmin hymyilevän, hän ei ymmärtänyt käyttää
+yliotettaan hyväkseen, vaan menetti aloitteen ja osoitti täten, kuinka
+liioiteltu hänen sotapäällikkömaineensa itse asiassa oli. Cæsar
+päätti vetäytyä takaisin ja siirtää ratkaisevan taistelun Kreikan
+sisempiin osiin, missä Pompeiuksella ei ollut laivastoansa apunaan ja
+hänet siis ehkäistiin tuottamasta muonavaroja meriteitse. Cæsar sai
+häiritsemättä kulkea Thessaliaan. Tässä viljavassa maassa oli hänenkin
+perin rasittuneille joukoilleen mahdollista kerätä uusia voimia.
+Pompeiuksen varovainen strategia oli jo kauan herättänyt paheksumista
+siinä »senaattori-sotapäällikkö»-piirissä, joka häntä ympäröi. Hän sai
+huomata, että häntä pidettiin aivan liian avuttomana miehekseen; ja
+kuuluipa jo viittauksia pelkuruudestakin. Kun nämä salonkistrategit
+näkivät Cæsarin »perääntyvän», he olivat heti selvillä, että nyt
+oli vain korjattava hedelmät aikaisemmin saadusta voitosta, s.o.
+etsiä »lyöty» armeija ja ottaa se vangiksi. Sitten sopi vain poimia
+voiton hedelmät. Hekumoitiin valmistelemalla henkipattoluetteloita ja
+riideltiin jo valtion virkojen ja arvojen jaosta.
+
+Kaikki kiistelivät nahasta, ennenkuin karhu vielä oli kaadettu. Ja
+kävikin niin, että he nahan takia unohtivat koko karhun kaatamisen.
+_Pharsáloksen_ luona syntyi taistelu. Että helposti saatu voitto
+odotti täällä Pompeiusta oli selvää jokaiselle hänen armeijassaan,
+sillä se oli lukumäärältään Cæsarin armeijaa voimakkaampi, erityisesti
+ratsuväkensä[57] puolesta. Ja kuitenkin oli lopputulos kokonaan
+toinen, kuin mitä voitostaan varmat olivat odottaneet. Cæsarin nerokas
+taktiikka ja hänen veteraaniensa kuoleman halveksuminen saivat tällöin
+ihmeitä aikaan.[58] Cæsarin sotataito ei perustunut kuten Pompeiuksen
+ylivoimaisten sotalaumojen kokoamiseen, vaan nopeisiin sotaliikkeisiin.
+Sille ei ollut ominaista pitkät valmistelut, vaan neron lahjakkuus
+käsittää salamannopeasti, mitä piti tehdä, ja ripeästi suorittaa se.
+Cæsarin sotataito oli mielijohteisia, rohkeita iskuja oikeaan paikkaan,
+myöskin lukumäärältään vähäisemmillä sotavoimilla. Ja kuitenkaan Cæsar
+ei pannut kaikkea yhden kortin varaan. Hän piti aina reservin varalla,
+voidakseen viedä sen oikealla hetkellä siihen kohtaan, missä ratkaisu
+oli voitettavissa. Niinpä voikin, kuten nyt Pharsaloksen luona,
+uskomaton tapahtua. Kun Pompeius lähetti ylivoimaisen ratsuväkensä
+hyökkäykseen, se ponnahti voimattomana takaisin Cæsarin jalkaväestä,
+ja kun jalkasotilaat olivat kyllin julkeita käydäkseen yleiseen
+hyökkäykseen vihollisen ratsuväkeä vastaan, joutuivat nämä täydelleen
+ymmälle nähdessään tämän kaikkien sodansääntöjen vastaisen ilmiön.
+Cæsar sitävastoin ohjasi legioonainsa liikkeitä niin taitavasti, että
+vihollisen ratsuväki saarrettiin. Kun ratsuväelle selveni, mitä oli
+tekeillä, se joutui pakokauhun valtaan ja läksi täydessä laukassa
+pakoon.
+
+Vähän hidasajatuksinen Pompeius oli saanut aivan uuden kokemuksen. Kun
+tämän miehen vain oli taisteltava heikompivoimaista vihollista vastaan,
+hän kykeni suorittamaan kaikkein kauneimpia, järjestelmällisesti
+viimeistellyimpiä liikkeitä, mutta vastassaan vihollinen, joka valmisti
+hänelle tällaisia julkeita yllätyksiä, hän joutui auttamattomasti
+alakynteen. Hänestä tuntui koko maailmanjärjestys kääntyneen nurinpäin
+— hän ei voinut ajatella yhtä selvää ajatusta. Täydellisesti
+masentuneena hän piti kaikkea menetettynä ja ratsasti takaisin
+leiriinsä.
+
+Nyt oli sotajoukko — s.o. jalkaväki — tosiaankin päälliköttä.
+Pian jalkaväki seurasi ratsuväen esimerkkiä. Kun Pompeius näki
+armeijansa jäännösten epäjärjestyksessä syöksyvän leiriin, hän
+tempautui irti siitä epätoivoon puutumisesta, johon hän tähän asti
+oli ollut vajonnut, mutta hän vapautui siitä vain niin paljon, että
+ajatteli henkilökohtaista turvallisuuttaan. Hän heitti päällensä
+purppuranpunaisen ylipäällikön viitan, oikaisi suorinta tietä alas
+lähimpään satamaan ja pelastautui erääseen alukseen. Hän sai kiittää
+nopeaa hevostaan siitä, että hän pääsi pakoon ehein nahoin. Hän oli
+kärsinyt ensimmäisen tappionsa, ja se oli täydellisesti musertava.
+
+Melkein koko sen uljaan armeijan jäännös, jonka hän oli jättänyt
+pulaan, luovutti seuraavana päivänä aseensa. Rahvaan miehet pääsivät
+sillä, että heidät pistettiin Cæsarin legiooniin. Varakkaammat saivat
+ostaa elämänsä lunnailla tai omaisuutensa takavarikoinnilla. Mutta
+vangiksi otetut »kolmensadan» jäsenet ja muut ylhäiset mahtimiehet
+mestattiin. Armon aika oli ohi.
+
+_Pharsaloksen taistelu teki tosiasiallisesti lopun Rooman tasavallan
+olemassaolosta_. Näin oli vuonna 49 e.Kr. suuri kaksintaistelu
+maailman herruudesta ratkaistu melkein samalla taistelutantereella,
+missä roomalaiset puolitoista vuosisataa aikaisemmin olivat laskeneet
+perustuksen Idän herruudelleen Flamininuksen voittaessa Makedonian
+Philippoksen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vaikka Pompeiuksen tappio oli niin ratkaiseva kuin mahdollista, hän
+oli kuitenkin päättänyt jatkaa taistelua Cæsaria vastaan toisella
+sotanäyttämöllä. Hän valitsi siksi Egyptin, Idän ainoan hellenistisen
+valtakunnan, joka enää oli riippumaton valtio — ainakin nimeksi. Että
+asianlaita oli näin, ei riippunut siitä, että roomalaiset olisivat
+pelänneet Egyptin vastustusvoimaa, sillä tämä maa oli melkein yhtä
+voimaton kuin Syyria. Mutta Ptolemaiokset olivat ymmärtäneet pelastaa
+horjuvan valtaistuimensa lahjomalla suuressa mitassa Rooman senaatin
+jäseniä. Tähän maahan pakeni nyt Pompeius, otettuaan laivaansa
+Lesbos-saarelta puolisonsa ja poikansa Sextuksen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niilinmaassa Pompeius luuli saavansa kiitollisen vastaanoton sentähden,
+että hän oli kerran valtansa päivinä auttanut erään Ptolemaioksen
+takaisin valtaistuimelleen. Tällä kuninkaalla oli liikanimi
+»huilunpuhaltaja». Hän oli nimittäin yhtä hyvä musikantti kuin huono
+hallitsija. Muutoin kerrotaan huilunpuhaltajalla olleen niin syvään
+juurtuneen vastenmielisyyden raittiutta kohtaan, että hän kerran uhkasi
+seurapiiriinsä kuuluvaa filosofia kuolemalla sentähden, että mies ei
+ollut juonut itseään päihinsä hänen kesteissään. Seuraavalla kerralla
+ajattelija-raukan täytyi ottaa oikein perinpohjainen humala, jottei
+panisi vaaraan kurjaa elämäänsä. Lopulta Ptolemaioksen uskolliset
+alamaiset olivat kyllästyneet Hänen Majesteettinsa huilunlurituksiin
+ja ajaneet hänet pois. Mutta Pompeius oli asevoimin auttanut hänet
+takaisin Egyptiin ja jättänyt osan roomalaisia joukkoja hänen
+suojakseen kapinahankkijoita vastaan.
+
+Nyt tosin suuri huilunpuhaltajahallitsija oli kuollut, mutta hän oli
+jättänyt jälkeensä kauniin tyttären, nimeltään _Kleopatra_, ja pojan,
+jolla tietysti oli nimenä _Ptolemaios_. Pompeiuksen tullessa Egyptiin
+poika oli neljäntoista, tyttö kahdenkymmenenyhden vuoden vanha. Isänsä
+toivomuksen mukaan he olivat molemmat nousseet valtaistuimelle ja
+varmuuden vuoksi menneet naimisiin keskenään. Mutta sisarusavioliitto
+oli kaikkea muuta kuin onnellinen, ja lopuksi aviomies — tai oikeammin
+sanoen hänen holhoojansa — oli ajanut nuoren kuningattaren pois maasta.
+
+Sisarusten keskisen riidan vallasta ei pitänyt toki huonontaa
+Pompeiuksen toiveita sekaantua asioiden kulkuun. Ja olihan hänellä,
+kuten sanottu, maassa valmiita sotaväenosastoja.
+
+Mutta viekkaiden ja varovaisten egyptiläisten joukossa oli tuskin
+ketään, joka olisi uskaltanut panna nahkaansa alttiiksi voitetun
+miehen takia. Sitävastoin voitiin hänestä hyötyä hyvinkin paljon
+pyrittäessä hyviin väleihin voittajan kanssa. Juuri siihen aikaan,
+jolloin Pompeius tuli Egyptiin, olivat Ptolemaios ja hänen holhoojansa
+pakolaisen maihinnousupaikalla, itäisimmällä Niilin suulla suojelemassa
+valtakunnan itärajaa Kleopatraa vastaan. Kuningatar oli nimittäin
+paennut Syyriaan ja saanut sieltä aseellista apua. Pakolaiset näkivät
+rannalle leiriytyneen egyptiläisen armeijan, näkivät kuninkaallisen
+teltan ja itsensä kuninkaan purppuraviitassaan.
+
+»Perinpohjaisen harkinnan perästä», Lindskog sanoo erinomaisessa
+Kleopatran elämäkerrassaan, »tultiin Egyptin hovissa siihen
+valtioviisaaseen tulokseen, että onneton pakolainen otettaisiin vastaan
+kunnioittavimmin juhlamenoin — ja sitten heti murhautettaisiin hänet.»
+Eräs kuninkaan ylimmistä päälliköistä otti siis kaksi Pompeiuksen
+entistä upseeria, toisen nimi oli Septimus, ja muutamia soutajia
+mukaansa venheeseen, soudatti pakolaisen laivan viereen, ja tarjoutui
+seuraamaan häntä kuninkaan luo, koskapa satama oli liian matala
+suuremmille aluksille.
+
+Kun Pompeius laskeutui alas soutuvenheeseen, Septimus tervehti häntä,
+mutta oli kummallista, ettei kukaan muu aluksessa kohdellut häntä
+lainkaan huomaavaisesti ja ettei kukaan lausunut halaistua sanaa.
+Rikkoakseen painostavan äänettömyyden Pompeius kääntyi Septimuksen
+puoleen ja sanoi: »Ystäväni, emmekö me ole olleet sotatovereita?» Mies
+vastasi nyökäten vain äänettömästi. Mieliala venheessä oli kolea ja
+epäystävällinen kuin rannan autiot hiekkasärkät.
+
+Kun vene oli laskenut rantaan ja Pompeius nousi ylös astuakseen maihin,
+survaisi Septimius takaapäin miekkansa hänen selkäänsä, ja samalla
+hetkellä onneton näki tikarien välähtävän vastaansa joka taholta.
+Vaieten hän peitti molemmin käsin togalla päänsä ja vaipui ähkäisten
+kuolleena maahan.
+
+Alukselta hänen puolisonsa ja poikansa näkivät kauhean näytelmän, mutta
+eiväthän he kyenneet millään tavoin auttamaan. Miehistö nosti ankkurin
+ja vei valittavat poloiset turvaan. Siitä ei ollut monta vuotta
+kulunut, jolloin Cornelia kadotti ensimmäisen miehensä, kelpo Publius
+Crassuksen. Häntä oli hän surrut niin syvästi, että kun tieto miehen
+kuolemasta saapui, hän oli vähällä surmata itsensä. Ja nyt hänen oli
+täytynyt olla todistajana, kun hänen toinen miehensä murhattiin hänen
+silmäinsä edessä.
+
+Sen päivän vuosipäivänä, jolloin Pompeius riemukulussa oli tullut
+Roomaan Idän valloituksen jälkeen, hän makasi nyt kuolleena autiolla
+rannalla erään veteraaninsa murhaamana. Kolmenkymmenen vuoden aikana
+onni oli alituisesti ollut hänelle myötäinen. Kunniaa ja menestystä
+se oli suonut tälle keskinkertaisen lahjakkaalle miehelle ja antanut
+hänen vaivatta korjata, mitä muut olivat kylväneet. On — käyttääksemme
+Mommsenin sanoja — kuin sama salaperäinen voima lopettamalla hänen
+uransa tällä hirveällä tavalla olisi Pompeiuksessa tahtonut näyttää
+historiassa vertaistaan vailla olevan esimerkin väärästä suuruudesta.
+Kuinka paljon onnellisempaa Pompeiukselle olisikaan ollut, jos hän
+olisi saanut Pharsaloksen luona kaatua sotilastensa keskeen! Mutta
+sillä kerralla, sillä hetkellä, joka ratkaisi hänen kohtalonsa, hän ei
+ollut oma itsensä.
+
+Pompeiuksen onnettomuus oli se, että hän aina tahtoi lentää
+korkeammalle kuin siivet kantoivat. Hänen kunnianhimonsa oli niin
+määrätön, että sitä olisi riittänyt _hyvinkin_ suurelle miehelle,
+mutta häneltä puuttuu oikean suuruuden tunnusmerkit, ennen kaikkea
+siksi, että hänellä ei ollut minkäänlaista _ihannetta_, jonka hyväksi
+hän olisi työskennellyt. Hänen päämääränsä oli päästä yhteiskunnan
+ylimmälle huipulle, mutta sitten hän tahtoi velton mielihyvän vallassa
+nauttia vallan makeutta. _Hallita_ hän ei tahtonut. Sehän olisi ollut
+vain jokapäiväistä vaivaa ja huolta. Hän tahtoi paistatella kunnian
+loisteessa, mutta muutoin saada olla _rauhassa_.
+
+Mutta kuinka arvoton Pompeius lienee ollutkin siihen korkeaan
+yhteiskunnalliseen asemaan, jota hän tavoitteli, täytyy toiselta puolen
+oikeuden ja kohtuuden nimessä sanoa, että hänessä ei ollut niitä
+piirteitä, jotka välistä alentavat lahjakkaimmatkin henkilöt eläimen
+tasolle tai sitäkin alemmaksi. Ennen muuta hänessä ilmenevä lempeys saa
+suosiolliseksi häntä kohtaan. Viaton veri ei ollut koskaan tahrannut
+hänen käsiään. Keskellä Mariuksen, Sullan, Catilinan ja Clodiuksen
+aikakautta hän pysytteli erillään tarpeettomista väkivaltaisuuksista.
+Hänen mielensä paloi vallan huipuille, mutta hän tahtoi, jos suinkin
+mahdollista, saavuttaa ne käyttämättä väkivaltaa: kunnialahjana tuli
+korkeimman vallan langeta hänen osakseen. »Hänessä oli», Ranke sanoo,
+»jotakin ylevää ja arvokasta; hän tavoitteli nuhteettomuuden mainetta
+ja saavutti sen myöskin.» Yksityiselämässään hän oli onnellinen
+puoliso ja harvinainen esikuva siveettömänä aikana. Suurin piirtein
+ilmenee hänen olennossaan onnellinen tasapainotila, joka varjeli häntä
+vastenmielisen luontoisista teoista.[59] Epämiellyttävää on hänessä
+turhamaisuus, joka aiheutti, ettei hän koskaan voinut kärsiä ketään
+rinnallaan, vielä vähemmin yläpuolellaan.
+
+
+
+
+CÆSAR EGYPTISSÄ.
+
+
+Kun Cæsar, seurassaan vain muutamia tuhansia miehiä, vähän Pompeiuksen
+kuoleman jälkeen saapui Aleksandreiaan, näytettiin liehakoivasti
+mielistellen vainajan irtihakattua päätä hänen voittajalleen. Mutta
+Cæsar kääntyi inhoten pois ja vuodatti kyyneleitä, kun hän katseli
+kuolleen vävynsä sinettisormusta. Cæsar oli olosuhteiden pakottamana
+joutunut sotimaan sitä miestä vastaan, joka oli kerran ollut hänen
+liittolaisensa ja hänen tyttärensä puoliso, mutta hän ei ollut
+koskaan vihannut tätä miestä ja hän puhui aina hänestä suurimmalla
+kunnioituksella. Cæsar osoitti nyt hänelle viimeistä kunnioitustaan
+pystyttämällä hautamuistomerkin sille paikalle, jonne hänen maalliset
+jäännöksensä haudattiin, erääseen pyhään lehtoon Aleksandreian
+edustalla. Ptolemaioksella ja hänen puolueellaan ei ilmeisestikään
+ollut kiitosta odotettavissa murhatyöstään. On myöskin kyseenalaista,
+eiköhän Pompeiuksen kuolemasta sittenkin ollut Cæsarille enemmän
+vahinkoa kuin hyötyä. Hänen puolueensa johto joutui nimittäin
+hänen molempien poikiensa, _Gnæus_ ja _Sextus Pompeiuksen_ käsiin,
+jotka kumpikin olivat nuoria ja tarmokkaita. Gnæus oli sen lisäksi
+luonteeltaan kova ja kostonhimoinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Cæsar ei ollut kumminkaan tullut Egyptiin vain ajamaan takaa Pompeiusta
+— hän oli myöskin päättänyt tulla rikkaan Niilinmaan herraksi, tosin
+ei nimellisesti, vaan tosiasiallisesti. Kenellä oli käytettävinään
+Egyptin viljavarat, hän hallitsi myöskin samalla kertaa Rooman
+väestöä. Keinona päästä määräämään Egyptin politiikasta hän käytti
+esiintymistä erotuomarina juuri parhaillaan käynnissä olevissa
+kruununperimysriidoissa. Hänellä oli myöskin hyvin oleellisena
+sivutarkoituksena periä vanha velka, joka triumvireillä oli saatavana
+»huilunpuhaltajalta». Kuningas oli nimittäin luvannut maksaa 10 000
+talenttia aseellisesta avusta, joka palautti hänelle hänen kruununsa,
+mutta ei ollut kyennyt suorittamaan enempää kuin puolet siitä.
+
+Cæsar asettui siis Aleksandreiaan ja otti pääkortteerikseen itse
+kuninkaanlinnan. Mutta pian hän sai huomata, että hän ei ollut
+tervetullut vieras väestön mielestä. Mitä olikaan roomalaisilla
+liktoreilla vitsakimppuineen tekemistä faaraoitten ikivanhassa maassa!
+Salaliitot ja murhahankkeet hänen sotilaitaan vastaan osoittivat, mikä
+vaara täällä väijyikään häntä ja hänen pientä joukkoansa keskellä
+vihamielisiä ihmisjoukkoja. Hän lähetti sentähden hakemaan apujoukkoja
+Syyriasta, Vähästä-Aasiasta ja Aigeian meren saarilta. Odotellessaan
+näitä hän järjesti maan hallituksen. Hän kehoitti riiteleviä
+kuninkaanlapsia lopettamaan vihollisuudet ja alistamaan asiansa hänen
+ratkaistavakseen.
+
+Ptolemaioksen puolue teki nyt kaikkensa estääkseen, ettei Kleopatra
+saisi tavata Cæsaria ja saada tätä ihastumaan. Mutta pikku prinsessa
+oli liian viisas heidän estettäväkseen. »Kuninkaallisen linnan
+edustalle», Lindskog kertoo, »pysähtyy eräänä pimeänä iltana pieni,
+kehno kalastajavenhe, jonka on onnistunut pujahtaa vartioketjun
+läpi, ja venheestä nousee yksinäinen mies, remmeillä kiedottu matto
+kainalossaan. Hän kulkee portin kautta sisään palatsiin ja suoraan
+Iulius Cæsarin huoneeseen, jossa käärö muuttuu eläväksi — ja kaunis
+Kleopatra seisoo Iulius Cæsarin edessä.
+
+Iulius Cæsar oli aina ollut heikko naiselliselle kauneudelle. Jo
+seuraavana aamuna hän voi ilmoittaa hämmästyneelle hoville, että riita
+sisarusten välillä oli sovittu ja Kleopatra asetettu »laillisiin
+oikeuksiinsa Egyptin kunningattarena.» — »Yhtenä yönä», eräs vanhan
+ajan historioitsija sanoo, »oli Cæsar muuttunut Kleopatran tuomarista
+hänen asianajajakseen.»
+
+Kun kruununperimyskysymys näin oli järjestetty, oli kuninkaan ja
+kuningattaren tehtävänä maksaa pappansa, huilunpuhaltajan velat. Cæsar
+ilmoitti tyytyvänsä 2 000 talenttiin siinä tapauksessa, että summa
+suoritettaisiin heti.
+
+Mutta Egypti oli tällä hetkellä perin pohjin köyhdytetty, niin että
+täytyi anastaa temppelien kalleudet, jos mieli kyetä maksamaan velka.
+Sellainen toimenpide kiihdytti väestön vimmaan. Mikä oikeus noilla
+kopeilla roomalaisilla olikaan sekaantua Egyptin asioihin ja viedä maan
+kultavarat mennessään? Pian oli Cæsarilla yleinen kapina vastassaan.
+Ärsytetty kansanjoukko piti häntä ja hänen kourallista väkeään
+suoranaisessa piirityksessä linnassa, ja nuori Ptolemaios liittyi
+puoluelaisineen hänen vihollisiinsa.
+
+Sen taistelun kestäessä, joka nyt syttyi, Cæsar antoi muun muassa
+pistää tuleen satamassa olevan Egyptin laivaston. Tällöin sattui
+palamaan useita rakennuksia satamassa, näiden joukossa kuuluisa
+kirjasto, jonka korvaamattomista kirjastoaarteista ainakin osa joutui
+liekkien saaliiksi.[60]
+
+Tänä vaikeana aikana Cæsar sai liittolaisekseen — ja tavattoman
+ihastuttavaksi kaiken lisäksi — Kleopatran. Pieni, viehättävä prinsessa
+oli aivan lumonnut suuren sekä armeijojen että naissydänten voittajan.
+Cæsarin lemmenseikkailujen luku oli legio. »Hän oli», sanoo eräs
+englantilainen historioitsija, »välttämätön vastaaja jokaisessa
+muodinmukaisessa avioerojutussa». Hän ei kavahtanut edes ystäviäänkään,
+kun oli kysymyksessä naisen valloittaminen. Hänen sanotaan olleen
+yhtäaikaa rakkausseikkailuissa Pompeiuksen ja Crassuksen vaimojen
+kanssa. Hän oli nyt muutamia vuosia yli viidenkymmenen vanha, mutta
+seurustelu pienen egyptittären kanssa oli hänelle aivan uudenlaatuinen
+elämys. Plutarkhos sanoo, että Kleopatra ei ollut varsinaisesti
+kaunis, mutta hän oli enemmän: hän oli hurmaava. »Niilin seireeni» oli
+verrattoman kiehtova — hän oli leikkisän viehkeä kuin kissanpoikanen.
+Hän oli samalla kertaa hienosti sivistynyt ja kykenevä pitämään
+vireillä henkevää keskustelua, joka oli erittäin ihastuttavaa, kiitos
+äänelle, hyväilevälle kuin musiikki.
+
+Politiikassa Kleopatra ei kuitenkaan hallinnut Cæsaria, niin
+poliittisesti lahjakas ja määrätietoinen kuin olikin, vaan suhde
+oli päinvastainen. Cæsar ei antanut naisten vaikuttaa itseensä kuin
+määrättyyn rajaan asti. Hän oli, Mommsen sanoo, »intohimoinen luonne,
+sillä ilman intohimoa ei ole nerokkuutta. Mutta hänen intohimonsa ei
+saanut häntä koskaan valtoihinsa; se ei tunkeutunut koskaan hänen
+sisimmän olemuksensa ytimeen. Hän oli kauttaaltaan reaalipoliitikko ja
+järki-ihminen, ja kaikki, mihin hän ryhtyi, oli tuon nerokkaan, terveen
+järjen läpitunkemaa, joka on pohjimmaltaan hänen pääominaisuutensa. Se
+antoi hänelle kyvyn elää voimakkaasti hetkessä, kyvyn joka silmänräpäys
+toimia kootuin voimin. Se soi hänelle ihmeellisen valoisan luonteen,
+joka kesti hyvinä ja pahoina päivinä. Mutta tästä teräväjärkisyydestä
+johtuu, ettei Cæsarilla ollut koskaan minkäänlaatuisia harhakuvitelmia
+ihmisistä ja olosuhteista.» Näiden ominaisuuksiensa perusteella
+hän oli synnynnäinen valtiomies. Hän osoitti myöskin senlaatuista
+sotapäällikkölahjakkuutta, jota sotataidon mestarit ovat kaikkina
+aikoina ihmetelleet: kyvyn »kaavoihin ja perintätapoihin eksymättä
+keksiä aina se taistelutapa, jolla vihollinen voitettiin jokaisessa
+erilaisessa tilanteessa ja joka aina oli oikea tapa juuri _siinä_
+tapauksessa!» Ennen kaikkea Cæsar kuitenkin oli ja tuli aina
+olemaan valtiomies, joka taivutti kaikkein erilaisimmat ihmiset
+tahtoonsa: »yksinkertaisen porvarin ja tuiman aliupseerin, loistavan
+ratsuväenpäällikön ja kylmästi laskevan rahamiehen, Rooman ylhäiset
+naiset ja Egyptin ihanat ruhtinattaret.»
+
+Hänen neronsa ja päällikkölahjansa joutuivat erittäin kovalle
+koetukselle sen puolivuoden aikana, joka kului, ennenkuin apujoukot
+ehtivät Aleksandreiaan. Cæsarin pelastus ja perikato riippui lopulta
+jo hiuskarvan varassa. Mutta kun apu viimeinkin joutui, hän voi käydä
+epätoivoisesta puolustuksesta voimakkaaseen hyökkäykseen ja kukistaa
+vastarinnan. Hän luovutti nyt hallituksen Kleopatralle ja eräälle hänen
+nuoremmalle veljelleen sekä antoi hänelle tueksi kolme roomalaista
+legioonaa. Vanhempi veli oli sotatapausten aikana hukkunut Niiliin,
+aikoessaan hypätä venheeseen päästäkseen pakoon vainoojiaan.
+
+Cæsarin oleskelu faaraoiden maassa päättyi loistavaan juhlasarjaan,
+jonka kuningatar järjesti hänen kunniakseen. Ensimmäisen kerran Rubicon
+ylikulun perästä hän soi itselleen pienen lepohetken. M.m. tehtiin
+matka Niilin kuuluisimpiin pyhättöihin ja muihin näkemisen arvoisiin
+paikkoihin. Cæsar ja Kleopatra asuivat kuningattaren loistokaleerissa,
+joka oli useampikerroksinen, mahdottoman suuri uiva palatsi, jota
+seurasi koko parvi pieniä huvialuksia. Oltuaan kolme kuukautta
+Niilinmaassa Cæsar vasta kykeni irroittautumaan kauniista Kirkestään.
+Tämä oli vähän ennen synnyttänyt pojan, joka isänsä mukaan sai nimen
+_Cæsárion_.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Cæsarin pitkäaikainen oleskelu Egyptissä ei ollut ollut eduksi hänen
+poliittiselle asemalleen. Pompeiuslaiset ja toisetkin viholliset
+olivat jälleen saaneet ilmaa siipiensä alle. Aasiassa Mithradateen
+ylimielinen poika _Pharnakes_ oli saanut aikaan uusia selkkauksia. Hän
+oli isänsä kuoleman jälkeen tehnyt rauhan Rooman kanssa ja saanut pitää
+perintömaansa Pontoksen; mutta niin pian kuin sisällissota Pompeiuksen
+ja Cæsarin välillä puhkesi, hän käytti hyväkseen vallitsevaa levotonta
+aikaa, alkoi sodan ja tuotti Rooman Aasiassa olevalle maaherralle
+tuntuvan tappion. Hän ryösti koko Vähän-Aasian, tuhosi temppelit,
+murhasi ja häpäisi tuhansittain roomalaisia ja roomattaria.
+
+Mutta nopeammin kuin viekas itämaalainen itsevaltias aavistikaan,
+Cæsar oli hänen kimpussaan, löi hänet perin pohjin, otti häneltä hänen
+valtakuntansa ja antoi sen hänen veljelleen kiitokseksi siitä, että
+tämä oli tuonut Cæsarille apujoukkoja Egyptiin. Sotaretkensä tuloksesta
+Cæsar ilmoitti Rooman senaatille lakonisessa muodossa: »Veni, vidi,
+vici (Tulin, näin, voitin).»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta nyt olikin jo aivan välttämätöntä, että Cæsar palasi Italiaan,
+sillä siellä oli jo vaara lähellä. Kun Cæsar viimeinkin saapui
+Italiaan, hän tapasi pari Campaniaan sijoitettua, vanhaa, koeteltua
+legioonaansa täydessä kapinassa. Cæsar oli luvannut sotilaille
+runsaat palkkiot sodan loputtua. Mutta sotahan ei _loppunut_ koskaan!
+Sotilailla ei ollut enää halua odottaa kauemmin. He selittivät
+avoimesti, etteivät he aikoneet totella kauemmin, jolleivät he saisi
+luvattuja lahjojaan.
+
+Cæsar lähetti ensin muutamia päälliköitä rauhoittamaan heitä, mutta
+sotilaat tervehtivät näitä ivallisin soimauksin ja kivisatein. Yhteen
+menoon he läksivät marssimaan pääkaupunkia kohti päästäkseen puheisiin
+itsensä ylipäällikön kanssa. Osan päälliköitä, jotka koettivat ehkäistä
+yritystä, kapinalliset löivät kuoliaiksi.
+
+Cæsar miehitytti kaupungin portit ja astui itse vaaraa pelkäämättä
+keskelle raivoisaa joukkoa. »Mitä te tahdotte?» hän kysyi heiltä.
+»Eroa», mylvivät nämä luottaen siihen, että he olivat aivan
+välttämättömiä Cæsarille. »Kansalaiset», huusi Cæsar heille,
+»eronne hyväksytään. Palkkionne tulette te siitä huolimatta saamaan
+vähentämättöminä, niin pian kuin minä _uskollisten_ sotilasteni kanssa
+olen viettänyt triumfin.»
+
+Pikku sana »kansalaiset» odotetun »sotatoverit» sanan asemesta vaikutti
+kuten kylmä suihku näihin koviin miehiin. He nolostuivat heti, ja
+jo ajatuskin, etteivät he saisi olla mukana _triumfikulkueessa_,
+kaikkien heidän kärsimystensä ylväässä lopettajaistilaisuudessa, sai
+heidän nenänpäänsä kalpenemaan. He taivuttivat uhmailevat niskansa
+hänen edessään, joka oli johtanut heitä niin moniin voittoihin. He
+häpesivät sellaisen ylipäällikön edessä, joka piti sanansa niillekin,
+jotka olivat rikkoneet uskollisuudenvalansa. Pian kuului joka taholta
+huuto: »Ota meidät jälleen armoihisi! Salli meitä sanottavan Cæsarin
+sotilaiksi! Me seuraamme sinua minne tahdot.»
+
+Ja Cæsar ei ollut koskaan pitkävihainen. Hän vaati vain sen
+rangaistuksen, että kapinan alkuunpanijat saivat palkkionsa
+kolmannella osalla vähennettyinä. Siitä hetkestä hänellä oli taas koko
+armeijansa käsissään. Tällainen esiintyminen oli Cæsarin puolelta
+psykologinen mestarinäyte, joka vetää vertoja Aleksanterin menettelylle
+samankaltaisessa tilanteessa. Mutta tuolla kertaa oli tarvittu useampia
+sanoja vuodattamaan öljyä kuohuvaan kansanmereen, sentähden että
+silloin oli kysymys kreikkalaisista eikä roomalaisista.
+
+
+
+
+CATO NUOREMPI JA KANSALAISSODAN LOPPUNÄYTÖS.
+
+
+Tämän jälkeen tasavallan päivät olivat luetut. »Kunniatta ei
+kuitenkaan ollut se valtiomuoto kaatuva, joka oli luonut Rooman
+maailmaahallitsevan aseman, ja jonka turvin roomalaiskansa oli
+kehittänyt niin jaloja hyveitä», ruotsalainen historioitsija S.J.
+Boëthius sanoo. »Keskellä yleistä turmelusta eli vielä _yhdessä_
+miehessä muinaisroomalainen henki. Se mies oli _Marcus Porcius Cāto_,
+Cato Censoriuksen pojanpojan poika. Kuten vanha samoin nuorempikin
+Cato ihaili rajattomasti tasavallan kukoistusaikaa, joka tarjosi
+miehekkään voiman ja valtiolle uhrautuvan velvollisuudentunnon
+mieltäylentäviä esikuvia. Hän palvoi tätä suurta aikaa haaveilijan
+kiihkoisalla rakkaudella. Hänelle merkitsivät muinaisroomalaiset
+hyveet ja tasavaltainen hallitusmuoto samaa käsitettä. Koko hänen
+elämäntehtävänsä suuntautui sentähden tämän valtiomuodon pelastamiseen
+ja suojelemiseen. Hänelle ei koskaan hetkeksikään juolahtanut mieleen
+— tai kenties hän pikemminkin oli liian itsepäinen tahtoakseen
+huomata —, että muinaisroomalaiset hyveet eivät niinkään paljon
+olleet tasavaltaisen hallitusmuodon _hedelmiä_, kuin varmastikin
+tämän hallitusmuodon _perusedellytyksiä_. Hän teki sen tavallisen
+ajatusvirheen, että vaihtoi _perustan ja tuloksen, syyn ja seurauksen_.
+Caton suuri suru oli, ettei hänen oman aikansa roomalaisilla ollut
+sitä luonteenlujuutta, sitä horjumatonta velvollisuudentuntoa, sitä
+omaa voittoa tavoittelematonta uhrimieltä valtion hyväksi, jota olisi
+tarvittu tasavallan ja vapauden turvaamiseksi. Hän koetti uskotella
+itselleen, että jos vain palattaisiin vanhaan »turmeltumattomaan»
+tasavaltaiseen hallitusmuotoon, niin nämä hyveet palautuisivat
+itsestään. Hän oli myöskin sokea huomaamaan sitä, miten erilainen
+täytyi olla Rooman pienenä italialaisena yhteiskuntana olon kuin
+Rooman, joka hallitsi maailmaa. Hän ei tahtonut käsittää, että maailman
+valtakunta vaati kokonaan toisenlaisia valtiosääntömuotoja kuin jokin
+pikkuvaltio. »Siksipä tuli», Boëthius sanoo, »hänen yrityksestään pitää
+pystyssä ylimyksellistä tasavaltaa traagillinen kamppailu vääjäämätöntä
+kohtaloa vastaan.»
+
+Henkilökohtaisesti Cato nuorempi tahtoi käydä kuuluisan kaimansa
+uudesta painoksesta ja vaelsi ympäri, kuten Mommsen sanoo,
+»mallikansalaisena ja hyveenpeilinä syntisessä pääkaupungissa
+valitellen ajan pahuutta.» Aitona filosofina ja stoalaisena hän
+käytteli mielellään abstraktisia viisaussääntöjä ja iloitsi
+singotessaan nuhdesaarnoja turmeltuneelle ajalleen. Mutta tässä
+miehessä oli _vakavuutta_, hänen arastelemattomassa rohkeudessaan
+ja töykeässä epäitsekkyydessään. Hänelle elämä oli niin kauhean
+vakavaa, että tuskin koskaan nähtiin hymyn kirkastavan hänen melkein
+kivettyneiltä vaikuttavia kasvojaan. Cato oli kaikissa tapauksissa
+eheä luonne, joka ei tiennyt tinkimisistä itsensä kanssa. Ja aina
+hän oli valmis asettumaan taisteluasentoon — »sekä silloin, kun sitä
+tarvittiin, että silloinkin, kun sitä ei tarvittu», Mommsen lisää.
+Sellaiset ominaisuudet olivat harvinaisia läpeensä raukkamaisena ja
+surkuteltavana aikana. Senpävuoksi hän tulikin pian optimaattipuolueen
+tunnustetuksi johtajaksi. Mutta se ei suinkaan kuitenkaan merkinnyt
+_henkistä_ johtoasemaa. Sillä ei Cato eikä kukaan muukaan kyennyt
+enää hallitsemaan sitä itsekkyyden ja velvollisuuksien laiminlyömisen
+henkeä, joka tuona aikana oli ominaista Rooman yläluokalle. Siihen
+olisi tarvittu voimakkaampaa lipeää — käyttääksemme Kustaa Vaasan
+lausetapaa.
+
+_Reformaattoriksi_ Cato ei muutoin kelvannut — siihen hänen ohjelmansa
+oli aivan liiaksi kielteinen. »Koko hänen taktiikkansa oli siinä, että
+hän asettui vastarintaan jokaista vastaan, joka poikkesi tai näytti
+hänestä poikkeavan ylimystön perinnäisestä moraalipolitiittisesta
+katekismuksesta.» Kuvaavaa sille, kuinka joustava Cæsar arvioi
+yksipuolisesti teorioivaa vastustajaansa, on se lempeän ivainen tapa,
+millä hän, käytännöllisen toiminnan mies, kohteli Catoa silloin,
+kun triumvirit ajoivat Ciceron maanpakoon. Tahtoivathan he myöskin
+päästä eroon vaivalloisesta tasavaltalaisesta Catosta. Mutta koska
+mies oli siinä määrin rehellinen, että häneen ei päässyt käsiksi
+oikeudellista tietä, niin selvittiin hänestä — antamalla hänelle
+kunniatehtävä: hänen piti mennä Kyprokseen liittämään saari Rooman
+valtakuntaan ja takavarikoimaan viimeisen hallitsijan aarteet. Tehtävä
+annettiin hänelle sillä perusteella, että hänen »ainutlaatuinen
+kunniallisuutensa» teki hänet ennen muita sopivaksi toimittamaan
+tehtävän, joka oli niin houkutteleva varastamiseen. Cato ponnisteli
+tietysti kaikin keinoin tarjottua kunnianosoitusta vastaan, mutta
+triumvirit hallitsivat kansankokousta, kansankokous päätti, ja
+silloinhan olisi ollut rikos korkeinta roomalaista hyvelakia vastaan
+olla tottelematta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt, kun Cæsar järkähtämättömän varmasti kulki uraansa yksinvaltaa
+kohti, Cato johti viimeistä, epätoivoista kamppailua tasavallan
+olemassaolon puolesta. Mutta hän taisteli tuskin enää tasavallan voiton
+puolesta, vaan siksi, että se kaatuisi kunnialla. Traagillisinta
+Caton elämänkohtalossa ei ole kuitenkaan se, että hän ei enää voinut
+toivoa menestystä asialle, jonka hyväksi hän oli koko elämäntyönsä
+uhrannut — vieläkin synkempää oli, että hän tuskin _toivoi_ puolueensa
+voittoa. Hänen silmänsä olivat auenneet näkemään, kuinka toivotonta
+olisi ollut jättää korkein yhteiskunnallinen valta miehille, joilla
+tuskin oli muuta ajatusta, kuin mitenkä he perusteellisesti kostaisivat
+vastustajalleen voiton saatuaan.
+
+_Afrikassa_ suoritettiin taistelu niitä Pompeiuksen puoluelaisia
+vastaan, jotka eivät vielä tahtoneet laskea aseitaan. Sinne he olivat
+kaikki kokoontuneet Pharsaloksen taistelun jälkeen. Jo vanhastaan oli
+pompeiuslaisilla liittolaisena Numidian kuningas _Iuba_. Yhdistyneitten
+sotavoimien päällikkönä ei saanut kuitenkaan olla afrikkalainen, vaan
+annettiin ylipäällikkyys eräälle Scipiolle. Sillä nimellähän oli
+valtava kaiku Afrikan nimen yhteydessä. Mutta tällä kertaa se oli vain
+tyhjä nimi. Sitä nimeä kantoi nyt mies, jonka pääasiallisin ansio oli
+se, että hän oli Pompeiuksen appi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Cæsar nousi Afrikan rannalle, sattui tapaus, jota pidettiin
+onnettomana enteenä. Sotapäällikkö lipesi ja kaatui. Mutta hänen
+tunnettu mielenmalttinsa ei pettänyt häntä nytkään. Hän antoi enteelle
+suotuisan selvityksen teeskennellen heittäytyneensä maahan ja huudahti:
+Minä syleilen sinua, Afrikka!»
+
+_Thapsuksen_ luona, itärannikolla, Karthagosta eteläänpäin,
+syntyi ratkaiseva taistelu Pompeiuksen molempien appien välillä.
+Se oli pian ratkaistu. Ensimmäisen vastoinkäymisen sattuessa
+pompeiuslaiset upseerit menettivät harkintakykynsä ja ajattelivat
+vain itsensä pelastamista. Kuvaavaa heidän raukkamaisuudelleen on,
+ettei kukaan heistä kuollut taistelukentälle. He pääsivät kaikki
+pakoon vahingoittumattomina. Ylvästelevä Iuba lienee ensimmäisenä
+pötkinyt pakoon. Kun hylätyillä sotilailla ei ollut mahdollisuutta
+puolustautua, niin he heittivät aseensa ja pyysivät armoa. Mutta
+Cæsarin sotilaat olivat nyt suunnattomasti katkeroituneita siitä,
+että sota rasituksineen ei näyttänyt koskaan tahtovan loppua. Tuskin
+he olivat kukistaneet vastarinnan _yhdessä_ paikassa, ennenkuin
+se ilmeni toisaalla. Olihan sellainen kuin taistelua lohikäärmeen
+kanssa. Ja syynä tähän he pitivät Cæsarin lempeyttä voitettuja
+kohtaan. Mutta nyt olisi käyvä toisin! Jokainen mies, joka tuli
+kiukustuneiden legioonalaisten aseitten ulottuville, hakattiin armotta
+maahan. He eivät aikoneet taistella samaa vihollista vastaan enää
+toista kertaa. Eivät Cæsarin kehoitukset enempää kuin uhkauksetkaan
+kyenneet hillitsemään heidän verenjanoaan. Taistelu muuttui
+kaameaksi teurastukseksi. Vaikka viholliselta kerrottiin kaatuneen
+100 000 miestä, ilmoitetaan Cæsarin tappiot vain 50 mieheksi, mikä
+olosuhteisiin katsoen ei kenties ole niin mahdotonta, kuin miltä se
+ensi silmänräpäykseltä voi näyttää.
+
+Cato ei ollut mukana taistelussa. Hänet oli jätetty _Utican_ kaupungin
+päälliköksi, pohjoiseen Karthagosta. Kun hän sai kuulla, kuinka
+taistelussa oli käynyt, hänen päätöksensä oli valmis. »En tahdo», hän
+sanoi, »joutua Cæsarille kiitollisuuden velkaan teosta, johon hänellä
+ei ole oikeutta. Sillä hänellä ei ole määräysvaltaa minuun nähden, eikä
+siis myöskään oikeutta lahjoittaa minulle elämääni.» Muutoin ei elämä
+hänestä ollutkaan minkään arvoinen tasavallan kukistumisen jälkeen.
+Mutta ennenkuin hän surmasi itsensä, hän teki kaikki, mitä kykeni,
+pelastaakseen kaupungin asukkaat vihollisen raivolta ja onnistuikin
+hankkimaan heille armahduksen. Tämän jalon työnsä tehtyään hän vetäytyi
+makuusuojaansa ja syventyi lukemaan Platonin Phaidonia, missä on ylevän
+ihana kuvaus Sokrateen viime hetkistä. Sen jälkeen hän pisti miekan
+rintaansa. Hänen ystävänsä kiiruhtivat hänen luoksensa ja sidotuttivat
+haavan. Mutta niin pian kuin ystävät olivat poistuneet antaaksensa
+hänen levätä, hän tempasi siteen pois ja kuoli veren vuotoon. Cato ei
+ollut vielä täyttänyt 50 vuotta, kun hän surmasi itsensä.
+
+Se huomio, minkä hänen Uticassa tapahtunut kuolemansa herätti, ilmenee
+Caton liikanimessä _Uticensis_, Uticalainen. Saatuaan tiedon, että
+taipumaton tasavaltalainen oli päättänyt päivänsä, Cæsar puhkesi
+sanomaan: »Minä en suo sinulle, Cato, anteeksi kuolemaasi, sentähden
+ettet suonut minun lahjoittaa sinulle elämääsi.»
+
+Itse asiassa kuollut Cato oli Cæsarille vaarallisempi kuin elävä, sillä
+nyt tasavaltalaiset olivat saaneet marttyyriinsä. Hänen nimestään tuli
+uusi taistelumerkki kaikille tyytymättömille. Kaikki tasavaltalaiset
+ihailivat häntä, kuten ainoastaan sitä ihaillaan, joka on todistanut
+uskonsa kuolemallaan. Kaikkina aikoina Cato Uticalainen esiintyy
+aidon tasavaltalaisen ihanteena. Kaikista hänen inhimillisistä
+heikkouksistaan huolimatta »tekee», kuten Boëthius sanoo, »hänen jalo
+innostuksensa ylentävän vaikutuksen keskellä kaikkea vapaudenrakkauden
+viittaan verhoutunutta omanvoitonpyyntiä ja henkilökohtaisia
+intohimoja; ja se luo Rooman tasavallan perikadon ylle kajasteen
+sen muinoisilta loistavilta päiviltä.» Caton virhe oli, kuten eräs
+samanaikainen roomalainen kirjailija huomauttaa, siinä, että hän uskoi
+elävänsä Platonin ihannevaltiossa ja unohti, että hän elikin Rooman
+katuloassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Useimmat muutkin pompeiuslaisten johtajat saivat surmansa. Scipio
+surmasi itsensä, kun hänet aiottiin vangita, ja Iuba lävistytti itsensä
+orjalla hurjan juomingin jälkeen. Hänen sorretut alamaisraukkansa
+päästivät helpotuksen huokauksen.[61]
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin oli kolme maanosaa ollut Rooman herruudesta käydyn valtavan
+kaksintaistelun näyttämönä.
+
+Kun Cæsar palasi pääkaupunkiin, hän voi voitonseppelöimien legioonainsa
+etunenässä viettää nelinkertaista triumfia voittojensa takia Rooman
+valtakunnan vihollisista Galliassa, Egyptissä, Pontoksessa ja
+Numidiassa. Triumfikulkueen edellä kannettiin kuvapatsaita, jotka
+esittivät Reiniä, Rhône'ia, Niiliä ja kahleisiin lyötyä Valtamerta.
+Kulkueessa voitiin laskea lähemmä 3 000 kultaista seppelettä,
+kulta- ja hopea-astioita sekä lukemattomia muita kalleuksia. Niiden
+yhteenlaskettu hinta arvioitiin siihen asti kuulumattoman suureen
+65 000 talentin summaan, eli 3 000 miljoonaan markkaan. Vankien
+suuressa joukossa nähtiin kultaisissa kahleissa onneton Vercingetorix,
+prinsessa Kleopatran sisar Arsinoë, joka oli tarmokkaasti taistellut
+Cæsaria vastaan ja kuningas Iuban nuori poika. Voittoisa sotapäällikkö
+itse seisoi valkoisten hevosten vetämissä kultaisissa vaunuissa
+edellään kuusi kahdentoista liktorin joukkuetta, ja sitten seurasivat
+legioonat. Vanhan tavan mukaan sotilaat tuon tuostakin virittivät
+pilalaulun triumfin viettäjän heikkouksista, erittäinkin hänen monista
+lemmenseikkailuistaan:
+
+    »Varokaatte vaimojanne! Kaljupää saapuu kaupunkiin!»
+
+»Vieläkin pahempaa», Victor Rydberg sanoo, »he lauloivat samassa
+tilaisuudessa jumaloidusta päälliköstään, mutta ei mitään, joka olisi
+koskettanut häntä niin arkaan paikkaan. Akhilleuksen arka paikka oli
+kantapää, Cæsarin päälaki. Ennen aikojaan nuo kerran hyvin hoidetut
+kiharat harvenivat, ja se oli turmiollinen ennemerkki roomalaisten
+mielestä. Sillä enemmän kuin Aleksanterinpatsas, jonka hän näki
+Gadeksessa kiihoitti se häntä asettamaansa päämäärään; hän ei voinut
+kädellä koskettaa päätänsä muistamatta, että hänellä oli jo takanaan
+se ikä, minkä ikäisenä Makedonian sankari oli asein valloittanut
+maailman. Hän koetti korjata asiaa »diskonttauksella»: kampa lainasi
+pään takaosasta hiuksia peittämään päälaen paistetta, mutta lopuksi oli
+lainanantajakin paljastunut. Cæsarin historioitsijat väittävät, että
+niistä kunnianosoituksista, joita senaatti hänelle tuhlasi, hänestä oli
+mieluisin se, että hän sai aina pitää laakeriseppelettä, koska seppele
+verhosi hänen kaljupäisyyttään.»
+
+Triumfin perästä tapahtui toivottu lahjojen jako legioonalaisille.
+Ei koskaan ennen ollut nähty sellaista anteliaisuutta: jokainen
+soturi sai lähes talentin verran, ja päällystö kaksinkertaisesta aina
+nelinkertaiseen määrään asti. Näytelmät ja kaikenlaatuiset kansanhuvit
+sekä suurenmoinen juhla-ateria päättivät tämän voittojuhlan. Viini
+virtasi ja köyhimmätkin voivat herkutella ankeriailla. Marius ja Sulla
+olivat alkaneet diktatuurinsa antamalla kansalaisveren virrata — Cæsar
+juhli falernolaisviinin tulvalla Rooman historian uuden vaiheen alkua:
+_Cæsarien aikakautta_.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kansalaissodan jälkimainingit oli vielä kuitenkin asetettava,
+ennenkuin Cæsar sai rauhassa ja levossa omistautua rauhalliseen
+uudistustyöhön. Pompeiuslaisen lohikäärmeen uusi pää pisti taas
+esille. Ne harvat puolueen johtajat, jotka jäivät eloon Tapsuksen
+taistelun jälkeen, näiden joukossa _Gnæus ja Sextus Pompeius_, olivat
+paenneet Espanjaan ja yllyttäneet tämän maan jälleen Cæsaria vastaan.
+Vaati paljon verta, ennenkuin Cæsarin onnistui masentaa viimeinen
+vastarinta. _Mundan_ luona, niemimaan eteläkärjessä[62] näyteltiin
+vuonna 45 e.Kr. kansalaissodan loppunäytös. Pompeiuslaiset taistelivat
+epätoivon rohkeudella, tietoisina siitä, että tämä taistelu oli
+heidän viimeinen toivonsa ja ettei armoa ollut odotettavissa. Eräs
+muinaisajan historioitsija sanoo, että viha, millä taistelevat nyt
+kävivät toistensa kimppuun, oli kolkonkammottavaa. Kenelläkään ei ollut
+halua virittää tavallisia sotalauluja. Äänettömällä raivolla iskettiin
+kiinni toisiinsa, ja kuului vain huutoja »Iske ja surmaa, iske ja
+surmaa!» Hetkisen Cæsarin legioonat horjuivat. Silloin — kerrotaan —
+hän heittäytyi itse taistelevien ensi riviin, huudahtaen: »Tahdotteko
+te tosiaankin jättää minut Pompeiuksen pojalle?» Se vaikutti. Sotilaat
+hyökkäsivät hurjemmalla raivolla kuin koskaan ennen, ja vihollisen
+rivit alkoivat harveta. Armoa ei annettu. Gnæus Pompeius pakeni, mutta
+sai surmansa sitkeän taistelun jälkeen. Muista johtajista oli sitten
+enää elossa vain Sextus Pompeius, joka ei ollut mukana Mundan luona.
+Hän pakeni Espanjan vuoristoihin, kunnes hänen aikansa tuli vielä
+kerran näytellä osaa roomalaisen maailman näyttämöllä.
+
+Cæsar lausui tämän taistelun perästä, että hän oli usein taistellut
+voiton takia, mutta Mundan luona hän oli taistellut elämästään. Mutta
+nyt »hän oli viimeinkin vääntänyt miekan vastustajainsa käsistä»,
+sotahistorioitsija Veith sanoo. »Nyt heille jäi ainoastaan tikari...»
+
+
+Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
+
+Cajus Julius Cæsar, Borgerkrigen, oversat af Joh. B. Koch.
+
+Eugène Stoffel, Histoire de Jules César. 2 nid.
+
+L. Holzapfel, Die Anfänge des Bürgerkriegs zwischen Cäsar und Pompejus
+(Klio 1903).
+
+Tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+Georg Wittroek, Cæsar och Augustus (Historisk tidskrift 1908).
+
+
+
+
+CÆSARIN YKSINVALTA.
+
+
+Cæsarin Pharsaloksen luona saama voitto oli, kuten sanottu, tehnyt
+lopun tasavallan olemassaolosta.
+
+Tulos todettiin varmentaen siten, että senaatti ja kansankokous
+nimittivät Cæsarin diktaattoriksi ja antoivat hänelle siten samanlaisen
+valta-aseman, kuin aikoinaan oli ollut Sullalla. Cæsar oli itse asiassa
+Rooman yksinvaltias. Hänen arvonimensä »imperator», joka aikaisemmin
+oli ollut ainoastaan ylipäälliköillä sodassa, on ranskalaisessa
+muodossaan »empereur»[63] vielä meidän päivinämme käytetty merkitsemään
+korkeinta yksinvallan arvoasemaa. Germaanilaiset ja slaavilaiset
+vastikkeet, »Kaiser», kejsare» (keisari) ja »tsaari», jotka arvonimet
+kantajiensa mukana toinen toisensa jälkeen hävisivät maailmansodan
+aikana, eivät ole muuta kuin nimi Cæsar, joka senaikaisen latinan
+mukaan lausuttiin »Kaisar». Muinaisajan historioitsijat pitivätkin
+Cæsaria Rooman ensimmäisenä keisarina. Rooman senaatti ei ollut
+enää se elin, joka johti valtakunnan politiikkaa ja hallitusta.
+Tämä kunnianarvoisa laitos oli muuttunut hallitsevasta senaatista
+yksinvaltiaan valtioneuvostoksi. Ja kansankokouksen toimivalta
+rajoittui siihen, että sen tuli vahvistaa ne lait, jotka diktaattori
+sille esitti, sekä valita ne virkamiehet, joita tämä ehdotti. Täten
+oli viimeinkin loppunut rappeuttava vaalikiihoitus, raivoisa taistelu
+valtion viroista vastenmielisine, häpeällisine lahjomisineen ja
+katutaisteluineen.
+
+Valtiollisen »vapauden» tällaisten ilmenemismuotojen loppumista
+voivat valittaa vain ne, joilta oli kadonnut tyystin poliittisen
+säädyllisyyden tunto. Vaikeampaa oli mukautua siihen, että kansankokous
+sellaisenaan menetti toimintavapautensa, mutta tämä menetys ei
+itse asiassa kohdannut enää _Rooman valtakuntaa_, vaan ainoastaan
+_Rooman kaupunkia_ lähimpine ympäristöineen. Sillä ainoastaan niillä
+roomalaisilla, jotka asuivat tässä pienen pienessä valtakunnan
+kolkassa, oli oikeus ottaa osaa kansankokoukseen. Muinaisen ajan
+ihmiset eivät koskaan keksineet sitä ratkaisua, että olisivat
+_valinneet edustajia_ valtakunnankokouksiin. Siten kauempana asuva
+väestö joutui aina raskaaseen riippuvaisuuteen pääkaupungista. Niin
+oli ollut attikalaisessa valtakunnassa — niin oli käynyt Rooman
+valtakunnassa.
+
+Ja kuta kauempana keskipisteestä, sitä kurjempi kohtalo. Mitä
+_maakuntain_ väestö sai kärsiä roomalaisten maaherrojen ja liikemiesten
+nylkemisjärjestelmästä, on kenties pahin häpeäpilkku Rooman tasavallan
+historiassa. Provinsseja pidettiin, pääkaupungin näkökannalta
+katsoen »Rooman kansan saaliina». Niin niitä nimitettiin aivan
+julkeasti virallisellakin kielellä. Ne olivat olemassa ruokkiakseen
+ja vaatettaakseen »oikeata» Rooman kansaa. Antiikin aikoina oli se
+käsitys kaikkialla aivan tavallinen, että voitetun täytyi kuolla
+tahi joutua orjaksi ja että koko hänen omaisuutensa joutui voittajan
+saaliiksi. Puhuminen yhteenkuuluvaisuuden tunteesta valloitettujen
+provinssien väestön kanssa olisi vaikuttanut naurettavalta sen ajan
+roomalaisista. Ne ent. konsulit tai preetorit, jotka saivat provinssin
+maaherrakunnakseen, olivat liian harvoin hyvän maanisän perikuvia,
+mutta sitäkin useammin oikeita verenimijöitä, jotka tahtoivat vain
+koota mahdollisimman suuren rikkauden lyhyenä maaherrakautenaan. Ei
+ollut monta maaherraa, jotka olisivat voineet Tiberius Gracchuksen
+tavoin sanoa itsestään: »Kun läksin Roomasta provinssiini, otin mukaani
+kukkaron täynnä rahoja — se oli tyhjä takaisin tullessani. Toiset ovat
+sitävastoin vieneet mukanaan provinsseihin suuria astioita täynnä
+viiniä ja laahanneet ne mukanaan kotiinsa rahoista raskaina.» Nyt oli
+toinen henki Rooman virkamiesmaailmassa kuin siihen aikaan, jolloin
+Cato Censorius oli Sardinian maaherrana ja vaelsi ympäriinsä jalkaisin
+yhden ainoan palvelijan seurassa tahi kun hän ennen kotimatkaansa
+espanjalaisesta provinssistaan myi hevosen, joka oli uskollisesti
+kantanut häntä kaikissa sodissa, sentähden, että hänellä ei mielestään
+ollut oikeutta rasittaa valtion kassaa kuljetuskustannuksilla.
+Maaherrana toimiminen rappeutti kauhistavan nopeasti roomalaisen
+yläluokan. Ajan pitkään ei mitenkään käynyt päinsä olla samalla kertaa
+tasavaltalainen ja suurien maiden yksinvaltias.
+
+Maaherrojen valta-asema antoi heille lukemattomia mahdollisuuksia
+hirmuvaltaan ja ryöväyksiin. Jo vanha totunnaistapa, että
+provinssin asukkaitten tuli kestitä maaherraa »kunniaviinillä» ja
+muilla »vapaaehtoisilla» lahjoilla, antoi aihetta mielivaltaisiin
+kiristyksiin. Samoin virkamiesten oikeus vapaisiin matkoihin
+ja yösijaan itselleen ja seurueelleen provinssin asukkaitten
+kustannuksella. Voi olla varma, että oli vieraita, jotka tekivät
+puhdasta jälkeä taloissa, joita he kunnioittivat käynnillään!
+
+Maaherrojen kiskomisia auttoi liikekumppanuus voitonhimoisten
+liikemiesten kanssa, jotka käyttivät provinsseja riista-alueinaan.
+Pahimmat näistä tunnemme me nimellä »publikaanit ja syntiset».
+Publikaaneiksi nimitettiin valtiontulojen vuokraajia sekä yleisten
+töiden urakoitsijoita ja heidän palvelusmiehiään. _Publikaanit_ saivat
+nimensä sanasta _publicum_, jolla tarkoitettiin valtionmonopolia.
+Säästääkseen valtiolta menoja ja vaivaa roomalaisilla oli nimittäin
+tapana vuokrata enimmän tarjoavalle sellaisia valtiontuloja kuin
+maakuntain tullit ja verot sekä antaa julkisten rakennusten-, teiden-
+ja satamanperustamistöiden suorittaminen sille urakoitsijalle, joka
+tarjoutui suorittamaan työn halvimmalla. Tästä seurasi, että syntyi
+vauraita vuokraajayhtymiä, jotka maksoivat valtiolle määrätyn summan
+oikeudesta kantaa maakunnista eräät verot ja joilla sitten oli vapaat
+kädet, kun tuli kysymykseen saada takaisin kapitaalinsa voittoineen.
+Plutarkhos vertaa heitä raivottariin, jotka ryöstivät ruoan maan
+asukkailta.
+
+Ainoastaan siinä tapauksessa, että maaherra tai paikkakunnan korkein
+virkamies piti silmällä vuokraajia, provinssin asukasraukat voivat
+toivoa, että publikaanien voitto pysyisi kohtuuden rajoissa. Mutta
+olemme nähneet, kuinka kapitalistien pyyteet olivat mahtavat Roomassa.
+Ei edes niin voimakas mies kuin Lucullus kyennyt ajan oloon pitämään
+puoliaan rahamiehiä vastaan. Hän oli heidän silmissään tehnyt
+anteeksiantamattoman rikoksen, kun hän suojeli Rooman aasialaisten
+alueiden väestöä roomalaisia vuokraajia ja koronkiskojia vastaan.
+
+Kun Sulla jätti Aasian, hän oli määrännyt maakunnan suorittamaan
+mahdottoman suuren sotaveron, 900 miljoonaa markkaa. Heti
+palvelushaluiset roomalaiset kapitalistit olivat olleet tarjolla ja
+lainanneet valtiolle tämän summan saaden oikeuden periä verot ja kantaa
+tullit. Kymmenessä vuodessa nämä vuokraajien vaatimukset provinssilta
+olivat kiskurikoroilla kohonneet kuusinkertaisiksi. Koko maakunta oli
+tosiasiallisesti ryöstetty puti puhtaaksi, ja sydäntäsärkevää oli
+nähdä, kuinka koronkiskurit menettelivät.
+
+Silloin Lucullus sekaantui asiaan ja alensi velkasumman 1.800
+miljoonaan. Tämä oli hyvätyö ei ainoastaan maakunnan väestöä, vaan
+kansantaloudelliselta näkökannalta myöskin Roomaa kohtaan. Ja Lucullus
+sai kiitokseksi — luopua päällikön toimestaan. Täten oli silloinen
+Rooman tasavalta antanut mitä selvimmän ala-arvoisuustodistuksen
+kyvystään hallita muita kansoja. Hallitusmuodon oli muututtava,
+jottei koko valtakunta joutuisi perikatoon. »Ei ollut niin kaukaista
+tai syrjäistä paikkaa, ettei roomalaisten mielivalta ja sorto sinne
+tunkeutunut», Cicero sanoi yhdessä niistä kuuluisista puheistaan,
+jotka hän piti verenimijä _Verrestä_ vastaan, joka oli ollut kolme
+vuotta Sisilian maaherrana ja kiusanhenkenä. »Meidän ei tarvitse pelätä
+asevoimaa eikä sotaa, mutta kaikkien toisten kansojen surkeus, itku,
+kyyneleet ja valitus on pelkoa herättävää. Ne ovat paisuneet siihen
+määrään, että emme voi kauemmin kestää sitä.»
+
+Jos haluamme nähdä, kuinka pitkälle roomalainen maaherra voi mennä
+valtansa väärinkäytössä hyvässä yhteisymmärryksessä publikaanien ja
+koronkiskurien kanssa, voimme lukea ne valitukset, jotka Cicero vuonna
+70 koko Sisilian nimessä teki Verrestä vastaan.
+
+Veronkantajiksi tuottavimmille alueille tämä oli hankkinut
+kumppaneitaan ja suosikkejaan, luonnollisesti sopien siitä, että
+hän itse sai olla osallisena saaliinjaossa. Laillinen vero olisi
+ollut kymmenes osa pellon kasvusta ja viides osa hedelmistä, mutta
+todellisuudessa oli veronkantajan mielivalta liian usein korkein laki.
+Cicero kertoo maanviljelijöistä, joita pideltiin pahoin nyrkin iskuin
+ja potkuin, kunnes he lupasivat maksaa kaksi kertaa niin paljon, kuin
+olivat velvolliset; ja hän kertoo esimerkkejä talonpojista, joilta
+vuokraajat vaativat kymmenyksinä enemmän kuin koko heidän satonsa
+arvon. Mies parat joutuivat suunniltaan ja läksivät taloistaan ja
+mailtaan ja asianomainen publikaani anasti heidän karjansa, orjansa ja
+maanviljelyskalustonsa. Mitä hyödyttikään muutoin valittaminen, kun
+tuomarit olivat maaherran kätyreitä! Ja ylipäänsä oli monia metkuja,
+joita verojenvuokraaja voi käyttää hyväkseen välttyäkseen joutumasta
+tekemisiin lain kanssa. Oli esim. kielletty talonpoikaa korjaamasta
+satoansa, ennenkuin hän oli sopinut vuokraajan kanssa tämän osuudesta.
+Ennemmin maamies toki antoi ryöstää kohtuuttoman osan sadosta, kuin
+uskalsi jättää koko sadon sattuvan huonon ilman takia turmeltumaan.
+Ja olihan niitä lukemattomia muitakin keinoja järjestelmällisesti
+nylkeä puhtaiksi Sisilian työteliäät ja uskomattoman kärsivälliset
+talonpojat. Verres kätyreineen teki sen niin perusteellisesti, että
+saari hänen luovuttuaan maaherrantoimesta näytti siltä, kuin sitä
+olisi rangaistu sodan hävityksellä. Kertomamme tapaukset, että
+maanviljelijät hylkäsivät kotinsa, eivät suinkaan olleet harvinaisia.
+Monet sen lisäksi epätoivoissaan surmasivat itsensä. Cicero luettelee
+koko joukon paikkakuntia, joissa huomattavasti yli puolet taloista oli
+autioina. Vaara uhkasi, että Sisilia, kaukana siitä, että se olisi
+ollut Rooman vilja-aittana, pian ei olisi voinut tulla toimeen omilla
+viljavaroillaan.
+
+Mutta Verreen ryöstöjärjestelmä ei pysähtynyt näihin häpeämättömiin
+tekoihin. Hänellä on myöskin Sisilian rikkaitten taideaarteiden
+ryövärin huono maine. Cicero esittää lukemattomia esimerkkejä, jotka
+kuvaavat hänen »taiderakkauttaan». Hän »lainasi» taideteoksia,
+luovuttamatta niitä takaisin, hän pakotti ihmiset myymään niitä
+hänelle pilkkahinnalla tahi käytti muita ajateltavissa olevia keinoja
+saadakseen sen, mitä halusi. Yhtä häikäilemättömästi hän ryösti
+yksityisiä kuin julkisia rakennuksia ja paikkoja. Eivät edes temppelien
+aarteet säilyneet hänen ryöstönhimoltaan. Koska Verres itse, »tämä
+hieno taiteentuntija», kuten Cicero häntä nimittää, ei ymmärtänyt
+rahtuakaan taideteosten arvosta, hän käytti kahta kreikkalaista
+asiantuntijaa, kahta täysiveristä roistoa, ottamaan selon kaikesta,
+mikä oli erittäin arvokasta. Taiteenrakastajan ainoa pelastus
+oli lahjoa nämä vainukoirat kuvailemaan Verreelle parhaimmatkin
+taideteokset arvottomiksi. Määrätä taide-esineille korkea myyntihinta
+oli tyhmintä, mitä voi tehdä. Silloin joutui niin monin eri tavoin
+rettelöihin maaherran kanssa, että lopulta osoittautui viisaimmaksi
+lahjoittaa hänelle taideteokset.
+
+Yhtä paljon kuin Verres rakasti kauniita taideteoksia, yhtä paljon hän
+oli mieltynyt kauniisiin naisiinkin. »Jokaiseen kaupunkiin, minne hän
+tuli», Cicero sanoo, »hän jätti enemmän siveettömyytensä kuin jalkainsa
+jälkiä». Voi sitä naista, johon tämä hirviö oli iskenyt silmänsä, ja
+voi sitä puolisoa tai veljeä, joka uskalsi koettaa suojella hänen
+siveyttään!
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Yksityinen ihminen ei», kuten Ferrero sanoo, »ollut yksin syyllinen,
+vaan puolue, hallitussuunta, kokonainen aikakausi. Kaikki viha, mikä
+kymmenen vuoden aikana oli patoutunut suuren yleisön mieliin Sullaa,
+taantumusta ja vanhoillista puoluetta vastaan, purkautui nyt rajuilman
+voimalla.»
+
+Verreen syntiluettelo oli tosiaankin niin raskas, että Ciceron onnistui
+saada hänet tuomituksi. Hänet tuomittiin 60 miljoonan markan sakkoihin.
+Ennen tuomion langettamista hän oli kuitenkin ehtinyt pudistaa Rooman
+tomut jaloistaan ja päästä turvaan vieden mukanaan suuren osan
+ryöstösaaliistaan.
+
+Nuoren asianajajan kaunopuheisuuden voitto oli suuri, tavaton triumfi.
+Sillä yleensä oli toivotonta koettaa saada oikeutta maakuntain
+verenimijöitä vastaan. Jolleivät he suorastaan olleet lahjoneetkaan
+tuomioistuimia, niin olivathan heidän omat säätyveljensä ja ystävänsä
+tuomareina. Monet oikeudenjäsenet olivat muutoin tehneet samanlaatuisia
+rikoksia kuin syytetyt, tai aikoivat tehdä, niin pian kuin vain
+saisivat maakunnan hallittavakseen.
+
+Verreen ilmeisestä rikollisuudesta huolimatta optimaatit kuitenkin
+olivat ponnistaneet kaikki voimansa pelastaakseen hänet. Senaatin paras
+puhuja oli esiintynyt hänen asianajajanaan, ja Ciceroa oli alinomaa
+koetettu kaataa jalkakammilla. Tällainen menettely osoittaa parhaiten,
+kuinka yleisesti pahe oli levinnyt. Ja kuinka läpimätä silloinen
+roomalainen yhteiskunta oli, ilmenee siitä, että valtion ensimmäiset
+miehet voivat ruveta puolustamaan henkilöä, josta Cicero julkisesti
+huudahti hänen puolustusasianajajalleen seuraavat sanat: »Voithan
+käyttää vanhaa, koeteltua keinoa tuoda Verres esille ja paljastaa hänen
+rintansa, niin että Rooman kansa saa nähdä arvet, jotka ovat syntyneet
+— naisten puremisesta irstasten nautintojen aikana!»
+
+Rooman valtakunta tarvitsi voimakasta kättä, joka voi pitää
+maakuntain rosvoritarit kurissa ja panna rajan optimaattien
+mielivallalle. Tärkeimpiä tehtäviä, mihin Cæsar ryhtyi käsiksi
+kaikella arvovallallaan, olikin kaikenlaatuisten yhteiskuntaloisten
+tuhoaminen. Panemalla toimeen vakinaisen veronkannon hän ehkäisi
+publikaanien kiristykset maakunnissa ja säilyttämällä itselleen
+korkeimman tuomiovallan hän antoi vääryyttä kärsineille suuremman
+mahdollisuuden saada oikeutta tuomioistuimissa. Hän teki
+oikeudenkäytön riippumattomaksi puoluepolitiikasta ja vapautti sen
+kadun terrorista. Henkilökohtaisesti hän korkeimpana tuomarina
+sekaantui sekä suuriin poliittisiin oikeudenkäynteihin että myöskin
+pienempiin oikeusjuttuihin. Viljanjakeluja Cæsar rajoitti erittäin
+huomattavasti ja muutti ne köyhäinavustukseksi. Apuanauttivien
+luku vähennettiin kolmestasadastakahdestakymmenestätuhannesta
+sataanviiteenkymmeneentuhanteen.
+
+Cæsarin sisäpolitiikka ei ollut eri yhteiskuntaluokkien tai valtakunnan
+jonkin erikoisen osan suosimista, vaan sen tarkoituksena oli _koko
+valtakunnan paras sen kaikissa eri osissa_. Maailmanhallitsija voi yhtä
+vähän olla enää roomalainen vanhassa ja ahtaassa merkityksessä, kuin
+Aleksanteri voi pysyä makedonialaisena ja helleeninä, kun hän Issoksen
+taistelun jälkeen hylkäsi Dareioksen rauhantarjouksen ja ryhtyi luomaan
+maailmanherruuttaan. Cæsar on aloittanut Rooman muuttamisen ryöväystä
+harjoittavasta ylimystötasavallasta yhtenäiseksi yhteishyvänvaltioksi.
+Tässä ennen muuta on Cæsarin suuruus, korkeampilaatuinen kuin
+taistelukenttien voitonhohde, joka on vain hänen maailmanhistoriallisen
+merkityksensä _yksi_ edellytys. Cæsarille ja Aleksanteri Suurelle
+kuuluu molemmille se ikuinen kunnia, että he ovat alkaneet _sivistää
+ihmiskuntaa_, kohdella inhimillisesti voitettuja. Näin monarkia tuli
+siunaukseksi lukemattomille sorretuille. Sadoittain optimaattiperheitä
+joutui tietysti täten kärsimään häviöitä, mutta 80 miljoonaa ihmistä
+siitä hyötyi.
+
+Mutta kansanpuolue? Se oli nyt jo niin rappeutunut, että Catilinasta
+oli tullut sen sankari. Hänen hautansa, kuten muinoin Gracchusten,
+koristeltiin kukin ja seppelein. Sellainen demokratia oli valmis
+uhraamaan näennäisen valtansa »leivästä ja näytelmistä». Ei kukaan
+selvemmin kuin Cæsar älynnyt, että Forumin roskaväki — »valtakunnan
+iilimato» — kuten Cicero sitä nimitti — ei ollut Rooman kansa.
+
+Cæsar oli siis ottanut suorittaakseen valtavan suuren tehtävän
+muuttaa Rooman valtio yhtenäiseksi valtakunnaksi. Hän oli
+valtakunnanrakentaja, joka tahtoi tehdä arvokkaan ja ajanmukaisen
+asunnon _kreikkalais-roomalaiselle sivistykselle_. Tämä koko
+maailmaa hallitseva sivistys hänellä oli silmämääränään kaikissa
+uudistuksissaan. Tämän suurisuuntaisen yrityksen loppuun suorittamiseen
+oli yksi ihmiselämä kuitenkin liian lyhyt. Se vaati vuosisatojen työn.
+Cæsar voi vain aloittaa sen. »Perikatoon tuomitun tasavallan raunioista
+kohosi uuden, voimakkaan yhteiskuntarakennuksen perusta, rakennuksen,
+joka vuosisatojen aikana kykeni suomaan kansoille viihtymyksen ja
+suojan. Tämän perustan luominen on Cæsarin työtä, ja sen työnsä
+vuoksi historia häntä pitääkin yhtenä ihmiskunnan suurimmista ja
+nerokkaimmista miehistä», Boëthius sanoo.
+
+Cæsarin yksinvalta on luotu Perikleen valtion mallin ja niiden
+aatteiden mukaiseksi, joita Gaius Gracchus ajoi, mutta joita hän ei
+armeijan tuen puuttuessa voinut toteuttaa. Sen perusajatus on, että
+kansaa pitää sen etevimpien luottamusmiesten edustaa ja hallita.
+
+Gracchusten suurta roomalaisen talonpoikaissäädyn uudelleen luomisen
+ajatusta Cæsar myöskin koetti toteuttaa jakamalla veteraaneilleen
+maata. Gaius Gracchuksen ajatuksia oli m.m. ollut Karthagon entisen
+paikan asuttaminen; mutta jo ajatuskin sen maan asuttamisesta,
+jonka papit olivat kironneet, oli ollut oivallinen kiihoitus väline
+optimaateille. Mikä ei ollut onnistunut Gracchukselle, sen Cæsar
+aloitti menestyksellisesti ja keisari Augustus sitten työn lopetti.
+Useita tuhansia siirtolaisia muutti tuohon autioon maahan, ja
+hämmästyttävän pian roomalainen Karthago alkoi kukoistaa foinikialaisen
+raunioilla. Kaupunki sai ajan kuluessa yhä suuremman merkityksen Rooman
+parhaimman vilja-aitan vientisatamana. Ja sen erinomaista vaurastumista
+todistavat tänäkin päivänä monet muinaislöydöt.
+
+Vuosisadan maata painanut kirous oli menettänyt voimansa.
+
+Roomassa Cæsar jatkoi tarmokkaasti sitä kaupungin uudistamista
+hellenistiseksi suurkaupungiksi, josta Sulla suurella harrastuksella
+oli huolehtinut. Suunnitelmatta kasvanut latinalais-etruskilainen
+seitsemän kukkulan kaupunki kapeine, mutkaisine kujineen ja ahtaine,
+sotkuisine asemakaavoineen saa nyt yhä voimakkaampia hellenistisiä
+piirteitä, esikuvana sellaiset klassillisen selvästi suunnitellut
+kaupungit kuin Miletos, Priene, Pergamon ja Aleksanteri Suuren oma
+luomus Aleksandreia. Näiden kaupunkien suoria, leveitä katuja komeine
+perspektiiveineen ja varjoisine pilarikäytävineen pidetään malleina,
+kun tahdotaan päästää valoa ja ilmaa vanhaan, epäterveelliseen Tiberin
+kaupunkiin ja kaunistaa sen synkkiä kasvoja.
+
+Sotasaaliina saatuja kreikkalaisia taideaarteita oli toisen
+puunilaissodan ajoista asti kerätty siihen kaupunkiin, josta vähitellen
+kehittyi maailman pääkaupunki. Taideaarteiden tuonti alkoi silloin,
+kun Marcellus valloitti Syrakusan, vuonna 212 e.Kr., ja sitten
+seurasi laivalasti laivalastin perästä kreikkalaisia pronssi- ja
+marmoriveistoksia siitä tyhjentymättömän rikkaasta varastosta, minkä
+kreikkalainen kaupunkielämä oli synnyttänyt. Kalleuksia toivat Roomaan
+tullessaan sellaiset valloittajat kuin Flamininus, Æmilius Paulus
+ja Korinthoksen hävittäjä Mummius. Ja kun mieltymys kreikkalaiseen
+taiteeseen oli täten levinnyt Rooman ylhäiseen maailmaan, se alkoi
+esiintyä kreikkalaisten taideteosten _ostajana_. Vielä ei kuitenkaan
+erikoisesti välitetty siitä, olivatko ostettavat esineet kuuluisia
+alkuperäisteoksia. Jäljennöksetkin kävivät hyvin kaupaksi; ja niin
+syntyi oikea kreikkalainen suurteollisuus, jonka tehtävänä oli
+jäljentää kuuluisia taideteoksia ja viedä niitä Roomaan.
+
+Itse Rooma ei kyennyt synnyttämään Pheidiasta eikä Praksitelesta yhtä
+vähän kuin se oli kyennyt synnyttämään Sokratesta tai Platoniakaan.
+Mutta valloittajakansa oppi pitämään arvossa heidän teoksiaan, oppi
+kunnioittamaan vanhempaa ja korkeampaa kulttuuria ja hyvä niinkin.
+Sillä vasta täten se kehittyi ottamaan hoiviinsa tämän sivistyksen ja
+pelastamaan sen täydelliseltä barbaarien tuhoamiselta.
+
+Roomalaisissa herännyt halu koristaa kotinsa ja kaupunkinsa
+taideteoksilla aiheutti myöskin sen, että he tahtoivat luoda kauniimman
+_ympäristön_ näille koristuksille ja alkoivat ajatella kaupunkinsa
+kaunistamista rakennustaiteelliselta näkökannalta. Lukemalla
+Liviuksen Rooman historiaa voi vuosi vuodelta seurata, kuinka yhteen
+kasaan rakennettuja Rooman kortteleita purettiin ja uusia, kauniita
+rakennuksia syntyi entisten sijalle. Hellenismi kulkee voittokulkuaan
+huolimatta siitä, rähisivätpä tylyt ja narisevat »vanhanaikaisten
+yksinkertaisten tapain» vaalijat kuinka paljon tahansa uusmuotisuutta
+ja »ylellisyyttä» vastaan.
+
+Suuret, ratkaisevasti hellenistiseen henkeen vaikuttavat panokset
+Rooman kehityksessä ovat kuitenkin kuten sanottu, Sullan ja Cæsarin
+ansiota. He kaunistivat vanhan Forumin ja loivat sille kauniimman
+ympäristön. He koristivat kaupunkia muutoinkin helleeniläistyylisillä
+temppeleillä ja muilla monumentaalisilla rakennuksilla. Rooma
+ei kuitenkaan vielä kaikesta huolimatta kyennyt kilpailemaan
+esikuvallisimpien helleeniläisten kaupunkien kanssa kauneudessa,
+niin kauan kuin tiilen ja karstakiven käyttö oli vallitsevana
+rakennustaiteessa. Vasta keisariaika muutti Rooman tiilikaupungin
+marmorikaupungiksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräs niitä suuria suunnitelmia, joita Cæsar hautoi mielessään, mutta
+jotka hänen täytyi jättää tulevien sukupolvien toteutettaviksi, oli
+kanavan kaivaminen Korinthoksen kannaksen poikki, jotteivät Italian
+ja Aasian väliä purjehtivat tarvitsisi suorittaa vaarallista matkaa
+Peloponnesoksen ympäri.
+
+Vielä nykyisiin päiviin asti säilynyt suoranainen näyte Julius
+Cæsarin uudistusinnosta on hänen _kalenteri_korjauksensa, minkä hän
+suoritti muutaman aleksandrialaisen tähtitieteilijän avulla. Uutta
+kalenteria nimitetäänkin senvuoksi _juliaaniseksi_. Roomalaisilla
+oli vanhastaan käytännössä kuuvuosi. Jotta tämä saataisiin käymään
+yksiin aurinkovuoden kanssa, lisättiin siihen aina tuon tuostakin
+karkauspäiviä. Mutta tämä oli tapahtunut niin huolimattomasti, että
+uudenvuoden päivä sattui Cæsarin aikana syksyksi ja »elonkorjuuaika»
+kevääksi. Vuosi 45 e.Kr. täytyi pidentää 446 päivää sisältäväksi, jotta
+vuodenajat saataisiin taas oikeille paikoilleen kalenteriin. Cæsarin
+kalenterissa määrättiin vuoden pituus 365 päiväksi, yksi karkauspäivä
+joka neljäs vuosi lisäksi. Cæsarin kunniaksi muutettiin sittemmin
+sen kuukauden nimi, missä hän oli syntynyt, Liliukseksi, kuten sitä
+seuraava kuukausi myöhemmin sai nimensä keisari Augustuksen mukaan.
+
+Vuosien vieriessä osoittautui kumminkin juliaaninenkin ajanlasku
+epätarkaksi. Paavi Gregorius XIII pani senvuoksi vuonna 1582 toimeen
+sen uudistuksen, että karkauspäivää ei lisätty vuosisatavuosiin, paitsi
+niihin, joiden kahden ensimmäisen numeron ilmaisema luku on jaollinen
+luvulla 4. Esimerkiksi vuodet 1600 ja 2000 ovat siis karkausvuosia,
+mutta vuodet 1700, 1800 ja 1900 eivät ole. Meidän maassamme otettiin
+_gregoriaaninen kalenteri_ käytäntöön vasta vuonna 1753. Kreikassa on
+käytännössä vielä tänäkin päivänä juliaaninen kalenteri, eli vanha
+ajanlasku, joka on nykyisin 13 päivää meidän ajanlaskustamme jäljessä.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+W. Warde Fowler, Social Life at Rome in the age of Cicero.
+
+Jérōme Carcopino, La Sicile agricole au dernier siècle de la république
+romaine.
+
+Axel Boëthius, Från Gracchernas, Sullas och Ciceros Rom (Svensk
+tidskrift 1929).
+
+
+
+
+IDUS MARTIÆ.
+
+
+Cæsar oli päässyt valtaan sotajoukon avulla, mutta hänen aikomuksensa
+ei ollut vastaisuudessakin perustaa valtaansa armeijaan. Hänen
+valtiossaan sotilaallisen vallan ei pitänyt hallita siviilivaltaa,
+vaan päinvastoin. Kun sota oli loppunut, hän hajoitti voitonkruunaamat
+legioonansa. Ainoastaan rajaseuduilla pidettiin osa niistä linnueissa
+turvaamassa maailmanvaltaa sen ulkoisia vihollisia vastaan. Muuten
+vanhojen legioonien nimi eli vain niiden uusien kaupunkien ja
+siirtokuntien nimissä, joita legioonalaiset olivat perustaneet. Cæsar
+ei pitänyt edes henkivartiostoa, vaikkakin sellaiset miehet kuin
+Tiberius ja Gaius Gracchus, Scipio Africanus nuorempi ja Pompeius
+olivat saaneet surmansa murhamiehen kädestä. Cæsar oli kylliksi
+optimistinen uskoakseen, että oikeudenmukainen hallitus, joka tuotti
+koko Rooman kansalle onnea, olisi hänen yksinvaltansa varmin perusta
+ja hänen henkilöllisyytensä paras suoja. Kun milloin murhahanke
+häntä vastaan tuli ilmi, hän teki sen vain tunnetuksi yleisillä
+julistuksilla. Ei kukaan ole koskaan käyttänyt asevoimin saamaansa
+valtaa jalomielisemmin kuin Cæsar. Hänen ylhäiseen asemaansa ei
+ulottunut puolueviha. Entiset katkerat taistelut oli unohdettu. Ei
+kukaan vanhan ajan hallitsija ole siinä määrin kuin hän kohonnut
+yläpuolelle sen antiikin käsityskannan, että voitettu vihollinen
+oli tuhottava. Yleisesti oli tapana, että kuta vaarallisempi
+vihollinen oli, sitä kauheammin voittaja raivosi. Etelän intohimoiset
+ihmisluonteet eivät keksineet muuta keinoa vapautua valtiollisista
+vastustajistaan kuin joko murhata tai lyödä heidät kuoliaiksi kuten
+ulkoiset vihollisetkin. Loputtomat henkipattojulistukset ovat vain yksi
+niistä muodoista, joiden varjolla voittaja lujitti valtaansa. Seuraus
+oli se, että melkein jokaisen suurenpuoleisen taistelun jälkeen jotkut
+ihmiskunnan parhaat miehet joutuivat kuolonuhreiksi. Maailma tuli
+jokaisen voiton jälkeen voimakkaita persoonallisuuksia köyhemmäksi,
+persoonallisuuksia, jotka olisivat voineet viedä kehitystä eteenpäin
+ja jalostaa ihmiskuntaa. — Cæsar luo tässäkin suhteessa, kuten useilla
+muillakin aloilla, uuden vaiheen ihmiskunnan kehityksessä. Pharsaloksen
+taistelun jälkeen jätettiin hänelle Pompeiuksen salainen kirjeenvaihto,
+jota pakolainen ei ollut kerinnyt ottaa mukaansa. Mutta Cæsar poltatti
+heti kaikki tyynni. Hän ei edes tahtonut lukea näitä salaisuuksia,
+jottei hänen olisi ollut pakko ryhtyä ankariin toimenpiteisiin
+vihollisiaan vastaan. Parempi olla tietämätön siitä, missä niitä oli.
+Cicero kirjoittikin hänelle kerran kuvaavasti: »Sinullahan ei ole
+tapana unohtaa muuta kuin loukkaukset.»
+
+Mistä tämä Cæsarin jalomielisyys pohjimmaltaan johtui? Se on erittäin
+kiinnostava psykologinen kysymys, johon on eri tavoin vastattu.
+Oliko se yksinomaan tai pääasiallisesti valtioviisautta? Vai oliko
+se vain yksi puoli hänen »iloista kevytmielisyyttään», tämän sanan
+miellyttävimmässä merkityksessä? Voidaan kysyä, eiköhän George Shaw
+komediassaan »Cæsar ja Kleopatra» ole osunut naulan kantaan, kun hän
+panee Potheinoksen, nuoren Ptolemaioksen holhoojan, ihmettelemään,
+kuinka välinpitämätön Cæsar on erään hänen henkeänsä vastaan tähdätyn
+hankkeen ilmitulosta. Cæsariin kääntyen Potheinos puhkeaa sanomaan:
+»Sinua ei siis edes kavallus suututa?» Cæsar vastaa: »Suututa?! Oi,
+sinä mieletön egyptiläinen — mitä minulla on sellaisen tunteen kanssa
+tekemistä? Suutunko minä pohjoistuuleen siksi, että se panee minut
+palelemaan, tai yöhön siksi, että se saa minut haparoimaan ympäri
+pimeässä? Kaikesta tuollaisesta kuin kavalluksesta minulle puhuminen
+on aivan samaa kuin ilmoittaa minulle, että aurinko nousee jälleen
+huomenna.»
+
+Shaw sanoo luonnekuvahahmoittelussaan: »Cæsar ei ollut
+anteeksiantavainen eikä avomielinen, koska miehellä, joka on
+kyllin suuri ollakseen loukkaamaton, ei myöskään ole mitään
+anteeksiannettavaa.»
+
+Mutta vaikka Cæsar käyttäytyi kuinkakin jalomielisesti ja
+sovinnollisesti vastustajiaan kohtaan — tyytymättömyyttä ilmestyi
+kuitenkin — se kuuluu ihmisluonteen omaan olemukseen. Cæsar tahtoi
+pysyä puolueitten yläpuolella, mutta hän ei voinut tehdä olemattomaksi
+sitä tosiasiaa, että hän oli voittoonsa asti ollut puoluejohtaja.
+Tällaisissa tapauksissa käy aina niin, että kiihkeät puoluemiehet, ei
+ainoastaan voitetun puolueen, vaan omankin, tulevat tyytymättömiksi.
+»Mitä hyötyä oli voitosta?» he huudahtavat, kun kaikki ei mene juuri
+heidän tahtonsa mukaan. Monet Cæsarin parhaat ystävät nurisivat, kun
+_heidän_ toivomastaan puoluehirmuhallituksesta, joka olisi antanut
+heille runsaan saaliin ja tilaisuuden soittaa ensi viulua, ei
+tullutkaan mitään. Heille oli katkera pettymys huomata sen sijasta
+kehittyvän yksinvallan, jonka ohjelmana oli »Oikeutta kaikille!» ja
+joka soi kilpailumahdollisuuden jokaiselle kelpo miehelle, olipa hän
+ennen kuulunut mihin puolueeseen tahansa.
+
+Kysymys »Cæsarinko puolesta vai häntä vastaan?» ei kuitenkaan ollut
+yksinomaan puoluekysymys — nythän oli kysymyksessä myöskin tasavallan
+jatkuminen tai sen sortuminen. Tasavaltainen hallitustapa oli kylläkin
+siihen määrin rappeutunut, että tasavalta oli enää vain »ruumiiton
+varjo», Cæsarin sanoja käyttääksemme, mutta kuitenkin oli itse
+tasavaltainen _valtiomuoto_ suuren enemmistön silmissä tottumuksen
+voimasta melkein uskonnollisen pyhyyden ympäröimä. Kaikki roomalaisten
+ylpeät muistot liittyivät tasavaltaan, ja melkein puolen vuosituhannen
+aikana oli vanhempi polvi istuttanut nousevaan sukupolveen hehkuvan
+vihan kuningasnimeä ja yksinvaltaista hallitusmuotoa kohtaan. Aidon
+roomalaisen oli, kuten Ihne sanoo, »mahdotonta mukautua ajatukseen,
+että korkea Rooman senaatti, jota Kineas oli kerran nimittänyt
+’kuningasten kokoukseksi'», alennettaisiin nyt yksinvaltiaan
+neuvonantajaksi ja palvelijaksi. Hän ei voinut tottua siihen, että
+'tyrannin' mahtisana vaientaisi vapaan sanan käyttöoikeuden kuuriassa
+ja Forumilla ja että rikkaitten patriisiperheiden kunniapaikat nyt
+tulisivat olemaan riippuvaiset yhden ainoan miehen armosta. Olla
+_alamainen_ merkitsi sen ajan tasavaltalaiskielellä samaa kuin olla
+»orja». »Nöyryyttävää oli taipua itsevaltiaan tahtoon ja palvella
+ja imarrella häntä, se oli häpeällisempää ja alentavampaa kuin
+kansan palveleminen ja imarteleminen — sillä tästä oli jo tullut
+totunnaistapa.»
+
+Piintyneelle tasavaltalaiselle ei merkinnyt mitään se seikka, että
+Cæsarilla ei kerta kaikkiaan ollut tyranninelkeitä. »Hän on», Mommsen
+sanoo, »kenties ainoa Herran voideltu, joka ei ole koskaan toiminut
+pienessä eikä suuressa oikun tai mielenpurkauksen vallassa, vaan
+poikkeuksettomasti hallitsijavelvollisuutensa mukaisesti. Cæsarin
+historiassa ei tapaa vertauskohtia suuren Aleksanterin runollisen
+aistillisille intohimonpurkauksille, kuten Kleitoksen murhalle ja
+Persepoliin poltolle.» Hän ei koskaan Aleksanterin tavoin kurkistellut
+pikarin pohjaan. Eikä Cæsarissa myöskään ole havaittavissa romanttisen
+haaveellisuuden piirrettä, joka selittää, joskaan ei puolusta,
+Aleksanterin hairahduksia. Hän on selvästi harkitseva roomalainen
+korkeinta luokkaa. Mutta, kuten Delbrück sanoo, »tämäkin ymmärryksen
+selkeys saa runollisen hohteen, kun näemme hänen tarumaisen rohkeutensa
+ja sen itsensäunohtavan varmuuden, jonka vallassa hän hallitsijana
+kulkee voitetun kansanjoukon keskellä ja vetää siten turmion oman
+päänsä päälle.»
+
+Mommsenin mielestä Cæsar on myöskin ainoa maailmanhallitsija, jota ei
+koskaan huimannut vallan huipuilla, vaan joka aina itse huomasi, missä
+mahdollisuuden raja kulki. »Aleksanteri kääntyi takaisin Hydaspeen
+rannalta ja Napoleon Moskovasta, koska _heidän täytyi_ kääntyä, ja
+olivat vihoissaan kohtalolle siksi että se panee rajan suosikkiensakin
+menestykselle — Cæsar sitävastoin kääntyi Thamesiltä ja Reiniltä
+_vapaaehtoisesti_ takaisin.»[64] Mommsenin mielipide on, ettei Cæsar
+koskaan ollut tavoitellut kuningaskruunua, vaan oli vain tahtonut
+olla ensimmäinen vertaistensa joukossa. Toiset historioitsijat ovat
+keksineet painavia syitä tästä poikkeavan käsityskannan tueksi ja
+arvelevat, että hän sopivan tilaisuuden sattuessa aikoi huudattaa
+itsensä kuninkaaksi. Muutamat hänen innokkaimmat kannattajansa
+koettivat houkutella häntä useita kertoja ottamaan tämän askelen.
+Vieläpä muuan heistä, Marcus Antonius uskalsi ollessaan konsulina
+vuonna 44 e.Kr. eräässä juhlallisessa tilaisuudessa asettaa kruunun
+hänen päähänsä kaiken kansan nähden. Arvellaan riippuneen vain
+kansan pidättyväisyydestä, että Cæsar sillä kertaa torjui kruunun,
+ja yleisesti luultiin, että Antonius tuskin olisi uskaltanut ottaa
+tällaista askelta, jollei Cæsar edeltäkäsin olisi sitä hyväksynyt.
+Kieltämättä tuntuukin hyvin uskomattomalta, että Antonius olisi omin
+luvin rohjennut ryhtyä niin vaaralliseen tekoon.
+
+Se kuninkuus, joka näyttää kangastelleen Cæsarille, ei kuitenkaan
+varmasti ollut vanha roomalainen, vaan Aleksanterin, suurkuninkaan
+ja maailmanhallitsijan. Tosiasia kaikissa tapauksissa on, että alkoi
+ilmetä pyrkimystä osoittaa Cæsarillekin jumalallista kunnioitusta, mikä
+kuului likeisesti itämaiseen kuningasarvoon. Päätettiin m.m. pystyttää
+hänelle temppeli erityisine papistoineen.
+
+Kuningasajatus oli joka tapauksessa ilmassa, ja kaukokatseisemmille
+roomalaisille valtiomiehille kuningaskunnan kummitus oli ilmestynyt
+jo paljon ennemmin kuin Cæsar oli korjannut voittojensa viimeiset
+hedelmät», Ihne sanoo. »Cato Uticensis oli nähnyt sen, ja se oli
+saattanut hänet kuolemaan.» Ja mitä oikea tasavaltalainen ajatteli, kun
+Cæsar avoimesti esiintyi Rooman yksinvaltiaana, sen näemme parhaiten
+Ciceron kirjeistä. Cæsarin lempeyden ja suurisuuntaisuuden hänessä
+herättämä ensi ihastus muuttui pian katkerimmaksi valitukseksi. Elämä
+on hänestä menettänyt kaiken viehätyksensä sen jälkeen, kun vapaus on
+menetetty. Hänen toimintansa senaatissa, Forumilla, lyhyesti sanoen:
+kaikki se, mikä oli ollut ennen hänen ylpeytensä ja tuonut hänelle
+arvonantoa, se ei viehätä häntä enää. Demosthenes ja Aleksanteri uutena
+painoisena, kuten näemme! »Isänmaan isä» lohduttaa erästä maasta
+karkoitettua ystäväänsä sillä, että »tämän ei tarvitse olla Roomassa
+eikä siten olla pakotettu sanomaan, mitä ei ajattele, ja tekemään, mitä
+ei hyväksy.» Hänellä on »ainakin oikeus vaieta.» — Jo siihen aikaan,
+jolloin Pompeius vielä oli elossa, Cicero oli eräässä kirjeessään
+muutamalle hyvälle ystävälleen uskonut, että hän aavisti, mikä vaara
+uhkasi tasavaltaa, niin kauan kuin Pompeius tai Cæsar eli. Nyt oli
+Pompeius kaatunut murhaajan käden kautta — vain Cæsar siis oli jäljellä.
+
+Cicero ei ollut kuitenkaan se mies, joka aikoi muuttaa toivomuksensa
+teoksi — mutta oli muita, jotka sen tekivät. Heidän kiihtymyksensä
+suureni, kun Egyptin kaunis kuningatar tuli Roomaan ja piti hovia
+eräässä Cæsarin huvilassa. Kun diktaattori tunnusti julkisesti
+olevansa hänen poikansa isä, alettiin kuiskailla, että hän aikoi
+mennä naimisiin Kleopatran kanssa, ja että Kleopatra aikoi viedä
+Cæsarin mukanaan Egyptiin. Täällä hän tulisi kuninkaaksi ja tekisi
+Aleksandreian Rooman valtakunnan hallituskaupungiksi. Rooma vajoaisi
+siis maaseutukaupungiksi. Se oli estettävä.
+
+Joissakin huimapäissä heräsi kreikkalaisten kesken niin tavallinen
+tyrannimurhan ajatus, ja se saavutti kannatusta rauhallisesti ja
+kylmästi ajattelevienkin tasavaltalaisten mielissä. Olihan Roomalla
+muutoin Iunius Brutus asettaa Ateenan Harmodioksen ja Aristogeitonin
+rinnalle. Kuutisenkymmentä miestä[65] teki salaliiton »tyrannin»
+henkeä vastaan. Näiden joukossa oli monta Cæsarin vanhaa ystävää.
+Heitä ei kiihoittanut henkilökohtainen koston himo. Kunnianarvoisimmat
+heistä ryhtyivät toimimaan valtiollisista vaikutteista. Toiset olivat
+ensiksi hankkineet »tyrannilta» itselleen niin paljon armonosoituksia
+kuin mahdollista, mutta liittyivät sitten murhaajiin, kun olivat
+äkkiä tehneet sen huomion, että he »panivat enemmän arvoa Rooman
+kansan vapaudelle kuin yksityisen miehen ystävyydelle», kuten Cicero
+kaunistellen ilmaisi heidän ajatuksenjuoksunsa. Liittolaisten
+pahahenki oli Cassius, luihu ja kiukkuinen luonne. Hän oli saanut
+mukaansa yltiöpäisen, nuoren vapauskiihkoilijan Iunius Brutuksen,
+joka ylpeili sillä, että hänen arveltiin polveutuvan siitä Iunius
+Brutuksesta, joka kerran vapautti Rooman sen pahimmasta tyrannista.
+Hänen vapauskiihkoiluunsa vaikutti myöskin paljon hänen avioliittonsa
+Cato nuoremman tyttären _Porcian_ kanssa, joka tunsi samaa hehkuvan
+kiihkeää ihailua tasavaltaa kohtaan kuin isänsäkin. Brutus ei ollut
+vain opillinen kiihkoilija, vaan myöskin kova ja säälimätön luonne.
+Erikoisesti hän oli tunnettu säälimättömänä velkansaperijänä ja
+koronkiskurina, joka ei häikäillyt vaatia aina 48 prosenttia korkoa.
+Mutta ne, joita kohtaan hän näin menetteli, olivat provinssiasukkaita,
+ja ne nyt olivat kerta kaikkiaan aitoroomalaisen mielestä alemman
+luokan ihmisiä kuin hän itse.
+
+Kun Brutus oli saanut jonkin ajatuksen ahtaaseen kalloonsa, hän oli
+kokonaan sen vallassa. »Hänen raskaassa katseessaan kajasti Cæsarin
+kohtalo», Eitrem sanoo.
+
+Sekä Cassius että Brutus olivat taistelleet Cæsaria vastaan
+Pharsaloksen luona, mutta sopineet sitten hauen kanssaan ja saaneet
+kokea paljon hyväntahtoisuutta voittajan puolelta. Vielä vuosi
+takaperin Cassius oli kirjoittanut Cicerolle luottavaisessa kirjeessä,
+että hän piti paljon parempana totella »vanhaa, lempeää hallitsijaa»
+kuin olla riippuvainen sellaisesta härkäpäästä kuin Gnæus Pompeius
+nuoremmasta, jonka mielestä »urhoollisuus oli kovuutta ja julmuutta.»
+Siksi hän toivoi, että Cæsar sillä kertaa voittaisi. Erotukselle Cæsar
+oli ollut kuin isä.[66] Mutta nuorukainen oli nyt kerta kaikkiaan
+saanut päähänsä, että hänestä piti tulla kuuluisan kaimansa ja
+appensa vertainen. Ja olikin sellaisia, jotka huolehtivat siitä,
+ettei epäröinti saanut valtaa hänessä. Muutamana päivänä hän löysi
+virkatuoliltaan lapun, johon oli kirjoitettu: »Sinä nukut Brutus!»
+Toisena päivänä kirjoitus kuului: »Sinä et ole oikea Brutus.»
+
+Cæsar lienee epäillyt Brutusta ja Cassiusta. Kerran, kun häntä
+varoitettiin kahdesta huomatuimmasta ystävästään — toinen näistä oli
+Antonius, joka Cæsarin kuoleman jälkeen joutui näyttelemään suurta osaa
+— imperaattori vastasi: »Näitä reheviä ja huolellisesti kammattuja
+herroja en pelkää, vaan ennemminkin noita kalpeita ja laihoja»,
+tarkoittaen tällä Cassiusta ja Brutusta.
+
+Viimein salaliittolaiset määräsivät murhan suoritettavaksi senaatin
+kokouksessa maaliskuun 15. päivänä, _Idus Martiæna_, vuonna 44.
+Silloin, jos koskaan, täytyi murhan tapahtua, sillä tämä istunto oli
+viimeinen ennen Cæsarin lähtöä suurelle sotaretkelle parthialaisia
+vastaan, mikä kansa silloin oli Rooman vaarallisin vastustaja. Viime
+aikoina Cæsar oli tarmokkaasti varustautunut tähän sotaretkeen.
+Plutarkhoksen tietojen mukaan imperaattori aikoi valloittaa kaiken
+maan aina Kaspianmereen asti, jota siihen aikaan luultiin Valtameren
+lahdeksi. Kotimatkan hän aikoi tehdä Mustanmeren pohjoispuolella
+olevien arojen kautta voidakseen hyökätä germaanien selkään ja pakottaa
+heidätkin Rooman alamaisiksi. »Näin Rooman valtakuntaa ympäröisi
+kaikkialla Valtameri» ja — voimme lisätä — etelässä Afrikan erämaat.
+
+Maaliskuun viidentenätoista piti siis Cæsarin kuolla. »Kokouksen
+edelliset päivät vierivät kauhean hitaasti», Ferrero sanoo.
+»Kahdeksassakymmenessä Rooman ylhäisimmässä talossa istui nyt joka
+ilta mies, joka varmasti useinkin oli reippaan rohkeasti katsonut
+kuolemaa silmiin, mutta joka nyt tuskaisena mietti; olisiko joku
+kavaltanut salaisuuden, ja veisikö Cæsar hänet tovereineen yön kuluessa
+mestauspaikalle. Mutta päivät kuluivat — Rooma pysyi levollisena,
+salaisuus pysyi salaisuutena. Ei Cæsar eikä hänen ystävänsä näyttäneet
+aavistavan mitään.
+
+Neljästoista päivä oli loputtoman pitkä, mutta erikoista ei tapahtunut
+sen kuluessa. Kuinka usein onkaan katseiden täytynyt seuraavan yön
+kuluessa kohota kohti taivasta nähdäkseen sen päivän aamuruskon
+sarastavan, jolloin Cæsarin veri oli virtaava ja jolloin tasavalta
+olisi pelastettu!» Ja kun aamu koitti, niin levottomat murhamiehet
+ryhdistäytyivät tuntemaan olevansa entisajan vapaussankareita, Rooman
+pelastajia.
+
+Muuan ennustaja oli varoittanut Cæsaria Idus Martiæ päivästä, ja
+murhapäivien edellisenä yönä sanotaan ilmenneen uhkaavia enteitä.
+Capitoliumin pyhät kilvet kumahtelivat, ja Cæsarin lempihevoset eivät
+tahtoneet syödä — sanottiinpa niiden vuodattaneen kyyneleitäkin.
+Diktaattori itse heräsi siihen, että hänen makuuhuoneensa ovet
+aukenivat itsestään, ja hän kuuli puolisonsa vaikeroivan unissaan.
+Tämä oli uneksinut, että hänen puolisonsa murhattaisiin, ja rukoili
+Cæsaria lykkäämään kokouksen. Uhrattaessa seuraavana päivänä
+osoittivat uhrieläinten sisukset onnettomuutta ennustavia merkkejä
+— ensiksi uhratun eläimen maksassa ei ollut »päätä». Mutta Cæsar ei
+säikähtänyt. Hän luotti nyt, kuten aina, onneensa. Ja muutenkin hänen
+elämänviisautensa oli se, että alituinen kuolemanpelko on paljon
+pahempi kuin itse kuolema, joka tulee odottamatta.
+
+    »Monesti eläissänsä arka kuolee,
+    Mies uljas maistaa kalmaa kerran vain»,
+
+panee Shakespeare hänet sanomaan.
+
+Hän lähtee siis kuuriaan, jonka Pompeius oli rakennuttanut. Matkalla
+tunkeutuu muuan kreikkalainen puhuja väkijoukon läpi imperaattorin luo
+ja ojentaa hänelle paperin, jossa koko salaliitto on paljastettu. »Lue
+se heti!» mies sanoo. Oliko nyt niin, että väentungos esti Cæsaria
+sitä lukemasta tahi ettei hän ottanut huomioon kohtalon viimeistä
+viittausta, kaikissa tapauksissa hän piteli paperia lukemattomana
+kädessään vielä silloin, kun hän astui sisälle kuuriaan. Sisäänkäytävän
+suulla seisoi sama ennustaja, joka jo oli kerran varoittanut häntä
+maaliskuun viidennestätoista päivästä. Piloillaan Cæsar sanoi: »No,
+Idus Martiæhan on tullut!» — »Kyllä, Cæsar, mutta se ei ole vielä
+lopussa», ennustaja vastasi.
+
+Cæsar astuu siis kuuriaan ja istuutuu kultaiselle virkaistuimelleen
+Pompeiuksen kuvapatsaan juurelle, jonka Rooman roskaväki oli kaatanut
+kumoon, mutta jonka hän itse oli pystyttänyt jälleen osoittaakseen
+kunnioitustaan kaatuneelle vastustajalleen. Heti kuin imperaattori on
+istuutunut, salaliittolaiset kerääntyvät hänen ympärilleen tikarit
+kätkettyinä togien alle. Muuan heistä ojentaa anomuskirjeen ja tarttuu
+sitten Cæsarin togan liepeeseen, kuten anojilla on tapana. Se oli
+sovittu merkki. Muuan rikollinen, Casca nimeltään, pistää tikarinsa
+Cæsarin selkään. »Mitä sinä teet, roisto?» haavoittunut huudahtaa ja
+tarttuu Cascan käsivarteen. Mutta silloin koko vapaussankarien joukko
+tikarit kädessä heittäytyy turvattoman kimppuun. Kun Cæsar näkee Iunius
+Brutuksen murhamiesten joukossa, hän vaikeroiden huudahtaa: »Et tu,
+Brute (Sinäkin Brutukseni)!»
+
+Nämä olivat imperaattorin viimeiset sanat. Hän verhosi päänsä togaansa
+ja vaipui kuolleena Pompeiuksen kuvapatsaan juurelle. Hänen hengetön
+ruumiinsa oli kahdenkymmenenkolmen tikarinpiston lävistämä. Kerrotaan,
+että Cassiuksen isku osui häntä kasvoihin, Brutuksen sääreen.
+Innoissaan murhaajat olivat haavoittaneet toisiaankin.
+
+Näin oli, kuten Georg Brandes sanoo Cæsar-tutkielmassaan,
+»vallanhaluisten ja kateellisten houkkioiden joukkio silponut pitkillä
+puukoilla roomalaisen antiikin nerokkaimman miehen.» He olivat
+ennen aikojaan lopettaneet elämän, jolla oli vielä mitä suurimmat
+edellytykset hyödyttää ihmiskuntaa. Mitä kaikkea tämä mies vielä
+olisikaan voinut suorittaa, joka jo elämänsä keskipäivänä oli vienyt
+ihmiskuntaa kehityskulussa suuremman askelen eteenpäin kuin kukaan
+hallitsija ennen häntä tai hänen jälkeensä!
+
+Kauhistuneina senaattorit hajaantuivat kaikille suunnille. Brutus
+oli valmistanut kauniin puheen, mutta kun hänen piti se pitää, ei
+ollut kuulijoita enempää kuuriassa kuin Forumillakaan. Mutta jotakin
+oli tehtävä. Brutuksen tovereineen oli tyydyttävä siihen, että he
+syöksyivät kaupungille hieman hermostuneesti verisiä tikareitaan
+heilutellen ja toistellen iskusanoja »tyrannin kuolemasta», vapaudesta
+ja tasavallasta. Mutta ei kukaan yhtynyt heidän riemuunsa. Kauhuissaan
+ihmiset juoksivat taloihinsa ja telkesivät porttinsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Suurin roomalainen oli päättänyt päivänsä. Mutta ennen kuolemaansa
+hän oli ehtinyt viitoittaa Rooman maailmanvallan kehityksen suunnan
+vuosisadoiksi eteenpäin ja laskea sen lujan valtiomuodostuman perustan,
+jonka suojassa helleeniläinen sivistys voi vallata uusia osia maailmaa.
+Cæsarin elämäntyön voi lyhyesti sisällyttää sanoihin, että hän täytti
+sen, minkä Aleksanteri suuri aloitti: _silloisen sivistysmaailman
+yhdistämisen_. Siihen sisältyy myöskin Rooman valtakunnan koko
+kehityksen historiallinen merkitys, tuon kehityksen, joka Iulius
+Cæsarissa saavutti huippunsa. Cæsar-tuntija Veith sanoo, että on kuin
+Rooman koko edellinen historia olisi vain tämän hallitsijahahmon
+valtavan suuri jalusta.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Hugo Willenbücher, Cäsars Ermordung.
+
+Friedrich Gundolf, Cæsar im neunzehnten Jahrhundert.
+
+Friedrich Gundolf, Cæsar. Geschichte seines Ruhms.
+
+
+
+
+TOINEN TRIUMVIRAATTI.
+
+
+Cæsarin murhaajat eivät olleet tehneet mitään järjestääksensä Rooman
+hallituksen. He elivät siinä uskossa, että kun vain »tyranni»
+raivattaisiin tieltä, vanha tasavaltalainen hallitusmuoto palautuisi
+itsestään. Mutta Cascan tikari ei ollut oikea pelastamaan kuolevaa
+tasavaltaa. Kun Brutus tekonsa tehtyään kehoitti kansalaisia ottamaan
+takaisin entiset oikeutensa, ei hänelle kukaan vastannut — sillä
+kansalaisia _ei ollut_ enää olemassakaan. Salaliittolaiset eivät
+olleet kyenneet käsittämään, että tasavalta oli tosiasiallisesti
+elänyt yli aikansa ja että yksinvaltias kyllä voitiin tuhota, mutta ei
+yksinvaltiutta.
+
+Cæsarin kanssa oli Rooman valtioruumis menettänyt sielunsa. Uuden
+voiman asemesta yleinen lamaannus valtasi sen jäsenet. Cæsarin
+kuollessa pysähtyi koko valtiokoneisto. Salaliittolaiset olivat
+pelkkiä mitättömiä miehiä. Ainoastaan _niin_ kauan he olivat kyenneet
+näyttelemään jotakin osaa, kuin Cæsar oli käyttänyt heitä suurenmoisen
+lahjakkuutensa välikappaleina. Mutta nyt he kauhistuen huomasivat oman
+kykenemättömyytensä. Ei umpimielinen, vaivoin siedettävä Cassius, eikä
+teorioiva, epäkäytännöllinen fanaatikko Brutus kelvanneet positiivisen,
+uutta luovan työnjohtajiksi. Heidän täytyi alakuloisina todeta, että
+Rooman kansa ja tasavalta ei ollut ollenkaan halukas siihen, että
+tyranninmurhaajat pelastaisivat sen. Salaliittolaiset olivat toivoneet,
+että senaatti itsestään ottaisi johdon käsiinsä, mutta sekä senaatti
+että kansankokous olivat kuin pelästynyt lammaslauma.
+
+Sillä aikaa kuin nämä monipäiset kokoukset olivat ymmällä tietämättä
+kenen olisi toimittava ja odottivat suurta kansannousua vapauden
+vahvistamiseksi, tulevat hallitsijat astuivat areenalle.
+
+Se mies, joka ensiksi ryhtyi toimimaan, ei kuulunut murhaajien, vaan
+Cæsarin piiriin. Hän oli Cæsarin konsulivirkatoveri _Antonius_, mies,
+joka oli kuuluisa suunnattomista ruumiinvoimistaan, mutta myöskin
+rajusta terveytensä turmelemisesta. Hän oli suurenmoinen juomaveikko ja
+naishurmaaja, mies, jolla oli voimakaslihaksinen vartalo, häränniska
+ja leveä rinta, Herkules, joka ei kuitenkaan ollut valinnut hyveen
+jumalatarta ohjaajakseen elon tiellään. Antonius ei ylipäänsä
+ymmärtänyt, mitä kohtuus merkitsee. Keskellä valoisaa päivää voi hän
+esiintyä niin päihtyneenä, että se herätti kiusallista huomiota.
+Moraalisista epäilyistä hän oli kyynillisen vapaa.
+
+Antonius ei kuitenkaan ollut suurenmoinen ainoastaan juomaurhona, vaan
+myöskin taistelukentällä. Cæsarilla oli ollut hänestä paljon hyötyä, ja
+hän oli puolestaan ollut ylipäällikölleen järkkymättömän uskollinen,
+vaikkakin hänen kanssaan ajoittain — erittäinkin hänen alituisen
+rahapulansa takia — oli vaikea tulla toimeen ja koska hän vihapäissään
+voi tehdä tyhmyyksiä. Antonius aikoi nyt ruveta Cæsarin kostajaksi,
+toivoen pääsevänsä myöskin hänen seuraajakseen. Hänen ensimmäinen
+tekonsa oli luonnollisesti valtiokassan anastaminen.
+
+Antoniuksen suuri hetki oli se, jolloin hän kansankokoukselle luki
+julki Cæsarin testamentin ja siitä kävi ilmi, että vainaja oli
+lahjoittanut puutarhansa kansanpuistoksi ja määrännyt annettavaksi
+jokaiselle Rooman köyhälle kansalaiselle, kaikkiaan 250.OOO:lle,
+summan, joka vastasi noin 500 markkaa. Sellainen sanoma ei ollut
+tekemättä vaikutustaan rahvaaseen. Mikä kansanystävä olikaan vainajassa
+menetetty! Ja tunteet niitä miehiä kohtaan, jotka olivat lyhentäneet
+tämän isällisen hyväntekijän elämän, muuttuivat suuttumuksen myrskyksi,
+kun ilmeni, että vainaja oli testamentissaan muistanut useita
+murhaajiaan suurilla summilla. Hän oli siis viime hetkiinsä asti elänyt
+siinä vakaumuksessa, että he olivat hänen ystäviään, nuo miehet, jotka
+vakain tuumin olivat pistäneet tikarinsa hänen ruumiiseensa.
+
+Kun Antonius sitten Cæsarin hautajaisissa mukaansa tempaavassa
+puheessaan muistutti vainajan Rooman valtakunnalle tekemistä
+kuolemattomista teoista, ja kertoi, kuinka hän oli pelastanut
+roomalaiset pohjoisesta uhkaavasta gallialaisvaarasta, ja sen jälkeen
+tempasi peitteen ruumiin päältä ja kohotti kaiken kansan nähtäväksi
+hänen lävistetyn, verentahraaman togansa, silloin kaikui koko Forum
+kansanjoukon itkusta ja valituksesta, aivan kuten kuoro klassillisessa
+murhenäytelmässä ilmentää toimivien henkilöiden tunteita.
+
+Hautajaislaulujen kaikuessa rahvas saa nähdä surmatun sankarin
+nousevan seisoalleen. Voidaan nähdä hänen haavansa yli koko ruumiin
+ja tuskan vääristämissä kasvoissa. — Se on vain vahakuva, mutta
+niin luonnollisesti tehty, että se vaikuttaa ilmestykseltä toisesta
+maailmasta. Nyt kohoaa tuhatääninen kostonhuuto niitä vastaan, jotka
+ovat suorittaneet häpeällisen ilkityön.
+
+Oli ollut aikomus polttaa Cæsarin ruumis Marskentällä, mutta kansan
+tahto olikin, että yhteiskunnan hyväntekijän jäännökset jäisivät
+kaupungin keskukseen. Ei mikään kyennyt hillitsemään kiihtyneitä
+kansanjoukkoja, kun ne pinosivat valtavan ruumisrovion itse Forumille.
+Siihen raahattiin penkkejä ja pöytiä, ja kun liekit leimahtivat, heitti
+jokainen siihen, mitä sattui olemaan käsillä: aseita, talouskaluja ja
+koristeita. Leimuavasta roviosta kansa tempasi kekäleitä ja riensi
+pistämään tuleen Brutuksen, Cassiuksen ja toisten »vapaussankarien»
+talot. Murhaajat olivat kuitenkin jo rientäneet turvaan nähdessään,
+minne päin kansan mieliala kallistui.
+
+Ilmeni siis, että kansan mieliala oli Cæsarin puolueen puolella, ja
+sen nojalla ja sotilaspäällikkyytensä vuoksi Antoniuksella oli tällä
+hetkellä suurin sananvalta Rooman valtakunnassa.[67]
+
+Tilanne muuttui kuitenkin, kun yhdeksäntoistavuotias _Octavianus_,
+Cæsarin sisarentyttären poika, astui näyttämölle diktaattorin
+pääperillisenä ja ottopoikana — laillisia lapsia Cæsarilla ei ollut.
+
+Antoniukselle oli ilmestynyt kilpailija korkeimmasta vallasta. Saatuaan
+tiedon Cæsarin kuolemasta Octavianus oli palannut kotiin Kreikasta. Hän
+oli siellä juuri päättänyt opintonsa ja hänen olisi pitänyt aloittaa
+sotilaallinen kasvatuksensa seuraamalla Cæsaria hänen sotaretkellään
+parthialaisia vastaan. Antonius tervehti häntä alentuvan ylhäisesti,
+melkeinpä karkean epäkohteliaasti. Tällaisia nuoria keltanokkia tuli
+pitää kurissa ja herättää heissä kunnioitusta. Mutta nuorukaisen
+puolelle meni suuri osa Cæsarin veteraaneja sekä muita kannattajia ja
+nämä tervehtivät häntä Cæsarin poikana ja kostajana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Cæsarin puolue oli siis jakaantunut sisäisten riitaisuuksien vuoksi
+kahtia. Hänen murhaajiensa ja vihollistensa mielihyväksi! Täten ja
+ainoastaan täten heille oli mahdollista jatkuvasti näytellä osaansa.
+Tasavaltalaiset päättivät asettua Octavianuksen puolelle — niin
+kauaksi aikaa kuin he tarvitsisivat häntä. Syy siihen oli se, että he
+pelkäsivät ennen kaikkea väkivaltaista ja vallanhimoista Antoniusta.
+Kopealla ja loukkaavalla käytöksellään hän oli saattanut Ciceron,
+senaatin puolueen etevimmän miehen, persoonalliseksi vihamiehekseen.
+Mutta kenen tasavaltalaiset asettaisivat vaarallista Antoniusta
+vastaan? Tietysti sen, jolla oli armeija käytettävänään, sillä sitähän
+senaatilla ei ollut. Siis Octavianuksen! Turhaan Brutus varoitti
+Ciceroa liittymästä kunnianhimoiseen nuorukaiseen. Olihan, hän arveli,
+tasavaltalaisen puolueen taholta mielettömyyttä hyväksyä Cæsarin oma
+poika, että puolue voisi pitää aisoissa suhteellisesti niin vaaratonta
+vastustajaa kuin Antoniusta. Ciceron viha Antoniusta kohtaan voitti
+kuitenkin kaikki epäilykset. Suuri puhuja oli muutoin varma siitä,
+että »poika», kuten Cicero nimitti häntä, tulisi olemaan helposti
+käsiteltävä välikappale puolueen käsissä. Samalla tavoin olivat
+tasavaltalaiset aikoinaan arvostelleet Pompeiusta. Pian oli ilmenevä,
+olivatko he laskeneet oikein tälläkin kertaa.
+
+Ensimmäisenä kävi Antoniuksen kimppuun Cicero, joka tunsi myöskin
+hienosti sivistyneen miehen vastenmielisyyttä raakaa »gladiaattoria»
+kohtaan, kuten hän nimitti Antoniusta. Hän kohdisti Antoniusta vastaan
+joukon jyriseviä syytöspuheita, joita hän itse vertasi Demostheneen
+hyökkäyksiin kuningas Philipposta vastaan ja nimitti niitä sen vuoksi
+_filippiikeiksi_. Ciceron filippiläisissä puheissa ei ilmene ainoastaan
+lämmin isänmaanrakkaus, vaan myöskin kiihkeä viha. Cicero raivosi,
+kuten hän itse sanoo, toivoen, että Antonius »tulisi ikuisiksi ajoiksi
+jälkimaailman silmissä kunniattomaksi ja häväistyksi.»
+
+Neljässätoista filippiläisessä puheessaan hän hyökkäsi vihatun
+vastustajansa kimppuun ja kuvasi hänet raivoissaan verenhimoiseksi
+pedoksi. Erikoisesti kuuluisa on toinen filippiläinen puhe, jonka
+hän piti sen jälkeen, kun Antonius oli vuorostaan antanut voimakkaan
+vastauksen hänen puheeseensa. Ciceron purkaukset tässä puheessa eivät
+jätä vähääkään toivomisen varaa, mikäli on kysymyksessä selvät ja
+suorat sanat. Mutta puhujan kiukku ilmaisee, että hänen piirroksensa
+on irvi- eikä muotokuva. Hän kuvailee Antoniuksen Cæsarin pahana
+henkenä ja onnettoman kansalaissodan todellisena alkuunpanijana. »Kuten
+Helenasta tuli troialaisten, samoin on tuosta miehestä tullut meidän
+valtiomme perikadon aihe», hän väittää. »Sinä olet osoittautunut
+julkeammaksi kuin Catilina, mielettömämmäksi kuin Clodius», hän
+huudahtaa. Ja yhtä mieltäkuohuttavan rikoksen tuo mies oli tehnyt
+silloin, kun hän koetti panna diadeeman Cæsarin päähän. »Sinä, senkin
+roisto», puhuja puhkeaa sanomaan, »olet siis koettanut panna voimaan
+yksinvallan ja tällöin pannut Rooman kansan koetteelle huomataksesi,
+kuinka pitkälle se sieti kylmää terästä.»
+
+Cæsarin kuoleman jälkeen Antonius oli ottanut huostaansa valtion
+rahaston ja hävittänyt sen. »Millä tavoin», Cicero kysyy tähän
+tapahtumaan viitaten, »sinä olet voinut ennen huhtikuun 1. päivää
+vapautua siitä 40 miljoonan sestertin[68] suuruisesta velasta, johonka
+jouduit viidentenätoista maaliskuuta?» Ja hän jatkaa sanoen: »Sinä olet
+juoppouden ja haureellisen elämän kokonaan turmelema. Siveettömässä
+talossasi sinä olet joka päivä tehnyt itsesi syypääksi kaikkiin
+mahdollisiin irstailuihin. Häpeällisillä teoillasi sinä olet tahrannut
+kaikki Italian kaupungit ja maakunnat.» Kas tässä eräs näyte niistä
+kauniista todistuksista, joita Cicero antaa Antoniuksesta.
+
+Puheen jatkuessa Cicero tulistuu yhä enemmän ja enemmän ja sinkoaa
+vastustajalleen vasten kasvoja sellaisia kehoituksia kuin seuraavankin:
+»Nuku pois humala itsestäsi, ja koeta hetkikin ajatella raittiin
+ihmisen tavoin!» Lopuksi hän uhkaa Antoniusta Cæsarin kohtalolla.
+»Uskotko sinä tosiaankin», hän kysyy, »että se kansa, joka ei sietänyt
+_häntä_, kärsisi sinua? Ei, ole varma siitä, että tämän jälkeen tullaan
+kilpailemaan siitä, kuka ensiksi tekee tyrannimurhan! Ei odoteta, että
+tilaisuus siihen tarjoutuisi jolloinkin kaukaisessa tulevaisuudessa.»
+Ja minua sinä et säikytä, arvelee Cicero. »Nuorena miehenä minä
+suojelin valtiota — enkä minä nytkään, vanhaksi tultuani, jätä sitä
+pulaan. Minä halveksin Catilinan tikareja — minä en pelkää sinunkaan
+tikarejasi.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kilpailijoiden, Antoniuksen ja Octavianuksen välillä mieliala myöskin
+katkeroitui. Antonius kohteli kilpailijaansa, niinkuin tämä ei olisi
+ollut vielä täysikasvuinen. Kun nuorukainen muutamana päivänä piti
+puhetta kansalle, syöksähtivät Antoniuksen liktorit esiin ja tempasivat
+hänet pois puhujapaikalta. Vähitellen heidän keskeinen vihansa kasvoi
+niin suureksi, että he syyttivät toisiansa murha-aikeista.
+
+Kun Cicero oli ehtinyt kolmanteentoista filippiläiseen puheeseensa,
+joka oli »raivoisan ja karjuvan kaunopuheisuuden mestariteos», hän
+kehoitti senaattia sotaan Antoniusta vastaan. Näin puhkesi uusi
+sisällissota, toisella puolella Antonius, toisella senaatti ja
+Octavianus. Antonius voitettiin, hänen täytyi perääntyä ja hän pakeni
+Transalpiiniseen Galliaan.
+
+Nyt Cæsarin murhaajat ja viholliset tunsivat istuvansa varmasti
+satulassa. Eihän Antoniusta tarvinnut enää ottaa lukuun ja
+Octavianushan oli vain poikanen. Brutus ja Cassius olivat tosin
+paenneet tiehensä, mutta kun Brutuksen onnistui ottaa haltuunsa
+Makedonia ja Cassiuksen Syyria, jotka Cæsar oli antanut heille
+maakunniksi, niin koko Itä kaikkine runsaine apulähteineen oli
+tasavaltalaisten vallassa. Ja Octavianusta, joka varsinaisesti oli
+aiheuttanut voiton Antoniuksesta, senaatti ei ottanut ollenkaan
+huomioon jakaessaan ylipäällikönpaikkoja ja muita korkeita virkoja.
+Oltiin niinkuin häntä ei olisi ollut olemassakaan. Hän oli tehnyt
+tehtävänsä, häntä ei tarvittu enää. Hänet oli nyt vain erotettava
+sotajoukoistansa.
+
+Mutta »poikapa» ei suvainnutkaan, että häntä kohdeltiin kuin nollaa.
+Hän ei aikonut antaa kasvatti-isänsä murhaajien riemuita — hän oli
+päinvastoin päättänyt kostaa heille. Saadakseen ratkaisun aikaan hän
+vaati senaatilta, että hän nuoruudestaan huolimatta saisi hakea toista
+vapaina olevista konsulin viroista. Hän lähetti lähetystön samoista
+legioonista, joita senaatinpuolue oli turhaan koettanut houkutella
+luopumaan hänestä, Roomaan vaatimaan konsulinvirkaa päällikölleen.
+Senaatti luonnollisesti esteli ja selitti, että Octavianus oli aivan
+liian nuori. Mutta silloin kerrotaan sen centurion, joka johti puhetta,
+uhkaavasti kopauttaneen miekkaansa sanoen: »No, jos te ette halua tehdä
+hänestä konsulia, niin _tämä_ on tekevä hänet siksi.» Silloin Cicero
+huomautti: »Jos tällaista sanotaan konsulinviran _hakemiseksi_, niin
+ei luonnollisesti voida tehdä muuta kuin suostua hänen pyyntöönsä.»
+Hänellä ei ollut enää samaa ylitsevuotavaista uskoa kaunopuheisuuden
+voimaan kuin vielä äskettäin filippiläispuheiden aikana, jolloin hän
+kirjoitti Cassiukselle: »Jos vain voisi pitää useammin puheita, niin ei
+olisi ollenkaan vaikeaa palauttaa tasavaltaa ja vapautta.»
+
+Mutta senaatti toivoi apua toiselta taholta ja kieltäytyi antamasta
+Octavianukselle, mitä tämä vaati. Silloin nuori sotapäällikkö marssi
+joukkojensa etunenässä Roomaan ja valtasi kaupungin sekä valitutti
+itsensä aseellisen voimansa painostuksella konsuliksi ja julistutti
+Cæsarin murhaajat valtiokiroukseen. Satakunta Rooman ylhäisintä miestä
+vihittiin näin Iulius Cæsarin kuolinuhreiksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yhdeksäntoistavuotias oli miekan iskutta tehnyt itsensä
+kaikkivaltiaaksi, Roomassa. Ja kuitenkaan hän ei hetkeäkään tuntenut
+huimausta. Hän osoitti kaikessa esiintymisessään itsetietoisuuden
+ohella sävyisyyttä ja maltillisuutta, joka olisi tuottanut kunniaa
+vanhemmallekin miehelle. Hän käsitti täydellisesti, että ajan
+pitkään olisi aivan liian uskallettua kokeilua koettaa vastustaa
+Antoniusta. Sotapäällikkönä yhdeksäntoistavuotiaalla ei ollut ollenkaan
+edellytyksiä kilpailla Iulius Cæsarin lähimmän miehen kanssa. Lisäksi
+Antonius Transalpiinisessa Galliassa oli saanut tukea sikäläiseltä
+maaherralta, Cæsarin entiseltä ratsuväenpäälliköltä _Lepidukselta_,
+jolla oli käytettävissään kaikki tärkeimmät sotajoukko-osastot Italian
+ympäristöllä. Hänen komennossaan oli m.m. kuuluisa kymmenes legioona.
+Mutta ei siinä kyllin: Antonius uhkasi myöskin Octavianusta sillä, että
+hän tekisi liiton Brutuksen ja Cassiuksen kanssa, jollei nuorukainen
+luopuisi kaikkivallastaan. Viisaus neuvoi Octavianusta taipumaan. Kolme
+Rooman mahtavinta miestä kohtasivat toisensa ja heittäytyivät, hetken
+vakavuuden liikuttamina, toistensa syliin. Kuitenkin kerrotaan, ettei
+enemmän Octavianus kuin Antoniuskaan hellien syleilyjen kestäessä
+jättänyt tunnustelematta, olisiko »ystävällä» sattumoisin tikari
+kätkössä togan poimujen alla. Kun sitä ei ollut, oli seurauksena, että
+nämä kolme miestä vuonna 43 e.Kr. tekivät _triumviraatin_ hallitaksensa
+rajattomalla vallalla Rooman valtakuntaa. Tällä liitolla ei saanut olla
+yksityissopimuksen luonnetta kuten ensimmäisellä triumviraatilla, vaan
+se oli vahvistettava lailla ja sen tarkoituksena sanottiin kauniisti
+olevan »tasavallan jälleen voimaan saattaminen»!
+
+Triumvirien ensimmäisiä tekoja oli oleva vihollistensa rankaiseminen.
+Sullahan oli saanut elää ja hallita rauhassa henkipattojulistuksiensa
+jälkeen, mutta Cæsarin lempeys oli palkittu murhalla. Miksi ei
+siis seurattaisi Sullan esimerkkiä? Ja että voitaisiin käydä
+sotaa Brutusta ja Cassiusta vastaan, tarvittiin rahaa. Kaikkien
+yhteiskunnan rikkaimpien henkipatoiksi julistaminen oli ainoa
+mahdollinen keino hankkia välttämättömät varat. Näin puhkesi uusi
+kauhun aika loppumattomme henkipattojulistuksineen. Cæsarin kuolemasta
+ei siis suinkaan ollut seurauksena vapauden palauttaminen, vaan
+hänen kuolemansa jälkeen seurasi kauhun aika. Cæsar oli kruunannut
+elämäntyönsä hankkimalla Rooman yhteiskunnalle levon ja rauhan. Hänen
+murhansa välitön ja välttämätön seuraus oli, että Rooman yhteiskunta
+joutui uuteen kansalaissotaan, joka muutamin harvoin keskeytyksin
+kesti viisitoista vuotta. Tämä kansalaissota oli kolmas järjestyksessä
+ja niistä kaikista kauhein. Mutta niinpä se muodostuikin tasavallan
+kuolinkamppailuksi.
+
+Henkipatoksi julistetun surmaaja sai palkkiona 150 000 markkaa, jos hän
+oli vapaasukuinen, ja 60 000 ja vapauden, jos hän oli orja. Lähes 2
+500 ylhäistä tai rikasta miestä lienee kaatunut triumvirien politiikan
+uhreina. Henkipattoisten omaisuus otettiin valtion rahastoon. Nyt
+toistuivat kaikki ne häpeälliset teot, joita oli tehty Sullan
+henkipattojulistusten seurauksena. Muutamalla miehellä oli esimerkiksi
+huvila, jossa oli ihana puutarha, jota Antonius halusi itselleen,
+eräällä toisella oli taas tavattoman kaunis jalokivi, joka kiihoitti
+hänen saaliinhimoaan. Seurauksena oli, että molemmat murhattiin.[69]
+Eräällä naimisissa olevalla naisella oli suhde Antoniuksen ystävän
+kanssa. Heille oli leikintekoa saada naisen mies julistetuksi
+henkipatoksi. Hänen kuolinpäivänään nainen vietti häitä rakastajansa
+kanssa.
+
+Oli harvinainen onni, jos joku rikas ja ylhäinen mies säilytti henkensä
+näinä kauhun päivinä. Niiden, jotka Antonius, tuo himokas sulttaani,
+armahti, täytyi olla naimisissa kauniin naisen kanssa, joka uhrasi
+siveytensä pelastaaksensa puolisonsa.
+
+Kauhea ihmismetsästys raivosi yli koko Italian. Rooma kylpi veressä.
+Taasen osoittautui todeksi, kuten Plutarkhos sanoo, vanha kokemus,
+»ettei villipeto ole niin julma kuin ihminen, kun hän saa tilaisuuden
+päästää intohimonsa valloilleen.»
+
+
+Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan kappaleeseen sekä keisariaikaan:
+
+Alfred von Domaszewski, Geschichte der römischen Kaiser: 2 nid.
+
+V. Gardthausen, Augustus und seine Zeit: 2 osaa.
+
+Otto Seeck, Kaiser Augustus.
+
+Hermann Schiller, Geschichte der römischen Kaiserzeit: 2 nid.
+
+J.P. Weisse, Populaere forelaesninger, nid. II.
+
+
+
+
+
+
+VALLANKUMOUSAJAN AJATTELIJAT JA RUNOILIJAT.
+
+
+
+
+CICERON VIIMEISET VUODET.
+
+
+Ciceron murha herätti kaikista henkipattomurhista suurinta huomiota.
+Octavianus oli tahtonut pelastaa hänen henkensä, mutta oli taipunut
+lopuksi, ja niin julistettiin suuri kaunopuhuja itse ja koko hänen
+sukunsa ja kaikki hänen kannattajansa valtiokiroukseen. Cicero
+yritti paeta Brutuksen luo Makedoniaan, mutta hänen pyövelinsä
+saavuttivat hänet matkalla. Hän kohtasi kuoleman kuin mies. Hän istui
+kantotuolissaan, »kuten tavallista» — Plutarkhos kertoo — »leuka
+vasemman käden tukemana ja katsoi murhaajiaan tiukasti kasvoihin.
+Hän oli pölyinen ja parta ajamatta, hiukset epäjärjestyksessä ja
+kasvojen piirteet kärsimysten runtelemat — kamala näky, joka sai
+useimmat peittämään kasvonsa, kun toinen pyöveleistä antoi hänelle
+surmaniskun. Murhaajat hakkasivat hänen päänsä irti, ja Antoniuksen
+erikoisesta määräyksestä myöskin 'ne kädet, jotka olivat kirjoittaneet
+filippiläiset puheet'.» Livius lausuu: »Cicero ei kantanut mitään
+onnettomuuttaan niin miehuullisella rohkeudella — kuin kuolemansa.»
+
+Antonius riemuitsi, kun hänelle tuotiin todisteet siitä, ettei hänen
+vastustajansa ollut enää elävien joukossa. Sen jälkeen hän puhkesi mitä
+karkeimmin häväisemään vainajaa ja asetutti hänen päänsä ja naulautti
+hänen kätensä Forumin puhujalavalle, jossa hänen kaunopuheisuutensa oli
+viettänyt monia triumfeja. Inhoittava ilkityö »isänmaan isää» kohtaan
+tuntui sekä ylhäisistä että alhaisista koko valtion onnettomuudelta.
+
+Elämänsä loppuajan Cicero oli omistanut kirjalliselle toiminnalle.
+Hänen filosofisen kirjailijatoimintansa huipun muodostavat hänen
+kirjansa »Velvollisuuksista» ja »Vanhuudesta», kirja, joka Ciceron
+kaikista teoksista on meidänkin ajallamme enimmän ajatuksia antava
+ja nautittavin. Siinä kuvataan vuonna 150 e.Kr. vanhan Marcus
+Porcius Caton kodissa suoritettua keskustelua tämän ja kahden häntä
+nuoremman ystävän välillä, joista toinen oli myöhemmin niin kuuluisa
+Scipio Africanus nuorempi. 84-vuotias Cato kuvataan onnellisen
+vanhuksen ihanteena, jota vuodet eivät paina. Vanhuus ei ole hänelle
+toimettomuuden ajanjakso, ei ole tyhjä ja iloton, vaan kypsyyden ja
+hiljaisten ajatusten aikaa, valmistusta ikuiseen rauhaan ja lepoon,
+jota hän odottaa kuolemaa pelkäämättä. Cato esittää lyhyesti sanoen
+vanhuuden sinä elämän ajankohtana, jolloin ihminen saavuttaa korkeimman
+kehityksensä täällä maan päällä. Cicero kohoaa tässä kirjassaan niin
+korkealle, että mieleen johtuvat ne keskustelut, joilla Sokrates
+kerran, kuolema silmiensä edessä, koetti vahvistaa oppilastensa
+sielunvoimaa.
+
+Cato kumoaa toisen toisensa jälkeen vanhuuteen tavallisesti
+kohdistetuista valituksista. Tapanahan on ennen muuta väittää, että
+_vanhuus tekee meidät työhön kelpaamattomiksi_. Tällainen puhe on,
+vanhus arvelee, yhtä mieletöntä kuin väite, ettei perämiehestä ole
+purjehdittaessa mitään hyötyä sentähden, että hän ei kiipeä ylös
+mastoihin, ei juokse ympäriinsä sinne ja tänne kannella tai ammenna
+vettä, vaan istuu perässä käsi peräsimen varressa. Edellyttäähän
+hänen toimensa harkitsevaa viisautta, ja sen ominaisuuden vanhuus
+antaa paljon runsaammassa määrin kuin nuoruusvuodet. Viisaus
+ja harkitsemiskyky ovat välttämättömiä ominaisuuksia kaikissa
+johtoasemissa, yhtä hyvin sille, jonka tulee hoitaa maatilaa, kuin
+valtiomiehelle ja sotapäällikölle.
+
+Sitävastoin on totta, että _ruumiinvoimat vähenevät_ elämän
+ehtoopuolella. Mutta mitäpä siinä on suremista? »Minä en surrut
+nuoruudessani sitä, ettei minulla ollut härän tai elefantin voimia»,
+Cato sanoo. »Se, mitä tehdään, pitää tehdä voimiensa mukaan.» Ukko ei
+tietysti voi pitää puhetta nuorukaisen malmikaikuisella äänellä, »mutta
+kaikissa tapauksissa vanhan miehen lempeä ja pehmeä-ääninen esitys on
+tavallaan kaunista, ja kaunopuheisen vanhuksen hienosti muovaillut
+ja selkeästi esitetyt ajatukset voittavat useasti omilla ansioillaan
+kuulijain mielenkiinnon puolelleen. Ja jollei itse kykene esittämään
+ajatuksiaan, niin voihan innostuttaa nuorempia puhujia; ja mikähän
+onkaan miellyttävämpää kuin vanhuus, nuorten, eteenpäinpyrkivien
+miesten ympäröimänä?
+
+Kreikkalaisesta atleetista Milonista kerrotaan, että hän kulki yli koko
+Olympian kilpa-ajoradan elävä härkä hartioillaan. Tuskinpa kuitenkaan
+uskon, että sinä mieluummin tahtoisit itselläsi olevan hänen ruumiin
+voimansa kuin Pythagoraan sielunlahjat.
+
+Appius Claudius oli sekä sokea että vanha, mutta hän herätti kuitenkin
+kunnioitusta neljässä voimakkaassa pojassa, viidessä tyttäressä,
+suuressa sukulaisjoukossa ja melkoisessa käskyläislaumassa. Sillä hänen
+sielunsa oli joustava kuin jousi, ja vaikka hän iän karttuessa menetti
+osan voimiaan, vanhuus ei kyennyt häntä kuitenkaan masentamaan.»
+
+On kyllä totta, että on niin tylsiä ja raihnaisia ukkoja, etteivät
+he mihinkään kelpaa, mutta onhan heikkoja ja sairaalloisia yksilöitä
+jokaisessa ikäkaudessa.
+
+»Katselkaamme nyt kolmatta huomautusta, joka on tapana tehdä vanhuutta
+vastaan, nimittäin, että _sillä on niin vähän nautintoja_. Ihaninta,
+mitä ihminen on saanut perintönä vanhemmiltaan tai lahjana Jumalalta,
+on järki, mutta tälle taivaalliselle kipinälle ja jumallahjalle ei ole
+mikään niin vaarallista kuin nautinto. Sillä kun himo hallitsee, on
+itsehillintä mahdotonta.» Meidän ei pidä senvuoksi valitella vanhuuden
+saapumista, vaan olla sille päinvastoin kiitollisia siksi, että se
+vapauttaa sielumme moisilta tahraantumisilta. »Vanhus kieltäytyy
+mielellään juhlapäivällisistä monine ruokineen ja viininpaljouksineen.
+Mutta niinpä hän välttääkin humalan, vatsanvaivat ja unettomuuden.»
+
+»'Mutta', sanotaan, 'vanhojen nautintojahan ei seuraa miellyttävä
+tunnehuumaus.' Eipä kylläkään, ymmärrettävästi, mutta sitä ei
+kaivatakaan. Ja mitä ei kaivata, sitä vailla oleminen ei herätä
+vastenmielisiä tunteitakaan. Kun Sophokleelta vanhoilla päivillään
+kysyttiin, vieläkö hän tunsi nautintoa rakkauden riemuista, hän
+vastasi: 'Jumalat minua varjelkoot! Minä olen iloiten paennut niitä
+kuten raakaa ja mieletöntä isäntää!'
+
+Mitä nautintoa sielu sitävastoin tunteekaan, kun se on suorittanut
+vuotensa rakkauden, kunnian- ja vallanhimon, vihan ja kaikkien muiden
+intohimojen palveluksessa, ja saa sitten olla rauhassa ja elää sisäistä
+elämäänsä! Jos on ihanteellisia harrastuksia mitä varten elää, ei
+varmastikaan ole ihanampaa olotilaa kuin vanhuus, joka omistautuu
+tieteelliselle toiminnalle.»
+
+Ja kuinka paljon iloa vanhuudella voi olla maanviljelyksestä ja
+puutarhanhoidosta ja siitä, että se joka vuosi uudelleen saa seurata
+versovan viljan oraan kehitystä jyvääkantavaksi tähkäksi, saa seurata
+viiniköynnöksen kukintaa ja hedelmänkantoa, ja nauttia kukkien
+loistosta ja mehiläisten surinasta!
+
+Mutta, väitetään lopuksi, vanhuuteen kuuluu joka tapauksessa se
+varjopuoli, että _silloin voi odottaa kuolemaa millä hetkellä hyvänsä_.
+Mutta huomioonottamatta sitä, että tämä syytös kohdistuu kaikkiin
+ikäkausiin, on tavallista, että kuolema nuoruuden keväimessä on
+raskaampaa kuin vanhuuden syksyn aikana. Ja sille, joka on vakuutettu
+sielun kuolemattomuudesta, on itse kuolema onni. Tämän uskon tueksi
+Cicero panee vanhan Caton käyttämään Pythagoraan, Sokrateen ja muiden
+ajattelijain sanoja. »Itse puolestani», Cato sanoo, »en tahdo valittaen
+erota tästä maailmasta. Minä poistun täältä kuin majatalosta, en
+niinkuin kodista, ja kuinka ihana onkaan päivä, jolloin saan matkata
+henkien taivaalliseen seuraan, jolloin saan jättää tämän alhaisen ja
+turmeltuneen maailman.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ciceron filosofisilla kirjoituksilla ei ole suurta _tieteellistä_
+arvoa. Hän tunnustaa itse, että hän on lainannut ajatukset
+kreikkalaisilta, ja vertaa filosofisia teoksiaan vanhojen roomalaisten
+runoilijain kreikkalaisten näytelmien mukailutöihin. Mutta hän on
+kuitenkin kirjoillaan vaikuttanut jalostavasti sekä roomalaisiin että
+moniin lukijapolviin kauan Rooman valtakunnan häviön jälkeenkin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ciceroa on sekä hänen oma aikansa että jälkimaailma arvostellut
+ihmisenä hyvin eri lailla. Muutamat ihailevat rajattomasti »suurinta
+roomalaista, jossa kreikkalainen inhimillisyys todellakin on
+tunkeutunut vereen, ensimmäistä, joka kykeni sopusointuiseksi
+kokonaisuudeksi sulattamaan roomalaisen ja kreikkalaisen sivistyksen»,
+Schückin sanoja käyttääksemme. Toiset ovat sitävastoin tuijottaneet
+itsensä sokeiksi miehen heikkoihin puoliin, erittäinkin hänen
+touhukkaaseen intoonsa saada näytellä huomattavaa osaa, hänen
+horjuvaisuutensa ja hänen välistä epämiehekkääseen valitukseensa
+onnettomuuden päivinä. Nämä ovat kuvanneet hänet turhamaiseksi narriksi
+ja loruilijaksi.
+
+Helppoa onkin käydä Ciceron kimppuun. Hänen heikkoutensa johtuvat
+hänen asianajajamaisesta luonteenlaadustaan. Kovin usein näemme hänen
+yksityissyistä tai poliittisesta painostuksesta puolustavan väärää
+asiaa. Vastenmielistä on tällaisissa tapauksissa todeta, kuinka
+hän vastoin parempaa tietoaan pauhaa paatoksella, joka kajahtaa
+teeskennellyltä ja ontolta. Paitsi niitä syytöksiä hänen luonnettansa
+vastaan, jollaisia hänen useimmat julkiset puheensa ovat, meillä on
+käytettävissämme vielä joukko muita raskauttavia todisteita häntä
+vastaan: hänen omat kirjeensä. Näissä hän on paljastanut itsensä
+rehellisemmin, arkailemattomammin kuin kukaan muu muinaisajan ihminen,
+jonka tunnemme. Mutta onkohan oikein punnita kultavaa'alla sanoja,
+joita eloisa ja kiihkeä luonne hetken mielialan vallassa piirtelee
+ainoastaan uskollisimpain ystäväinsä luettavaksi? Cicero on itse
+luonnehtinut nämä epistolansa »kahdenkeskisiksi keskusteluiksi», eikä
+hänellä ole koskaan ollut ajatustakaan saattaa niitä julkisuuteen.
+Eihän kukaan ole suuri kamaripalvelijansa edessä, emmekä saa, kuten
+norjalainen filologi Eitrem henkevästi sanoo, »odottaa saavamme
+Cicerosta samaa vaikutusta, kun me kurkistelemme hänen olkapäänsä yli
+hänen kirjoituspöytänsä ääressä, kuin silloin, kun kuulemme hänen
+äänensä kumisevan läpi senaatin istuntosalin tai yli Forumin.» Nopeasti
+kuin auringonpaiste ja sade huhtikuun päivänä vaihtelevat mielialat
+noissa vanhoissa papereissa. Yhtenä hetkenä valtaa hänet itku, niin
+ettei hän voi kirjoittaa enempää, toisena hetkenä hän on rohkaistunut
+ja filosofoi, että on kuitenkin parasta elää toivossa silloinkin, kun
+se ei voi olla valoisinta lajia. Seuraavana päivänä on toivo kohonnut
+ylimmilleen.
+
+»Ei ole olemassa», Ihne sanoo, »yhtä ainoata muinaisajan miestä, joka
+on antanut meille tilaisuuden silmätä niin syvälle luonteensa sisimpiin
+lymypaikkoihin, joka on antanut meidän kohottaa tuota enemmän tai
+vähemmän läpinäkyvää naamiota, jonka muut julkisuuden miehet ovat
+pukeneet päälleen. Hän on kuvannut itse itsensä sellaisena kuin hän
+oli, puheissaan ja vielä enemmän kirjeissään. Muista tunnemme vain
+sen kuvan, jonka ystävät tai viholliset ovat piirtäneet — Ciceron me
+sitävastoin näemme siinä kuvastimessa, jota hän itse pitää edessämme
+katseltavanamme. On totta, että siinä kuvassa on monta piirrettä,
+jotka eivät ole omiaan herättämään kovinkaan suurta ihailua, mutta
+jos tahdomme olla oikeudenmukaisia, meidän täytyy myöntää, että
+samoin olisi laita useimpien historian suurimpien sankarihahmojen,
+jos saisimme katsella yhtä suoraan heidän sieluihinsa kaikkine
+yksilöllisine heikkouksineen kuin olemme saaneet silmätä Ciceron
+sieluun.» — »Moitteettomia ihmisiä esiintyy ainoastaan romaaneissa»,
+Boissier toteaa, »mutta viekkailla ja harkitsevilla luonteilla on kyky
+huolellisesti salata kaikki tunteensa, jotka eivät kärsi päivänvaloa.
+Myöskin suurimpia kunnianmiehiä voivat välistä kiusata himot ja kateus,
+mitä he seuraavassa hetkessä häpeävät. Mutta kirjoitettuina sellaiset
+haihtuvat ajatukset saavat enemmän kiinteyttä, enemmän arvoa ja
+merkitystä, kuin niillä itse asiassa oli hetkenä, jolloin ne syntyivät.
+Maltittomuudet, jotka tarkempi ajattelu pian taltuttaa, suuruushaaveet,
+jotka järkisyistä pian lauhtuvat, eivät ole poispyyhittävissä, kun ne
+vain kerran on uskottu paperille. Kun utelias tulkitsija alkaa tutkia
+tällaisia liian avomielisiä tunnustuksia, hän halkoo niitä kenties
+siinä määrin hiuksenhienosti, että jälkimaailma saa epämiellyttävän
+kuvan miehestä, joka on ne lausunut. Tarkoilla ja jääväämättömillä
+otteilla hän silloin todistaa, että tuo mies oli huono kansalainen
+ja petollinen ystävä, että hän oli pohjaltaan kateellinen ja toimi
+vilpillisesti kaikkia puolueita kohtaan.»
+
+Tarkkanäköinen ei anna kuitenkaan tällaisten näytteiden johtaa itseään
+harhaan. »Hän tietää, ettei kiihkeitä ja arvostelukyvyttömiä ihmisiä
+pidä ottaa kovin vakavalta kannalta eikä uskoa kaikkea, mitä he
+sanovat. _Heitä tulee puolustaa heitä itseänsä vastaan_ eikä kuunnella
+heitä, kun intohimo vie heidät harhateille, ja ennen kaikkea tulee
+erottaa heidän todellinen ja vakiintunut käsityksensä asioista siitä,
+mitä he hetkellisesti liioittelevat. Jokaisella ei ole kykyä voida
+oikein käsittää eikä lukiessaan oikealla tavalla eläytyä Ciceron
+kirjeisiin. Minä epäilen noita oppineita, jotka ihmistuntemuksetta ja
+elämänkokemuksetta kuvittelevat voivansa arvostella niitä. He pitävät
+täytenä totena kaikkia niitä kuluneita kohteliaisuuslauseparsia,
+joita seuraelämä vaatii ja jotka kaikkein vähimmin ovat omiaan
+pettämään niitä, joille ne sanotaan. He takertuvat riemuiten joihinkin
+kirjeenkirjoittajan ajattelemattomiin tunnustuksiin tahi hänen
+saamastansa kiitoksesta johtuvaan turhamaisuuteensa, mutta eivät käsitä
+hänen hienoa, sovittavaa ironiaansa. Voidaksensa oikein ymmärtää
+kaikkia näitä vivahduksia ja oikein arvostella, mitä nuo puheenparret
+oikeastaan merkitsevät, jotka hymyillen sanotaan, mutta jotka eivät
+aina sisällä sitä, mitä ne näennäisesti ilmaisevat, kamarioppineella
+täytyisi olla enemmän elämänkokemusta, kuin mitä hän yleensä on kyennyt
+itselleen hankkimaan. Ja puhuakseni nyt suoraan tässä arkaluontoisessa
+asiassa, minä luotan tässä suhteessa enemmän maailmanmieheen kuin
+oppineeseen.»
+
+Sen, joka tahtoo arvostella Ciceroa oikeudenmukaisesti, ei pidä
+olla kuuro eikä ummistaa silmiänsä siltä, mitä Boissier sanoo
+»lumoavaksi suloksi hänen intiimeissä tunnustuksissaan. Ne herättävät
+meissä ihailua kirjeenkirjoittajaa kohtaan ja rakkautta mieheen
+hänen heikkouksistaan huolimatta.» Hieno saksalainen psykologi
+kirjallisuudenhistorian alalla, Eduard Schwartz lopettaakin
+Cicero-kuvauksensa seuraavin sanoin: »Jokaisen, joka tosiaankin
+_tahtoo_ kuulla, valtaa samalla kertaa kauhu ja myötätunto tuota
+miellyttävää ihmissielua kohtaan, kun se purkaa sieluntuskaansa. Tuon
+miehen tuskanparahduksissa tuntee samalla kertaa maailmantuomion
+raudankovat askelet ja koko sen onnettomuuden, jonka syvälle käyneiden
+mullistusten paino on pusertanut heikosta, rakastettavasta ja
+tunneherkästä ihmislapsesta, joka ei voinut aavistaa, että jälkimaailma
+tulisi höristelemään korviaan hänen tunnustuksilleen.»
+
+On säilynyt lähes 900 kirjettä, jotka ovat Ciceron kirjoittamia tai
+hänelle kirjoitettuja. Ne ovat korvaamaton lähde sekä Ciceron itsensä
+että koko hänen aikansa elämän tuntemiselle. »Me teemme», Eitrem sanoo,
+»näiden kirjeiden välityksellä tuttavuutta suuren aikakauden suurimpien
+miesten kanssa. Näemme ainutlaatuisen kuvasarjan valtiomiehiä ja
+asianajajia, puhujia ja kynäilijöitä, sotapäälliköitä ja kirjallisia
+merkkimiehiä: Cæsarin ja Ciceron, Pompeiuksen ja Caton. Mutta me
+saamme elää myöskin uudelleen värittömät arkipäivät harmaine hetkineen
+ja vähäpätöisine miehineen, kaikki kirjavana sekoituksena. Näyttämö
+vaihtuu alinomaa. Milloin olemme läsnä senaatin kokouksessa, milloin
+kuuntelemme päivän tapahtumia koskevaa salonkikeskustelua. Milloin
+olemme Forumilla, milloin provinssissa... On kuin noista vanhoista
+papereista milloin ilo riemuitsisi, milloin suru nyyhkyttäisi.
+Kuivinkin asiatieto muodostuu niissä usein voimakkaasti suoritetuksi
+siveltimen vedoksi ajankuvaan ja psykologiseen kuvasarjaan. Me näemme
+ihmiset sellaisina, kuin he olivat, eikä sellaisina, kuin minä he
+tahtoivat esiintyä omalle ajalleen ja jälkimaailmalle. Siksipä
+muodostuukin näiden kirjeiden lukeminen kuin vaellukseksi halki
+Pompeijin. Erotus on vain siinä, että Pompeiji tuo nähtäväksemme taloja
+ja katuja, kirjeet ihmisiä ja elämänkohtalolta.»[70]
+
+       *       *       *       *       *
+
+Perhe-elämässään Cicero sai kokea paljon suruja. Hänen vaimonsa
+Terentia oli nainen, jonka kanssa naimisiin menoa sanotaan hyväksi
+kaupaksi. Hän toi tullessaan aika suuren omaisuuden ja aluksi hän hoiti
+sitä kelvollisesti — myöhemmin hän näyttää antautuneen vaarallisiin
+keinotteluihin, ja Cicero valitti, että vaimo oli pettänyt häntä
+raha-asioissa. Mutta tästäkin huolimatta ei ollut helppoa tulla
+toimeen tuon lujatahtoisen vaimon kanssa, ja miehen kirjeistä voikin
+huomata, kuinka rakkaus vuosien kuluessa haihtui. Viimeisissä
+säilyneissä kirjeissä puhutaankin vain liikeasioista ja taloustoimista.
+Kolmikymmenvuotisen avioliiton jälkeen Cicero erosi Terentiasta.[71]
+Kuudestakymmenestä ikävuodestaan huolimatta hän meni uudelleen
+naimisiin nuoren, Publilia nimisen tytön kanssa, jonka tämän isä oli
+kuolinvuoteellaan uskonut hänen hoitoonsa. Myöskin Publilia oli hyvin
+varakas. Mutta vanhuksen sydäntä likin oli hänen tyttärensä _Tullia_,
+»pikku Tullia», kuten hän aina sanoo. Tullia oli henkisestikin isänsä
+lapsi, ja hänellä oli myöskin isänsä kirjallisia harrastuksia. Mutta
+Tullia-raukka! Hän ihastui nuoreen, ylhäissukuiseen Dolabella nimiseen
+elostelijaan. Miehellä oli hyvä pää, mutta hän hoiti huonosti sekä
+henkistä että aineellista leiviskäänsä. Pieni, kiharatukkainen ja hyvin
+ruokittu Dolabella oli Catilina pienemmässä mittakaavassa. Hän oli
+vasta vain yhdeksäntoistavuotias, kun hänestä tuli Ciceron vävypoika.
+Mutta hän oli jo silloin ennättänyt tehdä joukon pahoja tekoja ja rumia
+kepposia. Voidakseen mennä naimisiin yhdeksän vuotta vanhemman Tullian
+kanssa hän hylkäsi ensimmäisen vaimonsa, naisen, joka olisi voinut
+olla hänen äitinsä, mutta jolla oli — tai oikeammin sanoen oli ollut —
+paljon rahaa. Cicero sanoi tämän iästä ivallisesti, että kahdenkymmenen
+vuoden ajan hän oli kuullut tämän naisen olevan kolmenkymmenen vuoden
+vanhan.
+
+Kun Dolabella sai Tullian, hän lupasi ruveta vakiintuneeksi mieheksi,
+mutta se oli vain kielenpieksäntää. Nopeasti ja hauskasti hän kulutti
+loppuun Tulliankin omaisuuden; ja kun Tullia uskalsi valitella, hän
+uhkasi ajaa hänet pellolle. Mutta Tullian rakkaus oli sokea. Viimeiseen
+asti hän antoi puolisolleen anteeksi tämän hairahdukset. Lopuksi
+kuitenkin mies loukkosi häntä niin syvästi, ettei sovinto ollut enää
+mahdollinen. Tullia pakeni silloin vanhan isänsä kotiin. Siellä hän
+vähän sen jälkeen kuoli lapsivuoteeseen. Tullian kuolema oli kovin
+isku, mikä kohtasi Ciceroa koko hänen elämänsä aikana.
+
+Sitävastoin Publilia, joka oli Tulliaa nuorempi, ei ollut koskaan
+pitänyt tytärpuolestaan. Nyt hän toivoi, että hänen puolisonsa rakkaus
+kääntyisi tyttären asemesta häneen. Mutta kun Cicero näki, kuinka
+iloinen hän oli Tullian kuolemasta, hän sai sellaisen inhon häntä
+kohtaan, että hän ei enää tahtonut nähdä häntä silmissään, ja kaikki
+vaimon yritykset saada palata vanhan miehensä luo raukesivat turhaan.
+Cicero oli saanut kylliksi aviollisista ristiriidoista.
+
+Cicerolla oli myöskin poika. Hän oli sotilas sielultaan ja sydämeltään,
+mutta isä oli kylliksi ymmärtämätön tahtoakseen kuitenkin tehdä
+hänestä filosofin ja puhujan, joka luonnollisesti oli turhaa vaivaa.
+Sen sijaan, että olisi antanut nuorukaisen mennä sotaan Cæsarin
+kanssa, kuten hän itse halusi, isä lähetti hänet Ateenaan opiskelemaan
+puhetaitoa. Ylläpidostaan nuori Cicero ei voinut valittaa, sillä
+isä antoi hänelle 150 000 markkaa vuodessa, jonka olisi luullut
+riittävän fil. ylioppilaalle. Mutta sen sijaan, että olisi istunut
+kuuntelemassa oppineita ja kaunopuheisia luentoja, nuori Cicero
+piti hienoja päivällisiä ja kehitti enemmän makuaan Falernum- ja
+Kios-viinin tuntemisessa kuin tietojaan Platonin ja Aristoteleen
+ajatusjärjestelmistä. Hänen elämänsä suurin ylpeys oli kehittyä
+aikansa suurimmaksi juomasankariksi. Täksi hän pääsikin niin suurella
+menestyksellä, että hänen onnistui voittaa itse Antoniuskin juomisessa.
+
+Ettei hän aivan raaistunut, johtui siitä, että hän kuitenkin vihdoin
+viimein sai tilaisuuden seurata taipumustaan. Kun Brutus marssi Ateenan
+läpi, hän otti nuoren Ciceron mukaansa Makedoniaan. Ja nyt hänestä tuli
+yksi vapausintoilijain urhoollisimpia ja taitavimpia alipäälliköitä.
+Brutuksen tappion jälkeen Octavianus tunsi tarvetta sovittaa Ciceron
+pojalle, mitä oli rikkonut isää vastaan. Hän antoi hänelle armon ja
+nimitti hänet konsuliksi, mutta hänen ei onnistunut lopettaa hänen
+taipumustaan kallistella liian paljon pikaria. Ainoa urotyö, mikä
+nuoremman Ciceron tiedetään tehneen, oli se, että hän kerran humalan
+hämmingissä heitti lasinsa Augustuksen sotapäällikön ja ystävän
+Agrippan päähän.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Marcus Tullius Cicero, Samtalen på Tusculum.[72] S.G. Dahlin ruotsinnos.
+
+Marcus Tullius Cicero, Om pligterna. J.O. Lindforsin ruotsinnos.
+
+Marcus Tullius Cicero, En väns tankar om vänskapen. En åldrings tankar
+om ålderdomen. P.G. Lythin
+
+Marcus Tullius Cicero, Vanhuudesta. K.J. Hidénin suomennos.
+
+
+
+
+LUCRETIUS.
+
+
+Samaan aikaan kuin Cicero eli Roomassa toinenkin filosofi, jonka
+elämäntyö on tullut kuolemattomaksi.
+
+Hän oli nimeltään _Lucretius_, ja hänen elämäntyönsä on suuripiirteinen
+filosofinen opetusrunoelma »De rerum natura», »_Maailmankaikkeudesta_»
+eli »_Kaiken olevaisen olemuksesta_».
+
+Lucretius on, paitsi Cæsaria, ainoa kirjailija, jonka maailmankaupunki
+Rooma on itse synnyttänyt. Kaikki muut kirjallisuuden suurmiehet ovat
+tulleet Roomaan maaseudulta taikka provinsseista, jotka, kuten henkevä
+ranskalainen esseisti Martha sanoo, »toivat maailman hallitsijattarelle
+neronsa, kuten he sinne lähettivät kultansa».
+
+Lucretius kuului aikakauteen, jolloin Rooman valtakunta järkkyi
+perustuksiaan myöten. Lapsena hän oli nähnyt Mariuksen ja Sullan
+valtataistelun aikaiset kauhunäytelmät ja oli nuorukaisena elänyt
+suuren orjakapinan hirmut. Hänen miehuusikänsä oli täynnä vaikutteita
+Catilinan katalasta kumousyrityksestä ja Pompeiuksen ja Cæsarin
+kunnianhimoisesta vallantavoittelusta, samalla aikaa kuin Clodius ja
+muut roistot terrorisoivat pääkaupunkia.
+
+Hän oli kasvanut intohimoisen puoluevihan aikana, aikana, jolloin
+jokainen epäili lähimmäisensä vaanivan hänen henkeään ja kaikki
+olemassaolon ilo oli hävinnyt.
+
+Päinvastoin kuin Cicero hän ei heittäytynyt politiikan kiihkeään
+ajometsästykseen. Ei ole ollenkaan kadehtittavaa antautua kilvan
+kapuamaan vallan tikapuita, hän itse sanoo:
+
+    Kuumentaa kateus yläilmat laill' ukonliekin;
+    ain' enin huippuihin sen nuolet iskeä mielii.
+    Paljon on oivempaa alamaisena tyynenä olla
+     kuin maan mahtajaks, herraks, kansan käskijäks nousta.
+
+Hän tunsi syvän luonteen ja tunteellisen mielen inhoa nähdessään,
+kuinka ihmiset voivat muuttaa maan helvetiksi. Hän kääntyi pois näistä
+kurjista näyistä ja vetäytyi omaan sisäiseen maailmaansa, jossa hän
+toivoi löytävänsä levon, mitä ulkomaailman myrskyt eivät saavuta,
+hän antautui maailmanarvoituksia mietiskelevään elämään, aivan kuten
+keskiajalla monet ihmiset etsivät luostarin muurien sisältä itselleen
+pakopaikkaa maailmalta, joka kävi heille liian raskaaksi. Hän sanoo
+tästä itse näin:
+
+    Mieluist' ompi, kun käy meren aavall' ankara myrsky,
+     katsoa rannalta päin, miten toisell' on kovat paikat,
+    ei siks, ett' ilahuttais mielt' olo ankea toisen,
+    vaan kosk' itse et oo samanlaiseen joutunut tuskaan.
+    Mieluist' on samaten sotakenttää katsoa, jolla
+    riehuvat toiset, mutta sa vaarast' oot etähällä.
+     Mieluisinapa on pyhäköst' ikiloistavan tiedon,
+    jonk' ovat korkeuteen lujaks luoneet viisahat miehet,
+    katsoa kuink' alahall' eri suuntiin harhata täytyy
+    toisien, etsien tiet' elon, heiltä mi umpehen peittyy,
+     kuinka he ottelevat neron, uljuuden asehilla,
+    päivät puuhaillen kuni yötkin uupumatonna,
+    rikkaiks tullakseen sekä saadakseen sananvaltaa.
+    Oi, miten houkkia on nuo ihmiset, kuin sokeoita!
+     Kuinka on koitoa, kuinka on vaarantäytt' elämämme
+    parhaimmillaankin! Miks' ei toki huomata, ettei
+    luonto se ensinkään pane ehdoks muut' elononnen
+    kuin ett' ihminen, jolla on ruumis terve ja raitis,
+     mieleltäänkin yht' olis terve ja pois pelon torjuis?
+
+    Kuumeen poltto se ei nopeammin kaikkoa luotas,
+     jos koruompelinen, kuvikas on purppurapielus
+    taikka sun allasi vain ovat vuodevaattehet rahvaan.
+    Kun siis ruumist' ei lain hyödytä aartehet eikä
+    korkeasyntyisyys, ei hyödytä ruhtinasvalta,
+     on ajateltava; eipä ne sielua hyödytä myöskään.
+    Jos leluks näämme me siis nämä, niille vain hymyämme,
+    jos ei ihmisien pelot, huolet vainoavaiset
+    kaikkoa ensinkään, vaikk' kuinkakin kiiltävät kullat,
+    piittaa en mitäkään puvun purppurakirjaeluista,
+     niin käsitämme jo, että on ainoa auttaja järki,
+    kun elo synkistyypi ja tuskaan taipuvi mieli.
+    Niinkuin pelkää laps pimeässä, mi peikkoja täynnään
+    on muka, päivinkin mehän itse pelkäelemme
+     joskus muuta, mi ei ole rahtuakaan vakavampaa,
+    kuin mitä kauhistuu tai vartoelee pojat pienet.
+    Pelko ja aatosten pimeys tuo täytyvi poistaa.
+    Ei sitä aikaansaa valo koin, ei päivyen nuolet,
+     vaan valo järjen, ymmärrys vain oikea luonnon.
+
+Ja tämän »selvemmän luonnon käsittämisen», tämän kaikesta tuskasta,
+kaikesta kuolemanpelosta ja monien veriuhreja vaativien, vihollisten
+ja julmien jumalien pelonalaisuudesta vapautumisen Lucretius keksi
+_atomiopissa_, jollaisena me jo olemme kuulleet Demokritoksen ja
+hänen henkisen perillisensä Epikuroksen sitä esittävän. Korkeampana,
+mahtavampana ja johdonmukaisempana kuin vanha jumalmaailma esiintyivät
+hänelle luonnon voimat. Mitä sanomattomia kärsimyksiä ihmiset ovatkaan
+itselleen tuottaneet luomalla mielikuvituksessaan itselleen sellaisia
+jumaluusvoimia, hän huudahtaa:
+
+    Kuin monet tuskanhuokaukset, monet kyyneleveetkin,
+     kestää itse he sai ja me, myöhemmät sukupolvet!
+    Hurskautt' eipä se oo, ett' astutahan kiven ääreen,
+    viittaan peittäen pään, tahi alttarilt’ alttarin luokse,
+     maahan heitytähän tai nostetahan käsivarret
+    puoleen temppelien, tahi alttarin peittyä suodaan
+    teurahan hurmeeseen, lupauksia uusia tehdään;
+     hurskas on hän, joka aina sit' aatoksissakin ompi.
+
+Tuon samalla kertaa tunteellisen ja selvästi harkitsevan runoilijan
+oli vallannut kauhu ja inho nähdessään ne salaperäiset, kauhistaviin
+orgioihin yhdistetyt itämaalaiset jumalanpalvelustavat, jotka
+yhä enemmän ja enemmän tunkeutuivat roomalaisten keskuuteen. Hän
+tunsi voimakkaan omakohtaisen tarpeen vapautua siitä taikauskon
+painajaisesta, joka raivoisien demonien pelkona oli vallannut hänet
+ja oli myrkyttämäisillään koko hänen olemuksensa. Silloin hän löysi
+Epikuroksen ajatusjärjestelmästä sen raikkaan maailmankatsomuksen,
+joka rauhoitti hänen selvyyden tarvettaan ja antoi hänen kiusatulle
+sielulleen levon. Tästä syystä Epikuros tuli hänen ihailluksi
+oppi-isäkseen. Runoilija on väsymätön osoittaessaan hänelle lämmintä
+kunnioitustaan ja ilmaistakseen sen kiitollisuuden, johon ihmiskunta
+on hänelle velkapää; ja seuraavan laatuisin säkein hän omistaa
+jumaloidulle mestarille oikean riemuvirren:
+
+    Kurjaks näyttäytyi elontaival ihmisen silmun,
+     kammokas usko kun sen oli maahan sortanut ennen;
+    taivahan palloillen se ol' loihtinut hirveän hahmon,
+    kaamean ihmisenpään, joka kaikkien uhkana nousi.
+    Ensin Kreikan mies hän ihmiskatsehen tohti
+     nostaa hahmoa päin sekä ensin tarttua taistoon.
+    Hänt' ei lannistaa jumalmaineet voinehet eikä
+    ukkosennuolet, ei jyly, vaan nepä sankari-intoon
+    uuteen vain hänet sai, ens' miehenä käymähän kohti
+     luonnon portteja, murtamahan niist' ahtahat teljet.
+
+Niissä »tuo valtava henki» löysi maailmankaikkeuden lait.
+
+    Uskon taikaisen näin tallannut hän on maahan;
+    Verraks taivaisten tämä voitto on nostanut meidät.
+
+Runoilija on itse saman naiivin uskon vallassa, joka oli niin
+luonteenomainen 1700-luvulle: tuon uskon, jonka mukaan ihmiskunnan
+kaikki onnettomuudet voidaan parantaa »valistuksella» tahi — kuten
+Lucretius sen ilmaisee »selvemmällä luonnon ymmärtämisellä.» Ja hän
+hehkuu innosta julistaa tätä uskoaan ja vapauttaa sen avulla kärsivä
+ihmiskunta taikauskon painajaisesta. _Järjen voitto_, kas siinä toivo,
+joka innostaa ja inspiroi häntä. Mutta raskasta ori työ saada ihmiset
+luopumaan erehdyksestään. Huomaa, kuten Levertin sanoo, kuinka »käsi
+puristuu lujana kynään», kun hän kuvailee, kuinka maailmat syntyvät
+ja tuhoutuvat vain atomien sokeasta leikistä, ja tämä lähtökohtanaan
+tahtoo lyödä rikki uskon kuoleman jälkeiseen elämään. Hän tahtoo
+juurittaa pois uskon »säälittävään elämisen haluun». Mitäpä arvoa
+olisikaan elämällä tyhjään raukeamisen suloiseen, ikuiseen lepoon
+verraten! — Tällöin Lucretius ei ole kuitenkaan huomannut suurta eroa
+_olla_ kuollut ja _kuolla_.
+
+Runoilija tahtoo ennen kaikkea juurittaa pois uskon, että kuollut
+_ruumis_ merkitsisi mitään vainajan kohtalolle toisessa maailmassa.
+Hän tahtoo vapauttaa ihmiskunnan hautaamatta jäämisen kammosta,
+jota muinaisajan urheimmatkin miehet tunsivat. Uljas Hektor, joka
+kalpenematta katsoo kuolemaa silmästä silmään ja on liian ylpeä
+pyytääkseen voittajalta armoa, parkaisee kuitenkin Akhilleuksen keihään
+surmaniskun sattuessa kauhuntäyteisen kuolinkirkaisun: »Älä jätä minua
+koirille!» Tästä pelosta aiheutuvista kuolleitten uhrilahjoista ja
+muiden hautausmenojen tuskallisen tarkasta seuraamisesta Lucretius on
+mielestään velvollinen vapauttamaan jäljelle jäävät omaiset. Kuolleelle
+ei ole sen pahempi, jos villipedon leuat repivät hänet kappaleiksi,
+kuin jos hänet roviolla poltetaan, hän sanoo,
+
+    taikka jos kangistuu hän kylmään marmoriarkkuun,
+    Taikka jos tuntevi hän kasat multien raskahat yllään.[73]
+
+Äläkä usko, mitä tarut kertovat manalan valtakunnasta ja kuolleitten
+maailmasta, Hadeesta ja Kerberoksesta, Tantaloksen tuskista ja
+Sisyphoksen turhasta työstä! Helvetti on täällä maan päällä, sillä
+syntinen ja rikollinen saa jo täällä kärsiä rangaistuksensa, jos ei
+muuten, niin kiduttavien ja moittivien omantunnon tuskien muodossa.
+
+    Sisyphon kaltaisen elämässäkin nähdä me saamme:
+     pyrkii pyrkineistään hän virkaan, käskijävaltaan,
+    mut valituks' ei vain tule, synkkänä käy kotihinsa.
+    Virkaa noin havitella ja saada sit' ei ikänänsä,
+    kestää toistamiseen samat vastoinkäymiset, vaivat —
+    tuo samanlaista on vain kuin vierittää yhä paatta,
+     jolla on raskas ja vauhdikas pyrkimys pohjahan laakson.
+
+Agitaattorin hehku täyttää runoilijan koko esityksen ja tempaa meidät
+mukaansa runoelman kuivimmissakin ja abstraktisimmissakin osissa,
+siksi, että me silloinkin tunnemme hänen palavan innostuksensa
+tehtäväänsä ja hänen nöyrän ihailunsa muuttumattomia luonnonlakeja
+kohtaan. Tämä mies kirjoittaa sydänverellään ja varmasti hän ei
+lausuile tyhjiä sanoja, kun hän lukijalle puhuu siitä, kuinka hän
+tuntee ehdottomaksi velvollisuudekseen uhmata kaikkea vaivannäköä
+saattaakseen tehtävänsä päätökseen.
+
+    Kaikkeni ponnistan, jopa valvon selkeät yötkin
+    löytääksein sanaparsiston, niin myös runomuodot,
+    henkesi silmälle niin valonnäyttäjän jotta ma saisin,
+     tuntea antaisin salaseikat pohjia myöten.
+
+Englantilainen Lucretius-tuntija Masson sanoo: »Niin vuolas ja kuohuisa
+on se virta, joka pauhaa maailmankaikkeusrunoelman ensimmäisestä
+säkeestä sen viimeiseen asti, että voi hyvin käsittää, kuinka
+runoilijan koko elinvoiman on täytynyt tuhoutua tässä voimakkaassa,
+alati kuohuvassa tulvassa.»
+
+Mutta hehkuvinkaan into ei olisi riittänyt kiehtomaan lukijaa,
+jollei Lucretiuksella olisi myöskin ollut runoilijan mielikuvitusta.
+Alinomaa elävöittävät esitystä ihailtavat luonnonkuvaukset, jotka on
+piirretty tavalla, mihin vain taiteilija kykenee. Sillä Lucretius on
+tosin ajattelija, mutta hänellä on runoilijan temperamentti. Melkein
+hurmioituneella innostuksella hän kuvailee maailman luomisen kulkua
+— Levertin sanoo — »ajattomasta alusta, jolloin atomit pyörivät
+tyhjyydessä kuten tomuhiukkaset auringossa, siihen hetkeen asti,
+jolloin se maa ja taivas, jonka ne olivat muodostaneet, jälleen
+hajoavat ja pyörivät avaruuksien läpi kuten kuivat akanat pohtimesta
+jääkirkkaana syyspäivänä. — Lakkaamatta hänen ajatuksensa työskentelee
+varastoidakseen huomioita ja todisteita siitä, että ihmisellä ei
+ole mitään pelkäämistä eikä mitään toivomista, vaan hän elää lyhyen
+hääpäivänsä itse atomina atomien pyörremaailmassa.»[74]
+
+Lucretius on näin taiteilijan innoituksella antanut siivet Epikuroksen
+ajatukselle. Hän on, kuten Masson sanoo, »luovan mielikuvituksensa
+voimalla rakentanut ihanan palatsin oppi-isänsä tiilikivistä»,
+ja lukiessaan hänen ylvästä teostaan maailman kaikkeudesta kokee
+ihmeellisen huimauksen tunnetta äärettömyysprobleeman edessä,
+samanlaista, joka on vallannut itsensä runoilijankin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jälkimaailmalle itse Lucretius on suuri tuntematon. Meillä on hänestä
+vain muutamia tietoja kirkkoisä Hieronymuksen »Maailmankronikassa»,
+siis kolmisensataa vuotta myöhäisemmältä ajalta. Rakkaudenjuomasta
+kerrotaan runoilijan tulleen mielisairaaksi, mutta valoisampina
+väliaikoina runoilleen ja lopuksi itse lopettaneen päivänsä noin vuonna
+55 e.Kr. Hän lienee silloin ollut noin nelikymmenvuotias. On epävarmaa,
+kuinka paljon totta on näissä tiedoissa. Schückin mielestä tieto
+itsemurhasta näyttää todennäköiseltä. »Ken on niin innostunein sanoin
+kuin Lucretius ihannoinut kuolema-vapauttajaa, ei liene säikkynyt tätä,
+joka teki olemattomiksi kaikki tuskat, kuten kaiken turhan toivonkin.»
+
+Hämärän peitossa, mutta suuren suurena esiintyy meille
+»maailmankaikkeuden» runoilija, tuo suuri yksinäinen, joka kiihkeämmin
+kuin yksikään hänen kansastaan on syventynyt tutkimaan luonnon suurta
+kirjaa.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Om världsalltet. Lucretii De rerum natura. Axel Jacobssonin ruotsinnos.
+
+Clemens Cavallin, En materialistisk skald i forntiden (»Från Lundagård
+och Helgonabacken» 1892).
+
+Emil Fehr, T. Lucretius Carus' Om naturen.
+
+Fr. A. Lange, Materialismens historia, nid. I.
+
+Constans Martha, Le poème de Lucrèce.
+
+John Masson, Lucretius: epicurean and poet: 2 nid.
+
+Lothar Volkman, T. Lucretius Carus.
+
+
+
+
+CATULLUS.
+
+
+Vanhin roomalainen runous oli ollut eepillistä ja draamallista
+runoutta. Kesti kauan, ennenkuin subjektiivinen ja yksilöllinen
+helleeninen henki kykeni vaikuttamaan roomalaishenkeen niin syvälti,
+että lyyrillinen latinankielinen runous kykeni syntymään. Se
+runoilija, joka ansaitsee nimen _roomalaisen lyriikan isä_, on Ciceron
+ja Lucretiuksen aikalainen _Catullus_. Hänessä huomaa voimakasta
+vaikutusta ennen kaikkea Sapphosta ja Kallimakhoksesta. Näiden muutamia
+runoja Catullus on suorastaan kääntänyt. Mutta Catullus ei ollut
+suinkaan sävyisä kääntäjä ja jäljittelijä — hän oli aito, alkuperäinen
+runoilijanero, jonka koko elämä oli täynnänsä polttavaa intohimoa.
+Hänen pikkurunonsa ovat sentähden harvinaisen viehättäviä. Ne ovat
+vain hetken lapsia, ja runoilija itse sanookin niitä rakastettavan
+vaatimattomasti loruiluksi, mutta »ne antavat meille», Schück sanoo,
+»ensimmäisen kerran sitten Sapphon päivien aitoa lyriikkaa, ja niissä
+kohtaa meitä kokonainen ihmiselämä, kokonainen aikakausi elävän elämän
+tuorein värein. Lucretiuksen eepokseen verraten Catulluksen laulut
+muodostavat omituisesti vaikuttavan vastakohdan. Kummankin runot ovat
+intohimon lapsia. Mutta Lucretius kiehtoo meidät siksi, että me vain
+_välähdykseltä_ näemme hänen oman henkilöllisyytensä luonnon eepoksen
+haltioituneitten tietäjäinsanojen takaa; Catullus lumoo meidät siksi,
+että me ikäänkuin kuulemme hänen sydämensä lyönnin, kuuntelemme hänen
+hengitystään ja katselemme hänen leimuavia silmiään. Toinen oli
+miehekkään ylpeästi koettanut salata oman henkilöllisyytensä joukon
+katseilta; toinen on antiikin kenties yksilöllisin runoilija.»
+
+Catullus oli syntynyt Veronassa, mutta tuli jo kahdenkymmenenkahden
+vuoden vanhana Roomaan. Täällä hänet tempasi pyörteisiinsä se
+nautintoelämä, joka oli tullut muotiin sellaisten miesten kuin
+Catilinan vaikutuksesta, tuo elämä, joka oli täynnä rakkausseikkailuja
+hetairain ja naimisissa olevien naisten kanssa, hurjia orgioita, ja
+joka suurelta osaltaan perustui jaloon taitoon tehdä velkoja niitä
+maksamatta. Tässä hirvittävän hillittömässä ympäristössä kohtasi
+hänet suuri rakkaus, tuo kaikki kuluttava intohimo, joka teki hänestä
+haltioituneen runoilijan ja antoi roomalaiselle kirjallisuudelle sen
+ensimmäisen suuren lyyrikon. Kuuma kelttiläisveriköhän tässä Gallian
+pojassa aiheuttaa hänen vastaanottavaisuutensa ja sukulaisuutensa
+helleenisen hengen voimakkaalle subjektiiviselle piirteelle? Kenties on
+juuri tässä selitys siihen, miksi Catulluksesta tuli sen runouslajin
+uranuurtaja, jossa runoilijan oma minä rikkoi ne kahleet, joihin
+sidottuna ankara roomalainen valtio- ja perhekuri oli niin kauan aikaa
+yksilöä pitänyt. Nyt kirjallisuudestakin huomaa, että vanharoomalaisten
+luonteitten aika on ohi, tuo aika, jolloin koko Rooman kansalla
+oli, kuten saksalainen esseisti Birt hienostuneella psykologisella
+silmällään toteaa, »joukkosielu niinkuin mehiläispesässä», jolloin
+yksilöt olivat »kovia, särmikkäitä luonteita, vailla kauneudentunnetta,
+vailla mielikuvitusta, täydellisesti epämusikaalisia, mutta
+tarmokkaita. Kuten egyptiläisissä kohokuvissa kaikki henkilöt olivat
+yhtäläisiä, niin olivat muinaisroomalaisetkin. He ovat vain tyyppi;
+joukon vaistot puhuvat jokaisesta yksityisestä henkilöstä.»
+
+Nyt sitävastoin runoilija uskaltaa olla kokonaan oma itsensä, antaa
+ilmaisun hetken tunnelmille, suurille ja pienille intohimoille.
+Rooman valtiohan ei muutoin ole enää sellainen, että se voisi
+aiheuttaa isänmaallista innostusta. Se on muodostunut poliittisesti
+turmeltuneeksi yhteiskunnaksi, kunnianhimoisten kansanvillitsijäin
+temmellyskentäksi. Tällaisesta maaperästä eivät kasva suinkaan
+isänmaalliset laulut, kuten Næviuksen ja Enniuksen luomukset tasavallan
+suuruuden ajalla, jolloin jokainen roomalainen tunsi olevansa yhtä
+voimakkaan, ylvään valtionsa kanssa. Ei ole ihmettelemistä, että
+yleisten asioitten harrastus nyt sitävastoin häviää kirjallisuudessakin
+ja että runous muuttuu vain yksityisen tunteitten, ennen muuta
+rakkauden ja vihan ilmentäjäksi. Tällöin tulee _nainen_ roomalaisen
+runouden keskipisteeksi.
+
+_Lesbia_ on nimenä Catulluksen runoudessa sillä naisella, jota hän
+rakasti omaan tuhoonsa asti. Nimi on valittu tarkoittaen Hellaan
+tulisinta rakkauden laulajaa, »orvokkikiharaista, suloisesti
+hymyilevää» lesboslaisen laulajakoulun Sapphoa. Kolmeentoista lyhyeen
+säkeeseen Catullus on muutamissa nopeasti kiitävissä hetkissä
+keskittänyt rakkauden onnen intohimoisen huuman taustana katoavaisuuden
+ikuinen uni:
+
+    »Lesbiain, eläkäämme, lempikäämme,
+     pelkäämättä rahtusen vertaa, kuinka
+    suutaan soitellee ukot huuhkapäiset!
+    Laskee auringot, ja ne nousee taasen,
+    vaan kun vuolas vuo elämämme sammuu,
+     yöhön ainaiseenpa me uinahdamme.
+    Suudelmaa tuhat suo ja sitten sata,
+    sitten uudestaan tuhat, sitten sata,
+    sitten jälleen suo tuhat, jälleen sata!
+     Suukkojamme kun tuhatmäärin karttuu,
+    niin me yhteen nuo sekotamme, jottei
+    kenkään tulla voi kademieleen tuosta,
+     kun hän tietää sais, miten niit' on monta.»
+
+Kuka sitten oli tämä runoilijan jumaloima Lesbia? Hän oli ylhäinen
+roomalaisnainen, oikealta nimeltään _Clodia_, pahamaineisen,
+syrjäkujien joukon ja roskaväen sankarin Clodiuksen sisar. Hänen oma
+maineensa ei ollut alallaan veljen mainetta parempi. Kun Cicero oli
+kerran erään hänen rakastajansa puolustusasianajajana, jota Clodia
+syytti siitä, että tämä oli muka tahtonut myrkyttää hänet, käytti
+Cicero hyväkseen varmasti mieluisaa tilaisuutta loistaakseen valitun
+ilkeillä pistosanoilla verivihollisensa Clodiuksen sisaresta. »Minä en
+ole suinkaan», hän sanoi moitteettoman ritarillisesti, »ilkeämielinen
+naisia kohtaan ylipäänsä ja kaikkein vähimmin sellaista kohtaan, joka
+lukeutuu kaikkien miesten ystävättärien joukkoon.»
+
+Mutta Clodian kauneutta ihailtiin yleisesti. Hänen naimisissaolonsa
+ei sen ajan turmeltuneen käsityskannan mukaan ollut suinkaan esteenä
+hänen monille rakkaussuhteilleen, etenkin, kun hänen miehensä oli
+vanha, ikävä ja epämiellyttävä herrasmies. Catulluksella oli tapana
+nimittää häntä »aasiksi». Se aika oli mennyt, jolloin roomalainen
+perheenäiti istui jalon hyveellisesti eristäytyneenä kotona
+kangaspuiden ja värttinän ääressä. Roomasta oli tullut elostelijain
+ja avionrikkojattarien kaupunki. »Viattomuus on rumuuden todistus»,
+sanottiin.
+
+Tähän vaaralliseen naiseen sattui nuori runoilija tutustumaan.
+Hänen elämänsä suuren intohimon satuun kuuluu myöskin, että Clodia
+oli häntä kymmenen vuotta vanhempi. Mutta se, mikä nuorukaiselle
+muodostui kuluttavaksi kärsimykseksi, ei elämääkokeneelle ylhäiselle
+naiselle ollut koskaan muuta kuin pian unohdettu episodi. Aavisteleva
+epäluuloisuus sekaantuikin pian nuorukaisen aistihuumaan. Hän sanoo:
+
+    »Kaunoni lausuu, että hän hylkäis muut kosijansa
+      kuin minut, vaikkapa Zeus itsekin hänt' anelis.
+    Näin hän lausuvi, mut mitä armaalleen nimes nainen,
+      senpä sä kirjoittaa tuulehen, virtahan voit.»
+
+Parin vuoden rakkaushurmion jälkeen hänen pahat aavistuksensa saavatkin
+eräänä päivänä vahvistuksen. Hän oli matkustanut kotiinsa vanhaa
+isäänsä tervehtimään. Tänne hän huhupuheena kuulee, että Clodia on
+ottanut itselleen uuden rakastajan. Hän ei ollut, Schückin sanoja
+käyttääksemme — »niitä naisia, jotka kauan huokailevat yksinäisyydessä».
+
+Tuskasta suunniltaan runoilija kiiruhtaa takaisin Roomaan, mutta
+siellä hän sai vain varmuuden, että Lesbia ei enää kuulunut hänelle.
+Catulluksen uskottomasta ystävästä Rufuksesta oli tullut hänen
+kilpailijansa. Nyt runoilija purkaa tuskansa säkeisiin:
+
+    »Tuikiko turhaan siis pidin ystävänäin sua, Rufus?
+     Turhaan? Katkeran on kallihiks päätynyt hän.
+    Hiivit mun povehein, mut tuskat toit sydämeeni,
+     koidolt' aartehen veit ainoan, minkä hän sai.
+    Veit sä sen. Oi, elämäämme sä vuodatit myrkkyäs julmaa,
+     veikkoutemmekin, oi, oi, tuhos myrkkysi tuo.»
+
+Laulajan rakkauden palo Lesbiaa kohtaan muuttui nyt vihaksi. Mutta hän
+ei kyennyt kuitenkaan irroittautumaan vanhasta intohimostaan. Mies
+poloinen koetti etsiä karvasta lohdutusta siitä, ettei hän kuitenkaan,
+kaikesta huolimatta, ollut Lesbialle tyhjää ilmaa: herjasihan tämä
+häntä toisille:
+
+    »Leskiä herjaelee mua myötään, ei minust' yhtään
+      vaieta voi; mua hän lempivi, vannoa voin.
+    Mistäkö tiedän? Koska mä myös kiroan joka hetki
+      häntä, jot' armastan, sen minä vannoa voin.»
+
+Entiset rakastavaiset näyttävätkin vielä kerran lähestyneen toisiaan.
+Mutta rakkauden sammunutta liekkiä he eivät enää kyenneet puhaltamaan
+palamaan. »Sinun vikasi on, Lesbia», kirjoitti hän, »että en
+
+    nyt sua lempiä voi, vaikk' kuinkakin kunnokas oisit,
+      Laata en lemmestäin, tee mitä kehnoa vain.»
+
+Syvälle Lesbia vaipuikin, niin syvälle kuin nainen voi vajota. Hän
+otti nyt — toistaaksemme itseään Catullusta — rakastajansa »kujilta ja
+katunurkista», ei rakkaudesta, vaan ainoastaan »turmellakseen heidän
+nuoruudenvoimansa».
+
+    »Älköön luulko, hänt' yhä että lemmin!
+    Surmannut tuon tuntehen on hän, niinkuin
+    aura katkaisee kukan huikeissansa
+          nurmikon reunaa.»
+
+Liikuttavaa on kuulla intohimon orjan hurjuudessaan purkavan tuskaansa
+palaviin rukouksiin pyytäen jumalia armahtamaan hänen raadeltua
+sieluaan:
+
+    »Kurjaa silmätkää mua! Jos elämäin oli puhdas,
+      niin tämä turmiokas myrkky te lievittäkää!
+    Tuskat polttelevat ovat tunkeuneet ytimiini,
+      kaikki jo rinnastain riemut on riistäyneet.
+    Pyydä en, että hän myös mua lempisi kuin minä häntä,
+      taikka, mi mahdotont’ on, että hän sais siveäks.
+    Oi jumalat, vain multa te viekää tuskani poltto,
+      viekää multa se pois uskollisuuteni vuoksi.»
+
+Mutta intohimot olivat polttaneet hänet. Hän oli vain noin
+kolmikymmenvuotias, kun hän vuonna 54 päätti päivänsä. Vaikuttaa
+enemmän kuin sattumalta, että Lucretius, Catullus ja monet muut
+samanaikaiset runoilijat kuolivat ennen aikojaan. He kuuluivat
+aikakauteen, jolloin veri sykki kuumeisesti, hermostuneeseen aikaan,
+joka oli menettänyt sen suurenmoisen sielullisen tasapainon, joka oli
+ominaista vanhemmalle, vankkarakenteisemmalle runoilijasukupolvelle.
+Melkein koko roomalaisen kirjallisuuden uranuurtajajoukko, Nævius,
+Ennius, Plautus ja monet muut, saavuttivat korkean iän ja vaikuttivat
+kirjailijoina vielä elämänsä ehtoolla. Mutta Catulluksen ja
+Lucretiuksen elämä ja runous kuvastavat sitä rikkinäistä aikaa, jolloin
+he elivät. Se aika oli tulisten intohimojen, polttavan nautinnonjanon
+aikaa, siveellisen ja uskonnollisen rappeutumisen aikaa, jonka yllä oli
+kauhun tumma varjo.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Sånger af Catullus från Verona, öfversättningsförsök af Elias Janzon
+(Upsala universitets årsskrift 1889 ja 1891).
+
+A.B. Drachmann, Catuls digtning.
+
+Otto Ribbeck, C. Valerius Catullus.
+
+I.B. Stenersen, Catul’s digtning.
+
+V.A. Koskenniemi, Roomalaisia runoilijoita.
+
+
+
+
+TRIUMVIRIT VOITTAVAT CÆSARIN VIIMEISET VIHOLLISET.
+
+
+Jätimme politiikan ja sen väkivaltanäytelmät siihen hetkeen, jolloin
+henkipattojulistukset raivosivat pahimmillaan Roomassa. Kun verityö oli
+loppuunsuoritettu, tuli Brutuksen ja Cassiuksen vuoro. Näitä vastaan
+triumvirit kääntyivät asevoimin. Ratkaisu tapahtui Makedoniassa. Näytti
+siltä kuin Brutusta ja Cassiusta Cæsarin verinen haamu olisi seurannut
+heidän kulkiessaan kohti kohtaloansa. Paha omatunto teki molemmat
+murhaajat epävarmoiksi ja lamautti heidän toimintatarmonsa. Kerrotaan
+Brutuksen nähneen eräänä yönä yli-inhimillisen suuren hahmon, joka
+vaieten astui hänen telttaansa. Brutus kokosi rohkeutensa ja kysyi:
+»Kuka sinä olet? Mitä sinä minusta tahdot?» »Minä olen», haamu vastasi,
+»sinun paha henkesi. Me kohtaamme _Philippoin_ luona.»
+
+Tämännimisen Makedonian kaupungin luona tapahtuivat ratkaisevat
+taistelut vuonna 42 e.Kr. Molemmat Philippoin luona käydyt taistelut
+olivat suurimmat koko Rooman historiassa. 100 000 miestä taisteli
+tällöin kummallakin puolella. Antoniuksen sotapäällikkötaidon vuoksi
+taistelu päättyi triumvirien voittoon — Octavianus oli liian nuori
+ja kokematon ja sen lisäksi niin sairas, että hän ei voinut hoitaa
+päällikkyyttä. Tämä ei ollut hänen elämässään ainoa kerta, jolloin
+hänen horjuva terveytensä hänet petti ratkaisevalla hetkellä. Hintelä
+Octavianus oli kuin hento poikanulikka jättiläismäiseen Antoniukseen
+verraten. Mutta erotus tasoittui enemmänkin kuin tarpeeksi siitä,
+että Octavianus ei tuhlannut saamaansa leiviskää. Ja viisauteen ja
+valtiomieslahjakkuuteen nähden hän oli jättiläistä verrattomasti
+etevämpi. Hän ei kerskaillut kuten Antonius, vaan _toimi_ ja _teki
+työtä_.
+
+Cassius ja Brutus olivat etukäteen päättäneet surmata itsensä siinä
+tapauksessa, että heidät voitettaisiin. Cassius pani ensimmäisenä
+päätöksensä toimeen. Aseenkantajallaan hän surmautti itsensä — samalla
+tikarilla, kerrotaan, jolla hän itse oli osallistunut Cæsarin murhaan.
+
+Cassiuksen epätoivoinen teko johtui kuitenkin tilanteen väärin
+arvostelemisesta. Ensimmäisen päivän taistelu Philippoin luona ei ollut
+ratkaiseva. Mutta samalla hetkellä, kun Cassius oli kuollut, kurikin
+armeijassa loppui. Brutus oli liiaksi tuumiskeleva luonne, kykenemätön
+reippaaseen aloitteeseen. Kaikesta piti keskustella ja kaikki tehdä
+»mielipiteenvaihdon» esineeksi. Sotaleiri muuttui filosofikouluksi,
+jossa jokainen mies puhui monisanaisesti oman käsityksensä puolesta
+ja ylipäällikön oli vaikeata saada päätöstä aikaan. Toinen ei
+hyväksynyt toista, toinen taas ei toista Brutuksen esityksistä ja
+välitti viis hänen käskyistään. Casca oli kaikista julkein, mies, joka
+oli saavuttanut Herostratoksen roistonmaineen antamalla Cæsarille
+ensimmäisen tikariniskun. Kieli, jota hän nyt käytti korkeinta
+päällikköä kohtaan, oli vallan sopimatonta. Nyt ei Brutusta auttanut
+Homeroksen säkeitten lausuileminen eikä filosofisten probleemain
+selvittely.
+
+Senpä vuoksi Brutus epätoivo sydämessä jälleen ryhtyi taisteluun.
+Mutta hänellä ei ollut valitsemisen varaa, jollei hän tahtonut nähdä
+armeijansa hajaantuvan itsestään. Hänen joukoistansa oli jo osa hänen
+silmiensä edessä mennyt vihollisen puolelle. Brutus oli Philippoin
+luona samassa asemassa kuin Pompeius Pharsaloksen luona.
+
+Brutus taisteli urhoollisesti ja alussa menestyksellisesti, mutta
+kokonaisuuden johto luisui hänen käsistään, ja kun taistelu oli
+menetetty, hän pakeni. Mutta paetessaan hän epätoivoissaan erään
+ystävän avulla työnsi miekan sydämeensä.[75]
+
+Cæsarin murha oli kostettu, ja tästä hetkestä tuli yhä yleisemmäksi se
+käsitys, että »tyrannimurha» oli ollut jumalille vastenmielinen teko.
+
+Suetonius tekee sen johtopäätöksen, että tuskin ainoakaan Cæsarin
+murhaajista eli uhrinsa jälkeen kauemmin kuin korkeintaan kolme vuotta;
+ja kyseenalaista on, kuoliko heistä kukaan luonnollisen kuoleman.
+Muutamat kuolivat haaksirikossa, toiset kaatuivat sodassa ja eräät
+surmasivat itsensä samalla tikarilla, jolla olivat käyneet Cæsarin
+kimppuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sittenkuin Itämaat oli saatu takaisin Brutuksen ja Cassiuksen vallasta,
+oli triumvirien tehtävänä ryhtyä ahdistamaan _Sextus Pompeiusta_, joka
+oli lähtenyt meren turviin ja tullut mahtavaksi merirosvopäälliköksi
+pesäpaikkoinaan Sisilia, Sardinia ja Korsikka. Sisilialaiset, joissa
+oli aina elänyt voimakas vapaudenrakkaus, olivat iloisia siitä, että
+heidän saarestaan oli tullut itsenäisen valta-alueen keskipiste.
+Olivathan he suureksi osaksi kansallisuudeltaan kreikkalaisia ja
+vihamielisiä Roomaa kohtaan.
+
+Pompeius nimitti itseään ylpeästi »Neptunuksen pojaksi» ja vaihtoi
+purppuraisen sotapäälliköntogansa merensiniseen. Hän teki roomalaisille
+paljon kiusaa estämällä elintarpeiden tuonnin Roomaan ja kurittamalla
+Italian rannikkoja. Henkipattovainojen jälkeen ja vielä enemmän
+Philippoin taistelun perästä kaikki tyytymättömät ainekset pakenivat
+hänen luokseen, ja ryöstön ja saaliin mahdollisuus houkutteli
+seikkailijoita joka taholta.
+
+Pitkän sovinnonhieronnan jälkeen triumvirien ja Pompeiuksen kesken
+puhkesi sota. Turhaan runoilija Horatius rukoili kokonaisen kansan
+nimissä säästämään sitä vielä enemmältä verenvuodatukselta. Hän tunsi
+nuo luonnottomat veljessodat seuraukseksi kirouksesta, joka oli
+raskaana painanut Roomaa aina siitä päivästä asti, jolloin Romulus oli
+surmannut veljensä Remuksen.
+
+    »Rikoksiin mihin, mihin te taasen syöksytte,
+        tupesta miekat temmaten?
+    Lie liian vähän maalla, merellä vuotanut
+        latinalaista hurmetta?
+    Ei siks ees, että linnat korskat Karthagon
+        tuhaksi Rooma rauentais,
+    tai jotta Britti rauhaan jäänyt kahleissa
+        triunifisaatoss' asteleis,
+    vaan jolta, niinkuin Perthit toivoo, kaupunki
+        tää itse kaataisi itsensä.
+    Mutt' eiväthän ees sudet eikä leijonat
+        hätyytä omaa heimoaan.
+    Te hullujako ootte vaiko raivoja,
+        vai vikapäitä? Vastatkaa!
+
+    Vait on he, käyvät kalmankalpeiksi kasvonsa,
+        ja mielet järkkyy, tyrmistyy.
+    Te vikapäitä ootte; Rooman vitsaus
+        on veljesmurhat ainaiset
+    siit' asti kuin vuos syytön veri Remuksen
+        kiroksi kansan vastaisen.»
+
+Mutta tasavallan kuolinkamppailu vaati vielä enemmän verta. Myrskyt
+aiheuttivat Octavianuksen laivastolle niin suuria tappioita, ettei
+niiden veroisia ollut nähty miesmuistiin. Mutta vastoinkäymisen
+päivinä ilmenivät nuoren imperaattorin suuret luonteenominaisuudet.
+Hän teki kaikki, mitä oli tehtävissä vaurioitten korjaamiseksi,
+eikä menettänyt milloinkaan rohkeuttaan hetkeksikään. Pompeius ei
+sitävastoin ymmärtänyt käyttää menestystään hyödykseen. Hän oli rohkea
+seikkailija, mutta hänellä ei ollut sotapäällikön ja valtiomiehen kykyä
+rauhallisesti harkita ja nähdä olosuhteet suuresti.
+
+Vielä kerran suuri merionnettomuus kohtasi Octavianusta, mutta hänen
+maajoukkojensa voimakkaammuus merkitsi ajan pitkään enemmän kuin
+laivaston vastoinkäymiset. Ja lopulta nämäkin vaihtuivat voitoiksi.
+Pompeiuksen laivasto tuhottiin perin pohjin Messinan lähellä vuonna 36
+e.Kr. Voiton kunnia lankeaa pääasiallisesti _Agrippalle_, Octavianuksen
+sotapäällikölle ja hänen samanikäiselle lapsuudenystävälleen ja
+opiskelutoverilleen, joka seisoi uskollisesti imperaattorin vierellä
+sekä rauhan että sodan toimissa.
+
+Menettäessään laivastonsa Pompeius joutui pois suunniltaan, aivan kuin
+isänsä Pharsaloksen luona, ja jätti maasotajoukon oman onnensa nojaan
+sillä seurauksin, että se voitettiin. Itse hän pakeni Vähään-Aasiaan
+toivoen voivansa luoda siellä itselleen uuden aseman liittoutumalla
+parthialaisten kanssa. Mutta suunnitelma epäonnistui, hän joutui
+vangiksi ja mestattiin Antoniuksen käskystä.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Axel Dahlman, Agrippa.
+
+
+
+
+TRIUMVIRAATIN PURKAUTUMINEN.
+
+
+Sillä aikaa kuin Octavianus taisteli Sextus Pompeiusta vastaan ja
+hoiti hallitusta Roomassa, piti Antoniuksen järjestää Idän olot.
+Sen hän tekikin omalla erikoisella tavallaan. Kansan Bakkhokseksi
+tervehtimänä — osa, joka varmasti soveltui hyvin alituisesti janoiselle
+ihmiselle — hän kulki viininlehväseppele otsallaan ja thyrsossauva
+kädessä Vähän-Aasian kaupungista kaupunkiin hurjissa juomingeissa
+mukanaan joukkue näyttelijöitä, tanssijattaria, huilunpuhaltajia ja
+kitaransoittajattaria. Kaikkialla hän rankaisi ja palkitsi aina sen
+mukaan, millä tuulella sattui olemaan. Hän tuhlasi mielettömällä
+tavalla ne varat, jotka hän kiristi kurjalta väestöltä.[76] Mitäpä hän
+huoli kyynelistä, armon rukouksista, verestä, mikä oli kullan hintana.
+
+Kun hän kerran Kilikiassa Tarsoksen kaupungin forumilla istui oikeutta,
+kaikui äkkiä suusta suuhun huuto: »Venus on tullut uuden Bakkhoksen
+luo!» Hiljaisen soiton kaikuessa kullattu alus, purppurapurjeen ja
+hopeasilauksista loistavien airojen kuljettamana ohjasi kulkunsa ylös
+Kydnosjokea. Kullalta kimmeltävän valtaistuinkatoksen alla lepäsi uusi
+Venus: Egyptin ihana hallitsijatar Kleopatra. Amoriineiksi puetut
+pojat leyhkyttelivät hänelle viileyttä, kauniit orjattaret esittivät
+sulottaria ja nereidejä, ja ilma oli täynnä ihmeellisiä, suloisia
+tuoksuja.
+
+    No, kuulkaa: laiva, jossa kulki hän,
+     se niinkuin kimmeltävä valtaistuin
+    vesillä palaa; keula pelkkää kultaa,
+    ja purjeet purppuraa; ne sulotuoksuin
+    tuuletkin hurmaa; airot hopeaiset
+     säveltä huilun säestää, ja kiirein
+    vanassa vesi seuraa, niinkuin sitä
+    lumoisi loiske. Kleopatran suhteen
+    jää vaivaiseksi kertomus: hän siinä
+    teltassa kullankirjaillussa viruu
+     himmentäin Venuksenkin, jossa taide
+    jo voittaa luonnon; kahden puolen sievät,
+    cupidomaiset, hymykuoppa-pojat,
+    käsissä kirjoviuhkat, joiden leyhkä
+    ihoa somaa jäähdyttäissään näyttää
+     vain tulistuvan, turhaa tehden työtä.
+
+        (_Shakespeare, Antonius ja Kleopatra_.)
+
+Kaikki kaupunkilaiset, joissa vain henkeä ja elämää oli, riensivät
+katselemaan tätä ihanaa ilmestystä.
+
+Mutta Antoniuksen takia hän oli tullut ja hän pyysi nyt tämän luokseen
+aterialle. Hän tuli, näki ja oli voitettu. Heti ensimmäisestä
+silmäyksestä hän hullaantui tuohon kiehtovaan ilmestykseen
+ja häikäistyi hänen uivan hovinsa loistosta. Laivan astiasto
+oli taidokasta täysikultatyötä, seinät ja lattiat koristettu
+purppurapeitteillä, ja joka päivä lumoava emäntä loihti esiin
+yllätyksiä, jotka saivat vieraat yhä uudelleen hämmästymään.
+
+Henkevään, hienosti sivistyneeseen kuningattareen verraten oli
+Herkuleksen jälkeläinen, joksi Antonius itseään mielellään nimitti,
+kolho, joka oli nyt vallan hourupäinen. Puolittain tahdottomana hän
+seurasi Kleopatraa Egyptiin. Rakastavaiset heittäytyivät huvien
+pyörteeseen ja koettivat voittaa toisensa yhä uusia huvituksia
+keksimällä. Varsinkin on kuuluisa kertomus, kuinka Kleopatra kerran löi
+vetoa rakastajansa kanssa siitä, että hän yhdellä ainoalla aterialla
+voisi tuhlata parikymmentä miljoonaa markkaa. Hän voittikin vedon
+irroituttamalla korvarenkaastaan suunnattoman kallisarvoisen helmen ja
+liuotuttamalla sen viinipikariin jollakin voimakkaalla hapolla.
+
+Kleopatran syleilyssä Antonius unohti sekä hallitusvelvollisuutensa
+että kunniansa. Pieni, hento egyptitär nautti nähdessään, kuinka
+hän voi kietoa tuon jättiläisen sormensa ympärille. Kleopatran
+vuoksi Antonius löi laimin ja hylkäsi rakastavan, uskollisen
+vaimonsa Octavian, Octavianuksen sisaren. Hänen kauneutensa ei ollut
+intohimoisesti huumaavaa kuten Kleopatran, mutta sen aateloi sielun
+suuruus ja lempeys, joka oli liian kaunista irstaalle Antoniukselle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Antoniuksen irstaileva nautintoelämä ei voinut olla herättämättä
+hänelle epäedullisia vertailuja Roomassa, missä hänen vastakohtanaan
+esiintyi se velvollisuudentunto ja viisas harkitsevaisuus, mitä
+Octavianus osoitti, hoitaessaan tehtäväänsä maailmanvaltakunnan
+läntisen osan hallitsijana. Ensi kerran Cæsarin kuoleman perästä
+tuntui siltä, että Rooman valtakuntaa todellakin _hallittiin_, että
+valtakunnassa pidettiin voimassa järjestystä. Nuoren sotapäällikön
+kansansuosio kasvoi jokaisesta viljalastista, joka saapui Roomaan
+meren yli, jonka hän oli jälleen tehnyt vapaaksi. Antoniusta hallitsi
+sitävastoin pieni, vallanhimoinen Kleopatra, vieläpä siinä määrin,
+että hän antoi tämän houkutella roomalaisen alueen Aasiassa toisensa
+jälkeen itselleen ja lapsilleen, Cæsarionille ja kolmelle Antoniuksen
+kanssa saamallensa lapselle. Antonius oli ilmeisesti unohtanut olevansa
+roomalainen!
+
+Hänen eronsa Octaviasta vaikutti samalla tavoin triumvirien välisiin
+suhteisiin kuin muinoin Iulian kuolema Cæsarin ja Pompeiuksen
+väleihin. Ja Crassuksen äkillistä kuolemaa ensimmäisen triumviraatin
+ajoilta vastasi nyt se seikka, että Lepidus-nolla erotettiin
+triumviraatista. Hän ei ollut varsinaisesti koskaan kelvannut muuhun
+kuin kääntämään purjeensa tuulen mukaan. Octavianus ajoi hänet pois
+pitemmittä puheitta, kun havaittiin, että hän Sextus Pompeiusta
+vastaan käydyn sodan aikana oli pettänyt liittoveljensä ja pitänyt
+salaisia neuvotteluja vihollisen kanssa aikoen itse päästä Sisilian
+herraksi. Octavianuksen onnistui kuitenkin tällä kertaa päättäväisellä
+esiintymisellään välttää uusi sisällissota. Olosuhteita taitavasti
+hyväkseen käyttäen hän pakotti Lepiduksen legioonat hylkäämään heikon
+ja huonossa huudossa olevan päällikkönsä ja menemään Cæsarin ottopojan
+puolelle. Sotilaathan kyllä huomasivatkin, että tämä oli varmin tapa
+päästä taistelemasta omia maanmiehiään vastaan.
+
+Lepiduksen poistuttua pelistä Octavianus ja Antonius olivat
+sovittamattomina vastakohtina vastakkain, kuten Cæsar ja Pompeius
+seitsemäntoista vuotta aikaisemmin. Triumviraatin molemmat
+päämiehetkään eivät olleet koskaan olleet ihastuneita toisiinsa,
+vaan ainoastaan perinpohjaisten laskelmien pakottamina joutuneet
+liittolaisiksi.
+
+»Miksi minä jakaisinkaan vallan veltostuneen laiskurin kanssa»,
+Octavianus ajatteli. Ja toiselta puolen vallanhimoinen Kleopatra
+kiihoitti Antoniusta koettamaan tehdä itsensä maailmanvaltakunnan
+herraksi ja Aleksandreian hallituskaupungiksi Rooman asemesta. Oli vain
+ajan kysymys, milloin Lännen ja Idän kunnianhimoisista hallitsijoista
+tulisi veriviholliset.
+
+Viimein roomalaisten suuttumus Antoniusta ja Kleopatraa kohtaan oli
+tullut niin suureksi, että Octavianus vuonna 31 e.Kr. sai senaatin
+julistamaan sodan kuningatarta vastaan sekä erottamaan Antoniuksen
+hänen viroistaan ja arvoistaan, »koska hän oli luovuttanut hänelle
+uskotun vallan naiselle.» Octavianus sai sen käsityksen yleiseksi, että
+hänen entinen lankonsa oli tehnyt tekonsa syyntakeettomassa tilassa:
+egyptiläinen noita oli antanut hänelle taikomiaan rakkausjuomia.
+
+Ratkaiseva taistelu suoritettiin merellä Epeiroksen eteläisimmän niemen
+_Aktionin_ luona. Antoniuksen roomalaiset ystävät olivat turhaan
+koettaneet taivuttaa häntä lähettämään pois Kleopatran: roomalaiselle
+ei ollut sopivaa, että hänellä oli nainen mukana taistelun johdossa.
+Mutta oli mahdotonta saada häntä menemään matkoihinsa. Kleopatra
+pelkäsi, että hänen horjuvainen rakastajansa sopisi silloin
+Octavianuksen kanssa ja hän itse joutuisi pulaan. Hänen kannattajansa
+selittivät myöskin, että egyptiläinen miehistö taistelisi paljon
+halukkaammin, jos heidän kuningattarensa olisi mukana.
+
+Antoniuksen heikkous kauniiseen naiseen oli saava ankaran
+rangaistuksen. Keskellä taistelua nähdään äkkiä purppuralipun kohoavan
+kuningattaren amiraalilaivan mastoon. Se on merkki Egyptin laivastolle,
+joka ei ole vielä ryhtynyt taisteluun, purjehtia kotiin. Tuuli on
+nimittäin kääntynyt kotimatkalle suotuisaksi, ja tiukasti sulkeutuneena
+eskaaderina kuningattaren laivat ohjaavat kulkunsa etelää kohti.
+Hämmästyneinä taistelijat katselivat tätä selittämätöntä manööveriä.
+Oliko se vain oikukkaan naisen vehkeitä, kun hän huomasi taistelun
+käyvän hänelle uhkaavaksi? Oliko hän kauhistuneena pitänyt kaikkea
+menetettynä ja ajatellut vain itsensä ja aarteittensa pelastamista?
+
+    »Kuin lehmä, jonka paarmat hullaannuttaa»
+
+hän läksi tiehensä — käyttääksemme Shakespearin räikeää kuvakieltä.
+
+Ei kuitenkaan tahtoisi oikein uskoa, että tarmokas ja toimintakykyinen
+Kleopatra olisi niin täydellisesti menettänyt harkintansa, hän, joka
+oli niin monta kertaa katsonut vaaraa silmästä silmään. Kentiespä
+hän oli, kuten Mahaffy arvelee, tullut siihen käsitykseen, että
+Antoniuksen asia oli menetetty, niin ettei hänellä ollut muuta ajatusta
+kuin välttää joutumasta Octavianuksen käsiin. Sillä silloin hänellä
+itsellään oli odotettavissa sama nöyryytys, mikä hänen sisarensa
+Arsinoën oli täytynyt kärsiä Cæsarin triumfissa.[77]
+
+Antonius ei voinut ajatellakaan, että koko Egyptin laivasto olisi
+Kleopatran käskystä pettänyt hänet. Hän epäili ilmenneen kapinaa
+ja kavallusta kuningatarta vastaan hänen laivastossaan ja läksi
+itse pakolaisten jälkeen. Mutta vielä sittenkin, kun hän oli tullut
+vakuutetuksi siitä, että Kleopatra oli itse mukana, hän jatkoi
+matkaansa poistuen sotanäyttämöltä ja nousi kuningattaren alukseen.
+Mutta tämä kieltäytyi häntä näkemästä ja puhumasta hänen kanssaan.
+Antonius asettui vaieten keulaan pää käsiin kätkettynä, täynnä häpeää
+ja itsehalveksumista. Tänä hetkenä hän vihasi Kleopatraa, joka oli
+paollaan aiheuttanut tappion — ja kuitenkin hän nyt istui hänen
+aluksessaan, ikäänkuin hänen taikavoimansa naulitsemana. Vihoviimeiseen
+asti hän tarrautui kiinni tuohon naiseen, josta oli tullut hänen
+kaikkensa, ja kuten hukkuva hän oli vetävä hänet kanssansa syvyyteen.
+
+Hänen käytöksensä on vielä vaikeammin selitettävissä kuin Kleopatran.
+»Kuten rakastunut urosankka hän lentää räpytteli tiehensä», Shakespeare
+sanoo. On kuitenkin vaikeata kuvitella, että hänen rakkautensa olisi
+ollut siihen määrään sokea, että hän sen vuoksi olisi uhrannut koko
+asemansa, maineensa ja kunniansa. Mutta vaikeata on keksiä muutakaan
+selitystä. Hänen täytyi mihin hintaan hyvänsä olla jumaloimansa
+naisen luona, hänen täytyi nähdä tämä nainen vielä kerta, joskin vain
+kuollakseen hänen kanssansa, ja hän ei varmaankaan itsekään ollut
+selvillä siitä, mitä teki. Ilmeisesti Antonius ei ollut enää oma
+itsensä. Irstaileva elämä oli kuluttanut loppuun hänen miehuusvoimansa.
+Hänestä oli tullut intohimojensa tahdoton orja.
+
+Kromayer selittää asian kuitenkin aivan toisin. Hänen mielestään
+Egyptin laivaston poispurjehtiminen johtui yleisestä yrityksestä
+murtautua Octavianuksen saartolinjojen läpi. Läpimurtoyritys onnistui
+vain puolittain, sillä Antoniuksen oma laivasto pakotettiin takaisin
+ja tuhottiin, mutta Kleopatra 60 laivansa ja sotarahaston kanssa pääsi
+onnellisesti läpi. »Kertomus Kleopatran kavalluksesta ja Antoniuksen
+päättömästä paosta on satua», Kromayer sanoo.[78]
+
+Kun Antoniuksen sotavoimat nyt olivat jääneet johdotta, Agrippa
+tunnetulla taitavuudellaan käytti tilannetta hyväkseen ja saavutti
+Aktionin luona Octavianukselle ratkaisevan voiton.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Kleopatra lähestyi Aleksandreian satamaa, koristutti hän aluksensa
+keulat laakereilla. Soittokunta viritti voittolaulun, ja väestön
+riemuitessa alukset lipuivat satamaan. Sitten hän kutsutti valtion
+rikkaimmat ja arvokkaimmat miehet voittojuhlaan. Ja jottei heidän
+mielialansa voisi muuttua, kun he kerran saisivat tietää, kuinka
+»voiton» laita itse asiassa oli, hän surmautti heidät kaikki. Muutenhan
+heille olisi voinut johtua mieleen nousta kapinaan. Tämän jälkeen
+hän suurenmoisella tarmolla suunnitteli valtakuntansa saattamista
+puolustuskuntoon, ja Antoniuskin ryhdistäytyi hieman häntä auttamaan.
+Mutta pian molemmat taas syöksyivät hillittömään nautintojen
+pyörteeseen, niinkuin jokainen päivä olisi ollut viimeinen.
+
+Samalla kertaa he neuvottelivat Octavianuksen kanssa, mutta eivät
+lyöneet laimin samalla koettaa jos mahdollista vapautua hänestä
+salamurhalla. Kun Octavianus näyttäytyi olevan liian viisas ansaan
+mennäksensä, heidän neuvottelijansa sai tehtäväkseen esittää, kuinka
+suunnattomat aarteet Kleopatra omisti, ja tarjota niitä voittajalle,
+jos tämä ei tekisi Kleopatralle mitään pahaa. Syvimmässä salaisuudessa
+Kleopatra tarjoutui kaiken lisäksi uhraamaan Antoniuksen. Eihän sovi
+ihmetellä, että hän ei enää voinut rakastaa ja luottaa mieheen, joka
+oli luhistunut entisen minänsä raunioiksi — jos hän nyt oli tosissaan
+häntä koskaan rakastanutkaan ja tämä rakkaustarina siis ollutkaan
+muuta kuin valtiollinen laskelma. Sellaiseen kuin Kleopatran sydämeen
+oli tie avoinna ainoastaan miehelle, jolla oli miehuullista voimaa ja
+päättäväisyyttä — jos hänellä ollenkaan oli sydäntä, tuolla kissamaisen
+leikittelevällä ja julmalla pienellä naisella, tuolla hallitsijasuvun
+vesalla, »jonka naiset olivat tottuneet leikkimään rakkaudella ja
+ihmiselämällä kuten pelimarkoilla», Mahaffy sanoo.
+
+Octavianus antoi Kleopatran ymmärtää, ettei hänellä ollut mitään
+tarjousta vastaan, päinvastoin: ajan ankaran hengen mukaisesti hän
+ilman muuta vaati Antoniuksen kuolemaa — saman tekevää, joko hänen
+omansa tai jonkun muun käden kautta. Tiesihän Octavianus, että jos hän
+itse olisi joutunut tappiolle, hänellä ei olisi ollut odotettavissa
+armoa voittajaltaan.
+
+Kleopatran välittäjän ei onnistunut houkutella voittajalta
+minkäänlaisia myönnytyksiä. Mutta kuinka monta kertaa naisen hurmaava
+silmäpari onkaan tehnyt tyhjäksi kaikki kylmät valtiolliset laskelmat!
+Kleopatra oli tosin näihin aikoihin ehtinyt neljänkymmenen vuoden
+ikään, mutta häntä pidettiin vieläkin vastustamattomana — ainakin hän
+itse uskoi olevansa vastustamaton. Miksipä hän ei vieläkin voisi panna
+roomalaisen valtiomiehen päätä pyörälle?
+
+Mutta tällä kertaa hän erehtyi. Octavianus tuli Egyptiin, mutta
+ei antaakseen pettää itsensä, vaan ajaakseen mahtikäskyllä
+tahtonsa perille. Hän tiesi, mitä tahtoi. Kun Antonius vaati häntä
+kaksintaisteluun, hän sai vastaukseksi hyväntahtoisen selityksen:
+»Jos haluat kuolla, on sinulla valittavana useita muitakin tapoja.»
+Octavianus ei ollut mies, joka tarpeettomasti pani henkensä ja
+ruumiinsa vaaralle alttiiksi. Eikä hänellä ollut muutoinkaan kiirettä,
+sillä päivä päivältä yhä useampia Antoniuksen joukko-osastoja siirtyi
+vastustajan puolelle. Eräänä päivänä Antonius itse saa nähdä eräältä
+Aleksandreian läheiseltä kukkulalta, kuinka hänen laivastonsa
+kohdatessaan Octavianuksen alukset tervehtii näiden komentajaa airoilla
+ja vieri vieressä entisen vihollislaivaston kanssa ohjaa kulkunsa
+satamaan. Samassa hän näkee ratsuväkensä äkkiä nelistävän Octavianuksen
+linjoille, ja sen perästä hänen jalkaväkensä on helposti voitettu.
+Aivan suunniltaan onneton mies syöksyy kuninkaanpalatsiin sen kauhean
+ajatuksen valtaamana, että Kleopatra on nyt jälleen hänet kavaltanut.
+Mutta kuningatar on kadonnut. Hän ilmoituttaa Antoniukselle, että hän
+on surmannut itsensä.
+
+Nyt elämä ei ole Antoniukselle enää minkään arvoinen. Octavianus on
+lähestymässä kaupunkia. On toimittava ripeästi, jottei hän elävänä
+joutuisi vihollisen valtaan, sillä kaikki luopuvat hänestä eikä
+paon mahdollisuutta ole olemassa. Hän tahtoo seurata rakastettuaan
+kuolemaan. Sen he ovat kerran luvanneet toisilleen. Antoniuksella
+on muuan uskollinen Eros niminen orja luonansa. Hän käskee tämän
+antamaan herralleen kuoliniskun. Orja vetää miekkansa — ja syöksee sen
+omaan rintaansa vaipuen kuolleena herransa jalkoihin. »Hyvin tehty,
+Eros», Antonius huudahtaa, »hyvin tehty! Olet osoittanut herrallesi,
+mitä hänen itsensä on tehtävä.» Näin sanoen hän vetää miekkansa ja
+pistää sen rintaansa. Ympärillä seisovat päästävät kauhun huudon.
+Läheisyydessä piileksivä Kleopatra kuulee tämän kirkaisun. Nähdessään
+kuolevan hänen naisellinen myötätuntonsa herää miestä kohtaan,
+jonka kanssa hän niin kauan elänyt yhdessä. Hän repii vaatteensa,
+lyö rintoihinsa ja koettaa lohduttaa kuolevaa. Kauniin Kirkensä
+käsivarsilla Antonius vetää viimeisen henkäisynsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kleopatra on koonnut palatsiinsa suunnattomat aarteet: kultaa, hopeaa,
+jalokiviä, helmiä ja muita kalleuksia. Mutta siinä tapauksessa, että
+Octavianus käyttää väkivaltaa, hän aikoo polttaa itsensä palatsiinsa
+kaikkien aarteittensa kanssa. Octavianuksen on se hinnalla millä
+tahansa estettävä. Hän tarvitsee Egyptin rikkauksia — hän tahtoo
+myöskin viedä Kleopatran mukanaan Roomaan kohottaakseen triumfinsa
+loistoa niin arvokkaalla vangilla.
+
+Äkkiä Octavianuksen lähetti ilmestyy Kleopatran huoneeseen.
+Kauhistuneena kuningatar vetää tikarinsa tahtoen surmata itsensä, mutta
+roomalainen riistää häneltä aseen.
+
+Lähetti kohtelee häntä kuten kuningatarta ainakin. Hän saa pysyä
+palatsissaan. Mutta hän on vanki.
+
+Kleopatra tahtoo koettaa viimeistä pelastuskeinoa. Hän pyytää kohtausta
+voittajan kanssa.
+
+Octavianus tulee. »Niilin seireeni» ottaa Cæsarin ottopojan vastaan
+loistohuoneessa, joka on koristettu diktaattorin pysty- ja muilla
+kuvilla. Cæsarin ja Antoniuksen lumoojatar loikoo leposohvalla kevyesti
+puettuna. Kun Octavianus astuu sisään, hän kavahtaa ylös, heittäytyy
+hänen jalkoihinsa ja anoo häneltä vapisevin äänin armahdusta. Hänhän
+on voittaja: hänen tulee vain käskeä ja Kleopatra on noudattava hänen
+kaikkia toivomuksiaan.
+
+Octavianus saattaa Kleopatran takaisin leposohvalle ja istuutuu itse
+vieressä olevalle tuolille. Kleopatralla on niin paljon kertomista
+hänen suuresta kasvatti-isästään ja muistoja heidän rakkaudestaan. Että
+hänestä ja jumaloidun sankarin pojasta on tullut viholliset, se on
+kokonaan Antoniuksen syytä, joka yllytti häntä sotaan. Mutta Octavianus
+panee syyn kokonaan hänen niskoilleen. Silloin Kleopatra turvautuu taas
+kyyneliin ja rukouksiin. Voittaja ei anna kuitenkaan hellyttää itseään
+— hän istuu siinä rauhallisena ja liikkumatonna tuolillaan. Hän antaa
+Kleopatran ymmärtää, että tämä saa pitää henkensä ja että häntä tullaan
+kohtelemaan hyvin, mutta hän ei puhuttele häntä kuningattareksi, vaan
+nimittää häntä vain »naiseksi».
+
+Sitten Octavianus pitää häntä vartioituna, ja Kleopatra näyttää
+mukautuvan kohtaloonsa. Mutta kun hän erään luotettavan tiedustelijan
+välityksellä saa tietää, että voittaja aikoo viedä hänet Roomaan, hän
+ymmärtää heti, mikä nöyryytys häntä siellä odottaa. Mieluummin kuolema
+kuin häpeä, rajaton nöyryytys joutua kultaisissa kahleissa laahatuksi
+halki häpäisevien kansanjoukkojen!
+
+Muutamana päivänä hänen huomataan lepäävän kuolleena kultaisessa
+vuoteessaan kuningattaren diadeemi otsallaan. Kaksi orjatarta on
+hänen luonansa. Toinen makaa kuolleena hänen jaloissaan, toinen on
+vetämäisillään viimeisen henkäyksensä.
+
+Ei kukaan voinut kertoa, kuinka murhenäytelmä oli tapahtunut.
+Kuningattaren ruumiissa ei ollut ulkonaisen väkivallan merkkejä. Mutta
+pian syntyi taru, että hän oli puretuttanut itseään kyykäärmeellä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kleopatran poika Cæsarion, joka oli nyt kahdeksantoistavuotias, joutui
+voittajan vangiksi. Kleopatra oli viimeksi kuluneena äärimmäisen
+vaarallisena aikana huudatuttanut hänet Egyptin kuninkaaksi. Siksi
+oli vaarallista antaa hänen jäädä maahan. Eikä häntä voinut viedä
+Italiaankaan. Siellä hän olisi voinut tulla yhtä vaaralliseksi, sillä
+näköjään hän oli ilmetty isänsä ja olisi sentähden heti vetänyt
+kaikkien katseet puoleensa. Nuorukaisen oli kuoltava.
+
+Kleopatran ja Antoniuksen lasten täytyi yhdessä kuuden muun
+kuninkaallisen henkilön kanssa kulkea Cæsarin triumfivaunujen
+edellä.[79]
+
+»Toisessa Helenassa», kuten roomalaiset nimittivät Kleopatraa, meni
+mananmajoille viimeinen valtiollisesti lahjakas helleeniläinen
+hallitsija. Kynsin hampain hän oli koettanut pelastaa Egyptinsä
+kohtalolta, jonka alaisiksi muut Välimeren valtiot olivat joutuneet,
+nimittäin sortumasta roomalaisten vallanalaisuuteen. Eikä hän ollut
+tyytynyt yksin tähän: hän työskenteli myöskin tarmokkaasti alueittensa
+laajentamiseksi — hankkiakseen itselleen kuiviin imettävikseen uusia
+alamaisia ja tuhlatakseen näiden hiellä ja vaivalla kootut kolikot
+mielettömän kalliiseen hovinpitoonsa.
+
+Mutta ajan pitkään Kleopatrakaan ei kyennyt potkimaan tutkainta
+vastaan. Maailman vanhin kuningaskunta, valtio, jonka muistomerkit
+olivat aina sivistyksen ensi sarastuksen ajoilta, yhdistettiin Rooman
+maailmanvaltaan, ja faaraoitten ikivanhaa valtakuntaa hallitsi vuoden
+30 e.Kr. jälkeen roomalainen maaherra hallituskaupunkinaan Aleksandreia.
+
+Voittosaalis, jonka Cæsar vei mukanaan Egyptistä Roomaan, oli niin
+suurenmoinen, että korko laski pääkaupungissa muutamissa päivissä
+kolmannekseen entisestään.[80]
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Henry Houssaye, Aspasie, Cléopatre, Théodora.
+
+Arthur Weigall, Kleopatra. C.D. Josephsonin ruotsinnos englannista.
+
+Karin von Francken, Kleopatra och hennes samtid.
+
+
+
+
+
+
+ROOMAN CÆSAREITA JA HEIDÄN AIKALAISIAAN
+
+
+
+
+AUGUSTUS.
+
+
+
+PRINSIPAATTI.
+
+
+Aktionin taistelu on maailmanhistorian käännekohtia. Silloin
+ratkaistiin pitkäksi aikaa eteenpäin Rooman maailmanvaltakunnan
+tulevaisuus. Se käsitettiin Roomassakin ja runoilija Horatius ilmaisi,
+tiedon saavuttua Kleopatran kuolemasta, kansan riemun seuraavanlaisin
+säkein:
+
+    Nyt viini juotava, kumppanit,
+    nyt jalka maahan lyötävä, käydä ois
+        nyt aika pappis-atrioilla
+    kattamahan jumaloiden patjat.
+
+    Näät äsken vankan kellarin viinejä
+    ei saanut noutaa, kun Capitolien
+        ja Rooman vallan tuhkaks sortaa
+    uhkasi valtiasvaimo hurja.
+
+    Tuo kuohilaitten hurjien kiertämä
+    ei toivon määrää tuntenut ollenkaan,
+        kun huiman kiihti myötä-onnen
+    harmaus. Mut jopa vimma viihtyi,
+
+    kuin liekit laivan säästivät yhden vain
+    ja Cæsar mieleen viinien hautomaan
+        taas tuotti vanhan pelon tunnon:
+    kimppuhun kiivahin soutuairoin,
+
+    kuin haukka kyyhkyyn iskevi hentohon,
+    tai pyyntimieskin talvisen Haemonin[81]
+        ain metsän arkalaista vainoo —
+    hirviön kytkeä kohtalokkaan
+
+    vain koetti kahlein. Mut tämä kuolohon
+    kun pyrki ylvään sankarin lailla vain,
+        ei miekkakättä kammahdellut,
+    ei pakohon hänen ollut mieli,
+
+    vaan pystypäin hän sai hovilinnahan,
+    min pelko valtas, ankaran käärmehen
+        hän urhomielin otti; mustan
+    sai mujun valkea rinta juoda.
+
+    Nyt kuolo eessään uhmasi hurjemmin:
+    ei nousta voinut vierahan soutuhun,
+        ei tullut Rooman riemukulkuun
+    vankina käymähän vaimo uljas.
+
+                (Paavo Nummisen suomennos.)
+
+Näistä säkeistä puhuu viha ja ihailu. Yksinomaan vihaa henkii
+sitävastoin Propertiuksen[82] runoelma voiton johdosta, jonka
+Octavianus oli saanut »egyptiläisestä portosta»:
+
+    »Vastaan armeijaamme jo nous häpeällinen nainen,
+      orjain kanssa mi ol' yhtynyt riettauteen;
+    porton-palkaks pyysi hän sulholtaan katalalta
+      Roomaa, orjikseen mieli hän valtijat sen.
+    Oi sua, pattoinen Aleksandria, oi sua, Memfis,
+      turmaksemme mi ain' oot verin tahraunut!
+    Pompeiukselt' oot sa triumfia riistänyt kolme,[83]
+      millä sä Rooman sait ainahiseen häpeään.
+    Portto, Kanopoksen[84] pahekuulun ruhtinatar, min
+      tautta Philippoksen heimo[85] on kunniaton,
+    kimppuun Juppiterin toi koiranpäisen Anubiin,[86]
+      joit' olis säikkynehet Niiliä Tiberin veet;
+    Rooman torvet hän koki' vaientaa kalinalla,[87]
+      lotjin peljättää sen sotalaivojakin.»
+
+Aktionin taistelun ja Antoniuksen kuoleman jälkeen Octavianuksella oli
+yksinänsä käsissään koko Rooman valtakunnan sotavoimain johto. Täten
+hän oli myös koko valtakunnan herra, sillä armeijan mukana seurasi
+tosiasiallisesti myöskin valta. Tasavalta, elinvoimaisin tasavalta,
+mitä milloinkaan on ollut olemassa, oli kuollut. Olihan sen elinikä
+kestänyt lähemmä viisi vuosisataa. Mutta sen henkiinherättäminen ei
+ollut mahdollista. Kansalaissodat ja henkipattojulistukset olivat perin
+pohjin tuhonneet optimaattien johtajat. Ja Rooman kansa, sellaisena
+kuin se esiintyi kansankokouksessa, oli lainehtiva meri, jonka aaltoja
+tuulenpuuskat viskelivät sinne tänne, joukko avunnauttijoita, joiden
+»tahto» oli sen käsissä, joka ruokki ja huvitti. Ainoa valtiollisesti
+jotakin merkitsevä mahti oli, kuten sanottu, sotajoukko ja se ei enää
+ollut pitkään aikaan ollut tasavallan, vaan päällikkönsä käskettävissä.
+Lukemattomia kertoja olikin senvuoksi ilmennyt, että ellei ollut
+voimakasta kättä pitämässä aseellista voimaa kurissa, se heti muuttui
+vaaralliseksi _siviiliväestölle_, jota sen tarkoitus oli suojella.
+Milloin tahansa se voi hajaantua ryövärijoukkueiksi.
+
+Täysin yhtä välttämätön oli voimakas aisoissapito _provinssien ja
+ulkopolitiikan_ kannalta katsoen. Vanhat tasavaltalaiset laitokset
+eivät soveltuneet maailmanvaltakuntaa hallittaessa. Niiden puitteissa
+oli kiinteä ja yhtenäinen ulkopolitiikan johto samoinkuin terve
+provinssien hallintokin mahdoton. Kunnianarvoisa senaatti oli, kuten
+Johan Bergman huomauttaa, itse asiassa vain Rooman kaupungin valtuusto,
+ja kansankokouksesta oli aivan yksinkertaisesti tullut yleinen
+raastuvanoikeus. »Rooman yhteiskunta oli kehittynyt pikkukaupungista
+maailmanvallaksi, mutta sillä oli vielä pikkukaupungin hallitusmuoto.»
+Maailmanvalta kaipasi miestä, joka ymmärsi _kokonaisuuden_ parhaan
+ja lopetti ylimyksellisen puoluepolitiikan, joka oli muuttanut
+valtiovallan etuoikeutetun yläluokan yksinoikeudeksi. Sittenkuin
+Rooman optimaatit olivat kadottaneet sen itsekurin, jona oikea
+tasavaltalaishenki heissä ilmeni tasavallan suuruusaikana, täytyi
+virkamiehillä olla joku, joka piti heitä kurissa.
+
+Vanhan valtiosäännön voimaan palauttaminen olisi aiheuttanut
+välittömästi uuden kansalaissodan puhkeamisen. Tästä johtui, että
+Rooman valtakunnan koossapysymisen ehdoton edellytys oli, että _yksi_
+voimakas tahto johti kaikkea. Täksi yhdeksi tahdoksi voi tuona aikana
+tulla ainoastaan Octavianuksen tahto.
+
+Palattuaan Egyptistä hän ryhtyi työhön luodakseen Rooman
+maailmanvaltakunnalle uuden valtiosäännön. Vuonna 27 e.Kr. tämä työ
+oli loppuunsuoritettu. Hän luopui silloin erikoisista triumvirin
+valtuuksistaan »ja antoi valtion takaisin senaatille ja kansalle»,
+palautti toisin sanoen tasavaltalaisen valtiosäännön — nimellisesti.
+Kiitollinen senaatti antoi hänelle silloin kunnianimen Augustus:
+»Ylevä», »Kunnianarvoisa». Augustuksen varovaisen ja maltillisen
+luonteen mukaista oli kieltäytyä yksinvallan loistosta saadakseen
+turvallisemman valta-aseman. »Näytelmä oli aiottu mieltä ylentäväksi,
+mutta olikin vain komedia», ranskalainen historianfilosofi Léon Homo
+sanoo. »Suuri näyttelijä esitti kuitenkin osansa suurenmoisesti.»
+
+Selostus tästä Rooman historian tärkeästä tapahtumasta on luettavissa
+eräässä huomattavassa asiakirjassa, joka kautta aikojen on säilynyt
+eräässä temppelissä, jonka kiitolliset alamaiset Ancyrassa
+Vähässä-Aasiassa pystyttivät Augustukselle. Kaupungista on meidän
+päivinämme tullut uudestisyntyneen Turkin pääkaupunki, jonka nimi
+nykyjään on Ankara. Temppelikirjoitus sisältää yleiskatsauksen
+Augustuksen historiaan, hänen itsensä kirjoittaman vähää ennen
+kuolemaansa. Hän piirrätytti alkutekstin kahteen kuparitauluun, jotka
+tuli asettaa hänen hautaholvinsa edustalle Marskentälle. Hänellä
+oli kuuluisina esikuvinaan Egyptin faaraot, Assyrian kuninkaat ja
+Persian suurkuninkaat. Ajateltakoon esimerkiksi Dareios I:n kuuluisaa
+Behistunin kallion piirtokirjoitusta.
+
+Augustuksen alkuperäiskirjoitus on hävinnyt, mutta teksti tunnetaan
+melkein täydellisesti sen jäljennöksen huomattavan katkelman
+perusteella, joka piirrettiin suhteellisen hyvin säilyneen Ancyran
+temppelin seinille. Myöhemmin on muutamissa muissakin Vähän-Aasian
+temppeleissä löydetty vähäisempiä, täydentäviä ja selventäviä katkelmia
+jäljennöksistä. Mommsen, jolla on suunnattoman suuri ansio tämän
+asiakirjan tulkitsemisessa, sanoo siitä: »Enemmän kuin kaikki muut
+roomalaiset piirtokirjoitukset yhteensä, painaa tämä piirtokirjoitusten
+kuningatar.» Arvokkaan kirjoitustapansa ja perin asiallisen
+sisältönsä vuoksi, jossa ei ole vähäisintäkään teennäisyyttä ja jossa
+ei ole ollenkaan käytetty superlatiiveja, tämä pääpiirteittäinen
+selostus rauhankeisarin pitkän hallitusajan teoista ja toimista
+on monumentaalinen sanan parhaimmassa merkityksessä. Siinä ei ole
+sanaakaan liikaa. Kieli on usein lakonisen lyhyeksi keskitettyä.»
+
+Mutta asioista perillä oleva voi rivien välistä lukea muutakin, kuin
+mitä on kirjoitettu. Mitä on esimerkiksi mainittu Augustuksen nuoruuden
+aikaisesta henkipattojulistuksista? Ei sanaakaan. Vastoinkäymisistä ja
+tappioista puhutaan yhtä vähän.[88] Mutta epäonnistuneita yrityksiä ei
+kaunistellakaan, kuten useimmiten on laita kunnioittavaksi muistoksi
+laadituissa piirtokirjoituksissa. Augustus ei ollut kauniiden
+puheenparsien ystävä. Hän käytti niistä nimeä, joka muistuttaa vanhaa
+sananpartta omasta kiitoksesta: hän nimitti tällaisia tyylikukkasia
+»löyhkäksi».
+
+Augustuksen Rooman valtiolle antamasta valtiosäännöstä Mommsen on
+käyttänyt nimitystä _prinsipaatti_. Rooman valtion hallitsija on
+_princeps civium_: ensimmäinen kansalainen, aivan kuten Perikles
+attikalaisessa valtiossa; hän on myöskin _princeps senatus_:
+ensimmäinen senaatissa. Augustus sanookin äsken mainitussa
+kirjoittamassaan elämäkerrassaan: »Tämän perästä minä olin ensimmäinen
+mies Roomassa, mutta minulla ei ollut enemmän valtaa kuin kenelläkään
+muullakaan kansalaisella, jotka kulloinkin olivat virassa yhdessä minun
+kanssani.» Princeps on siis kunnioitetumpi kuin muut kansalaiset, mutta
+hän ei ole yksinvaltias, sillä kuten kaikki muutkin roomalaiset hän on
+valtion lakien alainen. Muiden kansalaisten tavoin Augustus äänesti
+siinä tribuksessa, missä asui. Princeps oli saanut valtansa kansalta
+samalla tavoin kuin muutkin valtion virkamiehet: konsulit, preetorit,
+maaherrat j.n.e., erotuksena vain, että hänen käsiinsä oli keskitetty
+useampia valtuuksia, kuin konsanaan aikaisemmin oli uskottu yhdelle ja
+samalla henkilölle.
+
+Sanaa »princeps» — josta meidän »prinssi» sanamme johtuu — ei käytetty
+varsinaisena hallitsijan arvonimenä. Sen sijasta käytettiin sellaisena
+nimeä Cæsar, meidän »keisari». Augustus ja hänen lähimmät seuraajansa
+kuuluivat nimittäin lapseksioton perusteella Cæsarin sukuun, ja heillä
+oli sen takia kaikilla nimenä Cæsar. Vähitellen tämä nimi muuttui
+sitten arvonimeksi.
+
+Augustuksen valta perustui kuitenkin oleellisimmin siihen, että
+hänellä oli armeijan ylin päällikkyys sekä siitä johtuva _valta
+päättää sodasta_ ja _rauhasta_. Hänen vaikutuksensa _sisäiseen_
+hallintoon riippui pääasiallisesti siitä, että hän annatti itselleen
+eliniäkseen _kansantribuunin_ vallan ja oikeudet. Niinpä hän voikin
+tehdä tehottomaksi senaatin ja kansan kokouksen päätöksen, ja hänen
+persoonansa oli pyhä ja loukkaamaton. »Tyranninmurhasta» ei voinut
+olla enää puhettakaan. »Tribuunin valta oli», Kromayer sanoo, »se
+demokraattinen öljypisara, joka sekoitettiin imperaattoriuteen.»
+
+Augustus ylisti itseään siitä, että hän oli herättänyt Rooman
+tasavallan jälleen eloon. Itse asiassa prinsipaatti oli naamioitu
+monarkia. Koko valtiokoneisto riippui princepsin henkilökohtaisesta
+kunnosta. Augustus oli ollut vain kylliksi valtioviisas omaksuakseen
+kauniin harhakuvan, siksi että se oli vielä monelle rakas, harhakuvan
+tasavallan olemassaolosta.[89] Norjalainen antiikinhistorioitsija
+Weisse vertaa tasavaltalaisia muotoja »keisarin uusiin vaatteisiin.»
+− Prinsipaattia on myöskin sattuvasti verrattu Ianuksen-päähän.
+Yhdet kasvonsa — julkiset — se kääntää kohti katselijoita, toiset —
+todellisuutta kohti. Mestarillisesti on Viktor Rydberg luonnehtinut
+Augustuksen tunteita tasavaltaa kohtaan sanoen, että hän »ihaili
+sitä, koska ei kukaan tahtonut sitä panna uudelleen voimaan,
+rakasti tasavallan muistoja, koska ne olivat niin kaukaisia, tuolla
+puolen kansalaissodan ja diktatuurin kauhujen. Siis platonista
+rakkautta, ihailua matkan päästä. Mutta se on kaikista tunteista
+teeskentelemättömin. Se joutuu vähimmin ristiriitaan itsekkäiden
+pyyteittemme kanssa.»
+
+Teoriassa kesti vielä vuosisatoja, ennenkuin käsitys tasavallan
+olemassaolosta oli kokonaan hävinnyt. Sanat ovat tosiasioita
+pitkäikäisemmät. Virallisesti keisari oli vain tasavallan valittu
+presidentti. Hän oli tasavallan _korkein virkamies_, joka _tribuunin_
+valtansa nojalla oli loukkaamaton, ja jolla _armeijan komentajana_ oli
+tarpeellinen ponsi tahdolleen.
+
+Kun Augustusta tervehdittiin »isänmaan isänä», hän itki ilosta; mutta
+kun kansa kerran ihastuskuumeensa puuskassa tahtoi pakottaa hänet
+ottamaan »diktaattorin» arvonimen ja diktaattorin arvon symbolit,
+24 vitsakimppua, hän heittäytyi polvilleen, repi togan päältänsä ja
+rukoili paljain rinnoin, että hänet säästettäisiin arvosta, johon
+liittyi niin paljon väkivallan muistoja. Birt huomauttaa hienon
+ironisesti, että »tämä tapaus oli ainoa intohimoinen kohtaus koko hänen
+elämässään.»
+
+Augustuksen elämäntavat olivat myöskin yksinkertaisen kansalaisen
+tapoja. Hänen asunnossaan ei ollut loistosta jälkeäkään, hänen
+ateriansa olivat sekä ruokaan että juomaan nähden äärimmäisen
+kohtuulliset. Hän nautti mieluimmin muutamia palasia karkeaa leipää
+juuston kanssa, vähän kalaa ja rypäleitä tai vihreitä viikunoita,
+jotka hän mielellään itse poimi puista. Hän oli ylpeä vaatteistaan,
+jotka hänen vaimonsa ja tyttärensä olivat kutoneet ja ommelleet. Hän
+oli säyseä kaikkia kohtaan. Kun kerran muuan mies hyvin kauhistunein
+ilmein jätti hänelle anomuskirjelmän, kansanomainen keisari rohkaisi
+häntä ystävällisesti hymyillen sanoen: »Sinähän ojennat minulle
+anomuksesi, niinkuin sinun pitäisi antaa jotakin elefantille.» Iulius
+Cæsar oli ärsyttänyt senaattoreja vaatimalla, että näiden tuli nousta
+seisomaan, kun hän astui kuuriaan. Augustus pakotti heidät jäämään
+rauhallisesti istumaan, tulipa hän tai poistui kuuriasta. Cæsaria
+oli moitittu siitä, että hän istui ja hajamielisen näköisenä luki
+hallitusasiapapereita antaessaan kansalle näytäntöjä. Augustus taas
+väsytti itsensä tyytyväisin ilmein katselemalla kansan huveja ja
+iloitsi mielenosoituksellisesti, kun italialaiset voimailijat voittivat
+kreikkalaiset, sen sijaan, että Antonius oli herättänyt närkästystä
+suosimalla kreikkalaisia.[90]
+
+       *       *       *       *       *
+
+Octavianuksen politiikan menestyksellisyyttä ei kuitenkaan riitä
+selittämään yksinomaan hänen maltillisuutensa: tosiasia on myöskin,
+että itse olosuhteet olivat nyt toiset kuin Cæsarin aikoina.
+Roomalainen historioitsija Tacitus tuo sen ilmi sanoen: »Tuskin oli
+enää olemassa ainoatakaan roomalaista, joka oli nähnyt tasavallan.»
+Se sukupolvi, jota Cæsar oli tahtonut hallita, oli sitävastoin
+syntynyt ja kasvanut tasavallan ikuiseen olemassaoloon uskoen; ja
+tätä uskonvakaumusta vastaan Cæsarin nero teki haaksirikon. »Aktionin
+taistelun jälkeen», Boissier sanoo, »ei enää ollut olemassa niitä,
+jotka olivat esiintyneet vapauden näyttämöllä ja nähneet tasavallan.
+Kaksikymmenvuotinen tuhoava sisällissota oli niellyt heidät kaikki
+sukupuuttoon. Uusi sukupolvi oli syntynyt vasta Cæsarin aikoihin.
+Ensimmäiset heidän korviinsa kantautuvat äänet olivat Pharsaloksen,
+Thapsuksen ja Mundan voittojen johdosta kohotettuja riemuhuutoja; ja
+heidän silmiensä ensimmäisenä näkynä olivat henkipattojulistukset. Tämä
+sukupolvi oli kasvanut ryöstöjen ja verilöylyjen keskellä ja vavissut
+kahdenkymmenen vuoden ajan alituisesti henkensä ja omaisuutensa
+menetyksen pelosta. Se kaipasi rauhaa ja turvallisia oloja ja oli
+valmis uhraamaan kaikkensa saadakseen olla rauhassa. Ei mikään
+kiinnittänyt sen mieltä menneeseen aikaan, kuten oli ollut Cæsarin
+aikalaisten laita.»
+
+
+
+IANUKSEN TEMPPELI SULJETAAN.
+
+
+Augustuksen ajasta tuli roomalaisille oikea kulta-aika, jolloin rauha
+vallitsi maan päällä. Kun hän palasi kotiin voitettuansa Antoniuksen
+ja Kleopatran, voitiin Ianuksen temppeli ensimmäisen kerran kahteen
+vuosisataan sulkea merkiksi siitä, että rauha vallitsi maailmassa
+roomalaisten aseiden turvin. Rauhan siunatun ajan kaipauksen, jota
+raadeltu ja uupunut sukukunta tunsi, runoilija Vergilius ilmensi
+säkeissään:
+
+    Taistelut jää tarinaksi ja muistoks vain verovuodet.
+     Luottamus harmajapää, Remus, Romulus myös, sekä Vesta
+    oikeutt' istuvat; rautainen sodan portti, mi auk' on
+    vuossadat ollut, kiinni jo jää; sodan peikko se siellä
+    kilven, kalvan yllä nyt kahlehdittuna istuu,
+     ulvovi voimattuuttaan vain, verivaahtoa sylkee.
+
+Koko maailma hengitti jälleen keveämmin vapauduttuaan kauhun
+painajaisesta, ja joka taholta tulvaili kiitoskirjelmiä sille miehelle,
+joka oli antanut ihmisille ikäänkuin uuden elämän. Näyttääkin aivan
+kuin vertauskuvalliselta, että nyt syntyi sen uskonnon perustaja, joka
+julistaa kaikkien ihmisten veljeyttä säädystä, kansallisuudesta ja
+rodusta huolimatta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kuinka oli mahdollista yhtenäisenä valtiona pitää koossa monen
+monia maakuntia, joilla kullakin oli oma erikoisleimansa?
+
+Cantabriassa eli villi ja vapauttaan rakastava kansa
+luoksepääsemättömien vuoriensa keskellä. Antiokhiassa ja Epheksoksessa
+taas asukkaat olivat veltostuneita, tyrannivaltaan tottuneita
+helleenejä, ja näiden rajain välimailla oli kaikilla kehitysasteilla
+olevia kansoja, alkuperäisellä raakalaisasteella olevista
+hienostuneimman sivistyksen omaaviin asti. Apenniinien niemimaallakin
+oli kansoja, jotka olivat tuskin kohonneet villin kehityskantaa
+korkeammalle. Niinpä Poseidonios, tasavallan loppuaikoina elänyt
+maantieteilijä, antaakin seuraavan kuvauksen ligurialaisista, niemimaan
+luoteisosassa asuneesta kansasta: »He asuvat villissä ja karussa
+maassa. Maaperä on niin kivinen, ettei voi ottaa pois turvepalasta
+tapaamatta kiveä. Raskas työ ja puute tekevät ligurialaisten elämän
+kurjaksi ja vaikeaksi ja heidän ruumiinsa suonikkaiksi ja laihoiksi.
+Naiset saavat raataa yhtä kovasti kuin miehetkin. On sattunut, että
+nainen on synnyttänyt lapsen pellolle, peittänyt sen lehdillä ja heti
+palannut työhönsä, jottei menettäisi päiväpalkkaansa. Leipäviljan
+puutteen tämä kansa korvaa metsästyksellä. He kapuavat vuorilla kuin
+vuohet. Ne, jotka asuvat ylhäällä vuorilla, käyttävät ravintoon
+ainoastaan lihaa ja villejä yrttejä, sillä siellä ei kasva vilja eikä
+viini. Rannikolla saadaan viiniä vähäsen, mutta se on katkeraa ja
+maistuu tervalle. Ligurialaiset asuvat kurjissa puu- ja ruokomajoissa,
+mutta useimmiten luonnon muodostamissa luolissa. Naiset ovat vahvoja ja
+ovelia kuin miehet, miehet kuin villejä eläimiä.»
+
+Vaikeutta pitää koossa joukkoa kansoja, jotka olivat perin
+erilaatuisilla kehityskannoilla, lisäsivät vielä monet eri kielet.
+Jos kreikka olikin hallitseva kieli valtakunnan itäosassa, niin
+latina sai kuitenkin ainoastaan vähitellen jalansijaa lännessä.
+Mutta keisarikunnan onnistui saada mitä erilaatuisimmat ainekset
+harrastamaan valtakunnan etua. Se johtui siitä, että se seurasi
+sitä valtiota hyödyttävää politiikkaa, jonka Cæsar oli aloittanut.
+Maakuntain kiusanhenget ja veren imijät asetettiin tarkastuksen
+alaisiksi.[91] Matkustelemalla usein eri maanääriin Augustus
+hankki itselleen henkilökohtaisen käsityksen niiden erilaatuisista
+tarpeista, jakoi verot ja rasitukset oikeudenmukaisemmin sekä
+valvoi, että välttämättömät uudistukset pantiin toimeen ja että
+virkamiehet käyttäytyivät kuten heidän pitikin. Keisarin edessä kaikki
+maailmanvaltakunnan asukkaat olivat tuona aikana yhtä oikeutetussa
+asemassa olevia alamaisia.
+
+Kaikkein korkeimmalta taholta tulevan huolenpidon vaikutukset olivat
+silminnähtäviä. Provinsseista kehittyi kukoistavia sivistysmaita, joita
+elähdytti työnhalu ja yritteliäisyys. »Köyhille, loppuunimetyille
+provinssin asukkaille oli», kuten muuan englantilainen historioitsija
+sanoo, »tällainen muutos kuin pääsy pois helvetistä.»
+
+Ainoan poikkeuksen teki Kreikka; jonka kansa oli niin perin uupunut
+kaikesta, mitä se oli saanut kokea, että se ei pitkään aikaan kyennyt
+voimistumaan noustakseen alennustilastaan.
+
+Mutta _kreikkalainen sivistys_ valtasi joka päivä yhä uusia alueita
+Rooman valtakunnan rajojen sisällä ja vaikutti yhä voimakkaammin
+roomalaisten elämänkatsomukseen ja tapoihin, heidän kirjallisuuteensa
+ja taiteeseensa. »Voitettu Kreikka voitti raa'an voittajan ja vei
+taiteen mestariteokset sivistymättömään Latiumiin», jäljentääksemme
+Horatiusta, tai, Mommsenin sanoja käyttääksemme: »Aphroditeen viehätys
+alkoi vaikuttaa vasta sitten, kun hänen keihäänsä oli pirstottu ja
+kilpensä ja kypäränsä pantu syrjään.» Rooman voitto Hellaasta oli aivan
+toista laatua kuin sen Karthagosta ja Galliasta saamat voitot.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Keisariajan suurtyö on, että se vuosisatoja on johtanut yleisen
+kreikkalais-roomalaisen sivistyksen luomista ja siten laskenut pohjan
+koko meidän eurooppalaiselle sivistyksellemme. Sille, joka haluaa
+syventyä tämän luomistyön yksityiskohtiin, on Mommsenin Rooman
+historian viides nide korvaamattoman rikas aineistolähde. Suuren
+tutkijan tie kulkee tässä teoksessa provinssista provinssiin kautta
+koko silloisen Välimerenmaailman.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Keisarikunta lahjoitti maailmalle rauhan ajanjakson, jolloin Rooman
+maakunnat pääsivät kukoistuksensa huipulle. Nyt poistettiin esteitä,
+jotka tähän asti olivat ehkäisseet liikenneyhteyttä, ja eri maissa
+tuotettiin vientitavaroita runsaammassa määrässä kuin koskaan
+ennen. Siksipä tavaranvaihto kehittyikin eri maiden välillä niin
+rikkaaksi, ettei sellaista kukaan muinoin ollut voinut uneksiakaan.
+Maailmaa hallitsevien Cæsarien valtikan alaisena Välimerestä tuli
+roomalainen sisämeri, ja maailman pääkaupungista Roomasta tuli
+samalla kansainvälisen tavaranvaihdon keskus. Rooman vilja-aitoista,
+Sisiliasta, Afrikasta ja Egyptistä, tulivat useimmat laivalastit
+Tiberin kaupunkiin. Sisilia ei tuottanut ainoastaan viljaa, vaan paljon
+muitakin elintarpeita, erittäinkin teuraskarjaa ja hedelmiä. Gadeen
+kukoistavasta kauppakaupungista saatiin haluttua pehmeää, purppuran
+väriseksi värjättyä espanjalaista villaa, Massiliasta silavaa ja
+suolattua lihaa. Itämaat varustivat pääkaupungin pidetyillä Khios- ja
+Lesbos-viineillä, hunajalla, kanoilla, riikinkukoilla, kurjilla ja
+muilla Rooman monien vatsanpalvelijain herkuilla. Paros ja Fryygia
+tuottivat marmoria pääkaupungin loistorakennuksiin.
+
+»Roomassa surisi sadoittain eri kieliä, siellä kuhisi erirotuisia,
+erinäköisiä ja erivärisiä ihmisiä kaiken muotoisissa puvuissa.
+Maurilaiset orjat kuljettavat elefantteja keisarillisista
+eläintarhoista. Täällä joukkue keisarin henkivartioston vaaleita
+germaaneja ratsastaa ohi loistavissa varusteissaan, tuolla kulkee
+liinakauhtanoissaan egyptiläisiä päät paljaaksi ajeltuina kantaen
+juhlakulkueessa suurta Isis jumalatartaan.
+
+Kreikkalaisen oppineen takana kulkee nuori nubialainen kantaen
+kirjakääryjä. Itämaalaisten ruhtinasten pojat korkeissa päähineissään
+ja laajoissa, kirjavissa vaatteissaan kulkevat seurueineen
+äänettöminä ja totisina väkijoukon halki, ja Britannian tatuoidut
+barbaarit töllistelevät suu auki ihmeitä, jotka ympäröivät heitä
+tässä uudessa maailmassa.» Näillä sanoilla kuuluisa saksalainen
+sivistyshistorioitsija Friedlaender vie meidät keskelle
+maailmankaupungin vilinää.
+
+Ainoastaan Aleksandreia kykeni kauppapaikkana kilpailemaan Rooman
+kanssa. Egyptin ikivanha liinatuotanto oli edelleen vanhassa
+maineessaan. Aleksandreian kaikille väreille välähteleviä lasitavaroita
+pidettiin rikkaitten roomalaisten ruokapöydässä vielä suuremmassa
+arvossa kuin hopea- ja kultapikareita. Myöskin egyptiläisissä
+paperitehtaissa työskenteli suuri joukko työläisiä, ja näiden luku
+kasvoi, sitä mukaa kuin lukuhalu lisääntyi.
+
+Egyptin kauppa Intian kanssa elpyi Augustuksen hallituskautena
+suurenmoisesti. Matka kävi Aleksandriasta pitkin Niiliä Theben
+seuduille. Siellä tavarat lastattiin kameelien selkään ja kuljetettiin
+karavaaneissa Punaisen meren rannikolle, josta satakunta alusta
+vuosittain purjehti Malabarin rannikolle ja vaihtoi tavaransa
+mausteihin ja suitsutusaineisiin, silkki- ja puuvillakankaisiin,
+norsunluuhun ja ebenholtsiin, Dekanin ylängön rubiineihin, safiireihin
+ja timantteihin sekä Ceylonin ja Persian lahden helmiin, joihin Rooman
+naiset olivat vielä enemmän mieltyneitä kuin jalokiviin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Augustuksen maine levisi kauas Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolelle.
+Ancyran piirtokirjoituksessa luetaan: »Intialaisten kuningasten
+lähettiläitä — kuulumaton tapaus aikaisempien imperaattorien aikoina
+— oli usein katselemassa hoviani.» Kerran, kun Augustus oli käymässä
+itäisissä maakunnissaan, tuli kolme viisasta miestä intialaisen Poros
+nimisen kuninkaan lähetystönä »uuden Aleksanterin luo», joka varmaankin
+pian laskisi valtansa alle Eufratin ja Tigriksen ympärillä olevat maat
+ja ilmestyisi mahtavan sotajoukon etunenässä Intian rajoille. — Aikeet
+ryhtyä idässä valloitussotiin eivät kuitenkaan olleet pälkähtäneet
+Augustuksen päähänkään.
+
+Lähetystö oli kuljettanut mukanaan pitkän matkan lahjoja ja kirjeen
+Porokselta, jossa kuningas tarjosi Cæsarille ystävyyttään ja 600
+alaruhtinaansa apua. Samoinkuin muinoin yksi vanhemman Poroksen
+lähettiläistä oli Aleksanterin kunniaksi maailmanhallitsijan
+katsellessa noussut polttoroviolle, samoin teki saman työn
+Augustukselle yksi näistä intialaisista. Tämä lähetystö oli seurannut
+keisaria Vähästä-Aasiasta. Itämaalaiselle, joka oli kaukaa kotimaastaan
+kulkenut kuolemaan, pystytettiin hautakivi seuraavin kirjoituksin:
+»Tässä lepää intialainen Zarmanshagas Bargosesta, joka intialaisen
+tavan mukaan poltti itsensä.»
+
+Intia ei kuitenkaan ollut roomalaisten rauhallisten yhteyksien
+äärimmäinen raja näihin aikoihin. Ne ulottuivat aina Kiinaan asti.
+Roomalaisten mieltymys Itämaitten kalleuksiin, ennen muuta silkkiin,
+oli tämän kauppayhteyden saanut aikaan. Kiinalainen silkkikangas
+oli sen ajan tärkeimpiä kauppatavaroita. Kaksi tähän asti melkein
+täydellisesti toisistaan eristettyä sivistyspiiriä, nimittäin
+kiinalaisen ja kreikkalais-roomalaisen, oli nimittäin naismuoti noin
+vuonna 100 e.Kr. saattanut kosketuksiin toistensa kanssa. Kosketuksiin
+joutumista aikaisemmin ei ollut estänyt niinkään paljon suunnaton
+välimatka kuin muuan arokansa, myöhemmin niin suuresti pelättyjen
+hunnien esi-isät, jotka olivat murtautuneet Kiinan rajojen sisälle
+ja estäneet syntymästä säännöllisen kauppayhteyden Länsimaitten
+kanssa. Vasta Kiinan muuri, maailman suurin rakennustyö, sai nämä
+ryövärilaumat estetyiksi häiritsemästä Kiinaa, ja valtakunta kykeni
+jälleen vahvistumaan. Kauppa elpyi pian vilkkaaksi, ja noin vuonna 110
+e.Kr. uskaltautui ensimmäinen kauppakaravaani länteenpäin.[92] Sitä
+seurasi pian useampia karavaaneja, jokaisessa satakunta miestä sekä
+joukko kameeleja, ja vilkasta kauppayhteyttä pidettiin yhä Oksuksen
+ja Jaksarteen varsilla asuvien kansojen kanssa. Itäisen ja läntisen
+Aasian tavaranvaihdon keskipisteeksi tuli vanhastaan kuuluisa Baktran
+kaupunki, itäisen Iraanin kaupan keskuspaikka. _Parthialaiset_ veivät
+Baktrasta suuren osan kiinalaisten tavaroista edelleen Syyriaan ja
+muihin Välimerenmaihin. Ja toisekseen he itse tekivät pitkiä Kiinan
+matkoja.
+
+Silkki, jota näin vietiin Kiinasta, oli pääasiassa _raakasilkkiä_.
+Tavara jalostettiin sitten vanhoissa foinikialaisissa
+rannikkokaupungeissa, pääasiallisesti _Tyroksessa_, värjättiin
+ja koristeltiin kultalangoilla. Täältä suurin osa tavaraa joutui
+_roomalaisille markkinoille_, joilla silkinkysyntä oli aina nousemassa.
+
+Ajoittain kuitenkin hunnien laumat katkaisivat kauppasuhteet Kiinan
+ja läntisen Aasian välillä. Silloin vietiin tavarat Kiinasta meritse
+Intiaan ja sieltä edelleen meren yli Egyptiin. Tämän takia ei Roomassa
+huomattu kuitenkaan vähintäkään silkinkulutuksen vähenemistä, vaan
+pikemminkin nousua.
+
+Muutamien syyrialaisten kauppiasten onnistui vuonna 166 e.Kr. tulla
+meritse aina Kiinan pääkaupunkiin. Ovelat liikemiehet olivat olevinaan
+keisari An-tunin, s.o. Marcus Aurelius Antoniuksen lähettiläitä.
+
+Samalta tai vähän vanhemmalta ajalta on olemassa muuan kiinalaisten
+luonnekuvaus, joka on julkaisemisen arvoinen siksi, että se
+pääpiirteissään on vielä tänä päivänäkin pätevä. »Kiinalaiset», niin
+siinä sanotaan, »välttävät sotaa ja taisteluja. Ollen luonteeltaan
+rauhallisia ja kohteliaita he haluavat elää rauhassa naapuriensa
+kanssa. Heidän tarpeensa ovat niin vähäiset, ettei heidän vertaisiaan
+siinä suhteessa ole olemassa. He eivät ole seurustelunhaluisia. Kun
+muukalaiset kauppiaat tulevat rajan yli hankkiakseen itselleen silkkiä,
+päätetään kaupat vaieten. Toinen puoli panee esille rahat, toinen
+tavarat, ja sanaakaan lausumatta sovitaan kaupoista. Kiinalaiset
+vievät ulos tuotteitaan, mutta eivät tuo maahansa mitään tavaroita —
+he ovat siinä määrin säästäväisiä.» Kiinalaiset nimittivät maatansa
+»Keskusvaltakunnaksi» tai »Kukkien maaksi». Roomalaiset sanoivat
+kiinalaisia »_seeriläisiksi_».
+
+Tärkeimmät tiedot vanhasta »silkkitiestä» saa kiinalaisista
+valtakunnanhistoriallisista merkinnöistä noin vuosilta 200 e.Kr.—200
+j.Kr., jotka sisältävät tietoja pääteistä ja asemista.
+
+Vanhoja silkkikaupan jälkiä ovat meidän päivinämme löytäneet
+maantieteen ja muinaistieteen tutkimusmatkailijat Itä-Turkestanissa.
+Sven Hedin on tavannut Tarim syvänteessä useita rauniokaupunkeja, jotka
+ovat sijainneet vanhan »silkkitien» varrella ja jotka vähitellen,
+Tarimin muutettua juoksunsa, erämaansanta on peittänyt jättäen ne
+odottamaan tutkijaansa. Englantilainen Aurel Stein on myöskin samoilla
+seuduilla saattanut päivänvaloon huomiotaherättäviä vanhan sivistyksen
+jäännöksiä, jonka korkein kukoistusaika lienee ollut 3:nnella—8:nnella
+vuosisadoilla. Kiinalaisten ja roomalaisten välisten kauppasuhteitten
+jääväämättömiä todistajia ovat myöskin ne Rooman keisariajan
+rahat, joita on löydetty pohjois-Kiinassa. Vanhimmissa rahoissa on
+Tiberiuksen, Augustuksen lähimmän seuraajan kuva. Kotshinkiinassa on
+tavattu toisia samanlaisia rahoja toisen vuosisadan keskivaiheilta, ja
+eri paikoissa Etu-Intiassa on tavattu suuri joukko kultarahoja aina
+Augustuksen päivistä myöhemmän keisariajan aikoihin asti. Nämä löydöt,
+kuten runsaat roomalaisraha-aarteet, joita on keksitty Pohjolassa,
+ovat todisteina Rooman keisarikauden aikaisista laajalle ulottuneista
+kauppasuhteista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Itsessään Roomassa Augustus voi rauhan turvin tehdä hyödyllistä
+työtä kaunistamalla pääkaupunkiansa temppeleillä, teattereilla,
+kirjastoilla, yleisillä kylpylöillä[93] ja rakentamalla vesijohtoja,
+likaviemäreitä ja muita monumentaalisia hyödyllisiä rakennuksia. Tämä
+hänen kaunistustyönsä oli niin perinpohjaista, että hän täydellä
+syyllä voi kehua, että hän »oli ottanut vastaan tiilikaupungin
+ja jättänyt jälkeensä marmorisen». Tässä työssä, kuten muissakin
+hallitustehtävissään oli Augustuksella korvaamattomana apuna
+käytännöllinen Agrippa, sama mies, joka oli auttanut häntä laskemaan
+perustuksen valtaistuimelleen. Hänen muistoaan on vielä tänäkin päivänä
+helppoa virkistää jonkin suihkukaivon tai lammikon äärellä, jotka hänen
+ajoistaan lähtien ovat satalukuisina herättäneet muukalaisten ihailua
+ja mitä suurimmassa määrin antaneet eloisuutta Rooman aukeille.
+
+Rooman mahtimiehet seurasivat keisarinsa esimerkkiä ja rakennuttivat
+uhkeita palatseja, jotka olivat keisarillisen hallituskaupungin arvon
+mukaisia.
+
+
+
+AUGUSTUKSEN YHTEISKUNTAA UUDISTAVA TOIMINTA.
+
+
+Paljon vaikeammassa tehtävässä kuin maailmanvaltakunnan järjestysmuodon
+uusimisessa ja maailmankaupungin kaunistamisessa Augustus myöskin
+koet teli voimiansa: hän tahtoi perin pohjin uudistaa myöskin
+kansansa sekä ruumiillisesti että henkisesti. _Vanhan roomalaishengen
+uudestiluominen_ on, voi sanoa, koko hänen nelikymmennelivuotisen
+hallituskautensa kannattava aate. Tällaisen sisäisen uudistumisen
+avulla Rooman kansan piti tulla kyllin arvokkaaksi säilyttämään
+maailmaahallitseva asemansa ja tekemään se kirouksen sijasta
+siunaukseksi toisille kansoille. Sen ajan suurimmat runoilijat ja
+proosakirjailijat, kuten Vergilius, Horatius ja Livius, ovat ihastunein
+sanoin ilmaisseet tämän ajatuksen.
+
+Augustus koetti ratkaista suurisuuntaisen tehtävänsä palauttamalla
+entiselleen kaiken terveen yhteiskuntaelämän perustan: perhe-elämän
+ja kodin. Roomalainen perheenäiti ei ollut enää kodin vahva turva.
+Aikana, joka oli rikas uusista vaikutelmista, hän tunsi kodin pikku
+maailman liian ahtaaksi. Hän tahtoi ulos, hän tahtoi huvitella
+ja häntä alkoi kiinnostaa kaunokirjallisuus ja taide. Eikähän
+siinä pahaa olekaan; mutta harvoin vain hänen huvin- ja itsensä
+viljelyn-tarpeensa kykeni pysähtymään terveen parahultaiseen. Yhtyvä
+loisto ja nautinnonhimo olivat turmelleet naiset kuten miehetkin.
+Tosin roomalainen vallasnainen liikkuessaan ulkona seuraelämässä
+tuli iloisemmaksi ja hänen kanssaan oli hauskempi seurustella; hänen
+vanhanaikainen töykeytensä alkoi hänestä hävitä. Mutta samalla kuin
+hän alkoi tinkiä peritystä ylpeydestään, kunniallisuus liiankin usein
+seurasi mukana. Vielä voimakkaammin kuin roomalaisten kirjailijain
+valitukset kansalaistensa kevytmielisestä elämästä kuolevan tasavallan
+aikoina, todistaa sitä se, että esimerkit muinaisesta aviollisesta
+uskollisuudesta, kuten Brutuksen puoliso Porcia, Augustuksen sisar
+Octavia, ja hänen vaimonsa Livia, mainitaan _harvinaisuuksina_.
+
+Propertius kysyy eräässä runossaan,
+
+    Miksikö lemmestään tytöt vaativat niin hyvän hinnan?
+        Perheet itkevät: voi, rakkaushan varat vie!
+    Tuikipa selvä on syy, miks tuhlaillaan varat moiseen:
+        loistohon, turhuuteen tie kovin auki nyt on.
+    Intian kaivokset nepä kultaa tuottavat koolta,
+        Persianlahti se taas simpukanhelmiä suo,
+    Tyros, Kadmoksen[94] koti purppuratansa, araabi
+        ryytejä kauppaa tässä, öljyä tuoksuavaa.
+    Neidot kaunoimmatkin taivutat näill' asehilla,
+        Penelopeiankin saisi ne horjumahan.
+    Laillinen vaimokin vain korut tuhlarin ottavi vastaan,
+        voitonmerkkejä hän kantavi pöyhkänä pää.
+    Hinnan-pyytäjä ynnä sen maksaja yht' ovat julkeet;
+        kulta kun vain kilisee, taipuvi empijäkin.
+
+Kun näkee tällaista, runoilija arvelee, myötätunto herää sitä itämaista
+tapaa kohtaan, että lesket kilvan koettavat saada seurata kuollutta
+miestänsä roviolle.
+
+    Ensiksi ehtivi ken, rovioon hän heittäytyypi,
+        huulin raukenevin miestään suutelemaan.
+    Täällä sä vaimoos et voi luottaa, ei ole täällä
+        Euadneit', ole ei Penelopeiojakaan.
+    Kuullos, syntymämaa — josp' oisin tietäjä väärä! —:
+        Rooma on rikkauteen kaatuva, korskeuteen.
+    Totta ma haastan, mut mua uskota ei. Kuka uskoi
+        Kassandraankaan: 'eess' on tuho Ilionin'?
+    Sille hän yksistään ties Pariksen luottavan turman,
+        Troiaa raastamahan hiipivän puuhevosen.
+
+Perhe-elämän perusta oli järkytetty. Roomatar jätti taloustoimet
+orjattarilleen ja lasten kasvatuksen orjien huoleksi. Kun kodista oli
+näin tullut todellisen kodin irvikuva, ei ole ihmettelemistä, että yhä
+harvemmilla oli rohkeutta antautua avioliiton tällaisissa olosuhteissa
+sangen tarkoituksettomaan vankeuteen. Kuinka paljon ihanampaa olikaan
+olla huoletonna kaikista taloushuolista, täydellisesti määrätä
+itsestään ja olla kaikin tavoin perillisiksi haluavien sukulaisten ja
+ystävien kunnioittamana ja hemmoittelemana! Aviollisia siteitä alettiin
+yhä enemmän pitää tilapäisinä suhteina, jotka yhtä kevytmielisesti
+purettiin kuin solmituinkin. Tulipa avioero oikeaksi urheiluksi
+roomalaisille. Sulla ja Pompeius olivat esim. viisi kertaa naimisissa,
+Iulius Cæsar ja Antonius neljä kertaa. Augustuksen aikana puhuttiin
+muutamasta naisesta, joka viiden vuoden aikana oli ollut kahdeksan
+kertaa naimisissa ja eräästä toisesta, joka ennätti olla 23 kertaa
+avioliitossa ja oli viimeisen miehensä 21:nen vaimo. Ja tuskin
+miespolvea myöhemmin Seneca sanoo, että muutamat naiset eivät laskeneet
+vuosilukuja kuten ennen Rooman konsulien, vaan miestensä mukaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puhuimme äsken sukulaisten ja tuttujen häärimisestä, jotka toivoivat
+saavansa periä varakkaita poikamiehiä. Perinnönmetsästys oli
+silloiselle Roomalle luonteenomainen ilmiö. Siitä kehittyi oikea
+taide, jota harjoitettiin sääntöjen mukaan täysin järjestelmällisesti.
+Horatius on kohdistanut muutaman murhaavimmista satiireistaan
+erikoisesti tätä pahetta kohtaan. Runo on ivamukailu Odysseuksen
+käynnistä manalassa kysymässä neuvoa tietäjä Teiresiaalta
+kotimatkallaan rakkaaseen Ithakaan. Runoilija keksii hänen suuhunsa
+hullunkurisen hauskan tiedustelun: »Mutta kun nyt tulen kotiin köyhänä
+ja typötyhjänä, kuinka minun tulisi silloin käyttäytyä päästäkseni
+jälleen elämisen alkuun? Itsehän parhaiten tiedät, kuinka asiat siellä
+kotona nyt ovat:
+
+                     Oi todenhaastaja, maalleni saapuin
+    köyhä ja tyhjä mä oon, kuten ennustit; kosijathan
+    aitat on ryöstänehet sekä karjan. Köyhä ken ompi,
+     synty ja kuntokin sen mitätöntä on kuin meriheinä.
+
+Teiresias lohduttaa häntä neuvoen: »Rupea perinnönmetsästäjäksi!» Hän
+selvittelee kehoitustaan tarkemmin näin:
+
+    Puutteen-kammosi kun teit tiettäväkö peittelemättä,
+     niin nyt kuullos, kuin tulet rikkaaks'. Paistetut rastaat
+    tai hyvät herkkusi muut ukon luokse lennätä, joll' on
+    kultaa kiiltelevää, pane oivia myöt' omenoita
+    tai niitä tuottanut vain maakartanos lie parahinta;
+     haltijat syrjäyttäin esiuhriks hälle ne anna!
+    Vaikka hän ois valapatto ja alhaissynty ja konna,
+    veljensä surmannut tahi karkuriorja, sä mielin
+    käyskele vain ukon kanssa, jos seuraks hän sua pyytää.
+     Niin, tämä neuvoni on: ovelasti vain ukot saata
+    sulle säätämähän tavaransa! Muutamat näistä
+    koukkusi jos älyäiskin, vain tä'yn puhtahaks söisi,
+    niin älä harmistuin jätä toivoas, onkeas hylkää!
+     Juttu jos käymäss' on käräjiss', iso taikkapa pieni,
+    jos rikas, lapseton äijä on röyhkeyttään tekosyystä
+    haastanut oikeuteen etevämpäns', auta sa häntä,
+    vaikka hän vääräss' ois, vaikk' arvokkaamp' olis toinen.
+     Jos pohatalla on vain yks laillinen poika, ja tää on
+    sairaalloinen, niin epäluulojen välttämiseksi
+    ällös häärikö kuin perehettömän kärkkyjät, vaan sa
+    hiipiös suosiohon varovasti! Näin varamieheks
+    pääset säädökseen: pojan tuoni jos kaatavi kesken,
+     niin perit puolestaan; ylen harvoin toivo se pettää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Augustuksen parannuskeinoja voitollepääsevää nautinnonhalua ja siitä
+johtuvaa yhteiskunnallista hajoamistilaa vastaan olivat etusijassa
+loiston ja ylellisyyden kiellot sekä erikoiset avioliittolait. Hän
+tahtoi tehdä yläluokasta rotubiologisesti valioyhteiskuntaluokan,
+joka voisi hoitaa valtion korkeimpia virkoja. Estääkseen tämän
+yhteiskuntaluokan kuolemasta poikamiesten suhteettomasti suurenevan
+luvun takia, hän määräsi annettavaksi avioliittopalkintoja erikoisesti
+lapsirikkaille perheille. Mutta vanhoja poikamiehiä ja ikäneitoja
+hän kohteli tylysti. Heitä ei kutsuttu valtion järjestämiin juhliin
+ja näytäntöihin. Tämä oli varmasti hyvin kova rangaistus silloiselle
+roomalaiselle. Mutta ken oli siinä määrin itsekäs, ettei tahtonut
+kokea mitään harmia valtion edun vuoksi, häntä ei tarvinnut
+valtionkaan huvittaa, lainsäätäjä arveli. — Sen lisäksi Augustus
+rajoitti naimattomien perintöoikeutta ja antoi naineille jonkinlaisen
+etuoikeuden valtion virkojen saamiseen.
+
+Pelastaaksensa yläluokan sopimattoman rotusekoituksen taholta
+uhkaavalta rappeutumiselta hän kielsi yhä yleisemmiksi tulleet
+avioliitot kevytmielisten orjattarien kanssa, jotka oli vapautettu
+siksi, että voitiin mennä heidän kanssansa naimisiin. Kielto koski
+kuitenkin ainoastaan senaattoreja ja heidän jälkeläisiään. »Ei kukaan
+niistä miehistä», Ferrero sanoo, »joiden tuli senaatissa edustaa
+Rooman valtaa tahi joiden tuli hallita maakuntia tai olla legioonain
+päällikkönä, kukaan heistä ei saanut olla kevytkenkäisen syyrialaisen
+tanssijattaren tai kauniin juutalaisen orjattaren jälkeläinen. Heidän
+äitiensä piti olla aitoja roomalaisia perheenäitejä, vapaasukuisia ja
+latinalaista heimoa, jotta latinalaiset perinnäistavat näissä suvuissa
+säilyisivät puhtaina.»
+
+Mutta kokeet lainsäädännöllä parantaa moraalia eivät saaneet
+suuriakaan aikaan; ne olivat kansalle erittäin vastenmielisiä. Niin
+hyvin kansankokous kuin teatterien ja sirkuksen väkijoukot ahdistivat
+Augustusta niin voimakkaasti, että hänen täytyi lieventää määräyksiä
+kerta kerran perästä. Hänen ei onnistunut estää vanhoja, ylhäisiä
+sukuja kuolemasta sukupuuttoon. Ne tulivat sen sijaan korvatuiksi
+provinsseista alituisesti virtaavalla uudella verellä. Rooman elämä
+pysyi pääpiirteissään entisellään huolimatta Augustuksen yhteiskuntaa
+uudistavista laeista. Viktor Rydberg sanoo: »Luissaan ja ytimissään hän
+ja hänen ympäristönsä vakavat miehet lienevät tunteneet Horatiuksen
+ennustuksen todenperäisyyden:
+
+    »Tuo aikain virta turmion saastaa vain;
+    ja vanhemmat, jo polvea huonompaa,
+    loi meidät vielä kurjemmiksi,
+     synnyttäjiks suvun paheisemman.»
+
+Keisarin tapainpuhdistusinnosta puuttui suunnattoman paljon tärkeämpi
+tekijä kuin kaikki lait: valtaistuimella olevan osoittama hyvä
+esimerkki. »Me emme tarvitse niinkään paljon», Plinius nuorempi sanoo,
+»hallitsijan _käskyjä_ kuin hänen _esimerkkiään_». Mutta Augustus ei
+ollut suinkaan mallikelpoinen aviomies. Pääkaupungin häväistysjutuilla
+oli paljon kertomista hänen eroottisista hairahduksistaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mitä taas tulee Augustuksen taisteluun yltyvää ylellisyyttä vastaan,
+voidaan ainakin _yhteen_ ylellisyystavaraan nähden todeta, että
+taistelu ei johtanut toivottuun tulokseen: Rooman naisten silkinkulutus
+ei osoita vähäisintäkään laskun oiretta, pikemmin päinvastoin. Kaikki
+muinaisajan yksinkertaisten tapojen kannattajat panivat jyrisevän
+vastalauseensa uutta, puolittain läpinäkyvää kangasta vastaan,
+joka salli ruumiinmuotojen esiintyä liian selvästi, vieläpä, kuten
+sanontatapa kuului, »soi naisille mahdollisuuden esiintyä julkisesti
+alastomina». Siveyssaarnaajat nimittivät sentähden silkkimuotia
+säädyttömäksi ja häpeälliseksi. Mutta herkullisen aistikas kangas
+syrjäytti kaikissa tapauksissa yhä enemmän ja enemmän säädyllisemmän,
+siveyttä edistävän villakankaan.
+
+
+
+GERMAANIT.
+
+
+Augustuksen hallituskausi oli pääpiirteissään rauhallista, mutta
+rajaseuduilla käytiin kuitenkin sotia, jotka päättyivät huomattavien
+maa-alueiden valloittamiseen. Tällaisia alueita olivat Keski- ja
+Itäalpit, nykyinen Unkari sekä pohjoisin osa Balkanin niemimaata,
+niin että valtakunnan raja pohjoisessa siirtyi aina Tonavaan asti.
+Merkityksellisin oli kuitenkin _germaaneja_ vastaan käyty sota.
+
+Roomalainen historioitsija _Tacitus_ on kirjoittanut germaanien
+elämästä mielenkiintoisia kuvauksia, jotka luultavasti perustuvat
+osittain aikaisempiin Cæsarin ja Plinius vanhemman kansatieteellisiin
+kuvauksiin ja hävinneisiin Liviuksen ja monien muiden kirjailijain
+teoksien osiin, osaksi silminnäkijäin, kuten roomalaisten kauppiasten,
+soturien ja virkamiesten sekä syntyperäisten germaanilaistenkin
+suullisiin ja kirjallisiin kertomuksiin. Tacitus, joka oli syntynyt
+noin vuonna 55 j.Kr. ja kuoli noin vuonna 120, oli etevä virkamies,
+joka yleni konsuliksi ja Vähän-Aasian maaherraksi. Hän oli kuuluisa
+sekä kaunopuhujana että historioitsijana. Tacituksen tyylin voima on
+hänen verraton taitonsa muutamilla harvoilla, ytimekkäillä sanoilla
+maalata kuvia henkilöistä ja tapauksista niin havainnollisesti,
+etteivät ne koskaan häivy lukijan muistosta. Mutta usein esitys on niin
+lakonisen niukkaa, että se jää hämäräksi ja arvoitukselliseksi. »Hänen
+tyylinsä on», niin on sanottu, »niin keskitettyä, että siinä on melkein
+yhtä monta ajatusta kuin sanaakin.» Se on suoranainen vastakohta
+Ciceron laveudessaan miellyttävälle, deklamoivalle ilmaisutavalle.
+
+Historioitsijana Tacitus koettaa aina päästä selville tapahtumien
+ketjun syy-yhteydestä. Hänen suurimmat historialliset teoksensa, joiden
+kanssa myöhemmin tulemme mitä kiintoisimpaan tuttavuuteen, kuvailivat
+Rooman historiaa Augustuksen kuolemasta vuonna 14 j.Kr., vuoteen 96.
+Noin kolmestakymmenestä kirjasta, joihin mainitun ajanjakson historia
+oli jaettu, on valitettavasti kuitenkin vain puolet säilynyt.
+
+Tacituksen teos germaaneista on aarre, jolle ei muilla kansoilla ole
+vertoja, »aarre, jonka hyvä haltijatar on antanut kumminlahjaksi
+meidän kansanheimollemme», käyttääksemme terävän saksalaisen
+filologin Eduard Nordenin sanoja. Ennenkuin kuitenkaan syvennymme
+tähän kansankuvaukseen, meidän on ensin tarkasteltava paljon
+pohdittua kysymystä, mistä germaanien alkukoti on etsittävä. Tämän
+kysymyksen ratkaisuun nähden olemme paljon kiinteämmällä pohjalla,
+kuin silloin, kun oli kysymys indoeurooppalaisten kansojen kehdosta.
+Meitä auttaa nimittäin tässä etsinnässämme sekä kielihistoriallinen
+tutkimus että muinaistiede. Näiden tieteiden antamat todisteet
+osoittavat nykyisin sangen selvästi Elben ja Oderin välisen Saksan ja
+eteläisen Skandinaavian olleen germaanien alkuperäisenä kotiseutuna.
+Näillä tienoin he ovat vuosituhansia olleet maantieteellisten ja
+ilmastollisten vaikutusten alaisina ja kehittäneet itsessään vähitellen
+ne rotuominaisuudet, jotka erottavat heidät muista indoeurooppalaisista
+kansoista: kelteistä, italialaisista, kreikkalaisista, slaaveista,
+persialaisista ja intialaisista.
+
+Kielihistoriallisiin todistuksiin nähden on erittäin kiinnostavaa
+vertailla alkugermaanilaista kieltä, josta kielentutkijat ovat päässeet
+perille, _indoeurooppalaiseen_ kantakieleen. Tästähän puuttuvat
+täydellisesti ilmaukset käsitteille meri, järvi, kalastus ja yleensä
+kaikelle, millä on näiden kanssa yhteyttä. Germaanien alkukieli
+sitävastoin osoittaa epäämättömästi, että nämä ovat alkujaan eläneet
+meren, lähemmin määriteltynä pohjoisen meren äärellä. Kaikissa
+germaanilaisissa kielissä esiintyy nimittäin lukuisia ilmastosuhteiden
+ja eläinlajien nimityksiä, jotka kuuluvat välittömästi pohjoisiin
+rannikkoseutuihin, esimerkiksi valas ja hylje; siinä on ilmaukset
+laivalle ja laivan osille, kalalle j.n.e. Ilmenee myöskin, että
+germaanit perustivat ajanjakonsa luoteen ja vuoksen vaihteluun,
+jolla on rannikkokansalle erittäin suuri merkitys. Germaanit ovat
+kehittyneet aikaisin merenkävijäkansaksi, sillä aikaa kuin toiset
+indoeurooppalaiset kansat, kuten Italian kansat ja slaavit, vielä
+historiallisen aikansa alussa »pelkäsivät merta». Germaanilaisessa
+alkukielessä on myös nimi Pohjan- ja Itämeren senaikaiselle suurimmalle
+rikkaudelle, meripihkalle, kun sitä ei sitävastoin ollenkaan ole
+indoeurooppalaisessa kantakielessä.
+
+Välimerenkansoilla oli kauan ollut perin hämärät käsitykset
+germaaneista. Ainoa, mitä he näistä tiesivät, oli se, että haluttu
+meripihka tuli näiden maasta. Muutoin kerrottiin mielikuvituksellisia
+taruja »hyperborealaisista[95] kansoista». Nämä tarut ovat luultavasti
+alkuisin foinikialaisilta merimiehiltä, jotka olivat länsi-Euroopan
+kelteiltä ostaneet Itämeren rannikon meripihkaa. Paljon selvemmän
+käsityksen näistä Pohjan kansoista — käsityksen, jota he eivät koskaan
+unohtaneet — roomalaiset saivat noin vuonna 100 e.Kr., kun germaanit
+alkoivat hyökkäyksensä vanhan ajan sivistysmaailmaan. Puoli vuosisataa
+sen jälkeen, kun kimbriläisvaara oli torjuttu, esiintyy »historian
+ensimmäinen germaani». Ariovistus asettuu roomalaisten tielle, mutta
+hänen on väistyttävä Cæsarin edestä. Cæsarin gallialaissodan jälkeen
+taas kului puoli vuosisataa, ennenkuin germaanit tulivat maailmaa
+hallitsevalle kansalle mielenkiintoisiksi.
+
+Germaanit ovat vielä siihen aikaan luonnonihmisiä, jotka yhteisen
+turvallisuuden takia asuvat kylissä ja joilla ei ole sellaisia poltto-
+ja palamispisteitä, jollaisiksi kaupungit määrättyyn suuruuteen
+kasvettuaan muodostuvat. Tästä huolimatta on aivan kohtuutonta,
+kuten yksi ja toinen historioitsija tekee, tehdä se johtopäätös,
+että germaanit olivat vielä sivistysvihollisia villejä. He olivat jo
+eläneet kivi- ja pronssikaudet ja kehittäneet näiden ajanjaksojen
+kuluessa omalaatuisen sivistyksen. Heidän tämänaikaiset aseensa, työ-
+ja talousesineensä ja koristeensa ovat todisteina korkealle kehitetystä
+taidokkuudesta ja useinkin erinomaisesta mausta. Nämä sivistyksen
+tuotteet ylittävät suuresti ne, mitä keltit voivat esittää, ja ovat
+täysin samanarvoisia italialaisten kansojen tuotteiden kanssa samoilta
+ajanjaksoilta.
+
+Näihin aikoihin oli kulunut 7 à 8 vuosisataa siitä, jolloin germaanit
+olivat oppineet tuntemaan _raudan. Maanviljelijöitä_ he olivat olleet
+jo varhaisemmalla kivikaudella. Muinaistutkijain kaivaukset ja
+kielitieteilijäin tutkimukset ovat todistaneet meille, että keski-
+ja pohjois-Euroopan maanviljelyksellä on kunnioitettava 4—5 000
+vuoden ikä. Meidän ajanlaskumme alussa germaanit olivat kehittäneet
+tämän elinkeinon pääelinkeinokseen karjanhoidon, metsästyksen ja
+kalastuksen rinnalla. Mainitut tiedemiehet ovat maantieteen historian
+tutkijain avulla voineet todistaa, että Germaania ei suinkaan ollut
+ikimetsien ja rämeitten maa, kuten aiemmin oli kuviteltu Cæsarin,
+Pliniuksen ja Tacituksen liian yksipuolisen käsityksen ja liioitellun
+yleistämisen nojalla syntyneitten kuvausten perusteella. Germaaniassa
+oli myöskin suuria alueita viljelyskelpoista maata, joka ei ollut
+koskaan ollut metsää kasvavaa tahi soista ja josta senvuoksi lukuisa
+väestö voi elää. Muinaistieteelliset löydöt ovatkin todisteina siitä,
+että jo esihistoriallisella ajalla on monin paikoin ollut tiheä
+asutus. Vaikeampaa on arvostella, kuinka merkityksellistä _kauppa_
+oli. Tiedetään vain, että germaanilaisheimot harjoittivat toistensa
+kanssa keskinäistä vaihtokauppaa samoinkuin myöskin kelttien ja
+roomalaisten kanssa, joilta germaanit luonnollisesti saivat huomattavia
+sivistyksellisiä vaikutuksia.
+
+Tacitus, jonka ihanne oli vanhanaikainen, yksinkertainen, sen
+ajan roomalainen, jolloin Idän rikkaudet eivät olleet vielä häntä
+turmelleet, puhui usein mielellään voimakkaasta »turmeltumattomasta»
+luonnonkansasta kehoituksena ja varoituksena monessa suhteessa
+huonontuneille maanmiehilleen. Tämä hänen tarkoitusperäisyytensä ja
+hänen vanhoillinen mielenlaatunsa painavat ylipäänsä leiman hänen
+esitykseensä ja vaativat suhtautumaan hänen sanoihinsa jossakin
+määrin arvostellen[96], niin arvokkaita kuin hänen kirjoituksensa
+kokonaisuudessaan ovatkin.
+
+Sekä Tacitus että toisetkin muinaisajan kirjailijat kuvailevat
+germaaneja tavattoman suurikasvoisiksi, vaaleiksi ja sinisilmäisiksi.
+Heidän riemunsa oli sota, mutta »rasituksissa ja työssä», Tacitus
+sanoo, »he eivät osoita samaa sitkeyttä. He kestävät kaikkein vähimmin
+janoa ja hellettä. Pakkasta ja nälkää kestämään on heidät maan ilmanala
+ja luonto sitävastoin hyvin totuttanut.»
+
+Niitä germaanien luonteenominaisuuksia, joita Tacitus ylistää,
+ovat »heidän luonteensa vapaus vilpistä ja viekkaudesta vielä
+sellaisenakin aikana kuin meidän» sekä heidän tapojensa puhtaus.
+»Heidän keskuudessaan», hän sanoo, »ei kukaan hymyile siveettömyydelle,
+ja viettelemisestä ja vietellyksi tulemisesta ei kukaan syytä
+'ajanhenkeä'. Ani harvoin tämän kansan keskuudessa sattuu aviorikoksia.
+Rangaistus siitä kohtaa pikaisesti. Hiukset leikattuina ja alastomana
+puoliso karkoittaa sukulaisten nähden rikollisen kodista, ja häntä
+ajetaan ruoskaniskuin läpi koko kylän. Naiselle, joka on menettänyt
+kunniansa, ei nimittäin ole anteeksiantoa olemassa. Ei kauneudella,
+nuoruudella eikä rikkaudella hän enää voi saada itselleen puolisoa.»
+
+Sitä enemmän pidettiin arvossa kunniallista naista. »Germaanit uskovat
+muun muassa», Tacitus sanoo, »että nainen on jollakin lailla pyhä ja
+että hänellä on ennustuskyky, ja he eivät pidä halveksittavana kysyä
+hänen neuvoaan eivätkä pidä hänen sanojaan ala-arvoisina.» Naiset
+seurasivat mukana sodassa rohkaistakseen taistelevia, ruokkiakseen
+heitä ja sitoakseen haavoittuneita. Mutta toiselta puolen naiset ja
+orjat saivat kotona suorittaa kaikki raskaammat maanviljelystyöt, sillä
+aikaa kuin miehet käyttivät aikansa pääasiallisesti metsästykseen.
+
+Miellyttävä piirre oli germaanien uskollisuus ja vieraanvaraisuus.
+»Kieltää kanssaihmiseltänsä, olipa hän kuka tahansa, katto pään päältä,
+on heistä suuri synti» Tacitus sanoo. »Kykyjensä ja varojensa mukaan
+kukin kestitsee vierastansa parhaalla, mitä talo voi tarjota.»
+
+Hopeasta ja kullasta tämä turmeltumaton kansa ei välittänyt.
+Poikkeuksen tässä suhteessa tekivät kuitenkin ne heimot, jotka
+olivat Rooman valtakuntaa lähimpänä. Germaanit olivat sitävastoin
+hyvin heikkoja viinille ja simalle, ja heidän juominkinsa päättyivät
+usein haavoihin ja tappoihin. Noppapeliin heillä oli suoranainen
+intohimo. He voivat menettää pelissä kaiken, mitä omistivat, ja
+lopuksi panna oman vapautensa peliin. Tacituksen kertomuksia tästä
+germaanien taipumuksesta vahvistavat muinaisgermaanilaisten lautapelien
+hämmästyttävän lukuisat löydöt.
+
+Kelttien tavoin germaanit palvelivat jumaliaan pyhissä lehdoissa.
+He panivat suuren arvon ennustuksiin ja ennemerkkeihin. Erikoisesti
+heille ominainen oli tapa tehdä ennehuomioita valkoisista hevosista,
+jotka saivat vapaasti kuljeksia pyhissä lehdoissa. Näiden hirnumisille
+ja korskumisille annettiin suurempi merkitys kuin millekään muille
+enteille.[97]
+
+       *       *       *       *       *
+
+Historian piiriin germaanit eivät astu _yhtenä_ kansana, vaan he ovat
+hajallaan monina heimoina, jotka kukin muodostavat valtionsa päällikön
+tai ruhtinaan johdolla, joka näyttää samalla olleen korkein tuomari ja
+sodan johtaja. Kuten kaikilla muillakin indoeurooppalaisilla kansoilla
+germaaneillakin yhteiskunta oli kauan _sukuyhteiskunta_. Vielä
+historiallisella ajalla maaomaisuus oli suvun yhteistä omaisuutta.
+Sodassa kukin suku sinänsä muodosti osaston. Sukulaisuussiteestä johtui
+myöskin _verikostolaki_. Jos joku henkilö oli surmattu, haavoitettu
+tai häntä muuten loukattu, niin hänen sukulaisensa olivat velvolliset
+kostamaan hänen puolestaan, ja jollei kostoa voitu kohdistaa itseensä
+väkivallantekijään, se ulotettiin hänen johonkin sukulaiseensa.
+Tästä aiheutui loputtomia sukukahakoita. Vähitellen valtiovalta
+ryhtyi ehkäisemään tätä veristä tapaa. Surmatun perillisille
+jätettiin nimittäin valittavaksi joko käyttää itsekosto-oikeutta tai
+kansankokouksessa, n.s. _käräjissä_, tehdä sovinto ja ottaa vastaan
+sakot. Mutta vasta kristinusko kykeni perin juurin lopettamaan
+itsekoston käytön.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niiden heimojen keskuudessa, joilla ei ollut kuningasta, oli
+valtiovalta kansankokouksen eli käräjien käsissä, jotka kokoontuivat
+johonkin keskeiseen paikkaan, missä oli tapana pitää silloin myöskin
+markkinat. Kansankäräjillä päätettiin sodasta ja rauhasta sekä
+ratkaistiin muitakin yhteisiä tärkeitä asioita. Niissä valittiin
+kuningas, jos heimolla oli yksinvaltainen hallitusmuoto. Niissä
+langetettiin myöskin tuomioita laintuntevien miesten johdolla.
+Päätöksen tekoon otti osaa koko kansa, joka »aseitaan kalistellen ja
+meluten» ilmoitti ajatuksensa tehdyistä esityksistä.
+
+Sekä päälliköiden että kansan yläpuolella oli laki, ja sen alle oli
+sekä kuningas että kansa alistettu, kun sitävastoin antiikin kansoille
+kuninkuus aina oli merkinnyt samaa kuin yksinvalta. Voi siis sanoa,
+että germaanit olivat ensiksi ottaneet käytäntöön _perustuslaillisen
+kuningasvallan_, periaatteen vallan jaosta kuninkaan ja kansan kesken.
+Tämä johtuu germaanien voimakkaasti kehittyneestä _yksilöllisyydestä_
+ja _itsetunnosta_. Kansassa kokonaisuutena katsoen se ilmeni hurjana
+vapaudenrakkautena ja pakkoon taipumattomuutena, mikä muistuttaa
+kelttien ja kreikkalaisten vapaudenrakkautta. Tämä alistumattomuus
+voi joskus saada koomillisenkin muodon, kuten silloin, kun joku
+mielellään tuli pari kolme päivää liian myöhään kansankokoukseen vain
+osoittaakseen, ettei kukaan voinut häntä komennella.
+
+Tällaisia taipumuksia omaavan kansan keskuudessa ei tietysti
+voinut kehittyä roomalaista valtiotunnetta eikä roomalaisten tai
+sparttalaisten raudanlujaa kuria. Sitävastoin pienemmissä kansan
+osissa, suvuissa ja kyläkunnissa, oli olemassa sitkeää, luonnostaan
+kehittynyttä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Näissä pikku yhteiskunnissa
+olivat kaikki tottuneet yhteistoimintaan ja vaaran hetkellä luottamaan
+toisiinsa, kuten saman elimistön jäsenet. Siksipä ei kuullakaan koskaan
+puhuttavan, että germaanisoturit olisivat joutuneet pakokauhun valtaan,
+ei edes silloin, kun kaikki näytti toivottomalta. Tämä pienemmissä
+piireissä vallitseva, koskaan pettämätön yhteenkuuluvaisuuden
+tunne teki germaanit hyvin pelätyiksi vihollisiksi. Roomalaisen ja
+germaanilaisen sotataidon oleellinen erotus on se, että roomalainen
+kohortti tai manippeli oli taidon tuote, germaanilainen aseissa
+oleva suku taas luonnon luoma. Mutta kyvyssä yhdistää eri sotajoukon
+osastot toisiinsa germaanit eivät sitävastoin kyenneet kilpailemaan
+roomalaisten kanssa. Tämä puutteellisuus korvautui kuitenkin suureksi
+osaksi sen kautta, että karu germaanilainen maasto syvine metsineen,
+kallioineen ja rämeineen teki mahdottomaksi suurempien joukko-osastojen
+kiinteän yhteyden ja aiheutti täten valtaajille monia vaikeuksia.
+Sellainen maasto oli erinomaisen sopiva sissisotaan, väijytyksille,
+ja kaikki piilopaikat tuntevien asukkaiden hyökkäyksille sopivan
+hetken tullen. Roomalaisten sodankäyntiä vaikeutti lisäksi se, että
+Germaaniassa ei, kuten Galliassa, ollut lujia kaupunkeja, joiden
+valloittamisella roomalaiset olisivat voineet aiheuttaa asukkaille
+ratkaisevia tappioita ja sitten niistä käsin pitää heitä kurissa.[98]
+Poltettu kylä ei ollut omistajalle korvaamaton tappio. Harvasti
+asutussa, vähän viljellyssä maassa, missä teitä oli vähän, aiheutti
+muonituskin tietysti roomalaisille suuria vaikeuksia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Roomalaisten ja germaanien välinen taistelu, joka puhkesi Augustuksen
+hallituskautena, alkoi roomalaisille hämmästyttävän menestyksellisesti.
+He tunkeutuivat yhä syvemmälle Germaaniaan, ja heidän onnistui siirtää
+valtakuntansa itäraja aina Elbeen asti. Tämä raja oli tietysti paljon
+edullisempi kuin mutkikas linja Rein−Tonava.
+
+Mutta muukalaisherruutta seuraa aina luonnon pakosta vastaisku. Kuten
+gallialaisilla oli ollut Vercingetorixinsa, samoin germaanit saivat
+vapaussankarikseen nuoren ruhtinaanpojan _Arminiuksen_[99], joka
+oli roomalaisten veroinen vastustaja, tulisielu — sen voi, kuten
+muuan roomalainen kirjailija sanoo, nähdä jo hänen katseestaan. Hän
+oli erinomaisen ansiokkaasti palvellut Rooman sotajoukoissa, oli
+tullut Rooman kansalaiseksi ja saavuttanut roomalaisen maaherran,
+_Varuksen_ luottamuksen. Varus oli tyypillinen, itsepäinen, sekä
+henkisesti että ruumiillisesti raskasliikkeinen keskitason mies.
+Hän oli ollut aikaisemmin Syyrian maaherrana ja hoitanut virkaansa
+totunnaiseen tapaan, niin että hänestä sanottiin: »Hän tuli köyhänä
+rikkaaseen maahan — rikkaana hän jätti köyhän maan.» Hänet Augustus
+lähetti Germaaniaan tekemään maan Rooman maakunnaksi. Varus esiintyi,
+niinkuin Germaania jo olisi ollut provinssi. Hän ei harjoittanut
+lainkäyttöä germaanien omien lakien, vaan roomalaisen oikeuden
+mukaan, joka pohjautui näille täydellisesti outoon oikeuskäsitykseen.
+Hän loukkasi germaaneja erikoisesti monilla kuolemaantuomioillaan.
+Germaanilaisen oikeuden mukaan nimittäin vain roistontyöt ja muut
+kunniattomat rikokset rangaistiin kuolemalla. Varus uskalsi myöskin
+periä veroja ja harjoitti kiristystä, mihin oli tottunut Syyriassa.
+Mutta mitä kärsivälliset ja sorretut aasialaiset olivat sietäneet,
+se ei menestynyt hurjien germaanien keskuudessa. Tosin kaikki näytti
+rauhalliselta, mutta se oli vain pinnallista. Hiljaisuudessa kuohahti
+germaanien itsetunto, ja useat eri heimojen päälliköt tekivät
+Arminiuksen johdolla salaliiton.
+
+Kun Varus tunkeutui armeijansa suurimman osan, 30 000 miehen kanssa
+Weseristä länteen Teutoburginmetsän karuihin vuoriseutuihin ja
+suomaihin kurittaakseen erästä kapinallista heimoa, varoitti häntä
+muuan germaanilaisruhtinas, kaiken lisäksi Arminiuksen appi — johon
+arvoon kysymyksessä oleva ruhtinas oli kuitenkin joutunut vastoin
+tahtoaan. Arminius oli nimittäin ryöstänyt morsiamensa, jota isä oli
+tahtonut pakottaa menemään naimisiin toisen ruhtinaan kanssa.
+
+Varoituksien, joita Varus sai, olisi pitänyt saada hänet luopumaan
+huolettomuudestaan. Mutta hän piti kaikkea vain appiukon kateutena
+eteenpäinpyrkivää Arminiusta kohtaan. Seuraavana päivänä turmio
+kuitenkin kohtasi hänet. Arminius jätti äkkiä hänen leirinsä, asettui
+vapautta rakastavien heimolaistensa etunenään ja hyökkäsi taisteluun
+valmistautumattomien roomalaisten kimppuun. Varus, jolla ei ollut
+sotapäällikön kykyä, piti heti kaikkea menetettynä. Tämän johdosta
+höltyivät sotakurin siteet. Kaikki meni hajalle, ja kaksi tai kolme
+päivää kestäneen toivottoman taistelun aikana, lopuksi rankkasateessa
+ja myrskyssä, joka paiskasi joukoittain puita taistelevien päälle,
+hakattiin roomalaiset legioonat maahan melkein viimeiseen mieheen asti
+vuonna 9 j.Kr. Varus itse, joka oli haavoittunut, lävisti itsensä
+miekallaan. Germaanit uhrasivat vangitut upseerit Wotanille.[100]
+Roomaan saapui kauhunviesti: »Varus on lyöty! Koko Reinin armeija lepää
+tuhottuna Teutoburgin metsän rämeissä ja rotkoissa!»
+
+Teuteburgin onnettomuuden tieto saattoi muutoin rauhallisen ja
+hillityn Augustuksen epätoivoiseksi. Hän repi vaatteensa ja löi
+lukemattomia kertoja päätänsä seinään huutaen valittaen: »Vare, Vare,
+legiones redde (Varus, Varus, anna minulle takaisin legioonani)!»
+Roomassa elettiin uudelleen kimbriläisaikojen kauhunpäivät. Näitä
+kokemaan ei tosin jouduttu, sillä Arminiuksen ei onnistunut saada
+germaanilaisheimoja liittymään yhteen roomalaisia vastaan, mutta
+aina tästä asti germaanilaisvaara oli uhkaavana kummituksena Rooman
+valtakunnan näköpiirissä. Reinin ja Elben väliset roomalaisvalloitukset
+oli menetetty, ja Augustus ei yrittänytkään saada niitä jälleen
+haltuunsa. Hän huomasi, että se maksaisi enemmän, kuin minkä
+kannatti. Roomalaiset olivat pakottaneet keltit valtansa alle ja
+roomalaistuttaneet heidät, mutta Germaanian vapaissa metsissä Rooman
+hallitsijakäskyä ei enää koskaan kuultu. Tästä lähtien olivat Rein
+ja Tonava maailman valtakunnan pääasiallisina rajoina. Kuten Cæsar
+teki Reinin rajavirraksi, samoin Augustus teki Tonavan. Tässä kuten
+kaikessa muussakin hän oli varovainen ylipäällikkö, joka ei ryhtynyt
+koskaan tarpeettomiin uhkayrityksiin. Tällaisiin ryhtyvää hän vertasi
+mieheen, joka onkii kultakoukulla. Sota- ja valloitushalusta kai
+kaikkein vähimmin voidaan syyttää Augustusta. Hän ei koskaan väistänyt
+välttämättömiä sotia, mutta tarpeettomia sotia hän ei ole käynyt. Hän
+olikin nyt yli seitsemänkymmenen vuoden vanha ja halusi siis sitäkin
+vähemmin uskaltautua suureen sotayritykseen. Jälkeen jättämissään
+papereissa hän varoittaakin jälkeläisiään valloitussodista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Germaaneja vastaan tehdyn sotaretken tulos todisti taaskin kerran
+oikeaksi viisaan Solonin sanat, ettei ketään voi ylistää onnelliseksi
+ennen kuolemaansa. Lisäksi vielä ne monet perhesurut, joita vanha
+keisari pitkän elämänsä aikana sai kokea, vahvistivat Solonin sanoja.
+
+
+
+PERHESURUJA JA HUOLIA.
+
+
+Koko elämänsä ajan Augustus sai kärsiä heikosta ja sairaalloisesta
+ruumiistaan. Hän ei ollut jaksanut nuoruudessaan karaista sitä
+ruumiinharjoituksilla ja vahvistavalla ulkoilmaelämällä. Hän tuli
+vuosien vieriessä senvuoksi yhä veltostuneemmaksi. Hän ei olisi koskaan
+suuren kaimansa tavoin uskaltanut liikkua ulkona paljain päin. Talvisin
+hän veti toisen paksun vaatekappaleen toisensa päälle ja kesäisin hän
+ei voinut antautua alttiiksi auringonpaisteelle, vaan pysytteli sisällä
+palatsissaan, jossa solisevat suihkukaivot viilensivät ilmaa ja orjat
+löyhyttelivät vilpoisuutta.[101]
+
+Mutta Augustus oli sitkeä. Muuten hän ei olisi jaksanut kestää niitä
+monia perhesuruja, jotka häntä kohtasivat.
+
+Hän oli kolme kertaa naimisissa. Toisesta avioliitostaan hänellä oli
+tytär, _Iulia_, jota kovin ylistettiin kauneutensa tähden. Kolmannen
+vaimonsa, kauniin ja hyvin lahjakkaan _Livian_ kanssa Augustuksella
+ei ollut lapsia, mutta Livialla oli edellisestä avioliitostaan pojat
+_Tiberius_ ja _Drusus_.
+
+Livia oli siveellisesti turmeltuneella aikakaudella aviollisen
+uskollisuuden ja taloudellisuuden perikuva huolimatta kaikesta,
+mitä hän sai kuulla miehensä uskottomuudesta. Mutta jos hän hieman
+ummistikin silmiänsä kysymyksen ollessa miehensä yksityiselämästä,
+hän sen sijaan katseli sitä avoimemmin silmin politiikkaa, etenkin
+perhepolitiikkaa. Ainakin näissä asioissa Augustus vanhemmalla
+puolen ikäänsä uskalsi häntä tuskin koskaan vastustaa — ei ainakaan
+julkisesti! Kaameita huhuja olikin liikkeellä siitä, että hän olisi
+»lietensä ääressä ja sydämellään suosinut hornanhenkeä siinä olennossa,
+jonka hän luuli olevan hyveellisen naisen esikuvan», Viktor Rydberg
+sanoo. »Kukoistava suku oli Augustuksen ympärillä, mutta salaperäinen
+demoninen voima oli hiipinyt hänen kynnyksensä ylitse, ja toinen
+toisensa jälkeen ne, joita hän rakasti, joutuivat aikaisen kuoleman tai
+sellaisen kohtalon uhriksi, joka teki kuoleman toivottavaksi.» Livian
+tarkoituksena lienee ollut raivata tie valtaistuimelle vapaaksi omille
+pojillensa.
+
+Ei kukaan tiedä, kuinka paljon oli perää noissa kamalissa huhuissa.
+Se vain tiedetään varmasti, että Livia tuli vanhetessaan yhä
+vallanhimoisemmaksi ja viekkaammaksi. Hänen poikansa Tiberius häntä
+suorastaan pelkäsi, ja hänen pojanpoikansa poika, myöhemmin keisari
+Caligula nimittää häntä Odysseukseksi naisten vaatteissa[102] —
+hameissa, olisi sanottu, jos hän olisi elänyt nykyaikana.
+
+Augustus oli valinnut kruununperilliseksi rakastettavan, rikaslahjaisen
+sisarensa pojan _Marcelluksen_, sen miehen jälkeläisen, jota oli
+nimitetty »Rooman miekaksi». Hän oli myöskin, Livian vastalauseista
+huolimatta, naittanut Marcellukselle ainoan lapsensa, kauniin
+14-vuotiaan Julian. Mutta nuorukainen oli tuskin ehtinyt täyttää
+kaksikymmentä vuotta, kun hän jo äkkiä koko Rooman kansan suruksi
+kuoli. Yleisesti epäiltiin Liviaa tähän syylliseksi. Marcelluksen
+äitikin oli tässä luulossa, Hän vihkiytyi loppuiäkseen surulleen, johon
+sekautui sammumaton viha Liviaa kohtaan.[103]
+
+Nyt oli vuorostaan lähin kruununperijäksi Augustuksen nuoruudenystävä
+_Agrippa_. Keisari teki hänet kanssahallitsijakseen annattamalla
+hänellekin tribuunin vallan ja naittamalla hänet Julian kanssa,
+niin pian kuin suruvuosi oli loppuun kulunut. Nuori, huvinhaluinen
+keisarintytär oli siis seitsentoistavuotiaana sidottu karskiin ja
+tuimaan mieheen, joka oli hänen isänsä ikäinen. Ettei Julia kuitenkaan
+ollut sellainen, joka antaa lyödä itsensä kahleisiin, sen puoliso sai
+pian kokea. Mutta siinä suhteessa ei voinut tehdä mitään. Agrippa sai
+lohdutteleida sillä, että heidän avioliittonsa »siunattiin» suurella
+lapsiliudalla.
+
+Augustusta kohtasi sekin suru, että hän sai nähdä tämänkin vävynsä
+kuolevan. Agrippa jätti kumminkin jälkeensä kolme poikaa, ja keisari
+iloitsi ajatellessaan saavansa kerran yhden näistä seuraajakseen.
+Multa äkkiä näistä toinen järjestyksessä kuoli 19 vuoden ikäisenä, ja
+luonnollisesti levisi huhu, että Livia oli hänet myrkyttänyt. Vielä
+vakuutetummiksi tultiin hänen syyllisyydestään, kun vanhempi veli kuoli
+pari vuotta myöhemmin. Epäluuloja tukevia todisteita ei kuitenkaan ole
+olemassa.
+
+Agrippan nuorimmasta pojasta kehittyi heittiö. Nuorukainen käyttäytyi
+niin sopimattomasti, että Augustuksen täytyi karkoittaa hänet ja
+lähettää hänet eräälle autiolle saarelle. Ja tuskin vanha keisari oli
+ehtinyt vetää viimeisen henkäyksensä, kun jo hänen viimeinen elossa
+oleva tyttärenpoikansa raivattiin tieltä hovin käskystä. Kuka oli
+käskyn antanut, Augustusko, Liviako vai Tiberius, siitä ei ole tietoa.
+
+Kun Agrippan pojat olivat poissa, oli vihdoinkin tie valtaistuimelle
+vapaa Livian pojille. Tiberius, vanhempi pojista, oli ankara, totinen
+ja luonteeltaan sulkeutunut, Drusus sitävastoin iloinen, avonainen ja
+kaikkien rakastama. Drusus aloitti ennen mainitun Germaanian maitten
+valloituksen Reinin ja Elben välillä. Mutta suoritettuaan hyvin työnsä,
+kohtasi häntä kotimatkalla onnettomuustapaus. Hänen hevosensa kaatui,
+ja Drusus vahingoittui hengenvaarallisesti. Kuukauden kestäneitten
+kovien tuskien jälkeen kuolema saapui vapauttajana. Kaikki surivat
+hänen kuolemaansa.
+
+Tiberius otti nyt päällikkyyden Germaaniassa. Hän vei aloitetut
+valtaukset onnelliseen lopputulokseen. Mutta sitten tuli
+Teutoburginmetsän onnettomuus.
+
+Tiberius suoritti velvollisuudentuntoisesti ja tarmolla kaikki
+ne erilaatuiset toimet, jotka hänelle uskottiin. Erittäinkin
+hän osoittautui olevansa urhoollinen ja taitava sotapäällikkö.
+Mutta Augustus ei voinut koskaan suhtautua oikein hyvin jöröön ja
+luoksepääsemättömään ottopoikaansa. Ja yhtä vähän Rooman kansakaan
+piti Tiberiuksesta. Mutta hän oli kaikissa tapauksissa valtakunnan
+tulevaisuuden toivo. Saadakseen hänet lähemmin solmituksi sukuunsa
+Augustus taivutti hänet hylkäämään puolisonsa, johon hän oli lämpimästi
+kiintynyt, ja menemään naimisiin Iulian kanssa. Avioliitosta tuli
+onneton, ja se oli omiaan yhä enemmän synkistämään Tiberiuksen
+mieltä. Hillittömällä elämällään huvinhaluinen Iulia kosti sen, että
+isä oli uhrannut hänen onnensa poliittisten laskelmien takia. Hänen
+elintapansa tulivat vallan häpeämättömiksi. Augustus ummisti silmänsä
+mahdollisimman kauan hänen hairahduksiltaan, sillä hän oli arveluttavan
+heikko kauniiseen tyttäreensä nähden, ja salli tämän aivan liian
+helposti riisua hänet aseista taisteluvalmiilla sukkeluudellaan.
+Augustus tyytyi toteamaan, että hänellä oli kaksi tytärtä, joiden
+kanssa oli vaivalloista tulla toimeen, Rooma ja Iulia. Mutta lopulta
+hänen oli pakko ryhtyä tosi toimiin, ja hän karkoitti kevytmielisen
+tyttärensä eräälle Campanian rannikon kolkolle saarelle. Kun
+Tiberiuksesta tuli keisari, Iulian olo muuttui entistään pahemmaksi.
+Mutta hän eli enää vain vähän aikaa sen jälkeen.
+
+
+
+»NIINPÄ PAUKUTTAKAA KÄSIÄNNE.»
+
+
+Augustuksen oli täytynyt eläessään kokea, että sekä lapset että
+lapsenlapset yksi toisensa jälkeen temmattiin pois häneltä. Kuten
+oksaton runko hän seisoi yksin elämänsä syksyssä.
+
+Aika lääkitsee kuitenkin kaikki haavat, ja kun vanha keisari viisi
+vuotta Teutoburginmetsän onnettomuuden jälkeen tunsi loppunsa
+lähestyvän, hänen sanotaan kutsuneen ystävänsä kuolinvuoteensa ääreen
+ja sanoneen heille: »Enkö minä ole näytellyt elämäni näytelmää hyvin?»
+Kun hän sai myöntävän vastauksen, hän oli tyytyväinen ja sanoi, synkkää
+mielialaa häivyt taakseen, roomalaisten näyttelijäin tavoin: »Niinpä
+paukuttakaa käsiänne!» Sen jälkeen hän sanoi jäähyväiset omaisilleen
+ja kuoli rauhallisesti lähes 76 vuoden ikäisenä.[104] Hän ja Sulla
+olivat ainoat vallankumousajan johtavista miehistä, jotka eivät saaneet
+väkivaltaista loppua.
+
+On mitä suurimman vääryyden tekemistä Augustuksen muistolle tulkita
+hänen viimeisiä sanojaan siten, että hän itse olisi tahtonut merkitä
+itsensä näyttelijäksi, ja etsiä näistä sanoista hänen olemuksensa
+avainta. Hän käytti vain tavallista vertausta, kun vertasi elämäänsä
+suureen näytelmään ja arveli: »Minun elämäni draama on lopussa.
+Oletteko minuun tyytyväisiä?» — Augustus-tuntija Gardthausen sanoo: »Ei
+ole tosiasiallisesti ollut montakaan ruhtinasta ja julkisuuden miestä,
+joka olisi Augustuksen tavoin tuntenut voittamatonta vastenmielisyyttä
+teatraalisuutta kohtaan, eikä monta, joka siinä määrin olisi
+halveksinut esiintymistä toisena, kuin mitä olemukseltaan oli». Suuret
+juhlallisuudet niihin liittyvine kunnianosoituksineen olivat hänelle
+kauhistus. Kun hän palasi Roomaan pitkiltä maakuntiin tekemiltänsä
+matkoilta, hän mieluimmin tuli aivan odottamatta, usein yölläkin,
+päästäkseen virallisista vastaanotoista.
+
+Jossakin määrin täytyy jokaisen julkisuuden henkilön näytellä
+teatteria. Hänen on pakko näyttää loistavan iloiselta suurissa juhlissa
+ja vastaanotoissa, joiden hauskuus hänen mielestään kenties on hyvinkin
+kohtalaista; hänen täytyy alentua osoittamaan mielenkiintoa suurelle
+joukolle ihmisiä, joiden harrastuksiin hänellä ei mitenkään riitä
+myötätuntoa, ja hänen täytyy keskustella »kysymyksistä», joille hän
+salassa haukottelee j.n.e. Olemmehan mekin tavanneet näyttelijäeleisiä
+Augustuksia samanlaisissa tilaisuuksissa. Mutta se siitä.[105]
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikkina aikoina tullaan Augustusta pitämään roomalaisen keisarin
+voittamattomana ihanteena. Hän on yksi niitä harvoja näistä
+hallitsijoista, joita valta jalosti, sen sijaan, että olisi turmellut.
+Samana hetkenä, jolloin hän sai rajoittamattoman tilaisuuden päästää
+intohimonsa valloilleen, hän kohosi niiden herraksi. Kovuus ja
+häikäilemättömyys, jota hän osoitti triumvirinä, kun hänen täytyi
+taistella vallasta ja taistella henkensä puolesta, muuttui lempeydeksi,
+kun hän yksin pääsi maailmanvaltiaaksi.
+
+Augustus on kaunis esimerkki siitä, kuinka suuret tehtävät voivat
+vaikuttaa ihmiseen kohottavasti ja kasvattaa häntä oikeaan
+inhimillisyyteen. Tässä suhteessa hän on saanut aikalaistensa
+ja jälkimaailman ihailun osakseen. Sitävastoin hän ei kuulu sen
+lajin ihmisiin, jotka kykenevät herättämään rakkautta, sillä hänen
+hyvyytensä ei ole välitöntä, vaan vaikuttaa saavutetulta — siinä on
+järjellä suurempi osuus kuin luonteella. Hänen hyvät ominaisuutensa
+ovat itsehillinnän ja viisauden mestarituotteita, mutta ne eivät
+kykene lämmittämään meidän sydämiämme — sellaisiksi ne ovat
+aivan liian suuressa määrin taidon saavutuksia. Niin jäykkä- ja
+kylmäluonteisen miehen kuin Augustuksen oli vaikeata koettaa vaikuttaa
+teeskentelemättömältä ja luonnolliselta. Kuinka paljon ilmeneekään
+jo niin pienestä pikkupiirteestä kuin siitä, että hänellä ei ollut
+koskaan tapana pitää puheita, vaan hän _luki_ sen, mitä hänellä oli
+sanottavaa! Hän oli ihmisenä suuren kaimansa vastakohta niin paljon
+kuin mahdollista. Häneltä puuttui kokonaan se eloisa nerokkuus,
+se intohimoisuus, joka Cæsarissa purkautui esille luonnonvoiman
+vastustamattomuudella ja tempasi heti ihmiset mukaansa vasten heidän
+tahtoaankin. Augustus oli sekä henkisesti että ruumiillisesti
+hauraampaa ainesta. Hänen oli tyytyminen niihin ominaisuuksiin, jotka
+Gardthausen on ilmaissut kolmella alkusointuisella adjektiivilla:
+»viileä, valistunut ja viisas». Mutta vaikka hänellä ei ollutkaan
+Cæsarin nerokkuutta, hän oli ehdottomasti tätä järkevämpi. Hän ei
+antautunut milloinkaan minkäänlaisten harhakuvitelmien valtaan. Hän
+oli laskumestari, joka arvioi etukäteen kaiken, mies, joka kyllä
+kykeni hallitsemaan yllättäviä tilanteita, mutta paljon mieluummin
+_vältti_ niihin joutumisen, mies, joka ei valinnut päämäärään vievää
+suorinta tietä, vaan varmimman. Hänen olemuksensa kuvastuu myöskin
+silminnähtävänä hänen kasvoissaan, noissa kauniissa, säännöllisissä
+piirteissä, joita hallitsee kylmä, samalla kertaa kauaskantava ja
+läpitunkeva katse, mikä tekee koko kasvot sfinksiä muistuttaviksi,
+melkein kaamean tutkimattomiksi.[106] Huomaa selvästi, että se
+mies ei koskaan ilmaissut sisimpiä ajatuksiaan; ja pieni, tiukasti
+yhteenpuristettu suu puhuu taipumattoman lujasta tahdosta.
+
+Mutta joskaan Augustus ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä
+miellyttävä persoonallisuus, hän oli joka tapauksessa suuressa
+määrin _hyödyllinen_ kansalleen. Kultainen kohtuullisuus, jota hän
+aina noudatti, on senvuoksi sen maailmanhistoriassa ainutlaatuisen
+ilmiön edellytys ja selitys, että yhdeksäntoistavuotias nuorukainen
+kykenee väkivalloin anastamaan maailman herruuden ja säilyttämään sen
+kokonaista 57 vuotta aina kuolemaansa saakka. Ja mikä hirmuisen suuri
+ero onkaan hänen jälkeensä jättämän Rooman valtakunnan ja sen kaaoksen
+välillä, joka vallitsi silloin, kun hän aloitti valtiollisen uransa!
+
+Augustus oli _virkamies parasta lajia_, ja sellaisena hän on luonut
+ihmeteltävän lujan ja täsmällisen hallinnon. Se olikin kehitetty
+vankalle taloudelliselle pohjalle. Augustus oli nimittäin myöskin
+_taloudellinen nero_, joka ymmärsi taidon kartuttaa sekä omiaan
+että valtion tuloja. Kokonaisen esikunnan avulla, johon kuului
+koulutettuja hallinto- ja numeromiehiä, hän nosti valtiotalouden
+sen pohjattomasta sekasorrosta. Monipäinen tasavaltalainen hallitus
+vuosittain kasvavine virkamieskuntilleen oli johtanut auttamattomaan
+taloudelliseen kurjuuteen. Valtion tulot eivät olleet likimainkaan
+riittäneet välttämättömimpiinkään menoihin, ja kertyvät varat eivät
+olleet hallinnollisten puutteellisuuksien takia tulleet tehokkaasti
+käytetyiksi. Augustus sitävastoin voi kokonaan toisella tavoin kuin
+edelliset hallitukset pitää huolta välttämättömimmistä valtion
+tarpeista. On laskettu, että hän on pitkän hallituskautensa kuluessa
+jakanut Rooman väestölle vähintään 750 miljoonaa markkaa, suunnaton
+summa, joka, katsoen siihen aikaan vallitsevaan korkeaan rahan arvoon
+ja kullan vähyyteen, täytyy arvioida moninkertaiseksi vastatakseen
+nykyisiä olosuhteita. Lisäksi tulevat vielä viljanjakelut ja muut
+luontaisetuiset lahjat. Ei ole ihmettelemistä, ettei Rooman kansa olisi
+tahtonut luopua keisaristaan, josta oli niin kouraantuntuvaa hyötyä
+jokaiselle alamaiselle. Se seikka, että Rooman keisarikunta, huolimatta
+kaikesta paheellisuudesta, jolla valtaistuin oli tahrattu, kykeni
+pysymään pystyssä neljä vuosisataa, johtuu siitä, että Augustus loi
+valtion hallinnolle lujan järjestysmuodon.
+
+
+Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
+
+Eduard Meyer. Kaiser Augustus (Kleine Schriften I).
+
+M. Beulé. Auguste, sa famille et ses amis.
+
+Johannes Kromayer, Die rechtliche Begründung des Principats.
+
+Lewin Blomgren, Th. Mommsens teori om romerska principatet.
+
+Axel Dahlman, Agrippa.
+
+Paul Jörs, Die Ehegesetze des Augustus.
+
+Julius Österberg, Kejsar Augustus äktenskapslagstiftning.
+
+Tacitus' mindre skrifter i svensk översättning av Per Persson.
+
+Theodor Birt, Die Germanen. Über Bedeutung und Herkunft des
+Völkernamens.
+
+A. Geffroy, Rome et les barbares. Etude sur la Germanie de Tacite.
+
+T.E. Karsten, Die Germanen.
+
+Gustav Kossinna. Die Herkunft der Germanen.
+
+Gustav Kossinna, Deutsche Vorgeschichte.
+
+Oscar Montelius, Germanernas hem.
+
+Eduard Norden, Die germanische Urgeschichte in Tacitus Germania.
+
+K.H. Wels, Die germanische Vorzeit.
+
+Otto Kemmer, Arminius. Auf Grund der Quellen dargestellt.
+
+Eduard Meyer, Untersuchungen über die Schlacht im Teutoburgenwalde.
+
+O. Henke und Bernhard. Lehmann, Die neueren Forschungen üher die
+Varusschlacht.
+
+Erich Pernice und Franz Winter, Der Hildesheimer Silberfund.
+
+Hugo Willrich, Livia.
+
+Martin P:n Nilsson, Den ekonomiska grundvalen för Augustus principat
+(Eranos, acta philologica sueana, 1912).
+
+Tähän ja seuraavaan kappaleeseen, paitsi edellä mainittuja teoksia
+Rooman ja Rooman keisariajan historiasta:
+
+Cajus Vellejus Paterculus, Römische Geschichte, übersetzt von Wilhelm
+Götte.
+
+G. Bloch, L'empire romain.
+
+Hermann Dessau, Geschichte der römischen Kaiserzeit: 2 nid.
+
+Ludwig Hahn, Das Kaisertum.
+
+G.F. Hertzberg, Geschichte des römischen Kaiserreiches.
+
+Martin P:n Nilsson. Den romerska kejsartiden: 2 nid.
+
+Otto Th. Schulz, Das Wesen des römischen Kaisertums der ersten zwei
+Jahrhunderte (Kirjallisuusluetteloineen).
+
+M. Rostovzew, Studien zur Geschichte des römischen Kolonats.
+
+M. Rostovzeff, The social and economic history of the Roman empire.
+
+M.P. Charlesworth, Trade-routes and commerce of the roman empire.
+
+Albert Herrmann, Die alten Seidenstrassen zwischen China und Syrien I.
+
+H. Nissen, Der Verkehr zwischen China und dem Römischen Reiche (Bonner
+Jahrbücher 1894).
+
+Tetsutaro Yoshida, Entwickelung des Seidenhandels und der
+Seidenindustrie vom Alterthum bis Ausgang des Mittelalters.
+
+Josef Wolontis, Människans hushållning genom tiderna.
+
+Ludwig Friedlaender und Georg Wissowa, Darstellungen aus der
+Sittengeschichte Roms: 4 nid.
+
+Gaston Boissier, Tacite.
+
+F. Gustafsson, Tacitus som häfdatecknare (Kirjallisuusviittein).
+
+Otto Wackermann, Der Geschichtsschreiber P. Cornelius Tacitus
+
+Sture Bolin, Romare och germaner. En orientering (Kirjallisuusviittein).
+
+Alfons Dopsch, Wirtschaftliche und soziale Grundlagen der europäischen
+Kulturentwicklung von Cæsar bis auf Karl den Grossen: 2 osaa (Laajoin
+kirjallisuusviittein).
+
+Rudolf Goette, Kulturgeschichte der Urzeit Genuaniens, des Frankreiches
+und Deutschlands im frühen Mittelalter.
+
+Karl Müllenhoff, Deutsche Alterthumskunde: 5 nid.
+
+Ludwig Schmidt, Geschichte der germanischen Frühzeit (Laajoin
+kirjallisuusluetteloin).
+
+Georg Steinhausen, Geschichte der deutschen Kultur: 2 nid.
+
+Hans Delbrück, Geschichte der Kriegskunst II (Kirjallisuusviittein).
+
+Guglielmo Ferrero, Romerska kejsarinnor. Ruotsintanut italiasta Ernst
+Lundquist.
+
+Adolf Stahr, Römische Kaiserfrauen.
+
+
+
+
+LATINALAISEN RUNOUDEN KULTA-AIKA.
+
+
+Latinalaisen proosan kulta-aika oli Cæsarin ja Ciceron aikoina;
+runous sitävastoin kohosi korkeimmilleen vasta Augustuksen ajalla
+sellaisten runoilijain kuin Vergiliuksen, Horatiuksen, Propertiuksen,
+Tibulluksen ja Ovidiuksen teoksissa. Heidän taidokkaissa käsissään
+muovautui roomalaiskieli niin kaunissointuiseksi ja ilmaisutavoiltaan
+niin rikkaaksi, ettei se ole koskaan, ei aiemmin eikä myöhemmin,
+ollut sellaista. Se, että nämä runoilijat voivat kokonaan antautua
+runoiluunsa, on suureksi osaksi Augustuksen ansiota. Sillä samoinkuin
+hän kauniilla taideteoksilla ja monumentaalisilla rakennuksilla teki
+Roomasta taiteen pääkaupungin, samoin hän rohkaisi ja innostutti
+runoilijoitakin levittääkseen heidän teostensa välityksellä loistetta
+hallituksellensa ja vaikuttaaksensa heidän kauttansa kansan mielialaan
+monarkistisessa hengessä. Tässä tarkoituksessa hän keräsi runoilijoita
+hoviinsa, seurusteli heidän kanssansa ystävällisesti ja kohotti tällä
+tavoin heidän yhteiskunnallista asemaansa. Hän kuunteli elävällä
+mielenkiinnolla heidän uusien teostensa lukemista, iloitsi heidän
+edistyksestään ja palkitsi ansioituneet huolettomalla toimeentulolla.
+Tällaisissa sivistystehtävissä Augustuksella oli parhaana auttajana
+rikas ja ylhäinen ystävänsä _Mæcénās_. Kerta kaikkiaan Augustuksen
+aikakausi on sivistyksellisen loiston ympäröimä, joka sille historiassa
+suo paikan Perikleen onnellisen ajan rinnalla.
+
+
+
+
+»SIDE LAULUJEN SEPPELEESSÄ.»
+
+
+Eräässä satiirissaan Horatius kertoo meille jäljittelemättömän
+hauskalla tavallaan ensimmäisestä kohtauksestaan Mæcenaan kanssa:
+
+    Tiellesi sattunut en, vaan Vergilius, veli parhain,
+     sitten myös Varius[107] sinun tietää soi, mikä oon ma.
+    Astuissain etehes sain vain vähän änkytetyksi,
+    niin ujoks vallan jäin kuin juuttunut kieleni oisi.
+    Kertoa voinut en näät, ett' on isä korkea mulla,
+     että Apulian maill' oman maatilan kiertelen ratsain.
+    Kerroin vain, kuka oon; sanan muutaman vastasit mulle,
+    kuin tapas on. Menin, mut minut yhdeksäntenä kuuna
+    kutsuit tuttunas taas. Luen suureks suosios, sillä
+    kehnouden erotat sekä kunnon; päässyt en piiriis
+     syntyni vuoks, vaan kosk' elo, mieli on tahraton mulla.
+
+Mæcenas lahjoitti Horatiukselle maatilan, missä runoilija sai levon ja
+työrauhan.
+
+Mæcenas kuului Augustuksen uskottujen piiriin. Samoinkuin
+Agrippa oli keisarin oikea käsi sotilaallisissa ja teknillisissä
+kysymyksissä, samoin Mæcenas oli hänen parhain auttajansa, kun oli
+kysymys vaikeista diplomaattisista toimista ja muista samanlaisista
+tehtävistä. Milloin oli tarpeen olla tekemisissä ihmisten kanssa,
+silloin hänen joustavuutensa ja notkea käsittelytapansa viettivät
+oikeita juhlahetkiä. Jonkinlaisesta synnynnäisestä mukavuudesta ja
+epikurolaiseen nautintoelämään taipuvaisuudesta huolimatta Mæcenas oli
+aina valmis ja teki aina parhaansa, kun vain Augustus tarvitsi hänen
+apuansa. Siksipä hän saavuttikin keisarin rajattoman luottamuksen
+ja voi sanoa korkealle ystävälleen suorasukaisia totuuden sanoja,
+jollaisia ei kukaan toinen olisi uskaltanut päästää suustansa. Kerran,
+kun Augustus eräässä oikeusjutussa tuomitsi toisen syytetyn toisensa
+perästä kuolemaan, se Mæcenaan mielestä meni jo liian pitkälle. Hän ei
+voinut kuitenkaan huomiota herättämättä astua korkean tuomarin eteen.
+Hän kirjoitti senvuoksi muutamia sanoja kirjoituslaatalleen ja heitti
+sen huomaamattomasti keisarille. Augustus katsahti siihen ja luki:
+»Mutta lopetahan jo, pyöveli!» Hän muutti mieltänsä ja laskeutui heti
+alas tuomarinistuimelta.
+
+Myöhemmin näiden kahden miehen ystävyys joutui kuitenkin liian kovalle
+koetukselle Augustuksen suhteen takia nuoreen ja kauniiseen naiseen,
+jonka kanssa Mæcenas vanhoilla päivillään oli mennyt naimisiin. Juttu
+oli jo yleisenä puheenaiheena kaupungissa. Loukkaantuneena Mæcenas
+silloin vetäytyi takaisin yksityiselämään nauttiakseen ruhtinaallisista
+rikkauksistaan loisteliaassa, runsain taideteoksin koristetussa
+palatsissaan Esquilinus kukkulalla. Ympärillä olevista ihanista
+puutarhoista oli hurmaava näköala yli Rooman ja Campagnan. Täällä
+tuntui elämä Mæcenaasta niin suloiselta, että hän eräässä runossaan
+huudahti:
+
+    Vaikk' kädet kuin vapisis, jalat ontuis, lonkkakin pettäis,
+    kyttyrä seljäss' ois, iho paiseinen, mädät hampaat,
+    en suris, jos elohon vain jäisin. Suo elo mulle,
+     vaikka se tuskaakin tois mullen taukoamatta!
+
+Hän keräsi ympärilleen toisia kirjallisia herkuttelijoita ja
+runoilijoita, kuten Vergiliuksen, Horatiuksen ja Propertiuksen ja suosi
+runsaskätisesti kaikkia kykyjä, nuoriakin. »Se, joka kerran oli otettu
+Mæcenaan piiriin, voi pitää uraansa taloudellisesti turvattuna, sillä
+Mæcenas huolehti hänen aineellisista tarpeistaan yhtä hienotunteisella
+kuin runsaskätisellä tavalla», Schück sanoo. Runoilijain suojelijana
+Mæcenas on tehnyt nimensä kuolemattomaksi. Vielä tänäkin päivänä se
+elää »mesenaatin» kunnianimessä.
+
+Vanhin Augustuksen ajan suurista runoilijoista ja se, jota roomalaiset
+itse pitivät parhaimpana, oli
+
+
+
+
+VERGILIUS.
+
+
+Hän oli syntynyt vuonna 70 e.Kr. pienessä kylässä Mantuan lähellä
+Cisalpiinisessa Galliassa, vain muutamia peninkulmia Catulluksen
+kotiseudulta. Hänen isänsä oli hyvin vaatimattomissa varoissa elävä
+mies, mutta teki työtä ja ahkeroitsi antaakseen pojalleen hyvän
+tieteellisen ja kirjallisen sivistyksen.
+
+Ensimmäisissä runoissaan, »_Bucólica_», Vergilius lauloi Theokritosta
+jäljitellen paimenelämän ihanuutta voimatta kuitenkaan kilpailla
+itsensä mestarin kanssa alkuperäisessä luonnonraikkaudessa.
+Vergiliuksen paimenet vaikuttavat usein, kuten Schück sanoo, »hienoilta
+hovimiehiltä, jotka puoliksi piloillaan ovat pukeutuneet paimenpukuun».
+Mutta rikkinäiselle ja ylihienostuneelle sukupolvelle Vergiliuksen
+»Bucolica» aukaisi luonnon ja viattomuuden maailman, missä ne,
+jotka olivat väsyneet suuren maailman pauhinaan, voivat hetkeksi
+saada rauhan. Pastoraali[108], paimenruno, on tosiaankin, kuten
+Bellessort on sen hienosti luonnehtinut, »liikuttavimpia tunnustuksia
+ihmisen kyvyttömyydestä löytää onnea sivistyksen edistymisessä ja
+hienostuneisuudessa. Paimenruno esittää kaupungin vastakohtana luonnon,
+mutta ei todellista luontoa, kovaa ja äitipuolimaista, jollainen se
+usein on, vaan ihanneluonnon, joka vie meidät takaisin ihmiskunnan
+kulta-aikaan. 'Paimenet', joita tämä runoudenlaji meille esittää,
+ovat ihmisiä, jotka ovat paenneet suurkaupungista, kaunosieluja,
+tunneherkkiä kesäisellä huviretkellä olevia ihmisiä. Jokaisen ihmisen
+elämässä on hetkiä, jolloin hän, tietoisena siitä, ettei hän voi tulla
+onnelliseksi, ikävöi mennyttä viattomuuden aikaansa ja kaipaa nähdä
+ainakin sen kuvan. Silloin on paimenrunon hetki tullut.»
+
+Vergilius runoili paimenidyllinsä samaan aikaan, jolloin
+maailmankohtalo ratkaistiin Philippoin verisissä taisteluissa, sekä
+lähimpinä seuraavina vuosina. Juuri ajan kammottavien olosuhteiden
+vastavaikutuksena hänen idyllinsä tulivat tavattoman suosituiksi.
+Roomalaiset huomasivatkin nyt ensimmäisen kerran ihastuksekseen,
+että heidän kielensä voi runoilijan taidokkaissa käsissä jalostua
+ja saavuttaa helleeniläisen sisarkielen kanssa kilpailevan sulavan
+sointuisuuden.
+
+Näiden idylliensä enimmän ihaillussa runossa kirjailija kaihoten
+ennustaa kultaisesta ajasta, joka on tuleva rikkirepivien
+kansalaissotien rauta-ajan tilalle, ajasta, jolloin vainiot kellastuvat
+kylvämättömästä sadosta ja jolloin viiniköynnöksiä ei tarvitse leikata,
+jolloin
+
+    »Itsestään kotihin käy vuohet, maitoa uhkuin,
+    karjojen laumat ei jalopeuroja julmia pelkää;
+    käärme kuolevi, pois kukat myrkyin pettävät kuihtuu,
+     tihkuelee hunajaa rosopinnat tammien rungot.»
+
+Tämä rauhan aikakausi alkaa poikasen syntymisellä, joka on hallitseva
+kuten jumala onnellista maailmaa.
+
+Kuka on sitten tämä poikanen, jonka tuloa runoilija hurmioitunein
+sanoin ennustaa? Hurskaat kristityt ovat olleet tässä laulussa
+erottavinansa sen tähden ensimmäisen tuikkeen, joka johdatti kolme
+Itämaiden viisasta miestä Betlehemin seimelle. Pyhän kirjan tunnetut
+kuvaukset laumasta ja paimenesta ja käärmeestä, joka oli tuhoutuva,
+tukivat heitä vakaumuksessaan, että runoilija oli puhunut Jeesuksesta.
+
+Onko poikanen sitten neitsyen poika, josta juutalaiset profeetat olivat
+ennustaneet ja joka neljäkymmentä vuotta myöhemmin syntyi maailmaan?
+Keskiajan hurskaat uskoivat niin ja lukivat Vergiliuksen pyhien
+ennustajien joukkoon kuuluvaksi. Vielä meidän päivinämme on eteviä
+englantilaisia ja ranskalaisia kirjallisuudenhistorioitsijoita, jotka
+katselevat kysymystä samalla tavoin, mystikon silmin. Eikä olekaan
+mahdotonta, että Vergilius, joka oli syvästi uskonnollinen luonne,
+oli saanut kuulla puhuttavan Jesajan ennustuksista tai oli suorastaan
+lukenut juutalaisten profeettojen kirjoituksia kreikkalaisesta
+Septuaginta-käännöksestä. Tosiasia ainakin on, että Vergiliuksen
+useimmat runokuvat juontavat juurensa vanhimmista helleenisistä ja
+hellenistisistä runoilijoista, m.m. Pindaroksesta, sekä vanhoista
+yleisistä lauluista. Platonin ja Pythagoraan oppilaat olivat täysin
+vakuutetut, että tämä aika oli pian palautuva, ja oraakkelit ja
+sibyllat olivat sitä ennustaneet. Näillä kaikilla ennustuksilla näyttää
+olleen juurensa ikivanhassa Niilin sivistysmaassa, joka on niin usean
+salaopin äidinhelma. Niiden kauhunpäivien jälkeen, jotka Vergiliuksen
+sukupolven oli täytynyt elää, oli rauhallisen ajan kaipuu ja toivo sen
+pikaisesta koittamisesta voimakkaampi kuin koskaan ennen.
+
+Senvuoksi onkin läheisintä olettaa, että runo — itämaalaisin vaikuttein
+— on kummunnut Rooman kansan vallankumousajan kauhuissa tuntemasta
+tuskasta ja tämän kansan kaihosta ja ikävästä saada rauha palautumaan
+maailmaan. Tältä pohjalta on esitetty se olettamus, että poikanen,
+joka oli syntyvä, olisi se lapsi, jonka Augustus näihin aikoihin
+odotti toisen puolisonsa lahjoittavan hänelle. Toiveet murskaantuivat
+kuitenkin melkein tragikoomillisella tavalla. Odotettu lapsi oli tyttö,
+myöhemmin niin surullisen kuuluisa Iulia.
+
+Mutta vaikkei siis ennustus ollut toteutunutkaan, Vergiliuksen
+runolla on yhtä kaikki pysyvä arvonsa mielialan kuvastajana syvästi
+onnettomalta ajalta, jolloin ihmiskunta odotti vapahdustaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Useiden vuosien työn jälkeen seurasi »Bucolicaa» »_Georgica_», suuri
+maanviljelyksen oppirunoelma ja samalla kertaa yksinkertaisen,
+luonnollisen talonpoikaiselämän ylistyslaulu. Runon ensimmäinen
+laulu loppuu liikuttavaan rukoukseen Rooman suojelusjumalille, että
+nämä auttaisivat ja tukisivat Octavianusta kaikissa vaaroissa, jotka
+uhkaavat rauhaarakastavaa sankaria, joka tahtoo tehdä lopun väkivallan
+ja vilpin aikakaudesta ja kohottaa auran vanhaan kunniaansa. Ja koko
+runokokoelma loppuu ylistykseen Cæsarille:
+
+    »kun Cæsar suur sotapeistä
+    rannoill' Eufratin syvän välkyttää, la'it lempeet
+     suo alamaisillensa ja astuu tietä Olympon.»
+
+Vuonna 29, jolloin nuori voittaja Aktionin taistelun jälkeen palasi
+Roomaan, oli runoelma valmis joko itsensä runoilijan tai hänen
+suosijansa Mæcenaan luettavaksi maailman hallitsijalle. Ilokseen
+Augustus keksi runoilijassa — vaikkapa vain itsetiedottomankin —
+auttajan työssänsä, yrityksessään saattaa maanviljelys suosituksi ja
+palauttaa Rooman köyhälistö siihen yhteiskuntaluokkaan, joka kerran
+oli ollut Rooman terveyden ja suuruuden lähde. Ja jollei »Georgicalla»
+ollutkaan mainittavaa _käytännöllistä_ merkitystä, niin »sen on
+kuitenkin», kuten Schück sanoo, »täytynyt vahvistavan, terästävän
+kylvyn tavoin vaikuttaa uuteen sukupolveen, sen lukiessa runoelmassa
+kestävästä suvusta, joka ei tuntenut rikkaan ylellisyyttä eikä köyhän
+puutetta, vaan tyytyväisenä korjasi puiden hedelmät ja maan viljan,
+ilman että sen mielenrauhaa häiritsivät Forumin vaalitaistelut ja
+oikeusriidat, kansalaiskahakat ja sodan kauhut».
+
+Vergiliuksesta oli näin tullut Rooman Hesiodos, kuten häntä olisi
+aikaisemmin voitu kutsua sen Theokritokseksi. Hän sanookin itse, että
+hän on tahtonut »Georgicassaan» antaa maanmiehilleen roomalaisen
+vastineen »Työ ja päivät» teokselle.
+
+»Georgicahan» on _opetusruno_, joka tahtoo neuvoa talonpoikaa
+parhaimmalla tavalla viljelemään maatansa ja hoitamaan
+kotieläimiänsä.[109] Mutta se ei ole koskaan kuiva eikä
+opettavansävyinen. Kaikki — maanviljelijän arkipäiväisimmätkin tehtävät
+— tulevat ihastuttavan miellyttäväksi, heti kuin runoilija koskettaa
+sitä taikasanallaan. Tarkastakaamme vain sellaista pientä syrjäseikkaa
+kuin kuvausta siitä, kuinka elonleikkaaja sammuttaa uudelleen kylvetyn
+peltonsa janon! Miten eloisa luonnonkuvaus:
+
+    Saava on kiitoksen se, ken siemenet, kylvetyt äsken
+     peittävi maahan, sen savipaakut murskaten karhein,
+    sittenpä pellolleen monihaaraiset purot johtaa:
+    taas kun kärventää orahat kesän mielivi helle,
+    kalliorinteelt' ilmi hän houkuttaa helolähteen,
+    min vesi soljuilee, solisee silopaasia piikin
+     peltoja juottamahan, jotk' uupuivat janohonsa.
+
+Eikö tunnukin siltä, aivan kuin _hengittäisi_ vuoripuron raikasta
+viileyttä?
+
+Mutta välistä viljelijä myöskin saa ajatella seisovan, pellon suomaaksi
+muuttavan liikaveden poisjohtamista,
+
+    »jolloin kosteuttaan hikoaa sen lämpimät kuopat.»
+
+Usein runoilija tarvitsee vain yhden ainoan määräyssanan luodakseen
+oikean tunnelman, kuten silloin, kun hän puhuu kuusta sään ennustajana
+ja tällöin m.m. laulaa:
+
+    »Mutta jos neitseinen puna kasvoilleen kohoaapi,
+    uhkaa myrsky; sen eelläpä puuntaa kuuttaren kullat.»
+
+Kuinka paljon runoutta onkaan tässä kuvassa, yksinpä sanoissa
+»neitseinen puna»!
+
+Mutta toisinkin keinoin laulajamme elävöittää opetusrunoaan. Silloin
+tällöin hän kietoo kuin aitoja helmiä laulun seppeleeseen kohtauksia
+saduista ja taruista, kuten silloinkin, kun hän kuvailee, kuinka hätä
+on pakottanut ihmisen keksintöön toisensa jälkeen,
+
+    »jott' äly, harjoitus sais ilmenemään vähitellen
+     taidot, nousemahan sais tähkän maan vakosesta,
+    tai tulen, piilleen piiss', esihin kädet viekkahat loihtis.
+    Virta se ensin tuns' lepät ontoiks' uurretut yllään,
+    sitten jo oppaikseen merimies tähys, myös nimes tähdet:
+     Seulaiset, Hyadit, Otavan, tuon Pohjolan karhun.
+    Pauloin pyydettiin eräriistaa, lintuja tahtain,
+    metsiä kierreltiin kera koirien vainuavaisten.
+    Virtaa viiltämähän syväverkon muutama laski,
+     tippuvan nuotan taas meren aavoillen veti toinen.
+    Rautaa karkaistiin, sahakin terän sai pykäläisen;
+    kiiloin halkaistiin näet vain puunrunkoja ennen.
+    Syntyi laiteetkin moninaiset. Voittavi kaikki
+     esteet uuttera työ sekä vaivaan vaativa puute.»
+
+Jollei se olekaan sarastavan sivistyksen ylistyslaulu, samanlainen kuin
+Sophokleen »Antigonessa», se on kuitenkin kehityksen ilolaulu.
+
+Hurmioitunut on runoilija silloinkin, kun hän laulaa oman rakkaan
+Italiansa ylistystä ennen kaikkia muita maita:
+
+    »Kaukaisimpiakin jos katselet viljelysmaita,
+     puuns' omat kullakin on. Vain Intia tuottavi mustaa
+    ebenholtsia, vain maa Saban suitsutuspuuta.
+    Tuoksua tihkuva palsamipuu myös mainita sietää,
+    marjat akanthuksen ikivihreän, pumpulipensas
+     valkeahohtoinen Etiopian, myös eräs Kiinan
+    puu, min lehdill' on häkylöitäväks hienoa villaa,[110]
+    Intian lehdot, jotk' ovat rannall' Okeanoksen[111]
+    lahden äärimmän; siell' ei voi mies väkevinkään
+     latvain leyhyvien yli lennättää vasamaansa.
+
+    Mun' ei meedein maa, min täyttävät uhkeat metsät,
+     loistokas Ganges, ei myös kultaa kupliva Hermos[112]
+    verraks Italian tule, ei myös Baktria, Indus.
+    Kumpikin viljava on, ehoviiniä suomahan vuolas,
+    öljyä tuottava myös sekä karjaa karkelevaista;
+     täält' aromailtapa saa sotilaammekin säihkyvät ratsut;
+    kahdenkertaiset sadot kantavi maa sekä karja.
+    Tiikerikään raju siell' ei näyttäy, leijona julma,
+    kasvit myrkkyiset ei pettele poimijaparkaa,
+    käärmeet hirveät ei mada pitkin kenttiä, oikoin
+     varttaan suomullista ja taas sen renkahiks kiertäin.
+
+Kuinka miellyttäviä idyllejä tämä maa tarjoaakin katseltaviksi!
+
+    Käyräll' aurallaan joka vuos vaot viiltävi maamies;
+     uuraudestaan saa elatuksen kartano kaikki,
+    karjakin täyteliäs sekä uljaat kyntäjäjuhdat.
+    Taukoamattapa vuos suo hälle heelmiä taikka
+    karjaa kartuttaa tahi nostattaa kuhilaita,
+     vainiot kuormittaa, ylen ahtaiks täyttävi aitat.
+    Syksy kun joutuvi, niin hän oliiveist' öljyä painaa;
+    terhojen täyttämät röhkijät tarhaan metsästä siirtyy,
+    marjoja täynnä on maa, puiss' uhkuu kirjavat heelmät;
+    köynnökset kohoaa, rypäleissä jo kypsyvi viini.
+     Lapset suudellen kädet hälle kaulahan kiertää;
+    kartanon kaunistaa hyve. Käyristyy utaritten
+    painoa lehmät, vaan kilit pallerot laitumell’ leikkii,
+    syöksyin sarvet pystyssä toinen toistansa vastaan.
+    Nurmell' oikosenaan hän itse joutoa viettää,
+     naapuriss' seppeliset taas alttarit leimueleepi.»
+
+Koskaan Italia ei ole kuitenkaan niin suloinen kuin keväällä:
+
+    »Paisuvi maa kevähin, elonsiemenen pyytäen saada,
+     Eetteri, kaikkeuden isä-valtias, suo sadekuurot
+    hehkeän morsiamen, maan helmaan; kun ikivoimat
+    yhtyvät näin, elohon pian kasvu jo elpyvi uusi.
+    Lehdot lehväkkäät sulolintujen laulua helkkyy,
+     Venust' aikanahan käy palvomahan kedon karja.
+    Kasvaa maa, avauu sen kukkaset henkäelyille
+    lämpimän tuulen, täynnä mi on suven tuoksua herkkää.
+     Ruoho se turvassa kasvaen korkeemmaks kohoaapi
+    päiviä uusia päin; ei köynnökset eteläisen
+    polttoa pelkää, ei myös pohjoisen sadesäitä,
+     vaan auk' umppuja luo ne ja lehvänsä myös leveälle.»
+
+Nyt alkaa maamiehen työ viinitarhassa. Otettakoon muutamia säkeitä
+lukemattomien toisten joukosta vain näytteeksi siitä, kuinka runoilija
+kykenee värittämään ja elävöittämään maanviljelysopetuksiaan.
+Viiniköynnös on yhtä aikaa sekä arka että vallaton kasvi. Se ei
+tarvitse ainoastaan suojaa, vaan myöskin kuria. Aluksi sen tulee
+tapahtua sävyisän kasvattajan lempein ottein. Mutta myöhemmin, kun
+runko voimistuu, täytyy inhimillisyyteen yhtyä roomalaista lujuutta.
+Nuoren tulee antaa kehittää hyviä taipumuksiaan; mutta päivä joutuu,
+jolloin sitä tulee pitää kurissa ja opettaa sille järjestystä:
+
+    »Nuorehen köynnökseen kun lehtiä puhjeta alkaa,
+     säästäös hentoa! Konsa se mielissään vesojansa
+    työntävi ilmaan, kaikki jo ohjat päästäen irti,
+    sirpein vielä sit' ei tule haavoittaa; nypi vainen
+     sormin koukkuisin jokin lehdyt, missä on syytä!
+    Mut se kun voimakkain käsivarsin on jalavaan jo
+    kiivennyt, keri sen kiharat, kädet leikkele myöskin!
+    Rautaa peljänneet ne oi' ennen; nyt kovin kourin
+     saat sitä vallita, pois vesat liiat karsia kaikki.
+
+    Aidat myös puno'os, joit' ei elikot liki pääse,
+    vallankin kun vielä se hento on, vaivojen-arka.
+    Ei sitä uhkaa näet vain pakkaset tai kesähelle,
+    vaan härät villit myös; sekä vuohet, ain' omapäiset
+     ahmatit, hiehotkin sekä kaikkea jyrsivät lampaat.»
+
+Mutta runoilijallamme on monia, eri lailla soivia kieliä lyyrassaan.
+Suloisesta idyllistä hän tempaa meidät olemassaolon hurjaan taisteluun.
+Millä voimalla hän kuvaakaan kiimaisten sonnien voimainmittelyä!
+
+    »Möyryten syöksähtää ne nyt sarvet sarvia vasten.
+     Kaikuvat metsät, maat ja Olymponkin ikihuiput,
+    kun yhä vuoroiltain jykevästi ne iskevät yhteen;
+    kylkiä huuhtoilee veri tummana pulppuavainen.
+    Yhteen ei sovi nyt sotasulhot, vaan häviölle
+     jäänyt pyrkivi pois sivuseutuun maanpakolaisiin.
+    Huokailee kovin hän häpeäänsä ja haavoja, joita
+    korskea voittaja soi, sekä lemmentappiotansa;
+    taakseen katsellen sukuvaltiusmaansa hän jättää.
+     Huomion kääntävi nyt hän harjoituksehen voimain.
+    Itseäns' ärsyttää hän, kiukkuun sama kiihtää,
+    puskien runkoa puun sekä tuulta, mi vastahan viuhuu,
+    multaa viskovi myös, näin valmistautuen taistoon.
+    Mut kun uusiuneet ovat voimat, into, hän syöksyy
+     taas sotatoimiin, päin vihamiestään huoleti syövää,
+    niinkuni veen ulapall' alotaikse vaahdokas aalto,
+    kasvavi korkeemmaks vaon luoden, nytpä jo vyöryy
+    rantoja päin, kivihin kohisee kovin, vuorena nousee
+    valtaiseksi, ja veet meren myllertää kurimukseen
+     pohjia myöten, jolla jo sinkoelee mudat mustat.
+
+    Kaikki mi maass' elänee, niin ihmiset kuin pedot taikka
+     karjat, veen asujat sekä linnut kirjavat syöksyy
+    liekkiin riehuvahan; sama kaikiss' on näet lempi.
+    Silloin julmin on jalopeuratar myös, joka pennut
+    unhottaen samoaa eräseutuja; kömpelöt karhut
+     silloin ahdistaa enin, raadellen mitä ehtii,
+    silloin uskaliain on karju ja tiikeri tuimin;
+    henkeäs peljätä saat, jos Libyan hiekkoja harhaat.
+    Nähnyt lienet myös, miten orhitkin vavahtaapi
+    kauttaaltaan, kun vain hajun tuttavan tuuli on tuonut.
+     Ei niit' ohjaksin voi miehet hillitä, ruoskin,
+    jyrkät kalliotkaan ei, rotkot, vuolahat virrat,
+    jotk' ovat vuoriakin repineet sekä myötä ne vieneet.
+    Syöksyvi hampaitaan hiomaan saloseutujen karju,
+    multaa kuopaisten sekä kyljin kolhien puita,
+     karkaisten tapojaan torahampaan keihästelyille.»
+
+Tunteellisella vakaumuksella, melkein lapsellisen hurskaasti luonnon
+ihmeitä ihaillen, runoilija lopuksi kuvailee mehiläisten elämää
+yhteiskunnissaan, joissa
+
+    »työ käy kuumana, tuoksuelee mesi, myös ajuruoho.»
+
+Näin runoilija, suuresta rakkaudesta aiheeseensa, on kietonut
+maanmiehen työlään ammatin, sen suuret ja pienet tehtävät runouden
+hohteeseen. Ja tämä hohde ei ole kirjallisen teennäisyyden, vaan aiheen
+perinpohjaiseen tuntemukseen pohjaavan innoituksen tulos. »Georgien» on
+kauttaaltaan _täysipitoinen_ teos. Siitä johtuu ensi sijassa teoksen
+harvinainen viehättäväisyys, sillä _totuus_ kuitenkin kauimmin pitää
+lukijan sielun lumoissaan. Runoilija on tässä teoksessaan vedonnut
+jokaisen sisimmässä asuvaan kiitollisuudentunteeseen miestä kohtaan,
+joka kyntää ja kylvää ja tekee työtä antaakseen meille tärkeimmän
+elämän tarpeista. Meillä kaikilla on, kuten Bellessort sen niin
+kauniisti lausuu, voimakas tunne siitä, että »jos ne pienet valot,
+jotka iltahetkenä vilkkuvat maanviljelyskylän tuvista, ainiaaksi
+sammutettaisiin, se merkitsisi meille paljon enemmän, kuin jos taivaan
+tähdet sammuisivat.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saatuaan valmiiksi »Georgicansa» Vergilius ryhtyi yrittämään toteuttaa
+Augustuksen lempiajatusta antaa roomalaisille kansalliseepos
+Enniuksen jäykän ja vanhentuneen runoelman sijaan. Näin syntyi
+Vergiliuksen kuuluisin teos »_Æneis_», joka luo hohdetta Rooman
+historiaan johtamalla sen alkuperän Æneaasta[113] kuningas Priamoksen
+sukulaisesta. Æneas oli Hektorin jälkeen urhoollisin troialaisista
+sankareista, mutta samalla hän oli myöskin tunnettu erinomaisesta
+hurskaudestaan.
+
+Rooma on siis Troian tytärkaupunki. Troialainen Æneas, Augustuksen
+kantaisä, on Rooman varsinainen perustaja. Ja Juliusten suku juontaa
+juurensa Æneaan pojasta Iuluksesta.
+
+Runoelman alkaessa on seitsemän vuotta kulunut Troian hävityksestä.
+Koko tämän ajan Æneas on harhaillut ympäri merta. Se on Iunon syytä.
+
+    »Viel' ei nää vihan syyt sekä muinaiset rajut tuskat
+    olleet häipynehet; sydämessään piikkinä piili
+     tuomio Pariksen, hänen kauneuttansa mi herjas.»
+
+Siksi hän vihaa koko Pariksen sukua.
+
+Nyt Æneas lähestyy Afrikan rannikkoa. Iunon onnistuu tällöin
+suostutella Æolus[114], tuulien isä, laskemaan irti myrskyn
+troialaisten aluksien kimppuun.
+
+    »Köysien ulvontaan nyt miesten hukkuvat huudot,
+    pilvihin synkeisiin pian peittyy päivä ja taivas
+    teukrien[115] katseilt', yö ulapalle synkkänä laskee.
+    Pilvien pielet soi, tuliliekein eetteri leimuu,
+     kolkko jo kuolema on, niin näyttää, urhojen eessä.»
+
+Viisi Æneaan laivoista painuu pohjaan miehineen päivineen, ja kuusi
+muuta laivaa ajaa karille.
+
+Mutta Neptunus, Æneaan suojelija, ilmestyy nyt paikalle. Hän pudistelee
+vihan vimmassa kolmikärkeänsä ja käskee tuulien heti paikalla painua
+matkoihinsa ja aaltojen asettua. Tyyntyneen meren yli Æneas jäljellä
+olevine aluksineen suuntaa kulkunsa kohti Libyan rannikkoa ja löytää
+siellä turvallisen sataman. Paikalla, jonne hän on joutunut, hallitsee
+kaunis kuningatar Dido, joka on tullut sinne Tyroksesta vallanhimoista
+veljeään pakoon. Kuningatar on parhaillaan Karthagon kaupungin
+perustamispuuhissa.
+
+Æneas, jonka kuningatar ottaa vieraanvaraisesti vastaan, kertoo
+hänelle monista urotöistään ja seikkailuistaan. — Tunnemme tutun
+aiheen »Odysseus phaiaakkien kuninkaan luona». Runoilija kerrotuttaa
+sankarillaan ensiksi Troian häviöstä. Nämä tapaukset, joihin asti Ilias
+ei ehtinyt, Vergilius kertoo dramaattisella voimalla, joka tempaa
+lukijan vastustamattomasti mukaansa ja vielä tänä päivänäkin herättää
+hänessä myötätuntoa. Vaikuttavimpia kohtauksia on se, jolloin käärmeet
+tulevat kiemurrellen Laokoonia kohti:
+
+    »Äkkiä, kas, Tenedon[116] ulapalta, mi tyynenä päilyy,
+     nousevi — kertoakin kamalaa — kaks hirveän suurta
+    käärmehen-kehrää; ui nämä rinnan pyrkien rantaan.
+    Jäykkinä kaulat, päät, joiss' on verenhohtava harja,
+    kuohujen alt' ylenee, mut ruumiit jää veden peittoon,
+     siintävät valtaiset vain selkäin kaartehet sieltä.
+    Vaahdoten suolainen kohisee vesi. Ehti ne rantaan.
+    Silmät kuopissaan säkenöi verin leimuavissa,
+    kielet värjyillen sähysuiden pieliä nuolee.
+     Kauhuun kalvistuin pakenimme. Ne rientävät suoraan
+    Laokoonin luokse ja ensin kumpahinenkin
+    kiemurtautuvat tään pojan kahden ympäri pienen,
+    kohta jo raatelevat nuo koidot hampahan iskuin.
+     Sitten ne syöksähtää isän kimppuun, kun kera keihään
+    tää avuks ennättää, hänet kietovat vyötähiseltä
+    kahtehen kertaan, niin myös kaulast' ankarin renkain;
+     hirviökaulat, päät jää häilymähän hänen ylleen.»
+
+Kuvaus Troian viimeisestä kamppailusta, joka riehuu Priamoksen linnan
+ympärillä, on niitä runokuvia, jotka ovat Vergiliuksen vahvin puoli,
+muuan niitä kuvia, jotka syövyttävällä voimalla pureutuvat kiinni
+lukijan mieleen. Se on verivihollisen silmillä nähty kuva Akhilleuksen
+pojasta Pyrrhoksesta:
+
+    »Pyrrhos kynnyksell' esihuoneen pöyhkänä seisoo,
+     yllään loistelias asu vaskinen, kantaen peistä.
+    Nähdä hän on kuni kyy, tuhoyrttien syöjä[117], mi talven
+    nukkunut alla on maan keräks kohmettuin; kevähin se,
+    nahkan luonut kun on ja saanut taas siron uuden,
+    kiemurtaa valohon, maha maassa, mut kilvekäs selkä
+     kiilteleväisenä; kieli se haarakas välkkyvi suusta.»
+
+Voimakkailla kirveen iskuilla Pyrrhos murtaa kuninkaanpalatsin
+kuparipäällysteisen oven:
+
+    »Ilmi nyt aukeevat sisähuoneetkin, salisarjat,
+     aukeevat Priamon, esitaattojen ruhtinassuojat,
+    seisovan kynnyksillä jo hengenvartijat nähdään.
+    Taaemmistapa soi polot huokaukset, valitukset;
+     naiset juoksevat siell’ ees, taa, kaikk' kaikuvat huoneet
+    heidän huudoistaan, kohoaapi se tähtihin asti.
+    Äidit värjyillen myös harhailee avaroissa
+     huoneiss', suutelevat ovipieliä, käy sylin niihin.»
+
+Seuraavassa silmänräpäyksessä hyökkäävät viholliset ovat oven
+sisäpuolella.
+
+Æneaan kertomukset seikkailuistaan ovat osittain samanlaatuisia kuin
+Odysseuksen elämykset. Me tapaamme Æneis runoelmassakin tunnetut
+Polyphemoksen, Skyllan ja Kharybdiin hahmot. Suurin osa Æneaan
+seikkailuja on kuitenkin Vergiliuksen omintakeisesti sepittämiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Dido on yhä enenevällä ihastuksella kuunnellut ihmeellisen vieraansa
+kertomuksia, ja hänen ihailunsa on pian muuttunut hehkuvaksi
+rakkaudeksi. Kuningattaren tunteet herättävät vastakaiun Æneaassa.
+Suuren metsästyksen aikana, johon koko hovi ottaa osaa, tapahtuu, että
+molemmat rakastavaiset sattumalta etsivät samassa luolassa suojaa
+äkisti puhjenneelta rajuilmalta.
+
+    »Dido ja Æneas, pää Troian urhojen, sattuu
+    luolaan nyt samahan. Emo-Maa sekä kaasona Juno
+    tervehtii salamoin; häävierasna eetteri säikkyy,
+     nymfien riemukkaat soi huudot pilvien yltä.»
+
+Sitten seuraa pitkän aikaa katkeamattomia juhlallisuuksia, joiden
+aikana Æneas ja Dido unohtavat rakkaudenonnessaan kaiken muun. Æneas
+on unohtamaisillaan elämäntehtävänsä perustaa Italian maaperälle
+valtakunta, joka on kerran hallitseva maailmaa.
+
+Silloin Æneas saa jumalien kuninkaalta käskyn lähteä matkalle ja
+seurata elämänuraansa. Æneaan täytyy totella. Mutta jo ennenkuin
+hän on tästä maininnut sanaakaan rakastetulleen, tämä on rakkauden
+ihmeellisellä vaistolla aavistanut, miten tulee käymään. Hän koettaa
+turhaan saada Æneaan jäämään luokseen. Silloin hänen rakkautensa
+muuttuu vihaksi. Mutta hän ei tahdo elää rakkaudentarinaansa kauemmin.
+Kun Æneas päivän sarastaessa ohjaa laivansa ulapalle Karthagon
+satamasta, valaisee hänen matkaansa sen rovion loiste, jolla onneton
+Dido polttaa itsensä. Mutta kuolinpaikaltaan Dido sinkoaa kirouksen
+uskottomalle rakastajalleen sekä koko hänen kansalleen ja ennustaa
+voimallisesta karthagolaisesta, josta oli kerran tuleva Rooman
+vaarallisin vihollinen ja joka oli kostava hänen loukatun kunniansa.
+
+    »Mut tepä, tyyrit, hälle ja heimolleen vihass' olkaa
+     ainaisesti. Mun tuhkalleni tämä uhri se suokaa!
+    Älkööt milloinkaan nämä kansat mieltykö rauhaan!
+    Nouskohon tuhkasi ain myös kerran kostaja suuri
+     heimoa dardanien[118] tulin vainoamaan sekä miekoin.
+    Nyt sekä milloin vain ajat sallivat sen, sodass' olkoot
+    rannat rantoja vastaan, aaltoja vastahan aallot,
+     miekat miekkoja, itse te, niinkuin lapsien-lapset.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Æneas jatkaa nyt matkaansa Italiaan. Cumæssa hän kysyy neuvoa
+kuuluisalta sibyllalta, joka asuu siellä eräässä luolassa, ja saa
+tämän seurassa tehdä matkan manalaan tapaamaan vanhaa isäänsä, jonka
+hän on vuotta aikaisemmin haudannut. Runoilijan kuvaus siitä, mitä
+Æneas saa manalassa nähdä, on ihmeellisintä ja valtaavinta koko
+maailmankirjallisuudessa. Tämä kuvaus on, Schück sanoo, »alkuperäiskuva
+keskiajan kaikille helvettinäyille», ja siihen kohdistuukin siksi
+erinomaisen suuri uskonnollinen ja sivistyshistoriallinen mielenkiinto.
+
+Sibyllan opastamana Æneas ensiksi saapuu Kharonin lautalle. Kolkko
+ja tuima katseltava on lautturi harmaine, takkuisine partoineen ja
+terävine, hehkuvien hiilien lailla säkenöivine silmineen. Rannalla
+tungeksii kuolleiden haamuja:
+
+    »Äitejä, miehiä siell' oli, haamuja harmauneiden
+    urhojen, poikasien sekä neitojen naittamatonten,
+    nuorien miesten, jotk' oli hautaan saattanut taatto;
+     siellä he seisoivat, pyys joutuisaan yli päästä.»
+
+Mutta ankara laivuri käskee useita kalpeita haamuja poistumaan. Nämä
+ovat sellaisia, joiden luut ovat vielä hautaamatta. He ovat tuomitut
+harhailemaan sata vuotta manalan virran äärillä, ennenkuin he saapuvat
+ikävöidylle toiselle rannalle.
+
+Sibyllan pyynnöstä Æneas saa kuitenkin astua lauttarähjälle:
+
+                      »Natis taakastansa nyt venhe
+    rappeunut, sisähän vesi pulppusi halkeamista.
+    Kuitenkin yli pääsivät tietäjätär sekä urho
+     rannan liejuisen siniharmaaseen kahilistoon.
+
+    Täälläpä luolassaan makas Kerberos kolmine päineen,
+     hirviökoira, min haukuntaa Manan mantere kaikui.
+    Käärmeenkaulat sen uhaten nous; tietäjätärpä
+    viskasi koht' etehen mesileivoksen, unijuomaan
+     kastetun. Näljissään avas Kerberos kurkkua kolme,
+    nielaisi äkkiä sen. Jopa ruumis suunnaton raukes
+    maahan pitkäkseen, koko laajan täyttäen luolan.
+    Vartija untunut kons' oli, Aeneas heti aukas
+     portin, jättäen veet, joill' ei kotihin tule kenkään.
+
+    Kynnykseltä jo soi, soris äänet, suunnaton parku.
+     Itkivät orpouttaan sylilapset, jotk' oli kuolleet
+    ennenkuin mitäkään elon armaudesta he tiesi,
+    rinnoill' äitien tempauneet Manan synkeän maille.
+     Sitten ne nähtiin, jotk' oli kuoloon tuomitut syyttä.
+    Toisenlaistapa tääll' lainkäyttö on, tuomari toinen:
+    Minos uurnassaan tääll' arvat puistavi, kutsuu
+     vainajat, kuulustaa, elonerheet tutkivi tarkkaan.
+
+    Täälläpä myös asuvat polot toiset, jotk' ovat syyttä
+     itsens' surmanneet, valon maahan kyltyen varsin.
+    Kuinka he mielellään palajaiskaan sinne nyt vaikka
+    köyhinä raatamahan, kaikk' kestämähän elon huolet!
+    Kohtalo estävi sen sekä virrat kaameat, kolkot;
+     yhdeksästipä Styks näet kiertää Tuonelan tumman.
+
+    Tääll' lähimailla se myös keto valtainen levitäikse;
+    'Kaihojen kenttä' on sen nimi haikea. Siell' asuvaiset
+    kuoloon hiutunehet ovat lemmenvaivojen vuoksi.
+    Sinne vie salapolku, ja myrttien metsä sen kätkee.
+     Heit' ei kuolemakaan ole päästänyt kaipauksestaan.»
+
+Täällä väikkyy varjokuvana kauniin Didon haamukin. Mutta kun Æneas
+puhuttelee häntä, hän suuttuneena pakenee.
+
+Jatkaessaan vaellustaan hän kohtaa useita muinaisia asetovereitaan,
+jotka kertovat hänelle kokemuksiaan. Hetkisen perästä hän tulee
+mahdottoman suuren, muurin ympäröimän linnan luo, jonka ympäri juoksee
+tuliaaltoinen joki. Tämä on Tartarus[119] kadotukseen tuomittujen
+asunto.
+
+    »Voihkina korviin soi, valitukset, raatelevaisten
+    Ruoskien iskut, soi rämy rautojen, ketjujen kalke.»
+
+Raivottaret siellä heiluttavat sähiseviä käärmeraippojaan kadotettujen
+yllä.
+
+    »Hän joka veljyttään on vainonnut elon mailla,
+     taattoa solvannut tahi pettänyt holhoamansa,
+    tai se, ken kultaa sai, mut hautoi vain sitä yksin,
+    muille myöntänyt ei — luvutoin on moisien, lauma —
+    tai joka päästään pääs vuoks huoruuden, tahi orjat
+    ounaat, jotk' asehin omat herrans' surmata tohti;
+     täällä he vankina on, vain tuomion hetkeä vartoo.
+
+    Syntymämannun myi tämä kultaan, saatti tyrannit
+    valtaan; turmeli tuo oman tyttären, vierahan vaimon;
+     tieten, taiten nuo teki väärin, sai, mitä mieli»,
+
+Sibylla sanoo.
+
+    Mutta tie vie edelleen tästä kauhujen paikasta
+     vehreisiin suloseutuihin, ihanaisiin
+    Onnelan lehtoihin, ikiauvoisiin asumuksiin.
+    Puhdas eetteri tääll' luo purppurahohtohon kaiken.
+     paistavi tääll' oma päivä ja tähdetkin omat tuikkii.
+    Muutamat kilpailee silonurmellansa, ja toiset
+    hiekall' ottelevat tahi leikkiä lyö heleällä;
+     lauluja kaiuttain kehätanhuun yhtyvät toiset.»
+
+Täällä Æneas saa ilokseen jälleen nähdä vanhan isänsä. Mutta kun poika
+tahtoo kietoa käsivartensa hänen kaulaansa, varjo väistyy unikuvan
+lailla. Isänsä opastuksella Æneas sitten tutustuu sielunvaellusoppiin,
+ja vanhus näyttää hänelle pitkän jonon syntymättömiä sukuja, sieluja,
+jotka kerran tulevaisuudessa tulevat ruumiillistumaan. Näiden joukossa
+Æneas saa nähdä koko tulevan Rooman merkkimiesten joukon, aina
+Romuluksesta Augustukseen saakka, joka on antava jälleen maailmalle
+rauhan kultaisen ajan ja laajentava valtakuntansa rajat aina kaukaiseen
+Intiaan saakka. Hän näkee Rooman ensimmäiset kuninkaat ja vapaussankari
+Brutuksen, hän näkee Manliuksen ja Camilluksen, Fabriciuksen ja Caton,
+Gracchukset ja monta muuta. Viimeisenä rivissä hän näkee ihanan
+nuorukaisvartalon. Se on Augustuksen sisarenpoika, nuori Marcellus,
+jonka maallinen elämä oli määrätty niin lyhyeksi.
+
+Æneaan manalassa käynti on, kuten monet muutkin Æneis runoelman
+kohtaukset, sepitetty homeroslaisen mallin mukaan; mutta tuntuva ero
+on kumminkin olemassa Vergiliuksen ja Homeroksen käsityksien välillä
+kuolemanvaltakunnasta. Homeroslaisen ajan käsitys kuolemanjälkeisestä
+olotilasta, pahoille ja hyville erotuksetta samanlaisesta varjoelämästä
+on väistynyt sellaisten filosofien kuin Pythagoraan ja Platonin
+vaikutuksesta.
+
+Cumæssa käyntiin Æneaan harharetket viimeinkin päättyvät. Hän ryhtyy
+sen jälkeen pitkälliseen, monivaiheiseen taisteluun Latiumissa, joka
+päättyy onnelliseen miekanmittelöön. Senjälkeen Æneas voi vihdoinkin
+suorittaa suuren tehtävänsä ja perustaa sen yhteiskunnan, josta Rooman
+maailmanvaltakunta oli kerran kehittyvä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vähän kaikkialla huomaa Æneis runossa, kuten olemme nähneet, että
+Vergilius on pitänyt Odysseiaa ja Iliasta esikuvinaan. Mutta sama
+suuri ero on olemassa Homeroksen ja Vergiliuksen kuin runoilijamme ja
+Theokritoksen välillä: yhdellä puolen naiivi välittömyys, toisella
+tulos perinpohjaisista opinnoista. Kuinka paljon elävämmiltä,
+verevämmiltä ja intohimoisemmilta vaikuttavatkaan senvuoksi
+homeroslaiset sankarit verraten Æneaaseen, joka on tuskin muuta kuin
+nukke, jota jumalat tanssittavat! Häneltä puuttuu täydellisesti
+homeroslaisten sankarien aseiloinen mieli, hän valittaa alituisesti
+kovaa kohtaloaan, joka pakottaa hänet taistelemaan, ja hänen on
+helpompi vuodattaa kyyneleitä kuin verta. Mutta luonteena hän on
+Iliaan ja Odysseian sankareita korkeammalla tasolla, sillä hän
+uhraa persoonalliset mielihalunsa sen tehtävän takia, jonka jumalat
+ovat panneet hänen suoritettavakseen. Hän on _aidon roomalaisen
+velvollisuudentunnon ruumiillistuma_. Hänellä ei ole oikeastaan
+vähintäkään halua tulla kuuluisaksi sankariksi. Hän tuntee raskaaksi
+kuormaksi sen elämäntehtävän, joka on pantu hänen suoritettavakseen.
+Hän ei kärsi ja ponnistele oman kunniansa, vaan kotijumaliensa vuoksi,
+joille hänen täytyy valmistaa pysyväinen olinsija, ja tulevan suvun
+takia, jota niin kunniakas tulevaisuus odottaa. Hän ei rakasta sotaa,
+mutta on urhoollinen aina aseellisissa voimain mittelyissä. Hän
+rakastaa rauhaa, mutta hänen on pakko alituisesti kierrellä ympäriinsä
+ja alituisesti ryhtyä uusiin yrityksiin. Hän rakastaa Didoa, mutta
+hylkää hänet siksi, että korkeammat velvollisuudet vaalivat häntä niin
+menettelemään. Tämä on joka tapauksessa valtavaa. _Miellyttävä_ piirre
+on hänessä se, ettei hän koskaan kerskaile velvollisuudentunnollaan ja
+luonteenlujuudellaan.
+
+Yhtä persoonattomia kuin Vergiliuksen sankarit ovat hänen jumalansakin.
+Heillä ei ole todellisia piirteitä, jotka antavat elämää ja
+väriä helleenien jumalmaailmalle. He ovat vain »voimia», jotka
+yhdenmukaisesti aidon roomalaisen katsantokannan kanssa elävät ja
+hallitsevat Æneiksessä.
+
+Kolmas eroavaisuus on se, että Homeros iloitsee _saadessaan kertoa_
+merkillisiä asioita, kun taas Vergiliuksessa huomaa läpikäyvänä
+piirteenä _tarkoitusperän_, nimittäin ihannoida roomalaisvaltaa ja
+esittää Augustus sen täydellisentäjänä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Enimmän Vergilius oli oma itsensä joka tapauksessa silloin, kun hän
+lauloi idyllisestä maalaiselämästä luonnon helmassa ja ylisti uutteran
+maanviljelijän onnellista osaa niiden kohtalon vastakohtana, jotka
+suurkaupungissa tavoittelivat loistoa ja nautintoja. Vergilius oli ja
+pysyi pienviljelijän poikana, joka tunsi itsensä araksi ja hämillään
+olevaksi isoisten saleissa ja joka aina ikävöi maailmankaupungin
+vilinästä maaseudulle. Suurikasvuinen, raskasliikkeinen mies, hipiä
+auringonpolttamana, näyttikin talonpojalta. Mutta sen pahempi tätä
+ulkonäköä ei vastannut talonpojan vahva fysiikka. Runoilijan terveys
+ei ollut parasta laatua, ja liian aikainen kuolema katkaisikin hänen
+uransa vähän sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt viisikymmentä vuotta.
+
+Se maaseutu, jonne Vergilius ikävöi, merkitsi hänelle kuitenkin
+suunnattomasti enemmän kuin karkealle boiotialaiselle
+talonpoikaisrunoilijalle, jonka seuraajana hän piti itseään: maaseutu
+ei ole vain viljasatojen äidinhelma — se on myöskin kauneuden
+maailma; eikä kukaan aikaisemmista runoilijoista, ei roomalaisista
+eikä kreikkalaisista, ole niin voimakkaasti vaistonnut luonnon
+kauneudellista puolta kuin Vergilius. Ei kukaan ole hänen laillaan
+nauttinut puiden varjosta kuumana kesäpäivänä, ei kukaan hänen laillaan
+ymmärtänyt arvioida tunnelmaa metsän huminassa, purojen porinassa ja
+lintujen liverryksissä. Hän on riemuinnut koko luomakunnan kauneudesta
+yhtä hyvin säteilevän kesäauringon valossa kuin iltahetken raukenevassa
+rauhassa. Hänen »Georgicaansa» täytyykin, puhtaasti runolliselta
+kannalta katsoen, pitää hänen onnistuneimpana teoksenaan. Vergilius oli
+sisimmältään lauhkea ja lempeä idyllikko.
+
+Ja kuitenkin hänen asteikkonsa oli niin laaja, että hän kykeni
+runoudessaan ilmentämään sekä puiden huminan että miekan kalskeen.
+Æneiksestä tulikin se teos, jota hänen maanmiehensä pitivät hänen
+verrattomasti korkeimpana saavutuksenaan. Runoelman monumentaalinen
+nousu tehosi Rooman kansaan. Olihan sillä, kuten Schück oivallisesti
+esittää, »maailmanhistorian sointua sävyssään; se on maan herroille
+käypää runoutta.» Ylpeillen roomalaiset katsahtivat ylös _omaan_
+Homerokseensa, ja Vergilius oli heidän mielestään voittanutkin
+kreikkalaisen runouden isän. Sykkivin sydämin seurattiin
+runoilijan kertomusta Rooman kansan korkeista esi-isistä ja
+maailmanhistoriallisesta tehtävästä. Ei yksikään roomalainen voinut
+kansallista liikutusta tuntematta lukea niitä ylväitä sanoja, joilla
+Æneaan vanha isä manalassa ennusti roomalaisten tehtävästä kansojen
+joukossa:
+
+    »Taiturit herkemmät vain henkiväks luokohot pronssin,
+     — luulen, että he saa elämään myös marmorikasvot —,
+    puhtaammin puhukoot he ja taivaan tähtien liikkeet
+    sauvoin mittailkoot sekä tietkööt, koska ne nousee,
+    mutta sa, Rooman mies, olet kansain käskijä, muista!
+    Tää sun taitehes on: luo rauhaa, lailla se suojaa,
+     lyötyjä säästä, mut sotamahdein korskeat kaada!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vergilius työskenteli yksitoista vuotta Æneiksensä sommittelussa, mutta
+hän arveli, että sen täysin valmiiksi saattaminen vaatisi vielä kolmen
+vuoden ajan. Näitä vuosia ei hänelle suotu. Kuolema lopetti hänen
+työskentelynsä vähän sen perästä, kun hän oli täyttänyt viisikymmentä
+vuotta.
+
+Vähitellen Vergiliuksesta tuli kansantietoisuudessa ennustaja
+ja ihmeidentekijä. Hänen kirjojaan tulkittiin vertaus- ja
+tunnuskuvallisesti, ponnisteltiin syvemmän, profeetallisen merkityksen
+esille saamiseksi kaikessa, mitä hän oli sanonut ja hänen kirjansa
+avattiin kuten oraakkelilta neuvoa haettaessa. Keskiajan kristityt
+pitivät häntä Israelin profeettojen arvoisena. Ensi sijassa hänen
+ennustuksensa poikasesta, joka toisi onnellisemman ajan maan päälle,
+teki hänestä hurskasten silmissä tietäjän.
+
+On omituista, että Saksan suurin protestanttinen psalmirunoilija, Paul
+Gerhardt, on saanut inspiration erääseen kauneimmista ehtoovirsistään
+Æneiksen tunnelmallisesta kuvauksesta yöstä ja sen tuomasta levosta,
+siitä yöstä, joka kumminkaan ei tuonut onnettomalle Didolle lievitystä
+hänen rakkaudentuskaansa:
+
+    »Yö oli, uupunehet kaikk' antautui levon valtaan
+     leppoisaan. Oli vait maa, metsä ja ankara aava,
+    tähdet verkkaan vain yli kannen korkean vieri.
+    Vainiot nukkuivat, työjuhdat, kirjavat linnut,
+    veess' eläväiset kuin myös piilevät pensahikoissa;
+    kaikk' oli untunehet yön helmaan vaikenevaisen,
+     huolens' unhottain sekä päivän mennehen vaivat.»
+
+Paul Gerhardtin ehtoovirren seuraavilla säkeillä on vastikkeensa
+Vergiliuksen runoudessa:
+
+    »Maa lepohon nyt vaipuu,
+    sen piirteet yöhön haipuu,
+     kaikk' uneen uinahtaa.
+
+    Pois päivän valo peittyy,
+    ja öinen huntu heittyy
+     yl' ilman avaran.
+
+    Työt tauonneet on maiset,
+    vain lähdet loistavaiset
+     vait yössä valvovat.»
+
+
+
+
+HORATIUS.
+
+
+Horatius oli viisi vuotta nuorempi Vcrgiliusta. Hän oli etelä-Italian
+poika; nopeammassa tahdissa kuin Lombardian tasangon talonpojan pojalla
+virtasi veri hänen suonissaan. Hänen isänsä oli vapautettu orja, jolla
+oli pieni maatalo. Liikuttavaa on lukea Horatiuksen kertomusta siitä,
+kuinka isä vuokrasi tilansa voidakseen itse, seurata pientä poikaansa
+Roomaan — sillä kuten Vergiliuksen isä, hänkin tahtoi hankkia pojalleen
+parhaan kasvatuksen, mitä oli saatavissa, ja opettaa pojalle:
+
+    minkä senaattorien, ritareidenkin omat poiat
+    Oppia saavat.
+
+Runoilija jatkaa:
+
+    Jos joku ihmisien vilinäss' ois
+     katsellut mua, kun menin kouluun, hän puvust' ynnä
+    saattajaorjist' ois minut luullut rikkahan lapseks'.
+    Taattoni lahjomatonnapa vartijanain minut saattoi
+    luo opinantajien. Miks kertoa kaikkea? Kasvoin
+    vaatimatonna — se nuorten on kaunistus —, pahan teille
+     koskaan joutunut en, jopa moittimatonnakin säilyin.
+
+»En koskaan», runoilija vakuuttaa, »minä olisi tahtonut vaihtaa isääni
+kehenkään toiseen, olisipa tällä ollut vaikka kuinka monen esi-isän
+loisto tahansa.»
+
+Tämä uhrautuva isä teroitti sekä sanoin että teoin pojalleen
+vaatimattomuuden vaikeaa, mutta onnea tuottavaa taitoa. Siksipä
+runoilija voikin täysikasvuisena ylistää itseään onnelliseksi
+sellaisestakin syystä, ettei hänen tarvinnut matkustaa suuren ja
+kalliin seurueen kanssa. Vähän haukattavaa repussaan hän voi nousta
+takkuisen muulin selkään ja iloisena hölkytellä tietänsä aina
+Tarentumiin saakka tarvitsematta pelätä, että häntä moitittaisiin
+saituudesta. Roomassa hän sai maleksia mielensä mukaan, ilman että
+hänellä oli yhtään orjaa seurassaan, ja mieluisasti vietetyn päivän
+jälkeen hän voi iltaisin tyytyväisenä palata kotiin purjolaukka-, papu-
+ja ohukaisvadin ääreen.»
+
+                                      Näin eleleepi
+    hän, jota vaivaa ei himo kunnian houkkiomainen.
+    Onnekkaampi olen näin kuin jos isä, myös isotaatto
+     ollut kvestori ois, setä saanut myös saman arvon.
+
+hän sanoo; ja toisessa laulussa:
+
+    Paljon tarpeen ei ole onneen. Pöydän
+    köyhän kaunistaa oma suolakuppi;
+    Nopsaan nukkuu, kun pure mielt' ei pelko,
+        Ahneus inha.
+
+Satiirikkona Horatiuksella oli erikoinen kyky »sanoa hymyillen
+ihmisille totuus». Hän oli yhtä puolueeton leppoisassa huumorissaan
+ja tyynessä ironiassaan, olipa kysymyksessä omat tai toisten
+mielettömyydet. Hän ivaili mieltymystään hyvään ruokapöytään ja
+jonkinlaiseen epikurolailaiseen elämäntapaan ylipäänsäkin ja
+rakastettavalla suorasukaisuudella hän laski pilaa muistakin
+heikkouksistaan ja vioistaan. Taistelukentällä hän oli esiintynyt
+vain kerran — Philippoissa. Siellä hänellä oli päällikön asema —
+vieläpä hämmästyttävän korkea-arvoinenkin — Brutuksen armeijassa. Hän
+ei ollut suinkaan sankari, mutta hänellä oli rohkeutta jälkeenpäin
+_laskea leikkiä_ tästä tuskin kunniakkaasta elämänsä vaiheesta. Hän
+kertoo avomielisesti, kuinka hän heitti kilpensä ja pötki pakoon, kun
+näki, minnepäin asiat olivat menossa. Myöhemmin hän ihastuneena käytti
+hyväkseen armahdusta, jonka voittaja hänelle myönsi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Horatiuksesta kehittyä tyytyväinen ja onnellinen ihminen. Ollen pieni
+ja pyöreä hän nimittää kerran itseään »hyvinruokituksi porsaaksi
+Epikuroksen laumasta». Onnellinen hän oli maatilallaan, ylhäällä
+Sabiinilaisvuoristossa, Tivolin tienoilla, jonka Mæcenas hänelle
+lahjoitti. Tänne hän pakeni, kun ilma Roomassa kävi painostavaksi ja
+helteisen kuumaksi. Täällä hän kuuli vain puiden latvojen huminaa
+ja joen pauhinaa alhaalta laaksosta. Täällä hänen useimmat runonsa
+syntyivät. Näistä me tunnemme hänen rakkaan maatilansa melkein yhtä
+hyvin, kuin jos olisimme olleet siellä vieraina.
+
+Täällä hänellä oli vain maamiehiä ja luonnollisia ihmisiä seuranaan,
+ja täällä hän sai olla rauhassa tungettelevilta onnenonkijoilta, joita
+pääkaupunki oli täynnä. Muutamassa hauskimmista satiireistaan Horatius
+kuvailee, kuinka tällainen iilimato tarrautui häneen kiinni, kun hän
+eräänä kauniina päivänä on kävelemässä Via sacralla. Mies kuului
+epäonnistuneitten runoilijain luokkaan, joka siihen aikaan oli hyvin
+runsaslukuinen, ja hän oli saanut päähänsä päästä Horatiuksen avulla
+Mæcenaan seurapiiriin. Näin runoilijamme alkaa maalailevan kuvauksensa
+vaivoistaan:
+
+    Pääkadull' astuksin minä taas tapahain sekä haudoin
+     mietteissäin jotakin, mitä ollut lie mitätöntä,
+    kun minut kiinni sai eräs, mulle vain nimituttu.
+    Tarttui hän kätehein: »Mitäs kuuluu, ystävä kulta?»
+    — »Laatuun käy», tokaisin, »sitä myöskin toivotan sulle.»
+     Kun yhä saatteli hän, minä virkoin: »Terveheks!» Hänpä:
+    »Et mua tunne; ma oon mies oppinut.» — »Arvosi nousee
+    siit' yhä silmissäin.» Hänest' uurastaa ko'in irti:
+    kulkua joudutin, seisahduin toviks' taas, sekä orjan
+     korvaan kuiskaelin asioitani; juoks hiki aina
+    kantahan asti. — »Kuink' ylen onnekas oot, äkäpäinen
+    Bolanus!» Näin vait nimesin, kun soitti hän suutaan,
+    kiitteli korttelien komeuksia. Kun ma en hälle
+     vastannut, sanoi hän: »Näen, mielelläs minun toivot
+    lähtevän; turhaan vain: minä en sua niin vähin laske,
+    vaan sua määrääs saakka ma saatan.» — »Suottapa vallan
+    sun samoella on näin; menen sairaan luo, jot' et tunne,
+    kauas Tiberin taa, luo Cæsarin uusien puistoin.»
+     — »Joutilas oon nyt, enk' ole laiska; ma siis sua seuraan.»
+    Korvani tuppaan löin, kuten yrmeä aasi, min selkään
+    kantamus köytetähän kovin suuri. Nyt vasta hän alkoi:
+    »Ellen erhety, niin ohi Viscukses[120], Variukses[120]
+    ystäväks ottaisit minut: ken nopeampahan laittais
+     värssyjä, vuolaammin? Kuka tanssia vois sulavammin?
+    Oon minä laulaja myös, kateuttaja Hermogeneenkin[121].»
+    Sain sananvuoron: »Viel' eloss' ompiko äitisi, taikka
+    heimostas tuen saatko?» — »Ei ketäkään ole mulla,
+     kaikk' olen haudannut.» — »Hyvä heidän; mut minä jäin vain.
+    Surmani suo pian! On kova kohtani; lasnapa mulle
+    lausui tietäjätär, täristyttäen arpomisuurnaa:
+     'Ei sinun kuoloas tuo tuhomyrkky ja taistajan miekka,
+    rinnan riutumus ei, kipu keuhkojen, ei hidas leini,
+    vaan sinut kerran on lorusuu joku tappava; siispä
+     karttaos haasteliaita, kun mieheks kerta sa kasvat'?»
+
+Runoilijamme onkin vähällä heittää henkensä, kun pelastus viimeinkin
+saapuu hänen muutaman riitajuttunsa vastapuolen hahmossa:
+
+                         »Sika, oikeudestakos karkaat?»
+    Vierasmieheks hän mua pyysi, ja kohta ma suostuin
+    mielissään. Käräjiin hänet laahattiin, melu, touhu,
+     tuoksina nous. Kas näin minut pälkääst' autti Apollo.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Augustus oli hyvin ihastunut Horatiukseen. Paitsi runoilijan
+persoonallista rakastettavuutta, hänen hyväntahtoista sukkeluuttaan ja
+hienoa, ymmärtävää hymyään oli hänen mielipiteillään ja Augustuksen
+politiikalla erinäisiä yhtymäkohtia. Idyllikko Horatius inhosi kaikkea
+politikoimista ja rakasti lepoa ja rauhaa. Hänen kauhunsa tasavallan
+ajan alituista levottomuutta ja verenvuodatusta kohtaan oli täysin
+keisarin mielen mukaista. Muut syyttivät Augustusta siitä, että hän oli
+riistänyt roomalaisilta vapauden — Horatius päinvastoin arveli, että
+Augustus oli lahjoittanut sen heille vapauttamalla heidät poliittisista
+huolista ja rettelöistä ja antamalla heille sen sijaan levon ja rauhan
+järjestää elämänsä niinkuin itsekutakin halutti. Augustuksen pyrkimys
+palauttaa roomalaiset yksinkertaisempiin ja terveempiin elämäntapoihin
+sai myöskin osakseen runoilijan myötätunnon, runoilijan, josta oli
+tullut maalaiselämän ja vaatimattomuuden apostoli.
+
+Augustus piti siis Horatiusta suuressa arvossa ja tarjosi tälle
+yksityissihteerinsä virkaa. Mutta runoilija torjui kiitollisena
+kultaiset kahleet. Suunnattomasti paljon suuriarvoisempana hän piti
+vapautta saada itse järjestää elämänsä. Ja Augustus ymmärsi häntä ja
+piti hänestä yhtä paljon kieltäytymisestä huolimatta. Pilaillen hän
+kirjoitti vapautta rakastavalle runoilijalle: »Vaikka sinä oletkin niin
+ylpeä, että väheksyt ystävyyttäni, en minä kuitenkaan maksa sinulle
+samalla mitalla.»
+
+Näin runoilija sai levossa ja rauhassa jatkaa runoiluaan ja
+lesboslaisen laulajakoulun esikuvien mukaan laulaa luonnosta, sen
+vaihtelevista muodoista, ylistää kohtuudella nautittuja viinipikarin
+riemuja, runoilla rakkaudesta ja ystävyydestä, laulaa Augustuksen,
+hänen itsensä ja Rooman hyväntekijän kiitosta sekä pilailla ihmisten
+heikkouksia.
+
+Hänen juomalauluilleen ominaisia ovat seuraavanlaiset säkeet:
+
+    Tapella sarkoin riemuhan säädetyin
+    on thrakilaista. Barbarijankutus
+      jo jättäkää ja säysy Bakkhos
+        säästäkähät verimelskehiltä!
+
+    Yöjuomingeissa miekkoja huidotte
+    kuin mediläiset meiskarit. Hillitkää
+      tuo hornanmoinen huuto, veikot,
+        laskeukaa käsitaipehelle!
+
+Eräs hänen somimpia rakkausrunojaan on suomalaisessa asussa
+seuraavanlainen:
+
+    Tieltäin miks pakenet laill' aran kaurihin,
+    vuorell' eksynehen, etsivän äitiään?
+      Turhaan tuulta se säikkyy,
+        metsän varjoja vauhkoutuu;
+
+    lehdet jos vipajaa vuoks kevätviimojen,
+    karhunvattua jos vihreän-vilskavat
+      liikauttaa sisiliskot,
+       värjyy sen sydän, polvet jo.
+
+    Syödäkseni hetikään en sua ahdista,
+    julmain tiikerien lailla ja leijonain.
+      Äitis jättäös vihdoin!
+        Oothan suuri jo sulholle!
+
+Melkeinpä jokaisessa satiirisessa runossaan Horatius antaa uusia
+todisteita hienosta inhimillisyydestään ja lempeästä, ihmisheikkouksia
+ymmärtävästä huumoristaan, jonka hän omaksui vuosien vieriessä ja
+joka kehittyi seurustellessa sellaisten miesten kuin Vergiliuksen ja
+Mæcenaan kanssa.
+
+Luonteeltaan eloisa Horatius oli ihminen, jolla oli kyky tuntea
+oikeata _viihtymystä_. Sen tunnemme sellaisista runoista kuin se
+talvitunnelma, johon hän on vinjetiksi piirtänyt Roomasta etelään
+päin olevan lumipeitteisen Soracten vuoren uljaan kuvan. Muutoin
+tämä ihastuttava runo, kuten monet muutkin, on pääasiallisesti
+Alkaioskäännöstä; ja Horatius oli itse ylpeä tehtävästään saattaa
+hänet ja muita kreikkalaisia runoilijoita roomalaistenkin kesken
+yleisesti tunnetuiksi ja kunnioitetuiksi. Osittain siis Horatius
+tyytyi samaan tehtävään kuin Terentiuskin. Pitävätpä muutamat
+kirjallisuudentutkijat ja filologit varmana, että kaikki Horatiuksen
+kauneimmat runot ovat kreikkalaisen runouden[122] jäljennöksiä tai
+käännöksiä. Mutta minkälaisia _mestariteoksia_ käännöksiksikin!
+Yhtä täydellisiä kuin alkuperäisetkin! Horatiuksen persoonassa ovat
+kreikkalainen ja roomalainen henki sulautuneet yhdeksi. Häntä onkin
+sanottu »kreikkalaiseksi roomalaisten keskuudessa». Hyvin luultavaa
+muutoin onkin, että hänen suonissaan virtasi kreikkalaista verta.
+Hänen syntyperänsä johtuminen muinoisesta Suur-Kreikasta tekee sen
+uskottavaksi. _Roomalaista_ on Horatiuksessa hänen selväpiirteinen
+todellisuustajunsa, _kreikkalaista_ sitävastoin hänen kohtuuden,
+sopusoinnun ja muotokauneuden tajuntansa. Hän oli elämänohjeekseen
+valinnut delphoilaisen sananparren, johon sisältyy koko elämänviisaus:
+»Kohtuus kaikessa». Hän suosittelee kaikille »kultaista keskitietä»
+ylimielisyyden ja arkuuden, mielenhuuman ja tylsyyden, ylellisyyden
+ja puutteen välillä. Ja esteettisen koulutuksen ansiosta, jonka hänen
+helleenisen sivistyksen opintonsa olivat hänelle antaneet, hänen
+psyykensä vähitellen vapautui yhä enemmän roomalaisesta karuudesta
+ja kovuudesta. Hänen parhaimmat runotuotteensa ovat mainio hedelmä
+roomalaisen miehuuden ja kreikkalaisen sulon yhtymästä.
+
+Mutta palatkaamme nyt itseensä kysymyksessä olevaan runoon!
+
+    »Näät kuinka valkein hohtavi harjantein
+    Soracte vuori, kuin lumitaakastaan
+      puut metsän tuskastuin jo taipuu,
+        kuin kova pakkanen kahli virrat.
+
+    Pois häädä kylmä, lietehes puita tuo
+    taas aimo taakka, anteliaammasti
+      suo, Thaliarkhos, kiertää maljan,
+        min nelivuotias viini täyttää.
+
+    Muut kaikki huoleks heittäös taivahan!
+    Kun tuulten taiston kerta se aavalla
+      on viihtänyt, niin vait on kuuset,
+        eik' ikisaarnien lehvät liiku.
+
+    Min huomispäivä luo, älä tiedusta,
+    vaan voitoks laske päivä, min milloin sait,
+      ja nuorramiessä ällös vältä
+        leikkejä, tanhuja armaan lemmen,
+
+    kun viel' on vanhuus yrmeä kaukana
+    sun kukkeudestasi Nyt kisakentille
+      on aika käydä, lemmenkuiskein
+        tyttösi kohdata illansuussa,
+
+    tai kuulla, kuinka neitosen, kaukaiseen
+    mi soppeen piili, pyrskäys ilmaisee,
+      ja pantti riistää rantehesta,
+        tai vikuroitsevan sormus viedä.»
+
+Ja lopultakin pakenee talven kylmyys lännen lauhkeita henkäyksiä:
+
+    »Tukkahas tuoksua vaan puno lehviä vihreöitä myrtin
+        Ja kukkasia kirrettömän mullan;
+
+    kalpea kuolema kolkuttaa yhä yhtäläisnä köyhän
+        kuin kuninkaankin usta. Kaukotoiveet,
+    Sestius onnekas, meilt' on kieltänyt lyhyt elonaika.»
+
+Mutta kevät on lyhyt, ihmiselämässä kuten luonnossakin:
+
+    »Me kaikki paikkaan yhtehen päädymme,
+    ja uurnass' arpaa kaikkien puistellaan;
+    se lankee aikanaan ja meidät
+     ainahis-maanpaon purteen määrää.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Monilla Horatiuksen runoilla, erittäinkin hänen satiireillaan,
+on suuri sivistyshistoriallinen arvo. Runoilijan harvinaisen
+huomiokyvyn ansiosta nämä runot ovat yhtä korvaamatonta aineistoa
+Augustuksen ajan elämän tuntemiselle, kuin Ciceron kirjeet ovat
+vallankumousajalle. Me voimme myöskin lukea hänen lauluistaan
+hänen oman elämänsä kuten päiväkirjasta. Hänen kertomataitonsa
+mestarinäyte on Roomasta Brundisiumiin tehdyn matkan kuvaus, jonka
+matkan hän suoritti yhdessä runoilijoiden Vergiliuksen ja Varuksen
+kanssa Mæcenaan seurassa. Mainioita ovat runoilijan sisäkuvaukset
+siivottomista, pienistä italialaisista majataloista. Milloin vieraat
+ovat tukehtumaisillaan märistä, lehtisistä oksista lähtevään savuun,
+milloin isäntä on pistämäisillään koko talon tuleen käännellessään
+laihoja rastaita paistinvartaassaan. Muutamassa paikassa on niin
+suuri puute juomavedestä, että siitä saa maksaa joka kulauksesta,
+toisessa taas leipä on täynnä pieniä kiviä. Huvittavaa ei ole myöskään
+kehnoilla, sateen liottamilla teillä matkustaminen; mutta vaivat
+ovat tuskin vähäisempiä sillä jokialuksella, jolle täytyy osaksi
+matkaa uskaltautua. Aluksella matkustajat häiriintyvät kiivasta
+riidasta laivanomistajan ja matkustavien talonpoikain välillä. Ja
+kärsivällisyyttä kysytään myöskin pitkän odotuksen aikana, kun laivaa
+vetävää muulia koetetaan saada liikkeelle. Silloin on jo kumminkin
+ehtinyt tulla yö.
+
+    »Tunnin vei venemaksujen kanto ja muulein
+     valjastus. Unen taas vei hyttyset, sammakot suomaan,
+    myös koti-armaalleen serenaadia hihkuen kilpaa
+    venhemies, sikunasta mi vilkastui, sekä muuan
+    matkaajista. Nyt mies, joka muulia ohjasi, uupui
+    nukkumahan, venemies myös laiskistui, sitas muulin
+     syömään kallion luo, kävi seljällensä ja kuorsas.
+    Aamun koitti jo koi, ja me näimme: on hievahtamatta
+    venhe. Maallepa nyt eräs matkaajist' äkäpäissään
+    hyppäsi peittoamaan pajusauvoin sääriä, niskaa
+    muulin ja sen ajajan. Oli neljä jo kello, kun noustiin
+     maihin.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vuonna 8 e.Kr. Horatius menetti uskollisen ystävänsä Mæcenaan. Useita
+vuosia kestäneet kovat kärsimykset päättyivät silloin. Vainaja oli
+testamentissaan määrännyt Augustuksen yleisperillisekseen, mutta
+laskenut hänen sydämelleen nämä sanat: »Muista Horatius Flaccusta,
+samoinkuin olet minua muistanut!»
+
+Tämä kehoitus oli monesta syystä tarpeeton. Vain muutamia viikkoja
+myöhemmin Horatius seurasi hyväntekijäänsä kuolemaan. Näin täyttyi
+vanha lupaus, jonka runoilija oli kerran antanut laulaessaan:
+
+    Jos oottamatta sun, osan sieluain,
+    veis kuolo, niin myös miks minä viipyisin,
+      ma rikkonainen puoli, inho
+        itseni vain? Sama päivä meidät
+
+    molemmat sortaa. Kerta ma vannoinhan,
+    ja väärin en: »Jos kunne sa kulkenet,
+      sua seuraan.» Viimeistaipaleelle
+        kumppaninas olen valmis käymään.
+
+Horatius pääsi kokemasta kiusallista kuihtumista. Nopeasti hän sai
+mennä. Kuten hän oli kehoittanut toisia, siten hän itse erosi elämästä,
+samalla lailla kuin kylläinen ja tyytyväinen pöytävieras lähtee
+pidoista.
+
+Runoilija haudattiin ystävänsä viereen Esquilinus kukkulalle. Hänen
+oman elämänsä loppuakordina kaikuu horatiuslainen säkeistö, jolla vielä
+tänä päivänäkin kaunista elämäntyötä usein kunnioitetaan:
+
+    »Integer vitae scelerisque purus,
+    non eget Mauris iaculis neque arcu
+    nec venenalis gravida sagittis,
+     Fusce, pharetra.[123]
+
+Jäljellä on muisto lämminsydämisestä, miellyttävästä ihmisestä ja
+laulajasta, jolla ei ollut vain synnynnäisen runoilijan kykyä muuttaa
+kieli sulavaksi musiikiksi, vaan joka oli saanut myöskin lahjan
+levittää iloa kanssaihmistensä keskuuteen, siksi että hän itse oli
+kohtaloonsa tyytyväinen ja kiitollisena vastaanotti suuret ja pienet
+ilon aiheet, joita elämä antoi, sekä säilytti ne kiitollisessa
+muistossa. Siitä todistavatkin liikuttavalla tavalla hänen omat sanansa:
+
+    Se onnekas on mies, oma herransa,
+    ken aina virkkaa päätteheks päivänsä:
+      »Elänyt oon!» Jos huomiseksi
+        Zeus laen peittävi mustiin pilviin,
+
+    tai kirkastaa — edes hän kumotuks' ei saa
+    tapahtunutta, ei peräyttää voi,
+      ei muuksi muuttaa, minkä kerran
+        haihtuva hetki on vienyt myötään.
+
+Runoilijan julistama elämänfilosofia on kultaisen huolettomuuden
+filosofiaa. Se ei ole syvämietteistä, mutta se tyydytti hyvin häntä
+itseään.
+
+Horatius ei ole suinkaan taivaita ahdisteleva titaani. Hänen
+lyriikassaan ei ole Catulluksen hehkuvaa intohimoa ja valtavaa voimaa,
+mutta hänellä on paljon useampia kieliä lyyrassaan ja sen sointupohja
+on sopusointu. Horatius oli onnellisen tasapainoinen luonne, Catullus
+onneton, rikkirevitty sielu.
+
+
+
+
+PROPERTIUS.
+
+
+Propertius kuului, kuten Vergilius ja Horatiuskin, Mæcenaan seurapiiriin.
+Hän oli syntynyt noin vuonna 50 e.Kr. eräässä Apenniinien kauneimmista
+seuduista, hurmaavan ihanassa paikassa sijaitsevassa vuorikylässä
+Assisissa tai sen läheisyydessä. Hän sai kasvatuksensa Roomassa
+samoista syistä kuin Vergilius ja Horatius. Hänen äitinsä, joka joutui
+aikaisin leskeksi, muutti nimittäin sinne pienen poikansa kanssa, jotta
+poika voisi saada mahdollisimman hyvän sivistyksen. Kaikkea kaunista
+palavasti palvovalle pojalle tuli kreikkalainen kirjallisuus pian
+rakkaimmaksi luettavaksi, ja hän alkoi aikaisin ilmaista tunteitaan
+sävyltään voimakkaan eroottisissa runoissa. Hän laulaa palvomalleen ja
+kiihkeästi kaipaamalleen naiselle, nimittäen häntä _Cynthiaksi_. Nimi
+on muodostettu Delos saaren Cynthos vuoren mukaan. Sen tarkoituksena
+on muistuttaa Apollosta ja osoittaa rakastetun olevan runotarten
+seuralaisen. Cynthia oli raukea kaunotar, jolla oli tummat, tuliset
+silmät ja hipiä
+
+    »kuin ruso ruusujen, kun maidon ne pinnalla ui.»
+
+Hän liikkui kuin jumalatar, tanssi kuin sulottaret, ja koko hänen
+olemuksensa säteili kauneutta ja viehkeyttä.
+
+Propertius oli vasta seitsentoistavuotias nuorukainen, kun hän joutui
+Cynthian tuttavuuteen. Hehkuva rakkaus heräsi molemmissa, ja Cynthiasta
+tuli hänen rakastajattarensa. Cynthia ihaili Propertiuksen runoja ja
+oli ylpeä siitä, että tämä lauloi rakkaudestaan häneen. Vuoden kuluttua
+Propertius julkaisi ensimmäiset runonsa Cynthian ylistykseksi.
+
+    »Ystävät jos kyselee: 'Miks synkkä nyt?' 'Miks ilomielin?'
+      Heille mä vastaan vain: 'Cynthian syytä se on.'
+
+Cynthia on kääntänyt ylösalaisin koko hänen elämänsä:
+
+    Cynthia katseellaan ens' kerran kahli mun koidon,
+      kahlinneet jota ei viel' ole pyytehet muut.
+    Maahan taipumahan sai Amor silmäni ylväät,
+      hänpä se kannoillaan tallasi päätänikin.
+    Petturi tuo minut saatti jo hylkimähän hyvett' immen
+      puhtaan, vietteli mun päättömihin tekosiin.
+    Nyt minä hurjaillut olen vuoden umpehen, mutta
+      riemua tuntea ei vain minun suo jumalat;
+    tuskien öitäpä antaa Venus palvelijalleen,
+      lemmenkahlehist' en irtoakaan ikänäin.
+
+»Cynthian suosiota ei nautita rankaisematta», hän sanoo toisella
+kertaa. Hänen kanssaan seurustellessa vaihtelevat auringonpaiste ja
+rajusää. Mutta tämäpä juuri on hänen tenhovoimansa oleellinen osa:
+
+    Hauskapa tuo oli yö, jona riitelit loistossa lamppuin;
+      raivosit, syydellen suustasi herjoja vain.
+    Kiihkossa pöydän miks nurin työnsit, miks käsin hurjin
+      maljan viiniä mun ylleni sinkautit?
+    Mut hyvä! Jatkapa vain! Hiuksistakin hurjana raasta,
+      kynsin kaunoisin raappios kasvonikin,
+    uhkaa polttelevas tulisoihduin päästäni silmät,
+      vaatteet yltäni vie, rintani paljahaks tee!
+    Siitä mä oivallan näet: kiihkoissas mua lemmit;
+      nainen raivoa ei, jos sydän liekitön on.
+
+Kuvaavaa tälle rakkaussuhteelle on myöskin humoristinen runo, jossa
+runoilija antaa elävän kuvauksen erään iltahetken tapahtumista, jolloin
+hän etsii Cynthian uskottomuuden vuoksi lohdutusta kutsumalla luokseen
+kaksi muuta kurtisaania, Phylliksen ja Theian.
+
+    Porttini äkkiä nyt saranoillaan kirskuvan kuulen,
+      atriumistani soi sipsutus askelien.
+    Kohtapa aukeevat pariukset: Cynthian nään mä,
+      valloillaan kiharat; raivotar sorja hän on.
+    Sormeni jäykistyi, putos permannolle jo malja,
+      viinin herpaamat huuleni kalpenivat.
+    Silmät naisen kiukkua kuin salamoivat; öinen
+      valtaus kaupungin ei ole niin kamalaa.
+    Kasvoja Phylliksen hän kynsimähän heti kärkäs,
+      Theia hän kauhuin huus nymfejä auttamahan.
+    Naapurit nukkunehet heräs hetkess' soihtujen loimoon,
+      kaikk' kadut täyttyivät huutoa nyt, hälinää.
+    Hapset pörröllänsä ja vaatteetkin repaleina
+      tyttöni päätyivät naapuri-krouvihin yöks.»
+
+Cynthia palaa ylpeänä voittajana, ja nyt hänen taistelunhalunsa
+kohdistuu miehenpuoleen, kunnes hän ei enää jaksa nostaa iskuun
+käsivarttansa. Kaikki loppuu kuitenkin suloiseen sovintoon.
+
+    »Viimeks vaihtoi hän joka vuoteen vaattehen; taivuin
+      Myös mä, ja patjoillani rauha se solmiutui.»
+
+Propertius ei voi elää Cynthiatta. Niin pian kuin hän on poissa,
+Propertius on menehtymäisillään mustasukkaisuuden tuskista. Hän
+tunnustaa itse, että hän on intohimonsa orja, mutta ei keksi mitään
+keinoa siitä vapautuakseen:
+
+    »Kohtalo säätänyt on minut ain' ylenkatsotuks jäämään;
+      suo minun hulluuteen uhrata tää elämäin!
+    Riemuin kuoloon kestivät näin monet orjina lemmen;
+      heidän rinnalleen myös minut haudata saa.
+    En minä maineeseen ole syntynyt, en asetöihin;
+      Amorin vain sotilaaks kohtalo määräsi mun.»
+
+hän kirjoittaa eräälle ystävälleen. Mutta jo seuraavana hetkenä hänen
+rintansa paisuu ylpeydestä sen takia, että hän on saanut voiton
+rikkaasta kilpailijastaan, ja hän huudahtaa:
+
+    Tähtihin ylhäisiin nyt jalkani koskea saapi:
+      yö tai päivä jos lie, Cynthia on omanain.
+    Ei ole kilpailijaa mun lempeni tiellä nyt yhtään;
+      vanhuuteen elämäin voitto se säilyköhön!»
+
+Mutta Cynthia on oikullinen ja keimaileva. Hän leikkii
+runoilijanuorukaisellaan kuten kissa hiirellä, ja eräänä päivänä hän
+pettää köyhän laulajan rikkaan ihailijan vuoksi. Halveksittu rakastaja
+valittaa tuskaansa metsän puille ja suhisevalle länsituulelle, lehtojen
+lähteille ja saloseudun kolkoille kallioille.
+
+    »Puut, tepä haastelkaa — jos puutkin tuntevat lemmen —,
+      pyökki ja pinja, min on suosikiks ottanut Pan,
+    siimeessänne mä kuink' olen huokaillut useasti,
+      oon nimen kaunoiseni kuorehen piirtänyt puun.»
+
+Mutta rakkautensa vuoksi hän on valmis orjan lailla kärsimään
+jumaloidun kaikkia oikkuja:
+
+    »Ollos vain mikä oot! Vain 'Cynthia' kaikuvat metsät,
+      toistavat sun nimeäs kalliot kaikk' erämaan.»
+
+Vielä haudassakin on häntä kalvava Cynthian kaipaus.
+
+    »Lien mikä lienenkin Manan maill', omas sielläkin oon ma;
+      Kuoleman rantainkin valtias rakkaus on.»
+
+Viimein valkenee kuitenkin päivä, jolloin runoilija katkoo kahleensa.
+
+    »Maitten, merien taa minut viekää sinne te, minne
+      Nainen ykskään ei luokseni löytävä lie.»
+
+hän pyytää ystäviään. Hän matkustaa nyt laivalla Ateenaan opintojaan
+jatkamaan.
+
+    »Lemmenkahlehet nyt katkova vieras on maa.»
+
+Hän eroaa Cynthiasta kiroten häntä niistä tuskista, joita tämä on
+hänelle tuottanut. Vieläpä hän hillitsemättömässä vihassaan alentuu
+halpamielisesti muistuttamaan Cynthiaa siitä, että hänestä kerran tulee
+vanha, ruma ja kurttuinen ämmä. Ranskalainen kirjallisuudentutkija
+Plessis sanoo: »Propertiuksen runoudella on joskus metsäomenapuun
+hieman karvas maku, kuten hedelmillä, jotka ovat kypsyneet
+auringottomassa paikassa. Samoin on sydänten laita, jotka ovat
+rakastaneet saamatta onnen päiväpaistetta.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Propertius palaa jälleen Roomaan, Cynthia on kuollut
+onnettomuuksien ennen aikojaan murtamana, ja nuoruudenrakastettu
+on nyt Propertiukselle vain kaihomielinen muisto. Hän tunnustaa
+epäsuorasti eräässä elegiassaan, että hän itse ei ollut syytön heidän
+rakkaussuhteensa katkeamiseen, ja Cynthia kuiskaa haudan toiselta
+puolen hänelle:
+
+    »Muut sua nyt pitäkööt vähän aikaa; mun olet kohta,
+      Tuhkani haudass' sun tuhkahas yhtyvä on.»
+
+Intohimoinen nuorukainen on kehittynyt mieheksi ja täysiveriseksi
+roomalaiseksi. Hän aikoo nyt antautua kynällään ylistämään myöskin
+Rooman suuria muistoja. Mutta tietysti Mæcenaskin — tai oikeammin
+sanoen Augustus — on tämän aikeen virittäjänä kuten Vergiliuksella
+ja Horatiuksellakin; ja huomaa, että Propertius ikäänkuin empien
+seuraa ystävänsä ja suosijansa toivomusta, kun hän ryhtyy eepilliseen
+runoiluun. Eräässä runossaan hän sanoo Mæcenaalle:
+
+    »Paikallas elelet onnehes tyytyen vain,
+      mut mua miks sinä ain' ajat kirjailun ulapalle?
+    Suuria purjeit' ei kannata purteni tää.
+      Saa häpeää, ylivoimaisen ken on ottanut kuorman:
+    polvin horjuvin hän työntäytyy pakohon.
+      Rauhan toimikin tuo on syntynyt, tää sotilaaksi,
+    luonnonlaatuahan kaikki he kuuntelevat.
+      En minä purrellain merenaavoja halkoa aio;
+    virtapa pienoinen mulle jo riittävä on.»
+
+Mutta tästä huolimatta hänen rakkausrunoilunsa alkaa jäädä taka-alalle
+toisenlaisen runoilun tieltä. Hän laulaa Octavianuksen voitosta
+Aktionin luona, hän runoilee milloin ylväistä, milloin liikuttavista
+Rooman muinaisista ja sen ajan muistoista. Mutta Propertiuksen
+täydellinen ymmärtäminen ei ole vaivatonta. Hänen tyyliänsä
+raskauttavat oppineet, jumalaistarulliset viittaukset. Huomaa,
+että hän on saanut koulutuksensa oppineisuudessaan pedanttiselta
+aleksandreialaiselta koululta.
+
+Hänen uusi runoilu-uransa ei ollut pitkä. Cynthian kalpea rakastaja
+oli palanut loppuun ennen aikojaan[124], ja jo muutamia vuosia yli
+kolmenkymmenen vanhana hän kuoli. Erään kauneimmista runoistaan —
+viimeisen, jonka hän julkaisi — hän on omistanut haudalle. Runoa on
+nimitetty »Elegiain kuningattareksi». Se on nuorena kuolleen Cornelian,
+Augustuksen toisen puolison edellisestä avioliitosta syntyneen tyttären
+surulaulu. Vainaja puhuu miehelleen Æmilius Paulukselle:
+
+    Paulus, kyynelin miks mua haudassain yhä kiusaat?
+      kuoleman usta ei saa heltymähän rukous.
+    Jonk' alamaisekseen on kerran vihkinyt Hades,
+      salpa sen vankkumaton sulkevi mailt' elämän.
+    Vaikka sun pyyntöihis Manan mahtaja taipua voiskin,
+      Tuonelan rannalle vain kyyneles tyhjihin vuos.
+
+Vainajan suurin lohdutus on tietoisuus siitä, että hän on viettänyt
+nuhteetonta elämää ja jättänyt jälkeensä kukoistavan lapsilauman.
+
+    Tää on voittona, tää sulopalkkana naisen on: hälle
+      kilvaten kiitostaan hautahan-saattajat suo.
+    Huostaas, puoliso, nyt jätän lemmenpanttimme: lapset;
+      vaikka ma tuhkana oon, heit' yhä kaihoelen.
+    Äitinä olkosi heille, ja niinkuin hoivasin heitä
+      helmassain, samaten heitä sä holhoa myös!
+    Konsa he kyyneltyy, suo äidin-suukkoni heille!
+      Kartanon huolet kaikk' ompi sun ylläsi nyt.
+    Jos suru valtaa sun, sitä ällös näyttäkö heille!
+      Käyköhöt suutelemaan kuivia poskias vain!
+
+Kun lukee näitä sydämestä lähteneitä lämpimiä sanoja, yhtyy mielellään
+erään englantilaisen kirjallisuudenhistorioitsijan mielipiteeseen,
+että Propertius on näissä säkeissään ilmaissut »melkein kristillistä
+hellyyttä».
+
+
+
+
+TIBULLUS,
+
+
+Propertiuksen aikalainen, kuoli myöskin nuorena, hieman Vergiliuksen
+jälkeen. Hänkin oli rakkauden laulaja, mutta sävellajiltaan vienompi,
+rauhallisemman, mutta myöskin syvemmän, vähemmän itsekkään tunteen
+tulkki. Rakkaus ei ole hänelle vain aistihuumausta kuten Catullukselle
+ja Propertiukselle, vaan ennen kaikkea sisäistä ja pyhää. Tällaisessa
+tunteessa on enemmän kaihoa kuin riehuvaa intohimoa. Johan Henrik
+Kellgren on luonnehtinut Tibulluksen ja Propertiuksen eron sanoessaan
+jälkimmäisestä. »Hän ei huokaile, ei itke; hänen rakkautensa riehuu ja
+heittäytyy epätoivoon.» Tibullus sitävastoin valittaa, kun rakastettu
+on tullut hänelle uskottomaksi:
+
+    Viinein vaimentaa koetan suruain monet kerrat;
+      tuskapa sen mehun taas kyyneliks loihtia ties.
+    Armastin useaa, mut nauttimahan ma kun mielin,
+      Venus loi etehein sun kuvas, pois paeten.
+
+Hän ei kykene muuhun kuin alistumaan suruunsa. Kun kaunotar pettää
+hänet, hänen kirouksensa eivät kohdistu tähän, vaan parittajaan, joka
+on houkutellut hänet rikkaammalle ihailijalle:
+
+    Atriat syököön hän veriset, verisuisna hän juomaa
+      särpiköhön kamalaa, min seass' sappea on!
+    Haamut vainajien hänet saartakohot valitellen,
+      hyypiö pitkät yöt yllään kirkukohon!
+    Itse hän nälkään nääntyen kootkoon hautausmailta
+      ruohoja, luita, jos niit' ois sudet jättänehet!
+    Paljain uumin hän kujavieriä juoskohon ulvoin,
+      koirat parvina hänt' eellehen ahdistakoon!
+
+Niistä rohkaisevista säkeistä päättäen, jotka Horatius on
+kirjoittanut Tibullukselle, hiljainen raskasmielisyys näyttää olleen
+hänen luonteensa pääpiirteenä. Tibulluksen runoissa vanhuuden ja
+katoavaisuuden ajatukset vaimentavat ilon:
+
+    »Lemmessä yhtykähämme, kun kohtalo vielä sen sallii!
+      Kuolema kohta jo saa, otsa on peitossa yön.
+    Hiipivi vanhuus veltto, mi lemmen kieltävi meillä,
+      mairehin haastaa ei harmajahapsisen suo.»
+
+Puhtaassa, herttaisessa viehättäväisyydessään Tibulluksen runotuotanto
+kuuluu siihen runouden lajiin, jota ei voi käsittää muuten kuin
+sydämellä. Usein se muistuttaa nuoren Vergiliuksen Georgicaa. Kuinka
+paljon puhuvatkaan runoilijan mieltymyksestä maalaiselämään pari
+seuraavanlaista säettä:
+
+    »Vuonan pienoisen sylihin minä mielisin ottaa,
+      Luot' emon eksynehen, viedä sen taas kotihin.».
+
+Hellä sydän, hyvä paimen! Tällaisissa pikku idylleissä rakastettava
+laulaja viivähtää mielellään. Maalaiselämän hiljaisella kodikkuudella
+on huomattavan suuri sija hänen runoudessaan, ja naista hän ei ylistä
+rakastajattarena, vaan lempeänä ja uskollisena puolisona kotilieden
+ääressä. Antiikkisessa runoudessa ei ole monta säkeistöä, jotka
+puhuvat niin hellää kieltä kuin ne rivit, jotka hän kerran kirjoittaa
+rakastetulleen sairasvuoteeltaan kaukaa vieraalta maalta, Korfun
+saarelta. Tuskiensa ja kuolemanajatuksiensa keskellä runoilija eläytyy
+täydellisesti kuvaukseensa, kuinka hän jonakin iltana on tuleva ja
+hämmästyttävä tätä, kun hän istuu värttinänsä ääressä rauhallisessa
+kodissaan:
+
+    »Luoksesi saavun nyt yht'äkkiä, vartoamattas,
+      jotta sa luulisit mun pilvistä ilmestyneen.
+    Silloin oitis käy sylihin, oi Delia, vaikka
+      jalkasi paljaat lie, hiuksesi irrallaan.
+    Näin anon: Koitar, valjakkos rusohohtava tuokoon
+      luoksemme kiiruhtain päilyvän päivyen tuon!»
+
+Tibulluksen säe juoksee soinnukkaan hyväilevänä, ja hänen runouttaan
+ei koskaan häiritse runsassanainen oppineisuus tai muu konstikkaisuus.
+Hän ei ole saanutkaan esikuviaan aleksandreialaisesta koulusta. Jos
+ylipäänsä voi puhua hänen kreikkalaisista esikuvistaan, niin sellaisena
+on pidettävä joonialaista lyriikkaa.
+
+
+
+
+OVIDIUS.
+
+
+Ovidius syntyi pienessä kaupungissa Abruzzon vuoristossa vuonna 43
+e.Kr. Päinvastoin kuin Vergiliuksella ja Horatiuksella hänellä oli
+varakas ja arvossa pidetty isä, joka määräsi pojan virkamiesuralle
+ja lähetti hänet siinä tarkoituksessa reetorikouluun Roomaan. Mutta
+nuoren Ovidiuksen lahjakkuus ei viitannut sille taholle. Tulevalle
+roomalaiselle virkamiehelle ei ollut suinkaan erikoiseksi ansioksi,
+että hänen proosansa melkein itsestään muuttui niin kevyesti
+juokseviksi ja kaunissointuisiksi säkeiksi, että niiden veroisia
+oli tuskin koskaan kuultu. Hänen vakava isänsä koettikin vieroittaa
+häntä tästä epäkäytännöllisestä tavasta. Mutta mitäpä se auttoi!
+Luonto otti osansa. Ovidius itse nautti runoilijalahjoistaan, nautti
+tuumiskelematta kuten leikkisä lapsi. Hänelle ei näytä koskaan
+johtuneen mieleenkään, että runon värihohtoisten saippuakuplien
+puhaltamisesta voisi seurata minkäänmoista edesvastuuta. Hän
+maalasi vain siksi, että maalaaminen _huvitti_ häntä. Ja olihan
+hänellä kylliksi rahoja voidakseen tehdä, mikä häntä huvitti. Häntä
+ei haluttanut ollenkaan seurata kunniakkaiden esi-isien jälkiä,
+»Miksikä minä», hän sanoo, »havittelisin sotaista kunniaa tahi
+pänttäisin päähäni pitkäpiimäisiä lakipykäliä tahi halventaisin ääneni
+epäkiitollisella Forumilla? Kaikki sellainen on katoavaista työtä. Minä
+tavoittelen kuolematonta mainetta.» Ja sen hän saavuttikin.
+
+Hänen runottarensa oli keveähköä lajia. Se kuiskaili hänelle
+rakkausrunoja, mutta niiden eroottiset aiheet eivät vaikuta runoilijan
+itsensä elämiltä, ja hänen runoissaan ei ole sitä intohimon hehkua,
+joka oli Catulluksen ja Propertiuksen runouden voima. Ovidiukselle
+rakkaus on mielenkiintoinen _psykologinen tutkimusaihe_, kun
+sitävastoin Catullus ja Propertius _elävät koko olemuksellaan_ tässä
+tunteessa. Erotiikka on hänestä vain vallatonta lemmenleikkiä eikä
+kuten Catulluksella ja Propertiuksella voimakkaan aistillisen luonteen
+purkausta. »Uskokaa pois», hän itsekin sanoo, »minun tapani ovat hyvin
+paljon erilaiset kuin minun runoni. Elämäni on ollut kunnioitettava,
+vaikka runottareni onkin ollut kevytmielinen.» Hän oli, eroten
+Augustuksen ajan muista suurista kirjailijoista, naimisissa ja hyvissä
+varoissa oleva kansalainen ja voi vakuuttamalla vakuuttaa: »Ei kukaan
+perheenisä, joka epäilee lapsiensa aviollista syntyperää, voi syyttää
+_minua_.» Mutta toiselta puolen hänellä oli, kuten hän itsekin sanoo,
+nuoruudessaan »hellä sydän, joka leimahti tuleen pienimmästäkin
+kipinästä.» Hän ei haaveksinut kuitenkaan kenestäkään erikoisesta — hän
+hehkui rakkautta kaikkia nuoria tyttöjä kohtaan. »Minun sydämeni», hän
+sanoo, »ei voi kiintyä yhdenlajiseen kaunottareen — minulla on aina
+tuhansia syitä palvoa heitä kaikkia.»
+
+Ovidiuksen eroottinen runoilu on, useimmiten kreikkalaisten esikuvien
+mukaan, mielikuvituksen oikukasta leikkiä laadultaan vaihtelevin
+aihein. Useinkin ne ovat tympäisevän säädyttömiä.
+
+Myöhemmin Ovidius julkaisi oikean oppikirjan »rakastamisen taidossa».
+Ensiksi hän selvittää melkein tieteellisellä johdonmukaisuudella,
+kuinka nuori mies voi saada itselleen rakastajattaren ja pitää hänet,
+ja sitten hän antaa vastaavanlaisia neuvoja toiselle sukupuolelle.
+»Rakastamisen taito» on Amorin palveluksessa käytettävä sotaviekkauden
+ohjesääntö. Kysymys ei ole uskollisuudesta rakkaudessa, mutta vain
+siitä, ettei toinen puoli pääsisi selville siitä, että toinen on
+uskoton,
+
+    »Niin raju ei ole ees vihapäissään hallava karju,
+      koiria konsa se lyö hampahin välkkyävin,
+    ei ole leijonatar, imeväisien pentujen hoiva,
+      kyy ei, kulkija min tallasi taitamaton,
+    kuin on nainen, konsa hän kilpailijattaren keksi
+      vuoteeltaan; viha lyö lieskana silmistä tuon.»
+
+Ajatelkaa Medeiaa!
+
+Mutta yhtä paljon kuin rakastajan tulee varoa, ettei häntä yllätetä
+tilanteessa, joka voi aiheuttaa tuollaisia mielenpurkauksia, yhtä
+epäviisasta on välittää naisen hairahduksista. Sillä miksi hän ei saisi
+nauttia lyhyestä ajasta, jonka nuoruus ja kauneus kestävät! Aikanaan
+kyllä joutuu päivä, jolloin hän
+
+      »yksin vuoteessaan akkana värjyä saa.
+    Äkkiä huomaat pääsi jo peittävän hapsien talven,
+      suotta sa vannoa saat: harmahat ain' oli nuo.»
+
+Mutta miehen rakkauden voittamiseen ei naiselle riitä, että hän on
+nuori ja kaunis — hänen täytyy oppia myöskin »käyttäytymisen» taito.
+Esim. kun hän nauraa:
+
+    »Suutaan aukaiskoon vähän — puhjetkoot hymykuopat,
+      hampaisiin alahuul' lievänä koskekohon!
+    Älköön ehtimiseen hän nauraa pyrskikö liioin,
+      vaan kevyt, naisellinen olkohon naurunsa vain.
+    Muutamat väänneksii hohotellessaan kovin suutaan,
+      toisten on hymy kuin ilkun väännettä ois;
+    Toiset nauruun taas rämähtää, kovin korvihin käyvään,
+      aasi se hirnuvi niin myllyä kiertäessään.
+
+    Ei ylenkatsoa sun sovi käynninkään suloutta;
+      miehiä outoja tuo kiehtovi, torjuvi myös.
+    Toinen liikuttaa soreasti lantehiansa,
+      helmoja hulmuttaa, ylvähin askelin käy,
+    toinen taasen, kuin pisamainen Umbrian akka,
+      sääret lengollaan hölkkävi, harppaelee.»
+
+Kaikesta henkevyydestään huolimatta kirja on vastenmielinen ennen
+kaikkea siksi, että rakkaus on Ovidiukselle alhainen, aistillinen
+nautinto. »Rakastamisen taito» on itse asiassa toisen puolen pettämisen
+taitoa ja olemattomien tunteiden teeskentelemistä. Tällä rivolla
+kirjalla on kuitenkin arvonsa kauhistavana kulttuurikuvana syvälle
+vajonneelta aikakaudelta. Muuten olisi tuskin voinut kuvitellakaan,
+että se oli _niin_ syvälle vajonnut. Kirjan ainoa sovittava puoli oli
+se, että monet toki loukkaantuivat Ovidiuksen kyynelisestä teoksesta.
+Ovidius itse on sen tehnyt meille tiettäväksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Rakastamisen taito» ilmaisee kauhistavan selvästi, kuinka
+täydellisesti Augustuksen ja hänen ystäviensä kokeet saada aikaan
+siveellinen uudestisyntyminen tai ainakin yleinen säädyllisyys,
+olivat epäonnistuneet. Runoudenlaji, joka polki jalkainsa alle
+eetillisen ihanteen, oli nyt yhtä suosittu kuin aikoinaan Vergiliuksen
+ihanteelliset unelmat.
+
+Augustus näkikin Ovidiuksessa nuorison viettelijän. Tämän kirja
+rakastamisen taidosta ilmestyi juuri samana vuonna, jolloin keisarin
+täytyi ajaa Iulia maanpakoon. Isänä hän kenties olisi voinut antaa
+tyttärelleen anteeksi, mutta hallitsijana hänen täytyi asettaa
+varoittava esimerkki rankaisemalla sitä, joka niin avoimesti oli
+rikkonut hänen lakimääräyksiään vastaan.
+
+Mutta mitä hänen oli ajateltava runoilijasta, joka suorastaan
+järjestelmöi sen kevytmielisen elämän, jonka ehkäisemisen maan isä oli
+ottanut tehtäväkseen? Kaikkein arveluttavintahan oli se, että yleisö
+otti rivot runot vastaan suosiollisesti. Runoilijan syntimitta tuli
+kukkuralleen, kun uusi häväistysjuttu sattui muutama vuosi myöhemmin
+keisarillisessa perheessä. Tämä huomiota herättävä tapaus antoi
+Augustukselle mieluisan aiheen tehdä vahingottomaksi rivon runoilijan,
+joka aivan kuin pilkkasi hänen omaa ylvästä ajatustaan: roomalaishengen
+uudestisyntymistä. Eräänä aamuna tiesi huhu kertoa, että yleisesti
+suosittu runoilija Ovidius oli äkkiä karkoitettu maanpakoon.
+
+Huhu oli oikeassa. Osattiin heti asettaa tämä huomiota herättävä
+tapaus keisarihuoneen uuden häväistysjutun yhteyteen. Tällä kertaa
+täytyi nuoremman Iulian, Augustuksen tyttärentyttären, jättää Rooma,
+kun oli lähtenyt kevytmielisen äitinsä jäljille. Ovidius näyttää
+sekaantuneen jollakin tavoin Iulian ja hänen rakastajansa välisiin
+rakkaudenkauppoihin. Syvästi loukatun perheenisän kosto kohtasi siksi
+myöskin häntä, ja 50-vuotiaan runoilijan täytyi lähteä maanpakoon
+Tomiin (nykyinen Constanza) keskellä Mustanmeren länsirannikkoa. Hänen
+kirjaansa rakastamisen taidosta lienee kirjakauppoja kielletty myymästä.
+
+Silloin kuin tämä rangaistus kohtasi Ovidiusta, hänellä
+oli valmistumaisillaan kokonaan toisen arvoinen teos kuin
+edelliset, nimittäin hänen kuuluisat »Metamorfoosinsa», suuri
+kreikkalais-roomalainen satukirja. »Metamorfoosi» merkitsee
+_muodonvaihdos_. Runoilija käsittelee nimittäin enimmän sellaisia
+taruja, jotka päättyvät siten, että ihmiset muuttuvat eläimiksi,
+puiksi, kiviksi j.n.e. Noin 250 tällaista satua hän on kertonut
+»Metamorfoosien» viidessätoista kirjassa. Tämän kirjan ansiota on,
+että me tunnemme joukon kreikkalaisia taruja, jotka olisivat muuten
+joutuneet unohduksiin.
+
+Muuan Ovidiuksen monista mestariteoksista on hänen kertomuksensa
+_Deukalionista_ ja _Pyrrhasta_ eli suuresta vedenpaisumuksesta, johon
+Iuppiter kerran hukutti ihmiset rangaistukseksi heidän pahuudestaan.
+Suuren mestarin siveltimen veroisella voimalla ja väririkkaudella
+runoilija maalaa kuvia suuresta hävityksestä. Kuvaus alkaa etelätuulen
+irti päästämisellä.
+
+    »Lähtevi tuul' etelän nyt lentoon kostehin siivin,
+     kätkien synkeyteen sysimustahan kaameat kasvot.
+    Parta on usmainen, sen karvat vuotavat vettä,
+    pilvekäs otsa on, rinta ja siivet vihmovat vettä.
+    Konsa se kouristaa käsin pieliä pilvien laajain,
+     käy kohu: rankat veet alas syöksyy korkeudesta.»
+
+Vielä pahempaa tulee, kun Neptunus kutsuu koolle kaikki jokijumalat ja
+käskee näiden aukaista kaikki lähteet sekä päästää joet valloilleen.
+Pian koko maa on muuttunut suunnattomaksi mereksi.
+
+    »Kaikk' oli merta nyt vain, ei maata, ei rantoja missään.
+     Vuorelle on joku noussut, ruuhess' istuvi toinen,
+    siinä nyt soudellen, miss' äsken kynti hän kenttää.
+    Laivuri purjehtii yli peltoin, kartanon kaltoin,
+    katsellen, jalavan kuin latvass' ui kalaparvi.
+     Niittyyn vihreähän kyns' ankkurin iskevi kiinni,
+    viinin rikkaita tarhoja raapaisee köli laivan;
+    siellä, miss' äsken söi kedon ruohoa kaiskerat vuohet,
+    siellä nyt väännehtii meren hylkeet kömpelömäiset.
+     Veettäret ihmehtii, kun kaupungit, talot, lehdot
+    alla he keksivät veen, delfiinit metsiä uivat,
+    lehvihin soljahtain, tärisyttäen oksia tammen.
+    Lampaiden seass' ui susi; keltaisen jalopeuran
+     vie vedet, tiikerin raastaa, karjulta ukkosen voimat,
+    hirveä aaltojen viemää sääret ei sukkelat auta.
+    Lintu, mi kauan lentänyt eestaas, etsien rantaa
+    tai lepopaikkaa, nyt merehen perin uupuen vaipuu.
+    Kumpuja kattavat veet vapahasti vaahtoavaiset,
+     laineet — outoa nähdä se! — alppien huippuja huuhtoo.»
+
+Kaikki elävät olennot tuhoutuvat. Vain jumaliapelkääväinen Deukalion
+ja hänen hurskas puolisonsa Pyrrha pelastuvat veneeseen, joka tarttuu
+kiinni taivaankorkuisen Parnassos vuoren huipulle. Nyt tulva on tehnyt
+tehtävänsä, Iuppiter lakaisuttaa pohjoistuulella pois sadepilvet.
+Neptunus käskee jokia ja merta heti vetäytymään takaisin, ja jumalien
+avulla Deukalion ja Pyrrha luovat kivistä uuden ihmissuvun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ihastuttavasti on kerrottu satu _Daphnesta_. Daphne, joka on laakerin
+kreikkalainen nimi, on sadussa thessalialaisen jokikuninkaan tytär. Hän
+on ihmeellisen kaunis, mutta rakkaudessaan luoksensa päästämätön, kuten
+Diana. Apollonissa syttyy kiihkeä intohimo häneen, multa hän välttelee
+Apollonia, kuten arka metsänriista pakenee metsästäjää. Lopuksi
+vainottu on menehtynyt väsymyksestä. Epätoivoissaan hän silloin huutaa
+isäänsä avukseen:
+
+    »Auttaos, taattoni! Maa, uus muoto sa antaos mulle,
+     turmele kauneutein, joka mulle tahtovi turmaa!
+    Tuskin noin nimes, kun jäsenensä jo puutuvat jäykiks,
+    niinehen kietoutuu sirot rinnat ja vyötärö sorja,
+    lehvistöön kiharat; käsivarsiin kasvavat oksat,
+     nopsihin jalkoihin taas juuttuu sitkeät juuret,
+    latvapa kasvoihin; mut kauneus kiehtova säilyy.
+    Phoibos lempivi hänt' yhä; runkoa puun hyväellen
+    tuntevi hän, miten lyö — sydän kuoren kasvavan alla.
+    Oksat sulkevi hän sylihinsä niinkuni neidon,
+     suukkoja suo, mut puu ei niit' ota, karttaen väistyy.
+    Phoibos virkkavi: 'Kun et puolisoks' antau mulle,
+    puuni sa tok' olet, laakeripuuni, mi aina
+    kaunistat kiharoitani, lyyraani, viintäni sorjaa.
+     Päällikkö Latiumin triumfissaan saa sua kantaa,
+    kun Capitoliumiin jono rientää riemua huutain.
+    Augustuksen myös talonvartija taattu sa ollos,
+    seiso'os uksens' eessä ja suojele lehviä tammen![125]
+     Niinkuni kutrikkaaks' ikinuortea pääni on jäävä,
+    niin sua sorjistaa ikilehvät saakohot myöskin!'
+    Kun nimes Paian[126] näin, ikihennoin nyökkäsi oksin
+     laakeri, nähtiin myös, miten taipui lehväkäs latva.»
+
+Laadultaan haavemielinen rakkaustarina, kaikkia liikuttava
+rakkausrunojen perikuva, on satu _Pyramoksesta_ ja _Thisbestä_. Eikö
+tunnukin siltä kuin kuulisi kansanlaulun!
+
+    Pyramus sorjin, kaunein mies oli, Thisbepä taasen
+     neidoks arvattiin ihanaisimmaks' itämailla.
+    Kaupungiss' upeassa, min ompi Semiramis muurein
+    tiilisin suojannut, kodit vierekkäin oli heillä.
+    Tuttaviks' ensin nää tuli naapurit, ystäviks' sitten,
+     sitten lempeenkin he jo syttyi; häitä he toivoi,
+    mut isät kielsivät sen, vaikk' estää eivät he voineet
+    lempeä kummankin niin kuumana leimuamasta.
+    Viestinviejiä vailla he silmin haasteli, merkein;
+    leikki se kiihtyi vain, mitä kätkömmässä se säilyi.
+     Mut oli naapurusten väliseinään, kun sitä tehtiin
+    joskus muinoisin, rako tullut kaita, ja yksikään
+    ei sitä rikkoumaa ajan-aikaan keksinyt ollut.
+    Lempijät löysivät sen — mitä rakkaus ei älyäiskään? —
+    kautta sen haastelivat, ja nyt turvallisna ne saivat
+     kuiskehet hiljaiset sulolemmen viestejä viedä.»
+
+Mutta heidän huulensa eivät saa koskaan koskettaa toisiaan.
+
+Muutamana päivänä he kuitenkin päättivät hiipiä yön tultua kotoa ja
+tavata erään lähteen luona kasvavan silkkiäispuun alla. Huntuunsa
+kietoutuneena Thisbe livahtaa ovesta ja ohjaa askelensa silkkiäispuulle.
+
+    »Rohkeaks tuon teki lempi. Mut äkkiä leijona, äsken
+    härkään iskenyt kauttaaltaan kita peitossa hurmeen,
+     saapuvi lähteen luo, janoansa mielien jäähtää.»
+
+Thisbe pelastuu erääseen luolaan, mutta hukkaa kauhistuksissaan
+huntunsa, jonka naarasleijona repii rikki »verisellä hampaallaan».
+
+    »Pyramus myöhempään tuli sinne ja löys pedon jäljet
+     hiekkaan painauneet, ja hän kuolonkalpeaks muuttui.
+    Kun veren tahraaman hän hunnun keksi, hän lausui:
+    'Lempijän kummankin sama yö nyt surmata saakoon!
+    Syyllinen oon minä. Sun olen kuoloon kiehtonut, raukka,
+    öisihin vaaroihin kun kutsuin sun, ja ma itse
+     ensin en tullutkaan.'»
+
+Epätoivoissaan. Pyramos rientää silkkiäispuun luo ja sysää miekan
+rintaansa.
+
+    »Tummeni heelmät puun, kun hurme kuolemanhaavan
+    niihin pirskoittui; sen juuret, juonehet verta,
+     purppurankarvaisiksi jo muutkin muuttivat marjat.»
+
+Nyt saapuu Thisbe luolasta — mutta saa vain kuulla rakastetun viimeisen
+henkäyksen. Hän repii epätoivoisena hiuksiaan. Elämä ei ole hänelle
+enää minkään arvoinen. Vanhemmille vain vielä viimeinen rukous:
+
+    »Niinkuin kuoloon saakka on meidät liittänyt lempi,
+     suokaa kummankin saman kummun nukkua alla!
+    Puu sa, mi oksillas nyt varjota saat polon ruumiin,
+    kohtapa toisenkin olet siimeeseesi sä saava.
+    Surman muistopa aina sä säilytä! Marjasi olkoot
+     murheen mustaamat: tarinoios kuoloa kahden!'
+    Tuskin ol' lausunut tään, hän miekan temposi, vielä
+    lämpimän, hurmeisen, omahan sen rintahans' syöksi.
+    Saapui luo jumalten sekä vanhempain rukous luo:
+    kypsäks' ehtiessään käy mustaks mulperimarja;
+     tuhkapa lempivien myös joutui yhtehen uurnaan.»
+
+Ovidiuksen mielikuvitus ei ole milloinkaan kohonnut niin korkealle,
+kuin hänen kuvatessaan Phætonin matkaa pitkin taivaankantta isänsä
+auringonjumalan vaunuissa.[127] Nuorukaisen on onnistunut saada isänsä
+lupaamaan suostua etukäteen pyyntöön, olipa se millainen tahansa; ja
+auringonjumala joutuu epätoivoon, kun poika sitten pyytää saada jonakin
+päivänä ohjata auringonvaunujen siivellisiä hevosia.
+
+Turhaan isä koettaa saada häntä luopumaan aikeesta, josta kukaan
+kuolevainen ei voi kunnialla suoriutua:
+
+    »Jyrkkänä alkavi tie; hevot aamunvirkeät tuskin
+     kestävät nousua sen; ylähäll' ylen ompi sen keskus.
+    Huimaa korkeus tuo muakin, hätä rintani täyttää,
+    siellä kun silmäilen maanpiiriä, aavoja merten.
+    Jyrkkänä laskee loppu, ja tarkkaan ohjata täytyy.
+     Itsepä Tethyskin[128], mi mun aalloill' ottavi vastaan,
+    pelkää syöksyvän mun päistikkaa kohtuhun merten.
+    Viel' lisäks kierrollaan kupu taivaan kääntyeleepi;
+    korkeat tähdetkin sen tempautuu kurimukseen.
+     Jos sinä ohjakset nyt saisit, niin napa taivaan
+    vinhana kieppuen sun heti syrjään sinkauttaisi.
+    Ansoja täynnään on sekä hirviöhaamuja taival.
+    Vaikka et eksyiskään, vaan ohjaisit osavasti,
+     niin ohi uhkaavan Härän sarvien kulkisi tiesi,
+    Haimon[129] Ampujan, myös ohi Leijonan ahnahan leukain,
+    sitten Skorpionin, Kravun, joiden hirveät kynnet
+    hirveinä kouristuu, eri suuntaan kumpikin niistä.
+     Vielä kun kimmastuu hepos — keuhkoistaan näet leimuu
+    polttavat liekit, joita ne suin sekä sieramin pärskyy —
+    ohjata niitä et voi; muakaan nuo villeiksi käyneet
+    sietävät tuskin, vaan äkäpäisinä ohjia tempoo.
+     Toivehes mieletön heitä jo, poikani, vielä kun saatat!
+    Silmäni näät surevat; oi, jospa sa katsoa voisit
+     myös sydämeeni ja siell' isänhuolet keksisit raskaat!»
+
+Mutta järjettömän nuorukaisen tulee kaikin mokomin saada tahtonsa
+perille, ja epätoivo sydämessään isän täytyy antaa hänen nousta
+loistaviin, kultaisiin vaunuihin, joissa pyörien puolat ovat hopeasta
+ja silavaljaat koristetut krysoliiteillä ja timanteilla, joissa
+auringon säteet taittuvat.
+
+Tuliset hevoset huomaavat heti, että vaunut ovat tavattoman kepeät. Ne
+kimpoilevat ja kallistelevat kuten painolastiton laiva. Pian valjakko
+on täydessä karussa pitkin tuntemattomia teitä.
+
+    Mut laelt' ilmain kun Phaethon nyt katsovi maita,
+     jotk' yhä aukeavat avarammiks vain hänen allaan,
+    kalpeaks kauhistuu hän, polvet loukkua lyövät,
+    silmätkin pimenee, ne kun häikäisee valotulva.
+    Kunpa hän konsana ei isän vaunuja ottanut oisi!
+     Nyt mikä neuvoks? Jo kantta hän laivaan viljalti vieri,
+    viel' osa suurin on eessä. Hän aavoja mittovi miettein,
+    länteen hän tähyää, niihin ei hänen kohtalo salli
+    saapua milloinkaan, itähän katsovi joskus;
+    mut joka puolella värjyvän eessä on ilmojen kauhut,
+     nousevat valtaiset pedonhaamut, kaameat nähdä.
+
+Nuorukainen aivan herpaantuu kauhusta ja päästää ohjat höllälleen.
+Hevoset karkaavat yhä huimemmin:
+
+    Milloin taivasta päin nuo pyrkivät, taas alas milloin
+    Syöksyvät valtoinaan, radan vihdoin viistäissa maata.
+
+Nyt auringon vaunut ovat tulleet niin lähelle maata, että auringon
+kuumuus polttaa kaiken.
+
+    Kukkulat korkeat kaikki nyt leimahtaa tulenliekkiin,
+     halkee, lohkeilee lovikin, mehut kuivuvat kaikki.
+    Niityt harmenevat, puut lehtevät lieskana huimiin,
+    ruokkivi kuolemanliekkejä pellon kuivunut vilja.
+    Mut se ei riitä; jo syö tuli kaupungit komeatkin
+     muureinensa ja kiiltää tuhkaksi maat sekä kansat;
+    metsät ja vuoristot kulovalkea riehuva valtaa.
+    Skythian maata ei nyt lumet aula; jo Kaukasos loimuu,
+    Ossa[130] ja Pindos[130], ja niitäkin ylvempiotsa Olympos[130],
+     valtavat Alpit, myös Apenniinit, yltävät pilviin.
+    Huomaa nyt Phaethon maanpiiriä liekkien syövän,
+    eikä hän itsekään voi kestää huokua kuumaa;
+    niinkuin hornan pätsistä hohkaa polle sen vastaan,
+     hän sitä hengittää, tulenhehkuviks tuntevi vaunut.
+
+Silloin Äiti Maa rukoilee Iuppiteria tekemään lopun vaivasta. Ja
+salamansinkooja huomaa, että jollei hän puutu asiaan, koko maailma
+tuhoutuu.
+
+    »Otsalleen käden vei hän, lens salamat jylinöiden
+     orhienohjaajaan, joka henkensä heittäen kohta
+    singahti vaunuistaan; palon polttivat pois ukonnuolet.
+    Pillastui hevoset, sivupuoleen karkasi, puisti
+    niskoiltaan ikehet, palat ohjien rentoina riippui.
+     Tuoss' ovat suitset nyt, tuoss' aisoist' irtauneena
+    akseli, tuossapa taas eri haaralla pyörien puolat;
+    lennähtäneet lavealle on jätteet murskatun vaunun.
+     Mut Phaethon, hius kultainen min liekkinä leimus,
+    kaaress' sinkoutui päistikkaa ilmojen halki,
+    niinkuni lentävi joskus kannelta selkeän taivaan
+     lähti ja sammuu, vaikka se näyttävi syöksyvän maahan.»
+
+Yksinkertaisella, mutta liikuttavalla kertomuksella _Philemonista_ ja
+_Baukiksesta_ on jotakin yhtäläisyyttä »Deukalionin ja Pyrrhan» kanssa.
+
+Kerran Iuppiter ja Mercurius tulevat matkallaan sellaiselle seudulle
+Frygiassa, jossa kansa on häijyä ja epäystävällistä. Vain vanhuspari
+Philemon ja Baukis ottaa muukalaiset vieraanvaraisesti vastaan halvassa
+majassaan. Baukis pyytää heitä istuutumaan.
+
+    Lieden tuhkaa, luo kun viel' oli lämpimäks jäänyt,
+     penkoen hän pian sai tulen eilisen kuivihin lehtiin;
+    henkäyksin iän-heikentämin niin sytti hän liekin.
+    Myös vajast' oksia hankki hän, kuivia loi sälepuita,
+    jotka hän taitteli, työnsi ne pienen kattilan alle.
+     Ukkopa tarhastaan oli kimpun kaalia tuonut.
+    Baukis perkasi sen; nokiorsill' otti hän sitten
+    kaksterä-hangollaan alas sauhutetun sianseljän,
+    soukan viipalehen sipas kauan säilytetystä
+     herkustaan, vetehen sen kypsenemään pani kuumaan.
+    Myöskin haastellen ratostutti he ootteluaikaa.
+    Pöytähän käydään. Eukko hän touhuissaan kolus, kantain
+    ruokia pöytään; yksi sen jalka tok' ol' lyhyt liian,
+     mut vian korjasi hän pian: toi kiven alle, ja kantta,
+    saatua kohdalleen, hän vihrein hankasi mintuin.
+    Tuodaan täplikkäät nyt marjat kainon Athenen[131],
+    luodaan syksyiset myös säilykekirsikat, tuodaan
+     juurikkaat, salatit, jopa juustokin juoksutusmaidon,
+    tuodaan myös munat, paistetut lievästi hehkussa tuhkan.
+    Astiat on saviset; jaloainett' on samanlaista
+    myös sekomalja ja sen korupiirrokset; pikarit ne
+     pyökist' on, vahatut helokeltaisiks' sisäpuolta.
+    Kohta jo keitonkin saa valmiiks leiskuva liesi;
+    viiniä tarjotahan, jota liiaks ei ikä paina.
+    Syrjään pannaan nuo, kevyemmät tuodahan ruoat:
+     pähkinät, uurteiset sälyviikunat, taatelit kuivat,
+    luumut, myös omenat hyväluoksuiset, korintäydet;
+    joudutetaan rypäleet, punaterttujen antamat äsken;
+    valkea keskell' on mesikakku. He ystävän katsein
+     kaikkea tarjoavat, karuudetta, siekaelutta.
+
+Kun vieraat ovat kiittäneet kestityksestä, he ilmaisevat, keitä
+ovat, ja lupaavat, että heidän hurskas isäntäväkensä on säästyvä
+rangaistukselta, joka on nyt kohtaava syntisiä naapureita. »Jättäkää
+vain asuntonne ja seuratkaa meitä vuorelle!» he sanovat.
+
+Tuumasta toimeen. Kun he saapuvat ylös vuorelle, näkevät he koko seudun
+veden hukuttamaksi. Heidän vanha majansa on vain jäljellä.
+
+    Tuota kun ihmehtii he ja itkee naapurejansa,
+    temppeliks muuttuukin maja vanhusten, perin pieni
+    kahdellenkin. Nyt sen päätyä patsahat kantaa,
+    oljet kullaksi saa, maalattian marmori peittää,
+     kiiltää kaiverretut ovet, kultaa välkkyvi katto.
+
+Tämän jälkeen vanhukset saavat toivoa, mitä vain haluavat. Heidän
+toiveensa on saada temppelin pappina ja papittarena palvella Iuppiteria
+ja viimein saada kerran yhtä aikaa erota elämästä.
+
+    Ruuhiinkin rukous: elon loppuun saakka he saivat
+     templiä hoitaa. Kerta, kun vuosistaan väsyneinä
+    seisoi he portaitten pyhien taas eessä ja haastoi
+    kummaa kohtaloaan, Philemon-ukon huomasi Baukis
+    vihreäks muuttunehen; samaten Philemon näki Baukiin.
+     Kasvot kummankin pian kattoi kasvava laiva.
+    Viestin viimeisen yhtäaikaa ehti he vaihtaa
+    hellästi: »Puoliso, terveeks jää!» suun sulkivat lehvät
+    lempeät kasvullaan. Talonpoika nyt frygialainen
+     näyttää vieläkin voi puunrungot, joiksi he muuttui.
+    Mulle on vanhukset todenhaastajat näin tarinoineet;
+    miksi he valhett' ois puhuneet? Näin puut ma ja niistä
+    riippuvat seppelehet; panin uuden joukkohon, virkkain:
+     »Huoltavat hurskaitaan jumalat, saa palvojat palkan.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se päivä, jolloin Ovidiuksen täytyi äkisti jättää rakas Roomansa,
+tuntui hänestä kuin »hautajaispäivältä». Ja Mustameri oli ja
+pysyi hänelle aina »Epäystävällisenä merenä.»[132] Villien
+skyyttalaiskansojen ympäröimänä kaukana aution aron reunassa oli Tomi,
+pieni roomalainen siirtokunta. Ainoat tuotteet, joita skyyttalaisten
+maa lähetti muuanne, olivat — kuten runoilija pilaillen kirjoitti
+ystävilleen — ne nuolet, joilla he tuon tuostakin ampuivat kaupungin
+uudisasukkaita. Ja alkuperäiset olosuhteet kaupungin muurienkin
+sisällä olivat liian jyrkkänä vastakohtana Rooman ylellisyydelle ja
+upeudelle. Ankarat talvet, jolloin pohjoismyrskyt tupruttivat maahan
+suunnattomasti lunta, olivat eteläisempien seutujen[133] veltostuneesta
+pojasta hirvittäviä. Hän sairastui sekä ruumiillisesti että henkisesti,
+ja koko hänen loppuikänsä oli ainaista vaikerrusta. Runoilijan iloinen
+laulanta oli loppunut äkisti juuri silloin, kun hänen runollinen
+luomisvoimansa oli huipussaan.
+
+Hän koetti turhaan taivuttaa lukemattomilla valitusvirsillä Augustusta
+sallimaan hänen tulla takaisin Italiaan tai ainakin suostumaan siihen,
+että hän saisi oleskella likempänä Italiaa. Ei edes hänen tomunsa
+saanut levätä kotimaan mullassa. Kymmenvuotisen maanpaon jälkeen
+valmistettiin muinoin elämäniloiselle laulajalle viimeinen lepopaikka
+Mustanmeren epäystävälliselle rannalle.
+
+
+Kirjallisuutta, paitsi ennen mainittuja suuria kirjallisuushistorioita:
+
+Wilhelm Vollbrecht, Mäcenas.
+
+Clovis Lamarre, Histoire de la litterature latine au temps d'Auguste: 4
+nid.
+
+Frédéric Plessis, La poésie latine.
+
+Otto Ribbeck, Geschichte der römischen Dichtung: 3 nid.
+
+W.Y. Sellar, The roman poets of the Augustan age: 2 nid.
+
+Virgilii Bucolica och Georgica, öfversatta af Gudrun Jöran Adlerbeth.
+
+Virgilius, Sagan om Aeneas. Svensk tolkning av J. Bergman.
+
+Gaston Boissier. Nouvelles promenades archéologiques: Horace et Virgile.
+
+André Bellesort, Virgile.
+
+Alfred Biese, Die Entwicklung des Naturgefühls bei den Griechen und
+Römern: 2 nid. (Laajoine kirjallisuusviitteineen).
+
+Richard Heinze, Virgils epische Technik.
+
+C.A. Saint-Beuve, Étude sur Virgile.
+
+Franz Skutsch, Aus Vergils Frühzeit: 2 osaa.
+
+Eduard Norden, Die Geburt des Kindes. Geschichte einer religiösen Idee.
+
+Wilhelm Weber, Der Prophet und sein Gott. Eine Studie zur vierten
+Ekloge Vergils.
+
+Domenico Comparetti, Virgilio nel medio evo: 2 osaa.
+
+Paul Schwieger, Der Zauberer Virgil.
+
+Quintus Horatius Flaccus, Oodeja ja epoodeja, suomentanut Eero Kivikari.
+
+Quintus Horatius Flaccus, öfversatt af Joh. Gust. Ek.
+
+Horatii Oden och Epoder, öfversatta af G. Adlerbeth.
+
+Horatii Satyrer och Skalde-bref, öfversatta af G. Adlerbeth.
+
+Horatius' Satirer och epistlar i urval, tolkade av Bernhard Risberg.
+
+Horatius' Oden, öfversättning av S.L. Sjöblom och A. Bokelund.
+
+Horatius' valda sånger i svensk öfversättning af Bernbard Risberg.
+
+Elias Janzon, Q. Horatius Flaccus.
+
+Friedrich Aly, Horaz, sein Leben und seine Werke.
+
+H. Andersson, Om Horatius' oden såsom efterbildningar från grekiskan.
+(Pedagogisk tidskrift 1897.)
+
+A. Cartault, Étude sur les satires d'Horace.
+
+W.A. Dello, Horaz und seine Zeit.
+
+Lucian Müller, Quintus Horatius Flaccus.
+
+Theodor Plüsz, Das Jahrenbuch des Horaz.
+
+Charles Walckenaer, Histoire de la vie et des poèsies d'Horace: 2 nid.
+
+W.E. Weber, Quintus Horatius Flakkus als Mensch und Dichter.
+
+Sexti Propertii Elegiae, Relegit et svecice convertit
+
+Elias Janzon. (Göteborgs högskolans årsskrift 1904, 1908, 1911 och
+1915.)
+
+Sextus Propertius, Cynthia, Kärleksdikter öfversatta af Bernhard
+Risberg.
+
+Frédéric Plessis, Études critiques sur Properce.
+
+Albii Tibulli Elegier, öfversatta af P. Joh. Peterson.
+
+Ovidius, Konsten att älska, från latinet översatt af Elias Janzon.
+
+Ovidii Metamorphoser, öfversatta af G. Adlerbelh.
+
+Ovidius, Metamorfoser. Urval och tolkning av Erik Bökman.
+
+Gaston Boissier, L'opposition sous les Césars.
+
+M. Heiller, Ovids Verbannung.
+
+P.J. Österberg, Ovidii förvisning.
+
+V.A. Koskenniemi, Roomalaisia runoilijoita.
+
+
+
+
+TIBERIUS.
+
+
+Tiberius — vielä tänäkään päivänä ei tätä nimeä voi mainita sen
+herättämättä kauhuntunnelmaa!
+
+Kun Augustus kuoli, Tiberius oli 56 vuoden vanha.[134] Hän ei ollut
+oikeastaan koskaan ollut nuori. Jo nuorukaisena hän sai haukkumanimen
+»ukko». Augustus piti arvossa hänen velvollisuudentuntoaan ja
+kelvollisuuttaan sotapäällikkönä, mutta henkilökohtaisesti hän ei
+koskaan oikein sopeutunut häneen. Kerrotaan, että kun keisarilla
+oli kuolinvuoteellaan ollut viimeinen keskustelu hänen kanssaan,
+kamaripalvelija kuuli keisarin sanovan itsekseen: »Rooman kansa parka,
+joka joutuu noiden leukaparien välissä jauhettavaksi!»
+
+Kun Augustus oli kuollut, Reinillä olevat legioonat eivät tahtoneet
+kuullakaan ankarasta Tiberiuksesta, vaan tarjosivat keisarinarvoa
+kansan suosiossa olevalle _Germanicukselle_, jonka isä oli Tiberiuksen
+veli, Drusus, ja äiti kaunis, kaikin puolin miellyttävä Antonia, joka
+taas oli Antoniuksen tytär hänen avioliitostaan Octavian kanssa.
+Mutta Germanicus ei suostunut kapinahankkeisiin, ja hänen onnistui
+saada salaliittolaiset järkiinsä. Sen sijaan hän keskitti voimansa
+kostaakseen Teutoburginmetsän tappion ja valloittaakseen Germanian
+takaisin Rooman valtakunnalle. Hän saavuttikin osittaista menestystä,
+mutta hän oli nuori ja kokematon, ja Arminius osoittautui olevan
+ajan oloon liian kovapintainen vastustaja. Keisari käski siksi
+veljensä pojan vetää joukkonsa takaisin Reinille ja jättää germaanit
+selvittelemään sisäisiä riitojaan, joiden johdosta he joka tapauksessa
+tulisivat olemaan Roomalle vaarattomia.
+
+Lopulta Arminius kaatui murhaajan käden kautta omien
+sukulaistensa toimesta, jotka epäilivät hänen tahtovan
+päästä suuren germaanilaisvaltakunnan kuninkaaksi. Sitkeällä
+roomalais-vastarinnallaan hän on saanut maailmanhistoriallisen maineen
+germaanien vapauden pelastajana. Jos tämä kansa silloisella alhaisella
+kehitysasteellaan olisi sortunut roomalaisten vallan alle, niin olisi
+se kelttien tavoin roomalaistunut, ja koko maailmankehitys olisi
+kääntynyt vallan toisille urille kuin niille, joille sen germaanien
+kansainvaellus johti. Miten asiaa arvostelee, riippuu siitä, katseleeko
+kehitystä germaanisesta vai roomaanisesta näkökulmasta. Meidän
+päiviemme germaanien mielestä tämä kansa niin aikaisin roomalaistamalla
+olisi menettänyt luonnontuoreutensa, sen perusvoimansa, joka neljä
+vuosisataa myöhemmin kykeni antamaan maailmalle uuden muodon. Mutta
+toiselta puolenhan esimerkiksi Duruy valittaa, »ettei roomalaishenki
+ajoissa saanut vaikuttaa germaaneihin, joten he aina nykyhetkiin saakka
+ovat säilyttäneet synnynnäisen karkeutensa, joka niin oleellisesti
+eroaa latinalaisten rotujen sivistyksestä.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Roomalaisten ja germaanien väliseksi rajaksi jäivät siis Rein ja
+Tonava, ja sodan ja rajakahakoiden sijasta syntyi vilkas liikenneyhteys
+molempien kansojen välillä. Vaihtokaupan välityksellä roomalaiset
+tuotteet ja sivistys vaikutteet kulkeutuivat toiselta germaanikansalta
+toiselle aina Skandinaviaan saakka, ja germaanilaisia vapaajoukkoja
+astui Rooman sotapalvelukseen. Rooman armeija muuttui yhä enemmän
+ja enemmän germaanilaiseksi sotajoukoksi. Rooman valtakunta oli
+muuttumassa roomalaisen ja germaanilaisen välimuodoksi, josta sitten
+lopulta suurten kansainvaellusten vaikutuksesta muodostui joukko
+germaanilaisia valtioita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vastenmielisesti Germanicus jätti urotekojansa näyttämön muuttaakseen
+uudelle, vähemmän sotaiselle toiminta-alueelle Rooman valtakunnan
+itäiselle rajalle. Siellä häntä kohtasi pian äkillinen kuolema. Koko
+Rooman kansa suri hänen kuolemataan suurena valtiota kohdanneena
+onnettomuutena. Kun hänen leskensä, Agrippina, astui Brundisiumissa
+Italian maaperälle, oli koko satama mustanaan osaaottavia
+kansanjoukkoja, ja muurit ja katotkin vilisivät täynnä ihmisiä. Kun
+Agrippina astui maihin kahden lapsensa kanssa kantaen sylissään uurnaa,
+jossa oli Germanicuksen tuhka, ja silmät surun vuoksi maahan luotuina,
+kuului ensiksi vain yksi ainoa huokaus näistä tuhansista surevista
+rinnoista. Mutta heti sen perästä kaikki puhkesivat sydäntä vihlovaan
+itkuun ja valitushuutoihin. Ja suurissa hautajaisjuhlallisuuksissa
+Roomassa kansanjoukkojen tuska kiihtyi taivaaseen kantautuvaksi
+monituhatääniseksi parkunaksi. Epätoivoisina väänneltiin käsiä ja
+valitettiin, että Rooman valtakunnan loppu oli tullut.
+
+Yleisesti uskottiin, että nuoren sankarin kuoleman suhteen ei kaikki
+ollut oikealla tolalla, ja salaperäiset huhut panivat sen yhteyteen
+sedän kateuden kanssa. Yhtä epäoikeudenmukaisia kuin nämä rumat
+syytökset varmastikin olivat, yhtä varmaa on, että Tiberius katkeroitui
+kansan epäluulosta ja vihasta, kansan, jonka rakkauden hänen veljensä
+ja veljensä poika niin runsain määrin olivat voittaneet. Vanha keisari
+tiesi liiankin hyvin, mitä kiihoittuneet kansanjoukot tarkoittivat, kun
+ne kerääntyivät hänen palatsinsa edustalle ja puhkesivat kiihkeisiin
+huutoihin: »Anna meille Germanicus takaisin!»
+
+Ja kuitenkin oli Tiberiuksen umpimielisessä ja synkässä luonteessa
+paljon miellyttäviä piirteitä. »Alamaisuudenvakuutuksia», Suetonius
+sanoo, »hän inhosi siinä määrin, ettei hän koskaan kantotuolissaan
+istuessaan suonut yhdenkään senaattorin puhutella itseään. Ja kun
+muuan ent. konsuli, joka tahtoi esittää anteeksipyyntönsä, kerran
+yritti langeta polvilleen hänen eteensä, Tiberius perääntyi niin äkisti
+taaksepäin, että itse kaatui kumoon. Menipä hän niinkin pitkälle,
+että jos joku keskustelussa tai esityksessä yritti kunnioittaa häntä
+joillakin kohteliaisuuksilla, hän keskeytti tämän lausuen julki
+tyytymättömyytensä. Jos joku nimitti häntä 'herraksi’, Tiberius
+kielsi häntä koskaan enää puhuttelemasta 'niin loukkaavalla tavalla’.
+Varsinaisiin loukkauksiin, panetteluihin ja itsestään ja omaisistaan
+sepitettyihin häväistysrunoihin Tiberius suhtautui rauhallisesti ja
+kärsivällisesti lausuen, että vapaassa yhteiskunnassa täytyi sanojen
+ja ajatusten olla vapaita. Kerran, kun senaatti vaati tutkimusta
+tällaisten rikosten ja niiden alkuunpanijain ilmisaamiseksi, hän sanoi:
+'Meillä ei ole niin paljon aikaa, että meidän pitäisi ottaa itsellemme
+lisää tehtäviä. Jos te tällaisiin toimiin ryhdytte, niin ei teille
+jää aikaa mihinkään muuhun. Silloin juostaan, teidän luoksenne kaiken
+maailman pikkujuorujen vuoksi uskotellen, että majesteettirikos on
+kyseessä.’» Kun senaatti alamaisessa innossaan oli päättänyt antaa
+vuoden yhdelle kuukaudelle Tiberiuksen nimen, kuten jo oli tehty hänen
+molempien edeltäjiensä nimille, hän halveksien kysyi: »Mitä te sitten
+teette, kun ehditte kolmanteentoista cæsariin?»
+
+Kaikkein vähimmin hän halusi sitä, että kansa palvelisi häntä
+jumalana, rakentaisi hänelle temppeleitä ja pystyttäisi kuvapatsaita.
+Hän sanoikin tästä mielipiteenään senaatille: »Minä kutsun
+teidät, kokoontuneet isät, todistajiksi toivomukselleni, että
+jälkeentulevaisetkin muistaisivat, että minä olen kuolevainen ihminen,
+joka teen vain ihmistekoja, ja että minä olen tyytyväinen, jos vain
+voin täyttää hallitsijan velvollisuuteni tarvitsematta pelätä joutua
+vihatuksi. Sellaisen elämäntyön muistoa minä pidän kauneimpana ja
+ikuisimpana temppelinä ja kuvapatsaana teidän sydämissänne; sillä
+kivestä tehdyt patsaat häväistään jos jälkimaailman tuomio muuttuukin
+vihaksi.» Lukemattomia kertoja hän vakuutti senaatille, että hän tunsi
+velvollisuudekseen olla _koko yhteiskunnan palvelija_. Tämä on, kuten
+Delbrück esittää, sen lauseen ensimmäinen ilmentymä, jonka Fredrik
+Suuri on tehnyt kuuluisaksi: että ruhtinas on valtion ensimmäinen
+palvelija.
+
+Tiberius oli alamaisilleen esikuvana yksinkertaisissa elämäntavoissa.
+Suetonius kertoo, että hän siinä tarkoituksessa »virallisilla
+päivällisillä usein tarjoilutti edellisen päivän aterian tähteitä.
+Niinpä hän kerran tarjosi — ylhäisten roomalaisten kauhuksi — vain
+villisian puoliskoa ja huomautti tällöin, että puoliskosta sai aivan
+samanlaisia paloja kuin kokonaisestakin.»
+
+Mutta mitäpä nämä kunnioitettavat ominaisuudet hyödyttivätkään, mitä
+hyötyä olikaan siitä, että hän järkkymättömän velvollisuudentuntoisesti
+suoritti hallitsijan tehtävänsä, että hän ahdisteli ryöväreitä ja
+väkivallantekijöitä ja mitä suurimmalla säästäväisyydellä käytteli
+valtion varoja kuitenkaan säästämättä rahaa taikka vaivoja, kun oli
+kysymyksessä kadon, tulipalojen tahi muiden valtiota kohdanneitten
+onnettomuuksien vaikutusten lieventäminen, ja että hän kaikin
+tavoin huolehti provinssien hyvinvoinnista! Ahneille ja nylkeville
+maaherroille hän esim. sanoi: »Hyvä paimen keritsee lampaansa, mutta
+ei nylje niitä.» Ja jos hän sallikin sellaisten hallintovirkamiesten,
+jotka olivat liian paljon etuansa katsovia, pitää provinssinsa, niin
+johtui se siitä, kuten hän tuikealla huumorilla sanoi, että
+
+»kylläiset kärpäset eivät ime niin kiukkuisesti kuin nälkäiset».
+
+Tiberiukselle kävi kuitenkin joka päivä yhä ilmeisemmäksi, että hän ei
+suinkaan saisi kiitosta osakseen huolehtivista toimenpiteistään valtion
+hyväksi. Hänen alamaisensa eivät nähneet karkeaa pintaa syvemmälle.
+He eivät voineet antaa keisarilleen anteeksi sellaisia epäroomalaisia
+piirteitä, kuin esim. sitä, että hän vastenmielisesti järjesti
+gladiaattorintaisteluja ja eläintaisteluja, ja ettei hän milloinkaan
+Augustuksen lailla tahtonut läsnäolollaan kohottaa tällaisten veristen
+kansanhuvien loistoa, kun muut niitä järjestivät. Roomastahan alkoi
+tulla ikävä kaupunki!
+
+Ainoa tunne, mitä kansa ilmaisi hallitsijaansa kohtaan, oli pelko.
+Tiberius vastasi tähän ihmishalveksunnalla. Kuinka hän halveksikaan
+noita pelkurimaisia olentoja, jotka imartelivat häntä ja ryömivät
+hänen edessään tomussa, mutta herjasivat häntä hänen selkänsä takana!
+Hänellä ei ollut Augustuksen eikä Cæsarin onnellista kykyä käsitellä
+ihmisiä sellaisina, jollaisia he ovat. Hänen elämänkokemuksensa,
+etevä muinaisajantuntija Martin P:n Nilsson sanoo, »eivät opettaneet
+hänelle ihmistuntemusta, vaan tekivät hänet vain katkerammaksi ja
+vihamielisemmäksi ihmisiä kohtaan.» Hän ei voinut sovitella, ei tinkiä
+ajanhengen kanssa — hän oli ankara kuin itse Nemesis. Saksalainen
+historioitsija Peter sanoo: »Raskaana ukkospilvenä oli hänen synkkä
+olentonsa onnettoman Rooman yllä täyttäen kaikki tuskalla ja
+vavistuksella» ja kasvattaen liehittelyn ja teeskentelyn henkeä. Vain
+yhteen ainoaan ihmiseen Tiberius luuli voivansa luottaa. Tämän miehen
+nimi oli _Seianus_, ja hän oli keisarin henkikaartin, pretoriaanien
+prefekti, ylipäällikkö. Sattui kerran matkustettaessa Campanian halki,
+että keisari seurueineen levähti luolassa aterioidaksensa. Suuria kiviä
+vieri äkkiä katosta ja palvelijoita hautaantui kalliolohkareiden alle.
+Kaikki muut paitsi Seianus ajattelivat vain itsensä pelastamista. Tämä
+kumartui Tiberiuksen yli ja suojeli häntä omalla ruumiillaan. Tästä
+hetkestä asti keisari luotti vuorenvankasti Seianukseen. Koko avarassa
+maailmassa oli siis yksi ainoa mies — mutta vain yksi ainoa —,johon
+vanha maailmanhallitsija saattoi luottaa.
+
+Seianus oli viekas ja liukas kuin käärme. Äänettömästi hän kietoutui
+uhrinsa ympärille. Yhä tiukemmiksi ja tiukemmiksi tulivat kierteet,
+mutta Tiberius ei tuntenut matelijan puristusta. Eikä hän sitä
+huomannutkaan, ennenkuin peto oli tullut täysin vakuutetuksi omasta
+voimastaan, tuo peto, joka vartosi vain hetkeä, jolloin voisi koota
+kaikki voimansa viimeiseen puristukseen uhrinsa ympäri ja musertaa sen.
+Sillä Seianuksen kunnianhimo oli rajaton.
+
+Aluksi hän teki itsensä Tiberiukselle yhä enemmän ja enemmän
+välttämättömäksi. Hän ymmärsi muuttaa pretoriaanit vähitellen omiksi
+luotettaviksi välikappaleikseen. Ja aina sitä mukaa, kuin hänen
+vaikutusvaltansa keisariin ja kaartiin kasvoi, hän hankki itselleen
+ystäviä korkeista yhteiskuntaluokista puoltamalla heitä Tiberiukselle,
+kun virat ja maaherrakunnat olivat kyseessä.
+
+Samalla kertaa kuin hän näin saattoi itsensä yhä enemmän ja
+enemmän suosituksi, hän työskenteli ruhtinaan ja kansan välisen
+kuilun laajentamiseksi lietsomalla kaikin voimin onnettoman erakon
+epäluuloisuutta ja ihmishalveksuntaa. Hänestä tuli Tiberiuksen paha
+henki. »Minä pitelen sutta korvista» — näin keisari tähän aikaan
+luonnehti suhteensa Rooman kansaan. Sudella on lyhyet korvat.
+Piti sen vuoksi pitää niistä lujasti kiinni, jottei itse joutuisi
+sen saaliinhimon uhriksi. Suojellakseen itseään villipedolta, hän
+kiihoitti sitä raatelemaan itseään. »Kun kaikki epäilevät toisiansa,
+tarttuu heihin kauhu, joka on tyrannin vahvin kilpi», Viktor Rydberg
+sanoo verrattomassa psykologisessa mestariteoksessaan »Rooman
+keisareita marmorihahmossa». »Majesteettirikosten ilmiantojärjestelmä
+on Medusanpää, jota tyranni käyttää suojanaan.» Tarvitsi vain
+arvostella jotakin keisarin lausuntoa tai tekoa, niin voi joutua
+jonkun vihamiehensä tai jonkun onnenonkijan ilmiantamaksi. Ja
+majesteettirikoksesta oli määrätty kuolemanrangaistus. »Seinillä on
+korvat» tuli sananparreksi Roomassa. Sattui niinkin, että ihmisiä
+syytettiin ja tuomittiin siitä syystä, että he olivat olleet niin
+epäkunnioittavia, että olivat vaihtaneet vaatteita Augustuksen
+kuvapatsaan edessä. Kuollut keisarihan oli jumalolento, ja ruumiinsa
+paljastaminen jumalan edessä oli rikollista. Nyt olivat toisenlaiset
+ajat kuin silloin, kuin Tiberius puhui niin kauniisti sanan ja
+ajatuksen vapaudesta vapaassa yhteiskunnassa. »Ilmiannon hirviö» —
+Viktor Rydberg jatkaa — »tunkeutui kaikkiin yhteiskuntakerroksiin
+ja kaikkiin koteihin. Jokaisia kuolevaista epäillään kuuntelijaksi,
+epäillään paulan piilevän joka sanassa ja ansan jokaisessa hymyilyssä.
+Isällä on syytä epäillä poikaansa, puolisolla puolisoansa.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuta varmemmaksi Seianus tunsi asemansa keskellä loihtimaansa
+kauhuntunnelmaa, sitä enemmän hänen ylimielisyytensä yltyi. Mikäpä
+estäisi häntä, joka itsessään Rooman valtakunnan sydämessä komensi 10
+000 legioonalaista, tulemasta koko tämän valtakunnan hallitsijaksikin?
+Multa keisarin poika Drusus oli hänen tiellänsä. Kruununperillisen
+oli helppo lukea kunnianhimoisen kaartinprefektin sisimmät ajatukset.
+Hän vihasi tuota isänsä levotonilmeistä, kylmäkatseista suosikkia.
+Muutamana päivänä hänen vastenmielisyytensä pääsi purkautumaan. Se
+alkoi sanakiistalla ja loppui siten, että Drusus antoi röyhkeälle
+pretoriaanille nyrkiniskun kasvoihin.
+
+Tästä hetkestä asti Seianus ei kavahtanut mitään keinoja vihaamansa
+kruununperillisen pään menoksi. Ollen suuri naishurmaaja hänen onnistui
+luikerrella Drusuksen puolison suosioon; ja kun tämä oli menettänyt
+kunniansa, hän ei enää epäröinyt ottaa seuraavaa askelta. Hän
+valmistutti henkilääkärillään myrkkyjuoman, millä puoliso raivattiin
+pois tieltä.[135]
+
+Drusuksen murhan jälkeen Germanicuksen kolme poikaa oli Seianuksen
+korkealle tähtäävien suunnitelmien esteenä. Heidän äitinsä, Iulian
+tytär, kopea ja kunnianhimoinen Agrippina, epäili myöskin, kuten
+yleisesti, keisaria siitä, että tämä oli murhauttanut hänen miehensä;
+ja ollen luonteeltaan hillitsemätön hän ei yrittänytkään salata
+ajatuksiaan. Tätä Seianus käytti pirullisella oveluudella hyväkseen.
+Hän kiihoitti intohimoista naista varomattomuuteen toisensa jälkeen
+ja hieroskeli tyytyväisenä käsiään nähdessään, kuinka Tiberiuksen
+epäluuloisuus häntä kohtaan joka kerta lisääntyi. Pian hän oli
+voittanut pelin. Hänen onnistuikin saada sekä Agrippina että hänen
+kaksi vanhinta poikaansa syytetyiksi valtiopetoksesta ja senaatin
+tuomitsemaan heidät joko karkoitettaviksi tai vankeuteen. Kaikki kolme
+kuolivat sitten nälkään pitkällisen pahoinpitelyn jälkeen.
+
+Mutta tämän jälkeen keisarin kaikkivaltias suosikki alkoi käyttäytyä
+niin, että Tiberius rupesi epäilemään ja pelkäämään häntäkin. Jonkin
+ajan kuluttua keisarilla olikin sitten todisteet siitä, että Seianus
+aikoi kukistaa hänetkin. Kauheaksi tuli valtionkavaltajan kohtalo.
+Vanha keisari ei uskaltanut antaa loppuromahduksen tapahtua yhdellä
+kertaa — sehän olisi voinut aiheuttaa pretoriaanien kapinan. Ei,
+vähitellen vain oli kaikkivaltiaan asema miinoitettava hänen itsensä
+oikein tietämättä, millä puolen hänen korkea suojelijansa oikeastaan
+oli. Mutta sekä senaatin että kansan tuli sitävastoin alkaa ymmärtää,
+että Seianus ei enää ollut niin mahtava kuin ennen. Tiberius tuhlasi
+hänelle ylenmäärin uusia kunnianosoituksia, mutta moitti samalla kertaa
+tavantakaa hänen toimenpiteitään. Kaikkivaltias keisarin suosikki alkoi
+menettää varmuutensa; ja ne, jotka vielä äsken olivat ryömineet hänen
+edessään, uskalsivat nyt melkein katsoa häneen yli olkansa. Tätä juuri
+Tiberius oli toivonut: hän tiesi nyt, että kansa oli hänen puolellansa.
+Kauan valmisteltu surmaniskun antamisen aika oli tullut.
+
+Ensiksi keisari rauhoittaa Seianuksen täydellisesti, tuudittamalla
+hänet siihen uskoon, että hän annattaa senaatilla kaartinprefektille
+tribuunin vallan tehden hänet täten kanssahallitsijakseen. Eräänä
+päivänä vuonna 31 huhutaan, että kirje odotettuine nimityksineen on
+saapunut Caprin saarelta. Eräs kaartinupseeri onkin aivan oikein
+saapunut keisarillinen kirjelmä mukanaan. Rajattoman tärkeytensä tunnon
+täyttämällä Seianus astuu senaattiin.
+
+Uhri on mennyt satimeen.
+
+Keisarin kirje luetaan julki. Se on loputtoman pitkä ja tyyliltään
+mahtipontinen, eikä kukaan voi käsittää, mihin se tähtää, ennenkuin
+on päästy loppuun. Siitä selvenee, että mahtava kaartinprefekti on
+huomattu valtiopetokseen syylliseksi ja että hänet on pantava vankilaan
+vartioitavaksi.
+
+Tuntui kuin salama olisi iskenyt korkeaan kokoukseen. Seianus istui
+paikallaan kuin huumaantuneena. Vielä silloin, kun asianomainen
+konsuli tuli hänen luokseen vangitakseen hänet, hän kysyi: »Onko
+tosiaankin kysymys _minusta_?» Mutta kaikki se viha, jonka sortunut
+nousukas oli itseänsä vastaan herättänyt, purkautui tällä hetkellä
+vastustamattomalla voimalla koko senaatin taholta. Kuten aina,
+herjasivat nyt häntä räikeimmin ne, jotka olivat häntä ennen
+liehitelleet. Ja matkalla vankilaan katkeroitunut kansanjoukko
+heittäytyi hänen päällensä, repi rikki hänen vaatteensa ja löi häntä
+kasvoihin.
+
+Kaartinupseeri, joka oli tuonut keisarin kirjeen, oli tällävälin
+ehtinyt ryhtyä neuvotteluihin pretoriaanien kanssa ja ilmoittanut
+heille, että Tiberius oli erottanut Seianuksen ja nimittänyt hänet
+kaartin päälliköksi. Antaakseen upseerille aikaa järjestää kukistuneen
+seuraajakysymyksen Tiberius oli kirjoittanut kirjeensä niin
+monisanaiseksi. Runsaat rahalahjukset saivat sotilaat vakuutetuiksi
+siitä, että sopivinta oli totella uutta prefektiä.
+
+Jo samana päivänä senaatti julisti äsken vielä kaikkivaltiaan
+Seianuksen kuolemantuomion, ja hänen ruumiinsa annettiin ärtyneille
+kansanjoukoille, jotka kolmena päivänä laahasivat sitä ympäri Rooman
+katuja ja heittivät sen sitten Tiberiin.
+
+Kaikki kuvapatsaat, jotka nöyrästi mateleva kansa oli pystyttänyt
+kaikkivaltiaan keisarinsuosikin kunniaksi, kumottiin ja lyötiin rikki.
+Iuvenalis omistaa muutamassa satiirissaan seuraavat säkeet tälle
+uudelle esimerkille kaiken katoavaisuudesta:
+
+    Köysin kiskotahan kumohon nyt kunniapatsaat.
+    Liekit hulmuavat, kun palkeet puhkuvat uuniin;
+    pää, jota palvottiin viel' äsken, hehkuvi, räiskyy.
+    Seianus suuri. Kas tuosta, mi maailmass' oli toiseks
+     mahtavin, tehdään pannuja nyt, pala, kolpakko, malja.
+
+Mutta kuinka olisikaan käynyt, jos Seianuksella olisi yhäkin ollut
+myötäinen onni?
+
+    Mutta jos aavistamattaan surmattu keisari oisi,
+    Seianus oitis huudettu keisariks' ois koko kansan
+     riemuitessa.
+
+Sillä tämä kansa ei ollut enää pitkään aikaan huolehtinut muusta kuin
+»leivästä ja miekkailuleikeistä», runoilija lisää.
+
+Koko Seianuksen sukulais- ja ystäväpiiri tuhoutui hänen kanssansa
+ja hävitettiin perin pohjin. Hänen viattomat lapsensakin saivat
+kärsiä kuolemanrangaistuksen isän syntien vuoksi. Lastensa ruumiit
+nähdessään äiti joutui kuvaamattoman epätoivon valtaan. Tiberiukselle
+osoittamassaan kirjeessä hän tälle ilmaisi, että Seianus oli
+suunnitellut keisarin oman pojan murhan. Kirjoitettuaan kirjeen hän
+surmasi itsensä.
+
+Tämän perästä Tiberius menetti kokonaan tasapainonsa. Oltuaan tähän
+asti voiman jättiläinen — hänestä tuli nyt intohimon titaani. Pitkän
+elämän aikana tukahdutettu ihmisinho purkautuu nyt tulivuoren voimalla
+levittäen ympäriinsä kuolemaa ja hävitystä. Harhakuvitelmat ja
+ihmishalveksunta ovat murtaneet ne padot, jotka hän on niin suurella
+vaivalla rakentanut huonompaa minäänsä vastaan. Nyt hän on kauhea.
+Nyt ei hänestä ole kukaan minkään arvoinen, ei kukaan ansaitse elää.
+Repikööt vain toisensa palasiksi! He ansaitsevat korkeintaan ivanaurua
+osaksensa. Maailmaa halveksivasta erakosta on tullut piru ihmishahmossa.
+
+Jo viisi vuotta on nyt 72-vuotinen keisari oleskellut Caprin saarella.
+Tänne, Napolinlahden helmeen, hän on paennut edustusvelvollisuuksiaan,
+jotka hänen erakkoluonnettaan vaivasivat, paennut vallanhimoisia
+naisia, jotka hovissa juonittelivat, paennut ihmisiä.[136] Sen
+jälkeen hän ei enää koskaan kyennyt pakottautumaan astumaan Seitsemän
+kukkulan kaupunkiin. Valkeasta marmorihuvilastaan ylhäällä Caprin
+viiniäkasvavilla kallioilla on hänellä edessään maailman ihanimpia
+näköaloja yli kirkkaansinisen Napolinlahden Vesuvius taustanaan.
+Mutta tokkohan erakko tuolla ylhäällä huomaakaan luonnon kauneutta
+horjuessaan nyreissään ympäriinsä? Onkohan hänen sielussaan enää sijaa
+muulle kuin pahoille ajatuksille? Hänen käskystään keisarilliset
+kaleerit kiitävät Roomaan viemään uusia veriuhrimääräyksiä. Ja
+senaattorit tottelevat sokeasti, sillä kukin toivoo siten voivansa
+torjua kuoleman uhan oman päänsä päältä. Ilmiantojärjestelmä raivoaa
+yhä verisempänä Roomassa — yhä hurjemmin koston raivottaret repivät
+erakkopoloisen sielua. Kerran sieluntuskat voittavat hänenkin
+ylpeytensä. Hän tuntee vastustamatonta tarvetta keventää sydäntään
+tunnustamalla onnettomuutensa. Senaatille osoittamassaan kirjeessä hän
+ilmaisee seuraavanlaisena tuskanparahduksena sen, mitä tuntee mies,
+joka on vajoamaisillaan mielipuolisuuden pimeyteen: »Mitä minun on
+teille kirjoitettava, neuvosherrat, tai kuinka minun on kirjoitettava,
+tahi mitä minun ylipäänsä ei pitäisi kirjoittaa tänä hetkenä?
+Rangaiskoot minua jumalat ja jumalattaret vielä pahemmilla tuskilla
+kuin niillä, joihin minä nyt joka päivä tunnen menehtyväni, jos sen
+tiedän!» — »On, niinkuin kuulisi», Viktor Rydberg sanoo, »tuskanhuudon
+kadotettujen valtakunnan esikartanosta.»
+
+»Ilmiantojärjestelmä», Viktor Rydberg jatkaa, »liikkuu — kerran hyvin
+käyntiin päästyänsä — itsestänsä, saatanallisena ikiliikkujana. Jos
+Tiberius olisi ojentanut kätensä sitä hillitäksensä, se olisi temmannut
+hänet hammastensa väliin ja murskannut hänet.
+
+Sillä aikaa kuin verilöyly jatkuu Roomassa yksitoikkoisena ja kaikessa
+kaameudessaan väsyttävänä, sen alkuunpanija hoippuu Caprin kallioilla.
+Saaren rannoille on vaikea purjehtia, vain pienet alukset voivat päästä
+maihin. Vartijat sulkevat jokaisen maihinnousupaikan ja tutkivat
+jokaisen saarelle saapuneen. Kun purje lähestyy auringossa kimaltelevan
+lahden yli, se tuo tullessaan syytekirjelmiä tai syytetyitä, joita
+keisari itse tahtoo kuulustella, tahi alus on hankkija, joka on
+Campanian nuorison keskuudesta keksinyt uuden saaliin keisarin
+luonnottoman paheen tyydyttämistä varten.»
+
+Näin väitti kaupunkijuoru, jonka uskottavuutta meillä on kuitenkin
+suuri syy epäillä. Kuten tietty, ei ole aihetta, jota juomaveikot
+ja juorusisaret niin mielellään pohtivat, kuin sukupuoliasiat.
+Perusteellisesti rappeutunut, siveetön kaupungin roskaväki niin
+ylemmistä kuin alemmistakin kansanluokista ei voinut kuvitella muuta
+kuin että keisari käytti hyväkseen kauniin saaren yksinäisyyttä
+päästääkseen valloilleen ne paheet, joiden vallassa kaupungin
+roskaväki itse oli. Mutta onkohan uskottavaa, että mies, joka koko
+edellisen elämänsä aikana oli tullut tunnetuksi nuhteettoman siveästä
+elämästään, olisi seitsenkymmenvuotiaana äkkiä muuttunut siveettömäksi
+hirviöksi.[137]
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kauan odotutti elämän, erakon raskaimman kuorman poistaja itseään.
+Tiberius oli 78 vuoden vanha, siis Augustusta kaksi vuotia vanhempi,
+kun hän vuonna 37 veti viimeisen henkäyksensä. Kerrotaan, että häntä
+jo pidettiin kuolleena, kun hän ympäristönsä hämmästykseksi jälleen
+heräsi, mutta että Seianuksen seuraaja syöksähti esille ja tukahdutti
+hänet patjoilla.
+
+Kauhea oli tuon maailmanhallitsijan elämänkulku, jonka kuvapatsaan
+edessä Viktor Rydberg lausuu kuuluisat sanansa: »Edessä oleva kuva
+ei ole alhaisen, mutta se on syvälle langenneen hengen, ja kun kuvan
+näkee, johtuu ajattelemaan taivaasta syöstyä arkkienkeliä.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tacitus on kuvannut Tiberiuksen vallanhimoiseksi ja julmaksi
+tyranniksi, luihuksi teeskentelijäksi ja hekumoitsijaksi. Tärisyttävän
+tragedian tavoin vaikuttaa hänen historiansa Tiberiuksesta ja muista
+»mielipuolista Cæsareista». Olisi kuitenkin epäoikeudenmukaista
+niinkin syyllistä miestä Unin Tiberiusta kohtaan unohtaa, että
+juuri se historioitsija, joka on voimakkaimmin vaikuttanut
+yleiseen mielipiteeseen vanhemmasta Rooman keisariajasta, oli
+kaiken keisariuden periaatteellinen vihollinen. Tacitus kuului
+tasavaltalaiseen oppositioon, ja häntä hallitsivat samat yksipuoliset
+puoluenäkökohdat kuin muitakin Rooman kaupungin ylimyksiä. Hän piti
+keisariutta välttämättömänä pahana, ja hänellä ei ollut ollenkaan
+kykyä nähdä välttämättömyyttä huolehtia _koko valtakunnan_ parhaasta,
+joka välttämättömyys oli prinsipaatin historiallinen oikeutus.
+Hänen psykologinen kuvaustaitonsa on ilmeinen, mutta itse asiassa
+henkevyydestään huolimatta ei aina vallan oikeaan osuvaa, riippuen
+ylimystön syvästä ennakkovastenmielisyydestä hallitsijaluonnetta
+kohtaan yleensä.[138]
+
+Uudemman ajan kriitilliselle tutkimukselle on tuottanut paljon
+vaivaa hahmoitella oikeampi kuva keisari Tiberiuksesta. Ja joskin
+muuan tutkimussuunta on innoissaan joutunut Tiberiuksen historiassa
+ampumaan yli maalin koettaessaan palauttaa »sankarinsa» kunniaa,
+niin on kuitenkin historiallinen kritiikki saanut aikaan sen, että
+Tiberiuksen kuva esiintyy nykyisin miellyttävämpänä kuin Tacituksen
+kirjoittamassa elämäkerrassa. On viitattu useampiin ristiriitaisuuksiin
+Tacituksen teoksessa. Tiberiusta kohtaan tuntemansa inho on hänet
+saattanut tekemään ylimalkaisia johtopäätöksiä, jotka ovat suorastaan
+ristiriidassa niiden tapahtumain kanssa, joita hän itse esittää.
+Erittäinkin huomattava on se seikka, että Tiberius on odottamattoman
+useassa majesteettirikosjuttu-tapauksessa armahtanut syytetyt.
+Muuan Tiberius-tutkija on laskenut, että näin on tapahtunut tasan
+puolessa niistä tapauksista, joista Tacitus on kertonut. Näyttää
+suorastaan siltä, kuin ei kukaan olisi tullut tuomituksi yksistään
+valtiopetoksesta, vaan ainoastaan siinä tapauksessa, että hän oli
+tehnyt jonkin raskasluontoisen rikoksen sen ohella. Kyseenalaista
+on, eivätköhän useimmat syytteet majesteetinrikoksesta johtuneet
+matelevan senaatin alamaisesta innosta. Korkean neuvoston into —
+tanskalainen historioitsija Tuxen sanoo älykkäässä Tiberiuksen
+historian tutkielmassaan — »meni niin pitkälle, että melkeinpä jokainen
+ylhäistä miestä vastaan nostettu kanne oli kaunisteltava lisäsyytteellä
+valtiopetoksesta.»
+
+Aivan toisenlaisen kuvan saa Tiberiuksesta, kun Tacituksen historiasta
+erottelee kaikki hänen väitteensä, että Tiberius _ajatteli_ ja _tahtoi_
+niin tai näin, ja pitää yksinomaan kiinni siitä, mitä sama kirjailija
+kertoo hänen tosiaankin _tehneen_. Tacituksella on nimittäin piintynyt
+halu selostaa kaikki Tiberiuksen teot pahimmin puolin ja nähdä hänen
+parhaimmissakin teoissaan vain teeskentelyä. Lisäksi poistuu monta
+mustaa tahraa, jos tarpeellisen varovasti suhtautuu Tacituksen
+esitykseen Rooman kaupungin juoruista, mitä »uskottiin» ja mitä
+»yleensä puhuttiin».
+
+On myöskin huomattava, että ne Tiberiuksen _oman ajan_ kirjailijain
+todistukset, jotka ovat säilyneet, ovat Tiberiukselle yksinomaan
+edullisia. Tacitushan kirjoitti keisarikuvauksensa kokonaista
+vuosisataa myöhemmin.
+
+Tacituksen historiankirjoitusta ylipäänsä arvosteltaessa täytyy
+myöskin ottaa huomioon hänen suorastaan kauhistavan terävä katseensa
+huomaamaan varjopuolia luonteissa ja olosuhteissa, jotka olivat hänelle
+outoja, kun hänellä sitävastoin ei ollut kykyä nähdä elämän valoisia
+puolia. Mikä perusoleellinen eroavaisuus onkaan hänen ja Liviuksen
+välillä historioitsijana! Livius kirjoitti suuret teoksensa _ilolla_.
+Ensimmäisestä rivistä viimeiseen hän ylpeyttä tuntien piirtelee Rooman
+kansan sankaritekoja ja kuvailee, kuinka valtakunnasta kehittyi
+maailmanvalta. Tacitus sitävastoin suorittaa historioitsijan työtänsä
+_raskaana velvollisuutena_, tuntien ilmeistä vastenmielisyyttä
+kuvailemaansa kehitystä kohtaan.
+
+Hänen historiankirjoituksensa harhautui myöskin siihen
+yksipuolisuuteen, että hän näkee tapaukset ja henkilöt
+pääkaupunkilaisnäkökannalta ja osoittaa piintyneen pääkaupunkilaisen
+välinpitämättömyyttä »maaseutuun» ja provinsseihin nähden. Jos häntä
+olisi kiinnostanut tämä merkityksellinen Rooman valtakunnan osa,
+niin hänen käsityksensä keisariajasta olisi vallan toisenlaatuiseksi
+kirkastunut. Hän olisi Seitsemän kukkulan kaupungin ulkopuolella
+älynnyt yksinkertaisempia, turmeltumattomampia tapoja, keksinyt
+onnellisempia ihmisiä kuin Roomassa ja sen lähimmässä ympäristössä. Hän
+olisi silloin myöskin voinut antaa selityksen sille tosiasialle, että
+keisarius voi kestää huolimatta pitkästä sarjasta keisarihirviöitä.
+
+Mitä taas Suetoniuksen keisarielämäkertoihin, tämän ajan historian
+toiseen päälähteeseen, tulee, niin ne ovat suurimmalta osaltaan vain
+semmoisia kaupunkijuoruja, jollaisia etelän kansat ovat kaikkina
+aikoina ihastuksella keksineet ja panneet kiertämään, jos juttu vain
+oli hauskan pisteliäs. Oliko siinä sitten hiventäkään totta, se ei
+merkinnyt juuri mitään.
+
+Tiberius ei ollut julma, verenhimoinen peto, jollaisena häntä
+niin kauan on pidetty — hän oli päinvastoin läpeensä ankaran
+velvollisuudentuntoinen hallitsija. Hän ei varmastikaan ollut
+pohjaltaan julma eikä kova, mutta hän kuuluu sen lajin ihmisiin,
+joita mielellään nimittäisi _kovan onnen lapsiksi_, jotka levittävät
+ympärilleen kylmän tuntua ja huokuvat hyytä, missä esiintynevätkin.
+Tällaisten ihmisten jäljissä kevään kukkaset kuihtuvat ja hento
+oras lakastuu — kaikki elämänilo kuolee heidän läheisyydessänsä.
+Mitä korkeammassa asemassa he yhteiskunnassa ovat, sitä enemmän
+onnettomuutta tuottaa heidän pelkkä persoonallisuutensa —
+elähdyttivätpä heitä kuinka hyvät aikomukset tahansa. Tokkopa kukaan
+on innokkaammin pyrkinyt toteuttamaan sitä, mitä piti oikeana, kuin
+Ruotsin Kustaa IV Adolf; mutta miten voittamatonta sisäistä kylmyyttä
+tämä mies levittikään ympärilleen! Tyhjyyden ja ikävyyden kuilu oli
+aina hänen ja hänen ympäristönsä välillä, jäätävä tyhjyys, joka tunki
+lähimpien omaistenkin luihin ja ytimiin. Jos paisutamme tämän hänen
+olemuksensa puolen jättimäiseksi ja lisäämme siihen Eerik XIV:n
+sairaalloisen epäluuloisuuden, niin saamme kokonaiskuvan Tiberiuksen
+luonteesta. Kuinka raskasta oli elää hänen aikanaan, hänen tuskaa
+levittävän persoonallisuutensa painon alaisena, siitä on selvimpänä
+todisteena niiden monilukuisuus, jotka tekivät itsemurhan välttääkseen
+joutumasta tuomituiksi valtiopetosrikoksesta. Oikea itsemurhakulkutauti
+raivosi Roomassa Tiberiuksen ja hänen lähimpäin seuraajiensa aikoina.
+
+Kenties hänen elämänsä olisi saanut kokonaan toisen suunnan, jollei
+häntä olisi nuoruudessaan pakotettu hylkäämään naista, jota hän
+rakasti. Hän ei unohtanut koskaan tätä väkivaltaista sekaantumista
+hänen sielunelämäänsä. Kun hän kerran kohtasi rakastamansa naisen,
+täyttyivät näköjään muuten niin tunteettoman miehen silmät kyynelistä.
+
+
+Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
+
+Edward Spencer Beesly, Catiline, Clodius and Tiberius.
+
+L. Feytag, Tiberius und Tacitus.
+
+Adolf Stahr, Tiberius.
+
+Eduard Pasch, Zur Kritik der Geschichte des Kaisers Tiberius.
+
+J.C. Tarver, Tiberius the tyrant.
+
+S.L. Tuxen, Kejser Tiberius (Kirjallisuusviittein.)
+
+H. Willenbücher, Tiberius und die Verschwörung des Sejan.
+
+Tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+G.R. Sievers, Studien zur Geschichte der römischen Kaiser.
+
+J.P. Weisse, Populaere Forelaesninger over Tiberius og Nero.
+
+Dr. Wiedemeister, Der Cäsarenwahnsinn der Julisch-Claudischen
+Imperatorenfamilie.
+
+Harald Wägner, Förryckta Caesarer.
+
+
+
+
+CALIGULA.
+
+
+Maailma päästi helpotuksen huokauksen, kun tieto levisi, että
+Caprin vanha erakko oli viimeinkin eronnut maailmasta. »Leijona on
+kuollut», huudahteltiin, ja ilouhrit savusivat yli koko Italian.
+Riemu oli sitäkin suurempi, kun siihen sekoittui ilon tunne siitä,
+että Rooman keisariksi tuli kansalle rakkaan Germanicuksen poika.
+Germanicuksella ja Agrippinalla oli nimittäin kolmaskin poika ja tämä
+oli ymmärtänyt suhtautua Caprin kauheaan erakkoon niin hyvin, että
+Tiberius salli hänen elää ja tekipä hänet ottopojakseenkin. Tämä poika
+on tunnettu _Caligulan_ nimellä, ja nimi merkitsee »pikku saapasta».
+Näin Germanicuksen leirin sotilaat häntä piloillaan nimittivät
+siksi, että hänen äidilleen oli johtunut mieleen pukea poika pieniin
+sotilassaappaisiin.
+
+Roomalaisten hallitsijanvaihdoksesta aiheutunut ilo kesti muutamia
+kuukausia. Sitten he rupesivat huomaamaan joutuneensa ojasta allikkoon.
+Caligula oli viimeinen huonontunut vesa Julius Cæsarin sukua.
+Iulian ja Antoniuksen turmeltunutta verta virtasi hänen suonissaan.
+Hänen kalpeanlihavat, kuoppasilmäiset, velttopiirteiset kasvonsa ja
+päälakensa, joka tuli kaljuksi jo nuoruusvuosina, olivat kauhistavan
+selvä todiste veltostuneesta luonteesta ja salaisista paheista.
+Caprin vanha ihmisvihaaja oli nähnyt hänen lävitsensä ennustaessaan:
+»Tällä pojalla tulee olemaan kaikki Sullan paheet, mutta ei yhtään
+hänen hyveistään.» Mutta poika ryömi koiran tavoin tyrannin edessä ja
+vähäisintäkään mielenliikutusta tuntematta otti vastaan tiedon äitinsä
+ja veljiensä kauheasta lopusta — välipä muulla, kunhan hän vain itse
+oli pelastanut nahkansa.
+
+Kun nyt tämä orjaluonne aivan äkkiä 25-vuotiaana pääsi maailman
+herraksi, hän päästi joka suhteessa ohjakset höllälleen. Säästäväinen
+Tiberius oli koonnut suunnattomia summia, mutta ei kuitenkaan niin
+määrättömästi, ettei Caligulan liene onnistunut tuhlata niitä
+yhdeksässä kuukaudessa.
+
+Mutta tyranni täytti kassan jälleen säätämällä uusia veroja ja
+tuomitsemalla suuressa mittakaavassa rikkaita alamaisiaan kuolemaan
+majesteettirikoksesta. Kerran hän huvikseen julisti kuolemantuomion
+hetkisessä enemmälle kuin neljällekymmenelle syytetylle; ja kun hänen
+puolisonsa heräsi päivällislevoltaan, Caligula voi kerskailla niillä
+suunnattomilla summilla, jotka hän oli »ansainnut» puolison nukkuessa.
+Eräästä valtiopetoksesta kuolemaantuomitusta kerrotaan, että kun
+osoittautui, ettei mies ollut likimainkaan niin rikas kuin oli luultu,
+keisari sanoi: »Hän on pettänyt minua — minun puolestani hän olisi
+voinut elääkin.»
+
+Caligula pysyi koko elinikänsä »häijynä poikana, joka on saanut
+maailman ja ihmiset leikkikaluikseen ja pitelee niitä hillittömän
+ilkivaltaisesti», käyttääksemme Viktor Rydbergin kuvaavia sanoja. Hän
+ei lyönyt laimin ainoatakaan tilaisuutta osoittaakseen, kuinka hän
+nautti ajatuksesta, että kaikki oli hänelle luvallista. Kun hän suuteli
+vaimoaan tai rakastajatartaan kaulalle, oli hänellä tapana tuumailla:
+»Niin ihastuttava niska! — Vain sana minulta ja se lyödään poikki.»
+
+Kerran, kun teatteriyleisö ei osoittanut hänelle kylliksi suosiotaan,
+hän lausui kauniin toivomuksen, että Rooman kansalaisilla olisi vain
+yksi kaula, niin että hän voisi katkaista kaikilta päät yhdellä kertaa.
+Tiberiuksella oli ollut lapana sanoa: »Oderiut, dum probent (Vihatkoot
+minua, kunhan vain tunnustavat minun olevan oikeudenmukaisen)!»
+
+Caligulan mielilause oli: »Oderint, dum metuant (Vihatkoot, kunhan
+pelkäävät)!» Ja peilin edessä hän harjoitteli ottamaan oikein
+kauhuaherättäviä ilmeitä. Tiberiuksen hirmuhallitus oli julmaa ja
+harkitsevaa, Caligulan ilkivaltaista. Tiberius kärsi sieluntuskia, hän
+oli traagillinen hahmo valtaistuimella. Caligulassa ei inhimillisyys
+kehittynyt koskaan niin pitkälle, että hänelle olisi juolahtanut
+mieleenkään tuntea minkäänmoisia omantunnon nuhteluita rikoksistaan.
+
+Hänet valtasi rajaton ylimielisyys, jonkinlainen hulluus, jota on
+nimitetty »keisarihulluudeksi». Viktor Rydbergin tavoin kuitenkin
+kysyy, eiköhän kuritushuone pikemmin kuin sairaala olisi ollut tämän
+pelkurimaisen orjaluonteen hoitopaikka. Niin selvästi kuin mahdollista
+hän oli Tiberiuksen edessä osoittanut, että hän tosiaankin voi pitää
+itsensä aisoissa, jos joku kykeni pitämään häntä pelon vallassa. Niihin
+aikoihin oli useitakin, jotka juonittelivat kukistaakseen hänet.
+Seianus muiden muassa, mies, joka oli niin monelle tuottanut turmion,
+koetti houkutella häntä varomattomiin lausuntoihin. Mutta Caligula oli
+ovelampi heitä kaikkia. Se ei totta tosiaan osoita mielenhäiriötä.
+
+Kun Caligula pääsi keisariksi, hän ei kärsinyt, että kukaan oli hänen,
+maailmanvaltiaan yläpuolella. Hän hakkautti päät kaikilta kuuluisilta
+jumalkuvilta, jotka sai käsiinsä, ja jalostutti ne sen sijaan omilla
+kasvonpiirteillään. Itselleen hän rakennutti loistavan temppelin,
+esiintyi vuorotellen Iuppiterina tai Bacchuksena, välistä Iunona tai
+Venuksena ja seurusteli toverillisesti ja luontevasti kaikkien jumalien
+kanssa. Capitoliumissa hän piti usein Iuppiterin kanssa kahdenkeskisiä
+salaperäisiä neuvotteluja ja antoi kaimansa uhkaavalla äänellä kuulla,
+että tämän herruus oli pian oleva lopussa. Vain silloin, kun jyrisi
+ja salamoi, hän näyttää pitäneen viisaimpana tunnustaa kilpailijansa
+ylivallan.[139]
+
+Kerran hän sattui kysymään eräältä kuuluisalta murhenäyttelijältä:
+»Kuka sinusta on suurempi, Iuppiter vai minä?» Kun puhuteltu ei
+kyennyt hämmästyksissään heti vastaamaan, Caligula ruoskitutti häntä.
+Kun mies raukka rukoili armahdusta, keisari kiitteli hänen äänensä
+kaunissointuisuutta, sen ilmaistessa _todellistakin_ tuskaa!
+
+Olihan Caligula itse jumalallista syntyperää, koska hän äidin puolelta
+polveutui Æneaan pojasta Iuluksesta, jonka isänäiti oli Venus.
+Poistaakseen sen häpeän, minkä alhaissukuinen Agrippa oli aiheuttanut
+hänen sukupuulleen, sanotaan hänen väittäneen, että hänen äitinsä
+Agrippina oli syntynyt sukurutsauksesta Augustuksen ja Iulian kesken.
+Ja koska sellainen jumalten jälkeläinen kuin hän itse ei luonnollisesti
+voinut löytää mistään arvokasta puolisoa, niin hän Iuppiterin esimerkin
+mukaan eli yhdessä oman sisarensa kanssa. Faaraoitten tavan mukaan hän
+olisi mennyt tämän kanssa lailliseenkin avioliittoon, jollei sisar
+olisi äkkiä kuollut. Vainajan Caligula julistutti jumalattareksi.
+
+Hänen länsimaisen käsitystavan mukaan luonnoton käytöksensä voi tosin
+yhtä hyvin johtua hänen kaiken egyptiläisen ihannoimisestaan kuin
+läpeensä turmeltuneesta aistillisuudestaan, kuten roomalaiset sen
+käsittivät. Hänen uskotuin miehensä oli egyptiläinen, ja palvelijoiksi
+hän valitsi pelkästään egyptiläisiä. Heti valtaistuimelle noustuaan hän
+liitti valtionuskontoon Isiksen palveluksen, jonka temppelin Tiberius
+oli hävittänyt ja kuvapatsaan heitättänyt Tiberiin. Hänen ihanteenaan
+oli hovinsa muuttaminen aleksandreialaiseksi hoviksi, jonka keskellä
+hän itse, kuten faarao, rehentelisi jumalallisena majesteettina.
+Caligulan käsissä prinsipaatti oli muuttumaisillaan _itämaalaiseksi
+hirmuvaltiudeksi_.
+
+Näin Caligula jatkaa nopeasti lisäytyvää despoottiluonteiden sarjaa,
+jonka alkoivat Marius ja Sulla ja jota jatkoi Tiberius. »Täysvaltaisina
+kuten itse kohtalo», Birt sanoo, »he tahtoivat hallita maailmaa, mutta
+he olivat myöskin enimmäkseen oikullisia kuten kohtalo.»
+
+Sittenkuin Caligula oli menettänyt jumalattarensa, hän vähän väliä
+vaihtoi puolisoa. _Yhtenä_ vuotena hän ehti mennä kolme kertaa
+naimisiin ja yhtä monta kertaa erota. Hänen himokkaisuuttaan Suetonius
+on kuvannut tilanteessa, joka muistuttaa itämaisten sulttaanien menoja.
+Sellaisia naisia, joiden kanssa Caligula halusi päästä suhteisiin, oli
+hänellä tapana pyytää päivällisille miehinensä. »Lojuvassa asennossa
+hän kävelytti heitä ohitsensa ja katseli heitä tarkoin — hänellä ei
+ollut kiirettä enempää kuin orjien valitsijoilla. Mutta milloin tahansa
+hän voi jättää seuran ja kutsua kanssansa sen naisen, joka häntä
+eniten miellytti. Hetkisen kuluttua hän palasi ja kaikkien kuullen
+yksityiskohdin ylisteli kysymyksessä olevan naisen suloja tai moitti
+hänen puutteitaan.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikki miehet, jotka tavalla tai toisella olivat huomattuja,
+joutuivat suuruudenhullun keisarin kateuden esineiksi; useamman
+kuin yhden heistä oli kiittäminen vain viekkaasti suunniteltua
+manööveriä hengestään. Valtiomies ja filosofi Seneca sai elää vain
+sen vuoksi, että onnistuttiin uskotella keisarille, että hän oli
+viimeisellä asteella oleva keuhkotautinen. Muuan korkeassa asemassa
+oleva virkamies vältti mestauksen vain siten, että kun hän seisoi
+silmätysten maailmanhallitsijan kanssa, hän peitti päänsä merkiksi
+siitä, että hänen maalliset silmänsä eivät voineet kestää jumalan
+kasvojen säteilyä. Caligula ihastui siinä määrin, että miehestä
+tuli muuan hänen suosikkejaan. Ja mitä sanomme hallitsijasta, joka
+hovijuhlassa, jossa konsuleilla on kunniapaikka hänen vieressään,
+puhkeaa nauraa hohottamaan ja joka alamaisimmasti tehtyyn kysymykseen,
+mikä on Hänen Majesteettinsa hyväntuulen aiheena, vastaa aidolla
+katupoikavirnistyksellä: »Tulinpahan vain ajatelleeksi, että tarvitaan
+ainoastaan, että sanon sanan, ja nuo molemmat tulevat päätänsä
+lyhyemmiksi!» Kuinka vähän arvoa hän pani valtion korkeimpiin
+virkoihin, sen hän osoitti tuumailemalla nimittää lemmikkihevosensa
+konsuliksi. Mahdollista kuitenkin on, että totuuden siemenenä tässä
+historiassa on vain jokin hänen monista repäisevistä mietelmistään,
+jota ei ole käsitettävä aivan kirjaimellisesti, esimerkiksi tämän
+tapainen tuumailu: »Minä olen aikonut nimittää lemmikkihevoseni
+konsuliksi.» — »Miksi sitten?» »No, kun jo niin monta aasia on päässyt
+konsuliksi. Miksi ei jalo juoksija silloin voisi päästä siksi?» Tällä
+tavoin monet hullunkuriset jutut Caligulasta ovat voineet saada alkunsa.
+
+Muutoin Viktor Rydberg huomauttaa, että »Roomassa oli ollut huonompia
+konsuleja, ja arvoa seuraavat virkatehtävät eivät tähän aikaan olleet
+niin tärkeitä, ettei lemmikkihevonen tallirengin avulla olisi voinut
+niitä hoitaa.»
+
+Gladiaattorinäytäntöihin tyranni ei ollut koskaan oikein tyytyväinen,
+jollei areena lainehtinut verestä. Ellei ollut tarpeeksi rikollisia
+villipetojen revittäviksi, hän otatti kiinni katselijoita ja heitätti
+heidät pedoille. Hän pakotti myöskin ylhäisiä miehiä taistelemaan
+gladiaattoreina. Välistä maailmanhallitsija sai päähänpiston piristää
+mielialaa katsomossa asettamalla jätkiä hienoimmille paikoille. Sitten
+tuota kruunattua lurjusta huvitti suunnattomasti riita ja tappelu.
+Kaupungin roskaväen keskuudessa Caligula oli koko hallituskautensa ajan
+mitä suurimmassa määrin suosittu. Siitä oli jo pitkä aika kulunut,
+kun kukaan oli huvittanut kansaa gladiaattorinäytännöillä ja muilla
+huveilla niin runsaasti kuin Caligula.
+
+Hänen mielettömimpiä päähänpistojaan oli teettää silta yli
+Napolinlahden hienosta Baiæn kylpypaikasta Puteolin kaupunkiin,
+lähes puolen peninkulman pituisen matkan. Aiheena ei tähän ollut
+ainoastaan se, että hän tahtoi ällistyttää maailmaa, vaan lienee siihen
+sekoittunut jonkinlaista vielä lapsellisempaa uhmaa. Tiberiuksen aikana
+keisarin hoviastrologi oli nimittäin ennustanut, että Caligula voi yhtä
+vähän tulla keisariksi kuin ratsastaa Napolinlahden yli.
+
+No mitäpä siinä. Caligula käski, että kaikkien italialaisten
+rahtialusten oli kokoonnuttava Baiæseen laivasiltana käytettäviksi.
+Kun silta oli valmis, hän itse ratsasti, ylpeänä kuin jumala,
+Aleksanteri suuren panssari päällänsä, sillan yli Baiæsta Puteoliin.
+Ja sittenkuin hän oli päivän levännyt tästä suurteostansa,
+hän ajoi triumfaattorina nelivaljakolla takaisin kaartinsa ja
+katselijajoukkojen seuraamana. Keskellä siltaa hän pysähtyi ja
+nousi puhujalavalle ylistämään urotekojansa. Sen jälkeen hän vietti
+voittojuhlaa, joka valtavin juomingein jatkui myöhään yöhön. Ja kun
+päihtymys alkoi vaikuttaa, Caligula sai arvoisensa päähänpiston.
+Äkkiä kuuluu läpitunkevaa kirkunaa. Cæsarin viittauksesta on
+huvikävelyllä olijat heitetty mereen. »Kauan», Viktor Rydberg sanoo,
+»puhuttiin Baiæssa tästä poika-viikarikujeesta, kauemmin kuin
+keisarin kylvystä hyväntuoksuisissa esansseissa tahi hänen miljoonia
+nielevistä päivällisistään.» — On kuitenkin toinenkin esitys tästä
+tapauksesta, nimittäin että ne, jotka kellahtivat mereen, tekivät
+sen juovuspäissään. Siitähän ei voi syyttää Caligulaa, ei ainakaan
+suoranaisesti.
+
+»Kerran», Viktor Rydberg jatkaa, »Caligula esiintyy uhraajana ja
+upotti kirveensä — uhrieläimeenkö? Ei — vaan pahaa aavistamattomaan
+alttaripalvelijaan, joka seisoi vieressä. Villa Borghesen Caligulan
+rintakuva viistoon vilkkuvine silmineen ja suun ympärystön ilkeine
+piirteineen näyttää hautovan mielessään yhtäläistä pilaa.»
+
+Mitä Caligulan mieletön tuhlaus maksoi, sen Rooman kansa sai tuntea
+nahassaan.⁻ Hänen veronsa kohosivat ehtimiseen oikeaksi kiristämiseksi.
+Hänen määrätön kullanhimonsa antoi aihetta juttuihin, että hän
+huvitteli latomalla kultarahakasoja palatsinsa marmorilattialle ja
+vierittelemällä itseänsä alastomana niissä. Tämän nautinnon hekumaa
+hän lienee välistä tehostanut sulkemalla pakaten täynnä olevat
+viljavarastot ja antamalla kansanjoukkojen nähdä nälkää.
+
+Olisi ollut luonnotonta, ellei olisi tehty salaliittoja tämän
+valtaistuimella olevan epäsikiön pään menoksi. Mutta kaikki
+yritykset epäonnistuivat pretoriaanien vartioinnin takia. Vain
+näiden omista riveistä pelastus voi tulla Rooman kansalle. Lopuksi
+muutamat kaartinupseerit tekivät salaliiton ja surmasivat tyrannin
+hänen palatsissaan vuonna 41 j.Kr. Hän oli silloin hallinnut vajaan
+neljä vuotta. Rooman roskaväki suri hänen ennenaikaista kuolemataan
+vilpittömästi hänen suurten, epäämättömien amfiteatteri- ja
+kilparata-ansioittensa vuoksi.
+
+Ehdottoman oikeuden näkökannalta — jos nyt sellainen on mahdollista
+tässä vajavaisuuksien maailmassa — täytyy kuitenkin tunnustaa, että
+Caligula ei ollut _täydellisesti_ kelvoton, kuten hänen paheittensa
+ja häpeällisten tekojensa perusteella voisi luulla. Erikoistutkija
+voi kyllä hyvällä tahdolla keksiä yhden ja toisen pienen valopilkun,
+kuten etteivät hänen _kaikki_ kuolemantuomionsa olleet oikeudettomia,
+ettei hän tuhlannut _kaikkia_ valtion varoja, vaan käytti niistä
+osan hyödyllisiin rakennusyrityksiin, ja ettei hän ollut _aivan_
+kelvoton ulkopolitiikan hoidossa. Mutta suorastaan mahdotonta on
+kruunatun lurkin muiston puhdistusyritys. Sen tekee mahdottomaksi
+hänen määrätön itsejumalointinsa, hänen vintiömäinen ilkeytensä, hänen
+hillitön tuhlaavaisuutensa ja ylipäänsä hänen täydellinen hallitsijan
+edesvastuuntunteen puutteensa ja hänen kyvyttömyytensä aavistamaankaan,
+että hänellä olisi jokin elämäntehtävä suoritettavana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meidän päivinämme Caligula on tullut »mielenkiintoiseksi» niiden
+suurien arkeologisten yritysten takia, jotka diktaattori Mussolini
+on pannut alulle, nimittäin Nemijärven tyhjäksi pumppuamisen ja sen
+pohjalla olevien Caligulan aikuisten keisarillisten loistoalusten
+kuiville saattamisen vuoksi. Pikku järven asema keskellä Albanovuorten
+vehreyttä, pari peninkulmaa kaakkoon Roomasta on silmiäkiehtovan
+kaunis. Järvi on syntynyt siten, että vanha tulivuoren aukko on
+täyttynyt vuorilta virtaavasta sadevedestä. Sen pyöreää, peilikirkasta
+pintaa, jota tuulenhenkäys tuskin koskaan panee väreilemään, sanottiin
+muinoin »Dianan peiliksi». Jumalattarella olikin laajalti kuulu
+temppeli sen rannallapa hänelle oli sekin lehto pyhitetty, jonka
+mukaan pieni Nemin yhteiskunta on saanut nimensä. »Lehto» on nimittäin
+latinaksi _nemus_.[140]
+
+Muinaisajan ylhäiset roomalaiset osasivat antaa arvon seudun
+luonnonkauneudelle ja miellyttävälle ilmastolle. Järveä ympäröivät
+siihen aikaan kesähuvilat ihanine puistoineen ja puutarhoineen. Mutta
+ylhäisin kesävieras ei tyytynyt asumaan rannalla — hän ankkuroi
+huvilansa järvelle. Egyptin Ptolemaiosten ja Sisilian tyrannien
+tapaan sanotaan Caligulan rakennuttaneen kaksi suurta loistoalusta ja
+varustaneen ne uiviksi kesähuviloiksi kukkineen ja ruohokenttineen,
+viiniköynnöksineen ja hedelmäpuineen, vilpoisine pylväshalleineen,
+suihkukaivoineen ja kylpyhuoneineen.
+
+Mutta Caligulan kauhea tarina loppui ja samoin keisarilaivojenkin.
+Joutui päivä, jolloin ne olivat tehneet tehtävänsä ja painuivat pienen,
+rauhallisen järven pohjaan. Ja vähitellen koko ihanuuden muisto
+unohtui. Kuitenkin se eli kansansaduissa; ja 1400-luvun alussa seudun
+omistaja antoi eräälle kuuluisalle teknikolle tehtäväksi tutkia,
+missä määrin oli perää ympäristön talonpoikien väitteessä kahdesta
+hukkuneesta aluksesta. Muutamien genovalaisten merimiesten avulla,
+jotka uivat kuin kalat, teknikon onnistui saada rautakoukut kiinni
+yhteen runkoon, ja kun hilattiin, seurasi osa keulaa koukuissa. Se oli
+tehty kolmentuuman lehtikuusilankuista ja päällystetty lyijylevyillä.
+
+Vuosisata myöhemmin suoritettiin uusi tutkimus alkeellisen
+sukelluslaitteen avulla. Tällöin todettiin m.m., että laivan sisässä
+oli lattia karmosiinipunaisista tiilistä. Muutoin ei tämä eikä
+vuosisata aiemmin tehty koe tuottaneet muita huomattavia tuloksia.
+Omituista kuitenkin on, että tämän jälkeen oli arkeologisissa piireissä
+tapana kuitata puhe Nemijärven laivoista olkapäitten kohautuksella.
+Oli huomattuja arkeologeja Italiassa ja muissa maissa, jotka jyrkästi
+kielsivät niiden olemassaolon.
+
+Sittenkin oli Roomassa eräs antiikki-intoilija, nimeltään Constanzio
+Mæs, mies, jolla oli Schliemannin »herkkäuskoisuus» ja innostus, joka
+ei antanut hänen lakata ajattelemasta uponneita aluksia. 1890-luvun
+alussa hän julkaisi niistä herättäviä kirjoituksia aikakauslehdissä.
+Muutamia vuosia myöhemmin ne tekivät vaikutuksensa. Muuan italialainen
+ruhtinatar omisti näihin aikoihin tilukset Nemijärven ympärillä.
+Työt aloitettiin Dianan temppelin kaivauksella ja arkeologiset
+tutkimukset ulotettiin järven pohjaankin. Tuloksena saatiin ylös komea
+pronssinen keulakoristepää, viisi samasta aineesta loisteliaasti
+tehtyä eläimenpäätä renkaat leuoissa, joukoittain rikkonaisia
+mosaiikkilaattoja ja lopuksi — minkä arvo ei ollut vähäisin — kaksi
+pitkää palasta lyijyistä vesijohtoputkea, joissa oli Caligulan
+nimileima. Tämän jälkeen viranomaiset kielsivät työn jatkamisen; mutta
+vuonna 1928, kuten sanottu, valtio ryhtyi itse siihen. Alukset ovat
+mittasuhteiltaan valtavia. Yksi on lähes 70 metriä pitkä, toinen viisi
+metriä pitempi. Loistoesineitä ei niissä kuitenkaan ole, sillä kaikki
+sellaiset on viety pois, ennenkuin alukset upposivat syvyyteen. Mutta
+laivanrakennustaidon historialle ne ovat erittäin kiintoisia, sillä ne
+ovat antiikin vanhimmat säilyneet laivat. Kuuluisat eläimenpäät, jotka
+aiemmin ongittiin ylös, osoittautuvat nyt kuuluneensa, ei aluksiin,
+vaan loistosiltaan, joka johti maalta lähimpänä olevaan alukseen.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Hugo Willrich, Caligula (Klio 1903).
+
+Ulrich Linnert, Beiträge zur Geschichte Caligulas.
+
+S. Neander Nilsson, Kejsarskeppen i Nemisjön (Svensk tidskrift 1929).
+
+James G. Frazer, Den gyllene grenen. Studier i magi och religion: 2 nid.
+
+
+
+
+CLAUDIUS.
+
+
+Kun roomalaiset viimeinkin olivat vapautuneet kokonaisen miesiän
+kestäneestä kauhun ajasta, niin senaatti suunnitteli moisten
+kauhujen estämistä vastaisuudessa saattamalla jälleen voimaan
+tasavaltaisen hallitusmuodon. Mutta pretoriaanit eivät tahtoneet
+olla tässä puuhassa mukana, sillä koko heidän olemassaolonsa riippui
+prinsipaatin jatkumisesta. Nyt oli sotilasten kuitenkin toimittava
+ripeästi, ennenkuin ajatus tasavallan palauttamisesta olisi ehtinyt
+juurtua yleiseen mielipiteeseen. Mutta mistä he saisivat sopivan
+keisariehdokkaan. Onni tuli heille avuksi, vaikkakin hieman omituisella
+tavalla.
+
+Muutamat pretoriaanit, jotka syöksyivät keisaripalatsin läpi saadakseen
+kiinni Caligulan »murhaajat», huomasivat äkkiä jalkaparin, joka pisti
+esille erään uutimen alta. Ne näyttäytyivät olevan Caligulan sedän,
+_Claudiuksen_, joka kauhuissaan oli juossut piiloon.
+
+Claudius oli heikko ja sairaalloinen, näöltään melkein epämuodostuma
+poloinen. Sitä ei huomannut niin hyvin, kun hän istui, vaikka hänen
+tutiseva päänsä silloinkin paljasti rappeutuneen ruumiinrakenteen;
+mutta, suorastaan surullista oli katsella, kun hän huojui eteenpäin
+säälittävän ohuilla säärillään. Hänen äitinsä Antonia, joka muutoin
+oli kelpo nainen, ei ollut hyvä »epäsikiö» raukalleen, kuten hän
+Claudiusta nimitti. Kun hän tarkoitti äärimmäistä hölmistymistä,
+hänellä oli tapana sanoa: »Sinä olet Claudiustakin tyhmempi!» Eikä
+pojan lahjakkuus suinkaan parantunut sillä, että hänelle annettiin
+opettajaksi raaka ja sivistymätön mies, joka käytti pääasiallisesti
+selkäsaunaa kasvatusvälikappaleena. Vielä vanhempanakin keisari parka
+värisi muistellessaan nuoruusvuosiaan.
+
+Hänen ylpeät sukulaisensa olivat aina hävenneet häntä ja hyvin
+vastenmielisesti sallineet hänen näyttäytyä julkisesti. Mutta
+ahtaammassa perhepiirissä pidettiin julmasti hauskaa hänen tavalleen
+heti aterian päätyttyä vaipua uneen ja kuorsata äänekkäästi. Silloin
+oli tapana piristää mielialaa panemalla kengät hänen käsiinsä ja
+heittelemällä häntä oliivin- tai taatelinsydämillä, kunnes hän
+unenpöpperössä alkoi raapia päätänsä jalkineilla.
+
+Mitä Augustus ajatteli poikapuolensa pojasta, sen voimme nähdä hänen
+kirjeestään Livialle, jossa hän kertoo, että hänellä on ollut vakava
+neuvottelu Tiberiuksen kanssa siitä, tokko Claudiuksen uskallettaisiin
+antaa yletä valtionpalveluksessa. Mutta he olivat tulleet siihen
+vakaumukseen, että hän oli »ala-arvoinen ja että häntä täytyi pitää
+sekä ruumiillisesti että henkisesti vajavaisena. Voisimmeko näin
+ollen», hän jatkaa, »antaa yleisölle aihetta ivallisesti nyrpistellä
+nenäänsä sekä tehdä pilaa sekä hänestä että meistä? Ei, meidän ehdoton
+mielipiteemme on, että hän esim. ei saa katsella sirkusnäytäntöjä
+keisarillisesta aitiosta. Sillä siellä hän on liian alttiina yleisön
+silmäyksille.» Yhtä vähän hänen tuli saada olla läsnä muissakaan
+juhlallisissa tilaisuuksissa. Täten piti kaikkien tällaisten kysymysten
+olla ratkaistut kerta kaikkiaan, »niin ettei aina ja alituisesti
+tarvitse pelätä, että hän häpäisee sukulaisensa.»
+
+Kun nyt, Caligulan kuoltua, muuan sotilas älysi hätääntyneen raukan
+hänen piilostaan, tämä vapisi kuin haavanlehti ja oli pelosta
+puolikuollut, kun sotilas muutamien toveriensa avulla laahasi hänet
+mukanaan — mestauspaikalle, Claudius luuli, valtaistuimelle, sotilaat
+tuumivat. Heille sattuikin prinssin löytö — olipa hän nyt sitten
+millainen tahansa, juuri oikeaan aikaan. He veivät Claudiuksen
+riemusaatossa kaartin kasarmille ja huusivat hänet keisariksi.
+Vastalahjaksi Claudius antoi kaikille pretoriaaneille sievoisen
+rahalahjan. Tämä tapa kuului tästälähin keisarinvaalin juhlamenoihin.
+
+Omalta osaltaan Claudiuksen suurin toive oli saada levossa ja rauhassa
+omistautua historian opintoihinsa. Mutta oli kyllä toiselta puolen
+parempi tulla pakotetuksi rupeamaan maailmanhallitsijaksi kuin
+laahatuksi mestauspaikalle, niin tottunut kuin hän siihen ajatukseen
+olikin. Veljensä pojan hallitessa hänen elämänsä oli nimittäin ollut
+useita kertoja hiuskarvan varassa. Hänen hengissä pysymisensä johtui
+siitä, että hän oli ollut kyllin viisas näytelläkseen vieläkin
+typerämpää kuin oikeastaan oli. Mutta niinpä oli Caligulan hovin
+tapoihin kuulunutkin tehdä pilkkaa hajamielisestä ruhtinaasta.
+
+Senaatin tasavaltatuumailut hävisivät kuin tuhka tuuleen. Ei päästy
+koskaan sen pitemmälle, kuin että pidettiin tulisia puheita tyranniutta
+vastaan, jonka nyt muistettiin vallinneen tasan sata vuotta. Niin
+kauan oli nimittäin kulunut ajasta, jolloin Cæsar, Pompeius ja Crassus
+tekivät ensimmäisen triumviraatin. Sillä välin kuin korkea neuvosto
+piti pontevia puheita, pretoriaanit hankkivat valtakunnalle uuden
+keisarin, ja senaattoreilla ei ollut muuta tehtävää kuin kiittää ja
+hyväksyä, mitä he olivat päättäneet.
+
+Mutta kun pretoriaanit noin vain aivan kuin pilanpäiten tekaisivat
+raihnaisesta, viisikymmenvuotiaasta turhimuksesta keisarin, ei kukaan
+luullut, että hänestä tulisi hallitsija muuta kuin nimeksi. Kysymys oli
+vain siitä, kenestä tulisi Rooman valtakunnan todellinen hallitsija.
+Tosiasiallisesti ylhäisimmät hovivirkamiehet jakoivat vallan keskenään.
+Kaikki nämä miehet olivat vapautettuja kreikkalaisia orjia, jotka
+olivat herralleen sokeasti uskollisia, koska he tiesivät, että heidän
+toimeentulonsa riippui kokonaan heidän herransa olemassaolosta.
+Ylipäänsä he hoitivat jonkinlaisina ministereinä ansiokkaasti kukin
+hallitushaaraansa, mutta ymmärsivät myös yhtä hyvin kuin roomalaiset
+maaherratkin taidon itse hyötyä valtion kustannuksella. Ja koskapa he
+olivat juonitteluilla päässeet valtaan, heidän täytyi käyttää samoja
+keinoja siinä pysyäkseen.
+
+Kuuluisa satiirikko Iuvenalis osoittaa puoli vuosisataa myöhemmin
+inhoaan noita notkeita kreikkalaisia kohtaan, jotka pesiytyivät
+kaikkiin ylhäisiin taloihin Roomassa.
+
+Mitäpä alaa olisi ollutkaan, johon tuollainen kuokkavieras ei ollut
+pystyvinään! Jok'ainoa heistä oli todellinen tuhattaituri:
+
+    reetori, oppinut mies, matemaatikko, maalari, noita,
+    lääkäri, auguri, klovni ja parturi — kaikkehen pystyy
+     nälkiynyt helleeni. Jos pyysit, lensi hän pilviin.
+
+Mutta roomalaiset olivat kylliksi tyhmiä joutuakseen haltioihinsa
+kaikista näistä esityksistä, olivatpa ne kuinka kehnoja tahansa:
+
+    Kuikelokaula jo kansan on mielestä Herkules uljas,
+    niskassansa mi voi Antaion, maajätin, kantaa,
+    ääntä se kiittävi piipittäväistä, mi kiekuvi niinkuin
+      kukko, mi kiimassaan nokin höyhentää kanakultaa.
+
+Kaikkein pahinta on kuitenkin, että roomalainen itse pitää näiden
+liehakoivien muukalaisten imartelua ja osanottoa täytenä totena.
+Kaikkihan on vain näyttelemistä. Kansa
+
+    ilvehtijäks on muuttunut. Nauraissas hohotellaan
+    vastahas, kosteat jos ovat silmäsi, itkua taasen
+     teeskennellään.
+
+Roomalaiset olivat nyt siinä määrin helleeniläistyneet, että »he alati
+solkkasivat kreikkaa» ja rupesivat pitämään kreikkalaisia paheitakin
+muotiasiana.
+
+    Nähdä on sietämätön tämä helleenistynyt Rooma.
+
+runoilija huudahtaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tehtyämme tämän syrjähypyn palaamme jälleen Claudiuksen hoviin.
+Siellä tie valtaan kävi keisarin nuoren puolison _Messalinan_[141]
+kautta, sillä Claudius oli kuin vahaa hänen käsissään. Messalina on
+tehnyt itsensä historialliseksi kuuluisuudeksi siveettömänä hirviönä.
+Kaikkien kauniiden nuorukaisten, jotka hän vain keksi, täytyi myöten
+tai vasten tahtoaan tulla hänen rakastajikseen. Kieltäytymistä seurasi
+kuolema. Ainoastaan ottamalla osaa hänen orgioihinsa voi päästä valtion
+korkeimpiin virkoihin. Hän muutti Claudiuksen palatsin yhdeksi ainoaksi
+suureksi porttolaksi; vieläpä kerrotaan, että hän yöaikaan valepuvussa
+meni yleisiin porttoloihin ja otti siellä vastaan kenen tahansa.
+
+Mutta vaikka koko Rooma tiesi ja puhui hänen hurjasta irstailustaan,
+puolisolla ei näytä olleen siitä aavistustakaan. Ken, kuten muuan
+kaartinprefekti, koetti avata keisarin silmät näkemään, mitä hänen
+loistosaleissaan tapahtui, aiheutti siten vain oman turmionsa. Sama
+kohtalo vartosi jokaista ylhäistä naista, jossa Messalina vainusi
+piilevän kilpailijan tai vastustajan. Erikoisesti hän vihasi Caligulan
+sisaria Agrippinaa ja Iuliaa ja kaikkein syvimmin viimemainittua siksi,
+että hän oli nuori ja uskalsi uhmata keisarinnaa. Hänet Messalina
+sai tuomituksi maanpakoon siveellisyysrikoksesta ja pian sen jälkeen
+raivatuksi tieltään.
+
+Messalina edusti hovissa tahdonvoimaa. Ettei Claudiuksesta tästä
+huolimatta tullut _täydellinen_ nolla, johtui hänen tarkasta
+säästäväisyydestään ja oikeamielisyydestään siihen määrään, mihin
+hänen vähäinen kykynsä riitti. Verot laskeutuivat jälleen normaalisten
+olosuhteiden mukaisiksi, vaikka useita suurenmoisia rakennustöitä
+suoritettiin, ja minkäänlaatuisista kiristyksistä ei kuultu enää
+puhuttavan. Miellyttävä piirre oli myöskin se, että Claudius koetti
+tehdä lopun druidien julmasta jumalanpalveluksesta, jossa ihmisuhrit
+olivat tulleet pääasiaksi. Painavin syy siihen, että keisari
+ryhtyi tähän asiaan oli kyllä poliittista laatua: kelttiläisen
+papiston vallan murtaminen. Claudius valvoi myöskin suurella
+mielenkiinnolla oikeudenkäyttöä ja hoiti mielellään itse korkeinta
+tuomio-oikeutta. Mutta hänen pahahenkensä, Messalina, peloitteli
+heikkoa puolisoansa ja sai hänet veritekoihin, jotka herättivät eloon
+muiston Caligulan julmasta hallituksesta. Messalina ymmärsi tällöin
+vedota eräänlaiseen julmuudenvaistoon vanhassa turhimuksessa, jota
+huvitti esim. tutkia kuolevien gladiaattorien ilmeilyä ja joka nautti
+uhriensa oikeudenkäytön pidentämisestä piinallisen pitkäpiimäisillä
+muodollisuuksilla.
+
+Mutta tapahtui useita kertoja, että hän hajamielisyydessään pyysi
+luokseen henkilöitä, jotka hän päivää aikaisemmin oli tehnyt päätä
+lyhemmiksi, ja ihmetteli, miksi kutsutut olivat sellaisia unikekoja,
+etteivät ottaneet vaaria ajasta.
+
+24-vuotiaana kyllästymätön Messalina rakastui todella ensimmäisen
+kerran elämässään. Hänen intohimonsa esine oli muuan nuori ja kaunis
+konsuli. Messalina ympäröi hänet ruhtinaallisella loistolla ja tahtoi
+välttämättömästi mennä hänen kanssansa naimisiin. Ja eräänä päivänä,
+jolloin Claudius oli poissa Roomasta, hän käytti tilaisuutta hyväkseen
+pannakseen hääjuhlallisuudet toimeen. Mutta petetty aviomies sai
+Ostiassa tietää, mitä oli tekeillä pääkaupungissa. Hän käsitti, että
+oli kysymys hänen valtaistuimestaan ja elämästään.
+
+Äskennaineet ja heidän irstas seurueensa olivat juuri viettämässä
+hurjia orgioita. Bakkhanaalisessa huumauksessa keisarinna tanssii
+alastomana, vain pantterinnahka päällänsä, liehuvin hiuksin toisten
+kevytmielisten naisten ja nuorukaisten keskellä heilutellen
+thyrsossauvaansa vieri vierellä uuden puolisonsa kanssa, joka esiintyy
+Bacchuksena. Silloin kuuluu äkkiä huuto, että keisari on tulossa.
+Morsiuspari ja häävieraat pakenevat kauhu kasvoillansa, mutta
+Claudiuksen kostava käsivarsi saavuttaa heidät kaikki. Kaikkien on
+kuoltava, Messalinankin.
+
+Claudius oli tällä välin alkanut vahvistaa itseään voimakkaalla
+aterialla. Sen kuluessa hän sai tietää, että Messalina ei enää
+ollut elävien joukossa. Ilmoitus ei tehnyt häneen juuri huomattavaa
+vaikutusta, ja sitä mukaa kuin viini alkoi vaikuttaa, hän unohti kaikki
+tyynni.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vähän tämän jälkeen Claudius meni uudelleen naimisiin veljensätyttären
+Agrippina nuoremman, Caligulan kauniin sisaren kanssa, jota naista
+Messalina oli aina kieroon katsellut ja toivonut voivansa valmistaa
+tälle saman kohtalon kuin hänen sisarelleen Iulialle. Agrippina, joka
+oli ollut tätä ennen kaksi kertaa naimisissa, ei ollut juuri hänkään
+tunnettu hyveen esikuvaksi. Hänen ainoa tarkoituksensa menemällä
+kolmannen kerran naimisiin oli raivata tie valtaistuimelle pojalleen
+_Nerolle_, joka oli syntynyt hänen ensimmäisestä avioliitostaan. Ja
+hän ajoikin pian tahtonsa perille — siinä kuten kaikessa muussakin.
+Hänen onnistui syrjäyttää keisarin oma poika Messalinan kanssa,
+_Britannicus_, joka oli saanut nimensä isänsä brittiläisistä saaman
+»voiton» johdosta. Agrippina käytti hyväkseen kaikkia tilaisuuksia
+saattaakseen Britannicuksen varjoon Neron rinnalla. Hän järjesti
+niin, ettei Britannicus saanut tilaisuutta näyttäytyä kansalle, niin
+että tuskin tiedettiin, oliko hän enää elossa. Heikkoa miestään hän
+hallitsi yhtä täydellisesti kuin Messalinakin oli tehnyt. Keisarin
+tarvitsi ainoastaan _katsoa_ jotakin toista naista tai sanoa häntä
+kauniiksi, kun jo Agrippina heti käski, että tämä oli raivattava
+tieltä tai lähetettävä maanpakoon. Tällaista tapahtui hyvin usein,
+sillä valtaistuimella istuva oppinut herra oli hyvin heikko kauniille
+naisille, kuten jalolle viinille ja keittotaidon herkuille. Kun
+Agrippinan onnistui saada Nero naitetuksi Claudiuksen ja Messalinan
+tyttären Octavian kanssa, oli Neron asema kruununperillisenä tehty
+niin lujaksi, että Agrippina ei enää tarvinnut Claudiusta rinnallaan.
+Ja varminta oli sitäpaitsi päästä hänestä kuitiksi — voisihan hänelle
+muuten käydä samoin kuin Messalinallekin. Muutamat vanhan keisarin
+päihtyneenä lausumat vihamieliset sanat ilmaisivat, että hän alkoi
+katua, että Britannicus oli saanut väistyä Neron tieltä.
+
+Myrkytetty herkkusieni-ruokalaji lienee ollut se välikappale, joka
+teki lopun 64-vuotiaan Cæsarin elämästä vuonna 54. Aina siitä hetkestä
+lähtien, jolloin hänestä tuli keisari, hän oli elänyt alituisessa
+tuskassa, että häntä kohtaisi Caligulan kohtalo. Ei kukaan, ei
+edes nainen eikä lapsi, saanut lähestyä häntä, ennenkuin hänen
+henkivartijansa olivat tulleet vakuutetuiksi siitä, ettei hänellä ollut
+tikaria vaatteisiinsa piilotettuna; eikä hän uskaltanut koskaan tulla
+ystäviensä kotiin, ennenkuin oli ensin tutkituttanut jokaisen nurkan
+talossa. Hänen onnistuikin suojella itsensä tikarilta — mutta hän kuoli
+myrkystä. Hän pelkäsi ja piti silmällä jokaista ihmistä, mutta hänen
+vaimonsa surmasi hänet!
+
+Agrippina oli voittanut pretoriaanit Neron valtaistuimelle nousun
+puolelle tekemällä erään _Burrus_ nimisen miehen kaartinprefektiksi,
+tietysti ei vain siitä syystä, että hän oli kelvollinen ja kunnollinen
+mies, vaan ennen kaikkea siksi, että hän uskoi tällä koroituksella
+tekevänsä hänet orjakseen. Tuskin Claudius oli vetänyt viimeisen
+henkäyksensä, ennenkuin Nero Burruksen seurassa astui kaartin eteen ja
+huudettiin imperaattoriksi sivuuttamalla Britannicus, jonka kaulaan
+Agrippina »hillittömässä surussaan» heittäytyi nimittäen häntä isänsä
+kuvaksi. Sitä ei voi juuri katsoa imarteluksi! Tällä lailla hän
+vehkeili ja pidätteli poikapuoltansa itkien ja hyväillen — kunnes hänen
+oma poikansa oli ennättänyt varmistautua pretoriaanien suosiosta.
+Silloin Agrippinan suru oli äkkiä poispyyhitty. Britannicuksen ystävät
+ja kannattajat raivattiin tieltä tai saivat käskyn surmata itsensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ulkopoliittisesti Claudiuksen hallituskaudella on ollut se merkitys,
+että _Britannian_ valloitus aloitettiin silloin. Sotatoimiin
+ryhtymiseen vaikutti osittain harrastus hävittää perin pohjin
+druidilaisuus, jolla jo vanhastaan oli juurensa juuri Britanniassa.
+Täällä nimittäin druidit saivat kasvatuksensa. Osittain roomalaisten
+kaupalliset pyyteet olivat sodan aiheuttajina. Roomalaiset liikemiehet
+olivat ehtineet levitä yli koko Gallian ja saaneet jalansijan Kanaalin
+toisellakin puolen. Siihen, että heitä nyt roomalaiset legioonat
+seurasivat, oli Claudiuksella omat henkilökohtaiset syynsä: hänen
+toiveensa saada esiintyä »sotapäällikkönä» ja voittaa »kunniaa».
+Triumfi oli helppo saavuttaa, sillä Britanniassa, kuten kaikkialla,
+keltit olivat pirstoutuneet moniksi pikkuvaltioiksi. Uskollisina
+vanhalle periaatteelleen »Divide et impera» roomalaiset ottivat erään
+heidän luokseen paenneen brittiläisen päällikön suojelemisen sodan
+tekosyyksi.
+
+Britit tekivät tosin maahan tunkeutujille urhoollista vastarintaa,
+mutta he eivät kyenneet kauan pitämään puoliaan lujia, kiinteitä
+roomalaisia legioonia vastaan. Vasta kun varsinainen karkea työ oli
+miekalla suoritettu, keisari saapui paikalle ja oltuaan kaksi viikkoa
+»päällikkönä» Britanniassa hän voi palata Roomaan ja viettää sen
+triumfin, jota heikko ja tuskainen raukka oli halunnut enemmän kuin
+mitään muuta elämässään. Hänen elämänsä suurimpana ylpeytenä oli
+aina se, että hän oli voittanut yksitoista brittiläistä kuningasta —
+kuten voiton muistomerkeissä valtakunnan eri osissa saatiin lukea—ja
+siirtänyt Rooman valtakunnan rajat meren toiselle puolen. Messalina
+seurasi triumfissa »voittajaa» ja »Valtameren masentajaa» — Vestan
+neitsyeitten vaunuissa!
+
+Sitten Britannian valloitus täydennettiin Thames virran pohjoispuolella
+oleviin seutuihin saakka. Roomalaisten linnoitusten ja sotaleirien
+turvin äsken voitettu alue sai tiheän asutuksen italialaisista ja
+roomalaisista uudisasukkaista. Se roomalaistui yhä enemmän ja ne
+vapausliikkeet, joita tuon tuostakin puhkesi, kukistettiin alkuunsa.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Lucien Double, L’empereur Claude.
+
+H. Lehmann, Claudius und seine Zeit.
+
+Karl Vivell, Chronologische Untersuchungen zur Geschichte des Kaisers
+Claudius.
+
+
+
+
+SENECA.
+
+
+Senecan elämä muistuttaa paljon Ciceron elämää. Nämä merkilliset
+miehet olivatkin toisilleen sukua äidin puolelta. Molemmat miehet
+kuuluvat siihen harvinaiseen kirjallisten henkilöitten luokkaan, joka
+on näytellyt suurta valtiollista osaa. Molemmat olivat ihanteellisia
+ja kumpaakin kiinnosti filosofia. Kumpikin on kirjeissään ja muissa
+kirjoitelmissaan paljastanut inhimilliset heikkoutensa. Siksipä
+kumpikin on joutunut yksipuolisen arvostelun kiitolliseksi aiheeksi, ja
+heitä on verrattu »ruokoon, jota tuuli taivuttelee sinne tänne». Mutta
+kumpikin on arvokkaasti ja miehekkäästi kohdannut viimeisen kohtalonsa
+vaiheen.
+
+Seneca oli syntyperältään espanjalainen. Hän kuului erääseen
+Cordovan rikkaimpia ja huomatuimpia perheitä. Mutta kasvatuksensa
+hän sai Roomassa. Siellä hän kehittyi kaunopuhujaksi ja stoalaiseksi
+filosofiksi, mutta omistautui myöskin runoudelle. Caligulan hallituksen
+aikana hänen elämänsä oli uhattu, mutta hän selviytyi vaarasta,
+kuten olemme nähneet. Multa Claudius ajoi hänet Messalinan toimesta
+maanpakoon Korsikkaan, koska hänellä oli muka ollut rakkaussuhde
+Caligulan sisaren Iulian kanssa. Varsinainen syy oli kylläkin se, että
+Messalinan mielestä Seneca oli esteenä hänen häpeällisille orgioilleen
+ja kunnianhimoisille suunnitelmilleen.
+
+Kun Agrippina nuoremmasta tuli keisarinna, Seneca sai palata
+takaisin Roomaan ja sai hyvin arvossa pidetyn aseman näihin aikoihin
+kaksitoistavuotiaan Neron opastajana, jonka kasvatus oli tähän asti
+anteeksi antamattomalla tavalla laiminlyöty.
+
+Kun Claudius oli kuollut, Seneca purki sukkelassa satiirissa vihansa
+miestä kohtaan, joka oli kerran hänet ajanut maanpakoon. Vanha
+originaali oli kiitollinen ivailun aihe, ja Seneca tekikin sen
+luvattoman säädyttömässä äänilajissa. Parjauskirjoituksen — sillä
+sellaisena sitä täytyy pitää — nimenä on »_Claudiuksen muuttuminen
+kurpitsaksi_». Nimi on ivamukailu tavanmukaisesta otsakkeesta »Kuolleen
+Cæsarin muuttuminen jumalaksi». Tyhjää kalloa koomillisesti muistuttava
+kurpitsa oli kylläkin vain Claudiuksen tyhmyyden ja sisällyksettömyyden
+vertauskuva, sillä itse kertomuksessa se ei esiinny.[142] Seneca vie
+meidät Olympokseen, jonne Claudius kuolleena Cæsarina lähtee. Jumalat
+joutuvat ihmeisiinsä nähdessään eriskummallisen ilmestyksen, joka
+linkuttaa esiin pää tutisten ja puhuen sellaista mongerrusta, että
+heidän täytyy kutsua laajalti matkustellut Herkules ottamaan selkoa
+siitä, mikä salaperäinen olio tulokas oikeastaan on. Mutta vieläpä
+Herkuleellekin on vaikeata päästä selville, kuka mies on. Ylevän
+traagillisin säkein ja uhkaavasti nuijaansa vilkaisten hän kehoittaa
+Claudiusta luikertelematta sanomaan totuuden. Lopulta kuolleen onnistuu
+selittää hänelle, mikä korkea arvo hänellä eläessään on ollut ja saada
+hänet johdattamaan itsensä olympolaisten seuraan.
+
+Täällä alkaa nyt vilkas keskustelu kysymyksestä, voidaanko tulokas
+ottaa jumalien joukkoon. Augustus vastustaa sitä tarmokkaasti ja saa
+enemmistön puolelleen. Mercuriuksen täytyy siis ottaa kuollut mukanaan
+manalaan. Täällä kuoro, jonka muodostavat hänen teurasuhrinsa, jotka
+ovat ennen häntä joutuneet manalaan, tervehtii häntä riemuitsevalla
+vahingonilolla. Manalan tuomarit tuomitsevat hänet orjuuteen, ja
+lopuksi hän joutuu komediakirjailija Menandroksen palvelukseen, hänen
+apulaisekseen oikeusopillisissa tutkimuksissa. Seneca viittaa siihen
+mieltymykseen oikeudenkäyntikohtauksiin, jota sekä komediankirjoittaja
+että keisari olivat osoittaneet.
+
+Senecan teoksen lukijaan jättämä vaikutus on kovin sekalainen, jos
+rinnastaa kuolleen keisarin käsittelytavan tässä kirjoituksessa
+ja kaiken sen karkean imartelun, jota kirjailija aikaisemmin oli
+tuhlannut keisarille tämän _elossa ollessa_. Silloin hän ei ollut
+epäillyt vähääkään lukea Claudiusta jumalien joukkoon kuuluvaksi ja
+oli huudahtanut hänelle: »Cæsar, sinun kauttasi me kaikki elämme
+ja olemme»; ja loputonta oli hänen lempeytensä ja muiden hyvien
+ominaisuuksiensa ylistäminen. Mutta silloinhan Seneca vielä voi — kuten
+Birt tämän räikeän vastakohdan selitykseksi huomauttaa — toivoa, että
+Claudius voisi tulla paremmaksi, koskapa hän oli osoittautunut kyllin
+voimakkaaksi vapautuakseen Messalinasta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Enemmän kiitosta kuin Claudius-satiirillaan on Seneca saanut laajalla
+filosofisella kirjailijatoiminnallaan. Tässä toiminnassaan hän esiintyy
+ennen kaikkea stoalaisen koulun henkisenä siveysopettajana. Mutta hän
+ei kuulu ankariin siveyssaarnaajiin, vaan on taipuvainen ymmärtämään
+inhimillisiä heikkouksia. Pääasia on — hän arvelee —, että ihminen
+ponnistelee _lähentyäkseen_ yhä enemmän ja enemmän stoalaista viisauden
+ihannetta.
+
+Senecan filosofisissa kirjoitelmissa tutustumme henkevään kirjailijaan
+ja hienoon tyyliniekkaan. Siitä huolimatta esitys kyllä välistä
+käy väsyttävän pitkäpiimäiseksi, mutta sitä elähdyttävät loistavat
+älynvälähdykset ja se on pirteillä kaskuilla höystettyä. Senecan
+mielipiteet ovat monin paikoin niin silmiinpistävän yhtäläisiä
+kristinopin kanssa, että muutamat kirkkoisät ovat väittäneet, että hän
+on ollut salainen kristitty. Se mies, joka olisi perehdyttänyt hänet
+kristinoppiin, olisi ollut apostoli Paavali, joka oli hänen aikanaan
+vankina Roomassa. Väitetäänpä vielä, että Seneca ja Paavali olisivat
+olleet kirjeenvaihdossa keskenään. Ja muutamia vuosisatoja jälkeenpäin
+sepitettiinkin heidän välisensä kirjeenvaihto.
+
+Seneca on vapautunut täydellisesti kansanuskonnon monijumaluudesta ja
+puhuu Jumalasta kaiken luojana ja hallitsijana. »Ei kukaan, paitsi
+Jumala, ole hyvä», hän sanoo. Hän nimittää Jumalaa »Isäksi» ja puhuu
+lämmöllä Jumalan rakkaudesta niitä kohtaan, jotka tekevät hyvää. Mutta
+hän on myöskin perehtynyt piplian ajatustapaan, että, »jota Herra
+rakastaa, häntä hän myös kurittaa.» — »Minun Vakaumukseni on», hän
+sanookin — »että pyhä henki asuu meissä, henki, joka huomaa kaiken
+meissä, olipa se sitten hyvää taikka pahaa. Samalla tavoin kuin me
+kohtelemme hyvää henkeä, hän kohtelee myös meitä.»
+
+Kaikkia ihmisiä, myöskin barbaareja ja orjia Seneca pitää veljinään.
+»Orjat», hän täysin vastoin antiikin käsitystä sanoo, »ovat ihmisiä
+kuten mekin. Minä pidän orjia talossani tovereina. Käyttäydy alempaasi
+kohtaan siten, kuten toivot, että ylempäsi käyttäytyisi sinua kohtaan!
+Tuo ja tuo on orja, mutta kenties hän henkisesti on vapaasukuinen.
+Kuinka voikaan hänen ulkonainen orjuutensa vahingoittaa hänen
+varsinaista olemustaan? Kuinka useita ulkonaisesti vapaissa onkaan,
+jotka henkisesti ovat orjia, yksi aistillisuuden, toinen ahneuden,
+kolmas kunnianhimon ja kaikki huolien vallassa! Ja tämä orjuus on
+tavallista orjuutta häpeällisempää, sillä se on vapaaehtoista.»
+
+Seneca opettaa myöskin, ettei pahaa saa kostaa pahalla. »On parempi
+kärsiä kuin aiheuttaa vääryyttä», hän Sokrateen tavoin sanoo. Hänellä
+on myöskin jonkinlainen kristityn voimakas tunne syntivelasta, ja
+hän tuntee, että »liha» estää meitä siveellisestä ja uskonnollisesta
+elämästä. »Ei yksikään ihminen voi sanoa olevansa synnitön, hän
+voi vedota vain ulkonaisiin todisteisiin, ei koskaan omantuntonsa
+lahjomattomaan tuomioon.» Paha ei tule ulkoapäin — »se on meissä
+itsessämme, meidän sisällämme. Meidän tulee senvuoksi temmata irti itse
+sydämemme nautinnonhaluineen.»
+
+Huolimatta ihmeellisistä yhtymäkohdista kristillisen
+maailmankatsomuksen kanssa ei ole kumminkaan todennäköistä, että
+Seneca olisi tuntenut kristinoppia. Senecan ajattelun ja kristillisen
+maailmankatsomuksen yhtymäkohdat ovat yksinkertaisesti selitettävissä
+siten, että kristityt olivat saaneet voimakkaita vaikutteita myöskin
+stoalaisten opista.
+
+Seneca tahtoo mielellään uskoa sielun kuolemattomuuteen, vaikk'ei hänen
+uskonsa olekaan siinä suhteessa vuorenvarma. Mutta vastoin kristillistä
+käsitystä hänen mielestään ihmisellä on oikeus ottaa itsensä hengiltä,
+vieläpä hän toisten stoalaisten tavoin ihannoi itsemurhaa keinona
+päästä suureen vapauteen ja ikuiseen rauhaan. Elihän Seneca aikana,
+jolloin keisarityrannius ja ilmiantojärjestelmä aiheuttivat sen, että
+itsemurha oli pienempi paha kuin se tuska, jonka vallassa vähänkin
+etevämpien miesten täytyi päivä päivältä, tunti tunnilta olla.
+Vapaaehtoinen kuolema oli sellaisen ajan ihmisille ainoa vastamyrkky
+tyranniuden iestä vastaan. Se oli ainoa keino sorretulle ihmisraukalle
+uhmata maailman herraa. Olihan hänellä kuitenkin, kaikesta huolimatta,
+mahdollisuus vapautua keisarin vallasta, milloin vain halusi. »Se
+oli», Boissier sanoo, »ainoa oikeus, jonka despotismi oli jättänyt
+roomalaisille. Seneca puolustaakin tätä oikeutta kauhistuttavalla
+voimalla.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seneca on kirjoittanut myöskin _murhenäytelmiä_. Aiheet niihin on
+saatu suurilta kreikkalaisilta näytelmäkirjailijoilta, erittäinkin
+Euripideeltä. Seneca valitsee kamalimmat ja vertatihkuvimmat aiheet.
+Osittain hän nimittäin tahtoo näin saada gladiaattorinäytäntöjen
+koventamat roomalaiset kuuntelemaan näytelmiään, osittain hän saa
+täten oikein hirmuisia aiheita saarnatakseen siveysoppia. Sillä
+Seneca on niin suuressa määrin kaunopuhuja, että hänen näytelmänsä
+muodostuvat filosofisiksi keskusteluiksi ja pitkiksi, mahtipontisiksi
+stoalaishenkisiksi puheluiksi, vahingoksi toiminnalle ja
+luonnekuvaukselle.
+
+Senecan murhenäytelmät ovat ainoat roomalaiset murhenäytelmät, jotka
+ovat säilyneet meidän päiviimme, ja ne eivät juuri anna edullista kuvaa
+lajistaan. Kuinka kaukana ne ovatkaan kouristavassa kiihoitushalussaan
+ja pitkäpiimäisessä lavertelussaan suurten kreikkalaisten
+näytelmäkirjailijoin kohtuullisuudesta, heidän yksinkertaisesta,
+sopusuhtaisesta kauneudestaan! Kuitenkin on kyseenalaista, kuten
+Birt on esittänyt, eivätkö vertatihkuvat näyttämökuvat olleet
+oikea tapa vaikuttaa yleisöön, jonka Seneca tahtoi herättää
+itsenäiseen ajatteluun. »Oman aikansa verisiä paheita hän tahtoo
+esittää traagillisine seuraamuksineen: veljesmurhaa, sukurutsausta,
+sammumatonta kannibaalista kostonhimoa. Senecan esittämät kuvat ovat
+kauhistuttavia ja niillä on siveellinen tarkoitusperä.» Lopuksi on
+myöskin otettava huomioon, että nämä kamalat näytelmät, kaikesta
+päättäen, eivät olleet aiotut koskaan teatterissa esitettäviksi, vaan
+olivat vain lukudraamoja.
+
+
+Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
+
+Seneca, Om livets korthet m. fl. skrifter, Johan Bergmanin ruotsinnos.
+
+Valda skrifter af L. Annaeus Seneca. C.A. Brolénin ruotsinnos.
+
+F. Gustafsson, Senecas bref I.
+
+L. Annaeus Seneca, Medea, C.A. Melanderin runomittainen käännös.
+
+Theodor Birt, Seneca (teoksessa »Aus dem Leben der Antike», suomeksi
+»Antiikin elämää»).
+
+L. Friedländer, Der Philosoph Seneca (Historische Zeitschrift 1900).
+
+I.A. Heikel, Senecas Charakter und politische Thätigkeit.
+
+Walter Ribbeck, Lucius Annaeus Seneca, der Philosoph.
+
+Salomon Rubin, Die Ethik Senecas.
+
+Michael Baumgarten, Lucius Annaeus Seneca und das Christenthum.
+
+Tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+H.E. Butler, Post-Augustan poetry.
+
+C. Martha, Les Moralistes sous l'empire romain.
+
+M.D. Nisard, Etudes sur les poètes latins de la décadence: 2 nid.
+
+
+
+
+NERO.
+
+
+Hallitsijan vaihdos vuonna 54 herätti jälleen kansassa onnellisempani
+aikojen toivon. Olihan Nero ainoa vesa kansalle, rakkaasta
+Germanicuksen suvusta. Mutta hän ei ollut vielä täyttänyt edes
+seitsemäätoista vuotta — hän oli nimittäin syntynyt samana vuonna kuin
+Tiberius kuoli. Tätä tosiasiaa voi tuskin kovinkaan paljon muuttaa edes
+senaatin päätös antaa pojalle kunnianimi »isänmaan isä». Jostakusta
+muusta kuin hänestä oli tuleva oikea hallitsija. Agrippina oli aikonut
+itse näytellä sitä osaa, mutta hänen aikeensa tekivät tyhjäksi _Burrus_
+ja _Seneca_.
+
+Nerolla oli kuten Caligulalla ja Claudiuksellakin juomarihekumoitsija
+Antoniuksen onnetonta verta suonissaan. Hän oli nimittäin Antoniuksen
+ja Octavian tyttären Antonion pojanpoika. Kuten Caligulalla oli
+hänelläkin siveettömän Iulian perinnöllisiä taipumuksia.[143]
+
+Seneca oli kuitenkin saanut kevytmieliseen Neroon nähden
+vaikutusvallan, joka muistuttaa sitä vaikutusta, mikä Sokrateella oli
+Alkibiadeeseen. Filosofi oli iloinen havaitessaan, kuinka lahjakkaan
+nuorukaisen sielu kuvasteli kaikkea jaloa — mutta hän oli pian
+huomaava, että se teki sen peilin tavoin: ilman että kuvasta jää
+pintaan jälkeäkään.
+
+Burruskin, joka oli yksinkertaisempi sotilasluonne, taipui
+kunnioittavasti filosofin tahtoon, otaksuttavasti pääasiassa siksi,
+että tämä filosofi ei ollut yläilmoissa leijaileva mietiskelijä, vaan
+ajattelija, jolla oli käytännöllistä valtiomieslahjakkuutta. Senecasta
+tuli siis itse asiassa Rooman oikea hallitsija Rooman kansan onneksi,
+niin kauan kuin hänen valtakautensa kesti.
+
+Nuoressa keisarissa ilmeni aluksi useita miellyttäviä
+luonteenominaisuuksia. Hän ihasteli Hellaan kauneusmaailmaa ja tahtoi
+istuttaa sen Rooman maaperään. Hänellä oli nuorenrohkea usko, että
+hän kansan esteettisen kasvatuksen avulla voisi tehdä Roomasta uuden
+Ateenan. Itse keisari tahtoi olla edelläkävijänä omalla esimerkillään.
+Hänen kunnianhimonsa oli tulla suureksi runoilijaksi ja laulajaksi.
+Mutta osoittautui, että hänen kehnosta ja soinnuttomasta äänestään oli
+mahdotonta kehittää minkäänmoista, ja hänen runoilukokeensa antoivat
+sangen surkuteltavan tuloksen. Mutta tämä ei luonnollisestikaan estänyt
+hovia osoittamasta riemuitsevaa suosiotaan, kun häntä huvitti esiintyä,
+eikä se voinut koskaan saada tarpeekseen kuulla hänen »jumalaista
+ääntänsä», vaikka tuskin tiettiin, pitikö nauraa vai itkeä. Pian
+suurempikin yleisö sai taiteelliselta näkökannalta epäilyttävän huvin
+nähdä keisarinsa esiintyvän traagillisena näyttelijänä ja loistavan
+naisosissakin[144], ja sirkuksessa hän näytti eteviä kilpa-ajajan
+ominaisuuksiaan. Varsinaisen elämäntehtävänsä; maailmanvaltakunnan
+hallitsemisen, hän yhä enemmän ja enemmän unohti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yhä yltyvällä katkeruudella Agrippina oli sillävälin nähnyt vallan
+ohjien luisuvan käsistään. Hän ei ollut työskennellyt, ponnistellut ja
+murhannut sitä varten, että toiset saisivat nauttia vallan makeudesta.
+Hän peloitteli Neroa Britannicuksella ja lienee uhannutkin kehoittaa
+pretoriaaneja huutamaan nuorukaisen keisariksi. Saisipa Nero nähdä,
+mihin Germanicuksen tytär kykenisi! Seuraus tästä oli se — ainakin
+se näyttää seuraukselta —, että Britannicus muutamana päivänä
+keisarillisen aterian kestäessä kaatui kuolleena maahan. Puhuttiin
+myrkkyjuomasta, jonka hänen veljensä olisi hänelle valmistuttanut.
+Mutta Nero loikoi edelleen tyynenä pöydän ääressä ja selitti, että se
+oli vain kaatuvataudin kohtaus. Ja niin jatkettiin pöydän tarjoamia
+nautintoja — samassa ruokasalissa, missä Claudius viimeisen kerran
+elämässään söi herkkusieniä.
+
+Tällä kuolemantapauksella voi olla toinenkin selitys; mutta eräästä
+toisesta, vielä kauheamman rikoksen syytöksestä Nero ei voi
+vapautua. Joskin on epävarmaa, oliko hän veljensurmaaja, niin on
+sitävastoin varmaa, että hän oli äidinmurhaaja. Nero oli alkanut yhä
+enemmän ja enemmän vapautua Senecan vaikutusvallasta. Pian tulivat
+kättentaputukset ja nautinnot »himojen pantterivaljakon vetämän uuden
+Dionysoksen» ainoiksi johtotähdiksi. Toisten irstasten vekkulien kanssa
+hän öisin harhaili ympäri Rooman katuja, melusi, hyökkäsi yksinäisten
+kulkijain päälle ja häpäisi vastaantulevia naisia. Kun hänet sitten
+valtasi mieletön intohimo erääseen Rooman pahamaineisimpaan naiseen,
+kauniiseen, mutta sydämettömään _Poppæa_ Sabinaan[145], hänen äitinsä
+asettui poikkiteloin tielle. Poppæa oli viekas ja laskeva olio. Hän ei
+ollut koskaan niin tyhmä, että olisi antautunut intohimonsa valtaan.
+Hänessä ei ollut Messalinaa. Hänen, kuten Agrippinankin suurin intohimo
+oli kunnianhimo. Hän antoikin Neron selvästi ymmärtää, että hän ei
+aikonut tyytyä olemaan hänen rakastajattarensa —, mutta jos hän tahtoi
+tehdä hänet keisarinnaksi, niin...
+
+Agrippina tiesi liiankin hyvin, että jos viekkaasta Poppæasta tulisi
+keisarinna, niin hänen oma vaikutuksensa poikaan olisi täydellisesti
+lopussa. Hän ponnisti senvuoksi kaikki voimansa tehdäkseen tyhjäksi
+kilpailijattarensa kunnianhimoiset suunnitelmat. Kun Nero pääsi tästä
+selville, hän vihastui niin kovin äitiinsä, että päätti raivata hänet
+tieltä. Mutta äidin ei pitänyt aavistaa mitään. Ja hänen piti kadota
+jäljettömästi.
+
+Poppæasta oli tulemaisillaan Neron paha henki, joka oli
+muuttamaisillaan luonteettoman miehen roistoksi.
+
+Keisari pyysi siis Agrippinan juhlaan huvilaansa Baiæseen. Äidin ja
+pojan välit eivät olleet koskaan olleet niin hyvät. Päivä ei tahtonut
+riittää pojan hellyydenosoituksiin. Vasta yön tullen hän kykeni
+riistäytymään äidin syleilyistä, ja tämän lähtiessä hän lainasi hänelle
+loisteliaasti koristellun aluksen. Hiljaa alus liukui kuun valaisemalle
+merelle. Silloin äkkiä kauhun kirkuna rikkoi yön hiljaisuuden. Alus oli
+rakennettu niin, että se sai vuodon muutamien minuuttien perästä — jos
+niin tahdottiin.[146]
+
+Mutta Agrippina oli oiva uimari, ja hänet pelastettiin toiseen alukseen.
+
+»Mitähän nyt tapahtuu?» Nero arveli, kun hän sai kuulla, että hänen
+äitinsä oli vielä hengissä. »Luonnollisesti hän matkustaa Roomaan
+yllyttämään kansaa äidin murhaajaa vastaan», hän ajatteli. Hän lähettää
+erään kätyrinsä roistojoukon kanssa siihen taloon, jonne Agrippina
+oli asettunut. Miehet tunkeutuvat taloon sisälle ja lyövät Agrippinan
+kuoliaaksi.
+
+Mutta siitä päivästä lähtien Nerolla ei ollut enää levollista hetkeä.
+Tosin hän voi senaatille ja yleiselle mielipiteelle teeskennellä,
+että hän oli itse pelastunut salahankkeista henkeänsä vastaan,
+tosin hän kulki Roomaan kuten triumfaattori saadun voiton jälkeen
+ja toimitti jumalille kiitosuhrin Capitoliumilla. Tosin hän sai
+myöskin useita todisteita siitä, kuinka vihattu Agrippina yleisesti
+oli. Mutta omantunnon tuskilta hän ei kyennyt itseään varjelemaan.
+»Hän kutsutti», Viktor Rydberg sanoo, »noitia Itämailta loihtimaan
+ja lepyttämään murhatun varjoa, mutta kauheat unet karkoittivat unen
+hänen vuoteeltaan. Uskotuilleen hän kertoi, että hän nukkuessaan ja
+valvoessaan näki raivotarten palavin soihduin heiluttelevan ruoskiaan.
+Baiæseen hän ei palannut enää koskaan. Hän ei voinut kestää niiden
+rantojen näkemistä, missä rikos oli suoritettu.
+
+Tämän jälkeen Neron kaikissa teoissa on jotakin pingoittunutta,
+kuumeista. Hänen huvituksensa tulevat yhä hillittömämmiksi.» Ja
+vuonna 62 murtuivat viimeiset hänen sielussaan piilevää petoa
+pidättelevät kahleet. Silloin Burrus kuoli, ja hänen seuraajakseen tuli
+_Tigellinus_, mies, joka oli kasvanut siveettömyyden loassa, heittiö,
+»jonka voima oli yksinomaan hänen paheissaan» — toistaaksemme Tacitusta
+—, alhainen roisto, joka voi ryhtyä mihin rikokseen tahansa, jos vain
+siitä voi olla etua saatavissa.
+
+Nyt Senecakin jätti hovin ja vetäytyi yksityiselämään. Nero
+koetteli pidätellä häntä; syleili ja suuteli häntä hovinsa nähden.
+Mutta Seneca tiesi liiankin hyvin, kuinka paljon arvoa moisille
+hellyydenosoituksille oli pantava. Hän tiesi, että niin kauan kuin
+hän oli elossa, Nero epäilisi häntä ja kadehtisi hänen mainettaan ja
+rikkauttaan.
+
+Kuuluisan stoalaisen ei kyllä yksityisihmisenäkään tarvinnut alistua
+minkäänmoisiin kieltäymyksiin, sillä hän oli hallituskautenaan koonnut
+itselleen suunnattomat rikkaudet. Tämähän voi antaa tietysti aihetta
+ihmettelyyn, olikohan filosofin hyveen vaippa koskaan ollutkaan muuta
+kuin pukeva verho hienosti sivistyneelle maailmanmiehelle. Senaatissa
+kuultiin kerran tehtävän seuraava kysymys: »Minä haluaisin hyvin
+mielelläni tietää, minkälaatuisella filosofisella toiminnalla tämä mies
+on neljässä vuodessa koonnut 300 miljoonaa sestertiä!»
+
+Seneca tunnusti itsekin, että se elämä, jota hän loistohuvilassaan
+vietti, monessa suhteessa oli jyrkän vastakkaista sille
+yksinkertaisuudelle ja kieltäymykselle, jota hän stoalaisena filosofina
+saarnasi. »Mutta», hän huomautti, »viisas ei kiinnitä _sydäntänsä_
+rikkauteen — hän pitää sitä vain kurjuutta parempana. Minun puolestani
+saa rikkauteni kernaasti huveta — minä en sen mukana menetä mitään
+oleellista. Minä en tunne itseäni kuitenkaan köyhtyneeksi, sillä köyhä
+ei ole se, jolla on vähän, vaan se, joka himoitsee enempää. Jos _sinä_
+sitävastoin menetät rikkautesi, niin sinä tuijotat kauhuissasi, aivan
+kuin olisit itsesi hukannut. Lyhyesti sanoen: minä olen rikkauteni
+herra; sinä omaisuutesi orja. Minulle rikkauteni on _sivuasia_,
+erittäinkin siksi, että se suo minulle suuremmat mahdollisuudet tehdä
+hyvää, mutta sinulle on rikkaus sinänsä pääasia.»
+
+Hyväntekeväisyyttä taas tuskin kukaan on kykenevämpi harjoittamaan
+oikeammalla tavalla kuin mies, joka itse pyrkii viisauteen, Seneca
+arveli. »Hänen kukkaronsa on helppo avata, mutta siinä ei ole reikää
+pohjassa. Siitä _otetaan_ paljon, mutta siitä ei saa mitään _pudota_.
+Sillä huonosti suunniteltu lahja on hävettävä tappio.»
+
+Hillitty suhtautuminen tämän maailman hyvyyteen on, Seneca
+arvelee, arvokkaampaa kuin painostaa vapautuneisuuttaan »käymällä
+huolimattomasti puettuna, antamalla hiusten kasvaa niin pitkiksi
+kuin kasvavat, kuljeksimalla parta vanukkeisena ja hoitamattomana,
+makaamalla paljaalla maalla ja tekemällä kaikkia tyhmyyksiä, mitä
+filosofinen turhamaisuus voi keksiä osoittaakseen kaikelle maailmalle
+rahan halveksuntaansa. Filosofia vaatii itsehillintää, mutta ei
+itsekidutusta.» Ja kenestä on enemmän käytännöllistä hyötyä, Seneca
+kysyy, siveysopettajastako, joka vakuutettuna omasta rajattomasta
+ylemmyydestään eristäytyy tavallisista ihmisistä puutteineen ja
+vikoineen, vai sellaisestako, joka elää ihmisten keskellä, oppii
+tuntemaan heidät perin pohjin ja karaistuu joutuessaan alituisesti
+tekemisiin niiden epäkohtien kanssa, joita hän pyrkii poistamaan?
+»Vasta myrskyssä perämies osoittaa, mihin hän kelpaa», sanoo
+filosofimme. »Etsikäämme siksi myrskyä! Antakaamme haaste vihollisten
+aseille, kuten voimailija uhmailee haavoja!» Seneca oli toimen mies, ei
+maailmasta poissa oleva filosofi — sen hän on itse nimenomaan meille
+sanonut. Hän oli aina nuoruudestaan saakka taittumattoman työteliäs
+kansalainen, joka ei koskaan suonut itselleen loma-aikoja.
+
+Yleensä Seneca vastasi niihin moitteisiin ylellisyydestä, joita häneen
+kohdistettiin, tunnetulla lauseella: »Elä kuten opetan, äläkä niin
+kuin minä elän! _Minä_ en ole suinkaan täydellisen viisas; minä tyydyn
+siihen, että tulen päivä päivältä hiukkasen paremmaksi, mutta päämäärää
+ei voi koskaan asettaa liian korkealle.» Kuitenkin huomaa, kuinka häntä
+itseään painaa se, ettei hänen ollut onnistunut oikein hyvin selvittää
+elämänsä ja oppinsa vastakohtaisuutta.
+
+Monessa suhteessa Seneca oli kuitenkin elämäntavoissaan aito stoalainen
+ylellisyytensä keskelläkin. Hän oli koko elämänsä ajan äärimmäisen
+kohtuullinen sekä ruoassa että juomassa, ajoittain suorastaan
+askeettikin. Hän nukkui hyvin kovalla vuoteella ja karkaisi itseänsä
+kylmillä kylvyillä, mutta vältti lämpimiä, joita piti veltostuttavina.
+
+Seneca ei ollut kylläkään suurmies, mutta hän oli, heikkouksineenkin,
+hyvä ihminen, joka tahtoi koettaa nostaa kanssaihmisensä liejusta,
+siinä määrin kuin se oli mahdollista siveellisesti syvälle vajonneena
+aikakautena; hän tahtoi antaa heille jotakin, minkä puolesta elää —
+tahi ainakin kuolla.
+
+Vain kolme vuotta hän sai elää syrjässä yksityismiehenä, ja näinäkin
+vuosina häiritsi hänen rauhaansa tietoisuus siitä, että pyövelinmiekka
+häilyi hänen päänsä päällä. Sillä Poppæa ja Tigellinus vihasivat
+häntä. Nämä tekivät kaikkensa yllyttääkseen epäluuloista Neroa häntä
+vastaan ja herättääkseen hänen himoaan Senecan rikkauksiin. »Etkö
+näe», he sanoivat keisarille, »kuinka hän tekee itsensä tärkeäksi
+kirjoillaan ja kuinka hän tahtoo esiintyä ensimmäisenä miehenä
+valtiossa, samalla kuin hän tekee pilaa kaikesta, niihin sinä
+ryhdyt!» Kun filosofin veljenpojan huomattiin olevan sekaantuneen
+salaliittoon keisaria vastaan, se oli myöskin Senecan loppu. Armona
+Nero salli hänen päättää itse päivänsä. Seneca avasi suonensa ja
+kuoli verenvuotoon. Rauhallisena, oikean stoalaisen arvokkuudella tuo
+lähes seitsemänkymmentä vuotta vanha mies erosi elämästä. Hänen nuori
+vaimonsa tahtoi seurata häntä kuolemaan, mutta hänet estettiin siitä
+vastoin hänen tahtoansa. Hän eli vielä muutamia vuosia; mutta kuin
+varjo hän liikkui ympäriinsä. »Hän oli», Tacitus sanoo, »niin kalpea
+ja vähäverinen, että oli päivän selvää, että hänen elinvoimansa olivat
+murtuneet.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Seneca jätti hovin, Nero hylkäsi jalon, kaikkien pitämän Octavian,
+ja meni naimisiin Poppæan kanssa, joka pian voi iloita nähdessään
+Octavian irti hakatun pään. Kaikista Neron rikoksista hänen puolisonsa
+murha oli inhoittavin. Tietysti Agrippinan surmaaminen oli kauhea,
+mutta hän oli kuitenkin rikoksellinen nainen. Octavia kuoli sitävastoin
+nuorena ja viattomana, kavalien juonien uhrina menettäen elämänsä, joka
+ei koskaan ollut tuottanut hänelle iloa, ja sittenkuin hän oli saanut
+nähdä, kuinka hänen äitinsä, isänsä ja veljensä oli surmattu.
+
+Nyt Nero oli kokonaan Poppæan ja Tigellinuksen vaikutuksen alainen.
+»Pretoriaanien prefekti», Viktor Rydberg sanoo, »järjesti hurjia
+yöllisiä juhlia, jolloin tuhansien soihtujen loimussa kiihdytetyt
+ja valloilleen päästetyt himot heittivät kaikki ikäkaudet,
+yhteiskuntaluokat ja sukupuolet toistensa syliin. Tigellinus järjesti
+myöskin ne häpeälliset hääjuhlat, joissa keisari, morsiushuntuun
+puettuna, meni naimisiin erään Pythagoras nimisen nuorukaisen kanssa.»
+
+Vertauskuvana keisarin paheellisesta elämästä, »helvetinliekkeinä
+synninsuon yllä», puhkesi Roomassa vuonna 64 se raivoisa tulipalo,
+joka on lähtemättömästi liittynyt Neron muistoon. Liekit raivosivat
+kuusi päivää tiheimmin rakennetuissa kortteleissa ja muuttivat puolen
+kaupunkia tuhkaksi. Korvaamattoman kallisarvoisia taideaarteita,
+joita roomalaiset valloittajat olivat keränneet kolmesta maanosasta,
+tuhoutui. Sen päivän vuosipäivänä, jolloin gallialaiset polttivat
+Rooman, suuri osa maailmankaupunkia sortui toisen kerran sora- ja
+tuhkaläjiksi. Kauhea oli ihmisten tuskankirkuna heidän menettäessään
+kaiken, mitä omistivat. Monet paloivat rakennuksiin tai tukehtuivat
+savuun, luhistuvat muurit löivät toisia kuoliaiksi, toisia tallattiin
+tungoksessa hengettömiksi; Muutamat syöksyivät mielettömässä kauhussa
+liekkeihin. Monien kodittomien raukkojen täytyi etsiä katto päänsä
+päälle hautakammioissa ja mausoleumeissa. Sillä Neron rakennuttamat
+hätäasumukset eivät riittäneet kaikille.
+
+Neron kerrotaan korkeasta tornista nauttineen loistavasta näytelmästä
+ja huomanneen tilaisuuden sopivaksi osoittaa taiteellista
+lahjakkuuttaan laulamalla lyyran säestyksellä laulun Troian palosta.
+Hänen uskomattomalta tuntuva esiintymisensä synnytti huhun, että hän
+oli itse sytyttänyt tulipalon. Merkilliseltä näyttääkin, että se
+leimahti toisen kerran liekkiin Tigellinuksen puutarhoissa. Kaiken
+todennäköisyyden mukaan Nero on kuitenkin viaton tähän tapaukseen,
+mutta toiselta puolen ei ole epäilystäkään, etteikö hän olisi _voinut_
+tehdä tätäkin rikosta.
+
+Olipa nyt itse syyllisyyskysymyksen laita miten tahansa, Nero käytti
+hyväkseen kaupungin hävitystä toteuttaakseen houreensa keisarilinnasta,
+jonka veroista maailma ei ollut vielä koskaan nähnyt. Hän rakennutti
+itselleen palatsin, jonka seinät ja katto loistivat kullasta ja
+olivat mielettömän ylellisen täynnä helmiäis- ja jalokiviupotteita.
+Ruokasalien katot oli verhottu norsunluulevyillä, jotka voitiin avata,
+niin että kukkia ja hyvän hajuisia tuoksukkeita ateriain aikana satoi
+vierasten päälle. Linnaa sanottiin »Neron kultaiseksi taloksi.»
+Palatsin edustalla oli 36 metrin korkuinen kuvapatsas kullasta,
+hopeasta ja pronssista esittäen Neroa auringonjumalana. Puutarhoineen,
+lehtoineen ja lammikoineen tämä hienostuneen ylellisyyden luomus
+käsitti kolme Rooman seitsemästä kukkulasta. »Nyt minä voin viimeinkin
+asua ihmisten lailla», Nero sanoi, kun tämä keisariasunto vihittiin.
+Mutta kansan ääni puhui niissä kirjoituksissa, joita töhrittiin
+muureihin ja talojen seiniin. »Rooma», niin sanottiin kirjoituksissa,
+»on muuttunut yhden ainoan miehen asunnoksi. Kansalaiset, on tullut
+aika muuttaa Vejiin — jos ei Vejikin tule kuulumaan Cæsarin kultaiseen
+taloon.»
+
+Suuresta tulipalosta ei tullut kuitenkaan yksistään välikappaletta
+loistonhaluisen keisarin rakennustaiteelliselle hurjistelulle, siitä
+tuli myöskin perimmältään hyvä työ itseään roomalaisia kohtaan.
+Erinomainen hallintokoneisto, jonka Augustus oli luonut, suoritti nyt
+ihailtavan työn muuttaessaan Rooman terveellisemmäksi ja kauniimmaksi
+kaupungiksi. Tosinhan Augustus oli ylistänyt itseään siitä, että
+hän oli ottanut vastaan tiilisen kaupungin ja jättänyt jälkeensä
+marmorisen. Se kiitos ei kylläkään ole aiheeton, mutta on kuitenkin
+liioiteltu. Sillä Augustuksen ajoista alkaen Forum ja Marskenttä
+kiiltelivät tosiaankin marmorista, mutta kukkuloiden vanha Rooma
+pysyi suunnilleen samanlaisena. Vasta häikäilemätön esteetikko Nero
+uudenaikaistutti varsinaisen Rooman. Missä talot olivat ennen olleet
+yhteen kasattuina ahtaitten kujien varsille, sinne avattiin leveitä
+katuja; ja järjestelemällä aukeoita ja toreja pidettiin lisäksi huolta
+siitä, että maailmankaupunki sai valoa ja ilmaa. Talojen alin kerros
+rakennettiin yleisesti kivestä, ja katetut pilarikäytävät pitkin
+katuviertä suojasivat sateelta ja etelän polttavalta auringolta. Näin
+kasvoi uusi pääkaupunki, joka oli maailmanvaltakunnalle arvokkaampi
+kuin vanha Rooma tulenarkoine puu- ja savirakennuksineen. Uusimistyö
+suoritettiin nyt suuremmassa mittakaavassa ja upeilevampaan tyyliin
+kuin Rooman hellenistisellä ajalla. Roomasta oli tosiaankin tullut
+keisarikaupunki. Antiikin Rooma, sellaisena kuin me nyt sitä katselemme
+raunioina, on pääasiallisesti keisariajan Roomaa, Neron ja hänen
+seuraajiensa luomaa. Mutta silloin tällöin muinaistutkijat kaivavat
+esille myöskin jonkin rakennustyön hellenistiseltä ajalta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kääntääkseen itsestään epäluulot oman pääkaupunkinsa tuleen
+sytyttämisestä Nero lykkäsi, Tacituksen mukaan, syyn Rooman
+kristittyjen niskoille. Oli helppoa kiihoittaa mielialaa näitä
+itämaalaisia vastaan — kristittyjen enemmistönä olivat nimittäin
+vielä kreikkalaiset ja juutalaiset. Halveksivathan ja pilkkasivathan
+nämä omituiset ihmiset niitä jumalia, jotka vuosisatojen kuluessa
+olivat suojelleet Rooman valtiota ja tehneet siitä maailman
+mahtavimman valtakunnan. Sen sijaan kristityt palvelivat juutalaista
+valtionkavaltajaa, joka oli julistautunut kuninkaaksi ja joutunut
+senvuoksi ristiinnaulituksi. Mitähän mahtoivatkaan nämä epäilyttävät
+oliot puuhailla salaperäisissä yöllisissä kokouksissaan? Senhän voi
+jo lapsikin ymmärtää, että niissä harjoitettiin jotakin sellaista,
+joka ei sietänyt päivänvaloa! Sellaista joukkoa voi epäillä mistä
+tahansa, murhapoltostakin. Hehän olivat ennustaneet tulesta, joka
+lankeaisi taivaasta ja tuhoaisi pakanallisen maailmankaupungin, »suuren
+porton» paheineen! Ja palon jälkeen he olivat kylliksi varomattomia
+väittääkseen, että palo oli kohdannut pakanoita Jumalan rangaistuksena
+heidän syntiensä vuoksi.
+
+Kiduttamalla onnistuttiin saada muutamia tunnustuksia tapahtuneesta
+murhapoltosta. Ja niin puhkesi korkeamman uskonnon ja siveellisyyden
+viattomain tunnustajain vaino. Keisari ristiinnaulitutti muutamia;
+toisia ommeltiin villipetojen nahkoihin ja verikoirat yllytettiin
+repimään uhrit kappaleiksi. Toiset taas pistettiin piellä siveltyihin
+säkkeihin, ripustettiin sitten nuo onnettomat pylväisiin ja sytytettiin
+tuleen valaisemaan Neron puutarhoja hänen yöjuhlissaan. Patarumpujen ja
+symbaalien pauhuun hukkuivat uhrien tuskanhuudot.
+
+Tuntuu omituiselta ajatella, että nämä kauhunäytelmät luultavasti
+pantiin toimeen nykyisen Pietarinkirkon edustalla olevalla torilla. Se
+obeliski, joka nyt koristaa aukeata, oli alkujaan pystytetty keskelle
+matalaa muuria, joka jakoi Neron kilpa-ajoradan kahteen puoliskoon.
+
+Siitäkö syystä vain, että kristittyjä epäiltiin murhapolttajiksi, Neron
+vainoihin ryhdyttiin, vai oliko kysymys myös heidän uskonnostaan,
+siinä suhteessa tutkijain mielipiteet ovat erilaiset. Eduard Meyer
+on sen mielipiteen kiivain kannattaja, että jo ensimmäinen vaino
+oli luonteeltaan uskonnollis-valtiollinen. Se oli hänen mielestään
+valtionuskonnon puolustusta ja tuli siten myöskin olemaan itsensä
+valtion puolustustoimenpide. Raskauttavaksi kohdaksi kristittyjen
+syntiluettelossa tulivat lisäksi ne julmuudet, joita heidän uskottiin
+harjoittavan jumalanpalveluksessaan. Niiden lopettamista pidettiin
+valtion velvollisuutena yhtä hyvin kuin ihmisuhrien lopettamista
+druidien ja pohjois-Afrikan foinikialaisten keskuudessa.
+
+Muutoin roomalaiset olivat, kuten tulemme näkemään, uskonnollisessa
+suhteessa erittäin suvaitsevaisia ja ottivat yleensä mielellään
+vierasten kansojen jumalat omiensa joukkoon. Ei kristityltäkään
+olisi kielletty tuomasta uutta jumalaa Roomaan — sehän oli ollut
+aivan tavallista viimeisten miespolvien aikana —, mutta siinä
+tapauksessa vaadittiin vastavuoroisuutta. Roomalaiset eivät voineet
+mukautua siihen, että uuden jumalan tunnustajat kieltäytyivät
+puolestaan uhraamasta roomalaisten jumalille. Kummasteltiin ja oltiin
+närkästyneitä siitä, että kristittyjen jumala kieltäytyi sijoittumasta
+toisten jumalien joukkoon roomalaisten Pantheoniin. Boissier sanoo:
+»Taipumaton itsepäisyys eristäytyä muusta maailmasta, säilyttää uskonsa
+puhtaana kaikista vieraista vaikutteista, selittää ennen muuta niiden
+vainojen väkivaltaisuuden, joiden alaisiksi kristityt kolmen vuosisadan
+aikana joutuivat kansan taholta, joka niin ennakkoluulottomasti oli
+ottanut vastaan kaikki muut uskonnot.» Voimakkaasti vaikuttava syy
+kansanjoukkojen vihaan oli myöskin se, että kristityt vastustivat
+antiikin pidetyimpiä kansanhuveja: verisiä gladiaattorinäytöksiä.
+
+Neron vainojen uhreja olivat tarun mukaan myöskin apostolit
+_Paavali_ ja _Pietari_. »Rooman muurien sisällä oli samaan
+aikaan sellaisia miehiä kuin Tigellinus, Nero, Seneca ja Paulus
+tarsoslainen, inhimillisen luonteen eri vivahduksia saatanallisesta
+nautinnonpalvojasta aina orjantappurakruunuisen ihanteen palvojaan
+saakka. He ovat voineet samalla hetkellä polkea Forumin kivitystä»,
+Viktor Rydberg huomauttaa. — Kun Pietarin tuli kärsiä ristinkuolema,
+kerrotaan hänen pyytäneen, että hänet naulittaisiin pää alaspäin,
+sillä hän piti liian suurena kunniana kuolla samassa asennossa
+kuin hänen Vapahtajansa. Kristittyjen inhon julmaa vainoojaa
+kohtaan arvellaan kajastuvan Ilmestyskirjan sanoissa »suuresta
+villipedosta», jonka »luku» on 666. Tämä luku saadaan, jos _Neron
+Kaisar_ kirjoitetaan heprealaisilla kirjaimilla ja näiden kirjaimien
+lukuarvot lasketaan yhteen. Heprealaisia kirjaimia käytetään nimittäin,
+kuten kreikkalaisiakin ja osittain roomalaisia, merkitsemään myöskin
+numeroita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta Nero ei raivonnut kuten peto ihmishaamussa yksinomaan kristittyjä
+vastaan. Ilmiantojärjestelmä pääsi taas vauhtiin, ja keisarin
+tarkoituksena näyttää olleen perin juurin tuhota Rooman ylhäisimmät
+suvut. Katala Tigellinus oli kaikessa hänen paha henkensä ja väsymätön
+veritekojen avustaja.
+
+Niinpä ihmispelko, tuo keisarien kirous, oli saanut valtoihinsa
+Neronkin. »Kesken pöydän ilojen», Weisse sanoo, »nämä
+maailmanhallitsijat ovat tuskan vallassa peläten ruokaan ja juomaan
+sekoitetun myrkkyä. Kun he istuvat kuuriassa tai käyskentelevät
+ympäriinsä omassa palatsissaan, he pelkäävät salamurhaajan tikaria, kun
+he puhuvat pretoriaaneilleen, he pelkäävät näitten huotrien peitossa
+olevia miekkoja. Juuri tuo alituisesti kalvava väijyvien vihollisten
+pelko tekee Tiberiuksesta niin hirmuisen Rooman ylimystön vitsauksen.
+Murhaajan tikarin pelko saa Caligulassa esiintymään vainohulluuden
+kamalat ilmenemismuodot ja tekee sekopäisestä miehestä pyövelin.
+Peloittelemalla Messalina, Agrippina ja muutkin pakottivat Claudius
+raukan julistamaan kuolemantuomioita, jotka hän seuraavana päivänä
+unohtaa. Ja pelosta lopulta Nerokin murhaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tragikomedia »Nero valtaistuimen a» oli huippukohdassaan vuonna 66.
+Nero päätti silloin lähteä kauan suunnittelemalleen taidekiertueelle
+Kreikkaan. Sillä helleenit olivat, hän arveli, kuitenkin ainoa kansa,
+joka ansaitsi saada nauttia hänen taiteellisista esityksistään.
+Varmuuden vuoksi hän kuitenkin kaikissa tapauksissa vei mukanansa
+useita tuhansia omia kättentaputtajiaan, jotka olivat hyvin
+harjaantuneita hänen esiintyessään Roomassa ja muuallakin.
+
+Melkein jokaisessa kreikkalaisessa kaupungissa keisarillinen diletantti
+kiusasi aamusta iltaan Sophokleen jälkeläisiä ja Euripideen maanmiehiä
+perin kehnoilla laulaja-, kitaransoittaja- ja näyttelijäesityksillään.
+Etevämpi hän oli sitävastoin kilpa-ajajana. Ajoipa hän Olympiassa
+kymmenvaljakkoakin, joka koe kuitenkin oli vähällä viedä häneltä
+hengen. Hän suistui nimittäin vaunuista siksi pahoin, ettei kyennyt
+jatkamaan ajoa. Mutta voittajan palkinnon hän sai kaikissa tapauksissa.
+
+Kaikki suuret panhelleeniset kisat siirrettiin täksi vuodeksi, ja
+kaikkialla — Olympiassa, Delphoissa, Korinthoksessa ja muuallakin
+— oltiin pakotettuja seppelöimään mielipuoli keisari voittajana.
+Mutta niinpä palkintotuomarit tiesivätkin, että heidät palkittaisiin
+ruhtinaallisesti![147]
+
+Viivyttyään puolitoista vuotta poissa maailman suurin Olympiavoittaja
+palasi riemukulussa Roomaan tuoden mukanaan lähes pari tuhatta
+voitonseppelettä. Helleenisen voittokulkunsa kestäessä hän oli saanut
+yhä uudistettuja kehoituksia Roomasta, että hänen pikainen paluunsa
+olisi mitä suurimmassa määrin toivottava levottomuuttaherättävien
+ilmiöiden vuoksi. Hän vastasi: »Paljon tärkeämpää kuin pikainen paluuni
+kotiin on se, että palaan tavalla, joka on Nerolle kyllin arvokas.»
+
+Ja sen hän nyt tosiaankin teki. Kuten taistelun voittaja suuri
+taiteilija seisoi triumfivaunuissa purppuraviittaan pukeutuneena,
+olympialainen laakeriseppele päässä ja delphoilainen oliiviseppele
+kädessä; ja triumfinviettäjän perästä seurasi keisarillinen
+käsientaputtaja-joukko roskaväen parveillessa ympärillä ja huutaessa
+niiden paikkojen nimiä, joissa tämä uusi Apollon oli ihanat voittonsa
+saavuttanut. Tosiaankin kaunis Apollon, tuo ellottava hirviö
+ihmishahmossa, jolla oli lihava, mässäyksestä ja juopottelusta paisunut
+ruumis, kasvot, joihin kaikki paheet olivat painaneet leimansa, ja
+katse tylsä kuin eläimellä!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Todistuksena siitä, kuinka läpeensä turmeltuneeksi pääkaupungin väestön
+suurin osa oli tullut, on se, että sellaiset häpeälliset tapahtumat
+kuin Neron julmuudet, irstailut ja hullut päähänpistot voivat jatkua
+vuosi vuoden perästä. Valtaistuimella vallitsevat paheet herättivät
+tuskin vastavaikutusta väestössä — se tunsi niissä omat alhaiset
+taipumuksensa. Ja kuinka hyvin tämä maan isä huolehtikaan siitä, että
+Rooman roskaväki sai huvitteleida ja että toisen ja kolmannen luokan
+näyttelijät ja sirkustaiteilijat saivat työtä! Hän suorastaan syyti
+heille juomarahoja. Ja juhlatilaisuuksissa teatterissa voi hänen
+päähänsä pälkähtää heittää yleisön joukkoon maksuosoituksia, joilla
+sai ruokatavaroita; vaatteita, jalokiviä ja helmiä, orjia, ratsuja ja
+kesytettyjä petoeläimiä, vieläpä laivoja, taloja ja maatilojakin. Ja
+ylhäällä aitiossaan istui — tai useimmiten lojui laiskasti sohvalle
+oikaiseutuneena — maailman herra julkea ilme monokkelin koristamilla
+kasvoillaan[148] ja katseli tyytyväisenä alhaalla olevia alamaisiaan,
+kun he siellä tulisesti ottelivat siitä, mitä Hänen Majesteettinsa
+suvaitsi viskellä heille. _Olihan_ tämä aika kuitenkin ihanaa aikaa
+yhteiskunnan pohjasakalle, nyt kuten Caligulankin päivinä!
+
+Mutta on olemassa kuitenkin raja kaikelle tässä maailmassa. Neron
+häpeällisten tekojen vastustus alkoi Galliasta, missä muuan maaherra
+kohotti kapinalipun. Hurjia huhuja, jotka ovat kuvaavia siitä, mitä
+keisarista uskottiin, alkoi nyt liikkua Roomassa. Milloin kerrottiin,
+että hän aikoi pistää pääkaupungin uudestaan tuleen ja ärsyttää
+amfiteatterin villit pedot hyökkäämään kansanjoukkojen kimppuun,
+milloin taas, että hän oli raivauttanut tieltä koko senaatin ja kaikki
+kapinallisten sukulaiset. Juomaveikoilleen hän lienee sanonut: »Minä
+matkustan Galliaan. Siellä asetun aseetonna legioonain eteen ja vain
+_itken_. Silloin legioonat alkavat katua ja seuraavana päivänä voin,
+iloisena iloisten joukossa, laulaa voittolauluja — niitä minä nyt aion
+ryhtyä säveltämään.» Suetonius, joka näin kertoo, sanoo myöskin, että
+Nero aikoi muodostaa amatsonikaartin portoista, jotka hän varusti mitä
+siroimmilla sotakirveillä ja kilvillä.
+
+Neron horjuvaisuus ja päättämättömyys pilasi häneltä kaiken. Ja kun
+sitten sellainen jobinposti saapui, että koko Gallia oli kapinassa ja
+että Espanjan maaherra oli liittynyt kapinallisiin, tuo mitätön mies
+menetti kokonaan ryhtinsä. Tällöin hänen ystävänsäkin ja suosikkinsa
+pettivät hänet. Tigellinus etunenässä he luopuivat hänestä pitäen hänen
+asemaansa toivottomana.
+
+Pretoriaanit luopuivat. Viktor Rydberg kertoo: »Kun Nero eräänä yönä
+herää, hänen palvelijansa ovat poissa, tervehtijät poissa, hovimiesten
+huoneet tyhjinä, eikä minkäänmoista vartiostoa palatsin ympärillä.
+Ukkonen jyrisee ja sataa. Nero rientää takaisin makuuhuoneeseensa ja
+etsii myrkkyrasiaansa, mutta sitä ei löydy.» Pretoriaanit Tigellinus
+etunenässä ja germaanilainen henkivartiosto ovat luopuneet. Rotat ovat
+jättäneet uppoavan laivan. Vain neljä uskollista oli jäänyt keisarin
+luo. Yksi näistä on Sporos. Nämä miehet ottavat keisarin mukaansa
+ja pakenevat erääseen Rooman lähistön huvilaan. Täällä Nero saa
+tiedon, että senaatti on julistanut hänet henkipatoksi ja tuominnut
+hänet alhaisen murhaajan häpeälliseen kuolemaan, s.o. kuoliaaksi
+ruoskittavaksi. Mielettömässä kuolemantuskassa hän mumisee alituisesti
+mietelmiä näyttelijäosistaan. Mutta kun hän kuulee niiden ratsumiesten
+hevosten kavionkapseen, jotka nelistäen saapuvat häntä vangitsemaan,
+hän rohkaisee itsensä niin paljon, että muutaman uskollisen palvelijan
+avulla pistää tikarin kurkkuunsa. Viimeisinä hetkinään hän oli
+lukemattomia kertoja kyynelet silmissä valittanut: »Minkä suuren
+taiteilijan maailma minussa menettää!» Draaman viimeinen näytös oli
+tuon turhamaisen narrin arvon mukainen, narrin, jonka ensimmäisinä
+kasvattajina olivat olleet parturi ja tanssimestari. »Orjana, joka
+silloin tällöin olisi saanut perin pohjin selkäänsä, hänestä olisi
+kenties tullut hyödyllinen yhteiskunnan jäsen», on lopputulos, jonka
+Harald Wagner tekee omaperäisesti kirjoitetussa kirjassaan »Hourupäiset
+Cæsarit».
+
+Näin päättyi vuonna 68 neljätoista vuotta kestänyt hallitus, josta
+Tacitus on antanut sellaisen arvostelun, että se näytelmien paljous
+ja rahalahjojen runsaus, joka kaupungin roskaväelle tuhlattiin, ja se
+löyhyys, jolla tätä yhteiskuntaluokkaa kohdeltiin, oli »totuttanut
+suuren osan Rooman kansaa rakastamaan hallitsijani paheita yhtä paljon,
+kuin ennen kunnioitettiin heidän hyveitään.»
+
+Nero oli kuollessaan 30 vuoden vanha. Hänessä sammui Juliusten suku.
+Eivät koskaan olleet myrkky ja tikari tehneet niin paljon tuhojaan kuin
+tämän hallitsijasuviin keskuudessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niitä ei ole monta, jotka ovat koettaneet puhdistaa Neron mainetta,
+mutta on kuitenkin olemassa kirja, jonka nimi on »Nero, dargestellt
+als guter Mensch und vortrefflicher Regent (Nero, hyvä ihminen
+ja kelpo hallitsija)».[149] Englantilainen Neron elämäkerran
+kirjoittaja Henderson on myöskin mennyt pitkälle yrityksissään
+puhdistaa sitä kuvaa, minkä Tacitus on Nerosta antanut. Tietysti
+täytyykin tätä tarkoitusperäisyyteen taipuvaista historioitsijaa
+ankaran arvostelevasti käyttää hyväkseen, kun on kysymyksessä Neron
+samoinkuin Tiberiuksenkin historia. Mutta se ero näissä elämäkerroissa
+on kuitenkin otettava huomioon, että Nerosta oli jo aikaisemmin niin
+vakiintunut käsitys kehnona ihmisenä ja huonona hallitsijana, että
+Tacituksen ei tarvinnut liioitella niin paljon, kuin mitä hän teki
+kuvatessaan Tiberiusta. Tacituksen iäkkäämpi aikalainen, juutalainen
+historioitsija Josephus, joka oleskeli kauan Roomassa ja tunsi Neron
+henkilökohtaisesti, sanoo esim. teoksessaan juutalaisten sodasta
+roomalaisia vastaan: »Minä voin jättää kertomatta, että Nero tuli
+mielipuoleksi ja ylimieliseksi, että hän surmasi veljensä, vaimonsa ja
+äitinsä ja sitten raivosi Rooman huomatuimpia miehiä vastaan, koskapa
+nämä tapahtumat ovat yleisesti tunnettuja tosiasioita.»
+
+Neron paheita ja rikoksia ei voida selittelemällä tehdä olemattomiksi.
+Sitä Henderson ei ole yrittänytkään mielenkiintoisessa, perinpohjaisia
+yksityiskohtaisia tutkimuksia todistavassa teoksessaan, mutta
+hän on hyvin auliisti soveltanut lausetta »Tout comprendre
+c'est tout pardonner».[150] Hän selittää keisarin turmeltuneen
+luonteen aiheutuneen perinnöllisyydestä ja ajan hengestä sekä
+hänen laiminlyödystä kasvatuksestaan, ennenkuin Seneca sai hänet
+kasvatettavakseen. Yhtä vähän kuin Henderson salaa keisarin paheita,
+yhtä vähän hän kieltää, että Neron hallituksen muistoon liittyy
+kauheita rikoksia, valtion onnettomuuksia ja turmiollinen vaikutus
+roomalaiseen kansallisluonteeseen. Mutta hän tahtoo mielellään
+vapauttaa Neron henkilökohtaisesta syyllisyydestä. Veljen ja
+äidin murhat olivat muka esim. oikeutettuja siksi, että ne olivat
+valtiollisesti välttämättömät. Ja valtion hallintoon nähden Henderson
+kasaa sankarilleen niin suuria ansioita, että ne suuresti ylittävät
+hänen rikoksensa. Tosiasia onkin, että keisari Traianus nimittää
+Neron hallituskauden ensimmäistä viittä vuotta onnellisimmiksi koko
+keisarikaudella. Kunnia tästä on kuitenkin yleisesti suotu Senecalle ja
+Burrukselle, mutta Henderson on taipuvainen pitämään sitä Neron oman
+hallitsijalahjakkuuden ansiona, joka lahjakkuus ilmeni hänen _kyvyssään
+keksiä oikeat miehet erilaisiin valtion virkoihin_, erittäinkin siinä,
+että hän antoi rajain puolustuksen kyvykkäiden sotapäälliköiden
+tehtäväksi, miesten, jotka kykenivät pitämään yllä Rooman asekunniaa.
+Mahdollistahan onkin, että suunnilleen niin paljon voidaan kirjoittaa
+Neron ansiopuolelle[151], mutta...
+
+Sitävastoin on mahdollisimman selvää, että Nero hutiloimalla
+täydellisesti pilasi erään Rooman ulkopolitiikan suuripiirteisimmistä
+suunnitelmista, jonka hänen neuvonantajansa ollen kaukokatseisempia
+kuin hän itse, olivat panneet alulle. Koska juuri tämä tapaus Neron
+aikaisesta ulkopolitiikasta on meille tunnetuin, voinee olla kiintoisaa
+selostaa sitä hieman tarkemmin.
+
+Aina siitä lähtien, jolloin Pompeius muutti Syyrian Rooman maakunnaksi,
+oli Rooman naapurina ollut voimakas parthialaisvaltio, muinoisen
+Persian valtakunnan ydinmaa. Parthian hallitsijasuku piti itseään
+Kyyroksen ja Dareioksen seuraajana. Nämä hallitsijat ottivat itselleen
+suurkuninkaan arvonimen ja panivat jälleen käytäntöön vanhat
+persialaiset hovitavat. Parthialainen ylimystö käytti persialaista
+vaateparttakin ja omisti itselleen persialaiset tavat. Valtakunnan
+hallinto annettiin jälleen satraappien huoleksi.
+
+Tämän näin uudelleen syntyneen Persian valtakunnan naapuruus asetti
+roomalaisen valtiotaidon hoidettavaksi itämaisen kysymyksen,
+kysymyksen, joka aiheutti alituisia huolia. Itäinen vaara oli sitäkin
+uhkaavampi, kun Eufrat sotilaalliselta näkökannalta oli hyvin sopimaton
+raja.
+
+Ne valtiomiehet, jotka johtivat Rooman kohtaloita Neron aikana, olivat
+ensiksi Seneca ja Burrus vuoteen 62, sitten toiset miehet, joita
+saamme nähdä vain vilahdukselta. Näille miehille itämainen kysymys
+oli mitä tärkeimmän arvoinen asia, eikä vain valtiolliselta, vaan
+myöskin kaupalliselta kannalta. Muistammehan, kuinka tärkeää osaa
+parthialaiset näyttelivät Rooman ja Kiinan välisessä kauppayhteydessä.
+Rooman suurvallan etuihin kuului aivan luonnollisesti näiden välikäsien
+riippuvaisuudesta vapautuminen.
+
+Samat näkökohdat olivat tärkeitä Rooman _Intian_ kauppaan nähden.
+Rinnan Rooman ylellisyyden kanssa kasvoi nimittäin häiritsemättömän
+kauppavaihdon tarve niin Intian kuin Kiinankin kanssa. Sekä
+maamatka Kiinaan että meritie Intiaan oli roomalaisten senvuoksi
+välttämättömästi turvattava, ja moniin toimenpiteisiin kummassakin
+suhteessa ryhdyttiinkin Neron aikana. M.m. Rooman hallitus huolehti
+siitä, että kaakkoisessa Arabiassa hankittiin tapulipaikkoja Egyptin
+ja Intian välistä meriliikennettä varten. Augustuksen hallituksen
+alussa roomalaiset sotaväenosastot olivat herättäneet kauhun
+roomalaisnimeä kohtaan n.s. onnellisessa Arabiassa. Nyt sekä pantiin
+toimeen sotilaallisia valtauksia että solmittiin ystävyyssopimuksia
+sikäläisten mahtimiesten kanssa. Täten hankitut maailmankaupan
+tukikohdat olivat Rooman maailmanvaltakunnalle aikanaan samanarvoiset
+kuin samoilla tienoin sijaitsevan Adenin omistus Brittien valtakunnalle
+meidän aikanamme. Aden oli jo aikaisin kehittynyt kukoistavaksi
+kauppakaupungiksi, ja siitä tuli roomalaisille tärkeä satamapaikka. Sen
+sopimuksen mukaisesti, joka avasi roomalaisille tien Adeniin, kaupunki
+sai roomalaisen linnaväen. Adenin yläpuolella olevilla kukkuloilla on
+vieläkin roomalaisen linnoituksen jäännöksiä.
+
+Näistä hallituksen toimenpiteistä saatiin nauttia hedelmiä jo
+Neron aikana. Suora kauppayhteys voitiin avata Egyptin ja Intian
+välille. Eskaadereittain roomalaisia aluksia läksi joka vuosi
+Etu-Intian länsirannikolle ja ne toivat tullessaan intialaisia
+ylellisyystavaroita, jotka tuottivat uskomattoman suuren voiton.
+Intialaisten merirosvojen takia täytyi roomalaisten alussa pysytellä
+yhdessä; mutta pian koitti aika, jolloin roomalaiset merenkävijät
+tunsivat itsensä yhtä kotiutuneiksi Intian valtamerellä kuin
+Välimerelläkin. Aluksi roomalaiset vain toivat maahansa intialaisia
+tavaroita, mutta vähitellen kehittyi myöskin molemminpuolinen
+vienti. Erittäinkin Välimerenmaiden viinistä tuli tärkeä roomalainen
+vientitavara.
+
+Vielä kolmannellakin taholla Idässä huomattiin, että Rooman valtakunnan
+kaupallinen imperialismi oli saanut ilmaa siipiensä alle, nimittäin
+_Aithiopiassa_. Täälläkin hallitus huolehti suoranaisen kauppavaihdon
+elvyttämisestä. Aithiopiassa suuntautui yritteliäisyys etupäässä
+norsunluun kauppaan. Ja Octavianuksen aikana, vähän hänen Aktionin
+voittonsa jälkeen, oli Egyptin maaherra vienyt Rooman voittoisat
+sotajoukot aina Aithiopian pääkaupunkiin asti, lähes 80 peninkulmaa
+eteläänpäin ensimmäiseltä putoukselta. Neron aikana lähetettiin
+pretoriaaniretkikunta vielä paljon kauemmaksi etelään Nubian
+hallitsijani luokse.
+
+Näin Neron aikainen idänpolitiikka on aina Senecan ja Burruksen ajoista
+asti ollut pyrkimystä luoda _välittömät_ suhteet tuottajien kanssa ja
+välttää välikäsiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tärkein itämainen kysymys oli kuitenkin suhtautuminen parthialaisiin.
+Sodat heidän kanssansa kestivät suurimman osan Neron hallituskautta.
+Ensimmäisinä vuosina oli riidanaiheena _Armeenia_, Tigraneen muinoinen
+maa. Tietön alppimaa, Eufratin ja Tigriksen lähdeseutu, oli nimittäin
+paras hyökkäysportti sekä roomalaisten että parthialaisten alueelle.
+Milloin roomalaisten, milloin parthialaisten vaikutusvalta oli
+siellä ollut määräävänä. Claudiuksen hallituksen aikana, jolloin
+ulkopolitiikka oli suuntautunut melkein yksinomaan Britannian
+valtausajatukseen, Rooman vastustuskyky idässä heikkeni. Parthian
+suurkuninkaan nuorempi veli käytti silloin tilaisuutta hyväkseen
+anastaakseen Armeenian valtaistuimen.
+
+Tällainen oli tilanne Neron noustessa valtaistuimelle. Kun sitten
+armeenialainen lähetystö ilmestyi Roomaan ja pyysi apua vallananastajan
+karkoittamiseksi, Seneca ja Burrus olivat hyvin taipuvaisia siirtämään
+ulkopolitiikan painopisteen valtakunnan itärintamalle tarkoituksenaan
+päästä siellä lopulliseen ratkaisuun. Rajamaakuntain roomalaiset
+maaherrat saivat käskyn vallata takaisin Armeenian. He onnistuivat, ja
+maasta tuli roomalainen alusvaltio. Roomalaiset olivat täten saaneet
+vahvan tukikohdan hyökkäystä varten parthialaisten maahan, jos nämä
+milloin, kuten oli odotettavissa, rikkoisivat rauhan. Roomalaisten
+hyökkäysasema parani lisäksi sen kautta, että _hyrkaanit_, Kaspianmeren
+kaakkoisrannikolla asuva kansa, olivat parthialaisten vaarallinen
+vihollinen. Hyrkaaneista saivat roomalaiset arvokkaan liittolaisen.
+
+On mielenkiintoista seurata, kuinka Rooman hallitus käyttää hyväkseen
+sitä väliaikaa, joka itärintamalla seuraa Armeenian valloitusta,
+esiintyäkseen toimeliaampana Britanniassa, tehdäkseen siellä uusia
+valtauksia ja kukistaakseen vaarallisen kapinan. Mutta niin pian kuin
+idän merkit alkavat ennustaa lähestyvää sotaa parthialaisten kanssa,
+Rooman hallitus erottaa silloisen sotaisen Britannian maaherran
+vastoin hänen tahtoaan ja antaa viran sopuisammalle miehelle, joka on
+nähtävästikin saanut hallitukselta käskyn lempeydellä vaimentaa myrskyn
+jälkimainingit. Niinpä näemme, kuinka maailman politiikan johtolangat
+aina Eufratista Tay'iin asti keskittyvät Roomaan, Senecan ja Burruksen
+käsiin. Siellä löysätään vuorotellen vasenta, vuorotellen oikeaa
+ohjasta.
+
+Odotettu sota parthialaisten kanssa puhkesi vuonna 61. Roomalaisilla
+oli varmastikin osuutensa sodan puhkeamiseen. Partioretkeä, jonka
+armeenialainen alakuningas silloin teki erääseen parthialaisten
+alusmaahan, hän ei varmaankaan olisi uskaltanut tehdä yksinomaan omin
+luvin.
+
+Parthialaiset vastasivat hyökkäämällä Armeeniaan, karkottamalla
+roomalaisen alakuninkaan sekä tekemällä itsensä maan herroiksi.
+Mutta toiselta puolen oli Rooman sotavoimat Eufratilla tehty niin
+voimakkaiksi, että parthialaiskuningas piti rauhallista ratkaisua
+viisaimpana. Hän vaati, että roomalaiset tunnustaisivat hänen
+veljensä Armeenian kuninkaaksi, mutta suostui siihen, että hän sai
+vastaanottaa kruununsa Roomassa, keisarin omasta kädestä. Näillä
+ehdoilla solmittiin rauha vuonna 64. Niin hyvin Seneca ja Burrus
+kuin heidän seuraajansakin ulkopolitiikan johdossa pitivät lujasti
+kiinni Augustuksen ohjelmasta, jonka mukaan Rein, Tonava ja Eufrat
+olisivat Rooman valtakunnan rajajoet. He pitivät rauhallista ratkaisua
+naapurin kanssa edullisempana kuin arveluttavan laajaksi käypää sotaa.
+Näin raivattaisiin — toivottiin — varmimmin tietä aikakaudelle, joka
+toisi mukanaan siihen asti ennen näkemättömän aineellisen ja henkisen
+elpymisen, minkä Augustus oli määritellyt keisariutensa päämääräksi.
+Roomalaisten suorittamaa Armeenian valtausta näyttää pidetyn vain
+väliasteena, jonka tarkoituksena oli antaa roomalaisille valtti käteen
+aseellisessa voimainmittelyssä parthialaisten kanssa, jonka arveltiin
+täytyvän tapahtua, ennenkuin pysyväinen rauha voitaisiin saada aikaan.
+Kun aika oli kypsä sellaiselle rauhalle, roomalaisilla ei ollut mitään
+sitä vastaan, että suurkuninkaan veli sai takaisin Armeenian kruunun,
+kunhan hän vain tunnusti Rooman yliherruuden. Mutta sen täytyi tapahtua
+juhlallisesti sitovin muodoin, kuten kunnia tervehdysmatkoin Roomaan ja
+siihen kuuluvin alistumisjuhlamenoin.[152]
+
+Ajatuksena oli, sittenkuin tämä oli tapahtunut, vähitellen viisaalla
+ystäyyyspolitiikalla saada vasallikuninkaan velikin, suurkuningas,
+tunnustamaan Rooman ylivalta. Tämänsuuntaisia suunnitelmia voi huomata
+siinä, että Nero tuon tuostakin pyyteli suurkuningasta tulemaan
+käynnille Roomaan, jonne vieraat kuninkaat eivät miesmuistiin olleet
+tulleet muuten kuin joko alaruhtinaina tai vankeina. Suurkuningas oli
+kuitenkin liian viisas lähteäksensä liukkaalle jäälle.
+
+Silloin Neron lähimpien miesten keskuudessa heräsi suunnitelmia
+tehdä Rooma täydellisesti riippumattomaksi parthialaisvaltakunnasta
+kauttakulkumaana. Olihan se jo puolittain tehtykin avaamalla
+meritse suora yhteys Intian kanssa. Nyt aiottiin tehdä samoin
+maitse silmällä pitäen kauppaa Kiinan kanssa. Neron viimeiset
+hallitusvuodet osoittavat, että jälleen tartuttiin Cæsarin viimeiseen
+suureen sotasuunnitelmaan. Nyt se ei kuitenkaan suuntautunut suoraan
+parthialaisia vastaan, mutta kyllä epäsuorasti. Tarkoituksena oli
+avata ja turvata uusi, parthialaisten maan kiertävä kauppatie. Sen
+tuli kulkea parthialaisten maan pohjoispuolitse, pitkin Kaspianmeren
+eteläistä rannikkoa. Roomalaiset aikoivat tässä hyötyä hyrkaanien
+vihamielisestä suhtautumisesta parthialaisiin. Tällä tavoin piti käydä
+myöskin mahdolliseksi tarpeen tullen hyökätä parthialaisten niskaan
+selkäpuolelta.
+
+Rooman Idässä olevia sotavoimia vahvistettiin osaksi uusien joukkojen
+muodostamisella, osaksi siten, että useita legioonia länsirintamalta ja
+vahva osasto pretoriaaneja Roomasta vietiin sinne. Joukkojen vahvuus
+oli nyt 75 000 miestä, eli enemmän kuin kaksi kertaa niin paljon
+kuin ennen Neron aikaa. Nykyaikaiset tämän alan tutkijat arvelevat,
+että Neron Kreikan matkan olivat hänen paljon laajakatseisemmat
+neuvonantajansa panneet toimeen ensimmäisenä itään tehtävän suuren
+sotayrityksen renkaana. Samanaikaisesti oli tarkoituksena lähettää
+suurehko retkikunta pitkin Niiliä etelään.
+
+Mutta kaikki raukesi Neron kelvottomuuden vuoksi, hänen kyvyttömyytensä
+takia pysytellä vain varsinaisessa tehtävässään Kreikanmatkallaan.
+Taiteilijaturhamaisuutensa pani hänet vallan pyörälle. Kotona
+odottavien olympialaistriumfien takia katosi hänen näköpiiristään hänen
+matkansa varsinainen tarkoitus. Ainoa, mikä suurista kaupallisista
+suunnitelmista tuli suoritetuksi, oli se, että pretoriaanit
+odoteltaessa sopivaa aikaa retkikunnan täytäntöönpanolle saivat alkaa
+kaivaa keisarin suunnittelemaa Korinthoksen kanavaa.
+
+Pian se laajakantoinen idänpolitiikka, jota oli Neron nimissä
+harjoitettu, oli menevä hänen kanssaan hautaan. Vasta puolivuosisataa
+myöhemmin keisari Traianus sen jälleen omaksui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Joka kerta, kun ottaa seuratakseen roomalaisten kohtaloita
+hourupäitten keisarien aikana, joka kerta yhä uudestaan hämmästyy
+monia ilmeisiä todistuksia keisariuden hyväätekevästä vaikutuksesta
+_provinsseissa_. Seikkahan oli aivan yksinkertaisesti se, että
+kaikkien niiden erilaatuisten yhteiskuntien, jotka oli liitetty Rooman
+maailmanvaltakuntaan, oli pakko _pysyä_ rauhassa toistensa kanssa ja
+ne saivat _olla rauhassa_ italialaisilta anastajilta, ainakin paljon
+paremmin kuin ennen. Jälkimmäisestä seikasta ovat todistuksena Neron
+ensimmäisinä hallitusvuosina vireille pannut tavattoman monilukuiset
+oikeudenkäynnit hallinnollisten virheiden ja laiminlyöntien johdosta.
+Uusien teiden tekeminen on myöskin edistänyt maakuntien taloudellisten
+edellytysten kehittämistä. Hyvää vaikuttava oli myöskin kunnallinen
+itsehallinto kansankokouksineen, kunnallisine neuvostoineen ja
+kansan valitsemine uskottuine miehineen, joista Rooman keisarit aina
+Augustuksen ajoista asti antoivat alamaistensa iloita. Kaiken kaikkiaan
+provinssien asukkailla oli täysi syy olla kiitollisia. Verres oli nimi,
+jota ei aivan pian unohdettu.
+
+Neron ajalta on useita vastaansanomattomia todistuksia siitä, kuinka
+provinssien asukkaiden hyvinvointi oli kohonnut ja sen mukana itsetunto
+sekä maaherraa että senaattia kohtaan. Tacitus kertoo esim., että
+Neron aikana aivan alituisesti valitettiin sitä, kuinka kopeiksi ja
+pöyhkeiksi osa maakuntain asukkaista oli tullut. Eräs sellainen mahtava
+herra Kreetassa antoi jokaisen, joka vain halusi kuulla, tietää, että
+saaren roomalaiset maaherrat olivat vähintään yhtä paljon riippuvaisia
+hänestä kuin hän heistä. Kun tämä tuli senaatin tietoon, oli eräästä
+sen jäsenestä sopiva tilaisuus muistuttaa, kuinka ennen koko provinssi
+vapisi roomalaisen maaherran tuomiota. »Nyt sitä vastoin», hän jatkoi,
+»me teemme aivan liian suurta melua näistä maaseutuasukkaista ja
+liehakoimme heitä sillä seurauksella, että he pian ovat valmiit yhden
+ja toisen viittauksesta esittämään valituksia. Minulla ei ole mitään
+sitä vastaan, että he saavat esittää mielipiteensä, mutta heidän
+imartelunsa ja liehakointinsa olkoon yhtä sopimatonta kuin häijyys ja
+julmuus heitä kohtaan. Usein tehdään suurempi virhe osoittautumalla
+liian myöntyväiseksi kansaa kohtaan kuin loukkaamalla oikeutta.»
+
+Neron ajan terveellisistä uudistuksista on huomattava myöskin pyrkimys
+suurentamaan maanviljelyksen satoa jakamalla suurtilat pienemmiksi
+tiloiksi, joita voitiin huolellisemmin hoitaa.
+
+Mutta koko ajan on mielessä kysymys: Kuinka moni näistä valtioita
+hyödyttävistä toimenpiteistä on alkuisin Nerosta itsestään? Siihen ei
+voi kukaan nykyisin antaa aivan varmaa vastausta. On kuitenkin hyvin
+vaikeata ajatella, että tämä yleisesti tunnettu tuhlari olisi hyviin
+tuloksiin vievien taloudellisten uudistusten aloitteentekijä. Ja
+ylipäänsä ei ole muuta mahdollisuutta saada minkäänmoista sovittavaa
+piirrettä tämän valtaistuimella istuneen ihmiskunnan hylkiön
+vastenmieliseen kuvaan kuin tuo tavallinen viimeinen keino, kun on
+kysymys suurista roistoista: syyntakeettomaksi julistaminen.
+
+Useammin, kuin kerran on osoittautunut, että historian mustien
+lammasten perinnäiskuvat oikeudenmukaisuuden kannalta tarvitsevat
+puhdistusta. Mutta tämä puhtaaksipesu voi olla vain _osittaista_, jos
+»terve järki» saa olla määräämässä. Yksi ja toinen juttu asianomaisesta
+voi olla liiaksi väritetty ja perintätieto on voinut hänen huonoja
+puoliaan liioitella, mutta tuskin vain muistotieto sepittää kokonaisen
+sarjan kaskuja henkilön luonteesta ja ominaisuuksista, joita hänellä ei
+ole ollenkaan ollut. »Kenties» — kuuluisa englantilainen historioitsija
+Freeman sanoo eräässä historiallisessa kirjoitelmassaan — »Nero ei ole
+ollut _niin perin_ huono, kuin miksi yleinen käsitys on hänet tehnyt —,
+mutta kaikissa tapauksissa on olemassa riittävästi todistuksia siitä,
+että hän oli _hyvin_ huono.»
+
+
+Kirjallisuutta tähän kappaleeseen:
+
+Herman Schiller, Geschichte des römischen Kaiserreichs unter der
+Regierung des Nero.
+
+Bernhard W. Henderson, The life and principate of the emperor Nero
+(Laajoine kirjallisuusluetteloineen).
+
+A.H. Raabe, Geschichte und Bild von Nero.
+
+Philippe Fabia, Neljä kirjoitelmaa Revue de philologic'ssa 1895—1898
+Neron toisesta ja kolmannesta avioliitosta.
+
+C. Franklin Arnold, Die neronische Christenverfolgung.
+
+Ernest Renan, L'antichrist.
+
+Werner Schur, Die Orientpolilik des Kaisers Nero (Klio 1923).
+
+Alarik Hallström, Nero redivivus.
+
+Tähän ja seuraavaan kappaleeseen:
+
+Paul Allard, Histoire des persécutions pendant les deux premiers
+siècles.
+
+Ivar A. Heikel, De kristna och den antika hedendomen.
+
+Samuel Dill, Roman sociely from Nero to Marcus Aurelius.
+
+Victor Chapot, La frontière de l'Euphrate de Pompée à la conquête arabe.
+
+
+
+
+ROMAANI JA SATIIRI HOPEA-AJALLA.
+
+
+Augustuksen aikaista kulta-aikaa seurasi roomalaisessa runoudessa
+n.s. hopea-aika, jonka lasketaan kestäneen keisari Traianuksen v.
+117 tapahtuneeseen kuolemaan asti. Hirmuvallan ja ajan repivien
+ristiriitaisuuksien painostuksesta kulta-ajan optimistinen mieliala
+ja luomisilo muuttuu yhä enemmän ja enemmän _ontoksi retoriikaksi_,
+jollaisena sen olemme nähneet Senecan draamoissa. Tahi ajan henki
+kuvastelee skeptisismissä, joka on joko veltostelevaa ja kaikista
+korkeammista arvoista välinpitämätöntä, kuten romaanikirjailija
+Petroniuksella, tahi muuttuu toivottoman katkeraksi yhteiskunnan
+arvosteluksi, kuten useimmilla Horatiuksen jälkeisillä satiirikoilla.
+
+
+
+ROMAANI.
+
+
+Romaani, laajahko, eepillinen suorasanainen kertomus lienee
+kreikkalaista alkuperää. Vanhimmassa muodossaan romaani oli
+ihanteellinen rakkausromaani. _Realistiseksi_ se kaikesta päättäen
+muuttui vasta Roomassa keisariajalla. Mestaruuden luonnehtimisessa
+ja elämänkuvauksessa saavutti silloin Neron suosikki ja makutuomari
+_Petronius_, ensi luokan elostelija, joka »käytti päivänsä nukkumiseen
+ja yönsä liikeasioihin ja huvituksiin» — se on Tacituksen miehestä
+antama luonnekuva. Taitonsa takia elää ylellisesti Petronius oli
+saanut tavattoman suuren vaikutusvallan Neroon. Mikään ei ollut kyllin
+hienoa, ennenkuin Petronius oli antanut armollisen hyväksymisensä.
+Hänen tuli järjestää kaikki juhlat. Mutta siksi tuli Tigellinuskin
+hänelle kateelliseksi. Kaartinpäällikkö ja yliseremoniamestari ei
+kärsinyt, että toinen sekaantui hänen ammattiinsa. Hänen onnistui
+saada kilpailijansa epäluulonalaiseksi salahankkeista keisarin henkeä
+vastaan, ja eräänä päivänä Petronius äkkiä asetetaan silmäkkäin
+kuoleman kanssa samalla tavoin kuin Seneca vuotta aikaisemmin. Mutta
+viimeiseen asti hän pysyy samana kevytmielisenä nautintoihmisenä kuin
+ennenkin. Hän antaa avata suonensa, mutta sitoa ne jälleen, antaa veren
+taas juosta ja pysäyttää sen jälleen juoksussaan. Näin hän jatkaa
+elämänsä viimeisinä tunteina useita kertoja leikkimistään kuoleman
+kanssa, samalla kuin hän iloisten ystävien seurassa nauttii loistavaa
+juhla-ateriaa. Sillä aikaa kuin hän huvittelee, kuolema saa odottaa,
+»aivan niinkuin urheilukalastaja huvitettuna mukautuu lopulta kuitenkin
+hänen omaksensa joutuvan saaliin oikkuihin» — eihän liene tarpeellista
+lisätä, että vertauskuva on englantilaisen kirjailijan.[153]
+
+Mieliala päivällispöydässä oli korkealla ja rivoja sukkeluuksia
+sateli sekä säkeinä että suorasanaisina. Lopuksi isäntä kirjoitti
+purevan satiirin Neron mitoittavista paheista. Omantunnontarkasti hän
+rekisteröi ne kaikki, ilmoittaen niiden nimet, jotka olivat olleet
+osallisina hänen paheissaan, sinetöi sen jälkeen kirjelmän ja lähetti
+sen keisarille. Tyrannin naama lienee venähtänyt pitkäksi, kun hän
+mursi kirjelmän sinetin, jonka hän luuli olevan testamentin[154],
+ja saikin sen sijasta lukea pitkän syntiluettelonsa. Petkuttaakseen
+Neroa perinnön suhteen Petronius lyötätti rikki kallisarvoisen
+kristallimaljakon, josta hän oli maksanut 500 000 markkaa. Muutamille
+orjilleen hän antoi muistolahjoja, toisille annettiin keppiä. Näin
+hän kuoli, kepeästi ja leikitellen kuten oli elänytkin, kuten aidon
+epikurolaisen tuleekin.
+
+Pää asiallisimman osan elämänkokemuksiaan hän oli kirjoittanut
+suureen seikkailu- ja taparomaaniin. Suurin osa tästä on hävinnyt,
+mutta säilynyt on ilmielävä kuvaus _Trimalchion pidoista_. Isäntä on
+rikas, rehentelevä nousukas, ja vieraat ovat täysin hänen arvoisiaan,
+nautinnonhaluisia, poroporvarillisia kuokkavieraita.
+
+Ei ole loppuakaan herkuilla, joita tarjotaan — on salvukukkoja, on
+sian nisiä, on harvinaisia kaloja kallisarvoisissa kastikkeissa ja
+paistettuja pähkinähiiriä hunajassa, siroiteltuna valmunsiemenillä,
+ja kukapa tiesikään kaikkea, mitä hemmoiteltu kurkku voi keksiä.
+Yllätyksiä itse tarjoilussa on legioittain. Niinpä esimerkiksi suuri
+metsäsika tuodaan esille ja sitä leikattaessa pikkulintuja lehahtaa sen
+sisältä lentoon. Erikoiset orjat pyydystävät sitten niitä liimasaitalla
+ja pian niitä paistettuina tarjoillaan. Kaikki huuhdotaan alas
+falernumviinillä, jonka leimaan on merkitty »satavuotista». Pohatta
+isäntä luonnollisestikaan ei jätä vielä painostamatta juoman kalleutta
+huudellessaan vierailleen kehoituksiaan: »Antakaa kalan uida!» tai
+muuta siihen tapaan. »Jumalille olkoon kiitos», hän ruikutellen lisää,
+»minun ei tarvitse nykyisin _ostaa_ viiniäni, muutoin hienointa, mitä
+on saatavissa, sitä kasvaa maatilallani kaupungin edustalla. Minä en
+ole vielä käynyt siellä, mutta sen pitäisi rajoittua Terracinan[155] ja
+Tarentumin seutuvilla oleviin tiluksiin!. Minä ajattelen ostaa myöskin
+Sisilian, niin että voin matkustaa yksinomaan oman alueeni halki, jos
+milloin haluan mennä Afrikkaan.»
+
+Koko ajan tämä poroporvari yrittää ja yrittää, kuten hän sanoo,
+»osoittaa sivistystään, myöskin kun syö»; ja yhä uudelleen hän tekee
+tyhmyyksiä. Hän tietää, kuinka tuo viekas lurjus Hannibal käyttäytyi
+Troian valtauksessa, ja paljon muuta samanlaista. Hänen vieraansa,
+jotka ovat samalla sivistystasolla, taputtavat käsiään ja kirkuvat
+»hyvä!» Yleisenä pöytäkeskusteluna ovat kehnoimman laatuiset juorut,
+kalliin ajan valittelut, panettelut ja raakuudet.
+
+Kun pöydät on viimeinkin musiikin kaikuessa raivattu pois, tulee
+aivan äkkiarvaamatta kolme sikaa kävellen ruokasaliin. Isäntä kysyy
+vierailtaan, minkä he näistä tahtovat valmistettavan ruoaksi. »Kokkini
+ovat tottuneet panemaan kokonaisia vasikoita pataan», hän vakuuttaa.
+
+Tuskin on ehditty määrätä, minkä sioista tulee uhrata elämänsä, kun
+se jo tulee kokonaisena paistettuna takaisin, vaikka vielä suurempana
+kuin äsken elävänä. Yleisesti ihmetellään keittiömestarin joutuisuutta.
+Mutta isäntä katselee paistia lähemmin ja huudahtaa, kokkiin
+kääntyen: »Mitä tämä tahtoo sanoa? Sinä olet unohtanut ottaa pois
+sisälmykset. Tee se heti!» Kokki tottelee ja ulos vierähtää höystöjä ja
+verimakkaroita.
+
+Sitten Trimalchio loputtomasti kehuskelee rikkauksiaan ja taideteosten
+tuntemustaan. Silloin tällöin tulee kuitenkin sen lajin ihmisille
+kuvaava keskeytys: »Minä en sano sen enempää, sentähden, että minä en
+ole kehuskelija.» Mielialaa kohottavat kehnot akrobaattiesitykset,
+perin huono laulu ja sen semmoinen.
+
+Viini alkaa kuitenkin vaikuttaa, ja syntyy yleinen rähinä ja riita.
+Isäntä käyttäytyy niin huonosti, että hänen vaimonsa haukkuu hänet
+pataluhaksi. Mies päihtyy yhä enemmän, ja kun hän on elukan asteella,
+vieraat hiipivät tiehensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Petronius _tunsi_ ihmiset. Hän oli itse avoimin silmin tyhjentänyt
+elämän pikarin pohjasakkaan saakka. Sivistyshistorioitsijalle
+hänen kirjansa on korvaamaton Neron ajan elämän tietolähde. Hänen
+luonnekuvansa on tarkasti piirretty ja hänen ajankuvansa on höystetty
+huumorilla ja hienolla ironialla. Mutta niin rikaslahjainen kuin hän
+onkin, hänellä ei ole lainkaan siveellistä ryhtiä. Hänen kirjansa
+on, kuten Boissier sanoo, »enemmän opettavainen kuin siveellinen» —
+opettavainen sivistyshistoriallisena asiakirjana.
+
+
+
+HOPEA-AJAN SATIIRIKOT.
+
+
+Horatiuksen hupaisan ymmärtäväisellä satiirilla ei ole ollenkaan
+kaikupohjaa niiden miespolvien keskuudessa, jotka elivät Tiberiuksen
+ja hänen seuraajiensa rikkirepivänä aikana. Satiirirunoilu muuttui
+yksinomaan pilkaksi ja parjaukseksi tai pöyhkeileväksi siveyssaarnaksi.
+Viimeksi mainittua lajia ovat _Persiuksen_ satiirit. Harvoin runous
+on siinä määrin alentunut ontoksi retoriikaksi kuin tällä rikkaalla
+ja ylhäisellä runoilijanuorukaisella. Synnynnäinen heikkous ja
+horjuva terveys estivät häntä ottamasta osaa toverielämään ja
+hän pysyi kilttinä mammanpoikana, joka eli yksinomaan äitinsä,
+sisarensa, tätiensä ja kumpaakin sukupuolta olevien siveyssaarnaajien
+ympäröimänä ja muutoinkin saaden elämäntuntemuksensa kirjoista.
+Hänen runoistaan tuli tällaisissa olosuhteissa vain säkeisiin
+puettuja stoalaisia siveyssaarnoja. Oikeaa runoutta ne eivät ole.
+Niissä ei huomaa koskaan vähintäkään sovittavan huumorin tajua eikä
+ylimalkaankaan leikillisyyttä, mutta sitäkin enemmän mahtipontista
+sanahelinää. Silloin tällöin hän saa hyvän aatteen, mutta tärvelee
+sen säännöllisesti sietämättömällä lukupuikollaan ja mutkallisilla
+käänteillään. Kun hän esim. tahtoo saada sanotuksi: »Ianus, minä
+kadehdin sinua siksi, ettei kukaan voi ilvehtiä selkäsi takana»,
+niin se ei käykään noin vain yksinkertaisesti. Siihen tarvitaan
+kokonainen sarja teennäisiä esimerkkejä siitä, mistä kaikesta
+ylenkatseesta jumala pääseekään kiitos kaksille kasvoillensa. Persius
+käsittelee kaikkea aivan liian raskaasti. Häneltä puuttuu Horatiuksen
+kepeä miellyttäväisyys. Lopuksi saa sen tunteen, että hänen ainoa
+kiitettävä ominaisuutensa on vain hänen hyvä tarkoituksensa. Mutta
+satiirirunoilijalle ei riitä se, että on hyvin kasvatettu ja täynnä
+rehellistä pyrkimystä — runoilija on kaikissa tapauksissa sietämättömän
+pikkuvanha, jos häneltä kuten Persiukselta »neitseellisessä
+häveliäisyydessään» puuttuu sen elämän todellista tuntemusta, jota hän
+ruoskii. Persius kuoli 28 vuotiaana oppimatta koskaan tuntemaan elämää.
+
+Kaikesta huolimatta ihastuksen täyttämät stoalaiset kuitenkin ylistivät
+häntä pilviin asti ja pitivät häntä yhtenä parhaimmistaan. Siksipä
+onkin oikeudenmukaista, että tarkastelemme hiukan parhainta, minkä
+hän kykeni saamaan aikaan — häneltä on nimittäin pari kolme hyvää
+palasta. Esitämme suurimman osan suorasanaisena, sillä runomuodossa on
+runoilijamme useimmiten liian vaikeatajuinen.
+
+Ihmisluonnetta kuvatessaan Persius valaisee räikeästi perintöä
+ahnehtivaa, joka temppelissä rukoilee jumalia: »Antakaa minulle
+lahjakkuutta, hyvä maine ja luotettavaisuutta!» — »Näin puhutaan
+ääneen», runoilija sanoo, »että edes naapurit sen kuulisivat. Mutta
+itsekseen mumistaan syvällä suun sisässä: 'Oi että näkisin rikkaan
+setäni hautajaiset kaikessa loistossaan ja komeudessaan!' tahi: 'Oi,
+että voisin saada testamentista poistetuksi holhottini nimen, jonka
+jälkeen minä olen lähinnä vuorossa! Sappitauti ja paisumiahan hänellä
+on, jumalan kiitos!!»
+
+Draamallisen eloisa on runoilijan kuvailu voitonhimon ja nautinnonhalun
+välisestä taistelusta ihmissielussa. Näin se kuuluu: »On aamu. Sinä
+makaat vuoteessasi ja laiskana kuorsaat. 'Ylös', Voitonhimo huudahtaa,
+'ylös ja pue päällesi!'
+
+Sinä kieltäydyt.
+
+'Ylös vain!' Voitonhimo huutaa vielä kerran.
+
+'Minä en jaksa.' — 'Ylös!' —: 'Mitäpä se hyödyttäisi?'
+
+— 'Ja sitä sinä vielä kysyt! Tuodaksesi herkullisia kaloja Pontoksesta,
+käsitätkös, viedäksesi kotiin majavanhaustaa, hamppua, eebenholtsia,
+suitsutusaineita ja Kos saaren kevyttä viiniä. Pura ensin pippurikuorma
+janoavan kameelin selästä! Tee sitten vaihtokauppoja, petä ja vanno
+väärin, jos niin tarvitaan!'
+
+'Mutta Iuppiterhan kuulee sen!'
+
+'Sinä pölhö! Jos haluat elää Iuppiterin ystävänä, silloin saat tyytyä
+koko elämäsi iän nuolemaan suolakuppiasi. Lähde matkaan alukselle!'»
+
+Mutta silloin Nautinnonhalu saapuu omine mielipiteineen: »'Minne
+sinä töytäät, hullu? Mihinkä aiot ryhtyä? _Sinäkö_ läksisit merelle!
+_Sinäkö_ söisit ruokasi ankkurinköysikasalla istuen ja joisit Vejin
+karkeaa viiniä, joka haisee hartsille! Ei,
+
+    hauskaks päiväsi tee, sen riemuja nauti, kun vielä
+     maill' elon oot; pian liet sa jo tuhka ja varjo ja haave.
+    Teet mitä? Koukkua kaks sua tempoo suuntahan kahteen.
+    Kumpaa seuraatkin, saat herraa kahta sa kuulla;
+    vuoroon onnistut, taas vuoroon erhetyt tuossa.
+     Kerta jos uhmaillut olet, ollut tottelematta
+    käskyä, kahlehias älä katkenneiks sano vielä!
+    Koirakin rynnistää voi ketjun poikki, mut kun se
+     juoksee pois, pala kahletta kaulassa vain yhä painaa.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samaan aikaan eli Roomassa toinen satiirikko, espanjalainen
+_Martialis_, joka oli omaperäisen lahjakas runoilija keskellä
+retoriikan turmelemaa runoilijapolvea. Hän oli joka suhteessa
+Persiuksen vastakohta. Kuokkavieras ja tyranni-imartelija hän tosin
+oli, mutta kaikissa tapauksissa hänen säkeensä olivat oivallisia
+osuvassa ihmiskuvauksessaan ja pursuvan raikkaassa huumorissaan. Tuntuu
+siltä, kuin astuisi luostarin kopista äkkiä ulos maailmanvilinään, kun
+lukee häntä Persiuksen jälkeen.
+
+Martialiksen surkeata henkilöllisyyttä arvosteltaessa on
+otettava huomioon se lieventävä asianhaara, että hän köyhänä
+kaksikymmenvuotiaana nuorukaisena tuli Roomaan varmaankin toivoen,
+että hänen maanmiehensä Seneca tukisi häntä. Mutta vähän aikaa
+hänen Roomaan tulonsa jälkeen odotettu suojelija joutui Neron
+epäluuloisuuden uhriksi. Martialiksen täytyi silloin koettaa hankkia
+itselleen toisia mesenaatteja, sillä muuten hän oli tuomittu
+sortumaan — kirjailijapalkkioita ei nimittäin saatu aikana, jolloin
+kirjat levisivät ainoastaan jäljennöksinä eikä ollut ajatustakaan
+suojella lailla kirjailijaoikeuksia. Nuorukaisen oli sen vuoksi pakko
+viettää kauan tilapäisrunoilijan ja aina nälkäisen kulkurin elämää.
+Sovittavalta vaikuttaa se, että hän suhtautui kaikkeen raikkaalla
+huumorilla. Kerjätessäänkin hänessä on, kuten Schück sanoo, katupojan
+julkeuden ohella myöskin hirtehishuumoria. Hänen raikas elämänhalunsa
+on tosiaankin tarttuvaa. »Sinä sanot» — hän kirjoittaa eräälle
+ystävälleen — »että tahdot alkaa elää elämää huomenna. Miksi ei tänä
+päivänä? Vaikka sekin on jo liian myöhäistä. Todellisesti viisas on se,
+joka aloitti elää elämän jo eilen.»
+
+Martialiksen vahvin puoli on ennen kaikkea kompia sisältävä epigrammi.
+Hän on ainoa roomalainen, joka on päässyt kreikkalaisten esikuvien
+tasolle taidossa muutamin harvoin sanoin osua iskemään naulan päähän
+ja antamaan terävän luonnekuvauksen. »Jumalat varjelkoot meitä»,
+hän sanoo, noista sietämättömän pitkistä sankarirunoelmista, joissa
+kymmenessä tuhannessa säkeessä runoillaan Medeian ja Agamemnonin
+kohtaloista, tuollaisista kirjoista, joita teeskennellään ihailtavan,
+kun ollaan suuressa seurassa, mutta jotka paukautetaan kiinni,
+niin pian kuin ollaan yksin». Kouluissa on lapsille kauhistus, kun
+opettaja rämeällä äänellään niitä saarnaa. »Lukekaa tällaisten
+pöyhistelevien tyhmyyksien sijasta sellaisia kirjoja, joissa itse
+elämä puhuu, sellaisia kuin minun! Niissä ei ole enemmän kentaureja
+kuin raivottariakaan, mutta joka sivulla kohtaat eläviä ihmisiä.»
+Varmalla kädellä, ilman ainoatakaan liikaa sanaa, Martialis piirtää
+erilaisia tyyppejä suurkaupungin elämästä, sellaisia, joita voi joka
+päivä tavata: kaikenkaltaisen pikkurihkaman myyjän ja miehen, joka
+tarjoili suolattua kalaa, lämpimiä herneitä tai keitettyä makkaraa.
+Hänen runoissaan vilisee kaikenlaisia kerjäläisiä aina pienestä
+juutalaispojasta asti, jonka mammansa on harjoittanut oikein kauniisti
+rukoilemaan almua, haaksirikkoiseen raukkaan asti, joka surkealla
+äänellä kertoo myrskystä, jossa hän oli ollut vähällä hukkua, ja
+joka varmuuden vuoksi näyttelee taulua, mikä kuvaa tuota kauheaa
+tapausta. Näin runoilija monin elävin pikkupiirtein antaa monipuolisen
+kokonaiskuvan jokapäiväisestä elämästä suurkaupungin kaduilla ja
+toreilla. Kuvakokoelma on melkein loppumaton. Luonnollisesti siitä ei
+juuri puutu myöskään ajalle perin tyypillistä perinnöntavoittelijaa:
+
+    Gemellus naisi Maronillan mielellään,
+    hän pyytää, mairii, ahdistaa, tuo lahjoja.
+    Hän on siis sulo kaunotar? Ei, rumilus.
+     Mi lemmen nostaa sitten? —Yskä tehoisa.[156]
+
+Martialiksen kuvakokoelmassa tapaamme myöskin miehen, joka ymmärtää
+hyötyä ystävistään teeskentelemällä kymmenen kertaa vuodessa
+sairastavansa vilutautia. Itse hän ei kärsi sairaudestaan, mutta hänen
+ystävänsä kärsivät siitä sitä enemmän, sillä toipumusaikana heidän
+täytyy lahjoitella toipilaalle valitun herkullisia kaloja ja vanhaa
+falernumviiniä. Muuan toinen samanlainen herra keksii samankaltaisista
+syistä viettää syntymäpäiväänsä neljä kertaa vuodessa. Me saamme
+myöskin tutustua kuokkavieraaseen, joka henki kurkussa juoksee ympäri
+kaupunkia ahnehtiessaan itselleen päivälliskutsua. On tuiki mahdotonta
+välttää häntä. Jos olet urheiluharjoituksissa Marskentällä, hän on
+mukana siellä. Jos menet kylpylään, hän on sielläkin ja kiittelee sinun
+erinomaisen hienoa kylpyliinaasi, olipa se kuinka likainen tahansa.
+Hän häärii puuhakkaana ympärilläsi, hän imartelee sinua ja jatkaa,
+kunnes sinä täydellisesti uupuneena sanot: »Tule syömään.» — Toinen
+vaivalloinen tyyppi on epäonnistunut runouden harrastelija, joka kiusaa
+vieraansa puolikuolleiksi lukemalla heille runojaan.
+
+Aivan uusi roomalaisen yhteiskuntaelämän tuote — salonkielämän, pitäisi
+kai ennemminkin sanoa — on petit-maître, jota kuvataan seuraavasti:
+»Petit-maître on mies, jolla on huolellisesti jaetut hiukset, joka
+aina tuoksuu hajuvesille, joka hyräilee egyptiläisiä ja espanjalaisia
+lauluja ja samalla kertaa heiluttelee käsivarsiaan rytmillisessä
+tahdissa, joka päivät pitkät käy tervehdyskäynneillä naisten luona ja
+jolla aina on jotakin kuiskattavaa heidän korvaansa, joka lukee heille
+ne kirjeet, joita he ovat saaneet eri tahoilta ja ottaa kirjoittaakseen
+vastaukset. Petit maître tietää kaikki kaupungin juorut ja voi sanoa
+teille sen naisen nimen, joka sillä ja sillä on rakastajattarena. Hän
+juoksee kaikissa juhlissa ja voi luetella ulkoa kuuluisan ravurin koko
+sukutaulun.»
+
+Martialis tekee pilkkaa myöskin asianajajien halusta lyödä
+suurta rumpua ja deklamoida juhlallisesti vähäpätöisimmissäkin,
+jonninjoutavissa oikeusjutuissa, joissa ei kannattaisi ruveta
+värisevällä rintaäänellä puhumaan Hannibalin sodasta ja puunilaisen
+uskottomuudesta, Mithradateen viekkaudesta ja triumvirien verisestä
+taistelusta.
+
+Aikaansa kuvaava on kylläkin, jumala paratkoon, myöskin seuraava
+ahneelle Candidukselle omistettu epigrammi:
+
+    Candidus, sun omanas on maatilas, on rahas myöskin,
+      sun ovat kalleules, myrrhasikin ovat sun.
+    Massicus-mahlat on sun, on kuulut Caecubus-viinis,
+      sun omas on sydämes niinkuin järkesikin.
+    Kaikki on sun, ei sentään, tahdon mä väittää:
+      Vainiokin sulla on, mut — kaikkien yhtehinen.
+
+Originellin päätelmän monien muiden joukossa, jotka ansaitsevat säilyä
+jälkimaailmallekin, runoilija tekee seuraavassakin epigrammissa:
+
+    Faunius vainoojaa paeten oman henkensä riisti.
+      Kuoloa välttääkseen hupsua kuollahan on.
+
+Vastenmielisiä ovat ne monet säädyttömyydet, joita Martialis
+siroittelee ympärilleen, erittäinkin kun häntä ei vetänyt
+tämänlaatuiseen runoiluun vastustamaton intohimo, vaan ainoastaan
+paljas koirankurisuus tai huomion herättämishalu. Mutta toiselta
+puolen täytyy sanoa, että jos hän paljastaakin sellaista, jonka
+yli säädyllisyydellä on tapana vetää huntu, hän ei kuitenkaan ole
+_epäsiveellinen_ siinä mielessä, että hän tarkoituksellisesti ravitsisi
+siivotonta mielikuvitusta maalailemalla paheet joiksikin kirpaiseviksi
+ja houkutteleviksi teoiksi.
+
+Mautonta on myöskin Martialiksen jokaisen imartelu, joka vain palkitsi
+häntä aterialla, uudella togalla tahi rahakolikolla. Erittäin äiteliä
+ovat hänen suitsutusrunonsa keisari Domitianukselle. Tuo inhoittava
+tyranni komeilee Martialiksen runoissa maailman jaloimpana maanisänä,
+jota kiitolliset alamaiset sydämestään rakastavat. Kuitenkin on
+muistettava, että Domitianuksen aikana oli joko imarreltava tai
+vaiettava.
+
+Kuokkavierasrunoilu ei ajan pitkään ollut niinkään kannattamatonta.
+Niinpä Martialiskin äkkäsi kerran olevansa maatilan ja jonkin ajan
+perästä myöskin Roomassa olevan pienen talon omistaja ja sotatribuunin
+arvonimen kantaja. Ja lopuksi muuan rikas ja ylhäinen ihailijatar
+lahjoitti hänelle ihanan maatilan hänen kotiseudullaan. Täällä
+entinen kerjäläisrunoilija vietti vanhuutensa päivät miellyttävässä
+mukavuudessa. Nyt hänen ei tarvinnut juosta tervehdyskäynneillä
+eikä tungeskella toisten onnenonkijain joukossa niukan leipäpalan
+takia. Mutta samallapa hänen runoutensa lähteensilmä — suurkaupungin
+onnenkilvoittelu ja -takaa-ajo — olikin kuivunut. Hänen viimeisinä
+elinvuosinaan oli hänen tuotantonsa laihaa. Hän kuoli pari vuotta
+vuosisadan vaihteen jälkeen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Flaviusten ajan jälkeen Roomalla on ollut vain _yksi_ merkittävä
+runoilija, nimittäin _Iuvenalis_, joka syntyi vähän Neron
+valtaistuimelle nousemisen perästä ja eli yli seitsemänkymmentä
+vuotta. Elämä teki hänet katkeraksi ja vihamieliseksi, sillä hänen ei
+onnistunut koskaan saavuttaa sitä yhteiskunnallista asemaa, jota hänen
+kunnianhimonsa oli hänelle uskotellut. Hän oli, kuten Horatiuskin,
+vapautetun orjan poika; ja itse hän oli toivonut pääsevänsä yhtä
+korkealle kuin tämäkin. Hän oli koettanut puhujana vetää huomiota
+puoleensa, mutta epäonnistunut. Tämä oli hänelle toivottoman
+selvää, kun hän noin vuonna 100 lähes viisikymmenvuotiaana alkoi
+kirjoittaa runoja. Siksipä näistä runoista tulikin satiireja, mutta
+ei rakastettavan rupattelevia kuten Horatiuksen runot, joissa on
+huumorin sovittava piirre, vaan sapekkaita, katkeria ja kyynillisiä.
+Iuvenalis oli kehittynyt tarkkanäköiseksi, kun oli kysymyksessä
+mahtavien paheet ja virheet, erittäinkin heidän ylimielinen kopeutensa
+yhteiskunnan vähäväkisiä kohtaan, mutta mateleva alamaisuutensa
+valtaistuimen edessä. Kaikkein syvimmin hän kuitenkin kadehti niitä,
+joiden päinvastoin kuin hänen itsensä oli onnistunut kohota halvasta
+asemastaan: »Kun näkee parturin, jonka veitsen edessä minun nuori
+partani muinoin rätisi, kilpailevan koko patriisisäädyn kanssa
+rikkaudessa, kun näkee alhaisinta roskaväkeä olevan egyptiläisen,
+Kanōpoksesta olevan orjan, käyskentelevän ja ylvästelevän
+purppuraviitassaan,
+
+    Kun kesäsormukset käsiss' siirtelehtii hikisissä
+     — suuremmat kivineen näet helteell’ ois kovin raskaat —
+    vaikea jättää on tekemätt' ivavärssyjä. Ken tään
+    Rooman nurjuudet terästyneenä, kylmänä kestäis,
+     kunniatuolissaan pönäkästi kun istuvi Matho,
+    suurkäräjöitsijä? Yhtä on sietämätöntä, kun tiellään
+    tölmäisee sinut nuo, jotk' uurastaa perijöiksi
+    yön häpeässä ja tietä nyt suorinta nousevat onneen:
+     rikkaiden akanluuskien lemmentarvetta palvoin.
+
+»Katsokaa», hän huudahtaa, »kuinka oikeamielistä kiitetään — ja kuinka
+hän näkee nälkää!» Tosiaankin
+
+    ken runoniekaks syntynyt ei, siks kiukusta muuttui.
+
+Mutta miksi ei paeta suurkaupungin kilpajuoksusta ja epäterveellisestä
+elämästä, kun maaseutukaupungista voi ostaa itselleen mitä
+oivallisimman talon puutarhoineen hinnalla, jolla Roomassa voi vuodeksi
+vuokrata kehnon asuntorähjän melkein luhistumaisillaan olevassa
+vuokrakasarmissa, jossa on joka hetki vaarassa saada tulipalossa
+surmansa! Ainoa turva tulenvaaraa vastaan on maata öisin valveillaan:
+
+    Niin kadunkulmien ahtaiden jyry, pauhu,
+    kaikuu huudot soi ajajain, vetojuhtien, että
+     siitä jo Claudiuskin heräjäis, merilehmäkin nousis.
+
+Öisin ulkona ahtailla kujilla ei ole sen parempi:
+
+    Muistaos kaikkia vaarojakin, jotk' öin sua uhkaa:
+     helposti korkeiden talojen katolt' irtoavaiset
+    tiilet rikkovat pääs; useastipa ikkunan tietä
+    astiat särkynehet ulos viskatahan, kiveyskin
+    jolta jo naarmuttuu sekä särkyy. Testamentista
+     jollet huolehdi, kun sinä kutsuihin menet, ootpa
+    kelvoton houkkio; niin monet kuolemat näät sua uhkaa
+    öin kuin mont' avonaista on tielläsi ikkunanreikää.
+    Toivosi harras siks' ain olkoon, että sun ylles
+     tyydyttäis tilavat yöastiat tyhjentämään vain.
+
+Jos voit näin ollen välttyä siltä, ettei päihtynyt tappelupukari pieksä
+sinua pahanpäiväisesti tai joku roisto pistä sinua veitsellä, saat olla
+kiitollinen.
+
+Tällaista jatkuu melkein yhtä toivottoman katkerassa sävyssä,
+käsittelipä Iuvenalis mitä aihetta tahansa. Vain harvoin hän iloisesti
+pilailee ilman purevaa sivumakua, kuten silloin, kun hän laskee leikkiä
+jumalien olosta vanhaan, oikein vanhaan hyvään aikaan. Kuinka paljon
+kunniallisempia, hän sanoo, olivatkaan kaikki
+
+    siihen aikaan kuin oli Junokin tyttönen vielä,
+     muina kun miehinä vie!' eli Juppiter onkaloss' Idan.[157]
+    Vie!' ei taivaiset kemuelleet pilvien yllä,
+    ei Ganymedes, ei Herakleen viehkeä vaimo
+     juomia kantanut, ei Vulkanus, vasta mi viinin
+    jälkeen kuivailee kädet mustunehet noest' Etnan.
+    Söi kotonaan kukin. Toisenlainen ol' jumalparvi
+    kuin nyt: taivas kun vähin vallitsijoin tuli toimeen,
+     harteill' Atlaankin polon köykäisemp' oli taakka.
+
+Siihen aikaan ei puhuttu Plutonista eikä hänen puolisostaan.
+»Kuolleitten valtakunnassa oltiin iloisia», satiirikkomme pilaillen
+lisää, »olihan päästy kuninkaista.» Tämän enemmän kunnioitusta ei
+Iuvenaliksella ollut kansanuskon jumalia kohtaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Erikoisella mieltymyksellä Iuvenalis syventyy rumiin ja vastenmielisiin
+piirteisiin aikansa kasvoissa. Hänen tapojen kuvauksensa ovat siinä
+määrin siivottomia, että ne eivät voi olla tosia. Hän on jossakin
+määrin henkistä sukua Tacitukselle, joka olikin hänen aikalaisensa.
+Molempien silmissä varjopuolet himmentävät hyvän elämässä.
+Iuvenaliksessa katkeruus kuitenkin kohosi vallan tolkuttomaksi ja
+luonnottomaksi. Hän oli ihminen, joka oli täydellisesti menettänyt
+tasapainonsa, kun sitävastoin Tacitus, senaattori ja konsuli, ei
+menettänyt koskaan ylhäisen roomalaisen ylvästä rauhallisuutta.
+Ryhdiltään arvokkaana, jalon ylimyksen tavoin — Birt sanoo —
+historioitsija kulkee tietänsä, kun taas satiirikko, joka koettaa
+päästä pinnalle kansan syvistä kerroksista, huutaa itsensä käheäksi ja
+puristaa kätensä nyrkkiin vihasta vääntynein kasvoin. Yhtymäkohdista
+huolimatta on siis ero näiden kahden miehen välillä melkoinen.
+Kuinka mustalla Tacitus maalanneekin, hän on kuitenkin säilyttänyt
+klassillisen kohtuuden. »Hän on vanhan ajan viimeisiä suuria
+kuolemattomia, viimeinen auringon valaisema huippu klassillisen ajan
+alppimaailmassa. Hän on eniten roomalainen kaikista historioitsijoista,
+mies, joka ei koskaan salli hymyn liukua piirteittensä yli.»
+
+Muutoin ei voi koskaan tutkittaessa jonkin aikakauden siveellisiä
+oloja kyllin voimakkaasti huomauttaa, että ne, jotka kiinnittävät
+itseensä tapojen kuvaajain huomion, eivät ole maan hiljaisia, eivät
+niitä monia, jotka elävät hyvin ja kunnioitettavasti elämänsä, vaan
+niitä, jotka irstailuillaan ja hullutteluillaan, rikoksillaan ja
+paheillaan erottautuvat suuresta joukosta. »Ja jos me», Deissman sanoo,
+laskeudumme kansan syvien kerrosten keskuuteen ja kuuntelemme heitä
+heidän työskennellessään pellolla, työpajoissa, Niilin aluksessa tai
+viljalla lastatussa Roomaan purjehtijassa, niin täytyy tosiaankin
+olla sokea voidaksensa olla huomaamatta paljon kuntoa, ahkeruutta ja
+rehellisyyttä näissä piireissä, olla näkemättä, että perherakkaus
+ja ystävyys liittivät yhteen yhteiskunnan vähäväkiset ja antoivat
+heille yksimielisyyden voiman.» Tästä ovat todisteina lukemattomat
+papyruskirjeet, hautakirjoitukset ja muunkin lajiset muistomerkit
+näiden yhteiskuntaluokkien elämästä, jotka vasta myöhemmällä ajalla
+ovat joutuneet tutkimuksen esineiksi.
+
+Mutta tapojen kuvaajille on kaikkina aikoina ollut tapana tuomita
+omaa aikaansa sen pahan eikä sen hyvän perusteella, jota se kantaa
+helmassaan. »Yksi ainoa häväistysjuttu, josta kauan puhutaan, hävittää
+helposti satojen kunniallisten arkipäiväisten perheiden jättämän
+vaikutelman, joista ei huomata olevan aiheita mainita, juuri siksi,
+että ne eivät herätä huomiota», Boissier sanoo. »Tällä tavoin joutuu
+epäsiveellisyys näyttämään säännöltä, silloinkin kun se on poikkeus.»
+
+Parhaan oikaisun Iuvenaliksen liioitteluille saa, jos lukee Plinius
+nuoremman kirjeitä. Voi tuskin uskoa, että nämä kirjailijat ovat
+eläneet samaan aikaan — siinä määrin yhteensoveltumattomia ovat
+heidän kuvauksensa omasta ajastaan. Ja kuitenkaan Plinius ei ole
+suinkaan sokea kanssaihmistensä vioille, heidän valtiolliselle
+välinpitämättömyydelleen, heidän taikauskoisuudelleen ja ylimystön
+pintapuoliselle hääräilylle sisällyksettömässä seuraelämässä. Hän
+esittelee meille yläluokan, jonka näköpiiri on sangen rajoitettu, mutta
+kunniallista se siitä huolimatta näyttää olevan. Jollei tietäisi,
+ei voisi ajatellakaan, että se on samaa kansaa, jota Iuvenalis niin
+ilkeästi ruoskii huudahtaen, että »Roomassa ei ole useampia rehellisiä
+ihmisiä kuin Niilin virralla suuhaaroja.» Ja kuitenkaan ei meillä ole
+aihetta epäillä, ettei ne tapaukset, jotka Iuvenalis mainitsee, olisi
+otettu elävästä elämästä. Mutta ne ovat vain _yksityistapauksia_. Hänen
+aikanaan, kuten kaikkina aikoina, oli sekä hyviä että pahoja, mutta
+Iuvenalis näki ja kuuli vain pahaa.
+
+Puhujan tottumus pauhata mahtipontisesti ja ylitsevuotavaisesti
+ihmisten pahuudesta on runoilijassa jäljellä vielä niiltä ajoilta,
+jolloin hän kilpaili kaunopuheisuuden kilpakentällä. Mutta Iuvenaliksen
+lausunnot eivät ole tyhjää ja onttoa kuten Persiuksen — »hänen
+hehkuvassa, voimakkaassa vihassaan», Schück sanoo, »on kieltämättä
+jotakin suurenmoisuutta ja sen vuoksi hänen satiirinsa kaikuvat melkein
+kuin sielukellot tuolle itsekkäälle Roomalle, missä voimakkaampi aina
+häikäilemättömästi sortaa heikompaa. Totta on, että purkaus tapahtuu
+aikana, joka on onnekkaimpia Rooman historiassa, mutta siihen on
+patoutuneena kaikki se viha, mitä plebeiji polvi polvelta on koonnut ja
+kätkenyt sydämeensä.» Iuvenaliksessa eivät värise vienot kielet, hän ei
+tunne myötätuntoa — hän on karkea; hän piirtää roomalaisen voimakkaalla
+realismilla.
+
+Ja vielä eräs toinen seikka. Olemme nyt kuulleet niin paljon
+roomalaisten runoilijain karkeasta realismista ja rivosta sävystä,
+että joudumme ihmettelemään, eiköhän olisi oikein, että katselisimme
+asiaa toisilla silmillä kuin omillamme, toisin sanoen heidän oman
+aikansa silmillä. Ateenassa Aristophaneen komediain henkilöt
+käyttivät hirmuisen karkeaa kieltä, ja hänen näytelmissään kohtaukset
+menivät usein paljon pitemmälle, kuin mitä me pidämme säädyllisenä.
+Mutta kuitenkaan ei kuulla koskaan puhuttavan, että kukaan olisi
+siitä loukkaantunut. Koko ajan henki oli suunnattomasti vähemmän
+hienotunteinen, mutta myöskin vähemmän hienostunut kuin meidän, ja
+itsetiedottomasti hyväksyttiin lause »Naturalia non sunt turpia.»
+Selvimpänä todisteena siitä on, että vieläpä sellainenkin kirjailija
+kuin Persius, tuo »neitseellisen kaino» nuorukainen, jonka sielun
+hienotunteiset naiset ja siveyssaarnaajat olivat muovailleet, jonka
+siveys ja ajankuvauksien puhtaat tarkoitusperät ovat yläpuolella kaiken
+epäilyksen, on kertonut siinä määrin säädyttömiä ja vastenmielisiä
+asioita, että nykyaikainen kirjailija ei voisi sellaista painattaa.
+
+Tällaiset tosiasiat ovat siksi painavia, ettei niitä voi olla huomioon
+ottamatta, kun arvostellaan roomalaisten kirjailijain sarjaa aina
+Horatiuksesta — sillä hänkin on kirjoittanut muutamia rivouksia —
+Iuvenalikseen asti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rooman kolmen tunnetuimman satiirikon keskinen eroavaisuus on saanut
+klassillisen muotonsa sanoissa: »Horatius hymyilee, Persius ivaa,
+Iuvenalis ruoskii.» Rooman viimeinen suuri satiirikko muistuttaa
+suuresti Rooman ensimmäistä satiirikkoa, Luciliusta.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Petronius, Trimalkios middag, latinasta ruotsintanut E. Weer.
+
+Ludwig Friedlaender, Petronii Cena Trimalchionis.
+
+A. Collignon, Étude sur Pétrone.
+
+Persii Flacci Satirae. Ruotsintanut Henrik Ragnar Törnebladh.
+
+M. Valerii Martialis Epigrammaton libri: Einleitung von Ludwig
+Friedlaender.
+
+Martialis Epigranunata. Ruotsintanut valikoiden Bernhard Risberg.
+
+M. Valerii Martialis Epigrammata selecta. Ruotsintanut valikoiden
+Gustaf Andersson.
+
+G.E. Lessing, Zerstreute Anmerkungen über das Epigramm.
+
+Gaston Boissier, Le poète Martial.
+
+Carl von Friesen, M. Valerius Martialis.
+
+Juvenalis' satirer, ruotsintanut Erland Lagerlöf.
+
+E. Neissner, Horaz, Persius, Juvénal.
+
+Edouard Bertrand, Juvénal.
+
+Auguste Widal, Juvénal.
+
+
+
+
+ENSIMMÄISET KRISTITYT.
+
+
+Tacituksen kertomuksessa Neron kristittyjen vainoista saamme
+muinaisajan historioitsijoilta kristinuskosta vanhimman tiedon,
+minkä tunnemme. Se on peräisin noin vuodelta 100 ja alkaa näin:
+»Kääntääksensä itsestänsä epäluulot, että olisi pannut toimeen Rooman
+palon, Nero syytti ja mitä harkituimman julmalla tavalla teloitutti
+häpeämättömien tekojensa[158] tähden yleisesti vihatuita ihmisiä,
+joita nimitettiin kristityiksi. Kristusta, jonka mukaan kristityt
+olivat saaneet nimensä, oli maaherra Pontius Pilatus Tiberiuksen aikana
+rangaissut kuolemalla.»
+
+Syynä siihen, ettei vanhempia historiallisia kertomuksia siitä
+valtavasta liikkeestä, joka oli kerran uudelleen luova maailman,
+ole meille jäänyt, ei ole yksistään ajan tuhoava hammas, vaan
+yksinkertaisesti se tosiasia, että kristinusko oli kauan ulkonaisesti
+vähäpätöinen uskonnollinen liike, jota tuskin ne, joilla oli valta
+täällä maailmassa, edes huomasivat. Olivathan sen kannattajat vain
+köyhiä kalastajia ja muuta alhaista kansaa, joka ei ollut tottunut
+käyttämään kynää. Ensimmäisillä kristityillä sukupolvilla säilyi heidän
+oppinsa ja seurakuntahistoriansa yksinomaan suullisena perintötietona.
+Kun nämä kertomukset viimeinkin merkittiin muistiin, se tapahtui,
+kuvaavaa kylläkin kristinopin alkuperälle, suurin piirtein yleisellä
+kreikan kansankielellä eikä oppineiden ja sivistyneiden kirjakielellä.
+Pakanalliset kirjailijat puhuivatkin sen vuoksi halveksien
+kristillisten alkukirjojen »merimieskielestä».
+
+Uuden Testamentin kansanomainen muoto on todettu evankeliumien
+kielen perinpohjaisella vertaamisella kivi- ja saviliuskoissa
+esiintyviin sekä papyruskirjoituksiin, joita yhä suurenevin määrin
+kaivetaan päivänvaloon Itämailla.[159] Vasta I:sen vuosisadan
+lopulta olevissa kirjoituksissa, kuten Heprealaiskirjeessä, on
+kristinoppi pukeutunut ajan kirjakieleen. Se on todiste siitä, että
+se on alkanut ulottaa vaikutuksensa yhteiskunnan sivistyneisiinkin
+piireihin. »Uusi Testamentti on kokonaisuudessaan kansankirja»
+— tähän tulokseen kuuluisa saksalainen teologi Deissman päätyy
+tehtyään tällä alalla laajaperäisiä tutkimuksia. Vahvistaahan sen
+kansanomaisuutta myöskin konkreettinen, kuvarikas kieli evankeliumien
+kertomuksissa Jeesuksen julistuksesta. Se on niin korutonta, niin
+kuvaavaa, että yksinkertaisinkin voi sen ymmärtää. Aikojen kuluessa
+on kansankirjasta tullut kaikkien kansojen kirja johtuen juuri sen
+kansanomaisuudesta.[160]
+
+Edellä mainittujen muinaislöytöjen merkitys meidän Uuden Testamentin
+käsittämisellemme ei kuitenkaan rajoitu tähän — vaan on se paljon
+laajakantoisempi. Niistä saadut todistukset antiikin ihmisten
+sielunelämästä auttavat nimittäin meitä ymmärtämään useita muuten
+hämäriä ilmaisutapoja ja omituisia kielellisiä käänteitä Uudessa
+Testementissa sekä käsittämään sitä maailmaa, joka ei ollut vain Rooman
+ja Hellaan, vaan josta tuli myös Betlehemin seimen lapsen maailma.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se evankeliumi, jota Jeesus nasaretilainen keisari Tiberiuksen aikana
+julisti hartaasti kuunteleville ihmisjoukoille Gennesaretin järven
+rannalla, julistus valtakunnasta, joka ei ollut tästä maailmasta,
+vaan joka kokoaisi kaikki maan kansat henkiseen veljeyteen — tämä
+evankeliumi oli ehtinyt saapua Seitsemän kukkulan kaupunkiin jo
+muutamia vuosia Mestarin kuoleman jälkeen, jonka luullaan tapahtuneen
+noin vuonna 30. Näin elinvoimainen oli julistus »Ihmisenpojasta»,
+joka lausui tuomionsa fariseusten ja kirjanoppineiden uskonnollisesta
+ylvästelystä, mutta puolsi syvimminkin langenneita ja seurusteli
+»publikaanien ja syntisten kanssa», kuten ihminen ihmisen kanssa.
+
+Julmuutta janoavan ja ihmiselämää, etenkin orjien ja gladiaattorien
+elämää halveksivan maailman halki kaikui äkkiä ääni, joka julisti:
+»Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi!» ja »Mitä te rikotte yhtä
+vastaan näistä vähimmistä veljistänne, sen te olette rikkoneet myöskin
+minua vastaan.»
+
+Kukapa olisi aavistanutkaan, että köyhien kristittyjen »turmiollinen
+taikausko», kuten Tacitus sitä nimittää, tulisi kerran valtaamaan
+melkein koko roomalaisen maailman ja luomaan uuden aikakauden
+maailmanhistoriassa! Kauan aikaa vielä kristinusko oli roomalaisille
+yleensä vain yksi niistä monista itämaisista uskonnoista, jotka
+seurasivat Italiaan tunkeutuvaa hellenismiä — tuota helleenisyyden ja
+itämaalaisuuden sekasivistystä — ja olihan lisäksi kristinusko vähimmän
+huomattu niistä kaikista.
+
+Se itämaalainen uskonto, joka ensiksi ehti Seitsemän kukkulan
+kaupunkiin, oli verinen Kýbelén palvelus, tuon »suuren äidin», joka
+vertauskuvallisesti esitti luonnon hedelmällisyyttä ja luomisvoimaa.
+Kybelen palvelus tuli Fryygiasta ja voitti roomalaisten keskuudessa
+jalansijaa kauhun mielialan vallitessa toisen puunilaissodan
+loppupuolella. Jumalatarta juhlittiin meluisilla orgioilla. Uskovia
+pirskoteltiin uhrieläinten verellä, millä toimituksella luultiin
+olevan voiman puhdistaa synnistä ja antaa kuolemattomuus. Kamalan
+kuuluisuuden Kybelen papit saavuttivat vertatihkuvien haavojensa
+ja jäsentensilpomisiensa takia, joita he uskonnollisessa hurmiossa
+aiheuttivat itselleen suurissa vuotuisissa juhlissa jumalattaren
+kunniaksi. Kybeleä edusti meteorikivi, joka oli ensiksi Voiton
+temppelissä Palatinuskukkulalla, mutta sai pian oman temppelinsä.
+Senaatti alkoi kuitenkin pian vieroksua Kybelen palvelusta ja päätti,
+ettei kukaan roomalainen saisi ottaa siihen osaa.
+
+Yleisemmäksi tuli _Dionysoksen palvelus_, bakkanaaliat. Se tuli
+Kreikasta, ja sen kannattajat laskettiin pian tuhansissa. Mutta tässä
+jumalanpalveluksessa oli niin säädyttömiä menoja, että vanhoillisemmat
+vuonna 186 saivat aikaan senaatinpäätöksen, joka kielsi sen valtiolle
+vaarallisena.
+
+Vähän tämän jälkeen egyptiläinen _Isiksen palvelus_ saapui Roomaan ja
+sai puolelleen lukuisasti kannattajia loistavilla juhlakulkueillaan,
+haaveellisella hurmiotilallaan ja katumuksenharjoituksillaan autuuden
+saavuttamisen keinona. Tämän jumalanpalveluksen keskipisteenä oli suuri
+äitijumalatar Isis poikansa Osiris helmassaan.
+
+Myöhemmin, erittäinkin kolmannella vuosisadalla salaperäinen
+persialainen _Mithraanpalvonta_ sai lukuisasti kannattajia. Mithras,
+valon jumala, oli voimakas taistelija maailman pahoja henkivaltoja
+vastaan, joita symboloi maailmansonni, jota Mithraan onnistui lopuksi
+tarttua sarvista kiinni ja surmata se tikarillaan. Urotöittensä
+takia hänet oli otettu taivaaseen ja hän oli tullut välittäjäksi
+Ormuzdin ja ihmisten välillä. Mithraan kannattajat olivat velvolliset
+ottamaan alituisesti osaa taisteluun Ahrimanin valtakuntaa, pahuuden
+edustajaa vastaan. Heidän täytyi erikoisin vihkimyksin kohota
+pyhyyden eri arvoihin, kunnes sielu ruumiista vapautuneena voi nousta
+taivaan valtakuntaan ja katsella autuaitten asuntoja. — Mithraan,
+voittamattoman nuoren sankarin uskonto oli sotilaille soveltuva
+taistelu-uskonto. Naiset olivat siitä pois suljetut. Rooman legioonat
+tätä uskontoa tehokkaimmin levittivätkin, ja se juurtui voimakkaimmin
+Reinin ja Tonavan varsien varusväkiin.
+
+Mysteeriouskontojen saama suuri kannatus saa selityksensä siitä
+vanhan roomalaisen uskonnon horjuttamistyöstä, jota samanaikaisesti
+skeptikot ja muut filosofit, erittäinkin epikurolaiset ja stoalaiset
+suorittivat. Vieläpä niinkin oikeauskoinen vanhanajan roomalainen kuin
+Cato Censorius saattoi epäkunnioittavasti sanoa: »Minua ihmetyttää
+aina, että ennemerkkien selittäjä voi pysyä vakavana, kun hän näkee
+virkatoverinsa.»
+
+Mysteeriouskontoihin liittyi alituisesti uusia joukkoja uskonnollisen
+kaipauksen pakottamina, jota valtion uskonto ja jumalanpalvelus ei enää
+tyydyttänyt. Sen suurin puute oli, lyhyesti sanoen, ettei se ollut
+_sydämen_ ja _tunteen_ uskontoa. Itämaisissa jumalanpalveluksissa
+osanottajat sitävastoin tunsivat mystillistä mielen ylennystä, joka
+välistä muuttui hurmiotilaksi, kielilläpuhumiseksi ja ennustamiseksi.
+Rukouksien, laulun ja muiden jumalanpalvelusmenojen avulla tunnettiin
+tultavan läheiseen yhteyteen jumaluuden kanssa. Tavallaan nämä
+mysteeriouskonnot ovat valmistaneet maaperää kristinuskolle, vaikkakin
+niistä toiselta puolen myöhemmin tuli sen jyrkkiä vastustajia. Mithraan
+palveluksesta tuli kolmannella vuosisadalla kristinuskon pahin
+vihollinen. Sen heikkona puolena oli eetillisten käskyjen puute. Sen
+vuoksi se olikin voimaton hillitsemään antiikin siveetöntä elämää.
+Aivan toisin oli kristinopin laita, joka oli Mooseksen uskonnon
+ankarien vanhurskausvaatimusten perijä.
+
+Mysteeriouskonnot voivat tosin suoda rikkirevityille ja raskautetuille
+sieluille hetkiseksi lohtua ja mielenylennystä, mutta niiden
+vaikutus ei kyennyt ulottumaan jokapäiväiseen elämään. Niin kauan
+kuin jumalanpalvelusta kesti, vihitty tunsi itsensä vapaaksi ja
+onnelliseksi, mutta uutta mieltä ja voimaa vaikuttamaan tässä
+maailmassa hän ei saanut. »Uskonnolla ei», kuten liian aikaisin
+kuollut ruotsalainen uskonnontutkija Wetter on esittänyt,
+»ollut mitään tekemistä tavallisen porvarillisen elämän kanssa.
+Mysteeriouskontojen hengestä ei siksi tullut uuden ajan luojaa.» Se
+tehtävä kuului uskonnolle, jolla ei ollut vain kykyä ylentää mieltä
+ja antaa murtuneelle lohdutusta, vaan joka myöskin vaati puhdasta ja
+vanhurskasta elämää.
+
+Tämä Jeesuksen julistuksen vaatimus ei pysähtynyt ulkonaiseen
+velvollisuuksien täyttämiseen, kuten kirjanoppineiden ja fariseusten
+käskyissä — se tunkeutui paljon syvemmälle, itse mielenlaatuun. »Olette
+kuulleet sanotuksi isille: 'Älä tapa', ja: 'joka tappaa, hän on vikapää
+oikeuden edessä!' Mutta minä sanon teille: 'Jokainen, joka _vihastuu_
+veljeensä, on vikapää oikeuden edessä.' Olette kuulleet sanotuksi:
+'Älä tee aviorikosta.' Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo
+naista _himoiten_ häntä, on jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssansa
+sydämessään.'» Lisäksi Jeesus ei pysähtynyt kielteiseen käskyyn »Älä»,
+vaan hän vaati paljon enemmän. Hän sanoi: »Rakastakaa vihollisianne,
+tehkää niille hyvää, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka
+teitä sadattelevat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat ja
+vainoavat!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mestari oli itse saanut kärsiä ristinkuoleman uskonsa vuoksi.
+»Puhtaimmalle, syvimmin tuntevalle, lämpimimmän ihmisrakkauden
+läpitunkemalle olennolle, mikä on milloinkaan näyttäytynyt maan päällä,
+ei ollut sijaa silloisessa maailmassa», Leopold von Ranke sanoo.
+»Jeesus oli aavistanut kuolemansa, mutta hän tiesi, että hänen oppinsa
+tulisi siten todistetuksi ja pysyväiseksi.» Mutta kuinka mahdottomilta
+sellaiset ajatukset näyttivätkään tavallisesta ihmisjärjestä.
+Jeesuksen ristinkuolemassahan näytti, kuten Eduard Meyer sanoo, »hänen
+elämäntyönsä olevan tuhottu. Hänen kannattajansa hajaantuivat kaikkiin
+suuntiin. Oli odotettavissa, että hän olisi muutamien vuosien perästä
+joutunut unohduksiin. Vieläpä Pietarikin oli hänet heikkona hetkenä
+kieltänyt. Ei kukaan ihminen voinut kuvitella, että itse asiassa, kuten
+Johannes oli julistanut, 'kirves oli pantu puun juureen', eikä vain
+juutalaisuuden puun, vaan koko pakanallisen maailmankatsomuksen ja
+samalla kaikkea hallitsevan maailmanvaltakunnan puun juureen.»
+
+Jeesuksen oppilaat läksivät juutalaiskansan ja pakanain keskuuteen
+julistamaan hänen kuolemaansa ja ylösnousemistansa. Pääasiallisimpana
+syynä kristinuskon ihmeellisen nopeaan leviämiseen oli sen
+ainutlaatuinen kyky suoda lohdutusta kuolinhetkellä. Monissa
+tuhansissa myöhäisantiikin pakanallisissa hautakirjoituksissa,
+jotka nykyisin tunnemme ja joiden lukumäärä päivittäin lisääntyy,
+saamme todisteita läpi luiden ja ytimien käyvästä kauhusta
+kuolemanvaltakunnan salaisuutta kohtaan ja katkerasta toivottomuudesta
+kuoleman lähestyessä. _Jo tämä seikka_ selventää tarpeeksi, miksikä
+sakramentilliset uskonnot, kuten Mithraan palvonta ja kristinoppi
+voivat saada niin paljon kannattajia keisariajan roomalaisista. Eräs
+viime aikoina esiin kaivetuista hautakirjoituksista — ensimmäiseltä
+kristinuskon vuosisadalta — on runomuotoinen vuoropuhelu ennenaikojaan
+kuolleen Iulius Faustus nimisen nuorukaisen ja hänen äitinsä välillä.
+
+»Oi Fortuna, sinä, joka ohjaat ihmisten epävarmoja kohtaloja, miksi
+sinä olet riistänyt Iulius Faustuksen minulta?» äiti kysyy. »Pöydässä
+lyyran kielet soivat hänelle suloisesti. Nyt Kerberos höristää korviaan
+onnettomalle.»
+
+Poika rukoilee: »Oi äiti, jos sinä hurskautesi voimalla kykenet, niin
+auta minua onnetonta pois Tartaroksen syvyyksistä!»
+
+Mutta äiti ei voi mitään taipumattomalle kuolemalle. Ja kirjoitus
+loppuu näillä kuolleen liikuttavilla sanoilla: »Manalan kolkot
+torventoitotukset kutsuvat jo minua muuttumaan tomuksi. Klotho
+lahjoitti minulle elämän kahdeksikymmeneksiseitsemäksi vuodeksi.
+Kohtalottaret antoivat minulle tällaisen lopun osakseni.»
+
+Kenties uudessa uskossa mikään ei vaikuttanut mieliin niin
+vastustamattomalla voimalla kuin ikuisen autuuden lupaus niille,
+jotka seurasivat Jeesuksen jälkiä. Suurempi merkitys, kuin nykyisin
+voidaan kuvitellakaan, on sen ohella varmasti ollut uskolla Jeesuksen
+pikaiseen palaamiseen tuomitsemaan maailmaa. Evankeliumien kertomusten
+hehkuvan varma usko siihen ja Johanneksen ilmestyksen näkyjen
+voima ovat saattaneet vanhimmat kristityt sukupolvet hurmiotilaan,
+joka on auttanut heitä kestämään tämän maailman monet vaivat. Tätä
+uskonnollisen hurman mielialaa pidettiin yllä sakramenteilla. Kasteen
+ja ehtoollisen kautta uskovaiset tunsivat pääsevänsä persoonalliseen
+yhteyteen jumaluuden kanssa ja täyttyvänsä »pyhän hengen, voimasta».
+Ja näiden, uskonnollisen mystiikan läpitunkemien seremonioiden
+avulla kristinoppi oli yksinkertaisten ihmisten silmissä saanut yhtä
+voimakkaan turvan kuoleman kauhuja vastaan kuin Kybelen ja Mithraan
+palvonta. Kristushan oli itse laskeutunut kuolemanvaltakuntaan ja
+»polkenut rikki käärmeen pään». Mitäpä voivatkaan silloin kaikki pahat
+henget häneen uskoville!
+
+Merkillistä on, että kristinopin kiihkoisimmasta vastustajasta,
+ankarasta vanhajuutalaisesta Saulus nimisestä fariseuksesta
+salaman tavoin iskenyt ilmestys hänen sieluunsa teki kristinopin
+innokkaimman julistajan. _Paavali_ nimisenä kulkien lähetysmatkoillaan
+Kyprokseen, Vähän-Aasian eri osiin, Makedoniaan ja Kreikkaan, kenties
+myöskin Kreettaan ja Espanjaan hän vaikutti enemmän kuin kukaan
+muu kristittyjen seurakuntien perustamiseksi paikkoihin, jonne
+kristinuskon vaikutus kylläkin jo aikaisemmin oli kulkeutunut kaupan ja
+liikeyhteyden välityksellä.
+
+Deissman on vakuuttavalla lämmöllä esittänyt, että »Paavalin suurin
+merkitys ei ole teologian, vaan uskonnon alalla», että apostolin
+oikea paikka kristinuskon historiassa ei ole järjestelmällisten
+dogminlaatijoiden joukossa, johon kuuluvaksi monet ovat tahtoneet
+lukea miehen, joka on jättänyt jälkeensä kuolemattomat sanat:
+»Kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi.» Tämä yksinkertainen
+käsityöläinen, joka lähetysmatkoillaan elätti itseään telttakankaan
+kutomisella, oli itse asiassa — Deissman sanoo — ennen kaikkea
+välitön, hehkuva uskonsankari. Ihailtava on tämän tulisieluisen miehen
+voima, joka teki hänen heikon ja raihnaisen, sairauksien riuduttaman
+ruumiinsa kykeneväksi suorittamaan suurtöitä ja kestämään kaikki
+suuren asian vuoksi. Liikuttava on hänen kertomuksensa toisessa
+korinttilaiskirjeessä siitä, mitä hän on kestänyt: »Juutalaisilta olen
+viidesti saanut yhtä vailla neljäkymmentä lyöntiä.[161] Kolmesti olen
+saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut
+haaksirikkoon. Olen ollut vaaroissa virtain vesillä, vaaroissa rosvojen
+keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta,
+vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä,
+vaaroissa viekasten veljien keskellä — työssä ja vaivassa, valvoessani,
+nälässä ja janossa, paastotessani, kärsiessäni vilua ja alastomuutta.»
+
+Hellenistisessä maailmassa kristinusko saa toisen luonteen kuin
+Palestiinassa. Juutalaiskristittyjen pieni, ahdas piiri oli uuteen
+uskoonsakin sovittanut rajoittavan juutalaisen käsityksen Jumalan
+omasta kansasta. He kieltäytyivät tunnustamasta kääntyneitä
+kreikkalaisia ja roomalaisia oikeiksi veljikseen, elleivät nämä
+ottaneet noudattaakseen kaikkia juutalaisten lakimääräyksiä ja
+seremonioita, ennen kaikkea ympärileikkausta. Mutta kristinuskon oma
+sisäinen voima vaikutti kuten uusi viini vanhoihin leileihin. Se särki
+itsestään juutalaisen messias-lahkolaisuuden vanhan astian. Vain
+sellaisena ja siten siitä voi tulla se usko, joka voitti maailman.
+
+Siitä seurakunnasta, jonka Paavali oli perustanut Korinthokseen, tuli
+Rooman kristillisen yhdyskunnan äiti. Seitsemän kukkulan kaupunki oli
+nimittäin vilkkaassa kauppayhteydessä Korinthoksen kanssa. Paavali
+oli kirjoittanut Roomalaiskirjeensä Tiberin rantojen uskon veljille,
+ennenkuin hän vielä oli tullut persoonalliseen kosketukseen heidän
+kanssansa. Roomaan, hän tuli tutkintovankina. Jerusalemissa olivat
+ankaran oikeauskoiset juutalaiset uhanneet kivittää hänet siksi,
+että hän oli vienyt pakanoita temppeliin ja siten saastuttanut pyhän
+huoneen. Mutta kaupungin roomalaiset viranomaiset puuttuivat asiaan ja
+lähettivät hänet viimein Roomaan keisarin tuomioistuimen tuomittavaksi.
+Minkälainen tuomio oli, sitä emme tiedä. Paavali katoaa ainaiseksi
+historiasta. Siinä kirjeessään, jonka hän kirjoitti Philippoin
+seurakunnalle, hän lausui toivovansa saada »lähteä matkalle ja olla
+Kristuksen luona.» Luultavasti tämä toivo pian toteutuikin. Taru
+kertoo, että sekä hän että Pietari saivat kärsiä marttyyrikuoleman
+Roomassa. Mutta heidän työnsä jäi pysyväiseksi.
+
+Aluksi uusi usko juurtui pääasiallisesti köyhien ja sorrettujen
+keskuuteen. Muuan Ephesoksen seurakunnan luettelo sisältää
+esim. melkein yksinomaan orjien nimiä. Jumalanpalveluksissa ja
+seurakuntaelämässä orja raukat saivat kenties ensimmäisen kerran
+elämässään tuntea itsensä ihmisiksi. Siellä ei ollut eroa herran ja
+orjan välillä. Rooman jumalien yhteydestä orja oli suljettu: hänellähän
+ei ollut omaa kotiliettä eikä hän voinut sentähden harjoittaa
+minkäänlaista jumalanpalvelusta. Hän sai pitää uskontonsa — jos hänellä
+sellaista lainkaan oli. Roomalaisten uskonnollisessa elämässä oli sama
+ylipääsemätön rajamuuri kuin yhteiskunnallisessakin. Kasteen kautta
+sitävastoin orja astui samaan yhteyteen ja veljeyteen Kristuksen
+kanssa kuin vapaakin mies. Kristinusko antoi orjalle lohdutuksen, että
+hänen sielunsa oli aivan samanarvoinen kuin valtaistuimella olevan
+hallitsijankin. Tämä tietoisuus antoi hänelle voimaa kärsiä uskonsa
+tähden. Kun häntä tahdottiin pakottaa hylkäämään tämä usko, hän tunsi
+itsensä kohotetuksi pyöveliensä yläpuolelle; ja huulet, joilla siihen
+asti »ei ollut koskaan ollut oikeutta sanoa ei» — kuten Seneca sanoo
+— voivat ilmaista melkein yli-inhimillistä lujuutta kieltäytyessään
+kieltämästä Herraansa ja vapahtajaansa. Sellaisena hetkenä sorretut
+ihmis-raukat voivat viimeinkin suuren kirkkoisä Ambrosiuksen tavoin
+sanoa: »Ketä ei voida pakottaa siihen, mitä hän ei tahdo, hän ei
+ole enää orja.» Marttyyrikuolemasta tuli näille koko elämänsä ajan
+halveksituille ja sorretuille raukoille oikea riemun hetki. Sen uskon
+täyttäminä, josta oli tullut heidän kaikkensa, he voivat olla kuuroja
+ja sokeita ulkomaailmalle. Ilo, että saivat kärsiä Kristuksen kanssa ja
+hänen tähtensä ja päästä ikuiseen autuuteen, teki heidät tunteettomiksi
+kidutuksille.
+
+Näin uusi usko kykeni tekemään ihmeitä, sillä ihmehän on, että eläimen
+asteelle kidutettu ja sorrettu olento muuttuu jälleen itsenäisesti
+toimivaksi ihmiseksi. Sellaisilla esimerkeillä osoittautui myöskin
+olevan ihmeellinen kyky vaikuttaa pakanoihin. »Marttyyrien veri oli
+kirkon paras kylvö.»
+
+Kristillisen kirkon vaikutus ei kuitenkaan ajan oloon rajoittunut
+vain siihen, että se antoi orjillekin päämäärän, minkä puolesta elää
+ja kuolla, vaan se pyrki _murtamaan raja-aidat vapaiden ja orjien
+väliltä_. Paavali ja muutkin vanhimmat kristityt opettajat eivät
+kuitenkaan ole edes ajatelleet orjuuden poistamista — niin syvälle
+tämä yhteiskunnallinen epäkohta oli juurtunut sen ajan käsityskantaan.
+Uusi usko ei vaatinut yhteiskunnallisten erotusten kumoamista, vaan
+ainoastaan orjan tasa-arvoisuutta vapaiden kanssa _Jumalan edessä ja
+hänen seurakunnassaan_. Alussa kristinusko ei myöskään ollut kyllin
+voimakas niin vallankumoukselliseen toimenpiteeseen kuin orjuuden
+perinpohjaiseen poistamiseen, vaan sen oli tyytyminen siihen, että
+se kehoitti kohtelemaan orjia hyvin, huolehtimaan heistä sekä
+ruumiillisesti että henkisesti sekä vapauttamaan heitä mahdollisimman
+suuressa määrässä. Viimeksi mainittua tekoa alettiin aikaisin
+pitää parhaimpana kaikista hyvistä töistä. »Harvoin», ranskalainen
+kirkkohistorioitsija Allard sanoo merkillisessä teoksessaan
+kristityistä orjista, »kristitty erosi tästä maailmasta vapauttamatta
+ennen kuolemaansa muutamia orjiaan. Toivottiin, että siten oli helpompi
+avata itselleen taivaan portti.»
+
+Kirkonopettajat ovat väsymättömiä myöskin tuomitessaan avioliiton
+ulkopuolisia suhteita isännän ja orjattarien välillä, joita pakanat
+pitivät aivan moitteettomina ja luonnollisina. Kristityn velvollisuus
+on, kirkkoisät opettivat, kunnioittaa orjienkin aviosuhdetta samalla
+lailla kuin vapaiden miesten ja naisten avioliittoa.
+
+Kirkko on myöskin harjoittanut siunauksellista toimintaa käymällä
+käsiksi sen yhteiskunnallisen paheen juuriin, joka aiheutui
+äskensyntyneitten lasten heitteille jättämisestä. Löytölapsista tuli
+melkein aina orjia, ja se kohtalo, joka silloin odotti heitä, oli
+inhoittavia, ihmisarvolle kaikkein sopimattomin: prostituoitujen
+kohtalo. Sama osa kohtasi usein niitäkin pienokaisia, jotka köyhien
+vanhempien oli pakko myydä voidakseen elättää itseään ja toisia
+lapsiaan. Kirkko koetti niin paljon kuin mahdollista ehkäistä tätä
+tapaa ja lieventää sen vaikutuksia esittämällä ihmisrakkauden nimessä
+ostajan velvollisuuksia pienokaisia kohtaan ja koettamalla saada hyviä
+ihmisiä ottamaan heitä kasvateikseen ja siten pelastamaan heidät
+orjuuden kirouksesta.
+
+Näin kristillinen kirkko työskenteli väsymättömästi ja kärsivällisesti,
+ei siinä mielessä, että olisi saattanut orjayhteiskuntaluokan
+yht'äkkiä vallankumoukselliseksi — niillä olisi aiheuttanut
+kauhean verenvuodatuksen —, vaan tehdäkseen tavat lempeämmiksi ja
+tasoittaakseen orjien ja vapaiden välistä vastakohtaa. Eikä kirkko
+tehnyt tätä käyden suoraan orjalaitoksen kimppuun, vaan yksinomaan
+puhumalla yleisestä ihmisrakkaudesta. Tämä julistus oli pisara, joka
+koversi kiven. Vasta sitten, kun kristillisestä kirkosta oli tullut
+voimakas yhteiskunnallinen tekijä, se voi saattaa päätökseen orjuuden
+täydellisen kumoamisen. Sitä ei toteutettu ulkonaisella väkivallalla,
+vaan paljon voimakkaammin sisäisin keinoin: ihmisrakkauden ja
+vakaumuksen voimalla. Melutta ja elkeittä tämä elävä voima tunkee
+olemuksen läpi, mutta se luo uudestaan maailman, ja sen teot ovat
+ainoat, jotka jäävät pysyväisiksi.
+
+Orjain lukumäärän vähittäinen pieneneminen on tosiasia. Kuitenkaan ei
+pidä luulla, että tämä johtui yksinomaan kristinuskon vaikutuksesta.
+Voimakas siihen vaikuttava syy oli suurien valloitussotien loppuminen.
+Tästä oli nimittäin se seuraus, että uuden orjakannan hankkiminen
+melkein kokonaan lakkasi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kristinuskon toivoa antavasta opista epätoivoiset ja velkaantuneet
+saivat lohdutusta. Ja kun tiedetään, kuinka syvälle vajonneita nämä
+kurjat yhteiskuntakerrokset erittäinkin Itämailla olivat, ei voi
+kylliksi ihmetellä uudessa opissa piilevää voimaa, joka kykeni antamaan
+onnettomille korkeamman elämänkatsomuksen ja suomaan heille päämäärän,
+minkä puolesta sekä elää että kuolla. Kristinuskon mukana seurasi
+myöskin vapautus demoniuskon kauhutunnelmasta, kuoleman ja kadotuksen
+pelosta, ja sitä seurasi myöskin vähitellen kyky hillitä aistillisuuden
+tuhoavia voimia, joille pakanalliset uskonnot antoivat vapaat ohjat.
+Se ihmisystävällisyys ja keskinäinen auttavaisuus, jota uuden uskon
+tunnustajat harjoittivat, tekikin pakanoihin voimakkaan vaikutuksen.
+»Katsokaa, kuinka kristityt rakastavat toisiansa!» he sanoivat.
+
+Rikkaat ja ylhäiset vieroksuivat sitävastoin kauan kristinuskoa.
+Heille ei ylimalkaan ollut lainkaan houkutteleva käsky: »Rakasta
+lähimmäistäsi niinkuin itseäsi!» Ainoastaan sielullinen muutos kykeni
+herättämään eloon tällaisen yleisen ihmisrakkauden ja saattamaan
+heidät myötätuntoisiksi sellaisen opin syvälle totuudelle, että
+halvimmankin orjan ja päiväpalkkalaisen sielu on Jumalan silmissä yhtä
+suurenarvoinen kuin mahtavimman hallitsijan.
+
+Ajan etsivillä hengillä oli edellytykset tällaiselle läpikotaiselle
+sielulliselle muutokselle. Luonteeltaan ankara, kylmähkö ja
+juhlallinen vanha roomalainen kansanuskonto soveltui sotaiselle
+valloittajavaltiolle, mutta ei tyydyttänyt suinkaan syvempiä
+sielullisia tarpeita. Se ei kyennyt suomaan onnettomille lohdutusta
+ja vapautusta syyllisyyden tunnosta, ei antamaan tulevan,
+onnellisemman elämän toivoa. Kuinka lohduttomalta näyttikään
+pohjaltaan syvällisemmistä, epäilyksen rikkiraastamista sieluista
+sekin elämänkatsomus, jota ajan kehittyneimmät pakanat tarjosivat!
+Jos Senecalta kysyttiin, mitä köyhän ja raskautetun olisi tehtävä,
+niin hän vastasi: »Kuoltava oman käden kautta», ja jos Iuvenalikselta
+kysyttiin, niin saatiin vastaukseksi »Hänen pitää muuttaa maasta. Se
+olisi kaikkien köyhien roomalaisten pitänyt tehdä jo kauan sitten.»
+
+Nämä molemmat suuret henget näkivät kirkkaan selkeästi sen
+yhteiskunnallisen pahan, mistä aikakausi kärsi. Molemmat he ottivat
+sen tyylillisten mestariteostensa aiheeksi, käsittelivät sitä kuten
+huvitetut katselijat kylmin päin: »Molemmat he ajattelivat, puhuivat,
+kirjoittivat, niinkuin maailma loppuisi heidän kanssansa», ranskalainen
+kirjallisuushistorioitsija Nisard sanoo. »Tulevaisuudelle he eivät
+omistaneet ajatustakaan, eivät maininneet koskaan edes sen nimeäkään.
+He huomasivat, että ihmiset olivat joutuneet kuilun partaalle. Mutta
+sen sijasta, että olisivat antaneet katseensa liukua yli toiselle
+puolelle, he asettuivat juhlallisen vakavina kuilun reunalle ja
+analysoivat sen syvyyttä tuntematta huimausta. Omaan näköpiiriinsä
+suljettuina, kykenemättä parantamaan olevia oloja he olivat ottaneet
+tehtäväkseen — kirjailla kaikesta ja nähdä ihmisten kilvoittelussa ja
+taistelussa vain kirjallisia aiheita.
+
+Missä olivat sitten ne, jotka tiesivät jotakin tulevaisuudesta?
+Pienessä, mitättömässä ihmisjoukossa, joka alkoi siitä, mistä
+kaiken eteenpäinpyrkimisen _täytyi_ alkaa, s.o. yksilöiden
+siveellisyyden uudistamisesta saadakseen siten aikaan yleisen siveyden
+uudestisyntymisen. Sen sijasta, että olisivat esittäneet voimattomia
+vastalauseita ajan henkeä vastaan, he tekivät työtä omien pahojen
+himojensa masentamiseksi, ja korviensa sulkemiseksi kuulemasta
+häpeällisiä sanoja. Ja kun heitä käskettiin uhraamaan keisarille, he
+ojensivat kaulansa vastaanottamaan kuoliniskua, sillä heillä ei ollut
+älyä avata suoniansa — se oli liian harkittu, liian teatraalinen
+kuolema näistä yksinkertaisista ihmisistä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Veisi aivan liian pitkälle koettaa selostaa sitä innokasta, erilaisiin
+käsityksiin vienyttä tutkimustyötä, jota nyt lähes kokonaisen
+vuosisadan ajan on jatkunut ja joka koskee Jeesuksen henkilöllisyyttä
+ja Uuden Testamentin kirjoituksia.[162] Kaikki kannat ovat näissä
+tutkimuksissa edustettuina, toiselta puolen vakaumuksellinen usko pyhän
+sanan innoitukseen ja toiselta puolen käsitys, että evankeliumien
+kertomukset ovat vain uskonnollista runoilua: ikivanhat myytit on
+Uudessa Testamentissa puettu historialliseen muotoon.[163]
+
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+David Friedrich Strauss, Leben Jesu.
+
+Ernest Renan, Jesu levnad. Ranskasta ruotsintanut Algot Ruhe. —
+Apostlarne. Gust. Thomée'n ruotsinnos. — Rom och kristendomen. A.R.
+Åkerbergin ruotsinnos.
+
+F.W. Farrar, Jesu lif. Englannista ruotsintanut Fr. Fehr.
+
+Bruno Bauer, Christus und die Cæsaren.
+
+Arthur Drews, Die Christusmythe.
+
+Adolf v. Harnack, Kristendomens väsende. Ruotsinnos saksasta.
+
+Albert Schweitzer, Geschichte der Leben-Jesu Forschung.
+
+Wilhelm Schubart, Das Weltbild Jesu.
+
+Erik Stave, Jesu liv och verksamhet.
+
+Adolf Kolmodin, Inledning till Nya testamentets skrifter. — Grunddragen
+i Jesu liv.
+
+Paul Wernle, Jesus.
+
+Rud. Bultmann, Jesus. Saksasta ruotsintanut August Carr.
+
+G. Dupont, Le Fils de l'homme.
+
+Alf Ahlberg, Har Jesus levat, och vad kunna vi veta om honom?
+
+Georg Grupp, Kulturgeschichte der römischen Kaiserzeit: 2 nid.
+
+Gaston Boissier, La religion romaine d'Auguste aux Antonius: 2 nid.
+
+Franz Cumont, Les religions orientales dans le paganisme romain.
+
+Gillis P:son Wetter, Det romerska världsrikets religioner
+(Kirjallisuusviittein). — Kristendomen och hellenismen. — Hellenismen.
+
+Hans Achelis, Das Christentum in den ersten drei Jahrhunderten.
+
+Adolf Deissmann, Licht vom Osten (Laajoin kirjallisuusviittein). — Die
+Urgeschichte des Christentums im Lichte der Sprachforschung. — Paulus.
+
+A.B. Drachmann, Christendommens Oprindelse.
+
+Andreas Duhm, Gottesdienst im ältesten Christentum.
+
+Johannes Geffken, Das Christentum im Kampf und Ausgleich mit der
+griechisch-römischen Welt.
+
+Adolf von Harnack, Die Mission und Ausbreitung des Christentums in den
+ersten drei Jahrhunderten: 2 nid.
+
+Karl Kautsky, Der Ursprung des Christentums.
+
+Eduard Meyer, Ursprung und Anfänge des Christentums: 3 nid.
+
+Gunnar Rudberg, Hellas och Nya testamentet (Kirjallisuusviittein).
+
+H. von Soden. Geschichte der christlichen Kirche: 2 nid.
+(Kirjallisuusluettelo.)
+
+Paul Wendland, Die hellenistisch-römische Kultur in ihren Beziehungen
+zu Judentum und Christentum.
+
+F.W. Farrar, Aposteln Paulus. Ruotsinnos englannista: 2 nid.
+
+Sven Lönborg, Paulus.
+
+Uskonnonhistoriallisia kansankirjoja.
+
+Eduard Sehwartz, Paulus (Charakterköpfe etc. II).
+
+Paul Allard, Les esclaves chretiens.
+
+Theodor Zahn, Sklaverei und Christentum in der alten Welt.
+
+
+
+
+FLAVIUS-SUKUISET KEISARIT.
+
+
+Kun Nerosta oli vapauduttu, seurasi Roomassa vuoden ajan
+vallanperimyssotia ja levottomuuksia. Valtakunta ehti tänä lyhyenä
+aikana nähdä neljä uutta keisaria, joista kaksi murhattiin ja yksi
+surmasi itsensä. Kohtalokkainta näissä kumouksissa oli, kuten Tacitus
+sanoo, »että tultiin huomaamaan, että keisari voitiin tehdä muuallakin
+kuin Roomassa.» _Maakuntain sotajoukkojen esiintyminen valtiollisella
+näyttämöllä_ on se suuri uutuus, se kauhea todellisuus, joka tuo uuden
+vaiheen Rooman valtakunnan historiaan.
+
+Olosuhteet saatiin vakiinnutetuiksi vasta silloin, kun idässä olevat
+legioonat huusivat keisariksi neljännen järjestyksessä uusista
+Cæsareista, urhoollisen sotapäällikön,
+
+
+
+
+FLAVIUS VESPASIANUKSEN
+
+
+hänen ollessa matkalla kukistamaan juutalaisten kapinaa. Flavius
+Vespasianus oli silloin kuudenkymmenen vuoden ikäinen, mutta vielä
+täysin voimissaan.
+
+Uudella keisarilla ei ollut korkeita esi-isiä. Hänen isänsä oli
+publikaani, mutta oli tehnyt itsensä tunnetuksi siinä määrin huomiota
+herättävällä rehellisyydellään, että muutamat Vähän-Aasian kaupungit
+olivat säilyttäneet kiitollisen muiston hänestä pystyttämällä hänelle
+kunniapatsaita muistokirjoituksineen. Vespasianus oli Claudiuksen
+hallituksen aikana hoitanut päällikkyyttä Britanniassa voimakkaasti
+ja ankarasti. Neron aikana hän oli ollut menettämäisillään päänsä.
+Hän oli nimittäin mukana keisarin seurueessa hänen kuuluisalla
+taiteilijakiertueellaan Kreikassa, mutta sattui kerran tai kenties
+useamminkin — voi häpeää ja kauhistusta! — uinahtamaan, juuri kun
+laulava keisari liverteli kaikkien ihanimpia satakielensäveliään.
+Vespasianus sai tosin pitää henkensä, mutta hänen täytyi siitä
+lähtien piilottaa kasvonsa jumalaiselta hallitsijalta ja viettää
+elämäänsä pienessä maaseutukaupungissa. Mutta kun juutalaiset alkoivat
+käydä vaivalloisiksi pitää kurissa, korotettiin hänet jälleen
+huomaamattomasta asemastaan, ja hänelle uskottiin juutalaisia vastaan
+tehtävän sotaretken päällikkyys. Ja kun tämä oli parhaillaan käynnissä,
+tuli hänestä, kuten sanottu, keisari ja hänen täytyi palata Roomaan.
+
+Vespasianus ei ollut saanut korkeampaa sivistystä, mutta hän oli
+luonnostaan viisas ja teräväpäinen ja ponnisteli kunniallisesti
+tehdäkseen parhaansa. Jo yksistään se seikka, että oli saatu
+hyväluontoinen ja rauhallinen hallitsija, oli kuvaamattoman suuri
+onni kansalle, joka oli saanut kärsiä niin paljon hillitsemättömien
+hallitsijainsa oikuista. Miellyttävä piirre oli hänessä sekin, ettei
+hän ollut lainkaan ylpeä eikä hänellä ollut nousukkaan elkeitä. Hän ei
+välittänyt komeudesta eikä loistosta. Hän eli mieluimmin kaukana hovin
+loistosta pienessä, yksinkertaisessa maatalossa. Hän keskeytti Neron
+kultaisen talon rakennustyöt. Uudella keisarilla ei ollut halua anastaa
+puolta kaupunkia omiin nimiinsä.
+
+Säästäväisyys valtion varojen hoidossa olikin tarpeen, sillä
+Neron mieletön tuhlaavaisuus oli vienyt valtionvarat perin pohjin
+rappiotilaan. Mutta Vespasianus kehitti säästäväisyyden aina saituuteen
+ja kovakätiseen verojenkiristykseen saakka. »Raha ei haise», hänellä
+oli tapana sanoa puolustukseksi häikäilemättömälle menettelytavalleen.
+
+Vespasianuksen säästäväisyydestä huolimatta hänen nimensä on kuitenkin
+säilynyt jälkimaailmalle useiden komeiden rakennusyritysten yhteydessä,
+joista kuuluisin on amfiteatteri lähes 90 000 katsojalle, jota hän
+aloitti rakennuttaa Neron puutarhojen alueelle. Tämän keisariajan
+uljaimman rakennuksen valtavat rauniot, jotka on tunnettu Colosseumin
+nimellä, ovat Rooman merkillisimpiä nähtävyyksiä.
+
+Yhtä vaikea tehtävä kuin raha-asioiden järjestykseen saattaminen oli
+kurin palauttaminen armeijaan, sillä viimeisinä vuosina sotilaat olivat
+tottuneet esiintymään valtakunnan herroina ja »heidän röyhkeytensä oli
+rajaton», kuten Suetonius sanoo. Mutta Vespasianus oli ensimmäisen
+luokan kurinpitäjä. Mihin useimmissa muissa ei ollut ollut miestä,
+siinä hän onnistui. Hänellä oli verraton tapa kohdella kansaa ylevän
+rauhallisesti. Muutaman tunnetun vastustuspuolueen miehen, kyynillisen
+porunpitäjän, jonka Vespasianus oli ajanut maanpakoon, hän kohtasi
+kerran matkalla ollessaan. Mies ei taipunut tervehtimään keisaria eikä
+edes nousemaan ylös. Vespasianus viittasi silloin jääkylmästi miehen
+filosofiseen uskontunnustukseen: »Sinä teet», hän sanoi, »kaikkesi,
+saadaksesi minut surmauttamaan itsesi, mutta koiraa ei lyödä kuoliaaksi
+siksi, että se haukkuu.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siihen aikaan, jolloin Vespasianus nousi valtaistuimelle, roomalaisten
+oli taisteltava kahdella rintamalla kapinoitsijoita vastaan.
+Reinin suistomaassa, nykyisessä Hollannissa, olivat näet Neron
+kuolemanjälkeiset levottomat olot tiheine hallitsijavaihdoksineen
+houkutelleet _batavialaisen_ germaaniheimon kapinaan hallitusta
+vastaan, jonka luotettavana turvana se oli ollut Drusuksen ajoista
+asti. Kapinan johtaja oli ylhäinen, _Iulius Civilis_ niminen
+batavialainen. Aluksi hän käytti taitavasti hyväkseen Rooman
+valtataisteluita. Julistamalla taistelevansa Vespasianuksen puolesta
+hänen onnistui naamioida todelliset aikeensa ja nostattaa puolelleen
+germaanilaiset naapurikansatkin. Hän suostutteli kannattajiaan
+antamalla näiden hyökätä roomalaisten kauppiasten kimppuun ja ryöstää
+heidän tavaravarastonsa.
+
+Suurin roomalaisia uhkaava vaara oli kuitenkin se, etteivät heidän
+omat joukkonsa olleet enää oikein luotettavia. Germaanit olivat
+nimittäin aina Cæsarin ajoista asti yhä suuremmassa määrin liittyneet
+palkkasotureina Rooman armeijaan. Kesken taistelua saattoi tapahtua,
+että kokonaiset batavialaiskohortit menivät kapinallisten veljiensä
+puolelle. Näin Civiliksen joukot lisääntyivät päivä päivältä.
+Hänen menestyksensä houkutteli muitakin gallialaisia ylimyksiä
+kiihkomielisten pappien avulla tekemään samansuuntaisia kokeita.
+Mahtipontisin sanoin kuulutettiin Gallian vapautta ja kuolemaa kaikille
+roomalaisille. Luonnollisesti kapinalliset saivat paljon kannattajia
+herkästä gallialaisesta väestöstä, ja roomalaistenkin legioonain
+luotettavaisuus horjui.
+
+Asiat alkoivat käydä roomalaisilta hullusti, ja koko joukon heidän
+Reinin varrella olevia linnakkeitaan Colōniasta[164] (Köln) aina
+Mogontiācumiin (Mainz) asti kapinalliset linjoittivat maan tasalle..
+
+Civilis ja hänen germaaninsa luulivat jo ikuisiksi ajoiksi
+selvittäneensä välinsä roomalaisten kanssa ja alkoivat suunnitella
+pääsemistä gallialaisten liittolaistensa herroiksi. Eräs
+vaikutusvaltainen kelttiläinen ennustajatar hyödytti heidän aikeitaan
+ennustuksillaan germaanilaisesta maailmanvaltakunnasta, jonka
+hallitsijoina olisivat Civilis ja hänen batavialaisensa.
+
+Mutta gallialaisille tämä ei ollut suinkaan suloinen sanoma. Heille
+oli mieluista haaveksia vapausunelmia, mutta he eivät toki toivoneet
+itselleen toisia herroja; ja yksi germaanien kärsimä tappio oli
+kylliksi palauttamaan vaihemieliset keltit järkiinsä ja huomaamaan
+mahdottomaksi taistella maailman herroja vastaan. Kaikista Rooman
+valtakunnan osista olikin legioonia tulossa tekemään pikaisen lopun
+vapauden unelmista. Saatuaan tiedon tästä kapinalliset legioonat
+tulivat sillä kertaa jälleen uskollisiksi roomalaisille, ja
+kelttiläinen nosto väki ei yksinään voinut mitään harjoitetuille
+joukoille. Gallialaisten ei auttanut muu kuin alistua vanhaan »sortoon».
+
+Eivät batavialaisetkaan kyenneet ajan pitkään pitämään puoliaan hyvin
+harjoitettuja roomalaisia legioonia vastaan. He voivat kyllä tehdä
+rohkeita ja voimakkaita hyökkäyksiä, mutta jos odottamaton tappio
+sattui, he joutuivat epäjärjestykseen. Taas germaanit kukistettiin ja
+batavialaiset pakotettiin kuuliaisuuteen. Civiliksestä tuli koditon
+pakolainen, jonka roomalaiset kaikesta päättäen kuitenkin viimein
+armahtivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Samoihin aikoihin, jolloin batavialaiset kukistettiin, riistettiin
+toisellakin vapautta rakastavalta kansalta sen kansallinen olemassaolo.
+
+Aina Caligulan päivistä asti oli kuohuntaa ollut havaittavissa
+Israelin kansan keskuudessa. Kun juutalaiset kieltäytyivät lankeamasta
+maahan ja rukoilemasta keisarin kuvapatsasta, tuo jumalaton vekara
+oli pannut toimeen vainoja heitä vastaan. Ja kun he siitä huolimatta
+uskalsivat häntä uhmailla, hän oli käskenyt Syyrian maaherran pakottaa
+heidät sallimaan itselleen pääsyn Jerusalemin temppeliin ja pystyttää
+keisarin kuvapatsaan Kaikkein pyhimpään. Mutta juutalaiset kerääntyivät
+taajoin joukoin yhteen jyrkästi päättäen mieluummin kuolla kuin sallia
+sellaisen häväistyksen tapahtua. Yksin roomalainenkin hämmästyi
+tällaista jarkähtämättömyyttä ja viivytteli ratkaisua. Hän pani tällä
+menettelyllään henkensä vaaraan ja saikin keisariltaan käskyn tehdä
+itsemurhan. Mutta myrskyt viivyttivät tämän käskyn perille saapumista,
+ja kun se viimeinkin tuli perille, kuolemaantuomittu oli saanut tietää,
+että Caligula oli muuttanut toiseen maailmaan. Juutalaisten pyhättö oli
+välttynyt tulemasta tahratuksi mielipuolen keisarin kuvalla.
+
+Mutta tämän jälkeen israelilaiset olivat lujasti vakuutettuja siitä,
+ettei kaivattu Jumalan valtakunta maan päällä toteutuisi, niin kauan
+kuin pakanat hallitsivat Jumalan omaa kansaa. Muukalaiset täytyi
+karkoittaa Herran ja Gideonin miekalla; ja uskovaisten toivo Messiaan,
+vapahtajan tulosta ja avusta kasvoi päivä päivältä. Pahansuopaisten
+roomalaisien maaherrojen uudet väkivaltaiset ja loukkaavat toimenpiteet
+valoivat Claudiuksen hallituskaudella öljyä tuleen. Zeloottien
+yltiöpäinen lahko otti johdon käsiinsä. Talonpoika jätti auransa
+ja työnsä viinitarhassa ja tarttui miekkaan. Juudean tiettömien
+vuoristojen onkaloissa ja luolissa sissit majailivat, ja roomalainen
+toisensa jälkeen sai pimeässä yössä surmansa heidän kostavista
+miekoistaan, ilman että onnistuttiin saamaan selville teon tekijöitä.
+Sama kohtalo kohtasi israelilaisiakin, jotka olivat laimeita uskossaan.
+Tuntui siltä, kuin Jahve itse olisi toiminut tämän salaperäisen voiman
+välityksellä; ja se usko tuli yleiseksi juutalaiskansan keskuudessa,
+että pelastus oli tuleva näiden vapaaehtoisten joukkojen taholta.
+
+Aavikon kristallinkirkas ilma, sen ihmeelliset kangastukset ja sen
+suuri hiljaisuus ovat erikoisesti omiaan virittämään mielen hartauteen,
+kohottamaan sen korkeampiin avaruuksiin ja täyttämään sen ilmestyksillä
+yliaistillisesta maailmasta. Ja aavikon henki leijaili senkin aution,
+auringonpolttaman maan yllä, joka viettää Jerusalemista kohti Kuollutta
+merta.
+
+Tarvittiin ainoastaan satunnainen aihe, että jännittynyt mieliala,
+joka oli vallannut koko kansan, purkautuisi. Tämä sattuikin, kun
+uskottomat — ne syyrialaiset, jotka puhuivat kreikkaa ja nimittivät
+itseään helleeneiksi — alkoivat häiritä juutalaisten jumalanpalvelusta
+ja häväistä heidän synagoogiensa sisäänkäytäviä pakanallisilla
+eläinuhreilla. Syntyi melskeitä ja verisiä katutaisteluita. Ja mieliala
+tuli vieläkin uhkaavammaksi, kun roomalainen maaherra tahtoi pakolla
+maksattaa itselleen 17 talenttia temppeliveroista juutalaisten pyhässä
+kaupungissa. Kun hän luonnollisesti sai vastaukseksi yksimielisen
+kiellon, hän antoi sotilaidensa hyökätä pappien ja kansan kimppuun.
+Muukalaisviha purkautui silloin ilmi täydellisenä kapinana. Tämä
+tapahtui vuonna 66, Neron hallituksen viimeisinä aikoina. Verisissä
+taisteluissa roomalaiset sotilaat surmattiin viimeiseen mieheen
+asti. Uusia, vahvoja roomalaisia sotajoukko-osastoja lähetettiin
+Palestiinaan, mutta ne eivät saaneet kiihkomielisiä vihollisiaan
+talttumaan. Viimein Vespasianus saapui valtavan sotavoiman kansaa,
+mutta hänestä ei kuitenkaan ollut viisasta käydä suoraan Jerusalemin
+kimppuun, vaan hän rajoitti sotatoimet suunnitelmalliseen hävityssotaan
+avoimen maan väestöä vastaan. Näin hän vähitellen kukistikin sen
+täydellisesti; ja Jerusalem oli yksin jäljellä, kun Vespasianus
+sai tiedon Neron kuolemasta. Nyt hänellä oli tärkeämpiäkin asioita
+hoidettavina kuin juutalaisten pääkaupungin valloittaminen.
+
+Kun Vespasianus oli tullut keisariksi, hänen poikansa _Titus_ otti
+suorittaakseen Jerusalemin piirityksen. Mutta juutalaiset, joita
+elähdytti usko Jahveen ja Messiaan pikaiseen sekaantumiseen asiain
+kulkuun, tekivät itsepintaista vastarintaa. Vielä silloinkin, kun
+nälänhätä oli kaupungissa tullut niin suureksi, että äidit söivät
+omia lapsiaan, juutalaiset kieltäytyivät hyväksymästä Tituksen
+antautumisehdotusta.
+
+Jerusalemin lujiin muureihin murtui roomalaisten piirityskoneiden voima.
+
+Ainoastaan sytyttämällä tuleen yksi kaupungin portti roomalaisten
+onnistui raivata itselleen tie kaupunkiin. Titus tahtoi säästää ihanan
+temppelin, mutta taisteltaessa niitä juutalaisia vastaan, jotka
+hyökkäsivät ulos pyhätöstä, muuan roomalainen sotilas sinkautti palavan
+tulisoihdun rakennukseen, joka oli pian hulmuavana tulimerenä. Viimein,
+itsepintaisen taistelun jälkeen, kukistui myöskin lujasti varustettu
+linnoitus Sionin vuorella.
+
+Viisikuukautisen piirityksen jälkeen Jerusalemin perikato oli varma.
+Sen rakennukset tasoitettiin melkein täydellisesti maan tasalle. Näin
+juutalaisten pyhä kaupunki sai saman kohtalon kuin Ninive, Tyros,
+Persepolis ja Karthago.
+
+Jerusalemin vuonna 70 suoritettua surullista hävitystä juhlittiin
+Tituksen Roomaan palattua suurella triumfilla, jolloin seitsenhaaraista
+kynttiläjalkaa kannettiin voittajan vaunujen edellä. Tämän
+tapauksen ikuiseksi muistoksi rakennettiin Via Sacralle Forumin
+reunaan Pentelikonin[165] marmorista n.s. Tituksen kaari, johon
+oli hakattu kohokuvia Tituksesta ja hänen triumfistaan. Erääseen
+toiseen triumfikaareen piirretty kirjoitus kertoo, että Titus voitti
+Juudan kansan ja hävitti Hierosólyman kaupungin, jonka piiritystä
+sotapäälliköt, kuninkaat ja kansat aina tähän asti olivat turhaan
+yrittäneet.
+
+Yhtä vastenmieliseltä kuin vaikuttaa se, että näkee maailmanvallan
+ylvästelevän sillä, että on tuhonnut pienen, vapauttarakastavan kansan,
+yhtä omituiselta tuntuu, että näytetään unohdetun, että Pompeius
+aikaisemmin, vuonna 133 oli valloittanut Jerusalemin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Isänmaaton juutalainen on tyyppi, joka useinkin tavataan silloisessa
+roomalaisessa kirjallisuudessa. Iuvenalis luo eräässä satiirissaan
+karkean irvikuvan omaisuuskansan kuuliaisuudesta Mooseksen
+lakimääräyksille:
+
+    Joille kohtalo suonut on sabbatinviettäjä-taaton,
+     pilviä yksistänsä he palvovat, mahtia taivaan.
+    Ihmisten, sikojen liha yhdenlaista on heistä,
+    sill' isä ei sitä syö; pian ympärileikkaus tehdään.
+    Halveksuttavat myös ovat mielestään la'it Rooman;
+     Juudean kansan lainpa he taitavat, täyttävät pelvoin,
+    kaiken, kerta min sääs, salakirjoituksina Mooses.
+    Mut vika taaton on tää: joka seitsemäs päivä hän herkes
+     laiskuriks, askartaan ei hoitanut einehen vertaa.
+
+Ennen kaikkea on kuitenkin kiintoisaa kuulla, mitä Tacituksella on
+kerrottavaa juutalaisista. »Useimmat historioitsijat», hän sanoo,
+»ovat yksimielisiä siitä, että kun tarttuva ja rumentava sairaus
+puhkesi Egyptissä, kuningas Bokkhoris kääntyi Amonin oraakkelin
+puoleen ja rukoili jumalalta apua tätä sairautta vastaan. Jumala oli
+silloin käskenyt häntä puhdistamaan valtakuntansa ja ajamaan sellaiset
+kansat, joita jumalat vihasivat, pois toisiin maihin. Niin tapahtui,
+ja paljon ihmisiä kerättiin joukkoihin, jotka vietiin pois maasta ja
+jätettiin sitten oman onnensa nojaan erämaihin. Kaikki itkivät ja
+olivat epätoivoissaan, mutta muuan pakolaisista, nimeltään Mooses,
+nousi ja puhui heille.» Hän antoi heille uutta rohkeutta ja sai heidät
+seuraamaan itseänsä.
+
+Mutta vedestä oli kova puute. Yksi toisensa jälkeen sortui
+väsymyksestä. »Silloin tuli villi aasilauma laukaten eräälle
+puita kasvavalle kalliolle. Mooses seurasi laumaa. Maan rehevästä
+ruohonkasvusta hän päätti, että siellä täytyi olla lähteensilmä; ja
+hän löysikin vettä, niin että kansa voi sammuttaa janonsa ja sai uusia
+voimia. Vaellettuaan yhteen menoon kuusi päivää he maanpakolaisina
+tulivat viljeltyyn maahan, karkoittivat sen asukkaat ja rakensivat
+itselleen kaupungin ja temppelin.
+
+Mooses tahtoi vastaiseksikin varmentaa käskijävaltansa kansansa
+keskuudessa ja pani senvuoksi käytäntöön uudet uskonnolliset tavat,
+jotka olivat päinvastaiset kuin kaikilla muilla ihmisillä. Kaikki,
+mikä meistä on pyhää, on tästä kansasta häpeällistä; mutta toiselta
+puolen heille on sellainen sallittua, joka meistä on syntiä. He eivät
+syö sianlihaa, koska heihin on tarttunut samanlaista ihottumaa, jota
+sioissa voi olla. Pitkällisen nälän muistoksi, jota he kerran saivat
+kokea, he pitävät toistuvia paastoja, ja heidän happamaton leipänsä
+muistuttaa, että heidän täytyi kerran varastaa jyviä maasta.
+
+Keskenään nämä ihmiset ovat horjumattoman uskollisia ja armeliaita,
+mutta toisia kansoja he vihaavat kuin vihollisia. Tunnusmerkikseen
+he ovat omaksuneet tavan ympärileikkauttaa itsensä. Heistä on synti
+surmata vastasyntynyt ja he uskovat, että niiden sielut, jotka
+kaatuvat sodassa tahi joutuvat uskontodistajina teloitetuiksi, ovat
+kuolemattomat. Tästä johtuu, että he mielellään tahtovat saada lapsia
+eivätkä pelkää kuolemaa. Juutalaisilla ei ole lainkaan jumalankuvia,
+vaan he muodostavat vain ajatuksissaan jumaluuden kuvan eivätkä tunne
+kuin yhden jumalan.» Ne kokeet, jotka kuningas Antiokhos kerran teki
+»parantaakseen, juutalaiset heidän taikauskostaan ja antaakseen heille
+kreikkalaiset tavat» olivat epäonnistuneet näiden sitkeän vastarinnan
+vuoksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vespasianus kuoli vuonna 79 ollessaan 69 vuoden vanha. Hän on
+ensimmäinen Rooman keisari Augustuksen jälkeen, josta varmasti
+tiedetään, että hän kuoli luonnollisen kuoleman. Kun hän tunsi
+lopun lähestyvän, hän yritti nousta ylös kuolinvuoteeltaan sanoen:
+»Sotapäällikölle soveltuu kuolla vain pystyssä.» Ja niin hän veti
+viimeisen henkäyksensä. Hän jätti jälkeensä muiston, että terve ja
+luonnollinen ihminen oli istunut valtaistuimella, jolla ennen häntä oli
+ollut pitkä sarja enemmän tahi vähemmän mielenvikaisia, rappeutuneita
+tyranneja. Sellainen hallitsija vaikuttaa jo esimerkillään erittäin
+kasvattavasti kansaansa silloinkin, kun häntä ei voi pitää suurena
+hallitsijana.
+
+
+
+
+TITUS.
+
+
+Titus seurasi isäänsä valtaistuimelle oltuaan jo Vespasianuksen
+hallituksen alusta asti hänen kanssahallitsijanaan ja tukenaan. Hän
+oli runsaslahjainen sekä ruumiillisesti että henkisesti ja hänellä
+on historiassa kaunis nimi »ihmiskunnan rakkaus ja ihastus». Hän oli
+niin myötätuntoinen onnettomia kanssaihmisiään kohtaan, että hänen
+ajatelmanaan pidetään lausetta: »Päivä, jolloin minulla ei ole ollut
+tilaisuutta tehdä jollekulle hyvää työtä, on hukkaan mennyt päivä.» Ja
+kuitenkin hän oli kasvanut Neron siveettömässä hovissa Britannicuksen
+leikkitoverina eikä ollut voinut olla saamatta vaikutteita hovissa
+vallitsevista tavoista. Roomalaiset pelkäsivätkin pahinta, kun hänen
+rakastajattarensa hänen sotapäällikköajoiltaan Itämailla, kaunis
+juutalainen prinsessa Berenike, tuli Roomaan toivoen saavansa elää
+uudelleen muinaiset rakkauden hetkensä. Mutta Berenike oli nyt
+lähes viisikymmenvuotias, ja Titus oli oppinut voimakastahtoisen
+isänsä johdolla hillitsemään intohimojaan ja hänet oli terästänyt
+se edesvastuu, minkä hänen uusi asemansa häneltä vaati. Hän lähetti
+Bereniken takaisin omaan maahansa ja vapautti siten roomalaiset uuden
+Kleopatran pelosta.
+
+Augustuksen tavoin Tituskin on kaunis esimerkki siitä, kuinka valta
+voi kasvattaa herättämällä edesvastuuntunteen, täysin vastakkainen
+näyte kuin Caligula ja Nero. Hänen huolenpitoaan kansan hyvinvoinnista
+todistavat vielä tänäkin päivänä suurenmoisten yleisten kylpyläin,
+hänen rakennuttamiensa _Tituksen thermien_ rauniot. Voi hyvin käsittää,
+miten suuri merkityksellistä oli kansan terveyden kannalta, että
+köyhinkin voi niissä maksutta saada lämpimän kylvyn.
+
+Kansanjoukkojen ihastus ei kuitenkaan koskaan muulloin kohonnut
+niin korkealle kuin vuonna 80, jolloin Titus vihki Vespasianuksen
+amfiteatterin. Sata päivää kestävien juhlallisuuksien loisto saattoi
+varjoon kaiken sen, mitä tämäntapaista oli milloinkaan nähty.
+Saatiin nähdä ihmeellisiä asioita: nainen, joka surmasi leijonan,
+sarvikuono taistelussa karhun kanssa, tiikerin palasiksi repimä
+leijona. Kansantaru kääpiöitten taistelusta muuttui todellisuudeksi
+kääpiöitten ja kurkien taistellessa toistensa kanssa. Sitten täytettiin
+koko näyttämö vedellä ja järjestettiin meritaistelu pienoiskoossa.
+Eräänä päivänä usutettiin 5 000 villiä eläintä areenalle ja katsojien
+ihastuksella ei ollut lopulta rajoja, kun he saivat tapella joukoittain
+heidän keskeensä viskatuista lappusista, jotka olivat raha- tai
+arvoesinemaksuosoituksia.
+
+Näin Vespasianuksen säästäväisyys oli tehnyt pojalle mahdolliseksi eri
+tavoin osoittaa anteliaisuuttaan kansalle
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tituksen onnellista hallituskautta himmensi kuitenkin kauhea
+luonnonmullistus, Vesuviuksen purkaus vuonna 79 j.Kr., jolloin m.m.
+vuoren juurella sijaitsevat _Pompejin_ ja _Herculanaeumin_ kaupungit
+hautaantuivat kokonaan hohkakivi- ja laavakerrosten alle, jotka
+tulivuori syöksi aukostaan. Samaan aikaan useat muut Campanian
+kaupungit kärsivät maanjäristyksestä.
+
+Onnettomuus tapahtui äkkiarvaamatta. Tosin sen edellä oli huomattu
+toistuvia maantärähdyksiä, mutta sellainen oli Campaniassa niin
+tavallista, ettei siihen kiinnitetty huomiota, jolleivät tärähdykset
+olleet niin voimakkaita kuin kuusitoista vuotta aikaisemmin, jolloin
+useita rakennuksia Pompejissa sortui raunioiksi. Luultavasti
+tiedettiin myöskin, että Vesuvius oli tulivuori, mutta ei kukaan
+voinut kuvitellakaan, että purkaus oli odotettavissa, sillä aukko ei
+ollut toiminut miesmuistiin. Viini- ja hedelmätarhoja oli pitkin sen
+sivuja melkein aina tulivuoren huipulle asti, ja vuoren juurella oli
+lukuisia kukoistavia kaupunkeja, kyliä ja loistohuviloita. Tämä viinin
+ja ruusujen elämäniloinen seutu, missä kesät olivat viileitä ja talvet
+leutoja, oli roomalaisten mieluisa lepopaikka.
+
+Muutamissa tunneissa tämä ihana seutu ja sen mukana sukupolvien työn
+tulokset olivat tuhotut ja tuhannet ihmiset menettäneet henkensä.
+
+Sydämeen käyvällä tavalla Martialis on eräässä epigrammissaan ilmaissut
+tunteensa nähdessään tämän hävityksen kauhistuksen. Runo on luultavasti
+sepitetty kesällä 88, jolloin runoilija oleksi Napolinlahden
+rantamalla. Nähdessään tuon viininjumalasta äskettäin niin rakkaan
+vuoren rinteitten kauhean hävityksen pusertuu häneltä huuto: »Jumalain
+olisi pitänyt toivoa, etteivät he olisi kyenneet aikaansaamaan
+tällaista hävitystä.»
+
+Kristityt ovat epäilemättä olleet näkevinään Vesuviuksen purkauksessa,
+kuten Rooman palossakin, Jumalan rangaistuksen. Siitä ovat todistuksena
+erään Pompejin talon seinään piirretyt kaksi sanaa, kaksi paljon
+puhuvaa sanaa »_Sodoma Gomorra_». Kenties joku kristitty tai
+juutalainen, joka purkauksen jo alettua on etsinyt talossa suojaa
+tuhkasadetta vastaan ja ollut vaipuneena tuskantäyteiseen rukoukseen
+Korkeimman puoleen, on ne seinään piirtänyt.
+
+Henkiin jääneet saivat osakseen Tituksen alkuunpanosta suurenmoista
+avustusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Liian lyhyt oli kuitenkin ihmisystävällisen keisarin elämänura. Jo
+vuonna 81, vain 40 vuoden vanhana, hän kuoli kuumetautiin, jonka hän
+kenties olisi voinut voittaa, jolleivät hänen nuoruuden päiviensä
+voimakkaat intohimot olisi saaneet häntä viettämään elämää, joka
+turmeli hänen ruumiinsa. Kaikki surivat syvästi hänen kuolemaansa
+paitsi hänen kunnianhimoinen veljensä Domitianus, joka oli
+juonitteluillaan tehnyt vainajan elämän raskaaksi ja joka nyt kiirehti
+ottamaan vallan haltuunsa.
+
+
+
+
+DOMITIANUS.
+
+
+Kauheata taantumusta Vespasianuksen ja Tituksen siunaukselliseen
+hallitukseen verraten merkitsi Domitianuksen hallitsijaksi tulo. Uusi
+keisari oli kymmenen vuotta veljeään nuorempi. Hänen kasvatuksensa oli
+päinvastoin kuin Tituksen suuressa määrin lyöty laimin, sillä hän jäi
+nuorena äidittömäksi ja isä oli enimmäkseen poissa kotoa sotaretkillä.
+Osan lapsuusvuosistaan hän sai viettää isänsä luona sotaleirissä, ja
+sellaisen lapsuuden aikaansaaman tuloksen tunnemme Caligulasta, joskin
+tällainen tulos on luonnollisesti vain osittain näin selitettävissä.
+
+Vespasianuksen hallituskautena nuorempi poika oli tuntenut itsensä
+syrjäytetyksi ja hautonut hyvin korkealentoisia suunnitelmia.
+Hän osoitti aikaisin, ettei häneen ollut luottamista. Hän tuli
+myöskin tunnetuksi suurena naisten viettelijänä. Mutta kun isä
+ilmaisi tyytymättömyytensä häneen, tiikeri veti kyntensä piiloon
+ja koetti näytellä siivoa. Sillä välin hän juonitteli isänsä ja
+veljensä selän takana niin paljon, kuin vain uskalsi. Muutoin hänen
+kerrotaan viettäneen osan vapaata aikaansa seivästämällä kärpäsiä
+kirjoituspuikollaan. Sellainen antaa aavistuksen häkissä olevasta,
+luihusta petoeläimestä.
+
+Kun hän nyt Tituksen kuoltua sai käsiinsä sen vallan, jota hän
+oli niin kiihkeästi himoinnut, hän osoittautui kuitenkin olevansa
+voimakas mies, joka ei suvainnut mielivaltaisuutta oikeudenkäytössä
+eikä vallattomuutta hallinnossa ja joka tarmokkaasti jatkoi
+isänsä ja veljensä rakennustoimintaa ja harjoitti suurin piirtein
+menestyksellistä ulkopolitiikkaa.
+
+Mutta hänen hyvät puolensa jäivät yhä enemmän varjoon hänen huonojen
+ominaisuuksiensa rinnalla. Kaikkien täytyi ryömiä tomussa hänen
+edessään. Hoviaterioilla hän istui ylhäisen yksinäisenä erikoisessa
+pöydässä, ja hänen vieraitaan oli ankarasti kielletty lausumasta
+sanaakaan. Hän oli valinnut esikuvakseen Tiberiuksen, tuon
+ihmishalveksunnan ja kaikkiin kohdistuvan epäluulon ruumistuman. Mutta
+esikuvastaan eroten hän piti jäykästi kiinni jumaluudestaan ja vaati,
+että häntä puhuteltiin arvonimellä: »Herra ja jumala». Toisessakin
+suhteessa Domitianus epäedullisesti erosi esikuvastaan; hän tunsi
+todellista _mielihyvää_ julmuudestaan.
+
+Hän epäili kaikkia vähänkin etevämpiä henkilöitä. Lapseton keisari
+vainusi jokaisessa merkkimiehessä kruununtavoittelijaa, ja jokainen
+rikas mies oli hänelle mieluinen saalis. Urkkijoita ja ilmiantajia
+hiipi ympäriinsä kaikkialla.
+
+Domitianus ei ollut milloinkaan vaarallisempi kuin silloin, kun
+hän vasten tapaansa näytti ystävälliseltä. Uhrillaan leikittelevä
+kissa! Sellainen on se kuva, jonka saa Tacituksen lausunnoista, jotka
+kumminkin ovat senaatin puolueen mielipiteen ilmauksia vihatusta
+vihollisesta. Appensa, sotapäällikkö Agricolan elämäkerrassa Tacitus
+toteaa, että tyrannin viisitoistavuotisena hallituskautena paljon
+ihmisiä on kuollut — »ja juuri toimintatarmoisimmat — keisarin
+julmuuden uhreina Meitä on», hän sanoo, »jäljellä vain joitakuita
+harvoja. Ja mekin olemme hirmuvallan aikana olleet kuin kuolleita,
+koska emme ole saaneet vapaasti lausua mielipiteitämme, vaan meidän
+on täytynyt vaieta. Viisitoista parhaista vuosistamme on siten mennyt
+hukkaan. Kypsyneet miehet ovat tällä aikaa ehtineet tulla vanhoiksi ja
+vanhukset ehtineet melkein elämän äärimmäiselle rajalle.»
+
+Kerta toisensa jälkeen koetettiin tehdä loppu hirmuhallituksesta
+raivaamalla Domitianus tieltä. Mutta tuloksena oli vain
+joukkoteloituksia, jotka vuorostaan aiheuttivat uusia salaliittoja
+teloitettujen ystävien ja sukulaisten kesken. Näin jatkui alituisesti
+tämä hirveä vuoroittelu. Eivät edes hirmuvaltiaan sukulaiset olleet
+varmat hengestään. Hänen vaimonsa sai sattumalta tietää, että
+Domitianus oli salassa päättänyt surmauttaa hänet ja hänen uskottunsa.
+Silloin tekivät kuningatar ja toisetkin, joiden henki oli vaarassa,
+salaliiton kaartin ylipäällikön ja muutamien muiden virkamiesten kanssa
+ja poistivat tyrannin maailmasta vuonna 96.
+
+Kuvaavaa siitä, kuinka vihattu Domitianus oli, on muuan Plinius
+nuoremman kertoma kasku. Kun Plinius tuli kerran tervehtimään erästä
+Rooman ylhäisimpiä miehiä, nimeltään Corellius, hän tapasi tämän
+kauheissa luuvalon vaivoissa. »Minkä vuoksi luulet minun», sairas
+sanoi, »kestävän näitä inhoittavia tuskia? Ainoastaan siksi ja
+senvuoksi, että eläisin kauemmin, joskin vain yhden päivän, kuin tuo
+verenimijä valtaistuimella. Muuten minä olisin kuolemalla vapautunut
+kurjuudestani.» Ja tosiasia on, että heti kuin Domitianus oli murhattu,
+Corellius alkoi paastota, kunnes kuoli.
+
+Myöskin kristityt saivat kärsiä keisarin julmuudesta ja
+epäluuloisuudesta. Verinen vaino puhkesi; ja se ei, kuten kenties Neron
+aikainen vaino, rajoittunut Rooman muurien sisäpuolelle, vaan levisi
+suurimpaan osaan valtakuntaa, etenkin Vähään-Aasiaan. »Johanneksen
+ilmestyksen» arvellaan olevan tältä ajalta ja kirjoitetun Neron ja
+Domitianuksen kristittyjen vainojen vaikutuksesta. Rooma kuvataan
+siinä »suureksi portoksi, joka on juopunut pyhien ja Jeesuksen
+uskontodistajien verestä. Voi, voi sinä Babylon, sinä suuri kaupunki,
+sinä vahva kaupunki!» kirjailija huudahtaa. »Pian on nyt sinun tuomiosi
+tullut.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Domitianuksen ulkopolitiikka oli, kuten sanottu, suurin piirtein
+menestyksellistä. Tonavan varsilla hän taisteli monta veristä sotaa
+toisella rannalla asuvien kansojen kanssa aina Böömistä virran suulle
+asti. Roomalaiset kärsivät näissä taisteluissa kuitenkin useita
+huomattavia tappioita; ja ne voitot, jotka saatiin, eivät korvanneet
+vastoinkäymisiä. Sitävastoin laajennettiin valtakunnan aluetta kahdella
+muulla taholla, nimittäin Britanniassa ja Germaaniassa.
+
+_Britanniassa_ jatkoi Claudiuksen ajan valtauksia sikäläinen maaherra,
+äsken mainittu _Agricola_. Taistellen Verisiä taisteluita sekä maalla
+että merellä hän levitti Rooman vallan yli koko varsinaisen Englannin —
+ei kuitenkaan Walesiin, missä ei ole tavattu jälkeäkään roomalaisista
+— sekä yli eteläisen Skotlannin Tay virtaan asti pohjoisessa. Mutta
+Domitianus keskeytti Agricolan voittokulun kutsumalla hänet kotiin.
+Syynä ei kylläkään ollut niin paljon kateus, josta Tacitus syyttää
+tyrannia, vaan varsinainen syy oli se, ettei köyhien skotlantilaisten
+ylänkömaiden vuoksi kannattanut uhrata enemmän verta ja varoja.
+Tärkeämpää oli keskittää ponnistus rajaseutuihin, Reinin ja Tonavan
+varsille.
+
+Siellä täydennettiin Domitianuksen aikana se Rooman alueen laajennus
+jokirajain toiselle puolen, jonka Vespasianus oli aloittanut.
+Vallattiin näet kolmionmuotoinen alue Tonavan, Reinin ja Mainin
+välillä, siis nykyinen Baden sekä osia Württembergistä, Hessenistä
+ja Baierista. Täten saavutettiin se etu, että entinen mutkitteleva
+raja sangen huomattavassa määrässä lyheni. Uusi rajalinja, kuuluisa
+roomalainen _limes_, ulottui Regensburgin tienoilta lähelle
+Coblenzia, 55 peninkulman matkan. Sitä vartioivat joukko-osastot,
+jotka oli sijoitettu satakuntaan linnakkeeseen ja yli tuhanteen
+vartiotorniin, joista vartiostoja vähäisemmin kenttävarustein oli
+sijoitettu sinne tänne varustettuina merkinantomastoilla tahi muilla
+merkkilaitteilla uhkaavan vaaran varalta. Majoituspaikkojen välisen
+yhteyden helpottamiseksi tehtiin limes koko pituudeltaan sotatieksi,
+ja sen turvaksi rakennettiin ajan pitkään paalutuksia, muureja tahi
+valleja kaivannot edessään. Näiden laitosten päätarkoituksena ei
+ollut olla puolustuslaitteina vihollisen hyökkäyksiä vastaan, vaan
+estää germaaneja kulkemasta rajan yli muissa paikoin, kuin missä
+se voi tapahtua roomalaisten tarkastuksen alaisena. Linnakkeet oli
+nimittäin rakennettu sellaisiin paikkoihin, joihin suuret sotatiet
+sisä-Germaaniasta johtivat.[166]
+
+Äsken hankittu maa-alue oli viime aikoina ollut germaanien hylkäämä.
+Nyt aikansa palvelleet roomalaiset legioonalaiset ja gallialaiset
+uudisasukkaat sen kansoittivat. Nopeasti roomalainen sivistys tunkeutui
+sinne erinomaisia sotateitä, joita roomalaiset tavoilleen uskollisina
+tekivät. Täällä, kuten kaikkialla maailmanvaltakunnan rajojen
+sisällä, roomalainen tieverkosto oli vaikuttava tekijä sivistyksen,
+liikenneyhteyden, tavaranvaihdon ja asutuksen kehityksessä.
+»Näiden valtavien rakennustöiden säilyneet jäljet julistavat vielä
+tänäkin päivänä kaukaisimmissakin erämaissa hautaraunioiden ja
+orjantappurain peitossa Sierra Morenassa ja Eifelissä, Skotlannissa
+ja Siebenbürgenissä, Eufratin varsilla ja Ison Syrtinlahden rannoilla
+vaeltavalle tutkijalle kulumattomin monumentaalisin piirtein
+roomalaisnimen suuruutta» muuan tämän alan etevimpiä tuntijoita sanoo.
+
+Roomalaisten legioonain leireistä ja linnoituksista tuli tärkeitä
+sivistyskeskuksia. Naineista sotilaista tuli ajan pitkään seudun
+vakinaisia asukkaita, ja leirien ääreen kasvoi kylä tai kokonainen
+kaupunki, jonne käsityöläisiä ja kauppiaita asettui asumaan.
+Roomalaisen kylpemishalu seurasi häntä tännekin kuten yli koko
+maailman. Jokaisella roomalaisella linnakkeella ja legioonan leirillä
+oli roomalainen kylpylänsä. Bailussa etelä-Britanniassa roomalaiset
+käyttivät hyväkseen lämpimiä lähteitä samalla ihastuksella kuin
+läntisessä Germaaniassa Baden-Badenissa, Wiesbadenissa, Emsissä ja
+Aachenissa, Galliassa Vichyssä ja Aiz-les-Bains'issa, Pyreneillä,
+Karpaateilla ja Algeriassa.
+
+Ja mitä valtavia töitä roomalaiset ovatkaan suorittaneet hankkiessaan
+kaupunkeihinsa raitista vettä! Suurenmoisena esimerkkinä tästä
+ovat roomalaiset kaupungit Reinin seuduilla. Kölnillä oli esim. 8
+peninkulmaa pitkä, suurimmaksi osaksi maanalainen vesijohto, joka toi
+kaupunkiin mainiota vettä Eifelistä. Ja Lyonilla oli melkein yhtä
+pitkän johtonsa ansiosta raikasta vuoristovettä. Syvien laaksojen
+poikki sitä johdettiin pitkin korkeita, sikamaisia vesijohtoja.
+Vielä tänä päivänä näiden rakennustöiden jätteet ovat epäämättömänä
+todisteena roomalaisen sivistyksen suurenmoisuudesta.
+
+Parhain tilaisuus tutkia tämänaikaista roomalaista linnoitusta
+on Saalburgissa, Homburgista pohjoiseen, missä sellainen laitos
+nyt laajojen kaivaus- ja korjaustöiden perästä antaa harvinaisen
+mielenkiintoisen kuvan Rooman valtakunnan ja roomalaishengen
+levenemisvoimasta.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Bernhard W. Henderson, Civil war and rebellion in the Roman empire A.D.
+69—70.
+
+Lucien Double, L'empereur Titus.
+
+Ernest Renan, Histoire du peuple d'Israēl; nid. 5.
+
+Flavii Josefi, Historia om judarnes krig mot romarne, toimittanut N.J.
+Thunblad.
+
+Jean Juster, Les juifs dans l'empire romain: 2 nid.
+
+Emil Schürer, Geschichte des jüdischen Volkes im Zeitaller Jesu
+Christi: 3 nid (Laaja kirjallisuusluettelo).
+
+S. Herrlich, Die Antike Ûberlieferung über den Vesuv-Äusbruch im Jahre
+79 (Klio 1904).
+
+Stephane Gsell, Essai sur le règne de l'empereur Domitien.
+
+Albert Imhof, T. Flavius Domitianus.
+
+J.M. Sundén, Härskardyrkan under den romerska kejsartiden.
+
+Cornelius Tacitus, Agricolas lif och vandel i svensk tolkning. Vilh.
+Lundström.
+
+Tacitus, Agricola. Ruotsintanut Per Persson (Tacituksen pienempiä
+kirjoitelmia).
+
+Edward Conybeare, Roman Britain. (Kirjallisuusluettelo.)
+
+F. Haverfield, The roman occupation of Britain.
+
+Franz Franziss, Bayern zur Römerzeit.
+
+Friedrich Wagner, Die Römer in Bayern.
+
+Oscar von Sarwey, Felix Hettner und Ernst Fabricius, Der
+obergermanisch-Raetische Limes des Römerreichs: ilm. 45 nid.
+
+Friedrich Koepp, Die Römer in Deutschland.
+
+Carl Blümlein, Bilder aus dem römisch-germanischen Kulturleben
+(Kirjallisuusluettelo).
+
+Franz Cramer, Deutschland in römischer Zeit.
+
+H. Dragendorff, Westdeutschland zur Römerzeit.
+
+L. Jacobi, Das Römerkastell Saalburg: 2 nid. — Führer durch die
+Saalburg und ihre Sammlungen.
+
+Tacitus, Germania, suomentanut K.J. Hildén.
+
+
+
+
+POMPEJISSA JA HERCULANEUMISSA.
+
+
+Kaksi kuuluisaa miestä näki Vesuviuksen ensimmäisen tunnetun
+purkauksen. Toinen heistä oli suuressa arvossa pidetty luonnontutkija
+_Plinius_ vanhempi, joka tapahtuman aikana oli laivasto-osaston
+kanssa Napolinlahdella. Kun hän meni maihin viemään apua ja tekemään
+tieteellisiä huomioita, hän tukehtui myrkyllisiin kaasuihin ja
+tuhkasateeseen. Hänen sisarensa poika _Plinius_ nuorempi, joka katseli
+luonnonmullistusta matkan päästä, on jättänyt jälkeensä mieltä
+kiehtovan kuvauksen purkauksen suurenmoisuudesta ja sen kauhuista.
+Purkaus alkoi siten, että valtava savupylväs kohosi kraatterin suusta
+ja levisi vähitellen niin, että se muistutti pitkärunkoista pinjapuuta.
+Pian alkoi sataa tuhkaa peninkulman laajalti vuoren ympärille ja
+verhota koko seudun pikimustaan pimeyteen. »Kuultiin naisten kirkuvan,
+lasten itkevän ja miesten voihkivan tuskissaan. Toiset huusivat
+vanhempiaan, toiset lapsiaan tai puolisoitaan.» Kaikki, jotka voivat,
+pakenivat pois tästä kauhun paikasta. Kolme vuorokautta kesti,
+ennenkuin päivänvalo alkoi jälleen kajastaa. Päivänpaiste oli kuitenkin
+kauan verhottua kuten auringonpimennyksessä. Koko seutu oli aivan
+muuttunut, paksun tuhkakerroksen peitossa.
+
+Pompejissa satoi ensiksi hohkakiviä, joiden suuruus vaihteli herneen
+suuruisista kananmunan suuruisiin. Tämän metrinpaksuisen kerroksen
+päälle laskeutui sitten melkein yhtä paksu tuhkakerros. Sitten seurasi
+ankara maanjäristys, joka syöksi kumoon tai vahingoitti useimpia
+rakennuksia. Arvioidaan, että kaupungin 20 000 asukkaasta pari tuhatta
+tuhoutui itse Pompeijin kaupungissa. Kuinka paljon menehtyi paon
+aikana, siitä ei ole aavistustakaan.
+
+Eräälle rikkaalle viinikauppiaalle kuuluneessa komeassa,
+kolmikerroksisessa huvilassa kaupungin ulkopuolella tavattiin
+kokonaista 34 ihmisen luurankoa. Osa omistajan perheestä ja
+palvelijoista oli paennut kellariin, sillä välin kun omistaja itse
+erään uskotun palvelijansa avulla koetti viedä turvaan rahoja ja
+arvoesineitä. Mutta tuhkasade yllätti ja tukahdutti kummankin miehen.
+1700 vuoden perästä löydettiin heidän luurankonsa. Niiden vieressä
+oli kulta- ja hopearahoja, ja perheen isäntä puristi kovasti oikeassa
+kädessään taidokkaasti tehtyä portin avainta. Mutta alas kellariinkin
+oli tuhka tunkeutunut ja tukahduttanut kaikki ne onnettomat, jotka
+olivat paenneet sinne, 18 aikaihmistä ja kaksi lasta. Viimeiseen asti
+he olivat koettaneet suojella itseään kavalaa vihollista vastaan
+verhoamalla päänsä vaatteillaan, minkä näköisiä muutamat vainajat
+olivat. Tuhkakerros, johon he hautaantuivat, puristui nimittäin
+vähitellen kokoon ja kovettui. Ajan pitkään muuttui kuollut vaatteineen
+tomuksi ja näin syntyi tuhkakerroksen sisälle onkalo, jossa oli vain
+luuranko. Tällaisia koloja on meidän päivinämme täytetty juoksevalla
+kipsillä; ja kun kipsi on jäykentynyt, on voitu ikäänkuin valumuotista
+kuoria esille valelma kuolleesta. Kahlekoirakin on onnistuttu tällä
+tavoin kuvaamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun vulkaaninen purkaus oli ohi, henkiinjääneet luonnollisesti
+palasivat kaupunkiinsa. He huomasivat pian toivottomaksi koettaa
+kaivaa sitä esiin, mutta he pelastivat, mitä oli pelastettavissa,
+rahoja, koristeita, taideteoksia ja muita kalleuksia, vieläpä
+talojen marmoripäällystänkin, missä siihen pääsi käsiksi. Vuosien
+kuluessa ympärillä asuva väestö käytti kaiken, mikä pisti esille
+tuhkakerroksesta, rakennusaineeksi. Sitten kaupungin päällä oleva
+tuhkakerros kasvoi uusista purkauksista ja ylimmäksi pinnalle muodostui
+viljava maakerros, josta viiniköynnökset ja hedelmäpuut puhkesivat
+jälleen kasvamaan. Näin ihmiset vähitellen unohtivat, että mullan alla
+oli kokonainen kaupunki haudattuna. Vasta 1700-luvun puolivälissä
+Pompeji jälleen löydettiin. Ne kaivaukset, joihin siellä silloin
+ryhdyttiin, olivat kuitenkin huolimatonta ryöstöä. Vasta vähän kauemmin
+kuin vuosisata tämän jälkeen vieläkin jatkuva tieteellinen tutkimustyö
+alkoi. Kaksi kolmasosaa kaupungista on nyt saatu päivänvaloon.
+
+Meidän päivinämme voi taasen tulla Pompejiin yhden kaupungin portin
+kautta ja eläytyä siellä kaksi tuhatta vuotta sitten elettyyn elämään.
+Kadut on siellä, kuten meidän päiviemme Napolissakin, tehty suurista
+laavaliuskoista, mutta ne eivät ole hauskoja rankkasateessa, sillä
+katuojiani ole. Asuinhuoneet vaikuttavat ulkonaisesti synkiltä,
+melkein vankiloilta, riippuen siitä, että siihen aikaan ei vielä
+käytetty ikkunaruutuja. Kauniita lasiastioitahan oli jo kauan kyetty
+valmistamaan, mutta ikkunalasi oli vielä hyvin harvinainen ylellisyys.
+Yleisemmäksi se tuli vasta keskiajalla. Roomalaistalon huoneet eivät
+senvuoksi saaneet päivänvaloansa kadulta, kuten meidän huoneemme, vaan
+— kuten Itämaiden talot vielä tänäänkin, rakennuksen keskellä olevasta
+hallista. Tässä huoneessa, n.s. atriumissa, oli suuri neliskulmainen
+reikä katossa, josta sekä päivänvalo että sadevesi virtasi sisään.
+Vesi virtasi keskellä lattiaa olevaan vesisäiliöön, joka hienommissa
+taloissa tavallisesti oli myöskin suihkukaivo. Ei näet koottu
+ainoastaan sadevettä, vaan oli myöskin saatavissa raikasta juomavettä
+Vesuviuksen pohjoisrinteiltä tulevasta vesijohdosta, josta myöskin
+Herculaneum näyttää saaneen vettä. Lyijyputken palaset, joita on
+löydetty sieltä täältä raunioiden keskeltä, ovat sen jäännöksiä.
+
+Roomalaisen asuintalon suuren hallin ympärille ryhmittyivät
+pienemmät ikkunattomat huoneet, joihin johtavat korkeat ovet
+oli tapana pitää päivisin avoinna. Tavallisesti atriumin ja sen
+ympärillä olevien huoneitten takana oli toinen suuri avonainen huone
+ympärikiertävine pilarikäytävineen, joka huone mielellään muutettiin
+puutarhaksi, niissä siellä täällä oli suihkulähteitä ja kuvapatsaita.
+Hienommissa taloissa oli lattiat laskettu mosaiikilla[167] ja seinät
+maalauksin koristettu. Napolin kansallismuseossa on suurenmoisen
+runsas kokoelma seinämaalauksia, jotka on pelastettu hävinneistä
+Campanian kaupungeista, ennen kaikkea Pompejista. Niitä on noin 3
+000 kappaletta. Ylipäänsä näissä nyt jo hävinneissä yhteiskunnissa
+on käytetty niin runsaasti taiteellista koristelua, että me,
+kahdennenkymmenennen vuosisadan lapset, joudumme ihmetyksiimme.
+Ja kuitenkin on tällöin kysymys vain muutamista suhteellisen
+vähäpätöisistä maaseutukaupungeista. Kuinka suunnattoman paljon
+voimakkaampi vaikutelma olisikaan ollut, jos meidät olisi viety suuriin
+taidekeskuksiin niiden loistopäivinä! Ovathan antiikin taideaarteet
+glyptoteekeissämme vain sen runsaan taiteen vähäpätöisiä pirstaleita,
+joka kerran teki kauneuden maailman jokapäiväiseksi leiväksi ei
+vain, kuten meidän päiviemme suurkaupungeissa, muutamille harvoille
+valituille, vaan kokonaisille kansoille.
+
+Melkein kaikkialla kiintyy katseemme vaeltaessamme Pompejin katuja
+pitkin kauppapuotien ja ravintolain ovien päällä oleviin ilmoituksiin.
+Kummankinlaisia huoneistoja on paljon. Viinitupa on melkein jokaisessa
+kadunkulmassa. Muutamassa on jalon juoman eri lajien hinnat ilmaistu
+seuraavin sanoin: »Täällä saa juoda assin[168] edestä. Kaksoisassilla
+saa parempaa viiniä ja neljällä assilla juodaan falernumilaista.»
+Että viini voi olla voimakasta, ilmenee erään ravintolan seinälle
+piirretyistä kaksimielisistä sanoista. Epävarmalla kädellä ravintolan
+vieras on koettanut ilmaista, mitä hänen yhtä epävarma kielensä
+jokelteli. Se on saanut seuraavanlaisen muodon: »Kaikki mitä — kaikki
+mitä viinistä syntyy — kaikki, mikä — kaikki, mikä syntyy viinistä...»
+Pitemmälle ei kirjailijamme päässyt ajattelussaan.
+
+Toisessa kapakassa voimme taas kuvitella kuinka tyytyväinen suunnilleen
+oli vieras, joka kirjoitti pilariin seuraavat sanat isännästä: »Sinä
+olet valehtelija: sinä myyt vettä ja itse juot sekoittamatonta viiniä.»
+
+Paikoitellen koristavat seiniä seuraavantapaiset vuokrailmoitukset:
+»Vuokrattavana Arrius Pallion tontilla ensimmäisestä päivästä
+heinäkuuta: kauppapuoteja niihin kuuluvine parvekehuoneineen ja
+loistohuoneita yksi kerros ylempänä kuin myöskin kokonainen talo.
+Halukkaat vuokraajat kääntykööt Primuksen Nigidiuksen orjan puoleen.»
+Hotelli Elefantti — se komeilee nimittäin elefantinkuvalla kilvessään
+— houkuttelee tiedonannollaan: »Täällä voi saada asunnon, jossa
+on ruokapöytäsohva ja kolme vuodepaikkaa.» Muutamassa toisessa
+paikassa on pidetty tarpeellisena ilmoittaa: »Eräästä kauppapuodista
+kadotettu kupariastia. Se, joka voi hankkia sen takaisin oikealle
+omistajalleen, saa 65 sestertiä. Se, joka voi ilmiantaa rosvon, saa...»
+(loppu epäselvää) Erittäin lukuisia ovat gladiaattorinäytöksien
+ilmoituslehtiset. Toimeenpanijat ilmoittavat, että telttakatos
+viritetään areenan ylle suojaamaan auringonpaisteelta, aivan samoin
+kuin meidän päivinämme ja ilmastossamme ilmoitetaan: »Sirkus on hyvin
+lämmitetty.»
+
+Toisenlaatuisia ovat ne kirjoitukset, joita enemmän tai vähemmän
+ilkivaltaisesti on kirjoituspuikolla tai jollakin terävällä esineellä
+tehty talojen seinien kalkkirappaukseen. Ne voivat olla Vergiliuksen,
+Propertiuksen tahi Ovidiuksen säkeitä ja osoittavat siis, että
+nämä runoilijat olivat Pompejissa hyvin tunnettuja. Toinen laji
+seinätöherryksiä todistaa kirjoittajansa leikillisyyttä, kuten
+silloinkin, kun muuan koiranleuka mitä juhlallisimpaan sävyyn piirtää
+ilmoituksen, että hänelle on 6. p:nä kesäkuuta vuonna 29 syntynyt
+aasinvarsa. Mutta paljon useammin kirjoitukset ovat ivallisia. Muuan
+ilkeä ihminen ivailee esim. lenkosääristä Miccio raukkaa piirtämällä
+seinälle X:n allekirjoituksin: »Katsokaa Miccion kuvaa!» Ei ole
+myöskään mahtanut olla hauskaa tungettelevasta Tertiuksesta lukea
+jumaloimansa Virgulan lopullinen selitys: »Sinä olet aivan liian
+kuivakiskoinen.» Yhtä epäystävällisesti on kirjoitettu sen talon
+seinään, jossa Verus asuu. _Verus_ merkitsee »totinen», ja se on
+antanut aihetta seuraavaan sanansutkaukseen: »Täällä, missä Verus asuu,
+ei tunneta totuutta.» Täysin selvä on myöskin seuraava avonainen kirje:
+»Samnius tervehti Corneliusta: Mene ja hirtä itsesi!»
+
+Ettei osa tällaisia julkisia tiedoituksia ja kehoituksia ole jäänyt
+asianomaisilta itseltään huomaamatta, voidaan päättää siitä, että
+vihaisella kädellä on vedetty viiva niiden yli.
+
+Eräs ilkeämielinen henkilö on tullut häirityksi, juuri kun hän oli
+töllöttämässä talon seinään pahoja toivotuksiaan vihamiestään kohtaan.
+Hän ei ehtinyt pitemmälle kuin sanoihin: »Agaton, Herenniuksen
+orja, rukoilee Venusta...» Sitten tuli toinen ja täydensi lauseen:
+»että hän itse tulisi kirotuksi.» Työssään keskeytetyksi on tullut
+myöskin se mustasukkainen nainen, joka alkoi kirjoittaa seuraavia
+varoituksen sanoja kilpailijattarelleen: »Nicerate, sinä irstas
+emäsika, joka keimailullasi houkuttelet Felicion portillesi, ajattele
+kuitenkin...»[169]
+
+Kun toisessa paikassa lukee sanat »Alas Nucerialaiset!» näkee heti
+mielessään sen suuren tappelun, joka noin vuonna 60 j.Kr. puhkesi
+Pompejin amfiteatterissa kaupungin oman väestön ja naapurikaupungista
+Nuceriasta tulleiden katselijani välillä ja josta oli seurauksena, että
+Nero kymmeneksi vuodeksi kielsi kaikki esitykset teatterissa.
+
+Sitävastoin tuntuu oikein sydäntä lämmittävältä lukea, mitä
+rakastavan naissydämen on ollut pakko uskoa mykälle seinälle näillä
+sanoilla: »Methe rakastaa Chrestusta sydämestänsä. Olkoon Venus,
+Pompejin suojelusjumalatar heille suosiollinen, ja eläkööt he aina
+sovinnossa!» Kenties tätä kirjoitusta voidaan pitää jonkinlaisena
+kihlausilmoituksena ajalla, jolloin ei ollut sanomalehtiä, missä
+niitä julkaista. Sitävastoin on varmastikin yksinomaan lemmensairaan
+nuorukaisen sydämen huokaus, joka panee hänet antamaan Augustinalleen
+nimen Aphrodite, joka vastannee nykyaikaista »Augusta, oma enkelini!»
+Näin meneteltiin yksinkertaisten ihmisten kesken. Sen sijaan, että
+olisi lähetetty rakkauskirjeitä, mentiin rakastetun asunnolle ja
+kirjoitettiin kaihoisa rakkaudentunnustus seinälle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nämä katsaukset kansansielun komeroihin pyrkivät korvaamaan jossakin
+määrin sitä, että kirjalöytöjä ei ole lainkaan tehty Pompejissa.
+Siellä koottujen seinäkirjoitusten luku sitä vastoin nousee useampiin
+tuhansiin. Ei tarvinne sanoakaan, että suuri osa niistä on sellaisia,
+joita ei sovi kääntää. Sen ajan jätkillä oli sama halu töhriä seinille
+rumia sanoja kuin meidänkin aikanamme.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kierrellessämme ympäri Pompejissa on meillä tilaisuus todeta,
+että siellä oli runsaasti verstaita ja tehtaita, erittäinkin
+nahkurinverstaita, kutomoita, villakankaiden vanutuslaitoksia ja
+värjäämöitä. Eräässä vanutuslaitoksessa on vielä jäljellä kolme suurta
+ammetta, joissa vanuttajat polkemalla muokkasivat villakangasta, kunnes
+siitä tuli kiinteätä ja pehmyttä huopaa.
+
+Pompejissa on ollut kolme yleistä thermiä ja pari pienempää
+yksityistä kylpylaitosta; ja sehän on 20 000 asukkaan suuruiselle
+kaupungille kunnioitettava saavutus. Muuan kaupungin omista
+rakennuksista oli luovutettu urheilu- ja aseharjoituksia harrastavalle
+nuorisokerholle. Sisäänkäytävän seiniin on maalattu voitonmerkkien
+ja gladiaattorivarustusten kuvia. Muita julkisia rakennuksia ovat
+teatterit, amfiteatteri ja temppelit, jotka ovatkin kaupungin
+kauneimmat koristukset. Amfiteatterin miekkailijat asuivat erikoisessa
+gladiaattorikasarmissa kopeissa, ulkomaailmasta eristettyinä, aivan
+kuin vankilassa. Muuatta koppia on selvästi käytetty rankaisukoppina.
+Sieltä on nimittäin löydetty jalkarauta ja jonkinlainen jalkapuu, jossa
+on sijaa useammallekin rangaistavalle.
+
+Kaupungin sydän on luonnollisesti sen forum, uskonnollisen ja
+valtiollisen kuten liike-elämänkin keskipiste. Vähäisen mielikuvitusta
+avuksi ottaen voimme siellä kulkiessamme asettua keskelle sitä
+elämää, joka kaksi vuosituhatta sitten vallitsi torilla ja sen
+ympärillä olevissa julkisissa rakennuksissa, kauniiden pilarikäytävien
+reunustamissa kauppahalleissa ja suuressa basilikassa. Tämän
+rakennuksen toisessa päässä tuomioistuin korokkeellaan ratkaisi
+oikeusjuttuja, samalla aikaa kuin suuren huoneiston toisissa osissa
+kansa kerääntyi ryhmiin vaihtamaan uutisia, pohtimaan valtiollisia ja
+kunnallisia kysymyksiä tai tekemään kauppaa keskenään.[170]
+
+Kunnallisen elämän harrastuksen vilkkauden, ainakin vuosittain
+uusiintuvien pormestarin ja muiden luottamusmiesten vaalien aikana,
+voimme nähdä niistä monista ponnekkaista vaalikehoituksista,
+jotka punaisella värillä on laadittu talojen seiniin, muureihin
+ja pilareihin. Sekä yksityiset henkilöt että kokonaiset järjestöt
+harjoittavat tällä tavoin vaalikiihoitusta ehdokkaidensa puolesta
+ja ylistävät heidän rehellisyyttään, lahjomattomuuttaan j.n.e.
+Puusepillä on ehdokkaansa, värjäreillä, kultasepillä omansa; kalastajat
+ja hedelmäkauppiaat, ajurit ja kantajat — kaikki kiittelevät omia
+ehdokkaitaan. Venuksen papitkin harjoittavat vaalikiihoitusta, Isiksen
+papit samoin. Leipurit suosittelevat erästä Julius Polybiusta miehenä,
+joka »huolehtii siitä, että saadaan hyvää leipää» ja muulinajajat ovat
+päättäneet yksimielisesti äänestää Crispius Pansaa. Naisetkin ovat
+mukana ja antavat suosittelujaan. Tekee miellyttävän vaikutuksen,
+ettei näe ollenkaan vastustajien mustaamista, mikä välttämättömästi
+kuuluu nykyaikaisen vaalitaistelun menettelytapoihin. Sitävastoin on
+välistä käytetty pilaa apuna.[171] Epämieluista ehdokasta vastustetaan
+antamalla »juhlajussien veljeskunnan» suorittaa kiihoitusta hänen
+hyväkseen. Toinen vastaehdokas tehdään naurettavaksi ilmoittamalla,
+että »kaikki unikeot äänestävät Vatiaa» ja saman ehdokkaan puolesta
+annetaan »kaikkien hirtehisten» mennä tuleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pompejin onnettomuustoverista Herculaneumista on vasta vain pieni
+osa kaivettu päivänvaloon johtuen siellä suoritettavien kaivausten
+vaikeudesta. Osaksi on nimittäin uusi kaupunki Résina, jossa on yli
+20 000 asukasta, kasvanut hautautuneen muinaisajan kaupungin päälle,
+osaksi oli Herculaneumin peittänyt tuhkakerros aluksi niin vahvasti
+sateen liottamaa, että se muuttui liejumassaksi, joka on sitten
+ajan pitkään kovettunut karstakiven tapaiseksi aineeksi.[172] Tämän
+20—30 metrin vahvuisen kerroksen läpi on hyvin vaikea tunkeutua.
+Mutta vastapalvelukseksi se on muodostanut mitä parhaimman suojan
+muinaisjäännöksille; ja äskettäin käyntiin pannut tieteelliset
+kaivaukset lupaavat senvuoksi kauniin sadon taideaarteita, joita jo nyt
+saa ihailla Napolin museossa. Erittäinkin toivotaan tehtävän runsaita
+papyruslöytöjä.
+
+Nykyisin ei onneksi tarvitse pelätä sellaisia tuloksia kaivauksista
+kuin 1700- ja 1800-luvuilla: että Herculaneumin pronssipatsaat
+saivat vaeltaa sulatusuuniin ja että Resinan lapset pelasivat keilaa
+maanalaisen aarrekammion marmoripäillä.
+
+Odotettavien löytöjen herättämää innostusta on kuitenkin hillitsemässä
+se tosiasia, että Herculaneum oli vain pieni, vähäpätöinen kaupunki,
+jonka asukasluku oli korkeintaan kymmenes osa Pompejin asukasluvusta.
+
+Näiden seutujen kaivauksista ovat hyvin huomattavia nekin, joita on
+tehty _Boscorealen_ kylässä, kolmen kilometrin päässä Pompejista.
+Siellä on eräässä muinaisroomalaisessa huvilassa löydetty
+hämmästyttävän runsaasti koristuksia ja kultarahoja sekä luultavasti
+suurin antiikkinen hopea-aarre, mitä milloinkaan on tavattu. Kuivan
+hohkakivimassan suojaamina nämä esineet ovat kärsineet pienempiä
+vaurioita kuin Hildesheimin astiat, jotka olivat alttiina maan
+kosteudelle. Suurin osa Boscorealen kalleuksista ostettiin tuota pikaa
+Louvre'in museon laskuun — noin 4 000 000 markasta, sanotaan. Kuitenkin
+British museum ja toisetkin kilpailijat olivat sitä ennen ehtineet
+saada osan löydöstä haltuunsa. Maanomistaja, joka itse suoritti
+kaivaukset, teki niin hienon kaupan, että hänestä tällä tempulla tuli
+miljonääri.
+
+Myöhemmin on Boscorealessa kaivettu esille vieläkin paremmin
+säilynyt roomalainen huvila, jossa on tavattoman mielenkiintoisia
+seinämaalauksia.
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Wilhelm Engelmann, Neuer Führer durch Pompeji.
+
+Albert Ippel, Pompeji.
+
+August Mau, Pompeji in Leben und Kunst.
+
+Johan Bergman, Pompeji (Kirjallisuusluettelo). — Upptäckterna i
+Boscoreale vid Pompeji.
+
+Gaston Boissier, Promenades archéologiques. Rome et Pompéi.
+
+A.B. Drachmann, Fra den romerske Keisertid.
+
+Friedrich von Duhn, Pompeji, eine hellenistische Stadt in Italien.
+
+August Mau, Geschichte der decorativen Wandmalerei in Pompeji.
+
+Rudolf Röding, Pompeji.
+
+Franz Winter, Die hellenistische Kunst in Pompeji: bd IV von Erich
+Pernice.
+
+Ernst Ziegler, Aus Pompeji.
+
+E.R. Barker, Buried Herculaneum.
+
+Charles Waldstein and Leonar Schoobridge, Herculaneum past, present &
+future (Laaja kirjallisuusluettelo).
+
+S. Neander Nilsson, Historien om Herculaneum (Svensk tidskrift 1930).
+
+
+
+
+
+
+KEISARIKUNNAN SUURUUSAIKA.
+
+
+
+
+NERVA JA TRAIANUS.
+
+
+Harvinaisuuden vuoksi Domitianuksen kuoltua _senaatti_ määräsi
+vallanperimyksestä. Se valitsi nyt cæsariksi yhden omista jäsenistään,
+_Nervan_. Hän oli yli 60-vuotias ja oli aina kuulunut maan hiljaisiin.
+Hän ei ollut koskaan voinut uneksiakaan tällaisesta koroituksesta.
+Yleinen kunnioitus, jota hän tuomarina nautti — hän oli nimittäin
+ammatiltaan lakimies — aiheutti hänelle nyt tämän kunnian. Mutta
+voimamies hän ei suinkaan ollut eikä senaatti kyennyt jatkuvasti
+antamaan uudelle keisarille sitä tukea, jota hän tarvitsi, sillä kaikki
+huomattavat senaatin jäsenet Domitianus oli raivannut pois tieltä.
+Ja pretoriaanien mielestä ei niin epäsotilaallinen cæsar kuin Nerva,
+ollut minkään arvoinen. Ettei olisi voimaton sotilaita vastaan, uusi
+keisari otti senvuoksi ottopojakseen erään aikansa arvossapidetyimpiä
+sotapäälliköitä, Traianuksen, ja nimitti hänet kanssahallitsijakseen.
+Nämä kaksi erinomaista miestä hallitsijoinaan Rooman kansa kulki
+onnellisempaa aikaa kohti. Nerva pani toimeen mitä ankarimman
+järjestyksen ja säästäväisyyden hallinnossa ja hovielämässä. Hovin
+loistoesineitä myytiin, ja oman suuren yksityisomaisuutensa keisari
+auliisti uhrasi valtion hyväksi. Hänen esimerkkinsä innosti monta
+yksityistä henkilöä toimimaan yleisen hyvän eduksi.
+
+Kahden vuoden perästä Nerva kuoli ja Traianuksesta tuli yksin valtion
+päämies.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Traianus oli ensimmäinen provinssin asukas Rooman keisarinistuimella.
+Hän oli syntynyt Espanjassa, mutta kuului roomalaiseen sukuun, joka
+oli aikoinaan sinne muuttanut. Espanjalaisen tulo Rooman keisariksi
+osoittaa, kuinka suuresti maakunnat jo prinsipaatin tasoittavasta
+vaikutuksesta olivat kehittyneet yhdenarvoisiksi Italian kanssa.
+
+Traianus oli voimaihminen, jolla oli terve halu kaikkiin elämän
+nautinnoihin, mutta myöskin harvinaisen kirkas käytännöllinen järki,
+Iulius Cæsar pienemmässä mittakaavassa, ritarillinen, miellyttävä ja
+täynnä intoa käyttää rikkaita luonnonlahjojaan kansansa parhaaksi. Hän
+teki ripeästi päätöksensä ja osasi varmalla kädellä naulan päähän.
+Hän oli myöskin oikeudenmukainen ja inhimillinen kaikissa töissään ja
+toimissaan. Cæsarin hengen mukaisia olivat myöskin ne sanat, jotka hän
+lausui saapuessaan juhlallisesti Roomaan, kun hän keisarinvaltansa
+vertauskuvana ojensi miekkansa kaartinpäällikölle: »Jos minä hoidan
+virkani hyvin, niin käytä sitä minua palvellaksesi, mutta jollen, niin
+käännä se minua vastaan!»
+
+Traianus tahtoi aloittaa uuden, onnellisemman ajan keisarikunnan
+historiassa. Vertauskuvallinen on senvuoksi hänen tapansa kohdella
+Domitianuksen aikaisia ilmiantajia. Hän lastasi koko höskän laivoihin
+ja päästi ne sitten myrskyn aikana ajelehtimaan merelle.
+
+Maakuntalaisena uusi keisari luonnollisesti tunsi erittäin hyvin
+provinssien asukkaiden tarpeet ja toivomukset. Hän huolehtikin
+innokkaasti heidän eduistansa ja saattoi loppuun sen emämaan kanssa
+yhtäläistyttämisen, joka oli jatkunut Cæsarin ajoista asti. Väestö
+osoittikin kaikissa maanäärissä kiitollisuuttaan keisarin valtakuntaa
+hyödyttävästä toiminnasta pystyttämällä hänelle riemukaaria.
+
+Huolenpito provinsseista ei kuitenkaan suinkaan tehnyt Traianusta
+sokeaksi huomaamaan, että _itse Italia_ kärsi sille erikoisesta
+sairaalloisuudesta: luonnottomasti vähentyneestä syntyväisyydestä,
+jonka ilmiön olemme aikaisemmin todenneet vaivanneen toista vanhaa
+sivistysmaata, nimittäin Kreikkaa. Roomalaisissa kalmistoissa ja
+kirjallisuudessa kuullaan näihin aikoihin hyvin harvoin puhuttavan
+useammasta kuin 2—3 lapsesta samassa perheessä. Augustus oli turhaan
+lainsäädännöllä koettanut vastustaa lisääntyvää lapsettomuutta
+johtavissa yhteiskuntakerroksissa. Nerva alkoi käyttää toista
+menettelytapaa, nimittäin antaa valtionavustusta köyhien lasten
+kasvattamiseksi. Traianus jatkoi näitä toimenpiteitä suuressa
+mittakaavassa. Kaksi vielä säilynyttä piirtokirjoitustaulua hänen
+ajaltaan ovat siitä todisteina. Toinen on peräisin pienestä
+pohjoisitalialaisesta kaupungista, jolle keisari lahjoitti yli
+miljoonan sestertiä, jonka summan korot piti käyttää kuukausittain
+avustukseksi noin 300:lle aviolapselle. Toinen kirjoitus ilmaisee,
+että keisari kymmenessä eri tilaisuudessa oli määrännyt rahoja samaan
+tarkoitukseen eteläitalialaiselle Beneventumin kaupungille. Roomassa
+hän kustansi valtion varoista elatuksen 5 000:lle köyhälle pojalle.
+Monet Traianuksen seuraajat menettelivät samoin ja rikkaat yksityiset
+miehet seurasivat keisarien esimerkkiä. Niinpä Plinius nuorempi
+lahjoitti puoli miljoonaa sestertiä synnyinkaupungilleen, muuan rikas
+nainen lahjoitti Terracinan kaupungille Latiumissa miljoonan sestertiä,
+jonka summan koroista sata lasta sai vuotuista avustusta, ja muuan
+pohjoisafrikkalainen kaupunki sai eräältä rikkaalta mieheltä rahat
+500 lapsen elatukseksi. Kunnat hoitivat lahjoituksia keisarillisen
+valvonnan alaisina. Niin suurenmoisia olivat ne summat, jotka
+uhrattiin tämänlaatuisiin hurskaisiin tarkoituksiin, että niitä on
+pidetty kuuluvina suurimpiin yhteiskunnallisiin toimenpiteisiin, mitä
+maailmanhistoria tuntee.
+
+Onnetonta kuitenkin oli, että nämä lahjoitukset olivat riippuvaisia
+rahan arvosta. Kun rahan arvo kolmannella vuosisadalla yhä ja
+yhä laski, niin pääoma suli yhä enemmän ja enemmän kokoon, ja
+vuosisadan keskivaiheilla, jolloin rahan arvo oli laskenut 1/40
+osaan normaalisesta, nielivät hoitokustannukset lahjoituspääomat
+täydellisesti.
+
+Traianuksen huolehtiminen kasvavasta sukupolvesta aiheutti toisenkin,
+ajanhengen humaanisen kehityksen mukaisen toimenpiteen, nimittäin sen
+vallan rajoittamisen lapsen elämään nähden, jonka vanharoomalainen
+oikeus soi perheen isälle. Traianus antoi määräyksen, että se,
+joka jätti lapsensa heitteille tai kohteli häntä pahoin, menetti
+isänvaltansa lapseen nähden.
+
+Toinen Italiaa vaivaava yhteiskunnallinen pulma oli kukoistavien,
+viljaa tuottavien maakuntain kilpailusta aiheutunut maanviljelyksen
+ahdinkotila. Sitä vastaan niin Traianus kuin toisetkin keisarit turhaan
+työskentelivät.
+
+Elävän kuvan keisari Traianuksen uupumattomasta työstä hallitsijana
+antaa hänen kirjeenvaihtonsa Plinius nuoremman kanssa tämän ollessa
+Bithynian maaherrana Mustanmeren etelärannikolla. Keisari itse
+ratkaisee vähäpätöisimmätkin maakunnan hallinnon yksityisseikat
+sillä oikeaanosumisvarmuudella, joka oli hänelle ominaista. Nämä
+kiintoisat kirjeet levittävät myöskin valaistusta Rooman hallituksen
+suhtautumiseen _kristityitä_ kohtaan. Pliniuksella on heistä oikeastaan
+vain hyvää kerrottavana. Joka sunnuntaiaamu he kokoontuvat yhteiseen
+hartaushetkeen. He »laulavat Kristuksen ylistystä ja sitoutuvat valalla
+olemaan varastamatta, ryöväämättä, murhaamatta, aviorikosta tekemättä,
+sanaansa syömättä ja uskottua tavaraa hukkaamatta.» Heillä oli tapana
+myöskin pitää yhteisiä aterioita. Nyt olivat — Plinius ilmoittaa —
+nimettömät ilmiantajat ilmoittaneet useita henkilöitä kristityiksi.
+Muutamat olivat maaherran edessä osallistuneet Rooman jumalien
+palvelukseen, uhranneet keisarin kuvalle ja »kironneet Kristuksen».
+Ei ollut siis syytä rangaista heitä valtion jumalien halveksimisesta.
+Mutta mitä oli tehtävä niille, jotka itsepintaisesti kieltäytyivät
+luopumasta kristinuskosta?
+
+Traianuksen tahto on, että pitää välttää tarpeetonta verenvuodatusta.
+Hänen tarkkanäköisyytensä ja lakoninen tyylinsä leimaavat nämäkin hänen
+ohjeensa. »Kristityitä», hän kirjoittaa, »ei pidä etsiskellä; mutta jos
+heitä ilmiannetaan ja syyte toteennäytetään, tulee heitä rangaista.
+Kuitenkin saakoon se, joka kieltää olevansa kristitty ja todistaa
+väitteensä rukoilemalla meidän jumaliamme, anteeksiannon, olipa hän
+kuinka epäluulonalainen tahansa.» Nimettömiä ilmiantoja ei pidä
+ottaa huomioon. »Ne antavat mitä huonoimman esimerkin ja ovat meidän
+ajallemme arvottomia.»
+
+Siis ei voi suinkaan puhua _Traianuksen_ toimeenpanemasta kristittyjen
+_vainosta_, kuten Neron ja Domitianuksen aikaisista vainoista.
+Mutta itse asiassa meidän täytyy, kuten Mommsen sanoo, puolentoista
+vuosisadan aikaa pitää yhtäjaksoisena kristittyjen vainon aikana,
+jolloin kristittyjä vainottiin valtion vihollisina. Vainon ankarammuus
+tai lievemmyys riippui asianomaisen virkamiehen innosta tai kansan
+mielialasta. Vasta Deciuksen hallituskautena, kuten Neron ja
+Domitianuksen aikoina, voimme todeta, että keisari itse panee toimeen
+vainon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Traianus oli kuitenkin ennen kaikkea soturi. Hän suojeli voimallisesti
+valtakunnan rajoja. Vaarallisimmat viholliset Euroopassa olivat silloin
+_daakialaiset_, jotka asuivat alisen Tonavan pohjoispuolella suurella,
+kolmionmuotoisella alueella, joka lännessä rajoittui Tonavan sivujokeen
+Tiszaan, idässä Prutiin ja pohjoisessa Karpaatteihin. Daakialaisten
+varsinainen kantamaa oli alueen keskustassa Siebenbürgenin vuoristossa.
+Suurikasvuiset, jäntevät daakialaiset näyttivät hirvittäviltä tuuheine
+partoineen ja pitkine liehuvine hiuksineen. Puettuina paksuihin
+sarkavaatteisiin, jotka suojelivat heitä jonkinlaisen panssarin tavoin,
+he taistelivat äärimmäisen kiukkuisesti jalkaisin lyhyin miekoin ja
+pyörein kiivin. Mutta Traianus voitti heidät sitkeän vastarinnan
+jälkeen perin pohjin, ja heidän kuninkaansa surmasi itsensä. Daakiasta
+tuli nyt puoleksitoista vuosisadaksi Rooman valtakunnan äärimmäinen
+etuvarustus pohjoisia barbaarikansoja vastaan. Siebenbürgen muutettiin
+yhdeksi ainoaksi suureksi vuoristolinnoitukseksi. Vielä tänä päivänä
+on siellä lukuisia linnakkeiden ja muiden varustusten jäännöksiä
+roomalaisajalta. Daakian alkuperäinen väestö oli suuresti huvennut
+sodassa ja osittain myöskin tehty orjiksi. Nyt sinne muutti Rooman
+valtakunnan muista osista siirtolaisia, joita houkutteli osittain
+tasangon viljava maanlaatu — mutta ennen kaikkea Siebenbürgenin
+kultasuonet. Daakia roomalaistui niin perin pohjin, että siellä vielä
+tänäänkin puhutaan yhtä romaanilaista pääkieltä, romaaniaa, joka on
+italian-, espanjan- ja portugalinkielen sisarkieli. Romaanialainen
+nimittää ylpeästi itseänsä roomalaiseksi ja suuren keisari Traianuksen
+muisto elää vielä talonpoikien keskuudessa. He puhuvat Traianuksen
+valleista, Traianuksen linnakkeista ja linnoista ja linnunrataa he
+nimittävät »Traianuksen tieksi».
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sotapäällikkö, joka oli voittanut daakialaiset, tahtoi kukistaa myöskin
+parthialaiset. Vanhoilla päivillään hän ryhtyi toteuttamaan Cæsarin
+viimeistä sotasuunnitelmaa, jonka Nero olisi voinut toteuttaa, jollei
+olisi ollut niin kunnoton kuin oli. Traianus tunkeutui voittoisasti
+halki _Armeenian_ ja _Mesopotamian_, kulki _Tigriksen_ yli ja valloitti
+_Assyrian_ sekä teki kaikki kolme maata roomalaisiksi maakunniksi.
+Eufratin asemesta tuli Iraanin reunavuorista valtakunnan itäinen raja.
+
+Juuri kuin Traianus oli äsken voitettujen alueiden olosuhteiden
+järjestelypuuhissa ja hillitsemässä syntyneitä kapinoita, kohtasi
+häntä vaikea sairaus, mikä pakotti hänet luopumaan päällikkyydestä.
+Hän luovutti sen sukulaiselleen _Hadrianukselle_, jonka hänen
+sitten kuolinvuoteellaan kerrotaan ottopojaksi ottamalla valinneen
+seuraajakseen. Itse aikoi Traianus lähteä Roomaan, mutta matkalla
+sinne hän kuoli Kilikiassa vuonna 117 kuudenkymmenenkahden vuoden
+ikäisenä. Hän oli viimeinen suuri roomalainen valloittaja. Hänen
+toimestaan Rooman valtakunta oli saavuttanut suurimman laajuutensa.
+Ei kuitenkaan mikään tämän suurisuuntaisen hallitsijan elämän työssä
+tee valtavampaa vaikutusta kuin ne yksinkertaiset, mutta oivallisen
+rakennustapansa vuoksi monumentaaliset leirilinnoitukset, joita
+hän rakennutti valtakunnan äärimmäisille rajoille erämaan reunaan
+roomalaisten sotilas- ja kauppateiden suojaksi, joita hän tunnetulla
+tarmollaan piti kunnossa tai uudelleen rakennutti. Valtavaa ja
+tukevaa on ylipäänsä kaikki, mitä Traianus on rakentanut. Hänen
+foruminsa, jolla hänen valtavan suuri ratsaspatsaansa on ja jota
+Italian nykyinen hallitus parhaillaan koettaa panna kuntoon, tekee
+kaikista Rooman keisaritoreista valtavimman vaikutuksen. Ylväs oli
+myöskin se riemukaari, jonka kautta tie sinne johti. Ja roomalaisen
+taiteen suuripiirteisimmän muistomerkin, Traianuspylvään kohokuvat
+kertovat keisarin urotöistä ja vaivannäöistä Daakiassa. Roomalaisen
+sotalaitoksen valtavasta ja monipuolisesta koneistosta saa näistä
+kuvista voimakkaan vaikutuksen. Mutta Traianuspylväs on myöskin
+sivistyshistoriallinen kuvakirja, josta saamme mielenkiintoisia tietoja
+Tonavan eri kansojen elämästä.
+
+Kaikessa, mitä Traianus on luonut, ilmenee hänen suuripiirteisen
+henkilöllisyytensä, mutta myöskin maailmanvaltakunnan mahtavuus.
+Hänen suuruutensa oikea tausta on kuitenkin vasta hänen ylevä
+lempeytensä, joka on tehnyt hänestä kaikkien aikojen hallitsijain
+esikuvan. Hänen jälkeensä senaatti tervehti jokaista uutta princepsiä
+onnentoivotuksella: »Tule vielä onnellisemmaksi kuin Augustus, vielä
+paremmaksi kuin Traianus!»
+
+
+
+
+HADRIANUS.
+
+
+Hadrianus, josta tuli kasvatusisänsä seuraaja, oli hänkin
+syntyperältään espanjalainen. Hänen isänsä oli keisari Traianuksen
+serkku.
+
+Vain suuresti epäillen lienee kuitenkin Traianus kuolinvuoteellaan
+päättänyt valita Hadrianuksen seuraajakseen, sillä hän aavisti
+Hadrianuksesta tulevan oman valloituspolitiikkansa vastustajan. Tosin
+uusi keisari oli näyttäytynyt olevan kelvollinen sotapäällikkö,
+mutta hän ei halunnut sodan laakereita. Sen sijasta hänestä hänen
+elämäntehtävänsä oli saattaa valtakuntansa kukoistukseen sen entisten
+rajojen sisällä. Hadrianus huomasi itsellään olevan kylliksi
+huolestuttavia tehtäviä ilmankin, että hänen olisi tarvinnut jännittää
+valtakunnan voimia äärimmilleen koetettaessa säilyttää Traianuksen
+valtauksia idässä. Oli huomattavissa kuohuntaa usealla taholla
+valtakunnassa, ja sekä etelässä että pohjoisessa barbaarikansat heti
+tarttuivat aseisiin, kun huomasivat, että valtakunnan sotavoimien
+päävoima oli viety Aasiaan. Hadrianus seurasi Augustuksen Varuksen
+tappion jälkeen antamaa esimerkkiä ja jätti oman onnensa nojaan
+Eufratin takaiset vallatut alueet välittämättä niiden tuomiosta,
+joiden mielestä oli epäroomalaista antaa legioonain kotkien perääntyä.
+Keisari kieltäytyi harkiten myöskin triumfista, jota senaatti oli
+hänelle kuolleen kasvatusisän puolesta tarjonnut. Hadrianus panetti
+juhlallisuudet toimeen, mutta hän ei seisonut, triumfivaunuissa itse,
+vaan niissä ajoi hänen suuren edeltäjänsä kuvapatsas voitonseppele
+päässänsä.
+
+Ei vain Idässä, vaan Britanniassakin Hadrianus veti puolustuslinjaa
+takaisinpäin. Hän siirsi sen pohjois-Englantiin ja rakennutti poikki
+saaren, Tynen suusta idässä, linnakkeita täynnä olevan suojamuurin,
+uuden limesin. Vallin eteläpuolella oli useita lujia leirejä, jotka
+oli tarkoitettu suuremmille joukko-osastoille. »_Hadrianuksen vallin_»
+ja siitä vähän pohjoiseen Skotlannissa olevan vallin jäännöksiä, jolla
+vallilla Antoninus Pius[173] vahvisti Hadrianuksen linnoituksia, on
+vielä jäljellä.
+
+Myöskin tässä kaukaisessa keisarikunnan osassa roomalaiset olivat
+aikana, joka oli kulunut Claudiuksen päivistä, antaneet näytteen
+heikkenemättömästä levenemisvoimastaan. Roomalainen sivistys oli
+hämmästyttävän nopeasti juurtunut Britanniaan. Täällä, kuten
+kaikkialla, oli sen levenemistä edistänyt monihaarainen tieverkosto,
+jonka roomalaiset levittivät saarelle. Siitä alkuasukkaat saivat
+kouriintuntuvan todisteen edusta olla Rooman alamainen. Useimmat
+roomalaiset sotaleirit olivat kasvaneet tai olivat kasvamassa
+suuriksi kaupungeiksi, joissa oli roomalaisia temppeleitä, kuurioita
+ja teattereita. Melkein kaikista Englannin kaupungeista on meidän
+aikanamme löydetty roomalaisia rahoja ja muita roomalaisajan
+muinaisesineitä. Britannian suurin kaupunki oli Lontoo, joka jo silloin
+oli kehittynyt huomattavaksi kauppa- ja merikaupungiksi täynnänsä
+brittiläisiä ja roomalaisia tuotteita. Druidien verinen jumalanpalvelus
+oli perin juurin hävitetty.
+
+Hadrianuksen valli on kuvaannollinen suuren rakentajan
+ulkopolitiikalle. Hadrianus ei rikkonut koskaan rauhaa naapurien
+kanssa, vaan piti parempana ratkaista välinsä heidän kanssansa kaikessa
+sovussa. Mutta samalla kertaa hän huolehti siitä, että hänellä oli
+voimaa sanansa takana, kun tarvittiin. Hän ei rakennuttanut ainoastaan
+»Hadrianuksen vallia», vaan lisäsi myöskin limeslinnoituksia Reinin
+ja Tonavan välille. Daakiaa suojeltiin Karpaattiensolat sulkevilla
+linnakkeilla, Syyria sai arabialaisen limeksen suojaksi beduiinien
+hyökkäyksiä vastaan, ja Atlas-vuoriston pääsolaan perustettiin
+sulkulinnaksi Lambæsis[174] Saharan erämaanheimoja vastaan. Joka
+suunnalla valtakunta panssaroituu hyökkäyksiä vastaan. Huomaa selvästi,
+että _Rooman valloituspolitiikan aika on ohi_. Nyt on vain kysymys
+entisten alueiden puolustamisesta. Kaikkialle pitkin rajalinjoja
+on legioonia sijoitettu vartioimaan. Synkimmissäkin metsissä ja
+erämaissa roomalainen sotilas käsi alati miekankahvassa vartioi
+valppaasti »barbaareja». Sillä hän tietää tunnossansa, että hänen
+keisarinsa pitää vuorostaan häntä silmällä ja voi tulla milloin tahansa
+tarkastuskäynnille. Silloin on tiukat paikat.
+
+Tämä hyvin järjestetty vartiointi turvasi roomalaisen sivistystyön.
+Tämä ja Hadrianuksen vakaa rauhantahto hankkivat keisarille niin suuren
+vieraiden ruhtinasten arvonannon, että he pyysivät häntä keskinäisten
+riitojensa välittäjäksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Traianus oli ollut ihanneroomalainen. Hadrianus oli enemmän
+_kreikkalainen_ ja _maailmankansalainen_ kuin vanhanlaatuinen
+roomalainen. Siksipä kreikkalaiset riemuitsivatkin saadessaan
+tiedon hänen valtaistuimelle nousustaan. Ja heillä olikin siihen
+syytä. Hadrianus on tehnyt enemmän kuin kukaan muu Rooman keisari
+lähentääkseen henkisesti toisiinsa Hellaan ja Rooman, antiikin
+maailman molemmat puoliskot, ja asettaakseen ne saman arvoisina
+toistensa rinnalle. Hänen aikanaan tapahtuu valtakunnan läntisessäkin
+puoliskossa lopullinen helleeniläistyminen. Hadrianus rakasti yli
+kaiken Platonia ja hänen unelmanaan oli toteuttaa suuren kreikkalaisen
+ajattelijan ihannevaltio, jossa hallitsijana olisi filosofi ja jossa
+koko yhteiskunta, virkamiehet etunenässä, olisivat ihanteellisen
+velvollisuudentunnon läpitunkemia ja pyrkisivät tekemään oikeutta
+kaikille. Hadrianus oli kiitollisempi Platonin kuin Dionysios tyrannin
+oppilas.
+
+Ei kukaan Rooman keisari ole niin perin pohjin tuntenut 80 miljoonaa
+alamaistaan kuin Hadrianus. Suurimman osan hallitusajastaan hän oli
+matkoilla. Hänen ilonsa ja riemunsa oli matkustella ympäriinsä,
+oppia tuntemaan erilaisia maita, ihailla niiden luonnonkauneuksia ja
+sivistysaarteita sekä katsella historiallisesti huomattavia paikkoja
+kuten Plataian ja Mantineian taistelukenttiä tahi Miltiadeen,
+Epaminondaan ja Alkibiadeen hautoja. Kun Hadrianus tuli Trapezuntiin
+Mustanmeren rannalle, hänen piti päästä selville paikasta, missä
+»kymmenentuhatta» päästivät ilmoille ilonkirkunan, kun he ensimmäisen
+kerran saivat jälleen nähdä meren. Tällä »kaikkien salaisuuksien ja
+ihmeellisyyksien tutkijalla», kuten kirkkoisä Tertullianus häntä
+nimittää, oli suunnaton tiedonhalu. »Kaikki paikat, joista hän oli
+lukenut, hän tahtoi nähdä omin silmin», hänen muinoinen elämäkerran
+kirjoittajansa sanoo. Luultavasti myöskin jonkinlainen hermostunut
+levottomuus pakotti hänet aina olemaan liikkeessä. Roomassa hän ei
+koskaan viihtynyt oikein hyvin. Roomalaiset olivat liian raskasverisiä
+hänen eloisalle luonteelleen.
+
+Hadrianuksen matkat käsittivät koko roomalaisen maailman aina
+kaukaisimmasta, lännestä, Britanniasta ja Herkuleen patsaista Syyrian
+ja pohjois-Arabian erämaihin, etäisimpään itään. Kreikassa hän
+viipyi kauan romanttisen haaveen lumoissa herättää Hellaan kunniakas
+muinaisuus jälleen eloon. Siinä tarkoituksessa hän ryhtyi lopettamaan
+temppelien ja muidenkin rakennusten valmistamistöitä, jotka olivat
+vuosisatoja olleet puolivalmiina, siksi että ne aikoja sitten olivat
+menettäneet alkuperäisen tarkoituksensa. Hän koetti myöskin elvyttää
+eloon kansanjuhlia, jotka osanottajien puutteesta olivat kuolleet
+vuosisatoja aikaisemmin. Tulos tästä oli kuitenkin vain teatteria.
+
+Kerran kotimatkallaan Roomaan Hadrianus kulki Sisilian, toisen
+muinaiskreikkalaisen sivistysalueen halki. Täällä hän nousi Pindaroksen
+ylistämälle Etnalle. Kelpo työ viisikymmenvuotisen miehen tekemäksi,
+sillä vuori on 3 300 metriä korkea. Siltä kraatterilta, jolla filosofi
+Empedokleen sanotaan keksineen elämän arvoituksen, Hadrianus ihaili
+auringonnousua.
+
+Mutta varsinainen Kreikka kuten Sisiliakin olivat ja pysyivät vain
+helleenisinä museoina. Suurempi menestys oli kreikkalaismielisellä
+keisarilla yrityksissään puhaltaa uutta elämää kreikkalaiseen
+sivistykseen Vähän-Aasian kukoistavissa hellenistisissä kaupungeissa.
+
+Käydessään pyramidien ihmemaassa Hadrianusta kohtasi suuri suru,
+joka vaikutti koko hänen elämänkäsitykseensä. Kaunis ja rakastettava
+nuori bithynialainen paimen, nimeltään _Antinous_, johon keisari oli
+sydämestään kiintynyt, hukkui Niilin virtaan vuonna 130. Sanottiin,
+että hän oli vapaaehtoisesti käynyt kuolemaan herransa edestä. Erään
+ennustuksen mukaan näet Hadrianuksen elämä oli pelastettavissa vain
+siten, että joku vapaaehtoisesti uhraisi itsensä hänen edestään.
+Vainajan ylistykseksi keisari rakennutti temppelin ja pystytti
+kuvapatsaita sekä perusti erikoisen jumalanpalveluksen hänen
+kunniaksensa. Antinous-patsaat ovat myöhäisantiikin kauneimpia ja
+vaikuttavimpia taideteoksia. Niiden haaveellisia kasvoja varjostaa
+surumielisyys. Se on nuoruuden surua siitä, että kuolema korjaa
+satonsa elämän keväälläkin. »Tämän ihmeellisen kauniin nuorukaisen
+muodoissa» — kuuluisa norjalainen taidehistorioitsija Dietrichson sanoo
+— »ilmenee ensi kerran antiikin taiteessa surumielisyys ja haavemieli
+sanan varsinaisessa merkityksessä. Antinouskuva saa meidät aavistamaan
+enemmän, kuin mitä se ilmaisee. Se loihtii silmiemme eteen kukoistavan
+nuorukaisen, mutta samalla kertaa me kuulemme valitusvirren ja kumean
+kuolonsoiton hänen paariensa ääressä. Tämä Antinous tuntee itse kuolon
+toukan kalvavan hänen nuoruuttaan ja kauneuttaan. Siksi tämä taideteos
+on perikatoon tuomitun roomalaisen maailman oman kuolonaavistuksen
+ilmaus. Tässä viimeisessä ihannehahmossa antiikin taide astuikin
+hautaansa.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puolet hallitusajastaan Hadrianus vietti matkoilla. Mieluimmin hän
+matkusti jalkaisin ja teki kernaasti peninkulmanpituisia syrjämatkoja
+omin päin vain muutamia miehiä matkassaan. Hän oli _maailmanhistorian
+ensimmäinen matkailija_. Olisi kuitenkin väärin väittää, että hän
+matkusti vain huvin vuoksi. Kaikkialla, missä kulkikin, hän otti selon,
+millaiset olot kansalla oli, ja teki paljon työtä parantaakseen, mitä
+oli parannettavaa. Suurenmoinen hyväntekeväisyys ja ankara tarkastus
+kävivät tällöin käsi kädessä.[175] Hänen matkansa olivat samalla kertaa
+sekä matkailu- että tarkastusmatkoja, jollaisia ei kukaan muu Rooman
+keisari Augustuksen ajoista asti ollut tehnyt. Niistä kävi ilmi,
+että kaikki valtakunnan osat olivat yhtä likellä keisarin sydäntä.
+Kaikkialle, missä hän matkusti, hän jätti jälkeensä pysyväisinä
+muistomerkkeinä suurisuuntaisia rakennuksia. Hän perusti uusia
+kaupunkeja, m.m. hänen itsensä mukaan nimensä saaneen Hadrianópoliksen
+(Adrianopoli). Hän perusti satamia sekä rakensi siltoja ja teitä
+laajan valtakuntansa kaikkiin osiin. Ja tuskin oli kaupunkia, joka ei
+olisi saanut kiittää häntä vesijohdosta, teattereista, temppeleistä,
+kirjastoista, basilikoista, kylpylöistä tahi muista yleisistä
+rakennuksista. Ei yksikään Egyptin faarao, ei yksikään assyrialainen
+tai babylonialainen suurkuningas ole rakentanut niin paljon kuin
+Hadrianus. Hän on varmasti kaikkien aikojen suurin rakentaja.
+Matkoillaan hänellä oli aina mukana insinöörijoukkoja ja teknillisesti
+sivistyneitä työnjohtajia, niin että hän voi heti panna käyntiin ne
+työt, jotka hän tahtoi suorittaa. »Hadrianus oli myöskin verrattomasti
+suurin taiteenedistäjä kaikista valtaistuimella istuneista»,
+Dietrichson sanoo.
+
+Koskaan ei provinsseissa ollut vallinnut niin hyvät olot kuin
+»rauhanruhtinaan» niistä huolehtiessa. Silloin oli ilo elää. »Koko
+maailma on paratiisin kaltainen», huudahtaa ylenmäärin ihastuksissaan
+kuuluisa Aristeides niminen smyrnalainen kaunopuhuja, joka eli 2:sella
+vuosisadalla j.Kr. »Sodan», hän sanoo, »tunnemme nykyisin vain
+kuulopuheista tahi valtakunnan äärimmäisillä rajoilla, sen jälkeen kuin
+kansat ovat saaneet rauhan alituisista valtataisteluista, kaikesta
+vallanhimoisesta eri valtioiden keskisestä kilpailusta, josta kaikki
+sodat muinoin aiheutuivat. Surkuteltavia ovat vain ne ihmiset, jotka
+asuvat Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolella ja joiden senvuoksi
+täytyy olla vailla tämän valtakunnan suomaa siunausta.» Voitettujen
+joukkoon kuuluvan miehen oikea kiitoshymni voittajalle, kiitos, jota
+ei lainkaan häiritse menneitten helleenisten suuruusaikojen katkera
+muisto! Ja toinen kreikkalainen kaunopuhuja, joka eli Ateenassa
+3:nnella vuosisadalla, huudahtaa: »Rooman valtakunnan rajojen
+ulkopuolella ei ole elämää. Se, joka ei näe valtakuntaa, se ei näe
+aurinkoa.»
+
+Mutta kauniilla taululla oli tahransa, ja ne johtuivat keisarin
+omasta luonteesta. Hadrianuksella ei ollut mielen tasapainoa, joka
+oli Traianuksen suuruuden edellytys. Rajaton valta teki hänet usein
+kohtuuttomaksi ja luonteeltaan ärtyiseksi. Erittäinkin hän oli hyvin
+arka arvostaan, kun oli arvosteltava kirjallisuutta ja taidetta.
+Tällöin oli aina viisainta olla vastustamatta keisaria. Eräästä
+kuuluisasta kaunopuhujasta kerrotaan, että hän meni aina naurettavuuden
+rajoille taidossa sulattaa korkean diletantin omapäisiä kirjallisia
+arvosteluja. Mutta kun hänen ystävänsä moittien kysyivät häneltä,
+kuinka hän voi siinä määrin häväistä itsensä paremman minänsä
+edessä, hän vastasi: »Onhan toki selvää, että se, joka vallitsee yli
+kolmeakymmentä legionaa, on oppineempi kuin kaikki muut!»
+
+Hadrianuksen kärsimättömyys voi joskus muuttua julmuuksiksi, jotka
+ovat tahranneet hänen muistonsa. Ei ainoastaan yksi ja toinen
+yksityinen henkilö saanut kokea hänessä piilevän julmuuden purkausta
+— kerran hänestä tuli kokonaisen kansan pyöveli. Asianlaita oli niin,
+että Hadrianus oli perustanut roomalaisen siirtolan Jerusalemin
+raunioille ja rakennutti Iuppiterin temppelin sille paikalle, missä
+Jahvella oli ollut pyhättönsä. Se oli isku vasten kasvoja kaikille
+mooseksenuskolaisille. Mieslukuisina he nousivat erään miehen johdolla,
+joka ilmoitti olevansa Messias ja nimitti itseään »Tähtien pojaksi».
+
+Sotaa käytiin rajulla kiihkolla, ja se ei päättynyt vähemmällä
+kuin että koko juudankansa Palestiinasta perinjuurin hävitettiin.
+On totisesti historian suurimpia ihmeitä, että juutalainen rotu
+siitä huolimatta, ollen hajallaan ympäri koko maailman, on kyennyt
+lähes kahden tuhannen vuoden ajan säilyttämään kansallisuutensa ja
+uskonnolliset perintätapansa.
+
+Tuskallista sairautta, joka samaan aikaan kohtasi Hadrianusta,
+Israelin lapset pitivät Jahven oikeudenmukaisena rangaistuksena.
+Se synkensi hänen viimeiset neljä elinvuottansa. Kaikki maailman
+ihanuus ei kyennyt keventämään hänen tuskiansa. Turhaan hän keräsi
+ympärilleen kaikkea ihmeellistä, jota rikkaus ja taide kykenivät
+luomaan, ainutlaatuisen suurenmoiseen Tivolin likellä olevaan
+rakennukseen, nimeltään »Hadriani villa». Tämä loistelias ihmelaitos
+saattoi varjoon vieläpä Neron kultaisen talonkin. Huvilinnat niihin
+kuuluvine puistoineen ja rakennuksineen olivat kokonainen maailma
+pienoiskoossa, ja niiden sisälle mahtui kaikki, mikä vain voi tehdä
+elämän kauniiksi ja juhlalliseksi: lorisevia puroja ja vesiputouksia,
+kukkaspuutarhoja suihkulähteineen, pilarikäytäviä, stadion ja kylpylä,
+kirjasto, teatteri, sirkus ja temppeli. Täällä taidetta palvova ja
+luontoa rakastava romantikko vietti viimeiset elinvuotensa. Kun
+sairaus ja heikkous estivät häntä enää matkustamasta, hän tahtoi tehdä
+matkansa mielikuvituksen maailmassa ja jäljennytti siksi pienoiskoossa
+ne rakennukset ja näkemänsä paikat, jotka olivat tehneet häneen
+syvimmän vaikutuksen. Siellä vanha matkailija istui ja uneksi olevansa
+jälleen rakkaan Hellaansa notkoissa ja idyllisissä seuduissa. Täällä
+olivat taas Platonin Akademein, Aristoteleen Lykeion ja monet muut
+muistorikkaat paikat hänen rakkaasta Ateenastansa. Täällä hänellä
+oli Tempelaakso ja taidokkaasti valmistetun kanavan varrella oli
+egyptiläinen huvikaupunki Kanopos, jonne hän voi kulkea gondolissa
+ja nauttia virvokkeita rannalla olevassa ravintolassa. Kuvitelmaa,
+että oltiin Egyptin maaperällä, vahvistivat sfinksit ja jumalankuvat
+mustasta marmorista ja punaisesta graniitista sekä temppeli
+hieroglyfikirjoituksineen.
+
+Vastavaikutuksen takia Hadrianuksen kerrotaan rakennuttaneen sekä
+Elysionin että Tartaroksen, mutta millaisia ne olivat, sitä emme tiedä.
+Tartaros oli luultavasti löyhkäävähöyryisten rikkilähteiden luona,
+joilla vieläkin on nimenä Lago di Tartaro.
+
+Hallitsijan viittauksesta voi lehdoissa ja laaksoissa syntyä elämää ja
+niihin ilmestyä Olympoksen jumalmaailma; bakkanttijoukkoja parveili
+Tempelaaksossa, ja roomalaisen tarumaailman varjot vaeltelivat
+ympäriinsä Elysionissa ja Tartaroksessa.
+
+Hadrianus keräsi huvilaansa taideteoksia kaikista maailman maista.
+Paikasta on senvuoksi tullut rikkain antiikin kuvapatsaiden
+löytökaivos, mitä tunnetaan. Miltei kaikki Euroopan museot ovat saaneet
+osansa Hadrianuksen huvilan taideaarteista, ja kuitenkin on niitä
+äärettömän paljon tuhottu aikojen kuluessa. Huolimattomat maanomistajat
+ovat m.m. poltattaneet kalkiksi joukoittain marmorikuvapatsaita ja
+marmoripylväitä.
+
+Onnettomalle Hadrianukselle tuli taivaan valtakunnasta, jonka hän
+oli yrittänyt luoda maan päälle, kuitenkin helvetti. Ruumiin ja
+sieluntuskat tekivät hänen luonteensa hänen ystävilleen ja lähimmilleen
+melkein sietämättömäksi. Epätoivon hetkinä hän voi pyytää lääkäreitään
+antamaan hänelle myrkkyä tahi rukoilla orjiltaan armoniskua.
+Tautivuoteella hyökkäsivät hänen kimppuunsa epäluuloisuuden pahat
+hengetkin ja saivat hänet langettamaan pari epäoikeudenmukaista
+kuolemantuomiota.
+
+Vuonna 138 rauhaton vaeltaja viimeinkin vapautui vaivoistaan 62 vuoden
+ikäisenä. Viimeinen, mikä tiedetään Hadrianuksen kädestä lähteneeksi,
+on muuan pieni runo, jonka hän kirjoitti kuolinvuoteellaan ja omisti
+omalle levottomalle hengelleen — oivallinen itsekuvaus: Tämän
+harvinaisen kaiukkaan ja herkkäilmeisen runon, jossa on m.m. käytetty
+runsaasti puolisointuja ja vastoin antiikkista tapaa joskus puhtaita
+riimejäkin, voisi suomentaa seuraavasti:
+
+    Sieluni, loppuiko lento?
+     Veikko sa heikko ja hento,
+    tunne en, kunne sa kuljet.
+    Silmäs, jo suljet,
+    kalvas oot, kylmä ja paljas,
+     lakkas sun leikkis ja naljas.
+
+Kaihoisia rivejä, jotka ilmaisevat hänen aidon helleenisen
+elämänrakkautensa, mutta samalla kertaa myös hänen tietoisuutensa
+kaiken mitättömyydestä! Askelen suureen tuntemattomaan hän on valmis
+astumaan arastelematta, vain kummastellen, kuulustellen.
+
+
+
+
+ANTONINUS PIUS JA MARCUS AURELIUS.
+
+
+Hadrianus oli lapseksiotolla seuraajakseen valinnut hyvän ja hurskaan
+_Antoninuksen_ ja samalla kertaa antanut tämän vuorostaan ottaa
+lapsekseen seitsentoistavuotiaan _Marcus Aureliuksen_. Hadrianus oli
+nimittäin sydämestään kiintynyt tähän jaloon nuorukaiseen, jonka
+nimi _Verus_ (rehellinen) hänellä oli tapana tarkoituksellisesti
+muuttaa superlatiiviksi _Verissimus_. Heti kuin Marcus oli tullut
+täysi-ikäiseksi, hän tuli kasvatusisänsä kanssahallitsijaksi. Hänen
+kanssansa nousi taas filosofi valtaistuimelle, apostoliluonne,
+jota elähdytti stoalaisen opin toteuttamisen vakava pyrkimys. Aina
+lapsuudestaan asti hän oli hurskaan äitinsä vaikutuksen alainen,
+äidin, joka kasvatti häntä hyvyyteen toisia kohtaan. »Hän kehoitti
+minua myöskin», hän kertoo omaelämäkerrallisissa muistiinpanoissaan \
+»pidättäytymään ei ainoastaan pahoista teoista, vaan myöskin pahoista
+ajatuksista ja rakastamaan yksinkertaista elintapaa, mutta inhoamaan
+rikkauden paheita.» Lämpimin kiitollisuuden tuntein kaikista hyvistä
+vaikutteista — Marcus Aureliuksen miellyttävimpiä luonteen piirteitä
+hän ylistää onneansa, että on jo aikaisin saanut oppia »huomaamaan,
+että hovissakin voidaan olla ilman henkivartioita, loistavia
+pukuja, soihtuja, kunniapatsaita ja sensemmoista turhamaisuutta
+ja että siellä voi elää melkein kuin yksityishenkilö, ilman että
+hallitustehtävien täyttäminen senvuoksi kärsisi vähintäkään
+haittaa.» Ja kaksitoistavuotiaana Marcus Aurelius teki itselleen
+lupauksen elää stoalaisten periaatteiden mukaan. »Jo lapsena hän
+saavutti niin täydellisen itsensähillitsemisen taidon», eräs hänen
+elämäkerrankirjoittajistaan sanoo, »että hänen kasvojensa ilme ei
+koskaan muuttunut, ei ilosta eikä surusta.» Hän kantoi mieluummin
+yksinkertaista »filosofinvaippaa» kuin keisarillista purppuratogaa.
+Hän nukkui paljaalla lattialla, niin että hän oli vähällä turmella
+luonnostaan heikon terveytensä. Ainoastaan hänen äitinsä tarmokas
+asiaan puuttuminen sai hänet lieventämään tapojaan niin paljon, että
+hän otti yösijakseen puulavitsan eläimennahka allansa. Hän seurusteli
+kernaimmin filosofien kanssa. Ensimmäisen konsulin viran, jonka hän
+määräsi, hän antoi filosofian opettajalleen, ja tätä nimitystä seurasi
+pian useita toisia samanlaisia.
+
+Marcus Aurelius ei ollut kuitenkaan niitä, jotka kerskuivat
+stoalaisella hyveellisyydellään ja nyrpistivät nenäänsä niille,
+jotka eivät olleet »viisaita» ja oikeauskoisia. Hän liittyi kaikesta
+sielustaan siihen stoalaisen opin jalostettuun suuntaan, joka oli
+saanut alkunsa jalosta fryygialaisesta _Epiktetoksesta_, »raajarikosta
+orjasta», jota hänen raaka herransa kidutti, kunnes hänen toinen
+säärensä murtui ja hän tuli rammaksi ainaiseksi. Kun hän ei nyt enää
+näin ollen kyennyt työhön, hänet vapautettiin.
+
+Mutta Epiktetoksen tulisielu voitti kaikki ruumiin raihnaisuudet. Hän
+läksi vaeltamaan ihmisten keskuuteen ja julisti oppiansa. Maailman
+pääkaupungissakin hän sai kiitollisia kuulijoita. Mutta tyranni
+Domitianus karkoitti hänet Roomasta. Hän sai sitten turvapaikan
+Epeiroksessa, jonne hän keräsi uskolliset oppilaansa ympärilleen.
+Hautakirjoituksekseen hänen kerrotaan laatineen seuraavan epigrammin
+elämästä köyhyydessä ja kärsimyksissä:
+
+    Orja Epiktetos olen, ruumiiltain rujo, raihnas,
+    Mieronkiertäjä, vaan lempinä oon jumalain.
+
+Epiktetos on voimakkaammin kuin kukaan muu pakanallinen ajattelija
+Länsimaissa saarnannut yleistä veljesrakkautta. Hän opetti, että
+kaikki ihmiset, kansallisuudesta huolimatta, ovat veljiä ja että
+tulee rakastaa myöskin vihollisiansa. Hän on tässä suhteessa
+»kerettiläiskuningas» Ekhnatonin länsimainen vastine.
+
+Epiktetoksen sanat kaikuvat melkein kuin kristillinen saarna, kun
+hän puhuu siitä, millainen sen miehen tulee olla, josta on tuleva
+»ihmiskunnan opettaja». Hänen on itsensä täytynyt voittaa halunsa ja
+himonsa, täytynyt tulla puhtaaksi, niin että hänen oma esimerkkinsä
+voi vaikuttaa kuin parhain saarna. Köyhille ja onnettomille, jotka
+valittavat kohtaloaan, hänen tulee voida sanoa: »Katsokaa minua:
+minulla ei ole isänmaata, ei kotia, ei tavaraa eikä orjia kuten
+ei ole teilläkään. Minä nukun paljaalla maalla. Minulla ei ole
+vaimoa eikä lapsia — minulla ei ole muuta kuin maa ja taivas ja
+yksi viitta.» Epiktetos sanoo myöskin: »Filosofi voi aasin tavoin
+saada ruoskaa ja kuitenkin koko ihmiskunnan isän tai veljen tavoin
+rakastaa vieläpä lyöjiänsäkin.» Todellista vääryyttä ei nimittäin
+ole olemassakaan. Vääryys ei ole siinä, että joku loukkaa meitä,
+vaan omassa _mielikuvituksessamme_, että meitä on loukattu. Älä
+sentähden vihastu siihen, joka aiheuttaa sinulle jonkin n.s.
+vääryyden! Älä koskaan kuohahda! Älä luovu koskaan suuresta, ylevästä
+rauhallisuudesta! Vahingoittaahan paha ja ilkeä enimmän itseään ja
+hänen rangaistuksensa on se itsehalveksunta, joka aina seuraa syntiä.
+Asiat ja tapahtumat itsessään eivät tee meihin mitään vaikutusta, vaan
+ainoastaan se _kuvittelu_, mikä meillä on asioista ja tapahtumista.»
+Sama ajatussuunta kuin elealaisilla Parmenideella ja Zenonilla
+ja sofista Protagoraalla . Epiktetos kehittelee tätä ajatustaan
+edelleen käytännölliseen suuntaan ihailtavaksi, aito stoalaiseksi
+oppilauseeksi: »Älä pelkää sairautta, äläkä kuolemaa, äläkä köyhyyttä,
+mutta pelkää näiden _pelkoa_!» Muistuu mieleen, mitä Cicero kertoo
+opettajastaan, stoalaisesta filosofi Poseidonioksesta. Kun tämä kärsi
+mitä tuskallisimpia leinin kipuja, hän vain sanoi: »Ei auta yhtään,
+sinä tuska! Kuinka ponnistelletkin, en minä koskaan eläessäni myönnä,
+että sinä olet pahasta.»
+
+Huolimatta niistä voimakkaista sukulaisuuspiirteistä kristinuskon
+kanssa, jotka ovat Epiktetoksen elämänkäsitykselle tunnusmerkillisiä,
+oli kuitenkin olemassa selvä oleellinen ero näiden kahden
+maailmankatsomuksen välillä. Epitetoksen lähimmäisenrakkaus on
+enemmän passiivista kuin aktiivista. Eroavaisuus esiintyy voimakkaana
+myöskin silloin, kun vertaa toisiinsa kristityn ja stoalaisen kantaa
+moraaliseen pahaan nähden: kristityn taholla leimuava siveellinen
+närkästys ja taistelu siveellistä turmelusta vastaan, stoalaisella
+ylväs, mutta passiivinen levollisuus, millä siveellisesti kehittyneempi
+korkeuksistaan katselee ihmisten hullutuksia. Stoalaisen mielestä
+on viisaudelle tunnusmerkillistä ymmärtävä _alistuvaisuus_ pahaan
+nähden. Taisteleminen on tuloksetonta, sillä kaiken mikä tapahtuu, on
+järkkymätön kohtalo edeltäkäsin määrännyt.
+
+Tuskin missään pistää vastakohtaisuus kristittyjen ja stoalaisten
+välillä kuitenkaan selvemmin silmiin kuin ajateltaessa Jeesuksen
+sanoja: »Tulkaa lasten kaltaisiksi!» ja verrattaessa noihin sanoihin
+stoalaisten ylenkatsetta ymmärrykseltään kehittymätöntä ja siveellisiä
+periaatteita vailla olevaa lapsenmieltä kohtaan. »Mitä onkaan lapsi?»
+Epiktetos huudahtaa. »Pelkkää tietämättömyyttä ja tyhmyyttä!»
+Lapsipsykologiksi häntä tuskin voi sanoa! Ylipäänsä vaivaa stoalaista
+siveysoppia Epiktetoksellakin jonkinlainen vastenmielinen pikkumaisuus,
+jokapäiväinen siveellinen äksiisi, jollaisesta totinen kristillisyys
+on niin ihanan vapaa. Stoalaisten hyvekandidaatin täytyy suorittaa
+erikoisia itsehillinnän ja kaikenlaisen siveellisen hyvyyden kursseja
+ja sitten laskea yhteen esimerkiksi ne päivät, jolloin hänen on
+onnistunut pidättäytyä vihanpurkauksista.
+
+Epiktetoksen oppilas Marcus Aurelius oli itse filosofinen kirjailija ja
+kirjoitti kreikaksi omaelämäkertakirjan nimeltään »_Itsetutkisteluja_»,
+jonkinlaisen päiväkirjan sisäisestä elämästään, mietteistään
+maailmasta ja ihmisistä. Tätä kirjaa on sanottu maailman ensimmäiseksi
+pakanalliseksi hartauskirjaksi. Ankara roomalainen velvollisuudentunto
+on siinä yhtynyt korkeaan, epäitsekkääseen päämäärään pyrkivään
+harrastukseen. Meidän ei pidä — keisarillinen kirjailija sanoo —
+himoita maallista hyvyyttä, vaan tahtoa persoonallisesti jalostua
+ankaran siveellisen elämän avulla. Sisäinen elämä on yksin pysyväistä
+olemassaolossa. Mitä hyödyttää juoksennella alituisesti milloin sinne,
+milloin tänne huvituksia etsimään, pyrkiä maaelämän rauhaan, merelle
+tahi vuoristoon! Vetäydy sen sijaan omaan itseesi! Siellä on sinulla
+rauhallisin pakopaikka, minkä ihminen voi löytää, jos hän nimittäin
+syventyy sellaisiin ajatuksiin, jotka palauttavat sopusoinnun hänen
+olemukseensa. Jos teet näin, voit ylevän rauhallisesti ottaa vastaan
+yhtä hyvin onnen vaihtelut kuin ihmisten ilkeydenkin, joka todellisesti
+johtuu vain mielettömyydestä. Silloin myöskin voit voittaa kaipuusi
+ulkonaiseen kunniaan ja muuhun turhuuteen. Ennen pitkäähän sinä olet
+tomua ja tuhkaa, vain tyhjä nimi, kenties et edes sitä. Makedonian
+Aleksanteri ja hänen muulinajajansa ovat joutuneet kuoltuaan saman
+kohtalon alaisiksi. Joki, kuohuva virta on aika: tuskin on jotakin
+sukeltanut esille, kun se jo huuhtaistaan pois, ja toista työntyy
+esille — tullakseen vuorostaan poishuuhdotuksi.
+
+Kuinka vähän näin ollen merkitseekään, mitä ihmiset meistä pitävät
+ja arvelevat? »Usein», Itsetutkistelujen kirjoittaja sanoo, »olen
+ihmetellyt, että ihminen, joka kuitenkin rakastaa itseään enemmän kuin
+kaikkia muita, panee vähemmän painoa omaan kuin toisten arvosteluun
+itsestänsä.» Ei, katso sisäänpäin! Siellä on hyvän lähde, lähde, joka
+ei koskaan kuivu. Salli sisälläsi olevan jumaluuden neuvoa sinua, niin
+sinusta tulee oikea mies. Silloin sinä alistuen suhtaudut kärsimykseen,
+sillä sekin tulee kaikkihyvältä kaitselmukselta, joka yksin tietää,
+mikä meille on parasta. Levollisena otat vastaan kuolemankin, »sillä
+hän, joka kutsuu meidät pois, on lempeä ja rakastavainen. Meidän
+tulee erota täältä iloisin mielin, kuten kypsä oliivi, joka vielä
+pudotessaankin siunaa puuta, joka sen on tuottanut, ja oksaa, joka
+on sitä kantanut. Ainoastaan ymmärtäväisille olennoille on suotu
+onni _vapaaehtoisesti taipua_ kaikkiin kohtaloihin. Täytyyhän
+kaikkien sitävastoin niihin _alistua_. Se, joka suree tai on jostakin
+syystä tyytymätön, on uhriporsaan kaltainen, joka potkii ja kirkuu
+teurastuspenkillä. Kun onnettomuus kohtaa sinua, älä siis sano: 'Kuinka
+onneton olenkin, että tämän piti minulle sattua!' Ei, ei niin, vaan:
+'Kuinka olenkin onnellinen, että minä tästä huolimatta voin pysyä
+rauhallisena ja huoletonna, että nykyisyys ei minua murra enkä ole
+tuskissani tulevaisuudesta!'»
+
+Lempeällä ja alistuvaisella katseella valtaistuimen filosofi katselee
+elämää ja ihmisiä. Hänen stoalaisuutensa ei ole tuota kylmää, kerta
+kaikkiaan valmista lajia, joka pöyhistelee sillä, kuinka paljon on
+kilvoittelevien ihmisten yläpuolella. Ei, lukiessaan Marcus Aureliuksen
+Itsetutkisteluja tuntee koko ajan olevansa herkkätunteisen luonteen
+seurassa, joka taistelee keskeytymätöntä taistelua omia heikkouksiaab
+ja suuren tuntemattoman tuottamaa tuskaa vastaan, joka on meidän
+kaikkien edessämme. Siksipä hän omalta kohdaltaankin tarvitsee
+kaikki ne lohtuperusteet, kaiken sen voiman, minkä hänen kehittynyt
+luonteensa ja ajatusvoimansa filosofian avulla voi hänelle hankkia.
+_Todellisesti nöyrä_ sielu on tällä maailmanhallitsijalla. Koko hänen
+elämänsä on senvuoksi rehellistä pyrkimystä korvata paha hyvällä.
+Hänen mielilauseitaan on: »Jos sinä huomaat jonkun olevan aikeissa
+tuottaa sinulle jotakin pahaa, niin sano rakkaudella ja lempeästi ilman
+koulumestarimaisuutta: 'Ei niin, lapseni! Minua sinä et tosin tällä
+vahingoita, mutta sinä vahingoitat itseäsi.' Jos joku halveksii minua»,
+hän jatkaa, »niin se on _hänen_ asiansa. Minun asiani on katsoa, etten
+minä tee enkä sano mitään, joka on halveksittavaa. Jos hän minua
+vihaa, niin on sekin hänen asiansa, minun asiani on sitä vastoin olla
+rakastavainen ja hyväntahtoinen kaikkia kohtaan. Eiväthän kuolemattomat
+jumalatkaan tuskittele, että heidän on pakko ikuisesti olla tekemisissä
+huonojen ihmisten kanssa — päinvastoin he huolehtivat heistä kaikin
+tavoin. Mutta sinä, jonka itsesikin on pian täältä erottava, väsyt,
+vaikka itse olet yksi huonoista. On naurettavaa olla omaa vikaansa
+korjaamatta, jonka voi tehdä, mutta koettaa välttää toisten vikoja,
+joka on mahdotonta.» Kullakin meistä on varmasti tekemistä niin suurien
+omien heikkouksiemme kanssa, että meillä ei ole niinkään moista
+oikeutta ylpeillä olevamme kanssaihmistemme yläpuolella. Ilkeät ihmiset
+ovat vain surkuteltavia, sillä paha johtuu tietämättömyydestä.
+
+Ja kun me luulemme, että joku ihminen on rikkonut meitä vastaan, kuinka
+usein teemmekään itsemme vikapäiksi väärään tuomioon! Paljonhan voi
+riippua olosuhteista, joita me emme tunne. »Ja ylipäänsä täytyy olla
+_hyvin_ perehtynyt olosuhteisiin voidakseen langettaa perustellun
+tuomion kanssaihmisemme menettelytavasta.»
+
+Keisarillisen stoalaisen elämänviisaus pohjautui hyväntahtoisuuteen
+koko maailmaa kohtaan, totiseen ihmisrakkauteen, jonka hän keisariksi
+tultuaan toteuttikin harvinaisen inhimillisessä lainsäädännössä orjien,
+lapsien ja heikkojen parasta silmällä pitäen. Alamainen oli hänelle
+aina ennen kaikkea kanssaihminen, yksilö, ei koskaan vain osa suuresta
+persoonattomasta valtiokoneistosta. Hän ei katsellut, kuten niin monet
+muut hallitsijat, alamaisiansa vain valtion hyödyn abstraktiselta
+näkökannalta.
+
+Mutta koskaan hän ei tehnyt hyvää kiitoksen toivossa, »sillä sehän
+olisi», hän sanoo, »samaa, kuin jos silmä pyytäisi palkkaa siitä, että
+se näkee, tai jalat siitä, että ne käyvät. Ihminen on tullut tänne
+tehdäksensä hyvää. Kun hän toimittaa jotakin yleishyödyllistä, saa hän
+senvuoksi siinä samassa myöskin palkkionsa.»
+
+Marcus Aurelius oli siis useissa kohdin, Senecan ja Epiktetoksen
+tavoin, likellä kristillistä maailmankatsomusta. Ja kuitenkin hän
+oli, kuten Traianuskin, niin järkkymättömästi juurtunut antiikin
+ajatusmaailmaan ja aitoroomalaiseen patriotismiin, että hän pysyi
+uuden uskonnon taipumattomana vastustajana. Keisarina hän ei kumonnut
+Traianuksen säätämiä kristittyjen kohtelua käsitteleviä määräyksiä.
+Päinvastoin hän oli kaiken tarpeettoman julmuuden vastustaja toisen
+uskon kuin hänen omansa tunnustajia kohtaan. Mutta hänen oli tällöin
+taisteltava syvälle juurtunutta kansallista taikauskoa vastaan,
+joka jokaisen nälänhädän, jokaisen tulvan, jokaisen ruton aikana
+ilmeni yleisenä huutona: »Kristityt leijonille!» Eiväthän he tehneet
+mitään torjuakseen kunnon kansalaisten tavoin tällaisia valtion
+onnettomuuksia, sillä heidän oikea isänmaansa ei ollut Rooman
+valtakunta — heidän oikea kotinsa oli taivaassa. Täällä alhaalla maan
+päällä he olivat vain muukalaisia, joiden hartain toivo oli niin pian
+kuin mahdollista saada jättää tämä paha maailma. Onnettomuuksissa,
+jotka kohtasivat pakanoita, he näkivät Jumalan oikeudenmukaisen
+rangaistuksen. Ja kristittyjen jokapäiväisessä esiintymisessä oli
+jotakin härsyttävää. Olihan aito roomalaisesta kuohuttavaa nähdäkin,
+kuinka kristityt tekivät ristinmerkin Rooman jumalien temppelien
+ja kuvapatsaiden edessä ikäänkuin torjuaksensa jotakin pahaa. Nämä
+jumalathan olivat kuitenkin luoneet Rooman suuruuden! Mutta kaikkein
+julkeimmalta näytti siitä, joka ei nähnyt syvemmälle, marttyyrien
+uhmaileva ja riemuitseva tapa mennä kuolemaan. »Ylimielisiä
+kiihkoilijoita!» tällainen katselija arveli. Hillityistä stoalaisista
+oli »galilealaisten» kopeus erittäin vastenmielistä, ja Marcus Aurelius
+puhuu »Itsetutkisteluissaan» hyvin paheksuvasti siitä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mieluimmin hallitsijafilosofi olisi tahtonut pysyä yksinomaan
+filosofina koko elämänsä ajan. Mutta velvollisuus kutsui häntä. Vuonna
+161 kuoli koko kansansa kaipaamana Antoninus, liikanimeltään Pius[176]
+hallittuaan rauhaisasti ja onnellisesti. Silloin oli nelikymmenvuotiaan
+Marcuksen vuoro tulla hänen seuraajakseen. Vaikka tehtävä tuntui
+raskaalta, niin olihan se kaikkiviisaan jumalan hänelle määräämä.
+Ja keisarinvalta soi hänelle sitäpaitsi suuremmat mahdollisuudet
+tehdä hyvää. Hallitsijaesikuvakseen hän otti suuresti ihailemansa
+kasvatusisänsä. Molempien rakkaimpia tehtäviä oli jatkaa Traianuksen ja
+Hadrianuksen hyväntekeväisyyttä ja ihmisystävällistä hallitustapaa.
+
+Mutta toisiakin Traianuksen hengen mukaisia velvollisuuksia oli
+keisarifilosofin hartioilla, velvollisuuksia puolustaa valtakunnan
+rajoja. Idässä sota _parthialaisten_ kanssa leimahti jälleen liekkiin.
+Se saatiin kuitenkin hyvin pian onnelliseen loppuun, ilman että
+Marcus Aureliuksen tarvitsi siihen henkilökohtaisesti puuttua. Paljon
+vaarallisempi oli tilanne _Tonavalla_, missä Rooman valtakuntaa uhkasi
+uusi kansainvaellus, joka muistutti kimbrien ja teutonien vaellusta tai
+suurta germaanilaisten hyökkäystä Cæsarin ja Ariovistuksen aikoina.
+Aina Tonavalta kauas pohjois-Saksaan asti germaanit olivat Böömin
+_markomannien_ johdolla tehneet lujan liiton, ja heidän tarkoituksenaan
+oli nyt, kuten kimbriläisvaaran aikoina, anastaa itselleen uusia
+asuinsijoja Rooman valtakunnan alueella. Sinne he kaipasivat,
+aurinkoisempaan ilmanalaan, viljavampaan maahan, sillä kotona
+heillä oli vaikea elättää nopeasti lisääntyvää väestöä. Germaanien
+maanviljelys oli vielä alkuperäisellä asteella ja senvuoksi suuresti
+säistä riippuvaista; ja kun he eivät ymmärtäneet lannoittaa maata, se
+oli pian loppuun imetty.
+
+Germaanien liikehtimisen aiheuttajina lienee tällä kertaa pidettävä
+_slaavilaisia kansoja_, jotka ahdistivat idästä päin. Germaanilaisen
+kansainvaelluksen takana voimme havaita siis slaavilaisen vaelluksen.
+Monien hyvintunnettujen germaanilaisheimojen nimien joukkoon ilmestyy
+nimittäin tämän ajan historiallisissa lähteissä paljon uusien kansojen
+nimiä, jotka näyttävät asuneen Weickselin varrella sekä Karpaateilla
+ja olleen slaaveja. Kuvaavaa on myöskin, että siinä voitonpylväässä,
+jossa näitä germaanilaissotia ylistetään, esiintyy epäämättömästi
+slaavilaisen rodun tyyppejä.
+
+Se seikka, että germaanit heittäytyivät Tonavan rajoja vastaan, johtui
+siitä, että roomalaisten täytyi viedä sieltä useampia legioonia
+itärintamalle, minkä rintaman joukot nyt kuten aina olivat veltostuneet
+ja olivat liian heikkoja tehokkaaseen rajanpuolustukseen parthialaisia
+vastaan.
+
+Markomannien johdolla siis germaanit vuonna 167 murtautuivat
+_Pannoniaan_, nykyiseen Unkariin, ja tuottivat Rooman armeijalle suuren
+tappion. Sitten he kulkivat edelleen lounaaseen päin, menivät Alppien
+yli ja tunkeutuivat pohjois-Italiaan. _Markomannilais_sodat alkavat.
+
+Heti kuin germaanilaisjoukot olivat murtautuneet rajalinnoitusten
+läpi, maa oli heille avoinna, sillä kaikki roomalaiset joukko-osastot,
+jotka olisivat jotakin merkinneet, olivat tällöin sijoitetut rajoille
+ja siviiliväestö oli jo aikoja sitten menettänyt kykynsä puolustaa
+kotia ja kotiliettä, sitä mukaa kuin Rooman armeija oli muuttunut
+ammattiarmeijaksi. Ainoastaan elvyttämällä eloon roomalaisten muinoinen
+asekuntoisuus, yleisen asevelvollisuuden jälleen toimeenpanemisella
+Rooman valtakunta olisi ajan mittaan voitu pelastaa.
+
+Kauhua, minkä eteenpäinryntäävät germaanit herättivät kansan
+keskuudessa, joka ei 270 vuoteen ollut nähnyt ulkoista vihollista
+rajojensa sisällä, on helpompi ajatella kuin kuvailla.
+
+Marcus Aureliuksen täytyi itsensä lähteä sotaan. Ja vaikka hän oli
+ruumiiltaan heikko, hän täytti tunnustusta ansaitsevalla tavalla
+sotapäällikönkin tehtävät. Nämä tehtävät tosin helpottuivat, kun hän
+sai aikaan rauhan parthialaisten kanssa. Silloin voitiin Tonavan
+legioonat kutsua kotiin uudelle sotanäyttämölle; ja heti kuin nämä
+joukot oli ehditty laivata Italiaan, keisari itse läksi niiden
+etunenässä tunkeilijoita vastaan, ajoi heidät Alppien yli ja valloitti
+takaisin Pannonian. Mutta kaksitoista vuotta yhdeksästätoista
+hallitusvuodestaan hänen täytyi viettää telttaleirissä torjuakseen
+niitä kansanaaltoja, jotka yhä uudelleen tekivät ryntäyksiään.
+Saadakseen varoja pitkäaikaiseen sotaan hänen täytyi pantata vieläpä
+kaikki ne loistavat kulta- ja hopea-astiat ja muut kalleudet, joita
+Augustuksen ajoista asti oli koottu keisarilliseen talouskalukamariin.
+
+Näinä koettelmusten vuosina filosofiset mietiskelyt pitivät hänen
+sieluansa tasapainossa. Kuinka mitättömältä näyttikään hänestä sotainen
+kunnia tähän itseensä syventymiseen verraten! »Mitäpä ovatkaan», hän
+huudahtaa, »Aleksanteri, Cæsar ja Pompeius Diogeneen, Herakleitoksen
+ja Sokrateen rinnalla? Nämä tutkivat olioita sekä niiden syitä ja
+ainesosia ja noudattivat omaa järkeään. Edellisillä taasen — miten
+moninaisia huolia ja monenlaista orjuutta!» Filosofoivan keisarin
+»Itsetutkistelut» alkoivat syntyä näihin aikoihin sodan melun hänelle
+suomina rauhallisina välihetkinä. 1600 vuotta myöhemmin toinen
+voimakastahtoinen ruhtinas sai voimaa ja tukea Marcus Aureliuksen
+miehekkäästä elämänviisaudesta vastoinkäymisen ja yksinäisyyden
+raskaina hetkinä. Tämä ruhtinas oli Fredrik Suuri.
+
+Tämän stoalaisen keisarin uhrimieli ja luottamus kannustivat hänen
+sotureitaankin uusiin miehuuden ja kestävyyden osoituksiin. Nämä hänen
+ominaisuutensa merkitsivät enemmän kuin hänen sotilaallinen kykynsä.
+_Sitä_ monet upseerit eivät hänellä tunnustaneetkaan olevan. He
+puhuivat halveksien keisarista, joka menetti aikaansa niin hyödyttömiin
+puuhiin kuin kirjoitelmien laatimiseen leirissä, ja arvelivat, että
+valtakunta tarvitsisi sotilaskeisarin.
+
+Viimein Marcus sai sodan siirretyksi markomannien omalle alueelle ja
+valloitti heidän pääkaupunkinsa. Silloin useimmat näiden liittolaisista
+luopuivat, ja toisia kohtaan keisari käytti sekä voimaa että lempeyttä.
+
+Mutta oli vaikeata saada aikaan pysyvää rauhaa. Kesken uusia
+varusteluja markomanneja vastaan jalo Marcus Aurelius kuoli kansansa
+onnettomuudeksi vuonna 180 pitkälliseen, kiduttavaan kulkutautiin,
+jonka aikana vain hänen erinomainen velvollisuudentuntonsa oli
+pitänyt hänet pystyssä. Hän oli silloin leirissä Vindobonan, nykyisen
+Wienin luona. Stoalainen keisari tervehti kuolemaa vapauttajanaan.
+Kuolinvuoteellaan hän puheli ystäviensä kanssa hänelle ominaiseen
+keveään sävyyn kaiken mitättömyydestä ja lopetti sanoen, ettei
+kuolemasta senvuoksi ollut välitettävä. Kun kaikki puhkesivat itkuun,
+hän sanoi: »Miksikä itkeä? Ajatelkaa sen sijaan armeijan pelastamista!
+Minähän menen vain ennen teitä kaikkia. Hyvästi!»
+
+Historian Pantheonissa ei ole monta esimerkkiä niin kauniista
+inhimillisen nöyryyden ja ylevän kuninkaallisuuden yhtymisestä, kuin
+millaisena se esiintyy Marcus Aureliuksessa. Täydellä syyllä ja sanan
+kauneimmassa merkityksessä häntä voi nimittää pakanuuden pyhimykseksi,
+mutta pyhimykseksi, joka ei vain syventynyt omaan parempaan minäänsä,
+vaan myöskin miehekkäästi täytti velvollisuutensa tässä pahassa
+maailmassa. Voi vain, kuten Renan niin hienolla ymmärtämyksellä sanoo,
+aavistaa, »mitä hänen raadeltu sydän parkansa on kärsinyt, aavistaa
+kaiken sen hillityn mielipahan, joka kätkeytyi hänen kalpeiden
+kasvojensa, hänen rauhallisen hymynsä taakse. Hän on koko elämällään
+todistanut, että viisauden alku on sanoa onnelle jäähyväiset ja varmin
+tie löytää _oikea_ onni. Ei ole ihanampaa iloa kuin se, joka jälleen
+palaa, sittenkuin on luovuttu maallisista iloista.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Uskollisemmin kuin kukaan muu muinaisajan ylevistä hengistä aina
+Sokrateen ja Platonin ajoista asti Marcus Aurelius, jalosti
+Epiktetoksen kanssa kilvoitellen, on elämässään seurannut antiikin
+korkeita ihanteita. Siksipä tuntuukin syvältä historialliselta
+tragiikalta, että hänen aikanaan alkaa antiikin sivistyksen suuri
+hajoamisprosessi. Se onnellinen ajanjakso Rooman keisarikunnan
+historiassa, joka oli alkanut Vespasianuksen noustessa valtaistuimelle
+ja oli kestänyt — Domitianuksen hirmuhallituksen keskeyttämänä —
+yhteensä lähes vuosisadan, oli nyt peruuttamattomasti lopussa.
+Hallitsijasarja, jonka veroista historia ei kykene esittämään, on
+loppunut, loppunut myöskin se Augustuksen valtaistuimelle noususta
+alkanut 200-vuotinen ajanjakso, jolloin yleensä vallitsi rauha.
+Markomannilaissodat ovat vain alkunäytös siihen yhä voimakkaammaksi
+käyvään rynnäkköön valtakunnan rajoja vastaan, joka viimein saa
+lopullisen muotonsa suuressa germaanilaisessa kansainvaelluksessa.
+Markomannilaissodat ovat myrskynpuuskia, jotka ennustavat hirmumyrskyä.
+Ponnistukset suojella valtakunnan rajoja vaativat tämän jälkeen
+valtakunnan voimien äärimmilleen jännittämistä. Se on mahdollista
+ainoastaan sotilasitsevallan avulla, joka raskaana painaa kaikkea
+yksilöllistä vapautta ja lopuksi muuttuu vielä suunnattoman paljon
+pahemmaksi sotilasanarkian tilanteeksi. Rooman kansa ei tahdo taikka
+ei kykene nostamaan käsivarttansa itsepuolustukseen. Se on luovuttanut
+elinvoimaisemmista barbaarikansoista kootuille palkkasoturijoukoille
+kodin ja kotilieden puolustamisen samoihin barbaariheimoihin kuuluvia
+maahan tunkeutuvia joukkoja vastaan. Siksipä tämä kansa itse ensiksi
+muuttuukin välttämättömien puolustusmenojen passiiviseksi imukohteeksi
+ja sen jälkeen palkkasoturien ryöstönhalun ja mielivallan turvattomaksi
+uhriksi. Sellaisessa turtumuksen ja sorron ilmapiirissä kuihtuvat
+myöskin kukkaset sivistyksen puusta. Mutta runko elää — tulee vain
+istuttaa se uudelleen voimakkaampaan maaperään.
+
+Uusi vaihe ihmiskunnan historiassa on tulossa. Marcus Aureliuksen
+jälkeen, kuten muuan nykyaikainen ranskalainen historioitsija on
+sanonut, »_keisarikunta on saanut valmistusaikaa keskiajalle_.»
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+C. De la Berge, Essai sur le règne de Trajan.
+
+Heinrich Francke, Zur Geschichte Trajans und seiner Zeitgenossen.
+
+Johan Bergman, Plinius den yngre.
+
+A. Linsenmayer, Die Bekämpfung des Christentums durch den römischen
+Staat.
+
+Victoria Vaschide Histoire de la conquête romaine de la Dacie (Laajoin
+kirjallisuusluetteloin).
+
+A.D. Xénopol, Histoire des roumains de la Dacie Trajane. 2 nid.
+
+Karl Lehmann-Hartleben, Die Trajanussäule: 2 nid.
+
+Ferdinand Gregorovius, Der Kaiser Hadrian.
+
+E. Kornemann, Kaiser Hadrian und der letzte grosse Historiker von Rom.
+
+Bernhard W. Henderson, The life and principate of the emperor Hadrian
+(Laajoine kirjallisnusluetteloineen).
+
+A. Ræder, Keiser Hadrian.
+
+Otto Th. Schulz, Leben des Kaisers Hadrian.
+
+Wilhelm Weber, Untersuchungen zur Geschichte des Kaisers Hadrianus.
+
+Thomas Codrington, Roman roads in Britain.
+
+R.G. Collingwood, Hadrian's Wall. — Roman Britain.
+
+T. Haverfield and George Macdonald. The romanization of roman Britain.
+
+Gerge Macdonald. The roman wall in Scotland.
+
+Jessie Mothersole, Hadrian's wall.
+
+John Ward, The roman era in Britain.
+
+L. Dietrichson Antinoos.
+
+Viktor Rydberg, Antinous.
+
+Hermann Winnefeld, Die Villa des Hadrian.
+
+Otto Th. Schulz, Das Kaiserhaus der Antonine und der letzte Historiker
+Roms.
+
+Epicteti Enchiridion, ruotsintanut C.F. Hamilton.
+
+Adolf Bonhöffer, Epictet und die Stoa. — Die Ethik des Stoikers
+Epictet. — Epictet und das Neue Testament.
+
+Th. Colardeau, Étude sur Épictete.
+
+Marcus Aurelius, Självbetraktelscr. E. Weerin ruotsinnos.
+
+Einar Löfstedt, Marcus Aurelius och hans tid (Verdandis småskrifter n:r
+201).
+
+Ernest Renan, Marc-Aurèle et la fin du monde antique.
+
+
+
+
+LUKIANOS, ANTIIKIN VIIMEINEN SUURI KIRJAILIJA.
+
+
+Näyttämönä on Olympos, jonne filosofi Kyniskos[177] on uskaltautunut
+hieman hävyttömin aikein tunnustella itsensä jumalien isän suonta.
+»Kuulepas Zeus», hän sanoo, »tarkoituksenani ei ole häiritä sinua
+rukoilemalla rikkautta tahi valtaa tahi jotakin muuta samanlaista,
+koska sinusta on kiusallista sellaista antaa. Kysymys on vain pienestä,
+turhanpäiväisestä asiasta, jonka suvainnet minulle suoda.»
+
+_Zeus_: Annapa sitten kuulla pyyntösi, Kyniskos! Se hyväksytään, jos se
+on niin vaatimaton, kuin miltä kuulostaa.
+
+_Kyniskos_: Vastaa vain minulle yksinkertaiseen kysymykseen!
+Varmasti olet sinäkin perehtynyt Homerokseen ja Hesiodokseen. Sano
+minulle sitten, onko totta, mitä nämä miehet kertovat Kohtalosta
+ja Moirista[178] että sellaiseksi kuin nämä kerran ovat kehränneet
+kunkin naisesta syntyneen elämänlangan, sellaiseksi sen sitten täytyy
+välttämättömästi tulla.
+
+_Zeus_: Ei mikään ole varmempaa kuin se.
+
+_Kyniskos_: Hyvä! No entä sitten Sallimus ja Sattuma, jotka myöskin
+ovat kuuluja auktoriteetteja, mitä ne sitten ovat? Ovatko ne Moiren
+kanssa samanarvoisia vai hieman ylempiä? Sillä yleinen käsityshän on
+se, että mikään ei merkitse mitään Sallimuksen ja Sattuman rinnalla.»
+
+Nyt Zeus tulee hämilleen ja vastaa samoin kuin vanhemmilla on tapana
+vastata samanlaisessa tapauksessa koettaessaan selviytyä liian
+tiedonhaluisista lapsista: »Ei ole sallittu saada kaikkea tietää,
+Kyniskos.»
+
+Kyselijä ei kuitenkaan anna tämän vaikuttaa itseensä, vaan jatkaa:
+»Mutta jos nyt Moirat hallitsevat kaikkea eikä ole ketään, joka voi
+kumota, mitä he kerran ovat päättäneet, niin mitä hyödyttääkään
+silloin, että ihmiset uhraavat teille jumalille ja tuovat teille
+kokonaisia hekatombeja, että Te kuulisitte heidän rukouksensa?»
+
+Tällä tavoin Kyniskos solmeilee jumalien isän kysymyksillään niin
+julkeasti, että Zeus kiemurtelee kuin mato hänen säälimättömän
+logiikkansa edessä. Hän koettaa livahtaa kuin koira veräjästä
+selittämällä: Moirat järjestävät kaikki meidän jumalien välityksellä.
+
+_Kyniskos_: Minä ymmärrän: te jumalat olette vain työkaluja
+kohtalottarien käsissä, aivan niinkuin kirves ja kaira kirvesmiehellä.
+
+_Zeus_: Kuulepas, ajattele, että minä istun tässä salama kädessäni!
+
+_Kyniskos_: Salamoitse sinä vain, Zeus! Kohtalo se kumminkin määrää
+sattuuko vasamasi minuun vai ei. Mutta sano minulle ensin eräs asia:
+Minkä ihmeen vuoksi sinä sallit temppelinryöstäjien ja ryövärien
+kuljeksia vapaina, sillävälin kuin sinä joka päivä annat salamasi iskeä
+tammiin ja kiviin ja alusten purjeisiin, jotka eivät ole tehneet mitään
+pahaa, vieläpä välistä hiljaisiin ja siivoihin vaeltajiin? Sinä et
+vastaa Zeus. Kenties minä en saa _sitäkään_ tietää?
+
+_Zeus_: Et, sitä sinä et saa, Kyniskos. Minulla ei ole mitään sanomista
+sellaiselle tungettelevalle vintiölle kuin sinulle.
+
+Sepä ikävää — Kyniskos arvelee — »sillä minun pitäisi tehdä vielä
+pari kysymystä. Minä olisin mielelläni tahtonut päästä selville
+siitä, kuinka Moirilta voi riittää aikaa kaikkeen, pienimpiinkin
+asioihin, vaikka heitä on vain kolme. Enpä minä vain tahtoisi olla
+heidän asemassaan ja päivät pitkät istua ja kehrätä värttinällä, jossa
+on liiankin paljon törkyä ja sitten vielä kaupan päällisiksi pitää
+silmällä kaikkea. Mutta jos sinun, Zeus, on vaikeata vastata näihin
+kysymyksiini, niin on minun tyytyminen siihen, mitä jo olen saanut
+tietää. Sillä olenhan saanut ainakin hieman valaistusta kyselyyni
+Sattumasta ja Sallimuksesta. Ja tietystihän on jo kauan sitten
+määrätty, että minä en tule saamaan selkoa lopuskasta.»
+
+Menettelytapa on tuttu. Se on sama vähitellen kumoava kyselytapa, jota
+Platonin dialogeissa Sokrates käyttää, kun hän panee sofistat ahtaalle.
+Se mies, joka dialogissaan »Zeus pulassa» on näin heittänyt harteilleen
+Platonin viitan, on syyrialainen Lukianos Samosatan kaupungista
+Eufratin varrelta. Hän syntyi noin vuonna 125. Hän oli aloittanut
+elämänuransa kaunopuhujana. Kaunopuhujana hän oli esiintynyt melkein
+kaikissa Rooman valtakunnan maissa ja saanut suurta suosiota osakseen.
+Mutta ontto retoriikka oli oikeastaan vain hänen elinkeinonsa. Kun hän
+oli koonnut suunnilleen niin suuren omaisuuden, että voi sillä elää,
+hän asettui asumaan Ateenaan, maailman kirjalliseen pääkaupunkiin ja
+antautui kirjailijauralle, jolla hän on tehnyt nimensä kuolemattomaksi.
+Hän oli niihin aikoihin nelikymmenvuotias mies.
+
+Esikuvanaan hän piti platonilaista dialogia; mutta Lukianoksesta
+ei ollut syvämietteisiin filosofisiin tutkisteloihin — hän teki
+dialogissaan yksinomaan henkevää pilaa, mielellään parodiatyyliin.
+Hän piteli erittäin pahoin kansanomaisia kuvitelmia jumalmaailmasta,
+jonka monia vajavaisuuksia Ksenophanes ja Herakletos jo 700 vuotta
+aikaisemmin olivat ivailleet ja joista Aristophanes myöhemmin oli
+tehnyt pilaa näyttämöllä. Lukianos menee pitemmälle oppi-isänsä
+jälkiä seuratessaan. Hänestä Zeus on lörpöttelevä Don Juan, Mercurius
+yksinkertainen rosvo, Bakkhos auttamaton juoppo, joka tuoksuu viinille
+jo aikaisin aamulla, ja Hephaistos on ainakin kaikkea muuta kuin
+kadehdittava olio. Tosin hänellä on kaunis rouva, mutta tämähän pettää
+häntä Areen kanssa, ja »mitäpä ontuva nokinen seppäraukka voikaan
+niin korealle miehelle, joka on vielä sotilas kaupan päällisiksi?»
+Mutta Lukianoksella on vielä rikkaampi kuvakokoelma käytettävänään
+egyptiläisissä, syyrialaisissa ja muissa itämaisissa jumalissa ja
+pahoissa hengissä, jotka nyt vaativat osuuttansa vanhojen Olympoksen
+jumalien nektari- ja ambrosia-annoksista. Eikä sovi ihmetelläkään,
+ettei Zeus ilokseen näe koirankasvoisen Anubiksen ja Memphiksen härän
+tunkeutuvan korkean ylhäiseen olympolaiseen seuraan!
+
+Kohtaloaan ei kiittele Hermeskään, kun hän joutuu kahden kesken
+mammansa kanssa ja saa tilaisuuden purkaa sydämensä. »Minullahan on
+aivan hullun paljon tekemistä» — sellainen on hänen sisunpurkauksensa
+sisällys. »Ei ole toista jumalaa koko taivaassa, jonka pitää riehua ja
+raataa niinkuin minun. Aikaisin aamulla ylös ruokasalia lakaisemaan ja
+asettamaan tyynyjä paikoilleen. Kun minä juuri ja juuri olen saanut
+kaikki järjestykseen, minun on jo ilmoittauduttava Zeukselle ja saan
+sitten pitkin päivää juoksennella ympäriinsä ristiin ja rastiin hänen
+asioillaan. Ja kun minä viimeinkin tulen takaisin tänne ylös, niin
+minä tuskin ehdin pudistella tomun päältäni, ennenkuin jo ambrosia on
+asetettava pöydälle. Eikä edes yölläkään minulla ole rauhaa. Minä olen
+lopen väsynyt koko hommaan.»
+
+_Pariksen tuomio_ dialogissa ylenkatse olympolaisia kohtaan muuttuu
+täydelliseksi pilaksi. Näytelmä — tekisi mieli sanoa — alkaa Zeuksen
+sanoilla Hermeelle: »Ota tämä omena ja riennä alas Fryygiaan ja etsi
+Priamoksen poika, härkäpaimen — hän käy Ida vuorella ja paimentaa
+laumaansa — ja sano hänelle näin: Kuulehan, Paris! Zeuksen tahto
+on, että sinä, joka olet kaunis mies ja lisäksi hyvin perillä
+rakkausasioissa, ratkaiset näiden kolmen jumalattaren keskisen riidan
+siitä, kuka heistä on kaunein. Kauneuspalkintona on omena.»
+
+Kolme jumalatarta, joita kauneuskilpailussa on arvosteltava, saavat
+sen rauhoittavan tiedon, että paimennuorukainen »on kuninkaallista
+sukuperää, mutta samalla kertaa vain tuollainen turmeltumaton vuoriston
+lapsi, jota tuskin kukaan voi pitää arvottomana katselemaan niin paljoa
+naiskauneutta.»
+
+Mutta kopeasti niskojaan nakaten Aphrodite selittää, että hän sitten
+vasta ei pelkää minkäänmoista palkintotuomaria. »Sillä mitäpähän voi
+olla minua vastaan huomauttamista?» Terävästi Hera sinkauttaa: »Emme
+mekään pelkää, Aphrodite, jos vaikka itse omalle Areellesi olisi
+uskottu päätösvalta asiassa.» Pallas Athene sitävastoin punastuu
+tyttömäisen häveliäästi.
+
+_Hermes_: Ja nyt suoraan Fryygiaan — minä näytän tietä. Pysytelkää
+aivan perässäni! Eikä minkäänmoista hermostumista! Minä tunnen
+Pariksen: hän on nuori ja kaunis ja naistenmies ja oikea asianymmärtäjä
+tämänluontoisissa asioissa, niin että kyllä hän tulee olemaan hyvä
+tuomari.
+
+_Aphrodite_: Tuohan kuulostaa hyvältä ja erittäinkin minä olen
+mielissäni siitä, että hän on _oikeudenmukainen_ tuomari. Mutta sano
+minulle, onko nuori mies naimaton vai onko hänellä jonkinlainen vaimo?
+
+»Mitä te supattelette?» Athene keskeyttää epäluuloisesti.
+
+_Hermes_: Hän vain kysyi minulta, onko Paris poikamies.
+
+_Athene_: No, mitä se häntä liikuttaa?
+
+_Hermes_: Sitä en tiedä. Hänen oli vain jotakin kysyttävä eikä
+tarkoittanut sillä mitään, hän sanoo.
+
+_Athene_: No, entäs sitten? Onko hän naimaton?
+
+_Hermes_: Ei, eipä kyllä.
+
+_Athene_: Hyvä! Onko hänessä vähääkään sotilasainesta? Onko hänellä
+sotaista kunnianhimoa, vai eikö hän ole muuta kuin paimen?»
+
+Nyt Aphrodite keskeyttää keskustelun huomauttamalla, että hän nyt ei
+ainakaan ole sellainen, joka vihastuu siitä, että Hermes on syrjässä
+keskustellut hänen kilpailijattarensa kanssa. »Sellainen soveltuu
+huonoille luonteille, mutta ei koskaan Aphroditelle.»
+
+Mutta nyt on saavuttu perille Ida vuorelle. Hera käyttää tilaisuutta
+hyväkseen pistelläkseen Aphroditea: »Sinä saat käydä edellä ja näyttää
+tietä», hän sanoo, sillä sinunhan pitäisi olla perehtynyt tähän
+seutuun niinä aikoina, jolloin sinä aikaisin ja myöhään teit kuuluisia
+vierailujasi Ankhiseen[179] luona.» — »Ei, nyt minä näytän teille
+tietä», Hermes sanoo ja niin hän sitten esittelee kolme ylhäistä naista
+paimennuorukaiselle, joka kauan seisoo typertyneenä niin suurenmoisen
+kauneuden edessä. Heidän tapansa siepata sana toistensa suusta ja
+piikiteliä toisiansa ei suinkaan helpota hänen tehtäväänsä. Hänen
+täytyi arvostella jokaista erikseen. Silloin näyttäytyy pian, minnepäin
+tuomio kallistuu. »Minä en ole sellainen, joka otan vastaan lahjuksia»,
+hän ilmoittaa Heralle, kun tämä koettaa houkutella häntä koko Aasian
+herruudella: mutta kun Aphrodite lupaa kauniin Helenan rakkauden, niin
+lahjomattomuus sulaa kuin vaha.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lukianoksen satiiri saa toisen, katkeramman, tummemman soinnun, kun hän
+vie meidät manalaan. Sille hän on omistanut kuuluisan dialogisarjansa
+»_Kuolleitten keskusteluja_», joissa kauttaaltaan värähtelee voimakas
+tunne kaiken mitättömyydestä. Muuan parhaimmista näistä dialogeista
+kuvaa matkaa Kharonin lautalla. Se alkaa näin:
+
+_Kharon_: Tässä ei ole helppo selviytyä, sen saatte uskoa. Lauttahan
+on, kuten näette, pieni ja sangen kehno ja vuotava hieman joka
+paikasta. Jos se kallistuu, niin se menee kumoon samassa. Ja kuitenkin
+te tulette tänne suurissa joukoissa yhdellä kertaa ja laahaatte
+mukananne paljon tavaroita. Jos kaikki tuo kama otetaan mukaan, niin
+minä pelkään, että te saatte katua, ainakin uimataidottomat. Tässä ei
+auta muu kuin jättää kaikki tarpeeton tavara rannalle ja sitten käydä
+lautalle alastomina.
+
+Hermes saa seista ääressä ja pitää silmällä, että matkustajat
+luopuvat kaikesta, mitä he ovat laahanneet mukanaan viimeiseen asti:
+kauneudesta, kunniasta, rikkaudesta j.n.e. Hän on jo vapauttanut pari
+haamua kaikista liiallisista matkatavaroista. Silloin saapuu siihen
+kolmas, jolta hän kysyy: »No entäs sinä siellä, jolla on purppurainen
+juhlapuku ja diadeemi, sinä, joka näytät niin korskealta, mikä sinä
+olet miehiäsi?
+
+_Lampikhos_: Lampikhos, Gelan ruhtinas.
+
+_Hermes_: Mitä sinä luulet tuolla kaikella koreudella täällä tekeväsi?
+Heitä se päältäsi!
+
+_Lampikhos_: Kas siinä ovat sitten rikkauteni.
+
+_Hermes_: Anna turhamaisuutesi ja ylimielisyytesikin tehdä niille
+seuraa, Lampikhos! Jos ne otetaan mukaan, tulee lautalle aivan liiaksi
+painoa.
+
+_Lampikhos_: Mutta diadeemin ja purppuraviitan sinä kuitenkin antanet
+minun pitää, vai kuinka?
+
+_Hermes_: Ei millään ehdolla. Pois vain nekin!
+
+_Lampikhos_: Jääkööt sitten! Voitko sinä vielä enemmän vaatia? Kuten
+näet, minä olen nyt luopunut kaikesta.
+
+_Hermes_: Ei, vielä on sinulla jäljellä julmuutesi ja hulluutesi ja
+julkeutesi ja vihasi. Niistäkin on sinun luovuttava.
+
+_Lampikhos_: Tässä minä nyt sitten seison ilkialastomana.
+
+_Hermes_: Nyt saat nousta lautalle.»
+
+Nyt saapuu paikalle tavattoman suuri sotilas.
+
+_Hermes_: Varjelkoon! Varustuksissa kiireestä kantapäihin! Mikä on
+aikomuksesi ja mikä on tarkoitus tuolla voitonmuistomerkillä, jota
+kannat?
+
+_Soturi_: Että minä olen voittanut taistelun ja tehnyt itseni
+huomatuksi urhoollisuudestani, niin että valtio on tahtonut kunnioittaa
+minua.
+
+_Hermes_: Jätä sinä vain muistomerkki ylhäälle maan päälle! Manalassa
+vallitsee rauha, eikä siellä tarvita aseita.
+
+Mutta tuo suurieleinen — joka pöyhistelee kuin lintu ja rypistelee
+silmäkulmiaan ja näyttää niin syvämietteiseltä —, mikähän otus se on.
+Niin, minä tarkoitan tuota, jolla on pitkä, hoitamaton pukinparta.
+
+_Menippos_: (Lukianoksen ihailema kyynillinen filosofi ja satiirikko
+3:nnelta vuosisadalta e.Kr.): Se on olevinaan filosofi, Hermes,
+mutta on itse asiassa petturi ja suurveijari. Anna hänen vain riisua
+vaatteensa, niin saat nähdä, kuinka paljon turhamaisuutta kätkeytyykään
+sen viitan alle!»
+
+Tällöin näyttäytyy, että — kuten Hermes sanoo — filosofin kaikki
+vastenmieliset ominaisuudet tuskin mahtuisivat viisisoutuun. Hänen
+täytyy luopua kaikista niistä, vieläpä raskaasta, takkuisesta
+pukinparrastaankin.
+
+Lopultakin ollaan lähtökunnossa. Matkalla kuolemanvaltakuntaan kuullaan
+ylhäältä maan päältä moniäänistä sorinaa. Ne ovat jäljelle jääneitä,
+jotka ilmaisevat suruaan tai iloaan viimeisten kuolintapausten johdosta.
+
+»Mutta sinua», Hermes Menippokseen kääntyen sanoo, »sinua ei itke
+kukaan, vaan sinä saat levätä siellä yksin ja rauhassa.»
+
+_Menippos_: Eikö mitä. Varro vain, niin kuulet kohta koirien ulvovan
+surkeasti tähteni ja korppien siipien viuhinan, kun ne ottelevat
+keskenänsä pitäessään huolta hautaamisestani.
+
+_Hermes_: Sinä olet miesten mies, Menippos.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Toinen, joka viihtyy oikein hyvin manalassa, on köyhä suutari Mikyllos.
+Hän on niin innokas pääsemään lautalle, että tuskin pysyy nahoissaan,
+ja ylistää itseään onnelliseksi, koska hänellä ei ole mitään,
+mikä kiinnittäisi häntä elämään. »Kaikki, mitä olen nähnyt täällä
+alhaalla, miellyttää minua sitävastoin, kautta Zeuksen, tavattomasti»,
+hän vakuuttaa. »Yleinen tasa-arvoisuus eikä mitään eroa ihmisten
+kesken, se on minusta olemassaolon ihanne. Täällä alhaalla me köyhät
+nauramme, sillä aikaa kuin rikkaat tuskittelevat ja välittävät.» Kun
+hän kuulee näiden valitusvirret, niin hän kumminkin itsekin pelkästä
+velvollisuudentunnosta voivottelee: »Ai, ai, minun nahkapalani ja minun
+kenkäni ja rakkaat sandaaliraasuni! Voi minua raukkaa, minä en saa
+enää koskaan tuntea, miltä tuntuu nähdä nälkää koko päivän tai kulkea
+talvella paljain jaloin ja puolialastonna, niin että hampaat kalisevat
+kylmästä. Kuka periikään nyt veitseni ja naskalini?»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Simyloksen ja Polystratoksen välinen dialogi näiden tavatessa toisensa
+kuolonvaltakunnassa luo hauskan sivupiirteen perintömetsästyksen
+historiaan.
+
+»_Simylos_: No vihdoin viimein sinäkin, Polystratos, olet täällä
+alhaalla luonamme! Sinulta ei mahtane uupua monta vuotta sadasta.
+
+_Polystratos_: Yhdeksänkymmentä kahdeksan on minun hartioillani,
+Simylos.
+
+_Simylos_: Minkälaista sinulla on ollut viimeiset kolmekymmentä vuotta,
+sen jälkeen kuin minä kuolin? Sillä sinä kai olit siihen aikaan lähes
+seitsemänkymmenen ikäinen.
+
+_Polystratos_: Hyvin miellyttävää, niin uskomattomalle kuin se
+kuulostaakin. Ennen kaikkea tungeksi ympärilläni joukoittain kauniita
+nuorukaisia ja uhkeita naisia ja minulla oli hajuvesiä ja tuoksuvia
+viinejä ja pöytä, jonka veroista ei ollut koko Sisiliassa. Heti aamulla
+tervehdyksillä käyvien joukot piirittivät minun oveni, ja myöhemmin
+päivällä tuotiin minulle mitä ihanimpia lahjoja kaikilta maailman
+ääriltä.
+
+_Simylos_: Oletko ollut sitten _kuninkaana_ minun kuoltuani,
+Polystratos?
+
+_Polystratos_: En, mutta minulla oli tuhansittain ihailijoita.
+
+_Simylos_: Minä voin tuskin hillitä nauruani. Ihailijoita —
+sinunlaisellasi vanhalla rumiluksella, jolla on vain neljä hammasta
+suussa.
+
+_Polystratos_: Olipa, kautta Zeuksen, ja ne olivatkin koko kaupungin
+hienointa väkeä.
+
+_Simylos_: Sinä puhut arvoituksia.
+
+_Polystratos_: Ja kuitenkin luuksi jokaisen vähin tietävän, kuinka
+yleiseksi rakkaus lapsettomiin, varakkaisiin ukkoihin on tullut.
+
+_Simylos_: Ahaa, nyt minä ymmärrän. Mutta kuinka sinä lopuksi
+menettelit omaisuutesi kanssa?
+
+_Polystratos_: No, sille heistä, jonka kanssa aina viimeksi puhuin, oli
+minun tapana vakuuttaa, että olin tehnyt hänet perillisekseni; ja tämä
+uskoi sen ja ponnisteli kaksin verroin miellyttääkseen minua. Mutta
+minun jälkeeni löytyi kätköistäni toinen testamentti, joka sisälsi
+minun todellisen tahtoni ja siunaukseni noille narreille.
+
+_Simylos_: No, mutta kenen sinä olit määrännyt perilliseksesi sen
+testamentin mukaan?
+
+_Polystratos_: Erään fryygialaisen orjan. Ja nyt kaupungin ylhäisimmät
+liehittelevät _häntä_!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Parhain Lukianoksen dialogeista on epäilemättä se, joka käsittelee
+»_ihmisvihaaja Timonia_». Sen draamallinen voima soi Shakespearelle
+kiitollisen tehtävän luoda siitä oikea draama.
+
+Timon, entinen Ateenan rikas porvari, kulkee syrjäseuduilla
+yksinkertaisena päivätyöläisenä ja muokkaa maata otsansa hiessä
+kaikkien niiden ystäviensä hylkäämällä, jotka ovat imeneet hänet
+tyhjäksi hänen rikkautensa päivinä.
+
+Hänen katkeruutensa koko olemassaoloon purkautuu hurjiin herjauksiin
+Zeusta kohtaan, joka ei yritäkään estää roistomaisuutta maailmassa:
+»Mutta Zeus, sinä 'ystävyydenruhtinas', 'vieraanvaraisuudensuojelija',
+'salamanherra', 'pilvienpitelijä', 'ukkosmajesteetti' — puhumattakaan
+monista muista lempinimistä, joilla joukko hulluja runoilijoita huutaa
+sinua avukseen, etenkin silloin, kun olisi saatava runomitta hyvin
+sujumaan! Missä sinulla nyt on 'sähisevä salamasi' ja 'korkealla
+kumajava' ukkosesi ja 'loistava', 'häikäisevä', 'kauhea' vasamasi?
+Kaikkihan tämä on vain pötyä, ja pöyhkeilevien korulauseitten
+takana ei ole muuta kuin runollista usvaa. Kuinka on nyt tuon sinun
+tuliaseesi laita, jonka osumisvarmuutta on ylistetty? Se lienee
+palanut loppuun ja kylmentynyt, koskapa sinulla ei ole jäljellä
+vihankipunaakaan väärämielisiä ihmisiä kohtaan. Sinähän olet nykyisin
+niin tihrusilmäinen ja huononäköinen, ettet näe mitään, ja niin
+huonokuuloinen kuin vanha ukko. Toista oli siihen aikaan, kun sinä
+olit vielä nuori ja luonteesi kiivas. Silloin salama oli kulussa
+aamuvarhaisesta myöhään iltaan, ja ukkosenjyrähdykset vierivät pitkin
+taivaankantta. Ravisteleiksehan, Kronoksen poika, ja puhalla elämää
+salamaan tahi sytytä se Etnassa ja näytä, että sinulla on vielä
+jäljellä hieman sitä vihaa, jota Zeus kerran voimakkaan nuoruutensa
+päivinä hehkui!
+
+_Zeus_: Mikä se on tuo kiljukurkku, jonka kuulen kirkuvan tuolla
+etäällä Attikassa, Hymettoksen lähellä, vuoren juurella? Koko mies
+näyttää likaiselta ja pörröiseltä. Hän on puettu vuotaan ja ahkerasti
+hän työskentelee ja tonkii maata. Sepä oli koko löylyttäjä puhumaan ja
+entä millainen suurlörppö sitten.»
+
+Hermes selittää hänelle, kuka mies on. »Jaha, hän», Zeus tuumailee,
+»joka on minulle alttareillaan uhrannut niin lihavia ja ihania sonneja
+ja vuohia. Minä tunnen tosiaankin vielä nytkin sieraimissani niiden
+paistinhöyryjen tuoksun. Siitä miehestä täytyy meidän huolehtia, ettei
+hän joudu tuuliajolle, sillä hänellä on tosiaankin syytä nurkua kovaa
+kohtaloaan.
+
+Kuulepas Hermes! Ota mukaasi Plutos[180] ja lähde heti alas hänen
+luoksensa! Mutta mitä tulee noihin kuokkavieraisiin ja heidän
+osoittamaansa kiittämättömyyteen, niin minä palaan asiaan, ja he saavat
+rangaistuksensa heti, kun vain olen ehtinyt saada salaman korjatuksi.
+Toistaiseksi täytyy kuitenkin heille olla riittävänä rangaistuksena
+sen, että näkevät Timonin upporikkaana jälleen. Mutta älä missään
+tapauksessa unohda ottaa paluumatkallasi mukaasi muutamia Etnan
+kyklooppeja tänne ylös korjaamaan ja hiomaan salamaa minulle.»
+
+Hermes ja Plutos lähtevät siis matkaan. He tapaavat Timonin
+muokkaamassa kivikovaa maatilkkua ympärillään Ahkeruus, Viisaus,
+Kärsivällisyys ja »koko joukko sellaisia puutteen seuralaisia». Ne
+saavat nyt lähteä matkoihinsa, ja Hermes ja Plutos rientävät heidän
+sijalleen. Mutta kun he tarjoavat Timonille rikkautta ja onnea, tämä
+raivostuu ja uhkaa heitä kuokallansa, jolleivät he heti painele
+tiehensä. Rikkauden kirousta hän ei tahdo tuntea enää toista kertaa.
+»Plutos toi minulle tuhansia onnettomuuksia», Timon sanoo. »Hän jätti
+minut alttiiksi imartelijoille, lähetti minulle kavalia vihollisia,
+turmeli minut nautinnoilla ja teki minut toisien kateuden kohteeksi.»
+Kuinka paljon onnellisempi — hän arvelee — minä olenkin ollessani
+ulkona työssä pienellä maatilkullani, kaukana suurkaupungin turhuudesta
+ja kurjuudesta!
+
+Plutos antaa hänen kuitenkin tietää, että oli Timonin oma syy, että
+hänen rikkautensa tuli väärinkäytetyksi. Ja kun Timon ei voi kieltää,
+että se on totta, hän vähitellen tulee taipuvaisemmaksi ja sanoo
+lopuksi kiltisti: »Kaipa minun on sitten toteltava, Hermes, ja tultava
+rikkaaksi jälleen.» Hän iskee kuokkansa maahan ja saa heti ylös maahan
+kaivetun kultaraha-aarteen. Mutta _sitä_ hän ei totta tosiaankaan aio
+lahjoittaa pois. Nyt hän perusteellisesti kostaa ihmiskunnalle, jota
+hän on oppinut niin syvästi halveksimaan. »Yksinäisyydessä minä aion
+elää niinkuin susi, ja Timonin ainoa ystävä on oleva Timon», hän lupaa
+itselleen.
+
+Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Huhu Timonin löydöstä on
+jo levinnyt läheiseen kaupunkiin, ja joka taholta tulee ihmisiä juosten
+henki kurkussa. »Kukahan lie tuo, joka tulee ensimmäisenä», Timon
+ihmettelee. »Gnathonideshän se on, tuo liehakoitsija, joka tässä eräänä
+päivänä, kun minä pyysin häneltä pientä almua, sen asemesta ojensi
+minulle köydenpätkän hirttääkseni itseni, tuo mies, joka niin monta
+kertaa on luonani kumonnut kurkkuunsa astioittain viiniä. Olipa hyvä,
+että hän tuli ensiksi!
+
+_Gnathonides_: Enkö sanonutkin, etteivät jumalat jätä niin kelpo miestä
+kuin Timonia tuuliajolle? Hyvää päivää, Timon, sinä kauneuden ja
+rakastettavuuden esikuva, sinä iloinen juomaveikko!
+
+_Timon_: Hyvää päivää, sinä ahne korppikotka, sinä hylkiö!
+
+_Gnathonides_: Aina vain sama irvihammas! Mutta missä sinulla on nyt
+juhlahuoneisto? Minä olen ottanut mukaani juhlalaulun, yhden kaikkein
+viimeisimpiä.
+
+_Timon_: Kyllä sinä saat laulaa, mutta se tulee käymään tämän kuokan
+säestyksellä.» Ja niin hän tanssittaa kuokkaansa Gnathonideeseen,
+kunnes pääsee hänestä eroon.
+
+Samalla tavoin hän ottaa vastaan toisen toisensa jälkeen muutkin
+entiset kuokkavieraansa, jotka eivät ole edes tahtoneet tuntea häntä,
+sen jälkeen kuin hän tuli köyhäksi. Ei edes Démeaan, kaunopuhujan,
+onnistu päästä hänen suosioonsa jälleen, vaikka hän saapuu
+ilmoittamaan, että hän on tehnyt esityksen kansankokoukselle, että
+neuvokasta Timonia, yhteiskunnan hyväntekijää, kunnioitettaisiin siten,
+että hänen kultainen kuvapatsaansa asetettaisiin Athenen kuvan viereen
+Akropoliille.
+
+Viimeiseksi karkoitetaan toisenlaatuinen korupuhuja, vanukepartainen
+filosofi ja veijari, yksi kyynikkokoulun monia torikirkujia, joilla
+on hyve ja kieltäymys huulillaan, mutta jotka heti ovat valmiit ne
+unohtamaan nähdessään lihavan syöttikukon, hyvää viiniä tai kauniin
+neidon. Siinä tyyppi, jota Lukianos aina pitelee pahoin. Jalo filosofi
+ei saavu toisten tavoin, varjelkoon toki, saadaksensa olla mukana
+jakamassa saalista! »Sinähän tiedät hyvin», hän sanoo Timonille,
+»kuinka minä olen tyytyväinen, kun saan vähän ohrapuuroa, ja että
+minun mieliruokani ovat ajuruoho ja krassi tahi, jos tahdon elää
+oikein ylellisesti, muuan hyppysellinen suolaa; ja juomani minä saan
+Hymettoksen vesijohdosta.» Ihmisystävällinen moraalisaarnaaja tulee
+vain antaakseen Timonille hyviä neuvoja, kuinka hän parhaiten voisi
+käyttää rikkauttaan. Enimmän siunausta rikkaus tuottaa, kyynikko
+sanoo, jos Timon on antelias filosofeille. »Omalta osaltani», tämä
+omanvoitonpyytämätön neuvonantaja lisää, »— kuitenkin minä nyt
+ajattelen vähemmin omaa itseäni kuin köyhiä tovereitani — minä en pyydä
+enempää, kuin että täytät tämän pussin kullalla, sillä filosofille
+ominaista on tyytyväisyys ja kohtuus.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vanhoilla päivillään Lukianos sai jonkun mahtavan suosijan toimesta
+hyvätuloisen toimen Egyptissä ja kuoli hyvässä asemassa olevana
+virkamiehenä vuosisadan loppupuolella. Hänestä on jäänyt jäljelle
+keisariajan sukkelimman ja ennakkoluulottomimman kirjailijan maine.
+Ei kukaan ole häikäilemättömämmin kuin hän paljastanut sen ajan
+usein loistavan pinnan alle piiloutuvaa sisäistä tyhjyyttä, ennen
+kaikkea onton retoriikan ja sofistiikan sekä jumaluskon, joka oli jo
+elänyt yli ikänsä ja muuttunut tyhjäksi muodoksi ja taikauskoksi.
+Itse asiassa Lukianos on jumala-dialogeillaan ivannut kuoliaaksi
+antiikin mytologian. Perussysäyksen se oli kuitenkin saanut jo paljon
+aikaisemmin. »Sitä, että on olemassa varjojen valtakunta maan alla ja
+Styksin sammakoinen suo, jonka yli kuolleet kulkevat venheessä, sitä
+eivät nykyisin usko lapsetkaan», jo Iuvenalis sanoo. Mutta paljon
+muuta taikauskoa ja uskoa ihmeitten tekijöihin oli tullut tilalle.
+Kaikkea tällaista vastaan Lukianos läksi sotaretkelle »terveen järjen»
+aseilla taistellen. Tieteen asevarasto ei sitävastoin ollut hänen
+käytettävissään. Siihen hänen opintonsa olivat liian vähäiset.
+
+Lukianos oli, Schück sanoo, »viimeinen kirjailija, jolla oli antiikin
+ajatuksen kirkkaus ja hieno henkevyys. Hänen ja heidän aikalaisiaan
+ympärillään alkavat jo kohota ne keskiajan usvat, jotka vähän sen
+jälkeen varjostavat maailman.»
+
+
+Kirjallisuutta:
+
+Lukianos, Tre satiriska dialoger. Hans Hultin ruotsinnos kreikasta.
+
+Lukianos, Valda skrifter. Hans Hultin ruotsinnos kreikasta. 2 osaa.
+
+Lukianos, En sannfärdig historia.[181] Hugo Bergstedtin ruotsinnos.
+
+Valda skrifter af Lukianos, P. Rödströmin ruotsintama.
+
+Maurice Croiset, Essai sur la vie et les oeuvres de Lucien.
+
+Rudolf Heim, Lucian und Menipp.
+
+Fredrik Böök, Lukianos från Samosata (Essayer och kritiker 1915—1916).
+
+Sven Dahlgren, Lucianus och hans tid.
+
+Victor Hugo Wickström, Lukianos, antikens modernaste ande.
+
+
+
+
+
+VIITTEET:
+
+[1] Kr. Aineias.
+
+[2] Henkikirjat.
+
+[3] Sitten se voi kantaa hedelmiä vuosisadan.
+
+[4] N.s. Liciniuksen laki. Perimätiedon mukaan se säädettiin vuonna
+366 e.Kr., mutta todennäköisesti tämä laki syntyi vasta vuoden 200
+paikkeilla.
+
+[5] 62.5 hehtaaria. (Suomentajan huomautus.)
+
+[6] _Reduktio_ (lat. _reductio_) valtiolle palauttaminen. (Suomentajan
+selitys.)
+
+[7] Sallustius oli syntynyt vuonna 86 e.Kr. Hän otti innokkaasti
+osaa vuosisadan keskivaiheilla käytyyn kansalaissotaan ja kuului
+tällöin kansanpuolueeseen, tuli senaattoriksi ja hoiti niin hyvällä
+menestyksellä päällikkyyttä Julius Cæsarin sodissa, että Cæsar
+palkitsi hänet hyvätuloisella Numidian maaherranviralla. Cæsarin
+kuoleman jälkeen, vuonna 44 e.Kr., hän vetäytyi syrjään valtiollisesta
+elämästä ja eli niillä rikkauksilla, jotka hän oli koonnut Afrikassa.
+Hän rakennutti itselleen Roomaan palatsin, joka myöhemmin joutui
+keisarien asunnoksi, ja antautui historiallis-kirjalliseen työhön.
+Paitsi Jugurthan sotaa, hän kuvasi Catilinan salaliittoa sekä käsitteli
+viidessä kirjassa Rooman historiaa vuosien 78—67 välillä e.Kr. Mutta
+tästä teoksesta on ainoastaan katkelmia säilynyt.
+
+Sallustius ei katsele tapahtumia puolueettoman historioitsijan, vaan
+demokraattisen puoluemiehen silmillä ja maalaa mielellään liioitellun
+vahvoin värein. Mutta hänellä on terävä silmä huomaamaan psykologisten
+tekijäin suuri merkitys, ja tältä kannalta katsoen hänellä on suuret
+ansiot historioitsijana. Esikuvanaan hän piti suurta kreikkalaista
+historioitsijaa Thukydidestä.
+
+[8] Henkevä klassikko-filologi Gaston Boissier keskittää Jugurthan
+käsityksen Roomasta sanoihin »Ville a vendre» (Kaupunki myytävänä).
+
+[9] Nykyinen Marokko, levoton maa, joka nyt ensi kerran esiintyy
+maailmanhistoriassa.
+
+[10] »Kerrotaan» myös, että vain 10 miestä pääsi pakenemaan.
+Liioittelevat numerotiedot osoittavat joka tapauksessa tappion
+moraalisen vaikutuksen suuruutta. (Suomentajan huomautus.)
+
+[11] Teutoneja pitävät useat huomattavat tutkijat keltteinä.
+(Suomentajan huomautus.)
+
+[12] Lue Eks.
+
+[13] _Italia_ oli oskien murteella _Viteliu_, joka on samaa kuin
+_vitulus_: vasikka.
+
+[14] Hän oli muka keksinyt yleislääkkeen myrkkyä vastaan, lääkkeen,
+joka sai nimen keksijänsä mukaan. Resepti oli löydetty, Mithradateen
+omalla käsialalla kirjoitettuna, hänen arkistostaan, ja se kuului
+näin: »Ota kaksi pähkinää» — luultavasti jotakin myrkyllistä lajia
+— »kaksi viikunaa ja kaksikymmentä ruutapensaan lehteä, survo ne ja
+pane lisäksi hyppysellinen suolaa! Näistä valmistettu juoma, otettuna
+tyhjään vatsaan aamulla, suojelee koko päivän myrkyn vaikutuksia
+vastaan.» Toisten tietojen mukaan hän oli pannut seokseensa myöskin
+ankan verta. Väitetään, että hän ottamalla joka päivä tätä lääkettä oli
+tullut myrkkyjen suhteen niin vastustuskykyiseksi, että kun hän lopuksi
+_tahtoi_ tehdä itsemurhan myrkyllä, se ei onnistunut.
+
+[15] Roomalaisten ylipäällikkö joutui vangiksi. Mithradates sidotti
+hänet aasin selkään ja kuljetutti häntä kaupungista toiseen
+pilkattavaksi ja syljeksittäväksi. Viimein hän lienee lopettanut vangin
+elämän valattamalla sulaa kultaa hänen kurkkuunsa siten pilkatakseen
+hänen maankuulua ahneuttaan.
+
+[16] Mutta lukuisten pelkuruuden ja verenhimon näytteiden rinnalla
+kerrotaan myös liikuttavasta uskollisuudesta. Niinpä eräs hyvä isäntä
+pelastui siten, että hänen orjansa pitivät häntä kätkössä, ottivat
+kadulta ruumiin, panivat kultaisen sormuksen sen sormeen ja ilmoittivat
+sen olevan heidän kuolleen herransa, jonka jälkeen he hautasivat
+kuolleen suurella loistolla ja komeudella, Mutta sillävälin pääsi
+heidän todellinen herransa Galliaan.
+
+[17] Vastaanottosali, päähuone roomalaisissa asumuksissa.
+
+[18] Appianos kirjoitti toisen vuosisadan edellisellä puoliskolla e.Kr.
+24 kirjaa käsittävän Rooman historian. Näistä on 11 kirjaa säilynyt.
+
+[19] Ne ovat, ikävä kyllä, hävinneet jälkimaailmalta.
+
+[20] Sotahistorioitsija Kromayer tulee kuitenkin osittain toiseen
+tulokseen. Plutarkhoksen ja toistenkin attikalaisten kirjailijain
+kertomusten perusteella hän koettaa uudelleen hahmotella Kreikassa
+Khaironeian luona käytyä tärkeätä taistelua. Hän tulee siihen
+tulokseen, että Sulla oli erittäin etevä taktikko, jonka voima
+piili siinä, ettei hän koskaan taistelun eri vaiheissa takertunut
+yksityiskohtiin kokonaisuuden kustannuksella. Ja Sullan vastustaja saa
+sen mainesanan, ettei hänkään suinkaan ollut mitätön päällikkö.
+
+Kromayerin vastustajan Delbrückin mielestä on sitävastoin aivan
+mahdotonta säilyneiden kuvausten perusteella saada kuvaa taistelusta ja
+muodostaa varmaa käsitystä Sullan sotapäällikkölahjoista.
+
+[21] Eräästä Vedius Pollio nimisestä Augustuksen aikaisesta
+upporikkaasta miehestä kerrotaan, että hän ruokki lammikoillensa
+mureenoja orjiensa lihalla, jotka eivät olleet osanneet olla julman
+herransa mieliksi.
+
+Mureena on eräs ankeriaslaji, jonka lihaan roomalaiset olivat
+mielettömästi ihastuneita. Tämän kalan eräät lajit ovat erittäin
+saaliinhimoisia ja käyvät m.m. ihmisten kimppuun.
+
+[22] Tästä johtui perimätieto, että gladiaattorit keisariajalla
+astuessaan areenalle tervehtivät hallitsijaa sanoilla: »Ave Cæsar!
+Morituri te salutant. (Ollos tervehditty, keisari, kuolemaan menevät
+sinua tervehtivät.)»
+
+[23] Hänestä kerrotaan, että hän suuresta orjajoukostaan muodosti
+sammutusvälineillä varustetun yksityisen palokunnan — kunnallista
+palokuntaa ei näet Roomassa ollut huolimatta siitä, että usein sattui
+tulipaloja, erittäinkin suurissa vuokrakasarmeissa. Kun talo syttyi
+tuleen, Crassuksen palokunta tavallisesti riensi heti palopaikalle. Ja
+samanaikaisesti ilmestyi sinne myös hänen asiamiehensä, joka tarjoutui
+ostamaan omistajalta talon huokeasta hinnasta. Talonomistaja voi olla
+jotenkin varma siitä, että talo palaisi pohjaa myöten, jolleivät
+palokuntalaiset auttaisi häntä. Hänellä ei ollut valitsemisen varaa.
+Niin pian kuin kauppakirja oli allekirjoitettu ja Crassus pilahinnalla
+tullut talon omistajaksi, hänen palokuntansa ryhtyi vasta täydellä
+tarmolla sammutustyöhön. Tavallisesti kävi myöskin niin, että hän
+vähitellen polkuhinnoilla pääsi naapurienkin talojen omistajaksi.
+Käyttämällä hyväkseen kaikenlaisia suotuisia olosuhteita puuhakas
+talohuijari pala palalta sai omiin nimiinsä puolet kaupunkia.
+
+[24] Suurmiesjäljennös. — Myötämielisempi on Pompeiukselle m.m. Theodor
+Birt, ks. »Rooman miehiä» (Suomentajan huomautus).
+
+[25] Hän eli toisella vuosisadalla j.Kr.
+
+[26] Hänen isoisänsä isä oli ollut Hannibalinsodan urhoollisimpia
+miehiä. Hänen ruumiissaan oli kolmekolmatta haavan arpea, ja useammin
+kuin kerran oli hevonen surmattu hänen altaan. Hänen toisella
+sotaretkellään sattunut oikean käden menetys ei estänyt häntä yhä
+uudelleen lähtemästä sotatanterille. Hän vain teetti itselleen raudasta
+käden puuttuvan tilalle. Kaksi kertaa hän joutui Hannibalin vangiksi,
+mutta hankkiutui omin voimin pakoon kummallakin kerralla.
+
+[27] Kuvaavaa sille, mitä aikalaiset uskoivat Catilinasta, on yleisesti
+levinnyt huhu, josta Sallustiuskin, vaikka varoen, kertoo. Tämän huhun
+mukaan Catilina oli, sittenkuin kaikki läsnäolevat olivat antaneet
+valallisen vakuutuksensa, »kulkenut ympäri käsissään uhrimaljat,
+joissa oli ihmisverellä sekoiteltua viiniä, jota hän oli jokaiselle
+juottanut koko ajan manaten päällensä kirousta, jos pettäisi valansa».
+Myöhäisemmät muinaisajan historioitsijat pitivät tätä kaameaa
+huhua täytenä totena ja vähitellen siitä kehittyi kertomus, kuinka
+salaliittolaiset olivat syöneet ihmislihaa.
+
+[28] Kaikkivaltiaan diktaattorin nimen nuori asianajaja ympäröi aina
+imartelevimmilla määräyssanoilla kuten »urhoollinen ja loistava Sulla,
+jonka nimi minulla on kunnia mainita»; ja hän nimenomaan esittää Sullan
+asian todellisesta laidasta tietämättömänä. »Eihän ole ihmeteltävää»,
+Cicero sanoo, »jos jotakin voisi tapahtua sen miehen huomaamatta,
+joka yksin huolehtii kaikesta ja jolla on hoidettavanaan niin paljon
+tärkeitä asioita, että hän tuskin ehtii hengittämäänkään.»
+
+[29] Iuppiter Statorin temppeli, joka sijaitsi sotilaallisesti tärkeän
+Palatinus kukkulan juurella.
+
+[30] Vuosi 62 e.Kr.
+
+[31] Tämä on antiikin perimätieto. Mommsenin ja Eduard Meyerin
+olettamusta, että vuosi 102 olisi ollut hänen synnyinvuotensa, on viime
+aikoina pätevillä perusteilla vastustettu.
+
+[32] Noin 900.000 Smk.
+
+[33] Vävy oli kuusi vuotta vanhempi kuin appi ja kaksi kertaa niin
+vanha kuin 23-vuotias morsian.
+
+Pompeius oli tätä ennen ollut kolme kertaa naimisissa. Ensimmäisen
+vaimonsa hän hylkäsi naidakseen Sullan tyttären, joka jonkin ajan
+kuluttua kuoli lapsivuoteeseen. Vähän ennen kotiintuloaan hän oli
+eronnut kolmannesta vaimostaan, sentähden että tämä hänen poissa
+ollessaan oli ollut hänelle uskoton — Cæsarin kanssa.
+
+Cæsar oli itse menettänyt ensimmäisen vaimonsa kuoleman kautta.
+Toisesta hän oli äskettäin eronnut, koska suuresti epäiltiin hänen
+olleen luvattomassa suhteessa Clodinkseen ja, kuten Cæsar sanoi:
+»Cæsarin vaimoa ei saa edes epäillä.» Jonkin ajan perästä Cæsar meni
+taas naimisiin.
+
+[34] Nykyinen Frascáti.
+
+[35] Nimen arvellaan johtuvan kelttien _Lug_ nimisestä ylijumalasta.
+Germaanit lausuivat nimen Loke, ja kelttien ja germaanien välillä
+vallitsevan vihamielisyyden lakia se luonnollisesti merkitsi
+jälkimmäisille pahan edustajaa.
+
+[36] Lausutaan: Provángs.
+
+[37] Tämä riippui luultavasti siitä, että ihmisuhreiksi valittiin
+pääasiallisesti rikollisia.
+
+[38] Liioitellut tiedot vihollisvoimista ovat helposti selitettävissä,
+kun on kysymys hajallisina toimivista barbaarijoukoista. Kun kuitenkin
+Delbrück ei pidä näitä liioitteluja pelkkinä erehdyksinä Cæsarin
+puolelta, vaan näkee niissä eräissä tapauksissa voittajan taipumuksen
+kaunistelemaan omia urotekojaan, hän on saanut osakseen voimakkaita
+vastalauseita useiden toisten nykyaikaisten historioitsijoin taholta.
+
+[39] Manipulus oli kohortin alaosasto, joka vuorostaan oli taas
+legioonan alaosasto.
+
+[40] Hän kertoo itse, kuinka tämä senaikaisen rakennustaidon
+mestarinäyte suoritettiin, m.m., että paalujen päät teroitettiin ja
+paalujuntilla upotettiin pohjaan, mutta ei kohtisuoraan, vaan vinoon,
+ettei vuolas virta veisi niitä mennessään. Monien muiden erinomaisten
+päällikköominaisuuksiensa lisäksi Cæsarilla oli sekin avu, että hän
+oli erinomainen insinööriupseeri. Linnoitusten rakentamistaidossa ja
+piirityskoneiden suunnittelussa hän oli oikea mestari.
+
+[41] Myöhemmin hän kulki uudelleen Reinin yli, mutta revitti senjälkeen
+sillan itäisen osan ja rakennutti sillan päähän nelikerroksisen
+puulinnoituksen varoitukseksi vastaisille germaanien valloitusaikeille
+ja jätti linnoitukseen joukko-osaston vartioksi.
+
+[42] Että brittiläiset käyttivät vieläkin tätä aselajia, jonka
+mannermaan kelttiläiset olivat jo vuosisata sitten vaihtaneet
+ratsuväkeen, riippui luultavasti siitä, että heillä oli vielä
+vain pieniä poneja muistuttavia hevosia, kun sen sijaan heidän
+heimoveljensä Kanaalin toisella puolen olivat hankkineet itselleen
+etelästäpäin hevosia, jotka olivat riittävän voimakkaita käytettäväksi
+ratsuväenhyökkäykseen.
+
+[43] Neljän assyrialaisen kuninkaan nimi.
+
+[44] Mahtava intialainen hallitsija kolmannella vuosisadalla e.Kr.
+kuuluisa jalosta inhimillisyydestään. Hän oli etevä lainsäätäjä ja
+Buddhan opin innokas kannattaja.
+
+[45] »Veda» on vanhimman intialaisen kirjallisuuden yleisnimi.
+
+[46] Usean intialaisen runoilijan nimi.
+
+[47] Roomalainen historioitsija Suetonius kirjoitti toisen vuosisadan
+jälkipuoliskolla j.Kr. kahdentoista ensimmäisen Rooman keisarin
+elämäkerrat alkaen Julius Cæsarista. Teos on ennemminkin juttukokoelma
+kuin varsinainen historia.
+
+[48] Se oli ollut onnellinen avioliitto, joka päättyi vuonna 54
+e.Kr., kun Julia kukkeimmillaan ollen kuoli. Hänen äskensyntynyt
+poikansa seurasi häntä pian hautaan. Cæsar koetti solmia uudelleen
+sukulaisuussiteen itsensä ja Pompeiuksen välille. Hän ehdotti, että hän
+itse eroaisi puolisostaan ja menisi naimisiin vävypojan ainoan tyttären
+kanssa. Koska tämäkin oli naimisissa, olisi hänen siis ollut erottava
+miehestään, Sullan pojasta.
+
+Samalla kuin Cæsar näin ehdotti, että appi ja vävy vaihtaisivat
+osia, tarjosi hän Pompeiukselle sisarensa tyttärentytärtä, kaunista
+ja hyväsydämistä Octaviaa puolisoksi. Mutta Pompeius ei tahtonut
+erottaa tytärtään miehestään. Itse hän otti vaimon Scipion perheestä,
+rakastettavan ja hienosti sivistyneen Cornelian, joka oli ennen ollut
+naimisissa nuoremman Crassuksen kanssa.
+
+[49] Tämän pikkujoen nimi on nyt Pisatello.
+
+[50] Sanat olivat lainatut eräästä Menandroksen komediasta.
+
+[51] Suetoniuksen juttu, jonka mukaan Cæsar olisi empinyt hetkisen,
+ennenkuin päätti mennä Rubicon yli, on aivan Cæsarin luonteen vastainen.
+
+Naamioidakseen puuhiaan Cæsar piti siihen aikaan suuret vieraspidot
+Ravennassa. Vasta illalla hän nousi pöydästä ja lupasi pian tulla
+takaisin. Hän ei palannut. Sen sijaan hän meni uskollisimpien
+ystäväinsä kanssa Rubicolle, missä hänen joukkonsa häntä odottivat.
+
+[52] Sama kaupunki, jonka kapinalliset liittolaiset tahtoivat kerran
+tehdä Italian pääkaupungiksi ja antoivat sille nimen Italia.
+
+[53] Pompeius tunsi rikkaiden tilanomistajain omanvoitonpyynnin.
+
+[54] Marius, Sulla ja monet muut.
+
+[55] Kun vilja loppui, he tekivät itselleen leipää eräänlajisista
+juurista, jotka he musersivat ja sekoittivat maitoon.
+
+[56] Kerrotaan, että Cæsar kerran kärsimättömyydessään teki
+epätoivoisen päätöksen purjehtia itse Brundisiumiin antamaan vauhtia
+siellä olevien joukkojen laivaukselle. Eräänä yönä hän kaikkien
+muitten, paitsi kolmen orjan tuntematta, oli noussut jo alukseen. Mutta
+oli niin ankara myrsky, elä laivuri tahtoi kääntyä takaisin. Silloin
+matkustaja ilmaisi, kuka hän oli, ja huusi laivurille kuuluisat sanat:
+»Älä pelkää! Sinulla on Cæsarin onni laivassasi!»
+
+Mutta luonnonvoimien raivo pakotti Cæsarinkin lopuksi taipumaan.
+
+[57] Cæsarin antamien tietojen mukaan oli vihollinen enemmän kuin kaksi
+kertaa niin voimakas kuin hänen oma armeijansa, mitä jalkaväkeen tulee,
+ja seitsemän kertaa voimakkaampi ratsuväkensä puolesta. Tämän Delbrück
+selittää mahdottomaksi. »Mikä», hän kysyy, »Pompeius olisi ollut
+miehiään, jos hän, kun hänellä oli niin suuri ylivoima puolellaan,
+olisi tahtonut välttää ratkaisevaa taistelua?» Delbrück arvioi
+Pompeiuksen armeijan noin 40.000 jalka- ja 3.000 ratsumieheksi, Cæsarin
+vastaavat määrät 30.000 ja 2.000. Sen lisäksi tulivat kevytaseiset
+joukot, joita Pompeiuksella samoin oletetaan olleen paljoa enemmän.
+
+Stoffelin, Kromayerin ja Veithin mielestä osoittaa sitävastoin
+taistelun kulku, että Cæsarin tiedot voimasuhteista ovat oikeita,
+ja tuekseen he viittaavat sellaiseen sotataidon auktoriteettiin
+kuin Napoleon I:een. Olihan Cæsarilla Pharsaloksen luona vastassaan
+järjestettyjä joukkoja, ja näiden lukumäärä oli paljoa helpompi
+arvioida kuin barbaarijoukkoja Galliassa. Kromayer sanoo Delbrückiä
+vastaan: »Cæsar parka! Jos hän nyt tahtoi ehdottomasti lörpötellä,
+minkätähden hän sen teki niin kömpelösti?»
+
+Pompeiushan, eikä Cæsar, hallitsi merta. Ei siis sovi ihmetellä, jos
+Cæsar ei saanut kuljetetuksi enempää kuin 1400 ratsumiestä hevosineen
+ja 22 000 miestä roomalaista jalkaväkeä, kuten hän itse ilmoittaa. Ei
+myöskään ole lainkaan mahdotonta, että 400 ratsumiestä oli menetetty
+aikaisempien taistelujen aikana, ja että Pompeius voi häntä vastaan
+asettaa 7.000 ratsu- ja 45.000 jalkamiestä.
+
+[58] Eräs juttu tältä sotaretkeltä kertoo, että Cæsar oli käskenyt
+sotilaitaan suuntaamaan keihäänsä ylhäisten roomalaisten keikarien
+kasvoihin, jotka ennen kaikkea pelkäsivät kauneutensa tuhoa.
+
+Totuudensiemen tässä jutussa lienee seuraava: Vahvistaakseen
+harvalukuista ratsuväkeään ylivoimaista vihollistaan voistaan Cæsar
+oli antanut sen tueksi 2 000 parasta jalkamiestään. Mutta koska nämä
+eivät kyenneet miekoillaan tekemään mitään hevosen selässä oleville
+vihollisille, tuli heidän sen sijaan käyttää keihäitä, mutta ei
+heitto-, vaan työntöaseina, ja suunnata ne vinosti ylöspäin ratsastajia
+kohti. Selvästikin juuri tälle käskylle joku viikari sotilasten
+joukosta on antanut sen pilaselityksen, joka on sitten periytynyt
+jälkimaailmalle.
+
+[59] Suurpiirteisyyttä on myöskin hänen merellä suorittamissaan
+urotöissä. Häneltä peräisin on ylpeä ajatelma »Navigáre necésse est;
+vivere non est necesse» (Purjehtiminen on välttämätöntä; eläminen ei
+ole välttämätöntä). Lausuma, jota käytetään mietelauseena vanhojen
+laivuriseurojen kokoushuoneissa, on tarkoitettu teroittamaan merenkulun
+suurta merkitystä. Plutarkhoksen mukaan Pompeius sepitti sen aikana,
+jolloin elintarvepula uhkasi Roomaa ja hän oli koonnut suuren
+viljalaivaston auttaakseen kaupunkia. Kun silloin puhkesi niin raju
+myrsky, että laivurit eivät uskaltaneet lähteä purjehtimaan, hän nousi
+itse erääseen alukseen ja käski sen päällikön nostaa ankkurin sanoen:
+»Sinun on pakko purjehtia; elämään sinua ei kukaan pakota.»
+
+[60] Eräässä meritaistelussa 53-vuotias Caesar antoi uuden näytteen
+joustavuudestaan. Hänen täytyi viimein hypätä mereen päästäkseen
+ylivoimaa pakoon ja hän ui uskomattoman kestä västi erääseen laivaan,
+joka oli taistelulinjan ulkopuolella. Ja kuitenkin hän ui vain yhdellä
+kädellään, sillä toisessa hän piti muutamia tärkeitä asiakirjoja, jotka
+hän tahtoi pelastaa.
+
+[61] Caecar vei hänen nuoren poikansa Roomaan, jossa hän sai erittäin
+hyvän kasvatuksen. Keisari Augustus naitti hänet myöhemmin erään
+Antoniuksen ja Kleopatran tyttären kanssa ja antoi hänelle osan
+Numidiaa hallittavaksi. Että nuorempi Iuba oli sivistynyt mies, sen
+hän osoitti historiallisella ja maantieteellisellä kirjallisella
+toiminnallaan.
+
+[62] Malagan ja Sevillan välillä.
+
+[63] Angprö'r.
+
+[64] Shakespearen tuttu Cæsarin luonnekuva on sitävastoin luotu siinä
+hengessä, kuin imperaattori olisi elämänsä loppupuolella joutunut
+suuruudenhulluuden valtaan ja kadottanut terveen todellisuusvaistonsa.
+
+Ferreron käsitys Cæsar-kysymyksessä on saman suuntainen kuin suuren
+englantilaisen näytelmäkirjailijan. Historiallisiin sommitteluihin
+taipuvaisena Ferrero päätyy Cæsarin historiallisen elämäntyön
+tulkinnassaan siihen lopputulokseen, että se suurin piirtein oli joukko
+epäonnistuneita suunnitelmia ja että hänen maailmanhistoriallinen
+tehtävänsä oli laadultaan negatiivista: näytellä suuren hävittäjän osaa
+valmistaakseen tilaa uudelle valtakunnalle. Elämänsä loppupuolella
+tosin tämä suuri alasrepijä koetti vaihtaa osaa ja esiintyä
+rakentajana. Mutta yritys oli tuomittu epäonnistumaan sen vuoksi, että
+latinalaisen maailman repivät voimat eivät vielä lähestulkoonkaan
+olleet ehtyneet. Ne olivat Cæsarille ylivoimaisia, etenkin kun
+hänen omat voimansa eivät olleet samat kuin ennen. Koko maailmahan
+oli hermostuneen kiihkon vallassa, ja se luonnoton jännitys, jonka
+vallassa Cæsar oli viettänyt elämänsä viimeiset vuodet, oli tehnyt
+hänet ärtyisäksi, järkyttänyt hänen sielullista tasapainoaan ja
+sokaissut hänet. Hän tunsi itsensä lopen väsyneeksi ja kärsi vaikeista
+kaatuvataudin kohtauksista.
+
+Näin Ferrero käsittää asian. Hänen ajattelutapansa on kiintoisa
+varsinkin psykologisena todisteena, esimerkkinä siitä, kuinka
+historiallinen filosofointi voi johtaa ajatustulokseen, joka on aivan
+vastakkainen sille, minkä tavallinen ihmisjärki pitää luonnollisina,
+päivänselvinä tosiasioina.
+
+Eduard Meyer vastustaa tällaista käsitystä ja vakuuttaa, että
+imperaattori säilytti loppuun asti ihmeellisen joustavuutensa. Parhaana
+todistuksena tästä on se melkein uskomaton työkyky ja määrätietoinen
+tarmo, mitä hän osoitti vielä elämänsä viimeisinä kuukausina.
+
+[65] Kahdeksankymmentä toisten tietojen mukaan.
+
+[66] Kuiskailtiinkin, että hän tosiaan oli hänen lihallinen isänsä.
+
+[67] Mestarillisesti on Shakespeare murhenäytelmässään »Julius
+Cæsar» Plutarkhoksen ja Appianoksen mukaan kuvaillut kansanjoukon
+äkillistä mielialan muutosta. Brutus on juuri puhunut rahvaalle
+niin mukaansatempaavasti vapautustyöstään, että hänelle kohotetut
+eläköönhuudot eivät tahdo koskaan loppua. Hädin tuskin Antonius saa sen
+jälkeen sanan vuoron ja aloittaa näin:
+
+    »Jalo Brutus
+    hän sanoi vallanahnaaks Cæsarin...
+     ja Marcus Brutus hän on kunnon mies.»
+
+Hän puhuu sitten sydämeen käyvin sanoin Cæsarin hyvyydestä kansaa
+kohtaan. »Oliko _se_ vallanhimoa?» hän kysyi. »Niin sanoo Brutus, ja
+Brutus on varmasti kunnian mies.»
+
+Tähän tapaan Antonius jatkaa. Hän osoittaa Cæsarin veristä vaippaa,
+osoittaa murhaajien tikarien reikiä ja tekee seuraavan johtopäätöksen:
+»Miehet, jotka ovat tehneet tämän, ne ovat kunnian miehiä.» Silloin
+koko kansanjoukko puhkeaa itkuun ja kuuluu huudahduksia: »Ei, he ovat
+roistoja, hänen murhaajansa! Kostoa! Etsikää heidät — polttakaa —
+kärventäkää — murhatkaa — lyökää! Älkää antako yhdenkään roiston elää!»
+Lopuksi Antonius lukee Cæsarin kansanystävällisen testamentin. Silloin
+joukko mylvii: »Hei tulipaloja! Brutuksen ja Cassiuksen luo! Pistäkää
+kaikki tuleen! Jalo Cæsar! Kostakaamme hänen kuolemansa!»
+
+[68] Noin 70 miljoonaa markkaa.
+
+[69] Muuan mies murhattiin sen vuoksi että hän kieltäytyi luovuttamasta
+Antoniukselle eräitä korinttilaisia maljakkoja, joihin triumviri oli
+ihastunut. Tämän uhrin nimi oli kyllä pahamaineinen Gaius Verres.
+
+[70] Lukekaa esim. se perhekohtauksen kuvailu, minkä Cicero kirjeessään
+antaa aamiaisesta veljensä kodissa! Kirjeenkirjoittajasta oli
+luonnollista uskoa kälyn ikävän luonteen aiheuttamat huolet juuri
+Atticukselle, koska tämä oli hänen kälynsä veli. Johdannoksi Cicero
+vakuuttaa: »Minä en totta tosiaan ole nähnyt koskaan kenenkään olevan
+niin rauhallisen ja myöntyväisen kuin veljeni oli sisartasi kohtaan.
+Hänessä ei ollut _hiventäkään_ huonoa tuulta. Hän sanoi vain — kaikessa
+ystävyydessä: 'Pomponia, nyt voit pyytää naisia kokoontumaan, niin minä
+sillävälin haetutan miehet?'
+
+Kaikki tapahtui niin hyvänluontoisesti kuin vain _voi_ — joka
+tapauksessa tuntui minusta siltä. Hän _sanoi_ sen ystävällisesti ja
+_tarkoitti_ ystävällisesti ja _näytti_ myöskin siltä.
+
+Mutta Pomponia vastasi, niin että minä voin sen kuulla: Tässä talossa
+kohdellaan minua kuten sellaista, joka ei siihen kuulu? Luultavasti
+vain siksi, että Statius orja oli etukäteen jo järjestänyt aamiaisen!
+
+Veljeni sanoi vain minulle: 'Niin, tällaista minä saan kuulla joka
+ikinen päivä!'
+
+Niin istuuduimme sitten kaikki pöytään. Pomponia ei ollut mukana.
+Veljeni lähetti kaikesta huolimatta, joitakin ruokalajeja hänelle
+huoneeseensa. — Ei, hän ei tahtonut mitään! Lyhyesti: minä en ole
+koskaan nähnyt ketään hyväluontoisempaa kuin veljeni, enkä ketään
+ärtyisempää ja pikaisempaa kuin sisaresi» Ja sitten hän pyytää
+Atticusta tekemään voitavansa saadakseen, sisarensa järkiinsä.
+
+[71] Terentia meni sitten uudelleen naimisiin kokonaista kolme kertaa
+ja lienee päässyt kunnioitettavaan 103 vuoden ikään.
+
+[72] Näissä keskusteluissa pohditaan, kuinka ihminen voi tulla
+onnelliseksi oppimalla kestämään kärsimyksiä ja häiritseviä
+mielenliikutuksia, elämällä 'hyveellisesti' ja vapautumalla kuoleman
+pelosta.
+
+[73] Siinä määrin Lucretiuksen ajatuksen juoksu on sama kuin
+Sokrateenkin. Kritonin kysymykseen, kuinka hän toivoisi tulevansa
+haudatuksi, Sokrates vastasi vain hymyillen: »Mutta rakas Kritonini,
+ethän sinä minua itseäni hautaa — jäljellähän on vain minun kuollut
+ruumiini.» Ja hänen oppilaansa Diogenes ilmaisi saman ajatuksen hänelle
+ominaisella epäkunnioittavalla tavalla, kun häneltä kysyttiin samaa
+asiaa. Hän vastasi: »Kuopatkaa minut kentälle!» — »Mutta siellähän
+villipedot repivät sinut palasiksi.» — »Minä ajan ne pois kepilläni!»
+— »Mutta sinä unohdat, ettei sinulla kuolleena ole tajuntaa!» — »No,
+silloinhan on samantekevää, jos ne syövät minut!»
+
+[74] On mielenkiintoista rinnastaa Epikuroksen ja Lucretiuksen
+vakuutukseen, että maailma kaikkine kieltämäitömine kauneusarvoineen
+on syntynyt atomien sokeasta leikistä, Ciceron sanat: »Mieletöntä on
+ajatella, että jos joukko metallikirjaimia pudistettaisiin maahan,
+niistä vallan sokeasta sattumasta voisi muodostua Enniuksen eepoksen
+kaltaista teosta, edes sen yhtä säettä.»
+
+[75] Hänen puolisonsa ei tahtonut elää hänen jälkeensä. Kun hänen
+sukulaisensa huomasivat, että hän hautoi itsemurha-aikeita, he
+poistivat kaikki esineet, joilla hän olisi voinut vahingoittaa itseään.
+Silloin hän otti hehkuvia hiiliä hiilisäiliöstä, jolla hänen huonettaan
+lämmitettiin, ja nieleksi niitä.
+
+[76] Ollakseen hänelle oikein mieliksi ateenalaiset keksivät kerran
+juhlia häntä Pallas Athenen puolisona. Mutta sitä heidän ei olisi
+pitänyt tehdä, sillä heti sulhanen käytti tilaisuutta kysyäkseen:
+»Missä on puolisoni myötäjäiset?» Ja hän ei tyytynyt vähempään kuin
+että tuo silloin jo köyhtynyt pikkukaupunki suoritti tuhat latenttia
+jumalattaren temppeliaarteesta.
+
+[77] Kleopatran elämäkerran kirjoittaja, tai paremminkin hänen
+ritarinsa, Weigall on esittänyt toisen olettamuksen. Sen mukaan
+Antonius olisi ennen taistelua käskenyt Kleopatraa lähtemään kotiin.
+Antonius olisi tosiaankin lopuksi roomalaisten neuvonantajiensa
+pakotuksesta taipunut eroamaan »Niilin seireenistä», ettei menettäisi
+kokonaan mainettaan hyvänä roomalaisena tasavaltalaisena. Rahat, jotka
+Kleopatra oli myöntänyt sotaa varten, olivat lopussa, eikä hänestä siis
+voinut olla juuri hyötyä Antoniuksen asialle.
+
+Kleopatra oli tietysti kieltäytynyt tottelemasta, silloin kuin käsky
+annettiin, mutta vihastuneena hän oli päättänyt antaa uskottomalle
+rakastajalleen läksyn, jota tämä ei koskaan unohtaisi. Ja taistelun
+parhaillaan riehuessa hänelle tarjoutuikin tilaisuus siihen.
+Antoniushan oli _käskenyt_ häntä kääntymään kotiin. Nyt hän totta
+tosiaan saisi tahtonsa perille.
+
+[78] Ferrero on tehnyt toisen kiintoisan yrityksen saada järjellistä
+syytä Kleopatran ja Antoniuksen päistikkäiseen pakoon. Ferrero
+koettaa selittää asian niin, että Kleopatra tahtoi mihin hintaan
+hyvänsä estää ratkaisun tapahtumista Aktionin luona. Hän ei olisi
+muka toivonut voittoa Antoniuksellekaan, sillä silloin olisi ollut
+se vaara vaanimassa, että tämä olisi palannut takaisin Roomaan ja
+perustanut valta-asemansa roomalaisten näkökohtien mukaan, joista olisi
+seurannut, että hän ja Egypti olisivat joutuneet kärsimään. Hän ei
+tahtonut voittoa eikä tappiota — hän tahtoi vain, että Antonius pysyisi
+hänen luonansa, ja auttaisi häntä hallitsemaan ja laajentamaan Egyptin
+valtakuntaa. Octavianus saisi hänen puolestaan hallita barbaarista
+Länttä kaikessa rauhassa.
+
+Ferrero koettaa edelleen uskotella, että Kleopatra oli onnistunut ennen
+taistelua taivuttamaan Antoniuksen suunnitelmaansa, että taistelusta
+tulisi vain näennäinen, tarkoituksena ainoastaan naamioida heidän
+päätöstään jättää Länsimaat oman onnensa varaan.
+
+[79] Kleopatran samanniminen tytär joutui sittemmin naimisiin Numidian
+kuninkaan Iuban kanssa, Hän sai Octavianukselta luvan ottaa mukaansa
+yhden veljistään.
+
+[80] Hauska on Cæsarin Roomaan paluuseen liittyvä kertomus köyhästä
+käsityöläisestä, joka lahjoitti hallitsijalle korpin, jonka hän
+oli opettanut sanomaan: »Terve sinulle, Cæsar, voiton kruunaama
+sotapäällikkö!» Hän sai ruhtinaallisen palkkion hyvinopetetusta
+linnustaan, mutta Octavianus pakotti hänet myöhemmin jakamaan voiton
+erään kieron ystävän kanssa. 'Ystävä' kertoi nimittäin voittajalle,
+että käsityöläinen oli ollut kylliksi ajattelevainen harjoittaakseen
+toisen korpin sanomaan saman tervehdyksen Antoniukselle. Mutta hän
+oli ollut niin varovainen, että oli _siltä_ oppilaaltaan vääntänyt
+äskettäin niskat nurin!
+
+Se anteliaisuus, mitä Octavianus osoitti korpin opettajaa kohtaan,
+lienee aiheuttanut, että monet köyhät jonkin ajan kuluttua toivat
+hänelle aivan ylenmäärin puhuvia lintuja, joita imperaattorin lopuksi
+täytyi kieltäytyä ottamasta vastaan. Eräällä suutarilla oli kumminkin
+onni maikassaan. Kun hänen hyvin masentuneena oli lähdettävä korppinsa
+kanssa laputtamaan tiehensä, pahantapainen eläin äkkiä puhkesi
+puhumaan sanoja, joita hänen epätoivoinen opettajansa oli monta kertaa
+syytänyt hänelle päin kasvoja: »Sinuun nähden on kaikki vaiva turhaa!»
+Octavianuksesta oli se niin hupaista, että hän osti suorasukaisen
+linnun.
+
+[81] Thessalian.
+
+[82] Egyptiläinen kaupunki, koilliseen Aleksandreiasta, jonka edeltäjä
+se oli kauppakaupunkina. Kanopoksen asukkaat olivat tunnetut Egyptin
+sybariiteiksi.
+
+[83] Pompeius oli tehnyt kolme voittoisaa sotaretkeä, ja hän oli saanut
+viettää kolminkertaisen triumfiretken, jollei petollinen Ptolemaios
+olisi surmauttanut häntä Egyptin rannikolla.
+
+[84] Niilin suulla, lähellä Aleksandriaa oleva saarikaupunki, jossa
+asui kaikenlaista roskaväkeä ja josta sitä tulvasi Roomaankin.
+
+[85] Egyptin hallitsijasuku polveutui Makedonian Philippoksesta.
+
+[86] Anubis oli egyptiläinen jumala, Osiriksen isä, jonka kuvilla oli
+koiranpää.
+
+[87] Isis-jumalattaren palvonnassa käytetyillä kalistimilla.
+
+[88] On vain esim. tiedoitus, että Augustus laajensi valtakuntaansa
+Elbeen asti.
+
+[89] Ferrero, jonka mielestä melkein kaikki tämän ajan nykyaikaiset
+kuvaajat monissa tärkeissä kohdissa ovat erehtyneet tapausten kulkuun
+nähden, esittää tässäkin kohden äärimmäisen eroavan mielipiteensä.
+Augustuksen elämäntyö ei ollut, hän sanoo, ainoastaan tasavallan
+muodollinen, vaan sen todellinen palauttaminen.
+
+Tällöin tekee aivan itsestään Augustus-tutkijan Gardthausenin lavoin
+kysymyksen: »_Milloin_ oli Augustuksesta tullut oikeauskoinen
+tasavaltalainen? Oliko hän kehittynyt siksi Cæsarin ympäristössä? Vai
+Idus Martiæko oli kääntänyt hänen sydämensä? Hänen julkiset lausumansa
+eivät juuri todista, siihen suuntaan. Tai oliko Aktionin voitto tehnyt
+Sauluksesta Pauluksen?
+
+Augustus ei oppinut Idus Martiæsta tasavaltalaisuutta, vaan
+_varovaisuutta_. Hän oppi kietomaan tekonsa kauniiseen puhetapaan,
+joka oli mieluinen sen ajan huomattaville miehille. Jos hän
+sitävastoin olisi ilmaissut selvän suunnan, jos hän olisi ilman muuta
+hylännyt tasavaltalaiset muodot, niin seurauksena olisi ollut uudet
+vallankumoukset ja kansalaisverivirrat.
+
+Erikoinen valta-asema, josta Augustus luopui vuonna 27, oli
+triumviraatin suoma rajaton sotilaallinen valta. Sillä näitä
+mahtikeinoja hän ei tarvinnut enää ratkaisevan taistelun tapahduttua.
+Miekkavallan aika oli loppunut. Mutta tästä ei suinkaan seurannut,
+että vanha tasavaltalainen valtiomuoto olisi jälleen palautunut —
+muuta kuin nimeksi. Ei koskaan koko pitkän hallitusaikansa kuluessa
+Augustus yrittänytkään antaa senaatille takaisin itsenäistä asemaa,
+mikä tällä kunnianarvoisalla hallintoelimellä oli muinoin ollut. Eikä
+hän koskaan luopunut armeijan ylimmästä päällikkyydestä. Milloin
+tahansa hän voi sentähden asevoimin kukistaa vastarintayritykset.
+Tässä on koko kysymyksen oleellisin osa — sen on jo Ranke esittänyt.
+Augustus voi myöhemmin kyllä seurustella senaattorien kanssa näön
+vuoksi samanarvoisena. Mutta se merkitsee itse _valtakysymykseen_
+nähden yhtä vähän kuin ne ulkonaiset kunnianosoitukset, jotka hän
+jatkuvasti soi valtion virkamiehille. Näiden _oikeudet_ riippuivat
+kuitenkin princepsin tahdosta. Vertailtakoon vain konsulin asemaa
+tasavaltalaisessa ja keisarillisessa Roomassa: mikä _valta_
+edellisessä, kuinka _hieno arvonimi_ jälkimmäisessä tapauksessa!
+
+Mikään ei muutoin varmemmin todista, kuinka vahva Augustuksen
+valta-asema oli, kuin se asiaintila, että hänen niin vähän tarvitsi
+huolehtia omasta arvonimestään — aivan samoin kuin Perikleen.
+
+[90] Senvuoksi Augustus vältti kaikkea, joka vaikutti egyptiläiseltä.
+Hän kieltäytyi muun muassa käymästä kunniatervehdyksellä Apiksen
+luona, selittäen, että hän oli tottunut palvelemaan jumalia, mutta ei
+härkiä. Häntä liikuttivat yhtä vähän pyhän härän katkerat kyyneleet
+kuin egyptiläisten jumalankuvien hikoilu. Hän ei myöskään suvainnut
+egyptiläisiä pyhättöjä Roomassa.
+
+[91] Muuan merkillisimpiä tapauksia, jolloin Augustus ryhtyi
+toimenpiteisiin tällaisia herroja vastaan, koski Egyptin maaherraa,
+joka oli kiskonut itselleen luonnottoman paljon rahaa. Koska mies oli
+raaka ja hienostumaton nousukas, hän mietti kovasti oikein hienoa ja
+huomiotaherättävää tapaa käyttää rikkauksiaan. Hänen onnistuikin tehdä
+itsensä kuuluisaksi ostamalla satumaisen kalliista hinnasta viiriäinen,
+joka oli aleksandrialaisten lemmikki, koska tuo pieni taistelunhaluinen
+lintu oli tähän asti voittanut kaikissa viiriäistaisteluissa.
+Ostettuaan linnun maaherra paistatti sen. Keisarin käskystä hän sitten
+sai kuolemallaan sovittaa idioottimaisen raakuutensa, jolla hän siis
+oli ylittänyt syntimittansa.
+
+[92] Vuosisata sitten muuan italialainen arkeologi teki Egyptissä
+löydön, joka aukaisi maailmanliikenneyhteyksien historiaan
+huomiota herättävän perspektiivin. Aikaisemmin koskemattomasta
+kahdeksannentoista dynastian aikaisesta haudasta hän löysi pienen
+porsliinipullon, jossa oli ihomaalia ja johon oli tehty oikeita
+kiinalaisia kirjoitusmerkkejä. Jo 1500 vuotta e.Kr. syntymää Egyptin
+naiset olisivat siis maalanneet silmäluomensa Keltaisenjoen maista
+luodulla ihomaalilla.
+
+Mutta kun sinologien vuoro tuli sanoa ajatuksensa ihmeellisestä
+löydöstä, he eivät tahtoneetkaan yhtyä huimaan haaveiluun. Jo ennen
+kuin he olivat nähneetkään kysymyksenalaista kalleutta, he voivat
+tiedoittaa, että se ei voinut olla enemmän kuin jonkin tuhannen
+vuoden vanha. Porsliini — jolla sivumennen sanoen oli ollut sama arvo
+kiinalaiselle taiteelle, kuin marmorilla kreikkalaiselle — keksittiin
+näet kaiken todennäköisyyden mukaan vasta kahdeksannella sataluvulla
+e.Kr., kaikissa tapauksissa ei paljoakaan aikaisemmin.
+
+Tarkempi tutkimus totesi lisäksi pullon vielä kolmesataa vuotta
+nuoremmaksi. Huomattiin nimittäin, että kiinalaiset kirjainmerkit
+sisälsivät 11:nnellä ja 12:nnella vuosisadalla e.Kr. eläneitten
+runoilijoin mietelmiä. Mutta tutkijat menivät armottomasti vieläkin
+pitemmälle. He osoittivat, että pikkuesine oli aivan tavallinen
+nuuskapullo. Ja kiinalaiset tulivat tuntemaan tupakan vasta
+1600-luvulla hollantilaisten välityksellä! Vieläpä muuan kiinalaisen
+porsliinin erikoistuntija voi suorastaan todistaa, että pullo oli tehty
+1820-luvulla ja siis aivan uusi, kun sen muutamat ovelat fellahit
+piilottivat egyptiläiseen hautaan.
+
+Samanlaatuista petollisuutta keksittiin muutoin muutamissa toisissakin
+egyptiläisissä haudoissa ja Layard joutui kaivauksissaan Assyriassa
+kymmenisen vuotta jälkeenpäin juuri samanlaisen kunniattoman kepposen
+esineeksi. Mutta häntäpä ei ollutkaan helppo pettää.
+
+[93] Aikaisempina aikoina Rooman nuoriso oli tyytynyt kylmiin
+kylpyihin Tiberissä, mutta sitä mukaa kuin kreikkalaiset tavat
+tulivat kaupungissa yleisiksi, kasvoi myöskin itämaalaisen tavan
+mukainen lämpimien kylpyjen tarve. Augustuksen ystävä ja auttaja
+Agrippa rakennutti ensimmäisenä suurenmoisia lämminkylpyrakennuksia,
+n.s. thermit, Roomaan. Täten hän antoi alun myöhemmin kuuluisille
+roomalaiskylvyille, joihin kuului hikoilusauna, hierontaa ja
+voimistelua viileämmässä huoneessa ja lopuksi jäähdytyskylpy kylmässä
+vedessä. Nimi »roomalaiskylpy» ei ole kuitenkaan paikallaan, sillä
+tämä kylpymuoto oli laina kreikkalaisilta, jotka olivat sen vuorostaan
+saaneet Idästä. Agrippan thermit olivat loistorakennuksia, jotka
+olivat seinämaalauksilla ja parhailla kreikkalaisilla taideteoksilla
+koristetut.
+
+[94] Kadmos, Theban perustaja, oli foinikialaisen kuninkaan poika.
+
+[95] Hyperborealainen (»pohjanperäläinen») merkitsee oikeastaan
+»Pohjoistuulen (Bóreas) takaiset».
+
+[96] Duruy, ranskalaisena, on tähän hyvin kärkäs. »Tacituksen
+kirjasta», hän sanoo, »on tullut naapureillemme historian evankeliumi,
+ja he ovat ammentaneet siitä joukon ihmeellisiä juttuja ihannoidakseen
+omaa rotuansa. Totuus on, että saaliinhimoiset germaanilaiskansat
+neljän vuosisadan aikana olivat ihmiskunnan vitsauksena.»
+
+Eduard Norden on taas puolestaan perusteellisilla tutkimuksilla
+todennut, että osa Tacituksen kertomuksia on tehty kaavoittuneitten
+mallien mukaan muinaisajan kirjailijain »barbaarikansojen» kuvauksista,
+joita on aiemmin esitetty persialaisista, skyyttalasista ja kelteistä
+kerrottaessa.
+
+[97] Muinaisilla persialaisillakin oli pyhiä valkoisia hevosia, jotka
+vetivät pyhiä vaunuja, joihin ei kukaan kuolevainen saanut nousta.
+
+[98] On kiintoisaa kuulla, miten voimakkaan vaikutuksen tämän
+luonnonkansan sotalaulut tekivät roomalaisiin. Kun he muistelevat
+kimbrejä vastaan taistellessaan kärsimäänsä ensimmäisiä tappiotaan,
+niin korvissa kaikuu kilpien takaa kuuluva sotalaulujen pauhina, ja
+Tacitus kertoo, kuinka germaanit, kun he näitä lauluja lauloivat,
+pitivät suunsa edessä kilpiä vahvistaakseen ääntä. »Sotalaulu alkaa»,
+hän sanoo, »kumealla muminalla, joka kiihtyy, sitä mukaa kuin sotainto
+kasvaa, kallioita vastaan lyövien aaltojen pauhuksi.»
+
+[99] Nimeä on — luultavasti kuitenkin väärin — pidelty germaanilaisen
+Hermann nimen latinalaisena muotona.
+
+[100] Muinaisruotsalainen Oden jumala.
+
+[101] Hänen kärsimystensä historia viittaa selvästi siihen, että
+heikko verenkierto ja aineenvaihto olivat hänen monien sairauksiensa
+pohjimmaisena syynä.
+
+Hänen vaarallisimpia tautejaan oli maksasairaus, joka vuonna 23
+e.Kr. uhkasi päättyä kuolemaan. Aikaisemmin hänen henkilääkärinsä
+oli hoitanut häntä lämpimillä kääreillä, mutta nyt se menetelmä ei
+enää auttanut. Lääkäri Antonius Musa antoi hänelle silloin neuvon
+koetella vastakkaista menetelmää, ja Augustus alistui epätoivoissaan
+kylmävesihoitoon. Se auttoi, ja Augustus piti Antonius Musaa elämänsä
+pelastajana.
+
+Tästä johtui myöskin, että kylmävesihoito tuli muodiksi Roomassa, kuten
+näemme Horatiuksen lauluista. Runoilija itse oli niitä, jotka sen
+sijaan, että olisivat matkustaneet Baiæn hienoon kylpylään Napolin
+lahden rannalle, »keskitalvellakin valelluttivat itseään kylmällä
+vedellä».
+
+[102] Odysseus esiintyi silloisessa kirjallisuudessa viekkaan veijarin
+perikuvana.
+
+[103] Gardthausen pitää kuitenkin luultavampana, että kruununperillinen
+sortui Antonius Musan uuden kylmävesiparannuksen uhrina, jolta
+Augustuksen paranemisen jälkeen odoteltiin ihmeitä ja jota senvuoksi
+käytettiin aivan arvostelukyvyttömästi.
+
+[104] Hänen hautajaisissaan sattui niin harvinainen tapaus, ettei se
+koskaan häipynyt näkijän mielestä: juuri kun ruumisrovio oli sytytetty,
+kohosi liekeistä kotka kohti taivasta. Lintu oli ollut roviopuiden
+sisään suljettuna, mutta vapautui samalla hetkellä, kun halkopinoon
+syntyi aukko.
+
+[105] Ken sittenkin itsepäisesti tahtoo nimittää kaikkia hänen
+hyviä ominaisuuksiaan teeskentelyksi ja pitää kokonaista siunausta
+tuottanutta elämäntyötä synnynnäisen teeskentelytaidon hedelmänä, voi
+kyllä huvitella sillä itseään — ja ihastella omaa tarkkanäköisyyttään.
+Mutta sellaiseen katsantokantaanhan pitäisi ainakin olla yhtyneenä
+suuren Voltaire'in henkevyys, kun hän määräsi Ranskan vallankumousajan
+hylkäystuomioitten sävyn siitä miehestä, joka oli ollut kyllin julkea
+kumotakseen tasavallan. Hän tiivisti näet tuomionsa hänestä sanoihin:
+»Paheellinen hirviö, jolla on onni myötä.»
+
+[106] Niebuhr kertoi, että hän ei voinut työskennellä, niin kauan kuin
+Augustuksen pystykuvan silmät olivat häneen suuntautuneina.
+
+[107] Runoilija, Horatiuksen ystävä.
+
+[108] Latinalaisesta sanasta _pastor_: paimen.
+
+[109] On kiintoisaa — näin ohimennen — huomata, että jo Vergilius
+tunsi, miten tärkeätä on jalostaa siemenviljaa valitsemalla
+aina parhain osa satoa tähän tarkoitukseen. Hän puhuu myöskin
+maanviljelijöistä, jotka koettavat helpottaa jyvien itämistä antamalla
+niiden olla ensin salpietarissa tai öljyssä. Mutta runoilija tekee
+tällöin seuraavan johtopäätöksen:
+
+    »Mut valioimmankin, perin tarkkaan tutkitun viljan
+    näin minä huononevan, jos ihminen ei joka vuosi
+    siemeneks parhaimpaa valikoi. Näet sattuma koettaa
+     kaikkea kehnontaa, sit' taannuttua asemastaan.»
+
+»Georgicassa» on runsaasti yhtäläisiä kokemusperäisiä havaintoja,
+kuten esim. että maakokkareet tulevat kuohkeammiksi, jos ne jätetään
+pakkasen purtaviksi, että puut täytyy toisaalle siirrettäessä istuttaa
+siten, että sama puoli tulee aurinkoa kohti kuin ennenkin, tahi että
+mehiläisiä pesään pantaessa tulee voimattomat kuningattaret korvata
+nuoremmilla ja voimakkaammilla. Samanlaatuinen esimerkki on runoilijan
+neuvo, miten pitää kasvattaa hienovillainen lammaskanta:
+
+    »Lampaistas vain hieno- ja valkeavillavat etsi!
+    Myös paras hyljätä on vitivalkea pässi, jos sillä
+    kostean suulaen alla on mustankirjava kieli,
+    tai pian kirjokkaita jo vuonia laumahas karttuu;
+     lampaittes vilinästä sä uus isä etsiös niille!»
+
+[110] Tarkoitetaan silkkiäismadon koteloita.
+
+[111] Valtameren.
+
+[112] Lyydian jokia.
+
+[113] Kreik. Aineias.
+
+[114] Kreik. Aiolos.
+
+[115] Troialaisten.
+
+[116] Tanedos saari on Troian edustalla.
+
+[117] Käärmeiden myrkyllisyyden luultiin johtuvan myrkkykasvien
+syömisestä.
+
+[118] Troialaisten.
+
+[119] Kreik. Tartaros.
+
+[120] Runoilijoita.
+
+[121] Suosittu laulaja.
+
+[122] Tätä käsitystä tukevat m.m. monet kreikkalaiset tyttöjen ja
+poikien nimet, jälkimmäiset usein kreikkalaisin _kotipaikkaosoituksin_.
+Sattuu myöskin, että kun Horatius käännöksessään on paikallistuttanut
+todistettavasti lesboslaisen runon Roomaan, hän esimerkiksi
+nimittää pohjoistuulta 'traakialaiseksi tuuleksi' ja unohtaa,
+että yhtä luonnollinen kuin sanontatapa oli Lesboksessa, yhtä
+huonosti se soveltuu Roomassa. Silloin tällöin tapaa Horatiuksella
+myöskin vaikeasti käsitettäviä ilmaisumuotoja, joka selvenee siitä
+olettamuksesta, että ne ovat huonosti onnistuneita kokeita ilmaista
+latinaksi kreikkalaisia lausetapoja.
+
+[123]
+
+    Miesi nuhteetoin, elämältään puhdas,
+    suojaks keihäst' ei kuten villit kaipaa,
+      jousta, viint' ei, täys mi on myrkkypäitä
+        nuolia, Fuscus.
+
+Fuscus oli Horatiuksen runoilijaveli.
+
+[124] Vrt. Svenska folkets underbara öden VII: 162.
+
+[125] Augustuksen palatsin sisäänkäytävän kummallakin puolella kasvoi
+laakeripuu — se oli jo vanha kreikkalainen tapa — ja keskellä oven
+yläpuolella riippui lammenlehdistä tehty kansalaiskruunu.
+
+[126] Apollonin lisänimi (erikoisesti lääkintätaidon jumalana).
+
+[127] Vrt. V.A. Koskenniemen runoa »Poppelit» kokoelmassa »Sydän ja
+kuolema». Suom. huom.
+
+[128] Eräs meren jumalatar.
+
+[129] Haimos, nykyinen Balkan, on Thrakian vuoria. Siellä (ja etupäässä
+Thesaliassa, Pelion-vuorella) eli kentauri Kheiron, jonka Iuppiter
+asetti taivaalle tähtikuvioksi, Jousimieheksi.
+
+[130] Pohjois-Kreikan vuoria.
+
+[131] Öljymarjat.
+
+[132] Mustanmeren varhaisempi nimi oli Pontus Axinus (Akseinos)
+s.o. »vieraille ynseä» meri, mutta käytännössä oli päässyt valtaan
+eufemistinen nimitys Pontus euxinus = »ystävällinen» meri. Suom. huom.
+
+[133] Tomi sijaitsi suunnilleen samalla asteella pohjoista leveyttä
+kuin Firenze, siis vain hiukan pohjoisempana kuin Rooma. Mutta tuon
+seudun ilmasto oli paljoa koleampaa ja raaempaa. Suom. huom.
+
+[134] Kun hän syntyi, ei kukaan voinut aavistaa, että hänestä tulisi
+maailmanvaltakunnan herra. Mutta Suetonius kertoo astrologista,
+joka ennusti, että pienokaisesta kerran tulisi »kuningas, vaikkakin
+vailla kuninkaanarvon merkkejä». Sama historioitsija kertoo myöskin
+hullunkurisen kaskun siitä, kuinka »Livia häntä kantaessaan koki
+tutkistella, tulisiko hän saamaan pojan. Hän otti silloin munan
+hautovalla kanalta ja hautoi sen itse palvelijattariensa avulla, jotka
+vuorottelivat pitääkseen munan lämpimänä, kunnes siitä syntyi poikanen,
+jolla oli silmiinpistävän suuri heltta.»
+
+[135] Tiberiuksen käyttäytymisestä kuolemantapauksen jälkeisenä aikana
+Suetonius kertoo kuvaavan jutun. Kun Troian lähetystö vihoviimeisenä
+saapui surunvalittelulle, niin tuikea keisari ivaili heidän hieman
+myöhäistä saapumistaan sanoen: »Minäkin saan lausua valitteluni teille
+— kuuluisan kansalaisenne Hektorin menetyksen johdosta.»
+
+[136] »Jotkut luulivat», Tacitus sanoo, »että hän vetäytyi
+yksinäisyyteen siksi, että hän häpesi ulkonäköään vanhoilla
+päivillään.» Nuorena Tiberius oli ollut tavattoman kaunis ja komea
+mies. Multa nyt oli hänen »muinoin ryhdikäs ja leveäharteinen
+vartalonsa luonnottoman laiha ja iän taivuttama, hänen päälakensa
+paljas ja kasvonsa täynnä paisumia, joita hän peitteli laastarilla.»
+
+[137] Nuoruusvuosinaan keisarin ainoa heikkous lienee ollut taipumus
+väkijuomiin. Sanotaan sotilasten sen vuoksi vääntäneen hänen nimensä
+Tiberius Claudius Nero — Biberius Caldius Meroksi, sanaleikki
+latinalaisista sanoista »bibere», juoda, »calduma, viinitoti ja
+»merum», sekoittamaton viini. Vedellä sekoittamattoman viinin juomista
+pitivät roomalaiset ja kreikkalaiset rappeutumisen merkkinä.
+
+Koko juttuhan on vain sotilasvitsi, jota ei saa pitää niin suuressa
+määrin Tiberiusta luonnehtivana kuin juttujenkertoja Suetonius tekee.
+
+[138] Suurelta osalta Tacituksen käsitys Tiberiuksesta varmastikin
+juontaa juurensa niistä lähteistä, joita hän sanoo käyttäneensä,
+nimittäin Agrippina nuoremman, keisari Neron äidin muistelmista. Tämä
+on epäilemättä tehnyt parhaansa Tiberiuksen muistoa mustatakseen
+kostoksi siitä, mitä hänen äitinsä, Agrippina vanhempi, ja hänen
+veljensä olivat saaneet Tiberiuksen takia kärsiä.
+
+Se seikka, että Tacitus ilman tarpeellista kritiikkiä ammensi
+tästä myrkyllisestä lähteestä, ei johtunut vain hänen yleensä
+ylimyksellisistä mielipiteistään, vaan myöskin henkilökohtaisesta
+vihasta, tosin ei suorastaan Tiberiusta kohtaan, tyrannia kohtaan,
+joka piti kunnianaan sitä, että oli ottanut Tiberiuksen esikuvakseen,
+nimittäin vihasta keisari _Domitianusta_ kohtaan. Tacitus epäili
+Domitianusta siitä, että tämä oli myrkyllä raivannut tieltään hänen
+pidetyn ja syvästi kunnioitetun appensa Agricolan. Tällöin voimme
+ymmärtää, kuinka kirjailija johtui pitämään Domitianusta, joka oli
+oikea tyranniluonne, Tiberiuksensa mallina, käyttämään Domitianuksen
+jäljittelijän-ominaisuuksia, jotka hän henkilökohtaisesti tunsi,
+Tiberiuksen psykologisina selityksinä. Miten julmalla nautinnolla hän
+onkaan heiluttanut ruoskaansa Tiberiuksen yllä! Kohtasihan jokainen
+isku yhtä hyvin vihattua Domitianusta.
+
+[139] Suetonius ainakin sanoo, että hän ukonilmalla heitti viittansa
+pään yli tahi juoksi piiloon sängyn alle. Muuan jonkin verran nuorempi
+kreikkalainen historioitsija sitävastoin kertoo, että mielipuoli caesar
+oli teetättänyt itselleen ukkos- ja salamakoneen, joka pantiin käyntiin
+heti kuin vain Iuppiter oli jyrähdyttänyt omaansa.
+
+[140] Muinaisajalta tämä idyllinen seutu oli harvinaisen, usein
+uusiintuvan murhenäytelmän katsomona. Pyhässä lehdossa kasvoi puu,
+jonka ympäri nähtiin yötä päivää haamun hiipivän paljastettu miekka
+kädessä. Se oli Dianan pappi. Hän oli murhaamalla edeltäjänsä saanut
+korkean arvonsa, johon kuului nimitys »Metsän kuningas», ja kerran
+hän itse oli saava saman kohtalon: joku, joka olisi voimakkaampi ja
+viekkaampi kuin hän, surmaisi hänet. Sillä sellainen oli pyhän lehdon
+laki, että ainoastaan se, jonka onnistui surmata edeltäjänsä, voi
+päästä temppelin papiksi. Hän ei saanut kuitenkaan ryhtyä papin kanssa
+kaksintaisteluun, ennenkuin hänen oli onnistunut taittaa oksa pyhästä
+puusta, jota Metsän kuningas vartioi. Vielä toiselle vuosisadalle
+saakka meidän ajanlaskuamme pysyi tämä tapa muistona barbaariselta
+alkuajalta, jolloin Dianaa palveltiin ihmisuhreilla.
+
+Nerokas englantilainen uskonnontutkija Frazer on tullut siihen
+kiintoisaan olettamukseen, että Metsän kuningas oli metsän jumalattaren
+Dianan puoliso ja että Dianan arveltiin olevan ruumiillistuneena
+pyhässä puussa, jota pappi hengellään suojeli. Tällaisia avioliittoja
+ihmisten ja puiden välillä esiintyy vielä Intiassa ja muissa
+itäaasialaisissa maissa. Lähtökohtanaan Nemijärven rannoilla näytelty
+harvinainen draama Frazer on suuressa teoksessaan »Kultainen oksa»,
+jonka pääpainos on 12-niteinen, käsitellyt suunnattoman laajoja aloja
+alkukantaisuskontojen tutkimuskentällä. Eri tahoilta maailmaa hän
+on esittänyt kiintoisia rinnakkaistapauksia, erittäinkin nykyisten
+afrikkalaisten kansojen keskuudesta, ja siten kiintoisasti valaissut
+kysymystä noituuden ja alkukantais-uskontojen synnystä.
+
+[141] Hän oli Claudiuksen vaimoista kolmas järjestyksessä. Molemmista
+edellisistä Claudius oli eronnut.
+
+[142] On kuitenkin mahdollista, että kirjoituksen loppuosa — ja sen
+mukana kuvaus kurpitsaksi muuttumisesta — on hävinnyt.
+
+[143] Suetoniuksen kertoman mukaan hän ei ollut parempaa perua isänkään
+puolella, sillä hänen isänsä hän kuvaa raa'aksi irstailijaksi.
+Tacituksella ei ole sitävastoin miehestä mitään pahaa sanottavana.
+Mutta ei hyvääkään. Suetonius kertoo edelleen, että kun äsken isäksi
+päässyttä onniteltiin terveestä pojasta, hän kiitti lausuen: »Minun ja
+Agrippinan pojasta ei voi koskaan tulla muuta kuin ihmiskunnan hylkiö.»
+
+Kertomuksessa tuntuu historiallisille kaskuille ominainen
+jälkiviisauden maku.
+
+[144] Suetonius kertoo esimerkiksi, että Nero muun muassa
+traagillisessa laulukappaleessa näytteli — raskaana olevan naisen osaa.
+»Mitä keisari tekee».» kysyi joukko kauhistuneita katsojia. »Hän on
+lapsivuoteessa», vastattiin. Eräässä toisessa traagillisessa osassa
+Hänen Majesteettinsa vaikeroi niin kamalasti, että muuan sotilas riensi
+vapauttamaan hänet niistä kahleista, joihin hän osan mukaisesti oli
+olevinaan kytketty.
+
+[145] Hänen äitinsä oli kauneudellaan herättänyt Messalinassa kateuden,
+ja se oli maksanut hänen elämänsä. Hänen isänsä oli ollut Seianuksen
+ystävä ja joutunut perikatoon yhdessä tämän kanssa.
+
+Poppæa oli mestari taidossa vaikuttaa »hyvin säilyneeltä». Hän keksi
+jonkinlaisen hajuvoiteen, jolla hän suojeli kasvojaan kuten naamiolla,
+heti kun oli yksinään, ja pitääkseen ihonsa raikkaana hän kylpi joka
+päivä aasinmaidossa. Siksi kuuluikin matkoilla hänen seurueeseensa aina
+500 aasintammaa.
+
+[146] Suetonius kertoo kaskun eräästä suositusta näyttelijästä, joka
+muutamassa tunnetussa aariassa havainnollistutti sanoja »Hyvästi,
+isä, hyvästi, äiti» sellaisilla eleillä, että kaikki ymmärsivät hänen
+tarkoittavan Claudiuksen ja Agrippinan murhia. Sanoessaan »Hyvästi,
+isä» hän nimittäin matki syömistä, sanoessaan »Hyvästi, äiti» uimista.
+
+[147] Tällä matkallaan Nero meni taas uudelleen naimisiin. Poppæa
+oli kuollut — kerrottiin Neron vihoissaan potkaisseen häntä, niin
+että hän sai keskenmenon ja kuoli. Tällaiseen tekoon hän voi tehdä
+itsensä syylliseksi, mutta yhtä kuvaavaa on tälle rakastettavalle
+kaunosielulle, että hänellä ei ollut sydäntä poltattaa kaunista naista,
+vaan hän itämaisen tavan mukaan palsamoidutti hänet. Tämän jälkeen hän
+nai naisen, joka oli ollut hänen rakastajattarensa viimeistä edellisen
+avioliiton aikana — tämä oli naisen neljäs avioliitto järjestyksessä.
+Mutta oikullinen Nero näyttää kyllästyneen häneen heti, kun kielletyn
+hedelmän houkutus ei naisessa enää ärsyttänyt hänen aistillisuuttansa.
+Kreikassa hän, kuten sanottu, meni naimisiin erään Sporos nimisen
+eunukin kanssa. Tämä olio oli hämmästyttävästi. Poppæan näköinen.
+Nero puetti hänet naisten vaatteisiin, nimitti häntä Sabinaksi,
+vihitti virallisesti itsensä hänen kanssaan ja näytätti häntä kansalle
+keisarinnana. Muuan filosofi, jolta Nero kysyi, mitä hän piti uudesta
+keisarinnasta, vastasi purevasti: »Ah, olisivatpa jumalat antaneet
+isällesikin sellaisen vaimon eikä ketään muuta!»
+
+[148] Nero oli likinäköinen ja piti siksi hiottua smaragdia toisessa
+silmännurkassaan.
+
+[149] Tekijä W. Reinhold (1839).
+
+[150] Tu kongprángàr, se tu pardonné: »Ken ymmärtää kaiken, antaa
+anteeksi kaiken.»
+
+[151] Kas tässä myös eräs valonvälkähdys, joka on kiintoisa lajiaan:
+vuonna 58 Nero ehdotti neuvonantajilleen, että kaikki tullit ja muut
+välilliset verot lakkautettaisiin. Tällainen kaksikymmenvuotisen
+ruhtinaan vapaakauppamielisyys oli aivan uutta antiikin taloudellisessa
+historiassa. Kuinka kaikki ihmiset tulevat olemaankin ihastuksissaan
+päästessään tulleista ja vapautuessaan vihatuista publikaaneista,
+Nero arveli! Tästä, sangen ajattelemattomasta tunteesta syntyi hänen
+uudistussuunnitelmansa. Koko juttu on hänestä enemmän kuin luvallisen
+yksinkertainen: koskapa publikaanit käyttäytyvät epäoikeudenmukaisesti,
+niin heidät on poistettava ja heidän kanssansa kaikki, millä on tullien
+kanssa tekemistä. Olisivatko _välittömät_ verot, jotka olisi täytynyt
+säätää poistettujen lilalle, olleet kansalle mieluisampia, sitä hän ei
+näytä ollenkaan ajatelleen. Neron neuvonantajat vastustivat ehdotusta,
+joka raukesi siihen. Mutta se hyöty siitä kaikissa tapauksissa oli,
+että tullien- ja veronkantajien toiminnan tarkastusta parannettiin.
+
+[152] Sen voimakkaan vaikutuksen, jonka suurkuninkaan veljen loistavan
+seurueen kanssa tekemä pitkä matka Länsimaiden pääkaupunkiin
+teki Idän kansoihin, pitäisi muutamain eteväin Uuden Testamentin
+historian tutkijain mukaan kuvastua kertomuksessa kolmen kuninkaan
+palvomismatkasta Betlehennin. Tämä olettamus on antanut aihetta
+teräviin tieteellisiin väittelyihin, joissa kuitenkin sellaiset
+tutkijat kuin Jeremias ja Eduard Meyer jyrkästi asettuvat tätä
+olettamusta vastustamaan.
+
+[153] Historioitsija Hendersonin.
+
+[154] Henkilöillä, jotka pakotettiin surmaamaan itsensä, oli tapana
+testamentata osa omaisuuttaan keisarille tai jollekin toiselle
+mahtimiehelle pelastaakseen siten edes _jotakin_ sukulaisilleen.
+
+[155] Kaupunki eteläisessä Latiumissa.
+
+[156] Se nimittäin antoi Gemellukselle toiveita palvotun Maronillan
+pikaisesta kuolemasta ja hänen vieläkin enemmän palvotun omaisuutensa
+perimisestä.
+
+[157] Troian lähellä oleva vuori.
+
+[158] Tällä tarkoitetaan yleistä huhua, että kristityt
+jumalanpalveluksissaan teurastivat ihmisiä ja söivät heidän lihaansa.
+Nämä syytökset johtuivat pakanain väärinymmärtämästä opista Jeesuksen
+ruumiin ja veren läsnäolosta ehtoollisessa.
+
+[159] Kuinka laajaksi ja vaikeasti hallittavaksi kreikkalainen
+kieliainehisto on tullut suureksi osaksi näiden löytöjen vuoksi, siitä
+saamme aavistuksen, kun kuulemme, että suuri saksalainen filologi Diels
+laski vuonna 1905 täydellisen ja ajanmukaisen kreikkalaisen sanakirjan
+esitöiden kustannukset 10 miljoonaksi markaksi ja itse kirjan
+kirjakauppahinnan — 120 paksua nidettä käsittävä teos — 6 000 markaksi.
+
+[160] Ei mistään muusta kirjasta koko maailmassa ole oteltu niin
+monia ja monikielisiä painoksia. Brittiläinen raamattuseura on yksin
+julkaissut Uutta Testamenttia noin 550:llä kielellä.
+
+[161] 39 ruoskaniskua oli rangaistus, johon synagoogan esimiehillä oli
+tapana tuomita ankaroita jumalanpalvelusta koskevia lainmääräyksiä
+vastaan tehdyistä rikkomuksista.
+
+[162] Tähän alaan kuuluvien kysymysten opastavia selityksiä on
+Nordisk Familjebokin 3:nnessa laitoksessa: artikkelit »Bibelforskning»
+ja »Jesus». Muutoin viitataan alempana olevaan valtavan kirjallisuuden
+pieneen valikoimaan, joka on suoritettu silmämääränä se, että se
+m.m. olisi kutakuinkin erilaatuisia pääsuuntia edustava, suuntia,
+joita tiedemiehet ja muut sivistyksellisesti huomatut totuudenetsijät
+ovat esittäneet. Toisessa osastossa kirjallisuus on mainittu
+aikajärjestyksessä.
+
+[163] Tämän käsityskannan mukaan esim. Pietarin hahmo on muunnos ja
+yhteensulautuma persialaisesta Mithraasta, roomalaisesta Ianuksesta
+sekä kreikkalaisesta merenhaltiasta Proteuksesta, jonka nimikin paljon
+muistuttaa Petrus nimeä. Proteuksen kyky muuttaa helposti muotoaan
+ilmenee selvästi Pietarin äkillisissä heilahduksissa taisteluhalun
+ja toiselta puolen horjuvaisuuden välillä, joka meni niin pitkälle,
+että hän kielsi Mestarinsa. »Apostolienhan on kuten Proteus likeisissä
+tekemisissä veden kanssa — kalastajana — ja tekee ihmetyön kulkien
+merenhaltian tavoin veden päällä.» Kertomus Nainin lesken pojasta,
+jonka Jeesus herättää kuolleista, saa seuraavan nerokkaan tulkinnan:
+»Kuollut symboloinee nousevaa Orionia tai Capellaa, Ajomiehen
+tähtikuvion kantamana — _kannettiinhan_ kuollutta paareilla. Leski
+tarkoittaa talven jumalatarta: talvi on lopussa. Ja Jeesuksen sanat
+leskelle: 'Älä itke' merkitsevät: 'Sadeaika on ohi'.» Tällaisen
+tieteellisen analyysin' edessä mykistyy tavallinen yksinkertainen järki
+kummastuksesta ja ajattelee tälläkin kertaa kuten usein ennenkin:
+»Liiallinen oppi on tehnyt sinut hurjaksi.»
+
+[164] Ranskaksi Cologne.
+
+[165] _Pentelikon_ oli marmorilouhimoistaan kuuluisa vuori Attikassa.
+(Suomentajan huomautus.)
+
+[166] Yksi saksalainen ja yksi itävaltalainen Reichs-Limes-Kommission
+on jo miespolven ajan työskennellyt limeksen, sen linnakkeiden y.m.
+kaivauksissa ja tutkimuksissa ja tehnyt joukon sekä kiinteitten että
+irrallisien muinaisjäännösten löytöjä tavaten ensi sijassa aseita, ja
+sotilaan varustukseen kuuluvia esineitä, talouskaluja ja taide-esineitä
+sekä rahoja. Erittäin mielenkiintoisia ovat Mithraan temppelin
+jäännökset alttareineen ja jumalankuvineen sekä hautakivet linnaväen
+hautausmaalta.
+
+[167] Kuuluisin kaikista muinaisajan mosaiikeista, kuva Aleksanterin
+taistelusta Issoksen luona, on viety eräästä Pompejin talosta Napolin
+kansallismuseoon.
+
+[168] Raha, jonka arvo noihin aikoihin oli suunnilleen viisikymmentä
+penniä.
+
+[169] Tästä johtuu ajattelemaan muualta Lukianoksen satiirista
+dialogia, jossa eräs kaunis hetaira, nimeltään Drosis, valittelee
+ystävättärelleen, ettei nuori Kleinias enää tule hänen luoksensa. Hänen
+opettajansa, kyynikko filosofi Aristainetos, tuo pörröinen hämmästelijä
+ja teeskentelijä, »jolla on pitkä pukinparta, on pitänyt pitkiä
+saarnoja nuorukaiselle hyveen edullisuudesta nautintoon verrattuna», ja
+kieltänyt nuorukaista käymästä enää tervehtimässä Drosista.
+
+Mutta hänen ystävättärensä keksii heti keinon. Hän lupaa mennä sille
+paikalle, missä Kleiniaan isällä on lapana kävellä. Sinne hän yöllä
+kirjoittaa hiilipulalla seinälle: »Aristainetos turmelee Kleiniaan.»
+Silloin ukko varmasti ottaa Mattinsa koulusta!
+
+[170] Basilikat, jotka pilaririveillä olivat jaetut kolmeen laivaan ja
+päätyivät jo mainittuun korokkeeseen, ovat erittäin mielenkiintoisia
+siksi, että ne olivat vanhimpien kristittyjen kirkkojen esikuvina.
+
+[171] Samoinkuin suuressa kieltolakiäänestyksessä Ruotsissa 1923. Ks.
+ilmoituslehtistä teoksesta »Svenska folkets underbara öden».
+
+[172] Aikaisemmin luultiin väärin, että Herculaneumin yli oli virrannut
+hehkuvaa laavaa ja että siksi oli mahdotonta kaivaa sitä esille.
+Itse asiassa on tuhkan päällä vain ohut laavapeite, ja sekään ei ole
+peräisin vuodella 79, vaan paljoa myöhäisemmistä purkauksista.
+
+[173] Hadrianuksen ja Antoninuksen vallit ovat nyt. kuten Reinin
+ja Tonavan limes, perin pohjin tutkitut, ja on olemassa kokonainen
+kirjallisuus näistä roomalaisajan vahvimpien puolustuslaitteiden
+jäännöksistä. Hadrianuksen valli oli yli 12 peninkulmaa pitkä ja lienee
+ollut 6-7 metriä korkea. Kaikkialla, missä maasto myönsi, oli 10 metriä
+leveä ja 3 metriä syvä hauta muurin ulkopuolella.
+
+[174] Lambaesiksen rauniot ovat kaikista mielenkiintoisimmat entisillä
+Rooman alueilla Afrikassa. Sikäläisien kaivausten arvoa ovat
+runsaat piirtokirjoituslöydöt lisänneet. Numidialaiset hävittivät
+kaupungin 400-luvun alussa. Nyt se on ranskalainen Lambèse niminen
+rangaistussiirtola.
+
+[175} Kuvaavaa sille hyväntekeväisyydelle, josta Hadrianus tuli
+yleisesti tunnetuksi, on seuraava hauska kasku: Muutamana päivänä,
+jolloin keisari tapansa mukaan oli kylpemässä eräässä yleisessä
+kylpylässä, aivan tavallisen yksinkertaisen kansalaisen tavoin, hän
+näki vanhan sotilaan kihnuttavan selkäänsä kylpyhuoneen marmoriseinää
+vastaan. Hadrianus, joka tunsi vanhuksen, kysyi häneltä, miksi tämä
+teki näin. »Siksi, että minun on pakko — minulla ei ole varoja pitää
+mukanani orjaa, joka harjaisi selkääni ja hieroisi leinin runtelemaa
+ruumistani.» — »Silloinpa sinun pitää saada orja ja rahojakin sen
+elatukseksi», keisari sanoi.
+
+Kun Hadrianus seuraavana päivänä tuli taas kylpylään, oli siellä
+kokonainen liuta vanhuksia, jotka seisoivat ja kihnuttelivat itseänsä
+seiniä vastaan. Keisari hymyili ja — pani heidät harjaamaan toisiansa.
+
+[176] Merkitsee »hurskas».
+
+[177] Merkitsee: Pikkukyynikko.
+
+[178] Kohtalottaria, jotka kehräävät ihmisten elämänlangan ja
+leikkaavat sen poikki, kun aika on täysi.
+
+[179] Aeneaan isä.
+
+[180] Rikkaus.
+
+[181] Oikea merimiesjuttu, jossa Lukianos parodioi mielikuvituksellisia
+matkaseikkailuja, joita kreikkalainen kirjallisuus Odysseuksen ajoista
+asti oli tulvillaan.
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 77778 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6c72794
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This book, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..786b768
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for eBook #77778
+(https://www.gutenberg.org/ebooks/77778)